Karjalan Heimo 5-6/2024 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2024 5–6 7 € Elävä eepos KALEVALA SAI EUROOPAN KULTTUURIPERINTÖTUNNUKSEN KSS:lle kunniapuheenjohtaja Haastattelussa SKS:n Kati Mikkola
KUVA: EMMA SUOMINEN, SKS Seminaarielämäävalokuvanäyttely Joensuun ortodoksisessa kulttuurikeskuksessa kertoo seminaarin vuosista ja vuosikymmenistä Joensuussa. KUVA: PIA PAANANEN SEURAAVA NUMERO Syyskuu 2024 97 Seija Jalagin pohtii kolumnissaan ylirajaisia ihmissuhteita, joita valtioiden rajat eivät määritä, vaikka yhteydenpidon ne voivat jopa estää. 110 Suistamolaistaustaiset äiti ja tytär perustivat Taipaleelle jo kymmenen vuotta sitten karjalan kieltä ja karjalaista kulttuuria vaalivan Paginapiirin.. 98 Karjalan Sivistysseura etsii henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan ja kirjoittamaan juuriltaan karjalaisen sukunsa tarinoita. 86 Pruasniekka, historiaseminaari, vuosikokous ja Mustu loukko -musiikkinäytelmä kokosivat salien täydeltä karjalaisuudesta kiinnostuneita osallistujia. 2024 5–6 7 € Elävä eepos KALEVALA SAI EUROOPAN KULTTUURIPERINTÖTUNNUKSEN KSS:lle kunniapuheenjohtaja Haastattelussa SKS:n Kati Mikkola Kansi: SKS:n viestintäjohtaja Kati Mikkola. 90 Euroopan komissio myönsi huhtikuussa Kalevalalle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen. 92 Vienankarjalaisessa pakinaklupissa muisteltiin Jussi Huovista, runolaulun taitajaa, jonka syntymästä tuli huhtikuussa kuluneeksi sata vuotta. 100 Pekka Pamilo kertoo isänsä Kosti Pamilon karjalan kieleen kytkeytyvistä teksteistä ja tarinoista, jotka on nyt koottu kirjaksi Sana jiäy elämäh. 94 Marie Mäkinen kertoo Helsingin työväenopiston luentosarjasta, joka avasi näkymiä liiviläiseen, virolaiseen ja karjalankieliseen kirjallisuuteen. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 82 KARJALAN HEIMO 5–6/2024 112 84 Oman suvun menneisyyden tutkiminen teki Pekka Vaarasta historioitsijan ja tietokirjailijan, joka kuvaa Vienan Karjalan siirtymistä sosialismin kauteen. SKS:n viestintäjohtaja Kati Mikkola kertoo prosessin vaiheista
Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Kuka silloin oikeasti ohjaa kättämme, kun piirrämme numeron äänestyslipukkeeseen. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Tutkimusta varten kerättiin 488 haastattelun aineisto viidessä eri maassa, mukaan lukien Suomi, USA, Japani, Israel ja Argentiina. Onni laajenee ja tarttuu; kun yksi voi lähellämme aidosti hyvin, voimme itsekin paremmin. Jos emme tiedä oman yhteiskuntamme ja ympäröivän maailman tapahtumista emmekä osaa yhdistää niitä historian jatkumolle, olemme helposti kuin ajopuita tai lastuja lainehilla. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 83 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Lehden sivuilta löytyy myös pieniä uutisia kesän tapahtumista, joissa on mahdollisuus kokea tuttua vahvaa yhteyttä karjalaiseen kulttuuriin – tai rakastua siihen palavasti aivan ensimmäistä kertaa. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Uutisten välttelyn syiksi huomattiin etenkin väsyminen tiettyjen uutisaiheiden tulvaan tai uutisten yleinen negatiivisuus. Toivotan kaikille ilon, vihreänkeltaisen valon, energiaa antavien osallistumisten ja lämpimän osallisuuden tunteen täyttämää kesää! KATRI KOVASIIPI. On jopa pelottavaa, jos sellaisina, kovin vajavaisin tiedoin ja sokkoina marssimme vaikkapa äänestyskoppeihin. TÄMÄ EDESSÄSI TAI KÄDESSÄSI oleva lehti ei ole uutismedia, vaan kulttuurijulkaisu, jonka juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Itseensä käpertyvä hiljaisuus vaihtui kukoistavaan iloon alkavan kesän vihreänkeltaisessa valossa. Tätä on tutkinut esimerkiksi journalistiikan professori Mikko Villin tutkimusryhmä, jonka tutkimusraportti ”Taking a Break from News: A Five-nation Study of News Avoidance in the Digital Era” (2022) on jo useaan kertaan palkittu. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Kun hyvä olo kasvaa, on energiaa myös toimintaan ja monenlaiseen osallistumiseen aiempaa enemmän. Toimituksissa on alettu miettiä, millaiset sisällöt palvelevat ihmisiä ja auttavat heitä kenties jaksamaan arjessaan paremmin. OSALLISTUMINEN LIITTYY myös laajempaan osallisuuteen, johon kuuluvat toiminnan ohella myös tietoisuus, tietäminen ja ymmärtäminen. Yhä useammat ihmiset niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin ovat alkaneet suojella itseään uutisilta. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Läheltä löytyvät hyvät asiat PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2024 31 5 S attui käymään niin, että läheinen ihminen, jonka elämää ovat viime vuosina hallinneet suuret vaikeudet ja suuri kärsimys, rakastui. Silti myös huonot uutiset on kerrottava, ja niitähän valitettavasti riittää. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Uutismediat ovat jo reagoineet ihmisten uutisväsymykseen. Karjalan Heimon tarkoituksena on tarjota pitkää jatkumoa, historiatietoisuutta ja kosketusta kulttuurisiin juuriin, vahvaa tuntumaa tämän päivän karjalaisuuden ilmenemismuotoihin ja uskoa tulevaisuuteen
Samoihin aikoihin punaisia suomalaisia virtasi idän suuntaan. Vuonna 2010 hän julkaisi kirjan Uhtuan Andronoffit, joka kertoo suvun tarinaa ja karjalaisten historiaa laajemminkin. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Sukututkija hän ei ole. Hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa, minne hänen sukunsa siirtyi Vienan Karjalasta. Pekka Vaara kertoo, että Vienan Karjalan historian perinpohjaisessa penkomisessa pääpontimena on ollut juuri kiinnostus suvun omaan taustaan. Pekkaa historia on kuitenkin kiinnostanut erittäin paljon. vuonna 1929 keuhkotautiin. Myös Karjalan Heimon palstoilla on vuosien mittaan nähty monia Pekka Vaaran kirjoittamia kiinnostavia historiajuttuja. Kirjoitustyöt eivät loppuneet siihen, eikä halu selvittää Uhtuan seudun menneisyyttä. Vuonna 2018 ilmestyi teos Viena 1918 – Kun maailmansota tuli Karjalaan ja vuonna 2020 Viena 1919– 1922 – Kun neuvostovalta tuli Karjalaan Docendon kustantamina. Pekka Vaaran isoisä Nikolai Artemjev Andronoff syntyi vuonna 1886 Uhtuan Lamminpohjan kylässä Ondronon talossa kauppiasperheeseen ja kuoli Suvun juuret innostivat Pekka Vaaran tutkimaan Vienan historiaa Oman suvun menneisyyden tutkiminen teki diplomiinsinööri Pekka Vaarasta historioitsijan ja tietokirjailijan. Sukututkija hän ei ole. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 84 H istorioitsija ja tietokirjailija Pekka Vaara tunnustaa olevansa onnekas ihminen. Nyt Karjalan Sivistysseuran kustantamana julkaistiin Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin. Hänen isovanhempiaan ei tapettu kulakkeina, vakoojina tai pettureina, kuten niin monet muut onnettomat Neuvostoliitossa maailmansotien välisenä aikana. KANSANNOUSUN KUOHUJEN aikaan vienalaiset kylät tyhjenivät, kun väki pakeni Suomen puolelle. Hän on esimerkiksi kerännyt innokkaasti Vienaa käsittelevää kirjallisuutta 1990-luvulta lähtien. Sukutietojen siirto polvelta toiselle jäi tekemättä. Häntä kiehtoo vienalaisten asuinsijoihin liittyvän tiedon kerääminen ja kokonaiskuvan hahmottaminen tutkimistaan aikakausista. Pekan isä oli vain 9-vuotias, kun hänen isänsä menehtyi nelikymppisenä. Pekka Vaara ehti hetken huokaista Karjalan Sivistysseuran Pruasniekan, kirjansa julkistuksen ja seuran vuosikokouksen jälkeen. Vienan historia kiinnostaa karjalaistaustaisia lukijoita ja muitakin. Kolmessa uusimmassa kirjassaan hän hahmottaa kuvaa Vienan Karjalan siirtymisestä vanhasta ajasta sosialismin kauteen. Pakolaisia oli 10 000–12 000, joista noin puolet palasi takaisin neuvostohallinnon keväällä 1923 lupaaman amnestian turvin
AILA-LIISA LAURILA PEKKA VAARA KIRJASTOKIERTUEELLA Historioitsija Pekka Vaara kertoo tietokirjastaan Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin kirjailijavierailuilla: to 22.8. Työpaikka sijaitsi Helsingin pääkonttorilla, mutta Neuvostoliittoon oli asiaa useasti. Pekka Vaarasta on erittäin kiinnostavaa, että Uhtualla yritettiin jarrutella suurta muutosta. Sukukirjan ja kolmen Uhtuan historiaa laajasti käsitelleen teoksen julkaisemisen jälkeen Pekka Vaara on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sellaisessa tilanteessa, että mielessä ei pyöri ajatuksia seuraavasta kirjoitusprojektista. Armoa ei tunnettu. Se oli ensimmäisen maailmansodan aikana, kun hänen piti Venäjän kansalaisena lähteä tsaarin armeijaan. Ajankuva aukeni sillä tavalla hyvin. Hänen mukaansa se ei ollut paikallisten aatteellista vastarintaa vaan perustui haluun tehdä asiat järkevästi ja toimivasti. – Suomessa on kiinnostava Kustaa Vilkunan tallentama sotasaalisarkisto, joka tuotiin toisen maailmansodan aikaan Petroskoista. Tai, jos jokin hyvä aihe tulee vielä eteen niin, miksipä ei, hän lupailee. Suvun perustama Oulaisten myymälä myytiin vuonna 1916 perustetulle Osuuskaupalle, mutta Nikolai Andronoff-Vaara jäi sen palvelukseen pitkäksi aikaa. Se ja koko perinteinen elämänmuoto katosivat Karjalan kylistä, kun Moskovan hallinto pakotti syrjäseudutkin kollektivismiin vuodesta 1929 alkaen. – Kerran hän palasi. – Nyt taitaa riittää. Sitten hänet vangittiin, Pekka kertoo. VAIKKA VIENAN KARJALAN 1920-lukua eivät ammattitutkijat ole kovinkaan paljoa selvittäneet, ei lähdeaineistosta ole juuri pulaa. Rauhansopimuksen mukaisesti se palautettiin, mutta ehdittiin mikrofilmata ja sijoittaa Urho Kekkosen arkistoon Orimattilaan. PEKKA VAARAN oman suvun historia menee hieman toisin. Lisäksi Kansallisarkistossa on historiantutkija ja arkistomies Pentti Renvallin aineisto, jonka hän keräsi sota-aikana Petroskoissa. klo 17.00 Kuusamon kaupunginkirjasto, Keskuskuja 4 ma 26.8. Sieltä hän tuli takaisin kaupanhoitajaksi Oulaisiin. Venäläisaineistoa on osin tarjolla ihan suomen kielellä, vaikka venäjästäkin Pekka saa jotakuinkin selvän. Kävin lukemassa niitä läpi, ja periaatteessa olen kääntänyt jokaisen sivun ja etsinyt tekstejä, joissa Uhtua mainitaan. Isoisä meni naimisiin nivalalaisen kauppiaan Mikko Katilan Sofiatyttären kanssa. Se ei ole ollut niin mielenkiintoinen tutkimuskohde kuin aiempi heimosotien aika tai myöhemmät Stalinin vainojen vuodet, hän sanoo. Pekan isä Martti syntyi vuonna 1920 ja hänen Eino-veljensä 1922. Uhreja oli noin 300. Hän oli pari–kolme vuotta sotareissulla, esimerkiksi Galitsiassa ja Hersonissa, missä taas nykyäänkin soditaan. Karjalan Työkansan Kommuuni oli perustettu pari vuotta aikaisemmin. Hurja 1930-luvun teollistamispolitiikka synnytti jopa työvoimapulan, jota helpotti amerikansuomalaisten saapuminen koneineen ja työkaluineen. Pekka Vaara on aiemmin julkaistun kirjallisuuden lisäksi käynyt lävitse valtavan määrän erilaisia arkistojen aineistoja, muun muassa vanhoja sanomalehtiä. huhtikuuta järjestetyssä historiaseminaarissa pitämänsä alustuksen Vaara aloitti kertomalla keväästä 1922, jolloin Vienan metsäsissikapina alias Karjalan kansannousu oli päättynyt. Sivistysseuran Pruasniekan yhteyteen 20. Hän pestautui aluksi kauppa-apulaiseksi veljensä hoitamaan kauppaan Nivalaan ja siirtyi sitten Oulaisiin. Itseään eniten innostavana löytönään kirjailija pitää tietoa, jonka mukaan sosialistisen maan uusi NEP-talouspolitiikka salli 1920-luvun Uhtualla pienimuotoisesti myös markkinaehtoisen elintarvikkeiden tuottamisen ja myymisen. – Ajanjakso vuosien 1922 ja 1935 välillä oli melko rauhallinen sosialismin rakentamisen kausi. Vuonna 1922 Hyrynsalmelle tullut isän serkku palasi. Hän oli perinyt Enonsuusta ison talon, jossa hän sai asua muutaman vuoden. – Meillä on Sivistysseuran arkistossa alkuperäisinä painoksina melkein täydelliset vuosikerrat Punainen Karjala -lehden julkaisemisen alusta loppuun asti. klo 17.00 Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, Maria-sali to 12.9.2024 klo 17.00 Helsingin keskustakirjasto Oodi, Töölönlahdenkatu 4, 3. Heitä tuli perheineen noin 6 500, joista noin 500 kuskattiin Uhtuan umpimetsiin omaa työpaikkaansa ja asumuksiaan rakentamaan. Pekka ei tietenkään ole itse päässyt Venäjälle, mutta ennen Ukrainan sotaa alkaneen yhteistyön aikana hän ehti saada paljon hyödyllistä tietoa esimerkiksi Pietarin valtiollisesta arkistosta. Lapsiperheen elämässä ei ollut mitenkään ajankohtaista suunnitella palaamista Uhtualle Karjalan sosialismia rakentamaan. Puna-armeija oli miehittänyt Uhtuan ja koko Vienan. Uhtualle lähetettiin suomalaisia punapakolaisia uutta neuvostovaltaa ja sosialismia rakentamaan. Esityksen lopulla Vaara kertoi, kuinka kesien 1937 ja 1938 välillä lähes kaikki nämä työikäiset ja metsäteollisuuden tuotannon moninkertaistaneet miehet vangittiin ja tapettiin. Jonkinlainen uhtualaisten oma maataloustuotanto sekä osuuskuntapohjainen elintarvikekauppa ja metsätaloustoiminta olivat mahdollisia 1920-luvun aikana. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 85 Viime ajat hän on paneutunut aikaan, jota on tutkittu kovin vähän Suomessa. klo 17.30 Suomussalmen kirjasto, Kiannonkatu 31 pe 23.8. Auttava kielitaito on peruja rakennusalan insinöörin töistä 12 vuoden ajalta Finn-Stroi Oy:ssä, joka muistetaan muun muassa Kostamus-projektistaan. Isoisä Nikolai tuli Suomeen jo vuoden 1900 paikkeilla noin 15-vuotiaana. – Huonosti olisi omallekin suvulle käynyt, jos he olisivat palanneet Uhtualle. Nykyinen rajojen sulkutilanne ei ole aiheuttanut suurta päänvaivaa. krs, Saarikoski-matto * MUUTOKSET MAHDOLLISIA * Tervetuloa myös Tie Vienaan -symposiumiin Kuusamoon la 24.8.– su 25.8., lisätiedot takasivulla ja osoitteessa karjalansivistysseura.fi.. Nykynäkökulmasta on aika selvää, että melko vauraina kauppiaina jo aiemmin Uhtuan Ontrolassa toimineille Andronoffin veljeksille tai heidän jälkeläisilleen ei olisi ollut sosialistiseen talouteen siirtyneessä maassa tarjolla mitään lupaavaa tulevaisuutta
Laakkosen esityksessä tarkasteltiin esimerkkien kautta Neuvosto-Karjalassa ilmestyneitä sanomalehtiä, suomalaisten emigranttien perustamaa Punainen Karjala -lehteä, sitä edeltänyttä Karjalan kommuunia sekä Vapaus-lehteä. Aineistonkeruu Venäjältä oli onneksi tehty jo ennen Ukrainan sodan syttymistä. – Karjalan 1920ja 1930-lukujen kehityksen jäljet näkyvät edelleen, jos niitä osaa katsoa, totesi Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin seminaarin avauspuheenvuorossaan. Historiaseminaarin toisella puoliskolla näkökulma laajeni taiteen alueelle. Lehtiotsikoista ja -kirjoituksista piirtyy kerronnan kaari vallankumoustaistelijoista ja Karjalan rakentajista neuvostoihmisiksi tai neuvostokarjalaisiksi, jopa neuvostosankareiksi Toivo Antikaisen tapaan – ja lopulta suuren terrorin synnyttämiin viholliskuviin suomalaisista ”Karjalan kansan vihollisina”, jotka täytyisi tuhota. Artikkeli on julkaistu Elias Krohnin toimittamassa kirjassa Sanomisen vaikeutta ja vapautta – Vasemmistolaista tiedonvälitystä 1919–1956, ja se on mahdollista ladata maksutta verkosta, Academia.edu-palvelusta. Esityksessään Laakkonen johdatti kuulijat ymmärtämään ilmapiirin muutosta, jonka suomalaiset emigrantit kohtasivat ja kävivät läpi 1920ja 1930-lukujen Neuvosto-Karjalassa. Historiaseminaarin ”Henki ja materia – Kamppailu Neuvosto-Karjalasta” käynnistyessä Kongressikeskus Paasitornin 200-paikkainen Siltasaari-sali täyttyi lähes kokonaan. Laakkosen esitys synnytti vilkasta ja innostunutta keskustelua. Seminaarin esitelmäosuus käynnistyi Pekka Vaaran tietokirjauutuuden Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin julkistamisella. (Vaaran kirjasta voi lukea lisää tämän lehden sivuilta 84–85.) Lehtiteksteistä taiteen kentille 1920–1930-lukujen ilmapiiriä Neuvosto-Karjalassa on tutkinut myös väitöskirjatutkija Anna Laakkonen, jonka seminaariesitelmä ”Suomalaiset neuvostolehdistössä 1920–1937” keskittyi Laakkosen väitöskirja-aiheeseen, sanomalehtikirjoitteluun ja suomalaisten toimittajien kohtaloihin Neuvosto-Karjalassa. Väitöskirjatutkija Anna Laakkonen kertoi suomalaisten toimittajien kohtaloista ja suomalaisia koskevasta lehtikirjoittelusta NeuvostoKarjalassa. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 86 L auantaina 20.4.2024 järjestetty Karjalan Sivistysseuran Pruasniekka ja historiaseminaari saivat runsaasti osallistujia liikkeelle. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Aiheesta voi lukea lisää Anna Laakkosen ja Jesse Hirvelän kirjoittamasta artikkelista ”Suomalaisia toimittajia Neuvostoliitossa 1918–1938”. Kirjan tiedot perustuvat alkuperäisaineistoihin, joita on kerätty sekä Suomesta että Venäjältä. Päivään sisältyi runsaasti tietoa ja tunteita. Vaara kertoi kirjan tekemisen käynnistyneen noin neljä vuotta sitten. Folkloristi Joonas Ahola esitteli neuvostokalevalaista runoutta erityisesti TatjaPruasniekka ja historiaseminaari ylittivät odotukset Tasokas historiaseminaari, Pekka Vaaran tietokirjauutuus Punainen Uhtua, Karjalan Sivistysseuran vuosikokous ja Mustu loukko -musiikkinäytelmä saivat suurten salien täydeltä karjalaisuudesta kiinnostuneita osallistujia koolle. KUVA: SEIJA JALAGIN Taidehistorioitsija Maija Koskinen kertoi Filonovin koulukunnan Kalevalakuvituksista. Noin kaksi vuotta kului ensin aineistojen keräämiseen, sen jälkeen toiset kaksi vuotta itse kirjan kirjoittamiseen
Neuvostoliitossa julkaistu suuritöinen, kuvitettu Kalevala koettiin kuitenkin Suomen sivistyneistön parissa hyväntahdon osoituksena Suomea kohtaan, ennakoihan se satavuotiaan Kalevalan juhlavuotta 1935. Maija Koskinen on käsitellyt aihetta myös Kalevalaseuran blogiin kirjoittamassaan artikkelissa ”Yhteisellä maaperällä”, joka löytyy osoitteesta kalevalaseura.fi/artikkeli/yhteisella-maaperalla KATRI KOVASIIPI Pruasniekka ja historiaseminaari veti puoleensa salintäydeltä osallistujia. Mikäli he jatkoivat Filonovin osoittamalla tiellä, he joutuivat syrjään ja epäsuosioon. Sen taustalla vaikuttivat kommunistilait ja inkerinsuomalaisiin kohdistetut pakkosiirrot, jotka herättivät tuolloin kritiikkiä Suomessa. Taidehistorioitsija Maija Koskinen saatteli yleisön kuvataiteen ääreen esityksessään, jossa hän pureutui Filonovin koulukunnan Kalevala-kuvituksista koottuun, Helsingin Taidehallissa vuonna 1934 järjestettyyn ”Neuvosto-Liiton graafillisen taiteen” näyttelyyn ja sen taustoihin. na Perttusen (1880–1963), Maria Mihejevan (1884–1969) ja Jouki Hämäläisen (1882–1959) runoesimerkkien kautta. Neljänkymmenen taiteilijan taidegrafiikkaa ja kirjankuvituksia esitelleessä näyttelyssä oli yli 200 teosta, jotka olivat myös myytävinä. Vuonna 1928 valmistuneen Taidehallin näyttelyssä esiteltiin avantgardetaiteilija Pavel Filonovin (1883–1941) johtaman koulukunnan Kalevala-kuvituksia, jotka oli julkaistu Leningradissa vuonna 1933 ilmestyneessä Kalevalassa. Neuvostoliittolaisten taiteilijoiden näyttelyyn kohdistui Suomessa voimakasta poliittista vastustusta. Näyttely jäikin ainoaksi Neuvostoliiton taidetta esitteleväksi näyttelyksi ennen toista maailmansotaa. Neuvostokalevalaista runoutta tutkiessaan Ahola havaitsi myös eri runoilijoiden tuotannossa yksilöllisiä tyylipiirteitä ja persoonallista ilmaisua, vaikka lähtökohdat omalle ilmaisulle olivat keskusjohtoisen ahtaat. Karjalan Sivistysseuran myyntipöydän kirjat ja Santra Remšujevan mallien mukaan tehdyt perinteiset tikutukset kiinnostivat. Filonovin koulukunnan taiteilijoilla ei avantgardisteina ollut Neuvostoliiton sosialistisen realismin taidekentällä tulevaisuutta. Ainutlaatuisessa tietokirjassaan Neuvostokalevalainen runous (KSS 2023) Ahola on osoittanut, miten neuvostokalevalaiset, vahvasti kalevalaisen runoperinteen sisäistäneet ja hallinneet runoilijat osasivat upottaa runoihinsa merkityksiä, jotka läpäisivät sensuurin, koska sensorit eivät tunteneet tätä runoperinnettä. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 87 . Heidät kaikki oli värvätty julistamaan sosialismin autuutta kalevalamittaisilla runoilla. KUVA: SEIJA JALAGIN
Aiemmin seuran kunniapuheenjohtajiksi on kutsuttu Aleksei Mitro, Ville Mattinen, Boris Karppela ja Pentti Keynäs. Toivomme, että saat kunniapuheenjohtajana iloita johdollasi ja yhdessä syntyneistä tuloksista. – Noina vuosina seuran toiminnan muodot jäsentyivät neljään toisiinsa kytkeytyvään eri osa-alueeseen; kieli ja kulttuuri, historia ja perinne, julkaisutoiminta ja kyykkä. – Yhteistyössä ja omin voimin järjestettyjen suurelle yleisölle suunnattujen tapahtumien ja kasvavan julkaisutoiminnan ansiosta seurasta on kehittynyt Eeva-Kaisan puheenjohtajakaudella tunnettu ja tunnustettu tekijä niin karjalaisten kuin yleensäkin suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuritoiminnan parissa. Uskomme vakaasti, että jonain päivänä myös julkiset yhteydet tuonne Karjalan tasavaltaan saadaan toimimaan. – Eeva-Kaisa on pitänyt yllä yhteyksiä Suomessa ja Karjalan tasavallassa laajentaen ja syventäen niitä. Sen lisäksi, että näihin panostettiin systemaattisesti ja entistä vahvemmin, Eeva-Kaisa on ponnistellut karjalan kielen elvyttämisen ja kielen aseman kehittämisen puolesta. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Seija Jalagin. Hallituksen puheenjohtajaksi vuosi sitten siirtyneen Seija Jalaginin tilalle hallituksen jäseneksi valittu Reeta Suvanto valittiin jatkamaan hallituksen jäsenenä. Ansiomerkkejä sukututkimuksen edistäjille Vuodesta 1931 on seura jakanut myös ansiomerkkejä seuran tarkoitusperien Vuosikokouksessa valittiin hallitus ja jaettiin huomionosoituksia 11 vuotta Karjalan Sivistysseuran puheenjohtajana toiminut Eeva-Kaisa Linna kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi. Seuralla onkin tänä päivänä erinomaiset verkostot ja yhteistyökumppaneita järjestökentältä julkiselle sektorille. Hallituksen puheenjohtaja Seija Jalagin kertoi Linnan kunniapuheenjohtajaksi kutsumisen perusteista: – Seuralla on ollut lähes 120-vuotisen historiansa aikana kymmenen puheenjohtajaa. Muut hallituksen jäsenet ovat Pekka Vaara, Kari Homanen, Outi Homanen, Santeri Palviainen, Markku Pottonen ja Senni Timonen. – Kiitos sinulle Eeva-Kaisa työstä, jossa et säästänyt voimia etkä työtunteja. Hallituksen jäseninä jatkavat erovuorossa olleet Jyrki Mäkelä ja Mari Rajamaa. Viiden puheenjohtajan kausi on kestänyt kymmenen vuotta tai jopa enemmän, keväästä 2012 alkaen seuraa 11 vuotta johtanut Eeva-Kaisa on yksi heistä. Kokouksessa päätettiin, että seuran jäsenmaksut ja lehden tilausmaksut säilyvät ennallaan: jäsenmaksu on jatkossakin 32 € vuodessa, samassa taloudessa elävä lisäjäsen 10 €, kannattajajäsenyys 100 € vuodessa ja Karjalan Heimon tilausmaksu (ilman jäsenyyttä) 40 € vuodessa. Linna sai runsaasti kiitosta seuran toimintojen kehittämisestä ja tinkimättömästä työpanoksestaan muun muassa karjalan kielen aseman kehittämisen hyväksi. KUVA: KATRI KOVASIIPI. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 88 Karjalan Sivistysseuran vuosikokouksessa 2024 käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Tervetuloa kunniapuheenjohtajaksi! Omissa kiitossanoissaan Eeva-Kaisa Linna totesi: – Olen ylpeä saamastani kunnianosoituksesta ja luotan siihen, että Sivistysseura on vastaisuudessakin vahvasti mukana myös historian suurissa käänteissä, kuten se on ollut perustamisestaan lähtien. Eeva-Kaisa Linnasta seuran kunniapuheenjohtaja Karjalan Sivistysseuran hallitus kutsui seuran kunniapuheenjohtajaksi vuosi sitten puheenjohtajuudesta luopuneen Eeva-Kaisa Linnan
Mustu loukko -musiikkinäytelmä lumosi teeja tarinaillan yleisön Mustu loukko -musiikkinäytelmän virtuoosimainen näyttelijä-laulaja EevaMaria Kauniskangas vaihtoi lennossa rooleja, käytti monipuolisia teatterin keinoja ja hallitsi monta musiikin tyylilajia. Kaikki ansiomerkin saajat ovat pitäneet ja pitävät sukututkimuksen asiaa esillä. Osa heistä pitää sukututkimuskursseja, osa on luovuttanut tietoja seuran Sampo-tietokantaan tai edistänyt monin muin tavoin karjalaissukuja koskevan tiedon syntyä ja jakamista. Kokonaisuutena Markus Leikolan nasevasti ja sulavasti kulkeva käsikirjoitus kiteyttää karjalaisten, etenkin karjalankielisten kokeman näkymättömäksi tekemisen historian yhtä aikaa koskettavasti ja humoristisesti. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Hän opasti minua lukemaan Virtarannan Polku sammui -kirjaa. Yleisön loppukiitoksille ei tahtonut tulla loppua. Ohjauksellisesti näytelmä on todellista teatterikeinojen luovan käytön juhlaa. Löysin omat vienalaiset juureni aikoinaan Kai Peksujeffin avustuksella 1990-luvun loppupuolella. Suuret kiitokset KSS:lle huomioimisestani näin arvokkaasti, arvostan sitä todella paljon! Lämpimät kiitoksensa vuosikokoukseen lähettivät myös Pauli Laukkanen, Anna-Riitta Mosorin ja Matti Polla. – Tänä vuonna ansiomerkit myönnetään karjalaissukujen sukututkimukseen keskittyvästä pitkäjänteisestä työstä. – Karjalan Sivistysseura arvostaa suuresti teidän pitkäjänteisesti tekemäänne työtä karjalaissukujen ja niiden tutkimuksen hyväksi. KUVA: KATRI KOVASIIPI edistämisessä aidosti ansioituneille henkilöille – tähän mennessä ansiomerkkejä on koko seuran historian aikana myönnetty 150 henkilölle. Artikkeli on julkaistu myös Uutis?upussa: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/mustu-loukko-eli-minne-katosivat-karjalankieliset. Ja eihän se siihen jäänyt […] Olen voinut näinä vuosina auttaa eri puolilla maailmaa asuvia vienalaisten jälkeläisiä löytämään juuriaan. Ei taida mennä viikossa montaakaan päivää, etten tutkisi jotain. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 89 Teeja tarinaillassa koettiin Markus Leikolan käsikirjoittama ja ohjaama, Eeva-Maria Kauniskankaan uskomattomalla energialla, muuntautumiskyvyllä ja taituruudella esittämä musiikkinäytelmä Mustu loukko. Olette auliisti jakaneet osaamistanne ja auttaneet kasvattamaan muiden karjalaisten innostusta sukututkimukseen ja oman suvun vaiheiden tuntemukseen, totesi Jalagin. Kiitän Karjalan Sivistysseuraa suuresta panoksesta vienalaisten sukujen tutkimiseen ja lähdemateriaalien tuottamiseen Sampo-tietokantaan, se on aarreaitta meille kaikille, kirjokansi. Erinomaisella joustavuudella, rytmitajulla ja laulutaidoillaankin loistava Kauniskangas hurmasi yleisön, joka taputti esityksen jälkeen uudestaan ja uudestaan. Geneettinen sukututkimus on tuonut vuosien varrella meille vienalaisille paljon tietoa lisää. Lisää näytelmän Mustu loukko -taustoista voi lukea Karjalan Heimossa 7–8/2024 julkaistusta Markus Leikolan haastattelusta. KATRI KOVASIIPI Seuraava vuosikokous järjestetään Oulussa kaksipäiväisen pruasniekan yhteydessä 12.–13.4.2025 – lämpimästi tervetuloa! Omat kiitospuheenvuoronsa pitivät vuosikokouksessa paikan päällä olleet Tapio Kytömaa (kuvassa oikealla), Timo Rossi (keskellä) ja Sergei Morozov. Sari Karjalainen oli lähettänyt vuosikokoukseen kauniit kirjalliset kiitokset saamastaan ansiomerkistä. Tässä otteita Karjalaisen kiitoksista: Olen erittäin positiivisesti yllättänyt saamastani huomiosta. – Paljon onnea ja kiitos aktiivisuudesta – teette todella merkittävää työtä, kiitti Jalagin. Kauniskangas sai palata loppukiitoksiin ainakin viisi kertaa, eikä yleisö tahtonut vielä sittenkään poistua salista. – Karjalaisuuden omakseen ottaneet ihmiset ovat aivan keskeisiä karjalaisen kulttuurin elävänä pitämisessä, totesi Seija Jalagin. Ansiomerkki myönnettiin seuraaville henkilöille: Sami Kallio, Sari Karjalainen, Tapio Kytömaa, Pauli Laukkanen, Sergei Morozov, Anna-Riitta Mosorin, Matti Polla ja Timo Rossi
S. Eri kohteet tuovat eri puolia Kalevalasta esiin, selvittää Mikkola. Kalevala on elävää, aineetonta kulttuuriperintöä myös Euroopalle Euroopan komissio myönsi huhtikuussa Kalevalalle Euroopan kulttuuriperintötunnuksen. Hakemuksen Euroopan komissiolle laativat Kalevalaseura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura yhdessä yhteistyöverkoston kanssa. – Koska Kalevala on niin monitahoinen, päätettiin, että mukana on hyvä olla myös useita erilaisia vierailukohteita. Tiiviimpi yhteistyö verkoston kanssa mahdollistuu nyt, kun tunnus on myönnetty. Vaikka Kalevalan kohdalla on kyse aineettomasta kulttuuriperinnöstä, jo hakuvaiheessa piti pystyä määrittelemään konkreettisia kohteita, joissa Kalevalaan voi tutustua. Pääkohteena on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, muina kohteina Gallen-Kallelan museo, Parppeinvaaran runokylä ja Juminkeko. Aloite kulttuuriperintötunnuksen hakemiselle tuli jo vuonna 2020 Kalevalaisten Naisten Liitolta, joka sai hakemiseen myös rahoitusta Alfred Kordelinin säätiöltä, kertoo Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) viestintäjohtaja Kati Mikkola. – On tärkeää, että yhteistyöverkostossa on mukana monia karjalaisia toimijoita. Hakemusvaiheessa järjestettiin kaikille avoin webinaari, jossa kartoitettiin eri toimijoiden näkökulmia. Lisäksi luotiin laaja yhteistyöverkosto, jota koordinoi Kalevalaseura. Erityisesti Karjalan Sivistysseura on ollut taustoja ja sisältöjä pohdittaessa tärkeä toimija ja luvannut, että hankkeen aineistoja saadaan mahdollisimman paljon käännettyä karjalaksi, sanoo Mikkola. Kalevala läpäisi kansallisen aiehakuvaiheen keväällä 2022. Tunnus avaa tilaisuuksia tuoda karjalaista kulttuuria esiin Karjalaisen kulttuurin näkökulmasta hanke on tilaisuus tuoda näkyviin ja tehdä tunnetuksi myös karjalan kielen asemaa ja karjalaista kulttuuria. KUVA: EHL BUREAU. Lehtonen, Kati Mikkola, Niina Hämäläinen ja Pauliina Latvala-Harvilahti. Jo tuolloin yhteistyötä tehtiin myös Museoviraston ja Euroopan kulttuuriperintötunnuksen ohjausryhmän kanssa. Komissaari Iliana Ivanova (vasemmalla) ojensi Kalevalalle myönnetyn Euroopan kulttuuriperintötunnuksen, jota olivat vastaanottamassa Leena Marsio, Lotte Tarkka, Tuomas M. Tämän myötä alkaa nelivuotinen hanke, joka tekee Kalevalaa, sen karjalaisia ja suomalaisia juuria sekä eurooppalaista eeposperinnettä tutuksi myös koululaisille eri puolilla Eurooppaa. – Hakuprosessi on ollut pitkä. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 90 E uroopan kulttuuriperintötunnus luovutettiin Kalevalalle juhlallisin menoin 17.4.2024 Belgiassa, Antwerpenissä järjestetyssä palkitsemistilaisuudessa
Yhteistyöverkostoon kuuluvat Kalevalaisten Naisten Liitto, Karelia-ammattikorkeakoulu, Karjalainen Nuorisoliitto, Karjalan Liitto, Karjalan Sivistysseura, Paikkarin torpan tuki, Runolaulu-Akatemia, Suomen kulttuurija tiedeinstituutit, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura, Taideyliopiston Kansanmusiikin aineryhmä, Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma ja Äidinkielen opettajain liitto. Tunnuksen tarkoituksena on lisätä eurooppalaisten tietämystä Euroopan historiasta ja unionin rakentamisesta sekä yhteisestä, monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 91 Hän myös korostaa, että tunnus on myönnetty Kalevalalle nimenomaan elävänä eepoksena ja ilmiönä, ei muinaisuuden reliikkinä. – Kalevala on eepoksena ylirajainen. Se on iso arvo, joka prosessilla on ollut jo tähän mennessä, kiittää Mikkola. Hankkeessa toteutetaan eurooppalaisen yhteistyöverkoston avulla työpajoja, joissa käydään dialogia nuorten kanssa. Kalevala on hybridi: se on paitsi suomalainen ja karjalainen eepos myös eurooppalainen eepos. Työtä on luvassa paljon, mutta on myös laaja verkosto ja moninainen joukko tekemässä. Kalevala on myös eurooppalainen eepos – Kalevala on ensimmäinen eepos, jolle Euroopan kulttuuriperintötunnus on myönnetty. HANKKEEN NELJÄ päätoteuttajaa ovat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (päähakija), Gallen-Kallelan Museo, Juminkeko-säätiö ja Parppeinvaaran runokylä. Nuorille suunnattu Eeppinen kaleidoskooppi Euroopan kulttuuriperintötunnus on pysyvä, mutta sen saaminen käynnisti myös nelivuotisen Eeppinen kaleidoskooppi -hankkeen, joka on suunnattu eurooppalaisille nuorille. KUVA: GARY WORNELL, SKS naarin järjestämisessä, tai sitten on kiinteämpää yhteistyötä materiaalien tuottamisessa. SKS:ssa on mittava kokoelma erilaisia Kalevala-laitoksia ja -käännöksiä. – Nyt kun tunnus vasta tuli, olemme alkaneet käynnistellä hanketta. – Tunnuksen tärkein merkitys tähän mennessä on ollut, että se on tuonut eri toimijoita yhteen, ja on käyty moniäänistä keskustelua. Tarjolla on tietoa Euroopan kulttuuriperintötunnuksesta sekä tieteellistä ja taiteellista ohjelmaa. Karjalankielisten verkkoaineistojen tuottamisessa Karjalan Sivistysseuralla on keskeinen rooli. Konkreettisten toimenpiteiden vuoro on tulevana syksynä, Mikkola kertoo. Sen taustalla on karjalainen ja suomalainen ja koko itämerensuomalaisen alueen runokulttuuri, samalla Lönnrotin työtä ohjasivat voimakkaasti eurooppalainen eeposperinne ja 1800-luvun aatteet. Huonommin tunnettua on ollut karjalaisen kulttuurin ja karjalan kielen merkitys. Kaikkea ei ole näin ollen myöskään lyöty lukkoon, monenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia elävän eepoksen esille tuomiseen tarjoutuu varmasti kaikille halukkaille. – Kalevala on ollut monella tapaa poliittinen alusta asti, sitä on käytetty voimakkaasti suomalaiskansallisen identiteetin rakennusaineksena ja siihen liittyy vahvoja tunteita ja tulkintoja. Laajempaa verkostoa koordinoi Kalevalaseura. Verkkoaineistojen ja työpajojen avulla annetaan opettajille eri puolilla Eurooppaa vinkkejä ja konkreettisia työkaluja, miten Kalevalaa, sen taustalla olevaa runolaulukulttuuria ja eurooppalaista eeposperinnettä voi käsitellä nuorten kanssa. Ensimmäinen tapahtuma Kalevalalle myönnetyn Euroopan kulttuuriperintötunnuksen tiimoilta on luvassa jo elokuussa: 15.8.2024 Helsingin Taiteiden yön yhteydessä järjestetään Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Helsingissä kaikille avoin tapahtuma, jonka teemana on Kalevala ja Euroopan kulttuuriperintötunnus. – On monenlaisia tapoja osallistua. KATRI KOVASIIPI. Sen sijaan tunnus ja siihen liittyvä hanke on todella hyvä tilaisuus päästä käsittelemään kansakuntien ja yhteisöjen vaikeatakin historiaa. Tunnuksen avulla päästään keskustelemaan maailmankuvan syvistä myyttisistä rakenteista ja eeposperinteestä laajemmin osana eurooppalaista kulttuuriperintöä, sanoo Mikkola. Hankkeen myötä on mahdollista monipuolistaa tietämystä Kalevalan taustoista. – Yhdeksi hanketyön välineeksi on tarkoitus tuottaa verkkoaineisto eri kielillä, myös karjalan kielellä. Voi olla mukana tapahtuman tai semiEuroopan kulttuuriperintötunnus Vuodesta 2013 lähtien jaettua Euroopan kulttuuriperintötunnusta on myönnetty kaikkiaan 67 kohteelle, jotka liittyvät muun muassa rakennusperintöön, asiakirjoihin, kulttuuriympäristöön ja aineettomaan kulttuuriperintöön. – Tunnus on annettu Kalevalalle, mutta se tuo samalla esiin taustalla olevaa runolaulukulttuuria ja erilaisia taiteellisia ja kulttuurisia tulkintoja, joita Kalevalasta on tehty valtava määrä, Mikkola pohtii. Myös vaikeat ja kiistanalaiset kysymykset ovat osa Kalevalan kulttuurihistoriaa, ja Mikkola katsoo tunnuksen antavan tilaisuuden käsitellä ja keskustella Kalevalasta moniäänisesti. Nyt avautuu myös mahdollisuus käsitellä laajemmin, mitä eeposperinne merkitsee Euroopan mittakaavassa. – Ei ole tarkoitus, että tämän tunnuksen myötä sementoitaisiin joku tietty käsitys Kalevalasta ja sen merkityksestä. Suomesta hankkeessa ovat mukana muun muassa Äidinkielen opettajien liitto ÄOL ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura. Nyt tunnus myönnettiin seitsemälle kohteelle
Ne omat kylät ja ne perehet, missä ne eläy... Hiän šynty ta eli Šuomen vienalaiskyläššä Hietajärveššä. Kun Juššilta tiijuššettih, mimmosena hiän tahtois nähä Karjalua, karjalaini mieš vaštai: Elävänä, ja sielä ihmini eläy. KUVA: JUŠŠI HUOVISEN PEREHEN KOTIALBOMI Luve lišyä: Jušši Huovisen muissolla -šivulta elvytyšprojektin blogista: blogs.uef.fi/ karjalanelvytys/jussi-huovisen-muissolla/. Šäynyätä on šuatu vakan täyteh. 1969. Pakinaklupilaisien Jušši Huovisen muissolla luajittuja kirjutukšie on julattu vieläi erikseh Karjalan kieli eläy -šivulla Facebookissa. Semmosen Karjalan mie haluon siitä… – Monen taidon mies -kino, Karjalan TV, 2015 Nyt julkuamma muutoman esimerkin näistä Vienankarjalaisešša pakinaklupissa kevyällä 2024 kirjutettuloista kirjutukšista niise Karjalan Heimošša. Jušši Huovinen oli vienankarjalaisen kulttuurin tietäjä ta šananšuattaja. Jušši Huovisen muisson kunnivokši Jušši Huovini šoittau kantelehella Kuivajärven pruasniekašša, 1992. šulakuuta 1924 – 12. Sielä kasvau nuori polvi... 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 92 T oini šulakuuta tuli 100 vuotta vienankarjalaisen kulttuurin tietäjän Jušši Huovisen (2. Šen kunnivokši Vienankarjalaisešša pakinaklupissa on luajittu blogin šivu, missä voipi lukie Juššin muissokši kirjutettuja tekstijä karjalakši, ka?ella kuvie ta löytyä linkkijä Šuomen vienalaiskylistä ta rahvahašta kertojih videoloih, podcastiloih ta tekstilöih. KUVA: PETER SCHWARZ Tyttäret Pirjo ta Ritva tuaton yšäššä. oraškuuta 2017) šynnynnäštä. KUVA: JUŠŠI HUOVISEN PEREHEN KOTIALBOMI. Sielä se luonnonmukani elämä ja nämä elämän arvot kunnivoijah. Kuvašša: Enni ta Jussi Huovinen v. Vanhemmat tultih kalalta
Lapšukaisilla luajit Kiikkapolskan, šoitit heilä. Olima tuttavuštun vuosie takaperin Jussin ta Ennin, hänen naiseh keralla. Oltihko meijän ukkojen ta ämmöjen talot tämmösie heijän omissa kylissäh Vienašša. A voi miten pakšuloista hirsilöistä on talo strojittu! Karjalaista mallie kokonah, tukova ta ul’l’aš! Hil’l’asina istuma, mieli männehissä. Annan n’okkua. Piäsimä käymäh reunašša šeisojah uuteh Hietajärven perinnehtaloh. Niillä oli luajittu muasterien opaššukšešša naisilla koštovuattehie, lapšilla kuklie ta miehet i?elläh viisikielisie kantelehie. Šävellit muamoš lauluja. Šuatoit kaikkie, šoittuaki, šävellit, niise kroassit tauluja. SIRPA MÄNTY Jussi Huovinen / Kuivajärven pruasniekka-afiša vuuvvelta 1987. Ennie muistelima. Kävimä kalalla Vuokkijärvelläki meän ?uilakalla venehellä ta šaima šuurta šiikua, talvella hiihtoma iskukoukuilla matikkua pyytämäh. Šiun tyttö Pirjo PIRJO SCHWARZ Ammuni piiruššuš Juššista Olen šyntyn Šuomuššalmella, ta šielähän Jušši Huovini on jo ammuin tunnettu koko pitäjäššä. Kuva mäni painoh Šuomuššalmen kunnan kautti, ta originalin mie tahoin lahjottua Juššilla. Šynnyttih Šeppälinnun laulu, Kiuruta Ilta Vienašša -valššit. Šiinä pirtissä vajehtima kuulumisie, hyvie ta huolie antajie. Kävimä marjašša ta šieneššä Lau??akankahašša, Rantalan takua mänimä Välišuon poikki Karšikkovuaran šynkkäh kuušikkoh mussikkah ta milma pelotti karhut. Šie loajit miula kotikoivujen välih kiikun, ta mie niin ahkerah šiinä liekuin, jotta hiemat rikki mäntih. ANJA SUVANTO Anjan kera matalla oltih Kerttu Nurmela ta Mari Rajamaa Kalevalaan liittyvää kulttuuriperinnettä vaaliva, Kuhmossa sijaitseva Kulttuurikeskus Juminkeko julkaisee Jussi Huovisen muistoksi joka viikko vuoden 2024 loppuun asti Juminkeon perustajan, Markku Niemisen kuvaamaa ja äänittämää materiaalia Jussi Huovisesta Juminkeon YouTube-kanavalla: youtube.com/@juminkeko2584. Piä?kyt ki?errettih ta piirrettih vikurua ilman alla. Šen on pistyh šuattan Juminkeko-šiätijö. Toivosin, jotta vielä piäsisin käymäh Hietajärveh, vienankarjalaisilla runomailla. Ei ollun muantietä Hietarveh, kinttupolkuo pitin kävelin muamon ta šiun peräššä Korpikošen yli??i luonnonniittyö niittämäh, makain haršon alla vienošša tuulešša ta päiväni lämmitti. Kaštelima hellenetälin tähen ylen kuivakši käynyttä kašvimuata. Jussi Huovinen 100 vuotta -julkaisut on aloitettu 2.4.2024, ja niitä voi seurata myös Juminkeon Facebook-sivulla: facebook.com/juminkeko. Ne niin hyväsešti yhissetäh ihmisie ta annetah tukie oman heimon eläjillä. Juminkeko muistaa Jussi Huovista viikoittain vuoden loppuun asti Tuatto armaš Tuatto armaš! 100 vuotta šiun šyntymäštä viey miut lapšuoni aikah. Issun koissa kaupunkissa. Vieläi še miula hyväššä tallešša on. SEPPÄNEN). Jussin šoitot ta laulut yhä läimetäh ilon tuojina miun elämän virroissa. PIIRUŠTAN: SIRPA MÄNTY (O.Š. Helle ?iretti, äkie tie juohatti iltapäiväistä kohti. Kuuntelit luontuo ta lintujen kieltä. Šie kävit elon eissokši ruavošša vierahilla. Taivaš kohosi korkiena. Jussi Huovisen šinivalkie talo šeiso kaunehena kuin pruasniekkua vuottuan, ovi ravollah. Keittimä kahvit ta joima meijän vuottajaisen, juuštoleivän kera. Hän oli elävä side muinaisuutemme ja viimeinen lenkki Kalevalankin luoneen suullisen perinteen ketjussa, joka ulottuu jopa vuosituhansien taakse”, todetaan Juminkeon julkaisujen johdantotekstissä. Eloš oli prostoita, a emmä ollun nimitänä muuta vailla. Tunsin šiämeššä, jotta moni kallis as’s’a oli šiinä kuin ”viimisellä kukkulalla”. Tuatto armaš! Ikävöi?en Šilma ta passipoi?en. Mie olin 18-vuotini, juštih lukijošta piäššyn, kun milma pyritettih luatimah Juššista kuvua Kuivajärven pruasniekkaposterih. Työnšin šen kenen lienöy matašša Kuivajärveh mänömäh hänellä, ka mitä šen keralla šiitä tapahtu, en tiijä. Heimolaisilla oli ollun vienalaisen kulttuurin kurššiloita. Jussi oli šoittan omua viisikielistä kantelehta ta laulan omie ta niise vanhempie lauluja kylän vierahilla. Kaikki hyvät šanelima toini toisillah šinä kotvasena. Lähes koko elämänsä hän eli kotikylässään Suomussalmen Hietajärven vienalaiskylässä. Pijin šitä kunnivošša ta šuurena ?estinä, kun šain hänen kuvan piiruštua. Jussin koissa vielä puajima vienankarjalaisista kulttuurikurššiloista. Ka, no isäntä iloštu. Kuuntelit niise vanhempieš ta pissit mieleheš, šiušta tuli runolaulaja, perintehen jatkaja. ”Jussi Huovinen oli vienalaisen runolaulun viimeinen oksa Suomessa. Erähänä päivänä oli Jussi Huovinen laulan hänen jälkimäisen lauluh. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 93 Matka Hietajärveh Hietajärveššä oli räkkehini kešäpäivä šeisahtun. Aššuimma šiämeh. Vaatimaton kansanmies nousi huomaamattaan suomalaisen kulttuuriperinnön kannalta korvaamattomaksi henkilöksi. Murhišuolla Autiopuron varrešta löysimä šuurta hilluo. Šamasien kera oli pijetty pes’s’outat Domnan pirtillä Kuivajärveššä. Heimolaiset, monikertaset pruasniekašša olijat tultih. Še myöšty miula jälelläh, tottaše tieto ei kulken kuvan keralla, jotta hiän olis šen šuanun i?elläh pityä. Elettih ielläh
Liivinrannan hiekkadyynien suojissa liiviläiset olivat saaneet elää omassa rauhassaan, kunnes maailmansodat ja Latvian joutuminen osaksi Neuvostoliittoa hajottivat kieliyhteisön. Myös pohjoismaisella aikalaiskirjallisuudella oli vaikutusta Kalevalaan. Juuri runous korostuu liiviläisen kaunokirjallisuuden kaanonissa, sillä kalastajakansana liiviläisten on ollut arjen keskellä helpompaa kirjoittaa ennemmin runoja kuin proosaa. KUVA: WIKIMEDIA COMMONS. Liivinrannasta tuli rajavyöhykettä, mikä esti sen asukkaita harjoittamasta perinteistä elinkeinoaan, kalastusta. Liiviläiset saivat myös kansallislaulun ja omakielisen Uuden testamentin, kiitos K?rli Stalten. Liiviläistyttö hymyilee – sininen huuli, vihreä huuli, välissä valkoinen hiekka rahisee pehmeästi. Selkeitä maailmankirjallisuuden vaikutteita Kalevalasta löytyy esimerkiksi Lönnrotin luomista Ainon ja Kullervon hahmoista, joiden erityistehtävänä on palvella juonenkuljetusta. Samassa kylässä sijaitsee kalastusveneiden hautausmaa. Liiviläisten runoutta ja historiaa Luentosarja alkoi runoilija Olli Heikkosen esityksellä liiviläisestä runoudesta. Liiviläisyys ei ole kuitenkaan kadonnut Liivinrannasta. Tämä paikka muistuttaa alueen liiviläisestä menneisyydestä, mutta ehkä toivonkipinäkin on nähtävissä: veneistä kasvavat puut osoittavat, että joskus kuolema synnyttää uutta elämää, mutta toisessa muodossa. Kuuden puolitoistatuntisen aikana yleisö pääsi kuulemaan lähisukukielillämme julkaistavasta kirjallisuudesta. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 94 K uluneen kevään aikana Helsingin työväenopistossa järjestettiin luentosarja ”Itämerensuomalaisuutta kirjallisuudessa”. Aino voidaan yhdistää sekä 1800-luvun merenneitotematiikkaan että Shakespearen hukkuvaan Ofeliaan, kun taas Kullervon tarina noudattaa kreikkalaisen murhenäytelmän kaarta, ja hahmon esikuvana voidaan nähdä Hamlet. virolaisen kirjekaverin ja yliopisto-opintojen myötä. Ensimmäisenä luennoi runoilija, suomentaja Katja Meriluoto. Toisaalta hybridisyys mahdollistaa erilaisia tulokulmia, joista Karhun asiantuntijuutta on erityisesti Kalevala osana maailmankirjallisuutta. Teoksen saamasta kritiikistä huolimatta Lönnrot hyödynsi joitakin Brakelin Väinämöisen piirteitä Kalevalassa. Heikkosen suomentamat runot on julkaistu teoksessa Kerran olin taivaan suolajärvi: liiviläisen nykyrunouden antologia (2022). 1900-luvun mullistukset koituivat kuitenkin pienen kansan kohtaloksi. Sisällöllisestikin Kalevalasta voidaan löytää 1800-luvun kuumia aiheita, kuten draamassa suosiota nauttinut kristinuskon voitto pakanuudesta. Kirjallinen toiminta kyllä jatkui neuvostoaikana, mutta julkaisumahdollisuuksia ei juuri ollut. Liiviläisten oli muutettava toisaalle hankkimaan elantonsa, mistä seurasi vähittäinen kielenvaihto latviaan. Näiden havaintojen ohella Karhu piti tärkeänä nostaa esiin myös viimeaikaista keskustelua, joka muistuttaa Kalevalan karjalaisesta alkuperästä. Kaksisuuntaisia suhteita Virolaisesta kirjallisuudesta päästiin kuulemaan kolmella luennolla, jotka lähestyivät aihetta erilaisista näkökulmista. Liiviläisten kansallinen herääminen sijoittuu maailmansotien välille, jolloin kirjallinen toiminta oli huomattavan aktiivista: julkaistiin sanomalehtiä, kansanperinnettä, proosatekstejä – ja tietysti runoja. Hän on kahden kulttuurin välinen toimija, joka sekä kääntää että kirjoittaa runoja. Meriluodon innostus viron kieltä ja kirjallisuutta kohtaan syntyi mm. Itämerensuomalaista kirjallisuutta ennen ja nyt Sukupuumainen karttakuva itämerensuomalaisista kansoista. Joka vuosi elokuussa Ir?n kylässä järjestetään liiviläisjuhla. Kalevala ei siis syntynyt vain siksi, että suomalaiset pystyisivät sen avulla todistamaan olevansa kansakunta, vaan teos oli osa yleiseurooppalaista trendiä. Valokeilassa olivat liiviläinen, virolainen, suomalainen ja karjalainen kirjallisuus. Keskeisiä teoksia olivat ruotsalaisen Esaias Tegnérin runoteos Fritiofin taru (1825) sekä suomalaistaustaisen Gustaf Brakelin näytelmä Wäinämöinen (1829), jota kritisoitiin päähenkilön vääränlaisesta esittämisestä. Hybridinen Kalevala Kalevalanpäivänä päästiin kuulemaan tietysti Kalevalasta. Heti alkuun kirjallisuudentutkija Hanna Karhu totesi Kalevalan olevan vaikea teos sen hybridisen luonteen takia: alkujaan suullinen perinne on sulautettu kirjallisen muotoon, eikä ole ollut selvää, kuuluuko se kirjallisuudentutkimuksen vai folkloristiikan tutkimuskentälle. 1800-luvun alun Euroopassa eepokset olivat kovassa huudossa. Tämä Baiba Dambergin runo kuvaa nerokkaasti liiviläisten lippua, joka on liiviläiselle kalastajalle tuttu näkymä: metsän vihreät puut, rannan valkoinen hiekka ja sinisenä väikkyvä meri. Se sisältää kolmen liiviläisen, Valt Ernštreitin, Baiba Dambergin ja ?empi K?rlin, runoja, jotka käsittelevät kansallista symboliikkaa, perinnettä ja maailmankuvaa
Hän on julkaissut esikoiskokoelmansa Kured, kotkad, kajakad (2022) 19-vuotiaana. Erakkondiin kuuluvan Mathuran (Margus Lattik) runoja. Siirtymä tapahtui luonnollisella tavalla, sillä Meriluoto tutustui moniin ikäisiinsä runoilijoihin henkilökohtaisesti 1990-luvun puolivälissä. Meriluoto debytoi vastikään omalla runokokoelmallaan Mehiläisen paino (2023), joka käsittelee itämerensuomalaista mytologiaa. KUVA: KATRI KOVASIIPI Ote Miron Smirnovin omaelämäkerrallisesta Golos Korela -teoksesta (Karjalaisen ääni) vuodelta 1890. Hän oli tänä vuonna myös ehdolla Mikael Agricola -palkinnon saajaksi Elo Viidingin runovalikoiman Tuhannelle äänelle -suomennoksesta. Zinaida Dubininan toimittaman kokoelman Runoloi karjalakse on kustantanut Karjalan kielen seura vuonna 2018. Kahden kulttuurin välillä toimiessaan Meriluoto on havainnut ainakin neljä eroavaisuutta Suomen ja Viron kirjallisesta elämästä. 2021) ovat esseekokoelmia, joissa yhdistyvät kirjoittajansa osaamisalueet – biologia, semiotiikka ja kärkevät luontonäkemykset. Lisäksi maidemme kustannustoiminta eroaa siten, että Virossa omakustanteisuus on huomattavasti yleisempää kuin Suomessa. Viiding kirjoittaa tiukalla yhteiskuntakriittisellä otteella, ja Meriluodon mukaan hän on eräänlainen kansakunnan unilukkari, joka ravistelee lukijaansa teksteillään. KUVA: MARIE MÄKINEN. Viidingin kääntämistä Meriluoto kuvasi hauskaksi ja toisaalta haastavaksi – runoilija käyttää monia tyylirekistereitä, kuten ylevää kieltä, kirosanoja ja slangia. Itämerensuomalaista sitkeyttä Kolmannella virolaista kirjallisuutta käsittelevällä luennolla kirjailija, toimittaja Esa Mäkijärvi esitteli Valdur Mikitan kahta teosta, joissa itämerensuomalainen maailma on voimakkaasti läsnä. Yksi on kirjailijaryhmittymät, jotka Virossa ovat usein löyhiä ystäväpiirejä ja Suomessa taas rekisteröityjä yhdistyksiä. Roos nosti esiin kolme havaitsemaansa suuntausta – yhteiskunnallisen, klassisen ja modernin runouden. 2018) ja Lingvistinen metsä (suom. Itämerensuomalaista kirjallisuutta ennen ja nyt Uransa alussa Meriluoto lumoutui Jaan Kaplinskin runoista ja ryhtyi suomentamaan niitä, kunnes alkoi kääntää omia ikätovereitaan. Teoksen voi löytää kirjastojen valikoimista. Nuorta virolaista runoutta Seuraavaksi päästiin kuulemaan tämän hetken nuoresta virolaisesta runoudesta, jota itsekin edusti luennoitsija Reijo Roos. Nuoren virolaisen runouden kentällä korostuu tällä hetkellä vapaamittaisuus ja naisvaltaisuus. Voisiko tämä omatoimisuuden perinne juontaa juurensa neuvostoajan samizdatista eli toisinajattelijoiden toteuttamasta julkaisutoiminnasta. Viron kirjallisuuspiireissä korostuvat kulttuurisuvut, ja siellä kirjoitetaan enemmän pseudonyymeillä. Roos tulee kaksikielisestä ja kirjallisuuspainotteisesta perheestä: hänen isänsä on suomentaja Hannu Oittinen ja äiti virontaja Mari-Liis Roos. Nuoresta virolaisesta kirjallisuudesta tarkemmin kiinnostuneille Roos suositteli Värske Rõhk -aikakausilehteä, joka julkaisee nuorten kirjoittajien runoja, proosaa, käännöksiä, kritiikkejä ja esseistiikkaa. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 95 . Kantarellin kuuntelemisen taito (suom. Tuohon aikaan Tartossa syntyi nuorten kirjailijaryhmittymiä, kuten Erakkond (Erakkokunta, yhdellä k:lla kirjoitettuna ’puolue’) ja Tartu NAK (Tarton nuorten kirjailijoiden yhdistys), joista Meriluoto on kääntänyt mm. Erityiseen käsittelyyn Meriluoto otti Elo Viidingin, joka tuli kirjailijaryhmittymien ulkopuolelta – hän on kotoisin Tallinnasta, joka ei ole perinteisesti ollut runoilijaryhmien kaupunki
Säämäjärveltä kotoisin ollut Smirnov oli livvinkarjalainen kauppias, joka asui myöhemmin mm. Kirjailijan suosion syy selittyy ehkäpä teosten ydinaiheilla: teemoina korostuvat suomalais-ugrilainen ja vielä tarkemmin virolainen identiteetti, luontosuhde kaupunkilaistumisen keskellä sekä animistinen maailmankatsomus. Tuolloin ilmestyneistä yli 300 karjalankielisestä teoksesta valtaosa oli valistuksellista, neuvostoaatteeseen perehdyttävää aineistoa. Sen varalta, että luentosarja saa jatkoa, tulokulmaa voisi laajentaa siihen, miten ja millaisina olemme kuvanneet toisiamme. Perinteitä, luontoa ja teknologiaa yhdistelemällä hän luo hybridistä maailmankuvaa menneen ja tulevan aineksista – nykyhetki ei häntä juuri viehätä. Tämä on yllättävää siksi, että Mikitan teoksia pidetään vaikeaselkoisina ja korkealentoisinakin. Entäpä muut kansat, miten he ovat nähneet itämerensuomalaiset naapurinsa. Itämerensuomalaisesta kirjallisuudesta riittäisi ammennettavaa vastaisuudessakin. Huike on ristittyzii; Kois akku ?akkaa Lehmät on oleta, Hevone heinätä Lapsi raukat leivätä I?e en ruohti kotin mennä. Muun muassa Vladimir Brendojevin ja Zinaida Dubininan merkitys karjalankielisen kirjallisuuden uudelle alulle oli korvaamaton. Karjalankielinen kirjallisuus Luentosarjan päätti FT Henna Massisen kattava esitys karjalankielisestä kirjallisuudesta historiassa ja nykyaikana. Toisaalta käsitteellä viitataan yhteiseen alkuperäämme ja kielialueeseen, toisaalta myös kulttuurisiin erityispiirteisiimme, kuten luontosuhteeseen ja kalevalamittaiseen runouteen. Pohmeluška strašnoi En voi taivahaze ka??oo. Hän on kirjoittanut teoksensa pääosin venäjäksi, mutta se sisältää myös karjalankielisiä runoja. Massinen korosti, että karjalankielisen kirjallisuuden monipuolistuminen on kieliyhteisön kannalta ratkaisevaa – sekä nuoret että vanhemmat tarvitsevat erilaisia aineistoja kielensä takaisinottamiseksi ja kielitaitonsa vahvistamiseksi. Syynä tähän hän pitää vahvaa suomalais-ugrilaista perimää, joka vastustaa keskieurooppalaisuutta ja sen vaikutteita. Seuraavassa ote runosta “Pajo kehtynen [köyhtyneen] miehen”, joka kuvaa rahansa juopotelleen miehen onnettomuutta: Zelenaja vinuška Pogostal kabakuška, Päätä ylen kivistää, Denga ei enämbi ole. Loppukaneetti Luentosarja avasi kuulijoille sitä, mitä itämerensuomalaisuudella tarkoitetaan ja miten se on kirjallisuudessa nähty. Kantarellin kuuntelemisen taidossa Mikita pohdiskelee ja luo suomalais-ugrilaisuuden teoriaa: sienirihmaston käsitteen avulla hän sitoo eritoten virolaisia ja suomalaisia yhteen ja etsii vastauksia sille, miksi virolainen ja suomalainen tuskailevat identiteettinsä kanssa. Samaan aikaan Suomessa ei julkaistu karjalankielistä kirjallisuutta lainkaan – yleisen käsityksen mukaan karjala oli suomen murre. Suomalaisille kirjoittamassaan esipuheessa Mikita rohkaisee meidän (suomalais-ugrilaisten) kyllä selviävän tulevista haasteista – tätä kirjailija perustelee erityisellä luontosuhteellamme ja historialla. Molemmin puolin rajaa vallitsikin täysi hiljaisuus karjalan kielen osalta useita vuosikymmeniä. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 96 Jaan Kaplinskin seuraajaksikin tituleerattu Mikita on mielenkiintoinen kirjailija, jonka on onnistunut herättää vastakaikua laajalla rintamalla: häntä lukevat Virossa niin oppineet kuin tavallinen kansa. Alkuun Massinen selvensi karjalan kielen murteita ja puhuma-alueita tarkasti, jottei kuulijoille jäisi sekaannuksen varaa suomen ”karjalaismurteisiin”. Itämerensuomalaisuus liikkuu meren yli rannoille ja metsiin saakka, ja juuri kieli kannattelee identiteettiämme. MARIE MÄKINEN LAUKUNKANTAJA Liiviläinen veneiden hautausmaa. Kantarellista, metsissä kasvavasta sienestä, muodostuu itämerensuomalaisen sitkeyden symboli. Koska karjalankielisten julkaisujen määrä historiassa on suhteellisen vähäinen, sitä enemmän korostuu nykyaikana ilmestyvien teosten merkitys. Karjalankielisen kirjallisuuden julkaiseminen vilkastui hetkellisesti 1930-luvulla Neuvosto-Karjalassa. Tässä teoksessa Mikita kirjoittaa vähän kaikesta – rinnakkain kulkevat niin Kalevipoeg, mökkikulttuuri kuin ekokatastrofit. Ehkäpä näiden asioiden varaan voisi hahmotella jonkinlaista yhteistä identiteettiä, joka ei ole sidottu rajoihin. Kärjekkäillä mielipiteillään Valdur Mikita haluaa herättää lukijansa pohtimaan, mikä todella on merkityksellistä elämää. Pieniä kansoja ja luontoa puolustava Lingvistinen metsä alkaa aikojen alusta ja päättyy nykyhetkeen, mikä tuo mieleen Juha Hurmeen Finlandia-palkitun Niemen (2017). Karjalankielinen kirjallisuus sai alkunsa 1800-luvulla, jolloin julkaisut olivat lähinnä uskonnollista sisältöä, mutta löytyi eräs jännittävä poikkeuskin: Miron Smirnovin omaelämäkerrallista Golos Korela -teosta (“Karjalaisen ääni”, 1890) voidaan pitää ensimmäisenä karjalankielisenä kaunokirjana. Vasta 1980-luvun lopulla karjalan kielelle vapautui tilaa, kun kirjakielten kehittäminen ja kirjallisuustoiminta saivat uutta puhtia. KUVA: WIKIMEDIA COMMONS. Joensuussa
Sen luomiseen osallistuivat etenkin historiankirjoittajat, joiden työtä syötettiin kouluopetuksessa ikäpolvelle toisensa jälkeen – myös omalleni. Suomeen asettuneiden venäläistaustaisten naisten elämässä ylisukupolviset ja ylirajaiset hoivasuhteet ovat keskeisiä. Suomen asukkaista lähes puoli miljoonaa on äidinkieleltään vieraskielisiä. Kohtaamisen ilo oli käsinkosketeltava, kun itse matkasin ensimmäisen kerran Tunkualle kesällä 1994. Suomessa elää noin 100 000 venäjänkielistä, joilla on Suomen, Venäjän tai kaksoiskansalaisuus. EI OLE YHDENLAISTA suomalaista Suomea, eikä ole koskaan ollutkaan. Iäkästä vanhempaa ja hänen asioitaan hoidetaan säännöllisillä matkoilla rajan yli. Valtioiden rajat eivät rajoita ihmisten elämänpiirejä – mikäli rajojen yli voi liikkua. Suhteita ylläpidetään ja asioita hoidetaan matkoilla rajojen yli, videopuheluilla, sähköposteilla ja muilla keinoin. Kyseessä on kansallisromantiikan ajalta periytyvä käsitys ”yhden kulttuurin Suomesta”, kuten historioitsija Miika Tervonen on kiteyttänyt artikkelissaan ”Historiankirjoitus ja myytti yhden kulttuurin Suomesta” (teoksessa Kotiseutu ja kansakunta: Miten suomalaista historiaa on rakennettu, SKS 2014). Taas olemme samassa tilanteessa: Kauanko erossaolo nyt kestää. Suomenruotsalaiset olivat poikkeus, mutta alkuperäiskansa saamelaiset, tataarit, juutalaiset, inkeriläiset ja itäkarjalaiset ja muut maahanmuuttajat vaiettiin unohduksiin. Elämme täällä yhdessä, ylirajaisesti. Elimme yhtä aikaa historiaa ja nykypäivää ja koetimme selvittää, mitä perheillemme oli tapahtunut. Moni Karjalan Heimon lukijakin on saanut heittää haikeat hyvästit matkoille Karjalan tasavaltaan. Sitä on Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden Olga Davidova-Minguetin ja Pirjo Pölläsen sanoin ”Suomen sisäänrakennettu ylirajaisuus”. Tutkijat muistuttavat, että voidakseen ymmärtää monipuolisemmin rajasulun syitä ”venäjänkielisten Suomessa on pystyttävä seuraamaan suomalaista politiikkaa syvällisemmin ja helpommin.” Venäjänkielisen luotettavan journalismin avulla ”venäjänkieliset kokisivat olevansa osa moninaista Suomen kansaa.” Suomen hallitus huolehtii suomalaisen yhteiskunnan turvallisuudesta, mutta tarjoilee sen juridiikan raameissa. Samasta syystä katkesi kotiväen tuki Suomessa opiskeleville venäläisille nuorille, eikä paluu Venäjällekään ole kaikille vaihtoehto. MYÖS MEDIA ON ylirajainen. KUVA: VALOKUVAAJAMESTARI REIJO KOIRIKIVI / STUDIO P.S.V.. Politiikasta-tiedeverkkolehden artikkelissaan 4.12.2023 DavidovaMinguet ja Pöllänen hahmottavat tutkimiensa suomenvenäläisten ylirajaisen arkielämän muotoja, joita rajasulku nyt vaikeuttaa tai kokonaan estää. On ikävä sukulaisia, joiden kanssa siteitä solmittiin Neuvostoliiton romahdettua yli 30 vuotta sitten. Viestinnässä kannattaisi osoittaa ymmärtävänsä myös Suomen venäläistaustaisten tilannetta. Perheet huomioiden yli 10 prosentilla väestöstä on sukulaisia muissa maissa. Monet venäjää puhuvat seuraavat Venäjän mediaa, venäläistä mediaa muissa maissa ja Suomen mediaa. Toisaalta Suomessa elää iäkkäitä venäläisiä, joiden eläkkeenmaksu Venäjältä on katkennut pankkisulkujen seurauksena. Erossaolon ajat ja rajat SEIJA JALAGIN Kirjoittaja on historiantutkija, yliopistonlehtori ja Karjalan Sivistysseuran hallituksen puheenjohtaja. Sosiaalisessa mediassa taas muodostuu samaa kieltä käyttävien vilkkaita keskustelufoorumeita, jotka muovaavat näiden yhteisöjen toimintaa. Karjalan elävät ja kadonneet kylät, Solovetski, Petroskoi ja monet muut paikat ottivat vastaan Suomesta ja Ruotsista tulleita, joiden juuret ovat Itä-Karjalassa. Suomen moninaisuus oli tarkoituksella häivytetty. Jokavuotiset Karjalan matkat tuottivat sielunjäristyksen, jota sulatteli kotiin palattuakin. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 97 KESÄKUU 2024 LAUKUNKANTAJA S uomen ja Venäjän välinen raja on ollut lähes yhtäjaksoisesti suljettuna puoli vuotta. Kansallisvaltioissa muotoutuvat mediatilat ovat usein keskenään ristiriitaisia
Tässä niistä muutamia poimintoja kuvaamaan julkaisujen kirjoa. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 98 käytössä olleita nimiä, asuinpaikkoja, ammatteja, ja muita tärkeitä tietoja perheen menneisyydestä, voimme systemaattisesti kertoa keitä olemme ja mistä tulemme, mihin joukkoon kuulumme. Tallennettu tieto säilyttää ja siirtää sukupolvien välisiä tapoja ja arvoja, auttaa ymmärtämään ja vahvistamaan omaa identiteettiä, luo siteitä sukupolvien välille sekä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ylpeyttä omista juurista. H ankkeen tavoitteena on synnyttää julkaisuja, joissa sukututkimustieto, sukutaulut, perhehistoriat, kertomukset suvusta, anekdootit ja legendat muuntuvat mielenkiintoisiksi kirjoiksi tai lyhyemmiksi tarinoiksi. Kokoamalla yhteen perheen historiaa ja juuria, kuten Perintönä perheen historia Karjalan Sivistysseura etsii henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan ja kirjoittamaan juuriltaan karjalaisen sukunsa tarinoita sukukirjojen tai artikkelien muotoon. Sukutiedon tallentamisella voidaan saavuttaa monia tavoitteita. Sukulaisuussuhteiden dokumentointi eri sukupolvien ja perheiden välillä auttaa rakentamaan kattavaa kuvaa perheen genealogiasta ja historiasta. Sivistysseura on vuosien varrella julkaissut tai tarjonnut kaupassaan useita sukutarinoita, jotka ovat luonteeltaan hyvinkin erilaisia. Mikäli hankkeen tuloksena syntyy laadukkaita käsikirjoituksia, on Sivistysseura valmis kustantamaan ne painettuina kirjoina tai julkaisemaan lehtiartikkeleina, netissä tai muussa sopivassa muodossa. Tarina voi kertoa yhdestä henkilöstä, tämän elämästä ja persoonasta, ajankuvasta, perheen tai suvun vaiheesta tai sattumuksesta. Kertomusten liittäminen historiallisiin tapahtumiin lisää ymmärrystämme tapahtumista ja niiden taustoista. Seura on valmis tarjoamaan tukea ammattimaisen opastuksen ja kirjoittajille järjestettävien työpajojen muodossa.
Kirjasta löytyy Haukkasaaren Pottosten sukutaulut ja henkilöluettelot. Lisätietoja voi kysellä samasta osoitteesta toiminnanjohtaja Eila Stepanovalta tai puhelimitse 050 550 7655. Hanke ammentaa sukututkimuksesta, mutta ei ole sukututkimusta. fi. Hankkeeseen mukaan otettavien sukutarinoiden tulee perustua todellisiin, eläneisiin henkilöihin, paikkoihin ja historiallisiin tapahtumiin, jotka ovat todennettavissa asiakirjoista. Ajatus sukukirjasta tai -tarinoista on saattanut muhia vuosikausia, mutta ehkä aika tai omat resurssit ovat tuntuneet riittämättömiltä. Vienan Karjalan rekipakolaisen tarina käsittelee suvun historiaa sekä kirjoittajan äidin että isän puolelta. Kirjassa on laaja esitys elämästä Repolan Haukkasaaressa sekä tarinoita matkoista ja ihmisistä Repolassa. Seura tutustuu kiinnostuksenilmauksiin ja palaa ehdotuksiin kesän jälkeen. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 99 Pekka Vaaran kirjoittama teos Uhtuan Andronoffit on ensisijaisesti kirjoittajan lahja lapsilleen. Viestissä tulee lyhyesti kertoa, mistä karjalaisjuurisesta suvusta on kyse ja millaista aineistoa kirjoittaja suunnittelee hyödyntävänsä. Heikki Palaskarin Koti Haukkasaaressa on tutkielma Repolan Pottosten vaiheista. Aki Aunalan kaunokirjallinen teos Pakotettu unohtamaan on koskettava ja jännittävä kertomus suvun vaiheista kahden puolen rajaa. Kirja kertoo suvun historiasta ja Vienan menneisyydestä, ja siinä sivutaan myös muiden vienalaisten kauppiassukujen vaiheita. Taina Dalbergin toimittama Karhujen tarina on yhden karjalaisperheen kertomus, tarinoita lapsuudesta Vienan Karjalassa, kylän arjesta sodan keskellä, evakkomatkasta Suomeen ja uuden elämän alkuvaiheista täällä. EEVA-KAISA LINNA. Tärkeää on kirjoittajan kiinnostus aiheeseen, halu jättää sukutietoa jälkeensä ja jälkipolville. Pari vuotta kestäväksi suunniteltu hanke muodostuu monitahoisista työprosesseista: teemaan liittyvistä luennoista ja työpajoista, kirjoittamisen ohjauksesta, tekstien kommentoinnista ja editoinnista. Hankkeesta innostuneita pyydetään kertomaan kiinnostuksensa kesäkuun loppuun mennessä sähköpostitse osoitteeseen toimisto@karjalansivistysseura. Tarvittaessa hankkeessa voidaan tarjota tukea sukutietojen tulkitsemiseen. Kirjoittajalla tulee olla läheinen suhde sukuun ja aiheeseen, josta haluaa kirjoittaa. Jeremejev-Räihä: ihminen, perhe ja politiikka Karjalan raja-alueella 1900-luvun aikana on Karjalan tiedekeskuksen tutkimus, joka perustuu Siperiaan karkotetun Vasili Jeremejev-Räihän ja hänen nuoren Anna-vaimonsa yksityiskirjeisiin, Vasilin päiväkirjaan ja muiden Vienan Karjalan asukkaiden kirjeisiin. Etsimme nyt henkilöitä, jotka ovat sukuhistorioiden harrastajia tai joilla on sukuunsa liittyvää, kiehtovaa tietoa, joka halutaan jättää jälkipolville. Teos sisältää myös asiakirjoihin pohjautuvan selvityksen Annan sukuhistoriasta. Aino Untamalan teos Moamoni Maria. Seitsemän perheen jäsentä saa äänensä kuuluviin teoksessa
Toisaalta nyt, kun karjalan kielen elvytys on aika hyvässä vauhdissa ja isän kirjoituksia on aiemmin julkaistu siellä täällä, tuntui, että olisi kiva laittaa ne yhteen, kertoo Pekka Pamilo kirjan taustoista. Onpa mukana myös muutama hauska kuva Kosti Pamilon kirjoittamien näytelmien esityksistä! Ne ovat kuvaharvinaisuuksia, sillä tuohon aikaan ei kameroita eikä valokuvaajia ollut joka tilanteessa käytettävissä. Teos Sana jiäy elämäh oli ensimmäistä kertaa saatavilla Helsingin Paasitornissa järjestetyssä Pruasniekassa 20.4.2024. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 100 Karjalan Sivistysseura on julkaissut Kosti Pamilon (1912–2005) kirjoituksia yksiin kansiin koottuna. – Minulla on isän perintönä mappeja, joissa on hänen kirjoituksiaan. KUVA: KATRI KOVASIIPI Kosti Pamilo tätinsä Sanni Vahrosen (myöh. Räme) kanssa Leppäniemen kaupassa vuonna 1926. Kirjan alkupuoli sisältää Kosti Pamilon suomenja karjalankielisiä muistoja lapsuutensa karjalaiskylistä Porajärven Pälväjärvestä sekä Suojärven Maimalammista ja Jehkilästä. Karjalan kieli soljuu pääkielenä etenkin kirjan seuraavissa osioissa, kaskuissa ja näytelmissä. K osti Pamilolla oli vahva karjalainen identiteetti, jonka neljäksi peruspilariksi isänsä tekstit kirjaksi toimittanut Pekka Pamilo kiteyttää suvun, kielen, uskonnon ja kyykän. Näin hänen kirjoituksensa auttoivat osaltaan pitämään karjalan kieltä elävänä – ja nyt julkaistun kirjan avulla voivat tehdä niin edelleen: – Toiveena on, että isäni kirjoituksia voitaisiin lukea matalalla kynnyksellä vaikkapa lukupiireissä, joissa karjalan kieltä harrastetaan, toteaa Pekka Pamilo. Ajatuksena oli, että kun nämä kaikki saisi yksiin kansiin ja jakoon, toteutuisi se hänen tarkoitusperänsä, jatkaa Pekka Pamilo. Kirjan lopusta löytyvä sanasto tukee karjalankielisten tekstien lukemista ja ymmärtämistä. Hän itsekin esiintyi aktiivisesti, kertoi juttuja, oli juhlien juontaja ja kirjoitti näytelmiä karjalaksi. Pöytälaatikkokirjoittaja hän ei ollut, vaan hän toivoi näytelmiäänkin nimenomaan esitettäviksi. TARINOISSAAN ja kaskuissaan Kosti Pamilo on ammentanut paljon lapsuuSana jiäy elämäh – pidäy vain sanuo! Pekka Pamilo on toimittanut isänsä muistoja, karjalankielisiä kaskuja ja näytelmiä yksiin kansiin. Kahdesta kuvaliitteestä lukijoille puolestaan avautuu aitoja näkymiä noihin jo kadonneisiin karjalaiskyliin ja karjalaistaustaisten ihmisten lämpimiin kohtaamisiin pitäjäseurojen tilaisuuksissa. Juuri seurojen tilaisuudet olivat hänen tarinoidensa ja näytelmiensä esityspaikkoja. Kirjaan Sana jiäy elämäh (KSS 2024) sisältyy muistoja Pamilon lapsuuskylistä sekä karjalankielisiä kaskuja ja näytelmiä. Niistä tärkeimpiä olivat Helsingin Suojärveläisten seura, Karjalan Sivistysseura (KSS) ja sen kyykkäkerho sekä Helsingin Suomalaiset Ortodoksit. – Isä teki paljon näytelmiä, ja nehän on tehty esitettäviksi. KOSTI PAMILO oli ahkera kirjoittaja, mutta sen lisäksi hän antoi runsaasti aikaansa useiden seurojen toimintaan. KUVA: KIRJAN SANA JIÄY ELÄMÄH KUVITUSTA
KIRJAN KARJALANKIELISTEN tekstien ortografian eli kirjoitusasun on yhdenmukaistanut Katerina Paalamo. Sekä valokuvat että äänitykset ovat Markku Niemisen käsialaa ja Juminkeon arkiston tallenteita. alkaneen julkaisusarjan kaikki osat löytyvät Juminkeon YouTube-kanavalta ja Facebook-sivulta. Esimerkiksi Porajärvellä, jossa Pamilo syntyi, puhekieli erosi jonkin verran Suojärvellä puhutusta. Hänen muistiinsa kertyi juttuja todellisista henkilöistä ja tapahtumista. ”Ilmiömäisen muistinsa avulla hän osasi laulaa jokaiseen tilanteeseen sopivan laulun ja enemmänkin. Siihen aikaan kyläläiset kokoontuivat kauppaan juttelemaan, ja hän kuuli paljon. Osa kirjan teksteistä on kerrottuja kaskuja, yleisiä juttuja, joita hän on muualta napannut ja muuttanut karjalankielisiksi. KATRI KOVASIIPI Kai Peksujeff haastattelee Santra Remšujevaa Vuokkiniemessä vuonna 2009. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 101 110 vuotta Santra Remšujevan syntymästä Toukokuun 6. – Isä aloitti 13-vuotiaana työn puotipoikana. Näistä syistä tietyt äänteet on merkitty kirjavasti, ja näitä kirjoitusasuun liittyviä asioita Katerina Paalamo on nyt yhdenmukaistanut. Pekka Pamilon oma suhde karjalan kieleen kehittyi isän mukana kyykkäkentillä. destaan, etenkin ajastaan kauppa-apulaisena. – Seurasaaressa kuulin aika paljon karjalaa, kun kyykän pelaajat keskustelivat keskenään. Häntä parempaa haastateltavaa kukaan perinteenkerääjä ei voi toivoa, mutta tietenkin tietojen onkiminen häneltä vaati myös tapojen tuntemusta – ja kovaa ääntä, sillä viimeiset kymmenen vuotta Santra oli enemmän kuin puolikuuro”, kerrotaan Juminkeon Facebook-sivulla 6.5., sarjan ensimmäisen julkaisun saatesanoissa. Alkuperäisissä Kosti Pamilon käsikirjoituksissa on näkynyt puhekielen vaihtelu – eri kylissä puhuttiin vähän eri tavoin. Ensin hän on kirjoittanut ne yhdellä tapaa, ja sitten kun tekstejä on julkaistu esimerkiksi eri lehdissä, niihin on tehty vielä toimituksissa muutoksia. Kiinnostuneena kuuntelin ja opin ymmärtämään karjalaa, vaikka sitä ei kotona puhuttukaan, koska äiti ei ollut karjalankielinen. Tähän kirjaan valikoituivat juuri karjalan kieleen kytkeytyvät tekstit ja tarinat, paljon jäi muihin aihepiireihin liittyviä Kosti Pamilon kirjoituksia vielä julkaisemattakin. Oli vienaa ja oli livviä. päivänä 2024 tuli kuluneeksi sata vuotta Vienan Karjalan parhaisiin suullisen perinteen taitajiin kuuluneen Santra Remšujevan (1914–2010) syntymästä. – Isä oli kirjoittanut kirjoituskoneella, jossa ei tietystikään ollut olemassa hattuja sun muita erikoismerkkejä. 6.5. Suurenmoisen vuokkiniemeläisen tarinankertojan ja laulajan 110-juhlavuoden kunniaksi Juminkeko julkaisee joka viikko vuoden loppuun saakka valokuvan sekä Santran esittämiä lauluja tai hänen muistitietoaan. Työtä ovat tuottaneet esimerkiksi liudennusten ja suhuäänteiden merkitseminen. KUVA: AILA-LIISA LAURILA. – Ihan kaikkia puhekielen variaatioita ei ole kirjassa yhdenmukaistettu, kertoo Pekka Pamilo
Suomalaisille karjalan kielen aktivisteille se on tullut viime vuosina tunnetuksi Karjalan Kielen Kodin kotikylänä. Tutkimuksen alkusanoissa Penttonen kuvaa varsin suorasanaisesti, tietenkin karjalan kielellä kielen vaihtumista: Kirjan nimi on kielastus – eihän kieli petties vahtunnuh. Školis opastus on valdukieline da vahnembii kielletäh pagizemas lapsile ”perspektiivatoindu” kieldy. Kanzikuva ozuttau, kui kieli vahtetah. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 102 V ieljärven Karjalaiskylä sijaitsee Petroskoin ja Sortavalan välisen, nykyisin hyvin hoidetun valtaväylän puolessa välissä, aivan sen lähituntumassa. Tyhjendetäh karjalankielizet ”perspektiivattomat” kylät da siirretäh kylärahvas suurembih kylih sevoittumah valdurahvahienke. Toisessa osassa Lappalainen pohtii karjalaisen identiteetin syntymisen ja säilymisen edellytyksiä.. Tutkimuksen taustalla oli Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelyn professori emeritus Martti Penttonen yhdessä Irina ?akkoevan kanssa. Kieli vägeh vaihtettih kielipoliittizen pluanan mugah. Nenga menöy assimilatsii. Nenga kielen siirrändy?ieppi katkatah da kaksikielizes vähembistös rodieu yksikieline ližä valdurahvahan mereh. Yksikielizes paikallizes enimistös rodieu kaksikieline vähembistö. lasten kielipesäja iltapäiväkerhotoiminta, kielikoulutus kaikenikäisille, karjalankieliset opintopiirit ja vapaa-ajantoiminnot aikuisväestölle sekä sosiaalityö vanhusväestölle. Alkusanojen ensimmäisessä lauseessa Penttonen nimittää tutkimuksen nimeä harhaanjohtavaksi, sillä hänen KARJALAISUUS NYT OSA 2/2 Nykynäkökulmia Karjalaan ja karjalaisuuteen Vieljärvellä sijaitsevan Karjalan Kielen Kodin vaiheista kerrottiin myös Karjalan Heimossa 11–12/2022. KUVA: OLGA GOKKOEVA Hannu Lappalainen pohtii esseessään karjalan kielen ja karjalaisuuden asemaa ajassamme. Kielen vaihtuminen Vieljärvellä Karjalan kielen kodi on myös tuottanut pienimuotoisen tutkimuksen Kui vaihtui kieli Vieljärves, jonka tutkimusraportti ilmestyi vuonna 2019. Senke kandurahvasmenettäy oigevukset omah randah da yhtevyksen omah kul’tuuruperindöh. Toimintamuotoina ovat mm. Täysin yksityisin varoin rakennettu koti pyrkii säilyttämään, elvyttämään ja kehittämään karjalan kieltä paikallisen väestön keskuudessa. Esseen ensimmäinen osa on julkaistu Karjalan Heimossa 3–4/2024
Toinen venäläistämisen tapa Penttosen mukaan olivat pienten kylien koululaisille tarkoitetut asuntolat; ne toimivat eräänlaisina kielipesinä, kun pienet koululaiset asuivat niissä viikot ja saivat tehokkaan venäjänkielisen kielikylvyn lukukausien aikana. Kieli ja tunteet, 4. Tutkimustuloksia esitellessään Kanninen nostaa yhdeksi tärkeäksi elementiksi karjalaiset juuret. Kielen käyttö ja muut ihmiset, 6. Karjalankieliset nyky-Suomessa Anna Kanninen valottaa ansiokkaassa Jyväskylän yliopistossa vuonna 2022 valmistuneessa maisteritutkinnossaan (pro gradu -tutkielma) Suomen näkymätön vähemmistö – Karjalaisen vähemmistön identiteetin rakentumisen prosessi Suomen karjalankielisen vähemmistön identiteetin rakentumisen prosessia. Hän kirjoittaa tutkimuksensa haastattelukutsussa: Etsin haastateltaviksi 18–30-vuotiaita nuoria aikuisia. Yhteiskunnallinen asema ja tunteet, 8. Yksikieliset karjalaiskylät lakkautettiin, väestö siirrettiin venäjänkielisiin suurempiin keskuksiin, jotka aluksi olivat kaksikielisiä. Kieliyhteisö, 9. Se luo nostalgisia mielikuvia menneestä sekä antaa mahdollisuuden kuvitella paikkoja, joista kertoa. Edellä mainitut keinot olivat totuuden nimessä valitettavasti käytössä myös suomalaisessa arkitodellisuudessa 1930ja 1940-luvuilla, kun karjankielisiä lapsia suomalaistettiin. […] ortodoksinen uskonto, joka toisaalta liittyy jo aiemmin mainittuun. Keltaisessa paidassa on Hannu Lappalaiselle karjalan kieltä opettanut Nina Barmina. Kielitaito, 3. Niiden kautta paikannetaan omaa karjalaisuutta ja saadaan tärkeää kovaa tietoa muille omien juurien todellisuudesta sekä historiallisesta menneisyydestä. Tämän lisäksi juuret paikantavat omaa menneisyyttä ja luovat vähemmistön kolonisaatioprosessia vanhemman samaistumisen sekä paikantumisen kohteen historiassamme. Kielen käyttö, 5. Kieleen tutustuminen ja muistot, 2. Karjalaisuus, 7. Hän oli täysin karjalankielinen koulun alkaessa. Haastattelun teemat olivat: 1. Lopputulema oli jälleen yksikielisyys – kielenä oli vain nyt venäjä. Kielen tulevaisuus. Muina tärkeinä elementteinä Kanninen nostaa esiin tapakulttuurin ja rituaalit, joiden ylläpitämisen hän tulkitsee luovan merkityksiä, vahvistavan oman identiteetin rakentamista ja auttavan ”luomaan perinteitä, joiden ylläpitäminen voi luoda tunteen jatkuvuudesta ja vahvistaa jaettua kulttuuri-identiteettiä”. KUVA: MARTTI PENTTONEN mielestään kieli ei vaihtunut vahingossa vaan kieli vaihdettiin väkisin kielipoliittisen suunnitelman mukaisesti. Jos opiskelet, olet opiskellut tai puhut jotain karjalan kielen murteista (livvinkarjala, vienankarjala tai eteläkarjala) haluaisin puhua kanssasi kokemuksistasi. Aineistoni pohjalta tulkitsen yhden tärkeän elementin olevan karjalaiset juuret. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 103 . Edellisiin liittyvänä elementtinä Kanninen käsittelee ortodoksisuutta. Tutkimusraportin takakannen tekstissä Penttonen kuvaa vielä konkreettisen koskettavasti karjalankielisen väestön tuntoja: Voibigo arvata, mittuine tusku on olluh lapsel, kudai on umbikarjalazennu tuodu školah, kus opastus menöy vaiku ven’akse da karjalakse pagizendas perretäh [kielletään]; internuatan vospitatel’al [ohjaaja, valvoja], kudai i?egi kerran oli umbikarjalaine lapsi a nygöi on pandu vardoi??emah ku internuattah [asuntolaan] tuodu lapsi ei pagizis ni yhty sanua karjalakse; libo karjalankielizil vahnembil, kudamii on kielletty pagizemas karjalakse omile lapsile. Tutkimus tehtiin teemahaastattelemalla 18–36-vuotiaita, karjalaiset juuret omaavia nuoria aikuisia. Ummikon osa ei ollut kadehdittava venäjänkielisessä kouluympäristössä. Karjalan Kielen Kodi tarjoaa lämmintä tunnelmaa. Minulle Venäjän Karjalan historiasta tuttu termi lakkautetut, perspektiivittömät kylät sai nyt uuden kielipoliittisen sisällön. Keskustelin oman karjalan kielen opettajani Nina Barminan kanssa hänen omista koulumuistoistaan, kun hän aloitti koulun 1960-luvulla Vieljärvellä
Historian toimet ovat osaltaan häivyttäneet yhteiskunnan moninaisuutta ja vaikuttaneet karjalan kielen ja muiden vähemmistökielten uhanalaisuuteen. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 104 tapakulttuuriin ja rituaaleihin, tuo mukanaan tiloja kohdata muita karjalaisia. Sen sisältämät toiminnat ovat niin rinnakkaisia karjalaisen kulttuurin kanssa historiallisesti ja nykypäivänä, että niiden erottaminen voi olla hankalaa ja usein mielikuvissa toinen nähdään toisen ehtona. (Pyöli, 2013.) Karjalaisen (karjalankielisen) vähemmistön identiteetin rakentumisen prosessi Karjalaisen vähemmistön identiteetin rakentumisen prosessi ja sen sisältämät elementit. Tämän lisäksi kieli toimii konkreettisena elementtinä vahvistaa omaa identiteetin prosessia kansalliselle subjektille ja kansallisvaltiolle, jossa kansallisuus on luotu yhden kielen ympärille. Karjalaisten yhteisöllisyys konkretisoituu nykypäivän karjalaisissa järjestötoiminnan pohjalta. LÄHDE: ANNA KANNINEN, PRO GRADU -TUTKIELMA SUOMEN NÄKYMÄTÖN VÄHEMMISTÖ (JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, 2022) Juuret Kieli Tavat ja Yhteisö Ortodoksinen rituaalit uskonto. Vaikka karjalan kieli on historiassa ollut tärkeässä osassa rajakarjalaista identiteettiä, on kieli yhdessä kirkon tapojen kanssa historian saatossa hälvennyt. Yhteisössä vahvistetaan myös kielen, kulttuurin ja vähemmistön asemaa, mikä voi tuoda toimijuuden ja oikeutuksen kokemuksia. Haastatteluissa toistui epävarmuus liittyen karjalaisuuteen, vaikka se nähtiin merkityksellisenä omalle identiteetille. Sanna-Riikka Knuuttila (2019) kirjoittaa konkreettisten toimien, kuten virallisen aseman takaamisen kielelle, olevan tärkeää uhanalaisten kielten arvostuksen kannalta. Oman identifikaation kannalta keskeisinä elementteinä Kanninen käsittelee myös yhteisöä ja kieltä. Kirkon tilat ovat myös paikkoja, joissa on esillä karjalaiseen kulttuurin kanssa yhtenäisiä konkreettisia objekteja, kuten ikonit tai ikonien ympärillä olevat käspaikat tai vaatetus. Näin samalla saattaa nousta kysymys ”olenko tarpeeksi karjalainen?” Mikäli edellä esitettyä sovelletaan kaikkiin karjalaisiin, voitaisiin tehdä ajatusleikki. Otetaanko hänen kohdallaan käyttöön pohjoiskarjalaisen tunnetun karjalaisuuden tutkijan Heikki Kirkisen määritelmä karjalaisuudesta: ”Jokainen, joka tuntee olevansa karjalainen, voi sanoa olevansa karjalainen.” Anna Kanninen jatkaa pohdintaa karjalaisesta identiteetistä tutkimustuloksia esitellessään: Identiteetin rakentumisen prosessia tukevien elementtien puuttuminen, epävarmuus, negatiiviset kokemukset historiassa ja ulkoiset oletukset voivat aiheuttaa kokijassa riittämättömyyden kokemuksia sekä epäilyjä oman prosessin totuudenmukaisuudesta. Tulkitsisin tämän vaikuttavan siihen, että jos kielen, kulttuurin ja vähemmistön arvostaminen näkyy yhteiskunnallisesti, on sillä vaikutukset myös henkilökohtaiseen kokemukseen. Suomen yhteiskunnan murros ja sen synnyttämä sisäinen muuttoliike on vaikuttanut rajakarjalaisten kielelliseen sulautumiseen. Tällä hetkellä karjalan kieli, kulttuuri tai vähemmistö ei näy lainsäädännössä, mikä on jatkumoa vähemmistön näkymättömyydelle. Kirkollisen heräämiskauden aikaan kasvoi myös yleinen kiinnostus karjalaisuutta ja karjalan kieltä kohtaan. Kielen avulla puolestaan […] vahvistetaan omaa identifikaatiota ja otetaan takaisin jotain vietyä. Tämän lisäksi yhteiskunnasta omaksutut asenteet voivat vähentää oman kielen ja kulttuurin arvostusta. Edellä esitetyt elementit toimivat ikään kuin rakennuksen pilareina, jotka kannattelevat koko rakennelmaa. Pyölin mukaan tämä on johtunut erityisesti toisen sukupolven rajakarjalaisten halusta sopeutua uuteen ympäristöön ja halusta piilotella erilaisuutta. Ne voivat saada vähemmistön jäsenet epäilemään omaa itseyttään ja sen ympärillä olevaa prosessia. Jos henkilö on kotoisin Karjalankannakselta ja puhuu suomen kielen eteläkarjalan murretta ja on uskonnoltaan luterilainen, romahtaako ajatus karjalaisuudesta hänen kohdallaan. Karjalaisuus koettiin samalla sekä läheiseksi että kaukaiseksi. Yhden elementin poissaolo ei kaada koko kokonaisuutta, mutta useamman elementin puuttuminen saattaa horjuttaa sen rakenteita. Kirkon aktiivisuuden seurauksena syntyi myös muita karjalaisjärjestöjä kirkon ulkopuolella. Ortodoksisen kirkon jälleenrakennuksen ja uskonnon opetuksen pohjalta alkoi ortodoksisen kirkon sisällä vahvistua yhteisöllisyys ja aktiivinen halu järjestäytyä. Liikehdintä kohti karjalan kielen revitalisaatiota lähti kehittymään Suomessa järjestökentällä 1990-luvun edetessä. Osa karjalaistaustaisista kokee itsensä jo täysin suomalaiseksi ja nykyistä karjalaista identiteettiä kuvastaakin tietoisen kulttuuri-identiteetin vaalimisen aika. Toisaalta Pyöli tuo esille syitä viime vuosien kehitykseen, jossa karjalan kieli on tullut ikään kuin salonkikelpoiseksi myös suomalaisen valtaväestön keskuudessa. Lainsäädäntö ja vähemmistökielen uhanalainen asema Historia voi vaikuttaa erilaisiin mielikuviin ja merkityksiin, jotka voivat aiheuttaa identiteetin rakentumisen prosessin ympärillä epävarmuutta. Kielitieteilijä Raija Pyöli pohtii syitä varsinkin sodanjälkeisen toisen sukupolven haluun tulla näkymättömäksi
Joensuun tiedeyhteisössä vaikuttivat tuolloin tunnetut Karjala-tutkijat Heikki Kirkinen, Hannes Sihvo ja Veijo Saloheimo. Oma karjalainen identiteetti alkoi muodostua, ja tulin tietoisemmaksi omista karjalaisista juuristani juuri yliopisto-opintojeni aikana. Suurimmat erot liittyvät kieleen, koska syntymäseudullani Pohjois-Karjalassa puhuttiin karjalan kieltä viimeksi 1600-lvulla. Kannakselainen karjalaisuus Kannaksen karjalaisten tekemää työtä, jota voitaisiin kutsua karjalaisuuden esiinmarssiksi, kuvataan A. (Ilonen, 2013, s. Kannakselainen identiteetti eroaa rajakarjalaisesta paljolti kielen osalta, koska sieltä evakuoituneet karjalaiset puhuivat poikkeuksetta suomen kielen murteisiin kuuluvaa Etelä-Karjalan murretta. Minulle kävi opintojen myötä juuri edellä esitetyllä tavalla. Kui vaihtui kieli Vieljärves -tutkimusraporttiin (2019) sisältyy myös kuvaaja, josta hahmottuu kielen vaihtamisen prosessi. Aloitin historian opinnot vuonna 1971 silloisessa, vasta perustetussa Joensuun korkeakoulussa. Kuvaava esimerkki tästä on suuren yleisön keskuudessa vieläkin vallitseva käsitys, että karjalan kieli on suomen kielen murre. Ilosen mukaan kannakselainen identiteetti rakentuu rajan, yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyvän aktiivisuuden ja aktiivisen kansalaisuuden pohjalta ja sisältää isänmaallista karjalaisuutta, tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta, yritteliäisyyttä sekä aktiivista kansalaisuutta. Oma karjalainen identiteettini Olen syntynyt pohjoiskarjalaiseen perheeseen silloisessa Pielisensuun kunnassa, joka sittemmin liitettiin Joensuuhun. Tämä puute on hyvää vauhtia korjaantumassa, koska opiskelen tätä nykyä karjalan kieltä Itä-Suomen yliPuuneitsyt vartioi Karjalan Kielen Kodin pihalla. Ilosen (2013) väitöstutkimuksessa Rajan lapset – Identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa. Sukumme on siis vanha pohjoiskarjalainen suku eli minulla ei ole ”evakkotaustaa”. KUVA: MARTTI PENTTONEN. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 105 . Isäni välitti myös omia muistojaan karjalais-ortodoksisesta kulttuurista, kertoessaan muistojaan oman äitinsä isästä, Petter Dimitrovista, joka oli syntyisin Liperin Mattisenlahdesta ja näin ollen kuului toiseen vanhaan pohjoiskarjalaiseen, yli 400 vuotta vanhaan Taipaleen ortodoksiseen seurakuntaan. Vanhimmat muistikuvani karjalaisesta perinteestä liittyvät karjalaiseen virpomaperinteeseen, kun huristimme isäni pyörän ”tarakalla” palmusunnuntaina virpomaan sukulaistätejä ja setiä. Nämä muistot ilmeisesti vaikuttivat myöhemmin aikuisiällä tehdessäni valintoja oman uskonelämäni suhteen. Sukupolvista tehtyjä erityishuomioita oli se, kuinka toinen sukupolvi on vasta havahtunut oman vanhemman tai vanhempien kotiseutuun oltuaan siitä täysin pimennossa kouluaikansa ja paljon sen jälkeen, kun taas kolmannen ja neljännen sukupolven Kannaksen karjalaisilla on ollut Neuvostoliiton hajoamisen vuoksi paremmat mahdollisuudet ”Kanzikuva ozuttau, kui kieli vahtetah”, todetaan Irina ?akkojevan ja Martti Penttosen tutkimusraportissa Kui vaihtui kieli Vieljärves (kyselytutkimus, 2019). Karjala-keskustelu oli tuolloin hyvinkin värikästä ja alkava yhteistyö Neuvosto-Karjalan tutkijoiden kanssa alkoi värittää käytyä keskustelua. 6–7). saada tietoa Karjalasta. Kotiseutumatkat ovat kasvattaneet kiinnostuksen hankkia lisää tietoa ja nuorempi sukupolvi on aktivoitunut uudestaan erilaisen järjestöja seuratoiminnan saralla. Kielentutkija Anneli Sarhimaan mielestä karjalan kielen näkymättömyys, muista kotoperäisistä kielistä poiketen, johtuu nykyisestä kielilainsäädännöstämme ja toimeenpannusta kielipolitiikasta, jotka eivät ole tuoneet karjalan kieltä tai kulttuuria ja niiden uhanalaisuutta näkyväksi (Sarhimaa, 2017). Sanotaan, että usein tietoinen etninen identiteetti syntyy opiskelujen myötä. Nyt, kun jälkikäteen arvioin omaa karjalaisen identiteettini kehittymisprosessia Anna Kannisen kehittämän kuvion avulla, huomaan, että omassa todellisuudessa on paljon yhteneväisyyksiä Annan kuvion kanssa
Pohjoiskarjalaisena en tunne kuuluvani vähemmistöön enkä ole mielestäni koskaan joutunut peittelemään karjalaisuuttani enkä vaikenemaan siitä. SKTS. Kui vaihtui kieli Vieljärves, kyzelytutkimus. Teoksessa Karjala-kuvaa rakentamassa, toim. Suutari, P. (toim.) 2019. Rajan lapset: Identiteettityö Kannaksen evakkojen sukupolvissa. Kanninen, A. 2019. ja Davydova-Minguet, O. Sarhimaa, A. Tietolipas. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 106 opistossa. Knuuttila, S-R. I & Penttonen, M. Rajakarjalaiset ja muuttuva identiteetti. Koen hyvin voimakkaasti olevani karjalainen ja ”työmatkani” muualle Suomeen opetti minua arvostamaan karjalaisuuttani. Identiteettiprosessit Venäjän Karjalassa. Karjalan Kielen Kodissa opitaan myös digitaitoja. Pyöli, R. SKS. Karjalainen ruoka paisteineen ja piirakoinen tunnetaan kaikkialla. Venäjän ainoa karjalankielinen kielipesä Nabukat. Suutari, P. Ruokaa voidaankin pitää tänä päivänä parhaana karjalaisuuden ilmentäjänä. Suutari, P. SKS. Maisteritutkielma. Ruuan kautta syntynyt mielikuva karjalaisuudesta on positiivinen, runsas ja vieraanvarainen. Lähteet: ?akkoeva, I. 2022. Ennen eläkkeelle siirtymistäni toimin ravintoloitsijana karjalaisessa ruokaravintola Parppeinpirtissä Ilomantsissa. 2017. Viron työperiodi tutustutti minut maan kieleen ja sytytti harrastuksen suomalais-ugrilaisiin kieliin. Painotalo Seiska Oy. Jyväskylän yliopisto. 2013. Toimin tällä hetkellä myös puheenjohtajana Karjalan kielen koin abuniekat ry:ssä, jonka toiminnan tarkoituksena on avustaa Venäjän Karjalan Vieljärven kylässä toimivaa Karjalan Kielen Kodia. Tänä aikana jouduin miettimään, miten karjalaisuutta ja ortodoksisuutta voi tyylikkäästi hyödyntää matkailubusineksessa. Lappalainen, H. 2014 Karjalaisessa ruokapöydässä. KUVA: OLGA GOKKOEVA. LUP, Lapin yliopistokustannus. Suutari, P. ”Mistäs ne lapset lauantain tietäsj, jos ei piiroota paistettasj”, sanottiin Karjalassa ennen vanhaan. (toim.) 2021. Ilonen, A. Päinvastoin työssäni erilaisissa opetustehtävissä eteläisessä ja läntisessä Suomessa sekä opettajien kouluttajana Virossa saatoin ylpeänä sanoa olevani Suomen karjalaisia. Karjalan kieli ja revitalisaatio: Ruhonjuuritason elvytystä kielipolitikan raameissa. Karjalankieliset rajalla. Suomen näkymätön vähemmistö, Karjalaisen vähemmistön identiteetin rakentumisen prosessi. Granö. Karjala-kuvaa rakentamassa. HANNU LAPPALAINEN Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen ja kulttuurin kurssilla syntyneen esseen ensimmäinen osa on julkaistu Karjalan Heimossa 3–4/2024. & Kuronen, V. (toim.) 2013. 2013. SKTS. SKTS. Joustavat etnisyydet. Karjalaisuudesta tuli ravintolassani tärkeä osa liiketoimintakokonaisuutta, ja mietimme paljon myös sitä, miten viestittää muualta tuleville asiakkaillemme, mitä on karjalainen tapa palvella. Teoksessa Joustavat etnisyydet – Identitettiprosessit Venäjän Karjalassa. Minulle on Luoja suonut hyvän osan, olla omalta osaltani mukana edesauttamassa tätä prosessia. Vaietut ja vaiennetut, Karjalankieliset karjalaiset Suomessa. 2019. Kodissa toimii mm
Hänen osakseen koitui toimia tolvajärveläisten kannattelijana sekä sodan aikana että koteihin väliaikaisesti palattaessa – ja vielä sotien jälkeenkin. Näin Teräntö muisteli vuonna 1950 puhuessaan Mannervaarassa pitäjäjuhlilla. Hän osasi lohduttaa ja antaa toivoa, iloa, uskoa rakentaa uutta kotikylää ja olemaan uusissa oloissa aktiivisia. Hänen aikanaan Tolvajärven kylä kehittyi. Evakossa Hankasalmella ollessa Teräntö oli tuonut Lahjalle ja Lyyti-siskolle joululahjaksi kaupasta ostetut guttaperga-nuket. Terännöstä tuli pian pidetty opettaja ja kylän toiminnoissa keskeinen henkilö. Tolvajärvelle Teräntö saapui kuumana elokuun päivänä setänsä kyytirattailla Korpiselän kirkolta päin. Mutta minä tapasin siellä niin aitoa, lämmintä ystävällisyyttä, jota vaan Raja-Karjalassa, vanhan runon rintamailla tapasin. Siellä elettiin vielä kalevalaisen ajan iltakajastuksessa, joka hiljalleen riutui kuin hiipuva hiillos. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 107 . Siirtymä 1913 erämaisen harjumaiseman kyläyhteisöön on ollut melkoinen. Kerttu Koivu on kertonut muutoksesta: Antti Teräntö harrasti myös valokuvausta veljensä Pekan lailla. Elämä siellä salojen kätköissä oli siihen aikaan verrattain vaatimatonta. KUVA: ETELÄ-KARJALAN MUSEO/ANTTI TERÄNTÖ. K urkijoella vuonna 1890 syntynyt Antti Teräntö aloitti työn Tolvajärven opettajana vuonna 1913, ja hänen aikaansa Tolvajärvellä ulottuvat muun muassa vanhan kulttuurin tunnusmerkit, kansallistunteen kasvu ja kasvattaminen, kansakoululaitoksen tulo ja vielä sotien tuoma murros. KUVA: ETELÄ-KARJALAN MUSEO/ANTTI TERÄNTÖ Saalistaan ylpeitä karhunkaatajia Suojärveltä 1930-luvulla. Hän ehti opettaa kaksi polvea, jopa osan kolmannesta polvesta. Jäädessäni yksin seisomaan Tolvajärven koulun seinustalle, taisipa kyynelhelmikin poskille vierähtää. Teräntö Antti Terännön aika Tolvajärvellä Koulusta kylän toiminnan keskus oli haluttu puhuja korpiselkäläisten juhlilla. Terännön oppilaana ollut Kerttu Koivu on maininnut kirjoittamassaan muistelossa sekä Nuoressa Karjalassa, että Teräntö oli taitava, arvostettu opettaja. Niin ikään edesmennyt Lahja Varis on muistanut Terännön läheistä roolia. Otsanlahden urheilijat valmistautuvat juoksukilpailuun vuoden 1930 paikkeilla. Tolvajärven kansakoululla opettajana toiminut Antti Teräntö sattui elämään erityisen historiallisen ajanjakson. Siellä sain viettää yhteen menoon 26 vuotta ja ne olivat elämäni täyteläisimmät vuodet. Taival on metsäinen ja se oli tuntunut kestävän loputtomiin. Vastassa on ollut vielä vanhan perinteen hehkua
Siellä toimivat muun muassa maamiesseura, Marttayhdistys, Lotta Svärd, seurakunta ja tiistaiseura, jonkinlainen kirjasto ja opintokerhokursseja. Opettajina toimi muitakin, Antti Terännön vaimo Veera, alakoulussa Anna Volotinen, Anna Hangasmäki ja Aino Rouhiainen ja muun muassa välillä vaihtunut tyttöjen käsityönopettaja. Tapahtumiin on tullut osallistujia ja sitä mukaa ohjelmaa ja virtauksia myös muualta. Michailow oli saanut opettajaksi valmistuttuaan myös pappiskoulutuksen. Häntä seurasi Pauli Miikkulainen vuoteen 1913, jolloin Antti Teräntö aloitti virkansa. Alakoulun Tolvajärvi sai vuonna 1934, se toimi viisi vuotta veistohuoneessa. Viimeisessä johtokunnassa ennen sodan puhkeamista oli joukko Vornasia, Igno, Arttemi, kauppias Dimitri, Juho, Ivan ja Timo Vornanen. Siinä on laulanut kuoro ja on kuultu Antti Terännön puhe, Aari Surakka on lausunut Arvi Jänneksen Karjalan ja juhlahetki on huipentunut kuoron laulamaan Karjalaisten lauluun ja sielulitanian osaan. Kansakoulu ja opetus saapuvat Tolvajärven koulu oli perustettu vuonna 1903 ja se toimi aluksi vuokratiloissa, Ivan ja Andrei F. Kurkijoen torvisoittokunta Tolvajärven koululla. Antti Teräntö toimi monissa tilaisuuksissa keskeisenä henkilönä. Antti Teräntö avioitui Veera o.s. Rovasti kieltäytyi, vaikka Seynin kansliapäällikkö oli kirjoittanut jyrkästi: Ja Te suvaitsette ottaa myöskin esimiehyyden Ägläjärven venäläisessä koulussa. Laatokka-lehti kirjoittaa, kuinka venäläisyyden ajajat koettivat moneen kertaan saada kirkkoherran asiamiehekseen, mutta turhaan. Teräntö perheineen on ottanut sukunimekseen entisen Terentjewin sijaan Teräntö vuonna 1930. Vornasen vastavalmistuneessa talossa. Matkalla on pysähdytty Tolvajärven runonlaulajapatsaalla. Kookas koulurakennus valmistui vuonna 1905 näkyvälle paikalle, Enso-Gutzeitin lahjoittamalle tontille. Onni Valkeapää, Pekka Teräntö, Heikki Jussilainen, Antti Korjonen sekä Antti (takarivissä 2. Opetus on oletettavasti ollut ajan tilanteen ja hengen mukaan suomalaishenkistä. KUVA: ANTTI TERÄNTÖ, ETELÄ-KARJALAN MUSEO. Antti Teräntö puolestaan kirjoittaa Laatokka-lehdessä 1951: Ägläjärvelle hommattiin venäläistä ns. Havakan kanssa. Spiridonow toimi kunnan kansakoulujen johtokunnan puheenjohtajana yli 20 vuotta. Teräntö on puheessaan runolliseen tyyliin puhunut pyhästä taattojen tallaamasta tantereesta ja kuinka esi-isäin suuret henget huokuvat Raja-Karjalan rannattomassa korvessa. Kokoavia tilaisuuksia järjestettiin usein koululla. On kuultu puheita, runoja, laulua, teologian kandidaatti Nikolai Varfolomejeffin esitys kirkkojen tilasta ja Aari Surakan lausuma, rouva Karmasinin harmonilla soittama ja pappisseminaarilainen Vilho Hokkisen viululla säestämä P. Oppivelvollisuuslaki astui voimaan 1921. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 108 Kylän toiminnassa alkoi ilmetä edistymistä ja koulu oli tämän toiminnan keskipisteenä. ministerikoulua. Kun Raja-Karjalaan perustettiin venäläisiä kouluja, kirkkoherra Nikolai Spiridonow yhtenä oli suomalaisen kansanopetuksen kannalla ja hänen aloitteestaan oli perustettu Ägläjärven ja Tolvajärven kansakoulut. Koulun ensimmäinen opettaja oli Porfyrio Michailow aina vuoteen 1912. Kuvassa mm. oik.), Veera ja Paula Teräntö. Kyläja järjestötoiminta kehittyy Tolvajärven kylällä oli monenlaista järjestäytyvää toimintaa sotia edeltävinä vuosikymmeninä. Tapahtumissa on ollut ”kansaa kaikissa tilaisuuksissa huoneiden täydeltä”. Kaksipäiväisiä juhlia on jatkettu myös Ägläjärvellä. Koulun johtokunnan kokoonpano muuttui vuosien aikana muutamaan kertaan. Fransiskuksen Aurinkolaulu. Johtokunnan esimieheksi tahdottiin rovasti Spiridonow. Alakoululle rakennettiin oma huoneisto jatkamalla entistä rakennusta, valmista tuli kesällä 1939. Tolvajärvenkin koulu oli perustettu juuri ”venäläisyyden pelosta”. Ajan tuulista kertovat 1930 pidetyt sisälähetysjuhlat Korpiselällä, johon on liittynyt juhlavien kirkonmenojen lisäksi runsas ohjelma. Opettajamme auttoi eri järjestöjen toimintaa, ja näin kylästä kehittyi elävä, eteenpäin menevä yhteisö
Jos aikaisemmin mukana oli kansallistunteen rakentumista, sodan myötä isänmaallisuus sai uuden vaihteen. Toimitusta on pitänyt pappismunkki Pietari. Luennoitsija maisteri V. Erilaisissa opettajatapaamisissa näyttää olleen usein ilmassa sivistysihanteita ja kansallistunnetta. Illalla kerholaiset ovat järjestäneet illanviettoa. Olemme kaikki kuulleet räikeästä uskonnollisesta kilpajuoksusta karjalaisten sieluista. Olisivatpa samaiset sanojat nähneet, miten Karjalassa keväästä 1942 alkaen tapasi vielä yömyöhällä, jopa 2–3 saakka ihmisiä työnsä ääressä, kuka korjaamassa särkyneitä rakennuksiaan, kuka ahottuneita vainioitaan muokkaamassa. Teräntö kantoi huolta karjalaisuudesta: Lukemattomat kerrat on tuotu esille huoli karjalaisuuden säilymisestä. Opettaja Johannes Raitasalo erottuu joukosta puhuessaan rahvaan ja sivistyneemmän kansanosan erosta. Heidän hautapaikkansa sijaitsee Oulussa. Esimerkiksi elokuussa 1943 vietettiin isänmaallista juhlaa Tolvajärven kansakoululla. Päivystävä kersantti on nostanut lipun Kotijärven rannalle pystytettyyn tankoon Porilaisten marssin säestyksellä. Terännöt muuttivat Ouluun vuonna 1950. Meille hän ikään kuin testamenttasi: älkää hylätkö omaa kieltänne, käyttäkää sitä, se on rikkautta ja milloinkaan älkää hylätkö juurianne. Teräntö puhui tuolloin Koskenkylän nuorisoseuran talossa ja käsitteli mielialoja ja elinkysymyksiä sekä esitelmöi Laatokan Karjalan runoalueista ja laulajista omalle väelle sekä paikkakuntalaisille. Seuraavaksi vuorossa onkin ollut 1945 korpiselkäläisten asemiesten vastaanottojuhla Vöyrillä. Vielä äskettäin kuulin eräässä varakkaassa sijoituskunnassa, että karjalaiset saavat niiden paljon puhuttujen suurten syntiensä takia kärsiä, eikä ole kaukana sekään aika, jolloin eräässä kokouksessa lausuttiin julki, että karjalaiset ovat laiskoja ja haluttomia työhön. Edelleen Tolvajärvellä on pidetty iltamia, useimmiten Antti Terännön avatessa tilaisuudet. Antti kuoli 1967 ja vaimo Veera 1963. Teräntö on puhunut, kersantti Lehtoranta lausunut juhlarunon ja päätteeksi on laulettu Maamme-laulu. Lehtola on todennut sivistyksen kulkevan etelästä pohjoiseen ja että Pohjoismaat ovat nousemassa eurooppalaisen sivistyksen johtoon. Tätä vasten esimerkiksi Teräntö asemoituu ehkä kunnioittavammaksi ja pehmeämmäksi omissa teemoissaan kuin jotkut sen ajan tiukkaa sivistysihannetta korostavat opettajat. Ohjelmassa on ollut runonlausuntaa, laulua ja puheita. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 109 Lippujuhlaa on puolestaan pidetty juhannuksena 1931. Hainari oli hommannut Honkavaaraan Ignoi Vornasen pojan, Jyrin, metsänvartijaksi, jolle opetti myös kirjoittamisen taitoa. Vornasen talossa. Tolvajärven opintokerhopäivillä 1936 mukana on ollut kansanopiston johtaja Hellä Pelkonen luennoimassa suomalaisen kirjallisuuden historiasta ja kirjallisuuden lajeista. LEA TAJAKKA Korpiselän pitäjäjuhlintaa Mannervaarassa 1950-luvun alussa. Jossain kokoontumisessa on puhuttu ehkä mielikuvituksen kehittämisestä kouluopetuksessa, siveellisen luonteen välttämättömyydestä tai ammatillisista asioista. On pidetty myös Karjala-kerhoa, puhuttu jälleenrakennustoiminnasta ja oikeudenmukaisuuden periaatteesta. Kielestä Teräntö on sanonut, että ainoastaan rajakarjalainen osaa äidinkieltänsä kauniisti ja soinnukkaasti. Teräntö oli mukana vielä ainakin Mannervaarassa vietettävillä pitäjäjuhlilla puheen päiväyksen mukaan 1950. Antti Teräntö osallistui myös asunto-olojen parantamiseksi myönnettävien varojen hakuasioihin. Kansanopistonjohtaja Kaarlo Kuusamo on korostanut kansansivistyksen välttämättömyyttä kansanvaltaisissa pohjoismaissa. Karjala-aiheiset laulut, siirtoväen mielialaan sopivat puheet, runonlausunta ja kotiseuturakkauden vaaliminen ovat olleet tärkeitä. Vielä on ehditty viettää Marttayhdistyksen pikkujoulua ja vuosikokousta, opintokerhon Kalevala-juhlaa ja Maamiesseuran iltamia vuonna 1944. Kerttu Koivu on muistellut muun muassa Nuoressa Karjalassa Terännön puheita, kuinka ne tulivat sodan erottamille kuultavaksi. KUVA: RAISA JÄNNEKSEN KOKOELMA. Sodan ajan kannattelua Kun sitten puhkesi sota, henkistä huoltotyötä tekivät opettajat sekä pastori Nikolai Loimo Hankasalmelle siirrettyjen korpiselkäläisten keskuudessa. Tuolloin on perustettu kunnallistiedon opiskelua varten opintokerho. Tuolloin Teräntö muisteli Kassun Pedrin ruuhiarkkua, Pedri Shemeikan leppoisampaa puolta, rukouspaikkaa kylätien mutkassa, tsasounalla vietettyjä puuroja sulojuhlia ja mainitsi tohtori Oskar Hainarin Vornasten metsänkävijöiden kannustajana. Lisäksi hän oli Rajaseutuyhdistyksen asiamiehenä ja toimi aktiivisesti Matkailumajan avajaissyksynä. Kotiinpaluun ja alakoulun osan vihkiäisjuhlaa vietettiin marraskuussa 1942. Joskus on kuultu eri opettajien puheenvuoroja. Teräntö on pyrkinyt valamaan uskoa kuulijoihinsa. Tähän kuuluu karjalainen kulttuuri, karjalaisten tunnustama ortodoksinen usko. Iltamia on pidetty myös F. Myös Paula Teräntö käytti joskus Raja-Karjalan murretta esityksessään. Tolvajärvelle palatessa koulu kunnostettiin ensimmäisenä Korpiselän kouluista
– Laulamisella on ihmeellinen voima palauttaa mieleen se kieli, joka meitä monia paginapiirin jäseniä lapsuudessa ympäröi, muutaman laulun jälkeen muistamme paljon enemmän kuulemaamme ja oma puhuminen muuttuu luontevammaksi, Ruotsalainen sanoo. K erhoidea lähti suistamolaistaustaisen Marjatta Ruotsalaisen, 78, ja hänen tyttärensä Susanna Nikkasen, 50, spontaanista halusta kertoa karjalaisuudesta ja oppia myös itse lisää. – Esimerkiksi kun lapinlahtelainen Erkki Mantsinen, suomen kielen vasta alakoulussa oppinut starikka, vieraili kerhossamme, se oli hyvin mieleenjäävä ja karjalan kielen käyttöön innostava tapaaminen, Ruotsalainen muistelee. Karjalaisen perinteen laaja-alainen tuntija Olavi Kyyrönen oli odotettu vieras. Luonteva paikka pagista karjalan kielellä Susanna Nikkanen muistelee, että Paginapiirin perustaminen oli hyvin välitön äidin ja tyttären karjalainnostuksesta syntynyt ajatus. Piirin vetäjien ja osallistujien sitoutuminen ryhmään on ollut vaikuttavaa: kuluneiden kymmenen vuoden aikana vain yhtenä iltana ollut poikkeuksellinen pakkanen ja korona-aika ovat estäneet Paginapiirin kokoontumiset. Ruotsalainen on huomannut, miten merkittäviä esimerkkejä karjalan kieltä äidinkielenään puhuvat ja arjessaan käyttävät vieraat ovat olleet kerholaisten omalle rohkeudelle käyttää kieltä. Kokoontumisten aiheina ovat olleet monipuolisesti karjalaisuuteen liittyvät asiat. Kasvuympäristön kieli ikään kuin alkoi solista minusta. – Jos sanasto karttuu joka kerta vaikka yhdelläkin sanalla, niin se on hyvä. Ruotsalainen kasvoi Lapinlahdelle Suistamosta päätyneen karjalaisyhteisön puhuman karjalan kielen keskellä, kartohkat, obratsut ja bunukat ympärillään. Musiikki ja laulu ovat viihtymisen lisäksi erinomainen tapa oppia kieltä. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen karjalan kielen ja kulttuurin koulutus ja elvytysohjelma ovat tulleet tutuiksi. – Olemme laulaneet paljon, se on helppo ja mukava tapa oppia kieltä, kertoo Karjala-Brihoissa itse karjalaisia kansanlauluja ja karjalaksi käännettyjä lauluja laulava Pentti Mäkkeli omasta kokemuksestaan. – Karjalaisuuden ja lähisukukansojen parissa työtään tekevä sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen kävi esittelemässä Metsänpeitto-kirjaa, viinijärveläinen karjala-aktiivi Timoi Munne on ollut vieraana sekä asiantuntijana että taiteilijana. Nyt jo edesmennyt maatuska Kyllikki Suvanto kertoi rajakarjalaisista perinnenukeista ja suistamolaissukuja tutkinut Aimo Patrikainen oli vieraanamme. ”Kerta kerralta ellentää enembi” eli ymmärtää enemmän Karjalan kielen ja kulttuurin kerhossa kielen oppiminen on ollut koko ajan tärkeää. Olennaista on sekin, että kirkon ovella ei ole tavattu kysyä, että oletko karjalainen tai puhutko karjalaa, eikä uskontokunnankaan perään ole kyselty, vaan Paginapiiriin ovat kaikki Karjalasta ja karjalaisesta tapakulttuurista kiinnostuneet olleet tervetulleita. Ja vaikka ei itse pagisisikaan, niin kerta kerralta ellentää enembi eli ymmärtää enemmän, Susanna Nikkanen tiivistää. – Jotkut alkuajan aktiivit ovat nyt jo tuonilmaisissa, ja toisaalta joka vuosi mukaan tulee uusia kävijöitä lähempää ja kauempaa, ihan vain halusta kuulla karjalan kieltä ja muistella omia juuriaan, Ruotsalainen kertoo. Voi miten meillä on ollut mukavia ja opettavaisia hetkiä, paginapiiriläiset muistelivat kymmenvuotisjuhlassa. Heti kerhon alkuvaiheessa mukaan toimintaan tullut polvijärveläinen Pentti Mäkkeli on löytänyt kerhosta paikan oppia ja käyttää vanhempiensa kieltä. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 110 Jo kauan ennen nykyistä eri puolilla Suomea tapahtuvaa karjalan kielen elvytykseen liittyvää paginapirttitoimintaa Outokummussa alkoi kokoontua karjalaisen kielen ja kulttuurin kerho. Vain pakkanen ja korona ovat pitäneet kotona Ruotsalainen ja Nikkanen eivät osaa tarkkaan laskea, paljonko kävijöitä on kymmenen vuoden aikana piirissä käynyt. – Kerho on tarjonnut luontevan paikan pagista ja rohkaissut käyttämään karjalan kieltä ihan vaikka kauppaasioinnin yhteydessä, Mäkkeli kertoo. – Jokainen karjalaistaustainen tahtoo muistella silloin tällöin omaa tai oman sukunsa evakkoon lähtemistä ja sopeutumista uudelle kotipaikkakunnalle, sukujen Karjalasta tuotuja esineitä on esitelty, ja tämä muistaminen on ollut tärkeää ja koskettavaa, Nikkanen tietää. – Halusimme koota yhteen lähialueella asuvia karjalan kielestä ja kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä. Vieraitakin, monen asian osaajia ja muistajia, paginapiiri on saanut. Koverolaiset Pekka ja Pirjo Haimakainen kertoivat sukunsa karjalaisesta tapakulttuurista. – Paljon vanhemmalla iällä ymmärsin, mikä vastuu kielen osaajana minullakin karjalan kielen säilymisestä on, ja aloin opastumaan uudelleen, muistamaan uudelleen. Moni iäkkäimmistä kerholaisista on varttunut karjalan kielen keskellä, ja kieli on monen muistissa passiivisesti. Paginapiirissä, esimerkiksi Karjalan kumbuzil -laulua laulettaessa, muisti ja kielitaito aktivoituvat. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Kymmenen vuotta paginaa, pajoja ja karjalan kielen omaksumista Paginapiirissä katto on korkealla ja seinät lavealla – ja karjalan kieli soi ja helisee. Paineita kielen oppimisesta ei ole otettu, karjalan kieltä kohti on menty ilon kautta ja leuka rentona. Aloin käyttää sitä arjessa lapsieni ja lastenlapsieni kanssa, kertoo vuonna 2015 äidinkielensä karjalaksi muuttanut Ruotsalainen. Kun Taipaleen ortodoksinen seurakunta vielä tarjosi toiminnallemme tilat, niin siitä oli hyvä lähteä, Nikkanen muistelee kotoisasti Paginapiiriksi nimetyn toiminnan alkua
Taiteilijoista Taipale on puhuttanut muun muassa kirjailija Ilmari ”Tiitus” Kivistä (1883–1940), joka vietti kesiään Viinijärven rannalla, karjalaisen kulttuurin monitoimija Emilia Kallosta, jonka Kruuga-teoksen laulut ovat alueen vanhaa kulttuurikerrostumaa ja Taipaleen vaikutuspiirissä varttunutta elokuvaohjaaja Jyrki Haapalaa, jonka Dorogu – Karjalaisilla poluilla -trilogiaa on myös kuvattu Viinijärven rannoilla. Ismo Björn tuntee hyvin Liperin, Outokummun ja Polvijärven alueelle syntyneet Taipaleen ortodoksisen seurakunnan ja alueen historian.. Paginapiirissä on ollut tapana laittaa juhlat ja arkiset tapaamiset yhdessä kasaan. – Alueella oli vahvoja ja vakaita kantatiloja. Tutkijoista Björnin lisäksi perinteentutkijat Pekka Hakamies ja Pirkko Sallinen-Gimpl ovat selvittäneet Taipaleen alueen luonnetta. Perheet eivät lähteneet asuinsijoiltaan minnekään vaan jäivät paikalleen. Perinnetekstiiliasiantuntija Irke Petterberg puolestaan suunnitteli ja valmisti ensimmäisen Taipaleen oman feresin. Näiden jokivarteen jääneiden sukujen kautta alueelle jäi pysyvästi karjalankielistä nimistöä ja tiettyä itsetietoisuutta, Björn taustoittaa 1600-luvun tilannetta, jolloin Taipaleen seurakunta syntyi. – Jokainen taiteen ja tutkimuksen kerrostuma samalla säilyttää entistä ja samalla luo uutta, uuden kerrostuman, ikään kuin sipulissa on kuorikerroksia, Björn kuvaa ajasta toiseen jatkunutta tutkijoiden ja taitelijoiden kiinnostusta pientä maantieteellistä aluetta kohtaan. Björn muistuttaa, että eri alojen tutkijat ja taiteilijat ovat pitäneet aktiivisesti esillä alueen erityislaatuista historiaa. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 111 Paginapiiri ei ole sattumalta Taipaleella Se, että innostus karjalan kieleen ja kulttuuriin heräsivät jo 10 vuotta sitten juuri Taipaleen ortodoksisen seurakunnan alueella, Viinijärven lähettyvillä, ei ole Karjalan tutkimuslaitoksen erikoistutkija, dosentti Ismo Björnin mukaan sattumaa. Alueen asukkaisiin on poikkeuksellisen kauan kuulunut vanhoja karjalaissukuja, jotka eivät lähteneetkään 1600-luvun levottomuuksien aikana Tverin Karjalaan monien muiden karjalaisten tapaan, vaan jäivät elämään viljaville pelloilleen Taipaleenjoen rantamille. Alusta lähtien Paginapiirissä mukana olleet Pentti Mäkkeli ja Marjatta Ruotsalainen musisoivat 10-vuotisjuhlissa ja karjalainen rahvas tanssi ja lauloi taas kerran
Opiskelija-asuntola kirjastoineen ja muistorikkaine ruokasaleineen valmistui vuonna 1993, seminaarikirkko 1995 ja myöhemmin Ortodoksinen kulttuurikeskus. Seminaari perustettiin alun perin Sortavalaan vuonna 1918. Seminaarin opettajana alkuvuosista viime vuosiin asti toiminut rovasti Jarmo Hakkarainen kertoo, että aloitus oli nopea, vaikka sitä oli jo useita vuosia pohjustettu ja valmistettu. Viimeisen, alueen yhtenäiseksi ortodoksikortteliksi yhdistävän uudistuksen ja asuntolan peruskorjauksen aikana vuonna 2016 seminaarin pihapiiriin tuli Rakennusvaiheita ja seminaarilaisten elämää Ortodoksiseminaarin Joensuu-vuodet näyttelyssä Vuodesta 1988 lähtien Suomen ortodoksikirkon papit, kanttorit ja uskonnon opettajat ovat opiskelleet Joensuussa. Joitakin vuosia myöhemmin ortodoksisen kirkon suunnalle Pielisjoen kupeelle alkoi kohota uusia rakennuksia ja seminaari sai omat tilansa. Alkuvuodet lähellä seurakuntaa Ensimmäiset vuodet opiskelijat asuivat ja ruokailivat kuka missäkin, sillä yhteistä tilaa ei ollut ennen seminaarirakennuksen valmistumista vuonna 1994. Näyttelyn vanhimmat valokuvat ovat vuodelta 1988, jolloin pappisseminaarin opetuksesta tuli yliopistotasoinen koulutus vasta perustettuun Joensuun yliopistoon. – Alkuvuosista jäi hyvä muisto. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 112 T änä kesänä Joensuun ortodoksiseen kulttuurikeskukseen on koottu valokuvanäyttely, jossa on esillä valokuvia nimenomaan seminaarin Joensuun-vuosista ja siitä, miten koulutus on asettunut Pielisjoen liepeille osaksi kaupunkikuvaa. Seminaarin kirkollinen opetus ja harjoittelu tapahtui Joensuun ortodoksisen seurakunnan pääpyhäkössä, Pyhän Nikolaoksen kirkossa ja hautausmaan Pyhän Ristin tsasounassa. Sodan aikana ja sen jälkeen seminaari ennätti toimia Helsingissä, Kirkkonummella ja Kuopiossa. Kun ei ollut seminaaritiloja, kokoonnuimme palveluksiin Pyhän Nikolauksen kirkkoon ja ortodoksiselle seurakuntasalille seurakuntalaisten pariin. KUVA: PIA PAANANEN. Tästä jo opiskeluaikana syntyvästä yhteydestä seurakuntalaisiin pidin erityisesti, ja sitä kaipaan edelleen, Jarmo Hakkarainen muistelee. Ortodoksiseminaarin kirkon kattoja seinämaalaukset on maalannut ikonimaalari Konstantinos Ksenopoulos oppilaineen. – Akateemista opetusta oli eri puolilla yliopistoa
– Kirjallista materiaalia on olemassa jonkin verran, kuten isä Jarmo Hakkaraisen toimittama teos Golgatanmäeltä Karjalaiselle: Joensuun yliopiston ortodoksisen teologian laitos 10 vuotta 1988– 1998, mutta mitään isompaa kartoitusta ei liene vielä olemassa, Nuutinen kertoo. – Ortodoksisen kulttuurin säätiö jätti muistojen keräyspyynnön Facebookissa ja Instagramissa. n Seminaarin asuinrakennus valmistui vuonna 1994, ja se peruskorjattiin kokonaisuudessaan vuonna 2016. n Suomen ortodoksisen kirkon koulutuslaitos, joka toimii osana ortodoksisen kirkon palvelukeskusta piispainkokouksen valvonnassa. KUVA: PIA PAANANEN Suomen ortodoksikirkon papit, kanttorit ja uskonnon opettajat ovat opiskelleet Joensuussa vuodesta 1988 alkaen. Näyttelyyn on vapaa pääsy. n Bysanttilaistyylinen seminaarikirkko, Pyhän apostoli ja evankelista Johannes Teologin ja pyhien Karjalan valistajien kirkko valmistui vuonna 1995. Sen jälkeen seminaari on ollut Helsingissä (1940–1957), Kirkkonummella (1957–1961) ja Kuopiossa (1961– 1988), josta se siirtyi Joensuuhun vuonna 1988. Valokuvia saapui runsaasti vanhoilta seminaarin opiskelijoilta ja henkilökunnalta, näyttelyn koonnut Ortodoksisen kulttuurin säätiön kulttuuriassistentti, itsekin seminaarielämää elänyt Eija Nuutinen kertoo. n Ryhmien opastuksesta kuitenkin peritään erillinen, ryhmän koon mukainen maksu. Eija Nuutinen haki ideoita uuteen näyttelyyn, ja keskustelussa nousi esiin toive, että seminaarin historiaa Joensuun vuosilta voitaisiin kartoittaa, kuten Kuopion ja Sortavalan pappisseminaarien ajoilta on tehty. Ryhmien opastus sovittava ennakkoon mieluiten sähköpostilla info@ ortodoksinenkulttuurikeskus.fi. n Palvelukset lukuvuoden aikana: Aamupalvelus ma–pe klo 7.15 ja ehtoopalvelus ma–to klo 17. PIA PAANANEN JOENSUUN ORTODOKSINEN SEMINAARI n Perustettiin alun perin 1918 Sortavalaan. Idea näyttelyyn syntyi seminaarilla käydyssä ruokapöytäkeskustelussa. n Seminaarin päätehtävä on ortodoksisen liturgisen perinteen sekä kirkollisen elämäntavan ja perinteen opettaminen ja välittäminen Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologian opiskelijoille. Kaikki ovat tervetulleita palveluksiin. Keräyspyyntö sosiaalisen median kautta Seminaarin historiasta kertovan näyttelyn kiinnostavinta antia ovat seminaarissa eri aikoina eletystä elämästä ja siellä vaikuttaneista ihmisistä, yleensä karjalaissukujen kirkolliselle alalle aikovista nuorista ja heidän opettajistaan, kertovat valokuvat. Kirkon ja asuntolan rakennusajasta kertovat valokuvat havainnollistavat kaupunkikuvan muutosta. n Pohjoismaiden ainoa ortodoksinen seminaari. Lisäksi seminaarin nykyinen johtaja Mikko Sidoroff antoi luvan käydä läpi seminaarille säilöttyjä paperisia valokuvia, joista suurin osa on edesmenneen rovasti Leo Iltolan jäämistöä. Rovasti Jarmo Hakkarainen ja Eija Nuutinen tutkivat kuvamuistoja Joensuun ortodoksiseminaarista. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 113 pohjoismaissa harvinainen mosaiikki-ikoni. n Näyttely on avoinna ma–pe klo 7.30–14.30, la–su tilauksesta osoitteessa Kauppakatu 44. KUVA: OLAVI MERRAS. SEMINAARIELÄMÄÄVALOKUVANÄYTTELY n Valokuvanäyttely ortodoksisen seminaarin Joensuun vuosilta 15.1.–31.8.2024
Ikimuistoinen oli myös paluumme Annan luota Pihkatalolle, hämärä elokuun yö oli jo menossa, kun kuljimme kylänraitin läpi täysikuun valaistessa kulkuamme. Koivuniemi-artikkelinsa Anja päätti koskettavasti: Ennen kylästä lähtöä otimme pulloihin hohtavan valkeaa hiekkaa. Tovi siinä vierähti, ja Valjasta ja hänen miehestään Ilmarista tuli Anjan ystäviä loppuiäksi. Rakas äitini, Anja Malinen (o.s. Ihmeellistä, mutta ainoa ajatus, joka tuli mieleeni siinä veneessä istuessani oli se, että mummuni Marija on aikoinaan soudellut monet kerrat tällä samaisella järvellä. Jestola) nukkui pois lauantaiaamuna 4.11.2023 – päivänä, joka oli myös hänen syntymäpäivänsä 85 vuotta sitten. Mutta sitten iski ajatus, että yökin on tulossa, eikä yöpaikkaa ole. Anna Pavlovna jopa kutsui meidät iltapalalle luoksensa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Tikšassa Valjaa moikkaamassa. Moninaiset olivat ne jutut ja tarinat, joita Anja Karjalan Heimo -lehteenkin kirjoitteli. Homan ja hänen vaimonsa pojanpoika oli kuollut hiljattain kaivosonnettomuudessa. Omakin silmäkulma kostui heidän juttujaan kuunnellessa. Äitiäni kiinnosti tietää, oliko Tiiksissä koivuniemeläisiä – ja löytyihän sieltä, vanha Homa Semenov vaimoineen. Mukana kolmantena meillä oli Anjan hyvä ja luotettava matkatoveri Irja Rahikainen. Olimme matkanneet läpi koko päivän ja onnistuimme pääsemään onnellisesti Rukajärvelle. Toisessa kuvassa Anja Malinen (oik.) äitinsä Anni Jestolan kanssa Evakkotiellä.. Oitis läksimme etsimään Valjan taloa ja löysimmehän me. Teksti: JARI MALINEN Kuvat: ANJA MALISEN KOTIALBUMI Muistoja Anja Malisen matkoilta Kiimasjärvellä Anja ja Jari Malinen kohtasivat suurta ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Homan jutuista kävi ilmi, että Tikšassa asui Valja, joka oli sukua Anjalle. Tapasimme karjalaa puhuvan naisen, joka neuvoi “jotta menkeä kysymään Marijalta tuosta talosta”. Kohtaaminen oli riemukas. Kiimasjärvellä oli ”vierailijoiden talo”, Pihkatalo, jota suomalaiset, Enosta kotoisin olevat suomalaiset olivat remontoineet matkailijoiden vapaaseen käyttöön. Anjan vanhemmat olivat kotoisin Karjalasta, isä Koivuniemeltä ja äiti Djekkisenvaarasta, joten äiti tavallaan kasvoi karjalaisuuteen. Maikilla oli asuinkumppanina sekarotuinen “toveri”, koira, joka nuuhki innokkaasti tulijoita, mutta oli tosi kiltti. Hyvin nukutun yön ja mieluisan emäntämme Maikin (josta tuli Anjalle monen vuoden tuttavuus) hyvästeltyämme suuntasimme kohti Tiiksiä (Tikša). Emme kuitenkaan jääneet Tikšaan yöksi vaan suuntasimme alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti seuraavaksi Kiimasjärvelle, jossa Anja ja Irja olivat käyneet jo aikaisemmin. Homa oli itse asunut Koivuniemen kylässä, ja mikä hienoa, hän muisti kylänkin kuin omat taskunsa. Kuvassa vasemmalta Palaga, Nasti Minin ja Anna Pavlovna. Lehden pdf-versio löytyy Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokannasta. Sinne asetuimme yökuntiin. Kerran minulla oli ilo ja (nyt vasta sen käsitän) kunnia osallistua hänen matkoilleen, vanhempiensa synnyinseuduille Rukajärven alueelle. Ikimuistoisin retki Anjalle lienee ollut, kun hän pääsi käymään isänsä Aleksin kotikulmilla Koivuniemessä ja soutelemaan samalla Koivujärvellä kuin isänsä Aleksi, isoisänsä Vasili ja mummunsa Marija aikoinaan. Tuon matkan innoittamana hän kirjoitti Koivuniemestä artikkelin Karjalan Heimon Tunkuan erikoisnumeroon (KH 9–10/1999). Anatoli souteli toista rantaa kohti, ja me katselimme taaksemme jäävää Koivuniemeä. Sittemmin Anja palasi vielä monet kerrat Karjalaan, saaden houkutelluksi yhdelle retkelleen mukaansa äitinsä Annin, joka oli tuolloin yli 80-vuotias. Saimme yösijan lisäksi tsajut ja ruokaakin, toki tarjosimme Maikille vastineeksi omista eväistämme. Vierailuamme varjosti suuri suru. En ikinä unohda heidän ystävällisyyttään – vähistänsä tarjosivat meillekin, ja me Annalle vuorostaan omista eväistämme. Oli siinä tunnelma kohdillaan! Hyvästelimme aamulla Nastin, Annan ja kyläläiset ja suuntasimme kohti Suomen rajaa. Aikaisemmalta vierailulta tutuksi tullut Nasti Minin tuli tervehtimään meitä ja näytti meille kylää. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 114 TUONILMAISIIN Sergei Morozovin kirjoittama Anja Malisen muistokirjoitus on julkaistu Karjalan Heimossa 1–2/2024. Juttua riitti. Marija esittäytyi: “Kutsukoa vuan Maikiksi” ja osoittautui ystävälliseksi ihmiseksi
Ležojeva) läksi kouluh vuotena 1958 Latvajärveššä. Vuuvvet 1968–1972 mäntih Petroskoin yliopissošša šuomen ta venäjän kieltä ta kirjallisutta opaštuos’s’a. Jyrin Gal’a karjalaisittain ta virallisešti opaštaja Galina Jegorovna Vatanen oli ruatan Vuokkiniemen koulušša yli 40 vuuvven. Uušieki yštävie tuli ta heijän kera oli mukava olla ta matata kunnenih yheššä, šiinä opaššuttih tuntomah toini toista. Vuokkiniemen koulun jälkeh ylimmät luokat piti käyvä Uhtuolla, missä pienemmistä kylistä tulluot lapšet elettih internatissa. Galina lopetti yliopisson, mäntih yhteh, vuuvven piäštä šynty poika Viktor. Heimolaiset piäštih ativoimah rajašta piäli??i. Galina Vatanen kerkisi olla leskenä toistakymmentä vuotta ta eli Vuokkiniemen Lammaisjärvellä mieheh rakentamašša talošša. Tuatto Jyrki oli Kivijärven Lešosie, muamo Olga Latvajärven Perttusie. Hiän oli 73-vuotini, šyntyn 17.9.1950 Latvajärven kyläššä. Šiinä šai erinäköistä elokšen opaššušta ta tuttavuntua. Koulušša opaštamisen kautti Galina hyvin tunsi perehet kolmeššaki polvešša, kun šai opaštua enšimmäisien oppilahien lapšie ta loppusella jo punukkojaki. Ta hoš hyvät ajat kerittih muuttuo jykiemmiksi, kuitenkis videota pakinayhtevyöt on pietty rajan molommin puolin eläjie yštävie ta heimolaisie iellähki yheššä. Lapšet tykättih Galina Jegorovnua, hiän ei käšken eikä komentan, vain opašti opaštumah, olomah i??enäisinä ta šemmosina, kellä on oma mieli. KUVA: OLGA KARLOVA. Vaikka šuurin oša elämäštä oli eletty Vuokkiniemeššä, šyntymäkyläh Latvajärveh aina himotti männä. Neuvoštoliiton jälkehisinä vuosina rajakylih jo piäsi kepiemmälti ta Latvajärveštä tuli perehen kešänviettopaikka. Olihan hiän i?eki oma?ottani, šuatto istuo opaštajan stolan reunalla ta kertuo niin mukavašti, jotta opaštujat kuunneltih šuut kahallah. Vuokkiniemen kouluh tarvittih šuomen kielen opaštaja, ta koulu šai jälelläh oman kašvattih. Galina Vatanen (oš. Aikuhini elämä läksi pyörimäh, ta kohta nuorella pariskunnalla oli jo kakši lašta, kun täh muailmah koputti toini poika Dima. Galina Vataista kaimattih Petroskoissa ta Vuokkiniemeššä ta hauvattih koko kylällä Vuokkiniemen kalmismualla. Tyttyö vähän varautti, opaššuš oli venyähekši, kaimuamah häntä läksi vanhempi ?ikko Anja. Nellännellä luokalla piti šiirtyö Vuokkiniemeh, kun oma armaš kylä šalvattih perspektiivittömänä. 1990-luvulla oli uutta aikua, kun rajat avattih ta alko šyntyö projektie ta yhtehisruatuo Šuomen kera. OLGA KARLOVA Kirjuttaja on Galina Vatasen opaštuja ta Lammaisjärven sussieta Galina Vatanen Vuokkiniemen Il’l’anpäivän pruasniekašša kešällä 2011. Opaštujavuosina Galina Vatanen piäsi harjottelomah šuomen kieltä oppahan ta tulkin ruavošša Piiterissä, kunne kävi šuomelaisie turistija. KUVA: OLGA KARLOVA Galina Vatanen eli Vuokkiniemen Lammaisjärvellä šuuren ošan elämäštä. Šielä oltih ”omemmat” paikat; šinne ku??umalla ku?uttih parahat hillošuot, šakiet malinikot ta antosat ahvenhauvat. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 115 TUONILMAISIIN Galina Vatanen Vuokkiniemeššä Šuomen kielen opaštaja Galina Vatanen šiirty tuohilmah 29. kevätkuuta 2024 läsinnän vaivuttamana Petroskoissa. Ka tätä ruatuo ei hiän tahton jatkua, Vuokkiniemeh oli ikävä ta šinne oli vuottan tulija mieš Gennadi
Peli yhdistää eri-ikäisiä ja tekee seuraa tunnetuksi. – Oli mukava kokeilla lajia ja tavata kyykkäveljiä ja -siskoja. n Tervetuloa katsomaan ja myös kokeilemaan! Kari Homanen saattaa kokeilla kyykkää toistekin. Taloustoimikunnan puheenjohtaja Kari Homanen kokeili ensimmäistä kertaa kyykän heittämistä. Silloin kentällä pelataan Kyykkäliiton kilpailukalenteriin kuuluva kyykän Helsinki-cup. Opittiinpa uusi termikin ”kukko”, joka tarkoittaa samansuuntaista kuin jokeri. myös käsivarren kipeäksi, toisaalta myös onnistumisia, iloa ja suun nauruun. – Toimin ensimmäisessä pelissä kukkona eli molempien joukkueiden toisena heittäjänä. Kyykkä on tekniikkalaji ja vaatii harjoittelua. Mari Rajamaa on jo kokenut kyykän pelaaja. n Kyykkäliiton tapahtumakalenteri sekä eri paikkakunnilla toimivien seurojen yhteystiedot löytyvät liiton verkkosivuilta kyykkaliitto.fi. ja 22.8.) peli-ilta kello 18–20. Sen verran kokeilu Seurasaaressa koukutti, että pitää uudestaan harkita. Varapuheenjohtaja Pekka Vaara oli toista kertaa kyykkää heittämässä. Suvun ”kyykkämestarin” tittelin voitti poikani Mikael mölkkyä pelatessa jo ennen koronaa. Hän osallistui niihin kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla saavutuksena oli maailmanmestaruus! Akateemista kyykkää pelataan neljän hengen joukkuein talvella. Jouduin toteamaan, etteivät kyykkätaidot ole geeneissä vienalaisjuurisellakaan. . Tapahtuma oli sukumme vuotuinen kokoontuminen ja paikkana veljeni hiekkapiha Salossa. KARJALAN SIVISTYSSEURAN hallituksen jäseniä kävi kokeilemassa kyykän peluuta Kyykkäkerhon järjestämässä Kyykkää kaikille -tapahtumassa aurinkoisena sunnuntaina 5.5.2024 Seurasaaren kyykkäkentällä. Silloin juhlallisesti sovimme, että seuraavat kisat pelataan ihka oikeilla välineillä. Mari Rajamaa oli tämän joukon kokenein. n Pukinmäen kentällä pidetään myös valtakunnallisia kyykkäkilpailuja. Jokaisella kentällä riitti kuhinaa. Korona ja muut valitettavat tapahtumat tulivat väliin, eikä välineitä ole hankittu. – Vaikka isäni Samuli Homasen suvulla on jopa ”suvun kyykkämestari” ei minulla ole aiempaa kokemusta kyykästä. Seuraavat suomenmestaruuskilpailut järjestetään 10.– 11.8.2024. Tässä sai hyvin harjoitusta, mutta näin toimistotyöntekijänä hieman Kyykkää kokeilemassa UUTISIA KARJALAISUUDESTA KESÄN KYYKKÄTAPAHTUMIA n Kesän aikana Pukinmäen liikuntapuistossa, osoitteessa Kenttätie 3, on vielä viitenä torstaina (13.6., 4.7., 18.7., 8.8. n Helsingin kyykkätoiminnasta voi kysellä myös kyykkäkerhon sihteeriltä Pekka Pamilolta (pekka.pamilo@helsinki.fi, puh: 040 769 0294). Toivottavasti pääsen pelaamaan sitä vielä uudestaan tänä kesänä.. Kyykkä on yksi seuran strategian pilareista. Kerhon kokeneemmat pelaajat opastivat tämän hauskan karjalaisen pelin sääntöihin, strategiaan ja sauvan heittotekniikkaan. Se on sopivan rankkaa kuntoilua myös tällaisille ikääntyville äijille. n Viikonloppupelit alkavat kello 10 ja kestävät useamman tunnin. Mökilläni on mölkkykenttä ja pitää mittailla, josko laajentamalla saisi sen sopivaksi myös kyykän heittoon. Kyykkäkerhon jäsenet olivat piirtäneet kolme kenttää aikuisille ja yhden kentän lapsille. Pekka Vaara löysi kyykästä sopivasti haasteita. Niissä voi seurata eri puolilta Suomea tulevien pelaajien taitoja. Lumella on huomattavasti helpompi saada kyykät ulos pelikentältä kuin hiekalla. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 116 n. Kyykkä on minusta hauska joukkuepeli. Hän oli käynyt muutamassa aikaisemmassa Kyykkää kaikille -tapahtumassa ja ollut kerran myös kyykkämestari Pekka Pamilon opastuksessa vapaalla harjoitteluvuorolla. Toisaalta aloittelijatkin pääsevät helposti alkuun kokeneempien opastuksella. Ensimmäisen kosketuksensa kyykkään Mari sai opiskeluaikana Tampereella Akateemisen kyykän MM-kisoissa
2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 117 n . Ilomantsissa Iljan praasniekassa Loimolan Voima on 20.7. Ilmu on kotoisin Karjalan tasavallasta ja vaikuttaa tällä hetkellä Suomessa ja Euroopassa Tampereelta käsin. Siili-folkissa Siilinjärvellä. KUVA: LINDA LEHTOVIRTA Karjalainen tekstiiliperinne innoittaa opiskelijoita Karjalane kezä 2024 soi ympäri Suomen n. järjestettävän Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin lavalla 13.7.2024.. Joensuusta kotoisin oleva Saavalainen on sukujuuriltaan karjalainen. Viimeinen Karjalane kezä 2024 -konsertti on Tulenlendo-yhtyeen keikka 7.9. Vuonna 2021 kansainvälinen tuomaristo palkitsi Ilmun parhaana venäläisen etnomusiikkihankkeen Russian World Music Awards 2021 -kilpailussa. LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuvien vaatesuunnittelijoiden opinnäytetyömallistot esiteltiin toukokuussa 2024 LAB-ammattikorkeakoulun puettavan muotoilun koulutusohjelman KOE24-muotinäytöksissä Lahdessa ja Helsingissä. Tuoretta levyään Mua yhtye kuvailee aikojen syvyyksiin vieväksi matkaksi, jossa maagisuus yhtyy luonnonvoimista ja elämän kiertokulun kauneudesta inspiroituneisiin tarinoihin. Opinnäytetyömallistossaan Saavalainen tutkii karjalaista käsityöperinnettä ja pohtii suunnittelijan roolia kulttuuriperinnön säilyttämisessä. ja Nurmeksen Bomballa suojärveläisten praasniekassa 27.7. Livenä Ilmu nähdään seuraavan kerran Urjalan Nuutajärvellä 12.–14.7. Tekniikkana häntä kiinnostaa erityisesti kuosisuunnittelu, sillä siinä yhdistyvät hänen kiinnostuksensa vaatesuunnitteluun ja kuvataiteeseen sekä mahdollisuus tuoda perinne nykypäivän kontekstiin. Albumiin UUTISIA KARJALAISUUDESTA Ilmu-yhtye Mitäs Mitäs Mitäs -festareilla sisältyy 13 kappaletta, joita voi kuunnella suoratoistopalveluista, ks. linktr.ee/ ILMU_Mua. KARJALANKIELISTÄ musiikkia kuullaan monen tyylisissä kesätapahtumissa eri puolilla maata. . Kuhmon Rimmin kylällä, joka on yksi kolmesta Suomen puolella sijaitsevasta vienalaiskylästä. . Loimolan Voima esiintyy Haapavesi-folkissa 28.6. ja 25.7. . Lisätiedot: koefashionshow. n. Lauluyhtye Bratanoita päästään kuulemaan Järvenpään ortodoksisen kirkon Kesä-Kasanskajassa 8.7. Kuosit on toteutettu yhteistyössä Rykkeri-yrityksen kanssa perinteisellä silkkipainomenetelmällä. Mallina on toiminut etnopop-artisti Vilma Jää. LAB-AMMATTIKORKEAKOULUSTA valmistuva vaatesuunnittelija Emmi Saavalainen on suunnitellut osana opinnäytetyötään vaatemalliston, jonka lähtökohtana on karjalainen perinnevaate ja -tekstiili. com, Instagram: @koefashionshow UUTISIA KARJALAISUUDESTA Emmi Saavalainen ammentaa vaatemallistonsa kuosisuunnittelussa karjalaisten perinnetekstiilien maailmasta. KARJALANKIELISTÄ folk-trip-hopia esittävä yhtye Ilmu julkaisi keväällä toisen albuminsa nimeltä Mua
Viime vuonna jaoimme apurahoja 145:lle toisen ja kolmannen asteen eli lukion, ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulujen opiskelijoille yhteensä 40 000 euroa. Lisäksi Jalagin kertoo Karjalan Sivistysseuran toiminnasta. Karjalankielisten kirjojen julkaisemista edistämme omalla toiminnallamme ja muille jaetulla tuella. Erityisen paljon kysytään karjalankielistä kaunokirjallisuutta. VUOSIKYMMENIEN VARRELLA seura tuli tutuksi nuorille lähinnä opiskeluapurahojen ansiosta. Yksi uusista virtauksista ovat nuoret karjalaiset, jotka opiskelevat kieltä ja elävät sukujensa välillä jo hiljentynyttä karjalaisuutta todeksi monin eri muodoin. Vaikka seuralla on ikää 118 vuotta, sen täytyy pitää itsensä virkeänä. Ei seura ole aiemminkaan ollut nuorille tuntematon, mutta pitkään aikaan se ei ole näin vahvasti saanut todistaa nuorten aktiivista toimintaa karjalan kielen ja kulttuurin parissa. Toisin kuin lapsena ja nuorena, iän myötä elämässä on yhä vähemmän uutta, yllättävää ja uteliaisuutta herättävää, ja siksi aika tuntuu tiivistyvän ja kiihtyvän. Hyviä hakemuksia tuli ennätysmäisen runsaasti; tukea jaoimme yhteensä 50 000 euroa. Maanantaina 1.7.2024 Taivalkosken pruasniekka käynnistyy Jalavan kaupan pihamaalla klo 17.00 perinneleikeillä. Jäsenistön perusteella olemmekin kaikenikäisten yhteisö. Pakinapirteissä käy lapsiperheitä, joiden pikkuisille puhutaan karjalaa. Suunnitelmissa on, että saamme piankin käännöksiä muun muassa dekkareista. Tiedustelut p. 040 571 5541 tai 040 585 5138 tai sähköpostitse: puheenjohtaja@ pohjoisvienaseura.fi. Adaman Gruunu -muistipelin avulla opettelin itsekin karjalankielisiä sanoja kuusivuotiaan lapsenlapseni kanssa. Kirjat palvelevat sekä kielenopiskelua että kulttuurin elävänä pitämistä. Pruasniekan ohjelmassa on luvassa muun muassa yhteislaulua, vienalaisuuteen liittyvä näyttely ja arpajaiset. heinäkuuta Jalavan kaupalla Jalavan kaupalla elokuussa 2016. Seuran toiminnassa karjalaiseen kulttuuriin tulee kuitenkin niin monenlaisia näkymiä, että saa iloita yllättymisestä ja uteliaisuudesta. Jumalanlehmä eli leppäkerttu nauratti kumpaakin. SEIJA JALAGIN KESÄKUU 2024 HALLITUKSET UUTISET Jumalanlehmä ja muita iloisia yllätyksiä Heinäkuun ensimmäisellä viikolla, Taivalkosken Päätaloviikon yhteydessä vietetään Taivalkosken pruasniekkaa, jonka järjestää Karjalan Sivistysseuran alaosastona toimiva Pohjois-Viena-seura. Paitsi että hävisin pelissä, huomasin myös ilokseni, miten leikiten lapsi nappasi veikeät uudet sanat repertoaariinsa. Myös Karjalan Sivistysseuran uusien jäsenten joukossa on yhä enemmän nuoria. Tuemme tänä vuonna myös karjalankielisen lastenkerhon toimintaa pääkaupunkiseudulla. Siinä missä ikä velvoittaa kunnioittamaan edeltävien sukupolvien luomia linjoja, on herkistyttävä omassa ajassamme nouseville tarpeille ja virtauksille. Lisätiedot Taivalkosken Päätaloviikosta: www.visittaivalkoski.fi/ paataloviikko-1-7-7-2024/ Taivalkosken pruasniekka 1. Apurahan saajien joukosta on aikaa myöten tullut monia seura-aktiiveja. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 118 V uosi Karjalan Sivistysseuran puheenjohtajana on kulunut nopeasti – kuten kaikki vuodet nykyisin. KUVA: AILA-LIISA LAURILA. Hilvanan puolella Karjalan Sivistysseuran puheenjohtaja Seija Jalagin pitää esitelmän aiheesta ”Kotirannan kaipuu: Vienalaisten julkaisemat muistelmat ja perhehistoriat”. Siksi myönsimme tänä vuonna taloudellista tukea Karjalazet Nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša ry:lle heidän omaehtoiseen toimintaansa. Lisäksi kohdeavustusten saajissa on tänäkin vuonna useita nuoria kulttuurin, taiteen ja tieteen tekijöitä
M. Kirjeet ovat ainutlaatuinen ikkuna sisällissodan tunnelmiin, osoittaa Seija Jalagin artikkelissaan. 30.9. 31.10. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Lehden numero 7–8 9–10 11–12. SEURAAVA LEHTI SYYSKUUSSA SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 105. TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 5.8. Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. 2024 Karjalan Heimo N:o 5–6 119 KESÄKUU 2024 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Tapaoikeuksia Aleksandra Jefimenkon (1848–1918) tutkimukseen on koottu 1870-luvulla saatavissa ollut tieto Arkangelin alueella asuneista vähemmistöistä. Metsäsissien Karjalan kapinatalvena 1921–1922 saamat kirjeet kuvaavat kotiväen huolta siitä, oliko taisteluissa mukana oleva läheinen elossa ja olivatko paketit tulleet perille. 12.12. 11.11. Lukijoilla (arvio) 5.9. Kynkäänniemi. Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. Suom. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi
Iltaohjelma (ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin) Raja railona ja reittinä XIII Tie Vienaan -symposium 24.–25.8.2024, Kuusamo-opisto Vi ta li Do br in in , Po hj ol an ra nn as sa 19 95 Sunnuntai 25.8. 12.15–13.00 Lounas (15 €) 13.00–13.15 Tilaisuuden avaus: Seija Jalagin, Karjalan Sivistysseuran puheenjohtaja 13.15–14.15 Kirjailija Sirpa Kähkönen: Rajan erottamat – millaisia hiljaisuuksia Neuvosto-Karjala synnytti suomalaisiin sukuihin 14.15–14.45 Dosentti Seija Jalagin: Halkeamia – pakolaisuuden muistot itäkarjalaisperheissä 14.45–15.30 Kahvi (5 €) 15.30–16.30 Kirjailija, näyttelijä Eppu Nuotio ja FT, opettaja Katja Hyry: Pitkästä ikävästä – kohtauksia Vienan naisten pakomatkalta Puheenjohtajana toimii Eila Stepanova 17.00–18.00 Kulttuurikeskus Karhuntassun näyttelyihin tutustuminen: Poltettu maa ja Kuusamon jälleenrakennusaika (noin 10 €) 19.00 alk. Lauantai 24.8. 10.00–10.45 Kotiseutuneuvos Helena Palosaari: Elämää rajan pinnassa 10.45–11.15 FT, tutkija Ilmari Leppihalme: ”Kun mie etähäisien matkojen peässä.” Ylirajainen ikävä Anu Kaipaisen romaanikäsikirjoituksessa runonlaulaja Anni Lehtosesta 11.15–11.45 HTM Paavo Keränen ja FT Marja Kynkäänniemi, Vienan reitti ry: Vienan reitti, rajojen väylä 11.45–13.00 Lounas (15 €) 13.00–13.30 FL Jouni Alavuotunki: Reitit Kuusamon ja Vienan välillä 13.30–14.00 Tietokirjailija Pekka Vaara: Raja sulkeutuu 1920-luvulla 14.00–14.15 Tilaisuuden yhteenveto ja päätös: Eila Stepanova, Karjalan Sivistysseuran toiminnanjohtaja 14.15 Päätöskahvi (5 €) Puheenjohtajana toimii Seija Jalagin Majoitusvaraukset ja lisätiedot: Kuusamo-opisto, Kitkantie 35, 93600 Kuusamo, puhelin: 050 444 1157, sähköposti: opisto@kuusamo.fi Symposiumiin on VAPAA PÄÄSY.