6
Nyt alkoi Syrizan
kovin koitos
» Kreikan vaalit ja siivoojien
?kumihanskakapina. s. Hinta 3,50 ?
5-003251-155
5
www.kansanuutiset.fi
Viikko 5
Perjantaina 30.1.2015
Kansan Tahto | Satakunnan Työ
?Suomessa
absurdi
velkapelon
traditio. s. 12 ä
Rasismi Ruotsissa 14 Satelliittiteatteri 22 Työttömyysturvan synty 29. 30
Rake
nnus
ei ka liitto
i
yhte hda
istyö
t
s
Työttömyysturvaan malli olisi puuttunut vain päästämällä ihmisiä vanhemmasta päästä eläkkeelle. työttömyysturvan kestoon, kiristetty
eläkeläisten verotusta
suhteessa muihin tulonsaajiin ja laitettu lapsilisät
verolle.
Keskustelu säästölistoista sähköistyi vasta
vuoden 1995 puolella, kun
maaliskuussa pidetyt eduskuntavaalit lähestyivät.
Vasemmistoliiton Marjatta Stenius-Kaukonen vastasi Jaakonsaarelle ?Marjatan mallilla?. Leikkuri iski muun muassa ansiosidonnaiseen
työttömyyspäivärahaan, lapsilisiin, elinkeinotukiin, opetukseen ja sairaanhoitoon.
Säästöhengessä vaalikampanjansa tammikuun viimeisenä viikonloppuna käynnistivät SDP ja kokoomus. Barcelonan tunnettua katedraalia mukaileva luomus on nimeltään Sagrada Familia in Ice. Jaakonsaari esitti ?ajatusleikin?, jossa olisi luovuttu asuntolainojen korkovähennysoikeudesta, tehty ?pieniä fiilauksia. Linjaus sai valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) kehut, ja puolueethan sitten keväämmällä mahtuivatkin samaan hallitukseen.
Ja solahtihan sinne vasemmistoliittokin.
Liisa Jaakonsaari oli säästöjen mannekiini jo 1990-luvulla.
Kai Hirvasnoro
» Listoista parhaiten
taisi lopulta toteutua
Raimo Sailaksen
?paperi?.
2. Siinä asuntolainojen
korkojen verovähennysoikeus ehdotettiin muutettavaksi
asumistueksi, jotta yhteiskunnan tuki annettaisiin tarpeen
mukaan. Kummankin vaalilauseessa puhuttiin vastuusta.
SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen ei yksilöinyt
säästökohteita, mutta piti tarpeellisena lähes 20 miljardin
markan menoleikkauksia vaalikauden aikana. Rakentajiensa mukaan maailman korkein jäinen rakennelma on noussut Juukaan Pohjois-Karjalaan. Lapsilisien
verottomuutta Stenius-Kaukonen puolusti.
Hän kritisoi säästölistoja sillä, etteivät miljardien säästöt
johda toivottuun tulokseen, koska säästö yhdeltä momentilta voi aiheuttaa suuremmat menot joltain toiselta.
Listoista parhaiten taisi lopulta toteutua budjettipäällikkö Raimo Sailaksen ?paperi?, vaikka kaikki siitä tuoreeltaan irtisanoutuivatkin. Kansan Uutiset, Viikkolehti 30.1.?5.2.2015
A
Kotimaa s.4
B
Kulttuuri s.18
C
Keskustelu s.28
D
Ulkomaat s.30
E
Pelit s.36
Kannen kuva: Lehtikuva/AFP Photo/Aris Messinis
Ajankuva
LEHTIKUVA/BART VAN OVERBEEKE
KYLMÄ KATEDRAALI. Rakentamistyötä on avittanut tänä talvena Juuassa koko ajan pakkasella pysytellyt lämpötila.
20 vuotta sitten
Liisan lista, Marjatan malli
PRESIDENTTI Sauli Niinistö kehotti uudenvuoden puhees-
saan puolueita ottamaan mallia SDP:n entisen kansanedustajan Liisa Jaakonsaaren esittelemästä ?Liisan listasta?,
marraskuussa 1994 esitellystä 10 miljardin markan säästöohjelmasta. Sailaksen säästölista oli 20?25 miljardia markkaa
17
LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Fortumin hallituksen jäsenille ehdotetut palkkionkorotukset eivät toteutuneet.
Kelan Hyssälä esitti miljonäärille
20 prosentin korotusta
» Kansaneläke nousee
tänä vuonna
0,4 prosenttia.
ministeri Sirpa Paatero (sd.) torjui viikolla valtion puoliksi omistaman
Fortumin hallituksen jäsenten palkkioiden korotuksen. Baldau?n korotus olisi ollut yhtä
suuri kuin on kahden kansaneläkeläisen vuositulo.
Heliövaaran roolia asiassa Seppänen ei pidä kummallisena.
. Edellinen korotus oli
vuonna 2013.
Esityksen teki osakkeenomistajien nimitystoimikunta, jonka jäsenistä entinen kansanedustaja Esko
Seppänen arvostelee etenkin Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan Liisa
Hyssälän roolia.
. tammikuuta 2015
Paavo Arhinmäki s. 7 / Anne Huotari s. Suomen pienituloisimpien eläkkeensaajien edustajana hän oli ehdottamassa korotuksia erittäin suurituloisille henkilöille, joista esimerkiksi
Nokian optiomiljonääri Sari Baldauf,
osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsen 2 300 Fortumin osakkeella, sai jo ennestään palkkiota saman verran kuin kymmenen suomalaista kansaneläkeläistä yhteensä,
Seppänen sanoo.
OMISTAJAOHJAUKSESTA VASTAAVA
4
Kahden eläkeläisen vuositulo
Hyssälä ja valtion omistusohjausyksikön osastopäällikkö Eero Heliövaara esittivät Fortumin hallituksen
puheenjohtajana toimivalle Baldau. Huolimatta ministeri
Paateron kannasta hän halusi pitää
voimassa Fortumin hallituspalkkioiden korotusesityksen.
Koneessa halvempi hallitus
Seppänen sanoo, että valtion tulisi
pyrkiä eroon Heliövaarasta ja hänen
palveluksistaan yksityiselle pääomalle sekä ahneelle ?hallitusam-
» Baldau?n
korotus olisi
ollut yhtä
suuri kuin
on kahden
kansaneläkeläisen
vuositulo.
mattilaisten. Niiden jäsenet
ovat ihan tavallisia tallaajia.
Suomen menestyksellisimmässä
yhtiössä Kone Oyj:ssä hallitus toimii
paljon halvemmalla kuin tehdään
monelta osin monopolin lailla toimivassa Fortumissa, Seppänen huomauttaa.
Hänen mukaansa Ruotsiin siirtyneen Björn Wahlroosin tahdittama
Nordean nimitysvaliokunta ei ole sidottu suomalaisiin moraali- ja etiikkakäsityksiin, ja se ehdottaa hallituksen puheenjohtajalle Wahlroosille
ja ?hänen adjutantilleen. lle 20 prosentin palkkionkorotusta
samaan aikaan, kun kansaneläkkeitä
vuonna 2015 korotetaan 0,4 prosenttia. Hallituksen puheenjohtajan palkkio ehdotettiin nostettavaksi 75 000 eurosta 90 000 vuodessa, varapuheenjohtajan 57 000:sta
65 000:een ja jäsenen 40 000:sta
45 000 euroon. Wahlroosin palkkio vastaa seitsemän suomalaisen keskivertoduunarin vuosipalkkaa ja Stadighinkin palkkio kahden duunarin palkkaa. Hän muun muassa otti kantaa Finnairin yksityistämisen, ja sitä
kautta alasajon, puolesta ohi asian-
Liisa Hyssälä
Sirpa Paatero
omaisen ministeriön ja ilmeisesti
pyrkii johtamaan valtion yhtiöiden
privatisointia ohi poliittisten päätöksentekijöiden. 11 / Jukka Parkkari s. Se tekee kyllä niin kuin yritysjohto ehdottaa pienemmilläkin palkkioilla. Hän, tunnettu omien etujensa
turvaaja Vakuutus-Pohjolasta ja rakennusyhtiö SRV:stä, edustaa Suomen valtion näkökulmasta vieraita
etuja. rälssille.
. A
kotimaa
Perjantai 30. Kari Stadighille 7,5 prosentin suuruisia sivutulokorotuksia.
Wahlroosille ehdotetaan 279 000
euron ja Stadighille 86 000 euron
palkkioita oman toimen ohella. Yritysten hallitusten toimintaa ei saa mysti?oida. KU
Lopuksi Pegida ilmoittaa
vastustavansa ?radikalismia riippumatta siitä, onko se luonteeltaan poliittista tai uskonnollista?. Sotaa, ilmastonmuutosta, köyhyyttä tai vainoa pakenevat ihmiset,
joille tiukka maahanmuuttopolitiikkamme ei anna lupaa oleskella Suomessa, ovat sairaanhoitajille ja lääkä-
reille kuitenkin ihmisiä, joista he ovat
vannoneet huolehtivansa.
Hänninen nosti esiin myös lakiesityksen puutteita. Pari viikkoa sitten poliisi kielsi Pegidaa marssimasta Dresdenissä, koska pelkäsi
siihen kohdistuvan uhkaa.
Suomessa Pegidalla on oma periaateohjelma ja tammikuussa perustettu
Facebook-ryhmä, jolla on noin 2 000
seuraajaa. Uuden keskusjärjestön perustaminen ei riitä, mikäli se
jatkaa nykyisten keskusjärjestöjen linjalla, jossa ei kuunnella jäsenistöä.
. Joulukuusta sen
kannatus putosi 0,8 prosenttia. Liikkeen iskulause ?me olemme kansa. Lääkärit ovat muistuttaneet,
ettei paperittomien terveydenhoito
ole maahanmuuttopolitiikkaa vaan elävää elämää, terveydenhoidon henkilökunnan arkipäivää, Hänninen sanoi.
. Turvapaikanhakijat Pegida
haluaa mahdollisimman pian pois
maasta.
Lisäksi Pegida vaatii poliisille, rajavartijoille ja maahanmuuttoviranomaisille lisää resursseja. Linjaukset tehtiin
Tammitapaamisessa, joka on nuorten
vasemmistolaisten järjestämä työelämäkysymyksiin keskittyvä seminaari.
Tammitapaamisen edustajien
mukaan ammattiyhdistystoiminnan
elinehto ja perusta on liittojen jäsenten
työpaikoilla tekemä keskinäinen edunvalvonta- ja vaikuttamistyö. Viime vuoden lopulla puolue
oli lähellä 9 prosentin kannatusta.
Myös vihreät ottivat takapakkia ja
saivat 8,3 prosenttia. Ryhmän Facebook-sivulla
jaettavaa kuvamateriaali on rasistista ja tekstit kiihkonationalistisia.
Vasemmistonuoret:
Jäsenet päättämään
uudesta aykeskusjärjestöstä
SAKSASSA KANNATUSTA
alkoivat
Dresdenistä lokakuussa 2014. Sillä on ollut vaatimattomia mielenosoituksia Tanskassa ja Norjassa, uusia on suunnitteilla myös Ruotsiin.
Toistaiseksi vastamielenosoittajia on ollut poliisin mukaan paikalla
jopa kymmenkertaisesti enemmän
kuin Pegidan kannattajia. Eduskuntavaaleista kokoomus on menettänyt noin neljä prosenttiyksikköä.
Alexander Stubbin aloittaessa puoluejohtajana kokoomusta kannatti
KOKOOMUS ON
21,8 prosenttia Ylen kyselyyn vastanneista.
Suurimpana jatkaa keskusta tasan
26 prosentin kannatuksella.
Joulukuusta kovimman loikan
otti kokoomuksen ohittanut SDP 17,2
prosentilla. tammikuuta. Kannattajakunta koostuu pääasiassa miehistä, heillä on hyvin tavallinen tausta siinä mielessä, että he
ovat oman osavaltionsa keskituloisia
ja työssäkäyviä, Iso-Markku kuvailee.
Pegidan mielenosoituksessa Dresdenissä sunnuntaina 25. KU
Pegida leviämässä Suomeenkin
LEHTIKUVA/SEBASTIAN KAHNERT
» Agendaltaan sekava
islaminvastainen liike
valtavirtaistaa rasismia.
kerännyt oikeistopopulistinen ja islamofobinen
Pegida-liike on rantautunut myös
Pohjoismaihin. He arvostelevat SAK:ta ja
STTK:ta siitä, että uuden keskusjärjestön valmistelutyö on salamyhkäistä ja
epädemokraattista. on
DDR:n loppuajoilta. Islam on varmaan tässä vain
yksi sivujuonne, liike sekoittaa ajattelussaan hyvin monenlaisia ajatuksia toisiinsa, kertoi tutkija Tuomas
Iso-Markku Ulkopoliittisesta instituutista Ylen Ajankohtaisessa Ykkösessä 22. Nimi Pegida tulee
sanoista ?patrioottiset eurooppalaiset
lännen islamisoitumista vastaan?.
. Kuvassa SAK:n
puheenjohtaja Lauri Lyly ja STTK:n
puheenjohtaja Antti Palola.
5. Eduskuntavaaleissa se sai 19,1 prosenttia äänistä.
Vasemmistoliiton kannatuksen
heilahtelu jatkuu. Siinä ei puututa
todellisiin hoitoonpääsyn esteisiin eli
maksullisuuteen ja poikkeustilanteen
synnyttämään byrokratiaan. Hän ei kuitenkaan osannut
vastata siihen, miksi syntipukit haetaan muualta kuin saksalaisista päättäjistä.
ISO-MARKUN MUKAAN
Lyhyesti
Liikkeen mielenosoituksissa on
jaettu äärioikeistolaista lehteä. Vasemmistolaisten ay-nuorten mukaan on
pöyristyttävää, että uutta keskusjärjestöä on tähän asti valmisteltu jäsenistöltä piilossa hotelli Tornin kabineteissa.
Mikäli uusi keskusjärjestö syntyy
nyt käytyjen neuvotteluiden pohjalta,
sillä on merkittäviä vaikutuksia työpaikkojen ay-toimintaan.
. Lukema on parempi kuin
kertaakaan viime vuonna, mutta 1,9
prosenttiyksikköä vähemmän kuin
eduskuntavaaleissa.
» SDP
tammikuun
nousija.
Perussuomalaiset nosti kannatustaan 14,8 prosenttiin. KU
VASEMMISTONUORET JA vasemmistolaiset ay-nuoret vaativat ammattiliittojen
jäsenille valtaa päättää uuden keskusjärjestön perustamisesta ja sen johdon
valinnasta. Jos todella halutaan demokratiaa,
on johto valittava suoralla vaalilla, linjaa putkiasentaja ja eduskuntavaaliehdokas Tuukka Pääkkönen. Se
kirjoittaa soveltaneensa Saksan Pegidan periaateohjelmaa Suomeen paremmin sopivaksi.
Sekavassa 18-kohtaisessa periaateohjelmassa Suomen Pegida muun
muassa kannattaa turvapaikan tarjoamista sotapakolaisille, mutta haluaa heidät sijoitettavan syrjäseuduille ja toisessa kohdassa taas vaatii Euroopan unionin lopettavan
pakolaisten vastaanottamisen kokonaan. Se myös
vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia ja muuta seksuaali- ja sukupuolitasa-arvoa. Hänestä myös julkaistiin
kuva, jossa hän esiintyy Hitler-viiksissä ja kampauksessa.
» Pegidan
Facebooksivulla
jaettavaa
kuvamateriaali on
rasistista.
SUOMEN PEGIDA ei ilmoituksensa mukaan ole mitenkään sidoksissa mui-
den maiden Pegida-liikkeisiin. tammikuuta kannettiin Saksan liittopresidentin
Joachim Gauckin kuvaa jossa todettiin, ettei hän ole ?minun presidenttini?.
PEGIDA-MIELENOSOITUKSET
liikkeen takana
on turhautumista politiikkaan yleensäkin. Kärkkäisen kanssa tuomion juutalaisvastaisesta kirjoittelusta.
Pegidan johtaja Lutz Bachmann
joutui eroamaan rasististen kommenttiensa ja Hitler-kuviensa vuoksi.
Bachmann oli nimitellyt maahanmuuttajia törkeästi ja epäinhimillistävästi. Kuulin ensimmäisen kerran
uudesta keskusjärjestöstä radiosta.
Pahaltahan se tuntui, koska olen ollut
jo pitkään Metalliliiton toiminnassa,
toteaa lähettämötyöntekijä ja Metallin
Vaikuttajanuorten puheenjohtaja Mari
Mäkelä.
Vasemmistonuorten ja vasemmistolaisten ay-nuorten mielestä nykyisten palkansaajapuolen keskusjärjestöjen toimintakulttuuri on jähmeää ja
epädemokraattista. KU
Kymmenien ammattiliittojen edustajat
pohtivat uuden keskusjärjestön perustamista 16. Pegidasta huolensa on ilmaissut muun
muassa Saksan juutalaisten keskusneuvosto.
Suomessa Pegidasta ovat intoilleet
muun muassa kirjastopuukotuksesta
tuomittu Suomen vastarintaliike nettisivuillaan sekä lähinnä salaliittoteorioistaan tunnettu Magneettimedia, joka sai yhdessä kustantajansa
J. VASEMMISTOLIITON kansanedustaja
Katja Hänninen (kuvassa) pitää hallituksen esitystä paperittomien siirtolaisten terveydenhuollosta tervetulleena, mutta toivoo puuttumista todellisiin hoitoonpääsyn esteisiin.
. KU
LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Kokoomuksen alamäki jatkuu
valahtanut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi 16,3
prosentin kannatuksella Ylen torstaina julkistamassa tammikuun mielipidemittauksessa. tammikuuta.
. Tammikuussa tuli
8,2 prosenttia, mikä on viime vaalien
tasolla. Hallitus
myös luo toisella lakiesityksellä lisää
paperittomuutta.
. Lailla luotaisiin Suomeen
entistä enemmän paperittomia
siirtolaisia, joiden hädästä ollaan
nyt pesemässä kädet velvoittamalla
kunnat huolehtimaan heidän terveydenhoidostaan
Senkin jälkeen kasvu on
ollut hyvin vaimeaa ja käytännössä
turismin varassa. ja liioiteltu julkisen velkaantumisen pelko.
» Tärkeämpää olisi
kysyä,
miten
Kreikan
maksukyky
voidaan
palauttaa.
. Tästä halutaan ennen vaaleja
pitää kiinni uskottavuuden säilyttämiseksi, Ahokas sanoo.
Kriisi ei pakottanut
Suomea kiristämään
Suomalaiset näkevät kriisinhoidon
valtavaksi poliittiseksi epäonnistumiseksi, jossa veronmaksajien rahoja
on kärrätty Etelä-Euroopan kriisimaihin. ALL OVER PRESS
Suomi on jyrkimpiä
Kreikka-kriitikoita
» Suomessakin on
leikattu kriisin varjolla.
Syy ei kuitenkaan löydy
Etelä-Euroopasta.
Syrizan voitolla on
todennäköisesti Vasemmistoliiton
talouspolitiikkaan, jonka voi odottaa
kääntyvän entistä enemmän kysynnän merkitystä painottavaksi ja talouskuria vastustavaksi.
Näin arvioi SOSTE:n pääekonomisti Jussi Ahokas Kreikan vaalien
yhteyttä suomalaiseen talouspolitiikkaan.
Strategialle ei kuitenkaan ole luvassa suurempaa menestystä, elleivät asenteet mediassa ja asiantuntijoiden keskuudessa muutu, sanoo
tutkija Lauri Holappa Helsingin yliopistosta.
Raha ja talous -blogistaan tunnetut tutkijat huomauttavat, että Suomi
ja Saksa suhtautuvat kaikista maista
jyrkimmin Syrizan vaatimuksiin.
. Tämä edellyttää, että
aluksi talouden rahavirrat ja tuotantorakenteita uudistavat investoinnit
laitetaan liikkeelle julkisin toimin.
Molemmat pitävät hyvänä Kreikan uuden valtiovarainministerin
Janis Varufakisin esittämää eurooppalaista ?new dealia?, jossa EKP ja Euroopan investointipankki vastaavat
investointiohjelman rahoituksesta.
Lisäksi Holappa suosittelee Kreikan
lainakorkojen jäädyttämistä ja lainojen uusimista, kunnes maan bruttokansantuote on palautunut vuoden
2010 tasolle.
Pontus Purokuru
pontus.purokuru@kansanuutiset.?. Työttömyys ei ole
vähentynyt, investointien kehitys on
onnetonta ja liikevaihtoindeksit näyttävät heikoilta.
Ahokkaan mukaan suomalainen
keskustelu on painottunut liiaksi
Kreikan velkamäärään ja velanmaksuun. Tärkeämpää olisi kysyä, miten Kreikan maksukyky voidaan palauttaa.
. Seurauksena monet ovat menettäneet työpaikkansa ja sosiaaliturvaa on leikattu.
Kriisimaiden auttaminen ei kuitenkaan pakottanut hallitusta harjoittamaan kiristävää talouspolitiikkaa, vaan taustalla on ollut laaja
talouspoliittinen konsensus ?kestävyysvajeesta. Ahokkaan mukaan tämä pitää tavallaan paikkaansa: kun kriisimaiden avustamiseen lähdettiin,
Suomen talouspolitiikkaa on kiristetty. Holappa kuittaa puheet ?puutaheinänä?.
. Suomessa julkinen velka on aina
nähty yksinomaan ongelmana, eikä
etenkään suhdanteita tasaavaa ?nanssipolitiikkaa ole pidetty tarpeellisena. Kreikan talous supistui ennen
vuoden 2014 toista vuosineljännestä
ennätysmäiset 23 vuosineljännestä
peräjälkeen. Ylipäätään Suomeen on juurtunut suorastaan absurdi velkapelon
traditio, Holappa sanoo.
Todellisuudessa Suomen velkataso on matala muihin euromaihin
verrattuna, ja valtio saa luottoa edullisemmin kuin koskaan.
Liikaa velasta, liian
vähän maksukyvystä
Oikeistopoliitikot ja virkamiehet ovat
antaneet ymmärtää, että Kreikka
voisi selvitä velkataakasta nykylinjalla, koska näkyvissä on orastavaa
talouskasvua. Puolueet ovat eurokriisin alusta
lähtien ottaneet hyvin tiukan kannan
kriisimaihin ja näiden velkojen maksuun. SUORIN VAIKUTUS
6
. Ainoa kestävä tie on talouskasvu
ja ennen kaikkea yksityisen talouden
toipuminen
Kun yritetään
tekstina on kuitenkin taloudellisesti
jostain suunnasta tuupata parempia
ja sosiaalisesti tuhottu ja traumatiinstituutioita systeemiin, reaktio onkin, että sori, ei onnistu, ja vedotaan
soitunut yhteiskunta, jossa voi nope?meidän veronmaksajiin?.
asti tapahtua arvaamattomia asioita.
Kaikki tajuavat, että maksuky. Vaaliohjelma antaa siihen hyvän pohjan.
Yksi iso asia on niin sanottujen nollatuntisopimusten
kieltäminen. velkajärjestelyihin.
. Viimeisten kuukausien aikana on esitetty muun muassa ansiopäivärahan keston lyhentämistä, koeajan pidentämistä,
mahdollisuutta palkata perusteettomasti pätkätöihin,
pekkaspäivistä luopumista, lomaltapaluurahasta luopumista, palkkaleikkauksia, lakko-oikeuden
rajaamista ja niin edelleen.
Erityisesti itseään työväenpuolueiksi
kutsuvat kokoomus ja
perussuomalaiset ovat
olleet duunarin kukkarolla. ?Jos Syriza epäonnistuu, seuraavana
on Kultainen aamunkoitto?
» Kreikkaa seurataan
hermostuksensekaisella pelolla joka puolella poliittista kenttää.
voitti Kreikan parlamenttivaalit, Suomessa tyrmättiin puolueen talousohjelma.
Pääministeri Aleksander Stubb
julisti heti vaalien jälkeen, että Kreikan veloista ei jousteta tippaakaan,
koska ?suomalainen ei maksa Kreikan elvytystä?. Samanlaisia
leikkauksia ovat myös työntekijän aseman heikennysesitykset.
Vaaleja silmälläpitäen on käynnissä laajamittainen hyökkäys työehtoja ja ay-liikettä vastaan. Sadattuhannet ihmiset ovat
kodeissaan ilman sähköä ja joutuvat hakemaan ruokansa
ruuanjakelusta. Samaan aikaan Kreikan velkasuhde ei ole
taittunut vaan jatkanut kasvuaan.
Vaikka Euroopan esimerkit ovat varoittavia ja arvostetut kansainväliset talouden asiantuntijat vaativat leikkauspolitiikan muuttamista, haluaa kokoomus ajaa Suomessa samaa katastrofipolitiikkaa. Keskustelu on liian keskittynyt
Syrizan lyhytaikaisiin aikeisiin. Psykologista peliä: neuvottelu
aloitetaan överitarjouksella, joka ei
toteudu, poliittisen taloustieteen dosentti Teppo Eskelinen tulkitsee
Syriza-kriittisiä lausuntoja.
. Heidän työttömyys- ja sosiaaliturva on säädettävä työntekijöitä vastaavaksi.
» Käynnissä on
laajamittainen
hyökkäys työehtoja
ja ay-liikettä
vastaan.
Kaikki tajuavat, että maksukyvyttömäksi kuristettu Kreikka ei maksa velkaa, joka on 170 prosenttia sen bruttokansantuotteesta.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja.
7. Jopa kansainvälinen valuuttarahasto IMF on myöntänyt, että he aliarvioivat leikkausten negatiivisen vaikutuksen talouteen.
Kreikan hallituksen leikkauspolitiikka on merkinnyt
sitä, että miljoonat ihmiset ovat työnnetty julkisen terveydenhoidon ulkopuolelle. Nyt paljastuu, miten ohutta puhe
munkoiton vuoro, Eskelinen arvioi.
kansallista etua isommasta euroop. Muissa kuin vakituisissa ja kokopäiväisissä töissä
työskenteleville on maksettava silpputyölisä.
Myös itsensä työllistäjät ja freelancerit sekä mikroyrittäjät pitää huomioida työntekijöiden rinnalla. Tämä ei ollut ihme, sillä leikkaukset ovat hyydyttäneet Kreikan talouden, ajaneet maan humanitaariseen
kriisiin ja räjäyttäneet massatyöttömyyden. Osa on
ryhmistä.
myös velkaa korppikotkarahastoille,
jotka ovat päässeet kuin koira veräPoliittinen
jästä kaikista sijoittajavastuista.
kone puuttuu
. On velkojavaltioidenkin etu yrittää löytää kaikkia velkoja koskeva
Paljon puhuttu keynesiläisyys on talaaja ratkaisu, johon pakotetaan myös
vannut olla kevyttä reagointia talousvillit rahastot.
sykleihin. Iso osa velasta on julkista rahaa,
pan yhdestä pelottavimmista fasistija sitä vain on pakko leikata. Siksi Vasemmiston
tehtävä on nostaa vaalikeskusteluissa talouspolitiikan rinnalle myös työelämän kysymykset. Syriza on poikkeus: se on
Rahoitusalalla pelätään,
keynesiläisin puolue, mitä
että Kreikasta lähtee
uusliberaalissa Euroopassa on nähty.
dominoefekti, jos
Syrizan voitto nosSyrizalle annetaan
Sy r izalta
taa ensimmäistä kersiimaa. Näin vart
taa heterodoksiset
maan on, Eskeliuut t u va
p
taloustutkijat tanen sanoo, mutta
n
e
is
poliitt
n
ö
n
louspoliittiseen valeikö kyse ole oin
ä
t
käy
t.
jä
ä
t
taan.
Julkisuus on
keutettujen vaait
r
ö
pelin py
keskittynyt valtiotimusten dominoefektistä?
varainministeri Ja. Yhtä hyvin voi kynis Varufakisiin. Jos kreikkalaisille jää syvä pettyvyttömäksi kuristettu Kreikka ei tule
mys Syrizaan, seuraavat edes jonkinlaista ylpeyttä ja toivoa nöyryytetylle
maksamaan velkaa, joka on 170 promaalle antavat voimat tulevat Euroosenttia sen bruttokansantuotteesta.
. Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju pelkäsi tiistaina Ylen haastattelussa avointa
selkkausta Kreikan ja EU:n välille.
Monen muun talousvallan käyttäjän tavoin Kangasharju myöntyisi vain
?kosmeettisiin. Miten saadaan tarpeeksi notista konetta hallitsemaan kokonaista
peasti osoitusta Kreikan talouspolimaata, jonka haluttaisiin kääntävän
tiikan muuttumisesta?
koko Euroopan tulevaisuus.
Jos Syriza ei onnistu, seuraavana
on äärioikeistolaisen Kultaisen aaPontus Purokuru
LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Kolumni
Paavo Arhinmäki
paavo.arhinmaki@eduskunta.?
Työtä ja kunnollisia työehtoja
KREIKAN KANSA äänesti viime sunnuntaina troikan aja-
man ja kokoomuslaisen hallituksen toteuttaman rajun
leikkauspolitiikan nurin, kun Syriza sai massiivisen vaalivoiton. Eskelisyä, minkälaisia dominen mainitsee lisäksi London
noefektejä lasketaan liikkeelle, jos
School of Economicsin marxilaisen
Kreikka pidetään pakkopaidassa.
talousprofessorin Costas Lapavitsasin, joka on keskeinen Syrizan neuvonantaja.
Nopeita yllätyksiä
Puolueelta puuttuvat kuitenkin
voi tapahtua
sellaiset ihmiset, jotka tietävät, miMyös Syrizaa sympatisoivat yhteisten käytännön poliittista peliä pyörikuntatutkijat seuraavat puolueen valtetään.
taannousua hermostuksensekaisella
. Oikeisto ajaa kiristävää ja leikkaavaa politiikkaa,
Vasemmisto elvyttävää ja työllistävää politiikkaa.
SUOMEN VAALEISSA tullaan puhumaan talouspolitiikasta
ja verotuksesta. Syriza heitetään nyt ilman poliitpelolla. Vuokratyöntekijöiden turvaksi pitää tulla takuupalkka. Jos ajattelee politiikan inhimillistä jälkeä, niin
kuulostaa häiriintyneeltä puhua, että
tässä meillä on yhteinen sopimus ja
siitä pidetään kiinni.
Kreikalle syötetyn politiikan jäljellä Eskelinen viittaa maan velkataakan lisäksi bruttokansantuotteen
pudotukseen, sosiaaliseen kriisiin,
kuten terveysongelmiin, ja instituutioiden romahtamiseen.
KUN SYRIZA
?Dominoefekti tulossa
ja se on oikein?
Suomen eliitti on pitkään puhunut
yhteisestä eurooppalaisesta arvoyhteisöstä.
. Ei ehkä täysin ymmärretä, miten
tuhoisaa velkaohjelma ja Troikan politiikka on ollut Kreikassa. Pääministeri Alexander Stubb linjasi EK:n paneelissa, että ensi vaalikaudella
pitää tehdä 4?5 miljardin euron leikkaukset ja verotusta
pitää laskea kaikissa tuloluokissa, myös suurituloisilta.
Kevään vaalien rintamalinjat alkaa selvästi hahmottua. Ne ovat todella rajua työntekijöiden kurittamista. Konpalaisesta ideasta on. Kun keskustellaan leikkauksista, eivät
leikkaukset koske vain valtion budjettia
klo 18
la 21.2. narikan
www.puistokulma.fi
Julk: Eila Tiaisen tukiryhmä
???
. ????
osuuskunnan perustamiseen ja neuvoja osuuskuntatoimintaan.
????????????????????????????
. ??????. IMPROMFPIPTA
IMPROJU
A
LUOVAA HIKOHTILYMUISEEN
AIKATAULU
su 1.2. TÄ
ULLA, TOSISSAAN,
TREENATAAN TOLK
JA HIKI LENTÄÄ,
KOVALLA INNOLLA
KIN HUUMORIA.
ON
VAIKKA MUKANA
NTOA
IVOTAAN MIELENKII
OSALLISTUJILTA TO
TÄ
YÖ
NT
LIJÄ
TE
YT
JA NÄ
IMPROVISAATIOTA
KOHTAAN.
Hinta:
33D 4.krs
a, Sörnäisten rantatie
[[[ IEW]½X ½
jateatteriliitto
Ä: Suomen Harrasta
KURSSIN JÄRJESTÄ
s ja
anu
Kaj
ka
Mis
lijä
ytte
KOULUTTAJAT: Nä
lanen
VOIT OSALLISTUA JOKO
fysioterapeutti Virpi He
ÄTIEDOT:
KAIKILLE
TAI VAIN YHDELLE
LIS
JA
EN
MIN
TU
ILMOITTAU
TUNNILLE
ERRI TEPQ$WLXP ½
asatam
PAIKKA: EasyFit Kal
.RNHPXVWD
7DKWRD
2VDDPLVWD
15e/krt
Nuorisoteatterin ohjaaminen Liikeilmaisu identiteetin ja Te
Teatterikasvatuksen
Teat
atterikasvatu
osallisuuden tukena
perusteet
AIKA: 7.-8.2.2015 la klo 9-17.15
ja su klo 9-15.45
PAIKKA: Pori, Isolinnankatu 16
(Satakunnan yhteisökeskus)
KOULUTTAJA: Jyri Siimes, Ilmaisu- ja
esiintymistaidon opettaja
HINTA: 120. ???????????
?. . ???????
?
s???
?. Osuuskunnat tarjoavat vaihtoehdon, jossa työtä
??????. ?????????????????. sis. klo 12
la 11.4. <??????. ??????????. ????. Into-kustannus
2000-luvun ihmiskunta kamppailee ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten kriisien keskellä. klo 12
su 8.3. ????????. sisältäen opetuksen
H
WWW.SHTL.
0442981708
Kirjakaupassa
kymmeniä kirjoja
ALENNETTtsUo:UN
hintaan. ?????????. ??????????. ???. ???????. klo 18
la 9.5. ???????
????????. JU
MITÄ ERILAISEMPIA
TEHDEN SAMALLA
YHDISTELEMME
A.
IMPROHARJOITTEIT
JA. ?????????. ????????. d????????. ?. <???. KESKITYTÄÄN
AJE
OL
PR
MONIA ERI IM
EN TEKEMISEEN. TYÖLLISYYTTÄ TUKIEN.
KESTÄVÄT ENERGIARATKAISUT.
TOIMIVAT LIIKENNEYHTEYDET.?
MARKKU EILOLA-JOKIVIRTA
Päivän tapahtumat
uudesta näkökulmasta.
» www.kansanuutiset.fi
9. ???????. ?????????. ?. klo 18
AAN LÄKÄ
IMPROFITISSÄ LIIKUT
T HIKOILLAAN LÄPI
IO
OS
PA
MP
SAAKKA. ???
?
<???????. Ka
.
http://kauppa
fi
kansanuutiset.
.DUL 8RWLOD
.DQVDQHGXVWDMD
8XVLPDD
Z
DULX
ZZ N
RWLOD
¿
Kansanedustaja
uudelleen asiallesi
eduskuntaan!
blogi:tiaisenellun.vuodatus.net
FB: Eila Tiainen
ZZZ HLODWLDLQHQ ¿
d????. opetuksen
ryhmäliikunnan
rry
y
ohjaaja
T
a
Tanssija liikeilmaisu
LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET:
JJenna Rignell, TanssitM, pedagogi
Je
PLQQD OHSLVWR#NDQVDODLVIRRUXPL À
FI
HINTA: 60. ???????????. 010 420 2623
sis. klo 18
la 21.3. ???????. sisältäen opetuksen
AIKA: 8.2.2015 klo 10-16.45
PAIKKA: Helsinki, Allianssi-sali
AIKA: 7.-8.3.2015 la klo 9-16
ja su klo 10?16
(Asemapäällikönkatu 1)
PAIKKA: Helsinki, Raumant.5
KOULUTTAJAT:
(Munkkivuoren nuorisotalo)
Fyysinen kirjoittaminen
KOULUTTAJA: Katri Mehto,
Tiina Tanskanen-Paavola, teatteri- teatteri-ilmaisun ohjaaja
ililmaisun ohjaaja AMK sekä
ilm
HINTA: 90. ??????. . klo 12
su 24.5. ?????????????????????????. h??. ????
su 1.2.
klo 16-21
Moilanen Hanna, Peltokoski Jukka,
Pirkkalainen Jaana & Toivanen Tero
h??. ?????
heikki koskelo & taivaankaari
Bussi 53 ja Lähijunat hiekkaharjuun
talkootie 4, 01350 vantaa Liput 14 ?
puh. ??. EI
KOKONAISVALTAISE
HÄTELLÄ, VAAN
HIMMAILLA EIKÄ VÄ
KOKO KEHOA
I
IMPROTAAN ISOST
PROKURSSILLA
IM
Ä
LL
KÄYTTÄEN. klo 12
su 26.4. ?????
Sille kunnat maksavat
siitä hoidosta, jota hankkivat kuntalaisilleen. Onko asiakkaan asia sellainen, että sitä voi hoitaa terapialla,
pystyykö asiakas sitoutumaan terapiaan, Kock luettelee.
. Kun kuntalainen pääsee
psykiatrisesta sairaalasta avohoidon,
avohoito tarkoittaa yleensä sitä, että
hän käy erikoissairaanhoidon sairaanhoitajan vastaanotolla kerran tai
pari viikossa.
Siitä sairaanhoitopiiri, esimerkiksi
HUS, veloittaa kuntia halvimmillaan
140 euroa kerta.
MIELENTERVEYSPOTILAIDEN ON
Vaikea päästä terapiaan
Lindell kouluttautui psykoterapeutiksi tehtyään vuosia sairaanhoitajan töitä pääasiassa psykiatrisella
osastolla. Ensimmäinen toimenpide on
yleensä lääkitys. Se, että valitsee
psykiatrian suuntutumisen, ei kouluta terapiaan.
Lindell työskentelee akuutilla suljetulla psykiatrisella osastolla.
. Äkkiseltään
hän pitää asiaa hankalana.
. Sitä toki pohditaan paljon,
että millaiset hoitomuodot ovat
vaikuttavia, hän sanoo ja muistuttaa psykiatristen sairauksien
kirjon laajuudesta.
Lisäksi psykoterapian sopivuutta ohjaa moni asia.
. Se otetaan harkintaan, jos mikään muu ei tehoa, sanoo
loviisalainen psykiatrinen sairaanhoitaja ja psykoterapeutti Armi Lindell.
Luettuaan Viikkolehdestä kaksi
viikkoa sitten Tiina Mannisen tarinan Lindell ehdottaa kunnillepa psykoterapeuttien palkkaamista. Jos kunta järjestäisi sen terveyskeskusten yhteydessä, se säästäisi ra-
Monimutkaista terapiaa
KUNTALIITON asiantuntijalääkäri
Tuula Kock toteaa, että viime
vuosien keskustelussa ei ole ollut
psykoterapian siirtäminen kuntien tuottamaksi. Vastaanottotyössä aikaa on varattu yhdelle asiakkaalle kerralla niin
paljon kuin tarvitsee. Tuntuu, että terapia on viimeinen vaihtoehto. Osastolla käydään
keskusteluja, mutta se on tilanteen
kartoitusta ja asioiden selvittämistä,
ei terapiaa, Lindell sanoo.
Kun potilas siirtyy avohoitoon, se
tarkoittaa useimmissa tapauksissa
käyntejä psykiatrian poliklinikalla.
. Nyt psykiatrian poliklinikoilla on sairaanhoitajia, joilla ei välttämättä ole mitään
terapiakoulutusta. Manninen kertoi pelastuneensa terapian ansiosta.
Kunnissa ei juuri ole psykiatrisia palveluja vaan ne ovat erikoissairaanhoitoa, joka on sairaanhoitopiirin vastuulla. Eduskuntatalolla järjestettiin tiistaina Huoli2015 -kampanjan mielenosoitus psykiatrisen sairaanhoidon säästöjä vastaan.
ylipäätään päästä. Kun se saadaan kuntoon, asiakkaan tilanne yleensä rauhoittuu.
Kun akuutti tilanne on hoidettu,
voisi aloittaa terapian.
. Näin ei osastolla ole, hän sanoo.
Hän pitää ammattiensa yhdistelmään hyvänä.
. Terapiaan on kuitenkin vaikea
10
Mielenterveyspalvelujen leikkaukset ovat esillä jatkuvasti. Lisäksi terapiamuotoja on
monta erilaista ja se perustuu
vuorovaikutukseen. Nyt hän pitää sivutoimisesti vastaanottoa Loviisassa.
. Sielläkään ei käydä psykoterapiassa vaan sairaanhoitajan vastaanotolla ja on tuurista kiinni, onko sairaanhoitajalla terapiakoulutusta. Lindell toteaa, että samaan hintaan ja
selvästi halvemmallakin voisi tarjota
psykoterapiaa.
. Samoin minusta
psykiatrisilla sairaanhoitajilla pitäisi
olla psykoterapiakoulutusta. Minusta psykoterapiatyötä ei voi
tehdä, jos ei ole sosiaali- tai terveysalan kokemusta. Varsinaiseen psykoterapiaan ohjataan
poliklinikalta ehkä vasta tosi pitkän
ajan kuluttua. Terapiaa enemmän
ja halvemmalla
LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO
» Psykoterapeutti
Armi Lindell palkkaisi
kuntiin mielenterveyden ammattilaisia.
vaikea
päästä psykoterapiaan.
. Lääkäri ja sairaanhoitaja ovat
käytännössä ne, jotka ottavat psykoterapian esiin, jos ottavat.
Eturistiriita
Lindell on Loviisan kaupunginvaltuutettuja vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas. Pitää löytää
sopiva terapiamuoto ja sopiva terapeutti.. Kaupunginvaltuutettuna hän on vuosia kuunnellut
» Psykoterapiaan
on vaikea
ylipäätään
päästä.
keskustelua siitä, että erikoissairaanhoito on kunnalle kallista ja sen kuluja pitäisi saada alaspäin.
Mielenterveysasiakkaan käynti
erikoissairaanhoidon sairaanhoitajalla maksaa HUSin eli Helsingin ja
Uudenmaan sairaanhoitopiirissä hal-
vimmillaan kunnalle 140 euroa kerta,
kalleimmillaan jopa 700 euroa. Tuntuu ajateltavan,
että psykoterapia on viimeinen vaihtoehto, hän arvioi.
Vaikkapa HUS ei
voi päästää asiakkaita kunnille, koska
jotta HUS olisi tehokas, sillä pitää olla
mahdollisimman paljon asiakkaita.
Ja kunnat maksavat sen palvelusta
sen, mitä se päättää.
Terapeutteja kuntiin
Psykoterapiaa ei kuitenkaan ole saatavilla julkisen sektorin palveluna,
paitsi jonkin verran lapsille ja nuorille kasvatus- ja perheneuvoloissa.
Käytännössä kaikki psykoterapia tulee yksityiseltä sektorilta.
. Jos kunnalla menisi psykoterapeutin palkkaan sivukuluineen 5500
euroa kuukaudessa ja tällä olisi tapaamisia olisi kuusi päivässä, seitsemässä työpäivässä palvelu olisi maksanut itse itsensä verrattuna käynteihin psykiatrian poliklinikalla.
Hän toteaa, että erikoissairaanhoitoa järjestävän kuntayhtymän, kuten
HUsin, ja kuntien intressissä on ristiriita.
. Maaliskuussa käymme Kuopiossa Minnan
naisia, Anni Järvinen sanoo.
päivän tapahtumassa ja teemme
yhdessä Ämmän ääni -lehden enMatti Ronkainen
Anne Huotari
anneh.huotari@gmail.com
Työllistämisen pelleilybyrokratia lopetettava
ALL OVER PRESS
VIIME KUUKAUSINA on käyty paljon keskustelua työttömyydestä, työttömyysturvasta, kuntien Kelan maksuosuuksista eli työttömyyssakoista, kuntouttavasta työtoiminnasta sekä muusta aktivoinnista ja kannustimista.
Olen lukenut monta tutkimusta esimerkiksi työllistymisen esteistä ja niissä katsotaan asiaa lähes aina vain
talouspolitiikan ja keppikannustuksen näkökulmasta.
Käytännön elämän tilanteet puuttuvat niistä tyystin.
Sekin harmittaa, että jotkut työttömät esiintyvät sosiaalisessa mediassa kuin edustaisivat kaikkia työttömiä,
vaikka ymmärrettävästi katsovat asiaa vain omasta näkökulmastaan. Mukana on ollut naisia
Pitkä viikonloppu on tarkoitus
myös Juuasta ja Valtimolta, kertoo
viettää Petroskoissa, jonne JoenPunahilkkojen vetäjä Anni Järvisuusta pääsee kätevästi bussilla
nen.
joka päivä.
Syyskaudella on käyty läpi Va. Yleistyneet pätkä- ja
. Ensimmäinen tapaaminen
net tulla mukaan.
pidettiin elokuussa ja silloin meitä
Toukokuun loppupuolella Puoli paikalla yli 20, pääasiassa joennahilkat matkaavat maailmalle.
suulaisia. Niinpä tässäkin keskustelussa on jäänyt kaikista heikoimmassa asemassa oleva työtön ilman suunvuoroa, sillä he harvoin ovat edes sosiaalisessa mediassa.
Vaikka työttömien kirjo tänä päivänä on todella lavea
it-insinööristä aina vankilasta vapautuvaan tai työkykynsä täysin menettäneeseen pitkäaikaistyöttömään,
heidät niputetaan yhteen.
Nyt pitäisi ymmärtää, että tarvitaan räätälöityjä palveluja ja jokaista ihmistä pitää kuunnella aidosti. Esimerkiksi
Oulussa työllistymissuunnitelmia joudutaan tekemään
puhelimitse, kun työttömiä on tullut niin paljon ja TEtoimistojen henkilöstöä on säästöjen nimissä leikattu.
Lisäksi TEM on linjannut, että TE-toimistojen palvelut
kohdistuvat lähinnä niihin, joilla on parhaat mahdollisuudet palata avoimille työmarkkinoille.
Liian usein käy niin, että työnhakija ei saa sellaista
palvelua kuin haluaisi. haa, hän arvioi.
. Ohjelmaa ja tutustumiskäynsemmistonaisten poliittista ohjeltejä ryhdytään selvittämään. Kunnalle se
ei maksa mitään, koska sen maksavat
Kela ja potilas.
. Jos hän ei osaa pitää puoliaan, hän
joutuu vääränlaisen aktivoinnin kohteeksi tai ei pääse
vaikkapa kuntouttavaan työtoimintaan, vaikka haluaisi.
Toiset joutuvat siihen, vaikka eivät lain mukaan siihen
kuuluisi. Ryhmää vetää Anni Järvinen.
Kirjoittaja on oululainen valtuutettu ja
työllisyysasioiden sekatyöläinen.
11. Ihmettelen, miksei julkisella
puolella juuri ole psykoterapeutteja
tai miksei psykiatrian poliklinikan
sairaanhoitajia kouluteta tekemään
terapiatyötä, Lindell sanoo.
Nykyisin psykoterapia maksaa 60
eurosta ylöspäin kerralta. Rahaa palaa turhaan ja ihmisten luottamus järjestelmään horjuu. Teemme yhteistyötä Savon vasen taustan omaavia ja eri ikäisiä
semmistonaisten kanssa. Ihmiset käyttävät yksityistä psykoterapiaa vähän, koska he joutuvat
maksamaan sen omasta pussistaan ja
se on kallista. Helmikuu on kulttuuripaisilpputyöt ja sijaisuudet nähdään
erityisesti naisten riesana.
notteinen. TE-toimistolla ei ole siihen mitään mahdollisuuksia. Nythän erikoissairaanhoitopiirit haluavat pitää asiakkaansa, koska
saavat siitä rahaa. Yhteistyö takkuaa kuntien,
sote-kuntayhtymien ja ihmisistä etääntyvien TE-toimistojen välillä. Ja tietysti
työsuhteesta.
kummankin jälTyöttömyys oli
keen keskustellaan
kaikille koettua ja
pisin määräaikainen
nähdystä ja koetusta.
työsuhde 15 kuukauden
Maaliskuun alussa
ryhmä on mukana järjestämässä
mittainen.
vasemmiston kulttuuritapahtumaa
. Käydään katsoTorstain tilaisuumassa taidemuseossa
den osanottajissa
Lapin taiteilijaseuran
25-vuotisnäyttely ja
oli vain yksi, jolla
on kokemusta
loppukuusta Poht
ö
y
t
jois-Karjalan muvakipaikasta,
t
e
räis
Epämää
seossa valokuvatoistaiseksi voir iesa.
n
e
t
massa olevasta
näyttely Ainutlaais
a
n
tuinen. Rennompi toiminta ilman
vosta, ehkä muualtakin, jos kiinnostusta on.
muodollisuuksia on koettu mielekkääksi.
Toissa torstaina koolla oli toisTOIMINTARYHMÄN keskusteluaitakymmentä aktiivia ja esillä tuheissa työ ja työsuhteet ovat päälleva toiminta.
limmäisiä. Samanaikaisesti on menossa aina jossakin
jokin hallinnon uudistus, joten vähäistenkin ihmisten aika
menee kokouksissa istuessa.
Työllistämisestä kokonaisuudessaan on tullut byrokraattista pelleilyä. Toimintaryhmän perustamisesta puhuttiin jo vuosi sitten kemyös miehet ja muut perheenjäseväällä. Ryhmään kuuluu erilai. Valitettavasti tilanne ei ole enää ainakaan TEhallinnon, eikä kuntienkaan hanskassa.
KUNNAT RYPEVÄT samassa ahdingossa. Byrokratian poistamiseksi sosiaalinen
työllistäminen pitäisi siirtää TE-toimistoilta kuntien tehtäväksi ja siirtää rahoitus korvamerkitysti kunnille. Tässä hässäkässä työllisyyden kuntakokeilussa yritetään keksiä jotain uutta, tosin
TEM:n tiukassa otteessa.
PSYKOTERAPEUTTI
Psykoterapeutin nimike on rekisteröity ammattinimike, jonka
myöntää sosiaali- ja terveysalan
lupa- ja valvontavirasto Valvira.
Vain rekisteröidyt psykoterapeutit
voivat käyttää tätä nimikettä. Oulu on budjetoinut 22 miljoonaa
euroa sakkoa vuodelle 2015. Näistä asioista puhumme palJoensuun Pakkahuoneella.
jon. Mumaa, järjestetty kävelyretki ja pikkaan kysytään lähtijöitä myös Sakujoulu. Psykoterapeuteilla on erilaisia pohjakoulutuksia, joista tavallisin on
psykologin koulutus.
Koulutukseen hakeutuvalla tulee
olla joko lääketieteen, terveydenhuollon tai sosiaalialan ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva
muu vastaava tutkinto.
Ennen psykoterapiakoulutusta
koulutukseen hakeutumista on
oltava vähintään kaksi vuotta työkokemusta hoitotyössä, mielenterveystyössä tai vastaavissa
tehtävissä.
Kolumni
MITÄ PITÄISI tehdä. Usein niillä, jotka sitä
tarvitsisivat, ei ole rahaa siihen.
Tuula Kärki
tuula.karki@kansanuutiset.?
Punahilkat toimii
rennommin
» Vasemmistoliiton myötäinen vire PohjoisKarjalassa näkyy myös naisten toiminnassa.
nen eduskuntavaaleja. Kiristyvässä talo-
udessa ne joutuvat maksamaan sakkoja Kelalle pitkäaikaistyöttömyydestä. Ja tietysti
ELOKUUSTA toiminut Punahilkat
itse kukin tekee aktiivisesti vaali-toimintaryhmä on vetänyt muhommia, Järvinen toteaa.
kaan myös uusia toimijoita ja täVappuna naiset kokoontuvat
män vuoden suunnitelmissa on
marssin ja toritilaisuuden jälkeen
paljon mielenkiintoista tekemistä.
yhteiselle lounaalle, johon saavat
. Avoimille työmarkkinoille työllistäminen voitaisiin siirtää Irlannin mallin mukaisesti kolmikantayhtiöille.
Vaalikeskustelijoille tiedoksi, lopetetaan byrokratiapelleily ja keskitytään olennaiseen.
Punahilkat, vasemmistonaisten pohjoiskarjalainen toimintaryhmä on käynnistynyt mukavasti ja vaalikevät lisää aktiivisuutta. Keskustelu on yleensä hyvin
energistä
ellei
peräti maailman . Se ratkaisee meidän tulevaisuuden eli pystyvätkö suomalaiset
käymään töissä. Rakennusalan työttömyyskassasta sai päivärahaa joulukuussa
18,2 prosenttia jäsenistä . ja Kainuussa työttömyysaste nousi yli 35 prosentin.
Yhteistyöstä voimaa
Yhteisestä toiminnasta on kokemuksia myös
oman keskusjärjestön kanssa. Alan nollasopimukset hoidettiin viime
kierroksella. Tässä meitä on oltu opettamassa vähän
joka suunnalta. hallitusohjelmaa.
. Viimeiset kymmenen vuotta on toimittu
sen puolesta, miten pystytään hallitsemaan
työvoiman liikkuvuutta. Me vaikutamme myös siihen, ettei ayliike menisi ihan hervottomaksi neuvottelu- ja
työtaisteluoikeuksista kamppailtaessa. Rakennusliitto ei ole jättänyt poliittista
vaikuttamista, vaikka liitossa onkin luovuttu
puoluepoliittisesta ryhmätoiminnasta.
Harjuniemi toteaa, että yhteistyöstä saa
voimaa.
. Rakennusliitossa ei ole enää sisäistä ryhmätoimintaa eli on vain yhdet kokoukset.
Riippumatta ihmisen omasta poliittisesta näkökannasta, hänellä on oikeus tulla kokouksiin ja olla samalla viivalla muiden kanssa.
. Esimerkiksi äskettäin esitelty kaupunkikehityksen tiekartta suunnitellaan ja valmistellaan useiden järjestöjen kesken. Työehtosopimuksissa pyrimme
huomioimaan työvoiman liikkumisen ja ulkomaiset työntekijät niin, että kaikki pystyvät
käyttämään meidän sopimuksiamme.
Suokas korostaa, että työllisyys riippuu tulevaisuudessakin paljolti siitä, miten hallitaan
työvoiman liikkuvuutta.
. On pysyttävä lujana. On tehty tietyt takuupalkkajärjestelmät, joita joudutaan soveltamaan ulkomaisiin työntekijöihin. Mukana on
oman keskusjärjestön ja muiden rakennusalan järjestöjen edustajia.
Tarkoitus on tuoda selkeitä suuntaviittoja siihen, miten Suomen kaupungistumiskehityksestä otetaan hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi etuja niin yrittäjille kuin työntekijöille.
Toinen merkittävä yhteistyöhanke on harmaan talouden vähentäminen.
. Näin on annettu muillekin kuin vain vasemmistoliittolaisille aidot kansalais- ja jäsenoikeudet ammattiliitossaan. Harjuniemi tarjoaa yhteistyön kättä myös työväenpuolueille.
. Jos toimintaa järjestetään yksin, siitä
ei tule mitään. Teemme mielellämme yhteistyötä puolueiden kanssa eivätkä vasemmistopuolueet ole
meille mitenkään epämiellyttäviä yhteistyökumppaneita.
Harjuniemi harmittelee, että monet ovat
saattaneet suuttua siitä, että poliittinen ryhmätoiminta loppui.. Jos siinä epäonnistumme ja rakennusala
alkaa liukua ulkomaalaisten halpatyöalaksi,
sen jälkeen voidaan sanoa hyvää yötä. Jos pystytään toimimaan yhdessä jollakin porukalla, kantavuus on aivan
erilainen.
Vaikuttaminen tuonut tulosta
Harjuniemi sanoo, ettei Rakennusliitolla ole
?omaa. Hallitukselta harmaan talouden vastainen kamppailu on jäänyt puolitiehen.
Harjuniemen mukaan juuri tällaisella toiminnalla liitto voi vaikuttaa alan työllisyyteen.
. Tämä on ollut pitkäjänteistä
hommaa.
. Tässä
työssä ei auta herpaantua hetkeksikään.
Suokkaan mukaan liittokokouksen jälkeenkin tämä säilyy ykköstavoitteena.
Vaikuttamiskeinoja vahvistettava
Teemme
mielihyvin
yhteistyötä
kaikkien
niiden
kanssa, jotka
ymmärtävät
ay-liikkeen
kantoja.
Rakennusliiton päätös lopettaa puoluepoliittinen ryhmätoiminta on Harjuniemen mukaan
synnyttänyt vasemmistolaisissa piireissä vääristynyttäkin vaikuttamiskeskustelua.
. Ei missään tapauksessa, toteaa Harjuniemi ja korostaa, että liiton taktiikkana on
päinvastoin pyrkiä vahvistamaan vaikuttamista.
. Siitä on vedetty
sellainen johtopäätös, että liitto olisi luopunut
poliittisesta vaikuttamisesta ja työmarkkinapolitiikasta.
. paras harmaan talouden
torjuntasysteemi rakennusalalla.
Tästä ala sai hiljattain kehuja eduskunnan tarkastuslautakunnalle jätetyssä selvityksessä. Meillä on Euroopan . Pekkaset,
arkipyhät ja tällaiset monimutkaiset asiat on
pantu yksinkertaisesti prosenttiperusteisiksi,
jotta ne pysytään maksamaan myös ulkomaalaisille.
. Työehtosopimukset ja palkkarakenteet
on yksinkertaistettu. Siinä on itse kullakin paljon askaretta.
Työvoiman liikkuvuus haasteena
Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti
Suokas nostaa esiin alan eritysongelmia.
. TEKSTI Jouko Joentausta KUVA Jarno Mela
Rakentajat
hakevat
tuloksia
yhteistyöllä
» Liittokokousvaaleihin valmistautuva Rakennusliitto tarjoaa
yhteistyön kättä useampaankin suuntaa.
RAKENNUSLIITTO ON puheenjohtajan Matti Harjuniemen mukaan pystynyt viime vuosina
parantamaan alan kilpailuoloja ja työntekijöiden asemaa muun muassa lainsäädäntöhankkeilla, joita on ajettu yhdessä työnantajapuolen kanssa.
Liitto valmistautuu liittokokoukseensa
tilanteessa, jossa rakentajilla on edessään
synkkä työttömyystalvi. Parhaat tulokset on saatu, kun
rakennusalan järjestöt ovat olleet yhtä mieltä
ja näin on pystytty viemään esityksiä lainsää-
12
däntöhankkeiksi
Rakennusliitossa
puhtaat
henkilövaalit
RAKENNUSLIITON HELMI-MAALISKUUN vaih-
teessa pidettäviin liittokokousvaaleihin on
asetettu ehdolla kaikkiaan 524 alan ammattilaista, joista 34 on naisia.
Rakennusliiton liittokokous kokoontuu
toukokuun lopulla päättämään liiton toiminnan linjoista seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Järjestösihteeri Jukka Asikaisen
mukaan on huomion arvoista, että nuorten
ehdokkaiden osuus on kasvanut reippaasti
edellisistä vaaleista.
. Kotimaiset alihankkijat häviävät kilpailussa.
Sitran keskustelunavaus Ansioturvareformi . Ulkomaille toimivat halpa?rmat tekevät alihankintaa ja tuovat
työntekijänsä mukanaan. Nuorin ehdokas on 18-vuotias ja
vanhin on täyttänyt 68 vuotta.
RAKENNUSLIITON ?NUORTUMINEN. Kyseessä ovat puhtaat
henkilövaalit, joissa ainakaan ehdokasasettelussa poliittiset suhteet eivät painaneet
lainkaan. Kilpailu on hillitön. Töitä ei kerta kaikkiaan ole. Jokaisessa vaalipiirissä on vähintäänkin kaksi kertaa enemmän ehdokkaita
kuin valitaan.
Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi (vas.) ja
toinen puheenjohtaja Kyösti
Suokas korostavat poliittisen
toiminnan merkitystä alan
ongelmiin vaikuttamisessa.
. Takaan, että me teemme mielihyvin yhteistyötä kaikkien niiden kanssa, jotka ymmärtävät ay-liikkeen kantoja. Nyt alle 30-vuotiaita ehdokkaita on 54.
Selvästi myös nuoret haluavat olla vaikuttamassa rakentajien ja rakentamisen tulevaisuuteen. Ansiosidonnaisella tulot putoavat
puoleen ja jopa alle. Eivät kaikki työttömät pääsisi
tuonkaan paperin mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin. Rahat eivät tahdo
riittää maksuihin. Hän arvioi, ettei
keskustelupaperin laatijoilla ole oikein
HARJUNIEMEN MUKAAN
käsitystä, millaista on hakea töitä.
. Töitä haetaan kiivaasti
heti, kun tieto yt-neuvotteluista tulee.
SITRAN JULKAISEMAN keskusteluavauksen mukaan ansiosidonnainen työttömyysturva tulisi osoittaa kaikille, koska
kaikki maksavat työttömyysvakuutusmaksua.
. Niin demareissa kuin vasemmistoliitossa
on keskeisenä juonteena ollut, että ay-liikkeen
jäsenten, osastojen ja liittojen toimintaoikeuksia ymmärretään, halutaan kehittää sekä
vahvistaa niiden kansalaisjärjestön luonnetta.
PUHEENJOHTAJA Matti Harjuniemi ja toinen
puheenjohtaja Kyösti Suokas ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä liiton johdossa
seuraavallakin liittokokouskaudella.
Muun muassa Pohjanmaan ja Oulun aluejärjestöt ovat pyytäneet molempia jatkamaan tehtävissään ja asettumaan ehdolle
liittokokouksessa. Monet uusmaalaiset osastot ovat myös tehneet nykyjohdon uudelleenvalintaa tukevia päätöksiä.
Puheenjohtajat saanevat haastajat ainakin Uudeltamaalta ja Itä-Suomesta. Yhtälailla työttömille on asetettu työssäoloehtoja.
Tällä hetkelläkään mikään ei estä
työntekijää liittymästä työttömyyskassaan.
Työttömän etujen sijaan reformiryhmä ajaa Harjuniemen mukaan ayliikkeen heikentämistä. Toistaiseksi vastaehdokkaita ei ole asetettu. ja
sitähän demarit käyttävät hyväkseen.
Kaikkien voitava vaikuttaa
Harjuniemi painottaa, että jokaiselle täytyy
olla mahdollisuus ilman jäsenkirjaa tulla mukaan toimintaan omana itsenä.
. Laman aikana työttömyysjaksot
ovat pidentyneet. Maksavien jäsenten määrä on pysynyt viimeiset
20 vuotta suurin piirtein samana eli heitä on
nyt 56 000.
Ahvenanmaalla vaalia ei tarvita, sillä käytännössä Ahvenanmaan ainoa ehdokas on jo
varmistanut edustajapaikkansa.
Kovin suurta dramatiikkaa Rakennusliiton vaaleihin ei sisälly. Yhtäläinen, oikeudenmukainen ja kannustava
työttömyysturva on laadittu norsunluutornissa.
Reformiryhmään kuuluva VATT:n
ylijohtaja Juhana Vartiainen toteaa
keskustelupaperissa, että hyvin toimeentuleva palkansaaja voi ostaa itselleen jopa kahden vuoden työttömyysturvan maksamalla vain reilun satasen.
Harjuniemi tokaisee, että työttömyysturvalle joutuvat eivät totisesti
lusmuile kortistossa. UP
13. näkyy myös
siinä, että jäsenmaksunsa maksavista jäsenistä noin puolet on alle 35-vuotiaita. Tätä ei viime
vuosina ole aina ymmärretty.
Suokas lisää lähes 30 vuoden kokemuksellaan ay-toiminnasta, että poliittisen ryhmätoiminnan perusfunktio on varmistaa johdon
ja keskeisten toimihenkilöiden työpaikat.
. Viime vuonna ansiosidonnaiselta putosi peruspäivärahalle toista tuhatta jäsentämme, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi toteaa.
Normaalisti pienen talouskasvun aikana työttömyysjaksot ovat kestäneet
tyypillisesti toistasataa päivää.
Harjuniemi huomauttaa, että laman
ohella rakennusalan markkinat ovat
muuttumassa. KU
?Työttömyysturvan leikkaus ei käy?
leikkaaminen 250
päivään Sitran keskusteluavauksen mukaisesti heikentäisi olennaisesti työttömän turvaa. Rakennusliitosta todetaan,
että laman aikana työttömyysturva on
ollut tarpeen.
. Työntekijöitä
tulee Viron lisäksi Puolasta ja Latviasta.
Aiemmin Kainuustakin kannatti
TYÖTTÖMYYSTURVAN
lähteä Etelä-Suomeen töihin. Tässä ole mitään kritiikkiä tai arviota
siitä, että esimerkiksi vasemmistoliitto olisi
erityisen epämiellyttävä yhteistyökumppani
rakennusliiton kannalta.
. Poliittisella ryhmätoiminnalla ja jäsenkirjalla SAK-laisessa ay-liikkeessä saavuttaa
hyvän aseman joutumatta avoimeen kilpailuun muiden ihmisten kanssa työpaikasta . Nyt EteläSuomessakin rakennusalan työntekijöitä on työtä vaille.
. Liitossa
on myös noin 14 000 opiskelijajäsentä
Täällä on vajaa viisi prosenttia ulkomailla syntyneitä. Ruotsissa luku on 15 ja nousee parissa kolmessa vuodessa 18 prosenttiin.
Suomi joutuu jossain vaiheessa ottamaan todella paljon siirtolaisia lyhyessä ajassa, ja silloin se voi olla ongelma, koska sitä pitäisi
tehdä pitkäjänteisemmin.
. natsismin ja terrorin
lähteillä (Otava 2004) sekä
Kansankodin pimeämpi
puoli (Atena 2015).
sessa nationalismissa paluuta myyttiseen aikaan, jolloin kansakunta oli mahdollisimman puhdas, eli aikaan ennen siirtolaisuutta.
Ruotsissa se tarkoittaa kansankodin ensimmäisiä vuosikymmeniä.
Ruotsissa äärioikeistolaisen Per Engdahlin Uusi Ruotsi -liike otti 1960?70-luvuilla
etäisyyttä natsimenneisyyteen. Ruotsissa sen harjoittamista
peiteltiin eikä rotuhygieniasta juuri puhuttu
ennen 1990-lukua.
Rodun tilalle kulttuuriset lokerot
Suurena linjana Tammisen kirjassa on siirtymä
kulttuuriseen rasismiin, jossa vaalitaan rodun
sijaan kulttuurista puhtautta. 250 sivua.. Tuli poliittisesti korrektimmaksi puhua rodun sijaan
muista kulttuureista.
. Siitä lähtien Ruotsissa alettiin tuottaa
ajattelua, jossa yhdeksi eliöksi kuviteltu kansa
yhdistyy kulttuuriseen ja rodulliseen ylemmyydentuntoon.
Kirjan keskeinen juonne on kuvaus kansankoti-ajattelun kytkeytymisestä rotuoppeihin ja väestönjalostukseen. Yhteensä vuosina 1935?1975
steriloituja oli 63 000. oli sterilisoitava.
Ruotsissa säädettiin vuonna 1935 laki,
jonka mukaan potilas voitiin pakkosterilisoida, jos kyseessä oli vakava mielisairaus,
heikkomielisyys tai huono geeniperimä. Kansanedustajilla oli tuolloin huoli
suomenkielisen väestön vähenemisestä.
Muuallakin Pohjoismaissa sterilisoitiin
ja harrastettiin eugeniikkaa Ruotsin tapaan.
Kun rotutiede oli kerran aikansa kärkitiede,
mikseipä sitä olisi sovellettu väestön jalostamiseksi.
Rasismi on yläluokkainen tuote
Ruotsin rasismin historia on hyvin yläluokkaista. Paljon puhutaan, että uskonnon nimissä
tehdään väkivaltaa ja kansanmurhia. Romanit epäinhimillistettiin
käsittämättömällä tavalla.
Tamminen huomauttaa, että Suomeen on
otettu erittäin vähän siirtolaisia verrattuna
muihin Länsi-Euroopan maihin.
. M. Professorit ja kulttuuritoimijat satuilivat rotuteorioita, ja historioitsijat ja runoilijat
keksivät päistään nationalistisia myyttejä.
. Meidän ei pidä takertua niin tarkoin vapauden ja kansalaisoikeuksien toteutumiseen tämän sukupolven jokaisen yksilön kohdalla. Tällaisten asenteiden
kanssa Pohjoismaat joutuvat kamppailemaan
tulevina vuosikymmeninä, kun ympäristökriisi, ilmastonmuutos, ruokapula ja väestönkasvu kiihdyttävät muuttoliikettä.
TAPIO TAMMINEN: Kansankodin pimeämpi puoli.
Atena 2015. Erityisesti ?imbesillit. Kulttuurinen puhtaus tarkoittaa valkoi-
Tapio Tamminen
» Filosofian tohtori,
kulttuuriantropologi,
tietokirjailija, radioesseisti
ja toimittaja.
» Tutkinut esimerkiksi
uskonnollis-nationalistisia
yhteisöjä Intiassa.
» Julkaissut muun muassa
kirjat Pahan viehätys
. Jos yksi nimi pitää ottaa esiin, Arthur
de Gobineau oli vaikutusvaltaisin rotutieteilijä 1800-luvun lopulla. Samoin
on tehty tieteen nimissä, Tamminen sanoo.
Rotutiede syntyi Euroopassa 1600-luvulla,
mutta se sai vasta 1800-luvulla muodon, joka
muovasi natsi-Saksan ajattelutapaa.
. Kulttuurista puhuminen on
pelkkää pintaa, Tamminen sanoo.
Pienestä on tehty suuri ongelma
Ruotsalainen äärioikeisto on onnistunut nousemaan viime vuosikymmeninä valjastamalla
muun muassa maahanmuuton lisääntymisen
ja työttömyyden.
Olisiko uusnatsismi menestynyt, vaikka
Ruotsi ei olisi alkanut ottaa lisää maahanmuuttajia?
. Suomessakin pienellä siirtolaismäärällä äärioikeisto on saanut ison ongelman kehitettyä
maahanmuuton ympärille.
Tamminen pitää kuvaavana keskustelua,
jota käytiin, kun Romanian romanit tulivat
Suomeen joitakin vuosia sitten.
. Hänestä on suorat linkit natseihin ja kansainväliseen eugeniikkaliikkeeseen.
Gobineaun jälkeen rotuhygieninen ja rasistinen ajattelu levisi laajalle ja sen katsottiin perustuvan tieteellisiin faktoihin. Eugeniikkaa opetettiin yliopistoissa maailmalla ja
sitä kannattivat muuan muassa J. Suurin ryhmä muodostui kouluttamattomista ja huonosti koulutetuista työläisistä vaimoineen.
Vaikka sterilisaatio on helpompi tehdä
miehille, steriloiduista oli naisia 93 prosenttia. Muuten unohdamme tulevan sukupol-
14
ven tarpeet.
Vielä vuonna 1975 Ruotsissa steriloitiin
1 028 henkilöä. Argumentit, joita jotkut poliitikot ja sivistyneistönkin edustajat heittivät, eivät hirveän paljon eronneet siitä, mitä 1930- ja 40-luvuilla tehtiin. Vastuu äärinationalismista kuuluu kuitenkin kiihkoilijoille. Luulen, että on parempi mennä vähän
liian pitkälle kuin ottaa riski epäkelpojen ja
heikkomielisten jälkeläisten saattamisesta
maailmaan, kommentoi sosiaalidemokraattien kansanedustaja Karl Johan Olsson.
Puoluetoveri Hildur Nygren perusteli:
. Taloudellisestikin Ruotsi on pärjännyt varsin hyvin.
Toisaalta noin neljännes Ruotsin väestöstä katsoo, että maahanmuuttajat uhkaavat
ruotsalaista kulttuuria. Lähes kaikki Ruotsin puolueet kuitenkin hyväksyivät pakkosterilointilait varauksetta. Sterilisaatio oli mahdollista myös ?epäsosiaalisen
elämäntavan. Uuden rasismin
mukaan kaikilla on oikeus elää, kunhan elävät
omissa kulttuurisissa lokeroissaan tai sulautuvat täysin valtakulttuurin normeihin.
. vanhemmille oli estettävä. Ruotsin siirtolaispolitiikka on sinänsä
onnistunut, kun ottaa huomioon, miten paljon sinne on tullut lyhyessä ajassa ja miten
siirtolaisuus painottuu pakolaisiin. Kirjat
Kansankodin
kallonmittaajat
» Ruotsalaisen nationalismin historia antaa karmeita
esimerkkejä siitä, miten
rasismia on harjoitettu
tieteen nimissä.
TEKSTI Pontus Purokuru
UUTISISTA NÄKYY, että väkivaltainen äärioikeis-
tolainen liikehdintä on yleistynyt Ruotsissa.
Uutiset eivät kuitenkaan kerro, kuinka syvälle
rasismi ja vähemmistöjen syrjintä porautuvat
maan historiassa.
Kulttuuriantropologi Tapio Tamminen
taustoittaa kirjassaan Kansankodin pimeämpi
puoli eurooppalaisen äärioikeiston nousua
Ruotsin historian kautta. Keynes,
Winston Churchill, Woodrow Wilson, Herbert Hoover ja Edvard Westermarck.
Suomessa rotuhygienian puolesta liputtivat myös jotkin työväenliikkeen johtohahmot
sekä vasemmistolainen naisliike.
Toisen maailmansodan jälkeen eugeniikka
hiipui hitaasti. Niitä vastustivat vain
kommunistit ja demareiden vasemmistosiipi.
Kun perimän vaalimisesta tehtiin uutta lakia
vuonna 1941, syrjivä puhe oli vielä suorempaa.
. Terveysnormit olivat miehisiä, ja steriloinneista päättävät lääkärit olivat pääosin miespuolisia.
Suomi otti mallia Ruotsista. Myrdalien kirjoituksiin vedottiin eduskunnassa 1930-luvulla, kun kansanedustajat hioivat sterilisaatiolakia. Esimerkiksi
hyvinvointivaltion isänä tunnettu Gunnar
Myrdal kannatti puolisonsa Alvan kanssa eugeniikkaa ja pakkosterilisaatiota.
Myrdalien ajattelussa ei ollut kyse rotujen
välisestä erottelusta, vaan lasten syntyminen
kaikille ?kelvottomille. Käytännössä siellä on kuitenkin ihan
sama käsitys, että mitkä kansakunnat ovat
puhtaimpia. perusteella.
Hyvinvointivaltio ei ollut kaikille
Ruotsissa harjoitettua rotu- ja perinnöllisyyspolitiikkaa on joskus kutsuttu ?sosiaalidemokraattiseksi eugeniikaksi?. Ei tiedetä yhtään, mitä olisi tapahtunut
toisessa tilanteessa. Vedenjakajana on
Suomen menettäminen Venäjälle 1800-luvun
alussa
Instituutti pyrki osoittamaan ruotsalaisten
rodullisen puhtauden muun muassa
vertailemalla heitä alempiin kansakuntiin.
Lundborgin perustaman laitoksen
tutkijat mittailivat saamelaisten ja ?lyhytkalloisten rotuun. JARNO MELA
ATENA
Suomalaiset,
rotujen
pohjasakka
luokittelu
otettiin Ruotsissa käyttöön 1800-luvun lopulla. kuuluvien suomalaisten päitä vielä 1930-luvun lopulla. Monet omaksuivat Ruotsissa diplomaattina neljä vuotta viettäneeltä rotutieteilijä Arthur de Gobineaulta yleisen käsityksen, jonka mukaan
suomalaiset olivat rodullista pohjasakkaa.
Lääkäri Gustav Retzius totesi Suomen tutkimusmatkallaan 1873, että
tyypillinen suomalainen on ?saamaton ja hidas, raskastekoinen ja kömpelö
ruumiinliikkeissään, kaikin tavoin hyvin vanhoillinen?.
Seuraavan askeleen suomalaisten
luokittelussa otti Herman Lundborg,
josta tuli 1922 Uppsalan uuden rotubiologisen tutkimuslaitoksen johtaja. on julkaistu 1920. ja 30-luvulla Ruotsissa vaikuttaneen rotubiologi
Herman Lundborgin teoksessa
Svenska folktyper.
SUOMALAISTEN RODULLINEN
Neljännes
Ruotsin
väestöstä
katsoo, että
maahanmuuttajat
uhkaavat
ruotsalaista
kulttuuria.
15. Lappilaisten työtuvissa köyhille
lapsille opetettiin Lundborgin kirjoista,
kuinka rotujen sekoittuminen johtaa
rappiollisiin jälkeläisiin.
Nykyajan rasistit vaalivat valkoisen rodun sijaan kulttuurista
puhtautta, sanoo kulttuuriantropologi Tapio Tamminen.
Kuvat ?pohjoismaisen rotutyypin puhtaista edustajista
Toiminnan tulokselli-
suudesta kertovat toistuneet mestaruudet vanhempien ikäluokkien SMsarjoissa. TU:laiset
varmasti kansoittaisivat miestenkin
maajoukkueen, sellaista vaan ei valitettavasti ole.
Viime kaudella koottiin myös
TU:n naisten joukkue. NEO on edustusjoukkueen kanssa samoilla vuoroilla harjoitteleva TU:n akatemiajoukkue. Turun Uimarit ei ole saanut kertaakaan
kokea tappion katkeraa kalkkia. HANNU HURME
Kilpa-aerobiccaaja Laura Vihervä palkittiin maanantaina TUL:n Päivän vastaanotolla TUL:n Vuoden 2014 parhaana urheilijana.
Nuoruus on valttia
TUL:n vuoden joukkueessa
» Kilpa-aerobiccaaja
Laura Vihervä valittiin
liiton parhaaksi
urheilijaksi.
olleet ratkaisuasemassa
maanantaina TUL:n vuoden 2014
joukkueena palkitussa Turun Uimarien vesipallojoukkueessa. Nuoremmille ikäluokille on harjoitusaikoja
löytynyt alkuiltoinakin, jos ei Impivaarasta, niin pienemmistä halleista.
. He
ovat nimenomaan vesipalloilijoita, eivät . Lisäksi olemme tällä kaudella
saaneet muutaman kerran hallin
käyttöömme turnauksia varten koko
päiväksi, iloitsevat Kukkonen ja Wikström.
Hannu Hurme. Se on aloittanut uransa SM-sarjassa vaihtelevalla
menestyksessä. Suurinumeroisia voittoja on ollut turhankin paljon, tunnustavat valmentajat.
Seurassa on toki tappioita koettu:
uutena joukkueena SM-sarjassa pelaava WP NEO Turku on TU:n kakkosjoukkue. Suurin osa harjoitusajoista alkaa klo 20 illalla. Suomen mestaruuden niin yksilö- kuin ryhmäsarjassa voittanut Valkeakosken Koskenpoikia edustava Vihervä ylsi viime
vuonna suomalaisittain kaikkien aiNUORET OVAT
16
kojen parhaaseen sijoitukseen Kansainvälisen Voimisteluliitto FIG:n alla
kilpailtavissa MM-kilpailuissa. Hän
sijoittui sarjassaan 13:nneksi.
Ei yhtään tappiota
Syksyllä käynnistyneen SM- vesipallon runkosarjan otteluista alkaa pian
olla takana kaksi kolmannesta. kuten joskus ennen oli käytäntö
. Mika Wikströmin
mukaan Turun kaupungin suhtautumista lajin harrastamiseen voi kuitenkin pitää myönteisenä. onnistunut
juniorityö. Wikströmin arvion mukaan vesipalloilijoiden määrä on seurassa kasvanut harjoituspaikan Impivaaran uimahallin vuosikymmenen alkuvuosien remontin jälkeen
ainakin kolminkertaiseksi. Kyllä keväällä täytyy Kuhien kanssa taas varmasti ottaa tosissaan, katsovat TU:n
valmentajat Karri Kukkonen ja Mika
Wikström.
Kilpa-aerobiccaaja Laura Vihervä
palkittiin TUL:n Vuoden 2014 parhaana urheilijana. Seuran
edustusjoukkue palasi viime kaudella Suomen mestariksi kuuden vuoden tauon jälkeen ja on edennyt meneillään olevassa SM-sarjassa voitosta
voittoon.
. Se on junioreille
paikka kokemuksen hankkimiseen,
ja se antaa uralla jo jäädyttelyvaiheeseen edenneille mahdollisuuden jatkaa harrastustaan.
Valmentajakaksikon mukaan
nuorten nousu edustusjoukkueen ratkaisurooleihin alkoi jo viime vuonna
» TU:n
menetyksen
takana on
onnistunut
juniorityö.
ja suuntaus on kuluvana kautena vain
kasvanut. Nyt joukkueen kokoonpanosta on seuran oman valmennuksen
läpikäyneitä A-junioreja jo puolet. Jäseniä
on seurassa jo noin 150, suurin osa lisäksi aktiiveja.
Seurassa on kuusi juniorijoukkuetta (A?F). Ei meillä kuitenkaan ole varaa
tuudittautua mihinkään. A-juniorien pohjoismaiden
mestaruuden voittaneesta joukkueesta oli puolet TU:n poikia. Se
ajaa kahta tehtävää. Kymmenestä ottelusta on tullut voitto neljässä.
TU:n kohtalo harjoitteluolosuhteiden suhteen on vesipalloseuroille
tuttu. Maaliero 222?106 kuvaa joukkueen työskentelyn tehoa. kilpauinnista lajia vaihtaneita.
Oman ikäkautensa mestaruuksia
vuosien varrella saavuttaneita nuoria
täydentää lajia pitempää tahkonut kokeneempi kaarti, esimerkkinä heistä
mainittakoon maalivahdeista toinen, seuran johtokunnassa puhetta
johtava Petri Kimari.
Tuloksellista juniorityötä
TU:n menetyksen takana on viime
vuosina kasvamistaan kasvanut ja ?
kuten tulokset kertovat
Jättitankkerit seisovat
öljyllä täyteen lastattuina Persianlahden satamissa, eivätkä ole lähdössä mihinkään. Sa-
» Hinnat nousevat
ja kansa köyhtyy,
mutta Putin
kyllä huolehtii
häntä tukeneiden
oligarkkien bisnesten
pyörimisestä.
Ennätysalas pudonnut öljyn
hinta vaikuttaa maailmantalouteen monin tavoin. Venäjän öljykentistä monet ovat tällaisia.
Raakaöljyn hinta heittelee usein arvaamattomasti. Varsinkin maapallon tulevaisuudesta
tuolloin huolestunut nuoriso otti vakavasti
tiedon raakaöljyn äärimmäisestä niukkuudesta. Venäjä on ilmoittanut varautuvansa kolmen vuoden alhaisiin öljyn ja
kaasun hintoihin. Suistola
ja Tiilikainen toteavat:
?Venäläiset olivat omassa propagandassaan korostaneet sotaretkensä uskonnollista
luonnetta: tavoitteena oli Osmannivaltion
kristittyjen vapauttaminen islamin ikeestä.?
Todellisena tavoitteena oli Venäjän alueen
laajentaminen ja sen vallan ulottaminen
Konstantinopoliin saakka sekä tietysti Bosporin salmien hallinta.
Kirjasta löytyy myös kuvaava anekdootti
generalissimus Josif Stalinista, joka oli ollut apealla mielellä Potsdamin kokouksessa
vuonna 1945. Eivät kummatkaan, vaan saksalaiset. Vararahastot otetaan käytLEHTIKUVA/KAREN BLEIER
töön ja budjetin menoja leikataan kymmenellä
prosentilla.
Menojen supistaminen ei kuitenkaan
koske puolustusmenoja, joita nostetaan entiseen hurjaan malliin. Tässä on tietysti
osuutensa myös lännen pakotteilla ja Venäjän omilla vastapakotteilla. Vladimir Putinin valtakunnan budjetti
on laskettu niin, että öljyn hinnan pitäisi olla
yli sata dollaria barrelilta (159 litran tynnyri),
mutta se on pudonnut jo alle puoleen. Tunnelma oli melkein kuin maailmanloppua odoteltaessa. Kuva PohjoisDakotasta Yhdysvalloista.
moille perusteille rakentuu parhaillaan käynnissä oleva Venäjän suuri varusteluohjelma eli
sotilasreformi.
Venäjän kaikista tuloista noin puolet tulee
öljystä ja maakaasusta. Niin minäkin.
Klubin varoitukset varmaankin vaikuttivat
osaltaan siihen, että öljynviejämaiden järjestö
OPEC nosti rankasti öljyn hintoja. Suurimpana syynä tähän pidetään sitä, että raakaöljyä on tarjolla
kysyntää enemmän. Kurvit
rvit suoriksi
Jukka Parkkari
jukka.parkkari@wmail.?
Raaka öljy
SE OLI KAUKANA viime vuosituhannella, muistaakseni 1960-luvun lopulla, kun arvovaltainen Rooman klubi julisti öljyn loppuvan maailmasta aivan tuossa tuokiossa. Mahtava öljyntuottaja Saudi-Arabia
on jo ilmoittanut, että se on valmis myymään
öljyä vielä 20 dollarin hintaan ryhtymättä rajoittamaan tuotantoaan, vaikka monet muut
öljymaat ovat siltä jo vaatineet.
Suomelle halpa öljy on tietysti eduksi,
paitsi että sillä on kielteisiä vaikutuksia Venäjän mahdollisuuksiin käydä kauppaa
maamme kanssa. Nigerian budjetin rahoista jopa 75 prosenttia on lähtöisin raakaöljyn pumppaamisesta.
Monet asiantuntijat pitävät mahdollisena,
että öljyn hinta laskee vielä 20?30 dollariin
barrelilta. Kuutisen vuotta sitten öljy oli yhtä
edullista kuin nyt. Stalin selitti katkerana:
?Tsaari Aleksanteri I pääsi Pariisiin.?
Kummat sitten voittivat Turkin sodan,
venäläiset vai turkkilaiset. Tavalliset ihmisetkin
vaikuttavat asiaan. Tarkemmin sanottuna
Kruppin tehtaat, jotka toimittivat tykit kummallekin sotivalle osapuolelle.
17. Hinnat nousevat
ja kansa köyhtyy, mutta Putin kyllä huolehtii
häntä tukeneiden oligarkkien bisnesten pyörimisestä.
JA LOPUKSI tulee vielä lukuvinkki.
Syventääkseni tietojani Venäjästä ja sen
historiasta otin luettavakseni Jouni Suistolan ja Heikki Tiilikaisen teoksen Sodassa
vieraalla maalla (Atena), joka kertoo Suomen
kaartin vaiheista Turkin sodassa 1877?78. Vaikeuksissa oleva kansallinen lentoyhtiömme Finnair toivoo varmasti
hinnan laskun vain jatkuvan.
Jotain haittaa raakaöljyn halvoista hinnoista saattaa olla myös Yhdysvaltojen uuden
liuskeöljyn tuotannolle, jonka katsotaan kannattavan öljyn hinnan ollessa vähintään 70
dollarissa barrelilta. Parasta kirjassa on se, että se kertoo samalla niin
paljon muutakin kuin suomalaisten sotaretken vaiheet.
Tutkimus antaa kokonaiskuvan venäläisten todellisista tavoitteista Turkkia vastaan
sotiessaan ja vetää niistä linjoja myöhempiin
aikoihin aina Putinin operaatioihin Krimin
niemimaan ja itäisen Ukrainan suunnalla.
Propaganda ja todellisuus erosivat hurjasti
Balkanin sannoillakin taisteltaessa. Enää suomalaiset eivät tee
kalliita kaukomatkoja Bora Boralle, vaan lomailemassa piipahdetaan Tallinnassa.
Voi hyvin kuvitella, että tipaton tammikuu
ja televisiossa pyörivä Sata päivää ilman viinaa
-ohjelma vähentävät polttoaineiden tarvetta:
viinaksien rahtaaminen ulkomailta vähenee.
Taksimatkat kapakasta kapakkaan loppuvat
kokonaan. Tarkka aikakin sanottiin.
Rooman klubissa oli mukana useita arvostettuja tiedemiehiä, joten sen sanomaan uskottiin. Halpa hinta tekee öljyn
poraamisen kyseenalaiseksi myös arktisilla
alueilla ja pitkien etäisyyksien takana, siis
siellä missä tuotantokustannukset ovat suuret. Ne
toimivat varastoina.
Yksi syy tilanteeseen on erityisesti Eurooppaa koetteleva lama. Muiden suurvaltojen johtajat ihmettelivät, miksi Stalin ei ole juhlatuulella,
vaikka hän on juuri valloittanut Berliinin. Muun muassa lähelle
Suomen rajaa sijoitetaan uusia hiljattain perustetun Venäjän arktisen voimaryhmän
joukkoja.
Samaan aikaan ruplan arvo on romahtanut ja hinnat nousevat. Öljystä uskottiin tulevan
kallista ylellisyyttä, johon vain rikkaimmilla
on varaa.
Mutta nyt öljyn hinta on romahtanut ja sen
pelätään yhä alenevan. Sitä seurasi
1973 öljykriisi, joka johti melkein paniikkiin.
Helsingissäkin sammutettiin mainosvalot,
alennettiin asuntojen lämpötilaa, ja jos oikein
muistan, niin katuvaloistakin sammutettiin
joka toinen.
Kaupunki muuttui pimeäksi ja värittömäksi. Teekutsut kävelymatkan päässä
olevan naapurin luona tulevat jälleen muotiin.
Energiaa säästyy tietysti myös, kun siirrytään sähköhammasharjoista ja sähköparranajokoneista takaisin ilman virtaa toimiviin
vanhempiin virityksiin.
ANKARIMMIN RAAKAÖLJYN halpa hinta iskee Ve-
näjään ja eräisiin pieniin öljyntuottajamaihin
Silloin voi tavoittaa ja tallentaa hetkien lumoa.
Janne Laine: Forest God I, 2013.
kourassaan, niin hän voi hyvinkin
olla Janne Laine, hämäränkulkija kuvausreissullaan.
. Näen
ne myös yhteiskunnallisesti kantaaottavina monessakin suhteessa.
. Ensimmäinen ajatus oli, ettei sellaista voi tehdä. Myöhemmin teen näkyväksi menetelmällä ne ajatukset,
mitä kuvien takaa löytyy. Sieltä hän valmistui vuonna 1995 ja heittäytyi vähitellen taiteilijan uralle.
Öinen vaeltaja,
tunteen kuvaaja
Jos näette jonkin suurkaupungin autioilla kujilla öisen vaeltajan kamera
18
Janne Laine kertoo olevansa yöihminen. Yle.. Silloin voi tavoittaa ja tallentaa hetkien lumoa.
Mystinen Islanti ja sen ihmeellinen luonto lumosi Laineen jo ensimmäisellä kerralla hänen sinne saavuttuaan 2000-luvun alussa. Nämä
kokemukset ja tunnelmat ovat piirtyneet hienoihin Epilogue-teossarjoihin
(2010).
Huoli ympäristön ja miksei maailmankin tilasta nousee myös Janne
Laineen näyttelyn teemaksi. Etsin jotain selittämätöntä, panteistista
tunnelmaa ja kuvaa. . Yöllä on hienoa kuljes-
kella, silloin kaikki selkeytyy ja hiljenee. Islannista
on tullut hänen toinen kotimaansa,
jossa hän vuosittain opettaa ja työskentelee. Yksityisnäyttelyitä hän
on pitänyt viitisenkymmentä.
Kaikki alkoi siitä, kun Janne sai
sukulaisperheeltä kameran kiitokseksi lapsenvahtina olemisesta. Kuvaan enemmänkin maiseman
tuomaa tunnetta jostain nimeltä mainitsemattomasta. Hän tutkii ja ikuistaa sumuisia näkymiä, vuoria, vesiputouksia,
hylättyjen puutarhojen salaista tunnelmaa ja taivasta kaiken yllä, milloin
uhkaavana, milloin mitenkin, valoa
ja varjoja, hämärän hetkiä ja yötä.
Näyttelyä katsellessa herää kysymys, kuvaako Janne Laine itse
asiassa maisemaa, vai aivan jotain
muuta eri puolilla maailmaa otetuissa maisemakuvissaan.
. 1970)
retrospektiivinen näyttely Tampereen taidemuseossa on kiehtova
matka mystisten maisemien salaperäiseen lumoon, katsaus hänen herkkiin henkilötutkielmiinsa ja hymyn
kareen suupieliin nostattaviin elämäkerrallisiin muistoihin.
Laineen taiteilijan ura on nousukiitoinen. Taiteen maailma imaisi
mukaansa. Sen avulla
hän yhdistää jännittävästi valokuvaa
taidegra?ikkaan.
. Vuodesta 1992 alkaen hänen töitään on ollut yli sadassa ryhmänäyttelyssä ja vuodesta 1996 lähtien yli sadassa yhteisnäyttelyssä yli
30 maassa. Mutta maailmalla liikkuessa kohtaa elämän ja tekojen varjopuoliakin, vaikkapa ympäristön tuhoa, josta on puhuttava taiteessakin.. B
kulttuuri
Kun lähdimme teatterista, niin leikkaaja Samu Heikkilä sanoi, että miksei tuollaista elokuvaa tehdä Suomessa. Hänen
maisemakuvansa ovat yhtäältä esteettisiä, eettisiä ja . 29.1.
Mystisten maisemien kuvaaja
» Janne Laine kantaa
vaa, ennen ja jälkeen ihmiskunnan,
vaikka en uskovainen olekaan. En erityisemmin halua julistaa
teoksillani. En ole varsinaisesti valokuvaaja,
vaan tallennan kameralla niitä hetkiä, jotka syystä tai toisesta ovat minulle tärkeitä. Etsin primitiivistä,
joskus jopa uskonnollista alkuku-
» Etsin
primitiivistä
alkukuvaa
ennen ja
jälkeen
ihmiskunnan.
Janne Laine:
Extended sunset,
2014.
Suurimman osan teknisestikin taidokkaista teoksistaan hän on tehnyt
heliogravyyritekniikalla. Maiseman
täytyy sisältää minulle jokin hyvin
vahva tunne, ennen kuin haluan kuvata sitä.
Janne Laine menetti omat vanhempansa runsaan vuoden aikana.
Vanhempiaan hän muistaa arvostaen,
sillä he antoivat aikoinaan Jannelle
vapauden tehdä, mitä hän halusi.
Ehkä vanhempiaan muistaen ja
muutenkin hautausmaat ovat muodostunet hänelle tärkeiksi hiljaisuuden saarekkeiksi, joilla aika pysähtyy.
Hautausmailla hän tavoittaa tuonpuoleista, rauhaa ja kauneutta. Olen yöihminen, päivällä on liikaa kaikkea hässäkkää, joka karsii
herkkyyttä. Saamallaan taikakalulla hän kuvasi jo
pikkupoikana luontoa ja tietenkin
ihmisiä. Ja kuvaa kuvaamasta päästyään. Yöllä valo tiivistyy. Luonto on aina
ollut minulle hyvin, hyvin tärkeä.
taiteessaan huolta
myös ympäristön
tilasta.
Hetkien tallentaja
KUVATAITEILIJA Janne Laineen (s. Q-teatterin Häiriötekijä-näytelmästä elokuvan ohjaava Aleksi Salmenperä. loso?sia. Laine pyrki ja pääsi Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitokseen opiskelemaan. Tuolloin hänen päämääränään oli edetä Hannu Hautalan kaltaiseksi, maailman parhaaksi luontokuvaajaksi.
Armeijan jälkeen Janne Laine oli
vähän tuuliajolla hommaillen mitä
sattui eteen tulemaan, kunnes pääsi
vedostajan oppiin gra?ikanpaja Himmelblauhun. Valo tiivistyy
Itse haluan antaa hektisen kiireen keskellä
ihmisille syyn rentoutua ja edetä jonnekin kauas ajatuksineen ja tunteineen. Tässä
mielessä kuvaavaa on, että Witherspoonin yhtiö osti Strayedin kirjan . Järkyttävän ylipainoinen rinkka kevenee matkan lämmittelyvaiheessa.
CHERYL STRAYED
paahtaa urhoollisesti roolin läpi tuoden vähäeleisesti
esille monet kolhut elämässään kokeneen kolkyt ja risat -sukupolven naisen tunnot.
REESE WITHERSPOON
Kaikki kunnia Witherspoonille,
mutta hänen olemuksestaan välittyvä tietty aneemisuus ei tee täysin
oikeutta roolihahmolle: oikea Cheryl Strayed on kuvien perusteella selvästi fyysisempi nainen, reippaamman tuntuinen ulkoilmaihminen.
Mieleenjäävempi onkin Witherspoonin tavoin Oscar-ehdokkuudella
noteerattu Laura Dernin esittämä
äiti. Mystiikka ei ole minulle mikään
itseisarvo, mutta liikun kuvissani selittämättömän rajoilla, jolloin niihin
väkisinkin limittyy mystisyyttä ja
melankoliaa. Taiteen kautta voi ymmärtää
maailmaa ja itseään. Valitettavasti tässä teoksessa näyttäytyy ei vain Suomen,
vaan koko maailman tulevaisuus.
Aina, kun kohtelemme kaltoin luontoa teemme sen myös itsellemme. Siitä muotoutuu konstailematon ja sympaattinen elämän oppitunti.
» Pelissä on
koko elämä.
Naispäähenkilön taivallus todistaa luonnon puhdistavuudesta. VILLI VAELLUS (Wild, Yhdysvallat
2014). Samalla tuo taivallus laajenee tuttuihin ulottuvuuksiin matkan yleisemmästä symboliikasta. Salapalatsin tuotteissa
tennis kohtaa taiteen ja näin yksi asia muuntuu toiseksi.
KAIKKI SALAPALATSIN tuotteet ovat kotimai-
sia ja suurin osa niistä on valmistettu juuri tätä
projektia varten. Liikun rajapinnoilla, ja
toivon, etteivät teokseni anna katsojille liian selkeitä vastauksia. Salapalatsi sai innoituksensa Tennispalatsin historiasta.
Vuonna 1937 valmistunut rakennus oli alun
perin keskeinen paikka tenniksen pelaamiselle.
Kuusitoista vuotta sitten siitä muokattiin koti
taiteelle ja viihteelle. Haluan tuoda esille metsäteollisuuden aiheuttamaa metsien tuhoamista. Näiltä osin le?assa näkyy kanadalaisen Jean-Marc Valléen persoonallinen ohjaajan käsiala.
Wild . Se
on synti kaikkia vastaan.
Myyttiset tunnelmat ilmenevät
Laineen kuvissa arvoituksellisesti
houkutellen pysähtymään ja tutkimaan, mihin maailmoihin ja mitä
näkemään hän oikein katsojia houkuttelee.
. Nähdä ja käsitellä asioita uudella tavalla. HELSINGIN TENNISPALATSISSA toimii maaliskuun
loppuun saakka tilapäinen taidekioski, Salapalatsi. Myytävänä on muun muassa
taidetennissukkia, tennissukkaeläimiä, metrokaulaliinoja, vesitornimukeja ja taidetennismailoja. Kuvaus: Yves Belanger.
Pääosissa: Reese Witherspoon,
Laura Dern, Thomas Sadoski.
on tullut elämässään
tienhaaraan, hommaan on saatava
uusi kurssi. Katsoja
saa itse projisoida töihini omia tunteitaan.
Janne Laineen mielestä taiteen
tehtävä on puhua vaikeistakin asioista niin, että ihmiset saavat siitä
voimaa.
. Tätä punaista lankaa korostaa vaelluksen ja sitä edeltävien
tapahtumien nivominen tiukasti toisiinsa.
Yhteyttä elävöittävät ajalliset siirtymät on hoidettu napakasti, nopein
leikkauksin ja hyvinkin lyhyin kohtauksin. Särmää on,
mutta tiukempaankin rutistukseen
olisi ollut varaa.
Painotus on optimistisessa hengessä, mikä on ymmärrettävää Hollywood-raameissa: ne kaupalliset
realiteetit ja mahdollisuudet. Se
on vaativa kokeneellekin vaeltajalle.
Strayed aikoo taittaa taivalta yli tuhat kilometriä.
Ensimmäinen amatöörin moka
käy ilmi tosipohjaisen elokuvan alkuminuuteilla. Käsikirjoitus: Nick Hornby.
Perustuu Cheryl Strayedin
muistelmateokseen. Väkivaltaisen alkkismiehen jättänyt tarjoilijatar ja kahden lapsen
yksinhuoltaja ei voivottele kärsimyksiään.
Päinvastoin, hän kuuluttaa jälkeläisilleen sisäistä onneaan ja antaa siitä ärsyyntyneelle tyttärelle järkeenkäyvän selityksen. Le?a kannattaa katsoa jo hänen takiaan: eloisan
keski-ikäisen duunarinaisen valoisan
ihmisen mallista kelpaa ottaa opiksi
kenen tahansa.
Dern on suurenmoinen, hänen
roolityönsä hehkuu luonnonlapsen
mutkattomuutta ja aikuisen naisen
elämän karaisemaa viisautta.
BRITTIKIRJAILIJA Nick Hornby on työs-
tänyt eloisasti poimuilevan, jäntevän
kässärin. villi vaellus.
Luonto testaa ja puhdistaa
WILD . Syyn löytää joitain, kätkettyjäkin tunteita sisimmästään.
Siskotuulikki Toijonen
JANNE LAINE: Silence-näyttely Tampe-
reen taidemuseossa 17.1.-26.4.
Äiti (Laura Dern) ja tytär (Reese Witherspoon) testaavat kanttinsa kestävyyttä tosipohjaisessa draamassa Wild . lmausoikeudet jo kolme kuukautta ennen niiden julkaisemista.
Harri-Ilmari Moilanen
19. Se on taitelija-designereiden Aamu Songin ja Johan Olinin taideprojekti, tuoteperhe
ja myymälä. Pelissä on koko
elämä, uuden alun mahdollisuus ja
haastavuus. Heidät tunnetaan
humoristisen oivaltavasta tuotesuunnittelusta
ja salakauppa-taideprojekteista. Ohjaus: JeanMarc Vallee. KU
Olen kuvannut metsien rujoja aukkohakkauksia, maisemien raiskausta,
joka on äärimmäisen brutaalia ja surullista.
Elokuva
Rajapintojen kulkija
Aihepiiriä käsittelevä käsin sidottu
The End -teos (2014) on esillä myös
Serlachius Museon Synti-näyttelyssä
Mäntässä, jossa ympäristön tuho on
nostettu yhdeksi kuoleman synniksi.
. villi vaellus on viihdyttävä
ja vivahteikas vaellus- ja kehitystarina sekä kahden naisen tarina, myös
perhe- ja aviodraama. Tuotteet liittyvät Tennispalatsiin ja Helsinkiin.
Aamu Song & Johan Olin muodostavat taiteilijaduon nimeltä Company. Tuoreessa muistissa ovat
kariutunut avioliitto, irtosuhteet ja
huumeet sekä rakastetun äidin kuolema.
Näillä lähtöeväillä käynnistyy
Meksikon rajalta Kanadaan ulottuva
vaellus Paci?c Crest Trail -reitillä
Vasta
Kustaa Vaasan älykköpoika Juhana Herttua perusti meren äärelle Porin ja asutti sen ulvilalaisilla, joiden sataman maankohoaminen oli kuivattanut.
Todellisuudessa Santahaminaan ehdittiin rakentaa
vain aittoja, kun selväjärkisimmät jo huomasivat, että
rantavedet olivat isoille aluksille liian matalat. Smolenskin Jumalanäidin ikoni.
Pyramidin suunnitteli hevosveistäjä, paroni Pjotr
Clodt, meidän Eero Järnefeltimme isosetä, joka syntyi
vuonna 1805 Pietarissa ja kuoli vuonna 1867 maatilallaan
Karjalan kannaksella.
Wikipediassa karjalaiset putrot ja ryynivellit menevät yleensä sekaisin, joten Clodtin kuolinpaikaksikaan ei
ilmoiteta Uudenkirkon pitäjää eikä Halolan kylää, vaan
Patrun parantolan rakennusryhmä, Rantamäki.
TUOREENPUOLEISESSA Kun Suomi oli Ruotsi -kirjassa (WSOY
2014) ruotsalainen Herman Lindqvist näkee Santahaminan jokseenkin erikoisessa valossa.
Kuten muistetaan, Kustaa Vaasa, vanha kirkkorosvo,
halusi Suomenlahden rannikolle kauppakaupungin, jolla
lyötäisiin laudalta vastapäinen Tallinna. Tuolloin elettiin kesää 1855 ja vanhan ajanlaskun mukaan heinäkuun 28. Myös uudessa paikassa kaupunkia kutsuttiin alkuvaiheessa Santahaminaksi, mikä on saattanut
Lindqvistiäkin hämätä.
Lindqvistin tekstissä Vantaanjoen suu ja
20
» Saharana tunnetun aukion laidalle
kaivettiin punaisten joukkohauta, ja
valtion raha-avusta piittaamatta se
jätettiin hunningolle.
Santahamina melkein koskettavat toisiaan, mutta väliin
jäävät toki hienoston löytämä Kulosaari ja kartanoiden ja
kaivosten Laajasalo. Uneliasta
menoa seurattuaan Brahe päätti, että kaupunki oli palautettava alkuperäiseen paikkaansa Santahaminaan.
Santahamina sai pormestarikseen Andres Ehrendin,
joka laati saarelle aikailematta asemakaavan, mutta vastaavanlainen kaavoitus oli käynnissä myös Sörnäisten
niemellä.
Vaivannäkö oli kuitenkin turhaa. Nimi oli
kaamea enne, sillä huhtikuusta 1918 lähtien Santahaminassa toimi vankileiri, johon sullottiin aluksi miehiä ja
lopuksi nuoria naisia.
Monet naisista olivat niin huonossa kunnossa, että
heidät oli kannettava rannasta kasarmeihin. Kaupungista tuli
ajan myötä Helsinki, mutta sen sijoituspaikkaa jouduttiin
hakemaan pitkään ja Santahamina kiikkui kahdesti ehdokaslistan kärjessä.
Lindqvistin mukaan Rauman, Porin, Ulvilan ja vastaperustetun Tammisaaren asukkaat komennettiin kuolemanrangaistuksen uhalla Santahaminaan, minne he
myös synkin mielin lähtivät.
Niinkö. nähtiin yhteiskuntarauhan pahimpana
uhkana.
Sisällissota oli ohitse ja työväki vangittu ja lyöty,
mutta jos Sörkan proletaarit vielä nousisivat, heidän
kimppuunsa kävisivät Santahaminan, Suomenlinnan ja Helsingin varuskuntien joukot sekä suojeluskuntien hampaisiin asti aseistetut osastot.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija,
taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.. Lili Marleenin tavoin uskollinen Ninni odotteli varuskunnan portilla Janneaan.
Santahaminan varuskunta huokuu suomalaista sotilashenkeä, mutta samalla se jatkaa venäläisiä perinteitä
ja kunnioittaa venäläisiä sankarivainajia.
Krimillä sodittiin jo 1800-luvun puolivälissä, ja sodan sivunäytöksenä Englannin ja Ranskan laivat alkoivat
pommittaa Viaporia. Sotilaallisesti tärkeä linnoitus, johon
uudet isännät lukivat myös Santahaminan, oli samanlainen kappale Venäjänmaata kuin ihmeitä tekevästä ikonistaan kuulu Smolensk.
Viaporin saarille oli keksittävä nyt venäläiset nimet ja
Santahaminasta tuli Ostrov Lagernyi, Leirisaari. julmat ja pirulliset rettelöitsijät . toimessaan epäonnistunut . Porilaisia muutto ei voinut ainakaan koskea,
sillä Poria ei tuossa vaiheessa ollut edes olemassa. Vuonna 1925 haudan päälle rakennettiin vielä Uudenmaan rykmentin sikala, jotta nälkäiset siat pääsisivät Maiju Lassilan ja muiden kapinallisten
sääriluita kaluamaan.
Vaikka Helsinkiä suunniteltiin aikoinaan sekä Santahaminaan että Sörnäisiin, niiden historiat kulkivat eri
suuntiin: Santiksesta tuli leimallisesti valkea, Sörkasta
punainen.
Karl Fredrik Wilkama, Pietarhovin keisarillisessa
kaartissa palvellut kenraali, antoi kesällä 1920 toimintakäskyn, jossa Sörnäisten asukkaat . Ja mikä
traagisinta, mukana seurasi myös iso joukko itkuunsa pakahtuvia sylilapsia.
Saharana tunnetun aukion laidalle kaivettiin punaisten joukkohauta, ja valtion raha-avusta piittaamatta se
jätettiin hunningolle. Eikä Santahamina ole mikä tahansa
historiaan uponnut saari, vaan Helsingin kaupunginosa,
jonka luontoarvoista ja asuin- ja virkistyskäytöstä keskustellaan jatkuvasti.
Kustaa Vaasan aikaan Hämeen liinatukat tunsivat
Vantaan kylän, Vantaanjärven ja Vantaanjoen, mutta alajuoksulla sama vesiväylä oli Helsingå eli Helsinginjoki,
sillä rantojen ruotsinkieliset maahanmuuttajat olivat
Hälsinglandista lähtöisin.
Vantaanjoen suun kohtaloksi koituivat ?varakuningas. päivää, joka oli
omistettu Smolenskin Jumalanäidin ikonille.
Venäjän armeijaa ikiajat auttanut ikoni ei viaporilaisia kuitenkaan suojellut, vaan puolisen sataa matruusia ja
sotamiestä vaipui kuolleina maahan.
Tasan kahden vuoden kuluttua paljastettiin Santahaminan nykyisessä Kadettipuistossa Viaporin uhrien
muistopyramidi ja sen kyljessä hohti . Kolumni / Pirjo Hämäläinen
Valkea Santis, punainen Sörkka
SANTAHAMINA PIIRTYI kansamme kollektiiviseen tajuntaan, kun Kotikadun Janne Mäkimaa kävi siellä armeijan.
Janne oli siitä erikoinen heppu, että sotilaspapin kutsumuksesta huolimatta hän juoksi liperit heiluen naisten perässä ja vietteli myös pienen Ninni Luotolan, jonka
isä Mäkimaa oli jo yrittänyt ajaa kuoliaaksi. Viime kädessä Santahaminan loistava tulevaisuus tyssäsi kuitenkin kansanäänestykseen, jonka Kustaa Vaasan höyli luottomies Erik Fleming erehtyi järjestämään.
VANHA KIRKKOROSVO sai paasikivimäisen raivokohtauksen ja kirosi suomalaiset alimpaan helvettiin, mutta
väkevästä kannanotosta huolimatta kaupunki siirrettiin vuonna 1550 Vantaanjoen suulle, keskiaikaiseen Forsbyn eli Koskelan kylään. Helsinkiä ei sijoitettu Santahaminaan eikä Sörnäisiin, vaan sille osoitettiin vuonna 1640 paikka Kluuvinlahden itäpuolelta Vironniemeltä, niiltä tienoin, missä Senaatintori niin muhkeana levittäytyy.
KEHITYSMAAN ASTEELLA kitkutellut Suomi sai vuonna 1809
valtiollisen autonomian, mutta Viaporia yllättävä armonosoitus ei koskenut. Pietari Brahen 1630-luvun kiertomatkat, joiden aikana hän taivasteli suomalaisten tolkutonta kessuttelua
ja tarkasti Helsingissä sotaväen katselmuksen
Tu
ZZZ ERWQLDSULQW ?.
tuotteisiimme osoitteessa
tilata näytelehtiä
Sivujen kautta voit myös
ynnön.
tai jättää yhteydenottopy
Botnia Print Oy Ab
PL 45, 67101 KOKKOLA
Puh. Tehdäänkö
VAALILEHTI?
(loistava)
lit lähestyvät.
Kevät ja eduskuntavaa
as Kokkolassa painaa
Botnia Printin lehtitehd
t ja korkealaatuisimmat
maamme ekologisimma
tustu painotaloomme ja
sanomalehtituotteet. 020 750 4700
www.botniaprint.fi
21
Olin tuolloin muuttanut Pieksämäelle,
jossa toimi taideryhmä Vox Flatus, Pierun
Ääni. Siinä syntyy näyttelijöiden välille aidompi keskustelu. Oli kiva huomata, että vielä vanhempana. Se oli minulle iso oivallus. Että hohhoijaa! huudahtaa Mykkänen
tyytyväisenä, ehkä hieman ihmetellen. Teatteri ei
olisi oikein voinut vähempää kiinnostaa.
. Eli että näyttelijöiden dialogi olisi mahdollisimman aitoa, tavallista ihmisten keskustelua. Ehkä
ei sitten kuitenkaan, sillä onhan Sateliittiteatteri tehnyt historiansa aikana paljon erilaista,
ja osaa tehdä. Teatteri on toki esiintynyt muillakin valtakunnallisilla teatteripäivillä.
TEKSTI Kari Kauppinen
Pieruryhmä herätti kiinnostuksen
. TARA MCLEES
Risto Mykkänen (vas.)
näytelmässä
Persialainen
syreeni, joka
nähdään
Näyttämöpäivillä.
Risto Mykkänen sanoo,
että tekstille
pitää antaa
tilaa: ?Jos
kahden tunnin
näytelmästä
otetaan puoli
tuntia pois,
niin siinä tulee
hirmu kiire.
Sellaisesta
tulee
ahdistus.?
Punkkarista tuli
» Jonkun on oltava pomo
harrastajateatterissa. Ei ole ohjaaja niitä hirveesti karsinut.
Mutta teatteri on erilaisia rooleja, ristiriitoja, tunnelmia eri näytelmissä, eri aikoina.
Vaikka Mykkäsen maneerit saattavat olla ripeitä, hän kaipaa myös rytmiltään rauhallista,
hidastempoista teatteria.
. Mitään urasuunnitelmaa teatterin suhteen ei ole ollut, asiat ovat vain tapahtuneet.
Kun aloitimme Sateliittiteatteria, niin ajatte-
22
Noin neljännesvuosisata sitten Risto Mykkänen, 50, oli nuori punkkarimies. Se on joka kerta erilainen prosessi.
Sateliittiteatteri nähdään nyt viikonloppuna toista kertaa Työväen Näyttämöpäivillä
Mikkelissä.
. Kuunnellaan ja
reagoidaan siis ensin ja vasta sitten sanotaan.
. Vastapainoksi on tehty lastenteatteria; se
on hauskaa ja iloista, sanoo Risto Mykkänen.
Vox Flatuksessa Mykkänen oppi nopeatempoisuuden, joka oli ryhmälle tyypillistä.
. Omat maneerinikin ovat sellaiset, että jos
pääsen valloilleen, niin olen hirmu nopeatempoinen ja heilutan käsiä, kuvailee Mykkänen
tapaansa tehdä teatteria.
. Perustettiin tämä vuonna 1993, kun kaveri-
?Pieksämäellä
toimi taideryhmä Vox
Flatus, Pierun
Ääni. Sellaisessa voi
oikeasti kuunnella vastanäyttelijää, ei vain tykittää vuorosanojaan. Se teki teatteria, rockia, performanssia.
Näin, että tällainenkin voi olla oikein elävää.
Nyt siis tilanne on kääntynyt päälaelleen.
Nyt Mykkänen on harrastajateatterin kanssa
tekemisissä käytännössä päivittäin, ja työssäänkin järjestelee kulttuuriasioita. Eli minulle se mielenkiintoisin vaihe
teatterin tekemisessä on ajanjakso siitä kun
valitsen näytelmän, joka tehdään aina ensi-iltaan asti. Mykkänen työskentelee kehitysvammaisten palvelukodissa ja suunnittelee sen asiakkaiden vapaa-aikaa.
Sateliittiteatteria syntyi aikoinaan Mykkäsen ja muutaman muun touhuista.
. Se teki
teatteria,
rockia, performanssia.
Näin, että
tällainenkin
voi olla oikein
elävää.?
porukalla tehtiin lastennäytelmä Veljeni Daram.
Se porukka hajosi osin henkilöristiriitoihin.
Satelliittiteatterin aikuisten näytelmät ovat
paljolti surumielisiä, vakavia. Teatteri ei ole elokuva, josta voidaan aina
ottaa uusi otto, jotta lopputulos on täydellinen.
Mykkänen sanoo, että jokainen esitys on
valtavan yhdistelmän tuote.
. MOKAT OVAT oleellinen osa teatterin lumoa,
sanoo pieksämäkeläisen Sateliittiteatterin
moottori Risto Mykkänen.
. Suuria teemoja
ovat syntymä, kuolema, rakkaus, yksinäisyys,
eletty elämä joka ei mennytkään niin kuin oli
haaveiltu.
. Pieksämäkeläisessä Satelliittiteatterissa se on Risto
Mykkänen.
limme, että nurkassa nyhvätään jotain juttua,
ja nyt sitten ollaan menossa taas Näyttämöpäiville.
Teen poliittista työtä mieluummin kirjoittamalla kuin esiintymällä. Välillä näyttelijät pitävät taukoa, välillä ovat muissa ryhmissä.
Sateliittiteatteri oli edellisen kerran Näyttämöpäivillä vuonna 2000.
. Mykkänen sanoo olevansa joskus liiankin demokraattinen.
. Jonkun pitää ottaa johtajan rooli ja pysyä
siinä. Mikkeli.
Persialainen syreeni la 31.2. Näytelmän on kirjoittanut japanilainen Minoru Betsuyaku.
. Tykkään olla esillä vain
näyttämöllä. Mykkäsen arkielämä eroaa teatterista.
Hän ei halua olla esillä fyysisenä minänään.
. Tuottajana on Tara
McLees.
?En tykkää olla esillä?
Vasemmistoliittolainen Risto Mykkänen vaikuttaa Pieksämäen kaupunginvaltuustossa.
Hän on ehdolla myös kevään eduskuntavaaleissa. Joskus sitä katsoo tyhjälle näyttämölle
ennen esityksen alkua ja tulee sellainen epätodellinen olo, että tuollako sitä on loppuunmyydyissä esityksissä.
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖPÄIVÄT 30.1.?1.2. Kerran ei saatu edes tekstiä valittua.
Niinhän se ei voi mennä vaan jonkun on oltava pomo kuten työpaikallakin, jotta saadaan
jotakin valmiiksi.
Myös kiireinen arkirytmi näkyy harrastajateatterien arjessa.
. Kun
omat voimat on kulutettu, ja pää on täynnä
kysymyksiä, niin tarvittaisiin korvaa, joka todella kuuntelee. klo 10.00 ja
12.55. Hän toimii myös tuottajana
eli käytännössä kerää pääosan rahoituksesta
ja neuvottelee harjoitus- ja esitystiloista.
Pieksämäellä on paljon harrastajateatteriryhmiä.
. Paljon nuoria lähtee pois heidän lähtiessä opiskelemaan.
Myös työ asettaa monelle rajoja teatterihar-
rastukseen. Koko ohjelma: www.tnp.fi/.
23. Se oli minun oman näyttelijätyön
kannalta todella iso juttu, kuvailee Mykkänen juuri opetteluaan rajutempoisista maneereista rauhalliseen ja luonnonmukaiseen artikulointiin.
Tänä viikonloppuna ohjelmistossa on tunnin kestävä Nikolai Koljadan Persialainen syreeni. Se oli hieno kokemus.
Pomossa pitää olla diktatorisuutta
Liika demokraattisuus haittaa teatterintekoakin. KARI KAUPPINEN
teatterintekijä
voi oppia uusia asioita. Se on tarina yksinäisistä ihmisistä suuressa lähiössä. Teatteri on tehnyt minua jonkin
verran sosiaalisemmaksi.
. Satelliittiteatteri toimii säännöllisen epäsäännöllisesti. Sitä piti vähän
avata heille.
Tuolloin ryhmä esitti Tursaspyyhekumin.
Se on tragikoominen tarina naisen ja miehen,
kahden totuudenetsijän kohtaamisesta. Näyttelijätyöltään Tursaspyyhekumi on
hidastempoinen näytelmä, esimerkiksi päätä
käännetään todella hitaasti, ei ole kiire mihinkään. Esimerkiksi
makaan sohvalla ja teen siinä politiikkaa, vaikutan kirjoittamalla. Pienelläkin ryhmällä saadaan pitkään
katsoa kalenteria, jotta saadaan kaikki aikataulut sovittua.
Käytännössä Sateliittiiteatteri toimii nykyisin niin, että Mykkänen valitsee ensin näytelmän, sitten etsii näyttelijät ja ohjaajan sekä
muun työryhmän. Näytelmä on kuvaus ikuisesta
kaipauksesta. Jännitän paljon, opettelen kaikki hyvin
ennakkoon, jotta esitys sitten luistaisi hyvin.
. Ihmiset liikkuvat ryhmästä toiseen. Koljada käyttää värikästä ja tyyliteltyä, mutta silti uskottavaa kieltä.
?Teen
poliittista
työtä
mieluummin
kirjoittamalla
kuin esiintymällä.?
Näytelmän ohjaus on Marja-Liisa Lintusen, suomennos on Mikko Viljasen, musiikki
Herkko Nenosen ja rooleissa ovat Annikki
Saha ja Risto Mykkänen. Silloin arvosteluraati mietti, että mikä
tämä meidän esitys oikein on
Hän ole kyennyt parantamaan työmarkkina-asemaansa
mitenkään, mutta ei ole luopunut pilviä hipovista haaveistaankaan. Paikallisten asukkaiden ja päättäjien toiveet pomppasivat pilviin, talous lähti
nousuun ja läheiseen Clujin kaupunkiin suunniteltiin jopa lentokentän ja
golfalueen rakentamista.
Tätä nousuhuumaa kesti kolme
vuotta kunnes Nokia siirsi tehtaansa
vielä edullisempaan Vietnamiin. Isossa projisointikuvassa
kuusikymppinen,
paremmasta tulevaisuudesta haaveileva Aili Kotala
(Tuire Salenius).
katettuna ja uusi riepumattokin kudottuna. Teatteri
Kotalan perheen road movie
» Sirkku Peltolalta ei
mielikuvitusta puutu
aikamme rujouden
ja syrjäytyneiden
kuvaajana.
uutuusnäytelmän, Sirkku Peltolan Hevosten keinun asetelma on mielenkiintoinen kääntäessään romanikerjäläisongelman päälaelleen. Siinä
vararikon tehnyt Kotalan pienviljelijäperhe karauttaa Ladalla keskelle
Romanian kurjuutta, Jucun kylään.
Suomen globaaliksi lippulaivaksi nimetty Nokia siirsi tuotantonsa vuonna 2008 Saksan Bochumista tähän romanialaiseen kylään,
joka nimettiin Nokia-cityksi. Rakkauden poluilla menee paremmin.
Topakka Tiina, jota Janne Kallioniemi hupaisasti esittää, odottaa kotimökille palaavia pullakahvit
Hevosten keinu
on tehty yhteistyössä Sorin Sirkuksen kanssa
- ja homma toimii. Ohjaus ja käsikirjoitus:
Sirkku Peltola. Liikuttavan hyväntahtoinen ja
sopeutuvainen (Pentti Helin) ei ole
menettänyt lähimmäisenrakkauttaan ja auttavaisuuttaan. Terävästi hän onkin todennut,
että mielikuvitus on köyhän viimeinen leipäjono.
Siskotuulikki Toijonen
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI: Hevos-
ten keinu. Yhteistyössä Sorin
Sirkuksen kanssa.
TTT/ KARI SUNNARI
24. Lavastus Hannu
Lindholm, puvut Marjaana Mutanen,
valot Eero Auvinen, videot Ilari
Kellokoski, ääni Jarkko Tuohimaa.
Rooleissa: Maria Aro, Tuire Salenius,
Miia Selin, Emmi Kaislakari, Aimo
Räsänen, Pentti Helin, Janne
Kallioniemi, Ilkka Koivula, Severi
Saarinen. Hän on teräväsanainen,
mutta myös pesuettaan rakastava ja
ymmärtävä yli satavuotias matroona.
Aili Kotala (Tuire Salenius) kuusikymppisenä eronneena ja työttömänä entisenä laitosompelijana jatkaa myös elämäänsä entiseen malliin
haaveillen paremmasta tulevaisuudesta ja miehen sylin lämmöstä.
Esityksen hellyttävin henkilö on
jälleen kerran Irakin pakolainen Hamed. Lähtisikö yksikään
suomalainen perhe vanhalla Ladalla
kerjäämään Romaniaan. Osa matonkuteista on turhankin arvokkaita, onhan ne pilkottu
perheen arvoesineestä, Ilja Repinin
Tolstoi kyntää -taulusta vuodelta 1877,
minkä varaan tulevaisuuden haaveet
rakentuivat.
Valistunut arvaukseni on, että
nämä kuteet kootaan Peltolan seuraavassa Kotalan perheen saagassa, lajissaan jo viidennessä.
Vaikka tykin kuulaksi
Äite Kotala (Maria Aro) voi hyvin ja
on puuhakas, vaikka on jo kaksi kertaa heittänyt henkensä ja herännyt
kuolleista. Ainahan
fantasiassa ja . ktiossa on oltava edes
hitunen todellisuuspohjaa, jolloin
jossain tilanteessa jossain päin maailmaa tietty absurdikin tapahtuma
voisi olla mahdollinen.
» Äite
Kotala voi
hyvin ja on
puuhakas,
vaikka on
jo kaksi
kertaa
heittänyt
henkensä.
Moottoriturpa naurattaa
Hevosten keinu on varmojen, jo tutuksi tulleiden Peltolan luottonäyttelijöiden varassa, mutta kovin paljon
uutta he eivät pysty enää tuomaan
esiin.
Nelikymppiseltä aikamiespojalta,
verrattomalta moottoriturpa Kai Kotalalta (Aimo Räsänen) irtoaa naurut
kirvoittavaa puhetta ja koreogra?aa
entiseen malliin. Jäljelle jäi rauniokaupunki ja suurtyöttömyys.
Katsojille tutuksi tullut Kotalan
perhe etsii tässä, Sirkku Peltolan neljännessä, heidän rosoisesta elämäsTAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERIN
tään kertovassa näytelmässä onneaan halvasta maasta, mutta törmääkin karuun arkeen. Hän antaa lempeän satiirinsa myötä luvan
nauraa vähäosaisten kohellukselle ja
selviämisyrityksille arjen ankaruudessa. Kotalan
perheen hyväksi hän on valmis tekemään mitä vaan, vaikka asettumaan
tykin kuulaksi.
Hieman hahmottomaksi jäävän,
kiukuttelevan Jaana Kotalan (Miia
Selin) 9-vuotias tytär Tiikeri, raikkaasti näyttelevä (Emmi Kaislakari)
viitoittaa tietä kohti parempaa tulevaisuutta.
Kauniit, päähenkilöiden tunnetiloja ja toiveita kuvastavat Sorin Sirkuksen esitykset ovat vaikuttavia
tuoden näytelmään haaveiden kehiä,
joiden varaan nämäkin kurjuuden
kulkurit elämäänsä rakentavat realismin kourissa.
Sirkku Peltola on terävänäköisenä
humanistina teatteritaiteemme yhteiskunnallinen omatunto. Halpuus ei ole
laadun tae, eikä köyhyyden jakaminen ole mieltä ylentävää.
Niin nerokas ja tragikoomisella tavalla huvittava kuin konteksti onkin,
se tuottaa katsojalle hienoisen uskottavuusongelman
Onko siinä tarpeeksi
aihetta antaa miehelle anteeksi?
Teatteri Kultsan Adolf Eichmann
on sympaattinen, vähän syrjässä
oleva mies, johon olisi helppo samaistua . He
voisivat olla mikä tahansa suomalainen aviopari, joka päätyy uskottomuuden ja vieraantumisen kautta
eroon. Kotiin viemisiksi jää aikamoinen tukku ajatuksia.
Anni-Helena Leppälä
TEATTERI KULTSA: Minä olen Adolf
Eichmann. Sitä ennen oli taisteltu rahan
puutetta, väsymystä ja kyllästymistä
vastaan. Esityksessä on elämänmyönteistä kepeyttä
huolimatta kipeistä ja jopa katkerista
muistoista, joita päähenkilöt ruotivat.
Shakespearen tekstit, hyvä näyttelijätyö ja Eero Ojasen musiikki estävät näytelmän latistumasta tavanomaiseksi vanhenevan, elämässään
ERKKI SAARELAN
KOM/ NOORA GEAGEA
Taiteilijajuhlavuottaan viettävä
Marja-Leena Kouki
ja Erkki Saarela
tekevät uskottavaa työtä rooleissaan.
Natsit nauravat holokaustille
TEATTERI KULTSA tarttuu jälleen vaikeaan aiheeseen, kun se tuo näyttämölle Jari Juutisen Minä olen Adolf
Eichmann -näytelmän.
Adolf Eichmann oli SS-everstiluutnantti, joka organisoi juutalaisten kuljetuksen keskitysleirille.
Näytelmä on Eichmannin oikeudenkäynti, jossa käydään läpi koko
hänen poliittinen uransa erilaisten
takaumien kautta.
Eichmann esitetään hahmona,
joka ei oikeastaan tiennyt mitä oli tekemässä. Mantovaan, Romeo ja Julia!
Näytelmässä Romeo ja Giulietta kiirehtivät tahoilleen; tyhjälle rautatieaseman penkille jää muistoksi tyhjennetty viinipullo.
Sirpa Puhakka
KOM-TEATTERI: Romeo vs. ellei lopputulos olisi jo valmiiksi
tiedossa.
Ensimmäinen puoliaika on erikoinen viritelmä kabareeta, tosi-tv:tä
ja heppoisia vitsejä, joissa koko holokausti julistetaan työtapaturmaksi.
Ensisijaisesti katsoja joutuu tekemään päätöksen siitä, saako holokaustille nauraa, pitääkö sille nauraa
ja ennen kaikkea voiko sille nauraa.
Kuten Eichmann näytelmästä toteaa: satiiri on vaikea laji, eikä Suvi
Lahdenmäen ohjaus aivan joka osuu-
della saa satiiria nousemaan siivilleen. Se tuntuu käyvän
häneltä näennäisen helposti. junien reistaillessa . Se mikä
näyttää kaukaa katsottuna hauskalta
onkin läheltä silkkaa tragediaa ja toisessa näytöksessä mennään ihan
ihoon kiinni.
Jälkimmäiselle puoliskolla näytelmä myös lähtee liikkeelle, kuten
myös juutalaisia kuljettavat junat.
Nestori Välitalo tasapainoilee varovaisesti huumorin ja tragedian välimaastossa Eichmannin esimiehenä,
jolle juutalaisten tuhoaminen on sydämen asia.
Pirjo Saariokarin useat pienet
roolit pitävät kaiken tasapainoa yllä,
samalla ne piirtävät syviä viivoja kaiken hauraudesta katsojan mieleen.
Mikko Ravantti on kuitenkin loppuun saakka se, joka pitää koko näytelmää pystyssä. Ohjaus
Laura Jäntti. Ju-
lia elää näyttelijöidensä varassa. Kun silmien sulkeminen ei
enää auttanut oli jo myöhäistä pullikoida vastaan. Onneakin tosin elämässä
löytyi. Romeo ja Giulietta palaavat muistoihinsa, yhteiseen
nuoruuden aikaiseen elämäänsä. Juliaa esittävä ja 50-vuotistaitelijajuhlaansa viettävä näyttelijä Marja-Leena
Kouki ja Romeota Erkki Saarela tekevät uskottavaa työtä rooleissaan.
Koukin taiteilijajuhla lomittuu
hienosti esitykseen. Rooleissa:
Jukka Hurjanen, Mikko Ravantti,
Aila Herronen, Tiina Pietiläinen,
Pirjo Saariokari, Nestori Välitalo,
Noora Nyyssönen, Aura Pasila, Milja
Vojinovic.
KULTSA/ TIMO SEPPÄLÄ
Eichmannin esimies (Nestori Välitalo, vas.) ja Adolf
Eichmann (Jukka
Hurjanen) suunnittelemassa
jotain pahaa.
25. Julia. Ihania muistoja syntyi lasten
kanssa tehdyistä sunnuntaisista rantapuistoretkistä, läheisyydestä ja hulvattomasta yhdessä olemisesta . Ravanttilla on taito täyttää näyttämö, vaikka
» Lopulta
mietittäväksi jää,
onko
Eichmann
uhri.
VÄLIAJAN JÄLKEEN
sivussa istumalla.
Lopulta mietittäväksi jää, onko
Eichmann uhri. Käsikirjoitus: Jari
Juutinen. Marja-Leena Koukin Giulietta muistaa itsensä tuolloin lähinnä
virtahepona, johon Romeo ei tuntenut vetoa. Hän heittää sattumalta tapaamalleen Giuliettalle koukun. Musiikki Eero Ojanen.
Lavastus ja puvut Sari Salmela.
Rooleissa: Marja-Leena Kouki ja
Erkki Saarela.
naurun tirskahduksia, että itkun tyrskähdyksiä. Edellisen kerran he olivat taOLISIVATKO ROMEO
vanneet 25 vuotta aikaisemmin.
Mantovan rautatieasemalla . Ja jos on, voiko häntä
kohtaan tuntea myötätuntoa siitä
huolimatta, että hän järjesti varmaan
kuolemaan johtaneet kuljetukset juutalaisille?
Jos onnistuneen teatteriesityksen
mittapuuna pidetään sitä, että näytelmä herättää yleisössä tunteita, niin
Teatteri Kultsa onnistuu tehtävässään hyvin. Julia yli kuusikymppiset Romeo Montague ja Giulietta Capulet kohtaavat sattumalta
Mantovan rautatieasemalla, toinen
matkalla Roomaan ja toinen Milanoon. Romeon ja Julian muistojen taustalla välähtävät
aika ajoin näyttelijöiden oman nuoruuden aikaiset kuvat, jotka lomittuvat näytelmän henkilöiden nuoruuden muistoihin ja tunnetiloihin.
Esitystä rytmittää episodeiksi Eero
Ojasen musiikki, joka tavoittaa jotain
Romeon ja Julian . Vai olisiko heidän elämänsä päättynyt joka tapauksessa
traagisesti?
Lauri Siparin ja Liisa Urpelaisen
näytelmässä Romeo vs. Entä jos Shakespeare olisi
antanut Romeon ja Julian elää?
ja Julia eläneet onnellisina elämänsä loppuun saakka?
Miten he olisivat selviytyneet elämässään. Pitkitettynä olisi helposti syntynyt pitkästyttävää. Näytelmän alku on hyvin irrallista ja sen ainoana ankkurina toimii
vanhaa Eichmannia esittävä Mikko
Ravantti.
Ravantti kannattelee Minä olen
Adolf Eichmannia yksin ensimmäisen
tunnin ajan.
koko näytelmän rakenne muuttuu ja ensimmäinen puoliaika saa oikeutuksensa. Giulietta jää yksin neljän tyttärensä kanssa, elatustukien varaan.
Romeosta ?oli kiva avustaa projek-
» Romeo
elää vippien
ja pikkuvalheiden
maailmassa.
tissa?, jossa tyttäriä tupsahti maailmaan. Eikö tämä vielä kerran auttaisi häntä selviämään erosta
ja taloussotkuista. sen alkuperäisen
tarinan . Ohjaus: Suvi Lahdenmäki.
Lavastus: Marika Kahra, puvut:
Teija Kotka-Pulkkinen. Katsomossa kuuluu sekä
kolhiintuneen ex-pariskunnan tilitykseksi.
KOMIN KIERTUENÄYTELMÄ Romeo vs. tunnelmasta.
Helsingin ensi-iltansa viime lauantaina saanut esitys on kiertänyt
viime lokakuusta lähtien, jolloin teos
nähtiin Suomen kantaesityksenä
Vaasan kaupunginteatterissa.
Ohjaaja on viisaasti pitänyt esityksen reilun tunnin mittaisena. Romeo elää vippien ja pikkuvalheiden maailmassa.
Julkisivu näyttää paremmalta kuin
elämä itse.
Romeon ja Giuliettan nykyisyys,
eletyn elämän muistot ja Shakespearen Romeon ja Julian aito tarina lomittuvat näytelmässä. ennen kuin Romeon syrjähypyt särkivät
yhteiselämän.
Romeo on ketku ja
velmu mieheksi, hurmaava sellainen,
vaikka hän näyttää selviytyneen elämässään naisten siivellä. Nyt tarina päättyy optimistisesti
klo 18.30 la 18.7. 09 7596 0240
ilmoitukset@kansanuutiset.fi
Suomalaisen lastenkirjallisuuden historia on niin lyhyt, että Kirsi Kunnaksen ura kattaa siitä pitkän siivun.
26. 80
sivua.
WSOY/ JYRKI LUUKKA
Esitykset 2015
Ennakko ke 24.6. klo 18.30
la 8.8. klo 18.30
to 16.7. klo 15.00
to 6.8. klo 15.00
to 9.7. klo 18.30
su 5.7. Viime syksynä kirjailija täytti 90 vuotta. sateessa ja
tuulessa. Koko uran ajan
Kunnas on kirjoittanut runoja myös aikuisille.
LEENA KIRSTINÄ
Ensi-ilta
25.3.2015
Tampereen historiallisten rakennusten suojelua
ajaneessa Pirpepol-yhdistyksessä. klo 18.30 su 19.7. Elämäkerta valottaa Kunnaksen
elämänkaaren ohella myös suomalaisen kirjallisuuden historiaa yleisemminkin 1940-luvulta tähän päivään saakka.
Oman tuotantonsa lisäksi Kunnas on kääntänyt ahkerasti muun kielistä lastenkirjallisuutta,
moni kansainvälinen klassikko on saanut arvoisensa käännöksen Kunnaksen kynästä. klo 15.00
la 1.8. Juhlan
kunniaksi julkaistiin Leena Kirstinän kirjoittama elämäkerta.
kuvaa eloisasti, kuinka taiteilijaperheen tyttärestä kehittyi vaarallisen keuhkotuberkuloosin varjostaman nuoruuden aikana
oman äänensä löytänyt runoilija. klo 18.30 to 30.7. Luovuus kasvaa luovuuden katveessa.
Kunnaksen monet runot ovat niin tuttuja, että
niiden ei uskoisi olevan kenenkään ihmisen kirjoittamia. 010 292 2422 www.nokianteatteri.?
Tässä voisi olla sinun ilmoituksesi.
p. klo 15.00
ke 8.7. Kirjat
Lastenkirjallisuutta
sukupolvesta toiseen
» Kirsi Kunnas on suomalaisen lastenkirjallisuuden todellinen
grand old lady. Pirpepol sai
aikaa jopa lakimuutoksen: historiallisia arvorakennuksia ei voi enää purkaa pelkällä ilmoitusmenettelyllä.
Kunnaksen uran kantavana ajatuksena on ollut äidinkielen ja kirjallisuuden merkitys lapsille.
Hänen viestinsä on yksinkertainen : lue lapselle!
Yhdessä ääneen lukeminen antaa samalla istumalla läheisyyttä ja rikkaan äidinkielen. Runojen kieli
leikkii äänteillä, luo kielikuvia ja sysää mielikuvituksen liikkeelle, niistä nauttii täysillä myös aikuinen lukija.
Mäyräkoira
Katsopas koiraa matalanläntää.
Se kasvatti kuonoa ja kasvatti häntää,
mutta jalat se unohti kokonaan.
Voi mokomaa!
SYNTYJÄÄN HELSINKILÄINEN, mutta sittemmin tam-
perelaistunut Kunnas oli aktiivisesti mukana
Musiikkinäytelmä
Musiikki
George de
Godzinsky,
Sami Varvio
Ohjaus ja sovitus
Heli Pitkänen
Piia Rantala-Korhonen
LEENA KIRSTINÄ: Kirsi Kunnas . Kirsi Kunnaksen ja hänen puolisonsa Jaakko Syrjän pojat
Martti ja Mikko Syrjä ovat niin ikään koko kansan omaisuutta, Eppu Normaalin kantavat voimat. klo 18.30 ke 5.8. Tikkalaulu, Käärmetemppu ja Haitula tulivat tutuiksi
myös laulettuina Love Recordsin legendaarisella
Iso mies ja keijukainen ?levyllä 1970. klo 15.00 ke 29.7. klo 15.00
Ensi-ilta pe 26.6. WSOY 2014. klo 15.00
su 28.6. WSOY 2014. klo 15.00
Nokian Kesäteatteri 2015
LIPUT: 20/18/10 eur
Puh. Kielen kehityksen myötä lapsi
ymmärtää niistä aina uusia tasoja. Uransa
alkutaipaleella hän kirjoitti lehtiin teatterista ja
kirjallisuudesta. klo 18.30 su 2.8. 1956 ilmestyneen Tiitiäisen satupuun
runoilla on herkutellut jo useampi sukupolvi. Hän oli mukana uudistamassa
myös äidinkielen opetusta, Aikamme aapinen perehdytti minutkin lukemisen saloihin Mäkkylän kansakoulussa syksyllä 1968. Niitä minulla
on nyt ilo laulaa lapsenlapsilleni.
Suomalaisen lastenkirjallisuuden historia on
niin lyhyt, että Kirsi Kunnaksen ura kattaa siitä
pitkän siivun. klo 18.30
su 12.7. Mitä parempi kyky on käyttää omaa äidinkieltään, sitä
paremmat tarttumakahvat lapsi saa elämästä.
SYKSYLLÄ ILMESTYI myös Kirsi Kunnaksen kirjoittama ja Pia Westerholmin kuvittama Tiitiäisen
kissa- ja koiraystävät, johon on koottu eläimellisiä
runoja useista Kunnaksen lastenrunokirjoista. klo 18.30
ke 1.7. On
mukana yksi satukin, Kissa Kirjavainen Kriikuna.
Pia Westerholmin kuvissa on satumainen tunnelma, joka antaa runoille laajat siivet vaikka kuulijan omien tarinoiden liitoon.
Kunnaksen runoja voi lukea ja laulella ääneen
jo pienelle vauvalle. 475 sivua.
kasvaa
Luov uus
en
luov uud
sa.
katvees
KIRSI KUNNAS: Tiitiäisen kissa- ja koiraystävät.
Kuvittanut Pia Westerholm
Ma 2.1.
talolla aamusta ohjelmaryhmät ja kerhossa
Mirja Arajärvi 10?12, Ilpo Haaja 11?13, Mia
Haglund 11?12, Mikko Jokio 10?11, Dan Koiklo 12 valmistetaan terveellistä ruokaa ja
vulaakso 10?11, Binar Mustafa 11?13, Sami
nautitaan yhdessä.
?Frank. Jukka Peltokoski luennoi ti 3.2.
klo 17-19 ravintola Telakalla Tampereella
Tullinkamarinaukio 3). Millaisia vaikutuksia iskulla on suomalaisella taidekentällä?
POLIITTISEN VALOKUVAN FESTIVAALIN ensimmäinen näyttely avautuu tänään perjantaina Suomen valokuvataiteen museossa (Kaapeliteh-
das) Helsingissä. Kahvia klo 10.30. klo ??. Ihalainen.
Bentso. klo 19 vuorossa
suuryritysten vallankaappausyritys. Mai Style . Helsingin Vasemmiston ehdokkaat veteraanijaoston kokous ma 2.2 klo 10
liikkeellä: La 31.1. Kahvitarjoilu.
Tavattavissa ehdokkaat Riku Ahola 10?14,
??. sosiaalipalten keskustoimistossa Helsingissä (Hämeenveluista, etuuksien hakemisesta ja asumistie 29, 6. Anita
Konkka kertoo kirjoistaan ma 2.2. klo 18?20. klo 15?18 Vasemmistonuor-neuvontapiste tuo tietoa mm. Vapaa pääsy.
??. Miltä näyttää maailma juuri nyt kotimaisten dokumentaristien silmin. Tavattavissa
ehdokkaat Mirja Arajärvi 11?13, Ilpo Haaja
??. Helena Hietasen ja Jaakko
Niemelän näyttely Chaos & Beauty.
NÄISTÄ kysymyksistä ja niiden
vastauksista keskustelevat
Hufvudstadsbladetin kolumnisti Anu Koivunen, postkolonialismi-tutkija Kaisa Ilmonen, poliitikko Veronika
Honkasalo, sarjakuvataiteilija Johanna Rojola, poliittisia pilakuvia Kansan Uutisiin ja
Ilta-Sanomiin piirtänyt Timo
?Timppa. klo
s
TTIP
9
1
kahvia, teetä ja pientä
12?13 ja torstaitanssit 5.2.
lo
k
to 5.2.
vegaanista purtavaa
klo 12.00?14.45 Malmin
scotissa
a
M
Työväentalolla (Takaniiedulliseen
hintaan.
é
f
a
C
.
ä
s
tynkuja 9).
???
Väkivaltaisen
is
g
Helsin
??. Pulitzer-palkittu valokuvaaja Massoud Hossaini näyttää kuviaan ja kertoo
työstään journalistina Afganistanissa ti 3.2.
klo 19?21 Lavaklubilla Kansallisteatterissa
Helsingissä (Itäinen teatterikatu 1). Järj.
KSL-opintokeskus
??. Iskun jälkeen
alkoi keskustelu siitä, mistä
tapahtuneessa oli kyse. Vapaa pääsy. Vapaa pääsy.
Tilaisuus on englanniksi. Näyttely on esillä 12.4. Photo Do ry ja
Poliittisen valokuvan festivaali
??. klo 11?15 teltta Arabian
ammattiosaston kokoustilassa (Näsilinnankatu 22 B, 2. Keskustelemassa myös tutkija Noora Kotilainen
Ulkopoliittisesta instituutista. La 31.1. tapahtumat
Tapahtuma
Musiikki
Teatteri
Tiedot tapahtumapalstalle viimeistään keskiviikkoon klo 12:een mennessä:
Kansan Uutiset/Muistio, PL 64, 00501 Helsinki. Teema: TTIP-sopimus
??. Suomeksi runoja tulkitsevat kirjailiehdokkaat Paavo Arhinmäki, Mia Haglund
jat Laura Lindstedt, Mikael Brygger ja Raisa
ja Heikki Patomäki sekä Matti Parpala (kok.)
Marjamäki. Kotimaisen esityssarjan dokumenteista nähdään:
Hyvästi Afrikka . Viisi kreikkalaiskirjailijaa kiertueella Suomessa. klo 18.00?
19.30 Käpylän kirjastossa Helsingissä (Väinölänkatu 5). Järj. krs). Tarjolla
yhteislaulua 4.2. Kuukauden kirjavieras. klo 18 Stoassa Helsingissä (Itäkeskus). DocPoint -jatkot ma 2.2. Keskiviikkokerhossa
a
uksest
im
p
o
non mukaan. Ke 4.2. Tuotto Mai Kivekokoontuu Wanhassa Postissa
(Keinulaudankuja 4).
län eduskuntavaalityöhön.
a
Vaatteista vapaaehtoi??. Punavihreä vaatteiden kierrätystapahtuma, tuo tullessasi ja vie
palveluista. Museon
pääsymaksu 8 /5 /0 euroa.
LEHTIKUVA/BERTRAND GUAY
27. vaatteiden kierrätysta11 Iloisessa aamupäiväkerhossa NE-RÅ
pahtuma su 1.2. Italialainen Alex Masi dokumentoi
elämää Bhopalissa, missä vuonna 1984 sattunut vakava teollisuusonnettomuus varjostaa edelleen perheiden elämää.
??. Changemaker Akatemia sekä
Yle Puheen Ali ja Husu. Millainen lehti Charlie Hebdo on. Käpylän
Druzhba, Käpylän kirjastoyhdistys ja Käpylän kirjasto.
??. Tampereen Vasemmisto Keskusto11?12, Mai Kivelä 11?13, Silvia Modig 12?14 ja
rin maanantaimarkkinoilla 2.2. saakka. Mäkelä, kääntäjä
Ville Keynäs ja kuvataiteilija
Eija-Liisa Ahtila.
Ensi viikon perjantaina järjestettävää keskustelutilaisuutta johdattelee dosentti
Annamari Vänskä.
Keskustelun jälkeen klo
18?19 esitetään Eija-Liisa Ahtilan kolonialismia Algeriassa
Ranskan vallan aikana käsittelevä teos Missä on missä?.
Tilaisuus on osa Poliittisen valokuvan festivaalin ohjelmaa, ja se on järjestetty yhteistyössä Eino Leino Seuran ja
Suomen journalistiliiton kääntäjien ammattiosaston (KAOS)
kanssa.
PANEELIKESKUSTELU pe 6.2.
klo 16?18 Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki
(Kaapelitehdas). klo 18 Vuotalossa Helsingin Vuosaaressa (Mosaiikkitori 2). Uusi osuuskuntaliike: esimerkkejä
ja malleja. klo 9 alkaen.
Sami ?Frank. K. Kerho
mennessäsi. Muttilainen 13?14.
Tavattavissa eduskuntavaaliehdokkaita ja
Su 1.2. Sisäänpääsymaksu 9 / 7 euroa.
??. tarina ystävyydestä ja Yläkerran Tuula. tammikuuta. Pyhäklubi on osa
Uskontojen maailma -näyttelyn oheisohjelmaa. Keskustelutilaisuus su 1.2.
klo 14 Pyhäklubissa Kansallismuseossa.
Mukana mm. Keskustelussa mukana vasemmisto26 B). Vapaa pääsy.
Vapaa pääsy.
??. krs.) Tampereella.
kauppakeskuksen lähettyvillä. klo 10?14 teltta Hakaniemen torilla.
luottamushenkilöitä. Sähköposti: lukijoilta.muistio@kansanuutiset.fi
Kirjallisuus
Keskustelu
Kuvataide
ALEX MASI
Mitä Pariisissa
oikein tapahtui?
KAKSITOISTA ihmistä sai surmansa satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen tehdyssä
iskussa Pariisin keskustassa
7. Vartiokylän Eläkeläiset ry. Järj. Vapaa pääsy. Miten
säännellä kauppaa, investointeja ja yhtiJyväskylän Kirjailijatalo (Seminaarinkatu
öitä. Vapaa pääsy.
??. Kontulan Eläkeläiset ry. Su 1.2. Kolmanteen polveen -näyttely esittelee valokuvasarjat seitsemältä eri puolilla maailmaa asuvalta kuvaajalta, jotka haluavat töillään ottaa kantaa yhteiskunnallisesti tärkeinä pitämiinsä aiheisiin. Vieraana Dovlatov-suomentaja Pauli Tapio. Ilmaisilta Helsingin Taidehallissa
ke 4.2. Muttilainen 13?14, Kirsi Pihlaja 11?13,
Silvia Modig 12?13 ja Anna Vuorjoki 12?14.
To 5.2. klo 15 vuorossa ravinja SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntola Telakka (Tullikamarin aukio 3) Tampetija Aleksi Kuusisto. Runotulkkeina ovat kirjailijat Laura
21, esiintyjinä Maksimi Voima ja Mercedes
Lindstedt, Tuija Välipakka ja J. Malmin Eläkeläiset
lu
e
t
Kesk us
nen maksu omantunry. Metalli Seiskan
radikalisoitumisen
ennaltaehkäisy. Livemusiikki alkaa klo
reella. Sergei Dovlatov -ilta ti 3.2. klo 19 Vasen linja -klubi Café Mascotissa (Neljäs linja 2)
Vain työpaikat ovat kestävä
ratkaisu Suomen ongelmiin ja hyvinvointimme turvaamiseen. Tiedotuskampanjaa on käsitykseni mukaan kaupparyhmässä valmisteltu pitkään, ja
ajoitettiin tammikuun kylmimmälle
ajalle.
Kylmää kyytiä ovat kuluttajat saaneetkin kokea S- ja K-ryhmien hinnoittelussa viimeiset kolmekymmentä vuotta. Asiantuntijoiden
mukaan sote-uudistuksella voidaan
säästää miljardiluokkaa veronmaksajien rahoja ja samalla turvata lääHEIKKI PATOMÄKI. Montakohan lastensairaalaa olisi
saatu Kreikan-tukirahoilla?
Kansalaisten mielipide on selvästi
kielteinen velkojen anteeksiantoon.
Matti Pajuoja
Lohja
Työpaikat ykkösasia
kirjoitti (KU Viikkolehti 23.1.) virheellisesti keskustan talouspolitiikan linjasta.
Keskustan tavoite on saada Suomen talous nousuun ja luoda edellytykset 200 000 työpaikalle tulevina
vuosina. Kirjoittajan mukaan vammainen jää päivätoiminnassa ilman välipalaa.
Päivätoiminnalla tuetaan vammaista elämään itsenäistä elämää
kodin ulkopuolella. Aterioista perittävän korvauksen tulee olla kohtuullinen eikä se saa
ylittää aterian valmistuksesta aiheutuneita kustannuksia.
Esimerkiksi Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n päivätoiminnassa
asiakas voi ostaa aamupuuron, joka
maksaa 0,95 euroa. Koko Suomeen tarvitaan työllistävää, kestävää kasvua.
Toiseksi, isot uudistukset on saatettava maaliin. Siinä leikissä osuuskaupoissa on unohdettu
lukea osuuskunnan sääntöjen toisen
pykälän perusperiaate, jäsenten taloudellisen toiminnan tukeminen,
jonka lujalle pohjalle osuustoiminta
on rakentunut.
S-ryhmän osuuskunnissa on korkeinta päätösvaltaa käyttävän jäsenten edustajiston syytä olla valppaana
ja valvoa hallituksen ja sen johdon
toimintaa. Lounas maksaa
5,55 euroa ja kahvileivän saa 0,95 eurolla. kirjoitti vammaisten päivätoiminnassa Tampereella tarjottavista
aterioista (KU Viikkolehti 23.1.). Onko se ihmisen elämän
tarkoitus?
Omaiset eivät välttämättä voi olla
auttamassa ja tukemassa vanhusta
omien henkilökohtaisten elämäntilanteidensa vuoksi.
Vanhukset ovat olleet rakentamassa hyvinvointiamme ja uhranneet elämänsä työn saralle . Asiakas voi
tuoda myös omat eväät, joita voidaan
säilyttää päivätoimintatilan jääkaapissa.
Aspa Palvelut Oy:n päivätoiminnassa ateriasta peritään 5 euroa päivässä ja se sisältää lounaan, kahvit ja
välipalan.
Tampereen kaupungin hankkimassa vaikeavammaisten päivätoiminnassa ei ole yksikköjä, joiden välipalat hankitaan ?kerjuulla?, kuten kirjoituksessa mainitaan.
Kirjoittaja voi ottaa yhteyttä Päivi
Mattilaan, mikäli asia vaatii tarkempaa selvittämistä.
Taru Kuosmanen
vt. Palvelua järjestetään vaikeavammaisille henkilöille,
joilla on vamman tai sairauden aiheuttama vaikea toimintarajoite eivätkä
he voi osallistua muuhun työtoimintaan.
Tavoitteena on parantaa vaikeavammaisen henkilön elämänlaatua
ja ehkäistä syrjäytymistä.
Päivätoiminta on asiakkaalle
maksutonta, mutta aterioista peritään korvaus.
Päivätoiminnan asiakkailla on
mahdollisuus omien toiveidensa
mukaisesti ostaa lounaan lisäksi
välipaloja ja esimerkiksi aamupalaa. Kyseiset kaupparyhmät ovat rahastaneet suomalaista
ostavaa yleisöä säälimättä. tilaajapäällikkö
Päivi Mattila
suunnittelupäällikkö
Terveyttä ja toimintakykyä
edistävät palvelut
Vanhusten kotihoito » Haluaisitko itse
on heitteillejättöä
SUOSITTELEN MITÄ lämpimämmin kaik-
kien kotihoitoa puolustavien poliittisten tahojen tutustumaan ensin asiaan,
ennen kuin he haluavat jättää apua
tarvitsevat vanhukset yksin kotiin.
Hoitajista on jo nyt kotihoidossa
jatkuva pula, koska hoidettavia on
paljon eikä hoitajilla ole aikaa tutustua vanhusten todelliseen tilanteeseen. ja sitten
heidät jätetään yhteiskunnan taholta
yksin kotiin. Tämäkö on sitä hyvää
vanhustenhoitoa ja heidän arvostamistaan?
Vanhukset tulee nostaa yhteiskunnan hierarkiassa kaikkein korkeimmalle tasolle. Meillä on kotimaassakin jouduttu koviin leikkauksiin, esimerkiksi lapsilisiin kajottiin
valitettavasti.
Kehdataan höpöttää Kreikan velkojen osittaisesta anteeksiannosta.
Laskut on jokaisen maksettava itse.
Lastensairaalan hankkeeseen ei löytynyt kuin osarahoitus valtiolta,
mutta Kreikalle löytyi yli miljardi euroa. Koska ateriat eivät sisälly palveluun, ne eivät ole vaikuttaneet palvelun tuottajan valintaan.
Kaupunki edellyttää, että päivätoiminnan asiakkaille järjestetään
päivän aikana vähintään lounas ja
kahvi. Haluaisitko itse viettää viimeiset vuotesi yksin kotona, ilman tukea ja turvaa, ilman lämmintä ja hoivaavaa kättä?
SUNNUNTAINA
Kostia Järviaho
Oulu
Vammaisten
päivätoiminnassa
saa ruokaa
?Köyhäintalon huutolaiset. Kostia Järviaho, Oulu.
LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Osuustoiminnan
periaatteet
vaarassa
18. Onnistuminen edellyttää,
että koko Suomea kehitetään tasapainoisesti ja kaikki voimavarat otetaan käyttöön. Meidän on
saatava työllisyys reippaasti nykyistä
korkeammaksi.
Kiireellisintä on tehdä pienten ja
keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä parantavia, työn teettämistä
ja vastaanottamista helpottavia, kotimaista, uusiutuvaa energiaa lisääviä
sekä työntekoa ja yrittämistä hankaloittavaa byrokratiaa vähentäviä uudistuksia.
Moninaiset luonnonvaramme ja
biotalous laajemmin ovat lupaavin
mahdollisuus työpaikkoihin tulevaisuudessa. keskustelua
C
Keskustelu verkossa:
www.kansanuutiset.?
Osuuskaupoissa on unohdettu lukea osuuskunnan sääntöjen toisen pykälän perusperiaate, jäsenten taloudellisen toiminnan
tukeminen, jonka lujalle pohjalle osuustoiminta on rakentunut. Joissakin päivätoiminnan yksiNIMIMERKKI
28
Birgitta Wulf-Luhtanen
Espoo
Ei Kreikalle
velkoja anteeksi
MIELESTÄNI PITÄÄ lopettaa puheet siitä,
Kaikki kaupparyhmät ovat luvanneet alentaa ruoan hintaa.
köissä palveluntuottaja tarjoaa asiakkaille kahvin veloituksetta. Sivustakatsojasta näyttää
siltä, että kaupparyhmä toimii varsin johtajavaltaisesti. Opposition avulla
tehty sote-uudistus ja työmarkkinajärjestöjen sopima eläkeuudistus ovat
niistä tärkeimmät. Asiakkaat voivat myös osallistua ruuan
valmistukseen osana tavoitteellista
päivätoimintaa.
Tampereen kaupunki on kilpailuttanut vaikeavammaisten päivätoimintapalvelun. Olikohan
kaikilta osuuskunnilta saatu siihen
valtuutus?
Huomioitava on myös se että
meistä jokainen vanhenee. Tästä hyvänä
esimerkkinä on se, miten SOK:n pääjohtajan suulla ilmoitettiin tästä hintojen alennuskampanjasta. Lääketiede haluaa että ihmiset elävät mahdollisimman pitkään,
mutta miten monisairaina ja yksinäisinä moni vanhus loppuelämänsä
viettääkään. Kahvi on ilmainen. Palvelun tuottamiselle on asetettu korkeat laatuvaatimukset muun muassa henkilökunnan ja toiminnan sisällön suhteen. tammikuuta julkistettiin yhteisesti omistamamme
Ylen voimakkaasti tukemana S-ryhmän käynnistämä niin sanottu hintojen alennuskampanja. Hoitajat eivät voi jakaa sitä lämpöä ja hoivaa mitä vanhukset ehdottomasti tarvitsisivat, he ovat kuin
koneen osia juostessaan ovelta ovelle.
Voi vain kuvitella miten muistisairas
ja pelokas vanhus pärjää yksin kotona.
Toivon että te politiikkaan haluavat käytäisitte ajastanne vaikka vain
yhden päivän ja lähtisitte hoitajan
kanssa kierrokselle katsomaan miten
vanhukset kotihoidossamme voivat.
Kukaan ei ota kokonaisuutta huomioon. Alunperinkin oli suuren luokan moka, että Suomi lähti
Kreikkaa tukemaan. Heidän hoitamisessaan säästäminen on heidän
maamme hyväksi tekemän työnsä
mitätöimistä.
viettää
viimeiset
vuotesi
yksin
kotona?
että Kreikalle annettaisiin heidän velkansa anteeksi
Jos olet kiinnostunut olemaan mahdollisena
haastateltavana, niin kerro yhteystietosi.
KERRO KÄSITYÖSTÄ
Sinikka Pöllänen
Itä-Suomen yliopisto
PL 86
57101 Savonlinna
Juttujen enimmäismitta on 60
konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä. Keinotekoista
vastakkainasettelua ei tarvita.
Mika Lintilä
Keskustan talouspoliittisen
työryhmän puheenjohtaja
kansanedustaja
Toholampi
Kerro käsitöistäsi
ja käsityön tekemisestä. Eduskunta ei ole kyennyt
säilyttämään sen paremmin työnantajien kela-maksua kuin varallisuusveroakaan, joiden kokonaissummat olivat samaa luokkaa. Minusta vasemmisto,
keskusta, perussuomalaiset ja vihreät voisivat aivan perustellusti vaatia
kaikille parempaa työttömyysturvaa,
työllistämistöitä ja edellyttää, että
suuryritysten ja rikkaimman prosentin osuutta työttömyyden kustannusten maksajina lisätään.
TIETTYÄ SURULLISTA
Päivi Uljas
Kirjoittaja on työväenliikkeen
historian tutkija.
29. Ja
pitkäaikaistyöttömien tilanteen huonontamisella yritettäisiin sitten parantaa itsensä työllistäjien oikeudetonta asemaa.
Meillä on valtavasti aineistoa köyhien köyhtymisestä, köyhyyden lisääntymisestä ja ylimmän prosentin
tolkuttomasti kasvaneista tuloista.
Meillä on Pikettyn ja OECD:n tutkimusten todisteet eriarvoisuuden kasvun haitoista. Ilman työrauhaan liittyviä pelkoja, tämäkin
miljardi saattaisi siirtyä kuntalaisten
maksettavaksi ja muuttaisi jälleen tulonjakoa suuren rahan hyväksi.
Paineen suunta on väärä ja kyyti
kylmää, jos kuskeina ovat Lepomäki,
Vartiainen ja Soininvaara. Nyt vaalien alla olisi hyvä naulita muutamia
keskeisiä uudistusvaatimuksia, jotka
LEHTIKUVA/VESA MOILANEN
Viiden asiantuntijan keskustelunavaus, jossa ehdotetaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille palkansaajille yhtäläisin ehdoin, on saanut tyrmäävän vastaanoton.
Kuvassa työntekijä toimistossa Helsingissä.
liittyvät työttömän oikeusturvaan,
ilmaistyön lopettamiseen, kunnolliseen koulutukseen ja palkkatuettuun työhön, itsensätyöllistäjien asemaan ja kaikkien työttömien työttömyysturvan parantamiseen . Sen jälkeen ammattiliitot
ja työnantajat alkoivat työstää ammattiliittojen vanhojen työttömyyskassojen ympärille uutta lakia, jossa
aiempaan verrattuna kassojen maksajiksi tulivat myös työnantajat.
Lisäksi säädettiin toinen laki, joka
mahdollisti pienemmän korvauksen
muille kuin kassojen jäsenille valtion
samansuuruisella osuudella, kuin
mitä se maksoi työttömyyskassoille.
Työnantajan maksuvelvollisuuden
eron voi kuvitella, kun tietää, että järjestäytyneitä kassojen jäseniä oli alle
200 000 vaikka palkkatyöläisiä oli
yli miljoona ja suurin työttömyys oli
pienviljelijäalueilla maaseudulla.
Keväällä 1960 SKDL:n kansanedustaja Irma Torvi vaikuttikin turhautuneelta:
?Kun työnantajaliiton toiminnanjohtaja tuomari Nykopp valiokunnassa ilmoitti, että hänen liittonsa
kannattaa Liljeströmin aloitetta,
jotta tähän maahan saadaan voimakas SAK, nauroimme me kaikki valiokunnan jäsenet suureen ääneen vasemmalta oikealle, ja asianomainen
itsekin nauroi, sillä olihan vitsi hyvä.
. Puheenvuorot julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Se sisälsi samansuuruiset
työttömyyskorvaukset lapsiluvusta
riippuen kaikille työttömille.
Kokoomus ja osa maalaisliiton
kansanedustajista äänestivät lähes
kaikkia koskevan työttömyysturvan
vaalien yli. Mahdolliset säästöt on ylipäätään tehtävä
kaikin puolin oikeudenmukaisesti.
Kaikkein heikoimmista on pidettävä
huolta.
Politiikassa olisi korkea aika
päästä eroon sellaisesta tahallisesta
väärinymmärtämisestä ja leimakirveiden heittelystä, mitä Heikki Patomäki kirjoituksessaan viljeli. Esimerkiksi mitä käsitöitä teet, millaisia,
milloin, kenelle, missä, yksin vai ryhmässä, mistä saat ideoita, neuvoja ja
apua, miten olet taitosi oppinut, mitä
materiaalit sinussa herättävät, mitä
käsintehtyjen tuotteiden tekeminen
ja käyttäminen merkitsee.
Toivon, että kerrot ennen kaikkea miksi teet käsitöitä, mitä kaikkea
se sinulle merkitsee osana elämää ja
elämänkulkua. Niinpä
esityksen kustannusneutraali malli
syntyy kahden huonosti kohdellun
ryhmän kilpailuttamisella. Monissa ammattiliitoissa oma
kassa mahdollistaa myös työttömien
oman identiteetin ja yhteisöllisyyden
vahvistamista. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Kustannuksia vähennettäisiin lyhentämällä
päivärahan kestoa ja näin lisättäisiin
pitkäaikaistyöttömien kurjuutta. mutta
nykyistä kassajärjestelmää parantamalla ja sen puitteissa.
Perusteluna kassapohjaiselle työttömyysturvamallille näen olemassa
olevien käytäntöjen toiminnalliset
edut. OSALLISTU KESKUSTELUUN lähettämällä
kirjoituksesi postitse osoitteella
Kansan Uutiset/Viikkolehti
PL 64
00501 Helsinki,
faksilla numeroon 09 759 60 301 tai
sähköpostitse osoitteeseen
viikkolehti@kansanuutiset.fi
käriin pääsy ja muut palvelut jokaiselle suomalaiselle.
Suomen ongelmat ovat kärjistyneet kuluneiden neljän vuoden tekemättömyyden vuoksi niin, että myös
taloutta tasapainottavia päätöksiä
on tehtävä. Työttömyyden ja hyvin voimakkaan
kansalaistoiminnan tuloksena eduskunta päätti jouluna 1959 vasemmistoenemmistöisen eduskunnan
ensimmäisenä suurena sosiaalipoliittisena uudistuksena työttömyysturvalain. Otteita näistä keskusteluista julkaistaan Viikkolehdessä.
Verkkolehti on osoitteessa
www.kansanuutiset.fi.
Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle.
Toimituksen puhelin: 09 759 601
Toimituksen faksi: 09 759 60 301
Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet
muotoa etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi.
Lisää yhteystietoja sivulla 2.
Horisontti
Työttömyysturvassa takaisin 50-luvulle?
alkua Suomessa
työttömien turva hoidettiin lähinnä
työllisyystöiden avulla. Hallituksen toinen esitys maksaisi noin 1 700 miljoonaa markkaa ja
siihen verrattuna Liljeströmin kassalaki on kevyt kuin höyhen, asiantuntijain mukaan se olisi vain noin 100?
200 miljoonaa markkaa kustannusta
työnantajille.?
Nykyinen työttömyyskassajärjestelmä syntyi siis oikeiston toimesta ja
muistuttaa meille kaikille sosiaaliturvan historiaa tunteville, että sosiaalietuuksien maksuosuuksilla on todellakin väliä.
Ansiosidonnaiseksi kassojen makENNEN 1960-LUVUN
» Esityksen
kustannusneutraali
malli syntyy
kahden
huonosti
kohdellun
ryhmän
kilpailuttamisella.
sama työttömyysturva muuttui 1980luvun puolivälissä, kun se tuli myös
veronalaiseksi tuloksi ja alkoi kerryttää eläkettä.
SITRAN VIIME VIIKOLLA julkistama aloite
tavoittelee kenties nyt senkaltaista
järjestelmää, joka kaatui jouluna 1959
ja jota viimeisessä vaiheessa kannatti
enää vain silloinen SKDL.
Ansiosidonnaisen kustannuksista työnantajat maksavat edelleen
lähes puolet, eli noin miljardi euroa
vuodessa. Parasta säästämistä ovat
uudistukset tuottavuuden parantamiseksi, hallinnon järkeistämiseksi
etenkin digitalisaatiota hyödyntämällä ja byrokratian purkaminen.
Näihin mahdollisuuksiin puheenjohtaja Juha Sipilä on viitannut. Suomen
vakava tilanne edellyttää poikkeuksellista yhteistyötä. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Lisäksi ammattiliittoihin kuuluvilla oli työttömyyskassat, joiden jakamat avustukset olivat melko pieniä. Kohdatessaan työvoimatoimistojen byrokratian työttömät tarvitsevat usein omien liittojensa apuun.
Itse toimin pahimman työttömyysajan 1990-luvulla Suomen Elintarviketyöläisten liiton aluetoimistonhoitajana ja tiedän, miten tärkeää
työttömälle on, että hänellä on paikka
minne mennä ja missä autetaan, kun
aiemmat vakiintuneet työelämän
verkostot katoavat työpaikan menetyksen myötä.
kunnianhimon
puutetta osoittaa aloitteen ajatus
siitä, ettei uudistuksesta saisi syntyä kustannusvaikutuksia. Siksi luotan enemmän ammattiliittojen kuin
eduskunnan kykyyn säilyttää työnantajien maksuosuus työttömyysturvan kustannuksista. Jos nimimerkin käyttö on
perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon.
Myös verkkosivuilla keskustellaan.
Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Voit vastata nimettömästi, mutta kerro ikäsi, ammattisi ja paikkakuntasi.
Voit vastata kirjeellä alla olevaan
osoitteeseen tai sähköpostitse sinikka.pollanen@uef.?. Tutkin käsityön merkitystä
ihmisten arjessa sekä käsitöiden tekemiseen ja harrastamiseen liittyviä muutoksia yhteiskunnan muuttuessa.
Toivon, että kuvaat omin sanoin
ja omalla tavallasi mitä käsityö, käsin
tekeminen ja käsin valmistetut tuotteet merkitsevät sinulle nyt ja mitä ne
ovat merkinneet elämäsi aikana. . Jos koet sen lisänneet hyvinvointia ja jaksamista, niin
kuvaa miksi ja miten
Sillä on takanaan 162 paikkaa 300-paikkaisessa
parlamentissa.
Ripeä tahti kertonee ainakin siitä,
että tärkeimmät ratkaisut oli pitkälle
pohjustettu jo ennen vaaleja.
VASEMMISTOPUOLUE SYRIZAN
Irti troikan ehdoista
Tsipras halusi varmaan näyttää, että
Syriza on valmis hallitsemaan. Irtisanomislakeja aiotaan tiukentaa.
Pienimpiä eläkkeitä korotetaan ja
palautetaan 13. Korruptiolle ja
vallan väärinkäytölle tulee nollatoleranssi.
Korruptio on tullut Kreikalle kalliiksi, joten sen kitkemisen luulisi
olevan lainoittajienkin mieleen. Uusien
?superministerien. vuonna 2010 Kreikan hallituksen kanssa sopimaan ensimmäiseen
?pelastuspakettiin?.
Useat tällä viikolla ilmoitetut toimet tarkoittavat jo käytännössä sitä,
että Kreikka yksipuolisesti irtautuu
pelastuspaketteihin liitetyistä ehdoista.
Lakiesitys minimipalkan palauttamiseksi 751 euroon on jo valmiina
parlamentin käsiteltäväksi.
Oikeus työehtosopimuksiin aiotaan palauttaa lainsäädäntöön. Saudi-Arabian kuolleesta kuninkaasta Abdullahista
Tsiprasilla salama-alku
LEHTIKUVA/LOUISA GOULIAMAKI
» Kreikan uusi hallitus
ryhtyi välittömästi
purkamaan vihattua
vyönkiristyspolitiikkaa.
johtaja
Alexis Tsipras osoitti pikavauhtia
perusteettomiksi epäilyt, että edessä
on vaikeat hallitusneuvottelut Syrizan jäätyä kahden paikan päähän
parlamenttienemmistöstä.
Heti maanantaina ilmoitettiin,
että Syriza on sopinut hallitusyhteistyöstä pienen Itsenäiset kreikkalaiset
-oikeistopuolueen (ANEL) kanssa, ja
iltapäivällä Tsipras jo vannoi virkavalansa pääministerinä.
Tiistaina oli hallitus kasassa ja
vannoi virkavalansa. Ministeriötä johtaa ansioitunut
rahanpesun tutkija.
Samoin hallitus lupaa lopettaa
klientelismin eli sen, että vanhat hallituspuolueet, konservatiivien ND ja
sosialidemokraattien Pasok ostivat
ääniä jakamalla työpaikkoja ja julkisia urakoita.
Tsipras vakuutti, että ministereillekin koittaa uusi aika. julkisen sektorin irtisanomiset, jotka esimerkiksi on tehty
arvioimatta työvoiman tarvetta.
Hallinnon tehostamisen merkiksi
uudessa hallituksessa on vain kymmenen sektoriministeriä pääministerin, apulaispääministerin ja sal-
» Tuleeko
Venäjäpakotteista
kauppatavaraa
velkaneuvotteluissa?
kuttoman ministerin lisäksi. LEHTIKUVA
D
ulkomaat
Hyvin hienovaraisella tavalla hän oli vahva naisten oikeuksien puolestapuhuja. IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde
Davosissa 23.1. kuukauden eläke.
Yksityistämisohjelma jäädytetään
ja mahdollisesti käännetään jopa takaisinpäin.
30
Tuore pääministeri Alexis Tsipras tulossa uuden hallituksen ensimmäiseen istuntoon keskiviikkona.
Tällä viikolla ilmoitettiin, että
suunnitelmat Pireuksen sataman jäljellä olevan osan, 14 alueellisen lentokentän sekä valtioenemmistöisen
energiayhtiön yksityistämisestä pysäytetään.
Uusi valtiovarainministeri Janis
Varufakis lupasi, että ministeriöstä
erotetun 595 siivoojan työsuhde palautetaan (juttu siivoojista seuraavalla aukeamalla).
Toinen ministeri kertoi, että hallitus aikoo peruuttaa kaikki ?perustuslain vastaiset. Lisäksi Syrizassa lienee arvioitu, että
on paras takoa silloin kun rauta on
kuumaa.
Tsipras ryhtyi muuttamaan Syrizan vaalilupauksia käytännön teoiksi
jo ennen hallituksen ensimmäistä istuntoa keskiviikkona.
Heti ensimmäisinä päivinä näkyi,
että Syriza todella aikoo tehdä lopun
vihatusta vyönkiristyspolitiikasta,
joka Kreikassa tunnetaan ?muistiona?. ?Meillä ei ole. tukena on apulaisministereitä.
Korruptio kuriin
Myös korruptioon puuttuminen on
avainasioita ja sitä hoitamaan on perustettu erityinen, suoraan pääministerin alaisuudessa toimiva ministeriö. ND
ja Pasok eivät edes kriisiohjelmien aikana tehneet kuin vähimmän EU:n
vaatiman.
Ensimmäinen näkyvä muutos oli
se, että mellakka-aidat parlamenttitalon edestä purettiin. Vastuuministeri sanoi, että poliisivoimia uudistetaan kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi ja ?mielenosoitusten
valvonnan erottamiseksi terrorismin
torjumisesta?.
Tsipras perusteli keskiviikkona
hallituksensa rajua aloitusta sanomalla, että ?kansallisen pelastuksen
hallitus on saapunut?. Nimitys viittaa EU:n, Euroopan
keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston muodostaman ?troikan
Hän sanoi luottavansa hallitukseen, ?mutta jos se tuottaa pettymyksen, me jatkamme?.
Toivo ja ihmisarvo
Suurin osa pois potkituista siivoojista on yli
50-vuotiaita, ja monet ovat yksinhuoltajia.
Kreikan entisestään heikentyneen sosiaaliturvan oloissa eläkeikää lähestyviltä irtisanominen on vienyt kaiken.
Vuoden kuluttua työn menettämisestä
kreikkalaiselta loppuu myös terveydenhoidon
tarjoava sairausvakuutus. Olemme saaneet paljon tukea ja kannustavia viestejä kaikkialta Kreikasta sekä myös
ulkomailta. TEKSTI & KUVAT Arto Huovinen
?Kumihanskakapina?
ihmisarvon puolesta
» Irtisanotut kreikkalaissiivoojat eivät suostuneet alistumaan kohtaloonsa.
Eivät helppo pala
Ateena
JOUKKO KESKI-IKÄISIÄ naisia istuu muovituoleilla Kreikan valtiovarainministeriön sisäänkäynnin vieressä ja syö lounasta alumiinivuoista. He olivat omalta osaltaan täyttämässä
EU:n ?pelastuspakettien. Hän sanoi odottavansa, että
poliittinen tilanne muuttuu.
liittisesti, ja yksi heistä valittiin viime vuonna
. kaikki 595 irtisanottua ovat naisia . helmikuuta.
Siivoojien elämänkohtaloissa on kosketta-. Tällä
lueen juttuna.
viikolla yksi heistä sanoi Ansa-uutistoimistolle, ettei uudella hallituksella ole taikasauvaa ja se tarvitsee aikaa. Olemme täällä vuoroissa, yötä päivää, 24
tuntia vuorokaudessa, sanoo Lily Giannaki.
Yövuorolaiset nukkuvat teltassa. Viime
joulukuun alussa ministeriö antoi heille lopulliset potkut.
Kaikki erotetut olivat tehneet nelituntista
työpäivää. erottaminen johtui
EU:sta. Kaikki ovat pukeutuneet lämpimästi, ja
syytä onkin, sillä he eivät ole paikalla vain pistäytymässä.
. Siitä heille maksettiin keskimäärin 4 200 euroa . ehtona ollutta irtisanomiskiintiötä. Pienen mielenosoitusleirin varustukseen kuuluu myös lämmitin, tv, mikroaaltouuni ja jääkaappi.
Giannakin mukaan joinakin öinä leirissä
saattaa olla paikalla muutama nainen, joskus
kymmenen tai enemmänkin.
Nämä naiset ovat tulleet kautta Kreikan
tunnetuiksi sitkeydestä, rohkeudesta ja siitä,
että kohtaloon ei ole pakko vain alistua.
He ovat ?kumihanskakapinalliset?.
Lainoittajat
asettivat
Kreikalle
vuosittaisen
irtisanomiskiintiön.
EU antoi, EU otti
Naiset kuuluvat niihin valtiovarainministeriön 595 siivoojaan, joiden työt loppuivat syyskuussa 2013. esimerkiksi seksuaalisesta
ahdistelusta . Toimintamme ei ole puoluepoliittista, mutta poliittista tukea olemme saaneet
lähinnä vasemmalta.
Siivoojien punaiset kumihanskat ja julisteet, joissa luuta lakaisee pois korruptoituneet
vallanpitäjät, näkyvät monissa mielenosoituksissa.
Ennen kumihanskakapinaa siivoojanaiset
eivät juuri olleet yhteiskunnallisesti aktiivisia.
Tapasin Giannakin viime viikolla, ennen
Nyt jotkut heistä ovat aktivoituneet myös poKreikan vaaleja. Näitä ihmisiä on nyt
yli kolme miljoonaa, kolmasosa kansasta.
Viime vuonna alioikeus tuomitsi siivoojien
irtisanomisen laittomaksi ja vaati heidän välitöntä takaisin ottamistaan. Odotan, että me saisimme työmme takaiSyrizan listoilta Ateenan kaupunginvaltuussin, ja että myös muut työttömiksi joutuneet
toon.
saisivat töitä.
Mutta myös Syriza haluaa vetää rajaa sille,
Kumihanskakapinalliset seuraavat tarettei siivoojien asiaa nähtäisi vain yhden puokasti, että Syriza pitää vaalilupauksensa. koska työttömien joukosta löytyy aina työlle uusi tekijä.
32
Lily Giannaki kertoo siivoojien
saaneen paljon tukea ja kannustavia viestejä sekä Kreikasta
että ulkomailta.
Siivoojat uskovat vahvasti, että heitä pidettiin helppona palana irtisanomiskiintiön täyttämisessä, koska
he työskentelivät matalapalkka-alalla ja ovat naiTällä
sia.
innon
Siinä hallitus oli vääjulkishall
le
rässä. Nyt työttömyys on
26 prosenttia.
Samalla työelämän pelisääntöjä on joustavoitettu, niin kuin fraasi kuuluu. Naiset aloittiaalla ei o
t
r
o
p
vat mielenosoitukset
k ylvetty
heti syyskuussa 2013
ja viime vuoden toukoeduissa.
kuusta lähtien he ovat olleet yötä päivää jatkuvassa
sit in -mielenosoituksessa ministeriön edessä.
Mielenosoitusta eivät ole keskeyttäneet
kylmä eikä helle, eikä mellakkapoliisi. Sitäkin
on hallitus yrittänyt.
Lily Giannaki sanoo, että he ovat saaneet
ihmisiltä sekä ilkeää että myönteistä palautetta, enemmän kuitenkin positiivista.
. Esimerkiksi viime vuonna
Kreikan piti vaatimusten mukaan irtisanoa
vähintään 15 000 julkisen sektorin työntekijää.
Viiden kriisivuoden aikana on julkisen sektorin palkkoja alennettu yli kolmanneksen.
Yksityisellä sektorilla potkuja on jaeltu vielä
enemmän kuin julkisella. Heidät laitettiin ensin alennetulla palkalla niin sanotusti reserviin. Eikä kukaan uskalla
valittaa mistään . Hallitus vetosi
korkeimpaan oikeuteen, ja sen on määrä antaa
ratkaisunsa 24. mutta ei kuukaudessa vaan
vuodessa.
Ainakaan täällä julkishallinnon alimmalla
portaalla ei siis kylvetty eduissa edes ennen
Kreikan kriisiä.
Ennen vuotta 2005 ministeriön siivoojien
työsuhde ei ollut vakituinen, eikä heillä ollut
työsuhdeturvaa, ei palkallisia lomia, ei äitiyslomaa.
Vuonna 2005 hallituksen täytyi vakinaistaa heidät, koska EU oli jo sakottanut Kreikkaa direktiivin rikkomisesta.
Mutta myös siivoojanaisten . Suomeksi se
tarkoittaa sitä, että irtisanominen käy helposti
kuin fetan pilkkominen
Useat ovat
aloittaneet palkkatyön jo lapsina, 11-, 12- tai 13-vuotiaina.
Pomot piilottelivat lapsityöläisiä hyllyjen taakse työsuojelutarkastajan käydessä.
Jotkut ovat esimerkkejä
siitä, miten hallituksessa vuorotelleet konservatiivinen Uusii
demokratia ja sosialidemokraatattinen Pasok ostivat ääniä työpaikkoja tarjoamalla.
Esimerkiksi yksi siivoojista
kertoi BBC:n haastattelussa, että
ttä
hän joutui 20 vuotta sitten työttöttömäksi yksityiseltä sektorilta. Selitys on siinä, että mi-
Potkut saaneet siivoojat ovat osoittaneet
mieltä valtiovarainministeriön edessä viime
toukokuusta lähtien yötä päivää. Nyt se
eteni eniten maakuntakaupungeissa ja maaseudulla.
Valtakunnallisesti Syrizan ero toiseksi
tulleeseen Uusi demokratia -puolueeseen
repesi 8,5 prosenttiyksikköön. Niiden koko
vaihtelee suuresti. Mielenosoittajien tunnus, punainen kumihanska,
on tullut tutuksi kreikkalaisille.
Julisteessa siivoojien luuta pyyhkäisee pois korruptoituneen hallinnon.
nisteriön palkkalistoilla olleet siivoojat työskentelivät monissa julkishallinnon rakennuksissa ympäri Kreikkaa.
Siivoojien mielenosoituksissa ei
ole kyse yksinomaan työpaikoista.
He esimerkiksi ovat maalanneet jalkakäytäville punaisia jalanjälkiä perheväkivaltaa vastaan.
Köyhät, ikääntyvät siivoojanaiset nousivat symboloimaan viime sunnuntain
vaalien kaikkialla toistuneita avainsanoja . Useissa vaalipiireissä se kuitenkin ylitti 40 prosentin rajan.
Kaikkein suurimman ääniosuuden Syriza
sai Koillis-Kreikan vuoristoisessa Rodopissa,
jossa se keräsi äänistä 48,5 prosenttia. ND sai 27,8
prosenttia äänistä.
Lisäksi kolmen prosentin äänikynnyksen ylittivät äärioikeiston Kultainen aamunkoitto, keskustalainen To Potami, kommunistipuolue KKE, oikeiston ANEL ja sosialidemokraattien Pasok. Monet heistä
ovat kotoisin syrjäseutujen
pienistä kylistä. paitsi toivoa, myös ihmisarvoa ja
omanarvontunnon palauttamista.
lisäksi Pireus B -vaalipiirissä, Artassa, Korfulla, Xanthissa, Boiotiassa, Eviassa ja Magnesiassa.
Edellisissä, vuoden 2012 vaaleissa, Syriza
nousi vahvasti suurissa kaupungeissa. Sililloin hän pyysi aviomiehensä kootiseudun kansanedustajaa aut-tamaan työn saamisessa. Ei. Myös
Syrizan kannatuksen kasvu oli siellä suurinta,
nousua 28,7 prosenttiyksikköä.
Kreikassa on 56 vaalipiiriä. Niiden ääniosuus vaihteli
välillä 4,7?6,3 prosenttia.
Suurin häviäjä oli Pasok (?7,6 prosenttiyksikköä). Jotkut saarista ovat yhden
edustajan piirejä, kun taas suurin vaalipiiri,
Ateena B, valitsee 42 edustajaa.
Syriza nousi suurimmaksi 42 vaalipiirissä.
Sen ääniosuuden kasvu oli suurempi kuin 10
prosenttiyksikköä 34 vaalipiirissä.
Kreetan saaren kaikki vaalipiirit (Hania,
Rethymnon, Heraklion ja Lasithi) olivat Syrizalle vahvaa aluetta.
YLI 40 PROSENTIN Syrizan kannatus nousi
via tarinoita. Lyhyesti
Syrizalle useissa
vaalipiireissä
yli 40 prosenttia
VASEMMISTOPUOLUE SYRIZA sai viime sunnuntain vaaleissa valtakunnallisesti 36,3 prosenttia äänistä. Tämää
lupasi auttaa, ja koska naisella ei
ollut koulutusta, hän sai paikan
n ministeriön siivoojana.
Erotuksena varsinaisiin pitkillä
killä
lounailla istuskeleviin suojatyöläiöläisiin nämä naiset joutuivat tekemään
emään
oikeasti kovaa työtä.
Entä tarvitseeko Kreikan valtiovaaltiovarainministeriön rakennus todella 595
siivoojaa. KU
Syriza oli suurin puolue punaisella merkityissä
vaalipiireissä, konservatiivinen ND sinisissä.
33
ja me
seuraamme sitä, Cardona julisti.
Entinen havannalainen kasinopomo ja
kuubalaisma?an johtaja Santo Tra?cante
oli tehnyt yhteistyötä CIA:n kanssa Castron
murhayrityksissä ja ehdotti nyt kuubalaisille
kumppaneilleen, että Kennedy pitäisi hoidella.
JFK:n ammuttiin 22.11.1963. väkivalta . Kennedyn, yrityksiä liennyttää suhteita Fidel Castron hallintoon.
JFK kävi Castron kanssa salaisia neuvotteluja, mutta CIA oli perillä hankkeesta ja sabotoi sitä parhaansa mukaan. Kennedy, poti syyllisyyttä kuubalaissotilaiden turhista kärsimyksistä. Robert Kennedyn poika:
CIA sabotoi liennytysyrityksiä
Kuuban kanssa
LEHTIKUVA/YAMIL LAGE
» CIA sabotoi rauhanneuvotteluja, kirjoittaa Robert F.
Kennedy Jr.
TEKSTI Robert F. Hän painosti veljensä kuoleman jälkeen ulkoministeriötä selvittämään,
?olisiko Yhdysvaltain mahdollista elää Castron kanssa.?
Robert Kennedyn mielestä matkustuskiel-
CIA jatkoi Johnsonin tietämättä yrityksiään
murhata Castro.
Vuonna 1978 Castro kertoi Kuubassa vierailleille yhdysvaltalaisille kansanedustajille, että presidentti Kennedy oli ennen kuolemaansa muuttamassa Kuuban-politiikkaansa.
Castro myönsi JFK:n olleen merkittävä mies ja
Kuuballe ?kunnioitettava vihollinen?.
Toimittaja ja diplomaatti William Attwood kuului Castron ja JFK:n välikäsiin.
. Castron
kanssa. Heti sen jälkeen esiteltiin Castroon viittaavia johtolankoja, jotka hylättiin myöhemmin.
Johnson ei neuvotellut
JFK:n ja Castron viestinviejänä toiminut ABCuutiskanavan Lisa Howard sekä useat muut
henkilöt puolestaan kertoivat, että Castro vetosi heihin neuvotteluyhteyden saamiseksi
Kennedyn seuraajaan Lyndon B. puheenjohtaja José Miró Cardona erosi ja syytti Yhdysvaltain hallitusta Kuuban puolesta käydyn
taistelun sabotoimisesta.
. Johnsoniin.
Tämä kuitenkin torjui lähentymisen.
Johnson kieltäytyi jatkamasta liennytystä,
34
CIA aikoi
murhata
Castron ja
syyttää siitä
JFK:ta.
Yli 50 vuoden viive
Kuubalaispakolaiset syyttivät John F. Tarkoituksena oli murhata Castro ja
syyttää siitä JFK:ta, mikä olisi vienyt pohjan
rauhanhankkeilta. ja Robert Kennedyä (kuvassa) pettureiksi.
IPS
koska FBI oli kertonut hänelle, että JFK:n ampumisesta syytetty Lee Harvey Oswald saattoi olla Kuuban agentti . On näyttöä siitä, että murhanhimoisimmat Castron vihaajat ja heidän CIA-liittolaisensa saattoivat suunnitella Yhdysvaltain
presidentin murhaamista.
Huhtikuussa 1963 kuubalaispakolaisten
?vallankumouksellisen neuvoston. Jäljellä on vain yksi tie . CIA kehitteli muitakin tappojuonia.
Yhdysvallat alkoi viime viikolla lieventää kansalaistensa matkustusrajoituksia Kuubaan.
KU:N ARKISTO
lon poistaminen olisi ollut vapauden ihanteiden mukaista ja samalla näpäytys Berliinin muurin rakentajille ja kommunistimaiden
matkustusrajoituksille.
Ulkoministeri Dean Rusk sulki isäni ulos
ulkopoliittisista keskusteluista, joihin hän oli
veljensä valtakaudella osallistunut aktiivisesti.
Syytettiin petturiksi
Myös Yhdysvaltoihin tulleiden kuubalaispakolaisten johtajat syyttivät JFK:ta petturiksi, kun tämä yritti ?rinnakkaiseloa. vaikka hänet tunnettiin Castron vastustajana.
Oikeusministerinä toiminut isäni piti Kuuban-matkojen rajoittamista yhteensopimattomana perinteisten amerikkalaisten vapauksien kanssa. Kennedy Jr
White Plains, Yhdysvallat
YHDYSVALLAT YRITTI 1961 kaataa Kuuban vallankumoushallituksen Sikojenlahden maihinnousulla, jonka toteuttivat CIA:n kouluttamat kuubalaispakolaiset.
Operaation epäonnistuttua isäni, oikeusministeri Robert F. Tiedustelupalvelu
piti liennytystä petturuutena.
Huhtikuussa 1963 CIA:n edustajat ruiskuttivat salaa tappavaa myrkkyä märkäpukuun, joka Kennedyn edustajien piti lahjoittaa
Castrolle. Jos murhaa ei olisi tapahtunut, olisimme
todennäköisesti päässeet neuvottelemaan
suhteiden normalisoinnista, hän sanoi jälkikäteen.
Nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, olemme
vihdoin luopumassa harhaan johdetusta politiikasta, joka ei ole edistänyt Yhdysvaltain
kansainvälistä johtoasemaa tai ulkopoliittisia etuja.
Kirjoittaja on Pace-yliopiston
ympäristöoikeuden professori, toimii
Artikkelin kirjoittaja Robert F.
Kennedy Jr.
monissa ympäristöjärjestöissä ja toimittaa
radiossa Ring of Fire -ohjelmaa.. Hän kuitenkin menetti kuubalaispakolaisten ystävyyden tukiessaan veljensä,
presidentti John F
Nämä miljonäärit tai melkein miljonäärit
omistavat siis kutakuinkin puolet maailman
kaikesta varallisuudesta.
Lisäksi kaikesta jäljelle jäävästä varallisuudesta suurin osa on tällä hetkellä maailman vauraimman viidenneksen omistuksessa. Vastaavasti puolet maailman asukkaista joutuu jakamaan keskenään saman yhden prosentin
osuuden maailman omaisuudesta.
80 rikkainta miljardööriä ovat kasvattaneet yhteenlaskettua omaisuuttaan 600 miljardilla dollarilla sitten vuoden 2010. Yhdysvaltalainen Gates on maailman rikkain henkilö 80 miljardin dollarin
omaisuudellaan
portti perustui sveitsiläispankki Credit Suissen laatimaan globaalin varallisuuden vuosikirjaan, johon on tilastoitu varallisuusmääriä
useimmista maailman maista. Oxfamin mukaan rikkain 20 prosenttia
maailman ihmisistä omistaa lähes 95 prosenttia maailman varallisuudesta, mikä tarkoittaa sitä, että köyhempi 80 prosenttia maailman väestöstä, lähes kuusi miljardia ihmistä,
omistaa vain noin viisi prosenttia maailman
varallisuudesta.
» Rikkain prosentti
maailman ihmisistä
omistaa ensi vuonna
enemmän kuin kaikki
muut 99 prosenttia
yhteensä.
Rikkaimmalla prosentilla on henkeä kohden laskettuna yli 700 kertaa enemmän omaisuutta kuin maailman köyhimmällä 80 prosentilla ja yli 2 500 kertaa enemmän kuin köyhimmällä puoliskolla.
Maailman 80 superrikkaimman henkilön
yhteenlaskettu omaisuus on 1,9 biljoonaa dollaria, mikä vastaa toistaiseksi yhtä prosenttia
maailman kokonaisvarallisuudesta. Huippurikkaiden omaisuuksien osalta Oxfamin raportin
tiedot ovat peräisin yhdysvaltalaisen Forbeslehden maailman rikkaimpien ihmisten listauksesta.
Tilastoista käy ilmi, että vuonna 2000 rikkain prosentti maailman asukkaista omisti
itse asiassa prosentin verran suuremman
osan maailman kaikesta varallisuudesta kuin
viime vuonna. Lääke- ja terveydenhoitoalan miljardööreistä suurin voittaja oli italialaissyntyinen ylikansallisen apteekkiketjun
omistaja Stefano Pessina, joka kasvatti omaisuuttaan yhden vuoden aikana neljällä miljardilla dollarilla.
Tämä summa on Oxfamin raportin mukaan viisi kertaa enemmän kuin kaikki Guinean, Liberian ja Sierra Leonen kaipaamat varat ebolaviruksen taltuttamiseksi.
35. Seuraavan vuosikymmenen aikana eriarvoisuus kuitenkin väheni, kunnes
vuodesta 2009 alkaen rikkaimman prosentin
osuus kokonaiskakusta on kasvanut vääjäämättömästi.
Ei liene suuri yllätys, että rikkaimpaan proWORLD ECONOMIC FORUM / SEBASTIAN DERUNGS
senttiin kuuluvista suurin osa on kotoisin Yhdysvalloista tai Euroopan maista.
Monet eurooppalaiset ja amerikkalaiset
putoavat kuitenkin kaikkein köyhimpään varallisuusluokkaan. Samaan
aikaan maailman asukkaiden köyhimmän 50
prosentin yhteenlaskettu varallisuus on vähentynyt 750 miljardilla dollarilla.
GLOBAALIEN TILASTOLUKUJEN osalta Oxfamin ra-
Microsoftin omistaja Bill Gates
puhui kestävästä kehityksestä
Maailman talousfoorumissa
Davosissa Sveitsissä. Sveitsiläispankin tilastoinnissa omaisuudeksi lasketaan ihmisen rahallinen ja aineellinen varallisuus, josta on
vähennetty velat. Vuonna 2010
maailman köyhimmän 50 prosentin yhteenlaskettu varallisuuden määrä vastasi maailman 388 rikkaimman miljardöörin varallisuutta.
Samaan aikaan Oxfamin mukaan joka yhdeksännellä ihmisellä maailmassa ei ole tarpeeksi syötävää ja yli miljardi ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä alle euron päivätuloilla.
Raportin tilastoluvut saivat jonkin verran
näkyvyyttä uutisissa, mutta hashtag eli avaintunniste #inequality (eriarvoisuus) ei lähtenyt
leviämään kulovalkeana sosiaalisessa mediassa enkä itse ainakaan kuullut, että aiheesta
olisi järjestetty tv-keskusteluja, joissa olisi
pohdittu globaalin varallisuuden kasautumisen ja eriarvoisuuden kasvun vaikutuksia
maailman menoon ja poliittisiin päätöksiin
maailman mitassa tai paikallisesti.
Oxfam julkisti raporttinsa maailman poliittisten päättäjien ja yhtiöiden johtajien vuosittaisen talousfoorumin alla, joka järjestetään Davosissa Sveitsissä aina tammikuussa.
MAAILMAN RIKKAIMPAAN prosenttiin kuuluu
kaikkiaan 70 miljoonaa ihmistä, joiden keskimääräinen varallisuus on runsas miljoona euroa. Pintaa
aa syvem
syvemmältä
mmältä
Peik Johansson
peik@kaapeli.?
Maailman rikkaimpien oma prosenttiliike
BRITTILÄINEN AVUSTUSJÄRJESTÖ Oxfam julkisti
viime viikolla raportin, jossa kerrottiin pöyristyttäviä tilastolukuja maailman varallisuuden
keskittymisestä.
Raportin mukaan rikkain prosentti maailman ihmisistä omisti viime vuonna 48 prosenttia eli miltei puolet koko maailman varallisuudesta. Mikäli nykyinen kehitys jatkuu,
niin rikkaimman prosentin varallisuus ylittää
jo ensi vuonna sen, mitä kaikki muut 99 prosenttia maailman asukkaista omistavat yhteensä.
Oxfamin laskelmien mukaan maailman 80
rikkaimmalla miljardöörillä on jo nyt yhtä paljon omaisuutta kuin maailman väestön köyhemmällä puoliskolla eli 3,5 miljardilla ihmisellä.
Kaikkein rikkaimmat ovat rikastuneet
viime vuosina hurjaa vauhtia. Tämän vuoksi monet palkkatulojensa osalta hyvin toimeentulevat eurooppalaiset ja amerikkalaiset kuuluvat pankin listauksessa maailman köyhimpien luokkaan, mikäli heillä on enemmän asuntovelkaa
kuin omissa nimissään olevaa omaisuutta.
MISTÄ SITTEN johtuu maailman rikkaimpien ri-
kastuminen vuoden 2009 jälkeen. Oxfamin
raportti ei vastaa tähän suoraan, mutta raportin kirjoittanut tutkija Deborah Hardoon arveli eräässä haastattelussa, että keskeisenä
syynä oli Yhdysvaltojen pankkikriisi sekä sitä
seuranneet pankkituet ja maailmantalouden
taantuma.
Yhdysvalloissa rikkain prosentti on saanut
haltuunsa 95 prosenttia kaikesta vuoden 2009
talouskriisin jälkeen tapahtuneesta varallisuuden kasvusta, samalla kun 90 prosenttia
yhdysvaltalaisista on köyhtynyt.
Yhdysvalloissa rikkain 0,1 prosenttia väestöstä, noin 160 000 perhettä, omistaa viidesosan maan varallisuudesta ja rikkaimman kymmenesosan hallussa on 80 prosenttia maan kaikesta omaisuudesta.
OXFAMIN TUTKIMUKSESSA selvitettiin myös
maailman miljardöörien taustoja ja omaisuuden kasvua viimeisen vuoden ajalta.
Viime vuonna koko maailmassa oli Forbes-lehden mukaan 1 645 dollarimiljardööriä.
Näistä kolmasosa oli kotoisin Yhdysvalloista.
Joka kolmas miljardööri oli saanut omaisuutensa tai huomattavan osan siitä perintönä
vanhemmiltaan.
Vuosien 2013 ja 2014 välillä eniten rikastuivat nimenomaan ?nanssi- ja vakuutusalalta
voittoja saaneet miljardöörit, jotka kasvattivat
varallisuuttaan yhteensä 150 miljardilla dollarilla.
Seuraavaksi menestyksekkäin rahasampo oli lääketeollisuus ja yksityinen terveydenhuoltobisnes
Liverpool - West Ham ..... Afrikan mestaruusturnauksessa olevan Kolo Tourén poissaolo ei haittaa, ykkönen.
FA Cupissa maalittoman tasapelin alasarjojen Cambridgen kanssa
pelannut Manchester United on aivan ylivoimainen suosikki Leicesteriä vastaan. Mahdollisia haastajia ovat
Ruskatar (2), Camik (7) ja takarivin
Hymynkare (10). 1
5. eikä syyttä. Toivottavasti reilu kuukausi sitten 16 vuotta täyttänyt norjalaispoika Martin Ödegaard ei liity
tulevaisuudessa samaan joukkoon
Adun kanssa. Birmingham - Norwich ... West Br. 1 (X)
11. Veluuri (1) oli Vermossa viimeksi hyvä kakkonen samassa rintamassa voittajan kanssa. 1
2. Crystal P - Everton .......... Paalun parhaimmistoa ovat huippukuntoinen Tähti
Kepu (4), epävarma Aki-Vei (6), sitkeä
puurtaja Passiton (9) ja nousukuntoinen Setelisottiisi (10). Lähdössä
ei ole saman tason hevosta. Charlton - Rotherham ... Reading - Sheff W ............ Cup-nöyryytys ei toistu.
Ykkönen.
Useampi merkki hassataan sen sijaan Chelsean ja Manchester Cityn
kohtaamiseen. Armaani (7) on tauluaan parempi.
A: 1,4,2,3,7; B: 10,6,9,5,6
LÄHTÖ 2: Vuodenvaihteen tienoilla
Off Lane (4) on tehnyt selvää jälkeä
ja ottanut peräkkäin kolme komeaa
voittoa. Chelsea - Man City............ Vaikka kotijoukkue hävisi tiistaina liigacupissa Chelsealle, jäänee
West Ham kovasti petranneen Pooljyrän alle. Muun muassa
Portugalin, Brasilian ja Englannin
sarjoissa lyhyitä pestejä pelannut Adu
on ollut pätkäduunari sanan varsinaisessa merkityksessä.
KUN KAUKANA
sai pienenä poikana kannettavakseen valtavat paineet, vaikka
hänen urheilullista lahjakkuuttaan ei
sovi kiistää. Man Utd - Leicester ........ A: 4,1,6;
B: 2,7,11,5
LÄHTÖ 3: Lumitykki (3) on viime
aikoina tehnyt sellaisia juoksuja, että
sitä voisi käyttää jopa ideavarmana.
Ruuna saattaa hakea varhain keulapaikan, jonne päästessään se hallinnee juoksua. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2(1), 2(X), 1, 1, 1(X), 1(2),
1(X), 2, 1(X), X, 2, 2.
Olli Kohonen
kohonen.olli@gmail.com
Tätä nykyä Real Madridissa pelaava Gareth Bale teki todella
hurjan paljastuksen kuluneella viikolla. Stoke - QPR ....................... Ei kukaan, vaikka itse kikka
on huikea. Sunderland - Burnley ..... A: 3;
B: 2,1,4
Jouko Joentausta
jouko.joentausta@kansanuutiset.fi. 2 (X)
4. Myös Steel Anemone (2), Ciao Amiral (4), Sara?s
Star (5) ja Callela Mayflower (6) kuuluvat varmistuslapuille. 1 (X)
7. Blackburn - Fulham ....... A: 13,4,6; B:
9,10,8,7,12,11
LÄHTÖ 6: Hyvätasoisella maililla
monella hevosella on useampiakin
totosijoja tauluissaan. Niiden jahtaaminen
kannattaa aloittaa laittamalla ykkönen kohteeseen Liverpool . Paalukarsinan hevosten on vain
yritettävä päästä karkuun sen minkä
kintuistaan pääset. 1 (X)
9. 2
10. Bolton - Wolves ............. Keulapaikkaa tavoittelee monta hevosta. pahimman kilpailijaseuran
Real Madridin riveihin Norjan liigan
Strömsögodsetista, missä sielläkin
hän debytoi vasta vajaa vuosi sitten.
Ödegaard ehti lisäksi 15-vuotiaana
debytoida Norjan maajoukkueessa
ja pelasi myös EM-karsinnoissa ollen
niissä kaikkien aikojen nuorin pelaaja
» Kuka
muistaa
brassien
teinitähden
Kerlonin?
23.10.2014 pelatussa ottelussa Bulgariaa vastaan.
huolimatta
Ödegaard ei välttämättä pelaa koskaan yhtään peliä Real Madridin ykkösjoukkueessa. Hän oli silloin futiksen suuri
teinitähti, josta puhuttiin uutena
Pelénä.
Mutta toisin kävi. I-S 27.1.
Poika, sinä olet tähti?
kotoaan ei päästetä
harjoittamaan ammattiaan, niin luulisi elämästä hohdon karisevan. Bite The Bullet (5) lähtee myös vauhdilla liikkeelle.
Vilukko (8) kärsii lähtöpaikastaan.
Vilar Lake (9) taas päässee hyviin
juoksuasemiin ja tule kovaa loppusuoraa. Soppa saattaa syntyä myös siitä, että tuoreiden tietojen mukaan Fifa tutkii Real Madridin
junioripelaajavärväyksiä. Mutta Freddy Adun
siipi ei liene maassa eikä tilikään nollissa, koska Serbian liigan FK Jagodinasta saatujen potkujen jälkeen hän
latasi Instagramiin kuvan timanttirannekellostaan.
Samaisella 25-vuotiaalla kaverilla oli säihkettä elämässään jo
vuonna 2004, jolloin hän teki hämmentävästi 14-vuotiaana ammattilaissopimuksen Yhdysvaltain MLSliigaan. kello 16.55. E
pelit
Raha ei ole ollut tärkeä asia. Valitsin sen tarjouksen, joka oli paras urheilullisesti. Turoke (4) ei
ole aikoihin huonoa juoksua tehnyt.
Vivantti (2) voi yllättää kotiradallaan.
Vieskerin Toive (3) pärjää ravatessaan. 2
13. 2
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 31.1. A: 3; B: 10,2,7,4
LÄHTÖ 4: Tammojen tasoituksessa suosikiksi pelataan takavoltin
Cold Seastar (13), joka todennäköisesti nouseekin tototaistoon. Amalthee (1)
pitänee keulapaikan ja voi vetää laumaan maaliin saakka. Kovassa juoksussa kun
aniharva pystyy kuljettamaan palloa
päällä pompottaen. 1 (2)
8. Norjalainen 16-vuotias jalkapalloilija
Martin Ödegaard siirtyy Real Madridin riveihin. Tottenhamissa supertähdeksi
noussut laituri paljasti olleensa taannoin lontoolaisten paikallisen verivihollisen Arsenalin suuri fani.
VIIKON VÄITE:
Amalthee keulasta karkuun
LÄHTÖ 1:
Kuopion
Toto76ravien avauksessa paljon
riippuu juoksun kulusta, sillä mukana
on monta ainakin paperilla tasaväkistä
valjakkoa. Cardiff - Derby ............... Pahimmillaan Real Madridille saatetaan laittaa
samanlainen siirtopanna kuin Barcelonalle.
Mutta Ödegaardille voi pelillisesti
käydä kuin Bojan Krki?ille, josta piti
tulla juuri Barcelonan toinen Messi.
KAIKESTA HEHKUTUKSESTA
Tosin huonosti ei Bojanillekaan käynyt, koska Stoke osoittautui kovasti
onnahdelleen uran kannalta hyväksi
valinnaksi.
Toisaalta kuka muistaa nyt
26-vuotiaan, Inter Milaninkin kirjoilla olleen, Neymaria edeltäneen
brassien teinitähden Kerlonin, joka
tuli tunnetuksi hyljeriplauksensa
myötä. Hieno taulu on
myös Little Criminalilla (2), Lictorilla (6) ja Super Donilla (7). Hänestä povataan nyt
uutta Leo Messiä, joka muuten on
Ödegaardin esikuva.
Hänen polkunsa vei silti ?Kirpun. Vastus kovenee eikä menestys ole tässä kirkossa kuulutettu.
36
» Huippuvireen
löytänyt
Womanizer
S pelataan
taas
selväksi
suosikiksi.
Keulaan kiihdyttänee kovakuntoinen Belenos (1), joka saattaa johtaa
lähtöä maaliin saakka. Kyvyiltään
lähimmäs yltää Blue Porsche (2). Hänen viikkopalkakseen arvellaan yli 100 000:tta euroa. Se saanee Sing
For Everin (3) taakseen. Asetelmat ovat nyt suurin piirtein samanlaiset. - Tottenham ..... 2 (1)
3. A: 1; B: 3,5,8,9
LÄHTÖ 7: Huippuvireen jälleen löytänyt Womanizer S (3) pelataan taas selväksi suosikiksi . 1
6. Kun viimeisimmäksi pelipaikaksi on ilmoitettu Barbadoksen pääsarja, Kerlonin tie tuskin enää johtaa tähtiin saakka.
VAKIOVEIKKAUKSESSA jaossa on 75 000
FREDDY ADU
Freddy Adu latasi nettiin kuvan komeasta kellostaan.
euron lisäpotti per voittoluokka, joten nyt on todella mahdollista päästä
kiinni rahoihin. Kotijoukkue hävisi
cup-pelissä käsittämättömästi kolmannen sarjatason Bradfordille 4?2.
Siitä sisuuntuneena Chelsealle ykkönen, mutta koska vastustaja on kirkkainta huippua, varmistetaan kakkosella.
64 SARAKKEEN VIHJERIVI
1. Emily
Hoist (1) ei viime aikoina ole huonoa
juoksua tehnyt. West
Ham. X
12. A: 13,1,2,6; B:
5,4,14,9
LÄHTÖ 5: Diktaattori (13) puristi viimeksi väkisin voittoon, vaikka kierrettävää tuli todella paljon. Itsestään selvä menestyjä se ei ole, sillä
paalukarsinassa on monta menesty-
mään pystyvää valjakkoa
Missä kuussa järjestetään Ison-Britannian parlamenttivaalit?
8. Mita jatkossa tapahtui?
Ratkaisu: 1. De5+ Kf8
4. Txf6! Kxf6 2. Kenen suunnittelema on Kulttuuritalo?
1.
8. Lisää kuoreen merkintä Ristikko.
5
4
3
Ristikon 23.1.2015 voittajat ja oikea vastaus
Kansan Uutiset
onnittelee voittajia.
2
1
a
b
c
d
e
f
g
h
Shakkipelin kiehtovuuteen vaikuttavat monet eri
tekijät käytännön pelitilanteessa. Milloin on suomalaisen musiikin päivä?
5. Missä Jean Sibelius on syntynyt?
4. Missä poliittisessa asemassa on
Jean-Claude Juncker.
3. Dg8+ mattilopuin.
38
Vastaukset
1. Ristikko
Shakki
Ristikko 30.1.2015
Onks tietoo?
Nimi ja paikkakunta:
Oikein vastanneiden kesken arvotaan kolme 10 euron palkintoa.
Vastaukset 4.2.2015 mennessä osoitteella Kansan Uutiset,
PL 64, 00501 Helsinki. Kenen kunniaksi vietetään tasa-arvon
päivää 19.3.
6. Kuka on ohjannut sairaalasarjan Syke?
10. Dg7+ Ke8 6. Joskus jopa pienelläkin ranneliikkeellä on suurta merkitystä.
Hampurissa vuonna 2007 pelatussa Bundesliigan pelissä Beikert?Teske on tultu oheisen kuvion
asemaan, jossa siirtovuoroisella valkealla on millä
mällätä. Kuka on kirjoittanut menestyssarjan
True Detective?
9. Mikä puolue on Syrizan hallituskumppani?
7. Dh8+ Ke7 5. Dd4+ Ke7 3. Maria Junger, Samae Koskinen, Arto
Nyberg ja Matti Nykänen.
EU:n komission nykyinen puheenjohtaja.
Hämeenlinnassa.
8.12.
Minna Canthin.
Itsenäiset kreikkalaiset -puolue.
Toukokuussa.
Nic Pizzolatto.
Aleksi Mäkelä.
Alvar Aallon.
6
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
7
Tilinumero IBAN-muodossa:
Irma Pekkala, Petäjävesi
Veikko Riihinen, Äänekoski
Matti Tuoriniemi, Pyhäsalmi
Ketkä neljä julkisuuden henkilöä ovat
sitoutuneet olemaan juomatta vuoden
alusta 100 päivää Ylen samannimisessä
TV-ohjelmassa.
2
Ensi viikolla: Hidas ja kiinni menneisyydessä, sanoo professori Harri Melin ay-liikkeestä.
Pihkatapin ja Juice-kirjan Antti Heikkinen jatkaa ?korpikirjoittajien. joutunut
kilpailemaan lukijoiden huomiosta.
Rohkeimmat ovat ennustaneet, ellei jopa printin kuolemaa niin vähintään näivettymistä. Tuore Yhteisöllistyvä media -tutkimus kertoo suomalaisten tyytyväisyyden
sanomalehtien tarjontaan kasvaneen. Verkkolehteen tulee mahdollisuus tuottaa
erilaisia tekstejä kuntapolitiikasta. Tämä tapahtuu pikkuhiljaa, kuten verkkojulkaisumme muunkin sisällön kehittäminen. Sähköinen
lukeminen on lisääntynyt, mutta suomalaisista
edelleen 84 prosenttia lukee painettuja sanomalehtiä. Viimeistään
ensi syksynä avaamme sivuston, jonka sisällön
tuottamiseen haastetaan vasemmistolaiset kuntapoliitikot ja aktiivit.
Kansan Uutisten Verkkolehti uudistetaan kevään aikana entistä helppokäyttöisemmäksi, selkeämmäksi ja informatiivisemmaksi. Haluamme olla vasemmistolaisen verkkoviestinnän edelläkävijä.
Kansan Uutiset . haluavat syventävää tietoa,
vaihtoehtoisia näkemyksiä ja taustoittavaa aineistoa. Osuus on pysynyt käytännössä ennallaan
parin viimeisen vuoden ajan.
» Verkosta etsitään
myös pintaa
syvemmältä luotaavia
tekstejä.
KANSAN UUTISTEN VIIKKOLEHTI on arvostettu media,
eikä Verkkolehden vahvistaminen horjuta Viikkolehden asemaa vaan päinvastoin täydentää. Lukijat . Verkkolehti on luettavissa kaikilla sähköisillä välineillä.
Verkkosivusto on jatkossakin avoin ja maksuton.
Sen sijaan Viikkolehden näköislehti on jatkossakin maksullinen. Sanomalehti pitää pintansa. Viikkolehti oli edelläkävijä perustamisvaiheessa aikoinaan 80-luvulla.
Se on pitänyt hyvin pintansa, vaikka vasemmistolainen media on . osoittavat, että verkosta etsitään myös
pintaa syvemmältä luotaavia tekstejä.
Kansan Uutisten Verkkolehti
uudistetaan kevään aikana
entistä helppokäyttöisemmäksi,
selkeämmäksi ja informatiivisemmaksi.
Viikkolehdessä. Myös mainostajien on löydettävä uudistuva Kansan Uutisten Verkkolehti.
JULKAISIJA
Kansan Uutiset Oy
Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki
(PL 64, 00501 Helsinki)
Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi
Muut sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi
TOIMITUS
avoinna ma?pe 9.00?16.00
Toimitussihteerit: 09 7596 0312 tai
09 7596 0362, toimitus@kansanuutiset.fi
viikkolehti@kansanuutiset.fi
SATAKUNNAN TYÖ
PL 41, 28101 Pori
Käyntiosoite: Eteläpuisto 14
Avoinna ti-ke klo 9?12
Puhelin: 02 630 3210
toimitus@satakunnantyo.fi
TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET
Ma?pe klo 9.00?16.00, konttori:
09 7596 0208, faksi: 09 7596 0319,
tilaukset@kansanuutiset.fi.
Tilaukset kaikkialta Suomesta
maksuttomasti: 0800 97006.
JAKELUHÄIRIÖT
Postin palvelunumero 0200 71000.
TILAUSHINNAT
Tilaukset toimitetaan
force majeure -varauksin.
Säästö
Määräaikais
12 kk
144 ?
170 ?
6 kk
75 ?
92 ?
3 kk
40 ?
52 ?
1 kk
15 ?
20 ?
Hinnat sisältävät arvonlisäveron (10 %).
Tarkemmat tiedot verkkosivulta.
ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI
avoinna ma?pe 9.00?16.00
puhelin: 09 7596 0200
ilmoitukset@kansanuutiset.fi
Ilmoitusten jättöajat ja hinnat mediakortissa
www.kansanuutiset.fi tai ilmoitustrafiikista.
ISSN 0357-1521
Suomen Lehtiyhtymä Oy, Tuusula, 2015
ME HAEMME JUTTUIHIMME valtavirrasta poikkeavia
lähteitä ja näkökulmia. Lisäämme verkkolukijoidemme vaikuttamismahdollisuuksia. Verkkolehden ansaintalogiikka
on haaste. Myös uudenlaiset kokeilut verkossa . Haluamme lukijat mukaan tekemään Verkkolehteä.
Odotamme lukijoilta palautetta sekä juttuideoita,
joita voidaan toteuttaa Verkkolehdessä ja myös
39. Viikkolehti ja Verkkolehti ?
on vahva ja toimiva media. Verkkolehti on aidosti moniääninen.
Toivotamme tervetulleiksi uudet bloggaajat. perinnettä.
Viimeinen
einen sana
PUHELIN
09 759 601
VERKKOSIVUT
www.kansanuutiset.fi
SÄHKÖPOSTI
toimitus@kansanuutiset.fi
LEVIKKI
10 000
Lehti ilmestyy perjantaisin.
PÄÄTOIMITTAJA
Sirpa Puhakka 045 77313000
Sirpa Puhakka
sirpa.puhakka@kansanuutiset.?
TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ
Kai Hirvasnoro 09 7596 0232
TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Virtaintorppa 09 7596 0254
Pöhinää Kansan Uutisten Verkkolehteen
YHTEISTYÖSSÄ Kansan Tahdon, Satakunnan Työn
ja Ny Tidin kanssa uudistetaan Kansan Uutisten
Verkkolehteä. Aluksi haastamme niin
lehden kuin verkon lukijat keskustelemaan, millä
sloganilla he haluaisivat vasemmistoliiton pro?loituvan eduskuntavaaleissa. Tähän panostamme verkossa.
Tilan valtaaminen hektisessä verkkomaailmassa ei ole helppoa, mutta perinteisen journalismin pelisäännöin toimitetuille vaihtoehtoisille näkökulmille ja asioille on kysyntää. muun median tavoin . Kansan Uutisten Verkkolehti on tiukasti ajassa kiinni, vaikka emme kilpailekaan uutisjournalismia tuottavien verkkosivustojen kanssa.
Uudistunut Kansan Uutisten Verkkolehti on
moderni työväentalo, jonka ympärille syntyy pöhinää. niin Viikkolehdessä kuin
Verkkolehdessäkin . Ensi viikon alussa avaamme Kansan Uutisten lukijoille keskustelun Facebookissa.
Samalla lopetamme Kansan Uutisten Verkkolehdessä nimimerkeillä käydyn keskustelun.
Toivomme, että myös nykyiset Kansan Uutisten verkkosivuilla aktiivisesti keskustelleet kävijät siirtyvät Facebookiin. Lehden ja verkon lukijoiden pro?ilit ovat hyvin toistensa näköisiä. kuten esimerkiksi Long
Play Suomessa ja monet kansainväliset verkkosivustot . Odotamme aktiivista keskustelua tästä ja monista yhteiskunnallisista aiheista.
MYÖS ALUEELLISUUS vahvistuu Kansan Uutisten
Verkkolehdessä. Saman sateenvarjon alle kootaan
vasemmistolaista viestintää
Timo Mäkelä
Ei siihen joulua tarvita.
Asiallisen & edullisen lahjan voi antaa läheiselleen koska vaan:
Kolmen kuukauden Viikkolehdet kympillä.
Tarjous koskee vain uusia tilaajia. (X) tai alla on lahjatilauksia, MAKSAJAN YHTEYSTIEDOT:
Lehden saaja
Lehden saaja
Osoite
Osoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Postinumero
Lehden saaja
Lehden saaja
Osoite
Osoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Postinumero
Postitoimipaikka
Postitoimipaikka
Postimaksu
on
maksettu. Tutustumistilaus on määräaikainen ja loppuu automaattisesti
tilausjakson päätyttyä. Lahjan antajan täytyy itse ilmoittaa lahjan saajalle tilauksesta.
tilaukset@kansanuutiset.fi
p. 09 7596 0208
www.kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu
Jokainen tilaaja maksaa tilauksen itse
Päätösrepliikki on täysosuma.
Leea Klemola tekee intensiivisen,
aidosti koskettavan roolityön naisena
ja ihmisenä, joka on joutunut kohtaamaan elämän haasteet tavallista vaativampien käänteiden kautta. Hän
lujitti valtaansa laajentamalla menestyksekkäästi valtakuntaansa, mutta myöhemmin sotaonni kääntyi.
Vähän ennen kuolemaansa hän hakkasi kiukunpuuskassaan vanhimman poikansa kuoliaaksi.
HISTORIA: IIVANA JULMA
Yle TV1 ma klo 19.00
Kerron sinulle kaiken on tarina rohkeudesta olla oma itsensä, oikeudesta rakastaa, tehdä virheitä, löytää onnensa. ksusti, riittävän
särmikkäästi ja ennen kaikkea empaattisesti. Dokumentissa häntä esittää näyttelijä Anton Uspenskiy.
Lisänimensä veroinen tsaari
KORRUPTION VASTUSTAJANA ja vahvana johtajana tun-
nettu Iivana Julma (1530?1584) oli Stalinin idoli. Tämä
tuottaa paineita elokuvan Kerron sinulle kaiken (2013) naispäähenkilölle (Leea
Klemola).
Se ei ole ihme, sillä nelikymppinen
Maarit tavallaan vielä etsii naiseuttaan.
Siinä on Maaritin kohdalla poikkeuksellista se, että hänen sukupuoltaan on
korjattu.
Asia tulee ilmi, kun entisestä sosiaalityöntekijästä tulee siivouskeikkansa yhteydessä hetken terapeutti. Ghanan pääkaupungin Accran liepeillä lapset purkavat elektroniikasta
arvokkaat osat ja raaka-aineet henkensä uhalla, sillä
aineet ovat myrkyllisiä ja työstä vapautuu vaarallisia
kaasuja. Iivanan
aikana elänyt tavallinen kansa uskoi, että tsaari on heidän puolellaan ja turmeltuneita aatelisia vastaan. Sotku
selvitetään pian, mutta se vie Maaritin
keskelle opettajapariskunnan Samin
(Peter Franzén) ja Julian (Ria Kataja)
aviokriisiä.
Simo Halisen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva käsittelee ennakkoluulojen ympäröimää transsukupuolisuuden aihepiiriä . Ne liittyvät pääosin
seksuaalisuuteen, mutta myös lapsen
ja vanhemman poikkeukselliseen suhteeseen.
Jälkimmäinen piirre tarkoittaa, ettei teini-ikäinen tytär (Emmi Nivala)
ole maakuntien Suomessa kadehdittavassa asemassa, kun isä ei ole enää oikeasti isä.
Pohjoisen ulottuvuuden lisäksi lisäväriä tapahtumiin tuovat kurkistus työelämään ja lähinnä katsomon puolella
koettu jalkapallo. Piileekö niissäkin vaara?
Harri-Ilmari Moilanen
ULKOLINJA: ELEKTRONIIKKAJÄTTEEN VAARAT
KOTIKATSOMO: KERRON SINULLE KAIKEN
TV1 su klo 21.05
Yle TV1 to klo 22.00. ja heitetään maakuoppaan. Koska
kierrätys on kallista, ne harvat päättäjät, jotka ovat asiasta perillä, sulkevat mieluummin silmänsä.
Ympäristöasioihin erikoistunut ghanalaistoimittaja
Mike Anane alkaa tutkia, miksi hänen kotimaastaan on
tullut teollisuusmaiden roskapönttö. Toisaalta hän oli hyvin uskonnollinen mutta myös vainoharhainen ja väkivaltainen.
Lapsuudessaan kovia kokenut Iivana Julma huomasi
jo nuorena, että vastustajan nitistäminen saa muut
kunnioittamaan häntä, ja että häikäilemättömästä
maineesta on hyötyä politiikassa.
Hallitsijana Iivana vaati ehdotonta uskollisuutta ja
rankaisi vastustajiaan hirvittävällä julmuudella. Tarinasta muotoutuu omanlaisensa
terapeuttinen kaari, joka saa ansaitsemansa vapauttavan lopun. Maarit
(Leea Klemola) elää suurta murroskautta, hän on vastikään korjannut sukupuolensa naiseksi.
Isältä valuvat meikit
Kun terapeutin vastaanoton ovi sulkeutuu, aukeaa ovi maailmaan. Mutkattomat arkiset
puitteet vahvistavat elokuvan kosketuspintaa ja tunneilmastoa.
Kerron sinulle kaiken on persoonallinen rakkaustarina, avio- ja kolmiodraama. 31.1.?6.2.2015 | VIIKKO 6
Tv&Radio
Minkälainen henkilö oli Venäjän ensimmäinen tsaari Iivana Julma. Pystin arvoiseksi arvioitiin myös Halisen käsikirjoitus.
Euroopan elektroniikkajätteestä valtaosa viedään yhä
laittomasti Afrikkaan.
Afrikka kaatopaikkana
ON ARVIOITU, että noin 75 prosenttia eurooppalaisesta
elektroniikkajätteestä viedään laittomasti Afrikkaan,
Intiaan tai Kiinaan . Käytetyt mutta kierrätyskelpoisiksi katsotut
varaosat myydään edelleen. Tässä mielessä tarinassa on päätöshetkille saakka
monta jännitysmomenttia.
Klemola palkittiin ansaitusti naispääosan Jussilla. Le?a kiertää mallikkaasti tym-
peän sensaatiohakuisuuden.
Varsin rivakassa tempossa kulkevassa juonikuviossa riittää käänteitä.
Tuloksena on vivahteikas ja moneen
suuntaan kurkottava tematiikka. Ihmissuhdedraamana kaikin puolin sympaattisessa elokuvassa on sekä laveutta
että syvyyttä.
Aikuisten sotkujen ohessa muistetaan nuoria, joilla on omat kasvukipunsa ja kipupisteensä
21.05 Aleksandr Glazuno- set. 07.00 Yle Uutiset. Elina Kottonen &
Samuli Väänänen 18.00 Non Stop
musiikkia 22.00 Radio Novan yö. 08.00
kamari. 15.00 Yle Uutisell-viikko. 12.00 Aamupala. 15.55
Yle News. 11.00 Klassikkoparatiisi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 03.15 Poppikoulu.
Yle Puhe
07.00 Julkinen sana 07.45 Tarinoita
lapsille: Liisan seikkailut ihmemaassa,
osa 10/12 08.00 Yle Uutiset 08.05
Leikola ja Lähde 09.00 Aspekti
10.00 Yle Uutiset 10.03 Arto Koskelo 11.00
Hiihdon SM 14.30
Puheen Viikko 15.35 Alivaltiosihteerin viikko 16.00 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. Susanna Vainiola.
18.50 Merisää. 05.00 Yle Uutiset ja sää. Aamupala. Ilta on omistettu DocPointissa
mestarikurssin pitävälle Anders Østergaardille. 07.00 Yle Uutiset. yle.fi /poppikoulu 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.08
Sää. 06.56 Päivän miete- 13.00 Yle Uutiset 13.02 YleX Viilause. Parasta ennen! (u) 22.00 YleX Himo07.50 Aamuhartaus. 21.00 Yle Uutiset. 04.02
jen bulevardi. 06.04 Aamupala. Miten voi liittyy siihen, 16.05 Urheiluradio. kohti tuntematonta 13.00 Catching
Hell 14.00 Myytinmurtajat 15.00
Top Chef 16.00 Ajoneuvos: Superautot 17.00 Ensisilmäyksellä (S) 17.30
Rillit huurussa (S) 18.00 Rillit huurussa (S) 18.30 Simpsonit (7) 19.00
Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7)
19.30 Simpsonit (7) 20.00 Simpsonit
(7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Rööperi
(16) 23.35 112 (7) 00.35 Killer Karaoke
01.35 Morgan Spurlock: Sisäpiirin mies
02.35 Anthony Bourdain . 21.55 Suomi tänään. Arabian
niemimaa oli muinoin
yksi maailmankaupan
keskuksista.
19.40 Scott & Bailey (12)
20.30 Yle Uutiset
20.50 Urheiluruutu
21.15 YleLeaks
21.30 Uutisvuoto
22.00 George Gentlyn tutkimukset (12)
23.30 Panta kaulassa (12)
00.00 Pitkä matka vapauteen
Avara luonto: Kesytön Arabia TV1 klo 18.45
TV 2
MTV 3
07.45 Pikku Kakkonen
07.46 Nimipäiväonnittelu:
31.1.
07.48 Pikku Kakkosen posti
07.55 Hertan maailma (S):
Hertta pohtii aikaa
07.58 Ryhmä Hau (S)
08.22 Milli ja Molli (S)
08.48 Yökyöpelit (S)
09.00 Galaxi
09.01 Milin miljoona kysymystä (7)
09.10 Snoukkaa!
09.20 Tero hoitaa (7)
09.33 Peter Pan (7)
10.00 Kandit
10.27 Kandit
10.56 Urheiluviikonloppu
11.00 Hiihdon SM
12.20 Hiihdon SM
14.30 Urheiluviikonloppu
14.50 Taitoluistelun EM: Naisten vapaaohjelma
16.38 Urheiluviikonloppu
16.40 Palloilua: Salibandyä
18.50 Urheiluviikonloppu
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 SuomiLOVE 11/11. 21.35 Novosti
Yle. vieläpä suorana lähetettävän
mediatapauksen yhteydessä.
Harri-Ilmari Moilanen
NEUVOTTELIJA
Nelonen klo 21.00
YleX
06.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. valtakunnan terapeutti 20.10 Mikä maksaa?
21.05 Roman Schatzin Maamme-kirja
22.00 Yle Uutiset 22.05 Sari Helin
23.00 Arkisto
Radio Nova
08.00 Mamma Maria! . Maria Leppänen 11.00 Janne Virtanen 15.00
SPOTIFY TOP 100 . 23.10
Yöklassinen.
set. 19.08 Sekahaku . 13.00 Yle Uutiset. 07.03 Sää.
07.04 Onnen sävel. Lauri Tähkä, Juha
Tapio, Jarkko Martikainen, Eva & Manu, Samae
Koskinen, Jesse Kaikuranta ja monet muut
tutut. 10.04 Suomi-kierros.
15.15 Etnohetki. 06.15 Aamuhartaus. 17.15 Kiveen hakatut. 06.30 Suomi
Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 12.12 Jokapaikan Reetta. Saksalaiskoreografi Mario Schröderiä mietitytti, millainen
on oikea Charles Chaplin. 21.03
Poppikoulu. 18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää. Susanna Vainiola. Hiekkaa,
tuulta ja tähtiä. Sarjakuvahahmo Tintin luoja
Hergé kertoo vuonna
1971 tehdyssä haastattelussa elämästään.
Se nivoutuikin Tintin
seikkailuihin. Kesäkeiton syvin olemus kertoo ja sää. Rautaisannos tanssittavan
iskelmämusiikin ystäville. Mukana on joukko
maamme tunnetuimpia
näyttelijöitä.
Selviytyjät
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
Lotto ja Jokeri
MTV Sport Uutiset
Johan Falk 2 . 21.40 Urheiluradio. 07.59 Hyvää tuimmat (u) 00.00 Yöradio
huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää.
08.05 Kuusi kuvaa: Liisa KeltikanYle Radio Suomi
gas-Järvinen 08.50 Musiikkikamari.
09.00 Yle Uutiset. 00.05
Yöradio. Jackson esittää trillerin toisessa pääosassa panttivankineuvottelijaksi erikoistunutta poliisia, joka lavastetaan syylliseksi työparinsa murhaan.
Aina kannattaa neuvotella
(The Negotiator, 1998) on
sähäkkä toiminnallinern panttivanki- ja
korruptiojännäri. LAUANTAI 31.1.2015
TV 1
08.00 Yle Uutiset
08.05 Kiehtova maailma:
Hotellin vuosi
09.00 Yle Uutiset
09.05 Ylen aamu-tv
10.00 Yle Uutiset
10.05 Ykkösaamu
10.45 YleLeaks
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset alueilta
12.01 Yle Oddasat
12.05 Oddasat
12.20 Sydämen asialla (7)
13.10 Dokumenttiprojekti:
Monsterimies (7)
14.35 Dovrefjell . Juontajana Jari Vesa. Nyt käy ilmi, että arvon
komisarion jeparikamujen piirissä on oltu
vastaanottavaisia likaisen rahan houkutuksille. 22.00 Yle
Uutiset ja sää. Luvassa koukuttavia elokuvia Tintin luojasta Hergéstä,
Euroopan mullistusten
vuodesta 1989 ja Burman kapinallisista munkeista.
Tintti ja minä. 22.05 Kirjakerho: Kenen elämä, oma toive tai haaste 16149 (0,40 e).
kenen tarina. Yle Sää. Roolissa olevan Kevin Spaceyn
karismaattisuus ei pääse kunnolla oikeuksiinsa, kun kerronnan tahdin määrää vetävä
action, ei luonnekuvien kehittely.
Leffan toiminta on tiukkaa, mutta väkivallalla mässäilyyn ei sorruta. Juontajana Josper Knutas. 10.03
esittää: Sheriffi McGee.
Sää. 15.03 Entisten nuorten sävelvin sinfonia nro 3 22.00 Yle Uutiset ja lahja. 20.00 Yle
Uutiset. 22.05 Kuuntelijan
lista. 09.00 Yle
hyperporvariston synty.
toivotut
13.00 Klassista kahlev y t Uutiset. lumimyrskyistä kiima-aikaan
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Pisara
15.15 Korkki kiinni
15.45 Löytöretkiä maailmaan
16.00 Prisma: Sukupolvemme
jalanjälki
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Kuka kutsui Kokanderin
18.45 Avara luonto: Kesytön
Arabia 1/3. 19.03 Uudenkaupungin Cru- 14.30 Poppikoulu. 06.05 Hartaita 06.30 YleX Aamu Remix 11.00 Yle
säveliä. 11.00 Yle Uuti16.05 Faunin iltapäivä. 06.03
Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 06.00 Yle Uutiset. Gary Grayn
ohjaama leffa pohjautuu vapaasti St. Kingi on uusi,
suora puolentoista tunnin musiikkikomediashow joka perustuu fiktiiviseen laulukilpailuun. F. Toimittajana Simo Leinonen ja asiantuntijana Kimmo Kuhta.
HIFK-HPK, Ilves-Saipa, Lukko-Tappara,
Sport-JYP, TPS-Blues, Ässät-Pelicans
20.00 Tohtori Raimo . sitäkin perusteellisemmin
todistetuksi . Sarja päättyy. Ohjaus:
Anders Östergaard.
Kun muuri murtui (12)
Burma VJ (16)
Uusi Kino: Elämä on
melkein ihanaa (S)
Teematieto
Muut
09.00 SVT:n ohjelmaa
13.43 Majakan arvoitus (7)
14.13 Tallityttöjä ja eliittiratsuja 14.26
Dok: Biologi ja näkijä 14.55 Unelmamatka 15.55 Efter Nio 16.55 Saamelaissessiot 17.25 Kulttuurimatkoja katastrofialueille 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Äänijahti 18.30
Diwai Meri . Sen parissa reilu parituntinen sujuu viihdyttävästi. Gary Gray.
Surveillance (USASaksa-Kanada 2008).
Pääosissa: Bill Pullma,
Julia Ormond, Ryan
Simpkins, Pell James,
French Stewart, Kent
Harper, Cheri Oteri,
Michael Ironside.
Ohjaus: Jennifer Chambers Lynch.
Deadwood (12)
Deadwood (12)
Ennustaja-TV
Teema
04.00
10.00
10.43
11.27
12.10
12.53
13.35
14.30
14.58
15.50
16.35
17.20
18.20
20.00
21.00
21.00
22.14
23.51
01.15
02.40
Teematieto
Jäämeri 30 päivässä
Jäämeri 30 päivässä
Jäämeri 30 päivässä
Talo Ranskassa
Talo Ranskassa
Olutretki Eurooppaan
Arkistojen salat: Suora
lähetys Kuusta
Historia: Hitlerin valtakunnankanslia
Yle Live: Miley Cyrus
Kaukasia 30 päivässä
Tanssia kuvaruudussa
Chaplin. 23.00 Yle Uutiset. Ohjelma oman elämänsä musiikkitoimittajille. Toimittajana Kaisa Pulakka.
Näytteet lukee Pietari Kylmälä. Jackson esittää poliisia, jonka
erikoisalaa ovat neuvottelut hankalissa kidnappaustilanteissa. 11.03 Suomi-kierros. 09.10
Sää.
teen. 12.10 Maailmanpoli- soi. 01.02
Koe-eläinpuisto.
Gösta Sundqvistin käsikirjoittama ja
kipparoima radiohupailu. 18.05 Lakatut varpaankynnet . Vapenbröder, Ruotsi 2009).
Erikoisyksikkö GSI yrittää ostaa gangstereilta
rynnäkkökiväärejä.
Ohjaus: Anders Nilsson
Dallas (12)
Mentalist (12)
Mentalist (12)
Nelonen
05.00
06.20
07.50
08.00
08.15
08.30
09.00
09.30
10.00
12.00
12.30
13.00
13.30
14.00
14.30
15.00
15.55
16.55
17.55
18.55
18.58
19.00
20.00
20.57
21.00
23.55
01.50
03.00
04.10
Ennustaja-TV
Onnenarpa
Bumba (S)
Lego Ninjago (7)
Lego Ninjago (7)
Merieläinten pelastajat
Elixir
Elixir Sport
Arvostele mun illallinen
Suomessa
Matkaoppaat
Matkaoppaat
Matkaoppaat
Matkaoppaat
Eläinten pelastajat (7)
Eläinten pelastajat (S)
Mitä tuli tehtyä
Suomen huutokauppakeisari
Loirinuotiolla
The Voice of Finland
HS-uutiset
HS-sää
Olipa kerran (7)
Hauskat kotivideot
Keno
Neuvottelija (The Negotiator/USA 1998).
Samuel L. Louisissa tapahtuneeseen tositapaukseen.
Samuel L. 05.52
11.57 Päivän mietelause. 22.45 Kesäkeiton syvin yle.fi /ens 16.00 Yle Uutiset ja sää.
olemus: Voi. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheilura17.45 Musiikkikamari. 12.00
Uutiset ja sää. 14.00 Välilevyjä.
09.11
Suomi-kierros.
15.00
Radioteatteri
klo 18.1
0
10.00 Yle Uutiset. Studiossa
Ravikunkku Toni Niemisen haastajina julkisuudesta tutut kilpailijat.
Suomen surkein kuski
Seitsemän Uutiset
MTV Sport Uutiset
Kingi. 12.45
kelloina Kangasniemen kirkon kel- Merisää. 17.15 Lakatut varpaankynnet
tarinoita kotoiseen kesäkeittoon kuu- . 18.10 Lauan- Levylautakunta. 17.00 Yle set. Koko sotkun syyttömin lavastetaan vahvasti epäillyksi korruptiosotkuun.
Kaikki johtaa siihen, että syntyy erikoinen panttivankitilanne. Aino
Töllinen juontaa.
22.40 Assembly Winter: Counter-Striken finaali
08.05
08.30
09.00
09.25
09.50
10.30
11.35
12.05
12.35
13.05
13.35
14.05
14.20
16.00
17.00
18.00
19.00
19.10
19.30
21.00
22.00
22.10
22.15
22.25
22.40
00.30
01.25
02.25
Littlest Pet Shop (S)
Katti kaiken tietää! (S)
Pokémon (7)
Daltonit (S)
Chaplin (S)
MTV3.doc: Jääkarhut ja
lyhenevä talvi
Salatut elämät (7)
Salatut elämät (7)
Salatut elämät (7)
Salatut elämät (7)
Salatut elämät (S)
Pilanpäiten
Yli aidan (7)
Hansin matkassa
MTV Sport: Ravikunkku.
Toto76-ravit Kuopion
Sorsasalossa. Jackson esittää trillerin toisessa
pääosassa panttivankineuvottelijaksi erikoistunutta poliisia. 09.05 UrheiRadio 1
luradio. Tero Liete ja Kai Ulmanen. 06.25 Uutiset 11.02 YleX Himotuimmat
Aamusoitto. 15.30
10.50 Tohtori Raimo . Oman käden
oikeus menee aavistuksen verran liian pitkälle, mutta samalla tulee väite ?tarkoitus
pyhittää keinot. 04.57 Aamunen: Arvot muutoksessa 10.55 Radio pala. 18.00 Yle Uutiluvien ruoka-aineiden kulttuurihistoriasta. 18.00 Ehtoo- dio. 10.00 Kalle Haata- Euroopan taivaan alla. 05.50 Merisää. Leipzigin baletti
esiintyy. 19.03
Urheiluradio. 02.02 Koeeläinpuisto. HD
20.40 UMK 2015 Esikatselu.
Cristal Snow, Toni Wirtanen, Hanna-Riikka Siitonen ja Iisa arvioivat
kaikki 18 Uuden musiikin
kilpailuun osallistuvaa
musiikkivideota. 07.50 Merisää.
tiikan arkipäivää. Suora
lähetys Sibeliustalolta.
Mukana illan konsertissa
mm. valtaAristoteleen kantapää. aseveljet
(Johan Falk 2 . 21.50 Merisää. HD
Historia: Koukuttavat
nautinnot
Teemalauantai Goes
Docpoint. 05.02
1 vastaa. luonnontutkija 19.00 Matkakumppanit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt 19.50 Luontoretkellä
20.05 Nikolaj ja Julie (12) 20.48 Herkkuja: Pistaasi 21.00 Melkein unplugged:
Jennie Storbacka 21.53 Meren ääriin
22.35 SVT:n ohjelmaa
11.00 Moderni perhe (7)
12.00 Anthony Bourdain
. Kai
Ulmanen. Ohjaus:
F. kohti tuntematonta 03.35 Voittostudio
08.45 Jaksa paremmin
09.10 MasterChef Australia 10.05 MasterChef Australia 11.55
Mahdoton illallinen 12.45 Brady Barrin
vaarallinen luonto (7) 13.45 Maailman
parhaat kalapaikat 14.40 Huima konttihuutokauppa 15.10 Metsien miehet (7)
16.05 Kuuluisat kuppilat 17.05 Amerikan kovimmat keräilijät 18.00 Kuppilat
kuntoon, Gordon Ramsay! 19.00 Poliisit
21.00 Panttilainaamo 21.30 Panttilainaamo 22.00 Trigger Happy TV 23.00
Pomo piilossa 00.00 Poliisit Norja (S)
01.00 Panttilainaamo 01.30 Panttilainaamo 01.55 JIM D: Salaliittoteoriat
Jesse Venturan johdolla
RADIO-OHJELMAT
Päivän nosto
YLE Radio 1
Samuel L. 12.35 Musiikki07.53 Onnen sävel. 13.03
lot 18.01 Iltahartaus. ENS (väli)
sää. 19.00 Yle Uutiset 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
ja sää. 07.45 Hartaita säveliä. Chicagolaisessa pilvenpiirtäjässä alkaa tapahtua.
Vastapuolen neuvottelutykiksi aiheetta
NEUVOTTELIJA
2
epäilty vaatii yhtä kovakaliiberisen alan
miehen. 18.03 Urheiluradio. 17.00 Yle Uutiset
maa. Kalevi
Pollari. 08.05
sia puheenvuoroja. Uuden
L auanta
in
Onnen sävel. 23.03 Yöradio. 14.00 Yle Uutiset.
tain toivotut levyt. 12.45 EurooppalaiYle Uutiset ja sää. 07.03 konloppu 17.00 Lyömättömät! 20.00
Aamusoitto. 16.10 Entisten
että Suomesta on tullut luterilainen nuorten sävellahja. 20.09 Hajatusmusiikkia . 09.05 Muisto- 04.00 Yle Uutiset ja sää. kunnan terapeutti
(S)
Löytöretkiä maailmaan
Minä, Karl Lagerfeld
Euroviisujen salattu
historia. Itä vastaan
länsi. 16.05 Faunin iltapäivä. O: Simo Halinen. Siitä myös elokuvalle sen alkuperäinen nimi. Vierellä komppaa
mukavasti Robin Wright Penn. 17.15 Kadonneen
06.30
YleX Jälki-istunto Remix levyn metsästäjät 0203-17600. 09.55 Parkanon kirkon kel- sää. Omanlaistaan supersankaruutta tämäkin.
Yliluonnolisilla aineksilla ladatussa tarinassa on tiivis ja tehokas imu. Toi11.00 Yle Uutiset 11.02 Jani Helle- mittajina Pasi Hiihtola ja Teppo Nätmaa & Aapo Rönkkö 13.00 Yle Uuti- tilä. Aviopari Beyonce ja Jay-Z
panevat kaiken peliin
2,5-tuntisessayhteisessä show?ssaan.
Amerikkalaisen tv-sarjan tarina (16)
Muut
08.30 BUU-klubben: Saara
ja Sorsa 09.00 SVT:n ohjelmaa 12.30 Taitoluistelun EM: Parit
14.30 Norjaa ristiin rastiin 14.35
Taivaallista menoa toisin: Antroposofi 15.05 Jälkivääntö 15.45 Melkein
unplugged: Jennie Storbacka 16.35 Lapsiperhe avun tarpeessa 17.15 Strömsö
17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUUklubben: Saara ja Sorsa 18.30 Erämaan
armoilla 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
19.40 Sportnytt 19.50 Aistien haastaja 20.00 Parasta vanhustenhoitoa ?
vuosi myöhemmin 21.00 Ykköset ja nollat (16) 23.00 SVT:n ohjelmaa
11.00 Simpsonit (7) 11.30
Simpsonit (7) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00
Simpsonit (7) 13.30 Rillit huurussa
(S) 14.00 Rillit huurussa (S) 14.30
Rillit huurussa (S) 15.00 Pomo piilossa 16.00 Glee (7) 17.00 Valehtelevat viettelijät (S) 18.00 Duudsonit tuli
taloon (S) 18.55 Haloo Helsinki! . 22.00 Yle lepopäivän ratoksi. Kerronnan synkän unenomainen tunnelmointi on
kiehtovaa, mutta samalla se jättää vähän
kylmäksi. SÄRKYMÄTÖN
Nelonen klo 21.00
Yle Radio Suomi
07.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. Särkynyt
sydän. 20.03 Urheiluradio. 22.05 Avaruusromua: set. (7)
HS-uutiset
HS-sää
The Voice of Finland
Loirinuotiolla
Keno
Unbreakable . 21.00 Yle
Uutiset. 05.21
jakerhon Viikon kirja. 15.03 Ajantasan sunnuntaivieras. valtakunnan terapeutti. 21.55
Suomi tänään. Supermegashow Pariisista
syyskuulta 2014. 07.04 Suomi soi. 08.30 Tohtori
kosta Ilomantsista. 13.03
massa. 15.45 Arkisto:
09.10 Sää. 06.03
Vaaleanpunainen meri 08.45 Kuun- Sää. saattue
merisodassa
16.50 Novosti Yle
16.55 Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 YleLeaks
17.25 Uutisvuoto
17.55 Yhteisvastuukeräys
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Suomi on venäläinen
18.45 100 päivää ilman viinaa
19.30 Stolberg (12)
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Kerron
sinulle kaiken. 10.03 Sää. 18.05 Kadonneen levyn metSupersunnuntai 20.00 YleX Jatkot sästäjät 0203-17600. 17.00 Uutiset. Kotimaisen elokuvan perinteiset Jussi-patsaat
jaetaan vuoden 2014
parhaille elokuville ja
niiden tekijöille. 17.15 Minna Pyy- hin Iskelmäradio. Valtakuntaa terapoi tohtori Raimo,
set ja sää. Rocktoimittajan illallinen. (12)
Rouva Ministeri. 12.05 Urheiluradio.
tuli Suomeen. Uusi aamu
Rouva Ministeri (12)
Rouva Ministeri
Hjallis
Kingi
Naapurit-arvonta
Seitsemän Uutiset
MTV Sport Uutiset
Jussi-gaala 2015. 09.05 Urheiluradio.
sän puut. Se käynnistyy tuhoisalla junaonnettomuudella.
Willis työstää erittäin hyvän hiljaisen
miehen muotokuvan. 16.05 Urheiluradio. 08.20
nen liturgia Pyhän Profeetta Elian kir- Sunnuntai-Suomi. O: George
Sidney. 12.55 SunnuntaiJorma Tapio & Kaski Jazzanti-tapahtu- Suomi. Sairaalan potilastietojärjestelmä on
romahtanut, ja työntekijät joutuvat käyttämään
vanhanaikaisia potilaskortteja. Hauska ja paljastava kertomus maailman suosituimman
musiikkishow?n jännittävästä historiasta.
Australialaisdokumenttia on kuvattu myös
Suomessa, mukana
Marion Rung, Kojo ja
Lordi.
Yle Live: Beyoncé ja
Jay Z Pariisissa. Musiikiillinen illallispöytä, josta löytyy paikoin
tukevampaakin purtavaa. HD (12)
The Musketeers (12)
Yle Uutiset
Urheiluruutu
SuomiLOVE
Kimmo (7)
Noin viikon uutiset
Girls (16)
Girls (16)
Girls (16)
Girls (16)
06.00
08.05
08.20
08.35
08.45
08.55
09.20
09.45
09.55
10.00
11.00
12.00
13.00
14.40
14.50
14.55
15.55
16.55
17.25
18.55
19.00
19.10
19.30
22.00
22.15
22.20
22.35
23.35
00.35
01.35
Voittostudio
Ella Elefantti (S)
Chuggington (S)
Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa
Hunajapupuset (S)
Pokémon (7)
Scooby-Doo (7)
Chaplin (S)
Loton ja Jokerin tulokset
Grand Designs ?
unelma-asunnot
Mummomafia
Jamie Oliverin Amerikan
herkut
Kissat ja koirat: Katti
Katalan kosto (7)
Pilanpäiten
Egotrippi . 00.00
Yle Uutiset ja sää. (12)
02.30 Appivanhemmilla kylässä (16)
03.00 Entisöintipaja 03.30 Entisöintipaja 04.00 Ennustaja-TV
RADIO-OHJELMAT
Päivän nosto
YLE Radio 1
Bruce Willis esittää trillerin pääosassa David Dunnia, joka on tuhoisan junaonnettomuuden ainoa mystisesti eloonjäänyt.
Hiljaisen miehen särkymättömyys
näyttää syvällisempää osaamistaan kirjoittaja-ohjaaja M. 19.03 Jazz- sanradio. Night
Shyamalan.
SM-liigan viikkomakasiini
Nelonen Pro: Moor Gääs
Kuudes aisti (12)
Kuudes aisti (12)
Suomen huutokauppakeisari
Suomen Tulli
Teema
10.00
10.43
11.40
12.40
14.20
14.45
15.45
16.30
17.15
18.00
19.45
20.00
21.00
21.55
00.30
Jäämeri 30 päivässä
Jäämeri 30 päivässä
Tanssia kuvaruudussa
Chaplin
Vempainmies Stephen
Fry
Tiededokumentti: Mitat
ja mittaaminen
Gran Hotel (12)
Gran Hotel (12)
Gran Hotel (12)
Kino Klassikko: Annie
mestariampuja (Annie
Get Your Gun/USA
1950) Sävelmistään
Oscarilla palkittu musikaali tarkka-ampuja
Annie Oakleysta, joka
nousee tähdeksi Buffalo Billin Villin lännen
sirkuksessa. Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista
on mahdollista puhua kevyesti ja pinnallisista syvällisesti. Maria Leppänen 11.00 Janne Virtanen 15.00
Radio Nova Liikenteessä . 05.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Urheiset 13.02 YleX Viikonloppu 17.00 luradio. 10.04 Tarja NärYle Uutiset ja sää. 23.00
Yle Uutiset. Toimit- kön maailma. Bruce
Willis esittää trillerin
pääosassa David Dunnia,
joka on tuhoisan junaonnettomuuden ainoa
mystisesti eloonjäänyt.
Pääosissa: Bruce Willis,
Samuel L. 08.05 Kir- Aamupala. 09.05 Muistojen jana Markus Turunen. 14.03 Musiikkia
Jazzklubin kolmas setti. Ohjaus: M. 20.00 Jazzklubin illan keikka. 09.11 Tarja
Elämän alkuvaiheet 15.55
Närhin Iskelmäradio. 06.04 Aamupala. N: Betty Hutton, Howard Keel. Jackson, Robin
Wright Penn, Charlayne
Woodard, Spencer Treat
Clark. 21.03 Minna Pyykön maailma. SUNNUNTAI 1.2.2015
100 päivää ilman viinaa TV1 klo 18.45
TV 1
08.00 Yle Uutiset
08.05 Avara luonto: Kesytön
Arabia
09.00 Yle Uutiset
09.05 Aamusydämellä
09.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna
11.15 Pressiklubi
11.50 Löytöretkiä maailmaan
12.05 Yhteisvastuukeräyksen
avaus
12.15 Sydämen asialla (7)
13.05 Ensimmäinen, toinen ja
kolmas kerta
13.35 Kiehtova maailma:
Hotellin vuosi
14.30 Strada
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Akuutti
15.40 Löytöretkiä maailmaan
15.55 Historia: PQ17 . 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600.
20.00 Yle Uutiset. 08.00
lot kutsuvat. 05.52
sha Rasi-Koskinen ja novellikokoelma Aamupala. Moldovalaisia
diplomaatteja kuljettava lentokone putoaa
Venäjä-mielisten kapinallisten alueelle. 13.00 Yle Uutiset. 04.57 AamuEsa Saarinen 07.58 Hyvää huomenta pala. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 21.50 Merisää. 12.05 Musiikkikajoka taitaa kaikki tunnetut
mari. Niin se
menee.
Voittostudio
Nelonen
07.55
08.05
08.30
09.00
10.00
10.30
11.00
11.30
12.00
12.30
13.00
13.30
14.00
14.30
15.00
15.55
16.00
17.05
18.55
18.58
19.00
20.00
20.57
21.00
23.15
23.45
00.15
01.15
02.15
03.15
Bumba (S)
My Little Pony
Jaksa paremmin
Huvila & Huussi
SM-liigan viikkomakasiini
Nelonen Pro: Moor Gääs
Elixir
Elixir Sport
Melissa & Joey (S)
Melissa & Joey (S)
Frasier (S)
Frasier (S)
Frasier (S)
Frasier (7)
Totuuden anatomia (12)
Tulossa: Adoptoidut
Gordon Ramsay maailmalla
Haltiatar Cassie ja kutsumaton vieras (Good
Witch?s Garden/Kanada
2009). 21.35 Novosti Yle. 11.00 Yle Uutiset.
kön maailma 17.45 Musiikkikamari. 16.00
Aurinko on laiva 23.10 Yöklassinen.
Yle Uutiset ja sää. 04.02
levyistä en luovu: vieraana fi losofi Jokaniemen sävelradio. Juonta09.00 Yle Uutiset. 04.02 Kuuntelijan lista.
Yle Puhe
07.00 Brysselin kone 07.45 Tarinoita lapsille: Liisan seikkailut ihmemaassa, osa 11/12 08.00 Yle Uutiset
08.05 Politiikkaradion Viikko 09.05
Perttu Häkkinen 10.00 Yle Uutiset
10.03 Emilia Kukkala 11.00 Lindgren & Sihvonen 11.30 Hiihdon SMkisat, Jämi. 13.55 Sunnuntai-Suomi.
tajana Veli-Pekka Heinonen. 08.10 Luontoretki. 12.40 Sunnuntai-Suomi.
klubi. Uutiset. Kiitos
ei ole kirosana 19.30 Viidakon tähtöset
20.00 Myytinmurtajat 21.00 Riisuttu
mies (16) 23.15 NCIS: New Orleans (12)
00.15 Vampyyrien sukua (16) 01.15
Killer Karaoke 02.15 Voittostudio
09.25 MasterChef Australia 11.40 Kuuluisat kuppilat 12.35 Hurja remontti 13.30 Hurja
remontti 14.25 Talent USA 15.15
Pomo piilossa 16.10 Kuppilat kuntoon,
Gordon Ramsay! 17.05 Haasta Hans
18.05 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 19.05 Anthony Bourdain maailmalla 20.00 Panttilainaamo 21.00
Suomen paras leipomo 22.00 Poliisit (S) 22.30 Poliisit (S) 23.00 Poliisit
(S) 23.30 Poliisit (S) 00.00 Martina ja
hengenpelastajat (7) 01.00 Täysillä
tutkaan (S) 01.30 Outoa vai mitä. 09.00 Yle Uutivaliouusinta: Puolarmetklo 21.0
0
set. 23.03 Yöradio. 06.00 Yle Uutiset. 10.00 Jumalanpalvelus Yle Uutiset ja sää. 15.30
Puheen Viikko 16.00 Yle Uutiset
16.05 Aristoteleen kantapää 16.30
Politiikkaradion viikko 18.00 Puheen
Ilta 21.00 Kalle Haatanen. 22.00 Yle Uutiset 22.05 Aspekti 23.05 Leikola ja
Lähde 00.00 Arkisto
Radio Nova
08.00 Mamma Maria! . 15.00 Yle UutiUutiset ja sää. 21.00 14.00 Yle Uutiset. Hän huokuu
vaimona syvää alakuloa.
Samuel L. 13.30 Minna PyyLaulumiehessä Helsingissä. 17.00
YleX
Yle Uutiset ja sää. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 08.05 SunnuntaiParkanon kirkosta. 12.45 Merisää. 12.15 Horisontti.
Kalle
ja tuntemattomat tule13.00 Klassista kahteen.
vaisuuden terapiamuoHaatane
14.00 Riston Valinta.
n
dot. 20.08 Sää. 20.09 Tero Liete
. 19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio. Hänellä on
myös tarjottavana selitys sille, miksi kovan
onnen päähenkilö selviää alun katastrofista
BRUCE WILLIS
hengissä. särkymätön (USA 2000). Kirjailija Mari- Aamupala. Jackson vakuuttaa vaihteeksi
tiukan linjan sarjakuvagalleristina, joka ei
myy aarteitaan kenelle tahansa. 05.02
08.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40
Urheiluradio. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 11.00 Ortodoksi- Suomi. Selostajina Jarmo Lehtinen ja Pertti Tapola.
Asiantuntijana Pirjo Muranen. Night Shyamalanille tyypillisessä persoonallisessa
psykologisessa jännärissä Unbreakable ?
särkymätön (2000). 16.10 Sunnuntai-Suomi. Äänitetty 11.3.2014 ravintola Sunnuntai-Suomi. 07.00 Yle
nelman esittely: Puolarmetsän puut. 07.03 Näistä 04.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. N: Leea Klemola,
Peter Franzén HD (12)
22.40 Arne Dahl: Vuoren huipulle (16)
TV 2
07.45
07.46
07.48
07.52
07.58
08.21
08.34
08.47
09.00
09.01
09.15
09.25
09.33
10.00
10.15
12.30
15.45
15.50
16.18
16.25
17.15
17.20
18.45
19.00
19.05
19.10
20.05
21.00
21.53
21.58
22.10
23.40
00.05
00.30
00.55
01.25
01.53
MTV 3
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 1.2.
Pikku perunat (S)
Niksi-Nella (S): Kummallinen jalkapallopeli
Musarullaa!
Pusse (S)
Katinkontti
Babar ja Badun seikkailut
Galaxi
Karvinen (7)
Late Lammas (S)
Raimo (7)
Unelmien koulukuva
Urheiluviikonloppu
Hiihdon SM
Hiihdon SM
Urheiluviikonloppu
MotorSport: Extra Rallin
SM
Urheiluviikonloppu
Taitoluistelun EM: Parit
Urheiluviikonloppu
Taitoluistelun EM: Loppunäytös
Urheiluviikonloppu
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Matkapassi: 20 vuotta
maailman ympäri
Syke 14/20. 18.50 Radio 1 vastaa. 22.05 Levylautakunta. 18.50 Merisää.
18.55 Kadonneen levyn metsästäjät
Remix 23.00 Encore 00.00 Yöradio
0203-17600. 10.00 Yle
Yle News. 12.08 Kan19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.40 Sunnuntai15.00 Radioteatterin
Y le P uhe
Suomi. 07.50 Meribulevardi. 12.00 Yle Uuti- Raimo . Tässä suhteessa onnistuneempi
elokuva on Willisin ja Shyamalanin aiempi
yhteistyö Kuudes aisti (1999).
Harri-Ilmari Moilanen
UNBREAKABLE . 00.05 Yöradio.
00.40 Luontoretki. N 15km ja M 30km. 22.00 Yle Uutiset ja
sää. Erittäin
salainen. Kun jooga Yle Uutiset ja sää. Tarina
rohkeudesta olla oma
itsensä. 05.50 Merisää. 03.15 Jokapaikan Reetta. 12.00
18.00 Todellisia tarinoita. Suora
lähetys Helsingin Kaapelitehtaalta.
Kymmenen Uutiset
Viikon sää
MTV Sport Uutiset
Isänmaan puolesta (16)
Rouva Ministeri. 05.15 Eväsreppu. 12.07 Sunnuntai-Suomi. Jussi Halli
19.00 Non Stop musiikkia 22.00
Radio Novan yö
43 3. 16.00 Yle Uutiset
ja sää
07.45 Hartaita säveliä. 00.05 Yöradio. (16) 00.30
Lähiöunelmia (S) 00.55 Rysän päällä
01.55 Voittostudio
05.00 Ennustaja-TV 07.30
Onnenarpa 09.00 LIVE:
Tiedä ja Voita 11.00 Elämää halpalentoyhtiössä (7) 11.30 Elämää halpalentoyhtiössä (S) 12.00 Mahdoton
illallinen 13.00 Brady Barrin vaarallinen luonto (7) 14.00 LA Ink 15.00
Anthony Bourdain maailmalla 16.00
Hurja remontti 17.00 Kuuluisat kuppilat 17.30 Leijonan luola Kanada 18.30
MasterChef Australia 19.30 Top Chef
20.30 Poliisit (S) 21.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 22.00 Poliisit
(S) 22.30 Panttilainaamo 23.00 Outoa
vai mitä. Ohjaus: dio. 12.10 Muisti-sarja, osa
Yle Radio Suomi
6/6: Onnettomuus Rissalassa 13.00
Klassista kahteen. 11.00 Välile- musiikin iltavuoro 19.00 YleX Jatkot
vyjä. 11.57 Päivän mietelause. Aseistautunut
nuorukainen uhkailee
ulkoministeriötä, jossa
vierailee Irakin tuoreen
hallituksen jäseniä.
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
MTV Sport Uutiset
Bones (7)
Isänmaan puolesta (16)
Kovat kaulassa (12)
The McCarthys (S)
Voittostudio
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S)
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
08.00 Shake It Up (7)
08.30 Eläinten ABC
09.00 Fort Boyard . 20.00 Yle Uutiset. 20.05 Sää.
22.00 Radio Novan yö. 09.00 Yle Uuti- set 11.03 Etusivu 13.00 Yle Uutiset
set. K:
Pekka Lehtosaari. 11.03
esittely: Puolarmetsän puut. 07.00 Yle Uutilevyistä en luovu: vieraana
set ja sää. Suomi tänään. 22.05 Bluesministeri
Esa Kuloniemi. 16.00
Juha Vakkurin samannimisestä teok- Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengel- sää. päivänä
vuonna 1934 Jugoslavian kuningas Aleksanteri I saapui Marseillen
satamaan Ranskaan
viralliselle valtiovierailulle. 17.00 Yle
Tuula Nyman. 21.03 Päivä tunnissa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Nuorista erottuvat Jasper Pääkkönen ja Elsa Saisio, veteraaneista parhaat pisteet nappaa aina yhtä luotettava
ja vakuuttava Risto Tuorila. 18.20 Maakuntaradio. 14.00 Näistä 05.00 Melkein hereillä. 09.11
Uutiset ja sää. 14.03 Ajantasa. 10.00 Yle Uutiset.
époque 17.40 Kesäkeiton syvin ole- 10.03 Ajantasa: Suora linja. 21.40 Urheiluradio. 06.05 Hartaita
säveliä. 12.00 22.00 Encore 00.00 Yöradio
Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio. 19.03 Urheiluradio.
pälä 14.00 Radio Novan Iltapäivä ?
Elina Kottonen & Ile Jokinen 18.00
Radio Novan Ilta . 09.05
Muistojen bulevardi. 23.10 Yöklassinen.
06.00 Yle Uutiset. Tässä
mielessä tekijät onnistuivat tavoitteissaan.
Leffan nimi osoittautuu ironiseksi: pahat
pojat ovat pohjimmiltaan aika kilttejä.
Rosvouden pariin he lähtevät suoraviivaisen logiikan pohjalta: jos kerran baarin
PAHAT POJAT
4
peliautomaatti saa rosvota, niin miksei taloudelliseen ahdinkoon joutuneilla olisi
oikeus maksaa potut pottuina?
Parasta leffassa ovat muutamat hyvät
roolityöt. (U). (7) 00.00 Martina ja hengenpelastajat (7) 01.00 Panttilainaamon
autospesialistit (S) 01.30 Panttilainaamon autospesialistit (S) 02.00 Panttilainaamon autospesialistit (S) 02.30
Leijonan luola Kanada 03.25 Maailman
parhaat kalapaikat 04.20 LA Ink
RADIO-OHJELMAT
Päivän nosto
YLE Radio 1
Takkusen pojat eivät juo, polta eivätkä kiroile, mutta takana on lähes sata ryöstöä. 06.56 Päivän mieteYleX
lause. Macy, Ray Liotta,
Marisa Tomei. 17.00 Yle
set. 13.02 YleX Jälki-istunto . 16.15 Urheilurasesta sovittanut Pekka Kyrö. 21.55 Suomi tänään. 09.05 Urheiluradio. 15.05 Kultakuume.
Radio 1
Yle Uutiset ja sää. The Spin-Off
Kimmo (7)
Uusi päivä (S)
Uusi päivä (S)
Uusi päivä (S)
SuomiLOVE
Pikku Kakkonen
Sydänmailla (7)
Kandit
Kioski
Uusi päivä (S)
Hello Ladies (7)
Tuhkimotarinoita
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Pahat pojat. Musiikkimakasiini, jossa perehserttilavalla 20.45 Olemme oopperamaa . 16.00
klo 19.0
0
Urheiluradio. (12)
Kandit
Game of Thrones (16)
05.30
06.00
06.25
09.05
09.30
09.35
09.40
09.45
10.10
10.40
11.10
13.35
14.35
15.05
15.10
15.40
16.10
16.40
17.15
17.20
17.25
17.55
18.00
18.30
19.00
19.20
19.30
20.05
21.00
22.00
22.20
22.25
22.35
23.35
00.35
01.35
02.05
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
Mitä tänään syötäisiin?
Tukikummit Onnenpeli
Kauniit ja rohkeat (S)
Emmerdale (S)
Emmerdale (S)
Lääkärit
Selviytyjät
Millerit (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Koiralle koti
Koiralle koti
Upeat skandikodit
Upeat skandikodit
Uutiset
Päivän sää
Kauniit ja rohkeat (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Emmerdale (S)
Emmerdale (12)
Seitsemän Uutiset
Päivän sää
Salatut elämät (7)
Suomen surkein kuski.
3. 04.02 Jake Nymanin
Popradio.
Yle Puhe
06.00 Yle Puhe esittää 06.30
Yle Uutiset 06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset 07.02 Puheen
Aamu 07.20 Alivaltiosihteeri 07.25
Puheen Aamu 07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu 08.00 Yle
Uutiset 08.03 Puheen Aamu 08.30
Yle Uutiset 08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset 09.02 Puheen
Aamu 09.30 Yle Uutiset 09.31
Puheen Aamu 10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.03 Puheen Päivä 12.00 Yle
Uutiset 12.05 Puheen Päivä 12.30
Politiikkaradio 13.00 Yle Uutiset
13.02 Emilia Kukkala 14.00 Yle Uutiset 14.03 Puheen Iltapäivä 15.00
Yle Uutiset 15.01 Puheen Iltapäivä
16.00 Yle Uutiset 16.03 Puheen Iltapäivä 17.08 Puheen Iltapäivä 18.00
Yle Uutiset 18.03 Urheiluilta: Urheilujuridiikka 20.00 Puheen Ilta 22.00
Yle Uutiset 22.05 Emilia Kukkala
23.03 Päivä tunnissa 23.30 Politiikkaradio 00.00 Arkisto
Radio Nova
dytään musiikin ajankohtaisiin kuulumisiin ja kiinnostaviin ilmiöihin . 21.35 Novosti
Yle. 17.20 Maakuntaradio.
man-Virkkunen sukuseura perustettu. 07.10 Urheiluradiplomaatti ja kulttuuriP uolardio. Kuunnelma, Radioteatterille Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Viki ja Mäk10.00 Yle Uutiset. 18.50 kuntaradio. 15.05 Maakuntaradio. 12.55
Iltahartaus. Veljeskvartetin
demonisena isänä hurjastelee Vesa-Matti
Loiri.
Muissa keskeisissa rooleissa nähdään
Peter Franzén, Niko Saarela ja Lauri Nurkse.
Harri-Ilmari Moilanen
PAHAT POJAT
TV2 klo 22.00
Liisa Keltikangas-Järvinen 22.50
Arvassalo ry: Kuka ajaa velallisen nuoren asiaa. 06.25
Aamusoitto. villit karjut (USA 2007). 12.45 Merisää. 07.59 Hyvää 10.00 Yle Uutiset 10.03 Uuden
huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.53
Nikula 15.00 Yle Uutipuut
Maakuntaradio. Linnake
15.50 Kuuluisat kuppilat
16.20 Olipa kerran (7)
17.20 Frasier (S)
17.50 Gordon Ramsay maailmalla
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Suomen paras leipomo
Kausi 2. 06.15 Aamuhartaus. 18.03 Parasta
20.00 Radion sinfoniaorkesteri kon- aikaa. 18.50
06.00 ELC . MAANANTAI 2.2.2015
TV 1
05.55
06.25
09.30
10.00
11.00
11.05
11.10
12.15
13.05
15.00
15.05
15.10
15.15
16.00
16.50
16.55
17.00
17.06
17.10
18.00
18.22
18.30
19.00
19.55
20.00
20.30
20.55
21.00
21.30
22.30
00.00
Kuka kutsui Kokanderin
Ylen aamu-tv
Korkki kiinni
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Pisara
Jumalanpalvelus
Sydämen asialla (7)
Runon kuningas ja
muuttolintu (Suomi
1940) Runoilija Johan
Ludvig Runebergin ja
Emilie Björkstenin rakkaudesta kertova elokuva. 12.00 Yle Uutiset ja
Radioteatteri esittää. 14.00 Yle
Puolarmetsän puut. 03.02 Sekahaku
. 16.15
kuntaradio. 00.00 Yle Uutiset ja
sää. 10.05 Roman käri 17.00 Yle Uutiset 17.01 Uuden
Schatzin Maamme-kirja. 21.30 Yle
Uutiset selkosuomeksi. 19.00
Yle Uutiset ja sää. Tuomari
Esposito saa vaihteeksi
hyviä uutisia. Ohjaus:
Walt Becker.
23.05 Tulossa: Adoptoidut
23.10 Kylmä rinki (16)
00.25 Deadwood (16)
02.40 Frasier (S)
03.10 Mitä tuli tehtyä
Teema
15.15 Treme (12)
16.15 Jäämeri 30 päivässä
17.00 Tiededokumentti: Australian mantereella
18.00 Liian nuori kuolemaan
19.00 Gran Hotel (12)
20.00 Arkistojen salat: Salamurha Marseillessa.
Lokakuun 9. T: Solar
Films Inc. 12.10 Urheiluradio. 08.00
set. 08.12 MaaYle Uutiset ja sää. 15.00 Yle
kertoja. 10.55
mus: Kukkakaali 18.00 Kuunnelman Pikkujuttu. O:
Aleksi Mäkelä. 21.00 Yle Uutiset. musiikin aamuvuoro 11.00 Yle Uuti08.10 Ykkösaamu. 18.00 Yle Uutiset. jakso. (S)
Yle Uutiset
Yle News
Yle Oddasat
Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
100 päivää ilman viinaa
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Akuutti
Historia: Iivana Julma
Yhteisvastuukeräys
MOT
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio
Dokumenttiprojekti:
Kuka piru pimeässä
näkee (S)
Kotikatsomo: Kerron
sinulle kaiken (12)
Suomi on venäläinen
Olipa kerran Nelonen klo 16.20
TV 2
06.50
06.51
06.52
07.01
07.06
07.14
07.24
07.41
07.54
08.17
08.40
09.00
09.45
10.15
11.15
11.45
12.15
12.45
13.15
13.40
14.05
14.33
15.00
15.30
17.00
18.00
19.00
19.30
20.00
20.30
21.00
21.50
21.55
22.00
00.05
00.35
MTV 3
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 2.2.
Oiva-nallen oivallukset
Pingu (S): Postinkantajana
Totta vai taikaa: Valo
Tommin kiertävä sirkus
Jepu Neulanen (S)
Olivia (S)
Kaapo (S)
Franklin ja ystävät (S)
Kanan muna (S): Lääkärissä
Sydänmailla (7)
Tanskalainen maajussi
Matkapassi: 20 vuotta
maailman ympäri
Merta päin!
Hymy Pyllyyn
Kukkaron herraksi
Kioski
Pasila 2.5 . Pääosissa: Tim
Allen, John Travolta,
Martin Lawrence, William H. Kilpailijoiden
tehtävänä on harjoitella
taskuparkkiin peruuttamista.
Rouva Ministeri. 17.20 Matkakuume: Kultainen aikakausi, La belle Maakuntaradio. Sellaista ei kuitenkaan ole syntynyt Pekka Lehtosaaren käsikirjoittamasta ja Aleksi Mäkelän ohjaamasta Markus Selin -tuotannosta.
Julkisuudesta aikoinaan tuttu lähtökohta on toiminut valikoidusti ammennettuna inspiraatiolähteenä, kun on työstetty
mahdollisimman myyvää elokuvaa. Malese
ujuttaa lonkeronsa politiikkaan. Linnake
10.20 Lapsiperheen taloprojekti
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Fort Boyard . 22.05 Kuusi kuvaa:
20.06 Parasta aikaa. Kalevi Pollari. Takkusen
pojat eivät juo, polta
eivätkä kiroile, takana
lähes sata ryöstöä.
Tarina veljeksistä joilla
ei ollut vaihtoehtoa. 13.00 Yle Uutiset.
19.03 Radioteatterin valiouusinta: 13.03 Maakuntaradio. Varsinais-Suomi. Pienoiselämä- Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 18.55 Parasta aikaa. 12.12 Maalisen musiikin toivekonsertti. Jakso 2/9. (16)
23.30 Uusi Kino: Mongolialainen iltapäivä (12)
23.54 Uusi Kino: Etelä-Intian
Thali (S)
00.20 Treme (12)
Muut
07.25 SVT:n ohjelmaa
17.25
Matkakumppanit
17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUUklubben: Minun juhlani 18.30 Kuoleman monet kasvot 19.00 Luontoretkellä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00
Närbild 20.30 Majakka: Säppi 20.45
Oddasat 21.00 Efter Nio 21.57 Yle
Nyheter TV-nytt 22.00 Strömsö 22.40
Käänteentekevät kappaleet 23.10 Tuhmia tarinoita 23.55 SVT:n ohjelmaa
06.00 Voittostudio 08.00
Astral TV 10.00 Lemmen
viemää (S) 14.00 Walker, Teksasista
(12) 14.55 Pomo piilossa 16.00 Top
Chef 17.00 Lemmen viemää (S) 18.00
Suomen surkein kuski 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7) 19.30
Lähiöunelmia (S) 20.00 Rillit huurussa
(S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Simpsons Movie (7) 22.40 Morgan Spurlock:
Sisäpiirin mies 23.40 C.S.I. Neljä
vapautta kaipaavaa
ystävystä säntäävät
tien päälle huippuunsa
viritetyillä moottoripyörillä. 09.00 Yle UutiFaunin iltapäivä. Minna Kuukka & Tuomas
Enbuske 10.00 Konttori . O: Toivo Särkkä.
N: Eino Kaipainen, Ansa
Ikonen, Anni Hämäläinen, Laila Rihte, Ossi
Elstelä, Elsa Rantalainen. Sivulliset uhrit. Yle
Uutiset ja sää. Sari Sep-
Merisää. 06.30 Yle Uutiset 06.31 YleX Aamu
07.50 Aamuhartaus. 08.10
15.55 Yle News. 22.00 Yle
Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. tarkastelussa esseekokoelma
suomalaisen nykyoopperan synnystä
ja kohtalosta 21.05 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu 22.00 Yle
Uutiset ja sää. 07.12 Maakuntaradio.
vaikuttaja Petri Tuomimetsän
07.50 Merisää. Mv. Oy. Suomen parhaan leipomon
etsintä jatkuu Turun
seudulla.
20.00 Huippumalli haussa
20.57 Keno
21.00 Wild Hogs . 19.50 Arkisto: Snell- Uutiset ja sää. 07.10
Aamusoitto. Kööpenhaminalainen Noma
valittiin maailman parhaaksi ravintolaksi vuosina 2010?2012. Muutaman
minuutin kuluttua
hänet ammuttiin aivan
lähietäisyydeltä.
20.30 10 kirjaa rakkaudesta:
Tunnit
21.00 Huippukokki pyrkii täydellisyyteen. Dokumentti Nomasta ja sen
vaativasta huippukokista René Redzepistä.
(Noma på kogepunktet,
Tanska 2008) (U)
22.00 Camorran miehet. Annika Metsäketo
19.05 Parasta aikaa. Kuvassa vasemmalta: Jasper Pääkkönen, Peter Franzén ja Lauri Nurkse.
Aika kiltit pahat pojat
(2003) on saanut innoituksensa ?Euran Daltoneiksi. 5/8.
Sairaalaan tuodaan
mies, jonka oudot oireet
johtavat kuolemaan.
Koulussa sattuu ruokamyrkytys, mutta mikä
on sen syy. 06.30 Maakuntaradio. 16.17 Maakuntaradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. ristityn Koistisen
veljessarjan vaiheista.
Veljesten taustassa olisi aineksia todella
väkeväksi psykososiaaliseksi draamaksi
Uutiset 13.02 YleX Jälki-istunto . Pakka- taradio. 09.05
Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset. 15.00
09.05 Urheiluradio. 06.05 Hartaita 06.30 Yle Uutiset Uutiset 06.31
säveliä. 07.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Tiedeykkönen. 21.45 Etnohetki. (16)
23.55 Tulossa: Adoptoidut
00.00 Asema 62 (12) A
00.55 Frasier (S)
01.25 Holmes NYC (12)
02.25 MasterChef USA
03.20 Arvostele mun illallinen
Suomessa
04.20 Naapurini avaruudesta
Teema
04.00
15.15
16.25
17.10
18.00
19.00
20.00
21.00
21.50
21.52
22.08
22.23
23.05
00.10
Teematieto
Treme (12)
Jäämeri 30 päivässä
Talo Ranskassa
Huippukokki pyrkii täydellisyyteen
Gran Hotel (12)
Scifin historia
Historia: Koukuttavat
nautinnot
Elävä arkisto: Frederik
70 vuotta. O: J. Minna Kuukka & Tuomas
Enbuske 10.00 Konttori . 22.00 Yle
Merisää. N: Gregory
Peck, Omar Sharif, Telly
Savalas. Suomessa asuu viisi miljoonaa
ihmistä ja viisi miljoonaa tapaa elää.
Tässä ohjelmassa tutustutaan muutamiin niistä. Johanna ja AriPekka. 22.05 Kantritohtori
Teppo Nättilä. 17.00 Yle Uutiset ja sää.
Andalusiasta, Kastiliasta, Galiciasta 17.20 Maakuntaradio. 10.55
16.15 Faunin iltapäivä.
Radio 1
Pikkujuttu. Pääosissa: Peter Haber,
Mikael Persbrandt,
Stina Rautelin, Per Morberg, Rebecka Hemse,
Fredrik Ultvedt. 12.00 Yle Uutikon kirja. Kiitos
ei ole kirosana
Suomen surkein kuski
Uutiset
Päivän sää
Kauniit ja rohkeat (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Emmerdale
Emmerdale
Seitsemän Uutiset
Päivän sää
Salatut elämät (S)
Rakas, sinusta on tullut
pullukka. 22.00 Yle
set. 21.30 Radioteatteri esittää:
Sheriffi McGee. 13.03 Maakun19.45 Etnoilta: Keinuva talo. 10.05 Sari Helin.
Yle Radio Suomi
11.00 Klassikkoparatiisi. Radioteatterille kirjoittaneet Marko Järvikallas ja Mikko Viljanen. kuntaradio. Kai Ulmanen. Ohjelmien
välissä arkistovieraana
itse Reetu.
Pop Story (1972) Frederik esittää Juudaksen
laulun musikaalista Jeesus Kristus Supertähti.
Mukana ohjelmassa
ovat myös Kirka (Jeesus), Kalle Fält (Simon
Kiivailija) sekä Raija
Alenius (Maria Magdaleena).
Arkistovieraana: Frederik (2015) Suomen virallinen machomies Ilkka
?Frederik. 00.05 Yöradio. 16.17 Maakuultua mutta mainiota musiikkia mm. 11.57 Päivän mietelause. 09.00 Yle Uuti- Jatkot 22.00 Encore 00.00 Yöradio
set. 18.03 Kaikki kotona. Harva meistä
on Frederik! Junttidiskon kuninkaalle omistetussa arkistoillassa
nähdään nuori Frederik
uskonnollisen musiikin
kimpussa ja sitten aikuisen machomiehen selibaattishow. 15.05
vituksen siivin aurinkoisessa Espan- Maakuntaradio. 16.15 Urheiluradio. 21.55 Suomi tänään. New York (16)
Kohde (12)
Vihjeet hukassa (12)
Villi ja vapaa (7)
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S)
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
08.00 Shake It Up (S)
08.30 Eläinten ABC
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Kotikokkien taistelu
10.15 Lapsiperheen taloprojekti
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Kotikokkien taistelu
15.20 Tulossa: Adoptoidut
15.25 Matkaoppaat
15.55 Hotellit haltuun
16.55 Naapurini avaruudesta
17.25 MasterChef USA
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa
20.00 Suomen Tulli
20.57 Keno
21.00 Holmes NYC (12)
22.00 Beck: Kuoleman kuriirit
(Beck: Pensionat Pärlan/Ruotsi 1998). 14.00 Erik Tawast- taradio. 06.30 Maakirkon kello lyö 12. 12.55 Suomi tänään.
ja sää. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.59 Hyvää ja Mäkkäri 17.00 Yle Uutiset 17.01
huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle
17.00 Yle Uutiset ja sää.
klo 19.0
3
Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomio- 05.00 Melkein hereillä. 06.25 YleX Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.03
Aamusoitto. 21.03 Päivä tunnissa. 15.55 Yle News.
dio. 07.50 Merisää. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla 13.00 Yle Uutiset. Myllyhoidon jälkeen muutosvalmentaja Piia Sumupuu tapaa Susannaa ja yrittää tukea häntä psyykkisten solmujensa avaamisessa.
Jaakko Selin matkustaa Italiaan ja toteaa
VUODEN MITTAINEN
viinattoman vuoden olevan hänen osaltaan
ohi.
Timo Erängön pitkään suunnittelema
ryyppyreissu toteutuu lokakuussa. 21.50 Merisää. 08.00 Yle Uutiset ja sää.
ensimmäiseksi ja viimeiseksi oltava 08.10 Urheiluradio. Uuden musiikin iltavuoro 19.00 YleX
08.10 Ykkösaamu. kausi,
osa 4/8. Osa 5/13: Piikkilankoja preerialla. Annika Metsäketo
22.00 Radio Novan Yö
45 5. 18.20 Radioteatteri
radio. Toimittajina Perttu Häkkinen ja Panu Hietaneva. 22.05 Filmiryhmä: Elämää suuremmat elokuvakirjat 22.45
Matkakuume: Kultainen aikakausi, La
belle époque 23.10 Yöklassinen.
Uutiset selkosuomeksi. Lee
Thompson. 09.00 Yle Uutiset.
musiikkia.?. 23.03 Päivä
tunnissa 23.30 Politiikkaradio 00.00
Arkisto
Radio Nova
06.00 ELC . 04.02
Bluesministeri Esa Kuloniemi.
Yle Puhe
06.00 Yle Puhe esittää 06.30
Yle Uutiset 06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset 07.02 Puheen
Aamu 07.20 Alivaltiosihteeri 07.25
Puheen Aamu 07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu 08.00 Yle Uutiset 08.03 Puheen Aamu 08.30 Yle
Uutiset 08.40 Puheen Aamu 09.00
Yle Uutiset 09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset 09.31 Puheen
Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.03
Puheen Päivä 11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä 12.00 Yle Uutiset 12.05 Puheen Päivä 12.30 Politiikkaradio 13.00 Yle Uutiset 13.02
Perttu Häkkinen 14.00 Yle Uutiset 14.03 Puheen Iltapäivä 15.00
Yle Uutiset 15.01 Puheen Iltapäivä
16.00 Yle Uutiset 16.03 Puheen Iltapäivä 17.08 Puheen Iltapäivä 18.00
Yle Uutiset 18.03 Urheiluilta: Alppihiihdon MM 21.30 Urheiluilta: Jäädytetyt pelinumerot 21.40 Puheen Ilta
22.00 Yle Uutiset 22.05 Perttu Häkkinen. Sysimetsä
viettää 70-vuotissyntymäpäiviään. 03.02 Hajatusmusiikkia . 07.12 Maakunsista kahteen. 20.30 Etnoilta: Uutiset. 18.00 Yle
ja Kanarian saarilta. 21.40 Urheiluradio. 07.10 Yle Uutiset 11.03 Etusivu 13.00 Yle
Aamusoitto. 21.30 Yle
Uutiset ja sää. Ohjaus:
Kjell Sundvall. 19.00 Yle Uutiset 12.45 Merisää. kuntaradio. 11.03 Maakun17.20 Kirjakerhon Viitaradio. 08.12 Maakuntaradio. 14.45 Musiikkia. 18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus. Suosittu
laulaja puhuu haastattelussa elämästään ja
pitkästä urastaan.
Selibaattishow (1993)
Machomies Frederikin
eli Reetun selibaattivuoden tunnelmia.
Treme (12)
Teematieto
Muut
07.25 SVT:n ohjelmaa
16.27 Efter Nio 17.25 Närbild 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00
BUU-klubben: Bärtilin pomppukerho
18.30 Hevostila Mistral (7) 18.52 Nina
Patalo (7) 19.00 Saamelaissessiot
19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.50 Talvistudio 19.55 Alppihiihdon MM 21.51
Sportmagasinet replay 21.57 Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Lilyhammer 3. N:
Ansa Ikonen, Aku Korhonen, Siiri Angerkoski,
Turo Kartto. 09.10
Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. HD (16) 22.45 Oddasat 23.00
SVT:n ohjelmaa
06.00 Voittostudio 08.00
Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 14.00 Walker, Teksasista (12) 14.55 Pomo piilossa 16.00
Top Chef 17.00 Lemmen viemää (7)
18.00 Viidakon tähtöset 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7)
19.30 Isän tyttö (7) 20.00 Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00
112 (S) 22.00 Rakas, sinusta on tullut
pullukka 23.00 Revolution (16) 00.00
Nikita (16) 01.00 Isän tyttö (7) 01.25
Voittostudio
05.15 Ennustaja-TV 07.30
Onnenarpa 09.00 LIVE:
Tiedä ja Voita 11.00 Tomin keittiö
11.30 Tomin keittiö 12.00 Britannian
paras leipomo 13.00 Leijonan luola
Kanada 14.00 LA Ink 15.00 Top Chef
16.00 Hurja remontti 17.00 Kuuluisat
kuppilat 17.30 Leijonan luola Kanada
18.25 MasterChef Australia 19.30 Top
Chef 20.30 Poliisit (7) 21.00 Suomen
paras leipomo 22.00 Poliisit (S) 22.30
Panttilainaamo 23.00 Australian rajalla
23.30 Australian rajalla 00.00 Täysillä
tutkaan (S) 00.30 Myrskyn silmässä
(12) 01.30 Leijonan luola Kanada
02.30 LA Ink 03.30 Ennustaja-TV
RADIO-OHJELMAT
Päivän nosto
YLE Radio 1
Susanna Indren on alkanut tutkiskella sisintään ja hakeutuu kuukaudeksi Myllyhoitoon.
Korkki ei pysy aivan kiinni
raittiusyritys on edennyt yli puolen välin, loppukesään ja syksyyn.
Jonni Talas halusi jo viinattomaan vuoteen sitoutuessaan saada ns. 18.50
Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. Jonnin hämmästykseksi alkoholittomat drinkit
ovat Unkarissa kalliimpia kuin alkoholilliset.
Pitkä viikonloppu kuluu oluen juonnin merkeissä.
Susanna Indren haluaa tukea muutokselleen ja itsetutkiskelulleen ja menee kuukaudeksi Myllyhoitoon. 13.00 Klas- 07.10 Urheiluradio. Hän
matkustaa Berliiniin ja juo itsensä huonoon
kuntoon. 18.00 Romano
set ja sää. Levyiltä luvassa harvemmin sää. 10.00 Yle Uutiset.
16.00 Yle Uutiset ja sää.
Etnoilta
10.03 Ajantasa. Ari-Pekan reissutyö on ollut perustelu
Johannan ikäväsyömiselle, joka on kolmentoistavuoden aikana
ehtinyt kerryttää 20
kilon lisäpainon Johannan lanteille.
Roba (12)
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
MTV Sport Uutiset
MTV Sport: CHL Extra
C.S.I. 20.03 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 07.53 Maastjernan Sibelius-sarja: ??Sinfonian on kuntaradio. 19.00
Yle Uutiset ja sää. Hän on huomannut, että hänen on vaikea pitää itsestään ja
luottaa ihmisiin. 09.11 Maakuntarakuume. 23.00 Yle Uutiset.
23.03 Yöradio. Torgeir
haluaisi avata tilaisuuden tyylikkäällä
mäkihypyllä, mutta riittääkö hänellä
kantti. 20.05 Sää.
20.06 Kaikki kotona. 19.03 Urheiluradio.
19.05 Kaikki kotona. 12.12 Maakuntaradio.
esittää. Sari Seppälä 14.00 Radio Novan Iltapäivä ?
Elina Kottonen & Ile Jokinen 18.00
Radio Novan Ilta . Vaikka hän tajuaa itsekin, että yletön viinanjuonti ei hänelle sovi, juomaputki
ei tunnu katkeavan millään.
Talakset piipahtavat Lapissa syyslomalla, mutta työstressi ei hellitä, kun yhteydet toimivat kaikkialla ja sähköpostit eivät
jätä rauhaan.
Pekka Myllykosken upeasti sujunut
vuosi ilman viinaa saa surullisen käänteen
loppusyksyllä. 21.00 Yle Uuti-
Uutiset ja sää. 06.56 Päivän miete- Uuden musiikin aamuvuoro 11.00
lause. Viki
07.50 Aamuhartaus. 12.10 Urheilumirits. HD (12)
Kandit
05.30
06.00
06.25
09.05
09.30
09.35
09.40
09.45
10.10
10.40
11.10
13.35
14.35
15.05
15.10
16.10
16.15
17.15
17.20
17.25
17.55
18.00
18.30
19.00
19.20
19.30
20.05
21.00
22.00
22.20
22.25
22.35
22.45
23.45
00.45
01.40
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
Mitä tänään syötäisiin?
Tukikummit Onnenpeli
Kauniit ja rohkeat (S)
Emmerdale (S)
Emmerdale (12)
Lääkärit
Hyvästi lemmikki!
Moderni perhe (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Pomo piilossa
Haloo Helsinki! . Komedia jossa hotellivieraat käyttäytyvat toisin
kuin heidän todellinen
minänsä edellyttäisi.
Yle Uutiset
Yle News
Yle Oddasat
Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
A-studio
Kuningaskuluttaja
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Puoli seitsemän
Kiehtova maailma:
Skandimania
Löytöretkiä maailmaan
Korkki kiinni
Yle Uutiset
Urheiluruutu
1864 (16)
Valaistunut (16)
Erikoisryhmä Stuttgart
Yle Uutiset
Prisma: Sukupolvemme
jalanjälki
Kuka kutsui Kokanderin
TV 2
06.50
06.52
06.54
07.08
07.20
07.29
07.39
07.45
07.54
08.17
08.41
09.00
10.00
10.30
11.15
11.45
12.45
13.15
13.44
14.43
15.30
16.00
16.30
17.00
17.56
18.00
18.45
19.00
19.30
20.00
20.30
21.00
21.50
21.55
22.00
03.05
MTV 3
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 3.2.
Jussin matkat (S)
Lulu kilpikonna (S)
Nuottiavain
Jääkarhu Otto (S)
Neppajymykerho
Saara ja Sorsa (S)
Dinojuna (S)
Franklin ja ystävät (S)
Late Lammas (S)
Sydänmailla (7)
Kaalikimulit
Neljä unelmaa muutoksesta
Koiranpentuja ja palveluskoiria
Kukkaron herraksi
Kioski
Moottori mylvii ja kumi
käryää
Unelmakoti
Tuhkimotarinoita
Hello Ladies (7)
Kandit
Uusi päivä (S)
Pikku Kakkonen
Ihan ihminen
Sydänmailla (7)
Talvistudio
Kandit
Kioski
Uusi päivä (S)
Hello Ladies (7)
Ajankohtainen kakkonen
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Mackennan kulta
(Mackenna?s Gold/USA
1969) Konnat, seikkailijat ja ratsusotilaat etsivät kaikki Arizonassa
kultakaivosta. 15.00 Yle Uutiset. Lillehammerissa vietetään
olympialaisten 20-vuotisjuhlaa. 21.35 Novosti
Yle. 14.03
silla sopii piipahtaa musiikin ja mieliku- Ajantasa. TIISTAI 3.2.2015
Talvistudio TV2 klo 18.45
TV 1
05.45
06.25
09.30
10.00
11.00
11.05
12.01
12.05
12.20
13.10
15.00
15.05
15.10
15.15
15.50
16.20
16.50
16.55
17.00
17.06
17.10
18.00
18.22
18.30
19.00
19.45
20.00
20.30
20.55
21.00
22.00
22.30
23.15
23.20
00.10
Aamusydämellä
Ylen aamu-tv
Puoli seitsemän
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueilta
Yle Oddasat
Oddasat
Sydämen asialla (7)
Täysosuma (Suomi 1941)
O: Hannu Leminen. 07.45 Hartaita säveliä. Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset
ja sää. Elämä ei tunnu oikeudenmukaiselta.
KORKKI KIINNI
TV1 klo 20.00
YleX
06.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja
jassa. viinakortin eli
luvan ottaa alkoholia kesällä poikien formulareissulla Unkarissa. 15.05 KultaSää. Niin hän tekeekin. 18.55 Kaikki kotona
15.05 MaakuntaNews. 14.00 Yle Uutiset.
Kultakuume. äänien ilta 0203-17600. 07.00 Yle Uutiset ja sää.
07.50 Aamuhartaus. 09.05
lin kone. Janetten ravintolan avajaiset ovat käsillä. Fanny lähtee Göteborgiin
konferenssiin. jakso.
Riku Niemisen piilokameraa ja sketsiviihdettä
yhdistävä tv-show.
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
Viking Lotto ja Jokeri
MTV Sport Uutiset
Myytinmurtajat. Minna Kuukka & Tuomas
Enbuske 11.00 Konttori . (S)
Max ja Meeri (S)
Sana-Arkku: Varastetut
eväät
Minun nimeni on
Samsam (S): Mörköplaneetta
Taavi-tiikerin naapurissa (S)
Dinojuna (S)
Franklin ja ystävät (S)
Hupsis (S)
Sydänmailla (7)
Kaalikimulit
Julkkis lapsenvahtina
Kukkaron herraksi
Kioski
Silikonisukupolvi
Glomtunturin salaisuudet
Ajankohtainen kakkonen
Hello Ladies (7)
Kandit
Uusi päivä (S)
Pikku Kakkonen
Sydänmailla (7)
Talvistudio
Kandit
Kioski
Uusi päivä (S)
Hello Ladies (7)
Syke (12)
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli
Kandit
Silminnäkijä: Euroopan
porttola
True Blood (16)
True Blood (16)
True Blood (16)
True Blood (16)
05.30
06.00
06.25
09.05
09.30
09.35
09.40
09.45
10.10
10.40
11.10
13.35
14.35
15.05
15.10
16.15
17.15
17.20
17.25
17.55
18.00
18.30
19.00
19.20
19.30
20.05
21.30
22.00
22.20
22.25
22.30
22.40
23.45
00.45
01.40
02.35
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
Mitä tänään syötäisiin?
Tukikummit Onnenpeli
Kauniit ja rohkeat (S)
Emmerdale
Emmerdale
Lääkärit
Cosmos . 09.00 Yle Uutiset. Kulttuurin ajan14.03 Ajantasa. 18.55 Luonto-SuoUutiset ja sää. 11.00 Maakuntaradio. 18.03 Luonto-SuoMusiikkikamari. Osa
8/12. Pihkan tuoksua radioaalloilla. 20.03 Urheiluradio. KESKIVIIKKO 4.2.2015
TV 1
05.55
06.25
09.30
10.00
11.00
12.20
13.10
15.00
15.05
15.10
15.15
15.50
16.20
16.50
16.55
17.00
17.06
17.10
18.00
18.22
18.30
19.00
19.53
20.00
20.30
20.55
21.05
22.00
23.00
23.05
Strada
Ylen aamu-tv
Puoli seitsemän
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Sydämen asialla (7)
Kuu on vaarallinen
(Suomi 1961) Keskiikäisen johtajan, nuoren
liftaritytön ja kiihkeän
nuorukaisen kolmiodraama saa yllättävän
lopun eroottisessa jännityselokuvassa. 12.10 Urheiluradio. taradio. 18.00
Yle Uutiset 18.03 Urheiluilta: Alppihiihdon MM 21.30 Puheen Ilta 22.00
Yle Uutiset 22.05 Arto Koskelo 23.03
Päivä tunnissa 23.30 Politiikkaradio
00.00 Arkisto
Radio Nova
06.00 ELC . O:
Toivo Särkkä. Miehen ilme muuttuu
entistä maireammaksi, kun vierelle istahtaa
seksiä tihkuva liftarityttö (Liana Kaarina).
Muita tärkeitä henkilöitä tulevissa
tapahtumissa ovat kyläkauppias (Eero
Roine), hänen poikansa (Esko Salminen) sekä
tämän tyttöystävä (Rose-Marie Precht).
Elokuvan pohjana on tanskalaisen
Hans Severinsenin suomeksi 1945 ilmestynyt romaani Kirottu kuu. 16.00 Yle Uutiset
ja sää. Ville
Haapasalo matkaa suosikkikeittiönsä alkulähteillä, Georgian maaseudulla. 20.00 Yle
Uutiset. 4. 16.15 Faunin iltaSu o m i
ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 06.30 MaaAamusoitto. 19.03 Euroradion kon- men luonnonäänien ilta 0203-17600.
sertissa Isabelle Faust ystävineen Toimittajina Asko Hauta-aho, Juha
21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 09.00 Yle Uuti- kuntaradio. 08.12 Maakun10.00 Yle Uutiset. Satiirikon kynän terävyys. 18.00
ja laulaja Maria Ylipää 18.00
Yle Uutiset. 07.12 Maakunhuomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Suomi
tapöytä. Viki ja Mäk- Tropical. 21.30
06.30 Yle Uutiset 06.31 YleX Aamu Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.20 Radioteatteri esittää. 08.00 Yle Uutiset ja sää.
set. 10.55 Pikkujuttu.
lause. Sonny
panttaa soittimensa.
LaDonna joutuu kiristyksen kohteeksi mutta
saa tukea Albertilta.
Teematieto
Muut
07.25 SVT:n ohjelmaa
16.55 Hevostila Mistral (7)
17.17 Nina Patalo (7) 17.25 Urheilevat
norjalaiset 17.55 Yle Nyheter TV-nytt
18.00 BUU-klubben: Nukkeseikkailut
18.30 Peukaloisen retket (S) 19.00
Tanskalainen maajussi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.50 Talvistudio 19.55
Alppihiihdon MM 21.30 Yle Nyheter
TV-nytt 21.33 Molanderin perhe. Särkkä vastaa
myös käsikirjoituksesta.
6
Pienistä tahattoman koomisista ylilyönneistä huolimatta kyseessä on viihdyttävä melodramaa, jota ajan hammas ei ole
päässyt murjomaan. Sari Seppälä 14.00 Radio Novan Iltapäivä ?
Elina Kottonen & Ile Jokinen 18.00
Radio Novan Ilta . 00.05 Yöradio . Lotta Stenroos ihmettelee ja tarkastelee elämää
ja yhteiskuntaa rapakon toisella puolella osavaltioista yhdessa konservatiivisimmista, Arkansasissa. Perustuu
Myhailo Kotsiubynskyn romaaniin. 06.05 Hartaita
säveliä. Hänestä
tuli nuorisotähti James
Deanin vastapuolena
elokuvassa Nuori kapinallinen ja viimein West
Side Storyn Mariana
maailmantähti. 20.06 Metsäradio. HD
Kaukasia 30 päivässä
Osa 5/10. 07.50 Merisää. salattu luonto
Ensisilmäyksellä (7)
Mitä tänään syötäisiin?
Grand Designs ?
unelma-asunnot
Koko Suomi leipoo
Uutiset
Päivän sää
Kauniit ja rohkeat (7)
Mitä tänään syötäisiin?
Emmerdale
Emmerdale
Seitsemän Uutiset
Päivän sää
Salatut elämät (S)
Kingi
1001 Rikua. 09.10 Sää. Natsi häämatkalla. 2/3. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Luonto-Suomen luonnonYle Uutiset ja sää. Lähipiiri muistelee hänen
uraansa. 12.12 Maakun13.00 Klassista kahteen. 15.00 Yle
kohtaisohjelma. 07.45 Hartaita säveliä. 19.00 Yle 18.50 Merisää. 16.00 Yle Uutiset
Luontoradio. Ruotsalainen draamasarja. 22.05 Ajassa soi. 11.57 Päivän miete- 10.03 Ajantasa. 03.02 Tero Liete . 07.53 Maa08.10 Ykkösaamu. kotihälytys
00.00 Castle (12)
01.00 Frasier (S)
01.30 Asema 62 (12)
02.25 MasterChef USA
03.20 Arvostele mun illallinen
Suomessa
04.20 Naapurini avaruudesta
komediasarja.
Teema
04.00
15.15
16.15
17.00
18.00
19.00
20.00
21.00
21.45
23.20
00.20
Teematieto
Treme (12)
Jäämeri 30 päivässä
Historia: Brittiavioliitto
1900-luvulla
Elokuun vallankumous
Gran Hotel (12)
Liian nuori kuolemaan
1/3. Rocktoimittajan illallinen. Uudet
yritykset. 09.05
Muistojen bulevardi. Annika Metsäketo
22.00 Radio Novan yö. Myytinmurtajat testaavat uudelleen pieleen menneitä
myyttejä 10-vuotisen
uransa ajalta.
Bones. HD
Kino: Menneitten sukupolvien varjot. 16.17 Maakuntaraset ja sää. 15.05 tänään. 23.03
käri 17.00 Yle Uutiset 17.01 Uuden Yöradio . 08.10 Urheiluradio. (7)
Kallista kipua (7)
Revolution (16)
Voittostudio
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S)
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
07.55 Shake It Up (S) Amerikkalainen komediasarja.
08.25 Eläinten ABC
08.55 Vaaleanpunainen pantteri (7)
09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.15 Kotikokkien taistelu
10.15 Tulossa: Adoptoidut
10.20 Lapsiperheen taloprojekti
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Kotikokkien taistelu
15.25 Matkaoppaat
15.55 Hotellit haltuun
16.50 Tulossa: Adoptoidut
16.55 Naapurini avaruudesta
17.25 MasterChef USA
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Arvostele mun illallinen
Suomessa
20.00 Suomen huutokauppakeisari
20.57 Keno
21.00 Greyn anatomia (12)
21.55 Tulossa: Adoptoidut
22.00 Loirinuotiolla
23.00 Poliisit . Georgia. kuntaradio. 00.00 Yle
Uutiset ja sää. (12)
Yle Uutiset
Yle News
Yle Oddasat
Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
MOT
Suomi on venäläinen
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Puoli seitsemän
Prisma: Sukupolvemme
jalanjälki. 19.00
21.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 12.45 Merisää. 17.15
Kirjeitä Amerikasta. 06.56 Päivän mietelause. 10.50 Kuuluttajan vieras: Urheiluradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello 11.00 Yle Uutiset. Yhdysvallat, maailman mahtavin valtio, jossa kaikki on
suurta ja hienoa, vai onko. 22.00 dio. 18.30 Hartaita säve- men luonnonäänien ilta 0203-17600.
liä. 13.03
Maakuntaradio. N: Liana
Kaarina, Toivo Mäkelä,
Esko Salminen. 15.55 Yle
Uutiset. 16.15 Urheilurapäivä. 12.10 Julki- taradio. O: Sergei
Paradzhanov/1964. 14.00 Kan- taradio. Ivanin ja
Maritskan onneton rakkaustarina Karpaateilla
elävien hutsulien brutaalista ja värikkäästä
elämästä kertovassa
draamassa. 17.20 Aristoomi
dio. 06.25
Yle Radio Suomi
Aamusoitto. 21.55 Suomi tänään.
set 11.03 Etusivu 13.00 Yle Uutiset 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Brysse- taradio. 04.02 Kantritohtori Teppo Nättilä.
Yle Puhe
06.00 Yle Puhe esittää 06.30
Yle Uutiset 06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset 07.02 Puheen
Aamu 07.20 Alivaltiosihteeri 07.25
Puheen Aamu 07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu 08.00 Yle
Uutiset 08.03 Puheen Aamu 08.30
Yle Uutiset 08.40 Puheen Aamu
09.00 Yle Uutiset 09.02 Puheen
Aamu 09.30 Yle Uutiset 09.31
Puheen Aamu 10.00 Yle Uutiset
10.03 Puheen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.03 Puheen Päivä 12.00 Yle
Uutiset 12.05 Puheen Päivä 12.30
Politiikkaradio 13.00 Yle Uutiset
13.02 Arto Koskelo 14.00 Yle Uutiset 14.03 Puheen Iltapäivä 15.00
Yle Uutiset 15.01 Puheen Iltapäivä
16.00 Yle Uutiset 16.03 Puheen Iltapäivä 17.08 Puheen Iltapäivä. 11.03 Maakunlyö 12. 09.11
musiikkitoimittaja Inari Tilli. (7)
Treme 8/10. Alva käyttää tilaisuutta
hyväkseen ja järjestää juhlat. 12.00 Yle Uutiset ja sää.
nen sana. Orkesterin ja kuoron yhteisissä harjoituksissa Olof tapaa
taas Maritin. 15.00 Yle Uutiset. Mv. 21.35
10.00 Yle Uutiset 10.03 Uuden Novosti Yle. 20.05
23.10 Yöklassinen.
Sää. 21.40 Urheiluradio.
musiikin aamuvuoro 11.00 Yle Uuti- 21.50 Merisää. 22.05 Café
13.02 YleX Jälki-istunto . Harjoitukset. Herkkuhetkeä
varjostaa paikallisten
huoli taloudesta ja politiikasta. Olavi Tuomen hienosti
kuvaaman film noir -henkisen tarinan kohtalonomaisuutta korostavat komeasti alun
ja lopun autoajelujen radikaalisti erilaiset
tunnelmat.
Mieleen tulevat niin Marlene Dietrich
-filmi Sininen enkeli (1930) kuin Teuvo
Tulion hurjat, suoraan hurmiosta turmioon
vievät melodraamat.
Harri-Ilmari Moilanen
KUU ON VAARALLINEN
TV1 klo 13.10
musiikin iltavuoro 19.00 YleX Jatkot
22.00 Encore 00.00 Yöradio
06.00 Yle Uutiset. 07.59 Hyvää 07.10 Urheiluradio. 17.45
klo 18.0
3
sää. 23.00 Yle Uutiset. 19.03 UrheiluraUuden hyperporvariston synty. 17.20 Suomi tänään.
Tekijä: Näyttelijä, tanssija
17.30 Pyöreä pöytä. 10.00 Yle Uutiset.
Riston Valinta. toiveiden yö. Yle Uutiset ja sää. Natalie Wood.
Hänen elokuvauransa
alkoi lapsena. 21.03 Päivä tunnissa. Liikenne.
Liikenneyhteyksiä
rakennetaan koko ajan
lisää.
Opi ja elä
Prisma Studio
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio
Pitkä matka vapauteen
Yle Uutiset
Ulkolinja: Venäjän vainotut homot
Elokuun vallankumous Yle Teema klo 18.00
TV 2
06.50
06.51
06.53
06.58
07.05
07.14
07.23
07.28
07.37
07.53
08.16
08.39
09.00
09.45
10.15
12.20
12.50
13.20
13.55
14.45
15.30
16.00
16.30
17.00
18.00
18.45
19.00
19.30
20.00
20.30
21.00
21.50
21.55
22.00
23.00
23.30
00.00
00.49
01.42
02.39
MTV 3
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 4.2.
Rytmireissu
Mitä ihmettä. Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle UutiRadio Su
dio. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle UutiYleX
set. 18.50 Iltahartaus. toiveiden yö. Laaksonen ja Juha Blomberg. (U) HD (12) 22.17
Lapsiperhe avun tarpeessa 22.55
Oddasat 23.15 SVT:n ohjelmaa
00.30 Lainvalvojat 06.00
Voittostudio 08.00 Astral
TV 10.00 Lemmen viemää (7) 14.00
Walker, Teksasista (12) 14.55 Pomo
piilossa 16.00 Top Chef 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 112 (S) 19.00
Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit (7)
19.30 Kolme miestä ja tyttö (7) 20.00
Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit (7)
21.00 Top Chef 22.00 Viikingit (16)
23.00 Scorpion 00.00 Lainvalvojat
01.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 01.25
Voittostudio
11.00 Elixir 11.30 Jopetshow (S) 12.00 Britannian
paras leipomo 13.00 Leijonan luola
Kanada 14.00 LA Ink 15.00 Top Chef
16.00 Hurja remontti 17.00 Kuuluisat
kuppilat 17.30 Leijonan luola Kanada
18.30 MasterChef Australia 19.30 Top
Chef 20.30 Poliisit (7) 21.00 Amerikan
kovimmat keräilijät 22.00 Poliisit (7)
22.30 Panttilainaamo 23.00 Poliisit
Norja (7) 23.30 Poliisit Norja (S) 00.00
Anthony Bourdain maailmalla 01.00
Leijonan luola Kanada 02.00 Appivanhemmilla kylässä (S) 02.30 Jopet-show
(S) 03.00 LA Ink 04.00 Ennustaja-TV
RADIO-OHJELMAT
Päivän nosto
YLE Radio 1
Nuoren liftaritytön ja kiihkeän nuorukaisen kolmiodraama saa yllättävän lopun
eroottisessa jännityselokuvassa Kuu on vaarallinen.
Tummana tihkuvaa erotiikkaa
KUU-SYMBOLIIKKAAN usein
yhdistetty aistillinen polte on vahvoilla Toivo Särkän
ohjaamassa tyylitietoisessa melodraamassa Kuu on vaarallinen (1962).
Keski-ikäinen kauppias (Toivo Mäkelä) ajelee amerikanraudallaan tyytyväisenä kohti
hulppeaa huvilaansa. 17.00 Yle Uutiset ja
teleen kantapää. 07.10 05.00 Melkein hereillä
10.55 Pikkujuttu. 07.45 Hartaita säveliä. Lämpötilojen mittauksessa voidaan pian päästä täysin
uudelle tasolle. 17.00 Yle Uutiset ja sää.
pää. 18.03 Ihan pihalla. Asianajotoimistot ovat kuitanneet itselleen puolet
Copterlinelle lentoturmasta maksetusta
sovintorahasta.
Pasila 2.5 . 20.06 Ihan pihalla. 16.17 MaaNäyttelijä, tanssija ja laulaja Maria Yli- kuntaradio. 19.03 Radion sinfoniaorkes- 12.45 Merisää. 12.55 Suomi tänään.
terin konsertti 20.00 Lähikuvassa 13.00 Yle Uutiset. 06.30 MaaValomusiikkia. Ohjelmistossa
mm. 06.15 Aamuhartaus. Pääosissa: Harrison Ford,
Tommy Lee Jones, Sela
Ward, Julianne Moore.
Roba (12)
Mind Games (7)
Nelonen
05.00 Ennustaja-TV
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S)
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
07.55 Shake It Up (S)
08.25 Eläinten ABC
08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.15 Kotikokkien taistelu
10.20 Sarahin talo
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Kotikokkien taistelu
15.25 Matkaoppaat
15.55 Hotellit haltuun
16.55 Naapurini avaruudesta
17.25 Tulossa: Adoptoidut
17.30 MasterChef USA Amerikkalainen realitysarja.
18.25 Frasier
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Sokkokokki
20.00 The Voice of Finland
20.57 Keno
21.00 Adoptoidut
22.00 Puhallettu 60 sekunnissa (Gone in Sixty
Seconds/USA 2000).
Pääosissa: Nicolas Cage,
Giovanni Ribisi, Angelina Jolie, Delroy Lindo,
Robert Duvall, Christopher Eccleston. Marcus du Sautoy tarkastelee päätösjaksossa valon, sähkön ja lämpötilojen mittauksen historiaa eri
aikakausina. 23.10 Yöklassinen.
ilman asioita. 19.05 Ihan pihalla. Minna Kuukka & Tuomas
Enbuske 11.00 Konttori . 16.00 Yle Uutiset ja
Ylen omia äänitteitä 21.45 Tekijä: sää. 17.00 Yle Uutiset
taradio. Rääväsuinen show ajankohtaisista aiheista ja ennakkoluuloista.
Toimittajina Ali Jahangiri ja Abdirahim
Husu Hussein. 15.05 Kulradio. kotihälytys
02.40 Frasier (7)
03.10 MasterChef USA
04.05 Naapurini avaruudesta
04.35 Ennustaja-TV
Teema
15.15
16.15
17.00
17.45
18.00
19.00
21.30
22.30
00.05
Treme (12)
Jäämeri 30 päivässä
Talo Ranskassa
Päivä Ruotsissa
Tiededokumentti: Elämää metsässä
RSO Musiikkitalossa.
Suora. 10.03
ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja
sää. 18.30 Hartaita säveliä. Ohjaus:
Dominic Sena. (12)
Treme 9/10. Samalla tihentyy jännityksen ympärille muotoutuva tunnelataus. Rötösherratohtoria näyttelee
Jeroen Krabbé.
Harri-Ilmari Moilanen
06.00 Yle Uutiset. 12.12 Maakuntaradio.
ja sää. 15.55
Yle
klo 22.0
5
taradio. 21.50 Merisää.
21.55 Suomi tänään. 19.00 Yle Uutiset Urheiluradio. Viki ja Mäk07.50 Aamuhartaus. dio. Vastaako miehen nöyryytys naisen
kokemaa tuskaa. 18.00 Yle
niin elokuvissa, televisiosarjoissa kuin Uutiset. 09.05
Muistojen bulevardi.
10.00 Yle Uutiset. 00.05
Yöradio. Päivä tunnissa
summaa ja taustoittaa päivän uutisia
ja puheenaiheita. 18.50
teatterinlavalakin. 16.15 Faunin
09.10 Sää. Jukka Arvassalo haluaa Ajantasa. 04.02
Café Tropical.
Yle Puhe
06.00 Yle Puhe esittää 06.30
Yle Uutiset 06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset 07.02 Puheen
Aamu 07.20 Alivaltiosihteeri 07.25
Puheen Aamu 07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu 08.00 Yle Uutiset 08.03 Puheen Aamu 08.30 Yle
Uutiset 08.40 Puheen Aamu 09.00
Yle Uutiset 09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset 09.31 Puheen
Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.03
Puheen Päivä 11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä 12.00 Yle Uutiset 12.05 Puheen Päivä 12.30 Politiikkaradio 13.00 Yle Uutiset 13.02
Ali ja Husu 14.00 Yle Uutiset 14.03
Puheen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.01 Puheen Iltapäivä 16.00
Yle Uutiset 16.03 Puheen Iltapäivä
17.08 Puheen Iltapäivä 17.30 Mikko
??Peltsi?. Kaiken maarollissa Ruotsissa. Muutama vuosi sit- Merisää. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 23.03 Yöradio. Ohjelma on uusinta
vuodelta 2013. 08.10 UrheiluY le P uhe
Yle Uutiset. 10.05 Mikä makYle Radio Suomi
saa. 23.00 Yle Uutiset. 22.05 Euroopan taivaan
alla. 07.50
MeriAjankohtainen Ykkönen.
sää. 11.57 Päivän mietelause. 07.12 Maalyö 12. musiikin iltavuoro 19.00 YleX Jatkot
08.10 Ykkösaamu. Maria Ylipää on ehtinyt esiintyä 17.20 Maakuntaradio. Väliajalla myös
pianisti Jukka Nykänen.
Tiededokumentti: Mitat
ja mittaaminen 3/3.
Energia. Sarja
alkaa. 14.00 Yle Uutiset. Armidan ja Rinaldon aarioita eri teoksista. 07.00 Yle Uutiset ja sää. O:
Jörn Donner. 09.00 Yle Uuti- 22.00 Encore 00.00 Yöradio
set. 21.35 Novosti Yle.
21.40 Urheiluradio. 03.15 Pyöreä pöytä. Uutiset. 1/10. 09.05 Urheiluradio.
set ja sää. Terry joutuu hyökkäyksen kohteeksi, mutta selviytyy.
Terryn tilanne töissä
on sietämätön, onneksi
hän saa sympatiaa
Tonilta.
Muut
07.25 SVT:n ohjelmaa
16.25 Peukaloisen retket
(S) 16.55 Diwai Meri . (U)
20.45 Oddasat 21.00 Efter Nio 21.57
Yle Nyheter TV-nytt 22.00 Dok: Maalla
23.00 SVT:n ohjelmaa
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Walker, Teksasista
(12) 14.55 Pomo piilossa 16.00 Top
Chef 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00
Top Chef 19.00 Naapurit-arvonta
19.05 Simpsonit (7) 19.30 Miehen
puolikkaat (7) 20.00 Rillit huurussa
(S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Rakas,
sinusta on tullut pullukka 22.00 Extant
(12) 23.00 Lainvalvojat 23.30 Lainvalvojat 00.00 Miehen puolikkaat (7)
00.25 Viikingit (16) 01.25 Supernatural (16) 02.25 Revolution
11.00 Elixir 11.30 Jopetshow (S) 12.00 Britannian
paras leipomo 13.00 Leijonan luola
Kanada 14.00 LA Ink 15.00 Top Chef
16.00 Hurja remontti 17.00 Leijonan
luola Kanada 18.00 MasterChef Australia 19.30 Top Chef 20.30 Poliisit (S)
21.00 Talent USA 22.50 Poliisit (7)
23.20 Panttilainaamo 23.50 Panttilainaamon autospesialistit (S) 00.20 Panttilainaamon autospesialistit (S) 00.50
Trigger Happy TV (7) 01.20 Trigger
Happy TV (7) 01.50 Leijonan luola
Kanada 02.50 Jopet-show (S) 03.20 LA
Ink 04.20 Ennustaja-TV
RADIO-OHJELMAT
Päivän nosto
YLE Radio 1
Takaa-ajettu on elokuva vaimonsa murhasta syyttömästi tuomitusta kirurgista,
tri Kimblestä ja häntä jahtaavasta liittovaltion poliisista (Tommy Lee Jones, vas.).
Takaa-ajojännäri parhaasta päästä
nousee pääosaan tiukkapotkuisessa toimintajännärissä Takaaajettu (The Fugitive, 1993). Tässä
mielessä tullaan lopulta hyvin lähelle perinteisten satujen maailmaa.
Hyvin kässäröity juonikuvio ja iskevä
leikkaus takaavat jykevästi svengaavan
meiningin. 07.59 Hyvää käri 17.00 Yle Uutiset 17.01 Uuden
huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää. Tässä mielessä Takaaajettu ei tarjoa mitään järisyttävän uutta ja
ihmeellistä.
Andrew Davisin ohjaaman trillerin suoraviivaisuudessa on jutun tehokkuuden
ydin. 15.00
su
ja sää. 20.00 Yle
Duvemåla -musikaalin nimiroolissa. 09.11 Maakuniltapäivä. 18.00
Arvassalo ry. 12.00 Turun tuomiokirkon kello kuntaradio. Annika Metsäketo
22.00 Radio Novan yö
47 7. Pääosassa
Anna Godenius. TORSTAI 5.2.2015
RSO Musiikkitalossa Yle Teema klo 19.00
TV 1
05.55
06.25
09.30
10.00
11.00
11.05
11.12
11.19
11.26
11.33
11.40
11.47
11.54
12.01
12.05
12.20
13.10
14.50
15.00
15.05
15.10
15.15
16.00
16.55
16.57
17.00
17.06
17.10
18.00
18.22
18.30
19.00
20.00
20.30
20.55
21.05
22.00
22.55
23.00
MOT
Ylen aamu-tv
Puoli seitsemän
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset Uusimaa
Yle Uutiset KaakkoisSuomi
Yle Uutiset LounaisSuomi
Yle Uutiset Häme
Yle Uutiset Keski-Suomi
Yle Uutiset Itä-Suomi
Yle Uutiset Pohjanmaa
Yle Uutiset PohjoisSuomi
Yle Oddasat
Oddasat
Sydämen asialla (7)
Paksunahka (Suomi
1958) O: Aarne Tarkas
Vuosirenkaita
Yle Uutiset
Yle News
Yle Oddasat
Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
Eduskunnan kyselytunti
Novosti Yle
Yle Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Puoli seitsemän
Talvisota (12)
Kuningaskuluttaja
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio: Talk
Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat
Yle Uutiset
Arne Dahl: Vuoren huipulle (16)
TV 2
06.50
06.51
06.52
07.03
07.18
07.25
07.30
07.35
07.41
07.55
08.18
08.29
08.40
09.00
09.45
10.15
11.15
11.45
12.45
13.15
13.45
14.30
15.00
15.30
16.00
17.00
18.00
19.00
19.30
20.00
20.30
21.00
21.50
21.55
22.00
22.50
23.40
MTV 3
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 5.2.
Raa Raa, leikkisä leijona
Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S)
Kikattava Kakkiainen
Pipsa Possu: Palloleikki
Kotkaperhe
Neppajymykerho
Sasu (S)
Dinojuna (S)
Viidakkokirja (7)
Viidakkokirja (7)
Late Lammas (S)
Sydänmailla (7)
Liikkeellä luonnossa:
Merellä
Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli
Silikonisukupolvi
Kukkaron herraksi
Kioski
Tanskalainen maajussi
Satuhäät
Kandit
Uusi päivä (S)
Hello Ladies (7)
Google tuntee sinut?
Pikku Kakkonen
Sydänmailla (7)
Erätulilla
Kioski
Silminnäkijä: Copterlinen rahastus. 12.10
18.50 Iltahartaus. 11.03 Maakuntaraatteri esittää. Suomi maahanmuuttajan
silmin. 06.05 Hartaita 06.30 Yle Uutiset 06.31 YleX Aamu
säveliä. 20.05
Tänä vuonna Ylipää nähdään samassa Sää. Jones on erittäin nopea sisäisen vaihdelaatikkonsa käsittelijä.
Takaa-ajo on ollut jo mykkäfilmin päivistä lähtien leffojen perusainesta, lajityypistä riippumatta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10
kuntaradio. 11.00
parantaa maailmaa 18.20 Radiote- Yle Uutiset. Jonesin roolityössä on särmää ja huumoria, pokka pitää esimerkillisesti. 21.30 Yle Uutiset
selkosuomeksi. (12)
00.25 Kylmä rinki (16)
01.40 Poliisit . 06.56 Päivän miete- musiikin aamuvuoro 11.00 Yle Uutilause. 16.00 Yle Uutiset. 07.10 set 11.03 Etusivu 13.00 Yle Uutiset
Aamusoitto. 14.03
Radion sinfoniaorkesterin konsertti Ajantasa. Tommy Lee
Jones palkittiin suorituksestaan miessivuosan Oscarilla. 06.25 10.00 Yle Uutiset 10.03 Uuden
Aamusoitto. T: BBC.
Kino Suomi: Miestä
ei voi raiskata (1978)
Märta Tikkasen romaaniin perustuvassa elokuvassa raiskattu nainen päättää kostaa miehelle samalla
mitalla. 19.00
ten Mari Ylipää esiintyi täysille saleille Yle Uutiset ja sää. 19.03 UrheiluraSvenska Teaternin Kristina från dio. Sari Seppälä 14.00 Radio Novan Iltapäivä ?
Elina Kottonen & Ile Jokinen 18.00
Radio Novan Ilta . 08.12 Maakuntakuume. 22.05 Todellisia tarinoita. Peltola 18.00 Yle Uutiset
18.03 Urheiluilta: Teemailta 20.00
Puheen Ilta 22.00 Yle Uutiset 22.05
Ali ja Husu. Yle Uutiset ja sää. luonnontutkija
17.25 Tanskalainen maajussi 17.55
Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Bärtil 18.30 Majakan arvoitus (7)
19.00 Paikallisherkkuja Pohjois-Atlantilta 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.55
Obs debatt 20.30 Vauhtimimmit. 21.00 Yle Uutiset.
21.03 Päivä tunnissa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle UutiNews. The Spin-Off
Justimus esittää: Fuck
the Police (12)
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Game of Thrones (16)
Syke (12)
True Detective (16)
05.30
06.00
06.25
09.05
09.30
09.35
09.39
09.40
09.45
10.10
11.10
13.35
14.35
15.05
15.10
16.15
17.15
17.20
17.25
17.30
17.55
18.00
19.00
19.20
19.30
20.05
21.00
22.00
22.20
22.25
22.35
01.05
02.00
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
Mitä tänään syötäisiin?
Viking Loton ja Jokerin
tulokset
Tukikummit Onnenpeli
Kauniit ja rohkeat (7)
Emmerdale
Lääkärit
Unelmien koti
Rikas ja rakas (7)
Mitä tänään syötäisiin?
Jamie Oliverin Amerikan
herkut
Peter Hispaniassa
Uutiset
Päivän sää
Viking Loton ja Jokerin
tulokset
Kauniit ja rohkeat (7)
Mitä tänään syötäisiin?
Emmerdale
Seitsemän Uutiset
Päivän sää
Salatut elämät (7)
Mummomafia.
Rouva Ministeri
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
MTV Sport Uutiset
Takaa-ajettu (The Fugitive, USA 1993) Kuuluisa jännityselokuva
vaimonsa murhasta
syyttömästi tuomitusta
kirurgista, tri Richard
Kimblestä. Lähtöasetelma on selkeä: vaimonsa
murhasta syytetty lääkäri (Harrison Ford)
painelee edellä ja virkavalta tulee perässä.
?Ottakaa kiinni!?, kuuluu operaation johtajan ensimmäinen käsky.
MIES SIVUOSASTA
Tarinan edetessä takaa-ajo saa uusia
ulottuvuuksia, mikä laajentaa mukavasti
tematiikkaa. 13.02 YleX Jälki-istunto . 08.00 Yle Uutiset
14.00 M-studio. 16.15 Urheiluradio. 18.55 Ihan pihalla. 11.00 Valkoista valoa. Konserttivieraina
Martti Nissinen ja Anssi
Mattila. 17.20 Filmiryhmä. 07.53 Maakuntara13.00 Klassista kahteen.
Ali ja Hu
dio. Ei
vähiten siksi, että tohtorin pakomatka on
täynnä koettelemuksia.
Uhka yksin jäämisestä ja kaiken menettämisestä ovat väkeviä mieltä kalvavia tuntoja, ne sykkivät leffassa vahvoina. 23.03 Päivä tunnissa
23.30 Politiikkaradio 00.00 Arkisto
Radio Nova
06.00 ELC . 20.03 Urheiluradio. Siskokset Erika ja Emilie lähtevät sivuvaunullisella moottoripyörällään etsimään Ruotsin mahtavimpia
menopelejä, kiihkeimpiä kiihdytysajoja
ja rämäpäisimpiä ratinvääntäjiä. Johtaja & tenori
Paul Agnew ja sopraano Katherine Watson. 10.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää.
07.10 Urheiluradio. 22.55
TAKAA-AJETTU
MTV3 klo 22.35
YleX
Kuuluttajan vieras: musiikkitoimittaja
Inari Tilli. 15.00 Yle Uutiset. Ohjaaja:
Andrew Davis. 11.45
05.00
Melkein hereillä. 15.05
jatkuu 21.15 Unissakävijä ja muita Maakuntaradio. 13.03 Maakunillan kapellimestari Paul Agnew 20.25 taradio
07.10
Aamusoitto. 15.05 Maakuntaradio. 17.00
i
klo 18.0
kuntaradio. (12)
Eurojackpot ja Jokeri
Euro Hockey Tour.
Ruotsi?Suomi.
Uhka (16)
Voittostudio
Nelonen
07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S)
07.25 Disney esittää: Finias ja
Ferb (7)
07.50 Disney esittää: Aku ja
kumppanit (S)
08.00 Shake It Up (7)
08.30 Eläinten ABC
09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
09.10 Kotikokkien taistelu
10.15 Sarahin talo
10.50 Onnenarpa
11.50 LIVE: Tiedä ja Voita
13.50 Deittikamera
14.20 Kotikokkien taistelu
15.25 Matkaoppaat
15.55 Surkeiden kuskien
autokoulu (S)
16.25 Melissa & Joey (S)
17.25 MasterChef USA
18.25 Frasier (S)
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Hauskat kotivideot
20.00 The Voice of Finland
21.25 Keno
21.30 Knight & Day (USA
2010). 08.00 Yle Uutiset ja sää.
vän mietelause. 21.55 Suomi
tänään. 15.00 Yle Uutinen viikkokatsaus. Elokuva perustuu Edwin Torresin tosipohjaiseen romaaniin.
02.30 Frasier (S)
03.00 Castle (12)
04.00 MasterChef USA
Teema
15.10 Treme (12)
16.20 Jäämeri 30 päivässä
17.05 Elävä arkisto: Frederik
70 vuotta
17.07 Pop Story
17.24 Arkistovieraana: Frederik
17.39 Selibaattishow
18.20 Arkistojen salat: Salamurha Marseillessa
18.50 10 kirjaa rakkaudesta:
Tunnit
19.20 Scifin historia
20.05 Kaukasia 30 päivässä
Osa 5/10. Yle Uutiset ja sää. 09.05
Sää. 20.03 Urheiluradio. Pääosissa: Tom
Cruise, Cameron Diaz,
Peter Sarsgaard, Jordi
Molla, Viola Davis, Paul
Dano. 18.55
22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiaurinko nousee 23.10 Yöklassinen.
set. 16.00
teri esittää. 09.10
sista kahteen. langatlaulaa 18.50 Merisää. 11.03 Maakielen kääntäjä Leena Taavitsaikuntaradio. + pvm, tekstiviestillä RS (väli)
20.15 Helsingin kaupunginorkes- LANGAT toivelevyn nimi numeroon
terin konsertti jatkuu 20.55 Iltaba- 16149 (0,40 e/viesti) yle.fi /puhelinrokkia 21.35 Aristoteleen kantapää. O:
Jean Becker. 17.00 Yle
set ja sää. 09.00 Yle Uuti- kuntaradio. 07.12 Maakun10.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. 12.00 Yle Uutinen-Petäjä 15.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Kohtauspaikka: Maakuntaradio. HD (7)
22.20 Euroviisujen salattu
historia. Georgia. Vappu
Pimiä 15.00 Radio Nova Liikenteessä
. -läheisyyttä.
Harri-Ilmari Moilanen
HELMIÄ JA SIKOJA
MTV3 klo 19.45
set 11.03 Etusivu 13.00 Yle Uutiset 13.02 YleX Jälki-istunto . Viki
ja Mäkkäri 17.00 Yle Uutiset 17.01
Disko2000 20.00 Parasta ennen!
06.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 16.15
R
a
dio Suom
kotikiusatut. Komediassa musiikilla on varsin keskeinen osuus.
Ukko Hirvonen & Pojat -kokoonpano
elättää itsensä pimeän viinan kauppiaina.
Bisneksiin tulee takaisku, kun Ukko (Pekka
Valkeejärvi) hurauttaa täydessä kossulastinsa olevan pakettiautonsa pusikkoon.
Onneton Alko-keikka vie Ukon linnaan,
mutta pahinta on, että lasti on ostettu
velaksi kovapintaisilta alamaailman miehiltä.
Pinteestä selvitäkseen veljesjoukon
johtajalla (Mikko Leppilampi) välähtää, kun
yllätyspikkusisko (Amanda Pilke) ilmestyy
ovelle. Kokonaisuus on jotenkin rauhattomasti tempoileva. 06.30 Maahuomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää.
08.10 Ykkösaamu. Ville
Haapasalo matkaa suosikkikeittiönsä alkulähteillä, Georgian maaseudulla. 22.00
Yle Uutiset ja sää.
22.05 Jokaniemen sävelradio. Toimittaja: Kati Grönholm. Twitter: #puheeniltapäivä 18.00 Yle Uutiset 18.03 Urheiluilta: Alppihiihdon MM 21.30 Puheen
Ilta 22.00 Yle Uutiset 22.05 Lindgren & Sihvonen 23.00 Arkisto
Radio Nova
06.00 Perjantaiperjantai! Ile Jokinen 10.00 Vapun Valtakunta . 07.00 Yle Uutiset ja sää.
set. Täältä tullaan, Supertenava-kisa!
Tältä pohjalta leffassa riittää raila-
8
kasta, mutta välillä hieman rasittavan farssimaista vipellystä. Gösta Sundqvistin käsikirjoittama ja kipparoima
radiohupailu. 10.55 Pikkujuttu.
11.00 Yle Uutiset. 17.20 Maakuntaradio.
sinki: Helsingin kaupunginorkesterin 18.00 Yle Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. Kuvassa Amanda Pilke (vas.) ja Laura Birn.
Hektistä menoa Joensuussa
PERTTU LEPÄN ohjaustyössä Helmiä ja
sikoja (2003) ollaan Joensuussa. latinankieli- set. 11.57 Päi- kuntaradio. HD
21.00 Kino: Päiväni Margueritten kanssa (La tête en
friche/Ranska 2010).
Ihastuttavassa draamakomediassa yksinäinen
mies tutustuu puiston
penkillä lähes satavuotiaaseen Margueritteen, joka avaa miehen
elämään uusia uria. 07.00 Yle Uutiset ja sää. Grateful Dead -yhtyeen Bob Weir
kertoo kappaleesta Viola Lee Blues,
joka on psykedelisen rockin keskeisimpiä. 09.05
Muistojen bulevardi. Pääosissa: Nick
Nolte, Timothy Hutton, Armand Assante,
Patrick O?Neal, Lee
Richardson, Luis Guzman. 20.05 Sää.
20.06 Puhelinlangat laulaa. Lepän mainioon esikoisohjaukseen Pitkä kuuma kesä
(1998) verrattuna Helmiä ja sikoja on hyvin
epätasainen komedia.
Kollihuumorin keskeltä valopilkuiksi
nousevat naiset ja tytöt. 22.05 Ääni- Puhelinlangat laulaa. Ohjaus: James
Mangold.
23.45 Lain pyöveli (Q & A/USA
1990). 16.15 Urheilura18.50 Iltahartaus. 13.03
kinnon saanut kirjailija haasMaakuntaradio. (U) 20.30 Jakobin petivinkit (12) 20.40 Apua! Olemme
saaneet vauvan 20.45 Oddasat 21.00
SVT:n ohjelmaa
10.00 Lemmen viemää (7)
14.00 Walker, Teksasista
(12) 14.55 Pomo piilossa 16.00 Top
Chef 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00
Rakas, sinusta on tullut pullukka 19.00
Naapurit-arvonta 19.05 Simpsonit
(7) 19.30 Ensisilmäyksellä (S) 20.00
Rillit huurussa (S) 20.30 Simpsonit
(7) 21.00 Yö museossa 2 (7) 23.05
Rysän päällä 00.05 Ensisilmäyksellä
(S) 00.30 Eurojackpot ja Jokeri 00.35
Scorpion 01.35 Voittostudio
11.10 Elixir 11.40 Jopetshow (S) 12.10 Ruotsalainen remonttisota 13.10 Leijonan
luola Kanada 14.10 LA Ink 15.10 Top
Chef 16.10 Hurja remontti 17.10 Hurja
remontti 18.10 Talent USA 20.00 Suomen Tulli 21.00 Haasta Hans 22.00
Australian rajalla 22.30 Australian
rajalla 23.00 Täysillä tutkaan (S) 23.30
Metsien miehet (7) 00.30 JIM D: Muinaiset avaruusoliot (S) 01.30 Jopet-show
(S) 02.00 LA Ink 03.00 Entisöintipaja
03.30 Entisöintipaja
RADIO-OHJELMAT
to
Päivän nosto
YLE Radio 1
Helmiä ja sikoja on komedia joensuulaisesta Hirvosen perheestä, joka myy pimeää viinaa ja pikkusuolaista. 07.10 Urheiluradio. 19.00 Yle Uutiversumi. 0600-17600 (0,33
tunnelmia Musica noca -festivaalilta e/min. 16.00
langat la
ulaa
radio. 12.45 MeriYle Uutiset ja sää. 07.53 MaaLähde 11.00 Uudet levyt. 06.56 Päivän miete- 22.00 DJ Orion 00.00 Yöradio
lause. 12.00 Turun tuomio- 08.10 Urheiluradio. 07.45 Hartaita säveliä.
Yle Radio Suomi
07.50 Aamuhartaus. 15.05 Kultakuume.
P uhelin
radio. Outi Mäenpää on
mainio härskinä äitimuorina, Laura Birnin ja
tuolloin kolmetoistavuotiaan Amanda Pilken kohtauksissa on osuvaa ?meidän tyttöjen kesken. 19.03 Musica nova Hel- Uutiset ja sää. Katri
Helena, Danny ja paistettuja pikkupossuja. Jussi Halli 19.00 Non Stop Music
22.00 Radio Novan yö. 23.00
Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa.
06.30 Yle Uutiset 06.31 YleX Aamu 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi.
10.00 Yle Uutiset 10.03 Uuden 21.35 Novosti Yle. 18.03 Puhelinkonsertti 19.50 Konsertin väliajalla langat laulaa. Australialaisdokumenttia on kuvattu
myös Suomessa,
mukana Marion Rung,
Kojo ja Lordi.
23.15 Treme (12)
Muut
07.25 SVT:n ohjelmaa
16.20 Majakan arvoitus (7)
16.50 Paikallisherkkuja Pohjois-Atlantilta 17.20 Obs debatt 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU: Mietipä sitä!
18.30 Käänteentekevät kappaleet. 10.00 Yle Uutiset.
Helena Hannikaisen vieraana italian 10.03 Ajantasa. 23.03 Yöradio. 12.10 Urheiluset. 00.05 Yöradio.
01.02 Koe-eläinpuisto. 14.03 Ajantasa. Kaksoisolento.
Pankinjohtaja Cornell
Stamoranin ilkeä klooni
ryhtyy jahtaamaan
Duken uutta apupoikaa.
Pasila 2.5 . taradio. Osa
7/8. PERJANTAI 6.2.2015
TV 1
05.55
06.25
09.30
10.00
11.00
11.05
11.12
11.19
11.26
11.33
11.40
11.47
11.54
12.01
12.05
12.20
13.10
14.45
15.00
15.05
15.10
15.15
15.55
16.50
16.55
17.00
17.06
17.10
18.00
18.22
18.30
19.00
20.00
20.30
20.55
21.00
21.30
22.00
22.50
22.55
Prisma Studio
Ylen aamu-tv
Puoli seitsemän
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset Uusimaa
Yle Uutiset KaakkoisSuomi
Yle Uutiset LounaisSuomi
Yle Uutiset Häme
Yle Uutiset Keski-Suomi
Yle Uutiset Itä-Suomi
Yle Uutiset Pohjanmaa
Yle Uutiset Pohjois-Suomi
Yle Oddasat
Oddasat
Sydämen asialla (7)
Oi, muistatkos (Suomi
1954) O: Jorma Nortimo.
N: Emmi Jurkka, Eero
Roine, Senni Nieminen,
Rauha Rentola, Helena
Salonius, Maija Karhi.
Arkistokuvia: Vastuu (S)
Yle Uutiset
Yle News
Yle Oddasat
Tänään otsikoissa
A-studio: Talk
Novosti Yle
Uutiset viittomakielellä
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Doc Martin (7)
Yle Uutiset
Yle Uutiset alueeltasi
Puoli seitsemän
Samassa veneessä (12)
Pressiklubi
Yle Uutiset
Urheiluruutu
A-studio
Strada
Inhimillinen tekijä
Yle Uutiset
1864 (16)
Firma TV2 klo 22.00
TV 2
06.50
06.51
06.52
07.00
07.14
07.25
07.36
07.42
07.56
08.16
08.27
09.00
09.45
10.10
10.25
11.15
11.45
12.12
12.45
13.15
13.50
14.30
15.00
15.30
16.00
16.05
17.00
18.00
18.20
19.45
19.55
21.50
21.55
22.00
23.25
00.05
00.30
MTV 3
Pikku Kakkonen
Nimipäiväonnittelu: 6.2.
Metkat Mesiläiset (S)
Tilda ja hänen ystävänsä (S)
Riku ja Rami
Kasper ja Liisa (S)
Pikku Kakkosen posti
Tinga Tinga -tarinat (S)
Kimmo Kuu (S)
Reetta ja Ronja (S)
Dino-Dan (7)
Sydänmailla (7)
Langettavat todisteet
Minun maisemani
Haaste merellä
Moottori mylvii ja kumi
käryää
Kukkaron herraksi
Kukkaron herraksi
Kioski
Tour de Andörja . 17.20
3
sää. 08.12 Maakunkirkon kello lyö 12. 12.55 Suomi tänään.
Kirjakerho: Runeberg-pal13.00 Yle Uutiset. 13.00 Klas- Urheiluradio. 07.59 Hyvää
05.00
Melkein hereillä. 10.05 Leikola ja taradio. Tullaanko
taiteilijaksi syntymällä, opiskelemalla
vai elämällä. The Spin-Off
Luck (16)
05.30
06.00
06.25
09.05
09.30
09.35
09.40
09.45
10.10
10.40
11.10
13.35
14.40
15.10
15.15
16.15
17.15
17.20
17.25
17.55
18.00
18.30
19.00
19.10
19.15
19.45
22.00
22.20
22.25
22.35
22.45
00.55
01.00
02.00
02.55
Aamusää
Studio55.fi
Huomenta Suomi
Studio55.fi
Huomenta Suomen
Uutiset
Mitä tänään syötäisiin?
Tukikummit Onnenpeli
Kauniit ja rohkeat (7)
Emmerdale
Emmerdale
Lääkärit
Unelmakoti puoleen
hintaan
Mike & Molly (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Pientä mökkiremonttia
Mummomafia
Uutiset
Päivän sää
Kauniit ja rohkeat (S)
Mitä tänään syötäisiin?
Emmerdale
Emmerdale
Seitsemän Uutiset
Päivän sää
Salatut elämät (7)
Helmiä ja sikoja (12)
Kymmenen Uutiset
Päivän sää
MTV Sport Uutiset
MTV Sport: Leijona
Extra
Biker Boyz (USA 2003)
Ohjaaja: Reggie Rock
Bythewood. Yle Uutiset ja sää. 12.42 MaaFaunin iltapäivä. 17.15 Taiteilijaelämää. Tanssia ja romansseja. Hauska
ja paljastava kertomus
maailman suosituimman musiikkishow?n
jännittävästä historiasta. saaren ympäriajo
Makuja saaristosta
Erätulilla
Salamanterin suojelijat
Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa
Talvistudio
Ampumahiihdon MC:
Pariviesti
Pikku Kakkonen
Talvistudio
Ampumahiihdon MC:
Sekaviesti
Talvistudio
Alppihiihdon MM
Yle Uutiset
Urheiluruutu
Firma (16)
Haven. 19.00 Yle Uuti- dio. Studiossa
Tiina Lundberg ja Salla Vuolteenaho.
Ajan ilmiöitä ja ajankohtaisia asioita.
15.00 Yle Uutiset 15.01 Puheen
Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset 16.03
Puheen Iltapäivä 17.08 Puheen Iltapäivä. Tarinoita talosta,
josta tuli yhteiskuntamme symboli. 18.20 Radioteat- set. 06.05 Hartaita
säveliä. Malmin lentoasema 2014 . 16.17 Maakuntaradio. 02.02 Koe-eläinpuisto.
03.15 Minna Pyykön maailma.
Yle Puhe
06.00 Yle Puhe esittää 06.30
Yle Uutiset 06.40 Puheen Aamu
07.00 Yle Uutiset 07.02 Puheen
Aamu 07.20 Alivaltiosihteeri 07.25
Puheen Aamu 07.30 Yle Uutiset
07.40 Puheen Aamu 08.00 Yle Uutiset 08.03 Puheen Aamu 08.30 Yle
Uutiset 08.40 Puheen Aamu 09.00
Yle Uutiset 09.02 Puheen Aamu
09.30 Yle Uutiset 09.31 Puheen
Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.03
Puheen Päivä 11.00 Yle Uutiset
11.03 Puheen Päivä 12.00 Yle Uutiset 12.05 Puheen Päivä 12.30 Politiikkaradio 13.00 Yle Uutiset 13.02
Lindgren & Sihvonen 14.00 Yle Uutiset 14.03 Puheen Iltapäivä. 12.12 Maakunta15.55 Yle News. 19.03 Urheiluradio. Ohjaus: Sidney
Lumet. 09.11
12.10 Tiedeykkönen. N: Gérard
Depardieu. 21.40 Urheilumusiikin aamuvuoro 11.00 Yle Uuti- radio. 21.00
YleX
Yle Uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 19.05
Puhelinlangat laulaa. Ja set ja sää. Pääosissa:
Laurence Fishburne,
Derek Luke, Kid Rock,
Meagan Good, Orlando
Jones, Djimon Hounsou,
Lisa Bonet, Brendan
Fehr. 00.00
Yle Uutiset ja sää. Herkkuhetkeä
varjostaa paikallisten
huoli taloudesta ja politiikasta. Osa 1/2: Itä
vastaan länsi. 06.25
Aamusoitto. 19.00 Kirjaohjelma: Suomalaisia
naiskirjailijoita 19.30 Yle Nyheter TVnytt 20.00 Dok: Tarinoita talosta. 14.00 Yle Uutitattelussa 18.00 Musiikkikamari.
18.15 Nuntii Latini . Puh. 12.37 Anonyymit
Yle Uutiset ja sää. Hylkäämisiä
ja pelastusyrityksiä