Lehtolaisella on tuntumaa myös kyykkään. 47 Laukunkantaja-kolumnisti Aki Aunala pohtii ylisukupolvista surua, joka seuraa valtiollisen vainoamisen ja terrorin uhreja – jälkeläisineen. KUVA: RITVA TUOMI Lea Tajakka syventyy perinteentaitaja Matrona Kyyrösen ja näyttelijäsuuruus Ida Aalbergin elämänpolkujen risteämiseen. 70 Jovensuus organizuijah jo tostu vuottu nuorien illa??uo, nuorien karjalazien pläššindytapahtumua, kudamua ku?utah bes’odakse (vk: pes’s’outa). 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 42 KARJALAN HEIMO 3–4/2025 64 44 Maria Kuismin on kääntänyt Leena Lehtolaisen ensimmäisen Maria Kallio -dekkarin livvinkarjalaksi. Kuismin kertoo käännöstyön vaativista vaiheista. 72 Lasten tietokirjaa hevosista laatinut Tiina Juurela törmäsi mainintoihin karjalan hevosesta, joka oli hyvä vetohevonen. Matrona myös itki Aalbergille. 52 Kalevalanpäivänä julkistettiin karjalankielinen seinälaatta sekä professori emerita Irma Sulkusen kirja, joka purkaa Elias Lönnrotin suurmiesmyyttiä. Historioitsijana Jalagin pohtii merkin merkityksiä. Mitä lajille lopulta tapahtui?. Niitä hän tutkii myös valokuvateoksissaan. 46 Kirjailija Leena Lehtolainen on kielifriikki, jota dekkarikäännös uhanalaiselle karjalan kielelle innostaa. M. I. 60 Johannes Karhapää toimi myrskyisenä maailmanhistorian aikana karjalaisten ja ortodoksien hyväksi ja koki marttyyrikuoleman Joensuun Siilaisissa. VARTIAINEN, MUSEOVIRASTO SEURAAVA NUMERO Kesäkuu 2025 58 Yliopistonlehtori, dosentti Seija Jalagin sai Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin. 48 Taiteilija Lumi Tuomi kehrää äitinsä hiuksista lankaa, jolla kirjoo teoksiinsa karjalaisuuden kerrostumia. 2025 3–4 7 € Leena Lehtolaisen dekkari karjalaksi! Karjalaisen nykytaiteen elinvoima Irma Sulkusen tietokirja purkaa Lönnrot-myyttiä KANSI : Taiteilija Lumi Tuomi ompelee teostaan Syväinpuu
Hyvää pääsiäistä! Hyviä Äijiäpäiviä! Hyvyä Äijyäpäivyä! KATRI KOVASIIPI paatoimittaja@karjalanheimo.fi. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaisen kulttuurin harrastajaksi ja tukijaksi. Yhdessä vaalimme kieltä, kulttuuria ja kokemuksia karjalaisesta identiteetistä. Jos ottaisi yhteyttä ihmiseen, jonka jo luuli kadottaneensa. ARMON PILKAHDUKSIA voi kohdata ja itse sysätä liikkeelle myös henkilökohtaisessa elämässä. Missä muualla sitä voi nähdä. Ylen tuore Perjantai-dokkari näytti kaikelle kansalle SPR:n ruokakassijakoa, joka kerää Tampereella Aleksanterin kirkkopuistoon hiljaisen, kärsivällisen jonon. Joskus armo voi tulla käymään yllättäen – se voi ilmaantua nurkan takaa tai pisaroina taivaalta, kuten käy Helvi Juvosen (1919–1959) aikaa ja kulutusta kestävässä runoklassikossa Pikarijäkälä (1952): Jäkälä nosti pikarinsa hauraan, ja sade täytti sen, ja pisarassa kimalsi taivas tuulta pidättäen. Heistä ja heidän taiteestaan kerrotaan lisää tämän lehden sivuilla. Poliittisten arvovalintojen armottomuus huutaa ja lyö silmille uhkakuvina kaikkialla. Karjalaisuus ja karjalan kieli nousevat esiin myös kevään uutuuskirjoissa. Karjalaistaustaisten taiteilijoiden vahva näkyminen gallerioissa on ollut yksi kuluneen kevättalven suuri ilonaihe. Eihän tällaisen suunnan voi antaa jatkua. Eri puolella Suomea toimiva SPR:n ruoka-apu on näkyvä merkki armosta. Jäkälä nosti pikarinsa hauraan: Nyt malja elämämme rikkaudelle. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Se voi avata myös polkuja yhteyteen omien kaltaisten kanssa. Tampereella ruokaa jaetaan kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Sitä voi riittää jopa noin 300 metrin matkalle, minkä olen usein todistanut omin silmin. Jos myöntäisi virheensä, antaisi anteeksi, pyytäisi anteeksi. Janoan niitä, koska armoa tuntuu muuten olevan niin kovin vähän liikkeellä. Riko Saatsin juuri julkaistu romaani Yönistujat (Gummerus 2025) odottaa lukijaansa. Kuka on vielä yllättynyt kohtaloista julmimman, asunnottomuuden kasvusta. KUN MAAILMA TUNTUU tulleen hulluksi, on välillä katsottava lähemmäs ja jopa sisäänpäin. Jopa jotkut kauppakeskukset ovat alkaneet suhtautua aiempaa armollisemmin yösijaa etsiviin asunnottomiin, joita tulee kaiken aikaa lisää. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Yhteys omiin tunteisiin ja ajatuksiin vahvistuu taiteen avulla. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Etsintäkuulutettu: Armo PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2025 26 03 A amuyön tunteina alan etsiä runoja, joissa esiintyisi sana ”armo”. Karjalan Sivistysseuran Pruasniekka Oulussa kutsuu kuulemaan – muun innostavan ohjelmansa lisäksi – juuri painosta tulleiden uutuuskirjojen julkistuksia. Karjalan Sivistysseura yhdistää eri alueilla elävät karjalaiset ja karjalaisuudesta kiinnostuneet toimimaan karjalan kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuden hyväksi. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 43 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto
Haastattelukysymykset ovat suomeksi, Marian vastaukset livvinkarjalaksi. Kuorolaisten luonteet ja suhteiden kiemurat kätkevät alleen salaisuuksia ja yllätyksiä, joita Kallio kuorii esiin kerros kerrokselta kuin sipulia… Nyt Maria Kuismin kertoo Karjalan Heimon lukijoille käännösprojektistaan: mitkä olivat sen taustat, mikä on kääntämisessä tärkeintä ja millaisia haasteita tähän käännöstyöhön matkan varrella ilmaantui. Oli jo ammui mieles, ku tahtozin lugie karjalakse midätah nygyaigazembua ei lapsile kirjutettuu kirjua. M aria Kuismin on kääntänyt Leena Lehtolaisen ensimmäisen Maria Kallio -dekkarin livvinkarjalaksi. Pidi duumaija pajuo kogonažuonnu, hos niilöi stroffii, kudualois nämmä palat oldih. Suomenkielizis kirjuttajis juohtui mieleh Leena Lehtolainen da hänen kirjutettu Maria Kallio -sarju. Pajoloin kiändämine ei ole ihan kebjei hommu. Heti ensimmäisen yön jälkeen yksi kuoron jäsen löytyy vesirajasta kuolleena. Pidäy duumaija alguperäzen tevoksen laji, mittustu sanondastu voit käyttiä ezimerkikse kirikös pajatettavas psal’mas. Ližäkse muahpaniezis rahvas pajatetah psal’mua. Nämmiigi pidi kiändiä. Pidäy duumaija, kuibo kiännös pädöy pajatettavakse, ritmu, painotukset, tavuloin piduhuot. Kirjan dialogeissa ja kerronnan rakenteeseen kiinnittyvässä Eino Leinon runossa Virta venhettä vie Kuismin on käyttänyt myös suvikarjalaa. KUVA: MARIA KUISMIN. Helsingin poliisilaitoksella pyörivät kesälomat, ja murhamysteerin selvittäminen lankeaa siellä sijaisena työskentelevän nuoren Maria Kallion niskoille. Sidä probliemastu olihäi. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 44 Maria Kuismin käänsi ensimmäisen dekkarin karjalaksi! Oulun Pruasniekan yhteydessä Karjalan Sivistysseura julkistaa koko joukon kustantamiaan uutuuskirjoja. Dekkarin juoni lähtee liikkeelle nuorten kuorolaisten, Itäsuomalaisten Osakuntien Laulajien (IOL), viikonloppuleiristä helsinkiläisellä huvilalla. Psal’man suomenkieline versii on kiännetty ruo?inkielizes psal’mas. Leena Lehtolaisen Maria Kallio puhuu nyt karjalaa Maria Kuismin on tehnyt kaikkien aikojen ensimmäisen dekkarikäännöksen karjalaksi. Kiändämine ei suas olla vaiku sanoin kiändämisty, ga pidäs kiändiä se syväindö, midä algutekstan sanat kannetah. Sinul pidäy duumaija syväindyö da merki?ysty. Aivan uutena aluevaltauksena seuran julkaisutoiminnassa loistaa nyt karjalankielinen dekkari. Duumai?in, ku ei roi tolkuu kiändämizes jo kiännetys, ga tahtoin lugie algutekstan. Miksi valitsit käännöstyösi kohteeksi juuri tämän kirjan. Vuvvennu 1993 jullattu dekku tiettäväine ei jo ole ihan veresty kirjalližuttu, onhäi se jo kolmenkymmenen vuvven tagua. Pidäy säilyttiä alguperäzen tevoksen runollizet elementat, rakendeh, ritmu da rifmat. Miten käännöstyö livvinkarjalaksi sujui – millaisia haasteita tuli vastaan. Starinas kulgou keräl ezimerkikse Eino Leinon runo. Segi aijan muuttumine nägyy kirjan starinas: rahvas kirjutettih kirjastu toine toizele, telefonan ?ökin nyhtättih seinäspäi, konzu ei tahtottu, ku soitandu nostatannus maguamaspäi da muga ielleh. Ihan kebjei dielo ei olluh sidä löydiä, ga jälgimäi lövvin kuvan misgi 1700-luvun psal’moin kniigas, kudai oli kirjutettu vahnakse ruo?ikse. Oli rouno ku luonnolline dielo kiändiä enzimäine sarjan kniigois, Ensimmäinen murhani, migu aloittua misgi myöhembä kirjutetus. Lehtolaisen Ensimmäinen murhani (1993) on livvinkarjalaiselta nimeltään Häi eli pajol (KSS 2025). Vie oldih erähät palat Aleksis Kiven runos-pajos, ga hos keräl oligi vaiku eräs palaine sit (Tuonen lehto, öinen lehto – kaukana on vaino, riita), ga en nikui voinnuh nämmiigi kiändiä vaiku irrallizinnu virkehinny
Kudamidä ezimerkikse nygyaigastu policiiruadoh liittyjiä sanua suat lugie karjalankielizis Yle uudizis, ga äijättävy oli mostu sanua, midä uudizis da sanakirjois et lövvä. KUVA: PIETU VAUHKONEN dekkuu. Tovengi pidi kehitellä uuttu sanastuo. Nygöi dekkuh se on puuttunuh. Sit olgah kiännettävänny pajuo libo midätah muudugi tekstua, ga kiändäjän takku ei ole ihan kebjei, hänel on vastus sit, ku on löydänyh sežo rivilöin välih kirjutetun. Ga toivon, ku rahvahale yksikai roih mieleh suaha lugie tämänjyttymiägi kirjua karjalakse. Se oligi yksi tärgei sana täh dekkuh. Jouduitko kehittelemään esimerkiksi uutta sanastoa – miten livvinkarjala toimii murhamysteerin ja poliisityön kielenä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 45 . Piäniekku oli se, kudai leikkai, sit verbi rodihgi. Kiännösruavon aigua luvin sežo Fedotovan frazeologistu sanakirjua da sie puutui silmäh sanondaine pajonke eländäs. Kiännösruavon aigua silloitoi?i jo pyörittelin, ongo minul toven maltuo täh kaikkeh. Kirjan nimi sežo oli moine, kuduadu pidi duumaija. Enhäi minä ole suannuh opastuo karjalan kieleh ezmäzenny kielenny, ga olen opastunnuh sih äski ruavahannu. Sanakse, piäniekoijaverbi löydyi Makarovan sanakirjas. Nennien runoloin-pajoloin kiändämizen ližäkse vaigevuttu oli sit, ku dekkuuhäi ei ole karjalakse kirjutettu. Sit en jo voinnuh lugie misgi dekus, kuibo se libo tämä dielo tavan mugah niilöis sanottas. Kiännöksen pidäs siirdiä algutekstan tunneh da viesti toizeh kieleh. Duumaijahgo lugijat, ku pahoi on kiändänyh. Voibi hyvingi olla, gu cuarin aigua konzu piä leikattih viäryniekoil, se sit piäniekoittih. Ei pidäs rippuokseh algutekstan sanois, ei mugavuttua algutekstan sanua, ga se pidäs mugavuo muga, ku suas säilyttiä algutekstan hengen. Alguperäine nimi on Ensimmäinen murhani, sit olisgo kiännöksen nimi Enzimäine piäniekoi?endu. Sit levii ielleh merki?ys – tarkoituksel luajittu tapandu ongi piäniekoi?endu da se tappai sit piäniekku. Hiloin Natoin kel reknailimmo ne?idä yhtes. Jälgimäi tämä rodih sežo kiännöksen nimeh. Se kerras ozuttihes moizele, kudai pädöy starinah – onhäi starinas keräl sežo horatiemu. Kuibo maltazin kiändiä Leinon runuo libo kogonastu Maria Kuismin painottaa, että käännöstyössä tärkeintä on säilyttää alkutekstin henki. Oliko sinulla luotettavaa esilukijaa tai muuta tukea käännöstyön tekemiseen tai viimeistelyyn, vai puursitko yksin?
Maria Kallio -sarjaa on tähän mennessä ilmestynyt 16 osaa ja yksi pienoisromaani, niissä Maria vanhenee lähes reaaliajassa ja maailman muutos näkynee myös. Aku suurin vuitti kiännökses on livvinkarjalua, ga tahtoin, ku kirjan starinan kandai runo, Leinon Virda venehtä viey, olis segi suvikarjalakse, hos keräl ongi runokielen vällytty. Tai kenties ihan jotain muuta. – Kyykkä tuli tosielämästä. Mistä kirjailija sai alun perin ajatuksen laittaa henkilöitään kyykkäämään. KATRI KOVASIIPI Kirjailija Leena Lehtolainen innostui karjalankielisestä käännöksestä Kirjailija Leena Lehtolainen. – Olin todella innostunut kuullessani käännöshankkeesta karjalan kielelle. Enää ei poliisiasemalla tupakoida eikä juopottelua katsottaisi läpi sormien. Naisten ja miesten välisistä rooleista voi lukijana jopa hätkähtää, ja taitavatpa poliisin haaviin päätyvät päihteetkin olla aivan eri maailmasta kuin nykyään. Olis mieldykiinittäi kiändiä ližiä. I?e olen opastunnuh livvinkarjalah da sen periä kiännös rodih livvinkarjalakse, ga tahtoin nostua sežo suvikarjalua nägövih. Karjalan kieli on jännittävä, koska todennäköisesti ymmärrän osan ja opin uusia sanoja. Lauloin Wiipurilaisen Osakunnan Laulajissa 1984–1989, ja meillä oli tapana kokoontua kyykkäämään kesämaanantaisin, kun ei ollut kuoroharjoituksia. – Uusi kieli on aina ikkuna uuteen maailmaan ja kirjalle mahdollisuus tulla luetuksi uudenlaisista lähtökohdista. – Ensimmäisen murhani -dekkarini ilmestymisestä on todellakin kulunut aikaa jo 32 vuotta. Sežo Olli Hanna Sae oli suurekse avukse suvikarjalazien dialougoin da sežo Leinon runon kel. Pelaaminen oli todella hauskaa. Yhdeksi juonteeksi Ensimmäinen murhani -dekkariinsa Lehtolainen on sijoittanut kyykkäharrastuksen. – Olen eräänlainen kielifriikki, rakastan kielten maistelemista ja tunnustelemista, ja vaikken ymmärtäisi sanaakaan esimerkiksi oman teokseni käännöksestä, voin kokea rytmin. Kuten Maria Kuismin omassa haastattelussaankin kertoo, Ensimmäinen murhani -dekkarin kerronnasta voi helposti aistia ja tunnistaa ajan muuttumisen. Hiloin Natoi oli suurekse avukse ei vaiku kielen tarkistandas, ga muitegi sanua reknaijes. Esimerkiksi Yhdysvalloissa hän on toiseksi käännetyin pohjoismainen jännityskirjailija Jo Nesbøn jälkeen. Maria Kuisminia en ole tavannut koskaan, mutta olen otettu siitä, että kirjani pääsi käännettäväksi, ja hän oli hankkeen alullepanija, sanoo Lehtolainen. Karjalan kieli on todella erityinen, koska se on todellakin uhanalainen kieli, jonka säilyttäminen on tärkeää. Kyzelin karjalankielizis dovarišois, konzu oli mihgi nengomah tiemah liittyjiä, kudai minule ei olluh tuttavu, ezimerkikse psal’mat. Heräsikö halu kääntää Maria Kallio -dekkareita lisää. Vuonna 1993 ilmestyneen dekkarin maailmasta puuttuvat vielä nykyaikaa hallitsevat netti ja some, lankapuhelimen töpselin voi vetää irti seinästä, kun haluaa vaikkapa nukkua rauhassa. Toizielpäi kiinittäs mieldy jatkua kiändiä tädä sarjua, toizielpäi ottuakseh kiändämäh ihan midätah muudu, mostu kirjalližuon lajii, midä karjalakse ei vie ole kiännetty. Haastattelukysymykset: KATRI KOVASIIPI Vastaukset livvinkarjalaksi: MARIA KUISMIN. Poliisin rikostutkimusmenetelmät ovat muuttuneet valtavasti, ja maailma on ihan toisessa asennossa. Ensimmäisen murhani maailmassa naispoliisi oli vielä harvinaisuus, nythän heitä on jo lähes kolmannes poliisikunnasta, Lehtolainen summaa. Sidä rodihgi erähien ristikanzoin dialougoih. WiOLissa tuli muutenkin pidettyä yllä karjalaista lauluperinnettä, Lehtolainen kertoo. Opiskelijakuorolaisista vahvalla itämurteellaan erottuva Jyri pelaa kyykkää, ja romaanin loppupuolella hänen jäljillään päädytään myös kyykkäkisoihin. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 46 Uusi käännös ja uusi käännöskieli eivät ole kirjailija Leena Lehtolaiselle itsessään mikään harvinaisuus, sillä hänen kirjojaan on käännetty jo 30 kielelle. KUVA: SABRINA BQUIN/TAMMI Nikui en olis suannuh kiännettyy ihan yksin
Mutta kategorinen itsensä kieltäminen luo vain syvempiä arpia. Saman naisen, joka maalasi taulun; syntyjään venäläisen. Kun kaikkialle ulottuvan sortokoneiston ulkopuolella voi muodostaa vapaasti oman mielipiteensä niinkin vaikeista asioista kuin omasta etnisyydestään tai äidinkielensä symbolisesta merkityksestä, saattaa mieli muuttua muotoon, jossa ei sen kuvitellut koskaan olevan. Tätä murhaavaa massahypnoosia kuvaavat pienet, varjoissa kulkevat ihmishahmot, jotka muistuttavat häpeästä ja peruuttamattomasta repeämästä taulussa kuvatun naisen ja hänen synnyinmaansa välillä. Jopa vuosikymmeniä vanhat traumat pakolaisuudesta ja oman valtionsa terrorista kansalaisiaan, tai naapureitaan, kohtaan vaivaavat niin pitkään ennen kuin näitä kokemuksia on käsitelty rakentavasti eri muodoissa. Se ei tarkoita, etteikö voisi oppia, muuttaa mieltänsä, ja vastustaa sitä, minkä näkee tuhoisaksi. Ja suru on sen mukainen. Tietoisesti se olisi mahdoton tehtävä, koska kansakuntien historia ja kulttuuri rakentuvat monimutkaisten kerrostumien varaan. Mutta onneksi voimme aina kehittyä surun hetkelläkin, sillä sitä on rohkeus, joka lopulta takaa tulevaisuutemme. Keskipisteenä olevan naisen rintaan on palanut Davidin tähden muotoinen reikä symbolina historiallisesta sorrosta ja vainosta, johon valtiollisen propagandan vuoksi on osallistunut miljoonittain ihmisiä. On selvää, että valheiden syövereistä näkeväksi muuttunut on ennen kaikkea yksinäinen. VALTIOLLISEN VAINOAMISEN ja terrorin uhriksi joutuneet ovat käyneet läpi valtavan skaalan tyhjyyttä, tuskaa ja surua koskevia tunteita. Vainosta ja väkivallasta aiheutuva häpeä omista juuristaan, joihin kuuluvat esimerkiksi kieli ja erilaiset kulttuuriset piirteet vuosisatojen ajalta, ajaa peittelemään itseään ja sulautumaan massaan. Myös puheet siitä, että venäläisyys pitäisi puhdistaa kaikista huonoista piirteistä, on äärimmäinen vaatimus. Noudin taulun itse taiteilijalta. Valitsee kumman reitin tahansa, omien ajatustensa kanssa on usein hyvin yksin. Kuten tämä taulu kertoo, taustaansa ei voi unohtaa, vaikka olisi ottanut etäisyyttä omaan kotimaahansa – pakolla tai vapaaehtoisesti. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 47 HUHTIKUU 2025 LAUKUNKANTAJA V oitin taannoin Ukrainaa tukevassa huutokaupassa itselleni taulun. Pitäisikö yksittäisen ihmisen unohtaa kulttuuriseen identiteettiinsä liittyvät piirteet. Pakisimme hetken taulun sanomasta. Tämä taidokkaasti tehty maalaus puhutteli minua monella tasolla. Kun lähes kaikki kulttuuriset piirteet piti hävittää vahvempaan valtamuodostelmaan kuulumiseksi, jäljelle jäi ylisukupolvinen suru siitä, miten niin saattoi tehdä jälkipolvilleen. He kenties näkevät vieläkin selvemmin, mikä kaikki on mennyt pieleen synnyinmaassaan. Kodin menetys ja läheisten kärsimykset omaksi mielletyn yhteiskunnan vuoksi ovat traumaattinen kokemus jokaiselle pakolaiselle. Rahatkin menivät oikeaan kohteeseen olemassaolonsa puolesta taistelevan yhteiskunnan hyväksi. Niitä kertyi niin Venäjän kuin Suomenkin puolella. Tässä tummasävyisessä taulussa näkyy alaston naishahmo negatiivisissa väreissä, mikä korostaa valon muuttumista vastavoimaksi. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922. Siksi näistä teoista aiheutuneet surun, yksinäisyyden ja häpeän kaltaiset tunteet eivät katso aikaa, paikkaa tai valtioiden rajoja. Mutta entä he, jotka ovat lähteneet maasta jo aiemmin jostain syystä. Suomalaisen kohdalla voisi ajatella, että kaikki kristinuskoon yhdistetyt piirteet riisuttaisiin pois yhteiskunnastamme. Jotka ovat ehkä välttäneet hengenvaarallisen pakolaisuuden ja valinneet ajoissa toisen paikan luoda tulevaisuuttaan. Karjalaisilla on tästä assimiloinnista äärimmäisen vahvoja kokemuksia. Joko ajatuksiaan, tunteitaan ja näkemyksiään käsittelee tai jättää ne huomioimatta, tukahduttaa ja pyrkii unohtamaan. Rajaton suru. AKI AUNALA Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa
Materiaalina hiukset kantavat voimakasta, myös ristiriitaista symboliikkaa. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 48 E spoolaisella sukupihalla on kolme taloa, jotka Lumi Tuomen isoisä on rakentanut omin käsin. Jakamisen ja yhdessä tekemisen tematiikka ilmentää syvästi myös jotain karjalaisuuteen olennaisesti ja itsestäänselvästi kuuluvaa. Sen kautta hän tutkii, mitä on karjalainen valokuva. Lumi Tuomen teoksessa Syväinpuu hiuksista kehrättyjen lankojen tarkoituksella päättelemättä jätetyt päätkin kantavat merkitystä. Teokseeni Syväinpuu kirjotuilla kysymyksillä olen myös halunnut tuoda esiin kulttuuriperinnön häilyvyyden; tarinat jäävät piiloon, jos kysymyksiä ei esitetä. Kun tupolta kehrää, tulee hyvää lankaa, hän toteaa. PunaiKarjalaisuuden katkelmia hiuslangoista kirjoen Valokuvataiteilijaksi Aalto-yliopistosta valmistuva Lumi Tuomi on kasvanut ainutlaatuisessa sukupihamiljöössä. – Teoksen kysyvissä teksteissä ei ole kysymysmerkkejä juuri sen vuoksi, etten itsekään voi enää esittää näitä kysymyksiä. Yhdessä niistä kasvoi Lumi, yhdessä asui isoäiti, joka puhui turvallisissa kotioloissa omaa karjalaista murrettaan. Karjalaisuuden kerrostumia tutkivaan taiteeseensa hän kehrää lankoja äitinsä hiuksista ja tarkastelee karjalaista valokuvaa. Syväinpuussa äidin hiuksista itse kehrätyt langat on kirjottu käspaikkojen vanhalla tekniikalla, etupistokirjonnalla. Teossarjansa taustaksi hän tutki etnografisia valokuvia, joita kansatieteilijät ottivat karjalaisista 1800ja 1900-luvuilla. Edelliset sukupolvet, joille kysymykset on suunnattu, ovat jo edesmenneitä. Omissa valokuvateoksissaan Lumi asettuu tietyllä tavalla samoihin tuttuihin asetelmiin vanhojen kuvien kanssa, mutta tekee niistä uudelleentulkintaa. Äiti on valokuvannut perheen elämää paljon, onhan hänkin valokuvataiteilija. – Hius on todella kestävä materiaali. Äiti kerää pitkistä punaisista hiuksistaan hiusharjaan tarttuvat takut ja tupot Lumin taiteen materiaaliksi. Jo ulkomailla asuessaan hän alkoi kysellä äidiltä ja isoäidiltä sukutaustoista. Niistä Lumi kehrää värttinällä lankaa. Langanpäät roikkuvat teoksen takapuolella tarkoituksellisesti vapaina tukkoina, niitä ei ole päätelty. Se on intiimiä jakamista. Nehän olivat Karjalassa. Vaikka kauniita hiuksia ihaillaan, hiukseen suhtautuminen muuttuu heti, kun se irrotetaan kehosta. KUVA: LUMI TUOMI. Punainen on karjalaisuudessa suojaava elementti, sanoo Lumi. Aikaisemmin olen käsitellyt taiteessani hiuksettomuutta siitä näkökulmasta, että myös hiukseton ihminen voi olla kaunis. Sukupihalla oli aivan tavallinen näky, että isoäiti, äiti ja Lumi tekivät yhdessä käsitöitä. Nyt tärkeä kumppani taiteenteossa on oma äiti. Kaapelitehtaalla nyt esillä olevaa valokuvateostensa sarjaa Lumi alkoi työstää vuonna 2023. Karjalaisuutta Lumi alkoi toden teolla tutkia muutettuaan Alankomaista Espooseen, lapsuudenkodin tuttuun sukupihan miljööseen. Erityisesti naisten kohdalla hiuksettomuutta on perinteisesti torjuttu. Nyt äiti antaa minulle omastaan jotain sellaista, mitä minulla ei ole. Ylisukupolvisuus on mukana Lumin teosten rakenteissa monin tavoin. Lumi käyttää äitinsä kanssa jopa yhteistä työvälinettä, tämän filmikameraa, jolla näyttelyn kaikki valokuvateokset on kuvattu. Opiskelu vei Lumin välillä vuosiksi Alankomaihin. ”Hiuslangan takut kankaan toisella puolella kuin ylisukupolviset solmut”, Lumi on kirjoittanut Aalto-yliopistosta valmistuvien valokuvataiteilijoiden näyttelyjulkaisun teosesittelyyn. Hiukset kerronnan punaisina lankoina Kameraakin olennaisempi elementti Lumin taiteen sisällön kannalta ovat äidin hiukset. Hiusten riistämistä on käytetty myös rangaistuksena, etenkin naisiin kohdistettuna siihen on liitetty voimakas häpäisemisen merkitys. – Karjalaisuus on osa omaa elämääni, elämää nykyaikana, toteaa Lumi. Uudet teokset käyvät keskustelua vanhakantaisen karelianismin kanssa ja asettavat sen uuteen valoon. Hiuksiin liittyy voiman myytti, josta kertoo esimerkiksi Raamatun Vanhan testamentin kertomus Simsonista. – Äidin hiuksiin liittyy myös ajatus suojaavuudesta. – Olen saanut tietää asioita karjalaistaustoista siten, että olen kysynyt. Häntä kiinnosti selvittää, miten karjalaisuus oli näkyvillä Suomen taiteen kentällä – se näyttäytyi menneisyytenä, karjalaisten ulkopuolelta katsottuna. Syväinpuun (2025) kirjotut langat näyttävät yllättävän pellavaisilta, mutta hiuksista ne todellakin on kehrätty. – Olen menettänyt omat hiukseni 13-vuotiaana alopecia-sairauden vuoksi
KUVA: RITVA TUOMI. Teokseensa Syväinpuu Lumi Tuomi on kirjaillut esiäideilleen kysymyksiä näiden kätketyillä kielillä. Syväinpuuhun kirjomani kysymykset olen osoittanut sukuni kolmen haaran naisille – heidän kauttaan olen halunnut tuoda esille tarinoita karjalaisuudesta. – Perinteisesti karjalaisiin käspaikkoihin on kirjottu paikallisia asioita ja ne on osoitettu tietyille henkilöille. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 49 . Sen on tehnyt käspaikkakankaiden kudonnan taitava Kaisa Pahkala. Syväinpuun pohjakangas on laadukasta pellavaa, alun perinkin käspaikkakankaaksi kudottu. set hiukset ovat kirjaimellisesti punaisia lankoja, jotka johdattavat yli sukupolvien ja monikerroksisten kipukohtien
– Olen ollut kameran edessä koko lapsuuteni. Hän toi perheemme arjen osaksi mm. Myös nämä valokuvateokseni on kuvattu sukupihalla, isoäidin talossa tai yhteisellä kesämökillä. Ne löytyivät isoäidin kaapista viikattuina ja ovat nyt mukana myös valokuvateoksissa esiintyvien Lumin ja hänen äitinsä päällä. Valokuvateoksissa näkyvät karjalaisen kansanpuvun osat, kirjotut esiliinat, Lumi on ommellut ja kirjonut itse. Hidas tekniikka on matkantekoa, joka luo teokseen koskemattakin aistittavissa olevaa syvyyttä. – Sukupihassa on tehty käsitöitä yhdessä ja usein. – Meidän kummankin työskentely pohjautuu jaettuihin kotiympäristöihin. Äidin oma taiteilijuus on vaikuttanut siten, että hän on valokuvannut paljon myös perheessä. Nekin liittyvät suvun historiaan – osa niistä on isoäidin matonkuteita, jotka löytyivät Lumin isoäidin isoisän tekemästä kapioarkusta. – Aloitin kirjontatyön viime vuoden toukokuussa, ja lopetin tämän vuoden tammikuun alussa, kertoo Lumi. KUVA: LUMI TUOMI. Teostensa rakenteissa Lumi käyttää kangassuikaleita kannakselaisen nästyykiperinteen muistumina. Valokuvateoksien alareunaan Lumi on kiinnittänyt kangassuikaleiden rivistöjä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 50 Hitaat ja vaivannäköä vaativat käsityötekniikat luovat itsessäänkin yhteyttä menneisiin sukupolviin ja ovat osa tarinankerrontaa, jossa on yhtä aikaa vahvaa läsnäolon tuntua ja isoja avoimia kysymyksiä. – Kotiympäristö loi kulttuurin esiintuomiseen turvallisen ympäristön. Kielensä peittänyt äitien ketju Tänä vuonna Lumi on aloittanut myös työskentelyn työparina äitinsä, valokuvataiteilija Ritva Tuomen kanssa. Kolmen sukupolven jatkumo on kesäpäivän kirkkaasti valaisemassa kuvassa läsnä. – Äitini äiti joutui nuorempana vaikenemaan kokemuksistaan, mutta myöhemmin hänen elämässään karjalaisuus oli jatkuvasti läsnä puheissa, kirjoituksissa ja teoissa perheen kesken. Nyt on toisin päin, toteaa Lumi, jonka valokuvateoksissa äiti on usein kuvauksen kohteena. Isoäidin puutarha on yksi niistä, ja se on myös läsnä lopputyönäyttelyssä olevissa töissäni. Ne liittyvät isovanhempien juuriin Muolaassa ja Kanneljärvellä. KUVA: LUMI TUOMI Teoksessa Ruskei Langu (2023) Lumi Tuomi kehrää äitinsä lahjoittamista punaisista hiuksista värttinällä lankaa. vatruskat, murteella haastamisen (eli puhumisen) ja erilaiset perinteet. Karjalaisuuden katkelmista työpariksi äidin kanssa Lumi kokee teostensa rakentuvan karjalaisuuden pirstaleista. Nyt Lumin työhuone on syntyjään kannakselaisen isoäidin talossa. Tätä puutarhaa me hoidamme yhdessä ja valokuvaamme toisiamme Lumi Tuomen valokuvateoksessa Käzikkäi (2024) yhdistyvät käsityöperinteen siirtyminen äideiltä tyttärille sekä yhdessä tekemisen ja työvälineiden jakamisen merkitys. Teoksessa Karttuaju (2024) Lumi karstaa äitinsä hiuksia, taustalla loistaa isoäidin kasvattama satoisa punaherukkapensas. Lumin isoäiti oli ompelija, joka oli ommellut melkein kaikista näkyvillä olevista kangassuikaleista vaatteet. – Valokuvaamalla uusia teoksia ja tutkimalla valokuva-arkistojamme tutkimme yhdessä sitä, miten karjalainen perintö on säilynyt ja elpynyt isoäitini perustamassa kesämökkimme puutarhassa karjalaisen kasviperinnön ja maatiaislajikkeiden muodossa. On ihmeellistä, miten isoäiti, joka on menettänyt niin paljon, on myöhemmin voinut antaa omalle perheelleen niin paljon, Lumi pohtii
Mikki Noroilan videoteos Yritin šuaha hänet kuvah onnakko hiän kato (2024) gallerian alakerrassa ottaa odotuksia rikkovalla teholla haltuunsa historian hiljentämien, marginalisoitujen hahmojen tavoittamattomuuden. Teokseensa Käzikkäi (2024) Lumi on sisällyttänyt viittauksen viipurilaisen taiteilijan Elvi Maarnin maalauksiin. Nämä kehykset teki Essi Immonen. Näyttelyn järjestivät Erika Ryppieva, Iva Matiyas, Viktor Beloff ja Papu Hyypiä.. Äitien kielen haltuunotto näkyy Lumin työskentelyssä myös karjalankielisinä teosniminä. – Taiteen kautta kulttuuriperintöä voi tutkia laajasti. – Olisi hienoa, että karjalainen taide olisi enemmän esillä. Reeta Suvanto on ripustanut näyttelyyn installaationsa Kenenä (Irrottaa, 2024), jonka osat Kuolinkošto (Kuolinmekko), Kuolien šorokka (Kuolleen päähine) ja päähineestä irrotettu, museoitu Šorokan häntä ovat elämästä irti riistettyinä riipaisevia. Keskeneräisyydessään se on kuitenkin parsittavissa”, sanoittaa Hyypiä teostaan. Toisaalta karjalainen taide kukoistaa juuri nyt, sanoo Lumi muistuttaen helsinkiläisen Oksasenkatu 11 -gallerian näyttelystä, jossa oli maaliskuussa esillä ryhmä karjalaisia nykytaiteilijoita. Noroilan teos käyttää hyväkseen epätarkkojen kuvien, uudelleenjärjestetyn arkistomateriaalin, murtumapisteitä sisältävän dialogin ja vienankarjalaksi ääneen luetun kerronnan keinoja. Omasta kulttuuristaan ja yhteisöstään erotetut merkityksen kantajat kuvastavat surua ja tuovat yhteisen surutyön välttämättömyyden näkyväksi. kerros Kaapeliaukio 3, Helsinki Karjalaiset nykytaiteilijat osoittavat voimansa Helsinkiläinen galleria Oksasenkatu 11 toimi maaliskuun ajan karjalaisen nykytaiteen näyttämönä. – Ukille karjalan kieli ei enää periytynyt, mutta koen Martta Pelkosen perinnön esille tuomisen tärkeäksi. Jo hänen isoäitinsä virolainen isoäiti joutui Kannakselta evakkoon suomenkieliselle alueelle. KATRI KOVASIIPI Ryhmänäyttely Keššetäh oli maaliskuussa 2025 esillä Galleria Oksasenkatu 11:ssä. Puupölkyn päällä kohti korkeampaa voimaa suunnattuun rukoukseen avautuneet kädet ovat kärsineet, sormia puuttuu. Taiteilijat olivat Papu Hyypiä, Henna Hyvärinen, Hannele Kumpulainen, Mikki Noroila, Reeta Suvanto ja Lumi Tuomi. Karjalan kieli on Lumille äitien kieltä, joka on joutunut sukupolvi toisensa jälkeen valtakielen peittämäksi. Punainen ommel kiipeää runkoa pitkin kuin korjatakseen rikkoutuneisuuden kuvaa. Henna Hyvärinen tuo dokumentaarisessa videoteoksessaan Minuška (2024) näkyviin Hiloin Natoin (Natalia Giloevan) työn Ylen karjalankielisten uutisten kääntäjänä ja lukijana sekä keskustelut karjalaistaustaisen äitinsä kanssa. KATRI KOVASIIPI Valokuvan maisterit 2025 – Image Being 20.4.2025 saakka Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, 1. Teos on viimeinen osa kolmiosaisesta autobiografisesta dokumenttisarjasta, jonka edelliset osat ovat Misukeitto (2022) ja Zuaharivetty (2023). Myös Lumin valokuvateoksen Kezriäjy (2024) kehyksinä olevat siniset ikkunankarmit ovat saaneet muotonsa isoäidin karjalaisesta kotitalosta. – Mitä enemmän tiedän karjalaisuudesta, sitä enemmän näen sitä ympärilläni, hän toteaa. Lumin perheen yhteisen kesämökin ikkunankarmit isoisä on veistänyt karjalaiseen malliin. Punainen väri toistuu teosten yhtenä elementtinä – sen voi nähdä väkivaltaisen, verenpunaisen kivun ilmauksena, mutta karjalaisessa kulttuurissa punainen on myös suojaava väri. Karjalaisiin naistaiteilijoihin viittaaminen avaa täysin uuden, kiinnostavan polun, jolle voi löytyä myös jatkoa. Keskelle näyttelyhuonetta sijoitettu pylväsmäinen teos Žirkalo/Ikkuna (Peili/Ikkuna, 2025) esittää taiteilijan tulkinnan karjalaisesta ikoninurkkauksesta. Lumin isänpuoleisen ukin äiti oli Salmin murteen kerääjänä tunnettu Martta Pelkonen. Hannele Kumpulainen on tehnyt taidemaalarina tutkimusmatkaa karjalaisuuden peiteltyjen jälkien ja karjalaisuuteen liitettyjen stigmojen parissa jo vuosia. Voi tulkita, että oman perhehistorian kipupisteiden löytymisestä on avautunut myös voimaa ja vapautta oman (taiteilijan)tien ja yhteisön löytämiseen. Keväällä 2025 Hyvärisen teossarjasta valmistuu kokopitkä versio, joka tulee ensi-iltaan Helsingissä, kulttuurikeskus Caisassa 23.4.2025. Oman kielen peittämisen teema toistuu useiden sukupolvien mittaisessa äitien ketjussa. “[...] kuva siitä, kuinka jokin, jonka tulisi olla omaa, kotoisaa, tuntuukin vieraalta ja vaikealta. Epätarkat kuvat ja tietyn sanan oikein lausumisen mahdottomuus tekevät näkyväksi ja tuovat kuuluville virallisen historiankirjoituksen aukkoja. Näyttelyn teemat käsittelivät monisyisesti peitetyn ja vaietun karjalaisuuden esiin purkautumista, joka on tullut mahdolliseksi vasta vaikenemisen vuosikymmenten jälkeen avautuvista railoista. Papu Hyypiän / Afanasjeffin Pavun veistosinstallaatio hallitsi gallerian katutason tilaa. Noroila yrittää luoda kuvaa esivanhemmastaan Rimmin Ul’l’askasta, jonka Akseli Gallen-Kallela löysi eläväksi malliksi Aino-triptyykkinsä toiseen versioon (1891). Näyttelyn muita taiteilijoita olivat Papu Hyypiä, Henna Hyvärinen, Hannele Kumpulainen, Mikki Noroila ja Reeta Suvanto. Pisto pistolta, kuva kuvalta Lumi on mennyt syvemmälle sukunsa karjalaisuuden kerroksiin. Karjalaisen punapoiminnan ja Karjalan-matkoilta kerättyjen tahrojen estetiikka muuntuu Kumpulaisen käsissä rytmikkäiksi abstraktioiksi. Meille jää tietoisuus, että paljon olennaista on jätetty meille kertomatta. Siellä nähtiin myös hiustekstiiliteos ja kaksi muuta teosta Lumilta. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 51 sen kasvuston siimeksessä, kertoo Lumi. Olen alkanut myös opiskella karjalan kieltä itsenäisesti
Tunnusta on jaettu vuodesta 2014 alkaen 67 kohteelle 20 maassa. S. Laatan paljastustilaisuuden jälkeen SKS:n juhlasalissa järjestettiin Kalevalan päivän seminaari otsikolla Sammatista Brysseliin. Kalevala on vuitti eurouppalastu eepossuperindehty da eläviä kul’tuuruperindyö, kudai inspiriirui??ou uuzih ellendyksih. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 52 H elsingissä 28.2.2025, osoitteessa Hallituskatu 1 julkistetut laatat muistuttavat Euroopan komission Kalevalalle myöntämästä Euroopan kulttuuriperintötunnuksesta (European Heritage Label, EHL). Elias Lönnrot luati tevokšen karjalaisien, šuomelaisien ta inkeriläisten rahvahanrunojen pohjalta. Paljastustilaisuuden alkamista odottavat Kati Mikkola ja Tuomas M. Hän selvitti yleisölle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen merkitystä ja taustaa. Kalevalalle myönnetyn Euroopan kulttuuriperintötunnuksen kunniaksi paljastettiin EHL-laatta SKS:n edustalle Kalevalanpäivänä 28.2.2025. Läpikuultavassa isokokoisessa laatassa on teksti kolmella EU:n virallisella kielellä: englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi. Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen asialla Oman avauspuheenvuoronsa piti myös erikoisasiantuntija Leena Marsio Museovirastosta. Lehtonen.. Karjalankielisessä laatassa lukee: KALEVALA – ELÄVÄ EEPOS Šuomelaisen Kirjallisuon Šeura (SKS) julkaisi vuotena 1849 Kalevalan. Seminaarin avauspuheenvuorot pitivät Tuomas M. Lehtonen ja Riitta Kaivosoja. – Tunnuksen tavoitteena on lisätä Euroopan kansalaisten tietämystä EurooSammatista seinälaattaan, seinälaatasta Brysseliin – ja toisin päin Kalevalanpäivänä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) edustalla julkistettiin kaksi arvokasta laattaa. SKS:ssa säilytetäh Kalevalah liittyjie kogomuksie da käzinkirjutettuloi ainehistoloi. Lisäksi julkistettiin Karjalan Sivistysseuran kanssa yhteistyönä toteutettu pienempi laatta, jonka teksti on karjalan kielen kolmella päämurteella vienankarjalaksi, suvikarjalaksi ja livvinkarjalaksi. Heidän lisäkseen videotervehdyksensä antoivat kulttuuriministeri Leena Talvitie ja Euroopan komission koulutuksen, nuorison, urheilun ja kulttuurin pääosaston johtaja Georg Häusler. Päivä jatkui seminaarilla, jonka yhteydessä julkistettiin yksi tämän vuoden taatusti kiinnostavimmista tietokirjoista. S
2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 53 . Tunnuksia myönnetään joka toinen vuosi kohteille, ”joilla on symbolista eurooppalaista arvoa ja merkittävä asema Euroopan historiassa ja kulttuurissa ja/ tai unionin rakentamisessa”. – Vanhaa Kalevalaa voidaan pitää pääosin vienankarjalaisena eepoksena, Hämäläinen totesi. Sen hakemuksen kohtaloa saadaan jännittää noin vuoden verran, sillä seuraavan kerran Euroopan komissio myöntää kulttuuriperintötunnuksia vuonna 2026. pan historiasta ja unionin rakentamisesta sekä yhteisestä, monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä, Marsio kiteytti. Seminaariesitelmiä yhteen punova suuri kysymys oli, kuka Elias Lönnrot oli henkilönä, millainen hän oli työnsä tekijänä – etenkin perinteenkerääjänä ja Kalevalan kokoajana tai luojana, sekä miten hän löysi ja lunasti paikkansa 1800-luvun suomalaisen sivistyneistön edustajana. Samalla se avaa polkuja myös Kalevalaa ja eurooppalaista eeposperinnettä koskevaan kriittiseen keskusteluun. Kalevala – elävä eepos sai keväällä 2024 Euroopan kulttuuriperintötunnuksen, mutta sitä ennen, vuonna 2022 tunnuksen on saanut Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus ja tasa-arvoinen koulutus. – Vuonna 1848 julkaistussa Uudessa Kalevalassa on noin 9000 tallennettua runotekstiä, joista noin 2200 on Lönnrotin itsensä tallentamia. Kohteita ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsingissä, Gallen-Kallelan museo Espoossa, Juminkeko Kuhmossa ja Parppeinvaaran runokylä Ilomantsissa. Marsio kertoi, että juuri samaisena Kalevalanpäivän aamuna Museovirasto oli lähettänyt Euroopan komissiolle EHL-hakemuksen Varkauden teollisesta perinnöstä. Yhteistyöverkoston voimin toteutettava Eeppinen kaleidoskooppi -hanke tuo Kalevalan ja eurooppalaisen eeposperinteen erityisesti nuorten ja koululaisten pohdittavaksi. Kommenttipuheenvuorollaan yleisökeskustelua käynnisti SKS:n kehittämispäällikkö Eija Stark. Ennakkotietojen perusteella Eeppinen kaleidoskooppi avaa mahdollisuuksia kansainväliseen näkyvyyteen myös karjalaisuuden huomioon ottaville eepostulkinnoille. Lisätietoja: Kulttuuriperintötunnus.fi Marsio esitteli yleisölle myös Euroopan kulttuuriperintötunnukselle asetetut kolme kriteeriä: 1) Eurooppalainen merkitys (asema historiassa ja EU:n yhteisten arvojen kehittymisessä) 2) Tuota merkitystä kommunikoimaan suunniteltu hanke (nuoret, monikielisyys, uudet teknologiat) 3) Hallinto (kävijäpalvelut, hallinnointi, kestävä kehitys, jne.) Eurooppalaisiksi, Euroopan unionin perustana oleviksi arvoiksi on kirjattu ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vähemmistöihin kuuluvien oikeudet mukaan luettuina. – Karjalalais-suomalais-inkeriläisessä runokulttuurissa, josta Elias Lönnrot inspiroitui, ei tunnettu eeposta, vaikka joitakin eeppisiä runoja voidaan pituutensa vuoksi pitää pienoiseepoksina, jatkoi Hämäläinen. Odotan innolla keskustelua, jota Suomesta käsin voidaan käynnistellä, totesi Marsio. Hän aloitti esityksensä lyhyellä eepoksen määritelmällä: Yhteisön superkertomus, esikuvallinen tarina henkilöistä ja ihmisistä, joissa eeposta ylläpitävä yhteisö näkee oman historiansa ja identiteettinsä. Seminaarin juontajana toimi SKS:n viestintäjohtaja Kati Mikkola (17.3.2025 alkaen SKS:n pääsihteeri). Vanhan Kalevalan runoaineistona oli noin 3000 tekstiä, joista Lönnrotin pääosin Vienan Karjalasta keräämiä oli noin 830 tekstiä. Avauspuheenvuorojen jälkeen Sammatista Brysseliin -seminaarin asiantuntevina esitelmöitsijöinä olivat Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Niina Hämäläinen, Paikkarin torpan tuki ry:n puheenjohtaja Risto Piekka ja professori emerita Irma Sulkunen. Aineisto oli hyvin moninaista, ei pelkästään vienalaista: mukana on myös Suomen Karjalasta, Aunuksesta ja Inkeristä kerättyä aineistoa. Kalevalalle myönnetyssä kulttuuriperintötunnuksessa on nimetty neljä kohdetta, joissa voi tutustua Kalevalan eri puoliin. Tunnukseen liittyvässä laajassa, 14 tahoa kattavassa yhteistyöverkostossa on mukana Kalevalaan sekä karjalaiseen ja suomalaiseen kulttuuriperintöön erikoistuneita toimijoita. Yhteistyöverkostoa, johon myös Karjalan Sivistysseura kuuluu, koordinoi Kalevalaseura. Lyhyesti hän kävi läpi myös sen suuren muutoksen, joka tapahtui vuonna 1835 ja vuonna 1848 julkaistujen vanhan ja uuden Kalevalan välillä. Eurooppalaisia arvoja kerratessaan Marsio totesi, että näinä aikoina tuntee erityistä ylpeyttä saadessaan työskennellä näiden asioiden puolesta tehden työtä kulttuuriperinnön parissa. – Kalevalassa on erityisen hienoa, että se herättää keskustelua myös muissa Euroopan maissa. Kalevalaa kirjoittaessaan Lönnrotille Laatasta löytyvien EU:n virallisten kielien lisäksi julkistettiin pienempi karjalankielinen laatta, jonka tekstissä on käytetty kolmea karjalan kielen murretta.. Eeppisen kaleidoskoopin (2024–2028) osia ovat digitaalinen tietopaketti ja oppimisaineisto Kalevalasta, taidenäyttely, eurooppalaisen eeposperinteen nykytulkinnat, virtuaalinen keruuhanke peruskoulujen ja lukioiden kanssa, luontosuhdetta käsittelevä Kalevala-hankeosio sekä nuorten työpajat Suomessa toimivien historiakerhojen kanssa. Monitasoinen tekijä – hybridinen teos Niina Hämäläinen paneutui esitelmässään ”Suullisesta laulusta kirjoitettuun runoon” Lönnrotin rooliin eepoksen luojana. Vanhassa Kalevalassa on julkaistu 32 runoa ja siinä on päälle 12 000 säettä
Keskeinen kysymyksenasettelu Hämäläisen esitelmässä oli, kuka ja mikä Lönnrot oikeastaan oli Kalevalan tekijänä. – Lönnrot kirjoittaa Uuden Kalevalan (1849) esipuheessa: Sovittamisessa on kuitenkin paljon mielivaltaa ollut, sillä paraimmiltaki laulajoilta ei ole kovin monta runoa yhteen jaksoon saatu, eikä sitäkään aina yhteen laatuun. Apon tapaan hän näkee Kalevalan olemuksen ennen kaikkea hybridinä, monen asian yhdistelmänä. Tutkijoiden kiinnostus on kuitenkin kohdistunut kysymykseen, miten Lönnrot muokkasi runoja, ja mikä Kalevalassa lopulta oli suullisten runojen osuutta. Jo Krohnin havainto oli, että kansanrunoilijasta Lönnrotin erotti päämäärätietoisuus, jolla hän tehtäväänsä ryhtyi. Siinä yhdistyvät suullinen kansanrunous ja kirjallisuuden periaatteet, Lönnrotin tulkinnat, 1800-luvun ideologiat ja aatteet, myyttinen maailmankuva ja yhteiskunnan ajatusrakennelmat tuolloin. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 54 olivat ensisijaisia lähteitä hänen itsensä tallentamat tekstit. Toisaalta Lönnrot oli Hämäläisen sanoin ”hyvin proosallinen kuvaillessaan Kalevala-työskentelyään”. Oliko hän – Laulaja, runoilija, kertoja – ’Laulava kirjuri, kirjoittava laulaja – Luova runoilija (ehkä) – Kalevalainen kansanrunoilija – Viimeinen suuri runonlaulaja – Kokoonpanija, toimittaja – Puhtaaksikirjoittaja – Palapeilin rakentaja. Eniten vaikutteita Lönnrot otti Hämäläisen mukaan kuitenkin alueelta, joka oli häntä lähimpänä. ”Haluan antaa vastetta” Elias Lönnrotin elämänvaiheita ja etenkin tämän työteliäitä eläkepäiviä Sammatissa käsitellyt Risto Piekka peilasi Lönnrot-kuvaa niin omaan kokemushistoriaansa kuin Sammatin paikallishistoriaankin. – Kirjoittaessaan Kalevalaa Lönnrot otti vaikutteita ennen kaikkea itsestään, omasta elämänkokemuksestaan, tunteistaan ja elämänhistoriastaan, Hämäläinen kiteytti esityksensä päätteeksi. Hän käytti työskentelystään nimityksiä järjestyminen, järjestäminen, korjaileminen, kokoominen, sovittaminen ja toimittaminen. Lönnrotin elämänvaiheista ja persoonallisuudesta päästiin kuulemaan lisää Risto Piekan ja Irma Sulkusen inspiroivissa esityksissä. Hämäläinen kuljetti esityksensä juonta useisiin ansioituneisiin tutkijoihin, etenkin Lauri Honkoon ja Satu Apoon viitaten. Kaarle Krohnia (1896) siteeraten Hämäläinen muistutti, ettei Kalevalan laatimisessa ollut kyse runojen järjestämisestä ja sovittamisesta, vaan Lönnrotin ideologisesta ja tavoitteellisesta työstä. – Se ei ole puhtaasti kansanrunoeepos, ei kirjallinen, saati kaunokirjallinen teos. Yhtä lailla Kalevalassa sekoittuvat eri kulttuuriset ulottuvuudet, kuten karjalaisuus, suomalaisuus ja eurooppalaisuus. Historian professori emerita Irma Sulkunen on kirjoittanut Elias Lönnrotin henkilökuvaan uusia näkökulmia etsivän tietokirjan, joka julkistettiin Kalevalanpäivänä.. Uusi Kalevala sisältää 50 runoa ja 22 795 säettä. Lönnrotin tekijyyden Hämäläinen tiivisti vaikuttavaan listaan: – Itse puhun mielellään Lönnrotista suullis-kirjallisen eepoksen tekijänä; tekstualisoijana, jolla oli hyvin ideologiset ja päämäärätietoiset tavoitteet ja joka otti vaikutteita eri suullisista runokulttuureista; tekstualisoijana, joka hyödynsi ja manipuloi suullisia runoja sekä otti vaikutteita ympäröivästä yhteiskunnasta, eurooppalaisista aatteista ja tuon ajan kirjallisuudesta. – Lönnrotille ei tee oikeutta puhua hänestä vain yhdellä määritelmällä, totesi Hämäläinen. Hämäläinen vastasi kysymyksenasetteluunsa saman tien toteamalla, että varmasti Lönnrot oli näitä kaikkia. Hämäläinen toi myös kiinnostavasti esiin, kuinka hankalaksi työksi Lönnrot tuota järjestämistä oli kuvaillut, ja kuinka hän oli ollut valmis luopumaan työstä jo 1820–1830-lukujen vaihteessa, ensimmäistä kansanrunokokoelmaansa Kantele-vihkoa kootessaan. Lönnrot sanoi: ”itse loimme loitsijaksi, laikahtimme laulajaksi”, kertoi Hämäläinen. – Lönnrot myös itse hämmensi tulkintoja vertaamalla itseään uudessa Kalevalassa runonlaulajaksi
Elias oli tarkka siitä, ettei hukkaan aikaansa kuluta. – Eliaksen lapsuusaika on legenda. Erikoisasiantuntija Leena Marsio kertoi Euroopan kulttuuriperintötunnuksen merkityksestä ja hakuprosessista.. Maanisuuteen asti ahkeraksi tiedetyn Lönnrotin henkilökuvasta Piekka nosti esiin myös keksijän. Niinpä Elias kehitti vempaimen: seinästä seinään vedettiin naru, siihen rinkilä, jonka varassa sytytetty pitkävartinen piippu pysyi, jotta hän voi sekä poltella piippua että kirjoittaa tekstejään rauhallisesti, Piekka kuvaili. Kyse on vauraasta läntisestä Uudestamaasta. Yksi oli varakas, viisi hyvin toimeentulevaa, 84 köyhää, seitsemän eli pääsääntöisesti kerjuulla. – Elias oli ahkera puurtaja. – Elias oppi isältään noin 15-vuotiaana ammattimaisen räätälintaidon. Tästä ominaisuudesta Piekka kertoi useita yleisöä hauskuuttaneita anekdootteja. Hän myös käytti räätälintaitojaan hyväksi tehden itse osan omista vaatteistaan. Elias Lönnrotin luonnekuvaa Risto Piekka alkoi hahmotella tämän lapsuuden kautta. Myös keskeneräiseksi jääneen Kantelettaren laajennuksen Piekka muisti mainita. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 55 . – Sammatissa asui noin 600 ihmistä noin 100 taloudessa. Normaali Opetusja kulttuuriministeriön (OKM) kulttuurija taidepolitiikan osaston ylijohtaja Riitta Kaivosoja lausui tilaisuudessa avaussanat. Tämä kuvaa sen ajan suomalaista yhteiskuntaa. Piipunpoltosta Lönnrot ei koskaan luopunut, vaikka se tuotti arkisia haasteita: – Se oli hankalaa työskentelyn yhteydessä, kun rassaamiseen ja sytyttämiseen tarvittiin molemmat kädet. Esityksensä alkupuolella Piekka hahmotteli Lönnrotin lapsuusajan Sammatin sosioekonomista kuvaa. Piekan kertomassa tapauksessa hän teki mahdollisimman leveät koivusukset ja pyysi pari naapuriaan köyttä mukanaan hakemaan hänet soutaen rantakiviltä. Tämän kokoama ensimmäinen suomenkielinen kasvio julkaistiin vuonna 1860. – Flora Fennicassa säilyi Eliaksen rakkaus luontoon, kuten myös kesken jääneessä lintukirjassa. – Elias helpotti työntekoa keksiessään ripustettavan kirjoitusalustan, joka oli tuettuna rinnan edessä. Kirjallisten töiden ohella kädentaidot ja niiden arvostaminen näkyi Lönnrotin elämässä. Piekka listasi Lönnrotin monialaisuutta ja -taitoisuutta muistuttaen tämän työteliäistä eläkepäivistä Sammatissa. Esitelmänsä mittaan Piekka nosti valokeilaan myös Lönnrotin toimittaman Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan (239 000 sanaa), Suomen Kansan Muinaiset Loitsurunot (julkaisuvuosi 1880) sekä yli 200 virttä suomalaiseen virsikirjaan. – Väitetään Eliaksen tehneen noin kaksikymmentä kannelta, joita hän antoi ystävilleen. Piekka kertoi Lönnrotin olleen taitava kanteleensoittaja, joka rakensi kanteleita itsekin ja testaili laatimiensa virsien vaikutusta soittamalla ja laulamalla niitä lähipiirille. – Yksi Eliaksen tekemistä kanteleista on Paikkarin torpalla kesäaikana nähtävillä. Kuvaus Lönnrotin normaalista työpäivästä ja -viikosta kertoo paljon. Ensimmäiseksi nostan kotiseuturakkauden ja toiseksi lähimmäisistä huolehtimisen. – Köydet käteen, ohjeet soutajille: ”Nyt soutakaa.” Vauhti oli kuitenkin liian pieni, Elias joutui sukeltamaan ja ilmoitti, että tämä oli viimeinen kokeilu tässä mielessä. Vesihiihdon keksimisen parissa Lönnrot ponnisteli jopa useaan otteeseen. Niin hän voi kirjoittaa tekstejään sekä istuen, maaten, seisten että kävellen. Suomen kantelemuseokaan ei tiedä, missä ne ovat, sanoi Piekka. Lukeminen oli todennäköisesti Eliakselle pakotie arjen ankeudesta, mutta se säilyi hänen elämänsä läpi sekä opetteluna että opettamisena
Nekin keskeytyivät ahkeraan työntekoon. Vain ruokailut ja kahvitauot katkaisivat sitä, välillä myös kanteleensoitto ja [vapaaehtoiset] hartaushetket palveluskunnalle. Omassa puheenvuorossaan Sulkunen kertoi ihmetelleensä jo vuosikymmenien ajan Lönnrotin esikuvallisen henkilökuvan säröttömyyttä ja yhdenmukaisuutta. Hänen ponnistelujensa ansiosta Sammattiin saatiin koko maan kuudes suomenkielinen kansakoulu. Esityksensä loppusanat Piekka lainasi Lönnrotilta. Lönnrot vaikutti Sammatin rakennuskantaan korjaamalla asuinpaikoikseen hankkimansa Nikun ja Lammin talot. Hautajaispäivänä Sammattiin saapui pitkä juna, kirkko täyttyi 300 hengen saattojoukosta. – Sunnuntait Elias pyrki pitämään vapaina, niihin kuului kanteleensoittoa ja liikkumista ulkona. Arkkua kantavat eri osakuntien edustajat. Lisäksi kirkon ulkopuolelle oli rakennettu erityiset katsomot. Ne ovat siellä vieläkin, ja ne on dokumentoitu. ”Olen saanut yhteiskunnalta niin paljon, haluan antaa vastetta”, kerrotaan Lönnrotin vastanneen. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 56 työpäivä alkoi kello neljä tai viisi aamulla ja jatkui iltakahdeksaan. Lönnrotia saavat kiittää myös Sammatin koululaiset ja kirjaston käyttäjät. Ihminen sankarikuvan takana Tärkeä osa seminaaripäivää oli Irma Sulkusen kirjan Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa (SKS 2025) julkistaminen. KUVA: DANIEL NYBLIN 3.4.1884 / MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. Elias Lönnrotin hautajaiset kokosivat Sammattiin arvovaltaisen saattojoukon. Huhtikuun alussa vuonna 1884 vietettiin ikimuistoinen hautajaispäivä, jonka muisto elää Piekan mukaan sammattilaisten tietoisuudessa edelleen. Joitakin seikkoja sankaritarinasSeminaarin päätteeksi runolaulu tuli vahvasti eläväksi Riikka Hännisen ja Helena Taskilan upean voimakkaassa esityksessä. Ystävät päättivät toisin, totesi Piekka. – Koulu oli niin suosittu, että se oli laajennettava. Kuntakokous suostui koulun laajentamiseen sillä ehdolla, että Elias maksaa jälleen kerran puolet kuluista, Piekka lohkaisi. Teos keskittyy kysymyksiin Lönnrotin persoonasta, arjesta sekä hänen kulkuaan saatelleista henkilöistä ja yhteiskuntapoliittisista linjauksista, joiden avulla hänet nostettiin kansakunnan sankarin asemaan. Vuonna 1868 kirjasto – jota kutsuttiin nimenomaan lainastoksi, siirtyi Lönnrotin perustamaan kansakouluun. – Samat tarinat toistuivat julkaisusta toiseen. – Eliakselta kysyttiin, miksi teet näin paljon työtä eläkkeellä ollessasi, vaikka sinulla on hyvä eläke ja muut tulot, olet varakas. – Kerrotaan, että saattoväkeä oli 50 sammattilaista ja yli 1000 lähipaikkakuntien asukasta. – Elias arvosti yli kaiken lukuja kirjoitustaitoa, ja niinpä hän perusti Sammattiin lainaston vuonna 1863 ja lahjoitti sinne 243 teosta. – Lönnrot toivoi itselleen hiljaiset hautajaiset. Sammatin kirkon peruskorjauksen hän sai käyntiin, kun maksoi puolet kunnostuksen kuluista. Tuo koulu kirjastoineen on Sammatissa yhä paikallaan. Lönnrotin kuoltua Matti Äyräpää, silloinen Suomalaisen lääkäriseuran Duodecimin puheenjohtaja oli määrännyt kaksi lääketieteen kandidaattia preparoimaan Eliaksen
Hän sai aineiston seulontaan rajoittamattomat oikeudet ilman minkäänlaista tilivelvollisuutta kenellekään. Erityisen vaikeaa on hahmottaa Lönnrotin inhimillistä olemusta tiheiden myyttikerrosten ja kulttikuvien takaa. – On selvää, että erityisesti Suomen kaltainen kansakunta, jonka muodostuminen 1800-luvulla Kalevalan syntyvaiheessa oli vasta aluillaan, tarvitsi sankarinsa ja esikuvansa. Ihmettelin, miksi käsitys Lönnrotista on säilynyt niin säröttömänä nyt jo satojen vuosien ajan, vaikka historiallinen todellisuus sen ympärillä on jo lukuisia kertoja muuttunut. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 57 ta sain purettua, mutta paljon kysymyksiä jäi myös selvittämättä. Testamentissa tehtävään määrättiin Borg, joka oli itse laatinut myös testamentin. – Aineiston seulontatyön teki yksinoikeudella Lönnrotin taloudellisia etuja valvonut ja hänen julkisuuskuvansa vaalimiseen koko sydämellään omistautunut, suomen kielen lehtorina toiminut ja sittemmin pankkialalle siirtynyt Carl Gustav Borg. – Lähtökohtana on tutkimuskohteiden tasaveroinen kohtelu. Tutkijan ongelmaksi muodostui aineiston outo siisteys, vaikka Lönnrotista on säilynyt poikkeuksellisen laaja lähdeaineisto. Tehtävän mutkikkuus ei pysäyttänyt Sulkusta, vaikka hän esityksessäänkin myönsi sen osittaisen mahdottomuuden. Nämä ovat toistensa kääntöpuolet, joiden vuorovaikutuksesta, ristiriidoista ja keskinäisestä kamppailusta muodostuu historiallinen kokonaisuus. KATRI KOVASIIPI Teksti ja kuvat (ellei toisin mainita). Historia ei kuitenkaan ole vain muistamista, se on myös unohtamista. Tämä koskee myös Lönnrotia. Harmitti, että en saanut hänestä enempää irti SKS:ää tutkiessani, sanoi vuonna 2004 julkaistun SKS:n historiikin Suomalaisen kirjallisuuden seura 1831–1892 kirjoittanut Sulkunen. – Aineistosta on äärimmäisen vaikeaa löytää mitään Lönnrotin yksityiselämään liittyvää. Tutkijan ongelmaksi osoittautui pian Lönnrotin kuoleman jälkeen koottu arkiston ydinaines, joka Sulkusen mukaan manipuloitiin jo lähtökohdiltaan palvelemaan Lönnrotin suurmieskulttia. – Korostan, että julkinen muistaminen on aina valikoitua, rituaalisesti vahvistettua ja historiankirjoituksella legitimoitua. Kirjan kolmannessa osassa Sulkunen nostaa keskiöön perheen. Olen soveltanut häneen samoja metodeja kuin muihinkin tutkimiini henkilöihin. – Lönnrot on pyörinyt kivenä kengässäni viimeiset parikymmentä vuotta. – Kuva hänestä on mytologisoitunut ja siirtynyt alueille, joille historiantutkimuksen menetelmin on työlästä päästä. Kirjallaan Sulkunen muistuttaa Lönnrotin suurmiesroolin takaa löytyvän arvoituksellisen ihmisen. Ei toki tyhjästä, mutta sopivasti korottaen, heidän ominaisuuksiaan ihanteellisiksi muokaten, kiteytti Sulkunen. Tehtävä on aineistollisesti ja metodisesti niin haastava, että yhden ihmisen rajallisin resurssein siinä ei pääse paljon alkua pidemmälle. Kyse oli Lönnrotin välineellistämisestä, mutta myös hänen itsensä vähittäisestä ajautumisesta julkisuuskuvansa vangiksi. – Miksi ja miten hänestä tuli se, jollaisena luulemme hänet tuntevamme. Hän alkoi toimia sen mukaisesti, täyttää maanisuutta lähentelevällä ahkeruudella niitä toiveita, joita häneen asetettiin, ja lunastaa sen ohella myös epäsäätyistä paikkaansa kansallisen sivistyneistön keskuudessa. – Kansallisuusliike otti omansa, ja yksityinen Lönnrot sai tyytyä osaansa sen nöyränä ja vaatimattomana palvelijana, totesi Sulkunen esityksensä painaviksi loppusanoiksi. – Viattomuudella tarkoitan tapaa, jolla historiantutkijana pyrin menneisyyden ihmisiin ja tapahtumiin suhtautumaan. ”Kansallisuusliike otti omansa” Teoksensa lukuohjeeksi Sulkunen selvitti seminaariyleisölle muutamia seikkoja sen taustalla vaikuttavasta historianäkemyksestään. – Hänen rooliaan Lönnrotin jälkikuvan säilymisessä voi tuskin ylikorostaa, Sulkunen totesi. Päätelmät on tehtävä ikään kuin kiertoteitse, idealisoivia elementtejä toisin lukien, toimintakontekstia laajentaen tai ympäröiviä reaktioita jäljittäen ja niistä tulkintoja tehden. Minun osaltani tilinpäätös oli kuitenkin tehtävä, ja tein sen niissä rajoissa, joita minulla oli vielä käytettävissäni, hän sanoi. Tehtävän Borg täytti huolella ja Lönnrotin julkisuuskuvaa varjellen, Sulkunen summasi. Elämän arvokkuudessa kukaan ei nouse ylemmäksi toista. – Erityisen kiinnostavaa oli seurata, miten Lönnrotin normaalin itsekkäät tavoitteet kääntyivät fennomaanien käsittelyssä ylevän vaatimattomaksi uhrimieleksi. Hän oli huomannut usein pohtivansa, mikä mies Lönnrot oli ja mitä hänen kansalliseksi ikoniksi muodostuneen henkilökuvansa alle piiloutui. Eikö Lönnrot puhuttele enää nykyihmistä lainkaan, ja sen vuoksi hänen julkikuvansa on saanut häiritsemättä pysyä sellaisenaan. – Miten kivettyneen julkikuvan takaa voi edes raottaa inhimillisiä piirteitä. Pari vuotta ennen kuolemaansa Lönnrot määräsi testamentissaan, että koko hänen kirjallinen aineistonsa tulisi luovuttaa SKS:lle. Ylevä ja matala kohtaavat toisensa tasaveroisina. Ellei sellaisia syntynyt itsestään, niitä tehtiin. – Testamenttiin tehtiin kuitenkin muutama päivä ennen Lönnrotin kuolemaa lisäys, jonka mukaan ennen luovutusta aineistosta olisi poistettava kaikki yksityinen tai muuten arkaluonteinen aineisto. Tiedeja tietokirjan välimaastoon asettuvana Sulkusen kirja käy käsiksi kultinmuodostuksen dynamiikkaan ja Lönnrotin ristiriitaiseen rooliin sen keskiössä. – Hän oli myös traagisia menetyksiä kohdannut, maailmankuvallisten ristiriitojen keskellä elämäntyönsä tehnyt ja omaa paikkaansa eri sosiaaliryhmien välissä koko elämänsä haeskellut ihminen. Mutta myös Lönnrot itse joutui viimeisinä elinvuosinaan kokemaan kulttikuvansa ahdistavan otteen – samoin kuin sen, miten kykenemätön hän oli vähenevillä voimillaan sitä enää vastustamaan. Tärkeäksi Sulkunen kokee myös ajatuksen historian viattomuudesta. – Lönnrotin kansallissankaruudesta hän itse, mutta etenkin vaimo ja muu perhe joutui maksamaan raskaan hinnan. Erityiseen kärsijänosaan joutui perheen viimeinen eloon jäänyt tytär, ulkomaille paennut Ida. Siinä ei ole oikeaa ja väärää, ei hyväksyttyä tai kiellettyä, on vain kriittinen katse, joka pyrkii mahdollisimman tarkasti ja tasapuolisesti tavoittamaan niin ilon kuin surun, niin toiveet kuin pettymykset, niin pahan kuin hyvän, koko inhimillisen olemassaolon kaikkine valoisine ja pimeine puolineen, arvottavia lähtökohtia asettamatta. – Historiantutkijalle, joka haluaa selvittää, millainen ihminen Lönnrot oli suurmieskuvansa takana, tarjolla olevat aineistot eivät paljoa tarjoa
Kunniamerkin merkitykseen Seija pureutui itselleen luontevasti, historiantutkijan otteella. Alamme ajatella, että kansallisvaltio on ikään kuin astia, jolla on tarkat rajat, ja että ilmiöt, joita tutkimme, selittyvät sillä, että Seija Jalagin sai valtiolta arvokkaan kunniamerkin Yliopistonlehtori, dosentti Seija Jalagin Oulun yliopistosta sai itsenäisyyspäivänä 6.12.2024 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin (SVR R). Kunniamerkki oli Seija Jalaginille itselleen täydellinen yllätys: Karjalan Sivistysseuran hallituksen jäsenet alkoivat onnitella puheenjohtajaansa sen johdosta ennen kuin hän oli itse ehtinyt saada siitä tietoa. Tasavallan presidentti oli myöntänyt Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä peräti kahdeksalle Oulun yliopiston edustajalle. Henkilönä, jonka perhehistoriassa on pakolaisuutta, tiedostan kuitenkin myös, miten omaa sukuakin on koskettanut syrjintä, ja miten vaikeaa on ollut saada Suomen kansalaisuus. Tutkijatkin ovat jo yli 20 vuotta sitten kiinnittäneet huomiota metodologiseen nationalismiin, jossa tutkitaan automaattisesti ja kyseenalaistamatta tutkijan omaa yhteiskuntaa, ikään kuin yhteiskunta olisi sama asia kuin kansallisvaltio. Uutinen kunniamerkistä oli julkaistu Ylellä 3.12.2024. Koen toki olevani syvästi suomalainen. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkki tuli Seija Jalaginille yllätyksenä. Kunniamerkin saaminen yllätti ja laittoi liikkeelle monensuuntaisia ajatuksia. – Oman suvun pakolaishistorian vuoksi suhde kansallisvaltioon, joka vartioi rajoja, on kimurantti. KUVA: KIM ÖHMAN SE IJ A JA LA G IN. – Valtio antaa tällaisia kunniamerkkejä kansalaisille isänmaan hyväksi tehdystä työstä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 58 O ulun yliopistolla vietettiin itsenäisyyspäivänä myönnettyjen kunniamerkkien luovutustilaisuutta juhlallisesti 17.2.2025
Merkkien mukana tuli satasivuinen kirja, jossa on kunniamerkin käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi. Suomalaisuus on ajassa elävää, Seija tähdentää. Mannerheim perusti Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan sisällissodan alkamisen vuosipäivänä 1919. Suomalaisia ei tule vain niin, että synnytään vanhoihin suomalaissukuihin. Tämä oli nuoren Suomen historian yksi tapa pyrkiä niiden sivistysvaltioiden joukkoon, joissa oli jaettu kunniamerkkejä jo vuosisatojen ajan. Eikä se ole ensimmäinen huomionosoitus, jonka Seija Jalagin on saanut. Kunniamerkin tausta ja historian kerrostumat Tutkijana Seija ei kuitenkaan pysähdy vain yhteen ajatussuuntaan tässäkään asiassa. – Toinen näkökulma löytyy, jos ajattelen tätä tunnustusta vain Seijana, joka on ollut 30 vuotta töissä yliopistossa. Edellisen puheenjohtajan ja kunniapuheenjohtajan Eeva-Kaisan [Linna] sekä varapuheenjohtajan Pekan [Vaara] suvut ovat tulleet Suomeen jo 1800-luvun lopussa, ja osa on ollut perustamassa seuraa. Haastattelun tekohetkellä huolta herättää esimerkiksi ukrainalaisilta pakolaisilta puuttuva pakolaisasema. Historianlehtori Seija pitää kesken haastattelun pienen, tiiviin opetustuokion saamansa kunniamerkin historiasta: – Valtionhoitaja G. Mobile Futures -tutkimushankkeen sivustolla kerrotaan, että hankkeen varajohtaja ja Työpaketti 5:n toinen johtaja Seija Jalagin ”tutkii sotienvälisen pakolaisja maahanmuuttopolitiikan lähtökohtia Suomessa ja niiden vaikutusta Venäjältä tulleiden pakolaisten ylisukupolviseen kotoutumiseen. Meiltä loppuvat työssä käyvät veronmaksajat, lapsia syntyy vähemmän – tätä ei voi ratkaista syntyvyyskikkailuilla, vaan myös maahanmuutto on vaihtoehto. – Nämä ylittävät sitä ihan perustyötä opettajana ja tutkijana, Seija toteaa. – Itäja rajakarjalaisten historian kautta Karjalan Sivistysseuraan liittyy kiinnostava ulottuvuus: seurassakin on meitä [historian] eri kerrostumien ihmisiä. Itse edustan kolmatta sukupolvea pakolaisperheessä. Kunniamerkkejä tuli itse asiassa kaksi erikokoista, erilaisiin tilaisuuksiin ja asuihin soveltuvat. Ukrainalaiset ovat vain tilapäisen suojelun piirissä, jolloin heidän on vaikea kiinnittyä suomalaiseen yhteiskuntaan ja rakentaa tänne työtään ja tulevaisuuttaan. – Kaiken kaikkiaan tämä hallitus kiristää maahanmuuttopolitiikkaa koko ajan. Hyvänä esimerkkinä valtionrajojen yli vuotavista ilmiöistä Seija mainitsee Kalevalan. Erityisen kiinnostuksen kohteena hänen tutkimuksessaan ovat työ, toimeentulo ja perheen rooli pakolaispolitiikassa: Miten hallitus pyrki luomaan luottamusta pakolaispolitiikkaan pakkosiirtolaisten ja muun väestön keskuudessa. Aiemmin hänelle on myönnetty Akavan hopeinen ansiomerkki ja Oulun yliopiston tasa-arvopalkinto. Samalla ei huomata asioita, jotka liikkuvat valtionrajojen yli, Seija pohtii. Isä ja hänen sisaruksensa saivat kansalaisuuden vasta vuonna 1941, mutta minä ja koko sukupolveni saimme yliopistoa myöten maksuttoman koulutuksen. – Kun mietitään maahanmuuttajien kotoutumista, meidän pitäisi nähdä maahanmuuttajien sukupolven lisäksi heidän jälkeläistensä sukupolvet. Kun oma kotiyhteisö on ehdottanut ansiomerkkiä, koen sen huomionosoituksena työstä, jota olen tehnyt – ei vain kulloisessakin tehtävässä, vaan toimintana yhteisön hyväksi. Millaisia näkökulmia tämä pakolaishistoria voisi tarjota nykyiselle kotouttamispolitiikalle?” Eipä siis ihme, että haastattelun lopuksi hän alkaa pohtia myös karjalaisuuden eri kerrostumia. KATRI KOVASIIPI. Isäni kohtasi vielä ryssittelyä, mutta oma sukupolveni, me 1950ja 1960-luvuilla syntyneet, olemme nauttineet parasta hedelmää. Hänelle itselleen mieluisa tehtävä ansiomerkkien parissa on miettiä, kenelle ja mistä syistä Karjalan Sivistysseuran vuosikokousten yhteydessä jaettavia ansiomerkkejä myönnetään. Siihen pitäisi investoida ylisukupolvisilla, viisailla ratkaisuilla, Seija painottaa. Sitten olemme me Venäjän vallankumouksen (1920-luvun) jälkeisen pakolaisvaiheen perilliset. Sellaisia olivat aikanaan myös laukkukauppiaat ja runonkerääjät. Uusia suomalaisia viisaalla maahanmuuttopolitiikalla Seija kiinnittää huomiota viisaan pakolaispolitiikan ja kotouttamisen tärkeyteen. – Minä ja monet muut olemme hyviä esimerkkejä siitä, miten uusia suomalaisia syntyy. Pian saamme tietää, ketkä saavat seuraavat huomionosoitukset huhtikuussa Oulun Pruasniekan ja vuosikokouksen yhteydessä. Seijan on yllättänyt onnittelujen vyöry, jonka kunniamerkki on saanut aikaan. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 59 elämme tässä valtiossa. – Myös siirtolaiset, pakolaiset ja armeijat liikkuvat yli rajojen. Ukrainalaisten tilapäinen suojelu jatkuu 4.3.2026 asti (lisätietoja: migri.fi/tilapaisen-suojelun-jatkaminen). Ensimmäisen merkin oli suunnitellut taiteilija Akseli Gallen-Kallela. Hän toteaa, ettei esimerkiksi sosiaalisessa mediassa edes mikään lapsenlapsikuva tai syntymäpäiväjuttu ole tuottanut tällaista onnittelujen tulvaa. Mannerheim oli päättänyt, ettei sotilaskunniamerkkejä enää myönnetä. Lisäksi mukana on pieni rusettitunnus. Se on hyvin huolestuttavaa, kun väestösuhteet ovat näin hankalat. Historia on enemmänkin yhteyksien kuin rajojen asettamisen historiaa. – Kunniamerkki asetetaan vasemmalle, sydämen päälle. Arvokas ja arvostettu Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkki kirvoittaa saajassaan liikkeelle monen tasoisia ajatuksia. Olen ollut ay-aktiivi ja henkilöstön vaaleilla valitsemana jäsenenä yliopiston hallituksessa. Lisäksi on toisen maailmansodan jälkeen (1940-luvulla) tulleita, kylmän sodan jälkeen (1990-luvulla) tulleita ja nyt heitä, jotka ovat tulleet Venäjän hyökättyä Ukrainaan. – Kun maahanmuuttopolitiikkaa tehdään hyvin eikä nujerreta tulevia suomalaisia, se tuottaa hedelmää. Niin myös kulttuuri, musiikki, aatteelliset liikkeet, kuten naisliike ja sosialismi – ne kaikki ovat rajat ylittäviä. Tästä näkökulmasta historioitsijalle myönnetty tunnustus isänmaan hyväksi tehdystä työstä tuntuu jopa vähän oudolta, Seija toteaa. Monet ovat tulleet kädestä pitäen onnittelemaan myös kaupan kassalla ja kuntosalilla. Kun humanistisen tiedekunnan dekaani piti kunniamerkin johdosta puheen, hän mainitsi Seijan ansioiksi kauden yliopiston hallituksessa sekä kuulumisen opetusja kulttuuriministeriön asettamaan karjalan kielen asiantuntijaryhmään, Siirtolaisuusinstituutin hallitukseen, Karjalan Sivistysseuran hallitukseen ja laajaan Mobile Futures -tutkimushankkeeseen. – Meillä Suomessa on monen kategorian pakkomuuttajia, asetukset kohtelevat ihmisiä hyvin eri tavoin
Karjalan veljeskunta ja Suomen senaatti perustivat kilpaa Karjalan alueelle kouluja. Johannes Karhapää teloitettiin sisällissotakeväänä 1918 Joensuussa Siilaisen pellolle. Karjalan veljeskunnan kouluissa opetettiin ortodoksista uskontoa ja venäjää toisena kielenä; Suomen senaatin kouluissa opetettiin suomea suomeksi ja luterilaista uskonPyhä henkilö voi tulla omalta kylältä ja oman kansan lähihistoriasta Johannes Karhapää toimi myrskyisenä maailmanhistorian aikana karjalaisten ja ortodoksien hyväksi ja koki marttyyrikuoleman Joensuun Siilaisen pelloilla. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 60 K arhapäällä oli ortodoksinen usko ja kyky opettaa uskontoa havainnollisesti. Isä Jaso Pössi muistuttaa, että pyhä henkilö voi tulla omalta kylältä ja lähihistoriastamme Johannes Karhapään tapaan.. Näin kertoo Valamon opiston vakituinen opettaja TT Juha Riikonen kiertävästä uskonnonopettaja Johannes Vasilinpoika Karhapäästä (1884–1918). Tässä artikkelissa hänen nimensä on Johannes Karhapää. Karjala oli maantieteellisesti osa autonomista Suomea, Karjalan ortodoksiväestön uskonnon koti oli Venäjällä ja äidinkielenä oli usein karjalan kieli. Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti kanonisoi 29.11.2018 hänet ja hänestä tuli Pyhä marttyyri ja tunnustaja Johannes Sonkajanrantalainen. Juha Riikosella on käsissään Pyhän marttyyrin ja tunnustajan Johannes Sonkajanrantalaisen ikoni. Riikonen palaa aikaan, jolloin Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa. Karhapään 33 vuotta kestäneen elämän vaiheita on vaikea ymmärtää ilman historiallista kehystä. Lisäksi hän oli kotikylänsä tulisieluinen kehittäjä ja yhteisöllisyyden luoja
Se oli iso asia, Riikonen taustoittaa. – Karhapäästä tulee ensimmäisenä mieleen hänen toimeliaisuutensa. F. Kun Seyn vieraili Sonkajanrannalla ja lupasi sinne vielä tierahatkin Venäjän Duumasta, kaikki eivät katsoneet hyvällä Karhapään tapaa kehittää kotiseutuaan Venäjän tuella. Sonkajanrannalla hän järjesti nuorille tekemistä, ja lauluharrastuksen ympärille syntyi lauluryhmä. A. – Hän tiesi, että Karjalan veljeskunnalla oli Venäjän Kansainvalistusministeriön rahaa koulujen perustamiseen. – Karhapäähän suuntautunut parjauskampanja alkoi jo koulun valmistumisen aikoihin vuonna 1908. Molempien tarkoitus oli toki myös nostaa alueen koulutustasoa, tähän asti kouluksi oli riittänyt kiertokoulu. Aktiivisen vaikuttamisen jälkeen vuonna 1915 valmistui Sonkajanrannan Pyhän profeetta Hannan ja Jumalansynnyttäjän kuolonuneennukkumisen kirkko. Parjauskampanja, johon Johannes ei vastannut Karhapäälle oli kohtalokasta se, että Karjalainen veljeskunta leimautui Suomen kenraalikuvernööri F. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 61 . Lisäksi näissä kouluissa lapsille tarjottiin ruoka. Nuori uskonnonopettaja halusi kotikylälleen myös kirkon. Perhe tosin muutti hyvin pian Sonkajanrannan kylään Nissilän tilalle. Peloton ja aktiivinen mies, asialleen omistautunut oman aikansa huippulobbari ei epäröinyt nuoruuden voimassaan ottaa yhteyttä kehenkään kehittäessään kotikyläänsä. Pelottomasti ja sinnikkäästi oman yhteisön hyväksi Tätä aikaa elämään Johannes Karhapää syntyi Ilomantsiin Sonkajan kylälle. Sen ohjelmaan kuului kirkkolaulu, kerholla oli oma hengellinen kirjasto ja puheenjohtaja Karhapään kotona oli pieni ikonostaasikin. Nesterov 10 000 ruplalla. Tällä rahalla hän sai Sonkajanrantaan kaksiluokkaisen koulun vuonna 1908, ja vuonna 1911 koulu laajeni jo neliluokkaiseksi. Kilpailu oppilaista oli kova. Seynin (1862– 1918) kuvernööriaikana, eli juuri näinä vuosina, Karjalan alueen keskeiseksi venäläistämisvälineeksi. Jo 22-vuotiaana, vuonna 1906, hän perusti Sonkajanrannan oikeauskoiskirkollisen nuorisoseuran. toa. – Karjalaiset suosivat Karjalan veljeskunnan kouluja, sillä siellä opetuskieli oli suomi ja ensimmäinen vieras kieli oli venäjä, ja itärajan asukkaalle on hyödyllistä osata venäjää. Aamuvaloa Kokonniemen kalmistossa.. Alettiin puhua karhapääläisistä, ja myös Karhapään ohjaaman seurakunnan tyttövoittoisen lauluryhmän toiminnasta kiersi pahoja puheita, Juha Riikonen kertoo. Hänen on täytynyt toimia lapsuudestaan lähtien poikkeuksellisella tavalla oman yhteisönsä hyväksi. Yksityisen kirkon rakentamista Sonkajanrannan koulun tarpeisiin rahoitti kauppias P. Tilanteen teki vaikeaksi se, että siinä ajassa ja tilanteessa Karjalan ortodokseilla ei ollut muita tukijoita kuin Venäjän ortodoksinen kirkko taustajoukkoineen
Sen jälkeen Karhapää haudattiin Ilomantsiin Kokonniemen kalmistoon sukuhautaan. Hautakivessä kuolinpäiväksi on merkitty 8.4.1918. Riikonen miettii kysymystä ja arvioi, että nyt viimein on käynnissä Karhapään maineen palautuksen aika. Ehkä tietäen, ettei tule palaamaan, hän antoi kummilapselleen oman kasteristinsä. Nyt on viimein maineenpalautuksen aika Karhapään viimeisten päivien tai viikkojen yksityiskohdista ei ole tarkkaa tietoa. – Tietoa lähihistoriaan kuuluvasta pyhästä löytyy koko ajan enemmän, kuva hänestä ja hänen toiminnastaan täsmentyy. Ilomantsissa eletään pyhän läheisyydessä Isä Jaso Pössi toimii tällä hetkellä pappina Johannes Karhapään asuinpaikkakunnan Ilomantsin ortodoksisessa kappeliseurakunnassa. Täällä Ilomantsissa se on totta, isä Jaso muistuttaa. Karhapää kuoli 33-vuotiaana, muistitiedon mukaan vasta varmistuslaukaukseen. Johannes Karhapää oli ja on muutama vuosi kanonisointinsa jälkeenkin ristiriitainen. Nyttemmin hän osana työtään toimittaa siellä myös jumalanpalveluksia. Puoli vuosituhatta ortodoksisuutta Ilomantsin ortodoksisen seurakunnan historia ulottuu viidensadan vuoden taakse, kun seurakunnan ensimmäisen ortodoksikirkon valmistumisvuotta piJohannes Sonkajanrantalaisen hauta Kokonniemessä.. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 62 Seynin käynti Sonkajanrannan kylässä oli viimeinen niitti ”ryssän kätyrin” ja ”Suomen syöjän kaverin” vastustajille. – Johannes sai toiveestaan käydä vielä kerran kotikylässään ja kotonaan. Joensuun kaupungintalon kellarissa oli tyrmä, ja sinne Johannes päätyi monen muun pohjoiskarjalaisen punavangin kanssa. Hän on esillä jumalanpalveluksien rukouksissa, kanonisointijuhlaa varten hän sai oman akatistoksensa eli kiitoshymninsä. Hän osallistui lainkuuliaisena miehenä Tuupovaarassa järjestettyihin kutsuntoihin yhdessä Jaakko-veljensä kanssa. Ikonitaiteessakin Johannes Sonkajanrantalainen on tullut nopeasti suosituksi. Tai hän ei ainakaan vastannut parjauskirjoituksiin, jatkoi vain toimintaansa kotikylän puolesta puolustautumatta. Karhapää haudattiin ensin Siilaisille joukkohautaan, josta hänen vaimonsa ja veljensä vaimo tunnistivat hänet villasukkien perusteella. Samalla ymmärrys ja arvostus kasvavat. Tästä syntyy luontaisesti läheisyyttä ja tuttavuutta, kuten Ilomantsin pogostalla sanotaan. – Pyhän henkilön nimen ei tarvitse olla vaikea kirjoittaa eikä ääntää eikä hänen tarvitse tulla vuosisatojen tai tuhansien takaa vieraasta maasta ja kulttuurista. – Jostain syystä hän ei välittänyt siitä, mitä hänestä puhuttiin tai kirjoitettiin. Tilanne kärjistyi, samaan aikaan Karhapään vaikutusvaltaisia tukijoita kuoli ja hän menetti myös Ilomantsin ortodoksiseurakunnan tuen. Tulisieluinen kylänsä kehittäjä jäi yksin koko ajan vähenevän kannattajakuntansa pariin. Heidät molemmat pidätettiin. Kiteytyykö hänen tapauksessaan niin lähellä meitä olevaa venäläisyyteen, kommunismiin, karjalaisuuteen ja ortodoksisuuteen liittyvää kipua, ettei Johannes Karhapäähän voi vieläkään katsoa suoraan. Karhapään rakennuttama kirkko, juuri se mikä ikoneissa on usein hänen sylissään tai taustalla, on Pössin kastekirkko. Pyhä henkilö voi tulla omalta kylältä ja lähihistoriastamme Johanneksen tapaan. Kun Suomen sisällissota talvella 1918 alkoi, Johannes Karhapää oli valmiiksi leimattu epäluotettavaksi toimijaksi. Se ei auttanut tilannetta, ehkä pikemminkin pahensi, Riikonen arvioi. Virallisia oikeudenkäyntejä ei ollut, olosuhteet olivat oikulliset ja nuoret humalaiset sotilaat veivät kolme sattumanvaraisesti valittua miestä Siilaisen pellolle ja teloittivat heidät
Suora osoite dokumenttiin: youtube. Kirjailija Liisa Pajukaarteen Sovinnonristi -näytelmä, elokuvaohjaaja Mikko Keinosen Oikeauskoisen nousu ja tuho -dokumentti ja ikonimaalari Petros Sasakin (1939–1999) suunnittelema Sovinnon risti Sonkajanrannan kirkon pihalla kertovat omilla tavoillaan Karhapäästä ja halusta kuvata ja ymmärtää hänen elämäänsä. Ja lähes joka sunnuntai-ilta Sonkajan kirkossa luetaan Johanneksen akatistoshymni. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 63 detään seurakunnan syntymisajankohtana. Tolvanen kiteyttää Johannes Karhapään toiminnan merkityksen opettajuuteen ja sivistysperintöön. Johanneksesta jos jostain voi sanoa, että hän käytti ikävuotensa hyvin. kertoo Tolvanen. – Vesa Takalan hallussa ovat seuran alkuperäiset säännöt, ja niille toimintamme pohjautuu. Pyhän Johannes Sonkajanrantalaisen Seuran ideologisena esikuvana on Johannes Karhapään 22.7.1906 perustama Sonkajanrannan oikeauskois-kirkollinen nuorisoseura. – Karjalaisortodoksiseen tapaan häntä voi myös pyytää rukoilemaan itsensä tai läheistensä puolesta, isä Jaso Pössi muistuttaa. – Sivistysperintö on se, minkä hän jätti, ja sitä ei saa pyyhkäistä pois. – Isovanhemmat olivat Johanneksen Jaakko-veljen ystäviä, ja minä olen kuullut Johannekseen liittyviä hyviä puheita kotonani. Kyllä tämä olisi paljon valjumpi kylä ilman Johannesta. Johannes Karhapää ennätti elää täyteläisen ja aikaansaavan elämän ennen kuin 33-vuotiaana kuoli Siilaisen pellolla. Sivistysperinnöstä on huolehdittava Tolvanen on syntynyt Sonkajanrannalla ja oppinut tuntemaan henkilökohtaisesti ja vanhempiensa kertomusten kautta Karhapään perheenjäseniä. Sovinnon hakeminen ja luominen Johanneksen hengessä toteutuu siinäkin. Kun puhelee ihmisten kanssa praasniekoissa, niin Johannes Karhapäähän liittyviin tilaisuuksiin tullaan pitkänkin matkan takaa. Pyhän Johannes Sonkajanrantalaisen Seura jatkaa työtä Vuonna 2020 Johannes Karhapää sai oman muistoseuransa. Alueen pitkän ortodoksihistorian kautta tuntuu selvältä, että juuri tämä on se seurakunta, jonka toiminnan puolesta toinen Suomen ortodoksikirkon kanonisoimista pyhistä teki kuohuvana maailmanhistoriallisena aikana vaikeita ratkaisuja ja kuoli marttyyrikuoleman. Seuran ja Sonkajanrannan kyläläisten yhteisillä talkoilla on kunnostettu Sovinnonristi ja vuosittaisilla talkoilla pidetään kirkon ympäristö siistinä. Pyhän Johannes Sonkajanrantalaisen Seura järjestää kanonisoinnin vuosipäivänä 12.7. Pyhä henkilö voi toimia niin monella tapaa yhteisönsä puolesta: – Hän voi Johanneksen tapaan tehdä arkista käytännön työtä, vaikka sitten etsiä rahoitusta kirkolle tai koululle. Seuran päätarkoitus oli uskonnollisen ja kirkollisen elämän virkistäminen ja keskeiset toimintamuodot olivat valistus, kirkkolaulu, opetus ja hyväntekeväisyys. Ortodoksikirkon piirissä kanonisointijuhlaa varten valmistui hänen vaiheitaan kuvaava akatistoshymni, ja ikonitaiteilijat ovat ottaneet hänet usein Sovinnonristi sylissään ja Sonkajanrannan kirkko taustallaan ikonin aiheeksi. Tiedän, että muutakin on puhuttu, ja ymmärrän myös sen huolen, mikä 1900-luvun alussa oli. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Vinkki: Mikko Keinosen Oikeauskoisen nousu ja tuho -dokumentti on katsottavissa YouTubessa. Sonkajanrannan kirkolta Johannes Karhapään kotiin kulkevan ristisaaton. com/watch?v=ZPCWb3uMBfM) Isä Jaso kertoo, että Johannes Karhapäähän liittyvät tilaisuudet tuovat ihmisiä Ilomantsiin pitkänkin matkan takaa.. Aloite seuran perustamiseen tuli rovasti Vesa Takalalta, ja sen perustajajäseniä ovat hänen lisäkseen Sonkajanrannan kirkon isännöitsijä Urpo Savinainen ja seuran puheenjohtaja, rikosja prosessioikeuden professori emeritus Matti Tolvanen. Isä Jaso huomioi, että kirkko rakennetaan aina seurakuntaa varten, eli ortodoksiyhteisön täytyi syntyä alueelle jo ennen kirkon rakentamista. Johannes Karhapää on innoittanut myös taiteilijoita. – Suomen ortodoksikirkon oma pyhä, karjalaistaustainen Johannes Karhapää kiinnostaa. Praasniekat kokoavat kaikkialta muistamaan Johannesta Isä Jaso on nähnyt, miten Johannes Karhapään muistopalvelukset, Kokonniemen hautausmaalla oleva Karhapäiden sukuhauta ja Sonkajan tsasounan tilaisuudet Iljan praasniekan aikaan ovat kanonisoinnin jälkeen koonneet yhä kauempaa tulevia vieraita ja pyhiinvaeltajia Ilomantsiin. – Hänen troparissaan on rivi, jossa todetaan, miten Johannes iloitsee ”kansamme esikoisena pyhien kuorossa”, Jaso Pössi muistuttaa. Sanotaan, että oma aika pitää käyttää hyvin ja harkiten. – Talkoissa ei kysytä uskontokuntaa, kaikki voivat osallistua. Maailman mittakaavassa puolikas vuosituhat on lyhyt ikä ortodoksiseurakunnalle, mutta Suomessa se on pitkä
Matrona eli aikaansa, rohkaistuneena kulkemaan. Friberg kirjoittaa Matronan käyneen Kirjallisuuden seurassa. O. Konttorissa tulijaa oli vastaanottamassa ”M.F.”, mikä tarkoittanee toimittajana työskennellyttä Maikki Fribergiä. Tuo kohtaaminen oli yksi niistä, joiden kautta Matronan vaiheita ja hänen elämänsä tapahtumia on jäänyt merkintöinä elämään. Matrona Kyyrönen loitsii. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 64 N aisten Ääni -lehden konttori, Laivurinkatu 10:ssä Helsingissä, sai yllättäen erityisen vieraan marraskuussa 1911. Silti Matrona meni. Konttorin ovi avautui ”eräänä iltana jotenkin myöhään” ja sisään astui vanhan perinteen taitaja, Matrona Kyyrönen Impilahdelta. VÄISÄNEN 1914, MUSEOVIRASTO/ KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, ANTELLIN KOKOELMAT. Matronassa sykkivät ankara fyysinen työ, avara maailma ja rajakarjalainen hengen perintö. Elämän ankaruuden ja vapauden välissä Matrona Kyyrönen Sortovuodet, naisasialiike, Sortavalan laulujuhlien henki, karjalaiset taitajat ja Matrona Kyyrönen. KUVA: A. Murhetta riitti ja työ repi ihon nilelle
Matrona oli viipynyt kaupungissa kaksi viikkoa. Silloin kirjoitimme ylös hänen tietojaan, joita saneli. KUVA: I. MUSEOVIRASTO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, KARJALAISEN OSAKUNNAN KOKOELMA.. Matrona oli tietojen mukaan käynyt Aalbergin Viipurin kodissa jo kesällä 1908, kuten Leena Oksanen kirjoittaa Kalevalaseuran vuosikirjassa 36: En tiedä, oliko Ida Aalberg kutsunut Matronan käymään, Siiri Mäkinen kertoi kuitenkin opastaneensa hänet Viipurissa perille. Matrona istui portaille ja itki. Matrona kertoi Tilma Hainarille, kuinka häntä oli sitten pidetty hyvin kultakuppisien takana. Tiedetään, että Aalberg sairasti useaan otteeseen elämänsä varrella ja kärsi usein kurkkusairauksista. Löytyi vielä toinenkin syy, tuon ajan suuri kuuluisuus, näyttelijä Ida Aalberg, jonka Matrona oli nähnyt luultavasti ensi kertaa Sortavalan Kansanvalistusseuran paikallistoimikunnan laulujuhlilla 1906 ja tutustunut häneen. Aalbergin puoliso avasi oven ja luuli tulijaa kerjäläiseksi ja sulki oven. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 65 . Ilmeisesti Sortavalan tuttavuuksia olivat myös kansanvalistaja Tilma Hainari ja opettaja Laura Hagan, jotka taltioivat parisenkymmentä runoa Matronalta. Tämä viittaisi Viipurin laulujuhliin. Näyttämötaide teki vaikutuksen Matronaan, ja Ida Aalbergin ystävällisyys oli jäänyt ”unohtumattomaksi kaipauksen hehkuksi” Matronan mieleen. Tuttavuuksiensa myötä Matrona myös päätyi naisasian vaikuttamiin julkaisuihin, kuten kyseinen Naisten Ääni ja Suomen Nainen. Vakkosalmessa Matjoi Plattonen, Matrona Kyyrönen ja Irinja Taronen. Kun häneltä tiedusteltiin, mitä taiteilijattaren kotona tehtiin, vastasi Matrona ’Lauloin aamusta iltaan’. Kuulemma kotiseudulla vanhat pitivät hänen loitsujaan syntinä ja nuoret nauroivat niille, joten ehkä Matrona arveli, josko Helsingissä osattaisiin arvostaa hänen taitojaan. Teatteritaiteen tähtipölyä Mikä sai Matronan liikkeelle Impilahdelta Helsinkiin asti. VARTIAINEN 1906. Matrona ”urosti mielensä” ja läksi matkaan. Helsingissä Matrona ryhtyikin etsimään Aalbergin asuntoa, mutta Aalberg sattui olemaan sairaana. Myöhemmin hän pääsi kuitenkin järjestelyjen kautta sisälle. Suomen Kansan Vanhoihin Runoihin (JR) päätyneiden merkintöjen yhteydessä todetaan, että Matrona Kyyrönen asui Helsingissä käydessään heidän kotonaan. M. Asemalla oli ollut vastassa musiikinopettaja, kuoronjohtaja ja kansansävelmien kerääjä Emil Sivori ja kuoro. Saman talon asukkaat huolehtivat Matronasta ja neuvoivat sitten tälle yökortteerin. Tästä tapauksesta Oksanen kirjoittaa, kuinka Matrona löysi ensin poliisin avulla oikean oven ja soitti kelloa
Sitten sytytettiin joulukuusi, joka oli saanut odottaa pois riisumista Matronan tuloon asti. KUVA: FRITZ HJERTZELL/SVENSKA TEATERNS ARKIV. Kun Kyyröseltä kysyttiin, voivatko loitsut todella vaikuttaa ihmisiin, hänen sanotaan vastanneen: Jumalan voima se on, joka lopultakin vaikuttaa. Kuusen kynttilät sammutettiin ja kuusen koristeet, karamellit ja jäännöskynttilät pantiin laatikkoon ja annettiin Matronalle vietäväksi tuliaisina kotiväen iloksi. maaliskuuta 1912 ja osoitettu ”paroonitar Ida Alberkille”. Kuvausten perusteella Matrona oli ilmeisesti joulun ja uudenvuoden seutuun matkalla Turussa, jossa kävi pyytämässä raha-apua, auttaakseen uutta pirttiä rakentavaa poikaansa. Vihdoin sai Aalberg kuulla ”mummon” matkan syistä ja vastaanotti Matronan sanomattomalla herttaisuudella. KUVA: SUOMEN NAINEN 21.7.1913 Ida Aalberg, 1880. Siellä hän sai kertoa elämästään, sanella tietoja ja uskomuksia ja laulaa itkuvirsiä. Arvokas rouva oli vielä sairas, mutta minä rupesin häntä loitsimaan ja niin hän toisena päivänä oli melkein terve. [...] Luin lukuja sängyn luona ja uskon, että taivahinen hänet parantaa. Loppiaisen edellä Matrona sitten sai kutsun tulla Aalbergin kotiin iltaa viettämään. Kirjeessä Matrona muun muassa kiittelee, kuinka kohteliaita he ovat olleet Matrona Kyyrönen ryystää tassilta. Kirje on päivätty Hippolassa 21. Joka päivä hän kävi kuulustamassa sairaan tilaa, joskus hänelle avattiin ovi, joskus hän koitti turhaan. Kirje lienee Matronan pojantyttären ylös kirjaama. Kotiin palattuaan Matrona kirjoitti kirjeen Aalbergille. Todennäköisesti samasta Helsinginvierailusta kirjoittaa Svenska Pressen, jota okkultistinen aikakauskirja Ruusuristi siteeraa 1935: …Matrona Kyyrönen luki silloin loitsujaan suljetun oven takana sillä tuloksella, että hän pääsi kuin pääsikin sisälle. Sitten hän lauloi laulujaan Ida Aalbergillekin ja kerrotaan laulujen vaikuttaneen niin voimakkaasti, että hän hetken kuluttua tunsi tarvetta vapautua niiden lumouksesta syöksymällä ulos ja ajelemalla muutaman tunnin hevosella pakkasessa. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 66 Hainarin kirjaamana ”sepitti mummo itkuvirren” matkastaan ja sen monista vaiheista: Pääsin kurjane suurii kaupunkisii maatunut pääsin suureen Helsinkisee Suuril asemill rupesi päivönen valkuolemaa Tulipa atkalasell suuret ajatukset kui ei ol´ tuonnikkosel ni ketä tuttavii Kylmännöll nous kyynelet silmäsii Lähin karkijane katusii kulkemaa Pääsin polttone tuttavasen portahill kutai on kultasill ilmasill kuulusin Armahill ilmasill suuris arvoisis olija kunnivoisen kantelii… – Suomen Nainen 1913 (ote) Hainarin versio kertoo, että kun Aalberg sairasti, harhaili Matrona Helsingissä ja päätyi vanhojen tuttavien turviin, missä odotteli taiteilijattaren parantumista muutamia viikkoja. Pääsen toiste myöhemmin hänen luo
Kolmipäiväisten juhlien aikana Ida Aalberg on laulanut juhlilla Iivo Härkösen kirjoittaman Karjalan virren, ainakin osan siitä. Hainari kirjoittaa Satakunnassa: Kun surusanoma Ida Aalbergin kuolemasta kierii Karjalan kulmille, silloin Matronankin silmiin herähtää kiitollisuuden kyynel ja sydän surusta laulaa uuden itkuvirren Suomen suuren tyttären muistoksi. – Lotta Svärd 1933 Loitsuperinne on kiinnostanut Aalbergia. Reissussa perinteen kanssa Vuoden 1843 Suistamolle syntyneen naisen tie kiertävien runonlaulajien joukkoon sattui suopeaan hetkeen, vaikkei esiintymisrepertuaari olisikaan ollut erityisen laaja. Emmeritzissä, josta Lotta-Svärd -lehti mainitsee itkijänaisten seuranneen sitä suurella hartaudella. Sudermannin Koti-näytelmässä sekä Z. Helsingin Kansanvalistusseuran XVII yleinen lauluja soittojuhla pidettiin vuonna 1921, ja siellä esiintyivät runMatrona Kyyrösen hauta. Lisäksi hän esiintyi ainakin Sortavalassa Itä-Karjalan raittiuspiirin kesäjuhlassa 1916 sekä Karjalan heimojuhlilla Salmissa 1920. häntä kohtaan, kiittelee myös kostituksesta, lahjoista, evästelemisistä ja hyvästä seurasta. Aalberg esiintyi H. Jokin näkymätön side liitti heidät yhteen… Taiteilijat olivat löytäneet toisensa. Annuška kierteli Matronan seurassa talosta taloon morsiusapua saadakseen, ja laulaja lauloi itkuvirsiä. Seuraavana päivänä itkijät vuorostaan itkivät Aalbergille. Hagan on pahoitellut polttaneensa Matronalta kirjattuja itkuvirsiä. Sortavalan laulujuhlien lisäksi Matrona osallistui Suistamolla vuonna 1911 Kalevalaseuran nimissä pidettyyn juhlaan. Matrona myös pohtii, pääsisikö Savonlinnan juhliin ensi kesänä. Palattuaan juhlilta kotiinsa hän ripusti taiteilijattaren kuvan vuoteensa yläpuolelle. Emmeritz kuvastaa aikakauden naisen kamppailua omasta paikastaan maailmassa. Kerrotaan, että Ida Aalberg oli ollut ylen ihastunut ja liikuttunut saamastaan vastaanotosta, sanoen sen olevan hänen kauneimpia elämyksiään. Jos hän vielä tulisi näille maille, niin ei matkan vaivat eivätkä Laatokan myrskyt estäisi minua menemästä häntä tapaamaan, mietti vanhus. Itkujen ymmärtämättä jäänyt sisältö ja vaikeasti kirjoitettava muoto ovat hämänneet häntä. Aalberg antoi heille vapaan pääsyn toiseen näytäntöönsä, Regina von Emmeritz, allekirjoittaen siihen oikeuttavan vapaalipun. Itkuvirsiä on ollut Oksasen mukaan tallessa 14. Oksanen arvioi, että Matrona ei ollut ehkä niinkään haudalla itkijä kuin kaasoja lohtulaulujen laulaja. Suomen Heimo kirjoittaa: Sortavalan laulujuhlilla oli ”esiintynyt loitsijoita, jotka olivat herättäneet Ida Aalbergissa syvää ihailua. Matrona oli liikkuvainen. Itkuvirsi Ida Aalbergin muistoksi julkaistaan Kalevassa ja Uudessa Suomettaressa (ote): …Häntä armahat syntyset autelkaa Armahien syntysien eteen mentyä Häntä kunnioittakaa kultaset syntyset Ihalat syntyset istutelkaa Isompien verosien taakse Kun vieriäinen sain viestiset Olisin, kurjanen, lähtenyt kulkemaan Olisin, karkijainen, katsellut, mihin paikkaan hänet kannettiin Vaikken vaipunut olisi haudan partahalle päässyt Olisin kanssakulkijoilta kysellyt Mihin paikkaan hänet peitettiin… – Uusi Suometar 12.2.1915 Laulujuhlien tenho yhdisti Sortavalan laulujuhlat olivat siis tavalla tai toisella vaikuttava tapahtuma Matronalle. Laura oli ollut nelivuotias, kun Matrona oli tullut Annuška-nimisen neidon kanssa hänen taloonsa. Sinne oli kutsuttu joitakin runoa taitavia eukkoja, jotka toivottivat vieraan tervetulleeksi karjalaiseen tapaan kiittäen häntä kaunein sanoin edellisen päivän esiintymisestä, jota he nyt omalla tavalla koettivat laulaen maksaa. Laura Hagan oli yksi useista Matronan aikanaan jo kotiseudullaan tunteneista. Se oli huonosti onnistunut, sanomalehdestä leikattu kuva vain, mutta Matroona tyytyi siihenkin ja kantoi mielessään ajatusta vielä kerran ennen kuolemaansa saada nähdä tämä kuuluisien kunnivoisien kantelii. Topeliuksen Regina v. Koskaan näyttelijäuransa aikana hän ei ollut kuullut ihmisiä, jotka kykenisivät puhumaan niin nopeasti ja täydellisen selvästi”. Muutaman vuoden kuluttua Ida Aalberg kuolee tammikuussa 1915 Pietarissa. Runoteksti on pitkähkö ja siinä on eri osia; Laulu Laatokan kuohuista, Veräjillä vierahilla, Satu ja Heimokannel. Matrona sanoo rukoilevansa ”teijän eistä”. Matrona on mainintojen mukaan esittänyt osaamaansa yksityisissä tapaamisissa, ja kaikkea ei ole tallessa. Tällaisena miniäja häälaulujen esittäjänä Matronaa oli ilmeisesti paljon käytetty. KUVA: NAISTEN ÄÄNI 20.12.1929. Nyt oli suuri näyttelijämme yhtä harras kuuntelija kuin itkijät olivat olleet edellisenä päivänä. Kotiseutu puolestaan kirjoittaa, todennäköisesti juuri vuoden 1906 tapahtumasta, että Aalberg vieraili esityksen jälkeisenä päivänä museossa. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 67 . Helsingin Sanomien mukaan Aalberg kohtasi karjalaisia esiintyjiä, ”seurustellen usein heidän kanssaan, puhutellen heitä ja vastaten heidän runsaisiin kysymyksiinsä”. Hainari kirjoittaa Naisten Äänessä 1935 Matronan vaikuttuneisuudesta tämän tavattua Aalbergin Sortavalassa. Häntä pyydettiin itkemään myös kuoleman sattuessa. Friberg on todennut, että hän olisi mielellään pannut itkuja paperille, mutta se oli miltei aivan mahdotonta, sillä mummo lauloi yhteen menoon, kuva seurasi kuvaa, ajatus ajatusta sellaisella vauhdilla, ettei hennonnut häntä keskeyttää
Maamo nukkuessaan näkee unessa, kuinka poika vähitellen loittonee kauemmas. Väisänen sekä hänen valokuvansa pohjalta Toivo Talvi etsauksessaan Loitsu, Into Saxelin laatimassaan muotokuvareliefissä, ja jossain vaiheessa Venny Soldan-Brofeldtkin on piirtänyt muotokuvan Matronasta. KUVA: NINA PÄTILÄ/ KANSALLISGALLERIA, ATENEUM. SKVR-tietokannassa loitsuja löytyy noin 15. Matronan arkielämä oli ollut ankaraa työtä. Kertomuksessa äidin poika kuolee ja sukulaiset tulevat yönistuntaan ja hautajaisiin. Perhe menetti paljon lapsia. Matronalla oli myös mietiskelevä puolensa. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 68 saan ohjelmiston joukossa myös kansanlaulajat ja -soittajat. Kansan työ -lehti 1935 mainitsee, että Semana-isä oli kulkenut laivurina aina Mustallamerellä asti ja kuullut legendoja Kristuksesta. Ikuisesti onnettomien tila häntä kauhistutti. (Hainari) Matronan runontaitoihin ovat vaikuttaneet oletettavasti Suistamon runolle otollinen ympäristö ja aikalaisrunonlaulajat. Soldan-Brofeldtin pojan Antti J. Tuonelan tila askarrutti häntä. Matkan päänä on ollut toiseenkin kertaan Helsinki, myös Pietari. Mielessä olisi ollut nuoruuden ihastus, Fedja. Matrona avioitui 19-vuotiaana Kitelän Hippolaan, vastentahtoisesti Semoi Paulovin kanssa. Kantturat ja hirret kerätä. Matrona Kyyrönen kuuluu Matronan laulua. Tämä tarkoittanee Hainareitten Sariola-huvilaa Haavuksessa. Ne sisälsivät sen kristillisen siveysopin, jonka Matrona kansanopetuksessaan yhdisti itkuvirsiin ja loitsuihin. Isän vanhin veli sai talon, toiset kolme veljestä saivat mökin alan, samoin isä, Semen Jegorinpoika Kyyrönen, joka oli työmiehenä ”pomoilla Pietarissa”. Kirjan mukaan Venny on piirtänyt Matronasta useita luonnoksia ja kirjoittanut muistiin muutamia tämän kertomia satuja. Hainari myös kertoo, että ”monena kesänä vietti Matrona Kyyrönen viikon tai pari luonani kesäkodissani Laatokan saarella”. Hainari mainitsee Naisten Äänessä vuosina 1929 ja 1935, että päivän kysymykset kiinnostivat Matronaa. Pojantytär Outi Tammisto on muistellut, kuinka iltaisin kokoonnuttiin pirtissä mummon ympärille ja tehtiin taikoja, kysyttiin arvoituksia, mummo kertoi satuja ja luki loitsuja. Oksanen mainitsee osaamisesta myös sadut, kaskut ja sananparret. Kohtaamisten lomassa Matrona on asettunut myös kuvattavaksi. Matronaa ovat kuvanneet A. Hainari toteaa, että talonemäntänä ja suuren lapsilauman vaalijana Matrona ei ehtinyt osaamaansa kerrata, vaan sanoo ruvenneensa muistelemaan niitä lapsenlapsiaan varten. Matronan pojantytär, Outi Grigoreintytär Tammisto, on kuvattu Apu-lehdessä 1966 äänellä itkemässä. Sotavuosina hän seurasi aktiivisesti ajan tapahtumia. Niin piti raataa. Vaikka hän oli vetänyt olkavarret nilellä, oli hänen miehensä saattanut iskeä riimunvarrella kehoittaen ponnistelemaan kovemmin. Äiti Jelena Markintytär kuoli Matronan ollessa vielä lapsi. Semoi kuoli 1916. Kreikanuskoisten pappien venäläistyttämiskiihkon hän avoimesti tuomitsi. Julia Kyyrönen muistaa, että Matrona oli kotiseuturakas; nuoruudessaan ei ollut yhtään kuukautta Impilahdelta Suistamolle käymättä. Väisäsen Helsingissä muistiinpanema Kazvatusvirsi (ote): A katsos kuin imehtynyt armahan idozeni ilmaalin ihhalile ilmalile, syttynyt armahan synnytettyseni synnyttelin, yhkivöne armahan ylendettyseni yskäsii ylendelin, sibjone sittimyöni selgäzii silittelin, muadunut imelill’ magadu maidosidu imettelin… – JR 84277 Naisten Ääni -lehdessä 1912 on julkaistu tarina Maamon suru. SKVR:n taltioinneissa on A. Ahon toimittamassa kirjassa V. Sisaret hoitivat kotia, ja heidän mentyä palvelukseen Pietariin kotia hoiti Matrona. Kaikki kantaa, ei hevosta käytetty. Kala-aikana nuotalla. Matronalta on merkitty muistiin runsaat 60 runoa, osa näistä katkelmallisia, ja samoista runoista on useitakin muistiinpanoja. Matronan mieleen painuivat Kristus-kertomukset. Joku sodassa ollut pakolainen Aunuksen puolelta oli mummolle kertonut näkemiään ja kuulemiaan. Soldan-Brofeldt ja hänen maailmansa on piirroksen ohella mukana myös kaksi muuta kuvaa Matronasta, pastellipiirros ja vesivärimaalaus (1913). O. O. O. Taustalla väkevä, raskas elämä Matrona syntyi Suistamon Leppäsyrjässä. Matronan muistokirjoituksessa mainitaan lisäksi Tampere. A. Keväillä kasket viertää. Kalevalaseura pystytti patsaan Haukkaselän hautausmaalle Kitelään. Arja Kastisen Kantervo-levyllä Joga Puu feat. Muistan, kuinka hän kesällä 1915 tuli luokseni, astui kiirein askelin verannasta taloon ja ehtimättä sanoa hyvää päivääkään ilmoitti meille kiihtyneesti: ”Nyt on Varsovakin menetetty”, ja kun illalla istuimme kahden kesken, hän kuiskasi: ”Kyllä se Vennäin valta ja valtakunta menee nurin; niin usko pois”. – JR 05507/SKVR Oksasen mukaan kaskialueen tyhjentäminen palamatta jääneistä rungoista on ollut Matronalle vaikeinta. Suomen Nainen -lehdessä 1913 on julkaistu pari legendaa. Ei milloinkaan virkistystä. Väisäsen äänittämiä fonogrammeja on kuunneltavissa SKS:n arkistossa. Matronan kuoltua 1923 Hagan ja Hainari lahjoittivat 1500 markkaa Kalevalaseuralle muistokiven pystyttämistä varten. Myös veli liikkui laajalti. Sinne vietiin puutavaraa, mukana matkusti lastaajamiehiä. Huuhdan aidat asettaa. Miksi täytyy heidän syntyä uudestaan, kun ovat palaneet niin pieniksi kuin sinapinsiemen. LEA TAJAKKA Matrona Kyyrönen, punaliitupiirros Venny SoldanBrofeldt. Puut kantaa tukkusiin, että vedetään talveksi kotiin… Se oli työ. Hainari myös vieraili Matronan kotona
Tarkoitus on valmistaa mämmi Marttojen ohjeella, mutta saattaa olla, että muokkailen reseptiä valmistusvaiheessa oman näköiseksi esimerkiksi mausteiden osalta, minulle tyypilliseen tapaan. Tuhdit pääruoat eivät kaipaa välttämättä alkuun kuin raikkaan vihersalaatin tai broileripastasalaatin. Marttojen mämmiä ja Valamon pashaa Parppeinpirtin alkupalasuosikki on täytetyt kananmunanpuolikkaat. Ravintola Parppeinpirtissä on pääsiäisenä tarjolla sesongin mukainen menu. – Tämä on ehdoton pääsiäissesongin herkku, joka kuuluu aina pääsiäisateriaamme. Pääsiäinen tulee kotiin tuoreilla yrteillä ja väri-ilolla Kaikki eivät pääse Ilomantsiin Parppeinpirtin karjalaisen hirsitalon tunnelmaan. – Jo ruoanvalmistuksessa käytetyt yrtit tuovat ihanaa pääsiäisen tuoksua kotiin. – Reseptiikan pohjana olemme käyttäneet Valamon pasha-ohjetta, jota olemme hiukan muokkailleet. Kodikkaalle pääsiäispäivälliselle Niiranen ehdottaa lammasta tai karitsaa valkosipuliperunoiden ja kasvisten kera. Tämä rinnakkaiselo näkyy erityisen voimakkaasti pääsiäisenä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 69 Parppeinpirtin pääsiäiseen katetaan parasta, perinteistä ja lähellä tuotetuista raaka-aineista valmistuvaa juhlaruokaa, jonka aidoin mauste on ripaus rakkautta. – Ne on helppo ja nopea valmistaa kotikeittiössä. – Juhlaan kuuluvat tietenkin juhlakattaus ja pääsiäisteeman mukaiset koristelut, Niiranen kertoo. Pashan kanssa tarjoillaan perinteistä pullapitkoa, jonka päälle voi pashaa sipaista oman maun mukaan. Teksti ja kuva: PIA PAANANEN Parppeinpirtillä pääsiäinen on juhlista suurin Parppeinpirtin piiroot valmistuvat omassa perinneleipomossa. Pääsiäisen herkkupöydässä on karjalaiseen tapaan Parppeinpirtin oman perinneleipomon piiroita ja vatruskoita, monipuolisesti salaatteja ja kylmiä alkupaloja, maukkaita pääruokia ja jälkiruokabuffet. Minusta kotonakin voi panostaa kattaukseen ja etsiä juhlaliinan pöydälle, hankkia keväästä kertovat vihreät tai keltaiset lautasliinat ja tulppaanit. Parppeinpirtin väki kattaa odotetusti ja perinteisesti ensimmäisenä pääsiäispäivänä kaksi kattausta. – Katamme Parppeinpirtillä tehdyn mämmin ensimmäisen kerran jälkiruokapöytään. Tämän vuoden pääsiäisjuhla-ateria kunnioittaa suomalaisia ruokaperinteitä myös jälkiruokabuffetin osalta. – Ortodokseille pääsiäinen on iso juttu, ja paljolti heidän mukaansa täällä Ilomantsissa paikallisesti juhlitaan. – Pääsiäinen on keväisten värien ilottelua. Pashan valmistus on Niiraselle tuttua puuhaa, sillä se on kuulunut jokaiseen pääsiäispöytään, ja Parppeinpirtillä on pidetty joskus pashan valmistuskurssinkin. Marjo Niiranen saa juhlakattauksien aikana nostella niitä useammankin vadillisen tarjolle, niin rakastettu herkku piiroot munavoilla on.. Miten tämän tunnelman voisi jollain tavalla tuoda omaan kotiin. Jos kotona ei halua lähteä perinteikkäämpiä jälkiruokaherkkuja valmistamaan, Niiranen esittää vaihtoehdoiksi mangojuustokakkua ja persikkatai sitruunarahkaa. Oman ravintolan piiroot, oman kylän lammaspaisti Pääsiäisruokien valmistelut Niiranen aloittaa työntekijöidensä kanssa jo hyvissä ajoin, sillä useat pääsiäisen ruokalajeista vaativat pidemmän maustumisajan. I lomantsilaisen Parppeinpirtin yrittäjä Marjo Niiranen tietää, että paikkakunnalla elävät vahvasti rinnakkain luterilainen ja ortodoksinen perinne. – Mahdollisuuksien mukaan hyödynnämme aina lähellä tuotettuja raaka-aineita, menusta löytyy muun muassa nurmeslaisen Pielisen kala -yrityksen savuahventa, paikallisista haaparouskuista tehtyä sienisalaattia ja lampaan saamme pääruokaan niinkin läheltä kuin Ilomantsissa sijaitsevalta Larilan maatilalta
Mulloigi bes’odan aigah toizis linnois tuli rahvastu advoih Pohjas-Karjalah. Myöhembäh linnois levittih tansit ta niitä tanššittih jo toisena. Nei?yhyöt kerävyttih kesryämäh yheššä da brihat tuldih heidy meššai?emah. Tuttavustumizen lisäkse bes’odas oli mahto kozie tostu da hypätä mieholah/naimolah, hos puaraksel eullun vahnembien tugie da lubua. Viola Malmi omašša Bes’odu — nuorien karjalazien pläššindytapahtumu Besoduniekat kižatah käzikižah. Nuoret tuldih kižuamah moizis sovis, kudamii voizigi pidiä svuadbas. Bes’odu-sanua on käytetty karjalakse sežo ylehizeh tabah erijyttyzis illa??ulois eigo vaigu pläššindäh liittyjis.. Kisojen alguperähine ideju oli vaigu kižuamine eigo tansimine, sendäh ku hyö matkittih svuadbua kižuamal. Lönnrot oli kirjutannuh kenttäpäiväkniigois (1828–1842) yläh ku karjalazet voitih pläššie katrillie 20 kerduagi yhtes illas. päiväda yöke?oit). Jopa kešällä, kun on äijä peltoruatuo ta ruatokäzii eulluh tarbehekse, nuoret lähettih onnakko pes’s’outoih. Ezmäi oldih vaigu kižat ezim. käzikiža, kävelyskiža, kaklakisa da pitkykiža. Nämä kižat oldih kebjiet, sendäh ku piädielo niilöis oli tuttavustuo toizienke. Niijen pitämini da katrillipajot levittih venäläzes kul’tuuras karjalazien keskeh noin 1800-luvun puolessa välissä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 70 B es’odu on moine nuorien kul’ainta tapahtumu, kumpasie piettih pirtissä, kylyššä tai riihissä. Kohtua, kudamas bes’odua piettih ku?uttih sežo bes’odupertikse libo bes’odutaloikse. Esimerkiksi kävelyskisa simvoili siirtymisty roulas toizeh ezim. Puaksuh bes’odois lövvettih oma tulii mielespiettävy libo vastineh. Bes’odan eri vuitit Bes’odalla nuoret kižattih, pläššittih da pajatettih samal ku pläššittih. Esimekiksi Viändöin aikana, kešäsv’atkoina (Iivananpäiväštä Pedrunpäiväh). Kaikis mielehine tansi oli katrilli. Aijembah ku rahvahal oli ylen äijy ruaduo joka päivä, besodat oldih puaksuh ainavo mahto tuttavustuo toizien ristikanzoinke. Tädä tabua ku?uttih aijembah adivokse, ga nygöi se on paginas leviembäs käytös. Kuvan on ottanuh Jani Penttinen Jovensuus organizuijah jo tostu vuottu nuorien illa??uo, kudamua ku?utah bes’odakse (viena. Kirjoih mennyöt puarakset, kudamil eullun vie lapsii voidih vie vuittivuo bes’odoih. pes’s’outa). Pes’s’outah ošallistumini oli nuorilla lähes pakollini, kun näin hyö luajittih sosializii välilöi. kirjattomannu olendas kirjois oloh. Bes’odaniekat voitih tulla loitombua da samas bes’odas voitih olla rahvastu äijis eri kylis, kumpaset tultih yökši tai muutomakši. Alkuperäsien kisojen jälkeh pläššittih kruugua, kumpani tarkotti nämmien alkuperäsien kisojen vuitin loppuo. Ennen šitä karjalaiset piettih päiväda yökesriä (liv
Bes’odan planiirui?endas otettih huomivoh ku bes’odan kesto ei voinuh ollah yhty pitky ku aijembah bes’odua on pietty yöhsah. Kerävymmö toril . Karjalan rahvahantanššit. kezäkuudu . 12:00 da kävelemmö yhtes prihodazualale pajattajen. 12:30 adressas Kirkkokatu 32. Malmi, V. (1977), Karjalaini hiärituali Kižin musejon šähkökirjaššon materialit (kenttäiäntehet) Ogneva, O & Konkka, A. (1999) Äänisniemen Bes’odat ta bes’odan kisat 1800-luvun toisešša puolivälissä-monografija Suharsko, J. Harjaitukset pietäh viizi kerdua ainos pyhänpiän (4.5, 11.5, 18.5, 25.5 da 1.6 . Niise kisattih pitkäpuarua. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 71 Karjalan rahvahantanššit-kirjašša (1978) maini??i, jotta besoduniekat pajatettih samah aigah ku pläššittih, ga ku kai väet lopittih sit pläššittih ilmai pajuo dai muuzikkua. Santra planiirui?i bes’odan, opasti harjaituksis rahvastu pläššimäh da johti pläššindyä i?e besodas. (2019) Rjabininskije ?teniha-konferennsien materialit Kižskij vestnik-katalogan kirjutukšet (1994) Kalašnikova, R. Nygözet bes’odat Pohjas-Karjalas Vuvven 2024 kezäkuun allus piimmö enzimästy kerdua bes’odan, Nurmekses Bomban talossa. Bes’oda on vuitti Karjalazet Nuoret Suomes Karjalaiset Nuoret Šuomešša ry:n toimindua. Tänä vuvvennu planiirui?emmo ku bes’oda kestäizi pitkembäh da siinä olis uuzii vuittiloi kui ezim. Logkaja, P.B & Mihailova, N.S. Ozanottajua oli läs 40. Täl kerdua mollembat, bes’odu da sen harjaitukset pietäh Jovensuus. Bes’odas pläššimmö vähäzen kebjiembii tansiloi ezim. Illan lopušša tanššittih uuvvet modernit franseesit eli šikarnoit tanššit, Vienan Karjalašša niise piirileikit. Bes’odu algau kulgovehel. (1978). Matkustarinat, päiväkniigat, kirjazet. Bes’odan allus kižaimmo kinnas-, käzi-, pukkida uukkuandukižua. Bes’odutaloi täl kerdua on Jovensuun pravoslavnoin prihodanzuala. Bes’odu kesti nenga nelli ?uassua. Kuvan on ottanuh Jani Penttinen. Še tarkottau, jotta nuoret lähetäh kulai?emah ta jakauvutah pariloih ta šiitä issuttah puarakkah luonnošša. Karjalaine rahvahankalendari BES’ODUŠANAŠTO: bes’oduniekka = bes’odan osallistuja bes’oduperti, bes’odutaloi = talo, jossa bes’odu järjestetään hypätä mieholah libo naimolah = karata naimisiin kisata = leikkiä kruuka, gruugu = piiritanssi mennä kirjoih = mennä naimisiin meššaija = häiritä pläššie = tanssi, joka on improvistoitua prihodanzuala = seurakuntasali puarakset = pari, pariskunta, aviopari päiväda yökezrät = käsityökyläilyä, joka kestää muutaman päivän päivällä tai yöllä vesselä = hauska Viändöi, kešäsv’atkat = aika Iivananpäiväštä Petrunpäiväh vuittivuo = osallistua uukkuandu = suutelu, suuteleminen Uhtuan kruukua Bomban talon syväimes. I?e bes’odu pietäh 7. (1828–1842). Oli vesseliä nähtä kui äijän besodu kiinnitti rahvahan mieldy da ozanottajua tuligi ymbäri Suomes eri linnois ezim. LÄHTEHET: Lönnrot, E. kulgoveh da katrillin pläššindy. Niih ošallistumini ei ole pakollista, ka kuitenki kaikki halukkahat bes’oduniekat ollah tervehtulluot. (2013) Pyhät da arret. Kirjuttan TAROIN SANTRA DA HÄKIN MII??U Teksti on kirjutettu vienanda livvinkarjalua käyttäjen. Piälinnan alovehelta da Mikkelistä. 15:00-17:00) Motoran tilois adressas Papinkatu 5. katrillie emmo pläššinyh, ga pläššimmö selänvaihtamistu, gruugua, šiinua da karjalastu valssie. Tahtoimmo luadie tapahtuman nuorilpäi nuorile. Bes’odan harjaitukset piettih Jovensuussa oraskuussa enne i?e besodua
Hevosen runkoa kuvataan pitkähköksi, mikä viittaa sen käyttöön vetohevosena. Tamma ja Kobylitsa-Korela (Tamma-Karjala) vuodelta 1338. Ne olivat liian suuria, liian orlovmaisia, liian työhevosmaisia. Kirjoitetaan, ettei se voita nopeudessa kilpailua muiden rotujen kanssa, mutta vahvuus ja sitkeys ovat sen valtteja. Alun perin karjalan hevonen on ollut ponikokoinen, yleensä vain 130 cm korkea, ehdottomasti alle 140 cm. Kerrotaan sen pystyvän vetämään “200–300 virstan matkan yhteen putkeen”. 1948 V. Niitä luonnehditaan paikallisiin oloihin hyvin soveltuviksi, pieniksi, vahvoiksi hevosiksi. Se onkin ollut pääasiassa vetohevonen ja mitä ilmeisimmin työhevonen. Lähteiden vähän laajempi kaivelu tuotti kuitenkin myönteisiä tuloksia. Monet kerrat Karjalassa matkustaessa katselin laiduntavia hevosia sillä silmällä, josko jostain putkahtaisi esiin aito, kuvauksiin sopiva hevonen. Pienestä koostaan huolimatta sen on kuvattu olleen vahva ja sitkeä. Kuvan hevonen ei ole karjalan hevonen, mutta sekin oli hyvä vetohevonen. KUVA: MUSEOVIRASTO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA. Suomessa karjalan hevosta vastaavat hevoset ovat mahdollisesti jossain määrin jalostuneet osaksi suomenhevosta, mutta miten kävi tämän elinvoimaisen kannan, johon Rislakin aineistossa viitattiin. Suomessa karjalan hevonen ei ole virallinen hevosrotu, ja aloinkin jo epäillä, olivatko viittaukset siihen täysin uutisankka ja etsinkö keksittyä hevosta. Karjalan hevonen on toden totta arkistolähteiden mukaan ollut olemassa, ja vielä sotien välisenä aikana siitä on ollut elinvoimainen kanta Karjalassa. Karjalan kävijä. Eläinlääkärilehti. P. TIINA JUURELA Tämä artikkeli on syntynyt osana kirjoittajan tekemän lasten tietokirjan Hevonen – lasten suuri hevoskirja (2025, Readme) sisällön tuottamista. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 72 HISTORIA KESKUSTELUA I nnostuin kovasti löydettyäni vuosia sitten maininnan Karjalassa eläneestä hevosrodusta, jota luonnehditaan kuvauksissa hyvinkin ponimaiseksi, kestäväksi, säyseäksi, sitkeäksi ja monella tavalla karjalaiseen kansanluonteeseen sopivaksi hevoseksi. Rajantakaisen Karjalan hevonen. Hevosrodun kuvataan polveutuvan tarpaaneista, jo sukupuuttoon kuolleista villihevosista. LÄHTEET: Rislakki V. 1909 Kustaa Vilkuna. Sen kerrotaan olevan pohjoiseurooppalainen maatiaishevonen, jonka kerrotaan kuuluneen leveäotsaiseen ja lyhytkuonoiseen rotuun. Vääjäämättä jäin pohtimaan: Mitä Sinulle on käynyt, karjalan hevonen. Tätä vähän tunnettua hevosrotua kutsutaan nimellä karjalan hevonen, karjalan poni ja karjalan poni-hevonen. Veikko Riskalin tutkimusartikkelin mukaan vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä näitä hevosia kerrotaan olleen runsaasti Karjalassa. Kaikissa näkemissäni hevosissa oli kuitenkin tähän kuvaukseen nähden jotain vikaa. Luonteeltaan sitä kuvataan vähään tyytyväiseksi, säyseäksi ja tasaiseksi. Vanhoissa aineistoissa (1909, 1948, 1967) kerrotaan Suomen silloisen rajan itäpuolella eläneestä jalostamattomasta rodusta. Karjalan poni-hevonen. 1967 Karjalan poni-hevonen oli karjalaisten tarpeisiin soveltuva hevosrotu Frans Vehanen ajaa postia Mynämäen ja Karjalan välillä
20-22).’’ (Karjalan kielet ry, 2024) Virtaranta (1995) andau Karjalan kielet ry:n mainitus artikkelis näyttehii kaikis ’’itämerensuomalazis kielis’’, da näyttehis on eriže keralla viena, livvi da tverinkarjala. Monikeskizien kielien eri varianttoi on tabana pityä saman kielen eri varianttana. keskinäinen ymmärtäminen, ei tarvita Karjalan kieli vain kielet – nuorien näkökandua hiilavas kartohkas Rodivuisgo karjalan kielen elvytändäs kebiembiä libo jygiembiä, konza karjalan kielii olis kolme. Karjalan kielen elvytyshanke on toiminut vuosina 2021–2024 Itä-Suomen yliopistossa opetusja kulttuuriministeriön myöntämällä valtionavustuksella. syyskuuta 2024 luadiman kirjutuksen inspiirui?emana. PIKKARAINI SANASTO azuo = tehdä, saavuttaa ?ura = suunta, puoli denga = raha dielo = asia dogadindu = havainto duumaija = ajatella, pohtia ellendiä = ymmärtää hengilanga = elinvoima hiilava kartohka = kuuma peruna hoš = vaikka ili = tai jygie = vaikea, raskas konza = milloin konstatiiruija = todeta kämppä = porukka linna = kaupunki loitton = kaukana luadie = tehdä maksua = kannattaa muamankieli = äidinkieli ne?e = tämä, se nenga = niin, näin, noin nettasaitta = nettisivu ozuttua = esittää paissa = puhua praudu = totuus ristikanzu = ihminen, henkilö ruadua = työskennellä, tehdä sežo = myös siämyssässä = sisällä što = että, jotta tuagieh = usein vastavunda = tapaaminen äijä = paljon, moni. (Häkkinen 2007: 37). Väiteh pohjavuu lähtehien mugah esim. Sendäh on jygie verrata karjalan kielimuodoja ruo?in da norjan kielih, ku pagin on kuiteski vähemmistökieles da suurembis kielis. Kielikoulutuspolitiikan verkosto ja Soveltavan kielentutkimuksen keskus jakavat professori Kari Sajavaaran nimeä kantavia tunnustuspalkintoja vuosittain tunnustuksena tieteellisesti ansiokkaasta tutkimuksesta ja yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä soveltavan kielentutkimuksen alalla. Ennein näyttehii Virtaranta (1995: 20) kuiteski sellittäy, što karjalas on käytös kolme eri murdehih perustujua kniigakieldä da pagizou muitenki karjalan kielimuodolois, ili murdehis. Saamen kielie on yhtehes 9 da niilöi paissah nellän eri valdivon (Norja, Ruo??i, Suomi da Venäjä) alovehel. Karjalankielizet eletäh kahten valdivon alovehel da hyö juatah saman kulttuuran da istorijan. Moizii kielii kudamil on enämbi, migu yksi kesku??u ku?utah monikeskiziksi kieliksi, kumbaine on Heinz Klossin luajittu termi. Meänkieli tuaste on Ruo?is miäritelty kieleksi, ga Suomes se on vai murreh. Kielitiijolline näkökanda Karjalan Kielet ry:n kirjutuksessa sanotah, što karjalan kielii on kolme: vienankarjala, varzinkarjala (suvikarjala) da livvinkarjala. uef.fi/karjalanelvytys/kieliperiaatteet. Keskustelu karjalan kielestä jatkuu Matti Jeskanen ottaa kantaa Ravan Jelenan ja Häkin Miikun Karjalan Heimoon 1–2/2025 karjalaksi kirjoittamaan näkökulma-artikkeliin ”Karjalan kieli vain kielet – nuorien näkökulma hiilavas kartohkas”. Nyt julkaistava Jeskasen teksti on mielipiteellinen eikä se edusta Karjalan Heimoa julkaisevan Karjalan Sivistysseuran kantaa. (Söderholm, Eira 1998: 579). keskinäinen ymmärtäminen, ei tarvita (Söderholm, Eira 1998: 579)’’ Söderholmin (1998) miäritelmä ei tovessah ole nenga jyrkkä, vain hiän sanelou nenga: ’’Kirjakieli siis useimmiten ratkaisee, mitä kieltä mikin kansa tai ryhmä katsoo puhuvansa, mikä on heidän oma kielensä. Niin kuin suomen kirjakielen kieli on suomi, niin on vastaavasti vienankarjalan kirjakielen kieli vienankarjala, livvinkarjalan kirjakielen kieli livvinkarjala ja varsinaiskarjalan kirjakielen kieli varsinaiskarjala. Kirjakieli on kielen selvin tuntomerkki. Lizäksi yhissyksen kirjutuksessa viitatah Söderholmin (1998) artikkelin sivuh 579 nenga: ”Kielitieteellisen tiedon mukaan” kirjakieli erottaa kielen murteesta eli kirjakieli on kielen selvä ja yksiselitteinen kielen tuntomerkki, kriteeri – muita kriteerejä, esim. yhtehvedo). Karjalan kielen kohtal vienankarjalan pakasija ellentäy livvinkarjalan pagizijua ilmai probliemua, ili tämän perustehel voizi sanuo, ku karjalan kielii on vai yksi. Kielen tulii aigu dai kielen elvytys jiähäh rikeneh toizien näkökandojen pimettöh, hoš net ollah yksi tärgiembis nägökohtis monikerroksellizes ’’karjalan kieli libo kielet’’ -kyzymykses. Tällä perusteella akateemikko Pertti Virtaranta jo 1995 totesi, että silloiset karjalan kielen kirjakielet viena, livvi ja tverinkarjala ovat itsenäisiä itämerensuomalaisia kieliä (Itämerensuomalaiset, s. Konza pagizijat ellennetäh toine tostu, on pagina vai murdehis. Ka??elemma sežo alguh Karjalan kielet ry:n kirjutusta dai siinä käytettyjä lähtehii. Iellä mainittu Karjalan kielet ry:n kirjutus on kirjaine, kumbaine on luajittu da työnnetty Päivännouzu-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytysprojektan ruadajilla. Saamen kielen pagizijoilla on kuiteski sidä jygiembi ellendiä toine tostu, midä loitombana hyö ollah muantiijollisesti toine toizes (Fáktalávvu). Monikeskizii kielii ollah esimerkiksi espanja, anglie, portugali, kiina, saksa da ruo??i. Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytykselle lähettämässään kirjelmässä Karjalan Kielet ry kohdistaa Itä-Suomen yliopiston kielenelvytykseen vakavia 2025 Karjalan Heimo N:o 1–2 2025 Karjalan Heimo N:o 1–2 24 25 T ämä kirjutus on luajittu Karjalan Kielet ry:n 16. Vuonna 2022 Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshanke sai Kari Sajavaara -tunnustuspalkinnon kielikoulutuksen saralla tehdystä, yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä. Näiden kieliperiaatteiden mukaan on olemassa yksi karjalan kieli, jolle on kehitetty kolme kielen päämurteisiin, vienankarjalaan, eteläkarjalaan ja livvinkarjalaan, perustuvaa kirjakieltä (Kotus). Häkkisen (2007: 37) mugah eräs taba miärittiä ongo pagin kieles vain murdehes, on andua kielen pagizijoin arpivoija Taroin Santra, Häkin Miikku da Ravan Jelena Suojärven Pidäjäsebran kezäpruazniekas vuvvennu 2024. — ”Kielitieteellisen tiedon mukaan” kirjakieli erottaa kielen murteesta eli kirjakieli on kielen selvä ja yksiselitteinen kielen tuntomerkki, kriteeri – muita kriteerejä, esim. Da sit vie pidäy ottua huomivoh segi, ku norjan kieles on käytös kaksi kirjukieldy, ga kuiteski paissah yhestä kielestä. Esimerkkinä täh vois mainita, što Söderholmin (1998) tekstas mainitah sežo se, što on olomassa kielie, kumbazis käytetäh samua nimitystä, hoš net ollahgi valdivon rajat ylittäjät tahi niilöi paissah muantiijollisesti ylen loitton toizistah, da eri kohtis käytettylöillä kielillä kehittyy kebieh minih miärä toizistah eruojua normie. Seuran toiminta ja viestintä perustuvat ajantasaiseen tieteelliseen näyttöön, ja seura tekee yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston karjalan elvytyksen kanssa. Ero karjalazien dai norjalazien da ruo??ilazien välil on kuiteski se, što Norja da Ruo??i ollah omat valdivot, kumbazilla on omat kulttuurat da nenga sežo kieletgi. Karjalan kielet ry:n kirjelmässä haastetaan ja kyseenalaistetaan Itä-Suomen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen pohjana olevat, ajankohtaisimpaan kielitieteelliseen tutkimukseen perustuvat kieliperiaatteet, joiden mukaan on olemassa yksi karjalan kieli ja karjalan kielen eri murteita. Karjalan kielet ry:n väittehet Virtarannan sanois ollah tekstin viärissäntyä da net männäh vastah tiijollisen kirjutannan etiikkua (k?. Olemmo sebrannun kirjutukseh liittyjiä 20-vuodehistu kielitorua, kudai silloi-toi?i nouzou vai uvvessah paginaksi. On tottu, što esimerkikse ruo??i da norja ollah eri kielet, ga kuiteski niijen pagizijat sežo ellennetäh toine tostu hyvin. KUVAN OTTANUH IHALAZEN SIVI . Valtiollisesta rajasta myös johtunee, että karjalaa pidetään omana kielenään eikä yhtenä suomen murteista.’’ (1998: 579) Kaisa Häkkisen (2007) mugah kielen da murdehen eruo luajittajes voijah kielitiijollisesti ka?ella sitä, ellennetähgö eri kielimuodoloin pagizijat toine tostu. Ravan Jelenan ja Häkin Miikun näkökulmakirjoitus Karjalan Heimossa 1–2/2025 oli reaktio Matti Jeskasen ja Karjalan kielet ry:n Itä-Suomen yliopiston kielen elvytykselle viime syksynä lähettämään kirjelmään, jonka Jeskanen on julkaissut myös Facebookissa. Kieliperiaatteisiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa blogs. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 73 HISTORIA KESKUSTELUA . Kirjaine levii kuiteski somen kautti rahvahalla luvettavaksi, konza Matti Jeskanen jullasi kirjutuksen 25.9.2024 sežo omassah Facebook-profiilissa da sitä ruvettih jagamah ielläh. Kuibo sit verdailu toizih vähemmistökielih. Ero meänkielen azemas Suomes da Ruo?is rippuu siid, što istorija on eri da meänkielen pagizijat omas mieles paissah eri kieldä kui suomie, ili pagina on tuaste politiekallizis da identitiettah liittyjis kyzymyksis. Meijän dovariššukämpäs ongi vienanpagizijua, livvinpagizijua da suvenpagizijua da käytämmögi kaikkii karjalan kielimuodoloi ku vastavummo. (Söderholm 1998: 580). Tässä kirjutuksessa ka??elemma eri tabua miäritellä kieldä da lopuškal smietimmä tilannehta karjalan kielen kohalla niijen dogadindoin perustehel, kumbazie olemma aktivnoina kielenkäyttäjinä da kieliyhtehizön ozanottajina huomannun. . Miikku plettimäs kassua Jelenale Suojärven Pidäjäsebran vuozikerähmös vuvvennu 2024. Ravan Jelena ja Häkin Miikku vastaavat Jeskasen kirjoitukseen sivulta 75 alkaen. KUVAN OTTANUH KISSAN AGAFIA. Tiijon termibankan miäritelmäh kirjakieles, Eira Söderholmin (1998) artikkelih da Pertti Virtarannan (1995) artikkelih: ’’Tieteen termipankin mukaan ”kielen kirjallinen, normitettu muoto on kirjakieli” – ei murre. Tammikuusta 2025 alkaen karjalan kielen elvytyshankkeen tehtävät on sisällytetty osaksi Itä-Suomen yliopistolle osoitettua kansallista erityistehtävää, joka kattoi jo aiemmin karjalan kielen opettamisen ja tutkimuksen. Täs kirjutukses ei paissa karjalan kielimuodoloin nimityksih näh, ga alguh pidäy sellittiä, što Karjalan kielet ry käyttäy suvikarjalas nimitystä varzinkarjala. Fed’an Paušugi, Paavo Harakka, (2023: 125– 126) kirjuttau omassah omaeloskerras, što Virtaranta pagizi Suojärven Pidäjäsebran pruazniekkapaginassa vuodena 1978 nenga: ’’Professor Pertti Virtaranta sanoi: -Karjalan kieli on monine muotoineen mitä hienoin ajatusten ja tunteiden tulkki, täyspätevä kieli siinä missä sen läheisin sukulaiskieli suomen kieli.’’ (2023: 126) Karjalan kielet ry:n toine lähe on Söderholmin (1998) kirjutus, ga yhissyksen tekstas otetah vain palaine kontekstua huomivoh. Virtaranta (1995) ei maini?e, što karjalan kielii olis enämbi, migu yksi
– Tverinkarjalan asema on määritelty Varsinaiskarjalan grammarissa: tverinkarjala on yksi varsinaiskarjalan kolmesta varieteetista. Karjalan kielen kirjakielten kehittäminen alkoi 1980-luvun lopulla. Kirjoituksessaan JR&MH ovat vääristelleet Karjalan Kielet ry:n kirjelmän tekstiä sekä esittäneet vääristelysyytöksiä minua kohtaan. Ratkaisevaa on kielitieteen käsitys kielestä ja murteesta. Jos murteelle normitetaan ja vakiinnutetaan kirjallinen variantti, ei tämä kirjallinen variantti enää ole murre vaan kirjakieli. Näin on käynyt saamen kielille: ”Kirjakielten kehittymisen tuloksena saamen eri kielimuotojen status on noussut. Samaa jakoa ovat käyttäneet viime vuosina mm. Virtaranta tunsi kielitieteen perusteet (ks. Kieliperiaatteet koskevat yliopiston omaa toimintaa. Varsinaiskarjala jakautuu vienanja eteläkarjalan murteisiin, joten käytännössä puhumme karjalan kolmesta päämurteesta (vienankarjala, eteläkarjala ja livvinkarjala). Myös oheisessa kirjoituksessaan Jeskanen vihjaa, ettei yliopisto jakaisi opiskelijoilleen oikeata tietoa. Aapiset – Vienan aapini, livvin Aberi ja tverinkarjalan Bukvari – ja niitä seuranneet lukukirjat ilmestyivät 1990-luvun alussa. Se on tutkijoista riippumaton kielitieteellinen fakta, sen todistamiseen ei tarvita mitään tutkimuksia. Joustavasta ja luontevasti murrerajat ylittävästä kommunikaatiosta taas on saatu hyviä kokemuksia karjalan kielen ja kulttuurin kursseilla ja yliopiston ja vapaaehtoisten järjestämissä karjalankielisissä keskustelukerhoissa, joihin on osallistunut kaikkien eri murteiden puhujia. Yliopiston vastauksessa projektitutkija Niko Tynnyrinen kirjoittaa seuraavaa: ”Itä-Suomen yliopisto nojaa karjalan opetuksessa ja elvytyksessä sekä viestinnässään ajankohtaisimpaan tieteelliseen tietoon. Kannustamme myös jatkossa avoimuuteen ja eriävät näkemykset vastavuoroisesti huomioivaan ja niitä kunnioittavaan yhteistyöhön. JR&MH eivät näköjään ole ymmärtäneet Virtarannan lakonista ilmaisua. Erimielisyyksistä huolimatta yhdistää kaikkia karjalan parissa toimivia halu elvyttää ja kehittää kieltä. Kieliperiaatteet koskevat yliopiston omaa toimintaa Karjalan Heimon toimitus kysyi Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyksen kommenttia nyt käynnissä olevaan keskusteluun. Karjalan kielimuodoista käytävän keskustelun kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että yliopistolla puhutaan yhdestä karjalan kielestä, joka voidaan jakaa varsinaisja livvinkarjalaan. Myös Itä-Suomen yliopistolla on tuettu kaikkia karjalan päämurteita mahdollisimman tasapuolisesti, usein antoisassa yhteistyössä kielen puhujayhteisön kanssa. Akateemikko Pertti Virtaranta uskoi jo 1995, että kirjakielet olivat tulleet jäädäkseen ja päivitti käsityksen ja opetuksen karjalan kielestä kielitieteen mukaiseksi artikkelissaan ”Itämerensuomalaiset kielet”, jonka Jelena ja Miikkukin mainitsevat. Tieteen termipankin määritelmä ”kirjakieli on KIELEN [ei murteen] normitettu kirjallinen muoto” ei ole auennut JR&MH:lle. Vastaavasti on myös kirjakielten kehittäminen nostanut karjalan eri kielimuotojen statusta: karjalan päämurteista on tullut kieliä. Uhanalaisen kielen kehittäminen ei ole helppo tehtävä, mutta yhteistyön avulla karjalan asemaa voidaan entisestään vahvistaa.” Matti Jeskanen kirjoittaa:. Kotimaisten kielten keskus ja The Oxford Guide to the Uralic Languages (2022) sekä Novakin, Penttosen, Ruuskasen ja Siilinin karjalan kielioppeja vertaileva teos Karjala kieliopeissa: Fonetiikan ja morfologian vertaileva tutkimus (2019). Kirjakieli on kielen OBJEKTIIVINEN kriteeri. Tätä ja montaa muuta esimerkiksi karjalankielisiin materiaaleihin liittyvää kysymystä käsitellään tarkemmin kieliperiaatteissa, jotka on julkaistu karjalan elvyttämisen blogissa. (Söderholm 1998: 574) Kielimuodon standardointi, normittaminen tekee siitä kielen. ed.) ja kirjoittaa: ”Seuraavassa näytteitä kaikista itämerensuomalaisista KIELISTÄ. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 74 KESKUSTELUA KESKUSTELUA Ravan Jelenan da Häkin Miikun kirjutukseh näh Karjalan Heimossa 1–2/2025 Ravan Jelena ja Häkin Miikku (jäljempänä JR&MH) ovat esittäneet näkemyksiään yhdestä karjalan kielestä. Näin karjalan kieliä on todistetusti kolme, siihen ei sosiolingvistiikan eikä minkään muunkaan lingvistiikan tutkijoita eikä tutkimuksia tarvita. 571). Esimerkiksi kieliperiaatteiden tarkoituksena ei siis ole määrätä muita vaan helpottaa keskustelua ja kertoa, millä perustein yliopisto ja sen edustajat käyttävät eri termejä ja käsitteitä. Sen tajuamiseen ja toteamiseen riittää kielitieteen perusteiden tuntemus. Eira Söderholm avaa: Kirjakieltä ei kutsuta murteeksi; ei ole olemassa mitään kirjamurretta. Kunnioitamme kieliyhteisön jäsenten oikeutta käyttää omasta puhemuodostaan tahtomaansa nimitystä. saamen entisistä murteista onkin tullut kieliä. Olemme karjalan kielen oppiaineessa ja elvytysjoukossa tietoisia siitä, että karjalan murteiden nimitykset vaihtelevat kieliyhteisön sisällä ja että vaihtelua on myös siinä, puhutaanko murteista vai kielistä. Sen määritelmästä seuraa suoraan, että [niin kuin suomen kirjakieli on suomen KIELEN ja ruotsin kirjakieli on ruotsin KIELEN kirjallinen normitettu muoto, niin myös] nykyinen vienan(karjalan) kirjakieli on VIENAN(KARJALAN) KIELEN, nykyinen livvin(karjalan) kirjakieli on LIVVIN[KARJALAN] KIELEN ja varsinaiskarjalan nykyinen kirjakieli on VARSINAISKARJALAN KIELEN kirjallinen normitettu muoto. Itä-Suomen yliopisto ei tahdo tai edes voisi määrätä, mitä nimityksiä muut karjalan kielimuodoista käyttävät. syytöksiä virheellisen ja vanhentuneen tiedon jakamisesta ja hyvän tieteellisen käytännön loukkaamisesta, koska Karjalan Kielet -yhdistyksen kannan mukaan karjalan kielen murteiden sijaan pitäisi puhua useista karjalan kielistä. (mts
Joensuussa 10. – Vienan ja livvin osalta pitäisi kysyä niiden kirjakielten luojilta Pekka Zaikovilta ja Ljudmila Markianovalta. Ei tarvita myöskään ”suvikarjalazien” eikä muidenkaan karjalaisten joukkoa päättämään, onko kyse kielistä vai murteista. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 75 KESKUSTELUA KESKUSTELUA . Siksi tarjosin ratkaisuksi varsinaiskarjalaa, joka pohjautuu Raja-Karjalan karjalaismurteisiin (Suojärvi, Suistamo, Korpiselkä), keskisen Venäjän Karjalan sekä tverinkarjalan murteisiin. Kuibo se vaikuttais karjalan kielen elvytändäh, što olis kolme kieldä – luadisgo se elvytännäs kebiembiä libo jygiembiä. ed. Uhtuan piirin karjalaiset] puolestaan katsoivat, että viena ja livvi ovat eri kieliä ja että niiden puhujat ymmärtävät toisiaan huonosti (Pasanen 2003: 116). Kielten lukumäärää ei päätetä. Paatene) ei vienan kirjakieli saanut vastakaikua. Suoran lainauksen tulee pysyä muuttumattomana alkuperäiseen tekstiin katsottuna, ja se kirjoitetaan sanatarkasti. J&M kysyvät kolmen kielen tunnustamisen vaikutusta kielenelvytykseen. Puhun itse ja KIRJOITAN suomea (suomen yleiskieltä), mutta PUHUN (EN KIRJOITA) myös pohjoiskarjalan (tai Pohjois-Karjalan) murretta. Voisin puolestani kysyä: Jelena ja Miikkuko sen päättävät, että ”vienan karjalan pakasija ellentäy (vienalainen muuten ei ellennä ellendämistä!) livvinkarjalan pagizijua ilmai probliemua”. Asioista puhuttaisiin oikeilla nimillä (ks. (Voin tarvittaessa puhua myös vienaa, livviä, varsinaiskarjalaa tai sen tverinkarjalan varieteettia – ja kirjoittaakin, koska niillä on kirjakieli). Kielimuodon standardointi, kirjakielen luominen, tekee kielimuodosta kielen. Sain myös tietää, että Venäjän Karjalan keskisillä karjalaisalueilla (mm. Syytös hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta on vakava, ja se pitäisi täsmällisesti yksilöidä. jille annettaisiin oikeaa tietoa. – Pitäisi ymmärtää lukemansa eikä syyttää aiheettomasti Virtarannan sanojen vääristelystä. Yliopisto (UEF) sanoo nytkin elvyttävänsä kolmea kielimuotoa, joita se nimittää murteiksi. Kirjakieli on OBJEKTIIVINEN kielen kriteeri, muita kriteerejä ei tarvita. 3. Kysymys on väärin asetettu. Tieteellisen kirjoittamisen yksi peruspilareista on se, että viitataan muiden julkaisuihin asianmukaisella tavalla. Niitä seuraavat lyydin, vepsän, vatjan ja viron näytteet. Mindäh tahotah kolme karjalan kieldä, midä sil tahotah suaha azuttuo, ili mi on piämärä. Myös meidän kirjoituksemme on perusteltua kritiikkiä. 2. Lopuksi vastaukset J&M:n kolmeen kysymykseen 1. Hyvästä tieteellisestä tavasta poikkeamisen mainitsimme siksi, koska se tuli esiin myös KK ry:n kirjelmässä. Kuibo se vaikuttais .... Ne ovat tarpeen KIRJAKIELETTÖMIEN kielten määrittelyssä. Annika Pasasen haastattelemat keski-ikäiset kalevalaiset [= Kalevalan l. – On eri asia, puhutaanko ”sotilaspoliittisesta erikoisoperaatiosta” (kolme murretta) vai puhutaanko ”sodasta” (kolme kieltä). Mikä muuttuu. maaliskuuta 2025 MATTI JESKANEN FM, tutkija (eläkkeellä), Karjalan Kielet ry:n puheenjohtaja. Näytteet alkavat karjalan kielistä: viena [YKSI], livvi [KAKSI] ja tverinkarjala [KOLME]. Tverinkarjalasta tiedän, kun olin itse Tverissä 1995–2000: vienan ja livvin kirjakielet eivät tyydyttäneet tverinkarjalaisia, he kokivat ne vieraiksi. – Elvytettävien kielimuotojen lukumäärä ei lisäänny. Kielenpuhujalle sillä on merkitystä, puhuuko hän kieltä vai murretta. Mitä hyötyä -, jos päätettäisiin. 2. Varsinaiskarjala: Suojärven Pitäjäseuran taholta lähestyttiin minua apupyynnöllä – heidän kokemuksensa olivat samankaltaisia kuin tveriläisillä. Perusteltu kritiikki kuuluu tieteelliseen keskusteluun, se ei ole kunnioituksen puutetta. Mindäh tahotah .... Karjalan kielestä on TÄTÄ NYKYÄ [1995] käytössä kolme eri murteisiin perustuvaa kirjakieltä [ja siten (= koska ”kirjakieli on KIELEN kirjallinen normitettu muoto) karjalan kieliä on TÄTÄ NYKYÄ (1995) kolme].” Näytteitä edeltävä edellä siteerattu virke on tarkoitettu niille lukijoille, jotka kaipaavat ”seuraavasta” näytettä karjalan kielestä; hakasulkeissa olen selittänyt virkkeen implisiittisen sanoman. 1. Tutkimusten valossa J&M:n väite on mutua ja puppua. Resursseihin sillä ei olisi vaikutusta: nytkin elvytetään kolmea kielimuotoa, joita kutsutaan kielitieteen vastaisesti murteiksi. 2), murteella ei ole kirjallista normitettua muotoa. 3. Opiskelijoille ja kielenpuhuRavan Jelena & Häkin Miikku vastaavat Jeskasen kirjoitukseen: Hyvä Matti Jeskanen, Kiitos vastauksesta! Kuten sanoit, perusteltu kritiikki kuuluu tieteelliseen keskusteluun. Kirjoitukseemme otetut lainaukset Karjalan kielet ry:n kirjelmästä Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytykselle ovat suoria sitaatteja, eikä niitä ole mitenkään vääristelty. Esimerkiksi vastauksessasi siteeraat Virtarantaa. Kun tekstiin laitetaan suora lainaus eli sitaatti lähteestä, ei sitaattiin lisätä ’’implisiittisiä’’ ilmauksia tai esimerkiksi jotain, mitä siellä mahdollisesti halutaan nähdä. Jelena ja Miikku esittelevät laajasti erilaisia SUBJEKTIIVISIA tai yhteiskuntatieteellisiä kielen määrittämisen kriteerejä. Kielenkäyttäjille ei ole sama asia, onko heidän kielimuotonsa murre vai kieli. Mibo hyöty sil olis kieliyhtehizöllä, konza piätettäis, jotta karjalan kielie on enämbi, migu yksi. – Päämäärä on varmaan kaikilla ollut sama: kirjakielen tarve. Suuri osa Niina Kunnaksen tutkimuksen vienalaisista haastatelluista oli sitä mieltä, ettei vienankarjalainen ymmärrä livviä (Kunnas 2006, 241)
Täytyy myös huomioida, että karjalaiset saattoivat puhua omassa tai toisessa kylässä/pitäjässä puhuttavasta murteesta kielenä. Eli mitäpä jos vihdoin keskittyisimme kaikki puhaltamaan yhteen hiileen. Voisi kysyä, miten tverinkarjala on yksi varsinaiskarjalan kolmesta varieteetista, kun tverinkarjalallakin on oma kirjakielensä. Pääasia on, että saadaan materiaalia edes yhdellä murteella. Emme viitanneet tässä väitteessä mihinkään lähteeseen, eli kyllä, tämä väite perustuu omakohtaiseen kokemukseemme karjalan kielen aktiivisina käyttäjinä sekä kieliyhteisön jäseninä. Hanketta toteutetaan talkooperiaatteella yhteistyössä koko maan tutkijoiden kanssa.’’ Mainitsit, että tverinkarjalan asema on määritelty varsinaiskarjalan kieliopissa, jossa tverinkarjala on yksi varsinaiskarjalan kolmesta varieteetista. Kuten jo kirjoituksessamme (Karjalan Heimo 1–2/2025) nostimme esiin, täytyy esimerkiksi kouluissa opetukseen saada tarpeeksi suuri ryhmä, jotta opetusta järjestetään. Esimerkiksi Marjatta Palanderin artikkelista ’’Rajakarjalaistaustaisten ja muiden suomalaisten mielikuvia karjalasta’’ (Virittäjä 1/2015: 44) löytyy tästä ilmiöstä esimerkki, jossa puhutaan Salmin kielestä. Ja jos kirjakieli on kielen objektiivinen kriteeri, entä ne kielet, joilla ei ole kirjakieltä. Samoin perustein KK ry:n kirjelmässä on viitattu Virtarannan tekstiin (1995) virheellisesti, koska viittaus sisältää omaa analyysia. Se ei ole Virtarannan (1995) tekstissä, joten sitä ei voi sisällyttää sitaattiin, koska muuten se harhauttaa lukijaa. Anneli Sarhimaa, Eeva-Kaisa Linna, 2019) on täynnä hyvää lukemista. Maallikollehan kieli ja murre ei välttämättä ole sama asia kuin tieteellisesti, ja arkipuheessa sanoja kieli ja murre saatetaan käyttää toistensa synonyymina. Lisäksi täytyy huomauttaa, että Tieteen termipankki ei ole mikään auktoriteetti, vaan sen toiminta on verrattavissa esimerkiksi Wikipediaan, vaikka sitä käyttävätkin ja kehittävätkin erityisesti tutkijat. Tieteellisiin käytäntöihin eivät myöskään kuulu epäsuorat viestit. ON MYÖS PROBLEMAATTISTA väittää, että ’’muita kriteerejä ei tarvita’’ kielen määrittämisessä. Tällä perusteellahan vienankarjala, eteläkarjala (tai varsinaiskarjala) sekä livvinkarjala ovat kaikki kirjakielineen karjalan kielen varieteetteja. Sitten Tieteen termipankista ja sen määritelmästä kielelle. Eikö niitä voi pitää kielinä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 76 KESKUSTELUA Ymmärtänet, että sitaatissa hakasulkeissa selittämäsi ’’virkkeen implisiittinen sanoma’’ on oma lisäyksesi ja omaa analyysiasi. Täytyy kuitenkin vielä huomauttaa ja korostaa, että me puhuimme keskinäisestä ymmärrettävyydestä juuri nyt, tällä hetkellä ja täällä Suomessa. Johanna Laakso toteaa artikkelissaan ’’Meidän kieli, äidinkieli, oikea kieli’’ (Meijän hierus – Esseitä karjalan kielestä, 2019), että kielen ja murteen välinen rajanveto on kielentutkijalle mutkikas asia, sillä se on osaksi sopimuskysymys. Laakso (2019) pohtii artikkelinsa lopussa, kuinka karjalan kielen käy tulevaisuudessa, ja tässä tulee meidän mielestämme se tärkein viesti: ’’Elleivät karjalan puhujat käytä karjalan kieltä, oli se sitten vienankarjalaa, eteläkarjalaa tai livvinkarjalaa, ja anna sitä eteenpäin lapsilleen, voi kohta käydä niin, että karjalan kielen tulevaisuudesta Suomessa on turha kiistellä.’’ (2019: 39). Karjalan kieli kuitenkin on ollut olemassa jo ennen sille luotuja kirjakieliä. Jos kaikkien oppilaiden kieli olisi karjala, voisi opetuksessa yhdistellä eri murteita. Kirjoituksemme ydin oli se, että asiaa voi tarkastella tieteellisesti monesta eri näkökulmasta, mikä tekee asiasta monikerroksisen. Omia tulkintoja voi esittää, mutta ne tulee merkitä tekstiin erittäin tarkasti – ja sitaatin ulkopuolelle. Esimerkiksi tutkimuksen Karjalan kieli kielioppilois (Novak et al., 2020: 171) yhteenvedossa todetaan, että sekä tutkimustulokset että tutkimusprojektin aikaiset kenttämatkat ja haastattelut osoittivat karjalan eri murteiden puhujien ymmärtävän toisiaan hyvin. Täytyy kuitenkin lisätä, ettei väitteemme ole pelkkää mutua ja puppua. KYSYT VOIMMEKO ME PÄÄTTÄÄ , että vienan karjalan pakasija ellentäy livvinkarjalan pagizijua ilmai probliemua. Myös aiemmin esiin tullut Meijän hierus Esseitä karjalan kielestä (toim. Kuten Jyväskylän yliopiston nettisivuilla (Mitä tieteellinen tieto on?) todetaan, tieteellistä tietoa punnitaan, korjataan ja täydennetään. Yksi kieli tuo myös joustavuutta kielen elvytykseen, kuten karjalan elvytyksen blogista voi huomata. Laakson (2019: 36) mukaan tutkijat tietävät, miten monisyisiä määritelmät voivat olla, ja siksi se, onko kysymyksessä kieli vai murre, ei yleensä ole kielentutkimuksessa mikään keskeinen kiistakysymys. Jos oppilailla taas olisi kolme eri karjalan kieltä, olisi hyvin epätodennäköistä, että jokaiselle kielelle löytyisi tarpeeksi iso ryhmä, jotta jokaista kieltä voitaisiin opettaa. Lisäksi painotat kovasti kielitieteellisiä perusteluja ja sitä, että ’’Kielimuodon standardointi, kirjakielen luominen, tekee kielimuodosta kielen’’. Toisin sanoen tieteellinen tieto pyrkii korjaamaan itseään uusilla havainnoilla ja tutkimuksella, eli koskaan ei ole niin sanotusti valmista. Olemme myös eri mieltä kielien määrän vaikutuksista kielenelvytykseen ja resursseihin. Aurinkoisia kevätpäiviä toivottaen, RAVAN JELENA & HÄKIN MIIKKU. Välillä tietyt materiaalit laaditaan jokaisella murteella, mutta jotkut materiaalit ehditään tehdä vain yhdellä tai kahdella murteella. LOPUKSI KANNUSTAMME tutustumaan uudempaan tutkimukseen, kuten esimerkiksi aiemmin mainittuun teokseen Karjala kieliopeissa (2019), livvinkarjalaksi Karjalan kieli kielioppilois (2020), jonka ovat laatineet Irina Novak, Martti Penttonen, Aleksi Ruuskanen ja Lea Siilin. Lisäksi korostimme tekstissämme nykyistä hetkeä sekä tulevaa aikaa – eli sitä kuinka asiat ovat juuri nyt, tässä ajassa, ja millaisia huomioita olemme tehneet aktiivisina kielen käyttäjinä ja kieliyhteisön jäseninä. Tässä lainaus termipankin etusivulta: ’’Tieteen termipankki (TTP) on kaikkien Suomessa harjoitettavien tieteenalojen yhteinen, avoin ja jatkuvasti päivitettävä termitietokanta tiedeyhteisön ja kansalaisten käyttöön. Jos karjalan kieliä olisi kolme, eivät resurssit ja aika riittäisi siihen, että kaikki materiaalit laadittaisiin jokaisella kolmella kielellä samaan aikaan, jolloin julkaisukynnys ylipäätään kasvaisi. Entäpä kielet, joilla on enemmän kuin yksi kirjakieli. Termipankin määritelmässä ei mainita esimerkiksi, että kielellä voi olla vain yksi kirjakieli
Lisävalaistusta saavat myös tuhansien Neuvostoliitosta palanneiden suomalaisten elämäkerrat. Mikkola on Helsingin yliopiston folkloristiikan dosentti. Mikkola aloitti tehtävässä 17.3.2025 edeltäjänsä Tuomas M. Uudessa julkaisussa ovat mukana myös ne muurmanninsuomalaiset, jotka karkotettiin kesällä 1940 Luoteis-Venäjän alueelta. Kattavin uusi lähdekokonaisuus on Suomen kommunistisen puolueen niin sanottu suuri henkilökortisto, jonka kopiota säilytetään Kansallisarkistossa. Kansallisarkisto katkaisi arkistoyhteistyön Venäjän kanssa, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa. Riko Saatsilta romaani Yönistujat n SUISTAMOLAISESTA evakkoperheestä kertova romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen ja kulttuurin, jolle ei ollut tilaa 1950-luvun Suomessa. Lisäksi nyt julkaistaan vankileirikortteja Kazakstanissa Karlagin leirillä olleista suomalaisista. Riko Saatsi on Lieksasta kotoisin oleva kirjailija ja ohjaaja, jolle selvisi vasta aikuisena, ettei suomi ole hänen isänsä alkuperäinen äidinkieli. STT UUTISET Yllättävä arkistolöytö Kohtalona Neuvostoliitto -tietokantaan K U VA K A A P PA U S SI V U ST O LT A. Kaakinen on koulutukseltaan kirjallisuudentutkija, ja hän on väitellyt vertailevan kirjallisuustieteen tohtoriksi Cornellin yliopistossa Yhdysvalloissa vuonna 2013. – Löytö oli kuin pieni lottovoitto, kuvaa hankepäällikkö, Helsingin yliopiston dosentti Aleksi Mainio. Saatsin esikoisteos Hyviä aikomuksia ilmestyi vuonna 2021. Kati Mikkola on työskennellyt vuodesta 2022 lähtien SKS:n viestintäjohtajana ja sitä ennen muun muassa opetusneuvoksena Opetushallituksessa, tutkijana Helsingin ja Turun yliopistoissa sekä opettajana ja oppikirjailijana. Nyt kokonaiskuva mullistuu kertaheitolla paljon tarkemmaksi ja monipuolisemmaksi. Hän on toiminut yleisen kirjallisuustieteen postdoc-tutkijana ja yliopisto-opettajana Turun yliopistossa ja syksyllä 2017 myös tutkijana SKS:n tutkimusosastolla. UUTISIA Kati Mikkolasta SKS:n pääsihteeri n SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN Seuran (SKS) valtuuskunta on nimittänyt filosofian tohtori, dosentti Kati Mikkolan SKS:n uudeksi pääsihteeriksi. – Aiemmin on voitu lähinnä arvailla, kuinka paljon Suomen kansalaisia asui 1920-luvun vallankumouksellisella Venäjällä. Kansanedustajia, työarmeijaan siirrettyjä ja vainojen uhreja Tuoreessa tietokantajulkaisussa ovat mukana ne 90 Suomen eduskunnan entistä kansanedustajaa, jotka elivät 1920ja 1930-lukujen Neuvostoliitossa. Hankkeen tutkijat löysivät yllättäen harhaanjohtavasti luetteloidussa aineistokokonaisuudessa piilleen kortiston. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi uskontotieteestä Turun yliopistossa. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 77 KESKUSTELUA n ?KANSALLISARKISTON avoimeen Kohtalona Neuvostoliitto -tietokantaan on lisätty 6000 uutta henkilötietoa. Uuden julkaisun myötä Kohtalona Neuvostoliitto -tietokannassa on julkisesti haettavia tietoja yhteensä 31 000 henkilöstä. S. Kortistossa on tiedot liki 5 000 punapakolaisesta ja -suomalaisesta, jotka asettuivat Neuvostoliittoon vuosina 1918–1935. SKS:n viestintäjohtajan tehtävään on nimitetty PhD Kaisa Kaakinen. Aineisto saatiin Kansallisarkistoon alun perin kopioituna Venäjältä. Tietokanta sisältää henkilöja karttatietoja suomalaisista Neuvostoliitossa vuosina 1917–1964, erityisesti vuonna 1917 Venäjällä olleista punapakolaisista, amerikansuomalaisista ja loikkareista. Lehtosen siirtyessä eläkkeelle. Näiden henkilöiden joukossa on punaisia suomalaisia, mutta myös työarmeijaan eli vankileirille siirrettyjä ”kansanvihollisiksi” tulkittuja suomalaisia sekä 90 Suomen eduskunnan entistä kansanedustajaa. Kohtalona Neuvostoliitto -tietokannan julkistukset jatkuvat kesällä 2025, jolloin tarkentuvat muun muassa leningradinja amerikansuomalaisten kohtalot. Isoäidin ruumiinvalvojaisten kautta tarina sukeltaa suistamolaiseen evakkoperheeseen ja sotien jälkeiseen Pohjois-Karjalaan, Nurmekseen. Kiinnostava uusi ryhmä tietokannassa ovat myös vuonna 1942 epäilyttäviksi leimatut suomalaiset, jotka mobilisoitiin niin sanottuun Työarmeijaan. Kaakinen siirtyy SKS:aan Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista. He olivat käytännössä vankeja leireillä, joissa alkeelliset elinolosuhteet koituivat monen kohtaloksi. Kirjailija ja ohjaaja Riko Saatsin tuore romaani Yönistujat (Gummerus 2025) nivoutuu kirjailijan oman suvun kohtaloihin
Kyykkäliiton tapahtumakalenteri sekä eri paikkakunnilla toimivien seurojen yhteystiedot löytyvät Kyykkäliiton verkkosivuilta Kyykkaliitto.fi. On virkistävää pidellä käsissään printtilehteä, kun niin paljon kaikesta seurattavasta on verkossa. Tervetuloa katsomaan ja myös kokeilemaan! Pukinmäen kentällä voi seurata eri puolilta Suomea tulevien pelaajien taitoja valtakunnallisissa Boris Karppelan muistokilpailuissa 17.5.–18.5. Nuorilla eli alle 40-vuotiailla ja toisaalta työelämän jo taakseen jättäneillä on aikaa perehtyä suvun historiaan ja kulttuuriperintöön. Toukokuun aikana keskiviikkoiltaisin 7.5., 14.5., 21.5. kello 11–13 järjestetään Seurasaaressa ”Kaikki kyykkää” -tapahtuma, kaikille tarkoitettu tutustumistilaisuus kyykkään. ja 28.5. Lehti on jo kädessäsi, kiitos siitä! TULE SEURAAMME MYÖS VERKOSSA: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi instagram.com/karjalansivistysseura facebook.com/karjalansivistysseura SEIJA JALAGIN & EILA STEPANOVA HUHTIKUU 2025 HALLITUKSEN UUTISIA Monta kanavaa karjalaisuuteen Sunnuntaina 4.5. Olemme hajallamme eri puolilla maata, ja ulkomaillakin, mutta myös yhteydessä toisiimme ja yhteisö – karjalaisuuden ansiosta. klo 10 alkaen sekä kesän aikana useana torstai-iltana. Seuran jakamat opiskeluapurahatkin ovat lisänneet kiinnostusta karjalaisuuteen ja johdattaneet jäseneksi. Viestintä kulkee niissä nopeasti niin kuvina kuin teksteinäkin ja synnyttää myös vuorovaikutusta. Uutis?uppu on kasvanut, monipuolistunut ja laajentunut todelliseksi karjalaisten omaksi uutiskanavaksi. Ylen uutiset karjalaksi, seuran tapahtumat, juttunostot Karjalan Heimosta ja muut artikkelit löytävät lukijansa. Helsingin kyykkätoiminnasta voi kysellä kyykkäkerhon sihteeriltä Pekka Pamilolta (pekka. Karjalan Heimoa on luettu kirjastossa, saatu joltain lainaksi tai bongattu juttuja somessa. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 78 K arjalaiset ovat Suomessa ei-alueellinen vähemmistö, jonka yhteisenä järjestönä Karjalan Sivistysseura ja aiemmin Vienan Karjalaisten Liitto on toiminut jo vuodesta 1906 lähtien. Molempia tarvitaan, ja ne tukevat ja täydentävät toisiaan. toukokuuta Mari Rajamaa kyykkää heittämässä toukokuussa 2024.. kello 16–19 järjestetään Pukinmäen liikuntapuistossa (Kenttätie 3) kaikille avoimet kyykkäillat, joissa voi kokeilla peliä. pamilo@helsinki.fi, puh. 040 769 0294). Nykyään yhteyksiä rakentuu varsinkin sähköisiä kanavia pitkin, mutta myös Karjalan Heimo painettuna ja kotiin kannettuna lehtenä on käsinkosketeltava jälki ajassa elävästä karjalaisuudesta. Samalla on pohdittu omaa suhdetta karjalaisuuteen, varsinkin kieleen. Vuotuinen vierailijamäärä sen sivuilla on yli 25 000, ja vierailuja on lähes 50 000. Nuoria motivoi mahdollisuus opiskella karjalan kieltä ja elvyttää sitä vaikkapa käyttämällä kieltä omassa arjessa. Viime vuonna uudistimme seuran nettisivut; tänä vuonna vuorossa on Uutis?upun ilmeen ja toiminnallisuuden päivittäminen. Kaikki kyykkäämään 4. Karjalan Sivistysseura kertoo toiminnasta ja tapahtumista myös sosiaalisessa mediassa: Facebookissa ja Instagramissa, jotka tavoittavat osin eri-ikäisiä seuraajia. Karjalan Sivistysseuran kyykkäkerho pelaa Helsingin Seurasaaressa, jonne kiinnostuneet voivat tulla kokeilemaan peliä. Vanhemmilla taas kiinnostus seuran toimintaan on saattanut syntyä isoja jopa isoisovanhempien juurien kautta. Edeltävien kahden vuoden aikana uusista jäsenistä varsinkin nuoremmat kertovat tutustuneensa toimintaan pikkuhiljaa sosiaalisen median tai Karjalan Heimon välityksellä. Postauksia jaetaan ja kommentoidaan, ja yhä useampi kohtaa näin Karjala-juttujakin. Kuukausittain kävijöitä on parhaimmillaan noin 3500 ja sivulatauksia suunnilleen 5000. Kyykkäkerho voi järjestää halukkaille myös erillisiä pelitilaisuuksia (esimerkiksi työpaikkojen tai yhdistysten liikuntapäivät) sekä näytösotteluita. Verkossa viestiminen liittyy myös seuran jäsenyyteen
Monet karjalan kielen sanat tai ilmaisut tarkoittavat aivan muuta kuin sen lähisukukielen suomen puhuja luulisi. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 ISSN 2984-4231 (verkkojulkaisu) Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Mattii panen. Lehden numero 5–6 7–8 9–10 11–12. 29.9. Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. 30.10. 11.12. SEURAAVA LEHTI KESÄKUUSSA Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 106. 4.8. Väärinymmärrykset herättävät hilpeyttä. 2025 Karjalan Heimo N:o 3–4 79 HUHTIKUU 2025 HALLITUKSEN UUTISIA TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Pertii ruokin. KSS 2025. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Lukijoilla (arvio) 12.6. 4.9. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. 10.11. TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 12.5. yhdessä vietetyn Pruasniekan runsaasta annista, johon kuului sukututkimusasiaa, uutuuskirjoja, Juha Hurmeen keskusteleva kertomus Anni Lehtosen ja Samuli Paulaharjun kohtaamisista, tanssityöpaja Santra Solovevan johdolla sekä Dänkki Brihan konsertti. Kerromme Oulussa 12.–13.4
KATSO TARKEMPI OHJELMA: karjalansivistysseura.fi/tapahtumakalenteri Uusien kirjojen julkistamiset Pruasniekassa julkistetaan neljä uutuuskirjaa – tervetuloa paikan päälle seuraamaan julkistuksia! LAUANTAINA 12.4. ohjelmaa on kello 09.15–14.15. Lauantaina 12.4. Karjalaisuuden ilo kuuluu kaikille, juhlitaan yhdessä! Ohjelmassa on sukutapaamisia, uutuuskirjojen julkistusta, Juha Hurmeen keskusteleva kertomus Anni Lehtosen ja Samuli Paulaharjun kohtaamisesta, tanssityöpaja Santra Solovevan johdolla, Dänkki Brihan konsertti sekä karjalainen kruuga. 050 5055 531 KARJALAN SIVISTYSSEURAN Pruasniekka ja vuosikokous järjestetään Oulussa lauantaina ja sunnuntaina 12.–13.4. Pruasniekan aikana kokoontuu myös pakinapirtti, johon ovat kaikki tervetulleita juttelemaan karjalan kielellä tai vain kuuntelemaan karjalaa. ohjelma alkaa kello 10.00 ja päättyy kello 21.00. Paikalla on myös Karjalazet Nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša ry:n väki kertomassa omasta toiminnastaan. KLO 16.00–17.00 (Puistoja Pato-salit) * Pe??u da Vendi – Peter Pan livvinkarjalaksi * Häi eli pajol – Leena Lehtolaisen dekkari livvinkarjalaksi * Pertii ruokin. Tiedustelut: toimisto@karjalansivistysseura.fi, puh. Mattii panen. kokousja kongressihotelli Lasaretissa, Kasarmintie 13 B, Oulu. Timoi Munne ja Natalia Giloeva * Vuonnisen väkeä. Pruasniekan ja vuosikokouksen mottona on ”yhdessä”. Vienankarjalaisen kylän elämää ja ihmisiä, kirj. Sunnuntaina on myös mahdollisuus osallistua klo 10 messuun Tuomiokirkossa, Kirkkokatu 3 A tai liturgiaan Pyhän Kolminaisuuden katedraalissa, Torikatu 74. Pruasniekka kutsuu 12.–13.4.2025 Ouluun KUTSU Muutokset mahdollisia. Harhaanjohtavien karjalan sanojen sanasto, toim. Sunnuntaina 13.4. Varttuneemmat ja nuoremmat tekevät yhdessä ja oppivat toisiltaan, onpa sitten kyse musiikista, tanssista, kyykästä, käsitöistä, sukututkimuksesta tai sukujen kohtaamisista. Ritva Rajander-Juusti. Luvassa on siis tapaamisten juhla