kansan uutiset . 23/2019 InhImIllIsyyden, yhdenvertaIsuuden ja kestävän ympärIstön puolesta. vIIkkolehtI | 7.6.2019 | 3,5 € | 23-003251-1923 | kansanuutIset.fI Mamanet on TUL:n uusin liikuntamuoto sivu 3 Leiväntekijät yhteiskunnallisina vaikuttajina sivu 7 Mika Myllyaho – sattumalta teatteriin sivu 21 SIVU 27 Suomi uuSilla raiteilla
Pitää muistaa, että eräin poikkeuksin säästämiskierre on ollut päällä 28 vuotta, Esko Ahon hallituksen dramaattisista lamaleikkauksista lähtien. Nyt aloittava Antti Rinteen hallitus ymmärtää ainakin ohjelmajulistuksessaan tämän kokonaisuuden. 12 kk 162 € 185 € 6 kk 82 € 99 € 3 kk 41 € 49 € Hinnat sisältävät alv. Säästämisen ja näivettämisen kierre ruokkii itseään ja jatkuu loputtomiin, ellei Suomi uskalla investoida tulevaisuuteen – koulutukseen, hyvinvointiin ja ilmastoteknologiaan, johon tulevaisuuden työpaikat syntyvät. Niitä maksetaan vieläkin hyvinvointitappioina. Vieläkö loistaa brassitähti Marta. Finnwatch ”riemuitsee” yritysvastuulaista, ”hyvät mahdollisuudet luonnon suojeluun”, toteaa WWF, ”ihmisoikeusmyönteisin naismuistiin”, kehuu Amnesty. Tuolloin lähetystä katsottiin kahden kuukauden aikana yli 500 000 kertaa Lue Lisää kansanuutiset.fi/4093866 VERKKOSIVUT www.kansanuutiset.fi SÄHKÖPOSTI toimitus@kansanuutiset.fi PÄÄTOIMITTAJA, TOIMITUSJOHTAJA Sirpa Puhakka 045 77313000 TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Kai Hirvasnoro 09 7596 0232 JULKAISIJA Kansan Uutiset Oy Vilhonvuorenkatu 11 C 7, Helsinki (PL 64, 00501 Helsinki) 09 759 601 Sähköposti: ku@kansanuutiset.fi Muut sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi Sanomalehtien Liiton jäsen TOIMITUS Toimitussihteerit: 09 7596 0312 toimitus@kansanuutiset.fi TILAUKSET, JAKELUHÄIRIÖT, OSOITTEENMUUTOKSET Ma–pe klo 9.00–12.00 09 7596 0208, tilaukset@kansanuutiset.fi TILAUSHINNAT Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin. Yli kymmenen vuotta jatkuneen säästämisen ja leikkauskierteen jälkeen aiomme nyt tehdä toisin.” Näin vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kiteytti hallitusohjelman, kun se maanantaina julkaistiin. Uusien toimeentulotukea tarvitsevien kotitalouksien määrä kyllä vähenee, mutta leikkausten hinta on aina uuden pysyvästi syrjäytettyjen ryhmän muodostuminen. Kesto Määräaikais. Luontolivessä seurattiin liito-oravia myös viime keväänä. l S uomalaisessa politiikassa kääntyy nyt uusi sivu. Ne kertovat, ettei myönteinen talouskehitys vähennä toimeentulotuen PÄÄKIRJOITUS Kai Hirvasnoro Toimituspäällikkö PS. Ammatilliset keskusjärjestöt antavat arvoa työllisyystavoitteelle, ja jopa Suomen Yrittäjien mielestä hallitusohjelma on ”pelättyä parempi”. Pilviä hallitustaipaleelle kertyy aivan varmasti, mutta ensi kerran vuosiin, jopa vuosikymmeniin, meillä on mahdollisuus hyvän kierteeseen. Jotain uutta on todella ilmassa – optimismia ja uskoa tulevaisuuteen. TÄSTÄ INNOSTUN NYT Merja MiiKKulainen Kansan Uutisten toimitussihteeri 23/2019 Perjantaina 7.6.2019 ”. (10 %). Tämä näkyy esimerkiksi juuri julkaistuissa toimeentulotuen tilastoissa. www.kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu ILMOITUSMYYNTI JA -TRAFIIKKI avoinna ma–pe 9.00–12.00 puhelin: 09 7596 0365 ilmoitukset@kansanuutiset.fi Ilmoitusten jättöajat ja hinnat: www.kansanuutiset.fi TIETOSUOJALAUSEKE www.kansanuutiset.fi/tietosuoja ISSN 0357-1521 Lehtisepät, Tuusula 2019 KANNEN KUVA Lehtikuva/Roni Rekomaa Inhimillisyyden, yhdenvertaisuuden ja kestävän ympäristön puolesta. On valitettavaa, että nollakorkojen maailmassa investointeja tehdään lyhytnäköisesti valtion omaisuutta myymällä. Siitä kertoo hallitusohjelman saanut melkein ylitsepursuavan myönteinen vastaanotto. Lue Lisää sivu 26 WWF:n Luontolivessä on lähipäivinä luvassa erityisen mielenkiintoista katsottavaa, kun liito-oravan poikaset alkavat liikkua pesän ulkopuolella. Se on kirjaimellisesti kasvanut työläisten hiestä ja verestä. Uuden ajan kynnyksellä Miten pärjää hallitseva mestari Yhdysvallat. 2 | KU 23 /2 01 9 Seura [Union Berlin] on onnistunut koko historiansa ajan olemaan leimallisesti vasemmistolainen ja työväenluokkainen nöyristelemättä hallintoa. Perjantaina käynnistyvät naisten jalkapallon MM-kisat Ranskassa. Kuukausi huippupalloa! C’est fantastique! pitkäaikaista käyttöä. Se on hallitusohjelman ehkä suurin kauneusvirhe
Järjestön perustehtäviä ei pidä unohtaa. Rahoituksen jaossa ja kaikessa haluamme huomioida matalan kynnyksen liikunnan ja haluamme kannustaa seuroja pitämään liikunnan kustannukset mahdollisimman matalina. Se on lentopallon iskuton versio. Niistä Ahola haluaa muistuttaa, että TUL on myös kasvatusjärjestö. teksti Sirpa Koskinen Uusinta uutta TUL:ssä on Mamanet-harrastus. – Liikunnan pitäisi olla mahdollista mahdollisimman monelle. AjAssA KU 23 /2 01 9 | 3 01 AjAssA S atavuotisjuhlavuottaan viettävä Työväen Urheiluliitto TUL on yhäkin monipuolinen urheiluja liikuntajärjestö, mutta hallituksen varapuheenjohtaja Riku Ahola nostaa järjestön strategiasta keskiöön matalan kynnyksen harrasteliikunnan. TUL satsaa matalan kynnyksen liikuntaan Tasa-arvo ja matalan kynnyksen harrasteliikunta ovat satavuotiaan TUL:n tienviitat tulevaan. Ha nn a Sa rK ea la. Matalan kynnyksen toiminnasta hyvänä esimerkkinä Ahola mainitsee Helsingin Jyryn, joka järjestää muun muassa juoksukouluja, jumppia lapsille ja nykytanssia naisille
leiriohjaajakoulutusta,. –?Suomessa?maahanmuuttajilla?on?ollut?hyvin. MaManet leviää Uusinta?uutta?on?myös?Mamanet-harrastus,?jota. SETAn. naisten. Turun?lähellä?Piikkiössä?ja?pian?myös?Kotkassa.. yhdistelmä. 14.6.. suomalainen. viime?syksystä?alkaen?järjestänyt?maahanmuuttajanaisille.?Myös?Helsingin?kaupunki?tuli?kumppaniksi?käynnistämään?Mamanet-toimintaa.. kulttuureista,?joissa?naisia?ei?ole?kannustettu?harrastamaan?liikuntaa.?On?siis?voitettava?monenlaisia?esteitä?ja?ennakkoluuloja,?jotta?maahanmuuttajanaiset. kautta?järjestö?pyrkii?rakentamaan?kansainvälistä. AjAssA 4 | KU 23 /2 01 9 –?Meillä?on?vahvaa?järjestökasvatusta,?valmennuskoulutusta,. nuorisoliikuntaverkostoa?ja?antamaan?nuorille?välineitä?toimia?verkostossa. maahanmuuttajanaiset. Ahola?lisää?vielä,?että?TUL?on?edelläkävijä?kansainvälinen. tällä. näytöksissä.?Myös?lajikokeiluja?on?tarjolla.?. lentopallon. historiaan.. tasavertaisuus. järjestetään. mielenkiintoinen. Mamanetissä. vaikeaa?löytää?itselleen?harrastusta,?koska?heillä. on. monikulttuurinen. Seksuaalinen. kohentamaan. liikuntayhdistys.. Sunnuntaina?16.6.?Töölön?kisahallissa?järjestetään?International?Show?Competition,?joka?on?eri. Juhlavuoden kohokohta TUL:n?juhlavuosi?huipentuu?viikon?päästä?järjestettävään?tapahtumaviikonloppuun.?Silloin?TULseurojen?lajit?saavat?esittäytyvät?turnauksissa?ja. seksuaalivähemmistöjen?ja?maahanmuuttajien?liikuntakysymyksissä.?Ahola?kertoo?että?TUL:lla?on. on. –?Se. Mamanet?on?mukana?TUL:n?tapahtumaviikonlopun?14.–16.6.?lajiesittelyissä.. kuntoaan. Ahola. nuoriso-?ja?ohjaajakoulutusta.?Näitä?palveluita?tarjoamme?jatkossakin?liikuntaseuroillemme. yhteistyötä. l Riku Ahola Juhlavuosi huipentuu viikon päästä järjestettävään tapahtumaviikonloppuun.. harrastajia. että. liikunnalla?ja?luomaan?siitä?omia?verkostojaan. Viikonlopun?päättää?sunnuntaina?16.6.?TUL:n. Ahola?itse?on?ollut?tuomassa?Suomeen?Israelista.. Koppipalloa?voi?tällä?hetkellä?harrastaa?ainakin?Helsingin?Vuosaaressa,?Espoossa,?Vantaalla,. Helsingin. JU ss i Jo en ta Us ta ovat?Aholan?mukaan?ottaneet?myös?kantaa?patriarkaaliseen?yhteiskuntaan.. Kaupunginteatterissa?TUL100?Teatterigaala?voimistelun?ja?tanssin?merkeissä.??Pääjuhlanäytös?Joukkojen?juhla?lauantaina?15.6.?tarjoaa?katsauksen?suomalaisen?liikuntakulttuurin?sekä?urheiluseurojen. TUL?haluaa?olla?vahva?yhteiskunnallinen?vaikuttaja.?Se?ajaa?tasa-arvotavoitetta?muun?muassa. iskuttomasta?versiosta,?koppipallopelistä,?jota?TUL?on. Israelissa?naiset?ovat?Aholan?mukaan?pystyneet. arvioi,. turvin?se?voi?nyt?viedä?lajia?eteenpäin. toimija. on?rajoitteita,?kuten?pukeutumissäännöt?sekä?esimerkiksi?se,?että?miehiä?ei?voi?olla?heidän?kanssaan?samoissa?tiloissa. omaa?vaikuttamista?yhteisöönsä?ja?naisten?harrasteliikuntaa,?sellaista?joka?sopii?kaikenikäisille. -koulutuksessa.. Lisäksi. aktiivisia. on. usein. Mamanetin?avulla?rikkomaan?rajat?arabikristittyjen?ja?juutalaisten?välillä.?Harrastuksellaan?naiset. Sitä. hetkellä?50–100.?Tänä?keväänä?opetus-?ja?kulttuuriministeriö?myönsi?Fimulle?määrärahan,?jonka. tulevat. voimistelu-?ja?tanssilajeista?koostuva?kansainvälinen?juhlakilpailu. kanssa.?Tänä?kesänä?yhteistyötä?tehdään?Pridetapahtuman?tiimoilta. nuori. on. Perjantaina. kyse. 30.?liittokokous. Yhteistyökumppaniksi?hän?löysi?Fimu?ry:n,?joka. pääsevät
Jugoslavian presidentti Slobodan Miloševi. @ErkkaRailo kysyy hyviä kysy myksiä omasta ammattikunnasta ni, toimittajista. Suurin vaikuttaja siinä taisi olla nuorempi sukupolvi, joka lähti uurnille toisenlaisen Euroopan puolesta ja äänesti ennen kaikkea tulevaisuutta rakentavan ajattelun puolesta. Surullista kuitenkin on, että vain noin joka toinen eurooppalainen käytti lopulta äänioikeuttaan. AjAssA KU 23 /2 01 9 | 5 Kosovon Kriisi ratkesi kesäkuussa 1999. Tähän tarvittaisiin varmaan jotain men taalihistoriaa. Kyynärpäitä vai Koalitioita. Eriarvoisuuden lisääntyminen alueiden ja ihmisten välillä ei ole hyväksyttävä kehitys, jota vain seurataan sivusta, vaan muutokseen on löydyttävä voimavaroja ja poliittista tahtoa. Minja Koskela 4.6. Yhdysvallat hylkää globaalin yhteistyön ja asettaa tilalle sen itsensä päätettävissä olevan voimankäytön, von Bonsdorff kiteytti. KU:n Pintaa syvemmältä -palstalla Johan von Bonsdorff piti yhtenä tapana tarkastella asiaa Yhdysvaltojen vanhenevien asevarastojen tyhjentämisenä. Miksi me ajattelemme, että vain kovien keinojen talouspoli tiikka on “kunnon” talouspolitiikkaa. Konflikti päättyi vasta 8.6. twitter lAinAttuA. Anne Moilanen 5.6. Ratkaisuja suuriin, ilmastonmuutoksen kaltaisiin ongelmiin on löydettävä, ja vain yhdessä me voimme olla riittävän vahvoja neuvottelemaan esimerkiksi Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa asioista, jotka vaikuttavat koko maailman tulevaisuuteen. Pommit osuivat myös siviilikohteisiin ja öljynjalostamoon, joka oli kaukana kriisialueelta. Oli aika tarkastella, mistä kaikesta muusta kuin albaanipakolaisten auttamisesta Naton kuukausia jatkuneissa ilmapommituksissa oli kysymys. Poliittinen ilmAPiiri on muuttunut, sanovat monet Euroopan parlamentin vaaleja kommentoidessaan. Poliittisten vastavoimien nousua ennusteltiin: vihreät, liberaalit, populistit ja äärioikeisto olivat nousujohteessa ja perinteiset, maltillisemmat voimat hiipumassa. anne Perälahti, soste.fi 3.6. Jottei eurooppalaisen rauhan kivijalka murenisi ja yhteistyökyky katoaisi, on EU:hun pääsääntöisesti myönteisesti suhtautuvien kyettävä löytämään toisensa, kyettävä hakemaan ratkaisuja ja myös vastattava siihen luottamuspulaan, joka mahdollisti kansallismielisten nousun näissäkin vaaleissa. Väistämättä on totta, että Euroopan parlamentin kokoonpano sisältää monenlaista tekijää ja keskinäiseenkin kähinöintiin helposti liukuvaa joukkuetta. UsA tyhjensi asevarastojaan 20 vuottA sitten Martti Ahtisaari ja Viktor Tšernomyrdin Belgradin lentokentällä 2.6.1999. Hallitusohjelmaan kirjatun asiakasmaksulain uudistamisessa maksuttomuutta tulisi laajentaa terveyskeskusmaksuihin ja maksukatot tulee yhdistää palvelu-, matkaja lääkemaksuissa, ja taso tulee kytkeä takuueläkkeen tasoon. Nato jatkoi Miloševi?in antautumisesta huolimatta pommituksia vielä useita päiviä. ehdoitta presidentti Martti Ahtisaaren ja Venäjän Balkan-lähettilään Viktor Tšernomyrdinin esittelemän rauhansuunnitelman. Merja Kyllönen Kirjoittaja on europarlamentaarikko. Kolumni LE HT IK UV A En ole koskaan kokenut veroja ongelmana. hyväksyi 3.6. Koalitioiden ja isojen blokkien rakentaminen päätöksenteon eteenpäinmenon varmistamiseksi ei olekaan enää niin helppoa. Euroopan parlamentissa toimii nyt moniäänisempi joukko meppejä, jotka edustavat politiikassa nykypäivän Eurooppaa. Sen sijaan tuloihini & hyvinvointiini vaikuttivat sekä koulutus leikkaukset että kilpailukyky sopimus. Sikälikin tympeää kuunnella oikeistoopposition päälleliimattua huolipuhetta siitä, että Rinteen hallitus pistää keskiluokan maksamaan. Lopulta tulos kuvastelikin varsin hyvin tätä ennustetta, mutta onneksi äärioikeiston nousu ei lopulta toteutunut arvioidussa mitassaan. Maan uuteen maailmanstrategiaan kuului laaja varusteluohjelma, joka tähtäsi varustelumenojen kasvattamiseen yli 600 miljardilla markalla seuraavalla vuosikymmenellä. Sotako tämänkin selittää
Näin ilmastonmuutos tulee yllätetyksi ja se voitetaan ilman taistelua. Lisäksi mielestäni fysiikantutkimukselle pitäisi antaa lisää rahaa. Anteeksi, en ehtinyt vielä lukea sitä. Mutta jos siinä on enemmän muuttujia ja jopa satunnaisuutta, on sen ennustaminen vaikeampaa ja kiinnostavampaa. Jotkut faktoina esitetyt väitteet paljastuvat tarkemmassa tarkastelussa monitulkintaisiksi ja jopa ironisiksi. Arvon pelitutkijA, mitä mieltä olette Suomen hallitusohjelmasta. Lisäksi mielestäni kirjallisuustieteelle pitäisi antaa lisää rahaa. Jos yhteiskunta nähdään nollasummapelinä, se tarkoittaa, että yhdet häviävät kun toiset voittavat, ja jakovaraa on vain tietty summa. Kielellisesti teksti on kuitenkin sekava ja täynnä ilmeisen tahattomia kirjoitusja kielioppivirheitä. Lisäksi mielestäni sotataidontutkimukselle pitäisi antaa lisää rahaa. Mitä sanovat muut tieteilijät?. Toiveesi täyttyköön! A rvo n k i r jA lli s u u s ti e te i li jä , mitä mieltä olette Suomen hallitusohjelmasta. Mike Pohjola Kirjoittaja on kirjailija, pelisuunnittelija ja yrittäjä. Mutta todellisuudessa ei ryhdytäkään. Mutta varmaan yhteiskuntatieteille pitäisi antaa lisää rahaa! l H elsingin kulttuurija vapaaaikaosaston johtaja Tommi Laitio sanoi Twitterissä unelmoivansa maailmasta, jossa toimittajat pyytäisivät analyysiä politiikkatoimenpiteiden järkevyydestä muiltakin tieteen edustajilta kuin taloustieteilijöiltä. Sun Tzu sanoi, että korkeinta sotataitoa on voittaa vihollinen ilman taistelua. Asiaa voisi tutkia tarkemmin, jos pelitutkimukselle annettaisiin lisää rahaa. Tieteellinen näkökulma hallitusohjelmaan Kolumni Aika kuulla muitakin kuin talousasiantuntijoita. Hallitusohjelmassa pahimmaksi strategiseksi uhaksi on määritelty ilmastonmuutos. Harmillisesti painovoima mainitaan koko ohjelmassa vain kerran. Annan tästä lopputyöstä korkeimman arvosanan. Arvon yhteiskuntAtieteilijä, mitä mieltä olette Suomen hallitusohjelmasta. En arvannut, että joku minultakin kysyisi vaikka en ole edes Nordeassa töissä. Hallitus yrittää pidentää työuria alusta, keskeltä ja lopusta, mutta äärettömän pitkä ura kiertyisi avaruuden kaareutuessa itsensä ympärille ja johtaisi lopulta siihen, että työura alkaa ja loppuu samassa pisteessä. Kun armeija on lähellä, vihollisen pitää luulla, että se on kaukana. AjAssA 6 | KU 23 /2 01 9 KesäKUlkijan kaveri kauppa.kansanuutiset.fi 5 € Puuvillakassit Arvon fy ysikko, mitä mieltä olette Suomen hallitusohjelmasta. Vaaleissa oikeistopuolueet lupasivat kattaa veronalennukset ”dynaamisilla vaikutuksilla” eli silloin he eivät uskoneet yhteiskunnan olevan nollasummapeliä – ja media oli samaa mieltä. Nyt kun tuleva hallitus lupaa samaa, ovat oikeisto ja media muuttaneet käsitystään siitä, että yhteiskunta sittenkin on nollasummapeli. Hallitusohjelmaa on siis luettava niin, että siinä huijataan ilmastonmuutosta luulemaan, että ryhdytään kohtalaisiin toimiin. Henkilöiden sisäinen monologi jäi puuttumaan täysin. Jos vihollinen on vahvempi, häntä on vältettävä. Arvon mAAnpuolustuskorkeAkoulun sotataidon tutkija, mitä mieltä olette Suomen hallitusohjelmasta. Se tapahtuu niin, että kun aiotaan hyökätä, pitää vaikuttaa toimettomalta. Kaikkitietävä kertoja on eräänlainen paluu vanhaan, mutta välillä on viitteitä, että kyseessä olisi kuitenkin epäluotettava kertoja. Ilmastonmuutos pitäisi siis voittaa ilman taistelua käyttäen hyväksi esimerkiksi tiedustelua, maastoa ja vihollisen moraalin heikentämistä. Onko politiikka peliä vai todellisuutta. Kiinnostavaa
Ja rn o M el a. Viime vuosina leipomoissa on taas käännytty kohti käsityötä. TausTaT KU 23 /2 01 9 | 7 02 taustat Leipuri Aleksander Kotenko suojautuu jauhopölyltä naamarilla Kanniston leipomossa
vuosikymmenet,?aina?1990-luvun. lamaan?asti,?Risto?Uljas?sanoo. aktiivista?palkkaliikettä. TausTaT 8 | KU 23 /2 01 9 –?Helsingin?leipureilla?oli?hurjan. teksti . Sirpa Koskinen Terhakka ja aktiivinen leipurien osasto Elannon työhuonekunta. Ao :n KU vA -A rK is to. Etualalla ammattiosaston pitkäaikainen puheenjohtaja ja Elannon leipätehtaan pääluottamusmies Teuvo Kauhanen
Jos työehtosopimuksen suoja murtuu, työnantaja saa paikallisilla sopimuksilla palkat alemmaksi ja alemmaksi. Sotavuosien jälkeen alkoi eri aloille syntyä valtakunnallisia minimipalkkasopimuksia, jotka toimivat välivaiheena laajempiin työehtosopimuksiin siirryttäessä. – Työpaikkasopimisen mahdollisuus on voimakysymys. Se on kilpailua alaspäin. Päivi Uljas työskenteli toimistonhoitajana pitkään ensin ammattiosaston leivissä ja sitten Elintarviketyöläisten liiton SEL:n aluetoimistossa. Helsinkiläiset leipomotyöntekijät rakensivat omaa paikallistason liikehdintäänsä – ja saivat sovittua itselleen pääkaupunkilisän – palkkojen puolesta ja vaikuttivat siten valtakunnallisten työehtosopimusten ohjepalkkoihin. – Nyt työnantaja on niskan päällä. Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosaston tarina 1888–2018 -kirjan kirjoittamiseen, koska molemmat olivat työuransa aikana paljon tekemisissä leipureiden ay-toiminnan kanssa. Niinpä seuraavat kymmenen vuotta leipomoissa käsiteltiin syksyisin aluksi kirja esittelee perinpohjaisesti ammattikuntalaitosta, jossa leipureidenkin ammattikunnan ensiaskeleet otettiin. Leipomoalan ensimmäinen Terhakka ja aktiivinen leipurien osasto L a m a k äy nni sTi saneeraukset, ja väkeä irtisanottiin valtavasti. Helsinkiin tes ensin Helsingin leipurityöläisten osasto teki ensimmäisten joukossa kesällä 1917 työehtosopimuksen. Myös leipomoalan kehityskulut keskittymisineen ja saneerauksineen käydään tarkasti läpi. Ja aivan Päivi ja Risto Uljas kirjoittivat kirjan Helsingin Leipomotyöntekijöiden ammattiosaston 130-vuotisesta taipaleesta. Leiväntekijät-kirja kertoo leipureiden ammattiosaston tarinan niin palkkataistelijana kuin yhteiskunnallisena liikkeenä. leipureista monipuolisesti Uljasten pariskunta päätyi Leiväntekijät. Jarno Mela. Se näkyy käänteisesti hyvin leipuriosastossa, jonka työpaikkatoiminta varsinkin 1970–80-luvuilla oli voimakasta. Sen voiman, Risto Uljas sanoo. Mutta siihen asti, aina vuosisadan alkuvuosista lähtien, Helsingin Leipomotyöntekijäin ammattiosasto taisteli kiivaasti palkoistaan. Lama pirstoi Helsingin leipuriosaston vastarinnan, palkkaliikkeen ja mahdollisuudet ylipäänsä, Risto Uljas sanoo. Risto ja Päivi Uljas esittelevät osaston 130-vuoden mittaista taivalta äskettäin julkaistussa kirjassaan. Silloin tehtiin leipurien kannalta tuloksellista paikallista sopimista ammattiosastotasolla. Sieltä lähdettyään hän jatkoi historian opintojaan aina väitöstutkimukseen asti. Paikallisen palkkaliikehdinnän ja valtakunnallisen sopimisen jännite puhutti niin liitossa kuin ammattiosastossakin. TausTaT KU 23 /2 01 9 | 9 valtakunnallinen työehtosopimus syntyi vasta syksyllä 1945. Siitä lähtien leipurit kävivät jatkuvaa palkkaliikettä, joka välillä kärjistyi työlakoiksikin. Ja nyt kun voimasuhde on kääntynyt, EK julistaa keskitetyt lopetettavaksi. Koko leipomologiikka muuttui, kun tuli kelmut. Risto Uljas puolestaan kirjoitti Tiedonantajan toimittajana lukuisia juttuja työelämästä ja leipureidenkin taisteluista. Osaston toiminnan rinnalla kulkevat ammattiyhdistysliikkeen palkkaja työehtotaistelut laajemminkin. 1980-luvun alussa ammattiosasto päätti, että tes-tavoitteet tulee hyväksyä työhuonekuntien kokouksissa. Silloin työnantajat pyrkivät keskitettyihin sopimuksiin murentaakseen työpaikkakohtaisen liikehdinnän
Kovaa KesKittymistä Lamavuosina leipomoala joutui saneerausmyllyyn, joka dokumentoidaan kirjassa tarkoin. Samassa yhteydessä konditoriatoiminta, joka kukoisti vielä 1980-luvulla, ajettiin henkitoreisiin. Raju keskittäminen johti siihen, että kahden valtakunnallisen konsernin Fazerin ja Vaasan markkinaosuus nousi 60 prosenttiin. Leipomoihin saatiin sovittua hyviä ohjepalkkakorotuksia 1980-luvun aikana, kun monilla muilla aloilla liukumaliikehdintä oli hyvin voimakasta, eikä ohjepalkkatasoon kiinnitetty juurikaan huomiota. ei enää matalapalKKa-ala – Leipomoalaa on totuttu pitämään matalapalkka-alana, mutta sitä se ei enää ole ehkä samalla lailla kuin ennen, Päivi Uljas sanoo. Koko leipomologiikka muuttui, kun enää leivän ei tarvinnut pysyä tuoreena kahta päivää, koska se säilytettiin muovikelmussa. – Nämä kaksi ajoivat nurin valtavan määrän pienleipomoita, ja Helsingistä katosivat kaikki suuret ja oikeastaan keskisuuretkin leipomot. Tosin merkittävä osa ansioiden noususta tulee yötyökorvauksesta. TausTaT 10 | KU 23 /2 01 9 Nuoria leipureita Fazerin myymäläleipomosssa Itäkeskuksessa: ruistaikinaa riivaa Neea Lappalainen (vas.), punnitsemassa on Mirva Ojansivu, ja laskiaispullia pursottaa Tea Pentinpuro. Leipomoväen ammattiosasto tosin katsoi, ettei lama ollut syy luopua palkankorotuksista ja niitä edesauttavista lakkouhkauksista. Se kertonee valtakunnallisesta trendistä eli että tuoretta lähileipää arvostetaan. l Ve iK Ko Ko iV Us al o. – Sittemmin yötyö on hiukan vähentynyt ja palkkakehityskin taantunut, mutta silti leipomoalaa voidaan yhä pitää keskipalkkatasoisena alana. Vanha käsityöammatti oli suurelta osin muuttunut leivontaprosessien valvonnaksi. Toki lakoilla saatiin välillä pieniä osavoittoja, mutta laskusuunta jatkui aina 1980-luvulle saakka, jolloin tapahtui käänne, ja jo saman vuosikymmenen lopulla leipomoalan palkat olivat 82–84 prosenttia teollisuustyöväen palkoista. Vuonna 2007 leipomoala on jo lähes tavoittanut teollisuuden keskiansion. Hän kertoo, että kun he kirjoittivat kirjan viimeisiä artikkeleita, alkoi uusissa pienissä käsityöleipomoissa olla näkyvissä uusi ilmiö: kaikki tekevät kaikkea. Leipureiden palkkataso suhteessa muuhun elintarviketeollisuuteen laski monen vuosikymmenen ajan. Lama-aika muutti lähes kaiken. Kolmanneksi palkkojen nousua selittää Uljaksen mukaan se, että SEL:n työntekijät suhtautuivat kielteisesti niin sanottuihin työaikajoustoihin ja paikalliseen sopimiseen. – Vuoden 1989 tes oli leipomotyöläisten vuosisataisen sopimuskamppailun eräänlainen kulminaatiopiste, ”kultaisten vuosien” viimeinen sopimus, Risto Uljas toteaa. Näitä vastustettiin lakolla vuonna 1994 ja 2010. Leipomoiden työaikalaki muuttui tuolloin asteittain niin, että yötyö sallittiin, mutta siitä piti maksaa sadan prosentin lisää iltayhdeksän ja aamukuuden välillä. Uusista leipomoista monet ovat myymäläleipomoita. Laman tultua ohjepalkkojen ja muun sopimusturvan merkitys nousi arvoon arvaamattomaan. Ja kun sopimustoiminta siirtyi valtakunnan tasolle, palkkasopimukset eivät yltäneet helsinkiläisten leipureiden ansiotasolle, mikä herätti paljon keskustelua ammattiosastossa. – Viime vuosina pienten leipomoiden osuus kokonaismyynnistä on lisääntynyt konsernien kustannuksella. Teollisuuden palkkojen vuosikymmenten mittainen vertailu osoittaa kiintoisan ilmiön: – Ensimmäistä kertaa työehtosopimushistoriassa tes alkaakin olla maksimi eikä minimi useimmilla aloilla. Leipomoalan palkkataso taantui sota-aikana, kun heikommin palkatun naistyöväen määrä kasvoi. Viime vuosina tosin ollaan taas käännytty kohti käsityötä. Konkurssien myötä kaksi kolmannesta pääkaupunkiseudun leipomotyöntekijöistä joutui työttömyyskortistoon. – Varsinkin 2010-luvulla käsityön ja tuoreleipätrendin osuus on lisääntynyt ja teollisen brändin osuus pienentynyt, Risto Uljas sanoo. Lamavuodet johtivat alan automatisoitumiseen. Vuodesta 1984 käynnistynyttä palkkatason nousua selittää Päivi Uljaan mukaan kolme asiaa. Päivi Uljas muistelee 1990-luvun lamaa edeltänyttä vaihetta, jolloin hän oli vielä osaston palkkalistoilla: – Saneeraus pohjustui kahdella erisuuntaisella tekijällä, kun tuli itsepalvelumyymälät ja tuli kelmut. muiden asioiden lisäksi myös liiton sopimustavoitteet. Hierarkia murtuu, ja ammattileipurikin siivoaa. Näin on, koska aiemmin vahvoilla teollisuusaloilla palkat eivät enää ole nousseet samaa vauhtia kuin ennen. Teollisuusduunarien palkkataso on yhtenäistynyt, mutta aiempaa alemmalle tasolle, koska enää ei liukumilla saada lisää palkkaa sen päälle, mitä keskitetyllä oli sovittu, Päivi Uljas sanoo
KAUNOKIRJALLISUUS Alén Johan Alukseni kirkas 5 € Pentti Haanpään parhaat 10 € Postikulut 2,50 € / yli 50 € tilaukset ilman postimaksua.. Venäjän poliittiset vitsit 5 € Korhonen Risto Ukon virret 5 € Matero Eero Jumalasta seuraavat 5 € Matero Eero Mestari ja ilveilijä 5 € Parkkari Jukka Saippuakauppias 5 € Parkkari Jukka Salpalinnan sankarit 5 € Parkkari Jukka Reikäjuusto 5 € Parkkari Jukka Väärän lipun alla 5 € Parkkari Jukka Rakkaani, terroristi 5 € Parkkari Jukka Santahaminan salaisuudet 5 € Parkkari Jukka Käskystä, rouva ylipäällikkö 5 e Parkkari Jukka Veljemme Viro 5 € , Hinnat sis. alv:n. Jos tilaat useamman merkitse määrä toiseen ruutuun. Hinnat sis. VERKKOKAUPAN LOPPUUNMYYNTI Valkoinen suora malli, vaihtoehdot: M L XL XXL XXXL Valkoinen tyköistuva malli, vaihtoehdot: y XS S M XL XXL L NYT KAIKKI T-PAIDAT KESÄHINNOIN! Musta suora malli, vaihtoehdot: M L XS S M XL XXL L Musta tyköistuva malli, vaihtoehdot: 15 € (25 €) kpl Merkitse rasti ruutuun tuotteen kohdalle jonka tilaat. Voit myös tilata puhelimitse 09 759 601 tai sähköpostitse verkkokauppa@kansanuutiset.fi Suljemme verkkokauppamme 30.6.2019. Tilaan merkitsemäni tuotteet KANSAN UUTISET Tunnus 5005075 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU Nimi (tilauksenmaksaja)* Osoite* Postinumero* Postitoimipaikka* Puhelinnumero* Sähköposti Tilaan lahjaksi: saajan nimi Saajan osoite *:llä merkityt kentät ovat pakollisia Irrota ja taittele sivu niin, että tämä lomake jää näkyville >> Teippaa tai niittaa kiinni ja lähetä postitse. TIETOKIRJAT Honkasalo Veronika Toivon politiikka 10 € Kontula Anna Eduskunta – Ystäviä ja vihamiehiä 10 € Korhonen Risto Etelärannan mahtivuodet 5 € Krohn Elias Aatteen paloa, tiedon janoa, YLL 1947-2017 5 € Monti & Purokuru 1968 Vallankumouksen vuosi 5 € Puhakka Sirpa Vasemmistoliiton synty 5 € Seppänen Esko Rauhan ja rahan geopolitiikka 5 € Seppänen Esko Mistä Suomi vaikenee 5 € Turpeinen-Saari Pirkko Lahtari, punikki & teurastaja 5 € Etusivu uusiks, Kansan Uutiset 1957-2007 5 € Erkki Kauppila Lehtimies ja eurokommunisti 5 € Tiellä sananvapauteen 1917-2017 Kekkonen, jumala, seksi 5 € Työväen raittiusliike sata vuotta 5 € Vakuuttaa ja vaikuttavaa liikettä, TULin Suur-Helsingin piirin historiikki 5 € SARJAKUVAT Jarla Pertti, Fingerpori 7 5 € Jarla Pertti, Fingerpori 8 5 € Matilainen Jesse Suomen suurin kommunisti 5 € Mäkelä Timo Lapsen kengissä 5 € Mäkelä Timo Minun elämäni Singin’ in the Rain 5 € Mäkelä Timo, Emil ja Sofi 5 € Mäkelä Timo, Häjyt 5 € Mäkelä & Parkkari, Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri 5 € Mäkelä & Parkkari Manu, Mara, Tarja ja mä 5 € DVD:t Sodan murtamat –dokumentti 5 € Huovisen lyhyet erikoiset –sarja 5 € Havukka-ahon ajattelija –sarja 5 € Tammisunnuntai 1918 –elokuva 5 € Loikkarit –elokuva 5 € CD-levyt Dallapé-orkesteri vol 6 5 € Pakarinen Esa Meiltähän tämä käy 5 € Perkoila Mikko Punikin kirjelaatikko ja muita työväenlauluja 5 € Saaristo Anneli La Dolce Vita 5 € Vesterinen Viljo 1929-1953 5 € Vesterinen Viljo 1934-1952 5 € KAUNOKIRJALLISUUS Pohjola Mike Sinä vuonna 1918 5 € Rislakki Jukka Olematon vakooja 5 € Rislakki Jukka, Kananlihalla – vakoilukertomuksia 5 € Vehkala Elmeri Älykuvio K 10 € € Haanpää Pentti Hurja 10 € Haanpää Pentti Kauneuden kirous 10 € Haanpää Pentti, Ilmeistä isänmaan kasvoilla 10 € Hytönen & Mallinen Kun Putin ja Medvedev... alv:n
l Käännös: Maippi Luukinen. DiNicolantonio sanoo heidän kuuluneen hallitukseen ”yksityishenkilöinä”. Ryhmään kohdistettu erillinen parlamentaarinen tutkimus tuotti EU:lle uudet läpinäkyvyyssäännökset. Tilalle tulisi yhdysvaltalaismalli ”hyväksyttävissä olevasta riskistä”. Sen takaa paljastuu työryhmä, jossa Pesticides Action Network Europen (PAN-E) mukaan suurimmalla osalla asiantuntijoita oli yhteyksiä ILSI:in. Uuden tutkimuksen mukaan asia herätti jonkinasteista sisäistä ahdistusta ILSI:ssä. TausTaT KU 23 /2 01 9 | 13 Samoihin aikoihin ILSI jäi kiinni toisesta jupakasta. Yhdessä sähköpostissa vuodelta 2015 Malaspina kirjoittaa: ”Meksikon ILSI:n sekasotku johtuu siitä, että he sponsoroivat syyskuussa makeutusalan konferenssia samaan aikaan, kun käytiin keskustelua virvoitusjuomaverosta. Siksi meidän pitää muistuttaa häntä hänen omista sanoistaan ja saada hänet samaan pöytään.” Myöhemmin Malaspina lähetti sähköpostin ILSI:n korkealle johdolle ja Coca-Colalle: ”Meidän on löydettävä joku erittäin kuuluisa tutkija ja järjestettävä hänet hänen (Chanin) puheilleen. Toivon, että olemme nyt saavuttaneet pohjan ja lopulta Coke ja ILSI toipuvat.” ILSI:n mukaan Meksikon osastoa epäiltiin ”sekaantumisesta toimintoihin, jotka voidaan tulkita poliittiseksi vaikuttamiseksi”. ILSI:n globaalin viestinnän johtaja Kristin DiNicolantonio toteaa the Guardianille, ettei ”ILSI missään nimessä suojele teollisuutta epäedullisen politiikan ja lainsäädännön vaikutuksilta”. PAN-E:n mukaan kahdeksassa kahdestatoista sityiseksi toimijaksi, ja sellaisena sitä pitäisi kohdella, ei yleishyödyllisenä järjestönä. PukiT kaalimaaTa varTioimassa Itse ilmoittamiensa periaatteiden mukaan ILSI ”ei saa suoraan tai epäsuorasti ehdottaa yleisiä poliittisia ratkaisuja tai edistää jäsenyritystensä tai muiden tahojen kaupallisia intressejä”. Drewnowski kirjoitti, että Chan ”oli sanonut olevansa valmis samaan pöytään, mutta ei sänkyyn, teollisuuden kanssa (Chanin oma ilmaisu). Suositukset muuttaisivat nykyisiä sääntöjä, jotka kieltävät kaikki ihmisten terveyttä haittaavat tuotteet. Ei WHO, vaan teollisuus. Uudet raja-arvot sallisivat ”turvallisen tason altistuksen” monille kemikaaleille, joiden myrkyllisyyttä ei ole täydellisesti selvitetty. Jotakin on tehtävä.” Sähköpostikommentissaan DiNicolantonio toteaa, että kaikki väitteet ILSI:n yrityksistä vaikuttaa Chanin sokeri-makeutusainekantoihin ovat perustelemattomia ja epätarkkoja. Guardian paljasti, että ILSI:n Euroopan varajohtaja professori Alan Boobis johti YK:n paneelia, joka totesi, ettei glyfosaatti todennäköisesti aiheuta ihmisille syöpää. Syynä oli joukko syytöksiä eturistiriidoista, joista yksi oli ILSI:n edustus Efsan hallituksessa. TäyskiellosTa ”hyväksyTTävissä oleviin riskeihin” Vuonna 2012 Euroopan parlamentti keskeytti Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen Efsan rahoituksen kuudeksi kuukaudeksi. Kaikesta huolimatta entiset ja nykyiset ILSI:n toimihenkilöt jatkavat avainrooleissa EU:n tieteelle neuvoa-antavassa elimessä. Maanantaina Globalization and Health -lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että jos ILSI:n alueelliset toimijat epäonnistuivat teollisuusystävällisessä viestinnässään, heitä rangaistiin. Kyseessä on vakava uhka liiketoimillemme”. ILSI:n hallitukseen on kuulunut korporaatioiden edustajia Monsanton, Kraftin ja Nestlén kaltaisista yrityksistä. Kiinan hallitus on vaikuttanut häneen ja hän on Yhdysvaltoja vastaan. Malaspina, jota Coca-Cola kuvaa ”pitkäaikaiseksi tieteen ja sääntelyasioiden johtajaksi”, sanoo arvelevansa monien maiden seuraavan uutta suositusta. Sittemmin hänen kantansa ovat koventuneet huomattavasti. Ja lopulta CDC:n (Yhdysvaltojen tautien torjunta ja ehkäisykeskukset) ja muiden virastojen painostus pakottaa teollisuuden vähentämään radikaalisti prosessoituun ruokaan ja välipaloihin lisätyn sokerin määrää”, hän kirjoitti sähköpostissaan. Loppuraportissa ei kerrottu eturistiriidoista, vaikka Euroopan ILSI oli saanut 500 000 dollaria Monsantolta, joka käyttää glyfosaattia RoundUprikkaruohomyrkyssään ja 528 500 dollaria maatalouskemikaaliteollisuuden kauppajärjestöltä Croplife Internationalilta. PerusTajana enTinen CoCa-Colan johTaja Vuonna 2015 ILSI:n perustaja, Coca-Colan entinen varatoimitusjohtaja Alex Malaspina valitti ILSI:n silloiselle johtajalle, Suzanne Harrisille ja CocaColan ja Monsanton kaltaisten yritysten johtajille lähettämässään viestissä kitkerästi Yhdysvaltojen uusia ravitsemussuosituksia, joissa ihmisiä kehotettiin pienentämään sokerin kulutusta. ILSI erottaa Meksikon ILSI:n kunnes se korjaa tapansa. Se julkaisi hiljakkoin raportin, jossa suositeltiin suurta määrää teollisuutta myötäileviä torjunta-ainekantoja. Hän jatkoi, että jos dialogia ei saada aikaiseksi, Chan ”jatkaa hyökkäyksiään meitä vastaan ja globaalilla tasolla seuraukset ovat huomattavan kielteisiä. ”Suositukset ovat täysi katastrofi. Who:n PääjohTaja ”uhka bisnekselle” Vuoden 2015 mittaan Maailman terveysjärjestö WHO otti etäisyyttä ILSI:in, koska yhdellä sen jäsenistä oli yhteyksiä tupakkateollisuuteen. sen tutkimasta EU:n torjunta-aineriskien arviosta sääntelykäytäntö oli joko teollisuuden muotoilema tai suosittelema. Toisessa, CDC:n sydänsairauksien ja halvausten ehkäisyosastoa johtavalle Barbara Bowmanille osoittamassaan sähköpostissa, Malaspina valitti, että WHO ”ei nykyään halua työskennellä teollisuuden kanssa [mutta] kuka keksii uudet lääkkeet. Hirveä sotku. Eräs sähköpostikirjeenvaihto Washingtonin yliopiston professori Adam Drewnowskin ja Malaspinan välillä johti ehdotukseen suorasta kontaktista WHO:n pääjohtaja Margaret Chaniin. Sama lähestymistapa välittyy Efsan aiemmin tänä vuonna julkaisemasta the Treshold for Toxicological Concernista (myrkyllisyyskynnys). ”Meidän on mietittävä, miten valmistaudumme nousemaan vahvaan puolustukseen, hän kirjoitti. Tilalle tulisi yhdysvaltalaismalli ”hyväksyttävissä olevasta riskistä”. Jim Hill tai joku yhtä arvostettu tai Yhdysvaltain hallituksen palkkalistoilla oleva tieteilijä”. Ne voivat vaikuttaa meihin lopulta merkittävästi ja monella tavalla: virvoitusjuomaverot, koululounasohjelmien muuttaminen, vahvat kasvatukselliset pyrkimykset vaikuttaa lapsiin ja aikuisiin, jotta he vähentäisivät merkittävästi sokerinkulutustaan, sokeroitujen ruokien ja välipalojen mainosten vähentäminen. Ruokakonserni Mars ilmoitti viime vuonna katkaisevansa siteet ILSI:in, jonka työtä se kuvasi ”edunvalvonnaksi”
Kahdesti hän on selvinnyt hengissä terroristijärjestö al-Shabaabin hyökkäyksestä – toisella kerralla esittämällä kuollutta, kun terroristit hyökkäsivät merenrantaravintolaan tulittaen ravintolan asiakkaita silmittömästi. Mohamed Moalimuu on entinen BBC:n kirjeenvaihtaja. Yhdessä Somalian journalistiliiton kanssa hankkeessa koulutettiin yli 400 toimittajaa eri puolilla maata journalismin perustaidoissa ja ammattietiikassa. Olen itse työskennellyt Vikesin Somalia-hankkeessa kouluttajana ja hankevastaavana vuodesta 2014, ja sinä aikana Somalian media-ala on tullut hyvin tutuksi. Euroopan unionin ja Suomen ulkoministeriön tukemaa hanketta hallinnoi journalistien kehitysyhteistyöjärjestö Vikes. Tänä vuonna edunvalvontaa viedään myös työpaikoille. Tarja Erdo?an ja Arto Huovinen kertoivat Somalian journalistiliiton Mohamed Moalimuulle luottamusmiehen työstä Kansan Uutisissa. Suomesta Moalimuu haki jatko-oppia ammattiyhdistystoimintaan ja vinkkejä neuvotteluihin työnantajien kanssa. Entinen BBC:n kirjeenvaihtaja haluaa saada toimittajat järjestäytymään. Tavoitteena on, että noin 20 mediatalossa neljällä paikkakunnalla työntekijät muodostavat omat toimitusosastonsa ja pyrkivät neuvottelemaan työnantajan kanssa paremmista työehdoista. Kymmenen viime vuoden aikana yli 50 toimittajaa on kuollut Somaliassa työnsä vuoksi. Ay-oppiA SomAliAn journAliSteille TeksTi ja kuva Peik Johansson PinTaa syvemmälTä. Somalian journalistiliiton pääsihteeri vieraili toukokuussa Suomessa ja neljässä muussa Euroopan maassa suunnitteluja opintomatkalla osana Somaliassa toteutettavaa sananvapaushanketta. Vikesin hankkeen alkuvuosina Somalian kansallistelevision uutistoimitukseen rakennettiin maan ensimmäinen monikamerastudio. Ammattiin kuuluu etsiä tietoja, tarkistaa faktoja ja tuottaa ja taustoittaa uutisia tai muita sisältöjä. Hankkiakseen toimeentulonsa monet toimittajat joutuvat tekemään maksettuja juttuja, siis uutisia, joista uutisen kohde maksaa heille palkkion. Monissa mediataloissa toimittajat eivät saa työnantajalta lainkaan palkkaa. Pian kävi kuitenkin ilmi, että jos journalismin laatua haluttiin parantaa, pitäisi ensin kohentaa toimittajien työehtoja. l K ansan UUtisten toimituksessa Helsingin Sörnäisissä käväisi vastikään harvinainen vieras, kun Somalian journalistiliiton pääsihteeri Mohamed Moalimuu tuli tutustumaan työpaikan luottamusmiesten työhön ja tehtäviin. Aiemmin samana päivänä Moalimuu vieraili Suomen journalistiliitossa, ja seuraavana päivänä ohjelmassa oli tutustuminen Julkisen sanan neuvoston työhön ja periaatteisiin. Myöhemmin kanavan toimittajia on koulutettu tekemään laadukkaampia uutisjuttuja ja keskusteluohjelmia. Hallituksen äänitorvesta olisi tarkoitus tulla toimituksellisesti itsenäinen julkisen palvelun media. Somalia on yksi maailman vaarallisimmista maista tehdä toimittajan työtä. TausTaT 14 | KU 23 /2 01 9 Maksajana voi olla poliitikko, järjestö tai kaupallinen yritys. Pyrkimyksenä on, että ihmisillä olisi parempi käsitys siitä, mitä yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu. Määrättyyn pisteeseen asti toimittajan työ on samanlaista kaikkialla maailmassa. Paikallisten kollegojen kanssa on syntynyt ystävyyssuhteita, ja kokemuksia on vaihdettu puolin ja toisin. Myös työnantajien edustajat ovat osallistuneet eri puolilla maata järjestettyihin koulutuksiin, joissa yhdessä työntekijöiden kanssa on puhuttu minimipalkasta ja minimityöehdoista. Toimintaympäristön kannalta journalistin työ on Somaliassa ja Suomessa silti kuin yö ja päivä. Valtakunnallinen ammattiliitto tarjoaa tukea ja neuvontaa. Myös Somaliassa media-alan työntekijät ovat järjestäytymässä paitsi valtakunnallisesti myös työpaikoilla. Somaliassa suunnitellaan journalistien eettisten ohjeiden hyväksymistä ja julkistamista loppukuusta Mogadishussa järjestettävässä journalistiliiton liittokokouksessa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Somalian journalistiliitto onkin keskittynyt toimittajien ay-koulutukseen. tOinen Olennainen ero suomalaisten ja somalialaisten journalistien välillä on, että Somaliassa useimmilla alan työntekijöillä ei ole minkäänlaista työsopimusta. Riippumatonta ja eettisesti laadukasta journalismia kun ei voi tehdä, jos palkka täytyy hakea juttujen kohteilta. Osa heistä on murhattu juttujensa tai ohjelmiensa vuoksi, osa on menehtynyt pommi-iskuissa
09 4366 320 tallentaa työväestön ja järjestöjen historiaa avoinna kaikille kansalaisille Kansan Arkisto Vetehisenkuja 1 00530 Helsinki p. www.kansanarkisto. Vaihde 020 774 001 Työsuhdeneuvonta 020 690 447 Jäsenyysasiat 020 690 446 Työympäristö 020 690 449 Työttömyyskassa 020 690 455 JYTY KUULUU LÄHELLE JA KAUAS Asemamiehenkatu 4, 00520 Helsinki JYTYLIITTO.FI Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto– Offentliga och privata sektorns funktionärsförbund Jyty. 044-721 0320 info@kansanarkisto. KU 23 /2 01 9 | 15 EI KUKKO KÄSKIEN LAULA LUE KOKO KUPLETIN JUONI Beckerintie 10 Helsinki p. TI-PE klo 9-16 Ole fiksu ja liity liittoon! www.teollisuusliitto.
TausTaT 16 | KU 23 /2 01 9 Dhofar on yksi Omanin yhdestätoista hallinnollisesta alueesta, kuvernoraatista. Se sijaitsee maan eteläosissa ja vuoriston lisäksi se käsittää asutun rannikkoseudun ja aavikon.
Nyt Omanissa pohditaan, kenestä tulee Qaboosin seuraaja. teksti Quentin Müller ja Sebastian Castelier kuvat Sebastian Castelier Omanin Dhofar poliittisen murroksen partaalla. TausTaT KU 23 /2 01 9 | 17 Dhofar/Masqat Separatistinen kapina Omanin eteläosissa edisti 1970-luvun alussa vallankaappausta, joka nosti sulttaani Qaboosin maan hallitsijaksi
Entisten taistelijoiden mukaan valtio pyrki kuAl l Ov er Pr es s/ KU Je m en qa ta r Entinen vapaustaistelija Mabroot Al Mashali sanoo, että unelma polittiisesta muutoksesta oli yhteinen. Kansainvälistä tuKea Arabialaisten miesten perinneasuun, dišdašaan, pukeutuneet veljekset esittelevät viimeisiä jäljellä olevia merkkejä taisteluista: tämä luola tarjosi sotureille suojaa, tuon muurin takana yksi heidän sedistään oli vartiossa. Liikettä vauhditti naapurimaan julistautuminen itsenäiseksi Jemenin demokraattiseksi kansantasavallaksi marraskuussa 1967. Silti Omanin valtio rajoittaa yhä sananvapautta. Kaksitoista kotiseutunsa tilanteeseen turhautunutta Al Mashalien suvun jäsentä liittyi kapinaan jo sen varhaisessa vaiheessa. Kukkulan laella istuu šeikki Mabroot Al Mashali vieressään nuotio, jolla on kamelinmaitoa kiehumassa. TausTaT 18 | KU 23 /2 01 9 A uringon laskiessa kukkuloilta Dhofarin tasangolle kaksi nuorta miestä pysäyttää valkoisen nelivetonsa tupakkataukoa varten. Dhofarista tuli kansainvälisten poliittisten protestien risteyskohta osallistujina kansallismielisiä, kommunistisia, guevaralaisia ja marxilaisia liikkeitä. saudi-arabia arabiemiiriKunnat Persianlahti arabianmeri Masqat Salala l Dhofar. Hän sanoo, että unelma poliittisesta muutoksesta oli yhteinen. Vuodesta 1968 tuli käännekohta, kun joidenkin ryhmien vaatimukset laajentuivat koko Persianlahden alueen vapauttamiseksi Britannian imperialismilta. – Olemme yhä ylpeitä hänestä ja muista, jotka tekivät vastarintaa, Ali sanoo. Ali Al Mashali, 29, ja Said Al Mashali, 22, ovat Musallam bin Nuflin lapsenlapsia. Hän muistaa, miten alikehittynyt seutu kärsi saarron aikana. Tahdoimme vapautta, koulutusta ja nykyaikaisempaa elämää, 85-vuotias Mabroot Al Mashali muistelee hädin tuskin kuuluvalla äänellään. ”Saimme tyytyä yhteen ateriaan päivässä. Dhofar oli tuohon aikaan takapajuinen, alikehittynyt alue, josta puuttuivat sairaalat, koulut, tiet ja muu infrastruktuuri. Vuosina 1962–1976 eteläistä Omania ravisteli köyhyydestä kummunnut marxilainen kapina. Juomapaikat ja kamelikaravaanit olivat ilmaiskujen kohteena”, el-Ekri kirjoittaa muistelmateoksessaan Dhofarista Bahrainiin: Muistoja kamppailusta ja toivosta. Valtakautensa viimeisinä vuosina sulttaani Said bin Taimur, nykyisen hallitsijan isä, kielsi länsimaiset kengät, silmälasit, päähineet ja jopa länsimaisen lääketieteen. Nykyisin Dhofarin kuvernoraatin infrastruktuuri ja palvelut ovat jo paremmalla tolalla. Hän oli tarkka-ampujana DLF:n joukoissa. Bahrainilainen maatalousteknikko Abdul Nabi el-Ekri liittyi vallankumoukseen vuonna 1971. – Taistelimme entistä sulttaania vastaan, koska hän oli liian ankara, Ali kertoo. Amnesty Internationalin mukaan Omanissa käytetään yhä kuolemanrangaistusta, ja viranomaiset vainoavat ihmisoikeuksien puolustajia ja heidän perheitään. Bin Nufl oli yksi Dhofarin vapautusrintaman (DLF) perustajista. – Minkä puolesta taistelimme. Kiina ja Neuvostoliitto tukivat kapinallisia, Iso-Britannia ja Iran Omanin hallitusta
Moni Ali Al Mashalin suvun jäsenistä on taistellut Dhofarin vapautusrintaman (DLF) riveissä.. Hän on entinen vallankumouksellinen, joka ei kerro oikeaa nimeään. Brittisotilaat löivät yli 250 kapinallisen joukon. TausTaT KU 23 /2 01 9 | 19 kistamaan vastarinnan valvomalla ruuan saantia, mikä vieraannutti väestöä hallitsijasta. Nasserin mielestä kapinan tavoitteet olivat liian korkealla. ”Kehitys isoisäni ansiota” Britannia järjesti 23. Vuonna 1973 myös Iran lähetti Omaniin sotilaita, taistelukoneita ja sota-aluksia. Tammikuussa 1976 Omanin sultanaatti vihdoin julisti rauhan. Samalla sulttaani Qaboos aloitti neuvottelut joidenkin kapinallisryhmien kanssa. – Sulttaani Qaboos taisteli kapinallisia vastaan Iranin šaahin tukemana, Nasser sanoo. – Brittien mielestä sulttaani Said bin Taimur oli aiheuttanut kapinoinnin, Nasser tarkentaa. heinäkuuta 1970 vallankaappauksen, jossa ”sulttaani vaihdettiin modernimpaan poikaansa, sulttaani Qaboosiin”, kertoo Thomas Leveritt, Dhofarin kapinaan perehtynyt brittiläinen dokumenttiohjaaja. Hän lupasi parempia elinoloja ja tasa-arvoisempaa valtiota kuivattaakseen kapinoinnin lähteet. Vallankumous pystyi kuitenkaan muuttamaan Omanin tilannetta ja rakentamaan tulevaisuutta, Nasser sanoo Omanin talous on yhä riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Tämän jälkeen Omanin ja Britannian joukot saivat pysyvän yliotteen kapinallisista. Sitä helpottivat erimielisyydet kapinallisten keskuudessa. – Kapinan johtajilla ei ollut sodan voittamiseen tarvittavaa sotilaallista koulutusta. Mirbatin taistelu heinäkuussa 1972 oli vallankumouksen käännekohta
– On vaikea luoda riittävästi työpaikkoja nuorille omanilaisille, varsinkin kun Omanin talous on edelleen riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Exeterin yliopistossa Britanniassa työskentelevä Oman-asiantuntija Marc Valeri uskoo, että pitämällä kapinaa tabuna hallitus on itse asiassa lisännyt nuoren sukupolven kiinnostusta sitä kohtaan. Maastoautollaan ajavat Al Mashalin veljekset ovat enimmäkseen tyytyväisiä 1970-luvulta parantuneisiin elinoloihin. Sulttaani Qaboosin noustua valtaan on eteläinen Oman ollut poliittisesti vakaampi. Luultavasti kuitenkin huolestuminen on ylimitoitettua, Cafiero sanoo. – Dhofarin kehitys on isoisäni ansiota, Ali Al Mashali julistaa. Silti emme tiedä hänen seuraajansa nimeä, ja jos seuraaja osoittautuu yhtä julmaksi kuin Qaboosin isä, voimme tehdä uuden vallankumouksen. – Tämä näkyi erityisesti vuonna 2011, kun mielenosoittajat suoraan viittasivat 1970-luvun vastarintaan, Valeri kertoo. Sulttaani Qaboos on pisimpään vallassa ollut arabihallitsija. Jos tähän ongelmaan ei löydy ratkaisua, vuosikymmenien takaiset jännitteet saattavat tulla uudelleen esiin. – Qaboos on älykäs mies. Leveritt korostaa, että Oman on tehnyt suuria investointeja infrastruktuurin kuten koulujen, sairaaloiden sekä tie-, sähköja vesijohtojen rakentamiseen. Washingtonissa toimivan, geopoliittisia riskejä analysoivan Gulf State Analytics -konsulttiyhtiön johtajan Giorgio Cafieron mukaan suurimmaksi haasteeksi Omanin vakaudelle Qaboosin jälkeisenä aikana nousee luultavasti nuorisotyöttömyys. TyynTä myrskyn edellä. Maan nopea taloudellinen kehitys on suurelta osin laannuttanut sosiaalisen tyytymättömyyden. Useimpien nuorten omanilaisten lailla heidänkin suurimmat huolensa ovat taloudellisia. Hän on selvästi tarkkailun alaisena. l Käännös: Markus Kangas ja Arto Huovinen Vuosina 1962–1976 eteläistä Omania ravisteli köyhyydestä kummunnut marxilainen kapina. Esimerkiksi peruskoulun oppilaiden määrä vuonna 1970 oli 909, mutta jo vuonna 1979 se oli noussut 77 000:een. Nykyään Dhofarin kapinaa vähätellään Omanin historiankirjoituksessa, mutta vanhemman sukuOmanin pitkäaikaisen sulttaanin Qaboosin kuva komeilee rakennuksen seinässä Dhofarin pääkaupungissa Salalassa.. Nasser kuiskaa, että salaa sitä sanotaan edelleen kansalliseksi demokratialiikkeeksi. Näin myös Dhofarin asukkaat ovat hyötyneet öljyn tuomasta vauraudesta. Monella on yhä kalashnikov, Mabroot Al Mashali sanoo käsi veitsenkahvalla. TausTaT 20 | KU 23 /2 01 9 polven muistoissa se elää yhä. Kaikkien omanilaisten mielessä on kysymys hänen seuraajastaan, kun 78-vuotias Qaboos on ollut pitkiä jaksoja hoidossa ulkomailla. kahvilassa Masqatissa
Arki jA vApAA-AikA KU 23 /2 01 9 | 21 03 arki ja vapaa-aika Mika Myllyaho puski läpi suuret muutokset Kansallisteatterissa – ja onnistui.
Hänen 2010 alkaneella pääjohtajan kaudellaan teatterin ohjelmisto on vetänyt järjestään innostuneen kiittäviä kritiikkejä. TeaTTeriin, saTTumalTa Mutta mikä on miehiään tämä Myllyaho. Hän oli myös radiotoimittajana ja sijaisopettajana. Muutoksia on ajettu läpi, ja Kansallisteatteri hengittää taas raikkaasti. teksti Veli-Pekka Leppänen kuvat Jarno Mela Kansallisteatterista on Mika Myllyahon kaudella tullut uuden kotimaisen draaman näyttämö, klassikkoja unohtamatta.. Teatteri on mielikuvituksen tyyssija. Vaikutteita saatiin laajalti. Koulu oli antoisaa ja tuotteliasta aikaa. Lehti-ilmoituksen nähtyään hän oli hakeutunut teatterilinjalle Lahden kansanopistoon vuonna 1992. Sitten teatteri astui kuvaan, sattumalta. Hän pyrki ja pääsi 1994 teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle, ja samalle kurssille osuivat muun muassa Juha Jokela, Pasi Lampela ja Minna Nurmelin. Myllyaho tunsi varhain omimmaksi lajikseen nimenomaan ohjaamisen. 1990-luvun lopulla helsinkiläisen Ryhmäteatterin otti haltuun nuori polvi, yhtenä keulassa MylKansallisteatteri järistysten Kourissa Pääjohtaja Mika Myllyaholle teatteri on ”mielikuvituksen tyyssija”. 1970-luvun keravalaisnuori ei pyörinyt taidepiireissä. – Ohjaajana saan rakentaa kohtauksia, joita sitten katson ulkopuolelta, sivullisena mutta syvästi osallisena. Sitä on arvostettu näyttämötaiteemme ykköstalona, pian jo puolentoista vuosisadan ajan. – Kyllä se oli heti menoa, vaikka täysin tajusinkin, että leikkiähän tämä on, Mika Myllyaho kuvaa kokemaansa teatterin ensihipaisua. Arki jA vApAA-AikA 22 | KU 23 /2 01 9 R autatientorin laidalla seisoo graniittinen pytinki, Kansallisteatteri. Ja yleisö kansoittaa lehtereitä erittäin hyvin – jopa 200 000 kävijää parhaimpina kausina. Autonasentajaksi ja koneteknikoksi opiskellutta Myllyahoa veti tiiviimmin rock ja bändit, suorasukaisempi ilmaisu. Tätä nykyä Kansallisteatteria johtaa Mika Myllyaho, 52, taustaltaan ohjaaja ja näytelmäkirjailija. Se vaatii täyden läsnäolon, ja nopean reagoinnin jopa ennen näyttelijää. 150-vuotisjuhlaa vietetään vuonna 2022. – Teatterityössä viehätyin ennen muuta siitä, että voin luoda näyttämölle aivan uusia maailmoja
Kansallisen suurella näyttämöllä nähdään silloin jymäkkä kaarti Hannu-Pekka Björkmanista Kristiina Halttuun, Aku Hirviniemestä Samuli Niittymäkeen. Teatteri hankki ja kunnosti myös uuden näyttämön Kallion Urheilutalolta, ja avajaiset olivat vuonna 2008. Näytäntökausi valmistuu monimutkaisena palapelinä. Ohjannut 40 näytelmää Ryhmäteatteriin, Kansallisteatteriin ja Seinäjoen kaupunginteatteriin ja muualle. – Päätin ottaa haasteen vastaan. Mutta yhtä asiaa niiltä edellytän: laatua. . – Oli tehtävä suomalaisen draaman esiinmarssi, myös suurella näyttämöllä. Musikaaleissakin on suosittu suomalaista, eikä ole petytty, kuten Pirkko Saision taannoinen trilogia osoitti. . – Luonnollisestikaan johtaja ei diktaattorina määrää talon ohjelmistoa, vaan näytelmistä on löydyttävä diversiteettiä. Ja kolmanneksi: oli ennemmin suunnattava kohti aihelähtöistä kuin yleisölähtöistä teatteria. . Syntyi 1966 Keravalla. – Joka vuosi poimitaan pari uutta tekstiä ulkomailta, samaten jokunen klassikko, mutta kaksi kolmasosaa ohjelmistosta täyttyy kotimaisin kantaesityksin, pääjohtaja selvittää. Ohjaajatyön lehtori teatterikorkeakoulussa 2002–2006. ValMiStui ohjaajaksi teatterikorkeakoulusta vuonna 1999. Kuului Tampereen Teatterikesän taiteelliseen johtoon 2007–2009. Millerin näytelmässä on totta kai omat valtavat vaatimuksensa, rima on korkealla. . Mahdollisuudet epäonnistua eivät olleet aivan vähäiset. Suomalaisten kantaesitysten luku on tätä nykyä huipussaan, talon esitykset ovat lisääntyneet 600:sta 1 200:aan vuodessa, eikä aihelähtöisyyskään ole koitunut yleisökadoksi – päinvastoin: kävijämäärät ovat 2010-luvulla nousseet reilusti yli 50 prosentilla. Myllyaho sanoo pyrkivänsä pitämään ammattitaitoa yllä ohjaamalla kutakuinkin säännöllisesti. Esitettävät ajatukset saattavat ja saavat olla hyvinkin kiistanalaisia, mutta kaikkia draamoja pitää aina leimata korkea ammattitaito, Myllyaho linjaa. . Kotimaisuusastetta nostaa sitoutuminen kotikirjailijoihin ja -ohjaajiin, joilta kultakin on aina tilattu kolme näytelmää tai ohjausta. Myllyaho ei kuitenkaan epäröinyt, kun hänelle tarjottiin teatterimaailman valtaistuinta, pääjohtajan tuolia Kansallisteatterissa. – Omaa tekstiään sitä ohjaa edelleen aivan samoin fiiliksin kuin nuorena. . . Toisekseen laitosteatterin piti reippaasti avautua ulos maailmaan, muun muassa kiertueryhmin. Mika Myllyaho . . Myllyaho hahmotteli haluamansa uudet pääsuunnat. – Ennen oli tapana kavahtaa uutta draamaa, mutta se on jo voitettu pelko. . Johtaja johtaa, mutta ehtiikö ohjaaja ohjata. Sanoisin juhlallisesti, että minulla heräsi näky siitä, miten Kansallisteatteri voi muuttua ja kestää muutoksen, hän kuvaa. KanSalliSteatterin pääjohtaja vuodesta 2010.. – Odotan jo harjoituksia. Mika Myllyaho otti loikan tuntemattomaan. . Viime vuodeksi hän kirjoitti ja ohjasi pienimuotoisen Korjaamo-näytelmän, ja tulevana syksynä hänen käsistään lähtee suuren klassikon ohjaus: Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema. Ryhmäteatteriin Myllyaho kirjoitti ja ohjasi omakohtaisen trilogiansa. Paniikki (2005), Kaaos (2008) ja Harmonia (2009) olivat kolmen läheltä katsovan tutkielman ketju, ja näytelmien eräänä pontimena oli Myllyahoa nuoresta asti vaivannut paniikkihäiriö. Kansallisteatteri on kokenut muutoksen, peräti järistyksen. Kansallinen päälava Elettiin vuotta 2010. Arki jA vApAA-AikA KU 23 /2 01 9 | 23 ”Ennenolitapanakavahtaa uuttadraamaa,muttaseonjo voitettupelko.” lyaho. Yleisö ei ole karannut, vaan odottaa uutta. KirjOittanut kymmenkunta näytelmää. – Siksikin haluan istua läpi jokaisen näytelmän viime läpimenon ja ensi-illan. Ohjata sai sydämen kyllyydestä, lähes niin paljon kuin ehti, ja usein vielä kantaesityksiä. . Oli ollut erilaista johtaa – yhdessä Esa Leskisen kanssa – virkeää avantgarde-teatteria kuin ottaa luotsattavakseen suuri teatterilaitos, joka työllistää 170 ihmistä ja jonka vuosibudjetti on 15 miljoonan euron luokkaa. Myllyahon lista on käynyt toteen. Suunta näytti ylöspäin. . l KU:n verKKolehdessä ensi viikonloppuna kerromme tämän jutun lisäksi Kansallisteatterin remonttisuunnitelmista. Niin trilogia kuin koko Ryhmis-kausi koituivat suureksi menestykseksi. . Talon neljän näyttämön täyttöaste hipoo 90 prosenttia
Elokuvan sankari on köyhistä oloista kotoisin oleva tarjoilija, jota esittää Dev Patel. Hotel Mumbai osoittaa myös sen, miten uhreja voi tietyssä mielessä löytää rintamalinjojen molemmin puolin. Vastarannanvakoilija 2011 3. Ihmiskuvaus sujuu jotakuinkin perinteisen humanistisen eetoksen hengessä. Eri maailmojEn raju kohtaaminEn TeksTi Harri-Ilmari Moilanen kuva B-Plan Distribution ElokuvA. VeljemmeViro 2014 6. I nTian mumbaissa tehtiin marraskuun lopulla 2008 tuhoisa terroriiskujen sarja. Vääränlipunalla 2016 10.Reikäjuusto 2017 11. Kiihkoton kuvaus intialaishotelliin vuonna 2008 tehdystä terrori-iskusta. Käskystärouvaylipäällikkö 2015 7. Kontrolliparempi 2013 4. Ensi-ilta 7.kesäkuuta. Kirjaimellisesti vaanivaa jännitystä sisältävä, tiivistunnelmainen trilleri ja toimintadraama Hotel Mumbai keskittyy loistohotelli Taj Mahaliin kohdistuneeseen iskuun. Erityisen häijyltä kuulostaa kielikuva ”vääräuskoisten saastaisuus”. Santahaminansalaisuudet 2015 8. Perhe-aspekti kuvataan sävykkäästi. Putin,VladimirPutin 2014 5. Terrori-iskun ominaispiirTeeT kuin myös henkilöhahmot jäsentyvät pienin eväin mallikkaasti. Siinä kuoli lähes 200 ihmistä. Näkymät tuovat helposti mieleen Anders Breivikin vuonna 2011 suorittamat terrori-iskut. Suoraanhevosensuusta 2010 2. Niistä tehty, britti Paul Greengrassin ohjaama kansainvälinen yhteistuotanto 22 July (2018) sai maailman ensi-iltansa lähes samaan aikaan kuin Hotel Mumbai. Väkivallan kuvaus on eleetöntä ja kliinisen tehokasta. Tekijät eivät sorru kliseisiin ylilyönteihin, vaan luovat pääpiirteiltään aitoudellaan vakuuttavaa tarinaa siitä, mistä oikein on kysymys ja mihin inhimilliseen hintaan. Ääni kännykän toisessa päässä antaa ohjeita ja nostattaa taisteluhenkeä tutuilla ääri-islamistisilla iskulauseilla. Rakkaaniterroristi 2016 9. pakisTanilaisTausTaisTen nuorTen miesten joukko rantautuu kumiveneellään Mumbaihin, ja ei kun menoksi. l Hotel MuMbai (Australia-USA-Intia, 2018). Tosipohjaisen elokuvan käsikirjoituksen ovat tehneet ohjaaja Anthony Maras ja John Collee. Hotellin tiloihin muotoutuvan ja vakaassa tempossa kiihtyvän draaman keskiössä ovat jokseenkin tasapuolisesti terroristit, hotellivieraat ja hotellin henkilökunta. Salpalinjansankarit 2017 12.Saippuakauppias 2018 Tilaa: kauppa.kansanuutiset.fi Sähköpostilla: verkkokauppa@kansanuutiset.fi 5 KUn on t-paitakelit kauppa.kansanuutiset.fi 15 € Kaikki paidat Tarinan päähenkilö ja kiistaton sankari on sikhi-perinteen hengessä turbaaniaan ylväästi kantava, tekemisissään antaumuksellinen ja köyhissä oloissa elävä, perheellinen tarjoilija ( Dev Patel). Toiminnallisuudessa on vahva annos kylmäävää realismia. Arki jA vApAA-AikA 24 | KU 23 /2 01 9 VERKKOKAUPPA VERKKOKAUPPA KAIKKI PARKKARIN DEKKARIT €/kpl NYT VAIN Julk.vuosi 1. Terroristien eteneminen hotellissa kylvää kuolemaa kuin laavavyöry
Oman ensiesiintymisensä kuvataiteilijana tekee raumalainen runoilija Heli Laaksonen. Nyhäsiivellä, viljakukolla ja keltanilkkahelosurrilla on kaikilla oma paikkansa ekosysteemissä. Samalla kuvataan myös luonnon kiertokulkua: luonnossa ei ole loppua, ja yhden loppu on toisen alku. katse kekkoseen! lehtikUvia -näyttely 27.12.20 saakka Tamminiemi, Helsinki. Mukana on monia vanhoja tuttuja tekijöitä, mutta myös muutamia uusia nimiä. Se on kaunis kirja, joka esittelee 150 Suomessa kasvavaa yleistä kasvia. Kuvassa yksityiskohta kirjan kannesta. tove Janssonin luoman Hemulin kasviharrastus on kehyskertomuksena Päivi Kaatajan Hemulin kasviolle (WSOY 2019). Piia Rantala-Korhonen täMän vuoden Naivistit Iittalassa -kesänäyttely herättelee iloa. ”Edelleen taiteen korkeakulttuurista arvoa heijastaa vakava syvämietteisyys. Nykytaiteelta vaaditaan kantaaottavuutta globaalin ahdistuksen ehdottomuudella. Samalla se on kannanotto positiivisuuden ja ilon puolesta. Näyttelyn nimi Uskalla iloita tulee kuraattori Hannu Castrénin mukaan suoraan yleisöltä, vuosien mittaan saadusta palautteesta: kävijät kertovat tulleensa näyttelyssä iloiselle mielelle. Isän rakentamassa pahvilaatikkopöntössä Niilo ja Hilla voivat eläytyä vastakuoriutuvien linnunpoikasten elämään. Avoinna joka päivä klo 10–19, myös juhannuksena. saakka Iittalan vanha puukoulu. Naivistitaiteilijat torjuvat tällaista yksioikoisuutta ja puolustavat ihmisen oikeutta optimismiin”, toteaa Hannu Castrén. Veikkaan, että jokainen aikuinenkin löytää uutta tietoa tästä oppaasta! Kasviossa on Janssonin originaalipiirrokset. taMMinieMessä on avautunut Journalistisen kuva-arkiston JOKA:n ja valokuvaaja Caj Bremerin lehtikuvia käsittävä näyttely Urho Kekkosesta . aiRi savisaaRen kirjoittama Niilo rakentaa pöntön (Karisto 2019) opastaa ihan oikean linnunpöntön tekemiseen ja lintuharrastuksen alkuun. Luontokirjoja lapsille kirjA Kannanotto ilon puolesta Näyttely Minna Iso-Lähteenmäki: Ikiniitty, 2019 Te rh o AA lT o JU ss i Po hJ AK Al li o Kekkonen vapaalla Näyttely. Se kertoo, kuinka lehdissä vuosien varrella rakentui ja rakennettiin tarinaa suuresta kansanjohtajasta, joka oli armoton eränkävijä, himokalastaja ja mestariurheilija. Arki jA vApAA-AikA KU 23 /2 01 9 | 25 Maia Raitasen Muurahainen lypsyllä (Into 2019) kertoo luonnon moninaisista ötököistä ja niiden elintavoista. Kirjan on kuvittanut Hannamari Ruohonen. KU Uskalla iloita! 25.8. Valokuvat on otettu vuosina 1952–80, kun Kekkonen oli lomalla tai silloin, kun tapahtumien virallinen osuus oli päättynyt
klo 18.28. PEPO – FC Kiffen 1 7. Tuolloisessa Itä-Saksassa – kuten monissa muissakin sosialistisissa maissa – urheilujoukkueet tapasivat olla tavalla tai toisella valtion hallinnassa. AC Kajaani – FC Haka 2 3. Reipas – MP 2 (1) 6. Köpenickiläisjoukkueen kannattajat saivat idean luovuttaa verta ja lahjoittaa saamansa korvaukset seuralle, joka tämän ansiosta pelastui. Aamulehti uutisoi alkuviikosta tamperelaisseura TPV:n sisäisistä kärhämistä ja tulehtuneesta ilmapiiristä. Toisaalta saksalainen jalkapallokulttuuri on ainakin yhdessä suhteessa monia verrokkejaan terveempää: niin kutsutun 50+1 -säännön ansiosta päätösvallan seuroissa on oltava niiden toimijoilla ja kannattajilla, ja seurojen lipsuminen ulkopuolisten sijoittajien käsiin on tehty hankalammaksi kuin vaikkapa Valioliigassa. Kapitalisminvastainen eetos näkyy siinäkin, että liput peleihin ovat varsin kohtuuhintaisia. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1 (X), 2, 2 (X), 1, 2 (1), 1, 2, 2, 2, 1 (X), 2 (X), 1 (X), 2. FC Union Berlin -joukkueen kannattaja iloitsee joukkueen menestyksestä TeksTi Elina Vainikainen kuva Lehtikuva/John Macdougall ”Ketä Länsi ei voi ostaa. VJS – MiPK 2 9. JäPS – JIPPO 2 8. Ykkösen häntäpäähän jumittunut joukkue kaipaisi kipeästi pisteitä, mutta MYPAn vieraana ne taitavat olla kiven takana semminkin, kun myös peliesitykset ovat jättäneet toivomisen varaa – hankaluuksia on siis sekä kentällä että konttorilla. Tällaisessa toimintaympäristössä Union Berlinin kaltaisten seurojenkaan asema ei ole tuhoon tuomittu, vaikka varmasti köpenickiläiset joutuvat sopeutumaan lähitulevaisuudessa moneen uuteen asiaan. VPS J Akatemia – RoPS 2 2 1. 1960-luvulla perustettiin kuitenkin muutama ”siviiliseura”, joiden kytkös hallintoon oli ohuempi tai sitä ei ollut lainkaan. Saavutusta on ihasteltu ympäri jalkapalloilevan maailman, eikä vähiten siksi, että kyseessä on monella tavalla ainutlaatuinen seura. Vaikka jo kakkosbundesliigassa kaikki pelaajat ovat ammattilaisia, lähtee joukkue silti moniin muihin verrattuna takamatkalta. Stadioniakin pitäisi taas korjata, ja tällä kertaa se ei ehkä enää onnistu omin voimin. KaaPo – KäPa 1 (X) 13. Myllykoskelaisilla suunta taas on hankalan alkukauden jälkeen ylöspäin, ja kohteeseen 4 onkin helppo lätkäistä varma ykkönen. Miesten eM-karsintojen vuoksi Veikkausliiga on tauolla, joten vakiorivi koostuu Ykkösen ja Kakkosen peleistä. l Vihjerivi 1. Stadionilla järjestetään myös paljon muunlaisia yleisötapahtumia, kuten kisakatsomoita MM-kisojen aikaan sekä ”Weihnachtssingen”, jokajouluinen yhteislaulutilaisuus. Se on kirjaimellisesti kasvanut työläisten hiestä ja verestä. Seura on onnistunut koko historiansa ajan olemaan leimallisesti vasemmistolainen ja työväenluokkainen nöyristelemättä hallintoa. Union Berlin oli yksi näistä. Vaikka luonnollisesti joukkueen faneille nousu ykkösbundesliigaan on toiveiden täyttymys, herättää se myös kysymyksiä. Tähän vaikutti myös sen asema Berliinin selkeänä kakkosjoukkueena: kaupungin toinen seura Dynamo oli valtiovallan suosiossa, ja Unionin kannattaminen näyttäytyi vastarinnan ilmaisuna. MYPA – TPV 1 5. Försterei-stadionilla vieraillut ei taatusti unohda kokemusta ikinä: jo kävelymatka metsän halki pelipaikalle vie toiseen maailmaan, ja lähes kokonaan seisomakatsomoista koostuva stadion on omiaan huikean tunnelman luomiseen. Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 9.6. Ei olekaan ihme, että ottelut ovat käytännössä aina loppuunmyytyjä. FC Union Berlin oli massiivisissa talousvaikeuksissa ja konkurssi kolkutteli ovella. Rautaista Unionia!” Verta, hikeä ja Vaihtoehtofutista 1X2. Säännössä on toki porsaanreikiä, ja sitä pystytään kiertämään, mutta monet seurat noudattavat yhä periaatetta. Varhaisista vuosistaan lähtien seura on ollut toisinajattelijoiden mieleen. Arki jA vApAA-AikA 26 | KU 23 /2 01 9 Arki jA vApAA-AikA V uonna 2004 saksalainen 1. Myös union Berlinin kannattajakulttuuri on omanlaistaan. Tehtailla oli omia joukkueitaan, samoin poliisilla ja armeijalla. Omalaatuisuus kiteytyy itäsaksalaispunkkari Nina Hagenin esittämässä Eisern Union -kannatuslaulussa: ”Wer lässt sich nicht vom Westen kaufen. Fanit tulivat taas vastaan, ja 2 500 kannattajaa korjasi stadikan talkootöillä divarikelpoiseksi. Gnistan – FC Espoo 1 (X) 11. Muutama vuosi myöhemmin oltiin taas hankalassa tilanteessa, kun joukkueen kotipesä An der Alten Försterei -stadion piti saada korjattua kakkosbundesliigan edellytyksiä vastaavaksi. Union Berlin varmisti viime viikolla nousunsa Saksan korkeimmalle sarjatasolle, ensimmäistä kertaa seuran historiassa. MuSa – EIF 2 (X) 4. Eisern Union!” (Ketä Länsi ei voi ostaa. Rautaista Unionia!) Union Berlinin syntyhistoria on mielenkiintoinen. Union alkoikin kohta vetää puoleensa paitsi kaupungin työväestöä (lempinimi ”Rautainen Unioni” viittaakin metallityöläisiin), myös esimerkiksi punkkareita ja muita kapinamielisiä. Miten epäkaupallinen ja tee-se-itse-meininkiin luottava seura voi pärjätä Bayern Münchenin kaltaisia superseuroja vastaan, jää nähtäväksi. P-Iirot – SalPa 2 (X) 12. AC Oulu – FF Jaro 1 (X) 2. NJS – FC Viikingit 2 10
V asemmistoliitto haluaa kääntää uuden sivun suomalaisessa politiikassa osallistumalla SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen johtamaan hallitukseen. – Yli kymmenen vuotta jatkuneen säästämisen ja leikkauskierteen jälkeen aiomme nyt tehdä toisin ja varmistaa tulevaisuusinvestointien avulla, että suomalainen hyvinvointivaltio menestyy myös tulevaisuudessa, Andersson sanoi hallitusohjelman julkistustilaisuudessa alkuviikosta Helsingin keskustakirjasto Oodissa. TeksTi Jussi Virkkunen kuvaT Lehtikuva Eduskuntapuolueiden edustajat kokoontuivat hallitusohjelman valmistuttua hotelli Korpilammelle Espooseen. – Hallituksen merkittävin lupaus suomalaisille on, että me. Puheenjohtaja Li Andersson lupaa, että viime hallituksen leikkauspolitiikka on nyt loppu. Politiikka KU 23 /2 01 9 | 27 04 politiikka Nyt kääntyy uusi sivu Vasemmistoliitto järjesti neuvoa-antavan jäsenäänestyksen hallitukseen osallistumisesta. Paikalle saapumassa Li Andersson ja vasemmistoliiton viestinnästä vastaava Touko Sipiläinen. Andersson tiivisti, että hyvinvointia ei synny näköalattomalla leikkauspolitiikalla. Se syntyy investoimalla rohkeasti tulevaisuuteen
Kaikkiaan ministereitä uuteen hallitukseen tulee 19. Samalla pienennetään varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. ViHreät: Ulkoministeri Pekka Haavisto Sisäministeri Maria Ohisalo Ympäristöja ilmastoministeri Krista Mikkonen . Tässä on linjattu sote-uudistuksen jatkamisesta ja erityisesti perusterveydenhuollon hoitoonpääsyn nopeuttamisesta. Hallituksen ministerit . Se on iloinen uutinen kaikille julkisia palveluita käyttäville suomalaisille, Andersson luetteli kaksi seuraavaa asiaa. – Ja tehdään suuri koulutuspoliittinen uudistus oppivelvollisuuden pidentämisen myötä. Se tulee tarkoittamaan, että toinen aste muuttuu maksuttomaksi kaikille. Kyllä siinä tarvitaan yhteiskunnan tukipalveluita: työvoimapolitiikkaa ja myöskin koulutuspolitiikkaa. Lopuksi Andersson mainitsi lisäpanostukset koulutukseen ja osaamiseen, joista hän sanoi olevansa erityisen iloinen ja ylpeä. l Hallituspuolueiden puheenjohtajat esittelivät hallitusohjelmaa maanantaina Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Strategiset tärkeät kohteet säilyvät valtion omistuksessa. rKP: Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist KeSKuSta ja VaSemmiStoliitto päättivät ministereistä vasta KU:n mentyä painoon.. Politiikka teemme tarvittavat investoinnit, joiden avulla päästään eroon jatkuvasta leikkauskierteestä, joka tähän asti on kaventanut tulevien sukupolvien oikeutta hyvinvointiin ja turvalliseen tulevaisuuteen. – Suhtaudumme kriittisesti valtion omaisuuden myynteihin ja meillä on erityisen tärkeätä se, että ei enää tehdä Carunan kaltaisia kauppoja. Maksuttomuus ja oppivelvollisuuden pidentäminen tarkoittavat, että opiskelijoille tarjotaan opiskeluvälineet myös ammattikouluissa ja lukoissa. Tiedossa olevat ministerit on koottu vieressä olevaan faktalaatikkoon. Puolueelle tulee opetusministerin sekä sosiaalija terveysministerin paikka. Esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus palautetaan eli jatkossa kaikki lapset ovat oikeutettuja täysipäiväiseen päivähoitoon. Työllisyysasteen pitäisi olla neljän vuoden päästä 75 ja työttömyysasteen 4,8. Samaan aikaan parannetaan kotihoidon resursseja. . . Neljä Nostoa Andersson nostaa hallitusohjelmasta esiin neljä asiaa, jotka hänen mukaansa olivat erityisiä. – Tässä ohjelmassa on kirjaus siitä, että hoitajamitoitusta tiukennetaan ja kirjataan lakiin. Tämän lisäksi ohjelmassa on moni menolisäys sidottu paranevan työllisyyden varaan. SDP: Pääministeri Antti Rinne Työministeri Timo Harakka Eurooppa-ministeri Tytti Tuppurainen Kuntaja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero Kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru Liikenneja viestintäministeri Sanna Marin . Ensimmäisenä oli aktiivimallin purkaminen, joka oli vasemmistoliiton kynnyskysymys. Andersson itse sanoi heti hallitusohjelman julkistuksen jälkeen olevansa kiinnostunut opetusministerin paikasta. Toisen ministerin nimi oli selvillä vasta KU:n mentyä painoon. Se katoaa samaan aukkoon sinisen tulevaisuuden kanssa. Tehdyt menolisäykset voivat auttaa tähän tavoitteiseen pääsemisessä, Andersson sanoo. Opetusministeriön ykkönen ja sosiaalija terveysministeriön ykkönen ovat kyllä vasemmistoliitolle erittäin tärkeitä salkkuja molemmat, Andersson sanoo. – Olemme todella tyytyväisiä osuuteemme salkkujaossa. omaisuudeN myyNti puhutti Vaikka ohjelma on Anderssonin ja koko vasemmistoliiton puoluejohdon mukaan hyvä, on siinä useampia kipeitä kohtia. . SDP sai seitsemän, keskusta viisi, vihreät kolme ja vasemmistoliitto sekä RKP kaksi ministeriä. KaKsi paiNavaa salKKua Jos vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous päättää puolueen osallistuvan hallitukseen, tulee vasemmistolle kaksi painavaa salkkua. Anderssonin mukaan vaikein kysymys oli valtion omaisuuden myynti investointien rahoittamiseksi. Jos ja kun haluamme 75 prosenttiin, se vaatii heikommin työllistyviä ryhmiä työmarkkinoille
Sote-uudistus tehdään järkevällä tavalla julkisten palveluiden pohjalle, ja perhevapaita lähdetään uudistamaan. Se lähettää nuorille, perheille ja koko yhteiskunnalle viestin siitä, että peruskoulun jälkeinen tutkinto on hankittava ja se velvoittaa yhteiskunnan toimijat mahdollistamaan sen. Pelkän perusasteen varassa olevien työllisyysaste on vain noin 40 prosenttia. Perusturvan, koulutuksen ja palveluiden leikkausten aika on ohi, ja nyt on aika rakentaa. – Jos ay-liikkeeseen halutaan uusia jäseniä ja aktiivisia toimijoita, nuoria lahjakkaita ihmisiä, jotka haluavat oikein sielunsa puolesta tulla tekemään töitä, niin heitä ei voi puoluejäsenyydellä ja uskollisuusvaloilla saada. SAK:laisissa liitoissa vallalla oleva poliittinen ryhmätoiminta on Suokaan mielestä tuhon tie. PaM vähävaraisuus Historiallisia uudistuksia hanna Sarkkinen Kirjoittaja on vasemmistoliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja. Kuitenkin ehkä eniten minua ilahduttavat rakenteelliset uudistukset. koluMni ”Ryhmätoiminta tuhon tie” aMMattiyhdistysliike Uusi johto mahtiliitolle SAK:n tYöehdot-oSASton johtajana toiminut Annika Rönni-Sällinen on Palvelualojen ammattiliitto PAMin uusi puheenjohtaja. Palvelualojen ammattiliiton PAMin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen tulee SAK:sta. Silti ikäluokasta 16 prosenttia jää vaille toisen asteen tutkintoa. Lähde: ThL.fi kotitaloutta sai toimeentulotukea vuonna 2018. KU Lue Lisää kansanuutiset.fi/4094266 UUSi hAllitUSohjelmA on merkittävä käännös. Mukana on myös joitain hankalia kysymyksiä. Kokonaisuus on kuitenkin vahvasti plussalla. Hallitusohjelman ehdoton helmi on oppivelvollisuuden jatkaminen toiselle asteelle ja opintojen aito maksuttomuus. Hallituspuolueena teemme eduskunnassa hallituksen politiikkaa, mutta kaikki vasemmistoliiton tavoitteet ovat edelleen voimassa, ja niitä kohden pyrimme. Politiikka KU 23 /2 01 9 | 29 Yli 30 vuotta sitten Rakennusliittoon tullut ja vuodesta 2003 lähtien liiton varapuheenjohtajana toiminut Kyösti Suokas (kuvassa) jätti kesäkuun alussa tehtävänsä seuraajalleen. Parannukset perusturvaan ja palveluihin, aktiivimallin purkaminen, subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen sekä koulutuksen ja tienpidon lisämäärärahat ovat hienoja asioita. Vaikka hallitusohjelma on voittopuolisesti hyvä, ei kaikkia tarpeellisia parannuksia ja uudistuksia pystytä seuraavan neljän vuoden aikana tekemään. Miksi siis nykyaikana lähes yhtä välttämätön toinen aste ei olisi oppivelvollisuuden ja maksuttomuuden piirissä. Totta on, ettei oppivelvollisuus ja maksuttomuus ole ihmelääke. Sirpa Koskinen Lue Lisää kansanuutiset.fi/4093707 469?694 306?322 henkilöä sai toimeentulotukea vuonna 2018. Erityisen tärkeä muutos on matalan koulutuksen ja tulotason sekä maahanmuuttajataustaisten perheiden lapsille, jotka keskimääräistä useammin jäävät koulutuksen ulkopuolelle. Nyt oppivelvollisuus modernisoidaan vastaamaan tämän päivän tarpeita ja välttämätön koulutus tehdään kaikille maksuttomaksi. Hän arvostelee tilannetta, jossa henkilö voidaan jättää ulos ay-toiminnasta, jos hänellä ei ole oikeanlaista jäsenkirjaa. Hän kiittelee toukokuussa pidettyä Rakennusliiton liittokokousta keskustelevaksi ja ilmapiiriltään vapautuneeksi. Kalliorinteen mukaan nyt on vahvistettava liiton alueellista toimintaa ja saatava enemmän tukea luottamusmiehille. Tänä päivänä työelämässä ja yhteiskunnassa on vaikea pärjätä ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa. – Syy antoisaan kokoukseen on se, että liitto ei harrasta puoluepolitiikkaa. Le ht iK Uv a/ M ar KK U UL an de r. Harva olisi valmis poistamaan oppivelvollisuuden ja maksuttomuuden peruskoulusta. – Meidän on huolehdittava, että palvelualoilla riittää töitä reiluilla työehdoilla ja että palvelualojen ammattilaisten osaamista ja taitoja arvostetaan, Rönni-Sällinen sanoo. Se kuitenkin mahdollistaa opiskelun tasa-arvoisesti kaikille. Oppivelvollisuuden pidentämisen kriitikot sanovat, ettei se ratkaise ongelmia, jotka aiheuttavat koulupudokkuutta. Puheenjohtajan henkilökohtaisena varajäsenenä 217 000 jäsenen liitossa jatkaa Risto Kalliorinne
Toki on myös työpaikkoja missä henkilöstöjohtaminen osataan ja ymmärretään sen merkitys. tekoälyä hyödyntäen, millä henkilöstöjohtamista voidaan kehittää ja parantaa työhyvinvointia. Mutta jotakin on pahasti pielessä johtamisen saralla, jos katsomme työpahoinvoinnin aiheuttamia vuosittaisia kustannuksia yrityksille ja koko yhteiskunnalle. Maapallo on kuitenkin kokonaisuus, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. On taattava valtiovallan turvaamana hyvinvointia kaikille. Ymmärtääkseni kyseessä kuitenkin oli mielenilmaisu ilmaston suojelemiseksi. Jos nimimerkin käyttö on perusteltua, kirjoittajan nimi on kuitenkin saatettava toimituksen tietoon. Miten perheitä ja sitä kautta lapsia ja nuoria voidaan auttaa. Näihin ilmastotalkoisiin pitää meidän kaikkien osallistua. Kaikista ei ole hoitajiksi UUtiSoinniSSa on korostettu voimakkaasti nuorten olleen koululakossa maaliskuussa. Tehdyt leikkaukset lisäävät ja monessa tapauksessa pitkittävät pienituloisten kotitalouksien riippuvuutta toimeentulotuesta. Jokaisesta verkossa julkaistusta uutisesta voi avata keskustelun. Työterveyslaitoksen emeritusprofessori Guy Ahosen mukaan kustannukset ovat vähintään 25 miljardia euroa vuodessa. Omat haasteensa aiheuttaa lähiopetuksen vähenevä määrä. On pikemmin kannustettava nuoria yhteiskunnalliseen toimintaan kuin kyseenalaistettava heidän tarkoitusperiään. olen nähnyt työssäni akuuttihoidon parissa, kuinka yhä nuoremmat lapset tuodaan ensihoidon toimesta sairaalan päivystykseen. Tiedottomassa tilassa ja henkeä pelastavien hoitotoimenpiteiden jälkeen ryhdytään pohtimaan ja selvittämään, mitä ainetta lapsi on nauttinut. Yhteisen sävelen luulisi siis löytyvän helpommin kuin edellisen hallituksen pakkokeinolla haetut ratkaisut. Suomi on kuitenkin työhyvinvoinnin tutkimuksen saralla edelläkävijä maailmalla. Toimittajilla on henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet muotoa: etunimi.sukunimi@kansanuutiset.fi. Työhyvinvoinnin parantaminen työpaikoilla on niin työntekijän kuin työnantajankin etu. Taloudellisen menetyksen lisäksi täytyy muistaa, että puhumme lapsen ja nuoren elämästä ja siihen liittyvästä inhimillisestä kärsimyksestä. Ilmakehä ei siis lämpene vain Suomen yläpuolella vaan kaikkialla maapallolla, ja juuri tuo huolestuttaa nuoria. Varhaiskasvatukseen, perusopetukseen sekä toisen asteen koulutuksen maksuttomuuteen on tulevan hallituksen löydettävä rahoitus. Mielestäni työpahoinvoinnin kitkeminen työpaikoilta on konkreettinen keino saada aikaan kasvua ja päästä myös 75 prosentin työllisyystavoitteeseen. Työhyvinvointi on tuottavuustekijä. Hallitusneuvottelut ovat ohi ja palloa työelämän kehittämisestä on heitetty työmarkkinajärjestöille. Mielestäni ensimmäinen ja tärkein keino on katkaista eriarvoistumisen tie. Työpahoinvointi työpaikoilla näkyy työkyvyttömyytenä, sairauspoissaoloina, sitoutumisen puutteena ja ennenaikaisina eläköitymisinä. Meidän kaikkien on tarkasteltava omaa toimintaamme, mutta todellisiin vaikuttaviin muutoksiin on mahdollisuus vain maailman valtioiden yksituumaisella yhteistyöllä. Lisää yhteystietoja sivulla 2. Toimituksen puhelin: 09 759 601. Perhekeskukset on saatava toimimaan. Pääsääntöisesti julkaisemme vain omalla nimellä kirjoitettuja tekstejä. Perhekeskus on palvelujen kokonaisuus, joka sisältää lapsille ja perheille suunnatut hyvinvointia ja terveyttä edistävät, kasvua ja kehitystä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut. Tämä alkaa hirvittää jo lähes kaiken kokenutta ammattilaistakin. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että alalla säilyvät valtakunnalliset soveltuvuuskokeet niin ammatillisella asteella kuin ammattikorkeakouluissakin. Ikävä kyllä kaikki eivät tunnusta ilmaston lämpenemisen olevan uhka ihmiskunnalle ja nykyisen kaltaiselle luonnolle. Vertailun vuoksi: Suomen valtion budjetti on noin 55 miljardin euron suuruinen. Toimituksella on oikeus lyhentää kirjoituksia. Opettajien käytettävissä olevat ohjausresurssit ja tuki työpaikoille ovat vähentyneet. Tarvitaan lisää ja parempaa koulutusta, ja tarvitaan toimintaa tulevaisuuden hyväksi. Politiikka 30 | KU 23 /2 01 9 yleisönosasto Juttujen enimmäismitta on 60 konekirjoitusriviä eli noin 3 000 merkkiä välilyönteineen. Markku J. Virheelliset opiskelijavalinnat ja alalle soveltumattomuus, toisinaan jopa väärä motiivi hakeutua alalle, lisäävät hoitovirheitä. Vaikka monella työpaikalla järjestetään työhyvinvointikyselyjä ja työhyvinvointi on kirjattu varmasti monen yrityksen suunnitelmiin ja strategioihin, konkreettiset toimenpiteet jäävät usein puutteellisiksi tai ongelmakohtiin ei edes osata puuttua. Edellisen hallituskauden leikkaukset ja indeksijäädytykset ovat osuneet erityisesti pienituloisiin lapsiperheisiin. Perhekeskukseen voidaan liittää myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toimintoja. Kasvua työhyvinvoinnilla Suomessa henkilöstöjohtamisen osaaminen on puutteellista. Me-säätiö on arvioinut, että maassamme on tällä hetkellä jo yli 60 000 nuorta ”syrjässä”. Syyttävää sormea ei pidä osoittaa vanhalla autolla ajaviin, eikä kehenkään muuhun yksittäiseen ihmiseen. Toimittiin, jotta tulevaisuudessa ihmisillä olisi mahdollisuus normaaliin elämään maapallolla. Kuka tahansa ei sovellu alalle, koska kyse on potilasturvallisuudesta ja hoidon laadusta. Sosiaalija terveysala on asiakaslähtöistä toimintaa, jolloin on tarpeellista karsia alalle sopimattomat henkilöt. Verkkolehti on osoitteessa www.kansanuutiset.fi Palautetta ja uutisvinkkejä voi antaa suoraan toimitukselle. Tämän syrjäytymisen kustannuksia yhteiskunnalle on todella vaikea arvioida, mutta asiantuntijat puhuvat joka tapauksessa miljardeista. Kekäläinen Espoo Koululakko vai lakko ilmastonmuutosta vastaan. Marko Kaarlenpoika Iitti. Tärkeintä on saattaa lapsi keskiöön ja tuottaa lapsen tarvitsemia palveluita matalalla kynnyksellä ilman organisaatioiden välistä pallottelua. Tämänkin vuoksi on tärkeää, että opiskelijavalintoihin kiinnitetään riittävästi huomiota. Tavoitteena on talouden kasvu ja uutta työtä Suomeen – tästä tehtävästä eivät tee yhtään helpompaa talouskasvun ennusteet, jotka povaavat synkempiä aikoja. Juha Hiltunen Riihimäki työPahoinvoinnin KUStannUKSet suomalaiselle yhteiskunnalle vaihtelevat 25 miljardista eurosta noin 40 miljardiin, riippuen käytettävästä laskentatavasta. Siksi Suomessa on jo pitkään säädelty sosiaalija terveysalan ammattihenkilöiden työhön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Luonnollisesti tästä ovat huolestuneimpia ne, joilla tulevaisuus on edessäpäin. Perheet saavat tarvitsemansa avun helposti ja joustavasti. Otteita näistä keskusteluista voidaan julkaista lehdessä. Esimerkiksi päihdetai vakavat mielenterveysongelmat eivät sovi hoitotyöhön. Lähettämällä kirjoituksesi postitse osoitteella: kansan Uutiset Pl 64 00501 Helsinki Sahkopostitse osoitteeseen lukijoilta@kansanuutiset.fi osallistu keskusteluun SoSia alija terveydenhuollon ammattihenkilöksi valmistuvan tehtävä on erityinen ja vastuullinen. Ammatillisen opiskelun haasteena onkin entistä enemmän laadukkaan työssäoppimisen turvaaminen. Myös vankiterveydenhuollossa olen haastatellut alaikäisiä poikia, joiden elämässä ei ole välttämättä ollut yhtään turvallista kontaktia aikuiseen. Lapin yliopistolla on kehitetty mittareita ja konkreettisia välineitä, mm. Pidetään lapsistamme huolta SOSTEn arvioiden mukaan vuosien 2015–2018 lainsäädäntömuutosten aikaansaama taloudellinen kehitys on pienituloisissa lapsiperheissä kielteisempi kuin väestöllä keskimäärin. Tämän jälkeen alkaakin sosiaalityöntekijöiden työ selvittää lapsen kotitilanne. Myös verkkosivuilla keskustellaan. Jopa ministeritasoisen osaajan olen kuullut sanovat Suomen maatalouden hyötyvän ilmaston lämpenemisestä satokauden pidentyessä
Osalle kokoomuslaisia käy perussuomalaisten kova maahanmuuttopolitiikka. Politiikka KU 23 /2 01 9 | 31 Viimeinen sana kesän kuVa Häkkänen näkee painajaisia punavihreistä O ikeistokokoomuslainen, edellisen hallituksen oikeusministeri Antti Häkkänen näkee painajaisia tällä viikolla työnsä aloittavasta punavihreästä hallituksesta. Tässä röykytyksessä kokoomus voi siirtyä häkkäsläisittäin oikealle. Onkin syytä vaihtaa syyllistämisen osoitetta tavallisista kansalaisista, todellisiin syyllisiin eli niihin yrityksiin, jotka tuottavat haittakaasuja. Neljä vuotta on nykymenossa pitkä. Lisäksi suomalainen maaperämme on avattu täysin kaivosyrityksille. Häkkänen purki kitkeriä tuntojaan tällä viikolla Rinteen hallitusohjelmasta Ylen A-studiossa. Niitä ei valvota riittävästi, kuten Terrafamen tapaus osoittaa: yritys ei korvaa edes tuhoamiaan alueita ja vesistöjä, vaikka on saanut satoja miljoonia euroja avustuksia toimintaansa verovaroista. Sata maailman yritystä tuottaa noin 70 prosenttia kasvihuonekaasuista. Kokoomukselle oppositio on katkera pala. Mika Lille Helsinki köyhyys saatava laskemaan miksi tästä IPCC ilmasto raportista puuttuvat kaikki ne tietyt maailman yritykset, jotka turmelevat ilmastoa ja vesistöjä. Le ht iK Uv a/ M ar KK U UL an de r. Ilmastonmuutoksen torjunnassa kokoomus tuskin lähtee perussuomalaisten kelkkaan. Näin ei enää saa jatkua. Sivistyneessä ja oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa pidetään huolta niistä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Myös perussuomalaisten leipälaji, kova maahanmuuttopolitiikka, jakaa puoluetta. Jo yksi F-16 käyttää tunnissa 6 359 litraa polttoainetta. Jyräävätkö puolueen konservatiivit liberaalit ja kovia markkina-arvoja kannattavat sosiaalisiiven. Eriarvoisuustyöryhmää vetänyt professori Juho Saari piti juuri sitä kovin tärkeänä. Työmarkkinat ohjailevat hallitusta, ja hallituksen kädet on sidottu ay-liikkeeseen ja kolmikantaan. Jori Porspakka Tuusula ilmaston sottaajat vailla vastuuta Opiskelijan soveltuvuutta alalle pitää voida arvioida myös opintojen aikana. Tiukan talouskurin ja oikeistolaisen so siaalija työllisyyspolitiikan otteen koveneminen ajoi puolueen oppositioon. Tehy pitää tärkeänä, että sosiaalija terveysalan perustutkintoihin saataisiin kansalliset ja myös tutkintokohtaiset loppukokeet, jotta ammatissa edellytettävää osaamista kuten lääkehoitoon liittyvää osaamista, voidaan koulutuksesta valmistuvien osalta arvioida. F-15 käyttää 5 980 litraa polttoainetta tunnissa, ja yliääninopeuksissa 15 litraa sekunnissa! Sottaajat saavat toimia ilman valvontaa ja vastuuta. Suuri syyllinen kasvihuonekaasujen tuottamiseen on myös lentoliikenne ja erityisesti kaikkien armeijoiden ilma-ase. Puolue pelottelee ja vähättelee vastustajiensa agendaa, kuten ilmastonmuutosta. Kaikista heikoimpien on saatava apuja eri ongelmiin. Maltillinen Orpo istuu huonosti räyhäopposition keulakuvaksi. Erityisesti ikäihmisten palveluiden kannalta on tulevaisuudessa oleellisen tärkeää, että meillä on riittävästi motivoitunutta, osaavaa henkilökuntaa ja että ala säilyy vetovoimaisena. Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon haastajaksi tituleerattu Häkkänen näyttää kilpailevan kansanedustaja Ben Zyskowiczin kanssa ärhäkkyydessä. Häkkäsen mukaan työllisyysarviot ovat ilmaan puhalluksia. Millariikka Rytkönen puheenjohtaja Tehy Vesi houkutti uimareita ja koulujen päättymistä juhlinutta nuorisoa Vantaan Kuusijärvellä 1. kesäkuuta. Kokoomus on vedenjakajalla. Perussuomalaiset hyökkäävät isoimpana oppositiopuolueena laitaoikealta hallitusta vastaan. l Sirpa puhakka Päätoimittaja vaalikaudella täytyy vähentää köyhyyttä. Vuonna 2019 on alettava tehdä eduskunnassa kaikki sen eteen, että ylipäätään ihmisillä Suomessa on oltava oikeus hyvään ja arvokkaaseen elämään. On luotava sellainen uusi sosiaalitukijärjestelmä, että tehdystä työstä jää rahaa enemmän käyttöön. Kokoomuksen mukaan hallitusohjelma on rakennettu hiekalle. Jää nähtäväksi, kuinka monta vuotta Orpo kestää. Kansanedustajien on nyt keksittävä keinot, miten köyhyys saadaan vähenemään. Kaikkien painajaisten huipuksi tapahtui selvä askel vasempaan. Tutkimusten mukaan köyhyys saattaa aiheuttaa vaikeita katkeruuden tunteita ja köyhillä ei ole rahaa ostaa lääkkeitä ja ruokaa. Väliä ei ole, ovatko asiat ja argumentit kohdillaan. Hallitustunnustelujen aikaan osa kokoomuslaisista veljeili perussuomalaisten suuntaan
KATSE AURINGON LASKUUN JA DIGILEHTI TASKUUN Kesätarjous 1.6.2019 31.7.2019 Lehti 20 € / 2 kk ja digilehti kaupan päälle (arvo 4.90 €)