Talouskuripolitiikalla Suomi ei noussut Talous ei kääntynyt kasvuun menoleikkausten eikä hallituksen läpi runnomien työmarkkinauudistusten ansiosta, taloustieteen professori Matti Tuomala arvioi. s.?2 > Suomi on jo syvällä Naton rakenteissa s.?10 Perussa vaaditaan pakkosteriloinnin uhreille oikeutta s.?14 Luontoa ei kohta saa hyväksikäyttää ilman hyvitystä s.?22 N o 47 K a n n e n k u v a : Ta m p e re e n y li o p is to /J o n n e R e n v a ll Perjantai 23.11.2018 | 3,5 € | 47-003251-1847 www.kansanuutiset.fi Guardian: Orbán löysi mieleisensä pakolaisen s.?8
nusten aikaansaaman kysynnän lisäyksen vetämänä. Professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta on eri mieltä. 2 23.11.2018 P ääministeri Juha Sipilän hallitus hehkuttaa, että Suomen talouden elpyminen pitkästä taantumasta reippaaseen kasvuun johtuu ennen kaikkea sen harjoittamasta työnteon ja yrittämisen kannustimia parantaneesta uudistuspolitiikasta. Tuomala painottaa, että ay-liikkeen pitkin hampain hyväksymää kiky-sopimusta ei tarvittu vientisektorin kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi, vaan se oli hallituksen taitavasti junailema tulonsiirto palkansaajilta omistavalle luokalle. – Suomalaiset yritykset voivat menestyä erottautumalla kilpailijoistaan. Selvittänyt tuloerojen kasvua jo 2000-luvun alussa työryhmässä, joka perinteisten tulokymmenysten lisäksi tarkasteli erikseen rikkaimman prosentin tulokehitystä. Tämän johdosta edes rakennusalan hyvä työllisyyskehitys ei mene nykyhallituksen piikkiin. . – Se, että EU:n johtajat valitsivat pian vuonna 2008 puhjenneen kriisin jälkeen talouden hoitokeinoksi julkisten menojen leikkaamisen, oli kohtalokas virhe, Tuomala toteaa. – Hallituksen toteuttamien koulutusja tutkimusmäärärahojen jättileikkausten kielteiset vaikutukset eivät ole välttämättä vielä nähtävissä. Kiky-kyykytys oli tulonsiirto omistajille Tuomalan mukaan Suomen talous ei pelastunut kuilun reunalta Sipilän hallituksen ay-liikkeeltä kiristämän kilpailukykysopimuksen ansiosta. – Harjoitetun politiikan tulokset, työttömyyden ja julkisen velan kasvu, eivät ole kuitenkaan horjuttaneet suomalaisten päättäjien uskoa siihen, ettei vyönkiristyspolitiikalle ole vaihtoehtoa. – Bruttokansantuotteen nousu ja vientimarkkinoiden veto alkoi jo ennen kiky-sopimuksen voimaantuloa. nanssipolitiikalla. Työllisyysaste ylös työttömiä kiusaamalla. Talous tieteen professori Matti Tuomala katsoo hallituksen pikemminkin hidastaneen talouden elpymistä. Erikoistunut julkiseen talouteen, verotukseen sekä tuloeroihin. Julkisten menojen leikkaaminen tuli kalliiksi Suomen bruttokansantuote nousi vasta tänä vuonna . nanssikriisiä edeltäneelle tasolle. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on laskenut, että noin puolet vaalikauden 110 000 uudesta työ paikasta on hallituksen toimien ansiota. Hänen mukaansa ajatus siitä, että tällaisilla markkinoilla voisi pärjätä palkansaajien työehdoista ja sosiaalisista oikeuksista tinkimällä, ei ole tästä maailmasta. – Professori Pertti Haaparanta tutkijakumppaneineen osoittaa vuonna 2017 julkaistussa valtioneuvoston kanslian tilaamassa raportissa, että suomalaiset vientiyritykset kilpailevat enenevässä määrin monopolistisilla markkinoilla, joilla erottaudutaan tuotteiden ominaisuuksilla kuten laadulla, Tuomala toteaa. Taustalla oli 1993 porvarihallituksen käyttöön ottama verojärjestelmän muutos, jossa pääomatuloja ryhdyttiin verottamaan muita kevyemmin. Miten ihmeessä joskus myöhemmin mahdollisesti voimaan tuleva sopimus työehtojen heikennyksistä olisi saanut vientiteollisuuden tilauskirjat täyttymään. Hänen mukaansa kokonaiskysyntää supistaneet vyönkiristykset jyrkensivät entuudestaan talouden alamäkeä lähes koko Euroopassa, mutta kovimman hinnan niistä joutuivat maksamaan eteläisen Euroopan rahaliittoon kuuluvat maat. – Suomessa talous kuitenkin kääntyi pian vuonna 2009 tapahtuneen tuotannon romahtamisen jälkeen kasvuun Vanhasen toisen hallituksen päättämien veroalenTEKSTI MARKKU VUORIO Eduskunnassa kiisteltiin viimeksi viime viikolla siitä, kenen ansiota parantunut työllisyys on. Tuomalan mukaan talouden pitkään jatkunut seisahtuminen johtui tärkeissä vientimaissa harjoitetun vyönkiristyspolitiikan aiheuttamasta vientikysynnän supistumisesta ja Suomen oman talouspolitiikan epäonnistumisesta. Tuomalan mukaan koulutusja tutkimusinvestoinneista pihistäminen syö kuitenkin pitkällä aikavälillä korkean osaamisen varaan kilpailukykynsä rakentaneen Suomen menestyksen eväitä. Näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa julkisen vallan politiikalla kuten koulutus-, tutkimusja kehitysinvestoinneilla. – Sosiaalietuisuuksien indeksijäädytykset leikkasivat ostovoimaa juuri siltä porukalta, joka käyttää lähes kaikki tulonsa kulutukseen, Tuomala toteaa. – Rakennusalalla työllisyys on kasvanut viime vuosien aikana nopeasti. . Tuomalan mukaan Kataisen hallituksen valtion velkaantumisen lopettamiseksi käynnistämät julkisten menojen leikkaukset ja verojen korotukset tappoivat Vanhasen hallituksen vahinkoelvytyksen esiin polkaiseman orastavan kasvun. Tämä johtuu muun muassa kotimaisen kysynnän supistamisesta. Sipilän hallitus väittää, että Suomen talouden putoaminen Ruotsin ja muiden verrokkimaiden vauhdista ei johtunut suhdannepolitiikan epäonnistumisesta, vaan liian Jatkoa etusivulta >. Hänen mukaansa pienituloisten elinehtojen kurjistamisella kokoon raavitut budjettisäästöt supistivat kotimaista kysyntää, mikä ei edistänyt elpymistä. Matti Tuomala . Sitä ovat ruokkineet edellisen hallituksen päättämät infrastruktuuri-investoinnit. Tuomalan mukaan Suomen kanssa samalla tavalla heikosta vientikysynnästä kärsivässä Ruotsissa talous onnistuttiin kuitenkin pitämään kohtalaisessa kasvussa kotimaista kysyntää lisäävällä elvyttävällä . Tuolloin havaittiin, että suurituloisimman prosentin tulot kääntyivät jyrkkään nousuun jo vuonna 1996. Kansantaloustieteen professori Tampereen yliopistossa. Hänen mukaansa hallituksen toteuttamat julkisten menojen leikkaukset ja työntarjontareformit ovat hidastaneet talouden elpymistä ja heikentäneet pitkän aikavälin kasvunäkymiä
Näiden uudistusten julkilausuttuna tavoitteena on kasvattaa yksityistä sektoria julkisen sektorin kustannuksella. – Valtiovarainministeriön virkamiesjohto on jo vuosia tulkinnut taloustieteellistä tutkimuskirjallisuutta harhaanjohtavasti. Niihin panostaminen ilmaisella lainarahalla olisi maksanut pian itsensä takaisin. Tämä seikka ei ole tullut esille myöskään suomalaisessa sote-keskustelussa. Heidän mukaansa Ruotsin Suomea korkeampi työllisyysaste johtuu vuonna 2006 valtaan nousseen porvarihallituksen toteuttamista niin kutsutuista välttämättömistä rakenteellisista uudistuksista. Tuomalan mukaan kysymykseen, miten valtion harjoittama . Suomi kuuluu toki edelleen maailman hyvinvoivimpien maiden kärkikymmenikköön, mutta se on jäänyt selvästi jälkeen muista Pohjoismaista. Tuomalan mukaan näiden tasa-arvoa ja talouden vakautta parantavien uudistusten rahoittaminen voitaisiin aloittaa kiristämällä varakkaiden omistajien verotusta. Tämä käy ilmi The Boston Consulting Groupin tutkimuksesta. nanssipoliittinen elvytys ei auta. Tuomala huomauttaa, että harjoitettu talouskuripolitiikka on luonut yhteiskuntaan hyvinvointivajeen. Sen lisäksi työttömyysturvan saantiehtoja on tiukennettu ja työttömien valvontaa lisätty. – Reilun parin viime vuosikymmenen aikana tehdyt verouudistukset ovat suosineet kaikkein varakkaimpia omistajia. TAMPEREEN YLIOPISTO/JONNE RENVALL Hallituksen työllisyyspolitiikka perustuu uskomukseen, että jos vain köyhemmän väestönosan etuisuuksia leikataan tarpeeksi, niin he ryntäävät kipin kapin työmarkkinoille kotoa lorvimasta, sivaltaa Matti Tuomala. Tutkimuskirjallisuuden mukaan työttömyyskorvauksen pieneneminen työttömyyden keston pitkittyessä olisi sekä vakuutusturvan että työllistymiskannusteiden osalta huononnus, Tuomala sanoo. Sipilän hallitus väittää, että suomalaisen yhteiskunnan nykyisillä rakenteilla työllisyys ei voi nousta muiden Pohjoismaiden tasolle. Hallituksen tulilinjalla on ollut etenkin ”talousviisaiden” työllisyyden kasvun esteenä pitämä työttömyysvakuutusjärjestelmä. Tuomalan mukaan Sipilän hallituksen Suomen kuntoon panemiseksi kokoon kyhätty uudistusohjelma perustuu pelkkään uskomukseen, jonka mukaan laaja julkinen sektori ja tiukka työmarkkinoiden säätely ovat muodostuneet talouden kasvua jarruttavaksi taakaksi. Pääomatuloverotuksen korjaaminen ei häiritsisi talouden kehitystä. Eriytetty tuloverotus on mahdollistanut heille kevyen pääomatulon verotuksen, jonka seurauksena tuloverotus ei ole enää progressiivista ylimmissä tuloissa. nanssipolitiikka pitäisi virittää nykyisessä suhdannetilanteessa, ei ole yhtä selvää vastausta. Niiden verottamisella vähennettäisiin yhteiskunnallista tuhlausta ja saataisiin varoja hyviin tarkoituksiin.. Nykyjärjestelmä luo näet ansiottomia arvonnousuja. Julkisen sektorin rooli koulutuksessa, terveydenhoidossa ja sosiaalipalveluissa on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeisin pilari. Tuomalan mukaan viime vuosina tehtyjen julkisten menoleikkausten johdosta hyvinvointipalvelujen laatu ja saatavuus on heikentynyt. Julkiset menot ovat kuitenkin paljon muutakin kuin tehokkaan kysynnän takaaja. Sen mukaan ankara verotus ja avokätinen hyvinvointivaltio ovat tehneet sosiaalitukien varassa elämisen liian monille työntekoa houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi. – Suomalaisessa keskustelussa on syystä tai toisesta unohtunut se, että Norjan, Ruotsin ja Tanskan Suomea korkeampi työllisyysaste johtuu paljolti siitä, että julkinen sektori työllistää muissa Pohjoismaissa huomattavasti suuremman osan ihmisistä kuin Suomessa. Hänen mukaansa länsinaapurissa tehdyt työntarjontareformit eivät parantaneet työllisyyttä, vaan ero Suomen ja Ruotsin työllisyysasteiden välillä on pysynyt lähes samana viimeksi kuluneiden reilun kymmenen vuoden aikana. Heidän mukaansa työttömyysvakuutuksen keston lyhentäminen, päivärahan alentaminen ja sanktioiden koventaminen olisi tie parempaan työllisyyteen. Sipilän hallitus on jatkanut edellisen hallituksen aloittamaa budjettileikkausten sarjaa ja pannut käyntiin laajamittaisia julkisten palvelujen tuotannon yksityistämishankkeita. – Ilmastonmuutoksen hillitseminen, ikääntyvä väestö ja julkisten hyvinvointipalvelujen laadun ja saatavuuden parantaminen edellyttävät julkisten investointien lisäämistä. Tuomalan mielestä nykyhallituksen ja sen aseenkantajien antama selitys kertoo enemmän heidän uskomuksistaan kuin Suomen ja Ruotsin työllisyyserojen syistä. – Taantuman aikana olisi kannattanut investoida esimerkiksi koulutukseen ja tutkimukseen ja hyvinvointipalveluihin. Suomessa on kuitenkin edelleen suurtyöttömyys ja osa tuotantokapasiteetista on käyttämättä. – Oikeistopoliitikot ja niin kutsutut talousasiantuntijat ovat jo pitkään hokeneet mantraa, jonka mukaan terveet työpaikat syntyvät yksityiselle sektorille. 3 23.11.2018 anteliaasta sosiaaliturvasta ja työmarkkinoiden jäykistä rakenteista. investointeihin, Tuomala ihmettelee. Hänen mukaansa sen umpeen kuromiseksi pitäisi laatia pitkän aikavälin investointiohjelma. – Hallituksen työllisyyspolitiikka perustuu uskomukseen, että jos vain köyhemmän väestönosan etuisuuksia leikataan tarpeeksi, niin he ryntäävät kipin kapin työmarkkinoille kotoa lorvimasta, Tuomala lataa. – Täystyöllisyyden aikana . Näiden keppikannustamisten jatkeeksi työttömille on vilautettu myös porkkanaa ansiotulojen verotusta alentamalla. Suomi vajoaa hyvinvointivertailuissa Tämän vuosikymmenen aikana Suomessa on leikattu kovalla kädellä koulutuksesta, hyvinvointipalveluista ja sosiaaliturvasta, eli lähes kaikista sellaisista kohteista joihin investoiminen uusimman taloustieteellisen tutkimuksen mukaan parantaa tehokkaimmin kasvun edellytyksiä. Hallitus on valitsemiensa asiantuntijoiden ohjeitten mukaisesti lyhentänyt työttömyysvakuutuksen kestoa ja leikannut päivärahaa. Harjoitetun politiikan tuloksena Suomi on putoamassa hyvinvoivien maiden kovimmasta kärjestä. Kummallisinta heidän ajattelussaan on julkisten investointien karsastaminen, vaikka taloudellinen menestys kehittyneissä maissa on perustunut merkittävässä määrin julkisiin Harjoitetun politiikan tulokset, työttömyyden ja julkisen velan kasvu, eivät ole horjuttaneet päättäjien uskoa siihen, ettei vyönkiristyspolitiikalle ole vaihtoehtoa. Kestävää kasvua julkisesta sektorista Tuomala muistuttaa, että talouskriisin jälkeisinä yleiseurooppalaisen vyönkiristyspolitiikan piinaamina vuosina Suomen taloutta kannattelivat ennen kaikkea pohjoismaiseen malliin kuuluvat niin sanotut talouden automaattiset vakauttajat: – Progressiivinen verotus, työttömyysvakuutus ja muut sosiaalietuusjärjestelmät pitivät yllä ostovoimaa ja estivät talouden romahduksen. Tutkimuksen mukaan ne maat, jotka ovat panostaneet kansalaisten hyvinvointiin, ovat myös toipuneet parhaiten talouskriisistä
. loitua, ellei hanke kaadu sitä ennen perustuslaillisiin ongelmiin. Keskustelu so siaaliturvasta kääntyy hyvin nopeasti siihen, että sosiaaliturva on liian hyvää ja sitä käytetään väärin, vaikka tutkimukset eivät tue kumpaakaan väitettä. Uudistus on monesta syystä välttämätön. Pahimmillaan köyhiä syyllistetään ja kyykytetään. Puolueilla on enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavat sosiaaliturvan mallit ja painotukset. PÄÄKIRJOITUS SOTE-UUDISTUKSEN TEKEMINEN on kestänyt yli kymmenen vuotta. 4 23.11.2018 Sosiaaliturvan uudistukseen liittyy valtavia intohimoja. Ei kansalaisten, uudistusta valmistelevien virkamiesten eikä päättäjien näkökulmasta. Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f Gallupeissa kahden kärki erottuu selvästi. Tällaisessa valmistelussa ja päätöksenteossa ei ole mitään järkeä. . Tiedotusvälineiden tehtävä ei ole valita voittajia vaan kuvata kansalaisille politiikan koko kirjo. VIISASTUTAANKO KOMPUROINNEISTA sote-uudistuksen valmistelussa. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat lisääntyneet Suomessa ja moni tippuu sosiaaliturvalta. Kyse on vahvasti myös arvopohjasta. Vastaava energia olisi voitu käyttää järkevään sote-uudistuksen valmisteluun, jos hallitus olisi tahtonut ottaa opposition mukaan. Sosiaaliturvan uudistuksessa vältettävä sote-uudistuksen karikot JARMO LINTUNEN. PS.. Seuraavan eduskuntakauden suurimpia hankkeita on sosiaaliturvan uudistaminen. SOSIAALITURVAN UUDISTAMISESTA tulee keskeinen vaaliteema. Sipilän hallitus aloitti soteja maakuntauudistuksen valmistelun ikään kuin puhtaalta pöydältä ilman oppositiota. Nykyinen monimutkainen ja byrokraattinen sosiaaliturva on vaikeasti sovitettavissa yhteen muuttuneen työelämän kanssa. Kysymykset rahoituksesta, sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta ja eri mallien paremmuudesta jakavat puolueita. Hallitus teki ison virheen jättämällä opposition valmistelun ulkopuolelle. Punavihreä oppositio on ollut tyytymätön sote-valmisteluun ja etenkin lopputulokseen. Yli puoluerajojen vallitsee yhteisymmärrys, että aika on ajanut nykyisen sosiaaliturvan ohitse. Hallitus koplasi nämä kaksi uudistusta toisiinsa taatakseen keskustalle maakunnat ja kokoomukselle soten valinnanvapauden. Mediassa näkyy jo merkkejä poliittisen keskustelun typistämisestä taas kerran pääministerikilvaksi. sirpa.puhakka@kansanuutiset.. Mahdollisesti hyväksytty sote-uudistus joutuu osin remonttiin hallituksen kokoonpanon muuttuessa kevään eduskuntavaalien jälkeen. Uudistuksesta tulee löytää sellainen yhteisymmärrys, että uudistus etenee seuraavalla eduskuntakaudella. Nykyistä sosiaaliturvajärjestelmää on paikattu, leikattu ja tilkitty eri tavoin. Edelleenkin soteja maakuntauudistuksen kohtalo on vaakalaudalla, ja uudistus saattaa kaatua jopa yksittäisten hallituspuolueiden kansanedustajien haluun pro
– Olemme nähneet, mitä tapahtuu, kun porvarit ovat vallassa. Sen toteutuminen vaatii ensinnäkin sitä, että vasemmistoliitto kutsutaan hallitusneuvotteluihin vaalien jälkeen. Hän lisää, että hallitukseen menon ei pidä olla itsestäänselvyys, mutta sen pitää olla ehdottomasti tavoite. Se tullaan järjestämään kahdessa päivässä sähköisesti. Jussi Virkkunen jussi.virkkunen@kansanuutiset.fi ”Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että vasemmistoliitossa yksittäinen jäsen voi vaikuttaa.” Neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämisestä äänestettiin puoluevaltuustossa. – Tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että vasemmistoliitossa yksittäinen jäsen voi vaikuttaa. Esitys meni läpi ääni 25–21. Päätös asiasta tehtiin puoluevaltuuston kokouksessa marraskuun puolivälissä. Kohonen sai idean aloitteeseensa Saksasta, jossa sosiaalidemokraatit järjestivät jäsenäänestyksen hallitukseen osallistumisesta. Torkkola istuu Tampereen kaupunginvaltuustossa. – Meillä päätöksiä ei tee pieni tilataksiin mahtuva eliitti, vaan jäsenet ovat mukana päättämässä puolueen kaikista tärkeimmistä asioista, joihin hallitukseen osallistuminen eittämättä kuuluu, tiivisti vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson viikonloppuna. Mia Haglund työskentelee tällä hetkellä Pohjoismaisen vihreän vasemmiston pääsihteerinä. Hallituspaikka on ollut vasemmistoliitolle perinteisesti melko kivulias. Jos vasemmistoliiton neuvottelijat pääsevät sopimukseen muiden puolueiden kanssa ja esittävät hallitukseen menoa, tullaan siitä kysymään sen jälkeen jäseniltä. Olli Kohonen uskoo, että tähänkin asiaan jäsenäänestys auttaa. JARNO MELA Olli Kohonen. Samalla äänestys lisää huomattavasti jäsendemokratiaa, Esitys neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä tuli yksittäiseltä jäseneltä. Euroopan kaksi suurinta kysymystä tällä hetkellä ovat ilmastonmuutoksen hillitseminen ja ihmisten vapaan liikkuvuuden mahdollistaminen, Haglund sanoi. – Euroopan unionilla on tulevina vuosina yksi tehtävä ylitse muiden: ilmastonmuutoksen hillitseminen, Torkkola linjasi. Eurovaaliehdokkaita julki Puoluevaltuuston kokouksessa julkistettiin myös ensimmäiset eurovaaliehdokkaat. – Siihen [tiedottamiseen] pitää kiinnittää erityinen huoli. – Solidaarisuus, jakamaton ihmisarvo ja feminismi ovat aina olleet poliittisen toimintani keskiössä. Neuvoa-antavaa jäsenäänestystä ei tulla järjestämään automaattisesti. 23.11.2018 Vasemmistoliitto kysyy hallitukseen menosta kun kaikki jäsenet pääsevät ottamaan kantaa niin puheenjohtajasta kuin mahdollisesta hallitukseen menosta. Vasemmiston pitää olla ehdottomasti tavoittelemassa paikkaa hallituksessa, mieluiten vielä punavihreässä hallituksessa. – Kun on jäsenistön tuki, homma hoidetaan pieteetillä. Jos kenttä on tukenut hallitusohjelmaratkaisuja, silloin voidaan jatkaa. Ajattelin, että minäpä teen tällaisen, ja jos se tarkemmassa tarkastelussa osoittautuu järkeväksi, niin se voi olla puolueen toimintaa huomattavasti kehittävä juttu, Kohonen kertoo. – Oli keskustelua, että puolueiden pitää uudistua nykyaikaan ja löytää uudenlaisia toimintakeinoja. 6 jäsenet tarpeeksi tietoa siitä, mitä neuvotteluissa on sovittu. Europarlamenttivaalit käydään reilu kuukausi eduskuntavaalien jälkeen, sunnuntaina 26. Tiedottamiseen panostusta Puoluevaltuuston kokouksessa herätti jonkin verran huolta äänestyksen tiukka aikataulu. Torkkola on yliopistotutkija ja Tampereen yliopiston pääluotto. Idea jäsenäänestyksestä lähti yhden jäsenen viime lopputalvesta puoluehallitukselle tekemästä aloitteesta. Ei ainakaan voi vedota siihen, että kenttä ei tukisi. Vasemmistoliiton tavoitteena on saada kaksi paikkaa Euroopan parlamentissa. Olen toki oman (Pohjois-Pohjanmaan) piirini puheenjohtaja, mutta tein aloitteen yksittäisenä jäsenenä, kertoo aloitteen tehnyt Olli Kohonen. Hän on yhteiskuntatieteiden tohtori, minkä lisäksi hänellä on sairaanhoitajan tutkinto. Huolena oli, saavatko VASEMMISTOLIITTO OTTAA käyttöön neuvoa-antavan jäsenäänestyksen hallitukseen osallistumisesta. Se pitää hoitaa erityisellä vakavuudella, Kohonen sanoo. Nykyisen europarlamentaarikon Merja Kyllösen lisäksi ehdolle asettuivat Mia Haglund ja Sinikka Torkkola. toukokuuta
Sipilän mukaan uusia toimia on tarkoitus tehdä kotimaassa, mutta ennen kaikkea kansainvälisillä areenoilla ensi kesänä alkavan EU-puheenjohtajuuden aikana. Vaalikentillä puhutaan näistä asioista ja seuraava eduskunta päättää niistä. Kymmenen vuotta kenttätyötä sosiaalija työllisyysasioissa on opettanut paljon, ja se tieto olisi tarpeen eduskunnassa. Tarkoitus on kuunnella sivuston mukaan myös käytännön työssä olevia henkilöitä. Kela voisi myös tarjota tunnistuspalveluita. Vaikka nykyjärjestelmässä on paljon ongelmia, eivät ongelmat katoa minnekään, jos työtön jää edelleen ”kohteeksi, jolle toimenpiteitä tehdään”. KU liikenne on kasvavassa määrin sähköistä ja vaatii maksukortin ja pankkitilin. Meistä jokaisella on “tili” Kelassa. VASEMMISTOLIITON KÄRKITEEMOJA ensi vaalikaudella on työn murros, jonka yhteydessä puolue ehdottaa kokeilua työajan lyhentämisestä joko lyhempänä työpäivänä tai työviikkona. Siksi olen päättänyt lähteä ehdolle eduskuntavaaleissa. Työryhmä perustettiin sen jälkeen, kun eduskuntapuolueiden edustajat olivat tiistaina koolla pääministeri Juha Sipilän kutsusta keskustelemassa asiasta. Kahdessa vuodessa tällä alalla tulee tapahtumaan todella paljon. – Hiilen kaappaamiseen ja varastointiin on teknologia jo olemassa. – Meillä on edellytykset tehdä reformi, joka samanaikaisesti saavuttaisi useita tavoitteita. ”1,5 asteen tavoite edellyttää, että niin Suomen kuin EU:n tavoitteet kiristetään.” LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN LEHTIKUVA. joulukuuta asti. Puolueet ovat tiistain tapaamisen perusteella samaa mieltä suuresta kuvasta ilmastonmuutoksessa. taisiin jatkojalostaa uusiksi tuotteiksi, myös suomalaista. MaksuMaksuliikenne ja tunnistautuminen julkisen sektorin piiriin, ehdottaa professori Markus Jäntti. Todella iso asia on myös työllisyyspalveluiden uudistus, jota ajetaan läpi maakuntauudistuksesta huolimatta. 1990-luvulla työajan lyhentämisestä tehtiin kunnissa kokeiluja työministeriön johdolla. Tämä on vasemmistolle todella iso asia, joten kannattaa olla tarkkana, miten hanke edistyy, sillä edellinen SATA-komitea, joka yritti uudistaa sosiaaliturvaa, kaatui viime metreillä. Tarkoitus on sovitella yhteen työllisyysja sosiaalipalvelut sekä sosiaalietuudet. JÄNTIN mukaan Kela-pankin kehittäminen vapauttaisi meidät pakollisesta yksityisen pankin asiakkuudesta ja se kehittäisi pankkijärjestelmää terveempään suuntaan. – Ilmastopaneeli teki meille konkreettisen listan ja sitä tämä työryhmä rupeaa käymään läpi, Sipilä sanoi. Julkisuudessa vähemmälle huomiolle on jäänyt Sipilän hallituksen Toimi-hanke (viralliselta nimeltään Sosiaaliturva 2030 – Perusturvan uudistaminen), vaikka sen valmistelu on avoimesti valtioneuvoston sivuilla luettavissa. Paavo Arhinmäki eduskunnassa 20.11. Sen sijaan tulisi vahvistaa työnhakijan luottamusta palveluihin, että hän kokisi niiden olevan häntä varten, eikä kiusantekoa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson twiittasi tapaamisen jälkeen puolueen tekevän töitä sen eteen, että yhteinen sitoumus tavoitteiden kiristämiseksi löytyisi. Meillä on yhteinen instituutio, Kansaneläkelaitos, jonka kanssa joka ikinen Suomessa asuva henkilö on useassa eri elämänsä vaiheessa tekemisissä. Perustuslakivaliokunnalle täytyy antaa työrauha. Sekään ei ole saanut palstatilaa etukäteen, vaikka se tulee muuttamaan palvelujärjestelmän täysin markkinavoimien temmellyskentäksi. Viranomaisasiointi on yhä enemmän sähköistä, mikä vaatii sähköisen tunnistautumisen mikä taas edellyttää pankkitunnuksia ja siis pankin asiakkuutta. Kenelle Nergin purkaus oli osoitettu. KU KANSANUUTISET.FI/3991851 TYÖAIKAKOKEILUISSA HYVÄT TULOKSET Anne Huotari Kirjoittaja on on Pohjois-Pohjanmaan sotemaakuntauudistuksen suppean seurantaryhmän jäsen. Työntekijöiden rasitus väheni, työttömät saivat töitä, tuottavuus parani, asiakkaat saivat parempaa palvelua ja palveluja oli saatavilla pitempään. anneh.huotari@gmail.com SOTE JA SOTU VAALIKENTTIEN HOTTIKSET Y ksi merkki siitä, että sote-uudistus kaatuu viime metreillä oli, kun vastuuvalmistelija Päivi Nerg räväytti iltapäivälehdessä uhkauslistansa: mitä tapahtuu, jos pitkään ja sadoilla miljoonilla valmisteltu sote ei menisikään maaliin. Sipilä sanoi, että Suomelle on suuria mahdollisuuksia teknologian puolella hiilidioksidin ja hiilen kaappaamisessa ja jatkojalostuksessa tai varastoinnissa. Luotan siihen, että perustuslakivaliokunta tekee työnsä puheenjohtajansa johdolla asianmukaisella vakavuudella ja puolueettomasti. 7 23.11.2018 Kun takaamme jokaisella lapselle ja nuorelle todellisen mahdollisuuden harrastaa liikuntaa, on kysymys terveydellisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamisesta. Kela voisi kehittää maksupalvelun, joka mahdollistaisi paitsi tulonsiirron myös palkan maksamisen Kela-tilille ja maksukortin, jonka avulla tilillä olevia varoja voisi käyttää tavaroiden ja palveluiden maksamiseksi. Jäämme siis odottamaan. – Pankeille jäisi tietenkin luotot ja muu liiketoiminta, mutta maksuliikenne ja tunnistautuminen, tärkeitä osia yhteiskunnan infrastruktuuria, otettaisiin julkisen sektorin piiriin. Hän sanoi, että on vaikea osallistua yhteiskuntaan jollei ole yksityisen pankin asiakas. Valtioneuvosto tai ministeriö ei saa sitä painostaa tai edes ohjata. Toivottavasti ei perustuslakivaliokunnalle, sillä niin tehdessään virkamies olisi syyllistynyt vallanjako-opin pahaan virheeseen. Erimielisyyttä tulee keinoista. Kesärannassa poliitikkoja vastassa oli kansalaisjärjestöjen mielenilmaus. Todella kaunis ja kannatettava ajatus. Siksi olen päättänyt lähteä ehdolle eduskuntavaaleissa. Puolueet hakevat yhteistä ilmastolinjaa KU YHDEKSÄN eduskuntapuolueen edustajista koostuva työryhmä valmistelee konkreettisia tavoitteita ja toimia, joilla voidaan tehdä enemmän ja nopeammin ilmastopolitiikassa. -seminaarissa, että vasemmisto ja julkinen sektori ottaisivat aloitteen moderniin pankkitoimintaan liittyen. Onneksi hallitus oppi sote-valmistelusta sen, että yli hallituskausien meneviä uudistuksia on järkevää valmistella parlamentaarisesti, siksi Toimi-hankkeella on parlamentaarinen seurantaryhmä. Kovaa vauhtia tulee teknologiaa myös siihen, miten tätä talteen otettua hiilidioksidia voiLi Andersson ja Aino-Kaisa Pekonen osallistuivat pääministerin koolle kutsumaan keskusteluun ilmastonmuutoksesta. Olisi suorannainen katastrofi , jos joku yrittäisi painostaa sen työtä. ”Kela-pankki vapauttaisi yksityispankeista” PROFESSORI Markus Jäntti esitti Kemissä järjestetyssä Onko työväenliike tehtävänsä tehnyt – vieläkö vasemmistolla on annettavaa. Työryhmällä on aikaa 20. Asiasta kertoi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson Talouselämä-lehden haastattelussa
Pitää miettiä, että tarvitsenko keskusteluapua vai onko lähellä joku ihminen. Se oli aika hieno matka itsessä ja ajatuksissa. Omavastuuosuus on 100–300 euroa kuukaudessa. VASEMMISTOLIITTO VAATII sosiaalija terveysministeriöltä selkeää ohjeistusta Kelalle psykoterapian jatkumisen mahdollistamiseksi toimeentulotukiasiakkaille. 3. Pelko, häpeä ja syyllisyys ovat ihmisten vahvoja, aika negatiivisia tunteita. Mä pystyin löytämään nuoren Tarmo Raatikaisen. Raatikainen on taistellut oman masennuksensa kanssa nuoresta lähtien ja samalla tehnyt elämäntyötään mielenterveyskuntoutujien aseman parantamiseksi. Koulua on ohjattu, arvomuutoksen mukaisesti, määrä tietoisesti, markkinaja kilpailukoulun suuntaan. Haluaisinkin, että tämä asia olisi hallitusneuvottelutavoitteena, että Suomeen tehdään antistigmahanke. Raatikaiselle mielenterveystyö on vahva elämäntyö. – Puhu. ”PSYKOTERAPIAA MYÖS TOIMEENTULOTUELLA” JÄRJESTÖN JOULUTERVEHDYS Tervehtikää jäseniänne ja Kansan Uutisten lukijoita vuosittaisella joulutervehdyksellä! Joulunumero ilmestyy 21.12. alv) Varaukset 3.12. – Monesti ajatellaan, että masennuspotilas on mennyttä kauraa ja masennus tekee ihmisestä toimintakyvyttömän. RAATIKAINEN HALUAA seuraavan hallituksen päättävän muiden Pohjoismaiden tapaan valtakunnallisesta hankkeesta, jolla poistetaan mielenterveyden häiriöiden aiheuttamaa yksilön kokemaa stigmaa ja häpeää. Mulla on tuuri, että ei ole tarvinnut lääkitykseen turvautua. HINNAT Tervehdysilmoitus 130 € + alv Nimitervehdys 90 € + alv VARAUKSET 3.12. Siitä selviäminen tuottaa vaikeuksia monelle työssäkäyvällekin, mutta perusturvan varassa elävälle se on mahdottomuus. Julkistamisen osuminen meneillään olevalle mielenterveysviikolle ei ollut sattumaa. Emeritusprofessori Kari Uusikylä, kariuusikyla.com 18.11. En jää enää venailemaan. alv) 2x30 mm / 96 € (sis. Hän toivoo, että työpaikan päiväkahvipöydän äärellä voitaisiin puhua myös masennuksesta. – Jos työpaikan kahvipöydässä sanoo, että olen muuten mielenterveyskuntoutuja, se näkyy ihmisten käyttäytymisessä. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikainen muistuttaa Sinä olet valo -albumillaan rakkauden merkityksestä. Suomessa stigmanvastainen kärkihanke on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan, Raatikainen sanoo. Se on kuitenkin aika arkinen juttu. 9 23.11.2018 On turha ihmetellä miksi oppimis tulokset heikentyvät, miksi pojat ja köyhien kotien lapset tippuvat kelkasta. Tiistaina julkaistiin hänen albuminsa Sinä olet valo. Valoa mielenterveyskuntoutujille MIELENTERVEYDEN keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikainen on myös pop/rock-artisti, pitkän linjan musiikintekijä ja yhteiskuntavaikuttaja. Valittavina kaksi eri tervehdyskokoa: leveys 1 palsta, korkeus 30 mm leveys 2 palstaa, korkeus 30 mm Hinnat 1x30 mm / 51 € (sis. 2. Vaimoni kanssa on läheiset suhteet tässä asiassa, ja tarvittaessa haetaan apua. Sirpa Puhakka sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi Muissa Pohjoismaissa julkisella rahoituksella on jo toteutettu kansallisia ohjelmia häpeäleiman vähentämiseksi. Raatikainen kertoo itse olleensa onnekas, sillä hän on pystynyt työpaikalla puhumaan masennuksestaan. On toki pätkiä, että minäkin olen ollut toimintakyvytön. Yhdessä biisissä palasin 15–16-vuotiaan rakkauden janoon. mennessä: puhelimitse: 09 759 601 sähköpostitse: ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoita varausta tehdessäsi: tervehdyskoko mahdollinen kuvatoive (käytämme erilaisia jouluja talvikuvia) tekstitoive laskutusosoite Hyvää joulua! Toivoo osasto xxxx Iloista joulua! Toivoo osasto xxxx Rauhallista joulua! Toivoo osasto xxxx Ammattiosaston JOULUTERVEHDYS Varaa ammattiosastollesi paikka Kansan Uutisten joulutervehdysten joukossa Valittavina kuvallinen 95x50mm kokoinen tervehdysilmoitus tai nimitervehdys, jossa osaston nimi listattuna ammattiliiton nimen alle. – Se ei ole kovin helppoa, mut ta apua saadaan. Ihminen kaipaa fyysistä rakkautta, mutta enemmän kuitenkin läheisyyttä. Hän on toiminut myös vasemmistoliittolaisena vaikuttajana monissa tehtävissä. RAATIKAINEN MUISTUTTAA, että edelleenkin on vaikea puhua mielenterveysongelmista, vaikka asias ta käydäänkin keskustelua. MENNESSÄ: sähköpostitse ilmoitukset@kansanuutiset.fi puhelimitse 09 759 601 (mallit eivät lopullisessa koossa) 1. Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja Tarmo Raatikainen julkisti albuminsa mielenterveysviikon kunniaksi. – Siellähän käydään kaikki ongelmat läpi leikkauksista lähtien. Puhu. – Muissa Pohjoismaissa julkisella rahoituksella on jo toteutettu menestyksekkäitä kansallisia ohjelmia häpeäleiman vähentämiseksi. Ihmiset kamppailevat näiden kanssa, sanoo Raatikainen. Hän painottaa, että pitää päästä eroon pelosta ja häpeästä, jos sairastaa masennusta. Levyn julkaiseminen on hieno tilaisuus torjua stigmaa. JARNO MELA KU:N ARKISTO. Yhä useampi toimeentulotuen saaja ei enää saa tukea Kelan korvaamien psykoterapiakustannusten omavastuuosuuksiin. Pitää päästä peloista eroon. Nuorelle Raatikaiselle hänellä olisi viesti: ”Älä hätäile, hyvin tää menee!” – Olen sairastanut masennusta parikymppisestä saakka. Raatikainen on varma, että levy on hyvä. Keskustelu tahtoo tyrehtyä, jos puhe tulee terapiasta. Hän haluaa edistää mielenterveyskuntoutujien asemaa: joka sana hänen levyllään on totta, koettua ja elettyä. Paksusuolen ongelmatkaan eivät ole hävettäviä. Hedelmät alkavat kypsyä. – Tiedon lisäksi tarvitaan tarinoita toipumisesta, osallisuudesta ja onnistumisista. Raatikaisen mukaan tärkeitä kohderyhmiä ovat perheet, päiväkodit, koulut, opettajat ja oppilaat, terveydenja sosiaalihuollon toimijat, poliisi ja päättäjät. –?LAULUNI OVAT kokemuksia, ne ovat tunnetiloja. – Olen oppinut tunnistamaan, kun se vanha kaveri tulee rinnalle
Suomalaiset edustavat tätä kokonaislinjaa. Kaikkiaan mukana mukana oli 35 000 sotilasta 30 maasta. Vuodet 2017 ja 2018 ovat olleet merkittäviä EU:n ja Naton strategisen kumppanuuden kehittämisessä. Hän vaati eurooppalaisen armeijan perustamista suojaamaan Eurooppaa Venäjältä, Kiinalta – ja jopa Yhdysvalloilta. Hän sanoo, että turvallistamalla tiettyjä asioita luodaan yhtenäisyyttä. Saksan liittokansleri Angela Merkel puhui EU-parlamentissa (13.11.) ja vaati Euroopalle omaa armeijaa. iktiin Venäjän kanssa. Laki ja järjestys -asiassa turvallisuus on oikeastaan kattokäsite. Suomi on ollut tiukasti mukana eurooppalaisten turvallisuusorganisaatioiden kehittämisessä. Patomäki arvioi, että läheinen Nato-kumppanuus on jäsenyyttä toimivampi ratkaisu molempien osapuolten kannalta. Patomäellä on mielenkiintoinen näkemys EU:ssa heränneestä halusta kehittää turvallisuusja puolustuspoliittista ulottuvuutta. Loka-marraskuun vaihteessa Naton laajaan kaksi viikkoa kestäneeseen Trident Juncture 2018 -sotaharjoitukseen osallistui parituhatta suomalaissotilasta maa-, merija ilmavoimista. Isäntämaasopimus sotilaallisesta alueellisesta yhteistyöstä, infrastruktuurin yhdenmukaistamisesta ja niiden käyttöön luovuttamisesta tehtiin Naton kanssa vuonna 2014. Vastikään Norjassa päättyneen PohjoisAtlantin puolustusliiton Naton historiallisen suuren sotaharjoituksen jälkeen Patomäki ihmettelee Suomen Natoon liittymisprosessin hitautta. Suomi on ollut unionin tasolla erittäin aktiivinen tämän asian tiimoilta. – Oletin, että kun Sauli Niinistöstä tuli presidentti ja kokoomus veti hallitusta, siinä olisi sauma 2015 kieppeillä viedä Suomi Natoon. Edelleenkin tämä tilanne jatkuu, mutta Niinistö on ottanut muodollista jäsenyyttä jarruttavan tasapainottelevan valtiomiesroolin. Silloin ajatuksena on, että Nato tuo turvaa. Miksi Nato on Suomelle tärkeä. – Se on yritys viedä integraatiota eteenpäin tilanteessa jossa Euroopan unioni näyttäisi olevan hajoamassa. Hänen mukaansa ne ajat ovat ohi, jolloin Euroopassa kyettiin luottamaan muiden apuun. Jo se saattaa eskaloida Suomen Nato-jäsenyys alkaa olla sivuseikka, koska Suomi on jo syvällä Natoyhteis työssä, professori Heikki Patomäki arvioi. Ranskan aloitteeseen liittymistä edeltävät merkittävät siirrot tapahtuivat pari vuotta sitten, kun Suomi yhdessä Ruotsin kanssa teki vuonna 2016 aiesopimukset Yhdysvaltain kanssa – ja erikseen Ison-Britannian kanssa – kahdenvälisen puolustusyhteistyön kehittämisestä. Maat olivat ainoat muodollisesti liittoutumattomat harjoituksessa. Marraskuun alussa Suomi liittyi Ranskan vetämään Euroopan interventioaloitteeseen, joka on yksi uusi väylä puolustusyhteistyölle. Tuoreimmat EU-maiden johtajien turvallisuuspoliittiset kannanotot kuultiin viime viikolla. Euroopan turvallisuuskehityksessä tapahtuu Euroopan turvallisuuskehitys on jatkuvassa liikkeessä. Samaan aikaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron esitti ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistotilaisuudessa huolensa Euroopan turvallisuudesta. Hän pitää Nato-yhteistyötä huonona asiana. Silti hän ihmettelee, kuinka lähelle Natoa voi mennä ilman muodollista jäsenyyttä. Hänet tiedetään Naton arvostelijaksi. Patomäki sanoo, että Suomi on edustanut EU:ssa konservatiivisinta oikeistolaista linjaa sekä talouspolitiikassa että turvallisuuspolitiikassa. Joukot toimivat Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa. – Oletan, että Nato-yhteistyön hyödyksi nähdään lähinnä se, että armeijan sisällä ja osassa poliittista eliittiä ainoa uhkakuva on, että joudumme kon. Kuluneelta kuulostava kysymys, miksi Nato on Suomelle tärkeä, saa Patomäen hetkeksi mietteliääksi. Suomen mukanaolo monenja kahdenkeskisissä turvallisuuspoliittisissa sopimuksissa alkoi jo vuonna 1994, kun se teki Naton kanssa sopimuksen rauhankumppanuusyhteistyöstä. Suomen lisäksi Ruotsi on samanlaisessa Nato-suhteessa. 10 23.11.2018 > SUOMI SITOUTUU ILMAN JÄSENYYTTÄ NATOON ” P itää sanoa, että olen yllättynyt, ettei Suomi vielä ole Naton jäsen, sanoo Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki. Tämä on ollut käänne, jota en osannut ennakoida. Kysymys, miksi Nato on Suomelle tärkeä, saa professori Heikki Patomäen mietteliääksi. Oletetaan, että ainoa järkevä skenaario on se, että sota on Venäjää vastaan ja että jos Suomi aikoo siinä sodassa pärjätä, niin sen pitää toimia yhdessä Naton kanssa. TEKSTI JOUKO HURU JOUKO HURU. Suunnilleen saman verran sotilaita osallistui Ruotsista. Toinen ulottuvuus on, että yhtenäistetään turvallisuuspolitiikan puolta. Kokonaisuutena on visio ja logiikka, että on laki ja järjestys sekä vapaat markkinat. Kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhkaillut eurooppalaisia liittolaisiaan, että maa vetäytyy Euroopan puolustamisesta, EU:n johtavat maat ovat tähdentäneet Euroopan oman Yhdysvalloista riippumattoman puolustuspolitiikan kehittämistä. Näitä sopimuksia seurasi liittyminen Ison-Britannian johdolla perustettuun nopean toiminnan JEF-sotilasjoukkoihin (Joint Expeditionary Force). – Osallistuminen Naton harjoituksiin ja ylipäätänsä tällaisten viime vuosien sopimusten tekeminen sitoo Suomea yhä pidemmälle Naton sotilaalliseen toimintaan ilman muodollista jäsenyyttä. – Eurooppalainen oikeisto ajattelee, että tarvitaan rakenteellisia markkinauudistuksia ja tiukkaa talouskuria, joilla viedään politiikkaa edelleen uusliberalistiseen suuntaan
1994 Naton rauhankumppanuuden jäsenyys (PfP). . . DoD and the Finnish MOD). . . . . 2016 Yhdysvaltain ja Suomen aiesopimus kahdenvälisen puolustusyhteistyön jatkamisesta ja kehittämisestä (Statement of Intent between the U.S. 2017 jäsenyys brittijohtoisiin JEF-sotilasjoukkoihin (Joint Expeditionary Force). . 2016 EU:n ja Naton välillä sopimus strategisesta kumppanuudesta (EU-NATO joint declaration 2016). 2014 Naton ja Suomen välinen Isäntämaasopimus (HNS). . 11 23.11.2018 Suomi oli mukana Naton Trident Juncture -harjoituksessa loka-marraskuun vaihteessa. . . . 2014 Naton laajennettujen mahdollisuuksien kumppanuusyhteistyön jäsenyys (Enhanced Opportunities Partner, EOP). LEHTIKUVA/NIDS NATO MULTIMEDIA LIBRARY. Puolustusvoimien mukaan Suomi oli mukana omista lähtökohdista oman puolustuksen kehittämiseksi. 2018 EU:n ja Naton välisen sopimuksen laajentaminen strategisesta kumppanuudesta (EU-NATO joint declaration 2018). 2018 jäsenyys Ranskan johtamaan Euroopan interventioaloitteeseen; EI2-maat jakavat keskenään tiedustelutietoa, suunnittelevat turvallisuusskenaarioita ja kehittävät yhteistä toimintadoktriinia Euroopan turvallisuuskriisien varalta. 2018 EU:n ja Naton sopimus kumppanuudesta sotajoukkojen ja -tarvikkeiden vapaasta kuljettamista EU:n alueella (Military Mobility -hanke, EU-NATO joint declaration). 2016 Saksan ja Suomen aiesopimus kahdenvälisen puolustusyhteistyön kehittämisestä (Framework Agreement with Germany). Suomi liittoutuu . Kuvan tilanteessa hollantilaiselta tukialukselta lähteneet Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärit ovat nousemassa maihin yhdessä hollantilaisten sotilaiden kanssa Norjassa. 2009 EU:n Lissabonin sopimus, artiklat keskinäisestä puolustuksesta (Lisbon Treaty). 2016 Iso-Britannian ja Suomen aiesopimus kahdenvälisen puolustusyhteistyön kehittämisestä (Frame work Agreement with United Kingdom). . . 2017 EU-maiden (23/28) sopimus laajasta puolustusalan pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä (PESCO). 2017 EU:n ja Naton välisen sopimuksen laajentaminen strategisesta kumppanuudesta (EU-NATO joint declaration 2017). 1997 Naton Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston jäsenyys (EAPC). . EI2 synkronoidaan PESCO:n kanssa (European Intervention Initiative, EI2)
Espanjalaissotilaat Pizarro-tankissaan puolustivat lentokenttää lähellä norjalaista Oppdalin kaupunkia. Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä Nokkala arvioi, että merkittävimmät seuraukset Suomelle olisivat todennäköisesti poliittisia ja taloudellisia. NOKKALA ESITTÄÄ, että nykyisen Nato-yhteistyön hyödyt voi pelkistää maan puolustuskyvyn kehittymiseen yhteisten harjoitusten, tiedonvaihdon ja materiaalihankintojen helpottumisen myötä. Se on huono asia, sekä Suomen että Ruotsin kannalta. iktiin Naton puolelle ihan riippumatta siitä, onko Suomi muodollisesti Naton jäsen. Sellainen syö mahdollisesta yhteistyön tuomasta puolustuskykylisästä saatavaa hyötyä. – Todennäköisyys kuitenkin sille, että Suomi joutuisi Venäjän kanssa erilliseen kon. Suomen Hornet-hävittäjiä Örlandin lentotukikohdassa Norjassa. Sen sijaan hän huomauttaa sapekkaasti, että sitä saa, mitä kerjää. KÄKÖSEN MUKAAN aktiivinen Nato-yhteistyö johtaa siihen, että rakennetaan perinteistä viholliskuvaa puolin ja toisin. Suomen poliittisesta tilanteesta ja lännen turvallisuusja puolustuspoliittisissa sopimuksissa mukanaolosta on Patomäen mielestä Venäjällä suhteellisen selkeä kuva. Arto Nokkala sanoo, ettei Venäjän käsityksistä voi olla kovin varmaa tietoa ja aikeet saattavat muuttua nopeastikin. Yhdysvaltalaislentäjät ohjastivat C-130-rahtikonetta Örlandin lentotukikohdasta lähteneellä lennnolla. Patomäki arvioi, että jos oikeasti syttyisi sota, niin asetelma olisi aika epäsymmetrinen. Jyrki Käkönen sanoo Suomen aktiivisesta Natoyhteistyöstä olevan vaikea kuvitella muuta kuin että viholliseksi nähdään Venäjä. > Naton kanssa Venäjän uhkan vuoksi TURVALLISUUSPOLITIIKAN ASIANTUNTIJOIDEN vastaukset kiertokyselyyn kertovat, että Suomi on Naton kanssa yhteistoiminnassa Venäjän uhkan vuoksi. Nato-jäsenyyden myötä Aaltolan mukaan tilanne muuttuisi: – Suomi ottaisi silloin vastuulleen laajemman kollektiivisen roolin Venäjän naapurustossa ja Suomi joutuisi vastatoimenpiteiden kohteeksi. iktiin, on melkein olematon. – Suomen kannalta pahin mahdollinen seuraus on se, että varustautuessaan mahdolliseen kon. – Kyllähän Venäjä tämän hyvin tietää. Saksalaisia sotilaita Trident Juncture 2018 -harjoituksessa Norjan Trondheimissa. MIKA AALTOLA arvioi, ettei Suomeen kohdistu Venäjältä suoraa sotilaallista uhkaa. – Infrastruktuurin yhdenmukaistamiset ja sopimusjärjestelyt, mitä jo on, niin ne käytännössä sitovat Suomen hyvin pitkälle Naton toimintaan. – Luulen, että Venäjälle on ainakin tähän asti ollut myös etua siitä, että se on ainakin jossain mielessä voinut ikään kuin pitää Suomea liittoutumattomana maana. Siinä käsitykset poikkeavat, miten Nato-yhteistyö edistää Suomen turvallisuutta ja miten Venäjä suhtautuu syvenevään Nato-kumppanuuteen. Jyrki Käkönen: Tampereen yliopiston ja Tallinnan yliopiston kansainvälisen politiikan professori, emeritus. Nato käyttää yli kymmenen kertaa enemmän varoja varustautumiseen kuin Venäjä. Asiantuntijat . – Yhteistyö Venäjän kanssa saattaisi vaikeutua. Turvallisuudessa ja taloudessa Suomi edustaa konservatiivista linjaa EU:ssa. Mika Aaltola: Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja, Tallinnan yliopiston kansainvälisen politiikan professori. Nato-jäsenyys on jo sivuseikka Suomen Nato-jäsenyys alkaa olla Patomäen mielestä tavallaan sivuseikka, koska Suomi on tosiasiassa syvällä Nato-yhteistyössä ja kaikki tähtää jo nyt yhdessä toimimiseen. . Siinä mielessä ne jäänteet Suomen puolueettomuudesta ovat myös Venäjän intressissä. – Pidän kuitenkin todennäköisenä, että Venäjä tekee eron Suomen nykyisen Nato-politiikan ja mahdollisen jäsenyyden välillä. Everstiluutnantti Sami Joukas Lapin lennostosta johti harjoitukseen osallistunutta osastoa. Ja Baltian maiden tapauksessakin se on erittäin häviävän pieni. iktia. iktin eskaloituessa Suomi voi hyvin joutua mukaan kon. – Ollessaan mukana Naton harjoituksissa Venäjän lähi alueilla myös Suomi viestittää, että virallisista puheista huolimatta Suomen mahdollisena uhkana nähdään Venäjä. Käkönen suhtautuu skeptisesti Nato-yhteistyön mahdollisiin hyötyihin. Käkönen ei halua vastata kysymykseen, kohdistuuko Suomeen Nato-yhteistyön vuoksi sotilaallista uhkaa Venäjän taholta. Patomäen mukaan Suomen ja Naton suhteessa sekä Pohjolan turvallisuustilanteessa ollaan ajauduttu sellaiseen pattitilanteeseen, josta ei voi edetä mihinkään suuntaan, elleivät jotkin olosuhteet radikaalisti muutu. Mahdollisen kon. – Haitta on siinä, miten Naton toimintaa ja Natoa luetaan Venäjällä. iktiin Naton rinnalla Venäjä valmistelee sotilaallisia toimia myös Suomea vastaan. Niitä kulisseja pidetään yllä, vaikka Venäjällä on varmaan aika realistinen analyysi taustalla siitä, mikä on Suomen tilanne. Hän kuitenkin sanoo, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen yhteiskuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon. Se on tarjonnut joitakin neuvottelun ja diplomatian mahdollisuuksia. Hänen mukaansa hyöty on lähinnä sitä, että puolustusvoimat saavat laajaa kokemusta kansainvälisestä sotilaallisesta yhteistoiminnasta. Riippuen lännen ja idän välisistä muista suhteista Venäjä saattaisi kohdistaa Suomeen vihamielistä vaikuttamista, toimia, joista kuitenkin olisi vielä pitkä matka avoimeen sotilaalliseen uhkaamiseen tai edes sotilaalliseen painostamiseen. Suomen ilmavoimien F/A-18 lensi Trident Juncture 2018 -harjoituksen esittely tilaisuudessa Rovaniemellä. . Arto Nokkala: Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti, everstiluutnantti evp. 12 23.11.2018 kon. Minusta se ei ole järkevää toimintaa eikä meidän tai kokonaisuuden etujen mukaista. Niitä voisivat olla joukkojen siirrot Suomen lähialueille ja suorempi hybridivaikuttaminen ja häirintä. – Haitat puolestaan liittyvät siihen riskiin, että vakaus Pohjolassa ei paranekaan vaan heikkenee. LEHTIKUVA/JOUNI LAAKSOMIES LEHTIKUVA/JONATHAN NACKSTRAND LEHTIKUVA/NIILO SIMOJOKI LEHTIKUVA/JONATHAN NACKSTRAND LEHTIKUVA/NIILO SIMOJOKI LEHTIKUVA/JONATHAN NACKSTRAND
13 23.11.2018 Tervehtikää ystäviänne, työtovereitanne tai vaikkapa Kansan Uutisten lukijoita jouluisella tervehdyksellä! Tervehdykset julkaistaan joulunumerossamme 22.12. mennessä: Tilinumero: FI42 2100 1800 0395 24 Saaja: Kansan Uutiset Oy Viite: 33501 HENKILÖTERVEHDYS JOULULEHTEEN Paikkakunta/ järjestö/ yhdistys J okainen adressi on ainutkertainen kappale Onnitteluja surunvalitteluadressit www.sirolansaatio.fi Yrjö Sirolan Säätiö Lintulahdenkatu 10 00500 Helsinki p. Hinta 5€ opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 3 € Tervehdyksien oltava perillä 3.12. Nimet voitte kerätä allaoleville riveille tai esimerkiksi ruutupaperille. Varaa oma ilmoitustilasi: p. 040 167 7700 toimisto@sirolansaatio.fi Tämäkin ilmoitustila huomattiin. 09 7596 0240 ilmoitukset@ kansanuutiset.fi. Tervehdykset tilitetään 20.12. mennessä: sähköpostitse: ilmoitukset@kansanuutiset.fi postitse: Kansan Uutiset Oy PL 64 00501 Helsinki puhelimitse: 09 759 601 Ilmoittakaa varausta tehdessänne paikkakunta/ järjestö/ yhdistys, jota tervehtijät edustavat. Vaihtoehtoisesti voitte olla yhteydessä meihin, niin lähetämme lomakkeen kirjeitse/ sähköpostitse
– Isäni aikaisen lisääntymisterveysohjelman tarkoituksena oli voimaannuttaa naisia ja antaa heidän itse päättää, montako lasta he haluavat, Keiko kertoi medioille. Järjestöjen ja Perun kongressin keräämien todistajalausuntojen mukaan naisia huijattiin tulemaan terveysasemille. Vigo on tähän mennessä ainoa perulaisnainen, jolle valtio on virallisesti maksanut 2 500 dollarin vahingonkorvauksen. Lima Länsimaisilla varoilla rahoitettiin perulaisten naisten pakkosterilointeja 1990-luvulla. Potilaan täytyy antaa tietoon perustuva suostumus: ihmisen täytyy varmasti ymmärtää, mistä operaatiossa on kyse. Nyt selvitetään, kuinka moni suostui operaatioon vapaasta tahdostaan. Rikossyytteiden käsittely ei ole edennyt oikeusasteissa vuosikymmeniin, vaikka ihmisoikeusjärjestöt toivat asian julki jo 1990-luvulla. Isä-Fujimorin tytär Keiko ja poika Kenji toimivat politiikassa näkyvästi. Marraskuussa nostettiin niistä syyte entistä presidenttiä Alberto Fujimoria vastaan. 14 23.11.2018 Entinen presidentti syytteeseen Perun pakkosteriloinneista N aisista koostuva mielenosoittajaryhmä marssii Liman kaduilla ja huutaa: ”Meidän äitejämme ette saaneet steriloitua.” Naiset ovat värjänneet hameensa ja säärensä keinoverellä. Ihmisoikeusjärjestöjen mediakampanjat osaltaan vaikuttivat siihen, että Fujimori hävisi vaalit. Eri arvioiden mukaan jopa 300 000 ihmistä steriloitiin vuosina 1996–2000, ja valtaosa heistä oli naisia. Sterilointi on luotettava ehkäisymenetelmä, jota tavallisesti ehdotetaan naisille, joilla jo on lapsia. Syy on poliittisen tahdon puuttuminen. #Metoo-kampanja on tuonut julkisuutta naisjärjestöjen vaatimuksille. Pakkosteriloinnit nousivat toden teolla julkiseen keskusteluun vuoden 2011 presidentinvaaleissa. Heitä myös uhkailtiin sakoilla tai lahjottiin lupaamalla ruokaa tai lääkkeitä. Perheille uskoteltiin, että naisten on tultava rutiinitarkastukseen. Perun parlamentti ja naisjärjestöt ovat keränneet tähän mennessä todistajanlausunnot yli 2 000 naiselta, jotka kertovat joutuneensa kirurgiseen sterilisaatioon vastoin suostumustaan. Naisjärjestöt muistuttavat pakkosteriloinneista, jotka tehtiin itsevaltaisen oikeistopresidentin Alberto Fujimorin hallintokaudella. Naiset huijattiin operaatioon ”Halusin lisää lapsia, mutta päätös tehtiin puolestani ja minulta lupaa kysymättä”, vastoin tahtoaan steriloitu Victoria Vigo kertoi BBC:n haastattelussa. Tuolloin vastakkain olivat vasemmistokoalition Ollanta Humala ja Keiko Fujimori. – Aloin tapahtuneen jälkeen ajaa oikeuksiani, mutta pian minulle valkeni, että kyse ei ollutkaan yksittäistapauksesta, vaan valtiollisesta politiikasta, asiaansa vuosikymmeniä ajanut Vigo kertasi tuntemuksiaan BBC:lle. Suurin osa pakkosteriloiduista ihmisistä oli köyhiä, vuoristossa ja maaseudulla asuvia naisia, jotka kuuluvat maan alkuperäisväestöön. Hänen mukaansa virheissä oli kyse ”yksittäisten lääkärien ylilyönneistä”. Operaatio tehtiin synnytyssairaalassa hätäsektion yhteydessä eikä siitä kerrottu hänelle etukäteen. Alberto Fujimorin politiikkaa jatkavilla puolueilla on vahva jalansija maan politiikassa. Perussakin ”ehkäisykampanjan” piti perustua vapaaehtoisuuteen, mutta se muuttui systemaattiseksi vainoksi. Teksti ja kuvat Kukka-Maria Ahokas Oikeuslaitosta vaaditaan tutkimaan pakkosteriloinnit. Fujimori hallitsi Perua itsevaltaisesti.. Maaseudulla asuvien ihmisten koulutustaso oli matala eivätkä alkuperäiskielten puhujat välttämättä ymmärtäneet espanjaa kunnolla. Potilaat saatettiin painostaa allekirjoittamaan tahdonilmaisuasiakirja ilman, että he ymmärsivät sen sisältöä
Perun silloinen presidentti Pedro Pablo Kuczynski armahti 80-vuotiaan Fujimorin osana poliittisia lehmänkauppoja. He huutavat omien sanojensa mukaan niin kovaa, että viesti kuuluu oikeuspalatsille saakka. Nyt oikeuslaitos on osoittanut ryhdistäytymisen merkkejä, Demus-kansalaisjärjestön toiminnanjohtaja Maria Ysabel Cedano García kertoo. Väestönkasvun hillitseminen oli kiinteä osa tätä politiikkaa. Hänen siunauksellaan Perussa toimi kuolemanpartioita, jotka kiduttivat ja teloittivat ihmisiä, kun hallitus taisteli Loistavaa polkua vastaan. – Steriloituja naisia pilkattiin eikä heidän vaatimuksiaan kuultu vuosikymmeniin. Rekisteröidyille henkilöille annetaan ilmaista oikeusapua sekä ilmaisia terveydenhoitopalveluita. ikti. Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat, että Perun pakkosteriloinneissa oli kyse alkuperäiskansoihin ja naisiin kohdistuvasta rakenteellisesta syrjinnästä yhteiskunnassa. Se oli ensimmäinen askel, Cedano sanoo. Korruption vaivaama oikeuslaitos on jättänyt asian tähän saakka käsittelemättä. Ihmisoikeusloukkaukset ja talouskuri Alberto Fujimori on Perussa kiistelty hahmo, jolla on sekä kannattajansa että vastustajansa. Kansainväliset organisaatiot ovat perustelleet köyhän etelän väestönkasvun rajoittamista milloin ympäristösyillä, milloin talouden näkökulmasta. Ainakin se on rikos ihmisyyttä vastaan, koska kyse oli valtiollisesta politiikasta, järjestöt lausuvat. aatio ja Loistavan polun aloittama aseellinen kon. Teesin täytäntöönpano muistutti kuitenkin modernia eugeniikkaa. Kongressin raportin mukaan 18 naista kuoli jälkikomplikaatioihin, moni vammautui loppuiäkseen. Oikeuslaitos terästäytyy – Alas machismo, pian se kaatuu, kohta se kaatuu, kuuluu hameisiin pukeutuneiden Demus-kansalaisjärjestön naisten iskulause, kun he toteuttavat mediaperformanssiaan Liman naisten marssilla. Myös Amerikan valtioiden ihmisoikeustuomioistuin on nuhdellut Perua haluttomuudesta asian selvittämisessä. Terveysministeriö määräsi kansalliset sterilisaatiokiintiöt, joita piti noudattaa. Peru osallistui vuonna 1994 Kairossa pidettyyn YK:n väestökonferenssiin, jossa esitettiin, että syntyvyyden rajoittaminen parantaa talouskasvua ja vähentää köyhyyttä. Rasistinen väestöpolitiikka Perun pakkosterilointeja tutkineen Jelke Boestenin mukaan maailman köyhimpiä vastaan suunnatut väestönrajoitusohjelmat eivät ole pelkästään Perun ilmiö. Fujimori istui viime vuoden joulukuuhun saakka 25 vuoden vankeustuomiotaan, jonka hän sai osallisuudestaan joukkomurhiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Tytär Keiko Fujimori puolestaan on tutkintavankeudessa odottamassa korruptio-oikeudenkäyntiä. Pakkosterilisaatio oli rakenteellista syrjintää. Myös sterilisointeja suorittaneet lääkärit ja sairaanhoitajat olivat pattitilanteessa, sillä heitä painostettiin kiintiöiden noudattamiseen potkujen uhalla. Tärkeintä on kuitenkin, että rankaisemattomuuden kulttuuri muuttuu. Nyt asia on muuttumassa. Parhaiten Fujimori tunnetaan uusliberaalista talouskuriohjelmastaan, joka sai lempinimen ”Fujishock”. Se on rikos ihmisyyttä vastaan, eikä se saa jäädä rankaisematta. aation, mutta iski kipeästi köyhempiin yhteiskuntaluokkiin. #Metoo-liike ja Latinalaisen Amerikan omat feministiset kampanjat ovat kuitenkin pitäneet yllä julkista keskustelua. Perun ihmisoikeusasiamiehen raportin mukaan heille myös maksettiin provisiota suoritetuista toimenpiteistä. – Köyhyyden vähentämisen verukkeella näiden naisten ruumiiseen kajottiin. Onnistuimme myötävaikuttamaan siihen, että maahan perustettiin rekisteri, johon kaikki pakkosterilointien uhreiksi joutuneet listattiin. Korkein oikeus kuitenkin perui armahduksen ja Fujimori on parhaillaan pidätettynä. Japanilaistaustaisten Fujimorien poliittinen dynastia sai alkunsa vuonna 1990. 15 23.11.2018 Kirurgiset operaatiot suoritettiin usein puutteellisesti. Suuri osa valtion omaisuudesta yksityistettiin pilkkahinnalla ja tärkeät talouden sektorit vapautettiin ulkomaisille investoinneille. Naisiin kohdistuva väkivalta on yhteiskunnallinen ongelma, ja rankaisemattomuus on ollut maan tapa. Myös Fujimorin perhesuunnitteluohjelmaa rahoitettiin ulkomaisella rahalla: pääosa rahoituksesta tuli Yhdysvaltojen kehitysyhteistyöjärjestö Usaidilta ja YK:n väestörahasto UNFPA:lta. Myös naisjärjestöt tukivat näkemystä tuolloin. Heti kautensa alussa Fujimori toteutti vallankaappauksen ja hallitsi maata itsevaltaisesti seuraavat kymmenen vuotta. Maria Ysabel Cedanon (kuvassa megafonin kanssa) johtama Demus-järjestö tukee pakkosterilointien uhreja.. Sterilisoitujen naisten oikeusprosessit ovat kestäneet vuosikymmeniä tai ne on kaikessa hiljaisuudessa arkistoitu. Vaadimme heille korvauksia ja kuntoutusta. Sterilisaatio-ohjelmaa ei keskitetty Perun runsasväkiselle rannikkoseudulle, jolla asui valkoisia ja mestitsejä, vaan harvaan asuttuun viidakkoon ja vuoristoseuduille, joilla asuu alkuperäiskansoja. Alberto Fujimori valittiin demokraattisissa vaaleissa presidentiksi, kun Peru oli kaaoksessa. Maata runtelivat hyperin. Nyt Perussa pohditaan, voidaanko valtion sterilisaatio-ohjelmaa kutsua kansanmurhaksi. Tähän mennessä on epäselvää, milloin ulkomaiset rahoittajat saivat tietää, mitä niiden rahoilla tehtiin. Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n linjauksia noudattanut ohjelma lopetti hyperin
16 23.11.2018
3 VÄESTÖENNUSTE tarkoittaa ensi kevään vaalien osalta sitä, että jonkinlainen velkakello, ehkä kestävyysvajekello tällä kertaa, tikittää keskustelujen taustalla. . Viime vaalien alla elvytys oli kielletty aihe. Sitä kauemmas kuukausittaiset syntyvyystilastot eivät ulotu. Ensi keväänä on kiellettyä sanoa, että nyt kun talous kasvaa, niin meillä on varaa… Ainakin eläkelaskelmat menevät uusiksi. Sen kyseenalaistajat saavat häpeärangaistuksen. Medialle VM:n laskelma on jumalallinen ilmoitus. Se on 2?000 vauvaa vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan ja pienin luku sitten vuoden 1900. 2 MAAPALLON ekologisen tasapainon kannalta on vain hyvä, että suomalaiset vähenevät. Suomi ukkoutuu ja akkautuu. Tilastokeskuksen viikko sitten julkaisema väestöennuste vahvisti kehityksen suunnan: Suomen väkiluku kääntyy laskuun vuonna 2035 ja 2050-luvulla se on nykyistä pienempi Nyt meitä on 5,5 miljoonaa. Vaalien alla valtiovarainministeriö julkaisee taas talouspoliittisen puheenvuoron, jolla pyritään – ja myös onnistutaan – laittamaan raamit sille, mitä poliitikot saavat ensi kaudelle luvata. Alle 15-vuotiaiden määrässä ollaan putoamassa 1870-luvun tasolle. Euroopan keskuspankin elvytys kuitenkin nosti Suomen. Liian vähän ihmisiä on työssä verrattuna niihin, jotka eivät ole. Me kulutamme kolmessa kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää vuodeksi. Hyvinvointivaltion rahoituksen kannalta väestökehitys on kuitenkin myrkkyä. AJANKUVA KUVA MARJA AIRIO / LEHTIKUVA TEKSTI KAI HIRVASNORO. Niin monta lasta Suomessa syntyi tammi–syyskuussa. 17 23.11.2018 Vauvakato heijastuu vaaleihin 1 36?176. Aluksi huoltosuhteen heikkeneminen väestöennusteen mukaan hidastuu, mutta myöhemmin se muuttuu vielä huonommaksi
Yksi kovimmista oli Gösta Serlachius, jonka mukaan mitään kompromisseja ei tule koskaan tehdä. Ilman mitään tutkintaa ammuttiin tehtaan työväkeä joukoittain, eikä vain työväkeä, vaan heidän vaimojaan ja lapsiaan. Se koostui tehtaiden ammattimiehistä ja ammattiyhdistysliikkeen aktiiveista ja pyrki välttämään verenvuodatusta. SEPPO AALTO: Kapina tehtaalla. Heidän joukossaan oli ”punainen kauppaneuvos” Björkenheim, jota vielä hänen kuolemansa jälkeenkin valkoiset syyttivät punikiksi. 18 23.11.2018 jan joukot, vaan paikalliset Kymintehtaan toimihenkilöt ja heidän paikalliset tukijansa. . 359 sivua. Valkoisten terrori taas kohdistui laajaan ihmisjoukkoon ja usein siihen liittyi henkilökohtainen kosto. Jos työntekijä joutui erotetuksi, hän menetti asuntonsa, sairaanhoidon ja hänen lapsiensa koulunkäynti loppui siihen. Koskaan aiemmin tai myöhemmin Pohjois-Kymenlaaksossa ei ole eletty yhtä mustaa kuukautta. Muiden työnantajien lepsuksi haukkuman Gösta Björkenheimin sovitteleva suhtautuminen piti tehtaat ja tehdaskylät yhteiskunnallisesti rauhallisina maaliskuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Lokakuussa astuttiin Kymintehtailla pitkä askel kohti sisällissotaa, kun perustettiin Työväen järjestyskaarti ja toisaalla porvarillinen suojeluskunta. Punakaartilaisia Kouvolan vankileirillä toukokuussa 1918. Kouvolan veripelto Valkoiset marssivat 3. Valkoiset teloittivat tehdaskylissä ja Kouvolassa 380–400 miestä ja naista toukokuun 1918 aikana. Toimihenkilöt olivat herrasväkeä, jota loukkasi syvästi, jos heitä pidettiin tasa-arvoisina työväestön kanssa. Kirjassa selostetaan, niin tarkasti kuin mahdollista on, jokainen punaisten uhri ja teloitukseen syyllinen. veripellosta löytyi 60 ruumista. Uhreista osa oli tehtaan toimihenkilöitä. Tehtaiden punaiset eivät yleensä halunneet osallistua veritekoihin, vaan useimmat niistä olivat kotkalaisten tai helsinkiläisten ”lentävien” suorittamia. Verenhimoisimpia eivät suinkaan olleet valkoisen armeiMoni nykyisen Suur-Kouvolan asukas voi löytää esivanhempansa joko uhrien tai teloittajien joukosta. KIRJA Kauhujen kuukaudet Kuusankoskella N äitä vähän tai väärin tunnettuja tapahtumia valottaa dosentti Seppo Aallon realistisuudessaan järkyttävä kirja Kapina tehtaalla – Kuusankoski 1918. Punakaartilaisista osa pakeni, mutta suurin osa palasi koteihinsa ja sitä he saivat katua. Kymiyhtiön väkimäärä oli vuonna 1915 peräti 3 383 henkilöä, joista 184 insinööriä, työnjohtajaa ja konttoriväkeä. Kova kosto Valkoisten kosto oli kova. Kouvolan ns. Luokkaero työväestön ja toimihenkilöiden välillä oli suuri. Järjestystä piti yllä yhteisesti perustettu miliisi. Sieltä moni nykyisen Suur-Kouvolan asukas voi löytää esivanhempansa joko uhrien tai teloittajien joukosta. Siltala 2018. Kymintehtaiden rykmenttiin kuului parhaimmillaan yli 1 500 miestä ja Kymen naiskaartiin 200 henkeä. Kymijoen suurimman kosken Kuuskosken partaalle sekä Voikkaalle syntyi parissa vuosikymmenessä tehdasyhdyskuntia, jotka poikkesivat kaupunkimaisuudessaan alueen muusta kuvasta. Vangittuja punaisia pakotettiin pesemään niitä. Pohjois-Kymenlaaksossa Kuusankosken eli nykyisen Kouvolan alueella elettiin keväällä 1918 verisiä aikoja. Heistäkin osa vapautettiin. Risto Korhonen Kova oli tehtaalaisten kohtalo. Sisällissodan alettua valta alueella ja tehtailla oli täysin punakaartilla. Euroopan suurin paperitehdasyhdyskunta joutui kokemaan luokkasodan todellisuuden kovimman kautta. Työntekijöiden lapset olivatkin paremmin koulutettuja kuin maaseudulta tulleet isänsä. Tämä huhu elää vielä tänäkin päivänä. Punaiset surmasivat Kouvolassa 125 ihmistä, joten valkoinen kosto oli moninkertainen. Kirjan kuvitusta. Sen vastapainona oli pelko. Kymiyhtiö hallitsi paitsi tehdasta myös ympäristön pitäjiä yksinvaltiaan tavoin. KANSAN ARKISTO. Kouvolassa ryhdyttiin tutkimaan punaisten tekemiä murhia. Työväestö heräsi Vuoden 1905 suurlakko herätti työntekijät tajuamaan voimansa. Venäjällä keisari vapisi ja Kymiyhtiön herrat alkoivat suhtautua sovinnollisemmin työväestöönsä. Aallon mukaan punainen terrori Kymenlaaksossa oli punakaartin johdon järjestämää, valikoivaa, paikallista, osin sattumanvaraista, mutta siitä puuttui kuitenkin summittaisuus. toukokuuta Kuusankoskelle. Kirjassa ammutut ja ampujat on nimetty. Koska ne olivat maanneet haudoissa parin kuukautta, sai alkunsa huhu, että uhreja olisi julmasti kidutettu. Toisaalta se myös antoi työväelleen asuntoja, perusti lääkintähuollon ja kouluja. Vielä myöhemmin kesän aikana vankileireillä ammuttiin tai menehtyi tauteihin ja nälkään suuri joukko kymiläisiä. Paperityönantajat kuitenkin tiivistivät yhteistyötään ja valmistautuivat murskaaman tulevat lakot joukkoirtisanomisten ja työsulkujen voimalla. Pula-aikana tehdas toimitti elintarvikkeita omilta maatiloiltaan. Kosto alkoi. Ammutuksi joutuivat lähinnä vain ne, jotka rikkoivat ra toja estääkseen punakaartin huollon tai joiden hallusta löydettiin aseita. Kuusankoski 1918
| Alle 50 euron tilauksiin lisätään postikulut 2,50?€. Tietojani ei saa käyttää Kansan Uutisten markkinointiin. s.?2 > Hävittäji ä hankitta essa ei hintaa kysellä s.?10 Ukraina lainen ex-sotila s hakee turvapai kkaa s.?14 Manzan a-yhtyee n Piritta Lumous tekee eikä meinaa s.?22 N o 29 K a n n e n k u v a: E m m a G rö n q v is t Perjantai 20.7.2018 | 3,5 € | 29-0032511829 www.kans anuutiset.f i Guardian: Francon ajan uhreja aletaan selvittää s.?8 Kun yö saap ui Ven ezu elaa n Köy hän ven ezu elal aise n tule vais uus siin tää mus tana kuin raak aölj y, eikä uutt a Chá vezi a ole näk öpii riss ä. Jatko kausi on hauss a, mutta siihen hän tarvits ee tukea . Markus Leikola Sakean veren vuosi Vuosi 1918 leikkaa kodit ja kansakunnan kahtia. Moniäänistä journalismia Bän di, joka synt yi tyttö jen välis estä ystä vyyd estä Fan ni Noro ilan ja Sonj a Kuit tisen femi nisti nen räpp ibän di SOF A ylist ää biise issä än kesk ener äisy yttä ja legg inss ejä. Elementinmakuinen kertomus lähiön rakentumisesta, vasemmiston murroksesta ja isäpuolen alkoholismista, hauska ja lämmin kuin kerrostalon patteri. Aina he eivät onnistu edes kehuttavasti, mutta ihmisiä he ovat. Hinnat voimassa kotimaassa. fi Guar dian: Tekn olog iajät it kirist ävät vero etuja USA: ssa s.?8 Vasem misto n ääni Euroo passa Merja Kyllön en on viihty nyt europ arlam entiss a, jossa EU:n rauha nproje kti on konkr etisoit unut hänell e. Le ik ka a ilm o it u s ja lä h et ä p o st it se . Verkkokauppa ruutuun tuotteen kohdalle, jonka tilaat. 19 23.11.2018 tilaukset@kansanuutiset.fi | 09 7596 0208 | www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu Kiitos, tilaan Kansan Uutiset Määräaikainen 3 kk/28 € Kestotilaus 6 kk/81 € Kestotilaus 12 kk/159 € Tutustu digilehteen 1kk / 4,90 € Nimi Osoite Puhelin/sähköposti (sähköposti pakollinen digilehden tilauksessa) Maksajan nimi, jos eri kuin tilaaja Osoite Kansan Uutiset Tunnus 5005075 00003 vastauslähetys Katso kaikki tilausvaihtoehdot www.kansanuutiset.fi / tilaajapalvelu POSTIMAKSU MAKSETTU Tilaushinnat sis. s.?2 > Mat ema tiik kak ylä ope ttaa turk kila isia oma an ajat telu un s.?12 Mie liku va aht aaji sta on vää rä, san oo Kim mo Kot ton en s.?22 Uus in tutk imu s sisä lliss oda sta on mon ipuo lista s.?24 N o 20 K an n en ku va : Le h ti ku va /L u is R o b ay o Perja ntai 18.5. s.?15 Ohjaa ja Raed Zeno tahto o paran taa naist en asem aa s.?22 Bolly wood -elok uva on yhdis telmä viihd että ja asiaa s.?24 N o 21 K a n n en ku va : Le h ti ku va /Y u ri K a d o b n o v Perjan tai 25.5.2 018 | 3,5 € | 21-003 251-182 1 www. vakoiluromaani. Jos tilaat useamman kappaleen samaa kirjaa, lisää määrä rastin jälkeen. amman kappaleen samaa kirjaa lisää määrä rastin jälkeen Ti la a n m e rk it se m ä n i tu o tt e e t. 25 € Into 2018 Elmeri Vehkala Älykuvio K On vuosi 1979 ja suuria asioita on tekeillä, uusioperhe muuttaa Vantaan Koivukylään. 20 € Nastamuumio 2017 Hinnat sis. s.?2 > Abortin vastusta minen yhdistää naisia Argentiin assa s.?12 Taitelijo illa ei ole suurta yhteistä asiaa, sanoo professo ri Pilvi Porkola s.?16 N o 24 K a n n en ku va : Em m a G rö n q vi st Perjantai 15.6.2018 | 3,5 € | 24-003251-1 824 www.kansa nuutiset.fi Guardian: Kimin ja Trumpin sopimukse n sisältö s.?8 Ukraina on edelleen läpeensä korrupto itunut s.?22 Sotaleiki t vaihtuva t sirkukse en Roosa Hannika inen, Arja Wuoti ja Pipsa Toikka vievät iloa ja naurua sinne, mistä se puuttuu. s.?2 > EU vois i kerä tä myö s omi a varo ja, sano o Han na Sark kine n s.?12 KSL :n uus i pääs ihte eri Tuu la Kum pum äki elää kute n ope ttaa s.?20 Kok oom us keh uu yleis tuke a, joka ei toim i Brit ann iass a s.?26 N o 27 K an n en ku va : Em m a G rö n q vi st Perja ntai 6.7.20 18 | 3,5 € | 27-00 32511827 www .kans anuu tiset. s.?2 Maah anm uutta javanh ukset palve luiden ulkop uolella s.?12 Orjak aupan näky vä perin tö Iranin Bush ehriss a s.?20 Naise n asem a on aaltoli ikettä , sanoo Vuok ko Isaks son s.?24 N o 36 K an n en ku va : Ja rn o M el a Perjant ai 7.9.2018 | 3,5 € | 36-0032 51-1836 www.k ansanu utiset.f i Guardia n: Woodw ardin kirjan paljast ukset Trump ista s.?8 Selviytymist arinoita ja mustaa huumoria Maria Peuran uusimmassa teoksessa esillä ovat Pohjois-Suom ea ravistellut pakolaiskriis i, arkinen vallankäyttö ja seksuaalinen hyväksikäytt ö. painetun lehden alv 10 % sekä digilehden alv 24%. s.?2 > Guar dian: Kestä äkö Trum pin ja valko isten krist ittyje n liitto . Järkyttävän vuoden aikana nuoret joutuvat kasvamaan liian äkkiä aikuisiksi. 2018 | 3,5 € | 20-0 0325 1-182 www .kans anuu tiset .fi Israe l teki jouk kom urha n Gaza n rajal la s.?18 Lehdet 3 kk VAIN 28 € tutustu digilehteen 1 kk / 4,90 € Merkitse rasti ruutuun tuotteen kohdalle, jonka tilaat. Verisiteet ovat koetuksella kerta toisensa jälkeen. Jukka Parkkari Saippuakauppias Hämärällä nimellä tunnettu Suomen armeijan Viestikoelaitos on todellisuudessa signaalitiedustelun keskus. kansan uutise t.fi Liittee nä europ arlam entaa rikko Merja Kyllös en Kyllik ki artikkelit vain Kansan Uutisissa Helsinki luo uutta työtä nuorille Maahanm uuttajan uorille suunnatt u Job’d-pilo tti mahdollis taa ensimm äiset kosketuk set työeläm ään ja parantaa yhdenver taisuutta . Sen tehtävä on salattujen sanomien sieppaaminen ja analysointi. Kirjassa Huovinen esiintyy omin sanoin ja lisäksi häntä valotetaan ystävien, tuttujen ja haastattelijoiden näkökulmasta. s.?2 > Yhteinen pöytä on vaihtoehto leipäjonoille s.?12 ”Uusi Silkkitie” kytkee Kiinan Eurooppaan s.?16 Espanjan kriisi kypsytti yrittäjän vasemmisto laiseksi s.?20 N o 6 K a n n e n k u va : Ja rn o M e la Perjantai 9.2.2018 | 3,5 € | 6-003251-186 www.kansanuu tiset.fi Guardian: Fasistit nostavat päätään Italiassa s.?10 Mehi läiska to uhka a ruoka turva a Pölyt täjien häviä mine n veisi suure n osan ruoka pöyti emm e antim ista. Sitä kun vähän kilkuttaa, naapurit tietävät sinun olevan elossa. Voit myös tilata puhelimitse 09 759 601 tai sähköpostit se verkkokaup pa@kansan uutiset.fi 25 € Into 2018. alv:n. Ruua n hinta nousi si, terve ytem me heikk enisi ja nälkä ongel ma maai lmass a pahen isi. Eero Marttinen Hiljaisen hymyn mies – Veikko Huovisen elämä Komean uran aikana syntyivät muun muassa kirjat Veitikka, Lampaansyöjät, Joe-setä, Konstan Pylkkerö, Hamsterit, Koirankynnen leikkaaja ja Lentsu. 20 € Arktinen Banaani 2018 j y 2 P O ST IM A K SU M A K SE T TU *N im i *O so it e *P u h el in Sä h kö p o st i *T ä h d el lä m er ki ty t ke n tä t o va t p a ko ll is ia Kansan Uutisten verkkokaupasta ostetuista kirjoista maksetaan arvonlisävero Suomeen. Henkilöt ovat usein köyhiä ja sinnittelevät kuka mitenkin, parhaansa mukaan. Tu n n u s 5 7 7 5 3 V A ST A U SL Ä H ET Y S 25 € Into 2017 Pentti Haanpää Haanpään parhaat Kirja on täynnä nautinnollista kielellistä eloisuutta, terävää yhteiskuntakritiikkiä ja tarkkaa luonnonkuvaustakin. Erik, Hedvig, Unto, Matti ja Aliina päätyvät eri syistä molemmille puolille sotaa. Parkkarin 12
Kanada steriloi TOISAALLA TÄSSÄ lehdessä kerrotaan siitä, miten Perussa haetaan oikeutta pakkosterilisaation uhreille. Dieselveroa vastaan protestoivat mielenosoittajat pysäyttivät liikenteen muun muassa Bordeauxin kehätiellä lauantaina. Dieseliä keuhkoon SUOMESSA ON kerätty kansalaisaloitetta käyttövoimaveron poistamiseksi dieselautoilta. Lukema on selvästi suurempi kuin viime välivaaleissa (2014), jolloin äänestämässä kävi 36,4 prosenttia. Ihmisen keuhkot kasvavat 18 vuoden ikään saakka. Lancet Public Health -lehdessä julkaistiin äskettäin lontoolaisilla lapsilla tehty tutkimus, jonka mukaan dieselautojen typpipäästöt aiheuttavat pysyvää haittaa keuhkoille. Yksi niistä on yleistuen (universal credit) tuoma 5–12 viikon odotusaika sosiaalituen saamiselle, joka on syössyt monia kurjuuteen. Itse ajatuksesta on puhuttu jo useita vuosia, mutta se on saanut nyt uutta vauhtia, kun demokraattien ryhmään valittiin useita nuoria vasemmistolaisia. Britannia on maailman viidenneksi suurin talous, mutta viidesosa sen väestöstä eli 14 miljoonaa ihmistä elää köyhyydessä. Heistä äärimmäisessä köyhyydessä on 1,5 miljoonaa, totesi Alston tilastotietoja siteeraten. Typpidioksidipäästöille altistuneiden lasten keuhkojen kapasiteetti oli keskimäärin 5 prosenttia muita pienempi. Ocasio-Cortez sanoi mielellään näkevänsä nuorempia johtajia, mutta ei konservatiivisempia. ”Keltaisten huomioliivien” (Gilets jaunes) mielenosoitusten takana on dieselveron lisäksi myös yleinen tyytymättömyys presidentti Emmanuel Macronin linjaan. Kuva elokuulta Lontoon Finsburysta. Ocasio-Cortez otti näin ajaakseen nuorten Sunrise Movement -ympäristöliikkeen hankkeen. 20 23.11.2018 Maailman laita TEKSTI ARTO HUOVINEN Afganistanin oopiumituotanto putosi kuivuuden takia 29?prosenttia viime vuonna. LEIKKAUKSISTA KURJUUTTA BRITEILLE Asunnottomuus näkyy katukuvassa yhä enemmän. Paras 104 vuoteen VOIMAKAS VASTAKKAINASETTELU näytti nostavan äänestysprosenttia Yhdysvalloissa. Pelosi on 78-vuotias. 29-vuotias Ocasio-Cortez on tunnetuin demokraattien uuden sukupolven edustajista. Raportoijan mukaan monet asiat olisivat nopeasti ja jopa halvalla korjattavissa. Alston esittää raporttinsa Britanniasta YK:n ihmisoikeuskomissiolle ensi vuonna. Amnesty International tukee heitä viemällä asian YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan. Australialaissyntyinen Philip Alston toimii professorina New Yorkin yliopistossa. Rooseveltin 1930-luvun New Deal -ohjelmaan, jossa liittovaltion työllisyystöillä nujerrettiin lamakautta. ALL OVER PRESS/DINENDRA HARIA Vihreä diili YHDYSVALTAIN EDUSTAJAINHUONEESEEN kaksi viikkoa sitten valittu Alexandria OcasioCortez ehdottaa, että edustajainhuoneeseen perustetaan valiokunta valmistelemaan Green New Deal -suunnitelmaa. Hänen mukaansa Pelosin vastustus on noussut demokraattien oikeistosiivestä. LEHTIKUVA ALL OVER PRESS/ALBA VIGARAY LEHTIKUVA/NICOLAS TUCAT. 29 YK:N KÖYHYYSRAPORTOIJA Philip Alston kiersi 12 päivää Britanniaa ja kertoi viime perjantaina Lontoossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa kohdanneensa suurta kurjuutta. Alexandria Ocasio-Cortez Ivanka Trump ja isä. Alstonin mukaan kymmenessä vuodessa on pyyhkäisty pois toisen maailmansodan jälkeen luodut sosiaalivaltion perusteet. Yli 60 naista on liittynyt joukkokanteeseen Saskatchewanin provinssin viranomaisia ja lääkäreitä vastaan. YK:n raportoijana hän on riippumaton. YK:n huumeja rikosvirasto UNOCD:in vuosiraportti 19.11. Täsmälleen samasta virheestä Donald Trump arvosteli Hillary Clintonia kaksi vuotta sitten. Presidentinvaalivuosina äänestetään säännönmukaisesti välivaaleja vilkkaammin. Välivaalit olivat nyt vilkkaimmat sitten vuoden 1914. Aivan lopullista lukemaa marraskuun 6. Hän oli viime viikolla mukana Sunrise Movementin osoittaessa mieltään edustajainhuoneen johtavan demokraatin Nancy Pelosin toimistolla. Alston totesi leikkausten kohdistuneen suhteettomasti naisiin ja erityisesti yksinhuoltajiin. Kiero-Ivanka PRESIDENTTI Donald Trumpin tytär, Valkoisen talon neuvonantaja Ivanka Trump käytti viime vuonna satoja kertoja yksityistä sähköpostiaan virallisten asioiden hoitamiseen, kertoi Washington Post maanantaina. Ainakin 400 ihmistä loukkaantui. Se oli jopa Trumpin pääaseita, jonka perusteella hän nimitti Clintonia Kiero-Hillaryksi ja huudatti kannattajillaan: ”Vangitkaa hänet!” Ivanka Trumpin edustajat puolustivat Ivankaa sanomalla, ettei tälle ollut kerrottu ”sääntöjen yksityiskohdista”. Green New Deal tarkoittaa ohjelmaa, jossa taisteltaisiin ympäristöongelmia – erityisesti ilmastonmuutosta – vastaan ja samalla parannettaisiin työllisyyttä. Erityisen järkyttävänä hän piti lapsiköyhyyttä. Ranskassa puolestaan mielenosoitukset dieselveroa vastaan muuttuivat rajuiksi viime viikonvaihteessa. Uhreille ei ole annettu tilaisuutta tehdä päätöstä itse tai joissakin tapauk sissa heitä on uhattu, etteivät he näe vastasyntynyttä lastaan, jos he eivät suostu sterilisaatioon. Alston katsoo, että takana on poliittinen valinta eikä taloudellinen pakko. Alston kertoi, että hänen tapaamiensa konservatiivihallituksen ministerien näkemykset poikkesivat muista raportin lähteistä. Nimellä luodaan yhteys Franklin D. Ocasio-Cortez sanoi kuitenkin viikonvaihteessa Instagramissa, että hän luultavasti kannattaa Pelosia edustajainhuoneen puhemieheksi. Ministerien mukaan ongelmia ei ole, ja kotitalouksien tulot ovat kasvaneet. Ero ei korjaantunut enää myöhemmin elämässä. Ennusteiden mukaan se kasvaa vuoden 2015 tasosta seitsemällä prosenttiyksiköllä vuoteen 2022 mennessä, ja tuolloin jo 40 prosenttia lapsista eläisi köyhyydessä. Mutta myös Kanadassa on pakkosterilisoitu alkuperäiskansojen naisia, ja uusien tietojen mukaan vielä viime vuonnakin. Alstonin mukaan syynä on lähes kymmenen vuotta harjoitettu leikkauspolitiikka, jota hän kutsui ”rankaisevaksi, pikkumaiseksi ja usein tunteettomaksi”. Hän huomautti, että uusinkin budjetti antaa verohelpotuksia rikkaille, mutta ei lievitä köyhyyttä. päivän vaaleista ei vieläkään ole, mutta ainakin 49,2 prosenttia käytti äänioikeuttaan
Nyt siitä ei tunnu olevan paljon jäljellä. Kansainvälisen yhteisön suuri enemmistö vastustaa Israelin miehityspolitiikkaa. Yleiskuvioon liittyvät myös jännitteet Israelin ja Turkin välillä. Viime kuussa Israelin pääesikuntapäällikkö tapasi saudivirkaveljensä, jolloin Jerusalemissa sanottiin: ”Saudien on tehtävä päätös. Heihin Netanjahu ei ole ehtinyt panostaa, sen sijaan Saudi-Arabian tapahtumien jälkeen on pitänyt varmistaa tämän maan ja pienempien arabimaiden suhtautumista Israeliin. Sneh on ollut korkeana upseerina asevoimissa terveydenhoidon puolella, mutta myös aktiivinen politiikassa. Caspit toteaa edelleen, että pääministeri Netanjahulla on ennen näkemättömän suuri vaikutusvalta Valkoisessa talossa. Tähän liittyvät myös Trumpin vävyn Jared Kushnerin kaavailut Lähi-idän uudesta järjestyksestä, joka vahvistaisi Israelin ja heikentäisi palestiinalaisten asemaa. Se on kuitenkin liitto maiden uskonnollisten oikeistojen välillä, eikä korvaa Israelin diplomaattista eristystä. I sraelin entinen varapuolustusministeri, kenraali Efraim Sneh on todennut Israelin ja Yhdysvaltain välisen liiton olevan kunnossa. Vain 9 YK-jäsentä äänesti Trumpin 6.12. ”Vaikka ystävämme ulkomailla ihailevat teknologista ja tieteellistä edistystämme, he eivät hyväksy Länsirannan miehitystä, viiden miljoonan palestiinalaisen elämistä valvonnan alaisina tai kahden valtion ratkaisun sabotointia siirtokuntia perustamalla ja laajentamalla. Jotkut israelilaiset joutuisivat muuttamaan, mutta taloudelliset edut kokonaisuudessaan olisivat valtavat. Ä ärioikeistolaiset tuulet puhaltavat Euroopassa, Yhdysvalloissa ja nyt Brasiliassakin. V asemmiston aika on nyt ohi Israelissa, ja hahmoteltu liitto näyttää syntyvän ilman palestiinalaisten huomioon ottamista. Peter Lodenius peter.lodenius@gmail.com LEHTIKUVA/JACK GUEZ. Pintaa syvemmältä Israelilaismiehiä katsomassa kauempana näkyvää Gazan aluetta kukkulalta Sderotin kaupungista. Washington Postin kolumnistin Jamal Khashoggin murhan jälkeen Netanjahu soitti Valkoisen talon johtaville virkamiehille korostaakseen, että murhan taustatekijä, Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman (MbS), on ”strateginen liittolainen”. Sen vuoksi raportit Israelin ja Saudi-Arabian välisestä salaisesta liitosta eivät herätä protesteja. Häneen pitää siis säilyttää hyvät suhteet. Hän on lähentänyt Israel ia konservatiivisiin arabimaihin, esimerkiksi nyt Saudi-Arabian kriisin aikana. Hänen mielestään Iranin kysymys on tällä hetkellä tärkeämpi kuin demokratia. Sen sijaan Israel on nousemassa keskiöön Lähi-idän politiikassa, osin pääministeri Benjamin Netanjahun tarmokkaan politiikan johdosta. Tämän liiton pitäisi rakentaa sotilaallista ja teknologista kilpeä Irania vastaan kehittämällä presidentti Ronald Reaganin Tähtien sodan kaltaista projektia. Ratkaisu on suvereeni mutta demilitarisoitu Palestiinan valtio, suunnilleen vuoden 1967 rajojen sisällä, pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem.” Snehin mukaan Länsirannan alueesta 78 prosenttia tulisi Israelille, 22 prosenttia Palestiinalle. 21 23.11.2018 ISRAEL, TRUMP JA SAUDIT tävä sotilasliittoon Saudi-Arabian, Egyptin, Arabiemiraattien ja Jordanian kanssa. Tässä tilanteessa Israelin on Snehin mukaan liitytNetanjahulla on suuri vaikutusvalta Valkoisessa talossa. Tämän liiton myötä mahdollistuisi toinenkin liitto: Kreikan, Kyproksen ja Israelin liitto. Presidentti Barack Obama kiinnitti huomiota demokratiaan, esimerkiksi Egyptissä, mutta Trump toimii toisin. Hän on istunut parikymmentä vuotta knessetissä vasemmiston edustajana ja hallituksessa lyhyempiä aikoja. T ällaista liittoa ei kuitenkaan Snehin mukaan voi rakentaa ilman kahden valtion ratkaisua Israelissa. Netanjahun mukaan Turkin taloutta hoidetaan huonosti ja presidentti Erdo?an haukkuu häntä joka toinen viikko Hitleriksi. Jos Israel joutuisi sotilaalliseen selkkaukseen, YK:n turvallisuusneuvosto siis varsin nopeasti vaatisi tulitaukoa. Ne ovat myös tavoittaneet Israelin, jossa aikoinaan esiintyi enemmän vasemmistolaisuutta kuin muualla Lähi-idässä. Heidän pitää päättää, haluavatko he tulla lähemmäksi Israelia, säilyttää liiton Yhdysvaltain kanssa ja toteuttaa uudistuksia, esimerkiksi sallia naisten ajaa autoa, vai haluavatko he kääntyä toiseen suuntaan ja muuttua diktatuuriksi, joka eliminoi vastustajiaan vieläkin tehokkaammin kun Vladimir Putin.” S iteerattuaan tätä Al-Monitor -nettisivustoa kolumnisti Ben Caspit siteerasi myös israelilaista ministeriä, jonka mukaan ”Israelin kansallinen turvallisuus ja Iranin uhka ovat meille tärkeimmät, kun taas Saudi-Arabian sisäiset asiat ovat meille vähemmän tärkeitä ja kiinnostavia”. Israel voisi Snehin mukaan olla voimakkain valtio Kaspianmeren ja Gibraltarin välillä. antaman Jerusalemia koskevan lausunnon puolesta, 128 vastusti sitä, siitä huolimatta, että Yhdysvallat uhkasi leikata tukensa heiltä”, kirjoitti Sneh. ”Johtopäätös kaikista tapaamisistani alueella viime vuosien aikana on, ettei kukaan arabijohtaja, riippumatta kokemastaan Iranin pelosta, suostuisi seisomaan Israelin kanssa sotilaallisen sateenvarjon alla ilman tällaista ratkaisua, pettäen siten Palestiinan asian
22 23.11.2018 tusta yhteiskuntaan ja ympäristöön. Suomen ympäristökeskuksen, Syken johtava tutkija Olli Malve esitelmöi aiheesta Finnpulpin yleisötilaisuudessa lokakuussa Kuopiossa. Erityisesti Finnpulpin tuleva puunhankinta herättää kysymyksiä. NCC-konsernin kestävän kehityksen liiketoimintajohtaja Jukka Viitanen katsoo, että rakentajana NCC:llä on myös merkittävä vastuu ympäristöstä. Suomen ympäristökeskus ja Helsingin yliopisto puolestaan tutkivat, kuinka päästä vaihtotasaamaan luonnon kuormittumista. Finnpulpille on varattu maksajan osa fosforikiintiökaupassa. Ravinnekuormitusta aiheuttavaa fosforia vesistöön valuu vuodessa noin kilo peltohehtaarilta. Innostuksesta kertoo, että nyt syntyy ekologisia vaihtomalleja rahoittavia pankkeja. Sen on määrä paaluttaa Suomen sitoutuminen YK:n tavoitteisiin pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja elinympäristöjen heikentyminen vuoteen 2020 mennessä. Habitaattipankki on ekologista kompensaatiota tutkiva ja kehittävä tutkimuskonsortio, jossa toimii Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen lisäksi useita yliopistoja ja Metsähallitus. Ennen kuin KHO ratkaisee valitusasian, ei päätöstä tehtaan rakentamisesta ole luvassa. Toimitusjohtaja Martti Fredrikson vahvistaa, että yhtiö on alustavasti kiinnostunut BlueAdapt-hankkeesta. Hankkeessa tutkitaan mahdollisuutta kompensoida Finnpulpin alkavan sellutehtaan fosforipäästöjä Kallaveteen. Yhtiön omissa Erityisesti Finnpulpin tuleva puunhankinta herättää kysymyksiä. Tehdasyhtiöstä 36,5 prosenttia omistava kiinalainen Hengan International on sijoittanut Finnpulpiin 15 miljoonaa euroa. Projekti oli kompensaation lähtölaukaus Suomessa ja ehkä laajemmin pohjoismaissa. Ekologinen kompensaatio sovittelee yhteen luonnon kuormitusta ja hyötykäyttöä. Hiilipörssin ideana on tarjota yksityishenkilöille kanava, jonka kautta he voivat lahjoittaa rahaa soiden ennallistamiseen. Tehdasta myös kannatetaan laajasti eritoten sen mittavien työllisyysvaikutusten vuoksi. Mallissa kompensaatio on mekanismi, jolla luonnon monimuotoisuutta heikentävää toimintaa yhtäällä korvataan kunnostamalla elinympäristöjä toisaalla. Yhtiön päästökiintiöihin on haettu valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Tieteellistä lähestymistapaa kompensaatioon edustaa Suomen akatemian rahoittama laaja BlueAdapt-hanke. – Parhaillaan ravinnepäästökuormituspisteitä etsitään Kelloselän vesistöalueelta, ja tehdään tarvittavia vaihtolaskelmia, sanoo ekologisten kompensaatioiden tutkimuksesta Helsingin yliopistossa vastaava professori Markku Ollikainen. Luonnonsuojeluliiton mallissa noin viiden hehtaarin ennallistaminen maksaa Hiilipörssissä 4 000 euroa. Tienrakennuksen negaatiot hyvitykseen Yhdessä käynnissä olevassa kompensaatiohankkeessa Metsähallitus ja NCC selvittivät pilottiprojektissa, voiko maarakennuksen haittavaikutukset hyvittää, koska teiden rakentaminen muuttaa luontoa ja heikentää luonnon monimuotoisuutta paikallisesti. Habitaattipankin tukemaa kompensaatiotutkimusta tehdään luonnontieteellisestä, taloustieteellisestä, yhteiskuntatieteellisestä ja lainopillisesta näkökulmasta. BlueAdapt tuo ekologisen ravinnekompensaation mallin toteuttamistasolle Pohjois-Savossa. 1,4 miljardia euroa maksavan Finnpulpin sellutehtaan pitäisi olla käynnissä vuonna 2020. Hänen mukaansa Suomen ympäristökeskukselta tullut idea on kuitenkin vielä melko alkuvaiheessa. Mallissa kaupat taas tekevät keskenään Finnpulp ja maanomistaja. Kompensaatiohyvitysmenettely on Suomessa täysin vapaaehtoista. Vaasan hallinto-oikeuden vahvistamaa, ehdoiltaan tiukaksi luonnehdittua ympäristölupaa sävyttää velvoite maksaa vuosittaisia korvauksia maanomistajille ja vesialueiden omistajille. Lokakuun yleisötilaisuudessa yhtiön johto maalasi metsän tuotannon aktivointia eri tavoin. – Seuraamme hankkeen etenemistä. Kuitenkin veden ravinnearvojen uskotaan pysyvän laatuluokitukseltaan hyvän puolella tai hyvän ja tyydyttävän raja-alueella. Fosforipäästöjä on mahdollista kompensoida vähentämällä samalla alueella suhteessa maatalouden peltojen fosforipäästöjä vesistöön. Yksinkertaistettuna omaa hiilijalanjälkeään voi näin pienentää, kun suoalue alkaa ennallistamisen jälkeen niellä hiiltä päästämisen sijaan. Suomen luonnonsuojeluliiton ideoima, Koneen Säätiön rahoittama Hiilipörssi-hanke taas testaa yhden ekologisen kompensaatioalueen hiilikompensaation mallia mikrotasolla. Karkaava tavoite Malveen mukaan teollisuus tarvitaan mukaan itseoikeutetusti jo kompensaatioissa tarvittavaan rahoitukseen. Näin luonHyvitysajattelu lyömässä läpi R akennusfirmat, metsäteollisuus ja Metsähallitus ja luonnonsuojelujärjestöt ovat käynnistämässä ekologisen kompensaation kokeiluja. Reijo Holopainen visualisoinneissa Itä-Suomesta säteeltään noin 150-kilometriseltä hankinta-alueelta otetaan puuta 6,7 miljoonaa mottia vuodessa. Luonnonvarakeskuksen mukaan esimerkiksi Etelä-Savo ei kestä enää hakkuita lainkaan – jos metsien hiilinieluvaikutusta ei haluta syödä pois. Peltomaiden metsittäminen istuu ekologisen kompensaation malliin. Mutta omantunnon maadoittaminen käy näin mahdolliseksi: viiden hehtaarin suon ennallistaminen vastaa keskivertosuomalaisen koko eliniän hiilijalanjälkeä.. Haasteellisuus muodostuu aiotun hakkuumäärän suhteesta hiilinielun kokoon. Monialayhtiö NCC pyrkii aktiivisesti vähentämään toimintansa negatiivista vaikuPankkimalli mahdollistaa oman hiilijalanjäljen kompensoinnin Reijo Holopainen Uudenlaisen Suomen Habitaattipankin tarkoituksena on perustaa Suomeen kompensaatiomarkkinat. Vapaaehtoisesta ekologisessa kompensaatiossa tarkoituksena on kehittää Suomeen uudenlainen toimintakulttuuri. Syke ja Helsingin yliopisto tulevat ensi vuonna kentälle neuvottelemaan, millä ehdoilla Pohjois-Savossa maanviljelijä luopuisi peltoviljelystä, ja sen sijaan metsittää peltonsa. Ekologisen hyvityksen hanke edistää kestävää kehitystä ja auttaa luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Kuopion Kallaveden Kelloselän rantaan nousevan jättimäisen havusellutehtaan fosforipäästöjen uskotaan heikentävän jonkin verran Kallaveden kuntoa. Lopullista päätöstä tehtaastakaan ei ole vielä tehty, Koivisto muotoilee. Puuta kestävän kehityksen rajoilla olevista metsistä
Kotiahon mukaan kompensaatiosta voi tulla tarpeellinen lisä suojeluun, kunhan suojelujärjestelmään liittyvät ehdot suunnitellaan huolella. Elitessä kehitettyä biodiversiteetin arvotusmallia viedään eteenpäin yhteistyössä Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Ennallistettavaksi sopiviksi luontotyypeiksi sopivat esimerkiksi ojituksella heikennetyt suot ja harjumetsien paahdeympäristöt mutta myös ravinnekuormitetut vesistöt. NCC:n ja Metsähallituksen kompensointihankkeessa hyödynnetään ympäristöministeriön Elite-hankkeen tutkimustuloksia. NCC hoitaa valtion metsiä Metsähallitus haluaa osaltaan pysäyttää luonnon monimuotoisuuden vähenemisen valtion omistamilla metsämailla etsien samalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ekologisen kompensaation uranuurtajana pidetään Helsingin Vesi -yhtiötä, koska se kompensoi omia päästöjään Valko-Venäjän päästöillä Itämereen johtaviin jokiin. Vapaaehtoisesta kompensaatiosta NCC:n arvioissa saattaisi hyvinkin seurata vikkelää toimintalupien käsittelyä, mistä puolestaan syntyy merkittäviä hyötyjä kiviainestoiminnalle. Oma terminologia hahmottuu Luontohaittojen hyvitys tulee työkaluksi kokonaisheikentymättömyyden tavoitteeseen pyrittäessä. 23 23.11.2018 Metsähallituksen ekotasapainotusprojektista saatavia kokemuksia ja tietoa on tarkoitus hyödyntää paitsi lainsäädännön kehittämistyössä myös vapaaehtoisten kompensaatiotoimenpiteiden toimeenpanossa. Asiantuntijoiden mukaan lakiin tulisi määritellä myös se, miten ja millaiset ennallistettavat kohteet valitaan. – Täysin samanlaisen kohteen hyvittäminen on mahdottomuus, Olli Malve muistuttaa. Järjestelmä, jota kutsutaan ekologiseksi kompensaatioksi, on haitan hyvittämistä. Jos hyvitys säädetään lakiin Suomessa Yhdysvaltojen tapaan, lainsäätäjät määrittelevät, miten hyvitykset lasketaan, toteutetaan ja valvotaan. Koneen Säätiön ja Jyväskylän yliopiston mallissa kerrostalorakentamisesta luonnolle aiheutuneesta haitasta rakentajan tulee kompensoida aiheuttamansa ympäristöhaitat. Viime vuonna käynnistyneestä NCC:n ja ALL OVER PRESS/KÄSITTELY KU. non monimuotoisuus säilyy, ja siinä ei kokonaisuudessa tapahdu suurta heikennystä. Koneen Säätiö ennallistaa soita Natura-alueella Stormossenin Kemiönsaaressa puolestaan on toteutettu soiden ennallistamistöitä. Ollikainen katsoo tämän kompensaation olleen suomalaisen vesilaitoksen kannalta taloudellisesti varsin mielekästä. Ekologista kompensaatiota on luonnehdittu myös ”pilaaja maksaa” -periaatteeksi. Kaikkiin uusiin rakennushankkeisiin voitaisiin sisällyttää haittaveron tapainen kompensaatiomaksu, joka korvamerkittäisiin elinympäristöjen tilan edistämiseen, Kotiaho luonnostelee. Kompensoivia suojelutai ennallistamistoimia tehdään muussa ympäristössä rakentajan kustannuksella. Kompensaatiossa maankäyttöhankkeita tekevät yritykset ja maanomistajat tekevät osansa monimuotoisuuden vähentämisen pysäyttämiseksi. – Myös meillä lainsäädännön tulisi velvoittaa toimijat kompensaatioon. Ekologinen kokonaisheikentymättömyys tarkoittaa sitä, että kaikki rakentamisen tai muun toiminnan aiheuttamat haitat hyvitetään kaikille lajeille ja elinympäristöille, kaikille, joita rasitus koskettaa. Jyväskylän yliopiston professori Janne Kotiahon mielestä kompensaation kustannus voitaisiin hyvin sisällyttää esimerkiksi rakennuslupiin. Metsähallitus Kiinteistökehitys -ryhmän mukaan kompensaatiokohteiden tarjoaminen palvelee näitä kumpaakin tarkoitusta. Tällainen ” Myös meillä lainsäädännön tulisi velvoittaa toimijat kompensaatioon.” on todellisuutta vasta joissakin rämeseutujensa suojelua ajavissa osavaltioissa Yhdysvalloissa. Silloin menettely olisi kirjattuna rakennuslaissa
Heillä on lukuisia sijoituskohteita, ja yhden sijoituskohteen mahdollinen epäonnistuminen paikataan muista kohteista saatavalla tuotolla. Luottamusmies, jolla on työntekijöitä parempi työsuhdeturva, soveltuu parhaiten työntekijöiden edustajaksi myös paikallisesti asioista sovittaessa. Vaikka Terho väittää kuinka, ettei ”pärstäkerroin” vaikuta irtisanomisiin, niin realiteetit tulee kuitenkin ottaa huomioon. Tätä osaltaan tukisi myös Kyösti Kakkosen voimakas reaktio irtisanomissuojan heikennyksiä koskevan lainsäädäntöuudistuksen vastustajia kohtaan. Kansanedustaja Matti Vanhanen on samoilla linjoilla. Jorma Härkönen Lappeenranta Uusi talousjärjestelmä kulutuksen minimoimiseksi UUTISOINNIT ILMASTONMUUTOKSEN nopeudesta ja rajuudesta ovat saavuttaneet varmasti kaikki mediaa seuraavat. Ari Alapartanen Järvenpää ” Yritykselle tärkein voima vara on työntekijä.” Kirjoittajan mukaan aito paikallinen sopimus syntyy, kun työntekijät voivat luottaa siihen, että sopimus on myös heille edullinen. Pentikäisen kannanottojen perusteella ei voi välttyä ajatukselta, että Pentikäisen hyökkäys ammattiliittoja kohtaan juontaa juurensa ennen muuta pääomasijoittajien edun ajamisesta. Heillä ei ole yrittäjän riskiä. Lisää tuottavuutta haviteltiin kikystä. Niinhän Sipilä taisi vähän uskotella: kyllä se siitä kun saadaan työläiset kunnolla kyykkyyn. Ei ole väliä sillä, minkälainen koulutus on, jos mitään ei ole päässä. Pikkaisen ronskimpia otteita kaivattaisiin; kansalaiset väsyvät näihin jatkuviin heikennyksiin. Ei ole kuunneltu henkilöstön esityksiä joustavuuden ja työn tuottavuuden osalta. Kikystä ei saatu rahasampoa yrityksille. Vaaditaan työntekijöiltä joustoja, mutta ei jousteta toiseen suuntaan. Sipilän hallitus kiusaa nukkuvaa karhua EIKÖ SIPILÄN hallituksella ole mitään millä ajatella. Jotta paikallisesti sovittaes sa työntekijöiden tahtotila ihan oikeasti ilmenisi, heillä tulee olla oma edustajansa sopimusta tehtäessä. Sata vuotta sitten 1918 köyhiä ja työläisiä tapettiin pyssyllä. Jos se ei onnistu, niin piilotellaan omat mokat käppyröiden taakse, kunhan vain näyttää hyvältä omistajille. Pääomasijoittajat ra hoittavat ja neuvovat uusia yrityksiä, muun muassa startupyrityksiä. Kuinkahan paljon työpaikkoja työläisille nyt tuli tehtaisiin, kun saatiin sitä ilmaista työtä. Kylältä kuuluu aina silloin tällöin uutisia, että joissakin työpaikoissa on tullut henkilöstönlisäystä, ja osa toimihenkilöpuolelle hienoilla tittelinimityksillä. Sipilät ja soinit ovat omalla yltiökulutuskeskeisellä järjestelmällään syyllisiä hillittömään kertakulutusyhteiskuntaan ja ovat näin kykenemättömiä rakentamaan uutta. Raadollinen totuus on, että nykyinen talousjärjestelmä on yksinkertaisesti korvattava uudella. Pääomasijoittajat eivät ole yrittäjiä. Heitä kutsutaan usein bisnes enkeleiksi. Tilalle tarvitaan yhteiskuntamalli, jossa kulutus viedään minimiin, ja nykyinen markkinatalous korvataan järjestelmällä, jossa aineellinen ja aineeton hyödyke tuotetaan vain tarpeeseen. Hienot laput seinillä eivät takaa, että on viihtyisä työpaikka työntekijöille. Taisi mennä nollille jos ei peräti miinukselle suurimmaksi osaksi yrityksissä. Bisnesenkelin toimintamalli perustuu siihen, että hän miettii jo ennen sijoituksen tekemistä yritykseen sitä, kuka tai ketkä yrityk sen voisivat myöhemmin ostaa. Osa työnantajista itki paikallisten sopimuksien perään. Siitä kiitos Sipilän hallitukselle, kun vaikeuttaa sopimista työpaikoilla. Sipilän hallitus on saanut aikaan melkoisen sotkun. Pääomasijoittajat ry:n mukaan pääomasijoittajien salkuissa olevien yhtiöiden liikevaihto vuonna 2017 oli yli 20 miljardia euroa. On suoranaisen irvokasta, että myös meillä johtavat poliitikot, samat jotka ovat olleet aiheuttamassa kriisiä, kiirehtivät huolehtimaan ja osoittamaan nyt vastuuntuntoaan. He kumpikin ovat sitä mieltä, ettei työpaikoilla paikallisesti asioista sovittaessa luottamusmiehen tarvitsisi edustaa työntekijöitä. Nyt niitä on vaikea tehdä sielläkin, missä ennen onnistui. Mutta keinot, joilla poliittinen eliitti vaalien alla yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on, eivät toimi. Suomessa on muun muassa epäoikeudenmukaisen verotuksen vuoksi varallisuus kasautunut yhä harvemmille ja on syntynyt pääomasijoittajien joukko. Sijoittaessaan yrityksiin heidän taloutensa ei raunioidu, vaikka yritystoiminta epäonnistuisi, kuten epäonnistuneelle yrittäjälle useimmiten käy. He yrittävät saada kansalaiset vastakkain: ”hajota ja hallitse”. Kapitalismissa ydin on juuri talouden ja kulutuksen kasvun symbioosi. Koko nykyisenlainen markkinaoravanpyörähössötys on kiireimmiten korvattava. Ristiriidat usein johtavat työntekijöiden painostukseen ja uhkailuihin. Se sai aikaan tyytymättömyyden työntekijöissä mikä puolestaan vaikuttaa tuotta” Politiikka on otettava takaisin kansalle.” vuuteen vuosikausia. Yrityksille, joiden ensisijaisena tavoitteena ei ole voiton maksimointi ja mahdollisimman suuren tuoton saaminen sijoitetulle pääomalle, työntekijä on usein kuin oma perheenjäsen. Onko Sampo Terho omaksunut itselleen ja sinisille hallituksen ja Suomen Yrittäjien juoksupojan aseman, jolla ei ole enää mitään menetettävää ajatellen seuraavan eduskunnan ja hallituksen valintoja ensi kevään vaaleissa. Työntekijät ja jotkut työnantajatkin naureskelevat, että ovat oikeita tittelitehtaita. Ja varmaankin nykyinen kapitalismi ja sen sanansaattajat on asetettava syytteeseen rikoksesta ihmiskuntaa ja maapalloa vastaan. Ay-johtajatkin ovat lepsun oloisia tyyppejä. Yritykselle tärkein voimavara on työntekijä, mutta työntekijä on myös lähes poikkeuksetta yrityksen suurin yksittäinen kuluerä. Työpaikoilla syntyy jatkuvasti tilanteita, jotka synnyttävät erimielisyyksiä. Marko Hämäläinen Ylivieska LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. Pääomasijoittajien ensisijainen tavoite on saada mahdollisimman hyvä tuotto sijoittamalleen pääomalle. Palaverista toiseen hypitään eikä saada mitään aikaiseksi. Työntekijä on aina alistetussa asemassa työnantajaansa nähden. Totuus on, että nyt on kiire, jos meinataan jotenkin pitää pallo elinkelpoisena ihmisille. Se tuo jatkuvasti uusia heikennyksiä kansalaisille. Allan Saloranta Oravainen Valheellisen politiikan vaikutukset LUIN ETELÄ-SAIMAASTA (21.10.) Sampo Terhon (sin.) katkeria vuodatuksia ay-liikettä kohtaan. Jos jokin menee pieleen, niin haukutaan työntekijä ja laitetaan sen syyksi. Näille yrityksille luottamusmiehen toimiminen työntekijöiden edustajana ei ole mikään ongelma. Nyt yritetään näännyttää nälkään kaikin keinoin, mitä vain hallitukselle tulee mieleen. 24 23.11.2018 Keskustelua Luottamusmies mahdollistaa aidon paikallisen sopimisen SUOMEN YRITTÄJIEN toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen tavoitteena on heikentää ammattiyhdistysliikkeen mahdollisuuksia valvoa työntekijöiden etua. Ehkä se siitä sitten, kun saavat hörpittyä ne viimeisetkin EK:n tarjoamat konjakit. Äänestäjiä voi vedättää tyhjillä puheilla ja lupauksilla ehkä kerran, mutta siitä joutuu maksamaan katkeran hinnan. Samoin politiikka on otettava takaisin kansalle. Aito paikallinen sopimus syntyy, kun työntekijät voivat luottaa siihen, että sopimus on myös heille edullinen. Eikä aina ole kysymys edes huonosta työntekijästä, vaan kysymys voi olla myös huonosta johtamistavasta. Nämä yritykset toimivat pitkäjänteisesti ja ymmärtävät aidon sopimuksen merkityksen
Kiinnostaisiko verovirasto sijoittajia. Lentokonetta olen käyttänyt viimeksi kuluneina kahtena vuosikymmenenä kerran. Samalla on kunto kohentunut. Lyhyet matkat olen kävellyt ja pyöräillyt. Olisin kurja pappismies, ellen tähän loppuun vetäisi esiin arvokorttia. Juu tai ei – arvoja ei voi myydä, vain materiaa. Viimeiset hetket osana VR Group -konsernia koittanevat ehkä kuluvan vuoden lopulla – kilpailuviranomaisten tulee toki ” Rautatiet ovat osa kansallisomaisuuttamme.” vahvistaa kauppa. Minun näkökulmastani rautatiet ovat osa kansallisomaisuuttamme – nyt sitä on myyty ulkomaille. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Taito Taskinen Kuopio Arvon mekin ansaitsemme SINNIKKYYS, ROHKEUS ja luottamus ohjaavat toimintaamme ja asenteitamme paitsi töissä myös vapaa-ajalla. Maapallo voidaan vielä pelastaa. Jokapäiväisillä pienillä teoil la ja tekemättä jättämisillä on ratkaiseva merkitys. Minun näkökulmastani tässä radanrakennusyhtiöiden fuusiossa ja kaupassa arvot ja materia yhdistyvät – kansakuntamme edun kannalta kielteisellä tavalla. Näin ollen vanhan kuoleminen ja uuden kasvaminen on kehityksen laki. En ole omistanut henkilöautoa neljännesvuosisataan. Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. Luottamus koko organisaatio ta kohtaan syntyy, jos henkilöstö kokee osallisuutta esimerkiksi strategian laadintaprosessissa ja havaitsee, että toimintaa johdetaan asiantuntevasti vision ja asetettujen tavoitteiden mukaisesti. 25 23.11.2018 OSALLISTU KESKUSTELUUN lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: Kansan Uutiset, PL 64, 00501 Helsinki. Tutkimuksissa on todettu, että luottamus on keskeinen työtyytyväisyyteen, työhyvinvointiin ja jaksamiseen vaikuttava tekijä. JARKKO MÄNTTÄRI. 17.10. Siis kansallisomaisuuttamme – mitäpä jos myisimme eduskuntatalon ulkomaille. Nyt on poVihreät ja vasemmistoliitto TURUN SANOMIEN uutispäällikkö Hannu Miettunen kirjoitti kolumnissaan (1.9.) vihreiden ja vasemmistoliiton kamppailusta tulevissa eduskuntavaaleissa. Esa Uusi-Kerttula Helsinki VR-radanrakennusyhtiö Track on myyty samaa toimintaa harjoittavalle norjalaiselle NRC Groupille. Se vaikuttaa myös työhön suhtautumiseen ja kehittämismotivaatioon. Me itse arvostamme omaa työtämme, ja odotamme samaa myös päättäjiltä! Anne Granroth Pori Pitkäaikaisen työntekijän näkökulma VR Trackin myyntiin TYÖELÄMÄHISTORIANI KANNALTA vuoden 2018 lokakuu oli merkittävää aikaa. Tauno Hovirinta Turku liittisten päättäjien vuoro. Otteita näistä keskusteluista voidaan julkaista Viikkolehdessä. Vasemmistoliitossa ollaan valmiita myös tarttumaan tuotannon rakenteellisiin muutoksiin. Muutimme vaimoni kanssa äskettäin lähes puolta pienempään asuntoon, jonka lämmittämiseen ja valaisemiseen kuluu energiaa aikaisempaa vähemmän. Hänen mukaansa kovinta kamppailua näiden puolueiden välillä käydään seksuaalija sukupuolivähemmistöjen ja näiden asian omakseen ottaneiden äänistä. Hiilijalanjälkemme kertoo elintavoistamme. Luottamus on sisällöltään laaja ja moniulotteinen. Sen nousut ja laskut kertonevat halukkaille, miten tulevalla yhtiöllämme kulloinkin menee – ei enää valtiojohtoinen omistajapolitiikka. Liike-elämän lainalaisuudet voidaan aina perustella talouden realiteeteilla – joko nykyisillä tai tulevilla. Torjuntavoitto ilmastonmuutoksesta on mahdollinen ILMASTON LÄMPENEMISEN pysäyttäminen riippuu poliittisista päättäjistä, mutta myös sinusta ja minusta. Pitkillä matkoilla olen käyttänyt junia, laivoja ja linja-autoja. Proteiini koostuu etupäässä pienen hiilijalanjäljen jättävistä kananmunista, soijatuotteista ja sisäjärvien kaloista. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Pyrin käyttämään perunoita, porkkanoita ja muita kotimaisia juureksia, viljatuotteista kauraa, ruisleipää ja pääasiassa kotimaisia luonnon marjoja. Lisää yhteystietoja lehden toiseksi viimeisellä sivulla. vihreät suuntautuvat yhteistyössään enemmänkin kokoomukseen kuin paljon huhuiltuun vihervasemmistolaiseen politiikkaan. Mutta hetki vielä, ja tulevan yhtiömme etua eivät enää aja valtio ja VR Group, vaan NRC Group, jonka painoarvo mitataan Oslon pörssissä. Ovatko syyt erilaiseen asennoitumiseen paikallistasolla historiasidonnaisia, henkilökemiaan perustavia vai mitä, on ainakin minulle selvittämätön asia. Toinen yhteinen teema on maahanmuutto. Omasta puolestani voin kertoa työhistoriastani VR Track Oy:n palveluksessa – ensi kosketus siis 1978, vakituiseksi työntekijäksi 1986. Vain jonkinnäköiseen suunnitelmatalouteen siirtyminen voi pelastaa monimuotoisen elämän pallollamme. Minua kummastuttaa henkilöstön edustajana suuresti poliittisten päättäjien kirjoitukset viime aikoina. Hyvä työ on enemmän kuin pelkkää työtä! Nämä työelämän arvot eivät korvaa työpaikkojen ja työyhteisöjen omia arvoja, vaan ne auttavat meitä kaikkia rakentamaan työelämästä parasta mahdollista ja lisäävät keskinäistä vuorovaikutusta työyhteisössä sekä luovat suunnan ja merkityksen yhteiselle tekemiselle. Viimeksi toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen perusteella koalitio SDP, vasemmisto ja vihreät muodostaa enemmistön 38 paikallaan. Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Henkilökohtaisesti en voi tehdä paljon enempää. saamani tieto siitä, että VR-radanrakennusyhtiöni Track on myyty samaa toimintaa harjoittavalle norjalaiselle NRC Groupille. Yhdistymisen miinukset: VR-konserni on valtionyhtiö, jonka suurin tytäryhtiö VR Track vielä hetken aikaa on – konserni ja valtio yhdessä ovat vahvin mahdollinen toimija silloin, kun yksittäisen tytäryhtiön etua halutaan suojella ja edistää. Sen sijaan asunnon pintaalaan voin. Työpaikoilla luottamus liittyy työntekijöiden ja esimiesten välisiin suhteisiin, työntekijöiden keskinäiseen vuorovaikutukseen ja henkilöstön luottamukseen koko organisaatiota kohtaan. Verkkolehti on osoitteessa: www.kansanuutiset.fi . Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi . Julkinen liikenne on kotikaupungissani hyvin järjestetty. Syön lihaa harvoin ja maitotuotteita niukasti. Mutta porvarillinen vihreä liike puhuu politiikassaan vain ihmisen vaikutuksesta esimerkiksi ilmastonmuutokseen. Mahtaisikohan oikeusministeriölle löytyä ostaja. Miten asumme, syömme ja liikumme. Olen tehnyt lähes kaiken, minkä ihminen ja entinen poliisi voi. Luottamus ansaitsee täydellisesti paikkansa työelämää johtavana perusarvona. Sähköpostitse osoitteeseen viikkolehti@kansanuutiset.fi . Miten metsiämme hoidetaan, mihin puuta käytetään, lämmitetäänkö asuntoja kivihiilellä ja turpeella, vai jollakin muulla. Niissä hampaisiin on otettu yksi järjestö – JHL ja sen jäsenet, kaupungin työntekijät. tuli kuluneeksi tismalleen 40 vuotta siitä, kun ensi kerran jalkani osuivat VR:n ratapenkkaan – tai ainakin sen pikkubussin lattiaan! Tätä juhlapäivää synkensi aamulla 11.10. Kerrostalossa asuvana en voi asunnon lämpötilaan paljoa vaikuttaa. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Myös verkkosivuilla keskustellaan. Yhdistymisen plussat: meistä tulee Pohjoismaiden suurin radanrakennusyhtiö – tästä kilpailuetu. Eri osapuolten käyttäytyminen vaikuttaa luottamuksen kehittymiseen. En ota tässä yhteydessä kantaa siihen, miten tätä kauppaa on perusteltu. Tiedän, että kunnallispolitiikka ei ole pelkkää matematiikkaa. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Sillä tarkoitetaan kokemuksellista tunnetilaa, joka syntyy tiedon, vuorovaikutuksen ja yhteistyön tuloksena, ja se on edellytys yhteistyölle. Ilman luottamusta ei voi olla tehokasta eikä menestyvää toimintaa missään organisaatios sa. He ovat osaavia, kykeneviä ja koulutettuja hoitamaan niin lakisääteisiä, kuin muitakin kaupungin tehtäviä. Työväenluokan maailmankatsomuksen oleellinen osa on dialektiikka, mikä tarkastelee luonnon kehitystä keskeytymättömän liikkeen ja muuttumisen, siis uudistumisen ja kehittymisen tilana, jossa jotakin aina syntyy ja kehittyy, jotakin on siis aina myös tuhoutumassa. Osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä tarvitaan. Turun kunnallispolitiikassa. Jäsenistömme työskentelee perusturvassa, sivistyksessä, liikelaitoksissa ja usein parjatulla teknisellä toimialalla
Näytelmää tulee kuitenkin ihan pakosta katsoneeksi myös maahanmuuttajatarinana. TEATTERI Petri Liskin esittämä isä, Bajram, oli mennyt rikki sodasta ja pakolaisuudesta. Ohjaus Johanna Freundlich. Eminen tarina on selviämistarina. Bekimin tarinan rinnalla kulkee hänen äitinsä tarina. Sirpa Koskinen sirpa.koskinen@kansanuutiset.fi Kansallisteatterin uutuusnäytelmän pääroolissa nähdään Toni Harjajärvi (oik.). Bekimin ja hänen albaaniperheensä tarina puhuvine kissoineen ja kuristajakäärmeineen ei ole mikään helppo haaste ohjaajalle. Kissani Jugoslavia tapahtuu Suomessa ja Kosovossa. Isä-Bajramin vieraantuminen lapsistaan, heidän kasvustaan, on traagista, kuten se kuilukin, joka helposti syntyy eri sukupolvien välille näissä perheissä. Ja niin tuon röyhkeän kissan pitikin tehdä. Hän ei kestänyt. Pajtim Statovcin romaanin pohjalta dramatisoinut Eva Buchwald. Mutta toisaalta, juuri tarinan arvoitukset ovat sen suola. Miksi muuten kissa. Kun Tito kuolee, Jugoslavian hajoamissodat alkavat. Kokoon kursittavaa on paljon. Emine sopeutui uuteen kotimaahansa. Lopun käänteissä näyttäisi siltä, että Bekimin käärme luo nahkansa, isä-Bajramin avulla. Eikä katsojalle, koska tarina on maagisen realismin ja absurdismin sävyttämä. Ehkä siellä loppupuolella tarinan lento jo hiukan hiipuu. Lapset sulautuvat uuteen vaikka kipuilevatkin, vanhemmat jumiutuvat entiseen elämään, kykenemättä ylittämään kynnystä. Rooleissa Toni Harjajärvi, Sari Puumalainen, Petri Liski ja Ville Tiihonen. Ja sitten oli Ville Tiihosen esittämä kissa, johon Bekim tutustui homodiskossa. Väliajan jälkeen näytelmän tunnelma muuttui, synkkeni. Kissani Jugoslaviassa riittää pohdittavaa. Samalla se taustoittaa Bekimin tilannetta. Hän viittaa etnisiin ryhmiin, uskontoon, sukupuoleen ja kulttuuriin. Siirryttiin ikään kuin selittämään aiemmin nähtyä. Toni Harjajärven herkkä, mutta samalla vahva Bekim, oli kissansa pauloissa lähes hengenmenoon asti. Vastatkoon ken osaa. Toivottomuutta on monenlaista. Onneksi arvoituksellisuus säilyy. Näytelmän keskiössä on homosuhteita harrastava Bekim, opiskelija, keskellä identiteettikriisiä. Hän ei hyväksy ajatusta, että ihminen olisi ikänsä kiinni syntymässään saamassaan kategoriassa. Johanna Freundlichin ohjaus vaalii maagisuutta, mutta antaa itseään etsivän Bekimin lopulta löytää valoon vievän tunnelin pään. KANSALLISTEATTERI/TOMMI MATTILA. Kansallisteatterin Willensauna. Tiihosen kissa varasti shown lavalle päästyään. Kantaesitys. Kerrontaan tuli enemmän realismia. 26 23.11.2018 ja perheeseen, suhde synnyinmaahan, suhde nykyiseen kotimaahan. Kissan pauloissa Ensimmäinen puoliaika Willensaunan lavalla hurahti vauhdikkaasti, kun siellä seikkaili vuoron perään Bekim ja Emine-äiti. Kissaa esittää Ville Tiihonen. Tosin odotukset voivat olla ylimitoitettujakin. . Kerrottakoon, että Kosovossa kissa on epäpuhdas eläin. Homoseksuaalisuus, suhde isään Kissani Jugoslaviassa riittää pohdittavaa. Pitkät ja synkät pohdinnat irrottavat katsojan näytelmän imusta. Bekimin perhe pakenee Suomeen. Boakäärme oli Bekimin eräänlainen mielen takalauta. Upeasta romaanista ei aina satavarmasti tule upeaa teatterielämystä. Ja tulkintahan on vapaa itse kullekin. Lento hiipuu loppua kohti K ansallisteatterin uutuus, maailmallakin kiitetystä ja moninkertaisesti palkitusta Pajtim Statovcin esikoisromaanista Kissani Jugoslavia tehty näytelmä ei aivan täytä siihen patoutuneita odotuksia. Se valottaa niitä valtavia kulttuurisia eroja, joiden kahleissa maahanmuuttajat elävät ja pyristelevät. Perheenjäsenet edustavat erilaisia selviämistapoja. Monenlaista toivottomuutta Kosovolaistaustainen Statovci on haastatteluissaan kieltäytynyt maahanmuuttajakirjailijan roolista. Sekä uhka että tuki. KISSANI JUGOSLAVIA. Aivan eri aikakaudessa ja maailmassa kulki Eminen tarina, jota Sari Puumalainen tulkitsi sävykkäästi. Näytelmän loppumetreillä puidaan pitkään Bekimin ja Bajramin välejä
5. ilmestyvästä joulunumerosta! Tervehdys on 95x30mm kokoinen ilmoitus, johon valitaan jokin oheisista kuvista ja tekstivaihtoehdoista (voit keksiä myös oman tekstin). 3. [ oma teksti] YKSITYISHENKILÖN JOULUTERVEHDYS Varaa oma kuvallinen joulutervehdys 21.12. 09 7596 0240 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi. Beckerintie 10 Helsinki p. Taiteellisen uudistumisen lisäksi terävöityi hänen yhteiskunnallinen ajattelunsa. 1930-luvun alussa häneen iski sekä henkilökohtainen että ammatillinen kriisi. Näyttelyn on koonnut turkulainen DaisyLadies, joka on Suomen ensimmäinen maahanmuuttajataustaisten naisten asioihin keskittyvä yhdistys. Lähes mykkä Kaupungin valot (City Lights, 1931) otettiin kuitenkin kaikkialla hyvin vastaan. Rauhaisaa joulua 2. NAISTEN TARINOITA KAUKAA p. 09 4366 320. JUURET MAAILMALLA – NAISTEN TARINOITA 20.1.2019 saakka Aboa Vetus & Ars Nova, galleria Omatila, Turku. Avioliitto oli hajonnut ja sitä puitiin laajalti julkisuudessa. Tunnelmallista joulua 4. Chaplin ei ollut sinisilmäinen länsimainen Kun olin lapsi, minuun teki suuren vaikutuksen lastenkirja, jossa sanottiin koirien lähtevän kuoltuaan koirien tähdistöön. Tee varaus 3.12. Mukana on osuvasti valittuja katkelmia muutamista Chaplin-klassikoista. Asiasta tekee tarkemmin selkoa Vuonna 1932 Charlie Chaplin matkusti Balille kesken ammatillisen kriisin. Chaplin lähti markkinoimaan sitä Eurooppaan, minkä jälkeen koitti monessakin mielessä merkittävä seikkailu maapallon toisella laidalla. 27 23.11.2018 ranskalaisen Raphael Millet’n käsikirjoittama ja ohjaama dokumentti Chaplin Balilla (Chaplin in Bali, 2017). TV Chaplin ei ollut sinisilmäinen länsimainen turisti, joka metsästi kaukomaiden eksotiikkaa. klo 15.05. Dokumentti osoittaa selkeästi, miten kuukaudet Balilla vuonna 1932 olivat käänteentekevä vaihe Chaplinin elämässä. 6. Charles Chaplin teki Bali-matkan isoveljensä Sydneyn kanssa. Matka Balille muutti Chaplinin elämän Harri-Ilmari Moilanen CHARLES CHAPLIN oli kokonaisvaltainen elokuvantekijä (käsikirjoittaja, ohjaaja, näyttelijä, säveltäjä) ja vuosikymmenten ajan suuren yleisön ylivertainen suosikki maailmanlaajuisesti, aito megatähti. klo 21.00, to 29.11. Tästä on vankka osoitus suurenmoinen klassikko Nykyaika (Modern Times, 1936). Merkittävää on myös runsas ja todella nautittava arkistomateriaali valokuvaja . Areena. mennessä sähköpostitse: tilaukset@kansanuutiset.fi puh. Tervehdyksen hinta on 25 €. 4. turisti, joka metsästi kaukomaiden eksotiikkaa. CHAPLIN BALILLA Teema Fem ti 27.11. . Iloista joulumieltä 3. 2. Valoa & lämpöä 5. Juuret maailmalla -näyttelyssä tarinoita välittävät naisten työpajoissa tekemä taide ja matkoilla mukana kulkeneet, tärkeät esineet. Millet’n mielestä Bali-kokemus muokkasi Chaplinin käsitystä kolonialismista ja lopulta myös kapitalismista. Millet on saanut mahdutettua vajaaseen tuntiin ison siivun kiehtovaa ja vähemmän tunnettua elokuvan historiaa. YLE KUVAPALVELU JARI NIEMINEN Tekstivaihtoehdot: 1. lminäyttein. Tämän muistiinpanot ja Chaplinin vuonna 1933 suositussa naistenlehdessä viidessä osassa julkaistu matkakertomus muodostavat dokumentin yhden keskeisen pilarin. Kirjailija Sirpa Kähkönen, Kirkko ja kaupunki 21/2018 ABOA VETUS & ARS NOVA -museon Omatilassa on avautunut näyttely, jossa ääneen pääsevät naiset, joiden juuret ovat muualla, mutta koti Suomessa. 09 759 601 kirjeitse: Kansan Uutiset Oy, PL 64, 00501 Helsinki (muista kirjata mukaan laskutusosoitteesi) 1. Toinen huoli puolestaan liittyi elokuvan tekniseen kehitykseen: Chaplin koki äänielokuvan uhkaksi
Venäläisen kirjallisuuden seura KONTULAN ELÄKELÄISET. LAULUN JA TANSSIN JUHLA. Ma 26.11 klo 18-20 Rikhardinkadun kirjaston luentosali, Helsinki. La 24.11. Kuvaava on repliikki erään dramaattisen tapahtuman jälkimainingeissa: ”Vaiti, nainen! Häivy!”. TV rillä, meininkiä siellä on hätkähdyttävää seurata. klo 21.30. Ma 26.11. Miten tavallinen netinkäyttäjä voi erottaa oikean uutisen väärästä ja miten valeuutisiin kannattaa suhtautua. 09-766429 . Hän halusi tutustua sotaa janoaviin miehiin PohjoisSyyrian Idlibin maakunnassa. TAMPERELAISEN NAISKUORO Telluksen teoksen Susinartut – 1918 naisvankien laulut elävät perustana ovat aikaisemmin julkaisemattomat, sisällissotaan 1918 osallistuneiden naisten runot ja laulut. www.facebook.com/Paperiliitto Hyvinvointia, tukea ja turvaa jäsenistölle www.pardia.fi etunimi.sukunimi@pardia.fi pam.. klo 11 Wanha Posti, Keinulaudankuja 4. PL 326 00531 Helsinki p.010 298 7700 www.paperiliitto.. JOURNALISTISIA SEIKKAILUJA idän ihmemaassa. Areena. Ma: salonkitanssi klo 11 Tapiolassa, johtokunta klo 14 toimistolla. Melko pian dokumentin alettua käy selväksi, miten sotaisissa tunnelmissa näillä ääri-islamilaisilla kulmilla oikein eletään. Dokumentti täyttyy lyhyistä, arkisen koruttomista ja juuri sellaisina paljon kertovista tapahtumista, kohtaamisista ja välähdyksistä. Käsikirjoittaja-ohjaaja Derki seuraa lähemmin erään isän ja hänen poikakatraansa elämää karussa sodan runtelemassa ympäristössä. Se näyttää olevan käyttökelpoinen mantra tilanteessa kuin tilanteessa. Tämän jihadistien näkemyksen Derki sanoo kuulleensa matkan aikana lukemattomia kertoja. @pamliitto Vaihde 020 774 001 Työsuhdeneuvonta 020 690 447 Jäsenpalvelut 020 690 446 Työympäristö 020 690 449 Työttömyyskassa 020 690 455 teollisuusliitto.. Siellä vallassa on al-Qaidan alla toimiva al-Nusra-järjestö. Järj. Pelin henki on, että jalka voi lähteä, jos miinanraivauspuuhissa valppaus herpaantuu. Toimittaja Esa Tuominen kertoo työvuosistaan Venäjällä. Su 25.11 klo 19 Wäinö Aaltosen Museo WAM, Turku. Pe: päivystys klo 10–12 toimistolla (Näsilinnankatu 22 A 37), sähköposti t.elakelaiset@ gmail.com VENÄLÄISKIRJAILIJA Jevgeni Vodolazkinia haastattelee Lentäjäromaanin kääntänyt Elina Kahla. Äitiä tai naisia ylipäänsä (vain jokunen pikkutyttö vilaukselta) ei kuvissa nähdä. YLE KUVAPALVELU www.tyovaenperinne.fi . Vastaavasti dokumentin kuluessa toistuu usein tuttu lausahdus ”Jumala on suuri”. To: senioritanssi klo 11 Tapiolassa, jooga klo 14 Ylävitosessa (Näsilinnankatu 22 A, 5. MUISTIO Loppumaton sota Harri-Ilmari Moilanen BERLIINISSÄ MAANPAOSSA asuva syyrialainen elokuvantekijä Talal Derki tekeytyi dokumenttiaan Of Fathers and Sons (2017) varten sotakuvaajaksi. Ennakkoliput Lippu.fi ja teatterin tai museon oma lipunmyynti. Näin myös poikien sotilaskoulutusleiKoraanitunti al-Nusran poikien sotilaskoulutusleirillä. Ilmoittautuminen klo 9 alkaen. Kyseiseen kohtaukseen edetään älykkään ja tehokkaan leikkauksen ansiosta. krs, ovisummeri). klo 17.00-18.30 Helsingin työväenopiston Opistotalo, Helsinginkatu 26. 28 23.11.2018 UUDENMAAN VASEMMISTON syyspiirikokous la 24.11. Ke 28.11. Dokkarissa nähtävän ja kuultavan perusteella tuntuu ilmiselvältä, että sota Syyriassa tuskin päättyy mahdollisiin rauhansopimuksiin. Ma 26.11. Ti: askartelu klo 10, helmiryhmä klo 12, muistija tarinakerho Muistari klo 14 toimistolla. 00500 Helsinki . Iloisessa aamupäiväkerhossa muistellaan Tapio Rautavaaraa, mukana Maikki ja Kipakat. DOKUMENTTIPROJEKTI: OF FATHERS AND SONS TV1 ma 26.11. Kontulan Eläkeläiset esittää. . Järj. Sota jatkuu vielä pitkään. Talal Derki tunnustaa olevansa järkyttynyt kokemastaan, hän puhuu suoraan painajaisesta. 044-721 0320 info@kansanarkisto.fi www.kansanarkisto.fi TI-PE klo 9-16. Pe: joululaulajaiset klo 13 Sampolassa, 3-Ely-yhdistysten kuorot esiintyvät. klo 10–15 Opinmäen koulu, Lilhemintie 1, Espoo. tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. perinne@tyovaenperinne.fi Kaikille avoin työväentutkimuksen erikoiskirjasto AVOINNA TI 10-18, KE 12-18, TO-PE 10-16 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva turva uh Elä täysillä – Turva turvaa Vakuutukset näppärästi verkosta turva AUTOJA KULJETUSALAN TYÖNTEKIJÄLIITTO John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki PL 313, 00531 Helsinki (09) 613 110, faksi (09) 739 287 etunimi.sukunimi@akt.. To 29.11 klo 18 pääkirjasto Metson Lehmus-sali, Tampere. klo 15 ja klo 19 Teatteri Vanha Juko, Lahti. Sähköposti: lukijoilta.muistio@ kansanuutiset.fi . Ke: kuoro klo 10 Tapiolassa, boccia klo 10 Ratinassa. Kahvia klo 10.30 lähtien. MEDIALUKUTAITO valeuutisaikana. Sörnäisten rantatie 25 A 1 . TAMPEREEN ELÄKELÄISET . klo 13.30 Kontulan palvelukeskuksessa, Kontukuja 5. Suomi-Venäjä-Seura TIEDOT TAPAHTUMAPALSTALLE viimeistään tiistaihin klo 14:ään mennessä: Kansan Uutiset/ Muistio, PL 64, 00501 Helsinki. Toimittaja Johanna Vehkoo luennoi
Watford – Liverpool 2 (X) 6. Turnaus oli hyvä indikaattori siitä, mikä on taso tällä hetkellä naisten jalkapallossa ja mihin suuntaan ollaan menossa. Johaug aloitti viime viikonloppuna kautensa mestarin elkein Norjan Beitostölenissä. Joukkue pelasi erityisesti otteluiden avausjaksoilla ikään kuin käsijarru päällä, ja palloa hallittiin enimmäkseen siirtelemällä sitä omalla kenttäpuoliskolla. ilis laskemiseen. Murtautumismallit toimivat heikosti, koska laitapelaamista ei saatu kuntoon oikeastaan missään vaiheessa. Kisojen alla puhuttiin paljon pallollisesta rohkeudesta ja uskalluksesta, mutta näitä elementtejä nähtiin turnauksessa lopulta liian vähän. Stoke – QPR 1 13. Swansea – Norwich C 1 10. Uruguayta vastaan Kosola oli lähellä tehdä maradonat toisella jaksolla, mutta viimeinen puolustaja onnistui pysäyttämään soolon. Naisfutiksen taso on lähtenyt rakettimaiseen nousuun ympäri maailman. MINIHELMARIT LÄHTI Uruguayn turnaukseen menestymään erinomaisesti sujuneiden EM-kisojen jälkeen, ja tavoitteena oli puolivälieräpaikka. 64 sarakkeen vihjerivi 1. Kanarialinnut on huikeassa lyönnissä tällä hetkellä, mutta sarjan tasaisuuden ja peliruuhkan takia myös takaiskuja on luvassa ajoittain. Manchester U – Crystal P 1 7. Harjoitellut mallit näkyivät viimeisen ottelun johtomaalissa, jossa komea kombinaatio päättyi Aino Vuorisen hallittuun viimeistelyyn. Everton – Cardiff C 1 4. Tottenham – Chelsea X 8. Championshipin puolella Teemu Pukin edustama Norwich matkustaa Valioliigasta pudonneen Swansean vieraaksi. LAUANTAIN VAKIOKIERROKSELLA palataan maajoukkueotteluista Englannin liigataistojen pariin. Suomi pelasi vuonna 2005 EM-kisojen välierissä ja oli tuohon aikaan vielä yksi Euroopan kärkimaista. Pelin rytmittäminen on siis tärkeä asia, vaikka tapahtumia pyritäänkin hallitsemaan pallonhallinnan kautta. Hull – Nottingham 2 11. Lumilautailun olympiamitalistin Enni Rukajärven kausi maailmancupissa käynnistyy viikonloppuna Pekingin big air -kilpailussa. Yle.fi 21.11. Hän voitti kympin kisat ylivoimaiseen tyyliin sekä vapaalla että perinteisellä hiihtotavalla. ONGELMISTA ja heikosta tuloksesta huolimatta joukkueen pelaamisessa oli nähtävissä myös hyviä elementtejä. Modernissa jalkapallossa tukipelaajien käyttö ja pallon kierrättäminen alakerran kautta painottomalle puolelle reittiä ylöspäin etsiessä on tärkeä osa peliä. Hitaisiin hyökkäyksiin perustuva eteneminen puuroutui usein keskustaan laitapelaajien kaventaessa liian aikaisin, ja näin vastustajan oli helppo tukkia reitit maalille tiiviillä puolustamisella. Kuvassa hän kamppailee pallosta Englannin Lucy Robertsin kanssa EM-lopputurnauksessa. JOHAUG HETI HURJASSA ISKUSSA LEHTIKUVA/TERJE PEDERSEN LEHTIKUVA/TARU NYHOLM. Sittemmin naisfutiksen taso on lähtenyt rakettimaiseen nousuun ympäri maailman ja pääsy lopputurnauksiin on vaikeutunut kautta linjan. Kun myöhemmin pelataan tuloksesta, pimputtelu ei ole tietenkään ainoa tapa pärjätä. Esimerkiksi Ghanan menestys perustui puhtaasti muutaman huippuyksilön suorituksiin. Joukkuepelaamisessa Suomi oli lohkon kärkijoukkue. Suomi hallitsi tilastojen mukaan pelivälinettä ylivoimaisesti vastustajaa enemmän kaikissa otteluissaan, mutta hallinta jalostui heikosti maalintekotilanteiksi ja tehoiksi. Vieraat ovat selkeitä suosikkeja, mutta peliprosentit houkuttavat piirtämään kohteeseen kakkosen kaveriksi ristin. West Ham – Manchester C 2 (X) 2. 1 X 2 Jaakko Alavuotunki jaakko.alavuotunki@vasemmistoliitto.fi URUGUAYSSA PARHAILLAAN käynnissä oleva alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaus päättyi Suomen osalta pettymykseen joukkueen jäätyä alku lohkoon yhdellä pisteellä. Aktiivisella pelitavalla kehittyvät jalkapalloilijan taidot mahdollistavat kuitenkin jatkossa useamman erilaisen taktisen mallin käyttämisen perinteisen pitkän pallon roiskimisen sijasta. Oikeana puolustajana pelannut HJS:n Katariina Kosola oli oikeastaan ainoa pelaaja, jolta nähtiin jatkuvia onnistumisia tällä osa-alueella. Siitä ei ole kuitenkaan hyökkäyspelin kannalta hyötyä, jos ensimmäistä prässilinjaa ei pystytä ohittamaan riittävän nopeasti. Oli vaan hyvä . Suomi oli edellisen kerran mukana aikuisten arvoturnauksessa viisi vuotta sitten, kun EM-kisat pelattiin Ruotsissa. Tärkein tavoite on kehittää maksimaalisesti pelaajien perustaitoja ja vain pallollisesti rohkea pelitapa antaa mahdollisuuden tähän. Laadukas Swansea aiheuttaa nyt sellaisen eli kohteeseen ykkönen. Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 24.11. Kisasta saadaan osviittaa, onko Krista Pärmäkoskella ja muilla haastajilla mitään jakoa tällä kaudella. Samalla haastamista selkeissä yksi yhtä vastaan -tilanteissa nähtiin liian vähän. Minihelmareiden pelitapa ja toimintakulttuuri alleviivaavat tulevaisuuden tavoitteita pelaajakehityksen suhteen niin tyttöjen kuin poikienkin jalkapallossa. THERESE JOHAUG palaa viikonloppuna Rukalla kansainvälisille kilpaladuille ensi kerran dopingista saamansa kilpailukiellon jälkeen. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2(X), X(1), 1, 1(X), 2(X), 1, X, 1, 1, 2, 2(X), 1, 2(X). Fulham – Southampton 1 (X) 5. En ole itse tietääkseni antanut julkisesti lausuntoja, minne kisoihin olen menossa ja milloin aloitan kisaamisen. Päävalmentaja Marko Saloranta on onnistunut luomaan joukkueelle selkeän pelitavan, joka perustuu pelaajien taitoon ja yhteistyöhön. Ilman tätä onnistunutta, hyvin strukturoitua prosessia kisapaikka ei olisi ollut mahdollinen. Juniorijalkapallossa teknisen ja taktisen harjoittelun tulee perustua pallonhallintajalkapallon opetteluun. Avausottelussa tuli tappio fyysiselle Uudelle-Seelannille. Brentford – Middlesbrough 2 (X) Suuntaa tulevaisuuden pelaajakehitykselle Aino Vuorinen (vas.) teki maalin ottelussa Uruguayta vastaan alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksen alkulohkossa. Leeds U – Bristol C 1 9. Mutta päätös Pekingistä tuli syksyn leireillä. Myös maalivahtipelin osalta Suomella on hieno tulevaisuus edessään, vaikka nyt veskareille sattuikin muutama arviointivirhe. Olin päässyt laskemaan paljon. kello 16.58. Niinä harvoina hetkinä, kun Suomi pelasi nopeam min pystyyn, nähtiin useita vaarallisia hyökkäyksiä. 29 23.11.2018 . Ainoa tapa menestyä ei ole puolustuspelaamiseen satsaaminen ja eläimellinen taistelu, vaikka niitäkin tarvitaan tietyissä tilanteissa. Naiset hiihtävät maailmancupin avauksessa Rukalla perinteisen kympin. Brighton – Leicester X (1) 3. Valioliigassa kärkijoukkue Manchester City matkaa hieman piristyneen West Hamin vieraaksi. Sheffi eld W – Derby 2 (X) 12. Pelillisesti joukkue on tietyllä tapaa poikkeuksellinen suomalainen maajoukkue, sillä sen pelaaminen perustuu pallonhallintaan. Toisessa ottelussa Ghanan huikea yksilötaito oli Suomelle liikaa ja viimeinen vauhdikas taisto emäntämaata vastaan päättyi lopulta tasapeliin. Norjalaiset maajoukkuehiihtäjät jäivät yli 20 sekuntia kummassakin kilpailussa
Anderssonin mainitsemat asiat ovat vasemmistoliiton kärkiteemoja tulevissa vaaleissa. Eduskuntavaaleista tulee työmarkkinavaalit, ennusti Paperiliiton osastopäällikkö Sauli Kovanen. Vasemmistopolitiikan tulevaisuutta linjattiin Kemissä ja Helsingissä. Kai Hirvasnoro i Jouko Alahäivälä Työväenliikkeen tehtävä tässä ajassa VASEMMISTON ON oltava mukana määrittämässä yhteiskunnan suuntaa, kun tavat tuottaa, kuluttaa, asua, liikkua ja syödä muuttuvat hyvin nopeasti. Tunteet olivat siis jo valmiiksi kuumat, kun SAK:n valtuusto kokoontui Kiljavalle. Lopun alku vallitsee Otsokummun terveysasemalla keväällä 2019. JARNO MELA JARNO MELA. Työryhmä teki sote-uudistuksesta satiirisen romaanin. Hyvinvointivaltio ei ole onnistunut köyhyyden kierteen katkaisemisessa. Muutos tulee olemaan suuri, se edellyttää valtiolta pitkälle kantavaa visiota ja veronmaksajalta isoja taloudellisia panostuksia. Sanottiin, että se upotettiin Atlantin syvänteeseen. – Me olemme Suomen punavihreä tulevaisuuspuolue, ja meitä tarvitaan työn murroksen, ilmastonmuutoksen torjumisen ja eriarvoisuuden vähentämisen kaltaisten suurten globaalien ongel mien ratkaisemiseksi. Sen tulkittiin tarkoittavan, että liitoilla ei ole enää asiaa työpaikoille. SAK:n valtuusto totesi eduskuntavaalien ratkaisevan, onko ”edessä etuoikeuksien antaminen, ristiriidat ja hajaannus vai tasa-arvon, sopimisen ja yhteistoiminnan tie”. . 20 VUOTTA SITTEN. Ja kyllähän se meille sopii, meillä on asioista kokemusta. – Jos Ahon linja toteutuisi, niin se veisi koko SAK:lta pohjan pois, sanoi YIT Power Oy:n pääluottamusmies Jouko Alahäivälä. kansanuutiset.fi /3992277 Sotesodasta syntyi mehevä satiiri NELJÄ HELSINKILÄISTÄ korkean tason sosiaalija terveysalan ammattilaista kirjoitti salanimellä Vieno Linna realistisen surkuhupaisan Tuntematon sotelas -kuvauksen terveydenhuollon arkipäivän sotekokemuksista. Työreformin kuvattiin tarkoittavan paluuta isäntävaltaan ja torppariaikaan. Hän sanoi, että vasemmiston on oltava pitämässä ihmisten puolta ja tekemässä oikeudenmukaisia ratkaisuja, kun sähkön ja polttoaineen hinta nousee pilviin, viljasato vettyy tulviin ja tartuntataudit eivät taltu enää antibiooteilla. – Jos toimitsijoilta poistettaisiin toimintavaltuudet ja yleissitovuutta laskettaisiin, niin SAK olisi sen jälkeen vain neuvoa-antava elin. Näin arvioi työväenliikkeen tehtävää tässä ajassa vasemmistoliiton meppi Merja Kyllönen. kansanuutiset.fi /3993442 Ilmastonmuutoksen oikeudenmukainen torjunta on tämän ajan vasemmistopolitiikkaa, sanoi meppi Merja Kyllönen. – Yrittäjien ohjelman tyrkyttäminen keskustapuolueen kautta nostaa työmarkkina-asiat näiden vaalien keskeiseksi asiaksi. . JARMO LINTUNEN Li Andersson vasemmistoliiton puoluevaltuustossa lauantaina. Ay-liike piti reformissa hyökkäyksenä erityisesti kohtaa, jossa ”ulkopuolisten tuloa yrityksen sisäisten asioiden käsittelyyn keskusta ei kannata”. kansanuutiset.fi /3993237 Suomen suunta tulee kääntää SUOMI EI enää kestä toista samanlaista vaalikautta, tiivisti vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson tulevien eduskuntavaalien tärkeyden. . KESKUSTA JULISTI uuden version työreformistaan marraskuussa 1998. Isoilla työpaikoilla saataisiin joukkovoimalla pidettyä jotain, mutta pienet työpaikat häviäisivät todella rajusti. Ei tainnut pitää paikkansa, koska pääministeri Juha Sipilä on vienyt tällä vaalikaudella eteenpäin juuri samoja asioita. Toista vuotta ovat urhoolliset yksityisen terveysaseman osastonhoitajat taistelleet terveysbisnessijoittajien voittojen maksimoinnin puolesta. WWW.KANSANUUTISET.FI . Osallistu keskusteluun! www.kansanuutiset.fi f SAK raivoissaan työreformista Pääluottamusmies Jouko Alahäivälä Jos Ahon linja toteutuisi, niin se veisi koko SAK:lta pohjan pois. Jälkikäteen työreformia on pidetty pääsyynä keskustan odottamaansa huonompaan vaalimenestykseen. Sote-uudistus taipuu satiiriksikin. Hän puhui Kemin Työväenyhdistyksen järjestämässä seminaarissa ”Onko työväenliike tehtävänsä tehnyt – vieläkö vasemmistolla on annettavaa?” Kyllösen mukaan ilmastonmuutoskin on ihmisten toimeentuloa koskeva asia. Se oli selvä tiukennus edellisen kesän puoluekokouksen linjauksiin. 30 23.11.2018 . Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa keskusta nosti kannatustaan, mutta ei tarpeeksi noustakseen suurimmaksi puolueeksi tai edes hallitukseen. Puolue muun muassa kertoi ajavansa paikallisen sopimisen lisäämistä kaikille eikä vain työehtosopimuskohtaisesti järjestäytyneille. Hoitajan kutsumusammatti on muuttunut asepalveluksen kaltaiseksi pakoksi, byrokraattisten käskyjen ja ohjeistusten noudattamiseksi, piilosulkeisiksi sekä jatkuvassa hälytystilassa olemiseksi. Tämän pitäisi olla sen tärkein tehtävä, Andersson sanoi. Vasemmistoliiton puoluevaltuustolle puhunut Andersson sanoi, että puolen vuoden päästä on mahdollisuus muuttaa Suomen suunta. Hoito etiikasta tinkimättä he ovat työskennelleet alipalkattuina, uupumatta, lomia pitämättä ja vaivojaan säästämättä. – Vasemmiston tulevaisuusohjelmalla, kestävällä vero-uudistuksella, ilmasto-ohjelmalla, ensi viikolla julkaistavalla sosiaaliturvamallilla sekä ensi vuoden vaaliohjelmalla me osoitamme, että inhimillinen ja oikeudenmukainen politiikka on mahdollista
Siinä on monia ongelmia, sanoo sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti. www.kansanuutiset.fi /tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 10.00–15.00 puhelin: 09 7596 0200 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat: www.kansanuutiset.fi TIETOSUOJALAUSEKE www.kansanuutiset.fi /tietosuoja ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2018 O len ikuisesti kiitollinen Kansan Uutisten pitkäaikaiselle avustajalle Siskotuulikki Toijoselle. En halua tyrkyttää omia mielipiteitäni enkä väitä, että minä olen oikeassa ja muut väärässä. Kesto Määräaikais. Seuraisi opetus siitä, miten yksityinen kokemukseni laajenee maailmankatsomusta vahvistavaksi selitykseksi. Kai Hirvasnoro Kirjoittaja on Kansan Uutisten toimituspäällikkö. Yleisö räjähti liekkeihin, kun aaria Nessun dorma kuultiin pikauusintana. Klasarin vaihteleva kauneus, rujous, paatos, yllätyksellisyys ja ikiaikaisuus antavat saman kokemuksen kuin metsänhoito. Tästäkään ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta itse ajattelen elämän olevan liian lyhyt, että sen voisi viettää missään ahtaissa rajoissa, koskevat ne sitten aatteita tai kulttuurisia virtauksia. Ennen oli toisin, mutta silloin tiesinkin kaiken. Minulla ei kuitenkaan ole mitään erityistä viestiä kenellekään. Haluaisin ymmärtää, mitä on taustalla, kun jotkut ajattelevat itselleni käsittämättömällä tavalla. Se ei tietenkään tarkoita mahdottomien asioiden hyväksymistä, mutta sosiaalisen median myrkyttämän vastakkainasettelun aikana pieni pala ymmärrystä voi tehdä maailmasta hitusen inhimillisemmän. J os tämä olisi uskonnollisen lehden hartauskirjoitus, niin seuraava lause kuuluisi: näin on usein myös elämässä. Kun on kuullut kaiken maailman Stairway to Heavenit sen tuhannen kertaa ja osaa ne ulkoa, ei enää kiinnosta. ENSI VIIKOLLA: Sosiaalipolitiikan uudistaminen on seuraavan vaalikauden ”sote”. Kullervo on jyly ja vaikuttava ooppera, mutta Sallisen sävelkieli kuitenkin sen verran kulmikasta, että ei se tajuntaa räjäyttänyt. Ajattelin pitää boksin auki jatkossakin. Klassinen musiikki yleensä ja ooppera erityisesti iskivät tajuntaan juuri sillä hetkellä, kun 45 vuotta tauotta jatkunut rokin kuuntelu puudutti raskaasti. 12 kk 159 € 182 € 6 kk 81 € 97 € 3 kk 41 € 49 € Hinnat sisältävät alv. 31 23.11.2018 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi PÄÄTOIMITTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 TOIMITUSJOHTAJA Pirjo Virtaintorppa 09 7596 0254 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) 09 759 601 Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi TILAUKSET JAKELUHÄIRIÖT OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 10.00–15.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Miten voi purkaa kon. Yhdeksi malliksi on ehdotettu Britannian yleisturvaa (universal credit). Savonlinnan oopperajuhlat ja torin laidalla sijaitsevan Kalastajan kojun paistetut muikut uusilla perunoilla ovat pakollinen joka kesään kuuluva yhdistelmä. Nyt tiedän, etten tiedä oikein mitään. Hänen tekemänsä säveltäjä Aulis Sallisen haastattelu heinäkuussa 2014 herätti sen verran mielenkiintoa, että tein jotain, mitä en olisi ikinä uskonut tekeväni: kun kesälomaa oli vielä vähän jäljellä ja suunta muutenkin Itä-Suomeen, niin kävin Savonlinnan oopperajuhlilla katsomassa Kullervon. Viimeinen sana BOKSIN ULKOPUOLELTA NÄKEE LAAJEMMALLE Puccinin Turandot viime kesän Savonlinnan oopperajuhlilla oli hurmoksellinen kokemus. ALL OVER PRESS/TIM RING ANNA-KATRI HÄNNINEN. Seuraavana kesänä Verdin La Traviata – ja sittenhän se olikin jo menoa. Lisäsi kuitenkin kiinnostusta taidemuotoon, johon olin suhtautunut halveksivasti ja pilkallisesti. ikteja, jos ei ymmärrä, mistä ne syntyvät. On mahtavaa, että musiikista voi kaikkien näiden vuosien jälkeen tehdä uusia löytöjä. (10?%). Itse on vain mitätön lenkki satojen, jopa tuhansien vuosien jatkumossa, joka jollain lailla edustaa kuolemattomuutta
Katso tarkemmat tiedot Tradekan jäsenen ravintolaeduista, muista vuosieduista sekä vaihtuvista extraeduista www.tradeka.fi.. Ruokailu ja muut ostot ravintolassa normaalisti Tradekan jäsenen vuosietuhintaan -20 %. Etu ei ole voimassa Martina Turku Skanssissa. Etu on voimassa 15.11.–30.12.2018 ja koskee vain pulloittain ostettuja viinejä. Tradekan jäsenille Extraetu Restelin klassikkoravintoloissa Restelin klassikkoravintolat Central Helsingissä, Sampo Kuopiossa, Foija Turussa ja Martinat ympäri Suomen tarjoavat Tradekan jäsenille extraetuna viinipullot -40 % alennuksella pääruoan yhteydessä. Extraja vuosiedut saat näyttämällä Tradekan jäsenen PINS-korttisi tilauksen yhteydessä. Ei päällekkäisiä etuja