Karjalan Heimo 1-2/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2023 1–2 7 € Järisyttävä uutuuskirja Solovetskista Vilma Jää ja vienankarjalainen joiku Lisää karjalan kieltä verkkoon Venäjän historian peili SOLOVETSKIN LUOSTARI
Joikujan taidot toi esiin hehetys eli luikahus. Vaan mitä kohtaamisesta seurasi. 32 Katri Kovasiipi Merja Mäen palkittu romaani Ennen lintuja oivaltaa pakkomuuttoihin liittyvän luopumisen, kulttuurien törmäykset ja itsenäistyvän nuoren naisen aseman. 2023 1–2 7 € Järisyttävä uutuuskirja Solovetskista Vilma Jää ja vienankarjalainen joiku Lisää karjalan kieltä verkkoon Venäjän historian peili SOLOVETSKIN LUOSTARI KANSI: Solovetskin kirkontornien haapapaanuiset katot hohtavat hopeisina. 29 Sirpa Mänty Vienankarjalaksi kirjoitettu muistelu kertoo Stepanidaämmön (1913–1988) perheen pakomatkasta Vienan Karjalasta Suomeen heimosodan aikaan helmikuussa 1922. 11 Eeva-Kaisa Linna Paavo Ahava (s. 6 Katri Kovasiipi Uutuuskirjassaan Solovetskin luostari – Venäjän historian peili R-L Mäkelä kuvaa, miten omavarainen luostari muuttui gulag-järjestelmän koelaboratorioksi. SEURAAVA NUMERO Huhtikuu 2023 MIKKO MALMIVAARA. 14 Katri Kovasiipi Vienankarjalainen joiku kohdistui nuoriin miehiin, näiden elämäntapoihin ja aikaan ennen avioitumista. KUVA: TAPANI KAUKONIEMI 16 Vilma Jää on valloittanut oopperayleisöt ja kriitikot vienankarjalaista joikua sisältävällä roolityöllään. 20 Katri Kovasiipi Karjalan kielen tutkija, tutkijatohtori Ilja Moshnikov on selvittänyt karjalankielisten verkkosivujen ja sosiaalisen median kanavien käyttöä ja tarvetta. Mäkelä kertoi kirjansa taustoista mukaansatempaavasti. 24 Pia Paananen Antti Palmroosin esikoisteos uppoutuu 1620-luvun viipurilaisiin tuomiokirjoihin. Jää esittää Kaija Saariahon oopperassa Innocence kouluampumisen uhrina kuollutta Markétaa. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 2 KARJALAN HEIMO 1–2/2023 4 Katri Kovasiipi Raija-Liisa Mäkelän Solovetski-kirjan julkistustilaisuuteen saapui salintäydeltä yleisöä. 26 Lea Tajakka Ilomantsin Megrissä asunut Anni Timoskainen (1881–1959) kohtasi seudulla kulkeneen nuoren runoilijan, Eino Leinon. Harvinaiset aineistot kertovat aikansa dramaattisista jännitteistä. 1872) nousi karjalaiskansallisen herätyksen johtohahmoksi ja päätyi Itä-Karjalan kysymyksessä vastapuolille poikansa Iivon kanssa
Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. KIRJAILIJA, TEATTERIOHJAAJA Juha Hurme totesi päässeensä Kalevalan suhteen helpolla. Merkittävä osa eepoksen runoista on kuitenkin kerätty Vienan Karjalasta. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Hänelle oli shokki, miten yliopistossakin Kalevalasta puhuttiin yksinomaan suomalaisena. KATRI KOVASIIPI. Samana päivänä julkaistaan Hurmeen uusi kirja Kenen Kalevala. Aktivisti, tutkija ja eduskuntavaaliehdokas (vihr.) Tuomo Kondie kertoi, että ennen jokaista Kalevalanpäivää hänen on varattava aikaa valmistautuakseen vihapuheeseen, jota tuo päivä hänelle tuottaa. Hän on julkisesti muistuttanut ihmisistä, joille Kalevala on jonkinlainen sorron symboli. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 3 SEURAAVA NUMERO Huhtikuu 2023 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Teatteripiireissä hän mainitsi olevan vakiovitsi, että tehdäänpä näytelmä Kalevalasta. Pitkille hiihtovaelluksilleen hän pakkasi mukaan kaksi painavaa kirjaa, Kalevalan ja Uuden Testamentin. Hän edusti ikäluokkansa tyypillistä suomalaista, turkulaista ”tavista”, joka oppi koulussa vain vihaamaan Kalevalaa. Kondie korosti, ettei ongelma ole se, miten Kalevala on luotu, vaan miten sitä on käytetty suomalaisen kansallisen identiteetin rakennusaineena. Väistämättä mieleen palaa monitasoinen, huippukiinnostava keskustelu, joka järjestettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Kalevalaseuran yhteistyönä 8.12.2022. Hurmeen Kalevala-viha kesti noin viisikymmentä vuotta, kunnes hän tavoitti teoksen hienouden. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Suomessa sitä on totuttu juhlimaan kansallisen kulttuurin merkkipäivänä, eivätkä juhlijat useinkaan tiedosta tai muistele Kalevalan runojen karjalaista alkuperää. Keskustelu nosti pintaan asioita, jotka Kalevalassa polttelevat mieltä. Myös koskien Kalevalaa. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Näilläkään reissuilla Kalevala ei ole hänelle tyhjentynyt, vaan tulossa on Hurmeen käsikirjoittama näytelmä nimeltä Väinämöinen – eikä tämä ole vitsi. – Enemmän kuin Elias Lönnrotista petroskoilaisissa kouluissa puhuttiin Arhippa Perttusesta, joka antoi runot Lönnrotille, totesi Stepanova. Karjalan tasavallassa Petroskoissa syntynyt ja kasvanut folkloristi, Karjalan Sivistysseuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova muutti nuorena Suomeen. Väinämöisen esitykset pyörähtävät käyntiin Tampereen Työväen Teatterissa 30.8.2023. Runojen karjalainen tausta on tehokkaasti piilotettu ja suljettu ulos kansallisesta kertomuksesta. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Kalevalanpäivän merkityksiä PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2023 5 2 P ian tämän lehden ilmestyttyä koittaa Kalevalanpäivä. Odotan suurella mielenkiinnolla! Viimeistään ennen Kalevalanpäivää kannattaa ottaa seurantaan Karjalan Sivistysseuran ajankohtaiskanava Uutis?uppu – Uudis?uppu (karjalansivistysseura.fi/uutiscuppu-uudiscuppu/), jonne tulee jatkuvasti uutta, kiinnostavaa sisältöä
PUHEENVUOROSSAAN Mäkelä totesi, ettei keskity julkistustilaisuudessa kertomaan kirjan sisällöstä kovin paljon. inhimillisestä kohtelusta ja Stalinin terrorista on hyytävää luettavaa, sanoi Linna. – Kirja on tehty luettavaksi; te olette ne, jotka luette ja annatte siitä arvioitanne. Se liittyi aikaan, jolloin patriarkka Nikon 1600-luvulla uudisti ortodoksista uskoa. Se, mikä avautui lokakuun vallanku”Järisyttäviä sivuja, joita ei ole suomeksi ennen kirjoitettu” Raija-Liisa Mäkelä puhui julkistustilaisuudessa vaikuttavasti kirjansa taustoista.. Tilaisuudessa puhuivat kirjan kustantajana toimineen Karjalan Sivistysseuran puolesta seuran puheenjohtaja Eeva-Kaisa Linna, kirjailija Raija-Liisa Mäkelä sekä vaikuttavan työuran Helsingin Sanomien politiikan toimittajana tehnyt Unto Hämäläinen. – Kun tutkin Solovetskin historiaa, jopa tsaarinaika oli kiehtovaa ja värikästä. Kirjaston Kuutio-sali täyttyi ääriään myöten, tunnelma oli tiheä ja keskittynyt. 1990-luvun alussa tapahtuivat sekä muutto Suomeen että Solovetski-kirjan ensimmäisen laitoksen laatiminen. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 4 H elsingin keskustakirjasto Oodissa järjestettyyn Solovetskin luostari – Venäjän historian peili -tietokirjan julkistustilaisuuteen saapui ennätyksellinen yleisömäärä. – Kerronta gulag-leirin vankien epäRaija-Liisa Mäkelän uutuuskirjan julkistustilaisuus järjestettiin kirjailijan 85-vuotispäivänä. Ihmisoikeustaistelija Juri Dmitrijevin ja kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Memorialin tinkimättömän työn ansiosta Karjalan Karhumäen läheisyydestä löydettiin vuonna 1997 Sandarmohin joukkoteloituspaikka, jonne vuonna 1937 oli kätketty 1111:n Solovetskista tuodun vangin ruumiit. Samalla on selvinnyt myös tuhansien muiden terrorin uhreiksi joutuneiden ihmisten kohtalo. – Vuonna 1985 tuntui, että sille määrälle tietoa, jota joka päivä tulee, ei ole äärtä eikä rajaa, Mäkelä kuvaili. Mäkelä kuljettaa kerrontaa näiden vankien kohtalon selviämisestä dekkarin intensiteetillä, vaikka tarinan sijaan tapahtumat ovat tosia. Linna painotti puheenvuorossaan, ettei Mäkelän kirja ole uusintapainos vuonna 1994 julkaistusta samannimisestä teoksesta, vaan merkittävästi laajennettu, kokonaisuutena uusi teos. Unohtumattomassa päivässä kuultiin Venäjän raastavaa historiaa ja monia kuolemattomia ajatuksia. Sitten koitti perestroika, jolloin tiedon pato lyhyenä ajanjaksona avautui. Yhtenä kirjan keskeisenä antina Linna toi esiin Stalinin terrorin aikana Solovetskista kadonneiden vankien kohtalon selviämisen. Vuonna 1930 Lapuan liikkeen Loimaalta muiluttaman miehen tytär Mäkelä syntyi, kasvoi ja vietti merkittävän osan aikuisuuttaan Neuvostoliitossa. Oli myös tieto, että neuvostoaikana Solovetskissa oli ollut vankileiri, mutta muuta tietoa ei varsinaisesti ollut. – Olin koulunpenkillä kuullut jotain Solovetskin saaristosta
– Lopuksi kysytään: miksi meidän pitää muistaa. Saatavilla KSS:n kaupasta: karjalansivistysseura.fi/kauppa Aleksi Mainiolla (oik.) on Raija-Liisa Mäkelän uudesta Solovetski-kirjasta painavaa sanottavaa. JULKISTUSTILAISUUDEN jälkeen Karjalan Sivistysseuran toimistolla vietettiin vielä pientä iltajuhlaa Raija-Liisa Mäkelän 85-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa 15.8.2023 saakka: areena.yle.fi/1-62687999 * Raija-Liisa Mäkelä: Solovetskin luostari – Venäjän historian peili. Se oli kauhistuttavaa. Kun Solovetskin vankileiri lakkautettiin 1939, ilmassa oli jo suursodan tuntua. Hämäläinen painotti, että muistamisen laajentuminen on monien ihmisten työn tulosta, ja osansa tässä työssä on tehnyt Raija-Liisa Mäkelä. – Uskallan sanoa vähän mahtipontisestikin, että tästä lähtien vainojen uhrien muistopäivää vietetään Suomessa vähän toisin kuin aikaisemmin. Olen varma, että holokaustin uhrien ja muiden kauheuksien rinnalla tullaan muistamaan myös Stalinin vainojen uhreja. vietettävästä kansainvälisestä vainojen uhrien muistopäivästä. 5 mouksen jälkeen, ei ollut kiehtovaa eikä sitä voi sanoa mielenkiintoiseksi. Hän ammentaa vaikutteita sekä luostarin pyhimyslegendoista että uudemmasta, synkemmästä menneisyydestä. Kansanvihollisten perheenjäseniähän vielä oli, ja he halusivat tietää, missä ovat esi-isiemme haudat. On ollut tarve osoittaa kirjan aineiston kautta järjestelmän fasistinen olemus, joka tuli nyt räikeästi esille – ja jota länsi ei osannut tai ei halunnut ymmärtää, Mäkelä totesi. Siellä sijaitsee Solovetskin saariryhmä, jossa valkoinen luostari ohjaa elämää majakkana. Eeva-Kaisa Linna luovutti Raija-Liisa Mäkelälle Karjalan Sivistysseuran ansiomerkin. KIRJAN TOINEN LAITOS sisältää kuusi kokonaan uutta laajaa lukua, joissa pureudutaan Solovetskiin Gulag-vankileirijärjestelmän kehittämislaboratoriona. Paikalle pääsi tulemaan myös poliittisen historian tutkija, dosentti Aleksi Mainio. Hämäläinen muistutti myös 27.1. Neuvostoliiton kohdalla puhkesi kaksi veristä sotaa: talvisota Suomea vastaan (1939–1940) ja suuri isänmaallinen sota (1941–1945), joka oli osa toista maailmansotaa. – Juri Dmitrijev alkoi etsiä järjestelmällisesti joukkohautoja. ?. – Tässä kirjassa ei ole yhtään turhaa sanaa eikä paisuttelua. Raija-Liisa Mäkelä kirjoittaa Solovetskin molemmista puolista. Vienanmerellä. Mainio johtaa Kansallisarkiston viisivuotista hanketta, jossa tutkitaan suomalaisten kohtaloita Venäjällä vuosina 1917–1964. Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa on venäläisessä retoriikassa kansaa yhdistävä oikeutus uusiin valloitussotiin, joista hirvittävää esimerkkiä toteutetaan parhaillaan Ukrainassa. Dmitrijev kuuluu erottamattomasti tähän tarinaan, Sandarmoh kuuluu erottamattomasti tähän tarinaan. RAIJA-LIISA MÄKELÄ on omistanut kirjansa ihmisoikeustaistelija Juri Dmitrijeville. Myös Stalinin terrorin vuosia leimannut maan sivistyneistön järjestelmällinen tuhoaminen tulee kirjassa koskettavasti kuvatuksi. – Toinen painos on periaatteessa syntynyt tarpeesta viedä Solovetskin tarina loogiseen päätökseen, kuten tapahtui reaalielämässä. Hän tiivistää Stalinin vainovuodet julmuudessaan järisyttäville sivuille, jollaisia suomen kielellä ei ole aiemmin kirjoitettu." Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI Linkit: * Eeva-Kaisa Linnan analyyttinen artikkeli Raija-Liisa Mäkelän uutuuskirjasta löytyy osoitteesta uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/ neuvostovalta-ei-rankaise-vaan-ojentaa/ * Raija-Liisa Mäkelä kertoo isänsä kohtalosta Kanerva Cederströmin dokumenttielokuvassa Sandarmohin suru. Vastaan siihen: jotta emme unohtaisi ja voisimme rakentaa parempaa rauhan maailmaa, päätti Hämäläinen tiiviydessään vaikuttavan puheensa. Mäkelän analyyttisessa, laajaan lukeneisuuteen pohjaavassa teoksessa Solovetski peilaa Neuvostoliiton tietä kollektivointisuunnitelman, 1930-luvun vainojen ja puhdistusten sekä Stalinin suuren terrorin vuosien kautta kohti nyky-Venäjää, jonka viimeaikaiset ratkaisut ovat järkyttäneet ihmisiä ja yhteiskuntia laajasti. Sosialistisen pakkotyömenetelmän kehittämisen rinnalla Mäkelä kuvaa myös vankien selviytymisstrategioita ja vankien kohtaloita. Ei ole tarvinnut paisutella, historia ja sen tapahtumat puhuvat puolestaan, sanoi Hämäläinen. Karjalan Sivistysseura, 2023. – Kaikki maassa tiesivät, että rikos on tapahtunut, miljoonia on menehtynyt, mutta ei ollut hautoja minne mennä eikä mitään tietoa teloituspaikoista eikä -ajoista. Paikkaa on pidetty pyhänä, jos kohta myös kirottuna vankileirien saaristona. Hän on myös oivallisesti kiteyttänyt Mäkelän kirjan merkityksen: "Kaukana, syvällä, poissa. OMASSA PUHEENVUOROSSAAN Helsingin Sanomien legendaarisena politiikan toimittajana tunnettu Unto Hämäläinen totesi, että Mäkelän kirja on ollut työläs ja vaativa projekti ja sen kirjoittaminen on ollut kova urakka. Mäkelä nostaa etualalle Solovetskin vankileirija terrorihistorian. – Kun aikaa [terrorin vuosista] kului, Venäjällä edistysmielinen osa kansasta aloitti työt julman verisen menneisyyden esiintuomiseksi ja tutkimiseksi
Silloin Solvetskista riisuttiin uskonto ja se muutettiin Erityisvankileiri nro 1:ksi, koko Venäjän valtakunnan kattavan hirvittävän Gulag-vankileirija pakkotyöjärjestelmän kehdoksi. Rakennuksia kiertävältä katetulta galleriakäytävältä avautuu näkymä luostarin piha-alueelle.. – Se on yksi kauheimmista asioista Neuvosto-Venäjän historiassa. Auki keritään esimerkiksi vuosikymmeniä selvittämättömänä pysynyt arvoitus, mitä tapahtui 1116:lle Solovetskin vangille, jotka lähetettiin Clara Zetkin -nimisellä proomulla kohti manteretta lokakuussa 1937. K arjalan Sivistysseura on julkaissut merkittävästi laajennetun laitoksen Raija-Liisa Mäkelän ansiokkaasta tietokirjasta Solovetskin luostari – Venäjän historian peili. Vauras ja omavarainen pyhyyden harjoittamisen keskus muuttui lopulta Venäjän valtionterrorin raakalaismaiseksi koelaboratorioksi, jonka jäljet ulottuvat nykypäivään saakka. Lähteiden valossa minä näen nämä asiat näin, toteaa Mäkelä kirjansa lähtökohdista. Laajennettu laitos ulottuu myös Stalinin terrorin aikaan. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 6 Hätkähdyttävä kirja Solovetskista on pitkän kypsyttelyn tulos Raija-Liisa Mäkelä pureutuu uudessa teoksessaan taianomaisen Solovetskin luostarin hurjaan historiaan. Teoksen vanhempi versio keskittyi nimenomaan Solovetskin luostarin syntyyn ja historiaan 1400-luvulta vuoden 1917 Lokakuun vallankumouksen ja Venäjän sisällissodan vuosiin. Aiheeseen on tartuttava kiertelemättä ja kaartelematta, tai sitten ei ollenkaan. Laiva katosi jäljettömiin. Uutta laitosta edelsi samanniminen, vuonna 1994 Valamo Kustannuksen julkaisema, sisällöltään suppeampi alkuperäisteos. Lopulta tämä suureksi etapiksi kutsuttu ryhmä Stalinin terrorin uhreja paljastuu yhdistäväksi linkiksi Vienanmerellä lepäävän Solovetskin ja Karjalan Karhumäen piirissä sijaitsevien Sandarmohin joukkohautojen välille
Suomalaiset sukujuuret tekivät seppä Yrjö Mäkelästä 1930-luvun Neuvostoliitossa kansanvihollisen. Mäkelän puoli vuosisataa Neuvostoliitossa Lapuan liikkeen 1930-luvun alussa Neuvostoliittoon muiluttaman Yrjö Mäkelän tytär Raija-Liisa Mäkelä asui Neuvostoliitossa syntymästään, vuodesta 1938 alkaen, yhteensä 53 vuotta. KUVA: MIKKO OLLIKAINEN. Kristuksen taivaaseenastumisen kirkossa oli miesten eristyshuone, jonne joutuminen oli käytännössä kuolemantuomio. Raija-Liisa Mäkelän elämäkerta Minä, muilutetun tytär – Puoli vuosisataa Neuvostoliitossa ilmestyi Minervan kustantamana vuonna 2009. – Vaikka Koivisto ei sanallakaan maininnut suomalaissyntyisiä, päättelin, että suomalaissyntyisinä mekin voimme tulla, Mäkelä kertoo. Pääsaaren korkeimmalla paikalla, Sekirnaja-vuorella, sijaitsee joukkoteloituspaikan muistomerkki. 7 . – Isäni oli Loimaalla työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Jouluaattona 1937 NKVD:n miehet tulivat pidättämään Yrjö Mäkelän, Vilgassa seppänä työskennelleen tavallisen työmiehen, jonka Suomi oli kahdeksan vuotta aiemmin hylännyt Lapuan liikkeen riehuessa aktiivisimmillaan. Jos Lapuan liike olisi saanut jatkaa vapaasti, se olisi tartuttanut maahan fasismin Saksan malliin, Mäkelä toteaa. Mitään aihetta hänen maastakarkottamiselleen ei olisi ollut. Hätkähdyttävä kirja Solovetskista on pitkän kypsyttelyn tulos Suurta etappia koskevan totuuden selviämisestä saamme kiittää Venäjällä nyt kiellettyä kansainvälistä ihmisoikeusjärjestö Memorialia ja sen karjalaissyntyistä ihmisoikeusaktivistia, tekaistuilla syytöksillä pakkotyölaitokseen 15 vuodeksi tuomittua Juri Dmitrijeviä (s. Varsin pian hän ymmärsi miehen kuolleen, vaikka mitään tietoa ei virallisista lähteistä tihkunut. Kirjailija Raija-Liisa Mäkelä on tarttunut tietokirjassaan yhteen kauheimmista asioista Neuvosto-Venäjän historiassa. Isäänsä hän ei koskaan tavannut, sillä tämä pidätettiin Stalinin vainoissa jo ennen hänen syntymäänsä ja teloitettiin lähes saman tien. Neuvostoliitosta Suomeen Mäkelä perheineen muutti 1990-luvun alussa, kun Mauno Koivisto oli kutsunut inkeriläisiä muuttamaan Suomeen. 1956), jolle Mäkelä on myös omistanut tuoreen kirjansa. Mäkelän äiti jäi pienen pojan ja vielä syntymättömän lapsen kanssa suureen epätietoisuuteen, mihin hänen miehensä katosi. Jo siinä Mäkelä osoittaa, miten taitavasti hän pystyy punomaan yhteen poliittisen hisRakennuksia kiertävältä katetulta galleriakäytävältä avautuu näkymä luostarin piha-alueelle
Vallanpitäjä, jonka nimeä en mielellään lausu, kiristi otettaan. Sitten vuonna 1999 Venäjän johtoon astui Putin. Kauhistuttavia olivat kuvaukset vankileiriajasta, josta en voinut tietää. Valamon luostarista oli jo julkaistu Suomessa aika paljon aineistoa, eikä minulla ollut paljonkaan uutta sanottavaa siitä. – Sanoin, että joudun heti ristiriitaan systeemin kanssa, jos kirjoitan mitä ajattelen. Se mitä siinä vaiheessa löytyi, tuntui kiehtovalta ja kiinnostavalta. Päivätyönsä Mäkelä jätti vuonna 1988. Muistan, että hermostuin ihan hirveästi, koska hänen taustansa oli KGB, eikä se voinut luvata mitään hyvää. Päässäni kuitenkin istui, että kerran KGB-mies, aina KGB-mies – tai kuten tämän kirjan perusteella sanoisin: kerran tšekisti, aina tšekisti. – Se osoitti, että Solovetskissa on tapahtunut hyvin paljon. Tiesin toki stalinistisesta terrorista – sitähän kutsuttiin vain stalinistiseksi. – Olin kasvanut uskonnottomassa ympäristössä. – Alkoi näkyä ja tuntua, että perestroika oli vain lyhyt pätkä historiassa, takaisin päin ollaan menossa. Sitten oltiinkin vuodessa 1991 ja vallankaappauksessa. Solovetskin kautta katsotaan koko Venäjää Solovetskin luostarin historiasta Mäkelä ei kouluopetuksen pohjalta tiennyt kovin paljon, mutta Suomeen-muuttonsa kynnyksellä hän sai kutsun asian ääreen. – Perestroika oli intensiivisimmillään vuonna 1985. – 2016 vangittiin Juri Dmitrijev ja alkoivat loputtomat oikeudenkäynnit, tuli Navalnyin tapaus. Työn aloitusvaiheessa Mäkelän keskeinen lähde oli venäjänkielinen, Venäjän koillisosan kattava kirjallisuuslehti Sever. Kun keskityn kääntämään muiden tekstejä, en ole vastuussa heidän ajatuksistaan. Loppujen lopuksi annoin periksi Olegille ja aloin kerätä aineistoa Solovetskista, kertoo Mäkelä. Mäkelä tottui seuraamaan netin kautta venäläisiä uutisia, myös oppositiomielisiä kanavia. – Olin tutustunut petroskoilaiseen Oleg Semenenkoon, jota voi pitää maailmanluokan valokuvaajana. Jeltsin oli jo heikko ja alkoholisoitunut eikä pystynyt enää johtamaan maata. – Progress julkaisi propagandistista kirjallisuutta Suomea varten, Mäkelä kertoo. Monet olivat vielä siinä huumassa, että eihän tässä nyt mitään. Perestroikan vapautuneisuuden ilmapiirissä hän oli valokuvannut pitkin poikin Venäjällä, sekä Vanhaa Valamoa Laatokalla että Solovetskin luostaria Vienanmerellä. Ystäväperheeni Pietarista ihmetteli reaktiotani ja totesi, että Putin on Pietarista, meikäläisiä, kaikki hyvin. – Hienoa, että Venäjän historiassa oli se lyhyt vapaamielisyyden kausi, joka antoi mahdollisuuden monien toimien ja ihmisten toiveiden heräämiseen, että elämä voi muuttua. Solovetski oli minulle täysin vieras, ja aloin lukea aiheesta. Kun asiat eivät heti korjaantuneet ja elämänlaatu laski, ihmisten usko loppui, taantumus valtasi alaa. hallitsijoiden luottoluostari, tuli Erityisvankileiri nro 1. Perestroika avasi uusia näköaloja Kirja Solovetskin luostarista alkoi syntyä perestroikan Neuvostoliittoon avaaman uudenlaisen, vapaamman aikakauden hedelmänä. Silloin monet ystävyyssuhteet ja tuttavuudet katkesivat, ei sitä voinut hyväksyä. – Käänne huonompaan suuntaan tapahtui 2010-luvulla, ilmapiiri Venäjällä kiristyi koko ajan. Ilmapiiri kiristyi, kirja kaipasi jatkoa – 1990-luku oli hyvin surkeaa Venäjällä. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 8 torian vaiheet ja niiden vaikutukset yksilöiden elämään. Nuoruudessaan Mäkelä opiskeli suomea Petroskoin yliopistossa ja teki aikuisena perheenäitinä pitkän työuran petroskoilaisessa Progress-kustantamossa, jossa hän käänsi ja toimitti tekstejä suomeksi. – Hän suostutteli minua, että kirjoittaisin ensin Valamon luostarin historiikin. Sitten oltiin vuodessa 2014, Krimin valtauksessa ja alistamisessa Venäjän tahtoon. Pelot alkoivat vähitellen toteutua. 2000-luvun alussa Mäkelä seurasi Suomesta käsin tarkasti, mitä Venäjällä tapahtuu. En toki koko aikaa hautonut, että siitä pitäisi kirjoittaa, ja uusia lähteitä oli vaikea saada. Minua alkoi kiinnostaa, miten tästä valtavan hienosta, huomattavasta luostarista, joka oli mm. Vuoden 1990 alussa ilmestyi Severin erikoisnumero, joka keskittyi Solovetskin luostariin. Jo kustantamoaikoina häneltä kyseltiin, miksei hän kirjoita omaa tekstiä, hänhän olisi pystynyt siihen. Sitä kesti kolme vuotta, ja sitten innostus alkoi laskea kuin lehmänhäntä. Venäjän yhteiskunnallisen tilanteen kiristyessä Mäkelän mielessä vahvistui ajatus, että Solovetski-kirjan ensimmäiPääportin yläpuolella oleva pyhä kuva tervehtii linnanmuurin sisäpuolelle astuvaa.
Suomeksi GULAG – Vankileirien saaristo ilmestyi yhtenä laitoksena vasta vuonna 2012 Sofi Oksasen Silberfeldt-kustantamon julkaisemana. Isot kustantamot olivat 1990-luvun alussa hylänneet käsikirjoituksen vedoten esimerkiksi Suomen lamavuosiin. – Minulle tuli ajatus, että oikeastaan Solovetski-kirjani pitäisi julkaista uudestaan. – Kun etsin, löysin lisää kirjoja. – Kun niitä luki, tuntui, että selviänköhän tästä järjissäni. Oli pakko ymmärtää, että tästä ei hyvää seuraa. Vajaat kolme vuotta sitten Mäkelä jutteli Karjalan Sivistysseuran uuden toiminnanjohtajan Eila Stepanovan kanssa. Minua ei kiinnostanut niinkään vankileirikauhujen kuvaus, ajattelin ettei kukaan lukija edes kestä niitä. Vuonna 2021 tuli lopullinen herätys. – Olen koko ikäni koulusta yliopistoon, ja myöhemmin töissä Progress-kustantamossa, kuullut pelkkää propagandaa; miten mainio Lenin oli ja miten hän johdatti kohti valoisampaa ja parempaa tulevaisuutta. Sama tapahtui Putin-vuosina, joita selitettiin milloin milläkin syillä. – En ole käyttänyt kirjani lähteinä Venäjän virallisen historiankirjoituksen lähtökohtia enkä päätelmiä. Siinä vaiheessa kävi useammankin kerran mielessä ajatus, että kirja oli tavallaan jäänyt kesken. Mäkelä on tuonut tekstissään huolellisesti esiin lähteet, joista on tietonsa ammentanut. Eila tuki ajatusta toisesta painoksesta. Käyttöön tulivat termit ”Venäjän vihollinen” ja ”ulkovaltojen agentti”. Taitava lähteiden käyttö yhdistyy terävänäköiseen analyysiin ja ajatteluun. – Kirjan kirjoittaminen otti todella voimille. Nukkuisin koko ajan. Ensin hän on joutunut purkamaan omasta mielestään kaiken propagandan, jonka keskellä hän on elänyt ja kasvanut lapsuudestaan asti. – Lähes ainoa painava tunnustus vuoden 1994 kirjasta tuli vuosia myöhemmin joensuulaiselta runoilijalta ja kääntäjältä, joka muun muassa on julkaissut Anna Ahmatovan runoudesta valtavan tutkielman. Niissä ei eletä normaalia elämää reaalimaailmassa, vaan jotain kauhutarinaa. Se oli myös jäänyt hyvin vähälle huomiolle ja ihmisille enimmäkseen tuntemattomaksi, koska se oli julkaistu Valamon luostarin kirjakerhon puitteissa. En kuitenkaan varsinaisesti vielä silloin alkanut tehdä asialle mitään. Mäkelä on lukenut teostaan varten valtavasti lähdekirjallisuutta, myös lukuisia muistelmia. joulukuuta painoon, enkä ole sen jälkeen tehnyt juuri muuta kuin nukkunut. Edes Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristoa ei vielä oikeasti ollut saatavilla sen paremmin Venäjällä kuin Suomessakaan. – Todellinen herätys tuli, kun televisiossa alkoi näkyä uutisia Venäjän sotaharjoituksista ja siitä, miten pitkät panssareita kuljettavat avolavajunat kiitivät idästä kohti läntistä rajaa. Opposition ja edistysmielisenä pitämäni lehdistön suitsiminen pistivät ajattelemaan, että asiat ovat tosi huonosti ja menossa yhä huonompaan suuntaan. Toisinajattelijoiden vainot olivat jo hyvin selkeästi näkyvissä. Tärkeintä on etsiä ja ymmärtää juurisyitä Tuore, laajennettu laitos teoksesta on lukijalleen hätkähdyttävä kokemus, mutta se on ollut myös kirjoittajalleen matka hyvin raskaisiin ja synkkiin asioihin. Eikä se voinut muuta ollakaan, koska Solovetskin tutkiminen oli vasta alullaan Venäjällä. – Kuuntelin yhä useammin Venäjän oppositiomielisiä kanavia, Novaja Gazetaa ja Moskovan kaikua, koska netti mahdollisti sen. nen painos jäi tavallaan puolitiehen. Lopulliset arkit lähetettiin 28. Venäjällä vaan puhuttiin, että he nyt järjestävät sotaharjoituksen. Kirjan markkinointia ja myyntiä Valamon kirjakerhon ulkopuolella ei juuri tapahtunut. 9 . Anneli Heliön Facebookissa minulle kirjoittaman arvion mukaan Solovetski-kirjani pitäisi löytyä jokaisen suomalaisen kirjahyllystä. Kaiken tämän varjossa ja uhallakin on kasvanut Solovetskin saariston arkkitehtoninen kokonaisuus hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuonna 1992.. Itsekin kansanvihollisen tytär Raija-Liisa Mäkelä toki tiesi vuonna 1973 Pariisissa kirjansa venäjäksi julkaisseen kirjailijan nimen. Sen sijaan halusin löytää juuret, mistä tämä kaikki lähti
Minulla oli kuitenkin elätettävänä kaksi lasta ja äiti, jolla oli tosi pieni eläke. Se ei ole systemaattinen historiikki, vaan kokoelma esseitä, joita Brodsky julkaisi Novaja Gazetassa. Nämä ovat minun mielipiteeni ja näkemykseni, ja haluan ne pitää. Toinen Leppäsen Mäkelälle vinkkaama merkittävä kirja oli maanpaossa elävän ukrainalaissyntyisen Viktor Suvorovin, länteen loikanneen entisen GRU-upseerin kirjoittama tiiliskiven paksuinen tutkielma Jäänmurtaja, joka keskittyy kysymykseen, kuka aloitti toisen maailmansodan. Oli vain silkkaa sattumaa, että Hitler ennätti aloittaa sodan ensimmäisenä. – Yritin vain tehdä oman työni mahdollisimman hyvin ja pidin suuni kiinni monesti, kun olisi pitänyt sanoa. – Mistään muualta kuin Suvorovin kirjasta en ole saanut niin selvää kuvaa, miten säännönmukaisesti ja järjestelmällisesti Neuvostoliitto valmistautui sotaan. Lopuksi Mäkelä muistaa venäläisen säveltäjän ja sanoittajan Vadim Kozinin (1903–1994) puhuttelevat säkeet: Vihaan sitä, että ihmiset valehtelevat Onhan se kumma, että minua hävettää, vaikka se olet sinä, joka valehtelet, en minä. Yhtäkkiä sellainen voi nyrjähtää raiteiltaan. Jokaisen pitää itse ajatella, mikä on oma näkemys, ja myös pelottomasti yrittää pysyä näkemyksissään. Teksti: KATRI KOVASIIPI Kuvat Solovetskista: TAPANI KAUKONIEMI Katettu, rakennusten ulkosyrjällä kulkeva galleriakäytävä yhdistää luostarin osia toisiinsa.. En osaa sanoa, missä vaiheessa, mutta sanoisin, että tämä työ minut jollain tavalla pelasti. Silti Putinin ilmoitus, että hän on määrännyt aloittamaan erityisoperaation, oli niin hirveä tappava isku, että varmaan noin kymmenen kuukautta minulla oli oksettava olo. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 10 sukupolvi historian harrastajia, joilla ei ole ollut Putinin aikana mitään mahdollisuutta nousta kansakunnan kaapin päälle tiedon välittäjinä. Jokaisen on ajateltava itse, mikä on oma näkemys Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ollut Mäkelälle yllätys. Teos on valtavan iso, ja siinä on runsaasti valokuvia. Mäkelä korostaa, ettei hän Venäjällä asuessaan ollut missään nimessä kiihkeä järjestelmän vastustaja. Muutenkaan en halua osallistua joukkoliikkeisiin. – Aina kun istuin koneen ääreen, tajusin että on kirjoitettava. Signaaleja ja vihjeitä siihen suuntaan oli tullut jo monelta suunnalta. Tiedon kerääminen ja ajatusten kypsyminen nyt julkaistua Solovetskin luostari – Venäjän historian peili -kirjan täydennettyä laitosta varten on ollut hyvin pitkä prosessi. Se inho oli niin vahva, että tunsin sen fyysisesti. Sanoinkin, että elämä on mennyt oksettavaksi. Vaikka Saksa teknisesti ennättikin aloittaa sodan ensin, Neuvostoliitto oli valmistautunut sotaan koko 1930-luvun ajan. Se ei ole aina helppoa, mutta valehtelu on vielä vaikeampaa. – Stalinin ajatuksen mukaan Neuvostoliitto olisi hyökännyt Saksaan ja Länsi-Eurooppaan saadakseen aikaan pysyvän maailmanvallankumouksen. Lukemisen myötä vahvistui oivallus, että olemme olleet vankeudessa. Inho ja oksettava olo hellittivät vasta viime syksynä jossain vaiheessa. – Minulla on aina ollut haluttomuus myydä omaa sieluani. – Toinen niistä oli Juri Brodskyn esseeteos Solovetski, kaksikymmentä vuotta erikoisleirinä. – Olin ikään kuin henkisesti valmis siihen, että sota tulee, mutta normaalin ihmisen tapaan ajattelin, että eihän se Putin voi olla niin hullu. – Tiedolla on ollut osuutensa; mitä enemmän tietoa, sitä enemmän on kypsynyt kriittinen näkemys, Mäkelä toteaa. – Täytän 85 vuotta, en ole nousemassa barrikadeille. Kaksi tärkeätä kirjavinkkiä Mäkelä sai toimittaja Airi Leppäseltä. Mäkelä on omien näkemystensä suhteen tinkimätön, ja hän kehottaa myös muita rehelliseen ajatteluun
Vallankumouksen tapahduttua Venäjällä keväällä 1917 liiton puheenjohtaja Aleksei Mitro kirjoitti sihteeri Iivo Härköselle, että ”nyt olisi taas aika ruveta takomaan sampoa ajamaan Karjalan asiaa”. W. Moni käynnistetyistä hankkeista ei Venäjän hallintoa eikä eräitä ortodoksisia piirejä miellyttänyt. Härkönen puolestaan oli jo herätellyt Paavo Ahavaa. Delegaation vastaanottanut kansanvalistusministeri suhtautui myötämielisesti esitettyihin PAAVO AHAVA 150: OSA 2 Vaikuttava heimomies Paavo Ahava oli jo nuorena poikana kokenut karjalaiskansallisen herätyksen, kun A. Nämä liikkeet ulottuivat Suomen suuriruhtinaskuntaan ja Venäjän Karjalaan. Koko heimo oli ”kaikilla asuma-alueillaan samaa kansaa, verta ja henkeä”. 1907 loppuun mennessä virkahallinnon valvonta saavutti sellaiset mittasuhteet, että rajantakainen toiminta oli lopetettava. Karjalan Sivistysseuran keskeiset vaikuttajat Helsingissä toukokuussa 1918. Paavo Ahava nousi karjalaiskansallisen herätyksen alkaessa sen johtohahmoksi. Parannuksia haluttiin Karjalan hallinto-, kielija kouluoloihin sekä liikenneyhteyksiin. 11 . Kokouksissa, joissa sanotaan olleen jopa 300 ensimmäisessä ja 200 osallistujaa toisessa, esitettiin vaatimuksina perustuslaillista hallitusta, välitöntä yleistä äänioikeutta, pientilallisten oikeuksien vahvistamista ja yleistä maareformia. Ahavan idealismi ja ajattelu näkyivät niin Uhtuan kansalaiskokouksissa määritellyissä vaatimuksissa kuin myös perustetun liiton asettamissa tavoitteissa. Välivuodet toiminnassa olivat selkiyttäneet näkemystä Karjalan kysymyksestä ja työkentäksi nähtiin koko Karjala. Huhtikuussa 1917 Tampereella päätettiin käynnistää toiminta uudella nimellä Karjalan Sivistysseura ”tukemaan Venäjän Karjalassa tapahtuvaa henkistä sekä aineellista edistystä koskevaa työtä”. Hän piti esillä ajatusta Vienan liittämisestä Suomeen. Vuodenvaihteessa 1905–1906 Uhtualla järjestetyt kansalaiskokoukset johtivat Vienan Karjalaisten Liiton perustamiseen 1906. Jo toukokuussa matkasi seuran asettama valtuuskunta Aleksei Mitron johdolla, Paavo Ahava yhtenä delegaation jäsenenä, Pietariin selostamaan Itä-Karjalan tilannetta ja Sivistysseuran toiveita Venäjän väliaikaiselle hallitukselle ja Pyhälle Synodille. Seura kuitenkin päätti tavoitella ”vain” Itä-Karjalan itsehallintoa; olihan asia ilmeisen kiistanalainen. Liiton toimintaa käynnistämässä olleista neljä henkilöä vangittiin ja Vasili Jeremejeff-Räihä sekä Hotatta Remsujeff karkotettiin Siperiaan. Tämä oli käänne, joka tuli ohjaamaan Paavon elämäntaivalta. Karjalaisiksi oli tuolloin Kemin kihlakunnassa kirjattu 28 000 henkeä. Luterilaisesta Suomesta päin toteutettu sivistystyö nähtiin uskonnollisena vaarana, venäjänvastainen ja suomenmielinen kirjoittelu valtiolle uhkana. Vienankarjalaiset ryhtyivät viipymättä toimiin päätösten ja suunnitelmien toteuttamiseksi. Toimintaa jatkettiin Suomen puolella, mutta tsaarinvallan otteen jälleen kiristyessä toiminta hiipui nopeasti. Ervastin matkakirja Karjalaan oli osunut hänen käteensä. Paavo Ahava ei Tampereelle päässyt, vaan lähetti sinne kirjeen, jossa esitti omat, varsin radikaalit näkemyksensä. Viisimiehinen lähetystö lähetettiin toukokuussa viemään kansalaiskokousten toivomukset ja anomukset Pietariin Venäjän duumaan; adressin oli allekirjoittanut 3000 karjalaista. P aavo Ahava tajusi oman heimonsa ja suomalaisten läheisen sukulaisuuden ja elinolojen erilaisuuden. Eturivissä Paavo Ahava (vas.), Iivo Härkönen, Aleksi Mitro ja Timo Manner. Venäjän hävittyä sodan Japania vastaan käynnistyi Venäjällä yhteiskunnallisia uudistuksia ja kansalaisvapauksia vaatineita liikkeitä. Suuren innostuksen vallassa hän päätti tehdä kaikkensa Vienan Karjalan ja sen asukkaiden kohottamiseksi henkisestä ja taloudellisesta sorrosta. KANSALAISKOKOUKSIA järjestettiin Uhtuan lisäksi ympäri Vienan Karjalaa. Paavo toimi aktiivisesti niin Uhtuan kokousten kuin myös Vaasassa huhtikuussa ja elokuussa Tampereella pidettyjen kokousten organisoimiseksi. KUVA: KARJALAN SIVISTYSSEURA. 1911 vielä valittiin johtokunta, Paavo Ahava yhtenä sen jäsenenä, mutta liiton toiminta oli todellisuudessa pysähdyksissä; järjestöä ei kuitenkaan lakkautettu
Itä-Karjalan venäläisväestö vastusti karelianistien kansallista herätystyötä monin eri tavoin. Tapaaminen järjestyi myös synodin yliprokuraattorin, mutta ei sisäasiainministerin kanssa. Riskit toteutuivat ja Paavo ilmiannettiin Knäsössä, lähellä Kantalahtea, ja hän joutui punaisten joukkoihin liittyneen poikansa Iivo Ahavan vangiksi. KUVA: KARJALAN HEIMO 11–12/1974. Isän ja pojan kohtaaminen oli dramaattinen. Agitaattoreita liikkui eri kokoonpanoina myös muilla alueilla Itä-Karjalassa. Karjalan asiaa ajamaan oli Sortavalassa maaliskuussa 1918 perustettu Itä-Karjalan komitea, puheenjohtajanaan repolalainen Pekka Kyöttinen. Tšupassa yritettiin järjestää kokous karjalaisille, Karjalan Paavo, Paavo Ahava (1872–1944) sai 50-vuotispäivänään 17.2.1922 Karjalan Sivistysseuran ja ystäväin adressin, jonka tekstaus on taiteilija Bruno Tuukkasen käsialaa. SUOMEN SISÄLLISSODAN alettua tammikuun lopulla ja Venäjän bolsevikkihallinnon hakiessa suuntaansa suhteessa pieniin vähemmistökansoihin, joutuivat myös karjalaiset aktivistit ja Sivistysseura pohtimaan uudelleen suhtautumistaan Itä-Karjalan valtiolliseen asemaan. Kerrotaan isän astuneen poikansa eteen ja kehottaneen tätä sanoin ”ammu nyt”. Järjestetyissä kyläkokouksissa kansaa kiinnostivat enemmän maanjako-, kansanvalistusja kulkulaitoskysymykset kuin valtiolliset ratkaisut ja liittyminen Suomeen. Ehdotus osoitettiin Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, jonka Venäjän väliaikainen hallitus oli luvannut kutsua koolle. Se teki päätöksen Suomeen liittymisestä, korostaen karjalaisten taloudellista ja hallinnollista itsenäisyyttä erillisenä alueena, ”Karjalan parasta” tarkoittaen. VUONNA 1917 valmistui Paavo Ahavan ja livo Härkösen sekä eräiden avustajien yhteistyönä Itä-Karjalan autonomiasääntö itsehallintoalueen muodostamiseksi. Agitoinnin tulokset tosin jäivät laihanlaisiksi ja toiminta herätti paikoin epäluuloisuutta, ellei peräti aggressioita. Ahava ja Kaukoniemi sekä muut agitaattorit saavuttivat Uhtuan maaliskuussa 1918, ja koolle kutsuttiin kansalaiskokous. Toistaiseksi on selvittämättä tarkalleen, milloin ja missä tilanteessa seura hylkäsi autonomia-ajatuksen ja siirtyi kannattamaan Karjalan liittämistä Suomeen. Paavo Ahava poikansa Paavon ja Risto Sirkeisen kanssa suuntasi Muurmannin radan asutuskeskuksiin tiedustelumatkalle, pyrkimyksenä järjestää agitointija kokoustilaisuuksia. Neuvostohallituksen julistus kaikkien Venäjän kansojen itsemääräämisoikeudesta ja mahdollisuudesta erota täydelliseen riippumattomuuteen, Suomen itsenäistyminen ja kyllästyminen lokakuun vallankumouksen aiheuttamaan sekasortoon johtivat tammikuussa 1918 Uhtualla pidetyssä kansalaiskokouksessa rohkeaan, Sivistysseuran edustajat yllättäneeseen päätökseen. mutta se epäonnistui, koska miliisit hajottivat sen. Toimikunnan puheenjohtajaksi määrättiin Lauri Hannikainen ja jäseniksi L. Iivo halusi kuitenkin auttaa isänsä Suomeen ja onnistuikin siinä Petroskoin kautta toukokuussa 1918. Uhtuan kokouksen jälkeen osa aktiiveista palasi Suomeen. Matka tiedetiin vaaralliseksi ja Ukko-Paavo jopa kirjoitti salaisen testamentin, jonka jätti Timo Mannerille; edes omaiset eivät saaneet tietää siitä. Ehdotus sai ”Karjalan kansan nimissä” yleisen hyväksynnän heinäkuussa järjestetyssä kansalaiskokouksessa, joka pidettiin Uhtualla järjestettyjen heimojuhlien yhteydessä. Kohtaus päättyi molempien itkuun ja halaukseen, mutta kumpikaan ei kääntynyt omaksumaltaan tieltä. Forssia lukuun ottamatta kaikki toimikunnan jäsenet olivat Paavo Ahava edisti aktiivisesti Sivistysseuran näkemyksiä ja kiersi ahkerasti Pohjois-Vienassa käännyttämässä Karjalan kansaa Suomeen yhtymiseksi, kumppaneinaan Iivo Kaukoniemi ja poikansa Paavo. Se kuitenkin hajotettiin jo 10.6.1918 ja tilalle perustettiin Suomen hallituksen valvonnan alainen Itä-Karjalan toimikunta, joka aloitti toimintansa viikkoa myöhemmin. Katsottiin, ettei osittainen itsehallinto riitä, ja niin tavoitteeksi asetettiin itsenäinen Karjalan tasavalta, joka muodostuisi Vienan ja Aunuksen karjalaisista ja vepsäläisistä osista. Petroskoissa perustettiin huhtikuussa 1917 venäläiskansallinen Petroskoin kantaväestön liitto, joka harjoitti vastapropagandaa. Kirjelmä sentään onnistuttiin jättämään ministeriön kansliaan. Forss, Paavo Ahava, Iivo Härkönen ja Väinö Salminen. Kansalaiskokous muodostui Vienan kunnista valituista edustajista ja edusti noin kolmannesta alueen asukkaista. Mm. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 12 toivomuksiin, ”kunhan lakia ei rikottaisi eikä valtion tarvitse maksaa”. Poventsan kihlakunnan talonpoikien edustajainkokous julisti suomalaispropagandaa vastaan ja Aunuksen kuvernementin semstvon venäläisedustajat torjuivat itsehallintohankkeen. Liikeasioitakin oli alueella hoidettavana
Sodassa hän imi bolsevikkien ihanteita, nimenomaan hokeman kansojen itsemääräämisoikeudesta. EEVA-KAISA LINNA. Näissä kokouksissa asioita ja ns. Vienan Karjalaisten Liiton ja Karjalan Sivistysseuran johtokunnissa Paavo Ahava toimi vuosina 1906–1920, osallistui heimotyöhön karjalaisten olojen kohentamiseksi, avusti heimolehteä ja järjesteli tarmolla pakolaisten asioita koillisella rajaseudulla. kansojen itsemääräämisoikeudesta. pdf. Heimosotia käytiin alkuvuodesta 1918 aina helmikuulle 1922. Muutkin osastot toimivat Karjalan Sivistysseuraa lähellä olevien henkilöiden johdolla: kirjailija Iivo Härkönen, varatuomari Viljo Puustinen, kansanrunoudentutkija Väinö Salminen sekä maisteri Lauri Hannikainen, joka aikanaan lähetettiin Pariisiin maailmansodan rauhanneuvotteluihin, saivat kukin kykyjään vastaavan vastuualueen. SUOMEN SENAATIN yhteyteen perustettiin syyskuussa 1918 Itä-Karjalan toimituskunta. Kokoelman inventointiluettelo löytyy Sampo-tietokannasta karjalansivistysseura.fi/sampo/sites/default/files/ dokumentit/Ahava-arkistoluettelo. Itä-Karjalan kysymystä hoitamaan valittiin milloin minkäkinlaisia komiteoita ja toimikuntia suomalaisten johdolla. Hänen oma toimintansa ja henkilökuvansa on edelleen palasina lukuisissa lähteissä, vain elämäkertansa puuttuu. Paavo Ahava ymmärsi jättää jälkeensä karjalaisuuden historiaan tallentamalla tärkeää aineistoa jälkipolville. Paavo Ahavan vastuulla ollut työ oli epäkiitollista, sillä myös sisällissodan jälkeisessä Suomessa oli pulaa ruoasta, eikä sitä tahtonut riittää toimituskunnan jaettavaksi Karjalaan. Paavo Ahavalla vienalaista heimokansaansa rakastavana vahvana vaikuttajana oli rooli, jonka merkitystä tulee vielä tutkia. Iivo Ahavan loppu oli murheellinen. Tuota Uhtuan veistokoulun poikien vuonna 1908 tekemää puuarkkua oli vuosikymmenet säilytetty Helsingissä Valtionarkistossa, lukittuna, ilman merkintää omistajasta tai sisällöstä. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että Suomen Historiallinen Seura oli saanut materiaalit kahtena eränä vuosina 1939 ja 1944, puuarkussa. Paavo Ahavan pojanpoika Paavo Ahava teki merkittävän työn aineistojen järjestämiseksi. 13 Karjalan Sivistysseuran jäseniä. Käytännössä Karjalan Sivistysseuralla oli näin oma puolivirallinen hallintoja propagandatoimielin. Heimosoturit katsoivat oikeutuksen toimiinsa muiden motiivien ohella kumpuavan myös Arvokas arkku Paavo Ahava ymmärsi historian merkityksen. Isän ja pojan näkemykset ja tavoitteet eivät kohdanneet: Paavo puhui Itä-Karjalan Suomeen liittämisen puolesta, Iivo halusi tarmokkaasti tukea karjalaisten nationalistisia päämääriä ja itsenäistä Itä-Karjalaa ja vastusti sen liittämistä Suomeen. KUVA: KARJALAN HEIMO 11–12/1974 ajatuksia kuin isänsä ja osallistui kaikkiin heimosotaretkiin Itä-Karjalassa vuosina 1918–1922. VUODEN 1917 vallankumouksen jälkeisiä sekasortoisia aikoja Vienassa värittivät levottomuus ja epävarmuus alueen ulkoisesta asemasta. Merkittävistä ansioistaan työssä karjalaisuuden hyväksi Ukko-Paavo kutsuttiin Karjalan Sivistysseuran kunniajäseneksi n:o 2 vuonna 1922. Työtä hän teki systemaattisesti tulevia sukupolvia varten. Arkisto löydettiin vuosikymmenien jälkeen. Uuteen, viralliseen instanssiin tuli kaikkiaan viisi osastoa. Hänen tallentamiensa dokumenttien määrä on valtaisa. Tuolloin Itä-Karjalan toimituskunnan työ päättyi Tarton rauhansopimuksen tultua solmituksi. Ahava vastasi myös lokakuussa 1918 karjalaispakolaisten huollosta Kajaanissa toimituskunnan valtuuttamana, minkä lisäksi Kuusamoon ja Kajaaniin perustettiin Ahavan johtaman osaston alaiset Vienan Karjalan pakolaisten huoltotoimikunnat. Paavo Ahava toimi tässä työssä valtiollisella tasolla Karjalan hyväksi joulukuulle 1920 saakka. AHAVAN PERHEEN suuri tragedia on oletettavasti ollut Ukko-Paavon ja vanhimman pojan Iivon ajautuminen eri leireihin. Myöhemmin Ahava löydettiin ei-kenenkään maalta rautatien varresta ammuttuna ja runneltuna. Lukuisia kansalaiskokouksia järjestettiin kesän 1917 ja kevään 1920 välillä. Hänelle myönnettiin Karjalan Sivistysseuran ansiomerkki n:o 1 vuonna 1931. Suomeen siirtyneitä vienalaisia innostivat karelianismi, heimoaate, Suur-Suomi-aate, venäläistämiskehityksen nostattama huoli, usko bolsevikkihallinnon väliaikaisuuteen ja esimerkiksi alueen luonnonvarat. Iivo oli kasvanut aatteiltaan valkoisessa kodissa, eikä hän ollut kuulunut Suomessa työväenliikkeeseen. Siihen laskettiin kuuluvaksi Vienan ja Aunuksen lisäksi Venäjän Lappi ja Kuolan niemimaa. Vallankumous jälkimaininkeineen ja heimosotineen synnytti mittavan pakolaisvirran rajan yli, Suomeen pakeni eri vaiheissa alkuvuoteen 1922 mennessä arviolta runsaat 18 000 itäkarjalaista. Hänet vangittiin huhtikuun 1919 alussa ja kuun puolivälissä kuljetettiin junassa väkisin etelämmäs, missä hänet työnnettiin rintaman yli bolsevikkien puolelle Urosjärven tietämillä. Varmuutta tekijöistä ei kuitenkaan ole. PAAVO AHAVAN TOINEN poika, myöskin Paavo nimeltään, kannatti samoja Karjalan Paavo, Paavo Ahava (1872–1944) sai 50-vuotispäivänään 17.2.1922 Karjalan Sivistysseuran ja ystäväin adressin, jonka tekstaus on taiteilija Bruno Tuukkasen käsialaa. Aikaisempi epävirallinen toimikunta lakkautettiin. Toimikunnan tehtävänä oli ylläpitää ja kehittää Karjalan asiaa sekä tehdä sitä tunnetuksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Isän mielestä poika oli kaikesta huolimatta ”itäkarjalainen patriootti, joka halusi toteuttaa unelmiaan omalla tavallaan”. Paavo Ahava nimitettiin elinkeinoja elintarvikeasiain osaston johtajaksi. Kun se vuonna 1986 murrettiin auki, ymmärrettiin sisällön olevan mittaamattoman arvokas osa karjalaisuuden historiaa. Isä-Paavon ja Iivo-pojan täysin erilaiset näkemykset Itä-Karjalan valtiollisesta asemasta sekä tulevaisuudesta ja niistä seurannut sovittamaton välirikko sekä nuoren Iivon murha ovat varmasti olleet perheessä syvän murheen aihe. Tuoreimpien käsitysten mukaan serbialaiset palkkasoturit lahtasivat hänet valkoisten venäläisten tai Muurmannia miehittäneiden brittien käskystä. Iivo, Venäjällä sotilaskoulutuksen saanut, Venäjän riveissä maailmansodassa ja Muurmannin punaisessa suomalaisessa legioonassa taistellut ja kahden Pyhän Yrjön ristin haltija, halusi laajan Karjalan
Nuorukaisten juopottelu ja vastuunkannon välttely saavat teksteissä sijansa. Lisäksi hän äänitti joikuja kiestinkiläisiltä pakolaisilta Kyminlinnan pakolaiskeskuksessa vuonna 1922. KUVAT: A. remiseen, joiut enemmänkin ilonpitoon, joskin niitä on käytetty myös pilkkalauluina. Esittäjinä ovat useimmiten olleet naiset, mutta joitakin miesjoikujiakin oli. Nämä joiut olivat sulhaselle ja nuorelle parille suunnattuja, morsiamen kotoa lähtöön valmistavien äänelläitkujen vastineita. Saamelaiset ovat joikuneet myös eläimiä. VÄISÄNEN, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA, ANTELLIN KOKOELMAT. Molemmat sisältävät onomatopoeettisia kertosäkeitä ja molemmissa joiku kohdistetaan jollekulle henkilölle. O. Jos he jäivät leskeksi tai erosivat, heitä sai taas joikua. Joikutekstien esittäjät ovat saattaneet toimia myös itkijöinä, vaikka itkujen maailma eroaa joikujen maailmasta paljonkin. O. Äänitteitä niistä löytyy 43. Joikutekstien aihepiirit liittyvät usein nuorten miesten elämäntapoihin, ajanviettoon, sotaväkeen tai sotaan lähtöön sekä sotilasaikaan ja rakkausasioihin ennen avioitumista. ”Akottumisen” eli avioliiton solmimisen jälkeen miehiä ei enää joiuttu. Joiussa päähenkilönä on aina nuori mies. Miesjoikujia oli harvassa, mutta Laitasalmella eli taitava joikuja Miitrelän Ilja. Myös sulhasen ja morsiamen saapuessa sulhasen kotiin heille joiuttiin. Väisänen. Itkut ovat liittyneet yhteisölliseen suVienankarjalainen joiku oli yhteisön ilonpitoa Vienankarjalainen joiku on lauluperinteenä elänyt Vienan Karjalan pohjoisja länsiosissa alueilla, joilla saamelaiset ja karjalaiset ovat eläneet rinnakkain 1600-luvulle asti. Hän kulki vuonna 1915 Knäsöstä Vuokkiniemelle tallentaen 103 joikua, joista 67 oli esitetty laulaen. Suuren osan äänitallenteina säilyneistä vienankarjalaisista joiuista on tehnyt A. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 14 K arjalainen ja saamelainen joiku erottuvat selkeästi toisistaan, vaikka joitakin yhteisiäkin piirteitä löytyy. Stepanova, Lavonen ja Kalle Rautio ovat julkaisseet karjalaisista joiuista myös kokoelman Karelskie joigi (1991). Yhteinen piirre itkuille ja joiuille on ollut niiden oma kieli, joka on selkeästi poikennut normaalisti puhutusta arkikielestä ja on ollut voimakkaan vertauskuvallisuutensa vuoksi vaikeasti ymmärrettävää. Joikujen kohteina nuoret miehet Vienankarjalainen joiku on tyypillisesti satiirinen ja humoristinen. Metaforisen kielen vahva luontoyhteys Joikujen kohteina olleiden nuorukaisten nimityksinä esiintyi kymmeniä metaforisia nimityksiä, esimerkiksi aisavarši, šuojakašvo, kaisl’avarsi, kaunis muoto, kullankorši, šorie varši, sulkkutukka, šomaveri, kešämarja… Nuori vaimo Nastassi ja joikujanainen Anni Vienan Karjalassa, Järvenpäässä vuonna 1915. Oma äiti on voinut itkeä omalle pojalleen, mutta joikujana on aina ollut kolmas henkilö, ja äiti on joikutekstissä henkilönä. Vienankarjalaisten joikujen taitajia ovat äänittäneet vielä 1960–80-luvuilla Petroskoin tiedeakatemian tutkijat Aleksandra Stepanova, Nina Lavonen ja Pekka Zaikov
Tyypillinen joikumistilanne oli myös pääsiäistä edeltävä ”suuri pesu” tai ”pirtin pesu”, jossa useampi nainen kokoontui pesemään yhdessä vuoron perään jokaisen joukkoon kuuluvan naisen pirtin. Joikuteksteissä nuorista naisista on käytetty erilaisia lintunimityksiä, kuten alli, koppala, šorša, vikli, kana, kananen ja sotka. Hänen refrengissään kajahtavat kirkonkellon lyönnit." KATRI KOVASIIPI Lähteet: * Arhippainen Leena, Joiku vei kurssilaiset Vienan järvien rannoille Oulussa. Tehokeinona on viljelty kertoa eli saman asian sanomista eri sanoin. Joikuja ilmoille järvenselällä ja yhteisissä hetkissä Yleisintä oli joikua soutaessa järven ulapalla, jossa ääni kantoi esteittä kauas. O. Tunnettu runonlaulaja Tatjana Perttunen onkin hyvin osuvasti huomauttanut: ”Jokahini joukuo šuattau, vain ei šuata luikahuija” Refrengin laulamista kutsutaan nimellä joijutus, hehetys, luikahus. * Kallberg Maari: Joikuja Karjalasta. Maari Kallberg on analysoinut vienankarjalaisen joiun musiikilliset rakenne-elementit sanajaksoksi, sanarefrengiksi ja refrengiksi. * Niiranen Elina: Posthumanistic view for folk music expression in Karelian traditional yoik-singing. *Stepanova Aleksandra ja Lavonen Nina: Karjalaiset joiut. Kun A. Lisäksi Kallberg on löytänyt joiusta niin sanotun eturefrengin, joka on lyhyt, parin tavun mittainen, joiun aloittava refrengi. Kuhmon musiikkiopiston julkaisuja, 4. Artikkeli verkossa: etnomusikologia.journal.fi/article/view/101011 Vuokkiniemeläinen, Tollonjoella syntynyt Raija Zaprudskaja omaksui lapsuudessaan vienankarjalaisen joiun ja löysi sen voimavarakseen ja yhteisönsä iloksi uudelleen 1990-luvulla. Tekstit ovat vertauskuvallisia, runomitaltaan vapaita, ja alkusoinnun käyttö on niille tyypillistä. Tuolloin Ilja oli 62-vuotias. Kirja + cd-levy. 15 . Teoksessa Etnomusikologian vuosikirja 4, 1991–1992. Refrengin esittäminen oli joiuttaessa tärkein ja samalla vaikein tehtävä. Hän alkoi myös ottaa vastaan matkailijoita ja esiintyä julkisesti etenkin Vuokkiniemen Marttojen tilaisuuksissa. Kallberg järjestää tilauksesta vienankarjalaisen joiun kursseja, ja aikanaan hänen kursseilleen osallistui myös vuokkiniemeläinen Raija Zaprudskaja (1937–2017). R efrengi ilmaisee musiikillista osaa (kertaumaa), ja joiussa se on yleensä esitetty hehettämällä. * Kelkettelyeänijä eli vienankarjalaisia joikuja. Jokainen esittäjä käyttää refrengiä omalla tavallaan. Samassa artikkelissa kerrotaan myös erilaisia kylätapahtumia ja tapaamisia kommentoivista tilapäisjoiuista sekä erityisistä, suoraan kansanrunouden kerääjille osoitetuista joiuista. Maari Kallberg, SKS CD4, 2000. Kuhmon kaupunki 2004. Toim. Osana laajaa taiteellista jatkotutkintoaan Laulumatkoja Vienan Karjalaan Maari Kallberg teki kirjan A. Surumielisimpiä olivat nuoren miehen sotaan lähtöön liittyvät joiut. Kiestingin seudulta tallentuikin sekä itkuja että joikuja. KUVA: EEVA-KAISA LINNA. Joikutekstien naiset puolestaan ovat usein pojistaan huolestuneita äitejä tai morsiamia, joita askarruttaa, kuinka nuorikon tuleva elämä anopin kanssa sujuu. Saatiinpa hänet esiintymään myös Kajaanissa huhtikuussa 2015 järjestetyillä Heimopäivillä. Karjalan Heimo 11–12/2017. Miesjoikujiakin oli, vaikka paljon harvemmassa kuin naisia. Stepanovan ja Lavosen artikkelissa kuvataan refrengiä seuraavasti: Joiun melodian tunnusmerkki on omalaatuinen refrengi. Joikujen onomatopoeettisia, tiettyjä rytmikkäitä tavuja improvisoiden toistavia kertosäkeitä kutsuttiin nimellä hehetys ja luikahus. Joikujen kieli on kiertoilmaisuineen hyvin ilmeikästä kuvakieltä, ja sitä hallitsee voimakas yhteys luontoon. Väisäsen ja tunnetun miesjoikujan, Laitasalmen kylässä eläneen taitavan Miitrielän Iljan kohtaamisesta vuonna 1915. Eeva-Kaisa Linna asui kesällä 2013 Raija Zaprudskajan luona ja tutustui hänen joikuihinsa. Toisilla se toistuu jokaisen säkeen jäljessä, toisilla taas jonkin tietyn säeryhmän jäljessä. Cd-levy. ”Sotateille lähtevää poikaansa saattoi äiti itkuvirsin ja kylän naiset joikumalla”, kertovat Aleksandra Stepanova ja Nina Lavonen artikkelissaan Karjalaiset joiut. O. Se tarkoittaa äänenkatkontaa, jossa leikitellään rekisterirajalla ikään kuin ääntä katkomalla, hyppyyttämällä tai luikahuttamalla. Väisänen ja Miitrelän Ilja: vienankarjalaisten joikujen piirteitä. Luikahus tuo joikujan persoonan esiin Muusta lauluperinteestä vienankarjalainen joiku erottuu laulutekniikaltaan. Joiun tehon voi sanoa olevan juuri refrengissä. * Kallberg Maari: A. Joiku antoi Raijalle voimaa aviomiehen, pitkäaikaisen elämänkumppanin sairastuttua vakavasti. Seminar presentation at Nordic Ethnology and Folklore Conference, 10.–14.6.2022 Reykjavik. Karjalan Heimon numerossa 7–8/ 2013 Linna kertoo Raijan tarinaa ja kuvailee hänen persoonallista joikutyyliään: "Raijan tapa joikua ei ole perinteinen vaan täysin omalaatuisensa. O. Väisänen keräsi vienankarjalaisia joikuja, käynnissä oli ensimmäinen maailmansota. Hän kertoi löytäneensä lapsuudessaan omaksumansa vienalaisen joiun uudestaan 1990-luvulla, kun vapautunut ilmapiiri nosti karjalaisuuden uuteen arvoon myös hänen kotiseuduillaan. Vienankarjalaisiin joikuihin liittyy olennaisesti termi refrengi, joka on joiun rakenteellinen elementti. Sillä ei ole tarkkaa muotoa, vaan se riippuu joikujan tahdosta ja taidosta, lahjakkuudesta . Kanteleen ääniä 2008
heinäkuuta 2021. Hänen kohdallaan loppukiitokset huipentuvat yleisön kertakaikkisen hurmaantumisen ilmaisuihin. Innocence-ooppera sai kantaesityksensä Ranskassa Aix-en-Provencen festivaalilla 3. Se hakee koko ajan muotoaan, itse sain omaan tulkintaani lisää tasoja ja syvyyttä. Vilma Jään joiku hurmaa oopperayleisöjä. – Suomessa esityksiä olisi saanut olla enemmänkin, mutta niitä oli kuitenkin niin monta, että esitys ehti mennä koko ajan eteenpäin. Nuori, oopperalavoilla nyt ensimmäistä kertaa esiintynyt taiteilija kommentoi saamaansa suosiota tervejärkisesti. 1995) roolihahmo Markéta on jo kuollut, kouluampumisen uhri, ja hänen vienankarjalaiseen joikuun ja karjankutsuhuutoihin pohjaava laulutapansa tavoittaa reaalimaailmasta irtautuvia tuonpuoleisuuden tunnelmia. Esityksen jälkeisissä loppukiitoksissa jokainen ensemblen jäsen astuu vuorollaan askeleen eteenpäin ja kumartaa yleisölle. Jalat ovat vielä pysyneet tukevasti maassa, vaikka sama yleisön haltioituminen on toistunut jokaisessa, tähän mennessä yhteensä 15 esityksessä. Suomen Kansallisoopperassa teoksen ensi-ilta oli 21. lokakuuta 2022, ja Helsingissä Innocence esitettiin kaikkiaan yksitoista kertaa. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 16 V ilma Jään (s. Viimeisenä esiin astuvan Jään saamat aplodit ovat erottuneet joka kerta erityisellä voimallaan ja intensiteetillään. – Sain niin suuret suosionosoitukset, koska teen jotain niin erilaista kuin oopperassa muuten tehdään. – Kivaltahan se tuntuu, kun sai parKaija Saariahon säveltämässä oopperassa Innocence nuori etnopop-muusikko Vilma Jää on hurmannut kansainväliset yleisöt laulullaan, jossa kaikuvat vienankarjalainen joiku ja karjankutsuhuudot. Myös kriitikot niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ovat ylistäneet; The New York Times, Le Monde, Süddeutsche Zeitung, The New Yorker ja Le Temps kuvailevat Jään ääntä arvioissaan vuoroin maagiseksi, vuoroin demoniseksi, tai ääneksi, joka tuntuu tulevan maan uumenista eikä ihmisen kehosta. Jää on saanut kaikissa tähänastisissa esityksissä huikaisevimmat aplodit
KUVA: KANSALLISOOPPERA, ILKKA SAASTAMOINEN Etnopop-muusikko Vilma Jää tekee myös omaa tutkimusta karjankutsuhuudoista. Ei ole ketään päähenkilöitä, joilla olisi erityisen paljon enemmän laulettavaa kuin muilla. Meitä on ensemblessa 13, ja jokaisen oma rooli rakentuu pienistä palasista. Oopperan libreton on käsikirjoittanut kirjailija Sofi Oksanen. Koko Innocencen tarina on koskettava, ja koska hahmoni on kuollut, myös äänenkäyttö on villiä. Alakerrassa eletään aikaa kymmenen vuotta väkivaltaisten ja traagisten tapahtumien jälkeen: vietetään hääjuhlaa, jossa Jään roolihahmon, kouluampumisen uhrin Markétan äiti työskentelee keittiössä ja juhlien tarjoilijana. Jää korostaa myös roolihahmonsa koskettavuutta, joka selittää hänen osuuteensa kohdistuvaa yleisön suosiota. Libretto on taitavasti kirjoitettu, ja se sisältää myös monisäikeistä moraalista pohdintaa. Hän on itse osallistunut koulukiusaamiseen pilkkaamalla tiettyjä poikia. 17 . – Oma hahmoni on kuollut tyttö, Markéta, joka kummittelee äidin mielessä ja selvinneiden kavereiden muistoissa. KUVA: MIKKO MALMIVAARA K U VA : K AN SA LL IS O O PP ER A, IL K K A SA AS TA M O IN EN. Muistot tunkeutuvat tuskallisina äidin tajuntaan, ja tarinan suuri temaattinen kysymys on, miten tällaisten kokemuksien jälkeen voidaan jatkaa elämää. Osa Markétan ja äidin vuorosanoista on tšekinkielisiä. Äidin ja tyttären suhde on merkittävässä osassa. Tarinan edetessä selviää, ettei Markéta ole pelkästään viaton uhri. Selviää, että häiden sulhanen on kouluampujan veli. haat aplodit, mutta oopperassa on kuitenkin kyse työryhmätyöskentelystä. Erilliset kumarrukset luovat tosi individualistista tunnelmaa, vaikka näen, että esitys on vahvasti yhteistyön tulos. Tarina liikkuu kahdessa aikatasossa, joka on myös visualisoitu kahteen eri kerrokseen rakennetuksi näyttämökuvaksi. Lavasterakennelmien yläkerta on omistettu menneisyyden tapahtumille koululuokassa, jossa kouluampuja tekee tuhojaan. Suomen Kansallisopperassa Markétan äitiä esitti oopperalaulaja Jenny Carlstedt (kuvassa oikealla). Vienalainen joiku oli myös pilkkalaulua Vienankarjalaisen joiun käyttö laulutekniikkana luo kiinnostavan yhteyden Markétan roolihahmon piirteeseen mahdollisena kiusaajana. Kyseessä on tyypillisesti ollut erityisesti nuoriin miehiin kohdistuvien pilkkalaulujen muoJalat ovat vielä pysyneet tukevasti maassa, vaikka sama yleisön haltioituminen on toistunut jokaisessa esityksessä. Taustalla suuria lehmänkelloja
– Ensimmäisen kerran tein äänenkatkontaa itse lukioaikana, jossain Värttinän biisissä, jota esitettiin Sibelius-lukion konsertissa. – En ensin ajatellut, että Markéta olisi itse niin aktiivinen koulukiusaaja, mutta ohjaaja pyysi viemään sitä pidemmälle. – Olen miettinyt, millainen Markéta on. Lapsena hän oli aloittanut viulunsoiton ja innostui jo 14-vuotiaana kansanmusiikista, jota kuuli äitinsä kautta. Kun Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosaston hedelminä syntynyttä nykykansanmusiikkia pulpahteli 1990-luvulta alkaen yhä vahvemmin esiin, alkuperäiseltä taustaltaan vienankarjalaista äänenkatkontaa, hehetystä, alkoi kuulua useiden (naispuolisten) kansanmuusikkolaulajien äänenkäytössä. Perinteen vienalainen alkuperä näkyvästi esille Jää käyttää äänenkatkontaa runsaasti myös omassa taiteessaan etnopop-muusikkona. Olin neljävuotiaasta asti soittanut klassista viulua. Tosin Kallbergin opetusta oli tarjolla vain pari tuntia. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 18 to. Vienankarjalaisesta joiusta on hyvin vähän dokumentoitua tietoa olemassa, mutta Jää teki vienankarjalaista äänenkatkontaa jo lukiossa, vaikkei silloin vielä tiennytkään, mistä varsinaisesti oli kyse. – Puhun siitä paljon, en yhtään häivytä taiteellisten vaikutteideni alkuperää. Hän on kasvanut kansanmusiikin, -tanssin ja kansallispukuperinteen ympäröimänä . Tässä kohtauksessa hän onkin päässyt vapauttamaan äänenkäyttönsä, ja vienankarjalainen joiku antaa juuri vapaalle äänenkäytölle tilaa. Hän on ehkä outo lintu, ja sitten kun koulun suosituimmat oppilaat pyytävät häneltä pilkkalaulua, hän on otettu ja sanoo, että totta kai minä sen teen. Kohtaukseen sisältyy myös improvisaatiota, mikä tekee siitä esittäjälleen erityisen kiinnostavan ja innostavan. Aiheesta taiteellisen väitöstutkimuksensakin tehneen nykykansanlaulajan, kansanmusiikin tutkijan Maari Kallbergin opetus avasi näköalaa vienankarjalaisen joiun alkuperään. Nykykansanmusiikin kuuntelijoille tuon laulutekniikan alkuperä ei kuitenkaan yleensä tullut selväksi. Jää (silloin vielä Jääskeläinen) jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa, jossa pääsi perehtymään vienankarjalaiseen joikuun hieman lisää. Kerron, että kyse on vienankarjalaiselle joiulle tyypillisestä äänenkatkonnasta ja kerron, mistä tuo perinne tulee. Äiti järjesti Folklandia-risteilyitä. Iäkkäämmät naiset ovat kiusoitelleet nuoria miehiä satiirisilla joikuteksteillä, joista nuorukaiset eivät ilmeisesti ole pahastuneet – tai niistä pahastuminen ei ole ollut sosiaalisesti hyväksyttävää. Vasta Maari Kallbergin opetuksessa sain tietoa itse perinteestä. Hän on teini-ikäinen ja haluaa vertaisiltaan hyväksyntää. Tavallaan se tuntui pahalta, mutta kohtauksena se oli tosi kiinnostava. KUVA: MIKKO MALMIVAARA. Äänenkatkonta laulutekniikkana löytyi jo teini-iässä Jäällä ei ole aiempaa aktiivista suhdetta oopperan maailmaan, mutta kansanmusiikkitausta hänellä on vahva. Kohtauksen ristiriitaisuus on saanut Jään pohtimaan enemmänkin roolihahmonsa Markétan luonnetta. Olen ajatellut, että hän oli outo ja erilainen. Perinteen näkyväksi tekeminen on sen kunnioittamista ja vaalimista. Pohtimiseen on ollut hyvin myös aikaa, sillä esityksen harjoitukset alkoivat jo vuonna 2020. Alkupuoliskolla käy ilmi, että Markéta keksii omia lauluja ja laulelee niitä koulumatkoillaan. Hänelle on aina tärkeää tuoda esiin tietoa perinteestä, josta hän ammentaa aineksia omaan taiteeseensa. – Äidin työn kautta olin kansanmusiikin ja -tanssin sekä kansallispukuperinteen ympäröimänä. Se alkoi tympiä, ja viulunsoitosta oli ollut vähän taukoakin. – Oli kuulostanut hienolta, kun kansanmuusikot olivat käyttäneet äänenkatkontaa, mutta en ollut tiennyt, mistä se oli peräisin. Ensimmäisten neljän Ranskan-esityksen jälkeen toteutuneissa Helsingin-esityksissä ohjaaja Simon Stone pyysi Jäätä viemään koulukiusaaja-aspektin entistä pidemmälle. Sitten 14-vuotiaana tajusin, että se mitä soitan, voisikin olla kansanmusiikkia. Hehetykseen, ”luikahukseen” liittyvää Vilma Jää ammentaa omassa etnopop-muusikkoudessaan karjalaisesta perinteestä
Onko meillä karjalaisuuden sisällä jotain, mitä minä en saisi tehdä. Varsinaista opetusta ja teoriapohjaa tähän äänenkäyttötekniikkaan ei ole ollut juurikaan saatavilla. Hän teki sukututkimusta Antrean puolelta etsien omaa karjalaisuuttaan. KATRI KOVASIIPI Innocence-ooppera esitetään kevään 2023 Lontoon esitysten jälkeen ainakin Amsterdamissa ja San Franciscossa, mutta niiden esitysaikataulut eivät ole vielä julkisia. Ranskan version videotaltiointi Aix-en-Provencen festivaalilta on katsottavissa verkossa: arte.tv/fr/ videos/097910-000-A/kaija-saariaho-innocence/ Vilma Jäällä on myös vahva tausta viulistina. Tutkimuksessaan hän selvittää niiden alueellisia yhteneväisyyksiä ja eroavuuksia. Aloin kehittää sellaista, koska länsimaisella notaatiolla karjankutsuja ei pysty mitenkään merkitsemään. Asia, jota ajattelin omassa äänenkäytössäni ongelmakohdaksi, kääntyikin vahvuudeksi. Hän on pohtinut niiden kautta myös oman työskentelynsä reunaehtoja. Laulutunneilla aiemmin ajattelin, että on ongelma, kun rekisterinvaihtoa yritettiin tehdä liukuvasti, ja se oli minulle haastavaa. Silti on tärkeämpää, että me kaikki karjalaiset vaalimme perinnettä ja voimme pitää sitä elossa – ja perinnettä voivat vaalia myös vaikka suomalaiset ja portugalilaiset, jos he innostuvat tästä äänenkäyttötavasta. KUVA: JARI FLINCK Olen joutunut pohtimaan, olenko yhtä karjalainen kuin karjalankielinen ortodoksi.. – Hän on musiikkini ja karjalaisuuteni kautta saanut omaan karjalaisuuteensa sykettä ja halunnut ottaa siitä lisää selvää. Tärkeintä on tietää, mitä tekee, eikä häivyttää vaikutteidensa alkuperää. – Omassa musiikissani lyriikka on tosi kansanrunouslähtöistä. 19 musiikillista rakenne-elementtiä kutsutaan myös refrengiksi. Hän on tehnyt omien vanhempiensa kirjeistä kirjankin. Työtä on vielä paljon edessä, mutta parin apurahan turvin hän on päässyt jo hyvään alkuun. – Se on ehdottomasti rakentanut minua kansanmuusikkona, itäinen perinne vetää eniten puoleensa. com/watch?v=lYVwYE-j6Pg Karjankutsuhuudot erityisen kiinnostuksen kohteena Tulevat työkiireet keskittyvät Innocenceoopperan keväisiin, maaliskuussa käynnistyviin harjoituksiin ja huhtikuussa alkaviin esityksiin Lontoossa sekä omaan taiteelliseen työskentelyyn etnopop-muusikkona. Olen joutunut pohtimaan, olenko yhtä karjalainen kuin karjalankielinen ortodoksi. Tutkimustaan varten Jää on kerännyt Tampereen yliopiston entisen kansanperinteen laitoksen arkistosta ja SKS:n arkistosta yhteensä 200–300 erilaista karjankutsua, jotka on alun perin äänitetty eri puolilla Suomea ja Karjalaa. Itäisten karjankutsujen yhteneväisyys on tosi mielenkiintoista; Vienasta Kannakselle on kuitenkin hyvin pitkä matka. Kun sen on omaksunut, se vaan on, eikä sitä mieti. ”Vaija” eli isoisä on evakko Jääskestä Karjalankannakselta, sodassa kaatunut äidinäidinisä oli kotoisin Antreasta. Millaista sen opettelu on. Suora linkki videoon: www.youtube. Jään keikkojen live-elektroniikasta vastaavalla bändikaverilla on puolestaan vienankarjalaisia juuria. Jää on tehnyt YouTubeen ohjausvideoita innostavista ja kiinnostavista laulutekniikoista, ja yhden oivallisen videon hän on laatinut myös vienankarjalaisesta joiusta. – Karjankutsuissa on Vienasta Kannakselle hyvin paljon samankaltaisuuksia, koko Karjalan ja Pohjanmaan karjankutsut ovat puolestaan todella erilaisia, jopa vastakohtaisia toisiinsa verrattuna. On tärkeää tuoda alkuperää kunnioituksella esiin, ettei perinne kuole. Tykkään soittaa viululla vaikka polskaa, mutta se mikä minua kansanmusiikista syvimmin kouraisee, on karjalaista tai inkeriläistäkin. Tältä osin Jää on saanut harjoitella laulutekniikkaansa pääosin aivan itsenäisesti. Äänenkatkonta puolestaan olikin minulle helppoa. – Minulle se oli helppoa, koska äänessäni on muutenkin vahva breikki. – Joku on myös kysynyt, että kun juureni eivät ole Vienassa, voinko käyttää lähteenä vienankarjalaisia joikuja. Jäälle on selvää, että suvussa elänyt karjalaisuus on vaikuttanut vahvasti hänen valintoihinsa ja taiteelliseen ilmaisuunsa. – Aloin muutama vuosi sitten tutkia suomalaisia ja karjalaisia karjankutsuja. Karjalainen kansanmusiikki kouraisee syvimmältä Helsingin Vuosaaressa kasvaneella Jäällä on omiakin sukujuuria Karjalassa, ja karjalaisuus on aina ollut läsnä, näkynyt ja kuulunut lähisuvussa. Tässä vaiheessa hän voi alustavasti kertoa jo joitakin aineistosta erottuvia havaintoja. Tämä liittyy ihan fysiologiaan, siihen miten äänihuulet toimivat. Siihen voi tutustua ja sen antia voi kukin kokeilla Jään YouTube-kanavan videolla Amazing Singing Techniques You Should Learn (part 1). – Se on tullut jo kauan sitten osaksi omaa ilmaisukirjastoani. – Oma suku on Kannakselta, suomenkielistä ja luterilaista. Siellähän on suurin osa itäistä, karjalaista aineistoa. Kun mietin etnopop-biisieni aiheita, käytän tausta-aineistona paljon Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokantaa, skvr.fi:tä. Tavoitteenani on joskus julkaista nuottikirja, jossa käytän karjankutsuille luomaani uutta nuotinnusjärjestelmää. Jää on erityisen innostunut karjankutsuhuudoista, ja yhtenä projektinaan hän tekeekin niistä omaa tutkimusta sekä luo niille nuottimerkistöä eli notaatiota. Jää on ottanut vakavasti nykykarjalaisuuteen liittyvät keskustelut erilaisista etnisyyksistä ja kulttuurisesta omimisesta. – Mummo ei ollut ehtinyt edes syntyä, kun hänen isänsä kaatui sodassa. – Olen tullut siihen tulokseen, että olemme yksi ”heimo”, jonka sisällä on eroja. Karjalaiset ovat oma etninen ryhmänsä, jonka sisällä on esimerkiksi vienalaisia, aunuksenkarjalaisia ja kannakselaisia. Ihanaa, että tietoisuus karjalaisuudesta leviää
Nyt Ilja Moshnikov kertoo tarkemmin tutkimuksensa tuloksista. Miten eri tavoin eri ikäryhmiin kuuluvat ihmiset pääpiirteittäin käyttävät karjalankielisiä sosiaalisen median eri kanavia. Sežo tahton ka??uo, kui karjalan kieli nägyy Twitteras da mittuine internetas olii karjalan kieli on. – Karjalankieline kyzelytutkimus oli todevutettu vuvven 2021 loppupuolel. Yhtelläh karjalan kielen käyttyö internetas olen ainos pidänyh silmäl da, ezimerkiksi, jo Kiännä-projektan aigua olen tutkinuh karjalankielizii verkosivuloi (Moshnikov 2016) da kirjutannuh Wikipedieh da pidänyh Wiki-ruadopajoi. Karjalankielisty syväindyö on eriluadustu: karjalan kieldy nägyy verkosivuloin kielenny da socializes medies, ga vie audiovizualizinnu syväindöinny tvda radivouudizien da YouTubeda toizien videoloin kauti. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 20 Karjalan kieli nägyvih internettah. Sovelduksis korostuu Facebookan merki?ys. Nuorembi sugupolvi käyttäy sežo toiziigi sovelduksii: ezimerkikse Instagramua da Discordua. KUVA: ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO. – Tutkimus ozuttau, gu nuorembi sugupolvi (igä 44 libo sidä nuorembat) käyttäy enämbän socialistu mediedy da verkosivuloi; vahnembi sugupolvi omas Ilja Moshnikov on selvittänyt karjalankielisten verkkosivustojen ja sosiaalisen median karjalankielisten sisältöjen käyttöä ja tarvetta. Kaikkiedah kyzelyh on vastannuh 161 hengie. Linkii on juattu socializen medien da sähköpoštan kauti. Yhtelläh karjalankielizet käytetäh karjalua sežo yksityzes viestindäs, konzu kirjutetah viestii libo sähköpoštua libo soitetah omahizile da tuttavile. Ilja Moshnikov, olet väitellyt vuonna 2021 rajakarjalaismurteista, mutta kerro tarkemmin, minkälaista tutkimusta olet nyt tekemässä ja miksi. Olen ezitellyh kyzelyy tapahtumis da webinuarois. Mitkä sosiaalisen median kanavat ovat suosituimpia karjalankielisten sisältöjen käyttämiseen ja tuottamiseen. Nygözes tutkimukses keskityn tarkembah karjalan kielen käyttöh da nägyvyöh internetas da socializes medies. Kyzelyh voidih vastata ymbäri muailmua eläjät karjalua maltajat, ga yhtelläh suurin vuitti vastavuksis on tulluh Suomespäi (85 %). Kerro tämän kyselytutkimuksen perusasetelma, eli kuinka ja missä kysely toteutettiin sekä mistä ja kuinka paljon sait siihen vastauksia. Ka??elen, ezimerkikse, kuibo karjalan kieldy käytetäh verkosivuloin kielenny, kui i?e karjalazet käytetäh karjalua internetas, mittumua hyödyy se andau pagizijoile, mittumua vaigevustu heile on da mittumii karjalankielizii syväindölöi pidäs olla enämbi. – Lisää karjalan kieltä verkkoon Karjalan kielen tutkija, tutkijatohtori Ilja Moshnikov on viime aikoina tutkinut karjalan kielen käyttöä verkossa sekä toteuttanut vuoden 2021 lopulla kyselytutkimuksen karjalankielisten verkkosivujen ja sosiaalisen median kanavien käytöstä. – Muga, olen aijemba tutkinuh Raja-Karjalan murdehii da niilöis olijua vaihteluu. – Vastuajis suurembi vuitti ilmoitti, gu vai ka??elou karjalankielizii syväindölöi da harvah i?e midägi tuottau. K arjalankieliset sosiaalisen median kanavat ovat tärkeitä ihmisten välisen yhteydenpidon välineitä, karjalankieliset verkkosisällöt tukevat myös kielen oppimista ja kielitaidon kehittämistä. Haastattelun kysymykset ovat suomeksi, vastaukset livvinkarjalaksi. Kyzelyn linki oli avvoi kuun aigua da sih voidih vastata kaikin, ket vai maltetah karjalakse
Olen tutkinuh vai moizii sivuloi, kuEzimerkikse nämmil sivuloile on käytetty karjalan kieldy: Karjalan Sivistysseura: www.karjalansivistysseura.fi Karjalan kielen opastusmaterjualua: opastajat.net. Toizien murdehien arvostelu sežo vaikuttau negatiivizesti motivacieh käyttiä karjalua internetas. Sit korostuu socializen medien merki?ys. Samah tabah vois palkata karjalankielizii vaikuttajii. Libo muiten vai olemmo internetas. – Tiettäväine, jo kielen nägyvys internetas tugou karjalazii da karjalan kieldy – oman kielen nägemine internetas andau sežo hyviä mieldy. Mitä etuja ja hyötyjä karjalankielisten verkkoja some-sisältöjen vastaanottaminen ja luominen tuovat käyttäjilleen. Omien syväindölöin luadimine kehittäy kirjallistu da suullistu kielenmaltuo. Sanastos on sežo vaihteluu. Oldaneh syväindöt luajittu karjalakse, sih tabah myö kulutammo niilöi ihan i?ekseh. Internet on moine kielen käyttöala, kudai andau sen mahton. – Ehoitan omas tutkimukses, gu kaikenmostu tembavustu, kyzelylöi da ihan maksettuu syväindyö vois olla enämbi. Ga yhtelläh myö ka??elemmo, midä meijän socializen medien ystävile kuuluu da midä joukkolois tapahtuu. Tutkimus ozuttau, gu läs 30 %:l vastuajis ei ole kenenke paista karjalakse. Mitkä ovat yleisimpiä esteitä tai haasteita karjalankielisten (sosiaalisen median) sisältöjen tuottamiseen. Ezimerkikse, enimät Instagraman, Twitteran da TikTokan käyttäjät evustetah nuorembua polvie. Kyzely ozuttau, gu karjalankielizet löyttih karjalan kielen internetas. Yhtelläh karjalan kielen nägyvys verkosivuloin kielenny on laskenuh. Useimmat kyselyyn vastanneista kuuntelevat, katselevat ja lukevat, harvemmat tuottavat itse karjalankielisiä sisältöjä. Luvemmo, ka?ommo libo kuundelemmo uudizii. Puaksuh uuttu sanastuo pidäy e??ie eigo sidä lövvy sanakniigas. Erähät ei tietä, kui käyttiä da kus lövvytäh š-, ?-, ž-kirjaimet. Miten ihmisiä voitaisiin rohkaista sisältöjen vastaanottamisen lisäksi myös itse tuottamaan karjalankielisiä verkkoja somesisältöjä. – Tiettäväine, ei kaikin meis tuoteta socializeh medieh joga päiviä omii syväindölöi da jullata midätahto. Toizile internet on ainavo kohtu, kus hyö voijah opastuo kieleh. 14 % vastuajis on kai niäritetty internetas karjalan kielen käytön periä. Miten karjalan kielen näkyvyys ja käyttö somessa ja verkkosivuilla ovat muuttuneet (esimerkiksi) viimeisen viiden vuoden aikana. Internetan käyttö telefonan kauti on nygyaigua kebjei. Erähät vastuajat käytetäh karjalua vähembän, sendäh gu varatah, gu heidy ruvetah arvostamah. Tiettäväine karjalankielizii syväindölöi pidäs olla enämbi ihan kaikil tazoloil – da sit tärgies roulis on kielen virralline azemu da tugi. Toven, nuorembi polvi sežo käyttäy mainittuloi syväindölöi da vahnembat ristikanzat ollah sežo socializes medies. 21 . Vastavuksis sežo korostui se, gu internetan kauti voibi opastuo uudeh sanastoh da sežo toizih karjalan kielen murdehih. – Jygei on sanuo tarkah. puoles kuluttau enämbäzen audioda vizualizii syväindölöi da käyttäy karjalua yksityzes viestindäs. Vaigevuksis korostuu oma karjalan kielen malto, malto kirjuttua karjalakse, sanaston da pädijien sanakniigoin puuteh. Nuorembat kulutetah monipuolizesti eriluaduzii syväindölöi ja käytetäh monenluaduzii sovelduksii. Erähät käyttäjät ilmoitettih, gu hyö lugietah karjalakse äijiä enämbän, migu enne. Kyzelyn vastuajis 37 % ilmoitti, gu heil on midätahto vaigevustu karjalan kielen käyttöh liittyjen. Vuvven 2016 tutkimusaineistoh kuului 16 sivustuo, ga vuonnu 2021 niidy oli vai 10. Karjalankielizii verkosivuloi muitengi ei olluh äijiä, ga nygöi tarkastelu ozuttau, gu niidy on vie vähembi. Karjalan käytöl on sežo socialine aspektu – karjalankielizien keskes voibi löydiä uuttu paginkanzua da ystäviä. Erähii azettau se, gu heijän toizet ystävät ei ellendetä karjalua da ruvetah heidy sen periä arvostamah. Vahnembale sugupolvele Facebook on tärgei. Onhäi meile socializen medien vaikuttajia, kuduat mainostetah midägi tuotehtu da suajah sit palkan
Eesti Ja Soome-Ugri Keeleteaduse Ajakiri. – Lähivõrdlusi. Internetan kauti sežo suau löydiä i?ele paginkanzua da vastavuo ei vaigu virtualizesti. D’hondt. Se nostau kielen arvostustu. In C. Valdivon tugi on sežo ylen tärgei. Erähien sivuloin kielekse voibi vallita karjalan kieli, ga puaksuh se on vaigu yksi karjalan kielen murdehis eigo silloi tavan mugah mainita, mittuine murreh se on. Vienankarjalua da suvikarjalua käytetäh internetas vähembän. Verkosivuloin kielenny voibi olla vaigu karjalan kieli da yksi sen murdehis. Miten eri murteiden näkyvyys verkossa ja somessa toteutuu tällä hetkellä. – Karjalan kielen tunnistamine da oigevuksien andamine tugis nygösty enämbäl karjalan kieldy da sen kehittämisty. Suomes, minun mieles, rahvas ollah enämbäl harjavuttu ottamah ozua moizih dieloloih. Vastuandah on voinnuh vaikuttua sežo Ven’an poliittine tilandeh da varuandu yhtyö ulgomualazen yliopiston tutkimukseh. Sidä kauti karjalua maltajil olis sežo ruaduo. Lähivertailuja 26, s. Tutkimus ozuttau, gu monel karjalankielizel ei ole kenenke paista karjalakse, a internettu andau sen mahton: internetas voibi paista, lugie da kirjuttua karjalakse. Karjalaa kirjoitetaan kolmella eri murteella. Iikkanen & S. Muiten ozutahes, gu karjalan kielel on jullattu syväindölöi sil murdehel, mittumua murrehtu ezimerkikse ristikanzu libo järjestö tahtotah käyttiä da mittumua resursua oli käytös. Karjalan kielen käyttöh olis hyvä olla virrallizen tazon ohjavot libo nevvot. Sežo muga tulis uuttu ruadopaikkua karjalan kielen azientundijoile. Mitä toimia eri tahojen ja organisaatioiden tulisi tehdä karjalan kielen verkkoja some-näkyvyyden edistämiseksi. kianna-hanke.blogspot.com/ Moshnikov, Ilia 2016: Karjalankieliset verkkosivut virtuaalisena kielimaisemana. Mitkä ovat todennäköisiä syitä Venäjältä tulleiden vastausten vähäisyyteen. www.dldp.eu/sites/default/files/ documents/DLDP_Karelian-Report.pdf Livvinkarjalan Wikipedii: Olo.wikipedia.org/wiki/Piäsivu. Erähile toinah oli ihan uuzi dielo yhtyö moizeh tutkimukseh. journal.fi/afinlavk/issue/view/8844 Salonen, Tuomo 2017: Karelian – a digital language. – Minun nevvo on ližätä karjalankielisty syväindyö sego verkosivuloile dai someh. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 22 damien käyttökielenny on karjalan kieli. Olis ilo nähtä karjalan kieli sežo toizien, ihan ulgopuolizien toimijoin sivuloile. Russo & V. – Karjalan kielen eri murdehien käyttö vaihtelou. Ulgomuan matkat on tärgei oza tutkijan ruaduo, net kaikin puolin kehitetäh meidy da annetah uuttu nägökulmua omih tutkimuksih. Quochi (eds.) Reports on digital language diversity in Europe. KATRI KOVASIIPI Aihieh liittyjen: Kiännä 2022: Kiännä! Kääntäminen, elvytys ja uhanalainen karjalan kieli, Koneen Säätiö, 2015–2018. Tämä on oza minun Päivännouzu-Suomen yliopiston ruaduo. Jatkan tiä omua tutkimustu, ga sežo opastan yhty kursua da tahton hyvin tuttavuo uuzih kolliegoih. Kyzely sežo ozutti, gu 36 % vastuajis kuluttau syväindölöi kaikil karjalan kielen murdehil. – Varmah on jygei sanuo. Toinah karjalankielizii syväindölöi suunnitelles vois kerras ottua huomivoh, gu pidäs käyttiä kaikkii murdehii. Olet kevätkauden 2023 työtehtävissä Wienin yliopistossa. Kolmen murdehen käyttöh pidäs olla silloi kolmenkerdazet resursat. Kaikkien murdehien nägyvytty pidäs ližätä. Mikä tässä on valtion tehtävä ja vastuu. Kyzelytutkimukses puaksumbah oli mainittu livvinkarjala: sil sego e?itäh dai luajitah syväindölöi karjalakse enämbän. dx.doi.org/10.5128/LV26.09 Moshnikov, Ilia 2022a: The use of the Karelian language online: Current trends and challenges. Kerro vähän, mitä tuleviin kuukausiin Wienissä kuuluu. Olis tärgei, gu verkosivuloin käyttöliittymy da valikot oldas luajittu karjalakse. Kieli, muutos, yhteiskunta Language, change, society. Journal of Estonian and Finno-Ugric Linguistics, 13(2), 275–305. Miten kolmen eri murteen rooleja verkossa ja somessa voisi tai pitäisi kehittää. – Minun mieles sil on tärgei merki?ys, sendäh gu internetas da socializes medies on tulluh uuzi kielen käyttöala. Valtaosa tämän vuoden 2021 lopulla toteutetun kyselyn vastauksista tuli Suomesta. Riippuu omas tahtos da tazos. Verkosivuloil nägyy puaksumbah livvinkarjala da vienankarjala, suvikarjalua da tverinkarjalua harvembah. Olis tärgei kehittiä karjalankielisty virtualistu infrastruktuurua, toizin sanoin – ližätä karjalankielizii syväindölöi, verkosivuloi da kielen nägyvytty internettah. – Muga, olen tulluh vierailijakse tutkijakse Vienan yliopistoh Avstrieh. doi.org/10.12697/ jeful.2022.13.2.09 Moshnikov, Ilia 2022b: Use of the Karelian language online: websites in Karelian. Toinah rahvas ei ruohtittu vastata libo varattih, gu ei ellendetä, midä on kyzytty. AFinLA Yearbook 2022, 192–216. Miten merkittävä tekijä sosiaalinen media on uhanalaisen karjalan kielen säilymisen, käytön ja elvytyksen kannalta. Nimitykset pidäs olla kaikkien hyväksytyt. Soria, I. In T. Seppälä, S. Lesonen, P. – Jygei on sanuo. 282–310. Ollou sivustol käytös vaigu yksi karjalan kielen murreh, silloi vois duumaija, pidänöygo kuitahto ilmoittua käyttäjile, mittuine karjalan kielen murdehis on käytös. Minun mieles tämä on vältämätöi niilöile, ket ruatah karjalan kielen da kul’tuuran hyväkse. Verkon kauti ristikanzat teriämbäh tiijustetah, midä karjalan kielen kentäl tapahtuu, midä rodieu, mittumua kniigua on jullattu, midä tutkimustu luajittu
KÄÄNNÖKSISSÄ KOROSTUI lastenkirjallisuus, vain 14 % kirjoista oli aikuisille käännettyä proosaa. Uudissanoja ja uusia ilmauksia etsiessään kääntäjät ovat vastuuntuntoisia ja kääntyvät muiden karjalankielisten, toisten kääntäjien sekä keskustelupalstojen puoleen. Karjalankielinen sanasto puuttuu tietyiltä elämänalueilta, joten kääntäjien on luotava uudissanoja tai muokattava tekstiä niin, että puuttuvan sanan voi kiertää. He ovat korkeasti koulutettuja ja tottuneita ilmaisemaan itseään kirjallisesti. Tutkimusjakson jälkeen kääntäminen karjalaksi on Suomessa jatkunut ja laajentunutkin. Uusia haasteita luovat ylirajaisen yhteistyön rajoittuminen ja estyminen nykyisessä poliittisessa tilanteessa. Käännöksistä saatavia palkkioita enemmän kääntäjiä motivoi halu pitää karjalan kieli elävänä, henkilökohtainen ja läheinen suhde karjalan kieleen sekä kokemus, että karjalan kielen elvyttäminen on heidän velvollisuutensa. KATRI KOVASIIPI Riikka Iso-Aholan venäjän kieleen ja kääntämiseen alaan kuuluva väitöstutkimus Kaunokirjallisuutta karjalaksi – Uhanalaisen kielen käännöskulttuurit tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 13.1.2023. Kääntäjät tekevät työtään yleensä toisen työn ohessa, vapaa-aikanaan tai eläkeläisinä sekä osallistuivat kielen elvytystoimintaan monin eri tavoin. Tutkittavalla ajanjaksolla, vuosina 1980–2014 , Suomessa ja Venäjällä julkaistiin yhteensä vain 65 karjalankielisiä käännöksiä sisältävää kirjaa, joista hieman yli puolet julkaistiin Venäjällä. Vastaväittäjänä toimi professori Outi Paloposki Turun yliopistosta ja kustoksena professori Helka Riionheimo Itä-Suomen yliopistosta. Karjalankielisiä kaunokirjallisuuden käännöksiä julkaisivat Venäjällä Periodika-kustantamo ja Suomessa yhdistykset, joiden toiminta oli pääosin vapaaehtoista. 23 R iikka Iso-Aholan väitöstutkimus keskittyy kaunokirjallisuuden kääntämiseen uhanalaiselle karjalan kielelle. Tutkimuksensa haastatteluosuudessa Iso-Ahola haastatteli kuutta, 1930–1980-luvuilla syntynyttä kääntäjää. Tyypillisesti niissä on tuotu esiin karjalan kielen elvyttämisen tarve ja huoli kielen tilanteesta, ja lukijaa kehotetaan lukemaan käännöksiä nimenomaan uhanalaisen kielen teksteinä. ”Tutkitun jakson ulkopuolella, Karjalan Kielen Seuran toiminnan päätyttyä, Karjalan Sivistysseura näyttää lisänneen ainakin karjalankielisen kaunokirjallisuuden ja oppikirjojen julkaisua”, kirjoittaa Iso-Ahola tutkimuksessaan. Molemmissa maissa julkaistiin myös karjalan kielelle käännettyjä omakustanteita. Käännöstoimintaa karjalan kielelle ei ole aiemmin juuri tutkittu. Iso-Ahola toteaakin, että uudissanoja ja uusia ilmauksia luovat kääntäjät kehittävät karjalan kieltä samoin kuin suomea kehitettiin 1800-luvulla. Käännöksillä halutaan todistaa, että karjala on kehittyvä, karjalaisia yhdistävä ja ilmaisuvoimainen kieli, ja käännöksillä karjalaa siirretään tuleville sukupolville. Tunnetuin nykykirjallisuus ja bestsellerit puuttuivat karjalankielisten käännöskirjojen joukosta kokonaan. Useimmilla ei ole taustallaan varsinaista kääntäjän koulutusta, vaan he ovat oppineet kääntämistä työn kautta. Karjalan kääntäjillä on itsellään merkittävästi valtaa siihen, mitä tekstejä he kääntävät. Hyvät lukijapalautteet ovat antaneet heille myös kokemuksia työn arvostuksesta. Mahdollisia syitä tähän ovat kirjojen käännösoikeuksien hinta ja käännöstyön vaikeus. Suuri osa tutkimusaineistoon liittyvistä kääntäjistä on venäjänkarjalaisia. Haastatteluaineistot osoittavat, että karjalan kielen kääntäjät pitävät kääntämisestä: se on mukavaa työtä, jossa voi kehittää omaa kielitaitoaan. Karjalan kääntäjien kielitaito koostuu suomen tai venäjän tai näiden molempien ja karjalan kielistä. Tutkimukseen haastatellut kääntäjät kantoivat huolta karjalan kielen uhanalaisesta asemasta ja pitivät kääntämistä tärkeänä osana kielenelvytystä. He tarttuvat teksteihin ja teoksiin, joilla on heille henkilökohtaista merkitystä, joiden kääntämiseen heidän kielitaitonsa riittää tai joita he haluavat kääntää esimerkiksi omien lastensa saataville. Näin enemmistökieli vie tilaa karjalan kieleltä. Väitöskirja on luettavissa verkossa: erepo.uef.fi/ handle/123456789/28989 Kaunokirjallisuuden kääntäminen karjalaksi on osa kielenelvytystä Riikka Iso-Aholan väitös laajentaa käännöstutkimusta uhanalaisten kielten tutkimukseen.. Iso-Aholan väitöstutkimus Kaunokirjallisuutta karjalaksi – Uhanalaisen kielen käännöskulttuurit osoittaa, että kaunokirjallisuuden käännöstoiminta Suomessa ja Venäjän Karjalassa on vahvasti sidoksissa karjalan kielen elvytystoimintaan. Hän havaitsi, että usein takakansitekstit oli kirjoitettu valtakielellä uhanalaisen karjalan kielen sijaan. KÄÄNNÖSTYÖN HAASTEINA ovat kääntäjien vähäinen määrä, taloudellisten resurssien niukkuus sekä karjalan kielen laillisen aseman puuttuminen niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Väitöstutkimuksessaan Iso-Ahola tarkasteli myös karjalaksi käännettyjen kirjojen peritekstejä, eli esimerkiksi takakansitekstejä ja esipuheita, jotka eivät varsinaisesti kuulu kaunokirjalliseen teokseen. Karjalankielisissä käännöksissä on nähty erityistä tarvetta myös esipuheille
Palmroos päätyi tavaamaan tuomiokirjoja tehdessään sukututkimusta. Palmroosilla oli joukko kauan sitten eläneiden sukulaisten nimiä, joista hän läksi etsimään lisätietoja. Lähtökohtana sukututkimus Antti Palmroos on koulutustaustaltaan sekä arkeologi että puuseppä. Palmroos vakuuttaa, ettei ymmärtämistä helpottanut kirjurien potema kammo välimerkkejä kohtaan, jonka seurauksena lauseet saattoivat olla helposti sivun mittaisia. – Valtakuntaan kuuluneiden kaupunkien joukosta Tallinna ja Tukholma olivat tuntuvasti Viipuria suurempia. 1620-luvulla Viipuri oli noin 2000 asukkaan vilkas, monikielinen ja -kulttuurinen karjalainen kauppakeskus. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 24 Keveitä askelia ja kelmintöitä – Tarinoita 1600-luvun alun Viipurista. – Äitikin kyllästyi niiden lukemiseen vähitellen, niitä oli niin paljon jossain vaiheessa, mies nauraa jälkeenpäin. Aikaa vievä tutkimustyö Pettävän helppolukuisen, ilmavan ja jopa koukuttavan kertomuskokoelman takana on valtava työmäärä ja osaaminen, jonka hankkiminen vei aikaa ja tupakkia. Kunnian tähden tuomiolle Palmroos kertoo, että pääosin viipurilaisten tuomiokirjoissa kerrotaan tapahtuneista tai oletetuista varkauksista ja velkasuhteista. Näistä päivistä lähtien hänen voikin katsoa tuhlanneen vapaa-aikaansa säästelemättä Karjalan alueen menneisyyden selvittelyyn – painottuen erityisesti 1600-luvun tapahtumiin. Tavaroita, viljaa, eläimiä ja milloin mitäkin siirtyi vilpillisin keiRiemukkaita tositarinoita Viipurin tuomiokirjojen tapaan KIRJAT KIRJAT Viipurin tuomiokirjat tempaisivat sukututkimuksesta kiinnostuneen Antti Palmroosin 1600-luvulle.. Krouveissa ja puodeissa puhuttiin ruotsia, saksaa, venäjää, karjalan kieltä ja suomea. Ensimmäiseksi Palmroosin piti opetella kiemurainen, ehkä hiukan mustetahrainen ja kirjurikohtainen käsiala, jolla 1620-luvun asiakirjat on kirjoitettu. Puukkojaan heiluttelevat humalaiset talonpojat, nyrkein ynnä hampain kunniaansa puolustavat porvarisherrat, paheelliset pappismiehet, niskuroivat rengit ja kiukustuneet piiat, himokkaat lesket, äkäiset räätälit, sepät sekä sotilaat, ja niin edelleen – kaikki he ovat päähenkilöitä Antti Palmroosin kertomuskokoelmassa, jossa viipurilaisarjen nurja puoli näyttäytyy 1620-luvun tuomiokirjojen valossa vähintään tragikoomisena. Antti Palmroos, Kirjokansi 2022, 192 sivua J uukalaisen puuseppä-arkeologi Antti Palmroosin esikoisteos on popularisoitua, vetävästi kirjoitettua 1620-luvun oikeushistoriaa Viipurista. Voikin ajatella, että tuomiokirjojen perkaamisessa ja kertomuksien esille tuomisessa on hyvin paljon samaa kuin arkeologin työssä: tylsähköt tuomiokirjat ja kivinen maa kätkevät molemmat kerrostumia ja tietoa, jotka kertovat muinaisesta elämänmenosta – jos osaa tulkita sen mitä löytää. – En kuitenkaan tiennyt heistä mitään muuta. Läksin aluksi etsimään näitä omaan sukuuni linkittyviä tuttuja nimiä ja lisätietoja erilaisista lähteistä, myös Viipurin tuomiokirjoista. Ihmiset elivät Viipurissa rahaja vaihdantataloudessa, ja jokaisen takapihalla mellastivat possut ja kanat. Vastaan tuli omalaatuinen, säpisevä ja kiehtova maailma, joka on vienyt Palmroosin mukanaan, ja saanut hänet välittämään viipurilaisten tuomiopäivien tunnelmia tähän aikaan. Täytyi muodostaa kokonaiskuva siitä, mitä tuomiopäivänä tapahtuu, miten asiat etenevät ja miten eteneminen kuuluu merkitä tuomiokirjoihin, Palmroos kertoo. – Oma lukunsa oli vielä kyläkäräjien protokollan ymmärtäminen. Ihan aluksi mies sai aikaiseksi hyvin pelkistettyjä raakasuomennoksia. Sen jälkeen oli perehdyttävä ruotsin kieleen siinä muodossa, kun sitä silloin puhuttiin, ja käännettävä tekstit suomeksi. Laajemmin ajateltuna Euroopassa oli käynnissä 30-vuotinen sota ja valtakuntaa johti Kustaa II Aadolf. Turku sen sijaan sijoittui kooltaan vain hivenen Viipurin edelle, kertoo ajankohdan elämänmenoon tuomiokirjojen kautta tutustunut ja niiden pohjalta Keveitä askelia ja kelmintöitä -teoksen (Kirjokansi 2022) kirjoittanut Antti Palmroos, 41. Se vaivasi minua, halusin saada nimien lisäksi muutakin tietoa. Usein myös tapahtumakuvaukset hyppelevät henkilöstä ja ajankohdasta toiseen, eikä aina voi olla aivan varma, onko äänessä kantaja, vastaaja, joku todistajista vai kirjuri itse
Se johti siihen, että selvitystyön kuluessa moni muisteli ja mietti, mitä on kuullut jonkun sanovan erilaisissa tilanteissa, ja kirjurilla riitti muistiinmerkittävää. Keveitä askeleita ja kelmin töitä -teoksen keveät ja rupattavat kertomukset sopivat luonnollisesti kaikille historiasta kiinnostuneille, ja erityisesti Karjalan ja Viipurin menneisyydestä tai eurooppalaisen oikeuslaitoksen kehittymisestä innostuville teos tuo kaivattua lisätietoa. 25 noin omistajalta toiselle, ja näiden tapahtumasarjojen selvittelyyn tarvittiin tyypillisesti tuomioistuimen apua. Niinpä eräänä iltana, kun Jöns oli palannut pirttiinsä kapteeni Hans Rothin tyköä, oli hän löytänyt Jakobin jälleen pedistään päissään ja humalassa retkottamasta. – Mukana on eri syistä tapahtuneita pahoinpitelyjä, rajariitoja, joista sukeutuu henkirikoksia ja erilaisia siveyden kyseenalaistamiseen liittyviä tapahtumaketjuja. Tämän hän täsmensi sanoneensa pelkästään hyvässä ja kannustavassa mielessä. Mutta meni siihen kyllä aikaa ja monta epätoivoistakin hetkeä. Erilaiset kunnianloukkaukset ja kunnianloukkaussyytökset olivat yleisiä, ja tuomioistuimen eteen lähdettiin tämän ajan näkökulmasta hyvin kevyesti peräämään sanotuista ja puhutuista asioista ja niiden totuudellisuudesta. Siitä kertomukset vähitellen, aste asteelta ja monien vaiheiden jälkeen kiteytyivät. Palmroos löysi hyreksivän, vähän miitrailevan savokarjalaisen tupakerronnan tyylin; sellaisen, jolla tuomiojuoruja pähkättiin ehkä Palmroosin lapsuusvuosina hänen kotikuntansa Juuan pirteissä. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN KIRJAT KIRJAT Antti Palmroos esittelee uunituoretta kirjaansa kotonaan Juuassa.. Palmroos valikoi Keveitä askelia ja kelmintöitä -kertomuskokoelmaansa kuitenkin harvinaisempaa tuomiokirjojen aineistoa, joissa on mukana suurempia jännitteitä ja draamaa. – Viipuri ja viipurilaiset, nämä heidän kiistansa, tunteensa, pelkonsa ja halunsa tulivat ikään kuin henkiin, ja kaupunki heräsi eloon pääni sisällä. Jakob oli kuitenkin kimpaantunut appensa kommentista ja sen enempiä ajattelematta tölväissyt: “Sinä olet maannut minun vaimoni kanssa!” Viipuri heräsi eloon pään sisällä Kun Palmroos oli tuijottanut mikrofilmien kiemuroita tarpeeksi monta vuotta ja yrittänyt ymmärtää mistä asiakirjoissa 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 puhutaan, niin yhtenä päivänä sinnikkyys palkittiin. “Mikä suuri sääli, ettet koskaan saa toimitettua asioitasi valmiiksi, kun olet näemmä jok’ikinen päivä juovuksissa”, oli Jöns silloin taivastellut ääneen. Tästä ajasta katsottuna viipurilaisten elämänmenoa ja kärhämiä väritti yksi erikoiselta tuntuva asia; kunnia ja sen loukkaaminen. – Kunnia on asiana sellainen, että sen merkitystä 1620-luvun ihmisille ja viipurilaisyhteisölle on työläs ymmärtää
Myöhemmin luostarin paikalla toimi rajavartiosto. KUVA UUNO PELTONIEMI, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, UUNO PELTONIEMEN KOKOELMA, MUSEOVIRASTO. Eino Leinon ja silloiselta nimeltään Anja Tiittasen kohtaamisesta on kuvauksia ja arvioita, osa ehkä ylevästi runoilijan auraa tukevia luonnehdintoja, osa Anjan puolta katsovia. Anjan isä oli Fedot Filipinpoika Titov (Tiittanen) ja äiti Irinja Larionintytär (Vlasova). Anjan sisko oli Domna Fedotintytär, veli Ivan Fedotinpoika. Järvellä kulki valtakunnan raja, joka vanhoina aikoina toisinaan ylitettiin milloin rajan takaa jauhoja hakiessa, milloin tulevaa puolisoa tavatessa. Anni on kertomansa mukaan asunut vuonna 1897 sedän ja siskon kotona, joilla oli välimatkaa yksi kilometri. Sen rannalla sijaitsi 1800-luvun alussa perustettu vanhauskoisten luostariyhteisö. Liikuttiin paljon Porajärvelle ja Porajärven taaksekin. Kylässä on ehkä ollut karjaa, on harjoitettu kaskiviljelyä ja kalastusta, lähiseudun vesillä uittoa. Muistetaan myös, että muutaman talon kyläyhteisössä asui Tittanen, mehtävahti, Iivana Arhipoff, Vlasoveja ja lisäksi luostarin asukkaita, joista yhdellä, Puavilalla, oli kelja. Megrijärvi vuosisadan alussa Megrijärvi jäi Ilomantsin itäisimpään reunaan. Toinen oikealta on tiettävästi Domna Fedotintytär Vlasoff, eli Anjan sisko. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 26 A nja Timoskainen (1881–1959) pakeni sotaa pois elinsijoiltaan, luovutettujen Ilomantsin osien itäisimmiltä seuduilta, ja päätyi asumaan Ilomantsin kirkolle monien muiden itäisten kylien asukkaiden lailla. On käsitetty myös niin, että Anjan aatokset ”Mieleinen olet, mutta lähteä en tohdi” saivat Leinon heittämään ongen heinikkoon ja lähtemään itkien pois. Läheisessä Livuksessa, 12 kilometrin päässä, nälkäaika oli paha, kun taas kapulasiltojen takana Megrissä ei syöty petäjää; viljaa riitti, jauhoa ja jyviä oli, ”kun sitä venehellä veti”. Mergrijärvellä eli samaan aikaan Porajärvellä vuonna 1864 syntynyt, Anjasta 17 vuotta vanhempi itkijä Irinja Arhipoff ja miehensä metsänvartijamies Pedri Arhipoff, joille syntyi kaikkiaan kuusi lasta, yksi heistä sittemmin itkijänä tieMegrin Annin maailma – Kun Eino Leino kapulasiltoja myöten Megriin tuli Vlasoffeja Megrissä 1930-luvulla. Kuusitoistavuotiaana nuorena hän tuskin vuonna 1897 Megrissä arvasi, miten häntä mainittaisiin vielä vuosikymmenien ja -sadankin päästä, kutsuen milloin Sinisen ristin muusaksi, Megrin Anniksi tai Pohjois-Karjalan impiksi, puhumattakaan päätymisestä osaksi Eino Leinon elämäntarinaa ja kuvaksi runon riveille. Luostarin elämää muistellaan myöhemmin murreäänitteillä. Kotiseutu jäi historian hämärään, verho sinne sulkeutui. Anjasta ei ole löytynyt kuvaa. Luostarin toiminta alkoi Anjan elinaikana hiipua
Itkeä taisi myös Marian tytär Anja Rastas. Kuolismaalla on asunut, ainakin pitänyt kauppaa lähellä Kuolismaan sairasmajaa ”Lahen Iivana”, Iivana Timoskainen, joka oli itäkyliä tuntevan Ensio Kettusen mukaan Anjan mies. Millainen oli Anja. Juhlan lopussa lotta Anni Timoskainen on esittänyt ”jo paikkakunnalla unhoon jääneitä itkuvirsiä”. Maria Martiskaisen kuvauksen mukaan seudulla nostettiin malmia ainakin ”Roukkehesta” (Roukkeenjärvi), Vuottoniemeltä. Kieli oli rajakarjalaista, Ilomantsin luovutettujen kylien alueella puhuttua varsinaiskarjalaa. KUVA: ATELIER APOLLO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, MUSEOVIRASTO.. Laitisen järjestämänä Anja kävi puoli vuotta ennen kuolemaansa myös Leinon patsaalla Helsingissä ja oli liikuttunut tilanteessa. Aristeli hieman isääni, joka oli ”tärkeä virkamies”. Anjan puheesta kuuluu tuo puheenparsi. Taisiko Anja myös itkut. detty Fekla, joka oli kahdeksan vuotta Anjaa nuorempi. Hän käyttää muun muassa sanoja tai ilmaisuja: sieglonta, armotoin lapsi, keskenaigune, ei jouvuttas huonoilla jälillä, metrie matkua, tärähyttää ongie. – En uskalla lähtie, työ oletta koulun käynyt ja mie olen ihan koulunkäymätön. –Mie en muuta kuin pajattia osasin ennen, hän sanoo. Vuottoniemi ja Liusvaara olivat kokonaan karjalankielisiä kyliä. Siellä Nuori Eino Leino kuvattuna noin vuonna 1900. Maaherran tarkastusmatka rajaseudulla syksyllä 1938 on suuntautunut muun muassa Kuolismaan sairasmajalle. Muuten saat silmiä lepuutella, mutta koskea et saa, kertoo Anni taiteilija-opettaja Iines Laitiselle. Vanhoilla äänitteillä muistellaan, että Megristä Pedrin leski itki ja myös ”Davidan akka” itki. Anja oli sanonut patsaalla ”Tule alas, mitäpä sie siellä seisot?” Kun Laitinen kysyi Anjalta, jos tämä olisi lähtenyt Leinon mukaan, olisiko käynyt siinä hyvin, Anja oli vastannut: ”Hyvin olisi käynyt meillä.” Talvivaaralla on se käsitys, että Leinolle ilmeisesti todella ainut asia, mitä elämässään katui, oli se, ettei palannut Annia hakemaan. – Ei kai kuitenkaan kertonut, mitä ajattelee. Ei ollut tapana heillä kulkumiesten matkaan lähteä. Talvivaaralle muodostui kuva komeasta, ryhdikkäästä naisesta. Elämä ei Anjalla ollut helppoa. Mutta miten on, taisiko Anja äänellä itkua. – Kehnon konna, sanoin, lopetatko kiusaamisen. Anja kertoo jääneensä armottomaksi (orvoksi), kun äiti kuoli Anjan täyttäessä 16. Hilja Juntusen artikkelissa kerrotaan, kuinka Anja kävi Leinon haudalla ja patsaalla. Onko kyseessä sama Anja. Ennen käytiin haudoilla muistelemassa ja äänellä itkettiin, Fekla itki sodan jälkeen. Megrissä syntynyt, Anjaa kymmenisen vuotta nuorempi Anjan serkku, Maria Martiskainen, oli itkenyt itsekin, omien sanojensa mukaan vähän. Anja oli kuunnellut, kuinka mamma rukoili lapsille ”hyviä mieltä, hyviä ajatusta, jotta ei mihinnii hukkah jouvuttas eikä pahuuteen mändäis, jotta ei jouvuttais huonoille jäljille”. Nämä sanat Anja painoi mieleensä. Hän oli avioituneena kahdesti, ensin Nikolai Hattusen kanssa, sitten Nikolain kuoltua Ivan Timoskaisen kanssa. – Sen verran oli realisti, että kertoi kyllä tykänneensä mutta ei enempi ihastuneensa. Anja asui Lean perheen naapurissa Ilomantsin kirkolla. Anja teki myös tukin kuorintaa ja kotona oli kaikenlaista askaretta, kuten verkon kudontaa. Haastattelussa Anja sanoo, ettei ollut ihastunta-aika. Anjan tarinaan tutustunut Saimi Talvivaara kuuli Anjasta Niittylahden kansanopistossa opettajaltaan Iines Laitinen-Sandbergilta. – Kyllä Anni meilläkin pistäytyi. Lehtitiedon mukaan Kuolismaalla on pidetty lottajuhlia 1938 Iivana Timoskaisen talossa. Annin sirkeät silmät ja naurahtelu jutellessa palautuvat mieleen kuin myös toteamuksensa ”No, ne Helsingin herrat nyt...” ja sitten saatiinkin pullapalat evääksi ja komento painua pihalle. Hän torjui Leinon. Elämä oli sen verran opettanut varuillaanoloakin, ettei ihan kaikkea kaunista todeksi uskonut. Entinen ilomantsilainen, joka haluaa tulla kutsutuksi Lemmenlähteen Leaksi, muistaa Anja Timoskaisen iloisena ja nauravaisena. Mitä muuta Anja on mahdollisesti ehtinyt eläessään. Eino houkutteli Anjaa mukaansa, mutta Anja kieltäytyi. Pari viikkoa siinä vierähti ja Leino lähti jatkamaan edelleen Karjalaan. Anja ”viritti itkuvirren siitä, että oli saanut käydä näillä kultaisilla kunnahilla, toivotteli kauniit elosijaset ja pyysi anteeksi pahoja sanojaan.” Kansanperinteen arkistosta löytyy Ilomantsista Anja Timoskaiselta taltioituna yksi runokatkelma, Lunastettava neito. Leino hoiti soutamisen, Anja taisi kalastamisen, johon eivät Leinon taidot riittäneet. – Sen talon, jossa Annin haastattelu tehtiin, tuhosi tuli, mutta ennätettiin kaksi muuta taloa rakentaa kodiksi perheelle ennen minun paikkakunnalta lähtöäni. Anjan osa oli toimia viehkarina, viitoittamassa sopivia kalapaikkoja. Minne työ miun, kun tiältä otatta, niin minne jätättö miun ja minne mie siitä jouvun. Kalansaalista tuli puoli korvollista. 27 . Leinosta Anja kertoi naureskellen. Malmia seulottiin lautalla, jolla myös yövyttiin. Anja Timoskainen oli Titov-Tiittasen perheen nuorin lapsi, syntynyt 1881. 16-vuotias Anja oli tuolloin kotona ja tulija pyyteli kalastelemaan. Kesällä 1897 sitten saapui kylään jalkapatikassa kapulasiltoja pitkin 19-vuotias runoilija. Liian herraskaiselta oli Annin mielestä Eino vaikuttanut ja voin kyllä uskoa sen. Anja toteaa itsellä olleen Jumalan antamaa viisautta. Tämän Anni suolasi ja kuivasi. Veli kuljetti mukanaan järvillä ja oli malmin seulontaa. Eino Leino oleskeli jonkin aikaa Liusvaarassa Feodor Martiskaisella ja yritti opiskella karjalan kieltä. Kertomansa mukaan hän osallistui monenlaisiin töihin, ja jo ansaitakin piti. Noin kymmenvuotiaan muistona Anja kertoo, kuinka äiti nukutti häntä iltaisin, nousi sitten silmiä ristimään ja rukoilemaan, rukousnauhaa käyttäen
(2018). "Minusta oli kuin olisin ennen jo jossakin nähnyt kaikki nämä talot, vaarat ja järvet. Mitään Kalevalan elämää en sieltä löytänyt, mutta sen sijaan hyvin omituisia oloja. Verkkosijainti: urn.fi/urn:nbn:fi:lb-2017121322 * Ilomantsi_10mA_11mA_SKNA_6656_1a * Ilomantsi_05mA_SKNA_3704_2a * Ilomantsi_05mD_SKNA_6638_2a * Ilomantsi_12nA_SKNA_13012_2a * Ilomantsi_01nA_SKNA_503_1a emäntä Anna Timoskainen on esittänyt itkuvirren, jossa hän kiitti ”da passiboitsi händy”. KUVA UUNO PELTONIEMI, 1934. KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, MUSEOVIRASTO Megrin hirsirakennuksia talvisessa maisemassa. Leino haaveilee siinä elämästä Karjalassa. Onko Anja ollut tuolloin Megrissä vai ehkä jossain muualla. Ilomantsi * Nykyaika 30.08.1898 NO 15–16 * Panu Rajala: Virvatuli. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 28 Lähteitä * Matkoja menneeseen Suomeen/RajaKarjalassa, Siiri Mekri haastattelee/YLE, Elävä arkisto * Hilja Juntunen: Eino Leino rakastui Ilomantsin Anniin/Karjalan Maa 27.4.1978 * Terttu H. Kielipankki. Itkuvirsien taitaminen on varmaan ollut mahdollista, elihän Anjan lapsuusympäristössä ainakin itkuja taitava Irinja Arhipoff. Hän kuoli tammikuussa 1959. Nauhoitteet: * Kotimaisten kielten keskus, Palander, M., Koivisto, V., & Riionheimo, H. Leino oli noutanut juuri 1895 ylioppilaslakin Helsingistä. Mutta miksi ne eivät tunne minua. En minä ole outo, tulen vain pitkältä matkalta. Täällä minä olen syntynyt, teitä minä rakastan ja tänSoutuvene Megrissä. KANSATIETEEN KOKOELMA, MUSEOVIRASTO ne minä jään…" Talvisodan syttyessä pako sodan alta oli rajakylissä vaikeittein taipaleiden takaa äkkinäinen ja raju. Matkasta seuraavana vuonna 1898 Nykyajassa julkaistiin sulatellumpi artikkeli. Nuoren runoilijan matka Minkä maailman Anja kohtasi Eino Leinossa. Se meni kuin porokattila”. Häneen vaikutti nuorsuomalainen aatemaailma. Anjasta sanotaan, että miehensä kuoltua myös Anjan piti ryhtyä metsätöihin. Raja-Karjalan korpuksen ladattava versio [puhekorpus]. LEA TAJAKKA. KUVA EINO LESKINEN. Venäläisyys vaan on painanut leimansa kaikkeen." Kielen osalta Leino on kertonut, että ”akkojen puheesta ei päässyt ollenkaan päästä kiinni. Silloin jäivät kuitenkin taakse nuo rajakylien elinsijat. Matka välittömästi purettuna oli kuitenkin Leinolle pettymys, ja seurasi kulmikasta arviointia. Eino Leinon elämä. Joskus naiset ovat joutuneet tekemään myös raskaita metsätöitä. Yhtenäisyyttä haettiin sortovuosien kiristyessä. Onko hän mahdollisesti sama Anja. Miksi ne kyselevät. Panu Rajala kuvaa Eino Leinosta kirjoittamassaan elämäkerrassa Virvatuli, kuinka ennen lähtöä Leino kirjoitti veljelleen ja toivoi matkasta mitä monipuolisinta hyötyä, ”puhumattakaan karjalan rikkaasta kielestä ja omituisesta kansasta, joka tietysti runolliselle puolelleni on eduksi”. WSOY, 2017. Minun tekisi mieleni mennä avosylin vastaan näille ihmisille ja huutaa metsille ja maille: Ettekö tunne minua. Anja Timoskainen asui viimeiset vuotensa Ilomantsin kirkolla. "Hyvin erilaista siellä oli. Ukkojen puheesta hän oli jonkun tolkun ottanut. Seuraksi tulivat metsälle tullut matkaaja sekä kaksi geologia. Timonen: Eino Leino ei palannut Liusvaaran Annin luo/Karjalan Maa 5.7.2002 * Päivi Väänänen: Ilomatsilaisten mielestä kirjallisuus vääristelee Anjaa/HS 5.5.1997 * Karjalainen 1958 * Karjalainen 9.6.1938 * Aamun Koitto 23.9.1938 * Ensio Kettunen: Kuolismaan Kettuset I * Ensio Kettunen: Rajan takaiset kylämme
P akkaset paukettih šeinissä ta nurkissa, tuiskukuun šiä oli kiristyn šemmosiksi pakkasiksi, kumpasie ei oltu nähty ammuseh aikah. Kirjoitusasun muokkaamisessa vienankarjalaksi on auttanut Olga Karlova. Miun Juho-tiätä kanto vettä kylyh ušvasen avannon šiämeštä, ta viritti valkien pä??ih, jotta piäšisimä kaikin kylyn lämpöh vielä illalla. Myö kuottelima elyä ihan tavallisešti hot eihän še meijän elämä ihan tavallisella mallilla enämpi ollun. Meijän pienen kylän nimi oli Uajualakši, ta myö elimä šuuren ta kaunehen Ylä-Kuittijärven rannalla. Kaikki hellat ta kiukuat oltih käytöššä, jotta pišysimä lämpimänä meijän pieneššä kyläseššä. A nyt oli aika käynyn ylen vaikiekši, meijänki kyläššä näky äijän rahvašta, kumpaset jo lähettih pakenomah omista kylistäh, Uhtuošta, Jyvyälahešta, Mölköstä, ta muista tuttavista kylistä, hyö oltih matalla Vuonniseh ta šitä kautti Šuomeh. KUVAT: KATARIINA TORVISEN KOTIALBUMI. Taloja oli sei??emen, ta kaikki myö olima keškenäh heimolaisie, lähempie ta i loittosempie. Kuulima jotta Piiteristä oli lähten šuuri šotajoukko etenömäh pitin Karjalan muata, šehän piti koko Neuvoštoliitto šuaha yhen ta šaman uattehen alla, karjalaisie šuaten. 29 . Kuvakollaasi Villestä. ŠINÄ ŠUOVATTANA ei meilä kyläššä ollun äijän miehie, kaikki oltih missänih pitin kylie. Ylimmässä kuvassa Ville on pienenä poikana lippalakki päässään (vasemmalta isä Jooseppi, äiti Maria ja lapset Ville ja Oili). Šanottih što piällä nellänkymmenen aštien oli, ta še kyllä ni tuntu. Miun tuatto Risto oli luatin talon šiih Uajualahen n’okkaseh iellisvuuvven aikana, ta olima iloset uuvvešta koista. Männyn kirjoitus pohjautuu Stepanidan serkun Jenny Torvisen kirjoittamaan muistelutekstiin ja sukulaisten kertomuksiin. Vet oli kummallini aika – mitänih me?issä ta kylissä taisseltih ta šovittih, šinne ne miunki šeukut Jooseppi ta Simo mäntih, me??äšiššilöiksi heitä ku?uttih. Enhän mie šitä šilloin ymmärtän, miehän olin vašta 9 vuuvven ikäni, a šen mie ymmärrin jotta emmä Kyly jäi lämpiemäh Sirpa Mänty kertoo vienankarjalaksi isoäitinsä eli ämmönsä Stepanidan (1913–1988) perheen pakomatkasta Vienan Karjalasta Suomeen heimosodan aikaan helmikuussa 1922
Mie issuin reješšä ta vielä nävin kun kylyn truvašta noušou šavu valkiena pištyšuorana pa??ahana illan šinisellä tähtitaivahalla. Etualalla Jooseppi Torvinen tutkii saapasta ja poika Ville seisoo lippalakki päässä. A varmašti še oli šemmoni huaveh tahi uneššuš, hyö i?e tiijettih šyvämeššäh jotta še tulou olomah ylen pitkä matka, ei niken tiijä ta voi šanuo kuin pitkä. Kaikki tapahtu ruttoseh, šiinä juoštih ta šuoriuvuttih lämpimih vuatteisih ta kiäriyvyttih vilttilöih, rekeh työnnettih mitänih tarpehellista kampehta matalla ta mitä ajateltih jotta pitäy olla keralla. Lampahat jätettih navettah, ta niillä jätettih äijän heinyä šyötäväksi, totta ne pärjätäh moniehan netälin šillä šyömisellä. MEIJÄT LAPŠET KAIKIN pakattih rekeh, äijän piti olla vuatetta kun pakkani oli šemmoni jotta tavallisesti niken ei olis männyn järvellä tuuleh paleltumah. Myö oikein vuottima jotta tuatto Risto vielä tulou meijän keralla Vuonnisešta šuati matkah. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 30 šuanun enämpi rauhašša elyä omašša koissa ta šen, jotta meijän omat miehet puoluššettih meijän kotie ta kylie. Emmä myö olis lähten, a hyö šanottih jotta piäšisimä myöštymäh kahen, kolmen netälin piäštä. A nyt varajima, šentähen kun kuulima jotta toven totta še Piiterin joukko on jo vallottanun meijän vierehiset kylät Vuokkiniemen ta Ponkalahen, kumpasih meiltä ei ollun pitälti matkua. Miun šeukut Jenny ta Anni ašettauvuttih yhteh rekeh. Hiän oli vain yhen vuuvven ikäni, hänet kiärittih pakšuih täkkilöih ta ripakkoih, ta šivottih paketiksi, jotta hiän ei piäšis enämpi kylmämäh. Eihän šiinä niken voinun smiettie, itettih ta juoštih. Meijän miehet oltih jo aikasempah puolluššettu kylien taloja ta maita hyväsešti, ta nyt oltih tiijošša vielä pahemmat taissot. Heijän keralla matalla läksi niise heijän veikon Joosepin pikkaraini poika Ville, poikarukka oli läsiytyn ta oli ylen korkiešša kuumiešša. Yhen oprasan hiän kiäri paikkah, ta työnsi takin šiämeh lämpömäh. Niin myö läksimä yön šelkäh pitin järven jiätä, piti piästä Vuonniseh turvapaikkah, moušot jo tänä yönä tullah viholliset Uajualahtea vaštah. Šentähen še miun Juho-tiätä iski i?eltäh lehmän ta vasikan, ta meijän kylän stuarosta niise piäšti tuonilmasih enimpäiset elukat koko kyläštä. TA ŠIITÄ ŠE ALKO še hälineh pakkasen kešellä. Miun muamo Jelena itun keralla vei mitä lienöy astieta ta samovuarua loitompah heinälatoh, šinne ne peitettih ta toivottih jotta vaššušniekka ei löyvvä. Muutoma lehmä otettih keralla matkah. Meijän omat miehet kumpaset oltih taistelomašša, tultih šanomah jotta poikkoseh pitäy lähtie Šuomeh pakomatkah. Myö emmä heti lähten, šentäh kun emmä halunnun jättyä armašta kotie ta kotijärven rantasie, ta vielä jäimä vuottamah moušot ei pie lähtie. KUVA: AIMO SUTISEN KOTIALBUMI. Kummallisesti tähet ei Puolangan Suolijärvellä on menossa jokin myyntitapahtuma. Jooseppi oli jo tiettäväini murheissah, ta hiän šano jotta meijän pitäy jättyä kotikylä ta tulla niisi Šuomeh kolmekši netäliksi. Še miun šeukku Jooseppi tuli jo kolme kertua huavoissa ta verissäpäin kotih niistä taisteluista, ta šillä kolmannella kerralla hänet työnnettih matalla Šuomeh, hoijettavakši Šuomuššalmeh šairalah
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1007. Kuitenki löysimä, omašša lämpömäššä kapaloššah kiärittynä, šiitä jiältä. A voi, kun jiällä kulkiešša huomasima jotta še pieni Ville oli kirvonnun reještä kunne lienöy jiällä! Ihan kauhissukšissah olimma, itkie ulahuttima šuureh iäneh, mi oli šattun! Myöštymä rejen keralla ka??elomah kunne poika on ?ukšahtan, pitälti piti kulkie omalla jälellä jotta pikkaraini löytyis. Niin meijän pereh ta heimolaišet tultih Šuomeh. Ta šiitä tuaš matka jatku ielläh Vuonniseh. A hyvä elämä meilä Šuomessa oli, elimä kaunehešša paikašša vuarojen kešellä järven vesien kimallukšešša. Kuiteski šitä rahvašta oli niin äijän, jotta ei meinannun šijua löytyö. Itkimä vieläki kun löyty. Ja tuaš oli še yli nelläkymmentä aštetta pakkaista, niin jotta monella kylmettih nuamat tahi jalat tahi kiät, ta vielä viluššuttih ta läsiyvyttih. Vuonnisen kyläh keräyty äijän rahvašta, monista muista kylistä šiitä alovehelta. Kirjutti Stepanida-ämmön puolešta Stepanidan punukka Sirpa SIRPA MÄNTY Tietoja Heimošota, tuiskukuu 1922. Še oli mušta ta hyvä??äini koira, kumpaista myö aina leikitimä Jennyn keralla. 31 nikonsa aikasempah oltu näyttäyvytty yhtä kirkkahina ta kaunehina kuin nyt šiinä jäisen järven yläpuolella talvisella taivahalla. Myö mänimä Šuomuššalmen kautti Puolankalla ta Ristijärvellä, kunne meijän uuši koti ta uuši eloš hil’l’akkaiseh piäsi rakentumah. Olimma yötä Vuonnisešša, kunne tuatto niise oli kerinnyn myöštyö ta piäšimä jatkamah matkua yheššä. Kun Neuvostovalta tuli Karjalaan, Docendo 2020. * Niinistö, Jussi: Heimosotien historia 1918–1922. 164–166, no 1–2/2006, s.13–15 * Lyhyöšti vienankarjalaisten pakolaisuuvvesta kerrotah: www.karjalansivistysseura.fi/historia/ pakolaisuus-venajalta-suomeen-1918-1922/ Tarkempah tietoja voit e?ie esimerkiksi näistä kirjoista: SANASTOA (siinä järjestyksessä, jossa sanat esiintyvät tekstissä): kyly – sauna tuiskukuu – helmikuu što – että tiätä – setä heimolaini – sukulainen Uajualahen n’okkaseh – Aajuolahden (niemen)nokalle šuovatta – lauantai äijän – paljon me??ä – metsä varajima – pelkäsimme netäli – viikko poikkoseh – nopeasti myöstymäh – palaamaan ei niken – ei kukaan iski – teurasti kylän stuarosta – kylänvanhin ruttoseh – kiireesti šuoriuvuttih – pukeuduttiin oprasa – ikoni oli läsiytyn – oli sairastunut ripakko – kapaloriepu, rätti moušot – ehkä hyvä??äini – soma, mukava, hyväluontoinen pyritimä – houkuttelimme kaimuamah – saattamaan oli kirvonnun – oli pudonnut itkie ulahuttima – itkimme, ulisimme myöštyö – palata aivoin – aikaisin läsiyvyttih – sairastuttiin muamon yšässä – äidin sylissä varasin – pelkäsin eloš – elämä hil’l’akkaiseh – pikkuhiljaa myöštymäh – palaamaan mieroh – maailmalle ämmö – isoäiti punukka – lapsenlapsi Heikin ja Stepanidan kihlakuva, muokattu jälkikäteen värilliseksi. Ei ne ihmiset oltais haluttu lähtie Šuomeh, a piti männä. * Ilmarinen: Metsäsissipäällikön muistelmat, WSOY 1927 ta Metsäsissit taistelussa, WSOY 1932. Šuomeh tultih enämpi 11 000 vienankarjalaista pakolaista. Šiinä rajalla oli šemmoni pieni kylä, Lonkkanimini, kumpasessa levähimä ta lämmitteliyvyimä kiukuan kyleššä. VUONNISEH PITI matata kymmenen kilometrin matka. Še ei halunnun noušša rekeh vaikka kuinka pyritimä, eikä lähten meitä kaimuamah, jäi vain yksinäh varteimah kotieh. Matan varrella ojan termälla nävyttih lehmät, kumpaset ei oltu jakšettu rajalla šuati, a šiih oli šorruttu. KUVA: SIRPA MÄNNYN KOTIALBUMI * Vaara, Pekka: Viena 1919–1922. Mie kuulin vielä loitoš, kun Juho-tiätän koira Vilkki haukku Ponkalahen šuuntah, ta ulisi, še varmašti tiesi jotta šieltä šuunnašta še tuho tulou. SKS, Helsinki 2005.. Eihän še ylen joutusah männyn, kun yhet oltih reješšä ta toiset mäntih aštumalla, ta vielä Juho-tiätän kolme lehmyä, Tähikki, Lystikki ta Kirjo piti šuaha miteinnih kulkomah pakkasešša ta jiällä. Mie pisyin muamon yšässä, varasin jotta mitä täštä kaikešta tulou. VUONNISEŠTA LÄHTIESSÄ meitä oli Uajualahen eläjien lisäksi jo niin pitkä raito, jotta kulkiessa en nähnyn enšimmäistä tahi jälkimmäistä hepoista tahi rekie. Aivoin huomenekšella läksimä tuaš matkah. Emmä myö lähtiessä tietän, moušot yksi tahi toini arveli, a ei nimitä iäneh paissun. Yksi pereh šielä, toini tiälä. Moušot olisima jiänyn niinkuin Vilkki-koira oman koin vierellä vuottamah. Aikamoini kulkoveh myö olimma, šiinä matatešša tähtien ta kirkkahan linnunruan alla. * Lähtehinä omien heimolaisten kertomukšet ta Stepanida-ämmön šeukun Jenny Torvisen kirjuttama starina: ”Karjalan Termasill’ kun lapsena leikin, Pakolaistytön lapsuusja nuoruusvuodet.” * Karjalan Heimo 9–10/2005, s.127–129, no 11–12/2005, s. Tuuli še on heitellyn meijät pitin poikin mieroh. Yritettih kulkie ruttoseh šiinä pakkaislumešša. A jošpa tulovat šukupolvet vielä löyvvetäh yhtehini vienankarjalaini pešä. Nikonša emmä myö piäššyn myöštymäh omilla kallehilla kotitanhovilla, poluilla ta järven rannoilla, šinne jiätih ijäkši
Allin perhettä kohdellaan uusilla asuinsijoilla hyvin, mutta kulttuurierot pohjalaisesta ruokapöydästä alkaen kasvattavat mielessä kaipuuta kotitanhuvia kohtaan. Hänen desanttitarinaansa ei usko kotona kukaan – paitsi rintamalla olevan veljen nuorikko Sylvi, jonka Alli kokee jossain määrin uhaksi omalle asemalleen perheessä. Keskellä pommitusta hän tekee ratkaisunsa, jättää Inkerin-buabon sirpalesuojaan ja pakenee kotiinsa. Tässäkin tilanteessa Allin on tehtävä nopea ja raskas päätös. Äidin vastustuksesta huolimatta hän jää kotiin, jossa hänellä on riittämiin tehtävää. Vanhemmat kaksosveljet Aatos ja Tuomas ovat joutuneet talvisodan rintamalle, Aatos on jo kaatunut, ja Tuomaksen mieli ajautuu kestokykynsä rajoille. Sylvi vakuuttaa luottavansa eniten juuri Allin kykyyn pärjätä. Hän ampuu pimeyteen, hiihtää pelon ajamana henkihieverissä kotiin – ja saa vastaansa hyväntahtoiset naurut. Isännän pää ponnahti pystyyn lehden ääreltä. Jostain piti aloittaa. ”Mikäs perkeleen pertti?” hän kysyi kovalla äänellä. Sairaalaympäristöstä Allille kuitenkin avautuu uusia polunpäitä oman elämänsä järjestämiseen niin ammatillisesti kuin ihmissuhteidenkin näkökulmasta. Perheen määränpäänä on Seinäjoki, jossa perheen pohjalaistaustaisen isän veli asuu maatilaa isännöiden. Itsenäistymisestä Vaikka Ennen lintuja kertoo Karjalan luovutetuilta alueilta lähteneiden evakkojen tarinaa, sen juonenkäänteet ja kerronta avaavat laajemminkin pakkomuuttojen vaikutusta yksilöihin ja yhteisöihin. Allin oma tie alkaa avautua. Laatokkaa ylittävän lentokoneen ääni ja tietynlainen mätkähdys pimeydessä saavat Allin vakuuttumaan, että jäälle pudotettiin desantti. Sylvin vieminen sairaalahoitoon merkitsee Allille lopullista välirikkoa äitinsä kanssa. Nuori Alli on joutunut aiemmin lupaamaan veljelleen, että huolehtisi Sylvistä. Nyt hän joutuu lupaamaan myös veljensä nuorelle vaimolle, että huolehtii kohta syntyvästä vauvasta, jos Sylville tapahtuu jotain. Viimeisillään raskaana oleva Sylvi sairastuu hyvin vakavasti, eikä äiti hyväksy sitä, ettei Alli pysty hoitamaan kälyään Inkerin-buabolta omaksumillaan luontaisja loitsuhoitojen alkeilla eikä evakkomatkan pakkasen ja kosteuden pilaamilla yrteillä. Alli tekee nopean ratkaisun: hän erkanee muusta perheestä ja lähtee evakkomatkalle jalan, kuljettaen perheen karjaa uusille asuinsijoille. Hiljaisuus piti rikkoa. Kipinä oman kulttuurin ja Palkittu romaani oivaltaa luopumisen monet tasot KIRJAT KIRJAT. ”Teillä on kaunis pertti”, sanoin kohteliaasti. Kotitaloa koetetaan piilotella pommikoneilta lumen ja kuusenhavujen avulla, mutta pian uhka käy liian suureksi. Hienovaraisesti kirjan kerronta paljastaa kulttuurierojen ja uskomusten törmäyskohtia, arkisia tiloja ja tilanteita, jotka pistävät erilaisista kulttuuritaustoista tulevien ihmisten keskinäisen ymmärryksen koetukselle. Raskaana oleva Sylvi-käly haluaa lähteä hänen mukaansa. Näkyväksi tulee myös vähemmistökulttuurin edustajan usein ensimmäisenä keinonaan käyttämä selviytymisen ehto; piilottaminen, väistäminen ja vaikeneminen, jos valtaja vähemmistökulttuuri ovat joutumassa törmäyskurssille. Nuori nainen, Alli-Maria Alava, elää vanhempiensa ja pikkusisarensa kanssa Laatokan saaressa. Pakkomuuttojen monitasoisia vaikutuksia käsittelevän romaanin käännösoikeudet on myyty muun muassa Ukrainaan. Tätä ammattia merelle kaipaava Alli ei kuitenkaan koe lainkaan omakseen. Se kertoo nuoren naisen evakkomatkasta Laatokan saaresta Pohjanmaalle kovana pakkastalvena 1940. Äiti on passittanut haaveilijaksi tuomitsemansa Allin Sortavalaan, Inkerin-buabon luokse parantajan oppiin. Laatokalla isän kalastusreissuilla pienestä pitäen mukana ollut Alli haluaa seurata isän jalanjälkiä ja haaveilee urasta kalastajana, mutta ankara äiti ei suvaitse moisia ajatuksia. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 32 Ennen lintuja Merja Mäki Gummerus 2022, 416 sivua Merja Mäen romaani Ennen lintuja voitti kirjavientiä edistävän Tulenkantajat-palkinnon. Eräänä yönä hän jopa tuuraa Laatokan jäällä kylän vahtivuorolla isäänsä, joka ei jaksa heikon terveytensä vuoksi lähteä yön selkään. Allia kohtaan kylmä äiti suosii miniää, kauppiaan sorjaa tytärtä. Evakuointimääräys tulee, eikä aikaa lähtövalmisteluihin anneta paljon. Oma ylpeys on nieltävä moneen kertaan samalla, kun puoliaankin on edes jollain tasolla koetettava pitää. Kohti uusia alkuja Ponnistaminen uuteen alkuun vieraassa ympäristössä vaatii kaikilta paljon. Evakkotarinaan sisältyvien suurten vaikeuksien ja kamppailujen eri vaiheissa löytyy aina auttavia ihmisiä, kunhan vain apua tarvitseva myös huomaa tarjotut tilaisuudet ja osaa ottaa avun vastaan. Allin ja Sylvin evakkomatkan vaikeudet huipentuvat Muurikki-lehmän vaikeaan poikimiseen kovalla pakkasella
Nykyisin palkinnosta vastaa Aamulehti. Karjalaisen uskomuskulttuurin ja siellä täällä pilkahtelevien karjalankielisten sanojen säikeet sitovat kerrontaa Allin karjalaiseen identiteettiin, joka hänen sisällään elää ainakin niin kauan, kuin kaipaus kotitanhuville säilyy. Tulenkantajat-palkintoon kuuluu 5000 euron rahapalkinto ja Kirjallisuuden vientikeskus FILIn tarjoama vientivalmennusohjelma. Vihamieliseltä tuntuvan käytöksen alla piilevät huoli ja halu suojella. Laajasti eri osapuolia ymmärtävä kertoja paljastaa kuitenkin myös äidin kovan pinnan alla vaikuttavat motiivit. 1983) on tehnyt romaaniaan varten mittavan taustatyön. Tähän mennessä Ennen lintuja -romaanin käännösoikeudet on myyty Ukrainaan, Ruotsiin ja Ranskaan. Konkreettiset tapahtumat ja runsas dialogi kuljettavat Allia elämänvaiheesta toiseen, sisäinen kamppailu kietoutuu ulkoisiin tapahtumiin. KATRI KOVASIIPI KIRJAT KIRJAT Kauhavalla asuva äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Merja Mäki voitti kirjavientiä edistävän Tulenkantajat-palkinnon evakkoromaanillaan Ennen Lintuja. Kirjavientiä edistävä Tulenkantajat-palkinto jaettiin nyt kymmenennen kerran, ja tänä vuonna voittajan valitsi viiden finalistin joukosta kirjailija Emmi Itäranta. Hän on tutkinut sotaa ja sen vaikutuksia viiden vuoden ajan ennen kirjan valmistumista. Kauhavalla asuva äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana työskentelevä Merja Mäki (s. 33 siinä piilevän pyhyyden kokemuksille jää kuitenkin elämään Allin mielessä, antaen hänelle sisäistä voimaa, keinoja ja itseluottamusta uusissa ja haastavissa tilanteissa. Palkinto syntyi vuonna 2012 Tampereella tuolloin toimineen Tulenkantajien kirjakaupan ja Aamulehden yhteistyönä. Pakomatka ajaa Allin yhä kauemmas alkuperäisistä ammattihaaveistaan kalastajana. Hänellä itsellään on sukujuuria Käkisalmella, ja kirjansa tausta-aineistoksi hän on myös haastatellut evakkotaustaisia ihmisiä. Voittajalla on vientiä Romaanistaan Ennen lintuja Merja Mäki sai 3.12.2022 Tampereella myönnetyn Tulenkantajat-kirjallisuuspalkinnon. Kirjan minäkertojana on Alli, kerronta on enimmäkseen toteavaa ja arkista. KUVA: LIISA VALONEN, GUMMERUS Evakkotarinana Ennen lintuja on moniulotteinen pakolaisuuden kuvaus, mutta se on myös yksilöllinen selviytymisja kasvutarina sekä kertomus nuoren naisen itsenäistymisestä.. Evakkotarinana Ennen lintuja on moniulotteinen pakolaisuuden kuvaus, mutta se on myös yksilöllinen selviytymisja kasvutarina sekä kertomus nuoren naisen itsenäistymisestä. Samalla se luo kehykset tämän irtautumiselle hallitsevasta ja ymmärtämättömästä äidistään, jonka määräilynhalu ja kovuus ovat Allin elämälle haitallisia
Siinä Paavo Joensalo onkin onnistunut hienosti. Karjalan tasavallassa oli tunnistettu tarve kehittää karjalankielistä akateemista mieskuorolaulua. Samana vuonna käynnistyi kolmivuotinen yhteishanke RUNON JAHDI – PAJON MAHDI Petroskoissa toimivan Kansallisten kulttuurien keskuksen kanssa. Paavo toimi yhdistyksen toiminnanjohtajana sen perustamisesta vuodesta 2007 lähtien loppuunsa saakka. TUONILMAISIIN Musiikkimies Paavo Joensalo on poistunut näyttämöltä Paavo Joensalolle ojennettiin Karjalan Sivistysseuran ansiomerkki Heimojuhlassa Jyväskylässä 2019. Paavo Joensalo aloitti soittoharjoittelun jo 3-vuotiaana kouluharmonilla, ja opiskeli sittemmin yksityisesti pianonsoittoa. Niistä alkoi 1990-luvulla kehkeytyä myös musiikkidraamoja, joihin Paavo säveltäjänä laati käsikirjoitukset. Runoja saatiin eri lähteistä ja useilta kirjoittajilta – muun muassa arkkipiispa Leolta ja Paavolta itseltään – ja niitä sävelsivät EIKU ry:n piirissä toimivat ammattilaiset. Se oli syntynyt vuonna 1997 Joensalon luoman Tuhlaajat-oopperan kohtaukseen, jossa kansainvälisen ekumeenisen työleirin osanottajat yhdessä esittävät sen iltarukouksena raskaan työpäivän ja iloisen illanvieton päätteeksi.. Hänen äitinsä Agnes oli Karjalan Heimo -lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Iivo Härkösen veljentytär. Venäjän puolella yhteistyökumppanina toimi Petroskoin akateeminen mieskuoro ja sen johtaja Aleksei Umnov. Joensalo syntyi suistamolaiseen Härkösten runolaulajasukuun ja oli tavallaan viidennen polven laulaja. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 34 Paavo Joensalo, arkkitehti, säveltäjä ja kulttuurivaikuttaja, menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen Kuopiossa 26.11.2022. Teoksia on esitetty Suomessa, Irlannissa ja Karjalan tasavallassa Eettisesti Innovatiiviset Kulttuurin Uudistajat EIKU ry:n tuottamana. Useissa teoksista oli mukana karjalaiset kansansoittimet. Lauluja ehti syntyä sen jälkeen pitkälti toistasataa. Karjalan kieli oli Paavolle läheinen ja tärkeä, useat hänen produktionsa on tehty karjalaksi. Kesätyö vuonna 1976 Savonlinnan Oopperakuorossa kirvoitti säveltäjän lahjat ja ensimmäiset liedit syntyivät jo samana syksynä. Konsertin päätösnumerona esitettiin Paavo Joensalon sanoittama ja säveltämä laulu Kiitos päivästä – Passibo Päiväs. Osa mieskuoroteoksista kantaesitettiin kesällä 2019 Sortavalan karjalaisilla laulujuhlilla. Isä on haudattu Korpiselän kirkonkylälle sotilasjoukkohautaan, poika Kuopioon. 15 vuoden aikana tehtyä työtä jatkaa upea ammattiartistien joukko ja EIKU ry:n tulevaisuus näyttää vahvalta ja valoisalta. Vuonna 2013 ensi-iltansa sai Paavon eteläkarjalan murteella käsikirjoittama ja säveltämä EIGU-lastenooppera, joka kantaesitettiin Petroskoissa Kansallisen Teatterin suurella näyttämöllä laulujuhlien avajaisesityksenä sekä myöhemmin Veskelyksessä. Vuonna 2016 – Karjalan Sivistysseuran 110-vuotistaivalta kunnioittaen – syntyi laulukonsertti Runonlaulajien perintö – suistamolaisen Härkösten runonlaulajasuvun seitsemän sukupolven lauluja vuosilta 1900–2015. YHTEISHANKKEESSA SÄVELLETTIIN ja sovitettiin lähes 40 uutta karjalankielistä mieskuorolaulua pääosin uusiin runoihin ja osin vanhoihin perinnerunoihin. Paavo oli syntynyt 23.1.1942 Kauhavalla orvoksi, isä oli kaatunut pari viikkoa aiemmin Krivin asemalla. EIKU RY:N TOIMINNAN TARKOITUS on ollut nostaa lupaavia kulttuurikykyjä siivilleen. Opiskeluaikana hän toimi Polyteknikkojen kuorossa laulajana, solistina ja varalaulunjohtajana. Draamojen määrä lähentelee kahtakymmentä. KUVA: AILA-LIISA LAURILA Karjalan Sivistysseura kutsui hankkeen suomalaiseksi johtajaksi Paavo Joensalon
Hän oli tavattoman tyytyväinen EIKU ry:n löydettyä uuden puheenjohtajan sekä toiminnanjohtajan, mutta hänellä ei ollut aikomustakaan jäädä kokonaan lepäämään laakereilleen, koska ”päässä pörisee jo joltinenkin määrä uusia kulttuuriin liittyviä hankeja produktioaihioita”. jäi Paavolta kesken, mutta hänen työtään jatkamaan jääneet ovat sitoutuneet toteuttamaan hankkeen suunnitellusti. Huotarisen vanhemmat pakenivat kotiseudultaan Vienan Karjalasta Venäjän vallankumousta 1920-luvun alussa Suomeen. Lapsuuden kodissa vierailleet Vienan pakolaiset tutustuttivat Huotarisen vienalaisten runolaulujen ja satujen maailmaan. Hartahat rukouksemme, luoksesi näin kannamme. Anna rauha rakkavus, lebo, syvä luottamus. Karjalan Heimossa ja lukuisissa muissa karjalaisjulkaisuissa. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 35 TUONILMAISIIN Vuonna 2022 käynnistettiin Karjalan Sivistysseuran kanssa yhteistyössä Paavon ideoima kolmivuotinen karjalankielisten liedien kehittämishanke ONNUAKO MIEGI…. Huotarinen kirjoitti usein juoniaineksien joukkoon kalevalaista perinnetietoutta kunnioittaen näin vanhempiensa kauniita synnyinseutuja. Kiitos illan tähtivyöstä. Siinä on tavoitteena luoda 40 täysin uutta, nykypäivän karjalaisuudesta kertovaa liediä ja esittää ne konsertteina vuonna 2024. Laukkukauppiaana työskennelleestä isästä tuli kauppias. Tahtos aina toteutukoon, kätes meitä ohjatkoon. Kauniina soljuva vienankarjala tarttui karjalaisvieraita kuunnellessa korvaan ja siirtyi teosten vuoropuheluihin. ONNUAKO MIEGI…. Veikko Huotarinen oli Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin kunniajäsen ja Suomen Maakuntakirjailijat -yhdistyksen jäsen. Karjalan Sivistysseura palkitsi Paavo Joensalon vuonna 2019 ansiomerkillä kiitoksena mittavasta panoksestaan karjalaisen kulttuurin edistämiseksi. Anna meille ystävyyttä, lempeyttä ihmisyyttä. Hardahimmat malittummo, luokse Siun täs kannammo. Paavo Joensalo Suomussalmella 18. Huotarinen oli innokas kirjoittaja, jonka kynästä syntyi parikymmentä teosta, niin novelleja kuin runoja. Näin hän edisti arvostamansa kulttuurikielen ja perinteen säilymistä. Hän työskenteli opettajana 35 vuotta, ensin valmistuttuaan Suomussalmella aina vuoteen 1988 ja sitten Nurmeksen Lehtovaaran koulun opettajana vuodet 1988–1993 eläkkeelle jäämiseensä saakka. Huotarinen valmistui opettajaksi Kajaanin seminaarista vuonna 1958. Anna meille bratanuutta, lembevyttä, ihmizyyttä. Kiitos päivän yhteistyöstä. Uskonnon ja musiikin luokanopettajan erikoistumisopinnot hän suoritti 1969–1970. Hänen kirjoittamiaan runoja sekä proosaa julkaistiin myös Petroskoissa ilmestyvässä kulttuurilehti Careliassa sekä lehtijuttuja mm. Passibo päivän yhdehizes ruavos, passibo ildapimien tiähditaivos. Siules Korgein annammo. Illan tulduo passibommo. EEVA-KAISA LINNA Innokas kirjoittaja Veikko Huotarinen Veikko Huotarinen. Paavo soitti minulle runsas kuukausi ennen siirtymistään tuonilmaisiin, täynnä energiaa. KUVA: AILA-LIISA LAURILA Illan tullen kiitoksemme, sulle Korkein annamme. Tahdois ainos toveks tulgah, kädeis meidä jouhatelgah. Anna rauha, rakkaus, lepo, syvä luottamus. elokuuta 1937 syntynyt Veikko Huotarinen menehtyi 27.12.2022 koronan ja sen jälkitautina tulleen keuhkokuumeen uuvuttamana. EEVA-KAISA LINNA Passibo päiväs
KUVA MAIJU OKKONEN. TAPAHTUMAPAIKKANA on legendaarinen Tampereen Työväentalo, jossa Vienan Karjalaisten Liitto perustettiin elokuussa 1906. Tampereelle! Lauantaina 22.4. Esitelmät striimattiin, oli helppo jäädä sohvalle makaamaan. Siksi Karjalan Sivistysseura tuo yhdessä tapahtumavuoden pääjärjestäjän Runolaulu-Akatemian kanssa Kuhmon suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden teemoja heimotapaamiseen Tampereelle. mennään perinteisesti. Tänä vuonna se suojelee Kuhmoa, suomalais-ugrilaista kulttuuripääkaupunkia. Konsertin avulla siirretään sukukansojen kulttuuriperinteitä sukupolvelta toiselle. Sukututkimusklinikat ovat avoinna joko lauantaina tai sunnuntaina. Seuran juhliessa 100-vuotisjuhliaan kiinnitettiin Työväentalon seinään laatta muistoksi perustamisesta. Kuhmon ohjelmaan voi tutustua kulttuuripääkaupunkivuoden sivuilla osoitteessa runolaulu.fi. Esiintyjälistalla ovat luvassa esimerkiksi etnoteknollaan mainetta niittänyt Suistamon Sähkö ja karjalankielisellä folkillaan vuoden kansanmusiikkitekijänä palkittu Loimolan Voima. Sunnuntaina 23.4. Koronapandemia rajoitti tapaamisia kolme vuotta. Heimopäivät tärkeänä tapaamisten paikkana. Kuhmo on ehkä hieman vaikeasti tavoitettavissa. Heimolaisia, kohtaamisia, karjalaista kulttuuria, mukavaa yhdessäoloa, kuulumisten vaihtoa. Arvokas historia, pitkät perinteet, yhteenkuuluvuuden tunne. VUONNA 2023 KUHMO on suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki ja kaupunki koko vuoden täynnä ohjelmaa: konsertteja, Kalevalaa, runolaulua, seminaareja, symposiumeja, konferensseja, elokuvia, kirjallisuutta, Sommelo, kamarimusiikkia – yli 100 tilaisuutta tai tapahtumaa! Ohjelma suomalais-ugrilaisten kulttuuripääkaupunkien nimeämisestä käynnistettiin vuonna 2013. Näin teimme myös vuonna 2017, jolloin Vuokkiniemi oli kulttuuripääkaupunki. Ohjelman tavoitteena on nostaa tietoisuutta suomalais-ugrilaisista ja samojedikansoista sekä uralilaisista kielistä, vahvistaa suomalais-ugrilaista identiteettiä ja edistää kestävää paikallista kehitystä suomalais-ugrilaisen maailman eri puolilla. Taustayhteisöjä ovat suomalais-ugrilaisten kansojen nuorisojärjestö (Youth Association of Finno-Ugric Peoples, MAFUN) sekä URALIC Centre -kansalaisjärjestö. Ohjelma päivitetään Karjalan Sivistysseuran nettisivuille karjalansivistysseura.fi/ ajankohtaista. Tallenteetkin löytyvät edelleen katsottaviksi. Tähän mennessä kulttuuripääkaupungin asema on annettu yhdeksälle kylälle tai kaupungille: Bugyn kylälle Udmurtiasta (2014), setukylä Obinitsalle (2015), unkarilaisille Iszkaszentgyörgyn kylälle ja Veszprémin kaupungille (2016), karjalaiselle Vuokkiniemen kylälle (2017), Shorunzhan kylälle Marinmaalta (2019), marinkieliselle Mishkan kylälle Bashkordostanista (2020), Abja-Paluojan kaupungille Virosta (2021) ja Bayterekin kylälle Udmurtiasta (2022). 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 36 K arjalan Sivistysseura, Suomen vanhin karjalaisjärjestö. Nyt on aika tavata kunnolla, lähdetään joukolla 22.–23.4. 2023 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Tampere laulaa ja soi! Siivekäs lintu Tsirk symboloi suomalaisugrilaisten kansojen esiäitiä. Järjestettiin yksipäiväisenä korkeatasoisia seminaareja heimolaisille ja karjalaisuudesta kiinnostuneille. Sunnuntaina kutsutaan konserttiin mukaan juhlimaan kaikki karjalaisuudesta ja suomalais-ugrilaisesta kulttuurista kiinnostuneet. klo 13–16 on odotettavissa korkeatasoinen TAMPERE LAULAA JA SOI – konsertti Kuhmon suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin hengessä. Sukuseuraja yhteisötapaamisille varataan aikaa ja tilat, järjestetään kyykkänäytös, pidetään vuosikokous ja ehtoolla istuskellaan teeja tarinaillassa. Mutta ne kohtaamiset jäivät vähäisiksi. Vuosikokous, teeja tarinailta, heimolounas, heimojuhla
37 2023 HALLITUKSET UUTISET Vienan virroilla, Kalevalan kankailla Tuore artikkelikokoelma käsittelee kirjallisuudessa esiintyvää vienalaisuuden ja laajemminkin karjalaisuuden kuvaa niin suomalaisessa kuin neuvostokirjallisuudessa. 2.11. 13.11. Lukijoilla (arvio) 13.4. 8.6. 2.10. 31.8. Lehden numero 3–4 5–6 7–8 9–10 11–12. 8.5. vuosikerta Ilmoitushinnat Takakansi 490 €, sisäkannet II ja III 450 €, 1/1 s. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. 140 €, 1/8 s. Pankkiyhteys Danske Bank IBAN: FI92 8000 1500 0617 19 BIC/SWIFT: DABAFIHH Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Senni Timonen www.karjalansivistysseura.fi Painopaikka Libris Oy ISSN 0449-8828 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Sen kerrotaan olleen Vienan Karjalassa ensimmäinen. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. 300 €, 1/3 s. 115 € Ilmoitusten toimitusosoite paatoimittaja@karjalanheimo.fi Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi www.karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. 430 €, 1/2 s. Heistä tuli punaisen Uhtuan uudisasukkaita, jotka perustivat Pohjan Pojat -kolhoosin. 185 €, 1/6 s. Se johti noin sadan miehen, naisen ja lapsen siirtymiseen rajan yli. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. 235 €, 1/4 s. SEURAAVA LEHTI HUHTIKUUSSA WIKIMEDIA COMMONS TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi www.karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 104. 14.12. 31.7. Juttujen aineisto 13.3. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Karjalan kansannousun loppuvaiheeseen talvella 1922 liittyy Sallan läskikapinaksi kutsuttu episodi
Analysoit työssäsi Lewis Carrollin Alice’s Adventures in Wonderland -romaanin Alisan šeikkailut kummanmuas -karjalannosta, jonka on laatinut Aleksi Ruuskanen. Elvyttämiseen tarvitaan ammattitaitoa, jatkuvuutta – ja rahaa. Luin kirjoja, kirjoitin karjalaksi yksinkertaisia juttuja ja osallistuin Tampereen työväenopiston karjalan kielen kurssille. Jos kielen elvyttämisellä halutaan pysyviä tuloksia, se ei ole harrastustoimintaa. Koen, että pääsen työssäni tekemään monipuolisesti eri asioita karjalan parissa. Aloin ottaa tietoista eroa englantiin ja erikoistuin kandiopinnoissani kääntämiseen. EKL Noihin aikoihin nuorten kiinnostus karjalan kieleen ja karjalaisuuteen oli heräämässä, oli perustettu Karjalazet Nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistys ja nuoret ryhtyneet innolla opiskelemaan kieltä ja käyttämään sitä. Sittemmin Milla päätyi opiskelemaan englantia Tampereen yliopistoon. MT Ilahduin valtavasti, kun törmäsin sattumoisin internetissä ikäisiini karjalasta innostuneisiin nuoriin. Päädyin jatkamaan opintojani Itä-Suomen yliopistossa, jossa pystyi opiskelemaan karjalaa sivuaineena. MT Hoidan esimerkiksi elvytysprojektin some-, sähköpostija blogiviestintää, edustan elvytyshanketta mediassa ja olen yhteyksissä yhteistyökumppaneihin. On harmillista, 2023 LAUKUNKANTAJAT 2023 LAUKUNKANTAJAT Laatikon ulkopuolelta. Tehtäviini sisältyy myös tutkimuksen tekoa ja opetusta – viime syksynä pidin yhdessä Natalia Giloevan kanssa karjalan käännösseminaarikurssin ja keväällä tulen luennoimaan karjalan sanastotyön kurssilla. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 38 M illa Tynnyrinen on taustaltaan karjalainen, joka jo ala-asteikäisenä tahtoi opiskella karjalaa. Hankkeella on nyt rahoitus vuosille 2023–2024, mutta olisi tietysti tärkeää, että elvyttäminen etabloituisi karjalan kielen opetuksen ja tutkimuksen rinnalle ja sille saataisiin pysyvä rahoitus. EKL Nyt kun elvytysvastuu on Itä-Suomen yliopistolla, mielestäni ollaan oikealla tiellä. Elvytyshankkeen toiminta on vakiintunut yliopistolle jo kohtalaisen hyvin, mutta toiminnassa on silti tiettyä kokeellisuutta. Minunkin mielestä elvytyshankkeen rooli on karjalan elpymisen kannalta keskeinen. Mikään kieli ei selviä tyhjiössä vaan muuttuu puhujiensa mukana, joten uskon, että se, mitä nuoret karjalalleen tekevät, on elintärkeää kielen selviytymisen kannalta. Erityisen kiinnostavaa oli, että nuoret puhuivat karjalaksi jokapäiväisistä asioista ja käyttivät tuoretta sanastoa. MT Aloin kandiopintojeni ohella opiskella karjalaa itsenäisesti ihan huvikseni. EKL Teit gradusi karjalasta ja työskentelit opintojesi ohella karjalan parissa, muun muassa Kotimaisten kielten keskuksen karjalan kielen sanakirjassa kesäharjoittelussa ja opetusavustajana Itä-Suomen yliopistolla. Maisteriopinnot menivätkin aikamoisessa karjalakuplassa – tutkinnossani on noin 50 ylimääräistä opintopistettä karjalan opintojen takia. Koen, että yliopistolla arvostetaan ajatuksiani ja asiantuntemustani, ja olen saanut hyvää palautetta siitä, että osaan ajatella laatikon ulkopuolelta. Halusin kokeilla, miltä suvun kieli tuntuisi omassa suussa. Ja tietysti lainsäädännöllinen tausta, joka velvoittaa valtiota. Silloin kielen opiskeluun ei vielä löytynyt mahdollisuuksia. MT Isäni isä ja äitini äiti, salmilaisia molemmat, olivat karjalankielisiä karjalaisia, joten karjalaisuus, karjalan kieli ja tapaortodoksisuus ovat vaikuttaneet sukuni molempiin puoliin ja myös omaan elämääni. Olet viime vuoden syyskuusta lähtien työskennellyt Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen koordinaattorina ja vastaat kaikenlaisista käytännön asioista. Kiinnostusta kieltä kohtaan on selkeästi aiempaa enemmän, ja nuoret ovat sankoin joukoin löytäneet muun muassa yliopiston ja kansalaisopistojen karjalan kursseille. Nuoret näkyvät ennen kaikkea somessa ja järjestökentällä, ja on ollut inspiroivaa nähdä, miten nuoret kehittävät ja uudistavat kieltä omiin tarpeisiinsa. Tarkastelen asiaa ennen kaikkea nuorten näkökulmasta, ja mielestäni nuorten tilanne on varsin positiivinen. Aihe on kiinnostava myös meille seurana, koska julkaisemme käännöskirjallisuutta, erityisesti lapsille. Gradututkielmasi tavoitteena oli tarkastella vähemmistökielille kääntämistä erityisesti kielen uhanalaistumisesta johtuvien ongelmien näkökulmasta. On hienoa ja mielenkiintoista olla mukana työssä, joka vielä etsii raamejaan. Muutaman kuukauden opiskeltuani Natalia Giloeva sanoi, että olen oppinut todella nopeasti. Pysähdyin miettimään, että kieli tosiaan tuntui vieneen mukanaan ja että sen parissa toimiminen, esimerkiksi seuratoiminnassa, tuntui tärkeältä ja inspiroivalta. Vaikka sekä äitini että isäni ovat lapsista saakka osanneet karjalaa, ei kieli päätynyt minun suuhuni lapsuudessa yksittäisiä sanoja ja sanontoja lukuun ottamatta. EKL Kielen elpymisen kannalta on merkittävää, että sitä käytetään arjessa, puhekielenä. Englantia opiskellessani huomasin kaipaavani ilmaisuvoimaista suomea. MT Yleisellä tasolla suhtaudun karjalan kielen elvyttämiseen toiveikkaasti, mutta on sanottava, ettei se aina ole helppoa
Näin tapahtuu esimerkiksi opettaessani karjalaa eri ikäisille kansalaisopistossa tai kun elvytyshanke tekee yhteistyötä nuorten kanssa. Myös karjalankielistä lastenkirjallisuutta on julkaistu viime vuosina erityisen paljon ja se edesauttaa kielen luontevaa siirtymistä vanhemmilta lapsille. Milla Tynnyrinen ja Eeva-Kaisa Linna keskustelivat etäyhteyden välityksellä.. Nuorilla on omat juttunsa kaikissa kulttuureissa. Olen kuullut, että moni muu on oman karjalaisuutensa tajutessaan ikään kuin järkyttynyt ja vieraantunut aiemmin kokemastaan suomalaisuudesta, joka on siis ollut karjalaisuudesta erillistä. Niille on avautunut julkisuudessa enemmän tilaa, niistä puhutaan ja ihmisten tietoisuus näistä asioista on lisääntynyt. Yhteistyö eri sukupolvien välillä on mielestäni parhaimmillaan silloin, kun se tarjoaa molemmille osapuolille mahdollisuuksia oppia uutta. Olen kovasti iloinen siitä, että nuoret on saatu mukaan tähän työhön. Karjalan kohdalla ei onneksi voi tällaisesta puhua, vaan kieltä käyttävät monen ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset. Muilta nuorilta olen kuullut, että he toivoisivat ennen kaikkea karjalankielistä nuortenja fantasiakirjallisuutta, podcasteja, tv-sarjoja ja popmusiikkia. Minusta tuntuu, että karjalaisyhteisössä rajat ikäryhmien välillä hämärtyvät enemmän kuin monissa muissa konteksteissa, ja tuttavuuksia ja ystävyyssuhteita syntyy eri-ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien ihmisten välille. EKL Nyt tarvitaan uudenlaisia karjalankielisiä materiaaleja ja siihen tarvitaan tuota mainitsemaasi kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta, rohkeutta tehdä asioita toisin. Lähipiirissäni on niin paljon muita karjalaisia, että karjalainen kulttuuri väistämättä näkyy jokapäiväisessä elämässäni. MT Tähän asti tuotettu karjalankielinen materiaali on ehdottoman arvokasta ja avuksi kun ryhtyy opiskelemaan karjalaa. Itse en ehkä koskaan ole kokenut kansalaistai kansallisidentiteettiä keskeiseksi vaan olen määrittänyt itseäni ennemminkin alueellisten yhteisöjen, suvun, perheen ja itse valitun ystäväja tuttavapiirin kautta. Tietyt lakimuutokset, karjalan kielen lisääminen perustuslakiin ja oman kielilain laatiminen, parantaisivat tilannetta huomattavasti. Olen muiden aktivistien kanssa täysin samaa sieltä, että karjalan tilanne ja laillinen asema ovat kestämättömän huonoja. Löytävätkö nykynuoret, siis esimerkiksi 13–20-vuotiaat, kiinnostavaa karjalankielistä materiaalia. Karjala-kuvani on vahvasti kielikeskeinen. Mitä karjalan omaksuville lapsille tapahtuu, kun heistä tulee nuoria. MT Kielenelvytyksen keskiössä on tietenkin kieliyhteisö, kaikki lähtee niistä ihmisistä, jotka käyttävät ja rakastavat karjalan kieltä. Mielestäni tämä kertoo siitä, että kielellä ei nähdä olevan vain välineellistä arvoa vaan sitä pidetään itsessään säilyttämisen arvoisena ja tärkeänä asiana ja että sen ajatellaan olevan ikkuna karjalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. MT Tavallaan voisi sanoa Karjalan olevan nosteessa, Karjala-kuva on moninaistunut. Hienoa on sekin, että karjalasta ovat kiinnostuneet myös sellaiset ihmiset, joiden omassa suvussa kieltä ei ole puhuttu. Nuoret toivoisivat myös sellaista karjalankielistä materiaalia, joka ei välttämättä käsittelisi nimenomaan karjalaisuutta, vaan vaikka “ihan tavallista radiopoppia”, esimerkiksi jotain Antti Tuiskun tyylistä, karjalaksi. Ilman heitä ja lapsia kieli ei elä. Jos kielellä ei ole käyttäjiä, ovat kaikki elvytystoimet ja rahoitus pelkkää tekohengitystä. Yhteistyö nuorempien ja vanhempien karjalaisten välillä on ensiarvoisen tärkeää. EKL Viimeisten 12–13 vuoden kuluessa karjalaisuus ja karjalan kieli ovat tulleet näkyvämmiksi. EKL Karjalaisyhteisöllä ja kieliaktivisteilla on oma tehtävänsä yliopiston rinnalla. Kieliaktivismin ja kielenkäytön tavat vaihtelevat, mutta koen, että karjalaisia yhdistää vahva tahto puolustaa omaa kieltään. Vielä viitisen vuotta sitten en koskaan olettanut satunnaisen keskustelukumppanin tietävän karjalan kielestä mitään, mutta nykyään huomaan yllättyväni lähinnä siitä, jos joku ei ole koskaan kuullutkaan karjalasta. Eeva-Kaisa Linna keskustelee tällä palstalla karjalaisuuteen liittyvistä asioista. Se ei tarkoita sitä, että en olisi kiinnostunut karjalaisesta kulttuurista. 2023 Karjalan Heimo N:o 1–2 39 2023 LAUKUNKANTAJAT 2023 LAUKUNKANTAJAT että karjalan elvytystä tuetaan valtion toimesta niin niukasti
vuosikokous pidetään lauantaina 22.4.2022 klo 16.00 Heimotapaamisen yhteydessä Hotelli Scandic Koskipuistossa Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Ohjelma on alustava ja täydentyy vähitellen. fi/?bookingcode=BKAR210423 Varaukset voi tehdä varaustunnuksella BKAR210423 myös puhelimitse tai sähköpostitse hotellista Scandic Tampere Koskipuisto Koskikatu 5 33100 TAMPERE +358 3 4108 1626 koskipuisto@scandichotels.com Huoneet ovat varattavissa 7.4.2023 saakka tai hotellin varaustilanteen mukaan. Heimotapaaminen järjestetään Tampereella lauantaina 22.4. Ilmoitathan samalla erityisruokavaliosi. 050 5055 531 tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi. vuosikokous 17.00 Vigilia 19.00 Karjalainen teeja tarinailta tee-/kahvitarjoilu (omakustanteinen) musiikkia, kirjaesittelyjä TERVETULOA HEIMOTAPAAMISEEN TAMPEREELLE 22.–23.4.2023 TAMPERE LAULAA JA SOI! VUOSIKOKOUSKUTSU Karjalan Sivistysseuran ry:n 117. Tampereen työväentalolla, Hämeenpuisto 28 Lauantai 22.4. Hotelli Scandic Tampere Koskipuisto, Koskikatu 5 ja sunnuntaina 23.4. Kahvitarjoilun vuoksi toivomme ennakkoilmoittautumista joko toimistolle tai mielellään sähköisen linkin kautta. Tervetuloa! KARJALAN SIVYSTYSSEURA RY Hallitus Vuosikokouksen materiaaleja voi tiedustella 19.4. Hotelli Scandic Tampere, Koskikatu 5 Kyykän näytösottelu (aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin) Sukuseurojen ja karjalaisyhteisöjen tapaamisia Sukututkimusklinikat 12.00 Mahdollisuus omakustanteiseen heimolounaaseen Hotelli Scandic Koskipuiston ravintolassa. Ilmoittautumiset 6.4.2023 mennessä sähköisesti osoitteessa karjalansivistysseura.fi -> Ajankohtaista tai Karjalan Sivistysseuran toimistoon puh. Sunnuntai 23.4. Mahdollisuus osallistua klo 10 messuun Tuomiokirkossa tai liturgiaan Pyhän Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Nikolaoksen kirkossa 12.00 Mahdollisuus omakustanteiseen heimolounaaseen Hotelli Scandic Koskipuiston ravintolassa. Ennakkoilmoittautuminen 16.00 Karjalan Sivistysseuran 117. VI SI T TA M PE R E. jälkeen Karjalan Sivistysseuran toimistosta puh. Tietoa Heimopäivistä päivitetään Karjalan Sivistysseuran nettisivuille karjalansivistysseura.fi -> Ajankohtaista sekä uutiskanavalle osoitteessa uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/ MAJOITUS HEIMOPÄIVILLÄ Omakustanteista majoitusta voi tiedustella hotelli Scandic Koskipuistosta 110 € yhden hengen huone / vuorokausi 130 € kahden hengen huone / vuorokausi Hinnat sis. Ennakkoilmoittautuminen Hotelli Scandic Tampere, Koskikatu 5 13.00 TAMPERE LAULAA JA SOI –16.00 Konsertti Kuhmon suomalaisugrilaisen kulttuuripääkaupungin hengessä Upeaa musiikkia, lopuksi tanssia Tampereen työväentalo, Hämeenpuisto 28 ILMOITTAUTUMISOHJEET JA LISÄTIETOJA Ruokailua ja kahvi-/teetarjoiluja varten tarvitaan sitovat ennakkoilmoittautumiset. 050 5055 531 tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi. aamiaisen ja alv:n Majoituksen voi varata itse osoitteesta: scandichotels