s.?2 > Turkin Izmirissä kohtaavat paikalliset ja pakolaiset s.?12 Energiamurros tekee kuluttajasta aktiivisen toimijan s.?16 Ruurik Holm yksilönvapauden asialla s.?22 N o 42 K a n n e n k u v a : Ja rn o M e la Perjantai 20.10.2017 | 3,5 € | 42-003251-1742 www.kansanuutiset.fi Guardian: Netanjahulta kylmä suihku optimismille s.?20. ”Ihmiset kärsivät jo sote-vitkuttelusta” Aino-Kaisa Pekonen pelkää, että vaikka sote saataisiin nyt maaliin, seuraava hallitus repii sen palasiksi
Keskiviikkona keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen, eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, avautui neuvotteluista facebookissa. – Olemme jo luovuttaneet aika paljon. Keskeinen ongelma on myös se, että sosiaalipalvelujen ja terveyspalvelujen yhdistämisen peruuntuu, kun ne markkinallistetaan ja yritykset hoitavat kansalaisten terveyttä bisneksenä. Sitä ei tiedetä, miten asia lopulta oikeasti on. Tämä on niin kansanedustajien kuin kansalaisten hyvä tiedostaa. – Mutta jos avaamme markkinat kokonaisuudessaan, sen jälkeen pitää noudattaa kansainvälistä kilpailulainsäädäntöä ja muita säädöksiä. Saman viikon torstaina hän kuitenkin kertoi, että ei olekaan. Pekoselle on epäselvää muun muassa asiakassetelin euromääräinen taso. Yksityinen sektori on jo nyt paikannut ison osan siitä, mitä julkinen sektori ei ole pystynyt tuottamaan, Pekonen sanoo. Hän muistuttaa myös siitä, että kunnat ja maakunnat ovat hankalassa tilanteessa, kun yritetään ennustaa, mitä on tulossa. rmoille. Hän toteaa, että maakuntauudistus voisi edetä. Niiden yhdistäminen ei olekaan niin yksinkertaista kuin annettiin ymmärtää, kun ne liitettiin jo vuosia valmisteilla olleeseen sosiaalija terveyspalvelujen uudistukseen hallituskauden alussa. Siihen vaikuttaa jo se, että iso osa sosiaalipalveluista on viranomaistehtäviä. Siitä ei ole paluuta emmekä enää pysty hallitsemaan palveluja. Hän pitää huolestuttavana sitä, että ollaan jo reilusti ylitetty vaalikauden puoliväli, eikä asiassa päästä eteenpäin. He varoittivat viemästä esitystä eteenpäin, koska siinä on ilmeisiä ongelmia, vakavimpana kokoomuksen ajama asiakasseteli, joka lisäisi yksityisten yritysten osuutta julkisissa terveyspalveluissa. Pekosen mielestä oli virhe, että hallitus ei ottanut oppositiopuolueita mukaan soteuudistuksen tekemiseen. TEKSTI TUULA KÄRKI KUVAT JARNO MELA Aino-Kaisa Pekosen mielestä sote-uudistus on niin iso asia, että se pitäisi tehdä parlamentaarisesti. Valinnanvapauden rakentaminen ei olekaan helppoa varsinkin, kun se on sidottu yhteen maakuntauudistuksen kanssa, Pekonen arvioi. Yrityksen kohtalosta ei ole tietoa Kansan Uutisten mennessä painoon. – Vitkuttelusta kärsivät ensisijaisesti ne ihmiset, jotka ovat riippuvaisia näistä palveluista, hän tähdentää. Tämän viikon torstaina yritettiin uudelleen. – Linjaus maakuntauudistuksesta ja valinnanvapaudesta on osoittautunut hankalaksi yhtälöksi, vaikka se aikanaan saatiin kuulostamaan yksinkertaiselta. Valinnanvapaus ja maakuntauudistus. Keskustan Saarikon mukaan näin ei ole. rmat päästetään markkinoille, hän sanoo. Paluuta ei olisi Suurin huoli Pekosella on kuitenkin siitä, että alkuperäiset tavoitteet ovat jääneet unholaan valmistelussa. Neuvottelut ovat pelkkää farssia, kun tekstejä yritetään hyväksyttää lankoja pitkin pörriäisissä.” Taustana oli Helsingin Sanomien juttu, jossa käytiin läpi tuoreinta, maanantaina syntynyttä lakiesitystä. Hän toteaa, että valinnanvapauden ja maakuntauudistuksen koplaaminen on ollut hankala rasti. Kokoomuksen sote-neuvottelija, sisäministeri Paula Risikko totesi viime viikolla, että asiakasseteli on subjektiivinen oikeus. rmoilta. ”En voi enää olla hiljaa tästä taistelusta kulissien takana”, hän kirjoitti. Viime viikon alussa peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) ehti ilmoittaa, että valinnanvapaudesta on päästy sopuun. ”Nyt ollaan pattitilanteessa, kun kokoomus ei kuuntele ketään, ei terveydenhuollon asiantuntijoita, ei perustuslain asiantuntijoita eikä virkavastuussa lakia valmistelevia virkamiehiä. – Jos summa on pieni, se tietysti tarkoittaa sitä, että hyvätuloiset pystyvät laittamaan omaa rahaa sen päälle ja ostamaan itselleen entistä parempia palveluita terveyspalvelu. Kuka maksaa. Jokainen saisi ne palvelut, josta on unelmoinut, Pekonen sanoo. Kaikesta huolimatta Pekonen pitää tärkeänä, että sosiaalija terveyspalvelu-uudistus saadaan pian valmiiksi. – Kaikki kehittäminen junnaa paikallaan. rmat tulevat markkinoille. – En toki tiedä, mitä hallituspuolueet keskenään neuvottelevat, mutta tuntuu käsittämättömältä, että vaikka neuvotellaan tunteja ja tunteja, ministereillä on ihan eri käsitys siitä, mistä ylipäätään on neuvoteltu. Pekonen on eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan ja sote-seurantaryhmän jäsen. – Pelkään, että uudistus kasvattaa terveyseroja, kun yksityiset . Jatkoa etusivulta >. Mitä seuraa vaalien jälkeen. – Mutta parlamentaarisesta valmistelusta on sanottu, Repiikö seuraava hallitus taas uudistuksen auki. – Risikon ajatus subjektiivisesta oikeudesta asiakasseteliin kuulostaa minustakin ihan mahtavalta. 2 20.10.2017 V asemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen pitää mielenkiintoisena sitä, että hallitus viime viikon torstaina siirsi esitystään sote-uudistuksesta taas kerran, nyt tosin vain viikolla. Huolta lisää se, että paluuta ei ole, jos kansalliset sosiaalija terveyspalvelut luovutetaan . Ne, joilla ei ole tällaisia rahoja, joutuvat valitsemaan aina edullisimman vaihtoehdon. Lehden mukaan niin sote-asiantuntijaryhmän kuin perustuslakiasiantuntijoiden arvio esityksestä on ollut tyly. – Se ei toteudu nyt esillä olevalla mallilla, jossa suuret yksityiset terveys. Integraatio on ollut yksi soteuudistuksen alkuperäinen tavoite. – Vasemmistoliitto on koko ajan esittänyt, että uudistus pitäisi tehdä parlamentaarisesti, hän sanoo. – Mutta se ei etene ennen kuin valinnanvapausasia liikahtaa. – Kysyn vain, kuka sen maksaa
HIV-säätiön hallituksen puheenjohtaja. Sosiaalipuoli on jäänyt hämärän peittoon. Siksi haluamme maksuttomat terveyskeskuskäynnit niin sairaanhoitajan kuin lääkärin vastaanotolle. 38-vuotias lähihoitaja. . Ei näytä valmista tulevan näinkään, kun kaksi kinastelee keskenään siitä, mitä ovat sopineet. Pekonen ihmettelee sitä, että eduskuntaan tulossa oleva asiakasmaksulaki on irrallaan uudistuksesta. Repiikö se taas uudistuksen auki. Työskennellyt myyjänä, ravintolatyöntekijänä, lähihoitajana ja asumisohjaajana. – Siniset tuntuvat olevan täysin ulkona tästä keskustelusta, vaikka heillä on sosiaalija terveysministeri. Jos ei ole varaa ostaa lääkkeitä ja ruokaa, haavan hoidattamisestakin maksaminen jää helposti, kun ajattelee, että voihan sen tehdä itse, Pekonen sanoo.. – Helsinki on hyvä esimerkki siitä, että terveyskeskusmaksujen kerääminen maksoi enemmän kuin niistä saatiin tuottoja, hän sanoo. . Naimisissa, kolmen pojan äiti. Avoimia kysymyksiä Pekonen toteaa, että avoimia kysymyksiä on yhä valtava määrä. Aino-Kaisa Pekonen . Se ei olisi tarkoituksenmukaista. Hämeen maakuntavaltuuston jäsen . Puolueen valtuustoryhmät ovat ehtineet tehdä monessa kunnassa aloitteita maksujen poistamisesta tai kohtuullistamisesta jo aiemmin. – Koko ajan on puhuttu säästöistä. – Meillä ei ole mitään käsitystä, mitä siinä säädetään. Pekonen perustelee yhä parlamentaarisen valmistelun tärkeyttä sillä, että saataisiin pysyvä uudistus. Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja 2007– 2016. – Juuri terveydenhuoltopalvelut pitää pystyä tuottamaan verorahoilla. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän arvioi, että maksuttomuudella olisi ennaltaehkäisevä vaikutus. että sillä ei saada valmista, koska mukana olisi niin paljon puolueita. . Ehkä maksuja ollaan jotenkin yhtenäistämässä, mutta kuinka suuriksi, hän kysyy. Jos ihminen pääsee ajoissa hoitoon, eivät hoidon kustannukset pääse kohoamaan. . On hämmentävää, että Pirkko Mattila ei ole ottanut missään kantaa sote-uudistukseen. Pekosen mielestä se on hyvä päätös. Mutta nyt tarjolla oleva malli kasvattaisi kustannuksia, Pekonen arvioi. Kaupunginvaltuutettu vuodesta 2004, valtuuston varapuheenjohtaja. . Pekonen muistuttaa siitä, että suomalaiset maksavat veroja maksukykynsä mukaan, jotta olisi palveluja, joita tarjota kaikille. – Mutta jo nyt terveysasemilla työskentelevät ihmiset kertovat huolestuttavaa viestiä siitä, että terveyskeskukseen tulemista venytetään viimeiseen asti. – Kymmenen euron terveyskeskusmaksu voi kuulostaa pieneltä summalta, mutta joillekin se on iso raha. Esimerkiksi työllisyyspalvelujen tulevaisuus ei ole tiedossa. Nyt asiakasmaksut, kuten terveyskeskusmaksut, vaihtelevat kunnittain. 3 20.10.2017 Haastatteluntekohetkellä Aino-Kaisa Pekonen odotteli malttamattomana torstaiksi luvattua uutta sote-esitystä. . Uudistuksen yksi syy ovat olleet kustannukset. – Suuri huoli on se, että jos uudistus lopulta tällä kaudella saadaan valmiiksi, mitä tekee seuraava hallitus. Saatetaan jättää hoitoja, kuten haavahoito, kesken, koska ei ole varaa tulla vastaanotolle. – Näin isoissa uudistuksissa pitäisi olla parlamentaarinen valmistelu, jotta niihin sitouduttaisiin yli vaalikausien. Esimerkiksi Helsingissä maksuja ei ole. Pekonen ihmettelee sitäkin, että kolmas hallitusryhmä ei pukahda mitään. – Niistä ei ole sanottu mitään esimerkiksi sote-seurantaryhmässä. . Asiakasmaksut ovat yksi keskeinen asia vasemmistoliiton pari viikkoa sitten julkistamassa hyvinvointikampanjassa. Toisen kauden kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä Riihimäeltä. Tarkoitus on säästää kolme miljardia euroa ensi vuosikymmenen loppuun mennessä
Niistä vaiettiin ehkä siksi, että esittäjä oli väärä. Asiasta voidaan olla perustellusti kahta mieltä. Saatavuusharkintaa koskeva aloite on mahdollistanut tärkeän keskustelun ulkomaisen työvoiman asemasta Suomessa. Aloitteen ensimmäisenä allekirjoittanut kansanedustaja Anna Kontula perustelee sitä tämän lehden Horisontti-palstalla. Varsinainen epäkohta on se, että rajat ovat nytkin auki EUalueelta tuleville työntekijöille, mutta viranomaisilla ei ole resursseja valvontaan. Hänen väitteensä on, että saatavuusharkinnan poistaminen parantaa työehtoja, koska se vähentää työntekijän riippuvuutta työnantajasta. PS.. Kuurne vaati luottamusmiesten tiedonsaantioikeuden lisäämistä ja järjestöille kanneoikeutta. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Perussuomalaisten pesänselvitys etenee suomalaisen yhteiskunnan kannalta hyvään suuntaan. Kriitikoilta jää huomaamatta, että politiikassa ajetaan aina samaan aikaan monia asioita. Hänet ymmärretään väärin sekä tahattomasti että tahallaan. YLI SADAN kansanedustajan aloite saatavuusharkinnan poistamisesta on synnyttänyt erikoisen keskustelun. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan oikeuta aloitteen tekijän, ja hänen puolueensa, leimaamiseen ja motiivien kyseenalaistamiseen. Nyt käytävässä keskustelussa on nähtävissä tarkoitushakuisuutta. 4 20.10.2017 Juuri näistä vasemmistoliitto on tehnyt saatavuusharkintaa paljon vähemmälle huomiolle jääneitä lakialoitteita. Näin huomio on kuitenkin käännetty pois siitä, että SDP kannatti kiky-sopimusta, jonka kanssa se nyt kipuilee. Otsikoissa puhutaan ”Kontulan ja ayjohtajien sanasodasta”. Eduskuntaryhmän Tolkkua työelämään -kampanjaan tasan vuosi sitten sisältyi myös alipalkkauksen kriminalisointi. Siksi räikeät väärinkäytökset ovat täällä jo nyt. PÄÄKIRJOITUS LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA. SUOMEN LENTOEMÄNTÄJA STUERTTIYHDISTYS SLSY:n puheenjohtaja Juha Kuurne totesi maanantaina, että ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä vastaan tarvitaan muita keinoja. Tehtaan rakennusaikainen pääluottamusmies Ari Harlamow on kuvannut Itä-Euroopasta työmaalle houkuteltujen ihmisten kohtelua ihmisja orjakaupaksi. kai.hirvasnoro@kansanuutiset.. Valitettavasti asiakeskustelu ei ole kiinnostanut juuri muita kuin Kansan Uutisia. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ei ole ottanut asiaan ryhmänä kantaa ja vain kaksi sen kansanedustajaa on allekirjoittanut aloitteen. Osapuolten kaikki aika menee riitelemiseen ja toistensa loukkaamiseen. Maan asioiden hoitaminen jää niille, jotka siihen pystyvät. Tämä ei millään lailla kannusta ennakkoluulottomaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Äänekosken biotuotetehdas vihittiin käyttöön keskiviikkona. . Ay-johtajille ei tunnu olevan mitään huomauttamista siihen, että aloitteen takana on huomattavasti enemmän sosiaalidemokraatteja kuin vasemmistoliittolaisia. Yksi aloite ei tee tyhjäksi muita . Se todistaa, että ”boksin ulkopuolelta” yhteiskunnallisia uudistuksia esittävä ottaa ison henkilökohtaisen riskin
Tilaajavastuu vastaa hänen mukaansa pelkästään siitä, että tietyt asiat tarkastetaan, mutta se ei reagoi itse työehtoihin tai muihin kansallisiin lakeihin. – Näitä ihmisiä ei löydy, koska he ovat sitä liikkuvaa työvoimaa, jota yritykset käyttävät. Jos palkat maksetaan ulkomaisesta pankista, Suomen veroviranomaisellakaan ei ole mahdollisuutta käydä tarkastamassa maksuja. Heitä on useita miljoonia Euroopan alueella. Työn tekevälle yritykselle ei jää juuri mitään, varsinkaan jos välissä on useampi välikäsi. – Bulvaanit pitäisi saada pois alihankintaketjusta. MINNA KALLINEN LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA. Siinä hän tuo esille rakennustyömaalla rehottaneen työehtojen polkemisen. – Jos työnantaja jättää kaikki maksut maksamatta, mutta verottajalla on näyttöä, että työntekijälle on maksettu jotain, silloin verot karhutaan työntekijän pienestä palkasta. Kyse on alipalkkauksesta ja työaikalakien rikkomisesta. Mutta lain perusteella Metsä Fibre on varmaan toiminut oikein. Töitä voidaan kuitenkin tehdä vaikkapa kaksi vuotta. – Pääomasijoittajat ja yrittäjät ovat sitä mieltä, että tämmöinen rajoittaisi kilpailua, Harlamow sanoo ja ihmettelee perustelua, sillä kysehän on veroista jotka pitää maksaa ja lainsäädännöstä, jota pitää noudattaa. – Mutta senhän tietää, miten näin toimivalle kävisi kun hän palaa kotimaahansa, Harlawov sanoo. – Välissä on joku yksittäinen henkilö, jolla ei ole mitään vastuuta asiasta, hän vain lypsää katLAAJAMITTAINEN ULKOMAISEN työvoiman väärinkäyttö nousi julkisuuteen Äänekosken biotuotetehtaan rakennustyömaalla viime kesään asti toimineen pääluottamusmies Ari Harlamowin haastattelussa Ahjo-lehdessä. – Metsä Fibre tilaajana ei ole oikeutettu tiedonsaantiin siitä, onko työntekijälle maksettu palkkaa tai noudattaako yritys työaikalakia. Siinä ei Suomen työehtosopimusten mukaisia palkkoja pysty maksamaan. Lainsäädäntöä korjattava Ari Harlamowilla on useampikin muutosesitys, joilla ulkomaalaisen työvoiman alipalkkaukseen pystyttäisiin puuttumaan, jos päättäjät niin haluaisivat. Työntekijöiden palkat jäävät olemattomiksi ja asumisolosuhteet ovat kehnot. teen pois ja myy sitten homman eteenpäin. Harlamow pitää tilaajavastuulain merkitystä lähinnä yrityksen puolustusmekanismina. Harlamowin mielestä tarkastukset pitäisikin toistaa neljännesvuosittain. Sirpa Koskinen sirpa.koskinen@kansanuutiset.fi ”Bulvaanit pitäisi saada pois alihankintaketjusta.” Ari Harlamow Selluarkkeja Äänekosken uudella biotuotetehtaalla. Tarkastukset neljännesvuosittain Tällä hetkellä tilaaja on velvollinen tarkastamaan tilaajavastuuselvitykset verojen ja muiden osalta kerran silloin kun urakka alkaa. Kyse on yrityksistä, jotka ottavat jonkun työn hoitaakseen, vaikka heillä ei itsellään ole yhtään työntekijää. Pääluottamusmies Ari Harlamowin mukaan ulkomaalaisen työvoiman väärinkäyttö on estettävissä, mutta siihen tarvitaan uutta lainsäädäntöä. Kyse voi Harlamowin mukaan olla vaikkapa slovakialaisesta yrityksestä, joka ostaa työn ja myy sen sitten romanialaiselle yhtiölle ja Romaniasta tullaan tekemään työ. 6 20.10.2017 Kanneoikeus liitoille ja ketjutus kuriin Metsä Fibren Taloussanomille antaman vastauksen mukaan biotuotetehtaan rakennus toteutettiin tilaajavetoisena osaurakointina, jossa rakentaminen ja urakat oli jaettu useampaan pienempään osaan. Tehdas vihittiin käyttöön keskiviikkona. Verotuslainsäädäntöä tulisi Harlamowin mukaan muuttaa siten, että lähetetyn työntekijän verovelvollisuuden ja -vastuun pitäisi kuulua työnantajalle eikä työntekijälle. Tässä viranomaistehtävässä suurena apuna olisi hänen mukaansa se, jos rahan pitäisi aina liikkua suomalaisen pankkijärjestelmän kautta. Tilaajavastuulain noudattamista valvottiin hyvin tarkasti. Harlamow kuvaa Itä-Euroopan maista työmaalle houkuteltavien ihmisten kohtelua ihmisja orjakaupaksi. Valvonta kuntoon Kolmantena Harlamow tehostaisi valvontaa. Jos näin käy, niin työntekijän pitäisi tietysti mennä poliisiasemalle tekemään rikostai petossyyte omaa työnantajaansa vastaan. Ensimmäisenä hän mainitsee kanneoikeuden, jota ammattiliitoilla ei vielä ole. He vain välittävät työn eteenpäin ja ottavat oman katteensa siitä välistä. Nämä kaupat tehdään jossain ihan muualla kuin meidän valvonnan piirissä. Tosin se ei yksin takaa ongelmien poistumista, sillä käsittelyajat oikeudessa ovat pitkät, minkä vuoksi ihmisen löytäminen todistamaan vaikkapa puolentoista vuoden päästä voi olla mahdotonta. Toinen korjausta vaativa asia on urakoiden pitkät ketjutukset. – Jos maksetaan palkkoja, sen pitäisi tapahtua Suomessa. Harlamowin mukaan Äänekosken tehtaan rakentajista 60– 70 prosenttia oli ulkomaalaisia ja tehdas on rakennettu 80-prosenttisesti vuokratyövoimalla
Mielenkiintoinen yhtälö tästä kuitenkin muodostuu. JUSSI JOENTAUSTA Huoltajakorotus ei pelasta opiskelijaa leikkauksilta LASTA HUOLTAVIEN opiskelijoiden opintorahaan tulee 75 euron huoltajakorotus. Mikä muista teollisuuden haaroista osallistuu talkoisiin. Nykyinen lainsäädäntö ulottaa oikeuden vain alle 10-vuotiaisiin lapsiin. Se ei kuitenkaan riitä kompensoimaan kaikkia tämän hallituksen aikana aiemmin opiskelijoiden asemaan tehtyjä leikkauksia, vasemmistoliiton Li Anderssonin sanoi lähetekeskustelussa. merja.kyllonen@europarl.europa.eu YHTEENLASKUN ALKEET K ansallista ”erävoittoa” EU:n hiilinielukysymyksessä on Suomessa sekä juhlittu että arvosteltu. – Altia on merkittävä suomalaisen ohran ostaja. Asunnottomuuteen johtavat polut pitää tunnistaa mahdollisimman varhain. No, rahallahan tämä hoituu. Valtioneuvosto tiedotti tiistaina, että Altian listaaminen Helsingin pörssiin selvitetään. KANSANEDUSTAJA Katja Hänninen esittää työsopimuslakia muutettavaksi niin, että työntekijällä on oikeus tilapäiseen, enintään neljän päivän pituiseen hoitovapaaseen alle 12-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti. Ennen tätä päätöstä perheellisiin opiskelijoihin kohdistuu muiden opiskelijoiden tavoin opintorahan leikkaus, joka on opintojen alkamisajankohdasta riippuen myös perheellisillä opiskelijoilla 53–86 euroa kuukaudessa. Altialla on vasemmistoliiton mukaan merkittävä rooli maataloudessa ja teollisuudessa. Sopimus on kaiken sateenvarjo. KU ”LAAJENNUS HOITOVAPAASEEN” Merja Kyllönen Kirjoittaja on Euroopan parlamentin jäsen. Moni vanhempi kokee, että 10-vuotias ei ole vielä tarpeeksi vanha sairastamaan yksin. Joustoja saatiin niin, että hakkuita voidaan lisätä reilusti, mutta nurina jatkui siitä, ettei tämäkään riitä. Voidaanko olla täysin varmoja siitä, että se pörssiyhtiönä ostaisi raaka-aineensa edelleen kotimaisilta sopimusviljeljöiltä, eikä ulkomailta. Jos metsäsektori vapautetaan päästövähennysvelvoitteistaan, minne metsäteollisuuden vastuut siirtyvät ja millä hinnalla. Jokainen toimiala voi miettiä, miten suhteet jakautuvat, ja minkä suuruinen on oma loppulasku tämän hetkisellä lisähiilidioksiditonnin hinnalla. Samalla hallitus kuitenkin omilla toimillaan aiheuttaa sen, että nuoret ovat ennätyksellisen velkaantuneita jo ennen kuin aloittavat työuransa, Andersson sivalsi. Huoltajakorotuksesta huolimatta hallituksen leikkausten seurauksena huoltajan asemassa olevien opiskelijoiden toimeentulo on siis heikentynyt 8–38 euroa kuukaudessa, mikä on paljon rahaa pienituloiselle opiskelijalle, Andersson sanoi. Opiskelijoilla on nyt enemmän opintolainaa kuin yhdelläkään aiemmalla opiskelijapolvella. – Vuonna 2014 silloisen hallituksen hanke Altian myyntivaltuuksien saamiseksi sai jopa keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen ehdottamaan uutta Pro Koskenkorva -liikettä kansallisomaisuutemme suojaamiseksi. Altian listaaminen pörssiin veisi päätöksentekoa kauemmaksi yhteisistä käsistä. Pyrkimys valtionomistuksen myymiseen pörssilistautumisen kautta on kuitenkin jälleen osoitus hallituksen yksityistämisideologiasta, vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski sanoi. – Nyt lain ikäraja ei vastaa perheiden tarpeisiin. Heidän opintorahansa nousee 30 prosentilla noin 325 euroon kuukaudessa. Monissa perheissä tilanne hankaloituu huomattavasti, kun 10 vuoden ikäraja ylittyy. Kemira GrowHow, Digita ja Fortumin sähköverkkojen myynti Carunalle ovat kaikki johtaneet suomalaisen varallisuuden siirtoon ylihinnoitteleville kansainvälisille sijoitusyhtiöille. Omalta osaltani koen vastuukseni katsoa koko päästövähennysten taakanjaon kokonaisuutta ja haluan säilyttää kustannusten jakamisen tasapainoisena eri toimialojen välillä. Suomi parturoi metsänsä ja hallitus kompensoi, niin kai sitä on jo lupailtu. Metsiä kannattaa käsitellä kestävällä tavalla ja materiaalia hyödyntää fi ksusti. Jokainen osa-alue on sidoksissa toiseen, ja jos toisen osaalueen laskenta muuttuu, muuttuu väistämättä myös toisen tilanne. Suomen Eurooppa-neuvostossa neuvottelema kompromissi vastaa valtavaa ilmastopäästöä. Lapsiperheiden asema heikkeni myös siinä yhteydessä kun muut opiskelijat siirrettiin ylei”Nuoret ovat ennätyksellisen velkaantuneita jo ennen kuin aloittavat työuransa.” KU Hallitus on huolissaan tulevien sukupolvien velasta, mutta pakottaa nykyiset nuoret velkaantumaan ennätyksellisesti. Komission alkuperäisen LULUCF-esityksenkin pohjalta Suomi olisi saanut hakata metsiään jopa enemmän kuin tähän saakka on vuosikymmenet hakattu, mutta ei niin paljon kuin hallitus tavoittelee. Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteisiin Suomi on kuitenkin sitoutunut. Suomi parturoi metsänsä ja hallitus kompensoi, niin kai sitä on jo lupailtu. – Hallituksen nyt esittämä 75 euron huoltajakorotus ei siis ainakaan keskimäärin ole riittävä paikkaamaan tehtyjä leikkauksia Vasemmistoliitto: Altian myymiselle ei perusteita KU VASEMMISTOLIITON eduskuntaryhmän mielestä voittoa tuottavan alkoholiyhtiö Altian myymiselle ei ole perusteita. Hänen mukaansa hallituksen päätökset ovat johtaneet siihen, että nuoret velkaantuvat ennätystahtia. Ei pidä hakea nopeita pikavoittoja, vaan pitkäjänteisiä ja pitkään hiiltä sitovia ratkaisuja. Tämän yhteydessä asumistuen laskentakaavaa perheellisten opiskelijoiden osalta muutettiin ja asumistuen määrä laski keskimäärin 27 euroa kuussa. – Hallitus on perustellut opiskelijoiden toimeentuloon tehtäviä leikkauksia sillä, että tuleville sukupolville ei saa jättää velkaa. –?OPINTOTUESTA LEIKATTIIN yhteensä 112 miljoonaa, ja tämä lisärahoitus, mikä nyt osoitetaan huoltajakorotuksen kautta, on 10 miljoonaa, Andersson vertasi. Opiskelijat jäävät edelleen miinukselle. Suldaan Said Ahmed Twitterissä 17.10. Sen perusteella jaetaan päästövähennykset niin sanotulle päästökauppasektorille eli teollisuudelle sekä päästökauppasektorin ulkopuolelle eli liikenteeseen, asumiseen, maatalouteen sekä maan ja metsien käyttöön. Eduskunnassa kaikki kannattavat huoltajakorotusta. LEHTIKUVA. 7 20.10.2017 perheellisten opiskelijoiden toimeentuloon. Samoin Altian Koskenkorvantehtaiden rehutuotannon jatkuvuus on turvattava myös jatkossa, Myllykoski vaati. Vihreä lanka -lehti ehti jo laskea, että 54 tonnia vastaa sitä, että jokainen suomalainen lentäisi 16 kertaa Thaimaahan ja takaisin. – Valtionomistusten myymisen lähihistoria on surullinen. Ehkä nyt olisi aika uusia tämä vaade. Lasketaanpa: jos on kiinteä loppusumma (päästövähennystavoite) ja siitä otetaan jotain pois, mikä on tulos. – Hallituksen tavoite pitää Altian omistajapohja pääasiassa kotimaisena on sinänsä hyvä. Kaikki Suomen kasvihuonekaasupäästöt olivat viime vuonna 59 tonnia. Ennaltaehkäisy on edullisempaa kuin asunnottomuuden hoitaminen. Hänen mukaansa kehitys oli arvattavissa, kun hallitus perusti ”erityisyhtiöryppään eli valtion omaisuuden myyntikonttorin”. sen asumistuen piiriin
8 20.10.2017 Hallitukselta asumistukeen kannustinloukkuja HALLITUKSEN ESITYS asumistuen muuttamisesta on kylmää kyytiä vuokralaisille. Kaikki vuokranantajat eivät ymmärrä selityksiä asumistuen käsittelyruuhkista. – Kasvukeskuksissa vallitsevat täysin vuokranantajien markkinat, hän summaa. Hän painottaa, ettei vuokralaisilla ole vuokra-asuntopulan vallitessa mitään mahdollisuuksia vaikuttaa vuokratasoon, kun asunto on otettava lähes millä hinnalla tahansa. VKL on arvioinut vuokralaisten kannalta asumistuen heikennysten seurauksia. Asumistuen leikkauksia jatketaan vuoteen 2019 asti. Pätkätyöläiset loukkuun Pätkätyöläiset joutuvat koville, jos asumistukea tarkistettaisiin aina tulojen muuttuessa seuraavan kuukauden alussa. Hallitus aikoo korottaa vuokriin oikeuttavia enimmäisvuokria vasta vuonna 2019. Asumistuen piiriin oikeuttavien asumismenoja ei ole nostettu vielä kertaakaan Sipilän hallituksen aikana. Pia Lohikoski LEHTIKUVA/MIKKO STIG. Myös asumistuen enimmäisrajan ylittävien vuokralaisten joukko suurenee. Se siirtää vastuuta korkeista vuokrista yhä enemmän vuokralaisille itselleen, jotka tietenkään eivät mitenkään hyödy korkeista vuokrista, huomauttaa Lohikoski. Eikä tämä vielä riitä. Kimppa-asuminen ja pikkukämppien asumistuen leikkaaminen alentaa noin 12 000 vuokralaisen asumistukea. Käytännössä asumistuen piiriin hyväksyttävät asumismenot pienentyvät, koska elinkustannusindeksi nousee vähemmän kuin vuokria korotetaan. Hän arvioikin, että lakimuutos heikentää yhteisasumisen suosiota ja lisää entisestään pienten asuntojen kysyntää. Ylitys oli keskimäärin 148 euroa, ja se kasvaa vähintään 160 euroon, jos hallitus korottaa asumistukeen oikeuttavien asumismenojen rajaa vasta vuonna 2019. Leikkaus indeksejä muuttamalla Hallitus on päättänyt sitoa yleisen asumistuen enimmäisasumismenot elinkustannusindeksiin nykyisen Tilastokeskuksen laatiman vuokraindeksin sijaan. Hallitus aikoo soveltaa tätä samaa sääntöä alle 20 neliön asunnoissa asuviin. Lohikosken mukaan herää huoli, miten pahasti asumistukien käsittely ruuhkautuu ja käsittelyajat pidentyvät, jos aina tulojen muuttuessa on ilmoitettava muutoksista. Sirpa Puhakka sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi Asumistuen muutokset siirtävät vastuuta korkeista vuokrista vuokralaisille itselleen. Lohikoski ihmettelee hallituksen logiikkaa: jos vuokralainen onnistuu hankkimaan pienen asunnon, häntä rangaistaan siitä. – Hallitus lisää byrokratiaa, rakentaa kannustinloukkuja ja heikentää vuokralaisten asumistuen kattavuutta asumismenoista, kiteyttää Vuokralaiset ry:n (VKL) järjestöja koulutuspäällikkö Pia Lohikoski hallituksen esitysluonnoksen. Pätkätyöläinen saattaa joutua sekä asumistuen että työttömyyskorvauksen käsittelystä seuraavaan moninkertaiseen tuloloukkuun. Kuva Helsingin Haagasta. Nyt tulot tarkistetaan vuosittain. – Toivottavasti lausuntomme vaikuttaa hallituksen esitykseen. – Etenkin kohtuuhintaisista pienistä asunnoista suurin pula on kasvukeskuksissa. Asumistukea aiotaan tarkistaa aina tulojen muutosta seuraavan kuukauden alusta, ja alle 20 neliön asunnoista aiotaan maksaa leikattua asumistukea kuten kimppakämpissä. Kimppatuen leikkaus ajaa yksiöihin Hallitus päätti vuoden 2018 talousarviovalmistelun yhteydessä, että yleisessä asumistuessa otetaan käyttöön erillinen enimmäisasumismeno vuokra-asunnon osan asumismenoille eli kimppa-asumiselle. – Muutos leikkaa valtion budjetissa asumistukimenoja. Hallitus käsittelee muutoksia vielä tämän vuoden puolella. – Tämä voi pahimmillaan aiheuttaa kannustinloukun siten, että erilaisten suojaosan ylittävien pätkätöiden vastaanottaminen ei kannata. Vuokralaiset ry:n mukaan vuokralaisilla ei ole vuokra-asuntopulan vallitessa mitään mahdollisuuksia vaikuttaa vuokratasoon. Uusi normi alentaa kaikkiaan yli 12 000 asumistuen saajan tuen tasoa. Syyskuussa jo 72 prosenttia vuokralaisista maksoi korkeampaa vuokraa kuin minkä asumistuki kattoi. Samaan aikaan kun vuokrat nousevat 2–3 prosentin vauhtia, asumistukea niukennetaan. Kimppakämpissä asumistuen piiriin kuuluu vain 80 prosenttia todellisista asumismenoista
Suuri osa tästä rahasta kanavoidaan EU:n puolustusrahaston kautta, ja sillä tuetaan käytännössä aseteollisuuden tuotekehittelyä. KALLIORINTEEN MUKAAN työpaikoilla nousee kaksi tavoitetta ylitse muiden: Työntekijät haluavat palkankorotuksen ja osa-aikaisille tarpeeksi tunteja. Aikaisemmin saattoi saada arkipyhästä korvausta kuusi tuntia 30 tunnin sopimuksella, ja nyt tehtyjen tuntien mukaan saattaa saada seitsemän ja puoli tuntia, kuten eräs työntekijä oli kertonut Koivukankaalle. Jäseniä puoli Suomea kattavalla alueella on 30 000. Osa-aikaiset työntekijät jopa hyötyivät kikystä. Sirpa Puhakka sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi PAM on valmis pistämään paikkoja kiinni, jos keskitetty käsky tulisi SAK:sta. Niina Koivuniemi LEHTIKUVA/BEN STANSALL LEHTIKUVA. Aikaisemmin oli englantilaisten joulupukkiturismia, mutta nyt varsinkin Aasian matkailuvirrat ovat hakeutuneet pohjoiseen. PAMin hallitus on päättänyt lähteä neuvotteluihin majoitusja ravitsemusala kärkenä. Matkailualalla Pohjois-Suomessa on kova nousubuumi. – Tällä hetkellä luodaan työnantajien Suomen mallia. Kuvassa leikataan lohifi leetä ravintolassa. Laki on tulkinnanvarainen ja siitä on huonoja kokemuksia, sanoo Koivuniemi. Työpaikoilla on kysytty, minkä puolesta pamilaiset ovat valmiita taistelemaan. – Nollan ja kahden välillä olevaa korotusta on meidän porukalle hankala myydä. Tuoreen raportin mukaan valmisteluryhmän 16 jäsenestä 10:llä oli kytkentöjä aseteollisuuteen. Vähittäiskaupan sekä majoitusja ravitsemusalan työntekijöistä on lähes 40 prosenttia osa-aikaisia. Lisätunteja osa-aikaisille PAMissa on valmistauduttu ympäri Suomea työehtosopimusneuvotteluihin vuoden alusta lähtien. Suomellekin tulee iso lasku. – Nythän ne keskittävät enemmän kuin koskaan, hän toteaa viitaten nollalinjaan. – Tämä todentaa, miksi tunnit ja raha ovat tärkeitä PAMilaisille työntekijöille, Kalliorinne jatkaa. PAMissa tehdään alakohtaiset tekstitavoitteet, jotka voivat maksaakin. – SAK:n olisi pitänyt sanoa suoraan, että nollakorotus ei käy millekään liitolle. Koivuniemi sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) ohjailevan työnantajia, vaikka järjestö on sanoutunut irti keskitetyistä sopimusneuvotteluista. PAMiin kuuluu muun muassa kaupan ja kiinteistönja maisemanhoidon työntekijöitä. – Matkailualalla on tapahtunut läpimurto. Sehän on meillä vientituote, Koivuniemi huomauttaa. Olemme valmiita laittamaan työpaikkoja kiinni myös toisten puolesta. PT:n tutkija Eero Lehto, Paperiliitto 8/2017 EU SUUNNITTELEE käyttävänsä 40 miljardia euroa uusien aseiden kehittämiseen ja hankkimiseen seuraavien 10 vuoden aikana. Tavoitteena on saada työehtosopimuksiin kirjauksia siitä, että lisätunteja tulee antaa omille työntekijöille. Koivuniemen mukaan kiky nousee aika harvoin esiin, sillä kaikki työnantajat eivät ole ottaneet kuuden minuutin työajan pidennystä käyttöön. Hän tapaa kentällä kiertäessään ihmisiä, jotka määrittelevät itsensä osa-aikaiseksi, kun he pääsevät päälle 30 tunnin, mikä kuvaa osa-aikaisten asemaa. Kalliorinne sanoo matkailun lyöneen pohjoisessa läpi globaalisti. Noin kolmannes joutuu työn teon lisäksi anomaan yhteiskunnalta erilaisia sosiaaliturvaetuuksia. – Raha on tietenkin tärkeä asia. – Meille SAK:n linjaamat puuttuminen lisätunteihin ja nollatuntisopimusten kieltäminen sopivat hyvin, koska meillä on paljon osa-aikaisia. Yritykset tahkoavat hyvää tulosta. Lakkoasetta väläytettävä SAK:n hallituksen taannoisesta linjauksesta työehtosopimusneuvotteluihin hän sanoo olevansa ”eri mieltä ja samaa mieltä”. Palvelualojen ammattilaisilla on suuri elämyksen ja loman onnistumisessa. – Majoitusja ravitsemusala on meille tärkeä, koska alalla on paljon pienyrittäjiä ja se kasvaa kovalla vauhdilla, etenkin Lapissa. – Kaikki paikat on varattu, ja revontulten katselu ja suomalainen luonto ja rauha ovat kovassa vedossa. 9 20.10.2017 Suomen hitaan kasvun aikana 2012–2015 ei maamme taloudessa haluttu nähdä mitään vahvuuksia. Meillä on tutkimustietoa siitä, että pamilaiset työntekijät eivät tule palkallaan toimeen. Vasemmistoliiton meppi Merja Kyllönen sanoi jo kesäkuussa, että ohjelman myötä unionin luonne muuttuu varustelun ja raskaan raudan sotateollisuusunioniksi. SAK vaatii palkansaajien ostovoiman turvaavia palkankorotuksia. Työtuntien lisääminen on kaikissa pöydissä. Risto Kalliorinnne Nollakorotus ei riitä palvelualalle PALVELUALOJEN ammattiliiton (PAM) järjestöpäällikkö Niina Koivuniemi on tyrmistynyt palkkaneuvottelujen juoksutuksesta: Metsäteollisuus tarjosi paperimiehille nollakorotuksia ja kieltäytyi neuvottelemasta palkankorotuksista Paperiliiton kanssa. Koivuniemi korostaa, että myös muut palvelualan sopimusneuvottelut ovat tärkeitä, ja tavoitteet asetetaan alakohtaisesti. Palvelualan ammattilaisten panos on ratkaiseva siinä, että tulevatko matkailijat toisen kerran ja suosittelevatko kaverilleenkin. PAM lähtee palkkaneuvotteluihin majoitusja ravitsemusala kärjessä. Linja valitettavasti vaikuttaa meidän palkkoihimme. Näyttääkin siltä, että hintakilpailukykyindikaattoriksi valikoitui aina se, joka osoitti kilpailukykymme laskeneen eniten. Olisi pitänyt väläyttää lakkoasetta, sanoo Koivuniemi. KU EU:LLA 40 MILJARDIN ASEOHJELMA ”Nollan ja kahden välillä oleva korotus on hankala myydä” PAMIN POHJOIS-SUOMEN aluepäällikkönä helmikuussa aloittanut Risto Kalliorinne on kiertänyt pitkin pohjoista Suomea palvelualojen työpaikoilla kuunnellen jäsenten tuntoja. – Palvelualan ihmiset ajattelevat, että he ovat venyneet, joustaneet, tinkineet ja suostuneet nollaan monta vuotta. Ne ovat niin merkittäviä ja suuria, ja siellä kapasiteetti loppuu. Nolla on täysin epärealistinen tavoite, hän kuvailee ihmisten tuntoja. Kai työntekijätkin haluavat, että se näkyy heidän tilipussissaan. Työpaikat ovat korvessa, kuten Ylläksellä, Levillä, Saariselällä, Kuusamossa ja muissa matkailukohteissa pitkin Pohjois-Suomea ja Lappia
mennessä: puhelimitse: 09 759 601 sähköpostitse: ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoita varausta tehdessäsi: tervehdyskoko kuvatoive (käytämme erilaisia jouluja talvikuvia) tekstitoive laskutusosoite HENKILÖTERVEHDYS JOULUNUMEROON 22.12. 09 4366 320. Hinta 5€ (opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 3 €) Varaukset 4.12. Uusi palvelu on lukijoillemme ilmainen. alv) Varaukset 4.12. Tervehdykset tilitetään 22.12. 10 20.10.2017 Tilaa uutiskirje Kansan Uutisten uutiskirje ilmestyy joka perjantai. kansanuutiset.fi/uutiskirje JÄRJESTÖN JOULUTERVEHDYS Tervehtikää jäseniänne ja Kansan Uutisten lukijoita vuosittaisella joulutervehdyksellä! Joulunumero ilmestyy 22.12. mennessä: Tilinumero: FI42 2100 1800 0395 24 Saaja: Kansan Uutiset Oy Viite: 33501 Beckerintie 10 Helsinki p. Valittavina kaksi eri tervehdyskokoa: leveys 1 palsta, korkeus 30 mm leveys 2 palstaa, korkeus 30 mm Hinnat 1x30 mm / 51 € 2x30 mm / 96 € (sis. Nimet voitte kerätä esimerkiksi ruutupaperille. Tervehtikää ystäviänne, työtovereitanne tai vaikkapa Kansan Uutisten lukijoita perinteisellä henkilötervehdyksellä! Tervehdykset julkaistaan joulunumerossamme 22.12. mennessä sähköpostitse: ilmoitukset@kansanuutiset.fi postitse: Kansan Uutiset Oy PL 64 00501 Helsinki puhelimitse: 09 759 601 Ilmoittakaa varausta tehdessänne paikkakunta/ järjestö/ yhdistys, jota tervehtijät edustavat
09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi.. 11 20.10.2017 Kokouksia Helsingin Kirjamessuilla 26.-29.10.2017 Avoinna to-la 10-20, su 10-18 Tervetuloa keskustelemaan Sirpan, Lin ja Merjan kanssa! La klo 16.30-18.30 Sirpa Puhakka Kansan Uutisten päätoimittaja Pe klo 14.00-15.00 Li Andersson Vasemmistoliiton puheenjohtaja Pe klo 16.00-17.00 Merja Kyllönen Meppi ja presidenttiehdokas Verkkokaupan tuotteita myynnissä! Kirjatarjouksia, sukkia, t-paitoja, CD-levyjä… Tutustu verkkokauppaan: kauppa.kansanuutiset.fi OSASTO 7e99 p
Ne luovat kaupunkiin oman erityisen ilmapiirinsä. He ovat olleet perinteisesti sosiaalisesti syrjäytettyjä – kuten nyt monet uudemmat tulokkaat. Taustalla ovat solidaarisuustalous, moninaisuuden kunnioittaminen ja vapaiden kohtauspaikkojen luominen. – Pakenimme Turkin armeijan pommituksia, kon. Sen kolmen miljoonan asukkaan keskuuteen on asettunut 700 000 pakolaista, joista suurin osa on kurdeja ja Syyrian arabeja. Syyrian arabeja on saapunut jo vuosia kestäneen sisällissodan aikana, ja monet heistä ovat ehtineet saada virallisen pakolaisstatuksen Turkissa. Pelkästään tässä kaupunginosassa arvioidaan nyt olevan 300 000 kurdija arabipakolaista. 12 20.10.2017 Avoimet ovet monikulttuurisessa Izmirissä K ansalaisliikkeiden ja toimittajien vainoaminen kertoo siitä, miten dramaattinen tilanne Turkissa on. iktista josta ei puhuta. Suuri osa Izmiriin asettuneista maahanmuuttajista asuu kaupungin keskustassa sijaitsevassa Basmanen kaupunginosassa. Hän on Mahmud (nimi muutettu), joka kutsuu minut teelle ahtaaseen mutta siistiin huoneeseensa. Syyrialaisia on tullut erityisesti Alepposta sekä joistakin Rojavan (Länsi-Kurdistanin) kylistä. Kaupunki on esimerkki syyrialaispakolaisten ja paikallisväestön rauhallisesta rinnakkainelosta. He ovat paenneet Isisin väkivaltaa sekä myös Turkin ja kansainvälisen Isisin-vastaisen koalition islamististen liittolaisten hyökkäyksiä. Kaikki eivät kuitenkaan alistu pelotteluun eivätkä sulkeudu neljän seinän sisään. Izmirin sielu on historiallisesti ollut monikulttuurinen. Ei keskellä sotaa voi elää, sanoo kurdinainen värikkään asuintalonsa edessä. Kurdeja ja syyrialaisia Egeanmeren rannalla sijaitseva Izmir on Istanbulin ja Ankaran jälkeen Turkin kolmanneksi suurin kaupunki. Kaupunginosan uhkana ovat Turkin viranomaisten lukuisat ”uudistussuunnitelmat” sekä poikkeustilan vuoksi kiristynyt kontrolli. Maansisäisten pakolaisten ohella on paljon Irakista ja Syyriasta saapuneita. Eräällä värikkäällä kujalla seisoo poika puhelin kädessään. Ennen vuoden 1922 katastrofaalista tulipaloa siellä asuivat sovussa kreikkalaiset, armenialaiset, eurooppalaiset ja turkkilaiset. Heidän lisäkseen Basmanessa on turkkilaisia sekä romaneja, jotka ovat muuttaneet sinne ottomaani-imperiumin aikana. >. TEKSTI JA KUVAT GIACOMO SINI Syyrialaispakolainen iloitsee kotoa saapuvasta viestistä: ollaan elossa. Basmanen rauhallisuudesta huolimatta on pakolaisten tilanne Turkissa vaikea, erityisesti EU:n ja Turkin viime vuonna tekemän palautussopimuksen jälkeen. Vasemmistoaktiivien perustama Kapilar on avoimien ovien kohtaamispaikka, joissa erilaisista taustoista saapuvat voivat tavata. Izmir Basmanen kaupunginosassa Izmirissä asuu satojatuhansia Turkin kurdialueilta tulleita maansisäisiä pakolaisia sekä syyrialaispakolaisia. Esimerkiksi läntisen Turkin Izmirissä on solidaarisuuteen perustuvilla siteillä vahvat juuret. Kaikkein selvimmin Izmirin erityispiirteet näkyvät Basmanen kaupunginosassa. Siellä voivat myös kokoontua vainotun opposition ryhmät, joilta on viety omat toimistot ja tilat. Kurdeista monet ovat saapuneet parin viime vuoden aikana, etupäässä Kaakkois-Turkista. Omaiset elossa Basmane on kukkulan rinnettä kipuavien jyrkkien katujen ja vanhojen talojen sokkelo; osa taloista on värikkäitä, jotkut raunioina
Syyrian YPG-kurdijoukkojen lyhenne on kirjoitettu Basmanen korkeimmassa osassa Kadifekalessa sijaitsevan talon seinään.. 13 20.10.2017 Kurdipoikia rinnettä pitkin kohoavan Basmanen kaupunginosan kadulla. Kaksi syyrialaispakolaista valmistamassa turkkilaisen tytön kanssa ruokaa Kapilar-keskuksen pihassa
Alakerran kokoustila ei keskity pelkästään pakolaisten asioihin, vaan se on avoin paikka kaikille heidän alkuperästään tai sosiaalisesta asemastaan riippumatta. Käännös: Arto Huovinen Yalcin hoitaa avustustarvikkeiden keräämistä ja jakelua Kapilar-keskuksen yläkerrassa sijaitsevassa toimistossaan. Puhelin soi. – Näen itseni tulevaisuudessa jossain kolmannessa maassa, Insh’Allah, ehkä opiskelijana. 14 20.10.2017 – Olen Damaskoksesta lähtöisin oleva palestiinalainen. Nara on kurkkuaan myöten täynnä sotaa ja haluaisi matkustaa Saksaan. Mutta Kapilar ei ole pelkästään sitä. Fatman toiveet – Mistä sinä olet tullut. kysyn yhdeltä Kapilarin pihassa istuvalta tytöltä. Siellä on sisarusten isä, joka on yhden poikansa kanssa jäänyt Syyriaan. Sitä haluaisin nyt. – Monet Kapilarin kävijöistä auttavat minua, mutta avustustoiminta on toimintakeskuksesta riippumatonta. Seinillä näkee maalauksia, joissa ylistetään PKK:ta (Kurdistanin työväenpuolue) sekä Syyrian Kurdistanin eli Rojavan asejoukkoja YPG:tä ja naistaistelijoista koostuvaa YPJ:tä. On selvää, että Erdo?anin hallituksen murskatessa oppositiota on Kapilarista tullut myös kohtaamispaikka monille sellaisille poliittisille ryhmille, joiden toimistot ja kokoustilat on suljettu. – Olen Alepposta, Fatma (nimi muutettu) vastaa. Se on valonpilkahdus nykyhetken Turkin painostavan ilmapiirin keskellä. Yläkerrassa afrikkalaisturkkilaista syntyperää oleva Yalcin vastaa avustustarvikkeiden – etupäässä vaatteiden – keräämisestä ja jakamisesta tarvitsijoille, erityisesti pakolaisille. Tällaiset ajatukset kuulostavat suorastaan kerettiläisiltä Turkin tämänhetkisessä autoritaarisessa ilmapiirissä. Eräs aktiiveista sanoo, että vaikka monet kävijöistä ovatkin maahanmuuttajia, käy siellä myös turkkilaisia. Tänne on sijoittunut valtaosa Basmanen maahanmuuttajista, erityisesti kurdit. sen toiminta on suunnattu vain ulkomaalaisille. HDP on joutunut Turkin hallituksen ankaran painostuksen ja pidätysten kohteeksi. Huoneeseen laskeutuu synkkä hiljaisuus. Minä olen selvinnyt siitä esteestä, koska aloin opiskella turkkia heti saavuttuani. Pohjakerroksessa on itse kohtaamispaikka. Se koostuu etupäässä laittomasti rakennetuista taloista, joista käytetään nimitystä gecekondu (yhdessä yössä rakennettu). Jotkut Basmanessa kyllä arvostelevat keskusta ja väittävät, että Izmir on ollut historiallisesti monikulttuurinen. Puhelu jää lyhyeksi. – Me voimme hyvin, suukkoja teille kaikille. Yhdessä äitini ja vammaisen sisareni kanssa meidän oli tehtävä surullinen lähtöpäätös, ja niin olemme täällä, yhä Turkissa. Siitä on tullut hänelle kärsimysten tien päässä väikkyvä päämäärä. – Iniziativ perustettiin tilamme kävijöiden yhteisestä tarpeesta luoda paikan avoimeen luonteeseen pohjautuva poliittinen yhteisö, kertoo eräs aktiiveista. > ALL OVER PRESS Izmir. Mitä Fatma toivoo tulevaisuudelta. Vain muutamia sanoja, mutta nykyhetken Syyriassa ne merkitsevät kaikkea: ollaan elossa. Siellä järjestetään kokouksia sekä kulttuurija poliittisia tilaisuuksia, joita leimaa fasismin ja seksismin vastaisuus, sosiaalinen ekologia, solidaarisuus ja rasismin eri muotojen kieltäminen. Huoneeseen kurkistaa Mahmudin sisar Nara (myös muutettu nimi), joka infektiotaudin vammauttamana istuu pyörätuolissa. He tarvitsevat jonkun, joka osaa turkkia ja pystyy kääntämään sen arabiaksi, kertoo Fatma. Toisissa seinämaalauksissa ilmaistaan tuki HDP:lle (kansan demokraattinen puolue), erityisesti kurdeja mutta myös muuta presidentti Recep Tayyip Erdo?anin vastaista oppositiota kokoavalle puolueelle. Paikka karkotetuille Rakennuksessa on kaksi kerrosta. – Olen syyrialainen, mutta koska osaan turkkia, haluan auttaa yhdistyksiä, jotka tekevät työtä pakolaisten parissa. Turkkiin Syyriasta paennut palestiinalaisnuorukainen puhuu Damaskoksessa yhä asuvan isänsä kanssa puhelimitse. Osa sen aktiiveista oli aiemmin perustamassa keskusta. Olemme olleet täällä jo kauan. Usein on meneillään samanaikaisesti useamman ryhmän kokouksia. Suurinta osaa Kapilarin toiminnasta pyörittävät itsenäisesti eri ryhmät, jotka saavat käyttöönsä tiloja, mutta eivät ole suoraan kytköksissä Kapilarin taustavoimiin. – Kaikilla tulijoilla on monta estettä ylitettävänään, ja yksi niistä on kieli. Kapilar on suosittu keskustelupaikka, ja sinne tullaan eri puolilta Izmiriä. Juomme yhdessä teetä. Talo kukkulalla Korkeimpana Basmanessa kohoaa Aleksanteri Suuren linna. Hetken kuluttua Nara sanoo veljelleen: – Käännä pois tuo verilöyly. Basmanen monikulttuurisessa kaupunginosassa sijaitseva Kapilar on positiivinen esimerkki sosiaalisesta laboratoriosta, jossa ei ole hierarkkisia tai autoritaarisia rakenteita, ja jossa jokainen kävijä otetaan vastaan solidaarisen yhteisön aktiivisena jäsenenä. Siellä perustettiin poliittisesti monimuotoinen yhteenliittymä Iniziativ. Rojavan joukot käyvät kiivaita taisteluja Isisiä ja monilukuisia muita ääri-islamistien ryhmiä vastaan. Tärkeä kohtaamispaikka Kadifekalessa on Kapilar (”Ovet”), radikaalivasemmiston eri ryhmien aktivistien pari vuotta sitten perustama yhteinen tila. Sen juurella sijaitseva alue tunnetaan nimellä Kadifekale. – Haluaisin käydä Vatikaanissa joskus, Nara sanoo minulle hymyillen. Televisiossa aletaan puhua Syyriasta. Basmanessa on ottomaanivaltakunnan ajoista lähtien asunut myös tuhansia romaneja
Myös valiokunnan kuulemat lukuisat asiantuntijat olivat tässä laajasti yhtä mieltä. Jos se olisi lääke, se olisi jo tehonnut.” Jos nyt keskitytään tuohon pääomatulojen verotukseen, niin Orpon väite ei pidä paikkaansa: Suomessa sen progressio on olematon – vero on joko 30 prosenttia tai 34 prosenttia– ja sen taso on EU-maiden keskiarvon alapuolella. A siantuntijat ovat pitkään varoitelleet, että soteuudistuksessa erityisesti Orpon ja kokoomuksen ajama pakkoyhtiöittämiseen perustuva ”valinnanvapaus” törmää perustuslakiin. Ne todettiin tuolloin ”riskikeskittymiksi”, jotka eivät toteuta tarkoitustaan. K untamarkkinoiden puheenjohtajapaneelissa syyskuussa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson epäili – monien asiantuntijoiden arvioihin viitaten – hallituksen sote-uudistuksen säästöjen sijaan vain lisäävän kustannuksia. Tämä oli Orpolta karkea ”olkiukko” ja halpaa populismia: aivan varmasti sen enempää Sdp kuin vasemmistoliittokaan ei ole esittänyt mitään lähellekään tällaista. 15 20.10.2017 ORPOA PUHETTA K un Petteri Orpo toimi Sipilän hallituksen ensimmäisen vuoden sisäministerinä, monille muodostui hänestä kuva rehtinä ja suoraselkärankaisena poliitikkona. Orpo sivuutti Anderssonin esille nostamat riskit ylimielisellä tölväisyllä: ”Toveri Li maalaa kaikki mahdolliset pirut [seinälle]”. Orpon noustua Alexander Stubbin tilalle kokoomuksen puheenjohtajaksi ja valtiovarainministeriksi tämä kuva on kuitenkin pahasti haalistunut. Orpo vaikeni sujuvasti siitä, että verotusta oli todellisuudessa kiristämässä hallituksen itse läpi runnaama kiistanalainen kilpailukykysopimus eli kiky. K un eduskunta keskusteli kuukausi sitten budjetista, vasemmisto nosti esiin eduskunnan tietopalvelun tekemän laskelman, jonka mukaan hallituksen päätökset lisäävät tuloeroja ja suosivat suurituloisia. Tämäkään ei pidä paikkaansa: asumistuki korvaa tosiasiassa keskimäärin noin puolet todellisista asumismenoista. ”T orjuimme verotuksen kiristymisen”, julisti Orpo voitonriemuisena budjettiriihen jälkeen alkusyksystä. V altiovarainministeri Orpolla ei näytä riittävän osaaminen tai motivaatio tosiasioihin pohjautuvaan asialliseen keskusteluun. Orpo myös esitti tähän liittyen, että vuokra korvataan asumistuessa sataprosenttisesti. Kerrataanpa vähän hänen puheitaan. On aikamoinen silmänkääntötemppu Orpolta esittää suurena voittona puhtaasti itse aiheutetun uhkan ”torjuminen”. R eaktiona Turun puukotusiskuun Orpo nosti esiin vanhan ajatuksen: ”Palautuskeskukset on syytä miettiä uudelleen”. Kun vasemmistopuolueet taas arvostelivat hallitusta tuloerojen kasvattamisesta, Orpo täräytti vastaan: ”Te haluatte kiristää paremmin tienaavilta veroja niin paljon, että kaikki saavat saman verran käteen”. Orpo ei tästä piittaa, vaan on jatkanut väitteen esittämistä. Orpo kiirehti tyrmäämään ajatuksen: ”Suomessa on yksi maailman kovimmista veroprogressioista. Orpo kuitenkin kommentoi: ”Kyllä tässä on tehty niin hyvää työtä kuin on osattu”. Panu Raatikainen Kirjoittaja on dosentti ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa.. Pari viikkoa sitten eduskunta keskusteli verolaeista. Tuloksena on ikävän paljon halpaa retoriikkaa, muunneltua totuutta ja epäasiallisia möläytyksiä. Jos tämä suorastaan eeppinen sekoilu soten ympärillä on todellakin parasta, mihin Orpo ja hallitus kykenevät, heidän olisi ehkä syytä vetää itse tarvittavat johtopäätökset. Ylen puoluepäivän puheessaan maaliskuussa Orpo väitti, että hallitus ei ole leikannut kunnilta ja näin heikentänyt niiden edellytyksiä hoitaa koulutustehtäväänsä. Puolueen puheenjohtaja Jonas Sjöstedt tyrmäsi Orpon väitteen: ”Vänsterpartiet vastusti aikanaan terveydenhuoltomarkkinoiden avaamista”. Kävikö tässä niin, että kokoomus korvasikin Stubbin puheenjohtajana toisella aivan yhtä sujuvalla luikurin laskijalla. Kävikö tässä niin, että kokoomus korvasikin Stubbin puheenjohtajana toisella aivan yhtä sujuvalla luikurin laskijalla. Mutta kuka tai mikä tämän ”uhkan” aiheutti. Tämän väitteen ovat kuitenkin kumonneet sekä Kelan että Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijat. K alevi Sorsa -säätiö julkaisi kesän alussa professori Heikki Hiilamon raportin ”15 reseptiä tuloerojen kaventamiseksi”. Kesäkuun lopussa eduskunnan perustuslakivaliokunta sitten totesikin sen yksimielisesti perustuslain vastaiseksi. O rpo on puolustanut hallituksen keväällä päättämiä asumistuen leikkauksia väittämällä toistuvasti, että asumistuki nostaa vuokria. Faktantarkistusta tekevän Faktabaarin ratkaisu on selkeä: Orpon väite ei pidä paikkaansa. Orpolle asiantuntijoiden varoitukset ilmeisesti kuitenkin ovat pelkkää taustakohinaa, jonka voi jättää surutta huomioimatta. Tästä huolimatta lakiesitystä haluttiin viedä sellaisenaan eteenpäin. Molemmilla on hämmästyttävä pokerinaama väittää totena asioita, jotka on vedetty omasta päästä. Moni kuunteli äimän käkenä, kun Orpo kuittasi tuloerojen kasvun johtuvan lähinnä tupakoinnista ja tupakkaverosta. Eikö Orpo siis tiennyt mistä puhui – mikä herättäisi kysymyksiä hänestä sisäministerinä – vai oliko hänen puheensa pelkkää laskelmoivaa populismia. Itse asiassa kustannusten noususta on varoitellut monien ulkopuolisten asiantuntijoiden lisäksi myös Orpon oma valtionvarainministeriö sote-lausunnossaan viime keväänä. Y len kuntavaalitentissä Orpo väitti, että vasemmistoliiton sisarpuolue Ruotsissa olisi kannattanut soten ”valinnanvapautta”. Tästä ei jäänyt puuttumaan paljon muuta kuin ”tytöttely”. Keinovalikoimassa pohdittiin muiden ohessa verotuksen, erityisesti pääomatulojen verotuksen progression kiristämistä. Tämä on hämmentävää siksi, että sisäministeriö selvitti palautuskeskusten avaamista perusteellisesti vuonna 2016 – jolloin Orpo itse sisäministerinä johti ministeriötä
On vaikea nähdä, millä tavalla kauppa toteutuessaan olisi tämän strategian mukaista, sillä selvää on, että Fortumin päästöt lisääntyvät kaupan myötä. Tämä tarkoittaa VTT:n energiajärjestelmät ja ilmasto -tutkimustiimin päällikön Tiina On vanhentunut ajatus, ettei yksittäisellä kuluttajalla ole väliä. Ainakin tähän asti Fortumin linjaus on ollut sitoutua mahdollisimman päästöttömään energiantuotantoon. TEKSTI TARJA RANNISTO Energiamurros haastaa Suomen. Energiaja ilmastopolitiikan ongelma on riittämätön kunnianhimo – Fortumin tarjous ostaa Uniper on herättänyt hämmästystä nimenomaan ilmastopolitiikan näkökulmasta, vahvistaa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Teollisuus kuluttaa puolet Suomen energiasta. Kokonaisuutena hallituksen energiaja ilmastopolitiikan haasteena näyttää olevan, että sanotaan sitoudutun Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin ja esitetään toimenpiteitä niiden saavuttamiseksi, mutta käytännössä päästövähennystavoitteisiin ei ainakaan lähivuosina ylletä. Ensin närkästyttiin hallituksen hurraa-huudoille Euroopan parlamentin äänestyksestä, jonka tuloksena hallitus suunnittelee metsähakkuiden lisäämistä hiilidioksidipäästöistä piittaamatta. Poliittisesti kyse on Anderssonin mukaan siitä, kuinka paljon päästövähennyksiä ylipäätään tavoitellaan ja millä ajanjaksolla. Energia-alalla siirrytään yhä enemmän älykkääseen ja joustavaan energiantuotantoon ja -kulutukseen, jonka pitäisi alkaa näkyä teollisuuden energiankulutuksessa. Heti perään silmille pomppasi uutinen valtioomisteisen Fortumin tarjouksesta ostaa kivihiilivoimaa energia-alan ongelmajätevaraston Uniperin muodossa. – Juuri tämä on ongelma esimerkiksi päätöksissä metsähakkuista: ajatellaan, että metsähakkuita voidaan lisätä nyt ja kuitataan se hiilinielujen kautta myöhemmin. 16 20.10.2017 V iime viikkoina Suomi on jälleen saanut kyseenalaista huomiota ilmastoja energiapolitiikastaan. Energiamurros on valtava haaste maamme energiaja ilmastopolitiikalle. Älykkäät energiajärjestelmät tuovat uusia mahdollisuuksia Hallituksen strategiassa todetaan, että Suomi luopuu kivihiilen käytöstä muussa kuin huoltovarmuuskäytössä vuoteen 2030 mennessä. Onko nyt taas käynyt niin, että tehdään toheloita toimia, joiden suurin kärsijä on ilmasto, välittämättä kehittää sen sijaan uusia energiamuotoja. – Uniperin yhteydessä sijoittajat puhuvat merkittävästä fossiilisen energiatuotannon osuudesta ja hiilikuplasta, ja siksi he siirtävät yrityksen mustalle listalle, Andersson kertoo. Andersson korostaa, että myös kauppaan liittyvät taloudelliset riskit mietityttävät. Todellinen ilmastonmuutoksen haaste tällä hetkellä on, että päästöjen väheneminen pitää aloittaa heti, ei ole aikaa enää odottaa jotain hetkeä tulevaisuudessa, Andersson huomauttaa. – On merkittävä markkinariski sitoa omistukset sellaisiin energiatuotantomuotoihin, jotka tulevaisuudessa ajetaan alas. – Vain antamalla riittävästi resursseja voi saada aikaan tuloksia, hän sanoo
AUVINEN NÄKEE, että uusia teknologioita ei uskalleta viedä tosissaan tutkimusja kokeilusektorin ulkopuolelle ja päästää niitä haastamaan perinteisen teollisuuden asemaa. Muun muassa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen ohjelma rahoittaa Smart Energy Transition -hanketta, jossa tutkitaan tarvittavia siirtymäajan toimia, kun energiajärjestelmässä siirrytään puhtaaseen aikakauteen ilman fossiilisia energialähteitä. VTT:n arvion mukaan kivihiilestä olisi luovuttu ilman hallituksen linjaustakin. – Haasteena on erityisesti pääkaupunkiseudun yhdistetty sähkönja lämmöntuotanto. Jokaisen kuluttajan ratkaisuilla on iso merkitys Noin vuosi sitten EU-komissio julkaisi ”talvipaketin”, jossa katsotaan vuoteen 2030 suuntautuvaa energiamurrosta. Lainsäädäntö ei vielä mahdollista kaksisuuntaisia energiamarkkinoita. Tähän on tarttunut liikenneja viestintäministeri Anne Berner, jonka johdolla parlamentaarinen työryhmä pohtii toimenpiteitä liikennejärjestelmän tehostamiseksi muun muassa älykkäiden palvelujen avulla sekä panostamalla jakeluinfraan ja taajamalogistiikkaan. Nyt puhutaan älykkäästä energiasta, smart energy, seuraavaksi mietitään, mitä intelligent energy tuo mukanaan muun muassa datan hyödyntämiseen ja automatiikkaan. Kuinka Suomi voisi hyötyä energiamurroksesta. 2014 Teollisuus kuluttaa edelleenkin noin puolet Suomessa käytettävästä energiasta. – Jos kuluttaja omistaa vaikkapa aurinkopaneeleita, hän voi myydä sähköä verkkoon ja osallistua sähkömarkkinoihin, hän lisää. Myös pitkä talvi on melkoinen energiasyöppö. 2005) kymmenessä vuodessa. Keskitetystä energiantuotannosta siirrytään hajautettuihin järjestelmiin ja uusiin ratkaisuihin, jolloin kuluttajan merkitys korostuu entisestään: jokaisen liikkuminen ja ravinto vaikuttavat ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Lisäksi VR:n kanssa on keskusteltu raideinvestointien lisäämisestä matkustajamäärien ja junaliikenteen kasvattamiseksi. – Dataa saadaan paljon. – Lainsäädäntöä ja markkinamalleja tulisi kehittää siihen suuntaan, että tutkimusja kokeilutoiminnan piirissä olevista ratkaisuista tulisi kaupallisesti kannattavaa toimintaa. – Tutkimme, millaisia polkuja pitkin Suomessa pitäisi edetä esimerkiksi kysyntäjouston käyttöönottoon, kivihiilestä luopumiseen sekä cleantech-viennin edistämiseen. 17 20.10.2017 Li Andersson Tiina Koljonen Koljosen mukaan isoja muutoksia erityisesti pääkaupunkiseudun energiahankinnassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Komission asettamissa malleissa Energy E. Teollisuus Liikenne Lämmitys Muut ENERGIAN KÄYTTÖ V. – Lämpöpumppuja, sähkölämmitystä ja sähköautojen latausta voidaan jo teknisesti ohjata automaatiolla, mutta lainsäädäntö ei vielä mahdollista kaksisuuntaisia energiamarkkinoita, joille osallistuminen olisi kuluttajille helppoa ja palkitsevaa, hän sanoo. It-sovellukset ja älykkäät sähkömittarit mahdollistavat taloyhtiöille energian internet -palvelun, jolla aurinkosähkön tuotanto voidaan jakaa jokaiselle asukkaalle datan perusteella, Auvinen sanoo. Karoliina Auvinen. Esimerkiksi omakotitaloissa veden lämmityksen voi ajoittaa siihen hetkeen, jolloin sähkö on halpaa. Automatiikka luo mahdollisuuden myös passiiviselle kuluttajalle. Strategian linjauksissa on muun muassa esitetty, että vuonna 2030 Suomessa tulisi olla 250 000 sähköautoa, vetyautoa ja ladattavaa hybridiä, Koljonen tarkentaa. Tarja Rannisto ENERGIAJÄRJESTELMIEN tutkimusja kehitystoiminnassa digitalisaatio ja älykkyys ovat hyvin esillä. – Energiayritykset tuottavat jatkossa energiapalveluja, jolloin kuluttajista tulee aktiivisia energiankuluttajia. Energiapuolella tarvittaisiin hänen mukaansa liikennekaaren tyyppinen energiakaari, jossa määriteltäisiin, kuinka tiedonsiirtoa kehittämällä ja lainsäädäntöä muokkaamalla puhtaista energiateknologioista ja -palveluista voitaisiin tehdä asukkaille, kunnille ja yrityksille taloudellisesti kannattavia ja helppoja. Uusia ratkaisuja testataan Suomessa yli sadassa konkreettisessa kokeilussa, kertoo hankkeen vuorovaikutusjohtaja Karoliina Auvinen. Sähkö voidaan korvata helposti vaikka ostamalla sitä markkinoilta, mutta kaukolämmön tuotannossa kivihiilen korvaavaa menetelmää on pohdittava tarkasti. Energiamurros tarkoittaa Koljosen mukaan sitä, että siirrymme sekä vähähiiliseen että älykkääseen energiajärjestelmään, jotka molemmat tuovat merkittäviä muutoksia tekniseen toteutukseen ja energia-alan business-ajatteluun ja ansaintalogiikkaan. Poliittiset toimenpiteet eivät ole edistäneet vähäpäästöisten ratkaisujen käyttöönottoa ja kotimarkkinoiden kehittymistä, Auvinen harmittelee. Koljonen muistuttaa, että tämä on vielä tulevaisuutta, mutta jo nyt kaikissa sähkönkulutuskohteissa on etäluettavat mittarit, mikä osaltaan mahdollistaa eri palvelujen syntymisen. Koljosen mukaan onkin tärkeää miettiä myös kustannuksia, kun investoidaan uusiin energialaitoksiin ja -teknologiaan näin nopealla aikataululla. – Liikenteen kasvihuonepäästöt pitäisi puolittaa suhteessa vertailutasoon (v. ciency First panostaa energiatehokkuuteen ja Consumer in the Center nostaa kuluttajan keskiöön. Kulutusta, tuotantoa ja varastointia ohjaavat joustavuus ja älykkyys: kuluttaja voi osallistua energiamarkkinoille sekä ajoittaa itse oman energian kulutuksensa siihen hetkeen, jolloin energian hinta on alhaalla. Suomen ehkä suurin haaste päästä sekä EU:n että hallituksen asettamiin tavoitteisiin on liikenne. – Aurinkovoimalan taloudellinen kannattavuus perustuu siihen, että kuluttajat voivat hyödyntää aurinkosähköä itse, jolloin se vastaa energiansäästöä, eikä aurinkosähköstä tarvitse maksaa energiaperusteisia siirtomaksuja tai sähköveroa. Hyviä esimerkkejä tästä ovat liikennepalvelukonseptit sekä energiayhteisöpalvelut, joissa kokeillaan esimerkiksi aurinkoenergian yhteiskäyttöä taloyhtiössä energian internet -sovelluksen avulla. KOKEILUT OSOITTAVAT, että Suomessa on meneillään valtavasti käytännön toimintaa puhtaiden energiateknologioiden ja -palvelujen kehittämiseksi. Kuvassa Stora Enson Oulun-tehtaat.. Hallituksen energiaja ilmastostrategian jälkeen julkaistussa Kaisussa, keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa, täsmennetään niitä toimia, joilla voidaan saavuttaa päästökaupan ulkopuolisen sektorin päästövähennystavoitteet. Kivihiili on korvattavissa, mutta siitä luopuminen ei ole kuitenkaan ilmaista. – On vanhentunut ajatus, ettei yksittäisellä kuluttajalla ole väliä, toteaa Koljonen. Lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnista tällaista yhteistä kiinteistöverkossa olevaa pientuotantoa. Nykyisen käytännön mukaan jokaisella asukkaalla on edelleen verkkoyhtiön omistama sähkömittari, jolloin verot ja siirtomaksut lasketaan verkkoyhtiön sähkömittarien mukaan, vaikka taloyhtiöllä olisi oma kiinteistöverkko
18 20.10.2017
Järjestöissä pelätään, että jos yhtiöittäminen ja yksityistäminen lisääntyy soteuudistuksen myötä, se johtaa palveluiden heikentymiseen heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien kohdalla. Samalla kun pitkäaikaisasunnottomuus on johdonmukaisella työllä saatu vähenemään, asunnottomuus uhkaa uudenlaisia ryhmiä. Helsingin Sosiaalinen Oikeudenmukaisuus HSO ry järjesti soihtukulkueen Asunnottomien yö -tapahtumassa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuminen on kallista. Vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig jätti kirjallisen kysymyksen asunnottomuuden hoidosta soteja maakuntauudistuksen jälkeen. AJANKUVA KUVA RONI REKOMAA / LEHTIKUVA TEKSTI ANNA PAJU. Toinen kasvava ryhmä ovat asunnottomat nuoret. Helpotusta ei ole luvassa, sillä hallitus kaavailee tukeen uusia tiukennuksia, jotka osuvat erityisesti pätkätyöläisiin ja pienissä yksiöissä asuviin. . Asunnottomuuden ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti että taloudellisesti halvempaa kuin asunnottomuuden ratkaiseminen. Asumistuen leikkaukset tukaloittavat pienituloisten vuokralaisten asemaa entisestään. Sieltä, missä asuminen olisi kohtuullisemman hintaista, puuttuu puolestaan usein muita elämisen edellytyksiä, kuten työpaikat. Kaikki eivät näy tilastoissa, sillä etenkin nuoret majailevat tuttavien nurkissa eivätkä paperittomat näy papereissa. LOKAKUUTA viettiin kuudettatoista kertaa Asunnottomien yötä. 3 ASUNNOTTOMIEN palveluja hoitavat ja sosiaalista työtä tekevät järjestöt ovat huolissaan sosiaalipalveluiden maakunnallisen järjestämisen seurauksista. Suomessa asunnottomuuden ydinsyy on silti asumisen kalleus. Asunnottomista yli neljännes on maahanmuuttajataustaisia ja asunnottomista perheistä yli puolet. Asumisen rahoitusja kehittämiskeskuksen ARAn tilastojen mukaan Suomessa oli vuoden 2016 lopulla 7?450 asunnotonta. 19 20.10.2017 Asunnottomuuden muuttuvat kasvot 1 17. Asunnottomuuden taustalla voi olla esimerkiksi sairastuminen, päihdeongelma, avioero tai mielenterveysongelmat. Vaikka joka kymmenes asunnoton käy töissä, on ”normaalien” asioiden hoitaminen ja osallistuminen ilman omaa asuntoa ja rauhaa kuitenkin raskasta, ellei mahdotonta. 2 ASUNNOTTOMUUS on yhteiskunnallinen ongelma, mutta yksilölle tragedia
YPG:ssä mietitään, kauanko Yhdysvaltain suosio kestää Raqqan valtauksen jälkeen. Caruana Galizia hankki vihamiehiä myös kirjoittamalla rikollisten ja Maltalla kukoistavan euroopanlaajuisen nettiuhkapelin kytköksistä sekä rahanpesusta Maltan pankeissa. Siinä FPÖ pystyy aina nokittamaan vähän enemmän äärioikealta. SDF perustettiin Yhdysvaltain aloitteesta ja se on saanut Yhdysvaltain ilmatukea. Kurzin strategia on lyhyesti se, että pitää muuttua äärioikeiston kaltaiseksi. Maltalla on viime vuosina tapahtunut useita autopommimurhia. Skandaali johti vuoden etuajassa pidettyihin vaaleihin viime kesäkuussa. Kun vielä kolmas suuri puolue, sosiaalidemokraattien SPÖ, pitkälti myötäilee samaa linjaa, käy muukalaiskammon kentällä kova kilpailu lebensraumista. Syyllisiä ei ole saatu kiinni, mutta niiden on uskottu liittyvän rikollisten reviiritaisteluihin. Tukholman rauhantutkimuslaitos Siprin mukaan maailman varustelumenot Sebastian Kurz SDF-joukot iloitsivat tiistaina Raqqan valtaamisesta Isisiltä. Bolton oli Ukipin isähahmon Nigel Faragen suosikki puheenjohtajaksi. LEHTIKUVA/STR Lyhyt oppimäärä SAATTAA OLLA, että joskus tulevina aikoina vielä muistellaan, miten Euroopan perinteiset keskustaoikeistolaiset puolueet olivat näinä vuosina vedenjakajalla suhteessaan äärioikeiston/oikeistopopulismin nousuun. Yksi ihmiskunnan vaarallisimmista uhkakuvista on antibioottiresistenssi, joka voi tehdä tavallisista tulehdussairauksista jälleen hengenvaarallisia. Trumpin veto on erikoinen ottaen huomioon sen, että hänellä itsellään on ahdistelusyytteiden uhka koko ajan päällä. On jo näkynyt kommentteja, joiden mukaan Itävallan tuleva liittokansleri Sebastian Kurz, 31, olisi löytänyt toimivan kaavan, josta voi ottaa oppia muuallakin. Maailman miljardööreistä 36 prosenttia on kiinalaisia. Caruana Galizia tutki järjestäytyneen rikollisuuden, liike-elämän ja politiikan välisiä yhteyksiä, parin viime vuoden aikana erityisesti Panaman paperien pohjalta. Voi aina sanoa, että Itävalta on erikoistapaus, koska siellä ei koskaan tehty kunnolla tiliä natsimenneisyyden kanssa. Hän on tuonut maahanmuuttovastaisuuden, islamofobian ja syntipukkien etsinnän valtavirtaan. Paljastusten mukaan kahdella Maltan pääministerin Joseph Muscatin läheisellä avustajalla oli pöytälaatikkoyhtiöt, joiden kautta myytiin Maltan passeja ja otettiin vastaan rahaa Azerbaidžania hallitsevalta Alijevien perheeltä. Loput paikat menivät keskustaoikeistolaiselle kansallispuolueelle. Caruana Galizian arvostelu ei kohdistunut pelkästään työväenpuolueeseen, vaan myös kansallispuolueen johtajaan Adrian Deliaan. Hävittyään vaalin Waters erosi Ukipista ja perusti For Britain -puolueen. Valtiot ja säätiöt ovat luvanneet sille 56 miljoonan dollarin alkupääoman. Niissä Muscatin johtama työväenpuolue (sosiaalidemokraatit) selvisi kuivin jaloin saaden edelleen yli puolet äänistä ja paikoista. Mutta ilmeisesti Trump luottaa siihen, että tämäkin menee läpi hänen ydinkannattajiensa keskuudessa. Maan tunnetuin toimittaja Daphne Caruana Galizia, 53, murhattiin autoonsa asennetulla pommilla. Mäyräkysymys on Britanniassa arka, koska muutama vuosi sitten mäyriä tapettiin joukoittain karjaan tarttuvan Mycoplasma bovis -bakteerin nujertamiseksi. 21 20.10.2017 Maailman laita TEKSTI ARTO HUOVINEN Donald Trumpin Amerikka tuo mieleen 1930-luvun Euroopan. Maailman terveysjärjestö WHO on perustanut yhteistyöelimen vauhdittamaan uusien antibioottien kehittämistä. Kurz ei linjauksillaan suinkaan syönyt elintilaa äärioikeiston FPÖ:ltä, vaan FPÖ sai ÖVP:n takana historiansa parhaan tuloksen. Mutta useissa muissakin maissa on annettu vähintään pikkusormi äärioikeiston asenteiden hyväksymiselle. Liittolaisuus on erikoinen, koska YPG on kurdipuolue PYD:n sotilaallinen siipi. Kurz vei ÖVP-puolueensa voittoon, mutta minkä arvoinen tuo voitto on. Hurun-lista 2017 36 % MAANANTAINA TAPAHTUI Maltalla jotain sellaista, jota on totuttu näkemään aivan muilla pituusasteilla kuin EU:n jäsenmaissa. Kurz jopa lainasi karismaattisen johtajuuden äärioikealta: hän suostui toukokuussa puheenjohtajaksi vasta saatuaan lähes yksinvaltiaan aseman puolueessaan. Hän myös pyysi välittömästi ulkomailta apua murhan tutkintaan, ja ainakin Yhdysvaltain FBI:n tutkijoita lähti saarelle. Kirjailija Margaret Atwood Frankfurtin kirjamessuilla 14.10. Yhdysvallat on aina ollut ketterä hylkäämään ne, joita se ei enää tarvitse. Britannian itsenäisyyspuolue Ukipin uusi puheenjohtaja Henry Bolton kehui maanantaina haastattelussa, että hän voisi paljain käsin vääntää niskat nurin mäyrältä. Farage oli uhannut erota puolueesta, jos vastaehdokkaana ollut Pegida UK:n perustaja Anne Marie Waters valitaan. PYD on perustanut Pohjois-Syyrian kurdialueelle vasemmistohenkisen Rojavan valtion. Mutta silläkin uhalla. Niskat nurin mäyrältä OIKEISTOPOPULISTIT TUNTUVAT jostain syystä vihaavan luontoa. Pukki kaalimaalla PRESIDENTTI DONALD TRUMP on löytänyt uuden aseen Hillary Clintonia vastaan: Clinton on saanut kampanja-avustuksia sarja-ahdistelusta ja raiskauksista epäillyltä Hollywood-tuottaja Harvey Weinsteinilta (kuvassa). Raqqan jälkeen SYYRIAN KURDIEN YPG-joukot ovat keskeisessä asemassa Syrian Democratic Forces (SDF) -joukoissa, jotka tällä viikolla viimeistelivät Raqqan valtausta Isisiltä. PYD on Turkin kielletyn Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n liittolainen. Keväällä Caruana Galizia kytki myös pääministerin puolison Michelle Muscatin tällaisiin yhtiöihin. olivat viime vuonna 1?686?000 miljoonaa dollaria. LEHTIKUVA/JOE KLAMAR LEHTIKUVA LEHTIKUVA/BULENT KILIC. Pääministeri Muscat tuomitsi Caruana Galizian murhan jyrkästi. Miekat antibiooteiksi KUTEN TIEDÄMME, asevarusteluun käytettävä raha on aivan toisenlaista kuin kaikki muu raha. PAHAENTEINEN MURHA MALTALLA Poliisin tutkijoita rikospaikalla Maltan Bidnijassa maanantaina. On siksi silkkaa populismia verrata varustelumenoja vaikkapa koulutustai terveydenhoitomenoihin
TEKSTI ELIAS KROHN KUVA JARNO MELA. Tuloja, varallisuutta ja valtaasemia voidaan tasata, koska ”tällöin valtiovalta ei vielä päätä päämääriä yksilöiden puolesta, vaan ainoastaan toteuttaa tiettyä käsitystä yksilöiden välisestä oikeudenmukaisuudesta”, Holm kirjoittaa. Ruurik Holm. Vasemmisto ei ole pysynyt kehityksessä mukana, sanoo . ”Yhtenäiskulttuurin, massamedian, tehdastyön ja puoluepoliittisen järjestäytymisen moderni aika alkaa olla lopuillaan”, Holm kirjoittaa. Tämä voisi tarkoittaa erityispanostuksia koulujen opetussuunnitelmiin ja opetuksen laatuun niillä alueilla, joilla on paljon syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä, sekä vanhempien ohjaamista tutustumaan kouluvaihtoehtoihin. Vasemmisto ei ole hänen mukaansa pysynyt riittävästi mukana tässä yksilöllistymiskehityksessä. Toisaalta jos asuinalueet ovat sosioekonomisesti eriytyneet, kaikkien määrääminen lähikouluun eriyttää sekin kouluja. Ruurik Holmin mielestä vasemmisto ei arvosta riittävästi yksilönvapautta, vaan luottaa yhä liikaa valtiokeskeisiin ratkaisuihin. Holm nojautuu yhteiskunta. loso. Tilastoaineisto ei välttämättä käänny ihmisten omien prioriteettien ja päämäärien mukaiseksi, Holm sanoo Kansan Uutisille. Se saattaa silti olla tarpeen hyvinkin usein. Holmin mukaan olennaista olisikin luonnostella malleja, joilla valinnanvapaus voidaan toteuttaa ilman että heikoimmista lähtökohdista tulevat kärsivät siitä. Saammeko valita itse. Muutoin teoriapainotteisessa kirjassaan Holm esittää kaksi käytännön esimerkkiä julkisen vallan puuttumisesta yksilöiden ja perheiden ratkaisuihin: koulun valitsemisen ja lasten kotihoidontuen. loso. 22 20.10.2017 F iloso. Tämä näkemys, joka hänelle muodostui muun muassa hänen toimiessaan ajatuspaja Vasemmistofoorumin toiminnanjohtajana vuosina 2006–2015, oli yhtenä pontimena hänen tuoreeseen kirjaansa Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. loso. aan. Vasemmiston päämäärät perustuvat Holmin mukaan liikaa vain tilastojen ja suurten joukkojen tarkasteluun. Tavallinen pelko on, että vapaa koulun valinta kärjistäisi eriarvoisuutta: hyväosaiset ja valveutuneet vanhemmat sijoittaisivat lapsensa laadukkaimman opetuksen kouluihin, kun taas heikoimmista lähtökohdista tulevat lapset päätyisivät lähikouluun. – Tämä on tärkeää tietoa, mutta yhtä lailla tärkeää on katsoa sitä, mitä ihmiset oikeasti haluavat elämältään ja miten haluavat elämäänsä rakentaa. Yhteiskunnan moninaistuminen haastaa suuriin massoihin ja yksinkertaisiin malleihin perustuvan politiikan. Näin syntyy myös ikävä kierre, jos jälkimmäisten keskittyminen samoihin kouluihin heikentää oppimistuloksia ja koulun mainetta entisestään. Lähtökohtana on, että yhteiskunnallinen puuttuminen ihmisten valintoihin on aina erikseen perusteltava. sessa kirjassaan angloamerikkalaiseen poliittiseen
Eivätkö toisaalta erityisesti oikeistolaiset usko valtion tietävän perheitä paremmin niiden tarpeet, kun he ovat halunneet rajata subjektiivista päivähoito-oikeutta. Sen avulla voitaisiin jakaa tasa-arvoisesti sellaista varallisuutta, joka nyt perustuu lähinnä syntyperään, Holm linjaa. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa keskitytään tulojen pikemminkin kuin varallisuuden tasaamiseen. Vasemmistoliitto on Holmin mukaan pyristellyt eroon Vasemmiston päämäärät perustuvat Holmin mukaan liikaa pelkästään tilastojen ja suurten joukkojen tarkasteluun. Suunnitelma ei toteutunut. Holmin mukaan kollektiivisen päätöksenteon rajoja tulisikin jatkuvasti pohtia ja samalla lisätä ihmisten vaikutusmahdollisuuksia arjessaan, esimerkiksi työpaikoilla. Nykyisin vasemmistoliitto kannattaa esittämänsä perhevapaiden 6+6+6-mallin lisäksi myös kotihoidontuen säilyttämistä. Holmin mukaan mahdollisuuksien tasa-arvon kannalta oleellista on kuitenkin myös varallisuuden jakaantuminen. Hahmottuminen pelkästään huonosti pärjäävien ryhmien edunajajaksi ei riitä eikä johda hyviin tuloksiin vaaleissa, vaan tarvitaan kokonaisvaltainen näkemys kaikkia palvelevasta reilusta yhteiskunnasta, Holm korostaa. Tämä voisi hyödyttää myös tuotantoelämää. Valtio omaksuu tietynlaisen ideologian ja arvopäämäärät ja pyrkii saamaan yksilöt toteuttamaan niitä, Holm kuvailee. – Se edellyttäisi tähänastista radikaalimpia irtiottoja. n John Rawlsin ajatukset ”omistusdemokratiasta”. – Työntekijähallinnassa ja yritysdemokratiassa voisi olla poliittisen avauksen paikka. loso. Keskustelu kotihoidontuesta on puolestaan vasemmiston piirissä keskittynyt liikaa tuen mahdollisiin tasa-arvovaikutuksiin, Holm sanoo Kansan Uutisille. Vauraus jakoon perustulolla Oikeisto edustaa paljolti uusliberalistisia oppeja, jotka Holmin mukaan ovat nimestään huolimatta kaukana liberalismin ihanteista. 226 sivua. Kaikkein eniten valtiollisissa ja korporatiivisissa rakenteissa on Holmin mukaan kiinni SDP. 23 20.10.2017 imagostaan pelkästään valtiojohtoiseen tulonjakotasaukseen keskittyvänä puolueena, mutta ei ole siinä riittävästi onnistunut. – Aina kun vihreät ovat olleet hallituksessa, he ovat myötäilleet vallitsevia yhteiskunnallisia ja talouspoliittisia linjoja. – Puolue, joka pyrkisi ihmisten vapauttamiseen ja reiluun yhteiskuntaan ja joka kunnioittaisi ja edistäisi ihmisten tärkeinä pitämiä moraalisesti hyväksyttäviä päämääriä, voisi olla aika iso juttu. – Onko heidän mielestään perusteltua hoitaa lasta kolmivuotiaaksi asti kotona. Se tulisi muotoilla niin, että se ei ole työntekijöiden uusi tapa ottaa lisäarvoa itselleen, vaan tehdä niistä parempia yrityksiä, parempia paikkoja olla ja parempia toimijoita yhteiskunnassa. Demokratiaa työelämään Holm nostaa kirjassaan esiin kollektiivisen päätöksenteon ongelmia. Niiden lisäksi tarvitaan myös muita tuotannon järjestämisen tapoja, ja yhteiskunnallisin toimin on estettävä varallisuuden ja vallan keskittyminen vain harvojen käsiin. Holm näkee markkinat tärkeänä ihmisten valinnanvapauden mahdollistavana mekanismina. Vapaus vasemmiston johtotähdeksi. Perustuloa ei pitäisi miettiä vain sosiaaliturvan uutena järjestämistapana, vaan yhteiskunnan syvärakenteiden muuttamisen elementtinä. Vihreiden yhteiskunnallinen visio on kuitenkin jäänyt epämääräiseksi. Yksilönvapauden heikko huomioiminen on koko poliittisen kentän ongelma, Ruurik Holm arvioi. Nykyisenlaisen ammattiyhdistysliikkeenkin Holm näkee ongelmallisena, koska valta keskittyy siinä helposti pienelle eliitille, jonka toimia mediakaan ei vahdi yhtä tarkasti kuin valtiollisten vallankäyttäjien. Edustajien mielipiteet eri asiakysymyksissä voivat poiketa heitä äänestäneiden mielipiteistä, ja vaalitapa sekä edustuksellisissa elimissä käytettävät äänestysmenettelyt voivat vaikuttaa ratkaisevasti päätöksiin. Demarinuoret on esittänyt kokoomusnuorten tavoin kotihoidontuen lakkauttamista, kun taas Vasemmistonuoret on puolustanut tukea. Syntyisi uusia yrityksiä, kilpailua ja uusia keksintöjä, Holm sanoo. Lisäksi äänestäjien enemmistölläkään ei välttämättä ole moraalista oikeutta sanella kaikkea oman mielensä mukaan. RUURIK HOLM: Yksilönvapaus – tulevaisuuden hyvinvointivaltion peruskivi. – Puolueen sisäinen kulttuuri on niin jähmeää, että uudistuminen on siellä todella vaikeaa, Holm arvioi. Nekin ovat kiistanalaisia, mutta olennaisinta olisi Holmin mukaan vanhempien oma käsitys hyvästä elämästä. Edustuksellisessa demokratiassa äänestäjien tahto toteutuu enintään karkeasti. Uusliberalismin autoritaarisuus ilmenee muun muassa työttömien ”kannustamisessa” millaisiin töihin tahansa työttömyysturvaa heikentämällä ja erilaisilla rankaisutoimilla. Jyrki Kataisen hallituksessa vasemmistoliitto kannatti kotihoidontuen kiintiöimistä vanhempien kesken, mikä Holmin mukaan käytännössä olisi merkinnyt monille perheille sen rajaamista. Erojen tasoittaminen voisi uudistaa elinkeinoelämää. Tähän perustuvat kirjassa esitellyt amerikkalaisen liberalistisen yhteiskunta. Tässä Holm näkee vasemmistoliitonkin ajaman perustulon yhtenä tärkeänä välineenä. Into Kustannus 2017. Molemmat asiat voivat olla tietyille lapsille hyviä asioita. Tätä Holm ei kiellä, mutta jatkaa: – Vasemmiston kollektivistiseen ajatteluun kuuluu innokkuus puolustaa subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta vähäinen innostus puolustaa kotihoidontukea. – Uusliberalismi tarkoittaa valtion hyödyntämistä ihmisten kontrolloinnissa. Aiemmin vihreät on Holmin mukaan eniten hahmottunut tällaiseksi puolueeksi. Hyvin vähän on tukeuduttu ihmisten omiin käsityksiin, vaikka niistäkin on tietoa ja se tieto on toistaiseksi ollut ylivoimaisesti sillä kannalla, että kotihoidontuki on tärkeä asia vanhemmille eivätkä he halua siitä luopua, Holm sanoo. – Meillä on elinkeinovapaus, jonka mukaan jokainen voi perustaa yrityksen, mutta käytännössä se on toisille paljon helpompaa kuin toisille. Vapautta ja reiluutta kaikille Yksilöllisten valintamahdollisuuksien heikko huomioiminen ei ole Holmin mukaan pelkästään vasemmiston, vaan koko poliittisen kentän ongelma
Tomio Okamura ALL OVER PRESS/MARTIN DIVISEK. Gallupeissa johdossa on miljardööri Andrej Babiš. Puolueen mukaan Babiš johdattaisi Tshekin uudelleen kommunismiin ja kääntäisi ulkopolitiikan itään. 24 20.10.2017 Poliisitutkinta varjosti Tšekin vaalitaistelua T šekin vaalitaistelun viime metreillä asiakysymykset jäivät syrjään. Vain Tšekin kommunistipuolueen kannatus on pysynyt vakaasti perinteisissä 12–15 prosenteissa. Kari Jyrkinen ANO-puoluetta johtava Andrej Babiš tapasi kannattajiaan Prahassa vaalikampanjan aikana. Ulkomainoksissa toistuu ”EI islamille. Hän kuitenkin aikoo nimittää uudeksi pääministeriksi voittaneen puolueen johtajan, vaikka tämä istuisi tutkintavankeussellissä. Näillä eväillä on syntynyt tyhjästä SPD:n 8–9 prosentin kannatus. Viime viikolla Slovakian korkein oikeusaste päätti ”yllättäen”, että vanha Babišin-juttu, eli kommunistiajan turvallisuuspalvelu StB:n arkistomerkinnät miehen väitetyistä yhteyksistä, on palautettava uuteen käsittelyyn. Kesällä pääministeri Sobotka kuitenkin erotti Babišin ministerin virasta. Edellisissä vaaleissa 2013 ANO kiipesi kakkoseksi lähes 19 prosentin ääniosuudella sosiaalidemokraattisen CSSD:n 20,5 prosentin jälkeen. StB-epäilyt Ajojahti ja poliisisyyte notkauttivat ANO:n kannatusta, mutta odotusten vastaisesti myös demarien pudotus jatkui. Babiš osasi valtiovarainministerinä tukkia veroreikiä ja hoiteli Tšekin talouden tunnusluvut EU-tilastojen kärkipaikoille. Ja missä määrin – valtavan mediakohun saattelemana – tutkinnan rikossyyte piti ajoittaa juuri vaalitaistelun kuumimpiin hetkiin. Slovakkisyntyinen Babiš pitää tätäkin ajoitusta vaalihyökkäyksenä, joka pyrkii vahingoittamaan ANO:n menestystä, mutta myös hänen mittavaa monikansallista maatalousja kemian. Sen sijaan uusi puolue SPD, japanilaistšekkiläisen liikemiehen Tomio Okamuran Vapaus – Suora demokratia etenee rajusti. Babišin puoluetta on sanottu populistiseksi, mutta demarijohtoisessa hallituksessa se on toiminut liki neljä vuotta menestyksekkääksi. Demarijohtaja ja pääministeri Bohuslav Sobotkan, 45, pinna kuitenkin paloi, kun ANOn kannatus nousi yli 30 prosentin ja demareiden omat luvut jatkuvasti putosivat kohti 10 prosenttia. Puolue on ehdottanut Tšekin eroa Natosta, oikeudenmukaisuus merkitsee sosiaalista turvaa ja kotien turvallisuus kriittistä asennetta EU:n maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan. Tuore mittaus jopa uhkaa TOP 09:n putoavan kokonaan parlamentista. rmaansa Agrofertia. Nyt kysytään, missä määrin tarkoitushakuisesti demariministerin toimivaltaan kuuluva poliisi alkoi tutkia nimettömän ilmiannon perusteella Babišin yli 10 vuoden takaisia bisneksiä. Praha Tšekin parlamenttivaaleista tuli ”Babišvaalit”, surkuhupainen rikosnäytelmä tai poliisikomedia. Vaalitulos ilmassa Uusia kannatusmittauksia ei ole enää saanut julkaista tällä viikolla. Oikeisto käyttää nyt slovakkipäätöstä pelottimena, että vastoin tuomioistuinten aikaisempia päätöksiä Babiš sittenkin saattoi toimia StB:n agenttina 25 vuotta sitten. Vuoden 1989 vallanvaihdon jälkeisen oikeiston johtava puolue, entisen presidentin Vaclav Klausin perustama Kansalaisdemokraattinen ODS on palaamassa oikeiston kärkeen. Maan suosituin poliitikko Babiš, 63, ja ANO tulivat Tšekin politiikkaan vasta viitisen vuotta sitten. Perjantaina ja lauantaina pidettävissä vaaleissa äänestetään karismaattisen miljardöörin Andrej Babišin kohtalosta ja hänen ANO-liikkeestään, gallupien ylivertaisesta ykkösestä. Babiš on puolustautunut sillä, että viranomaiset kävivät kaiken läpi jo vuosia sitten; hän toimi aikoinaan bisnespiirien yleisen tavan mukaan; äänestäjät ovat tienneet asiat eikä kukaan kärsinyt ekofarmi ”Haikaran pesä” -jutussa penniäkään. Myös Zeman on ihmetellyt rikossyytteen ajoitusta. Vielä 2013 vaaleissa ”havelilainen” oikeisto nosti ruhtinas Karel Schwarzenbergin johdolla TOP 09 -puolueen oikeiston johtoon 12 prosentin turvin. Okamura, 45, ei kainostele: puolueen tavoitelistassa heti ykköskohta otsikoi, että ”Islam on kiellettävä Tšekissä”. Nyt puolue keskittyy Babiš-jahtiin. Se on saamassa 9–10 prosentin väliltä. Oikeistossa vanhan vallan ajoilta periytynyt maaseudun katolilaisten Kristillisdemokraattinen unioni KDU-CSL on mukana hallituksessa, mutta joutuu ponnistelemaan ylittääkseen viiden prosentin äänikynnyksen. Niillä se kilpailee kakkostilasta demarien CSSD:n kanssa. Myös puolueen vaalitunnukset ovat perinteiset: rauhaa maailmaan, oikeudenmukaisuutta, kodeille turvallisuutta. Sobotka vetosi arvoihin ja poliittiseen kulttuuriin – ja joutui jälleen riitoihin presidentti Milos Zemanin, 73, kanssa. Toiseksi yllättäjäksi saattaa nousta Piraattipuolue, joka on suosittu nuorten ensi kertaa äänestävien joukossa. EI terroristeille.” Jatkossa vaaditaan rajojen suojelua, yleisen asepalvelun palauttamista ynnä muuta
Naisen isä saapui sunnuntaiaamuna Lontoosta Mogadishuun osallistuakseen tyttären valmistujaisiin, mutta joutuikin järjestämään hautajaisia. Verkkolehti Daily Beast kertoi Safari-hotellissa romahtaneen katon alle menehtyneestä amerikansomalialaisesta konsultista, joka tuli pommi-iskun aamuna Somaliaan tekemään Maailmanpankille selvitystä kaupan edistämisestä Somalian ja Minnesotan osavaltion välillä. S omalian pääkaupungissa Mogadishussa tehtiin lauantaina yksi maailmanhistorian tuhoisimmista terrori-iskuista. 25 20.10.2017 POMMI-ISKU, JOSTA HARVA KUULI Suurin osa kuolonuhreista oli kuitenkin tavallisia kaupunkilaisia, jotka olivat juuttuneet liikenneruuhkaan matkalla kotiin tai olivat töissä tai asioimassa lähialueen toimistoissa, kaupoissa tai kadunvarren pienissä kioskeissa. Henkiin jääneistä monet ovat menettäneet raajansa. Alueella sijaitsi korkea toimistorakennus, poliitikkojen ja virkamiesten suosima Safari-hotelli, Somalian Punaisen Puolikuun päämaja, lukuisia kauppoja, kioskeja, pankkeja, ravintoloita ja asuinrakennuksia. Pommi-iskun varsinaisena kohteena oli Mogadishun lentokenttäalue, jossa Afrikan unionin joukoilla ja Yhdysvaltojen sotilailla on tukikohtansa. Presidentti Mohamed Abdullahi Farmajo kävi sunnuntaina ensimmäisten joukossa luovuttamassa verta. Lennokki-iskussa kuoli useita sivullisia ja lapsia. I skussa kuolleiden joukossa oli bussillinen ala-asteen oppilaita, nuori pariskunta, joka oli juuri synnyttänyt esikoisensa, sekä lääkäriksi opiskellut nuori nainen, joka oli ystäviensä kanssa ostamassa vaatteita sunnuntaille suunniteltua valmistujaisjuhlaa varten. Suurin osa uhreista hiiltyi räjähdyksessä tunnistamattomaksi, tai heistä on löytynyt pelastustöissä vain yksittäisiä ruumiinosia. Meillä Mogadishun pommi-isku hukkui viikonlopun muiden tapahtumien alle, ja harva taitaa tässä vaiheessa edes tietää koko asiasta. A l-Shabaab ei ole toistaiseksi ilmoittanut olleensa iskun takana, ilmeisesti odotettua suuremman kuolonuhrien määrän vuoksi. Alkuviikosta kuolonuhrien määrän uskottiin vielä kasvavan, kun rakennusten raunioiden raivaustöitä päästään jatkamaan. Tuhannet paikalliset vapaaehtoiset ovat olleet mukana auttamassa raivaustöissä lauantai-illasta lähtien. Enemmän ihmisiä on kuollut vain syyskuun 11. M ogadishun Safari-hotellin edustalla tehty itsemurhaisku on kuolonuhrien määrässä mitattuna kaikkien aikojen neljänneksi tai viidenneksi tuhoisin terroriisku koko maailmassa. rmalle. Ainakin 320 ihmistä menetti henkensä ja 500 ihmistä vammautui itsemurhaiskussa, jossa sotilasräjähteillä lastattu kuorma-auto räjäytettiin kaupungin keskustaan johtavalla päätiellä keskellä pahinta iltapäiväruuhkaa. Vuonna 2004 Beslanissa Venäjän Kaukasuksella tehdyssä tšetšeenikapinallisten koulukaappauksessa kuoli 344 panttivankia ja siviiliä, useimmat heistä Venäjän erikoisjoukkojen käynnistämässä panttivankien vapauttamisoperaatiossa. Lentokenttäalueella sijaitsevat myös useat länsimaiden edustustot ja kansainvälisten järjestöjen toimistot. Peik Johansson peik@kaapeli.fi LEHTIKUVA/MOHAMED ABDIWAHAB. päivän iskuissa Yhdysvalloissa, Irakin miehityksen aikana vuonna 2007 tehdyissä sunnikapinallisten autopommi-iskuissa jesidivähemmistön asuttamissa kylissä sekä šaahin vallan aikana Iranissa vuonna 1978 tehdyssä elokuvateatterin tuhopoltossa, jossa kuoli yli 400 ihmistä. Guardian-lehti kertoi tiistaina, että isku oli tarkoitettu kostoksi Yhdysvaltojen elokuussa tekemälle lennokki-iskulle AlShabaabin leiriin 60 kilometriä Mogadishun ulkopuolella. Pidätettynä oleva järjestön taistelija, joka ajoi toista pienempää räjähdelastissa ollutta autoa, on kertonut kuulusteluissa, että pommi-isku tapahtui ennenaikaisesti, kun itsemurhapommittajan ajama kuorma-auto yritettiin pysäyttää tarkastuspisteellä. Rakennukset tuhoutuivat satojen metrien säteellä räjähdyspaikasta. 35 vakavasti loukkaantunutta pommiiskun uhria lennätettiin maanantaina tehohoitoon Turkkiin. Kun maanantaina New York Times raportoi iskusta etusivullaan, Helsingin Sanomat kertoi aiheesta ulkomaanuutisten häntäpäässä sivulla A25. Pintaa syvemmältä Mogadishun Safari-hotellin edustalla lauantaina tehdyssä pommi-iskussa kuoli ainakin 320 ihmistä. Ulkomailla asuvat somalialaiset ovat puolestaan keränneet sosiaalisen median välityksellä rahaa paikalliselle ambulanssi. Mogadishussa tehtiin lauantaina yksi maailmanhistorian tuhoisimmista terrori-iskuista. Iskun varsinaisena kohteena oli Mogadishun lentokenttäalue, jossa Afrikan unionin joukoilla ja Yhdysvaltojen sotilailla on tukikohtansa. Räjähteet oli piilotettu riisisäkkien alle. Kohteena ovat olleet hallituksen ja turvallisuusjoukkojen rakennukset, Afrikan unionin sotilaat tai poliitikkojen suosimat hotellit. Terroristijärjestö Al-Shabaab on tehnyt Mogadishussa pienempiä iskuja säännöllisin väliajoin vuodesta 2011 asti. Twitterissä jotkut ovat ihmetelleet, miksei Mogadishun kaikkien aikojen pommi-iskusta ole syntynyt Las Vegasin, Manchesterin tai Pariisin terrori-iskujen kaltaista maailmanlaajuista somekampanjaa, jossa valtionpäämiehet ja viihdejulkkikset tuomitsevat väkivallan ja osoittavat myötätuntoa uhreille ja omaisille. Lauantain räjähdys oli kuitenkin aivan eri luokkaa kuin aiemmat iskut, joissa on harvoin menehtynyt kerralla yli parikymmentä ihmistä
Ripottele pinnalle hienonnettua valkosipuli, suolaa ja pippuria. KURPITSAGNOCCHIT PÄHKINÄKASTIKKEESSA A LL O V E R P R E S S Taputtele taikina öljytyin käsin pyöreäksi kiekoksi leivinpaperin päälle tai aseta valmis rieska pellille. nipellillä 225 asteessa, annoksesta tuli 12 piirasta. 26 20.10.2017 Ihana kurpitsa-aika! Piia Rantala-Korhonen K urpitsa on alkusyksyn loistavimpia tähtiä. KURPITSARIESKA TÄMÄ OHJE on maistiainen Ella Kannisen kirjasta Kotona Italiassa (Tammi 2017), jonka reseptit ja ruokajutut hän on kerännyt eri puolilta Italiaa asuvilta ystäviltään. Myskikurpitsan täyteläinen maku ja syvän keltainen väri tekevät siitä talvikurpitsojen parhaimmistoa. Kesäkurpitsat kannattaa valmistaa pie1 annos kurpitsagnocchitaikinaa tai iso rieska 3 rkl kurpitsansiementai oliiviöljyä 1 kesäkurpitsa 2 valkosipulinkynttä suolaa, pippuria, oliiviöljyä 150 g mozzarellaa tai vegaanista pizzajuustoa siivuina PANE UUNI kuumenemaan 225 asteeseen. Ripottele tuoretta persiljaa annosten päälle. Lisää tarvittaessa vähän lämmintä vettä. Paina jokaista gnocchia haarukalla niin, että pinnasta tulee raidallinen. Mausta suolalla ja pippurilla. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää juustokuutiot, anna juuston sulaa. Anna taikinan levätä jääkaapissa puoli tuntia. Se on monikäyttöinen raaka-aine, mieto perusmaku taipuu moneksi. Pienet kurpitsapiiraat ovat kotoisin Italiasta. Jäähdytä ja hienonna veitsellä paksuksi soseeksi. PÄHKINÄINEN KASTIKE 2 rkl oliiviöljyä 1 rkl vehnäjauhoja 2 raastettua valkosipulinkynttä 3 dl kauramaitoa 1 dl suolatonta, makeuttamatonta pähkinävoita mustapippuria, suolaa 2 dl saksanpähkinöitä kevyesti murskattuina LORAUTA ÖLJY kattilan pohjalle, sekoita siihen jauhot ja valkosipuli. Keitä gnocchit kypsiksi: kypsyttyään ne nousevat pintaan. Lisää lopuksi pähkinät ja kuumenna kiehuvaksi. Aaltoilevaan pintaan kastike tarttuu hanakammin. Laita vuoat pellille ja kypsennä uunissa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut. Kuumenna kastike ja sekoita siihen pähkinävoi. Jaa taikina kolmeen osaan, muotoile reilusti jauhotetulla alustalla jokaisesta palasta pitkä pötkö ja leikkaa se paloiksi. Lisää lopuksi jauhoja niin, että taikina on muovailtavissa. Lisää juustosiivut ja kypsennä vielä 10 minuuttia.. Kurpitsaa voi raastaa makeisiin kakkuihin tai hauduttaa piirakoihin antamaan mehevyyttä. Kesäkurpitsasta valmistui rieskamainen piiras. Kurpitsarieskan pinta ennen uunia. Sillä välin voit valmistaa kastikkeen. PIIRAAT 300 g talvitai myskikurpitsaa 200 g perunaa 3 rkl ekstraneitsytöljyä 100 g ricottajuustoa 30 g parmesania raasteena 1 kananmuna suolaa, pippuria muskottipähkinää voita vuokien voiteluun KUUTIOI KURPITSA ja perunat. Kuumenna kattilassa kolme litraa vettä kiehuvaksi, mausta vesi puolella ruokalusikallisella suolaa. Tällä kertaa puolet myskikurpitsasta päätyy vegaanisiin gnoccheihin ja puolet pieniin kurpitsapiiraisiin. Talvikurpitsa säilyy viileässä kellarissa pitkään kokonaisena, se sopii juuresten lailla keittoihin, patoihin ja lisäkkeeksi. Paistoin piiraat mu. ninä, eikä niitä kannata kypsentää liikaa. Kuullota niitä matalalla lämmöllä öljyssä noin 20 minuuttia. Tarjoile piiraat kumoamalla vuoka varovasti lautaselle ja kaada pinnalle juustokastiketta. Sekoita sose, öljy, suola ja timjami. Voitele pinta öljyllä. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi. PIIA RANTALA-KORHONEN PIIA RANTALA-KORHONEN 300 g pehmeäksi keitettyä myskikurpitsaa 2 rkl oliiviöljyä noin 3 dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 1 tl kuivattua timjamia SOSEUTA KURPITSAT sauvasekoittajalla tai perunasurvimella. Suikaloi kurpitsa juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi ja asettele ne pohjan päälle. Vaivaa sitä muutaman minuutin ajan. Lisää ricottajuusto, parmesaniraaste ja muna ja mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella muskottipähkinää. PIENET TALVIKURPITSAPIIRAAT PECORINOJUUSTOKASTIKKEELLA PECORINOJUUSTOKASTIKE 50 g voita 2 rkl vehnäjauhoja 3 dl maitoa suolaa, pippuria 50 g pecorinojuustoa kuutioita. Sekoita hyvin ja jaa pieniin voideltuihin alumiini tai silikonivuokiin. Lisää maito vähitellen ja kypsennä sekoittaen, kunnes kastike on saostunut. Kaada lävikköön ja tarjoa välittömästi kastikkeen kanssa. SULATA VOI pannussa, lisää jauhot vispilällä sekoittaen. Kesäkurpitsaa ei kannata kypsentää liikaa. Kypsennä 10 minuuttia uunin keskiosassa. Kurpitsan nestepitoisuudesta riippuu, paljonko jauhoja tarvitset
S aatavuusharkinnan poistamisen on pelätty johtavan työvoiman hallitsemattomaan ryntäykseen kolmantyöaikakirjanpidon ulkopuolisista työtunneista voi yleensä kertoa vain työntekijä. Tätä työlupaprosessin vaihetta kutsutaan saatavuusharkinnaksi. Työntekijän näkökulmasta ongelmia on enemmän. Horisontti LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. 27 20.10.2017 SAATAVUUSHARKINNAN POISTO OLISI PIENI PARANNUS E duskunta käsittelee parhaillaan aloitetta, jossa ehdotamme saatavuusharkinnan poistamista ulkomaalaislaista. Näin on esimerkiksi silloin, jos henkilö sinnittelee väkivaltaisessa parisuhteessa, jotta ei riskeeraisi työpaikkaansa ja maassa oleskeluaan. Vaikka järjestelmän merkitys suomalaisille työmarkkinoille on vähäinen, yksittäisten henkilöiden kohdalla siitä voi muodostua merkittäviä ongelmia. Myös useissa työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan tapauksissa henkilöllä on ollut saatavuusharkinnan alainen työlupa. Kuvassa rakentaja työssään Vantaan asuntomessualueella Kivistössä vuonna 2014. Jos kolmannen maan kansalainen haluaa työskennellä Suomessa, on hänen haettava työlupaa. Y rityksen on usein verraten helppo kiertää saatavuusharkintaa, ja siksi työnantajapuolelle sen hankaluus onkin enemmän byrokratiassa. Jos ala on pieni tai sen työnantajat tuntevat hyvin toisensa, voi työpaikan vaihtaminen olla vaikeaa. Uudistus lisäsi jonkin verran kolmansista maista tulevan työvoiman määrää, mutta ei merkittävästi. Anna Kontula Kirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja. . Tällöin työntekijälle jää vaihtoehdoiksi palata kotiin palkatta tai hakeutua harmaille työmarkkinoille. K aiken työehtojen valvonnan taustalla on työntekijän riittävä autonomia. Työlupa sallii kuitenkin uuden työn ainoastaan alalta, jolle se on alkujaan myönnetty. Toisaalta näissä kielteisten osapäätösten osuus on niin suuri, että saatavuusharkinnan piiriin kuuluva työntekijä ei voi suhtautua prosessiin läpihuutomenettelynä. Tässä tekstissä perustelen, miksi. Lisäksi saatavuusharkinta koskee vain suorittavan työn aloja, joista niistäkin sen piiristä on eri puolilla Suomea poistettu esimerkiksi maatalousala, metalliala, siivousala, rakennusala sekä ravintola-ala. Joissakin tilanteissa saatavuusharkinta estää ihmisiä hakeutumasta pois sietämättömistä olosuhteista. Tekstin pidempi versio lähteineen löytyy lehden nettisivuilta: www/kansanuutiset.. sista maista. Uuden työpaikan hankkiminen joltakin toiselta alalta edellyttää koko työlupaprosessin uusimista, ja lopputulos on saatavuusharkinnan vuoksi epävarma. Nykyisin saatavuusharkinnalla on vähäinen merkitys työvoiman säätelyssä. Saatavuusharkinta vaikeuttaa työpaikan vaihtamista tai useamman työn tekemistä silloinkin, kun työnantajalla on ilmeisiä vaikeuksia noudattaa asianmukaisia työehtoja. Sen yhteydessä viranomainen arvioi, onko EUtai Etaalueelta löydettävissä henkilöä kyseiseen työtehtävään. Näin työja oleskelulupajärjestelmästä tulee keskeinen ulkomaalaisen työntekijän neuvotteluasemaa ja vaihtoehtoja määrittävä tekijä. Työn ja oleskelun ehdollistamisella tuotetaan mukautuvaa, paljoon suostuvaa työvoimaa. Suurin osa ulkomaalaisesta työvoimasta tulee EU-alueelta, eikä lupaa tarvitse. Saatavuusharkinnan poistamisen on pelätty johtavan työvoiman hallitsemattomaan ryntäykseen kolmansista maista, mutta mikään ei tue tätä uhkakuvaa. Tällöin työnantaja voidaan velvoittaa laittamaan työpaikka avoimeen hakuun osoittaakseen, että siihen ei ole saatavissa EU/Eta-kansalaista. Yrittäjät eivät suosi tätä hidasta ja ennakkovalvottua kanavaa, kun työvoimaa on saatavissa EU/Eta-alueelta ilman vastaavia kitkatekijöitä. Koska saatavuusharkinta kohdistuu lähinnä duunarialoihin, sitä voidaan pitää myös luokkakontrollin muotona. Saatavuusharkintaprosessin kautta kulkee siis vuosittain enintään joitakin tuhansia työlupia. Mikään tiedossa oleva seikka ei kuitenkaan tue tätä uhkakuvaa. Tyypillisesti ulkomaalaiset työntekijät uskaltautuvat kertomaan hyväksikäytöstä vasta, kun ovat varmistaneet uuden työpaikan. Jos työpaikan vaihto ei ole mahdollista, on turha yrittää penätä oikeuksiaan – se johtaisi vain kotimatkaan, mahdollisesti raskaan velkataakan kanssa. Viranomaisvalvonnalla voidaan kyllä tarkastaa paperit, mutta käteismaksuista tai Joissakin tilanteissa saatavuusharkinta estää ihmisiä hakeutumasta pois sietämättömistä olosuhteista. Näissä tilanteissa saatavuusharkinnan alkuperäinen tavoite kääntyy päinvastaisesti: sen sijaan, että se suojaisi jo täällä olevien työllistymistä, se asettaa kaikki EU/Etaalueen työttömät täällä jo oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten edelle – sellaisetkin, jotka eivät koskaan ole Suomesta edes kuulleet. Työntekijän työsuhdeturvan kannalta kohtuuton tilanne syntyy, kun henkilö on alkujaan työllistynyt jollakin muulla lupatyypillä, ja sen umpeuduttua hakee työperäistä oleskelulupaa. Tyypillisesti työlupia haetaan joko kausityövoimaa tarvitseville maatalousaloille ja palvelualoille, joissa rekrytointisyke lyö huomattavasti viranomaisprosesseja nopeammin. Ruotsissa saatavuusharkinta poistettiin kokonaan vuonna 2008. Myöskään Suomessa toteutetut saatavuusharkinnan osapoistot eivät ole aiheuttaneet muuttoaaltoja. Työperäisen oleskeluluvan ehtona on, että hakijalla on jo Suomessa tiedossa sellainen työnantaja, joka on halukas selvittämään TE-toimistolle työsuhteen ehtoja ja omaa kykyään huolehtia työnantajavelvoitteista
Seppo Koskima Tampere Sotaa ja köyhyyttä pakenevat maahanmuuttajat, kaikkein sorretuimmat ihmiset, leimataan syyllisiksi maamme ongelmiin. Vihollisena nähdään toisen maan pienipalkkainen työläinen, eikä hyödyn korjaava suuromistaja. Nämä johtajat on vuorostaan otettu työeläkeyhtiöiden hallituksiin päättämään niiden toimitusjohtajien työeduista. Eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvattaminen on tahallista. Tällaisen vertailun perusteella odottaisi, että toimitusjohtajien työedut olisivat suunnilleen samat Kevassa, Varmassa ja Ilmarisessa. Suomessa tärkein keino on Venäjän-uhalla pelottelu. Tämä ruokkii nationalismia ja vastaa äärioikeiston oppeja vahvemman oikeudesta selviytyä. Ihmiset saadaan uskomaan aseiden tuomaan turvallisuuteen, vaikka esimerkit maailmalta todistavat, ettei sota ratkaise mitään ongelmia, vaan tuo roppakaupalla uusia. Kansainvälinen kilpailukyky nostetaan yhteiskunnan menestyksen mittapuuksi, ja sillä perustellaan palkkojen polkemista. Sekin johtaa kovenevaan kilpailuun työssä ja opiskelussa. Hannu Ketoharju Juuka SEPPO KOSKIMA. Niiden keräämät eläkemaksut kuuluvat veroasteeseen ja maksetut eläkkeet julkisiin menoihin. Aseteollisuuden lobbaajat ovat vahvoilla ja kykenevät markkinoimaan ajatteluaan valtamedian välityksellä. Asevaraisesta turvallisuudesta on tullut yleisesti hyväksytty oppi, vaikka tosiasiat puhuvatkin sitä vastaan. Harjoitettu politiikka on luonut pysyvän suurtyöttömyyden. Miksi siis Varman ja Ilmarisen toimitusjohtajille on päätetty maksaa kevyesti verotettua lisäeläkettä. “ Suurten työeläkeyhtiöiden johtajilla kohtuuttomat palkat JULKISOIKEUDELLISEN eläkevakuutuslaitoksen Kevan toimitusjohtajan Timo Kietäväisen kuukausipalkka oli viime vuonna noin 20 000 euroa. Todellisuudessa sama riistojärjestelmä sekä käy sotaa ja ”tuottaa” pakolaisia että polkee palkkoja ja työehtoja. Yleinen epävarmuus kasvaa, kun köyhimpien etuuksia leikataan ja julkisia palveluja romutetaan ja muutetaan yksityiseksi bisnekseksi. Julkisuudessa kiinnitetään jo jonkin verran huomiota yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvuun rasismin ja äärioikeiston nousun taustalla. Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen saattaisi suostua Ilmarisen toimitusjohtajaksi vaikkapa 50 000 euron kuukausipalkalla. Ehkä, mutta on toinenkin syy: niissä päätetään pörssiyhtiöiden johtajien palkoista ja eläkeeduista. Tämänköhän takia suurten työeläkeyhtiöiden toimitusjohtajat menevät pörssiyhtiöiden hallituksiin. Molemmissa yhtiöissä on palkan lisäksi alettu maksaa maksuperusteista lisäeläkettä. Työeläkejärjestelmämme asiantuntijoiden mukaan työeläkkeiden katottomuuden ansiosta meillä ei tarvita lisäeläkejärjestelmiä. Ehkäpä tästä syystä Varman ja Ilmarisen toimitusjohtajat saavat kohtuuttoman suurta palkkaa ja maksuperusteista eläke-etua verrattuna julkisen sektorin muihin johtajiin. Tänään on rohkeasti astuttava rauhanpalkinnon viitoittamalle tielle ydinaseita vastaan. Sijoitusten tuotto on pitkällä aikavälillä ollut Kevalla jopa parempi kuin näillä kilpailijoilla. Hallitukset eivät edes yritä luoda työpaikkoja, ne jätetään täysin markkinoiden varaan. OP-ryhmän pääjohtajaksi maaliskuussa siirtyvä Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio ansaitsee nykyisessä työpaikassaan yli 100?000 euroa kuukaudessa. He hoitivat toimitusjohtajan tehtävät erinomaisesti kohtuupalkalla. Hyvin vähän, jos ollenkaan, puhutaan yhteiskuntaan hiipivästä militarismista äärioikeiston kasvupohjana. Ongelmien ratkaisuksi tarjotaan neuvottelujen sijaan voimapolitiikkaa. Varman ja Ilmarisen toimitusjohtajilla on aikaa istua useiden pörssiyhtiöiden hallituksissa. Siitä heille maksetaan suuria palkkioita. Tänään on viimeistään uskallettava kysyä, kenellä on oikeus kasvattaa vihaa, ruokkia väkivaltaa ja halveksia ihmisen oikeutta ydinaseettomaan maailmaan. Ei pahaa pelkäämään vaan hyvää tahtomaan kohti ydinaseetonta maailmaa. Media, eivät pelkästään iltapäivälehdet, lietsoo jatkuvasti Venäjän pelkoa. Yleensä jää kuitenkin mainitsematta, että eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvattaminen on tahallista, uusliberalismin ideologista ydintä, johon koko nykyinen politiikka nojaa. Heidän jälkeensä on molempien yhtiöiden toimitusjohtajien palkat moninkertaistettu. 28 20.10.2017 Keskustelua Militarismi luo pohjaa äärioikeiston kasvulle KESKUSTELU ÄÄRIOIKEISTOSTA ja rasismista käy välillä kiivaana. Vuosikertomusten perusteella Keva näyttää vähintään yhtä hyvältä kuin sen kanssa samankokoiset työeläkeyhtiöt Varma ja Ilmarinen. Todellisuudessa Varman ja Ilmarisen toimitusjohtajat Risto Murto ja Timo Ritakallio saavat kuukaudessa palkkaa ja eläkeetuja molemmat yli 100 000 euroa, siis viisinkertaisen määrän Kietäväiseen verrattuna! Kevan tavoin Varma ja Ilmarinen luetaan julkiseen sektoriin. Keva on myös tehokkaampi, koska sen hallintomenot suoritetta kohti ovat tuntuvasti pienemmät kuin Varmassa ja Ilmarisessa. Aikoinaan Ilmarisen ja silloisen Eläkevarman toimitusjohtajat Kari Puro ja Paavo Pitkänen eivät olleet ahneita. Pekka Parkkinen tohtori Espoo Suomessa lakisääteisillä työeläkkeillä ei ole kattoa. KIRISTYNYT MAAILMANTILANNE ja voimistunut ydinaseuhka toi rauhanpalkinnon ydinaseita vastustavalle ICAN-järjestölle. Timo Ritakallio on nimitetty osuustoiminnallisen OP-ryhmän pääjohtajaksi. Suomen hallitus miettii kantaansa vuonna 2017. Suomessa lakisääteisillä työeläkkeillä ei ole kattoa, toisin kuin useissa muissa maissa. Alamme kytätä toisiamme ja olemme valmiit tunkemaan kymmeniä miljardeja kalliisiin asejärjestelmiin, tuhlaamaan näin hyvinvointivaltion resurssit. Olisiko nyt aika kypsä kohtuullistaa Ilmarisen toimitusjohtajan työedut. Itsenäisyyspäivän vietto on yhtä sotilasparaatia, ja ulkomaalaiset luulevatkin Suomen itsenäistyneen viime sotien jälkeen. Näin on syntynyt kova kilpailuyhteiskunta, jossa ei tunneta keskinäistä solidaarisuutta. Se edistää väkivallan ja sankaruuden ihannointia ja ruokkii näin toimintaperiaatteena äärioikeistolaista vahvemman oikeutta. “ LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Hallituksen sanottava ei ydinaseille Tamperelaiset marssivat jo vuonna 1983 ydinaseita vastaan. Jos Timon paikalle valittaisiin Timo, säästäisi Ilmarinen joka kuukausi meidän työeläkeläisten varoja 50 000 euroa. Sen muuttaminen on välttämätöntä turvallisuuden takaamiseksi kaikille. Jo koulussa lapsille esitetään jatkosodan tappio ja menetykset Tali–Ihantalan torjuntavoittona
Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. RKY-lyhennettä käytetään valtakunnallisesti merkittävästä rakennetusta kulttuuriympäristöstä. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Vaikka siis Ratinan stadion on suojeltu, niin uuden kauppakeskuksen rakentaminen vei koko stadionin linja-autoaseman puoleisen, sementoidun pääsisäänkäynnin lippukoppeineen, sekä myös koko Pyhäjärven puoleisen lipunmyyntija sisäänpääsyalueen. Sosialismilla näyttäisi olevan maailmalla kysyntää. Monien kotihoidontuella olevien, erityisesti matalasti koulutettujen, naisten haaste on se, ettei heillä ole töitä, mihin palata vanhempainvapaiden jälkeen. 29 20.10.2017 PERHEVAPAAUUDISTUS OIKEIN TEHTYNÄ VAHVISTAA ISIEN ASEMAA S uomen suurimpia tasa-arvohaasteita on hoivan epätasaarvoinen jakautuminen, joka vaikuttaa siihen, että naisten työmarkkina-asema on hauras, palkkaepätasa-arvo edelleen sitkeä ja eläkkeidenkin välillä iso ero miesten ja naisten välillä. Ei myöskään voida tehdä uudistusta, joka ei huomioisi lasten ja perheiden olemassa olevaa todellisuutta, jossa lapset ovat jo nyt eriarvoisessa asemassa riippuen vanhempien lukumäärästä, työmarkkina-asemasta ja sukupuolesta. Harri Lindell Helsinki päättikö Ratinan stadionista valtuusto, liiketoimintajaosto, tai joku muu, vai tekikö grynderi päätöksen ihan omin päin. Varhaiskasvatuksen tasosta ja laadusta on pidettävä huolta perhevapaauudistuksen rinnalla koko ajan. Aika kultaa muistot ja olemme unohtaneet silloiset sääntelyt asuntolainoineen, jota piti monta vuotta säästää. Siksi perheiden eletty monimuotoisuus on otettava perhevapaauudistuksen lähtökohdaksi. Tasa-arvo ei ole asia, joka etenisi itsestään ilman taloudellisia satsauksia. Julkinen keskustelu ihmiskasvoisesta kapitalismista, joka voitaisiin valjastaa tuottamaan kaikelle kansalle hyvää, katkesi kuin seinään. Taito Taskinen poliittisen historian opiskelija Kuopio Sääntelyä purkamaan HYVINVOINTI-SUOMESSA tarvittiin vielä 1990-luvulla kauko-ohjattavaan leluautoon Postija lennätinlaitoksen lupa. Vanhempainvapaajärjestelmä kaipaa todellista tasa-arvoremonttia. Haluaisinkin tietää Vasemmisto makaa edelleen kanveesissa JORMA MÄNTYLÄN mielestä vasemmisto on unohtanut työläiset, väestön enemmistön ja puuhastelee vähemmistöjen parissa. Veronika Honkasalo Kirjoittaja on vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja. Tapani Telenius Tampere “. Sosialismista on tullut kirosana. Jos vasemmistopuolueet aikovat menestyä vaaleissa ja palata valtaan, niiden on kyseenalaistettava koko kapitalismi ja markkinatalous. Vanhempainvapaajärjestelmä kaipaa todellista tasa-arvoremonttia. Sen sijaan on varaa tehdä vain kosmeettisia viilauksia. Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Tämä onnistuu ainoastaan kiintiöityjen vanhempainvapaajaksojen kautta. Rakentamisessa toimittiin ottamatta huomioon RKY-inventointia. Elimme tuolloin tiukasti sääntelyn maailmassa, ja elämme vieläkin. ohjelmista, menestystä on turha odottaa. Vasemmiston kannatus on puolittunut sen kultaisilta vuosikymmeniltä. On hienoa, että varhaiskasvatukseen osallistumista halutaan perhevapaauudistuksen rinnalla edistää. Nyt leluautot ovat muuttuneet pieniksi leluhelikoptereiksi, joihin ei lupia tarvita ainakaan toistaiseksi. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Bernie Sandersista oli vähällä tulla Yhdysvaltojen demokraattisen puolueen presidenttiehdokas, ja Jeremy Corbynin johtaman Britannian työväenpuolueen, Labourin, kannatus on ollut nousukiidossa. Se ei tarkoita entisen Neuvostoliiton mallia, vaan vahvan valtion politiikkaa, joka huolehtii myös vähäosaisistaan. Vasemmistoliiton mukaan järkevintä on edetä 6+6+6-mallin mukaisesti. Lisää yhteystietoja sivulla 35. Suurin huomio on kohdistettava siihen, että isät saadaan osallistumaan hoivaan. Tasa-arvo ei myöskään etene jos se jätetään vain vanhempien vapaan valinnan varaan. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Suurimpana epäkohtana hallituksen kaavailuissa on edelleen se, että vanhempainvapaajärjestelmä halutaan uudistaa kustannusneutraalisti, mikä ei todellisuudessa anna mahdollisuuksia aidon tasa-arvon edistämiseen. Sen osoittavat lukuisat tutkimuksetkin. Jos siis halutaan todellisia muutoksia, pitää vanhempainjärjestelmää uudistaa kunnolla. OSALLISTU KESKUSTELUUN lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: Kansan Uutiset, PL 64, 00501 Helsinki. Vasemmistolaisen näkemyksen omaaville talousja yhteiskuntatieteilijöille olisi töitä tarjolla. Kyseessä on kunnallinen päätöksenteko, jolloin tietojen pitää olla julkisia ja kaikkien nähtävillä. Lisäksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen edistää myös tasa-arvoisen vanhempainvapaajärjestelmän toimivuutta. Korkeintaan pelottaa, mihin suuntaan yhteiskuntamme sääntely tai sen purkaminen johtaa meidät. Tällä on iso merkitys kaavoituksessa, sillä RKY-kohteille ei saa tehdä mitä huvittaa. Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi . Vasemmisto putosi kanveesiin ja luvunlasku alkoi. veronika.honkasalo@gmail.com RKY-status ei paljon paina Ratinan stadion avattiin vuonna 1965 RATINAN STADION on ollut RKYkohde vuodesta 2009 alkaen. Otteita näistä keskusteluista julkaistaan Viikkolehdessä. Kyse ei ole tässä tapauksessa yksityisestä päätöksenteosta – ja stadion oli kaiken lisäksi suojeltu. Menneitä emme muista ja tulevaisuutta emme tiedä. Ja myös ihan lyhyesti, kuka kantaa vastuun, ja olivatko oikeat piirustukset nähtävillä. RKY-inventoinnin on laatinut Museovirasto ja kohteet ovat valtioneuvoston hyväksymiä. Hallituksen on siis panostettava perhevapaauudistuksessa vanhempainvapaalta palaavien äitien työmarkkina-aseman parantamiseen. Sanders ja Corbyn eivät ole puheissaan kätkeneet sosialismia vakan alle. Vähintään 20 prosenttia lainasummasta piti olla säästössä, muuten lainaa ei tippunut pankista. Kotihoidontuen leikkaus, jota esimerkiksi kokoomuksen Juhana Vartiainen ajaa näyttävästi, ei edistäisi tasa-arvoa, vaan johtaisi vain siihen, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat äidit kärsisivät. Isille kiintiöityihin vapaisiin on puolestaan myös toinen näkökulma: isiä on kannustettava täysivaltaiseen vanhemmuuteen. Niiden ideologia ei juuri eroa porvarien ideologiasta. Suurimpia syitä siihen, miksi äidit käyttävät kotihoidontukea pidennetysti, on epäluottamus varhaiskasvatuksen laatuun ja työntekijöiden jaksamiseen. Olen kysynyt asiaa sähköpostitse usealta valtuutetulta, joista kukaan ei muistamansa mukaan ole ollut läsnä kokouksessa, jossa Ratinan stadionin pääsisäänkäynnin tuhoamisesta on päätetty. Verkkolehti on osoitteessa: www.kansanuutiset.fi . Vasemmistopuolueet ovat sopeutuneet kapitalismiin ja markkinatalouteen. Sähköpostitse osoitteeseen viikkolehti@kansanuutiset.fi . Myös verkkosivuilla keskustellaan. Luvasta piti tietenkin maksaa tuntuva korvaus valtiolle. Stadionista hävisi 10–15 prosenttia, ja nykyään stadionille pääsee ainoastaan Laukontorin sillan kautta. (KU 16.9.) Kun Neuvostoliitto 1990-luvun alussa hajosi, se oli kuin tyrmäysisku vasemmistopuolueille. Samassa suhteessa on huvennut myös vasemmiston vaikutusvalta yhteiskunnan kehitykseen. Ilman selkeää agendaa, joka erottuu selkeästi porvaripuolueiden Sosialismilla näyttäisi olevan maailmalla kysyntää. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Puheenvuorot julkaistaan tarkistuksen jälkeen
Kummun Kalle on Iijoki-sarjan rikkaimpia henkilöitä. Ritva Ylösen upea Kalle Päätalo -elämäkerta kertoo, että ”totuuden vangillekin” totuus oli suhteellista. Lounas, päiväunet ja kahvi katkaisivat luomisen aina samaan aikaan. . Kirjoittaminen oli työtä Päätalon määräävin piirre oli työn kutsumus. 30 20.10.2017 sen kirjan perusteella lienee todistettu, että hän suhtautui totuuteen suurpiirteisesti käsitellessään ihmisiä, joille kantoi syystä tai toisesta kaunaa. Niiden ja YlöVaatimattomuuden vastapaino oli halu ”näyttää niille”, joiden Päätalo katsoi vähätelleen itseään. Uudelle lukijalle sujuvasti ja eloisasti kirjoitettu kirja toimii johdatuksena kenties loppuelämän mittaiselle Päätalo-matkalle. Millainen hän todellisuudessa oli ihmisenä. Millintarkkaa työtä on myös Ylösen Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä. Päätalo kirjoitti kirjaimellisesti kilpaa kuoleman kanssa velvollisuudentunnosta lukijoilleen, jotka pitivät häneen tiivistä kirjeyhteyttä. Muistojen nousu pintaan teki kirjoittamisestakin fyysisen ponnistuksen. Ylösen kirjan ilmestyessä siitä uutisoitiin muun muassa Päätalon seksisuhteet ikään kuin sensaationa. Pääteoksen, 26-osaisen Iijoki-sarjan, kirjoittaminen vei yli neljännesvuosisadan. Silti, vaikka Päätalo kirjoitti pikkutarkasti asioista, joista oli kulunut 40 vuotta. Monumentti oli sittenkin vain ihminen J o oli aikakin saada kunnon elämäkerta painostenja Tampereen veroäyrikuninkaasta Kalle Päätalosta (1919–2000). Silti Päätalokin oli vain ihminen, jolla oli monia heikkouksia. Sanoin vuoden 2013 Päätalo-päivien puheessani, että elämäkerta tarvitaan vastaamaan muun muassa näihin kysymyksiin: mikä sai Päätalon tunnustamaan kaikki heikkoutensa ja töppäyksensä. Kalle teki kirjoissaan Lainasta ikävämmän ihmisen kuin hän todellisuudessa oli. Toisenlaista totuutta on tullut ilmi jo Raimo Jokisalmen kirjoissa, joissa on haastateltu suuri joukko Päätalon lähipiiriin kuuluneita ja hänet tunteneita. Lukijoilleen hänestä tuli monumentti, jonka joka sana on totta. Päätalon lukijoille ne eivät ole mikään uutinen, hän kirjoitti vuosien varrella kaiken itsekin julki. ”Minä näytän vielä… ” Päätalo loi julkisuudessa itsestään kuvaa ”totuuden vankina”. Kipeää on siis tehnyt. Hänen vaikutuksensa lukevaan kansaan oli vahva ja sitä on kuvattu terapeuttiseksi, vertaistueksi. Vaatimattomuuden vastapaino oli halu ”näyttää niille”, joiden Päätalo katsoi vähätelleen itseään. Päätalo-tohtoriksi vuonna 2013 väitellyt helsinkiläinen Ritva Ylönen on koonnut mölläriinsä (Kallen isän Herkko Päätalon pilkkanimi kirjoille) kaiken mahdollisen Mestarin elämästä ja henkilöstä. Kai Hirvasnoro kai.hirvasnoro@kansanuutiset.fi Siiranmäen vankileirillä Kannaksella tehty piirros Kalle Päätalon ja Helvi Ojalan eli Laina Purosen vihkikuvasta. Sen Päätalo myönsi itsekin esimerkiksi romaanissa Pohjalta ponnistaen. Uutta tekstiä syntyi seitsemisen liuskaa päivässä oli sitten arki tai pyhä. Vastaukset löytyvät Ylösen kirjasta. SKS/KALLE PAATALON ARKISTO SKS/KALLE PAATALON ARKISTO. Uuden kirjan kirjoittaminen oli täyttä työtä. Siitä hän ei päässyt eroon menestyskirjailijanakaan. Pikkutarkka Päätalo tunnettiin työelämässä Milli-Kallena. Kuvat kirjasta. Syrjähyppyjen, sukupuolitautien ja muiden kolttosten julkinen tunnustaminen oli lestadiolaisuuden keskellä kasvaneelle miehelle elinikäistä rippiä. Kone alkoi käydä Kirvestien yläkerrassa kahdeksan maissa aamulla. Miksi kaikessa vaatimattomuuttaan korostanut mies kirjoitti itsestään enemmän kuin kukaan toinen. KIRJA Kaksi Kalle Päätaloa, setä ja kirjailija. On kiinnostavaa lukea, miten mikäkin varhaisvaihe vaikutti häneen myöhemmin kirjailijana. Mihin tarvitaan elämäkerta miehestä, joka ikuisti elämänsä oikeastaan koko tuotantoonsa. RITVA YLÖNEN: Kalle Päätalo – Kirjailijan elämä. Koko ajan rinnalla kulkeva Ylösen tulkinta tekee siitä nautittavan tarinan tuntevallekin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017. Ainakin melkein. Kallen aviottoman pojan äiti Kaarina Helin on tullut julkisuuteen vasta tällä vuosikymmenellä oikomaan Kallen 1950-luvun suhteesta kertomaa totuutta. Tämän kokonaisuuden Ylönen tuo täyteläisesti esille kirjassaan. Mutta toimii kirja myös ihan itsenään hyvänä viihteenä. Ihmisenä hän oli pikkutarkkuuden lisäksi helposti nokkautuva ja epävarma. Erityisen väärin kohdelluksi tuli hänen ensimmäinen vaimonsa Helvi Ojala, kirjojen Laina Puronen. Kalle Päätalo oli siis monisärmäinen mies. Alkuosaltaan Kirjailijan elämä noudattaa Päätalon elämää tämän Iijoki-sarjassa kertomaa mukaillen. 490 sivua. Monisairas mies tuotti uuden paksun kirjan joka vuosi 1962–1998. Panu Rajalan silminnäkijäkuvauksen mukaan Päätalo oli hiessä ja aivan muissa maailmoissa, kun hän kerran tuli menneeksi kylään etukäteen ilmoittamatta ja keskeytti kirjoittamisen. Onnekkaimmat saivat tehdä pyhiinvaelluksen Kallen omin käsin rakentamaan taloon Messukylän Kirvestiellä
Stadin työväenkirjallisuuspäivät pe-su 3.–5.11. Iriksen äitiä esittää Elina Salo, isäpuolta Esko Nikkari ja veljeä Silu Seppälä. Vankeuden loppuajan hän suoritti Suomessa, ja tänne hän on vapauduttuaan myös jäänyt. Kaiken kaikkiaan käsikirjoittaja-ohjaajalleen tyypillistä pelkistettyä menoa huokuva raina, jossa realismi, melodraaman romanttisuus ja tietty sadunomaisuus muodostavat persoonallisen kokonaisuuden. Päähenkilö: Esad ”Zenga” Landzo. Myös palavilla savukkeilla ja auto-nostalgialla on kuvastossa näkyvä osa. Sitä koskeva Haagin sotaoikeuden tuomio on luettavissa englanniksi netissä (Celebici Case). Työväenliikkeen kirjasto ja JHL MATINEA STADIN ARSKALLE Menneisyys ei anna rauhaa Harri-Ilmari Moilanen JUGOSLAVIAN HAJOAMISEEN johtaneista sodista 1992–1995 käyty Bosnian sota oli erityisen verinen. Näkemykseen voi yhtyä: Landzolla on selvästikin syvältä kumpuava tarve saada jollain taMikä sai Esad Landzon lähtemään nuorena miehenä raakuuksien tielle. Katsojalle tarjoutuu poikkeuksellisen vahvaa eettistä pureskeltavaa. Maailmalla serbit saivat pääpahiksen leiman, mutta ihmisoikeuksien polkemista harjoittivat myös muut osapuolet. Kolmesta tuomitusta vanginvartijana toiminut Esad Landzo sai toiseksi kovimman tuomion, viisitoista vuotta ehdotonta vankeutta. ksu ja toimiva. Jonkinlaisena välittäjänä tapaamisten tiimoilta toimiva lääkäri sanoo Landzolle uskovansa tämän katumisen vilpittömyyteen. . Dokumentin ytimessä on puolin ja toisin raastava puhdistautumisen tarve ja vaikeus: menneisyyden arvet ja aaveet eivät jätä rauhaan. Sunnuntain huipentaa Arvo Turtiainen -matinea. Harvasanaisen elokuvan ensimmäinen huora-repliikki saa ironisen sävyn: eihän pilvilinnojen kasvatti Iris moinen tyttö ole. Tulitikkutehtaan tyttö on Kaurismäen niin sanotun työläistrilogian viimeinen elokuva, kaksi edeltäjää ovat Varjoja paratiisissa (1986) ja Ariel (1988). Näyttelijät ovat selvinneet käsikirjoituksesta ilman sen kummempaa ulkolukua. TULITIKKUTEHTAAN TYTTÖ Teema Fem ti 24.10. Tältä pohjalta Anteeksiantamaton on kuin dokumentin muodon saanut terapeuttinen draama, puhutteleva elokuva jos mikä. Kaikin puolin ansiokas urakka ohjaaja-käsikirjoittaja Lars Feldballe-Petersenilta. Laulaja Eeppi Ursin esittää myös Stadin Arskan runoihin sävellettyjä lauluja. Landzo itse kommentoi kiinnostavasti noita päiviä, ja toteaa tyynesti: kiihkoa ja negatiivista energiaa pursui joka puolelta. ELOKUVA Katsojalle tarjoutuu poikkeuksellisen vahvaa eettistä pureskeltavaa. Tehtaantyttö Iristä (Kati Outinen) riistävät kaikki. Hänen avoimuutensa on kunnioitettavaa. Harri-Ilmari Moilanen AKI KAURISMÄKI -FILMISSÄ Tulitikkutehtaan tyttö (1990) ensin Reijo Taipale tulkitsee Satumaan, päätteeksi Olavi Virta laulaa Kuinka saatoitkaan. Iris Rukan (Kati Outinen) tarina voidaan nähdä noiden iskelmäklassikoiden linjakkaana kuvituksena. Käsikirjoitus ja ohjaus: Lars Feldballe-Petersen. Tekojen aiheuttama kärsimys, tuska ja unohtamisen mahdottomuus tulevat käsinkosketeltaviksi, kun osapuolet lopulta vuosien tauon jälkeen tapaavat. Periikö hukka Iris Rukan. Ne liittyvät tapahtumiin Celebicin vankileirillä. Tapausten luonteesta saadaan riittävä selvyys. On tultu alueelle, jossa liikkumavara tuntuu olevan pieni. Haastateltavana on Eva Polttila. Uhrien näkökulma on toinen, anteeksianto ymmärrettävästi vaikea, ja onko se edes mahdollista. Dokumentin suuri ansio on tapa, jolla hahmotetaan se kokemuskenttä, jonka puitteissa tekijä ja hänen uhrinsa kohtaavat menneisyyden. klo 21.55. Olennaisin liittyy elokuvan nimen mukaisesti sovitusprosessiin. ???. Tekijän ja uhrin menneisyys Mikä sai 19-vuotiaan nuorukaisen lähtemään raakuuksien tielle. Aloituspäivänä esitetään kriittisiä näkökulmia itsenäisyyden juhlintaan ja vietetään Kapinarunoiltaa. Outi Mäenpää on työtoveri ja Vesa Vierikko Aarne. Ensi-ilta 20.10. Kyyneleet virtaavat, eivtkä ne rajoitu pelkästään näihin tapaamisiin. Kaurismäki antaa näyttelijöiden kasvojen ja olemuksen puhua. . KU AATOSTA JALOA – MARRASKUUN VALOA. 31 20.10.2017 voin sovitettua nuoruutensa teot. Noissa lyhyissä, aiheen vakavuuden tavoittavissa kohtaamisissa ja kohtauksissa on automaattisesti luja tunnelataus. Valokuvataiteilija Emilia Erfving, Kulttuurivihkot 4-5/2017 STADIN TYÖVÄENKIRJALLISUUSPÄIVILLÄ ollaan tänä vuonna itsenäisyyden äärellä. Yleinen vihan ilmapiiri tuli aika hyvin ilmi myös tuolloisessa kansainvälisessä tiedonvälityksessä. Ratkaisu on . Yksiselitteistä vastausta ei tietenkään löydy eikä siihen ole pohjimmiltaan pyrittykään. Päivän ohjelmaan kuuluu myös kirjailijahaastatteluja, sotea ja Mauno Koiviston elämää. TV YLE KUVAPALVELU KINOCOMPANY/SAMI PARKKINEN KU:N ARKISTO. Sen merkeissä Landzo saa yhteyden muutamiin henkilöihin, jotka – tai joiden läheiset – ovat joutuneet hänen väkivaltaisten tekojensa kohteiksi. Tunnevoimainen kokonaisuus Elokuvaa kannattelee vankka moraalinen perusta: suurennuslasin alle joutuvat olemassaolon keskeisimmät pilarit, fyysinen ja henkinen koskemattomuus, ylipäänsä ihmisenä olemisen arvokkuus. Onko välillä oikeutettua ottaa taukoa siitä ja kadota jonnekin mielikuvitusmaailmaan. Dokumentti antaa alussa pieniä näyttöjä siitä, millaisessa ilmapiirissä 1990-luvun alun Jugoslaviassa elettiin. Maailma on aika rankka paikka monellakin tavalla. Dokumentti ei kuitenkaan lähde ruotimaan itse Bosnian sodan syntyjä syviä tai etnisiä vihamielisyyksiä, vaan keskittyy tiukasti Landzon tekemisten ja henkilön ympärille. Lauantaina professoritasoisen luennon aiheena on vuoden 1917 kansanvallan voitto ja tragedia. Landzon mietteet ja pohdiskelut, uhrien haastattelut, edellä mainitut kohtaamiset sekä uutispätkät Bosnian sodan ajoilta muodostavat jäntevän, koruttoman ja tunnevoimaisen kokonaisuuden. ANTEEKSIANTAMATON (SuomiTanska 2017). Suomalais-tanskalais-bosnialaisin voimin työstetty dokumentti Anteeksiantamaton valottaa bosniakkien eli Bosnian muslimien tekemiä sotarikoksia
Runsas . klo 17.45 Hermannin kerholla. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen järjestämässä sarjassa jokainen ehdokas pitää 30 minuutin luennon, jonka jälkeen yleisö voi esittää kysymyksiä. klo 22.00. Punaisena lankana kulkee heidän argumenttiensa osoittaminen puutteellisiksi tai virheellisiksi, ”ei-tieteellisiksi”. Dokumentissa asian suhteen ei nähdä erityisempää ongelmaa, tieteen uskotaan osoittavan kulloinkin oikean suunnan. Ke: kuoro klo 10 Tapiolassa, boccia klo 10 Ratinassa, muistelukerho klo 11 toimistolla. klo 15 työväentalolla. Juhlaa vietetään su 22.10. Juhlapuhe: Kalevi Kivistö. Järj. Kokonaisuus on ovelan ankeriasmaisesti luikerteleva. Rohkeat kuin myös uhkarohkeat tempaukset toistuivat sittemmin Greenpeace-aktivistien iskuissa. Ohjelmassa: Kurikan soittokunta, eläkeläisten kuorot Jurva ja Kurikka, itämaista tanssia ja Juvosen perhetrio. DOK: HOW TO CHANGE THE WORLD Teema Fem su 22.10. klo 19.00 Hermannin kerholla. Suomi 100 vuotta -teemaan liittyvässä tilaisuudessa puhuu kansanedustaja Anna Kontula. TAMPEREEN VASEMMISTO Tesomalla Länsiportin piha-alueella la 21.10. Niillä saatiin helposti mediajulkisuutta, etenkin kun Daavid vastaan Goljat -tyyppiset asetelmat toistuivat. lmimateriaali tuosta iskusta ja sen toteuttamisesta taustoineen saavat ansaitusti paljon tilaa. Kuvaava on esimerkiksi tapa, jolla luomun nimeen vannovat tuodaan päivänvaloon. klo 11 Mikaelinkirkon seurakuntasali, Emännänpolku 1. klo 10–13. 032127002 tai t.elakelaiset@gmail.com. Vapaa pääsy. On kuitenkin kysyttävä, onko yhä lisääntyvä etääntyminen ravintoketjun luonnollisesta annista ja rytmistä pitkässä juoksussa hyväksi sen enempää ihmiselle kuin planeetta maallekaan. Onko kuntaveron alentaminen vai palvelujen ja kaupunkiympäristön lisäpanostukset oikea tie. Kahvia klo 17.30. Vapaa pääsy. Dokumentin loppupuolella mukana menossa ollut, mutta erimielisyyksien takia järjestöstä eronnut eläinja luontoaktivisti Paul Watson kiteyttää mielestäni osuvasti: Greenpeace oli alussa voimakkaampi kuin tänään – alussa sillä ei ollut mitään, tänään satojen miljoonien maailmanlaajuinen toimintabudjetti. Yhtiöiden suhdetta Food Evolution-projektiin valottava Stacy Malkanin seikkaperäinen artikkeli on luettavissa AlterNetverkkolehdessä. Merja Kyllösen vuoro on ti 12.12. Sen merkeissä piipahdetaan Afrikassa. Yhtiön osalta dokumentti luiskahtaa suorastaan lipeväksi mainokseksi. klo 14.15-15.00 Turun yliopisto, Publicum-rakennus, Assistentinkatu 7. Sähköposti: lukijoilta.muistio@ kansanuutiset.fi . Sisäiset riitelyt jäytivät Greenpeacea Harri-Ilmari Moilanen DOKUMENTTI How to Change the World (2015, Kuinka muuttaa maailmaa) on sopivan haastava nimi Greenpeacen alkuvaiheita käsittelevälle dokumentille. klo 16 Raision kirjastotalon Martinsalissa. klo 22.55. TAMPEREEN ELÄKELÄISET. TAPETILLA STADIN ASIAT. Samalla on toki hyvä muistaa, ettei tiede Pelin henkeen kuuluu, että vastustajat näkemyksineen pääsevät myös esiin. Pelin henkeen kuuluu, että vastustajat näkemyksineen pääsevät myös esiin. Greenpeace nousi hetkessä julkisuuden valokeilaan, kun se otti silmätikukseen neuvostoliittolaisen valaanpyyntialuksen tai -teurastamon, kuten tässä todetaan ja todistetaan. Areena. ililla. klo 10.15–11.00. PasilanVallilan Vasemmisto PRESIDENTTIEHDOKKAAT esittäytyvät. 32 20.10.2017 . PASILAN-VALLILAN VASEMMISTON syyskokous to 26.10. Geenitekniikan käyttö todistellaan dokkarissa tulevaisuuden ylivertaiseksi keinoksi saada maailman ravintoasiat kuntoon. Järjestö kasvoi nopeasti ”hittituotteeksi” ja samalla nousi monia ongelmia, henkilöjännitteet ja sisäiset riitelyt nostivat päätään jo muutaman vuoden kuluttua. Tuloksena on tieteellisyyden nimissä, mutta samalla läpinäkyvästi tehty propagandaisku geenimuuntelun puolesta. klo 18 Sampolan kirjasto, Tampere. Tässä suhteessa Scott Hamiltonin Kennedyn ohjaama Food Evolution kulkee hyvin tarkoitushakuisesti ja jopa naiivilla tavalla katsojien tunteisiin vetoavasti. Juhlakonsertti la 21.10. Dokkari pyörii enimmäkseen amerikkalaisissa ympyröissä, mutta aihe on sellainen, että ongelmanasettelu laajenee väistämättä maailmanlaajuiseksi. To: senioritanssi klo 11 Tapiolassa. Propangandaruiske geenitekniikan puolesta. YK:n päivänä ti 24.10. Iloisessa aamupäiväkerhossa Päivi Majaniemi (Suomen Romaniyhdistys) kertoo romanien vanhuudesta. Alun perinkään ei ollut salaisuus, että dokkari tehdään huomioimalla myös elintarvikeja kemianteollisuuden intressit. Hankkeen synnyn taustavaikuttajiin on kuulunut muun muassa Monsanto-jätti, jonka kyseenalaisia edesottamuksia on viime aikoina puitu EU:ta myöten. Kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Silvia Modig alustaa Stadin uudesta strategiasta, ja miten sen pitäisi näkyä budjetissa. Tampereen työväenopiston opiskelijat ry. Kahvia klo 10.30. Mikäpä muu länsimaa olisi ollut luontevampi syntymäpaikka Greenpeacen kaltaiselle järjestölle kuin jylhästä luonnostaan tunnettu Kanada. Keskustelusarja käynnistyy to 26.10. Kahvitus klo 15. Ke 25.10. DOCVENTURES: FOOD EVOLUTION TV2 ke 25.10. Järj. a on kiinnostava ja antoisa koukkaus lähihistoriaan, johon pienen aktivistijoukon voimin puhallettiin uusia tuulia alusta pitäen korkealla pro. Kurikan työväentaloyhdistys VIIHDEKUORO KULKURIT 15 vuotta. Se saa dokumentin nykyhetkessä erään naispuolisen haastatellun tuhahtamaan: tapaus osoitti, miten miesvaltaisesti hallittu järjestö Greenpeace tuolloin oli. MUISTIO . TV KONTULAN ELÄKELÄISET. Kahvitarjoilu. TV Harri-Ilmari Moilanen DOKUMENTTI Food Evolution (2016) käsittelee geenitekniikan käyttöä ruuantuotannossa. ole yksimielisen aukoton kokonaisuus, usein pelissä ovat myös voimakkaat arvolataukset. klo 21.15, pe 27.10. Ma: salonkitanssi klo 10 Tapiolassa. Sarjan aloittaa keskustan Matti Vanhanen aiheellaan ”Jaettu valta ulkopolitiikassa” ma 23.10. Liput 15 euroa, ennakkoon puh. Pe: päivystys klo 10–12 toimistolla, puh. TIEDOT TAPAHTUMAPALSTALLE viimeistään tiistaihin klo 14:ään mennessä: Kansan Uutiset/ Muistio, PL 64, 00501 Helsinki. Järj. Areena. Le. Vahvoilla olivat poliittinen rauhanliike ja ympäristöliike, jälkimmäinen puoli alkoi korostua Hunterin johdolla. Jerry Rothwellin käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti käyttää runsaasti otteita järjestön ensimmäisen johtohahmon Robert (Bob) Hunterin päiväkirjoista. KURIKAN TYÖVÄENTALO täyttää 110 vuotta. 0509116822. Mukana myös Kulkurin kaiho -orkesteri ja tanssipari Kari ja Merja Filppus. Äskettäin Ranskan johtaviin sanomalehtiin kuuluva Le Monde toi julki Monsanton liikestrategiaa (”Monsanto Papers”) koskien muun muassa kiisteltyä rikkakasvien torjunta-ainetta glyfosaattia; se jää dokumentissa pelkän maininnan varaan. Ti: askartelu klo 10, helmiryhmä klo 12 toimistolla, liikunta klo 10 Ratinassa. RAUHAA JA TULEVAISUUTTA: Suomelle, Euroopalle, maapallolle. Brigitte Bardot’n liittyminen Greenpeace-rintamaan hylkeiden puolesta oli aikoinaan iso mediatapaus. Tarkemmin sanottuna syntymä tapahtui Vancouverissa. Kaupungin 1960–1970-lukujen ilmapiirin sanotaan olleen vaihtoehtokulttuurien sulatusuuni
Kriitikot ovat puolestaan tituleeranneet Malista opportunistiksi, jonka puheet ovat olleet tekoja suurempia. Kansan Uutisten Viikkolehti suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2(X), 1, 1, 1, 1, 1(X), 1(X), 2(X), 1, X(2), 1, 2(X). Sheffi eld U Reading FC 1(X) 9. Haastattelussa hän toteaa soittaneensa juuri Palloliittoon puolen tunnin puhelun ja sanoneensa, että suomalaisessa jalkapallossa tarvitaan uusi alkuräjähdys. Tiedän summan, mitä heille on luvattu, mutta en kerro sitä, joku voisi olla kateellinen. Derby Sheffi eld W 2 (X) 10. Prosentit puoltavat ykkösvarmaa. Bristol C Leeds U 2 (X) Uudistaja saunan lauteilla Nykyinen RoPS-luotsi Juha Malinen on uusi Pikkuhuuhkajien päävalmentaja. Kohteen 4 Crystal Palace on varmasti veikkaajien mielestä houkutteleva kohde riemastuttavan Chelsea-kotivoiton jälkeen. Myös kentällä homma toimi. Lopulta Ogaba syötti ratkaisevan maalin ja ampui itse toisen osuman KajHan verkkoon. JOS EI OMISTA maksukanavia, jää kosketus eurooppalaiseen jalkapalloon Ylen noin kerran kuussa näyttämään Mestareiden liigan otteluun. Middlesbrough Cardiff C 1 13. Valmentajana Malista on kehuttu uudistumiskykyiseksi. Southampton West Bromwich 1 7. Nyt kun kaikilla on takanaan noin kahdeksan kierrosta, on Italian Serie A:ta johtava Napoli ainoa jokaisen ottelunsa voittanut joukkue, mutta ilman tappiota on edetty muissakin maissa. Kuluneella kaudella Malinen on pyrkinyt kehittämään nuoria kotimaisia pelaajia toimintaympäristön muututtua RoPS:n taloustilanteen vuoksi. 64 sarakkeen vihjerivi 1. La Ligassa FC Barcelonan voittoputki katkesi Atlético Madridin vieraana, mutta yhtään tappiota sillä ei vielä ole. Näin jälkikäteen voidaan perustellusti väittää, että AC Oulua ei olisi tällä hetkellä olemassa ilman Juha Malista. Barnsley Hull X (2) 12. TPS:n ruorissa tuli Suomen Cupin voitto vuonna 1994, ja ura ampaisi ensimmäistä kertaa kunnolla nousukiitoon. Newcastle U Crystal P 1 5. Wolverhampton Preston 1 (X) 8. Manchester C Burnley 1 2. Ravistelijoita tarvitaan juuri nyt. Ratkaisu oli kiistanalainen ja se sinetöi osaltaan myös Malisen tulevaisuuden suunnan. TUORE PESTI Palloliittoon on varmasti monen mielestä yllätys, sillä Malinen on arvostellut viime vuosina rajusti lajiliittoa pysähtyneisyydestä ja vaatinut isoja muutoksia. Meillä ei ole ihan samanlaisia bonuksia. AC Oulu ajautui divarissa matokuurille ja kunnianhimoinen valmentaja lähti etsimään uusia haasteita vaisun viimeisen kauden kääntyessä loppusuoralle syksyllä 2012. AC Oulun -vuosina Malisen tehtäviin kuului valmentamisen ohella paljon muitakin asioita. Englannissa kärjessä on kaksi tappiotonta manchesterilaisjoukkuetta, City ja United. Vuosikymmenen lopussa Malinen valmensi MyPan neljä kertaa mitaleille, mutta kruunu eli Suomen mestaruus jäi saavuttamatta. Euroopan suurten jalkapallomaiden sisäisissä sarjoissa tapahtuu kuitenkin paljon ja kiinnostavaa. Raatin viheriö täyttyi juhlivista oululaisista ottelun jälkeen. kello 16.58. Newcastle on kuitenkin perustasoltaan huomattavasti vahvempi ja voittaa yli kaksi kertaa kolmesta. Sankariksi nousi vastikään edesmennyt Peter Ogaba, jonka arktisiin olosuhteisiin modi. Talvella 2011 jysähti kuitenkin pommi, kun Palloliitto pudotti seuran liigasta talousepäselvyyksien takia. Iltalehti 18.10. Tehtäviin kuuluu lisäksi liiton Pohjois-Suomen valmennuskeskuksen johtaminen. MALISEN URAN seuraava käännekohta liittyy jälleen Ouluun. Paperi kattaa myös kesän 2021 EM-lopputurnauksen, mikäli Pikkuhuuhkajat selviytyy kisoihin. Myös PSG:llä Ranskan liigassa on vain yksi tasapeli tahranaan. 1 X 2 Jaakko Alavuotunki jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi ROVANIEMEN PALLOSEURA joutuu etsimään syksyllä uuden päävalmentajan, kun menestyksekkäästi joukkuetta neljän kauden ajan luotsannut Juha Malinen siirtyy Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen peräsimeen kolmen vuoden sopimuksella. Malinen arvostelee jutussa Palloliiton suhdetta seuroihin, joka on hänen mielestään aivan liian kankea, poliittinen ja byrokraattinen. Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi huhuja, joiden mukaan SKA:n osaomistaja ja varapuheenjohtaja Roman Rotenberg (kuvassa) on luvannut pelaajille huiman bonuksen Jokeri-voitosta. Seuran taustaorganisaatio huojui tuossa vaiheessa erittäin ohuella pohjalla, ja tunnettu valmentaja toi mukanaan uskottavuutta suuren yleisön ja yhteistyökumppaneiden silmissä pitkän sekavan vaiheen jälkeen. Stoke Bournemouth 1 6. oitua peliasua Malinen kommentoi varsin värikkäästi miehen juostua vaihdosta kentälle loppuhetkillä. Ura suomalaisen jalkapallon kärkikaartissa on kuitenkin kestänyt poikkeuksellisen pitkään ja menestystäkin on tullut. Suomalainen futislehti EOM haastatteli Malista loppukesällä ilmestyneessä numerossaan. AC Oulua ei olisi tällä hetkellä olemassa ilman Juha Malista. Aston Villa Fulham 1 11. Joukkue nousi liigaan syksyllä 2009 ja oli pirteä ilmestys myös seuraavan kesän liigataistoissa raikkaan ja rohkean peli-ilmeensä myötä. Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 21.10. On mielenkiintoista nähdä, pystyykö eräs liiton sitkeimmistä kriitikoista muuttamaan matalikkoon juuttuneen laivan suuntaa. ENSIMMÄINEN MUISTONI Juha Malisesta on syksyltä 1993, kun kotikaupunkini silloinen ykkösseura FC Oulu nousi nuoren paikallisen luotsin johdolla liigaan. Lyhyiden Hakaja Lahti-pestien jälkeen Malinen saapui Rovaniemelle, jossa on tullut hienoa tulosta neljän vuoden ajan erilaisissa olosuhteissa. Ilkka Solanterä MANCHESTER JYRÄÄ LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO. Hänet tunnetaan räväkkänä futispersoonana, jonka uralta löytyy niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Malinen on toiminut liigavalmentajana yli 500 ottelussa, ja tämän ohella 59-vuotias oululaislähtöinen luotsi on valmentanut pääsarjatasolla kazakstanilaista Karagandaa. Manchester City on tällä hetkellä sarjan paras joukkue eikä Burnley-otteluun kannata tuhlata yhtä merkkiä enempää. Swansea Leicester 1 4. 33 20.10.2017 . Kaltevalle pohjalle rakennettu FC Oulu ajautui nopeasti karille, mutta Malisen matka oli jo ennen sitä jatkunut Rauman kautta Turkuun. Uudistajia on toki ennenkin saunottu hiljaisiksi, mutta moni jalkapalloihminen toivoo Malisen jatkavan uudessa pestissään rohkealla tyylillä eteenpäin. Paloa osaamisen kehittämiseen on löytynyt. LAUANTAIN VAKIOKUPONGIN valioliigavarmat löytyvät kohteista 1 ja 4. Kauden 2015 hopea oli upea suoritus. Paluu kotikaupunkiin tapahtui kaudella 2008 edellisenä syksynä liigasta pudonneen AC Oulun peräsimeen. Niiden keskinäinen kohtaaminen joulukuussa on nyt entistäkin kiinnostavampi. Huddersfi eld Manchester U 2 (X) 3
Muutenkin ajatellaan, ettei tällä niin väliä ole, kun vuokralaisille vaan tehdään. kansanuutiset.fi /3791577 Neuvottelut yhä jumissa PAPERITEOLLISUUDESSA sopimuskausi päättyi jo syyskuun lopussa, mutta neuvottelut ovat jumissa. StoraEnson, UPM:n ja Metsä Groupin luottamusmieskokousten viesti oli, että neuvottelupöytään on syytä palata rakentavassa hengessä. . – Se johtuu siitä, että he myyvät työpanoksensa halvemmalla kuin vanhat ammattimiehet, joilla on tosiaan kokemus ja taito. Paano muistutti siitä tosiasiasta, että kaikki maksetaan vuokrissa. Paano taas sanoi, että varsinkin korjaustyömailla on ammattitaidotonta työvoimaa. . JARMO LINTUNEN Paperiliiton ja Metsäteollisuuden neuvottelut ovat jumissa. . Hän tarkensi, että vasemmistoliitolle kohtuus palkankorotuksissa on prosentteja, ei niiden kymmenyksiä. – Meillä vuokralaisilla on se käsitys, että urakoitsijat ja varsinkin aliurakoitsijat ja heidän työntekijänsä luulevat, että kaupunkihan remontit maksaa. Paperiliiton pääluottamusmiehet kävivät viime viikolla neuvottelutilannetta läpi konsernikohtaisissa kokouksissaan. Samaan aikaan palkansaajien ansiot laskivat 0,4 prosenttia edellisen vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna. Paano ja Rakennusliiton Uudenmaan aluejärjestön toimitsija Urho Peltonen miettivät syitä törttöilyyn. Peltosen mielestä laadunvalvonta ei toiminut niin kuin pitäisi. Työmarkkinasyksy kuumenee. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA LEHTIKUVA/TOLGA AKMEN LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. 20 VUOTTA SITTEN. Hyvän talousja tilaustilanteen jatkuminen sekä työrauha pitäisi pääluottamusmiesten mukaan turvata vähintään kaksivuotisilla sopimuksilla. Paperiliiton puheenjohtajasta Petri Vanhalasta tuntuu, että Metsäteollisuus haluaa ajaa paperiduunarit väkisin tilanteeseen, jossa työtaisteluja ei enää voi välttää. Kuvassa Parlamenttitalo Lontoossa. KU:ssa kerrottiin 21.10.1997, että etenkin kaupungin vuokratalojen korjauksissa tehdään sutta. Kuvassa Uotilan juttusilla Hanna Sarkkinen. Kiire rassasi ammattilaisiakin. Tätä mieltä oli myös jutussa haastateltu rakennusmies Tuomo Paano, vuokratalon asukas itsekin. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Työn jälki hirvittää rakentajia Tuomo Paano (vas.) ja Urho Peltonen eivät olleet tyytyväisiä rakentamisen tasoon. 1970-luvulla mestari sanoi, että tärkeintä ei ole miten kauan siihen menee aikaa, kunhan teet sen vain kunnolla. Viraston tarkoituksena on estää väärinkäytöksiä ja helpottaa maiden välistä yhteistyötä. Hän kiinnitti huomiota alan koulutukseen. Peltonen myötäili, että ammattimies tietää arvonsa ja hintapyyntö on sen mukainen. Tänä päivänä mestari tuskin näin sanoo, Paano arveli. Erityisen paljon esimerkkejä liikkui märkätilojen rakennusvirheistä. Korjaustyömaalla lähdettiin kesälomalle ja jätettiin kaikki tavarat levälleen kuin oltaisiin tulossa seuraavana päivänä takaisin. Ammattiyhdistysliikkeelle komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin aloite tuli pienoisena, mutta toivottuna yllätyksenä. kansanuutiset.fi /3791188 Kari Uotilan mukaan palkankorotusten tulee olla prosentteja, ei niiden kymmenyksiä. Lähetettyjä työntekijöitä koskeviin väärinkäytöksiin on tällä erää vaikea puuttua. Metsäteollisuuden esittämä nollatarjous otettiin työntekijöiden Paperiliitossa vastaan loukkauksena. RAKENNUSLIITOSSA HUOLESTUTTIIN alan maineesta, kun puhe rakentamisen huonosta laadusta alkoi levitä. – Kohtuullisia palkankorotuksia tarvitaan palkansaajia kyykyttäneen kikyn tuomien palkanalennusten, työajanpidennysten ja lomarahaleikkausten korvaamiseksi, mutta niitä tarvitaan myöskin kotimaisen ostovoiman turvaamiseksi ja sitä kautta talouskasvun ja työllisyyden paranemisen vauhdittamiseksi, Uotila sanoi. Isossa-Britanniassa sopimukset ovat yrityskohtaisia. EU-tasolla valoa on näkyvissä. – 1970-luvulla mestari sanoi, että tärkeintä ei ole miten kauan siihen menee aikaa, kunhan teet sen vain kunnolla. Silloin vastuukysymykset olisivat selvempiä. WWW.KANSANUUTISET.FI . Kai Hirvasnoro P ( ) ja Urho Peltonen eivät olleet tyytyväisiä Vasemmistoliitto vaati palkankorotuksia EDUSKUNNAN KYSELYTUNNILLA vasemmistoliiton Kari Uotila kiitti pääministeri Juha Sipilää hänen kannanotostaan, että nolla on kohtuuton tarjous metsäteollisuuden neuvotteluissa. kansanuutiset.fi /3792799 Lähetettyjen riisto kuriin EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN yhteisestä työmarkkinavirastosta tulee parlamentin käsittelyyn ennen ensi vuoden loppua. Metsäteollisuus jumiutti oman alansa neuvottelut pääministerinkin mielestä kohtuuttomalla tarjouksella. Tällä tavoin lähtömaan yritys saa urakan hinnan niin alhaiseksi, että se voittaa tarjouskilpailun. Vanhat ikkunat revitään pois ja sitten aletaan ihmetellä, milloin uudet tulevat. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan teollisuuden ja palvelujen liikevaihto kasvaa lähes 10 prosentin vauhtia vuoden takaiseen verrattuna. Lähettävän maan työnantaja voi ilmoittaa maksavansa työntekijän sosiaalimaksut eli eläkeja työttömyysvakuutusmaksut, vaikka todellisuudessa maksuja ei hoideta kuntoon. 34 20.10.2017 . Paano ja Peltonen toivoivat aliurakoinnin poistuvan kokonaan ja pääurakoitsijoiden hoitavan rakentamisen omilla miehillä
Toinen naapurini, joka on työtön, kävi työnhakuinfossa lokakuun alussa. ENSI VIIKOLLA: Kuten eräs ystäväni sanoi, me, jotka elämme Kabulissa, olemme elossa vain sattumalta, kirjoittaa Marzia Gholami. Jostain kummallisesta syystä olen ollut kuitenkin työtön työnhakija lähes kolmen vuoden ajan, jonka olen ollut nykyisessä työässäni. Tarkemmat tiedot verkkosivulta: www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–16.00 puhelin: 09 7596 0200 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat mediakortissa www.kansanuutiset.fi tai ilmoitustrafi ikista. ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2017 S ain TE-keskuksesta lokakuun alussa kirjeen. Tuntemani työttömät ovat saaneet puhelinsoiton, jossa on pikaisesti puhuttu työnhausta. Myös naapurini sai samaan aikaan kutsun infoon. Koko tämän ”työttömyysaikani” olen saanut olla rauhassa työtön työnhakija. Siitä tulee kuitenkin kontrollia, ellei työtä ole tarjolla. Tai jos tilastotieteen ylioppilasta kehotetaan hakemaan kasvatustieteiden tohtorin paikkaa. Sali oli kertoman mukaan täynnä työttömiä. Aloitin työt Kansan Uutisten päätoimittajana vuoden 2015 alussa. Jos häntä ei tavoiteta, työnhaku katkeaa ja oikeus työttömyysturvaan saattaa mennä sen siliän tien. Jos haastatteluista ei ole muuta hyötyä – kuten vahvasti epäilyttää – tilastot kuitenkin kaunistuvat, kun työllistyneet työttömät poistetaan. Hienoa, että työttömistä pidetään huolta. N ämä pari esimerkkiä eivät varmasti ole ainoita. Hän tapasi Suomesta pakkopalautetut Tamimin ja Ali Shahin (kuvassa), jotka kertovat elämänsä horjahtaneen raiteiltaan. Hänkin on ollut lähes kolme vuotta nykyisessä työssään. Olen ollut työtön työnhakija lähes kolme vuotta, koska ”työnhaku on jäänyt roikkumaan”, kuten virkailija toteaa ja lupaa siirtää minut itse työllistyneisiin. Taannehtivasti ei voi ilmoittautua työssä olleeksi, joten rasitan TE-keskuksen tilastotietoja työttömänä. Työministeri Jari Lindström (sin.) ja muut viranomaiset ovat hehkuttanut haastattelujen ja yhteydenpidon merkitystä työttömille. Jatkosta tarkoitus sopia tuon käynnin yhteydessä. M iten tämä on mahdollista. Meitä työssä olevia työttömiä lienee jonkin verran, ja osa meistä on jo varmasti putsattu tilastoista. Hänen mielestään info oli yhtä tyhjän kanssa. Viimeinen sana TYÖSSÄ, MUTTA SILTI TYÖTÖN Sirpa Puhakka Kirjoittaja on Kansan Uutisten päätoimittaja. Tätä ennen olin parin vuoden aikana yhdeksän kuukauden ajan työttömänä, tein pätkätyötä freelancerina sekä kirjoitin apurahalla kirjan. Tilaisuudessa jaettiin lappu, jossa kehotettiin laatimaan verkossa ehdotus työllisyyssuunnitelmaksi kahden päivän kuluessa. Säästö Määräaikais. MARZIA GHOLAMI. Viikolla kolme ensi vuonna otetaan yhteyttä maanantain ja torstain välisenä aikana virkaaikaan. Asiointi TE-palvelujen Oma asiointi -sivuillani vahvistaa tapaamisen sekä työnhaun jatkumisen infopäivään saakka. TE-keskuksen ystävällinen neuvoja kertoo, että kukaan ei ole siirtänyt tietojani työllisten listaan. 35 20.10.2017 Kansan Uutiset viikkolehti PUHELIN 09 759 601 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi PÄÄTOIMITTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 TOIMITUSJOHTAJA Pirjo Virtaintorppa 09 7596 0254 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS avoinna ma–pe 9.00–16.00 Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi viikkolehti@kansanuutiset.fi TILAUKSET JAKELUHÄIRIÖT OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–16.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Verkosta löytyy myös työvoimapoliittinen lausunto, jonka mukaan ”hakija aloittaa uuden työn 1.1.12015 alkaen”. 12 kk 156 € 179 € 6 kk 79 € 91 € 3 kk 40 € 47 € Hinnat sisältävät alv. Työnhakuni päättyi TE-palveluihin soittopäivänä. Aikaisemmin niitä tehtiin 3 500 työttömälle kuukaudessa, nykyisin 30 000 ihmiselle. Minut kutsuttiin tunnin mittaiseen työnhakuinfoon Helsingin Pasilan virastokeskukseen. TE-viranomaiset eivät ole hätyytelleet minua aikaisemmin tämän kolmen vuoden aikana. (10?%). Samassa lapussa ilmoitettiin asiakkuuden ja työnhaun olevan voimassa ensi vuoden tammikuulle. Yhdelle ilmoitettiin, että jos et itse löydä työtä, ei sitä meidänkään kautta löydy. Työnhaku on ollut kuitenkin voimassa vuoden 2013 heinäkuusta lähtien. Viimeksi tällä viikolla Ylen aamu-tv:ssä työja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Tiina Korhonen ja Espoon TE-keskuksen johtaja Jarmo Ukkonen kiittelivät kilvan kasvokkain tapahtuvien haastattelujen ja yhteydenpidon merkitystä. Ukkonen todisti myös työnhakusuunnitelmien määrän lisääntyneen valtavasti
Ti la a n m e rk it se m ä n i k ir ja t. Moni amerikansuomalainen lähti mukaan – eräs heistä oli sekatyömies Richard Lahti, jonka matkakertomus Siperiaan paljastui kirjailijalle vasta isovanhempiensa jäämistöstä. P O ST IM A K SU M A K SE T TU Ki ito s, til aa n Ka ns an U ut is et M ää rä ai ka in en 3 kk /4 7 € Ke st ot ila us , 3 kk /4 € Ke st ot ila us , 6 kk /7 9 € Ke st ot ila us 12 kk /1 56 € N äk öi sle ht i, m ää rä ai ka in en 3 kk /2 5 € N äk öi sle ht i, ke st ot ila us 12 kk /8 7 € N im i O so ite Po st in um er o ja -t oi m ip ai kk a Pu he lin /s äh kö po st i M ak sa ja n ni m i, jo s er i ku in til aa ja O so ite Po st in um er o ja -t oi m ip ai kk a Ti la u sh in n at si s. fi / ti la a ja p a lv e lu. Tu nn us 50 05 07 6 00 00 3 va st au slä he ty s K a n sa n U u ti se t TILAA NYT tilaukset@kansanuutiset.fi, p. 26 € Into 2017 Hinnat sis. Jos tilaat useamman kappaleen samaa kirjaa, lisää määrä rastin jälkeen. Elämää käydään läpi vuosikymmenittäin ja tärkeimpänä aineistona toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta toimivat Tanjan kadun asukkaiden haastattelut. H in n at vo im as sa ko ti m aa ss a. He kokevat sodan toiveikkaan alun, verisen käännekohdan ja paniikinomaisen paon vihollisen tieltä. Maailmanpolitiikka ei asu vain diplomaattien neuvottelupöydissä – sen voi löytää myös pienellä kävelyretkellä. 09 7596 0208 www.kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu TILAAJALAHJANA kätevä silmälasin puhdistusliina avaimenperässä! K a ts o k a ik k i ti la u sv a ih to e h d o t w w w .k a n sa n u u ti se t. pa in et u n le h de n al v 10 % se kä n äk öi sl eh de n al v 24 % . 29 € Into 2017 Kalle Kniivilä Tanjan katu Tanjan katuelämää Pietarissa 1917-2017 Kirja ei kerro eliitin valtataisteluista, vaan siitä, miten vuosisadan mullistukset Venäjällä ovat vaikuttaneet arkielämään. … JA PALJON MUUTA, KATSO: kauppa.kan sanuutiset.fi Tu n n u s 5 5 7 6 3 V A ST A U SL Ä H E T Y S Kansan Uutisten verkkokaupasta ostetuista kirjoista maksetaan arvonlisävero Suomeen. Verkkokauppa Merkitse rasti ruutuun kirjan kohdalle, jonka tilaat. Voit myös tilata puhelimitse 09 759 601 tai sähköpostits e kirjamyynti@ kansanuutis et.fi PO ST IM A K SU M A K SE TT U *N im i *O so it e *P u h el in Sä h kä po st i *T ä h d el lä m er ki ty t ke n tä t ov a t p a ko lli si a HALUAN kaupan päälle pääsylipun Helsingin Kirjamessuille 26.-29.10. Tuija Wetterstrand Punaisten panssarijuna 1918 Punaisten panssarijuna 1918 seuraa sisällissodan tapahtumia panssarijunan miesten silmin. Alle 50 euron tilauksiin lisätään postikulut 2,50?€. Le ik ka a ilm oi tu s ja lä h et ä po st it se . alv:n. 24 € Into 2017 Teivo Teivainen Maailmanpoliittinen kansalliskävely Eloisa kirja on paitsi johdatus Suomen symboleihin ja itsenäisen kansakunnan merkityksiin myös matkaopas Helsinkiin. Vaikka sodan lopputulos tiedetään, kirjan loppuratkaisu on yllättävä. 25 € Into 2017 Pekka Haatanen Siperia kutsuu! Kansainvälisen Kuzbas -siirtokunnan ja sen suomalaisten tarina 1921-1927 Yhdysvaltalaiset vasemmistoaktiivit perustivat Siperiaan kansainvälisen siirtokunnan, AIC Kuzbasin auttaakseen nuorta Neuvosto-Venäjää teollistumaan 1920-luvulla