Karjalan Heimo 1-2/2022 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2022 1–2 7 € Neuvosto-Karjalan 30-luvun sävelet Virtarannan kirjeiden Karjala-kuva Karjalankieliset kuukaudet Tunkuan kesselivoina
10 Pirkko Nuolijärvi ja Riho Grünthal Sosiolingvisti, professori Anneli Sarhimaa täytti helmikuussa 60 vuotta. AKIPEKKA ALANKO SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2022. Artikkelissa tarkastellaan karjalaista nimistöä sukututkimuksen näkökulmasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 2 KARJALAN HEIMO 1–2/2022 28 4 Katri Kovasiipi Etnomusikologi Pekka Suutari kertoo 1930-luvun Petroskoin musiikkielämään rantautuneista amerikansuomalaisista vaikutteista ja muusikkojen vainoista. 22 Elina Niiranen Pertti Virtarannan jatkosodan aikaiset kirjeet ystävälleen Aino Kataralle valottavat Virtarannan tuolloista, ristiriitaistakin Karjala-kuvaa. Väitöstutkija Viliina Silvonen analysoi arkistoäänitteiltä, kuinka apeutuminen syntyy ja ilmenee. 14 Mikko Kuitula ja Santeri Palviainen Sukututkijoille nimet ovat lähes ainoata tietoa aiemmista sukupolvista. 26 Maria Kundozerova Karjalan tiedekeskuksen viimekesäinen tutkimusja keruumatka Muurmannin karjalaisten ja pomorien alueille osoitti, että karjalan kieli on katoamassa. 17 Olga Karlova Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemelin vienankarjalaksi kääntänyt Olga Karlova kertoo, kuinka käännöstyö tuli hänen tehtäväkseen ja kuinka se sujui. 18 Pekka Vaara Neuvostovallan pakkotoimet kohdistuivat erityisesti Tunkuan seudulle. 2022 1–2 7 € Neuvosto-Karjalan 30-luvun sävelet Virtarannan kirjeiden Karjala-kuva Karjalankieliset kuukaudet Tunkuan kesselivoina KANSI: Allan Sihvola (toinen vas.) soittaa trumpettia Petroskoin Rautatien soittokunnassa. 12 Eeva-Kaisa Linna Karjalan murteiden normituksen myötä on otettu käyttöön luonnon kiertoon pohjautuvat kuukausien nimet, jotka ovat ainakin osittain ikivanhoja, omakielisiä. Kuva kirjasta Stalinin taivaan alle (OK-kirja). Karjalaisten keskuudessa hyvän itkijän ominaisuutena on pidetty kykyä apeutua. Syksyllä 1921 käynnistettiin metsäsissikapina, kesselivoina, bolsevikkeja vastaan. 9 Katri Kovasiipi Joulukuisessa paneelissa keskusteltiin kulttuuriperinnön omistajuudesta ja käytöstä sekä karjalaisuuden ja karjalan kielen näkökulmista tutkimuksessa. Hänen merkittävää panostaan karjalan kielen hyväksi muistettiin juhlakirjalla
Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Arvokkaita kirjeet ovat silloinkin, kun ne kertovat omasta, perheen tai suvun historiasta. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Olen tuijottanut lumoutuneena Amsterdamin van Gogh -museossa Vincentin ja Theon kirjeenvaihtoa. Hyvälle ystävälle kirjoittaessa voi paljastaa syvimmät ajatuksensa – tai tulee vahingossa paljastaneeksi jotain sellaistakin, mitä ei aikonut. Olen lukenut sydän syrjällään Eino Leinon kirjeitä Onervalle. Sisikunta liikahtaa, kun käteen sattuu kirje, jonka kuoren käsialasta tunnistaa edesmenneen äidin, isän tai ystävän läsnäolon. Liian pitkiksi venyneiden kirjoitustaukojen jälkeen paperiliuskat täyttyvät vauhdilla, ajatukset purkautuvat, oman elämän rihmastot jäsentyvät kirjoittaessa uudella tavalla. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 3 SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2022 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Tutkijan haasteena on suhteuttaa kirjeiden kertoma menneen ajan arvoihin ja asenteisiin, jotka voivat olla nykyajalle vieraita. Digitalisaatio on tuhonnut joitakin asioita maailmastamme kenties pysyvästi. Uusia kirjeaineistoja ei nykyajassa enää synny. Mutta missä ovat Onervan kirjeet Leinolle. Tuskinpa sähköpostit, tekstiviestit ja somen pikaviestit voivat toimia sen enempää henkilökohtaisen elämänpolun merkkipaaluina kuin tutkijoiden aineistoinakaan läheskään yhtä persoonallisesti kuin kirjeet. TUTKIMUSMATERIAALINA kirjeet ovat poikkeuksellisen intiimejä lähdeaineistoja. Rehellinen kirje on kuin rippi. Esiin voi tulla myös asioita, joita jälkipolvien on vaikeaa tunnustaa tai sulattaa. Säilyneitä kirjeitä on syytä arvostaa, kuten myös kirjeaineistoja hyödyntäviä tutkimuksia. Kun aikaa kuluu tarpeeksi, joidenkin kirjeistä tulee kulttuurihistoriaa. Kirjeen valmistuttua on kuin olisi tuulettanut sisintään, varsinkin jos on kirjoittanut käsin eikä koneella. Sekin, onko kynän jälki hento henkäys vai raskaan raastavasti painettu, voi kertoa jotain kirjoittajan ja vastaanottajan suhteesta. Milloin olet lukenut vanhoja kirjeitä – ovatko ne vielä tallessa. Menetetyn rakastetun. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Mitä kirjeet kertovat PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2022 20 2 M illoin olet viimeksi kirjoittanut kirjeen, ihan oikeasti käsin, kynällä paperille. Vuosikymmenten takaa ne tuovat kirjoittajan ajatukset tähän hetkeen, parhaimmillaan aitoina ja paljastavina. Yksi niistä on perinteinen kirjeenvaihto. Kirjeet fyysisinä, materiaalisina aineistoina paljastavat kirjoittajasta myös paljon sellaista, mitä pelkät sanat ja digitaaliset lähteet eivät pysty välittämään. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. KATRI KOVASIIPI. Itselläni on pari ihmistä, joiden kanssa kirjoittelemme vieläkin, vaikkakin harvakseltaan
2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 4 Amerikansuomalaiset rytmit saapuivat Neuvosto-Karjalaan I tä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen professori Pekka Suutari on tehnyt kenttätöitä Petroskoissa 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Tuhannet amerikansuomalaiset siirtolaiset saapuivat Neuvosto-Karjalaan 1920–1930-luvuilla. Harrastajista ammattilaisiksi Yhdysvalloista ja Kanadasta värvättiin etenkin 1920–30-luvuilla vasemmistolaisesti ajattelevia siirtotyöläisiä NeuTanssiorkesterin soittajat Allan Sihvola (ylärivissä vas.), Bruno Sjöblom, Ralph Nikki, Aarre Eskolin ja Jan Grin Kontupohjassa 1930-luvun lopulla. Samalla he toivat aivan uusia tuulia etenkin Petroskoin musiikkielämään. He toivat mukanaan runsaasti ammattitaitoa ja työvälineitä, mutta myös soittimia ja soittotaitoa. Varsinkin kohtaamiset Petroskoin sinfoniaorkesteria 1930-luvulla johtaneen amerikansuomalaisen Karl Raution (1885–1963) pojanpojan Kalle Raution sekä pitkän musiikkija vankileiriuran kokeneen trumpetistin Allan Sihvolan (1922–2009) kanssa tekivät Suutariin suuren vaikutuksen. Vaihto-opintojensa aikana, ensimmäisellä kenttätyömatkallaan, hänelle avautui aiemmin tutkimatta jääneitä näköaloja erityisesti amerikansuomalaisten siirtolaisten Neuvosto-Karjalaan tuomiin musiikkivaikutteisiin. KUVA: KIRJASTA STALININ TAIVAAN ALLE
Näissä kaikissa suomalaiset olivat hyvin vahvasti mukana, Suutari summaa. Murroksen vuosikymmen 1920-luvulta 30-luvulle tultaessa Petroskoin musiikkielämässä tapahtui selkeä muutos. Olosuhteet Karjalassa olivat vaikeat, mutta samalla uskottiin, että yhdessä toimimalla pystytään rakentamaan tulevaisuutta. Amerikkalaisissa ja kanadalaisissa kouluissa monet heistä olivat päässeet nauttimaan varsin korkeatasoisesta musiikkikasvatuksesta: he olivat oppineet jo koululaisina nuottienlukutaidon ja ainakin jonkinlaisen soittotaidon. Vakiintuneita musiikin esittämisen paikkoja Karjalassa olivat teatterit, harrastustoimintaan organisoidut klubit ja niillä järjestetyt tanssit. – Eivät kaikki näistä amerikansuomalaisista soittajista olleet käyneet Amerikassa koulua, Suutari täsmentää. – Neuvostoliitto oli organisoitunut niin, että kulttuurialallakin toimittiin järjestäytyneesti. KUVA: KIRJASTA STALININ TAIVAAN ALLE Etnomusikologi Pekka Suutari.. Hän oli suorastaan tunnettu siitä, että hän perusti orkestereita aina sinne, missä ikinä liikkui. Suomalainen teatteri aloitti toimintansa Petroskoissa vuonna 1932, sinfoniaorkesteri vuonna 1932 ja Kantele-yhtye vuonna 1936. Vähintään kymmenet soittoa harrastaneet amerikansuomalaiset siirtolaiset kehittyivät Karjalassa päteviksi ammattimuusikoiksi. Siirtolaiset rekrytoitiin Karjalassa ensisijaisesti muihin ammatteihin kuin soittajiksi, esimerkiksi metsureiksi ja rakennustyöläisiksi. Myös musiikkiopisto ja säveltäjäliitto aloittivat 1930-luvulla. Karjalassa musiikin harrastaminen sitten alkoi melkein välittömästi varsin suotuisissa olosuhteissa. vosto-Karjalaan rakentamaan uutta uljasta, sosialistista yhteiskuntaa. Tuhannet amerikansuomalaiset siirtolaiset lähtivät ylittämään Atlanttia laivoilla ja toivat mukanaan koneita ja työvälineitä, soittotaitoiset toivat myös soittimensa ja nuottinsa. – Aktiivinen musiikkitoiminta Neuvosto-Karjalassa kertoo enemmänkin siitä, että siirtolaisilla oli järjestäytymisen halua ja halua toimia yhdessä, tietynlaista optimismia. Esimerkiksi teatteri, tanssimusiikki ja klassinen musiikki olivat arvostetussa asemassa. Allan Sihvola trumpetteineen marssii eturivissä . Raution Petroskoihin vuonna 1935 perustama musiikkiopisto koulutti nimenomaan ammattimuusikoita. Vaikka valtio oli rahapulassa, taiteilijoita oli varaa palkata. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 5 . – 1930-luvulla pedagogisessa korkeakoulussa kirjallisuutta opettanut ja harrastajamuusikkona toiminut Urho Ruhanen on kertonut, että vielä 1920-luvulla Petroskoissa tanssittiin illanvietoisVuoden 1950 Petroskoin vapunpäivän paraati tulossa Kuibyshevin kadulta Kirovin aukiolle. Myös Petroskoin sinfoniaorkesterin perustajana ja johtajana toimi suomalainen, Karl Rautio. Aika nopeasti harrastus muuttui heillä ammatiksi
– Torvisoittoa oli tosin Petroskoissakin. Suomessa vastaava musiikkielämän murros tapahtui, kun 1920-luvun torvisoittokuntien esittämä musiikki vaihtui 1930-luvulla tanssimusiikkiin. Petroskoin radioasema perustettiin marraskuussa 1926, samana vuonna kuin Suomen Yleisradio. Ja tanssittiinhan Petroskoissa myös ihan suomalaiseen tyyliin polkkaa, jenkkaa ja valssia, täsmentää Suutari. Amerikasta saatiin myös uusimpien kappaleiden nuotteja. Myös amerikansuomalaiset soittokunnat säestivät tansseja ja järjestivät muutakin ohjelmaa, Suutari lisää. – 1930-luvulla näitä amerikkalaisia tansseja oli tullut siirtolaisten mukana myös Suomeen. Tanssit odottivat klubeilla yleensä sokerina pohjalla, illan muun ohjelmatoiminnan, kuten kuorojen, näytelmäkerhojen ja orkesterisoiton päätteeksi. Sen yläpäässä klubit ja parakit sijaitsivat, kertoo Suutari. Ahti surmattiin Stalinin vainoissa 1938. – Amerikansuomalaisissa siirtolaisissa oli paljon rakentajia, ja he olivat todennäköisesti myös rakentaneet koko Uritskin alueen. Työväenhaaleilta klubeille Esimerkkiä Karjalassa toteutuneeseen musiikkitoimintaan amerikansuomalaiset toivat tullessaan työväenhaaleilta, jotka siirtyivät heidän mielessään Yhdysvalloista Karjalaan musiikin esittämispaikkoina. Hänen johdollaan Karjalaa alettiin suomalaistaa systemaattisesti, ja 1930-luvulla suomalaistaminen olikin hyvässä vauhdissa. Petroskoin amerikansuomalaiset asuivat Uritskin alueen väliparakeissa, ja heille oli erityisen tärkeätä Uritskin klubilla ja Golikovkan ruokalassa tapahtunut kulttuuritoiminta. KUVA: SIIRTOLAISINSTITUUTTI, TOIVO TAMMINEN Petroskoin radioasema perustettiin marraskuussa 1926, samana vuonna kuin Suomen Yleisradio.. Neuvosto-Karjalassa haalien vastineina toimivat klubit, joiden aktiviteetit olivat innokkaan vapaaehtoistoiminnan pohjalta hyvin organisoituja. He olivat myös aviopari ja muuttivat Petroskoihin 1931. Karjalan radiossa oli paljon Jukka Ahti ja Katri Lammi lauloivat Petroskoin radion suorissa lähetyksissä. Ja millaista tanssimusiikkia Petroskoin klubeilla tuolloin tanssittiinkaan: uudenaikaiset tanssiorkesterit soittivat jazzia, one-stepiä, two-stepiä, foxtrotia, ragtimea ja charlestonia. Tuolloinen Uritskin katu (pitkä katu järvenrannasta Lohijoen suuntaisesti) on nykyään Aleksanteri Nevskin katu. 1930-luvulla piirileikit olivat jo korvautuneet tanssimusiikilla. – Kun radiotekniikka ilmestyi maailmalle, Karjalan tasavaltaan perustettiin Gyllingin johdolla hyvin nopeasti radiokomitea ja Karjalan radio. Ainakin viulisti Walter Mannerin ystävät lähettivät hänen New Yorkiin jättämillään perintövaroilla hankittuja nuotteja Petroskoihin vuosikymmenen ajan. Siellä toimi tanssipaikkana tärkeä Uritskin klubi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 6 sa perinteisiä piirileikkejä. Koulutus sekä lapsille että ammattikoululaisille järjestettiin suomeksi, ja periaatteessa koko yhteiskuntaa alkoi olla mahdollista pyörittää suomenkielisenä. Tässä he ovat vielä New Yorkin Työväen näyttämön operetissa Sirkusprinsessa 1920–30-lukujen vaihteessa. – Rautatieläisillä, muilla työpaikoilla ja oppilaitoksilla sekä kouluilla oli omat klubinsa ja tanssipaikkansa. Radiosoittoa karjalaiskoteihin Suomalainen Edvard Gylling (1881– 1938) toimi ensin Karjalan työkansan kommuunin, sitten Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan johtajana vuosina 1920–1935. Amerikansuomalaiset siirtolaiset opettivat petroskoilaisnuorison tanssimaan uusia muotitansseja. Haaleilla amerikansuomalaiset olivat kokoontuneet monenlaisen harrastustoiminnan ja poliittisten aktiviteettien pariin
Soittaminen on joka tapauksessa Sihvolalle luonnollista ja tarpeellista kuten hengittäminen, eikä hän problematisoi sitä millään tavalla. Teos on julkaistu vasta Sihvolan kuoleman jälkeen, mutta Allan ja hänen toimintaympäristönsä tulevat tilanteissa vahvasti elävän, hämmästyttävän tarkasti yksityiskohtia muistavan kerronnan kautta lukijalle todellisiksi. Heinäkuussa 1937 Edvard Gylling vangittiin ja hänet teloitettiin 14.6.1938 Moskovassa. OK-kirja 2021. Sortotoimet alkoivat 1930-luvun alussa ylimmän suomenkielisen johdon syyttelynä, loka-marraskuussa 1935 Gylling erotettiin virastaan. Soittajien yhteisöt tarjosivat vainoista hengissä selviytyville keinoja pärjätä niin vankileireillä kuin vapauden koitettuakin. Radiossa lauloivat Katri Lammi ja Jukka Ahti, joka esitti melkein päivittäin lauluja Karjalan radiossa. Kirjan loppupuolella elämä on vakiintunut ja vaurastunut, Suomen ja Neuvostoliiton välillä sukuloidaan ja vieraillaan ahkerasti. Allan Sihvola trumpetteineen on toisessa rivissä vasemmalla. Nuorukaisena Allan asui Karjalan Kontupohjassa, jonka paperitehtaan klubin orkesteriin hän pääsi soittamaan. Sihvolan lannistumaton, eteenpäin katsova, rennon pelottomalta ja konkreettiselta vaikuttava suhtautuminen elämän kaikkiin käänteisiin on vaikuttavaa luettavaa. Kirja todistaa Karjalan tasavallan vilkkaasta musiikkielämästä ennen toista maailmansotaa ja Allan Sihvolan neuvokkuudesta silloinkin, kun järjestelmä pisti pahasti kampoihin. – Radiotoiminta ei loppunut, mutta suomenkielinen toiminta loppui kokonaan vuonna 1938, suomenkieliset kirjat poltettiin ja suomenkielisissä töissä olleet ihmiset erotettiin. Allan oli heitä, jotka olivat oppineet nuotit jo amerikkalaisessa koulussa, jossa laulettiin niiden mukaan. Sihvolan elämänpolkua rytmittävät sekä soittaminen että koko aikuisuutta sitovat työt niin putkimiehenä, vankileirin keittiöissä, rautateillä kuin lopulta Petroskoin televisiossakin. – Radiolla oli merkitystä myös siihen, millaista musiikkia ihmiset kuulivat. Joissakin tapauksissa opettajat saivat jatkaa, jos alkoivat opettaa venäjäksi, Suutari kertoo. Trumpetti kaverina ja kilpenä Allan Sihvola: Stalinin taivaan alle – Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan. Trumpetti pelasti vainoissa Etenkin trumpetistina myöhemmin tunnettu Allan Sihvola oli muuttanut perheensä kanssa synnyinmaastaan Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan vain hiukan alle 13-vuotiaana. suomenkielistä ohjelmaa, toki myös venäjänkielistä. Hänen toimissaan ja kerrontatavassaan korostuu käytännön järki. Vuonna 1996 Allan ja hänen vaimonsa Heidi muuttavat pysyvästi Suomeen. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 7 . Sen aikaisista Karjalan lehdistä voi arkistoissa lukea, millaista musiikkia ja jopa mitä kappaleita radiossa soitettiin. Myös Uritskin klubilla esiintyneen, 15–17-vuotiaiden poikien penikkabändiksi kutsutun suositun puhallinorkesterin jäsenet vangittiin vainojen aikaan. Haave mahdollisuudesta elättää itsensä ja perheensä kokonaan soittajana välkehtii kerronnassa aika ajoin, mutta aina on taitavan trumpetistin kuitenkin taivuttava tekemään muitakin päivätöitä. Vuonna 1937 vainotoiminta karkasi käsistä. Tietysti tuuriakin tarvittiin. Muistelmateoksessa Stalinin taivaan alle – Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan Allan Sihvola kertoo elävästi kokemuksistaan lapsuutensa Amerikasta, laivamatkasta ja perheensä siirtolaisuudesta Neuvostoliittoon, nuoruusvuosistaan, töistään ja soittouransa käynnistymisestä Kontupohjassa, sotaväestä ja sota-ajasta, vankileiriajasta ja lopulta oman elämän rakentumisesta ja perheen perustamisesta Petroskoissa. KUVA: KIRJASTA STALININ TAIVAAN ALLE. 1930-luvun lopulla suomen kieltä pidettiin Neuvosto-Karjalassa kansanvihollisen kielenä. Radiossa musiikkia esitettiin aika paljon livenä – ei äänilevyiltä niin kuin nykyään. KATRI KOVASIIPI Harvinaislaatuiseen valokuvaan on ikuistettu Tšeljabinskin pakkotyöleirin soittokuntaa. 248 sivua. Hänestä sukeutui puhallinsoittaja, ensin kornetisti ja sitten trumpetisti. Pääosin ne olivat työväenlauluja, myös klassista musiikkia, mutta ei sentään jazzia. Myös sinfoniaorkesterin perustaminen liittyi radiokomitean toimintaan. Kontupohjan orkestereissa hän soitti tanssimusiikkia jo 1930-luvulla
Kalle Raution kolme poikaa, Erik, Heino ja Roine soittivat ympärilleen muodostuneessa orkesterissa ajan muotitansseja sekä jazzia. Hengissä säilyneitä soittokavereita löytyi pian muitakin, ja Sihvola ennätti soittaa vuosikymmenten aikana trumpettia vielä lukuisissa kokoonpanoissa, kulkueissa ja hautajaissoitoissa. Karl Raution yhdessä Leopold Teplitskin kanssa perustaman Petroskoin sinfoniaorkesterin yli 40 soittajasta puolet oli ollut amerikansuomalaisia. Ne ravintolamuusikot, jotka jäivät vainovuosista henkiin, jatkoivat toimintaansa vielä sotien jälkeen. Orkesterin soittajista yksi jos toinenkin päätyi myös vankileirin keittiölle töihin, mikä mahdollisti hiukan vahvistusta muutoin melko olemattomaan ruokavalioon. Aunuksen suomalaisen teatterin näytelmäkappaleiden musiikista vastasivat teatterin omat muusikot. Kalevalasta ja kansanmusiikista innostunut Gudkov kuuli suomalaisen työmiehen Andrei Hokkasen soittoa vuonna 1931, ryhtyi saman tien kehittelemään omaa kantelemalliaan ja päätti vielä samana vuonna perustaa Kanteleorkesterin. Heino ja Roine Rautio hukkuivat veneonnettomuudessa 1960 Äänisellä, mikä oli kuolinisku myös tanssien järjestämiselle. Leireillä oli paljon soittajia, uusia orkestereita syntyi ja soittokeikat vapaakansalaisille ja lähiseutujen klubeille lisääntyivät. KUVA: LAPPEENRANNAN MUSEOT, WIIPURI-MUSEON KOKOELMA Ne ravintolamuusikot, jotka jäivät vainovuosista henkiin, jatkoivat toimintaansa vielä sotien jälkeen.. Valitettavasti kaikki soittajat eivät kuitenkaan palanneet. Siihen eivät 1930-luvun vainotkaan kohdistuneet. ”Kukaan ei minua tässä hommassa hoputtanut eikä nähnyt mitä tein, sillä puoli kroppaani roikkui kattilan sisällä. Merkittävä määrä inhimillistä ja kulttuurista potentiaalia hukattiin hetkessä. Klubit ja tanssipaikat sekä klassista musiikkia soittanut sinfoniaorkesteri aloittivat toimintansa uudelleen. Jossain vaiheessa puurokattilan pesijäksi päätynyt Sihvola esimerkiksi kaapi aina ensin valtavankokoisen kattilan reunat leipävormuun ja suuhunsa ja tiskasi kattilan vasta sen jälkeen. Etsintöjä ei myöskään myöhemmin jatkettu, jos heitä ei ensi yrittämällä löydetty. Hän vietti kolme ja puoli vuotta Tšeljabinskin karuissa olosuhteissa, vapautensa menettäneenä. – Vielä 1960-luvun alussa Petroskoin teatterin yhteyteen perustettiin Manok-ryhmä, joka toimi suomalaisen Kipparikvartetin mallin mukaan, mieslauluyhtyeenä, joka yhdisti laulua ja näyttelemistä. Suomalaisilla soittajilla oli oma harrastajaja tanssiyhtyeensä suomalaisessa teatterissa, joka toimi sotien jälkeen evakossa Aunuksessa kymmenen vuotta sotien jälkeen. Yhtenä heinäkuisena yönä, 8.7.1938, heidät vietiin. Vainoista elpyminen Suutari kertoo, kuinka Petroskoin musiikkielämä elpyi vainovuosien ja sodan jälkeen. Sain syödä niin paljon kuin jaksoin, ja sitten pesin kattilan”, kertoo Allan Sihvola mainiossa, kuolemansa jälkeen julkaistussa muistelmateoksessaan Stalinin taivaan alle – Lapsena Yhdysvalloista Neuvosto-Karjalaan (OK-kirja 2021). – Kantele-yhtye esitti vuosikymmenten ajan klassista musiikkia Kanteleen orkesterille sovitettuna, ja lisäksi klassisen musiikin säveltäjät Karjalassa kirjoittivat teoksia Kantele-yhtyeelle. Myös hiljattain edesmennyt Karjalan Kansallisteatterin näyttelijä Pauli Rinne esiintyi pitkään Manokissa. Vankileirin orkesterissa hän säästyi raskaimmilta töiltä, joista niukoilla ruoka-annoksilla ja kulkutautien rasittamilla vankileireillä olisi ollut hyvin vaikea selviytyä hengissä. Sihvola on kertonut useasti, miten trumpetti pelasti hänet. Manok toimi kolmen vuosikymmenen ajan ja oli aikanaan hyvinkin merkittävä, Suutari kertoo. Kanteleen ja klassisen musiikin yhdistämiseen erikoistunut Kantele-yhtye syntyi 1930-luvun alussa, kun venäläinen runoilija ja puoluevirkailija Viktor Gudkov (1899–1942) kehitti kromaattisen kanteleen. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 8 20-vuotiaana Sihvola joutui asepalvelukseen, vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Neuvostoliittoon 22.6.1941. Allan sai soittotaitoisena trumpetistina signalistin tehtävän. Täyttä vapautta saatiin kuitenkin vielä odotella. KATRI KOVASIIPI 1930-luvulla valmistettu putkiradio ja magneettinen kaiutin, molemmat mahonginruskeaa bakeliittia. Muutamat soittajat olivat tuolloin poissa kaupungista joko väliaikaisesti tai pysyvästi, ja heidän henkensä säästyi. Matka oli kestänyt seitsemän päivää. Syksyllä 1946 Sihvola lopulta vapautui ja saapui vanhan soittokaverinsa Walter Mannerin kanssa junalla Tšeljabinskista Petroskoihin. Ammattimainen Kantele-yhtye toimii edelleen näyttävissä puitteissa kymmenien ammattilaisten voimin. Sodan loputtua toukokuun alussa 1945 leirin ulkopuolella liikkuminen helpottui ja orkesteritoiminta vilkastui. Tammikuussa 1943 Sihvola huomasi joutuneensa muiden joukko-osastonsa suomalaisten kanssa härkävaunuissa vankileireille. Heidän käsissään myös suomalaisilta miehittäjiltä sodan aikana Aunukseen jääneen nuottiaineiston Dallapé-vihkot löysivät yleisönsä. Pushkinon varuskunnassa hän soitti aamuherätyksen, iltasoiton ja ilmahälytykset
2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 9 T imi Volotinen käynnisti Karjalaisuus ja karjalan kieli tutkimuksessa -tilaisuuden reippaasti kalevalamittaisella runolaululla, johon Kati Kallio luontevasti liittyi vuorolauluna. Timi Volotinen kehotti kiinnittämään keskusteluissa huomiota nimenomaan rakenteisiin. – Kun puhutaan käytännön asioista, kuten lainsäädännön ja pysyvän elvytysrahoituksen tarpeesta, pitäisi muistaa, että tässä on kyse oikeasta, elävästä kansasta. Keskustelun puheenjohtajana toimi perinteentutkija Tiina Seppä (puuttuu kuvasta). – Karjalankielinen kulttuuri tarvitsee lisää tukea pysyvästi, nyt tukea on ollut saatavilla vain vuosittain jaettuina summina. Timi Volotinen on puolestaan selvittänyt jo pro gradu -tutkimuksessaan, miten karjalaisia runovirsiä on suomalaistettu. – Jos on syötetty 200 vuotta tätä tarinaa vienankarjalaisen runouden suomalaiskansallisuudesta, mitä muuta voi odottaa, kysyi Volotinen viitaten yleiseen tietämättömyyteen karjalaisuudesta ja karjalan kielestä. – Tässä hetkessä karjalankielisen kulttuurin kannalta on olennaista, että voidaan tehdä eroa suomalaisuuteen, mikä on kipeä paikka suomalaisille, totesi Kati Kallio. Vaikka tutkijat tietävät oikein hyvin ne olosuhteet, joissa Kalevala on syntynyt, yleinen käsitys on, että Kalevala on suomalainen kansanrunoeepos, johon on koottu suomalaista kansanrunoutta. Edelleenkin karjalan kieli on äärimmäisen uhanalainen, sille ei ole vakiintunutta elvytysrahaa eikä lainsäädäntöä, kulttuuri on erittäin heikossa tilanteessa ja karjalaiset nuoret voivat todella pahoin. KUVA: KATRI KOVASIIPI Kalevalaseura järjesti Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella joulukuussa paneelikeskustelun, jossa Karjala-tutkijat ja -aktivistit käsittelivät karjalaisuutta etnisenä vähemmistönä. – Yksi kipeä kohta on Kalevala, jonka ympärille Suomen kansakunta on aika lailla rakennettu. Tuomo Kondie ja folkloristi Kati Kallio. Ohessa on poimintoja vilkkaasta ja antoisasta keskustelusta.. Aktivistit saavat heti vihat niskaansa, jos sanovat, ettei asia ole ihan näin, sanoi Kallio. 1930-luvun Neuvosto-Karjalaa suomalaistettiin Edvard Gyllingin johdolla tehokkaasti, ja toisen maailmansodan jälkeen karjalaista siirtoväkeä suomalaistettiin venäläistymisen pelossa. Tuomo Kondie huomautti, että karjalaisesta kulttuurista puhutaan aina mennessä aikamuodossa. Jo tilaisuuden alussa Kati Kallio muistutti, että karjalaa on puhuttu nykyisen Suomen alueella yhtä kauan kuin suomen kieltä. Esityksen jälkeen Kallio kertoi jo laulaessaan tutkijana analysoineensa, miten hän tahattomasti tuli suomalaistaneeksi omilla laulusäevuoroillaan Volotisen kalevalaisia säkeitä. Hän painotti valtion, koululaitoksen ja muiden instituutioiden vastuuta oikean tiedon jakajina. KATRI KOVASIIPI Karjalaisuus ei ole suomalaisuutta Karjalaisuudesta ja sen omistajuudesta keskustelivat Karjalazet nuoret Suomes -yhdistyksen hallituksen jäsen, perinteentutkija Timi Volotinen (vas.), etnomusikologi Pekka Suutari, sosiolingvistiikan väitöstutkija ja Karjalazet nuoret Suomes -yhdistyksen pj. Suomalaisen kansallisuusaatteen herättyä 1800-luvulla karjalaisuus pyrittiin tuomaan suomalaisuuden representaatioksi, ja suomalaisuuden esittäjiksi tuotiin runsaasti karjalaisia perinteentaitajia. Pekka Suutari kertasi karjalaisen kulttuurin suomalaistamisen historiaa
Kutsumanimeksi vakiintui Anneli, kouluja kasvuympäristönä Lappeenranta. Opintojen edetessä tutkimus alkoi vetää Annelia puoleensa. Kirjoituksia karjalasta ja vähemmistökielistä. SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI Annelille, merkkipäivän juhlistamiseksi ja Annelillekin tärkeän karjalan kieltä koskevan keskustelun edistämiseksi hänen ystävänsä ja kollegansa toimittivat ja kirjoittivat esseekokoelman Šulkkuni sanaine. Tämä näkyy esimerkiksi vuonna 2017 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa, kaikkia asianosaisia puhuttelevassa kirjassa Vaietut ja vaiennetut. Hänen puheenvuoronsa ja tutkimuksensa ovat tuoneet uutta täsmätietoa suomenkarjalaisista ja osoittaneet, miten näkymättömiä ja unohdettuja karjalankieliset ja karjalan kieli ovat edelleenkin Suomen tämänhetkisessä kielilainsäädännössä ja yhteiskunnassa. Anneli on monin tavoin edistänyt tutkimustyön organisointia ja eri maissa toimivien tutkijoiden verkostoitumista ja nähnyt hedelmällisessä yhteistyössä piilevän voiman. Tutkimus käsittelee karjalan ja venäjän kielen rinnakkaineloa ja kielikontaktin ilmenemismuotoja. Laajan 40 tunnin haastatteluaineistonsa Anneli oli kerännyt kenttämatkoillaan Karjalassa ja Tverin Karjalassa. VIIMEISTEN KYMMENEN vuoden aikana Anneli Sarhimaa on entistä enemmän halunnut kiinnittää huomiota karjalan kielen tukitoimien kiireellisyyteen ja karjalankielisten kielellisiin oikeuksiin. Väitöskirjasta tuli sekä teoreettisesti että metodisesti merkittävä lähde monille kielikontaktien ja kielisosiologian tutkijoille, ja teos on edelleen ajankohtainen. Kirjassa nostetaan esille juuri niitä teemoja ja näkökulmia, jotka ovat Annelille läheisiä: kielipolitiikan kysymykset, vähemmistöjen aseman puolustaminen, vähemmistökieliä puhuvien oma ääni ja erityisesti karjalan kielen ja karjalankielisen yhteisön tutkiminen. päivänä 1962 syntyi lappeenrantalaiseen Sarhimaan perheeseen esikoistytär, Riitta Anneli. Annelin tieteellistä ja kielipoliittista toimintaa ohjaavat vahvat arvot ihmisten yhdenvertaisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta, eettinen ihmistiede. Kaikilla kirjoittajilla on yhteys Anneliin näiden teemojen kautta, ja monet Anneli Sarhimaa: ”Tunsin tulevani kotiin” SYNTYMÄPÄIVÄ 60 VUOTTA Anneli Sarhimaa Karjalan kielen tutkija, Mainzin yliopiston Pohjois-Euroopan ja Baltian kielten (Sprachen Nordeuropas und des Baltikums) professori Karjalan Sivistysseura julkaisi Anneli Sarhimaan syntymäpäivän kunniaksi juhlakirjana esseekokoelman Šulkkuni sanaine. ANNELI ON TYÖURANSA aikana edistänyt merkittävästi suomalais-ugrilaisia vähemmistökieliä koskevaa kielisosiologista tutkimusta ja tehnyt kielialuetta tunnetuksi Keski-Euroopassa. Kirjoituksia karjalasta ja vähemmistökielistä, julkaisijana Karjalan Sivistysseura. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 10 H elmikuun 3. Kun väitöskirjan tekeminen tuli ajankohtaiseksi 1990-luvulla Anneli siirtyi Helsingin yliopistoon, jossa hän väitteli vuonna 1999 yleisen kielitieteen alaan kuuluneella, mutta karjalan kieltä ja monikielisyyttä syväluotaavalla väitöstutkimuksellaan Syntactic transfer, contact-induced change, and the evolution of bilingual mixed codes. Ylioppilaaksi päästyään hän lähti opiskelemaan silloiseen Joensuun yliopistoon ja suoritti siellä maisterintutkinnon. Karjalankieliset karjalaiset Suomessa, joka tarkastelee Suomeen muuttaneiden ja täällä syntyneiden karjalaisten historiaa ja nykypäivää suomalaisessa yhteiskunnassa, Suomeen asutettujen suomenkarjalaisten määrää, asuma-alueita ja kielen siirtymistä seuraaville sukupolville. Keskeisiä teemoja hänen työssään ovat erityisesti karjalan kielen nykytila ja Suomen karjalankielisten asema ja tulevaisuudennäkymät. Tässä teoksessa konkretisoituvat Annelin lukuisissa esitelmissään ja lausunnoissaankin tekemät ehdotukset karjalaisten aseman parantamiseksi. Hyvin suunniteltu on hyvin tehty. Hänen aloitteestaan koottu ja hänen johdollaan toiminut ELDIA (European Language Diversity for All) -hanke toteutti vuosina 2010–2013 monitieteisen, EU:n seitsemännestä puiteohjelmasta saadun rahoituksen turvin toistakymmentä tapaustutkimusta Suomessa, Venäjällä, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Saksassa, Itävallassa ja Sloveniassa asuvissa erilaisissa suomalais-ugrilaisissa vähemmistökielisissä yhteisöissä. SYNTYMÄPÄIVÄ. Tutkija ei ole irrallaan yhteiskunnasta, omassa todellisuudessaan, vaan elämän kaikki valinnat ovat sidoksissa siihen, miten kukin näkee maailman ja yhteisöjen tilan ja miten tuntee vastuuta läheisistään ja tutkimuskohteistaan. Poikkeuksellisen mittava hanke suunnitteli, tuotti ja testasi erittäin laajaan vertailuotokseen perustuvan, vähemmistökielten elinvoimaisuutta arvioivan barometrin European Language Maintenance Barometer (EuLaViBar), jota on sittemmin sovellettu myös muihin tapaustutkimuksiin. Hänen tutkimustyönsä pohjautuu perinpohjaiseen perehtymiseen tutkimuskohteeseen ja kieliyhteisön tuntemukseen, ja yhteys siihen onkin menestyksellisen sosiolingvistisen ja kielisosiologisen tutkimuksen perusta
Anneli Sarhimaan tärkein missio on ollut oman asiantuntemuksen käyttäminen karjalan kielen hyväksi. Enimmät kirjoitukset ovat suomeksi, useita myös karjalan kielellä. Kirjoittajina on 26 henkilöä ja esseitä kaikkiaan 24. Vasta matkan jälkeen selvisi, että hänellä on vienalaisia juuria. Tuolla matkalla Anneli tunsi tulleensa kotiin, vaikka ei ollut itse koskaan asunut Vienassa tai Suomen itärajan takana. Teemat ja painotukset risteävät; yksilön kokemus on sidoksissa siihen, mitä yhteiskunnassa ja ympäristössä tapahtuu, ja yhteiskunnan toiminta myös kielipolitiikassa on usein yksilöiden toiminnan varassa. Tällaisen ymmärryksen vahvistaminen tarvitsee työhönsä ja erikoisaloihinsa sitoutuneita tutkijoita ja muita aktiivisia toimijoita, jotka kartuttavat tietoa vähemmistöjen tilanteesta ja analysoivat sitä kieliyhteisöjen ja kulloisenkin yhteiskunnan hyväksi. Vahva tunne sai selityksensä. Se että maailma muuttuu, merkitsee, että myös kieliympäristömme on jatkuvassa muutoksessa. KUVA: ANNELI SARHIMAAN KOTIALBUMI SYNTYMÄPÄIVÄ. Akateeminen yliopistotyö on hänen käsissään hyvin taitavaa ja vuorovaikutukseen tähtäävää ruohonjuuritoimintaa. Monikielisyys, vähemmistökielten asema ja tulevaisuudennäkymät, koskevat kaikkia nykymaailman yhteisöjä. Matka suuntautui Kostamukseen, Vuonniseen, Vuokkiniemeen, Uhtualle ja Jyskyjärvelle. Kirjoitukset liikkuvat vähemmistökielten näkökulmasta yhteiskunnan kaikilla tasoilla; lainsäädännöstä ja vähemmistökielten elvytyksestä asenteisiin, kielten rajojen pohdinnasta kielten kontakteihin, käytössä olevista resursseista ja kielivarannoista kielen käyttöön ja kehittämiseen sekä karjalankielisten omakohtaisista kokemuksista suomenkielisten karjalasuhteeseen ja karjalan opettamiseen ja tutkimiseen. Yhteiskunnan eri alueilla vaikuttavat päättäjät tarvitsevat ajantasaista tietoa yhteisöjen tilasta ja kielellisten oikeuksien merkityksestä. Muutamia vuosia sitten Anneli oli lomamatkalla Vienassa. Vasemmalta Tarja Lehikoinen, Pekka Zaikov, Anneli Sarhimaa, Larissa Rugojeva, Arkadij Tokarev ja Aleksej Levkojev. ANNELI SARHIMAAN VIREÄ, eteenpäin katsova ja tarkkanäköinen havainnointi on osoittanut, miten tärkeää on yhdistää määrätietoinen tutkimustyö ja tutkijan yhteiskunnallinen vastuuntunto. PIRKKO NUOLIJÄRVI RIHO GRÜNTHAL Kirjoittajat ovat Anneli Sarhimaan pitkäaikaisia ystäviä ja kollegoita Opiskelijoita Pekka Zaikovin johtamalla kenttätyömatkalla Sellin kylässä 1989. KIRJAN KUVASTAMIA TEEMOJA Anneli on käsitellyt tutkimustyössään ja nostanut esille kaikessa toiminnassaan. Kielellinen perintö ja kielitaito eivät aina siirry automaattisesti seuraavalle sukupolvelle, ja kieliyhteisön kehityskaari on usein pitempi kuin impulsiivisen nykytodellisuuden rytmi. Myös Suomessa, Itämeren alueella ja Pohjois-Euroopassa monikielisyys ja kielivähemmistöt ovat olennaisesti vaikuttaneet alueen historiaan ja nykypäivään, ja näiden alueiden historian tunteminen ja selittäminen edellyttää syvällistä ymmärrystä. Edellisten lisäksi tällaisia ovat kieliyhteisön sirpaloituminen, kielten revitalisaatio ja yhteiskunta, karjalan kielen ylirajaisuus, karjalan kielivarannot sekä karjalan kieli ja karjalaisuus kokemuksena. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 11 SYNTYMÄPÄIVÄ ovat vuosien varrella tulleet läheisiksi työtovereiksi ja ystäviksi hänen kanssaan tutkimushankkeissa ja monissa muissa yhteyksissä. Vähemmistökielten puhujat pystyvät parhaiten edistämään asiaansa, jos he saavat asiantuntevaa tukea ja tietoa, joiden avulla oma kokemus kielen ja kieliyhteisön tilasta voi saada mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen
Karjalankieliset kuukausien nimet ovat ainakin osittain ikivanhoja omakielisiä nimiä.. Kesäkuussa on kyse kesantokuukaudesta – piti tehdä kesänajo, ajaa kesannoksi jätetty pelto. Helmikuun nimen takana arvellaan olevan suojasään jälkeen äkkipakkasella syntyneet jäähelmet. Kirja on kattava taustoitus kansankalenterille, se sisältää luonnon kiertokulkuun ja maatalouskalenteriin liittyvää tietoa juhlapäivistä ja arjesta, sananlasKaksi nedälie vieristäh Suomi poikkeaa useista eurooppalaisista kielistä kuukausien nimien suhteen. Kirkon ns. Kansanrunouden tutkija Aleksandra Stepanova kertoo, että Sompajärvellä käytetyssä karjalan kielessä ei ollut kuukausille omia nimiä, vaan ajanjakson määrittely oli jokseenkin sidottu pysyviin kirkonpyhiin. marta-s, latinan mors ja ranskan mort). Esimerkkinä hän mainitsee suomen joulukuun, jolle vastaavaa nimitystä ei ole venäjäksi. Usein yhdyssanojen alkuosana oleva syys on johdettu tästä sanasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 12 S uomenkieliset kuukausien nimet mainitaan ensimmäisen kerran Mikael Agricolan vuonna 1544 julkaistussa Rucouskiriassa. Myöhemmin käyttöön tuli venäjän kielestä lainasanoja (janvar’a, dekabr’a), jotka löytyvät myös Karjalan kielen sanakirjasta. Toukokuu on edelleenkin toukotöiden kuukausi. Toisen näkemyksen mukaan kuukauden nimi voisi tulla siitä, että se on aikaa, jolloin kuolleiden henget, martaat, ovat olleet liikkeellä. Sitä mukaa kun joulun merkitys on kasvanut, on se antanut nimen koko kuukaudelle. Kotus esittää, että marraskuu voisi viitata siihen, että tuohon aikaan luonto kuolee tai oikeastaan asettuu talvilepoon. Vielä 1600ja 1700-luvuilla joulukuun nimenä oli talvikuu, jolloin talvi alkoi. Vanhalle kansalle on ollut tärkeätä nimetä kuukaudet vuodenkierron mukaan, yleensä aina sen mukaan, millaisia töitä mihinkin vuodenaikaan piti tehdä. Kirkkopyhät ja vuodenkierto Kirkollisten juhlien kalendaariset paikat ovat näkyvissä kirkkokalenterissa, jonka rakenne näkyy Suomen ortodoksisen kirkon kirkkovuodessa. Karjalaine rahvahankalendari. Huhti viittaa kaskeen, huhtaan, tuolloin lähdettiin kaatamaan suuret havupuukasket, jotka myöhemmin poltettiin. Lokakuun kansanomaiset nimet loka-, likaja ruojakuu ilmaisevat varsin osuvasti kuukauden yleisluonteen ja sen tunnepohjan, jolla kuukausi otetaan vastaan. Muinaisruotsin jól, nykyruotsin jul, on nimen antajana joululle. Kustaa Vilkuna selittää Vuotuisessa ajantiedossaan kuukausien nimiä tiivistetysti seuraavalla tavalla: Tammikuun alkuperänä voi olla vanhan ajan sanan tammi merkitys napana, (myllynrattaiden) akselina, keskipuuna. Marras kuulunee ikivanhaan indoeurooppalaiseen kuollutta tarkoittavaan sanaperheeseen (muinaisint. Maaliskuussa näkyy jo vähän maata lumen alta, nimi lienee johdettu maa-sanasta. Esimerkiksi ortodoksisessa Karjalassa oman kylän pyhimyksen päivänä – kuten esimerkiksi Iljan tai Petrun praasniekkojen aikaan – on ollut tapana vierailla kalmistossa ja tsasounassa. Marraskuu on kuoleman kuukausi, maa on martaana. Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti on vuonna 2010 laatinut kansatieteellisen teoksen Pyhät da arret. Vielä Agricola käytti elokuusta nimiä mätäja kylvökuu ja joulukuusta nimeä talvikuu, mutta jo 1600-luvun virsikirjat ovat nykyisten nimien kannalla. ”Marian ilmestyspäivästä on yhdeksän kuukautta jouluun.” ”Kuuz nedälie on Raštavan synnynpäiväs – parahiks Sreiten’n’ah.” ”Troi?asta viisi nedälie lehti-Iivananpäiväh.” Kirkkojuhlista ei nouse kuukausien nimiä. Keskeisten juhlien lisäksi kirkkokalenterissa on lukuisa määrä muita juhlapäiviä, joita juhlitaan kirkoissa toimittamalla juhlavigilia ja -liturgia. Useimpien muiden kielien kuukaudet ovat latinalaisperäisiä, roomalaisten keisarien, jumalien ja juhlien mukaan nimettyjä. Lounaissuomalaiset kuukausien nimet yleistyivät koko maahan painettujen almanakkojen myötä. Hänen mukaansa kalenterikuukausien nimet on erittäin harvoin nimetty kirkollisten pyhien mukaan. Pohja perinteissä Kuukausien nimitykset Venäjän Karjalassa, samoin Raja-Karjalassa, ovat vaihdelleet eri puolilla, mutta usein niitä ei ole ollut käytössä lainkaan. Vanha perinne on, että myös omia pyhimyksiä muistetaan. Siinä rukousten ohessa oli myös kalenteri, jossa Agricola antoi ohjeita siitä, mitä kunkin kuukauden aikana tulee tehdä. Sen täydennetty laitos ilmestyi vuonna 2013. Sarja huhti-, touko-, kesä-, heinäja elokuu on syntynyt maanviljelyksen työvaiheiden mukaan. Sanojen merkitykset ovat varsin selvät. Kirkkopyhiä on käytetty ilmaisemaan ajankulua. suuret juhlat kuvastavat kalenterin rakennetta: kolmen vuoden kierron aikana tulevat aikajärjestyksessä kaikki juhlat vastaan, ja samanaikaisesti nämä juhlat käydään läpi myös yhden vuoden aikana: Neitsyt Marian, Jumalansynnyttäjän ja hänen synnyttämänsä Jeesuksen, Vapahtajan juhlien kierto. Ajateltiin, että oli keskitalvi, talven selkä taittui. Vilkuna ei selitä syyskuu-sanan alkuperää, mutta Kotuksen Kirsti Aapalan mukaan sana syksy kuuluu hyvin vanhoihin suomalais-ugrilaisiin perintösanoihin, ja sillä on vastineita monissa sukukielissä. Heinäkuussa korjataan heinät, elokuussa viljasato; on elonkorjuun aika. Ne karjalaiset, joilla oli kauppasuhteita tai muita yhteyksiä Venäjälle tai Suomeen tai jotka olivat lukuja kirjoitustaitoisia, käyttivät venäjänkielisiä tai/ja suomenkielisiä kuukausien nimityksiä
Vienankarjalaksi nimet otettiin käyttöön maaliskuussa 2002 Vienan Karjala -lehdessä . EEVA-KAISA LINNA Lähteet: Kustaa Vilkuna 2001: Vuotuinen ajantieto. Otava. Keuruu Aleksi Konkka ja Olga Ogneva 2013: Pyhät da arret. Kirjaan on kerätty tietoa eri lähteistä niin Suomesta kuin Venäjältä, painetuista julkaisuista, useiden kerääjien haastatteluista, tiedekeskuksen äänitearkistosta, useilta vuosikymmeniltä. Varsinaiskarjalan etelämurretta normitetaan Suomessa parhaillaan. TAUSTAKUVA: SHUTTERSTOCK VIENANKARJALA ETELÄKARJALA LIVVINKARJALA pakkaiskuu pakkaiskuu pakkaskuu tuiskukuu tuu??akuu tuhukuu kevätkuu kevätkuu kevätkuu šulakuu sulakuu sulakuu oraškuu oraskuu oraskuu kešäkuu kezäkuu kezäkuu heinäkuu heinäkuu heinykuu elokuu elokuu elokuu šyyškuu syyskuu syvyskuu šajekuu ligakuu ligakuu pimiekuu pimiekuu kylmykuu talvikuu talvikuu talvikuu nimet, jotka jo parikymmentä vuotta sitten Kosti Pamilo, tunnettu etelämurteen taitaja, esitteli sanakirjasessaan Uuzi Abuniekka, suunnilleen samassa muodossa, johon nyt on päädytty. Lähde eteläkarjalan murteen osalta Itä-Suomen yliopisto, Karjalan kielen elvytyshanke, blogi. 5, kun lehden päätoimittajana oli Raisa Remšujeva. Petroskoi Kotimaisten kielten keskus KOTUS, nettisivut Aleksandra Stepanova, kirjeenvaihto. Kirjassa on Venäjän ortodoksikirkon kalenterista koottu luettelo kirkollisista juhlapäivistä karjalanja venäjänkielisine nimineen sekä kylien omista praasniekoista. Karjalan kirjakielten kehittämisen myötä normitetut karjalankieliset kuukausien nimet ovat ainakin osittain ikivanhoja omakielisiä nimiä. Kuukausien nimet, jotka ovat nykyisin karjalan murteissa käytössä olevien nimitysten pohjana, käydään läpi julkaisussa, samoin niihin liittyvä perinnetieto. Itä-Suomen yliopiston elvytyshankkeessa on päätetty ottaa käyttöön kuukausien Kuukausien nimet vienan-, eteläja livvinkarjalaksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 13 kuja ja esimerkkejä sanonnoista. Livvinkarjalaan kuukausien nimet loi Ljudmila Markianova. Verso. Nimet pohjautuivat usein vuoden ja viljelyn kiertoon, kuten kuukausien suomenkielisissä nimissä. Karjalaine rahvahankalendari
Monista esivanhemmista se voi olla päivämäärien ja vuosilukujen lisäksi ainoa tieto, joka meille asti on säilynyt, ja siksi nimiin sukututkimuksissa liittyy niin paljon arvolatauksia ja intohimoa. Outi Patronen mainitsee, että sama sukunimi eri paikoissa voi tarkoittaa muuttoliikettä, mutta samanlainen sukunimi on voinut kehittyä eri aikoina eri paikoissa. Normalisointiin liittyen sukututkijan on tärkeä erottaa kaksi eri asiaa: itse nimet ja nimien asiakirjoihin viedyt kirjoitusasut. Nimien esittäminen standardoidusti on vahvasti sukututkimuskenttää jakava kysymys, sillä nimien esittäminen ei aina ole yksiselitteistä. Tässä artikkelissa käsittelemme karjalaista nimistöä sukututkimuksessa ennen kaikkea asiakirja-aineiston pohjalta. Nykypäivästä käsin katsottuna helposti unohtuu, että jo aikalaiset ovat voineet tehdä eron varsinaisten nimien ja niistä johdettujen puhuttelumuotojen välillä. Näitä kannattaa koettaa etsiä esimerkiksi Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teoksesta Sukunimet tai oheisessa kirjallisuusluettelossa mainituista Viljo Nissilän teoksista. Tässä artikkelissa emme myöskään lähemmin käsittele sukunimien etymologiaa tai alkuperää. Vastausta hakiessaan sukututkijan on tunnettava käyttämänsä lähteet, tunnettava niiden käyttö ja tulkittava niitä lähdekriittisesti. Karjalankielisten sukunimien osalta kannattaa tarkastella vaikkapa Karjalan kielen sanakirjaa (verkossa vapaasti saatavana), mutta tilanne voi tosiaan olla se, ettei nimelle löydy selkeää etymologiaa. Näin ollen normalisointi ei ole nimien kaavamaista suomentamista tai kääntämistä, kuten monesti ajatellaan. Sukunimien on perinteisesti ajateltu osoittavan nimen kantajien yhteistä sukulaisuutta. Impilahden ja Suojärven lähteissä esiintyvät Patroset ovat kotoisin Korpiselästä ja kuuluvat tähän samaan sukuun. Karjalan Heimon sivuilla on kosketeltu usein nimistöä (esimerkiksi Outi Patronen numerossa 11–12/2009 ja Veijo Saloheimo viimeksi 1–2/2010). 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 14 E rilaiset lisätai köllinimet tuovat meille pilkahduksen esivanhemman persoonasta tai habituksesta. Patrosen esimerkki omasta sukunimestään kertoo, kuinka Patronen on kehittynyt Korpiselässä ja kahdessa Salmin eri kylässä. Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan rippikirja 1818 Kuuksenvaaran kylä, sukunimet Puharinen, Volotinen ja Palviainen.. Kielitajussa on siis pidetty erilNimet kertovat sukututkimuksen tekijälle arvokkaita tarinoita Nimien merkitys sukututkijalle on valtava. Tämä on kuitenkin vahvasti alueja perinnesidonnaista. Alkuperäisten asiakirjojen vaihtelevat nimimuodot saavat sukututkijan usein pohtimaan, mikä on oikea muoto jonkin henkilön etutai sukunimelle, ja mikä standardoitu nimimuoto kulloinkin nimestä tulisi esittää. Käytetty kaava ja kieli ovat vaikuttaneet myös asiakirjoissa esiintyviin nimiin ja vääristäneet niitä. Sukututkimuksessa nimet perinteisesti normalisoidaan eli nimien kirjoitusasu yhdenmukaistetaan vastaamaan tai heijastamaan mahdollisimman hyvin todellisuutta tapauskohtaisesti. Nimien tulkinta asiakirjoista Sukututkimuksen lähteinä käytettävät keskeisimmät asiakirjat on aikanaan laadittu hallinnon tarpeisiin, ohjeiden ja kaavojen mukaisesti, ja hallinnon kielellä, esimerkiksi ruotsiksi tai venäjäksi. Saman sukunimen omaavan ei myöskään välttämättä suoraan kannata vetää johtopäätöstä sukulaisuudesta tai edes olettaa, että yhteinen isälinjassa kulkeva esi-isä löytyisi. Kuitenkin varsinkin kansanomaisen nimistön osalta paljon relevanttia nimistöä jää käsittelyn ulkopuolelle
Ortodoksien nimimuotojen oikeinkirjoituksessa asiakirjoissa on usein myös vaihtelua, jossa eri sukuhaaroilla saattaa olla vakiintunut eri kirjoitustapa käyttöön (Snoro/Shnoro, Shemeikka/ Schemeikka, Tsokkinen/Tschokkinen, Makaroff/Makarow jne). asiakirjassa ryökkyläläisen Olexi [Aleksei] Lobanovin vaimo oli nimeltään Oudotia, mutta tytär Ewdokia. Patronyymit eli isännimet ovat tyypillisesti muotoa -ov/-ow/-off, toisinaan myös -in, esimerkiksi Vuohtjärven kylästä v. Saloheimon nimistöaineistossa toistuu lukuisa määrä samoja sukunimiä tai sukunimiaineksia kuin myöhemmin tunnetuissa aineistossa, mm. Karjalaiset sukunimet Raja-Karjalan sukunimet ovat usein suhteellisen myöhäisiä, mutta hyvinkin vanhoja sukunimiä on kuitenkin esiintynyt kirjallisina hyvinkin varhain. Nimet monesti ovat patronyymipohjaisia, mutta patronyymipohjaisten nimien ikää ei ole systemaattisesti selvitetty. Aunuksessa sukunimiä on varhaisissa lähteissä vähemmän, mutta kuitenkin niitä on. Monet nimet ovat sellaisinaankin tuttuja kuten Maria ja Anna tai vähäisin muutoksin välittyneitä kuten Petr. Ortodoksiset nimet Ortodoksinen nimiperinne ponnistaa samalta juutalaiskristilliseltä pohjalta kuin luterilainenkin nimiperinne tietyin lisäyksin. Aunuksessa ja Vienassa hallintokieli oli venäjä, jolloin kansankielisiä nimimuotoja päätyi asiakirjoihin vain vähän. Prokko(i) < ven. Niin ikään 1678 Semsjärven pogostan Kumsjärven kylässä mainitaan talonpoika Nikiforko Nesterinpoika Gjapjatšev, jolla oli serkku Kondraško Jyrinpoika lisänimeltään Soroka eli Harakka. Repolasta voidaan mainita esimerkiksi 1679 väestöluettelosta Tergujev [Törhönen] ja 1678 Pyhäniemestä Butorin [Butorainen]. Asiakirjanimistö alkaa 1500-luvun lopulta ja jo tällöin kohdataan monia tuttuja nimiä, Ivan, Jefim, Grigori jne. oikea käytettävä muoto, vaan tutkijan on käytettävä omaa harkintaansa. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 15 . Semsjärven henkikirja 1678, Kumsjärven kylä, Kondraško Jurjev, lisänimeltään Soroka. Prokofei). Sukunimien oikeinkirjoitus kiinteytyy kuitenkin viimeistään itsenäisyyden aikana, joten sukuhaaran käyttämää oikeinkirjoitusta on tietenkin syytä noudattaa. Nimimuodot ovat välittyneet kreikan ja venäjän kautta (Theód?ros > Feodor > Huotari), ja nimiä on tullut myös slaavilaisesta perinteestä (Boris, Vladimir). Mikään asiakirja ei ole kuitenkaan vapaa normaaleista asiakirjakielen muodoista: esimerkiksi em. Nimet kertovat sukututkimuksen tekijälle arvokkaita tarinoita lään viralliset ja epäviralliset nimet, joita on käytetty eri piireissä, kuten perheen kesken, kyläyhteisössä tai viranomaisen edessä. Tyypillisimpiä ovat vaihtelut a:n ja o:n välillä (Andrei ~ Ondrei, Artemei ~ Ortemei) sekä nimimuodot, joissa on m sanan alussa, vaikka odottaisi n:ä (Nikita > Mikita, Nikolai > Mikula). Lähdeaineiston puutteellisuus ei kuitenkaan välttämättä mahdollista johtopäätöstä, että esimerkiksi Suojärven Hukkalan kylän Tikkunen 1600-luvun puolesta välistä olisi välttämättä sukua myöhemmille Tikkusille (Törisijä, Vuontele, Vegarus). Sukunimien pysyvyys ja periytyvyys onkin seikka, joka vaatii läheisempää tutkimusta, mutta selkeää on, ettei savolaisen tai Eteläja Keski-Karjalan luterilaisten nimistön pysyvyyteen ylletä, vaan nimistö on alttiimpaa vaihtelulle. Näiden rinnalla oli monesti erilaisia nimimuotoja, jotka olivat karjalankielisistä nimimuodoista johdettuja (sukunimi Prokkojev < karj. Outi Patrosen sukunimitutkimuksissa. Peräkkäisillä riveillä voi siis olla kansanomainen nimimuoto ja asiakirjoista tutumpi muoto. Karjalaisiin etunimimuotoihin pääsee käsiksi asiakirjoissa vain satunnaisesti. Nämä on suhteellisen hyvin tunnettu Veijo Saloheimon ahkeran keruuja analyysityön tuloksena. Karjalaisiin etunimimuotoihin pääsee käsiksi asiakirjoissa vain satunnaisesti.. Karjalankielisissäkin nimissä on vaihtelua eri murteiden mukaan eikä niissäkään ole mahdollista antaa lopullista vastausta, mikä on ns. Tyypillistä kuitenkin on, että sukunimien attestaatio (esiintyminen kirjallisina) alkaa hyvin myöhään, samoihin aikoihin kuin Raja-Karjalassa. Karjalainen tapa ilmaista patronyymia onkin ilmaista isän nimi ensin, esimerkiksi Riikon Iivana, mutta tätä tapaa ei asiakirjoissa näe kuin harvoin. Etunimipohjaisten sukunimien lisäksi erilaisia eläinteemaisia nimiä on sekä Raja-Karjalassa että Aunuksessa, Vuokkiniemen verorevisiokirja 1834, Vuokkiniemen kylä, Ivan Jefimov Remšujev. Yleisimpiä ovat ne kontekstit, joissa ortodoksien nimiä on kirjoitettu ruotsinkielisessä yhteydessä kuten käräjäpöytäkirjoissa ja henkikirjoissa (1792 Ilomantsin ortodoksien luettelossa nimimuodot Mikita, Marpa, Oudotia, Teppana, Hodari pro Nikita, Marfa, Jevdokia, Stepan, Feodor). 1763 Kirila Semenov. Nimet ovat heijastuneet karjalan ja suomen kielissä eri aikoina eri tavoin
Esimerkiksi vuonna 1930 järjestettiin karjalaisten joukkonimenmuutos, jonka tavoitteena oli suomalainen sukunimi kaikilla alueen asukkailla. Yhtä mainituista haaroista edustaa runonlaulaja Borissan Ontto eli Anton Borisov, joka tunnettiin sukunimellä Pappi, mutta on myös mainittu, että hänet tunnettaisiin sukunimellä Kissa. Vienan Karjalan asutushistoria nimistön valossa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 959. Uusia nimiä karjalaiset saivat esimerkiksi Karjalan Sivistysseuran ja Suomalaisuuden liiton julkaisemista sukunimioppaista. Se tavallinen Virtanen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Edellä mainitun Onton poika Grigori Pappi tunnettiin veljensä Semenin kanssa asiakirjoissa 1905–15 sukunimellä Kalaukko, ja jopa Veskelyksen kirkonkirjoista Grigori Papin kuolintiedossa on kirjattu ao. Nimenmuutokset Raja-Karjalassa 1900-luvun alun sukunimien suomalaistaminen koski lähinnä ortodoksiväestön sukunimenmuutoksia, joissa venäjäntai karjalankielisen nimen tilalle otettiin suomenkielinen nimi. Nissilä Viljo 1975. Joensuu. Kuvakaappauksessa Palviainen käsittelee karjalaisia lisänimiä. Suvun alkuperäisen nimen rekonstruktio ei ole myöskään välttämättä mahdollista. Uusista nimistä suurin osa poikkesi suuresti aiemmin käytössä olleista sukunimistä. Ensimmäinen järjestelmällisesti Vienan asukkaita luetellut väestöluettelo vuodelta 1679, joka löytyy nykyvenäjän kielelle transkriboituna Karjalan Sivistysseuran ylläpitämästä Sampo-tietokannasta, sisältää monia nykyäänkin tuttuja nimiä, esimerkiksi Remšujev [Remsu] Vuokkiniemestä, Pekšojev [Peksujev] Kostamuksesta, Torvejev [Torvinen] Jyvöälahdesta ja niin edelleen. Mikä suvun nimi on ollut. MIKKO KUITULA SANTERI PALVIAINEN LISÄÄ LUETTAVAA AIHEESTA Kuzmin, Denis 2014. Suomen Karjalan ortodoksinen nimistö. Suomalaistaminen on ollut silti aina vain yksi syy nimen muuttamiselle, eikä kaikkien muutosten syitä ole mahdollista saada selville. Kytköstä Aunuksen puolella Onkamuksen kylässä asuneeseen Kalaukon sukuun ei ole osoitettavissa muutamia Kaitajärven kylään naituja henkilöitä lukuun ottamatta. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 1. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön julkaisuja. sukunimi; Suojärven ortodoksisen seurakunnan rippikirjassa Grigori ja Semen on kirjattu sukunimellä Pappi. Sukunimien muutoksesta ei varhaisvaiheessa välttämättä ilmoitettu erikseen missään, mutta myöhemmin nimenmuutoksia julkaistiin sanomalehdissä. Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921. Vienassa vanhoja sukunimiä on enemmän. Suomen Karjalan nimistö. Kaikista Vienan osista kirjaus ei ollut aivan yhtä järjestelmällistä. Suojärven Kaitajärven kylässä eläneen Borissa Parfentinpojan kuudella isälinjaisella haaralla on kuusi eri sukunimeä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 16 Raja-Karjalassa tyypillisesti karjalankielisenä tai suomennettuna (Harakka, Kuha), Aunuksessa tyypillisesti käännösnimenä (Sorokin, Sudakov). Vuosisadan alkupuolella nimenmuutoksia tehtiinkin satamäärin. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. KIRJAT. Paikkala, Sirkka 2004. Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. 1976. Patronen, Outi 2017. Tällaista nimeä ei ole kuitenkaan tavoitettavissa asiakirjoista. Rajakarjalaisen sukunimistön kehittyminen osana Suomen karjalankielisen ortodoksivähemmistön suomalaistumista 1818–1925. Ortodoksisukujen tutkijalle rippikirjat ja saatavilla olevat henkikirjat voivat olla hyödyllinen lähde. Otetut sukunimet saattoivat olla muokkauksia vanhasta nimestä, mutta yleisimmin nimet omivat luontoaiheisia ja -la-loppuisi nimiä. Ilomantsissa ja Liperissä sukunimiä on kirjattu systemaattisesti paljon aiemmin. Lähteet sekä Raja-Karjalassa että Aunuksessa ovat siitä ongelmallisia, ettei sukunimiä ole kirjattu laajassa mittakaavassa kuin hyvin myöhään, käytännössä 1800luvun loppuvuosikymmenistä alkaen. Hyvä aloituspaikka nimenmuutosten selvittämiselle on esimerkiksi Suomen Sukututkimusseuran SukuHaku-aineistopalvelu, johon on tallennettu haettavassa muodossa nimenmuutoksia Suomalaisesta Virallisesta Lehdestä, Karjalan vartiasta (1919–1920), Karjalan äänestä (1931) sekä oikeusministeriön luetteloista nimenmuutoksista. Ei ole mahdollista selvittää, mikä näistä nimistä oli suvun ”alkuperäinen nimi”, tai oliko mikään. Mikko Kuitulan ja Santeri Palviaisen luentotallenne löytyy Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalta. Eri sukulinjoissa on monissa tapauksissa otettu erilaisia nimiä. SukuHaun käyttö vaati Seuran jäsenyyden ja kirjautumisen palveluun. Sukunimiä on kuitenkin Raja-Karjalassa ja Aunuksessakin ollut, koska sukunimiä paikoin ponnahtelee esiin erilaisissa lähteissä ja perimätieto/suullinen tieto sisältää tietoa suvun nimistä
Šiitä vašta myöhempäh miula alko tulla kiännöšjulkaisujaki, ta niitähän nyt šuahah käyttyä omakši ilokši muamot ta tuatot toisissaki perehissä. Miun muamon kautti moni vuokkiniemeläini on ottan ošua tämän kiännökšen luatimiseh. Kirjan kuvissa ei näkyn ni kylyn šalvošta ta muitenki še olis ollun šuuri muutoš koko huuttorin järješšykšeh. Hiän šiitä kyšeli nuapuriloilta ta toisilta kyläläisiltä, kun ei i?e šattun tietämäh tahi varmistamah. – Mieleššäni pyöriy šeuruava Eemelin kirja, kumpaista himottais rutompah ruveta kiäntämäh. Kuinpa voipi elyä kylyttä. Oletko enneinki kiäntän lapšien kirjallisutta. Näin tuatto ta lapši huomattih, jotta Lönnivuaran Kasintermällä mintäh lienöy ei ole kylyö. Tiettylöih elämän aloih karjala vain ei ole piäššyn. Ensin meinasin lisätä šen tekstih, ka miettien ta neuvotellen kiäntäjätovarissan kera, jätin lisyämättä. Ta lapšien hoitajana on papu nimeltäh Röppä-Man’u. Yötä vaššen kaiki??i luvemma mitäki miän Miitrei-pojalla, verekšet kiännökšet niise. Kuin äijän aikua kiännöšruato on vuatin. – Šiih palah miula oli jo vähäistä kokemušta lapšien kirjojen kiäntämiseštä ta muitenki tiijoššušta šiitä, mitä kaikkie vienankarjalakši luvettavua lapši tarvi??is. – Eryähät ehotukšet jiätih kuitenkis täyttämättä. Šanon kaikilla kieliniekoilla šulkkuset passipot! Onko jo mitänih mieleššä, mitä tahtosit kiäntyä tulijalla aijalla. Voipi šanuo, jotta alkuh oman lapšen ta perehen luventatarpehet pantih miut kiäntämäh erinäköistä ihan pikkaraisilla tarkotettuo kuvakirjua, yškäniekkojen enšilukusie. Karjalankielistä kiännöškirjallisutta tarvittais, lapšilla ta nuorilla pitäis olla mukavua luvettavua. Hiän oliki enšimmäini pikkaraini kuuntelija. Näpertelin ni lorulappusie, missä oli kuvua ta šamoten tekstie. Voisitko kertuo esimerkkilöillä, mimmoista kohennušta kiännöšteksti šai šiun perehen tahoin. Olin myötähäš šoittan mammallani ta tiijuššellun tahi testannun konša mitäki tarpehellista šanua. Kirjuttelin vain šanua ta tekstie šuorah karjalakši erikielisih kirjoih tahi liimualin pitempyä tietokonehella näppyältyö kiännöštä kirjojen kuvien alla. Näin kiäntäjä šuau kuulla hyvyä parašta kommenttie lapši-vanhempi-metodilla. – I?e olen lapšena kuunnellun ta luken Eemelie venyähäkši ta mukavahan šitä nyt lukie omalla lapšella karjalakši. KIRJAT. – Lönnivuaran Eemeli on enšimmäini omani pitempi kiännöš. Eemeli ta hänen pereh eletäh Lönnivuaran Kasintermän huuttorilla ta heilä on tavallini vienalaini Lešoni-šukunimi. Lönnivuaran Eemeli vienankarjalakši Olga Karlovan poika Miitrei šai kuulla Lönnivuaran Eemelin kiännökšen vienankarjalakši enšimmäkši. Mitä šiula i?elläš merki??öy Eemelin kiännökšen valmistumini. Täh pitäy kielen elvyttäjien tähätä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 17 Kuin tämä kiännöštyö tuli šiun ruattavakši. Mimmoista šeikkua tahi mukavua yllätyštäki liittyy karjalakši kiäntämiseh. –Šamalla hivoma ta parentelima kiännöštä koko kolmovehella. – No ei sitä kaikkie šua muistua. Ka Pekka, Miitrein tuatto, lisäsi miušša rohkevutta ottamah käyttöh karjalaissettuja ihmisien ta paikkojen nimijä. Miun muamon kautti moni vuokkiniemeläini on ottan ošua tämän kiännökšen luatimiseh, šanelou Olga Karlova uuvven Eemeli-kiännökšen ruavošta Karjalan Heimolla. En ole luatin šitä piätyönä, vain kiäntelin šilloin kun šiih oli aikua. Ylen hyvä ratkasu. – Uutta šanua joutuu luatimah ta vanhua jo unohtunutta kaivamah ta tiijuštamah. Kiäntyässä oli vierähtän melkein vuoši. – Karjalakši kiäntämini vuatiu toi??i šuurta ponnissušta, še ei ole vain kaikkien mahollisien šanakirjojen šörššimistä. Ajan vajavuš on šuurin šeikka, mi aina tahtou tulla eteh. Peppi-Pitkäšukkua kiännetäh livviksi ta Eemelie vienakši. Alkuperäseštä ruo??ilaisešta tevokšešta olin tarkentan vain eryähie aseita. Šuurta apuo olen šuanun ni miun ainaselta sluatniekalta Paron Val’alta, kumpani on kielitarkistanki lopullisen kiännökšen. Ennein kuin kirja mäni julkaisijalla ta painoh, kerkisimä vuorokkah mieheni kera lukie šen iltastarinana onnakko kahteh kertah. – Muutoma vuosi takaperin šain kuulla, jotta Karjalan Šivissyššeura tahtois kiännättyä vienankarjalakši Astrid Lindgrenin Eemelin kirjat ta milma pyritettih täh ruatoh. Uutta šanua joutuu luatimah ta vanhua jo unohtunutta kaivamah ta tiijuštamah. Suali, ka en malta ruo?iksi, šentäh kiännin šuomenta venäjänkielisie kiännökšie käyttyän
Myös Vienan kyliä kiertävät puna-armeijan partiot kärsivät nälästä sekä vaatteiden ja kenkien puutteesta. Juuri ennen neuvottelujen alkua päätti kansankomissaarien neuvosto perustaa Karjalan työkansan kommuunin ja puna-armeija sai tehtävän miehittää Viena viimeisiä rajakyliä myöten. Suomessa julkaistussa postikortissa karjalainen ja suomalainen metsäsissi taistelevat rinnatusten ”ryssää vastaan”.. Karjalan kansannousua käytettiin propagandassa molemmin puolin. Loppukesällä 1919 oli suomalaisten heimosoturien Aunuksen retki päättynyt suomalaisen perääntymiseen ja puna-armeijan miehitykseen. Kesän töiden ohessa jatkui hiljainen kyräily Tunkuan seudun kylissä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 18 T unkuan pitäjän Koivuniemen kylän metsäkämpälle oli kesäkuussa 1921 kerääntynyt satoja vihaisia miehiä. He olivat Tunkuan, Voijärven ja Nokeuksen asukkaita, joista suuri osa oli viettänyt edellisen talven pakolaisina Suomessa. Keväällä 1920 olivat punaiset tulleet asevoimin myös Vienaan, kun Tartossa alkoivat rauhanneuvottelut Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä. Se ei ollut tuonut Leninin ennen vallankumousta lupaamaa leipää, rauhaa ja maata karjalaisille. Kylissä syötiin olkileipää ja lapsia kuoli nälkään ja puutostauteihin. Nuori neuvostovaltio horjui sisällissodan, katovuosien ja nälänhädän kourissa. Neuvostovaltaa oli koettu Vienan kylissä vuoden verran. Neuvostovallan pakkotoimet kohdistuivat erityisen voimakkaina Tunkuan seudulle. Ne yrittivät selviytyä ryöstämällä jo ennestään puhtaaksi rosvottuja taloja. Työikäiset miehet joutuivat piileskelemään metsäpirteillä. Elintarvikkeiden takavarikoijien ja miehiä puna-armeijaan keräävien joukkioiden oli helppo saavuttaa lähellä Muurmannin rataa sijainneet Suikujärven, Tunkuan ja Voijärven kylät. Ennen sadonkorjuuta oli nälkä pahimmillaan ja epätoivo syvimmillään. Kapinahenkiset miehet kokoontuivat Tunkuan kesselivoina sytytti Karjalan kansannousun Joulukuussa 1921 lähti satoja suomalaisia nuoria miehiä Vienaan. Venäjän Karjala oli siirtynyt neuvostovaltaan vuosien 1919–20 aikana. Helmikuussa 1922 puna-armeija kukisti karjalaiset, ja seurauksena oli pakolaisaalto rajan yli. Kevään mittaan he palailivat vaivihkaa kotiseudulle ja näkivät kylien surkean tilanteen. Todellisuutta olivat nuorten miesten pakko-otot puna-armeijaan, muiden työkyisten pakottaminen kommuunin perustamille metsäja tietyömaille sekä elintarvikkeiden pakkoverot ja ryöstöt. Karjalaiset olivat nousseet bolsevikkivaltaa vastaan
Takkisen mukaan bolsevikit levittivät tietoa, että Tunkualta, Suikujärveltä ja Kiimasjärveltä vangitaan 600 miestä, innokkaimmat Suomen kannattajat ammutaan ja vaarattomimmat viedään pakkotöihin. Uhtuan ja Vuokkiniemen seudulla ei kapina Karjalan Kommuuni -lehdessä juhlistettiin vuonna 1932 ”valkosuomalaisten lahtarien kukistamisen 10-vuotispäivää”.. Koivuniemessä vuonna 1855 syntynyt Vaseli Levoinen (Vasili Sidorov) oli tunkualaisten itseoikeutettu henkinen johtaja ja tulisieluinen innoittaja. Syksyn edetessä alkoi myös vastapuoli olla tietoinen kapinahankkeista ja ryhtyi vastatoimiin. Keskinen Viena ei nouse Marras-joulukuussa kiersivät metsäsissien lähetit myös keskisen Vienan kyliä nostattamassa kansaa kapinaan. Kolme miestä johdossa Tunkualaisten kapinan johdossa oli kolme kovin erilaista miestä. Piilopirteillä vannottiin juhlallinen vala ja otettiin joukolle nimi “Karjalan metsäsissit”. Hän oli ehtinyt palvella seitsemän vuotta tsaarin armeijassa ja osallistua Karjalan rykmentissä 1918 heimosoturien karkottamiseen Vienasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 19 . kesän mittaan useita kertoja puimaan tilannetta. Kapinajohtajat jatkoivat eteläisen Vienan kylien kiertämistä, pitivät kyläkokouksia ja innostivat miehiä kapinaan. Yksinään liikkuneita agitaattoreita ja miliisipäällikköjä hävisi korpitaipaleilla. Hän sai miehiltään nimen Ukki Väinämöinen korkean ikänsä ja komean partansa perusteella. Ossippa Borissainen (Borissov, Oskari Kivinen) oli syntynyt Tunkualla vuonna 1886. Myös Takkinen omaksui kalevalaisen sotanimen Ilmarinen. Sissit saapuivat Rukajärvelle juuri vallankumousjuhlan aikaan ja hyökkäsivät kansakoulun saliin juhlan ollessa parhaimmillaan. Hän oli ehtinyt osallistua Karjalan vapautusliikkeisiin kesällä 1918 Vienan retkellä ja 1919–20 Repolassa. Myös sissien toiminta alkoi saada väkivaltaisia muotoja ja punaisten tiedottajiksi tunnettuja karjalaisia surmattiin. Menestyksen innoittamana lähti 40– 50 tunkualaista ja rukajärveläistä miestä Muurmannin radalle tuhoamaan Ondajoen suurta rautatiesiltaa. Metsäsissikapinan taisteluiden alkamispäivänä on pidetty Ondajoen sillan polttamista 14.11.1921 Marraskuun loppupuolella ei kuitenkaan vielä antauduttu puolin eikä toisin mittaviin taisteluihin vaan jatkettiin voimien kokoamista tuleviin koitoksiin. Syttyi Tunkuan kansanperinteessä ”kesselivoinan” (konttisodan) nimellä kulkeva kapina. Kylissä törmättiin paikallisiin miliiseihin, puna-armeijan partioihin ja bolsevikkikomissaareihin, jotka olivat suorittamassa omaa agitaatiotehtäväänsä ja perustamassa kyläneuvostoja. Yllätetyt 11 “komissaaria” ammuttiin seuranneessa sekasorrossa juhlatalon pihamaalle. Syksyllä 1921 oltiin siinä pisteessä, etteivät miehet enää piitanneet seurauksista ja olivat valmiit tarttumaan aseisiin. Jalmari Takkinen oli suomalainen vain 22-vuotias alikersantti, mutta tuli silti nimettyä metsäsissien ylipäälliköksi. Silta onnistuttiin polttamaan paikalta löytyneiden tervatynnyrien avulla ja katkaisemaan radan liikenne kolmeksi viikoksi
Vasta marraskuun lopulla alkoi Helsingin aktivistipiireissä syntyä päätöksiä karjalaisten avustamisesta. Joukossa oli motiiveiltaan ja sotilaallisilta kyvyiltään kovin monenlaista sakkia. Vienaan tuli paljon myös seikkailuja ja sankaritöitä etsimään lähteneitä nuoria poikia, joilla ei ollut takanaan sotilaskoulutusta eikä käsitystä, miten koviin olosuhteisiin olivat joutumassa. Sissien partiot ja punaisten osastot kahakoivat toisiaan kohdatessaan. Perustettiin “Itä-Karjalan avustuskeskus” hoitamaan käytännön toimia, vapaaehtoisten värväystä, varusteiden hankintaa ja elintarvikeavun keräystä. Parhaimmillaan he olivat aikaisempien heimoretkien konkareita ja jääkäreitä, joita osallistui metsäsissikapinaan 27 miestä. He olivat tulleet valituksi kuntaneuvostojen johtotehtäviin. Tuoppajärven rantakylään Kokkosalmelle saatiin koottua 400 miehen joukko ja Pistojärvelle vajaat 100 miestä. Muurmannin radan haltuunottoon tai Vienanmeren rannikon venäläisten asuttamiin keskuksiin eivät sissit uskaltaneet yrittää, ennen kuin Suomesta odotettuja apuvoimia ja sotatarvikkeita olisi saatu. Tavoitteena oli mahdollisimman laajan alueen varmistaminen sissiliikkeen hallintaan, niin että väestö voisi liittyä sisseihin ja yhteydet Suomeen olisi turvattu. Suomesta lähti Karjalan kansannousua avustamaan noin 500 miestä, joista tosin yhtä aikaa rajan takana oli Takkisen arvion mukaan noin puolet. Uhtuan väliaikaisessa hallituksessa 1919–20 toimineet miehet suhtautuivat varauksellisesti kapinahankkeeseen, jonka onnistumista he epäilivät. Uhtuan ja Vuokkiniemen neuvostojen edustajia osallistui syksyllä 1921 myös Karjalan kommuunin johdon kutsumiin neuvottelukokouksiin Petroskoissa. Suomen hallitus piti kiinni Tartossa vuotta aikaisemmin solmitusta rauhansopimuksesta ja kielsi rajan ylittämisen aseistetuilla joukoilla. Ukki Väinämöinen esiintyi vielä jatkosodan aikaisessa postikortissa.. marraskuuta. Suomen lehdistössä Vienan kapina ylitti uutiskynnyksen 15. Metsäsissien hallitsema alue oli suurimmillaan Oulangasta pohjoisesta Porajärvelle etelään. Kokous päätti yksimielisesti, että metsäsisseihin liitytään ja “avustetaan niitä kuka mitä voinee”. Joulukuun 9. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 20 saanut yhtä innokasta kannatusta kuin Kiimasjärven, Nokeuksen ja Tunkuan seudulla. Vapaaehtoista apua Suomesta Syksyllä 1921 yrittivät metsäsissien johtajat epätoivoisesti saada perille Suomen aktivistipiireille ja maan hallitukselle tietoa mielialojen kiristymisestä ja kapinavalmisteluista. Sissien saatua varsin helposti hallintaansa Vienan karjalaisten asuttaman alueen hiipui heidän hyökkäysintonsa ja sissit asettuivat puolustusasemiin. Joulukuussa oli sissiarmeijaan liittynyt yhteensä noin 2 500 karjalaista miestä ja joukot olivat ylipäällikkö Ilmarisen käskykirjeillä järjestetty rykmenteiksi, pataljooniksi ja komppanioiksi. päivänä pidettiin Pääjärven Laitasalmen kylässä kokous, jonka pöytäkirjassa todetaan mutkattomasti, että “ei voida hyväksyä kommunistista järjestelmää, kun sillä ei ole toteutettu Tarton rauhanneuvotteluissa Karjalalle luvattuja ehtoja”. Suojeluskuntapiirit hoitivat miesten lähettämisen ja varustamisen, vaikka hallituksen alainen suojeluskuntajärjestö ei virallisesti voinutkaan olla värväystouhussa mukana. Uhtualla oli myös kapinahenkeä ja sieltä lähti partioita pohjoiseen nostattamaan Pistojärven ja Kiestingin miehiä. Marraskuun lopulla pääsivät ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset rajan yli. Jotkut Kuittijärvien ympäristön kylien johtomiehistä olivat pyrkineet yhteistyöhön kommunistien kanssa karjalaisten olojen parantamiseksi, kun liittyminen Suomeen oli Tarton rauhan myötä tullut mahdottomaksi. Kajaanin Uutisten mukaan “kuin salama kirkkaalta taivaalta saapuu Vienan Karjalasta tieto, että siellä on tapahtumassa yleinen, vimmattu kansannousu”
Ammukset loppuivat sisseiltä usein, kun voitto olisi muuten ollut käden ulottuvilla. Taistelu oli ohi parissakymmenessä minuutissa ja kylä punaisten käsissä. Johtajat eivät saaneet joukkoja pysymään asemissa, vaikka ylipäällikkö Talvela julkaisi päiväkäskyn, jossa karkaajia uhattiin kuolemanrangaistuksilla. Vihollista pelottavampia vastustajia molemmille armeijoille olivat Vienan korpimaat ja ankara talvi. Uhtualle punaiset pääsivät 6. Puna-armeijan komentaja Sergei Kamenjev matkusti Pietariin ja antoi sotilaspiirille tehtäväksi karjalaisten kapinan kukistamisen. Metsäsissien taistelun kääntyessä perääntymiseksi ja pakenemiseksi levisi paniikkimieliala myös siviiliväestön keskuuteen. Hevoset söivät heinäkuormansa tyhjäksi jo matkalla. Näitä omaavia miehiä löytyi Pietarin kansainvälisen sotakoulun suomalaiselta päällystökurssilta. Neuvosto-Venäjän toukokuussa 1923 julistaman amnestian perusteella ja omatoimisesti palasi Karjalaan noin puolet Suomeen paenneesta karjalaisväestöstä. Sorokkaan kootut punajoukot lähtivät vuodenvaihteen tienoilla kukistamaan metsäsissit Tunkualla ja Rukajärvellä. PEKKA VAARA Vienaan tuli paljon myös seikkailuja ja sankaritöitä etsimään lähteneitä nuoria poikia, joilla ei ollut takanaan sotilaskoulutusta. Tarvittaisiin puna-armeijan mittava operaatio Vienan palauttamiseksi neuvostovallan alle. Puna-armeija lähti hyökkäykseen useasta suunnasta. Sen aikaisilla varusteilla ja olemattoman huollon varassa suoritus olikin merkittävä. Ruuan ja ammusten kuljetusmatkat radalle venyivät, mitä pidemmälle edettiin. Tammikuun 20. Karhumäen suunnasta lähestyi samansuuruinen osasto. Metsäsisseillä oli vielä taisteluvoimaa jäljellä ja metsätaistelua osaamattomat punaiset jäivät aluksi alakynteen. Legendaarinen hiihtojoukko Metsäsissien kukistamisessa ratkaisevaan osaan nousi kommunistina ja punaupseerina Venäjän sisällissodassa ansioitunut Toivo Antikainen 120-miehisen hiihtojoukkonsa kanssa. Antikaisen hiihtojoukon retki ja saavutukset kohotettiin Neuvosto-Karjalassa legendaariseen maineeseen. Ankarista käskyistä huolimatta alkoivat suomalaiset vapaaehtoiset osin paniikinomaisesti perääntyä rajan yli. Paleltumat ja sairaudet kaatoivat miehiä enemmän kuin vastustajan luodit. He lähtivät 25. Miehistöltä puuttui suksia ja hiihtotaitoa, joten tiedustelu ja eteneminen metrisessä hangessa sujui huonosti. päivän aamuna Antikainen joukkoineen hyökkäsi sissien päämajaan Kiimasjärvellä, sai karjalaisiksi tekeytymällä hämättyä vartijat, valloitti kylän ja hävitti kansakouluun perustetun sissien päämajan. Karjat, talot ja tavarat oli jätettävä. Irina Takalan mukaan Vienasta lähti pakosalle noin kolmannes väestöstä, yhteensä 11 200 henkeä. Kolmannes pakeni Suomeen Sata vuotta sitten, helmikuun puolivälissä 1922, taisteltiin Pistojärven kunnan Tiiron kylässä. Miehet lähetettiin saman tien kotipitäjiinsä. Tammikuussa hän siirtyi Kiimasjärvelle ja Uhtualle, jossa hänet nimettiin sissijoukkojen sotilaalliseksi johtajaksi Ilmarisen tilalle. Punaisten ongelmana olivat huonot huoltoyhteydet Muurmannin radalle. Pakoon lähdettiin perheittäin ja kyläkunnittain. Suomen puolella rajavartijat pysäyttivät heidät ja riisuivat aseista sisäministeriön antaman määräyksen mukaisesti. Ensimmäisiä joukko-osastoja lähetettiin kohti pohjoista jo marraskuun lopulla ja suurempia joukkoyksiköitä joulukuun jälkipuoliskolla. Antikaisen joukko hiihti Maaselän asemalta Paateneeseen, Pieningän salojen kautta Repolaan ja edelleen Kiimasjärvelle. Julkaistiin kirjoja ja elokuvia, joissa Antikaisen joukon hiihtoretkeä kuvattiin ainutlaatuisena sankarillisena suorituksena. tammikuuta punaisten kärkijoukkona valloittamaan läntisen Vienan kyliä yhden toisensa jälkeen. Arviot metsäsissejä vastaan lähetettyjen joukkojen miesvahvuuksista vaihtelevat 8 000–30 000 miehen välillä. Talven 1921–22 tapahtumilla on historiankirjoituksessa monta nimeä, kulloisenkin ajankohdan ja kirjoittajan näkökulmasta riippuen. Vastapuoli herää ja valtaa Vienan Marraskuussa 1921 kävi neuvostohallitukselle ja puna-armeijan johdolle selväksi, ettei Karjalan kapinaa ja Suomesta uhannutta invaasiota voitaisi kukistaa paikallisin voimin. helmikuuta ja totesivat kylän lähes kokonaan hävitetyksi. Joka tapauksessa punaisilla oli moninkertainen ylivoima taistelujen toden teolla alkaessa tammikuun 1922 alkupuolella. Isommat lapset ja aikuiset nousivat suksille. Petroskoin suunnasta lähti joulukuussa 1921 kohti Porajärveä ja Repolaa noin 700 miehen vahvuinen kolonna. Pohjoisessa punaiset keskittivät joukkonsa Kiestinkiin, jossa oli tammikuussa 2 000 miestä valmiina etenemään Pistojärven suuntaan. Muutaman päivän levon jälkeen olivat Antikaisen hiihtäjät jälleen valmiit etenemään. Niukat arvoesineet, välttämättömät vaatteet, elintarpeet ja lapset pakattiin rekiin ja suunnattiin kiireesti rajan suuntaan. Tiiron taisteluun päättyi Tunkuan kesselivoina, Karjalan kansannousu, Vienan metsäsissikapina tai valkosuomalaisten bandiittien rosvoretki. Karjalan kansannoususta tarkemmin muun muassa Pekka Vaaran kirjassa Viena 1919–1922, Kun neuvostovalta tuli Karjalaan (Docendo 2020).. Se erottautui edukseen vastassa olleiden karjalais-suomalaisten sissijoukkojen sotilaallisista kyvyistä ja motivaatiosta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 21 Joulukuun puolivälissä Repolan pataljoonan komentajaksi saatiin jääkärimajuri Paavo Talvela. Myös puna-armeijan venäläiset joukot etenivät ja kahakoivat perääntyvien metsäsissien kanssa. Kiimasjärven menetyksen jälkeen metsäsissien taistelutahto lamaantui ja tappiomieliala levisi nopeasti. Helmikuun alkupäivinä punaiset miehittivät vastarintaa kohtaamatta Kostamuksen, Vuokkiniemen ja Ponkalahden. Puna-armeijan ensimmäisten hyökkäysyritysten jälkeen ymmärrettiin puna-armeijan johdossa, ettei perinteisellä venäläisellä suurten massojen rintamahyökkäyksiin perustuvalla taktiikalla nujerrettaisi korpimetsissä ja soilla ketterästi liikkuvia sissejä. Tarvittaisiin hiihtojoukkoja, joilla olisi korpisotaan sopivat varusteet ja taidot. Joistakin kunnista jopa 80–90 prosenttia väestöstä pakeni Suomeen. Sissien ongelmana oli ampumatarvikkeiden, vaatteiden ja elintarvikkeiden puute
Alkuvuodesta 1942 hän päätyi kuormastokomppanian päälliköksi, jonka asemapaikkoina olivat Karhumäen lähiseudut. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 22 K ielentutkija Pertti Virtarannan (1918–1997) sotakokemukset ja kielitieteellinen kutsumus avautuvat kiinnostavalla tavalla hänen jatkosodasta lähettämiään kirjeitä lukemalla. Kuvan takana lukee: Pertille 27.10. Lähdön tuntu ja uusien jännittävien kokemusten odotus olivat läsnä. Kataran ja Virtarannan kirjetoveruus alkoi jo ennen sotaa: ensimmäisen kirjeenvaihdosta säilyneen kirjeen Pertti Virtaranta on päivännyt 13.5.1941 kotonaan Tyrväässä. Sodan alkaessa kesäkuussa 1941 hän oli 23-vuotias suomen ja sen sukukielten opiskelija Helsingin yliopistossa. Myöhemmin hän toimi valistusupseerina ja kiersi eri puolilla Itä-Karjalaa valistuskiertueilla. Täällä kun tavataan naapuri-joukko-osastojen tuttuja miehiä, on tapana tervehtiä: ”Moskovassa tavataan.” Muudan koiranleuka meni pyytämään melkein uusiin jalkineisiinsa Pertti Virtarannan kirjeenvaihto piirtää kuvaa karjalaisista Ristiriitainen Karjala-kuva sävytti Pertti Virtarannan kokemuksia NeuvostoKarjalassa jatkosodan aikana. Virtaranta oli koko jatkosodan ajan kirjeenvaihdossa joitakin vuosia häntä nuoremman, samassa yliopistossa hammaslääketiedettä opiskelevan Aune Kataran (myöhemmin Aune Katara-Jauhiainen, 1923–2018) kanssa. Laaja kirjeaineisto Virtaranta oli Neuvosto-Karjalassa jatkosodan vuosina 1941–1944. Huomenna kuormataan patterimme junaan ja lähdemme itää kohti tykkeinemme. Kirjeistä käy ilmi myös se ristiriitainen asema, jossa sotilaana ja kielentutkijana yhtä aikaa toiminut Virtaranta oli. Samalla ne piirtävät kuvaa Virtarannan tutkijanpolun alkutaipaleesta karjalaisten parissa. Sodan alkuvaiheessa Virtaranta kouluttautui upseeriksi. Virtarannan sotataival alkoi Laatokan länsipuolelta etulinjan tuntumasta tykistön korpraalina. Sodan alkamisen enteet ovat kuitenkin luettavissa jo tästä kirjeestä, ja myöhemmin kesäkuussa Virtaranta kirjoitti Aunelle pestautuneensa Suomen armeijan palvelukseen. 1943 Aune.. Tämä Aune Katarasta otettu kuva oli Pertti Virtarannalla mukana jatkosodassa. Nämä molemmat roolit vaikuttivat siihen, millä tavalla hän havainnoi karjalaisia ja kuvasi heitä kirjeissään. Karjalaisten murteiden tutkimisesta tuli Virtarannalle elämänura
Ja niin luulen – oikein tai väärin – että näin onkin asian laita. (Pertti Virtarannan kirje Aune Kataralle 24. Sinä, rakas Auneni, olet ainoa, jolle voin empimättä kertoa mieleni syvimpiä ajatuksia. Virtarannan kirjoittamat kirjeet ovat pitkiä ja kaunokirjallisia. J. Kielentutkijana rintamalla Viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat nousseet uudelleen arvioitavaksi ne tavat, joilla kansallisissa tieteissä on kuvattu tutkimuskohteita, esimerkiksi etnisiä ryhmiä. Samalla tavalla poikkeusoloissa tehty tieteellinen kenttätyö näyttäytyy nykypäivänä haasteellisena, erityisesti valtaa koskevien eettisyyteen liittyvien kysymysten valossa. Pertti Virtaranta kihlautui alkuvuodesta 1945 suomen kieltä opiskelevan Helmi Linnan (myöh. TENHOVAARA, HELSINKI. Pertti Virtarannan kirjeenvaihto piirtää kuvaa karjalaisista uusia paksuja puolipohjia. heinäkuuta 1941.) Kirjeiden avoimuus ja luottamuksellisuus tekevät niiden lukemisesta näköalapaikan Virtarannan kokemuksiin ja näkemyksiin jatkosodan aikana. Parhaimmillaan hän kirjoitti Kataralle joka päivä. Katara ja Virtaranta tapasivat sota-aikana vain harvoin: Katara toimi jonkin aikaa sotasairaalassa ja Virtaranta käytti useimmat lomansa kielentallennukseen Itä-Karjalassa. Pertti Virtarannan Aune Kataralle kirjoittama kirjeaineisto on laaja: se käsittää 255 kirjettä, jotka Aune Katara-Jauhiainen lahjoitti Kotimaisten kielten keskuksen arkistoon vasta Virtarannan kuoltua, vuonna 2002. Hänen isänsä, Helsingin yliopiston germaanisen filologian professori Pekka Katara, toimi osakunnan inspehtorina vuosina 1943–1949. Virtaranta taas oli kotoisin Karkusta. Kun huomautettiin etteivät hänen saappaansa vielä rikki ole, niin mies vastasi: ”Ei olekaan, mutta näin ohuet pohjat eivät kestä marssia Venäjän arojen halki.” Mieliala yleensä on perin optimistinen. …Omituista, mutta varmaan totta. Sillä olet lähempänä minua kuin kukaan ja toivoisin, että luottamuksemme toisiimme olisi ehdoton. Heidän välillään oli sodan loppupuolella myös romanttisia tunteita, ainakin Pertin puolelta, mutta naimisiin pariskunta ei päätynyt. Ja toista mieltä olevat joko ovat hiljaa tai sitten sellaisia ei ole. Asemasotavaiheessa Virtaranta teki sanastustyötä paikallisten itäkarjalaisten keskuudessa Neuvosto-Karjalassa, Pertti Virtaranta oli sodan alkaessa nuori suomen kielen opiskelija. Virtaranta kirjoitti hänelle avoimeen sävyyn tuntemuksistaan ja kokemuksistaan rintamalla. Aune Katarasta tuli koko sodan ajaksi Virtarannalle tärkeä kirjeenvaihtotoveri ja sotaan liittyvien kokemusten vastaanottaja. (Pertti Virtarannan kirje Aune Kataralle 21.6.1941 Tyrväässä.) Näköalapaikka sotakokemuksiin Katara ja Virtaranta olivat todennäköisesti tutustuneet toisiinsa Helsingin yliopiston Satakuntalaisessa osakunnassa. Virtarannan saamat vastauskirjeet eivät ole säilyneet. Kirjeissään hän painotti Aunen erityisyyttä kirjeiden vastaanottajana. Kataraa ja Virtarantaa yhdisti ennen kaikkea yhteinen ystäväpiiri ja yliopistomaailma. KUVA: A. Virtaranta kuvaili rintaman arkea, mutta kirjoitti myös paljon filosofisia pohdintoja elämästä ja omista kiinnostuksistaan. Virtaranta 1919–1999) kanssa, josta tuli hänen vaimonsa ja myös keskeisin työtoverinsa. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 23 . Kataralla, vaikka hän oli helsinkiläinen, oli sukujuuria Satakunnassa
Pimiän mukaan jatkosodan aikana Itä-Karjalassa tehdyn kenttätyön tarkoituksena oli osoittaa Itä-Karjalasta vallattujen uusien alueiden kansallinen ja historiallinen yhteenkuuluvuus Suomen kanssa. Tällaiset opintoretket ovat erinomaisen tarkoituksenmukaisia, ei mikään painettu sana tai kuultu puhe niin tehoa ihmisiin kuin itse nähty ja koettu. Tähän viittaavat hänen toteamuksensa siitä, kuinka karjalaislasten tulee matkustaa Suomeen ottamaan oppia siitä ”millä lailla oikeat ihmiset elävät.” Aune Katara työskenteli sodan aikana jonkin aikaa sotasairaalassa. Ja täällä ollaan uudessa Suomessa, jonka maisemat näillä seuduilla tuntuvat sangen kotoisilta. Sodan loppuvaiheessa hän valmistui hammaslääkäriksi. Rakas Aune! Tämän tiistaipäivän aion pysyä tiiviisti kotosalla ja tehdä muun ohessa myös omia töitäni. Toinen kertoi osaavansa myös hiukan venäjää, mutta toinen ei muuta kuin karjalaa ja hiukan suomea, jota Moskovan rauhan jälkeen oli Itä-Karjalan kansakouluissa käytetty osittain opetuskielenä, osittain oppiaineena. Ehkä tyytyväisempi kuin aikaisemmin milloinkaan. 1942.) Suur-Suomi-aate virittää Virtarannan hahmottelemaan uutta Suomea, joka näyttäytyy kirjeissä ihanteellisena paikkana, joka yhdistäisi heimokansat toisiinsa ja loisi kielentutkimukselle loputtomat mahdollisuudet suomalais-ugrilaisten kielien parissa. Myös Pertti Virtarannan kirjeistä välittyy Suur-Suomi-aate. Hän toimi erityisesti asemasotavaiheessa aktiivisesti tutkimuksen parissa: toimitti paikalliseen radioon kielipakinoita, luki tutkimuskirjallisuutta ja puhtaaksikirjoitti aiemmin keräämiään aineistoja. Sellin Suonpään koulutyttöjä 27.1.1944. Loppuvuodesta 1942 alkaen Virtaranta tallensi karjalan kieltä Karhumäen ja Maaselän alueilla sekä Porajärven ja Sellin seuduilla. Kertoivat, että viikko sitten lähti Plakkuvaarasta pari lasta, tyttö ja poika, Suomeen joksikin aikaa katsomaan millä lailla oikeat ihmiset elävät. Kirjeiden perusteella kielentutkimus oli Virtarannalle henkireikä, joka auttoi häntä selviämään paikoitellen puuduttavan samankaltaisena toistuvan arjen keskellä. (Pertti Virtarannan kirje Itä-Karjalasta Aune Kataralle 12.8. Loppuviikolla lähden taas useampipäiväiselle matkalle, tällä kertaa Paateneeseen ja Selkiin, tuttuihin kyliin, karjalaisia haastattelemaan ja myös kalastelemaan. Itä-Karjalan tutkimusta varten oli olemassa Suomessa oma tieteellinen tutkimusohjelmansa, jota sovellettiin alueella tehtyyn tutkimukseen sota-aikana. Eipä olisi pari vuotta sitten voinut luulla vielä täällä olevansa, mutta sattuma merkitsee enemmän kuin ihmisten suunnitelmat. (Pertti Virtarannan kirje Aune Kataralle 31.8. NIKULAINEN. Sota-aikana tehdyn tieteellisen tallennuksen taustalla historioitsija Tenho Pimiä näkee Suur-Suomen rakennustalkoot. Ja hiukan valmistaa kyselyjä uutta Selkin matkaa varten. Päivällisellä minulla oli taas ruokavieraita: pari karjalaispoikaa, Jaakko ja Mikko – 10-vuotiaita – jotka ovat kotoisin tästä samasta kylästä, missä nyt asumme. Asuntopuoli alkaa olla kutakuinkin järjestyksessä, ja kun kaiken lisäksi ruoka uudessa huushollissa on hyvää, olen melkoisen tyytyväinen Itä-Karjalassa olooni tällä hetkellä. 1943.) Virtaranta ei ollut ainoa, joka tallensi sota-aikana Itä-Karjalassa: ainakin puolenkymmentä suomalaista kielentutkijaa teki tutkimusta alueella. Yhteisen tulevaisuuden rakentamisen ajatus tulee esiin myös siinä, että Virtaranta näkee karjalaisten tarvitsevan esikuvikseen suomalaiset. KUVA: A. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 24 samaan aikaan kun hän toimi Suomen armeijan sotilaana. Näiden lisäksi hän käytti vapaa-aikaansa kielennäytteiden keräämiseen paikallisilta karjalaisilta
Virtarannan kirjeaineistosta on myös tekeillä englanninkielinen artikkeli Studia Fennica Folkloristica -julkaisuun. (Pertti Virtarannan kirje Aune Kataralle 7.8. Artikkeli liittyy tutkijatohtori Elina Niirasen tutkimushankkeeseen Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella. Eukko oli ollut myöhään heinätöissä ja lähti lypsylle, mitä en enää jäänyt odottelemaan, sillä varmaan olisi pitänyt hiukan juoda maitoa, mihin en tunne erityisempää halua. Ensi pyhänä, siis ylihuomenna käyn katsomassa, pitääkö rouva suutari sanansa. Virtarannan ajatukset nuorena sotilaana noudattelivat yleisiä käsityksiä, ajatuksia karjalaisen kulttuurin riippuvuudesta suhteessa suomalaisuuteen, mutta tutkijanuransa aikana Virtaranta muutti käsityksiään karjalaisen kulttuurin paikasta. Hän kuvasi paikallisia olosuhteita Plakkuvaaran kylässä elokuussa 1942: Toisessa talossa olevan suutarin vaimo lupasi tehdä minulle virsut aamutossuiksi, kun annoin ukolle askin Työmiestä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 25 Taustalla saattavat vaikuttaa myös ne käsitykset, joita Suomen armeijassa ja ylipäätään Suomessa tuohon aikaan viljeltiin: käsitykset venäläisen kulttuurin rappeuttavasta vaikutuksesta. Sota-ajan tallennuksesta alkanut työ karjalaismurteiden parissa jatkui myöhemmin, kun Virtaranta toimi Ruotsissa Lundin yliopistossa suomen kielen lehtorina vuosina 1948–1955 ja myöhemmin Helsingin yliopiston suomen kielen professorina vuosina 1959–1981. Syy: karjalaisnaisilla on tapana lypsää hameensa läpi astiaan, jolloin samalla kuulemma maito puhdistuu. Karjalan kielen sanakirjan päätoimittajana hän toimi vuosina 1955–1983. Tuolloin hän hahmotti, miten laajat mahdollisuudet kielentutkimuksen alalla karjalaismurteissa oli ja tutustui Karjalan maantieteeseen sekä ihmisiin. Tästä vaikutuksesta karjalaiset saattoivat vapautua suomalaisten avulla. Kaunis paikka, oudot tavat Virtarannan tavassa kuvata karjalaisia näkyy heimoveljeyden ihanne: suomalaiset ja karjalaiset olivat saman kieliperheen jäseniä. Helmikuun lopussa 2022 päättyneessä hankkeessa pohdittiin Pertti Virtarannan ja hänen vaimonsa Helmi Virtarannan tutkimustyötä Neuvosto-Karjalassa. ELINA NIIRANEN Kuvat Kotimaisten kielten keskuksen arkisto: reprokuvaus Elina Niiranen. Kaikkien kuvien alkuperäiset kuvaajat eivät ole tiedossa. Hänen myöhempi toimintansa karjalaisten parissa osoittaa, että hän halusi olla tukemassa karjalaista kulttuuria ja kieltä sen omista lähtökohdista käsin. Ja kun olen havainnut, että hameen helmaan niin täällä kuin paikoin Suomessakin naiset niistävät nenänsä, niin ei täkäläinen tapa täytä vaatimattomiakaan hygieenisiä vaatimuksia. Monissa kirjeissä Virtaranta korostaa karjalaisten ja suomalaisten samankaltaisuutta. Jonkin verran kirjeissä on myös paikallisten tapojen kummeksumista, mikä oli ymmärrettävää, sillä kulttuuriympäristö poikkesi siitä, mihin Virtaranta oli tottunut. Seesjärven Lahdentaka elokuussa 1942.. 1942) Itä-Karjalassa vietetty sota-aika oli merkittävä lähtölaukaus Virtarannalle Karjala-tutkijana
KIELEN TA KANŠANPERINTEHEN kannalta Kantalahen karjalaiset kuulutah Kiestinkin ta Oulankan karjalaisien ryhmäh, kumpasen elinaloveh nykyjäh šijai??ou KT:n Louhen piirissä. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 26 M atkan tarkotukšena oli pakautella karjalaisie ta pomorija, kumpaset on eletty Muurmannin alovehella, Kantalahen piirissä, ta kerätä kanšanrunoutta, rahvahantietuo, kanšaliäketietuo, istorija-ainehistuo, karjalan ta pomorien kielen näyttehie. Matka kešti 8 päivyä, 17.–24.07.2021. Tiälä šuatih äijän arvokašta kalua (lohta, taimenta, šillie), merieläimie, me??äriistua ta -eläimie. Projektin toteuttajina oli 10 henkie: Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin kanšanrunouven tutkija Maria Kundozerova, kielentutkija Irina Novak, kanšantiijon tutkijat Aleksi Konkka, Julia Litvin, Sergei Minvaleev ta Elvira Džiošvili; Leningradin alovehen musejovirašton ruataja, kulttuurintutkija Tatjana Berdasheva, L. MINVALEEV JUTTUSARJA, OSA 1 Tutkimušmatalla Muurmannin alovehella. Jevgenija Polubelova (vas.) – meijän vanhimpie tiijonantajie ta Tatjana N’uiman – paikallini kotišeuvuntutkija ta meijän hyvä apulaini. Santra Stepanova, kumpani kävi tutkimušmatalla Kantalahen piirih vuotena 1972, kirjutti omasša matkaraportissah: ”Rikkahat kalaššušta me?äššyšpaikat houkuteltih tänne eläjie. G. KUVA: S. Projektin on kannattan Karjalan Šivissyššeura. Olemma käynyn 9 ašutukšešša: Zelenoborsk (šen ošina ollah entiset kylät: Knäžoi, Birža, Taival, Zaton), Koutajärvenpiä, Zare?ensk, Kantalakši, Kolvi??a, Umba, Kouta; matan alušša olemma pistäytyn Louhen piirin Nilmilahteh ta Nilmijärveh. Vuoteh 1938 šuati Kantalahen piiri oli hallinnollisešti oša Karjalua, šuuri prosenttiošuš rahvahašta oli karjalaisie. Šualehet myötih Arhankelissa, kumpasešta oššettih kaikki elämyä varoin tarvittavat tavarat. Mintäh olemma valinnun tämän šeuvun tutkittavakši. Esimerkiksi, vuuvven 1926 väeštönlaškennan mukah Knäžöissä eli 752 ihmistä, kumpasista 389 oli karjalaisie (52%), Kolvi?ašša – 207 henkilyö, kumpasista 183 karjalaisie (88%) ta npp. Matka Kantalahen piirin karjalaisien luo oli vuotena 2019 šuoritetun tutkimušmatan loogini jatko. Kaikki koroššetah sitä, jotta tiälä ei tarvi?e kašvattua leipyä, kuin ’sielä, Karjalašša’”. Kaikki tämä tarjosi hyvät mahollisuot perehen šyöttämiseh. Knäžöissä. Sokoloville nimetyn klinikkašairualan liäkäri, kanšanliäketiijon tutkija Georgij Kurov, istorikko ta paikallini opaš Nikolai Bogdanov ta kuljettaja Vitalij Timofejev. Silloin tutkittih Ei ole ketänä, kenen kera vois puajie karjalakši Heinäkuušša 2021 toteutu äijä vuotettu projekti, Tutkimušta keräyšmatka Muurmannin karjalaisien ja pomorien luokše. On niise käyty Kumajoven vesivoimalaitokšen alovehella ka??omašša Karjalan šuurimman košen – Kumakošen – jiännökšie (še oli tuhottu 1960-luvulla Kuman vesivoimalan rakentamisen puittehissa). Juuri sieltä, Piäjärven ta Tuoppajärven lähistöltä karjalaiset muutettih 1800-luvun lopulla ta 1900-luvun alušša elämäh yhä lähemmäš Vienanmerta
Keški-ikähiset ta lapšet ei ymmärretä kieltä. KUVA: J. Minvaleev. Kehayov (2013, 2017). Parahiten kieli on šäilyn niillä ihmisillä, kellä oli mahollisuš käyttyä kieltä pereheššä (puajie puolison, veikkojen tahi ?ikkojen, vanhempien kera). TUTKIJAT KOLVI?AŠŠA vašemelta: Georgij Kurov, Tatjana Berdasheva, Sergei Minvaleev, Aleksi Konkka, Elvira Džiošvili, Maria Kundozerova, Irina Novak. On tutkittu 9 hautaušmuata, niistä 4 toimijua. 1927–1954, keški-ikä -81 vuotta). Zaikov (1972), etnografi A. Kantalahen piiri oli ennenki kenttätutkimukšen objektina. KUROV. Konkka (1987), kielentutkijat D. Heijän šuamua ainehistuo ta matkareittijä šilmällä pityän oli šuunniteltu meijänki matka, kumpasen aikana myö yrittimä e??ie entisie tiijonantajie taikka heijän jälkeläisie ta šukulaisie. Litvin ta E. Täštä tutkimukšešta kerrotah yksityiskohtaisemmin omašša artikkelissah A. Kiitämmä Karjalan Šiviššyššeurua projektin kannatukšešta ta Kantalahen piirin eläjie, ket otettih meitä vaštah, vierahanvaraisuošta ta avoimista pakinoista. Kaikki materialit on šiirretty Kielen kirjallisuon ta istorijan instituutin iäniarkistoh šekä Karjalan Šivissyššeuran arkistoh. Novak ta M. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 27 Louhen piirin länsiošašša eläjien karjalaisien kielen ja kulttuurin nykytilua. Džiošvili). MARIA KUNDOZEROVA projektin johtaja Juttusarja Muurmannin alueen tutkimusmatkasta jatkuu seuraavissa Karjalan Heimon numeroissa. Konkka ta S. LITVIN / G. On otettu yli 3000 digikuvua, kumpasissa objektiloina ollah ihmiset, kylät, entisien kylien paikat ta ympäristöt, kalmismuat, karšikot ym. Kuzmin ta P. Stepanova ta N. Karšikoita on tovettu olomašša šekä Louhen, että Kantalahen piirien karjalaisissa taikka ošittain karjalaisissa Vienanmeren lähistöllä šekä rannikolla olevissa kylissä. Täštä teemašta tulou erikoini artikkeli (kirjuttajat Ju. Eri vuosina tiälä ruattih folkloristit S. Kaikki meijän pakauttelomat informantit mainittih pahoilla mielin, jotta karjalan kieli on käytännöššä katon heijän elämäštäh, šentäh kun heilä ei ole ketänä, kenen kera vois puajie karjalakši. Kundozerova). On ilmeistä, jotta lähitulovaisuošša Vienanmeren Kantalahen rannoilta karjalan kieli kuolou viimesien pakisijien kera. Vuotena 2021 tutkimušmatan tarkotukšet oli luajennettu. Lavonen (1972), kielentutkija P. Kielen kohtalošta ta kanšanrunouvešta on tulošša erikoini artikkeli (kirjuttajat I. Kantalahen piirissä karjalaiset eletäh yheššä pomorien kera (tahi heijän rinnalla), šentäh tutkimukšen kohtehekši nousi karjalaisien ta pomorien vuorovaikutuš. KOKO TUTKIMUŠMATAN rajoissa oli pakauteltu 41 ihmistä (s.v. 1927–1976), niistä karjalan kielen pakisijie on 10 (s.v. On pantu talteh yli 42 tuntie pakinua: karjalan ta pomorien kielen näyttehie, tietuo šeuvun ašuttamisešta, etniseštä kooštumukšešta ta omašta i?etunnošta, karjalan kielen tilantehešta, kertomukšie šovašta ta evakošta, muistelmie starovieroista, tietäjistä, kanšaliäketietuo, kertomukšie häistä ta hautajaisista, rahvahanpruasniekoista, myyttisie tarinoita vetehiseštä, me??ähiseštä, lauluja ym
Tutkimuseettiset näkökulmat ovat olleet Silvoselle tärkeitä kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Tunteen vaikutusta kuuntelijoihin Silvonen kuvaa termillä affektiivinen teho. Tunteita Silvonen käsittelee moninaisina ilmiöinä, joissa yhdistyvät sosiaaliset, kulttuuriset, psykologiset, biologiset ja fysiologiset tekijät. Silvosen aineistona oli noin 460 aunuksenkarjalaista, luonteeltaan rituaalista, vuosina 1905–2001 äänitettyä itkuvirttä. Perinteisten myyttisten käsitysten mukaan itkuvirret ovat olleet aina myös puhetta tuonpuoleiseen. – Tutkimus demonstroi, miten vanhoilta arkistoaineistoilta voi kysyä uusia kysymyksiä, sanoi Kalkun. Artikkeliväitöskirja Apeus arkistoäänitteellä: Äänellä itkeminen performanssina ja affektiivisena käytäntönä Aunuksen Karjalassa löytyy Helsingin yliopiston julkaisuarkisto Heldasta osoitteen urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-7818-3 kautta. Vastaväittäjänä toimi FT Andreas Kalkun ja kustoksena professori Lotte Tarkka. Äänitteiltä löytyi variaatioita neutraalista ääneen luennasta riipivän apeisiin tunnepurkauksiin. Etenkin vanhemmassa itkuvirsitutkimuksessa on tunnistettavissa outoutta ja ihailua sekoittavaa, eksotisoivaakin suhtautumista itkuvirsiin. Kielestä kehollisuuteen Aiemmassa tutkimuksessa on keskitytty paljolti itkuvirsien kieleen, jolle on ominaista runsas metaforien ja piilonimitysten käyttö. Tunne ilmenee itkuvirsissä monella tasolla: sanoissa, musiikissa, tunteen tunnuksissa kuten nyyhkytyksissä ja muissa äännähdyksissä. Silvonen selvitti uudenlaisella, empaattisesti kuuntelevalla tutkimusotteella, miten tunteen ilmaukset kuuluvat, vaihtelevat, välittyvät ja kehittyvät itkuvirsiäänitteillä intensiteetiksi ja liikuttumiseksi. Apeus itkuvirsissä tarkoittaa surullisuutta, jossa kaikuu ikävä, kärsimys, huoli ja lohduttomuus sekä rakkaus. Karjalaisten keskuudessa hyvän itkijän ominaisuutena on pidetty kykyä apeutua itkiessä ja saada kuulijatkin kyyneliin. Vastaväittäjä Andreas Kalkun Eesti Kirjandusmuuseumista totesi väitöstilaisuudessa, että monitieteisyytensä ja uudenlaisten, empaattista kuuntelemista hyödyntävien analyysimenetelmien ansiosta tutkimus vie itämerensuomalaisten itkujen tarkastelun uudelle tasolle. Hän piti ansiokkaana etenkin sitä, miten Viliina Silvonen saa historiatallenteiden performatiivisen mahdin ja affektit kantautumaan nykyaikaan. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 28 Viliina Silvonen Äänellä itkijöiden apeus ja apeutuminen arkistoäänitteillä Viliina Silvonen selvitti folkloristiikan alaan kuuluvassa, monitieteisyyttä soveltavassa väitöstutkimuksessaan itkuvirsille ominaisen tunteen, apeuden syntyä, ilmenemistä ja vaihtelua. Kati Kallio ja FT Eila Stepanova. Kuopiolaissyntyisen Viliina Silvosen väitöstilaisuus järjestettiin verkossa lauantaina 22.1.2022. KATRI KOVASIIPI Viliina Silvosen kirjoituksia löytyy Helsingin yliopiston nuorten folkloristien blogista Päivystävä folkloristi osoitteesta blogs.helsinki.fi/folkloristi. Itkijöiden omissa kommenteissa toistui ilmaus ”täytyy olla oikealla mielellä, jotta voi itkeä”. Väittelijä tarkasteli itkuvirsiäänitteitä kahdesta eri lähtökohdasta: yhtäältä menneisyyden karjalaisen yhteisön performanssina ja käytäntönä, toisaalta arkistoaineiston analyysinä nykyhetkessä sekä omaa osallisuuttaan aineistoa tutkivana kuuntelijana. Silvosen lähestymistapana on ymmärtävä tulkinta, jossa itkuvirsiä tarkastellaan itkijöiden kulttuuriympäristön käsitysten kautta. Laajan tutkimusaineistonsa itkuvirsiäänitteet Silvonen kokosi neljän eri arkiston kokoelmista Helsingistä, Tampereelta ja Petroskoista. ”Täytyy olla oikealla mielellä” VÄITÖKSET Viliina Silvonen syventyi väitöskirjassaan itkuvirsille ominaisen apeuden syntyyn, ilmenemiseen ja välittymiseen. Itkuvirret eivät ole pelkästään esityksiä, vaan niillä on ollut keskeinen rituaalinen merkitys yhteisessä suremisessa. Aluksi itkijä voi olla tyyni, mutta useimmiten tunne yltyy itkun edetessä. Väitöstutkimuksen ohjaajina ovat toimineet prof. Lotte Tarkka, FT, dos. UUTISIA AKIPEKKA ALANKO
Loitto-opastus on vuoden 2021 sanaine karjalakse Karjalan kielen elvytyshankkeen johtaja, professori Helka Riionheimo kuvattuna Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen kahviossa joulukuussa 2021. Lisätietoja Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeesta: blogs.uef.fi/karjalanelvytys/ Karjalan kielen elvytyshanke palkittiin n . . Palkinnon perusteluissa todetaan, että työtä on tehty jo paljon, vaikka rahoitusta on myönnetty vain kahdeksi vuodeksi ja kieliyhteisön moninaisuus ja hajanaisuus luovat elvytystehtävälle haasteita. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 29 VÄITÖKSET n . Koordinaattori Natalia Giloeva vastaa livvinkarjalan, projektitutkija Katerina Paalamo eteläkarjalan ja projektitutkija Olga Karlova vienankarjalan murteen kehittämisestä. Palkintoperusteluissa elvytyshankkeen virkeä blogi sai erikseen kiitosta. Palkinnon ottivat vastaan hankkeen johtaja, professori Helka Riionheimo sekä hankkeen työntekijät, joista jokainen vastaa oman karjalan kielen päämurteensa kehittämisestä. ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON karjalan kielen elvytyshanke on saanut Kari Sajavaara -tunnustuspalkinnon kielikoulutuksen saralla tehdystä, yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä. Böbökky pääsi toiselle sijalle saaden 20 % äänistä. Karjalan kielen kurssit ovat viime aikoina saavuttaneet suuren suosion ja karjalan kieli innostaa myös nuoria. UUTISIA. Kolmannen sijan tavoitti po?inruo??i – siansaksa, jonka äänisaalis oli 9 %. Äänestyksen voitti loitto-opastus – etäopetus, jota kannatti 23 % äänestäjistä. Riionheimo puolestaan totesi, että palkinto auttaa karjalan kielen yhteiskunnallisen näkyvyyden lisäämisessä. . Kukin heistä piti kiitospuheensa omalla karjalan kielen murteellaan. Vuoden 2021 sanaine karjalakse -äänestyksen ehdokkaina olivat esimerkiksi sanat böbökky – ötökkä, hyönteinen, rokoteh – rokote, rožamasku – kasvomaski, huraškaini – lippalakki, ”mössykkä” ja po?inruo??i – siansaksa, tulirutto – hyvin nopea, ruttolaihin – pikavippi, kuadiehumal(a) – kalsarikänni, pä??ipo??i – kinkku tai uunissa valmistettu porsaantai sianliha, kartohku – peruna ja karjalan kielen nedäli – karjalan kielen viikko. ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON karjalan kielen elvytyshankkeen blogissa kutsuttiin ihmisiä äänestämään vuoden parhaasta karjalankielisestä sanasta
Matka oli mieleenpainuva ja mansikanpoiminnassa Ilmari kansainvälistyi koko maailman nuorison kanssa. 60 vuotta kestänyt avioliitto solmittiin 1959. Helsingistä kävi pappi silloin tällöin. Työskennellessään Pohjois-Suomessa kerran Oulussa lounastaessaan hänen silmiinsä osui viehättävä kauppaopiston opettajatar Maija Saavalainen. Suvun alkuperäinen nimi oli Arhipoff. Heistä Ilmarin isä Risto oli vanhin ja syntynyt vuonna 1898. Vieraat otettiin aina vastaan laulamalla heille portailla seisten Kalevalainen vieraan tervehdys.” Sodanjälkeisissä oloissa ruoka oppilaskodissa oli vaatimatonta, pääasiassa oli elettävä korttiannoksilla. Seitsemän vuotta kestäneen koulutaipaleen mahdollisti asuminen Säätiö Väinölän ylläpitämässä oppilaskodissa. Aamuisin syötiin ruispuuroa, kouluun saatiin evääksi pari ruisleipää, joista voita sai etsimällä etsiä. Ilmarille ja Maijalle syntyi tytär Outi, joka oli isänsä tavattoman ylpeyden aihe. Ilmari opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa. Hän oli syntynyt 15.10.1930 Kuusamon Paanajärvellä. Väinölän johtokunta vieraili joskus. Kotoa tulleet eväspaketit olivat suuri ilonaihe. KUVA: AILA-LIISA LAURILA. Vanhemmat kuolivat 1970-luvulla. Vartiolampi sijaitsee Kuusamon korkeudella, Oulankajoen varressa noin 12 kilometriä Paanajärven itäpäästä itään. TUONILMAISIIN TUONILMAISIIN Suuri mies Ilmari Homanen Ilmari Homanen 80-vuotispäivänään Sivistysseuran toimistolla. Outin kolme tytärtä ja poika taas puolestaan saivat nauttia ukin rakastavasta huolenpidosta, yhteisestä ajasta, hiihtoretkistä ja voimistelutuokioista. Talvisodan sytyttyä Homaset lähtivät evakkoon Kuusamoon, jonne Käylän kylään isä Risto sittemmin asettui kauppiaiksi. Veljekset Risto, Jussi, Wallas ja Kalle muuttivat nimensä Homaseksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 30 K arjalan Sivistysseuran pitkäaikainen aktiivi Ilmari Homanen siirtyi tuonilmaisiin 30.11.2021. Esi-isä Arhip lienee elänyt 1600-luvulla. Lapsenlapsiaan rakastava ukki oli aina valmis leikkiin. Homasten kotipaikka oli Oulangan pitäjän Vartiolammen kylässä, minne suku oli saapunut 1700-luvulla. Ilmari muisteli myöhemmin kouluaikojaan Nurmijärvellä: ”Meitä kasvatettiin ortodoksis-karjalaisessa hengessä. Oppikouluun Ilmari lähti Nurmijärvelle, yhdessä Erkki-veljensä kanssa. Säätiön olivat perustaneet muutamat rohkeat itäkarjalaiset, jotka olivat lahjoittaneet siihen peruspääoman. TYÖURANSA ILMARI TEKI liike-elämän palveluksessa. Opiskeluaikoihin sijoittui myös merkittäväksi muistoksi muodostunut polkupyörämatka Euroopan halki Englantiin mansikanpoimintaan
Kun johonkin asiaan tarvittiin tieto, piti vain lähettää kysymys sähköpostilla ja kattava, selkeästi muotoiltu vastaus odotti tiedustelijaa aamulla, puolen yön jälkeen, usein vienankarjalaksi kirjoitettuna. Karjalan kieli oli hänelle läheinen ja vienankarjalan ja kulttuurin kurssit tärkeitä. KUVA: SAMPO-TIETOKANTA. Elämä karjalaisessa perheessä, jolla oli sukua ympärillään ja isällä runsaasti karjalaisia tuttavia, oli rikasta. Hän oli vakiovieras heimopäivillä ja Studia Generalia -luennoilla. Ilmarilla oli merkittävä panos Karjalan Rahvahan Liiton perustamisessa vuonna 1989 sääntöjen luonnostelua myöten sekä sisarseuran aineellisessa varustamisessa. Kiinnostus seuratoimintaan on periytynyt Outi-tyttärelle, joka on jo pitkään toiminut Sivistysseuran hallituksessa ja tuonut sinne erityisesti talousosaamisensa. Sinne Karjalaan Ilmari Homanen loi toimivat suhteet niin tasavallan moniin viranomaisiin kuin kansalaisyhteiskuntaan – ja tietysti heimolaisiin. Elämänilo, lähimmäisenrakkaus ja kiitollisuus kantoivat läpi koko elämän. ILMARI JÄI ELÄKKEELLE varsin aikaisessa vaiheessa, mutta elämään tuli silloin Karjalan Sivistysseura. Perestroika avasi ovet itäiseen naapuriimme. Hän tunsi perusteellisesti Paanajärven, Oulangan ja Pistojärven seudut ja kertoi mielellään elämästään ja menneistä ajoista. Isä Risto oli Karjalan Sivistysseuran jäsen ja kävi säännöllisesti heimojuhlilla tapaamassa karjalaisia tuttavia. Ilmari tutustui Boris Karppelaan, kävi Katajanokan toimistossa, kuuli toiminnasta ja halusi mukaan. Ilmari osallistui myös Uhtua-seuran perustamiseen vuonna 1991 ja Oulussa toimivan Sivistysseuran alaosaston eli Pohjois-Viena-seuran perustamiseen vuonna 1992. Aktiivinen toiminta seurassa alkoi vuonna 1983. Ilmari oli kiinnostunut sukututkimuksesta ja sitä hän harrasti innokkaasti vielä jäätyään pois Sivistysseuran toiminnasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 31 TUONILMAISIIN TUONILMAISIIN Rakkaus karjalaisuuteen ja Sivistysseuraan oli lähtöisin kotoa. Tuttavapiiriin kuuluivat Ukko Paavo Ahava, Pikku Paavo, hänen poikansa, opettaja Heimo Parviainen, yksi kansannousun johtajista ja niin edelleen. Läheisen puolison Maijan sairastuminen teki Ilmarista hänen omaishoitajansa. Venäjällä Ilmari kävi parikin kertaa vuosittain, Petroskoissa ja jossain muualla Karjalan tasavallassa. Hän oli kävelevä Karjalan tietosanakirja. Karjala ja karjalaisuus elivät Ilmari Homasessa, ne olivat osa hänen elämäänsä. Hän toimi sen hallituksessa peräti 28 vuoden ajan, siitä 26 vuotta rahastonhoitajana. Vielä vuonna 2014 Ilmari matkusti Petroskoihin Karjalan Rahvahan Liiton 25-vuotisjuhliin yhdessä muutamien Sivistysseuran hallituksen jäsenten ja hyvän ystävänsä Jukka Akimovin kanssa. Hän toimi Kuusamon Karjala-kerhon ensimmäisenä puheenjohtajana. Ilmari Homasen aikana seuran talous vankistui entisestään viisaiden sijoitusten ansiosta. Kun Maija siirtyi hoivakotiin, kävi Ilmari hänen luonaan joka päivä. Seura oli hänen elämänsä, joka päivä hän matkusti junalla kotoaan Kauniaisista Katajanokan toimistoon. Karjalan Sivistysseura muistaa lämpimästi Ilmari Homasta ja kunnioittaa hänen tekemäänsä vuosikymmenten työtä karjalaisuuden hyväksi. Puolison poismeno vuonna 2019 oli vaikea paikka. EEVA-KAISA LINNA Homasten peltoa Vartiolammelta. Homanen jättäytyi pois Sivistysseuran hallituksesta 82-vuotiaana, mutta osallistui senkin jälkeen aktiivisesti erilaiseen toimintaan. Useiden vuosien ajan matkan jakoi Maija-vaimo, joka hoiti seuran toimistoa
Venäläistämisen keinot eivät vielä alueella tepsineet, opetus oli omalla kielellä eivätkä lapset koulutiellään venäjää kuulleet. Se julkaistiin vuonna 2013 nimellä Karjalaizien kanzallizen omantunnon kai??ii. Syntyi myös kansallisten kulttuurien keskus, jossa olivat alun perin mukana suomalaiset, karjalaiset ja vepsäläiset, sittemmin runsaat 20 kansallisuutta. Niin syvällisesti Akimov tykästyi ja perehtyi seuran toimintaan, että hän Sivistysseuran täyttäessä 100 vuotta vuonna 2006 antoi lahjan, seuran 100-vuotishistoriikin. Niitä yhdistävät kuorotoiminta ja amatööritaide sekä yhteiset esiintymiset, osana kansallisuuksien välistä yhteistoimintaa. Jukka Akimovin koulutie alkoi syksyllä 1939 Kolatselän suomenkielisessä koulussa. Stalinia koulussa kuitenkin ylistettiin, opettaja kirjoitti taululle ja koululaiset perässä vihkoihinsa. Koulunkäynti keskeytyi, oli aikaa hiihdellä, ainoana haittana olivat kovat pakkaset. Hän menehtyi tammikuun 22. Akimov, itse taitava suomen ja karjalan puhuja, katsoi, että karjalan kielen kautta karjalaisuutta jatketaan, mutta jos karjalaisuutta ja Karjalan historiaa ei opeteta, ei nuoriso opi tuntemaan omaa Karjalan menneisyyttä. Brendojev TUONILMAISIIN TUONILMAISIIN Karjalaisten itsetunnon vahvistaja Jukka Akimov Jukka Akimov kotikylässään Kolatselässä keväällä 2009. Akimovin ura oli monipuolinen ja siihen liittyi aina Karjalan, karjalaisuuden ja rajat ylittävän yhteistyön kehittäminen ja edistäminen, usein kirjoitetun tai puhutun sanan voimalla. Kazakoijen kulakal, ižändäkse, näit, et päinnyh, ižändöi?eh tulokas. Perustettiin korkeatasoinen Oma Pajo -kuoro, jota kovin edelleen arvostetaan. Hänen syntyperänsä ja toimintansa olivat lujasti kiinni Karjalassa, hänen kotikielensä, jolla hän historiikin kirjoitti, livvinkarjala ja sen Kolatselässä puhuttu murre. Jukka Akimov kantoi huolta karjalaisuudesta ja sen katoamisesta, vaikka vuosikymmenten aikana oli sen edistämiseksi tehty paljonkin. päivänä Vantaalla. Myöhemmät suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot Petroskoin yliopistossa johtivat hänen tiensä Karjalan radion suomenkieliseen toimitukseen. Elettiin rajanpinnassa ja marras-joulukuun vaihteessa kylään sijoitettiin suuret joukot sotaväkeä. Huumorintajuinen, rehti ja luotettava karjalainen, karjalan ja suomen virtuoosi jätti syvän jäljen meihin hänet tunteneisiin. Karjalan Rahvahan Liitto sai paljon aikaiseksi. Sen majoittamiseen tarvittiin kaikki mahdollinen tila ja koulustakin tehtiin sairaala. Karjalan Sivistysseuru 100 vuottu karjalaizen rahvahan puolistajannu. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 32 J ukka (Ivan) A. – V. ”Voibigo pidiä kunnivos ristikanzua, kudai ei tunne omii juurii?” Jukka Akimovin alaisina Karjalan radiossa työskenneet henkilöt muistavat hänet korrektina herrasmiehenä, joka työpaikallaan esiintyi päällään puku liiveineen ja solmioineen ja piti alaistensa puolta. Uraan mahtui kolme vuotta Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä 1970-luvulla. Akimov eli Akilan Miikulan Olesan poigu Ivan oli syntynyt Tulemajärvellä Kolatselän kylässä 6.9.1931. Hän harmitteli sitä, ettei karjalaisuudesta ole venäjäksi kirjoitettua aineistoa, jota voitaisiin käyttää opetusmateriaalina. KUVA JUHA FAGERHOLM. EEVA-KAISA LINNA Kuibo elät, karjalaine. Akimov osallistui aktiivisesti kansalaisjärjestötoimintaan, hän oli mukana Karjalan Rahvahan Liiton perustamisessa ja Karjalaisen kerähmön alkuvaiheissa. ONNITTELUPUHEESSAAN Tampereella Akimov lausui: ”Haluan saattaa heimokansalleni todenmukaista tietoa Karjalan Sivistysseuran toiminnasta karjalaiskansan hyväksi.” Hän, jos kuka, oli paras mahdollinen henkilö kirjoittamaan tämän historian. ”...passibo suurel johtajal, Ižä-Stoalinal ozakkahas lapsuos...” Alkusyksystä alueella alkoi näkyä rauhattomuutta ja sotilaspukuisia joukkoja. Kielen valintaa hän piti kunniatehtävänä, kunnianosoituksena heille, jotka olivat elämänsä paremman tulevaisuuden puolesta uhranneet. Karjalan Rahvahan Liitto ja Karjalaisten kerähmö saattoivat Jukan ja Karjalan Sivistysseuran yhteistyöhön. Koulunkäynti jatkui aikanaan ja loi pohjaa Akimovin toiminnalle karjalaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteyshenkilönä. Jukka Akimov opiskeli Petroskoin rakennusarkkitehtonisessa opistossa ja osallistui Petroskoin rakentamiseen. Akimov aloitti radiossa ensimmäisten karjalankielisten ohjelmien toimittamisen ja työskenteli myöhemmin pitkään erilaisissa tehtävissä Karjalan radioja TV-maailmassa, pääosin suomenja karjalankielisten ohjelmien päätoimittajana
Merimiesopistoon Paulia ei hyväksytty kansallisuutensa perusteella, mutta Leningradin teatterikorkeakoulun suomalaiseen studioon hän pääsi heti toiselle kurssille. Pauli nukkui pois Kouvolassa perheensä ympäröimänä. Matkoilla Pauli sai tutustua karjalan murteisiin, joista eniten mieltyi pehmeään vienankarjalaan. Hänen viimeisenä ohjauksenaan voi pitää omaa muistotilaisuutta, jonka käsikirjoituksen hän teki etukäteen. Pauli Rinne syntyi vuonna 1934 Siperiassa Kotkasta Neuvostoliittoon loikanneille vanhemmille. Eläköidyttyään Pauli johti oma-aloitteisesti venäjänkielistä Luova paja -teatteriryhmää Kouvolassa vuosina 2002– 2018. Vuonna 1932 perustettu teatteri esitti venäläisiä, suomalaisia, eurooppalaisia ja amerikkalaisia näytelmiä suomen kielellä. Hän myös ohjasi Joensuussa ja Kiihtelysvarassa. Yksi hänen huippurooleistaan, jota muistellaan vieläkin, oli Seremoniamestari Cabaret-näytelmässä, joka vaati myös laululahjoja. Yhtye julkaisi vinyylialbumin Moskovassa 1980-luvulla. Karjalan radiossa ja televisiossa Pauli oli vakiovieraana esittäen karjalaisten kirjailijoiden runoja ja proosaa, osallistuen radiokuunnelmiin ja tv-teatterin näytelmiin. PAULIN ROOLISUORITUKSET olivat monipuolisia: Roomeo, Katto-Kassinen, Väinämöinen, Tartuffe, John Proctor, Akseli Koskela ym. Vuosina 1960–1990 Pauli oli legendaarisen Manok-lauluyhtyeen kantavia voimia. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 33 TUONILMAISIIN TUONILMAISIIN K arjalan teatterialan monitoimimies Pauli Rinne on siirtynyt ikuisuuteen 14.12.2021 Kouvolassa. Suurena harrastuksena oli kalastus. Näin löytyi elämäntehtävä ja myös tuleva vaimo Lilja. ARTO RINNE Teatterialan monitoimimies Pauli Rinne Pauli Rinne vuonna 1991.. Toisen maailmansodan päätyttyä Rinteet asettuivat Sortavalaan satojen Neuvostoliiton suomalaisten tavoin. Ohjaajakurssit käytyään Pauli jatkoi oman teatterinsa pääohjaajana vuosina 1974–1991 edelleenkin esiintyen itsekin lavalla. Karkotuksen päätyttyä perhe asettui Karjalaan ja asui Vilgassa, jossa Paulin isä vangittiin tekaistujen syytösten perusteella kansanvihollisena vuonna 1938, ja niinpä Paulin äiti kasvatti poikansa yksin. Jo muutaman vuoden kuluttua hän oli teatterin etevimpiä näyttelijöitä ja koko teatterin kantavia voimia. Petroskoin Suomalaisessa teatterissa hän vaikutti vuosina 1957–1991. Pauli oli onnellinen siitä, että myös hänen Venäjällä syntyneet jälkeläisensä puhuvat esi-isiensä kieltä. Siellä Pauli opiskeli maatalousteknikumissa ja harrasti tanssia, lausuntaa, haitarinsoittoa ja laulua. Yhdessä he harrastivat hiihtämistä ja lentopalloa. Kesät kierrettiin esiintymässä Karjalan maaseudulla. Kesälomien aikana Pauli rakensi omin käsin talon Säämäjärven Säpsässä, jossa vietti paljon aikaa perheensä kanssa. Pauli oli siltojenrakentajana Venäjän ja Suomen välillä kulttuurin alalla. Hänellä oli loistavat välit lähipiiriinsä, jota hän oli aina tukemassa. Sekstetti lauloi jopa neliäänisestikin suomen, karjalan ja venäjän kielillä ammattilaisten tasolla. Paulin ehdotuksesta näytelmässä Pätsi pyörällä vuodelta 1984 puhuttiin sekä suomea että ensimmäistä kertaa myös livvinkarjalaa. Manok esiintyi Karjalan lisäksi myös ympäri Neuvostoliittoa ja ulkomailla. Petroskoin Suomalainen teatteri, ainoa suomen kielellä toiminut ammattiteatteri Suomen ulkopuolella, vieraili usean kerran Suomessa sekä Ruotsissa. Suomessa niistä on esitetty ainakin kahden maan yhteistuotantona tehty Edvin Laineen Luottamus, jossa Paulilla oli tsaarin kenraali Procopén rooli. Teatterilaisilla oli paljon ystäviä mm. Hänet palkittiin Karjalan kansannäyttelijän ja Venäjän federaation ansioituneen näyttelijän arvonimillä. 1960–1970-luvuilla Pauli Rinne esiintyi neuvostoliittolaisissa elokuvissa vastanäyttelijöinään maan kuuluisuuksia. Uhtualla, Vuokkiniemellä ja Paanajärvellä. Koulussa suomea ei opetettu, mutta kieli säilyi kotikielenä. Sota-aika kuljetti perheen ensin Käkisalmeen ja sitten evakkoon Volgan saksalaisista tyhjennettyyn Balzeriin. Teatterin ohella hänen harrastuksiaan olivat käsityö, historia, musiikki. Vuonna 1957 Paulista tuli Petroskoin suomalaisen teatterin näyttelijä. Punaisena lankana elämässä oli suomen kieli. Pauli nautti teatteriyhteisön luottamusta ja vuosina 1981–1991 toimi Karjalan teatteriyhdistyksen puheenjohtajana. MUUTETTUAAN SUOMEEN Pauli toimi Joensuun kaupunginteatterin näyttelijänä 1991–1997
Vuonna 1977 hän puolusti filologian kandidaatin väitöskirjaa Tartossa aiheenaan karjalan kielen fraseologia. Mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan karjalan kielen fraseologian tutkijana. Kuulemma sanakirjan toiset toimittajat toivat aina ensimmäiseksi hänelle tarkistettavaksi kirjoittamansa osuuden. Karjalan kielen sanakirjan toimitus sijaitsi silloin Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen tiloissa, mutta lakko ei koskenut tutkimuskeskusta. Viimeisin hanke, jossa hän oli mukana, on vuonna 2015 ilmestynyt Venäjä–viena-sanakirja. Sain tiedon, että menneen vuoden viimeisenä päivänä vanhan polven karjalan kielen tutkija Vieno Petrovna Fedotova oli menehtynyt 87-vuotiaana. Muistan tuolta ajalta ahkeran tutkijan, joka kirjoitti lyijykynällä vihkoon karjalankielisiä sanontoja. Tuona keväänä oli Suomessa yli kuukauden kestänyt virkamieslakko eivätkä Helsingin yliopiston virkailijat olleet töissä. Hän kävi keräämässä karjalan kielen sanastoa ja sanontoja 1960-luvulta lähtien, eniten vienankarjalasta, mutta myös kaikista muista karjalan kielimuodoista aina tverinkarjalaa myöten. Vieno Fedotova siirtyi Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin työntekijäksi vuonna 1965, kun instituuttiin etsittiin karjalan kieltä osaavaa korkeakoulutettua. Hän keräsi sanakirjan pohjana olevasta yli puolen miljoonan sanatiedon lipustosta aineistoa fraseologiseen sanakirjaansa. Niin hänen tutkimusalakseen tuli karjalan kieli. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 34 TUONILMAISIIN TUONILMAISIIN V uosi 2022 alkoi surullisissa merkeissä. Tapasin Vieno Fedotovan usein myös Karjalan kielen tutkija Vieno Fedotova Vieno Fedotova. Lapsuuden ja nuoruuden ajan hän eli Uhtuassa, jonne perhe palasi evakosta sodan jälkeen. Keskikoulun jälkeen Vieno opiskeli venäjän kieltä Petroskoin yliopistossa vuosina 1952–1957 ja sen jälkeen toimi venäjän kielen ja kirjallisuuden opettajana kahdeksan vuotta Paatenen, Värtsilän ja Petroskoin kouluissa. Vieno Fedotova laati useita pienehköjä oppitai sanakirjoja ja oli mukana isommissa (sana)kirjahankkeissa. Toisen kerran kuukaudeksi Vieno Fedotova tuli Karjalan kielen sanakirjan toimitukseen vuonna 1989. kesäkuuta 1934 Louhen piirissä perheeseen, jossa kaikki puhuivat vienankarjalaa. Vieno Fedotova oli Petroskoin yliopiston Karjalan ja vepsän laitoksen ensimmäinen johtaja, kun laitos aloitti toimintansa vuonna 1990. MINÄ TUTUSTUIN Vieno Fedotovaan vuonna 1986, kun hän tuli Suomeen Kotimaisten kielten (tutkimus)keskukseen (Kotukseen) Karjalan kielen sanakirjan toimitukseen. Keruun seurauksena Instituutissa on hänen keräämä ja järjestämä yli sadantuhannen lipun kortisto. Omaa sukuaan hän oli Lehto. Hän tunsi kuitenkin instituutin omaksi työpaikakseen ja palasi sinne lyhyen poissaolon jälkeen. Hän vieraili vielä kerran Kotuksessa vuonna 1990. Hänen vierailunsa Suomessa kesti kuukauden. Vieno Fedotova pääsi siis keräämään aineistoa, mutta tarvitsi avaimen yliopiston lukittuun ulko-oveen. Olin lähettänyt hänelle joulukortin ja toivottanut terveyttäkin. KUVA: OMA MUA/ MAIKKI SPITSINA. Vuosina 2002 julkaistiin teos Deskriptiivizet verbit karjalan kieles ja 2009 suuri Karjalan Varšinais-murtehien šanakirja, jonka hän laati yhdessä Tatjana Boikon kanssa. Vieno Fedotova oli syntynyt 28. Kortiston pohjalta vuonna 2000 ilmestyi hänen ”pääteoksensa” Frazeologitšeskij slovar’ karel’skogo jazyka. Maailmaa kiertävä tuholainen oli vaatinut taas yhden karjalaisen uhrin
KUVA: OMA MUA/NADEŽDA MIŽUROVA Petroskoissa. Zinaida Dubininan mielet da tuskat karjalan muan nygytilas on kerätty suureh, Kirjutukset-nimizeh kogomukseh, kuduan piästi ilmoih vuvvennu 2013 Karjalan Kielen Seuru. Nauhoitusreissulta palattiin jeepillä (kozlikalla) Karhumäkeen ja sieltä bussissa Petroskoihin. Kuulužembih kiännöksih kuuluu ”Kalevala”, kudai on tundiettu da arvostettu mollembin puolin rajua. Vieno Fedotova oli jälleen oppaanamme yhdessä Tatjana Boikon kanssa. Zinaida Dubinina on roinnuhes 2. Entinen esimiehemme, akateemikko Pertti Virtaranta oli meitä pelotellut, mutta kun Vieno ja Tanja olivat mukana, ei meille voinut käydä kuinkaan. Zinaida Dubininal on piässyh ilmah kolme runokogomustu: “Silmykaivoine”, “Valgei koivikko” da lapsile tarkoitettu “Minun livvin linduzile”. elokuudu vuvvennu 1934 Lumatjärven kyläh, eli Kotkatjärvel. MARJA TORIKKA Eläkkeellä oleva Karjalan kielen sanakirjan toimitussihteeri. tammikuuta. Seuraavana päivänä meidät noudettiin autoilla Kiestinkiin. Valitettavasti näimme yhä harvemmin 2000-luvun puolella, mutta käydessäni Petroskoissa sentään silloin tällöin tapasimme. Kyynelittä ei korttia pystynyt avaamaan. Joga runos tunduu kirjuttajan suvai?us omah muah, kibei da abei hyllättylöis kylis da mualois, omas ?omas da helies unohtuksih jiännyös karjalan kieles. päivänny lähti toizele ilmale karjalaine kirjuttai da kiändäi Zinaida Timofejevna Dubinina. Viimeinen joulukortti Vieno Fedotovalta odotti minua ja Karjalan kielen sanakirjan toimittajaa Leena Jokea postilaatikoissamme 14. Zinaida Timofejevna on hyvin tundiettu ristikanzu, karjalazet rahvas korgiesti arvostetah hänen neruo da kumardutah Zinaida Timofejevnale hänen livvinkarjalakse kiännettylöis “Kalevalas”, “Uvves sanas”, “Biblies lapsile”. OMA MUA Tundiettu Kalevalan kiändäi Zinaida Dubinina Zinaida Dubinina. Musto Zinaida Dubininas rubieu elämäh ilmazen ijän hänen runolois da kiännöksis. Vuonna 1990 tein Raija Koposen kanssa toisen tutkimusmatkan Karjalaan. Matkustimme Louhen asemalle Muurmanskiin menevässä viileän alkukesän kylmentämässä junassa (ei kuitenkaan hytti nro 6:ssa). 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 35 TUONILMAISIIN TUONILMAISIIN P akkaskuun 24. NÄIDEN YHTEISTEN MATKOJEN jälkeen ei ole ihme, että Vieno Fedotovasta tuli hyvin läheinen. Muistan aina hänen lohduttavat sanansa suureen suruuni muutama vuosi sitten. Händy tundiettih nerokkahannu kirjuttajannu, runoilijannu, kiändäjänny da opastajannu, oman rahvahan da oman kielen rohkiennu puolistajannu. Omas ruavos kuulužu karjalaine kiändäi oli palkittu Ven’an Pravosluavnoin Kirikön kiitändykirjazel da rynnäsmerkil. Hänen tutussa seurassa oli helppoa ja turvallista olla – kuin olisi mukana ollut isosisko. Kun olin yhdessä päätoimittaja Raija Koposen kanssa ensimmäisellä murteenkeruumatkalla Aunuksen kaupungissa ja ympäristökylissä loppukesällä 1987, Vieno Fedotova oli oppaanamme (mukana oli myös mm. Joulukortin aina lähetimme toisillemme, ja niissä saatoimme kertoa mieltä painavista asioistakin. Vierailimme myös Vieno Fedotovan kotona, mikä nosti Vienon ja koko perheen arvostusta mielessämme. Kuten monet tietävät, tuolloin oli kaikesta pulaa, kaupasta ei löytynyt juuri mitään, ei edes pullovettä, saimme tyytyä koivun mahlaan! Saavuimme takaisin Petroskoihin muutaman päivän reissun jälkeen, mutta lähdimme uudelle matkalle Paatenen alueelle, ja sinne menimme lentäen pienkoneella. Vieno hoiti haastattelut hyvällä kokemuksella niin, ettei meidän suomalaisten puhetta juurikaan väliin mahtunut. Irma Mullonen)
Nevalainen käy läpi monipuolisesti idästä suuntautunutta kauppaa aina nykypäivään saakka, toimiihan yhä edelleen maassamme itäkarjalaistaustaisia liikkeitä. Kesken jäi esimerkiksi hänen tutkimuksensa Karjalan kansannoususta vuosina 1921?1922, jota Nevalainen kutsui vaietuimmaksi ja valehdelluimmaksi heimosodaksi. Teoksessa Nevalainen hahmottaa ensimmäistä kokonaiskuvaa kouluttamisesta, jonka suomalaiset kohdistivat Itä-Karjalan väestöön. KUVA: AILA-LIISA LAURILA HELMIKUU 2022 HALLITUKSEN UUTISET. Hänellä olisi ollut meille vielä paljon annettavaa. Teos valottaa ensimmäistä kertaa itäkarjalaisten liiketoiminnan koko kirjoa ja on tähän mennessä laukkukaupasta tehdyistä tutkimuksista perusteellisin. Nevalainen teki huolellisen perustyön laajojen lähdeaineistojen parissa ja onnistui sekä tiivistämään niistä isot linjat että havainnollistamaan yksittäisten ihmiskohtaloiden ja -ryhmien avulla sitä, miten historian isot käänteet elettiin ja koettiin. Monien myöhempien tutkijoiden on ollut hyvä ja turvallista rakentaa omaa Inkeriin liittyvää tutkimustyötään Nevalaisen perustavaa laatua olevien tutkimuksien pohjalle. Karjalan Sivistysseuran 100-vuotisjuhlaan vuonna 2006 Nevalainen teki perusteellisen tutkimuksen Karjalan kansaa valistamassa. Hän väitteli tohtoriksi 1990 Joensuun yliopistossa. Nevalainen oli syntynyt 7.10.1962 Nurmeksessa. VUONNA 1999 JULKAISTUSSA teoksessa Viskoi kuin Luoja kerjäläistä Pekka Nevalainen tarkastelee kumouksellisen Venäjän aiheuttamaa kymmenien tuhansien ihmisten vaellusta Suomeen ja heidän vaiheitaan Suomessa vuosina 1917–1939. EEVA-KAISA LINNA TUONILMAISIIN Intohimoinen tutkija Pekka Nevalainen Dosentti Pekka Nevalainen Karjalan Sivistysseuran 110-vuotisjuhlassa Vaasassa 2016. Myös Itä-Karjalan pakolaisia koskeva tutkimus Suomessa on Pekka Nevalaiselle paljosta velkaa. Ihmisenä Nevalainen oli vaatimaton ja aina valmis auttamaan, kun häntä lähestyi kysymyksillä. Tutkimustyössään Pekka Nevalainen perehtyi erityisesti inkeriläisten historiaan ja kohtaloihin. Tekstissään hän viljeli usein iskevästi puhekielen ilmaisuja sekä siteerasi muistoja. Hänen väitöskirjansa Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla julkaisuajankohta oli harvinaisen ajankohtainen Inkerin ja inkeriläisten historian kannalta. Tutkimustyö oli käynnistynyt jo ennen Inkerin uutta nousua ja väitöskirja valmistui juuri silloin, kun sitä tarvittiin. Otteet aikalaismuistelmista tuovat esimerkiksi pakolaiset aivan lukijan iholle. Laaja väitöskirja oli ensimmäinen tieteellinen tutkimus inkeriläisväestön kohtalosta sotavuosina ja siirroista yli Suomenlahden. Itä-Karjalan pakolaiset opinteillä Suomessa. Lähes kaikki näistä ovat ajankohtaisia teemoja myös tänään. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 36 H istoriantutkija, Suomen historian dosentti Pekka Nevalainen menehtyi sairauskohtaukseen 3.12.2021 Joensuussa. Bolsevikkityranniaa pakenivat niin inkeriläiset, itäkarjalaiset kuin ”venäläisetkin”, joista vain osa oli etnisiä venäläisiä. NEVALAINEN OLI ROHKEA tulkitsija, jonka kieli oli poikkeuksellisen värikäs. Kirjassa Nevalainen käy läpi pakolaisavun järjestämisen, pakolaisten vastaanottamisen ja sijoittamisen, pakolaisleirit, valvonnan, kansalaisoikeuksien myöntämisen, mahdollisuudet koulunkäyntiin, pakolaiskoulut, pakolaisten käyttämisen halpatyövoimana, suomalaisten asennoitumisen tulijoihin sekä ryssittelyn. Sivistysseuran täyttäessä 110 vuotta julkaistiin Nevalaisen tutkimus laukkukauppiaista ja vienalaistaustaisista liikkeenharjoittajista Suomessa, Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin – Itäkarjalaisten liiketoimintaa Suomessa
TUONILMAISIIN Suvuista ja sukulaisista HELMIKUU 2022 HALLITUKSEN UUTISET Kuvakaappaus Karjalan tasavallan kansallisarkiston sivuilla avatusta uudesta tietokannasta.. Asiakirjoja on venäjäksi, suomeksi ja englanniksi. Esitykseen kietoutuu useampi teema pakolaisuudesta ja suvun jäsenten yhteydestä yli rajojen. Kirvun Ovaskat polveutuvat Karjalan kannaksella sijaitsevan Kirvun pitäjän Kirvunkylässä eläneestä Niilo Ovaskasta (Nils Åuaska), joka mainitaan vuosien 1545–1593 maakirjoissa. Kevätkauden päättää 5.5.2022 klo 18 Seija Jalaginin esitys otsikolla Pakolaisuuden erottamat – Tunkuan Jelagin-suku punoo yhteen mennyttä ja nykyisyyttä. Maaliskuisessa webinaarissa huomio keskittyi Laatokan Karjalaan ja tarkemmin Laatokan lahden rannalla sijaitsevaan Otsoisten kylään, jonne Sortavalan Pulli-suvun esivanhemmat siirtyivät Lappeelta 1600-luvun vaihteessa. Tietokanta löytyy osoitteesta uf.rkna.ru. Webinaarit striimataan helmikuusta toukokuuhun torstaisin kerran kuukaudessa kello 18 alkaen Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalla. Haku sukunimen ja etunimen mukaan on mahdollinen venäjän tai suomen kielellä. Jokaisen luennon tallenne on katsottavissa myös myöhemmin netissä: https://www.karjalansivistysseura.fi/ tarinat/tallenteet/ Vuosi sitten käynnistynyt webinaarisarja on herättänyt valtavaa kiinnostusta, tähän asti esitettyjen luentojen tallenteita on katsottu Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalla jo lähes 10 000 kertaa. Hakuja voi tehdä useilla hakutekijöillä: asiakirjan nimi, etsityn henkilön sijainti tai asuinpaikka Neuvosto-Karjalassa tai työpaikka. Tietokanta on luotu kansallisarkistoon tallennettujen asiakirjojen pohjalta. Sivuilta löytyy kattava kirjallisuusluettelo amerikansuomalaisista Neuvosto-Karjalassa. Henkilöhaku voidaan tehdä paitsi sukunimen, myös lähtömaan (USA, Kanada), sijainnin/ asuinpaikan tai työpaikan mukaan. Mikko Kuitula Karjalan Liitosta käsitteli luterilaisia nimiä ja Santeri Palviainen Karjalan Sivistysseurasta ortodoksisia nimiä. Tietokanta koostuu kahdesta osasta, elektronisesta arkistosta (skannattuja asiakirjoja, valokuvia, aikakauslehtien artikkeleita) ja henkilöhausta. Tietokanta on luotu Metsämiesten Säätiön tukemassa hankkeessa ”Pohjois-Amerikan suomalaiset Neuvosto-Karjalan metsätaloutta rakentamassa 1920ja 1930-luvuilla” yhteistyössä Karjalan tasavallan kansallisarkiston kanssa. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 37 K arjalan Sivistysseuran ja Karjalan Liiton yhteinen webinaarisarja karjalaisista sukutarinoista ja Karjalan historiaan liittyvistä yleisluennoista jatkuu. HUHTIKUUSSA 7.4.2022 KLO 18 vuorossa on Ovaskan suvun tarina. Projektin keskeiset henkilöt ovat olleet Mirja Jääskeläinen Suomesta, Jelena Usachova kansallisarkistosta ja Irina Takala Petroskoin yliopistosta. Kevätkauden aloitti Mikko Kuitulan ja Santeri Palviaisen yhteinen esitys karjalaisista nimistä sukujen kontekstissa. Se sisältää runsaasti tietoa Pohjois ?Amerikan suomalaisista Neuvosto ?Karjalassa 1920–1930 ?luvuilla: Amerikan ja Kanadan suomalaisten historiaan liittyviä asiakirjoja, valokuvia ja muita dokumentteja. SUKUTUTKIJOILLE on avautunut uusi mahdollisuus tietojen etsintään sukulaisistaan, kun Karjalan tasavallan kansallisarkiston sivuilla on avattu uusi tietokanta
Kysyjille sanon, että olen kotoisin Vienan Karjalasta, en tunne kiinnittyväni yhteenkään kylään erityisesti. Nyt pandemian aikana vierailijat ovat tulleet muualta Venäjältä, mutta odotan aikaa, jolloin suomalaiset palaavat. Isä Tatsin-Iivanan-Annin-Mikko on syntynyt Ponkalahdessa, suku on lähtöisin Mölköstä, äitinsä oli Venehjärven Lesosia. Vanhemmat ovat umpikarjalaisia, kouluun mennessään he eivät osanneet lainkaan venäjää. EKL Vuokkiniemi on vanha runonlaulajakylä, ja sen synnystä on kulunut jo yli 450 vuotta. Vuokkiniemi on tärkeä paikka suomalais-ugrilaiselle maailmalle, haluan että se säilyy vireänä ja matkailijoita kiinnostavana karjalaisena kylänä tulevaisuudessakin. Olen seurannut kylätalon toimintaa vuosikausia. Lapsia ja nuoria yritetään saada mukaan kulttuurin pariin järjestämällä opastusta kanteleen soitossa. Haluan tallentaa heidän vanhat laulunsa, joita esiintyjät vielä muistavat. Hänen äitinsä oli lähtöisin Tšiksasta. Valitettavasti lasten määrä koulussa vähenee ja koulun jälkeen he lähtevät pois, kuka opiskelemaan, kuka muualle työtä tekemään. Olimme tehneet paljon työtä Vuokkiniemen historian tekemiseksi näkyväksi ja kylän viihtyvyyden lisäämiseksi. Eri puolille kylää on pystytetty alueiden nimiä karjalaksi. KUVA: EILA STEPANOVA TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA. Materiaalien järjestämisestä ovat vastanneet Maria Filippova ja Nadežda Vasara. JF Ennen minun aikaani Vuokkiniemi oli vuonna 2017 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. EKL Suunnitelmissanne on laajentaa kyläkierroksia keskustan ulkopuolelle ja kyläjuhlia myös muihin kyliin, kuten Pirttilahteen Taipaleen Muarien pihapiiriin ja Ponkalahteen sekä Latvajärvelle ja Venehjärvelle. Historiatietoja on tallessa kylätalon museossa, osa esillä, osa vielä järjestämättä. Voin sanoa, että sinun tultuasi johtajaksi on tapahtunut paljon muutoksia. JF 30 vuoden ajan Vuokkiniemellä toimi Martat-yhtye, jonka toiminta valitettavasti lakkaa jäsenten ikääntyessä. Entinen opettaja Tatjana Tupina kirjoitti kylän historian Vuokkiniemen aapini, joka on julkaistu yhteistyössä Karjalan Sivistysseuran kanssa karjalaksi ja venäjäksi. EKL Teillä on kylässä paljon matkailijoita viihdyttäviä asioita, kuten lauluryhmät Martat ja Kataja. Erityisesti Iljan päivän vietto tuo vierailijoita, myös entisiä kylän asukkaita. 10 vuotta sitten opiskelin matkailuvirkailijaksi Vuokatissa, kun minua kiinnosti nähdä, miten matkailuala Suomessa toimii. JF Viena-seura kokoaa lähikylien karjalaisia yhteen, meitä on jo yli 40 henkeä. Vuonna 2020 laitettiin Keynäs-koskelle johtavat pitkospuut ja kesällä 2021 särkällä paljastettiin vanhan klubitalon paikka ja opastetaulu, joka kertoo paikan historiasta. Suunnittelemiesi ja johtamiesi hankkeiden määrä on hyvin kunnioitettava. Julian äiti on Pekan-Homan-Oleksein-J?uhkon-Jormin-Kormilan-Miikkulan-Maria eli Maria ”Masha” Filippova, syntyjään Kuzmina Haikolan kylästä. Eeva-Kaisa Linna keskustelee tällä palstalla karjalaisuuteen liittyvistä asioista. JF Talvi on meille rankkaa aikaa, kylätaloakaan ei voida muutamaan kuukauteen käyttää, koska lämmitysongelmien vuoksi siellä on vain muutama aste, ellei peräti pakkanen sisällä. Kylässä on varsinkin kesäaikaan tarjolla kotimajoitusta, mutta kävijöitä varmaankin ilahduttaisi pieni kahvila tai ruokapaikka. Kun vain pandemia väistyisi Julia Filippova (vas.) ja Eeva-Kaisa Linna Karjalan Sivistysseuran toimistolla vuonna 2021. Vaalimme karjalaista kulttuuria, opiskelemme karjalaa. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 38 HELMIKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT J ulia Filippova on syntynyt Uhtualla. Yhdessä tehtiin paljon kylän hyväksi, siivottiin paikat ja kirkko, järjestettiin tapahtumia. Kouluni kävin Vuokkiniemellä, jossa vanhempani elävät edelleen. Materiaaleja ovat koonneet entiset klubin ja kylätalon johtajat Svetlana Remšu ja Berta Garmujeva sekä kirjastonhoitajana työskennellyt Ljudmila Vatanen. EKL Olet jo neljä vuotta työskennellyt kylätalolla. Kylä on säilynyt karjalaisena, siellä puhutaan karjalaa. Tietysti asukkailla tulee olla toimeentulo järjestyksessä ja mahdollisuus ottaa vastaan matkailijoita. Parhaillaan meillä on menossa monipuolinen hanke nimeltään Myö karjalaiset. Lapsena olin kesät mummon luona Haikolassa, hieman kasvettuani Ponkalahdessa, jossa maanviljelyä harjoittaneet vanhempani tarvitsivat monenlaista apua heinänniitosta lähtien. Syksyisin järjestettävä Muikku-festivaalit esittelee kyläläisten elämää: veneitä, joita tarvitaan kalanpyyntiin, verkkojen kudontaa, kalojen säilytykseen tarvittavien pärevakkojen tekemistä, kylmän poissa pitävien villasukkien kudontaa. Olet mukana myös Kostamuksessa toimivassa Viena-seurassa. Mielestäni sitä puolta Vuokkiniemestä tuleekin vaalia. JF Tunnen juureni 7–8 sukupolven taakse. Kylä sai paljon positiivista näkyvyyttä, mutta koko ajan on tehtävä työtä, että matkailijat tulevat kylään. Monet tunnetut kerääjät ja tutkijat ovat pysähtyneet kylässä, sen historia tunnetaan varsin hyvin ja on perusteellisesti dokumentoitu
7.7. Lehden numero 3–4 5–6 7–8 9–10 11–12 Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi www.karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 103. 8.9. 15.12. 185 €, 1/6 s. Pankkiyhteys Danske Bank IBAN: FI92 8000 1500 0617 19 BIC/SWIFT: DABAFIHH Julkaisija Karjalan Sivistysseura r y Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Senni Timonen Painopaikka Libris Media ISSN 0449-8828 Oikeudet muutoksiin pidätetään.. 3.11. 115 € Ilmoitusten toimitusosoite paatoimittaja@karjalanheimo.fi Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi www.karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. Uspenskin iki-ihana Fedja-setä, kissa ja koira ilmestyy vienankarjalaksi, kääntäjinä Olga Karlova ja Valentina Karakina. Kuvitus taiteilija Dmitri Dmitriev. 10.8. vuosikerta Ilmoitushinnat Takakansi 490 €, sisäkannet II ja III 450 €, 1/1 s. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. 16.11. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. 8.6. SEURAAVA LEHTI KESÄKUUSSA MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 4.5. Seuraavan Karjalan Heimon artikkeleissa tarkastelemme Sammatissa 8.4.1802 syntynyttä Kalevalan ja Kantelettaren kokoajaa, kielentutkijaa, lääkäriä ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtajaa useista näkökulmista. 5.10. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. 235 €, 1/4 s. 300 €, 1/3 s. 140 €, 1/8 s. Lukijoilla (arvio) 2.6. 430 €, 1/2 s. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Tänä vuonna Elias Lönnrotin syntymästä on tullut kuluneeksi 220 vuotta. 2022 Karjalan Heimo N:o 1–2 39 HELMIKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT Huoti-tiätä, kišša ta koira E
Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ohjelma on alustava. vuosikokous pidetään lauantaina 23.4.2022 klo 17.00 Heimotapaamisen yhteydessä Hotelli Arthurin juhlasalissa. Tervetuloa! KARJALAN SIVYSTYSSEURA RY Hallitus KORONAPANDEMIA VOI AIHEUTTAA MUUTOKSIA HEIMOTAPAAMISEEN. vuosikokous 19.30 Karjalainen teeja tarinailta tee-/kahvitarjoilu (omakustanteinen) musiikkia, Arto Rinne ILMOITTAUTUMISOHJEET JA LISÄTIETOJA Ruokailua ja kahvi-/teetarjoiluja varten tarvitaan sitovat ennakkoilmoittautumiset. MUUTOKSISTA KERROTAAN SEURAN NETTISIVUILLA, FACEBOOK-SIVUILLA SEKÄ UUTIS?UPPU – UUDIS?UPPU -UUTISKANAVALLA Kokousmateriaaleja voi tiedustella 19.4. 11.30 Vuokkiniemi-seuran vuosikokous 12.00 Mahdollisuus omakustanteiseen heimolounaaseen Hotelli Arthurin ravintolassa. 09 1734 4200 tai vastaanottoon, vastaanotto@ hotelarthur.fi, puh. w Heimotapaaminen järjestetään Helsingissä 23.4. jälkeen Karjalan Sivistysseuran toimistosta puh. Kahvitarjoilun vuoksi toivomme ennakkoilmoittautumista joko toimistolle tai mielellään sähköisen linkin kautta. Lauantai 23.4. VARAUKSET tehdään hotellin myyntipalveluun, sähköposti myyntipalvelu@hotelarthur.fi, puh. Ohjelma täydentyy myöhemmin. Ilmoitathan samalla erityisruokavaliosi. Seminaari striimataan nettiin. Tietoa Heimopäivistä päivitetään Karjalan Sivistysseuran nettisivuille Karjalansivistysseura.fi -> Ajankohtaista sekä uutiskanavalle osoitteessa uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/ TERVETULOA KARJALAMME-SEMINAARIIN JA HEIMOTAPAAMISEEN HELSINKIIN 23.4.2022 VUOSIKOKOUSKUTSU Karjalan Sivistysseuran ry:n 116. Ilmoittautumiset 14.4.2022 mennessä sähköisesti osoitteessa Karjalansivistysseura.fi -> Ajankohtaista tai Karjalan Sivistysseuran toimistoon puh. MAJOITUS HEIMOPÄIVILLÄ Omakustanteista majoitusta voi tiedustella hotelli Arthurista, Vuorikatu 19 tunnuksella ”1762563”. 050 5055 531 (ma–to klo 10–15) tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi. 09 173 441.. Standard Twin 2 hh erillisillä vuoteilla hintaan 90,€/huone/ yö yhdelle majoittujalle Standard Double 2 hh parivuoteella hintaan 100,€/ huone/yö yhdelle majoittujalle Standard Twin 2 hh erillisillä vuoteilla hintaan 100,€/huone/ yö kahdelle majoittujalle Standard Double 2 hh huone parivuoteella hintaan 110,€/ huone/yö kahdelle majoittujalle Hinnat sis. 17.00 Karjalan Sivistysseuran 116. aamiaisen ja alv:n. Hotelli Arthurissa, Vuorikatu 19 Päivän teemana on Karjalamme. Hinta 16,20 euroa, ennakkoilmoittautuminen 13.00– Karjalamme -seminaari 16.30 Luennot käsittelevät karjalaisuutta kokemuksena ja osana identiteettiä, tutkimuskohteena, kulttuurina ja kielenä. 050 5055 531 (ma–to klo 10–15) tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi