Karjalan Heimo 7-8/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2023 7–8 7 € Karjalaiset laulut Berliinissä Metsäkalmisto kuin kehto Neuvostokalevalainen runous oli propagandaa Sommelon kielikurssi kukki taidetta
141 Uudella Laukunkantaja-kolumnipalstalla Aila-Liisa Laurila muistelee matkoja Venäjän Karjalaan ja pohtii menetettyjen matkustusmahdollisuuksien merkitystä. 136 Pörtsämön erämaakalmistoon suuntautuu aina elokuun 6. 132 Aira Sumiloffin karjalan kieli hersyy sosiaalisessa mediassa päivittäin. 130 Kirjailija Markus Leikolan käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Mustu loukko kuvaa karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin hävittämisen historiaa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 122 KARJALAN HEIMO 7–8/2023 145 124 Suomalais-ugrilaiseen ja balkanilaiseen kansanlauluun erikoistunut muusikko Emmi Kujanpää opettaa Berliinissä karjalaisten naisten lauluja. KUVA: PIA PAANANEN SEURAAVA NUMERO Marraskuu 2023. 142 Juhana Saarelainen tarkastelee Elias Lönnrotia uudesta näkökulmasta: millaiset filosofiset perustat vaikuttivat häneen kansanrunouden kerääjänä. KUVA: SIRPA MÄNTY Tekstiilitaiteilija Riitta Turusen ja kuvataiteilija Outi Särkikosken tekstiilitaideteos Comme les Caréliens (Kuin karjalaiset) valloittaa Joensuun taidemuseo Onnin M_itä. 148 Folkloristi Joonas Ahola käsittelee uutuuskirjassaan neuvostokalevalaista runoutta, joka oli sekä aikansa propagandaa että runolaulajien tapa selviytyä. 127 Musiikkijuhla Sommelossa opiskeltiin suomalaisugrilaista kulttuuria kursseilla, joiden ohjelmassa oli soittoa, tanssia ja laulua – sekä vienankarjalaa. 134 Vuokkiniemen kirkon ja vanhainkodin rakentaja ja monille Vuokkiniemen matkoilta tuttu opas Huoti (Heikki) Kyyrönen muistelee. päivänä ristisaatto, jolla muistellaan myös sinne haudattua kuuluisaa runolaulajaa Pedri Shemeikkaa. Aira kertoo, kuinka isovanhempien kieli on alkanut elää hänen arjessaan. 2023 7–8 7 € Karjalaiset laulut Berliinissä Metsäkalmisto kuin kehto Neuvostokalevalainen runous oli propagandaa Sommelon kielikurssi kukki taidetta Kannessa Sirpa Männyn teos Šielulintu. Nykytaiteen biennaalissa
Viime vuosinahan sitä on tunnistettu lähinnä itärajan toiselta puolen. Neuvostokalevalaista runoutta tutkineen Joonas Aholan uutuuskirjan julkaisu lukeutuu tämän kesäkauden hyviin uutisiin. Juuri tämän lehden viimeistelyvaiheessa tuli julki toinenkin hyvä, jopa erinomainen uutinen. Kesän mittaan on eri medioissakin keskusteltu aktiivisesti sanojen ja kielenkäytön merkityksestä. NÄIN TERMI KAKSOISVIESTINTÄ on tullut kesän aikana myös kotimaastamme tutuksi. KATRI KOVASIIPI. Uutinen hänen kuolemastaan järkytti syvästi. Kaunokirjallisuuden valovoimaisimpien ja tinkimättömimpien uudistajien kärkeen kuulunut kirjailija Miki Liukkonen menehtyi 4.7.2023 vain 33-vuotiaana. Aikansa kaksoisviestintää, joskin paljon kätketymmin, harjoittivat myös neuvostokalevalaiset runoilijat 1930–1950-luvuille ajoittuvan luovan kautensa aikana. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Nyt karjalan kieli tarvitsee pitkäjänteistä, myös äänekästä tukea, ja asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on katsoa pitkälle tulevaisuuteenkin. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Mitä merkitystä on puolestaan sillä, että samat henkilöt lähettävät eri yleisöilleen ihan julkisesti ja yhtäaikaisesti erisisältöiset viestit. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Kohti parempia uutisia PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2023 16 08 K esä oli tulvillaan huonoja uutisia. Tumman leimansa kesään löi myös liian monen luovan, lahjakkaan ja herkän ihmisen kuolinuutinen. Onko enää tällä hetkellä väliä, jos valtioneuvoston kärkipaikoille kohonneet ihmiset ovat suoltaneet rasismia ja vihaa uhkuvia tekstejä vuosia sitten. Kirjailijana Liukkonen keskittyi tekemään työtä kielen, sanojen ja niiden mahdollistamien merkitysten kanssa. Kirja tehokkaine Karstein Vollen kuvituksineen on harvinaislaatuista ja antoisaa luettavaa, ja kirjasta voi lukea lisää tämän lehden sivuilta. Opetusja kulttuuriministeriö on asettanut toimikaudelle 1.7.2023?31.12.2024 karjalan kielen asiantuntijatyöryhmän, jonka tehtävänä on laatia konkreettinen ehdotus Suomessa puhuttavan karjalan kielen tuen ja elvytyksen suuntaviivoista. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 123 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Työryhmän toiminnasta vastaa Kotimaisten kielten keskus (Kotus) ja ryhmän kokoonpano on todella lupaava. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Elvytystyölle on luotava pysyvyyttä ja karjalan kielelle näkyvä, institutionaalinen asema – jotta jokaisella karjalankielisellä olisi maassamme vihdoin oikeus omaan kieleen. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Se tuntui virheeltä ja vääryydeltä tässä maailmassamme. Toinen käsi ojentaa virallista tiedotetta, johon on kirjattu anteeksipyynnön sanat, mutta toinen käsi kirjoittaa saman tien omalle sisäpiirille somessa suunnattua uhmakasta viestiä, jossa vähätellään juuri ulos puristetun anteeksipyynnön merkitystä. Lomakausi särkyi huoleen Suomen hallituksen ministerien puheista sekä niiden kielimistä asenteista ja ajatuksista. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa
Kurssien venäläistaustaiset osallistujat ovat vielä Berliiniin muutettuaankin kärsineet sodan vaikutuksista. Pääosin osallistujat tulivat Saksasta, mutta heidän taustansa olivat moninaiset. – Kun se sota alkoi, se on ollut niin valtava järkytys, että monet ovat kärsineet vakavista mielenterveysongelmista. Kukuvitsa esitti konsertissa suomalais-ugrilaisia lauluja ja konsertissa esitettiin osa Kujanpään ja Erran valmisteilla olevaa runomusiikkiteosta Valui vartta valkeata. – Paikalla oli useampia ristiriitaisista tilanteista tulleita ihmisiä, mutta kurssin tunnelma oli lempeä ja jakava, sanoo Kujanpää. Historian kerrokset olivat monin tavoin läsnä. – Mukana oli Berliinin suomalaisia ja useampi venäläinen, jotka ovat tulleet sodan alkamisen vuoksi Saksaan. Se koetaan kokonaisuudessaan syyskuun puolivälissä Haminassa järjestettävässä Runouden rajoilla -tapahtumassa. KUVA: VENLA HELENIUS. Se oli todella liikuttavaa. Suomi-keskuksessa kuultiin Kujanpään ja runoilija Satu Erran yhteinen iltapäiväkonsertti, Gedichte und Gesänge, (suom. – Kurssille osallistui myös tverinkarjalainen Serafim puolisonsa Jelizavetan kanssa. Tällä kertaa kurssilla keskityttiin liiviläiseen sadonkorjuulauluun, vienankarjalaiseen joikuun ja itäsuomalaisiin karjankutsuhuutoihin. Monet ovat lähteneet Venäjältä jo Krimin valtauksen (2014) jälkeen. – On iso asia, että Berliinissä toimivat Karjalaisten naisten laulut ihastuttivat Berliinissä Emmi Kujanpää on suomalais-ugrilaiseen ja balkanilaiseen kansanlauluun erikoistunut muusikko. Osallistujina oli myös useita kreikkalaisia, espanjalaisia, yksi amerikkalainen ja yksi kanadalainen. Kansanmuusikko, kansanlaulun ja kanteleensoiton opettaja Emmi Kujanpää on järjestänyt Berliinissä useita suomalais-ugrilaisen kansanlaulun kursseja. Luontevana jatkona kurssille, heti sunnuntaina 18.6. Rauhantyötä laulamalla Kun kurssista alettiin tiedottaa, se täyttyi nopeasti, vain kahdessa päivässä. Itsellenikin yllätyksenä kävi ilmi, että kurssilla oli useampiakin suomalaisia, joilla on karjalainen tausta. He eivät ole esimerkiksi vielä vuosi sitten pystyneet laulamaan, mutta nyt pystyvät. – Serafim kertoi karjalaisuudesta kaikille osallistujille täällä. Berliinissä järjestämillään laulukursseilla hän on saanut yllättyä, miten paljon kaupungissa asuu karjalaistaustaisia evakkoja. He olivat tulleet Saksaan kolme viikkoa aikaisemmin – ja tekivät vielä kahdeksan tunnin junamatkan Saksan länsipuolelta Berliiniin päästäkseen tälle kurssille, Kujanpää kertoo. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 124 K ansanmuusikko, kansanlaulun ja kanteleensoiton opettaja Emmi Kujanpää järjesti lauantaina 17.6.2023 Berliinin Suomi-keskuksessa yhden suomalais-ugrilaisen kansanlaulun kursseistaan. Runoutta ja lauluja) jossa Kujanpää esiintyi myös johtamansa Kukuvitsa-kuoron kanssa
– Täällä ihmisten tulotaso on selvästi pienempi – olisi hirveän vaikea saada ihmisiä maksullisille kursseille. Kursseja valmistellessaan Kujanpää on muun muassa etsinyt vienankarjalaisia arkistoäänitteitä ja sovittanut niitä opetuskäyttöön. Kurssilaiset antavat niihin vahvasti omaa panostaan myös spontaanisti. Kesäkuisella kurssilla olivat suunnitellusti mukana liiviläinen sadonkorjuulaulu, vienankarjalainen tervetulojoiku, harjoiteltiin heterofonista muuntelua (jossa kukin laulaja muuntelee melodiaa ja rytmiä hiukan), laulettiin inkeriläisiä ja suomalaisia kansanlauluja, käsiteltiin Kalevalaa ja käytiin hyvin ajankohtaista keskustelua suomalais-karjalaisuudesta. Vahvaa vuorovaikutusta Kujanpää on järjestänyt Berliinissä kansanlaulukursseja jo vuodesta 2017. KUVA: ANTTI KUJANPÄÄ. venäläiset kuorot kuten Ensemble Polýnushka, (polynushka.de/en/about-us/) tekevät nyt rauhantyötä laulamalla; ne laulavat nykyään sekä ukrainalaisia että venäläisiä lauluja. Maksuttomuus on osallistujille tärkeää Sekä kurssi että konsertti olivat osallistujille maksuttomia, ja niiden toteutumista olivat tukeneet Karjalan Sivistysseura, Musiikin Edistämissäätiö ja Kari Mattilan säätiö. – Juuri ennen pandemiaa pidin Berliinin Suomi-keskuksessa levynjulkistuskeikan ja silloin pidin siellä myös suomalais-karjalaiseen lauluun keskittyvän kurssin. Kohdeavustusrahoilla voin saada vielä toisenkin kurssin aikaan, Kujanpää iloitsee. Tämänhetkinen poliittinen tilanne on viemässä Suomea aivan toiseen suuntaan, ja se on todella huolestuttavaa, hän toteaa. Alun perin idea niihin syntyi, kun berliiniläislaulaja Madlen Strange osallistui Kujanpään kurssille Suomessa ja halusi, että vastaavia kursseja saadaan myös Berliiniin. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 125 . nuotintamiseen) kansanlaulunopetusta varten. Osallistujat olivat niin kiinnostuneita, että tuntui tärkeältä toteuttaa vastaavia lisää. Kurssien lopulliseen sisältöön vaikuttaa kuitenkin hyvin voimakkaasti, millaisista taustoista tulevia ihmisiä niille osallistuu. Berliinissä on paljon taiteilijataustaisia ihmisiä, eikä täällä ole sellaisia keskituloisia harrastajia kuin Suomessa. Kesän kääntyessä kohti syksyä Kujanpää pohtii, miten kaukana hänen oma työskentelynsä Berliinissä tuntuu olevan kesän aikana muuttuneesta Suomen poliittisesta tilanteesta. Saksalaisissa laatulehdissä on kerrottu Suomen hallituksen rasismikohuista tarkkaan. – Suomalaiset ovat toimineet maailmalla pitkään rauhanrakentajina. Karjalan Sivistysseuralta Emmi Kujanpää oli saanut kohdeavustuksen karjalaisten laulajanaisten arkistotallenteiden tutkimukseen ja soveltamiseen (esim. Paikalle oli saapunut myös saksalainen Nina Schreck, joka osaa taitavasti esittää Sveitsin ja Etelä-Saksan alueen jodlausperinnettä. – Kurssien aihe selvästi kiinnostaa täällä asuvia, ja kurssien maksuttomuus auttaa paljon. Siitä lähtien Kujanpää alkoi toteuttaa yleiskansanlaulukursseja Berliinissä keskimäärin kerran vuodessa, mutta korona-aikana ne pidettiin etänä, verkkokursseina. On tärkeää, että rauhantyö jatkuu myös tulevina vuosikymmeninä sekä ruohonjuuriettä kansainvälisellä tasolla. – Syntyi ihan mieletöntä vuorovaikutusta! – Myös koko kurssin palaute oli todella hyvää, ja etenkin suomalaiset osallistujat haluaisivat jatkossa saada vakituisempaa laulutoimintaa, Kujanpää kertoo. Yhden työpajan lauluista toteutti itäisen Euroopan naisten kansanlauluja esittävään helsinkiläiseen Kukuvitsa-kuoroon kuuluva Nonna Saarela, joka opetti kurssilaisille isoäitinsä karjankutsun Nurmeksesta. Myös mahdollisuus käyttää Suomi-keskuksen tiloja on kurssien ja konserttien toteutumisen kannalta ratEmmi Kujanpään (vas.) johtama Kukuvitsa-kuoro esiintyi kesäkuussa Berliinin Suomikeskuksen iltapäiväkonsertissa. Ensin niitä varten tietysti piti hakea rahoitusta
Kujanpää pohtii, ettei Berliiniin muuttaneita Karjalan evakkoja ole varmastikaan paljon tutkittu. – He olivat hyvin liikuttuneita ja sanoivat, että saivat kuulla lapsuutensa äänimaisemaa. Monet osallistujat ovat mukana erilaisissa yhtyeissä ja kuoroissa, ja kursseilla opitut laulut omaksutaan niiden ohjelmistoihin. – Runolaulua olen laulanut jo eskarissa, Kujanpää muistaa. En ollut enää pelkkien arkistojen ja äänitteiden varassa. Hän pitää tätä tärkeänä ja kiinnostavana tutkimusaiheena, johon jonkun pitäisi pian tarttua. – Bulgarialaisen laulun kautta pystyin ymmärtämään joitakin asioita enemmän karjalaisesta lauluperinteestä, etenkin äänenkäyttöön ja estetiikkaan liittyen. välisenä aikana. Ehkä suurin yllätys Kujanpäälle on kuitenkin ollut kesäkuisen konsertin esiin tuoma evakkotaustaisten suomalaisten suuri määrä Berliinissä. Nani-sooloalbumin (2020) hän julkaisi yhteistyössä bulgarialaisen Le Mystère des Voix Bulgares Vocal Academy -kuoron kanssa. Hän on opiskellut Erasmus-vaihto-opiskelijana Bulgariassa vuonna 2009 löytäen sieltä omaan lauluunsa merkittäviä, jopa yllättäviä oivalluksia. > Lisätietoja, tarkemmat hakuohjeet ja linkki hakuaikana sivustolle avautuvaan hakulomakkeeseen: karjalansivistysseura.fi/yhdistys/ apurahat-ja-kohdeavustukset/ kohdeavustukset/ Emmi Kujanpään järjestämän suomalais-ugrilaisen kansanlaulun kurssin osallistujat Berliinin Suomi-keskuksessa kesäkuussa. – Ihmiset esittävät niitä lauluja täällä, kurssien laulut jäävät elämään. Lisätietoja: www.emmikujanpaa.com www.finnlandzentrum.de/fi/ OPISKELUAPURAHAT JA KOHDEAVUSTUKSET > Karjalan Sivistysseura myöntää vuosittain opiskelija-apurahoja itäja rajakarjalaista sukujuurta oleville opiskelijoille Suomessa ja ulkomailla. Karjalaiseen lauluperinteeseen Kujanpää kasvoi luontevasti pienestä pitäen. Myönnetyt avustussummat vaihtelevat tarkoituksen ja tarpeen mukaan. Täällä parikin ryhmää esittää vienankarjalaisia lauluja, kertoo Kujanpää. Ukrainan sodan seurauksena Berliinin hinnat ovat nousseet rajusti ja kaupunki on täynnä väkeä. > Avustukset ovat haettavissa kerran vuodessa 1.1.–31.1. Kohdeavustuksia ei myönnetä jälkikäteen jo toteutettuihin hankkeisiin. > Erityisesti seura tukee karjalan kieltä, kulttuuria ja historiaa käsitteleviä tutkimuksia, julkaisuja ja muita teoksia sekä kulttuurija muita tapahtumia Suomessa ja ulkomailla, sekä hankkeita, joissa elvytetään karjalan kieltä, kulttuuria ja perinteitä. – Siinä on paljon yhtymäkohtia bulgarialaisen laulun tresene-koristeluun, Kujanpää toteaa antaen pienen laulunäytteen, joka vahvistaa väitteen todeksi. Kaupunkiin ilmeisesti 1960–70-luvuilla muuttaneet suomalais-karjalaiset alkavat olla jo iäkkäitä. Kotikylässä Kiuruvedellä hänen kanteleopettajanaan toimi Anna-Liisa Tenhunen, jonka johdolla laulettiin ja soitettiin karjalaissävelmiä. Bulgarialainen laulu antoi oivalluksia Suomalais-ugrilaisen kansanmusiikin ohella Emmi Kujanpää on perehtynyt erityisesti balkanilaiseen musiikkiin. Myös vienankarjalainen joiku avautui Kujanpäälle Bulgariassa uudella tavalla. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 126 kaisevan tärkeää. Naapurissa asui Luumäeltä kotoisin ollut mummo, jolla oli sukua Viipurista, ja suistamolaisia evakkoja asui Kiuruvedellä paljon. Elokuusta 2023 alkaen hän tekee päätoimisesti musiikkitieteen väitöskirjatutkimusta itäisen Euroopan nykykansanlaulusta Helsingin yliopistossa Sukupuolen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelmassa Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella. Opiskelija-apurahat ovat haussa kerran vuodessa, 1.–30.9. Muusikko-tutkijaksi Kujanpää on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin yliopistossa sekä Plovdivin Musiikkiakatemiassa Bulgariassa. > Karjalan Sivistysseura myöntää myös kohdeavustuksia seuran toimintasuunnitelmassa määritellyille toiminnan keskeisille alueille, jotka ovat kieli ja kulttuuri, historia ja perinne, julkaisutoiminta ja kyykkä. KUVA: JUHA KUJANPÄÄ. Tavallisten berliiniläistenkin on erittäin vaikeaa saada asuntoja, ja lyhytaikaisesta majoittumisesta voi joutua maksamaan nelinkertaisen hinnan verrattuna vaikkapa vuoteen 2022. Vahva karjalainen perinne oli läsnä niin kotiseudun arjessa kuin nuoruusajan kansanmusiikin opinnoissa Joensuussa ja Rääkkylässä. välisenä aikana. Osa heistä oli muuttanut aikoinaan Itä-Berliiniin, osa Länsi-Berliiniin. Kujanpään Celenka-yhtye sai vuoden 2021 Etno-Emman albumillaan Villoi varsa, joka keskittyy karjalaisten naisten monimuotoisiin lauluihin. – Suurin osa yleisöstä oli eri-ikäisiä berliininsuomalaisia, joista todella monilla oli evakkotausta. Karjalan laulut elävät Berliinissä Kujanpään kursseilta saadut opit ovat alkaneet juurtua berliiniläiseen kulttuurielämään
Sommelon kesäkursseilla opiskeltiin vienankarjalaa Kesän 2023 Musiikkijuhla Sommelon yhteydessä toteutettiin useita suomalaisugrilaiseen kulttuuriin perehdyttäviä kursseja. Opaššin käyttämäh verkošša olijie kielimaterijalija, ka??oma videoloita karjalan eri murtehilla, kuuntelima iänitallentehie ta harjottelima oman karjalan pakinan tuottamista pienie harjotuštehtävie šuorittuas’s’a. Toisella tuaššen himottais ottua perintökielen jälelläh jokapäiväseh käyttöh, a hänen viereššä istuja kurššitovarissa on vain tiijonhimoni ta tahtou kielen kautti tarttuo šanomma kulttuurisih aspektiloih. Šieki, Katri, olet opaštun erähällä karjalan kurššilla ta tottaše tokatit, jotta joukkoh on mahtun erimoisie kurššilaisie. Vuokkiniemessä syntynyt Olga Karlova on vienankarjalan natiivipuhuja, karjalan kielen opettaja ja kielenelvyttäjä Itä-Suomen yliopistossa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 127 O lga Karlovan ohjaamalla vienankarjalan kurssilla keskityttiin karjalan kielen käyttöön arkielämän tilanteissa. – Karjalan kieli yhistäy eri inehmisie, ken tahtou ?ukeltua esituattojen kieleh, ken tulou opaštumah, jotta paremmin ymmärtäis kantelehen šoittuo tahi runolaulantua. Millaisia syitä he kertoivat haluunsa opiskella karjalan kieltä. Kurssin opettaja Olga Karlova, millaisia asioita Sommelon vienankarjalan kurssilla opiskeltiin. KUVA: PEKKA SUUTARI. Miten erilaisia oppijoita kurssilla oli – ensikertalaisia, pidempään karjalaa opiskelleita, jo sujuvasti karjalaa puhuvia. Oli paikallisie tai muista Šuomen paikkakunnilta tullusie, tuli opaštujua Japanista ta Yhyšvalloista šuaten. Vienankar. Toiset alottajie, toiset tuaššen karjalakši hyvin malttajie tai pakasijie. Hän on laatinut käännöksiä ja oppimateraaleja vienankarjalaksi ja toimi myös Sommelon vienankarjalan kurssin opettajana. Kurssin ohjelmaan kuului myös vienankarjalaistaustaisen kuvataiteilijan Sirpa Männyn taidenäyttelyn opastettu kierros karjalaksi. Piätavottehena oli tuttavuššuttua šiih, mitä karjalan kielellä kuuluu nyt ta mitä kaikkie on ruattu ta vois ruatua ielläh, jotta kielen tila kohenis. Miten hyvin ihmiset löysivät tiensä kurssille, paljonko oli osallistujia. Miušta ylen hyvä joukko näin lähikurššiksi, kun nykyjäh elämmä loitto-opaššunnan aikua. – Keräyty hyvä??äini joukko, kymmenen opaštujua yhteheš. Himottais, jotta kieli piäsis täh aikah eikä ruatais vain kaunissukšena entisistä aijoista. – Karjalan kielen pakasijana ta kehittäjänä miula on šuuri huaveh šuaha karjala jälelläh ošakši inehmisen tavallista elošta. – Karjalan kielen opaštaja tietäy kokemukšeštah, jotta ušeimmi??i keräytyy lähtötašoltah kirjavi??a opaštujajoukko. Suomalais-ugrilaisessa kulttuuripääkaupunki Kuhmossa opiskeltiin muun muassa kanteleensoittoa, kansantanssia, runolaulua ja karjalan kieltä
Siellä niin Kalevala kuin kantelekin käsiteltiin pakkopullana, johon ei enää ikinä tarvitse palata. Jossain vaiheessa aloin miettiä, olisiko näitä omiakin lauluja. – Oli košettavie kotva??uja, konša Anne Karppiselle Sommelo on tuttu tapahtuma. Yheššä tuumin šyntyy idejuaki. Kuhmossa sijaitsevalta mökiltä on ollut kätevää osallistua kesän tapahtumiin. – Se oli tosi inspiroiva kurssi, hyvä johdatus kieleen, sanastoon ja kulttuuriin. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 128 Sommelossa järjestetyn vienankarjalan kurssin osallistujien joukossa oli muusikko ja englannin tuntiopettaja Anne Karppinen, joka on Kainuusta kotoisin. Millaista muutosta havaitsit kurssilaisten vienankarjalan taidoissa tai rohkeudessa käyttää kieltä, jos vertaat kurssin alkua sen loppuvaiheisiin. Jo enšimmäisenä kurššipäivänä tieto karjalan vesselistä šanoista läksi leviemäh opaštujien matašša heijän kotiloih. Kerran kun sinne sukeltaa, sieltä ei hevin tule pois. Miten taidenäyttelyyn tutustuminen ja sen karjalankielinen opastus käytännössä kytkettiin kielikurssiin. – Olemma, elämmä, pakajamma – Kieli matkuau miän keralla -taitonäyttely on stuaniutun yhtehisruavošša Päivännoušu-Šuomen yliopisson karjalan kielen elvytyšprojektin kera. 2000-luvun alussa Kainuusta pois muutettuaan Anne löysi polunpäitä, jotka veivät kohti vanhaa runolauluperinnettä. – Olen myös tutkijataustainen ihminen ja aloin kaivella Suomen Kansan Vanhoja Runoja (skvr.fi). Sommelossa runolaulukurssilla Ilona Korhosen opetuksessa keskityttiin runolauluun, ja tämä maailma avautui niin, että löytyipä omastakin suvusta runolaulajia. – Näin kävi ni tämän taitonäyttelyn kohalla: ihalat taitotevokšet, mualaukšet ta veššokšet voipi šomentua karjalan armahalla šanalla. Keräyvymmä joukolla, pakajamma, kirjutamma ta smietimmä, mitä voisima ruatua karjalan kielen eteh. – Hyvä kyšymyš! Oli kešä, oli musiikkipruasniekka ta monet tultih Kuhmoh perehineh. Annen suku on asunut Kainuussa Kuhmon ja Suomussalmen puolella 500 vuotta, mutta hänellä itsellään ei tiettävästi ole vienalaisia sukujuuria. Vasta kun kävin Vienassa, aloin ajatella, miten vähän meillä Kainuussa on puhuttu näistä asioista. Annen suhde karjalan kieleen on kehittynyt paljolti kansanmuusikkouden kautta. Nykyisin Jyväskylässä asuva Anne on käynyt Sommelossa viimeiset kahdeksan vuotta osallistujana ja kuuntelijana konserteissa, vähän töissäkin. Piätin??änä kävimä Juminkekoh ka??omah vienalaisen starinan mukah luajittuo Kolme puuta, kolme poikua -spektaklie. – Netälin oloh meilä oli nellä varšinaista kielenopaššušpäivyä. – Lopukši kävimä opaštujajoukolla ka??omah näyttelyö. KUVA: HENRY KOLARI. Omalla murteella, omilta alueilta löytyi lauluja runsaasti, materiaalia löytyi kokonainen universumi. – Kansanmusiikkihommat aloitin laulamalla angloamerikkalaisia balladeja. – Kurššin ohjelmah kuulu niisi Kuhmo-talolla pietty Karjalan seminari. Kurššit annetah hyvyä tilua käyttyä kieltä, šamalla ni opaštuu tuaš mitänih uutta ta kohentau omua kielineruo. – Konša näyttely alko olla valmis Šommelon musiikkipruasniekan netälie varoin, ka?oin hyväkši ottua miän karjalankielistä taijehta ošakši tulijua kielikurššieki. Koulun kävin Sotkamossa 1990-luvulla. Olin keralla šiinä pitämäššä pakinua šiitä, mit voitais olla ne karjalan kielen käyttöalat, kumpasien varašša voisima pityä kieltä elävänä. – Kainuussa karjalaisuus ei ole näkynyt. Kuinka pitkiä päiviä opiskeltiin. Enšimmäiset tekstit ta mualaukšet on šynnytty vienankarjalaisešša pakinaklupissa, kumpani ruatau šamasen projektin vetämänä. Musiikin kautta heräsi kiinnostus myös karjalan kieleen. Vuonna 2016 hän pääsi tutustumaan myös Vienan Karjalan runokyliin. Anne toteaa, että viimekesäinen Sommelon kielikurssi oli hyvä ja intensiivinen kokemus. Olen tiennyt passiivisesti, että on olemassa karjalan kieli. – Olen runolaulaja, ja vuonna 2016 Sommelon yhteydessä oli kurssi, jolla käytiin Pekka Huttu-Hiltusen kanssa Uhtualla ja kierreltiin Vienan Karjalan entisiä runokyliä. A toini opaštuja ruohti kertuo koissah, jotta hänellä himottais äijän kalua ‘paljon kalaa’. Kurššipäivä alko yhekšältä heti huomenešveron jälkeh ta jatku kahteh šuaten, no tiettäväini muistima šyyvvä välissä murkinuaki. Ušon, jotta Šommelonki netälin aikana pietyllä kurššilla jokahini opaššukšešša olija oli šuanun mitäki mukavua ta tarpehellista tietuo i?elläh ammultua. Kaikki on ruattu karjalakši. Vähän sen jälkeen kävin Jyväskylässä vienankarjalan alkeiskurssin, hän kertoo. Olga [Karlova] on todella hyvä pedagogi, ja ryhmässä oli erittäin hyvä Kansanmusiikki sytytti kiinnostuksen karjalan kieleen jalan kurššija ei ole äijyä tarittavina, ta erähillä on tärkie olla joukošša keralla, vaikka opaššukšen programma ei vaštuais i?kin to?kin toivoja. Erähän kurššilaisen ukošta tuli kullankarvani ‘hyvä, erinomainen’. Näyttelyn tekstit paššatah hyvin opaššušmaterijaliloiksi, erähien kautti piäsimä ?ukeltamah karjalan šanaštoh ta kielioppiasieloih. Luokašša etukynteh lukima opaštujien kera šen šuarnan ta kuuntelima levyltä Puavilan Outin starinoimana. Kurssi toteutui 27.6.–30.6. Yhtenä päivänä kielen opaštumiset korkeni taitonäyttelyn käynnillä, šenhän myö pitimä Sirpan kera karjalakši
– Kannattau ka?ella niisi oman paikkakunnan rahvahanopistojen tari??omie kielikurššija. Teoksiin liitetyt tekstit toimivat hienosti myös materiaalina kielen oppimiseen, koska tekstien alle lisätyt sanastot auttavat lukijaa oppimaan uusia sanoja ja ilmaisuja. Teosten oheen oli liitetty vienankarjalaisia tekstejä, jotka sanoittivat teosten karjalaiseen kulttuuriin liittyviä maailmoja ja tilanteita. Myös murreja kielirajojen liukuvuus huomattiin kurssilla ihan käytännössä. Neuvoin šepruamah elvytyšprojektin blogin šivuja. Tulijana šykyšynä on mahto ruveta opaštumah livvinkarjalan ta šuvikarjalan kurššiloilla avonaisen yliopisson kautti. Sommelon kurssi herätti myös vahvan kiinnostuksen kieliopintojen jatkamiseen. Kaikki tämä antau väkie ruatamah ielläh. – Kurssilla oli paljon kainuulaisia, ja monessa yhteydessä huomattiin, miten jokin karjalan kielen sana tai sanonta kuulostaa kainuulaisiin korviin tutulta. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 129 Kansanmusiikki sytytti kiinnostuksen karjalan kieleen Taidenäyttely kielen oppimisen tukena Sommelon yhteydessä järjestetyn kielikurssin ohjelmaan kuului sukujuuriltaan vienankarjalaisen, Suomussalmella syntyneen muotoilijan ja kuvittajan Sirpa Männyn taidenäyttely ja sen opastus vienankarjalaksi. KATRI KOVASIIPI OLGA KARLOVA henki. – Kurššija ta karjalan opaššušta tiijuššeltih toisetki Šommelon vierahat. Päivännoušu-Šuomen yliopisto tari??ou muitaki karjalan opintoloih liittyjie kurššija, kuin esim. kiännöštahi nimistökurššie. Joka päivä ja joka tunti tuli jotain uutta asiaa, uusia sanoja ja kielen rakenteita tuli tutuksi. Olga kertoi tarinoita, luettiin tekstejä ja käännettiin niitä, aika paljon keskityttiin kulttuuriin ja keskusteltiin paljon. – Englanninopettajana elän valtakielen maailmassa, joten olisi mukavaa olla elvyttämässä tällaisia kieliä, joita puhutaan todella vähän ja jotka ovat kulttuurisesti meitä lähellä. Näistä syntyi keskustelua, vähän kuin vertailevaa kielentutkimusta, Anne kertoo. KATRI KOVASIIPI alottelija opaštuja virittäyty kirjuttamah karjalakši: Oma mua äkie kyly, muu mua vilu vesi. Varmasti, kun vain aikaa ja sopiva tilaisuus järjestyy, osallistun vielä jossain vaiheessa vienankarjalan kurssille, lupaa Anne. Viime vuosina hän on luonut pääasiassa pienoisveistoksia, jotka kuuluvat nukketaiteen piiriin. Sirpan karjalaisaiheisia veistoksia voi nähdä esimerkiksi Suomussalmen kirjastossa, hänen eläinhahmojaan Saamelaismuseo Siidan näyttelyssä Inarissa. Monet näistä teksteistä olivat vienankarjalaksi kirjoitettuja runoja tai muita tekstejä, joita Olga Karlovan kielikurssien opiskelijat ovat laatineet. Kaikilla avonaini Paginaperttiki jatkau ruantua šyyškuušša. Näyttely toteutettiin yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen kanssa. KUVA: SIRPA MÄNTY. KATRI KOVASIIPI Sirpa Männyn taideteoksessa ”potruškaiset šuorivat pašarilla linnah” eli ystävykset tekevät lähtöä torille kaupunkiin. Taiteilijanurallaan Sirpa Mänty on tehnyt kuvituksia etenkin suomenja saamenkielisiin satukirjoihin ja oppimateriaaleihin. Ilmaisivatko kurssilaiset halukkuutta jatkaa karjalan kielen opintoja. Šain kuulla šemmosenki tunnon, jotta vienankarjalan kautti ”aloin ymmärtämäh i??ie paremmin”
2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 130 M arkus Leikolalla itsellään ei ole rajakarjalaisia juuria, ja hän havahtui karjalan kielen olemassaoloonkin vasta muutama vuosi sitten kuunnellessaan radiota. Juuri tuohon kysymykseen Leikola lähti etsimään vastauksia käsikirjoittamallaan ja ohjaamallaan näytelmällä Mustu loukko, joka saa kantaesityksensä Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Kuinka he olivat kadonneet niin tehokkaasti. Osaan jonkin verran venäjää ja kuuntelin, että onpa tuo kieli hauskaa sekoitusta. Ne edustavat narratiivia, joka on puhdasta kolonialismia, Leikola summaa. – En tiennyt sitäkään, että lähes puolesta miljoonasta evakosta arviolta 60 000 on ollut karjalan puhujia. Samalla hämmästyin, miten on mahdollista, etten ole tiennyt, että on olemassa karjalan kieli. Pidän itseäni ihan sivistyneenä ihmisenä ja aloin ihmetellä, miten olen voinut selviytyä läpi suomalaisen koululaitoksen vailla tätä tietoa. Musta aukko). Ennen käsikirjoituksen laatimista Leikola kiersi esityksen visuaalisuudesta vastaavan Tuomo Mannisen kanssa Valtimolla ja Iisalmessa tapaamassa ja kuuntelemassa vielä hengissä olevia evakkoja ja evakkojen Mustu loukko – eli minne katosivat karjalankieliset Markus Leikola on käsikirjoittanut ja ohjannut karjalankielisten asemaa Suomessa käsittelevän teatteriesityksen Mustu loukko (suom. Venäjää tunteva Leikola tarkastelee karjalan kielen asemaa sodanjälkeisen Suomen yhden ja yhtenäisen kertomuksen perspektiivistä. Aina sivummalle marginaaliin Karjalan kielen ja ortodoksisen kulttuurin sulauttaminen pois näkyvistä tapahtui vaivihkaa, suomalaistamisen painetta pidettiin sotien ja evakkotaipaleiden jälkeen luonnollisena asiana. – Suurin osa karttakepillä sormille lyömisestä on tapahtunut syrjäkylissä, karjalaa on puhuttu vain pienimmissä kammareissa. – Suomen kansalliseen narratiiviin ei ole mahtunut, että suuren Neuvosto-Venäjän kynsistä selviytynyt pieni Suomi olisi voinut tehdä myös jotain pahaa. – Historiasta tutut termit, kuten suomensukuiset kansat ja heimosodat edustavat sisällissodan voittajien näkökulmaa, joka on kantanut 1920–30-luvuilta näihin päiviin asti. Esitys kuvaa karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin hävittämisen historiaa Lönnrotin ajoista nykypäivään asti.. – Kansanmurhista puhutaan hyvin kevyinkin perustein, mutta juuri tässä, ettei säilytetä pientä kulttuuria, on etnosidin eli kulttuurin tuhoamisen piirteitä. Yhteisöllistä tiedonhankintaa Yhdessä tekeminen ja yhteisölle takaisin antaminen ovat olleet Leikolan ja työryhmän metodeina koko Mustu loukko -produktion ajan. – Kuulin sattumalta Ylen karjalankieliset uutiset. Kuten aina vainottujen vähemmistöjen keskuudessa, on karjalaistenkin kesken menty aina sivummalle
Kiertuenäytelmäksi suunnitellun esityksen roolityöstä vastaa näyttelijä-tanssija Eeva-Maria Kauniskangas. ”Teitä ei ole olemassa” Mustu loukko on musiikkinäytelmä, jonka musiikin ja tyyliltään voimakkaastikin vaihtelevat laulut on säveltänyt kokenut teatterisäveltäjä Maija Ruuskanen. Näinhän karjalankielisille on sanottu: Teitä ei ole olemassa. NOORA KARLSSON / AULA & CO. Eihän siinä mennytkään kuin 180 vuotta, kun Karjalan Sivistysseura lopulta julkaisi Kalevalan vienankarjalaksi. Lauluja on tusinan verran, ja ne kaikki ovat uusia, juuri tätä näytelmää varten tehtyjä. Neito vastaa, ettei lauluja ole kuin karjalaksi. Keskustelujen ja ihmisten omakohtaisten kertomusten ohella Leikola hankki taustatietoja ja inspiraatiota näytelmätekstin pohjaksi useista eri lähteistä. – Ajassa mennään taiteen ja viihteen keinoin pitkä kaari. Vielä etnisyyteen perustuvaa nimittelyäkin pahempaa on kiistää koko vähemmistön olemassaolo. Aamusta iltaan ruamma vaan. Ne ovat kiinteä osa kerrontaa, jossa historian vaiheet ja tunnelmat muuttuvat. Sitä kuvastaa näytelmän laulu Ruamma. Tämä on ennen kaikkea taideteos, ei pamfletti, painottaa Leikola. ja 5.9.2023 kello 19.00. Tämä ilmoittaa, että ne pitäisi saada suomeksi, jotta niistä saadaan koottua Suomen kansalliseepos. Esimerkiksi erään ihmisen eno oli talvisodan syttyessä miettinyt, kummalle puolelle hän lähtee. Milloin saamme laulut takaisin karjalan kielelle. – Ne kohdat, jotka ovat karjalaa, on valittu draamallisin perustein. > Lavalla: Eeva-Maria Kauniskangas > Käsikirjoitus ja ohjaus: Markus Leikola > Musiikki: Maija Ruuskanen > Visualisointi: Tuomo Manninen > Puvustus: Jenni Nykänen > Lisätietoja: kapsakki.fi/ mustu-loukko/ toivon, että mikään ei sohi katsojaa silmään, Leikola toteaa. Draamallisten tarpeiden mukaan myös vaihtelee, minkä sortin karjalaa äänneasultaan ja murteiltaan missäkin kohtaa käytetään. Nyt kun ihan aiheellisesti puhutaan kulttuurisesta appropriaatiosta (omimisesta), MUSTU LOUKKO > Musiikkinäytelmä karjalankielisten historiasta. > Kantaesitysten jälkeen esitystä voi tilata maan muille näyttämöille ja esimerkiksi karjalaisyhteisöjen omiin tapahtumiin. Tällaista narratiivia ei ole Suomessa ollut. > Kantaesitykset Teatteri Kapsäkissä Helsingissä 30.8., 2.9. Laulujen sanoitukset on tehnyt Markus Leikola. KATRI KOVASIIPI Kirjassaan Sodan ja rauhan kronikka (2022, Aula & Co) Markus Leikola perkaa Ukrainan sodan vuosisataisia taustoja ja yllätyskäänteitä. Karjalan eri murteiden asemaa näytelmä ei käsittele, eikä siihen ole tarkoituskaan ottaa kantaa. Esitetään aika hurja ja julmakin kuvaus siitä, millaista se sopeutuminen oli Pohjanmaalla. Natalia Giloeva ja Helka Riionheimo ovat tarkistaneet kieliasun, ja Tuomo Kondie on lukenut käsikirjoituksen läpi aktivistin näkökulmasta. – Voin kääntää ne. Haastattelun lopuksi Leikola kiteyttää sen rajuimman kipupisteen, jonka vuoksi tämä näytelmä on olemassa ja jonka vuoksi sitä tarvitaan: – Rajakansan identiteetissä on erityisongelmia: Suomessa karjalan kielestä on ajateltu, että se on venäjästä kontaminoitunutta suomea ja Venäjällä on puolestaan ajateltu toisin päin, että karjala on suomesta kontaminoitunutta venäjää. Näytelmän draaman kaarta voi kuvata karkeasti näin: Karjalan neito laulaa Kalevalan tunnetut laulut karjalaksi Lönnrotille. Karjalankielisissä osuuksissa ei käytetä esimerkiksi vain yhtä tiettyä karjalan kielen murretta. – On ollut tärkeätä keskustella niiden ihmisten kanssa, joita nämä asiat ovat oikeasti koko heidän elämänsä ajan koskeneet. – Kuultiin muutamia todella hienoja ja aika hurjiakin tarinoita. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 131 jälkeläisiä, jotka ovat säilyttäneet karjalan kielen. Taustalla on yhteinen pohdinta Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvyttäjien kanssa. – Hän on yksin näyttämöllä, mutta muita roolihahmoja tuodaan mukaan videon, nukketeatterin, fyysisen teatterin ja muiden teatterin keinovalikoimien avulla, kertoo Leikola. Käsikirjoituksen pohjaksi tietoa on löytynyt myös kirjallisuudesta ja verkosta. Näytelmässä kyselläänkin paljon: Konza. Konza, konza. Saimme ylipäänsä vahvistusta tarinoille ja syille ja kokemuksille, joita näytelmässä esitetään, Leikola sanoo. Hän ilahtui kuultuaan Karjalazet nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksestä, jonka kautta karjalaisaktivisti Tuomo Kondie tuli hankkeeseen mukaan jo varhaisessa vaiheessa. – Se on oikeasti niin hurjaa, ettei sitä tarvitse muuta kuin näyttää ja kertoa. – Milloin ne sitten tulevat karjalaksi, kysytään Lönnrotilta. – Anneli Sarhimaan kirja Vaietut ja vaiennetut on ollut tosi tärkeä silmien avaajana. – Käsikirjoitus on suomenkielinen, mutta siinä on muutama rivi karjalaa ja venäjää. – Myös evakkovaihe tulee näytelmässä selkeästi esiin. Omakohtaista tuntumaa karjalan kieleen Markus Leikola otti Tuusulan opistossa, Mika Saatsin karjalan kielen kurssilla. Olen katsonut ja kuunnellut paljon myös Karjalan Liiton ja Karjalan Sivistysseuran luentoja YouTubesta, toteaa Leikola. Koko tekijäporukan puolesta toivotaan, että esitys herättää keskustelua. Markus Leikola vertaa esimerkiksi n-sanan käyttöä karjalaisten kohteluun. – Ei haittaa, sanoo Lönnrot
Mikä on kotimurteesi. Hyvin ellendän sežo suvikarjalan da vienan murdehii. Heijän lähtettyy tuonilmazih, minun rodnat, ket vie karjalua maltettih ei enämbiä karjalua paistu meijän nuorembien ker da minulgi oma kieli meni kunnetahto peittoh, erähii sanoi tiettäväine ainos käytin kois. Onko puhujia ympärilläsi niin, että voit jutella luontevissa arkitilanteissa, vai onko karjalaksi juttelu enemmänkin erikseen järjestettävä, erityinen tilanne. Keiden kanssa puhut nykyään karjalaa. Muamankieli on oza meijän i?entunduo, kenel on oigevus se meil viijä. – Nygöi kirjutan facebookas läs kai dielot karjalakse.. En voi ni ellendiä mintähbo karjalan kielel ei ole samua stuatussua Suomes gu suomen da ruo?in kielil, onhäi sidä paistu tiä ainos. Sinähän puhut karjalaa todella suju”Oigevus omah kieleh on ristikanzan oigevus” Aira Sumiloff oli yksi Karjalan Sivistysseuran vuosikokouksessa 2023 ansiomerkin saaneista. Miten opinnot ovat edistyneet myöhemmin. Enimmyölleh pagizen mobilniekas libo sovin vastavundas, što piäzen pagizemah. Minun mieles opastumine meni hyvin gu nygöi jo i gramatiikuagi maltan kuitah. – Minun murreh on livvin murreh, tarkah voi sanuo livvin murdehen salmin alamurreh, enimmyölleh salmin murrehtu on minun paginkieles. Mikä on karjalan kielen asema elämässäsi. – Opin paista karjalua jogahizen ristikanzan ker, ken sidä ellendäy. – Minun buabo da died’oi elettih nuaburis da gu hyö tuldih meidy (olen kaksoine) enzimästy kerdua ka??omah, hyö tiettäväine paistih minule karjalakse (ga en musta…), konzu hyö ainos oman perehen ker paistih vai karjalua, olihäi se heijän muamankieli. Mondu muudugi karjalankielisty kursua gu livvin murdehen kursat kävyin, ga niilöis paras oli paginkursu. Sen jälles tiettäväine olen kuulluh karjalua sih sah gu elin vie lapsuskois da buabo da diedo’i elettih. Aira ymmärtää sujuvasti myös muita karjalan kielen murteita ja pitää eri murteiden kirjoa kielen suurena rikkautena. – Karjalan kieli on minule ylen, ylen tärgei! Ainos gu mistahto so?ializes meedies aletah sanelemah midägi pahua karjalan kieleh näh, rubien minä terväh puolistamah sežo kieldy da sen käyttäjii. Minun tata ei meijän ker äijiä karjalakse paissuh, gu muamo on ruo??i. Se oligi ylen hyvä dielo, nagrattau gu enne kursoi duumai?in gu maltan karjalua, vai terväh ellendin, kuibo vähäizen maltoingi. – Minun lähäl ei pahakse mielekse elä ristikanzoi kenen ker voin paista karjalakse. Milloin olet ensimmäisen kerran kuullut karjalaa omassa arjessasi. vasti ja luontevasti – mutta miten helppoa tai vaikeaa siinä oli päästä aikuisella iällä taas alkuun. Vai pidäy vai paista da paista, eigoni pie ni yhty huijustella gu tulou hairehii, kielihäi kuolou, gu et sidä käytä. – Mondu kerdua tahtoin jo opastuo karjalua, sentäh gu en kielioppii nivouse maltanuh, vai vaste sygyszyl 2021, gu karjalan kieldy voi algua opastumah hybridinnu Jovensuun avvonaizes yliopistos, piätin tuliruttoh, gu minägi rubien opastumah omua kieldy järilleh. Sen hän oppi jo pienenä isovanhemmiltaan, jotka puhuivat aina karjalaa. Miten tuot karjalaa esiin somessa. Eigo ellendetä, gu oigevus omah kieleh on ristikanzan oigevus. – Gu buabo da died’oi paistih vaiku karjalakse, minä heijän ker jo pienessyös suate pagisin karjalua. Suuri rikkahus on, gu armahas karjalan kielesgi on eri murdehii da myö eri murdehil pagizijat kaikin toine tostu ellendämmö. Ansiomerkkejä myönnettiin karjalan kielen vaalijana ja edistäjänä ansioituneille henkilöille. – Sehäi on tiettäväine kaikis kielis samua, gu et käytä, tunduu ezmäi, što pagizemizestu ei tule nimidä, gu et musta libo malta sanoi. Miten aloit itse oppia karjalaa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 132 A ira kirjoittaa aktiivisesti sosiaalisessa mediassa livvinkarjalaksi, ja hänen kotimurteensa on Salmin murre. Airan karjalan kieli hersyy somessa lähes päivittäin. Minun mieles ei nikel! Avoivoi, nygöi rubein ja pagizemah paafosal
Minun mieles ei ole paha dielo, hos tulou hairehii, gu rubiet niilöi huijustelemah, et vähäizen aijan piäs malta enämbi kieldy. 5.9., 3.10., 7.11. Miten vasta vähän karjalaa opiskellut ihminen voi päästä yli sen kynnyksen, että alkaa myös puhua karjalaa eikä vain ujostellen lue ja kuuntele. Tärgiedy on se, što ei huijustele da mustau što pagizemal opastuu pagižemah. Kielivirheiden tekemistä ei pidä ujostella. Seuraa ilmoittelua Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyksen blogissa: blogs.uef.fi/karjalanelvytys/vienankarjalaini-pakinaklupi/ blogs.uef.fi/karjalanelvytys/paginapertti/ > Tamberen karjalankieline paginperti Tamberen Karjala-Seuran tilas, Školapiha 12 (Koulukatu 12). ja 5.12. KATRI KOVASIIPI AIRA SUMILOFF Aira Sumiloff korostaa, että on tärkeää rohkaistua puhumaan ja käyttämään karjalan kieltä. – Erähis linnois on jo paginpertilöi da netasgi, pädöy mennä mugah, niilöis jogahine pagizou da suau paista sen mugah kui maltau. Tiedotuskanava Paginperti Piälinnas löytyy Facebookista ja Instagramista. – Äijät ristikanzat sanotah, kui hyvä on gu käytän omua kieldy, hos hyö ei kaikkie ellendetä. KUVA: MARJA EHRSTEDT PAGINPERTIT / PAKINAPIRTIT Kokoontuvat karjalankielisten keskustelujen äärelle useilla paikkakunnilla. – Ezmäi pidäy suaja kieleizakon, onhäi oigevus omah kieleh ristikanzan oigevus! Lapsile pidäy suaja kielipezii da karjalan kieldy pidäy suaja opastua školis da yliopistos pidäy suaja opastuo karjalua piäainehennu. Kai pädöy lugie, min vai suau luvettavakse. – En äijiä kirjuta karjalakse, facebookas tiettäväine da erähien bratanoin ker WhatsApp-viestilöi. Mikä on suhteesi kielen oikeaoppisuuteen – yritätkö esimerkiksi someen kirjoittaa ”virheetöntä” karjalaa, vai kirjoitatko rennosti mitä sattuu tulemaan. > Helsingin paginperti kokoontuu Karjalan Sivistysseuran tiloissa. – Minä i?e luvan kaikkie, oldahes lapsil libo aiguzil, täs erähii; Puhtasjärven Maša, Karjalazil o?kil, Tiedoiniekan hattu, Muumitatan mustelmat, Varattavu Iivananpäivy, Kalevala, Raudutie, Lönnivuaran Eemeli, Huoti-tiätä, kišša ta koira. 17–19. > Muista hakusanat paginperti – paginapertti – pakinapirtti. – Luvin vikse Huoti-tiätä, kišša ta koira -kirjan, olen ainos suvainnuh Eduard Uspenskin kirjutuksii. – Tahton da opiin kirjuttua ilman hairehii, maltanko, ga en. Ylen vessel kniiga on! Antaisitko joitakin karjalankielisiä lukuvinkkejä Karjalan Heimon lukijoille. Paras työndämine oli nenga: ”Ilmai sinun kirjutuksii, en olizi opastunnuh omah kieleh järilleh.” da pahin: ”Minuu ainos suututtau, gu kai sinun kirjutukset ollah midätahto po?inruo??ii. > Joensuussa kokoontuviin ryhmiin voit osallistua myös zoomin kautta. . – Kai, midä on suomen kielelgi. > Seuraa ilmoittelua myös Karjalan kieli eläyja Karjalan Sivistysseuran Facebook-sivuilla. Mitä yhteiskunnan palveluita toivoisit saatavan karjalaksi. ” Kirjoitatko karjalaksi myös muistilappuja, pikaviestejä, tekstareita, pidempiä kirjeitä, päiväkirjaa, muistelmia. Kieli kuolee, jos ei sitä käytetä. Opastamisen da opastumisen kauti se tulou jogapäivähizeh käyttöh. Miten toivoisit saavasi karjalan kieltä suomalaiseen arkeen lisää. Mitä olet viimeksi lukenut karjalaksi (kirja tai kenties jokin muu laajempi teksti). 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 133 Millaista vastakaikua olet saanut
Ylioppilaaksi kirjoitin 1950 laudatur-papereilla. Helmi-rouva konekirjoitti keskusteluistamme, en tiedä mitä hän kirjoitti. Saimme vedettyä veneen toiselle puolen puomia ja aamun sarastaessa pääsimme luvattuun maahan, Ruotsiin. Pysäytin hänet ja sanoin: – Vi är flyttningar från Finland. Elimme yksissä leivissä seitsemisen kymmentä vuotta. Äiti lappoi vettä koko ajan. – Puhu sie suomee, sanoi hän, ensimmäinen vastaan tullut suomea puhuva. Vielä toisenkin kerran Eeva oli samassa työssä, jolloin tapasimme uudestaan. Isäni sattui kuulemaan keskustelumme ja sanoi: – Mitäpä jos kuitenkin menisit, tule kotiin jos ei miellytä. Matka oli mieliinpainuva: ensin junalla Tornioon, sieltä autolla Ylitorniolle ja Ylitorniolta tuntemattoman ystävän avustamana yön pimeydessä Ruotsiin. Ystävyyden merkeissä johtokunnan kokouksiin Helsinkiin saapuessani minulla oli aina Virtarannan kotona petattuna sänky ja keskustelimme paljon. Muistan elävästi, kun siinä aamulla maantiellä ajeli polkupyörällä mies. Perunaviljelmäni on kohta kuokittavassa kunnossa ja loppuvuoden perunat tallessa. LAPUALLA ASUESSANI eräs kommunisti oli saanut tietää kansalaisuudestani ja oli uhkaillut tuttavaperheen isännälle, että toimittaa minut takaisin Venäjälle. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 134 T äältä Lapualta terveisiä Litsellintieltä. Seuraava vuositäyttymys on ensi vuonna vapunpäivänä, jolloin tulee täyteen 97 vuotta. Eeva oli ansiotöissä Ruotsissa mansikanpoimijana, mutta ruotsin kieltä taitamattomana hän ei voinut keskustella isäntäväen kanssa. Soittelen sisareni Santran lapsille viikoittain. Iloitsen suuresti uudesta kotimaastani Suomesta ja perheestäni. Lundista löytyi myös tuleva vaimoni, lapualainen Eeva, tosin avioiduimme vasta palattuani Suomeen. Rakas vaimoni Eeva kuoli marraskuulla ja siitäpä jäi elämääni täyttämätön aukko. Se tarkoitti lähtöä Äänislinnaan perustetun yhteislyseon oppilaaksi. Lievä vasemman puolen halvaus on vaikeuttanut liikkumistani. Olen opetellut olemaan yksin leskimiehenä kotona. Vastaan tuli saari, johon päädyimme. Ruotsissa, Lundissa, tapasin akateemikko Pertti Virtarannan, joka oli Lundin yliopistossa suomen kielen lehtorina. Nostin vielä juhannuksen kunniaksi ja Suomen vapaudelle siniristilipun salkoon. Viisas isäni ohjasi minut näin opin tielle. Rajalla oli tukkipuomi, ja tukkipuomissa piti oleman aukko, josta piti päästä veneellä toiselle puolelle. Niinpä vaimoni kanssa huolehdimme hänestä loppuelämänsä päivät. Pääsimme virran syövereistä, mutta aukkoa ei ollut. Se oli Jumalan suuri lahja ja rikkaus elämässä. Sillä tavalla tapasimme ensi kerran. Lundin työnvälitystoimistosta soitettiin, että olisinko valmis tulkiksi. Kymmenet matkat näissä merkeissä muistuvat mieleen. Ystävyytemme alkoi, kun autoin häntä Vienan kansa muistelee -teoksen keräämisessä. Kaipasin Ruotsista takaisin Suomeen ja olojen vakiinnuttua täällä palasinkin Mitä kuuluu Huoti-tiätjällä. Muistoissani olen rakentamassa kirkkoa Vuokkiniemeen ja vanhustentaloa. Vastasin kipakasti: – En lähde, minusta tulee maanviljelijä. Silloin päätin, että Venäjälle en lähde vaan lähden Ruotsiin. On ilo, kun suureksi lisääntynyt jälkikasvu käy luonani. Tähän opastivat minua isovanhempani ja vanhempani. Vuonna 1927 Vuokkiniemessä syntynyt Huoti (Heikki) Kyyrönen kertoo Karjalan Heimon lukijoille muistojaan. SUOMALAISMIEHITYKSEN ajalta Vuokkiniemessä on vain hyvää kerrottavaa: sain käytyä loppuun kansakouluni ja suunnitelmissani oli ryhtyä maanviljelijäksi. Seuraan tarkasti Karjalan Heimon kirjoituksia, muistelen Sivistysseuran hallituksen ajoilta erityisesti akateemikko Pertti Virtarantaa vaimoineen ja Pentti Keynästä, puheenjohtajaa. Tulen vielä kohtalaisesti toimeen ja asun kotona. Lopulta sain otteen tukkipuomin silmukasta ja kokosin voimia. Opettajana Suomessa pitkään toiminut Huoti on tehnyt merkittävän elämäntyön myös Karjalassa Vuokkiniemen kirkon ja vanhainkodin rakentajana sekä kymmenien Vuokkiniemen matkojen järjestäjänä.. Yhteydet Karjalaan ja Vuokkiniemeen ovat puhelimen varassa. Äitini, joka oli myös matkassa mukana, lappoi koko ajan pienellä sangolla vettä veneestä. Tukkipuomi tulikin vastaan, ja annoin virran viedä alaspäin etsien aukkoa, mutta sitä ei tullut, ja koski kuohui yhä lähempänä. Pari vuotta olin myös Ruotsissa pakolaisena ja opiskelin siitä ajasta osan Lundin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Päädyimme kuulustelujen jälkeen Haaparannan pakolaisten kokoamisleiriin äitini kanssa. Vene oli ollut teloillaan ja vuoti kovasti. Meille syntyi viisi lasta, kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Vanhin pojistani Hannu on nyt edunvalvojani ja huolehtii päivittäisistä asioistani. Minua kehotettiin lukemaan papiksi, mutta tunsin uskoni vähäiseksi enkä suostunut papinkouluun vaan myöhemmin valmistuin opettajaksi Jyväskylän korkeakoulusta. MYÖHEMMIN SUOMESSA ollessani luin läpi monia Virtarannan tekstejä, koska hän halusi kuulla ne aidolta vienan kielen puhujalta. Opettajani tuli kuitenkin kotiini ja ehdotti, että lähtisin oppikouluun Suomeen. Aikanaan veljeni Jaakko sanoi syntymäni jälkeen äidille, että Huotista se vielä tulee sinulle loppuelämän turva. Kaksi talvea meni siellä koulussa ja sodan päätyttyä jatkoin oppikoulua Lapualla Äänislinnan aikaisen uskonnonopettajani kutsusta. Tarvittaessa pakajan vielä kotiseutuni Vuokkiniemen murretta. Heimooni kuuluu 13 lapsenlasta ja kolme lapsenlapsenlasta, lisäyksiä odotellaan
Sitten hankin tietokoneen ja jatkoin muistelmien kirjoitusta tietokoneella. ”Lähde kodistasi ja maastasi siihen maahan jonka minä sinulle osoitan”, sanoi Jumala Aabrahamille. > Syntyi Vuokkiniemessä 1.5.1927. Tähän opastivat minua isovanhempani ja vanhempani, erityisesti äitini Muarie, jonka kanssa puhuimme aina Vuokkiniemen murretta. > Toiminut Suomessa opettajana mm. Eräänä päivänä vaimoni kutsui minua lounaalle, ja löin koneen mykäksi. Haaveammattini oli toteutunut. > Karjalan Sivistysseuran pitkäaikainen jäsen ja seuran hallituksen jäsen vuosina 1991–2006. Loukkoon jo huolet pois varjopuolet, aurinko armas luo loistoaan. Minulta on nyt muisti heikentynyt, enkä pysty enää tarkasti muistamaan vuosilukuja, ystävieni tai hyvien matkatovereitteni nimiä. > Elämäntyöt Karjalassa: Vuokkiniemen kirkon ja vanhainkodin rakentamiset sekä kymmenien Vuokkiniemen matkojen johtamiset. > Tuli Suomeen syyskuussa 1944. Aloitin opettajanurani väliaikaisena opettajana Evijärvellä. > Vuokkiniemi-seuran perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1990–2001. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 135 sanottuna: ”Jumala on johdattanut kulkuani parhain päin.” Vuosikymmenet olen ollut heimolehtemme tilaaja ja lukija. En malttanut tallentaa kirjoitustani levylle vaan jatkoin kymmeniä sivuja välillä lukien ja korjaillen. Vuokkiniemessä vieraillessa tietysti aina puhuimme siellä keskenään paikalliskieltä eli Vienan murretta. Lyhyesti KUKA > Huoti (Heikki) Kyyrönen, Kyyrö-Petrin Jyrkin Matin Ontrein Huoti. KUVA: JOHANNA VIHMA-KYYRÖNEN. Näin muistelmani jäi muistelun varaan. Vaikkei hän minulle varsinaisesti puhunut, hän sanoi: ”Lähde Huoti maastasi siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan, Suomeen.” AIKOINAAN YSTÄVÄNI kehotti, että kirjoita Heikki muistelmat, ja niin minä aloin kirjoittaa niitä vanhanaikaisella kirjoituskoneella. Äidilläni Muariella oli harvinaisen hyvä muisti, mutta hän ei osannut lukea eikä kirjoittaa vaan säilytti historiansa aivoihin. 1960–1975 ja Lapualla vuodesta 1975 eläkkeelle jäämiseen saakka. Muistoissa ne ovat kuitenkin edelleen. > Vanhemmat Muarie Kyyrönen (o.s. Samalla häipyivät kaikki muistiin kirjoittamani asiat. Siunausta lehdelle ja Karjalan heimolle! Lopuksi Heikki laulaa komealla äänellään: Muistoissa mulla, myös ehkä sulla lie musta häivä, kaik’ unholaan. Toivon, että nuorisokin rakastuisi lehteemme ja sen nykyisiin ja menneisiin numeroihin, joihin on tallennettu paljon heimomme historiaa ja tallennetaan tänäkin päivänä. Elämä on ollut hyvin rikas, mutta se rajanylitys, jonka Raatteen tiellä tein 1944 on ollut Jumalan johdatusta. Kemijärven Kuusivaarassa, Kainuun opistossa v. Lapualla 25.6.2023 HEIKKI KYYRÖNEN Kirjasi minja Johanna olympiavuonna 1952 Suomeen. Vuokkiniemen kirkon rakentaja Heikki Kyyrönen asuu Lapualla. Ainoastaan nelisenkymmentä sivua alkutekstiä on tallella, koska ne kirjoitin kirjoituskoneella. Niitä muistelen iltaisin ja yön pimeydessä. Tarvittaessa pakajan vielä kotiseutuni Vuokkiniemen murretta. Lesonen) ja Ontrei Kyyrönen, isosisko kuuluisa runolaulaja Santra Remšujeva. Näin vuoret vierivät, ei vuodet vaan vuoret, niin kuin Pohjanmaalla
Joka vuosi elokuun 6. KUVA: MARJATTA SILVENTOINEN/JUULIA KUOPPALAN JÄÄMISTÖ M etsässä, Öllölänniemessä, pistoaita rajaa lähelleen notkelmaan saapuvan tulijan tämänilmaisten parkkilevennykselle. Kirkkoveisua, joka lähenee. Ne ennättäisin laskea ennen kuin soutajat tulevat. Tällä kertaa on pietaryrttiä. päivänä Pörtsämön kalmistoon suuntautuu ristisaatto siellä lepääviä muistamaan. Nyt aika ylittyy. Portin takaa alkaa muhkurainen polku, joka johdattaa unenomaisten näkyjen tykö. Johannes menehtyi rekionnettomuudessa 17. heinäkuuta 1948, vain 42 vuoden ikäisenä. Viimeinen leposija erämaan rauhassa. Kalmoille olisi hyvä lisäksi viedä aina jotain, jos ei muuta, niin oksa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 136 Johannes Jeskasen viimeinen matka vuonna 1948 Pörtsämön kalmistoon. Iltasella järveltä kuuluu linnun huuto, pian erottuu kaukaa airojen säännöllinen loiske. Mentäessä kohti veden avaruutta polulla kohoaa korkea kivipaasi, Pedri Shemeikan muistopaasi. Kilpikaarnaisia mäntyjä, kummulle kohoavat jyhkeät mustat kiviristit, valkoisten ristien rivi, kivireunuksia, katveita, puuristejä, grobu, leposijojen lomassa kiertävää vähän usvaista ilmaa, johon pian sekoittuu suitsukkeen tuoksu ja vaimeat kilahdukset. Pörtsämön erämaakalmiston käyttöaikaa ei tarkasti tiedetä, mutta vanhojen kalmistojen aikaan sen arvellaan Metsäkalmisto kuin kehto Runolaulaja Pedri Shemeikka laskettiin maan poveen 1915 huhtikuussa. Tapahtuma toistuu miltei samalaisena vuodesta vuoteen. Portin läpi mennäkseen on suositus saapua ennen puoltapäivää. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin korven kätkössä olevalle hautapaikalle pystytettiin 1800-kiloinen muistokivi. Näin se oli ennen vanhaan ajateltu, kalmoilla oli parasta käydä varhain aamupäivällä
Pörtsämöön on haudattu lähialueelta ortodokseja ennen Hoilolan hautausmaan käyttöönottoa 1940-luvulla. Eläkkeellä oleva rovasti Vesa Takala elvytti pitkien ristisaattojen perinteen 1980-luvun alussa, yli 40 vuotta sitten. Näin voisi maisemaa joistakin vanhoista kuvista päätellä. päivänä Pörtsämöön suuntautuu ristisaatto, jolla muistellaan tuonilmaisiin siirtyneitä omaisia. Aina elokuun 6. Hoilola vihittiin käyttöön vuonna 1948. Pörtsämö oli yksi lähialueen hautausmaista, jotka piirilääkäri Matthias Calonius hyväksyi vuonna 1890. Aina uudestaan uusina vuosikymmeninä uudet tulijat tulevat ikikalmistoa ihailemaan ja vierailemaan läheistensä haudoilla. Pedri haudattiin 16.–18.4. Aluetta ei ollut aiemmin pyykitetty, se oli ainoastaan erotettu aidalla. Kun saattoväki pääsee Hoilolaan, siirrytään seuraavaksi veneisiin kohti Pörtsämöä. Ristisaatto Pörtsämöön on osa Tuupovaaran Saarivaarasta liikkeelle lähtevää ristisaattoa. päivänä. Joitakin hautauksia on tehty vielä myöhemmin. Kokonniemi ja Pörtsämö kuuluivat seurakunnalle ikimuistoisen omistuksen perusteella. Pörtsämöön ristisaatto suuntasi 1981–1982 ja yhä suuntautuu, aina elokuun 6. päivänä huhtikuuta. Öllölän Ristivaaralla asuneen Pedrin maahanpanijaisia vietettiin kolmen päivän ajan. Pedri tuonilmasiin Öllölän Ristivaaralla Pörtsämö on ollut avarampi ja hongan varret hoikkasia nykyiseen verrattuna, kun runon ruhtinaana pidetty Pedri Shemeikka laskettiin maan poveen vuonna 1915. Omaisten on ollut tuolloin hoidettava itse hautapaikka, kalmistoon ei voi viedä koneita. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 137 . Vuonna 1994 tehtiin maanjakotoimitus ja kalmisto liittyi Ilomantsin ortodoksiseen seurakuntaan. Pedrillä kutsu tuonilmaisiin tuli 11. Vesiteitse sinne on ennenkin tultu. KUVA: LEA TAJAKKA. Päivä on ollut lehtitietojen mukaan lauantai. Lappeenranta-lehti kirjoittaa tiistaina 13.4.1915: Sähkösanoma Värtsilästä: Ukko uupui, vanha vaipui, kuoli Pedri Shemeikka tasan klo 2. Yhdessä veneellä ristisaaton mukana Monet käyvät siellä omaisiaan muistamassa ja ristisaaton mukana tullaan isommalla joukolla. Kalmisto on ollut käytössä kenties vuosisatoja. Kuntaliitoksen myötä Öllölä siirtyi vuonna 2005 Tuupovaaran itäisenä osana osaksi Joensuuta. Kunnalliskodista lienee haudattu jonkin verran vainajia Pörtsämöön. Päivä on ollut tuolloin kirkkaan viikon Tuomaan sunnuntai. Myös Öllölän Pörtsölänä tunnettuun maahan haudattiin vielä 1940-luvulla, mutta hautausmaa alkoi olla jo varsin täynnä ja varsinainen hautaustoiminta alueella loppui. Tuupovaaran Öllölään, Pörtsämön erämaakalmistoon on haudattu myös runolaulaja Pedri Shemeikka. sijoittuvan
KUVA HANNU PYYKKÖNEN. Hauta oli kaivettu keskelle ikivanhaa kalmistoa, jota vesi ympäröi kolmelta puolelta. Sen on toimittanut pastori Aleksanteri Jakubov ja hän on puhunut karjalaisen merkkimiehen muistolle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura puolestaan on myöntänyt Karjalan Sivistysseuran runonlaulajapatsasrahastoon Pedri Shemeikan hautapatsasta varten 2000 markkaa. Sen jälkeen kannettiin arkku rekeen ja surusaatto lähti hiljalleen taivaltamaan yhdeksän kilometrin päässä olevalle Öllölänniemen Pörtsämön hautuumaalle. Puhuttiin myös savolaisen veljesheimon tunteista vanhan karjalaisen runolaulajan kanteleen kielen taittuessa sekä henkisen työn arvosta. Jo kaukaa näkyi keväisestä kalmistosta kohoavan nuotion savu ja joukko vainajan ystäviä odotteli siellä surusaaton saapumista. Hautajaisvieraiden lukumäärä lisääntyi viikon kuluessa päivä päivältä. Vainajan poika Iivana Shemeikka, arvokas suvun edustaja ja talon isäntä jakoi palavat tuohukset hautajaisväelle. Ihalal armoisellenj igäizii kodizii azutah. Vainajan puoliso Mavra, joka on jo ijältään 90-vuotias ja ollut Shemeikan kanssa naimisissa 70 vuotta, lauloi vainajalle itkuvirren torstaina. Muistopatsaiden Isä Vesa Takala ja veneessä veneristisaattoväkeä 2015 ristisaatossa. Karjalaisen tavan mukaan surutalossa on valvottu koko yö ja hautauspäivän aamuna, lauantaina, arkku on tuotu sisälle isoon pirttiin, jonne on kokoontunut hautajaisvieraita lähes 200 henkeä. Karjalan Sivistysseura pystytti useita karjalaisen kulttuurin merkkipaaseja noihin aikoihin. Samana iltana on pidetty muistopalvelus ruumisarkun ääressä. Kun hauta oli luotu umpeen, pystytettiin kummulle risti. Arkku on ollut tuolloin siirrettynä kuusikon keskelle pihamaalle. Middov oldannoh nygoi vaimeloisen vakkesrojuized. Muistokiveä hankkimaan Akseli Gallen-Kallelan 50-vuotisjuhlasta kertovassa jutussa 1.5.1915 mainitaan, että hän on tehnyt joukon lahjoituksia, josta mainitaan hautapatsaan pystyttäminen runoilija Petri Shemeikan haudalle. Rukoushetken toimitti pastori Jakubov. Hannikainen laski professori M. Seppeleitä oli laskemassa lukuisa joukko muun muassa ylioppilaskuntien edustajia, ja laskettiin kukkia myös Kalevalan ystäviltä Sortavalassa ja Sortavalan Sanomain puolesta. Vielä kuultiin puheita ja lopuksi 300-henkinen saattoväki lauloi Karjalaisten laulun. Puheissa kuvattiin ylioppilasnuorison tunteita karjalaisen merkkimiehen kaatuessa, ja kuinka vanha taitomiesten polvi salomaiden yksinäisyydessä elämänkysymyksiä selvitellessään antoi runoillaan kalevalaisen hengen. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 138 Uusi Suometar kertoo, kuinka Öllölän Ristivaaralla on vietetty karjalaista surujuhlaa Petri Shemeikan paarien ääressä. Pörtsämössä toimitettiin hautaus. Palvelus on pidetty kirkkaan tähtitaivaan alla. Maisteri L. Luadikkoa kuldaizil kädyizil kuldaizel armoizellenj igäized kodiized… Surutaloon on saapunut vieraita pitkin viikkoa, kaukaisimmat perjantaina. Äyräpään ja kuvanveistäjä Alpo Sailon yhteisen seppeleen sekä taiteilija Akseli Gallen-Kallelan seppeleen. Toimituksen päätyttyä vieraanvarainen talo tarjosi hautajaisaterian karjalaisine leivoksineen ja muine herkkuineen
Karjalan Sivistysseuralta on tullut tehtäväksi kuljettaa Rautakosken asemalta Öllölänjärven niemekkeellä sijaitsevaan kalmistoon patsas. Seura teki tiedusteluja, jolloin kävi ilmi, että osa haudoista oli joutunut täysin unohduksiin, osa oli kokonaan hoitoa vailla. Oikeastaan yksi rautainen, jossa on kirjoitus Pekka Shemeikka – sen tiedetään olevan ukon erään pojanpojan hauta. Hän kuvaa kulkuaan Öllölään Värtsilän suunnasta: Ei ollut tarkempaa selvää, minne asti oli ajettava, miltä kohdalta maantietä lähdettävä jotakin salopolkua myöten etsimään suuralaulajan hautaa. ?. Joukko hakee Toivosen talosta lapioita, rautakankia, köysiä, työvälineitä sekä apumiehen ja veneen. Härkönen kuvaa Pedrin hautasijaa Viena-Aunus -lehdessä: Kookkaiden latvaoksaisten honkien juurella on pieni pystyaidan tapaan tehty aitaus, ja sen keskellä kohoaa kaksi ristiä. Lokakuussa 1925 pohdittiin karjalaisten runonlaulajien hautojen kohtaloa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 139 Anna-Mari Tsokkisen leposija kuusten katveessa. Vorokilla patsasta kampeamaan Muistokivi pystytetään kaksikymmentä vuotta Pedrin kuolemasta. Kolmen hevosen voimalla vietiin tämä jykevä, kaksiosainen patsas eräänä maaliskuun hankipäivänä sanottuun kalmistoon… Arastellen suostuimme tehtävään, sillä aavistimme, että saada tuolla erämaakalmistossa raskas patsas pystyyn ei voinut olla aivan helppo tehtävä. Seuraa uusi haaste: Miten saada itse 1800 kilon painoinen patsas kannalle nostetuksi. Kansakoulunopettaja Yrjö Laine kuvaa tuota tapahtumaa Viena-Aunus -lehdessä. KUVA: LEA TAJAKKA toimeenpanemista ja pystyttämisvaihetta kuvataan seuran 50-vuotisjuhlajulkaisussa Suvulta suvulle ja mainitaan karjalaisuuden menneisyydessä piilevien arvojen vetämisestä päivänvaloon, ”niitten säilyttämiseksi ja nostamiseksi oikealle paikalle karjalaisten elämässä”. Seuralle perustettiin erityinen runonlaulajapatsasrahasto, jota yksityisin lahjoituksin ja muilla keinoin kartuttaen oli käytettävä ”karjalaisten hengenviljelijäin muistomerkkien hankkimiseen ja hoitamiseen”. Aita puretaan ja sukulaisten hankkima kivi nostetaan syrjään, sen sijalle kaivetaan maata ja lasketaan kivija petonkipohja ja siihen aluskivi. Sitten se täytyisi vielä pystyttää. Siinä on suuren laulajan ja urhean karhunkaatajan hauta. Iivo Härkönen on käynyt katsomassa hautapaikkaa ainakin lähellä patsaan pystyttämisen ajankohtaa. Kokoon saadaan kahdeksan miestä lähiseudun taloista. Eräänä kesäkuun iltana varustimme evästä reppuun, köysiä ja sementtisäkin mukaan, nousimme Värtsilässä linja-autoon, joka vei meidät Korpiselän pitäjän Hoilolan kylään Onnenvirralle, josta venetietä oli edelleen mentävä. Tuolloin koettiin, että Karjalan kulttuuri ja sitä kautta Karjalan olemassaolon toiveet olivat vanhojen runonlaulajien perintöä ja lahjaa. Kummankin haudan päälle etualalle on istutettu nuori, nyt jo yli aitauksen kohoava kuusi. Sen sijalle on nostettu pienoinen musta hautakivi pienelle harmaalle pohjakivelle, ja yläkivessä on kirjoitus: Runolaulaja Petri Shemeikka * 1818 + 1915. Paikalla odottaa pieni hautakivi, jonka ympärillä on lahoamassa oleva aita
Silloin toimitetaan Annin grobun likellä rukouspalvelukset ja aterioidaan. Joskus ovat pakkasessa jäätyneet kukat helähtäneet kuin posliinikupit. Seurakunnan puolesta patsaan otti vastaan kirkkoherra Serafim Fiilin. Runonlaulaja Petri Shemeikan hautapatsaan paljastaminen / Viena-Aunus 8–9, 1935. Kerran on haudattu ristisaattoihin osallistunut, ja Pörtsämöön haudatuksi toivonut Anna-Mari Tsokkinen, jonka edesmenon jälkeen 1999 elokuisia ristisaattoja ryhdyttiin toteuttamaan. Tilaisuudessa esiintyi muun muassa Tuupovaaran Koveron sekakuoro. Itku Pedrin haudalla. Iivo Härkönen piti puheen Karjalan Sivistysseuran puolesta. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 140 Kivi ei kuitenkaan lähde liikkeelle ”kankija sylirysyllä”. Esimerkiksi Karjalan Maa mainitsee läsnäolleen 800–900 henkeä, jossain uutisessa mainitaan tuhatlukuinen joukko. Suvulta suvulle, 1956. Yleisöä on saapunut sekä autoilla että veneillä. Yksittäisiä vierailijoita ja sukulaisia pistäytyy aina toisinaan. Pohjalainen 21.4.1915. Uusi Suomi 3.5.1934 Björn Ismo: Suur-Ilomantsin historia, 1991. Patsaaseen sidottiin nelinkertainen köysikerros ja sen yläpäät asetettiin pohjukalleen kelan yli: pohjukkoihin pistettiin rautakanget ja niistä ryhdyttiin kiertämään neljän miehen voimalla, toisten neljän puskiessa maasta käsin. Heillä jokaisella on oma tarinansa. Isä Aleksanteri Ryttyläinen puhui ”niistä siveellisistä voimista ja arvoista, joita vanhain runonlaulajain työssä ja elämässä oli ilmennyt”. Paljastustilaisuus keräsi kansaa Pedrin muistopatsaan paljastustilaisuus koitti 23. Lisäksi on toimitettu muistopalvelus. Hyvärinen Virpi: Rajan ja rauhan tyyssija/ Kirkkotie 26.8.2020 Pelkonen Hellä: Maura Shemeikka / teoksessa U. 1935 Karjalan Ääni 27.6.1935 Kaskinen 1.5.1915 Lappeenranta 13.4.1915. Hautausmaan rauha tuli häirityksi. Sydänyön hetkestä huolimatta oli kalmistoon kertynyt lähitalojen naisia ja lapsia, jotka nuotiolla katselivat pystyttämistouhuamme. LEA TAJAKKA Lähteitä Ilta-Sanomat 3.5.1934 Karjalan Maa 27.6. Patsaan paljastustilaisuutta on vietetty kauniin sään vallitessa. Isoa kiveä ei saataisi muuten kuin venäähen vorokilla (ihmistai hevosvoimin toimivalla pystykelalla). Kiireen kautta saimme lisää köysikerroksia ja uuden rynnäkön perästä saimme kiven nousemaan sen verran, että kantanasta sattui sitä varten porattuun aluskiven reikään. Pelkäsimme joka hetki yllättävää tapaturmaa... Oli aikamoinen hätä, jos kivi putoaa alas. Tehtiin kaksi 4 m korkeata ja 2 m pitkää, jaloilla seisovaa pukkia, jotka asetettiin kahden puolen patsaan kantakiveä, niiden päälle asetettiin pitkittäisiä vahvoja hirsiä sekä yksi poikittainen kelaksi. Opettaja Robert Aksola toi terveiset Karjala-kerhojen keskusliitolta. Härkönen Iivo: Petri Shemeikan hautapaikkaa katsomassa / Helsingin Sanomat viikkoliite 22.10.1933 Härkönen Iivo: Petri Shemeikan hauta erämaan kalmistossa/ Viena-Aunus no 6–7, 1935. Vähin erin rupesi kivi nousemaan, mutta samalla alkoivat köydet ratkeilla. Vorokiksi piti hakata iso joukko keloja ym. Hän kuvaili puheessaan karjalaisen heimon elämää. Ryttyläinen puhui myös ajatuksia Pedrin uskonnollisen elämän alalta. Mukana on sanoja isänmaan rakkaudesta, hengen työstä ja laulun mahdista. huonompia puita. kesäkuuta 1935. (toim.): Vanhan runon mailta, 1935. Runolaulajan patsasta pystyttämässä / Viena-Aunus no 10, 1935. Aikansa arvostettujen henkilöiden puheissa on kosketeltu elämää luonnon ehdoilla, karusta maasta elannon hankkimista ja selviämistä. Nyt seurasi lepoja tupakkahetki. Pyykkönen Hannu: Suuren metsämiehen viimeiset vuodet: hap-dp660.blogspot.fi/2017/07/ xii-suuren-metsamiehen-viimeisetvuodet.html Runolaulaja Petri Shemeikan hautaus / Uusi Suometar 20.4.1915. Kuten isä Vesa on muistellut, joskus on rekikelissä vainajaa tuodessa kallistunut reki ja arkku solahtanut hautaan. Kuluneenakin kesänä Pedrin haudalla on pidetty panihida. Karjalan Sivistysseuran 50-vuotisjuhlajulkaisu. Kuvataan myös, kuinka leipä on ollut kovan työn takana, vainolainen uhkana ja toisaalta ylistetään revontulten ja valoisien kesäöiden maata. Toukomies 01.09.1934 NO 8–9 Uusi Suometar 20.4.1915. Ohjelmassa on ollut laulua, opettajatar Impi Mantereen runo, puheita, tervehdyksiä ja kunnianosoituksia sekä seppeleenlaskuja. Otettiin henki takaisin, kun patsas oli saatu paikoilleen. Lukuisia maahanpanijaisia on paikalla pidetty ja varmasti aikoinaan itkujakin itketty. Talvisin kalmistoon on tavallisesti aurattu kulku joulun ajaksi. Osa tulee maata myöten kalmistolle. Karttunen & al. Elokuun iso soudettava ristisaattovene on tavallisesti täyttynyt ristisaattoväestä. Ristisaatossa veneen täysi kulkijoita Elokuinen ristisaatto on perinne, jossa muistetaan lähiseudulta Pörtsämöön haudattuja. Varsinaisesti Pedriä muistellaan Öllölässä heinäkuun alussa paikalliseksi perinteeksi muodostuneena Petri Shemeikan päivänä. Tilaisuus on ollut huomattava tapahtuma. KUVA: HELKA SUUTARINEN. Paikalla toimitetaan panihida ja kalmistossa on tapana nauttia myös pieni ateria. Karjalan Sivistysseura ry
Jo niin aikaisin siis sullouduimme bussiin ja köröttelimme kurjilla kuoppateillä pitkän ja vaivalloisen matkan Raja-Karjalaan. Omista valokuva-arkistoistani löytyy kuvia ensimmäiseltä matkaltani Venäjän Karjalaan. Vai onko se mahdottomuus Nato-Suomessa. Sitä yhä mietin, kuinka monen sukupolven jalanjäljet ovatkaan vuosisatojen saatossa Karjalan multaan painuneet. Maan johtaja Mihail Gorbatšov oli kylläkin kumonnut kommunistisen puolueen johtavan aseman neljä kuukautta aikaisemmin. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 141 ELOKUU 2023 LAUKUNKANTAJA K olmenkymmenen vuoden aikaikkuna tarjosi mahdollisuuden matkustaa Venäjälle etsimään esi-isien jalanjälkiä Karjalan kumpusilta. Mummot näyttivät pitävän meidän puoltamme, kun virkavalta tuli myöhemmin kyselemään toimistamme. Hyvin toiveikkaana tein automatkan Petsamoon elo-syyskuun vaihteessa 2019. Löytyi ainakin iso kivi, jolla äitini oli pienenä istunut. Nämä elämykset vellovat yhä vieläkin vahvoina mielessäni. Uudistusten ja avoimuuden tuulet puhalsivat. Eipä olisi millään silloin uskonut, että Nato-Norjan kautta tehty paluumatka veisi tulevaan Nato-Suomeen. Aikaikkuna meni kiinni. Nyt se kaikki on poissa ja olo on todella kurja. Niihin on digitoitu päivämäärä 27.7.1990. Olin ajatellut kielen jo kuihtuneen ja kuolleen pois sosialistisen ihmisen luomisprosessin pyörteissä. Venäjän hallinnon käsittämätön hyökkäyssota Ukrainaan sulki kaikki portit. Missä liikuimme ja millä tavalla kyydit maksettiin ja kenelle. Aivan samoin kuin vuonna 1990. Menetys numero kaksi ovat matkat. Enpä silloin vielä tiennyt tai edes haaveillut, että tekisin vielä kymmeniä matkoja Venäjälle ja näkisin niin paljon kaikkea. Läpäisin tullin Raja-Joosepissa ja ajelin pitkin Murmanskin tietä. AILA-LIISA LAURILA Uusi palsta: Laukunkantaja-kolumnipalstalla vaihtuvat kirjoittajat tarjoavat ajankohtaisia ja ajattomia näkökulmia Karjalaan ja karjalaisuuteen. Mielestäni jokaisella sukupolvella pitäisi olla mahdollisuus nähdä oma Karjala. Käännyin välillä vasemmalle ja saavuin Suonikylään, josta aikoinaan kolttasaamelaiset joutuivat lähtemään evakkoon. Oli häkellyttävää huomata, että sitä puhuttiin yhä oman perheen ja läheisen karjalaispiirin ulkopuolella. Puhuttiinhan karjalaa omassa perheessänikin. Perestroika ja glasnost! Meidän sukuporukkamme kahlasi entisillä kotikonnuillaan pitkin lakkautetun kolhoosin peltoaukeita etsien edes pientä merkkiä kadonneesta asutuksesta. Viimeisen perhematkan ajankohta oli toukokuun lopussa 2019. Se luontokappale oli kylläkin hänen mielestään kummasti kutistunut. Aunuksessa löytyi mummoja, jotka tulkkasivat muun muassa hintaneuvottelut vain venäjää taitavien taksikuskien kanssa. Jos joku uusi ”Gorbatšov” sen vielä avaa, lähden luultavasti aika pian liikkeelle. Nyt voimme vain katsella valokuvia ja muistella, mitä kaikkea tuli koettua. JO ENSIMMÄISELLÄ MATKALLANI törmäsin karjalan kieleen. Se jäi tekemättä, aluksi koronaviruksen takia. Ikuisiksi ajoiksiko. Samalla tavalla se säilyi toisella puolen rajaa. Uhtua-seura suunnitteli 30-vuotisjuhlamatkaansa muun muassa Pääjärvelle. Kolmen vuosikymmenen mittainen aikaikkuna sulkeutui tylyllä tavalla. En ehkä ollut ihan tajunnut, että sellainen ei ole mahdollista. Kirjoitin matkastamme aikoinaan jutun suuren päivälehden sunnuntaisivuille. Vaikka ehdin vuosikymmenten varrella käydä monessa paikassa Suomenlahden ja Jäämeren välillä, jäi monta kohdetta näkemättä ja kokematta. Oli iso onni, että kolmen polven matka tehtiin, vaikka lapsenlapseni kelluikin vielä äitinsä vatsassa. RAKKAIKSI KÄYNEIDEN ystävien kanssa tapaamisten ja keskustelujen loppuminen on menetys numero yksi. Sieltä kurvasin Nikkelin kaupungin ja Kirkkoniemen kautta Suomeen. Pienenä lohtuna ovat toimineet muun muassa kielikurssit ja paginpertit, joita on voinut jatkaa Suomessa asuvien kesken internetin kautta. Kesä 1990 oli vielä sosialistisen Neuvostoliiton aikaa. Kun sitten myöhemmin tein työmatkoja Karjalan tasavaltaan, tutustuin ihmisiin ja paikkoihin laajasti
Kalevalan tulkintahistoriaa Elias Lönnrot (1802–1884) tunnetaan monista toimistaan suomen kielen kehittäjänä, lääkärinä, yliopiston professorina, mutta kansalliseen kuuluisuuteen hänet on tietysti kohottanut Kalevala. Esikuvana toimivat itse alkuperäiset runonlaulajat. Autenttisuuskysymys Lönnrotin osuus Kalevalan luomisessa ei ole kiistanalainen. Sen sijaan hän lähti olemassa olevasta pidemmästä kertovasta runosta ja laajensi sitä yhdistellen siihen temaattisesti lähellä olevaa runoaineistoa eri runolajeista. Kulttuurin ei pitänyt hänen mielestään pysähtyä paikalleen vaan elää jatkuvassa muutoksessa. Tultaessa kohti vuosituhannen vaihdetta Kalevala, Lönnrotin työskentely ja niiden suhde kansanrunouteen oli alkanut kiinnostaa tutkijoita uudella tavalla. Kalevala onkin aina uusille tulkinnoille avoin eepos. Kaukosen tulkinta toisaalta hyväksyttiin ja aiheutti sen, että Kalevalan tutkiminen ajautui ikään kuin marginaaliin. Eri runoaineisten yhdistely antoi Lönnrotille mahdollisuuden moderniin ilmaisuun. Akseli Gallen-Kallelan maalaus on vuodelta 1912. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 142 E lias Lönnrotiin ajatteluun ja aikalaistoimintaan perehtynyt kulttuurihistorioitsija Juhana Saarelainen tarkastelee artikkelissaan Lönnrotin käsityksiä ja filosofisia perustoja, jotka vaikuttivat hänen toimintaansa kansanrunouden kerääjänä ja Kalevalan kokoajana. Kansanperinteen tieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin jo pitkään, 1800-luvun loppupuolelta asti, korostettu Lönnrotin aktiivista roolia Kalevalan luomisessa. Toisaalta taas Kaukosen näkökulmaa on myös kyseenalaistettu. Folkloristi Lauri Honko esitti, että Lönnrotin luovaan prosessiin vaikutti suullisen runouden perinne, ja kirjallisuudentutkija Pertti Karkama määritteli Kalevalan perinne-eepoksen ja taide-eepoksen välimuodoksi. KANSALLISGALLERIA / ATENEUMIN TAIDEMUSEO. Jos se ei ole sellaisenaan esihistoriallinen suullisessa perinteessä satoja tai tuhansia vuosia säilynyt runoteos, niin mikä se on. Evoluutioteoriasta ja tieteellisestä positivismista kiinnostunut Julius Krohn oli ensimmäisiä, joka tarkasteli Kalevalan ja kansanrunouden suhdetta tarkemmin ja totesi, ettei eepos sovellu kansanrunouden tutkimuksen lähdemateriaaliksi. Lopulta noin vuosisadan puolivälistä alkaen Väinö Kaukonen sementoi sen tuomalla systemaattisesti esille näkemyksensä, jonka mukaan Kalevala on täysin fiktiivinen teos, jonka suhde todellisuuteen on sama kuin vaikkapa Runebergin Kuningas Fjalarilla. Kalevala syntyi 1800-luvulla monipolvisen prosessin tuloksena, jossa yhdisteltiin suullista runonlaulukulttuuria ja modernia kirjallista kulttuuria, ja sen teki Elias Lönnrot. Se tiedetään, että Lönnrot ei valinnut kansanrunouden säkeitä täysin mielivaltaisesti saadakseen aikaan haluamansa kokonaisuuden. Kalevala nostettiin kansalliseepoksen asemaan jo ennen julkaisua ja heti sen jälkeen siihen suhtauduttiin kuin se olisi lähes sellaisenaan muistiin merkittyä suullista runoutta tuhansien vuosien takaa. Kenties moni ajattelee vielä nykyäänkin, että Lönnrot löysi Kalevalan melkein kuin valmiina ja julkaisi löydöksensä suurin piirtein sellaisenaan. Luonto ja ihminen olivat Lönnrotin maailmankuvassa samalla jatkumolla, samoin suullinen ja kirjallinen kulttuuri. Tästä huolimatta Kalevalan kokonaisuus, se miten eri tarinat on ketjutettu yhdeksi pitkäksi kertomukseksi, jolla on selkeä juoni, eli alku, jännitteen nousu, sen purkaantuminen ja loppu, on kuitenkin Lönnrotin oma keksintö. Käsitys vahvistui 1900-luvulle tultaessa. Vain harva Lönnrotin aikalaisista kiisti tämän ajatuksen tai esitti kriittisempiä huomioita. Sen tarkempi tutkimus on kuitenkin vielä kesken. Hän esimerkiksi saattoi lisätä eeppiseen kerrontaan lyyristä kansanrunoaineistoa ja saada näin aikaan tunteita ja henkilöiden sisäistä maailmaa korostavaa kerrontaa, joka vastasi moderniin Kalevala suullisen ja kirjallisen kulttuurin välissä Lönnrot ja runonlaulajat, luonnos Helsingin yliopiston juhlasalin seinämaalaukseksi. Tämä luonnollisesti nostaa esille kysymyksen Kalevalan autenttisuudesta. Karkeasti yleistäen voidaan sanoa, että kansanperinteen tutkijoille Kalevala oli liian kirjallinen teos, mutta kirjallisuuden ja historian tutkijoille se puolestaan ei ollut tarpeeksi kirjallinen
Tuo väitöskirja on tutkielma Suomalaisten maagisista parannuskeinoista. Samaan aikaan Lönnrot myös editoi säkeitä esimerkiksi muokkaamalla niiden kieltä yhtenäisemmäksi tai poistamalla niistä viittauksia uudempiin aikoihin, kuten kristinuskoon, tuliaseisiin tai kahviin. Lisäksi kerätyt runot ja lukuisat toisinnot on pidetty tallessa. Wolfin 1700-luvun lopulla esittämän teorian, jonka mukaan antiikin Kreikan niin sanotut homeeriset eepokset eli Ilias ja Odysseia sellaisina kuin me ne tunnemme, olivat syntyneet vasta kirjallisuuden myötä. J. Menetelmä ja perustelut, jolla Lönnrot yhdisteli erillisiä suullisia runoja kirjalliseksi kokonaisuudeksi, oli saanut paljon vaikutteita Wolfin homeeristen eeposten teoriasta. Niin filosofian, tieteen kuin taiteenkin kentällä havahduttiin siihen, että kulttuurin ilmiöt ovat vahvasti sidoksissa historiallisiin olosuhteisiinsa ja ymmärrettävissä vain niiden kautta. Siksi kansanrunoudenkin pitäisi kehittyä kohti kirjallista kulttuuria. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 143 . Vielä sen jälkeenkin ne olivat käyneet läpi suuren määrän filologista editointityötä, ennen kuin ne olivat saaneet lopullisen muotonsa. Lönnrotin kaikkia aatteellisia yhteyksiä ei voi yhdessä lyhyessä artikkelissa käsitellä. Väitöskirjassaan Lönnrot argumentoi, että tieteen historiassa ei ole pystytty selittämään materiaalisen ja ideaalisen eli ruumiillisen ja henkisen välistä vuorovaikutusta. Lönnrot oli nimittäin omaksunut joitakin käsityksiä saksalaisen filosofin ja aikalaisen F. Väitöskirja ei ollut tyypillinen lääketieteelliselle tiedekunnalle, vaan sitä on usein kuvailtu pikemminkin etnografiseksi tutkielmaksi. Tällä historiaan ja muutokseen pohjaavalla ajattelulla oli useita ilmenemismuotoja. Toisaalta tuolloin vuonna 1832 lääketieteen väitöksiä hyväksyttiin pikavauhtia, koska Suomea vaivasi, koko Euroopan tavoin, ankara koleraepidemia, jonka vuoksi uusia lääkäreitä tarvittiin nopeasti. Eikö tällainen menettely tehnyt Kalevalasta epäautenttista suhteessa suulliseen kulttuuriin. James Macpherson oli julkaissut jo 1700-luvulla useita niteitä niin kutsuttuja ossiaanisia lauluja. Kyseessä on vanha länsiFriedrich Wilhelm Joseph von Schellingin muotokuva. Schellingin (1775–1854) ajattelusta. Niinpä Lönnrot viittasikin Ossianin tapaukseen eräässä kirjeessään Kalevalan ranskantajalle Léouzon Le Ducille todeten, että Kalevalaa ei voisi siihen verrata. kirjallisuuteen tottuneen lukijakunnan odotuksia. Sen tutkimusaineistoina olivat lähinnä Lönnrotin itsensä keräämä kansanrunoaineisto ja empiiriset havainnot niin sanotusti kentältä eli runoja laulavan kansan parissa. Lönnrot kyllä pyrki myös tähän, mutta ainoa tai ei edes tärkein motivaatio ei ollutkaan menneisyyden kuvittelu, vaan hän pyrki myös luomaan tulevaisuutta. Lönnrotin mukaan voi, mutta on syytä muistaa, että se, miten aitous määritellään, vaihtelee historiallisesti. Lisäksi tavoitteena oli tieteellinen esitys kansanrunoudesta, eräänlaisen kokonaiskuvan luominen erilaisista suullisen runouden lajeista. Schellingin luonnonfilosofian ydinajatusta seuraten Lönnrot katsoi, että materiaalinen ja ideaalinen, luonto ja ihminen ovat ilmausta yhdestä perustasta. Lönnrotin aikana näitä julkaisuja yleisesti arveltiin väärennöksiksi. G. Lönnrotin mukaan Kalevalan säkeet on kuultu kansan suusta. A. Lönnrotilla oli paljon argumentteja toimitustapansa puolesta. Voiko Kalevalaa sanoa autenttiseksi eepokseksi. Siksi hänen aitouden vaatimuksensa täytyi siis perustua jollekin toiselle kriteerille kuin vastaavuuden vaatimukselle. Maalaus: Joseph Karl Stieler, 1835. Lönnrot tunsi saksalaisen F. Lönnrot myös puolusti Kalevalan autenttisuutta mahdollisia väärennössyytöksiä vastaan. Lönnrot kuvasi suhteellisen avoimesti, julkisesti ja totuudenmukaisesti Kalevalan syntyprosessia, omaa osuuttaan siinä ja sen suhdetta kerättyyn kansanrunoon. WIKIMEDIA COMMONS. Historiallinen ajattelu leimasi hänen käsitystään niin kielen, kirjallisuuden kuin kulttuurin määrittäjänä. Taustalla vaikutti 1800-luvulla laajalle levinnyt niin sanottu historismi. Valitaan siis yksi: kenties hiukan yllättäen Lönnrot samaisti kulttuurin ja luonnon monin tavoin toisiinsa ja se vaikutti myös hänen käsitykseensä kansanrunouden synnystä ja sen kehityksestä sekä tarpeesta luoda sen pohjalta kirjallista kulttuuria. Historiallinen kulttuuri Mitä jos Kalevalan tarkoitus ei ollut niinkään jäljitellä kansanrunoutta tai luoda kuvitelma suomalaisten menneisyydestä. Hän väitti niitä käännökseksi löytämästään gaelinkielisestä suullisesta runoudesta. W. Sivumennen sanoen, eräässä väitöskirjan valmistumisajankohdan kirjeessään Lönnrot pohtiikin, mahtaako tiedekunta lainkaan hyväksyä tällaista aihetta. Huoli oli kuitenkin turha, Lönnrotista tuli lääkäri. Entä millaisia aatteellisia vaikutteita Lönnrotin oli omaksunut, kun hän määritteli kulttuuria ja sen kehitystä historiassa. Hän kirjoitti jo Vanhan Kalevalan esipuheessa, että hän uskoo eepoksen laulujen syntyneen toisistaan erillään ja hän on itse koonnut ne yhteen. Koska Kalevala ei vastannut erityisen tarkasti kansanrunoaineistoa, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun positivistinen käsitys ei pitänyt sitä aitona eepoksena. Tämä näkyy erityisesti hänen lääketieteen väitöskirjassaan. Lönnrot ei kuitenkaan väittänyt, että Kalevala vastaisi kansanrunoaineistoa ja toi esille erillisiä runoja yhdistelevän toimitustapansa. Herderin kielija kulttuuriteorian tuntemusta, saksalaisen Bildung-diskurssin ideoita, kuten myös Grimmin veljesten historiallisen filologian ja kulttuurintutkimuksen käsityksiä. Vahvimpana argumenttimaan Lönnrot esitti, että kuka tahansa voisi mennä kansan pariin ja kerätä sieltä samat runot uudestaan. Wolfin mukaan eeposten alkuperä oli suullisessa kulttuurissa, mutta erillisten suullisten tarinoiden kokoaminen yhteen tapahtui vasta kirjoitustaidon myötä. Taustalla vaikutti ajatus siitä, että kulttuurit ovat aina muutoksen tilassa olevia ja alati kehittyviä. Silti hänellä oli vilpitön käsitys eepoksen autenttisuudesta. Hän esimerkiksi otti mallia suhteellisen uudesta filologisesta tutkimuksesta. Sen kriteerit muuttuvat ajassa. Häneen on yhdistetty esimerkiksi J. Lönnrot itse ei siis väittänyt löytäneensä eepostaan sellaisenaan
Kalevalan lähteenä olleessa suullisessa runoudessa oli kuitenkin se etu, että sen perinne oli vielä elävä. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 144 maisen filosofian ongelma, jonka juuria voidaan etsiä aina antiikin Kreikasta asti. Lönnrotin ajattelussa suullisen ja kirjallisen runouden välillä ei siten ollut kuilua vaan jatkumo. Ensin jopa ilman sanoja, sanattomasta äänteellisestä laulusta runous kasvoi ja monipuolistui, alkaen laulurunosta ja päätyen muun muassa loitsujen ja eeppisen runouden kautta draamalliseen runouteen. Kalevala oli autenttinen, ei siksi, että se jäljitteli mahdollisimman tarkasti suullista runoutta, vaan koska se oli kirjallisuutta, joka kytkeytyi kansanrunouden elävään perintöön. Erityisesti kiinnostuttiin orgaanisen luonnon itse itseään luovasta kyvystä. Toim. Se tarkoitti, että vaikka suullinen runous aikanaan katoaisi, se voisi myös kehittyä kohti uusia kulttuurimuotoja. Turun yliopisto, Turku 2012. SKS, Helsinki 1979. Siinä oli samaa elävää, dynaamista ja sisäistä voimaa kuin luonnossa. Hän olisi toivonut, että myös tulevaisuudessa kulttuuri voisi jatkaa kehittymistään, että se ei jäisi ajastaan jälkeen vaan muuttuisi sen mukana, että se tuottaisi yhä uudelleen jotain uutta, mitä koskaan aiemmin ei ole ollut olemassa. Lönnrotin mukaan kulttuurin pitikin olla jatkuvassa muutoksen tilassa. * Kaukonen, Väinö: Lönnrot ja Kalevala. Suullisen runouden muuttaminen kirjallisuudeksi sekoitti ja yhdisteli erilaisia kulttuurisia kokonaisuuksia. Tämä tulee erinomaisesti esille Lönnrotin päiväkirjassa, jossa hän kirjoitti kielen olevan kuin mikä tahansa elävä olento: se syntyy, kehittää itse itseään ja lopulta kuolee. Siirtymä tiedostamattomasta luonnosta itsetiedostavaan ihmiseen ei ole jyrkkä hyppy, vaan asteittainen siirtymä. Kalevala pakenee tarkkoja määrittelyjä, se on sui generis, omaa lajiaan. Schelling näki luonnon dynaamisuuden niin, että sen aktiivisuus ja etenkin orgaanisen luonnon uutta elämää luova kyky on ikään kuin ihmisen toiminnan ja taiteellisen luovuuden kanssa samassa jatkumossa. Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen. SKS, Helsinki 2008, 330–359. Schellingin luonnonfilosofian ydinajatus olikin, että luonto on kauttaaltaan aktiivinen, dynaaminen ja toimiva. Ainoa vaihtoehto oli kielen ja kulttuurin kehittyminen kohti moderneja kirjallisia instituutioita, kuten kirjallisuutta, tiedettä, journalismia ja hallintoa. Erityisesti Lönnrotilla oli mielessä kirjallisuus. Raija Majamaa. Klassinen fysiikka tarkasteli luontoa kappaleisiin vaikuttavan ulkoisen voiman kautta. Usein suullista ja kirjallista kulttuuria ajatellaan ikään kuin vastakohtina tai toisensa poissulkevina. SKS, Helsinki, 1990–1993. Toim. Kulttuurin luonnollinen prosessi Lönnrotilla tämä monistinen ajattelu, jossa henkeä ja materiaa ei nähty dualistisesti, ulottui myös hänen käsitykseensä inhimillisen kulttuurin ja luonnon suhteista. SKS, Helsinki 2005. Tässä Lönnrot puhuu suullisen runouden ja kirjallisen kulttuurin jatkumosta. Kantelettaren esipuheessa hän kirjoitti, että ihmiskunnan alusta alkaen on soitettu ja laulettu. Tämä ei ollut vain teoreettisista pohdintaa, vaan käsitykseen vaikutti muuttuva luonnontiede. Lönnrotin vastaus ongelmaan on, että kyseessä ei olekaan kaksi vastakohtaista asiaa, vaan ne ovat yhden ja saman perustan erilaisia ilmentymiä. Siirtyminen suullisesta kirjalliseen oli luonnollista ja asteittaista kehitystä. Lönnrot uskoi, että suullinen runous ei voinut säilyä ikuisesti. Lönnrotin ajattelu ja toiminta ja niiden tuottama Kalevala voidaan ymmärtää kulttuurisesti hybridisinä. Kulttuurit olivat Lönnrotille prosesseja, joissa oli luontoon viittaavia elementtejä, jotka eivät olleet täysin ihmisen hallittavissa. Kulttuurin paikallaan pysyminen puolestaan tarkoittaisi sen kuolemaa. Vastaavasti huomautuksissaan Kalevalan uuteen painokseen hän kirjoitti, että elävä sana on henkinen siemen, se kylvetään aikaan, ja tuotettuaan jotain uutta ja parempaa se katoaa. Schellingin mukaan ihmisen toimintaa luonnehtii itsetietoisuus, kun luonto ei taas toiminnassaan tiedosta itseään. * Avoin Kalevala (http://kalevala.finlit.fi/) Hyvönen, Jouni: Kalevala Elias Lönnrotin tieteellisenä projektina. Tässä hän ottaa selkeästi vaikutteita Schellingiltä. Hän ei kuitenkaan haaveillut paluusta menneisyyteen. Näin hän yhdisti inhimillisen kielen, eli kulttuurin, ja luonnon. Voimme myös kuvitella, että Lönnrot ei toiminnallaan halunnut luoda paikallaan pysyvää suomalaisuutta. Väitöskirjassaan Lönnrot (kuva) esitti vastaavia käsityksiä. Kerätessään esimodernia kansanrunoutta Lönnrot katsoi moderniin tulevaisuuteen. * Saarelainen, Juhana: Runous, tieto ja kansa. Hän toki oli kiinnostunut muinaisesta suomalaisesta kulttuurista ja tahtoi tietää siitä niin paljon kuin mahdollista. Turun yliopisto, Turku 2019.. Olisiko seuraavana vuorossa kirjallinen runous. * Lönnrot, Elias: Valitut teokset 1–5. Suullisen ja kirjallisen tuli sekoittua ja muodostaa jotain uutta ja ennen näkemätöntä. Hän kirjottaa vertauskuvallisesti, että näitä kahta yhdistävää siltaa on yritetty rakentaa, mutta se on aina sortunut. 1700-luvulla ja 1800-luvulla alettiin kuitenkin tutkia sähkön, magnetismin ja kemian ilmiöitä kasvavalla mielenkiinnolla. Toisaalta myös ihmisessä on tiedostamaton puoli, ja samaan aikaan luontoa ei pidä käsittää täysin passiivisena, vaan ihmisen tavoin myös luonto on omalakisesti toimiva. – Kalevalan kulttuurihistoria. Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa. Ne olivat ilmiöitä, joita ei voinut selittää kappaleille ulkoisten vaan päinvastoin niiden omien sisäisten voimien kautta. Suullisen runouden lajit olivat Lönnrotin mukaan syntyneet progressiossa. Lyyrisen kansanrunon tekstualisoinnin ja artikuloinnin tapoja Kalevalassa. * Hämäläinen, Niina: Yhteinen perhe, jaetut tunteet. Hybridinen Kalevala Kalevala ei olisi ollut mahdollinen ilman suullista kansanrunoutta, mutta sitä ei olisi myöskään koskaan koostettu ilman laajaa ylikansallista aatteellista, tieteellistä ja filosofista asiayhteyttä. Kysytään esimerkiksi, kuinka tarkasti kirjallinen esitys vastaa sen lähteenä ollutta suullista runoutta. Kulttuurin taaksepäin kääntyminen oli hänelle mahdotonta, jopa naurettava ajatus, jolla hän vitsaili Kantelettaren alkulauseessa. JUHANA SAARELAINEN Valikoima kirjallisuutta * Anttonen, Pertti: Tradition Through Modernity: Postmodernism and the Nation-state in Folklore Scholarship. Huomion arvoista on myös se, että hänen mukaansa suomalaisessa kansanrunoudesta voidaan löytää täysin samanlainen käsitys luonnon dynaamisuudesta ja aktiivisuudesta
1942) ja hänen Pariisiin perustamansa vaatebrändi Comme des Garçons’n suuntaan. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 145 . Teos on maaginen, runsas ja taidokas, ja siinä kohtaavat takavuosisatojen kansainvälinen käsityöperinne ja nykytekstiilitaide. Arkipukeutuminen on kerroksellista Koska Särkikoski ja Turunen tarjosivat teostaan osaksi Joensuun M_itä. – Tässä tekstiilitaiteilija ja ompelutaitoinen kuvataiteilija ovat käyttäneet käsityötekniikoita nykytaideteoksessa, taiteilijat kuvaavat paraatipaikan Taidemuseo Onnin valoisasta aulatilasta saanutta tekstiiliveistostaan. Nykytaiteen biennaaliin. R iitta Turusen ja Outi Särkikosken Comme les Caréliens -tekstiilitaideteos kertoo karjalaisuudesta – kansainvälisesti. BienKunnianosoitus karjalaisen naisen käsityötaidolle Kierrätysmateriaalien jännittävä käyttö luo maagisuutta Riitta Turusen ja Outi Särkikosken tekstiilitaideteokseen Comme les Caréliens.. – Comme des Garçons eli Niinkuin jotkut pojat -brändi on tunnettu kokeellisesta ja käsitteellisestä tavasta luoda muotia ja puettavia vaateveistoksia, Särkikoski kertoo. – Riitta kävi tietysti usein katsomassa, miten teos etenee, toi milloin lankarullia, milloin lankakeriä tai muita materiaaleja. Lisäksi kuvat ja viestit kulkivat teosta tehdessä päivittäin, nykytekniikka on siihen hyvä, Särkikoski kertoo. Hiukan hilpeinä he myös myöntävät, että lopputulos yllätti heidät itsensäkin, ja oli taitolaji todeta, että nyt teos on valmis eikä kaipaa enää yhtään mitään. Puku kansamme omista lähtökohdista Riitta Turusen ja Outi Särkikosken teos syntyi hyvin vahvasta ja selkeästä perusajatuksesta. Turusen Varistaipaleen kodin ja Särkikosken Joensuun kodin välillä on tunnin ajomatka, ja taiteilijat tekivät teosta yhdessä. Teos sai paraatipaikan Joensuun taidemuseo Onnin M_itä. Useita tekstiilitaidetta ja keramiikkaa yhdistäviä yhteisnäyttelyjä Suomessa ja ulkomailla pitänyt työpari yhdisti voimansa: Comme les Caréliens -tekstiiliveistos on heidän ensimmäinen yhteinen teoksensa. Särkikoski kokosi teosta Joensuussa Pekkalan taiteilijakodissaan ja Turunen teki omaa kudontaosuuttaan omassa ateljeessaan. Nimen taustalla on myös pieni hatun kohotus japanilaisen muotisuunnittelija Rei Kawakubon (s. Heinäveteläinen tekstiilitaiteilija Riitta Turunen, 66, ja joensuulainen kuvataiteilija Outi Särkikoski, 68, osallistuvat syyskuun puoliväliin asti Joensuun taidemuseo Onnissa esillä olevaan M_itä. – Halusimme luoda kansamme omista lähtökohdista syntyneen puvun, jossa oman kulttuurimme ohessa näkyy kuitenkin se, että kankaat ja pukeutuminen ovat myös kansainvälistä kieltä ja pukeutumiskulttuurien vaikutteet ovat aina liikkuneet ja liikkuvat ihmisten asettamista rajoista piittaamatta, taiteilijat kertovat. nykytaidebiennaalissa, joka pohtii idän ja rajaseudun erityistä olemusta
Alusmekon helma koostuu morsiamien kapioiksi aikanaan tarkoitetuista liinavaatteista ja niiden taiten kirjailluista nimikirjaimista. Ranskankielinen nimi tarkoittaa suomeksi ”Kuin karjalaiset”. Keskellä karjalaisia käsitöitä Jo teoksen nimi Comme les Caréliens antaa teosta tarkastelevalle useita vihjeitä. Vaateveistos koostuu kerroksista ja jokainen kerros on useiden osien summa. Kerroksellisuuteen liittyy myös symboliikkaa: – Kerroksellisuuden voi nähdä myös monen sukupolven samanaikaisena läsnäolona. Kädentaidot jotenkin ympäröivät täällä Itä-Suomessa väistämättä, myös oman kodin esimerkki käsitöihin on ollut aina vahva. nykytaidebiennaalissa.. – On sinne jonnekin alushameen kerroksiin kirjottu meidänkin nimikirjaimet, taiteilijat paljastavat. Hiukan piilossa, kurkkien tai varovasti päällysmekon helmaa kohottaen, pystyy näkemään pellavaisen alusmekon pitseineen ja nimikointeineen. – Valtaosa näistä tekniikoista on ollut mukana meille valmiina kirpputorilöytöinä ja lahjoituksina tulleissa tekstiileissä, kaikkia näitä ei ole tarvinnut itse kokeilla ja osata, Outi Särkikoski kertoo. Köyhyys, niukkuus ja niukkuudesta loihtiminen. Ristipistosta huovutukseen ja paikkaamisesta nypläykseen Teokseen sisältyvien käsityötekniikoiden lista on pitkä: ristipistoja, laakapistoja, vapaata kirjontaa, tupsuja, huovutusta, kutomista, ompelua koneella ja käsin, paikkausta, helmikirjailua, virkattuja ja nyplättyjä pitsejä. – Pukuteokseemme liittyvä käsityöperinne onkin ollut aina läsnä elämässäni. Esiäitiemme kutomat, kirjomat, neulomat ja virkkaamat tekstiilit ovat ympäröineet meitä aina, Turunen kertoo. On sopeuduttu tai on lähdetty. Turuselle karjalaisuuteen liittyy tietty epävarmuuden hyväksyminen: kodin, kotiseudun, elannon ja jopa elämän voi menettää milloin tahansa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 146 naalia, tekstiiliveistoksen teemaksi tuli ilman erityistä hakemista itä. – Me elämme täällä Karjalassa, olemme syntyneet täällä ja kasvaneet karjalaiseen käsityökulttuuriin, sen vaikutuksiin ja sen arvostamiseen. Tässä teoksessa on meidän esiäitiemme osaaminen, me olemme sen tässä ajassa Outin kanssa koonneet ja siinä on jo hiukan ajatuksia ja viitteitä tulevistakin sukupolvista, Turunen laajentaa entisestään kerroksellisuuden merkityksiä. Turunen ja Särkikoski tekivät yhdessä kulttuurija opintomatkan Japaniin ja pitivät Kiotossa yhteisnäyttelyn 2018, eikä kumpikaan kiistä japanilaisen kulttuurin vaikutusta taiteeseensa. – Karjalaa ovat valloittaneet vieraat milloin lännestä, milloin idästä. – Röijyn rypytykset ovat hiukan kuin sarafaanien ja feresien rypytyksiä, meidän veistoksessamme rypytykset kokoavat liinan röijyksi, Särkikoski kertoo. Riitta Turusen äidin kirjomasta pöytäliinasta ommeltu ja laskostettu röijy. Taiteilijat näkevät, että pukeutumisperinteessä on yksi piirre, joka yhdistää erityisen selvästi kaikki itäiset alueet, joihin heidän katseensa on kohdistunut: – Kerroksellisuus kuuluu pukeutumiseen Karjalasta Japaniin. Alusmekon päällä ovat kierrätyskeskuksesta löydetystä kankaasta ommeltu hame ja mm. Tähän Turunen liittää myös kauneuden kaipuun ja käsillä tekemisen taidon ja tarpeen. Suomalais-ugrilainen kiiltävä ja korea perinne Takaliinat, vyöhön kiinnitettävät selkäpuolelle tulevat koristeet, ovat olleet Riitta Turusen ja Outi Särkikosken Comme les Caréliens -tekstiilitaideteos sai paraatipaikan Joensuun taidemuseo Onnin M_ita. Outi Särkikoski kertoo, että hänen lapsuutensa tuttavapiirissä oli useita evakkomatkallaan tänne asettuneita puheliaita karjalaismammoja, ja ortodoksinen kirkko oli luonnollinen asia kotipaikkakunnalla. On pienet pellot ja halla voi viedä sadon. Niiden päällä puolestaan ovat esiliina, mordvalaisten pukuihin kuulunut takaliina ja vyötärönauha vyötaskuineen ja silkkipäällysteisine somisteineen. Tarpeen tuottaa vaatteita, peittoja, mattoja ja liinoja, ja samalla kaunistaa arkea ja ympäristöä, pehmentää elon ankaruutta, tuoda iloa elämään. Kun pohjoiskarjalaiset taiteilijat katsovat itään päin, vastassa on Karjalaa, Venäjää, suomalais-ugrilaisten kansojen asuinalueita ja jossain siellä etäällä häämöttää Japani. Alusmekkoja ja esiliinoja, monta päällekkäin puettua kimonoa, se on samaa tarkoituksenmukaista kerroksellisuutta, Särkikoski huomioi
Muu ei ole sitten niin aitoa, Turunen nauraa koristeelliselle takaliinalle. – Riitta toi minulle kassillisen lankakeriä ja -rullia, että jos niitä tarvitaan. – Riitan äidin pöytäliinoja, kirpputoreilta pitkän ajan kuluessa löytyneitä aarteita, ystävien meille tuomia lankapussien pohjia tai kankaita, Särkikoski luettelee pitkälti kierrätysmateriaaleista syntyneen teoksen materiaaleja. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Tekstiilitaiteilija Riitta Turunen (vas.) ja kuvataiteilija Outi Särkikoski yhdistivät voimansa ja taitonsa toteuttaesaan monitasoisen yhteisteoksensa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 147 erityisen tyypillisiä ersä-mordvalaisnaisten perinteisessä vaatetuksessa. Tällä tavalla materiaalivalintoihin sisäänrakennetusta laajasta yhteisöllisyydestä syntyy Turusen ja Särkikosken tekstiiliveistoksen erityinen voima. Takaliinan ylin rivi on niin sanottu rahavyö, ja Turunen ja Särkikoski ovat koonneet rahavyönsä helmiäisnapeista. Tekstiiliveistoksen yksi tärkeä uusi elementti on Riitan harjoittelijan Kerttu Ahlholmin kutomat sormenpaksuiset nauhat. Tekstiilitaideteoksen alusmekon helma koostuu morsiamen kapioiksi aikanaan tarkoitetuista liinavaatteista ja niiden taidokkaista nimikoinneista.. Kudotut nauhat muodostavat myös esiliinan, ja kun taiteilijat käyttivät samaa nauhaa myös päähineen viimeistelyyn, se liittää installaatiomaisen päähineen saumattomasti tekstiiliveistoksen osaksi. Samaa koristeellisuutta ja liki maagisuutta kohti kulkee Comme les Caréliens -teoksen liikuttavasti parsittu, kolmesta erivärisestä silkkitilkusta rakennettu takaliinaksi kutsuttu vyökoriste. Siihen ympärille Särkikoski asetteli ja kiinnitti lankakerät, ja muotokieleen sopivat ersä-mordvalaisen aikuisen naisen päähineeseen kuuluvat tupsut tulivat vielä teoksen osaksi. – Helmiäisnapit ovat aitoja. Päähine kuin installaatio Comme les Caréliens -teoksen päähineosan tarina kuvaa pähkinänkuoressa koko teoksen syntyä, taiteilijoiden keskinäistä luottamusta ja sitä, miten olemassa olevien esineiden toisella tapaa näkeminen toimii heidän taiteellisessa työssään. Yhteisöllisyyden ihmeellinen voima Teoksen materiaalit ovat peräisin sukulaisilta, lähipiiriltä ja lähialueen kirpputoreilta. Särkikoski vahvisti vielä hatun rakennetta kiinnityksen mahdollistavalla hatun sisälle piilotetulla metalliverkolla, ja päähineen runko oli valmis. Katsoin lankapussia, pieniä lankakeriä, ja ajattelin, että siinähän se on. Kaikki ne täydentävät toisiaan, kaikki ne kertovat yhtä ja samaa suurta tarinaa edellisten naissukupolvien osaamisesta ja kädentaitojen arvostamisesta. Näin siinä heti päähineen, lankakerien värit sointuivat toisiinsa ja piti vain keksiä, miten ne saadaan päähineeksi. Rahavyön alla alkaa vanhojen puisten Tuusniemen kirpputorilta löytyneiden lankarullien ja silkkikankaisiin piilotettujen huovutettujen pallojen rivistöt. Yhdessä ne ylistävät korjaamista, ompelutaitoa, paikkaamista, kutomista; kaikkia äidiltä tyttärelle siirtyneitä perheen ja lähipiirin vaatteiden valmistamiseen ja ylläpitämiseen liittyneitä käsityötaitoja. Alimpana kiemurteleva helminauha liittyy karjalaisiin jokihelmin koristeltuihin tekstiileihin ja kertoo pukeutumiseen aina liittyneestä ilosta ja leikistä, halusta luoda kauneutta. Tuttujen ja rakkaiden oman suvun naisten ja ystävien lähipiirin naisten kirjailemien kukkien vierestä löytyvät ventovieraan, ties mistä tulleen naisen ompelukset. Tähän tarvittiin vanha huopahattu kirpputorilta
Graafikko Karstein Vollen luomissa kuvissa näkyy Marxia, Leniniä ja karjalaisia runolaulajia. Hän myös esittelee tunnetuiksi tulleet neuvostokalevalaisen runouden sepittäjät elämänvaiheineen ja omine erityispiirteineen. Neuvostokalevalainen runous oli Neuvostoliiton kulttuurija taide-elämää hallinneen sosialistisen realismin tuotos. Niukkuus ja puute ovat olleet heidän elämänsä peruslähtökohtia. Karjalan Sivistysseura 2023, 452 sivua. Ahola kuitenkin muistuttaa, että järjestelmän vastustaminen oli hengenvaarallista, ja neuvostokalevalaisen runouden laatijat saivat myös huomattavia etuja säkeiden sepittelystään. Sensorit pitivät huolen, ettei julkaisuihin vahingossakaan livahtanut poliittisesti sopimatonta, vääräksi miellettyä ajattelua. Werstaan näyttelyssä nähtävät, aikanaan tosiasioina esitetyt asiat edustavat historiallisena ilmiönä ainutlaatuista todellisuuden muuntelua. Komuutin näyttely liittyy Aholan juuri julkaistuun kirjaan Neuvostokalevalainen runous. Lähes poikkeuksetta he ovat menettäneet vanhempansa varhain. Vollen oivaltava kuvallinen ilmaisu tukee näyttelyn ydintä, erikoista Neuvostoliiton aikaista ilmiötä, neuvostokalevalaista runoutta, jota folkloristi Joonas Ahola on sinnikkäästi tutkinut. Neuvosto-Karjalan ohella uusaiheista runoutta eli novinoita tuotettiin eri puolilla Neuvostoliittoa 1930-luvulta 1950-luvulle. Järjestelmän ehdoilla Tunnetuin neuvostokalevalainen runoilija, Jouki Hämäläinen, menetti myös miehensä Stalinin vainoissa. Werstaan pienen näyttelyhuoneen, Komuutin, seiniä ovat koristaneet sosialistiseen realismiin vivahtavat, lähinnä julistetaiteen genreltä näyttävät kuva-aiheet. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 148 Neuvostokalevalainen runous. Kyse oli karjalaisen, kalevalaisen kansanrunouden mitan, ilmausten ja tyylin soveltamisesta sisällöltään ja tarkoitukseltaan poliittiseen, keskusjohtoiseen viestintään. Aholan mukaan niitä ovat aiemmin käsitelleet vain folkloristi Esa Alin opinnäytteessään ja yhdessä tutkimusartikkelissaan sekä kirjallisuudentutkija Väinö Kaukonen ja metriikantutkija Pentti Leino yksittäisissä artikkeleissaan. Työ, kansa, työkansa, Lenin ja Stalin ansaitsivat tulla korotetuiksi neuvostokalevalaisen runouden ihannoiduiksi aiheiksi, kaikki porvarillisuuteen ja yksilöllisyyteen liittyvä oli pahasta ja edusti luokkavihollista. Neuvostoliiton keskushallinto määritteli myös taiteen tehtäväksi yhteiskunnallisen kasvattamisen, jolloin taide, kirjallisuus ja muu kulttuuri valjastettiin palvelemaan uuden neuvostoihmisen kehittymistä. Jo toteavasta ja niukasta runoilijaelämäkertojen läpikäynnistä voi huomata, että neuvostokalevalaisen runouden sepittäjät tulivat vaikeista olosuhteista. Kirjassaan Joonas Ahola käy läpi neuvostokalevalaisen runouden historiallisia vaiheita, sille neuvostojärjestelmässä osoitettuja yhteiskunnallisia tehtäviä sekä sen ilmenemismuotojen yhtäläisyyksiä ja eroja perinteiseen kalevalaiseen runouteen verrattuna. Silti hän taipui sanoittamaan runoja, joissa Stalin oli suurin sankari ja neuvostokansan pelastaja. Perinne ja propaganda Neuvosto-Karjalassa 1937– 1963 (KSS 2023). Tampereen Työväenmuseo Werstaalla on nähty kesän mittaan erikoinen pieni näyttely. Ahola on tällä tutkimusalueella uranuurtaja, sillä neuvostokalevalaiseen runouteen eivät tutkijat yleensä ole halunneet koskea pitkällä tikullakaan. Perinne ja propaganda NeuvostoKarjalassa 1937–1963. Neuvosto-Karjalassa uusaiheista neuvostokalevalaista runoutta julkaistiin runsaasti erilaisissa lehdissä. Jäsenyys KIRJAT Neuvostokalevalainen runous aikansa propagandana Graafikko Karstein Vollen kuvitus elävöittää Joonas Aholan neuvostokalevalaista runoutta käsittelevää uutuuskirjaa.. Värienkäyttö, sommittelu ja graafiset elementit tuntuvat viestittävän: se mitä nyt katsot, esittää esittävää, mutta totuuden tai todellisuuden kanssa sillä ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä. Monet heistä pääsivät ennen pitkää kirjailijaliiton jäseniksi, vaikka eivät välttämättä olleet lukuja kirjoitustaitoisia. Neuvostokalevalaisen runouden stalinistisen kehityksen huippuna Ahola mainitsee runon Stalin elää ikuisesti, jonka juuri Jouki Hämäläinen kirjoitti Stalinin kuoltua. Niiden voimallisessa ilmaisussa on sosialistisen realismin kaikuja, jotka kuitenkin jännittävällä tavalla rikkoutuvat. Nykylukijaa tämä voi suuresti hämmästyttää
Joonas Aholan tutkimustyön pohjalta syntynyt kirja on nyt jopa järkyttävän ajankohtainen. Onneksi Viron kansanrunousarkistosta löytyi folkloristi Udo Kolkin johtaman retkikunnan keräämiä neuvostokalevalaisia runoaineistoja Vienan Karjalaan suuntautuneelta kenttätyömatkalta kesällä 1953. Aikansa kaksoisviestintää Aholan mukaan kaikissa neuvostokalevalaisissa runoissa voi ajatella olevan vähintään kaksi tasoa. Disinformaatio ja totalitarismi valtaavat maailmassa alaa, nyky-Venäjässä tunnistetaan stalinistisen Neuvostoliiton piirteitä. Kalevalaisen runouden maailman tuntevana folkloristina Ahola tunnistaa ja osoittaa lukijoilleen neuvostokalevalaisten runojen teksteihin piilotettuja liioitteluja ja paradoksaalisuuksia, joita voi lukea myös ironiana. Neuvostoliiton sensuuri ei puolestaan tuntenut kalevalaisen runouden perinnettä ja erilaisia runouden lajeja niin hyvin, että sensorit olisivat voineet tunnistaa niihin piilotettua ironiaa. Vaikka tuo runous oli näennäisen yksinkertaista ja räikeän tendenssimäistä, sen jokaisella rivillä oli olemassa sekä neuvostotodellisuuden taso että karjalaisen perinnekulttuurin taso. Tämän teoksen toisena osana Ahola on koonnut 134 neuvostoaiheista, perinteisiin muotoihin nojaavaa runoa (novinaa) vuosilta 1937–1963. [ … ] runot olivat siten yhtäältä viestejä toisille karjalaisille, toisaalta laajemmalle neuvostoyleisölle. Jotta runoilijat olisivat pysyneet sosialistisen realismin kaidalla polulla, heitä myös opastettiin ja koulittiin poliittisesti hyväksyttävien säkeiden tuottamiseen. Neuvostokalevalaisten runojen kokoelman päättää komeasti Maria Mihejevan tunteikas ja kaunis muistoruno 11.4.1963 kuolleelle Tatjana Perttuselle. Tutkimusnäyttöön viitaten Ahola kuitenkin myös osoittaa, että totalitaarisissa systeemeissä ihmiset ovat erityisen herkistyneitä tunnistamaan piiloviestejä. Huolellisena tutkijana Ahola myöntää myös sen mahdollisuuden, että tällaiset ironiatulkinnat voivat olla lähtöisin enemmänkin nykylukijan maailmankuvasta kuin alkuperäisistä neuvostokalevalaisten runojen laatijoista. Syrjäseudulla eläneille vanhuksille nämä olivat hyvin merkittäviä elämisen ehtoja. Kaaduit kannoiltasi, kaunis, sorruit, suuri, surman suohon. Inhimillinen tunne lävistää runon kaavan. Neuvostokalevalaista runoutta julkaisevien lehtien toimittajat ohjasivat kirjoitusprosessia sekä edelleen editoivat tekstejä runoilijoiden jäljiltä puolueen näkökulmasta soveliaaseen suuntaan. KUVA: KATRI KOVASIIPI. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 149 KIRJAT toi heille julkaisumahdollisuuksia, he saivat runoistaan merkittäviä rahapalkkioita, mainetta ja kunniaakin, ja lopulta jopa olosuhteisiin nähden hyvän eläkkeen. KATRI KOVASIIPI Graafikko Karstein Volle ja tutkija Joonas Ahola pystyttivät kesäkuussa neuvostokalevalaista runoutta käsittelevää näyttelyään Työväenmuseo Werstaan Komuuttiin Tampereelle. Mahdollisuus tällaisiin tulkintoihin piilee tekstin rakenteissa ja perinteisten ilmaisutapojen ristiriidassa verrattuna runon aiheeseen. Jätit sentään virret vienot, heleämmät helmivyötä ihmisrintojen riemuksi, suloksi ikuisen suven. Punalipussa 3/1963 julkaistua runoa leimaa aito suru, joka hyödyntää perinteestä tuttuja säkeitä kauniisti. Virallisen totuuden vastustaminen oli hengenvaarallista Neuvostoliitossa, joten mahdollisen ironian ja satiirisen asenteen täytyi olla hyvin tehokkaasti kätkettyä ja vaikeasti tunnistettavaa. Venäjän nykytilanne on laittanut kapuloita myös Aholan tutkimuksen rattaisiin. Mitä paremmin nykylukija nämä kaksi viittaustasoa tuntee, sitä merkityksekkäämmiksi tekstit käyvät. Ukrainan sodan syttymisen jälkeen Aholalle tuli kuitenkin kielto julkaista Karjalan tiedekeskuksen perinnearkistossa olevia julkaisemattomia käsikirjoituksia tai äänitteitä. Näin lehtiinkin saattoi päätyä tekstejä, joista perinteen tuntevat lukijat osasivat tulkita monimerkityksisyyttä, joka ei ollutkaan yksiselitteisesti kommunistivallan puolella, vaikka runojen pintakerroksen sanallisen ilmaisun yksioikoinen lukeminen antoi niin ymmärtää. Hän keräsi valikoimaan mahdollisimman kattavasti eri laulajia, runomuotoja, teemoja, aiheita ja rakenteita koko neuvostorunojen aikakaudelta
HELLÄ NEUVONEN-SEPPÄSEN KOTIALBUMI. Erityisen vaikeaa hänen oli ymmärtää uusilla asuinsijoillaan Kanta-Suomessa, että muistorikas Salmin ortodoksinen kirkko oli raunioina. Seuraavan runon Aleksandra Neuvonen on tallettanut päiväkirjansa sivuille moneen kertaan: Hellä Neuvonen-Seppäsen Evakkojen perilliset syventää tietämystä karjalaisuudesta ja tuo toisenlaista näkökulmaa evakkouteen. Porali, oli yksi niistä neljästäsadasta tuhannesta karjalaisesta, jotka pakenivat sotaa Karjalan mailta juhannuksen seutuvilla 1944. Paljon arvokasta materiaalia piti tosin jättää kirjasta pois, karsinta oli kovaa, mutta se kannatti. Vantaalainen Hellä Neuvonen-Seppänen on karjalaistaustainen tutkija ja tietokirjailija. Syvälle alitajuntaan kätketty polttava suru Karjalan traumaattisesta menetyksestä tuntui heräävän kipuna pintaan. Kustantajan toiveesta Neuvonen-Seppänen vältti käsikirjoitusta muokatessaan väitöskirjamaisuutta, mikä olikin viisas valinta. Keitä me olemme, minne me kuulumme. Hellä Neuvonen-Seppänen Vastapaino 2023, 255 sivua Hellä Neuvonen-Seppäsen uusi teos kartoittaa syvällisesti evakkojen ja heidän perillistensä sielunelämää. Elettiin kohtalonvuosia, vaikeita aikoja, jotka jättivät väistämättä jälkensä myös siirtokarjalaisiin. Millaisia tunnetaakkoja evakkouteen liittyy. Siirtokarjalaisuus evakon elämässä ja muistoissa. ”Tutkimukseni motiivina on ihmettelyni siitä, miten evakkoäitini kokemukset ja omat lapsuudenkokemukseni vaikuttavat myöhemmin elämässäni”, Hellä Neuvonen-Seppänen kiteyttää ajatuksiaan teoksen johdannossa. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 150 KIRJAT Evakkouden monet kasvot Evakkojen perilliset. Hänen äitinsä, Salmin Kirkkojoella varttunut Aleksandra Neuvonen (1919–2001) o.s. Taakkoja, jotka siirtyvät sukupolvesta toiseen, mutta voivat olla myös merkittävä voimavara. Monen muun evakon tavoin Aleksandra Neuvonenkin oppi sittemmin kätkemään tunteitaan kovassa ja arvaamattomassa maailmassa, mutta ei suinkaan kaikkia. Hänen äitinsä Aleksandra Porali Salmin Kirkkojoella kesällä 1941. Evakkojen perilliset on tällaisenaan helposti lähestyttävä, yleistajuinen tietokirja, joka sopii kelle tahansa – ei ainoastaan akateemisesti kouluttautuneelle väelle. (2020). Hänen taannoin ilmestynyt teoksensa, Evakkojen perilliset, pohjautuu hänen Itä-Suomen yliopistolle tekemäänsä sosiaalipsykologian alan väitöskirjaan, jonka nimi on Menetetyn Karjalan valot ja varjot
KARI KUMPULAMPI Epäilys kalvaa lapsen mieltä Varhaisissa lapsuudenmuistoissaan Hellä Neuvonen-Seppänen näkee itsensä selailemassa lumoutuneena ullakolta löytämäänsä Aleksandra-äidin karjalahenkistä muistojen kirjaa sekä valokuva-albumia. Niin myös Aleksandra Neuvoselle. Pitkän prosessin tulosta Hellä Neuvonen-Seppäsen uusi teos on kymmenvuotisen väitöskirjaprosessin tulosta, laajan aineiston tiivistelmä. Lapsuudenkoti, Lähesalo-niminen talo Savossa, oli hänelle läheinen paikka, vaikka mielikuvitus liitelikin Karjalaan. Herkkyyden vuoksi mieli saattaa pahoittua vähästäkin. Vai oliko julma sota kenties tuhonnut koko Karjalan. Haastateltavien, evakkojen ja heidän perillistensä, juuret ovat itärajan takana Salmissa, Suojärvellä, Raudussa, Räisälässä, Sortavalassa, Äyräpäässä ja Viipurin seudulla. ”Selän kääntäminen jopa lähisukulaiselle ei ole tavatonta siirtokarjalaisten parissa”, Neuvonen-Seppänen kirjoittaa. Hän ei juurikaan puhunut lapsilleen kaikkein raskaimmista murheistaan saati raastavasta kaipuustaan Raja-Karjalaan. Naamiot riisuttiin kotioloissa Evakkojen keskuudessa sotien jälkeen melko yleisesti vallinnut vaikenemisen kulttuuri, murheiden sivuuttaminen, oli osa siirtokarjalaisten selviytymisstrategiaa. Kirjaa lukiessa oppii ymmärtämään laajemminkin, miten hauras viritelmä ihmiselämä on – etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa. Epäilys kalvaa kuitenkin uteliaan lapsen mieltä. Lapset ovat vanhempiensa kohtaloiden avaintodistajia, ja monet heistä ovat tunnistaneet itsessään myös vanhemmilta perityn kodittomuuden ja irrallisuuden tunteen sekä kaipauksen muualle. Minusta tulisi evakon lapsi. Se, mikä ulkopuolisilta jäi piiloon evakkovanhempien iloisuuden, ahkeruuden ja avoimuuden naamion taakse, ryöpsähti joskus voimallisesti näkyviin perheen piirissä. Silti hän ei voinut sanoa joidenkin muiden evakkojen lasten tavoin, ettei ole mistään kotoisin. Ja toki myöhemminkin. Hän vietti lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Mikkelin maalaiskunnan Vehmaskylässä karjalaisuuden ja savolaisuuden välimaastossa – eikä aivan kivuttomasti. Jotkut sulkeutuivat, joillekin avoimuus oli luontevaa, sosiaalista kanssakäymistä. Suruista vaikenemista pidettiin jopa karjalaisena toimintatapana. Niistä usein vaiettiin ja malli siirtyi lapsille. Hän ei kokenut olevansa ihan savolainen, eikä ihan karjalainenkaan. Iloisuus ei aina ollut luontevaa, se oli evakkojen lapsille selviytymiskeino kuten heidän vanhemmilleenkin. Evakkojen perilliset on antaumuksella laadittu, näkemyksellinen teos, erinomainen lisä Karjala-kirjallisuuteen. Nämä erilaisuuden kokemukset välittyivät usein evakkojen lapsille. KARI KUMPULAMPI. / Missä määränpääni lie. Hän toivoo syvällä sisimmässään, että pääsisi vielä kerran matkustamaan kotoaan Mikkelin maalaiskunnasta sadunhohtoiseen Karjalaan. Vanhemmilta peritty evakkouden taakka ilmeni myöhemmin monin tavoin perillisten arjessa. Tunne erilaisuudesta on nostattanut evakkojen lapsissa myös yritteliäisyyttä ja näyttämisen halua. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 151 KIRJAT On kohtalon kulku niin kumma. Pääsisikö hän matkustamaan äidin synnyinmaille Salmin pitäjän Kirkkojoelle Laatokan Karjalaan koskaan. He olivat kiitollisia sitä, että saivat katon päänsä päälle”, Hellä Neuvonen-Seppänen tähdentää kirjassaan. Haastatteluja tehdessään Neuvonen-Seppänen miltei unohti olevansa tutkija. Neuvonen-Seppänen kirjoittaa Evakkojen perilliset -kirjassaan: Kohtaloni sinetöitiin jo ennen syntymääni. Ylpeys vähemmistökulttuuriin kuulumisesta on antanut heille hyvät lähtökohdat monikulttuurisuuden ymmärtämiseen ja avarampaan ajatteluun, empatiaan. Näissä haastattelutyyppisissä keskusteluissa Neuvonen-Seppänen on yksi osallistujista, mikä lisää sopivasti kirjan omakohtaisuutta. Neuvonen-Seppänen puhuu kirjassaan myös perillisten iloisesta ulkokuoresta, joka kätki usein sisäänsä liian vähän rakkautta saaneen, epävarman lapsen. ”Raja itsen ja vanhemman elämäntarinan välillä ei ole niin suuri kuin voisi ajatella”, Hellä Neuvonen-Seppänen kirjoittaa. Evakkoperheet olivat kuitenkin hyvin erilaisia. Neuvonen-Seppänen painottaa, että siirtokarjalaisuus on evakkojen lapsille ja lastenlapsille myös arvokas voimavara. Hän oli enemmänkin harras kuuntelija. Vaikkapa jonain kesäisenä päivänä mesimarjojen kukkiessa ja koivujen hulmutessa Laatokan rannoilla. Sisällöltään runsas Evakkojen perilliset rakentuu kirjoittajan omaelämäkerrallisista kirjoituksista ja havainnoista sekä keskusteluista. Mieli liiteli Karjalaan Evakkojen perillisten lapsuudenkokemukset ovat monet yllättävän samankaltaisia. Heissä on kasvanut halu auttaa. Iloinen piti olla, vaikka sydän oli rikki. Surut ohitettiin tai niistä laskettiin leikkiä. Hänen mukaansa monilla evakkovanhemmilla huolia ja suruja kyllä riitti kosolti elämän varrella. Kotona naamiot sitten riisuttiin ja evakkouden sisin saattoi paljastua hetkittäin koko perheelle; sodan varjot, kotiseudun menetys ja nurja kohtelu uudella paikkakunnalla. Joutuisin muiden siirtokarjalaisten lasten lailla silminnäkijänä todistamaan karjalaisen kielen ja kulttuurin vähittäistä katoamista ja elämään sodan ja sen seurausten ilmapiirissä. Kulttuuriset yhteentörmäykset, Karjala-ikävä ja muuttamiset saivat evakot tuntemaan itsensä erilaisiksi. Hyväksyntää saadakseen, sopeutuakseen, he yrittivät miellyttää paikallisia asukkaita suorittamisella ja ylimitoitetulla ahkeruudella, jättivät suosiolla omat tarpeensa sivuun. Hän pisti merkille, että evakkojen lapset ovat useimmat vanhempiensa lailla herkkävaistoisia tarkkailijoita ja vaistoavat nopeasti ympäristössään erilaisia mielialoja. Ilahduttavan paljon hänen teoksessaan – kuten esseemäisessä luvussa Siirtokarjalaisuuden ylisukupolviset jäljet – on sellaista hienovaraista mielen matkaa, joka valaisee lapsena koettujen aistimusten merkitystä evakkojen perillisten myöhemmässä elämässä. / Oi missä on surujen summa. / Läpi tuskien käy elon tie. ”Evakkovanhemmat halusivat sopeutua, tulla hyväksytyiksi. Joissakin perheissä karjalaisuus oli näkyvästi esillä liki kaiken aikaa, joissakin se haluttiin unohtaa vallan
– Oli hyvin iso asia, miten talvija jatkosota vaikuttivat kylien elämään. Kirjasta hahmottuu, kenen Larin poikien jälkeläisiä ovat hietajärveläiset ja kuivajärveläiset, ja miten Rimpi on syntynyt. Yli kahdenkymmenen talon tarinat etenevät sekä ajallisena että maantieteellisenä jatkumona. Kaikkien kotikylät paloivat, ja sotien jälkeen talot rakennettiin suomalaistyylisesti, tyyppipiirustusten mukaan. Talotarinoihin hyödynsin jonkun verran myös vanhoja lehtileikkeitä. Kun ajaa tammikuussa Kuivajärvellä ja Hietajärvellä, ei aurattuja pihateitä ohittaessaan arvaisi, kuinka moni talo on talvisin käytännössä tyhjä, sanoo Karttimo. – Kesästä 2021 lähtien olen tehnyt kirjaa aktiivisesti, toisaalta jollain tavalla myös koko elämäni, kun olen elänyt aina tässä yhteisössä, Karttimo sanoo. Monessa tapauksessa sitä ei ole ymmärretty, mikä tulee Kainuun vienalaiskylien kulttuuriperintö näkyväksi KIRJAT Ella Karttimo toimittaa parhaillaan kirjaa Kyllä mie šukuni tiijän – Tarinoita Huovisten vienalaiskylistä. Taloista on pidetty todella hyvää huolta. Vienankarjalainen kulttuuri ja perintö elivät täällä vielä ihan täyttä päätä, vaikka evakkotaipaleelta oli tullut uusia vaikutteita. – Lähdetään Hietajärvestä tien päästä liikkeelle ja edetään talosta taloon – jokaisesta talotarinasta tulee omannäköisensä sen mukaan, miten tietoja on saatu kerättyä. – Tuntui kuin olisi tullut joulu, kun sain näitä tekstejä sähköpostiin. Monet Karttimon yhteydenoton saaneet kertoivat hyvinkin perusteellisesti paitsi omasta talosta, myös pitkiä tarinoita kylänsä elämästä. Ihmiset olivat kuutisen vuotta evakossa, oppivat siellä uuden kielen ja uudet tavat ja toivat niitä tullessaan. Teksteistä tuli vastaan asioita, jotka eivät ole olleet aiemmin tiedossa. Vähän jo pelkäsin tätä työmäärää, koska tällaisen kirjoittavan ihmisen se nielaisee helposti kokonaan. Kirjan toimittajana Karttimo sai toistuvasti yllättyä myös siitä, miten innostuneesti ihmiset lähtivät kirjahankkeeseen mukaan. – Sen näkyväksi tekeminen, millainen aarre nuo kylät ovat olleet kainuulaisessa ympäristössä. Ja niinhän siinä kävi: kirjan tietojen kokoaminen ja kirjoittaminen on vaatinut aikaa ja sitoutumista, muiden töiden ja velvoitteiden ohella tietysti enemmän kuin etukäteen osasi sittenkään arvata. Kertomusten oheen hän on liittänyt nopeasti hahmotettavia, aikajanan tapaan rakennettuja tietolaatikoita, joista voi nähdä selkeästi, mitä eri vuosina on tapahtunut ja kuinka talon asukkaat kytkeytyvät suvun kantaisän, Lari Huovisen sukupuuhun. Kirjan kustantaa Karjalan Sivistysseura, ja sen liikkeellepaneva voima on ollut Toarie ja Lari Huovisen sukuseura.. Tämän aikakauden näkyväksi tekeminen on todella tärkeätä. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 152 – Sukuseuran vuosikokouksessa kesällä 2017 tuli esiin, että tarvittaisiin tällainen kirja, joka ei olisi pelkästään sukukirja vaan myös kyläkirja, kertoo Ella Karttimo. Talojen kautta avautuvat sukutarinat – Useimmat kirjaan haastatellut ihmiset asuvat ympäri Suomea, mutta kylien talot ovat erittäin hyvässä kunnossa. Paljon talojen historiaa tuntevia ihmisiä on siirtynyt jo tuonilmaisiin, joten tietoja hankkiessaan Karttimo on kokenut ajan armottomuuden kouraisevastikin: – Koskaan ei olla liian aikaisin liikkeellä. Aluksi Karttimo otti yhteyttä Kuivajärven, Hietajärven ja Rimmin talojen nykyisiin omistajiin tai haltijoihin. Vaikka Karttimo on kerännyt tietoa monista eri lähteistä, kirjaan hän on muokannut ne kaikki ihmisten kertomiksi. Samassa kokouksessa haettiin ihmisiä kirjahankkeen toteuttajiksi. Haastatteluhetkellä kirja on vielä viimeistelyä vailla, mutta syksyn mittaan se on tarkoitus saada painosta lukijoiden käsiin. Siitä huolimatta nämä olivat ihan erilaisia kyliä edelleen. Kirjan tehtävä tässä ajassamme hahmottuu vahvasti historian kautta. Henkilöhaastattelujen ohella Karttimo hankki taustatietoa taloista etenkin Kainuun vienalaiskylien rakennuskannan inventoinnista, jonka Kainuun Museo teki vuonna 1986. Välillä olin silmät sumeina, tuli kiitollinen olo, että nämä asiat saadaan näkyville. – On parasta mahdollista työtä, että saa olla kokoamassa tällaisia tarinoita, joita ei ole ollut aikaisemmin missään kerrottuna. – Sanoin pienellä äänellä, että voinhan minä olla tässä mukana. – Siitä sain tosi hyvän pohjan, inventointiin oli koottu kattavasti talojen rakennusvuodet ja vaiheet. Vuosikymmenet monipuolisia toimittajan ja viestijän töitä tehneenä Karttimo myös tietää kirjahankkeen kulttuurisen arvon. Tarinoita, joita ei ole aiemmin kerrottu Kirja kuvaa etenkin, millaista Kainuun vienalaiskylien eli Kuivajärven, Hietajärven ja Rimmin elämä oli 1940-luvulta alkaen ja aikoina, jolloin kylät olivat elävimmillään
– Kirjan kuvissa on paljon ihmisiä; ihmiset kiinnostavat lukijoita kuitenkin enemmän kuin tyhjät kylät ja maisemat, Karttimo toteaa. – Toivoisin, että tässä vaiheessa ymmärrettäisiin, miten arvokas se kulttuuriperintö on ollut. Perintö elää, mutta ei välttämättä tuossa paikassa. Poltettujen talojensa raunioilla Maria ja Huoti Karhunen sekä poikansa Tero (vasemmalla) ja Heikki. Vanhoista asioista kannattaa olla kiinnostunut Sukutarinoiden kertomiseen Karttimo harjaantui jo nuorena, kun oli neljä kesää töissä Domnan pirtillä kertomassa vierailijoille, millaisia Kainuun vienalaiskylät ovat. Huovisten sukuseuran toiminta on ollut elämässä mukana koko olemassaolonsa ajan, jo 30 vuotta. Omat aineistot ja ajatukset saavat kuitenkin vielä odottaa vuoroaan, nyt ensin ääneen pääsevät muiden ihmisten tarinat. Tärkeän vahvistuksen vienankarjalaiseen identiteettiinsä Karttimo sai nuoruudessaan Pertti Virtarannan kirjoituksista. KATRI KOVASIIPI Ella Karttimo on tutkinut kirjaansa varten Hietajärven, Kuivajärven ja Rimmin kylien talojen historiaa. Oli oikea herätys ajatella, että siinä kuvatut ihmiset olivat tuttuja ihmisiä ja omaa sukua – ja suuri kysymys oli sekin, että rajan takana on paljon sukulaisia. – Olin 13-vuotias, kun Pertti Virtarannan Polku sammui (1972) ilmestyi. Itsekin Huovisten tunnettua sukua Ella Karttimolle kirjan kokoaminen ja toimittaminen on ollut erityisen mieluisaa, koska hän kuuluu itsekin Huovisten sukuun. – Mummo on Jussi Huovisen sisko. Kirjaa elävöittää runsas kuvamateriaali, jota on kerätty sekä vanhoista perhealbumeista, historiakuvista että uudemmista kuvista. Mummo on asunut lapsuudessani ja nuoruudessani siinä lähellä aina ja ollut linkki vienankarjalaisuuteen. Kiannon kirjat on tullut luettua ja Kianto-seurassa toimittua. Mummo meni naimisiin muualta tulleen rajavartijan kanssa, joten hänen lapsensa, mukaan lukien Karttimon isä, kastettiin luterilaisiksi. Myös lukuisia kertoja rajakylissä vierailleen Ilmari Kiannon tekstit ovat olleet Karttimolle tärkeitä. KARHUSEN KOTIALBUMIT. Kirja voi herättää sen, että vanhoista asioista kannattaa olla kiinnostunut, ja vieläkin voi etsiä ja selvittää sen oman tarinansa, ettei kaikki mene maan rakoon, Karttimo pohtii. KUVA: ELLA HÄNNINEN Tästä piti aloittaa evakkovuosien jälkeen elämää. – Varsin moni kirjaan haastatelluista tietää, miten siihen Larin ketjuun itse liittyy. Aika lyhytkin se rimpsu saattoi olla, ja siitä heräsi myös murhe, että miksi en tiedä, miksi ei tullut koskaan kysyttyä. Tunnettu runolaulaja Jussi Huovinen löytyy sukupuusta varsin läheltä. Kirjan nimi Kyllä mie šukuni tiijän on loitsuista ja Kalevalasta lähtöisin. Karttimo valokuvaa itsekin, joten mukana on runsaasti myös hänen ottamiaan kuvia. Larin Timon Ohvon Iivanan Olgan Yrjön Ellan ajatuksissa on jo pidemmän aikaa väikkynyt halu lähestyä aihepiiriä myös omakohtaisesti. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 153 KIRJAT esiin kirjan tarinoista, kiteyttää Karttimo kirjansa tarkoituksen. – Sukuseura perustettiin epävirallisesti pienellä porukalla 30 vuotta sitten, virallinen 30-vuotisjuhla on vasta kahden vuoden päästä. Vaikka ihmiset ovat muuttaneet näistä Kainuun vienalaiskylistä muualle, tuo kulttuuriperintö elää edelleen ja näkyy esimerkiksi musiikin alalla
Palveluksen toimitti isä Heikki Harvola Kajaanin kappeliseurakunnasta ja hän vastasi koko proasniekan kirkollisista toimituksista. Vaikka säät eivät suosineet juhlarahvasta, kokoontuminen oli lämminhenkinen ja yhteenkuuluvaisuutta lujittava. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 154 Toarie ja Lari Huovisen sukuseura kokoontui heinäkuun toisena viikonloppuna suvun synnyinsijoille Suomen puolen vienalaiskyliin. Ohjelma jatkui yhteisellä ruokailulHuoviset koolla sukunsa kotiseudulla Proasniekkayö Kuivajärvellä. Niinpä proasniekka aloitettiin perjantai-illan suussa Rimmillä Lapinsärkän kalmistolla, jossa pidetty muistopalvelus kokosi pikkusateesta huolimatta paikalle reilut parikymmentä henkeä. Muistopalveluksen jälkeen oli mahdollisuus vielä tutustua Rimmillä Uljaskan Pirttiin, jossa toimitettiin ehtoopalvelus. Sen sijaan tutustuttiin tämänvuotisen sukutapaamisen keskuspaikkaan Domnan Pirttiin yhdessäolon ja talossa oleviin esineisiin ja valokuviin tutustumisen merkeissä. Perinteiseen tapaan sukutapaamisen puitteina oli Kuivajärven proasniekka, jonka maallisesta ohjelmasta sukuseura on vastannut joka toinen vuosi lähes seuran perustamisesta lähtien. Päiväjuhla alkamassa.. Muistopalvelus Rimmin Lapinsärkällä. LAUANTAIN ohjelmassa piti olla kyläkävely Kuivajärvellä, mutta se peruutettiin kovan sateen vuoksi
Kolmantena konsertoinut Maari Kallberg antoi parastaan vienalaisjoikujen taitajana. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 155 Jussi Huovisen muistokonsertissa kuultiin runolaulun laajuutta Vienalaisen perinteen monipuolisen tallentajan, mestaripelimanni Jussi Huovisen muistokonsertti, veti jälleen Suomussalmen Hietajärven perinnetaloon kulttuurinnälkäisiä kuulijoita, jotka pääsivät nauttimaan kolmen vahvan runolaulajanaisen esityksistä. Hallituksessa jatkavat edelleen Laura Huovinen (Hämeenlinna), Esa Jäppinen (Jyväskylä), Asko Kaipainen (Hauho), Ritva Still (Kempele) ja Aila Ylioja (Lahti). Syksyllä ilmestyvä kirja herätti suurta kiinnostusta ja koko sukuseuraväki odottaa sen ilmestymistä innolla. lauluja vienalaisesta Kalevalasta. Proasniekka jatkui päiväjuhlalla, jonka alkupuheenvuoron käytti isä Heikki Harvola. Osin Laura säesti itseään kanteleella. Laura Huovinen esitti omia laulujaan.. Juminkeko-säätiön, Vienan reitti ry:n ja Runolaulu-Akatemian järjestämästä konsertista esimakua saatiin jo edellisenä päivänä järjestetyllä kulttuuripatikoinnilla, joka suuntautui tällä kertaa vienalaiselle erämaa-alueelle Murhisaloon, jonka suojelussakin Jussilla oli iso rooli. Tulkoa terveh jokahine sillon Kuivarveh! Teksti ja kuvat: MARKUS HUOVINEN Runolaulajat Laura Huovinen (vas), Virve Kallio ja Maari Kallberg ja Juminkeon Markku Nieminen valmistautuvat konserttiin. suurelle yleisölle, kulttuurityötä parhaimmillaan. la, jota seurasi sukuseuran vuosikokous. Myös jäsenmäärän kasvattaminen jäsenistön vanhetessa tuo haasteita sukuseuran toimimisen varmistamisessa. Muistopalvelukseen osallistui nelisenkymmentä henkeä. Musiikillisen ohjelman tarjosi runolaulaja Laura Huovinen osoittaen, että runolaulu elää edelleen Huovisten suvussa vahvasti. SATEEN JÄLJILTÄ usvaisen ja tyynen yön jälkeen osa juhlarahvaasta osallistui liturgiaan, ristisaattoon ja vedenvihkimiseen, joka tapahtui tällä kertaa Domnan Pirtin rannassa. TÄMÄNVUOTINEN Jussi Huovisen muistokonsertti antoi oivan näytteen runolaulun todella laajasta perinteestä. Tulevassa toiminnassa keskeistä on heinäkuussa 2025 järjestettävän sukuseuran 30-vuotisjuhlaviikonlopun suunnittelu ja toteuttaminen. Laura on opiskellut runolaulua ja esittämäänsä musiikkia ukkinsa kanttori Mikko Huovisen kautta ja vaalii näin sukunsa runolauluperinnettä. Jokainen laulaja oli omalla osaamisalueellaan, ja näin kuulijat saivat tietää, kuinka monipuolista runolaulu on ja kuinka laaja-alaisia muotoja sillä onkaan. Kokousväki valitsi seuran puheenjohtajaksi edelleen Markus Huovisen Kauhavalta. Kallberg onkin Vienan Karjalan joikuperinteeseen perehtynyt tutkija-muusikko, jolla on tietotaidon lisäksi vahva tulkintataito. Onneksi löytyy vielä tällaisia vahvoja naisia, jotka tuovat runolaulun eri muodoissaan ns. Toivottavasti uusi kirja innostaa Huovisen suvun väkeä ja muita vienalaisuudesta kiinnostuneita sankoin joukoin osallistumaan tulevaan sukuseuran 30-vuotisjuhlaan. Pyhälle Nikolaokselle elikkä Miikkulalle pyhitetyssä tsasounassa hiljennyttiin vielä yhdessä ehtoopalvelukseen. Hän tekeekin sitä niin harrastuksena kuin työn merkeissä. Perinteisen juhlapuheen sijaan toimittaja Ella Karttimo esitteli uutta sukuja kyläkirjaa Kyllä mie sukuni tiijän – tarinoita Huovisten vienalaiskylistä. Perinteiseen tapaan ennen lauantain ehtoopalvelusta kokoonnuttiin Kuivajärvellä sijaitsevaan Kuikkaniemen kalmistoon muistelemaan edesmenneitä sukulaisia. Hän antoi vahvoja näytteitä runolauluosaamisestaan. Patikoinnilla kuultiin useita kertoja Maari Kallbergia ja Laura Huovista, jotka esiintyivät myös muistokonsertissa. Hallitusta täydennettiin Arja Lähteenkivellä (Kempele). Iltaa vietettiin pääasiassa lähisukulaisten kesken kylystä ja yhdessäolosta nauttien. Konsertin aloitti Kuivajärven Huovisten runolaulajasukua edustava Laura Huovinen, joka esitti itse tekemiensä laulujen ohella mm. Jussin muistokonsertti pidettiin jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Joikujen kautta starinat elävät. Toisena esiintyneelle Virve Kalliolle runolaulun ylläpitäminen on sydämenasia
Polun avaajana ja muistomerkin julkistajana toimi Helsingin yliopiston folkloristiikan professori Lotte Tarkka.. Lisätietoa: vienanreitti.fi/tapahtumat-2023/ koteoksensa Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja (Otava, 1901). Karelianismi-polun avajaisjuhlaa vietettiin Kuhmon Rimmin kylässä sunnuntaina 2.7. . Rimmin kylältä Gallen-Kallela löysi Aino-taru -maalaukseensa Väinämöisen mallikseen Eljas Ahtosen eli Rimmin Uljaskan. Polku tarjoaa luontokokemuksia, seitsemän erillistä teosta sekä tietoa karelianismin kaudesta. Ilmoittautuminen 1.9.2023 mennessä: marja.kynkaanniemi@gmail.com Uljaskan pirtiltä on myös mahdollisuus käydä rajavyöhykkeellä sijaitsevalla Kultalähteellä. Retken aikana kuullaan kylien historiasta sekä tutustutaan Hietajärven perinnetaloon ja Kuivajärven tsasounaan. Inhasta Vienassa ja Vienan Portti Oy:n Keijo Ahtonen Rimmin Uljaskasta. Karelianismin muistomerkin ohella Antía Sánchez ja Hannes Aleksi ovat luoneet Rimmin kylään Karelianismi-polun. Merkittäviä kareliaaneja olivat mm. Juminkeko-säätiö on tilannut muistomerkin Kuhmon Rimmin kylään. K. VALTAKUNNALLINEN karelianismin muistomerkki paljastettiin Kuhmossa heinäkuun alussa. taiteilija Louis Sparre, kuvanveistäjä Emil Wikström, valokuvaaja I. Inhasta ja Kusti Karjalaisesta, yliopistonlehtori Helena Lonkila arkkitehtien Blomstedtin ja Sucksdorffin Kainuusta, runoilija Maija Myllykangas valokuvaaja I. Karelianismin piiriin kuuluivat myös monet musiikin, kirjallisuuden, käsityöteollisuuden ja arkkitehtuurin edustajat. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 156 UUTISIA KARJALAISUUDESTA n. Muistomerkin tekijät ovat ottaneet teoksensa lähtökohdiksi maineikkaimmat kareliaanit: Akseli Gallen-Kallelan kesän 1890 Vienan matkasta alkoi eri alojen taiteilijoita inspiroinut, vuosikymmenen verran kestänyt Kalevalaja Karjala-innostus. Kareliaanitaiteilijat muodostivat Suomen taiteen kultakauden ytimen. Seminaarissa kirjailija Markku Nieminen puhuu karelianismin merkityksestä Kainuussa, Gallen-Kallelan museon johtaja Tuija Wahlroos kertoo Akseli ja Mary Gallen-Kallelan vierailusta Kuhmossa 1890, professori Lotte Tarkka puhuu I. VIENAN REITTI RY järjestää yhdessä Juminkeon kanssa seminaarin otsikolla Karelianismia Kainuussa ja Vienassa. K. . Seminaari toteutetaan lauantaina 16.9.2023 Kuhmon Juminkeossa, ja sitä voi seurata myös nettistriimauksena Vienan reitti ry:n YouTube-kanavalla. Rimmin Uljaskan pirtillä osallistutaan runolaulukonserttiin ja päästään tutustumaan karelinismin muistomerkkiin ja Karelianismi-polkuun. Retken hinta 10 euroa/henkilö. . K. Muistomerkin tekijät ovat taiteilija Antía Sánchez ja kuvanveistäjä Hannes Aleksi. KUVA: MARKKU NIEMINEN/JUMINKEKO Karelianismi-seminaari ja bussiretki vienalaisiin kyliin n. Inha sekä perinteenkerääjä Samuli Paulaharju. Kultalähteen retkelle osallistujilta vaaditaan rajavyöhykeluvat, sitä varten ilmoittautumiset 1.9.2023 mennessä Keijo Ahtoselle puhelinnumeroon 044 767 2030. . Esimerkiksi arkkitehdit Yrjö Blomstedt ja Victor Sucksdorff toteuttivat pitkän, vuonna 1894 Karjalaan suuntautuneen tutkimusmatkansa tuloksena klassikKarelianismin muistomerkki Kuhmon Rimmin kylään Yksityiskohta Akseli Gallen-Kallelalle omistetusta osasta Kuhmon Rimmin kylään pystytettyä karelianismin muistomerkkiä. Tapahtumaan liittyy myös sunnuntaina 17.9.2023 järjestettävä bussiretki Suomen vienalaiskyliin
. . Suomen ja vepsän kielten linjalle pyrki 12 hakijaa per opiskelupaikka. Tutkijat kertovat Karjalan Sanomille, että Tihvinän Karjalassa haastateltujen keski-ikä oli 68 vuotta. . Tämän myyttisen rajan on tulkittu jakaneen Suomen itäiseen ja läntiseen kulttuuripiiriin. Kenttämatkallaan tutkijat tutustuivat Mujejärven, Ontajärven, Rukajärven ja Tiiksin paikallisiin aktiiveihin, jotka pyrkivät säilyttämään kotikylissään karjalan kieltä ja kulttuuria. Retkikuntaan kuuluivat kielentutkijat Natalja Pellinen ja Irina Novak sekä muita nuoria tutkijoita. Mujejärvellä haastateltujen keski-ikä oli 76 vuotta. Lisätietoja Haikolasta suomeksi: juminkeko.fi/haikola/ LÄHDE: KARJALAN SANOMAT Sugrikielet Petroskoin yliopiston halutuimpien opintojen joukossa n. Yhdellä videolla kirjailija Ortjo Stepanov kertoo Haikolan historiasta ja teoksistaan. Suomen ja karjalan kielten linjan kilpailutilanne oli melkein sama, eli 11,67 hakijaa per paikka. Esityksestä on tulossa lisää luettavaa Karjalan Heimoon 9–10/2023. Esityksen on ohjannut Juhani Joensuu. Kantaesitykset Varkauden teatterissa 12.8. . Mujejärven piirissä karjalanpuhujat asuvat harvemmassa kuin Tihvinän Karjalassa. Maarianvaaran teatteri lähtee tutkimusmatkalle kohti Pähkinäsaaren arvoitusta. Yhteisölliseen henkeen yhdistyy niin rillumarei kuin kansansivistyskin. Retkien tuloksena Karjalan kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen äänitearkistoon on saatu tallennettavaksi yli 30 karjalankielistä puhenäytettä Tihvinän Karjalasta eli Boksitogorskin piiristä sekä Mujejärven piiristä noin 20 puhenäytettä karjalaksi ja venäjäksi. Varkaudenteatteri.fi/ohjelmisto/ pahkinasaari-1323-rajakarnevaali/ maarianvaaranteatteri.net/ ajankohtaista/ Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaali Varkauteen ja kiertueelle Kansanrunoutta ja historiaa Haikolan multimediakioskeista n. Kielen tutkimisen ja kielitallenteiden keräämisen lisäksi tutustuttiin asukkaiden arkielämään. Esitys heittää ilmoille kysymyksiä, asuuko Suomessa kaksi kansaa – itäinen ja läntinen – jotka ajattelevat, keskustelevat, rakentavat, työskentelevät, ruokailevat tai rakastavat eri tavoin. Aineistoja Haikolan multimediakioskeihin on saatu Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen kielen, historian ja kirjallisuuden äänitearkistosta. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 157 UUTISIA KARJALAISUUDESTA n. Näissä kylissä asuu heidän kertomansa mukaan myös muutama naispuolinen runoilija, joiden luovaa työtä ei tunneta laajemmin. . VENÄJÄN Karjalan Haikolaan on pystytetty seitsemän multimediakioskia, joista voi kuunnella kansanrunouden äänitteitä ja katsoa videomateriaaleja. Karjalan kieltä ei enää siirretä lapsille, ja lapsia on Tihvinän Karjalan kylissä enää hyvin vähän. PETROSKOIN valtionyliopiston tuoreet hakijatilastot osoittavat, että tänä vuonna sen halutuimpien opintolinjojen joukkoon kuuluvat karjalan, vepsän ja suomen kielen sekä kirjallisuuden linjat. Kioskeista löytyy kansanrunouden tutkijan Aleksandra Stepanovan 1960-luvulla keräämiä ja tallentamia kansanrunousäänitteitä sekä Miihkali Stepanovin perhearkiston aineistoja. KESÄ-HEINÄKUUSSA 2023 Venäjän tiedeakatemian Karjalan tutkimuskeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen kielentutkijat kiersivät tutkimassa ja äänittämässä karjalankielistä puhetta Karjalan Mujejärven piirissä ja Leningradin alueen Boksitogorskin piirissä eli Tihvinän Karjalassa. klo 18.00. Äänitteitä voi kuunnella myös internetin kautta osoitteessa haikola.ru/??????????????/???????-??????. PÄHKINÄSAAREN RAUHAN solmimisesta on tänä vuonna kulunut 700 vuotta. . Tekijät ovat yhdistäneet esitykseen teatterin ohella perinteentutkimuksen, kielitieteen, sosiaalipsykologian ja musiikkipedagogian tuntemustaan. Hakijoita ovat kiinnostaneet kovasti myös oikeustieteen ja sosiologian opinnot. Tämän jälkeen esitys kiertää suomalaisia teattereita, kulttuurikeskuksia, kirjastoja ja seurantaloja vuoden loppuun. Kiertueteatterikonkarit Timoi Munne ja Henry Räsänen sekä harmonikan virtuoosi Janne Vänskä sukeltavat aikamatkalle Suomen historiaan. ja 9.9. . Petroskoin yliopiston itämerensuomalaisen filologian laitoksen johtaja, historian tohtori Tatjana Paškova kertoo Karjalan Sanomille, että kilpailu karjalan, vepsän ja suomen opintolinjoille on ollut erittäin kova noin viiden viime vuoden aikana. LÄHDE: KARJALAN SANOMAT n. LÄHDE: KARJALAN SANOMAT Tutkijat tallensivat tuoreita karjalan kielen puhenäytteitä. . Lisäksi nähdään piirrosfilmejä, joilla Haikolassa asuneet ihmiset lausuvat paikallista karjalankielistä kansanrunoutta. Tutkijat toteavat myös, että 1980-luvulla syntyneet ymmärtävät karjalaa oikein hyvin, mutta osa ei enää puhu sitä
ja Ouluun Aleksinkulmaan 14.10. Haluamme kokeilla uusia tapoja ja kanavia toimia. On monta eri Karjalaa -hanketta jatketaan historiatietoisuuden lisäämiseksi mahdollisuuksien mukaan Suomen ja Venäjän molemmin puolin. Mukana on virolaisen, unkarilaisen, saamelaisen ja karjalaisen kulttuurin edustajia. Päivän ohjelmassa on suomalais-ugrilaisia esityksiä ja ajankohtaista sukukansatietoa. Tärkeä on myös Sanna Marinin hallituksen Kielipoliittisen ohjelman mukaisesti nimitetty Valtioneuvoston karjalan kielen asiantuntijatyöryhmä (2023–2025), jonka toiminnasta vastaa Kotimaisten kielten keskus ja jonka tehtävänä on edelleen vahvistaa karjalan kielen asemaa Suomessa. Seuran yhteyteen ovat myös erityisesti nuoret tervetulleita ja tuemme kaikin tavoin heidän ideoitaan ja aktiivisuuttaan. JATKOSSA PANOSTAMME vahvasti kyykkätoimintaan. Uudessa tilanteessa toimimme ennen muuta Suomessa, unohtamatta Venäjältä muualle muuttaneiden karjalan kielen ja kulttuurin aktiiveja ja asiantuntijoita. Kiinnostus karjalan kieleen on Suomessa viime vuosina lisääntynyt. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA ELOKUU 2023 HALLITUKSET UUTISET Uudistettu strategia Hallituksen uutiset S ukukansapäivä tanssii ja soi -yleisötapahtuma järjestetään lauantaina 21.10.2023 klo 13–19 Helsingin keskustakirjasto Oodin Maijansalissa. Vahvaa julkaisutoimintaa ja myös omaa tutkimustoimintaa jatkamme tulevinakin vuosina. Sugrifest-tapahtumakokonaisuuksia on luvassa myös ainakin Tampereelle Kulttuuritalo Laikkuun 7.10. Karjalan Sivistysseuralle jokainen, joka pitää itseään karjalaisena, on karjalainen. Seura toimii siten, että maantieteelliset etäisyydet eivät olisi este tapahtumien seuraamiseen tai osallistumiseen. Tärkeätä työtä tekevät myös seuran aktiiviset alaosastot pohjoisessa Suomessa. Itä-Suomen yliopistolla on karjalan kielen elvytysvastuu. Kyykkä yhdistää eri-ikäisiä ihmisiä ja on syvästi karjalainen perinnepeli, joka symboloi ajassa elävää karjalaisuutta, aivan kuten kieli ja uusiutuvat perinteet. Tärkeää on tarjota yhdessä tekemiselle ympäristö, jossa taustalla ei ole merkitystä. VENÄJÄN HYÖKKÄYSSOTA Ukrainassa sen sijaan on vakavasti lamaannuttanut seuran yhteistoiminnan monien pitkäaikaisten kumppanien kanssa Karjalan tasavallassa. Jaamme edelleen opiskeluapurahoja ja avustuksia, joilla eri tavoin toimitaan karjalan kielen, kulttuurin, historian ja perinteen hyväksi. Seuran arvoja ovat sivistys, oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin, yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus sekä eri ryhmien ja katsomusten välinen vuorovaikutus. Karjalan Sivistysseuran puheenjohtaja Seija Jalagin on työryhmän jäsen. Karjalan Heimo on inspiroiva ja tasokkaasti tehty lehti, jota lukevat niin seuran jäsenet kuin muut kiinnostuneet. Sukukansapäivät lähestyvät. Siinä kirkastetaan työtämme karjalan kielen ja kulttuurin elinvoimaisuuden hyväksi sekä karjalaisen perinne-, historiaja sukutiedon saattamiseksi mahdollisimman monien kiinnostuneiden ulottuville. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 158 S euran strategia on uudistettu. Tutkimustietoon perustuvalle historiatiedolle on yhä enemmän tarvetta. Tilaisuus on osa sukukansapäiviä, joiden yhteydessä järjestetään monipuolista ohjelmaa ympäri Suomea koko lokakuun ajan
Juha Hurme lupaa tehdä Kalevalalle kirjallisen ruumiinavauksen. SAMPO-TIETOKANTA, KSS Historia-artikkelissaan Pekka Vaara kertoo, miten suomalaiset punapakolaiset saivat keväällä 1922 rakentaakseen neuvostohallinnon Uhtualle. Lukijoilla (arvio) 2.11. ELOKUU 2023 HALLITUKSET UUTISET. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Punasuomalainen kausi kesti vuoteen 1935 saakka. Kuvassa Uhtuan osuuskauppa vuonna 1927. SEURAAVA LEHTI MARRASKUUSSA TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 2.10. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. Noina vuosina satoja suomalaisia muutti Uhtualle. 2023 Karjalan Heimo N:o 7–8 159 Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 104. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Kenen Kalevala. Lehden numero 9–10 11–12 Painotuotteet 1234 5678 Y M PÄ RISTÖMER KK I MIL JÖMÄRK T Painotuotteet 4041-0619 Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Onko Kalevala ryöstettyä kulttuuriperintöä. 13.11. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. 14.12. SKS:n kustantamassa uutuuskirjassaan Kenen Kalevala. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu
Hopeinen risti sopii hyvin lahjaksi merkkipäivänä, jouluna ja rippilahjaksikin. Teos sisältää 137 valikoitua neuvostokalevalaista runoa kommentaareineen. painos 2017). Kovakantinen, 452 sivua, KSS 2023. Folkloristi Joonas Aholan kirja avaa neuvostokalevalaisen runouden ristiriitaisuutta, keinotekoisuutta – ja kauneutta. Eläkkeelle jäätyään hän keräsi suojärveläistä muistitietoa ja kirjoitti vuosina 1967–1981 viisitoista tutkielmaa, joiden aiheet vaihtelevat suojärveläisistä häätavoista sairauksien kansanomaisiin parantamistapoihin. 2. Ketjuksi sopii esim. Neuvostokalevalainen runous Perinteinen karjalainen runolaulu oli spontaania kulttuurista itseilmaisua, kun taas neuvostokalevalainen runous ylhäältä ohjailtua propagandistista kirjallisuutta. painos, 2023 (1. Lisätietoja kirjasta löytyy tämän lehden sivuilta 150–151. Hinta 38 euroa, KSS:n jäsenille 32 euroa. Hinta 40 euroa. Vienalainen risti Vienalainen risti on teetetty alkuperäisen Karjalasta tuodun ristin mukaan. Syksyllä julkaistaan Ella Karttimon toimittama kirja Kyllä mie šukuni tiijän – Tarinoita Huovisten vienalaiskylistä. Valmistuttuaan kirja tulee saataville Huovisten sukukauppaan osoitteeseen huovistensukuseura.net/sukukauppa/ Tulossa. Selviytyäkseen hengissä karjalaisen kulttuurin oli sopeuduttava uuteen yhteiskuntajärjestykseen. Julkaisija Homeen suku. Karstein Vollen värikäs kuvitus. Kovakantinen, 553 sivua. Ristin koko on 55 x 55 mm ja se toimitetaan ilman ketjua. Suojärveläisten elämää ja rajakarjalaista kulttuuria 1800-luvulta talvisotaan valottavasta kirjasta on otettu nyt toinen painos. Hinta 55 euroa. Kalevala Korun oksidoitu, 60 cm pitkä hopeaketju, jonka kultaseppä juottaa ristin mukana tulevan renkaan avulla paikalleen. TILAUKSET: Karjalansivistysseura.fi/ kauppa tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi tai käy ostoksilla ma–to kello 10–15 toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9 D, Helsinki Suojärveläisten juhlaa ja arkea Suojärvellä syntynyt ja kasvanut Lyyli Home (1901–1982) työskenteli kansakoulunopettajana Raja-Karjalassa Suojärvellä, Karjalankannaksella Raudussa sekä sotien jälkeen PohjoisKarjalassa Polvijärvellä