2022 3–4 7 € Elias Lönnrot: 220 vuotta syntymästä Heimopäivä: Karjalaiset identiteetit Taiteilijoiden Kalevalatalo-hanke Lönnrotin vaimo Maria
2010-luvulle tultaessa karjalaa puhuvien määrä on romahtanut. 72 Katri Kovasiipi SEURAAV A NUMERO Heinäkuu 2022. Karakinan ja O. 50 Kati Kallio Ovatko suomalaiset varastaneet Kalevalan karjalaisilta, miten tunnistamme karjalaisuuden ja kuinka moninaisia karjalaisuuden muotoja onkaan olemassa. Tuo unelma voi olla vihdoin toteutumassa – tosin yllättävässä muodossa. Tengström ja F. Snellman, R. 76 Eeva-Kaisa Linna Eriikka Sailo kertoo isovanhemmistaan Alpo ja Nina Sailosta, jotka lähtivät jatkosodan aikana Vuokkiniemelle ikuistamaan runonlaulajia. V. 46 Katri Kovasiipi Heimopäivän Karjalamme-seminaarissa kuultiin puheenvuoroja karjalaisista identiteeteistä ja karjalaisuuden tutkimisesta sekä kielielämäkertoja. 57 Tarjariitta Lehtola Vasta lähes 50-vuotiaana Lönnrot sai puolisokseen maailman merillä purjehtineen, itsenäisen ja kyvykkään, 21 vuotta itseään nuoremman Maria Piponiuksen. SAMI SAILO 65 Unto Martikainen Jo ennen Lönnrotin runonkeruumatkoja ja hänen rinnallaan kiersivät Vienan runokyliä useat merkittävät perinteentallentajat Sjögrenistä Europaeukseen. Collan miettivät, mitä Kalevalan pitäisi sisältää, jotta se täyttäisi kansalliseepoksen mitat. 2022 3–4 7€ Elias Lönnrot 220 vuotta syntymästä Heimopäivä: Karjalaiset identiteetit Taiteilijoiden Kalevalatalo-hanke Lönnrotin vaimo Maria KANSI: Lönnrotin patsas Paikkarin torpan edustalla. 70 Irina Novak Karjalaisasutus kasvoi Vienanmeren Kantalahden rannoilla nopeasti 1900-luvun alussa. 42 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 KARJALAN HEIMO 3–4/2022 60 44 Eeva-Kaisa Linna Elias Lönnrot eteni vaatimattomasta Paikkarin torpasta Kainuun piirilääkäriksi, runojen kerääjäksi, Kalevalan kokoajaksi ja suomen kielen professoriksi. V. KUVA: TARJARIITTA LEHTOLA Toimittaja Jussi Konttinen kertoo kuvanveistäjä Alpo Sailon suuresta unelmasta, Kalevalatalosta. 55 Pia Paananen Lönnrotin rinnalla J. Karlovan vienankarjalaksi kääntämä Huoti-tiätä, kišša ta koira saa lastenkirjaklassikon tapahtumat elämään Hapanmaitol’an kylässä
Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Kun runonkerääjät ja laukkukauppiaat kulkivat Vienan reitillä, oli Venäjän keisarikunnan ja sen autonomisen osan, Suomen suuriruhtinaskunnan, välinen raja auki. Vaikka laukkukauppaa yritettiin 1800-luvun lopulla lainsäädännölläkin suitsia, kulkemaan pääsivät niin ihmiset kuin heidän mukanaan liikkuneet silkit, nauhat, turkikset – ja laulut. Suomalainen karjalainen ei voi lähettää syntymäpäiväkorttia Karjalan tasavallassa asuvalle sukulaiselle tai ystävälle. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Rajankäyntiä PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2022 10 5 E lias Lönnrotin syntymästä tuli kuluneeksi huhtikuun 9. Stalinin valtakaudesta tuli vähemmistöjen tragedia. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Sen muistoksi päätimme omistaa tämän Karjalan Heimon Lönnrotille. 43 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2022 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Vuonna 1922, 120 vuotta Lönnrotin syntymän ja viisi vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen, perustettiin Neuvostoliitto virallisesti. Petroskoin yliopistoon avattiin karjalan ja vepsän kielen laitos. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Nyt edes posti ei kulje Suomen ja Venäjän rajan yli. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Karjalaiset ihmiset rajan molemmin puolin ovat kuitenkin edelleen heimolaisia toisilleen, aivan kuten tähänkin asti. GLASNOSTIN JA PERESTROIKAN vaikutuksesta, vuodesta 1989 alkaen karjalan kieli koki uuden nosteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan saa entistäkin enemmän pohtimaan myös karjalan kielen tulevaisuutta. Jokaisen meistä on tehtävä sen hyväksi kaikkensa, kuten professori Anneli Sarhimaa totesi Heimopäivän puheenvuorossaan 23.4.2022. 1990-luvulla Petroskoin yliopistossa kylvettyjen siementen satona olemme nyt saaneet myös Itä-Suomen yliopiston opettajakuntaan korkeatasoista karjalan kielen asiantuntemusta. päivänä 220 vuotta. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Karjalan tasavallassa alettiin normittaa karjalan kieltä ja se tuli osaksi kouluopetusta. On syytä muistaa, ettei kielentutkimus ole mielipideasia; se on tiedettä. Vuoden 1924 loppuun mennessä raja itsenäisen Suomen ja Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan välillä suljettiin, vuosisataiset polut ja reitit menetettiin. Lönnrot ja monet muut 1800-luvulla toimineet perinteenkerääjät kulkivat Kainuusta Vienan Karjalaan johtavaa Vienan reittiä. Sitä käyttivät myös vienalaiset laukkukauppiaat, joiden tallaamien polkujen mahdollistamana syntyi aikoinaan Karjalan Sivistysseura, aluksi nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Me ihmiset voimme selvitä tästä vain pitämällä yhteyttä, pyrkimällä yhteiseen hyvään ja hyödyntämällä sitä sivistystä, jota olemme edeltäviltä sukupolviltakin lahjaksi saaneet.. Sen vuoksi on tärkeää, että elvytysvastuu pysyy asiantuntevissa ja kyvykkäissä käsissä myös jatkossa
Viimeiset matkat palvelivat kielentutkimusta. V. Matkansa hän taittoi jalan, Paikkarin torpan Elias Painokuva Bernhard Reinholdin maalaamasta Elias Lönnrotin muotokuvasta vuodelta 1872. Eri vaiheiden jälkeen Lönnrotista tuli ylioppilas, ja hänet merkittiin Turun akatemian matrikkeliin lokakuussa 1822. Snellman. Eliaksen nuoruudessa ei ollut helppoa saada koulusivistystä, mutta poikkeuksellisen suurten lukuhalujen ja suosijoiden ansiosta hänen onnistui hankkia itselleen laaja koulutus. Väitöskirja A andling om Finnarnes Magiska Medicin kertoi suomalaisten taikuuteen perustuvista parannustavoista. Alun tavoitteena oli kerätä mahdollisimman tarkoin vanhat runot historian lähteiksi ja suomenkielisen kirjallisuuden perustaksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 44 L önnrot oli suurmies, monipuolisesti lahjakas, usean alan innovatiivinen taitaja, multitalentti: tutkimusmatkailija, lääkäri, kielitieteilijä, toimittaja, runoilija. Opiskelutovereina olivat tulevat suurmiehet J. KUVA: MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA Paikkarin torppa on kansallisomaisuudeksi luokiteltu museo. KUVA: LIVADY Elias Lönnrot syntyi vuonna 1802 Sammatissa, väitetysti räätäli-isänsä rakentamaan mökkiin, joka tunnetaan Paikkarin torppana. Kesäkuussa 1827 Lönnrot sai todistuksen loso an kandidaatin tutkinnosta maisterinväitöksellään "muinaisten suomalaisten jumalasta Väinämöisestä", De Väinämöine priscorum Fennorum numine. Runeberg ja J. Nykyisin Paikkarin torppa toimii museona. L. Ensimmäisen keruumatkansa Lönnrot teki vuonna 1828 Hämeeseen ja Savoon. Matkoja kertyi kaikkiaan 11, kohteiden ääripisteitä olivat Petsamo, Arkangeli, Viena, Viro ja Inkeri. Lönnrot promovoitiin lääketieteen tohtoriksi kesäkuussa 1832. Lönnrotin tutkimusmatkat voidaan jakaa kahteen selkeään jaksoon. Toinen, toukokuussa 1831 aloitet. soutaen, hiihtäen, joskus kulkuneuvoja hyödyntäen. Lönnrotin merkitystä ja torpan tärkeyttä hänen elämässään kuvannee se, että Senaatti päätti ottaa sen haltuunsa vuonna 1889 ja säilyttää alkuperäisenä. Lönnrot siirtyi Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, josta valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1832
Vielä kerran Lönnrot suuntasi tutkimusmatkalle, nyt Viroon kesäkuusta 1844 tammikuuhun 1845, tutkien sanakokoelmia ja keräten talteen virolaisia sananparsia, arvoituksia ja tarinoita. LÄÄKÄRINÄ LÖNNROT ehti toimia kaikkiaan 20 vuotta, ensin Oulussa ja sittemmin Kajaanissa piirilääkärinä. A. suurretki, se käynnistyi 1836 ja kesti kolmivaiheisena runsaan vuoden. Hänestä tuli sittemmin myös huomattava virsirunoilija. EEVA-KAISA LINNA Paikkarin torpan sisätilaa hallitsee massiivinen uuninurkkaus valurautapatoineen. Vuonna 1835 Lönnrot sai valmiiksi eepoksen käsikirjoituksen, joka julkaistiin samana vuonna ja tunnetaan nimellä Vanha Kalevala. Hän esitti myös monia käytännöllisiä uudistuksia, muun muassa hahmotteli terveyskeskuksen edeltäjän, joka pitäjään sijoitettavan lääkäritalon. KUVA: LIVADY. Idea Kalevalasta! Viidennellä matkallaan 1834 Lönnrot laulatti parasta vanhojen runojen taitajaa Arhippa Perttusta Latvajärvellä, mikä muodostui keruutoiminnan huippuhetkeksi. Saman vuoden syksyllä hänet nimitettiin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston järjestyksessä toiseksi suomen kielen professoriksi M. Esikoispoika Elias oli kuollut parivuotiaana 1852. Vuonna 1862 Lönnrot muutti takaisin Sammattiin, nyt lopullisesti, jäätyään täysinpalvelleena eläkkeelle professorinvirastaan, kanslianeuvoksen arvonimen saaneena. Lapsista Maria menehtyi 1874, Elina 1876 ja Tekla 1879, kaikki kolme parinkymmenen vuoden ikäisinä. Lönnrot sai runsaasti huomiota osakseen, kunniaja kirjeenvaihtajajäsenyyksiä kotija ulkomaisissa yhdistyksissä ja tieteellisissä akatemioissa, kunniatohtoriuksia. Syntyi muun muassa Uusi Kalevala 1849 ja sanakirjatyö käynnistyi. Castrénin menehdyttyä keuhkotautiin. Yhdeksäs matka liittyi viranhoitoon. Lääkärintoimessaan hän ehti laatia lukuisia kansaa valistavia terveydellisiä ja tieteellisiä julkaisuja ja oppaita. Kymmenes matka käynnistyi 1841 ja oli toinen suurretki, joka päättyi 1842. Lönnrot oli suomen kirjakielen toinen isä Mikael Agricolan jälkeen, kansalliseepoksen, Kalevalan, ja sen sisarteoksen Kantelettaren luoja, kielen uudistaja ja sanakirjojen toimittaja sekä ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja ja toimittaja. Varattomana kyläräätälin poikana maailmalle lähtenyt Elias saavutti elämässään korkeimmat oppiarvot, oli kotimaassaan tunnustettu suurmies ja eurooppalaisena kuuluisuus, joka kotikyläänsä palattuaan tunnettiin suuresti arvostettuna ”professorina” tai vaan ”Lenruutina”. Vain vuonna 1855 syntynyt Ida eli aikuiseksi saakka. Lönnrot osallistui virsikirjakomitean työskentelyyn ja sanoitti tai suomensi joko kokonaan tai osittain 54 nykyisen suomenkielisen virsikirjamme virsistä ja oli lisäksi uudistamassa 65 virttä. Erityisesti matkojensa jälkeisinä vuosina Lönnrot kirjoitti paljon. Kahdeksas matka vuonna 1838 pohjusti Kanteletarta (1840). Rankka ja vaarallinenkin matka aiheutti hengellisen murroksen ja muutti Lönnrotin aiemman luonnontieteellisen suhtautumistavan uskonnolliseksi. Syksyn 1833 matka, neljäs Lönnrotin matkoista, oli Kalevalan synnyn kannalta ratkaiseva, silloin hän tapasi Ontrei Malisen ja Vaassila Kieleväisen Vuonnisessa. Hän kuoli vuonna 1884. Matkan pontimena oli kiinnostus suomalaisten ja heidän sukulaisheimojensa kielten ja kansantapojen tutkimiseen. Lönnrotin ja Castrénin yhteinen matka oli mielenkiintoinen, vaarallinenkin. Syntyi ajatus yhdistää kertovat runot yhdeksi kokonaisuudeksi. Matka suuntautui pohjoiseen Lappiin, Vienan Kemiin, Solovetskiin ja Arkangeliin. Castrén jatkoi tutkimuksiaan samojedikielten parissa, Lönnrot suuntasi vepsäläisten maille. Sieltä kerätyt tiedot kielestä ja kansanrunoudesta tulivat myöhemmin suomen kielen professuuria varten laaditun väitöskirjan aineksiksi. Puolet tuosta ajasta hän tosin oli virkavapaalla, virkatyöstä piti irrottaa aikaa lukuisille tutkimusmatkoille. RUNOJEN KERUUN ja Kalevalan synnyn kannalta aika lääkärinä Kajaanissa oli merkittävä, kiertelihän hän laajoilla alueilla rokotuksia tarkastamassa. Vuonna 1853 Elias Lönnrot puolusti suomen ja kirjallisuuden professorinvirkaa varten julkaisemaansa tutkielmaa Om det Nord-Tschudiska språket. Kolmas matka vuonna 1932 ulottui jo Vienan Karjalaan Akonlahteen saakka. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 45 tu matka keskeytyi, koska lääketiedettä opiskeleva Lönnrot kutsuttiin Helsinkiin taistelemaan Aasiasta levinnyttä epidemiaa vastaan. Siellä Lönnrotin ja hänen matkaseuralaisensa Matias Aleksanteri Castrénin – tämä oli Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen professori ja uralilaisten kielten tutkimuksen ja etnogra an uranuurtaja ja Kalevalan ensimmäisen ruotsinnoksen laatija – tiet erkanivat. Kuudennella matkallaan Lönnrot taivalsi viidessä viikossa 800 kilometriä. VIIMEISET VUODET olivat akateemisesti ja kirjallisesti aktiivisia mutta yksityiselämässä tuskin kovin onnellisia. Seitsemäs matkoista oli ns. Vuonna 1869 hän osti Lammin talon, jossa eli elämänsä loppuun saakka. Myöhäisellä iällä vuonna 1849 solmittu avioliitto Maria Piponiuksen kanssa päättyi tämän kuollessa keuhkotautiin vuonna 1868
Heimopäivän tunnelmaa leimasi huoli Ukrainan sodan vaikutuksista, samalla korostui myös rajan yli tehtävän yhteistyön tärkeys. Kielenelvytyksessä on kyse sinusta ja minusta ”Kun puhutaan karjalan kielen tulevaisuudesta, puhe ei ole muista, vain itsestäsi”, totesi osuvasti kieliaktivisti, toimittaja Natalja Antonova Helsingissä järjestetyn Heimopäivän luennossaan. Koska karjalan kieli ei valtaosassa perheitä ole enää nykyään kotikieli, Antonova painottaa kielen siirtämistä ihmisiltä toisille tiettyjen rakenteiden ja käytäntöjen kautta. Antonova tekee yhteistyötä myös Karjalan Sivistysseuran kanssa. Opas on suunnattu kaikille karjalan kielestä kiinnostuneille vanhemmille, perheille, opettajille, vähemmistökielisille yhteisöille ja kieliaktivisteille, jotka haluavat tarttua karjalan kieleen lapsien kanssa. SEMINAARI KARJALAMME Heimopäivän Karjalamme-seminaarin luennoijia valmiina vastaamaan yleisön kysymyksiin. –iäkkäiden natiivipuhujien roolin esille tuominen: kielimestari-oppilaskäytännöt, ikäihmisten kielitaitojen hyödyntäminen muistaen myös vanhusten hoitopaikat ja päivätoimintakeskukset. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 46 K arjalamme-aiheisen seminaarin luentoja ja puheenvuoroja kuultiin sekä karjalaksi että suomeksi. Kieliaktivisti, toimittaja Antonova asuu Vieljärvellä ja Petroskoissa ja työskentelee Karjalan kielen kodi -yhdistyksessä karjalan kielen asiantuntijan tehtävässä. Näitä voivat olla –kielipesät, jotka toimivat rajan molemmin puolin ja joilla on yhteinen verkosto, jota kehitetään. –karjalankielinen opetus kouluissa. Vasemmalta Kati Kallio, Olga Karlova ja Tuomo Kondie.. Kielityö ei kaipaa rajoja Etäyhteyden välityksellä Petroskoista tallennettu Natalja Antonovan karjalankielinen luento ”Ka?on tädä muailmua juumoras läbi” käynnisti Karjalan Sivistysseuran Heimopäivän Karjalamme-seminaariosuuden. Tästä tuorein esimerkki on venäjäksi, karjalaksi ja suomeksi julkaistu opas ABC – Lapsen kanssa karjalaksi – opas karjalan kielen elvyttämiseen (KSS 2022), joka julkistettiin Heimopäivän yhteydessä. Karjalan kielen kodi tunnetaan vuonna 2017 käynnistyneestä kielipesätoiminnastaan, ja sen karjalankielisessä päivähoidossa on mukana 11 lasta
Lukuisat sodat ovat tuoneet kärsimystä, rajat ovat tuoneet omat ongelmansa – kuten taas kerran, Kondie tiivisti karjalaisten asemaa valtakulttuurien puristuksessa. Oma kriisi avasi aktivismin Väitöskirjatutkija, sosiolingvisti ja kieliaktivisti Tuomo Kondie piti Antonovan esitykseen kommenttipuheenvuoron. Kondie havahtui omaan karjalaisuuteensa vasta 16-vuotiaana. Karjalaiset identiteetit Akatemiatutkija Kati Kallio käsitteli omassa esityksessään käsityksiä karjalaisuudesta suomalaisena muinaisuutena, osana suomalaisuutta. He kokivat tärkeäksi tehtäväkseen tallentaa vienalaisia runonlaulajia teoksiinsa, ennen kuin on liian myöhäistä. Pertti Sailolla on jonkin verran omia muistoja tuolta ajalta, ja tyttärensä Eriikka Sailon kanssa hän on tutkinut äitinsä Nina Sailon Vuokkiniemen-aikaista päivyriä. Oli shokki tajuta, että oman ukin äidinkieli oli toinen kuin hän oli kuvitellut. Suru kielen kohtalosta motivoi toimimaan. Sailojen perhe Vuokkiniemellä Pertti Sailo oli 3-vuotias, kun hänen vanhempansa, kuvanveistäjät Nina ja Alpo Sailo asettuivat Vuokkiniemelle keskelle jatkosotaa vuonna 1943. Suomalaisella ja karjalaisella kansanperinteellä on yhteiset juuret, jotka ulottuvat paikallisyhteisöistä muinaiPetroskoissa aiemmin asunut muusikko Arto Rinne esitti Heimopäivässä kappaleensa Kaunis Karjala. Arton musisointi sykähdytti osallistujia myös illalla, perinteisessä teeja tarinaillassa, jossa kuultiin muun muassa Rinteen Sattuma-yhtyeestä tunnettuja kappaleita.. – Niin pitkään, kun on meitä karjalaisia, jotka osaamme ja haluamme elvyttää, ei karjalan kieltä voi tappaa. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 47 . Tuomo Kondien kirjoittama arvio ABC-oppaasta on julkaistu KSS:n Uutis?uppu – Uudis?uppu -ajankohtaiskanavalla, ja se julkaistaan myös Karjalan Heimossa 5–6/2022. – Nina-äiti hoiti asioita tarmokkaasti ja hallitsi tilanteet. Sailojen perheessä on puhuttu Kalevalatalo-ajatuksesta hyvin paljon, niin kauan kuin Pertti ja Eriikka Sailo voivat muistaa. Karjalan kieli voisi olla yhteinen kieli rajan molemmilla puolin eläville karjalaisille. Muisto siitä, miten itse kärsin, ajaa hoitamaan asiaa, ettei kenenkään muun tarvitsisi samalla tavalla kärsiä. Antonova korostaa, että Suomen ja Venäjän rajan yli tarvitaan yhteistyötä. Hän valmistelee väitöskirjaa karjalan kielen elvyttämisestä nuorten näkökulmasta. Hän totesi, että perinteentutkimuksen nykynäkökulmasta tämä aihealue on ongelmallisin. Lisää Kalevalatalo-hankkeesta ja Sailojen perheen muistoista voi lukea tämän lehden sivuilta 60–64. – Näin valtava osa historiaa on jäänyt pimentoon, ja se on ollut myös omaa historiaa. Kielenelvytystyö ei ole mutkatonta, mutta sekä siinä että karjalaisyhteisöissä saavutetut ilon hetket ovat olleet ratkaisevia voiman lähteitä. Erityistä iloa Tuomo Kondie on kokenut lukiessaan Natalja Antonovan tuoretta ABC-opasta. Seurasi identiteettikriisi ja järkytys, joka pakotti myös toimimaan. Vaikka Suomessa vallitsee yhä suuri tietämättömyys karjalan kielen suhteen, Kondie uskoo, että tilanteen muuttuminen on mahdollista. Siihen kirjatut arkiset merkinnät kertovat äidistä, joka huolehti kuvanveistäjän työnsä rinnalla perheen asioista uutterasti, monella tasolla. Kuulostaa pelottavalta ja uhkarohkealta viedä pieniä lapsia sotatoimialueelle, mutta Sailot selviytyivät hankkeestaan hyvin. Tietoa ei ollut helppo löytää, mutta itseopiskelun kautta Kondie päätyi lopulta Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan karjalan kieltä. – Yhä edelleen joudumme kamppailemaan kielemme, kulttuurimme ja historiamme kanssa. Isä oli jo iäkäs, ja varmaan nuoruudessaan Pietarissa äiti oli nähnyt ja kokenut kaikenlaista, Pertti Sailo pohti äitinsä neuvokkuutta
1800-luvun Suomessa suomen kieli yhdistettiin aikakauden ajatuksiin kansanrunoudesta, ja karjalan kieli nähtiin vain suomen murteena. Kaikkia on yhdistänyt oma kieli ja kulttuuri, tahto pysyä karjalaisien joukossa. Kieli yhdistää ihmisiä rajoista huolimatta. Esityksensä alussa Karlova kuvaili vuokkiniemeläistä kasvuympäristöään. Nykyhetkessä ei voidakaan puhua yhdestä karjalaisuudesta, vaan monenlaisista karjalaisista identiteeteistä. Nuo juuret eivät kuitenkaan ole suomalaisia, vaikka ne kertovat myös suomalaisuudesta. ”Missä kieli, siellä mieli” Olga Karlova kertoi vienankarjalaksi omaa kielielämäkertaansa Vuokkiniemen rannoilta Petroskoin yliopiston suomen ja karjalan kielen opintojen kautta Joensuun yliopistoon, karjalan kielen elvyttäjäksi. Vienankarjalan kielikursseja on järjestetty rajan molemmin puolin jo kolmen vuosikymmenen ajan, vuodesta 1991. Kaikki tunsivat toisensa, kotona puhuttiin karjalaa. Kielikurssit ovat olleet kysyttyjä, suuri osa osallistujista on ollut mukana alusta asti, Karlova summaa. Sukupolvien välinen kielensiirto oli katkeamassa, mutta Karlova elvytti sen, lapsen isän eli miehensä tukemana. – On voitu opiskella kieltä, tutustua kahdessa maassa elävien karjalaisten historiaan, vienalaisiin tarinoihin, iloita ja surra yhdessä, jakaa kokemuksia. Vuosina 2005– 2014 Karlova oli myös karjalankielisen nuorisonukketeatteri ?i?iliuškun näyttelijänä, ja se oli tärkeää toimintaa. Selittävänä tekijänä karjalaisuuden suoraviivaisesta liittämisestä suomalaisuuden historiaksi voi nähdä 1800-luvun kansallisuusaatteen, jossa valtion rakennusaineina olivat kansa, sen kieli ja kansankielinen kulttuuri. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 48 suuteen. Nyt lapsi pistää äidin kääntämään kirjoja karjalaksi ja on käännösten ensimmäinen kuuntelija ja testaaja. Karjalan Sivistysseuran kunniajäseneksi kutsuttiin karjalan kielen hyväksi merkittävää työtä tehnyt professori Anneli Sarhimaa, joka osallistui seminaariin etäyhteydellä Mainzista.. Tuolloin elettiin karjalan kielen nousuaikaa: karjalan kielen opetus oli alkanut Karjalan tasavallan kouluissa, Petroskoin yliopistoon oli avattu karjalan ja vepsän kielen laitos. Jos tutkija lähtee tavoittelemaan vaikkapa 1500 vuotta sitten vallinnutta muinaisuutta, ei voida puhua erikseen suomalaisuudesta tai karjalaisuudesta. Esillä olivat Karlovan ja Valentina Karakinan vienankarjalaksi kääntämä Huoti-tiätä, kissa ta koira sekä Natalja Antonovan ABC-opas. – Kieli kulkee ihmisen kera; siellä kieltä tarvitaan, missä puhutaan. Umpikarjalaisessa kotikylässä oli Arhippa Perttusen katu, kun muilta paikkakunnilta löytyi aina Leninin katu. Lisää karjalaisuuden ja suomalaisuuden välisestä suhteesta sekä kulttuurisesta omimisesta voit lukea Kati Kallion artikkelista tämän lehden sivuilta 50–54. Kenttämatkoja tehtiin paljon. Toisaalta suomenja karjalankielisten paikallisyhteisöjen piirteet eivät ole selvärajaisia. Vuonna 1994 Karlova pääsi Petroskoin yliopistoon opiskelemaan karjalan kieltä. Karlova on ollut kursseilla mukana 2000-luvun alusta lähtien, ja ne ovat toimineet vuoteen 2019, pandemiaan saakka. Tutkijanuransa Karlova käynnisti karjalankielisen nimistön tutkijana. Kuusi vuotta sitten, äidiksi tultuaan, Karlova teki päätöksen, että karjalasta tuli myös kotikieli. – Ei šuuri muailma piäššyn kaikkih piätökših vaikuttamah, Karlova totesi. Missä kieli, siellä mieli, sanoi Karlova ja päätti esityksensä tärkeisiin sanoihin: Teeja tarinaillassa Olga Karlova esitteli tämän vuoden puolella ilmestyneitä Karjalan Sivistysseuran julkaisuja
Edessä strategiauudistus Tulevan toiminnan kannalta isoja kysymyksiä herättävät pandemiatilanteen mahdollinen jatkuminen ja Ukrainan sodan vaikutukset: miten Karjalan Sivistysseuran suhteet itään hoidetaan jatkossa, millaisia ovat tulevaisuuden kumppanuudet ja mitä tulevaisuudessa tehdään. Ennen kokousta Eeva-Kaisa Linna piti ajatuksia herättävän puheen, jossa hän kävi läpi Ukrainan sodan aiheuttamia raskaita tuntoja ja vaikeasti ennustettavia mutta vääjäämättömiä vaikutuksia karjalaisten sekä Karjalan Sivistysseuran ylirajaisiin toimintamahdollisuuksiin. Mikäli korona yhä aiheuttaa ongelmia, kokous ja Heimopäivä järjestetään yksipäiväisenä tapahtumana Helsingissä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Eeva-Kaisa Linna, samoin hallituksen erovuorossa olleet jäsenet Outi Homanen, Senni Timonen ja Pekka Vaara jatkavat. Myös Sampo-tietokantajärjestelmä päivitetään teknisiltä ominaisuuksiltaan ajantasaiseksi. Tapahtumia ja valintoja Karjalan kielen elvytystyössä jatketaan hyvin käyntiin saatua yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Suomen vanhimpana karjalaisjärjestönä taloudeltaan vakaa seura on aktiivinen toimija, ei pelkästään rahoittaja. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Marita Paajaste. Luennot ovat herättäneet runsaasti kiinnostusta ja ne ovat katsottavissa seuran YouTube-kanavalla. Sarhimaa kiinnitti puheenvuorossaan huomiota erityisesti kielellisiin ihmisoikeuksiin. On olennaista nähdä realistisesti kielensä tilanne ja ottaa siitä vastuu henkilökohtaisessa elämässään. Karjalan Sivistysseuran jäsenmaksut ja Karjalan Heimon tilausmaksu pysyvät toimintavuonna 2022 ennallaan. Kiinnostavia kuukausittaisia luentoja sisältänyt Karjalainen sukuni -webinaarisarja osoittautui menestykseksi. Vuonna 2021 kunniajäseneksi kutsuttu, etenkin kyykkätoiminnassa ansioitunut Pekka Pamilo ei päässyt edelliseen vuosikokoukseen paikalle, joten hän vastaanotti kukat ja onnittelut nyt. Kokouksen avauspuheenvuorossaan hallituksen puheenjohtaja Eeva-Kaisa Linna muisti etenkin seuran toimintaan voimakkaasti vaikuttaneita Ilmari Homasta ja Jukka Akimovia. Tavoitteena on järjestää samassa yhteydessä kaksipäiväiset Heimopäivät 22.–23.4.2023 Tampereella. Marinin hallitusohjemaan kirjatun kielipoliittisen ohjelman valmistumista ja sen mahdollistamaa vakiintunutta karjalan kielen elvytysohjelmaa odotetaan edelleen. Erityisen raskaan haasteen karjalan kielen tulevaisuudelle luo nyt sodan varjo. Hän myös muistutti, ettei karjalaa voi oppia Suomessa vielä missään, mutta kouluopetusta valmistellaan. vuosikokouksen aluksi muistettiin ja kunnioitettiin tuonilmaisiin siirtyneitä Karjalan Sivistysseuran jäseniä hiljaisella hetkellä. – Vahva identiteetti karjalan kielen puhujana vaatisi kaikkien muiden kielellisten ihmisoikeuksien toteutumista: karjalan oppimista kotikielenä, kielitaidon syventämistä koulussa, karjalankielisten nähdyksi ja kuulluksi tulemista julkisissa yhteyksissä ja karjalan kielen näkemistä yhteiskunnassa positiivisesti, parhaassa tapauksessa myös taloudellisena voimavarana, Sarhimaa kiteytti. Seuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova esitteli vuoden 2021 toimintaa, jossa korostui muihin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen laaja julkaisutoiminta. Linkit luentotallenteisiin löytyvät myös KSS:n nettisivuilta, polulta karjalansivistysseura.fi/ tarinat/tallenteet.. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 49 Karjalan Sivistysseuran 116. Vuonna 2021 myönnettyjen opiskeluapurahojen yhteissumma oli 30 870 € ja kohdeavustusten 30 415 €. Se ei ole määräaikainen projekti, pohti professori Anneli Sarhimaa Mainzin yliopistosta kommenttipuheenvuorossaan Karlovan esitykseen. Sampo-tietokannan arkistoa ja Carelica-kirjastoa on kartutettu jatkuvasti, ja Carelican tietojärjestelmä uusittiin. Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI Kaikki Heimopäivän luennot ovat katsottavissa Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalta. Karjalan Sivistysseuran hallitus kutsui kunniajäsenekseen karjalan kielen tutkijan, Mainzin yliopiston Pohjois-Euroopan ja Baltian kielten professorin Anneli Sarhimaan. Esimerkiksi 27.–28.8.2022 järjestetään Tie Vienaan -symposium Kuusamossa. Seuraava vuosikokous pidetään 22.4.2023. Muuttunut tilanne edellyttää strategiauudistusta. – Sodan alkamisesta asti olen pelännyt, että maailmankatsomukselliset erot voivat jakaa karjalankieliset rajan eri puolilla ja voivat vakavasti vaikuttaa karjalan kielen tulevaisuuteen. Julkaisutoiminnassa on luvassa muun muassa uudistettu painos RaijaLiisa Mäkelän kirjasta Solovetski – Venäjän sielun peili, johon Mäkelä on lisännyt ajankohtaisesti kiinnostavaa historiaa Solovetskin muuttumisesta ensimmäiseksi gulag-leiriksi. Lue lisää aiheesta Hallituksen uutisista, sivulta 75. KATRI KOVASIIPI Vuosikokouksen kuulumiset – Tarvitsemme lujuutta ja järkeä, jotta voimme pysyä tolkussa ja yhdessä kaikista rajoista ja raskaista ajoista huolimatta. Vuoden aikana julkaistiin 11 korkeatasoista kirjaa, jotka käsittelivät karjalan kieltä, kulttuuria ja historiaa. Kieltä ja kulttuuria edistettiin tiiviissä yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen kanssa. Voittakkah hyvyš ta tulkah rauha! On tehtävä kaikki, mitä osaamme – Olgan kielielämäkerta on yleismaailmallinen. Toimintaa jatketaan tutuilla painotusalueilla: kieli ja kulttuuri, historia ja perinne sekä kyykkä ja julkaisutoiminta. Historian ja perinteen toimintaalueella toteutetaan lukuisia hankkeita. Mukana on myös karjalankielistä kirjallisuutta, erityisesti laadukkaita lastenkirjoja karjalaksi. Hän on tehnyt merkittävää työtä karjalan kielen nykytilan sekä Suomen karjalankielisten aseman ja tulevaisuudennäkymien hyväksi. Erityisesti nyt on tärkeätä poimia kaikkien kieliaktivistien tämänpäiväisistä puheenvuoroista se olennaisin: Jokaisen meistä on edelleen tehtävä päivästä päivään karjalan kielen hyväksi kaikki se, mitä itse kukin osaamme
Tähän vaikutti osaltaan kielimuotoja erottavan valtakunnanrajan syntyminen. Karjalankielisissä perinteisissä kulttuureissa on paljon piirteitä, jotka olivat jaettuja itäsuomalaisten kanssa. Yritän tässä tunnistaa joitain keskustelun hankalia kohtia ja avata, miltä tilanne näyttää suomalaisen perinteentutkimuksen ja sen historian kannalta. Suomenja karjalankielisen kulttuurin kohdalla tilanne on monimutkaisempi, sillä kyseessä on kaksi läheistä sukukieltä ja kulttuurialuetta. Kulttuurista omimista käsittelevissä keskusteluissa on usein kyse asetelmasta kahden selkeästi toisistaan eroavan, valta-asemiltaan erilaisen kulttuurin välillä, esimerkiksi Amerikan eurooppalaistaustaisen valloittajaväestön ja alueen alkuperäisasukkaiden. Karjalaa oli kuitenkin tapana tulkita ’suomalaisen muinaisrunouden aarreaitaksi’. Nykyisen Suomen valtion alueella suomen ja karjalan kieltä on puhuttu yhtä kauan. Puhekielten ja kansanperinteen muodot muodostavat ennemminkin vähitellen kylästä ja pitäjästä toiseen muuttuvia jatkumoita kuin selkeästi toisistaan erottuvia alueita. Ryhmän ulkopuoliset valtakulttuurin jäsenet voivat käyttää perinnettä aseman, maineen tai varallisuuden kartuttamiseen. Länsija Etelä-Suomen alueet kristillistyivät, modernisoituivat ja kirjallistuivat monia muita itämerensuomalaisia alueita nopeammin. Kansanperinteen tekijyys on yleensä jaettua: lukemattomat ihmiset ovat aikojen kuluessa kertoneet tai laulaneet erilaisia versioita, ylläpitäneet ja kehittäneet perinnettä. Aihe on kuitenkin monimutkainen ja paljon Kalevalaa laajempi. Karjalan ja Suomen alueella kulttuuriset rajat myötäilevät usein suomen itäja länsimurteiden rajaa. Nykyinen käsitys tekijänoikeudesta on historiallisesti katsoen melko uusi ja kattaa vain tietynlaiset teokset. Etenkin läheisten kielten ja kulttuurien välille on usein vaikeaa vetää yksiselitteistä rajaa. Paikalliskulttuurien yhteiset juuret Suomenkielisellä ja karjalankielisellä kulttuurilla on pitkät yhteiset juuret ja vuorovaikutushistoria. Näin voi käydä silloinkin, kun valtakulttuuriin lukeutuva käyttäjä ajattelee vain tekevänsä hyvää. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 50 Y htenä ajankohtaisten keskustelujen keskeisenä teemana kulkee ajatus siitä, että suomalaiset ovat varastaneet Kalevalan karjalaisilta. Se oli myös idän ja lännen kirkon raja. > Suomalainen ja karjalainen identiteetti voivat esiintyä joko yhdessä tai erikseen. Tämä voi häivyttää ryhmän omaa identiteettiä ja ryhmän tunnistamista valtakulttuurin piirissä tai luoda vääriä mielikuvia perinteestä ja sen kehittäneestä ryhmästä. > Sotien jälkeisessä Suomessa karjalankielisiä evakkoja ja aiemmin tulleita pakolaisia pyrittiin tietoisesti suomalaistamaan. 1800-luvun Karjalassa ja Itä-Suomessa oli käytössä monia sellaisia vanhakantaisia tapoja, kertomuksia, lauluja ja soittimia, joita oli aikaisemmin käytetty laajemmalla alueella. Toisaalta luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä kontaktit naapurikulttuureihin ovat tuoneet omanlaisiaan vaikutteita, ja jotkin piirteet jaottuvat esimerkiksi leveysasteiden, elinkeinoalueiden, asutuksen tiheyden tai vaikutteiden leviämisvauhdin mukaisesti. Nykyään perinteentutkimuksen valtavirta on painottunut tallennuksen aikaisiin paikallisyhteisöihin ja yksittäistenkin ihmisten tapoihin käyttää perinnettä. Silti laajemmassa keskustelussa puKARJALAISUUS SUOMESSA > Karjalankieliset Suomessa ovat pääosin Suomen kansalaisia, ja nykyään suurin osa puhuu myös suomea äidinkielenään. > Merkittävin ja suurin osa Kalevalan aineksina käytetyistä kansanrunoista tallennettiin 1800-luvun karjalankielisiltä laulajilta. Tämänkaltaisista tapauksista puhutaan kulttuurisen omimisen käsitteen avulla. Etenkin vähemmistö-, alkuperäiskansaja dekolonisaatiokeskusteluissa kuitenkin tunnistetaan, että tietynlainen aineellinen tai aineeton perinne voi olla erityisesti tietyn ryhmän kehittämää ja liittyä keskeisesti ryhmän identiteettiin. Aiheet ja ilmaukset ovat liikkuneet kulttuurien välillä. Kaikki karjalaiset eivät ole Suomen kansalaisia tai eivät identifioidu suomalaisuuteen. Länsimainen tekijänoikeuskäytäntö sopii huonosti yhteen suullisen perinteen kanssa. > Nykyään karjalan kieli on erittäin uhanalainen sekä Suomessa että Venäjällä. Tämä ei tarkoita, että karjalainen kulttuuri olisi ollut fossiloitunut muinaisjäännös: vanhatkin piirteet kehittyivät ja muuttuivat jatkuvasti, ne elivät osana monisyistä aikalaiskulttuuria. On arveltu, että suomi ja karjala alkoivat eriytyä toisistaan noin tuhat vuotta sitten ja muodostua selvästi erillisiksi kieliksi keskiajan kuluessa. Tämä näkökulma sivuutti aikalaisyhteisöt ja tulkitsi yhteisiä juuria ainoastaan suomalaisuutena: sitä ovat kritisoineet vahvasti esimerkiksi Hannes Sihvo, Pertti Anttonen ja Lotte Tarkka. Kipukohtia karjalaisuuden ja suomalaisuuden välillä Viime aikoina on etenkin sosiaalisessa mediassa käyty keskustelua karjalaisuudesta, suomalaisuudesta ja kulttuurisesta omimisesta.. Venäjällä Karjalan tasavallassakin paikallisena kirjakielenä toimi pitkään venäjän ohella suomen kieli, ei karjala
KUVA: GALLEN-KALLELAN MUSEO. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 51 . Kipukohtia karjalaisuuden ja suomalaisuuden välillä Suomalaisen kuvataiteen kultakaudella karelianismi kukoisti etenkin 1890-luvulla. Akseli Gallen-Kallelan öljymaalaus Karjalainen äiti on vuodelta 1892
Kalevalan esipuheessa Lönnrot kertoo muokanneensa sanamuodot yhteiselle kirjakielelle, mutta ottaneensa mukaan myös karjalaisia muotoja. Lönnrot puhuu Kalevalan esipuheessa ”Karjalan maasta”, joka sijoittuu Suomen ja Venäjän puolille silloista suuriruhtinaskunnan rajaa. Elinvoimaisena pidetyllä kansalla tuli olla taustallaan pitkä valtiohistoria kirjallisine kulttuureineen. Toisaalla hän mainitsee myös Kainuun ja Pohjois-Karjalan, ja monia runoja tunnettiin Lönnrotin mukaan myös Savossa ja Pohjanmaalla. Valmista modernin maailman tarpeisiin soveltuvaa kirjakieltä ei ollut. KARTTA: SUOMEN KANSANKULTTUURIN KARTASTO Väinämöinen esiintyy kansanrunoaineistossa etenkin Venäjän Karjalassa ja Itä-Suomessa, mutta myös Inkerissä, Ruotsin savolaislähtöisillä suomalaisalueilla, Satakunnassa, Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla. Lönnrot ja monet hänen aikalaisensa kuitenkin ajattelivat karjalan kielen olevan osa suomen kieltä, murre siinä missä savolaistai hämäläismurteet. Perinne modernisoituvassa yhteiskunnassa Eurooppalaiseen 1800-luvun keskusteluun kuului ajatus siitä, että valtioiden tulisi muodostua kansakuntien eli kielten ja kulttuurien rajoja noudattaen. Kalevalaa pidettiin osoituksena siitä, että suomalaisten oli mahdollista nousta sekalaisesta maalaisrahvaasta kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Hän korostaa kuitenkin useaan otteeseen Kalevalalle keskeisten runojen karjalaisuutta. Kalevala, Karjala ja karjalan kieli Elias Lönnrotin vuonna 1849 julkaiseman Kalevalan pohja-aineistona käyttämästä kansanrunoaineistosta suurin osa on tallennettu Karjalasta ja tästä merkittävin osa karjalankielisiltä. Elias Lönnrotin kirjoitusja sanakirjatyön tuloksena suomen yleiskieleen tuli aiempaa enemmän itämurteiden ja karjalan kielenkin sanoja ja rakenteita. Modernien kansallisvaltioiden synnylle oli kautta Euroopan tyypillistä, että moninaisesta kansankielten verkostosta poimittiin ja kehitettiin yleiskieleksi yksi kielimuoto, jonka tuli toimia kansallisen kokonaisuuden yhdistäjänä. Nykyisten kielitieteellisten kriteerien pohjalta on selvää, että karjala on oma kielensä. Merkittävimmäksi alueeksi hän mainitsi Vienan Karjalan ja siellä Vuokkiniemen pitäjän, ja lisäksi alueet Aunuksen ja Raja-Karjalan kautta aina Inkeriin asti. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 52 hutaan yhä usein selkeän karjalankielisistäkin perinteistä suomalaisina. Muut Imelletyn ruisleivän rp ja paksuO sekä ohutkuoristen t piirakoiden levinneisyys. Käsitykset kielten ja murteiden suhteista eivät olleet vielä vakiintuneet, ja muualta oli tiedossa esimerkkejä hyvinkin erilaisten kielimuotojen punomisesta yhdeksi kirjakieleksi. Pelkkä kansanlaulukokoelma ei tällaiseen olisi riittänyt: oli olennaista, että laulut oli punottu yhtenäiseksi, pitkäksi, eurooppalaiseen eeposmalliin istuvaksi kirjalliseksi kertomukseksi. Moni Väinämöiseen liittyvä yksittäinen tarinatyyppi on silti tallennettu vain Karjalasta. Lönnrotin aikaan käytiin kiivasta kamppailua siitä, mille murteille kehittyvä suomen kirjakieli tulisi perustaa. Yleiskieltä kehitettiin ottamaan hieman paremmin huomioon sitä laajaa variaatiota, jota aiotun käyttäjäkunnan piirissä esiintyi. Jos suomen itäja länsimurteet oli mahdollista sitoa yhden yleiskielen alle, sen alle mahtuisivat myös karjalan kielen murteet. KARTTA: FILTER-HANKE. Kielihistoriallisesti karjalan kieli on nimittäin lähempänä suomen itämurteita kuin suomen kielen itäja länsimurteet toisiaan
Jos puhutaan karjalankielisten kansanrunojen merkittävästä osuudesta Kalevalassa tai siitä, miten kipeä omimisen ja sulauttamisen symboli Kalevala osalle karjalankielisistä on, kääntyvät etenkin sosiaalisen median keskustelut itsensä suomalaisiksi identi oivien puolella Tanssiesitys Sellin kylän Kalevala-juhlissa Aunuksen Karjalassa 28.2.1942. Laajemmassa keskustelussa Kalevalan ja sen takana olevien kansanrunojen keskeisyys suomalaisen identiteetin luomisessa näyttää johtaneen siihen, että meillä suomalaisilla on paikoin yhä tarve omistaa Karjalasta tallennettu perinne. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 53 . Tämä näyttäytyi erityisen vahvasti karjalankielisten kohdalla, joiden kulttuurin venäläisiin ja ortodoksisiin piirteisiin suhtauduttiin torjuvasti. Näitä paheksuttiin ja ne pyrittiin kitkemään koulutuksen ja valistuksen avulla. Anneli Sarhimaa ja Eila Stepanova ovat näyttäneet, miten suomalaisessa karjalaisuutta koskevassa keskustelussa unohtuvat helposti sekä karjalankieliset Suomessa että karjalankieliset Karjalan tasavallassa. Kielellisen ja kulttuurisen samankaltaisuuden perusteella ajateltiin, että myös Vienan ja Aunuksen tulisi kuulua Suomeen. Perinteentallentajien suhde perinteeseen oli 1800-luvulla kaksinainen. kielimuodot nähtiin vähäpätöisempinä ja vanhanaikaisina, ilman tulevaisuutta. Suulliseen kulttuuriin kietoutui taikauskona, takapajuisuutena ja turmeltuneisuutenakin nähtyjä piirteitä. Se tulkittiin suomalaiseksi muinaiseepokseksi. Suomi on ollut ylpeä siitä, miten hyvin evakkojen asuttaminen hoidettiin, mutta käytännössä etenkin karjalankieliset kohtasivat rasismia ja suomalaistamista. KUVA: SOTAMUSEO, ERKKI VIITASALO. Samaan aikaan kansanrunouden ja kansan tiettyjä piirteitä ihailtiin. Karjalaiset identiteetit Suomessa Hankalat kysymykset kansanrunouden historiasta, etnisyyksistä ja omistajuudesta kytkeytyvät suomalaiskansalliseen itseymmärrykseen, jonka puitteissa karjalaisilla on ollut rajattu rooli. Kalevala ei pitänyt yllä vanhaa laulutai uskomusperinnettä, vaan siirsi sen valikoituja ja muokattuja osia uusina tulkintoina uusiin käyttöyhteyksiin. 1930-luvun Suomessa alettiin Kalevalan avulla aiempaa vahvemmin perustella ja rakentaa yhtenäistä kansakuntaa ja valtiota. Anneli Sarhimaa arvioi, että karjalankielisten pakolaisten ja evakkojen määrä oli yhteensä noin 50 000. Suomessa tämä koski sekä suomen murteita että murteena pidettyä karjalan kieltä. 1800-luvun lopulla Kalevalaa ja sen kautta kuviteltua suomalaista muinaisuutta ryhdyttiin kuvittamaan karelianistisin, karjalaisista perinteistä vaikutteita ottanein kuvin. Eeposta alettiin nopeasti hyödyntää yhteiskunnassa laajalti ja moniin tarkoituksiin. Toisen maailmansodan jälkeen muualle Suomeen siirtyi Venäjälle luovutetuilta alueilta luterilaisia, suomen murteita puhuvia sekä ortodokseja, pääosin karjalan murteita puhuvia ihmisiä, kaikkineen noin 11 % silloisesta väestöstä. Monet luopuivat karjalan kielen julkisesta käytöstä tai eivät opettaneet sitä lapsilleen. Käytännön keruutyössä siis törmäsivät toisiinsa kansan idealisointi ja halveksunta. Jatkosodan aikana näiden avulla perusteltiin Itä-Karjalan valloitus ja alueen asukkaisiin kohdistettu propaganda
Harva yksittäinen ilmiö piirtää ehdotonta tai selvää rajaa suomalaisuuden ja karjalaisuuden välille. 2. Karjalankielistä vähemmistöä on pyritty sulauttamaan suomalaisiin, kieltä ja identiteettiä ei ole tuettu ja ihmiset ovat karjalaisuuttaan esiin tuodessaan kohdanneet ”ryssittelyä” – ja kohtaavat yhä. Omaehtoisten identiteettien luomisprosessien tukeminen on myös karjalan kielen elvytyksen ja ylläpidon kannalta keskeistä: ilman niitä ei kielen käytössä, uudelleenopettelussa tai lapsille siirtämisessä ole mieltä. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 54 helposti karjalaisten roolin tai historian kipukohtien tunnustamisen sijaan vain perustelemaan runokulttuurin suomalaisuutta. S uomessa karjalaisuus on nähty ja ollut esillä tai sille on ollut tilaa lähinnä suomalaisuuden osana ja alalajina. Karjalankielisten identiteettien ja niiden moninaisuuden laajempi tunnistaminen ja tunnustaminen edistää myös karjalan kielen tukemiseen tarvittavien lisäresurssien hankkimista. On sekä yksilöiden että yhteisöjen hyvinvoinnin kannalta tärkeää, että Suomessa on mahdollista luoda ja pitää yllä sekä suomalaisuuteen kiinnittyviä että suomalaisuudesta erillisiä karjalaisia identiteettejä. SKS, 2019.. Suomalaista kansakuntaa rakentamassa on ollut yhtä lailla karjalaisia. Juurisyitä on nähdäkseni kyseenalaistusten ärhäkkyyden ja toisaalta yleisen tietämättömyyden ja erilaisten vastareaktioiden ohella kaksi: kulttuurinen läheisyys sekä karjalaisuuden moninaisuus. Karjalaisiin Venäjän kansalaisiin on ollut ideologisista, valtiollisista ja poliittisista syistä eri aikoina vaikeampi suhtautua, ja asenteet ovat vaihdelleet enemmän. Kalevalaseuran vuosikirja 98. On luotu modernia kansallista ja valtiollista identiteettiä ja kansalaisuutta, johon mukaan kuuluviksi on alusta asti luettu myös karjalankieliset suurruhtinaskunnan ja myöhemmin Suomen valtion kansalaiset. Toisesta näkökulmasta katsottuna karjalaisen kulttuurin piirteiden ottaminen osaksi suomalaisuutta voi näyttäytyä kulttuurisena omimisena, assimilaationa ja vähemmistön identiteetin liuentamisena. – Pekka Suutari (toim.): Karjalakuvaa rakentamassa. KATI KALLIO – Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen (toim.): Kalevalan kulttuurihistoria. Estradille nostetut karjalaiset perinteet ovat luoneet tilaa karjalaisuudelle tekemällä tunnetuiksi ja arvostetuiksi sen piirteitä. Suomen karjalankielisille toimiminen suomalaisen identiteetin alla oli pitkään ainoa käytännön mahdollisuus. SKS, 1998. SKS, 2013. Vaikka itäsuomalaiset piirakat ovat tyypillisesti paksukuorisempia ja suurempia kuin karjalankielisten alueiden, ovat ne silti osa samaa laajaa ja monimuotoista perinnettä. SKS, 2008. Näkökulmasta riippuen karjalaisuuden ottamisen osaksi suomalaisuutta voi nähdä joko myönteisenä tai kielteisenä. Kun suomen itämurteiden puhujat pitävät itseään suomalaisina, ovat paksukuoriset piirakat selkeä ja vanha osa paitsi karjalankielistä, myös suomalaista kulttuuria. SKS, 2003. SKS, 2017. – Lotte Tarkka, Heidi Haapoja-Mäkelä & Eila Stepanova: Kalevalaisuus, kieli-ideologiat ja suomalaisuuden myytit. Karjalankielisessä kulttuurissa on paljon piirteitä, joita on esiintynyt myös suomen itämurteiden puhujien piirissä tai sukukielten parissa laajemminkin. KATI KALLIO Inkluusiota vai omimista. – Eila Stepanova: Karelian Cultural Heritage in Finland’s Folklife Sphere. Esimerkiksi Väinämöinen on tunnettu paitsi karjalankielisen, myös suomenja inkeroiskielisen runolaulun alueella. KIRJALLISUUTTA Karjalankieliseen kulttuuriin identi oituville ihmisille ei voi asettaa aitousvaatimuksia esimerkiksi kielen hallinnan tason, sukujuurien paksuuden tai suomalaiseen kulttuuriin kasvamisen osalta. Suomen itämurteiden puhujista osa pitää itseään karjalaisina, mutta tämä karjalaisuus asettuu yleensä osaksi laajempaa suomalaista identiteettiä. Aina keskustelussa ei ole selvää, keiden ja mihin karjalaisuuteen viitataan. SKS, 2005. Postmodernism and the Nation-State in Folklore Scholarship. Suomalaisuuden näkökulmasta katsottuna kyse ei ole ollut vain omimisesta, vaan myös inklusiivisesta mukaan ottamisesta. Karjalaisuuden suomalaisuutensa osaksi kokeva ihminen voi kokea loukkaavana, jos karjalaisuutta ja hänen identiteettiinsä kuuluvia ilmiöitä pyritään esittämään ei-suomalaisina. Erilaisilla karjalaisuuksilla on erilaisia suhteita Suomen valtioon, suomen kieleen ja Suomen alueen moninaisiin paikalliskulttuureihin. – Pertti Anttonen: Tradition through Modernity. Samalla niitä on alettu hahmottaa ja käyttää osana suomalaiskansallista kulttuuria. Tässä tilanteessa oman kulttuurin piirteiden tuominen osaksi suomalaisuutta on voinut näyttäytyä ainoana, käyttökelpoisena tai mainiona tapana siirtää karjalaisia perinteitä osaksi modernia kulttuuria. – Anneli Sarhimaa: Vaietut ja vaiennetut: karjalankieliset karjalaiset Suomessa. Tästä näkökulmasta katsottuna esimerkiksi Kalevalan suomalaisuuden ylistäminen, karjalaisten šipaniekkojen tuotteistaminen suomalaiskansallisiksi karjalanpiirakoiksi tai perinteisten vaatteiden muokkaaminen tanhuryhmien esiintymisasuiksi voi näyttäytyä väkivaltaisena monimuotoisen perinteen litistämisenä, muuttamisena ja omimisena valtakulttuurin tarpeisiin. Tämä kaikki ei tarkoita sitä, että kritiikkiä ei pitäisi esittää tai käsitellä, vaan sitä, että keskustelulle ja pohdinnalle on suuri tarve. – Hannes Sihvo: Karjalan kuva: karelianismin taustaa ja vaiheita autonomian aikana. painos. Karjalankieliselle identiteetille ei aina ole ollut tilaa kuin yksityisen toiminnan piirissä. Karjalaisen perinteen suomalaisten käyttöjen kyseenalaistaminen ei ole aina ongelmatonta tai tule ymmärretyksi. Western folklore, 79(4), sivut 377–399, 2020. – Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo (toim.): Karjala: historia, kansa, kulttuuri
Snelllman, J. He olivat kaikki neljä keskeistä henkilöä siinä prosessissa, jolloin uusi Kalevala oli syntymässä, Vanhan 1835 ja Uuden 1849 Kalevalan syntyvaiheita tutkinut Pentikäinen tiivistää. Samalla myös Kalevalan pohjana ollut prosessi tulee uuteen valoon, ja laulajien kohtaamiset ja elämäntarinat täydentyvät. Nervander, A. Pentikäisen mielestä Kalevaloja on useita, ja häntä kiinnostaa, miksi tarvittiin toinen laitos, ja kuinka Uutta Kalevalaa suunniteltiin. Nordström, B. Alkutilanteessa oli neljä miestä istumassa vuonna 1847 yhteistä iltaa, pitämässä nykytermein työryhmäpalaveria Kuopiossa – tai oli palavereja useampiakin, sen verran tärkeän asian äärellä oltiin. A. Lille, J. Sota ja kristinusko osaksi kansalliseeposta Lahjakkaat ja toimeliaat miehet olivat ennättäneet tutustua laajemminkin Eurooppaan opintoja työmatkoillaan. Pentikäinen kertoo, että Keski-Euroopassa vallinneen uuden ajattelun mukaan kansalliseepoksessa pitäisi olla sota. He olivat omaksuneet ilmassa olleen uudenlaisen kansallisromanttisen ajattelun. Runeberg. V. J. Sitä ei kerätyistä runoista löytynyt, ja kansalliseepokseen tarvittaisiin sota. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 55 . L. Laurell ja J. Lääkäri, kansanperinteen kokoaja Elias Lönnrot, fennomaani Johan Vilhelm Snellman, loso , dosentti ja esteetikko Robert Tengström ja Kuopion lukion rehtori, historioitsija ja toimittaja Fabian Collan miettivät, mitä asioita Lönnrotin pitäisi Uuteen Kalevalaan punoa. O. P rofessori Juha Pentikäinen viimeistelee Laulajainsa eepos -teosta, jossa kuuluu ennen kaikkea hänen kohtaamiensa laulajien ääni. Lauantaiseura on koolla vanhassa, Kustannusosakeyhtiö Otavan kustantamassa opetustaulussa. Vasemmalla kuvassa Elias Lönnrot, muut herrat järjestyksessä: Fredrik Cygnaeus, Fredrik Tengström, J. J. Olisikohan jotain, mitä jo kerran kirjoitetusta Kalevalasta pitäisi hälventää, jotta nyt syntyisi kansakuntana itsensä löytämässä olevaa Suomea rakentava teos. Oli myös tarve korostaa kristinuskoa, Elias Lönnrot – runonlaulaja runonlaulajien ketjussa Kalevalan runot lauloi suuri joukko itämerensuomalaisia runonlaulajia suomalaisille perinteenkerääjille, ja muutaman miehen työryhmä keskusteli siitä, millaisen eepoksen Lönnrot kerätyistä runoista suomalaisen kansakunnan perustaksi kirjoittaisi. – Siinä oli tosi tavoitteellinen työryhmä. KUVA: TURUN MUSEOKESKUS, MIKKO KYYNÄRÄINEN
Haastattelutietoja käytetään tutkimuksessa nimettömänä tai haastateltavan toivomalla tavalla. Kaikki kymmenen runonlaulajaa, joiden kanssa Juha Pentikäinen on työskennellyt ja tehnyt pitkäkestoisia kenttätyön jaksoja 1960-luvulta lähtien, ovat laulaneet ja kertoneet omasta suhteestaan perinteeseen ja uuden luomiseen, omaan laulamiseensa. Uutta Kalevalaa luodessaan Lönnrotilla oli mahdollisuus vastata tähänkin kritiikkiin. Olen tutkinut pakolaisten vaiheita arkistossa ja haastatteluin sekä Suomessa että Ruotsissa. Pakanallisuudet ja animistiset viitteet sekä yhteydet saamelaisten mytologiaan oli siistitty pois. Muitakin muutoksia tuli, Lönnrot oli vaikuttunut Veda-tarustosta, esimerkiksi Ilmatar on tätä perua, Pentikäinen kertoo, ja muistuttaa samalla, ettei Matias Aleksanteri Castrén ollut Uudesta Kalevalasta näiden muutosten takia lainkaan innostunut. PIA PAANANEN Pakolaisuus on aina tavalla tai toisella todellisuutta, kuten Ukrainan sota jälleen osoittaa. Heinäveden Muinaisseuran retkellä Pentikäinen selvitti riittikivien merkitystä. Vuonna 2023 valmistuvassa Laulajainsa eepos -teoksessa Juha Pentikäinen antaa äänen nimenomaan Vienan Karjalan, Aunuksen ja Inkerinmaan laulajille; heille, jotka ovat syntyneet runolaulukulttuurin keskellä 1800–1900-lukujen taitteessa. Työryhmän tuella muutoksia ja lisäsäkeitä Pentikäinen huomioi, että Vanhan Kalevalan aikalaisvastaanotto ei ollut ristiriidaton. Onko perhehistoriassasi kokemuksia pakolaisuudesta. Mikäli suvussasi on Suomessa tai Ruotsissa kadonneita tai Karjalaan palanneita jäseniä, voin haastattelun yhteydessä auttaa etsimään heistä tietoja arkistoista. – Kalevala on kuin Raamattu. Kalevalan tutkimuksen lisäksi Juha Pentikäinen on tutustunut menneiden aikojen asuttuihin ja pyhiin paikkoihin. Tarjoan haastateltaville tutkimustekstini kommentoitavaksi ennen niiden julkaisua. Tuhannet jatkoivat sodan jälkeen pakomatkaa Ruotsiin. – Kalevalan maailmankuvassa tapahtui tällä kohtaa isoja muutoksia. Esimerkiksi Karl Aksel Gottlund kritisoi Lönnrotin ratkaisuja ja valintoja ja itse löytämiensä runojen laiminlyöntiä rajusti. Miksi. Työryhmän tukemana Lönnrot alkoi koota ja kirjoittaa uuden aineiston huomioivaa, entistä laajempaa ja ajan hengen mukaisempaa Uutta Kalevalaa. Jatkosodan loppuvaiheessa Itä-Karjalasta siirtyi Suomeen 2800 pakolaista. Kirjallisuuden, kansanrunouden ja kulttuurintutkijat ovat ymmärtäneet alusta asti Lönnrotin roolin kansaneepoksen rakentajana, mutta suurelta yleisöltä tämä on usein jäänyt huomaamatta. Kun oltiin koolla Kuopiossa, runojen kerääjät olivat kahdessatoista vuodessa jo tallentaneet eri puolilta Suomea, Karjalaa, Inkerinmaata ja Viroa 150 000 säeparia, ja Lönnrot oli ehtinyt tehdä useita keruumatkoja ja tavannut uusia laulajia. KUVA PIA PAANANEN. Se asettui kohdalleen ihmisten mielessä, ja sen muoto on pysynyt yhtenäisenä historian vaiheissa, Juha Pentikäinen arvioi. . – Samalla hän myös itsekin otti vapauden laatia, jopa osin kirjoittaa uusia säkeitä, Pentikäinen kertoo. Teen tutkimusta heimopakolaisten historiasta, erityisesti pakolaisuuden muistoista perheissä ja suvuissa. Haluaisitko kertoa oman sukusi tarinan. Vienan Karjalan, Aunuksen ja Inkerinmaan laulajien tarina Lönnrot selvitti Uuden Kalevalan esipuheessa työperiaatteensa ja sen, että kirjoitti vuoden 1835 Kalevalaan muun muassa 1200 uutta säettä. Voikin olla, että runonlaulajien elämäkertojen kautta ymmärrys Kalevalan luonteesta koottuna ja sepitettynä teoksena terävöityy. YHTEYDENOTOT: Seija Jalagin, FT, dosentti, Oulun yliopisto, 040 778 9021 tai seija.jalagin@oulu. Nyt etsin uusia haastateltavia, varsinkin pakolaisperheiden toisen, kolmannen ja neljännen polven edustajia. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 56 ja se tapahtui vuoden 1835 Kalevalan shamanistista luonnetta hälventämällä. Itä-Karjalasta ja Inkeristä tuli Suomeen 20 000 heimopakolaista vuosina 1918–1922 ja yksittäisiä pakolaisia senkin jälkeen. – Elmi Tsokkinen, Mari Remsu, Stepanie Kemova, Valpuri Vohta, Katri Havia, Marina Takalo ja Marina Wdovitsina, miehistä Mikko Perttunen, Jussi Huovinen ja Johannes Setälä, Pentikäinen listaa
Maria oli hellästi rakastettu puoliso ja viiden lapsen äiti, jonka perhe koki käsittämättömän kovan kohtalon. Selinin laivassa Maria pääsi purjehtimaan maailman meriä aina Argentiinaa myöten. Lönnrotin morsianehdokkaanakin pitkään esiintynyt runoilija Augusta Lundahl laati lehteen vaikuttavan muistorunon. Tartunnoille erittäin alttiissa työssään Lönnrot pian Kajaaniin saavuttuaan sairastui ankaraan kulkutautiin, joka on nimetty lavantaudiksi. Häneltä itseltään ei ollut saatu minkäänlaista viestiä, ja parissa kymmenessä kirjeessä oli arveltu hänen menehtyneen. Kajaanin piirilääkärin tehtäviä hoitamaan määrätty lääkäri löysi Elias Lönnrotin elossa, mutta vähävoimaisena toipilaana. Siskonsa Kaarinan kanssa matkaa tehnyt Maria ei kauhistellut myrskyjä tai muita vaaroja, joita oli kyllä tarjolla yllin kyllin. Tukholmassa kätilöksi opiskellut Anna pääsi taloudenhoitajattareksi pormestarille. Helsinkiin kantautui jopa tieto, että Lönnrot oli kuollut. Ainakin osaksi Lönnrotin lääketieteen opiskelun tarkoituksena oli saada ammatti, jonka ohessa voisi harjoittaa kansanrunouden tutkimusta. Kun hän vasta valmistuneena tuli valituksi piirilääkäriksi Kajaaniin, elettiin kulkutautien kukoistuskautta. Lönnrot nousi sairasvuoteeltaan, kirjoitti muistokirjoitukseen oman vastineensa ja ryhtyi hoitamaan virkaansa. Maria kärsi kovasti hampaansa takia ja Maria Lönnrot ja hänen perheensä kohtalo muistetaan Sammatissa Elias Lönnrotin vaimo Maria oli vahva ja itsenäinen, maailman merillä purjehtinut nainen, joka kihlattiin keisarin antamalla sormuksella. Kun Anna-äiti ja Henrik-veli menehtyivät lyhyen ajan sisällä, Mariaa oli vaikea lohduttaa. Hänen serkkunsa Gerhard Snellman, joka oli merkittävä kauppias Oulussa, rakennutti Kajaaniin sahan ja tarjosi Marialle taloudenhoitajan paikkaa. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 57 . Alue oli laaja, se käsitti lähes koko Kainuun kokoisen alueen, jonka ainoa lääkäri Lönnrot oli. Elias Piponiuksen talo ei ollut palovakuutettu ja he menettivät lähes kaiken. G. Tauti oli todella voimakasoireinen ja vei Lönnrotin tautivuoteelle pariksi kuukaudeksi. Piponiukset saivat kahdeksan lasta, joista viisi eli aikuiseksi. M aria syntyi Anna ja Elias Piponiuksen perheeseen Oulussa vuonna 1823. Vaikealta tuntui paluu piskuiseen ja syrjäiseen Ouluun, jossa oli vain viitisentuhatta asukasta. Lankonsa I. Kajaanissa hoiti piirilääkärin toimia Elias Lönnrot. Lönnrot oli innokas liikunnan harrastaja ja ui keväästä syksyyn, kylmistä välittämättä. Matkat kehittivät entisestään käytännöllisen ja työteliään Marian aloitekykyä ja rohkeutta. Toukokuussa 1822 syttyi tulipalo, joka poltti lähes koko kaupungin kirkkoineen poroksi. Lönnrotin perhe vuonna 1864. Puolisot olivat tavanneet toisensa, kun Anna Snellman oli muuttanut leskiäitinsä kanssa Ouluun Piponiuksen perheen naapuriksi. KUVA: MUSEOVIRASTO. Maria oli alkanut käydä heränneiden seuroissa, siellä hänen levoton sielunsa sai rauhan. Kun hän kävi sahan rannassa uimassa, hänen täytyi joka kerta hakea uimahuoneen avain neiti Piponiukselta
Yksi Lönnrotin pääperiaatteista terveydenhoidossa oli ”kohtuus kaikessa”. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 58 Lönnrot tarjoutui vetämään sen pois. Marian sisko Kaarina, joka oli nyt varakas leski, oli koristanut häihin kartanonsa lehtipuilla. Lönnrot kulki kävellen, soutaen ja hiihtäen viidentoista vuoden aikana matkan, jonka pituus vastasi matkaa Helsingistä etelänavalle. Se oli peräisin keisari Nikolai I:ltä, joka oli halunnut palkita Lönnrotin ansiokkaasta työstä koleraepidemian hoitamisessa. Kun Maria kysyi maksua, tämä vastasi: ”Pyydän palkaksi teidät itsenne.” TOINEN VERSIO KOSINNASTA on huomattavasti romanttisempi. Runonkeruumatkoilla hänen moottorinsa sanotaan käyneen piimällä ja ruisleivällä. Maria sai vasempaan nimettömäänsä komean briljanttisormuksen. Lönnrot sai viran Helsingistä vuonna 1854. Maria Ulrika oli syntynyt kahta vuotta aiemmin ja perhe kasvoi Helsingissä vielä kolmella tyttärellä. Pihalla oli myös Gerhard Snellman. Lähes koko kaupunki oli liikkeellä. KUVA: TARJARIITTA LEHTOLA. Kosiessaan Maria Piponiusta Lönnrotin pitkät runonkeruumatkat olivat jo ohitse. Mutta kuolema kulki syntymän kanssa käsi kädessä. Uskomaton oli se matka, jonka hän taivalsi sauva kädessä runoja kerätessään. Heinäkuun puolivälissä vuonna 1849, kun rehevä vilja lainehti vainioilla ja yöt olivat vielä valoisia Pohjolassa, vietettiin Oulussa Marian ja Eliaksen häitä. Eräänä iltana Maria tuli leipomustensa keskeltä portaille vilvoittelemaan. Elias Lönnrot oli Suomen ensimmäinen sauvakävelijä. Sulhanen soitti kannelta ja lauloi suomalaisia kansanlauluja. Lönnrotin iäkkäät vanhemmat muuttivat Sammatista Kajaaniin asumaan, kuoppaisilla kärryteillä he matkasivat lähes halki koko Suomen suuriruhtinaskunnan. Lönnrot rakennutti nuorelle vaimolleen Kajaanin suurimman kodin. Tämän hän toi esiin erityisesti ravintovalistuksessaankin. Snellman katsoi parhaimmaksi totella viisasta lääkäriä, ja niin Lönnrot pääsi kosimaan Mariaa. KOKO SUVUN ILOKSI syntyi poika Elias, jolla oli isänsä isot ruskeat silmät ja äidin keltaiset kutrit, mutta sitä onnea kesti vain kaksi vuotta. Kun Maria tuli häLammin talo Sammatissa oli Lönnrotien viimeinen koti. Kun Maria tiedusteli mieheltään, miten omenapuut olisi paras istuttaa, tämä nosti tyynesti päätään papereittensa keskeltä: ”Sen neuvon annan, ettei omenapuita pidä istuttaa latva maahan.” Kun Maria päivitteli miten kauan vaatteiden pesu kesti, oli professorilla lohdutus valmiina: ”Vielä kauemmin kestää, kun ne pestäväksi pidetään.” Marian valitellessa, ettei kaupunkiin lähtevän paitoja ollut ehditty silittää, totesi Lönnrot, että ei ollut aikonut Turussa paitasillaan kävellä. Erityisesti keuhkotauti koitui perheen kohtaloksi. Esikoinen menehtyi vuonna 1854 aivokalvontulehdukseen. Lönnrotin maine oli kiirinyt kauas isänmaan ulkopuolelle. Lönnrotin perheellä oli Sammattiin muutettuaan liuta palvelijoita, mutta Maria halusi jakaa vastuuta talon käytännön asioista myös puolisolleen. Uskonnollisista mielipiteistään hän ei myöskään halunnut luopua. Ensin Maria epäröi, tunsi itsensä nuoreksi ja mitättömäksi lähes 50-vuotiaan, jo hyvin arvostetun Lönnrotin rinnalla. Hyvä kunto pohjautui terveellisiin elämätapoihin. Lönnrot arveli talouden tulevan kyllä hoidetuksi ilman hänen panostaan ja yritti luikerrella tilanteista huumorillaan. Morsiamella oli yksinkertainen musta puku, suuri valkoinen huntu ja päänsä päällä myrttiseppele. Juotiin kahvit, jonka jälkeen Lönnrot arveli, että Snellmanille ei tehnyt hyvää niin myöhään ulkona istuminen. Lönnrotista on jäänyt jälkimaailmalle kuva sitkeästä uurastajasta ja vaeltajasta, joka vain harvoin joutui sairasvuoteeseen. Lönnrot astui portista pihaan ja istuutui Marian viereen
Hän pyysi lähettämään niiden kehäkukkasten siemeniä, joita Sammatin sisarukset olivat keväisin kylväneet tuvan seinustalle. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 59 dissään ilmoittamaan, että susi on yöllä raadellut heidän lampaitaan, kuului rauhallinen vastaus työpöydän äärestä: ”Virkansa teki.” Vaikka Lönnrot näin huolettomasti saattoi suhtautua taloudenpitoon, oli Lönnrotien koti aina esimerkillisessä kunnossa. Ida sai sekä keuhkotaudin että kurkkumädän tartunnan, mutta selvisi niistä hengissä. Kivessä oli nyt kaksi keuhkotaudin pois tempaamaa Mariaa. Naimattomana pysytellyt Ida matkasi isänsä perinnön turvin vuoden 1886 alussa ulkomaille ja asettui lopulta 1896 Sienaan, Italiaan. Ida oli originelli, taiteellisesti lahjakas, mutta ristiriitainen ja erikoinen luonne. Oma perhe oli niitä vastaan kuitenkin puolustuskyvytön. Maria Lönnrotin istuttamat juurevat omenapuut ovat jo satonsa antaneet, mutta punaiset kesäkukkaset hehkuvat edelleen Marian ja hänen kolmen tyttärensä hautapaaden juurella. Kiven juurelle istutettiin punaisia pelargonioita ja taivaansinistä nemophilaa. Lönnrot oli lääkärinä tehnyt elämässään uhrautuvaa työtä epidemioita ja tartuntatauteja vastaan. Kotoisat kukkaset olivat Lönnrotin perheelle olleet aina tärkeitä ja rakastettuja. Ostajia oli vähän eivätkä hinnat nousseet korkeiksi, Lönnrotin tohtorinhattu vaihtoi omistajaa 15 pennillä. Oli taas heinäkuu heleimmillään, häistä oli kulunut vasta 19 vuotta, kun Lönnrot kirjoitti ystävälleen: ”Eilen aamulla kuoli hellästi rakastettu puolisoni ja jätti minut neljän alaikäisen tytön kanssa tänne yksinäni. päivä 1868 merkittiin kuolinpäiväksi mustaan kiveen, jonka Lönnrot pystytti Sammatin hautausmaalle kirkon viereen. Mutta Jumalaa vastaan ei ole riitelemistä.” Heinäkuun 21. Elina menehtyi kurkkumätään 1876 ja Tekla keuhkotautiin kolme vuotta myöhemmin. Idan kirjeenvaihto kertoo hänen tunteneen kaikkialla olevansa muukalainen, mutta ulkomailla sai sentään olla rauhassa rahanpyytäjiltä ja isänsä suurmiesmaineelta. KUVA: TARJARIITTA LEHTOLA. Ida oli siirtynyt kotiopintojen jälkeen Jyväskylän seminaariin, mutta keuhkotaudin oireet keskeyttivät hänen opintonsa. Menetettyään lähes koko perheensä Lönnrot lausui murtuneena: ”Nyt olen kuin karsittu honka.” Hän oli nyt Idan kanssa kaksin. Sienan liepeillä huvilassaan keskellä Italian kauneinta kukkaloistoa istui lähes sokea, reuman runtelema nainen, joka kirjoitti sukulaiselleen Sammattiin. Hänen huvinaan oli yllättää isänsä ihailijat ironisilla huomautuksilla: ”Älkää kysykö isältä, ei hän mitään tiedä.” ISÄNSÄ KUOLEMAN JÄLKEEN Ida myi vainajan toivomuksen mukaisesti Lammin talon irtaimistoineen ja lähti Sammatista. Et usko, kuinka raskaalta se tuntuu; jokainen askel muistuttaa poismenneestä. TARJARIITTA LEHTOLA Lähteitä ja kirjallisuutta: Hilja Haahti: Sammatin sisarukset Liina Holm: Suurmiesten sukulaisia Pekka Laaksonen (toim.): Kalevalaseuran vuosikirja 64 – Lönnrotin aika Tuula Korolainen, Riitta Tulusto: Monena mies eläessänsä – Elias Lönnrotin rooleja ja elämänvaiheita Elias Lönnrotin tyttärilleen ostama taffelipiano on saatu hankituksi takaisin Lammin talon saliin. Vain kuusi vuotta myöhemmin Lönnrot joutui uudelleen raskaaseen tehtävään. Isä oli kohtalon edessä voimaton ja tunsi oman pienuutensa. Ida kirjoitti uskonnollisia runoja, teki pieniä suomennostöitä, opiskeli kieliä ja haaveili lähtevänsä Turkin sotaan sairaanhoitajaksi. Maria oli uuttera järjestyksen ihminen ja vielä sairasvuoteeltaankin seurasi talon töitä ja jakoi määräyksiään
Miltä tuntuisi astua Kalevalataloon. Talon ylevä ja salaperäinen ydin olisi sen runonlaulajasali, jonka täyttäisivät veistokset Kalevalan runojen laulajista. Nyt hänen perustamansa Kalevalatalosäätiö aikoo vihdoin toteuttaa Kalevalatalon – nimittäin virtuaalitodellisuudessa. Eteisestä pääsee myös kansanrunouden keskuskirjastoon sekä näyttelytiloihin, jonne on koottuna arvokkain Kalevalan pohjalta syntynyt kuvataide. Alpo Sailo julkisti Kalevalan päivänä 1949 Runonlaulajasalin pienoismallin, joka on yhä olemassa. Siellä olisi veistoksena Aino, ilokivellä istuva Väinämöinen mystillisenä kanteleineen, Kullervo sisäisen palon vimma kulmillansa. Eteisestä voi astua suureen saliin, jossa järjestetään Kalevala-aiheisia tilaisuuksia. KUVA: SAMI SAILO Teksti Jussi Konttinen. 60 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 T alon pyöreät seinät yhtyvät kupoliksi, josta valo virtaa lasimaalauksen läpi. Seiniä peittävät korkokuvasarjat ja niiden päällä olevat freskot kuvaavat Kalevalan runoja ja Suomen kansan elämää muinaisuudesta nykypäivään. Kuvanveistäjä Alpo Sailo (1877–1955) oli Akseli GallenKallelan oppilas ja Kalevatalon ideoija
Sitä varten juostiin välillä jäälle makaamaan ja katselemaan tähtiä. Mikä on herättänyt meissä oman arvon tunnon. Mikä viritti kansallisen tieteen. Mikä viittaa meille tien ja mikä kannustaa yhä suurempiin sivistysvoittoihin?”, kysyi Sailo kirjoituksessaan ja vastasi yhdellä sanalla: Kalevala. Toisin kuin Gallen-Kallelasta, hänestä ei tullut Kalevalan kuvittajaa, vaan hänen elämäntehtäväkseen muodostui kalevalaisten runonlaulajien ikuistaminen. Sailo myös veisti suurimman osan teoksiaan taloa ajatellen. Heidän kasvojensa piirteet ovat kai suomalaisille yhtä kalliit Runonlaulajasalin pienoismalli yövalaistuksessa. Tärkein opettaja hänelle kuitenkin oli Akseli Gallen-Kallela, jonka johdolla hän opiskeli talven 1900–1901 Ruoveden Kalelassa. Suunnilleen tällaisena näki tulevan Kalevalatalon sen ideoija, kuvanveistäjä Alpo Sailo, joka työskenteli koko elämänsä talon pystyttämisen puolesta ensin Kalevalaseurassa ja sitten Kalevalatalosäätiössä. Mikä säveleillemme oman kaiun antoi. ”Mikä taiteemme korkealle nosti. ”Tulevat sukupolvet luultavasti suuresti moittisivat meitä, jos me emme olisi käyttäneet hyväksi tilaisuuttamme kuvaamaan ne runoilijat ja laulajat, jotka ovat jälkimaailmalle säilyttäneet Kalevalan aarteet. ALPO SAILO SYNTYI Hämeenlinnassa maanmittausinsinööri Henrik Enlundin ja Kristina Muhrin perheeseen. KUVA: SAMI SAILO. Opetus oli hyvin käytännönläheistä piirustamista ja muovailemista. Sailon tyyli oli realistinen, mutta hengeltään hän oli ylevyyteen taipuvainen kansallisromantikko ja konservatiivi, joka vihasi ”uudenaikaisia ja kansainvälisiä vaikutuksia”. Nyt Sailon perustama Kalevalatalosäätiö aikoo tehdä vihdoin suureellisesta suunnitelmasta totta nimittäin virtuaalitodellisuudessa. Myöhemmin Gallen-Kallelasta ja Sailosta tuli ystäviä. Alpo Sailo opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja Taideteollisuuskeskuksessa ja sittemmin Firenzen kuvataideakatemiassa ja Budapestin kuvanveiston mestarikoulussa. Ennen muuta Gallen-Kallela halusi avata oppilaidensa silmät. Samalla Alpo Sailon ja hänen kuvanveistäpuolisonsa Nina Sailon veistokset pääsevät vihdoin kokonaisuudessaan esille. 61 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 . Ruotsinkielisen kodin kasvatti oli alun perin nimeltään Albin Enlund. Gallen-Kallela innosti Sailon tutustumaan Kalevalaan, josta tuli hänen taiteensa johtotähti
Jehkin Iivana, ”salojen mesikämmen”, toimi myöhemmin Sailon oppaana Karjalan-matkoilla. Ajatuksen Kalevalatalosta Alpo Sailo esitteli jo maaliskuussa 1911 sanomalehti Uudessa Suomessa. Setälä, kansanrunouden tutkija Väinö Salminen ja hammaslääketieteen professori Matti Äyräpää. Hän tuli Sailon apulaiseksi ja oppilaaksi vuonna 1932, ja vuonna 1938 heistä tuli aviopari. Ensimmäiset laulajahahmonsa, suistamolaiset Jehkin Iivanan ja Iivana Onoilan hän muovaili työhuoneessaan Kampissa 1906 ja 1907. Niistä seikoista ehkä tarkemmin wastaisuudessa. Sokean Miihkali Perttusen rintakuvan Sailo teki I. Jo tuolloin Sailo aavisteli, että moni pitäisi hanketta epärealistisena: ”Rohkea, ehkä naurettawa lienee monien mielestä ehdotus, että rakennettaisiin rakennus, johon tällä kertaa etupäässä G.-Kallelan Kalewala-aiheiset maalaukset freskoina maalautettaisiin ja muutakin arwokasta Kalewalaa koskewaa kerättäisiin. Sailosta tuli myöhäiskareliaani, joka suuntasi Karjalaan etsimään ”viimeisiä runonlaulajia”. – – Rakennuksen, johon wiittasimme, ei tietenkään tarwitsisi tulla yksipuolisesti sisältämään ainoastaan Gallen-Kallelan teoksia. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 62 kuin Iliadin ja Odysseen laulajan olisi nyt kreikkalaisille ja koko sivistyneelle maailmalle, jos ne vielä olisivat saatavissa”, hän kirjoitti. Taustalla oli se seikka, että Gallen-Kallelan Kalevala-aiheiset freskot oli jouduttu purkamaan Pariisin maailmannäyttelyn päätteeksi, kun niille ei ollut sijoituspaikkaa. Nina Sailo veisti etenkin kansanelämää ja Kalevalan tapahtumia kuvaavia reliefejä, joita oli määrä sijoittaa Kalevalataloon. N. HEINÄKUUSSA 1911 talohanketta edistämään luotiin Kalevalasääde, jonka perustavassa kokouksessa olivat läsnä Sailo, Gallen-Kallela, senaattori E. Setälä laati seuran säännöt, joiden ensimmäinen pykälä koski Kalevalataloa. Tällä kertaa riittäköön tämän ajatuksen siemenen heittäminen itämään, walmistuakseen oikeaan aikaan.” Tämän jälkeen Sailon koko elämä oli tuon siemenen idättämistä taimeksi, joka ei kuitenkaan koskaan kasvanut puuksi asti. Alpo Sailon naishahmoista tunnetuin on Mannerheimintien varressa istuva Larin Paraske, mutta varsinaisesti runonlaulajanaisten, itkuvirren taitajien ja kansannaisten kuvaamiseen keskittyi tuotannossa hänen toinen puolisonsa, kuvanveistäjä Nina Sailo. Myöhemmin hän veisti Perttusesta patsaan, joka seisoo Joensuussa Karjalantalon edustalla. Sirelius. KUVA: VILHO UOMALA. Taloon piti tulla kansanrunouden tutkimuslaitos, keskuskirjasto ja käsikirNina ja Alpo Sailo työskentelivät paljon yhdessä. Seuran toimikunnassa Kalevalatalo-asiaa ajoivat Gallen-Kallela, Sailo, Setälä, säveltäjä Robert Kajanus, kuvanveistäjä Emil Wikström ja kansatieteilijä U. VUONNA 1908 SAILO tapasi Tuupovaarassa yli 90-vuotiaan Pedri Shemeikan, jonka olemus herätti hänessä syvää kunnioitusta ja sai vertaamaan tätä toiseen ”älyn ja ruumiillisen voiman mieheen Da Vinciin”. Inhan kuuluisan valokuvan perusteella. Myöhemmin Sailo veisti Shemeikasta Runonlaulajapatsaan, joka on yhä keskeinen osa Sortavalan kaupunkikuvaa usein virheellisesti Väinämöiseksi tituleerattuna. K. T. Vuonna 1919 Kalevalasääteestä muodostui nykyinen Kalevalaseura
KUVA: SAMI SAILO Larin Parasken kasvot. Piirustukset olivat valmiit keväällä 1921. Talolle saatiin myös paikka, kun sille luvattiin erään perikunnan lahjoituksena laaja tontti Munkkiniemestä, nykyisen hotelli Kalastajatorpan paikalta. Taloon olisi tullut myös Kalevalan museo, joka olisi esitellyt Kalevalan tutkimuksen historiaa ja runojen kulttuuripohjaan liittyviä esineitä. Pian suunnittelijaksi saatiin kuitenkin aikansa arkkitehdeistä maineikkain, Eliel Saarinen, joka tarttui toimeen koko toimistonsa voimin ilmaiseksi. Lahjoitusvaroja kerättiin uuden Turun yliopiston perustamiseen. KUVA: SAMI SAILO Kuvassa ei ole Väinämöinen, vaan Alpo Sailon veistämä, 90-vuotiasta Pedri Shemeikkaa esittävä Runonlaulajapatsas. Gallen-Kallela maalasi freskonsa Kansallismuseoon, jonne perustettiin myös Kalevala-huone. Runsaasti tilaa olisi annettu Kalevalasta ammentavalle taiteelle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tutki kansanrunoutta omassa toimitalossaan. ”Kalevalatalo – tulevaisuuden suuri unelma – saa lämmintä vastakaikua kansalaisten mielissä”, Ilta-Sanomat Alpo Sailon veistämä Miihkali Perttusen patsaan pronssivalos sijaitsee nykyään Joensuussa Karjalantalon edustalla. KUVA: SAMI SAILO Larin Parasken kädet Alpo Sailon veistäminä. Tuloksena oli valtava, Saarisen tyylille uskollinen kompleksi, joka sisälsi tutkimuslaitoksen, museon, kirjaston, salin, taidenäyttelytilat, Kalevalaseuran tilat ja säätäjähallin hankkeen rahoittajien kunniaksi. 1950-luvulla Sailo avasi tapahtuneen taustoja. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 63 . ”Kallela oli sanonut: hyvä ystävä, missä tässä on Kalevalaa, missä se vanha Suomen kansa. He keskustelivat niistä koko yön. Taidehistorioitsija vertasi rakennusta Egyptin pyramideihin, Aasian, Kreikan ja Rooman temppeleihin, gotiikan ja renessanssin kirkkoihin ja otti sen vertauskohdaksi sammon. KUVA: SAMI SAILO. Ensimmäiset hahmotelmat talosta teki Sailon ajatusten pohjalta taiteilija Carl Bengts, jonka piirroksissa näkyy muun muassa suuri kupoli ja muurien ympäröimä linnanpiha. Hän muisteli, etteivät hän ja Gallen-Kallela nähneet Saarisen suunnitelmassa mitään, jonka olisi voinut tuntea suomalaiseksi. -Saarinen ei loukkaantunut, mutta hän repi tukkaansa ja päivitteli, ”etten ottanut tuota huomioon, vaan ajattelin asiaa vain yleisen arkkitehtuurin kannalta.” Kalevalatalo unohdettiin nopeasti. Tontille olisi rakennettu myös taiteilijoiden työhuoneet, tutkijoiden asunnot, talousrakennukset, ruokalat ja työntekijöiden asunnot. Kalevalatalosta kohoaisi 80 metriä korkea torni, jonka alle kallioon olisi hakattu Tuonela, suomalaisten merkkihenkilöiden oma Pantheon. Kuvassa kipsivalos. 1930-LUVULLA KALEVALATALO pulpahti uudestaan esille Kalevalan satavuotisjuhlan herättämän innostuksen myötä. Se oli hyvin surullinen juttu, sillä Saarinen oli työhön pannut paljon aikaa ja rahaa. O. Väisänen matkustivat Saarisen luo Hvitträskiin tutkimaan valmiita suunnitelmia. Suunnitelmat olivat suureellisia. Gallen-Kallela, Sailo ja musiikintutkija A. joitusten arkisto. Alpo Sailo ei kuitenkaan unohtanut ajatusta, vaan jatkoi runonlaulajaveistosten tekemistä sitä varten. Lopulta paluumatkalla Gallen-Kallela ilmoitti, että asia on haudattu
NINA SAILO JATKOI luomistyötään kuolemaansa vuonna 1998 saakka. Kalevalan päivänä vuonna 1949 hän julkisti siitä pienoismallin, joka on yhä olemassa. Samaan aikaan kolmiulotteisuuden esittämisen teknologia on kehittynyt huimaa vauhtia. Kipsityöt saivat kuitenkin uuden kodin vuonna 1985, kun Nina Sailon rakennuttama ateljeetalo Valkama valmistui Kirkkonummen Finnträskille. Sailo alkoi suunnitella Runonlaulajasalia vuonna 1932. Sailo kuitenkin menetti uskonsa, että asia edistyisi Kalevalaseuran kautta. W. Virtuaalisia tiloja se on toteuttanut muun muassa Ateneumille, Serlachius-museoille, Wäinö Aaltosen museolle, Amos Rexille ja Halosenniemelle. Teokset ovat yhä siellä. Vuonna 1955 Alpo Sailo kuoli. Esimerkiksi Vigelandin patsaspuisto Oslossa ja Ei el-torni Pariisissa herättivät aikanaan vastustusta. Hän perusti vuonna 1950 Kalevalatalosäätiön, jonka tehtäväksi tuli ”rakentaa Kalevalatalo kalevalaisen kulttuurin keskukseksi”. Jos Kalevalatalo olisi 1920-luvulla toteutunut, siitä olisi tullut vasta itsenäistyneen Suomen tärkein julkinen monumentti, joka varmasti kiinnostaisi sekä kotimaisia että ulkomaisia matkailijoita. Sailojen veistoksille ei ollut löytynyt kunnon sijoituspaikkaa sen jälkeen, kun Nina Sailo joutui Alpo Sailon kuoltua pois Lallukan taiteilijakodissa sijainneesta ateljeesta. Guggenheimista poiketen Kalevalatalo olisi omintakeinen, suomalainen taidepyhättö, jollaista ei muualta löytyisi. Seiniä peittävät korkokuvat esittäisivät maailmaa, jossa runonlaulajat elivät: riistanpyyntiä ja karhunpeijaisia, kalamatkoja, elonkorjuuta ja kodin askareita. 2000-luvulla Kalevalaseura poisti Kalevalatalohankkeen säännöistä. Näin tapahtuikin, sillä lehtijutuissa kirjoitettiin ideasta ja muun muassa opetusministeriön vaikutusvaltainen kansliapäällikkö Jaakko Numminen kannatti sitä. Noste oli kuitenkin vain hetkellistä, eikä asia edennyt. Parhaillaan säätiö hankkii tarkoitukseen rahoitusta. Kalevalatalosäätiön yhteistyökumppanina hankkeessa on Arilyn Oy, joka on digitaalisten museoja taideprojektien kokeneimpia tekijöitä Suomessa. Rahaa säätiölle lahjoittivat muun muassa professori O. Kalevalatalosäätiöstä tuli ainoa taho, joka sääntöjensä mukaan sitä edistää. Monen arvostetun arkkitehtonisen tai taidemonumentin toteutuminen on ollut pienestä kiinni. KUVA: VILHO UOMALA. KALEVALATALOA EI OLE rakennettu, mutta Kalevalatalosäätiössä uudeksi tavoitteeksi on asetettu virtuaaligallerian luominen. Vuonna 1985 Alpo ja Nina Sailon töitä oli esillä Joensuun taidemuseossa Kalevalan 150-vuotisjuhlavuoden näyttelyssä. Pandemian puhjettua yhä useammat maailman museot ja taidelaitokset ovat avanneet kokoelmiaan virtuaalimaailmassa, jonne katsoja pystyy astumaan suoraan kotoaan. Arilyn on aikaisemmin loihtinut katsojille jo kadonneita tiloja kuten faarao Paherin hautakammion ja funkisravintola Le Chat Dorén, jotka se loi virtuaalisesti Amos Rex -museon näyttelyihin. Valtuuskuntaan valittiin muun muassa rouva Rakel Wihuri. Kalevalatalon Runonlaulajasali oli kuitenkin kohde, jota ei ole koskaan ollut fyysisesti olemassa. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 64 otsikoi vuoden 1937 maaliskuussa. Tarkoituksena oli näyttelyn avulla nostaa Kalevalatalohanke uudestaan esille. ”Nykyajan sensaationälkäinen, kansainvälisyyttä tavoitteleva henki on kalevalaistyylisen rakennuksen luomiselle vieras.” Haastattelussa Sailo sanoo olevansa varma, että ”sellainen talo joskus pystytetään”. Alpo Sailo ei koskaan luopunut Kalevalatalo-unelmastaan. Pääasia oli taloajatuksen edistäminen ja Sailojen kokoelman saaminen yleisön nähtäville. 2010-luvulla Helsinkiin kuitenkin puuhattiin kovalla tohinalla Guggenheimin taidemuseota, joka olisi vaatinut valtavia julkisia panostuksia. Säätiön ajatuksena on tuoda Alpo ja Nina Sailon teokset näytteille siinä ympäristössä, johon ne oli ajateltu. Alpo Sailo pääsee haastattelussa toteamaan, että ”mitään funkista” talo ei ainakaan saa olla. Kokoelmassa on yli 600 työtä, joista suurin osa on kipsiveistoksia ja korkokuvia. JO TOISTASATAA VUOTTA vanhaa ajatusta Kalevalatalosta on pidetty suuruudenhulluna ja toteuttamiskelvottomana. Se tarkoittaisi Kalevalatalon Runonlaulajasalin herättämistä henkiin virtuaalimaailmassa. Salin kattoa kannattelisivat puiset pylväät, jotka loisivat siihen metsän tuntua. HÄMÄRÄÄN, MYYTTISTÄ tunnelmaa tihkuvaan saliin olisi sijoitettu kymmenen arkaaisesti istuvan runonlaulajan hahmot, joiden keskelle olisi tullut Elias Lönnrotin patsas. Myös Kalevalatalosäätiö jatkoi toimintaansa Nina Sailon vetämänä. Louhivuori, liike-elämässä vaikuttaneet Santeri Salomaa, Yrjö Pessi ja Kalle Kuusinen sekä Lassila & Tikanoja -yhtiö. Kalevalatalon ei tarvitsisi olla pystyyn kuollut Pantheon, vaan se voisi olla elävä ja ajankohtainen kulttuurikeskus, jossa tehtäisiin tutkimusta ja luotaisiin taidetta
”Taide-elämyksen pitäisi olla niin helppokäyttöinen, että kuka tahansa voi kokea sen omalla mobiililaitteella ilman sovelluslatauksia”, Kähönen sanoo. Alun perin oli ollut tarkoitus, että Alpo Sailo veistää Riikon muotokuvan. Runonlaulajasalin lisäksi katsoja voidaan virtuaalisesti viedä Kirkkonummen ateljeekotiin. Näyttelyihin olisi myös tarkoitus koota tietoa Kalevalatalosta ja teoksista. Käytännössä tilan tuntu luodaan käyttämällä kolmiulotteista internetiä. Tuosta kirjasta löytyy myös Jouhki. Sirkka esimerkiksi työskenteli opettajana ja kulttuuritoimistossa Tuusulassa, ja siellä kulttuuritoimenjohtajana toiminut Marjut Kivelä on kirjoittanut Alpo ja Nina Sailosta kertovan kirjan Sydämessä kalevalainen kansa: Alpo ja Nina Sailo runonlaulajien ikuistajina (SKS 1985). 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 65 S irkka Runolinna on kuuluisan vienankarjalaisen runonlaulajan, Riiko Kallion tai Tapionkasken, eli Smötkyn Riikona tunnetun parantajan sekä hänen vaimonsa Jouhkin lapsenlapsi. Siitä on mahdollista tehdä juuri niin mahtipontinen ja upea kuin suunnitelmat ovat alun perin olleet”, hän sanoo. 1980-luvun puolivälissä Sirkka soitti Nina Sailolle ja toivoi tapaamista. Päivästä 9.7.1986 Nina Sailon luona tuli yksi Sirkan elämän suurista kokemuksista. Kun Kalevalatalo vihdoin herää eloon, vaikkakin internetissä, voimme todeta Alpo Sailon sanoin: ”Tavatkaamme pian toisemme omassa, suuressa talossamme, alla kuulun kurkihirren, alla kaunihin katoksen!” Jouhki oli Sirkka Runolinnan isoäiti, jota hän ei koskaan tavannut. Sain etupenkille syliini Jouhkin kipsivaloksen. Tulevaisuudessa virtuaaligalleriassa on tarkoitus esitellä myös muiden Kalevalan ja karelianismin innoittamien taiteilijoiden töitä. Vasta aikuisena hän sai syliinsä isoäitinsä Jouhkin – Nina Sailon veistoksena. Äiti menehtyi rintasyöpään vuonna 1946, ja Sirkka pääsi hyvän adoptioäidin Kertun hoiviin Mäntsälän Arolaan. Päivän huipennus kuitenkin tapahtui vasta, kun tehtiin lähtöä Vihdistä Kirkkonummelle, jonne Nina Sailon varastoa siirrettiin. Veistos sylissäni istuin Kirkkonummelle, jonne työ siirrettiin. Tutkimus Vuokkiniemen kalevalamittaisesta runokulttuurista 1821–1921. KATRI KOVASIIPI Runonlaulajan ja tietäjän sukua Arilynin perustaja ja osakas Otso Kähönen kokee Kalevalatalon miljöön siirtämisen virtuaalitodellisuuteen äärimmäisen kiehtovana ja vapauttavana ajatuksena: ”Ihannetilanteessa voimme luoda tilan, jota ei enää nykypäivänä olisi mahdollista rakentaa. ”Ympäristön on oltava korkeatasoinen ja tyylikäs, mutta samalla riittävän minimalistinen niin, että teokset ja kuvataide saavat ansaitsemansa huomion. Pronssinen Jouhki-veistos sijaitsee nykyään Kalevalaisten Naisten Liiton toimiston tiloissa Helsingissä. Yhdessä suhteessa on kuitenkin pidettävä jalat maassa: käyttöliittymän on oltava mahdollisimman yksinkertainen. Sirkka olettaa, että hän lauloi töiden lomassa, jotta sai hyvän mielen ja voimaa raskaisiin hommiin. ”Tuon tädin luokse haluan mennä”, oli Sirkka sanonut jo tavattuaan Kertun ensimmäisen kerran. Sirkka päätyi yhteisille reissuille myös Vienan Karjalaa kuvanneen dokumenttielokuvien ohjaajan Lasse Naukkarisen kanssa. Sirkka Runolinna tietää, että myös Jouhki oli kova laulamaan, mutta ei ole tarkempaa tietoa, mitä hän lauloi. Myös äitinsä Tatjanan, Riikon ja Jouhkin tyttären, hän menetti ollessaan vasta 7-vuotias. Hanke avaa monia mahdollisuuksia. Tavoitteena on immersiivisyys, kokonaisvaltainen kokemus, johon katsoja voi ”upota”. Kun Alpo ja Nina Sailo työskentelivät vuonna 1943 jatkosodan keskellä Vuokkiniemellä, Nina Sailo ikuisti veistokseensa myös Jouhkin. Nina sanoi, että odota, tuon sinulle veistoksen. Riiko kuitenkin oli hukkunut verkkoihin Pirttilahdella elokuussa 1942. Sailo suostui tähän mielellään, ja Sirkka meni tyttärensä Terhikin kanssa Vihtiin, jossa taiteilijalla oli työtila ja kipsitöiden varasto. – Siihen aikaan hän taisi olla ainoa ihminen Suomessa, joka tiesi, kuka on Smötkyn Riiko, arvelee Sirkka. Vanhat kirjeet, äänitallenteet, pastellityöt ja piirustukset tuovat mukaan tarinallisia elementtejä. Kirjoituksen lähteinä on käytetty muun muassa Marjut Kivelän teosta Sydämessä kalevalainen kansa, Petja Kaupin artikkelia Kiehtova Kalevalatalo sekä Alpo ja Nina Sailon lasten haastatteluita.. Jouhki-veistoksen kohtaaminen oli Sirkka Runolinnalle käänteentekevä hetki, sillä hän ei ollut koskaan tavannut isovanhempiaan. Nina halusi sitten veistää Riikon vaimon Jouhkin. Elämän varrella tarinat Riikosta ja Jouhkista ovat pulpahdelleet Sirkkaa vastaan ”kuin tarjottimella”, ohjaten häntä lähemmäs näitä asioita. Kun hän kertoi Naukkariselle olevansa Smötkyn Riikon lapsenlapsi, Naukkarinen tiesi heti, kenestä puhutaan. Kerttu oli opettaja, ja Sirkasta tuli Arolan koulun Sirkka. – Istuin jo autossa. Sirkan nuoruusajan päiväkirjat olivat näytelmätekstin lähdemateriaalina. Voimme halutessamme pyrkiä fantasiamaailmaan, näyttävyyteen, realistisuuteen tai epärealistisuuteen”, Kähönen visioi. Arolan koulun Sirkka -näytelmän (2021) puolestaan käsikirjoitti kirjailija Kirsti Manninen, ja sitä esitettiin viime kesänä Mäntsälässä. KUVA: VILHO UOMALA Lisätietoa Riikosta voi lukea Helsingin yliopiston folkloristiikan professorin Lotte Tarkan väitöskirjasta vuodelta 2005: Rajarahvaan laulu. Voit vain kuvitella, miltä tuntuu saada syliinsä isoäiti, jota ei ole koskaan tavannut
Elias Lönnrotin matkat ja toiminta 1831– 1853. Hän oli käynyt vuoden 1845 kirkonkirjan mukaan Herran ehtoollisella 30-vuotiaana ja tehnyt synnintunnustuksensa. Vuonnisessa Sjögren laulatti mm. Palkaksi Miihkalille oli annettu jauhoja. Runonlaulajana tunnettu Miihkali ei koskaan maistanut viinaa, vaan hän oli raitis mies. Suullisen kansanperinteen kerääjät, kuten Elias Lönnrot, törmäsivät usein siihen, että vanhauskoiset pitivät vanhoja runoja ja loitsuja pakanallisina ja suhtautuivat niistä kyseleviin henkilöihin sangen pidättyvästi. Hänen tietoonsa tuli vienankarjalaisten laukkukauppiaiden laulun maine ja niinpä hän usein kutsutti heitä luokseen. F. 1825. Hänen keräyksensä eivät vaikuttaneet Kalevala-kokoelman syntyyn. Ei myöskään Arhippa Perttunen tahtonut ”saastuttaa” huuliaan maallisina pitämillään nuorison harrastamilla lauluilla. D. Kirkonkirjatietojen mukaan Miihkali, viralliselta nimeltään Mihail Arhipo , eli Vuokkiniemen pogostan Latvajärven kylässä. Niinpä Kalevalan ensipainoksessa eli Vanhassa Kalevalassa voidaan nähdä Lönnrotin oma kokonaisnäkemys siitä maailmasta ja aikakaudesta, mitä koko koottuna oleva kansanrunousaineisto pyrkii kuvaamaan. Fellmanin matkakertomukset keräyksineen julkaistiin vasta 1906, eivätkä ne olleet Kalevala-eepoksen kokoajan Elias Lönnrotin tiedossa. Toisen julkaisemansa kansanrunovihkosen esipuheessa v. Sjögren ja toiset runonkerääjät Ensimmäisenä runonkerääjänä Vienan kylissä liikkui Anders Johan Sjögren v. Nieminen on toteuttanut Lönnrotin runonkeruumatkoista yhtä aikaa selkeän ja elämyksellisen teoksen. Kaiken kaikkiaan, vielä Kalevalan ilmestymisen jälkeenkin Vienassa keräsivät runoja J. Ontrei Malista. 144 sivua Markku Nieminen kiteyttää uutuuskirjaansa Kalevalan synty ja Kainuu (Juminkeko 2022, kuinka Lönnrot 1800-luvun alkupuolella yhdisti Kainuun piirilääkäriajan runonkeruumatkoihinsa. E. Cajan, Matias Aleksanteri Castrén sekä D. Sjögren kävi ainakin Vuokkiniemen, Vuonnisen, Pirttilahden ja Uhtuan kylissä. Europaeus. Karjalaisen taiteilijan Vitali Dobrininin (1954–2021) maalauksista koottu kuvitus tuo Lönnrotin matkojen aikaisten maisemien ja kylien tunnelmat lähelle kirjan lukijan aisteja. Yhden ainoan kerran hän oli juonut kahvia, ja silloinkin vain yhden kupin jauhonostomatkalla Oulussa. Kalevala-eepoksen julkaiseminen 1835 vauhditti uusien runojen etsintää. Sen sijaan eeppisten eli kertomarunojen esittäminen ei hänelle ollut ongelma. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 66 S analla ja paikannimellä Viena on monelle meistä tarunhohtoinen kaiku. 1823 hän toteaa: ”runonlauluja veisattavan vain Suomen itäisillä äärillä ja luoteisessa Venäjän maassa”. Viidennen vihkosen esipuheessa hän mainitsee: ”On vain yksi ainoa laulupaikka ja sekin on Suomen ulkopuolella Vuokkiniemen pitäjässä, missä urosväen vanhat tavat ovat säilyneet vilpitönnä ja puhtaana.” Vienan kylien perinteentaitajista kohosi kansanlääkinnän kärkikaartiin Suomussalmen Hietajärvellä elänyt Miina Huovinen (1838–1913), joka oli kuuluisa tiedoiniekka, parantaja ja patvaska eli puhemies. Runonkerääjiä Vienassa Markku Nieminen Kalevalan synty ja Kainuu. Vuokkiniemen kylästä kotoisin oli Domna Huovinen os. V. KATRI KOVASIIPI Lönnrotin Kainuun aika ja matkat runomaille KIRJAVINKKI. Hän laulatti tavallisia kansanihmisiä lääkärinvirkaansa kuuluvilla tarkastusja rokotusmatkoilla ja julkaisi runokeräelmänsä viitenä vihkosena jo 1822–1831. Tuo Pohjanmaalla toiminut piirilääkäri Topelius oli intomielinen kansanrunouden kerääjä. Hän keräsi runoja talteen vuoden 1829 matkallaan Vuokkiniemen, Jyvöälahden, Uhtuan ja Jyskyjärven kautta Vienan Kemiin. Miihkalin Petri-poika oli hyvin köyhä mies, eikä tällä ollut varoja hankkia isälleen parempaa hoitoa, Siksi Miihkalin piti vielä vanhoilla päivillään sokeanakin hankkia elantonsa, jauhamalla käsikivillä naapuritaloissa rukiita ja ohria. Jokainen matka on käsitelty omana lukunaan, ja karttakuvat matkareiteistä avaavat polut matkakuvauksiin, joita Nieminen on ryydittänyt runsailla ja elämänmakuisilla otteilla Lönnrotin matkapäiväkirjoista, kirjeistä ja muista dokumenteista. 1857 merkintä kirkonkirjassa osoittaa Miihkalin käyneen ripillä 42 vuoden ikäisenä, joten syntymävuodeksi saadaan 1815. Perttuset Tässä yhteydessä on syytä mainita suurimman ”Kalevalan laulajan”, Latvajärven Arhippa Perttusen poika Miihkali Perttunen, joka oli syntynyt 1800-luvun alkuvuosina. Kooltaan ja rakenteeltaan Miihkali, viimeiset 38 elämänsä vuotta sokeana elänyt laulaja oli pieni mies, ja voimiltaan sangen heikko. Toinen varhainen Vienan-kävijä oli Utsjoen seurakunnan kirkkoherra Jakob Fellman. Juminkeko 2022. Karhunen (1878–1963), joka oli Hilippä Huovisen vaimo ja etevä itkuvirsien esittäjä Kuivajärven kylässä. Sen sijaan ne olivat aineistona Kalevalan toiseen painokseen, sillä Elias Lönnrot sai ne haltuunsa vasta 1840-luvun loppupuolella. Suurin ansio Vienan runonlaulualueen löytymisestä kuuluu Zachris Topelius vanhemmalle, vaikka mies itse ei Vienassa päässytkään käymään
Arhipan ja Elias Lönnrotin kohtaaminen tapahtui 25. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA, I. Lönnrot kirjoitti Arhipalta muistiin 4124 säettä. W. K. Tällöin Kalevala oli juurtunut jo osaksi suomalaisen sivistyneistön kansallista identiteettiä. E. 1871 matkakertomuksessaan: ”Matkani päätarkoitus oli, runojen kotimaassa tutustua Suomen kansanrunouteen, hankkia todisteita Kalevalan todenperäisyydestä, ennen kuin runot maasta häviävät.” Myöhemmillä matkoillaan Borenius saattoi merkitä samalta laulajalta saman runon uudestaan. He tekivät työnsä perinpohjaisella tarmolla, kooten muinaisrunoja niistäkin kylistä, joissa runonkerääjät eivät aiemmin olleet käyneet. Toinen käytäntö oli kartoittaa laulun taustaa eli selvittää se, keneltä tai keiltä henkilöiltä laulaja oli runonsa oppinut. D. Nuoren ylioppilaan D. Kuitenkin vienalaisen kansanrunouden osuus on tallennetussa aineistossa kaikkein suurin ja kaikkein merkittävin. 130 runolla ja noin 5000 runosäkeellä. Borenius, Genetz ja Berner Seuraava vaihe Vienan runonkeruussa ajoittuu 1870-luvulle. A. Tämä mies oli Castrén, joka 1839 sai kiertää Vienan tunnetuimmat runokylät ja kartuttaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmia n. Castrén ja Europaeus Kolmaskin runonkerääjä tapasi Vienan suuren laulajan Arhippa Perttusen. Europaeuksen runonkeruumatkojen tulokset antoivat todellisen sysäyksen Kalevalan uuden laitoksen luomiselle ja aikaansaamiselle. Kerääjistä Borenius kirjoitti v. Borenius, Arvid Genetz ja Aksel Berner. INHA 1893 Tekstin lähteenä Markku Nieminen: Vienan runokylät, SKS 1995. Siitä alkoikin nuoren runonkerääjä Europaeuksen kenttätyö, jolla oli ratkaiseva merkitys lisäaineiston saamiseksi Kalevalan uutta laitosta varten. Europaeus toi omalla keruutyöllään aineistoon mukaan inkeriläisrunouden, joka liitettiin mukaan Kalevalan aineistoon. Vienan kylissä liikkui 1870-luvulla muitakin kerääjiä ja matkamiehiä, kuten A. Runoja kokosi nyt kolme oppinutta miestä, jotka olivat A. Ylioppilas Europaeuksen kuudesta matkasta vain yksi suuntautui Vienaan ja sen saalis oli kaikkiaan yli 250 runoa. Lönnrotin ajatuksissa Kalevalan ensipainoksen täydentäminen oli edessä, ja huhtikuulla 1836 hän kirjoitti SKS:n sihteerille, tilaten välilehdillä varustetun Kalevala-version, johon hän voisi kenttätyössä merkitä uudet lisäykset ja huomautukset. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 67 Toisaalta Lönnrotin käydessä Arhipan perheessä osoitettiin hänelle vapaamielisyyttä, hän sai syödä samassa pöydässä, yhdessä Arhipan perheen kanssa. UNTO MARTIKAINEN Vienalaiset Jamasen runonlaulajaveljekset Poavila ja Triihvo. Europaeuksen tallentamien kansanrunojen kokonaismäärä oli noin 1300 runotoisintoa. Ervasti ja Hjalmar Basilier. Niin ikään Matias Aleksanteri Castrén sai kokea Arhipan avarakatseisuutta, kun tämä salli hänen polttaa tuvassaan tupakkaa, vaikka se vanhauskoisten ajattelussa olikin hyvin ”suuri riähkä”. Määrä vastaa kolmannesta koko Vanhan Kalevalan säemäärästä. huhtikuuta 1834
10-vuotiaana hän painosti äitiään paikallisen Venäjä-seuran matkalle Viipuriin, koska hänelle oli tärkeää nähdä isoäitinsä lapsuusmaisemat. Keskeistä on myös kulttuurivaihto Venäjän Karjalan ja Kainuun välillä. Hänen työskentelynsä ydintä on keskustelu ja vuorovaikutus. Ja vaikka runoista iso osa on tallennettu nimenomaan Karjalasta, Suomessa kielen asema on näin heikko. Nastolassa syntynyt Mikkelsson tunsi vetoa juuriinsa jo lapsena. Vienan reitin monet tarinat Kajaanin kaupunginteatteri ja Kajaanin VenäjäSeura ry järjestivät yhteistyössä Vienan reitti ennen ja nyt -seminaarin. Mikkelsson toteaa, että taideteos on paljon muutakin kuin historiallisten faktojen yhteenliittymä. Teatteriesityksen Vienanmeri lähtökohtana on ollut Kainuun maantieteellinen positio Venäjän, Karjalan ja Suomen rajoilla. Haastateltavina on ollut ihmisiä, jotka ovat kulkeneet kolmen kulttuurin rajapinnoilla: laukkukauppiaiden jälkeläisiä ja muita karjalaisia Kainuussa, loikkareiden perheitä sekä perheitä, joiden toinen vanhempi on ollut kotoisin Venäjältä. Vienan reitti -esitystä toteuttaessaan Mikkelsson löysi suuren epäkohdan. – Rajapintojen historiaan liittyy paljon surua, kipua, vaiettuja aiheita, sukuhistorioihin liittyviä tragedioita. Mikkelsson on tiedostanut, että suomalaisuudesta, karjalaisuudesta ja venäläisyydestä puhuminen on usein tulenarkaakin. Teatteriohjaajana historiallisista aiheista ja kansallisten identiteettien rajapinnoista aiemminkin kiinnostunut Mikkelsson paneutui Vienan reitin historiaan haastattelemalla kainuulaisia ihmisiä ja lukemalla suuret määrät taustakirjallisuutta. Lue verkosta arvio Kajaanin kaupunginteatterin esityksestä Vienanmeri. Mikkelssonin omassakin suvussa on loikattu Neuvostoliittoon, hänen isoisoisänsä veli lähti rajan yli 1930-luvun alussa. Haastan meidät kaikki osallistumaan karjalan kielen elvyttämiseen, puhui Mikkelsson seminaariyleisölle. Vienan reitti ry:n mukana hän on päässyt myös kulkemaan reitin Suomen-puolista osuutta. Seminaarin jälkeen oli tilaisuus nähdä upea Vienanmeri-teatteriesitys.. Suomessa ja Kainuussa on aina puhuttu monia kieliä, on ollut aina monenlaisia kulttuureja ja monenlaisia uskontoja, on laulettu monenlaisia lauluja. – Vienanmeri on osa monitarinaisuutta. – Jotkut ovat puhisseet: en ole venäläinen, tai ei ole haluttu myöntää karjalan kielen heikkoa asemaa. päivänä 2022 pidetyssä seminaarissa puhuivat Suomen ja Venäjän raja-alueen historian tutkija, myös Elias Lönnrotin Kajaanin piirilääkäriajasta väitöskirjansa laatinut FT Heikki Rytkölä sekä Karjalan kielen elvytyshankkeen projektitutkija Olga Karlova Itä-Suomen yliopistosta. Pidän häpeällisenä sitä, että suomalainen identiteetti on rakennettu niin voimakkaasti Kalevalan varaan. Paljon merkityksellistä työtä on kuitenkin jo tehty, toimivaa yhteistyötä rakennettu, ja rajan ylittävä yhteys on ollut tärkeä ja toimiva. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 68 M aaliskuun 25. Suora linkki arvioon: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/vienan-reitti-usean-sukupolven-kokemuksena/ Tärkeintä on pysyä yhdessä Olga Karlova kertoi omasta elämänpolustaan Vuokkiniemellä syntyneestä vienankarjalaisesta tytöstä kokopäiväiseksi karjalan kielen elvyttäjäksi. Kiinnostavaa on, ketkä ovat kulkeneet Vienan reitillä ennen, ja toisaalta, keitä siellä kulkee tänä päivänä. – Ihmiset eivät ole vain yksilöitä, vaan osa suurempaa liikkuvaa rihmastoa, hän kiteyttää. Maailmanlaajuisesti pysäyttävänä päivänä, 24.2., hän kertoi miettineensä, näinkö hänen koko tähänastinen työnsä karjalan kielen hyväksi hävitettiin yhdessä yössä. Ei ole vain yhtä suurta tarinaa, vaan monia pieniä tarinoita. – Karjalan kielen asema Suomessa. Miten ne tarinat tulevat kerrotuiksi, liittyy myös esimerkiksi luokkaan, sukupuoleen, etniseen taustaan. Kiistatonta kuitenkin on liike ja rajankäynti näiden kolmen kulttuurin välissä. Toivon, että esitys antaa työkaluja käsitellä myös omia sisäisiä rajoja, joita meitä jokaisesta löytyy, toivotti Mikkelsson esityksensä lopuksi. Seminaarin ensimmäisen puheenvuoron käytti Vienanmeri-esityksen ohjaaja, huhtikuun alussa Kajaanin kaupunginteatterin johtajaksi valittu Anni Mikkelsson. Esityksessä käsiteltiin Vienan reittiä historiallis-maantieteellisenä sekä imaginaarisena paikkana. Hänen isoäitinsä oli puolestaan syntynyt Antreassa. Arvio löytyy Uutis?uppu-ajankohtaiskanavaltamme, Karjalan Heimon osiosta
Manamansalon kello ryöstettiin Kainuusta sotasaaliina Solovetskin saarelle ilmeisesti 1500–1600-lukujen taitteessa. Meillä on selvä käsitys, että karjalan kieli elpyy, kun pysymme yhdessä, kaikki Suomen ja Venäjän karjalaiset yhdessä. Hän jatkaa Vienan reitin tutkimusta erityisesti Oulun ja Helsingin arkistoja hyödyntäen. Belomorskin rannikko on kalliopiirrosten todellinen aarrepaikka, josta Rytkölä näytti myös itse ottamiaan valokuvia. Yhteenkuuluvaisuus ja yhteys on suuri asia, Karlova muistutti. Omista tutkimustavoitteistaan Rytkölä mainitsee vielä: – Vuokinsalmessa on käytävä, Kivijärven ja Viannin välissä on käytävä ja Latvajärven ja Korpijärven välissä on käytävä. Venäjän puolella Vienan Karjalassa reitti jatkuu noin 40 kilometriä rajalta Vuokkiniemeen. KUVA: IA SAMOIL/ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI Teatteriohjaaja, Kajaanin kaupunginteatterin johtajaksi huhtikuussa valittu Anni Mikkelsson vaati puheessaan karjalan kielen aseman parantamista Suomessa. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Rytkölä totesi myös, ettei alkuperäistä kelloa kannata havitella takaisin, sillä sotasaaliita ei ole historian saatossa ennenkään palauteltu. Rytkölän mielestä kopio voitaisiin teettää ja toimittaa tänne, koska kello on kainuulainen symboli. Historiantutkijana Rytkölä ei lepää edes eläkepäivinään. Miksi niitä ei ole Suomessa. Arkangel on aarrepaikka Kainuun historian selvittämisessä. varsin tarkat piirustukset, joten kopion tekeminen ei olisi ongelma. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita mukaan. Aion elää niin kauan, että tulen nuo matkat tehneeksi! Kesällä kulttuuripatikointi Yleisöpuheenvuorossaan Vienan reitti ry:n puheenjohtaja Paavo Keränen kertoi, että heinäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään Vienan reitin kulttuuripatikointi reitin Suomen-puoleisella osuudella. Vienan reitti on Suomessa 27 kilometrin mittainen, suojeltu polkureitti. Varmasti tulee löytämään myös vastauksia, Rytkölä rohkaisi. Kulttuurilehti Kaltiosta löytyy hänen aiempia kirjoituksiaan Vienan reitistä, ja lisää on tulossa. – Arkangelin arkistoissa vastauksia varmaan riittää. KATRI KOVASIIPI Anni Mikkelssonin ohjaamassa Vienanmeri-teatteriesityksessä oli tärkeä rooli hämäläiskarjalaisen Ari Nummisen koreografialla. Toivottavasti joku nuori, joka ei pelkää nykyistä tilannetta, lähtee rohkeasti etsimään. Siitä on olemassa riittävästi tietoa, mm. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 69 – On tehty työtä rajan molemmin puolin. Manamansalosta Belomorskiin Heikki Rytkölä kiinnitti esityksessään huomiota Kainuun ja Vienan reitin yhteydessä edelleen avoimiin tutkimuskysymyksiin. Rytkölä kiinnitti esityksessään huomiota myös kalliopiirroksiin, joita on Vienanmeren rannalla ja Ruotsissa. Belomorskin kalliopiirroksia on jonkin verran tuhoutunut, kun matkailijat ovat sytytelleet nuotioita niiden päälle. Jo 1980-luvun lopulla keskusteluun noussut kysymys kellon saamisesta takaisin tai siitä tehdyn kopion toimittamisesta Kainuuseen herätti myös yleisökysymyksiä. Edelleenkään ei ole selvyyttä, miksi Solovetskin streltsit eli sotilaat veivät kellon Kainuusta Solovetskiin, ja millä keinoin kello kuljetettiin
1949, Kolvi??a). Enšimmäiset itämeren-šuomelaiset eläjät tultih tänne 1800-luvun lopušša nykyhisen Karjalan tašavallan pohjoisesta ošašta (Kiestinkin, Oulankan, Uhtuon ta muista volostiloista). (Valentin Prokop’jev, š. Karjalaiset tultih i elettih täššä kaikki karjalaiset. KUVA: T. Hiän keški-ikä on korkiempi 80 vuotta. – muistelou Kolvi?ašša vuodena 1940 šyntynyt L’udmila Zujeva. Poroloilla, tänne srojittih talot, i ka elettih. 1940, Kolvi??a). No, monet tultih. A heijän vanhemmat on tultu oikein pieninä tänne Karjalašta, Kiestinkin puolešta. Vuotena 1928 täššä eli jo enämpi 400 karjalaisie. Tultih Arhipovat kakši perehtä, kakši vellie, šiitä tuli… Ken šie vielä oli Ruvašta. – Muamo ta tuatto tultih Vuonnisešta päin. Paremmin elettih. 1927, Knäšöi). Tiälä vs’o že parempi eloš oli. 1900-LUVUN ALKUPUOLELLA karjalaisien luku Kantalahen rannoilla kašvo ruttoh. BERDAŠEVA Semjon Borisov. Ken šanou Ruvozero, a muamo aino šano Ruva, Ruvan kylä. A siitä ku?uttih heitä tänne. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 70 P aikalliset vanhat ašukkahat muissutellah: – Ei ollun kylyä, konša ukko tuli tänne. Galina Bel’ai. Vuuvven 2010 Venäjän rahvahanluvennan mukah Kantalahen piirissä eli vain 375 karjalaista (0,8 % ašukkahista, vuotena 1989 heitä oli kolme kertua enämpi). I mäntih miehellä karjalan kanšša. Zelenoborski. Karjalakši pakasijien inehmisien luku on kriittisešti pieni. Ieššä tuli miun ämmö ukon keralla. – Muamo oli Ruvan kyläštä, Karjalašta, Kiestinkin piiristä. Šieltä oikein paljon karjalaisie tultih tänne Knäšöih elämäh. Sillä tultih perehin kanšša. tultih parempua elämyä e??imäh. Ei niken. … Kaikki Kantalahen rannoin karjalaisien kieli ta mieli JUTTUSARJA, OSA 2 Tutkimušmatalla Muurmannin alovehella Jo enämpi vuosišatua karjalaiset eletäh Vienanmeren Kantalahen rannoilla – nykyhisen Murmannin alovehen mualoilla. Kolvi??a. 2021. Tultih tänne elämäh, što oli oikein äijä kalua i zvierie – pušninua. 2021. (Galina Bel’ai, š. Vuotena 1938 nämä muat liitettih Murmannin aloveheh, ta i poliittini tilanneh muašša rupesi muuttumah. Ka Knäšöissä rahvahan luku rupesi kašvamah rautatien rakentamisen jälkeh. A ran’še (ennein) kauppah tulet, tol’ko šano po-russki (venäjäkši) ”Terveh!”, obid’ats’a babki (apeuvutah akat): ”Šano karielakši!” – muissuttelou Kolvi?an enšimmäisen karjalaisen eläjän punukka Galina Bel’ai. … Ei niken puaji tiälä nyt. A šiitä ka, kun kouluh läksin, piti venäjäkši kaikki puajie. Karjalan kieli tällä mualla on jo häviejä ilmijö. Knäšöissä lovittih halleita, myötih niitä halleita Arhangelskih kup?alla. KARJALAISIEN LUKU Vienanmeren rannoilla kašvo 1930-luvun loppupuoleh šuati. ... … Nyt on kaikki karjalaiset kuolluot, ei niketä tiettävä ole. Ei ollun mitä šyyvvä. Šielä ruttoh kašvo rahvahan luku ta oli muan puuteh. A ukko, ämmön mieš oli Tum?ašta – tum?alaini. – Tuatto oli tiälä šyntyn, muamo niise. TOINI KOLVI??ALAINI Valentin Prokop’jev tovistau: – Miehän konša olin pieni venäjäksi oikein pahoin puajin, ämmön kera elin. (Jevgenija Polubelova, š. Tänne tultih elämäh i toiset perehet. – Kolvi?ašša nyt vain kolmetoista inehmistä talvella eläy. KUVA: M. Esimerkiksi vuotena 1910 Kolvi?ašša eli jo 150 ašukašta. KUNDOZEROVA. … Enšimmäset eläjät tultih vuotena 1894, kolme dvojurodnoita vellie. Oikein paha elämä oli Vuonnisešša. Tultih Kiestenskin ta Uhtuon rajonoista
KUVA: T. 2021. TOISET KERROTAH jo venäjäkši: – Myö lapšina emmä maltan venäjän kieltä. Ei saa unohtua. HÄNEN NUAPUR i L’udmila Zujeva puajiu kyynelet šilmissä: – Mie oikein hyvin muissin kieltä. IRINA NOVAK kielentutkija, Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutti Juttusarja Muurmannin alueen tutkimusmatkasta jatkuu seuraavissa Karjalan Heimon numeroissa. Kieli še pitäy joka päivä jotta muistua, pitäy puajie. … Mie tutkin, jotta miän muašša tiälä kieli kuolou, mänöy poikeš. Emmä tietän mi on ”hyvä”, a mi on ”paha”. A mie šanon karielaksi. KUVA: T. KUVA: T. Pienet lapšet ei ni yhtä šanua tiijä! TOISISSA KANTALAHEN PIIRIN linnoissa ta kylissä, missä ennein eli äijä karjalaisie, tilanneh ei ole parempi. 2021. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 71 on jo unohettu. … A täššä ei ole kenenke puajie. 2021. Silloin venäläiset oltih. 1930, Zare?ensk). BERDAŠEVA L’udmila Zujeva. Harvinaini paikallini karjalaini šanou, jotta ei hiän taho tulevaišuutta omalla kielellä. Tuatto ta muamo ollah karjalaiset, ni: ”Oi, vot kuin meilä kouluh lähetäh lapšet, niin kuin hyö sielä, ei malteta venäjäksi?” Mie ta: ”Maltetah! Kaikki maltetah!” (Irinja Kundoz’orova, š. Kannanlahešša ei ollun karjalaisie. Zelenoborski. Hänen šanoja myöten männäh Irinja Kundoz’orovan pakinat: – Pitäy puajie jotta rahvahan kera, šemmosien jotta ken hot’ äijä-vähä malttanou karjalaista. BERDAŠEVA Irinja Kundoz’orova. Onhan tämä meijän muamonkieli! – šanou šiännykšissä Zelenoborskin eläjä Semjon Borisov (š. Hyö ei opaššeta. Himottau, jotta kieli eläis’ na pokolenije (moni šukupolvie). Galina Langujeva. Miula poika ei nimitä malta. Ei niken puaji. … Oi kuin pitäis, jotta kieli eläis’. Mitä. Tuolloin niijen keralla puajin karjalaksi. … A nyt en tiijä kuin antua vaštaušta karjalan kielellä. Venyn konša, tutkin, jotta mi še še oli, a ”zelen’”, mi še še oli. BERDAŠEVA Valentin Prokop’jev. Pitäy aivan puajie!” ta Jevgenija Polubelovan šanat: – Ei pie unohtua vanhempien kieltä. KUVA: T. 1934). Kolvi??a. Mie tiijän, što miun pereheššä ei niken rupie puajimah. Harvinaiset karjalakši pakasijat inehmiset kerrotah: – Muamon kera myö kaiki??i karjalakši puajima, i ?ikot. Vain vähä ken uškou šiih. Mie konša kouluh läksin, niin en i tietän kuin opaštajalla vaššata. – šanou L’udmila Zujeva. Miula kakši poikua on, ei ni yksi malta. BERDAŠEVA. I šanat jo unohutan. … Pitäis’, štobi olis’ karjalaisie ihmisie, jotta puajittais’ karielakši. (Jevgenija Polubelova). – Mie, kyllä, ihan s udovol’stvijem (hyvällä mielin) puajisin, vain kenen kera olis’. – Mie puajin karjalaksi, konša olin työššä, ni Kolvi?ašša oli paljon karjalaisie. 1936, Zelenoborski). (Galina Langujeva, š. Ka vihantahan še oli! … Tiälä karjalaisien kieli ei nimissä kuulu. No jäleštä, kuin muamuo ei ollun, niin myö tože po-russki (venäjäkši). Miula on tošieh apie. A jesli lapšet, tol’ko po-russki (venäjäkši). Kantalakši. 2021. Kaikki ihmiset puajittais sillä kielellä, missä hyö ollah, missä oltih vanhemmat, missä oltih ämmöt. … Ei niken puajita nuorista. … Jesli lapšie ei ole miun, niin myö puajima ?ikkoloin kera vielä vähäsen. Mie en tiijä, mintäh še on: muamot ei voija šen verta, jotta opaštua. – Mie šuva?en omua kieltä. ENÄMMÄT KANTALAHEN rannoin vanhemmista karjalaisista ollah pahoillah tätä kielitilannehta. Daže kakši nämä vuotta männäh i mie unohutan, vot. – Pitäy že, jotta kaikki kielet elettäis’: i lappalaisien kieli, i kaikki kielet pitäy jotta olis’! – nämä Valentin Prokop’jevin šanat puitto lopetetah naisien ta kaiken tämän kirjutukšen mielet. Zare?ensk
Kissa itsekin on tyytyväinen, ja seuraa kielihuumorin kukittama dialogi: – Oikein hyvä, jotta tämä ei ole mikänä korkonimi. – No kun kaiki??i voijah šanuo: ”Vatani on patani, Remšulla on lepšušuu.” Ka vot Matroskinista ei voi šemmoista kekšie. Askelia pärjäämisen polulla Uspenskin teos on osuvaa jatkoa Karjalan Sivistysseuran kustantamien lastenkirjojen jatkumoon. Tämä puhumaan koulutetun naakan ja postinkantajan dialogi toistuu toistumistaan, kasvaen absurdeihin mittoihin. Koko lapsuusaikani varhaisin ja vaikuttavin kulttuurielämys on tämä: kuuntelen radiosta Eduard Uspenskin lastenkirjaa Fedja-setä, kissa ja koira näyttelijä Tarmo Mannin ääneen lukemana. KIRJAT KIRJAT Huoti-tiätä valaa rohkeutta oman tien kulkemiseen. Osat vaihtuvat: viranomaisia, järjestystä ja valvontaa edustava postinkantaja menee täysin pois tolaltaan ja alkaakin hokea naakan vuorosanoja. Niinpä hän päättää lähteä kylään etsimään asumusta, jossa voi jatkaa elämäänsä yhdessä tämän erityisen kissan kanssa. Mainio ajankohta siis aloittaa itsenäinen elämä, kun kouluunkaan ei tarvitse vielä tänä vuotena mennä! Käännösten kulttuuriset vivahteet Kissalle piti vielä keksiä nimi. Rinnalla pidin suomenkielistä, Martti Anhavan suomentamaa ja Gennadi Kalinovskin kuvittamaa painosta Fedja-setä, kissa ja koira. Naakka kysyy toistamiseen: – Kuka siellä. Aiemmin livvinkarjalaksi käännetyt Peppi Pitkätossut edustavat nekin omillaan elävän lapsen maailmaa. . Syynä irtioton tarpeeseen on, ettei äiti salli hänen ottaa erästä tiettyä kissaa kotiinsa asumaan. Olen vielä niin pieni, että mieleeni tarttuvat lähinnä seuraavat, kertomuksessa suljetun ulko-oven läpi huhuillut hokemat: – Kuka siellä. ?????, ??. Ennen lähtöään Huoti-tiätä kirjoittaa vanhemmilleen kirjeen: Elkyä olkua huolissana miušta. Siinä missä Peppi on jäänyt äidistään orvoksi ja merikapteeni-isänsä jättämäksi, Huoti-tiätä päättää itse lähteä äitinsä ja isänsä hoivista omille teilleen. Ta ei ni kouluh miun vielä pie männä. – Postiljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen. Niinkuin Vatani tahikka vaikka Remšu. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 72 Eduard Uspenski Huoti-tiätä, kišša ta koira Alkuteos ???. Mie šuatan kaikkie ruatua ta rupien kirjuttamah teilä. Kyllä mie pärjyän. Niinpä aikoinaan myös vanhempani, jotka kuuntelivat Tarmo Mannin luentaa kanssani, nauraa tyrskivät kanssani kilpaa. Huoti-tiätä kyšy: – No mitä korkonimijä nuo oltaneh. Nyt, noin 46 vuotta myöhemmin, oli hienoa päästä lukemaan tämä kirja vienankarjalaksi. Eläinten kieltä tutkivan professorin luona ihmisten kieltä puhumaan oppinut kissa tarvitsee uuden kodin, ja yksinäinen pikkupoika, Huoti-tiätä, tarvitsee ystävän. Vašta tulijana vuotena. Merille kaipaavalle kissalle Huoti-tiätä valitsee nimen Kišša Matroskin. Toiston eksponentiaalisuus ja tilanteen nyrjähdys päälaelleen naurattavat kaiken ikäisiä. Posteljooni sanoo toistamiseen: – Minä täällä, posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen. Tarvitsin suomennosta ymmärtääkseni kaiken, mutta samalla saatoin todeta: kyllä, Valentina Karakinan ja Olga Karlovan karjalankielinen käännös pärjää erinomaisesti, kun sitä vertaa arvostettuun Anhavan suomennokseen. ???, Detskaja literatura 1974 Vienankarjalaksi kääntäneet Valentina Karakina ja Olga Karlova Kuvitus Dmitrii Dmitrijev Karjalan Sivistysseura 2022, 154 sivua
KATRI KOVASIIPI. Prostokvashino, ven. Tämä kirja on myös kertomus ystävyyden ja yhdessä eteenpäin ponnistelun suuresta merkityksestä. Ajatonta elämänmyönteisyyttä Ennen kaikkea Huoti-tiätä, kišša ta koira on kuitenkin hauska, lämminhenkinen lastenkirja, joka antaa lapsille uskoa omiin voimiinsa ja mahdollisuuksiinsa. Huoti-tiätän elämänmyönteisyys on ajatonta ja se sallii moninaisia tulkintakehyksiä. Ka vot šitä en voi ymmärtyä, mintäh ne šiun höpötännät aina oikeiksi stuaniuvutah. Teoksen jokaisessa luvussa vastaan tulevat, huvittavat vastoinkäymiset ja kuprut asioiden sujumisessa ovat elämän pienoiskuvia. Kirjan tapahtumat liikkeelle laittanut kon ikti Huoti-tiätän ja vanhempien, erityisesti äidin, välillä kasvaa loppuratkaisuun, jossa löytyy sopu ja tasapaino. Hän ei teoksissaan ylistänyt puoluetta eikä kommunistista yhteiskuntajärjestystä, vaan pikemminkin leukaili sen oikuille surrealistisiin mittoihin kasvavan lämpimän huumorinsa avulla. Sieltä löytyy mukava talo, ja paikalle ilmestyy koira. Yleensä asiat eivät suju aivan niin kuin etukäteen luulisi, mutta monille hankalillekin jutuille voi myöhemmin jo nauraa. Kovin monet Neuvostoliiton kylät olivat oikeastikin tyhjentyneet pakkokollektivisoinnin myötä, joten tilaa, vapaita taloja ja tyhjiä Piimälän kyliä maaseudulla riitti. Tällaista yhteiskunnallista tulkintaa kuljettaa erittäin kiinnostavasti kirjailija Hannu Mäkelä kirjassaan Eetu – Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan (Tammi, 2008). – Ka šentäh, vaštasi tuatto, – jotta paraš neuvo on aina vuottamatoin. Fedja-setä, kissa ja koira ilmestyi ensimmäisen kerran Martti Anhavan suomennoksena ja Otavan kustantamana jo vuonna 1975. Pe?kinin laulutkin vaihtuvat kielen mukana. Uspenskin kirjoittamia Fedja-setä-kirjoja julkaistiinkin 1990ja 2000-luvuilla yhteensä kuusi lisää. Vahtikoiraa ei voi pakottaa puudeliksi, vaikka sitä kuinka trimmaisi, eivätkä majava ja puiset huonekalut sovi samaan huoneeseen. Poštinkantaja Pe?kin edustaa yhteiskunnan kontrollia, vakoojia ja valvontaa, Huoti-tiätä eläimineen yksilön unelmaa vapaasta elämästä. Myös Huoti-tiätää voi lukea yhteiskuntakriittisen tulkinnan kautta. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 73 KIRJAT KIRJAT Huoti-tiätä ja Kišša Matroskin matkaavat bussilla kauniiseen kylään. Hapanmaitol’an taustat Ennen kirjailijanuraansa salaisen ohjustehtaan insinöörinä työskennellyt Eduard Uspenski (1937–2018) ei ollut 1970-luvun Neuvostoliitossa poliittisesti ihanteellisena pidetty kirjailija. Matroskinin hankkima traktori Pör-pör-pörpöccy puolestaan on saanut uuden karjalaisnimen, venäjäksi ja suomeksi se kulkee nimellä , Tr-tr Mitja. Suomessa Uspenski ahmi Mäkelän hyllystä löytämiään Neuvostoliitossa kiellettyjä kirjoja: Nadezhda Mandelstamia, Mihail Bulgakovia, Boris Pasternakia, Alexandr Solzhenitsynia… ja oli jatkuvasti hämmästynyt jopa kaikesta arkisessa kaupunkikuvassa näkemästään ja kokemastaan. Venäjänkielisessä alkuteoksessa Huoti-tiätä on (Fjodor), koira on venäjänkielisessä alkuteoksessa (Sharik), karjalankielisessä Vahti ja suomenkielisessä Musti. Jos Huoti-tiätä pärjäsi ja sai ratkaistua elämässä vastaan tulleita ongelmia, siihen pystyy myös jokainen pieni tai isokin lukija ja kuuntelija omalla kohdallaan. Kun posteljooni Pe?kin juo kukkivaa humalaa syöneen lehmän maitoa, menee hänen päänsä pyörälle ja hän intoutuu asiaankuuluvasti laulamaan. Ta kummallisie neuvoja annat, eikä še milma ihmetytä. Sinnikkään työn tuloksena Uspenski saatiin jo 1970-luvulla myös vierailulle Suomeen, vaikka helppoa ja nopeaa sen järjestäminen ei ollut. Myös nimien käännökset ovat onnistuneet tuomaan Fedja-sedän eli Huoti-tiätän tarinan lähemmäs niin suomenkuin karjalankielisiäkin lukijoita. Tämän aikaansa edellä olevan kapineen moottori käy keitolla ja perunoilla – biopolttoaine keksittiin siis jo 1970-luvulla, Uspenskin lastenromaanissa! Kulttuurista adaptaatiota edustavat myös Poštinkantaja Pe?kinin tuoman lehden nimen käännökset: karjalankielisessä käännöksessä Pe?kin kuljettaa oikeastikin Karjalassa ilmestyvää lastenja nuortenlehteä, Kipinää, suomenkielisessä Pörriäistä (legendaarisen Kevätpörriäisen mukaan) ja venäjänkielisessä alkutekstissä postiljoonin laukussa kulkee , jota alettiin julkaista Neuvostoliitossa jo vuonna 1924. Sekin on aiemmin asunut eläinten kieliä tutkivan professori S’ominin luona ja oppinut puhumaan ihmisten kieltä. Kääntäjien valintoja on hauskaa seurata myös tekstissä siteerattujen laulunsanojen kautta. Mäkelää saamme kiittää siitä, että Uspenskin kirjoja on käännetty myös suomeksi. Nimi koiralla jo on, ja koska se on – puhetaitoaan lukuun ottamatta – hyvin tavallinen, on sen nimikin aivan tavallinen, Vahti. Kun venäjänkielisen alkuteoksen laulussa muistellaan nuoruuden armeija-aikaa, karjalankielisessä lauletaan: Šorjana kašvau valkie koivu Kuittijarven rannalla... Ta vuottamattomuš näyttäy kaiki??i kummalliselta. Hapanmaitol’an talo ei sekään jää aivan tyhjilleen, mikä jättää oven raolleen tulevien Huoti-tiätä-kirjojen tarinoille. . Vapaus löytyy maalaiskylästä nimeltään Hapanmaitol’a, suom. Muamo päivitteli: – Koko ikäš olet paissa höpöttän, mitä piä kantau. Muamo oppii antamaan arvostusta myös tuatolle, jonka kanssa on aiemmin ollut kovasti eri mieltä Huoti-tiätän kasvatuksesta. Kišša Matroskin, , säilyttää symbolisen nimensä kielestä toiseen. Ja kun ihmeellistä maitoa kuluu, laulua riittää useammankin sävelmän verran, ja mukaan tihkuu laulajan luovaa panosta: Pe?kin kun joi, šilmät ni kiiristi! Ta kun möleyty: Jo Karjalan kunnailla lehtiy puu, Jo kylissä poštitki avautuu... Aika näyttää, saadaanko karjalaksi lukea myös vaikkapa Fedja-setä ja Täti Tamara. ”Joka ainoa asia oli uutta, ja aivan toisin kuin oli kerrottu”, kirjoittaa Mäkelä
Tukkeja uitettiin vesireittejä myöten. Hän jäi evakkomatkalla hautaan Vienan Kemiin. VUONNINEN TAIPUI kolhoosin yhteistalouteen vuonna 1932. Anni-äidin (1899–1982) kanssa palatessaan takaisin Vuonniseen vuonna 1945 hän oli jo yhdeksänvuotias. Kyläkolhoosit lakkautettiin 1960–70luvuilla. Seinälle oli päässyt myös valtava, lakanan kokoinen kartta, jonka Alma oli omin käsin piirtänyt ja värittänyt. Kun hän lapsena juoksi ämmön luota toisen luo, nosti se, jonka luona tyttö oli, valkoisen vaatteen seipääseen, jotta tiedettiin, missä nopsajalka on. Kesäaikana riitti monenlaista kiirettä, mutta talvisin hän keskittyi kirjoittamiseen. Kirjoitukset julkaistiin vuosien varrella Karjalan Heimossa ja vuonna 2016 e-kirjana, joka on ladattavissa maksutta Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta. Isänsä puolen sukutiedot Alma sai Arkangelin arkistoista. Sukukokouksessa hän kävi ainoan kerran Sotkamossa heinäkuun lopulla 2018. Alma kuului Tervo-Tervosten sukuseuraan ja oli jäsen numero 544. 1863) oli ikää lähes 80 vuotta. Vuonnisen ympärillä toimi myös metsätyömaita, joista suurimpia olivat Pistonsuun ja Korpijärven työmaat. Rakasta ystävää muistaen, AILA-LIISA LAURILA TUONILMAISIIN Vuonnisen tarinankertoja Alma Tervonen-Sapošnikova KESÄKUU 2022 HALLITUKSET UUTISET Alma Tervonen-Sapošnikova oli Vuonnisen kuuluisuus, turistien opas ja monien hyvä tuttava. Vuonnisen kaunis hengetär siirtyi tuonilmaisiin pääsiäisen tienoilla 21.4.2022. Se on siellä edelleen. Sodan alkaessa ukki-Simana Tervolla (s. Jos on sota rankkaa, oli sitä evakkomatkakin. Kylään rakennettiin uudet koulu, kerhotalo, kirjasto, kauppa ja posti. Isoisän isä oli syntynyt 1839. Hän menehtyi kesällä 1942. Alma on kertonut Karjalan Heimoon kirjoittamissaan muistelmissa, että perheenjäsenistä kotiin palasi vain kaksi, sillä muut olivat kuolleet kylmään, nälkään tai haavoihin. Alman puoliso kuoli vuonna 1996. Tapasin Alman viimeisen kerran Solovetskista palatessamme heinäkuussa 2018. Joku paikallinen nainen paiskasi hänelle yhden perunan ja sätti rumasti päälle. Ne loppuivat kommunismin kaaduttua. Silloin viljeltävä ala oli noin 130 hehtaaria. Jälkikasvua on hänelläkin. Kolhoosi kasvatti ohraa, ruista, kauraa, perunaa, rehujuurikkaita ja kasviksia, kuten perunaa, naurista, turnipsia ja kurkkuja. Eläkevuosinaan Alma innostui kirjoittamaan muistelmia hiljalleen hiipuvan Vuonnisen elämästä. Matti Pöllä on selvittänyt vuoden 1890 rippikirjasta, että Vuonnisessa asui peräti 65 Tervasovaa/Tervosta. VIIMEISINÄ VUOSINA Alman tukena oli hänen Valja-tyttärensä, jonka poika Juho Andrei taisteli kahden vuoden ajan Tšetšeniassa, missä Venäjä soti vuosina 1999–2000. Hän oli Pekka Vasiljevitš Peksujev, joka oli ollut sodan aikana vankina Suomen Taivalkoskella. Hevosia ja lampaita oli kymmenittäin sekä satoja lehmiä. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 74 V ienan Karjalan matkaajilla on aina ollut yksi mukava pysähdyspaikka Vuokkiniemen ja Uhtuan välillä. Oli kesäkuu vuonna 1941 ja tyttönen vajaan viiden vuoden ikäinen, kun edessä oli ankara evakkomatka. 1898) jäi työarmeijaan kotiseudulle. Hän esitteli innostuneesti erääseen taloon perustettua kylämuseota. KUVA: AILA-LIISA LAURILA. Myös Suomessa oli ja on edelleen runsaasti sukulaisia. Evakkotaival vei Kemin kautta Arkangelin alueen kaakkoiskulmaan, Jarovskin kaupungin lähellä sijaitsevaan Mikšingoraan. Yksi kiehtovimmista tarinoista kertoo Ylä-Kuittijärven Tervasenlahden vedenneidosta. Tilalle perustettiin Uhtuan sovhoosi, jolle tuli prikaatit Vuonniseen ja Vuokkiniemeen. Hän oli syntynyt 5.7.1936 ja sai elää pitkän elämän Riikolanniemen ja Teppananniemen maisemissa. Alma ei tuohon aikaan vielä osannut lainkaan venäjää. Alman elämään kuuluivat nämä kaikki. Kylä elpyi pääasiassa naisten voimin. Alma on tarinoinut sen myös Karjalan televisiolle vuonna 2013 ja tallenteen voi katsoa YouTubesta. Evakot saivat päivittäin mitättömän pienen leipäannoksen ja Almakin yritti käydä kerjuulla. Se on ollut Vuonnisen kauppa ja sittemmin kahvila, jossa Alma Jegorovna Tervonen-Sapošnikova on toivottanut lämpimästi tervetulleeksi tarinoiden, tsäijyn, kahvin ja syötävien kera. Hänen kanssaan asetuttiin asumaan Teppananniemelle. ENNEN SOTAA ALMAN molemmat isovanhemmat asuivat Vuonnisessa. Vuonna 1948 Alma sai kostamuslaisen isäpuolen. Töihin joutuivat myös nuoret tytöt ja pojat. Vuonnisesta lähti suureen sotaan toistasataa miestä ja 90 heistä jäi sille tielleen. Alman ensimmäiset muistot osuivat sota-aikaan. Siinä on salaperäistä tarunhohtoa, mutta Alma on vakuuttanut pääosan tarinoistaan olevan täyttä totta. Luku säilyi suurena sotavuosiin saakka. Sodan edellä rakennetut koulu, kauppa, kolhoosin karjanavetta, hevostalli ja suurin osa asuinrakennuksista paloivat. Mummi kuoli vähän myöhemmin. Nyt ei Suomesta enää pääse Venäjälle eikä Alma ole odottamassa matkan varrella. Isä Jegor eli Jyrki Tervo (s
Olemme saaneet paljon yhdessä aikaan. Kuluneisiin vuosiin on mahtunut useita levottomia ja ikäviä aikoja, joiden yli on aina kyetty elämään. Nyt luottamus on koetuksella. Sivistysseurassa olemme joutuneet pohtimaan, kuinka voimme jatkossa tehdä yhteistyötä Venäjän ja siellä olevien pitkäaikaisten kumppaniemme kanssa. Sen myötä toiminnan alueellinen painopiste tulee siirtymään entistä enemmän Suomen puolelle. Samalla se linjasi, että ”pakotteet ja rajoitukset on suunnattu Venäjälle ja Valko-Venäjälle valtioina. Kuinka voimme tietää ovatko tavoitteemme ja pyrkimyksemme edelleen samansuuntaiset. Suunnitelmallisuus lisääntyi. Karjalan Sivistysseura katsoo, että sukukansoille suunnattu tuki on edelleen tärkeää ja merkityksellistä ja on siksi päättänyt jatkaa yhteistyötä karjalaisten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden sekä yksittäisten tutkijoiden kanssa Venäjällä mahdollisuuksien mukaan. Että yhteistyöllämme on laaja tuki. Ministeriö mm. Kanssakäyminen lisääntyi ja helpottui, kun nopeita ja helppoja jatkuvan yhteydenpidon muotoja otettiin käyttöön. suositti suomalaiskorkeakouluja pidättäytymään kaikesta korkeakouluja tiedeyhteistyöstä venäläisten kumppaniorganisaatioiden kanssa. Sivistysseura uusii strategiansa vuoden 2022 aikana. Yhteistyö suoraan valtion alaisuudessa toimivien organisaatioiden kanssa keskeytetään. Ne ovat hyökkäys ihmisyyttä ja kansainvälistä oikeutta vastaan. Neuvostoliiton romahdettua raja avautui ja vuorovaikutus rajan yli helpottui ja lisääntyi huomattavasti. Olemme tarkastelleet asiaa laajemmassa viitekehyksessä, katsoneet miten muut tahot suhtautuvat Venäjän kanssa tehtävään yhteistyöhön muuttuneessa tilanteessa. Yhteisen historian esiintuomisen ja popularisoinnin tarve on entistä selvempi. Tuntuu, että luottamus, jonka varassa olemme yhteistyötä venäläisten ja venäjänkarjalaisten kanssa tehneet, horjuu. Linjaukset kohdistuvat Ukrainan tueksi; eivät venäläisiä henkilöitä vastaan”. Karjalan Sivistysseuran toiminnassa tavoitteena on yhdistää karjalaiset valtakuntien rajan molemmin puolin vaalimaan kieltään, kulttuuriaan sekä karjalaista identiteettiään. Keneen voimme luottaa. Kymmenisen vuotta sitten yhteistyömme venäläisten kumppaneiden kanssa sai uudenlaisia muotoja, Sivistysseurasta tuli keskustelukumppani, joka toi myös omaa asiantuntemustaan yhteiseen toimintaan. Opetusja kulttuuriministeriö tuomitsi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan ja kokosi yhteen näkemyksiään ja ohjeitaan toimialallaan. Tunsimme, että olimme yhdessä osa suurta suomalais-ugrilaista perhettä, jossa yhteistuumin vaalimme omaleimaisuuttamme. Historia on opettanut karjalaiset arvostamaan yhteisöllisyyttä, suvaitsevaisuutta sekä kansanryhmien ja uskontojen välistä vuorovaikutusta, toimimaan yhdessä. 75 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 TUONILMAISIIN V enäjän hyökkäys Ukrainaan, itsenäiseen, suvereeniin valtioon, tappaa viattomia ihmisiä, saa aikaan tuhoa ja horjuttaa maailmanrauhaa. Karjalan Sivistysseura näkee edelleen kirkkaasti tavoitteidensa merkityksen. Koimme, että aika mahdollisti kumppanuuden ja vastavuoroisuuden kehittämisen. EEVA-KAISA LINNA puheenjohtaja PEKKA VAARA varapuheenjohtaja KESÄKUU 2022 HALLITUKSET UUTISET Luottamus koetuksella Karjalan Sivistysseura perustettiin Wienan Karjalaisten Liiton nimellä vuonna 1906 kohottamaan vienalaisten sivistyksellistä ja taloudellista tilaa.. Koneen Säätiö on jatkanut Venäjälle suuntautuvien hankkeiden toteuttamista. Mutta luottamus ei toimi yhdensuuntaisesti. Suomen tiedeakatemioiden ihmisoikeuskomitea painotti omassa linjauksessaan, että ”valtioihin, instituutioihin ja organisaatioihin kohdistuvat pakotteet eivät välttämättä edellytä yksilöiden välisen tutkimusyhteistyön katkaisemista”. Luottamus on suomalaisen yhteiskunnan toimivuuden mahdollistava liima, siksi se on meille niin tärkeä. Karjalan Sivistysseura tuomitsee Venäjän valtiojohdon käynnistämät sotatoimet Ukrainaa kohtaan. Karjalaisuus sai hengittää vapaammin, sitä voitiin edistää ja vaalia yhteistyössä. Sota ei pyyhi pois karjalaisuuden merkitystä, ei karjalan kielen kehittämisen eikä elvytyksen tarvetta. Toiminnan juuret ulottuvat vuoteen 1906
Fammu oli mehiläiskuningatar, joka hallitsi laumaansa lempeästi ja jämäkästi. Siitä, millainen hän on ollut isänä, olen joutunut tekemään omat päätelmäni, perustuen isäni ja tätini Annin välittämiin mielikuviin hänestä. Tapaaminen kuulun runonlaulajan kanssa teki suuren vaikutuksen Alpoon ja sinetöi hänen taiteellisen suuntautumisensa lopullisesti. Perhe pääsi muuttamaan Viipuriin vasta 1919. Hän oli aina työn touhussa. Kenties piilottelua kellarissa tai muuten maan alla olemista. Näin Ninakin innostui Kalevalaan ja runonlaulajiin. Nina teki paljon töitä ja suunnitteli ja järjesti asioita koko ajan, mutta hän osasi kyllä myös rentoutua. ES Runonlaulajat ja Kalevala ovat aina olleet läsnä suvussamme, samoin ennen syntymääni kuolleen isoisäni sankariteot ja urheus, jotka tulivat minulle lapsuudessani tutuiksi. Rohkea episodi heidän elämässään oli aika vuosina 1943–44 suomalaisten miehittämässä Vienan Karjalassa Vuokkiniemellä, keskellä jatkosotaa, kolmen pienen lapsen kanssa. Alpo ja Nina avioituivat vuonna 1938 ja saivat yhdessä neljä lasta. Hän Mehiläiskuningattaren seurassa. Tietynlainen ankaruus Alposta nousee Annin kertomuksista isästään, joka ei sallinut meikkaamista ja joka edellytti tarkkuutta pukeutumisessa. EKL Alpo ja Nina Sailo tunnetaan erityisesti runonlaulajien patsaistaan. 76 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT E riikka Sailon isän Pertin vanhemmat Alpo (1877-1955) ja Nina (1906-1998) Sailo olivat kuvanveistäjäpariskunta, joka jätti jälkensä karjalaisia runonlaulajia tallentaneeseen taiteeseen. Oma isäni on taas ollut kovin suvaitsevainen näissä asioissa, olen saanut kulkea omaa tietäni. Kukaan meistä ei halunnut joutua epäsuosioon. Karjalan Sivistysseuralle hän suunnitteli Virtaranta-mitalin, jota nykyisin myönnetään, tosin harvakseltaan, arvokkaasta työstä karjalaisen kulttuurin ja perinteen vaalimisessa sekä karjalan kielen ylläpitämisessä ja edistämisessä. Helsinkiin Nina tuli vuonna 1928. Teoksia on esillä eri puolella Suomea ja Karjalaa. ES Me lapsenlapset kutsuimme isoäitiä hänen toivomuksestaan Fammuksi. Hän jatkoi työskentelyään ja valmisti pienempiä patsaita varainkeruita varten, muun muassa sotainvalideille ja Lotta Svärdille, sekä teki useita mitaleja. Yhteisiä matkoja tehtiin Raja-Karjalaan Suistamolle, Suojärvelle, Korpiselkään ja Joensuun kautta Liperiin vuonna 1937, ja samana vuonna vielä Suistamon Äimäjärvelle ja Impilahdelle sekä Sortavalaan. Alpo Sailon tunnetuin teos Suomen puolella on Mannerheimintien varrella oleva Larin Parasken patsas. Hän oli Suomen kansalainen, joka oli aina Viipurissa kirjoilla. Vuonna 1932 Alpo sai uuden oppilaan, Nina Stünkelin. Matkojen tuloksena syntyi runsaasti piirroksia ja luonnoksia. Isoisäni Alpon tunnen lähinnä taiteilijana. Isäni muistaa mieluisina yhteiset retket Korkeasaareen ja turvallisen kodin. Ensimmäiset herätteensä Kalevalaan ja kansallisromantiikkaan Alpo oli saanut Akseli Gallen-Kallelalta, jonka oppilaana hän oli vuodesta 1899. Alpo teki ensimmäisen matkansa Karjalaan 1908, jolloin tapasi Petri Shemeikan. Millaisia vallankumouksen jälkeiset kaksi vuotta Pietarissa ovat olleet. Olisin halunnut tietää, mutta hän ei halunnut meille ongelmia. Kun kävi ilmi, että Alpo tarvitsi apua Sortavalaan tilatun runonlaulajapatsaan tekemiseen, tarjosi Nina apuaan. Nina oli viipurinsaksalaista Stünkeleiden sukua, Pietarissa syntynyt. Kun tulimme käymään, hän esitteli yksityiskohtaisesti henkilön, jonka muotokuvaa tai relie ä hän parhaillaan oli tekemässä. Itä-Karjala oli tullut Alpo Sailolle tutuksi, kun hän vuonna 1918 toimi Uhtualla etappipäällikkönä. Emme halunneet loukata häntä. Viimeiset vuotensa Nina työskenteli ja asui Kirkkonummella sijaitsevassa ateljeessaan, jonka hänen nuorin poikansa Árpád oli suunnitellut yhdessä Eric Pollockin kanssa. Nyt aikuisena asia tuntuu kiinnostavalta, mutta lapsena se ei todellakaan kiinnostanut, esitelmä tuntui kestävän ikuisuuden, eikä sitä voinut keskeyttää. Aamuja iltatoimet veivät aikaa. Olen pohtinut paljon hänen elämäntarinaansa, erityisesti nyt Ukrainan sodan aikana olen miettinyt, mitä kaikkea hän perheineen joutui kokemaan vallankumouksen aikana Venäjällä. EKL Nina eli vielä pitkän elämän leskenä miehensä kuoltua. Nina ei koskaan puhunut minulle mitään elämästään Pietarissa. Vuokkiniemellä runonlaulaja Miihkali Perttunen katselee pronssiin valettuna tunnetun laulajan ja tarinankertojan Sandra Remsujevan taloa
Tämä aika on osoittautunut isäni elämässä vaikeaksi vaiheeksi. Isoisäni jäivät minulle vieraiksi, Alpo kuoli jo ennen syntymääni ja äidinisäni Aatun tapasin vain kerran aikuisena. Suomen kielenkin hän oppi, mutta siinä vilahti usein mm. Nina oli aina kiinnostunut kaikesta ja kaikista. ES Isäni muistelee lämmöllä sota-aikaa. hieman vieraita lauserakenteita ja venäjästä lainattuja sanoja. Fammu piti makeasta ja hän leipoi itse herkullisia aleksanterinleivoksia ja minun suuhuni liian kirpeitä minttuleivoksia. Venäjän käynnistämä sota riehuu parhaillaan Ukrainassa, seuraamme järkyttyneinä tapahtumia lähes reaaliajassa. Hänellä oli omat ajatuksensa ja ideansa ja hän sai muut syttymään niistä. Hämeen Hartolasta lähtöisin ollut äidinäitini, Hilda-mummi, oli lämmin ja pullantuoksuinen, oikea mummi. Sota ei tunnu häntä pelottaneen, enemmänkin muut asiat, joita aikuiset päätyivät tekemään, jotta lapset tuntisivat olonsa turvalliseksi. Hilda oli ollut taloudenhoitajana aatelisperheessä ja sen vuoksi meidänkin ruokailut ja iltateehetket olivat hyvin tasokkaita aina kun mummi oli käymässä. Itse hän puhui kotikielenään venäjää, saksa, ranska ja englanti olivat vahvoja. Hän on kertonut, Eeva-Kaisa Linna (vas.) ja Eriikka Sailo Gallen-Kallelan Museossa. Ennen kaikkea olen aikuisena ihaillut hänen kykyään keskittyä oman työnsä tekemiseen, mutta myös vapaa-aikaan. 77 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT joogasi ja teki nenähuuhtelun ilman nenäkannua lavuaarissa. Isä ja Anni-täti viettivät jonkin aikaa lastenkodissa, kun vanhemmat tekivät työtään sodan jaloissa. Isoäidit olivat yksinhuoltajia, työteliäitä, minulle vahvan, itsenäisen naisen esikuvia, taustaltaan ja luonteeltaan kovin erilaisia. Molemmat ymmärsivät opiskelun merkityksen, Ninalle myös kielitaito oli tärkeä pääoma. Hän oli hyvä verkostoituja ja taiteilijuudesta huolimatta taitava talousasioissa. KUVA: ARTTU SAILO ?. Tuntuu hurjalta ajatella Sailojen elämää miehityksen keskellä. Lämpimiä muistoja liittyy siihen, kun keräännyimme television ääreen katsomaan yhdessä Tsaarin kuriiri -sarjaa. EKL Isäsi Pertti oli vain kolmevuotias, kun perhe meni Vuokkiniemelle tallentamaan karjalaisia ukkoja ja akkoja saveen. Hilda luki paljon ja vietti rauhallista, mielestäni yksinäistä ja tylsääkin elämää, mutta hän nautti omasta rauhastaan. Hän otti aikaa itselleen, piti herkuttelusta ja sopivasti kiinnostavien TV-sarjojen ja elokuvien katselusta. Hänellä oli aina aikaa minulle ja meidän koko perheelle. Fammun pyynnöstä Anni-täti toi hienosti tarjottimella herkkuja ja teetä, nautimme kello viiden teestä
Inhan ja Samuli Paulaharjun kuvien pohjalta. Olen käynyt 2000-luvun alkupuolella Vienan Karjalassa, Vuokkiniemellä ja Venehjärvellä, jossa juuri asennettiin Venehjärven tsasounan kelloja. Setäni Árpád oli keskeisessä roolissa Kalevalatalosäätiön kautta, kun tsasouna jälleenrakennettiin I. KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT Perhe ruokailemassa Lallukan työhuoneen keittiöparvella. Karjalaisuus on kaunis osa kulttuuriamme, identiteettiämme. Sitä ennen olin kokouksissa, jos ei ollut lapsenvahtia. Alpo ja Nina Sailon jälkeensä jättämä veistosja relie kokoelma – mukana on myös maalauksia ja piirustuksia – on valtaisa, yli tuhat taideteosta. Nyt on tapahtunut sukupolvenvaihdos, ikäpolvellani on mahdollisuus tehdä toiminnasta omannäköistä. Kuvassa vasemmalta Alpo, Seppo, Nina, Pertti ja Anni Sailo. Kalevala ja runonlaulajat yhdistivät heitä, samoin kunnianhimoinen suunnitelma Kalevalatalosta. Taidenäyttelyt ovat aina olleet osa elämääni, kävin niissä jo isoäitini Ninan kanssa. Vahvaa ja voimakasta, alkuperäistä kulttuuria, jota haluan olla mukana vaalimassa. Mieleeni jäivät perhemajoitus, lämmin kesä ja uimaranta. Oli myös koskettavaa kohdata siellä ihmisiä, jotka olivat tavanneet isovanhempani. Taide on aina ollut osa elämääni. Ajattelen, että voimme verkostoitua muiden alan toimijoiden kanssa ja siten vaalia yhteistä kulttuuriperintöämme ja isovanhempieni Ninan ja Alpon elämäntyötä. Aikuiset eivät kuunnelleet ideoitani ja ajatuksiani, kun olin nuori. Vaikka Kalevalataloa ei koskaan rakennettukaan, sen jättämä perintö halutaan säilyttää. Vuonna 1950 perustettiin Kalevalatalosäätiö edistämään Kalevalatalon rakentamista. KUVA: VILHO UOMALA. ES Olen kuulunut Kalevalatalosäätiöön 18-vuotiaasta asti, nykyisin olen sen sihteeri. Eeva-Kaisa Linna keskustelee tällä palstalla karjalaisuuteen liittyvistä asioista. Alpo oli kolmisenkymmentä vuotta vaimoaan vanhempi, kokenut, jo näkyvyyttä ja mainetta saanut, arvostettu kuvanveistäjä ja kuvataiteilija, kun Nina tuli hänen oppilaakseen ja apulaisekseen. Anni-täti kehotti meitä aina piirtämään ja säilytti kaikki meidän piirustusvihkomme, ikään kuin olisimme jo taiteilijoita. K. Penkit ja pöytä ovat sotilaiden Vuokkiniemessä tekemiä. EKL Kaksi taiteilijaa yhdessä voi olla haastava yhdistelmä. Tuntuu hyvältä ja tärkeältä, kun säätiössä voimme omalla tavallamme edistää asioita, jotka ovat olleet meille merkityksellisiä koko elämämme ajan. 78 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA että nuorena oli noloa, kun koulussa naureskeltiin Kalevalalle, joka oli hänen vanhemmilleen niin tärkeä asia. Tavoitteenamme on luoda virtuaalinen galleria, jossa modernin teknologian keinoin voimme yhdistää kuvan, äänen sekä tekstin. Ajatus siitä oli syntynyt jo 1911 Kalevalaseuraa perustettaessa – Alpohan oli yksi seuran perustajajäsenistä
140 €, 1/8 s. 5.10. 8.9. 3.11. 2022 Karjalan Heimo N:o 3–4 79 ABC – Lapsen kanssa karjalaksi Natalja Antonovan kirjoittama opas johdattaa opettamaan karjalaa lapsille. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. Rajan yli kulki monenlaisia kulkijoita. 16.11. Ted Leclairen artikkeli käsittelee rajaseudun eri henkilöryhmiä (pakolaisia, vakoojia, loikkareita) ja elämisen riskejä Hyrsylän mutkan alueella. 300 €, 1/3 s. KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. vuosikerta Ilmoitushinnat Takakansi 490 €, sisäkannet II ja III 450 €, 1/1 s. Pankkiyhteys Danske Bank IBAN: FI92 8000 1500 0617 19 BIC/SWIFT: DABAFIHH Julkaisija Karjalan Sivistysseura r y Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Senni Timonen Painopaikka Libris Media ISSN 0449-8828 Oikeudet muutoksiin pidätetään.. 235 €, 1/4 s. Juttujen aineisto 8.6. 15.12 Lehden numero 5–6 7–8 9–10 11–12 Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi www.karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 103. 10.8. Lukijoilla (arvio) 7.7. SEURAAVA LEHTI HEINÄKUUSSA TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo. 430 €, 1/2 s. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja oli 1920ja 1930-luvuilla rauhaton. 115 € Ilmoitusten toimitusosoite paatoimittaja@karjalanheimo.fi Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi www.karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. 185 €, 1/6 s. Ilja Pad?inin kuvittama teos on saatavilla suomeksi sekä livvinja vienankarjalaksi. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun
Olen iloinen, mikäli kirja on hyödyksi ja inspiroi asiasta kiinnostuneita ihmisiä”, sanoo ABCoppaan luoja, karjalainen Natalja Antonova. Toim. – Lapsenke karjalakse Kovakantinen, 107 sivua Hinta 20 euroa Jäsenhinta 15 euroa AB. Kirja ja sen lopussa oleva kronologia Lönnrotin elämänvaiheista lempeäilmeisten kuvien saattelemana kertovat, mitä kaikkea Paikkarin torpan poika elämänsä aikana teki, mitä hän sai aikaiseksi ja millaisten huomionosoitusten kohteeksi hän joutui. Pehmeäkantinen, 94 sivua Hinta 10 euroa ABC – Lapsen kanssa karjalaksi ”Tervetuloa tutustumaan tähän julkaisuun, jonka tehtävänä on opastaa perheitä, jotka haluaisivat opettaa lapsilleen karjalaa ja tehdä siitä perheen käyttökielen. Kirja on saatavilla suomeksi, livvinkarjalaksi ja vienankarjalaksi. Paikkarin torpan tuki ry ja Karjalan Sivistysseura. UUTUUS Kuvitus Ilja Pad?in Kovakantinen, 107 sivua Hinta 20 euroa Jäsenhinta 15 euroa. KARJALAN SIVISTYSSEURAN VERKKOKAUPPA Huoti-tiätä, kišša ta koira Venäläisen Eduard Uspenskin eläväisen kirjašarjan enšimmäini klassikko-tevoš nyt vienankarjalakši. Käännös Valentina Karakina ja Olga Karlova Kuvitus Dmitrii Dmitrijev Kovakantinen, 154 sivua Hinta 20 euroa HANKI KIRJAT: Karjalansivistysseura.fi/ kauppa tai tilaa sähköpostitse: toimisto@karjalansivistysseura.fi tai käy ostoksilla ma–to kello 10–15 toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9 D, Helsinki UUTUUKSIA ABC – Lapsen kanssa karjalaksi Kovakantinen, 107 sivua Hinta 20 euroa Jäsenhinta 15 euroa ??. Pekka Laaksonen, Eeva-Kaisa Linna ja Risto Piekka. – Lapšen kera karjalakši Kovakantinen, 107 sivua Hinta 20 euroa Jäsenhinta 15 euroa UUTUUS Paikkarin torpan Elias Julkaisu sisältää historiallisia kirjoituksia Elias Lönnrotista ja tämän kotitalosta, Paikkarin torpasta. Televoi 6-vuotini Huoti-tiätä pakenou kaupunkista kyläh, missä kiššoneh ta koirineh rupieu elämäh luonnon-mukaista elämyä