Vuosisadan rakkaustarina Sairaus voi lähentää entisestään, kun yhdessä on eletty jo yli puoli vuosisataa. s.?2 > Suldaan Said Ahmed: Etninen pro. lointi on häpeä Suomelle s.?6 Isisin vallan alla jalkapallo oli hengenvaarallista s.?12 Lapintie: Hallitus on ideologisesti pelottavan yksimielinen s.?16 N o 28 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 15.7.2016 | 3,5 € | 28-003251-1628 www.kansanuutiset.fi Hun Senin perhe omistaa Kambodžan s.?20. Niin kävi Tuula ja Esko Mäkipäälle
TEKSTI TUULA KÄRKI KUVA JARNO MELA Jatkoa etusivulta >. – Suurperhe, Esko Mäkipää sanoo. – Me pidetään lapsista niin kovasti, hän toteaa. Tuli myös Turha vihotella, kun toinen ei muista koko riitaa. Omaishoitajasopimus tuo parannuksen tilanteeseen, sillä virallinen asema oikeuttaa useisiin palveluihin ja palkkioon. Paikka on Tuula Mäkipään perintöä, mutta Esko Mäkipää rakensi mökin. – Olen sanonut, että me olemme siellä juuri niin pitkään kuin meille sopii. – Hyvin menee. Mäkipäiden asuntoon on saatu apuvälineitä, perheessä käy toimintaterapeutti kerran kuussa ja pariskunta pääsi omaishoitajien ja potilaiden vertaiskurssille. Neuvo lääkäreille Tuula Mäkipää toteaa kuitenkin, että nyt vietetään ehkä viimeisiä kesiä saaressa. Vaimo arvelee, että viime syksynä saattoi olla neljäs infarkti. – Tykkään, että Esko on sen verran iäkäs, että loppuelämässä täytyy olla niitä asioita, joita hän haluaa. – Sen neuvon annan lääkäreille, että kuunnelkaa omaisia. Omaishoitajaksi Omaishoitajuuden virallistaminen helpottaa arkea. Kolmisen vuotta sitten Esko Mäkipää pääsi vihdoin muistitesteihin. – Yritin puhua lähetettä eteenpäin, mutta en onnistunut, hän kertoo. – Sain melkein riidellä lääkärin kanssa, että sain lähetteen. Läheiset kyllä huomaavat, kun muutos alkaa, Tuula Mäkipää sanoo. Esko sairastaa myös diabetesta ja viime vuosina hänellä on ollut vaikeuksia tasapainon kanssa. Itse rakennettu mökki Kesät Mäkipäät viettävät mökillä Hangon saaristossa. Sen jälkeen asiat ovat edenneet hyvin. – Mulla on tämä kova tärinä ja ollut kolme aivoinfarktia. – Vaikka oli huono uimaan, Tuula Mäkipää naureskelee. Ja viidessä minuutissa me saamme avun saareenkin, Tuula Mäkipää sanoo. Esko teki lukkoja Wärtsilällä ja Tuula toimi ensin ostosihteerinä ja sitten myyntisihteerinä. Mökillä hän viihtyy. Tuula Mäkipää varmistaa, että Esko Mäkipää ei kaadu portaissa. Suurperhe Urheiluseura Helsingin Jyry valvoi Pikkukosken uimarantaa Oulunkylässä 60-luvun alussa ja voimistelija Tuula oli siellä uimavalvojana. Eniten Tuula tänä keväänä jännitti sitä, miten Esko pääsee veneeseen ja pois siitä. – Eskon puhe on vähän hakusessa, Tuula Mäkipää täsmentää. – Ja kävely on huonoa, Esko jatkaa. – Itse ei tule ajatelleeksikaan, mitä kaikkea voi tarvita, Tuula Mäkipää sanoo: Kurssilla tuli oppia käytännön asioi den, kuten pankkiasioiden hoidosta. Samassa, Wärtsilän työntekijöiden rakennuttamassa talossa he asuvat yhä. Kai se johtuu vuosien kokemuksesta, hän kertoo. Lapsenlapsia on kahdeksan ja lapsenlapsenlapsia neljä. Ja lasten nimet opetellaan joka päivä uudelleen. 2 15.7.2016 T uula Mäkipää, 74, on ollut vuoden verran puolisonsa Esko Mäkipään, 87, omaishoitaja. Sinne ilmestyi painonnostaja Esko Mäkipää sijaistamaan. Perheeseen syntyi poika ja tytär. Lapset ovat vaatineet, ettei pariskunta menisi keskenään mökille eikä ainakaan olisi siellä yhtä pitkiä aikoja kuin aiemmin. Tuloksia pidettiin kohtuullisen hyvinä. Se ei estä olemasta tasa-arvoinen ja ottamasta toista huomioon. Esko Mäkipään on todettu kokeneen kolme aivoinfarktia, mutta ei tiedetä, koska ne ovat tapahtuneet. Helsinkiläisten Mäkipäiden pitkä avioliitto on nyt vaiheessa, jossa toinen on omaishoitaja ja toinen hoidettava. Hän huomasi muutoksia puolisonsa muistissa kuutisen vuotta sitten, mutta lääkärit arvioivat miehen olevan kunnossa. Laakson sairaalan geriatrian poliklinikalta saatiin Eskolle nopeasti diagnoosi ja sitten Tuulalle myönnettiin omaishoitajuus. Puotinharjuun Mäkipäät muuttivat vuonna 1964. Hän oli kuitenkin sinnikäs ja vaati vuoden kuluttua uuden muistitestin. – Vesi täytyy kantaa mökkiin, mutta saunalle on pumppu ja letku, Tuula Mäkipää kertoo. Siitä lähtien on pidetty yhtä. Hän kantaa nykyisin veden, sillä Esko ei enää tartu asioi hin vanhaan malliin. Jos jotain sattuu, se voi sattua missä vain. Vaimon mielestä se ei ollut totuus. Varsinkin ihan pienet, kuten kahdeksankuinen Ellen, ovat Esko Mäkipäälle tärkeitä. Sitä ei huomaa Mäkipäiden päivälenkillä, kun Esko porhaltaa sauvojen kanssa Puotinharjun kävelyteitä. Sanat eivät aina tule, Esko Mäkipää kertoo
Koko ajan pitää olla saatavilla ja tehdä kaikki kotityöt. Ja hän ymmärtää, että laiturille ei saa mennä yksin. – Sanon, että ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan eikä sitäkään kannata miettiä nyt. Eletään niillä ehdoilla, mitä on, ja ollaan tyytyväisiä pienistä ilon hetkistä. Esko katsoo kaikki uutislähetykset telkkarista ja kuuntelee merisään radiosta. Esko saattaa itkeä. Lastenlastenlasten nimet opetellaan joka päivä uudelleen. 3 15.7.2016 tietoa dementiasta ja sen vaikutuksesta parisuhteeseen. Se on tärkeä. Omaishoidon tuen kriteerit, tukimuodot ja palkkiot vaihtelevat kunnittain. Kunnalle omaishoito on edullista. Silti minulla on ainakin vielä sellainen olo, että saan apua yhteiskunnalta, kun tarvitsen sitä. – Jaksaa paremmin, kun on positiivinen. – Portaiden kiipeäminen tekee hyvää. Ja portaiden kiipeämisessä. – Hän ymmärtää, ettei pysty enää tekemään kaikkea, mitä ennen, vaikka välillä yrittää. Meillä minä olen illan torkku ja tuo on aamun virkku, Esko Mäkipää sanoo ja korjaa: – Ei kun aamun torkku. Tuula Mäkipää ei ylipäätään uskalla jättää Eskoa yksin kuin hetkeksi, koska on vaara, että tämä kaatuu. – Itselläkin on helpompaa, kun siitä puhuu. Elämä vie ja tuo, Tuula sanoo. – Jotkut salaavat oman tai puolison sairauden, mutta mitä mieltä siinä on. Vaimo kiipeää aina perässä, jotta voi olla ottamassa vastaan, jos Esko horjahtaa. Apua hän tarvitsee jalkojen pesemisessä, koska ei pysty kumartumaan. Portaita ja merisäätä Tuula Mäkipää arvioi, että aviomies on sopeutunut sairauteensa. – Menen nukkumaan puoli kymmenen maissa illalla. Halpaa hoitoa Omaishoitoa saa noin 350 000 ihmistä Suomessa. – Sanon hänelle, että hoidan häntä niin kauan kuin jaksan eikä sen pidemmälle kannata ajatella. – Omaishoidon tuki on sidottu kuntien määrärahoihin. Esko on kiltti, mutta äkkipikainen ja saattaa nopeastikin sormi pystyssä torua puolisoa. Hän toteaa, että voi suhteellisen hyvin. Sitä kaikki tahot hokevat Tuulalle: Huolehdi itsestäsi. Muuten et jaksa. – Suuri epäkohta on se, että omaishoitajien kohtelu ei ole yhtäläistä eri puolilla maata, Tuomi sanoo. Omaishoitajista 60 prosenttia on vanhuuseläkkeellä ja 58 prosenttia hoitaa puolisoaan. Noin miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään. – Ristiäisissä tuli itku, kun Esko ei muistanut sanoja lauluun, jota laulettiin yhdessä. Tuula Mäkipää kysyy. On myös mielialan vaihtelua. Minkä ihmeen takia sitä pitäisi piilottaa. 60 000 omaishoitajaa tekee ympärivuorokautisesti sitovaa ja vaativaa omaishoitotyötä. Esko Mäkipää tekee itse niin paljon kuin pystyy. Hän ei tosin haluaisi, Tuula sanoo. Tutkimusten mukaan omaishoitajat kokevat, että kotona läheisen elämänlaatu paranee ja että hän on tyytyväisempi kuin muualla hoidettaessa. Ei sairaudelle voi mitään. Nukkuminen on huonoa, koska tulee seurattua kaatumisvaarassa olevan puolison öisiä vessareissuja. Selkeästi suurin ryhmä ovat 65 vuotta täyttäneet omaishoitajat. Oma hetki illalla Eskon mentyä nukkumaan on tärkeä. Aikaahan meillä on. Tuolloin Kela arvioi, että säästö oli keskimäärin 20 000 euroa vuodessa henkilöä kohden ja yli 70-vuotiaiden sosiaalija terveyspalveluista aiheutuvat menot olisivat kaksinkertaiset ilman omaisten apua. Muutenkin tunteet ovat pinnalla. Omaishoitosopimuksia oli Suomessa vuonna 2015 runsaat 43 000. Esko Mäkipää ei haluakaan jäädä yksin. Omaishoitajat ja läheiset -liiton toiminnanjohtaja Marja Tuomi toteaa, että laitospaikkoja vähennetään tämän tavoitteen mukaisesti. Kelan 2013 tekemän tutkimuksen mukaan säästö oli jopa runsaat kaksi miljardia euroa vuodessa. Ajatus on, että hän tekee kaiken niin kauan kuin pystyy. Iloisesta asenteesta ja hellästä otteesta huolimatta huoli painaa kumpaakin puolisoa. Suurin osa omaishoitotilanteista jää lakisääteisen tuen ulkopuolelle huolimatta siitä, että tilanteiden sitovuus ja vaativuus selkeästi tukea edellyttäisikin. Nyt Tuula Mäkipää saa omaishoidon tukea ja vapaapäiviäkin voi hakea. – Tarvitsen sen joka päivä, Tuula Mäkipää toteaa. Kun on raha tiukalla, omaishoitajilta leikataan, hän toteaa.. Tuula Mäkipää toteaa, että ei kannata murehtia. Eskon toinen huoli on se, että kuka hoitaa Tuulaa, jos tämä alkaa unohdella. Myös vaimo puhuu niistä. Mutta meillähän on pesukone. Omaishoito varmistaa sen, että hoidettava voi elää omassa kodissaan. Tuli vertaistukea. – Mutta olen ajatellut, että otamme päivän kerrallaan. Tuula toteaa, että välillä hänen täytyy antaa myös itselleen oikeus olla vihainen Eskolle. Pukeutuu itse, vaikka siihen menee aikaa. – Olemme puhuneet, että Esko menisi syksyllä puolipäivähoitoon, jotta minulle jää aikaa hoitaa asioita ja itseäni. Esko lukee lehden. Omaishoitajia ovat yleensä vammaisen lapsen vanhemmat, puolisoaan hoitavat sekä vanhemmistaan huolehtivat aikuiset lapset. Syö itse, vaikka ruokalista on paidan rinnuksilla. Esko suree, että joutuuko hän jossain vaiheessa hoivakotiin. – Siinä menee pitkä tovi, Tuula kertoo. Avoimesti sairaudesta Esko Mäkipää puhuu sairauksistaan avoimesti. – Joka kerta, kun lähden yksin kauppaan, hän huikkaa perääni, että älä ole kauaa, ja juoksujalkaa yritän käydä, Tuula kertoo. Omaishoito on iäkkään henkilön yleisin hoitomuoto Suomessa. Suomessa valtiovallan tavoitteena on, että vain kolme prosenttia yli 75-vuotiaista olisi tulevina vuosina laitoshoidossa. – Esko halaa enemmän kuin aiemmin ja minä yritän siihen vastata, hän kertoo. Se alkaa iltauutisten jälkeen. Viime vuonna on arvioitu, että summa olisi 2,8 miljardia euroa. Vetoketjuja ja nappeja vaimo välillä laittaa kiinni. – Hän myös leppyy nopeasti ja nykyisin viiden minuutin kuluttua ei edes muista suuttuneensa. – En osaa surra tätä, mutta jollain lailla se ottaa voimille eikä varmasti helpotu jatkossa. Tunteiden vuoristorata Tuula arvioi, että Eskon sairastuminen on lähentänyt pariskuntaa. Omaishoito korvaa laitoshoitoa ja säästää ison tukun yhteiskunnan rahaa. – Saatan mennä ulos ja todeta aika pian, että on turha vihotella, kun toinen ei muista koko riitaa. – Mutta kyllä tämä aika paljon vaatii, vaikka Esko ei ehkä ymmärrä sitä. Ongelma on se, että omaishoidon tuen kehittämiseen ei varata riittävästi määrärahoja, vaikka sitä halutaan lisätä
PÄÄKIRJOITUS LEHTIKUVA/GEOFF CADDICK. sirpa.puhakka@kansanuutiset.. Ne ovat usein myös muslimivastaisia. Kansanäänestyksen tuloksen on arvioitu sekä vahvistavan että kyseenalaistavan populistipuolueiden halua tai kykyä lunastaa lupauksiaan. Ne ratsastavat häpeämättömästi ihmisten tietämättömyydellä ja vetoavat tunteisiin usein karismaattisen johtajansa kautta. Suomessa siitä maksetaan kiristyneenä maahaanmuuttopolitiikkana. . Puolueet ovat äärinationalistisia, EU:n ja globalisaation vastaisia ja ne suhtautuvat kielteisesti maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen. Tavoitteena on varmistaa mahdollisimman suuri kannatus, mutta väistää vastuuta. Laskukiidossa olevaa puoluetta koukuttaa nosteen hakeminen EU-kansanäänestyksellä. Oikeistopopulistit hakevat käyttövoimaa Britannian kansanäänestyksestä . Osa puolueista on kiristänyt maahanmuuttokantojaan. Valittajien tavoitteena on kääntää edukseen uusintavaaleissa oikeistopopulistisen Norbert Hoferin niukka tappio vihreiden Alexander van der Bellenille. 4 15.7.2016 Britannian oikeistopopulistisen ja kansallismielisen Ukip-puoleen puheenjohtaja Nigel Farage ilmoitti erotessaan suurieleisesti saavuttaneensa tavoitteensa. Populisteja näyttää eniten syövän vastuu, ei järkipuheet. BREXITIN VAIKUTUKSISTA POPULISMIN nousuun on esitetty erilaisia, täysin vastakkaisiakin näkemyksiä. Itävallassa joudutaan uusimaan presidentinvaalit muotovirheen vuoksi. Perussuomalaiset – ja sitä ennen SMP – on oiva esimerkki siitä, että hallitusvastuu on toimiva vastalääke. Osalle kansalaisista tämä näyttää riittävän. Hollannissa EU-kielteinen ja maahanmuuttovastainen vapauspuolue PVV hakee pontta EU:sta erovaatimuksilleen. Valitettavasti tämä lääke aiheuttaa myös seurauksia. Radikaalien oikeistopopulistien seurakunta on sekalainen, mutta sitä yhdistää joukko ideologisia tekijöitä. Britannian oikeistopopulistisen ja kansallismielisen Ukip-puoleen entinen puheenjohtaja Nigel Farage toimi tyypillisen populistin tapaan. Osaa kansalaisista vastuun pakoilu ei tunnu haittaavan. Politiikka on puhujalava, josta voi kivittää muita. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Britannian tuore pääministeri Theresa May on luvannut käynnistää Brexitneuvottelut ensi vuoden puolella. Oikeistopopulistiset puolueet luovatkin omaa agendaansa. Häntä eivät enää kiinnostaneet vaikeat neuvottelut EU:n kanssa. Monien arvioiden mukaan Marine Le Penin johtama nationalistinen Kansallinen rintama vahvisti otettaan Ranskan presidentinvaalien kakkoskierrokselle pääsystä ensi vuoden presidentinvaaleissa. PS.. Todellinen uhka on, että populismi imee käyttövoimaa Britannian kansanäänestyksen tuloksesta. Sipilän hallitukselle tuottaa tuskaa löytää yhteiset linjaukset Timo Soinin ja perussuomalaisten tempoillessa. Populismiin liittyy vahvasti eliitinvastaisuus, jota populistit ruokkivat
Kirjasto on hieno ja välttämätön laitos, mutta 2000-luvulla se ei oikein riitä. Pontus Purokuru blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/ Köyhyys ahdistaa. Tänä keväänä tätä asiaa on edistänyt myös kiky-taistelu. Sanoivat tilastot mitä tahansa, minun sukupolvelleni köyhyys ja putoaminen kummittelevat nimittäin kokemuksen tasolla jatkuvasti nurkan takana. Yritämme saada työpaikat järjestäytymään ja valitsemaan luottamusmiehet. OLEN HUOMANNUT, että lapsen saaminen on lisännyt painetta säilyttää nykyinen elintaso ja olla tulematta köyhäksi. Yritämme saada ne järjestäytymään ja valitsemaan luottamusmiehet. BLOGINOSTO Järjestäminen on vuorovaikutusta Alueellamme on järjestetty jo yhdeksän perehdyttämistilaisuutta uusille luottamusmiehille. Mitä järjestät. Se vaatii työpaikan ihmisiltä enemmän tietoa työehtosopimuksesta, mutta myös rohkeutta lähteä ajamaan asiaa työnantajan kanssa. – Se, että edunvalvonta tapahtuu työpaikalla. Järjestäjän työn pääpaino on näissä työpaikoissa. Mikä ihmeen järjestäjä, Tanja. – Haasteena on erityisesti vuokratyö. – Olen tykännyt. Se palkitsee. – Silti edelleenkin minun on tunnettava PAM:n työehtosopimukset ja työlainsäädäntö. Puute aiheuttaisi huolta ja ahdistusta. Itse voi aina köyhäillä, mutta se, ettei lapselleen pystyisi tarjoamaan tavallista huoletonta lapsuutta, se että hän jäisi ulkopuolelle tai joutuisi kokemaan huonommuutta minun köyhyyteni vuoksi, tuntuu musertavalta. rmat, joissa työntekijät kiertävät kohteesta toiseen ilman pysyvää työyhteisöä, mikä tarkoittaa, että he eivät yleensä tunne kohteen muita työntekijöitä. Se saa jäädä asumaan Downing Street kymppiin vaikka isäntä lähteekin. Asuu Tampereella. 5 15.7.2016 . Osallistujia niissä on ollut yhteensä 70-80. Sirpa Koskinen Tällä palstalla kerromme ihmisistä ja heidän valinnoistaan. Töitä ei ollut, mutta opintoja piti tehdä. Järjestäjä ei sano, mitä kehitettävää työpaikalla on ja mitä pitäisi tehdä. – Meillä on vielä paljon työpaikkoja, joissa ei ole luottamusmiestä. Esimerkiksi PAM:n Tampereen toimistossa kahdesta toimitsijasta on tehty järjestäjiä. Meille on toitotettu, että vakituisten työsuhteiden aika on ohi, Eurooppa on ollut taantumassa suuren osan opiskeluaikaamme, tiedämme, ettei nykyään korkeakaan koulutus takaa työpaikkaa. LEHTIKUVA/BEN STANSALL. Larry on jahdannut pääministerin virka-asunnon hiiriä vuodesta 2011 vaihtelevalla menestyksellä. Mitä eroa entiseen. On pysyttävä ajan tasalla, koska kentällä ollessani näistä asioista tulee kysymyksiä. Katri Immonen blogit.kansanuutiset.fi/latteaiti/ ON LÄHINNÄ hyvää tuuria, ettei itselläni ole kymmenien tuhansien eurojen tekijänoikeusvelkoja niskassa. Toinen heistä on Tanja Leskinen. Nyt palataan siihen, mistä ay-liike on alkanutkin, kun ihmiset ovat alkaneet järjestäytyä työpaikoilla. SELFIE . Pystyn tukemaan heitä ja auttamaan heitä esimerkiksi verkostoitumisessa. – Se riippuu työpaikasta. Menen sinne, mistä otetaan yhteyttä. Yhä useamman SAK-laisen ammattiliiton toimipisteestä löytyy järjestäjiä. Vietin vuosikausia erittäin niukkaa elämää noin 550 euron kuukausituloilla. Mutta entä nyt, kun on lapsi huolehdittavana. Maksoin tästä vuokran, laskut ja kaiken muunkin. Miltä muutos järjestäjäksi tuntuu. Asioiden hoito perustuu luottamukseen. On parempi ratkaista erimielisyys siellä työpaikalla, jossa se on syntynytkin ja jossa on voima vaikuttaa asioihin. KESÄN KUVA Katri Immonen muistelee opiskeluvuosiensa köyhäilyä, josta selvisi aika kepeästi. En tiedä, miten olisin saanut opintoihin ja työhön vaadittavat tiedot ilman maksumuurien kiertämistä, kopiointia ja warettamista. . Työpaikalla ihmiselle tulee hyvä . Takana yhdeksän vuotta toimitsijana ja sitä ennen 11 vuotta arvokuljettajana LOOMIS Suomi Oy:ssä. Pontus Purokuru puolestaan tunnustaa rikoksen. Entä ne, jotka ovat edelleen köyhyysrajan alla. Olemme miettineet, voisiko vuokratyö. Viime kesänä, kun Sipilän hallitus vyörytti työttömiin, lapsiperheisiin, eläkeläisiin ja opiskelijoihin kohdistuvia leikkauslistojaan, työttömänä vastavalmistuneena valtiotieteiden maisterina uutisten lukeminen ahdisti välillä niin, että jouduin rajoittamaan sosiaalisen median käyttöä ja jättämään median seuraamisen. – Kun huomaan innostuneisuuden, tiedän, että oikeaan suuntaan mennään. Kun sitten teemme irrationaalisen päätöksen hankkia lapsia, kaksi peräkkäistä hallitusta leikkaa lapsilisiä. rma olla se järjestämisen kohde. Nyt päivystän toimistolla vähemmän ja kierrän kentällä enemmän. Ratkaisua etsitään kaiken aikaa. Tanja Leskinen 44 vuotta Järjestäjä PAMin Tampereen toimistolla. Kaikki lähtee työntekijöiden tarpeesta, siitä, mihin he haluavat vaikuttaa. ilis, kun hän on uskaltanut tarttua asioihin ja huomaa, että niihin voi vaikuttaa. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja nyt kun päästään kehittämään työpaikkojen edunvalvontaa, se on positiivinen kulma asioihin. Järjestäminen on vuorovaikutusta. Meillä homma käynnistyi vuoden alussa. Olet tehnyt toimitsijan töitä yhdeksän vuotta. – Liittokokouksesta vuosi sitten käynnistynyt organisaatiouudistus on edennyt pikkuhiljaa. Larrylle kävi paremmin kuin monelle muulle Brexitin uhrille. Itse siirryin maksavaksi kuluttajaksi, kun tulot ylittivät köyhyysrajan, ja tekijänoikeusrikkomukseni ovat jo aikoja sitten vanhentuneita
lointi on Suomelle häpeä. Entinen poliisi uhkaili Said Ahmedin mukaan poliisin toiminnassa on muutenkin ihmeteltävää. Yhteisötyöntekijä Helsingin Diakonissalaitoksella. lointia. . Said Ahmedia tilanne ei yllätä. Suldaan Said Ahmedin mukaan poliiseja pitäisi sivistää monikulttuurisuuteen. Vasemmistoliiton puoluevaltuuston 1. Virkamerkkiä ei löytynyt, mutta laukussa ollut taulutietokone meni rikki. lointia. Tällä kerMUSTAN BARBAARIN eli James Nikanderin äidin ja tyttären kohtelu saa Suldaan Said Ahmedin surulliseksi. Hiltusen mielestä monimuotoistuneessa Suomessa ei voida pitää enää hyväksyttävänä sitä, että kuka tahansa ulkomaalaiselta näyttävä tai vaikuttava joutuu muita useammin valvonnan kohteeksi. . Hän sai viestin, jossa kirjoitettiin: ”olet tilannut kuolemasi”. Poliisi tutki laukut. Syyttäjä kiinnostui poliisin toimista LEHTIKUVA/KRISTIINA LEHTO MINNA KALLINEN. Said Ahmed teki jälleen rikosilmoituksen tällä viikolla. Ei aseteta köyhiä vastakkain, ei leikata heikommilta. . Said Ahmed on tehnyt rikosilmoituksen entisen poliisin uhkailuista. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston toimistopäällikkö Rainer Hiltunen totesi A-studiossa maanantaina, että summittaisen ja yleisillä paikoilla tapahtuvan valvonnan ajan pitäisi olla ohitse. Ei osoiteta sormella vähemmistöjä. Suldaan Said Ahmed ihmettelee poliisin toimintaa. Asia ei lopulta edennyt. Britanniassa poliisin täytyy tehdä kirjallinen raportti jokaisesta tekemästään toimenpiteestä. varapuheenjohtaja. Nikanderin mukaan poliisit syyttivät naisia virkamerkin viemisestä. Said Ahmed pyysi poliisilta perustelun. Sisko kieltäytyi, jonka jälkeen poliisi laittoi naiset rautoihin. Hän lukee jatkuvasti samanlaisia tapauksia sosiaalisesta mediasta ja kuulee tarinoita ihmisiltä. Hiltusen mielestä vihjeisiin, analyysiin ja ennakkotietoihin pohjautuva ulkomaalaisvalvonta on kuitenkin perusteltua. Yksikään Said Ahmedin tekemä rikosilmoitus ei ole johtanut oikeuteen saakka. Hän muistelee esimerkkinä yhtä tapausta, jossa hänet uhattiin tappaa. Poliisi otti puhelimen pois. Poliisi ei sitä naisilta löytänyt. Poliisi perusteli ratkaisua sillä, että Said Ahmed oli vastannut, ettei hän uhkailusta huolimatta pelkää. Helsingin kaupungin maahanmuuttoja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan jäsen. Päättäjät näyttävät mallia Said Ahmedin mukaan poliisin lisäksi koko yhteiskuntaa pitää muuttaa. varapuheenjohtaja. Poliisi kieltää tekevänsä etnistä pro. Etninen profilointi tarkoittaa sitä, että poliisi ulkomaalaisvalvontaa tehdessään valitsee tarkistettavat ihmiset esimerkiksi ihonvärin perusteella. . Suldaan Said Ahmed . . Hän vaikuttaisi asiaan poliisikoulutuksessa. Hänen mukaansa on selvää, että poliisi käytti tilanteessa etnistä pro. Poliisi kuulusteli Said Ahmedia ja rikoksesta epäiltyä. Kuvattua materiaalia ei puhelimessa enää ole. Työskennellyt aiemmin muun muassa yrittäjänä ja turvallisuusvalvojana Securitaksessa. . . 6 15.7.2016 taa uhkaavan viestin kirjoittaja on entinen poliisi, joka oli kirjoittanut viestinsä sosiaalisessa mediassa Rajat kiinni -ryhmässä. Musta Barbaari eli James Nikander suuttui siitä, miten poliisi kohteli hänen äitiään ja siskoaan. Sisko kuvasi tilanteen aikana poliisia. . Harmillista, että Suomessa tapahtuu tällaisia juttuja vuonna 2016, miettii vasemmistoliiton puoluevaltuuston 1. Said Ahmed parantaisi asiaa myös Britannian mallilla. . Musta Barbaari eli James Nikander kertoi Facebookissa sunnuntaina, miten poliisi oli kohdellut hänen äitiään ja siskoaan. Perustanut Ei väkivallalle -liikkeen, joka puuttuu rikoksiin kaduilla jokamiehen oikeuksin ja auttaa pulassa olevia. Poliiseja pitää sivistää Said Ahmedin mukaan poliisin asenteet tulevat ajalta, jolloin Suomi ei ollut yhtä monikulttuurinen kuin nyt. – Etninen pro. ”Etninen pro. Nikander kirjoitti, että siviiliasuiset poliisit halusivat nähdä äidin ja siskon passit Helsingin keskustassa viime perjantaina. Tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä selvittää, aloitetaanko poliisin toimista esitutkinta. – Poliiseja pitää sivistää monikulttuurisuuteen. . Said Ahmed saa jatkuvasti vihaposteja. Lakeja tiukennettiin viime vuonna ja etninen profilointi kiellettiin. lointi on Suomelle häpeä” – Tällä tavalla valvotaan, että poliisi ei tee asioita turhaan. Teemu Saintula teemu.saintula@kansanuutiset.fi Poliisi perusteli ratkaisua sillä, että Said Ahmed oli vastannut, ettei hän uhkailusta huolimatta pelkää. – Päättäjien pitää näyttää mallia kansalle
Hallituksen tavoitteesta, 110 000 uudesta työpaikasta Tiainen toteaa, että hänen on aika vaikea nähdä, että semmoisiin lukuihin tai lähellekään niitä päästäisiin. Laatu maksaa, mutta hintaeroa yhdelle sukkaparille tuli vain euron verran. Sukissa vaatteiden heikko laatu näkyy kaikista nopeimmin. Yksityisten palvelujen ohjaus ei ole myöskään tehokasta julkisen rahan käyttöä. Niitä näkyy katukuvassa paljon myös muilla kuin köyhillä ja opiskelijoilla. Takana ovat ajat, jolloin työvaatteen tarkoitus oli helpottaa työntekoa. totpaa@utu.fi RYYSYLÄISARMEIJA V aatteet ovat muutamassa vuosikymmenessä muuttuneet yhä enemmän nopeasti kuluvan kertakäyttötavaran suuntaan. Tässä luvussa on siis jo mukana hallituksen tekemien säästötoimien työllisyyttä lyhyellä aikavälillä vähentävät vaikutukset ja myös työmarkkinaratkaisut, joilla pitkällä aikavälillä voidaan Tiaisen mukaan joltain osin lisätä työllisyyttä. Toisaalta on hyvin käytännöllistä, että vaatekappale kestää käytössä saman ajan kuin se on muodissa. Anderssonin mielestä palveluseteli ohjaa julkista rahoitusta yksityisille ja lisää hallintoa. Vanhat armeijan käytetyt ja ylijäämävaatteet ovat kestävimpiä vaatekappaleita, mitä voi hankkia. Kansanedustaja Anna Kontula, blogi 12.7. Oli päätös viisas tai ei, se on oma. Juuri siinä on demokratian hullu kauneus, jota eurooppalainen eliitti ei kansoille soisi. Investointeja lainarahalla Pääministeri Juha Sipilä (kesk) totesi alkuviikosta Porissa, että nyt hallitus keskittyy työllisyysasteen nostamiseen. Siirryin kahdeksan vuotta sitten käyttämään Teseman kotimaisia sukkia, ja niistä ensimmäiset tulivat käyttöikänsä päähän kuudessa vuodessa. AIHEESTA LISÄÄ Kansan Uutisten verkkolehdessä perjantaina. Marketista tai torilta ostetut ”halvat” tennissukat kestävät hädin tuskin vuoden verran, jonka jälkeen ne ovat joko täysin reikäiset tai jalasta valahtavat. Tiaisen suosittelemia lisätoimia on kaksi. – Teoriassa sekin olisi mahdollista, mutta ei käytännössä, hän sanoo. Sirpa Koskinen Tiaisen suosittelemia lisätoimia on kaksi. Tällöin kuluttaja ei tunne niin suurta tunnontuskaa heittäessään ”rikkinäisen” vaatteen pois tai kaapin pohjalle odottamaan seuraavaa muuttoa. – Tähän kohtaan panisin lisää paukkuja voimakkaasti, Tiainen sanoo. Vaihtuvan muodin ja tyylivirtausten lisäksi niiden käyttöikää lyhentävät tarkoituksella valitut huonosti kestävät materiaalit ja rakenteet, joiden ansiosta vaatekappaleet kestävät yhä vähemmän käyttöä, pesua ja kulumista. – Näillä toimilla edesautettaisiin kaikkea pitkäaikaistyöttömyyden katkaisemista, mutta sitä kautta parannettaisiin samalla työllisyyttä ja nuorisotyöttömyyttä. Myös työvaatteita teetetään nykyään halvalla kaukana laadun ja ihmisoikeuksien ulottumattomista. Lisätoimillakin 60 000 työpaikkaa tekee tiukkaa JOS TALOUS lähtee elpymään, työllisyyden lisäys vuoteen 2020 mennessä voisi työja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Pekka Tiaisen mukaan jo tehdyillä ratkaisuilla peruskehityksessä olla 60 000. ku PALVELUSETELIN MYÖTÄ JULKISTA RAHAA YKSITYISELLE Tuukka Pääkkönen Kirjoittaja on putkiasentaja Turusta. Lisätoimilla hän tarkoittaa investointeja asuntorakentamiseen ja infrastruktuuriin sekä aktiivisen työvoimapolitiikan ja työllistämisen lisäämistä. Valinnanvaraa on ja koot eivät lopu heti. Pekka Tiaisella on vinkkejä, miten hallitus voisi päästä edes vähän lähemmäksi työllistämistavoitettaan. Tämän suunnan Tiainen kääntäisi päinvastaiseksi: määrärahoja tarvitaan lisää palkkatukiin ja muihin työvoimatukiin. VASEMMISTOLIITON PUHEENJOHTAJA Li Andersson ja SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen ovat eri linjoilla palvelusetelin hyödyistä. – Tosin viimeisimmät vientiluvut ja tietyt uutiset maailmantaloudesta ovat niin negatiivisia, että haarukka voisi olla pikemminkin 40 000-60 000, hän lisää. Näin saataisiin hänen mukaansa lisää työpaikkoja ja sitä kautta verotuloja eli se olisi suurelta osin itseään maksavaa. Hallituksen asettama tavoite 110 000 uudesta työpaikasta on TEM:n Pekka Tiaisen mukaan käytännössä mahdoton saavuttaa. 7 15.7.2016 Hallitus on luvannut ensi vuoden budjettiin uusia toimia työllisyyden parantamiseksi. Suurin ongelma julkisissa palveluissa on rahan puute. Osana tätä hän piti kilpailukykysopimusta, jonka lisäksi tarvitaan hänen mukaansa paljon lisää. Ekologisuus, järkevyys ja tehokkuus ovat nykymenosta kaukana. Takana ovat ajat, jolloin työvaatteen tarkoitus oli helpottaa työntekoa. Tuppurainen pitää palveluseteliä hyvänä ideana, kunhan varmistetaan aidot yksityiset markkinat ja poistetaan kuntakohtaiset palvelusetelien erot. Hän vauhdittaisi muun muassa raiderakentamista. – Mutta tämä tarkoittaisi linjan muutosta eli korjaisin tässä kohdin hallitusohjelmaa. Tiainen pitää hyvänä sitä hallituksen ratkaisua, että työttömyysturvaa voidaan taas käyttää palkkatukiin, mutta sen vastapainona tehty työllistämismäärärahojen leikkaus oli huono ratkaisu. massa. Telakka vaihtoi haalarivalmistajaa säästösyistä 2000-luvulla paikallisesta valmistajasta Kiinassa haalareita teettävään, nyt konkurssissa olevaan Ikaworkeriin. Lisätoimilla tuo 60 000 olisi Tiaisen mukaan ehkä mahdollista saavuttaa, vaikka tiukkaa tekisi. Maastokuviot ja armeijakuosit rajoittavat asiakaskuntaa, mutta se on näin käyttäjän näkökulmasta vain hyvä asia. Ei ihme. Nyt haalarit valmistaa Atex, jonka mallisto on vielä huonommin istuva ja viikossa kuluva. Esimerkkinä Sipilä mainitsi liikennekaaren. Säästämisvimmassaan työnantajat heikentävät työn tehokkuutta hankkimalla halpoja ja huonoja ryysyjä, joiden kanssa työntekijät joutuvat päivittäin kärvistelemään. Pitkällä tähtäimellä se myös vähentäisi syrjäytymistä. Tiainen vauhdittaisi asuntorakentamista sekä raiderakentamista ja uusiutuvaa energiaa pitkävaikutteisilla investoinneilla, joita voidaan hänen mukaansa hyvin rahoittaa lainarahalla, koska pitkän aikavälin lainan korko on nyt matala. Nyt työja elinkeinoministeriön rahoja ollaan supistaMikä tärkeintä, demokratiassa päätöksiä tekevät ne, joita päätökset koskevat. Toinen pitää sisällään samoja elementtejä kuin Sipilän mainitsema liikennekaari. – Halvalla lainalla tämä on järkevää, Tiainen sanoo ja muistuttaa, että myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF suositti tätä Suomelle viime syyskuussa. Tähän kuuluisi myös muun muassa työvoimapoliittinen koulutus ja työnvälityksen resurssointi. Korjaus hallitusohjelmaan Toinen Tiaisen suosittelema lisätoimi liittyy aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Thor Björk Ruotsin Maan Ystävistä sanoo, että Ruotsissa turvallisuuspoliittinen ilmapiiri on kiristynyt voimakkaasti parin viime vuoden aikana. – Se on Ruotsin integroimista tietynlaiseen sotilaalliseen maailmanjärjestykseen. Saksa on lisäksi yksi niin sanotuista kehysvaltioista, kun uusia joukkoja tuodaan Itämeren alueelle. – Suurella osalla vapaaehtoisista on vaikutteita hyvin epämiellyttävistä poliittisista suunnista, kansalliskiihkosta ja äärioikeistosta, Ilkowski kuvaa. Siksi hänestä oli yllätys, että Nato-jäsenyyden vastustajien määrä kasvoi voimakkaasti juuri ennen Varsovan huippu kokousta. Lisäksi Puolaan on tarkoitus perustaa tänä vuonna puolisotilaalliset ja vapaaehtoiset aluepuolustusjoukot, jotka kytketään armeijaan. – Meillä on ollut sukellusvenekohua ja lisäksi on toisteltu Krimiä, Venäjää ja Putinia suurina uhkina. Ehkä sekin on vaikuttanut niin, että ihmiset haluavat tilanteen pysyvän vakaana. Antero Eerola VARSOVASSA VIIME viikon lopulla järjestetty sotilasliitto Naton huippukokous oli jättimäinen mediasirkus, joka sai myös puolalaiset tiedotusvälineet jonkinlaiseen hurmostilaan. – On tietysti hienoa, että hän sanoo näin, mutta todellisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. – Tämä tekee asevarustelun Keskija Itä-Euroopassa entistä näkyvämmäksi. ”Ruotsalaiset haluavat vakautta” Paikalla Varsovan vaihtoehtohuippukokouksessa oli myös suomalaisia ja ruotsalaisia rauhanaktivisteja. Björkin mukaan nyt olisi tärkeää, että rauhanjärjestöt Suomessa ja Ruotsissa muotoilisivat yhteistä politiikkaa. Vaikka Nato-vastaisuus on Ruotsissa laajaa, on maan hallitus solminut kahdenvälisen puolustusalan sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. – Nyt odotetaan vain tämän konkretisoitumista. Varsovassa käyneen Saksan Vasemmistopuolueen Die Linken varapuheenjohtajan Tobias P. Se pitää katkaista. Saksan armeija osallistuu Naton kaikkiin harjoituksiin, sillä on jopa avainrooli niissä. 8 15.7.2016 Rauhanjärjestöt: Ei Natolle – ei sodalle raatioon 2 500 sotilaan joukkoosaston. Naton lisääntyvät joukot tarkoittavat lisää joukkoja Venäjän puolelta, ja kierre on valmis. Aivan ilman paikallisia soraääniä tapaaminen ei kuitenkaan sujunut. Puola oli alusta lukien innokas sotaseikkailun tukija ja lähetti opeVarsova Naton huippu kokouksen aikana Varsovassa eurooppalaisten rauhan järjestöjen vasta tapahtumassa vaadittiin Itämerelle enemmän vuoropuhelua ja vähemmän asevarustelua. Die Linke on arvostellut Naton toimintaa Itä-Euroopassa ja saanut näin tukea myös vanhemman polven demareilta. Toisaalta olemme nähneet Puolan oman militarisoinnin. Maa on luvannut toimia Liettuan kummivaltiona asiassa. ”Olemme nähneet Puolan oman militarisoinnin” Ei sodalle -järjestön aktiivi Filip Ilkowski tulkitsee, että Puolan poliittisella johdolla on jonkinlainen pakkomielle varusteluun. LEHTIKUVA/JANEK SKARZYNSKI Eurooppalaiset rauhanjärjestöt kokoontuivat Varsovaan vastatapahtumaan Naton huippukokouksen aikana.. Varsovassa oli samaan aikaan koolla myös eurooppalaisten rauhanjärjestöjen vastatapahtuma tunnuksella ”Ei Natolle – Ei sodalle.” Vastakonferenssin järjestäjiin kuului puolalainen Ei sodalle – kansalaisaloite, joka vastusti aikanaan jo Yhdysvaltojen johtamaa hyökkäystä Irakiin. Hän näkee hyvänä presidentti Sauli Niinistön esityksen presidentti Vladimir Putinin Suomen-vierailun yhteydessä, että minkään maan sotilaskoneet eivät enää jatkossa lentäisi tunnistamattomana Itämerellä. üger naurahtaa. Svenska Dagbladetin teettämän gallupin mukaan ruotsalaisista 49 prosenttia on jäsenyyttä vastaan ja vain 33 prosenttia sen kannalla. – Venäjän vastaus on valitettavasti selkeä. ”Niinistön aloitetta tarvitaan” Paikalla Varsovassa oli myös Rauhanpuolustajien pääsihteeri Teemu Matinpuro. ”Varustautumisen kierre katkaistava” Saksan sosialidemokraattinen ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier varoitti ennen huippukokousta sotilasliittoa sodan lietsonnasta ja ”sapelinkalistelusta” Venäjän suuntaan. Hauskaa on se, että he puhuvat yhtä ja tekevät toista, tyypillistä demaripolitiikkaa, P. Puola kuluttaa valtavasti rahaa aseisiin ottaen huomioon sen talouden koon, Ilkowski sanoo. Puolaan on tarkoitus perustaa tänä vuonna puolisotilaalliset ja vapaaehtoiset aluepuolustusjoukot. Nato sijoittaa maahan uusia, pysyväksi tarkoitettuja joukkoja sekä ohjuspuolustusjärjestelmänsä keskeisen osan noin 200 kilometrin päähän Venäjän rajasta. Puola täyttää Naton tavoitteen, jossa puolustusmenoihin pitää uhrata kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Vielä viime syksynä kannattajia oli hiukan vastustajia enemmän. Hänen mukaansa nyt tarvittaisiin uutta vuoropuhelua idän ja lännen välillä. ügerin mielestä Steinmeierin julkitulo kumpuaa osin maan sisäisistä asetelmista
May on joissakin arvokysymyksissä ollut liberaalilla linjalla. Mayn kampanja iskulause oli: ”Maa, joka toimii kaikkien hyväksi, ei vain harvojen etuoikeutettujen”. Monia heistä pidetään kuukausia vankeudessa. Theresa May oli yksi ensimmäisistä, joka nosti konservatiivien imago-ongelman pöydälle. 9 15.7.2016 [Hillary Clintonista] tulee demokraattien presidenttiehdokas, ja aion tehdä kaikkeni, jotta hänestä tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti. Syksyllä siihen sai lisäksi osallistua myös 3 punnan kannatusmaksulla, mutta tämä summa nostettiin nyt 25 puntaan. Rankasti tulonjakoa etuoikeutettujen hyväksi muuttaneen hallituksen ministerille iskulause on huikea. Paikallisten kansalaisjärjestöjen mukaan Egyptissä katoaa keskimäärin 3–4 ihmistä päivässä. May sai puheestaan paitsi kiitosta, myös paljon lokaa niskaansa puolueen sisällä. Yleisen sanahelinän ohella hän antoi joitakin konkreettisia lu pauksia, joilla on vähintään symbolinen merkitys. Harva ehkä enää muistaa, että Cameron kampanjoi sosiaalisesti vastuuntuntoisen, modernimman ja ”ihmiskasvoisen” konservatismin tunnuksilla. Vasta huhtikuussa May tosin äänesti tällaisia ehdotuksia vastaan. May havaitsi, että Brexitissä äänestettiin eliittejä vastaan. Kun hän voitti vuoden 2010 vaalit, taantuma oli jo päällä, ja lupaukset oli sen varjolla helppo unohtaa. Mayn mukaan ”tavalliset ihmiset tekivät todelliset uhraukset” vuoden 2008 talousromahduksen jälkeen. EGYPTI KÄYTTÄÄ sieppauksia, kidutusta ja tahdonvastaisia katoamisia toisinajattelijoiden ja hallinnon arvostelijoiden hiljentämiseen. ALL OVER PRESS/CHRIS RADBURN Arto Huovinen arto.huovinen@kansanuutiset.fi LINJAPUHEESSAAN MAANANTAINA Theresa May arvosteli maan tilaa niin, ettei voisi kuvitellakaan hänen olleen kuusi vuotta sisäministerinä yksi keskeisistä hallituksen jäsenistä tätä tilaa aiheuttamassa. Se oli kuitenkin osa uudistusliikettä, joka nosti David Cameronin konservatiivien puheenjohtajaksi vuonna 2005. Syyskuussa valitun vasemmistolaisen Corbynin syrjäyttämistä kannattaa 170 labourin kansanedustajaa, ja häntä tukee vain 40. Labourissa kuohuu May kannatti Britannian pysymistä EU:ssa, mutta laimeasti. Eliittien vastaisella retoriikalla on nyt kysyntää – kuten voi Donald Trump Yhdysvalloista vahvistaa. LEHTIKUVA/DARREN MCCOLLESTER. Corbyn sai tiistaina osavoiton, kun puoluehallitus äänin 18–14 päätti, ettei istuva puheenjohtaja tarvitse 51 kansanedustajan tukea päästäkseen mukaan puheenjohtajaäänestykseen. Amnestyn tuoreen raportin mukaan tahdonvastaisten katoamisten määrä on kasvanut rajusti sitten vuoden 2015 alun. Hän ajoi läpi EU:n ulkopuolelta tuleville 35 000 punnan (yli 41 000 euron) vuositulojen vaatimuksen sekä perheenyhdistämiseen 18 000 punnan tulovaatimuksen. May myös haluaa ”täysin julkisiksi” tiedot yhtiöiden bonusohjelmista sekä toimitusjohtajan palkan suuruudesta verrattuna yhtiön keskimääräisen työntekijän palkkaan. Labouriin on Brexit-äänestyksen jälkeen liittynyt yli 100 000 uutta jäsentä. Koko jäsenmäärä on nyt yli 500 000. Demokraattien ehdokkuutta tavoitellut Bernie Sanders New Hampshiressa 12.7. Maanantaina hän sanoi, ettei enää aja tätä. Tiukka sisäministeri Miten käy Mayn lupausten. Hän lupasi velvoittaa yhtiöt ottamaan työn tekijöiden edustajat hallituksiinsa sekä vaatia, että yhtiökokouksissa äänestetään vuosittain sitovasti johtajien palkoista. Hän esimerkiksi äänesti sukupuolineutraalin avioliiton puolesta. Ennen Brexit-äänestystä May kannatti Britannian eroamista EU:n ihmisoikeussopimuksesta. May sanoi, että vaikka pienituloisimpien veroja alennettiin, nousivat muut verot kuten arvonlisävero, samoin ”raketin lailla” kiinteät kulut kuten energiamaksut. Nuorten on vaikeampi kuin koskaan ostaa oma asunto, muistutti May, ja ”kuilu vauraamman vanhan sukupolven ja ahtaalla olevan nuoremman sukupolven välillä kasvaa”. Sen sijaan jäsenäänestyksessä Corbynin uskotaan olevan yhä vahvoilla. Mayn puheen toisena taustana on havainto Brexit-äänestyksestä: se oli mitä suurimmassa määrin vastalause eliiteille. Britannian konservatiivipuolueessa on tehty sama havainto, joka sai Suomen kokoomuksen mainostamaan itseään ”työväenpuolueeksi”. Imagon uudistaja May ennätti maanantaina käynnistää kampanjansa konservatiivien puheenjohtajaksi, ennen kuin viimeinen kilpailija samana päivänä luovutti. Jos sanoihin olisi uskominen, Britannian uusi pääministeri Theresa May tekisi täyskäännöksen Britannian politiikassa. Puoluehallitus kuitenkin päätti, että jäsenäänestykseen saavat osallistua vain vähintään puoli vuotta jäsenenä olleet. Se ei kuitenkaan syntynyt tyhjästä. Theresa May lupaa ”maan, joka toimii kaikkien hyväksi, ei vain harvojen etuoikeutettujen”. May lupasi puuttua tiukalla kädellä yhtiöiden ja yksilöiden veronkiertoon ja verojen välttelyyn, ”olipa sitten kyseessä Amazon tai Google tai Starbucks”. Maylle laimeus on nyt etu, mutta työväenpuolueessa puheenjohtaja Jeremy Corbynin ponnettomuutta EU-kampanjassa on käytetty perusteena syrjäyttämiskampanjassa. EGYPTI VAINOAA TOISINAJATTELIJOITA Theresa Mayn sanat ja teot Vuoden 2002 puoluekokouksessa May varoitti, että konservatiiveja pidetään ilkeänä tai tylynä puolueena (the nasty party). May lupasi, että hänen johtaessaan konservatiivipuolue asettuu ”täydellisesti, ehdottomasti ja yksiselitteisesti työtätekevien ihmisten palvelukseen” (ei siis palveltavaksi). Toisaalta May on sisäministerinä ajanut tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Satoja ihmisiä, jopa 14-vuotiaita lapsia, on siepattu. Usein he ovat koko tämän ajan käsiraudoissa ja silmät sidottuina
Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi leikkauspotilaiden, onnettomuuksien uhrien, syöpää Suomi tarvitsee lähes tuhat pussia luovutettua verta päivässä. Vapaaehtoiset luovuttajat auttavat Suomessa vuosittain noin 50 000 potilasta. Tällöin Veripalvelu kutsuu luovuttajia verenluovutukseen. – Meidän tehtävämme on vastata siihen, mitä suomalaiset sairaalat tarvitseva, Lehtipalo sanoo. Enää ei siirretä verta Verta luovuttajasta kerätään noin puoli litraa. Verenluovutus kestää kymmenisen minuuttia. Vaikka useimmat tutkivat etukäteen, soveltuvatko luovuttajiksi, noin kymmenen prosenttia käännytetään. JUSSI JOENTAUSTA. Suomen laki sanoo, että verestä ei saa maksaa korvausta. Syynä voi olla vaikkapa . Koska verta ei voi korvata keinotekoisilla aineilla, luovutettu veri on monille vakavasti sairaille elinehto. Tänne tuleSAIRAANHOITAJA Idalisa Lehtipalo palvelee verenluovuttajia verenluovutuspisteessä Helsingin Sanomatalossa. Suomen tarpeisiin Suomalaisista viisi prosenttia luovuttaa verta. – Siitä on apua jollekin ihmiselle. 460 millilitran pussi täyttyy noin seitsemässä minuutissa. Naiset voivat luovuttaa verta neljä, miehet kuusi kertaa vuodessa. Suomessa kaikki luovutettu veri kulkee SPR:n veripalvelun kautta. Nykyisin potilaat eivät enää saa verensiirrossa kokoverta. Luovuttajat täyttävät kyselylomaketta, menevät hemoglobiininmittaukseen ja haastatteluun ennen luovutusta. Ulkomaille suomalaista verta lähtee ainoastaan poikkeustapauksissa. Veri voi pelastaa ihmishengen. Niitä, jotka luovuttavat, mutta saavat sitten kotiin soiton HIV:stä tai muusta verestä ilmenneestä infektiotaudista, on hyvin vähän. Samasta paikasta voi tarkistaa, soveltuuko verenluovuttajaksi: www.veripalvelu.. Punasolut tulee käyttää viiden viikon kuluessa. Siitä syntyi idea hankkiutua töihin Punaisen Ristin Veripalveluun. Miksi kannattaa tulla verenluovutukseen. Jokaisesta luovutuspussista erotellaan punasolut, verihiutaleet ja plasma. Suomi tarvitsee lähes tuhat pussia verta päivässä. Siellä veripisaran koko näyttää kuinka paljon verta tarvitaan. Noin tuhat pussia päivässä Suomessa kerätään verta suomalaisen terveydenhuollon käyttöön. Se on kuitenkin todella pieni määrä 200 000 luovutuksesta, Lehtipalo sanoo. – Veripalvelun verkkosivulla näkyy päivittäinen tarve. Lehtipalo oli verenluovuttaja. Siellä näytteet tutkitaan ja tehdään verivalmisteet verestä. – Moni luovuttaja käy säännöllisesti verenluovutuksessa. 460 millilitraa menee luovutuspussiin ja lisäksi verta otetaan näytteenottoa varten. Ne voivat kaikki päätyä eri potilaille. He saavat yleensä väliaikaisen luovutuskiellon. – Haastattelukaavake suunniteltu niin, että se kattaa tartunnan lähteet tehokkaasti. Nopeimmin täytyy käyttää verihiutaleet, jotka säilyvät viisi vuorokautta. Uusien luovuttajien tarve on koko ajan noin kymmenen prosenttia luovuttajista, koska aina vanhoja poistuu joukosta esimerkiksi ikääntymisen tai sairastumisen vuoksi. Sitä, mihin päin Suomea veri menee, ei voi tietää. Verestä testataan HI-virus, hepatiittivirukset A, B ja C, sy. – Muutama tällainen puhelu joudutaan Veripalvelusta vuosittain soittamaan. – Sitoutuneita on kuitenkin paljon, Lehtipalo sanoo. Sieltä voi seurata oman veriryhmänsä veritilannetta ja ajoittaa luovutusta sen perusteella, Lehtipalo neuvoo. Joillakin paikkakunnilla palvelu käy viikoittain, joillakin kuukausittain, joillakin harvemmin. Jokainen voi alkaa hengenpelastajaksi sairastavien ja keskoslasten hoitoon keskimäärin suomalaisten veriryhmäjakauman mukaisesti. Pulaa voi kuitenkin tulla kaikkein yleisimmistäkin veriryhmistä. Plasmaa voi säilyttää jopa vuosia pakastettuna. lisbakteeri ja parvovirus. Tuula Kärki tuula.karki@kansanuutiset.fi Verestä ei saa maksaa korvausta. Veri lähtee luovutuspaikasta Helsingin Kivihakaan, jossa sijaitsee verenluovutuksen päätoimipiste. Siksi teemme tätä, Lehtipalo perustelee. . Se on iso osa Suomen päivittäin tarvitsemasta verimäärästä. – Lähtökohta työhön on aika erilainen kuin vaikkapa tyypillisessä sairaalatyössä. Tarve kerrotaan verkossa Heinäkuu on hiljainen luovutuskuukausi, koska luovuttajatkin lomailevat. Siellä kertyy päivässä noin sata pussia verta. Sen jälkeen luovuttaja lepää hetken ja siirtyy kahville. Veriteitse tarttuvat infektiotaudit tutkitaan veripalvelussa ennen veren käyttöä. Lisäksi veripalvelu kiertää ympäri maata, Rovaniemeltä Hankoon, ottamassa vastaan luovutuksia. – Se on yleinen systeemi Euroopassa, Lehtipalo kertoo. unssa tai takana oleva ulkomaanmatka. Se tarkoittaa lähes tuhatta vapaaehtoista verenluovuttajaa joka arkipäivä. Sairaanhoitaja Idalisa Lehtipalo oli verenluovuttaja ennen kuin tuli töihin Veripalveluun. Vakituisia verenluovutuspaikkoja on kymmenen. 10 15.7.2016 vat ihmiset ovat terveitä ja vapaaehtoisia, hän sanoo. Tunnelma on leppoisa
11 15.7.2016 KESTOTILAUS on edullisin tilausmuoto! Vaihda määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi: tilaukset@kansanuutiset.fi tai soita 09 7596 0208 Tämäkin ilmoitus huomattiin! Varaa oma tilasi: p. 09 4366 320 Yrjö Sirolan Säätiö rs Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki p. Jokainen adressi on ainutkertainen kappale.. 09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Beckerintie 10 Helsinki p. Onnitteluja surunvalitteluadressit www.sirolansaatio.. 020 7737 725 toimisto@sirolansaatio.
Asukkaiden hallitsemiseksi Isis on käyttänyt tehokkaita keinoja, kuten joukkorangaistukset. – Taistelimme wahhabiitteja vastaan Saudi-Arabiassa 1800-luvulla sekä myöhemmin ottomaaneja, sitten AlQaidaa ja nyt Isisiä vastaan, kertoo sheikki Mohsin al Jarba, shammar-heimon johtaja Rabiassa. Kun Isis sanoi, että emme voisi enää pelata, olimme hyvin vihaisia ja surullisia. Vaikka Isis ei ollut pysyvästi paikalla, meidän oli oltava varovaisia, Abu Ahmed kertoo. Väestö on ylpeää kuulumisestaan shammar-heimoon, joka on yksi Irakin suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista arabiheimoista. – Kokoonnuimme porukalla paikalle – perhe, suku ja ystävät, kertoo viisikymppinen fani. Hänen mielestään Isis ei pidä lapsista ja nuorista. Monet kaupoissa ja työpajoissa työskennelleet lapset olivat jättäneet työnsä ja tulleet paikalle. Wahab Abu Ahmed tuhoutuneen toimiston raunioilla.. – He sanoivat, että jos he vielä kerran näkisivät meidät pelaamassa, he tappaisivat meidät kaikki, hän sanoo ja toteaa, että Isis käyttää pelkoa aseena kaikkia vastaan. Silloin jalkapallon pelaaminen lähi kylissä oli hengenvaarallista. Se on ainoa tapa, jolla lapset ja miehet voivat edes pelin ajaksi paeta kaupungin ankaraa elämää ja Isisin aiheuttamien kauhujen muistoja. Siitä ei voinut keskustella, sanoo paikallinen valmentaja Aitash. Olosuhteet olivat selvästi vaaralliset. Kiinni jääneitä uhattiin tappamisella Isisin väkivaltaa pelänneet kaupungin asukkaat pakenivat kyliin, joissa he odottivat kaupungin vapauttajia. Jihadistit kiistelevät jalkapallon synnillisyydestä Isisin tunnustama wahhabiittien doktriini kieltää paljastamasta sääriä tai reisiä. Paikallisten asukkaiden mukaan vain harvat tukivat Isisiä millään lailla. Isisin hallitsemien alueiden sydämessä asuvien kansalaisjournalistien mukaan jalkapalloa koskevat käskyt annetaan suullisesti kaduilla, moskeijoissa tai kaupunkien tiedotuspaikoilla. – Yritimme olla vapaita. Jalkapallon ystävät Rabiassa eivät vieläkään täysin ymmärrä kieltoa. Pelejä järjestäneille lapsille ja aikuisille pelaaminen oli yksi vastarinnan muoto. Kun he järjestivät otteluita, jotkut vastustivat heitä. Tahdoimme vain pelata, sanoo valmentaja Aitash. Isisin hallussaan pitämän alueen ja Syyrian rajan väliin puristuneessa Rabiassa jalkapallo on ainoa vapaa-ajan huvitus. Jotkut itkivät, muistelee Abu Ahmed. Se on kauan vastustanut väkivaltaisia uskonnollisia liikkeitä. Heti saavuttuaan jihadistit varoittivat asukkaita: urheilu on nyt kiellettyä, koska se on vastoin islamin oppeja. Jihadistien nettisivuilla on käyty kiivasta keskustelua jalkapallon pelaamisen tai katsomisen kieltämisestä, ja siitä on annettu useita fatwoja. Vain harvat kannattivat Isisiä Isis miehitti Rabiaa neljän kuukauden ajan sen jälkeen, kun Isisin levittämän kauhun lamaannuttama Irakin armeija oli luopunut siitä ilman vastarintaa. Isis piti neljä kuukautta valtaa pienessä irakilaisessa rajakaupungissa Rabiassa. – Polvistuin kentälle, otin käteeni kourallisen multaa ja itkin, sanoo Rabia Sport Club -joukkueen johtaja Wahad Abu Ahmed. Jotkut katsovat, että niin kauan kuin pelaaminen ei estä TEKSTI JÉRÉMIE BERLIOUX KUVAT SEBASTIAN CASTELIER Ihmiset menettivät Rabiassa Isisin miehityksen aikana lähes kaiken. – He eivät tahdo, että ihmiset elävät omalla tavallaan, hän sanoo. 12 15.7.2016 RABIASSA PELATTIIN JALKAPALLOA SALAA ISISILTÄ S yyskuussa 2014 Rabiassa tapahtui jotain suurta: jalkapallo-ottelu. Isisin hallitsemilla alueilla ei tunnu olevan yleistä jalkapalloa koskevaa määräystä. Illalla, kun kentältä oli ensin siivottu jihadistien jättämä sotku, kaksi joukkuetta kerääntyi hieman tyhjentyneen pallon ympärille. Kahdesti he saivat meidät kiinni jalkapallon pelaamisesta, Aitash kertoo. – Perustin pieniä joukkueita, jotta lapset saisivat pelata. Vaikka jalkapallon katsominen olisi jossakin kaupungissa sallittu, sääntö saattaa äkkiä muuttua riippuen jihadistien mielialoista. Kyläläiset järjestivät jalkapallo-otteluita unohtaakseen väkivallan edes yhden ottelun ajaksi. – Jotkut asukkaat pelkäsivät Isisiä tai kannattivat sitä, ja he sanoivat, että olemme hulluja, kun pelaamme, Aitash sanoo lisäten, että pelien arvostelijat kiroilivat heille ja yrittivät viedä pallon tai heittää pelaajia kivillä. Jihadistit kävivät kylissä vain satunnaisesti. Tämä ottelu oli monille helpotus, pieni voitto Isisin tuomaa ideologiaa vastaan. – Urheilu on elämää. Se oli ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun kurdien peshmergajoukot olivat vapauttaneet tämän Syyrian rajalla sijaitsevan pienen kaupungin ”Islamilaisen valtion” eli Isisin hallusta. – Isis vain sanoi, että jalkapallo ei sovi muslimeille. Urheilusivusto Vicen Quentin Müller kertoo, että ”Raqqa is being slaughtered silently” -kampanjan mukaan eri alueilla on eri säännöt. – Isis kävi kylässämme useaan otteeseen
– Ehkä he tekivät siitä savukkeita, yksi sanoo. Lähin toinen joukkue on Zummarissa, noin viidenkymmenen kilometrin päässä. – Sille ei ollut tarvetta, sillä he kaikki sanoivat tietävänsä jo, mikä se on, sanoo Mansur, opettaja. Jalkapallokentällä innostuneet lapset näyttävät unohtaneen kaiken Isisistä. – He räjäyttivät sen vain, koska eivät pidä urheilusta, sanoo eräs iltaottelun katsoja. Mutta monet taas ovat sitä mieltä, että koska pelissä on kaksi joukkuetta vastakkain, se jakaa Ummaa eli uskovaisten yhteisöä, ja siksi se on syntiä. Viimeisenä silauksena Isis räjäytti vielä seuran toimiston. Hän itse pelasi koripalloa puoliammattilaisena, ja hän pyrkiikin nyt järjestämään turnauksen paikallistasolla. Johtaja onnistui ostamaan muutaman pallon, jotta lapset saisivat pelata. Köyhyydestä huolimatta – ihmiset menettivät miehityksen aikana kaiken omaisuutensa – ja vaikka Isisin hallitsema alue on vain 70 kilometrin päässä, ihmiset ovat voineet nyt elää rauhassa runsaat puolitoista vuotta. I R A K RABIA Lapsille jalkapallo antaa mahdollisuuden hetkeksi unohtaa Rabian ankara arki. Ennen sotaa seudulla järjestettiin turnauksia. Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen Rabian sairaala tuhoutui, ja nyt lähimpään sairaalaan on kolmen tunnin matka. Muut paikallaolijat naureskelevat tämän kuullessaan. Moskeijassa ja joissakin muissa rakennuksissa taisteluista on jäänyt merkiksi luodinreikiä tai räjähdysten jälkiä, mutta urheiluseuran toimisto ja kaupungin sairaala tuhoutuivat täysin. Urheiluseuran toimistolla ei sen sijaan ollut mitään strategista merkitystä. – En voi väittää, että lapset olisivat unohtaneet, mutta ainakin he ovat iloisia, kun saavat pelata, Abu Ahmed toteaa. Hänestä jalkapallo on kunnioituksen koulu. Sairaala on sisältä raunioina. – Meillä ei ole täällä psykologia, joten emme oikein voi tehdä asialle mitään, sanoo koulun johtaja. – Toisaalta miehet eivät yleensä puhu tällaisista asiois ta, Mansur huomauttaa. Kun koulu avattiin kaupungin vapautumisen jälkeen, opettajat yrittivät selittää lapsille, mikä Isis on. – Yritän auttaa kaikkia, varsinkin lapsia. – Isis vei sen. Jihadistit piiloutuivat siksi sairaalaan kylän vapautuksen aikana ja taistelivat siellä. Emme tiedä, mitä he voivat sillä tehdä, mutta he veivät aivan kaiken, Abu Ahmed sanoo. Rabian asukkaat joutuvat ajamaan kolme tuntia päästäkseen lähimpään sairaalaan Dohukissa, Irakin kurdialueella. – Pelaajat oppivat nöyryyttä, kunnioitusta ja ryhmässä toimimista. Se sijaitsi kaupunkiin vievän tien reunalla, joten se oli strategisesti tärkeä. – En ajattele sitä enää, en edes unissani, sanoo kädet puuskassa seisova 14-vuotias poika. Islamistit ryöstivät kaupungista kaiken. Jalkapallo on elämän koulu. 13 15.7.2016 ihmisiä noudattamasta uskonnollisia velvollisuuksiaan, ei ole syytä kieltää jalkapalloa. Abu Ahmedin mielestä traumat ovat yhä läsnä, vaikka lapset eivät niistä kertoisikaan. Innostus korvaa puutteelliset varusteet. Ennen miehitystä seura oli aikonut asentaa yhdelle jalkapallokentistä tekonurmen. Isis varasti jopa tekonurmen Rabia on seudun ainut joukkue. Pari vuotta vapautuksen jälkeen jotkut rakennukset ovat yhä raunioina. Seura on menettänyt kaiken: huonekalut, peliasut, jopa lamput. Rabian sairaala oli kaupungin suurin rakennus. Abu Ahmed huitaisee kädellään näille argumenteille. Nyt edellytyksiä turnauksien järjestämiseen ei enää ole. WIKIPEDIA/NORDNORDWEST JA KU/CC BY-SA 3.0. He tahtovat pelata, mutta heillä ei ole pelivaatteita, Niinpä yritän ostaa niitä, kun minulla on rahaa, Abu Ahmed sanoo. Lasten traumoja ei näy päälle päin Jokainen Rabiassa on sitä mieltä, että sen jälkeen kun peshmergat ottivat kaupungin haltuunsa, on siellä turvallisempaa kuin koskaan ennen. Nyt seuralta puuttuu kaikki. – Kun saimme vapauden, olimme onnellisia ja unohdimme jotakin siitä, mitä näimme – mutta emme voi unohtaa pahoja ihmisiä, hän sanoo. Hän ja hänen kollegansa eivät ole nähneet lapsissa merkkejä traumoista
Tanssi ja liike kuuluvat ihmisen perustarpeisiin. Kansallisoopperan Alminsalissa Helsingissä. Tero Saarinen Company työllistää vuosittain noin 40–80 henkilöä, joista kymmenen työskentelee ryhmässä vakituisesti. Koreogra. Vaikkapa ihmisen suhteesta luontoon: siitä, mitä on tehty ja mitä ollaan menettämässä. Toimintaan kuuluu myös Saarisen sydämenasia, kansainvälinen tanssin opetustyö. Ne koostuvat persoonallisesta liikekielestä, tanssijoiden väkevästä tulkinnasta sekä hienostuneesta, usein upeasta visuaalisuudesta ja elävästä musiikista. 14 15.7.2016 kiinnostavia asioita. Hän on tunnettu omaperäisestä, tasapainolla ja epätasapainolla leikittelevästä liikekielestään, joka yhdistää vaikutteita niin japanilaisesta butosta sekä kamppailulajeista kuin baletista ja nykytanssista. Japanissa opiskellessaan hän oivalsi, että silmiäkin voi käyttää ilmentämään tanssin tarinaa samoin kuin sormia ja sormenpäitä. oissani jokainen liike lähtee ajatuksesta, halusta käsitellä tärkeitä ja ” Toivon, että teokseni eivät tuottaisi vain esteettisiä elämyksiä.” Kaikki sai alkunsa siitä, kun porilaisen ”urheiluhullun” perheen 16-vuotias vesa suuntasi tanssitunneille. Toivon, että teokseni eivät tuottaisi vain esteettisiä elämyksiä, vaan niiden ohella saisivat katsojat pohtimaan kulloisenkin esityksen tematiikkaa – niitä viestejä, joita välitämme. Se ottaa suojiinsa tanssilajien koko kirjon, mitä Saarinen ja Autio pitävät tärkeänä päätöksenä. Siskotuulikki Toijonen 51-vuotiaalle Tero Saariselle tanssiminen on tapa olla olemassa. Tanssin taloa tarvitaan Tero Saarinen Companyn toiminnanjohtaja Iiris Autio ja tanssiväki kaikkinensa iloitsevat siitä, että Suomeen ollaan vihdoinkin, monien vääntöjen jälkeen saamassa Tanssin talo. Täydenkuun Tanssit -tapahtumassa Pyhäjärvellä sekä 12.–15.10. – Ryhmän kautta saamme kaikki yhdessä voimia mahdollisimman täysipainoisten esitysten tuottamiseen. Saarinen tekee yhteistyötä myös muiden nimekkäiden tanssiryhmien kanssa. Saarisen teoksissa katse kiinnittyy erityisesti käsiin koko kehon kuvajaisina. – En ole provokaattori, mutta haluan olla peili, joka heijastelee yleisön suuntaan niitä asioita, jotka koen tärkeiksi. Kaiken kaikkiaan Saarisen teokset julistavat humanismia ja erilaisuuden hyväksyntää globaalisti. Valtionavun piiriin ryhmä pääsi vasta vuonna 2004. TERO SAARINEN COMPANY/CHOI SUNG-YOUL. Tero Saarisen teoksia on esitetty maailman merkittävimmillä estradeilla kaikissa maanosissa. Koreogra. –?Tanssi ja liike kuuluvat ihmisen perustarpeisiin, hän sanoo. Hänen japanilainen buto-opettajansakin esiintyi vielä 95-vuotiaana. Tanssi myös lisää suvaitsevaisuutta. – Tanssi rasvaa mieltä, hän toteaa hienoinen virne suupielessään. Suunnitteilla on uusi teos, jossa Saarinen itsekin tanssii. Jokaisen liikkeen hiominen, kirkastaminen ja sisäisen liikkeen välittäminen yleisölle on haastavaa, Saarinen kuvaa työtään. Musiikki toimii kipinänä ajatuksille. 51-vuotias Saarinen tanssii edelleen ja viittaa kintaalla tanssijoiden varhaiselle eläköitymiselle 44-vuotiaana. oiden tekeminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. ani eivät itse asiassa eliminoi mitään ruumiinosaa liikekielessä. Kiehtova ammatti – Ihmiset ovat kautta aikojen kerääntyneet yhteen ja halunneet tuottaa musiikkia ja liikettä. Niistä ajoista lähtien kansainvälisesti menestynyt tanssitaiteilija Tero Saarinen on jäsentänyt elämäänsä tanssin kielellä. ja MESH su 24.7. Tero Saarisen tekemiä kantaesityksiä on ollut 40, ryhmällä vähemmän. Mutta mikä maailman maineeseen kiirineen tanssitaitelija Tero Saarisen mielestä on tanssin tarkoitus, missä sen lumo. – Koreogra. Sanoja Saarinen ei teoksiinsa limitä, sillä tanssi on hänen puhettaan. Iho resonoi tanssin kautta. Ryhmä syntyi myös halusta sekoittaa tanssitaiteen ”seisovaa vettä”, avaamalla ovia tanssitaiteen uudistumiselle, Saarinen tähdentää. Erilaisuuden hyväksyntä Tero Saarinen Companyn teokset ovat kautta linjan ottaneet kantaa myös yhteiskunnallisesti. Ryhmä on esiintynyt lähes 40 maassa. – Ihmisen ihossa on tietty ahneus ajatuksien esille tuomiseen. – Tanssin talon toiminta tulee avartamaan ja avaamaan mysteerioita tanssin ympäriltä ja lisää tanssin arvostusta ylipäätään. Saariselle tanssiminen on tapa olla olemassa. TERO SAARINEN COMPANY juhlistaa 20-vuotistaivaltaan teosparilla Could you take some of my weight…. Saarisen laajaa kansainvälistä tunnustusta saaneet teokset ovat tunteisiin ja ajatteluun vetoavia kokonaistaideteoksia. Se on vaikeaa ja haastavaa, mutta kaiken kaikkiaan tämä on erittäin kiehtova ammatti. Tanssijan tuleekin olla 360 astetta hereillä. Vuonna 1996 perustetun Tero Saarinen Companyn toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on edistää humaania maailmankuvaa ja inhimillisiä perusarvoja tanssin välityksellä ja lisätä ihmisten ymmärrystä kehollisuudesta – sen merkityksestä hyvän elämän edistäjänä. Tanssi on sielun peili T anssija, koreogra
M inulla on kivuliaat kuukautiset. Hyvin lähti vetämään, ensi viikkoa odotellessa siis. Tuttu hiljentämisen ja väheksynnän taktiikka: ”Sillä on varmaan se aika kuusta.” On mahdollista, että PMS-vanteen kiristäessä päätä onnistuu huomaamaan epäkohtia, joita ei muuten huomaisi ja joista ei jonain joviaalimpana päivänä huomauttaisi. Se ei vaadi minulta mitään. Kivempi kuitenkin lomailla terveenä kuin pakon edessä täysin romuna. Kun huomaan, että raivopäisyys johtuu pian alkavista menkoista, osaan useimmiten suhtautua siihen lempeästi. Puhe on tärkeää, sillä kuukautisiin liittyy vuosituhantinen häpeä ja stigma. Pitäisi lomailla, että jaksaa syksyn, mutta pitäisi samalla vaan jaksaa painaa, että syksyllä olisi hakijana paremmissa asemissa. Se ei kuitenkaan tee epäkohtia olemattomiksi. Juonenkäänteet ovat jo ennalta tutut. Olin kateellinen hänen tuottavuusloikastaan. Olen sinnitellyt erään akateemisen tekstin parissa viikkokausia saamatta aikaan paljoakaan. Ja pahimmillaan johtaa sairaalaan. Joskus katson samoja vanhoja sarjoja tai elokuvia uudestaan ja uudestaan, koska niissä varsinkaan ei menetä mitään, jos välillä nukahtaa. Kivuista huolimatta olen viime vuosina oppinut, että tilanteesta voi ottaa jonkinmoisen ilon irti. Oireet eivät suinkaan ole samanlaiset joka kuukausi, ja yhtä raivokkaat hyvin harvoin. On aivan mahtavaa, että joillakin meistä on kerran kuukaudessa sietokyky sen verran alentunut, että mikä vaan ei mene läpi Saara Särmä Kirjoittaja on feministi, taiteilija ja tutkija sekä Feministisen ajatushautomo Hatun perustaja.. Puhutaanpa kuukautisista. Kuten kohtuakaan ei ole kaikilla naisilla, eikä ainoastaan naisilla. Myönnettäköön, että otin pienen varaslähdön eräänä iltapäivänä kun kirjoitushommat tuntuivat oikein tuskallisilta ja aloitin Taisteluni-sarjan ensimmäistä kirjaa. T oisaalta PMS on aliarvostettu yhteiskunnallinen resurssi. Kukapa meistä haluaisi joutua seksistisen spekulaation kohteeksi esittäessään kriittisiä huomioita. Filoso. Akateemisena pätkätyöläisenä, jonka apurahakausi loppuu jo kesän jälkeen, ei ole oikein varaa lomia pidellä. Raivosta. Saan sen kaipaamani pakollisen lepotauon kaikesta akateemisesta suorittamisesta. Pitää muistaa, että kuukautisia ei ole vain naisilla, eikä kaikilla naisilla. PMS-oireisiin suhtaudun kahtalaisesti. Kuukautisista puhutaan aivan liian vähän. Vastaavasti sama tuntemus jollain muulla viikolla kuukaudesta saisi jonkun toisen selityksen. Naisten kohdalla tämä on vielä ollut kätevästi pistettävissä hormonien piikkiin. Olen kuullut tutkimuksista, joissa on todettu, että niitä ei ole. Koska olen oppinut odottamaan negatiivisia tuntemuksia kuukautisia edeltävällä viikolla, rekisteröin ne PMS-oireiksi. Kun syksyllä edessä oleva rahoitushakukausi siintää jo mielessä ja juuri niitä hakemuksia varten olisi ensisijaisen tärkeää saada julkaisuluetteloon lisää mittaa, on dilemma valmis. Kokemus sanoo kuitenkin toista. Eräskin tuttavani raportoi viime viikolla onnistuneensa viimeistelemään viisi artikkelia. Tiedän, että se menee kohta ohi, ja osaan olla kohdistamatta raivoa läheisiini. Silloin ei pelota se, mikä muuten ehkä pelottaa. Naiset ja tytöt kasvatetaan huomioimaan muita, joustamaan ja sietämään. Koska tiedän, että en ole kovin työkykyinen kuukautisten parina ensimmäisenä päivänä, olen pyrkinyt järjestelemään työni niin, että voin niinä päivinä tehdä minimaalisesti jos lainkaan töitä. Ne eivät tunnu olevan sopiva kahvipöytäpuheenaihe, vaikka monelle meistä ne ovat arkipäivää kerran kuussa, valtaosan elämästä. Tämä on tutkijaelämän ja kokonaistyöajan tai apurahatutkijuuden hyvä puoli! Makaan kotona sängyssä lämpötyynyn kanssa, ja katson koko päivän hömppää. Kierre on loputon. Esimerkiksi: jos minä nyt sanon tästä asiasta, mitä ne minusta oikein ajattelevat, pitävät varmaan hankalana tyyppinä. Mikään ei kuitenkaan koskaan muutu, jos mitta ei tule täyteen. Että tuossa se nyt PMS-päissään keuhkoaa seksismistä. Ammatillisissa tilanteissa kuukautisista puhumisen välttely on ymmärrettävää. Eräs ystäväni muistutti juuri, että ei kannata jäädä odottamaan sitä, että kroppa prakaa stressin takia, vaan kannattaa ottaa lomaa jo aiemmin. Muillekin tuntemilleni akateemisille työläisille loma on lähinnä aikaa, jolloin saa rauhassa kirjoittaa. Jos jotain menee elokuvasta tai tv-sarjasta ohi, koska nukahdan otettuani annoksen lääkkeitä ja kehoni väsyttyä kramppaamisen jäljiltä, ei haittaa. M utta asiaan, josta voitte lukea laajemmin myös elokuussa ilmestyvästä kirjasta Anna mennä. Joskus toki lipsahtaa ja puoliso joutuu kärsimään turhaan. On aivan mahtavaa, että joillakin meistä on kerran kuukaudessa sietokyky sen verran alentunut, että mikä vaan ei mene läpi. Ai niin, pari artikkeliarviotakin pitäisi ehtiä Porissa tehdä jossain välissä. PMS-selitys on vapauttava. Käsillä on vielä viimeinen skarppaus Suomi Areenassa, ennen kuin pääsen lomalle ja uppoutumaan Karl Ove Knausgårdin maailmaan. Muistan vieläkin ehkä noin kymmenen vuoden takaa tilanteen, jossa töissä vanne kiristi päätä niin paljon, että itku meinasi päästä. Mitään ei ollut tapahtunut töissä tai muussakaan elämässä, mikä olisi aiheuttanut hermojen kiristelyn. Naisen kehoa on pidetty saastaisena etenkin kuukautisten aikaan, ja naiset on silloin suljettu yhteisön ulkopuolelle. Sara Ahmed on useaan otteeseen todennut, että usein se, joka nimeää ongelman ääneen, nähdään ongelmana. PMS voidaan siis hyvin nähdä yhteiskunnallisen muutoksen voimana eikä naisten vähättelyn välineenä. 15 15.7.2016 KEVYT KESÄKOLUMNI KUUKAUTISISTA O len loman tarpeessa. Olo helpotti heti, kun vuoto alkoi. Toki linkki kuukautisten ja niitä edeltävän hermojen kiristelyn välillä voi olla pikemmin kulttuurinen kuin biologinen
16 15.7.2016 Kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie tekee eduskunnassa työtään unelmapaikalla.
– Uusi tiukemmin tupakointia rajoittava tupakkalaki hyväksytään eduskunnassa, vaikka se rajoittaa tupakoitsijoiden oikeuksia. Harrastaa kesäisin veneilyä ja kalastusta mökillä Turun saaristossa. Toiminut arvostetun perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana vuodesta 2015 alkaen. Sipilän hallitus määrittelee rajan perusoikeuksia loukkaaviin leikkauksiin toisin kuin vaikkapa punavihreä hallitus tekisi. Hän muistuttaa, että perustuslakivaliokunta ei kaada lakeja. Lapintie pitääkin hallitusta ”ideologisesti pelottavan yksimielisenä”. . . Kiertää joka kesä veneellä vähintään Ahvenanmaan, jos ei ehdi pidemmälle Ruotsin rannikolle ja Itämerelle. Hallituksella maine hatarasta osaamisesta Lapintie puhuu suomalaisesta perustuslain asemasta arvokkaana asiana. Lempikalalaji on itse pyydystetty ja savustettu ahven. – Kaikkein parasta olisi, että hallitus ei edes toisi eduskuntaan perustuslain vastaisia esityksiä. – Perustuslakivaliokunta on saanut kuulla, että valiokunta kaatoi viime kaudella sote-esityksen. Näinhän ei ollut. – Perussuomalaiset on ollut selkeästi eduskunnassa oikeistolainen puolue eivätkä he ole sitä edes salailleet. . – Perustuslakivaliokunnassa olisi todennäköisesti todettu, että tällainen lainsäädäntö kohtelee ihmisiä eriarvoisesti. Valittiin vuonna 1995 eduskuntaan. Tyypillinen esimerkki pitkän ajan kuluessa tapahtuneesta muutoksesta on eduskunnan vallan lisääminen ja presidentin vallan vähentäminen. Näitä lakipykäliä ei tuotu koskaan eduskuntaan. – Missään ei ole sanottu, että on olemassa tietty taso, Lapintie toteaa. Koulutukseltaan varatuomari. Viimeinen lukko on perustuslaki.. Perustuslain vastaisia lakeja ei säädetä, T urkulainen kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie puhuu innostuneesti työstään valiokunnassa. Moni TEKSTI SIRPA PUHAKKA KUVA JUSSI JOENTAUSTA Annika Lapintie . . Sosiaaliturvan leikkaukset ovat herättäneet paljon keskustelua viime lamasta lähtien. Hän kertoo klassisen esimerkin sananvapauden ja lasten oikeuksista: Lapsipornon hallussapito on loukkaavaa, vaikka sen rajoittaminen loukkaa sananvapautta. Hän pitääkin hyvänä, että poliisi tutkii netissä leviävää vihapuhetta ja vie asiaa tarvittaessa eteenpäin syyttäjälle ja tuomioistuimen tuomittavaksi. Aikaisempien vuosien kokemuksen perusteella heidän hallituspolitiikkansa ei ole yllättänyt. – Ehkä perussuomalaisia äänestäneet ihmiset ovat tienneet mitä ovat tehneet, ja saavat mitä halusivat. – Tämä edellyttää, että valiokunnan jäsenet eivät anna hallitustai oppositioroolin vaikuttaa päätöksentekoonsa. Rajan vetäminen liikkuu poliittisen ja oikeudellisen tulkinnan välimaastossa. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2006–2015 sekä useissa valiokunnissa, muun muassa ulkoasiainvaliokunnassa. – Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa on mahdollista tehdä leikkauksia, mutta niitä ei saa kohdistaa kaikkein heikoimpiin, eivätkä ne saa olennaisesti loukata perusoikeuksia. – Näin ei todellisuudessa ole, Lapintie toteaa. Esimerkiksi tieto tupakan vaarallisuudesta muutti suhtautumista tupakoinnin rajoittamiseen. pakkolakien perustuslaillisuuden vastaisuutta ei voida tietää. Lapintie ei muista yhtään tällaista lakia. Myös perustuslain ja kansainvälisen oikeuden asettamat rajoitukset on otettava huomioon. Näytti siltä, että hallitus yritti kiristää ay-liikettä. Aikaa oli liian vähän huomautusten korjaamiseen. Jo 1990-luvulla lisättiin taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet perustuslakiin. 17 15.7.2016 ”Hallitus on ideologisesti pelottavan yksimielinen” vaan lakiesitykset tutkitaan ennakkoon. Lapsen oikeus koskemattomuuteen painaa enemmän. Jos yrityksiä olisi, ne pitää estää. Hän muistuttaa, että virkamiehillä pitää olla aikaa kunnon lakien kirjoittamiseen. Syntynyt Turussa vuonna 1955. Tavallisen kansalaisen kannalta etäiseltä tuntuvalla perustuslailla on yhteys arkeen. Eduskunnalle haluttiin antaa valtaa näihin asioihin. ”Sananvapaus ei oikeuta polkemaan toisten ihmisten oikeuksia.” Mitä yhteistä on tupakanpolton, lapsipornon ja vihapuheen rajoittamisella. Jos ette hyväksy työelämän heikennyksiä sopimuksilla, niin tuodaan lakiesitykset, Lapintie toteaa. – Ne elivät kiristystoimenpiteenä. – Virhe oli jo siinä, että ei kuunneltu oikeusministeriön lainvalmisteluosastoa eikä otettu huomioon lausuntoja vaan tuotiin eduskuntaan esitys tietäen, että siinä oli ongelmia. He eivät tienneet, mitä he tekivät. Perustuslain tulkinnoissa erilaiset perusoikeudet joutuvat vastakkain valiokunnan punninnan kohteeksi. Ja perustuslaki takaa joka tapauksessa kaikille oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslain kanssa ristiriidassa olevia lakeja ei saisi edes soveltaa tuomioistuimissa, jos sellainen lipsahtaisi. Sen sijaan kiireessä tehdystä, huonosta lainsäädännöstä hän ja nykyinen sekä aikaisemmat perustuslakivaliokunnat ovat olleet huolissaan. Kiristystä yhteiskuntasopimuksella Julkista keskustelua nostattaneiden ns. Hän muistuttaa, että hallitus veti eduskunnasta pois lakiesityksen tehokkaasta katumisesta. Julkisuudessa elää mielikuva, että eduskuntaan tulisi paljon perustuslain vastaista lainsäädäntöä. Myös oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat ilmaisseet huolensa. – On päivänselvää, että sananvapaus ei oikeuta esimerkiksi polkemaan toisten ihmisten oikeuksia tai tekemään uhkauksia tai kiihottamaan kansanryhmää vastaan. Sananvapautta, kuten muutakaan perusoikeutta, ei saisi käyttää rikkomuksiin tai rikoksiin. Hän arvioi Sipilän ymmärtäneen pikkuhiljaa, että demokraattinen päätöksenteko vaatii enemmän valmistelua ja keskustelua kuin siinä maailmassa, jossa yritysjohtaja päättää itse ja vastaa myös tappioista ja konkursseista. sanoo, että ihmiset eivät tienneet, että perussuomalaiset tekevät tällaista politiikkaa ja hyväksyvät kaikki kokoomuksen leikkaukset Lapintie hymähtää. Ulkomaille piilotettua omaisuutta olisi voinut tuoda esiin tietyn ajan kuluessa ilman syytettä törkeästä veropetoksesta. Se esittää korjauksia, joita on tehtävä ennen kuin laki voidaan hyväksyä eduskunnassa. Perustuslain muuttaminen on monen lukon takana, ja aivan syystä, kuten Lapintie toteaa. Muutokset heijastavat kansalaisten halua ja yhteiskunnan kehitystä. Poliittista ohjausta tehdään, mutta se ei saa estää virkamiehiä ottamasta huomioon rajoituksia
oikealta) ja Yiech Pur Biel (3. ja jatkuvat 21.8. Näin saatiin 43 ehdokasta, joista Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) yhdessä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa kesäkuun alussa valitsi kymmenjäsenisen joukkueen. TEKSTI ARTO HUOVINEN KUVA ALL OVER PRESS Pakolaisjoukkueen James Nyang Chiengjiek (2. Vaikea on silti väittää vastaan KOK:n puheenjohtaja Thomas Bachille tämän muistuttaessa, että ”pakolaiset ovat kanssaihmisiämme”. AJANKUVA. oik.) harjoituksissa yhdessä kenialaisten urheilijoiden kanssa Nairobin lähellä. . He marssivat avajaisissa olympialipun alla ennen isäntämaa Brasilian joukkuetta. Valintakriteereinä olivat urheilullinen taso, virallinen pakolaisasema sekä henkilökohtainen tilanne ja tausta. asti. Mikäli joku joukkueesta voittaa lajinsa, kansallislaulun sijasta soitetaan olympiahymni. 3 KOK MAKSAA pakolaisjoukkueen kustannukset. Kyynisesti voisi ajatella, että joukkue on vain monista skandaaleista kärsineen olympialiikkeen imagotemppu. 18 15.7.2016 Pakolaisten joukkue valmistautuu Rion kisoihin 1 ENSIMMÄISEN KERRAN olympialaisten historiassa Rion kisoihin osallistuu pakolaisten joukkue. Rion kisat alkavat kolmen viikon kuluttua 5.8. Joukkueen muodostavat: Rami Anis , lähtömaa Syyria (nykyinen asuinpaikka Belgia), laji uinti; Yiech Pur Biel , EteläSudan (Kenia), 800 m juoksu; James Nyang Chiengjiek , Etelä-Sudan (Kenia), 400 m juoksu; Yonas Kinde , Etiopia (Luxemburg), maraton; Anjelina Nada Lohalith , Etelä-Sudan (Kenia), 1?500 m juoksu; Rose Nathike Lokonyen , Etelä-Sudan (Kenia), 800 m juoksu; Paulo Amotun Lokoro , Etelä-Sudan (Kenia), 1?500 m juoksu; Yolande Bukasa Mabika , Kongo DT (Brasilia), judo; Yusra Mardini , Syyria (Saksa), uinti ja Popole Misenga , Kongo DT (Brasilia), judo. 2 EHDOTUKSIA JOUKKUEEN jäseniksi kerättiin kansallisilta olympiakomiteoilta
Hun Manalla on sata prosenttia mediayhtiö Bayon Median osakkeista, jonka hallussa on kolme tv-kanavaa sekä Bayon Radio, jota pidetään yhtenä Kambodžaa hallitsevan puolueen tärkeimmistä äänitorvista. Yhtiö teki vuonna 2012 amerikkalaisen jättiyhtiön General Electricin kanssa 3 miljoonan dollarin sopimuksen biomassavoimalasta. Elämän kauneus Marzia Gholami HÄNEN NIMENSÄ on Nasim. Hän palasi perheensä kanssa Afganistaniin ja vaikka hän käytti huumeita, hänestä tuli poliisi. Tästä alkoi Nasimin lopullinen alamäki. Lukuisia yhtiöitä Pääministerin valtakautta ovat leimanneet vaalipetokset ja poliittisen opposition raaka tukahduttaminen. Hun Mana on hallituksen puheenjohtaja mainosyhtiö Moon Mediassa, joka hallitsee suurta osaa tienvarsimainoksista kautta maan. Vuonna 2011 Hun sanoi, että jos joku yrittää osoittaa mieltä hänen valtaansa vastaan, ”hakkaan sellaiset koirat ja laitan heidät häkkiin”. Global Witnessin raportin mukaan 103:ssa niistä 114:stä yksityisestä yhtiöstä, jossa Hun Senin perheellä on omistuksia, sukulainen on hallituksen puheenjohtaja tai toimitusjohtaja, tai hänellä on yli 25 prosentin omistusosuus. Guardian ei tavoittanut K Thong Huot Telecomia. Nyt Nasim etsi Lailan käsiinsä ja pyysi tältä apua, ja Laila hyväksyi välittömästi hänen avunpyyntönsä. Järjestön mukaan Sok sanoi perheensä vastustaneen hänen ryhtymistään politiikkaan, joten hän lähti yksityiselle sektorille ”koetellakseen kykyjään tehokkaan organisaation rakentamisessa”. Kambodžan viennin arvo Yhdysvaltoihin on 3 miljardia dollaria vuodessa, mikä on kolmasosa maan viennistä. Heillä on siis niissä täysi tai merkittävä määräysvalta. Lailan avulla Nasim pystyi jättämään huumeiden käytön. Vuonna 2012 aseistettu poliisi pidätti kahdeksan yhteisön jäsentä, joita pidettiin 12 tuntia vangittuna. Vuonna 2015 Kambodža oli sijalla 150 Transparency Internationalin korruptiolistan 168 maan joukossa, mikä oli heikoin sijoitus KaakkoisAasian maista. Nasim sanoo, ettei olisi enää elossa, jos ei olisi onnistunut. KIRJE KABULISTA Hun Senin tyttären johtama fi rma myi Nokioita Kambodžassa. VAIKKA NASIM on vanhempi kuin Laila, hän kutsuu tätä Äidikseen – eikä vain Äidikseen, vaan myös Enkelikseen. Nasimista tuntui, että hänen oman elämänsä ja hänen iranilaisten ystäviensä elämän välissä oli kuilu, ja hän kärsi kokemastaan eriarvoisuudesta. Hän tuli Kabuliin ja ajautui elämään Pul-e Sokhtan sillan alle. Tytär mediakeisarina Raportin mukaan eniten yhtiöomistuksia Hun Senin perheen jäsenistä on hänen vanhimmalla tyttärellään Hun Manalla, jolla on osuus 22 yhtiössä. Vasta Lailan avulla hän vapautui riippuvuudesta. Siellä hän auttaa heitä ja parantaa heidät eikä veloita avustaan mitään. Hun Sen, joka aikoinaan oli Punaisten khmerien komentaja, on markkinoinut maataan ulkomaisille investoijille houkuttelevana sijoituskohteena, jossa on hyvin vähän rajoituksia ja halpaa työvoimaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että otan vakavasti haasteen rakentaa vastuullinen ja arvostettu yksityisyritys. Kabulissa Nasim asui neljä vuotta sillan alla. Vävy rakentaa Toinen perheenjäsen, jolla on merkittäviä liikeyhteyksiä, on Hun Senin vävy Sok Puthyvuth, Soma Groupin johtaja. Britannia on Kambodžan toiseksi suurin ulkomainen investoija edellään Kiina. Hun Mana on myös johtaja ja osakkeenomistaja K Thong Huot Telecomissa, joka perustettiin vuonna 2002 myymään Nokian puhelimia Kambodžassa. NASIM SYNTYI Iranissa, jossa hänen perheensä oli pakolaisena. Nasim juhlii ”kolmivuotispäiväänsä” yhdessä ”äitinsä” Lailan kanssa. Niiden listattu osuuspääoma on yli 66 miljoonaa dollaria. Stephen Peel, joka aiemmin oli johtava osakas pääomasijoitusyhtiö TPG Capitalissa ja joka nyt on Global Witnessin hallituksen jäsen, sanoo että ”liikesuhteet valtion johtavan perheen omistamien tai hallitsemien yhtiöiden kanssa eivät pelkästään herätä eettisiä kysymyksiä, vaan niihin sisältyy myös huomattava juridinen, taloudellinen ja maineenhallinnan riski”. Viime toukokuussa toimittajat määrättiin Hun Senista kirjoittaessaan käyttämään hänen koko titteliään ”herra pääministeri ja ylin sotilasjohtaja”. Monta kertaa Nasim oli yrittänyt päästä eroon huumeista – mutta turhaan. Ihmiset kunnioittavat ja arvostavat häntä ja pitävät häntä hyvänä ihmisenä. Yhtiö on Lenovo-IBM:n paikallinen kumppani ja sillä on yksinoikeus Pioneerin ja Electroluxin tuotteiden myymiseen maassa. Perheestään hän ei tiedä mitään, sillä se hylkäsi hänet huumeiden käytön vuoksi. Heidät hän vie turvapaikkaan, jota kutsutaan Äidin leiriksi. He olivat maalanneet talojensa katoille SOSmerkkejä toivoen, että presidentti Barack Obama näkisi ilmasta heidän avunhuutonsa saapuessaan Aseanin huippukokoukseen. Hän kerjäsi elääkseen ja haki helpotusta tuskiinsa huumeista. Hänen tarinansa on niin pakahduttava, että siitä voisi kirjoittaa romaanin. Global Witnessin mukaan yhtiö liittyy myös kaupunkimaan anastamiseen laajentaessaan Phnom Penhin kansainvälistä lentokenttää. Projekti uhkaa häätää 165 perhettä ilman korvauksia. Mutta toisin kuin nimestä voisi päätellä, Nasimin elämä on ollut täynnä vaikeuksia ja haasteita. Lailan avulla Nasimin jalantyngät tulivat kuntoon, ja hän sai uudet proteesit Punaiselta Ristiltä. Hän sanoo, että hänen syntymästään on kolme vuotta, sillä silloin hän parani riippuvuudestaan ja oppi tuntemaan elämän todellisen tarkoituksen. Nasim on 40-vuotias, mutta hän juhli juuri kolmivuotispäiväänsä. Nasim oli 12-vuotias, kun hän alkoi käyttää päihteitä, aluksi alkoholia ja hashista, myöhemmin vahvempia aineita. Nasim tekee intohimoisesti työtä auttaakseen huumeiden käyttäjiä parantumaan ja näkemään elämän todellisen kauneuden – kuten hän itse on saanut nähdä. 21 15.7.2016 litusta, joka tappaa, vainoaa ja vangitsee vastustajiaan. Eräänä päivänä hänelle kerrottiin naisesta, jonka nimi on Laila ja joka usein kulkee Pul-e Sokhtan sillan alla etsien ihmisiä, jotka haluavat vapautua huumeriippuvuudesta. Pieni Nasim kasvoi rakkaudettomaan maailmaan. Tämänkään takia kukaan ei huolinut häntä luokseen eikä halunnut auttaa häntä eroon huumeista. Myöskään Soma Group ei vastannut tätä artikkelia koskeviin kommenttipyyntöihin. Global Witnessin mukaan Sok Puthyvuth oli ainoa perheen jäsen, joka vastasi sen kommenttipyyntöihin. ”Voin ymmärtää oletuksenne, että olen käyttänyt väärin vaikutusvaltaani päästäkseni sinne, missä olen nyt. Huolimatta talouden kasvusta kuusi miljoonaa kambodžalaista eli 40 prosenttia väestöstä elää yhä köyhyysrajan alapuolella tai lähellä sitä. Hän haluaisi näyttää heille, kuinka on aloittanut uuden, terveen elämän toisen äitinsä, Lailan, avulla. Nasim on yksi Lailan ”pojista” ja Äidin leiri on nyt hänen kotinsa, ja muut asukkaat – he, jotka asuvat siellä päästäkseen eroon huumeista – ovat hänen perheensä. Nasim tarkoittaa leutoa ja rauhaisaa tuulta. Perheen elämä oli kovaa, köyhää ja riitaisaa. NASIMIN RÄJÄHDYKSESSÄ silpoutuneisiin jalantynkiin pesiytyi matoja ja ne tulehtuivat pahasti. Nasim toivoo myös, että voisi joku päivä kohdata jälleen vanhan perheensä. Nasim halusi parempaa elämää, mutta afgaanina hänen mahdollisuutensa olivat rajatut. Nasim oli jo menettänyt toivonsa, sillä monista yrityksistään huolimatta hän ei ollut onnistunut jättämään huumeita. Yhtiön asiakkaisiin kuuluu sen nettisivujen mukaan Visa, Unilever, Procter & Gamble. MARZIA GHOLAMI. Yhdysvallat taas on Kambodžan suurin kauppakumppani. Käännös: Arto Huovinen . 28 vuoden ajan hän käytti huumeita ja neljä vuotta hän asui Kabulissa Pul-e Sokhtan sillan alla, jossa suurin osa huumeiden käyttäjistä elää. Myönnän, että työ on vielä kesken.” ”Ymmärrän, että elän perheeni varjossa”, sanoi Sok. Pääministerin virasto, Moon Media ja Bayon Media eivät vastanneet Guardianin kommenttipyyntöihin. Hän on ylpeä itsestään ja onnellinen siitä, ettei hänen enää tarvitse käyttää huumeita. Tapasin Nasimin, kun vierailin ystäväni Lailan luona, ja pyysin Nasimia kertomaan tarinansa. Hän palveli maataan kahdeksan vuotta Helmandissa, kunnes menetti molemmat jalkansa räjähdyksessä. Yhdysvallat on Kambodžan suurin kauppakumppani
TEKSTI PIIA RANTALA-KORHONEN Keskikesä on kotimaisten marjojen ja kesävihannesten sesonkiaikaa, jolloin niitä kannattaa nauttia tuoreina ja säilöä talven varalle. Ripottele päälle auringonkukan siemeniä, yrttejä ja kukkia. Asettele kulhoon salaatinlehdet, niiden päälle kurkut ja mansikat. Kerää kukat ja yrtit puhtaasta paikasta. Jos kurkkujen kuoret ovat karvaat, kuori ne ja leikkaa suikaleiksi. KUKKIVA MANSIKKASALAATTI 4-6 ANNOSTA ½ litraa mansikoita 2 avomaankurkkua 100 g erivärisiä salaatinlehtiä paahdettuja, suolattuja auringonkukan siemeniä tuoreita yrttejä ja syötäviä kukkia HUUHDO JA viipaloi mansikat. Vartaat ovat hauska tapa valmistaa ruokaa, niihin voi koota erilaisia kokonaisuuksia kalaa, lihaa, tofua, halloumi-juustoa, sieniä ja kasviksia. Huuhdo salaatit ja valuta kuivaksi. Mehukas ja aromikas salaatti ei kaipaa mitään kastiketta, siinä on itsessään suolaista, makeaa ja hapanta.. Kunniapaikalla kesäpöydässä ovat uudet perunat, jotka eivät kummoisiakaan lisukkeita kaipaa. 15.7.2016 22 Kesä hehkuu keittiössä PIIA RANTALA-KORHONEN Kerää mansikkasalaattiin yrtit ja kukat puhtaasta paikasta. Kotimaisten mansikoiden aromi on ainutlaatuinen, ja metsämarjat ovat tutkitusti täynnä terveyttä edistäviä aineita
Kekseliäs leivontakirja, jonka ohjeilla saa uutta ilmettä kahvipöydän herkkuihin. Kastike sopii grilliruokien, salaattien, uusien perunoiden ja pastan höysteeksi. Viipaloi bataatit, voitele ne voilla tai öljyllä, ripottele päälle suolaa. Jaa marjat jugurtin päälle, lopuksi ripottele kauraseos pinnalle, tarjoile heti. Valmistat siitä herkullista granolaa lisäämällä joukkoon pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä tai marjoja. A LL O V E R P R E S S. Tammi 2016. Laura Ertimo: Indiefood – lähiruokaopas Suomeen. Öljyn määrää lisäämällä saat siitä koostumukseltaan juoksevamman. Puhtaista raaka-aineista valmistetut alkupalat, pääruoat, leivonnaiset, mehut ja hillot tehdään ja tarjoillaan reippaalla pohjoisen otteella, ilman sievisteleviä piknik-kattauksia. Kesän tuoksut ja aromit voi säilöä talteen kirjan ohjeilla. Ruotsalainen jääkiekkolegenda kertoo rakkaudestaan pohjoisen luontoon ja opastaa käyttämään luonnon antimia keittiössä ja nuotiolla. Mausta jugurtti vaniljasokerilla, jaa se annosmaljoihin. 23 15.7.2016 4 ANNOSTA 2 bataattia 1 + 1 rkl voita tai kasviöljyä ½ tl suolaa PANE UUNI lämpenemään 200 asteeseen. Voit myös kääriä ne folioon ja panna grilliin kypsymään. Työnnä paloja vuorotellen varrastikkuihin. Paahdettua kauraa voi tehdä kerralla isomman erän. nippu basilikaa nippu persiljaa sipulin varsia tai nippu ruohosipulia 2 kuorittua valkosipulinkynttä ½ tl suolaa 1 dl oliiviöljyä AJA KAIKKI ainekset tasaiseksi kastikkeeksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittajalla. leetä 8 pientä sipulia 4 tomaattia 1 kesäkurpitsa 8 varrastikkua ½ dl kasvisöljyä suolaa, mustapippuria LEIKKAA KALAT ja kasvikset vartaaseen sopiviksi paloiksi, liian pienet palat karkaavat vartaasta irti. Pese bataatit huolella ja pane ne voilla voideltuun vuokaan. Voitele vartaat öljyllä, mausta suolalla ja pippurilla. Paahda aineksia varovasti miedolla lämmöllä niin, että ne saavat hieman väriä, varo polttamasta niitä. Syötävien kukkien opas esittelee noin 90 syötävää kukkivaa kasvia luonnosta ja puutarhasta. Kesäisiä ruokakirjoja Katariina Vuori: Kukkaisruokaa. Piia Rantala-Korhonen KAIKEN KANSSA -KASTIKE Ihanien maljojen sivutuotoksena syntyy granolaa. Like 2016. Gummerus 2016. Lisää pannulle kaurahiutaleet. Börje Salming: Luonnon suuri ruoka-aitta. KOKONAISENA PAAHDETTU BATAATTI KALAVARTAAT 4 ANNOSTA 400 g kala. Koko maan kattava opas mielenkiintoisiin ruokakohteisiin: leipomoihin, kahviloihin ja maatilamyymälöihin. Myllylahti 2016. Suomentanut Elina Lustig. Sini Visa: Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon. Mukana on monipuolinen kokonaisuus suolaisia ja makeita ruokaohjeita. Vastaavalla tavalla voi uunissa kypsentää kokonaisia juurisellereitä, nauriita, kukkakaalia, kaalinpäitä ja punajuuria. Kypsennä niitä uunin keskiosassa 30 minuuttia, kunnes ne ovat sisältä pehmeitä. MARJAISAT JUGURTTIMALJAT 4 ANNOSTA ½ litraa sesongin marjoja ½ litraa turkkilaista jugurttia ½ rkl vaniljasokeria 2 rkl hunajaa 30 g suolattua voita 2 dl suuria kaurahiutaleita SULATA VOI pannulla, lisää hunaja ja anna niiden kiehua tasaiseksi seokseksi
Enemmän Banderasta tämän lehden sivulla 27 Peter Lodeniuksen palstalla. Luonnoksen mukaan sitovia määräyksiä korvattaisiin teollisuuden itsesäätelyllä. Komitealla oli pääsy Blairin yksityisviesteihin. Päätös on omiaan ärsyttämään Venäjää. Klitško on itse ehdottanut, että Venäjän suurlähetystön edessä kulkeva katu nimettäisiin murhatun oppositiojohtaja Boris Nemtsovin mukaan. Cunha saattaa pudotessaan vetää mukanaan monia muita, sillä hänellä uskotaan olevan paljon tietoa poliitikkojen likaisista salaisuuksista. Laki kohdistuu etupäässä Israelin politiikkaan kriittisesti suhtautuviin järjestöihin, sillä siirtokuntalaiset ja oikeistolaiset järjestöt saavat ulkomaisen rahoituksensa pääasiassa yksityishenkilöiltä. Pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus on viime kuukausina muutenkin kiristänyt otteitaan kriittisiä kansalaisjärjestöjä kohtaan. Eropuheessaan Cunha sanoi, että ”alahuone on tunnetusti aivoton” ja syytti kohteluaan ”julmaksi ja epäinhimilliseksi”. Opposition mukaan laki pilaa Israelin maineen. Samalla muutettiin myös muita kadunnimiä, ja Napoleonin sotien aikaiset venäläiskenraalit Mihail Kutuzov ja Aleksandr Suvorov menettivät nimikkokatunsa. Yhtiöiden pitäisi myös voida valita energiamuotonsa kaupallisilla perusteilla, eikä uusiutuvaa energiaa saisi suosia. YK:n elintarvikejärjestö FAO:n raportti 90 % BRITANNIAN PARLAMENTTIIN on tällä viikolla odotettu aloitetta, jonka perusteella entinen pääministeri Tony Blair saatettaisiin tuomita parlamentin halveksunnasta. LEHTIKUVA/STEFAN ROUSSEAU Entinen maolainen Goldman Sachsiin MONET OTTIVAT tyrmistyneinä vastaan tiedon, että EU:n komission entinen puheenjohtaja José Manuel Barroso siirtyy amerikkalaisen pankkijätin Goldman Sachsin palvelukseen. Päitä putoaa Brasiliassa Brasilian parlamentin alahuoneen puhemies Eduardo Cunha joutui viime viikolla eroamaan. LEHTIKUVA/GEORGES GOBET Eduardo Cunha Nato on ryhtynyt valmistelemaan kylmän sodan eskaloimista kuumaksi. Israel ahdistelee kansalaisjärjestöjä Israelin parlamentti hyväksyi maanantaina lain, joka muistuttaa Venäjän lakia ”ulkomaisista agenteista”. Cunhan epäillään kätkeneen 5 miljoonan dollarin lahjusrahat sveitsiläiselle tilille, painostaneen kansanedustajia ja käyttäneen väärin valtaansa. Nuoruudessaan Barroso osallistui Portugalin maolaisiin liikkeisiin. Komitean mukaan sodan laillinen pohja oli ”kaukana tyydyttävästä” ja väitteitä Irakin joukkotuhoaseista esitettiin ”varmuudella, joka ei ollut oikeutettua”. Banderalle oma katu Kiovaan Kiovan kaupunginvaltuusto päätti viime viikolla antaa yhdelle kaupungin valtaväylistä uuden nimen Stepan Banderan mukaan. Tällaista rahoitusta laki ei koske. Kiovan pormestarin Vitali Klitškon on vielä vahvistettava nimenmuutokset, mutta hän on aiemmin kannattanut niitä. Hän oli virasta pidätettynä korruptioepäilyjen vuoksi. Seitsemän vuotta valmisteltu raportti ei kuitenkaan syytä suoraan Blairia valehtelusta parlamentille, vaan langettaa syyn etupäässä tiedustelupalvelu MI6:lle. Goldman Sachs on yksi pankeista, joita pidetään vuoden 2008 subprime-kriisin ja globaalin talouslaman ai heuttajina. Barroso oli EU:n komission puheenjohtaja vuosina 2004–2014. Cunha oli pääarkkitehtejä prosessissa, joka johti presidentti Dilma Rousseffi n virasta pidättämiseen. Cunha on äärikonservatiivinen evankelikaalinen poliitikko. Vuosina 2002–2004 hän oli Portugalin pääministeri. Aikaisemmin se oli Moskovan valtakatu eli Moskovski Prospekt. Bushille heinäkuussa 2002, jossa Blair lupaa: ”Pysyn mukanasi, tapahtui mitä tahansa”. Kansalaisjärjestöjen, jotka saavat yli puolet rahoituksestaan ulkomaisilta hallituksilta tai järjestöiltä, on kaikessa tiedotuksessaan mainittava, että ne ovat ”riippuvaisia” ulkomaisesta rahoituksesta. PMDB NACIONAL. Luonnos purkaisi lisäksi sopijamaiden yhtiöille asetettuja rajoituksia fossiilisten polttoaineiden hyödyntämisessä, puunhakkuussa ja kaivostoiminnassa kehitysmaissa. Blairia vastaan on valmisteilla myös Irakin sodan uhreiksi joutuneiden brittisotilaiden perheiden kanne. Stepan Bandera (1909–1959) on Ukrainan äärinationalistien suuri suosikki. Työväenpuolueen nykyinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn on aloitteen takana, samoin edustajia konservatiiveista, Skotlannin kansallispuolueesta, Walesin Plaid Cymrusta ja vihreistä. BLAIR HALUTAAN VASTUUSEEN Tony Blair esitti oman näkemyksensä Chilcotin raportista Lontoossa viime viikolla. José Manuel Barroso maaliskuussa 2014. Brittilehti Guardian paljasti saamansa vuodon perusteella maanantaina, että sopimusluonnos voi heikentää Euroopan pyrkimyksiä energiansäästöön ja uusiutuvaan energiaan. Jos aloite menisi läpi, Blairille voitaisiin määrätä kielto toimia julkisessa virassa ja hänet voitaisiin erottaa (pitkälti muodollisesta tehtävästä) kuningattaren neuvonantajien neuvostossa (privy council). Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatšov, Interfax 9.7. Aloitteen taustalla on viime viikolla julkaistu Sir John Chilcotin komitean raportti, jonka mukaan Britannia lähti vuonna 2003 Irakin sotaan, vaikka kaikkia konfl iktin rauhanomaisen ratkaisun mahdollisuuksia ei ollut vielä käytetty. Hyökkäyksen jälkiseurauksiin oli varauduttu huonosti. TTIP uhkaa ilmastotoimia EU ja Yhdysvallat aloittivat maanantaina uuden neuvottelukierroksen vapaakauppasopimus TTIP:stä. Goldman Sachs on ilmoittanut, että se saattaa Brexitin takia siirtää kansainvälisen pankkitoimintansa päämajan pois Lontoosta. Sitä ennen pankki oli vahvasti mukana Kreikan talouslukujen kaunistelussa. 24 15.7.2016 Maailman laita TEKSTI ARTO HUOVINEN Maailman kala kannoista 90?prosenttia on yli kalastuksen kohteena. Huomiota on herättänyt erityisesti viesti George W. Pankki kertoi viime perjantaina, että Barrososta tulee yhtiön neuvonantaja ja kansainvälisen liiketoiminnan johtaja. Myös useat europarlamentaarikot ovat esittäneet huolestumisensa
Lue, niin tiedät! 20 € ( 32. € ) Minerva 2014 Jonna Pulkkinen Jallu jaloviinan ja paloviinan historia Jallu on romanttisten reissumiesten ja rajujen rokkareiden juoma, jota nautitaan pilke silmäkulmassa. Nyberg oikaisee useita Virtaa koskevia tarinoita ja uskomuksia. € ( 19. 15 € ( 26. Jos tilaat useamman kappaleen samaa kirjaa, lisää määrä rastin jälkeen. € ) Tietokontakti 2015 Tilauksen voi tehdä myös puhelimitse: 09 759 601 tai sähköpostilla: kirjamyynti@kansanuutiset.fi. € ) Into 2013 Mohamedou Ould Slahi, Larry Siems: Guantánamon päiväkirja Mohamedou Slahi on virunut Guantánamon vankileirissä Kuubassa vuodesta 2002 ja on siellä edelleen. € ( 8. € ) Into 2015 Jonna Pulkkinen Kossu Koskenkorvan ja suomalaisen votkan historia Koskenkorvalla on vahva imago ja siihen liittyy paljon tapoja ja perinteitä, joista kirja ansiokkaasti kertoo. Tämä on muistelmateos, jossa hän ruotii pitkän ja värikkään elämänsä vaiheita sanan säilää säästämättä. € ) Into 2015 Pentti Kemppainen Radio kuuluu kaikille kaupallisen radion historia Suomessa Kirja kertoo huikean tarinan Suomen historian kamppailuista, intohimosta, bisneksestä ja vapaudesta, jotka muuttivat Suomen saundin. € ( 22. 20 € ( 30. 5 . 10 . € ) Into 2015 Ilkka Taipale Venäjä mon amour Taipaleen ensimmäiset muistelmat 50 vuoden ajalta naapurimaastamme kulkevat Vienanjoen rannoilta Arkangelista Kaliningradiin ja Pietarista Vorkutaan läpi vankiloiden ja mielisairaaloiden. € ) Into 2013 Pekka Peltola Päätä seinään Idealistin muistelmat Peltola on vastustanut ydinaseita ja asevarustelua, ollut perustamassa Sadankomiteaa, työskennellyt Reporadion linjojen luomiseksi ja ajanut kuuden tunnin työpäivää työministeriössä. € ) Into 2015 Ele Alenius Maailman kehityksen suuri käänne Voidaan kysyä, onko taivaanranta työväenliikkeen ja aatteellisen vasemmiston kannalta mustien pilvien peittämä. 15 € ( 24. € ) Like 2013 Oiva Björkbacka: Oivalluksia Kirja on valikoima kirja-arvostelujen yhteydessä syntyneistä oivalluksista. 15 € ( 22. € ) Books on Demand 2010 Otso Kantokorpi Jynkkaa menoa Punavuoressa Rappiollista kulttuuripolitiikkaa Valikoima Kantokorven Yle Radio 1:n Kultakuume-ohjelmassa vuosina 2006–2014 julkaistuista kolumneista. € ( 29. Merkitse rasti ruutuun kirjan kohdalle, jonka tilaat. 1945) on palkittu valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja. 25 15.7.2016 Tilaa nyt edullisesti lukemista kesälomalle! Kirjoja rajoitettu määrä, toimi nopeasti. € ) Into 2013 Leo Tolstoi: Omatuntoja Tolstoin eloisat esseet ravistavat ihmiskuntaa vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen ja puhuvat rauhan, kristillisten hyveiden, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. € ( 20. Aleniuksen vastaus on: ei, kun katsotaan tilannetta laajemmassa perspektiivissä. € ( 8. € ( 22. 10 . 5 . € ) Like 2014 Maailma Albert Einsteinen silmin Kirjoituksia rauhasta, tieteestä ja yhteiskunnasta Einsteinin kirjoituksista välittyy usko rauhaan, tieteeseen ja parempaan yhteiskuntaan. Forss on haastatellut niin 70-luvun tekijöitä kuin myöhempiä sukupolvia. € ) Books on Demand 2010 Angelina Kazmina-Björkbacka: Venäläinen onni Kirja on kuvaus perheen historiasta 1920-1950 -luvuilla Neuvostoliitossa. € ) Into 2014 Martti Lintunen Elämäni satunnaisia sekunninosia Martti Lintunen (s. € ( 8. € ( 29. 20 € ( 25. € ) Minerva 2013 Hannu Nyberg Olavi Virta Hurmiosta turmioon Kirja sisältää myös kaiken sen kiinnostavan tiedon miehen elämästä, jota ei ole aiemmin kerrottu ääneen. Kirja kertoo uuden puolueen jännittävistä synnytystuskista. 20 € ( 32. 15 . 5 . 10 . 20 € ( 25. 5 . € ) Into 2015 Sirpa Puhakka Vasemmistoliiton synty Vasemmistoliiton perustaminen oli varsin värikäs prosessi. Paljo n ALEkirjo ja osoit teess a: http ://ka uppa .kans anuu tiset .fi ALE-KIRJAT Unto Tähtinen: Gandhi Kirja valottaa Gandhin suhdetta uskontoon, moraaliin, väkivallan ongelmaan, yhteiskunnallisen muutoksen keinoihin, väkivallattomaan vastarintaan ja suoraan toimintaan. 5 . 20 € ( 34. Yli 50 euron tilaukset ilman postimaksua. Mutta kuinka siitä tuli sellainen. € ) Into 2015 Timo Kalevi Forss Toverit herätkää poliittinen laululiike Suomessa Kirja kertoo poliittisen laulun tarinan 1900-luvun alun työväenlauluista nykypäivään. € ) Into 2015 Kari Varvikko Älykääpiöitä ja hengen jättiläisiä Varvikko kertoo vuosikymmenistä, jolloin on työskennellyt vapaana toimittajana
€ Viljo Vesterinen 1929-1953 Vol.1 17 . Sarjan 7. Suomi sai tuolloin ensimmäiset ilmatorjuntaohjuksensa, joiden hankinta oli parin vuosikymmenen ajan kariutunut USA:n vastustukseen. 6 levytyksiä vuosilta 1940-42 17 . 1 äänitteitä vuosilta 1944-1963 17 . Sarjan 3. € ( 20. Entä kuka on salaperäinen Paula. € ( 10. € ) Arktinen Banaani 2014 Jukka Parkkari: Kontrolli parempi CIA:n vaivihkaa lisäämä miehitys Helsingissä huolestuttaa Suomen pääesikunnan tutkintaosastoa. Irr ota ja ta itt ele siv u nii n, ett ä tä m ä lo m ak e jä ä nä ky vill e, te ip pa a ta i nii tta a kiin ni ja la ita po sti in . MUSIIKKIA Tila an m erk its em än i kir jat . € ) Into 2014 Olavi Virta Arkistojen aarteita Vol. € ) Arktinen Banaani 2013 Pentti Haanpää: Hurja Haanpään muistiinmerkinnät 1940–1954 on paljastava ja raadollinen kuvaus kirjailijan elämästä kahden sodan ja jälleenrakennusvuosien ajalta. € ( 20. € ( 10. 20 . osa 5 € ( 10. Presidentin virassa on aloittanut epäilyttävän punatukkainen tahtonainen. € ) Arktinen Banaani 2010 Pentti Haanpää: Kauneuden kirous Mestari Haanpään kadonnut romaani on väkevä kuvaus nuoresta naisesta nimeltä Anna Ansala, joka on “kaunis, elävä ja liukas liikkeiltään”. € ) Into 2015 Pentti Haanpää: Ilmeitä isänmaan kasvoilla Pentti Haanpään elämäkerran rinnakkaisteoksena ilmestyy alkuperäisessä, Haanpään haluamassa muodossa novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla. € Esa Pakarinen Meiltähän tämä käy. 20 . osa. € ( 25. € ( 25. Sarjan 4. 10 . 5 . € PÖRSÄNMÄEN SANOMAT Tribuutti Jaakko Tepolle 17 . 20 . osa 10 . € ) Into 2015 Pentti Haanpää: Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja Haanpään pitkään unohduksissa olleet novellit, jotka ovat alkujaan ilmestyneet aikakauslehdissä ja juhlajulkaisuissa. 10 . osa kertoo 90-luvun alun vakoilusta. 20 . 20 € Arktinen Banaani 2016 Jukka Parkkari: Santahaminan salaisuudet Kirja käynnistyy 1980-luvun alkuvuosista. 5 . osa. 10 . 2 CD-levyä 17 . € ( 25. Tila an la hja ks i: sa aja n nim i Sa aja n os oit e O so ite N im i (til au ks en m ak sa ja ) Pu he lin Tu nn us 50 05 07 6 00 00 3 VA ST AU SL ÄH ET YS Tilauksen voi tehdä myös puhelimitse: 09 759 601 tai sähköpostilla: kirjamyynti@kansanuutiset.fi Jukka Parkkari: Rakkaani terroristi Parkkarin asiantuntevat ja humoristiset romaanit Suomen sotilaallisesta vastavakoilusta ovat ottaneet paikkansa tiedustelumaailman kuvaamisessa. Sarjan 6. € Mikko Perkoila: Peilikuva hämärtyy 15 . €. € ) Arktinen Banaani 2014 Jukka Parkkari: Putin, Vladimir Putin Itänaapurin suunnitelmia strategisesti tärkeiden suomalaisalueiden valtaamiseksi. € Dallapé-orkesteri vol. € ( 20. 26 15.7.2016 Kansan Uutisten kirjakaupasta ostetuista kirjoista maksetaan arvonlisävero Suomeen. € ( 20. osa. Sarjan 5. Rakkaani, terroristi on sarjan kahdeksas teos. € ( 26. € ) Arktinen Banaani 2015 Jukka Parkkari: Veljemme Viro Ulkovaltojen tiedustelutoimia seuraava Suomen vastavakoilu havaitsee Venäjän sotilasvakoilu GRU:n agentin operoivan Viron huippujohdon tuntumassa. osa. € ) Arktinen Banaani 2015 Jukka Parkkari: Käskystä rouva ylipäällikkö Suomen rauhallisena tunnetun tasavallan tyynien äidinkasvojen alla kuohuu. € ) Into 2016 Jukka Parkkari: Vastarannan vakoilija Pääesikunnan tutkintaosaston päällikkö ja sektorinjohtaja saavat avukseen mutkattoman Sirkan, joka ei ole tule armeijan vaan poliisin riveistä. € ) Arktinen Banaani 2011 Jukka Parkkari: Suoraan hevosen suusta Parkkarin legendaarisen dekkarisarjan 1. Tällä kertaa rauhallisesti rahalla ja huomaamatta pala palalta. Sarjan 2
Kun uusi hallitus 1930-luvun alussa pyrki sovintoon, OUN halusi kaikin tavoin estää tämän. Ukrainalaiset olivat pitkään Euroopan suurin kansa ilman omaa valtiota – siinä mielessä heitä voi verrata kurdeihin. Hitlerin suunnittelijat laskivat, että tämän tuloksena noin 30 miljoonaa neuvostoihmistä kuolisi nälkään. Mutta tällaiset toimintatavat kai pikemminkin vaikeuttivat ukrainalaisen kansallistunteen syntymistä. Tämä saattaisi olla hyödyllistä aikana, jona matalaotsainen kansallismielisyys taas leviää Euroopassa. Banderan kannattajat julistivat heti itsenäisen Ukrainan valtion, luvaten yhteistyötä Saksan kanssa. Niin ukrainalaisten kuin kurdienkin piirissä kansallismielisyyden skaala on laaja, välinpitämättömyydestä kiihkomielisyyteen. Terrorismi oli 1920ja 1930luvuilla ukrainalaisten nationalistien tärkein taistelukeino. Peter Lodenius peter.lodenius@gmail.com LE H T IK U V A /S E R G E I S U P IN S K Y. Näin pitkälti tapahtuikin, mutta myös naisia ja lapsia tapettiin. Kun Saksa valtasi Puolan syyskuussa 1939, hänet vapautettiin. Yhteensä noin 50 000 ihmistä murhattiin näissä UPA:n operaatioissa, joita tehtiin muuallakin. Ukrainalaiset aktivistit ottivat jo 1920-luvulla murhat tärkeimmäksi taistelukeinokseen. Sen yhteyteen perustettiin vuonna 1942 Ukrainan Kapina-armeija (UPA). Kesäkuussa 1943 UPA:n aluekomentaja Dmytro Kljahkivski käski tappaa Volhynian maakunnan kaikki 16–60-vuotiaat puolalaiset miehet ja tuhota heidän kylänsä. Bandera pyrki nyt OUN:n korkeimmaksi johtajaksi, mutta sen epäonnistuttua hän jakoi järjestön. A merikkalainen historiantutkija Timothy Snyder on kirjoittanut kaksi laajaa teosta tämän Saksan ja Venäjän välisen alueen verisestä historiasta, Bloodlands ja Black Earth. Snyderin katsannossa Ukraina oli Saksalle ja Neuvostoliitolle tärkeä ennen kaikkea viljavan mustan mullan alueena. Historian painolasti on raskas Ukrainassa. 27 15.7.2016 Pintaa syvemmältä VAIKEAN AJAN VAIKEAT LIIKKEET Puolan sisäministeri murhattiin vuonna 1934, koska hän oli alkanut neuvotella maltillisten ukrainalaisten ryhmien kanssa. Toiminnan pääpaino oli Puolaan kuuluvassa Itä-Galitsiassa ja sen pääkaupungissa Lwówissa, nykyisessä Lvivissä. Snyderin mukaan mikään muu maa Euroopassa ei ollut sellaisen kolonisaation kohde kuin Ukraina eikä kärsinyt niin paljon – ”se oli maapallon hengenvaarallisin seutu vuosina 1933–1945”. Hitler, vaatiessaan Saksalle lisää ”Lebensraumia” (elintilaa), tähtäsi myös Ukrainaan. Kiihkomielisistä jotkut ovat valinneet terrorismin taistelukeinokseen, ja tämä on ollut tavallisempaa ukrainalaisten kuin kurdien keskuudessa. Hän ei siten henkilökohtaisesti osallistunut käytännön toimintaan, mutta hänellä oli sellainen arvovalta, että taistelua käytiin hänen nimissään, vaikka hän pysytteli Saksassa. Josif Stalin noudatti Ukrainan suhteen ”sisäisen kolonisaation politiikkaa”, siirtäen suuren osan alueen viljasadosta Venäjän puolelle. S aksa löi ensin OUN:n päävihollisen Puolan ja hyökkäsi kesäkuussa 1941 järjestön toiseen viholliseen, Neuvostoliittoon. Hänen siipensä tunnettiin nimellä OUN-B (eli banderalaiset) – kun nykyään puhutaan OUN:stä, tarkoitetaan tätä vähemmistösiipeä. Bandera oli järjestämässä tätä murhaa ja tuomittiin siitä kuolemaan, mutta tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi. OUN taisteli näinä vuosina edelleen lähinnä puolalaisia vastaan. Liikkeen johtoon kuulunut Stepan Bandera järjesti toveriensa kanssa terrorikampanjan, jonka päämääränä oli estää sovinto provosoimalla Puolan hallitus vastatoimiin. Vaikka liikkeet on kuopattu aikoja sitten, niiden toimintatavat herättävät edelleenkin kiihkeää keskustelua. U krainan itsenäisyyttä aikoinaan ajaneet liikkeet OUN ja UPA ovat maan historiakiistan keskiössä. Snyderin mukaan UPA luultavasti tappoi yhtä paljon ukrainalaisia kuin puolalaisia, koska heidät, joilla ei ollut ”oikea” kansallisuustunne, katsottiin pettureiksi. Tarkoitus oli antaa kolhoosien jatkaa, mutta lähettää niiden tuotanto Saksaan. Eräs tällainen järjestö yhtyi vuonna 1929 nationalistisiin opiskelijajärjestöihin, jolloin syntyi Ukrainan kansallismielisten järjestö (OUN). Bandera joutui Sachsenhausenin keskitysleirin vip-selliin, josta hän vapautui vasta sodan loppuessa. Johtavia puolalaisia sovinnontekijöitä murhattiin tai yritettiin murhata, samoin ”liian maltillisia” ukrainalaisia. Puolan hallitus ei toteuttanut maan viidelle miljoonalle ukrainalaiselle luvattua itsehallintoa, vaan päinvastoin sulki ukrainankielisiä kouluja. Adolf Hitler ei kuitenkaan ollut kiinnostunut, vaan antoi vangita OUN:n johdon. Tänään Isisin islamistit Lähi-idässä ja Euroopassa muodostavat tärkeimmän terroria käyttävän ryhmän, mutta historiantutkijat voivat tarkastella ukrainalaisia aktivisteja varhaisempana tapauk sena. Ukrainalaisina pidettyjä alueita puhdistettiin puolalaisista ja usein myös bolševikeiksi leimatuista juutalaisista. J o ensimmäisen maailmansodan aikana syntyi joukkoosastoja, jotka pyrkivät Ukrainan itsenäistymiseen. Hän toteaa Banderan eläneen aikana, jolloin oli hyvin helppoa käyttää väkivaltaa, mutta mahdollisuus saavuttaa tätä kautta Ukrainan itsenäisyys oli minimaalinen
A inoastaan aito intersektionaalisuus voi mielestäni nostaa feminismin liikkeenä takaisin valtavirtaan. Merkittäviä ongelmia ovat päiväkotija peruskouluopetuksen jälkeenjääminen tasa-arvokysymyksissä sekä epäkohtien näkymättömyys etuoikeutetuille. Toki sama opetuksen vinouma pätee johdonmukaisesti myös toisen asteen ja korkeakoulujen opetukseen, mutta kasvatuspsykologian näkökulmasta asetan kaikille yhtäläisen opetuksen etusijalle (tosin näistä aidosti yhtenäinen on enää peruskoulu). Oman järjestön sisäistä kasvatusja koulutustyötä ei voi ylikorostaa, sillä on mahdotonta ajaa tavoitteita, joiden taustalla olevaa tietoa ei toimijoilla ole käytössään. Tästä syystä tavoitteemme on jatkuvasti tuomittu epärealistisina, jopa utopistisina. Jo voitetut oikeudet eivät myöskään ole itsestäänselvyyksiä, jotka kerran voitettua ovat meidän aina, vaan tälläkin hallituskaudella ollaan menossa takapakkia: merkittävin esimerkki on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka aikoinaan voitettiin kaikkien poliittisten ryhmien naisjärjestöjen yhteistyöllä. E nsimmäinen ongelma mahdollistaa hyvin voimakkaasti sen, että opetuksen kriittisyys ja ei-etuoikeutettujen huomiointi riippuu paljolti opettajan omasta arvomaailmasta ja muista lähtökohdista, vaikka perusopetuksen perimmäisenä pyrkimyksenä pidetään yhtenäisen yleissivistyksen ja tietopohjan tarjoamista. Näen kuitenkin asian niin, että jos ei ensin pysty unelmoimaan ja kuvittelemaan muutosta, ei sitä voi tulevaisuudessa toteuttaakaan. Uutta nostetta feminismille ovat onneksi tuoneet Mariam Abdullah Karim ja Ruskeat Tytöt -blogi nostamalla ei-valkoista näkökulmaa keskusteluun. Monet kompastelevat esimerkiksi transsukupuolisia ja sukupuolivähemmistöjä koskettavissa kysymyksissä tiedonpuutteen, ei itse asiakysymyksen tai oman kantansa vuoksi. Toisaalta Suomessa monille feministinen kamppailu näyttää menneisyyden aaveelta, kun merkittävimmät muutokset lainkirjaimeen niin sanotusti perinteisissä naiskysymyksissä on taisteltu jo vuosikymmeniä sitten. Vasta-argumentointi moniin tasaarvokysymyksiin perustuu yhä joko yleisesti hyväksyttyihin käsityksiin tai vanhoihin tutkimuksiin, jotka eivät lähtökohdiltaan enää täyttäisi tiedemaailman kriteerejä. Kuitenkin instituutiot ja yhteiskunnalliset rakenteet mukautuvat hyvinkin hitaasti laahaten usein vuosikymmeniäkin itse sääntelyn perässä. Yksi liikkeen taakoista maailmanlaajuisesti on myös tekemätön tutkimus. Tuloerojen kasvaessa muut sorron muodot vaikuttavat entistä voimakkaammin siihen, joutuuko ns. Uskon tämän keskustelun monipuolistamisen lisäksi nostavan rodullistettujen tyttöjen itsetuntoa tavoitella nykyistä merkittävämpää osaa yhteiskunnassa sekä tuovan heitä paremmin myös feministisen liikkeen piiriin, kun se ei näyttäydy vain Horisontti JO H A N A LÉ N. Vuonna 2010 julkaistun Vasemmistonuorten tasa-arvosuunnitelman viitoittamalla tiellä Vasemmistonuorten feministinen toiminta lähtee nähdäkseni käytännöstä, ei kauniista sanoista. Siis entistä pienempi joukko naisia voi kokonaan ohittaa rakenteellisen eriarvoisuuden. 28 15.7.2016 VAIN INTERSEKTIONAALISELLA FEMINISMILLÄ ON TULEVAISUUS V asemmistonuoret ovat aina olleet valmiita tekemään omat poliittiset linjansa riippumatta siitä, ovatko ne mahdollisia toteuttaa sen hetkisissä poliittis-yhteiskunnallisissa raameissa. Näiden heikompien asemien yhtäläisyyksien ja päällekkäisvaikutuksien näkeminen on juuri vasemmistolaisen feministisen analyysin ydin. valkoisten naisten sisäisenä juttuna, johon ollaan toki tervetulleita, mutta missä muut kertovat miten asiat ”todella” ovat, vaan liikkeenä, jota myös he yhdenveroisina määrittävät. Sophia Leppä Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. Yhdeksi tulevaisuuden toiveista jää laajempi analyysi rodullistettujen nuorten sekä samassa viitekehyksessä elävien sosioekonomisesti heikommista lähtökohdista tulevien nuorten poliittiseen aktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja esteistä. Toisaalta viimeisimmän talouskriisin jälkeen myös toimihenkilötason työntekijät ovat joutuneet yt-neuvottelujen kohteeksi, mikä on hyvin äkkiä pudottanut keskiluokkaisia, korkeakoulutettuja ja vakituisesta työsuhteesta nauttineita naisia takaisin asemaan, jossa sukupuolen taakka ei olekaan keventynyt, kuten menneinä vuosikymmeninä, vaan uudelleen korostunut. naisen asemaan. Nämä koulutustarpeet tulevat kuitenkin laajemmasta yhteiskunnallisesta tietotyhjiöstä. Vain intersektionaalinen feminismi ja sen lähtökohdista versova epäformaalien rakenteiden muutos voi emansipoida lopullisesti. varapuheenjohtaja ja tasaarvoaktivisti. Suomessa ongelma tuskin tulee lähitulevaisuudessa korjaantumaan nykyisen leikkauspolitiikan määrittäessä rahoitettavia tutkimuskohteita. Tämä ero määrittää muun muassa, millaisena terveystiedon tai biologian opettaja näkee naisten ja miesten biologisen eron, nostaako hän sukupuolen moninaisuutta esille ollenkaan ja mistä lähtökohdista seksuaalisuutta tunneilla käsitellään
Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Siitä huolimatta se oli tekninen ja sotilaallinen maailmanmahti sekä edistyksellinen sosiaalipalvelujen tarjoaja kansalaisilleen. Taloussaartoa ajaneet USASaksa varmasti muistivat Neuvostoliiton olleen koko olemassaolonsa ajan eli 75 vuotta taloussaarrossa. Kostona aikeensa keskeytymisestä Nato-EU-liittolaiset päättivät Venäjän taloussaarrosta. Riku Ahola TUL:n 1. Yritys saa samoilla kustannuksilla lisää työvoimaa, työaikaa, tuottavuutta ja kilpailukykyä. Mielestäni Leppänen osuu naulan kantaan pohdinnassaan. Oikeistovoimat Suomessa pyrkivät silloin mm. Investointikulut laskevat, kun tilat ja laitteet ovat käytössä kellon ympäri. Valtion ollessa mukana . Veikko Meriläinen Oulu Kuuden tunnin työaika on kestävä ratkaisu ON AIHETTA onnitella Li Anderssonia puheenjohtajanvaalivoiton ohella myös siitä, että hän heti uudessa tehtävässään nosti keskusteluun työntekijöiden järkevämmän työajan. Siksi on tärkeää että pystymme rakentamaan mahdollisimman vahvan vasemmistolaisen liikkeen, joka uusiutuu paikalliselta tasolta kumpuavien teemojen sekä uusien jäsenten kautta. Uudet avauk set voivat monesti lähteä myös liikuntaan ja kulttuuriin liittyvien teemojen ympäriltä, ja kipinä vaikuttamiseen sekä puoluepolitiikkaan voi rakentua tätä reittiä. Se saattaa myös soveltua uudistumista tarvitsevalle EU:lle. Paikallisella tasolla vankan pohjan luo jäsenistö. Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. Lisää yhteystietoja sivulla 35. Kuitenkin taloussaarroilla ja muilla USA-Nato-EU:n ajamilla talousratkaisuilla on tavoitteena pääoman omistajien ohjaaman ylikansallisen liittoutuman ylivalta, jossa itsenäisiä valtioita ei enää ole. Kuva on KSL:n taidekoulusta Jyväskylässä vuonna 2008. Otteita näistä keskusteluista julkaistaan Viikkolehdessä. USA ja Saksa ovat olleet lähes piittaamatta saarrosta ja käyvät vapaasti itselleen tärkeää kauppaa Venäjän kanssa. Myös verkkosivuilla keskustellaan. Löytyykö vasemmistopoliitikoista ryhtiä hanketta vastustamaan. Siten työurat pitenevät sekä alkuettä loppupäästä. Tuloksia Venäjän ahdingosta on niukalti, syy siihen löytyy historiasta. Kauppapakotteet eivät toimi UKRAINAN KAAPPAUS EU-Naton helmaan vähintään viivästyi ellei jää kokonaan toteutumatta. Pakotteet eivät toimi nytkään. Suomenkin pörssiyhtiöt ovat jo 90-prosenttisesti ylikansallisessa omistuksessa. Liikkeen rungon luovat sen järjestöt, mutta elävän liikkeen tärkein elementti ovat sen jäsenet, jotka tulevat mukaan paikalliselta tasolta. Jos länsi ahdistaa itänaapurin ”nurkkaan”, Venäjä tulee viimeisenä keinona käyttämään ydinasetta, jolloin kaikki on ollut turhaa. Kaikki omistus on tarkoitus keskittää tämän liittoutuman hallintaan. Suomi ja Itävalta lipsuivat sotien jälkeen saarrosta ja rikastuivat kuten USA-Saksa nyt lipsuvat. Opiskelijoille ja eläkeikää lähestyville sopivat ehkä 3 x 4 tunnin vuorot. fty-talkoissa saadaan kuuden tunnin työstä seitsemän tunnin palkka. Puolueosasto voi myös KSL:n kanssa yhteistyönä ” Vasemmistolaiseen liikkeeseen tulee lukea myös kulttuurija liikuntatoimijat. Luontevana ympäristönä tähän toimivat muun muassa Kansantalojen Liiton monet työväentalot, joiden tilat soveltuvat kokoustamisesta koulutuksiin ja sisäliikuntaan. Ehdotukseni 2 x 6 tunnin työajasta, työaikareformista (Kansan Uutiset 21.8.2015), ottaa huomioon jokaisen tahon tarpeet: työntekijän, työttömän, työnantajan, talouselämän ja valtion. Honka-liittojen avulla saamaan maatamme tiiviisti lännen saartoon. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Verkkolehti on osoitteessa: www.kansanuutiset.fi . Sen sijaan moni EU-maa on kärsinyt tuntuvan taloutensa romahduksen, Suomi yhtenä näistä. Herääkin kysymys, mihin Horneteja tarvitaan. fty. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. julkaistun haastattelun uudesta vasemmistoliiton puoluesihteeristä Joonas Leppäsestä. Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi . Nähkää, että USA:n ohjaama liittoutuma on hyökännyt Afganistaniin, Irakiin, Libyaan jne. Tuloksena näissä maissa on suurempi läntinen hallinta ja pääsy Lähi-idän ja Keski-Aasian öljykentille. Kun kolme työntekijää antaa työttömälle kukin yhden tunnin, ja valtio vastaavasti toisen tunnin, yksi työtön saa työpaikan. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Vasemmistolaiseen liikkeeseen tulee lukea myös kulttuurija liikuntatoimijat, kuten esimerkiksi Suomen Työväen Urheiluliitto, Kansantalojen Liitto ja Kansan Sivistysliitto. Se on jatkunut muutaman vuoden. Esimerkiksi paikallinen puolueosasto ja TUL:n seura voivat yhdessä järjestää matalan kynnyksen liikuntaa kotipaikkakunnallaan vastaten sen kasvavaan tarpeeseen. JARKKO MÄNTTÄRI kouluttaa sen jäseniä ja muita paikallisia ihmisiä eri yhteiskunnallisissa teemoissa. Edesmennyt veikkausja urheilujohtaja, vasemmistososialisti Pekka Martin kirjoitti toistakymmentä vuotta sitten: ”Suomen paras ennakkoturva on niin suuri sissiarmeija, että hävityn sodan jälkeen, sillä Suomi ei voi suurvaltaa voittaa, että miehiä, aseita ja ammuksia riittää sissisotaan Vietnamin, Afganistanin ja Irakin mallin mukaisesti, ja että tänne hyökkäystä suunnittelevan valtion johto tietää näin olevan.” Voiko sen enää selkeämmin sanoa. Pysyvänä ratkaisuna, josta kaikki voisivat nauttia, sitä on kuitenkin harkittava kaikkien osapuolten kannalta. Vain yhden työtunnin hinnalla, ilman leikkauksia. Nykyisen, monia raskaasti koettelevan hätäratkaisun tilalle saamme kaikkia tyydyttävän, tuloeroja tasaavan, uuden ja kestävän Suomen mallin. Yhtenäistä kansaa ei voita mikään HORNETIEN SEURAAJIEN on ar vioi tu maksavan kymmenen miljardia ja jopa enemmänkin. Vasemmistolainen liike rakentuu kansallisista kattojärjestöistä, joiden alla toimii paikallisia osastoja aktiiveineen. Leppänen toteaa puolueen olevan alhaalta ylös toimiva demokratialiike, jonka tärkein osa ovat sen jäsenet. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Valtiolla on tähän varaa työttömyyden kokonaishoitokulujen laskiessa. Syntyy positiivinen kierre. Puheenvuorot julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Taito Taskinen Kuopio Liikkeen tärkein elementti ihmiset LUIN MIELENKIINNOLLA Kansan Uutisten 8.7. Vasemmistolainen liike rakentuu kuitenkin myös muista toimijoista kuin puolueesta ja sen paikallisosastoista. mukamas saamaan väärähenkiset hallitsijat toteuttamaan kristillisiä vapauden arvoja. 29 15.7.2016 Keskustelua OSALLISTU KESKUSTELUUN lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: Kansan Uutiset, PL 64, 00501 Helsinki . Ylitöitä ei tarvita, ja siksi kannattavuus kasvaa, jolloin palkka tasoakin on mahdollista kohottaa. Ratkaisu on oikea vasta, kun se on parhaaksi kaikille. varapuheenjohtaja & Kansantalojen Liiton toiminnanjohtaja Kirjoittaja muistuttaa, että vasemmistolainen liike rakentuu monista toimijoista. Kun tämän päivän neljäsataatuhatta työtöntä saavat ala kerrallaan työtä neljässä vuodessa, valtion on mahdollista keventää pienituloisimpien verotusta tuntuvasti. Kaikkien tapahtumain seurauksena puolestaan joka maassa on sisällissota. Syrjäytyminen samoin kuin työssä uupuminen ovat mennyttä aikaa. Ulla Grünstein Helsinki. He pitävät it seään tulevan suur-Suomen syntymisen sankareina – aivan kuin oikeistovoimat 1930-luvulla liittäessään maamme natsi-Saksan tavoitteisiin ja kohtaloihin. Mitä laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla pystymme vastaamaan paikallisten ihmisten tarpeisiin, sitä vahvempi on vasemmistolainen liike. Yhtenäistä kansaa ei voita mikään. Kuluttava kolmivuorotyö kevenee nelivuorotyöksi. Uusien jäsenten aktivointi ja uusien kumpuavien teemojen löytäminen sekä näihin tarttuminen vaatii liikkeeseen kuuluvien kansallisten järjestöjen yhteistyötä aina paikalliselle tasolle asti. Kun samanaikaisesti tulonsiirtoja ja palveluja leikataan ja työaikaa pidennetään, tavallisesta tallaajasta näin suuren luokan asevarustelu vaikuttaa järjettömältä. Nykypäivän hektisen elämän tasaajana kuuden tunnin työaika on paikallaan. Hän korostaa, että puolueen pitää toimia aikaisempaa aktiivisemmin paikallistasolta kumpuavien teemojen ja niistä rakentuvien kampanjoiden ympärillä. Sähköpostitse osoitteeseen viikkolehti@kansanuutiset.fi . Nyt päättäjämme nöyrinä ja historiamme unohtaen uhraavat maamme edun muiden hyödynnettäväksi. Venäjällä on historiallisia kokemuksia selviämisestä ahdinkotilanteissa. Venäjä reagoi nopeasti sotaisan Nato-liittoutuman lähenemisuhkaan. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Yrjö Kallinen antoi aikanaan meille ohjeeksi herätä ja avata silmämme
Lisäksi huippupelaajat pelaavat yhdessä junnujen kanssa. Tukisiko panostus ruohonjuuritasolle parhaiten myös huippu-urheilua. Aito arvostus Islannin-malli menestyksen saavuttamiseksi ei ole monimutkainen ja sen voi tiivistää muutamaan ydinkohtaan. Ja viimeiseksi: jalkapalloa arvostetaan Islannissa aidosti. Tie menestykseen ei löydy pukumiesten rahoittamisesta vaan ruohonjuuritasoon satsaamisesta. Ensiksikin kaikille halukkaille valmentajille ja valmentamisesta kiinnostuneille tarjotaan laadukas koulutus verrattain edullisesti. Jalkapallokentät ovat lasten ja nuorten vapaassa käytössä myös ohjattujen harjoitusten ulkopuolella, mikä kannustaa omatoimiseen treenaamiseen ja höntsäilyyn. kesäkuuta. Toisekseen kaikki lapset ja nuoret, osaamisestaan riippumatta saavat harjoitella niin paljon kuin haluavat eikä harrastaminen ole kallista. Kaikkia kiinnostaa, miten pienestä maasta voi nousta kaksi maajoukkuetta, miesten ja naisten, aivan maailman huipulle. Yhdenvertaiset mahdollisuudet Lajista riippumatta kansainvälinen menestys vaatii laajan materiaalin, josta lahjakkaimmat nousevat esiin. Tehdyt päätökset ja panostukset näkyvät islantilaisen jalkapallon arjessa kaikilla tasoilla. 323 000 ihmisen kansasta ei synny kansainvälisesti menestyvää jalkapallomaajoukkuetta pelkillä toiveilla ja hyvällä fanilaululla, vaan tietoisilla satsauksilla ja tavoitteellisella päätöksenteolla. Joukkue juhli kapteeninsa Aron Gunnarssonin johdolla voittoa Englannista 27. Satsataanko ensisijaisesti huippuurheiluun vai kannattaisiko keskittyä tukemaan lasten ja nuorten mahdollisimman laajaa harrastamista, millä on kansanterveydellistäkin merkitystä. Islannissa on tehty päätös futikseen panostamisesta hurskaiden toiveiden sijaan. Ilman, että kaikilla halukkailla on todellinen mahdollisuus harrastaa ja harjoitella, kapenee mahdollisuus menesKaikki lapset ja nuoret saavat harjoitella niin paljon kuin haluavat eikä harrastaminen ole kallista. Onko järkevää laittaa rahaa, aikaa ja energiaa lajeihin, jossa ei ole mahdollisuutta pärjätä. On yhdentekevää miettiä, kuinka monta tuntia huippu-urheilijan tulee harjoitella menestyäkseen, jos näitä huippuja on vain kourallinen. Joka kylässä ja pitäjässä on kunnon jalkapallohalli, jossa voi harjoitella ympäri vuoden. Monissa aihetta käsitelleissä kirjoituksissa korostetaan, että Islannissa jalkapalloa pelaavat kaikki ja myös kaverihöntsäily ohjattujen harjoitusten ulkopuolella on suosittua. Islannin malli osoittaa, että esitettyjä suosituksia olisi syytä ryhtyä toteuttamaan. Islannin jalkapallomenestyksestä on kirjoitettu valtava määrä juttuja. Ehkä jonain päivänä Huuhkajatkin tekevät sen, mikä Helmareilta on jo onnistunut eli raivaavat tiensä arvokisoihin. Harrastamisen olosuhteet kuntoon, valmennus ammattimaiseksi ja etenkin harrastamisen hinta saavutettavaksi. Maassa, jossa sääolosuhteet ovat ankarat, lämmitetyille tekonurmille ja futishalleille on tilausta. Islannin esimerkki on lohdullinen pienille jalkapallomaille. Huippu-urheilijan elämänkulku –tutkimuksessa esitetyt kymmenen suositusta ovat juuri samoja tai vähintäänkin samansuuntaisia asioita, joita Islannissa tehdään. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan Nuorisotutkimusseuran tutkimuksiin Epätavallisia elämänkulkuja ja Huippu-urheilijan elämänkulku. Lisäksi maassa on satsattu megaareenojen sijaan harjoitusolosuhteiden parantamiseen. Nuorisotutkimusseuran kahden huippu-urheilijoita koskevan tutkimuksen tulokset tukevat Islannin-mallia. 30 15.7.2016 tykseen. Jo aivan pienten junioreiden valmentajilta vaaditaan UEFAn Atai B-lisenssi, mikä tuo valmennukseen laatua. Miksi sama ei onnistu meiltä. Rakastuimme Islannin maajoukkueeseen, koska se herätti meissä toivon. Suomifutiksesta tutut potkupallopuheet loistavat poissaolollaan. Tutkijat Mikko Salasuo, Mikko Piispa ja Helena Huhta korostavat muun muassa yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikuntaan ja huippu-urheilijaksi kehittymiseen, olosuhteiden merkitystä (koulut, leikkipuistot, yhdyskuntarakentaminen) ja monipuolisuutta. Ehkä Huuhkajatkin jonakin päivänä. Minna Minkkinen Elina Vainikainen Rakastuimme Islannin maajoukkueeseen, koska se herätti meissä toivon. LEHTIKUVA/BERTRAND LANGLOIS. Kaikki tämä on periaatteessa mahdollista toteuttaa myös Suomessa. Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että pienelläkin maalla on ollut riittävästi huippupelaajia menestyviin maajoukkueisiin. Islannilla ei ollut EM-kisoissa mukana miljoonia tienaavaa manageria ja bussilastillista huoltajia. Saarella on satsattu myös olosuhteisiin. Islannin-malli takaa menestystä urheilussa I slannin jalkapallomaajoukkueen onnistuminen miesten EM-kisoissa ei syntynyt tyhjästä. Ensin mainittu on luettavissa ilmaiseksi seuran verkkosivuilla. Suomessa pitäisi miettiä seuraavia kysymyksiä: Missä lajissa haluamme ja missä voimme menestyä
TV Viihdyttävä murhamysteeri Harri-Ilmari Moilanen ENSIN PALVELIJATYTÖILLÄ ja sitten emännällä on syynsä säikähtää englantilaisen minisarjan Pemberleyn kartanon tragedia (Death Comes to Pemberley, 2013) alkutapahtumissa. PEMBERLEYN KARTANON TRAGEDIA, osa 1/3. Tämän vankka tuki mahdollisesti solmittavan liiton kannalta on Marianin itsetietoinen äiti (Lesley Manville). TV YLE KUVAPALVELU YLE KUVAPALVELU GAVIN EVANS. Niitä varjostava kirous osoittautuu nopeasti hyvin eläväksi. Uuden sarjan keskushenkilöitä: hulttiopoika George Wickham (Matthew Goode, vas.), Darcyn pariskunta (Matthew Rhys ja Anna Maxwell Martin) ja Lydia Wickham (Jenna Coleman). Kartanon tyttären ja vuokratilallisen aistillinen suhde on tietenkin hirveä tabu. . TV1 ti klo 21.00. Vierailu jättää poikaan lähtemättömän jäljen. Muuten alku sujuu 1800-alun alun epookkia (puvustus, lavastus jne.) tuikkien varsin tuttujen kartanonuottien mukaan. Evans puolestaan tunnetaan tyylikkäistä henkilökuvistaan. P. Le. KUVIA KULISSIEN TAKAA Köyhä poika kartanon kesässä Harri-Ilmari Moilanen ENGLANTILAINEN TV-ELOKUVA Sanansaattaja (The Go-Between, 2015) pohjautuu L. Siihen liittyy oleellisesti Christian Hensonin upeasti soiva musiikki. Köyhän äidin poika Leo pääsee kesävieraaksi mahtikartanoon. Herra Darcy (Matthew Rhys) ja Elizabeth (Anna Maxwell Martin) ovat nyt naimisissa ja asuttavat joukkoineen Pemberleyn kartanoa ja sen maita. Jamesin romaanin voi helposti kuvitella olevan verrattomasti sävykkäämpi kuin Daniel Percivalin hieman jähmeän oloiseksi ohjaama tv-versio. Marianin intohimoinen ihastus puolestaan on lähistön salskea vuokratilallinen Burgess (Ben Batt). Sanansaattaja on muun ohessa kuin kouluesimerkki siitä, miten musiikki luo elokuvaan oman tärkeän ulottuvuutensa sekä katsomiskokemuksen tunnevoimaisuuden että tematiikan suhteen. Juonikuvio etenee vähän yksitotisena, aika ajoin pieniä goottilaisia värinöitä sisältävänä jännitysnäytelmänä. Hänen näyttelynsä esittelee koskettavan ja intiimin puolen David Bowiesta (kuva). Sama koskee Joseph Loseyn ohjaamaa vuoden 1971 versiota (säveltäjänä Michel Legrand). Hartleyn romaaniin, josta on tehty aiemmin samanniminen Harold Pinterin käsikirjoittama hieno elokuva (1971). Niiden ja niin sanotun aikuisten maailman realiteettien yhteentörmäys kannattelee vankasti tarinan traagista peruspoljentoa. Näyttelijätyöskentelyssä ei ole sellaista tulta ja tapparaa kuin mihin aihe ja tapahtumat antaisivat mahdollisuuden. Mariania kärkkyy itselleen myös buurisodassa pahat arvet kasvoihinsa saanut varakreivi (Stephen Campbell Moore). Areena 7 päivää. . Downton Abbey -tyylisen palloilun sijasta mennään synkemmille vesille, mikä on odotettavissakin, kun pohjana on pätevän rikoskirjailijan P. Aloitusjaksossa liriin joutuvaa hulttiopoika Wickhamia esittää Downton Abbey –tuttu Matthew Goode (= se taloon naitu kilpa-autoilija). Sanansaattaja on tarina Leo-pojasta, joka kutsutaan kesällä 1900 koulukaverin kartanoon. Areena 30 päivää. an koskettavuus syntyy nimenomaan nuoren pojan näkökulman kautta, Jack Hollingtonin vahvaa läsnäoloa tuikkivan roolisuorituksen ansiosta – avaintermejä ovat herkkyys ja viattomuus. Tarinassa on näppärä kirjallisuushistoriallinen ulottuvuus, Jamesin kunnianosoitus Jane Austenille ja tämän klassikolle Ylpeys ja ennakkoluulo: tapahtumat sijoittuvat kuusi vuotta romaanin päättymistä seuraaviin vuosiin. Mutta kyllä tällaistakin ihan mielikseen katselee. SANANSAATTAJA Yle Teema la klo 20.00. Hän ihastuu ensi silmäyksellä sen aikuiseen tyttäreen Marianiin (Joanna Vanderham, vanhuksena Vanessa Redgrave). Pete Travisin ohjaama ja Adrian Hodgesin käsikirjoittama tuore versio on sekin kelpo kuvaus ikääntyneestä miehestä (Jim Broadbent) muistelemassa menneitä. Kartanon tyttären ja vuokratilallisen aistillinen suhde on tietenkin hirveä tabu. Esitysdramaturgi Timo Heinonen, Teatteri&Tanssi+Sirkus 4/2016 KAHDEN KUULUISAN rockvalokuvaajan Justin Thomasin ja Gavin Evansin näyttelyt avautuvat Turussa ensi perjantaina. Kysymys on kesästä 1900, jonka tapahtumista tuolloin 12-vuotias Leo saa mieleensä pitkän kantaman arvet. Asetelman painostavuus kaikkien osapuolten kannalta on kuvattu hyvin. Thomasin kuvat kertovat Hanoi Rocksin kiertue-elämästä sen kultavuosina 1982–84. 2012). lmi vie hienovaraisin keinoin aivan syvimpien inhimillisten tuntemusten juurille. D. Brittisarja on keskinkertaisen viihdyttävä murhamysteeri ja epookkidraama, johon mahtuu myös ripaus romantiikkaa. 31 15.7.2016 Näen isona ongelmana mielikuvat, joita taidepolitiikassa retorisesti viljellään. Logomo, Turku. Sanansaattajassa intiimi yksilöllinen taso sekä yhteiskunnalliset puitteet jyrkkine luokkaeroineen ja tapakulttuureineen sulautuvat mallikkaaksi kokonaisuudeksi. Jamesin romaani Syystanssiaiset (suom. Leo saa vähemmän kiitollisen kirjeiden kuljettajan osan rakastavaisten viestien välittäjänä. Tältä pohjalta britti. ku JUSTIN THOMAS: Hanoi Rocks 82–84 GAVIN EVANS: Bowie – The Session 22.7.–7.8. Kun puhutaan vaikkapa ”postmodernista tekotaiteesta”, vedotaan siihen, että taiteen takia mummoilta viedään hampaat suusta
Monesti outo tilanne päättyy itsemurhaan tai avioeroon, sillä avioparit eivät olleet koskaan oppineet oikeasti tuntemaan toisiaan. Ollaan pohjoisessa Norjassa, ja yötön yö paahtaa täysillä. . He voivat kiroilla, juopotella ja pitää rakastajia. Keskitys päähenkilöön on voimallista. Hän pääsi tutustumaan modernin japanilaisen naisen elämään, jossa perinteinen avioliitto nousi akateemista tutkintoa tärkeämmäksi. Areena 14 päivää. Tällainen on akateeminen japanilaiseen kulttuuriin keskittyvä maailma, johon harva ulkomaalainen on saanut tutustua. Eväsoja pääsi sisään japanilaiseen yhteiskuntaan, joka osoittautui mitä monimutkaisemmaksi eri yhteiskuntaja sivistysluokkien kerrostumaksi. Hän pelkää eniten äitiään, toiseksi eniten Menneisyys ja nykyaika kohtaavat Japanissa aivan toisella tavalla kuin me Euroopassa kuvittelemme. Toisaalta esimerkiksi kynttilää ei saa antaa koskaan japanilaiselle, koska se on kuoleman merkki. Heidän mantelisilmiensä takana elää kuitenkin verhottu, tuhatvuotinen kulttuuri omine tapoineen. KIRJA Turisteille annetaan anteeksi monta asiaa, joita japanilaiset eivät voisi toisiltaan hyväksyä. Rikosetsivä Jonas Engström (Stellan Skarsgård) työnsä ääressä. Japanissa elää toinen maailma, jossa manga ja anime kuuluvat rahvaalle. Niihin tuovat luontevan lisänsä eri tavoin kärjistyvät ja kiristyvät henkilösuhteet. Nainen joutuu yhä jäämään kotiin ja miehen tehtävä on tuoda palkkansa vaimolleen, joka antaa tälle tarvittavan taskurahan. . Avioliitot ovat edelleen suurelta osin järjestettyjä, joko perinteisen puhemiehen tai nykyaikaisen avioliittotoimiston kautta. Tärkeintä siinä on kaunis pakkaus, ei lahja itsestään. Norjalais. Eräs japanilaisen yhteiskunnan tabu on sairaus. Gummerus 2016. Tapahtumat osoittavat, ettei näin kova valo sovi kaikille. INSOMNIA Yle Fem su klo 21.00. Vastaavassa rikosetsivän roolissa alkuperäisversiossa on vähintään yhtä karismaattinen ruotsalainen Stellan Skarsgård. Turisteille annetaan anteeksi monta asiaa, joita japanilaiset ei vät voisi toisiltaan hyväksyä. Homma alkaa hänen kannaltaan saada piirteitä, joissa piina kiihtyy psyykkisesti varsin kiduttavaksi. Insomnian kerronnassa on tavallista intensiivisempi draivi. Päähenkilön persoonan ristiriitaisuus tulee havainnollistetuksi monelta eri kantilta ja myös usean sivuhenkilön kautta – kaikesta ei voida syyttää pohjolan raakaa valoa. Nuoremmille naisille tätä ei hyväksytä, vaikka sitäkin joskus tapahtuu. Molemmissa versioissa on tärkeä tekijä päähenkilön vuorokausirytmin sekoittava unettomuus. Erityisen tärkeä on kirjailija Holtin (Björb Floberg) hahmo. ALL OVER PRESS/TIM DRAPER. 32 15.7.2016 Yöttömän yön piina Harri-Ilmari Moilanen NORJALAISFILMI INSOMNIA (1997) on pieni rikoselokuvan helmi. Viimeksi mainitut ovat yli viisikymppisiä naisia, joille sallitaan kaikki. Ei ihme, että amerikkalaiset innostuivat: he tekivät siitä hieman eri sävytyksin ja painopisteviritelmin samannimisen ja samantasoisen, Al Pacinon tähdittämän version (2002). vaimoaan ja kolmanneksi eniten täti-ihmisiä. Oli tällainen avioliitto romanttinen tai ei, sen tarkoitus on tehdä ainakin yksi perillinen. Hurmaava ja hullu Japani. Minna Eväsojan kirja on harvinaisen älykäs katsaus japanilaiseen maailmaan sisältäpäin nähtynä ja samalla ulkopuolisen tarkkailijan silmillä katsottuna. lmi edustaa nautittavaa post-noiria, se on tiivistunnelmainen psykologinen jännitysdraama ja poliisigenressä lajityyppinsä kansainvälisiä valioita. Kun mies sitten jää eläkkeelle, syntyykin avioliiton suurin koetinkivi. Eväsojan mukaan japanilainen mies pelkää naisia. Se toimii tehokkaasti, kiitos Erik Skjoldbjærgin oivaltavan tarkkavainuisten ohjausratkaisujen sekä Skarsgårdin erinomaisen roolisuorituksen. Jos ihminen sairastaa, hänen ystävänsä jättävät hänet yksin. Eräs heistä on kuitenkin suomalainen dosentti Minna Eväsoja, joka työskenteli kolme vuotta japanilaisen estetiikan tohtorikoulutettavana Kioton lähellä olevassa Koben yliopistossa. Tämän kirjan luettuaan katselee Helsingin kaduilla parveilevia japanilaisia aivan toisella tapaa. MINNA EVÄSOJA: Melkein Geisha. Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu myös lahjojen antaminen melkein joka tilanteessa. Tapahtuneen jälkeen unettomuus ei ole Engströmin ainoa huolenaihe. He ihailevat suomalaista muotoilua, muumimaista elämää, mutta samalla kammoksuvat kaikkialla vallitsevaa hiljaisuutta. Sairaus on merkitsee huonoa karmaa, joka tarttuu. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Tokiossa et voi nähdä kaduilla vammaisia tai edes pyörätuoleja. Vammaiset nähdään myös Japanissa ongelmana. TV YLE KUVAPALVELU Japanilainen on tapojensa vanki HELSINKI ON ajoittain täynnä japanilaisia turisteja. 239 sivua. Risto Korhonen Japanilaisen nykynaisen elämää määrittää yhä usein perinteiset arvot. Japanissa lukuisiakin kertoja vieraillut länsimaalainen luulee usein tuntevansa Japanin ja japanilaiset. Sen tutkimus saa heti alkumetreillä dramaattisen käänteen. Esimerkiksi naisen elämä on yhä sidoksissa ikiaikaiseen kulttuuriin. Heidät piilotetaan pois ihmisten katseilta. Tästä saadaan muistettavia näytteitä aina unenomaisia houreita myöten. Syynä päähenkilö Jonas Engströmin pohjoisen visiittiin on pikkukylässä sattunut teinitytön murha
AC Oulu – KPV 1 6. Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 17.7. PK-35 Vantaa – IFK Mariehamn 2 3. Syön hattuni, jos SMJK ei huudata tällä Huuhkaja-faneja tulevissa karsinnoissa. Lincoln Red Impsin voittomaalin tekijä Lee Casciaro Sky Sportsille 13.7. RONALDOLLA VAMMA POLVEN NIVELSITEESSÄ?. Briteissä ammatikseen palloileva islantilainen lienee saanut inspiraatiota Stoken Rory Delapilta, joka peliurallaan tunnettiin vastaavanlaisista lingoista. naalia edeltäväksi yöksi ja houkutteli paikalle gammayökkösten invaasion. Ensi vuoden kisaan ilmoittautuminen on ollut niin nihkeää, että deadlinejä on siirrelty useaan otteeseen. Kukahan oli se onneton, joka jätti valot päälle Stade de Francelle . Kultsu FC – Gnistan 1 (2) 12. VIIKON VAKIORIVI koostuu Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen matseista. Jalkapallo on yhä joukkuelaji, ja niin on hyvä. AC Kajaani – JS Hercules 1 (X) 10. 24 joukkueen osallistuminen tarjoaa paremman mahdollisuuden uusille tiimeille näyttää kyntensä ja vakiinnuttaa asemansa osaksi maanosan huippua. Ronaldo kärsi polvivammasta myös keväällä 2014. Harjoittelemme päivittäin pari tuntia. VIFK – Närpes Kraft 1 9. – – Tämä on meille harrastus. Suurinkin tähti on jalkapallon pitkässä historiassa vain hetken liitävä perhonen. Harvoin nimittäin näkee futiskentällä mitään niin liikuttavaa kuin perhosen liitely loukkaantuneen Ronaldon ympärillä. MuSa – GBK 1 (X) 7. 64 sarakkeen vihjerivi 1. Kahdentoista vuoden takainen suru hävitystä loppuottelusta vaihtui ilon ja onnen kyyneliin, kun Portugalin Cristiano Ronaldo pääsi vihdoin nostamaan mestaruuspyttyä. Islannin fanien mahtava viikinkihuuto tärisytti katsomoita ja apinoitiin saman tien myös muiden kannattajaporukoiden käyttöön. FC Futura – SC KuFu-98 1 13. Suomen cupin systeemiä on rukattu niin, että tällä hetkellä se toimii lähinnä Liigan ja Ykkösen joukkueiden preseason-treeninä. Ranskan peli asettuikin lopullisiin uomiinsa vasta, kun valmentaja oivalsi peluuttaa maalikuningas Antoine Griezmannia Olivier Giroudin takana mahdollistaen näppärät pudottelut. Laajennetut kisat ovat saaneet osakseen sekä kiitosta että kritiikkiä. Toukokuisessa sarjapelissä Helsingissä Klubi rökitti keltapaitoja rumasti 5–1, mutta kotietu tasoittaa tilannetta huomattavasti. TAKTISESTI KISAT menevät retroilun kategoriaan, uusia avauksia ei juuri nähty. Heti ykköskohteessa nähdään omanlaisensa klassikko, kun sarjakärki HJK saapuu Ilveksen vieraaksi Tammelaan. 33 15.7.2016 . Tämä on epätodellista, ja me teimme sen tänään. Portugalin voitto ilman pelin alkumetreillä sairasvuoteelle lanattua tähteään itse asiassa kiteyttää mainiosti koko turnauksen hengen: Ranska 2016 oli joukkueiden ja yhteispelin juhlaa, jossa kokonaisuudet olivat osiaan suurempia. gibraltarilaisen puoliammattilaisjoukkueen voitettua yllättäen suurseura Celticin 0–1 Mestarien liigan toisen karsintakierroksen ottelussa. Portugalin voitto tuntuikin loppujen lopuksi jonkinlaiselta runolliselta oikeudenmukaisuudelta ja osoitukselta ryhmän vahvuudesta. LEHTIKUVA/MIGUEL MEDINA KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA ESPANJALAISEN MARCA-LEHDEN tietojen mukaan Cristiano Ronaldo kärsisi polven nivelsiteen vammasta. Portugalin tähtipelaaja joutui jättämään jalkapallon sunnuntaisen EM-. naalin kesken 24:nnellä peliminuutilla. Samoin turnaus tullaan muistamaan kannattajakulttuurista, niin hyvässä kuin pahassa. Mikään tiimi ei voi nojata vain yhteen loistavaan sankariperhoon, kysykää vaikka Zlatanilta. Haetaan pikkuylläriä ja lähdetään ykköskakkosella. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2(1), 2, 1(x), 1, 1, 1(x), 1, 1, 1(x), 2, 1(2), 1, 1(x). Sudet – JäPS 1 (X) Runollista oikeudenmukaisuutta Ehkä ensi kertaa koskaan koko jalkapalloa seuraavan maailman sympatiat olivat Cristiano Ronaldon puolella. Jos tavoitteena on ollut perinteen tuhoaminen, siinä on onnistuttu loistavasti. Joka tapauksessa vamma edellyttänee toipumista, ja Ronaldo lienee sivussa joukkueensa Real Madridin ottelusta Sevillaa vastaan 9.8. FCV – MP 2 11. klo 18.28. ”Turnausväsymys” lienee universaali ilmiö. Etukäteen pelätyt terrori-iskut jäivät onneksi toteutumatta, mutta asiaankuulumattomalta janaroinnilta ei onnistuttu välttymään. Itse olen taipumassa arviossani positiivisen puolelle. nkäännös Belgiaa vastaan pelatussa puolivälierässä, eivätkä käsipallotaustaisen Aron Gunnarssonin pitkät ja alati vaaralliset rajaheitotkaan mikään uusi keksintö olleet. Kauden alla tupsukorvien ennakoitiin lähtevän liigasta suorilta divariin, mutta todellisuus onkin ollut jotain aivan muuta ja tällä hetkellä Jarkko Wissin suojatit taistelevat tosissaan europaikoista. Walesin Hal Robson-Kanulta nähtiin näyttävä Cruy. Kolmen topparin linja jatkoi vakiintumistaan, ja moni joukkue luotti yksinäisen kärkimiehen sijaan dynaamisiin duoihin: etenkin Italian ja Ranskan menestys nojasi pitkälti oivaltaviin kahden pelaajan hyökkäyskuvioihin. Lähetän hänelle kiitoskortin. TP-47 – FC YPA 1 8. VIIKON VÄITE: Miten meni Palloliitto noin omasta mielestä. Turnaus ei jää historiankirjoihin yksilöiden taituruudesta, näyttävistä maaleista tai uusista futistaivaan tähdistä, vaan kurinalaisesta puolustamisesta, loistavista kärkipareista ja hienosti toteutetuista erikoistilanteista. Erikoislääkäri Pentti Tiusanen arvioi pelin aikana Facebookissa, että kyse voisi olla tilanteen perusteella nivelkierukkavammasta. Se, että kisat monen mielestä tuntuivat pitkiltä kuin Fellainin letti ja kiinnostus ehti lerpahtaa jo ennen pudotuspelejä, ei ole yksin joukkuemäärän ongelma. Etenkin venäläishuligaanien torspoilu herättää paljon kysymyksiä kahden vuoden päästä Venäjällä järjestettävien kisojen turvallisuudesta. EIF – Haka 1 (X) 4. TPS – GrIFK 1 5. Ja ehkä ensi kertaa koskaan koko jalkapalloa seuraavan maailman sympatiat olivat tähtihyökkääjän puolella. 1 X 2 Elina Vainikainen elina.vainikainen@gmail.com FINAALISSA YMPYRÄ sulkeutui. Asetelman voi nähdä vertauskuvallisena: suurinkin tähti on jalkapallon pitkässä historiassa vain hetken liitävä perhonen, ja todelliset sankarit vaativat aina ympärilleen joukkueen. Ilves – HJK 2 (1) 2
Arvionsa hän perusti Fimean julkaisemiin tietoihin apteekkien kannattavuudesta. KU LEHTIKUVA/RONI REKOMAA. agellantteja, itsensä ruoskijoita. Anderssonin mukaan onkin tärkeää, ettei yrittäjiä jätetä nyt yksin. Saimme vähäksi aikaa yhdistelmän, jossa oli irlantilaista humalajuomista ja välimerellistä viinin tissuttelua. Puolittumisura oli kaukana, mutta työttömyys aleni kuitenkin 17 000:lla vuodessa. Tiedän että mitä helpommin ja halvemmalla viinaa on saatavilla, sitä enemmän tulee alkoholihaittoja. – Meillä on irlantilainen juomatapa, juodaan jotta tulisimme känniin. Suomessa lakisääteinen työttömyysturva on ulotettu myös yrittäjiin, mutta se ei vastaa riittävän hyvin tämän päivän tarpeisiin, Andersson kertoi. – Usein ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on suuri haaste yritykselle ja yrittäjälle. aatio ja toiseksi korkein reaalikorko. Sexpo-säätiö tukee näitä aloitteita ja pitää tärkeänä maksuttoman ehkäisyn tarjoamista kaikille nuorille Suomessa. kansanuutiset.fi /3572427 Iso tulonsiirto yhteiskunnalta apteekeille TALOUSTIETEEN PROFESSORINA ja tutkimuksesta vastaavana varadekaanina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa toimiva Ari Hyytiäinen arvioi apteekkarien nauttivan vuodessa 90–100 miljoonan ylisuurista voitoista. Vertaamalla näitä tietoja ja tekemällä olettamuksia apteekkarien tuloista sekä vertaamalla näitä Suomen Yrittäjien tietoihin yrittäjätuloista hän päätyï sijoittamaan suurimman osan suomalaisista apteekkareista hyvätuloisten suomalaisten joukkoon. Osalla yrittäjistä tulot ovat pienemmät kuin keskivertoisella suomalaisella. Sexposta korostetaan, että ehkäisyyn panostaminen on kannattavaa niin taloudellisesti kuin hyvinvoinninkin näkökulmasta. Monet apteekkarit nauttivat suuria voittoja. – Yrittäjä on usein markkinoiden ja pääoman armoilla siinä missä muutkin työtä tekevät ihmiset. Kesän puheenaihe oli veronkevennysten kaipuu, jota vasemmistoliitto yritti hallituspuolueena torjua. Mutta se on kuitenkin käynnissä, Andersson sanoi tarkoittaen vuorotteluvapaata. Yhtenä keinona käytettiin työaikapolitiikkaa, muun muassa työn jakamista 6+6-mallilla. Pienyrittäjille, joita yksinyrittäjät ovat, se on erittäin suuri päätös suhteessa olemassa oleviin taloudellisiin resursseihin. 34 15.7.2016 . KESKELLÄ VUODEN 1996 kesää valtiovarainministeriö aloitti vuoden 1997 budjetin valmistelun. kansanuutiset.fi /3572152 Sexpo-säätiö: Nuorille tarjottava maksuton ehkäisy KANSANEDUSTAJA Hanna Sarkkisen esittämän, maksutonta ehkäisyä alle 25-vuotiaille nuorille ajavan lakialoitteen ohella asiasta on vireillä kuntalaisaloitteita. Viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana valtaosa uusista Vasemmisto pyrkii parantamaan pienyrittäjien tilannetta. Fimean mukaan Suomessa oli vuonna 2014 vain 35 kappaletta apteekkeja, joiden liikevoitto ennen satunnaisia eriä on alle 84 000 euroa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri Claes Andersson muistutti KU:ssa 17.7.1996, että yleinen veroale johtaisi kiristyksiin budjettipolitiikassa. Esimerkiksi Helsingissä asiaa koskevan kuntalaisaloitteen on allekirjoittanut jo yli 2200 ihmistä. Hyytiäinen totesi Akateemisessa talousblogissa julkaistussa kirjoituksessaan, että jos hänen arviointinsa suuruusluokka on oiLi Andersson haluaa parantaa pienyrittäjien asemaa PORISSA VIERAILLUT vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson esitti yrittäjien aseman parantamiseksi kolme keinoa: automaattista palkkatukimallia, arvonlisäverollisen myynnin alarajan nostoa sekä työttömyysturvalainsäädännön selkeyttämistä sivuja päätoimisen yrittäjyyden osalta. Ihmiset joivat joka päivä viiniä ja sen päälle pari koskispulloa viikonloppuisin. Claes Andersson sanoi, ettei ole kovin liberaali alkoholiasioissa. Turistiviinojen tuonti on myös aihe, joka pulpahtaa säännöllisesti pintaan. 20 VUOTTA SITTEN. kea, kyse on todella merkittävästä vuosittaisesta suurituloisille kohdistuvasta tulonsiirrosta. Helsingin lisäksi myös Tampereella ja Turussa kerätään nimiä aloitteeseen, jonka tarkoituksena on toteuttaa maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille nuorille. Kun Alko yritti suurella propagandakampanjalla tuoda tänne Välimeren viinikulttuuria, niin saimme vähäksi aikaa yhdistelmän, jossa oli irlantilaista humalajuomista ja välimerellistä viinin tissuttelua. kansanuutiset.fi /3570142 Li Andersson Apteekkari on tyypillisesti hyvätuloinen yrittäjä. Claes Andersson muisteli, että kun entiselle työministerille Ilkka Kanervalle puhuttiin työvuorottelusta, niin vastauksena oli lähinnä naureskelua. Se kertoo siitä, että olemme . – Nyt se on lakisääteinen järjestelmä. Se ei vielä toimi kovin hyvin, koska korvaus 60 prosenttia työttömyyspäivärahasta on liian alhainen. Budjettija rahapolitiikka ovat niin kireitä, että me osittain itse pidämme yllä erittäin korkeaa työttömyyttä. Paavo Lipposen vuonna 1995 aloittaneen hallituksen tavoitteena oli puolittaa työttömyys. . – Meillä on Suomessa ainutlaatuinen tilanne, toiseksi korkein työttömyys, matalin in. Kai Hirvasnoro d i le viinaliberaali työpaikoista on syntynyt pk-yrityksiin ja erityisesti pienimpiin, alle viiden henkilön yrityksiin. . . Nuorten maksuton ehkäisy etenee useilla rintamilla. agellantteja, itsensä ruoskijoita Claes Andersson ei ole viinaliberaali. – Olen ammatikseni hoitanut kymmeniä vuosia alkoholisteja. Hyytiäinen arvioi keskimääräisen liikevoiton olevan 90 000 euroa. Tyypillisen apteekkarin vuosittainen ansiotaso olisi selvästi yli kynnyksen, jonka Suomen Yrittäjät asettavat hyvätuloiselle yrittäjälle. 20 kunnassa puolestaan kokeiltiin kuuden tunnin malleja. Hän osallistui Porissa useaan SuomiAreenan keskusteluun. WWW.KANSANUUTISET.FI . Madaltamalla kynnystä palkata ensimmäinen työntekijä saadaan myös työllistäviä vaikutuksia. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Olemme
Rienausta ja jumalanpilkkaa, sanottiin. Häntä edeltäneinä yhdeksänä vuotena ne nousivat keskimäärin 13,2 prosenttia. Ja Amerikassa. Niin kauan kuin Britannia on osa Eurooppaa, emme voi pysäyttää maahan muuttoa. Oli puhe vaikkapa 350 miljoonasta punnasta, jotka heti palautettaisiin kansanterveyden hoitoon. Ja niin tavallista. Uskokaa pois vaan, tämäkin. Uskokaa pois vaan. Sitten on tämä Suomi. Esimerkiksi että terveydenhuolto on köyhien sairausvakuutuksia edistävän Omabacaren aikana kallistunut 35–55 prosenttia. PÄÄTOIMITTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 TOIMITUSJOHTAJA Pirjo Virtaintorppa 09 7596 0254 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS avoinna ma–pe 9.00–16.00 Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi viikkolehti@kansanuutiset.fi TILAUKSET JAKELUHÄIRIÖT OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–16.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Sirpa Koskinen Kirjoittaja on Kansan Uutisten toimittaja. Köyhät ja osattomat liittyivät yhteen. Mutta Edamaruku selvitti ilmiön aiheuttajan, tukkeutuneen vesiputken. Patsas itkee, kirkonmiehet ilmoittivat. Otetaan tähän nyt vain näin tuoreita totuuksia, jotka sattuvat kaikki olemaan perussuomalaisilta. ENSI VIIKOLLA: Entinen maalais idylli epäkohtineen oli mullistusten otollista maaperää. S itten on nämä yleiset vessat, joissa kärsitään kuulemma seksistisestä homokyyläyksestä. JARMO LINTUNEN JOUKO JOENTAUSTA. Tämän merkittävän yhteiskunnallisen ongelman on nostanut julkisuuden valokeilaan perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen, joka ennen poliitikon uraansa työskenteli rikosylikonstaapelina. Ei kelvannut totuus mumbailaisille. Ja moni uskoi. Siihenkö, että Soini joukkoineen on hyväksymänsä ohjelman takana, vai siihen, että ei ole. Uskokaa pois vaan. Mutta kyllä Euroopassakin osataan. Perustuslain vihapuhepykälä otettiin avuksi. Heidän huuhaa-hautomonsa ei näköjään lepää edes heinäkuussa. Pientilalliset ja maa työ väki olivat merkittävä voima, joka synnytti vasemmisto liikkeen Suomessa. Keitä enää asuu maalla. Uskokaa pois. Yliluonnollisia ilmiöitä vahvasti rakastava Intia on ihan oma lukunsa. Helsingin Sanomat sen kertoi. Moni populisti kunnostautui, joukossa Ukipin puheenjohtaja Nigel Farage. Hän pakeni Suomeen. Oikeasti vakuutusmaksut ovat kasvaneet keskimäärin 5,8 prosentilla Obaman presidenttikaudella. Soinin joukoista, perussuomalaisten 27 vastanneesta kansanedustajasta kuitenkin peräti 19 – ja kaikkia 37:ää ei Ylen kyselyyn tavoitettu – haluaa kansanäänestyksen Suomen erosta EU:sta. Tai Brexit-valheet Britanniassa ennen äänestystä. Mumbailaisessa kirkossa rukoili vuonna 2012 nainen. 35 15.7.2016 Kansan Uutiset viikkolehti PUHELIN 09 759 601 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi LEVIKKI 10?000 Lehti ilmestyy perjantaisin. Hän on lähtenyt taistelemaan kaikkien heterojen oikeuksista vessoissa ja pesutiloissa. Tarkemmat tiedot verkkosivulta: www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–16.00 puhelin: 09 7596 0200 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat mediakortissa www.kansanuutiset.fi tai ilmoitustrafi ikista. 12 kk 156 € 179 € 6 kk 79 € 91 € 3 kk 40 € 47 € Hinnat sisältävät alv. Homokyyläys seis siis! Soini selvitti kansanedustajiensa – myös Leena ”palatkaa kotimaahanne” Meren – ulostuloja keskiviikkona Porissa. Uskokaan pois vaan, jos tiedätte, mihin tässä pitäisi uskoa. Viimeinen sana HUUHAA RULETTAA Vaikka suomalainen puucee on turvallinen, sekään ei suojaa huuhaalta. Yhdysvalloissa miljardööriliikemies, tositv-tähti Donald Trump on vaalikampanjansa aikana suoltanut valheita sadoittain. H uuhaa rulettaa nyt kaikkialla. Median vika siis. Jos huvittaa. (10?%). Uskomatonta. Perussuomalainen sellainen. Kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten runsas vuosi sitten hyväksymässä hallitusohjelmassa sanotaan, että Suomi on osa Eurooppaa. Ja Suomen jäsenyyttä EU:ssa pidetään yhtenä hallituksen tärkeimmistä linjauksista. Säästö Määräaikais. ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2016 I ntiassa huuhaan paljastamisesta joutuu maksamaan hengellään, uskokaa pois vaan. Hän huomasi, että alttarin Jeesus-patsaasta tippui vettä. Pidätys tietää kuolemaa, Edamarukua varoitettiin. Niputti ne uutiskastiin Ruokolahden leijona. Mutta uskokaa pois vaan, vaikka Trumpia. Sanal Edamaruku on asiasta todistava, yhä elävä henkilö. Mutta uskotaan