Karjalan Heimo 3-4/2024 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2024 3–4 7 € LEENA JÄÄSKELÄINEN JA TEKSTIILIPERINNE Käsityön lumo Paginpertis on kebjei paista Punainen Uhtua 1930-luvulla Karjalan kirjakielen kehitys
74 Hannu Lappalaisen esseessä taustakirjallisuus ja omakohtaisuus nivoutuvat pohdinnoiksi karjalan kielen ja karjalaisuuden mahdollisuuksista ajassamme.. 66 Taiteentutkija Leena Jääskeläinen kertoo karjalaisen tekstiiliperinteen lumosta ja tapakulttuuriin tutustumisen tärkeydestä osana käsityökursseja. 2024 3–4 7 € LEENA JÄÄSKELÄINEN JA TEKSTIILIPERINNE Paginpertis on kebjei paista Käsityön lumo Punainen Uhtua 1930-luvulla Karjalan kirjakielen kehitys KANSI : Leena Jääskeläinen Joensuun Taitokorttelissa. 51 Laukunkantaja-kolumnissaan Aki Aunala pohtii Venäjää koskevan tutkimustyön kummallisuuksia, mahdollisuuksia – ja myös sen välttämättömyyttä. karjalan kielen oppimateriaaleja laatineen karjalan kielen tutkijan Raija Pyölin muistelmista. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 42 KARJALAN HEIMO 3–4/2024 48 44 Niina Hämäläisen toimittamassa uutuusteoksessa Kanteletar ja opas sen lukemiseen moneen kertaan muokatut runot on ennallistettu vuoden 1840 asuunsa. 52 Pekka Vaara kirjoittaa jatkoa lokakuiselle artikkelilleen punasuomalaisten johtaman Uhtuan 1920-luvusta. KUVA: PIA PAANANEN Tamberen paginpertin paginanvedäjät Sanna Mylläri ja Sanna-Riikka Knuuttila saneldih, kuibo Tamberen paginperti algoi. 70 Marie Mäkinen vertailee artikkelissaan viron ja karjalan kirjakielten historiaa sekä näistä lähisukukielistä löytyviä kiinnostavia yhtäläisyyksiä. KATRI KOVASIIPI SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2024 65 Sanna-Riikka Knuuttila kirjoittaa livvinkarjalaksi mm. 57 Pia Paanasen haastattelussa Maria Roiha ja Virva Suvitie kertovat Valamon Ystävät ry:n 50-vuotisesta toiminnasta Valamon luostarin rinnalla. Nyt Vaara keskittyy Uhtuan 1930-lukuun. 60 Raija-Liisa Mäkelä kuvaa artikkelissaan Suuren terrorin syntyä ja Karjalan Karhumäen lähistöllä sijaitsevan Sandarmohin joukkohautapaikan historiaa
Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. SAMAAN ARMOTTOMUUDEN kuvaan sopii saksikäsiministeri, joka ilakoi köyhimpien kansalaisten kustannuksella julistaen, ettei empatia kuulu politiikkaan. Se on myös kykyä nähdä, etteivät kaikki tietyn kansalaisuuden edustajat ole stereotypiansa edustajia. Taitoa antaa toinenkin mahdollisuus ihmiselle, joka on tehnyt virheen. Se tarkoittaa toisen ihmisen arvostavaa ymmärtämistä, kykyä aavistaa toisen asema ja ottaa se huomioon. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Ankarissa olosuhteissa elänyt yhteisö tarvitsi jokaista jäsentään. Auttaisiko itsensä sivistäminen kohti valoisampia ajatuksia. KATRI KOVASIIPI. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Sivistys on armoa PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2024 26 3 K äsikirjoittaja ja ohjaaja, myös näyttelijänä loistava Leea Klemola kertoi vuosien takaisessa haastattelussa kokemuksistaan pienessä arktisessa kylässä. SYNKKYYTEEN VAIPUMINEN on helppoa. Stereotypiat itsessään ovat keinotekoisia rakennelmia, armottomien ja pilkkaavien ajatusten kyhäilemiä. Kuibo dielot. Kirjaa lukeva ihminen on todennäköisesti paremmassa suojassa myös hybridivaikuttamiseen luoduilta trollitehtailta kuin TikTokin selaaja. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Tärkeitä sivistyksen kantajia halki aikakausien ja yli valtiorajojen ovat olleet kirjat. Jokainen, joka jää kiinni virheestä, tuomitaan salamannopeasti kaikin tavoin kelvottomaksi; hänen siihenastiset ponnistuksensa ja jopa aiemmin hienonakin pidetty työuransa voidaan hetkessä mitätöidä. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Kuvaan kuuluvat myös yleinen neuvottelemattomuus ja monimutkaisten ihmisoikeuskysymysten ohittaminen. Jopa mies, joka oli tappanut toisen kyläläisen, sai vankilasta päästyään paikkansa yhteisössä takaisin, koska yhteisö ei pärjännyt ilman hänen panostaan. Nykyaikaa leimaa ihmisten hylkääminen. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 43 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Kylmällä politiikalla viedään ihmisiltä – varsinkin nuorilta – toivo, saadaan työmarkkinat jumiin ja erotetaan julmasti ihmisiä rakkaimmistaan. Sivistys ei tarkoita norsunluutorniin kapuamista ja ihmisten luokittelemista voittajiin ja häviäjiin. Vaikuttaa siltä, että kahta puolen itärajaa asuvien perheiden elämäntilanne ei ole tullut monenkaan poliitikon mieleen. Se on asia, jota voidaan loputtomasti laiminlyödä, perusteena uhkakuvat, jotka ovat kuitenkin hyvin kaukana vaikkapa ItäKarjalassa asuvaa iäkästä äitiään, mummoaan, serkkuaan tai kumppaniaan kaipaavasta kansalaisesta. Silti on välillä muistettava nostaa katseensa kirjaimista, katsottava toista ihmistä silmiin, kysyttävä ja kuultava: Mitä sinulle kuuluu. Tai onko kukaan. Todellista sivistystä on, ettei ketään hylätä, jäi mieleeni haastattelun vaikuttavimpana ajatuksena
Päivän keskeiseksi kysymykseksi nousikin, mitä tuo varjoon jääminen tarkoittaa – onhan Kantelettaren säemääräkin suunnilleen sama kuin Kalevalassa (1849). Päivän teema, Kuinka lukisin Kanteletarta, oli saanut väkeä liikkeelle ennätyksellisen paljon. Tilaisuuden avaussanoissaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran viestintäjohtaja Kati Mikkola muistutti, miten Kanteletarta on aina mainittu Kalevalan varjoon jääneeksi, sen pikkusisareksi. Samassa yhteydessä Mikkola huomautti, että jo Zacharias Topeliuksen Maamme-kirjassa (1875) koululaisia johdatellaan kansanrunouden maailmaan nimenKalevalan päivästä tulikin Kantelettaren päivä Niina Hämäläisen toimittamassa uutuusteoksessa Kanteletar ja opas sen lukemiseen alkuperäisiin, vuoden 1840 asuihinsa ennallistetut Kantelettaren runot ovat entistä poeettisempia ja laulullisempia. Kustantajan puheenvuorossaan kustannusjohtaja Tero Norkola muistutti yleisöä vuonna 2015 julkaistusta teoksesta Kalevala ja opas sen lukemiseen, johon Liisa Kaski on toimittanut lähestymistä ja lukemista helpottavia aineksia, esimerkiksi etuja takasisäkanteen sijoitetut juonija henkilökaaviot. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 44 S KS:n juhlasalin tila ei likimainkaan riittänyt tämänvuotisen Kalevalanpäivän seminaarin yleisölle. Myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran omissa kirjastokokoelmissa Mikkola kertoi olevan 16 hyllymetriä Kalevalan mutta vain alle kaksi hyllymetriä Kantelettaren eri versioita. KUVA: ONNI VESA. SaNiina Hämäläinen on toimittanut uutuusteoksen Kanteletar ja opas sen lukemiseen (SKS 2024) ja kirjoittanut siihen ansiokkaita, lukemista helpottavia ja tulkintaa avartavia selitysosia. omaan Elias Lönnrotin Kantelettaren esipuheen kautta. – Siitä tulikin kestohitti ja käsikirja, joka edelleenkin nauttii suosiota. Runojen ennallistaminen tuotti yli 3300 korjausta Päivän keskeistä antia oli Kalevalaseuran toiminnanjohtajan Niina Hämäläisen toimittaman teoksen Kanteletar ja opas sen lukemiseen (SKS Kirjat, 2024) julkistaminen. Osalle yleisöstä jouduttiin järjestämään pikavauhtia tila, jossa he pystyivät seuraamaan tilaisuutta striimin kautta
Arvoisat herrat ovat pienentäneet naisrunouden merkitystä Kirjan toimittaja Niina Hämäläinen aloitti esityksensä siteeraten Fabian Collania (1817–1851), joka oli sanomalehtimies, SKS:n sihteeri ja Kantelettaren runojen ruotsintaja. Huomattiin, että se ei todellakaan synny synnyttämättä, Paavo Haavikkoa siteeratakseni. Juonitai henkilökaavioita tähän kirjaan ei saataisi, mutta tekoäly auttoi meitä valmistamaan tunnepilviä, runosanaston keskeisimpiä ja vähemmän keskeisiä sanoja. Juuri Collan myös nimesi Kantelettaren Kalevalan nuoremmaksi sisareksi, mikä on näihin päiviin asti vallinnut sitkeä, vähättelevä käsitys teoksen arvosta ja luonteesta. Hämäläinen esitti myös kiinnostavia esimerkkejä Kantelettareen 1900-luvun alkupuolella kohdistuneesta aliarvioimisesta. Kansikuva: Kanteletar ja opas sen lukemiseen, SKS 2024. – Itselleni varsin pysäyttävä kokemus oli, kun olimme saaneet SKS:sta edellisen Kanteletar-painoksen sisustekstit. ”Kaikki esitetään yhtä koruttomasti ja tasaisen harmaasti. Avain tähän löytyy esimerkiksi E. – Tämä oli runokielen ennallistamistyötä, ja se oli erittäin jännittävää. Sitten on korjattu joukko äänneja muoto-opillisia murteellisuuksia.” – Siitä alkoi melkoinen urakka, jossa johtotähtenä oli Liisa Kaski. En lupaa, että se olisi ihan yksi yhteen vuoden 1840 painoksen kanssa, varmasti jotakin sinne jäi ja seuraavissa painoksissa voidaan vielä täydellistää – mutta aika lähelle päästiin. moin kävi Sakari Katajamäen toimittamalle kirjalle Seitsemän veljestä ja opas sen lukemiseen, joka julkaistiin vuonna 2020, Norkola kertoi. – Kun Kalevala kertoo tarinoita, Kantelettaren keskiössä ovat tunteet. Lisäksi dosentti Niina Hämäläinen laati kirjaan varsin ansiokkaita selitysosioita, jotka avaavat kirjan runokerrostumia. Sen runous on liian Kustannusjohtaja Tero Norkola haluaa tuoda vanhoja klassikoita uusien lukijasukupolvien ulottuville. painosta, törmättiin mittaviin haasteisiin. Vaikka Kantelettaren runoja luettiin ahkerasti 1800-luvun sivistyneistön kirjallisissa salongeissa, into teokseen laantui nopeasti. Kun SKS ryhtyi suunnittelemaan vastaavaa editiota, nyt julkaistua Kantelettaren 19. Hän kuvasi sitä Suomen kansan lyyraksi, jonka kuvastamat tunteet olivat Collanin mukaan runouden ydintä – kauniita ja sielullisia. painokseen kirjoittamasta jälkilauseesta: ”Oikeinkirjoitus on nykyaikaistettu ja välimerkintää tasoitettu. Norkola kertoo, että varsinaisiin runoihin tehtiin yli 3300 korjausta. – Lyyriset runot eivät tarjonneet lukijoille yhtenäistä myyttistä kertomusta Kalevalan tavoin. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Kyseessä oli Collanin lehtiarvio vuodelta 1840, jossa hän ylisti Kanteletarta nostaen sen suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin. A. – Heti kirjatuotannon käynnistyspalaverissa Niina Hämäläisen kanssa kävi ilmeiseksi, että Kanteletar on astetta vaikeampi tehdä. Hän teki ansiokasta työtä, perkasi ja vertaili näitä meidän runotiedostojamme vuoden 1840 painokseen. Naisen maailman kuvaus ja tunteet eivät sopineet tuon ajan kansalliseen tuntoon, ja tätä listaa voisi jatkaa. Osoittautui, että runotekstejä on muokattu vuosikymmenien ja -satojenkin kuluessa varsin paljon, Norkola kertoi. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 45 . Kieliasua on normaalistettu pitäen mallina nykyistä Kalevalan tekstiä. Saarimaan vuonna 1937, Kantelettaren korjattuun 9. – Jos hyllyssä todella on liikaa kirjoja, täytyy luopua siitä aikaisemmasta Kantelettaren painoksesta ja vaihtaa se tähän, kehotti Norkola. Syitä tähän oli Hämäläisen mukaan useita
Lönnrotin kuolemaan keskeytynyt Kanteletar-urakka – Vielä viimeisinä elinvuosinaan 1880luvulla Lönnrot työskenteli systemaattisesti lyyristen runojen parissa tarkoituksenaan julkaista niin kutsuttu uusi Kanteletar-laitos. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 46 laimeata varsinkin pojille, siitä puuttuu intohimoa ja paatosta. – Paraske syntyi joulun aikaan 1833 Inkerin Lempaalassa ja kuoli 1904 Sakkolan Metsäpirtissä, joka tuohon aikaan kuului Suomeen. Toimitustyö keskeytyi Lönnrotin kuolemaan marraskuussa 1884, mutta hänen jälkeensä jäi 19 muistiinpanovihkoa ja tuhansia sivuja Kantelettaren uudelleenmuokattuja runoja, esiversioita, uudelleenkirjoitettuja vihkoja, toisintoja ja sanaluetteloita sekä puhtaaksi kirjoitettua aineistoa. Porvooseen muutettuaan hän toi Parasken luokseen ja esitteli hänet lukuisille taiteilijoille, mikä on osasyy siihen, että Paraskesta tuli ikoninen hahmo meidän runonlaulajiemme joukossa. Kantelettaren runous taas edustaa pohjoisempia aineistoja, taustoitti Timonen. – Maailmankuva, joka Parasken ruLarin Paraske Albert Edelfeltin maalauksessa vuodelta 1893. KUVA: KANSALLISGALLERIA Senni Timonen paneutui esityksessään Larin Parasken lyyristen runojen teemoihin, aihelmiin ja niiden luovaan yhdistelyyn Parasken laulaessa. – Paraske oli kotoisin Inkerin rajalta Karjalankannakselta, jossa kukoisti hyvin vahva naislaulun kulttuuri. Siinä hän halusi hyödyntää kaiken 1880-luvulle asti tallennetun lyyrisen runoaineiston, ja valmistuessaan uusi Kanteletar-laitos olisi ollut ainakin puolet aiempaa, vuoden 1840 Kanteletarta laajempi. Uuden Kantelettaren runojen kieli on murteellista, rönsyilevääkin, runot ovat laveita, toisteisia ja monipolvisia. Nyt julkaistussa teoksessa Kanteletar ja opas sen lukemiseen runot on siis palautettu vuoden 1840 kirjoitusasuun. Esityksessään Timonen keskittyi pohtimaan maailmankuvaa, joka koko Larin Parasken runoudesta välittyy. Paikallinen pappi A. Larin Parasken runous edustaa vain sitä, ei muita runokulttuureita. Sen huumorikin on perin vaatimatonta, naiivia ja etäistä”, lateli V. Taustaltaan Larin Paraske oli siis inkeroinen, ei inkerinsuomalainen. – Tästä kaikesta huolimatta Kanteletar on jäänyt lukematta niin kouluissa kuin seminaareissa ja tutkijayhteisöissä, hän totesi. – Miten se voi olla jotain vaatimatonta ja pientä. – Aineisto on SKS:n arkistossa, se on pääosin hyvin järjestetty ja toimitettu, ja siinä on nähtävissä erilaisia toimitustasoja. A. Lopuksi hän lähetti vielä terveisiä kirjailija Mauri Kunnakselle: – Nyt jos koskaan olisi Kissojen Kantelettaren aika! Larin Paraske lauloi naisista, orvoista ja orjista Naisten laulamista lyyrisistä runoista ei voi puhua mainitsematta Larin Paraskea, yhtä keskeisimmistä runolaulun ikonisista hahmoista, jonka asiantuntija maassamme on Senni Timonen. Haila vuonna 1934 ilmestyneessä kasvatuspsykologisessa väitöskirjassaan, jossa hän tutki koulujen kaunokirjallisuuden opetusta. Näin Lönnrot itse arveli, Hämäläinen kertoi. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Kuin vastauksina Hailan kritiikkiin Hämäläinen nosti esiin katkelmia Kantelettaren runoista: suu on rasvasta sulasta, huulet kuin hunajameestä oksennus olalle jääpi, vaahti vaipalle valuvi yks on huoli pääni päällä, toinen alla jalkojeni, kolmas on kohalla kesken, sykertää sydänalasta Hämäläinen muistutti yleisöään myös Kantelettaren laajuudesta: sen sisältö kattaa 652 laulua ja runoa sekä 22 201 säettä. Hämäläisen mukaan aineisto on kiinnostava ikkuna Lönnrotin työskentelytapoihin ja kirjalliseen työhön, ja siinä on näkyvissä hyvin vahvasti myös inkeriläisen laulukulttuurin vaikutus. Lisäksi Hämäläinen tähdensi, miten vallankumouksellista oli, että naisten runoutta julkaistiin, ennen kuin naiskirjailijat debytoivat suomalaisessa kirjallisuudessa. – Se on upea teko. Alkuperäinen kielisasu tekee runoista entistä poeettisempia ja laulullisempia. Uusi Kanteletar-laitos olisi saattanut valmistuessaan muuttaa käsityksiä paitsi Kantelettaresta, myös lyyrisistä kansanrunoista, Hämäläinen pohti. Erityiskiitos Liisa Kaskelle runojen tarkistustyöstä, kiitti myös Hämäläinen. Neovius keräsi Sakkolassa Paraskelta ennätysmäisen määrän kansanrunoutta
Timonen tarkasteli myös Larin Parasken runoista välittyviä tunnelmia, joissa ei usein korostukaan huoli, vaan vahva itsetunto: Sitä mieheksi sanoisin urohoksi uskaltaisin ken mun veisi virsissäin salpaisi sanasissain – Sitä mieheksi sanoisin, joka voittaisi minut, tulkitsi Timonen esimerkkinä Larin Parasken lauluista. – Omiin lapsiin liittyviin teemoihin sisältyy aina huolta siitä, mitä heistä tulee; toivottavasti heistä tulee ihmisiä, joita ei haukuta: ”ettei akat saa nauramista ja ihmiset ivaamista”, kertoi Timonen. äitiyden sekä vaimouden ja minuuden. KUVA: KATRI KOVASIIPI. – Niissä keskeistä ovat orvon laulut, ennen kaikkea äidin menetys ja äidin sisäinen läsnäolo. – Parasken lyriikka puolestaan on naisten tunteiden ilmaisua maailmassa, jossa keskeisiä ovat naiset, orvot ja orjat. Kun polo ois pojaksi luotu, kyhäjelt ois kyntäjäksi, jäis ei maat jäniksen maata – kyntäisin issoin pellot! Vaikka lyyriseen laulustoon sisältyy runsaasti aviomiehen haukkumista, Larin Paraske ei lyyrisissä lauluissaan moiti miestä, vaan hänen suhtautumisensa on varsin realistinen ja lämmin. Jos mietitään, mistä nämä tekstit koostuvat, niistä voi laskea 400–450 runoaihetta, joita Paraske toistelee eri versioissaan, Timonen selvitti Larin Parasken runojen luonnetta. – Näitä runoja voisi käsitellä vaikka miten monilta eri kulmilta, koska niitä on yli 800. Huoliaiheita on sen sijaan ainoastaan 45 eli yksi kolmasosa. kysyi Timonen. Naisrunoutta läpäisee pelko lasten joutumisesta muiden ihmisten pahojen puheiden ja pilkan kohteeksi. – Jos katsotaan temaattisia kertymiä, koko Parasken lyyristä laulustoa hallitsee laulu: laulun arvostus, laulun pohdinta ja laulun ilo esiintyvät Parasken runoissa 150 aihelmana tai teemana. Souvan mieki miehen verran, tokehes toisen kerran. – Onko se huolilyriikkaa täysinään. Tyttöyteen liittyvät itsetietoisuus, tyttöjen välinen yhteisyys ja miehenvalinta. Itsetunnon ohella lauluaiheiden tunnelmina nousevat esiin energia, runsaus ja yhteisyys, joihin limittyvät eri ulottuvuuksina aika, äiti, suru ja pahat sanat. Paraskelta löytyy myös monta hienoa lesken laulua. Runonlaulajana hän loi koko ajan uusia lyyrisiä kokonaisuuksia laulaessaan. Parasken lyyrisissä lauluissa ilmaistaan koko se reaalinen maailma, jossa naiset elivät, mutta myös tunteet, joita ilolaulut ja huolilaulut ilmaisevat. Timonen totesi, ettei Larin Paraske itse tuntenut sellaista sanaa kuin lyriikka. Mutta niistä lisää myöhemmin! KATRI KOVASIIPI Vilma Jää (laulu ja viulu) ja Hanna Ryynänen (Saarijärven kantele). Paraskelta saatuja lyyrisiä tekstejä on laskutavasta riippuen yhteensä 600–800; jos lasketaan mukaan lauletut versiot, joissa on muuntelua, oikea luku on 800. Hänelle runot olivat liekkulauluja, joita lauletaan keinussa tai yksin tai metsässä, joskus ilopaikoissa tai juhlissa. Hyvin suuri teemaryhmä ovat orpoutta ja äitiä sekä äitiyttä käsittelevät runot, joita on tässä teemaryhmässä toisiinsa kytkeytyneinä yhteensä 100 teemaa. Olen tunnistanut Paraskelta ainakin kolme tällaista laulua: kaksi miehen kuoltua (toisessa 100 säettä, toisessa 60 säettä) ja Neoviuksen tuotua hänet Porvooseen, kun hän oli yksin ja ikävissään (40 säettä). Tämä ajatus perustuu kertoviin runoihin. Naisen minuus on mukana näissä kaikissa runoissa, mutta on myös runoja, joissa minuutta peilataan tietoisesti mieheen. Eräistä Parasken runoista erottuu vahva itsetunto ja kokemus siitä, että nainen on miehen arvoinen. Toisaalta runojen naiset tiedostavat, ettei heitä ole luotu pojiksi, etteivät he kuitenkaan voi saavuttaa miehen roolia. – Parasken lyriikan estetiikka ei aukene mitenkään käsittelemällä vain yksittäisiä runoaihelmia ja teemoja. Empatian kohteina ovat orjat, orvot ja naiset. – Hän kiittää anoppia miehestä; vaikk’ on vanha, kyllä se hänelle kelpaa. – Elämänsä kriisitilanteissa Paraske kertoi runolaulusäkeitä yhdistellen omasta elämästään. Hänen lyyrinen runostonsa on valtavan laaja. Ettei akat saa nauramista ja ihmiset ivaamista Larin Parasken runoille tyypillisinä teemoina Timonen esitteli tyttöyden, orpouden vs. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 47 noissa muodostuu, on naisten maailma. Kritiikin kohteina ovat puolestaan heitä kaltoin kohtelevat miehet, isännät ja koko sukuyhteisö sekä kyläyhteisö, joka haukkuu ja hylkää. Laulun arvostus ja laulajan vahva itsetunto Esityksensä keskeisenä kysymyksenä Timonen nosti esiin, onko Larin Parasken runous sellainen huolen ja surun kangas, jollaiseksi Lönnrot luonnehti Kanteletarta. Siinä sankareina ovat naiset, etenkin nuoret naiset. Vielä lopuksi Timonen kertoi kiehtovan esimerkin Parasken luovasta runolaulutekniikasta
Kerras rubeimmo karjalakse pagizemah. toinah olis nengozii, kudamat tahtottas karjalakse paista. SM: Minä muutin järilleh tänne Pirkanmuale minun kodirannoile sygyzyl 2022, da minul oli olluh mieles, što minun pidäy nygöi tuttavustua paikallizien karjalan kielen pagizijoijen ker. Nämmii nuorii tuli sinne keral. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 48 Terveh Sanna da Sanna-Riikka! Kuibo saitto idejan, jotta alatto vastavuo Tamberen omas paginpertis. Silloi KNŠ:s hyö sanottih, što muga hyö lähtietäh täh kerale. Minun enzimäine karjalan kielen kursu tiä Tamberel oli Karjala-Seuran hantuzis, sen täh tuli mieleh tämä heijän oma tila Tamberen kesku?as. Minä kyzyin heidy sinne meijänke, gu algazimmo ihan virrallizen paginpertin. Myö sit alloimmo ne virrallizet paginpertit silloi keviäl 2023, vuozi tagaperin. Tamberen paginpertis ma?kuteldih hyväs mieles Aira Sumiloffin ylen magieloi hapainlettuloi. SRK: Erähii vuozii tagaperin minul oli karjalan kielen kursat sie Sampolas, da Eeva oli minun opastui. Olimmo yhty mieldy sih näh, ku pitäis suaha paginperti Tamberelegi. SRK: Myö smietimmö, mi olis hyvä paikku paginpertile. Gu näin Eevan koufeilas, kyzyin, voingo istuo hänen stolah, kus häi istui Sannanke. Häi työnzi minule sähköpoštua ja sovimmo vastavundan Tamberen ruadorahvahanopistoh Kati Kallion Kalevala da itkuvirsi -luvendole. Minä en händy aijembah tiennyh, ga työnsin ?ättäh viestie, ku minägi elän täl alovehel ja olis vessel vastavuo. Sovimmo, ku vastavummo ainos enne nämmii ruadorahvahan opiston yleisöluvendoloi, kudamis paistih karjalažuos da Suomen eri vähembistölöis. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Samannu sygyzynny olimmo Jovensuun Zoom-paginpertis yhtel aigua Eeva Mannin ker da häi maini??i, što häi eläy Tamberel. Luvenduo enne vastavuimmo Sampolan koufeilas, da olimmo ihan kodvazen ehtinyh paista, gu SannaRiikka tuli sinne. SM: Minä olin liittynyh jo aijembah senioriozanottajakse Karjalazet Nuoret Suomes (KNŠ) ry:h, da tiezin, ku sie Paginpertis on kebjei paista Tamberen paginpertin paginanvedäjät Sanna Mylläri (SM) da Sanna-Riikka Knuuttila (SRK) saneldih Karjalan Heimon lugijoile, kuibo Tamberen paginperti algoi da kuibo sen dielot ollah tänäpäi. SM: Sei??emes kevätkuudu tulou meijän vuozipäivy! Aijembah on olluh nämmii meijän ebävirrallizii paginpertikerähmölöi enne nämmii luvendoloi. Erähät jo maltettih vähäzen kieldy, hyö oldih sen verdu opastuttu, ku hyö sit terväzeh allettih pagizemah sen keviän aijal
Minä olin opastui da sain ka??uo kui kuulužat Karjalan perindölöin da kul’tuuran tutkijat, ezimerkikse Kaija Hiekkinen, Pekka Hakamies da Niina Lavonen, pagizutettih rahvastu da kerättih tutkimusmaterjualua omih tutkimuksih niškoi. Eeva Manni (vas.), Sanna Mylläri da Sanna-Riikka Knuuttila pandih Tamberen paginpertin alguh yli vuozi tagaperin. Da kezäl tulou 30 vuottu, konzu olin enzimäzen kerran Vieljärves, vuozipäivä tulou. Minul on sil ?ural karjalan kielen kursat, ruado – da mielespiettävy. Myö saimmo meijän rekluamua KNŠ:n someh. Se oli moine kogemus, nikonzu en voi sidä unohtua. Ga myöhembä minä olen i?e käynnyh sie Jovensuun paginpertis paikan piäl, minul ku on olluh puaksuh käyndiä Jovensuus. Siel Vieljärves karjalan kieli da kul’tuuru kerras puututtih minun syväimeh. SM: Konzu minä alloin 2021 sygyzyl opastuo karjalan kieleh, minul ei olluh nikedä, kenen ker paista karjalakse. Enimyölleh viizitostu hengie oli yhtes vastavundas, puaksuh sie on 8–10 hengie. Vuvvennu 1994 folklouristiikan opastujat lähtiettih ruadomatkale Vieljärveh, da minä piäzin tälle matkale, sendäh gu minul oli ven’an da suomen kielen malto. Olettego käynyn paginpertilöis sežo toizis linnois. SM: Muga, myö mennyt kezän ajelimmo yhtes Sanna-Riikan ker Jovensuuh; Sanna-Riikka meni lomale, da myö veimmö minun mašinas moizen ylen kallehen lastin, ku veimmö Raija Pyölin 1990–1992-vuozinnu pagizutetut c-kasietat Jovensuun yliopistoh, Karjalan kielen elvytysprojektale. Ga minul on olluh mieles jo hätken, gu tahtozin sinne piälinnan paginpertih mennä. Abuniekan ruado kaikkiedah oli minule toven kielikyly! Minähäi olen roinnuh Tamberel, olen tamberelane. Tamberen Karjala-seural gu myö vuokrasimmo sen tilan kevätkuus algajen, hyö oldih omile ozanottajile työtty viestii, gu nengoine perti algau. Tamberen paginpertin WhatsApp-joukos on 18 ozanottajua, sit on erähii kudamat ei olla WhatsAppis. Laura Jetsu, kudai sih aigah kirjutti väitöskirjua karjalazes kuolendankul’tuuras, oli sežo täl matkal. Jovensuus minä ruavoin yliopistos da ainos Natalian [Giloeva] ja Olgan [Karlova] da toizienke pagizimmo karjalakse. SM: Sit häi [Sanna-Riikka] ?ökkävyi sinne stolah ennen Sampolan luvenduo, löydi meijät, minut da Eevan! [nagrau] Myö kolme, Eeva, Sanna-Riikka da minä sit panimmo alguh paginpertin da otimmo nuoret kerale. Sie olen käynnyh, allukse olin sie vaigu zooma?i. Heijän pidäs net digitaliziiruija… Net ollah sie arhiivas. Mi on teijän oma, persounalline histourii karjalan kieleh näh. Jo sih aigah Raijahäi pagizi omah kieleh – livvikse – parembua opastajua en voinnuh ni duumaija. Ga midäbo ruadau abuniekku. SRK: Minä tahtozin Ouluh, gu sie on Olga Gokkoeva. KUVA: KATRI KOVASIIPI. SRK: Enämbi 30 hengie on käynnyh Tamberen paginpertis eri aigoih. Olis vessel, ku kezäl voidas pidiä suuri yhtehine paginperti! Minä olen olluh hyväs mieles täs paginpertis, ku tiäl Tamberel ei ole olluh nikedä, kenenke paista karjalakse. Vastevai ?otai?in, ku olen ajelluh Karjalah da Ven’an muah läs 150 kerdua. Da Jovensuun paginpertin da Päivännouzu-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytysprojektan kautigi kulgi tiedo Tamberen paginpertis. Händy ku?uttih erähän mužikan muahpanendah da myö lähtimmö sinne kaikin. Kui vois sanuo, äijygo ?uassuu – oisgo kaikkiedah 40–50 ?uassuu toven karjalan kieldy niilöil kasietoil. Oli sidä korona-aigua. Kahtennu kezänny, 1995 ja 1996 olin Raija Pyölin tutkimusabuniekkannu Kotkatjärven hierus. Jovensuun paginpertis, kaikkien paginpertis, enzimäine ?uassu on ainos Zoomas. SRK: Ven’an kieli oli minun piäaineh yliopistos, suomen kieli sivuaineh. Kandau magnetofounua da matkan jälgeh kirjuttau bumuagale kai paginat. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 49
Minuu on i??ie avvutannuh tovessah se, ku minule on opastundan allus algajen erähät paistu karjalakse. Sentäh minä olen oppinuh tolkuttua sidä, ku paginpertin piäkieli on karjala; yksittästy sanua voibi sanuo valdukielel, ga karjalankieline moine ymbäristö avvuttau. Minä piätin allus algajen, gu pagizen kaikile karjalua sežo paginpertin ulgopuolel, ellendettäneh hyö. SM: Olemmo toven duumainnuh, ku se kynnys paista pidäy olla madal. Piä oppiu kiändiä sen paginan valdukieleh, da sentäh olis tärgei, ku sen paginpertin aijan pagizet karjalakse. Tulgua terveh paginpertih! Paginpertit kerävytäh vähimiten Tamberel, Jovensuus, Oulus ja Kuopivos. Nygöi karjalan kieli on minun arren kieli da olen registriiruinnuh sen minun muamankielekse. Keviäl 2021 tuli sežo tiedo, ku Päivännouzu-Suomen yliopistos avvonazen yliopiston kauti voibi loito?i opastuo karjalah. Allukse vastain suomekse, ku en karjalakse malttanuh. SRK: Yhtes myö duumai?emmo da e?immö sanua, kaikinhäi myö opastummo. Panin karjalan kielen kuulumah minun korvih. Nygöi voin avvuttua toizii karjalankielizen tilan luajindas. Yhten pienen päivityksen luadimizeh meni puoli ?uassuu [nagrau]. Ihan mittumaltahto karjalal voit paista, ei se muite lähte. Lopukse kižattih vie karjalankielistä Adaman gruunu -muistokižua, kudaman luadijat ollah Katerina Paalamo da Sanna Hukkanen da julguaja Karjalan Sivissysseura. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Maksau duumaija, ku toizetgi paistah kuitahto pahoi, silloi net omat hairehet ei tunnuta nenga pahale. Sanakniigu oligi minul hätken laihinas. SM: Minule on olluh tärgevin piästä pagizemah. Pagizemine on sidä opastunduo. Olimmo muudam vuozi tagaperin löydänyh tuatonke sugututkimuksen da lövvimmö tiijon, ku meijän sugu on olluh karjalankieline. Olin sit keviäl 2021 ruavottomannu kogo keviän sen koronan täh da duumai?in, mibo ollus parembi ruado kui tuttavuo omih karjalankielizih juurih. A nenga myöhä olen tulluh karjalankielizeh yhtehistöh, sendäh ku minul ei aijembah olluh tieduo minun suvun karjalankielizih juurih näh. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 50 SM: Minun tuaton tuatto rodih Salmispäi, no häi ei paissu karjalakse omale perehele. Kuibo voizimmo inehmisen huijusteluo kebjendiä, gu häi oppiu kehnol karjalal paissa. Se avvutti minuu ku kuundelin vai: se kielioppi meni minun piäh. Lizätieduo: blogs.uef.fi/karjalanelvytys/ ja Karjalan kieli eläy -Facebookas. Myö yhtes kyzelemmö, mi tämä sana on karjalakse. Lähdin ainos me??äh kävelemäh da kuundelin samah aigah, ?uassu?otal kuundelin joga päiviä. Perindölline školaopastus ei minule kielenopastundah ylen hyvin päinnyh. Sežo paginpertis niken ei pagize tävvellisty karjalua, hyvin madal on se kynnys paista. Gu piäzöy pagizemah toizienke, se vai on kaikkii parembi taba opastuo pagizemah. Hänen kaikil diskoil on pajoloin sanat keral, da ihastuin Santtu Karhun pajoloih ihan kerras – sit tahtoin ottua selviä, midä pajolois sanotah, da e?in kirjastos karjalan kielen sanakniigan. Sinä opastut raviembah. Minul on karjalankieline mielespiettävy da minä pagizen karjalakse joga päiviä; myö olemmo läs joga päiviä telefonas. Karjalakse pagizendu ei ole i?el olluh huigei, gu ei toizetgi suomelazet malteta ihan putilleh. Se on kielipezän ideju ezimerkikse lapsil – sinne ei tuvva valdukieldy, piäkielenny pidäy olla se vähembistökieli. Se on yksi paginpertin merki?ys. Pidäy sanuo, ku minun opastai Natalia Giloeva on ylen hyvä da häi on muitegi äijäl minuu avvutannuh kielioppidielolois. Kuundelin Olga Ognevan programmua Lähtin minä Läkköiläh, kudamas karjalazih paikannimih ja nimilöih tuttavutah. Ku piäzen luonnollizeh kieliymbäristöh, ku olen kuulluh kieldy, olen sežo ylen terväh opastunnuh kieleh. Sit sanakniigu käis alloin luadimah some-kirjutuksii. Opastuin perussanastoh, nenga ihan perussanat, kudamat toistuttih ainos. Minä e?ittelin YouTuben videjot, kudamas vai kuulizin karjalua, da alloin kuundelemah Santtu Karhun diskua. Da uuttu sanua karjalah tulou äijän. Karjalankieline ymbäristö avvuttau sih, ku sanat aletah tulla mieleh da harjavut hil’l’akkazin pagizemah karjalakse. Sygyzyl alloin sit opastuo luvendoloil. KATRI KOVASIIPI SANNA MYLLÄRI SANNA-RIIKKA KNUUTTILA Tämängi pagizuttelun aijal Sanna-Riikan ja Sannan mielih tulou ylen äijy uuttu idejua, kudamat vaigu vuotetah parembua aigua. YouTubes kävyin sit läbi Petroskoin televiizoran karjalankielizet lähetykset da alloin kuundelemah karjalankielizii uudizii. Sidä hairehtu pidäy vai tirpua da hairehii pidäygi luadie, muite ei opastu. Opastuin ezmäi ihan kuundelemal. Karjala on minule sežo opastundu– da ruadokieli, ruan karjalan kielen elvytysprojektas. Olgua suvai?en ylen kuunnella, häi selväh tabah pagizou da sidä on kebjei ellendiä
”Oletko varma, että ehdit tehdä tämän määräajassa?”, ”Osaatko kieltä tarpeeksi?”, ”Löytyykö tähän muka aineistoa?”, ”Eikö olisi parempi tutkia Saksaa?” Ymmärtäähän tämän pessimismin stereotyyppiseen slaavibyrokratiaan peilattuna, mutta eniten ihmettelyä olen kuullut paikallisilta ihmisiltä, joiden luulisi oman maansa byrokratian kestävän. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 51 P äivämäärä 24.2.2022 ei hevillä unohdu. Ajan, maltin ja motivaation käsitteet on määritelty uusiksi, kun esimerkiksi arkistoihin laitettuihin viesteihin on vastattu ”ei kuulu minulle” lukuisia kertoja, ennen kuin sinnikkyyden avulla on saanut auttavan vastauksen aivan jostain muualta kuin oletti. Sanoisin, että Venäjän tutkiminen on kuin ajomatka venäläisellä maaseututiellä: tie on mutkainen ja kapea, kuoppia ja routavaurioita riittää, karttoihin tai tienviittoihin ei voi luottaa, ja koskaan ei voi tietää, alkaako parempi tieosuus – tai milloin se osuus päättyy, ja mikä kraatteri sitten odottaa. Kevät 2022 tuhosi lopulta viimeisetkin ajatukset mennä lähivuosina Venäjälle – tai kenties enää koskaan. Maksuliikenteen kiemurat Venäjälle vuoden 2014 jälkeen ansaitsisivat ihan oman kolumninsa. Tutkimukseni ei siihen kuitenkaan kaatunut. Joskus vasta varasuunnitelman varasuunnitelma on se, jolla voi edetä, kunnes tarvitaan taas improvisoitu ratkaisu. On vain pakko uskoa, että tie vie lopulta perille, kun jaksaa luut rutisten jatkaa matkaa kohti asetettua tavoitetta. Tutkimuksen idea on sivistää meitä erilaisista asioista, jotka eivät aina ole järkeviä tai miellyttäviä – kuten Venäjä nyt. Mutta lienee historiasta opittua, että mitä vaikeampi tilanne Venäjällä on, sitä enemmän tarvitaan tutkimusta Venäjän menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Silloin Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan ja teki itsestään vihatun roistovaltion. Venäjällä oli merkittävästi aineistoa, jota tarvitsin väitöskirjaprojektini edistämiseksi, mutta yhtään matkaa en ollut voinut sinne tehdä vuoden 2019 jälkeen. Muistan useita kertoja, kun tutkimuksellisia intressejäni on epäilty eri oppiasteilla, tapahtumissa ja oudoissakin tilanteissa. NÄMÄ KUMMASTELUT ovat realisoituneet viimeistään siinä vaiheessa, kun tutkimusprojekti on alkanut. Vuosien varrella kertyneiden havaintojeni perusteella Venäjä on periaatteessa kuin mikä tahansa tutkimuskohde, mutta toisaalta ei sinne päinkään. Esimerkiksi mainitun aineisto-ongelman olin ennakoinut vuonna 2021 tilaamalla kaiken Venäjällä vielä olleen aineiston digitoituna itselleni. Venäjän tutkimisessa kun on sellainen perusolettamus, että mikään kärkipään suunnitelmista ei mahdollisesti toteudu. Siksi se myös kiinnostaa minua ja heitä, jotka maata haluavat tutkia. Lisäksi ilmaan haihtuivat monet suunnitelmistani. AKI AUNALA Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Tutkimukseen varattu vuosiviisumi kesti vuoden 2020 loppuun, mutta koronapandemia pilasi sen mahdollisuuden. Sille tielle on lähdettävä jatkossakin, vaikka jännittäisi, sillä idän hämärään ei kannata eksyä vapaaehtoisesti. Aivan kuten se teki vuoden 2021 puolellakin alati pahenevine variantteineen. HUHTIKUU 2024 LAUKUNKANTAJA Voihan Venäjä!. Kuten olemme voineet seurata uutisista, kiinnostus Venäjään ja venäjän kieleen onkin romahtanut. Olisi varmasti helpompaa olla tutkimatta tuota sotaisaa valtiota ja keskittyä vaikka siihen Saksaan. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922. Emme voi vain odottaa, että Venäjä saapuu luoksemme kertomaan, mitä sille mielestään kuuluu. Ihme kyllä myös sain sen aineiston sähköpostiini viikko sodan syttymisen jälkeen, kun samaan aikaan kaikkia suhteita Venäjään katkottiin. Tai kun toimiva arkiston tilausjärjestelmä, josta sai jopa länsimaisella luottokortilla skannauksia arkistoviitteiden avulla, on laitettu pian onnistuneiden tilausten jälkeen päättymättömään ”korjaustilaan”. Sen ymmärtää suhteessa Venäjän järjettömiin tekoihin
Näin tapahtui myös Vienan korpikylissä. Vapaaehtoista pakkokollektivisointia Maatalouden kollektivisointi tapahtui periaatteessa talonpoikien vapaaehtoisena liittymisenä kollektiivitiloihin. tain metsätyömaille ja työleireille. Aluksi heitä karkotettiin perhekunnitPunasuomalaisten Uhtua 1930-luvulla Uhtuan kihlakuntaan kuuluneissa keskisen Vienan Karjalan kylissä rakennettiin 1920-luvulla sosialistista yhteiskuntaa punasuomalaisten johdolla, kuten kerroimme Karjalan Heimon numerossa 9–10/2023. Kollektivisointi ja teollistaminen tarkoitti väestön valtaenemmistön vuosisataisen elämänmuodon nopeaa tuhoamista ja yhteiskuntarakenteiden täydellistä muuttamista. Kulakkien vastapainoksi olisi puoluejärjestöjen johdolla muodostettava pientalonpoikien, batrakkien (renkien) ja keskivarakkaiden muodostamia kollektiiveja ja artteleja. Maataloustuotantoa oli tehostettava, ja keinona oli teollistamisen ulottaminen myös maatalouteen. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 52 P aikallinen osuuskuntiin ja metsätöihin perustuva talous toimi auttavasti, karjalaisten ja suomalaisten yhteiselo sujui jokseenkin sopuisasti ja kansansivistyksen saralla päästiin hyviin tuloksiin. 1930-luku toi Uhtuallekin suuria muutoksia. Maaliskuussa 1930 ilmestyi Punaisessa Karjalassa nimimerkki Komendeeratun artikkeli, joka näyttää olleen Punainen Karjala -lehden pilapiirtäjä osallistui kollektivisointikampanjaan Ivan Aivazovskin tunnettua maalausta mukaillen. 25 miljoonasta yksityistilasta päätettiin muodostaa 240 000 tehokkaaseen maataloustuotantoon valjastettavaa kollektiivitilaa. Neuvostoliitossa pantiin toimeen pitkään valmisteltu talouspolitiikan totaalinen muutos. Lehdessä kerrottiin nimeltä mainiten eri kylissä vaikuttaneiden kulakkien kataluuksista. PU N AI N EN K AR JA LA 28 .4 .1 93. Suunnitelmatalous konkretisoitui viisivuotissuunnitelmina, joista ensimmäinen laadittiin Stalinin ohjauksessa vuosille 1928–32. Kulakki suojelee omaisuuttaan kollektivisoinnin aallolta. Lehtijutuissa painotettiin, miten kulakkien vaikutuspiiristä oli vedettävä pois köyhät ja keskivarakkaat talonpojat, ”jotka tyhmyydessään kulkevat vielä kulakkien talutusnuorassa”. Käytännössä neuvostovalta toteutti pakkokollektivisointia, joka äärimmilleen vietynä tarkoitti kulakeiksi määriteltyjen suurtilallisten tai kollektivisointia vastustaneiden perheiden tuhoamista. Kaikilla talouden alueilla oli siirryttävä suunnitelmatalouteen, ja neuvostovaltion voimavarat suunnattiin talouskasvuun ja teollistamiseen. Loppuvuodesta 1929 alkoi kulakkien vastaisen kampanjan käynnistämisestä olla merkkejä Petroskoissa ilmestyneessä suomenkielisessä Punainen Karjala -sanomalehdessä. Vuosikymmenen lopulla kaikki muuttui
Köyhälistöön laskettiin kuuluvan noin kolmasosa piirin talouksista. Kylissä havaittiin harrastetun erityisesti metsätöissä ”salattua riistoa ja sukulaisten armotonta nylkemistä”. Ylimpään kerrokseen luokiteltiin kaksi tai useampia hevosia, neljä tai useampia lehmiä ja yli kaksi hehtaaria maata omistavat taloudet. Kulakkeja oli Uhtualtakin löydettävä ja vuonna 1930 pidätettiin ensimmäiset. Vanhojen starikoiden johtamat perheet ja kyläyhteisöt olivat vastahakoisia liittymään Petroskoin puoluekoulussa valmennettujen puoluevirkailijoiden perustamiin artteleihin ja kolhooseihin. Hidastelun syynä oli karjalaisten talonpoikien epäluulo uutta ja outoa kohtaan. Näiden lisäksi tavoitettiin kahdeksan köyhempää ”poliittista kulakkia”, Metsätyöläisiä taukotulilla 1930-luvulla. tarkoitettu jonkinlaiseksi teoreettiseksi perusteluksi maatalouden kollektivisoinnille ja kulakkien karkotuksille. Kollektivisoinnin vauhti oli Karjalassa selvästi muuta neuvostomaata verkkaisempi. Keskivarakkaisiin kuuluivat yhden hevosen, 2–3 lehmää ja 1–2 hehtaaria maata omistavat talonpojat, jotka olivat NEP-kaudella hieman vaurastuneet. Kirjoittajan johtopäätöksen mukaan Uhtuan piirin ”voimakas luokkakerrostumakehitys lisää talonpoikaistalouden kollektivisoitumiselle vauhtia ja laajuutta”. Uhtuan puoluesihteeri Toivo Alavirran raportin mukaan piiristä oli otettu kiinni seitsemän kulakkia, jotka ilmeisesti täyttivät edellä kuvatut taloudelliset tuntomerkit. Tähän luokkaan kuului yli puolet talouksista. KUVA: KARJALAN TASAVALLAN KANSALLISARKISTO. Uhtuan punasuomalainen johto näyttää suhtautuneen kollektivisointiin käytännönläheisesti ja jarrutteli vauhtia, vaikka poliittista tavoitetta ei kyseenalaistettu. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 53 . Suo-osuuskuntien avulla kulakit olivat haalineet lisää viljelysmaata. Nimimerkin takaa löytyy punasuomalainen Eero Haapalainen, joka oli luokitellut Uhtuan piirin talonpoikaisväestön kolmeen luokkakerrostumaan: Köyhimpään kerrokseen kuuluivat batrakit ja köyhät talonpojat, joihin luettiin lehmättömät, yksilehmäiset, hevosettomat ja pienten maatilkkujen haltijat. Tähän luokkaan kuului alle kymmenesosa Uhtuan piirin talouksista. Talonpoikaiston huippukerroksen vaurastumiselle kirjoittaja löysi useita tekijöitä, joita 1920-luvun uusi talouspolitiikka NEP oli mahdollistanut
Yhtenä päivänä omaksuttu puhdasoppinen linja saattoi seuraavana päivänä olla vastavallankumouksellinen poikkeama. Kannustettiin taisteluun, milloin vasemmistotai oikeistopoikkeajia vastaan, milloin vastavallankumouksellisia, neuvostovastaisia, hallituksen politiikan vääristelijöitä tai tuotannon haaskaajia ja kulakkeja vastaan. Neuvostotilan eli sovhoosin maat, koneet ja karja olivat kokonaan valtiotilan omistuksessa. KUVA: KARJALAN TASAVALLAN KANSALLISARKISTO. Uhtuan keskuskylän maatalouden kollektivisointi eteni vaiheittain kohti ”kollektivisoinnin korkeampia muotoja”. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 54 jotka olivat neuvostovaltaan kohdistuvien asenteidensa takia ansainneet tuon leiman. Puolueen uskollisten sotureiden oli turvallisinta yrittää pysytellä mahdollisimman tarkasti puolueen keskuskomitean ja Stalinin määrittelemällä linjalla, mutta ongelmana oli pysyä kaiken aikaa selvillä, mikä tuo oikea tie oli. Löydetyt 15 kulakkia tuomittiin metsätöihin ja rahdinajoon Uhtuan-Kemin välille. Kulakiksi luokittelu saattoi olla pienestä kiinni Vienan köyhissä kylissä, missä varakkaimmissakin taloissa jouduttiin katovuosina lisäämään pettua leipäjauhoihin. Sovhoosit perustettiin yleensä uudismaalle, jonka raivaamiseksi tarvittiin alkuvuosina valtion rahoitustukea. Kulakkikiintiötä täyttämään saattoi päästä myös, jos omisti hieman suuremman peltotilkun kuin naapurit tai oli palkannut naapurin pojan tai tyttären avukseen elonkorjuuseen tai metsätöihin. Artteli muodostettiin vanhojen yksityistilojen pelloista, jotka pysyivät edelleen talonpoikien omistuksessa, mutta viljely ja uuden peltomaan muokkaus oli tarkoitus tehdä yhteisin konein ja työvälinein, samoin karjaa hoidettaisiin yhteisnavetoissa. Osa kulakeiksi tunnistetuista valittiin selkeästi poliittisin perustein, mutta siitä huolimatta ei saavutettu kiintiön edellyttämää määrää, 20–25 kulakkia. Tilan työntekijät asuivat tilalla, tekivät siellä työnsä ja saivat siitä toimeentulonsa. Uhtuan neuvostotilan raivattavaksi osoitettiin laaja Huponsuo kylän itäpuolella. Käytännössä uudistus tarkoitti, että Karjalan tasavalta Puutavara kulki metsäpunkteilta hevosilla vesistöjen äärelle ja sitten uittamalla Vienanmeren rannikon sahoille. Karjalasta puutavaratehdas ja talonpojista kauppatavaraa Syksyllä 1930 koko Neuvostoliiton metsäteollisuus organisoitiin uudelleen. Vuonna 1929 Uhtualle perustettiin kaksi uutta kollektiivisen maatalouden yksikköä, maatalousartteli ja neuvostotila. Sovhoosille osoitettiin tyypillisesti suoalue, jonka sovhoosin työntekijät raivasivat, muokkasivat ja lannoittivat viljelykelpoiseksi. Kiihkeän kulakkijahdin ja kollektivisoimiskauden lehtiä lukiessa syntyy kuva, että tuon ajan neuvostokansalaisten ja viranomaisten elämä oli loppumatonta tasapainoilua moninaisten ja keskenään ristiriitaisten määräysten ja julistusten viidakossa. Kulakkien luokkaan saattoi päästä talous, jonka isäntä oli kasvattanut varsasta itselleen toisen työhevosen tai tavanomaista toimeliaampi emäntä onnistui ruokkimaan kolmea tai useampaa lehmää. Karjalan metsien hakkuuja uittotyömaita johtanut Karelles siirtyi suoraan Moskovan alaiseksi. Kulakkivajetta jouduttiin paikkaamaan myöhemmin
2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 55 . Talouslaman, työttömyyden ja kommunistivainojen ajamina lähti Suomesta. KUVA: PUNAINEN KARJALA 5.6.1931. Karjalan vaikeutena oli paitsi metsätyömaita myös rakentamista ja teollisuuslaitoksia vaivannut työvoimapula. Edvard Gyllingin näkemyksen mukaan muuttajien tulisi olla pääosin kansallista aineista. Kollektivisoinnin tärkein tavoite Karjalassa ei suinkaan ollut maataloustuotannon tehostaminen, jota toki myös tavoiteltiin, vaan kolhoosien tärkeimmäksi tavoitteeksi määriteltiin työntekijöiden toimittaminen metsätalouteen. Näillä praasniekkareissuilla saattoi joskus keskellä kiivainta hakkuutai uittokautta tuhlaantua useita päiviä juhlajuomien merkeissä. Paitsi metsätyöläisiä oli kolhoosien pystyttävä tarjoamaan savotoille hevostyövoimaa ja sen tarvitsemaa heinää. Tulijoiden mukanaan tuomat kanadalaismalliset kirveet olivat keveämpiä ja tehokkaampia kuin vastaavat venäläiset ja karjalaiset työkalut. Elintarvikeja vaatehuolto oli alkuun paikallisten osuuskauppojen varassa, mistä seurasi, että työmailla nähtiin alkuvaiheessa suorastaan nälkää. Molemmat tuotantoalat käyttivät samaa työvoimaa, jota oli kylistä rajallisesti saatavilla. Nämä uudet punktit eivät sijoittuneet vanhojen karjalaiskylien lähelle, niin kuin 1920-luvun työmaat, vaan ne määrättiin hakkaamattomiin umpimetsiin ja soille. Myös vähemmän toivottuja maahanmuuttajia tuli Karjalaan länsirajan yli. Kun hakkuukaudella 1927–28 oli hakattu 2,8 miljoonaa kiintokuutiometriä puuta, oli hakkuutavoite talvella 1929–30 jo 9,2 miljoonaa kuutiota. Siirtolaisia värvännyt Karjalan teknisen avun komitea oli varoitellut lähtijöitä asuntopulasta ja odotettavissa olevista vaikeuksista, mutta silti karu todellisuus Karjalan työmailla yllätti tulijat. Lokakuussa 1933 pidettiin Uhtualla tervetuliaisjuhla myös 40 ruotsalaiselle työläistoverille, jotka lehtiuutisen mukaan ”vakuuttivat käyttävänsä kaiken tietonsa ja taitonsa sosialistisessa rakennustyössä metsätyösuunnitelman täyttämisen ja ylittämisen puolesta”. menetti taloudellisen autonomiansa ja oikeuden hyödyntää omia metsävarojaan. Näillä uudistuksilla metsätöiden tuottavuus nousi 2–3-kertaiseksi. Myös Uhtuan seudulle perustetuille ”metsätyöpunkteille” saatiin tulijoista ammattitaitoista ja motivoitunutta työvoimaa yhteensä noin 500 henkeä. Siihen Karjalan hallinto haki ratkaisua houkuttelemalla työvoimaa muista neuvostotasavalloista ja ulkomailta. Markku Kangaspuron väitöskirjassaan esittämän arvion mukaan Karjalasta tuli ”Neuvostoliiton puutavaratehdas” ja talonpojista tuli ”kolhoosien ja metsätrustin välistä kauppatavaraa”. Kolhooseilla talonpojat uskottiin saatavan paremmin työkurin piiriin. Erityisen vaikea tilanne oli keväisin, kun samaa työvoimaa tarvittiin sekä kylvötöihin että uittoihin. 1920-luvun NEP-kaudella oli yksityisillä talonpojilla ollut mahdollisuus kieltäytyä metsätöihin ja uitoille lähdöstä, jos tarjottu palkka tai olosuhteet eivät tyydyttäneet. Amerikansuomalaisten tehokkuus näkyi kuitenkin pian erityisesti puun kaadossa ja kuljetuksissa uiton lähtöpaikoille. Vuosina 1930–32 Amerikasta tulikin noin 6500 toiveikasta siirtolaista, joista suuri osa sijoitettiin metsätyömaille eri puolille Karjalaa. Viranomaisten määräysvaltaa tiukensi 1930-luvulla koko Neuvostoliitossa käyttöön otettu sisäinen passijärjestelmä, jolloin kolhoositalonpojat eivät saaneet matkustaa kotipaikkakuntansa ulkopuolelle ilman paikallisten viranomaisten lupaa. Heillä oli taipumusta poistua työmailta kotikyliin viettämään karjalaisten perinteisiä uskonnollisia tai maallisia juhlapäiviä. Maatalouden kollektivisoinnin edetessä syntyi väistämätön ristiriita kollektiivitiloille annettujen tuotantotavoitteiden ja metsätalouden tavoitteiden välille. Kirvestäkin suuremman tuottavuuden lisäyksen toi uusi sahamalli, jota kutsuttiin kanadalaiseksi tai ruotsalaiseksi jännesahaksi eli pokasahaksi. Kolhoosien ja metsätalouden kamppailu työvoimasta näkyi myös Punaisen Karjalan otsikoissa. Ongelma kärjistyi keväisin, jolloin kampanjoitiin sekä kylvötöiden että uittotöiden suorittamisesta ”sosialistisen kilpailun hengessä”. Amerikasta tulleiden siirtolaisten tiedoilla, kokemuksella ja ammattimaisilla työkaluilla oli vallankumouksellinen merkitys Karjalan metsätalouden kehittymiselle. Suomensukuisia muuttajia pyrittiin houkuttelemaan Tveristä, Inkerinmaalta ja Leningradin alueelta. Keskushallinnon luvalla käynnistettiin suomalaisten työläisten värväys myös Kanadasta ja USA:sta. Siellä lähtöhalukkuutta lisäsi vasemmistolainen aatemaailma ja Amerikkaa piinannut talouslama. Uhtualle saapuneet ruotsalaiset työläiset olivat niin kutsuttuja kiirunanruotsalaisia, eri puolilta Pohjois-Ruotsia kotoisin olleita punahenkisiä työläisiä, joita muutti Neuvostoliittoon 1920–30-luvuilla. Kolhoosien puheenjohtajat ja Karelles-trustin paikallisjohto yrittivät ratkaista asiaa neuvotteluin, joissa osapuolina olivat myös puolue-elimet ja Uhtuan piirihallinnon elimet. Myös ruotsalaiset toverit pääsivät pian työhön metsäpunkteille. Keskushallinto nosti puunkorjuun tavoitteita nopeasti. Puiden kaadossa otettiin käyttöön Amerikan työmailla omaksuttu prikaatijärjestelmä ja puiden ajossa kanadalaismalliset kahden hevosen vetämät pankkoreet. Uhtuan lähistölle perustettiin 1930-luvun alkupuoliskolla amerikansuomalaisen työvoiman avulla ainakin kolme metsäpunktia; Kannussuo, Vonganperä ja Kiiskies. Uhtuan metsätyömaille saapuvat amerikansuomalaiset joutuivat ensimmäiseksi rakentamaan itselleen asunnot ja huoltorakennukset
Stalinin johtama neuvostovaltio tunsi asemansa saarretuksi ja sodan uhkaamaksi. Johtotehtävät olivat keskittyneet punasuomalaisille, jotka näyttivät järjestävän niitä edelleen toisilleen eivätkä luottaneet karjalaisiin tai venäläisiin. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 56 1930-luvun alkupuoliskolla noin 15 000 henkeä etsimään parempia elämisen edellytyksiä neuvostomaasta. Suurin osa vangituista ja teloitetuista oli miehiä. Amerikansuomalaisten siirtolaisten ja suomalaisten rajaloikkarien vyöry Karjalaan 1930-luvun alkuvuosina vaikeutti kansallisuuksien välisiä suhteita. Monet heistä vangittiin ilman, että heillä oli mitään tekemistä niiden syiden kanssa, joiden perusteella näin meneteltiin. Myös loikkarien valituksiin vastattiin samoin kuin amerikansuomalaisille, että ”olisi pitänyt jäädä Suomeen, jos kerran kotona on kaikki paremmin.” Näissä mielipiteissä ei proletariaatin luokkasolidaarisuus paljon painanut. Myös vangittujen miesten perheiden kohtelu oli armotonta. Petroskoilaisen historiantutkijan Irina Takalan mukaan johtoasemiin päässeet suomalaiset lisäsivät vettä arvostelijoiden myllyyn käyttäytymällä pikkuruhtinaiden tavoin. Teloitukset eivät tapahtuneet Uhtualla, vaan vangitut kuljetettiin kuulusteluihin Kemiin, Karhumäkeen ja Petroskoihin, joiden lähistöltä löytyneissä joukkohaudoissa Stalinin vainojen suomalaiset uhrit saivat viimeiset leposijansa. Lapuanliikkeen nousun myötä Suomea pidettiin mahdollisen hyökkääjän liittolaisena. Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushankkeen keräämän tietokannan mukaan Uhtualla tai Kalevalan piirissä asuneiden ja vuosina 1935–39 kuolemantuomion saaneiden Suomen kansalaisten lukumäärä oli joulukuun 2023 tietojen perusteella 273 henkeä. Näitä kaikkia löytyikin ennen pitkää punasuomalaisten joukosta myös Uhtuan piiristä. Nälkärajalla sinnittelevä paikallinen väki ei niinkään arvostanut amerikkalaista tehokkuutta, vaan piti heitä ”siipiveikkoina ja porvareina, jotka tulivat syömään meidän leipäämme”. Paikallisen väestön tyytymättömyys suuntautui pohjimmiltaan neuvostojärjestelmän epäkohtiin, mutta syntipukeiksi joutuivat punasuomalaiset. Uhtualla valitettiin, ”miksi kaikilla suomalaisilla on virat Karellesissa, kun taas karjalaisia ei sinne oteta”. Päätökset laajamittaisten sortotoimien käynnistämisestä koko Neuvostoliitossa tehtiin NKP:n puoluekokouksessa maaliskuussa 1937. Moskovasta katsoen myös Suomessa tapahtui huolestuttavaa kehitystä. Mistä suomalaisia sitten syytettiin. Näistä suurin osa on vangittu Uhtuan kylästä, ja he olivat vuoden 1918 jälkeen Karjalaan tulleita punasuomalaisia. Äärioikeistolaiset ja neuvostovihamieliset puolueet nousivat valtaan monissa Euroopan maissa. Heillä ei ollut yhteyksiä ”fasisti-Suomeen”. Kirjoittaja kysyi, ”onko todella asiat siten, etteikö vielä puoluejärjestöissä, sovettija muiden järjestöjen koneistossa löytyisi sinne pesiytyneitä trotskilais-zinovjevilaisia hylkiöitä, diversantteja, spioneja, natsionalisteja ja muita sovettivastaisia aineksia”. Massapidätykset ja teloitukset käynnistyivät tehokkaasti myös Karjalassa. Neuvostoliiton reuna-alueilla asuneet vähemmistökansallisuudet muuttuivat neuvostojohdon silmissä uskollisista neuvostokansalaisista vihollisvaltojen potentiaalisiksi tukijoiksi. Uhtuan puoluesihteerin Toivo Alavirran tiedetään ihmetelleen, miksi rehtejä työmiehiä piti laittaa takaisin, kun Karjalassa oli työvoimapula. Epäilyn alle joutuivat myös Karjalan suomalaiset. Suomalaisten johtava asema Karjalan tasavallan hallinnossa, paikallishallinnossa ja tuotantolaitoksissa herätti 1920-luvun loppupuolella suurta tyytymättömyyttä karjalaisessa ja venäläisessä väestössä. Suhteellisesti suurimpana ne kohdistuivat alusta alkaen suomalaisiin. Toinen suuri joukko, noin 50 henkeä, oli Kannussuon metsätyöpunktilla työskennelleitä amerikansuomalaisia siirtolaisia. Eila Lahti-Argutinan kokoamassa venäjänsuomalaisten vainonuhrien luettelossa on hieman alle 300 nimeä, joiden asuinpaikaksi on merkitty Uhtua tai Kalevalan piiri. Irina Takalan arvion mukaan vuosina 1937–38 Karjalassa tuomittiin vähintään 11 300 asukasta, joista noin 4700 oli suomalaisia. Heidän tavallisena kohtalonaan oli joutua turvallisuuselinten pidättämäksi, vankiloihin ja kuukausiksi tai vuosiksi työleireille muualle Karjalaan tai Venäjälle. Loikkareiksi kutsuttuja tulijoita saapui myös Kainuusta Vienaan, mutta Uhtualle ja muualle rajaseudulle heidän ei sallittu asettua. Punasuomalaiset olivat puolueelle ja keskushallinnolle lojaaleja kommunisteja ja neuvostokansalaisia. Tasavallan suomalaisen johdon myötävaikutuksella tulijat saivat paremmat työpaikat, asunnot ja palkat. Näiden tietolähteiden perusteella voi arvioida, että Uhtuan piirissä vuosien 1922–38 välillä asuneesta suomalaisesta työikäisestä miespuolisesta väestöstä lähes kaikki vangittiin ja teloitettiin. Vangitsemistilanteissa tai karkotusaikana orvoksi jääneet lapset otettiin venäläisiin orpokoteihin, joissa he saivat kuulla olevansa kansanvihollisten lapsia ja joutuivat vähitellen unohtamaan perheensä ja kansallisuutensa. Tämä tarkoitti suhteellisesti, että kun koko tasavallan asukkaista vain hieman yli kaksi prosenttia tuomittiin, niin suomalaisista tuomittiin noin kolmannes. Syyskuussa 1936 ilmestynyt Punainen Karjala löysi Karjalasta runsaasti luokkavihollisia, joita vastaan se patisti kansalaisia jatkuvaan luokkavalppauteen. Punasuomalaisista tuholaisia ja nationalisteja Maailmanpoliittinen tilanne kehittyi 1920–30-lukujen vaihteessa Neuvostoliiton kannalta huolestuttavaan suuntaan. Punasuomalaisten viaksi voidaan lukea, että he eivät onnistuneet rakentamaan yhteistyötä paikallisen karjalais-venäläisen opposition kanssa, mutta siinäkin valtataistelussa oli vastapuolessa syytä vähintään yhtä paljon kuin suomalaisissa. Perheet karkotettiin Uhtualta muualle Karjalaan tai Venäjälle aina Siperiaan saakka, missä monet kokonaiset perheet tai perheitä yksin elättämään jääneet äidit menehtyivät nälän ja kovien olosuhteiden uhreina erityisesti karkotusta seuranneina sotavuosina. Punasuomalaiset syrjäytettiin johtavilta paikoilta ja erotettiin puolueesta. PEKKA VAARA Uhtuan seudun elämästä 1920–30-luvuilla ja siellä johtoasemissa toimineiden punasuomalaisten kohtaloista kerrotaan kirjassa Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin. Kirja julkistetaan KSS:n historiaseminaarissa 20.4.2024.. Lähes kaikki heistä saivat ”korkeimman yhteiskunnallisen rangaistuksen”. Osa loikkareista palautettiin rajalle ja luovutettiin suomalaisille rajavartijoille. Vienassa heitä alettiin kansan keskuudessa kutsua ”Uhtuan herroiksi”. Syksyllä 1935 suomalaisten asema romahti lyhyen ajan kuluessa
Arkkipiispa toimi tehokkaasti, ja suunnilleen tyhjästä hän ja joukko Valamon luostarin tukijoita polkaisivat hyvin nopeasti pystyyn yhdistyksen nimeltä Valamon Ystävät ry. – Ortodoksikirkolla ei ollut lupaa rahankeräyksiin. – Ilomantsilaissyntyinen Irinja Nikkanen oli vahva ortodoksinen naisvaikuttaja. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 57 V uonna 1973 Heinäveden Valamon luostarissa oli vaikea tilanne. Irinja, Martta ja nunna Kristoduli – vahvat vaikuttajanaiset Valamon Ystävät saivat ensimmäiseksi puheenjohtajakseen osaavan ja ahkeran Irinja Nikkasen (1920–2008). – Yhdistys painatti 120 000 kappaleen korttisarjan myyntiin, Valamon ystävät ry:n sihteeri Virva Suvitie kertoo. Roiha muistuttaa, että Nikkasen valinta keskeiseen rooliin Valamon Ystävien alkutaipaleella osoittaa, että naisilla on ollut ja on edelleen oma tärkeä roolinsa Suomen ortodoksisen kirkon toiminnassa ja luostarin tukemisessa. Hän teki työtä yhdistyksen puheenjohtajana antaumuksellisesti, jopa Valamon ystävien toimisto oli hänen kotonaan yhdistyksen varhaisina vuosina, kertoo Valamon Ystävät ry:n hallituksen Rakkaudesta Valamon luostariin Valamon Ystävät ry on 50 vuotta elänyt Valamon luostarin rinnalla ja tukenut sen tavoitteita ja toimintaa taloudellisesti, talkootyöllä ja rukouksilla. Ahkerat varainhankinnan vuodet Valamon Ystävien ensimmäinen vuosikymmen painottui luostarin kehittämiMaria Roihalle Valamo on rakas rauhoittumisen paikka. Nyt siis veljestöllä ei olisi kirkkoa, ei ruokasalia, ei keittiötä. jäsen ja Valamon Ystävä -lehden päätoimittaja Maria Roiha. Vanhan kirkon uunia ei saanut enää lämmittää. Siinä tilanteessa Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Paavali näki Valamon luostarin tarvitsevan kipeästi apua. Rakkaus luostariin on johtanut hänet myös Valamon ystävät ry:n toimintaan.. Vanha kirkko oli toiminut myös veljestön ruokasalina ja sen kupeella oli keittiötila. Se tarkoitti, että kirkko pysyisi kylmänä. Se olisi tarkoittanut suuria vaikeuksia luostarin toiminnalle. Yhdistys pystyi toimimaan tällä kohtaa toisin eli hankkimaan rahankeräysluvan, ja nyt tätä varainhankinta-apua todella tarvittiin, kertoo Valamon Ystävät ry:n puheenjohtajana vuodesta 2021 toiminut Juha Roiha. Yhdistyksen suurhankkeen, Filokalia-kirjasarjan käänsi kreikasta nunna Kristoduli, ja kuvataiteilija Martta Wendelin puolestaan maalasi 1930-luvulla Laatokan Valamossa kuusi postikorttiaihetta, joiden käyttöoikeuden hän myöhemmin lahjoitti Valamon Ystävät ry:lle
Pyhiinvaellusta, luostarikäyntiä, edeltää usein pitkäaikainen haaveilu Valamon kuusikujan kulkemisesta sekä matkan järjestely ja suunnittelu. Juha Roiha tähdentää, ettei yhdistyksen toiminta koskaan ole lähtenyt puheenjohtajan tai hallituksen ajatuksista, vaan tekojen takana on veljestön ja luostarin igumenin eli johtajan ajatukset. – Luostarin tilanteet ja tarpeet vaihtuvat, ja niitä kuunnellen olemme edenneet, Juha Roiha kertoo. Näin sadat henkilöt ovat vuosien varrella päässeet tutustumaan luostarin elämään ja toimintaan. – Valamon Ystävät pitää tärkeänä nimenomaan laadukkaan printtilehden julkaisua. Tätä seurasi veljestön asuntojen uusiminen ja luostarikirjaston ja kulttuurikeskuksen kehittäminen, ja Valamon Ystävät olivat mukana tässäkin. Valamon Ystävät ja muut yhteisöt hankkivat ympäri Suomea varoja uuden kirkon rakennusrahastoon monin tavoin: järjestettiin juhlatilaisuuksia, konsertteja, matineoita, arpajaisia ja myyjäisiä. Työ tuotti tulosta, ja Valamon uuden kirkon, Kristuksen kirkastumisen kirkon, vihkimisjuhla ja luostarin perustamisen 800-vuotismuistojuhla pidettiin 5.6.1977. Suvitie kertoo, että vuodesta 1977 alkaen yhdistys ja sen paikallisosastot ovat tehneet vuosittain pyhiinvaellusmatkoja Heinäveden Valamon luostariin. Näin kokoelma suurten kilvoittelijoiden kirjoituksia 300–1400-luvuilta saatiin suomalaislukijoiden ulottuville. – Näin päästiin aloittamaan laajamittainen varainhankinta. – Luostarin rauha, hiljaisuus, kauneus ja rukous. Jäsenlehti tuo jäseniä yhdistykseen Yhdistys alkoi heti perustamisvuonnaan julkaista Valamon Ystävä -lehteä osana julkaisutoimintaansa. Alkoi vuosia kestänyt laaja kenttätyö rakennushankkeen tukemiseksi. Sen täytyi olla pienelle yhdistykselle valtava ponnistus, mutta se oli vasta alkua. Pyhiinvaellusta ekumenian hengessä Maria Roiha ja Virva Suvitie tietävät, että pyhiinvaellukset ovat pitkien etäisyyksien maassa erityisen tärkeitä. – Skeemaigumeni Johanneksen Valamon vanhuksen kirjeet, Nunna Kristodulin vanhasta kreikasta suomentama Antonius Suuren elämä, kirjoituskilpailun kirjoituksista koottu Muistoja Valamosta ja Nikolai Saikin muistelmat 1981 nimellä Vanhan Valamon esilukija kertoo, Suvitie listaa varhaisia julkaisuja. Olikin luontevaa, että Kristuksen kirkastumisen kirkon valmistuttua Valamon Ystävät kiinnitti toiminnassaan huomiota myös hengellistä elämää, luostareita ja pyhiinvaelluksia käsittelevän kirjallisuuden julkaisuun ja kustantamiseen. Tehdyn laskelman mukaan valtio oli työllisyysvaroina myöntänyt puolet rakennuskustannuksista, ja yhden neljänneksen muodostivat arkkipiispa Paavalin 60-vuotisjuhlarahasto, Valamon luostarin oma keräystili, seurakuntien, Lintulan luostarin, tiistaiseurojen ja yksityisten lahjoitukset sekä Petsamon luostarin varat. Kaikki ne puhuttelevat ja kutsuvat pyhiinvaeltajia, naiset kertovat. – Aluksi se oli lehdykkä, siitä se kasvoi yhdistyksen tiedotuslehdeksi. Monien muiden esiintyjien lisäksi myös arkkipiispa Paavali ja Hymnodia-kuoro esiintyivät konserteissa, Suvitie kuvaa yhdistyksen valtaisaa työtä. – Yksi neljäsosa koostui Valamon Ystävät ry:n lahjoittamista valtakunnallisista keräystuotoista ja yhdistyksen muulla työllä hankkimistaan varoista, Suvitie kertoo. Filokalia suomeksi ja muuta kirjallisuutta Erityisen merkittävä Valamon Ystävien tehtävä on jo yhdistyksen säännöissä mainittu luostaritradition tuntemuksen ja pyhiinvaellustietouden levittäminen. Suurin ponnistus oli kuitenkin nunna Kristodulin Bytouman luostarissa Kreikassa suomentaman ja Irinja Nikkasen toimittaman Filokalian julkaisu. Myös Valamon luostari on lähtenyt Luostarin komea portti on yksi Valamon luostarin kohteista, joiden rakentamisessa Valamon ystävillä on ollut suuri rooli.. Ajan ja päätoimittajavaihdosten myötä lehti on tullut koko ajan suuremmaksi, kertoo Virva Suvitie. Julkaisutoiminta jatkuu edelleen, yhdistys julkaisee sekä loppuunmyytyjä ja kysyttyjä teoksia että ihan uusia. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 58 sen taloudelliseen tukemiseen. Maria Roiha kertoo, että lehti on herättänyt paljon kiinnostusta, sillä ortodoksisia julkaisuja on nykyään Suomessa niin vähän. Maria Roihan ja lehden visuaalisesta ilmeestä ja taitosta vastaavan Virpi Liinojan tekemä määrätietoinen Valamon Ystävä -lehden kehittäminen koko ajan laadukkaammaksi, kiinnostavammaksi ja tietoa jakavaksi ortodoksisuuteen erikoistuneeksi aikakausilehdeksi on ollut viime vuosien suuri ponnistus. Suvitie kertoo, että yhdistys merkittiin viralliseen yhdistysrekisteriin 4.1.1974, ja sisäasiainministeriö myönsi yhdistykselle heti tammikuussa valtakunnallisen rahankeräysluvan Valamon uuden kirkon rakentamiseksi. Valamon Ystävä -lehteä ei voi tilata, se on jäsenetu ja siten myös jäsenja varainhankintakeino, Maria Roiha kertoo
Jo ensimmäinen hakuvuosi herätti taiteilijoiden ja tutkijoiden mielenkiinnon. – Rakkaus luostariin, sen takia meille tullaan jäseneksi. > Puheenjohtajat: Irinja Nikkanen 1973 – 88, Veikko Purmonen 1989 – 95, Anja Lindström 1996 – 97, Sakari Siitonen 1998, Mitro Repo 1999 – 2001, Markku Salminen 2002 – 2007, Mitro Repo 2008, Sari Muukkonen 2009 – 2010, Kalle Holmberg 2011 – 2014, Risto Nordell 2015 – 2017, Johannes Lahtela 2018 – 2020, Juha Roiha 2021 – Virva Suvitie on myös Luostarikirjaston kirjastonhoitaja.. Virva Suvitie muistuttaa paikallisyhdistysten merkityksestä ja siitä, että niiden toiminnan kautta voi tehdä toisella puolella Suomeakin töitä pohjoiskarjalaisen Heinäveden luostarin hyväksi. Uuden Valamon alkuajoilta muistetaan erityisesti Tito ja Ina Colliander, ja heidän jälkeensä runsaslukuinen joukko eri alojen taiteilijoita on tullut hakemaan luostarista inspiraatiota. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 59 kehittämään toimintaansa niin, että se voi vastata koko ajan paremmin pyhiinvaeltajien tarpeisiin. Tuen myötä Valamon luostarista innoittuville taiteilijoille suunnattua residenssitoimintaa aiotaan kehittää entisestään Jokapäiväinen leipämme -hankkeella. Sitä kautta voi kantaa kortensa kekoon tukeakseen luostarin toimintaa ja ottaa vastuuta sen verran kuin haluaa. Täältä löytyy uusia ystäviä ja samanhenkistä seuraa, Maria Roiha iloitsee. Lisäksi Valamossa on tapahtumia, konsertteja ja opiston kursseja. Residenssitaiteilijat eivät ole jäämässä hankeajan mittaiseksi lyhyeksi toviksi ilahduttamaan ja innoittumaan Valamosta, vaan tarkoituksena on luoda pysyvä ja elävä residenssiperinne. Yhdistys järjestää kaksipäiväisen juhlan Valamon luostarissa la – su 27.–28.4.2024. Sama halu elää edelleen eri puolilla Suomea eivätkä luostarilaitoksen tarpeetkaan ole viidessäkymmenessä tai edes parissa tuhannessa vuodessa muuttuneet: talkootyö ja taloudellinen tuki ovat olleet kautta aikojen tapoja, joilla luostarien ystävät ovat luostaria voineet tukea. > Yhdistys julkaisee Valamon Ystävä -lehteä, jonka päätoimittaja on Maria Roiha. > Noin 1500 jäsentä. Rakkaus luostariin tuo jäseneksi Arkkipiispa Paavali ymmärsi viisikymmentä vuotta sitten, että ihmisillä, sekä ortodokseilla että evankelis-luterilaisilla, oli halua toimia Valamon luostarin hyväksi. – Pyhiinvaeltaja tarvitsee majoitusja ravintolapalveluja. – Ja on ihana nähdä ihmisiä, joille Valamo merkitsee paljon. Näin Valamo on monelle ensimmäinen ikkuna, näköala tai kosketus ortodoksisuuteen. Taiteilijoiden ja tutkijoiden residenssi Syksyllä 2023 Valamon Ystävät saivat Taiteen edistämiskeskukselta mainion syntymäpäivälahjan, kun yhdistykselle myönnettiin 130 000 euroa harvaanasutun maaseudun tukea. > Yhdistys toimii aktiivisesti valtakunnallisesti ja sillä on paikallisyhdistyksiä pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Lisätiedot: valamonystavat.fi/uutiset/valamonystavat-ry-50-vuotta-tule-m/ VALAMON YSTÄVÄT RY > Perustettu 1974. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Valamon Ystävät ry juhlii 50-vuotista taivaltaan. Viimeisimpänä on luotu Valamon oman taksin kuljetuspalvelut Joensuun ja Heinäveden juna-asemilta luostariin, ja Valamon Ystävät avusti luostaria taksin hankinnassakin, Suvitie kertoo. Valamon Ystävät tietävät senkin, että luostariin suuntautunut pyhiinvaellus voi olla alku uudelle ja toisenlaiselle uskonnollisuudelle, ja ehkä jopa Suomen ortodoksisen kirkon jäsenyydelle. Valamon luostari on suhtautunut myönteisesti myös maalliseen taiteeseen, kertoo hankepäälliköksi tehtävään valittu Maria Roiha. – Taitelijat ja ortodoksisuus liittyvät monella tavalla yhteen jo Martta Wendelinin ja Laatokan Valamon ajoista lähtien. Se on varmaan se ydinsyy, vaikka toki jäsenlehti ja paikallisyhdistysten tapahtumat voivat olla hyviä kimmokkeita tulla mukaan toimintaan, Juha Roiha arvioi. Hankkeen myötä Valamoon on lisää varustettu eri taiteen alojen ammattilaisille sopivia tiloja, ja jo tänä vuonna ensimmäiset residenssitaiteilijat ja -tutkijat työskentelevät luostarin rauhallisessa ilmapiirissä. > Yhdistyksen säännöissä määriteltiin yhdistyksen tarkoitukseksi osallistuminen Valamon luostarin uuden kirkon rakennusja hoitokustannuksiin sekä luostaritradition tuntemuksen ja pyhiinvaellustietouden edistäminen. Pyhiinvaeltamiseen liittyy usein ekumeeninen henki, valtaosa luostarivieraista on luterilaisia
Tuolloin 1. Se koostui Suomen sisällissodan (1918) jälkiselvittelyssä Venäjälle paenneista punapakolaisista, vapaaehtoisesti sosialismia rakentamaan tulleista amerikanja kanadansuomalaisista, lapuanliikkeen Neuvostoliittoon muiluttamista tai sen pelossa sinne paenneista kantasuomalaisista, maailman talouslaman (1929–30) rajan yli työnhakuun loikanneista pulapakolaisista sekä läskikapinan (1922) hävinneistä suomalaisista. Suuresta etapista muistuttava kivi on tuotu Sandarmohiin Solovetskin saaristosta. Paikalla ei silti ollut ennen vuotta 1997 edes nimeä. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 60 K arjalan tasavallan nimellä tuntemallemme alueelle oli 1930-luvun alkupuoleen mennessä monien vaiheiden jälkeen muodostunut vähintään 20 000–25 000 etnistä suomalaista käsittävä yhteisö. maailmansodan (1914– 1918), Lokakuun vallankumouksen Sandarmohin suomalaiset – suuren hämäyksen uhrit Itä-Karjalassa on Auschwitziin tai Katyniin vertautuva joukkotuhoamispaikka, jossa mäntymetsän keskellä lepää yli 900 teloitettua suomalaista. KUVA: EEVA-KAISA LINNA, SOLOVETSKIN LUOSTARI – VENÄJÄN HISTORIAN PEILI -KIRJASTA
Salo Asser, s. 1887 Haaparannassa, muutti Neuvostoliittoon USA:sta 1934, kirjakaupan johtaja Uhtualla. Heikkinen Juho, s. Karlsson Karl Johan, s. Siirtolaisten odotukset olivat korkealla ja he olivat valmiita toteuttamaan moisen urakan tajuamatta sitä tosiasiaa, että olivat päätyneet terrorivaltioon, jonka perustan oli luonut vimmaisassa taistelussaan vallassa pysymiseksi Lenin. Se hajotti kansalle lupaamansa Perustuslaillisen kokouksen jättäen maan vuosikausiksi ilman perustuslakia ja valtiosääntöä. 1907 Suomessa, muutti Neuvostoliittoon Kanadasta 1922, konekorjaamon työläinen. 1902 Helsingissä, hovioikeuden auskultantti, muutti Neuvostoliittoon Ruotsin kautta. 1883 Sotkamossa, muutti Neuvostoliittoon Kanadasta 1931, metsätyöläinen Vilgasta. Nikander Svante, s. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 61 . Hofner Pekka, s. Tuolloin Lenin oli käyttänyt ensimmäistä kertaa myöhemmin järjestelmälle ”sopimattomista” ihmisistä tavanomaiseksi käynyttä määritelmää kansanvihollinen. 1881 Suomessa, loikkasi Neuvostoliittoon 1932, työläinen Vilgan konepajalla. 1887 Kotkassa, pakeni Neuvostoliittoon 1918, moottoriveneen kuljettaja. Corgan Oscar, s. Ekstedt Jaakko, s. 1904 Joutsassa, loikkasi Neuvostoliittoon 1931, Solomannin vesivoimalan autonkuljettaja. Väestön vastarinnan nujertamiseksi jo vuoden 1917 puolella maahan perustettiin salainen poliisi VTšeka. Männikkö Iisakki, s. 1909 Kuhmossa, loikkasi Neuvostoliittoon 1932. Sen tehtäväksi ilmoitettiin taistelu vastavallankumousta ja sabotaasia vastaan. 1883 Oulussa, pakeni Venäjälle 1918, kirjapainon latomon päällikkö. TELOITETTU 1937–1938, 10 ESIMERKKIÄ KUVA: EEVA-KAISA LINNA, SOLOVETSKIN LUOSTARI – VENÄJÄN HISTORIAN PEILI -KIRJASTA. Sandarmohin suomalaiset – suuren hämäyksen uhrit jälkeisen sisällissodan (1918–1921) ja Leninin jo 1918 julistaman punaisen terrorin jäljiltä neuvostovaltio kaipasi kipeästi ammattitaitoista työvoimaa toteuttaakseen päätähuimaavat suunnitelmat maan nostamiseksi työväen paratiisiksi. Toimi Kirja-kustantamon toimittajana Petroskoissa. Lehto Väinö, s. Mäkelä Yrjö Vihtori, s. 1894 Viipurissa, muutti Neuvostoliittoon USA:sta 1932, rakennustrustin sorvari. 1898 Kiikassa, muilutettiin Loimaalta Neuvostoliittoon 1930, seppä Vilgan konepajalla. Välittömästi sen jälkeen Lenin lakkautti hallituksen nimissä kaikki kilpailevat Bromsi Juho, s. Eri aikoina eri nimillä toimivana tuo pahamaineinen järjestö on säilynyt nykypäiviin asti. Seuraavaksi nuori hallitus söi lupauksensa demokraattisen hallintomuodon pystyttämisestä maahan
KUVA: TAPANI KAUKONIEMI, SOLOVETSKIN LUOSTARI – VENÄJÄN HISTORIAN PEILI -KIRJASTA. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 62 puolueet paitsi myöhemmin kommunistiseksi nimettyä bolsevistista puoluetta. Perustelut sille olivat Leninin mukaan äärettömän yksinkertaiset: ”Emme käy sotaa erinäisiä henkilöitä vastaan. Alkuun Ježov kehotti paikallisia toimijoita lähettämään Moskovaan arvioluvut päiväkäskyn nojalla rangaistavien määristä. Suuren terrorin lähtökohdista Seuraavaksi lyhyesti siitä, miksi Suuri terrori ajoittui vuosiin 1937–38. Heidät kuitenkin eliminoitiin ensimmäisinä, jo 1935. Kaikki edellä sanottu on leveällä pensselillä maalattu kuva siitä, millaiseen maahan suomalaiset siirtolaiset olivat joutuneet. Lyhyenä muistutuksena tästä kerrottakoon, että Solovetskin erityisvankileiri nro 1 perustettiin jo Leninin eläessä, vuonna 1923: tuolloin saaristoon tuotiin ensimmäiset poliittiset vangit. Menettelyyn kuuluivat asioiden vääristely ja suoranaisiin valheisiin turvautuminen, kuten seuraava lainaus Leniniltä osoittaa: ”Esiintykää ’vihreinä’ (myöhemmin syytämme tapahtuneesta heitä), ratsastakaa vielä 10–20 virstaa, hirttäkää kaikki kulakit, kirkonmiehet ja tilanomistajat. Silti suureksi osaksi puolilukutaidottomien vallanpitäjien mielestä (esimerkistä käy kaksi vuotta ala-astetta käynyt Nikita Hruštšov) tuhotun väestönosan tilalle olisi kuluneina vuosina pitänyt kasvaa uusi sivistyneistöja osaajakerros. Tosiasia on, että parin vuosikymmenen aikana vallanpitäjät olivat tuhonneet jatkuvilla vainokampanjoilla yhteiskunnan varakkaimman väestönosan, mikä köyhdytti maata merkittävästi. Sitä vuosikausia johtaneet suomalaiset Edvard Gylling ja Kustaa Rovio olivat luotsanneet Itä-Karjalan merkittäviin taloudellisiin saavutuksiin. Lisäksi he tuhosivat ison osan työteliäintä, kulakeiksi määrittelemäänsä talonpojistoa. Bolsevikit kuitenkin katsoivat syyn uuden sukupolven taloudelliseen taitamattomuuteen piilevän sabotoinnissa ja sitä harjoittavissa sabotööreissä – siinä teille joukko uusia kansanvihollisia. Esimerkistä voi käydä Itä-Karjala. Suuri terrori Itä-Karjalassa Suuren terrorin pani alulle Stalinin inspiroima ja sisäasiain kansankomissaari Nikolai Ježovin 30. Tämän nimen tuolle totaalisen poliittisen terrorin kaudelle on antanut brittitutkija Robert Conquest. Linjan muutoksen myötä suomalaisuudesta tuli rikos. Näin tie autoritaariseen hallintaan ja täydelliseen diktatuuriin oli avattu, ja maahan rakentui vähitellen yhden puolueen ja yhden henkilön diktatuuri. Pisimmän luettelon hallitukTuhannet ja taas tuhannet vangit ovat kulkeneet Solovetskin luostarin alueella. Näin alkunsa saanut vankileirijärjestelmä alkoi elää ja kehittyä saavuttaakseen lakipisteensä Suuren terrorin vuosina. Ja koska kehitys kehittyi, se kantoi viime kädessä ”kauneimman hedelmänsä”, elokuusta 1937 aina marraskuuhun 1938 jatkuneen Suuren terrorin aallon. Ja kun syitä epäonnistuneeseen taloudenhoitoon ja töiden huonoon järjestelyyn etsittiin, syyllisiksi nimettiin useimmiten työssään parhaat ja taitavimmat. Tuolloin vallankumouksesta oli kulunut pyöreästi 20 vuotta. Johtoportaan tuhoamisen jälkeen väkivallan kierre laskeutui yhä alemmalle tasolle, mikä heikensi taloudellisia tuloksia entisestään. Palkkio kustakin hirtetystä on 100 000 ruplaa.” Pohja myöhemmin, Stalinin päästyä valtaan, riehuneelle Suurelle terrorille oli luotu. Näin ei ollut tapahtunut. heinäkuuta 1937 antama päiväkäsky numero 00447 nimeltä ”NKVD:n operaatiosta entisten kulakkien, kriminaalivankien ja muiden neuvostovastaisten ainesten rankaisemiseksi”. Vanhan vitsin mukaanhan tullakseen sivistyneeksi ihmisen on käytävä kolme korkeakoulua, mikä tarkoittaa todellisen sivistyksen karttumista vasta kolmessa sukupolvessa, isoisän, isän ja pojan kouluttautumisen myötä. Luulisi, että vastavallankumoukselliset ainekset ehdittiin siinä ajassa tuhota täydellisesti. Eliminointia vauhditti myös päättäjien pelko Itä-Karjalan mahdollisesta pyrkimyksestä liittyä Suomeen, joten juuri 1930-luvun alussa tasavallassa hyväksyttiin linja sen karjalaistamiseen. Siitä se kehittyi yhä vääjäämättömämmin poliittisen terrorin suuntaan. Me hävitämme porvaristoa yhteiskuntaluokkana.” (Kursivoinnit kaikkialla artikkelin kirjoittajan.) Perustuslain ja valtiosäännön puuttuessa terrorin laillistaminen mahdollisti salaisen poliisin rajattoman mielivallan, jonka olemusta nobelisti Solženitsyn on luonnehtinut seuraavasti: ”VTšK, tuo Vallankumouksen Vartija, on ihmiskunnan historiassa ainoa rankaisuelin, jonka toiminnassa yhdistyvät samanaikaisesti seuranta, pidätys, rikostutkinta, syyttäjänvaltuudet, oikeusmenettely ja tuomion täytäntöönpano.” Voimme siis perustellusti todeta, että olemassaolonsa ensi päivistä lähtien nuori neuvostomaa oli terroristinen valtio. Vainokampanjoissa oli sitä paitsi menehtynyt valtava määrä vanhanajan kulttuuriväkeä ja teknistä älymystöä, tutkijoita, insinöörejä ja teknikoita, mikä johti teknisen osaamisen romahtamiseen kautta maan. Tuo lavea sanamuoto muut neuvostovastaiset ainekset – sen alle mahtui kuka ja mikä vain
Heistä 681 692 teloitettiin. Vuoteen 1934 asti toimi Kominternissa, myöh. Edellä esitetty tieto teloittamisen ja hautaamisen ”teknologiasta” on peräisin Sandarmohin suomalaisten teloittajana tunnetun leningradilaisen kapteeni Matvejevin avomielisestä kertomuksesta toiminnastaan. Sandarmohin suomalaiset Keitä sitten olivat pidätetyt ja tuhotut suomalaiset. Kansalaisten äänekkäiden vaatimusten siivittämänä, heidän kysellessä avoimesti: ”Missä ovat isiemme haudat?”, Moskovassa syntyi 1989 Memorial-yhdistys. Teloitettu 21.1.1938 Karhumäessä. Kansan muistista taas oli tarkoitus häivyttää vähäisinkin tieto tuhotuista. Teloitettu 11.2.1938 Karhumäessä. Teloitukset oli valmisteltava ”yhteiskuntaa ajatellen” huolellisesti: teloituksesta vastaavan oli etsittävä vaikeasti paljastuva paikka, minne saattoi kätkeä satoihin nousevia ruumismääriä. Yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin toimiminen tutkimusja valistuskeskuksena, jonka tarkoituksena oli totalitarismin historian tutkimi. helmikuuta 1938: niiden aikana Matvejevin prikaati teloitti yhteensä yli 500 suomalaista. 1887 Kotkassa, pakeni Neuvostoliittoon 1918, moottoriveneen kuljettaja. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 63 . Paon estämiseksi vangit riisuttiin ennen kuljetusta alusvaatteisilleen ja heidän kätensä sidottiin. 1904 Joutsassa, loikkasi Neuvostoliittoon 1931, Solomannin vesivoimalan autonkuljettaja. Nykyään tiedetään, että Sandarmohin teloittamishistoriassa suomalaisten osalta ”tehokkaimpia” öitä olivat 10. Ja kuten sukulaisilta salattiin vangitun olinpaikka, syytteiden luonne ja kuulustelutulokset, yhtä huolellisesti salattiin tuhottujen joukkoteloitusja hautapaikat, joista saattaisi myöhemmin tulla ”pyhiinvaelluskohteita”. Nikander Svante, s. 1894 Viipurissa, muutti Neuvostoliittoon USA:sta 1932, rakennustrustin sorvari. He edustivat eri koulutustasoa, eri ammatteja ja asuivat eri puolilla Itä-Karjalaa. Gorbatšovin aikaansaama sensuurin lakkauttaminen, ilmapiirin lientyminen ja KGB-arkistojen väliaikainen avautuminen herättivät tietyssä osassa väestöä toiveet selvittää viimein vainottujen kohtalot ja hautapaikat. Teloitettu 11.2.1938 Karhumäessä. Ježovin päiväkäskystä tuli lähtölaukaus Suurelle terrorille, jonka aikana maassa pidätettiin 1 372 382 henkilöä. Teloitettu 10.2.1938 Karhumäessä. Teloitettu 3.4.1938 Karhumäessä. Hänen luettelonsa sisälsi 41 305 nimeä. Sen jälkeen teloitusprikaatin pomo ampui kutakin heistä niskaan. 1887 Haaparannassa, muutti Neuvostoliittoon USA:sta 1934, kirjakaupan johtaja Uhtualla. Itä-Karjalassa Suuren terrorin uhriluku kuului maan korkeimpiin, ja vainot kohdistuivat ennen muuta suomalaisiin, joita koko väestöstä oli vähiten. Kirja-kustantamon toimittajana Petroskoissa. Kuten näemme, luetellut henkilöt olivat syntyneet eri aikoina eri puolilla Suomea ja joutuneet Neuvostoliittoon eri teitä ja eri syistä. Jälkiä ei jäänyt – rikosta ei ollut tapahtunut. Ekstedt Jaakko, s. 1883 Oulussa, pakeni Venäjälle 1918, kirjapainon latomon päällikkö. Nopeasti, tehokkaasti Edellä tuli jo mainittua tuhottujen määrät, joten maan yli vyöryneessä tuhoamisaallossa kullekin kansanviholliselle ei olisi riittänyt vuodessa päiviä yksilöllisiin teloituksiin ja hautaamisiin. Mäkelä Yrjö Vihtori, s. 1898 Kiikassa, muilutettiin Loimaalta Neuvostoliittoon 1930, seppä Vilgan konepajalla. Neuvostoliitossa 1985–86 alkanut perestroika on lyhykäisyydestään huolimatta kantanut runsasta hedelmää. 1902 Helsingissä, hovioikeuden auskultantti, lapualaisten säikäyttämänä muutti Neuvostoliittoon 1930 passilla Ruotsin kautta. Lehto Väinö, s. 1883 Sotkamossa, muutti Neuvostoliittoon Kanadasta 1931, metsätyöläinen Vilgasta. Kansallisuuden perusteella tuomittujen joukossa suomalaisten määrä oli sitäkin suurempi, eli 74 %, karjalaisten luvun jäädessä 16:een ja venäläisten 3 %:iin. Hautaan sai laskea ruumiita enimmillään viisi kerrosta päällekkäin. Heidät myös teloitettiin eri aikoina. 1909 Kuhmossa, loikkasi Neuvostoliittoon 1932. Hofner Pekka, s. Teloitettu 10.2.1938 Karhumäessä. Miten Sandarmoh löydettiin. Asia oli sillä selvä. Jatkossa oletusluvut vain kasvoivat, kun kautta maan päästettiin valloilleen pidätysten helvetti. Joukkopsykoosin oloissa ihmisten tuhoaminenkin oli hoidettava joukkoluonteisesti. Männikkö Iisakki, s. Prikaatiin kuuluva sotilas oli sillä välin jo ladannut seuraavan aseen – näin liukuhihna toimi keskeytyksittä. Sen vuoksi heidän toimiaan peitti salailun sumuverho: vapaalle jääneet sukulaiset eivät vuosikymmeniin saaneet tietoa pidätettyjen olinpaikasta tai tilanteesta. Teloitettu 8.5.1938 Karhumäessä. 1907 Suomessa, muutti Neuvostoliittoon Kanadasta 1922, konekorjaamon työläinen. Tšekistit ja heidän pomonsa tiesivät alusta alkaen olevansa rikollisella tiellä. Petroskoilaisen tutkijan Irina Takalan mukaan tuolloin etnisiä suomalaisia oli väestöstä vajaat 3 %, silti vainon kohteiksi joutuneiden suomalaisten luku nousi 41 %:iin (vastaavasti karjalaisten osalta luku oli 27 ja venäläisten 25). Otin satunnaisesti noin 10 000 nimeä sisältävästä Eila Lahti-Argutinan laatimasta matrikkelista Olimme joukko vieras vaan – Venäjänsuomalaiset vainonuhrit Neuvostoliitossa 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun (Siirtolaisuusinstituutti 2001) 10 nimeä: Bromsi Juho, s. Tahallisesti luotu epätietoisuus läheisten kohtalosta oli huutavassa ristiriidassa sen kanssa, että ylhäältä tulevat määräykset sääntelivät piirun tarkkuudella uhrien tuhoamisen eli sen, miten ja missä heidät tuli teloittaa, miten ja mihin haudata ja miten salata heihin liittyvä tieto. Salo Asser, s. Muuta yhteistä nimittäjää heillä ei ole kuin etninen tausta ja teloituspaikka. sihteeri Nikita Hruštšov, josta myöhemmin tuli suojasään alullepanija. Parhaiten tarkoitukseen sopi pehmeä, multava tai hiekkainen maaperä, josta saattoi vaivatta poistaa nurmikerroksen ja kaivaa tarvetta vastaavan montun. Teloitettu 10.2.1938 Karhumäessä. Heikkinen Juho, s. 1881 Suomessa, loikkasi Neuvostoliittoon 1932, työläinen Vilgan konepajalla. selle lähetti Moskovan aluekomitean 1. Teloituspaikalla heidät komennettiin montun reunalle polvilleen kasvot tulevaan hautaan päin. Teloitettu 9.1.1938 Karhumäessä. Karlsson Karl Johan, s. Corgan Oscar, s. Teloitettu 11.2.1938 Karhumäessä. ja 11. Teloitettu 28.12.1937 Karhumäessä. Monttuja umpeen luotaessa multakerroksen tuli olla vähintään 18 cm paksu. Mutta miksi eri paikkakunnilla asuneet ja eri aikoina teloitetut löytyvät samasta paikasta. Lopuksi joukkohauta peitettiin paikalta kuoritulla nurmipeitteellä
Kaivaukset tuottivat nollatuloksen, mutta epäilyksen siemen oli kylvetty. RAIJA-LIISA MÄKELÄ Enemmän seikkaperäistä tietoa Venäjän valtioterrorista löytyy Raija-Liisa Mäkelän kirjasta Solovetskin luostari – Venäjän historian peili (KSS 2023). Aikaa myöten hän löysi lukuisia joukkohautoja paitsi Itä-Karjalasta myös Solovetskin saaristosta. Esitetyn väitteen pohjalta Petroskoissa valmistellaan oikeudenkäyntiä, jonka tarkoituksena on syyttää Suomea kansanmurhasta. Hänen toimintalogiikkansa oli: jos kerta KGB:n kätköistä löytyvät tuhottujen luettelot, luonnosta täytyy löytyä heidän hautapaikkansa. Aikaa kuluu – tarina jatkuu Sandarmohin tarina ei pääty kerrottuun. Onneksemme Sandarmohin tarina ei ole yksistään taantumuksen käsissä. Sitä hän istuu Potman vankisiirtolassa Mordvan tasavallassa Keski-Venäjällä. Etsintätyössään Dmitrijev toimi yhdessä leningradilaisten Veniamin Jofen ja Irina Fligen kanssa. Verigin päätyi laatimaan kirjallisen kyhäelmän Sandarmohin arvoitus, jonka Johan Bäckman Publications julkaisi 2019. Kesällä 1997 teloituspaikka viimein löytyi. maaliskuuta 2024 Milanossa Juri Dmitrijeville myönnettiin oikeamielisen arvonimi ja Milanon oikeamielisten (vanhurskaiden) puutarhaan hänelle istutettiin nimikkopuu. Paikalle perustettiin syksyllä 1997 Sandarmoh-niminen muistohautausmaa. Jälkisanoina kerrottakoon, että Juri Dmitrijev on saanut maksaa kalliisti uraauurtavasta työstään poliittisen terrorin uhrien muiston ja maineen palauttamiseksi. Kilinin ja Veriginin esittämä ”tieteellinen hypoteesi” tuli perustella. Ilman Juri Dmitrijevin peräänantamattomuutta ja sitkeyttä emme siis vieläkään tietäisi liki tuhannen suomalaisen vainonuhrin viimeistä leposijaa. Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kuva ilmestyi Sandarmohiin välittömästi hänen kuoltuaan vankeudessa 16.2.2024. Lukijalla herännee kysymys: miksi kyseistä joukkoa ei teloitettu paikan päällä. 6. Nimiä oli, mutta ihmisten katoamispaikat pysyivät yhä pimennossa. Lahti-Argutinan työ vei 10 pitkää vuotta. Arkistoaineistoista oli nimittäin selvinnyt, että syksyllä 1937 Solovetskin vankileiriltä lähti proomulla kohti manteretta 1111:n tuhottavaksi määrätyn vangin erä, jonka jäljet hävisivät proomun myötä kuin tuhka tuuleen. Petroskoissa Memorialin johtohahmoiksi nousivat pysyvästi historioitsija Juri Dmitrijev ja kansanvihollisen tytär Eila Lahti-Argutina. KUVA: MITYA ALESHKOVSKIY Sandarmohin löytäjä Juri Dmitrijev 3.8.2007. Lisätietoa oikeamielisten puutarhoista, oikeamielisten päivästä 6.3. Muutamassa vuodessa Dmitrijevistä tuli alan todellinen taitaja. Memorial-järjestöjä alkoi syntyä kautta maan. Kunnes pitkään ratkaisemattomaksi pulmaksi nousi suuren etapin kohtalo. Vastaiskuun valjastettiin Petroskoin yliopiston professorit Juri Kilin ja Sergei Verigin. Sandarmohista on tullut totalitarismin uhrien symboli. Tuon merkittävän löydön oheistuotteena selvisi, että tuolloin Sandarmohiksi nimetyllä paikalla oli teloitettu Suuren terrorin aikaan myös yli 900 suomalaista kansanvihollista. Maan nykyisen ilmapiirin oloissa ei olisi yllätys, jos jatkossa ilmenisi yhä uusia totuudenvesittämisyrityksiä. Näin unholaan vajonneiden vainonuhrien nimiä alkoi nousta yhteiskunnan tietoisuuteen yhä enenevässä määrin. Kertomus etapin etsinnästä vetää vertoja dekkarin synnyttämälle jännitykselle. sekä Juri Dmitrijevin ja muiden oikeamielisten nimeämisestä löytyy sivustolta en.gariwo.net Artikkeli on julkaistu aiemmin Uutis?uppu – Uudis?uppu -ajankohtaiskanavalla: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/sandarmohin-suomalaiset/ KIRJAT Sandarmohissa on nyt myös Aleksei Navalnyin kuva. Kaiken tämän seurauksena vuoden 2023 joulukuussa Sandarmohiin ilmestyi vielä yksi ”muistokivi”, jonka kaiverrus kertoo, että alueelle on haudattu paitsi Suuren terrorin uhreja myös suomalaisten teloittamia neuvostosotilaita. Väitteen vahvistukseksi paikalla käynnistettiin kaivaustyöt. Ei aikaakaan, kun mainitut herrat ilmoittivat, että Sandarmohiin on todennäköisesti haudattu myös Suomen armeijan viime sodan aikana teloittamia neuvostosotilaita. Hautausmaalla on nykyisin lukuisia yksityishenkilöiden asettamia muistolaattoja ja tervehdyksiä suomalaisille teloitetuille. Juri Dmitrijev paitsi tutki arkistoja myös liikkui herkeämättä maastossa. Tässä hän on Moskovan mielenosoituksissa 2011. Koska Solovetskin saaristo sijaitsee lähellä napapiiriä, ohuen multakerroksensa vuoksi seutu ei sovi isojen ruumismäärien kätkemiseen. Suomenkielisen Carelia-lehden päätoimittaja Armas Mašin toi kirjaseen näkemyksensä Sandarmohista julkisuudessa käydyistä kiistoista. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 64 nen ja ihmisoikeuksien puolustaminen. KUVA: MEDIAFOND. Monivaiheisten etsintöjen jälkeen selvisi, että kyseinen vankierä teloitettiin Itä-Karjalassa, jossain Karhumäen tienoilla. Sen porteilla oleva Solovetskista tuotu kivijärkäle muistuttaa kävijää 1111:n solovetskilaisvangin teloittamisesta kolmen yön aikana syksyllä 1937. Hänet pidätettiin Petroskoissa vuonna 2016 ja lukuisten, selvästi tekaistuihin todisteisiin perustuvien oikeudenkäyntien jälkeen hänelle langetettiin 15 vuoden vankeustuomio. Jälkimmäistä meidän on kiittäminen noin 10 000:n vainoissa menehtyneen suomalaisen nimien palauttamisesta tietosuuteemme. Venäläisen sananlaskun mukaan vesitippa syövyttää kivenkin. Kykenemättä kumoamaan Dmitrijevin tutkimustyön tuloksia Karjalan taantumukselliset voimat ryhtyivät vastahyökkäykseen
Kovakantinen, runsaasti valokuvia ja karttoja, 352 s. Häi i?e maini??ou, kirjutin on jo lapsennu olluh kebjei hänen käis. Raja-Karjalan murrelukemisto. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 65 KIRJAT Raija Pyöli: Piikatytöstä piireihin – Karjalaisevakon lapsi muistelee. Raija Pyölin kniigu Piikatytöstä piireihin. Murrenäytteillä puhuvat 38 kertojaa ovat syntyneet vuoteen 1944 asti Suomeen kuuluneissa Raja-Karjalan pitäjissä. Pdf-muotoisen kirjan voi ladata vapaasti osoitteesta karjalansivistysseura. Teksteihin on lisätty harvinaisimpien sanojen merkityksenselityksiä, ja kirjan lopussa on sanahakemisto, kertoo emeritaprofessori Marjatta Palander. – Ääninäytteet auttavat oppimaan karjalan kielen ääntämystä, jos se ei ole ennestään tuttua tai jos se on jo unohtunut. Aigu oli moine, ku tyttözii ei nengalei piästetty opastumah. Lisäksi kirjan murrenäytteiden alkuperäisäänitteitä voi kuunnella vapaasti Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilta: kotus.fi/ aineistot/puhutun_kielen_aineistot/murreaanitteita/tavvel_kielel_rajakarjalaismurteiden_naytteet Rajakarjalaisen kielen ohella kirjan lukija ja murrenäytteiden kuuntelija pääsee sukeltamaan rajakarjalaiseen elämänmenoon. Eigo ni pie unohtua rinnal kulgijua karjalažuttu, kui segi muuttuu, lähenöy, lujenou. Häi on roinnuhes Suomes, Uuraizil. Heis Raija kirjuttau nerokkahasti da elozasti. Henna Massinen, Marjatta Palander ja Vesa Koivisto. Oman eloksen mustelmat zaveditahes 1950-luvun allus. Raijal on vie yksi suvai?us, kirjuttamine. Minule on ylen äijäl mieldy myö hänen taba kirjuttua toizis ristikanzois, kui hyö kaikki ollah oldu merkittävät täs eloksen rattahas. Sendäh tahtozin duumaija, kun hänel kirjuttamizen ratas vie ei azettus. Karjalaisevakon lapsi muistelee on kerdomus karjalazen naizen elaijas. Kirjan ovat kirjoittaneet Henna Massinen, Marjatta Palander ja Vesa Koivisto, ja se on julkaistu sekä painettuna että sähköisenä versiona. KSS 2024. Suurel syväimel häi mustelou omua školah käyndiä, opastundua kirjaze?i da ruaduo lapsienka??ojannu, ehtyškolua, opastandua yliopistos, ruaduo opastajannu eri školis, järilleh yliopistoh opastamah lähtendiä da väitöskniigua sego vie kerran opastajan ruaduo. Suvun elaijas Salmin voulostis, evakkomatkas da uvves elaijas – nämmis Raija kirjuttau nenga, kui häi on kuulluh da lugenuh eri lähtehis, kniigois da tutkimuksis. Ylen hyvin häi kirjuttau sit, mittuine oli aigu jälles voinua, konzu evakkoloil algoi uuzi elaigu. KUVA: SANNA-RIIKKA KNUUTTILA. Nämmis kirjutuksis nägyy hänen akadiemine opastus, häi on pannuh nägövih vihjavukset lugijale, kudai tahtos ka??uo ližätieduo. Voin uskuo, ku nämmä Raijan mustelmat avvutetah toizii evakkolapsii nägemäh da ellendämäh sidä aigua, da ottamah omakse, samastumah nämmih duumavoloih sego mielih. Raijan eloksen ratas ozuttau, kui yhtet da samat dielot da ristikanzat tullah järilleh elaijan eri kohtis, eri aijois, eri merki?yksis. Mediapinta 2024, 228 sivua. On mieleh lugie hänen omas lapsusaijas, nygöi myö emmo voi ni duumaija mittuine aigu se silloi oli. Oma luja tahto da ruadohimo on avvutettu händy piäzemäh omih piämiärih. fi/oppimateriaalit/rajakarjalaiset-murteet/ ja painettuna kirjana sen voi hankkia Karjalan Sivistysseuran kaupasta: karjalansivistysseura.fi/kauppa/. Da se ylen hyvin nägyy täs kniigas, sen tekstois. Karjalan Sivistysseura on julkaissut 1960ja 1970-luvuilla äänitettyihin haastattelutilanteisiin pohjautuvan kirjan Tävvel kielel. Raja-Karjalan murrelukemisto. Kogo aijan rinnal täs kulgietah ristikanzat: omahizet, pereh, sugulazet, ystävät, susiedat, mielespiettävät, opastujat, kolliegat, oma ukko, omat lapset da bunukat. Näytteitä on Ilomantsin itäkylistä, Korpiselästä, Suistamolta, Impilahdelta, Suojärveltä ja Salmista yhteensä runsaan 17 tunnin verran. SANNA-RIIKKA KNUUTTILA Raijan abuniekku da podruugu vuvves 1995 Eloksen ratas – Lugijan duumavuo Raija Pyölin uvves kniigas Tävvel kielel. Raijal on ainos olluh himo kävvä školah, opastuo aiven vaigu enämbi. Elävää kieltä ja värikkäitä tarinoita Kotkatjärvel poštujuaššiekat ainos vuotetah kirjažii Suomespäi
Kansanperinteen tutkijana ja käsityöläisenä Jääskeläinen uskoo tekemällä oppimiseen. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 66 J oensuulaisen Taitokorttelin yhden käsityöläisputiikin ovella lukee yksinkertaisesti: Perinteenlumo. Pieni käsityöhuone ja siellä pidettävät lyhytkurssit sisältävät sen osaamisen, joka Jääskeläiselle on Pietarin taideakatemiassa opiskellessaan, Kižin museon tutkimusretkillä ympäri Karjalaa kulkiessaan ja erilaisissa suomalaisissa kulttuurihistoriallisissa hankkeissa työskennellessään kertynyt. Ikkunan vieressä olevalla Lintulasta lainatulla kauniilla tuolilla istuu joensuulaistunut etnologi Leena Jääskeläinen päärmäten punaisella langalla noin satavuotiaan nuken alushametta. Tutkimusmatkoillaan karjalaiskylissä hän kysyi paikallisilta naisilta, miten heidän mummonsa osaavat ommella sarafaanin laskokset tai laittaa olkaimet oikeille paikoilleen. Yllä Leena Jääskeläisen ompelutarvikkeita. Leena Jääskeläisen karjalaiset kansanpuvut. Pukujen perinteen lumoa Taiteentutkija Leena Jääskeläisen kursseilla sarafaani ommellaan käsin, perinnettä kunnioittaen ja syvällisesti menneen ajan pukeutumiskulttuuriin tutustuen. Isossa kuvassa hän päärmää satavuotiaan nuken alushametta Joensuun Taitokorttelissa.
Jääskeläinen kertoo ompelun aikana kokemuksistaan karjalaisten perinnepukujen parissa, niihin liittyvästä tapakulttuurista, varioinnista ja siitä arjesta, jossa perinnevaatteet valmistuivat. Näinpä Leena Jääskeläisen ompelemien ja hänen kurssillaan valmistuvien sarafaanien päärmeissä on kontrastiväri. Menneiden vuosisatojen arki näkyy perinnevaatteessa yksityiskohtina, joihin ei ehkä osaa kiinnittää huomiota. – Rukous on mukana tekovaiheessa, jokaisessa pistossa, sillä ortodoksinen uskonto liittyi kiinteästi kar. Kursseillaan Jääskeläinen on huomannut, että mitä vähemmän kurssilainen käsitöistä tietää, sitä helpompi hänen on ymmärtää perinnevaatteen ompelemiseen liittyvät tavat: – Moni käsityöläinen ihmettelee, miten paljon perinneasun ompeleminen eroaa hänen oppimastaan ompelutavasta. Tämän takia keskustelu ja tapakulttuurin esittely on tärkeää. Tämän naiset tiesivät jo 1800-luvulla. Tekstiiliperinteestä tuli syvyyttä teatteriesitykseen Leena Jääskeläisellä karjalaisen käsityöläisyyden kehyksenä on ortodoksisuus. Kun siinä ommeltiin yli kuusimetristä helmapäärmettä käsin, niin oli pakko säästää silmiä ja valita ompelulankaan kontrastiväri. Se on uskollisuutta sekä perinnevaatteelle että sen tekemistavalle. – He sanoivat: ”Leena, ota neula ja lanka ja kokeile!” Tätä samaa haluan viedä itse näillä kursseilla eteenpäin, tekemällä oppii ja samalla perinne tulee tutuksi ja elää tässä päivässä. – Pirtit olivat pimeitä, valona oli kynttilä tai päre. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 67 . Perinnevaate haastaa kokeneenkin käsityöläisen Peretniekkaa tai säpsää ei Leena Jääskeläisen kursseilla ommella hiljaa
Kallonen ja Jääskeläinen selvittivät hyvin huolelliTAITEENTUTKIJA LEENA JÄÄSKELÄINEN > Syntynyt 3.4.1954. > Tutkimustyö jatkuu edelleen, ja haastattelujen lisäksi tietoa etsitään myös esim. Usean sukupolven feresi Vaate oli menneinä vuosisatoina arvotavaraa ja sarafaani-kangas tai silkkihuivi olivat suosittuja lahjoja jo hyvin nuorellekin tytölle. Leena Jääskeläinen on tehnyt näkyvää yhteistyötä Emilia Kallosen Kruugaja Grobu-projekteissa. > Pietarin Taideakatemiasta valmistuttuaan hän toimi Kižissä tutkijana ja erikoistui Karjalan eri kansojen talonpoikaisväestön perinteiseen vaatetukseen. Samaa säästeliäisyyttä osoitti myös se, että kun juhlavaate kului, siitä tuli arkivaate ja aikanaan työvaate. Suunnittelin ja ompelin koko työryhmän vaatetuksen, ja sain samalla keskustella heidän kanssaan vaateperinteeseen liittyvästä symboliikasta. – Siinä oli vapaus tehdä vanhan, tutkimukseni kautta minulle tutun tradition mukaisia vaatteita. – Mitään ei laitettu pois, vaatteilla oli oma kaarensa, ja samaa huolellisesti hyvästä kankaasta tehtyä feresiä ennätti käyttää useampi sukupolvi. Kruuga toi esille karjalaisen hääkulttuurin ja Grobussa keskiössä on kuolema, eli kyseessä olivat siirtymäriitit ja niistä kertovat teatterituotannot. Taitojen karttuessa tyttö alkoi itsekin ommella. sesti, miten karjalaista häätraditiota voisi kuvata perinteisen kansanpuvun kautta. Tästä läksimme liikkeelle. Olin mukana suunnittelemassa lavastusta. > Kižin museossa ja Juminkeko-säätiön monivuotisessa Karjala-projektissa hän osallistui ympäri Karjalaa ulottuville tutkimusretkille, joissa hän keräsi pukuihin liittyvää materiaalia, tarinoita ja vanhaa esineistöä. Tähän tarpeeseen on oma vaatekin, sielunlämmitin. > Meni 17-vuotiaana Kižin museoon opintojensa osana. Siinä vaiheessa, kun nuori nainen oli menossa miehelään, hänelle oli kertynyt mittava vaatevarasto. arkistoista ja vanhasta kirjallisuudesta. Onnea oli myös se, että Jääskeläinen pääsi itsekin mukaan esitykseen: – Aivan, kuten Kižin saaren museon kansanperinneteatterissa, olin mukana hääseremonianäytelmässä ristimuamona eli kummitätinä. Voi, se oli onnellinen aika minun elämässäni, Jääskeläinen kertoo. Vaatteilla uskottiin olevan maagista voimaa, joka suojeli myös sielua. Ja hänellä on tärkeä rooli hääseremonian ja morsiamen ohjaajana. Vaatteet olivat tärkeä osa ihmisen omaisuutta, ja ne periytyivät sukupolvelta toiselle. Leena Jääskeläisen kursseilla keskustelu ja tapakulttuurin esittely on tärkeää.. – Se oli pitkä, hieno projekti. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 68 jalaiseen ja äänisniemeläiseen kulttuuriin. – Lähipiiri alkoi kerätä jo pikkutytölle kauniita kankaita esiliinoja ja paitoja varten. – Ortodoksikirkko on säilyttänyt tekstiiliperinnettä ja sen symboliikkaa, ja erityisellä tavalla se liittyy siirtymäriitteihin
Tytön päähine. Työmatkoilla ja Kižin saarella oppaana oli pakko pukeutua myös käytännöllisesti. Sorokka, säpsä ja kosinka ja huivit: Naimisissa olevan naisen päähineet. Siitä syntyy ainutlaatuisen vahva mustan ja punaisen kontrastille rakentuva kansanpuku. Otsalenda: Huivista kierretty nauha. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 69 PIENI KARJALAINEN PERINNEPUKEUTUMISEN SANASTO Sarafaani: Perinteinen olkainhame, joka voi olla suora tai kiilamainen. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Leena Jääskeläinen on tehnyt yhteistyötä Emilia Kallosen Kruuga-projektissa, joka toi esille karjalaista hääkulttuuria.. – Punaisia ja mustia silkkisiä peretniekkoja, joiden helmassa on mustista helmistä tehty lasihelmikirjonta somisteena. Leena Jääskeläinen pukeutuu itse aika harvoin täydelliseen kansanpukuun, jossa on rätsinä, peretniekka, feresi tai sarafaani alushameineen sekä päähineet ja huivit. Rätsinä: Valkoinen olkainhameen alla pidettävä pitkä naisen paita, hihojen pituus ja malli voivat vaihdella. Oppimista halki elämän Mikä ihme on saanut Leena Jääskeläisen viihtymään yli neljäkymmentä vuotta karjalaisen kansanpuvun parissa. Valkoiset hihat ovat näkyvissä ja alaosa aina helman alla, niin kuin alusvaate. Tätä edesauttoi se, että vaatteita arvostettiin, huollettiin, hoidettiin ja käytettiin säästeliäästi. Sen takia sitä voi tutkia, kokeilla ja oppia monia vuosia, vaikka koko elämän, sillä koko ajan avautuu uusia innostavia asioita. Feresi: Suomen Karjalassa suoralinjainen ja kapeaolkaiminen olkainhame. – Tällainen on suurten juhlien asukokonaisuus. Juuri nyt Jääskeläistä kiinnostavat vienalaismuseon kokoelmissa säilyneet peretniekat. Niinpä kun taloon tuli vieras, emäntä vain riisui päällimmäisen peretniekan tai sarafaanin, ja alta löytyi siisti ja puhdas vaate. – Kansanpukukulttuuri on elävä, varioiva, monenlainen. Asulle on runsaasti erilaisia paikallisia tai hameen malliin liittyviä nimityksiä: sarafaani, saraphaana, feresi, kosto, siitsa, sviitka ja monta muuta paikallista nimitystä. Peretniekka: Esiliina, joka mukautuu asuun kuuluvan olkainhameen tyyliin ja materiaaliin. – Päällekkäiset esiliinat suojasivat, ja myös sarafaaneja saattoi olla usea päällekkäin. Ja pitkähihainen poolopaita lämmittää hyvin ja sopii kokonaisuuteen erinomaisesti. On aikakerroksia ja paikallista variaatiota
Tiedämme, että karjalan kirjakieltä normitetaan Tuohikirjeen 292 jäljennös. Itämerensuomalaiset kansat jakautuivat kahden kristillisen perinteen alueelle. Läntisen katolilaisuuden ja sittemmin luterilaisuuden vaikutuspiiriin jäivät suomalaiset, virolaiset ja liiviläiset, itäiselle eli ortodoksiselle alueelle taas mm. Vaikka jokaisella näistä kolmesta itämerensuomalaisesta kielestä on omat erityispiirteensä, paljon yhteistäkin löytyy, olemmehan lähisukulaisia kielellisestä näkökulmasta katsottuna. Viimeistään kansallinen herääminen kiihdytti viron kielen laajempaa käyttöönottoa. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 70 U sein kuulee pohdittavan sitä, mitä yhteistä suomella on viron tai karjalan kanssa. Kokonaisuudessaan virolaiset saivat Raamatun vasta vuonna 1739, sillä Suuri Pohjan sota ja kirkolliset erimielisyydet hidastivat raamatunkäännöksen julkaisua. Eteläinen ”tartonkieli” oli taas eteläviron eli võron kielen varhainen edeltäjä. karjalaiset, vepsäläiset ja vatjalaiset. Vertailukohdaksi voi nostaa ensimmäisen suomenkielisen teoksen, Mikael Agricolan Abckirian, jonka ensimmäinen painos julkaistiin vuoden 1543 tienoilla. LÄHDE: WIKIPEDIA. (Nirk 1986, 47–58, 64–72) Karjalan polku kohti kirjakieltä Siinä, missä viron kirjakielellä on ollut historian saatossa hyvin nousujohteinen kehitys, karjalan matka kohti kirjakieltä on vielä verrattain kesken. ”tallinnankieli”, on se, jonka tunnemme viron kirjakielenä ja jota käytetään kaikkialla Viron valtion alueella – vuoden 1739 raamatunkäännös edesauttoi tallinnankielen nousua johtoasemaan. Esimerkiksi vuonna 1535 Wittenbergissä painettiin Viron ja karjalan kirjakielten historia ja asema eri aikoina poikkeavat toisistaan melkoisesti, mutta kielen tasolla näistä lähisukukielistä on löydettävissä mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Ensimmäinen suomenkielinen raamatunkäännös ilmestyi nimittäin jo vuonna 1642. (Õispuu 2004, Nirk 1986 27–28, 35) Rauhattomien yhteiskunnallisten olosuhteiden lisäksi viron yhtenäisen kirjakielen kehittämistä vaikeutti se, että pohjoisessa ja etelässä muotoiltiin samaan aikaan omaan paikalliseen kieleen perustuvaa kirjakieltä. Keskeisinä toimijoina kansallisessa heräämisessä voidaan mainita ensimmäinen ”tietoisesti” virolainen runoilija Kristjan Jaak Peterson (1801–1822, kuoli hyvin nuorena, mutta jätti merkittävän kirjallisen perinnön), Kalevipoeg-eepoksen alullepanija Friedrich Robert Faehlmann (1798–1850) ja sen loppuunsaattaja Friedrich Reinhold Kreutzwald (1803–1882) sekä kansallisrunoilija Lydia Koidula (1843–1886). Viron itsenäistymisen myötä viron kielestä tuli tasavallan virallinen kieli, minkä asemansa se säilytti myös neuvostoaikana. Kielen kohtalo on sitä puhuvan kansan käsissä vironkielinen katekismus, WanradtKoelli katekismus, joka sai nimensä kokoajiensa mukaan. Saattaa ehkä yllättää, että virolla on itse asiassa suomeakin hieman pidempi perinne kirjakielen kehittymisessä: ensimmäinen vironkielinen teos, luterilaisia tekstejä sisältänyt kirja, painettiin jo vuonna 1525. Näin kävi samaten Suomessa ja Virossa. Kirjakielten varsin erilaiset kehityskulut juontavat juurensa historian käännekohtiin, ja erityisen keskeinen vaikutus kirjakielten kehitykseen on ollut kristinuskolla. Nykyisin pohjoinen kirjakieli, ns. Viron ja karjalan väliltä voi löytää myös sellaisia kielellisiä yhtymäkohtia, jotka eroavat suhteessa suomeen. Kansallisen heräämisen huippukausi sijoittuu Virossa 1860–1880-luvuille, joiden aikana viron kieli ja kulttuuri kokivat merkittävän arvonnousun – tämä oli huomattava muutos baltiansaksalaisten ja saksan kielen hallitsemassa Virossa. Viron kirjakielen pitkä perinne Tarkastellaan ensiksi hieman viron ja karjalan kirjakielten historiaa sekä kielten aseman muutosta. Läntisen kristikunnan mullistanut reformaatio ja siitä alkunsa saanut luterilaisuus vaikuttivat monessa maassa kansankielisen kirjallisuuden syntyyn. (Õispuu 2004) Tässä suhteessa viron ja karjalan kirjakielten kehitys risteävät hieman toisiaan – molemmista kielistä on tunnistettu erilaisia muotoja, jotka viron kirjakieliprosessissa on todettu aivan omiksi kielikseen (viro ja võro), mutta karjalan kohdalla ne ovat yhtenäisen kielimuodon päämurteita (varsinaiskarjala, josta vienanja suvikarjalan murteet, sekä livvinkarjala). (Õispuu 2004) Reformaatio vauhditti vironkielisen kirjallisuuden syntyä, jonka ensimmäisinä ilmentyminä julkaistiin lähinnä uskonnollista aineistoa
Stalinin vainojen myötä kielitilanne muuttui Karjalassa hetkellisesti: kun suomen kieli leimattiin fasistien kielekKielen kohtalo on sitä puhuvan kansan käsissä Lydia Koidulan patsas Pärnussa. Selitys karjalan kirjakielen hitaammalle kehitykselle löytyy hitaammin muuttuneista uskonnollisista olosuhteista. Tämän työn tuloksena ilmestyivät rukouskirja ja katekismus varsinaisja aunuksenkarjalan murteilla (1804) sekä Matteuksen evankeliumi tverinkarjalaksi (1820). Toinen varhaista kirjoitettua karjalaa edustava jäänne on arkkimandriitta Feofanin laatima karjala-venäjä-sanakirja 1660-luvulta. virolaisten rakastaman isänmaallisen laulun ”Mu isamaa on minu arm” sanat. Sanakirja sisältää noin 80 sanaa, mm. Nämä julkaisut olivat pääosin uskonnollisia tekstejä ja aapisia. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 71 . KUVA: WIKIPEDIA Viro ja karjala jakavat paljon yhteistä sanastoa, kuten vaikkapa linn/linna = kaupunki. Koidulan käsialaa ovat mm. Kyrillisin kirjaimin ikuistetun kirjoituksen on epäilty olevan loitsu. ”terveh”, ”viritä tuli” ja ”anna šyyvä”. Sittemmin myös virolaiset joutuivat karjalaisten ohella kokemaan neuvostoajan, tosin melko erilaisissa olosuhteissa. (Uralilaiset kielet ja kansat, Feofanin sanakirjan Wikipedia-sivu) Tuohikirjeestä ja Feofanin sanakirjasta joudumme siirtymään aina 1800-luvulle, jolloin vasta julkaistiin ensimmäiset karjalankieliset painotuotteet. Siinä, missä Viro oli ennen neuvostomiehitystä itsenäinen valtio ja ehtinyt vakiinnuttaa viron aseman viralliseksi kieleksi, Karjalassa siirryttiin 1920-luvun kansannousujen jälkeen suoraan neuvostovallan alle. Vaikka kansallisuuspolitiikassa puhuttiin karelizatsijasta, karjalaistuttamisesta, todellisuudessa johdossa olleet punasuomalaiset ajoivat suomen kielen asemaa niin virallisena kuin opetuksen kielenä. Vaikka karjalan murteiden kirjakielet ovat suhteellisen nuoria, vanhin tunnettu itämerensuomalainen teksti, 1200-luvulle sijoittuva tuohikirje 292, on kirjoitettu nimenomaan varhaisella karjalalla. (Õispuu 2004) 1900-luvun alkupuolella yhteiskunnalliset olosuhteet muuttuivat radikaalisti: Venäjän keisarikunta hajosi, Suomi ja Viro itsenäistyivät, mutta Karjalasta tuli osa Neuvostoliittoa. tälläkin hetkellä erityisesti suvikarjalan osalta ja että kirjakielten käyttöä pyritään vakiinnuttamaan. KUVA: MARIE MÄKISEN KUVA-ARKISTO. Nämä mielenkiintoiset kirjalliset reliikit ovat valitettavasti olleet enemmin poikkeuksia kuin sääntöjä kirjoitetun karjalan suhteen. Ortodoksikirkossa jumalanpalveluskielenä käytettiin kirkkoslaavia, kunnes 1800-luvulla Venäjän Raamattuseuran toimesta Uuden testamentin osia alettiin kääntää Venäjän keisarikunnassa asuvien kansojen kielelle
Karjalan kielelle tavoiteltiin vuonna 1998 virallista asemaa Karjalan tasavallassa, mutta hanke epäonnistui (Õispuu 2022). Karjalankielistä opetusta varten alettiin tuottaa karjalankielisiä aapisia sekä alkuopetuksen oppikirjoja ja lukemistoja, ja karjalankielinen sanomalehti Oma Mua alkoi ilmestyä vuonna 1990. Ahtian pyrkimykset jäsentää karjalalle kielioppia ja sen myötä kirjakieltä tyssäsivät kuitenkin suomalaisen karelianismin hedelmiin: karjalaa pidettiin vain suomen murteena. Artikkeleissa pohdittiin karjalan kirjakielen tarpeellisuutta ja toisaalta kyseenalaistettiin sitä, mikseivät karjalaiset voisi käyttää suomea, kuten ennenkin. R. KUVAT: WIKIPEDIA, MARIE MÄKISEN KUVA-ARKISTO. (Õispuu 2022) Näiden seikkojen ansiosta Karjalan tasavallassa vakiintui kaksi kirjakieltä, vienanja livvinkarjala. Tämä pyrkimys herätti keskustelua niin suomenkielisissä Neuvosto-Karjalaja Punalippu-aikakauslehdissä kuin venäjänkielisessä Sovetskaja Karelija -lehdessä. Karjalaa, kuten kaikkia muita itämerensuomalaisia kieliä, kirjoitetaan latinalaisin aakkosin (Hiidenmaa 2003, 60). Yhtenäisen kirjakielen käyttö jäi lopulta lyhyeksi, sillä vain harvat ehtivät omaksua sen, kun jo vuonna 1940 suomi palautettiin neuvostotasavallan viralliseksi kieleksi. (Õispuu 2022, Dmitri Bubrihin Wikipedia-sivu) Suomen puolella karjalan kirjakielen kehittelijänä voidaan mainita E. (Õispuu 2022) Vuosina 1937–1939 käytetty kirjakieli tunnetaan myös bubrihinkarjalana. Elias Lönnrotin ja Fr. Vuonna 2017 kielitieteilijät ottivat kantaa karjalan kielen virallisen aseman puolesta Karjalan tasavallassa. Ahtia (1867–1953), joka sen aikaisista maanmiehistään poiketen käsitti karjalan suomesta erilliseksi kieleksi. Yksi syy sille, ettei kieli ole edelleenkään saanut virallista asemaa Karjalassa, liittyy Venäjän perustuslakiin: sen mukaan kansallisia kieliä tulisi kirjoittaa kyrillisellä aakkostolla. Ahtia tutki erityisesti livvinkarjalaa ja kirjoitti esimerkiksi teoksen Karjalan kielioppi: äänneja sanaoppi (1936). Karjalan kirjakieli kohtasi sekä vastustusta että puolustusta; erityisen hanakasti kirjakielen käyttöönottoa vastustivat suomalaiset. V. Asiaa ei auttanut, että karjalankieliset sulautuivat paineen alla valtaväestöön, joten kieli eli lähinnä puhuttuna. Kielitieteilijöiden mukaan kaksi kirjakieltä (vienanja livvinkarjala) eivät ole este kielen viralliselle asemalle, sillä vastaavia esimerkkejä löytyy myös muualta päin Venäjää, ja lisäksi karjalalla kirjakielineen pystytään ilmaisemaan hallinnon, kulttuurin ja liike-elämän ilmiöitä. Faehlmannin muistokyltit Tartossa ja karjalankielinen maantiedon oppikirja ”Meijän rodina” Petroskoista vuodelta 1938. Kielimuodolle nimensä antanut Dmitri Bubrih (1890–1949) oli venäläinen kielitieteilijä, joka loi yhtenäisen karjalan kirjakielen eri murrepiirteitä hyödyntäen. Vastustuksesta huolimatta pyrkimykset ottivat tuulta alleen, ja Petroskoin valtionyliopistoon avautui 1990-luvun alussa vienanja livvinkarjalan sekä vepsän laitokset. (Ahtian Wikipedia-sivu) Karjalan kirjakielten uusi alku Vasta perestroikan myötä 1980-luvulla Karjalan tasavallassa virisi jälleen toivo saada karjalalle oma kirjakieli. Tätä ennen Bubrihin johtama työryhmä oli luonut jo tverinkarjalaisille oman kirjakielensä, jota kirjoitettiin latinalaisin aakkosin ja jota käytettiin vuosina 1931–1937. Virolaisilla oli taustallaan itsenäisyys, jota ennen ja jonka aikana viron kieltä oli kehitetty ja vaalittu kansallisena kielenä, millä on oletettavasti ollut vahvistava vaikutus virolaiselle identiteetille ja viroFragmentti Wanradtin ja Koellin katekismuksesta (vas). (Fenno-Ugria 2017) Nykyhetken tilanne Neuvostoajan voidaan kielellisesti katsoa vaikuttaneen virolaisiin ja karjalaisiin eri tavalla – olivathan kansojen ja kielten lähtökohdat hyvin erilaiset. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 72 si, karjalasta tuli virallinen ja opetuksen kieli vuosiksi 1937–1939
Tähän aiheeseen tarkempi syventyminen vaatisi kuitenkin oman aikansa ja paikkansa. alkuperäistä kansanrunoutta, kun taas Elias Lönnrotin sepittämien säkeiden määrä Kalevalassa on kolmisen prosenttia. Karjalaisilla tällaista kansallisen ja kielellisen yhtenäisyyden kokemusta ei ollut, ainakaan laajalla mittapuulla. Nämä viikonloppupelit alkavat kello 10 ja kestävät useamman tunnin. sekä suomenmestaruuskilpailut 10.–11.8. Karjalan kielellä arvioidaan olevan yli 30 000 puhujaa Suomessa ja Venäjällä. Myös viron ja karjalan kielen kohtalo.” MARIE MÄKINEN Hieman laajempi versio artikkelista on julkaistu Uutis?uppu – Uudis?uppu -ajankohtaiskanavalla: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/marien-keral Lähteet: Ahtia, E. Tämän pohjalta ei olekaan ehkä yllättävää, että Neuvostoliitossa vuonna 1989 väestönlaskennan mukaan 95,5 % virolaisista puhui viroa äidinkielenään, kun taas karjalaisista vain 50,1 % puhui karjalaa (Õispuu 2002). Uralilaiset kielet ja kansat: Karjala. Virolainen voi sanoa, että ”ma pole midagi erilist teinud”, karjalainen taas ”eule tehnyh nimidä erillisty” (”en ole tehnyt mitään erityistä”). Lisäksi ei sovi unohtaa, että karjalaiset ovat ainakin välillisesti vaikuttaneet Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin (1857–1861) syntyyn – olihan Kalevalalla karjalaisine runoineen innoittava vaikutus virolaisten kansalliseen heräämiseen ja kirjalliseen kulttuuriin. Seurasaaren kyykkäkentällä Helsingissä on kaikille avoin tutustumistilaisuus kyykkäpeliin sunnuntaina 5.5. Taustalla pikemminkin painoivat sekä suomalaistaminen että venäläistäminen. Emakeele Selts. Õispuu, Jaan 2002: Õigus oma keelele. Viro myös säilyi virallisena kielenä koko neuvostoajan. laisten yhtenäisyydelle. Karjalan kielen tunnustamaton asema, kielenvaihto suomeen ja venäjään sekä resurssien vähyys elvytystyöhön ovat edelleen keskeisiä kieltä uhkaavia tekijöitä sekä Suomessa että Karjalan tasavallassa. Toukokuussa ovat Boris Karppelan muistokilpailu ja Paavon Rahikaisen mukaan nimetty Paavon kyykkä 18.–19.5. Tervetuloa katsomaan ja myös kokeilemaan.. Wiktionary: Pole. Tänä päivänä vironkielisiä on yli 900 000, vaikkakin määrä on ollut vähenemään päin (The Baltic Guide 2021). Helsingin kyykkätoiminnasta voi kysellä myös kyykkäkerhon sihteeriltä Pekka Pamilolta (pekka.pamilo@helsinki.fi, 040 769 0294). Sežo eestin da karjalan kielen oza.” ”Jokaisen kielen kohtalo on sitä puhuvan kansan käsissä. Digitaaliseen näköislehteen vuosiluku on korjattu jo ennen julkaisua. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 73 OIKAISU: Painetun Karjalan Heimon 1–2/2024 sivulla 31 oli kuvatekstin vuosiluvussa kirjoitusvirhe. Feofanan sanakirju, Wikipedia-sivu. SKS 1986. Vaimo on naine, viikko nädal tai nedäli/netäli, rakkaus armastus tai armahus. Andrei Ždanov ja J. Pukinmäen kentällä pidetään myös kahtena viikonloppuna valtakunnalliset kyykkäkilpailut. Yhtä merkityksellistä on ymmärtää, että historiaa luodaan juuri nyt – tämän puolesta puhuu periksiantamaton työ luoda karjalalle ja sen murteille omat kirjakielensä. Hiidenmaa, Pirjo 2003: Suomen kieli – who cares. Viron ja karjalan yhtäläisyyksiä Sanaston tasolla viro ja karjala jakavat runsaasti sellaisia yhtäläisyyksiä, jotka eroavat suomen vastineista. The Baltic Guide: Viroa äidinkielenään puhuvien virolaisten määrä vähenee, 30.8.2021. Viron kielen tila on yhtä kaikki vakaa ja turvattu itsenäisessä Virossa. Kaupungin sijasta asutaan linnassa, ja kansa on rahvasta ilman minkäänlaista halventavaa sävyä. Otava 2003. Ka eesti ja karjala keele saatus.” ”Jogahizen kielen oza on sidä pagizijan rahvahan käzis. V., Wikipedia-sivu Bubrih, Dmitri, Wikipedia-sivu. Molemmat eepokset ovat joka tapauksessa rakentuneet samalle periaatteelle: niiden tehtävänä oli luoda Suomen ja Viron kansoille eeppinen menneisyys, jonka rakennuspaloina käytettiin toisistaan alun perin irrallisia kansanrunoja. Nirk, Endel 1986: Viron kirjallisuus. Kielen tai kansan vaiheet eri aikakausina eivät myöskään sanele sitä, minkälainen tulevaisuus niillä on, vaan pikemminkin, kuten virolainen kielitieteilijä Jaan Õispuu (2002) toteaa: ”Iga keele saatus on teda kõneleva rahva kätes. Õispuu, Jaan 2004: Läänemeresoomlane ja ta keel. kello 11–13. Kesän aikana Pukinmäen liikuntapuistossa, Kenttätie 3, on kuutena torstaina (30.5., 13.6., 4.7., 18.7., 8.8. Eestlase ja karjalase oma keel lähikeelesugulaste taustal. On tärkeää tuntea kielten ja kansojen historiaa sekä peilata niiden vaikutusta nykyhetkeen. Emakeele Selts. ja 22.8.) peli-ilta kello 18–20. Kaikki kiinnostuneet voivat silloin kokeilla peliä. Niissä voi seurata eri puolilta Suomea tulevien pelaajien taitoja. Virolaisilla ja karjalaisilla on myös kieltomuoto, jota suomen kielessä ei esiinny. Fenno-Ugria: Keeleteadlased kinnitavad, et karjala keel toimiks riigikeelena, 20.3.2017. Kalevipoeg on hyvin pitkälti tekijänsä Friedrich Reinhold Kreutzwaldin tuotosta, josta vain kahdeksasosan arvioidaan olevan ns. Paasikivi tapasivat vuonna 1944. Kiinnostaako kyykkä. Silloin kentällä pelataan Kyykkäliiton kilpailukalenteriin kuuluva kyykän Helsinki-cup. Siinä, missä suomalainen näkee taivaalla auringon, virolainen näkee päiken ja karjalainen päiväisen. Kyykkäliiton tapahtumakalenteri sekä eri paikkakunnilla toimivien seurojen yhteystiedot löytyvät liiton verkkosivuilta kyykkaliitto.fi. Õispuu, Jaan 2022: Esitelmä “Karjala kirjakeele velmamise mitu nägu” Fenno-Ugrian heimopäiväseminaarissa, 14.10.2022. K. Samaa ei valitettavasti voi sanoa karjalan kielen ja sen puhujien tilanteesta. Viron pole on syntynyt siten, että kielihistoriallisesti kieltosana on ollut ep, josta ep ole on sulautunut lopulta yhdeksi sanaksi (Wikisanakirja) – oletettavasti karjalan eule on syntynyt samanlaisella yhteensulautumisella
Karjalan kirjakielen elvyttäminen tarkoittaa toimenpidekompleksia, jonka edellytyksenä on suuri määrä poliittisia päätöksiä kulttuurin eri aloilla ja sivistyksessä. Venäjän Karjalassa kansalliseksi kieleksi valittiin suomen kieli 1900-luvun alussa, ja näin ollen karjalan kielellä ei ollut virallista asemaa järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Jyskyjärven riippusilta kesäillassa vuonna 2005. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 74 J aan Õispuu kirjoittaa artikkelissaan Painettu sana pitää kansaa koossa kielen merkityksestä kansakunnalle: Kieli on kansallisuuden merkittävimpiä tunnuksia, sen historian ja kulttuurin tärkeä osa. Erityisesti kohteena oli Petroskoin ja muiden keskusten nykykulttuuri 2010 luvulla sekä karjalaisuuden ja muiden etnisyyksien vuorovaikutus. Joustava etnisyys moniarvoisuuden avaimena Ylirajaisena hankkeena 2010-luvulla toteutettu, Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke tutki monikulttuurista urbaania Karjalan tasavaltaa. PEKKA SUUTARI, SKS 2013 Jaan Õispuu on mielestäni tiivistänyt kielen merkityksen kansallisuuden osana erinomaisesti. TEOKSESSA KARJALA-KUVAA RAKENTAMASSA. Suomessahan oli jo yksi kielellinen vähemmistö, ruotsinkieliset, enkä tiedä, oliko karjalan kielen asemasta vähemmistökielenä edes keskusteltu Suomen valtion itsenäistyttyä. Tässä tutkimushankKARJALAISUUS NYT OSA 1/2 Nykynäkökulmia Karjalaan ja karjalaisuuteen Hannu Lappalainen pohtii esseessään karjalan kielen ja karjalaisuuden asemaa sekä karjalaisen identiteetin toteutumisen mahdollisuuksia. Molemmissa valtioissa kansallinen herääminen tapahtui nimenomaan yhteisen, rahvaan käyttämän kielen kehittämisen ja kehittymisen avulla. TOIM. Se pitää varmasti paikkansa tarkasteltaessa itsenäisten Suomen ja Viron kansojen kehityskulkuja viimeisen parin vuosisadan aikana. Ennen kaikkea karjalan kielen elvytys edellyttää muutoksia karjalaisten ja muiden kansallisuuksien suhtautumisessa karjalan kieleen. Samantyyppiseksi karjalan kielen asema muodostui myös Suomen karjalankielisillä alueilla. Karjalankielisillä alueilla kehitys on mennyt toisella tavalla. KUVA: PEKKA NIENSTEDT. Mukana on myös kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia Venäjän Karjalasta Jyskyjärveltä ja Vieläjärveltä
Karjalan kieli jäi suomen kielen varjoon Davydova-Minguet kiinnittää artikkelissaan (2019) huomiota Karjalan tasavallan erikoiseen kielelliseen tilanteeseen: Karjalan tasavalta on Venäjän ainoa etnisen ryhmän mukaan nimetty hallinnollinen alue, jossa kansallisena kielenä on sen perustamisesta alkaen käytetty muuta kuin alkuperäisväestön kieltä. Etenkin vähemmistöjä ajatellen identiteetin moninaisuus ja etnisyyden joustavuus ovatkin elinehto vähemmistökulttuurien kehittämiselle nyky-yhteiskunnassa. keessa oli tutkijoita molemmista maista eli Venäjältä ja Suomesta, mikä tekee siitä erityisen merkittävän. Yhteiskunnallinen valvonta ja poliittisten tavoitteiden mukaisesti suunnatut resurssit vaikuttavat etnisten kulttuurien toimintaolosuhteisiin sekä niiden arvoihin ja ideologioihin. Fredrik Barthin (1994) mukaan etnisyydestä voidaan erottaa kolme tasoa, joilla identiteettejä tuotetaan. Edellä mainitussa tutkimushankkeessa syntyneessä Pekka Suutarin ja Olga Davidova-Minguetin toimittamassa teoksessa, Joustavat etnisyydet – identiteettiprosessit Venäjän Karjalassa (2019), esitellään Joustavat etnisyydet -käsite. Teoksessa tarkastelun keskiössä on etninen moni-identtisyys; miten venäläinen, karjalainen, suomalainen tai moni muu etninen ominaispiirre elää arjessa rinnakkain lomittuneena. Mikrotasolla voidaan analysoida yksilöiden kokemuksia ja sosiaalisia suhteita. TEOKSESSA JOUSTAVAT ETNISYYDET, TOIM. Kirjoittajien mukaan etnisyystutkimuksen ajankohtaista antia ovat analyysit ryhmien välisistä monimutkaisista suhteista ja kulttuuristen muutosten prosesseista. Keskitasolla tarkastellaan kansalaisyhteiskuntaa, joka synnyttää toimintansa avulla yhteisöllisyyttä. Joustava etnisyys -käsite ikään kuin helpottaa tilanteen analysointia ja antaa mahdollisuuden nähdä suomalais-ugrilaisuuden ja karjalaisuuden tulevaisuuden valoisampana myös Venäjällä. KUVA: KARJALAN KIELEN KODI, 2022. Viimeaikaiset poliittiset tapahtumat ovat kuitenkin ajaneet Venäjän etniset vähemmistöt entistä ahtaammalle valtion ajautuessa yhä kiihtyvällä vauhdilla kohti totalitarismia. Koin ahaa-elämyksen tutustuttuani edellä esiteltyyn joustava etnisyys -käsitteeseen. Etnisyys on Karjalan tasavallassa historiallisesti ymmärretty karjalaisuuden, suomalaisuuden ja venäläisyyden välisenä suhteena. Kirjoittajat painottavat joustavan etnisyyden käsitteen määrittelyssä myös identiteettien monisärmäisyyttä sekä monien identiteettien samanaikaisuutta. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 75 . Aivan viime aikoihin saakka koin rajantakaisen Karjalan venäläistymisen lievästi ahdistavana ja pidin ihanteenani menneiden aikojen puhdasta karjalaista kulttuuria. PEKKA SUUTARI JA OLGA DAVYDOVAMINGUET, SKTS 2019 Pekka Suutari ja Seppo Knuuttila (2013) puolestaan taustoittavat, miten suomen kielen rooli kasvoi, kun Neuvostoliiton syntymisen yhteydessä perusteVaikka kielipesä on tauolla, koululaisten iltapäiväkerho ja lasten kielikerhot toimivat. Lisäksi on syytä muistaa, että moni-identtisyydellä saattaa olla monia yhteiskunnallisia tasoja keskusjohtoisesta politiikasta aina henkilökohtaisiin valintoihin saakka. Tällä tasolla voidaan toiminnallisesti sekä retoriikan keinoin synnyttää identiteettimalleja ja ohjata niiden kehityssuuntia. Ne vaikuttavat ihmisten identiteettien muotoutumiseen erilaisissa ihmiskontakteissa. [ … ] Vuoteen 1991 asti suomi oli Karjalan Autonomisen Sosialistisen Neuvostotasavallan virallinen kansallinen kieli. Makrotasolla on valtionpolitiikka; lainsäädäntö ja sen soveltaminen käytäntöön. Joustavan etnisyyden mukainen ajattelu antaa mahdollisuuden moniarvoiseen, eri kielija kulttuuriryhmien rinnakkaiseen ja toisia arvostavaan yhteiseloon. Joustavaa etnisyyttä on tarvittu myös 1600-luvulta alkaen omassa kotimaakunnassani, kun ruotsin valtion läntinen kieli, uskonto ja länsisuomalaisuus vyöryivät Suomen Pohjois-Karjalaan. Kaiken edellytyksenä on kuitenkin toisien ryhmien kunnioittaminen ja keskinäinen luottamus
Yhteyshenkilömme Jyskyjärvellä oli karjalan ja suomen kielen opettaja Raisa Rybakova, joka johti ja edelleen johtaa myös karjalankielistä Tuomi-kuoroa. Vierailimme kylässä aktiivisesti runsaan kymmenen vuoden ajan. Tverin alueella on 1990-luvulta alkaen kehitetty vuorostaan paikallisiin alamurteisiin pohjautuvaa tverin murretta, joka pohjautuu varsinaiskarjalan etelämurteeseen. Näitä normitettuja kielimuotoja ovat ottaneet käyttöön myös Suomen livvinja vienankarjalaiset. Kokemuksia Vienan Jyskyjärveltä Minulla on henkilökohtaisia kokemuksia ihmisten arkielämästä kahdesta venäjänkarjalaisesta yhteisöstä; Jyskyjärven kylästä Vienan Karjalasta ja Vieljärven kylästä livvin murrealueelta. Tällä tavoin karjalan kielen mahdollisuudet kehittyä kirjakieleksi torjuttiin, millä oli tietenkin kauaskantoiset seuraukset paitsi kielellisesti myös kulttuurisesti. Kaikki naiset olivat täysin kaksikielisiä ja ryhmämme jäsenet olivat täyshoidossa heidän kodeissaan. Nykyään se onkin Venäjän ainoa kansallinen hallintoalue, jolla ei ole virallista kansallista kieltä. Karjalan kieli sai odottaa kehittämisvuoroaan vielä kymmeniä vuosia lyhyttä, 1930-luvulla muutamaa vuotta kestänyttä, Dmitri Bubrihin johtamaa kirjakielikokeilua lukuun ottamatta. Kielen kehittyminen teki mahdolliseksi vahvistaa sellaista karjalaista identiteettiä, joka erosi paitsi venäläisestä myös suomalaisesta identiteetistä. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 76 tusta Karjalan tasavallasta ”pyrittiin tietoisesti luomaan kansallinen tasavalta”. Hänen koulutustyönsä tuloksia voi tavata mitä erilaisimmissa kielen kehittämisen tehtävissä niin Venäjällä kuin Suomessa. Myöhemmin 1990-luvulla, Neuvostoliiton romahdettua käyty keskustelu karjalan kielestä kansallisena kielenä ei sekään tuottanut tulosta: Koska yhtenäistä karjalan kirjakieltä ei tuolloin ollut, tasavalta jäi ilman virallista kansallista kieltä. Suomen kielihän oli Suomen kansalaissodan jälkeen punapakolaisten mukana tullut kieli, joka Suomesta tulleiden aktiivisten kommunistien tuella valittiin kansalliseksi kieleksi hallintoon, koulutukseen ja kulttuurielämään venäjän ohella. KUVA: PEKKA NIENSTEDT. Uusi tilanne vaikutti erityisesti livvin murteeseen perustuvan kirjakielen kehittymiseen. Minun on tämänhetkisen kokemukseni pohjalta erittäin vaikea käsittää, että Karjalan tasavallan kansalliseksi kieleksi on aikoinaan eli noin sata vuotta sitten valittu suomen kieli. Tuomi-kuoro näytti olevan yhteisö, jossa karjalaisuus oli kaiken toiminnan keskiössä. Olimme tekemisissä pääasiassa Tuomi-kuorossa laulavien naisten ja heidän perheidensä kanssa. Ljudmila Markianova, jota myös livvin kirjakielen äidiksi kutsutaan, vaikutti voimakkaasti myös Petroskoin yliopiston karjalan kielen asiantuntijoiden koulutuksen kehittämiseen. Nämä asiantuntijat ovat tarmokkaasti ruvenneet omissa tehtävissään nostamaan neuvostoaikana tapahtunutta karjalaisuuden kielellistä ja kulttuurista väliinputoamista lähikulttuurien ja -kielten tasolle. Karjalaisten keskuudessa Karjalan tasavallassa on vakiintunut kaksi aluemurteisiin perustuvaa karjalan kirjakieltä, livvinja vienankarjala. Suomesta Karjalan tasavaltaan siirtyneiden kommunistijohtajien myötä alueen kieleksi tuli venäjän rinnalle suomi. Karjalan kielen kehittäminen nykyaikaiseksi kirjakieleksi pääsi vauhtiin vasta 1980-luvulla. Jyskyjärvellä rupesimme käymään vuosituhannen vaihteessa, ja joukkomme koostui alkuvaiheessa Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan aktiiveista. Davydova-Minguet, 2019 Olen itse opiskellut karjalan kielen livvin murretta kolmisen vuotta kansalaisopistossa ja yliopistossa eli voin opiskelujeni perusteella verrata livvin murretta ja suomen kieltä. Suomessa on alettu normittaa niitä varsinaiskarjalan etelämurteita, joita on puhuttu Raja-Karjalassa. Havaintojemme mukaan naiset käyttivät kommunikoidessaan erittäin joustavasti Jyskyjärveläistä naisenergiaa vuodelta 2005, keskellä kuoron solisti Sveta Nikolajevna. Elvytystyötä ovat viime aikoina tehneet esimerkiksi Suojärven Pitäjäseuran kielityöryhmä Kieliruadajat ja Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshanke
Tuomi-kuoro näytti olevan yhteisö, jossa karjalaisuus oli kaiken toiminnan keskiössä ja johon kaikki sen jäsenet näyttivät sitoutuneen vahvasti. robotiikkaa nuorille, naisvoimistelua, käsityötä, karjalan kieltä lapsille, nuorille ja aikuisille. Karjalan Kielen Kodi sai eniten ääniä, mikä seikka omalta osaltaan kertoo kodin merkityksestä myös muiden kylien kuin Vieljärven asukkaille. Jyskyjärven kokemukset vahvistivat omaa käsitystämme karjalaisesta vieraanvaraisuudesta, vaikka kaiken takana olivat myös ensin markat ja myöhemmin eurot, mitä asiaa en yrittäjänä pitänyt ollenkaan pahana. Kävin siellä ensi kerran hyvän ystäväni Tapio Mäkitalon seurassa nelisen vuotta sitten. Karjalan Kielen Koissa muutaman vuoden toiminut Nabukat-kielipesä on tarjonnut vieljärvisille perheille mahdollisuuden karjalankieliseen päivähoitoon. Tämänkin tutkimusaineiston valossa karjala näyttäytyy pelkkänä ”harrastuskielenä”, luonnollisena pääkielenä nähdään venäjä. Muuten rouvat olivat oppineet euron arvon huomattavasti meitä suomalaisia nopeammin. Kylien yleisilmeen ero oli kuin yö ja päivä vanhan Jyskyjärven hyväksi. Ehdin käydä Vieljärvellä muutamia kertoja ennen kuin koronapandemia sulki rajan. Kielipesän tauko ei sittenkään merkinnyt Koin loppua vaan se on tiivistänyt Koin henkilöstön yhteisöllisyyttä sekä lisännyt uskoa valoisaan tulevaisuuteen. Tapion isän sukujuuret ovat vanhan rajan tuntumassa Suomen puolella olleessa Uomaan kylässä. Vieljärvi sijaitsee huomattavasti vaivattomamman matkan takana kuin Jyskyjärvi. Kokemuksia livvin murrealueelta Vieljärveltä Minun Jyskyjärven kokemukseni ovat parinkymmenen vuoden takaa. HANNU LAPPALAINEN Lappalainen on kirjoittanut esseen Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen ja kulttuurin kurssilla, ja sen toinen osa julkaistaan Karjalan Heimossa 5–6/2024.. Ilmassa on viitteitä, että lapsen päivähoitopaikasta päättäviin vanhempiin olisi vaikutettu, jotta he eivät panisi lastaan Nabukkaan. Lieneekö asenteisiin vaikuttanut tehokas neuvostopropaganda. Näin ollen kielipesä päätettiin ”panna tauolle” vuodeksi. Kaikilla toiminnoilla on yksi yhteinen nimittäjä – ja se on karjalan kieli. Vaikka haastateltavat olivat eräänlaisia kieliaktivisteja käydessään karjalankielisissä harrastuksissa, he haastattelussa pitivät venäjän kieltä kauniimpana ja modernimpana kuin omaa äidinkieltään, eikä uskoa karjalan kielen käyttökelpoisuudesta laajemmin juuri ollut. Henkilöstön työsuhteita jouduttiin muotoilemaan uudelleen ja talon toimintoja suunnattiin uusille urille kuitenkin niin, että karjalan kieli ja karjalainen kulttuuri ovat edelleen toimintojen keskiössä. Mielenkiintoista oli tutustua Niina Kunnaksen artikkeliin (2013, teoksessa Karjala-kuvaa rakentamassa), jossa hän esittelee tutkimustaan vienankarjalaisten kieliasenteista. Ihastusta herätti ryhmässämme kotien siisteys, hyvä ruoka ja ennen kaikkea vienan murre, jota ymmärsimme vaivattomasti. Karjalan kieli on toiminnan keskiössä myös Karjalan Kielen Koissa. Vierailimme tuolloin useissa kodeissa sekä kylään muutama vuosi sitten pystyyn laitetussa Karjalan Kielen Kodissa. Huomattavasti tuoreempia kokemuksia ihmisten karjalaisuudesta olen saanut yhteistyöstä vieljärvisten kanssa. Lisäksi sillä on paljon vapaa-ajan toimintaa kerhojen ja harrastuspiirien muodossa. Tutkimustulokset vahvistavat käsitystäni vienan murteen ja suomen kielen samankaltaisuudesta. Molemmat tutkimuksessa käytetyt teemahaastattelut oli tehty osin Jyskyjärvellä periodilla, jolloin me vierailimme kylässä. Edellä mainitsemani kotien siisteyden lisäksi myös kylänraitti ja koko kylän ja pihojen yleisilme oli huomattavan hyvin hoidettu. Karjalan Kielen Kodi tarjoaa siellä käyville mahdollisuuden käyttää monessa tapauksessa omaa äidinkieltään. Merkille pantavaa on myös, että Prääsän piirissä tehdyssä kyselytutkimuksessa paikallinen väestö sai nimetä kohteen, josta he ovat ylpeitä. Uutena toimintamuotona aloitettiin mm. Vertailukohteena meillä oli Uusi Jyskyjärvi, jonne matkaa kertyi noin 10 kilometriä ”vanhasta” Jyskyjärvestä. Jälkeenpäin ajatellen vahvistuu myös tosiasia, että vanhat rouvat käyttivät omaa murrettaan vaivattomasti, heidän lapsensa arastellen ja lapsenlapsilta vienan kielitaito oli poikkeuksetta hävinnyt. Tuttavapiirini Vieljärvellä muodostui luonnollisesti kieliaktivisteista, eli kaikissa perheissä, joissa kävin, puhuttiin karjalaa. Yhteiskunta ei ole millään tapaa tukenut kielipesätoimintaa ja sen jatkuminen onkin vaarassa. Viime vuoden elokuussa kielipesän toimijat joutuivat kasvotusten sen tosiasian kanssa, että kielipesään ilmoittautui ainoastaan yksi lapsi. vanhusten päivätoiminta sekä sosiaalinen ateriapalvelu. Meneillään olevista pakotteista huolimatta ylirajainen yhteistyö Karjalan Kielen Koin ja Suomessa toimivan yhdistyksen, Karjalan kielen koin abuniekat ry:n kanssa, on jatkunut pääasiassa etäyhteyksin. Osa lapsista lähti kouluun, venäläis-amerikkalainen suurperhe lähti vuodeksi Yhdysvaltoihin ja joidenkin lasten vanhemmat esittivät vaivautuneina erilaisia syitä lasten lähtöön kielipesästä. Uuden Jyskyjärven asujaimisto oli muuttanut sinne Neuvostoliiton eteläosista metsätöihin paikallisen metsäkombinaatin palvelukseen. Kokemukseni Vieljärvestä eivät näin ollen ole yleistettävissä muihin venäjänkarjalaisiin kyliin. Lisäksi talossa toimii kouluikäisten iltapäiväkerho lapsille, jotka ovat olleet päivähoidossa Nabukassa. Toinen seikka, johon kiinnitin huomiota, oli haastateltavien sekava nimitys vienan murteelle; välillä informantti sanoi puhuvansa karjalaa, välillä vienaa ja joskus suomea. Kerhojen teemoja ovat mm. Karjalan Kielen Kodi tarjoaa useita työpaikkoja paikallisille osaajille. Matkoillamme syntyi myös Tuomi-kuoron cd-nauhoite, joka tehtiin ilomantsilaisten hallinnoiman Leader-hankkeen rahoituksella. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 77 venäjää ja karjalaa, kuitenkin niin, että suomalaisten läsnä ollessa puhe kääntyi poikkeuksetta karjalaksi. Karjalaisuus näkyi Jyskyjärvellä myös ympäristön siisteytenä. Ristiriitaisia ajatuksia herätti minussa em. Näin pyritään jatkamaan kielipesässä saatua karjalan kielen oppia. Se on Sortavalasta Petroskoihin vievän uuden, hyväkuntoisen valtatien varrella. tutkimustuloksissa myös asenne karjalan kieltä kohtaan
Useasta on myös tullut pidempiaikainen työntekijä. Sivistysseurassa on toiminut joka vuosi korkeakouluharjoittelija, parhaina kaksikin. Nuorten osaajien myötä seuraan tulee kosolti tuoretta näkökulmaa. Kuka kukin oikein on. Kaikista on tullut uusia suomalaisia – samoin vaikkapa Ruotsiin tai Amerikkaan muuttaneet karjalaiset kotoutuivat sinne. Tämä koskee Suomessa niin vanhoja vähemmistöjä, kuten romaneja, tataareja, itäkarjalaisia, inkeriläisiä, kuin myös alkuperäiskansa saamelaisia. Eikä ole syytä huomioida vain nimiä historiasta, vaan niitäkin, joilta voidaan yhä tallettaa tietoja ja muistoja seuran ja sen alaosastojen vaiheista. Toiset ovat muuttaneet maahan hiljattain, osa on asunut täällä pidempään. Nähtäväksi jää, julkaisemmeko pienoiselämäkertoja henkilö kerrallaan Sammossa vai tuleeko isompi julkaisu esimerkiksi seuran 120-vuotisjuhliin vuonna 2026. Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin, Aleksandra Jefimenkon alun perin venäjäksi vuonna 1877 julkaistu Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien oikeustapoja, Kosti Pamilon kirjoituksista koottu Sana jiäy elämäh (toim. Haluamme kertoa heistä enemmän. Lisäksi saamme esityksen Vienan reitistä, jota pitkin ovat vuosisatojen aikana kulkeneet metsästäjät, sotilaat, runonkerääjät ja laukkukauppiaat Suomen ja Vienan Karjalan välillä. Karjalan Sivistysseuran piirissä on vuosikymmenien varrella toiminut lukuisia aktiivisia karjalaisuuden ystäviä. Joidenkin esivanhemmat asettuivat tänne vuosikymmeniä sitten, kuka mistäkin syystä. Tieto saatetaan joka tapauksessa kaikkien vapaasti luettavaksi. Kanssakäymistä ovat synnyttäneet niin kauppa, avioliitot, sodat, siirtolaisuus ja pakolaisuus, poliittinen huuma kuin matkailukin. Oma julkaisutoiminta, dokumenttien julkaiseminen kaikille avoimessa Sampo-tietokannassa, yleisöluennot ja tuki taidehankkeille ovat työtä karjalaisen kulttuurin säilyttämiseksi ja uudistamiseksi. Da nuorembaizien vägie tarvi?emma aina. Historiaa on usein kirjoitettu enemmistön näkökulmasta, moninaisuutta hävittäen. Pekka Pamilo) sekä uusintapainos Maija Vaaran Armahimmat varšišomaset – Vienalaisten naisten kansanpukuja ja elämäntarinoita, joka on ollut huikean suosittu. Symposiumissa kuullaan esitelmiä reiteistä rajan yli, rajan taakse kadonneista, rajasta, joka erottaa ja yhdistää sekä rajasta, joka ei pidättele. Jokainen tarvitsee historiansa. Ja näin sitä on opetettu myös koulussa. Puhujina ovat kirjailija Sirpa Kähkönen, kirjailija Eppu Nuotio, kirjallisuudentutkija Ilmari Leppihalme, kotiseutuneuvos Helena Palosaari, FL Jouni Alavuotunki, tietokirjailija Pekka Vaara ja dosentti Seija Jalagin. Monet humanististen alojen opiskelijat saavat arvokasta työkokemusta omalta alaltaan, olipa se historia, kulttuurintutkimus, karjalan tai venäjän kieli tai jotain muuta. XIII:n Tie Vienaan -symposiumin teema 24.?25.8.2024 Kuusamossa on puhuttavan ajankohtainen niin valtioiden kuin yksittäisten ihmisten kannalta. Rajan yli on kuljettu silloin, kun rajaa ei juuri tarvinnut ajatella, ja silloinkin, kun rajalla on ollut vaarallista tai se on ollut suljettu. Raja railona ja reittinä Vitali Dobrininin maalaus Pohjolan rannassa, 1995.. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 78 K arjalan Sivistysseura on jo pitkään panostanut karjalaisten historiaa ja perinteitä koskevan tiedon tuottamiseen ja tallentamiseen. Vähemmistön on kuitenkin usein vaikea löytää omaa historiaansa valtavirtakertomuksista. Pian tapaamme pruasniekassa ja vuosikokouksessa – yhteisen historian ja nykyisyyden ansiosta! SEIJA JALAGIN & EILA STEPANOVA HUHTIKUU 2024 HALLITUKSET UUTISET Vähemmistö tarvitsee historiansa Yhteys Suomen ja Karjalan välillä on ikiaikainen ja ylisukupolvinen. Tänä keväänä ilmestyy peräti viisi kirjaa: Henna Massisen, Marjatta Palanderin ja Vesa Koiviston Tävvel kielel: Raja-Karjalan murrelukemisto, Pekka Vaaran uusin historiateos Punainen Uhtua . Jo tulevana kesänä korkeakouluharjoittelija alkaa laatia pienoiselämäkertoja aktiiveistamme. Tulevaisuudessa näitä historioita kirjoittavat entistä useammat vähemmistöt. Yhä useamman identiteetti itse asiassa koostuu jo nyt monenlaisista kulttuurisista ja etnisistä aineksista. ITÄKARJALAISET OVAT Suomessa pieni vähemmistö. Kun vanhat vähemmistöt keräävät, tallentavat ja vaalivat omaa historiaansa, ne rikastavat käsitystä Suomesta moninaisten yhteisöjen kotimaana. Merkkimiehistä tiedämmekin jo monia, mutta on jännittävää nähdä, keitä toimen naisia ja unohtuneita miehiä seuran historiasta löytyykään
Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. 30.9. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. 2024 Karjalan Heimo N:o 3–4 79 HUHTIKUU 2024 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Uutuuskirja Kosti Pamilon kirjoittamia kyläkuvauksia, näytelmiä ja kaskuja varsinaiskarjalan etelämurteella ja suomeksi. Lehden numero 5–6 7–8 9–10 11–12. Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 13.5. Luvassa on tietoa myös kohtaamisista ja vuosikokouksesta. Kerromme tuoreet kuulumiset Helsingissä 20.4.2024 järjestettävästä pruasniekasta ja historiaseminaarista, jossa julkistetaan myös Pekka Vaaran odotettu tietokirjauutuus Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. SEURAAVA LEHTI KESÄKUUSSA K AT R I K O VA SI IP I Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 105. 5.8. 11.11. 12.12. Lukijoilla (arvio) 13.6. 31.10. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. 5.9. Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. Toimittanut Pekka Pamilo, kieliasu Katerina Paalamo
jälkeen Karjalan Sivistysseuran toimistosta puh. TERVETULOA HISTORIASEMINAARIIN JA PRUASNIEKKAAN HELSINKIIN 20.4.2024 KUTSU VUOSIKOKOUS Karjalan Sivistysseura ry:n 118. Karjalaiset, suomalaiset ja venäläiset aktiivit muovasivat kiivaasti uutta järjestystä. Esitelmissä tarkastellaan, millaisin keinoin henkisiä ja materiaalisia oloja muokattiin ja mitä se tarkoitti Karjalan asukkaille. Ennakkoilmoittautuminen. Esityksen väliajalla teeja kahvitarjoilu. Vuosikokouksen materiaaleja voi tiedustella 12.4. Pekka Vaara: Osuuskuntasosialismista pakkokollektivisointiin – punasuomalaisten johtama Uhtua 1922–1935 Anna Laakkonen: Suomalaiset neuvostolehdistössä 1920–1937 Joonas Ahola: Neuvostokalevalaiset runolaulajat Uhtualta Maija Koskinen: Filonovin koulukunnan Kalevalakuvitukset ”Neuvosto-Liiton graafillisen taiteen näyttelyssä” Helsingin Taidehallissa 1934 19.00 Teeja tarinaillassa Mustu loukko -musiikkinäytelmä Ennakkoilmoittautuminen. 11.00–13.00 Mahdollisuus omakustanteiseen yhteislounaaseen ravintola Juttutuvassa. Tiedustelut vapaista paikoista sähköpostitse: toimisto@karjalansivistysseura.fi tai puhelimitse 050 5055 531 Seminaarin yhteydessä julkistamme Pekka Vaaran uutuusteoksen Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin.. vuosikokous lauantaina 20.4.2024 klo 17.00 Kongressikeskus Paasitornissa, Paasivuorenkatu 5 A Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Sami Kallio ja Timo Rossi. 11.00 Vuokkiniemi-seuran vuosikokous. 050 5055 531 tai sähköpostitse: toimisto@karjalansivistysseura.fi. 13.00–16.30 Historiaseminaari ”Henki ja materia – Kamppailu Neuvosto-Karjalasta” Tietoa päivitetään Karjalan Sivistysseuran nettisivuille karjalansivistysseura.fi -> Ajankohtaista sekä uutiskanavalle osoitteessa uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi Neuvosto-Karjalan asukkaat elivät 1920ja 1930-luvulla arkeaan ideologisten kamppailujen keskellä. Kongressikeskus Paasitorni Paasivuorenkatu 5 A, 00530 Helsinki 10.00–12.00 Sukututkimusklinikat. Lauantai 20.4