Karjalan Heimo 5-6/2022 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Hyrsylän mutka 1920ja 1930-luvuilla Unohdetun Sepän Wasselein tarina Karjalainen itkuvirsiperinne nykyajassa 2022 5–6 7 € Heimosodan kirjeet SAMULI PAULAHARJU VIENASSA
Opas tarjoaa käytännön vinkkejä karjalan kielen käyttöön kaikille, jotka haluavat puhua lapselle karjalaa. Tuore kehitystyön tulos on kromaattinen primakannel. Tuomo Kondie arvioi Natalia Antonovan oppaan ABC – Lapsen kanssa karjalaksi. 105 Tiina Seppä Samuli Paulaharjun kirjeaineistot vuoden 1918 heimosotaretkiltä tuovat näkyviin aiemmin tuntemattoman puolen perinteen suurkerääjästä ja kirjailijasta. Seudulla liikkui pakolaisia, vakoojia ja loikkareita. 116 Eeva-Kaisa Linna ja Arto Rinne Petroskoissa aiemmin asunut Arto Rinne kävi vanhassa kotikaupungissaan toukokuussa. Vähemmistökielten asema ja Ukrainan sodan vaikutukset askarruttavat. KUVA: ELIEL LAGERCRANTZ, MUSEOVIRASTO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA. 96 Pia Paananen Ortodoksisen kirkkomuseo Riisan näyttely Kuopiossa keskittyy ikonien kaunistajiin, riisoihin, joita käytetään ikonien koristamiseen ja suojaamiseen. 102 Tuukka Karlsson Tuukka Karlsson tarkasteli väitöstutkimuksessaan vienankarjalaisia loitsurunoja ja loitsijoita 1820-luvulta ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin. Kuka hän oli. 91 Katri Kovasiipi Taiteilijat, tutkijat ja aktivistit kokoontuivat keskustelemaan karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä. 98 Pia Paananen Kantele Goes Global -hanke todisti kanteleen kansainvälisyydestä ja monista mahdollisuuksista. Tutun valokuvan takarivissä on mies, jonka nimeä ei kuvatiedoissa mainita. Ilja Pad?inin oivaltava kuvitus tukee sisältöä. 88 Jyrki Mäkelä Vienan Karjalaisten Liiton suunnittelukokous pidettiin Vaasassa 1906. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 82 KARJALAN HEIMO 5–6/2022 110 84 Ted Leclaire Ted Leclaire kertoo rajaseudun levottomasta elämästä Hyrsylän mutkan alueella 1920ja 1930-luvuilla. SEURAAVA NUMERO Syyskuu 2022 100 Elvira Džiošvili ja Julia Litvin Tutkimušmatalla Muurmannin alovehella -juttusarjassa haastatellaan Knäžöin karjalaisia ja pomoreja heidän identiteettiensä yhtäläisyyksistä ja eroista. Hyrsylän mutka 1920ja 1930-luvuilla Unohdetun Sepän Wasselein tarina Karjalainen itkuvirsiperinne nykyajassa 2022 5–6 7 € Heimosodan kirjeet SAMULI PAULAHARJU VIENASSA KANSI: Samuli ja Jenny Paulaharju Lagercrantzeja tapaamassa Uuniemessä vuonna 1925
Kaikki ei ole lopussa, vaan olemme ehkä uudenlaisten yhteistyön avausten kynnyksellä. Kun vapaa tiedon ja mielipiteen ilmaisu on kiellettyä ja vaarallista, esimerkiksi tutkijoiden, toimittajien, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden työ on tehty käytännössä melko mahdottomaksi. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Pahaa unta PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2022 14 06 H elmi-maaliskuun vaihteessa tuttavani kertoi: ”Näin kamalaa unta. Se, että venäläiset ja läntiset instituutiot eivät nyt keskustele keskenään, tekee erityisesti Venäjäja rajatutkijoiden työn hankalaksi myös lännessä. YLEN UUTISET KERTOI 10.6.2022, että sodanvastustajat pakenevat nyt Venäjältä länteen. Viime kuukausina on tullut selväksi, että pelko estää monia ihmisiä ilmaisemasta mielipiteitään. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Tätä teemaa käsiteltiin monipuolisesti Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen 50-vuotisjuhlapaneeleissa 20.5.2022 Joensuussa. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Edes Venäjä-tutkimus ei voi loppua, koska sen paremmin Venäjä kuin itäinen rajammekaan ei ole mihinkään katoamassa, kuten KTL:n nykyinen johtaja Petri Kahila muistutti. Keinot ja uskallus yhteydenpitoon vain tuntuvat valitettavasti vaativan tavallista suurempia ponnistuksia. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Kaikille päin pelon kohdetta kääntyminen ei ole vaihtoehto; heille uhka ei ole vain pahaa unta, vaan todellista totalitarismia. AJAT OVAT RASKAAT, mutta siitä huolimatta toivon kaikille kaunista kesää!. Juhlaseminaari loi myös näköalaa tulevaisuuteen. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Keskusteluissa korostui useaan otteeseen, että ihmisten välisiä yhteyksiä rajan kahta puolen olisi nyt erityisen tärkeää pitää yllä ja vaalia. Niin kamalaa, etten uskalla kertoa siitä. Unet olivat voimakkaasti todentuntuisia, ahdistavia ja häiritseviä, ja niistä oli suuri helpotus herätä. Aiemmin luotuja suhteita ei kannata hukata, uusia ei näinä aikoina päästäne rakentamaan. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Sen jälkeen en ole yli 30 vuoteen nähnyt ainoatakaan pakounta. Eräänä yönä tuli taas pakouni. En kenellekään.” Kun olin lapsi ja nuori, näin toistuvasti painajaisunia, joissa pakenin. Mitään ei tapahtunut. Jossain tekstissä vinkattiin, että pakounista pääsee eroon, kun unessa lopettaa pakenemisen ja kääntyy kohti sitä, mitä pakenee. Koskaan en nähnyt, mitä pakenin, enkä tiennyt, miksi. Ne jättivät jäljen pitkälle seuraavaan päivään, ja monia niistä muistan vieläkin. Kesken tyypillisen pakenemisen, huojuvan ullakon epävakailla rakenteilla, pysähdyin ja käännyin kohti oletettua jahtaajaani. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 83 SEURAAVA NUMERO Syyskuu 2022 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Uskomatonta, ajattelin. Alitajunta teki työtään. Parikymppisenä luin tekstejä, joissa väitettiin, että uniinsa voisi tietoisesti vaikuttaa
Lopulta heimosodat epäonnistuivat, ja Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä vuonna 1920 allekirjoitettu Tarton rauhansopimus määritteli selkeästi maiden väliset rajat. Suojärvellä oli vain muutamia virallisia rajanylityspaikkoja. Venäjän puolella rajaa tiedetään olleen rajavartioasema Posuadan kylässä, Hyrsylästä katsoen järven vastarannalla, toinen itään päin Veskelyksessä ja kolmas Maaselän kylässä Hautavaarasta koilliseen. Tällä pitkällä rajalinjalla Salmin ja Suojärven kuntien alueella oli useita aivan rajan pinnassa sijaitsevia asutuskeskittymiä, ja Suojärven kunnan Hyrsylän mutkan kylät sijaitsivat rajan pussimaisessa mutkassa, jossa rajaviivan pituus oli 80 kilometriä ja jota ympäröi lähes joka puolelta Neuvosto-Venäjän alue. Uuden rajalinjan selkiytyminen vei useita vuosia, kun sekä vasta itsenäistynyt Suomi että muotoaan etsivä uusi neuvostovaltio olivat sisäisten kamppailujen kourissa, mutta muutamien seuraavien vuosien aikana valtioiden välinen virallinen raja muuttui todeksi. Pohjoisimmat rajaseudut olivat hyvin harvaan asuttuja alueita, etelässä Karjalan kannaksen seuduilla taas asui jonkin verran enemmän väkeä, ja siellä rajaa vartioitiin vahvasti. Muita rajavartioasemia oli rakennettu syvemmälle Neuvosto-Venäjän alueelle. Alueella kulkeva raja oli merkitty puisilla tolpilla, mutta siellä ei ollut minkäänlaisia aitoja Rajaseudun elämää 1920–1930-luvuilla RAJA-KARJALA, HYRSYLÄN MUTKA, OSA 1. Hyrsylän mutkassa oli neljä rajavartioasemaa – Hautavaaran lossin luona ainoalla Hyrsylän mutkaan kulkevalla tiellä ja yksi kussakin alueen kylässä – Hautavaarassa, Ignoilassa ja Hyrsylässä. Rajan kehitys Kun Suomi julistautui itsenäiseksi ja uusi neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden joulukuussa 1917, vedettiin uusi virallinen raja. Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ja keisarillisen Venäjän välillä oli aina ollut raja, mutta se oli olemassa etupäässä hallituksen verohallintoa ja lakien soveltamista varten, ei niinkään fyysisenä rajana, jonka olisi huomannut selvästi kävellessään sen yli. Suomessa ja Neuvosto-Venäjällä luotiin rajavartiostot, ja epäluuloiset silmät tarkkailivat tapahtumia lähes 1400 kilometriä pitkän rajan kummallakin puolella. Tämän raja-alueen pituus, muoto ja historiallinen dynamiikka tarkoittivat, että alueella oli paljon liikettä kumpaankin suuntaan rajan yli, enimmäkseen epävirallisesti. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 84 V uoden 1917 jälkeistä rajaa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä on usein pidetty kahden ideologisesti erilaisen kansakunnan välillä sijaitsevana ei-kenenkään-maana, jossa turvatoimet olivat tiukkoja ja rajan ylitykset sallittuja vain hallitusten luvalla, mutta tämä ei voisi olla kauempana totuudesta Hyrsylän mutkan kaltaisilla syrjäisillä alueilla, joissa vilkas toiminta rajan yli jatkui suurimman osan Suomen itsenäistymistä seuranneista kahdesta vuosikymmenestä. Tämä artikkeli kuvailee joitakin noista puuhista ja niiden vaikutuksista alueeseen. Huolimatta Suomen ja Venäjän puolella olleista rajavartioasemista suurimmassa osassa Hyrsylän mutkan rajaa ei ollut lainkaan vakinaisia rajavartijoita. Suomen valtio ei tukenut virallisesti vuosina 1918–22 käytyjä heimosotia, mutta ei myöskään tuominnut niitä, ja niin ollen suomalaisista vapaaehtoisista koostuvia joukkoja tunkeutui alueille Itä-Karjalassa Neuvosto-Venäjän puolella rajaa. Naistenjärven ylityspaikka palveli maiden välistä puutavaraliikennettä ja Kaksinaisten kautta kulki pakolaisliikennettä 1920-luvun alussa. Valkoisten voitettua sisällissodan Suomessa ja punaisten voitettua sisällissodan Venäjällä rajanaapureilla oli vastakkaiset ideologiat sen suhteen, miten valtiota tulisi rakentaa. Salmin rajavartiosto Salmin rajavartiosto perustettiin sen jälkeen, kun rajavalvonta siirrettiin pois sotaministeriöltä alkuvuodesta 1919. Molempien maiden rajavartijat partioivat rajalla rutiininomaisesti, mutta jatkuvaa vartiointia ei ollut. Sen vastuulla oli Laatokan pohjoispuolinen raja, joka kulki Laatokan rannalta Salmin ja Suojärven läpi käsittäen 320 kilometriä maarajaa ja 70 kilometriä rantaa. Raja-Karjalassa tilanne oli jonkin verran erilainen. Muut rajan yli ennen vuotta 1917 kulkeneet tiet oli tukittu puisilla puomeilla vuoteen 1920 mennessä, ja rajan ylittäminen niiden kautta oli kiellettyä. Rajavartioasemia rakennettiin strategisiin paikkoihin usein lähelle vanhoja rajan ylittäviä teitä, joitakin kauemmaksi rajasta
Vuonna 1919 Itä-Karjalasta alkoi pakolaisvirta, joka saavutti huippunsa vuonna 1923 mutta jatkui aina 1930-luvun alkupuolelle. Alkuvuosina rajan ylittäneet pakolaiset jatkoivat kenenkään estämättä matkaansa tunnettuja reittejä pitkin Suojärvelle, ja jotkut heistä jopa asettuivat siinä vaiheessa alueen kyliin. Ignoilassa tämä tarkoitti Suojoen itäpuolella sijaitsevia Burtsoffin ja Kononoffin omistamia taloja. Vain muutamilla alueilla luonnolliset esteet estivät rajan ylittämisen jalkapatikassa, sielläkin se oli mahdollista veneiden avulla. Monille idästä tuleville toimi maamerkkinä Neuvosto-Venäjän puolella Yläjoella virtaava Suojoki, jota seuraamalla päätyi lopulta Ignoilaan. Helpot maasto-olosuhteet yhdessä kokopäiväisen rajanvalvonnan puuttumisen kanssa merkitsivät sitä, että rajan ylittäminen huomaamattomasti oli hyvin helppoa, vaikka vaarana oli aina satunnainen kohtaaminen maiden rajavartijoiden kanssa. Päästyään perille kylään, useimmiten öisin, pakolaiset yleensä koputtivat ensimmäisen löytämänsä talon ovelle. tai muita kulkuesteitä, joten kuka tahansa pystyi ylittämään rajan esteettä. Pakolaiset kertoivat, miten he matkustivat rajalle – kulkivat yleensä öisin, pysyttelivät päiväsaikaan metsän suojissa, etsivät tunnettuja turvallisia taloja ja piileskelivät jatkuvasti alueella partioivilta Neuvosto-Venäjän rajavartijoilta. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 85 . Pakolaiset Rajan ylittämisten ensimmäinen vaihe alkoi vuonna 1919, jolloin rajan turvaaminen oli vielä epäselvällä pohjalla, ja Hyrsylän mutkan eteläosan raja Ignoilan ja Hyrsylän kylien tienoilla oli itse asiassa vartioimaton, koska sinne vuoden 1918 alussa sijoitetut rajavartijat oli kutsuttu saman vuoden lokakuussa pois johtuen logistisista syistä. Kun pysyviä rajavartioasemia perustettiin uudelleen Ignoilaan ja Hyrsylään elokuussa 1920, paikalliset rajavartijat pidättivät Ignoilassa ja Hyrsylässä rajan ylittäneet pakolaiset, kuulustelivat heidät rajavartioasemalla ja veivät heidät sen jälkeen rajavartioston päämajaan Leppäniemeen, jossa heitä kuulusteltiin lisää ja useimmiten kuljetettiin lopulta Sortavalaan. Karjalaisen vieraanvaraisuuden sääntöjen mukaan muukalaiset toivotettiin tervetulleiksi ja heille tarjottiin kahvia, ja joku talon väestä lähti ilmoittamaan rajavartijoille pakolaisten saapumisesta. EK-Valpon (Etsivä keskuspoliisi – Valtiollinen poliisi) raportit näyttävät viitSuojärven rajavartioston väkeä. Hyrsylän mutkassa raja kulki enimmäkseen metsien keskellä ja jokiuomia pitkin. KUVA: KARJALAN SIVISTYSSEURA
Veskelyksen pappi Ivan Zorin jatkoi kastamista, vihkimistä ja hautausta Ignoilassa ja Hyrsylässä kesäkuuhun 1919 saakka. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 86 taavan siihen, että paikalliset asukkaat olivat tottuneet tilanteeseen, eivätkä myöhäiset vieraat juurikaan häirinneet tai pelottaneet heitä. Paikallinen perimätieto kertoo ”rajantakaisten” vierailuista Ignoilaan ja Hyrsylään hankkimaan ruokaa, josta maksettiin turkiksilla, viinalla ja hopealla. Samalla se merkitsi hankaluuksia paikallisille asukkaille, jotka joutuivat mihin aikaan päivää tai yötä tahansa törmäämään muukalaisiin omissa ladoissaan, metsissä tai kylänraitilla. Kyläilyt rajan yli ja salakuljetus Itsenäisyyden alkuaikoina rajaseudun asukkaat jatkoivat enimmäkseen esteetöntä rajan ylittämistä – sukulointi, kaupankäynti ja terveydelliset syyt saivat ihmisiä liikkumaan rajan yli. Voidaan olettaa, että raportoidut pidätykset edustavat vain osaa aikakauden edestakaisesta rajaliikenteestä. Lähes 100 prosenttia heistä oli paikallisia karjalaisia rajan takaa, ja useimmilla oli yhteyksiä Hyrsylän mutkan asukkaisiin – monet olivat jopa sukulaisia keskenään. Suomen kieltolain myötä venäläinen Burtsoffin talo, Ignoila. EK-Valpon arkistoihin tallennetut raportit useista pidätyksistä 1920-luvun alussa paljastavat, että suuri osa rajanylityspuuhista liittyi ruokatavaran kuljetuksiin molempiin suuntiin, ja niiden syyksi kerrottiin historiallisten kauppareittien menetys Hyrsylän mutkan alueella ja Venäjän puolella satojen menetykset, jotka johtuivat Neuvosto-Venäjän kehittyvän kommunistisen järjestelmän lastentautien aiheuttamista huoltokatkoksista. Salakuljetettu tavara oli enimmäkseen eläinten taljoja, hopeaa ja kiinnostavasti kalaa Neuvosto-Venäjältä vastineeksi sokerista, voista, saippuasta, kankaista, vaatteista ja rihkamasta. Salakuljetus muodosti rajavalvonnalle vaikean ongelman, koska se mutkisti ponnistuksia kitkeä vakavaa maanpetoksellista vakoilua. EK-Valpon arkistoista löytyy paljon raportteja Ignoilassa tai Hyrsylässä pidätetyistä neuvostovenäläisistä salakuljettajista. KUVA: KARJALAN SIVISTYSSEURA Ted Leclaire kirjoittaa, että rajavartijat todennäköisesti käyttivät omaa harkintaansa rajanylityksissä jopa lain vastaisesti.. Tapauksesta ei ole olemassa pidätysraporttia, joten voidaan otaksua, että rajavartijat käyttivät omaa harkintaansa ja sallivat tietyissä olosuhteissa rajanylityksiä jopa vastoin lakia. Kun rajavartioasemat avattiin uudelleen elokuussa 1920, rajan yli ei enää kuljettu julkisesti, mutta salaa kyllä. Riittävän lääkärinhoidon puutteita alueella kuvastaa kertomus Ignoilassa asuneesta perheestä, jossa perheenisä kuljetti vaimonsa väkisin reellä rajan yli, jotta vaimo saisi kiireesti hoitoa Veskelyksessä. 1920-luvun alussa käynnistyi myös hyvin aktiivinen salakuljetustoiminta, joka jatkui 1930-luvun alkupuolelle saakka
2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 87 viina oli myös hyvin kysyttyä ja kallisarvoista tavaraa Suomessa. Itärajan kuvia, Peltoniemi. Uskotaan, että suurin osa Suvilahteen päätyneestä venäläisestä viinasta olisi kuljetettu sinne Hyrsylän mutkan kautta. Kauppa ollut vaihtokauppa, jossa kauppias Kononoff toimittanut Venäjälle suomalaisia ruokatavaroita, vaatetta, nahkaa, rihkamaa ja kelloja. Venäjältä tuottanut etupäässä turkisnahkoja kuin myöskin kultaa ja hopeaa ja venäläisen viina. Erään salakuljettajan kuulusteluissa kävi ilmi, että oli “ ollut Hyrsylän kylässä, asunnossa, joka on kansakoulun lähellä, Ignoilasta päin mentäessä maantien oikealla puolella oleva maalaamaton ränsistynyt vanha mökki, salakaupan varasto, josta tavaroita toimitettu salaa rajanyli Venäjän puolelle. Veskelyksessä asuva Mikko Molosofkin joutui vankilaan puoleksitoista vuodeksi viranomaisten saatua selville, että hänen veljensä, Hautavaarassa asunut pakolainen Ivan Molosofkin, oli vieraillut hänen luonaan salakuljetusretkellä syksyllä 1923. On pakko otaksua, että osa Neuvosto-Karjalaan lähteneistä pakolaisista jäi kiinni eikä koskaan palannut Suomeen, joten heidän kohtalostaan ei ole tietoa. KUVA: KARJALAN SIVISTYSSEURA. EK-Valpon kuulustelupöytäkirjoissa esiintyy väitteitä, joiden mukaan rajavartijat molemmilla puolilla rajaa olisivat olleet osallisina salakuljetuksessa tai ainakin ummistaneet sille silmänsä sallien siten toiminnan jatkumisen alueella. Salakuljetettua tavaraa taas myytiin Suojärvellä, oletettavasti alkuperäistä luoton määrää kalliimpaan hintaan. Kehittyi hienovarainen talousjärjestelmä, jossa salakuljettajille annettiin luottoa heidän tuomaansa tavaraa vastaan, ja he pystyivät tekemään ostoksia luotolla erinäisissä alueen kaupoissa kuten kauppias Vasili Kononoffin kaupassa Ignoilassa ja kauppias Matti Haukan kaupassa Hyrsylässä. Monet ottivat salakuljetusretkien riskit suurten taloudellisten vaikeuksien vuoksi. 1920-luvun alussa raja-alueilta tulleet pakolaiset harjoittivat hekin salakuljetusta hyvin aktiivisesti. Hyrsylän mutkan raja-alueilla riitti vipinää 1930-luvun ensimmäiselle puoliskolle saakka: vakoilua, salakuljetusta, agentteja, rajaloikkareita ja sieppauksia. Venäjän puolelta tuotuja tavaroita säilytetty samassa varastopaikassa. Heillä oli etunaan vahva paikallistuntemus, mitä tuli maastoon ja rajan takana asuvaan väkeen. Venäjän puolen asukkaat käyneet Suomen puolella Hyrsylän kylässä varasto talossa saakka tavaroita noutamassa ja tuomassa omiaan varastoon, edeltäpäin sovittuina öinä. Kononoffin talo. Takaisin Suomen puolelle palanneiden ja kiinni jääneiden pakolaisten kuulusteluissa kuvattiin yksityiskohtaisesti heidän retkiään takaisin Neuvosto-Venäjälle tapaamaan sukulaisiaan ja viemään heille kaivattuja hyödykkeitä, minkä jälkeen he palasivat mukanaan tavaraa, jota he voisivat myydä Suomessa, varsin usein viinaa. Teksti: TED LECLAIRE Suomennos: HANNU TERVAHARJU Ted Leclairen artikkelin toinen osa julkaistaan seuraavassa Karjalan Heimon numerossa 7–8/2022. ” Tällaisen väitteen todenmukaisuutta on vaikea varmistaa, ja herättää ihmetystä, kuinka niin mutkikkaita operaatioita olisi voitu suorittaa rajavartijoiden huomaamatta, mutta mukana lienee joka tapauksessa totuuden siementä. Ikävät seuraamukset Neuvosto-Venäjälle jääneille sukulaisille olivat myöskin riskitekijä, jos pakolaisen retki rajan taakse päätyi raportteihin
Haurinen (Uhtua) ja kauppias Kirilä Lipkin (Vuokkiniemi). Ivan Mitrofanoff oli päätynyt Pohjanmaalle suorittamaan asepalvelustaan Hulmin kasarmille Laihialle. perhekuva vieressä). Vasemmanpuoleinen takarivin partaniekoista on, kuvavertailun perusteella, mielestäni Wasselei Loginov. Kanerva (Vuokkiniemi), kauppias Miitrei Arhippainen (Kiestinki), kauppias David Karjalainen, (Jyskyjärvi), kauppias Mirona Lampinen, Uhtua, kauppias Vasili Andronoff (Uhtua), kauppias K. Hän alkoi seurustella kasarmin lähellä olevan Mies takarivistä: Wasselei Loginov Vienan Karjalaisten Liiton perustajajäsen . KUVA: KSS:N ARKISTO Sepän Wasselei perheineen Jurvassa. Takana seisomassa Jussi ja Aleksi. Vienan karjalaisten liiton suunnittelukokous Vaasassa 1906. 1890. Wasselei oli rohkeampi, sai enemmän. Suvulta Suvulle II -kirjan mukaan istumassa rva Kaukoniemi (Uhtua), kauppias Timo Manner (Uhtua), kauppias Pekka Pankkonen (Uhtua), kauppias Aleksei Mitro (Uhtua), kauppias Paavo Ahava (Uhtua), rva Anni Kaukoniemi (Uhtua), kauppias Iivo Kaukoniemi (Uhtua). Wasselei kulki ensin kiertokaupalla Pohjanmaalla uhtualaisperäisen Ivan Mitrofanoffin palveluksessa ja osti sitten yhden Mitrofanoffin maakaupoista Jurvan kirkonmäeltä noin v. kauppias Simo Kaukoniemi (Uhtua), tohtori-insinööri Benjamin Mitro (Uhtua), kauppias Jaakko Karppala (Jyskyjärvi), kauppamatkustaja A. Mummo kuoli samalla reissulla Solovetskissa, monastirisaaressa, ja haudattiin sinne. Luettelossa on 17 nimeä, kuvassa on 18 henkilöä. Wasselei Loginov oli todennäköisesti mukana suunnittelukokouksessa Vaasassa, koska hänet valittiin liiton kahdeksanjäseniseen väliaikaiseen johtokuntaan, joka valmisteli liiton varsinaisen perustavan kokouksen ja säännöt. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 88 U seissa julkaisuissa esiintyvä kuva henkilöistä, jotka suunnittelivat Vienan Karjalaisten Liiton perustamista Vaasassa huhtikuussa 1906, on yksi Karjalan Sivistysseuran historiaa luonnehtivista otoksista. Wasselei meni naimisiin iutalalaisen Moarien (Maria Ivanova Lipkin) kanssa toukokuussa 1881. KUVA: DARJA VANHALAN ALBUMI.. Wasselei on merkitty kuvaan nuolella (vrt. Eturivin henkilöt nimetään aina luotettavasti, sen sijaan takarivin henkilöiden nimissä on vaihtelua eri lähteissä. Sepän Wasselei (Vasili Grigorinpoika Loginov) oli syntynyt Vuokkiniemellä vuonna 1855. Takana seisomassa vas. Tyttären kertoman mukaan Wasselei ja hänen veljensä Spiirei olivat lapsuudessaan hallavuosina kerjuulla (”savuja kirjuuttamassa”) mummunsa kanssa Venäjällä, ehkä Sorokassa tai Suikussa. Hän oli myös mukana kokouksessa valitussa lähetystössä, joka vei karjalaisten Vienan Kemissä maaliskuussa 1906 pidetyn kokouksen pöytäkirjan ja 3000 Vienan karjalaisen adressin ja anomusluettelon Venäjän duumalle Pietariin toukokuussa 1906
Maailmansodan syttyessä Loginoffin pojat Venäjän alamaisina saivat kutsun sotaan. Wasselein pojat järjestivät myös pierukilpailut pyhäkamarissa, jossa eivät Wasselein aikana saaneet oleskella kuin pappi ja muut arvovieraat. Wasselein valtiolle lainaama suuri rahasumma katosi vallankumouksen pyörteissä. Kauppataidoista oli sielläkin hyötyä. Sille tielle iloiset Loginoffin pojat häipyivät ja kauppa hävisi. Wasselei kuoli Vuokkiniemellä toukokuussa 1927. Ivan Mitrofanoff, Aleksei ja Benjamin Mitron isä, perusti useita maakauppoja eri puolille Pohjanmaata. Siellä mekin juoksimme myöhään ja varhain. Wasselei toimi Vuokkiniemellä kirkon staarostana (kirkkoväärtinä). Aleksanteri oli kertonut Wasselei Loginovin tilanneen säkit mutta että hän oli matkalla hukannut tilauskirjeen. Kielteisen päätöksen muodollisena syynä oli Uhtuan kihlakunnan toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Forstenin lausunto kyseisen ehdotuksen vallankumousvastaisesta luonteesta”. Alaikäinen Aleksanteri Vainionpää ja hänen äitinsä Maria olivat huijanneet kauppias Asplundilta neljä säkinpuolikasta ruisjauhoja (arvoltaan 35 mk) 28.10.1898. Melkein aina Simo pyöräytti ’kaupanpäällisiksi’ paperista ’truutun’ ja salaperäisesti hymyillen tipautti sinne muutamia ’makiaisia’. Vuonna 1924 ”Vuokkiniemen asukkaat ja kirkkovanhin Loginov pyysivät Uhtuan hallinto-osastolta lupaa jumalanpalvelusten toteuttamiseen. 1910. Hänellä oli harvinaisen hyvä muisti, ja häntä luonnehdittiin ”karjalaisten tietomieheksi”. Kaupassa työskentelivät Wasselein pojat Aleksi ja Jussi Seppänen ja hänen veljenpoikansa Simo Loginov (Niemi). Liisa Koskimies-Ruokonen (1902–1994) muisteli kauppaa: ”Se oli tyypillinen sen ajan kyläkauppa, jossa oli kaikenlaista tavaraa, kankaista ja posliinitavaroista suolasilleihin, Amerikan läskiin ja lamppuöljyyn asti. Jurvan kauppa ja asiakkaita. Aina siellä nojaili miehiä tiskiin tai istuskeli jonkin köysikasan päällä tupakkaa poltellen, mälliä pureskellen. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 89 . VUONNA 1899 Jurvassa käytiin petosoikeudenkäyntiä. KAUPAN MYYTYÄÄN Wasselei muutti takaisin Vuokkiniemelle. Wasselei oikealla hattu päässään. Simo joutui maailmansotaan ja kaupasta jouduttiin luopumaan. Sekä poika että äiti olivat esiintyneet väärillä nimillä ja äiti oli vakuuttanut, että poika oli Loginovin palveluksessa. Kerrottiin, että Aleksi piileskeli jonkun aikaa Järviniemessä, mutta poliisi haki hänet sieltä. Sepän Wasselei perheineen Jurvassa. KUVA: JUSSI SEPPÄSEN ALBUMI. ”Petraraito toi suurelle perheelle jauhoja Vienan Kemistä. Wasselei myi Jurvan kaupan Jussi Seppäselle ja Simo Niemelle v. KUVA: DARJA VANHALAN ALBUMI. Hukkalan talon tyttären kanssa ja heidät vihittiin vuonna 1867. Wasseleita sanottiin myös ”vanhaksi julmaksi”, ja lapset pitivät juhlat, kun hän oli poissa. He olivat saaneet jauhonsa, joten Wasselein luotto alueella oli ilmeisen hyvä. ’Loginoffin pojat’ olivat puheliaita ja tuttavallisia asiakkailleen. Takana seisomassa Jussi ja Aleksi. Hämärästi muistan, että veljeksiä kenties oli kolmaskin, mutta nimeä en muista.” Sukulaisten kertoman mukaan Wasselei ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta osasi numerot. Wasselei tuotti Pietarista Ouluun vaunulastin rukiita ja sieltä niitä haettiin hevosella, jottei tarvinnut maksaa Ontsin kallista hintaa”. Hallavuonna jauhoskula (säkki) maksoi Ontsin kaupassa Vuokkiniemellä 25 ruplaa. Kaupan varasto myytiin pahimmalle kilpailijalle Alku Osuuskaupalle ja talo Jurvan Säästöpankille vuonna 1916
Kiinnostuksen hiipumiseen viittaa se, että hän mainosti Jurvan liikettään vuosina 1906–1907 Vienan Karjalaisten Liiton julkaisemassa ”Karjalaisten Pakinoissa”, muttei enää sen toimintaa jatkaneessa ”Karjalan Kävijässä” vuonna 1908. Voi olla, että lukutaidoton mies ei pysynyt perässä hallitustyöskentelyssä eikä tuntenut oloaan kotoiseksi professorien ja kirjailijoiden joukossa. 1933 viideksi vuodeksi Länsi-Siperiaan Tomskin alueelle Kolpashevoon, tuomittiin uudelleen 22.9.1937 ja ammuttiin 3.10.1937”. 1881 Vuokkiniemellä) oli naimisissa Aleksanteri Vanhalan kanssa. Aleksanteri kuoli sydänhalvaukseen 1931. Voi myös olla, ettei liiton (ja myöhemmin Karjalan Sivistysseuran) suuntautuminen ollut Wasselein toiveiden mukaista. 1885 Vuokkiniemellä) oli käynyt kauppakoulua. 1921 ja siirtyivät sieltä v. Talo ja muu omaisuus (kaksinkertainen ulkoaitta, sauna, navetta ja hevostalli) takavarikoitiin ja vaimo sekä alaikäinen lapsi ajettiin taivasalle. Talvet hän oli Jurvassa, viime aikoinaan työmiehenä Hahdon talossa. 1890) onnistui väistelemään väenottoa ensimmäiseen maailmansotaan. 1913 Amerikkaan, Dekalbiin Illinoisiin. Mutta takarivissä seisojillekin tapahtuu maailman myrskyissä kaikenlaista, kuten Wasselein kertomus osoittaa. Aleksi pysyi vanhanapoikana ja ajoi taksia kesäisin Kajaanissa. KUVA: KSS:N ARKISTO, JUSSI SEPPÄSEN ALBUMI. Hänen tyttärensä Darja (s. 1930 Nivalaan kaupanhoitajaksi. Wasselein nimi hävisi perustajajäsenten kuvan nimiluettelosta. tsaarin huvipurrella Viipurinlahdella. Wasili Keynään mukaan liiton tarkoituksena oli sivistyspyrkimysten ohella myös parantaa vienalaisten asemaa kaupankäynnissä ja taloudessa. He palasivat Laihian Jokikylään v. Aleksi (Lepomaa; s. Petroskoin ja Tomskin arkistojen mukaan ”Vuokkiniemeläinen, Jurvassa 1901 syntynyt Jegor Vasilinpoika Loginov vangittiin 11.2.1933, tuomittiin 5.5. Kaksi Wasselein pojista menehtyi jo lapsuudessa tulirokkoon ja yksi hukkui Jurvassa. Huoti Vasilinpoika Loginov muutti Amerikkaan. Hän jäi Suomeen, asettui Tampereelle, ja oli töissä kaupan alalla. Hän karkasi armeijasta, jätti palaamatta lomiltaan, ja piileskeli Jurvassa vallankumoukseen ja Suomen itsenäistymiseen saakka. Jussi Seppänen oli metsäsissien talouspäällikkönä Kiimasjärvellä Antikaisen hiihtojoukkojen hyökätessä sinne tammikuussa 1922, mutta selvisi sieltä Kontokkiin. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 90 WASSELEIN SUURI PERHE hajaantui maailmalle. Ensimmäisessä maailmansodassa Aleksi päätyi armeijan soittokuntaan kornetinsoittajaksi, ja soitti kertomansa mukaan mm. Jyrki rehabilitoitiin 20.2.1961. Darja ja Aleksanteri lähtivät v. JYRKI MÄKELÄ Wasselein kaupan mainos Karjalasten Pakinoissa vuonna 1906. Wasselein poika Aleksi soitti kornettia armeijan soittokunnassa ja kertoi soittaneensa myös tsaarin huvipurrella Viipurinlahdella. Jyrkin vaimo, Jevdokia Ivanovna Hotonen Paahkomienvaarasta, kuoli nälkään evakkomatkalla Arkangelissa 1942. Tämä, mahdollisesti Wasselein taipumuksia lähempänä oleva pyrkimys, jäi kuitenkin toiminnassa sivummalle. Jyrki jäi Vuokkiniemelle. JUSSI (s. Wasseleita ei valittu Vienan Karjalaisten Liiton varsinaiseen hallitukseen. Hän viljeli maata ja piti karjaa ja osallistui kolhoosin puolesta metsätöihin omalla hevosellaan. Darja asui elämänsä loppupuolen Isonkyrön Orismalassa
Koko paneelikeskustelun keskeisenä motivaattorina ja kasvualustana on ollut laajempi kulttuurisen omimisen keskustelu, jossa on käsitelty karjalaisuuden ja suomalaisen valtakulttuurin välisiä kipukohtia. itkujen erilaisia ilmenemismuotoja. Tähän lapsuudenperheen juuriltaan Korpiselästä ja Suistamolta oleva Tajakka tarttui heti oman puheenvuoronsa alussa. Olen myös suomalainen, eikä se yhtään vähennä karjalaisuuttani. Vanhaan kuvaan itkijöistä assosioitunut nimitys sai hänet miettimään, mitkä piirteet voisivat tehdä itkijästä karjalaisen. Keskustelun puheenjohtajana toimi Tuomo Kondie. Lapsuudessaan hän oli kuullut joitakin vanhoja karjalaisia itkijöitä, kuunnellut nuoruudessaan äänitteitä ja hakeutunut itkukursseille. Puheenjohtajana toimi Tuomo Kondie. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 91 . Hän totesi, että juurien, perinteen, kielen, kulttuurin arvostamisen ja karjalaisuuden puolesta häntä voi juuri karjalaiseksi itkijäksi kutsuakin. Lea Tajakka on myös tunnistanut Herkkyyttä ja tahtoa – itkuvirsiperinne herättää tunteita Joensuussa 20.5.2022 järjestetyssä keskustelutilaisuudessa ”Karjalainen itkuvirsiperinne ja sen moninaiset muodot nyky-Suomessa” esitettiin näkökulmia itkuvirsiperinteen siirtymisen tavoista, aitoudesta, pyhyydestä ja erilaisten ilmentymien merkityksistä. KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA Lea Tajakka (vas.) ja Liisa Matveinen kertoivat, kuinka heistä tuli itkijöitä. Matka karjalaisuuden dna:han Tapahtuman tiedotustekstissä Lea Tajakkaa tituleerattiin karjalaiseksi itkijäksi. Karjalainen itkuperinne on Paneelikeskusteluun itkuvirsistä osallistuivat Lea Tajakka (vas.), Liisa Matveinen, Viliina Silvonen, Emilia Kallonen ja Maura Häkki. K alevalaseura ja itkuvirsiin syventyvä Kyynelkanavat-hanke olivat kutsuneet taiteilijoita, tutkijoita ja karjalaisaktivisteja Joensuuhun keskustelemaan karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen liittyvistä teemoista. – Osittain vanhasta perinteestä erillisenä ja tämän ajan ihmisenä olen äänelläitkua tehnyt. – Jollekin äänelläitku on taideteos, kulttuurin hengessä tehty, siinä voi olla mukana karjalaisuuden elementtejä kuten maailmankuva, käyttöyhteydet voivat vaihdella. KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA. Lisäksi hän pohti puitteitaan ja identiteettiään nykyajan toimijana. Minulla ei ole kompleksista suhdetta suomalaisuuteen, totesi Tajakka. – Spontaani aito itkuni tapahtui äitini tuonilmaisiin menon jälkeen, ja silloin itku oli syvältä kumpuavaa, yleisinhimillistä samalla, karjalaisuuden dna:han matkaamista. Keskustelijoina olivat itkijä Lea Tajakka, karjalaisaktivisti ja Karjalazet Nuoret Suomes -yhdistyksen hallituksen jäsen Maura Häkki, MuM, itkijä Liisa Matveinen, FT Viliina Silvonen ja musiikkipedagogi AMK, itkijä Emilia Kallonen
– Kieltä pitää sulostuttaa ja pehmentää, kuten Kuikan Martta sanoi. Perinne elää, kun se muuttuu, totesi Matveinen. Esittävä tutkimus ja itkut Kyynelkanavat-hankkeessa mukana oleva Liisa Matveinen on syntynyt ja kasvanut Ilomantsissa, Suomen itäisimmässä kunnassa, josta kolmasosa jäi Venäjän puolelle jatkosodan jälkeen. Matveinen alkoi kehitellä itkujen tekemistä suomeksi, mutta siten, että vanhan itkuvirsiperinteen tyylikeinot olisivat näkyvissä. Tajakka ja Matveinen ovat kasvaneet yhteisöissä, joissa elävää karjalaisuutta on vielä ollut läsnä. Siihen, ettei karjalan kieli ole ollut elävänä omassa perheessäni, olen täysin syytön. Hänen oma sanastonsa on sekoitus karjalaista ja suomalaista itkusanastoa. KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA Emilia Kallonen (vas.) kuvasi itkijäksi kasvamista elämän pituisena polkuna, johon pitää sitoutua. Jotkut haastattelivat pelimanneja, minä läksin haastattelemaan itkijöitä. Samalla mietin, mitä seurauksia kovin tiukalla etnisyyden vartioinnilla voi olla. Matveisen oma isä oli kotoisin Ilomantsin Mutalahdesta, joka kuului Melaselkään. Pitää muistaa sanan, ilmaisun ja elinkeinon vapaus. – Päädyttiin siihen, että tehdään esittävää tutkimusta. – Minua pelotti, saanko tehdä tätä itkemistä, kun olin niin nuori. – Olen onnellinen, että näin monet ovat kiinnostuneet itkuvirsistä, koska muuten koko perinne kuolisi. – Ilomantsissa oli mahtavaa olla karjalainen, hän totesi. – Olen karjalainen, joka asuu Suomessa. Matveinen pääsi pienenä esiintymään Runonlaulajan pirtillä karjalaisten evakkonaisten kanssa. Vuonna 1983 Matveinen alkoi opiskella Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikkia Heikki Laitisen johdolla. – Näen huolen ja kunnioitan karjalaisen tilan ottamista ja esiin marssittamista. Kysyin Sannilta, saako itkuvirsiä opetella sellainen, joka ei ole sitä oppinut suoraan vanhemmilta itkijöiltä. Keskustelun nuoremmat osallistujat, kuten Häkki ja Kondie, ovat eläneet vailla mahdollisuutta kasvaa karjalan kieleen ja itkuvirsikulttuuriin. Ensimmäisillä kansanmusiikin vuosikursseilla ei ollut esikuvia, miten kansanmusiikkia opiskellaan musiikkikorkeakoulussa. Sanni Pyörnilä asui Helsingin Myllypurossa, oli mahtavaa tavata häntä, Matveinen muisteli. Sukupolvikokemusten erot Keskustelun alkupuheenvuoroissa hahmottuivat kunkin keskustelijan suhde itkuvirsiin ja tapa hahmottaa niiden paikkaa nykymaailmassa. Useamman kerran keskustelussa nousi esiin, että itkuperinne on karjalaisille pyhä perintö. Karjalaisuus ja ortodoksisuus ovat olleet yhtä lailla luonnollinen osa Ilomantsia kuin Matveisen omaa identiteettiäkin. KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA. Ahdistavaa on jatkuva mittaaminen ja munankuorella kävely, tuliko nyt virhe ja kuka saa tehdä mitäkin. – Kokemus siitä, että on menettänyt jotain tai ettei ole päässyt osalliseksi jostain, mistä olisi halunnut, on kivulias, Viliina Silvonen ja Emilia Kallonen toimivat taiteilijoina Kyynelkanavathankkeessa. Olisin varmasti halunnut puhua karjalaa, jos se olisi ollut mahdollista, Matveinen pohti. Maura Häkki tähdensi äänellä itkemisen suhdetta karjalaiseen identiteettiin, kansanuskoon, kulttuuriin ja kieleen. Siihen liittyi kenttätyö. Eettisyyteen ohjaa suhde itkun sisimpään maailmaan. Sanni sanoi, että hänen mielestään saa, jos on sitä herkkyyttä ja on siihen tahtoa. Silti minulla on pitkä tarkistuslista asioita, joita olisi hyvä käydä läpi eettisyyteen liittyen, hän summasi. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 92 ollut yksi tämän keskustelun osa-alue. Karjalan kieli ei ollut Matveiselle vaikeaa, koska hän oli jo lapsena kuullut karjalaisia lauluja ja pagisemista. Päätyessään 2000-luvulla itkuvirsikurssien ohjaajaksi hän huomasi, etteivät kurssilaiset ymmärtäneet eivätkä pystyneet tuottamaan karjalankielistä itkurunoutta. Tajakka totesi, ettei kulttuurisen omimisen kysymys ole helppo asia
Tarvitsemme ihmisiä, jotka sitoutuvat perinteeseen, koska se ei säily ilmiötasolla tutkimalla, vaan niin, että elämme perinnettä, toteaa Kallonen. – Minulle se, että olen folkloristi, tarkoittaa, että tunnistan, ymmärrän ja voin purkaa kolonialistisia traditioita ja käsityksiä. Keskustelu oli monipuolista, laadukasta ja pääosin toisia osallistujia kunnioittavaa, vaikka keskustelijoiden lähtökohdat ja asenteet poikkesivat paikoin vahvastikin toisistaan. Eettisyyteen ohjaa suhde itkun sisimpään maailmaan.. Hän toi pohtimisen arvoisena esiin myös kysymyksen siitä, miten tutkimus voi tukea aktivismia. Se on pyhä kieli, koska se on rituaalinen kieli. Ei ole itkijöiden näyttötutkintoa, mutta se on prosessi, joka on elämän pituinen ja vaatii sitoutumista polkuun, siinä ei tulla valmiiksi. Pohjois-Karjalaan häntä ohjasi myötäsyntyinen kiinnostus vanhoihin perinteisiin. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 93 kiteytti Kondie nuoremman sukupolven tunnot. – Meillä on velvollisuus nykyajan ihmisinä tehdä jotain, ettei perinne katkea. Ainakin tämä tilaisuus yritti parhaansa mukaan luoda turvallisen tilan olla asioista myös eri mieltä. Se kytkeytyy karjalaiseen identiteettiin, kansanuskoon, kulttuuriin ja kieleen. Myös itkuvirsiperinteen alkuperäiseen yhteisölliseen luonteeseen kiinnitettiin keskustelussa huomiota ja pohdittiin, mitkä olisivat itkuvirsille luontevia esitystilaisuuksia, kun perinteiset yhteisölliset tilanteet puuttuvat. Suomalaisista nykyitkuista puhuminen ei saata herättää hirveän monessa karjalaisessa vahvaa turvallisuuden ja luotettavuuden tunnetta vaan enemmänkin assimilaation ja kulttuurin omimisen pelkoa, Häkki sanoi. Olen pitkään tehnyt sitä polkua, itkijäksi kasvetaan. Kielen vaihtuessa maailmankuva vaihtuu. – Koen tärkeäksi, että tutkimuksessa saataisiin kuuluviin myös karjalaisaktivistien ääni ja kokemukset, Silvonen kiteytti. Luontaiseksi tai myötäsyntyiseksi luonnehtimaansa kiinnostusta itkuvirsiin Kallonen on seurannut lukemalla, kuuntelemalla, pohtimalla ja perehtymällä perinteeseen monin tavoin. Paneelikeskustelu oli kuitenkin vain laajan ja monimutkaisen keskustelun avaus. On normaalia, että perinteet kehittyvät, mutta on hyvä miettiä, millaisissa raameissa ja kenen ehdoilla tämä niin sanottu kehittyminen tapahtuu. Lisäksi hän opettaa vapaalla sivistyskentällä itkuvirsikursseja ja runolaulua sekä muita karjalaisperinteisiin pohjautuvia kursseja. Ymmärtää moninäkökulmaisesti, tunnistaa ero kulttuurin sisäja ulkopuolisen näkökulman välillä ja huomioida se tulkinnoissa. – Karjalaiseen kulttuuriin keskittyvien tekijöiden ja tutkijoiden olisi hyvä pohtia valta-asemaansa. Karjalainen maailmankuva poikkeaa suomalaisesta ja yleensäkin länsimaisesta yksilökeskeisestä maailmankuvasta. Folkloristiikka on avannut tavan ymmärtää maailmaa ja mennyttä toisin kuin historiankirjoituksessa kirjoitetaan. Kuten Matveinen ja Silvonen, hänkin toimii Kyynelkanavat-hankkeessa taiteilijana. Hän myös kritisoi suomalaista ilmapiiriä, jossa ei hänen mukaansa ole tilaa karjalan kielen opiskeluun ja karjalaisen kulttuurin harjoittamiseen osana yksilön karjalaista identiteettiä, vaan ainoastaan suomalaisten harrastuksena. Identiteetin ja uskonelämän osa Nuori karjalaisaktivisti Maura Häkki on puhunut aktiivisesti sosiaalisessa mediassa jo muutaman vuoden ajan karjalaisuudesta ja kulttuurisesta omimisesta. Hän korostaa tutkijan itsereflektiota ja aineistojen syntykontekstin tiedostamista, mikä näkyy hänen väitöstutkimuksessaankin. millaista kuvaa karjalaisista ja karjalaisuudesta levittävät, ja mitä vaikutuksia sillä on ollut. Hän on myös hakeutunut sellaisten ihmisten oppiin, jotka ovat olleet sisällä perinteessä. Nuorten kiinnostus karjalaisuuteen on kasvanut, mutta samalla karjalaisiin kohdistuva viha ja syrjintä on voimistunut – keskiöön nousevat suomalaisten tunteet eivätkä karjalaisten äänet. Yksi tapa lähestyä itkuvirsiperinnettä on akateeminen tutkimus. Itkuvirsiperinteeseen erikoistunut folkloristi, Viliina Silvonen väitteli alkuvuodesta tohtoriksi Aunuksen Karjalasta tallennetuilta itkuvirsiäänitteiltä välittyvästä itkijöiden apeutumisesta. – Minulle on opetettu, että iänelitkendy on ollut tapa kommunikoida karjalaisten esivanhempien kanssa. Tärkeänä hän pitää myös tutkimushistorian intressien ja valtarakenteiden avaamista. – Olisi tärkeää luoda turvallisia tiloja karjalaisille karjalaisen kulttuurin harjoittamiseen Suomessa. kirjoittaman avoimen kirjeen ja sitä seuraavan pitkän viestiketjun, jossa aihepiiriin sisältyvät kipupisteet tulevat jo kärkevästikin esiin. – Suomessa usein itkuvirret irrotetaan aika lailla alkuperäisestä kontekstistaan. Kyynelkanavat-hankkeessa toimiva Silvonen painottaa tutkimuksen eettisten periaatteiden lisäksi moneen suuntaan, myös itseen päin kohdistuvaa kriittisyyttä. Kallosta on kiehtonut ja puhutellut itkuvirsiin liittyvä rajallisuuden teema sekä perinteessä oleva vastakohtaisuuksien, paradoksien ja epäsymmetrian taju sekä niiden hyväksyminen. Se kantaa voimakkaasti karjalaisen identiteetin olemusta, pureutuu tai juurtuu syvälle karjalaiseen identiteettiin. Olen keskeneräinen itkijä, Kallonen sanoi. – Paitsi että olen opiskellut taidetta ja musiikkia, olen itkijä. KATRI KOVASIIPI Itkuperinne on karjalaisille pyhä perintö. Tutkimus ja taide ovat aina osallistuneet karjalaisuuden määrittelyyn, Häkki muistutti. Kunnioitan itkuvirsiperinnettä syvästi. Tänä päivänä uskallan sanoa sen ääneen. Kasvamista ja sitoutumista Äänellä itkijät ry:n puheenjohtajana kolme vuotta toiminut Emilia Kallonen on syntynyt ja kasvanut Helsingissä, tullut Pohjois-Karjalaan rakentamaan elämää ja identiteettiä sekä opiskelemaan tanssijaksi, kansanlaulajaksi ja musiikkipedagogiksi. – Se on perinne, johon ei voi tarttua kevyin perustein. Äänellä Itkijät ry:n Facebook-sivulta voi lukea Emilia Kallosen 27.5. Hän luonnehtii itkuvirsiperinnettä syvästi inhimilliseksi, tunteita herättäväksi; se koskettaa meissä perusinhimillisyyttä, perustoiveita ja -tarpeita. Omalla toiminnallani itkuvirsien suhteen siinä rajapinnalla olen aina pyrkinyt tuomaan perinnettä esille niin, että kunnioitus perinnettä kohtaan tulisi näkyväksi ja tavoitettavaksi
Hän ei näe kehitystä laitoksella minään ulkoa tulevana kansainvälistymisen pakkona, vaan luonnollisena uteliaisuutena. KTL ja kansainvälisyys Juhlaseminaarin ensimmäisessä paneelissa käsiteltiin Karjalan tutkimuslaitoksen käännekohtia, ja keskustelijoina olivat KTL:n johtajina toimineet Heikki Eskelinen (1994–1995), Ilkka Liikanen (2002–2008) ja Pekka Suutari (2009– 2016) sekä nykyinen johtaja Petri Kahila (2016–) ja varajohtaja Olga DavydovaMinguet. Erittäin ratkaisevana Määttä näki, että KTL on lähtenyt mukaan yliopiston profiloitumispuheeseen ja profiloitumistekoihin. Ilkka Liikanen miltei parahti, että koko kysymyksenasettelu pännii häntä. Puheessaan Määttä myös esitti vastauksia kysymykseensä. – KTL:n 40-vuotispaneelissa vieraillut laitoksen johtaja sanoi, että kun heille [Petroskoihin] tuli 70-luvulla tieto, että KTL on perustettu, se oli heille syy lisätä resursseja kielen, kirjallisuuden ja historian instituutille, haluttiin pistää paremmaksi. Pekka Suutari muistutti tutkimuslaitoksen vuosikymmeniä jatkuneesta ylirajaisesta yhteistyöstä ja korosti rajan ylittävien henkilösuhteiden ylläpitämisen merkitystä.. KTL:n 50-vuotisjuhlaseminaarissa 20.5.2022 yliopiston tervehdyksen pitänyt akateeminen rehtori Tapio Määttä pohti, mitkä ovat olleet sen menestyksen avaimet. Kalevalan 150-vuotisjuhlan puitteissa 1980-luvulla, ja 1990-luvulla petroskoilaisten arkistojen avauduttua suomalaistenkin käyttöön Karjalan historia avautui myös tutkijoille ihan uudella tavalla. – Tutkimus on lähtökohtaisesti kansainvälistä, Liikanen painotti. Kun katsoo kaikkien yliopistojen organisoitumista, olette todella harvinainen yksikkö, sanoi Määttä juhlayleisölle. Paneelikeskustelun puheenjohtajana toiminut yhteiskuntaja kauppatieteiden dekaani Sari Rissanen esitti keskustelun sytyttävimmän kysymyksen: Miten kansainvälisyys on vaikuttanut KTL:n toimintaan. Hän näki KTL:n olemassaolon ja menestyksen perustana uskon omaan tekemiseen ja sen ympärillä olevaan yhteisöllisyyteen. – Jos ette olisi lähteneet, ei Karjalan tutkimuslaitosta olisi enää olemassa, Tapio Määttä sanoi. Yhteisöllisyys ja hyvinvointinäkökulma ovat olleet tärkeitä KTL:lle aina. – Petroskoissa toimi Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti jo vuodesta 1930. Yhteishankkeet Petroskoin instituuKarjalan tutkimuslaitos 50 vuotta Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä kiitti Karjalan tutkimuslaitosta uskosta omaan tekemiseen, yhteisöllisyydestä ja kyvystä uudistua. Olga Davydova-Minguet painotti, ettei summittainen rahoituksen ja yhteydenpidon lopettaminen ole reilua itärajan toisella puolella olevia kollegoja kohtaan. Aivan kuin kansainvälistyminen olisi tullut laitokselle ulkopuolisena paineena. – Miksi KTL on säilynyt hyvin harvinaisena erillisenä instituutiona. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 94 K arjalan tutkimuslaitos (KTL) on Itä-Suomen yliopiston vanhin laitos. Pekka Suutari muistutti, että KTL:n suhde Venäjän Karjalaan on ollut mitä suurimmassa määrin kansainvälisyyttä. Meillä oli heidän kanssaan yhteistyötä jo Neuvostoliiton aikana. Humanistisella alalla oli pitkähkö yhteishanke Petroskoin instituutin kanssa mm. KTL on lähtenyt mukaan toimintaympäristön muutostarpeisiin ja -paineisiin, joita ovat olleet voimakas kansainvälistyminen, voimakas panostaminen täydentävään rahoitukseen ja huippututkimukseen. Toisaalta Määttä piti elintärkeänä myös kykyä sopeutua toimintaympäristön muutoksiin
Sekään ei häviä, vaan siinä täytyy olla uudelleensuuntaus. Esimerkkinä hän mainitsi Pietarin eurooppalaisen yliopiston Riippumattoman sosiologisen tutkimuskeskuksen, jonka toiminta on vaakalaudalla, ja jonka Venäjän hallinto on määritellyt ulkomaiseksi agentiksi. – Olemme tutkineet arkista ylirajaisuutta, ja se jatkuu edelleen. – Meillä on paljon kollegoja ja yhteistyökumppaneita rajan toisella puolella. Nyt olemme yhtäkkiä siinä vaiheessa, että meidän pitää kehittää omia toimintoja niin vahvoiksi, että pärjäämme ilman tuota yhteistyötä. Juhlaseminaarissa piti puheenvuoron myös Tarja Cronberg. Arkinen ylirajaisuus jatkuu Davydova-Minguet toi esiin, etteivät kaikki yhteydet ole poikki, vaikka isossa mittakaavassa näin onkin. – Mutta henkilösuhdetta Venäjälle täytyy saada pidettyä yllä, koska Venäjää pitää muuttaa sisäisesti, ja meidän pitää pystyä vaikuttamaan siihen, painotti Suutari. Kirjaa voi tiedustella ja myös ostaa Itä-Suomen yliopiston kirjastosta. Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI Karjalan Tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ismo Björnin kirjoittama historiikki 50 vuotta Karjalan Tutkimus(laitos)ta (Itä-Suomen yliopiston julkaisuja, 2022) on luettavissa verkossa osoitteessa erepo.uef.fi/handle/123456789/27312. Paneelikeskustelun puheenjohtaja Sari Rissanen kirvoitti keskustelun käyntiin kysymällä, miten kansainvälisyys on vaikuttanut Karjalan tutkimuslaitoksen toimintaan.. Suutari jatkoi pohdintaa karjalan kielen tutkimuksen näkökulmasta. – Suomessa karjalan kielen tutkimus ja elvyttäminen on perustunut paljolti yhteistyöhön Venäjän Karjalan kanssa, koska siellä aloitettiin karjalan kirjakielen luominen jo 20 vuotta aikaisemmin kuin Suomeen saatiin karjalan kielen professuuri. Summittainen rahoituksen ja yhteydenpidon lopettaminen ei ole reilua ja vaatii uudelleenarviointia, painotti Davydova-Minguet. Toisaalta on tärkeää muistaa, että monet ovat siellä vaikeassa asemassa, mutta tähän liittyy myös mahdollisuuksia. Se osoittaa, millainen on totalitarismin suhde sekä vähemmistöihin että kansalaisiin, jatkoi Suutari. He vastustavat sotaa ja ovat vastustaneet sitä jo pitkään. Se on haaste, joka on ratkaistava, ja se ratkaistaan ihan varmasti. – Tilanne on vastaava, kuin jos kaupunkitutkijalle yhtäkkiä ilmoitettaisiin, että kaupungit ovat kadonneet, sanoi Kahila ja muistutti, etteivät sen paremmin rajat kuin Venäjäkään ole häviämässä mihinkään. He ovat erittäin hankalassa tilanteessa. Tämä jää nähtäväksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 95 tin kanssa eivät ole saaneet akatemiarahoitusta enää Krimin valtauksen (2014) jälkeen. Osa tutkijoista on siirtynyt pois Venäjältä, ja voi olla, että yksi kenttä on yhteistyö muualla kuin Venäjällä toimivien tutkimusverkostojen kanssa. Puheensa lopuksi myös hän painotti aiemmin luotujen ylirajaisten suhteiden säilyttämisen tärkeyttä. KTL:n nykyinen johtaja Petri Kahila totesi, että Venäjä-tutkimus on ollut kansainvälistä ja sen uudelleensuuntaus on haaste, joka ratkaistaan varmasti. – On tärkeää miettiä niitä keinoja, joilla yhteistyötä jatketaan. – Kuten [presidentti] Niinistö sanoi, maskit ovat pudonneet kasvoilta. Ilkka Liikanen muistutti Venäjällä olevista yhteistyökumppaneista ja kollegoista, jotka ovat nyt hyvin ahtaalla. Venäjä-tutkimukselle uusi suunta KTL:n nykyinen johtaja Kahila mietti Venäjä-tutkimuksen tilannetta aluetutkimuksen näkökulmasta. Muita rahoitusinstrumentteja on ollut, mutta tämä kevät on romahduttanut myös ne mahdollisuudet. Vaikka ei ole aktiivista rajan yli kulkemista, kontakteja pidetään yllä. Hän pohti myös, että yliopiston antama virallinen ohje, ettei akateemista yhteistyötä Venäjälle enää ole, toisaalta helpottaa, kun ei tarvitse tapauskohtaisesti miettiä, miten voisi toimia. – Venäjä-tutkimus on ollut kansainvälistä, globaalia. Heikki Eskelinen totesi, että oletettavasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti tapahtuu muutoksia rahoituksen suuntaamisessa
– Helsingissä Metropolia-ammattikorkeakoulussa puhdistettiin Riisa-museon näyttelyä varten kymmenkunta kokoelmiimme kuuluvaa ikoneja koristavaa riisaa. Ukrainassa käspaikka liittyy häihin Ikonin kaunistajat -näyttelyssä on esillä ukrainalaista käspaikkakulttuuria esittelevä oma kokonaisuutensa, joka koostuu Ikonit ja niiden ihmeen kauniit kaunistajat Suomen ortodoksisessa kirkkomuseo Riisassa esillä oleva Ikonin kaunistajat -näyttely kertoo nimensä mukaisesti ikonia suojaavista ja koristavista riisoista ja tekstiileistä, joita ikonin kaunistamiseen on käytetty ja käytetään edelleen. Molempia on ajan myötä eri reittejä päätynyt kokoelmiimme, Töntsi kertoo. – 1900-luvun alkupuolelle riisat, ikoniliinat ja käspaikat kuuluivat oleellisesti ortodoksiseen esineelliseen kulttuuriperintöön. Esimerkiksi Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijän elämäkertaikoni lähti puhdistamisen jälkeen loistamaan. Näin Ikonin kaunistajat -näyttely nostaa esiin ikoneihin liittyvän monipuolisen taideteollisuuden ja eri aikoina eläneiden käsityöläisten osaamisen korkean tason. – Esimerkiksi ristisaatossa liikuttaessa, kun maallikko kantaa ikonia. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 96 P yhät kuvat, ikonit, ovat keskeinen osa ortodoksista kirkkotaidetta. Epitrakiili Kiovan luolaluostarista on yksi Riisan kiinnostavimmista esineistä.. Riisa oli ikään kuin ikonin arvokkain vaate, kertoo Riisa-museon johtaja Teresa Töntsi. Riisat, ikoniliinat ja käspaikat ovat perinteistä ja koko ortodoksisen maailman tuntemaa käsityötä. Käspaikkaakin voidaan myös käyttää joissakin tapauksissa ikoniliinana. Silloin ikonin pitäisi levätä hänen käsillään käspaikan päällä, Töntsi havainnollistaa, ja tähdentää samalla, ettei jokainen käspaikka sovellu koristeaiheensa puolesta ikoniliinaksi. – Ikoniliina on keskeltä kapea ja päistään levenevä, taidokkaasti koristeltu ja vain ja ainoastaan ikonin koristamiseen tarkoitettu ja sen ympärille kiedottava liina, Töntsi määrittelee ikoniliinan tehtävän. Käspaikkojen ja ikoniliinojen perinne elää edelleen Käspaikat ja ikoniliinat kuvaavat edelleen elinvoimaista kirkkotekstiilitraditiota, joka tunnetaan niin Suomessa kuin Itä-Euroopassa, Ukrainassa ja Venäjällä. Toisaalta on myös riisoja, jotka ovat eri syistä ilman ikonia. – Evakkomatkalle lähdettäessä lähtijä ja ikonin pakkaaja on joutunut joskus päättämään, kumpi otetaan, riisa vai ikoni. Joskus on otettu mukaan ikoni, joskus riisa. Ihmiset ovat tehneet tällä kohtaa monenlaisia ratkaisuja, ja ehkä kuljettamiseen liittyvät syyt on pitänyt punnita. Evakko joutui joskus päättämään: riisa vai ikoni Riisan kokoelmiin kuuluu ikoneja, joissa on perinteinen riisa ja ilman riisaa olevia ikoneja. – Kaikki ikonit ovat olleet jumalanpalveluskäytössä, tähdentää Töntsi. Ikonit puettiin arvokkaisiin metalleihin ja tekstiileihin. Käsityöläismestarien verstaissa valmistetut hopeavaipat on koristeltu taidokkain kuvioin, jaloja korukivin sekä helmin. Kaikki riisat ja ikoniliinat on pelastettu talvija jatkosodan aikana Karjalan ja Petsamon seurakunnista ja luostareista, ja näin esineillä on erityinen tarina, jota ne Suomen ortodoksikirkon historiasta näyttelyvieraalle kertovat. Tässä näyttelyssä museon kokoelmissa olleet ikonittomatkin riisat ovat päässeet esille, huolellisesti puhdistettuna ja kiillotettuna. – Riisat jättävät näkyviin ikonien henkilöiden kasvot, kädet ja jalat, muu osa voi olla riisan peittämä, Töntsi kertoo. Näyttelyssä on esillä Petsamon luostarista peräisin olevia värikkäitä ja näyttäviä ikoniliinoja, jotka kertovat, että kirkkotekstiilejä arvostettiin
Riisat, käspaikat ja ikoniliinat -näyttely on avoinna 7.1.2023 saakka. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 97 museon rouva Meurmannilta hiljattain saamasta kirkkotekstiililahjoituksesta. > Kokoelmat sisältävät ikoneita, liturgista esineistöä, kirkkotekstiilejä, harvinaiskirjoja ja käsikirjoituksia, arkiston ja valokuva-arkiston. > Riisan tiloissa ovat myös koulutusja kokoustila Mosaiikki ja Museokauppa Pikku-Bysantti. > Museon nimi ”riisa” tarkoittaa ikonin päälle kiinnitettävää metallisuojusta, joka suojaa ja koristaa ikonia. > Jatkaa Valamon luostariin 1912 perustetun Muinaismuistokokoelman toimintaa. Häihin kuuluivat myös lahjat uusille sukulaisille, ja ukrainalaismorsiamella kuuluikin vielä joku vuosikymmen sitten olla joku erityisen kaunis ja taidokas käspaikka anopille lahjoitettavaksi. Riisa on antanut nimen myös koko museolle.. – Hääkäspaikassa morsiamen kauneutta, nuoruutta ja viattomuutta kuvaavat liljat, sulhaseen liitetään tammenlehtisymboliikkaa. Ortodoksinen kirkkomuseo Riisa, Karjalankatu 1, 70110 Kuopio RIISA – SUOMEN ORTODOKSINEN KIRKKOMUSEO > Maakunnallisesti, valtakunnallisesti, kansainvälisesti merkittävä erikoismuseo. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Ikonin kaunistajat. Hallinnoi Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiö. Ikonin kaunistajista riisa, ikonin päälle tuleva metallinen suoja, on ehkä koristeellisin. Perustettu Kuopioon 1957. – Emme tienneet, miten ajankohtaisia Ukraina ja ukrainalaisesta käspaikkaperinteestä kertova käsityöperinne juuri nyt ovat, Teresa Töntsi kertoo. Riisan amanuenssi Ilona Pelgonen kertoo, että Ukrainassa käspaikka liittyy häihin: morsiuspari seisoo ristipistoin koristellun käspaikan päällä vihkimisen aikana sekä heidän kätensä voivat olla liitetyt yhteen käspaikalla. Mukana ovat myös viinirypäleet, joissa on kirjottuna toive suvun jatkumiseen ja lapsionneen. Ukraina ja Kiovan luolaluostarit linkittyvät myös Riisan kokoelmanäyttelyn esineistöön, sillä yksi museon vanhimmista tekstiileistä on Kiovan luolaluostarista peräisin oleva epitrakiili, papin käyttämä liturginen kaulan ympäri kulkeva vaate. – Tähän epitrakiiliin on kuvattu Neitsyt Marian ilmestys, hänen vanhempansa Joakim ja Anna ja Kiovan luolaluostarin perustajat Antoni ja Feodosi, Töntsi kertoo. Kokoelmien perusta on Karjalan ja Petsamon ortodoksisista seurakunnista ja Valamon, Konevitsan, Petsamon ja Kivennavalla sijainneen Lintulan luostareista evakuoitu esineistö. Riisa kertoo myös Ukrainasta Kun Riisassa aloitettiin suunnitella ja käsikirjoittaa Ikonin kaunistajat -näyttelyä, maailma oli vielä toisenlainen. > Museon näyttelykokemukseen kuuluu myös Kuopion ja Karjalan hiippakunnan kotikirkko. Riisan kokoelmiin kuuluu myös harvinainen, talonpoika Grigorij Zuravlevin Kiovan luolaluostarin perustajia kuvaava ikoni
Vielä odotuksissa CD-levyllinen kannelmusiikkia Kanteleen kielin -hanketta rahoitetaan Karelia CBC-ohjelmasta ja sitä toteuttavat Itä-Suomen yliopisto, The Karelian National Song and Dance Ensemble Kantele (päätoteuttaja), National School of Arts of Pryazha district ja Runolaulu-Akatemian kannatusyhdistys ry. Hankkeen toimet alkavat olla ohi, mutta julkaisuja on vielä luvassa: – Viimeistelyyn kuuluu kantelemusiikista koostuvan CD-levyn tekeminen. Loppulauseissa todettiin, että loppuun ei vielä päästy, ja kanteleesta kuullaan jatkossakin. Merkittävin koronan tuoma muutos hankesuunnitelmaan oli kahden puolen rajaa pidettävien kantelekiertueiden ja mestarikurssien muuttuminen verkkovälitteiseksi. Viemme hankkeen loppuun suomalaisvoimin, kertoo hanketta viimeistelyvaiheessa johtava Pekka Huttu-Hiltunen. Pitkäänkin soittanut kanneltaja ja aloittelija ovat tällä kohtaa hyvin tasavertaisia, Kastinen kuvasi kanteleimprovisaation mahdollisuuksia ja innostavuutta. Päätöskonsertti Pajot-festivaaleilla sisälsi myös tietoiskuja kantelesta. – Hankkeen toimia vaikeutti ensin korona ja nyt loppuvaiheissa Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa. Kastinen kertoi kokemuksista Liisa Matveisen kanssa pitämiltään kanteleleireiltä. Soittajat, soitinrakentajat, tutkijat, kaikki. Soitinkehittäjänä Hannu Koistinen on tätä työtä tehnyt sekä suomalaisen että virolaisen kanteleen parissa, ja hankkeen myötä syntynyt kromaattinen kantele on Koistisen kannelperheen uusin tulokas, juuri patentoidun yhteissoittokanteleen ohella. Osallistujien musiikkikoulutustaustat ovat olleet hyvin erilaisia, ja silti kanteleimprovisaatio toimii: – Oman säveltämisen ja improvisoinnin alueella soitettujen vuosien määrä ei vaikuta. Koistinen kertoi kasvaneensa kantelemestari Otto-isänsä kanteleiden ja kanneltaja-sisarensa Ritvan soiton keskellä ja alkaneensa jo aika varhain visioida kanteleen tulevaisuutta. Uusi asia kanteleimprovisaatio ei ole, se on ollut kanteleensoiton perinteen Joensuun Kantele-seminaarissa Hannu Koistinen esitteli kehittämäänsä kromaattista primakannelta. Ja joulupukki soittaisi tonttupolkan kanteleella. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 98 S eminaarin ja koko hankkeen yksi kohokohta oli, kun kanteleen rakennuksen uranuurtaja ja kanteleperinteen uudistaja, Koistinen Kanteleen Hannu Koistinen esitteli kehitystyönsä uusimman tuloksen, kromaattisen primakanteleen. Siihen, että se ja kaikki hankeraportointi on ohi, voi mennä vielä vuosi, Huttu-Hiltunen ennakoi ja kiittelee rahoittajia ymmärryksestä. Timo Väänänen kertoi kanteleen historiasta.. – Sitä korvaamaan meille sitten tuli Kantele Koistisen kromaattisen primakanteleen tuotekehitysyhteistyö, ja se oli kaikin puolin oikein onnistunut ja hankkeeseen hyvin sopinut lisäys. Kehitystyössään kromaattisen primakanteleen osalta Koistinen on halunnut vastata nimenomaan soittajan odotuksiin: – Soittajan odotukset koskevat soittimen laatua ja ominaisuuksia. äänen nopeasti sammuttava sammuttaja, ääneen laatu voisi olla parempi, tämänkaltaisia odotuksia läksin viemään eteenpäin. Joensuun päätösseminaarissa Huttu-Hiltusta ilahdutti keskustelun laaja-alaisuus: – Yhteistyön henki, paljon asiantuntijoita keskustelemassa yhdessä. Voisi olla Kantele ylittää kansalliset rajat Kantele Goes Global -hankkeen päätösseminaarissa tutkimuksen, koulutuksen ja soitinrakennuksen asiantuntijat olivat koolla luennoimassa ja keskustelemassa. MuT Arja Kastinen käsitteli puheenvuorossaan runolaulukulttuurin kanteleimprovisaatiota luovan musiikintekemisen moottorina ja poikkeuksellisen innostavana keinona
Leisiö muistutti Kastisenkin esille ottamasta kanteleensoiton yhteydestä muuntuneeseen tajunnan tilaan ja siitä, miten kanteleen soitto on toiminut haltioitumisen välineenä. rovisoitua soittoa, Leisiö luonnehti kanteleensoiton shamanistista sävyä. Seuraavat Runolaulu-Akatemiaan linkittyvät hankkeet liittynevät Kuhmon asemaan suomalais-ugrilaisena pääkaupunkina vuonna 2023. Professori Pekka Suutari Karjalan tutkimuslaitokselta kuvasi kanteletta yhdeksi pysyväksi teemaksi aina, kun kansanmusiikista Suomessa puhutaan. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN. Soitinrakentaja, kanneltaja Rauno Nieminen ja Tampereen yliopisto etnomusikologian emeritusprofessori Timo Leisiö kertoivat omia ja yhteisiä kokemuksiaan siitä, miltä Itämeren alueen kantele on voinut näyttää ja kuulostaa eri aikoina. Puheissa leijuivat arviot kanteleen iästä, siitä milloin, mistä ja mihin tehtäviin kanteleet Karjalaan tulivat, ja moni asia jäänee arkeologisista löydöistä huolimatta tulevaisuuden tutkijoiden mietittäväksi. – Mitä tapahtuisi, jos joulupukki alkaa soittaa kannelta, miten se vaikuttaisi maailmalla. MuT Timo Väänänen kertoi Koneen Säätiön rahoittaman Kanteleen kielin -julkaisuhankkeen tutkimusmatkoista, kenttätöistä ja julkaisuista. – Kantele on leikkien, laulujen, perinteen ja modernin musiikin soitin, ja mikään näistä ei sulje toisiaan pois, Suutari tähdensi kanteleen monipuolisuutta ja asemaa. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 99 Kantele ylittää kansalliset rajat ydintä, vaikka siitä on hyvin harvoja tallenteita ja nuotinnoksia. Miten Suomen valtion brändityöryhmä voisi tukea kantelekulttuuria. Voisivatko suomalaiset peliyhtiöt käyttää tietokonepelien musiikkina kanteleen soittoa. Tutkimuskirjallisuus tuntee käsitteet ”Oman mahdin soitto” ja ”hiljainen haltioituminen” tai kuvauksen ”ukko soitti kuin unessa”. – Jouhikielet, rakkokielet tai vaskikielet, kaikkia näitä on käytetty, Nieminen selvitti, miten monenlaisista tarpeista kanteleita on eri puolilla Eurooppaa ja eri aikoina rakennettu. Suolta, hevosen häntää vai vaskea. Hankkeilla kehitetään kantelettakin Kanteleen ympärillä on koko ajan käynnissä useita hankkeita. Kanteleen kielin -työryhmä on vieraillut kanteleen tuntevien kansojen parissa, ja tutuksi ovat tulleet Itämeri–Mustameri-akselin karjalaiset, suomalaiset, vepsäläiset, virolaiset, latvialaiset, liettualaiset, venäläiset, valkovenäläiset, ukrainalaiset ja puolalaiset, Volgan alueen udmurtit, marit, tataarit, tšuvassit ja Länsi-Siperian hantit ja mansit. Kantele-seminaarin päätöskonsertti soitettiin Kontiolahden Pajot-festivaaleilla. – Sisäänpäin kääntynyttä, muuntuneessa tajunnan tilassa tapahtuvaa impTampereen yliopisto etnomusikologian emeritusprofessori Timo Leisiö (vas.) ja soitinrakentaja, kanneltaja Rauno Nieminen ovat sovitelleet sormiaan monien kanteleiden kielille. – Kun nämä kantelekansat lasketaan yhteen, saadaan 265 miljoonaa kanteleen oman kansansa perinteisenä soittimena tuntevaa ihmistä, Väänänen muistutti kanteleen laajasta tunnettuudesta maailmalla. Oli kantele kypärä-, leuka-, siipitai lyyrakantele tai kielimäärä mitä tahansa, niin kielimateriaali vaikuttaa keskeisesti soittimen ääneen. Näin tutkijat karjalaisten kanteleensoittajien syventymistä instrumenttiinsa ja heidän erityistä soittolaatuaan ovat kuvanneet. Runolaulu-Akatemian toiminnanjohtaja Pekka Huttu-Hiltunen selvitti johtamansa yhteisön kanteleisiin liittynyttä hanketyön historiaa ja uskoi, että tulevaisuudessakin kantelemusiikkia kehitetään ja tutkitaan hankkeilla. Karjalan tutkimuslaitoksen projektitutkija Dmitry Zimin visioi uusia tapoja esitellä kanteletta kansainvälisesti ja tehdä sitä yhä tunnetummaksi
Karjalaini heti muisteli lapsuon kieltä, perehen kotikieltä. Kantapomori ku??u tätä elämäntavakši. Ken pitäy i??ieh karjalaisena. 1937) ta pomorin naisen (šynt. L. ALUKŠI PARI ŠANUA ŠIITÄ, missä oloissa tämä pakina tapahtu. Meijän molemmat tiijonantajat oltih šitä mieltä, jotta pomorit ”ollah rahvaš, ket eletäh meren rannoilla”, ”jiätih eloh, kun oltih yheššä”. Kuinka äijän pomorija kuoli myrškyh. Hyö paistih, jotta šuurie eroja ei ole: ”Näin ne pomorit ta karjalaiset ollah šamua”, ”još ne [karjalaiset] oltih tiälä, rannoilla, ni hyö elettih ta ruattih yheššä, šamoin kuin kaikki muut”. V. Yheššä piti ruatua ta elyä. Hiän istuutu veneheh, kumpasen i?e on ommellun. Pakajamalla ”muista” myö yrittimä šiirtyä pakinah paikallisen yhteiskunnan ominaispiirtehistä. Matka toteutettih heinäkuušša 2021 Maria Kundozerovan johtamisella Karjalan Šivissyššeuran ”Tutkimušta keräyšmatka Muurmannin karjalaisien ta pomorien luokše” -tutkimušapurahan puittehissa. Myö pyytimä naisie kertomah, mitä heijän etnisyš merki??öy heilä. Tullehien udmurttien kotiutumisen hyvänä esimerkkinä on še, jotta heijän ta paikallisien välillä šolmittih avioliittoja. Udmurttija evakuoitih Knäžöih v. Šamalla meijän pakinakaverit mainittih muutoman kerran, jotta udmurttiloilla oli alukši ”muita käsitykšie puhtahuošta”, šilloin kun karjalaiset ”oltih puhtahat. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 100 E tnisen identiteetin ta etnisien ryhmien välišuhtehien tutkimini on ollun yksi tarkotukšista Venäjän tietoakatemijan Karjalan tietokeškukšen Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin keruumatan Muurmannin alovehen Kantalahen kylih. Ruato merellä ta arttelityö vuajittih erityisominaisukšie – yhtehliittämistä, rehellisyttä, ihmisarvuo, rohkeutta: ”Ihmini ei männyn ruatamah mualla, vain mäni merellä. Onnakko myö läheštymä tätä teemua eri näkökulmašta ta kyšymä udmurttien tulošta Knäžöih. 1935) kera. Täššä artikkelissa myö käsittelemmä pakautteluja, kumpaset on luajittu Knäžöissä karjalaisen naisen (šynt. Hiän yhisti oman identiteetin muamonkieleh. Ket ollah nykyaikaset pomorit. Karjalakši mie ošasin, mutta unohin šen. Hyö lähettih mereh ta perehet ei ni tiijetty, tulouko mieš vesiltä. Tiijonantajat šelitettih tätä hyvyä kotiutumista paikallisih oloih šillä, jotta udmurtit oltih ahkerie, hokšuajie ta hyö mukauvuttih hyvin kollektiivih. On huomattava, jotta puhtahuš karjalaisien ta pomorien ominaispiirtehenä on mainittu monta kertua eri pakautteluissa, kumpaset on nauhotettu Muurmannin alovehen Kantalahen piirissä ta Karjalašša. Kielen kautti hiän tajuau i??ieh karjalaisena: ”Olen karjalaini, olen muamon lapši. Toini tärkie asie, kumpani helpotti yhteyven pitämistä, oli se, jotta naiset oltih sussietoja ta potruškoja. Pomorit šekauvuttih voimakkahašti paikalliseh karjalaisväještöh rannikon kylissä. Još arttelih tuli riitasa ta kär??ä ihmini, tai ihmini, kumpani vois varaštua, häntä toista kertua ei ku?uttu. Pakauttelu piettih Valentina Jegorovna Bogdanovan, Nikolain muamon talošša. Kuin pomorit, šamoin ni karjalaiset. […] lisäkši hyvänä ta rohPakauttelut karjalaisen ta pomorin kera Knäžöissä. Valentina Jegorovna on ottan vaštah Kielen, kirjallisuon ta istorijan intituutin tutkijie ušiemman kerran, hiän ymmärtäy meijän kyšymykšien ta meijän ruavon erityisluatuo. Kapitsa, V. Tämän naisen tuatto oli šuomelaini, muamo oli karjalaini. Mualattomat lattiet on kaikki kaplitut kolikalla hiekan kera.” Kun myö pakasima šiirtolaisista, niin myöštymä etnisyš-teemah. Nikolai Bogdanovin talošša lahen vaštarannalla ašettautu meijän tutkimušryhmä. Šamoin ni pomorit”. Naiset muissettih heti enšivaikutelmie šiirtolaisista: ”[Udmurtit] tultih kaikki köyhät, trakoomah kipeytynyöt”, ”hyö oltih kotikutosissa vuattehissa, viršuloissa – meilä viršuja ei oltu nähty konšana”. Pomorien ta karjalaisien yhtehmänö ta šukušuhtehet huomattih XX-vuosišuan tutkijat (L. oltu šyöty niitä. ”Meilä rahvaš on puhašta. Nikolski ta muut). Udmurttinaiset opaššettih paikallisilla karjalaisilla ta pomoriloilla ”heijän omie lauluja”, opaššettih keryämäh kuorišienie, šentäh kun paikalliset rahvaš ei ETNISET PROSESSIT KARJALAN VIENANMEREN RANNIKOLLA JUTTUSARJA, OSA 3 Tutkimušmatalla Muurmannin alovehella Vienanmeren rantua Kemistä Kantalahteh päin ei šattumalta ku?utah ”Karjalaisekši rannakši”. Kaplitah kaikki puhtahakši. Šuomekši en malttan konšana.” VÄHÄN ERILAINI KÄSITYŠ oli pomorien identiteetista. Enšin meijän pakinakaverit ei luajittu šelkeitä rajoja Knäžöin pomorien ta karjalaisien välillä. Tiijonantajat kerrottih omašta elämäštä ta košettih teemoja, kumpaset liitytäh identiteettih, perintehellisen arkielämän ta pruasniekkojen kulttuurin šäilyttämiseh. Keruumatan aikana myö nauhoittima 17 pakautteluo karjalaisilta ta pomoriloilta. […] Še oli arttelityö. Meijän pakinakaverit ilmotettih yksimielisešti, jotta udmurtit ”tovella hyvin kotiuvuttih”. […] ta vielä ruavot vesillä ollah niin vaikiet! Kuinka äijän pomorija oli viety mereh jiälautoilla merime?äššykšen aikana. Toisen muajilmanšovan aikana tämmöni kekšintäkyky olis voinun pelaštua näläštä monet perehet. Meilä oli tärkie šuaha tietyä etnisistä merkkilöistä, kumpaset oltih tärkiet pakinatoveriloilla. 1943 ruatamah Muurmannin alovehen kolhoosiloissa
En mie ole pomori”. Meijän tiijonantajien mukah pomorit eleyvyttih enemmän meren rannoilla, karjalaiset – me??äjärvien ta -jokien rannoilla. Meijän karjalaini pakinakaveri on šyntyn Oulankan kyläššä (Karjalan tašavallašša), mutta 4-vuotisešta hiän on kašvan Knäžöissä. On mukava, jotta pomori maini??i vilahukšella järvien varajannan: ”myö varasima kovašti järvivettä ta lampija, šentäh kun olemma tottun mereh”. Vara??ua ei oteta matkah toista kertua.” Käsityš ympäriolijašta maisemašta omalla tavallah näkyy pomorisuošša ta karjalaisuošša. Knäžöi, 2021. Meijän pakinakaverit šanottih pomorien ominaispiirtehien levittämiseštä karjalaisien šeurah. Knäžöin karjalaisie piettih pomoriloina tietyissä ološuhtehissa: paikallisie kanta-karjalaisie, kumpaset elettih rannikolla jo pitän aikua ta ruattih merellä pomorien rinnalla, piettih pomoriloina. On tärkie huomata, jotta etniset rajat ollah šamalla aikua taipusie. Šamoin ni etnisen ryhmän jäšenien kulttuuriset ominaisuot voijah muuttuo. Alovehellini identiteetti on täššä mieleššä enemmän kuin kuvallini ta tunnehperäni kategorija eikä vain hallinnollis-alovehellini yksikkö. Šamalla hänen karjalaista muamuo, kumpani on šyntyn Knäžöissä, ku?utah karjalaisekši ta pomoriksiki. Hyö kirjutettih, jotta kulttuuriset piirtehet, kumpaset erotetah yhen etnisen ryhmän toisešta, voijah muuttuo. Paissešša huomasima niise pomorien ta karjalaisien erityispiirtehie. Täššä artikkelissa olemme käsitellyn vain yhtä kategorijua – identiteettie. Kun oli pakina kielen ošuamisešta, niin meijän pakinankaveri korošti omua ta oman muamon karjalaista šyntyperyä. Meijän tiijonantajien mukah molommat ryhmät mukauvuttih ympäristöh ta erityiseh elämäntapah ta šamalla šäilytettih etnisesti erotettajat merkit – karjalaisilla ne merkit ollah kieli ta šyntymäpaikka, pomoriloilla – moraliset normit ta käyttäytymisen normit. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 101 kiena ihmisenä pitäy olla. Ieššä mainitut etniset erot ollah ylen taipusat. Vašemelta: Julia Litvin, Aleksi Konkka, Elvira Džiošvili, Hilli Nagornih ta Valentina Bogdanova. Tämän kategorijan kuvittamisekši on valittu konkrettini pakauttelu karjalaisen ta pomorin kera. ELVIRA DŽIOŠVILI JULIA LITVIN Karjalan tietokeškukšen Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutti Valentina Bogdanovan talošša. MINVALEEV. Onnakko kun pakina koški šynnyinpaikkua ta ”meren rannalla” elämistä, muamo tuli pomoriksi: ”Onko siun muamo jo pomori?” ”Ka muamo on pomori.” SOSIALIANTROPOLOGIT on pantu merkillä tämmösen monimutkasen identiteetin. Šen esimerkiksi voi olla tämä pakinan kappaleh. KUVA: S. Hiän ei ku?u i??ieh pomoriksi: ”kun olen šyntyn Karjalašša, ni mi pomori miušta on. Esitutkinnan peruštehella voi arvautella, jotta karjalaisilla ta pomoriloilla on enšimmäisenä alovehellini identiteetti
Elinkeinot oli hankittava monesta lähteestä, kuten kalastamalla, metsästämällä ja laukkukauppaa käymällä. Tietäjät olivat rituaalispesialisteja, joiden taitoihin kuului syvällinen loitsuosaaminen, eräänlaiseen motoriseen transsiin vaipuminen ja asianmukaisten riittitekniikoiden hallinta. O. Tietäjien käyttämiä loitsuja on tutkimuksessa lähestytty eriLoitsuista ja loitsijoista VÄITÖKSET VÄITÖKSET Käyttämämme kieli ei vain heijasta ympäröivää maailmaa – se muokkaa sitä. Loitsut tietäjien välineinä Kalevalamittaiset loitsut olivat tietäjien käyttämiä instrumentteja, joilla niiden käyttäjät pyrkivät täyttämään tavoitteensa eri tilanteissa. Suomalaiset runonkerääjät alkoivat kiinnostua Vienasta 1820-luvulta lähtien. Asiat, joita toteutamme kieltä käyttäen, ilmenevät arkisista kanssakäymisen hetkistä juhlallisiin seremonioihin. Jamani Paavila laulaa fonografiin vuonna 1915 Uhtualla. Kalevalamittainen runous eli osana yhteisöjen elämää arjessa ja juhlassa, eivätkä loitsut olleet poikkeus. Vienassa tietäjät toimivat myös patvaskoina, jotka suojasivat häärituaaleja yliluonnollisilta uhilta. KUVAT: A. Terveydenhuolto ja muut tukiverkostot olivat vaikeasti saavutettavissa – sairaudet ja tapaturmat sen sijaan olivat läsnä arkielämässä. Heidän näkemyksensä mukaan periferiana pidetyltä alueelta olisi löydettävissä muinaisen, kunniakkaan historian jälkiä, jotka vielä esiintyivät ihmisten muistissa ja lauluissa. Vakavammissa kriisitilanteissa, kuten sairauden uhatessa tai varkauden uhriksi jouduttaessa, käännyttiin usein tietäjän puoleen. VÄISÄNEN, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA, ANTELLIN KOKOELMAT. Lukuja kirjoitustaito olivat harvinaisia koko 1800-luvun ajan ja hallinnolliset rakenteet ohuita. Esimodernissa Vienassa loitsujen tuntemus ja käyttö oli luultavasti varsin laajalle levinnyttä erilaisissa tilanteissa, kuten karjan suojelemisessa pedoilta tai kalaonnen varmistamisessa. Tietäjien pääasialliseen toimialaan kuuluivat sairauksien ja vammojen parantaminen sekä onnen ja hyvinvoinnin varmistamiseen liittyvät seikat. Matrona Kyyrönen Impilahden Kitilästä loitsii vuonna 1915 Helsingissä. Elämän kriisija murroskohdissa apua haettiin saatavilla olevilla keinoilla, loitsut mukaan lukien. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 102 V äitöstutkimuksessani olen tarkastellut erästä rituaalista ja erikoistunutta kielenkäytön muotoa sekä sen käyttäjiä: vienankarjalaista kalevalamittaista loitsurunoa ja loitsijoita 1820-luvulta ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin ja modernisaation mukanaan tuomaan murrokseen. Arkinen elämä paikallisissa esimoderneissa yhteisöissä erosi kuitenkin romanttisista näkemyksistä
Puheentavat loitsuissa Ensimmäisessä loitsunäytteessä esittäjä pyrkii häätämään vahinkoa aiheuttavaa kalmaa pois ihmisympäristöstä aina Kristuksen hautaan asti. Kuten tekstistä ilmenee, nyt perustelun sävy on eri. Analyysin tukemiseksi otin mukaan toisenkin tietäjiin liitetyn loitsukategorian: niin kutsutut syntyloitsut, jotka sisältävät kuvauksen jonkin ilmiön myyttisestä alkuperästä. Näin asiaa lähestyi muuan Iivanai?i Prokko vuonna 1877: Ohtoiseni lintuiseni Mesikämmen kaunoiseni Kierrä kaiten karjanmaita Kierrä kellojen romua En minä kiellä kiertämästä Enkä käymästä epeä Kiellän kielin koskemasta Kiellän käymästä käsin Suun rutoin rupiemasta SKVR I4, 1366. Tietäjän loitsulle tyypillistä oli pyrkimys suoraan yhteyteen tuonpuoleisen toimijoiden kanssa: tämä saattoi käskeä, pyytää ja puhutella aistiemme ulottumattomissa olevia hahmoja kuten Neitsyt Mariaa ja Ukkoa. Kommunikatiivisia, suoraa puhuttelua sisältäviä loitsuja esiintyi aineistossa varsin laajalti myös muilla kuin tietäjinä tunnetuilla, esimerkiksi metsästysloitsujen yhteydessä. Olivatko kommunikatiiviset loitsut tietäjien yksityisomaisuutta, vai saattoivatko maallikotkin käyttää niitä. Puhuja perustelee loitsussa esittämäänsä käskyä toteamalla kalmanväen olevan paremmassa jamassa uudessa asuinpaikassaan: Mene kalma kalmistoon Mana maahasi pakene Siihen hautaan vajoa Johon on Ristus hautattuna Poika pyhä painettuna Siellä on hyvä ollaksenne Armas aikaellaksenne SKVR I4, 1966. Tutkimuksessa kommunikatiiviset loitsut on tavallisesti yhdistetty tietäjien osaamiseen, siinä missä ei-kommunikatiiviset ja mekaaniset yleisempään käyttöön. Analyysistä ilmeni, että vaikka tutkijoiden tekemät jaottelut tietäjien ja maallikkojen loitsuihin eivät ole sinänsä vääriä, asiaa mutkistavat runolaulun ja loitsimisen käytännöt sekä tutkimushistorialliset seikat. Tarkastelemani aineiston perusteella kaava, jossa puhujan kannalle myönteisiä toimijoita pyydetään apuun perustellen pyytäjän hätää tai tarvetta, toistuu varsin kattavasti. Ukkoa kutsutaan paikalle ja vedotaan pyytäjän tarpeeseen, ei puhuteltavan hyötyyn: Ukko ylinen Jumala Tahi taatto taivahinen Itse pilvien pitäjä Hattaroitten hallitsia Tule minun tarvitessa Käy kutsuni perässä Kaitse karja kaunihisti Varjele vahinkon teiltä Tänä suurena suvena Herran hellennä kesänä Ettei turhiin tulisi SKVR I4, 1444. Erityisesti tietäjien käytössä olleet loitsut muodostavat usein pitkiäkin kokonaisuuksia, joissa puhutellaan tilanteen mukaan esittäjälle myötämielisiä hahmoja – kuten Neitsyt Mariaa – tai vastustajia, kuten sairauden aiheuttajaa. Väitöskirjani toisessa osassa siirryin esittäjistä esityksiin – loitsuteksteihin. Tutkimuksessani esittämäni näkemyksen mukaan juuri yllä kuvatun mukainen ero myyttisille tuonpuoleisille hahmoille esitetyissä perusteluissa on eräs loitsujen merkitsevistä piirteistä. Toinen esimerkki vuodelta 1888 on myös Heikki Meriläisen tallentama, tällä kertaa Mikko Röysy -nimiseltä mieheltä. Yleisin esimerkki on karhu, jota neuvotaan jättämään karja rauhaan, vaikka metsässä saa samota. Loitsun teho perustui osaltaan mainittuun viestintään, osin taas tietäjän persoonalliseen voimaan. Säkeet 69–77. Aineiston kanssa keskustelua Tutkimuksessani lähdin selvittämään, ovatko yllä mainitut oletukset perusteltuja. Vastaavasti vastustajahahmoille esitetyt perustelut keskittyvät lähettämään tämän pois puhujan luota, paikkaan, jossa negatiivisen toimijan on parempi olla. Havainnollistan puhuttelujen eroja lyhyillä esimerkeillä. Loitsu on tallennettu vuonna 1889 Iivana Päättöojalta, joka on kertonut runonkerääjä Heikki Meriläiselle kuulleensa sen ”kotitienoollaan vanhoilta”. Perehtyminen aineistoon paljasti seikan, joka ilmenee monesti tutkimuksessa (ja elämässä yleensäkin): asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin miltä aluksi näyttävät. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 103 VÄITÖKSET VÄITÖKSET laisina verrattuna yleisemmin väestön taitamiin lukuihin. TUUKKA KARLSSON FT Tuukka Karlsson toimii post doc -tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Helsingin yliopistossa. Luettelo sisältää paitsi tiedot eri henkilöiltä tallennetuista runoista, myös mielenkiintoisia elämäkerrallisia tietoja. Loitsu kuvaa puhujan pyyntöä Ukolle, jota kaivataan karjaa suojelemaan. Suomalaisena folkloristina olen tuntenut itseni etuoikeutetuksi päästessäni keskustelemaan vanhojen aineistojen kanssa. Vaikka loitsut elivät suullisena perinteenä, arkistoihin talletetut esitysten jäljet tarjoavat pääsyn jo vaienneiden äänien äärelle. Väitöskirjan sähköinen versio on saatavilla englanniksi osoitteessa helda.helsinki.fi/handle/10138/338206.. Toisaalta syntyloitsut vaikuttivat olevan vahvasti kytköksissä tietäjäidentiteettiin. Vaikka tutkimieni runojen laulajat ja loitsijat ovat siirtyneet tuonilmaisiin, heidän perintönsä elää kaikessa monimuotoisuudessaan. Lopuksi Väitöskirjani sijoittuu osaksi pitkää folkloristisen tutkimuksen kudelmaa. Pääasiallisena tuloksena olikin kenties havainto siitä, että lisätutkimusta ja aiempien käsitteiden arviointia tarvitaan yhä. Mekaaninen loitsu viittaa oletukseen siitä, että loitsu on automaattisesti tehokas, jos se lausutaan oikealla tavalla. Tällaisia suoraa puhuttelua sisältäviä loitsuja on tutkimuksessa kutsuttu kommunikatiivisiksi, erotuksena ei-kommunikatiivisista loitsuista, jotka eivät hyödynnä tuonpuoleisen suoraa puhuttelua. Kolmantena kategoriana loitsuissa esiintyy myös tilanteita, joissa puhuteltavan olennon asema ei asetu selvästi myönteiseksi tai kielteiseksi. Aineistonani käytin Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) -sarjan osana julkaistua luetteloa vienankarjalaisista runolaulajista ja tietäjistä. Ei-kommunikatiiviset loitsut on lisäksi yhdistetty niin sanottuihin mekaanisiin loitsuihin. Voisiko siis olettaa, että loitsua esittävä rituaalispesialisti käyttää erilaista puheentapaa ja retorisia keinoja osoittaessaan sanansa eri toimijoille
TIETO PALKINNOSTA tavoitti Karlssonin puhelimitse, kun hän oli juuri aloittanut väitöskirjan tekemisen ja oli tutkijasymposiumissa Tartossa. ”Tuukka Karlssonin työ tuottaa sekä uutta ymmärrystä että uutta tietoa vienankarjalaisesta kulttuurista ja suomalais-karjalaisesta kulttuuriperinnöstä”, todettiin palkintoperusteissa. – Keväällä 2011 päätin, että nyt riittää. Luin pääsykoekirjat huolella kolmeen kertaan – ja pääsin lukemaan folkloristiikkaa. Luvassa on myös kaksi vuotta kalevalamittaisen runouden tutkimusta Koneen Säätiön projektissa, jonka johtajana on Frog. Ennen yliopisto-opintoja hän ehti lukion jälkeen työskennellä vähän aikaa siivoojana ja kahdeksan vuotta lentokoneen stuerttina. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 104 V uonna 2016, Karjalan Sivistysseuran täyttäessä 110 vuotta, seura jakoi 2000 euron arvoisen gradupalkinnon kiinnostavasta Karjalaa käsittelevästä opinnäytetyöstä. – Olin valmistunut kandiksi ja menin Loten juttusille keskustelemaan, mistä voisin tehdä gradun. A. – Kostajalla on tietäjän identiteettiä, pelkästään loitsuja, Jouhkolla kertovaa runoutta. Oli tosi vaikeaa pitää uutinen salassa, hän muistelee. – Katselen parhaillaan runoa 32 eli Kullervo-runoa. Totesin, että tämähän on tosi kiehtovaa. – Olin myös lukenut Anna-Leena Siikalalta, että eri suvuilla voi olla erilaisia painotuksia perinteessä. – Muistaakseni A. JOUHKON KERTOVAA runoutta on puolestaan tallennettu runsaasti. Tällä hetkellä Tuukka Karlsson työskentelee SKS:n ja Kalevalaseuran Avoin Kalevala -projektissa, jossa tehdään kriittistä, tutkijakommentein varustettua editiota Kalevalasta nettiin. Vaikka Jouhkolla ei ollut loitsuja, hänenkin runoistaan pystyi katsomaan, millaisissa rooleissa niiden myyttiset hahmot toimivat. Olin töissä, hain joka vuosi johonkin, haettava ala vaihteli. Työtä kiitettiin myös monitieteisyydestä sekä innovatiivisesta, itsenäisestä ja kunnianhimoisesta tutkimusotteesta. Karlssonin tie folkloristiksi ei noudattanut yliopistojen nykyistä, putkimaista ja opiskelijoita hoputtavaa koulutuspolitiikkaa. Katson, mitä siinä tapahtuu ja mitä lähteitä Lönnrot on käyttänyt, mistä kaikkialta hän on ottanut osia kootessaan tuota runoa, hän kertoo. Hän ehdotti kalevalamittaisia loitsuja. Löysin netistä Helsingin folkloristiikan nettisivut ja ajattelin, että olisi hurjan mielenkiintoista päästä tutkimaan satuja ja tarinoita. Borenius oli kommenteissaan todennut, että Kostja oli äksy ukko, jota ei pysty haastattelemaan, Karlsson naurahtaa. Vaikka väitöskirjavaiheessa tutkijan metodit olivat vaihtuneet ja aineisto laajentunut valtavasti, Karlssonin gradun ja väitöstutkimuksen välillä on selkeä, johdonmukainen side. – Olin ison porukan keskellä, enkä saanut kertoa palkinnosta vielä kenellekään. Kostja ja Jouhko Huotarinen osoittautuivat painotuksiltaan erilaisiksi runonlaulajiksi. Kostjalta on tallennettu aineistoa vain vähän, neljä loitsua. Ehdotuksia palkinnon saajaksi tuli viidestä eri yliopistosta, sekä Suomesta että Venäjän Karjalasta. – Jos olisin heti lukion jälkeen päässyt sisään, kaikki olisi varmaan mennyt tosi paljon huonommin, kun olin niin nuori. Lotte neuvoi lukemaan netistä SKVR:ää (Suomen Kansan Vanhoja Runoja) ja katsomaan, nousisiko sieltä jotain esiin, Tuukka Karlsson muistelee. KATRI KOVASIIPI Loitsut kantoivat palkitusta gradusta väitökseen Tuukka Karlsson. GRADUAIHEENSA Karlsson löysi keskustelusta professori Lotte Tarkan kanssa. Oli hyvä, että pääsin opiskelemaan vanhempana, oli kova motivaatio ja olin aikuistunut, Karlsson pohtii. – Vuonna 2003 kirjoitin ylioppilaaksi ja aloin miettiä, mitä haluaisin tehdä. Karjalan Sivistysseuran hallitus päätti tuolloin palkita Tuukka Karlssonin folkloristisen, Helsingin yliopistossa tehdyn pro gradun Jouhko ja Kostja Huotarisen runokorpukset. KUVA: GARY WORNELL, SKS. Huomasin, että aineistossa oli kaksi veljestä, ja aloin vertailla heidän runoaineistojaan. Tuohon aikaan myös yliopiston rehtori suositteli uusille opiskelijoille puhuessaan: menkää, etsikää ja tutkikaa kaikkea, mikä kiinnostaa. Tiesin, että haluaisin yliopistoon, mutten tiennyt, mitä tekemään. Voi olla, ettei hän ollut kovin innokas antamaan loitsujaan. En kuitenkaan lukenut pääsykokeisiin yhtään, joten en päässyt läpi. Tutkimus kahden vienankarjalaisen runolaulajan myyttisestä tiedosta
Pitkäperjantain aatto Sauna lämpiää Kuusamossa aattosauna Me surmantöille hiihdämme (SKS Paulaharju 1918, sotapäiväkirjat. Kirjeenvaihto rintamalta oli aktiivista ja runsasta, ja kirjeet kertovat poikkeusoloista omaa kieltään. Taustalla oli 1800-luvulta alkaen hellitty idea Suur-Suomesta, johon kuuluisivat myös kauan toisistaan erillään olleet sukukansat, erityisesti karjalaiset niin Vienassa kuin Aunuksessakin. Paulaharju kuvasi arkielämästä täysin poikkeavia oloja ja ihmisiä, sodan julmuuksia ja lainalaisuuksia kevyeen sävyyn, joka hätkähdytti aikanaan tämän läheisiä ja 2000-luvulla Paulaharjun tuntevia tutkijoitakin. Suomalaiset kävivät vuosina 1918–1922 niin kutsuttuja heimosotia, joiden käsittely historianopetuksessa ja julkisessa puheessa on jäänyt vähälle. Oulussa kuuluu olevan lumimyrsky. Sisällissodan jälkeen Mannerheimin miekkavalan innoittamina Vienaan ja Aunukseen matkasi useita retkikuntia, joihin kuului Saksassa koulutettuja jääkäreitä, ideologisesti suuntautunutta kulttuurija yliopistoväkeä sekä pakko-otoilla värvättyjä työmiehiä pohjoisesta Suomesta. Mutta on vielä vihaisena viimana. Kuusamo 28.3.1918.) S amuli Paulaharju, Kurikassa syntynyt ja Oulussa vaikuttanut perinteenkerääjä, kirjailija ja kansakoulunopettaja osallistui niin kutsuttuihin heimosotiin Kuusamossa ja Vienan Karjalassa vuonna 1918. Tuuli kääntynyt etelän puolelle. Heimokansaa vapauttamassa. Suomalaiset joukot tekivät sotaretkiä vasta itsenäistyneen Suomen ulkopuolisille Neuvosto-Venäjän alueille tavoitteena yhdistää suomensukuisia kansoja (karjalaiset, inkeriläiset, mahdollisesti myös muut sukukansat) Suomeen. Kuusamoon ja Sallaan alun perin suuntautuneella retkellä oli mukana myös jo tuossa vaiheessa tunnustettu ja arvostettu perinteenkerääjä, kirjailija ja kansakoulunopettaja Samuli Paulaharju, joka pyysi vapautuksen suojeluskunnasta liittyäkseen Kurt Martti Walleniuksen johtamaan retkikuntaan, joka Samuli Paulaharjun Vienan sotaretki 1918 kirjeaineiston valossa Kuusamossa vuonna 1918 otetussa kuvassa on keskellä (neljäs oikealta) retkikunnan johtaja Kurt Martti Wallenius ja vasemmassa reunassa kirjailija ja kansatieteilijä Samuli Paulaharju. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 105 . KUVA: SKS ARKISTO
Kunhan punaiset perkeleet sieltä tulisivat sieltä tänne kenkkuilemaan, niin sais taas koettaa. Hupsukos – soo. Ja minä koetan hyvin siivosti esiintyä. Joukot, joita vastaan Walleniuksen joukot taistelivat, olivat pääosin suomalaisia punakaartilaisia, jotka olivat eri syistä paenneet Neuvosto-Venäjälle, esimerkiksi Suojeluskunnan pakko-ottojen alta. Pirulta ainakin olisin kiitokset saanut sekä päälliköltämme. Uusi monitieteinen, kolonialismitietoinen tutkimus on osoittanut, että kaikki karjalaiset eivät suhtautuneet myötämielisesti suomalaisten vapautusaikeisiin. No ei tartte huolehtia, olenhan minä jo vanha, menevä mies, enkä nouseva nuorukainen. enkä minä mitään tyhmyyksiä ainakaan vielä ole tehnyt. Simelius Paulaharju alkaen 1919) kirjoittamia kirjeitä. Kokoelma sisältää etupäässä Paulaharjun ja hänen myöhemmän puolisonsa (Jenny o.s. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 106 suuntasi Kuusamoon ja sieltä Vienaan ”vapauttamaan Karjalan kansaa”. Kuva: Erkki Räikkönen, Museovirasto, Historian kuvakokoelma. (SP Lyyli Westerholmille 13.4.1918 Mäntyniemessä.) Viime lauvantaina taas lahtarit täällä toimittivat erään ”yliloikkari” [KUVA 11.1] [KUVA 11.2] [KUVA 11.3] [KUVA 11.4…11.6] [Kuvatekstit] 11.1 11.2 11.3 11.4.1 ja 11.4.2 Suomalaisia vapaaehtoisia. Onhan sitä kertomista kunhan täältä tulen. Pidähän kirjeet tallella sitä minun ”kuuluisuutta varten”. KUVA: MUSEOVIRASTO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA, SAMULI PAULAHARJUN KOKOELMA.. (SP Lyyli Westerholmille 29.6.1918.) Paulaharju kuvasi kursailematta ja kevyen humoristisestikin omaa rooliaan kuulusteluissa ja teloitusten seuraajana. 11.5 Samuli Paulaharju studiokuvassa 1910-luvulla. Pirulliseksi olen vain tullut ja vähän suuta pruukaamaan, ettei aina huomaakaan, mitä turvastaan tupsahuttaa. Tämän kuvaukset teloituksista ja raa’at toiveet tappamaan pääsemisestä ovat hätkähdyttäneet selvästi myös kirjeiden saajia, ainakin jo aikuista tytärtä Lyyliä, jolle suurin osa kirjeistä on lähetetty. KUVA: F. […] Olis hauskaa, jos minäkin olisin saanut edes yhden murhan ja ihmissielun helvettiin toimittamisen omalletunnolleni. (SP Lyyli Westerholmille 24.8.1918) Paulaharjun rintamalta läheisilleen kirjoittamat kirjeet tuovat näkyviin aiemmin tuntemattoman puolen suurkerääjästä ja kirjailijasta. Niin mikä tästä lapsesta vielä tuleekaan jos saa elää ja täällä olla rähjään ristillisessä seurassa. On tämä ollut eri elämää kuin koskaan olen ennen elänyt ja tutustunut moniin mitä erilaisimpiin ihmisiin sekä miehiin että knääkkiin, jääkäreihin, siviileihin ja sen semmoisiin. Nämä taistelivat Englannin joukoissa niin sanotussa Muurmannin legioonassa, ja saivat poikkeuksellisesti turvatun kotiinpaluun sodan päätyttyä maailmansodan voittajan Ison-Britannian vaatimuksesta. Ampuisin, piru vie, kerran miestäkin. SUOMELA, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA Samuli Paulaharju 1910-luvulla. Kirjeenikö ”ruokottomia” a mikskä. Hätkähdyttävät kirjeet Professori Martti Haavion 1950-luvulla Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle kokoama kirjekokoelma Paulaharjun sukulaisilta ja ystäviltä avaa ennennäkemättömällä tavalla rintaman kokemuksia. Suomalaisten näkemys karjalaisista ei aina ollut imarteleva, ja näiden ajateltiin kaipaavan suomalaisten valistusta ymmärtääkseen oman parhaansa
Esim. Isä J. Eilenkin tuotiin muuan, joka on engl. Metsäsissit poseeraavat Maxin konekiväärin kanssa. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. Aijon pakanan valokuvata ennen kuin ……… (SP Lyyli Westerholmille elokuussa 1918.) Pettymys karjalaisiin Pettymys sukukansaan nousee kirjeenvaihtoaineistossa kesän myötä. Ulkokullattu. Olisipa ollut mielenkiintoista vaikkapa avaimenreijästä toisella silmällä tirkistellä ja kuulla, mitä Isä-Jumala sanoi tuhlaajapojalleen ja mitä poika vastasi. Tällä vihapuheella vihollinen epäinhimillistettiin ja kytkettiin muuhun kuin omaan kansaan kuuluvaksi, vaikka tosiasiassa joukot, joita vastaan taisteltiin, olivat pääosin suomalaista työväkeä. (SP Jenny Simeliukselle 3.4.18.) Paulaharjun kirjeiden kovat sanat olivat osa valkoista sotapropagandaa ja omien tekojen oikeutuksen vahvistamista (Seppä 2022). palveluksessa saatiin tuonnoin vangiksi. Hyi helvetti minuakin. Saakeli ja siitä vissistikin olisi saanut Kaikuun aika hauskan ja oululaisiin menevän ”artikkelin”. Englannin puvussa on ukkeli. Ja lopuksi poika pyysi päästä kotiin kirkolle ”äitiä kattomaan”. (SKS Paulaharju 1918, Sallan sotapäiväkirja.) Morsiamelleen Jenny Simeliuksellekin Paulaharju vuodatti pettymystään sivistymättömäksi katsomaansa sukukansaan. Eivät ymmärrä mistään ”Suomen silloista” tai muista sen semmoisista. Karjalaiset eivät toivoneetkaan suomalaisten valkoisten tarjoamaa ”vapautusta”: suhtautuminen ei ollut varauksettoman ystävällistä, eikä puolta haluttu valita: ”Ka, kunhan tappelette selkosella, tapelkaa vaikka 2 vuotta, kunhan tappelette niin kaukana ettei meihin kuulat tule”. Vienaan painumassa… Suomen suurta siltaa rakentamassa, jotta ”syntyä voisi se silta, mi kansani yhteen tois”, Sillä ei totisesti vielä ”Karjala tiedä, kunne jo Kainuu häipynyt lie”. Minäkin saman punaisen kanssa istuin lauvantaina monta tuntia ja kirjoittelin ja houkuttelin häntä kavaltamaan, minä kirjoitin. – Totisesti on pohjoisen Vienan rahvas vielä kovin tietämätöntä. Kysyisi: ”Mistäs tulet, kustas tulet poikani poloinen! Ja sitten pian tiuskaisisi: ”Mitäs saakelin pirua sinä paukuttelit siellä Kuivitsalammella?” (SP Eero Westerholmille 6.6.1918.) Eräs kirje myös viittaa epäsuorasti siihen, että Paulaharjun luetteloimat punaiset ja myös ilmeisesti satunnaiset ”engelsmannit” on luetteloinnin ja valokuvaamisen jälkeen teloitettu: Punikkiakin on taas tullut ja niitä haluan nähdä. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 107 . ”Pääset illalla!”, sanoin. Aaprahamin helmaan, seisomaan taivaallisen Isän kanssa turpa vasten turpaa. Kirjekokoelma Paulaharjun sukulaisilta ja ystäviltä avaa ennennäkemättömällä tavalla rintaman kokemuksia
Tämä kirjoitus liittyy kahteen artikkeliin: ”Me surmantöille hiihdämme – Samuli Paulaharjun koillinen rintama 1918” (Seppä 2018) sekä ”Heimous, mieheys ja toiseus Suomen pohjoisilla rajoilla: Samuli Paulaharju koillisella rintamalla 1918 (Seppä 2022).. Tästä syystä Paulaharjun kirjeenvaihdon raa’at ilmaisut eivät olleet hänen lähipiirilleen mitään sellaista, mikä olisi pitänyt poistaa suurmieskuvaa likaamasta. Helsinki, Gaudeamus. Kirjallisuuden ja kulttuurihistorian kokoelmat: Paulaharju, Samuli. TIINA SEPPÄ FT, dosentti Tiina Seppä työskentelee Karjalan tutkimuslaitoksella Itä-Suomen yliopistossa. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 108 T iina Seppä on käsitellyt Samuli Paulaharjun kirjeaineistoja tuoreessa artikkelissaan Heimous, mieheys ja toiseus: Samuli Paulaharju koillisella rintamalla 1918. Sen rinnalla kulkevat riittämättömyyden tunteet: Ja kun minustakin jonkinlainen mies täällä tulisi. Kirjeenvaihtoa koonnut ja puhtaaksikirjoittanut Martti Haavio, samoin kuin merkittävän osan kirjeistä luovuttanut puoliso Jenny Paulaharju jakoivat Samulin kanssa samat poliittiset näkemykset, eikä suojeluskuntalaisuudessa tai punaisten tappamisessa ollut mitään salattavaa. Vaikka toisin voisi toivoa, kulttuurin ja sivistyksen edustajat eivät jääneet tekijöinäkään niistä paitsi. Toimittaneet Rinna Kullaa, Sami Lakomäki ja Janne Lahti. Helsinki: Siltala. Toisaalta tappamisen toiveet ja läsnäolo teloituksissa eivät olleet sotienjälkeisessä Suomessa salattavia asioita, hän myös huomauttaa. Samuli Paulaharjun kokonaiskuvassa ne saattavat vaikuttaa sattumanvaraisilta tai jopa vaikeilta uskoa, mutta vuosi 1918 ja seuraavat vuosikymmenet olivat voimakkaan poliittisen jakautumisen ja erittäin raakojen tekojen aikaa. Kirjeaineisto näyttää antavan myös viitteitä poikkeusolojen tunnistamiselle ja sille, kuinka Paulaharju huomaa sotimisen vaikuttavan omaan persoonaansa: Mutta niin on ihminen tullut kovaksi, että kylmänä vain saattoi katsella tätä kaikkea. Kirjoitus liittyy Suomen Akatemian tutkimushankkeeseen Venäjä kenttänä ja aineistona – 1800–1900-lukujen perinteentutkijat suomalaisuutta konstruoimassa (2017–2022), jota johtaa dosentti Jyrki Pöysä. ”Väkivallan kuvaukset ja vihapuhe ovat kirjeaineistosta voimakkaimpana ja hätkähdyttävimpänä erottuva teema, joka on Paulaharjun tuntevan tutkijan näkökulmasta ristiriidassa kerääjän ja kirjailijan ulkokuvan kanssa. Kyllä täällä sielu karkenee ja raaistuu, saakeli vieköön. Paulaharju), Ahti Paulaharjun, Paula Paulaharjun ja Aili Paulaharjun kanssa, luovuttanut Jenny Paulaharju, puhtaaksikirjoittanut Martti Haavio. Samuli Paulaharjun koillinen rintama 1918. Helsinki: SKS. Kun Martti Haavio kokosi Paulaharjun kirjekokoelmaa, hän teki yhteistyötä tämän läheisten kanssa. Muistamisen historia ja politiikka. Tutkijoiden kannalta hyvä niin. Sotapäiväkirja, Salla 1918 KANSALLISARKISTO Sota-arkisto, Heimosota-arkisto: Koillinen rintama 1918 Kirjallisuus Hentilä, Seppo 2018. Teoksessa Kolonialismi Suomen rajaseuduilla. Tämän kokemuksen ovat jakaneet kanssani Paulaharjun hyvin tuntevat tutkijat puhuessani ja kirjoittaessani aineistoa”, kirjoittaa Seppä artikkelissaan. KATRI KOVASIIPI ”Kyllä täällä sielu karkenee ja raaistuu” KIRJAT Aineisto SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN ARKISTO Perinteen ja nykykulttuurin kokoelmat: Samuli Paulaharjun kirjeenvaihtoa Jenny Simeliuksen, Lyyli Westerholmin (Anhava, Warsta, os. Seppä, Tiina 2022. Perinteenkerääjänä laaja-alainen Paulaharjuhan tallensi runsaasti myös naisten ja lasten perinteitä, kuten lasten leikkejä. Teoksessa Satunnaisesti Suomessa. Me surmantöille hiihdämme. Ja siihenhän ohjeistaa myös itse Paulaharju kirjeessä tyttärelleen Lyyli Westerholmille: Pidähän kirjeet tallella sitä minun ”kuuluisuutta varten”. Hekumointi mielikuvissa epäinhimillistettyjen ”punikkien” tappamisella, osallistuminen kuulusteluihin sekä paikallaolo teloitusten aikana ovat olleet sotatilan luomia mielentiloja ja miljöitä, joista ei ole myöhemmin puhuttu. Jonkin verran kirjeitä karsittiin kokoelmasta pois, mutta paljon nykylukijaa hätkähdyttävää aineistoa jätettiin talteen. Seppä toteaa, että näiden kirjeaineistojen esille tuomat tunnetilat ja tapahtumat ovat hyvin ristiriitaisia Paulaharjun humaanin perinteenkerääjän ja kirjoittajan imagon kanssa. Kyky tappaa ja siitä visioiminen näyttää kasvavan sodan keskellä yhdeksi mieheyden mitaksi. Samaa propagandistista retoriikkaa käytettiin jo hyvin pian sisällissodan puhkeamisen jälkeen: sota nimettiin vapaussodaksi, punaiset punaryssiksi ja sota oikeutettiin vihapuheella, jossa punaisiin kytkettiin ei-toivottuja piirteitä. Seppä, Tiina 2018. Toimittaneet Marko Lamberg, Ulla Piela ja Hanna Snellman. Suomen virallinen totuus ja kertomus sisällissodan tapahtumista oli valkoisen Suomen vapaussotakertomus vuosikymmeniä (Hentilä 2018). Seppä tarkastelee Paulaharjun heimosotaretkien aikaisia kirjeitä etenkin niistä hahmottuvan mieheyden pohtimisen ja todistamisen tarpeen kautta. Punaiset olivat valkoisesta näkökulmasta ja myös Saksan joukkojen retoriikassa roskajoukkoa, jossa nähtiin ”mongolin suomalaisessa heränneen” (Hentilä 2018, 25–27). Samuli Paulaharjun koillinen rintama 1918. Sata vuotta myöhemmin on myös mahdollista sisällyttää sotakokemusten ja -tekojen omakohtaiset kuvaukset osaksi kansanperinteen kerääjän ja kirjailijan kuvaa. Kalevalaseuran vuosikirja 97. Artikkeli on julkaistu toukokuussa ilmestyneessä tietokirjassa Kolonialismi Suomen rajaseuduilla (Gaudeamus 2022). Heimous, Mieheys ja toiseus Suomen pohjoisilla rajoilla. Pitkät varjot
[--] Kun kansanperinteen keruutyö käynnistyi 1800-luvun alkukymmeninä, naisilla ei ollut mahdollisuuksia saada koulutusta eikä kokemusta, jota perinteenkeruu edellytti. IKL:n jäsenluettelosta Samuli tosin erotti sekä itsensä että Jennyn, koska kenraali K. ”Jos et voi olla mukana, emme voi olla yhdessä”, hän sanoi. Kirjeenvaihto alkoi jo ennen Samulin tulemista leskeksi, ja kirjan mukaan Jenny on hävittänyt kirjeenvaihdosta osan ja muokannut osaa kirjeistä niitä puhtaaksikirjoittaessaan. (MP 2022) LUKIJANA JÄÄN pohtimaan, ettei tuon ajan asenneilmastossa ja arvomaailmassa ole mikään ihme, jos miestään koulutetumpikin nainen itse, aivan vapaaehtoisesti, valitsi paikkansa miehensä alaisena ja jo lähtökohtaisesti väheksyi omia kykyjään esimerkiksi kirjoittajana. Marjut Paulaharju on kirjoittanut kaksikin kirjaa isoisästään Samuli Paulaharjusta (1875–1944). MARJUT PAULAHARJUN kriittinen suhtautuminen 1980-luvun naistutkimuksen tuottamiin tulkintoihin Jenny Paulaharjun merkityksestä kansanperinteen kerääjänä antaa aihetta myös tämän päivän tutkijoille tarttua näihin aineistoihin uudella otteella. Hän perustelee kritiikkinsä tarkasti aineistoihin viitaten ja aineistoja kriittisesti tarkastellen. Marjut Paulaharju näyttää Jennyn nimenomaan Samulin kanssakulkijana ja avustajana, joka tarvitsi ja halusi Samulin opastusta, kannustusta ja tukea oman perinteenkeruutyönsä aloittamiseen ja myöhemmin artikkeliensa kirjoittamiseen. Sukupuolentutkimuskin on mennyt hyvin paljon eteenpäin 1980-luvun vaiheista, ja tarjonnee aivan uusia näkökulmia myös Jenny Paulaharjua koskeviin aineistoihin. (MP 2022) Päivätyönään Jenny ja Samuli Paulaharju toimivat kuuromykkäin koulun opettajina Oulussa, ja alun perin tapasivatkin niissä tehtävissä. KATRI KOVASIIPI KIRJAT Ristiriitainen kuva isoisän vaimosta LUKUVINKKI Aila-Liisa Laurilan kirjoittama arvio samasta kirjasta löytyy Kulttuuritoimitus.fiverkkojulkaisusta: kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/ kritiikit-kirjallisuus/jennypaulaharju-ei-puhunut-omastaosuudestaan-kansanperinteenkeruutyossa-vaan-keskittyivaalimaan-edesmenneenmiehensa-muistoa/. Marjut Paulaharju katsoo Jennyä koskevia aineistoja kriittisesti ja haluaa kumota etenkin 1980-luvulla Suomessakin esiin nousseen naistutkimuksen tulkinnat Jennystä miehensä varjoon jääneenä perinteenkerääjänä. Vertailun kohteeksi päätyvät Jennyn ja Samulin keräämien aineistojen määrät, erilaiset muistiinmerkitsemisen tavat ja Jennyn epävarmuus oman kirjoittamisensa suhteen. Wallenius oli esiintynyt eräässä juhlatilaisuudessa kovassa humalassa. 1900-luvun alkupuolella vallinnutta naisen asemaa Marjut Paulaharju sivuaa vain hiukan kuvaamalla naisten asemaa perinteenkerääjinä: Kansanperinteen keruu oli alkuvaiheessa vain miesten alaa, ennen Jennyä naispuolisia kerääjiä oli vain muutamia. Marjut Paulaharju on käynyt tätä elämäkertaa varten huolella läpi valtavan määrän aineistoja, kuten artikkeleita, kirjeitä ja matkapäiväkirjoja, joita kaikkia hänellä ei ollut käytössään vielä vuonna 1989, kun hän kirjoitti Samuli Paulaharjusta kertovaa Ruijanrannan reppuherraa. Hän on kokenut tehtäväkseen kertoa myös Jennyn tarinan, mutta tähdentää, ettei ole tutkija. Samalla hän näyttää lukijalle reilusti oman paikkansa Paulaharjujen suvussa ja kuvailee, kuinka Jennyn suhde leskeksi jääneen Samulin ensimmäisestä avioliitosta syntyneisiin lapsiin ja lapsenlapsiin ei ollut suinkaan ongelmaton. Hän ei uskonut pystyvänsä kirjailijaksi. M. Jennyn tekemät perinteenkeruut, haastattelut ja artikkelit tulevat kirjassa varsin tarkasti esiin. Hänen mukaansa Jenny on hävittänyt myös omia kirjeitään, ehkä ymmärrettyään, että kaikki Samuli Paulaharjuun liittyvä aineisto kiinnostaa tutkijoita tulevaisuudessa. Hävityksen kohteeksi on joutunut myös Samulin ja ensimmäisen vaimon, Kreeta-Liisan, kirjeenvaihto. Hänen mielestään Jenny Paulaharjun merkitystä perinteenkerääjänä on liioiteltu äkkiväärien, liian nopeiden, heppoisiin aineistoihin perustuvien tulkintojen varassa. Yhteisiä lapsia Jennyllä ja Samulilla ei ollut. Marjut Paulaharjun näkemys on, että Jenny on halunnut hallita Samulin julkisuuskuvaa hävittämällä sellaisia kirjeaineistoja, jotka eivät ole välttämättä sopineet toivottuun kuvaan. SKS Kirjat 2022, 227 sivua. He olivat isänmaallisia, suomenmielisiä, Isänmaallisen Kansanliikkeen kannattajia, läheisiä Lapuan liikkeelle, ja Jennyn muistiinpanoista tulee esiin, miten hän inhosi ja halveksui kommunisteja. Kirjallisen epävarmuuden ja itseväheksynnän seurauksena Jenny ei koskaan kirjoittanut Samulin elämäkertaa, vaikka sitä häneltä kovasti odotettiin ja pyydettiin Samulin kuoleman (1944) jälkeen. Kirja tuo vahvasti esiin myös Jenny ja Samuli Paulaharjun poliittisen viitekehyksen. Myös avioliiton edellytys oli Jennyn suostumus maankiertämiseen, lähes jokakesäiseen keruumatkoilla kulkemiseen miehensä rinnalla. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 109 Marjut Paulaharju: Jenny Paulaharju – Maankiertäjän perintö. Nyt hän on kirjoittanut myös Samulin toisen vaimon, perinteenkeruumatkoilla uskollisesti Samulia seuranneen Jenny Paulaharjun (1878– 1964) elämäkerran
Myös valtaväestön tietämättömyys karjalan kielestä aiheuttaa omat ongelmansa, eivätkä negatiiviset asenteet vähemmistökieliä kohtaan myöskään ole valitettavasti tavattomia. Erityisen suuri tarve käytännön oppaille onkin juuri koskien karjalan käyttöä perheissä ja sen siirtämistä lapsille. ?????. Onnistuakseen kielenelvytys vaatii sitä, että kieli siirtyy luontevasti sukupolvelta toiselle, taaten täten sen elinvoiman ja säilyvyyden nykyhetkestä tulevaisuuteen. Näin tietysti kuuluukin olla. Työnsarkaa siis totisesti riittää, mutta kaikesta siitä voi onneksi selvitä, ja Antonova tarjoaa oppaallaan tähän työhön rautaisen pätevän ja samalla lempeän ymmärtäväisen apukäden. ???????????. ??????. ??. Suomea puhutaan harrastuksissa ja leikkikentillä, ja suomeksi löytyy laaja-alainen tarjonta kirjallisuutta, televisio-ohjelmia, pelejä ja musiikkia. Suomea puhutaan sairaaloissa ja neuvoloissa, lapsi pääsee suomenkieliseen päivähoitoon ja käy koulunsa suomeksi. ?????????. ??????????. Teoksen vahvuus ja arvo tuleekin nimenomaan sen käytännöllisyydestä. Vanhemmille tarjotaan perustietoa ”yksi vanhempi, yksi kieli” -periaatteesta, lapsuuden kaksikielisyydestä, lapsen tavasta oppia kieltä ja sen eroista aikuisten kieltenopiskeluun. Aiheeseen orientoidaan myös katsauksella. ???, ??. ??????. Uhanalaisen vähemmistökielen puhuminen lapsen kanssa on tyystin eri asia kuin valtakielen. Se ammentaa tietoa kielentutkimuksen tieteellisistä ansioista vuosikymmenten ajalta, mutta pitäytyy tyyliltään niin helppolukuisena, että kuka tahansa voi sen vaivatta lukea ja ymmärtää. Vanhemmat lapsineen muodostavat tämän ketjun linkit, ja ilman tämän ketjun syntyä ja säilymistä on kaikki muu elvytystyö tehotonta. ??????. Karjalaksi mitään noista ei ole saatavilla. Teoksen ensimmäisessä osassa käydään läpi yleisiä periaatteita vähemmistökielen siirtämisestä lapselle. Perheissä tehdään se käytännön työ, josta me tutkijat voimme vain haaveilla artikkeleita ja analyyseja kirjoittaessamme. Karjalan suhteen tilanne on se, että tieteellistä tutkimuskirjallisuutta on huomattavan paljon enemmän kuin käytännönläheistä, kenen tahansa karjalaisen luettavissa olevaa kirjallisuutta. Teos on tiivistettynä käännetty ja Suomen oloihin sovitettu versio venäjänkielisestä alkuperäisjulkaisusta AB?. . Sen lisäksi, että karjalaisvanhemmat joutuvat toimimaan vailla tukea, täytyy heidän kamppailla valtakielen painetta vastaan ja usein myös oman puutteellisen kielitaitonsa ja siihen liittyvien riittämättömyyden ja häpeän tunteiden kanssa. Vähemmistökielen erityisyys Helppoa tuo työ ei totisesti olekaan. KIRJAT Tärkeä uutuuskirja tuo karjalan kieltä koteihin KIRJAT N atalia Antonovan teos ABC – lapsen kanssa karjalaksi tarjoaa käytännön oppaan vanhemmille, jotka haluavat puhua karjalaa lapsensa kanssa kotikielenä. Suomessa suomenkielinen perhe saa kielitaidon kehittymiseen koko ympäröivän yhteiskunnan tuen. Teoksesta huokuu Antonovan ammattitaito ja laaja-alainen kokemus kieliaktivistina, ja se onnistuu paketoimaan suuren määrän asiantuntijuutta helposti luettavaksi ja käytännönläheiseksi kokonaisuudeksi. Se on julkaistu suomeksi, vienankarjalaksi sekä livvinkarjalaksi, ja eteläkarjalainen versio on tulossa
Kun muuten keskiössä on käytännön opastus siihen, kuinka kuka tahansa vanhempi voi puhua lapsensa kanssa karjalaa, eivät Vieljärven Karjalan Kielen Kodista kerätyt opit kielipesien toimintaperiaatteista ja perustamisedellytyksistä suoraan sovellu tähän kontekstiin. Samoin siitäkin olisi enemmänkin kirjoitettavaa, kuinka käsitellä niitä negatiivisia tunteita, joita sekä itsellä että muilla ihmisillä voi olla liittyen karjalan käyttöön ja vähemmistökieliin yleensäkin. Teksti: TUOMO KONDIE Kuvitus: ILJA PAD?IN ABC – lapsen kanssa karjalaksi -oppaan kuvituksen on tehnyt karjalainen taiteilija ja juristi Ilja Pad?in.. Teos kokonaisuudessaan ei kuitenkaan tästä lievästä irrallisuudesta kärsi, enkä pidä lainkaan huonona asiana, että puutteellisen kielellisen tuen kanssa painiskeleville karjalaisvanhemmille näytetään, että asiat voisivat aivan hyvin olla toisinkin, jos yhteiskunta niin vain päättäisi. Se, että tarinat on kerrottu kunkin vanhemman omalla karjalan murteella, tuo niihin vielä hienon persoonallisen säväyksen. B-osa käsittelee mahdollisia haasteita, kuten sitä, jos vain toinen vanhemmista osaa karjalaa tai jos lapsi kieltäytyykin puhumasta karjalaa. Kaiken kaikkiaan Antonovan teos on äärimmäisen arvokas ja merkityksellinen teos, joka tulee kantamaan hedelmää karjalaisyhteisön hyväksi pitkään. Oppeja havainnollistetaan suorilla esimerkeillä karjalankielisistä loruista ja leikeistä, joiden kautta opettaa esimerkiksi äänteitä ja sanastoa. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 111 KIRJAT Tärkeä uutuuskirja tuo karjalan kieltä koteihin KIRJAT karjalan kielen nykytilanteesta ja erittelemällä syitä sille, miksi karjalan kielen säilyttäminen on tärkeää. Se tarjoaa toimivan ja kattavan opaspaketin karjalan kotikäytöstä, ja soveltuu kenelle tahansa vanhemmalle, joka on harkinnut tai edes haaveillut puhuvansa karjalaa lapselle, omasta lähtötasosta riippumatta. Ohjeet alkavat jo odotusajasta, ennen kuin lapsi on syntynyt, ja käytännönläheiset ohjeet käsittelevät esimerkiksi kielen siirtämistä yhteisten leikkien kautta, materiaalien hyödyntämistä eri murteilla ja lähisukukielillä sekä kontaktien hyödyntämistä muihin kielenpuhujiin. Mutta ne ovatkin jo toisten teosten aiheita. A-osio pureutuu itse asian ytimeen eli siihen, kuinka alkaa puhua lapselle karjalaa kotona. Teos sopisi erinomaisen hyvin vaikkapa äitiyspakkauksen mukana halukkaille jaettavaksi. Esimerkit elävästä elämästä tuovat kirjan opit kouriintuntuvammiksi ja voivat tarjota osaltaan arvokasta vertaistukea lukijavanhemmille, kun voi nähdä, kuinka muut ovat painineet samojen haasteiden kanssa ja onnistuneet niistä huolimatta. Sellaisena tämä osa on hiukan irrallinen muusta teoksesta. Ongelmatilanteet kohdataan sillä samalla lempeän ymmärtäväisellä otteella, joka muutenkin teosta määrittää. Vaikka tukea ei tällä hetkellä käytännössä olekaan, olisi katsaus tähänkin puoleen hyväksi. Jos aiheesta haluaisi myöhemmin laajentaa, vanhemmille voisi olla hyödyllistä tarjota opastusta myös siitä, minkälaisia tukimahdollisuuksia lapsen karjalan kehitykseen olisi saatavilla kodin ja lähipiirin ulkopuolelta, esimerkiksi koululaitoksesta ja muilta viranomaisilta. Karjalan kielen ja koko karjalaisyhteisön tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää, että ABC leviäisi mahdollisimman laajalle ja löytäisi karjalaisperheet tehokkaasti. Vinkit eri tilanteisiin Tämän jälkeen kirjan sisältö jaetaan nimensä mukaisesti A-, Bja C-osiin. Ilja Pad?inin mainiot kuvitukset tekevät siitä myös esteettisesti miellyttävän. Karjalan kielen elämää Kirja päättyy kertomuksiin, jossa karjalaiset vanhemmat kertovat omista kokemuksistaan karjalan kotikäytöstä. C-osa käsittelee kielipesiä ja niiden arvoa karjalan kielen siirtämisessä lapselle
Mitä jälkimmäisistä on käytetty. On myös erinomaisesti tiedossa, ettei ortodoksisten seurakuntien väestörekisteriaineisto 1700-luvulla vastannut kovinkaan hyvin maallisen vallan rekisterien tietoja. KIRJAN LÄHDEAINEISTO on kattava ja vaivalla kerätty, mutta kirjan leipätekstissä ei ole yksittäisiä lähdeviitteitä eikä kirjoittaja antaudu kriittiseen keskusteluun lähteistön kanssa. Tekstistä ei käy selville, mihin tiedot pohjautuvat. Eri pitäjänhistorioissa ym. Liitteissä on kuvattu monia kiinnostavia asioita kuten antiminssien eli alttaripöydälle asetettavien liinojen historiaa sekä kirkkojen ja tsasounien kellojen historiaa. Kriittinen lukija olisi varmaan myös kiinnittänyt huomiota taiton ja kieliasun lukuisiin puutteellisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Lähdeluettelossa joitakin venäläisiä arkistoaineistoja on lueteltu sivujen tarkkuudella, toisista ei ole mainittuna mitään muuta kuin säilyttävä arkisto. apsis, diskos, moleben jne.) sekä esimerkiksi luterilaisten piispojen luettelointi, joka vaikuttaa turhalta samoin kuin ortodoksisen papiston luettelointi 1500ja 1600-luvuilta. Kuvasto on kerätty SA-materiaaleista, Museovirastolta, eri pitäjäseuroilta ja yksityishenkilöiden kokoelmista. Kirjasta on rajattu ulos Karjalan ulkopuoliset suomalaiset ortodoksiset kirkot. Teksti itsessään on luettelomainen katsaus kunkin seurakunnan, kirkon ja tsasounan historiaan. Tällä kertaa hänen omakustanteena julkaistun uusimman kirjansa aihe on Karjalan kirkot ja tsasounat, joista monet ovat tuhoutuneet tai ovat huonossa kunnossa. SANTERI PALVIAINEN Uusi kirja tsasounista KIRJAT UUTISIA ITÄRAJALTA Liusvaaran tsasouna. Kriittisistä huomioista huolimatta teos on Karjalan ortodoksisista kirkoista ja tsasounista kiinnostuneille ehdottoman tärkeä ihan jo rikkaan kuvamateriaalinsa ja kootun lähdeaineiston perusteella. KUVA: ALBERT HÄMÄLÄINEN, MUSEOVIRASTO KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA. Kirja etenee seurakunnittain (1939 jaon mukaan) siten, että kustakin seurakunnasta esitellään sen kirkot ja tsasounat sekä niiden nykytila. Väkilukutilastot eivät myöskään tuo mitään lisää kirjan aiheeseen, kirkkoihin ja tsasouniin. Teksti olisi myös kaivannut tarkemman kriittisen lukijan, joka olisi tekijän kanssa käynyt keskustelua, onko esimerkiksi tarpeen käyttää puolikasta sivua (s. 138) venäläisten arkistojen kopiomaksujen suorittamisen vaikeudesta tilittämiseen. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 112 Timo Lehtonen: Karjalan kadonneet kirkot ja tsasounat 416 sivua, 2022, omakustanne, ostettavissa kirjan kirjoittajalta Tietokirjailija Timo Lehtonen on profiloitunut ansioituneena ortodoksisaiheisten tietokirjojen kirjoittajana. Eri paikkakunnista on vaihtelevan mittaisia kuvauksia ja taustoituksia. Ilmiselvää on, ettei ainakaan jälkimmäinen luettelo ole täydellinen. Paikoin pitäjähistoriaa selostetaan hyvinkin yksityiskohtaisesti. Toiset liitteet ovat puolestaan vähemmän onnistuneita: takakannessakin mainittu lupaus, että kirjassa mainittaisiin ortodoksisen väestön lukumääriä Karjalassa vuodesta 1750 alkaen, jää pahasti toteutumatta, koska käy ilmi, ettei keskeisiäkään tilastolähteitä ole käytetty systemaattisesti, kuten esimerkiksi seurakuntien arkistoja tai julkaistuja tilastoja, joita Suomesta on merkittävän pitkältä ajalta. julkaisuissa on lisäksi keskustelua yksittäisten paikkakuntien kirkoista ja tsasounoista. Kirjan erityisenä ansiona voi pitää rikasta kuvamateriaalia, joka on kerätty monista eri lähteistä mukaan lukien kuvia, joita ei ole nähty aiemmin. sanasto, joka sisältää monia ortodoksiseen uskoon liittyviä termejä, mutta jotka eivät ole kirjan tematiikan kannalta olennaisia (esim. Muissakin varhaisissa päivämäärissä olisi erityisesti toivonut kriittisempää otetta lähteissä mainittuihin vuosilukuihin ja muihin tietoihin. Lähteethän ovat monestikin keskenään ristiriitaisia. ESIPUHEESSA mainitut kirjaan käytetyt 9000 työtuntia olisi voitu kohdentaa toisin ja paikoin ehkä jopa harjoittaa karsintaa, mikä on olennaista ja mikä olisi vähemmän. Muita tarpeettomia liitteitä on mm. Osa kuvauksista on väistämättä kursorisempia kuin toiset: Salmista on peräti 62 sivua, mutta Ilomantsi on jätetty vain 12 sivuun. Luonnollisesti populaaria tietokirjaa eivät koske tieteellisen julkaisemisen tiukat vaatimukset lähteistyksestä ja viittaustekniikasta, mutta luetellut yksityiskohdat ja niiden määrä huomioon ottaen olisi ollut paikallaan ja modernimman käytännön mukaista mainita, mihin asiakirjoihin on viitattu, koska joka tapauksessahan tieto on tekijällä pakosti ollut. Hajavuosiluvuista voi päätellä, että kyseessä olisi voudinja läänintileistä sekä tuomiokirjoista poimittuja mainintoja, mutta tätä kirjoittaja ei tuo esiin
Sisällöt koostuvat hassutteluista, lasten leikeistä, ystävien kohtaamisista, lauluista, loruista, teatterista, radiouutisista, kirjanteosta ja bloginpidosta internetissä. KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA Karjalan kielen elvytysprojektin sanastotyöryhmän jäsenet Katerina Paalamo (vas.), Olga Karlova ja Natalia Giloeva tutkivat yskyniekanvakkua eli Kelan äitiyspakkausta. W. Materiaalia karjalan kielen opetukseen ja itseopiskeluun tarvitaan jatkuvasti lisää, ja tähän tarpeeseen vastaa toukokuussa julkaistu Karjalan kieli eläy -videokokonaisuus. Videoiden tekoon ovat osallistuneet yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshanke ja Amnunna Films Oy. toukokuuta, ja sen tallenne on nähtävillä elokuun puoliväliin saakka osoitteessa dclive.fi/Karjalanelvytys/opetusvideot. Videotyöryhmän jäsenet ovat Natalia Giloeva, Olga Karlova, Maria Kuismin, Timoi Munne, Katerina Paalamo, Pekka Suutari ja Rinoi Ylönen. Tuottajana on toiminut Pertti Veijalainen. Lisäksi mukana on linkki videoihin, joilla puhutaan näitä kaikkia karjalan kielen päämurteita. Samalla, kun videot ovat tehokas opetuspaketti, ne näyttävät Suomen karjalankielisten elämää 2020-luvun Suomessa. KATRI KOVASIIPI KIRJAT UUTISIA ITÄRAJALTA Karjalan kielen opastusvideot julki Pakinapirttiläiset keskustelevat soljuvasti, jokainen voi käyttää vapaasti omaa karjalan kielen murrettaan. KUVAKAAPPAUS VIDEOLTA. Onnenmäki-säätiö, Karjalan Sivistysseura, E. Uudet karjalan kielen opetusvideot löytyvät osoitteesta blogs.uef.fi/karjalanelvytys/opetusvideot/ Karjalan kielen päämurteiden, vienankarjalan, eteläkarjalan ja livvinkarjalan opetusvideot löytyvät em. Esiintyjinä olevat karjalan kielen murteiden asiantuntijat ja kieliaktivistit läheisineen ja ystävineen ovat antaneet videoille paljon itsestään. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 113 n . osoitteesta omien linkkiensä takaa. Videot on ohjannut kokenut dokumentaristi ja toimittaja Mirja Metsola. Ponkalan säätiö ja Itä-Suomen yliopisto ovat tukeneet videoiden tuotantoa. KIINNOSTUS karjalan kieleen on viime vuosina kasvanut. Videot vievät katsojansa mukaan karjalan kielen puhujien luonnollisiin kielenkäyttötilanteisiin erilaisissa arkisissa ja juhlavissa ympäristöissä. Opetusvideoiden kesto on yhteensä lähes neljä tuntia. Karjalan kielen kursseja on järjestetty eri puolilla Suomea sekä verkossa etäopiskeluna, ja kurssit täyttyvät avautuessaan yleensä hyvin nopeasti. Opetusvideoiden julkistustilaisuus pidettiin Kino Reginassa maanantaina 16.
JUMIKEOSSA on avautunut kaksi kansainvälistä kesänäyttelyä. Kenties sieltä löytyy sitä voimaa ja herkkyyttä, jolla kohdata ja ratkaista edessämme olevia ongelmia, taiteilijat Antía Sanchez ja Hannes Aleksi pohtivat. Kahdeksankulmaisen jättiteoksen seinät on rakennettu suurista lankuista, joiden pintaan taiteilijat ovat työstäneet muinaisten maailmansyntymyyttien inspiroimaa kuvastoa veistäen, kaivertaen ja polttaen. KATRI KOVASIIPI Juminkeossa kaksi kansainvälistä kesänäyttelyä: Quelavala ja Karelore KESÄKUU 2022 HALLITUKSET UUTISET Taiteilijat Antía Sanchez ja Hannes Aleksi massiivisen puuja keramiikkainstallaationsa Quelevala: Ihmeiden aika rakenteiden lomassa. Nähtävää on sekä Juminkeon sisäettä ulkotiloissa. – Selviytyäkseen ihmiskunnan on palattava henkisille juurilleen, ihmisyyden ja ihmettelyn ytimeen. Sisällä Juminkeossa nähdään taiteilija Katya Lebedevan kokoama Karelore: Tulen henki -ryhmänäyttely, jossa on mukana suuri joukko taiteilijoita Suomesta ja ulkomailta. Taiteilijat kertovat, että Quelevala-taideprojekti on heille taiteellinen tutkimusmatka edeltävien sukupolvien maailmankuvaan ja -selitykseen. KUVA: MARIA KÄRKKÄINEN. Juminkeon pihamaalla tulijat ottaa vastaan taiteilijapari Antía Sanchezin ja Hannes Aleksin massiivinen puuja keramiikkaveistos Quelevala: Ihmeiden aika. Kareloren taiteilijat ovat Catherine Soreau, Tero Porthan, Lola Carracedo, Olga Bondareva, Sanna Hukkanen, Amandine Ducloux, JC Rozec, Antti Palosaari, Steeve Manangou, Alyona Vorotnikova, Guillaume Verdier, Elodie Legros, Masha Mitkova, Julien Silvestre, Maks Trofimov, Fabienne, Jean-Christophe CRAPS, Katya Lebedev, Nina Pommelin, Alexander Debavelaere, Aaron Colman-Hayes, Andrei Kokarev, Sasha Luki, Diana Sineokaya ja Eeva Kouvalainen. Juminkeon kesänäyttelyt ovat esillä 30.9.2022 saakka osoitteessa Kontionkatu 25, Kuhmo. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 114 UUTISIA ITÄRAJALTA n. Juminkeko on avoinna heinäkuussa joka päivä klo 12.00–18.00, muulloin ma-pe klo 12.00–18.00. Teoksen lähtökohtana on ajatus kaukaisesta menneisyydestä, jolloin ihmisillä ei ollut olemassa käsitettä ”luonto”, koska sen ulkopuolella ei ollut mitään. Teoksen voi kokea tänä kesänä Kuhmossa Juminkeon pihamaalla. Teoskokonaisuudessa luolamaalausten ja Kalevalan kuvaston henki yhdistyvät moderniin ilmaisuun. Kyse on animaatiokokonaisuudesta, joka tuo yhteen kuvaja käsityötaiteilijoita sekä yhdistää paikallisia ja yleismaailmallisia ideoita ja arvoja
Alue on ollut myös lukuisien tutkimusten, matkakuvausten ja elämäkertojen ehtymätön lähde. Ervasti (Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa kesällä 1879, Suomalaiset Jäämeren rannalla, Ahma), Juhani Aho (Juha), Santeri Ivalo (Juho Vesainen), Iivo Härkönen sekä Onttoni Miihkali eli Mikko Karvonen. KUVA: RAIJA-LIISA KIANNON ARKISTO. Symposiumissa kuullaan kiinnostavia esitelmiä kirjallisuuden luomasta vienalaisuuden ja laajemminkin karjalaisuuden kuvasta niin suomalaisessa kuin neuvostokirjallisuudessa. Joko hän tunsi Vienan Karjalan. Kuusamo-opisto yhteistyössä Karjalan Sivistysseuran kanssa järjestää kahdennentoista Tie Vienaan -symposiumin Kuusamossa 17.–18.9. Vienan Karjala on innoittanut kirjailijoita kautta aikojen. De Poësi Fennica -teoksessaan hän viittasi aikeeseensa julkaista karjalaisia itkuvirsiä. Ilmari Kianto oli suuri Vienan tuntija. Neuvosto-Karjalan suomenkielisen kirjallisuuden julkaisemisen aloitti Suomesta 1920–1930-luvuilla Neuvostoliittoon siirtynyt tai paennut väestö. Suomalaisten tietoisuuteen alue nousi kansallisromanttisen Karjala-harrastuksen myötä, kun tunnetut kareliaanit – taidemaalarit, valokuvaajat, arkkitehdit, kirjailijat ja säveltäjät – ammensivat sieltä luomisvoimaa 1800-luvun lopulla. Hän teki peräti 50 vuoden ajan lukemattomia retkiä taivaltaen tiettömän erämaan polkuja kylästä kylään. UUTISIA ITÄRAJALTA KESÄKUU 2022 HALLITUKSET UUTISET Vienan virroilla, Kalevalan kankailla Ilmari Kiannon karikatyyrin on piirtänyt Lauri Santtu. Kiinnostava on myös kysymys siitä, ohjailtiinko kirjoittajia aikoinaan, määräsikö jokin taho tai sensuuri sitä mistä sai kirjoittaa tai mitä ei saanut kirjoittaa. Miten suomenkielinen kirjallisuus on rakentanut tilaa rajaseudun väestölle, mikä sen rooli on ollut osana Moskova-johtoista kirjallisuusinstituutiota. Mutta oliko vuonna 1636 Oulussa kuollut Johannes Messenius, ruotsalainen kirjailija ja historioitsija, ensimmäisiä, joka käsitteli Suomea laajemmin julkisuudessa. klo 13–17.30 lauantaina ja klo 10–15 sunnuntaina. Sieltä kerättiin pääosa Kalevalan eeppisistä runoista 1800-luvun alkupuolella. Itä-Karjala on ruokkinut heimosotaja muuta sotakirjallisuutta runsain määrin. VIENA, TUO KARJALAN tarunhohtoinen osa, on karjalaisen kulttuurin aarreaitta. Hän kirjoitti ihailemastaan Vienan Karjalasta peräti seitsemän teosta, joista osan Suur-Suomi-haaveen lumoissa. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 115 V ienako vain idyllinen Kalevalan laulumaa. Vienan Karjalaan tehtiin tutkimusmatkoja jo 1700-luvun lopulla. Sittemmin karjalaisten kirjailijoiden merkitys kasvoi. Tarkemmat tiedot symposiumista löytyvät lehden takakannesta. Karjala-teemaan tarttuivat teoksissaan myös esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg (Hirvenhiihtäjät), A. W. Suuria nimiä heidän joukossaan ovat Jaakko Rugojev, Ortjo Stepanov, Nikolai Jaakkola, Antti Timonen ja Pekka Perttu sekä Suomeen muuttanut Arvi Perttu. 2020-LUVULLE TULTAESSA Vienan Karjala on päätynyt myös sarjakuviin, kun Veli-Matti Ural ja Matti-Pekka Heikura loivat legendaarisesta heimosoturista Iivo Ahavasta kuvallisen tarinan. Entä Henrik Gabriel Porthan, vuonna 1804 menehtynyt, isänsä puolelta karjalaista juurta ollut kansanrunouden kerääjä ja tutkija. Tie Vienaan -symposium vienalaisuuden kuvasta kirjallisuudessa järjestetään 17.–18.9.2022 Kuusamossa
Satunnaisesti jotkut niistä saavat valtion myöntämiä apurahoja. Keskityin musiikkiohjelmiin, sillä huomasin, että musiikkia oli ohjelmissa liian vähän. Nykyään musiikkiyhtyeet ovat myös hyvin visuaalisia ja näkyvät paljon somessa. Ensimmäinen esimieheni oli Ivan (Jukka) Akimov, Kolatselän karjalaisia. Kuten moni loikkari, myös heidät karkotettiin Siperiaan, jossa isäni Pauli syntyi. Vähitellen 1980–90-lukujen vaihteessa ohjelmistoon alkoi ilmestyä myös nykyaikaisempaa paikallismusiikkia. AR Lama sai isovanhempani Uunon ja Saiman loikkaamaan vuonna 1931 Kotkasta Gyllingin Neuvosto-Karjalaan, siellä kun vallitsi usko paremmasta tulevaisuudesta ja pärjäsi suomen kielellä. Muistan, että hyvästellessä he aina sanoivat ”pai-pai”. AR Vanhempani tutustuivat 1950-luvun puolivälissä Leningradin teatterikorkeakoulussa. Syyttömänä surmattu Uuno on sittemmin rehabilitoitu. Esiinnyin muutamassa Petroskoin Suomalaisen teatterin näytelmässä, kahdessa niistä myös soitin haitaria ja mandoliinia. EKL Esittämisestä tuli tavallaan sinunkin maailmasi. AR Lapsena kävin usein teatterissa ja tutustuin sen aikakauden näyttelijöihin. EKL Äitisi Lilja on lähtöisin Komista, häntä ja isääsi Paulia yhdisti teatteri. Karjalassa oli useita yhtyeitä, joita nostin ohjelmissani esiin: Talvisovat, Toive, D’airot, Olemba, Manok, Leo Sevets, Myllärit, Skylark, Oma pajo, Jousnen järved, Reel, Ascetics, Yarga sound system, Noid, Ondrei, Ilmu. Kollegoinani oli suomen-, karjalanja myöhemmin myös vepsänkielisiä toimittajia. Suomea puhuttiin pääosin kotona, yhteydet Suomessa asuviin sukulaisiin olivat satunnaisia. EKL Stalinin terrori ulottui myös Uunoon, hänet vangittiin ja hän katosi. On kuitenkin tosi kiva, että Karjalasta löytyy vielä esiintyjiä, joille vähemmistökielet ovat tärkeitä. Jo opiskeluvuosinani pääsin työhön Karjalan radion kansalliskieliseen toimitukseen, työkielenäni suomi. Samanaikaisesti niille annetaan kuitenkin aina vaan vähemmän tilaa. Opin suomea myös koulussa ja myöhemmin Petroskoin yliopistossa. Santtu Karhu on alan pioneereja, hänen karjalakielisillä kappaleillaan on edelleenkin kysyntää. Useimpien bändien laulukielenä on karjala, suomi tai vepsä – tosin laulajien kielitaito vaihtelee. Heistä vanhimmat olivat syntyisin Suomesta, Yhdysvalloista ja Kanadasta. Erilaisissa julistuksissa tuodaan esille, kuinka tärkeää on tukea kielten elvyttämistä; tätä saatetaan jopa tukea tasavallan presidentin säätiön apurahoilla. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin selvisi, että hänet oli tuomittu tekaistuin syin kuolemaan Krasnyi Borissa. Muutaman vuoden kuluttua perhe pääsi Karjalaan, Petroskoin lähellä sijaitsevaan Vilgan kylään. AR Suomen kieli säilyi perheessämme, mikä ei suinkaan ollut itsestään selvyys Stalinin vainovuosien jälkeisessä Neuvosto-Karjalassa. Lainsäädännöllä on esimerkiksi kavennettu mahdollisuuksia opettaa vähemmistökieliä koulussa. Minä ja sisareni opimme kielen mummiltamme ja hänen toiselta mieheltään, Onni Eskolinilta, sekä isältämme. EKL Vähemmistökansallisuudet ja -kielet ovat Venäjällä tiukoilla, nurkkaan ahdettuja. Radiotyössä perehdyin karjalan kielen eri murteisiin. Vielä parempi, että bändit edustavat nyt jo eri sukupolvia, sillä jokainen kerää ympärilleen joukon seuraajia, jotka saattavat kiinnostua karjalaisesta kulttuurista musiikin kautta. Valmistuttuaan he työskentelivät Petroskoissa, isä näyttelijänä ja äiti Suomalaisen teatterin simultaanitulkkina. Tein 30 vuotta ohjelmia suomalaisesta rockista, iskelmästä ja kansanmusiikista. Musiikkityylien kirjo on valtava, rockista etnoon sekä rapista trip-hopiin. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 116 KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT A rto Rinne on Petroskoissa syntynyt radiotoimittaja ja musiikintekijä, joka on viimeiset vuodet asunut Suomessa. Karjalan tasavalta on ainoa, jossa alueen nimikkokielellä ei ole Olen mykistynyt Arto Rinne ja Eeva-Kaisa Linna.. Tämä onkin tärkeää, sillä useimmiten ne joutuvat rahoittamaan itse toimintansa
Yhteyksiä maiden ja ihmisten välillä on katkaistu. Asia ei ole edennyt, vaikka sen eteen on tehty työtä muun muassa Karjalaisten kerähmössä parikymmentä vuotta. AR Ukrainassa käynnistynyt niin kutsuttu Venäjän ”erikoisoperaatio” mykisti. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 117 KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT edes virallista asemaa. Seurasin uutisia kännykästä tuntikausia päivässä. Tärkeää olisi tietää, miten tiedonkeruussa on kysytty esimerkiksi karjalaista taustaa. Runsaassa kolmessa kuukaudessa on menty useita askeleita taaksepäin. Vähemmistökielien opiskelu valtakielen puristuksessa on kunnianosoitus niiden puhujien juurille. Periaate on loistava, mutta kääntöpuolena on se, että toiminnassa tulee noudattaa valtion antamia määräyksiä. EKL Aivan. Tuntuu aivan järjettömältä, että keskellä Eurooppaa ylitetään asevoimin valtakunnan rajoja ja soditaan, sotilaita ja siviilejä kuolee päivittäin, Ukrainan infrastruktuuria tuhotaan, pakolaisia on miljoonittain. Sattuma-orkesterin kanssa esiintymässä Pekka Suutari (toinen vasemmalta). Olin järkyttynyt. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mitä loka-marraskuussa 2021 tehdyn väestönlaskennan tulokset kertovat Karjalan tasavallan asukkaiden määristä. Projektit Suomen ja Venäjän valtioiden välillä on lopetettu, loistavat hankkeet ovat menneisyyttä. AR Tosiaan. Tällaisessa ympäristössä oma identiteetti ja kieli vähitellen katoavat, ja valtakieli peittää alleen muun. AR Karjalan kieli ei valitettavasti siirry enää sukupolvelta toiselle, mutta onneksi sitä edelleen opetetaan joissakin kouluissa ja yliopistossa. Kansallisen omaperäisyyden säilyttäminen on haaste. En näe tässä operaatiossa mitään järkeä. Liiallinen paikallinen aloitteellisuus voidaan helposti tulkita nationalismiksi ja jopa separatismiksi. Ylirajainen yhteistyö soi harmoniassa Karjalan Sivistysseuran 110-vuotisjuhlassa Vaasassa vuonna 2016. KUVA: NEEMA BERG. Maailma on jakautunut, sanktioita, suljettuja rajoja, uusia rautaesirippuja maiden ja ihmisten välillä, vihaa ja tuskaa. Sanontahan onkin, että kyllä kaikki laulaa ja tanssia osaavat ja vähemmistökieliä saa kehittää, kunhan niille vaan ei vaadita virallista asemaa. EKL Venäjä on helmikuun lopulta lähtien moukaroinut Ukrainaa, käynyt perusteetonta sotaa suvereenia valtiota vastaan, tappanut ihmisiä, tuhonnut rakennuksia ja infrastruktuuria, pyrkinyt hävittämään maan itsenäisyyden. Alustavia tietoja liikkuu, että luvut olisivat laskeneet merkittävästi viimeisen 20 vuoden kuluessa tehdyissä selvityksissä. Rajoja ylittävää turismia ei koronaepidemian seurauksena ole, ja milloin se voisi elpyä. Venäjän tilastokeskus Rosstat ilmoittaa kertovansa lokakuussa yksityiskohtaisia tietoja vähemmistökansallisuuksiin kuuluvien määristä. Kaikissa Venäjän niin kutsutuissa kansallisissa tasavalloissa on vähemmistöasioita hoitava valtiollinen elin, jonka tarkoituksena on tukea vähemmistöjen pyrkimyksiä kielien vaalimiseen. Tämä on absurdia. Siksi suurin osa projekteista liittyy kieleen ja kulttuuriin. On tuskallista nähdä kaikki tämä tuho ja pahuus, mutta voin kuvitella, että tämä kaikki on vielä rankempaa venäläisille, joiden valtiojohtoa ohjaa raaka viha toista slaavilaista kansaa kohtaan. Sattuman soittajina Vladik Djomin, Arto Rinne ja Dmitri Djomin
Oli kaikenlaista pulaa, mutta tärkeintä oli maassa puhaltaneet uudet tuulet. Entinen veljeskansa on muuttunut propagandassa nationalisteiksi, natseiksi, ukropeiksi ja banderovilaisiksi. Eikä Karjalakaan ole poikkeus. Kerran näin keskustassa parinkymmenen auton letkan Donbassin liput katoilla liehuen. 2000-luvulla järjestin useita vuosia kansainvälistä Carelian Faces -etnofestivaalia Petroskoissa. Ilmassa on uhoa ja vihaa. Huono rauha on sotaa parempi. Kaikesta pahasta syytetään länsimaita, ikään kuin nykytilanteessa sanktioita ei olisi asetettu seurauksena sotatoimille. Tarjoan haastateltaville tutkimustekstini kommentoitavaksi ennen niiden julkaisua. Eeva-Kaisa Linna keskustelee tällä palstalla karjalaisuuteen liittyvistä asioista. Sotatoimia puolustelevien yleisin argumentti on ”missä olit kahdeksan vuotta”. Olisi tärkeää yrittää säilyttää se, mikä on säilytettävissä. Teen tutkimusta heimopakolaisten historiasta, erityisesti pakolaisuuden muistoista perheissä ja suvuissa. Sotatoimia julkisesti vastustavia pidätetään ja sakotetaan, heidän sometilejään blokataan. Kulttuurivaihtoa rajojen yli. Pakolaisuus on aina tavalla tai toisella todellisuutta, kuten Ukrainan sota jälleen osoittaa. Haastattelutietoja käytetään tutkimuksessa nimettömänä tai haastateltavan toivomalla tavalla. Onko perhehistoriassasi kokemuksia pakolaisuudesta. Kävin koulua Neuvostoliitossa, yliopistoaikoina seurasin mielenkiinnolla, kuinka maa oli muuttumassa demokraattisemmaksi, tosin pienin askelin, ja avautumassa muulle maailmalle. Jatkosodan loppuvaiheessa Itä-Karjalasta siirtyi Suomeen 2800 pakolaista. Suomi ja Venäjä ovat aina naapureita, vaikka kanssakäyminen Suomen liittyessä Natoon tuo uusia haasteita. Se oli upeaa. Mikäli suvussasi on Suomessa tai Ruotsissa kadonneita tai Karjalaan palanneita jäseniä, voin haastattelun yhteydessä auttaa etsimään heistä tietoja arkistoista. Kävin Petroskoissa toukokuussa ja tapasin vain läheisiä ystäviäni, sillä huomasin somessa, että kaikkien tuttujen kanssa ei kannata Ukrainan tapahtumista edes keskustella. Toivon, että verenvuodatus päättyy mahdollisimman pian. Sotatoimia vastustaneita on lähtenyt maasta, heitä leimataan mediassa ”ulkomaisiksi agenteiksi” ja maanpettureiksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 118 TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Mielipiteet ovat polarisoituneet. Tällä tarkoitetaan sitä, että miksi et pitänyt melua, kun ”meikäläisiä” eli Itä-Ukrainan venäläisväestöä pommitettiin Donbassin alueella. Sodan jälkeen, vaikka siltoja olisikin poltettu ja Venäjä eristäytynyt, joutuu rakentamaan uusia kontakteja ja aloittamaan monessa asiassa nollasta. Ihan kuin lukisi ikävää historian kirjaa tai dystopiaa, kuten Orwellin Vuonna 1984, mutta valitettavasti tämä kaikki on totta ja meidän aikaamme. Haluaisitko kertoa oman sukusi tarinan. Vaikkapa ruohonjuuritasolla. Nuoretkin Suomen suomalaiset ja maahanmuuttajat halusivat tulla Venäjälle ja tavata paikallisia ihmisiä. Petroskoissa toimiva ukrainalainen kansankuoro on vaihtanut nimensä slaavilaiseksi kansakuoroksi. Pääsi rakentamaan uusia kontakteja ja kehittämään uusia ideoita. Itä-Karjalasta ja Inkeristä tuli Suomeen 20 000 heimopakolaista vuosina 1918–1922 ja yksittäisiä pakolaisia senkin jälkeen. Aloittelevalle muusikolle oli olennaista, että pääsi esiintymään ensin Suomeen ja sitten muihin maihin. Monet ovat niin täynnä propagandaa, että esittävät mustan valkoisena. Nyt etsin uusia haastateltavia, varsinkin pakolaisperheiden toisen, kolmannen ja neljännen polven edustajia. Venäläisessä somessa jouduin poistamaan ”ystävistä” joitakin tuttuja, sillä en kestänyt heidän aggressiivisia ja rasistisia kommenttejaan. Olen tutkinut pakolaisten vaiheita arkistossa ja haastatteluin sekä Suomessa että Ruotsissa. Pahinta on myös se, että löytyy ”valppaita kansalaisia”, jotka ilmoittavat toisinajattelijoista vallanpitäjille ja saavat siitä valtiolta prenikan. Onko globaalin väkivallan käyttö parempi vaihtoehto ongelman ratkaisemiseksi. Media on lietsonut aggressiivista propagandaa jo vuosikausia, tulokset ovat nähtävissä. YHTEYDENOTOT: Seija Jalagin, FT, dosentti, Oulun yliopisto, 040 778 9021 tai seija.jalagin@oulu.fi. Moni jää pettyneenä joukosta pois, mutta toivottavasti uusia toimijoita löytyy. Luulisin, että Suomen ja Venäjän lähialueiden asukkaiden keskinäiset suhteet pysyvät etupäässä normaaleina. Katukuvassa kaupungissa sota ei paljon näkynyt, vain filharmonian seinässä oli valtavan suuri Z-merkki. Venäjällä ihmisten suhtautuminen Ukrainan tapahtumiin voi olla jyrkästi erilaista jopa saman perheen sisällä. KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT. Tuhannet jatkoivat sodan jälkeen pakomatkaa Ruotsiin
16.11. 235 €, 1/4 s. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. SEURAAVA LEHTI SYYSKUUSSA KATRI KOVASIIPI TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 10.8. Pankkiyhteys Danske Bank IBAN: FI92 8000 1500 0617 19 BIC/SWIFT: DABAFIHH Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Senni Timonen www.karjalansivistysseura.fi Painopaikka Libris Oy ISSN 0449-8828 Oikeudet muutoksiin pidätetään. 300 €, 1/3 s. 115 € Ilmoitusten toimitusosoite paatoimittaja@karjalanheimo.fi Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi www.karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. vuosikerta Ilmoitushinnat Takakansi 490 €, sisäkannet II ja III 450 €, 1/1 s. Kirjan julkaisija on Juminkeko. 185 €, 1/6 s. 140 €, 1/8 s. Lukijoilla (arvio) 8.9. 5.10. Ruotsissa asuva Risberg matkusti kesäkuussa luovuttamaan arkiston henkilökohtaisesti Karjalan Sivistysseuran toimistolle. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Anders Risberg lahjoitti Karjalan Sivistysseuralle isoisänsä, Kiestingistä kotoisin olleen vienankarjalaistaustaisen kirjailijan Onttoni Miihkalin arkiston. 15.12 Lehden numero 7–8 9–10 11–12 Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 (poissa 25.7. saakka) paatoimittaja@karjalanheimo.fi www.karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 103. 430 €, 1/2 s. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. KESÄKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT. 2022 Karjalan Heimo N:o 5–6 119 Veenkoirasta vaakalintuun – Kalevalan eläimiä Kuvataiteilija Mira Martikaisen ja biologi Mervi Kunnasrannan kiehtova kuvaja tietoteos kokoaa yhteen Kalevalan koko eläinkirjon. 3.11
Ervasti teki tarkkoja havaintoja Ruijan suomalaisten elämästä ja oloista, oikoi karttojen virheitä ja tilastoi asioita. Sisältää Pekka Vaaran laatiman kirjoittajan elämäkerran. Ervasti vaeltaa yhdessä Hjalmar Basilierin kanssa Lönnrotin jalanjäljissä runokylästä toiseen. lauantaina klo 13–17.30, illanvietto klo 19 ja sunnuntaina klo 10–15. Symposiumiin on VAPAA PÄÄSY. Ervasti teki kesällä 1879 Arkangeliin saakka ulottuneen retken Vienan Karjalaan. Ruokailuliput voi lunastaa paikan päällä Kuusamo-opistolla. Kirjassa mukana Pekka Laaksosen esipuhe sekä ajan tasalle saatettu kartta. Hinta 15 euroa. V. V. Hinta 15 euroa. Hinta 30 euroa. Tapahtuu 1500-luvulla Vienanmeren rannikolla ja Pohjois-Suomessa. Vienako vain idyllinen Kalevalan laulumaa. Lounas 12 € ja päiväkahvi 5 € Lauantain iltatilaisuuden buffet viinin kera 25 €. Ervastin kirjaa yhteishintaan 40 euroa! TILAA KIRJAT: Karjalansivistysseura.fi/ kauppa tai tilaa sähköpostitse: toimisto@karjalansivistysseura.fi tai käy ostoksilla ma–to kello 10–15 toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9 D, Helsinki. V. Muistelmia matkalta Venäjän Karjalassa kesällä 1879 A. V. Suomalaiset Jäämeren rannalla Vuonna 1882 A. Kertomukseen sisältyy myös kiinnostava kuvaus Solovetskin luostarin vaiheista. ERVASTIN TUOTANTOA AHMA – Kertomus unohtuneitten maasta AHMA on oululaisen lehtimiehen, A. Majoitusvaraukset ja lisätiedot: Kuusamo-opisto Kitkantie 35, 93600 Kuusamo puhelin 050 444 1157 sähköposti opisto@kuusamo.fi Kaikki kolme A. V. XII Tie Vienaan -symposium 17.–18.9.2022 Kuusamossa, aiheena vienalaisuuden kuva kirjallisuudessa Kuusamo-opisto yhteistyössä Karjalan Sivistysseuran kanssa järjestää XII Tie Vienaan -symposiumin Kuusamossa 17.–18.9. Ervastin (1845–1900) yli sata vuotta arkistojen kätköissä piillyt historiallinen romaani, jonka KSS julkaisi 2013. Symposiumissa kuullaan kiinnostavia esitelmiä kirjallisuuden luomasta vienalaisuuden ja laajemminkin karjalaisuuden kuvasta niin suomalaisessa kuin neuvostokirjallisuudessa. Ervasti lähti uudelleen tutkimusmatkalle kohti pohjoista ulottuvuutta: Kuusamosta Pohjois-Vienaan, sieltä Kuolaan, Etelä-Varankiin ja Ruijan rannoille. Toimittanut ja alkusanoin taustoittanut Pekka Laaksonen. VIENAN VIRROILLA, KALEVALAN KANKAILLA A