Karjalan Heimo 11-12/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2023 11–12 7 € HYVYÄ ROŠTUOTA HYVIÄ RAŠTAVUA HYVIÄ RASTAVUA HYVÄÄ JOULUA
230 Tuomas Sopanen on kerännyt lähes 700 ryijyä. Pia Paanasen haastattelussa hän kertoo ryijyjen historiasta, johon mahtuu säie karelianismiakin. 219 Seija Jalagin nostaa kolumnissaan esiin Pakolaisavustuskeskuksen arkistoon talletettua Itä-Karjalan pakolaisten historiaa noin sadan vuoden takaa. 208 Pirjo Uino tutkimusryhmineen on saanut uudenaikaisilla menetelmillä tuoretta tietoa Aunuksen Karjalan Vitelestä 1943 tehdyistä hautalöydöistä. 2023 11–12 7 € HYVYÄ ROŠTUOTA HYVIÄ RAŠTAVUA HYVIÄ RASTAVUA HYVÄÄ JOULUA Pekka, Anni ja Sandra Remsu Vienan Karjalan Vuokkiniemestä. 229 Pohjois-Viena -seuran perustajajäseniin kuuluva, edelleen seuran toiminnassa aktiivinen Anja Suvanto täytti elokuussa 80 vuotta. Teksti on syntynyt ItäSuomen yliopiston vienankarjalan kurssilla. 216 Pirjo-Liisa Kotiranta kertoo vienalaisen sukunsa tarinaa vienankarjalaksi. Kauppa toimii jo viidennessä sukupolvessa. 212 Historioitsija Ilja Solomeštš käsitteli luennollaan Karjalan historian tutkimusta Venäjällä ja naapurivaltioiden erilaisia historiankertomuksia. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 202 KARJALAN HEIMO 11–12/2023 220 204 Marie Mäkinen raportoi sukukansapäivästä Helsingin keskustakirjasto Oodissa ja haastattelee suvikarjalaksi Loimolan Voiman Mika Saatsia. KUVA: KSS, SAMPO/SEINÄKALENTERI 2024 Sari Maarit Karjalainen kertoo Venehjärven taloista, asukkaista ja elinkeinoista 1800-luvun lopulla. KUVA: KSS/SAMPO-TIETOKANTA SEURAAVA NUMERO Helmikuu 2024. 226 Jyrki Mäkelän artikkeli osoittaa, että vienankarjalaiset pakolaiset ovat antaneet merkittävän työpanoksen pohjalaisten jussipaitojen historiaan. 225 Vienanakarjalaisen laukkukauppiasperheen Taivalkoskelle perustama Jalavan kauppa täytti 140 vuotta
Myös sosiaalisen median kanavat purskahtivat jo aamuvarhaisesta alkaen täyteen hyvän karjalan kielen päivän ja viikon toivotuksia. Viikko alkoi komeasti tv-haastattelulla, kun Ylen aamussa karjalahipsteriksi itseään tituleeraava Levon Miša eli säveltäjä ja muusikko Mika Saatsi kertoi sekä omasta suhteestaan karjalan kieleen että karjalan kielen asemasta Suomessa. Perheisiin, sukuihin ja niin arkisiin kuin erityisiinkin tilanteisiin keskittyvät kuvat kuljettavat meitä Vienan Karjalaan, Aunuksen Karjalaan, Raja-Karjalaan Suistamolle ja Suojärvelle, noin sadan vuoden takaisille pakolaisleireille Kyminlinnaan ja Maikkulaan... Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. VUODENVAIHDE on jo aivan tuossa nurkan takana, ja tuskin maltan odottaa, että saan pistää seinälleni Karjalan Sivistysseuran julkaiseman uuden, karjalankielisen vuosikalenterin. Kiitos Kotukselle, passipo, passibo! Karjalan Heimon toimitus toivottaa lukijoilleen oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Hyvyä Roštuota ta lykkyö uuteh vuoteh! Hyviä Raštavua da lykkyö uudeh vuodeh! Hyviä Rastavua da lykkyy uudeh vuodeh! KATRI KOVASIIPI. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Vieläkö voisi löytyä tietoja, keitä ovat kuvassa näkyvät lapset ja heidän hoitajansa. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Maltatko/ellendätgo. Yhtenä herkullisena seurattavana voi mainita Facebookin Karjalan kieli eläy -sivuston, jolla on karjalan kielen viikon kunniaksi julkaistu ihmisten lähettämiä tarinoita heille tärkeistä esineistä. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Mainioon kymmenminuuttiseen mahtui paljon asiaa mukavassa paketissa, ja se löytyy Yle Areenasta vielä karjalan kielen viikon jälkeenkin. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Kalenterin alkulehdillä ihmisiä kannustetaan lähettämään seuralle mahdollisia tietojaan kuvissa esiintyvistä henkilöistä ja tilanteista kuvien takana. Sanojen etsiminen on nyt valtavan paljon helpompaa kuin vanhasta versiosta, ja haut onnistuvat nopeasti myös kännykällä. PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2023 27 11 T ätä kirjoittaessani Suomessa vietetään karjalan kielen päivää, ja koko tämä marras-joulukuun vaihteen viikko on omistettu karjalan kielen viikoksi. Sen kuvituksena on Sampo-tietokannasta löytyneitä kuvia vanhoista karjalaisista suvuista. Suuresti koskettava on esimerkiksi joulukuun, talvikuun kuva Kyminlinnan pakolaisleirin lastenseimestä 1920-luvun alkupuolelta. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 203 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. KARJALAN KIELEN PÄIVÄNÄ 27.11.2023 Kotimaisten kielten keskus (Kotus) antoi suurenmoisen lahjan karjalankielisille ja karjalan kielestä kiinnostuneille: Kotus julkaisi tutusta karjalan kielen sanakirjastaan uuden, erilaisille laitteille sujuvasti mukautuvan käyttöliittymän
Keskustelun moderaattorina toimi Alexandra Kellner Sukukansojen ystävät ry:stä. Kulttuuripääkaupunkien tulevaisuus on auki. Udmurtialainen kielentutkija Svetlana Edygarova alusti puheenvuoroaan kertomalla udmurtin kielen nykytilasta. Tällaisia kansoja ovat esimerkiksi Pohjoismaissa kveenit, meänkieliset ja saamelaiset, Virossa võrolaiset ja setukaiset, Venäjällä Nižni Novgorodin marilaiset sekä Keski-Euroopan diasporaunkarilaiset. Maijansalin lisäksi Oodin aulassa oli koko päivän auki pop up -piste, jolla esiteltiin sukukansapäivän järjestäjiä, kuten Karjalan Sivistysseura, Liszt-instituutti sekä Sukukansojen ystävät. Syynä ovat hankkeen koordinaattori Oliver Looden mukaan nykyiset geopoliittiset haasteet: Ukrainan sodan myötä Venäjällä sijaitsevia ehdokkaita ei ollut mukana tulevan vuoden kilpailussa, mikä osoittaa, että suomalais-ugrilaiseen maailmaan on laskeutunut rautaesirippu. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 204 L okakuisena sukukansapäivänä Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansaliin kerääntyi jälleen mukava joukko juhlaväkeä. Loode ja Huttu-Hiltunen näkivät tilanteessa toisaalta myös mahdollisuuden kohdistaa huomiota sinne, missä sitä ei ole aiemmin juuri ollut, kuten esimerkiksi meänkielisten, kveenien ja saamelaisten suuntaan. Kuulumisia sukukansoilta Päivä alkoi paneelikeskustelulla, jonka otsikkona oli ”Mitä suomalais-ugrilaisille kulttuureille kuuluu?” Keskusteluun osallistuivat Runolaulu-Akatemian johtaja Pekka Huttu-Hiltunen, Uralic Centre -kansalaisjärjestön johtaja Oliver Loode sekä udmurtin ja komin kielten tutkija Svetlana Edygarova Helsingin yliopistosta. Hänen mukaansa udmurtin kieli ja kulttuuri ovat säilyneet suhteellisen hyvin, Sukukansapäivän pyörteissä Lokakuu on sukukansakuukausi, jonka aikana juhlistetaan ja lisätään tietoisuutta suomalaisugrilaisista kansoista. Yleensä suomalais-ugrilaisiksi kulttuuripääkaupungeiksi on pyritty valitsemaan pieniä kyliä, jotka toimivat vastapainona Euroopan kulttuurimetropoleille. Vaikka Oodissa vietetyllä sukukansapäivällä ei ollut erikseen nimettyä teemaa, päivän aikana tuntuivat toistuvasti nousevan esiin vähemmälle huomiolle jääneet uralilaiset kansat, jotka elävät sirpaleina toisten, myös muiden sukukansojen, joukossa. Kuhmo ei kuitenkaan ole Huttu-Hiltusen mukaan erityisen pieni verrattuna vaikkapa viime vuoden pääkaupunkiin, udmurtialaiseen Bayterekiin. lokakuuta. Pekka Huttu-Hiltunen avasi keskustelun kertomalla tämän vuoden suomalais-ugrilaisesta kulttuuripääkaupungista Kuhmosta, jonka monet kulttuuritoimijat ovat suuntautuneet nimenomaan sukukansoihin. Sukukansapäivien järjestäjät esittäytyivät Oodin aulassa sijainneella pop up -pisteellä.. Juhlinta huipentuu kuun kolmantena lauantaina, sukukansapäivänä, joka oli tänä vuonna 21
Paneelin loppupuolella pohdittiin sitä, minkälainen vaikutus Ukrainan sodalla on ollut Venäjällä asuviin sukukansoihin. Laulun ajankohtaisuutta ei ole vaikea huomata. Viron pääministeri Kaja Kallaksen kummastunut reaktio võrolaisten autonomiapyrkimyksiin osoitti Looden mukaan sen, ettei alkuperäiskansan käsitettä ymmärretä Virossa valtiollisella tasolla riittävän hyvin. Maijansalin yleisö sai kuulla henkilökohtaisiakin kertomuksia menneistä ajoista, uskomuksista sekä karjalankielisten kokemuksista Suomessa. Seuraavaksi kuultiin marilaista musiikkia, jota esittivät Anna Makeev ja Kristi Mühling – Makeev lauloi ja Mühling säesti kromaattisella kanteleella. Kokonaisuudessaan sukukansapäivä oli monipuolinen ja antoisa sukellus suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkiin ja perinteisiin. Ensimmäisenä kuultiin karjalankielistä folkia, jota tarjoili Loimolan Voima. Maijansalia parempaa juhlapaikkaa ei olisi voinut päivälle toivoa: ohikulkevat ihmiset saivat vaikka nopeankin kurkistusikkunan suomalais-ugrilaiseen maailmaan. Yhtyeen jäsenet Alexandra Berta, Zalán Csenki ja Bálint Horváth soittivat kolmea erilaista kielisoitinta, citeraa, kobozia ja tamburaa. Veljekset esittivät myös ihailemansa Jaakko Tepon Hilma da Onni -kappaleen karjalankielisen version. Hän esitti soolona virolaisen kansansävelmän, Susi aidan takana, jonka lopussa kanteleen kieliä vinguttamalla syntyi vaikutelma, ettei sudelle käynyt kovin hyvin. Marilaisista lauluista välittyi laaja tunteiden kirjo aina valoisista sävelmistä synkempiinkin aiheisiin. Mika ja Niko Saatsi soittivat, lauloivat ja kertoivat starinoita suvikarjalaksi. Lavalla nähtiin kanteleissa Jenni Venäläinen ja Eva Väljaots sekä laulusolistina Marija Launonen. Mühling säesti kromaattisella kanteleella Makeevin laulua. Musiikkia Uralilta Itämerelle Paneelin jälkeen päästiin nauttimaan musiikista. Valoisana uutisena Edygarova kertoi, että vuoden 2014 kulttuuripääkaupungissa Bugy-kylässä järjestetään vuosittain festivaaleja, jotka ovat elvyttäneet paikallisten kiinnostusta udmurtin kieltä ja kulttuuria kohtaan. Trion esittämässä musiikissa yhdistyivät voimakkaan eläväisesti unkarilaiset, romanialaiset ja eteläslaavilaiset vaikutteet. Säestämässä oli Penget?s Trión lisäksi joukko muita Suomessa asuvia unkarilaisia kansanmuusikkoja. Toisen Uralin ja Itämeren sugrikansojen kohtaamisen järjesti Varispäivätrio, joka soitti hantien ja mansien perinteistä ammentavaa musiikkia. Kuten arvata saattaa, asia ei ole niin yksinkertainen: Viron valtion näkökulmasta võrolaiset ovat virolaisia, joiden puhuma kieli on vain yksi viron murteista. Loppuhuipennuksena sukukansapäivälle toimi viime vuoden tapaan unkarilainen tanssitupa, joka tempaisi juhlayleisön mukaansa nopeasti opittaviin, yhteisöllisiin piiritansseihin. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 205 . Mühling hyödynsi säestyksessään erilaisia apuvälineitä, joilla kanteleesta sai soimaan muitakin kuin perinteisen siroja ääniä. Svetlana Edygarova lisäsi, että samanlaisia dekolonisaatioliikkeitä on herännyt myös muualla entisen Neuvostoliiton alueella. Oliver Loode kertoi, että yleisesti Venäjän vähemmistökansojen keskuudessa on aktivoitunut erityinen dekolonisaation diskurssi. Uralic Centren johtaja Oliver Loode nosti keskusteluun mukaan Virossa asuvan vähemmistökansan, võrolaiset, jotka julistautuivat tämän vuoden huhtikuussa alkuperäiskansaksi ja pyysivät kielelleen valtiollista tukea. Paneelin lopuksi Oliver Loode vakuutti, että sodan myötä Venäjällä asuville sukukansoillemme on avautunut mahdollisuus kuvitella erilaisia tulevaisuudenkuvia, mikä ei ole ollut mahdollista vielä muutama vuosi sitten. Teksti ja kuvat: MARIE MÄKINEN Marilaista musiikkia esittivät Anna Makeev ja Kristi Mühling. Unkarilaista tunnelmaa Viimeisenä Maijansalin lavalle asteli unkarilaista kansanmusiikkia esittävä Penget?s Trió. Eräs laulu kertoi siitä, miten kukkuva käki tuo mukanaan surullisia sanomia äidille, jonka poika on lähtenyt sotaan. Unkarilainen tanssitupa tempaisi juhlayleisön mukaansa nopeasti opittaviin, yhteisöllisiin piiritansseihin.. mutta samalla hän muistutti kielenpuhujien määrän vähenemisestä: Venäjällä tänä vuonna toteutettu väestönlaskenta on näyttänyt toteen, että udmurtteja on jo 100 000 vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten
Enämbi olimma Pohjais-Saksas da Keski-Saksan alovehil. Kuibo teijät otettih sie vastah. Tiettäväine smietin etukäteh, kuibo mänöy, gu karjalaksi germuanalazilla ozuttelemma. Miän pidäy yhes ruadua, kui meidä on niin vähän. Julguattogo terväh uvven diskan. Miula oli myös toini tärgie huomivo. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 206 Pagizuttelin Sua?in Mišua sugurahvahien päivänä. – Gah se mergi??öy sidä, jotta voijah tulla yhteh tukkuh kaikki vähembistöt da ozuttua, jotta tiälä myö olemma. Konza myö alotimma soittopoikamatan Loimolan Voimalla, sen pidi alguo miän omilta kodirandazilta Suistamalta vuodena 2020. Allustamma niidä Suomes ristikanzoilla, kumbazet ei karjalua ellennä, jotta hyö tiijetäh, mistä pajolois kerrotah. Ylen äijän olemma käynyn pagizuttelui, kumbazissa kuuntelijat kerdou kui kappalehet tunduu aivin kui pajattaizimma hiän omie starinoloi. Äijän käydih Saksas paginoi, jotta miän rodnjat asuttih ennen Puolan alovehel, ga siel pidi tulla tänne, da ei niken halunnun meillä nimidä paista, ga oldih kui vierahat rahvahat vierahas paikas. Myö olemma yhenmoine crossover, jotta hyvin kaikenigäzie tulou meidä ka?omah, dai Saksas. No elähäi midä, nyt käydih samanmoizie paginoi myös Saksas! Siidä mie dogadin, jotta universualat ollah net tundemukset, gu jouvvutah koit jättämäh. – Hyvin otettih vastah. Ehkä tuon matan yksi tärgein dielo i?ellä oli huomata, jotta hyö aijosti tykätäh miän muuzikasta, ga tullah ka??omah da vie kättä lä?kytetäh. Ga oli lyšti huomata, jotta miän muuzikka mäni saksalazeh nuorembah kuundelijajoukkoh kui lämmä vei??i voih. Sie oli muutamie opastujalinnoi, kus oli äijän nuorembua vägie. Oligo tämä teijän enzimäine kerdu ulgomualoil. – Uutta diskua ei ole vie terväh tulos, aigazintah vuvven 2025 lopus. No myö hyvin tiijämmä, kuibo kävi, ei siidä tullun nimidä. – Kyllä miun mieles ruadoi hyvin. Olemma kolme vuotta ruannun levylöi da tehnyn äijän keikkoloi. Loimolan Voima oli Saksas oraskuus gastrolimatkoil. – Oli enzimäinen kerta. Euroopas on voinua ollun da iellehgi on. Pidäy pidiä huolta, jotta emmä tie liigua, a i?ellä on tuas tärgie dielo, jotta suau kogo aijan luadie muuzikkua. Meil on äijän voinanjälgezis ajois kerdojie pajoloi, evakkostarinoi. Mie i?e luulin, jotta Vienan Karjala da Petroskoi olisi moizet paikat, kunne enzimäseksi mänisimmä. MARIE MÄKINEN Tervehyzet gastrolimatkoil Oodin sukukansapäivässä esiintyneen Loimolan Voiman Mika Saatsi kertoo yllä olevassa haastattelussa toukokuisesta Saksan-kiertueesta.. Midä sugurahvahien päivy merki??öy sinule. Yksinähgi voi da pidäy ruadua, a mie olen sidä mieldä, jotta miän karjalazten pidäy olla varovazie sen suhteh, jotta emmä ole liigua yksin. Pandemia pitkitti mänyö, a kui miät tahottih sinne, tiettäväine lähimmä. 10 päivän ajal meil oli 9 kon?erttua eri linnois. Kuibo karjalan kieli ruadoi ulgomualoil. Sama tiema miun mieles koskou sugurahvahien päiviä. Tulijalla vuvvella vähennämmä ozutteluo. Miulla mänöy iho kananlihalla, gu smietin niidä paginoi! Mittuizetbo pluanat teil on tulevazuoh näh. On tärgie, jotta ei torata, vai tullah hyväl mielel yhteh. A nyt mändih Saksah, da sekin oli sovittun jo 2020
. pe . Da koukkuselgy oigenou, muga kaikkie iloiceh. ven kes ?. ji . Jo kuuzen tuohustulet ollah ruvettu kukkimah, pimielöil talven yölöil nenga valgiedu annetah. myös ?. . 3. tah . lua . du . . Joulukortti vuodelta 1917. ke . (No onkos tullut kesä) NO ONGO TULLUH KEZÄ Suomelaine rahvahanmeloudii ?. ji 2. . go . pe . zil. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 207 No ongo tulluh kezä No ongo tulluh kezä nygöi talven keskele, da luajitahgo pezä myösgi pienil linduzil Jo kuuzen tuohustulet ollah ruvettu kukkimah pimielöil talven yölöil nenga valgiedu annetah Jo nuorenou myös vahnu kui lapsi kižuamah da koukkuselgy oigenou muga kaikkie iloi?eh Muga hyvä, lämmin, helly on mieli kaikkien. zil. ke . . tah . Muga hyvä, lämmin, helly on mieli kaikkien. . zä . 10 ?. da . KUVA: UUDENKAUPUNGIN MUSEO. . 4. go . luh . Jo nuorenou myös vahnu, kui lapsi kizuamah, da koukkuselgy oigenou, muga kaikkie iloiceh. lua . . Oh aku ristikanzal, olis ainos rastavu! Oh aku ristikanzal, olis ainos rastavu! . . zä . gi pie ?. . 6 ?. go . . . Oh aku ristikanzal olis ainos rastavu! Suomelaine rahvahanmeloudii Livvinkarjalakse kiändänyh Hannu Lappalainen Kiännöksen tarkastanuh Natalia Giloeva No ongo tulluh kezä, kiännös livvinkarjalakse Hannu Lappalainen, nuotat luatinuh Juhani Matsi. 1.No on . . gi pie ?. Pimielöil talven yölöil nenga valgiedu annetah. le, . . du . Livvikse kiändänyh Hannu Lappalainen Kiänöksen tarkastanuh Natalia Giloeva Noutat luadinuh Juhani Matsi nil lin ?. . . nil lin ?. tul . . ny ?. . myös ?. göi tal ?. Da . sä .
Laatokan länsipuolella sellaisia ei ole, vaan Karjalankannaksella vainajat haudattiin maantasaisiin kalmistoihin. Esineitä tai niiden osia oli kaikkiaan lähemmäs sata. Luita Kivikoski otti talteen valitettavasti vain kahdesta haudasta ja hautasi muut paikalleen. Kummun hiekka on siirretty sivummalle, ja sen pohjalla näkyvät hirsikehikot, joiden sisäpuolelle vainajat oli haudattu. Kurgaanin kaivaus meneillään Vitelen Pirdoilassa. KUVA: E. Uutta tietoa Itä-Karjalan kaivauksilta Itä-Karjala avautui jatkosodan aikana eri tieteenalojen tutkijoille, myös suomalaisille arkeologeille, jotka tekivät tutkimuksia Aunuksessa. – Arkeologi Ella Kivikoski tutki Vitelessä kaksi kurgaania eli viikinkiaikaista hautakumpua, jollaisia tunnetaan paljon Laatokan kaakkoispuolen jokivarsilta. Nyt Pirjo Uino tutkimusryhmineen analysoi uudenaikaisilla menetelmillä hautalöytöjä, jotka arkeologi Ella Kivikoski teki Vitelessä vuonna 1943. KIVIKOSKI 1943, MUSEOVIRASTO. Annikki Nisula. Arkeologeja on askarruttanut, mille väestölle Vitelen haudat ovat kuuluneet: muinaiskarjalaisille, vepsäläisille, viikinkien idäntien tuntumaan asettuneille skandinaaveille vai slaaveille. Naiset olivat saaneet hautaan mukaan saviastian. Vaakakuppien yhteydessä oli punoslankoja ja tekstiiliä. – Vitelen kahdessa kurgaanissa oli yhteensä kahdeksan vainajaa, ja kukin lepäsi hirsikehikon sisällä. – Vitelen löydöistä on mahdollista saada nykyaikaisten menetelmien avulla ihan uutta tietoa, jollaisesta Kivikosken aikana saattoi vasta haaveilla. Sotamies Erkki Viljamaa kaivaa etualalla, taaempana työskentelee paikallisia miehiä sekä Kivikosken avustajana lotta ja fil. Millaisia esineitä ja muita löytöjä noista haudoista on tehty, ja miten paljon noita löytöjä on tallessa. Tutkitte hautalöytöjä nykyaikaisilla menetelmillä. Mikä tekee Vitelen Pirdoilasta arkeologille kiinnostavan kohteen. kand. Turkista oli säilynyt takertuneena metalliesineisiin. Osa nahanpaloista on peräisin nahkakukkaroista, joissa on säilytetty vaakojen punnuksia ja hopearahoja. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 208 Tutkimushankkeessanne ”Vitelen Pirdoilan hautakumpujen ajoitus ja aineistoanalyysi” tutkitte Aunuksen Karjalassa, Vitelen Pirdoilassa kesäkuussa 1943 tehtyjä hautalöydöksiä. Kaivauksethan tehtiin poikkeusoloissa suomalaisten miehittämällä alueella. Esineiden lisäksi talletettiin jonkin verran myös muuta, lähinnä orgaanista ainesta. Haudoista löytyi pronssisolkia ja -rannerenkaita, vyönheloja, vaakoja punnuksineen, keihäänkärkiä, sotaja työkirveitä, harppuuna, veitsiä, tulusrautoja, lukko ja avain sekä lasihelmiä ja sarvesta tehty kampa. Itseäni kohde kiinnostaa myös tutkimushistoriallisista syistä. – Vainajien luusto oli säilynyt enimmäkseen huonosti
– Vaatetukseen liittyviä tekstiilejä (Krista Wright ja Jenni Suomela) ja nahkoja (Tuija Kirkinen ja Aki Arponen) tutkittiin huippumoderneilla mikroskoopeilla. Onko analyysit niistä jo tehty. Tekstiilitutkijoiden mukaan kankaissa esiintyy palttinaja toimikassidosta. KUVA: C. Vitelen Pirdoilan hautalöydöt ja niihin liittyneet arkeologiset tutkimukset saivat aikanaan alkunsa poliittisesta ohjauksesta. Vaatteiden materiaaleina on ollut ainakin pellava ja villa. Ravinnossa on ollut runsaasti kalaa. Nahkaesineiden palaset ovat peräisin useista eri lajeista, kotieläimistä metsien näätäeläimiin. Nyt näyttää siltä, että radiohiiliajoituksen perusteella jokin hauta voi olla vanhempikin. – Kurgaanien on aiemmin oletettu ajoittuvan 1000-luvun alkuun jKr., mikä on perustunut esinetypologiaan ja yhteen saksalaiseen hopearahaan. Muutamia tekstiilinäytteitä on vielä kuituja värianalyysissä. KUVA: MUSEOVIRASTO Pirjo Uino on Helsingin yliopiston arkeologian dosentti. UINO 2009 Arkeologian dosentti Ella Kivikoski työhuoneessaan Kansallismuseossa 1941. Luista olisi voinut ehkä saada jopa muinais-DNA:n. Talteen otetuista sen eristäminen ei ikävä kyllä onnistunut Helsingin ja Turun yliopistojen Suomalais-ugrilaisessa muinaisgenomihankkeessa (SUGRIGE). KUVA: P. Luista ja karstasta saatiin ajoitusten yhteydessä myös stabiili-isotoopit, joiden perusteella voidaan arvioida ihmisten ruokavaliota. Ajoitettavina oli yhden vainajan kylkiluu, saviastian pintaan karstaksi palanut ruoka, tuohenpala ja villalangan pätkä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 209 . CARPELAN 2023. Radiohiiliajoituksia on tehty sekä Helsingin että Uppsalan yliopiston ajoituslaboratoriossa. Ja onko tutkimusmenetelminä käytössä muitakin kuin radiohiilimenetelmä. Radiohiiliajoitukset on tehty AMS-menetelmällä (Accelerator Mass Spectrometry eli kiihdyttimen massaspektrometria), johon tarvitaan vain hyvin pieni, silmin nähtävä määrä jotakin orgaanista ainesta. 1. lokakuuta 1941 Suomen armeija valtasi Petroskoin, minkä Vitelen kylä (Vidlitsa) on levittäytynyt Laatokkaan laskevan Vitelenjoen (oikealla) ja siihen yhtyvän Nousemajoen (keskellä) varrelle. – Suurin osa analyyseistä on valmiita, mutta joitakin tuloksia vielä odotellaan. On ollut jännittävää havaita, miten paljon tietoa tummanpuhuvista tekstiilinja nahanriekaleista voikaan saada nykymenetelmillä irti. Mitä analyysien tuloksista voi tässä vaiheessa kertoa. Sittemmin hän toimi arkeologian professorina Helsingin yliopistossa 1948–1969. Turkisjäänteet kertovat vaatteissa käytetyistä ja hautaan pannuista turkiksista
2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 210 – Olen hyvin kiitollinen hankeavustuksesta, joka saatiin vieläpä oikea-aikaisesti. Onko Museoviraston hallussa vielä muutakin Itä-Karjalasta aiemmin kerättyä aineistoa, josta voisi samaan tapaan löytää uutta tutkittavaa nykyaikaisilla menetelmillä. Millaisia näkökulmia kirja tuo esiin. Saitte tutkimusryhmällenne hankeavustuksen Karjalan Sivistysseuralta. – Virallisesti eri tieteenalojen tutkimuksilla piti Itä-Karjalassa osoittaa tavoitellun Suur-Suomen tulevat luonnonmukaiset rajat. Neuvostoliiton rajantakainen Itä-Karjala oli nimenomaan tieteellisessä mielessä houkutteleva, koska monet esihistorian kysymykset vaativat valtiorajat ylittävää tutkimusta. Suomalainen muinaismuistohallinto pyrki myös erilaisin toimin suojelemaan muinaismuistoja ja kulttuuriperintöä Itä-Karjalan sotatoimialueella. – Pyrin luomaan kokonaiskuvan Itä-Karjalan arkeologisesta tutkimuksesta ja niistä olosuhteista, joissa tutkijat työskentelivät. Suomalaiset arkeologit tuskin kuvittelivat löytävänsä tälle erityistä vahvistusta. Ilman avustusta tällaiset vuosikymmeniä sitten koottujen kokoelmien aineistoanalyysit eivät olisi olleet mahdollisia. Myös Karjalan Säätiö on myöntänyt pienen lisäapurahan luonnontieteellisiin analyyseihin. Hän tutki nimenomaan kivikautisia asuinpaikkoja. CARPELAN 2022. Milloin kirja todennäköisesti julkaistaan ja mikä taho sen kustantaa. Museovirasto, arkeologiset kokoelmat. Yksi radiohiiliajoitus Solomannista löydetyn keramiikan karstasta on tehtykin, mutta löydöissä on varmasti erilaista tutkimuspotentiaalia. KUVA: C. – Pyrin siihen, että käsikirjoitus valjälkeen Itä-Karjalan tieteellinen toimikunta alkoi koordinoida vallatun alueen tutkimusta. Aunuksessa teki vuonna 1943 kenttätöitä myös arkeologi Aarne Äyräpää. Itse asiassa kaikesta jo kauan sitten Kansallismuseoon kootusta arkeologisesta aineistosta olisi saatavissa uutta tietoa, jos sitä tutkittaisiin nykyaikaisin menetelmin. Vainajien luista oli onneksi jo entuudestaan olemassa SUGRIGE-hankkeen yhteydessä Kati Salon tekemä osteologinen analyysi. – 1890-luvulla, karelianismin voimakkaimmalla vuosikymmenellä, aktiivisin Aunuksen ja Vienan muinaistieteen harrastaja oli heinolalainen kansakouluopettaja Lauri Vilho Pääkkönen, joka toi matkoiltaan kivikautisia muinaisesineitä – lähinnä kivikirveitä ja -talttoja mutta myös saviastianpaloja – kaikkiaan noin 1800 luettelonumeroa. Tutkittavat aineistot ovat olleet Suomessa Museoviraston kokoelmissa siitä asti, kun arkeologit toivat ne Vitelen Pirdoilasta kesällä 1943. Näistä dokumenteista on jälkeenpäin iloittu Karjalan tasavallan Kansallismuseossa, kun omat luettelot ja osa esineistäkin olivat sodan melskeissä joutuneet kadoksiin. Esineitä miehen haudasta (nro 8): ylärivissä pronssirengas ja kaksi hevosenkenkäsolkea, niiden alla vyön pronssiheloja, kirves, veitsi, tulusrauta ja tuluspiin pala. Museoviraston muuton vuoksi Kansallismuseon arkeologiset kokoelmat ovat nimittäin sulkeutuneet, ja Vantaan kokoelmakeskus avautuu vasta runsaan kahden vuoden päästä. Uudet analyysitulokset tuovat puolestaan herkullista lisätietoa Laatokan piirin viikinkiajan asukkaiden arjesta, käsityöstä ja ruokavaliostakin. Se, että miehittäjä pyrkii estämään arkeologisen perinnön tuhoutumisen vallatulla alueella, on varmasti harvinaista. Mikä merkitys tuolla hankeavustuksella on ollut työn etenemisen kannalta. Petroskoin silloisen museon arkeologisia kokoelmia valokuvattiin ja laadittiin esineluetteloita. Kirjoitat aiheesta myös kirjaa, jonka tavoitteena on valottaa ja arvioida suomalaisten arkeologien toimintaa jatkosodan aikaisessa Itä-Karjalassa. Mitä tekemistä arkeologialla oli suomalaismiehityksen kanssa. Kuten tiedämme, Ukrainan sodassa Venäjän joukot ovat aiheuttaneet paljon peruuttamatonta tuhoa museoille ja muille kulttuuriperintökohteille. Haluan tuoda esille korostetummin sen, miten sotatoimien yhteydessä pyrittiin suojelemaan muinaismuistoja. Vuonna 1954 solmittu Haagin sopimus edellyttää kulttuuriomaisuuden varjelemista myös aseellisen konfliktin aikana
Karjala-tutkimuksessa sekä kaikessa Venäjä-yhteistyössä – myös suomalais-ugrilaisilla alueilla . Kohdeavustuksia ei myönnetä jälkikäteen jo toteutettuihin hankkeisiin. CARPELAN 2022 KOHDEAVUSTUKSIA VOI HAKEA TAMMIKUUSSA > Karjalan Sivistysseura myöntää kerran vuodessa kohdeavustuksia seuran toimintasuunnitelmassa määritellyille toiminnan keskeisille alueille, jotka ovat kieli ja kulttuuri, historia ja perinne, julkaisutoiminta ja kyykkä. Arkeologian ohella tunnet myös taidehistoriaa, suomalais-ugrilaista kansatiedettä, kirjallisuutta ja estetiikkaa sekä venäjän kieltä ja kirjallisuutta. – Venäjän kielen alkeiden merkitystä korosti arkeologian professorini C. – Teos hyödyttää tietenkin tiedeyhteisöä sekä Suomessa että Venäjällä. – On vaikea ennustaa tutkimusyhteistyön tulevaisuutta, kun maailmanpoliittinen tilanne tuntuu kärjistyvän päivä päivältä. – Karjalan tasavallassa venäläiset arkeologit tekevät tutkimusta kuten ennenkin, mutta organisaatiotason yhteishankkeita suomalaisten kollegojen kanssa ei valitettavasti ole. Suuret venäläiset kertojat ovat kiehtoneet jo kouluajoista asti. Miten nämä alat ovat tukeneet toisiaan. Ketkä kaikki tulevasta kirjasta voivat hyötyä. Kävin viime keväänä japanin alkeiden intensiivikurssin, mikä lisäsi kiinnostusta tuohon maahan ja kulttuuriin. Venäjän uhkailujen ja sabotaasien rinnalla on pelottavaa myös huomata, miten voimakkaasti itänaapurin kansalaisten, venäjän kielen ja kulttuurin demonisointi on Suomessa lisääntynyt. KATRI KOVASIIPI PIRJO UINO Saviastia naisen haudassa (nro 5) oli säilynyt ehjänä hirsikehikon kulmassa. Tieteelliset kriteerit täyttävään teokseen on tulossa runsas kuvitus, mikä osaltaan havainnollistaa lukijalle arkeologista tutkimusta. Myönnetyt avustussummat vaihtelevat tarkoituksen ja tarpeen mukaan. Henkisesti on jo palattu sota-aikaan. Välillä haluan vaihtelun vuoksi lukea myös kaunokirjallisuutta. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 211 mistuu ensi vuonna. Yhä ohenevan langan varassa olevien kosketusten katkeamista pitäisi yrittää välttää viimeiseen asti. Humanistinen yleissivistys on valitsemallani alalla ylipäätään tärkeää. Tutkijoiden välinen tiedonvaihto on onneksi edelleen mahdollista henkilötasolla, joskin yhteydenpitoa värittää tietty varovaisuus – puolin ja toisin. – Olen aiemmin kuvannut Vitelen retkeä Ella Kivikosken elämästä ja tutkimuskentistä kertovan kirjan Tiedenainen peilissä (Sigillum, 2020) artikkelissa ”Erinomainen maa tämä on” . Kirja ei ole tarkoitettu kuitenkaan vain kollegoille vaan myös Karjalasta ja jatkosodan ajasta kiinnostuneelle valistuneelle yleisölle, jolle kirja voi avata uusia näkökulmia. Sinä aikana on tarkoitus löytää myös kustantaja, mutta olen käynyt asiasta vasta alustavia keskusteluja. Mitä luit viimeksi. välisenä aikana. – Luen mieluiten elämäkertoja ja muistelmia, myös historia-alan tietokirjoja ja luontoaiheisia kirjoja. fi/yhdistys/apurahatja-kohdeavustukset/ kohdeavustukset/. – Arkeologiassa tieteellisten kysymysten selvittämiseksi tarvitaan kuitenkin rajat ylittävää, kansainvälistä yhteistyötä. venäjän kielen ja kulttuurin tuntemus on tarpeellista, ihan riippumatta poliittisesta tilanteesta. KUVA: C. Lisätietoja, tarkemmat hakuohjeet ja linkki hakuaikana sivustolle avautuvaan hakulomakkeeseen: karjalansivistysseura. F. Miltä Itä-Karjalan arkeologisen tutkimuksen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä – onko tuo tutkimusala menetetty maa nykyisen poliittisen tilanteen vuoksi. – Luin viimeksi japanin kielen ja kulttuurin erikoisasiantuntija Minna Eväsojan kirjan Sensei – oppilaana Kiotossa (2023), joka kertoo hänen Japanin vuosistaan ja tärkeimmästä opettajastaan. Itse aloitin nuo kieliopinnot vasta valmistuttuani maisteriksi, ja venäjän kielen taito ohjasi Karjalan rautakautta koskevan väitöskirjani aihevalintaa. Arkeologinaisia Aunuksen teillä 1943. Meinander luennollaan jo 1970-luvun alussa. Uudet tutkimustulokset ovat tuoneet tarinaan lisää sävyjä ja sisältöä. Millaisesta kirjallisuudesta pidät. > Avustukset ovat haettavissa kerran vuodessa 1.1.–31.1. Museovirasto, arkeologiset kokoelmat. Olet tehnyt pitkän uran Museovirastossa, ja rautakausi on ollut tärkeä tutkimuskohteesi. > Erityisesti seura tukee karjalan kieltä, kulttuuria ja historiaa käsitteleviä tutkimuksia, julkaisuja ja muita teoksia sekä kulttuurija muita tapahtumia Suomessa ja ulkomailla sekä hankkeita, joissa elvytetään karjalan kieltä, kulttuuria ja perinteitä. – Taidehistoria ja kansatiede ovat arkeologian ohella niin sanottuja museoaineita, joita olen tarvinnut työskennellessäni Museovirastossa eri tehtävissä. Onneksi valtaosa uusimmasta tutkimustiedosta julkaistaan molemmilla tahoilla verkossa niin, että nykyisessä rautaesiripussa on sentään kurkistusaukkoja
Ilja Solomeštš luennoi Helsingissä Karjalan historian tutkimuksesta Venäjällä. – Historiankirjoituksella on paljon Raja-alueiden uhkakuvat ja historiankertomukset Karjalan Sivistysseura järjesti 26.10.2023 Helsingin yliopiston pääkirjaston Kaisa-talossa kaikille avoimen yleisöluennon, jolla historioitsija Ilja Solomeštš käsitteli Karjalan historian tutkimusta Venäjällä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 212 L uennon aluksi Karjalan Sivistysseuran puheenjohtaja Seija Jalagin esitteli kollegansa, historiantutkija Ilja Solomeštšin. KUVA: KATRI KOVASIIPI Toimintaa rajavyöhykkeellä 3.7.1941. – Hän on kirjoittanut ja toimittanut useita tieteellisiä julkaisuja Suomen autonomian kauden loppuvaiheen historiasta, Venäjän ja Suomen suhteiden historiasta sekä suomalaisvenäläisiin suhteisiin ja Karjalan historiaan liittyvästä historiankirjoituksen historiasta, Jalagin kertoi. KUVA: NIKULAINEN/SOTAMUSEO. Tämän kiinnostuksenkohteina historiantutkimuksessa ja opetuksessa ovat jo pitkään olleet Pohjoismaiden historia, Venäjän ja Suomen väliset suhteet ja historiankirjoituksen historia
KUVA: LAPPEENRANNAN MUSEOT, KAUPUNGIN KUVA-ARKISTO. Luennoitsija ei katsonut ainoastaan menneisyyteen, vaan tarkasteli aihettaan nimenomaan jatkuvuuden ja muutosten näkökulmasta, myös nykyhetkeä sivuten. Hän myös mainitsi, ettei hänellä itsellään ole suomalais-ugrilaisia sukujuuria, mutta hänen vaimonsa on karjalainen. ”Rajamaalla naapurista tulee aina uhka” Ilja Solomeštš luennoi erinomaisella suomen kielellä, vaikka pahoittelikin aluksi, ettei suomi ole hänen äidinkielensä. Jos taistellaan alueista, taistelevat naapurivaltiot kirjoittavat aina omat historiankertomuksensa. Ei ole tapana tähdentää, että sekä maantieteellisesti, etnisesti että historiallisestikin Karjala on huomattavasti monisärmäisempi käsite kuin Karjalan tasavalta nykyisine rajoineen. valtaa, varsinkin, jos sitä käytetään väärin, Jalagin totesi vielä korostaen, miksi historiankirjoituksella ja sen kriittisellä tarkastelulla on nykyajassa erityisen suuri merkitys. Solomeštš on opettanut Petroskoin valtionyliopistossa Pohjoismaiden historiaa vuosina 1992–2023 ja toiminut siellä vuodesta 1999 lähtien Pohjoismaiden tutkimuksen ja opetusyksikön johtajana. Kesästä 2023 lähtien hän on asunut Liettuassa ja toimii nyt apurahatutkijana eurooppalaisessa humanistisessa yliopistossa Vilnassa. – Tavallisesti Venäjällä on sellainen käsitys, että Karjalan historia on nimenomaan nykyisen Karjalan tasavallan ja sen edeltäjien historiaa. Solomeštš määritteli luentonsa alkupuolella myös melkein kaikelle historiankirjoitukselle tyypillistä periaatetta: – Historia on valtion kirjoittama tarina. Vaiheet, näkemykset, muutos ja jatkuvuus. Solomeštš käsitteli ensinnäkin Venäjän sisällissodan aikaa ja siihen kytkeytyvää punasuomalaisten roolia. Venäjällä Karjalan historiaa on käsitelty nimenomaan Venäjän historian osana. Lopuksi hän sivusi historiankirjoituksen tiettyjä muuttumattomia elementtejä, jatkuvuutta ja ehkä hieman myös mahdollisuutta muutokseen. Nuijamaan rajanylityspaikka 1960-luvun lopulla. Toisena laajana kokonaisuutena hän tarkasteli toisen maailmansodan jälkeistä aikakautta ja perestroikan sekä postperestroikan aikaa. Rajamaalla naapurista tulee aina uhka, jopa naapurin olemassaolo on se uhka, Solomeštš taustoitti. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 213 . Karjalan historian tutkimuksen päälinjoja ja vaiheita tarkastelevan luennon otsikkona oli Karjalan historian tutkimus Venäjällä. – Eräänlaisena tunnusmerkkinä näissä kertomuksissa on raja, turvallisuus ja ulkopuolinen uhka
– Jo ennen toista maailmansotaa venäläisessä historiankirjoituksessa rakennettiin mallikertomus, jonka perusasioita ovat olleet itse karjalaisten asenne, suomalaisten ja Suomen rooli sekä karjalaiset, porvarilliset separatistit vähemmistönä, jota ei voi esittää esimerkkinä koko Karjalan kansasta. Johtopäätöksenä tästä on todettu, että Uhtuan kapina oli täysin suomalaisten aktivistien eli “lahtarien” synnyttämä. Karjalalle on annettu venäläisen hisVenäläisiä tienviittoja, Valkeasaari. Esimerkiksi Venäjän sisällissodan käsittelyssä Karjalan osalta venäläisissä kirjoituksissa toistuvat termit rosvohyökkäys, kansannousu, lahtereiden sotaseikkailu, kulakkien kapina. Tähän venäläiseen kertomusmalliin kuuluu myös määrittely, jonka mukaan Karjalassa on käyty neljä Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä sotaa. – Kyllä suomalaiset Pohjoisja Etelä-Karjalat ovat monille venäläisille aikamoiset kysymysmerkit, varsinkin kun Pohjois-Karjala ei ole pohjoisessa, totesi Solomeštš. Nyky-Karjalassa ja nyky-Venäjällä Karjalan historian käsittelyä hallitsevat Solomeštšin mukaan kolme teemaa: sisällissota, Stalinin vainovuodet ja toinen maailmansota eli suuri isänmaallinen sota. Solomeštš painotti yleensäkin historiankirjoituksessa käytettyjen termien kriittisen tarkastelun tärkeyttä. KUVA: ILOMANTSIN MUSEOSÄÄTIÖ, ILOMANTSIN MUSEOKOKOELMA. Vuosina 1918–1922 Karjalassa käytiin ensimmäinen ja toinen venäläis-suomalainen sota. KUVA: ESA MIKKOLA 2017, MUSEOVIRASTO, ARKEOLOGIAN KUVAKOKOELMA Rajavyöhykelupa vuodelta 1957. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Rajapuomi Suomussalmella. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 214 Solomeštš esitteli vastinpareina muutamia keskeisiä asetelmia ja paradigmoja, joiden kautta historiankirjoituksen Karjala-kuvaa voi tarkastella jäsentyneesti: itä – länsi oikea uskonto – väärä uskonto keskus – periferia muutos – jatkuvuus Nimien ja termien merkitykset Suomalaisen ja venäläisen historiankirjoituksen eroja tarkastellessa on tärkeää kiinnittää huomiota jo Karjalaa koskeviin nimityksiin. Suomessa on vakiintunut lista Karjalan eri osien nimityksiä, jotka viittaavat maantieteellisiin ja kulttuurisiinkin eroihin: Itä-Karjala, Laatokan Karjala, Vienan Karjala jne. Aunuksen Karjalaa taas kutsutaan Venäjällä tavallisesti Etelä-Karjalaksi. Venäjän vallankumouksen jälkeen sen nimitys oli Karjalan työkansan kommuuni (1920–1923), sitten Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta eli Karjalan ASNT (1923–1940), sitten Karjalais-suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta (1940–1956), sen jälkeen taas Karjalan autonominen sosialistinen neuvostotasavalta (1956–1991), sekä vuodesta 1991 Karjalan tasavalta, summasi Solomeštš. – Vakiintuneen kertomuksen mukaan tavallinen Karjalan kansa on ainakin yrittänyt vastustaa suomalaisia miehittäjiä ja paikallisia separatisteja. Venäläisestä näkökulmasta Vienan Karjalaa usein kutsutaan Pohjois-Karjalaksi, Karjalankannas-nimitys taas herättää kysymyksen, miksi se on Karjalan, kun se on hallinnollisesti osa Leningradin oblastia. Kolmantena käytiin talvisota ja neljäntenä jatkosota. – Venäjällä Karjala tarkoittaa Karjalan tasavaltaa
– Toinen merkittävä tekijä oli korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden siirtyminen Leningradista ja Moskovasta Petroskoihin. Lisäksi yleinen ilmapiiri oli toisen maailmansodan jälkeen tutkimustyölle suotuisa. Menetettyjä ylirajaisen yhteistyön mahdollisuuksia sureville Ilja Solomeštš lausui lopuksi lohdutuksen ja rohkaisun sanat: – Tulevaisuus on siitä hyvä, että siellä on aina tilaa toivolle! Teksti: KATRI KOVASIIPI Valkeasaaren rautatieasema Venäjän puolella Rajajokea 1900-luvun alussa. Rajalla asuminen synnyttää universaalisia menetelmiä. – Uhkakuvat ovat universaaleja, usein ylhäältä alaspäin syötettyjä. Transformaatio ja integraatio on ilmestynyt vain venäjäksi. Siinä luki venäjäksi: Karelija – forpost Rossii eli Karjala on Venäjän etuvartio. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 215 toriankirjoituksen narratiivissa symbolisia määrittelyjä taistelukenttänä, myyttinä, ponnistuslautana, porttina, käytävänä sekä sodan ja rauhan maisemana. Sen kehittymiseen ovat olennaisesti vaikuttaneet Petroskoissa vuonna 1930 perustettu Karjalan tiedeinstituutti eli nykyinen Venäjän tiedeakatemian Karjalan tutkimuskeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti sekä vuonna 1940 perustettu Karjalais-suomalainen valtionyliopisto. Luennon lopuksi katsoimme Petroskoissa vuonna 2009 valokuvattua suurikokoista banneria, jossa on Yhtenäinen Venäjä -puolueen tunnus. Tulevaisuudessa on aina tilaa toivolle Ajankohtaisena kysymyksenä Solomeštš nosti esiin, onko venäläisessä historiankirjoituksessa poliittisen tai ideologisen kysynnän merkkejä. toimittama teos Rajalla halkaistu kansa: karjalaisten kansallisidentiteetin, uskonnon ja kielen kehitys 1800-luvun alusta nykypäiviin (2011) sekä Jukka Korpelan ja Irina Tšernjakovan toimittama teos Transformaatio ja integraatio: Karjalan periferia Venäjän keisarikunnassa (2021). Forpost tarkoittaa eturintamaa, etuvartiota, jonka tarkoituksena on valvoa varsinaisen (sota)joukon etumaastoa ja varoittaa vihollisesta. He muuttivat isommista keskuksista pois toisen maailmansodan jälkeen Venäjällä käynnistyneen kosmopoliittien vastaisen, paljolti juutalaisvastaisen kampanjan tuloksena. – Se oli ensimmäisiä yrityksiä katsoa kansan yhteistä historiaa, joka irtosi valtiokeskeisestä mallista. KUVA: LAPPEENRANNAN MUSEOT, KUVA-ARKISTO. Tutkimustyön edellytykset Karjalassa Sodanjälkeisen tutkimuksen edellytyksinä Karjalassa Solomeštš nosti ensinnäkin esiin suomea puhuvan ja hyvin koulutetun älymystön. Tuntuu, että se jäi viimeiseksi yhteiseksi projektiksi, ainakin toistaiseksi, sanoi Ilja Solomeštš. – Historiankirjoituksen vanhat paradigmat, itä – länsi, me – muut, ovat esillä edelleen, nyt vain uudessa valossa, hän totesi. 1990-luvulla alkaneiden ylirajaisten tutkimushankkeiden tuloksena syntyivät esimerkiksi Juri Šikalovin ym
Šiitä Jöyssie kasvau mieheksi ta ottau akakšeh Tuarie Rotjontyttö Tihanovan Uhtuon Lamminpohjašta. Niin läksi ni Juuti koistah omua elämyä e??imäh muissa kylissä. Pereh kašvau, ka poikua ei šynny. Uhtuon kyläššä eläy 1745 vuotena 61-vuotini Miitrie Kontratanpoika lapšieh Antipin ta Ievin kera. Nuorin poika Jöyššie oli nyt isäntä. ?ikot mäntih miehol’ah, vel’l’ot mäntih muailmalla. Niise Tuarie, emäntä, oli iloni. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 216 A nanie Juutinpoika Klementjev šynty Uhtuon kyläššä 1801 vuotena – Hyryn talošša, mie ušon. Niin šanotah Repolan pogostan valvontakirjašša. KUVA: J. Kotavävy oli tervehtulluh pieneh pereheh, isännän käšyn alla, ruatamah miehien ruavot, hoitamah jykiemmät työt. Iev ili Jöyššie Miitrienpoika šyntyy noin 1732 vuotena. Teksti on syntynyt Itä-Suomen yliopiston vienankarjalan kurssilla. Šielä hiän kašvo šuurešša pereheššä. Ta punukkoja vuotettih! AJAT OLTIH HUONOT, tauvit kierrettih kylissä. Niin tuli Juuti Kliimonpojašta kotavävy Hyryn taloh Uhtuon Likopiäššä. Uhtun [Uhtuon] ukko eli Iivana Ananienpoika Klementjev (1827– 1906). NYMAN/PIRJO-LIISA KOTIRANNAN KOTIALBUMI SANASTOA LUKEMISEN AVUKSI Huom! Päätettä -lle ei vienankarjalassa ole erikseen, vaan myös sitä merkitsemään käytetään -lla, -llä -päätteitä, esim: Tuatto muutti Uhtuolta Virroilla ja hiän eli Virroilla koko ruavahan ikäh ajan = Isä muutti Uhtualta Virroille ja hän asui Virroilla koko aikuisikänsä. Lapšie synty äijän, ka moni kuoli varahin. Kontratta Matinpoika eli tuattoh Matti Matinpoika Hyryn kera Vuokkiniemen volostin Uhtan kyläššä yheššä viiještä elätetyštä talošta 1678 vuotena. Hänen tuattoh, Juuti Kliimonpoika oli šyntyn Uhtuon Jyvöälahešša 1769 vuotena. Jöyššiellä ta akallah Tuarie Rotjontytöllä oli jo ikyä ta ei ollun heilä poikie, vain nel’l’ä tyttyö. Uhtuon kyläššä hiän tuttavuštu Jöyššie Miitrienpojan tyttären Malanien kera. Ei ollun šukukunnašša tiätie, tiätinköjä, tätilöitä. Konša hiän tuli ruavahah ikäh, kaikilla pojilla ei riittän muata ta ruatuo omašša kyläššä. Juutin tuatto Kliimo ta tiätä Averkie muutettih perehien kera Vuokkiniemen Mölkköh, konša Juutilla oli 13 vuotta. Malanie vain oli ilman šulhuo tuaton koissa. Vel’l’ošie oli konšaki viisi, Juuti oli nuorimmaini. Ukko Miitrie ta ämmö Varvana oli mänty jo tuonilmaisih, niise Jöyššien tiätät, veikot ta šeukut. Vävy tarvitah taloh. Malaniella oli 20 vuotta ta JuuKontratta Hyryštä Ananien taloh Pirjo-Liisa Kotiranta, Ananien Iivanan Puavilan Leon Pirjo, kertoo sukunsa tarinaa vienankarjalaksi. Nyt voitih vuottua punukkoja, poikie taloh ta heijän keralla min’n’at! Muamo ta Malanie kahen ruattih naisien ruavot. Juutin tuatto = Juutin isä tiätä Averkie = Averkie-setä ruavahah ikäh = aikuisikään ?ikot mäntih miehol’ah = siskot menivät naimisiin vel’l’ot = veljet nel’l’ä tyttyö = neljä tyttöä min’n’oiksi = miniöiksi kotavävy = kotivävy ukko Miitrie ta ämmö Varvana = isoisä Miitrie ja isoäiti Varvana Jöyššien tiätät, veikot ta šeukut = Jöyssien sedät, veljet ja serkut tiätie, tiätinköjä, tätilöitä = setiä, setien vaimoja, tätejä niise = myös vuottua punukkoja = odottaa lapsenlapsia hänen akaštah muamo = hänen vaimostaan äiti miun tuaton ukon tuatto = minun isäni isoisän isä starikat = vanhukset äpärehtä = lapsia äijän šuruo = paljon surua ristivanhemmat, ristituatot ta ristimuamot = kummivanhemmat, kummisedät ja kummitädit muamakka = anoppi tuattoukko = appi ristituatto ta ristimuamo = kummisetä ja kummitäti vereš = nuori, tuore sen-tämän vuuvven nuorempi = muutaman vuoden nuorempi Ruo?issa = Suomessa. Jöyššie Miitrienpoika Hyryn sukuo oli elän Uhutjoven termällä usien šukupolven. Hiän on Miitrie Kontratanpojan ta Varvana Miitrientytön nuorimmaini. Pirtti piettih puhtahana, keitettih, sriäpittih, kešrättih, hoijettih kašvimuata. Kontratta on šuanun pojan, Miitrien 1684 vuotena ta tytön, Jevdokijan 1689 vuotena. Tyttäret Ronja, Ksenja ta Marppa oltih annettu miehol’ah, min’n’oiksi toisih taloih, toisih kylih
Še toi äijän šuruo. A viimein kotavävyštä tuli isäntä taloh! Appi Jöyššie tuonilmaisih šiirty. Hyö autettih kašvattamah, onnakko hyö ei oltu šamua heimokuntua, omua perehtä. Konša isäntä mäni manan mailla, emäntä niise luopui vallaštah ta šiirty hiän ämmön hommih. Elettih vuotta 1808. Toini tyttö, Iro šynty ta šiitä šuatih vielä pereheh pojat Iivana ta Riiko. Tuarie Rotjontytöštä tuli niise ämmö ta Jöyššieštä ukko. Tuarie Rotjontytöllä oli niise ikie, hänellä oli jo 65 vuotta, kun hän yksin jäi. Lapšet kašvettih ta hyö opaššuttih talon ruatoloih. Uhtuan Lamminpohjan kylää I. Šiitä emäntä Malanie Jöyššientyttö jäi ielläh yksin emännöimäh, konša enšimmäini tyttö, Iron ta poikien ?ikko lähti miehellä ihan nuorena. Pikkaraisista lapšista ei ollun ni mitänä apuo vanhemmilla talon ruatoloissa. Kotavävyštä tuli tuatto, hänen akaštah muamo. Tyttö tuli, tyhjä tuli. Lapšie vet tuli lisyä, ka moni niise šiirty tuonilmaisih. Lapši oli kyllä tyttö, ku?uttih Okahvie. Enšimmäini min’n’a tuli Kliimol’ah, kun muamakka Malanie lähešty jo 50 ikävuotta ta tuattoukko Juuti šen oli jo ylittän. Okahvie Juutintyttö oli yhekšänvuotini, Ananiella oli šei??emen vuotta, toini poika Potahvie, oli nellävuotini. Yheššä hyö kašvatettih potakat, luukot, nakrehet, kerättih marjat, sienet, kartattih, kešrättih villat lankoiksi, tikutettih šukat, kintahat, kaklapaikat, ommeltih koššot, rä??inät, röijyt, hamehet, pukšut, paltot, turkit, lakit. Hiän oli jo yli 75-vuotini. Juutin ta Malanien nisoissa oltih suuremmat talon ruavot. Vašta vain kahen vuuvven piäštä šuatih poika, Ananie – miun tuaton ukon tuatto! Isäntä ta emäntä vanhettih vuoši vuuvvelta. Hiän tuli miehellä Likopiäh Lamminpohjašta, šuurešta Pällin šukukunnašta. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Hiän oli šamua ikyä Ananien kera. Muamoltah Okahvie oppi emännän ruavot šekä pirtissä jotta karjan kera. Ristituatot ta ristimuamot täššä pereheššä oltih enämpi vanhempien parahie yštävie. K. Pereheššä Malanie oli jo vuošie hoitan kaikki emännän tehtävät. Vanhat piettih käškyvallan i?elläh. Ananie, 23-vuotini, toi miehol’ah Fedosija ili Hoto Šahharientytön. Äpärehtä oli vain kolme, kakši oli poikie. Ielläh hyö vain oltih kotavävy ta kotavävyn akka. Juuti Kliimonpoika oli nyt nellissäkymmenissä ta Malanie Jöyššientyttö lähešty kolmiekymmentä. tilla 30, kun enšimmäini lapši jäi henkih 1799 vuotena. Ananie ta Potahvie opaššuttih kašvattamah vil’l’ua, ruatamah mualla ta me?äššä, kalaštamah. Muutaman vuuvven jäleštä toini min’n’a tuli taloh, Tuarie Iivanantyttö akakši Potahviella. Anoppi vielä eli moniehan vuuvven. Hänen heimoštah ei ole enämpi tietuo. Uuvven isännän myötä Hyryn talošta tuli Kliimol’a, šukunimeštä Klimentov, vaikka sitä ei niken käyttän. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 217 . Inhan kuvaamana kesällä 1894. Vanhempien ?ikot ta veikot elettih loitonna, onnakko lašten ristivanhemmat elettih lähellä
Ukko Iivana mäni tuonilmasih 1906 vuotena ta ämmö Matro 1909 vuotena Vienan Karjalašša, Uhtuon Likopiäššä. Vanhin tyttölöistä, Anni meni miehellä Pankkošen šukuh, Iivana ili Johannes Larinpojalla, ken oli šen-tämän vuuvven nuorempi Annie. Taluo ruvettih ku?umah Ananien taloksi. Vel’l’o Iivana niise toi taloh uuvven kälyn. Toini tyttö, Joukenie, ehkä mäni miehol’ah Triihvo Varahvontanpoika Širkeisellä tämän toisekši akakši Likopiän Jamašeh. Vanhimmalla pojista, Ananien Iivanalla tuli miehol’ah Kiriläini Matro Tihanovien šuurešta heimošta. mäntih miehol’ah toisih uhtuolaisih taloloih. Hänen mieš oli Ahei Širkeinpoika Širkeini. Häntä ku?uttih Outi. Kaikki viisi Ananien ta Hoton tyttyö Mie olen Ananien Iivanan Puavilan Leon Pirjo. Ananien ta Hoton šuurpereheššä elettih niise ukko Juuti, ämmö Malanie, Ananien vel’l’o, tiätä Potahvie, hänen akka, Malanien toini mi’n’na ta Ananien lašten tiätänkä Tuarie šekä Juutin ta Malanien nuorimaiset, Ananien lašten tiätät, Iivana ta Riiko. Anisja mäni miehol’ah Potahvie Andrejevilla. Tämä starina peruštuu šekä toteh jotta starinoih, kumpašie mie olen kuullun miun tuatolta, kirjoih, mi olen tutkin ta miun luuloh, mitä ois voinun tapahtuo. Meijän kantatuatot ta -muamot, tiälä hyö levätäh. Talviaikana miehet käytih kaupalla ”Ruo?issa”. MUAMO Matro Kiriläntyttö ei punukkojah Šuomešša nikonšana nähnyn. Ananien šuurpereh jatko kašvuoh. Ananien nelläštä pojašta kaksi toi taloh min’n’an, Uhtuon Lamminpohjašta. Lapšie oli yhekšän, viisi ?ikkuo ta nellä veikkuo. K. Vielä vanhana miehenä Ukko Iivana, Uhtun [Uhtuon] ukoksi häntä šanottih, kävi kostih poikieh Aleksin ta Puavilan luokše Virroilla lapšienlapšieh ka??omah pari kertua. Nyt perehellä oli šukunimi Klementjev, ka šitä ielleh vähän käytettih. KUVA: I. Perehellä oli heponi, lehmie, lampahie. Ynnähäš 15 henkie. Vanhaemäntä Malanie šeuraši mieštäh tulijana vuotena. Ananie ta Hoto oltih 38-vuotiset. Syytä siih mien tiijä. Tuaš piti rakentua uusi kamari. INHA/MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. Kolmas poika, Vašelin kakšoišveikko Teppana mäni kotavävyksi Staheilla, konsa hiän šai antilakšeh nuapurin tytön Iron toisešta Tihanovien heimohuarašta. VEIKKOSET ANANIE ta Potahvie yheššä ruattih mualla, käytih me?ällä, raivattih pellot, kuattih honkat. Enšimmäini lapši oli poika, Iivana. Ananie ta Potahvie jiätih Kliimol’ah, ka Iivanan ta Outin elošta ei tiijetä. Tätä mie en tiijä vissih, ka voipi olla toši. Nelläs poika, Ananien Riiko ei ehtin akottuo. Nuorimmaini tyttölöistä ta Ananien ta Hoton kuopuš Okahvie mäni miehellä Timo Iivananpoika Hermanovilla, Šavilošon heimoh. Puavilan tuatto Iivana oli ollun turkiskauppieš, ken kävi kaupalla Šuomešša šekä Venyähällä. Huuhtua ruattih yheššä niise nuapurien kera, tervua poltettih kotitarpehiksi, hoijettih yhtehisie peltomaita. Miun ukko, Puavila Iivananpoika Klementjev, myöhemmin Paavo Kotiranta, tuli kauppiehakši Šuomeh Virroilla 1887 vuotena. Ukko Ananie isännöi??i Ananien taluo läheš 60-vuotisekši šuate. Teksti: PIRJO-LIISA KOTIRANTA Kieliasun tarkistus: OLGA KARLOVA Jälkikirjutuš Uhutjoki Uhtualla kesällä 1894. Šamana vuotena kuin Juutin Ananien Okahvie šynty, ukko Juuti šiirty tuonilmaisih. Kolmaš tyttö Lukki mäni niise Širkeisen heimoh. Hiän oli šyntyn 1865 vuotena ta alottan laukkukaupalla 11-vuotisena. Miun tuattuo hiän ei ehtin nähä. Myö ka??oma šäilynehie hautakumpuloita. Kaunehena kešäpäivänä vuotena 2003 myö aštelima šeukkuni Tellervon keralla Uhtuon entisellä kalmismualla Keški-Kuittijärven rannalla korkeijen kuušien, koivujen ta mäntyjen pilvikšeššä. Potahvie vil’l’eli omua peltuo Ananien peltomaijen kylellä. Akat huolehettih koista, lapšista, muamakoista, tuattoukoista, elukoista. Yheššä rakennettih lisyä huonehie šukukunnan kašvuašša. Hänet ammuttih 25-vuotisena. Potahvie ta Tuarie ei šuatu lapšie, ka hyö oltih monella plemännikällä ristituatto ta ristimuamo. Hiän šynty 1827 vuotena. Talvella veissettih venehet, stolat, stuulat. Kešällä miehet myöššyttih ruatamah peltoloilla, me?issä, kalaštamah, me?äštämäh, elämäh Uhtuon kotirantah. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 218 Juutin Ananien ta Šahharien Hoton pereh alko kašvua. Hänen jäleštä, muamon kaimakši šuatih Fedosija, no häntä ku?uttih Anni, šiitä poika Riiko, tytöt Joukenie ta Lukki, kakšoišpojat Vašeli ta Teppana šekä vielä kakši tyttyö, Anisja sekä nuorimmaini Okahvie, kumpani synty 1839 vuotena. Vašelilla löytyi akka Pappisen šuvušta, Joukenie Mikihvoarantyttö. Onnakko hiän šiirty tuonilmaisih, kakši poikua Iivana ta Vašeli ta heijän perehet jatettih elämyä yheššä Ananien talošša Uhtuon Likopiäššä
Pyydän että Keskus toimittaisi hänelle kirstun ja ilmoittamaan tänne miten menetellään.” Pitkäniemen ja hänen omaistensa tilanne on yksi esimerkki pakolaisten todellisuudesta, silloin ja nykyään. Leiri antoi suojan pakolaisille, jotka eivät kyenneet elättämään itseään ja perhettään, mutta siellä vallitsivat tiukat normit, joilla pakolaisista muokattiin ”kunnon ihmisiä” ja joilla heidän itsemääräämisoikeuteensa kajottiin. Anojista pyydettiin tarvittaessa lisätietoja. SEIJA JALAGIN Kirjoittaja on historiantutkija, yliopistonlehtori ja Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja. Joitakin perheellisiä miehiä uhattiin oleskeluluvan perumisella, jos he eivät maksaisi leirillä olevan perheensä elatusta. AVUSTUSPÄÄTÖKSET HARKITTIIN tarkkaan. Valtion rahoja piti käyttää säästeliäästi, varsinkin kun joidenkin mielestä pakolaiset olivat ”valkolahtareiden sotasaalista” heimosotaretkiltä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 219 JOULUKUU 2023 LAUKUNKANTAJA V iipurin lääninsairaalassa menehtyi tammikuussa 1925 iäkäs karjalainen pakolaismies nimeltään Trohkima Pitkäniemi. Ne kertovat puutteesta ja hädästä, mutta myös neuvokkuudesta ja tarmosta, jolla ihmiset koettivat selviytyä. KUVA: VALOKUVAAJAMESTARI REIJO KOIRIKIVI / STUDIO P.S.V. Kun ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja pakenevat rajan yli toiseen maahan, perheet hajoavat, omaisuus jää entiseen maahan, mukaan saa sen, minkä jaksaa kantaa – usein vain vaatteet, ruokaa matkalle, ehkä jokusen tavaran, sylilapsen. Todellisessa hädässä. Varmasti keppi sai jotkut pyrkimään pois pakolaishuollon kontrollista keinolla millä hyvänsä, mutta se tuotti myös katkeruutta ja vaikeutti kotoutumista. Kaksi pakolaisnaista haluttiin leirin maineen vuoksi ja ”varoitukseksi toisille” pois Kyminlinnasta, koska he olivat johtajan mukaan ”hyvin huonokäytöksisiä ja riitaisia” ja lisäksi seksuaalisesti aktiivisia. Perheen isä oli sahatöissä eikä ansioista liiennyt sellaista summaa. Kunpainen mahtaisi tulla halvemmaksi[:] tuodako ruumis tänne tai haudata sinne ja antaa omaisille piletit. Anojan oli syytä osata perustella avuntarpeensa, olla avusta nöyrän kiitollinen ja osoittautua sen arvoiseksi. Pakolaisten kohdalle sattui sairauksia, onnettomuuksia, työttömyyttä ja ihmissuhdeongelmia aivan kuten muillekin Suomessa eläneille. Erotuksena näistä pakolaiset eivät yleensä saaneet kunnallista köyhäinapua. Yhdistys arveli löytävänsä heiveröiselle pienokaiselle hyvän hoitopaikan joko lastenkodista tai jostain perheestä, mutta ei alle 300 markalla kuukaudessa. Toiselle johtaja osoitti työpaikan ja mahdollisuuden jättää lapset toistaiseksi leirille; toinen aikoi itse lähteä ja mennä Viipuriin hoitamaan asiaansa suoraan Pakolaisavustuskeskuksen kanssa. Useimmilta olivat sukulaisten ja naapureiden luomat yhteisöt kadonneet, ja ainoaksi turvaksi jäi mahdollisuus hakea apua valtiolta. Kyminlinnan pakolaisleirin johtaja tiedusteli Valtion pakolaisavustuskeskuksen kansliasta, miten hautaus pitäisi järjestää: ”Hänen poikansa ja miniä jotka ovat täällä tahtoisi olla mukana hautauksen tapahtuessa enkä luule että heillä on varaa matkustukseen joten heille olisi annettava piletit jos ukko sinne haudataan. Itä-Karjalasta pakeni vuosina 1918–1922 kaikenikäisiä vauvasta vaariin. Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen asiamies Kajaanista kysyi, maksaisiko valtio hoitopaikan vauvalle, jonka äiti oli kuollut yhdeksännen lapsensa synnytykseen. Kolme sisarusta Korialta pyysi lähettämään palttoita, ”kun on kylmä koulua käydä”. Trohkima Pitkäniemi, jonka maallinen vaellus päättyi Viipurin lääninsairaalassa, löytyy KSS:n vuoden 2024 kalenterin kuvista. PAKOLAISAVUSTUSKESKUKSEN ARKISTOON on talletettu niin pakolaisten omakätisiä kuin jonkun muun heidän puolestaan kirjoittamia anomuksia. Kunniallisesti jään nyt arvo vastaustanne oottamaan”. Viranomaiset, kuten pakolaisleirin johto, käyttivät merkittävää valtaa määritellessään, kuka ansaitsi apua. Hän aikoi hakea työtä pohjoisempaa ja viedä perheensä mukanaan: ”En minä tätä mielihyvällä tee että pitäisi näin avustuksen turvissa mutta muuten ei auta tällä kertaa. Eräs työttömäksi jäänyt mies anoi lupaa tulla Kyminlinnan leirille perheensä luo
K. KUVA: KSS/SAMPO-TIETOKANTA Venehjärvi I. Kuvan on ottanut Hökkälän aitan portailla Samuli Paulaharju vuonna 1915. K. Inhan ja K. Hökkälän aitan portailla seisoo hattupäinen Mihail Naumov Lesonen eli Mikko Lesonen, Nauman Niikko, edessään äitinsä Irina Ilarionova Lesonen. I. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 220 Venehjärvi oli aikoinaan suuri kylä Venehjärven henkikirjoista ja muista lähteistä käy ilmi, että 1800-luvun lopulla Venehjärven kylässä asui yli 200 asukasta. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Inhan kuvaamana (1894). F. Karjalaisen vierailun aikana kesällä 1894 kylän miljöötä ja asukkaita ikuistui myös ainutlaatuisiin valokuviin. Tämän oikealla puolella seisoo Niikon vaimo Maria Ivanova Dorofejeva (Torvinen)
Nykyisin Venehjärvellä asustaa vakituisesti vain Santeri Lesonen vaimonsa Ninan kanssa. F. Vuoden 1897 Venehjärven henkikirjoista ja muista lähteistä piirtyy kuva Inhan ja kumppaninsa näkemästä ja tallentamasta Venehjärven kylästä ja sen asukkaista. Huuttoreiden asukkaat mukaan lukien koko kylän asukasmäärä oli 245 henkeä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 221 K ansallisvalokuvaaja I. Matkakumppaninaan hänellä oli kielitieteilijä K. Karjalainen, joka tutki Kalevalassa esiintyvien sanojen nykykäytäntöä Vienassa. Matkaoppaaksi ja Karjalaisen kielimestariksi palkattiin venehjärveläinen Varahvontta Lesonen. KUVA: VITALI NIKULIN Santeri Lesosen kuvaama Venehjärvi 1990-luvulla. Valtaosa Venehjärven asukkaista siirrettiin kylän likvidoinnin jälkeen ensin Ponkalahteen ja sitten sen hävittämisen myötä Vuokkiniemelle. Kaikki kylän asukkaat olivat karjalankielisiä. Huuttoreita olivat Lapukka, Suolahti ja Venehkoski, joissa taloja oli yhteensä viisi. Tietoja on koottu myös vanhoista valokuvista ja esimerkiksi vienalaisia sukuja tutkineen Laina Lahden laatimasta Venehjärven kyläkartasta. Inha teki vuonna 1894 laajan matkan eri puolille Vienan Karjalaa. Santeri Lesonen Venehjärvellä remontoimansa Vihtooran talon edustalla vuonna 2019. ?. Se pohjautuu hänen Suomeen 1922 paenneen äitinsä Maria Lahden (o.s. Inha kuvasi seutuja, ihmisiä ja tapahtumia. K. Lettini) muistikuviin. Henkikirjojen mukaan Venehjärven keskuskylässä oli tuolloin 27 taloa, ja niissä asui 208 henkeä
Yhteensä talossa asui yhdeksän henkeä. Santeri ja Nina remontoivat sen itselleen asuinkäyttöön aikoinaan, kun Santeri luopui Vuokkiniemen kyläpäällikön tehtävästä. Kusti Karjalainen tapasi myös Vihtooran vuonna 1894 ja tallensi häneltä 1483 säettä. Talossa kasakkana oli tuolloin uhtualaisen opettajan Matti Pirhosen isä Iikka Pirhonen, joka oli kotoisin Suomesta Suomussalmelta. Ruisukon Riion talo – rahdinajoa ja majoitustoimintaa Huuhtiniemessä asui Huuhtiniemen Riioksi kutsuttu 54-vuotias Grigori Vasiljev Lesonen vaimonsa Irinan sekä kolmen poikansa ja yhden tyttärensä kanssa. K. K. Lisäksi Riiko toimi kylässä ensimmäisenä metsänvartijana poikansa Andrein eli Njäppy-Ontrein kanssa. INHA, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA sa. Matkalaisia henkikirjoitusta laadittaessa olivat Saveli Korkkonen Vuonnisesta, Vasili Tiilikainen Jyvälahdesta sekä Trifon Vasiljev ilmeisesti Uhtuan kunnasta Alajärveltä. Perheellä oli koko kylän ainoa poro, jonka karhu söi eräänä kesänä saaressa. Vuonna 1897 talossa asui 47-vuotias Viktor Matfejev Lesonen eli Vihtoora Lesonen. Näppylän talo – kisapirtti Näppylän talossa asui Riiko Lesosen veli, 45-vuotias Ivan Vasiljev Lesonen, 45-vuotiaan vaimonsa Fevronian kansVihtoora Lesosen talo kuvassa vasemmalla. Vihtoora elätti perhettään pienimuotoisella maanviljelyllä ja tukinajolla. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 222 Vuoden 1897 Venehjärven henkikirjoista saa tietoja kylän taloista, asukkaista sekä heidän ammateistaan ja elinkeinoistaan. He kaikki olivat laukkukauppiaina Suomessa. Fevronian kerrotaan olleen liikuntakyvytön. Samalla arvuuteltiin arvoituksia ja kerrottiin satuja. Pitkinä talvi-iltoina Vihtooran Mattiisän luokse kokoontui illanistujia, ja hän pärevalkean ääressä verkkoa kutoessaan lauloi. Tästä isäntä oli ollut surun murtama, ei ollut välittänyt kenestäkään, istunut vain hiljaa sanomatta mitään. Vihtooran perheeseen kuului 35-vuotias vaimo, joka oli pirttilahtelaisen suuren tietäjän Miikkula Kallion tytär Fedosia, sekä kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Nimitys Ruisukon Riiko liittyy jo edesmenneen sukututkija Raija Lesosen mukaan Kainuussa tapahtuneisiin ruiskuhilasvarkauksiin. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Loasari Lesosen talo – tukinajoa ja laukkukauppaa Omassa talossaan asui tuolloin 57-vuotias Aleksei Lazarev Lesonen vaimonsa Marian sekä viiden poikansa kanssa. KUVA: I. Isäntä elätti perheensä maanviljelyllä sekä laukkukaupalla Suomessa. Illanistujilla saattoi olla mukanaan sukanneulonta, kuosali värttinöineen tai verkonkudonta. K. Isäntä elätti perheensä tukkien kaadolla ja tukinajolla, parikymppiset poikansa Jefim ja Afanasi olivat laukkukauppiaita Suomessa. Vihtoora Lesonen I. Myös Vihtooran äiti, 78-vuotias Irina asui heidän kanssaan. Mies ei edes osannut lukea. Tähän katsaukseen on koottu otteita laajemmasta kylän taloja ja asukkaita esittelevästä artikkelista, joka löytyy Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokannan artikkeleista. Hänet I. Reitit suuntautuivat Ouluun, Kajaaniin ja Vienan Kemiin. Näppylän talo oli talvella kisapirttinä. Talo sijaitsi Latvajärveen menevän tien suussa, ja se oli kyhätty kokoon kotitalon aitoista. Isännällä oli myös kolttunan (tietäjän) taitoja. Talo on rakennettu vuonna 1893. Vihtooran talo – Lesosten nykyäänkin asuttama Kuuluisin talo Venehjärvellä on Vihtoora Lesosen talo, joka edelleenkin on asuinkäytössä Santeri ja Nina Lesosella. Tokihan hän hieman innostui Karjalaisen ja Inhan tulosta ja saattoi siten laulaa Karjalaiselle. Heidän kanssaan asuivat myös heidän kolme poikaansa ja kaksi tytärtään. Perheelle oli sattunut suuri vahinko, kun karhu oli raadellut ainoat lehmät ja repinyt hevosen. Talo sijaitsi Venehjärven Vitsaniemessä, ja niinpä häntä kutsuttiinkin Vitsaniemen Olekseiksi. Inhan kuvaamana Venehjärvellä kesällä 1894. Hänen isänsä Loasari (Ilarion, eli Lazaar) – Ontippaini Loasari oli aikoinaan kova karhunkaataja ja loitsujen taitaja. Inha kuvasi matkallaan, ja kuva koristaa nykyistä Santerin ja Ninan pirttiä. Talossa ilmeisesti harjoitettiin pienimuotoista majoitustoimintaa. Pääasiallisesti perhe eli isännän rahdinajolla, myös poika, 20-vuotias Feodor oli mukana. Myöhemmin selvisi, että Vihtoora oli opetellut ne ulkoa Kalevalasta
Siitä saivat palkkaakin, joka juuri ja juuri riitti elämiseen, eikä tarvinnut kerjätä. Toinen vaimo oli Stepanie, Hökän naini, kuulun Jamani Puavilan tytär Uhtualta. Talon ilmeisesti rakensi uudelleen Miitrei Lesonen, jos rakennusvuosi on 1805. Borenius sai häneltä pitkän omaperäisen runon, jos. Kun suuret hallavuodet tulivat, Matin perhe oli pakotettu lähtemään Vienanmeren rannalle elantoa hankkimaan. Borenius vuonna 1871 saanut runsaasti runoja. He kävivät myös Muurmannin rannalla kalastamassa. Talo oli sillä aikaa mennyt huonoon kuntoon, mutta isäntä Matti ja poikansa Vihtoora ryhtyivät ahkerasti kotitilaa parantamaan. K. Miitrein isänisä oli Hökkä (Fokas) Lesonen, joka on antanut nimensä talolle. Kaikki loitsut ja runot hän oli oppinut isältään Miitreiltä. Sillä Ivan itsekin perhettään elätti. A. Rotjolan talo – karkotetun tietäjä-Outin koti Rotjolan talo oli Nauman naapurissa. Talossa asui 58-vuotias Ivan Petrov Lesonen, Inhan 1894 kuvaaman Hökkä-Petrin poika. KUVA: I. Outi oli melkoinen tietäjä. Maanviljelys ei kuitenkaan tuottanut tarpeeksi, ja sen vuoksi Vihtooran piti lähteä laukkukaupalle Suomeen raskas kantamus selässään. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 223 . Nuorin poika Ivan oli sotilaana, ja Rotjo harjoitti pienimuotoista maanviljelyä. Välillä talossa asusteli myös Stepanien 25-vuotias sisar Jelena. Kun Rotjo ja Irina kuolivat, taloon jäi asumaan vain kaksi tyttöä. Muutoin hän harrasti karhunkaatoa ja kaskesi sekä kalasti. Talon paikalla on nyt oulunsalolaisen Veikko Lesosen rakentama majatalo, ja sitäkin kutsutaan edelleen Rotjolaksi. Siinä ovat aikoinaan asuneet ensimmäiset kylään tulleet Hökän naini käsastialla kesällä 1894. Iivanan ensimmäinen vaimo oli Agafia, jonka kanssa hän sai kahdeksan lasta. Heidän tyttäristään kuuluisin oli Rotjon Outi, jolla oli romani miehenä. INHA, MUSEOVIRASTO, SUOMALAISUGRILAINEN KUVAKOKOELMA Lesoset, mukaan lukien oma esi-isäni Kontratta Lesonen. Sen jälkeen hän vielä lähti laukkukaupalle Suomeen. Hökkä-Petriltä eli Miitrein Petriltä on runonkerääjä A. I. K. Inha ja K. Karjalainen majoittuivat matkallaan tässä talossa. Hänen kerrotaan kaataneen jopa kymmenkunta karhua. Tämän vuoksi hänelle sattui usein erinäisiä kiistoja virkaveljien kanssa. Kerääjä itse on kuvannut, että mies oli seutukunnan etevimpiä loitsijoita Onuhrie Lesosen kanssa, isokokoinen ja kaunis mies. Vanhan Rotjolan on perustanut aikoinaan nykyisin Vihtooran talossa asuvan Santeri Lesosen isänisänisänisä Rodion Semenov Lesonen. He avioituivat 1891. Lisäksi hän kävi paljon ulkokylissä patvaskana ja tietäjänä. F. Outi miehineen ajettiin pois kylästä, sillä kyläläiset eivät suvainneet romania. Se kerrotaan rakennetun vuonna 1805, mutta samalla paikalla on oletettavasti ollut jo aiemmin saman perheen vanhempi rakennus. Kun aika oli parempi, perhe palasi takaisin rakkaaseen kotikyläänsä. Hökkälä – Hökkä-Petrin pojan talo Hökkälän talo on nykyisin edelleen entisellä paikallaan, luultavasti se kuitenkin on aikoinaan ollut kooltaan suurempi. 73-vuotias Rodion eli Rotjo, josta talo nimensäkin sai, asui tuolloin talossaan vaimonsa, Latvajärveltä kotoisin olleen Karhun tyttären Agrippinan kanssa sekä poikansa ja kahden tyttärensä kanssa. Kotona ollessaan hän elätti perhettä metsästäen oravia, lintuja ja kaikenlaista muuta metsän riistaa. Heidän kanssaan asui myös Iivanan 39-vuotias sisar Irina sekä Iivanan ensimmäisen avioliiton lapset, Ivan, Jegor, Jevgenija sekä Stepanien ja Iivanan tytär Sofia eli Hökkä Sohja. Majoittujia oli Kantalahdesta Kalina ja Nikolai Harlantsev, Afanasi Nargujev, Anissim Popov, Jevdokija Popov, Kondrat Melentjev, Ivan Melentjev, Andrei Melentjev. Luonteeltaan hän oli kiivas, kuten tietäjät useinkin olivat. Suurin osa heistä toimi rahdinajossa – ilmeisesti tukinajossa. Kun tukkiliikkeet tulivat Vienan Karjalaan, Vihtoora jätti laukkukaupan ja siirtyi tukinajoon, mitä tekikin kymmenkunta vuotta. Vanhin poika Pavel rakensi naapuriin oman talon
Tämä köyhyyden ja puutteen rasittama karjalaisukko oli sulkeutunut, mutta hän virkistyi saadessaan työstään korvausta ja sosiaalista arvonnousua. INHA, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA sa Vipusessa käynti, Venepuun etsintä ja Sammon ryöstö yhtenivät dramaattiseksi kokonaisuudeksi. Myöhemmin hän meni kotivävyksi Niskajärveen Hilatan taloon avioiduttuaan niskajärveläisen Iro Hilatantyttö Perttusen kanssa. Hotatta oli karhunkaataja ja taikojen tekijä. Karjalainen ja Varahvontta Lesonen virittävät pyssyjä karhun haaskalle kesällä 1894. F. Aikanaan Maria avioitui Vitsaniemen Oleksein pojan Vasilin kanssa, ja he saivat neljä lasta. Varahvontan nuorin veli Fedot eli Hotatta asui samassa mökissä. Heidän tyttärensä avioitui venehjärveläisen Vitsajärven Miihkalin pojan Timo Lesosen kanssa, josta tunnettu elokuvantekijä Lasse Naukkarinen on tehnyt tv-dokumentin Koiran polkuja (1995). INHA, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. SARI MAARIT KARJALAINEN Lue laajempi artikkeli Sampotietokannasta, haku artikkelin nimellä tai paikkahaulla ”Venehjärvi”. KUVA: I. Hotatta oli Raija Lesosen isän Aleksein isänisä. Hän avioitui vuonna 1874 venehjärveläisen Ksenja Jegorova Lesosen kanssa. He saivat kolme lasta, mutta vain yksi varttui aikuiseksi, tytär Maria. Varahvontta toimi vuonna 1894 Inhan ja Karjalaisen oppaana heidän Vienaan suuntautuneella matkallaan ja Karjalaisen kielimestarina. Varahvontan, Inhan ja Karjalaisen opastajan talo Filippin naapurissa asui hänen veljensä Varahvontta eli 49-vuotias Feropoti Terentjev Lesonen, myös Tero Lesosen ensimmäisen vaimon Agafian lapsi. Talossa oli viilu jäänyt salvaamatta ja pirtin permanto keskentekoiseksi. Varahvontan talo oli todella köyhä ja huonosti rakennettu, tasakattoinen rötiskö. Inhan taituruus henkilökuvaajana loistaa hänen otoksessaan HökkäIivanasta (1894). Tämä kuoli evakkomatkalla Arkangelissa vuonna 1841. Iro Perttusen suku oli aikoinaan muuttanut Suomesta Kivijärvelle. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 224 I. Laajan artikkelin yhteydestä löytyvät myös tiedot käytetyistä lähteistä. K. Nykyään Varahvontan mökin paikalla Venehjärvellä kasvaa vain pajukko ja muutama horsma. K. K. KUVA: I. Varahvontta viljeli maataan hyvin leväperäisesti, eikä se menestynyt, köyhyys riivasi perhettä jatkuvasti. K
Keisarillisen senaatin päätöksellä maakauppalupia oli alettu myöntää vuodesta 1859 lähtien myös kaupunkien ulkopuolelle. Nyt kauppaa hoitavat jo viidennessä sukupolvessa Laura ja Mikko Jalava. Yksityiskohtaisempi Jalavan kaupan tarina on luettavissa osoitteessa jalavankauppa.fi. Saviniemi kertoi, että Iijoki-sarjan sisältämästä 26 teoksesta 19 sisältää jotain vienalaisuuteen viittaavaa. Vasselein lauluista kuultiin Annukkaini suaren neito ja Tuulen synty. Jalavan kauppa on näkynyt useina vuosina myös Tampereen Keskustorin joulumarkkinoilla, jonne on ollut luontevaa pystyttää Jalavan koju, koska Laura on kotoisin Tampereelta. Jo edellisen eli neljännen kauppiassukupolven, Ari ja Airi Jalavan aikana Jalavan kauppa siirtyi myös internetiin ja sosiaaliseen mediaan. Juhlassa puheen pitänyt Ari Jalava (vas.) ja laukkukauppiaan roolissa runolaulua esittänyt Vasselei (Ville) Rohkimainen.. Jalavan kauppakartanon pihapiirin rakennukset ovat valmistuneet pikkuhiljaa 1800-luvun lopulla. Ensin Stepan anoi lupaa pysyvän maakaupan perustamiselle Puolangalle, mutta sieltä lupaa ei myönnetty. 1980-luvulla Taivalkoskelle saapuivat myös ensimmäiset Päätalo-turistit tutkimaan kirjoista tuttuja paikkoja, ja Päätaloviikko kasvoi Taivalkosken merkittäväksi vuotuiseksi tapahtumaksi. Nykyinen kauppiaspariskunta Laura ja Mikko Jalava pyörittävät kauppaa jo viidennessä sukupolvessa. Saviniemen luento perustui Oulun yliopistossa parhaillaan tehtävään Iijoki-sarjaan keskittyvään tutkimukseen, jossa tarkastellaan, ketkä käyttävät sarjassa vienankarjalaa, mitä vienankarjalan piirteitä kirjailija hyödyntää antaakseen henkilöhahmoille karjalaisen äänen ja miksi vienankarjalaa on upotettu teoksen pääkieleen. Terentjevna 1855–1906). Päätalon kirjojen perusteella taivalkoskelaiset suhtautuivat yleensä ilmeisen suopeasti Vienan pakolaisiin. 140-vuotiasta kauppaa juhlistivat Saviniemen luennon lisäksi Ari Jalavan pitämä juhlapuhe, Mikko Supposen ja Otto Vainikan musiikkiesitykset sekä Vasselei (Ville) Rohkimaisen runolauluja laukkukauppiasesitys. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 225 J alavan kaupan perustivat vuonna 1883 vienalainen kauppiaspariskunta Stepan Bodionoff Jakowleff (1853–1926) ja Hedwik Jakowleff (o.s. Teksti: KATRI KOVASIIPI Kuvat: KERTTU NURMELA Jalavan kauppa 140 vuotta Vienankarjalaisen laukkukauppiasperheen Taivalkoskelle perustama Jalavan kauppa vietti 140-vuotisjuhlaansa lauantaina 4.11.2023. Nykyään kauppa toimii perheyrityksenä jo viidennessä kauppiassukupolvessa. Esimerkiksi vuorosanoissa on vienankarjalaksi kirjoitettua puhetta, myös yksittäisiä sanoja keskellä dialogia. Päätalo toi vienalaiset mukaan kirjoihinsa Ari Jalava osti kaupan vuonna 1983 sen täyttäessä sata vuotta. Lisäksi kirjoissa mainitaan Simana/ Simo Jokisalon perhe sekä Jeru Rinnemaan perhe. Myös kirjailijan kotikylällä asui teoksissa nimeltäkin mainittuja pakolaisperheitä, kuten laukkukauppamatkalla vuonna 1937 ryöstetyn ja tapetun Kalle Lehtomäen perhe (Potapov). Seuraava lupa-anomus lähti Taivalkoskelle, ja sieltä lupa heltisi. Suomen kielen yliopistonlehtori Maija Saviniemi piti tilaisuudessa luennon aiheenaan vienankarjala Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa. Kalle Päätalon merkitys paikkakunnalla näkyi myös Jalavan kaupan lämminhenkisessä 140-vuotisjuhlassa
Jussipaitoja Laurilassa, malleina siellä työskennelleet Pekka ja Ville Lipponen. Manner jopa ennätti laatia runoja erilaisiin tilaisuuksiin ja WKL:n ja KSS:n lehtiin nimimerkillä ”Kyläniemen Timo”. Karjalaislähtöiset kauppiaat Juho Tanner ja Timo Manner olivat siirtäneet toimintansa Laihialta Vaasaan ja laajentaneet kauppansa tukkuliikkeeksi. Laurilan talossa, lähellä Orismalan ase. Pukutehtailua kolmessa talossa Pukutehdas sijoitettiin kolmeen tyhjillään olleeseen pohjalaistaloon Isonkyrön Orismalaan. Sekä Tanner että Manner toimivat aktiivisesti Wienan KarjalaisVienalaisten kauppiaiden Pohjanmaalle perustamat maakaupat ovat monille tuttu asia. Vuokkiniemeläinen Yrjö Mäkelä nimitettiin pukutehtaan hoitajaksi. Myös vienalaispakolaiset liittyvät tähän kehitykseen. ten Liitossa ja Karjalan Sivistysseurassa. Malli ei ehkä vielä ollut vakiintunut. (Lahelma 1990). Tehdas käynnistyi marraskuussa 1925. Pukutehtaan, toiminimi Uramon elinkeinoilmoituksen teki Juho Tanner, mutta se rahoitettiin Tanner & Manner -toiminimestä. Niinpä Tanner & Manner päätti seurata esimerkkiä (Nevalainen 2016). Nykymallisten jussipaitojen tarina on etäämpänä kansanperinteestä kuin yleensä ajatellaan. Tehtaassa valmistettiin miesten pukuja, päällystakkeja (pomppia) ja naisten päällystakkeja (kappoja). Sen vinoneliöt ovat suurin piirtein samankokoiset mutta väritys on päinvastainen kuin Etelä-Pohjalaisen Osakunnan paidassa. Harvemmat ehkä tietävät, että vienalaiset pakolaiset liittyvät myös pohjalaisuutta ikonisesti ilmentävien jussipaitojen historiaan. Kilpaileva tukkuliike, Lassila & Tikanoja, oli perustanut vuonna 1923 pukuja paitatehtaan, ja se kannatti hyvin. Vieressä olevassa Monosen talossa oli paitaja esiliinatehdas, jota hoiti Tilda Väinölä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 226 Vienalaiset jussipaitoja kutomassa Y ksi eteläpohjalaisuuden tunnuksista on salmiakkiruutuinen jussipaita. Etelä-Pohjalainen Osakunta alkoi valmistaa samantyyppisiä jussipaitoja 1928 helsinkiläisessä taidekutomossa (Luutonen 2001). Vuoden 1925 Pohjalaisia-elokuvan paidassa vinoneliöt näyttävät pienemmiltä kuin Uramon paidoissa, mutta vuoden 1928 Etelä-Pohjalaisen Osakunnan paitojen vinoneliöt ovat suunnilleen samaa kokoa. Ensimmäiset dokumentoidut jussipaidat, Korsnäsin paidasta yksinkertaistettuna, näkyivät Jalmari Lahdensuon elokuvassa Pohjalaisia vuodelta 1925. Kukilan talossa, parin kilometrin päässä Orismalan asemalta, oli pukutehdas, jota veti aluksi vaatturimestari Siikaniemi ja sitten vaatturi Borenstein. KUVA: PAAVO MÄKELÄ Tehtaan toimintaa kuvanneen Paavo Mäkelän selfie jussipaidassa Laurilassa
Yrjön naapuri, vienalaispakolainen Juho Karhu, oli nähnyt keittäjät työssään, mutta kertoi asiasta vasta vuosien kuluttua, koska hänet oli uhattu tappaa, jos hän asiasta puhuisi. Laurilaan avattiin myös tehtaanmyymälä keväällä 1926 (Vaasa 10.4.1926). Laurilan jokirannan ulkorakennuksesta katosi pata. Toimintaan liittyi draamaakin. Lopuksi leikittiin kansanleikkejä ja Karjalan katrillia. Vuosikokouksessa 18.–19.8.1928 ”Orismalan kerhoa edusti Hra I. Poliisi löysi säkit, jotka oli hevosella kuljetettu metsikköön lähelle teosta epäillyn taloa (Työn voima 5.2.1929). Parikymmentäkin Orismalan miestä saattoi istua Laurilassa urheilukilpailuja kuuntelemassa, ikkuna avattiin, että puutarhaankin kuului. Sitä oli käytetty pontikan keitossa. Valmistuneet tuotteet vietiin päivittäin hevoskyydillä Laurilaan, jossa ne pakattiin ja lähetettiin junalla joko Vaasaan tai suoraan asiakkaille. Vesi saatiin kaivosta, ja jokirannassa oleva sauna oli ainoa peseytymistila. KUVA: PAAVO MÄKELÄ; KSS/SAMPO-TIETOKANTA. Hiekkaranta”. Poukamo lausui runon. Tavaraa kiertoon Yrityksessä oli puhelin, Orismalan ensimmäisiä, ja kelaradio, jota kuunneltiin kuulokkeilla ja myöhemmin kovaäänistorvella. Pihlaja ja T. Siihen liittyi heti 34 jäsentä. Vappuna järjestettiin illanvietto, jossa oli mm. Väinölä. Lehto. Tervehdyspuheen piti Otto Poukamo, Darja Laine esitti yksinlaulua, kertomuksen luki S. Tyylikkäitä Uramon työntekijöitä Lehtolan pihatuvan edustalla Orismalassa. Pukukangas tykötarpeineen löytyi eräästä asunnosta jonkun kilometrin päästä. (Toukomies N:o 8–9, 1928) Kerho liittyi vuonna 1927 Kajaanissa perustettuun Karjalakerhojen Keskusliittoon. Vaasa-lehden mukaan: Asia alettiin jo unhottaa, kun eräs mies, Aho nimeltään, alkoi asiasta uneksia, ja alettiin uneksijan määräämää naapurin riihilatoa tutkia ja sieltä pahnakasasta ilmestyi etsitty puhelinkaappi. Keväällä 1928 innostus oli jo vaimentunut. Etelä-Pohjanmaalla kiertäneet laukkukauppiaat hakivat tuotteensa suoraan Vaasan tukkuliikkeestä. Huivien valmistukseen käytettiin brodeerauskoneita. Poliisiviranomaiset antoivat uneksijalle palkkioksi ”kruunun kihlat” vaikka asianomainen sen kertoi erehdyksessä ottaneensa. Olemme nimellisesti kiinni kerhossamme, mutta nykyisin toiminta on ollut kovin vähäistä. Kerhotoimintakin herää Tanner & Mannerin työntekijät perustivat Orismalaan Karjalakerhon 20.3.1927. Emännät olivat järjestäneet teetarjoilun väliajalle. Yrjö muutti perheineen Orismalaan, Laurilan taloon syksyllä 1926. Kahdeksanhenkinen perhe majoittui samoihin tiloihin kutomon kanssa. Maarianpäivän iltana järjestettiin ensimmäiset ohjelmalliset iltamat. ”Toiminnalle on ollut suureksi hyödyksi, että herrat Tanner ja Manner luovuttivat huoneiston kerholle käytettäväksi”. Orismalan Karjalakerhon ilmoitettiin lopettaneen toimintansa vuonna 1930 (Toukomies N:o 6–7, 1930). (Vapaa Karjala 1.4.1927) Toukokuussa kerhossa oli 45 jäsentä ja ”osanotto kerhon toimintaan on ollut vilkasta”. Paikallinen poliisi selvitteli asiaa helsinkiläisen etsivän tuella, mutta turhaan. 28.1.1929 Uramosta varastettiin 16 säkkiä, n. Elämän vilkastuminen näkyi. Myös jussipaitoja valmistettiin (Lahelma 1990). maa, tehtiin huiveja ja kudottiin villatakkeja ja neulepuseroita. Sen jälkeen jatkettiin ”ohjelman suoritusta” yhteislaululla. Hevoset, ori ja valakka, ilmoitettiin myyntiin kesällä 1927 (Vaasa 14.6.1927), ja autot korvasivat hevoskuljetuksen. viulunsoittoa, kuvaelma Mustalaiset, kansantanssia ja näytelmä Tulisessa tuskassa. Osa episodeista ei päätynyt lehteen. (Vaasa 30.11.1926). (Lahelma,1990). Esitettiin kuvaelma ”Uudenaikainen soittokone”. Elokuussa 1926 tehtaaseen tunkeutui varas, joka vei seinästä puhelinkoneen ja erään maanviljelijän pukukankaan. Akateeminen Karjala-Seura oli lähettänyt kerholle urheiluvälineitä, kirjoja ja kuukausiavustusta (Vapaa Karjala 29.7.1927). Itse valmistettuja vappumerkkejä myytiin 70 mk:n edestä (Vapaa Karjala 6.5.1927). Lehtolan talon vinttikamareihin ja pihatupiin (Lahelma 1990). Mutta toiveet ovat hyvät. Yrjö suunnitteli jo uuden ostamista, mutta pata ilmestyi muutaman viikon kuluttua takaisin, sisällä oli jyviä. Yksinlaulua esitti L. (Vapaa Karjala 26.3.1927). Avoimeksi jää, kuka hyvähoksottiminen keksi ottaa jussipaidan Uramon tuotevalikoimaan. ”Hammaslääkärin” esittivät A. Työntekijöitä oli Uramossa parhaimmillaan noin kahdeksankymmentä, heistä noin puolet vienankarjalaisia pakolaisia. Hauskan sadun kertoi Lyyli Rinne ja O. 1000 kg lumppuja. Karjalaistyöntekijät majoittuivat lähellä oleviin maalaistaloihin, mm. Kuusi kauppamatkustajaa välitti tuotteita maakauppiaille ympäri Suomen. Vaasalehdessä valiteltiin, että Orismalassa ”elintarvikkeet olivat kovissa hinnoissa ja vuokratkin rupeavat olemaan kun jossakin kaupunkipaikoissa sillä 250 mk saadaan jo täälläkin maksaa jonkinlaisesta asunnosta” (Vaasa 10.4.1926). Meitä on täällä, kuten tiedättekin, kovin vähän. Laurilassa työskenteli noin 30 henkilöä, valtaosa karjalaispakolaisia. Käytössä oli myös noin 20 Dubled-kutomakonetta. Laurilan pihassa pelattiin myös kyykkää. Lisäksi tiloissa oli sähkökäyttöisiä ompeluja saumauskoneita sekä napinreikäja napinkiinnityskoneita. Mitro ja ilveilyä esittivät veljekset Karppela. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 227
Villapaita pohjalaismiehen rooliasuna. 1930-luvun lama Huonot sadot vuosina 1928 ja 1929 nakersivat asiakaskunnan ostovoimaa. Lisäksi yleismaailmallinen lama vähensi kysyntää voimakkaasti syksyllä 1929. Yrjö kudotti sen valmiiksi syksyn 1930 aikana, ja toiset osakkaat myivät tuotteet. KUVA: PAAVO MÄKELÄ. Tanner & Mannerilla velat olivat 6,9 Mmk ja varat 4,7 Mmk (Helsingin Sanomat 21.2.1930). Osa karjalaisperheistä asettui Orismalaan, ja tehtaan tyttöjä meni naimisiin paikallisten maanviljelijöiden kanssa. Luutonen, Marketta. On liikkeen lopettamisen takia vapaa palveluksestamme. He ansaitsivat 36 000 mk mieheen. Kutomon 22 työntekijää sanottiin irti 15.2.1930. ArZet Oy/ArtMark, Kuru 1990. Uramon varat olivat 1,3 Mmk ja velat 3,2 Mmk, niistä 1,1 Mmk emoyhtiölle. Toiminta ei kuitenkaan hävinnyt kokonaan. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 228 Tehdas toimi vuodesta 1926 helmikuuhun 1930. 1930). Jussipaitaan ”kiinnittyy yhä voimakkaasti ajatus maaseudusta, kotiseudusta, pohjalaisuudesta ja suomalaisuudesta” (Jussipaita-näyttelyteksti 2023). Sen konkurssipesässä oli varoja 2,4 Mmk ja velkoja 4,2 Mmk (Kaiku 19.1.1930). Yrjö Mäkelän haastattelun nauhoitus 9.3.1975. Varastossa olleiden kalliiden pukuja kappakankaiden arvo romahti, eikä jussipaitojen menekki riittänyt pitämään yritystä pystyssä. Alkuvaiheessa työntekijöitä oli noin kolmekymmentä, ja määrä nousi noin 60:een helmikuussa 1928. Yrjö jatkoi huivien valmistusta konkurssipesästä ostamillaan koneilla 1960-luvun alkuun saakka. KUVA: PAAVO MÄKELÄ Tehtaan tyttöjä muodikkaissa kapoissa. Tanner ja Manner. Todennäköisesti Uramossa valmistetut, maakauppiaiden ja laukkurien myymät jussipaidat myötävaikuttivat niiden yleistymiseen Etelä-Pohjanmaalla. Timo Mannerin allekirjoittamassa työtodistuksessa 18.2.1930 todetaan: Herra Yrjö Mäkelä on palvellut Orismalan Pukuja Villakutomossamme johtajana 4.5 vuotta ja noin sataan henkeen nousevan työläisjoukon kanssa suoriutunut erinomaisella menestyksellä tehden kaikki johtajan tehtävät suurella huolella ja uutteruudella. Kirjokansi 129, Riika 2016. Seinäjoella Kalevan navetassa kesällä 2023 pidetyn jussipaitanäyttelyn tietojen mukaan niiden valmistus jatkui Isonkyrön kirkolla; paitoja kudottiin koneella tilaustyönä emäntien omista langoista 1980-luvulle saakka. Malleina Rauha Oksanen ja Taimi Lipponen. Talollisten tyttäret olivat kateellisia tehtaantyttärille, joilla oli rahaa vaatteisiin, polkupyöriin ja huvituksiin. Villatavaraa ja lankaa oli runsaasti. Kutomon tuotteet sen sijaan menivät hyvin kaupaksi, ja sen toiminta jatkui konkurssiin asti (Tilikirja 1925–1930). Yrjö haki lehti-ilmoituksella ”kutojia, joilla on 6:n numeron kutomakone” (Vaasa 9.6.1928). Tehtaan henkilöstöstä on Sivistysseuran Sampo-tietokannassa mainio kuvakokoelma, josta voi aistia 1920-luvun lopun vienalaispakolaisten tunnelmia. Konkurssipesän loppuvarastoa ilmoitettiin myytäväksi ”suurella alennuksella” T:mi Uramon myymälässä Orismalassa syyskuussa 1930 (Vaasa 16.9. Lehes, Pentti. Orismalan kylän nuoria miehiä ylpeinä uusissa puvuissa pompat käsivarrella. Omakustanne. Sekä henkilökunnan määrä eri työpisteissä että tuotetyypit vaihtelivat tuotteiden kysynnän mukaan. Lähikuva 2/2001. On mielestäni hauskaa, että vienalaispakolaisetkin jo varhain olivat tätä Etelä-Pohjanmaan brändituotetta valmistamassa ja markkinoimassa. Tehtaan pukuja kappatuotanto ei mallien osalta ilmeisesti ollut onnistunutta, ja niiden tuotanto ajettiin alas syksyllä 1929. Lisäksi työväki sai ostaa edullisesti tehtaan tuotteita (Lahelma 1990). Epäilemättä lama varmisti myös Orismalan Karjalakerhon alasajon. Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin. Tehtaan kirjanpidon mukaan kokopäivätyön palkka oli noin 800 mk/kk. Tanner & Manner Oy:n entiset kauppaedustajat Mikko Tiilikainen, Mikko Tamminen ja Niilo Seppänen ostivat Yrjön kanssa Uramon konkurssipesän huutokaupassa Pohjoismaiden Yhdyspankilta. Nevalainen, Pekka. Toinenkin karjalaispakolaisten työllistäjä, Orismalan Saha, ajautui konkurssiin alkuvuodesta 1930. JYRKI MÄKELÄ Lähteitä: Kuvakokoelma: Valokuvat | Sampo (karjalansivistysseura.fi); Tanner & Manner Lahelma, Ville. Emoyhtiö Tanner & Manner kärsi suurista luottotappioista, ja se päätyi konkurssiin helmikuussa 1930; samalla kaatui myös T:mi Uramo (Lahelma 1990)
Nikitin), isoäiti Muarie Nikitin (o.s. Äidin isä, Konsta Moisejeff, kertoi laukkukauppamatkoistaan Suomeen ja olostaan sotilaana tsaarin armeijassa Karpaateilla lankonsa Miitrei Nikitinin (myöh. Hän on pitänyt useita esitelmiä seuran omissa ja pyydettynä myös muiden järjestäjien tapahtumissa. Pohjois-Viena -seuraa perustettaessa v. KERTTU NURMELA SYNTYMÄPÄIVÄT Anja Suvanto täytti 80 vuotta Anja Suvanto Karjalan Sivistysseuran heimopäivillä Jyväskylässä vuonna 2019.. Taitavana käsityöihmisenä Anja valmisti itselleen vienalaisen kansanpuvun. Laajin näyttely on ollut Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa toteutettu Vienan Karjala -näyttely. päivänä 2023. Perheen äiti Muarie (o.s. Työaikanaan hän suoritti useita ammattiin liittyviä lisäopintoja mm. Samoihin aikoihin seura aloitti matkojen järjestämisen Vienaan sekä yhteistyön sikäläisten karjalaisten seurojen ja ihmisten kanssa. Hän on pitänyt tikutuskursseja niin Vienassa kuin Suomessa. Perheen isä Konsta Moisejeff oli paennut jo aiemmin. Hän on tikuttanut satoja sukkia ja kirjokintahia vienalaisten tikutusmallien mukaan sekä niitä soveltaen. Anja on vastannut seuran näyttelytoiminnasta. kasvatustieteistä, suomen kielestä sekä Montessori-ohjaajan opinnot. Erityisopettajatutkinnon suoritettuaan hän työskenteli Lohipadon erityiskoulussa Oulussa eläkkeelle jääntiin asti. Lisäksi hän on opettanut karjalaisten sankien leipomista. Pruasniekkoja pidetään nykyään myös Pudasjärvellä ja Taivalkoskella. 1924. Karjalan Sivistysseura kutsuikin hänet seuran kunniajäseneksi vuonna 2006. Hän toimii edelleen johtokunnassa, seuran sihteerinä sekä useissa toimikunnissa. Mikkonen) kanssa. Anjan puheenjohtajakaudella luotiin perusta karjalaisen pruasniekkaperinteen elvyttämiseksi Oulun alueella. Anjalla on kaksi lasta, kolme lastenlasta sekä yksi lapsenlapsenlapsi. Hänen äitinsä Katri (Jekaterina Moisejeff) oli syntynyt Pistojärven Kiimasvaarassa. Anja suoritti kansakoulunopettajan tutkinnon Tornion seminaarissa ja työskenteli opettajana Rovaniemen maalaiskunnassa ja Pudasjärvellä. Anja syntyi vienankarjalaisen äidin ja pohjoispohjalaisen isän toiseksi lapseksi jatkosodan aikana Pudasjärven Yli-Livolla. Potapoff) sekä lapset Johannes ja Katri pakenivat Suomeen v. Anja Suvannon puheenjohtajakaudella Pohjois-Viena -seura vakiinnutti monipuolisen kulttuurialan, humanitäärisen ja muun yhteistyön Louhen, Kiestingin ja Pääjärven karjalaseurojen kanssa sekä lisäksi ylläpiti vienankarjalaisuutta elävänä kulttuurina Oulun seudulla.” Pohjois-Viena -seuran kunniapuheenjohtajaksi hänet kutsuttiin samana vuonna. 1992 Anja pyydettiin seuran puheenjohtajaksi, jota tehtävää hän hoiti ansiokkaasti viisitoista vuotta. ANJA ON OLLUT Pohjois-Viena -seuran aktiivisimpia toimijoita alusta alkaen. Heti seuran alkuvuosina hänen aloitteestaan järjestettiin Louhen piirin lapsille kulttuurileiri yhteistyössä kuusamolaisten kanssa. Anja on opiskellut vienankarjalaa ja pitänyt lapsille karjalan kielen elvytyshankkeeseen sisältyvää vienankarjalan kerhoa. Katri-äiti kertoi vienalaisista sukulaisista, piti heihin yhteyttä ja käytti puheessaan muistamiaan vienankarjalan sanoja. Anja on aktiivisesti mukana Pohjois-Viena -seuran toiminnassa. Tieto vienalaisista sukujuurista oli Anjalle selvää pienestä pitäen. Myös osallistumistaan Karjalan kansannousuun hän muisteli. Ensimmäinen pruasniekka pidettiin Maikkulassa, jonne pystytettiin matkamiehen risti, itkukivi ja Vienan pakolaisten muistokivi vuonna 1997. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 229 P ohjois-Viena -seuran yksi perustajajäsenistä ja sen pitkäaikainen puheenjohtaja Anja Suvanto täytti 80 vuotta elokuun 23. Perusteina olivat seuraavat: ”Pitkäaikainen ja merkittävä toiminta KSS:n alaosaston Pohjois-Viena -seuran puheenjohtajana
He olivat tuoneet Egyptistä taidon valmistaa ryijyntapaisia tekstiilejä. Kun ryijyn toiselle puolelle tehtiin kuviollinen nukitus ja toiselle puolelle yksivärinen pitkänukkainen pinta, niin lopputuloksena oli lämmin ja komea peitto, joka oli hatarissa ja kylmissä olosuhteissa tarpeen. Kun ryijyä ruvettiin käyttämään näin tärkeässä seremoniassa, siitä tehtiin komeasti kuvioitu ja värikäs. Lämmin nukkainen peitto 1500-luvulle tultaessa ryijystä oli tullut yleinen peitto suuressa osassa Ruotsia, johon Suomikin tuolloin kuului. Näin syntyi nykypäiviin asti jatkunut vihkiryijyperinne. – On ajateltu, että niissä on ollut pitkä nukka, luultavasti ei kuvioita, ja tuolle ajalle tyypillisten kangaspuiden kapeuden vuoksi kaksi tai jopa kolme keskeltä yhteen ommeltua kaistaletta. Itämeren rannikkoalueilla ja saaristoissa käytetty venepeitto on säilynyt hyvin pitkään, joissakin tapauksissa lähes nykypäiviin saakka. Vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin Iris-huoneen verhot ja lattialle ulottuva Liekki-penkkiryijy ovat Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemat. Jo varhain ryijyä ryhdyttiin käyttämään myös rannikon asujien vuoteissa, ja rannikoilta ryijyn käyttö levisi sisämaahan. Alun perin viikinkien laivapeitteenä tunnettu tekstiili sai aikojen saatossa vaikutteita myös Karjalasta. Siksi ruvettiin käyttämään nukitettuja villaisia venepeittoja, jotka eivät pilaantuneet ja lämmittivät kosteanakin. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 230 A loitettuaan 1990-luvulla ryijykeräilyn Tuomas Sopanen on perehtynyt perusteellisesti suomalaisen ryijyn historiaan ja tietää, että alkuaan ryijy oli viikinkien laivapeite. – Elämänpuut, paholaista torjuvat ristit, erilaiset onnenlinnut, kahdeksansakaraiset suomalais-ugrilaiset tähdet, Sopanen listaa vihkiryijyn tyypillistä kuvastoa. Näiden yksinkertaisten ryijypeittojen pääpuoli erotettiin likaisemmasta jalkapuolesta merkitsemällä pääpuoli joko värikkäällä raidalla, tähdillä tai neliöillä, jotka kertoivat, että tämä puoli ryijystä oli tarkoitettu kasvoja vasten. Moni ihmettelee vihkiryijyssä mahdollisesti olevaa kahta morsianta. – Siihen aikaan käytettiin eläinten taljoja nukkumiseen, mutta avoimissa veneissä ne pilaantuivat meriveden pärskeissä. KUVA: SUOMEN KÄSITYÖN YSTÄVÄT RY tä hyvin varhaisista ryijyistä ei ole paljonkaan tietoa. Eikös siinä pitäisi olla morsian ja sulhanen. Vihkiryijyn kuvioiksi valittiin yleismaailmallisten uskomusten mukaan onnea tuovia ja pahalta suojelevia kuvioita. Suomen vanhin olemassa oleva ryijy on vuodelta 1695. Ymmärrettävistä syisRyijy – viikinkien laivapeitteestä rakastetuksi tekstiilitaiteeksi Kangaslammilla Varkauden kupeessa asuva kasvitieteen emeritusprofessori Tuomas Sopanen (78 v.) on 690 ryijyn omistaja. – Yksi teoria on, että viikingit tapasivat Irlannissa koptilaisia lähetyssaarnaajia. Ryijyt alkoivat vähitellen saada kuvioita, ja Sopasta liikuttaakin ihmisen halu luoda kauneutta ympärilleen vaikka kuvioimalla ryijy. Seremoniaaliset hääryijyt Tutkijoillekin vieraasta syystä ryijy syrjäytti 1500-luvulla siihen asti käytetyn karhuntaljan, jonka päällä vihkiminen oli tapahtunut. Ryijy kuului sotilaiden vakiovarustukseen, mutta ryijyn alla nukkuivat myös aateliset. Sopanen kertoo, että ei ole varmaa, mistä viikingit saivat idean nukallisiin lämpimiin laivapeittoihinsa. KUVA: PIA PAANANEN. Tuomas Sopasen laajaan kokoelmaan voi tutustua kirjan Ryijy elää (Tuomas Sopanen & Leena Willberg, 2008) avulla. Tavoitteena oli myös lämpö. Mutta tämä ei ole varma tieto, ehkä tällä tarinalla vaan halutaan sitoa ryijynkin historia hienoon egyptiläiseen kulttuuriin
– Usein paikkakunnalla oli tietty perusmalli, jota jokainen kutoja muunteli oman kauneudentajunsa ja muistinsa mukaan. – Syntyi penkkiryijy; seinälle ripustetun, sen eteen asetetun penkin ja osan lattiastakin peittävän ryijyn vieminen maailmannäyttelyyn avasi ryijylle uuden Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema Liekki-ryijy penkkiryijynä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 231 . Kansanryijyjen kutojilla kuviot siirtyivät eteenpäin muistinvaraisesti, ja joskus säätyläisryijyjen kuva-aiheet päätyivät yksinkertaistettuina kansanryijyiksi. Myös reessä ryijyillä oli edelleen käyttöä: rekiryijyn päällä istuttiin, ja siksi siitä koristeltiin vain selkänojan takana hulmuava osa. – Vihkiryijyn sen sijaan yleensä kutoi morsian tai joku hänen läheisensä. Ne olivat symmetrisiä, virheettömiä, ryijyjen kuviot olivat monimutkaisia ja monivärisiä, kirjaimet ja numerot huolellisesti tehtyjä eikä taikauskoon liittyviä symboleita käytetty. Häiden jälkeen nuoripari sai ryijystä komean ja lämpimän peiton. Usein keskuskuviona oli suuri kukkakimppu, ja reunatkin oli kuvioitu kasviaiheilla. Joskus symmetriavaatimuksesta on kuitenkin tingitty ja esitetty sekä morsian että sulhanen. Näissä saattoi myös olla selviä virheitä, joskus joku numero oli väärin päin tai taustan väri vaihtui toiseksi kesken kaiken. ruusuryijyjä ei käytetty peittona, vaan ne ripustettiin seinälle. KANSALLISMUSEO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA, HVITTRÄSKIN KOKOELMA. – Samalla mallia otettiin ulkomaisissa lehdissä olevista ristipistotai koruompelumalleista, joiden aiheet saattoivat olla vieraita suomalaisille. Juuri silloin Akseli Gallen-Kallela (1865–1931) loi ryijylle uuden, aivan erilaisen tradition. Kansanomaisilla ryijyillä ei myöskään ollut nimeä. Näitä ns. Myös ryijyjen värit kokivat samoihin aikoihin muutoksen, ja vuodesta 1856 lähtien voimakkaat synteettiset värit tulivat tähän asti käytettyjen kasvivärien rinnalle syrjäyttäen ne pian kokonaan. – Ryijyn estetiikka vaatii symmetriaa, siksi kaksi morsianta. – Linnoissa ryijyjä oli saattanut olla aiemminkin seinällä lämmittämässä ja eristämässä kivirakenteisia tiloja. Syvät kansanrivit kutoivat yksinkertaisia, naiiveja, leveäreunuksellisia ryijyjä sänkyihinsä. Päiväpeitoksi uusilla kuvioilla Kun paksu, kaupasta hankittava vanutäkki syrjäytti ryijypeiton, ryijystä tuli korea päiväpeitto. Yksi tulokkaista oli itämainen matto, joka yksinkertaistettuna saattoi toimia ryijyn esikuvana. Kansanryijyt ja säätyläisryijyt Ryijyt, kuten koko elämänmeno, tehtiin sen säädyn ja vaurauden mukaan, mikä ihmisille oli sattunut, ja vuosien 1780– 1820 välinen aika oli suomalaisen ryijyn kulta-aikaa. Kartanoiden ja pappiloiden ja muun paremman väen taloissa esillä oli säätyläisryijyjä. Samaan aikaan Suomi muuttui ja avautui kohti maailmaa, ja kaukaa tuli uutuuksia ihmeteltäväksi. Ja tietysti nukkapuoli oli ylöspäin. Gallen-Kallela ja penkkiryijy Suomalaisen ryijyn tulevaisuus näytti 1800-luvun lopulla hetken huonolta. Hän suunnitteli vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn sinisen Liekki-ryijyn, joka on edelleen yksi Suomen suosituimpia ryijymalleja. Morsiusryijyihin lisättiin usein ainakin morsiamen nimikirjaimet, joskus sulhasenkin, ja lähes aina häävuosi. Toinen, usein kaksipuolinen ryijy oli lämmittämässä matkustajien päällä. – Koristihan se huonetta, kun siinä oli värikäs peitto. Nämä ryijyt ovat monimutkaisia, värikkäitä ja niitä ihailtiin, mutta samanaikaisesti kutojien oma luomiskyky alkoi hävitä
KUVA: SUOMEN KÄSITYÖN MUSEO, SKM.FINNA.FI Joseph Alasen suunnittelemassa Kalevalaaiheisessa ryijyssä (n. Ryijyt nimettiin, myös suunnittelijoiden nimellä oli merkitystä, ja samalla koko ryijykulttuuri elpyi uudelleen lähentyen tekstiilitaidetta. Ryijy oli taas kerran trendikäs, ja sekä arkkitehdit että taidemaalarit alkoivat suunnitella ryijyjä. KUVA: SUOMEN KANSALLISMUSEO, HISTORIALLISET KOKOELMAT KIRJAT. Ryijyn alareunaan on kuvattu pari valkeaa joutsenta. Ryijyt myös saivat ja saavat edelleen aiheensa usein luonnosta. 1950-luvulla suomalaiset abstraktit taideryijyt saavuttivat suurta kansainvälistä huomiota, ja vielä nykyään monet tekstiilitaiteilijat suunnittelevat taideryijyjä. Myös ihmisten jokapäiväiset askareet pääsivät ryijyjen kuvituksiin, esimerkiksi Maamiehen ryijyssä, Sopanen listaa esimerkkejä. Kalevala ja Karjala näkyvät 1800-luvun loppupuolella, kun kansallisuusaate alkoi levitä, käytettiin jonkin verran karjalaisia käsityömalleja ryijyjen suunnittelun lähtökohtana. PIA PAANANEN Insinööri Aksel Wilhelm Raition vuonna 1932 suunnittelema Kalevala-aiheinen ryijy on 130,5 cm leveä ja 80 cm korkea. Yksi taidehistoriasta tunnettu Kalevala-aiheisen ryijyn suunnittelija oli jo nuorena espanjantautiin kuollut tamperelaistaiteilija Joseph Alanen. Alanen suunnitteli vuoden 1909 tienoilla ryijyn, jossa Louhi-akka ottaa auringon ja kuun taivaalta ja kätkee ne kiven alle. Niin moneen käyttöön se on taipunut ja niin rakastettu tekstiili se on. Myös Kalevala ja Karjala vaikuttivat, ja erityisesti karelianistien vaikutus näkyy ryijytaiteessakin. – Ryijyistä löytyy suopursua, koivua, kotikuusta, humalasalkoa, vanamoa, liljaa ja tulppaaneja. 1909) Louhi-akka ottaa auringon ja kuun taivaalta ja kätkee ne kiven alle. Kalevalan vaikutus oli voimakasta taidemaalarina omaperäisen Alasen tuotannossa muutenkin. – Jos tehtäisiin kansallistekstiiliäänestys, niin olen varma, että se olisi ryijy. Kalevalan aiheista ryijykuvioiksi ovat päätyneet eri aikoina muun muassa aurinkoa piilottava Louhi, Ilman lintu, Aino, Joukahainen, Kullervo, Tuonelan joutsen ja Tuonelan hauki. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 232 polun kohti tekstiilitaideteoksen luonnetta. Tuomas Sopasta ihastuttaa yhtä kaikki ryijyn ainutlaatuinen suomalainen menestystarina. Louhen alapuolelle ryijyn kuva-aiheessa on kuvattu surevaa Kalevan kansaa, jonka keskellä sijaitsee kanneltaan soittava Väinämöinen. Aihepiiri innoitti erityisesti Aksel Wilhelm Raitiota, joka suunnitteli runsaasti kansallisuusaatteesta ja Kalevalasta ponnistavia ryijyjä etenkin 1930-luvulla
Turistimatka onkin sopivan suljettu kokonaisuus tarinan tapahtumille. Rikollinen paljastuu perinteiseen tapaan loppuistunnossa. Aihepiireinä ovat olleet myös kohtalokas Leningradin-matka sekä Äänisen aallot ja Vienan risti. Sen pitäisi ilmestyä vuoden 2024 elokuussa, mutta tuleeko vain yksittäinen teos vai uusi sarja, se selviää joskus myöhemmin. Hän pitää sitä Kaurismäki-leffojen veroisena huipputyönä. Kuopiossa nykyisin asuva Panteleimon liikkui työuransa aikana paljon Kainuun vienalaiskylissä ja Karjalassa laajemminkin sekä saamelaisalueilla. Ja vielä tiedoksi, että uusi dekkari on työn alla. Keksin, että koskijärveläisetkin voisivat lähteä samanlaiselle matkalle, hän paljastaa tuoreimman teoksen taustoja. – Äitini menehtyi jo melko aikaisin, ja minä olin kovin onneton nuorukainen. Rouva on nokkela päähenkilö, jonka salapoliisitaitoja on totuttu arvostamaan. MATKALLA KAINUUSSA -teos on yhdestoista osa Koskijärvi-sarjassa. murhista näyttämöllä ja kirjapiirissä. Kymmenen vuotta eläkkeellä ollut Panteleimon kertoo, että suora esikuva poliisin leski Elisabet Urhoselle on hänen oma äitinsä, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Dekkarien kautta herätin hänet uudelleen eloon, mutta nyt on viimein aika luopua hänestä, kirjailija kertoo. Myöhemmin kerrottiin mm. Matkalla Kainuussa -tarinassa hänen järkevä hahmonsa saa jopa lisää syvyyttä närkästyvänä, kiukustuvana, väsähtävänä ja suutahtavana leidinä, joka joutuu pyytelemään muilta anteeksikin. – Olin taannoin Sotahistoriallisen seuran retkellä, joka oli oikein hieno matka. RIKOSROMAANIEN maailmaan paneutunut kirjailija nauttii kirjoittamisen lisäksi esimerkiksi elokuvissa käymisestä. Karjalan Heimo otti yhteyttä Kuopiossa asuvaan Panteleimoniin ja kysyi, mitä ja miksi. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 233 Metropoliitta Panteleimon: Matkalla Kainuussa Myllylahti 2023, 199 sivua Metropoliitta Panteleimonin uusimmassa dekkarissa Matkalla Kainuussa (Myllylahti, 2023) seikkailee vanha tuttu, poliisin leski Elisabet Urhonen. KIRJAT Metropoliitta Panteleimon hautaa perinteikkään Koskijärvi-sarjansa Metropoliitta Panteleimon on julkaissut Koskijärvi-dekkarisarjassaan kaikkiaan 11 teosta. Jotenkin lukijan sympatiat häntä kohtaan kuitenkin säilyvät. Mukana on kirjava joukko tyyppejä, joita ei kuvailla kovin syvällisesti. Panteleimon kertoo olevansa tavattoman ihastunut Katja Gauriloffin ohjaamaan elokuvaan Je’vida, joka kuvaa kolttasaamelaisten elämää. Kaikilla tuntuu olevan jokin yhteys toisiinsa ja joku heistä on säälimätön murhaaja. KUVA: HARRI PEIPONEN. Nyt on kuitenkin aika päästää äiti ja hänen kopionsa lopullisesti lepoon. Ruumiita tulee, mutta kerronta ei raatele lukijan mieltä liiaksi. Elisabet Urhonen ei vaikuta olevan mikään höpsö kukkahattutäti. Koskijärvi-sarjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1960-luvulle. Moni lukija on pitänyt erityisesti tarinoiden leppoisuudesta ja tietynlaisesta kiltteydestä. KOSKIJÄRVI-SARJA alkoi teoksella Murha kirkonkylässä vuonna 2011. Hän halusi tavallaan kiittää kaikesta kokemastaan kirjoittamalla rajaseutujen ihmisistä. Kirjoittamista ei ole mitään syytä lopettaa! AILA-LIISA LAURILA Matkalla Kainuussa -kirjan kannen on laatinut Liisa Heikkilä-Palo. Uusimmassa teoksessa liikutaan Suomen vienalaiskylissä. Valitettavasti hän epäonnistuu kurjasti. Metropoliitta Panteleimon alias Petri Sarho on nyt kuitenkin päättänyt lopettaa sen jatkamisen. Mikä erikoisinta, ilmaantuu myös muita hahmoja, joiden nokkeluus ohittaa rouva Urhosen taidot. Tällä kertaa hän saa kutsun bussimatkalle jonkinlaisen henkivartijan hommiin
Gimnuazies Raudutie oli minun mieles ainos igivahnu, pölyhine kniigu, kudai oli pakko lugie. Johannes Brofeldt oli roinnuhes 11. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 234 Juhani Aho 1884: Raudutie Livvinkarjalakse kiändänyh Ljudmila Markianova KSS 2013, 111 s. elokuudu vuvvennu 1921. Tuttavuin Raudutie-kniigah, konzu opastuin gimnuazies da Raudutien lugemine oli pakolline oza muamankielen kursua. Häi kiändi oman nimen suomekse vuvvennu 1907, konzu se muuttui Juhani Ahokse. Fil’mu oli minun mieles ylen hyvä da ližäi minun mielenkiinduo kniigua kohtah. Häi oligi enzimäzii suomenkielizii ammattikirjuttajii da hänen ala kesti läs 40 vuottu. Gu sain tämän ruavon, kyzelin minun hyväl ystäväl Ol’ga Gokkojeval, tiedäygo häi livvinmurdehistu kaunehkirjallistu tevostu. OIKAISUJA. MINÄ VALLI?IN oma lugemine -tevoksekse Juhani Ahon kirjutetun pienen romuanan Raudutie, kudai piäzi ilmah vuvvennu 1864. Mikse minä valli?in Raudutie-tevoksen. Kniigan piähenget Matti da Liiza ollah päivännouzupuolizii ristittylöi da kniigan tapahtumat ollah sijoitettu Päivännouzu-Suomeh, Savoh, kudamih meil karjalaizil on viha-rakkahus-väli. Toine kosketus täh kniigah oli 1970-luvul, konzu sen pohjal luajittih tvfil’mu. Kiännös on kohtavukzellizen uuzi, se on piässyh ilmah 2000-luvun allus. KUVA: KANSALLISGALLERIA/ATENEUMIN TAIDEMUSEO, HOVINGIN KOKOELMA Karjalan Heimon 9–10/2023 sivulla 175 Laukunkantaja-palstan kolumnistina toimi Aki Aunala, ei Aunola. Häi hedi kannatti Juhani Ahon Raudutie-tevostu da työndi kniigan minule poštan kauti. syvyskuudu vuvvennu 1861 da meni tuonilmazih 8. Juhani Aho oli fennomuanu da hänele suomekse kirjuttamine oli i?estäh selgei. Gu alloin silmäillä tevostu, huomain terväh, kui kebjei L’udmilan kiännös on ellendiä. Sivulla 190 mainittu Minna Canthin ja Lucina Hagmanin suunnittelema Vienan-matka oli tarkoitus tehdä jo vuonna 1889, ei vuonna 1899. Sežo luonnon kuvuamine on veres da elävy: KIRJAT Juhani Ahon Raudutie on aijankohtaine kniigu nygöigi KIRJAT Juhani Ahon muotokuvan on maalannut Venny Soldan-Brofeldt vuonna 1891. 1800-lugu oli Suomes kanzallizen nouzun aigua, konzu muga sanotut suomenmielizet (fennomuanat) torattih suomen kielen stuatusas ruo?inkielizien da jällembä?i sežo ven’an kielen kel. Gu sain kniigan i?el, vastas oli vie vessel hämmästys: kiändäi oli i?e L’udmila Markianova
Jiämine vahnah, tuttavas da turvallizes elämine tunduu parembal vaihtoehtol kui tundemattoman vastavumine. Ahon sarkazmu kukkiu muga kniiguda rahvahanviizahuon kui progressiivizuon da konservatiivizuon kesken. Sit Liiza käi yksinäh pappilah da sai ližiä tieduo rauduties. Liennöygo tämä olluh ennustus tulevazuos. Nygöi se on Lapinlahtengi kiriköl raudutie… oletgo kuulluh. Välil Matti duumai??i mainita raudutiedy, no jätti dielon tuliekse päiväkse. Se on ylen hyvä aijankuva 1800-luvun lopun elostu Suomen kyläalovehel. Nygyaigah päitäh kahten ristikanzan puaruvälin dinuamiekku libo vuorovaikutus dai uvven menemizen protsessan elementat. Protopappi kyzelöy Matil, ongo häi kuulluh rauduties, kudai kulgou ihan lähäl Lapinlahten kirikkyö. Mustelen i?e, silloi gu saimmo meijän školah enzimäzet tiedokonehet; nämmä kallehet konehet piettih lukkuloin tagan, net nostatettih suurdu mielenkiinduo, ga ainos harvoil da vallituil oli luba käyttiä nennii. Kursan erähänny opastusruavonnu oli kirjuttua mintahto karjalankielizen kaunehkirjallizen kniigan arvostelu. Kirjuttai tahtoi ozuttua, gu naine voibi tarbehen mugah ottua vastuttu dielolois. Matti kuuli protopapilpäi uudizen kummallizes azies, rauduties. Matti humalduu da vastus matkanazundas jiäy silkeskie Liizal. [...] Kuuzen ladvas kyhnistäy harakku, kaglu lyhyönny da sangiennu, piä höyhenien sydämes. Se hyppäi siepäi seibähän nenäh ra?kahtih imeläh nagroh [...] ”No tol’kovai sil nygöi on vessel...tyhjän nagrajal”, burbetti Matti da riuhtoi tammua parembah juoksuh...”etgo sinä ellendä, ku sinuu harakatgi nagretah-!” TEKSTAS ON YLEN ÄIJY mostu samankaldastu sanua libo sanondua kui minun omas pohjaskarjalazes murdehes. Kodihtulemine merki??i tulemistu vahnah da turvallizeh ymbäristöh, kudai on suojas muailman myrskylöil. Sendäh rauduties ei paistu Korventaustal ni yhty sanua lopputalven aigah. > Juhani Ahon Raudutie Karjalan Sivistysseuran verkkolaukas: karjalansivistysseura.fi/kauppa/ raudutie/ Ahon sarkazmu kukkiu muga kniiguda rahvahanviizahuon kui progressiivizuon da konservatiivizuon kesken.. Matti oli aiga hajamieline… Huttulan taloin palvelijal häi kyzyi, ollogo izändy mennyh raudutiedy ka??omah… raudutie oli Matin mieles kogo kodimatkan aijan. Tevoksen allus Matti on arendujyvien maksus pappilas. Häi sanoi sen mennen siiri?i muun paginan joukos välinpidämättömästi kui vai maltoi. Liizan mieles monet ristityt azemal oldih ebäystävällizii da jyrkysanazii. Kniigan allus tunnelmu on tyyni kui aigu olis azetunnuh. Tundematoi, uuzi da kummalline varaittau, no samal aigua lumuou. Kniigan lopus vauhti ližävyy, aziet tapahtutah rutosti da segazesti. Liiza hoidi uvven dielon ylen hyvin. Raudutie oli Matin mieles yölgi muga, što uni ei tulluh. Kniigan lopus ollah Lapinlahten raudutieazemal. Tämä tulou enne kaikkie ilmi kuvavukses Matin da Liizan enzimäzes junamatkuelämykses. Häi panou hyvin rahvahan syvien rivilöin deputantat, Matin da Liizan, kummeksimah da nenänsydijänny no samoiten ebäilijänny tarkastelemah progressan uuzimua tuotehtu. Täs tapahtumas algau mieldykiinnittäi da jumornoi kerdomus, kahten yksinkerdazen kyläläzen rohkies šeikkailemizes da tutustumizes uudeh dieloh. Kirikköh hyö ei keritty, gu juna oli Lapinlahtel kirikköaigah. [...] Aijan selläl istui harakku. Matti da Liiza kummeksitah kaikkii: stroikkii, ristikanzoi, istutuksii. Kniigan toizes luvus kuvaillah Matin konkretnoloi mielikuvii rauduties dai sidä, midä raudutiemielikuvat tuodih hänen i?enviendäh. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 235 Juhani Ahon Raudutie on aijankohtaine kniigu nygöigi Pakkaine paukkuu ?uppulois, räškäy pitkin aijan selgiä da sieglou huurrehtu puuloih da tuhjoloih. HANNU LAPPALAINEN KIRJAT HANNU LAPPALAINEN > Suomen karjalaine, Karjalan kielen koin abuniekat -yhtymyksen paginanvedäi. Protopappi kehoittau Mattii, gu pidäs yhtelläh kävvä ozuttamah Liizale raudutiedy. Hyö piätettih lähtie Lapinlahteh kuundelemah paikallistu pappii da samoiten kävvä ka??omah raudutiedy Iivananpäivän aigah. Matin da Liizan negatiivizen elämyksen tagaperäl oli varmah uudeh azieh liittyjy ebävarmus. Ei Matti da Liiza vie ildastu syvvesgi paginoih piästy. Mollembua, kui kirjuttajua, mugai kiändäjiä lykysti tuvva ezih tunnelmua ylen hyvin. Lopus vuotin erähii vihjavuksii Liizan da Matin starinan jatkokse, no kirjuttai jätti jatkon luadimizen jogahizen mielikuvan varah. Häi opastui karjalan kieldy Päivännouzu-Suomen yliopiston karjalan kielen lugupiiri -kursal keviäl 2022. Kylys ei Matti da Liiza äijiä nimidä paistu. Tämän lugemiskerran aigah sain ihan uuzii nägöpuolii kniigah näh. Kiännös on parasluaduine da sidä oli kebjei ellendiä. KOLMANDES LUVUS Matti yhtelläh sai mainittuu raudutie-sanan iäneh. Kniigan juoni menöy hil’l’ah kui kai dielot tuah aigah. Hos Raudutie on piässyh ilmah läs 150 vuottu tagaperin, sen tiemu on nygöigi aijankohtaine. Sendäh tekstu tunduu kodihizel. KNIIGU OLI VAHNU, no mieldykiinnittäi. Mattii ei miellytännyh, gu akku tiedäy azies enämbi kui häi. Täs luvus Matin da Liizan sanelmus libo pagin on parahimilleh. Uvven dielon eksperimentu vuadiu nenänsyvindiä da rohkevustu
Kekriseminaarissa jaettiin tunnustuspalkintoja Kekrinpäivän seminaarissa Nuoren tutkijan palkinnon vastaanottivat Päivystävä folkloristi -ryhmän Viliina Silvonen (vas.), Siria Kohonen ja Tuukka Karlsson. KUVA: PETJA KAUPPI Kalevalaseuran vuosikirjan 102 teemana on Kansallisesta ylirajaiseen.. Kyllösen proosaa kannatteleva omaperäinen, maagis-lyyriseksi luonnehdittu kieli yhdistää mielikuvia, sanoja ja vertauksia kansanperinteestä, magiasta, murteista, Kalevalasta ja Kantelettaresta. Vuosikirjan sähköinen versio on vapaasti luettavissa Kalevalaseuran verkkosivuilla: kalevalaseura.fi/vuosikirja/vuosikirja-102/ Kekriseminaarin tallenne on katsottavissa Kalevalaseuran YouTube-kanavalla. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 236 UUTISIA KARJALAISUUDESTA n. Ansioituneen taiteilijan palkinnon (1000 euroa) sai kainuulaissyntyinen kirjailija Marja Kyllönen. Utriaisen akateemisen työn keskiössä ovat olleet kuolemaan, rituaaleihin, arjen uskonnollisuuteen ja naisiin liittyvät aihepiirit, ja palkintoraati kiittää hänen tutkimuksistaan välittyvästä kuuntelemisen ja läsnäolon taidosta. Ansioituneen tutkijan palkinnon (1000 euroa) vastaanotti Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Terhi Utriainen. Nuoren tutkijan palkinto (3000 euroa) myönnettiin Helsingin yliopiston Päivystävä folkloristi -blogia ylläpitävälle ryhmälle, jonka jäsenet ovat Viliina Silvonen, Tuukka Karlsson ja Siria Kohonen. ”Kyllönen rakentaa kielen, jollaista ei aikaisemmin kaunokirjallisuudessa ole tavattu. Vainajaiset on arvokas lisä suomalaisen kansanperinteen ja kaunokirjallisuuden liitolle”, palkintoraati perustelee. Ryhmän jäsenten omien sanojen mukaan ”Päivystävä folkloristi tuumailee maailmaa folkloristin silmin, puntaroi ajankohtaisia asioita sekä tarttuu sivuseikkoihin ja asioiden vieruksiin”. KEKRISEMINAARISSA julkistettiin myös Kalevalaseuran vuosikirja 102. KALEVALASEURA jakoi perinteisesti kekrinpäivän tunnustuspalkintoja kekriseminaarissa 31.10.2023. . Niina Hämäläisen, Hanna Karhun ja Tuomas Martikaisen toimittaman vuosikirjan teemana on Kansallisesta ylirajaiseen – Kulttuuri, perinne ja kirjallisuus
Kokouksen jälkeen laulamme yhdessä, juomme kahvia ja teetä sekä pidämme arpajaiset. Elokuvatrilogian teemana ovat karjalaiset siirtymärituaalit, joissa keskeisiksi nousevat sekä yhteisö että naisten olennainen rooli. Ilmu on elokuvatrilogian kolmas osa. Koko trilogian valmistuttua elokuva aloittaa kiertueen Suomen lisäksi Virossa, ja esityssarja jatkuu myös Japanissa. Taide-elokuvan keinoin unet ja tuonpuoleinen yhdistyvät reaalimaailmaan ja etnografiseen sisältöön, karjalaisen kulttuurin tavat ja uskomukset kietoutuvat kuvitteellisiin ja ajattomiin paikkoihin. Kerähmön jälkeh laulamma yheššä, juomma kahvie ta ?äijyö šekä noššamma arpoja. Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen kieliasiantuntijat ovat mentoroineet työryhmää elokuvan karjalankielisessä sisällössä. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 237 n. päivänä helmikuuta 2024 klo 12 Oulussa, Aleksinkulman Isossa Hansassa, Aleksanterinkatu 9, 90100 Oulu. Elokuvilla on väljät yhtymäkohtansa Kalevalan tarinoihin. Kuvauksesta on vastannut kuvataiteilija Tero Puha yhdessä Jyrki Haapalan kanssa. . TANSSITAITEILIJA Jyrki Haapalan käsikirjoittama ja ohjaama, kaikkien aikojen ensimmäinen karjalankielinen elokuvaprojekti sai kolmannen osansa. Puolituntiset elokuvat muodostavat yhdessä täyspitkän elokuvan. Esitysaikataulu päivittyy sivustolle karelianfilms. piänä tuiskukuuta 2024 klo 12 Oulušša, Aleksinkulman Isossa Hansassa, Aleksanterinkatu 9, 90100 Oulu. Aiemmin ilmestyneet Haapalan taide-elokuvat Veneh (2016) ja Lindu (2021) täydentyivät 18.11.2023 ensi-iltaan tulleella elokuvalla Ilmu. Tämän jälkeh on johtokunnan kerähmö. Kansanmuusikko-säveltäjä Saija Teirikankaan säveltämällä musiikilla on elokuvissa keskeinen rooli. Tämän jälkeen on johtokunnan kokous. Veneh ja Lindu ovat kiertäneet aktiivisesti eri puolilla Suomea sekä Japanissa ja Ranskassa. Lisäksi esityksiä on tulossa Irlantiin, Ranskaan ja Sveitsiin. TULKUA TERVEH! Johtokunta. Karjalankielisestä elokuvaprojektista kerrotaan lisää Karjalan Heimossa 1–2/2024. com. TERVETULOA! Johtokunta VUOSIKERÄHMÖ Pohjois-Viena -šeuran šiäntöjenmukani vuosikerähmö pietäh šuovattana, 24. Veneh kuvasi karjalaisten itkuhäiden viimeistä osuutta, tyttären viimeistä iltaa ja lähtöpäivää lapsuudenkodissaan. Lisäksi ydintyöryhmään ovat kuuluneet tuotantopäällikkö ja apulaisohjaaja Robert Tobin sekä tuotantokoordinaattori Minna Karttunen. KUVA: TERO PUHA UUTISIA KARJALAISUUDESTA Karjalankielinen elokuva Ilmu valmistui Kiitämme jäsenistöämme ja kaikkia yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta 2023! Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2024! Passipo hyväštä yhteisruavošta vuuvven 2023 aikana! Hyvyä roštuota ta onnie uuvvella vuuvvella 2024! Pohjois-Viena-seuran johtokunta VUOSIKOKOUS Pohjois-Viena -seuran sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina 24. Kaikissa trilogian elokuvissa kuullaan useita karjalan kielimuotoja, mutta pääosin kerronta tapahtuu livvinkarjalaksi. Lindu sukelsi kuoleman ja hautajaisten maailmaan, ja tuorein elokuva Ilmu kuvaa syntymän ihmettä
Dosentti Ilja Solomeštšin lokakuisella luennolla Kaisa-kirjastossa Helsingissä paneuduttiin Karjalan paikkaan Venäjän ja Neuvostoliiton historiapolitiikassa. Venäjän valtiojohdon tekoja toisinajattelijoita, oppositiota ja kansalaisyhteiskunnan erilaisia toimijoita kohtaan on tärkeää seurata myös Suomessa. Myös sosiaalisessa mediassa Karjalan Sivistysseura näkyy ja kuuluu ahkerasti. Joka kevät Karjalan Sivistysseura kutsuu karjalaisia yhteen heimojuhlille. Vuonna 1997 löydetty Sandarmohin joukkohauta on viime vuosina joutunut historiasotien kohteeksi, Memorial on lakkautettu ja sen johtohahmo Juri Dmitrijev tuomittu poliittisen oikeudenkäynnin tuloksena vankilaan. Hallitus päätti myös digitoida kaikki Karjalan Heimo -lehdet vuosilta 1945–2022. Marraskuussa toimittaja, tietokirjailija Airi Leppänen, joka on 30 vuoden ajan seurannut Karjalan tasavallan kansalaisyhteiskunnan tilaa, kertoi naisjärjestöjen aktivismista muun muassa lähisuhdeväkivaltaa vastaan sekä Memorial-järjestön työstä Stalinin terrorin uhrien kohtaloiden selvittämiseksi. Historiaa tulkitaan ja opetetaan Venäjällä yhä tiukemmin Kremlin mielen mukaisesti. Kaikki verkkoaineistot Samposta oppimateriaaleihin samoin kuin verkkokauppa ja laaja Karjala-tietous löytyvät jatkossa helposti. Tulkua terveh KSS:n pruasniekkah! Tapahtumien lisäksi kohtaamme verkossa. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 238 JOULUKUU 2023 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Kohti keväistä pruasniekkaa S yksyn yleisöluennot teemalla ”Karjala Kremlin tähtäimessä” valottivat sekä menneen että nykypäivän näkökulmasta, miten vahvasti Venäjän vähemmistökansojen ja reuna-alueiden elämään on vaikuttanut keskusvallan kulloinenkin käsitys kansainvälisestä ja sisäpoliittisesta tilanteesta. Hallitus toivottaa kaikille joulun rauhaa ja hyvää uutta vuotta! Markus Leikolan käsikirjoittama ja ohjaama kiertuenäytelmä Mustu loukko nähdään huhtikuussa Karjalan Sivistysseuran pruasniekassa. Ensi keväästä alkaen kokoonnumme uudella nimellä: Pruasniekka ja vuosikokous järjestetään Helsingissä lauantaina 20.4. KUVA: TUOMO MANNINEN. Historiatietoa ja kuvia kaikille vapaasti tarjoavan Sampo-tietokannan ilme uudistettiin aiemmin tänä vuonna. Seuraavaksi uudistamme seuran nettisivut ja tarjoamme kätevässä muodossa ajankohtaiset uutiset ja tapahtumat. Tästä kerromme lisää myöhemmin. Sen lukuisissa rooleissa loistaa Eeva-Maria Kauniskangas. Vuoden 1939 jälkeen ilmestyneitä vuosikertoja voi jatkossa lukea vapaasti yliopistojen kirjastoissa. Ohjelmassa on muun muassa Musiikkiteatteri Kapsäkin kiitosta kerännyt näytelmä Mustu loukko (käsikirjoitus ja ohjaus Markus Leikola). Kuljemme sinne, missä karjalaiset kohtaavat. Karjalan Heimo ja kaikki sen edeltäjät päätyvät näin hyvään talteen ja osaksi kansallista tietovarantoa. Sen mahdollistaa digikumppanuus Kansalliskirjaston kanssa
5.9. SEURAAVA LEHTI HELMIKUUSSA K U VA : M U SE O V IR A ST O Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 104. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. 30.9. Lukijoilla (arvio) 22.2. Silti laki ei suosinut laukkukauppaa. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. 5.8. Suom. 2023 Karjalan Heimo N:o 11–12 239 JOULUKUU 2023 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA TAPAOIKEUKSIA Aleksandra Jefimenkon teos (1877) kokoaa Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien tapaoikeuksia 1800-luvulla. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. 11.11. 11.4. Lehden numero 1–2 3–4 5–6 7–8 9–10 11–12. Painotuotteet 1234 5678 Y M PÄ RISTÖMER KK I MIL JÖMÄRK T Painotuotteet 4041-0619 Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Vienalaiset ovat käyneet kauppaa Etelä-Pohjanmaalla vuosisatoja. 8.3. Laukkurit olivat yleensä toivottuja vieraita, saivathan kylien asukkaat heidän avullaan haluttua tavaraa. 31.10. Marja Kynkäänniemi. 13.6. 1800-luvun käräjäpöytäkirjat kertovat laukkureiden oloista ja valikoimista. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 22.1. 13.5. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. 12.12
Näin pelaajat voivat samalla opetella yhdessä karjalan kielen sanoja. Kortteihin on painettu kuviin liittyvät sanat vienan-, eteläja livvinkarjalaksi. Pelissä on 96 korttia: 48 kuvakorttia ja 48 niitä vastaavaa sanakorttia. Tavoitteena on löytää kaksi samanlaista kuvakorttia. Hinta: 25 €. Lopusta löytyvät myös Adaman gruunu -muistokizat Uutuutena Adaman gruunu -sarjakuvasanakirjan tekijöiltä kaksi karjalankielistä muistipeliä, lapsillekin sopiva helpompi peliversio sekä haastavampi ”Löydä kuva ja sana” -peliversio, jossa etsitään pelkkien kuvaparien sijaan kuvaja sanapareja. Hinta 15 € Adaman gruunu -muistokiza lapsilla Perinteisessä muistipelissä on 48 korttia eli 24 kuvakorttiparia. Hinta: 18 € Adaman gruunu -muistokiza Löydä kuva ja sana Peli muistuttaa perinteistä muistipeliä, mutta kahden samanlaisen kuvakortin sijaan siinä yritetään löytää kuvakortti ja sitä vastaava sanakortti. Tekijät: Sanna Hukkanen ja Katerina Paalamo Kuvitus: Sanna Hukkanen Kiännös vienankarjalaksi: Olga Karlova Kiännös livvinkarjalaksi: Ilja Mošnikov UUTUUS ! merkittävät juhlapäivät sekä ortodoksinen nimipäiväkalenteri. Kuukausien ja päivien nimet ovat vienankarjalaksi, eteläkarjalaksi ja livvinkarjalaksi. Muistipelit on tehty kolmella Suomessa puhuttavalla karjalan kielen murteella ja ne pohjautuvat aikaisemmin tehtyyn samannimiseen kuvasanakirjaan. TILAUKSET: Karjalansivistysseura.fi/kauppa tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi tai käy ostoksilla ma–to kello 10–15 toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9 D, Helsinki Seinäkalenteri vuodelle 2024 Karjalan Sivistysseuran vuosikalenteri 2024 on matka karjalaisiin perheisiin, sukuihin ja muistoihin. Kaikki kuvat on valittu Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokannasta. Kalenterissa on myös tilannekuvia, välähdyksiä arjesta, työn keskeltä tai ystävien seurasta