ARTO TIMONEN SEURAAVA NUMERO Lokakuu 2024 144 Lintulan luostarissa kolme vuosikymmentä asunut igumenia Ksenia kertoo luostarielämästä. KUVA: KATRI KOVASIIPI Sisko Pajarin ja Kalle Kuisman häissä noudatettiin vanhoja karjalaisia hääperinteitä. Semenoffin vaiheista Itä-Karjalan vapautuspyrkimyksistä jatkosodan taisteluihin Vuoksella. 152 Romaanissaan Itki toisenkin (Gummerus 2024) Merja Mäki kuvaa nuorten karjalaisnaisten kohtaamia syviä ristiriitoja poikkeuksellisena ajanjaksona.. 138 Antti J. 2024 7–8 7 € Minne menet, Kullervo. 150 Arviossaan Pekka Vaaran tietokirjasta Punainen Uhtua väitöskirjatutkija Anna Laakkonen pohtii teoksen tietolähteitä ja kirjan laajempaa merkitystä. Tapaamme Sennin kesäkodissaan Nurmeksessa. Sisko hoiti myös itkijän tehtävät omissa häissään. 141 Jyrki Mäkelä kirjoittaa vuokkiniemeläisen Yrjö Sailan, ent. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 122 KARJALAN HEIMO 7–8/2024 136 124 Kansanrunouden tutkija, KSS:n hallituksen pitkäaikainen jäsen Senni Timonen täyttää syyskuussa 80 vuotta. 146 Aleksandra Jefimenkon 1870-luvulla kokoama teos Venäjän Pohjolan vähemmistöistä paljastaa myös sen, miten vähemmistöistä on 1800-luvulla puhuttu. Hengellisen elämän haasteisiin kytkeytyy huoli nykyajasta. Jokisen ohjaamaa elokuvaa Kalevala: Kullervon tarina aletaan kuvata syyskuussa Nurmeksessa. Ennakkomyynti ulkomaille on kovassa kiidossa. Karjalaiset häät Senni Timonen 80 vuotta Kirjeitä metsäsisseille KANSI : Kullervon tarina taipuu elokuvaksi. 135 Laukunkantaja-kolumnisti Aki Aunala kysyy tekoälyltä, mitä on karjalaisuus ja miten karjalainen käyttäytyy. 128 Seija Jalagin löysi Kansallisarkistosta nipun metsäsissien Karjalan kapinatalvena 1921–1922 saamia kirjeitä, joista kuvastuu koskettavasti kotiväen huoli. Pääseekö Aunala myös opettamaan tekoälyä
Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Provokaation tekijäksi ilmoittautui Ruškiemustu-kollektiivi. Lönnrotin patsas oli saanut päälleen yltympäriinsä verenpunaista maalia ja jalustaansa tekstin ”KOLONIALISTI”. ”Keskimääräinen homeopaatti hoiti kolerapotilasta luultavasti paremmin kuin Lönnrot ja Rabbe tuohon aikaan”, kirjoittaa tietokirjailija Juha Matias Lehtonen mainiossa teoksessaan Terveys ja humpuuki – Kaikki mikä parantamisessa on mennyt vikaan (Tammi 2021), viitaten tuon ajan lääkäreiden hygieniakäsitysten puutteisiin. Hyvin monet karjalaiset, sekä aktivistit että maltilliset, eivät tunne tekoa omakseen ja ovat sanoutuneet siitä irti. Tällä niemellä suomea puhuva kansa ja ruotsia puhuva vähälukuinen sivistyneistö elivät Venäjän tsaarin alamaisina. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Kuten tiedämme, lääketiede ei ollut vielä kehittynyt lähellekään tasoa, jolla se on nyt. Kun jalat ja kengät joutuivat liian kovalle koetukselle, Lönnrot tervasi jalkapohjansa ja astui höyheniin. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2024 18 8 E lias Lönnrot tunnetaan ahkerana kansanrunoudenkerääjänä, joka poltti jatkuvasti piippua ja käveli kävelemästä päästyään. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 123 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Jos Lönnrotia nimitetään kolonialistiksi sen vuoksi, että hän toimi oman aikansa kulttuuriihanteiden mukaan, oliko hän lääkärintoimessaan tappaja, jos hänen potilaansa kuolivat sen vuoksi, ettei lääketieteessä tuolloin tiedetty enempää. Anonyymin Ruškiemustun manifesti, jossa pilkahtelee jännästi tuttua fasismiretoriikkaa, julkaistiin 14.8.2024 vain englanniksi. Sosiaalisessa mediassa he kirjoittavat ensisijaisesti englanniksi. Silti he ovat pyrkineet ottamaan määrittelyvaltaa karjalaisesta aktivismista. Mitä tästä voimme päätellä. Niin matka voi taas jatkua. LÖNNROT TOIMI omana aikanaan hyvässä uskossa, historiallisessa tilanteessa, jossa polku Suomenniemeltä Vienan Karjalaan ei pysähtynyt valtioiden väliseen rajaan. Lönnrot oli myös lääkäri, joka hoiti potilaitaan parhailla tiedoilla ja taidoilla, joita tuohon aikaan oli saatavilla. Menneisyyden ihmisten tekoja on paha mennä tuomaroimaan nykyajan pelisäännöillä. 1800-luvulla eläneen, intohimoisesti työhönsä etenkin runonkerääjänä suhtautuneen pienen miehen nimittäminen kolonialistiksi ei perustu tosiasioihin. Runonkeruu oli tuon ajan kansatieteilijöille yhtä suuri villitys kuin tämän ajan ihmisille on julistaa ja jakaa mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. KATRI KOVASIIPI. Keitä he ovat. ELOKUUN PUOLIVÄLISSÄ Lönnrotia kohtaan hyökättiin täältä vuosisatojen päästä. Nimillään ja kasvoillaan he eivät ole tähän mennessä tulleet esiin. Aidot karjala-aktivistit käyttävät viestiensä pääkielenä luontevasti karjalan kieltä. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Kenen pussiin nyt pelataan
Tänä kesänä pääsin tänne vasta heinäkuun alussa. Sennin isä on pohjoiskarjalainen, ja juuri isän puolelta periytyy tämä Nurmeksen kesäpaikka. Nyt elämässä voisi olla riittävästi rauhaa toteuttaa pitkäaikaiset haaveet karjalaisten runojen parissa. Se pata on meillä vieläkin savusaunassa. Elokuisena iltana kohtasimme Sennin kesäpaikalla Nurmeksessa. – Yleensä tulen mökille kesäkuun alussa ja olen täällä niin pitkään kuin mahdollista. – Isoäiti kertoi, että kun vienankarjalaisia pakolaisia tuli jonoina, hän keitti pakolaisille hernesoppaa isossa valurautapadassa. Senni Timonen asustaa kesäisin Nurmeksessa niin pitkään kuin mahdollista. Samalla seinustalla on pieniruutuinen ikkuna, josta tupaan avautuu laaja näkymä. Edessä, alarinteen puolella, on kasvimaa, kauempana siintää Pielinen, sen takana kohoaa kirkko, sen takana vielä vaaramaisema. Paikka on tullut suvulle Sennin isän kautta.. Sieltä juontaa tämä minun ortodoksisuuteni ja kiinnostukseni karjalaiseen kulttuuriin. Heilläkin on omia lapsia, joista nuorin on kolmevuotias ja vanhin 24. Isänäidin muotokuva katsoo tupaan tulijaa mökin vastapäiseltä seinältä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 124 Senni Timoselta eivät työt lopu Kansanrunouden tutkija Senni Timonen täyttää 80 vuotta 11.9.2024. – Äidinisän suku on Jaakkimasta ja äidinäidin suku Suojärveltä. Nurmeksen mökillä viihtyvät myös suvun nuoremmat jäsenet, Sennin veljien lapset. L oma-asunto on tärkeä kiinnekohta Sennin elämässä, sillä se on ollut suvun käytössä pitkään. – Sanon heitä lapsiksi – se on karjalainen tapa – vaikka nuorin heistä on jo 38-vuotias ja vanhin yli 50-vuotias. – Nyt he ovat alkaneet kysellä kaikkea, haluavat tietää Karjalasta. – Nurmekseen Timoset ovat tulleet 1600-luvulla ilmeisesti Kainuusta, ja vienalaisiakin juuria on heillä ehkä ollut. On ollut onnettomuuksia – kaksi ystävää on kuollut, hän kertoo. Minua on vaadittu tekemään sukupuu, jossa kerron suvun taustoista
n Teki pitkän työuran Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tutkijana ja erikoistutkijana. – Näimme sen salin, jossa äiti ja isä vihittiin vuonna 1943. Sennin koko nimi on Senni Siiri Alanna. Minut kastettiinkin hänen mukaansa. Kolmanteen nimeen liittyy hauska tarina. n Valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1974. Äidinisä ja tämän veljet vastasivat yhdessä tilan hoidosta. Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan. Senni pääsi itsekin käymään Annalan kartanossa vuonna 1991. Isoäiti menetti kaiken, mutta sai Sennin – Äidinäiti asui meillä ja kuoli, kun olin 32-vuotias. – Kun äiti ja muut lähtivät Jaakkimasta, Annalan kartanosta, he ottivat Laatokan vettä pulloon kastevedeksi. – Äiti rakasti olla pellolla maatyöläisten kanssa, ja siksi heidätkin kutsuttiin häihin. Ennen kaikkea äiti auttoi suojärveläisten historian laatimisessa paljon. Hirsimökin tuvan ikkunasta avautuu näkymä, jota Sennin äiti luonnehti paratiisilliseksi. n Sai Kalevalaseuran Kalevala-palkinnon 28.2.2014 tunnustuksena ansioistaan kansanlyriikan tutkijana. Olin niihin aikoihin 15–20-vuotias, ja jouduin auttamaankin. n Sai Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Karjalapalkinnon vuonna 2004 teoksestaan Minä, tila, tunne. n Väitteli filosofian tohtoriksi 2004. Hän oli menettänyt kaiken, mutta kun minä synnyin, hän sai lapsen. Siitä juontuu minun ja hänen läheinen suhde. SENNI TIMONEN n Syntyi Helsingissä 11.9.1944. Se oli ensimmäinen kerta, kun Annalan työväki näki kartanon salin. Osan vuodesta äidin lapsuudenperhe oli Jaakkimassa ja osan vuodesta Sortavalassa tai Helsingissä. – Äidinäiti osasi karjalaa, mutta puhui sitä vain suojärveläisten ja sukulaisten kanssa. Täällä aika pysähtyy ja ihminen on läsnä itsessään.. n Kirjoitti ylioppilaaksi Kulosaaren yhteiskoulusta 1963. Sen katsominen rauhoittaa. Sennin äidin suvun kotipaikka oli Annalan kartano Jaakkimassa, Sorolan saaressa. n Vuodesta 2005 Karjalan Sivistysseuran hallituksen ja julkaisutoimikunnan jäsen. . 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 125 Maisemassa on syvyyttä, ajan kerrostumia ja luonnon kauneutta. Hänelle tuli avioero, kun minä synnyin. Äidinisä Lauri Pelkonen puolestaan teki suojärveläisten historian ensimmäisen ja toisen osan, ja silloin meillä ei muusta puhuttukaan. – Äiti aina sanoi, että iltavalossa tämä maisema on paratiisillinen. Minulle kolmatta nimeä miettiessään isä sitten käänsi juuri menetetyn Annalan nimen toisin päin – ja niin tuli nimekseni Alanna. Samana vuonna, 1944, hänen poikansa kaatui sodassa
– Naisten runoissa esiintyvät vastakohtina oma emo ja vieras emo, joka on joko anoppi tai emäntä. – Lapsuudessa kuljimme puhujamatkoilla hänen mukanaan. SKS:ssa työhuoneeseeni ilmaantui kerran kolme naista, jotka olivat Suistamolta kotoisin. Kaksi tiettyä keskeneräistä karjalaista teemaa Sennillä on ollut mielessään jo kauan. Yleisesti ajatellaankin, että vienalaiset naiset olivat hyvin itsenäisiä. En olisi oikeasti tullut tutkijaksi, jos en olisi löytänyt omaa näkökulmaani kalevalaiseen runoperinteeseen. Keväisin sen virta on voimakas ja kuohuu kosken lailla.. Jos eläisin yhtä vanhaksi kuin isä, 101-vuotiaaksi, voisin vielä ehtiäkin, hän toteaa. – Karjalassa on ihan uskomaton, laaja Maria-runojen sikermä, oikeastaan eepos, joka kertoo Kristuksen historian Marian näkökulmasta. Yksi niistä on Neitsyt Maria -runoja suppeampi. – Naistutkimus alkoi tulla 1980-luvulla Suomeen, ja folkloristiikassa Aili Nenola tutki itkuvirsiä naisten kielenä. Luvassa lisää artikkeleita On muitakin teemoja, joita Senni haluaisi vielä tutkia. Löytyy kuvauksia, miten anoppi nöyryyttää miniäänsä ja miten tuore aviomies ryhtyy tukemaan vaimoaan – tästä aiheesta kerrotaan hienosti Lauri Lappalaisen runossa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 126 Isoisä Lauri tunnettiin erittäin hyvänä puhujana. Pekka Pamilon toimittaman isänsä Kosti Pamilon teksteistä kootun kirjan Sana jiäy elämäh (KSS 2024) kansikuvana on kuva kaupasta, jossa Kosti Pamilo oli poikasena apulaisena. Toisaalta oli oma kulttuuri – oli itkuvirret ja laulut, ja miehet olivat etenkin Vienan Karjalassa todella paljon poissa. He olivat kuitenkin myös vahvasti sidottuja rooliinsa ja sen armoilla. Yksi tutkija sanoi, ettei tutkija voi näin käyttäytyä! Tällainen henkilökohtainen ja kärjistävä tyyli kuitenkin sopi vasta virinneen naistutkimuksen tuolloiseen henkeen. Haluaisin tehdä pienen kirjan, joka kertoo karjalaisten Neitsyt Maria -käsityksistä kansanrunojen perusteella. – Se oli mummin isän kauppa. Haaveeni on vielä kerta kaikkiaan keskittyä karjalaisiin runoihin. – Naisten asema karjalaisessa kulttuurissa on vaikea. Etenkin inkeriläisrunoissa sitä on runsaasti – inkeriläinen runokulttuuri on ollut hyvin naiskeskeistä ja feminiinisesti ekspressiivistä. He halusivat Senni Timosen kesäpaikalla Nurmeksessa mökin ja savusaunan välistä kulkee puro. – Ensimmäinen näistä artikkeleista oli Naistutkimus-lehdessä vuonna 1985, ja se aiheutti vähän hämmästystä, koska kirjoitin siihen yhdeksi luvuksi Neitsyt Marian haastattelun. Pari artikkelia Neitsyt Maria -teemasta Senni on jo kirjoittanutkin. Tuossa artikkelissaan Senni käsitteli Maria-runoja naisten kulttuurin kannalta. Hänen puheissaan oli paljon sellaistakin, mikä ei kestäisi nykyaikana päivänvaloa, mutta isoin sanoma oli, ettei saa unohtaa Karjalaa. – Toinen teema on Neitsyt Maria -runous. Se on Karjalan naisten identifikaatio-runoutta, ja Neitsyt Maria -malli on tukenut heitä, Senni selvittää. Aika keskittyä karjalaisiin runoihin Senni on tehnyt koko työuransa tutkijana Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa (SKS), ja aina tuli eteen erilaisia kalevalaisia projekteja. – Koko ikäni olen tutkinut ja järjestänyt runoja eri kanteilta. – Runojen avulla saa hyvin paljon selville näistä asioista, koska runoissa on symboliikkaa, joka käsittelee naisten ongelmia. Mummin suvun kautta olemme sukua Pamiloille. Silloin tajusin, että kansanrunoudessa voi erottaa myös naisten omia perinteitä. – Tästä haluaisin kirjoittaa myös Karjalan Heimoon
Perustimme Matrona-kerhon, ja luimme yhdessä Matronan runoja. Kesäpaikan yläkerrassa on Sennin makuuhuone, mutta siellä hänellä on myös työpiste. Hän oli Charlotta Europaeus, D. 1950-luvulla hänestä on Sulo Haltsonen kirjoittanut suppean artikkelin, mutta muuten häntä ei ole kukaan aikaisemmin tutkinut tällä tavalla kuin me Niinan kanssa nyt. Matkalla mökiltä savusaunalle kasvaa valtavia saniaisia.. – Ehdotin jo aikanaan [Karjalan Heimon silloiselle päätoimittajalle] Sakari Vuoristolle, että haluaisin kirjoittaa Matronasta ja tästä prosessista – siitä, mitä Matrona voisi merkitä nykyajan naisille. – Tässä SKVR:n osassa on vienankarjalaisilta pakolaisilta äänitettyjä runoja. Kirja pitäisi nyt viimeistellä – ei minulta työt lopu! Tämän vuoden loppupuolella ilmestyvässä Kalevalaseuran vuosikirjassa ilmestyy kiinnostava yhteisartikkeli, jonka Senni on kirjoittanut Kalevalaseuran toiminnanjohtajan Niina Hämäläisen kanssa. Europaeuksen sisar. Laulaja itse siis löytyy lauluistaan. – Runoaineisto on kuitenkin niin rikas: vaikka kyse on kansanrunoista, jokainen laulaja valitsee laulunsa oman mielensä ja elämänsä mukaisesti ja jopa jättää niihin jälkiä itsestänsä. Toimintani Karjalan Sivistysseurassa on taas syventänyt ymmärrystäni karjalaisuuden moniulotteisuudesta, pohtii Senni. Matrona Kyyrösestä saamme siis toivottavasti lähitulevaisuudessa lukea Karjalan Heimon sivuilla. Voi olla hyvä aika olla rennosti ja tehdä vain sellaista, mitä sydämestään haluaa. – En kuitenkaan alkanut lukea folkloristiikkaa (joka silloin oli nimeltään ”suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus”) karjalaisuuden takia vaan sen vuoksi, että runojen kieli oli minusta niin kaunista. Toinenkin aihe, josta Karjalan Heimoon on vielä tulossa artikkeli, on Suomen Kansan Vanhojen Runojen eli SKVR:n viimeinen osa, jota Senni on työstänyt muun muassa Heikki Laitisen, akatemiatutkija Kati Kallion ja runolauluprofessori Ilona Korhosen kanssa. Larin Parasken runoutta hän käsittelee myös väitöskirjassaan Minä, tila, tunne – Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan (SKS, 2004). Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun SKVR:ssa on laulettujen runojen sävelmät mukana. D. Pakolaisten reitti kulki 1920-luvulla Nurmeksen halki. Juttu jäi tekemättä. – Heikki Laitinen [kansanmusiikin emeritusprofessori] kertoi huomanneensa, että Matrona Kyyrösen runojen sävelmaailma on rytmisesti ihan erityinen. – Karjalaisuudessa ja ortodoksisuudessa olen kokenut molemmissa tietynlaista pehmeyttä, lempeyttä. Teksti ja kuvat: KATRI KOVASIIPI Savusaunan luota löytyy vanha rautapata, jolla Sennin mummo keitti vienankarjalaisille pakolaisille hernerokkaa. – Eiväthän taiteilijat ja tutkijat pääse eivätkä halua eläkkeelle, Senni muistuttaa. Yllättäen Matronaa kohtaan löytyi äskettäin kiinnostusta myös musiikintutkimuksen suunnalta. Osa heistä oli kai sukua Matronalle. Kun ajattelee, että ne runot tulevat jonkun ihmisen suusta, laulajan omana tulkintana, kykenee edes jotenkin kuvittelemaan, miten se runous on elänyt. – Yleensäkin olen löytänyt laulajan kautta otteen runoihin. Lauluista kuultaa laulajan luonne Tietoisuus karjalaisuudesta on ollut Sennillä läsnä koko elämän. Monet läheiset ja koko elämän mitalta tärkeät ihmiset ovat peräjälkeen kuolleet. – Artikkeli kertoo ensimmäisestä naisesta, joka keräsi kansanrunoutta. E. Sennillä on takanaan useita vaikeita vuosia. Minun pitääkin vielä tavata nämä naiset ja Heikki, jotta hän voi kertoa, mikä siinä sävelmaailmassa on erityistä. Vuonna 1982 ilmestyi hänen toimittamansa kirja Näin lauloi Larin Paraske (SKS). – Kaipaan sisäistä rauhaa. Satojen sivujen laajuinen käsikirjoitus on jo melkein valmis. Hän on myös selkeästi tietoinen, miksi naistutkimus on vetänyt häntä puoleensa. Edelleenkin haluaisin ottaa yhteyttä näihin naisiin ja tutkia Matrona-kerhomme pöytäkirjoja. Senni tunnetaan etenkin Larin Parasken tutkijana. – Larin Paraske on minulle laulajista läheisin, koska olen häntä eri aikoina niin paljon lähestynyt. Karjalaiset runot odottavat. Hän syntyi Savitaipaleella ja eli paljon siskonsa kanssa Jaakkimassa. Paraskesta ja sen aikaisten ihmisten elämästä ei paljon tiedetä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 127 tietää, millainen ihminen oli runonlaulaja Matrona Kyyrönen. – Naistutkimukseen lähdin sen vuoksi, että naiset ovat luoneet oman kulttuurinsa vaikka minkälaisissa olosuhteissa, vaikka olisivat olleet kuinka alistettuja. Tutkijana en kuitenkaan ole osannut olla taisteleva, intressini ovat toisaalla: pyrkimyksessä kuulla runoissa naisten oma ääni ja kokemus. Nyt voi olla tilaa mietiskelylle, keskusteluille ja omalle tekemiselle, kun on suurista suruista toivuttu. Vasta vähitellen olen tullut tietoiseksi sen merkityksestä itselleni
Kotirintaman ajatuksista ja kokemuksista Itä-Karjalassa tiedämme hyvin vähän. Ne ovat osa Karjalan asiaa aktiivisesti ajaneen opettaja Wasili Keynään (1884–1964) laajaa kokoelmaa. Kirjeitä metsäsisseille Karjalan kapinatalvi 1921–1922 Muutama on metsäsissien omasta kynästä. Oma lukunsa ovat myöhemmin tehdyt haastattelututkimukset karjalaisista elämäntavoista ja perinteistä. Yksi kirjeistä on venäjäksi, muut karjalaksi tai suomen ja karjalan sekoitusta. Jotkut pakolaisiksi joutuneet ovat kuvanneet pakomatkaa ja asettumista Suomeen. Karjalan kansannousu kesti vain muutaman kuukauden lokakuusta 1921 helmikuuhun 1922, mutta se mullisti lopullisesti karjalaiskylien ja perheiden elämän. Kirjeitä on toistakymmentä. Taisteluhenkeä pidettiin yllä kertomalla kuulumisia kotoa. Jokainen kirje on ainutlaatuinen jälki syntyaikansa elämänmenosta ja tunnelmista, vaikka sotasensuuri tai ilmaisun tyyli olisi rajoittanut yksityiskohtien kuvaamista. Nostan esiin jokaisen lähettäjän ja vastaanottajan nimen – ehkä joku heidän nykyisistä sukulaisistaan tunnistaa omansa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 128 H eimosodista on kirjoitettu runsaasti, mutta useimmissa tutkimuksissa ja muistelmissa korostuvat taistelut ja muut sotatapahtumat, ja nekin usein suomalaisten vapaaehtoisten näkökulmasta. Ei ole tietoa, miten ne päätyivät Keynäälle, mutta kokoelmasta päätellen hän keräsi laajasti Itä-Karjalaa koskevaa materiaalia. Ne ovat perheenjäsenten kirjoittamia – useimmat oikeastaan jonkun muun heidän sanelustaan kirjoittamia. Ennen taisteluiden alkua miehet olivat jo kuukausien ajan piilotelleet metsäpirteillä tai Suomen puolella. Metsäsissien Karjalan kapinatalvena 1921–1922 saamat kirjeet kuvaavat kotiväen huolta siitä, oliko taisteluissa mukana oleva isä, poika tai veli terveenä ja elossa ja olivatko paketit tulleet perille. Hiljattain löysin Kansallisarkistosta nipun kotiväen metsäsisseille kirjoittamia kirjeitä. Kirjoittajien ja vastaanottajien nimet on kirjoitettu niin kuin ne ovat al. Harvinaiset kirjeet valottavat kansannousun vähän tunnettua kokemushistoriaa. Tässä artikkelissa luen kirjeitä hauraana keinona pitää yllä yhteyttä metsäsissien ja heidän läheistensä välillä sekavana sota-aikana, jolloin huhut kulkivat tietoa nopeammin. Sisällissodassa karjalaiset joutuivat myös toisiaan vastaan, sillä osa oli punaisten puolella. Useimmat vastaanottajista olivat kotoisin keskisen Vienan rajapitäjistä. Toiset puolestaan ovat muistelleet kotijärven rantoja ja sukupolvien yhteiselämää karjalaiskylissä
Se ei sinänsä ollut uutta. Monet olivat jo aiemmin toimittaneet perheitään turvaan. Suomalaisten apu jäi lopulta vain 500 heimosoturiin, joista upseerit johtivat osastoja. Tavalliset ihmiset koettivat selvitä päivästä päivään, kylvää ja niittää, hoitaa karjaa, kalastaa ja saada ruokaa pöytään. Tammi–helmikuussa 1922 Suomeen paenneista yli 12 000:sta Vienan ja Aunuksen asukkaasta puolet palasi seuraavien vuosien aikana Karjalaan – puolet jäi Suomeen etsimään elantoa ja uutta kotia. Häviöön ja pakolaisuuteen päättyneestä Karjalan kansannoususta kirjoitettiin 1920-luvun Suomessa joitakin heimohenkisiä muistelmateoksia. KUVA: SEIJA JALAGIN Kuormastoväessä oli myös naisajureita .KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Moni lähti hätäisesti ja puna-armeijan koston pelossa ja aikoi palata kotiin viimeistään kevätkylvöjen aikaan. Vallankumouksen jälkeiset vuodet olivat olleet monella tavalla kaoottisia. Kaikkiaan Venäjän vallankumouksista ja sisällissodasta oli seurannut 1,5 miljoonan ihmisen pakolaisuus länteen, itään ja etelään. Ne ovat osa Karjalan asiaa aktiivisesti ajaneen opettaja Wasili Keynään (1884–1964) laajaa kokoelmaa. Kirjeitä metsäsisseille kuperäisissä kirjeissä, ja lainaukset ovat alkuperäisessä muodossa. Neuvostojohdon lähdettyä voimalla kukistamaan kapinaa se päättyi metsäsissien vetäytymiseen länteen ja Suomen rajan yli. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Seija Jalagin löysi Kansallisarkistosta nipun kotiväen metsäsisseille kirjoittamia kirjeitä. Näistä Suomeen tuli yli 40 000, useimmat lähialueilta. Kylissä tuli ja meni erimaalaisia punaisia ja valkoisia. Näistä tunnetuimpia on metsäsissiarmeijan suomalaisen johtajan Ilmarisen eli Jalmari Takkisen (1899–1968) teos Metsäsissipäällikön muistelmat, joka julkaistiin kahtena kirjana vuosina 1927 ja 1931. Vaikka heimoaate oli tuttu ja sen nimissä oli kehitetty lukutupia, kouluja, postinkulkua ja jopa tienrakennusta, tavoite Karjalan itsenäisyydestä tai autonomiasta ei vaikuta sytyttäneen laajoja kansanjoukkoja. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 129 . Kansannousu ja sen muistot Itä-Karjalan kansannousussa taisteli noin 2500 Vienan ja Aunuksen miestä. Mutta ennen kuin kansannousu päättyi metsäsissien tappioon, Karjalassa elettiin jännityksen kuukausia. Varsinkin raja-alueen pitäjistä pakeni lopuksi tuhansittain siviilejä Suomeen. Harjoitus Kiimasjärvellä. Karjalan metsäsissit, kuten he itseään kutsuivat, järjestäytyivät kolmeen osastoon: Metsäsissirykmentti (MSR), jossa oli neljä pataljoonaa ja reservikomppania, Vienan Rykmentti (VR), jossa oli kolme pataljoonaa ja kolme erillistä komppaniaa, ja Repolan pataljoona
t.k. Vänrikki Räikkönen johti Metsäsissirykmentin IV eli hiihtopataljoonan komppanioita ja kuvaa kirjassa taistelujen kulkua kylä kylältä, kohtaamiaan karjalaisia ja tappion syitä. […] Kostintsaa emmä nyt tiijä laittaa. Luoto ja sisaret Tatjana ja Anni: Tänä päivänä saimme sinulta kirjeen, jonka olet kirjoittanut 22. Anni lähetti sukulaispojalle ”kaksi kolatsuo ja muruni voita”. Miehet taistelivat kotiseutunsa entisen elämänmuodon puolesta. KUVA: SEIJA JALAGIN. Todellisuus oli hiihtämistä pakkasessa niin, että jalat ja kädet kastuivat ja paleltuivat. Kun kuorii pinnalta heimoaatteen hurmion, lukijan silmien edessä on talvipakkasissa, heikoissa varusteissa ja vähillä aseilla ja ammuksilla käyty sisällissota. kirjeen ja viisi markkaa rahaa oletko saanut. päivänä tammikuuta 1922 päivätyn kirjeen Ontrein äidiltä Maria Galaktionovalta allekirjoitti ”tiätinkäs Anni”. AEF oli Yhdysvaltain armeijan joukkojen nimitys ensimmäisessä maailmansodassa. p. Sen yläreunassa on American YMCA:n (NMKY) logo ja vieressä lukee ”On active service with American Expeditionary Forces”. Tässä tulen luoksenne tervehtimän teitä tämän halpa arvosen paperi palan kautta monilla tuhansilla terveisillä. ja mintäh rakas poikani et kirjota meilä yhtänä kirjaa [kirjettä] kun muista kaikista tulou kirjaa niin meilä on hyvin ikävä kun ei tule mitänä tietuo. Monille se oli myös taistelutaitojen ja sotilaskurin opettelua. ja mainitsen nykyisen vointimme puolesta että tervenä olemma ollun jota samaa toivotan teileki sinne. Lisäksi kansannousussa menetti henkensä noin 200 metsäsissiä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 130 Ensimmäinen suomalaisen heimosoturin kuvaus kansannoususta oli kuitenkin jo vuonna 1922 julkaistu Erkki Räikkösen Metsäsissien parissa: Kuvauksia Karjalan sodasta. Ponkalahdessa 18. Se oli haavoittumisia taisteluissa ja niukkaa ravintoa. t.k. Lehmä jo poiki vasan tapamme, emmä Waseli P. Mutta tytöt laittoi jo ijellä sinulle kostintsaa vissihki niitä et ole saanut. Osa uskoi siihen, että Suomi auttaisi, bolsevikit häviäisivät ja Karjala olisi kuten ennenkin, jotenkin vapaa. ”Hellimmästi sytämmen lämpöset terveiset” Aina muistossa oleva rakas poikani Ontrei Kalaktionoff. [tätä kuuta] saimme nähdä kirjeestäsi että kostintsat olet saanut se on hauska. Karhulle lähetetty kirje on amerikkalaisella kirjepaperilla. Niille, jotka sen jo taisivat ja olivat taistelleet ensimmäisessä maailmansodassa tsaarin Venäjän armeijassa, kansannousu oli yksi sota lisää. Veljelleen Simo Luodolle kirjoittivat Vuokkiniemestä 28.1.1922 P. Ilmarinen kuvaa kirjassaan sotatalven tapahtumia varsin tarkasti. Minä olin papin kanssa Uhtualla, siellä pitimä Jumalan palveluksen, meni oikein hyvin, kansan kielellä oli palvelus. p. Minä lähetin sinulle 19. Värikästä tekstiä sävyttävät kymmenet valokuvat metsäsisseistä ja joukkojen johtamisesta. Tästä sodasta he eivät kävelisi kotiin, vaan pakolaisiksi naapurimaahan. Tieteellistä tutkimusta kansannoususta ilmestyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin
Kotoisten kuulumisten lisäksi kotiväki koetti auttaa metsäsissejä parhaansa mukaan. […] Annin puolesta palijon tuhansija terveisija ja m[y]ös äitis ja siskosi puolesta palijon tuhansija terveisija ja myös san pirtä […] että tervenä olemma ollun jumalan kitos sitä sama kalista heran antama armo lahjaa olisi suopa sinullekin savan nautija […] kirjan sain surella ilolla vastan otin vain kun luvin nin ei ollun hauska kun kirjoittan olit että nälkä on si[e] lä ja ikävä. Huoli kaikuu kirjeestä koskettavasti. Normaa annetaan niin kuin ennenkin. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA Kotiväen metsäsisseille kirjoittamat kirjeet ovat koskettavaa luettavaa. Perttuselle Metsäsissirykmentin esikuntaan Suopassalmelle lähti vaimo Kattin kirjeessä ”terveisiä tuhannen paljo” omasta ja molempien lasten puolesta. KUVA: SEIJA JALAGIN. Veli valoi metsäsissijoukoissa taistelevalle Simolle uskoa siihen, että sissit olivat oikealla asialla, taistelemassa karjalaisten puolesta. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Metsäsissit poseeraavat. Vaimo kirjoitti, miten surkeaa oli olla erossa ja miten ikävä kalvoi myös Anni-tytärtä. Kirilä T. Posilkoihin eli paketteihin pistettiin leipää, voita ja kalaa, koska ruuasta oli jatkuva puute. Paketissa oli leipää, lihaa ja tupakkia ”ja mu[u]ta ei ole mitä tälä kerta laitta”. Kirjeen kirjoitti Marina Simanoff, joka lisäsi: ”jos satut näkömäh Selvuo [todennäköisesti Selvo Karhu] nin lausu naisensa puolesta paljo terveisijä ja ny ei muta kun hyvästi ja voi hyvin”. Myös tupakkaa oli niukasti, mutta sitäkin lähetettiin aina, kun jostain saatiin. Saman esikunnan osoitteella kulki kirje myös Makari T. Vaimo Tatjana Haapavaaralta lähetti kirjeen mukana ainakin lihaa, kalaa ja tupakkaa. Kirjeillä ja terveisillä muistutettiin metsäsissinä taistelevaa kaikista kotipuolen läheisistä ihmisistä, joiden puolesta sotaa käytiin ja joiden luo hänen odotettiin palaavan. Kansankielinen jumalanpalvelus kertoi veljen omista heimohenkisistä ponnisteluista kotirintamalla. Yksin nukkumaan käydessä vaimo ikävöi miestään ja itku tuli herkästi myös muulloin: Kyllä minä sen tierän että ikävä se on sinullakin vain on se minullakin kun et mielestäni lähe millänä aika Kun rupien illalla rupi[e]n ma[a]te nin ajatelen että missä se sinä maka[a]t Rakas Mieheni eihän se aika kulu millänä muualla kun itkulla ja vieläkö nä[e]n sen päivän jotta olet mun vieressäni Rakkas Mieheni Ivan Korkkoeff. Perttuselle, joka lienee ollut Kirilän veli. Jelena Lesojeff Kivijärveltä lähetti 21.1.1922 miehelleen Pekalle Kiimasjärven Tsolmoon suksipataljoonan Lähetti suksilla. ole vielä tappan. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 131 . Terveisiä lähetettiin koko lähisuvulta, joskus ihan tuhansittain, kuten Nasto miehelleen Vuonnisesta 29.1.1922: Tässä san lähestän luoksesi tervehtimän sinuva rakkas Mieheni I Kor. […] Seisokaa rakkaat veljet karjalaisina, vaikka mekin emmä ole siellä mutta me seisomme teidän takana, ja me myös emmä istut kätet ristis täällä, me myös olemme hutinassa
Sen on horjuvalla kielellä ja käsialalla raapustanut Matti A. B. Niskasen pojalle kirje, jonka lienee kirjoittanut joku muu, koskapa tämä lisäsi omasta puolestaan, että ”Meijän Jussi [Johan A. Bogdanoff”. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. Waselilta oli tullut kaksi kirjettä, tämä taas oli kolmas kotoa lähetetty kirje. Näiden joukkojen mukana tänne rantautui myös espanjantauti. Maliselle. Malinen, joka kirjoitti Vuonnisesta 28.1.1922 veljelleen Latimei T. ”Ja enpä nyt muista muuta tällä kertaa kun jätän herran haltun ja rukkoilen että siellä herra varielisi teittä rakkat veljeni”. Mielipahakseen vaimo oli Pekan kirjeestä saanut tietää, ettei tämä ollut saanut yhtään hänen lähettämistään monista kirjeistä. Vuonnisen Lonkasta lähti Arviiti J. Kirjeissä myös torjuttiin kuulopuheita ja vääriä tietoja: elä rakas poikani uso kaikkien puheita minä kävin viime perjantaina Nauvaarassa kun Kirilä oli koissa lomalla Minja [miniä] oli hyvin pahoillah että kun ei kyty [aviomiehen veli] laita yhtään kirjaa oikein itki. Tupakkaa ei ollut nyt lähetettäväksi, mikä oli tärkeä mainita. Waseli P. ”Posilkaan leipää panima ja voita ja tupakaa ja tikuja”. Waseli P. Lampinpäälle Metsäsissirykmentin 2. Isä, äiti, Samuli-veli ja Katti-sisko lähettivät terveisiä. elä uso rakas poikani. Mikko oli kirjeessään pyytänyt kostintsaa, mitä nytkään ei voitu lähettää, ”mutta koitetaan sitten jälemmiten hommata”, kirjoitti isä ja lisäsi, että ”laittoima vähän aikaa sitten paketin tulemaan jossa oli kuivia sukkapareja.” Kostintsoista huolehti myös Olka T. Jos kirjeitä ei rintamalta kuulunut, huoli yltyi kotona ja päinvastoin. Metsäsissirykmentin 2. K. Kirjoittaja toivotti ”näilä mutamila kirjan riveilä” terveisiä isältä ja äidiltä ja ”meistä molemista ja vävystä ja Irosta ja siskoista ja ristitytöstäs ja tervenä olema olut kaiki her[r]an rauhasa”. Niskanen] ja Jyrki [Yrjö Niskanen] ovat myös sielä samassa hommassa van he ovat Suopassalmessa”. AEF oli Yhdysvaltain armeijan joukkojen nimitys ensimmäisessä maailmansodassa. ”Bolshevikit ovat vieneet paljon leipää” Miissa M. Mukana seurasivat molempien osoitteet Metsäsissien kenttäpuhelin. Karhulle hänen poikansa Iivana Latvajärven Rysänvaaralta. Karhulle lähetetty kirje on – harvinaista kyllä – amerikkalaisella kirjepaperilla. Uutena vuotena oli kotoa lähetetty posilkassa kalaa ja lihaa, ja poika huolehti ”etkö olesanun nitä”. Karhulle kirjoitti Latvajärveltä Irinja-äidin puolesta täti M. Amerikkalaisia kirjepapereita liikkui runsaasti Eurooppaan lähetettyjen sotilaiden parissa. Karhulle lähti kotipuolesta kirje ilman allekirjoitusta, ehkäpä vanhemmilta. pataljoonaan Vaseli J. Mikko oli samassa reservikomppaniassa kuin Miissa Lamminpää. nyt on aika ja tilaisutta pi[i]rtä yoku rivi tälla halpa arvoisella paperilla.” Kotiväki, sukulaiset ja tuttavat yhteisesti lähettivät terveisiä. pataljoonan reservikomppaniaan kirjoitti Outi Lipkin: ”hyvää päivää kirjatut[t]ava eli na[a]purin Miissa. Sen yläreunassa on American YMCA:n (NMKY) logo ja vieressä lukee ”On active service with American Expeditionary Forces”. laita hänelle heti yksi kirja mielen hyväksi Lopuksi äiti lausui ”monet sytämmelliset rakkaat terveiset rakkaasta äitistäs ja rakkaasta isästäs mone monituiset hellimmästi sytämmen lämpöset terveiset”. Tammikuun lopulla Hariton Bogdanoff Vuonnisesta aloitti kirjeen näin: ”arvoisa ja aina muistossa oleva rakas poikani M. komppaniaan ”sydämellisimmät hellät terveiseni Siula Armaani”. Vielä äiti pyysi laittamaan viestiä vaikka jonkun toisen kirjeessä, ”mitein sinä sielä vaatt[e]ista pärjäät”. Äiti oli vastaanottanut pojan kirjeen edellisenä iltana ”suurella ilolla”, koska kirje kertoi pojan olevan elossa ja laittaneen kirjeen ”toissa vieristänä” eli loppiaisena. Kirjeen lopuksi Iivana lähetti ”terveisijä tuhanen pali meistä kotiväi januteimutakuin hyväsässti”. Ja kun veljellä oli taas osoite vaihtunut, lähti paketti Latimeille Vaseli-veljen osoitteella metsäsissijoukkoihin. Kirjoittaja kyseli, oliko Waseli saanut kostintsat ja tarvitsiko hän jotain, ja ”sako sieltä paperija etä kirjoita”. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 132 2. Nipussa on myös yksi lapsen kirje
Rukajärven rintamalla, suksipataljoonan 1. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Turhautuminen ja kapinamieliala saivat miehet valmistelemaan kapinaa jo kesällä 1921. Sen lisäksi, että kotiväki lähetti paketteja, myös sissit koettivat avustaa perheitään, kuten Pelagejan kirjeestä käy ilmi: Minä selvisin elossa ja terveenä. Perttuselle Metsäsissirykmentin 2. Lonkasta on säilynyt neljäskin kirje. Henkilökohtaiset kirjeet olivat tärkeitä, vaikka veljekset olisivat olleet samoissa joukoissa. Metsäsissirykmentin 2. Kirjoita sinä itsestäsi ja pysy terveenä, onnellisena. Nastja ei jätä minua […] hän käy luonani. pataljoonan reservikomppanian 2. Anni-sisko kirjoitti isänsä Aleksi F. Sinun lähettämäsi […] tulitikut ja kahdeksasosan leipää minä sain ja myös alusvaatteiden vaihtokerran, jonka sinä lähetit. Samalla hän pyysi kertomaan terveisiä myös Risto Kieleväiselle. Kirjoita minulle kirjeitä tänne, ole kiltti, miten sinä siellä elät. Arviiti vastasi 28.1.1922 pojalleen Yrjölle [Yrjö A. Tunkuan miehiä oli asukaslukuun nähden metsäsissijoukoissa erityisen runsaasti, koska juuri Vienan itäosissa, lähellä Muurmannin rataa bolsevikkien väenotot ja elintarvikkeiden takavarikot olivat kurittaneet ihmisiä jo pidempään. pataljoonan reservikomppaniaan. Monet kumarrukset [terveiset] sinulle lähettävät Nastja ja muut. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 133 . päivältä 1922 hän kertoi: minulta bolsevikit ovat vieneet paljon leipää [viljaa] ja heinää. Tunkuan Kevättämäjärvellä oli Andrei Kalistratovichin vaimolla Pelageja Ivanovalla ollut tukalat paikat. Tunkuan alueelle ei Suomesta tuotu elintarvikeapukaan yltänyt. Yhden [täkäläisen] naisen Jevgenian valetodistuslausunnon takia bolsevikit ovat vieneet minua kuulusteluihin, että minulla on paljon perunaa, mutta […] kiitos kylä[läisten] jotka puolustivat minua ja pääsin heistä eroon. Niskaselle, monin terveisin ja lupauksin ruokapaketista. Jyrki Malisen puolesta kirjoitti 28.1.1922 poika Paavo Malinen veljelleen sekä isänsä kummipojille Yrjölle ja Jaakolle: ”Ja saan mainita että me olemme ollet kaikki terveenä kun kissan pojat jota samaa ylähäisen luojan armo lahjaa olisin suopa teitänkin nautia.” Kauralan Oskari oli käynyt kotona ”van häntä kun alettin vaatija sinne niin hän karkasi takaisin Suome[e]n.” Toisinaan kotoa lähti metsäsisseille myös ikäviä uutisia. Isän ja äidin lisäksi kaikki on mainittu nimeltä: Pekka-veli, siskot Anni, Nasto ja Jelena, ja ”Varvara siskosi on kuolun ja hän maka[a] ma[a]n mustasa mul[l]asa”. Niskanen], jolta oli juuri saanut kirjeen, että lähettäisi hetimiten myös ruokapaketin. ryhmässä taisteli Waseli Karjalaisia sissejä. Venäjänkielisessä kirjeessä tammikuun 21. Kirje lähti samana päivänä myös toiselle pojalle Ivan A. joukkueeseen. Kirjoita, mitä tarvitset täältä ja minä lähetän. Heinää täällä saan ainoastaan suomalaisilta, enkä tiedä miten ja mistä muualta saan heinää, kun täällä ei ole hevosia. Lopuksi isä kiitti pojan kirjeestä ja toivoi tämän saavan kostintsat, jotka oli toimitettu Kiimasjärven pohjoislohkon esikuntaan. Pyydän kertomaan, miten minun tulee toimia karjan kanssa, jota minulle kertyi navettaan kolme päätä. Perttujeffin nimissä koko perheen puolesta Heikki A. Ei ole muuta kerrottavaa
Kun neuvostovalta tuli Karjalaan. Oli vaikea tietää, pitäisikö lähteä kotipuoleen vai jäädä: ”Sanotan että meijän joukot on peräyvytty Kontokih, tänä päivänä sain tietää”. Hän oli mennessä käynyt Kontokissa ja tavannut sukulaisia. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 134 Panfiloff, jolle ”kaveri” lähetti kirjeen Nurmeksesta Suomesta. Nurmekseen oli päätynyt myös Lasar Feodoroff, joka kirjoitti 27.1.1922 isälleen Jegor N. Kirjeissä eletty sota Karjalan kansannousun aikana lähetetyt kirjeet ovat ainutlaatuinen ikkuna sisällissodan tunnelmiin, varsinkin kun vain osa Karjalan miehistä ja naisista osasi lukea ja kirjoittaa. Kirjoittaja oli saman kylän poikia kuin Waseli, sillä hän kaipasi Nurmeksessa ”omia poikia. Wasili Keynään arkisto, Kansallisarkisto. Kiimasjärven taistelu 20.1. Docendo 2020. Kun hän kirjoitti ”terveiset isälle ja äitille ja Huotarille ja Iivanalle ja neväskälle [miniälle] ja Petterille ja Marille”, pikkusisarusten ajatteleminen toi mieleen, että ”Täälä on pakolaisija niin pienijä lapsija kun Petteri ja Marikin”. Vaikka minne katsoosiit niin ei nävy kun nykäisijä ja njupruja”, siis suomalaisia ja muita vieraita tyyppejä. ”Ja siis mainitsen että kyllä minä tulen sinne pijan aikaa, jos ei muu konsti auta täällä niin karkaan”. KUVA: ERKKI RÄIKKÖNEN, MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. päivänä helmikuuta 1922, kun sota jo läheni loppua, lähti Luusalmesta Aksentei eli Oskari Denisoffin kirje Oksenie-vaimolle Vuokkiniemen Tollonjoen Nekalantörmälle. Monet kirjeet polteltiin siis kirjaimellisesti savuna ilmaan. Pekka Vaara, Viena 1919–1922. Lasar oli saanut kotiväen kirjeestä tietää, että Huotari (ilmeisesti hänen veljensä) oli kotosalla. Kaikenlaisia papereita käytettiin myös savukkeiden käärimiseen. Lasar aikoi Suomen puolella kysellä pääsyä tukkitöihin, koska ”nyt täälä ois hauska kun ois rahaa.” Kirje kertoo myös epätietoisuudesta. Tammikuun lopulla kirjoitetut kirjeet kuvaavat aikaa, jolloin kansannousu oli jo kääntynyt metsäsisseille tappiolliseksi. Hän toivoi pääsevänsä käymään myös kotona ja tähdensi vaimolle, ”että koista ei tarvitse likua minenä [minnekään]”. Kirjeet ovat harvinaisia myös siksi, että ruuan ja tupakan ohella puutetta oli paperista. päivänä helmikuuta 1922. Veljestä oli ollut kova huoli. Metsäsissirykmentin 1. Lasar olisi halunnut lähettää kotiväelle ja Onussalle myös valokuvansa, mutta kirjekuori oli niin pieni, ettei siihen mahtunut. Kansannousun viimeiset taistelut käytiin Pistojärven Tiirossa 14. Allekirjoitus on niin koristeellinen, ettei nimestä saa selvää. Feodoroffille Akonlahden Vornanniemeen. SKS 2007. KUVA: SAKARI PÄLSI, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA Metsäsisseja Tsolmon edustalla. oli ollut käännekohta, josta alkoi taistelutahdon alamäki. Vielä 3. Sampotietokanta, Karjalan Sivistysseura, https:// sampo.karjalansivistysseura.fi/sites/default/ files/vienan%2520rykmentti%25201920-21.pdf Mirko Harjula, Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914–1922. Niinpä hän ajatteli tuoda valokuvat tullessaan, jos pääsisi kotiin ”tahi saan vissit tiijot kotoa”. Metsäsissit ja heidän perheensä joutuivat pakomatkalle. Tappiomieliala ei vielä välittynyt kotiväen kirjeistä, tai ainakaan sitä ei sanottu ääneen. Lähteet: Metsäsissijärjestö 1919–1922. SEIJA JALAGIN Kiitokset Eila Stepanovalle venäjänkielisen kirjeen kääntämisestä ja karjalankielisten ilmausten tarkistamisesta. pataljoonan suksikomppaniassa palvellut Aksentei kiitteli kirjeestä ja paketista. Viestejä kirjoitettiin pienille paperilappusille ja lomakepapereille, jotka sujautettiin papereista taiteltuihin kuoriin. Konekiväärikomppania tarkastuksessa. Viestit kertovat ennen muuta epävarmuudesta, kaipauksesta ja huolenpidosta. Vienan rykmentti 1921–1922: Luettelo Vuokkiniemen kunnan sotilaista
TÄRKEINTÄ ON KATSOA tulevaisuuteen niistä lähtökohdista, jotka meillä nyt on. Karjalaisuus on ollut ennen kaikkea selviytymistä suurempien vastavoimien puristuksessa. Mutta lopulta nykyinen kansalaisuus, vaatetus, kieli tai ruokamieltymykset eivät yksinään määrittele karjalaisen kansallista identiteettiä, jota on välillä hävetty ja välillä korostettu aikakauden poliittisten tuulien mukaisesti. ”Rahvaanremut” kiinnostivat enemmän kuin jäyhä politikointi. No, karjalaiset ovat vieraanvaraisia, yhteisöllisiä, perinnetietoisia, luonnonläheisiä, käsitöistä innostuneita sekä tietenkin iloisia ja positiivisia. Karjalaiseksi itsensä mieltävä on todennäköisesti historiatietoinen edellä mainitun rikkonaisen menneisyyden vuoksi. Koti on siellä, missä on hyvä olla; ei siellä, missä se joskus oli, paloi ja maatui osaksi maisemaa. Tällä kertaa tosin rajasin tekoälyltä kysyttävän aiheen siten, mitä on karjalaisuus ja miten käyttäytyy niin sanottu karjalainen tänä päivänä. Näissä käänteissä niin kotipogostat, makoisat piirakat kuin iloiset ”remutkin” ovat olleet täysin toisella sijalla kansanluonteessa. Tekoälyn tuottama tietous karjalaisuudesta muistuttaa siis hämmästyttävästi 80 vuoden takaista näkemystä lystikkäistä karjalaisista, joita eivät suuren maailman murheet paina, jos lähikylän praasniekka on vaihtoehtona. MINUA KIINNOSTI ENEMMÄN, miten karjalainen käyttäytyy tässä ”kulttuurisessa kokonaisuudessa”, jossa kantele soi ja karjalanpaisti hautuu pari kertaa viikossa leivinuunissa. Karjalaisia on kuitenkin historian saatossa piesty ja heitelty ympäri maailmaa. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922. Tekoäly heitti eteeni karjalanpiirakat ja karjalanpaistit; kaikki, joissa on nykyisin Karjala-etuliite. Mausteeksi lisätyt kantele ja tanssi tukivat selitystä, että sellaista se karjalaisuus on. Tekoäly kertoi minulle, että tämä ajatukseni on monella tapaa positiivinen ja rohkaiseva. yhteinen historia, kulttuuri ja perinteet. Siksi karjalaisuus on mielestäni enemmänkin mielentila tai asenne kuin kokoelma ”kulttuurikliseitä” menneiltä vuosilta. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 135 A iemmin karjalainen mušikka marssi lähimpään kylään, jossa paikkakunnan tiedoiniekka piti majaansa. aunuslaiset olivat hilpeitä, iloisia sekä halukkaita juhlimaan ja kisailemaan. Samoin suvun kotitalon tilalla kasvava horsmapuska on riipaiseva muisto menneestä, mutta se ei voi olla nykyihmisen identiteetin keskipisteessä. Tiivistettynä ”karjalaisuus on monipuolinen ja rikas kulttuurinen sekä historiallinen kokonaisuus, joka on tärkeä osa niin Suomen kuin Venäjänkin kulttuuriperintöä”. Sen mukaan esim. Nyt karjalainen mušikka avaa tekoälysovelluksen ja kysyy siltä, miten maailma makaa. AKI AUNALA Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Karjalaisuus rakentuu tekoälyn mielestä viiden kokonaisuuden varaan, joista tärkeitä ovat mm. Näin on tehty ennenkin ja monta kertaa, ryysyt ja retkut päällä. Ja se, jos mikä, on karjalaisuutta: pärjätä monietnisessä, hektisessä ja painostaviakin aikoja läpikäyvässä yhteiskunnassa, jossa yksittäisillä ihmisillä on vain rajallisesti suoria vaikutusmahdollisuuksia. Sieltä löytyi vastaus murheisiin ja sairauksiin. Vain siten etninen identiteetti voi säilyä ja edelleen kehittyä. Tekoälyn vastaukset olivat taatusti paljon tylsempiä kuin sadan vuoden takaisen tiedoiniekan pohdinnat teekuppinsa äärellä. Lähikaupasta hankkimaani riisipiirakkaa popsiessani tarkastin sota-ajan oppikirjasta Suuren Suomen kirja (1942), miten siinä kuvattiin vastaavalla tavalla karjalaisia. On se näemmä vaikeaa peitellä hilpeää karjalaisuuttaan. Monet jälkeläisistä löytävät sukulaisensa joukkohaudoista tai vain kirkonkirjojen lehdiltä, kasvottomina nimitietoina. Tekoäly korosti, että yksilölliset erot ovat suuria, mutta näin heitä voisi kuvata ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet karjalaisuudesta. SYYSKUU 2024 LAUKUNKANTAJA Hei tekoäly, mitä on karjalaisuus?
Isoisoisäni Matti Karpoff oli mennyt näiden menojen mukaan naimisiin ensimmäisen vaimonsa Nastjo Lesojevan kanssa noin vuonna 1909. Anni Kirilovan jälkeläisiin sain yhteyden ja heiltä luvan käyttää itkuja. Tietääkseni Suomessa ei ole montaa patvaskan toimen osaavaa. Etsin kirjan käsiini jo tuolloin Sofiankadun antikvariaatista. Mie olen ?ikko ili Sisko Pajari. Mutta hääitkuja oli häneltä talletettu vain muutama, eivätkä ne riittäneet. Lopulta päädyin ratkaisuun, että itken itse omat hääni. KUVA: HANNA VAINIO mutta ihmisillä oli muita menoja. ltkijää niin ikään oli lähes mahdoton löytää. Isotätini Rauni Jansson (o.s. Salminen) kertoi minulle jo reilu vuosikymmen sitten, että ”minun Isän häät on kerrottu kirjassa Akonlahden arkea ja juhlaa”. Hän on suomalaisen kansanperinteen osaaja, väekäs ja myötätuntoinen ihminen. Isää tuurasi ystävä Charles Lawrence, koska oma isä ei muistisairauden vuoksi voinut tulla paikalle. Hän myös lauloi meille kihlajaislahjaksi laulun omalla kielellään. Perheemme rakas ystävä Charles Lawrence tuli ”tuuraamaan” Isän tehtävää. SKS:n arkistosta löysin Anni Kirilovan, Anni Lehtosen ja Outi Petrovan itkuja, joista muodostin omanlaiseni kokonaisuuden. Vuonnisesta syntyisin niin ikään oli kuuluisa itkijä ja perinteentaitaja Anni Lehtonen, jonka itkujen käyttö tuntui luontevalta siinä mielessä, että hän ja toinen Anni olivat samalta seudulta kotoisin. Vasta vuosia myöhemmin, tehtyäni sukututkimusta ja opiskeltuani karjalan kieltä ja kulttuuria, aloin ymmärtää, että kirjassa oli kuvattu 1900-luvun alun häärituaalit Vienassa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 136 H aluan kertoa teille häistämme, ehkäpä tämä juttu innostaa muitakin vaalimaan ja uudelleen tulkitsemaan perinteitämme. Vuonnisessa syntynyt Anni Kirilova (o.s. Mitkä ovat karjalaiset häät [ja mistä sain tietää niistä]. Otimme omien häidemme suunnitteluun ”käsikirjoituksen” tästä kirjasta, tehden muutoksia nykyaikaan sopivaksi. Hiäpivot oltih Sammatissa karjalaisin tavoin pietty. Kysyimme patvaskaksi Vasselei Rohkimaista, mutta hän ei voinut korkean ikänsä vuoksi tulla. Onnistuneemmissa itkuissa koin, että olin yhteydessä johonkin selittämättömään, ehkä sitten niihin sukujuuriin ja sieltä kumpuavaan sanattomaan tietoon. Hääitkujen itkeminen oli yksi vaikeimpia asioita mitä olen tehnyt. tyksistä huolimatta saanut yhteyttä. Männä kešänä elokuušša (2023) myö mänimä yhteh Kalle Kuisman keralla. Isäni ei muistisairauden vuoksi voinut matkustaa häihimme. Tuntuu, ettei itku edennyt yhtään missään poljennossa ja tunnetilanikin olivat ihan levällään. Kysyin yli kymmentä henkilöä, Karjalaiset häät nykyajan malliin Tervehyš teilä Karjalan Heimuo lukijat ristikanšat. Mistä löytää patvaska. Onneksi häävieraat eivät tienneet mitä odottaa! Muutama itku meni enemmän tai vähemmän mönkään. Minulla oli itkut kirjoitettuna ylös pieneen muistikirjaan, koska kotiäidin aivoihin ei saa mitään uutta informaatiota mahtumaan. Karjalaisissa häissä ei ole pappia, vaan häämenoja hoitavat patvaska, itkijä ja suojanaini. Virko Kolulahti hoiti patvaskan toimen. Outi Petrovasta puolestaan en muuta tiedä, kuin että hän oli Kontokista. Kenen itkuja itken jos en omiani. Luin kirjan, mutta en ymmärtänyt asiaa, sillä suvussamme oli puhuttu karjalaisista juurista hyvin vähän. Dorofejeva) oli mennyt naimisiin vuonna 1906 Kenttijärveläisen Mihal Kirilovin kanssa, joten siinä mielessä hänen itkunsa liittyivät hyvin läheisesti myös isoisoisäni elinaikaan Kenttijärvellä. Anni Lehtosen sukulaisiin en yri. KUVA: ARTO TIMONEN Antilaan itku isälle. Itkuja oli haastava löytää, ja mietitytti myös, missä määrin minulla on oikeus lainata muiden itkuja. Charles on hopi, Sisko Pajarin ja Kalle Kuisman häissä elokuussa 2023 noudatettiin vanhoja karjalaisia häätapoja. Olen Kontokin Kenttijärven Karpoffien perillini. Oli myös haaste, että kuinka itken itkun Isälle
2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 137 seneca ja coast salish -intiaaniheimojen sanansaattaja. Toiveissani on tulevaisuudessa omalta pieneltä osaltani pitää yllä karjalaista kulttuuria. En ole mikään ”oikea” itkijä, eli en ole pitkään harrastanut tätä. Juhani Pentikäinen: Marina Takalo – runonlaulaja ja näkijä, 2010, SKS. SISKO PAJARI taidemaalari, FM Antilaan letitys. Koen, että karjalaiset häät oli meidän suvuille tärkeä kokemus – saimme yhdessä juhlistaa karjalaista perintöä, tuntea ylpeyttä juuristamme ja vahvistaa yhteyttä esivanhempiimme. Šulkkuset passipot kaikilla, ket meitä autettih tällä matalla pravovanhempien tapoih: Yrjö Kirjasuo, Antero Torvinen, Vasselei ta Samppa Rohkimainen, Virko Kolulahti, Masa ta Liisa Kuisma, Inkeri Pajari, SKS, KSS, Soja Murto, Päivännoušu-Šuomen yliopisto niise tuonilmasih männyöt Rauni Jansson ta Pentti Kirjasuo. Ruokalistalla oli muun muassa kalakukkoa, silliä turkissa, lammaspaistia, kalittoja ja perunaa. Henkilökohtaisesti häätapojen, itkujen ja loitsujen tutkiminen sekä karjalaisen kansanpuvun valmistaminen on lisännyt ymmärrystäni vienalaisen kulttuurin kauneudesta ja kulttuuriperinnön syvästä rikkaudesta. Ehkäpä yhteys tapahtui siinä hetkessä, kun näki muiden kasvoilla liikuttumisen. Ompelin itselleni ja puolisolleni vaatteet. KUVA: ARTO TIMONEN Kirjallisuutta: Vilho Jyrinoja: Akonlahden arkea ja juhlaa, 1965, SKS. Meidän kihlajaiset ja häät mahdutettiin kahteen päivään. Muissa häiden yksityiskohdissa vaalittiin karjalaista henkeä ja perinteitä. Surettaa myös se, että kyläkulttuurissa syntynyttä perinnettä ei voi mitenkään toisintaa modernissa maailmassa, jossa monet asiat ovat hajoamisen tilassa. Mitä kaikkea karjalaisuus on. Myös entisajan itkijöiden taito hämmästyttää minua. Häävieraat eivät mitenkään erityisesti kommentoineet itkuja myöhemmin. nykyitkua, eli omasta elämän kokemuksesta kumpuavaa itkua, jota kirjoitetaan suomen kielellä. Me päädyimme siihen, että muutama laulu riittää, ettei hääväki vallan pitkästy. Kallelle tein paidan ja kuosalinauhan. Mutta olen käynyt yhdellä itkuvirsikurssilla, jonka piti Pirkko Fihlman. Karjalaista ruokaperinnettä tuotiin niin ikään häissä esiin. Mielestäni ne ovat keskeinen ja omintakeinen osa karjalaista hääkulttuuria. Ajat ovat niin muuttuneet. (Kirjassa etenkin oulankalaisia häätapoja.). Ilta jatkui häämenojen jälkeen laululla ja tanssilla. nykyitkuja) ja myös opetella vanhoja itkuja. Ennen oli käyttää aikaa häihin vaikka viikko. Surua on tuottanut se, että suvussani on pelosta vaiettu vienalaisista juurista. Vaikka itkuni nyt olivatkin vähän tällaisia ”puolivillaisia”, niin tuntui silti tärkeältä, että häissä oli itkuja. Lisäksi lauloimme yhteislauluna perinteisiä häälauluja kuten Annukkaini Suaren neito, Lenti Kokko koilta ilmoin, Kun olin aivo huomenessa ja Kylä vuotti uutta kuuta. Itselleni tein rätsinän ja suorasarafaanin sekä peretniekan. Aion jatkossakin tehdä itkuja (ns. Laulut sovitti kanteleelle Kalle Kuisma, ja hääväki lauloi yllättävän innokkaasti mukana, kun laulujen sanat oli painettu pieneen esitteeseen. Kurssin jälkeen olen perehtynyt karjalaiseen itkukieleen kuuntelemalla itkuja ja tutustumalla karjalaiseen kulttuurin muutenkin. Lisäksi Kalle sai lahjaksi puukon ja kintaat. Tällä kurssilla tehtiin ns. Iloa on tuonut myös häälaulujen opettelu yhdessä puolisoni kanssa. Puolisoni Kalle Kuisma on Karjalan evakkojen jälkeläisiä, hänen isovanhempansa ovat Muolaasta ja Antreasta. Yhteislauluja oli perinteisissä häissä kymmenittäin
Jokiseen vahvasti jo lapsuudessa. Meille suomalaisille mutta myös ulkomaalaisille on löytynyt Kalevalasta uniikkeja piirteitä, jotka on koettu erittäin mielenkiintoisiksi, taustoittaa Jokinen Kalevala-aiheen nostattamaa mielenkiintoa. Lavasteet veistetään 1100-luvun tyyliin Tapahtumat sijoittuvat 1100-luvulle, ja elokuvan kaikki lavasteet rakennetaan Untamona nähdään Eero Aho (vas.), Kullervona Elias Salonen ja Wäinönä Ilkka Koivula. Elokuvan tekeminen on kallista, eikä se olisi toteutunut ilman tätä hyvää porukkaa, myös paikallisia yhteistyökumppaneita. – Silloin aika ei ollut vielä oikea; suomalainen elokuva ei ollut päässyt resurssien puitteissa vielä siihen vaiheeseen, että tällaista päästäisiin tekemään. Nyt kansainväliset yleisöt ovat tottuneet striimingien kautta katsomaan myös ulkomaisia elokuvia, Jokinen sanoo. – Tietty karuus, jurous ja rakkaus, joita Kalevalasta löytyy, puuttuu esimerkiksi Viking-teemaisista ja Game of Thrones -tyylisistä tarinoista. On tärkeää tehdä Kalevalasta elokuva, joka tulkitsee, avaa ja modernisoi eeposta niin, että se olisi helpommin saavutettavissa myös nuoremmalle yleisölle ja ihmisille, joille itse kirja on tuntunut liian vaikealta. Ensi-iltansa alkuvuodesta 2026 saavan elokuvan kuvaukset alkavat syyskuussa Nurmeksessa. Jokinen ohjaa kansainväliseen levitykseen tähtäävän elokuvan Kalevala: Kullervon tarina. Jokinen kertoo haaveilleensa jo vuosikymmeniä Kalevala-aiheisen elokuvan tekemisestä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 138 O hjaaja Antti J. Tärkeää oli päästä kuvaamaan juuri Nurmeksen Raja-Karjalan kulttuuriin liittyvissä maisemissa, Bomban alueella. – Jo 20 vuotta sitten pyörin tuolla läheisellä suolla paikallisen, tekijöitä täällä yhdistävän Lasse Neuvosen kanssa, Jokinen kertoi elokuvan tiedotustilaisuudessa Nurmeksessa 8.8.2024. Kullervon tarina vaikutti ohjaaja Antti J. Unelmani on ollut, että tämä elokuva tehtäisiin juuri Pohjois-Karjalassa. – Kalevala on iso osa kansakunnan muistia ja suomalaista identiteettiä. Päärooleissa nähdään Elias Salonen, Eero Aho ja Ilkka Koivula. Nurmeksen järvimaisemat, jylhien metsien vanhat paksut puut, suuret kiKullervon tarina -elokuvaan kohdistuu suuria odotuksia Antti J. KUVA: KATRI KOVASIIPI. – Tärkeää on ollut kalevalainen luontosuhde. virykelmät ja louhikot luovat ohjaajan mukaan juuri oikean miljöön Kullervon tarinalle
– Kullervon tarinaa on tulkittu todella paljon, tunnemme Aleksis Kiven ja Paavo Haavikon versiot, eikä kansainvälistä markkinointia ole haitannut sekään, että J. Myös Yleisradio on tukenut tuotantoa ostamalla elokuvan esitysoikeudet ennakkoon. KUVA: KANSALLISGALLERIA Kullervo on Elias Saloselle ensimmäinen pitkän elokuvan päärooli. Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt Jokisen elokuvalle miljoonan euron tuotantotuen, lisäksi rahoittajia ovat Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO), Nordisk Film & TV Fond ja Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto. sekä Marko Röhrin ja Johanna Enäsalon ReelMedia. Toiveissa välkkyy jo ajatus elokuvan jatko-osista, ja kyllähän Kalevalasta riittää ammennettavaa. – Pohjois-Karjalaan tulee välittömästi elämää kuvausten myötä, elokuvan avulla Pohjois-Karjalalle toivotaan suurempaa näkyvyyttä. Varsinaisen tuotantokeskuksen lisäksi kuvauksia tehdään myös muualla Pohjois-Karjalassa, etenkin luontoympäristöissä. Jokisen Storm Inc. R. Alueella jo nyt sijaitsevia rakennuksia ei hyödynnetä kuvauksissa, mutta elokuvaa varten veistettävät hirsirakennukset jäävät pysyvästi Nurmekseen houkuttelemaan sinne matkailijoita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. KUVA: KATRI KOVASIIPI lutetaan elokuva-alan ammattilaisia, sanoo maakuntajohtaja Hirvonen. – Epäonnisuuden lisäksi näen Kullervo-hahmossa sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta, perusluonteita, joita suomalaisista miehistä löytyy. Levitysyhtiönä toimii SF Studios, jonka kotipaikka on Tukholmassa. Luvassa on yksi uusi tulkinta Kullervon kovia kokevasta hahmosta, joka on innoittanut taiteilijoita, kirjailijoita ja säveltäjiä eri aikoina. Elokuvan tuotantokeskukseen rakennetaan muun muassa Untamola sisältä ja ulkoa sekä Wäinölä. Töitäkin on nuorisolle luvassa, etenkin nuorille, jotka haluavat toimia kulttuurin ja esimerkiksi tuotantoon liittyvän teknologian parissa. Aihepiirinä Kalevalaan myös uskotaan laajasti, sillä se on saanut elokuvan rahoittajat hämmästyttävällä vauhdilla liikkeelle. alusta alkaen Break Sokos Hotel Bomban tuntumaan. Elokuvaa levitetään tehokkaasti myös ulkomaille. Elokuvan tuotantoyhtiöinä toimivat Antti J. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 139 . Tiedotustilaisuudessa 9.8.2024 Bomballa Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) toimitusjohtaja Juha Kivelä eivät salanneet innostustaan: elokuvatuotannon tuoma huomio aiotaan hyödyntää huolella. Sinnikkyyttä, periksiantamattomuutta ja veljesriitaa Elokuvan käsikirjoituksen Jokinen on laatinut yhdessä Jorma Tommilan kanssa. Antti J. R Tolkien kirjoitti Kullervosta oman versionsa Oxfordissa, summaa Jokinen. Jokinen mainitsee, että Kullervon tarinan ulkomaisia esitysoikeuksia on myyty jo tässä vaiheessa ennakkoon kymmenkertaisesti verrattuna hänen aiempiin elokuvatuotantoihinsa. Kullervo on tehnyt Jokiseen vaikutuksen jo lapsena, etenkin Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirous -maalaus sytytti ja mietitytti häntä jo varhain. Kansainvälisen tuotannon mahdollisuuksia nuorille tarvitaan, meillähän myös kouAkseli Gallen-Kallela: Kullervon kirous. Jokisen aikaisempia ohjauksia ovat muun muassa elokuvat Puhdistus (2012), Kätilö (2015) ja Helene (2020). Suomessa Kalevala on luonut Untamolan ja Kalervolan välillä veljesriitamyytin, joka varmasti vieläkin kulkee mukana suoma
2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 140 laisessa yhteiskunnassa. Perinteiden vaaliminen on tärkeää, Jokinen sanoo. Viime vuosina kalevalaisten runojen alkuperä, Kalevalan kansallisromanttinen käyttö Venäjän tsaarin vallasta itsenäistymään pyrkineessä Suomessa ja karjalaisten, karjalankielisten runonlaulajien merkityksen häivyttäminen ovat herättäneet kiivastakin keskustelua kulttuurisesta omimisesta. Euroopan komission huhtikuussa Kalevalalle myöntämä kulttuuriperintötunnus on tullut kreivin aikaan myös tätä elokuvatuotantoa ajatellen. Siellähän on valtavasti mytologiaa ja omaa kansallista identiteettiä. Elokuvassa Kullervon roolin näyttelee Elias Salonen, toisessa pääroolissa Untamona nähdään Eero Aho ja Wäinönä Ilkka Koivula. Dialogiin on tuotu yksinkertaistamista niin, ettei se ole runomuodossa. Mitään kovin radikaaleja muutoksia ei ole tehty. Toivon, että elokuva voisi olla nuoremmillekin väylä tai portti Kalevalan mielettömään maailmaan. Se tulou vahvimstamah rahvahan duumua sih näh ku karjalaine kul’tuuru on suomelastu kul’tuurua da meidy karjalazii tuaste peitetäh.” Myös Mirva Haltia kommentoi tarinoissaan julkisella Instagram-tilillään @muuttujalindu: ”Jos karjalankielisten karjalaisten nuorten reaktio somessa tuli yllätyksenä ja kirvelee, ei ole vielä myöhäistä tehdä asialle jotain. Maksuton neuvo: avatkaa rakentava dialogi kritiikkiä esiin nostaneiden kanssa.” KATRI KOVASIIPI Akatemiatutkija Kati Kallio on kirjoittanut karjalaisuuden ja suomalaisuuden välisistä kipupisteistä ansiokkaan artikkelin Karjalan Heimoon 3–4/2022. Kulttuurisiin juuriin keskittyminen tuntuu Jokisesta hyvältä. Puhe Kalevalasta pelkästään suomalaisena kansalliseepoksena karjalais-suomalaisen eepoksen sijaan on koettu ongelmalliseksi. Traagisen hahmon tematiikka on puhutellut ihmisiä eri aikoina, ja sille löytynee runsaasti kaikupohjaa myös nykyajasta. Totta kai olen huomannut, että Kullervon tarina resonoi nykyaikaan hyvin, mutta se ei ole ollut mitenkään päättävässä roolissa. Nyt hanke toteutuu Kullervon tarinan muodossa. Se, että vauhdikkaassa nyky-yhteiskunnassa palataan peruspalikoihin, miellyttää minua suuresti. Sie paistih karjalakse :D” ”Ku hyö kuvatah sen filman @lakelandbomban RAJA-KARJALAZES ymbäristös.. – Aina kun tällaiseen aiheeseen tarttuu, löytyy asian tulkitsijoita. – Kalevala on kirjana koulujärjestelmässä osattu asetella monesti niin, että siitä on tullut vähän mörkö, sitä on ollut pakko lukea ja opetella. Lönnrot on luonut Kalevalan Kullervon monista aineksista, joista karjalaisten aiheiden ohella on mainittava erityisesti inkeriläinen sukuriita-teema. Artikkeli on vapaasti luettavissa verkossa: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/ kipukohtia-karjalaisuuden-ja-suomalaisuuden-valilla Elokuvaohjaaja Antti J. Se on minusta hirveän kiinnostavaa, Jokinen taustoittaa. Kalevalan olemassaoloa ja sen käyttöä kansallisissa projekteissa on tulkittu myös esimerkkinä kulttuurisesta kolonialismista. – Kosto ja tragedia sopivat tietysti elokuviin hyvin. Jokinen on haaveillut jo 20 vuotta Kalevala-aiheisen elokuvan kuvaamisesta Nurmeksessa. KUVA: ANTTI RASTIVO. – Elokuvan ajoituksessa on ollut nyt muutenkin hyvä rytmi. Muun muassa Miikku Häkki kirjoitti julkisen Instagram-tilinsä tarinoissa @hakinmiikku: ”Toivon mugah filman hengilöt paistah sit karjalakse, sendäh ku 1100-luvun Pohjas-Karjalan alovehelhäi ei paistu suomekse. Tarinan modernisointi on osa prosessia, mutta Jokisen mukaan se tehdään kevyellä kädellä: – Niitä teemoja, joita Kalevalassa on, on koetettu yksinkertaistaa elokuvan muotoon. Kalevalaan liittyvät kipupisteet Ovatko Kalevalaan liittyvät kiistat sitten tuttuja Jokiselle. Tietyllä tavalla Kalevalasta on riidelty koko sen olemassaolon ajan. Muissa rooleissa ovat muun muassa Krista Kosonen (Ilmarisen vaimo), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Seela Sella (muori) ja Johannes Holopainen (Kalervo). Ettei kaikki olisi niin ulkomaalaispainotteista kuin populaarikulttuuri nyt on. Kriittisiä ääniä sosiaalisessa mediassa Heti elokuvan kuvauksien alkamisesta ja näyttelijävalinnoista uutisoinnin jälkeen sosiaalisessa mediassa nousi esiin kriittisiä ääniä. Mutta kuten sanottu, tämä on meidän kansalliseepos, ja koen, että tämä on minun kulttuuriperintöäni kuten se on myös kaikkien muidenkin suomalaisten. Ei tämä rahoitus nyt helposti tullut, elokuva on kallis ja suomenkielinen. Keskustelu kulttuurisesta omimisesta on hyvä, ja siihen täytyy suhtautua vakavasti. – Olen tietenkin tietoinen kiistoista. – Minulla oli mahdollisuus valita kaikista Suomen parhaista näyttelijöistä, toteaa Jokinen. Kullervon tarina on itsessään niin kompakti, ettei suuria muutoksia ole tarvinnut tehdä
Vastassa oli eversti Ehrnroothin Jalkaväkirykmentti 7 (Korhonen 1963). Sukutiedon mukaan Yrjö ja serkkunsa Jussi olivat syksyllä 1918 kurkistelleet kiven takaa Karjalan Ortjadin sotilaiden ampuessa oriveteläisen ylioppilaan Ontsin Riikon pellolla Vuokkiniemessä Kuisman retkikunnan paettua. Viipuri oli menetetty 20.6. KUVA: KSS/SAMPO-TIETOKANTA. Vasemmalla laitimmaisena istumassa Yrjö Semenoff, samassa rivissä kolmas vasemmalta Raisa ja hänen takanaan viiksekäs Huoti. Alahuhdan mukaan ensin jalan ja sitten hevosella. Vaasan ortodoksisen seurakunnan papintodistuksessa vuodelta 1936 se on 9.2.1912. Venäläiset yrittivät läpimurtoa seuraavaksi Vuoksen yli sen kapeimmasta kohdasta Äyräpään-Vuosalmen kohdalta. Etsivä Keskuspoliisi ilmoitti ”ettei sillä ollut hakijasta valtiollisesti epäedullisia tietoja” (Yrjö Sailan kansaPakolainen Vuoksella kesällä 1944 Vienan pakolaisia alkuvuodesta 1922. Miten hän oli sinne päätynyt. Kapinan epäonnistuttua isä Huoti, Yrjö ja siskonsa Raisa pakenivat Suomeen, Yrjön oleskelukirjan mukaan 22.2.1922. Hän kiersi Ylihärmässä laukkukauppiaana, K. Suomalaisissa asiakirjoissa hänen syntymäaikansa vaihtelevat, kuten nykyisilläkin pakolaisilla. Yrjön sisar Raisa menehtyi tuberkuloosiin vuonna 1931. ja Neuvostoliiton suurhyökkäys oli vaivoin saatu padotuksi Tali-Ihantalan seudulla kesäkuun lopulla. Hän osasi ruotsia, koska oli ollut laukkukauppiaana ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ennen maailmansotaa (EKP 1935). Karjalaiset nousivat kapinaan bolsevikkihallintoa vastaan loppuvuodesta 1921. 1922 paennut kersantti Yrjö Saila. Huoti Semenoff osallistui Itä-Karjalan vapautuspyrkimyksiin, oli Vuokkiniemen suojeluskunnan jäsen 1918, ja joutui pakenemaan Suomeen (EKP 1935). Yrjö kävi vuosina 1922–1924 Ristijärven ylempää pakolaiskansakoulua neljä lukukautta ja oli ”suorittanut koulun oppimäärän täydellisesti” (KSS arkisto). Hän sai Suomen kansalaisuuden 19.2.1937; Alahärmän valtuusto puolsi hakemusta, koska hän ”on käyttäytynyt moitteettomasti asuessaan Alahärmän kunnassa ja on kyennyt elättämään itsensä”. Huoti Semenoff palasi Vuokkiniemeen Tarton rauhan jälkeen vuonna 1920. Isä Huoti oli 1930-luvulla työmiehenä Närpiön metsänviljelysasemalla. Yrjö oli Vuokkinimeläisten Fedor/ Huoti Semenoffin (Timosen Huoti) ja Maria Loginovin poika. Vuokkiniemeläiset arvelivat, että Raisa ”ikäväh kuoli” kun joutui pois Karjalasta (Semenova 2017). 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 141 . Kertomansa mukaan Yrjö oli käynyt rippikoulun Vaasassa 22-vuotiaana (K7, Alahuhta). K esällä 1944, 80 vuotta sitten, Kannaksella oli tukalat oltavat. Hän oli 1930-luvulla perustanut liikkeen Kortesjärvelle. Hän kävi vuosina 1927–1928 Vaasan kauppa-apulaiskoulun (KA/KSS, kotelo 119). Äiti ja kuusi sisarusta jäivät Vuokkiniemeen. Yrjöllä oli nuoruudessaan runsaasti dramatiikkaa. Koulutodistuksessa vuodelta 1924 syntymäaika on 9.2.1910, ja sotilaskantakorttiin on vuonna 1940 syntymäajaksi korjattu 9.2.1908; tämä on ilmeisesti lähimpänä oikeaa. Huoti oli Ristijärvellä pakolaisista huolehtivana piirimiehenä (Heikkinen 1995). YRJÖ VAIHTOI NIMENSÄ Semenoffista Sailaksi vuonna 1933. SUOMESSA YRJÖ ELÄTTI itsensä kauppahommissa. Ylivoimaiset punaiset valtasivat Vuokkiniemen 4.2.1922. Sen mukana soti myös Vienasta v
puna-armeijan 46. Yrjön veljet olivat myös rintamalla, tosin naapurin puolella. Yrjö oli armeijassa Uudenmaan rakuunarykmentissä Lappeenrannassa 1.4.1938–16.3.1939, palveli kahdeksan kuukautta kirjurina ja ylennettiin armeijan päätyttyä korpraaliksi. ”Kaikki mitä omistan siinä tapauksessa, että sammuisin, niin mielelläni toivoisin Äitini ne saavan ja osan sisareni ja veljeni. Vaimo Maria oli asustellut ajoin Kostamuksessa, ajoin Kemissä ja ajoin Akonlahdessa. Talvisodassa hän palveli 8. Yrjö liittyi sillanpäätä puolustavaan JR 7:n 6. 26.6. Hän toimi Alahärmän suojeluskunnassa vuosina 1936–1937. 98. Vanhempi poika Ivan oli ollut kansakoulunopettajana Kostamuksessa ja nuorempi Vasili oli vielä koululainen. 21.10.1941 päivätyssä kirjeessä kerrottiin, että Huotin tytär Anni oli naimisissa rikkaan talonomistajan kanssa ja asui Vienan Kemissä, Tatjana oli naimisissa venäläisen kanssa ja kolmas tytär Tuori oli ollut Akonlahdessa opettajana. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 142 laisuushakemus). Lääkärintarkastuskortin mukaan häneltä oli poistettu umpilisäke Vaasan lääninsairaalassa v. Paavo Remsun 17.11.1941 päivätyn kirjeen mukaan kaksi Huotin poikaa ”oli otettu pakolla ryssän armeijaan” (KA/KSS, kotelo 140). ”Ilmoitan Sinut lähimmäksi omaiseksi, joten kyllä ilmoittavat, jos niinkin kävis”. Yrjö kotiutettiin vanhojen ikäluokkien mukana kesällä 1942 (Yrjö Sailan kantakortti). Kannaksen rintaman murruttua Valkeasaaressa 10.6. sai jalansijan harjulle. Kevään 1941 aikana hän osti myytävää tavaraa vaasalaisista Tiilikainen & Seppänen ja Tamminen & Tanner -tukkuliikkeistä. JATKOSODAN AIKANA saatiin tietoja Huoti Semenoffin perheestä Vuokkiniemessä. Hänet oli evakuoitu Arkangelin seudulle (KSS/Huoti Semenoffin arkisto). ja Kuuterselässä 14.6.1944 Yrjö kutsuttiin uudelleen palvelukseen. Yrjö ylennettiin alikersantiksi 1.10.1941 ja kersantiksi 1.3.1942. KUVA: HUOTI SEMENOFFIN JÄÄMISTÖ, KSS/SAMPO-TIETOKANTA. Siinä todetaan: ”Joudun tästä lähtemään taas sotahommiin ja ajattelin että pitää vähän asiasta kirjoittaa, jos kävis niin hullusti, että ei sieltä puhe tai sana palais”. Vasili kaatui mahdollisesti Valko-Venäjällä (Semenova 2017). armeijan varastokomppaniassa tykkivaraston apulaisena ja konepistoolimiehenä. Sotilaskantakorttiin on osoitteeksi merkitty Alahärmä, Voltti, uskonnoksi evankelis-luterilainen, ja kielitaidoksi myös ruotsi. JR 7 menetti vastaiskussa kaatuneina ja haaVienalaisperäisiä sotilaita Seinäjoella 2.5.1940. komppaniaan varajoukkueenjohtajaksi 25.6.1944 (Yrjö Sailan kantakortti). Huotin talon oli ottanut venäläinen politrukki. Jos todella maailma ei selviä ja Äiti koskaan kuulu ei näy eikä sisariani ja veljiäni (niitähän minulla ei ole kuin 1), niin tee niin kuin parhaaksi katsot, pääasia vaan ettei ventovieraat niitä saa. Aika rientää, täytyy nousta junaan.” VUOKSEN ETELÄRANNALLE oli jätetty harjulle noin 7 km pitkä ja 200–600 m leveä Äyräpään sillanpää, jonne puna-armeija hyökkäsi 21.6. Siltikään en niin paljon omista, että se riittäisi korvaamaan hänen kärsimyksensä. Asemasodan alun hän palveli Valkeasaaressa. kaartinrykmentin KV-panssarivaunut pääsivät harjulle, mutta ne työnnettiin takaisin puolessatoista tunnissa (Irincheev 2016). Jatkosodan hyökkäysvaiheessa hän oli konepistoolimiehenä, ryhmänjohtajana ja joukkueen varajohtajana JR 37:n 1. Keskellä Yrjö Saila, vasemmalla Sakari Titola ja oikealla Paavo Hirsso. pataljoonassa Särkisyrjän, Rytyn, Leppäselän, Tuokslahden, Saavainjoen ja Pien-Kallelovan taisteluissa. Sukutiedon mukaan Ivan haavoittui jalkoihin ja jäi viivyttämään muiden perääntyessä, mahdollisesti Sortavalan alueella. Myös Yrjön jatkosodan alun taistelupaikat olivat Sortavalan pohjoisja länsipuolella. lähtien (Skokov ja Porvali 2023). 1932 (Yrjö Sailan kantakortti). Häneltä on säilynyt 18.6.1944 Seinäjoella päivätty kirje tätinsä miehelle Yrjö Mäkelälle. neuvostoarmeijakunnan suurhyökkäys 4.7
K. Karjalan Sivistysseuran Arkisto. Huoti Semenoff AKP 98/35 (Vaasan osaston ptk 11/35). Huoti Semenoffin jäämistöä. komppania oli mukana, ei saanut sitä työnnetyksi takaisin. 1790/285, S.M. Sukutarinan mukaan pappi oli kirjoittanut Huotille, että Yrjö ammuttiin, kun hän oli ylittämässä Vuoksea lautalla Vuosalmen puolelle, ja ruumis jäi jokeen. Vihollistykistön sulkutuli ja maataistelukoneet olivat tuhonneet joen ylimenokaluston, ja rantaan työntynyt vihollinen pystyi ampumaan tällä kohdalla 400 m leveälle, vuolaasti virtaavalle Vuokselle myös suoraan (Koskimaa 1996; Skokov ja Porvali 2023). Kansallisarkisto/Karjalan Sivistysseuran arkisto (630,176): kotelo 140; kotelo 119, Huoti Semenoffin arkisto. Kyösti Julku) Rovaniemi 1996, s. Äyräpään sillanpään taistelut olivat kuluttaneet neuvostojoukkoja ja tarjonneet kolme viikkoa lisäaikaa alueen linnoittamiseen ja reservien tuomiseen alueelle. Paikalla oli sukulaisten ja tuttavien lisäksi varuskunnan soittokunta, suojeluskunnan kunniakomppania, ja suojeluskunnan ja Rintamamiesliiton lippuvartiot (Vaasa-lehti 16.9. YRJÖ SIUNATTIIN poissaolevana Vaasassa 15.9.1944. 67–73. Rajamailla II (toim. WSOY 1963. Lähteet: Etsivän Keskuspoliisin kuulustelupöytäkirjat. Minerva Kustannus 2016, s. Skokov Slava, Porvali Mikko: Kentälle jääneet. 1944). 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 143 voittuneina noin 350 miestä, mutta ei saanut asemia takaisin. KUVA: KSS/SAMPO-TIETOKANTA Lasku Yrjön Vaasasta tilaamista myyntiartikkeleista keväältä 1941. Alahuhta, Ylihärmä. s. 77–91. Vuokkiniemi 6.8.2017. WSOY 1996. Sotasampo | Yrjö Saila. 511–584. Nämä asemat pitivät jatkosodan loppuun asti (Koskimaa 1996). Viisi sodan vuotta. Yrjön äiti ja sisaret jäivät Itä-Karjalaan eikä heihin saatu yhteyttä. Semenova Valentina: Henk. Suomi kohteli tätä Vienan pakolaista 1920–1930-luvulla niin hyvin, että hän, kokeneena ja riskit tietäen, oli valmis lähtemään rintamalle, vaikka oli päivänselvää, että tilanne oli huono ja vaarallinen. Yrjö kaatui 5.7.1944. tiedonanto. JYRKI MÄKELÄ Vasemmalta Yrjö Semenoff, Tanner & Mannerilla työskennellyt Mikko Kontu ja Aleksi Rahikainen Vaasassa 1920-luvulla. s. Kansatieteellinen arkisto, Museovirasto. kohti. Emme koskaan nähneet sinua synkällä mielellä, olit toisillekin surun huojentajana.” (Vaasa-lehti 22.7. Irincheev, Bair: Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisten silmin. Toivoa sopii, että nykyisten pakolaisten kokemus yhteiskunnastamme on yhtä vakuuttava. Koskimaa Matti: Tyrjän rykmentti. JR7:n ja Er.P 12:n taistelut jatkosodassa. Saila, Yrjö: Kansalaisuushakemus 12.10.1936: N:o 2935/569 A.D. Korhonen Arvi. Puna-armeija pääsi Vuoksen yli Vuosalmelle 9.7.1944, muttei enää siitä eteenpäin. 1936. Atena, Jyväskylä 2023. 1944). 247–8. Hänellä on muistokivi sankarihautausmaalla Alahärmän kirkon vieressä (Sotasampo). Heikkinen, Reijo: Vienan karjalaisten pakolaiskoulut Kainuussa. Vastaisku, jossa 6. 5.7. 229–254; 314–315. puna-armeija tavoitti Vuoksen rannan. Yrjön muistokirjoituksessa mainitaan: ”Olit pidetty mies isossa seurapiirissäsi. s. Laukkukauppakysely 1959, K7, Keynäs Maiju. Saila, Yrjö: Kantaja lääkärintarkastuskortit liitteineen Sei mappi 744, Kansallisarkisto
Karjalaisluostarin muisto ei katoa Oli sitten omassa luostarielämässään kuuliaisuussisar tai igumenia, niin elämä luostarissa rakentuu rukouksen ympärille, aivan kuten aikanaan Kivennavalla. Vuonna 2000 hänet vihittiin nunnaksi, ja nimi vaihtui nunna Kseniaksi, pyhän Ksenia Pietarilaisen mukaan. – Luostariajatus oli kulkenut silloin jollakin tapaa jo yli 10 vuotta mukanani. Sisaret kasvattivat itse kaalit, luostarissa oli toista sataa lammasta, ja lisäksi ankat ja kanat. – Pyhien elämäkertoja tutkinut Dimitri Lihatsov on todennut, että ihmekertomukset saattavat olla joskus luotettavampi lähde kuin elämäkerta. – Tulin siihen murroksen keskelle. Se oli sellaista mukavaa jutustelua. Lintulaa johti igumenia Antonina ja nunna Marina oli virkaa tekevä johtaja. Vuonna 1993 Anu Ravamo oli valmis siirtymään luostariin. Samalla eletään nykyajassa ja vastataan sen haasteisiin. Lintula oli silloin maatalousluostari. Taitojen karttuAsenne siirtyy vanhoilta nuorille myös luostarin maailmassa Lintulan luostarissa jo kolme vuosikymmentä asunut igumenia Ksenia kertoo luostarielämästä, jossa hengellisen elämän haasteet ja rukous ovat jokaisen sisaren työtä. Igumenian isän suku on lähtöisin Repolasta, ja hänen ukkinsa Nikolai Romanov tuli Suomeen jo ennen 1910-luvun alkua. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 144 I gumenia Ksenia syntyi varkautelaiseen ekumeeniseen perheeseen ja sai nimekseen Anu Rovamo. 1995 Anu Rovamo vihittiin kuuliaisuussisareksi ja hän sai nimen sisar Kristiina. Igumenia Ksenia muistelee, että motivaatiota kirjoitustyöhön ei oikein ollut, ja nuori sisar olisi halunnut keskittyä jo luostarielämään. – Olen tullut luostariin aikana, kun viimeinen Kivennavan luostarin sisar oli essa vastaan tuli pieniä käännöstehtäviä, joissa saatoin olla avuksi. Matkailijaryhmät löysivät tiensä Palokkiin. Yhteiskunnan hektinen elämäntapa huolestuttaa igumeniaa. Ja onneksi nuori sisar seurasi heidän ohjeitaan, sillä Sergein ja Hermannin elämään liitettyjä ihmeitä kuvaavasta tutkielmasta on ollut myöhemmin paljon iloa. Kasvava kielitaito toi opiskelijalle lisää myös tehtäviä ja vastuuta. – Ortodoksisten nuorten liiton tapahtumissa tarvittiin usein venäjän kielen hallitsevaa tulkkia, ja vähitellen aloin toimia tulkin tehtävissä. Opinnot olivat loppusuoralla, tentit Jyväskylän yliopistoon tentitty ja Sergein ja Hermannin ihmetöitä käsittelevän tekeillä olevan gradun materiaali koossa. Meidän perhehän asui Varkauden ortodoksisen kirkon lähellä, igumenia muistelee lapsuudenkotiaan. – Meille tuli silloin faksikin. Kun Anu tuli luostariin, niin silloin Igumenia Ksenia toimii myös Lintulan oppaana.. Myös arkkipiispa Johannes vaikutti silloin Kuopiossa, ja kun arkkipiispa sai ulkomaisia arvovieraita, he tulivat käymään myös Lintulassa, sillä igumenia Marina oli hyvin kielitaitoinen. Ortodoksisen uskonnon opetus oli Varkaudessa pienryhmäopetusta, ja joku vuosi lukiossa meni jopa yksityisopetuksena. Gradu Sergein ja Hermannin ihmeteoista Anu Rovamo kirjoitti ylioppilaaksi Varkauden lukiosta ja jatkoi sieltä Jyväskylän yliopistoon aloittaen vuonna 1983 venäjän kielen pääaineopinnot. – Äiti oli luterilainen, mutta hän käytti meitä lapsia ortodoksisessa kirkossa. Yläkouluaikanaan Anu kiinnostui ortodoksisuudesta erityisellä tavalla, ja jo yläkouluja lukiovuosina syntyi ensimmäisen kerran ajatus, että hänen elämäntiensä voisi johtaa luostariin. Meitä oli Lintulassa silloin vähän toistakymmentä sisarta, 12 oli ehkä silloin kun tulin. Kun teologinen koulutus ja ortodoksinen seminaari siirtyivät Joensuun yliopiston yhteyteen vuonna 1988, Rovamo mietti hetken hakisiko siirtoa Joensuuhun, mutta hän päätyi suorittamaan avoimen yliopiston kautta ortodoksisen teologian approbaturin. Ja Lintulan 100-vuotisjuhlavuodesta lähtien luostaria tuotiin ihan uudella tavalla esille. – Igumenia Marina ja arkkipiispa Johannes kannustivat viemään opinnot loppuun ja hoitamaan opiskeluun liittyvät asiat kunnolla. – Ortodoksisen uskonnon opettajani Pirkko Iltola puhui meille koululaisille luostarielämästä ja Jeesuksen rukouksesta. Kun maatalousluostariin faksi tuli Ensimmäinen luostarivuosi kului gradua kirjoittaessa. Nuoren kuuliaisuussisaren tehtävät löytyivät usein puutarhasta, ja talvisin kynttilätehtaalta. Ihmekertomuksissa on läsnä konkreettinen maailma. – Tämäkin oli oman kirkkomme ja uskonnon kautta tullut kytkös, venäjän kieli kiinnosti. Äidin suku on Äyräpäästä, Karjalankannakselta. Nyt igumenia Ksenia näkee, että ne vuodet 90-luvulla olivat avautumisen aikaa luostarille. Igumenia kertoo, että asenne luostarissa elämiseen siirtyy vanhoilta sisarilta uusille
Luostarin sisarista nuorin sisar on alle 25-vuotias ja skeemanunna Melanie on 90, muut sisaret ovat siinä välimaastossa. Viime vuosina myös lähiseurakuntien ukrainaispakolaiset ovat näkyneet Lintulassa. Luostarin kirjeenvaihto, sähköposti, käynnissä oleva remontti Igumenia Ksenia sytyttää Lintulan luostarin kirkossa tuohusta. Sisarten muistiinpanoissa sanotaan Palokista että ”paikka on kauniimpi kuin vanha Lintula”. Kivennavalla Lintula oli hiukan eteläisemmässä ympäristössä oleva pieni ja avoin, keskellä kylää ja kylän kanssa läheisessä yhteydessä oleva luostari. On vaikea sanoa, miten kauan tämän annetaan jatkua. Ja Venäjän hyökkäystähän silloiset Lintulan sisaretkin pakenivat Suomeen, hyvin sama kokemus, joka heidän kanssa jaetaan. – Oma elämä on kokenut tällä kohtaa suuren muutoksen. Ihmisten kanssa olemiseen menee aikaa ja omassa ajan käytössä on opettelemista, juuri nyt pitää opetella rajaamaan asioita ja työtehtäviä. – Meille tulee ilahduttavan paljon kysymyksiä koululaisilta. – Hengellisen elämän haasteet ja rukous vaativat vaivaa ja itsensä pakottamista. Luostarin sisäisessä olemisessa on säilynyt pieni lanka, joka säilyttää karjalaisluostarin muiston. Muistamme hyvin, että igumeniana vuosina 1961–1975 toiminut Mihaila oli ukrainalaistaustainen. Meidän kaikkien pitäisi saada ihmiset elävän elämän ääreen ruutujen ääreltä, erityisesti lapset ja nuoret. Luostarissa se on jokaisen sisaren työtä. Kristukseen katsoen ja häntä kohti kulkien Igumenia Ksenia on johtanut Lintulan luostaria virallisesti lokakuusta 2023 lähtien. – Kesäkeittäjämme oli Ukrainasta, ja ukrainalaisia talkoolaisia käy. sekä luostarin lähipiirin ja ortodoksisen kirkon eri toimijoiden kanssa tehtävä yhteistyö täyttävät päivät. – Siellä pieni portti johti luostarin pihaan, oli pieni kirkko, talousrakennuksia ja asuinrakennuksia hyvin samalla tapaa kuin täällä. Totta kai se hämmentää. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 145 täällä. Lintula innostaa nuoria ja ukrainalaispakolaisia Igumenia Ksenian aamu alkaa rukoushuokauksilla keljassa, sen jälkeen on aamupalvelus. Laajemmin igumenian huolena koko yhteiskunnassa on sosiaalinen media ja sen vaikutus nuorten elämään. Täällä luostari on kartanomiljöö, ja tähän näAsenne siirtyy vanhoilta nuorille myös luostarin maailmassa kyy järvi ja on koivukuja, Kivennavalla oli joki. Saan opastaa turistiryhmiä, tulee paljon erilaisia yhteydenottoja. Luostarielämä kiinnostaa nuoria, ja nuoruuden luostarikutsumus voi herätä jo hyvin aikaisin. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN. Igumenia muistuttaa, että luostari ei ole museo vaan elää koko ajan tässä ajassa ja vastaa sen haasteisiin. – Tämän ajan hektisyys on uhka aivojenkin kehittymiselle. Sitten jatkuu päivätyö, jota jokainen sisar tekee omien kuuliaisuustehtäviensä mukaan. Igumeniana Ksenian työhön kuuluu erityisen merkittävänä osana nuorempien sisarten ohjaustyö. – Meitä on täällä ortodoksiperheeseen syntyneitä, evakkoja, ortodoksikirkkoon myöhemmin liittyneitä, ja täällä elämme yhtenä sisaristona, kaikki katsoen Kristukseen ja kulkien häntä kohti
Kun tekstiä saa lukea omalla äidinkielellä, se resonoi omassa mielessä ihan eri tavalla, Lukin toteaa. KIRJAT KIRJAT – Harvoin saa lukea 1800-luvun etnografisia tekstejä suomeksi käännettynä. – Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota ja ihmetystä, miksi karjalaiset, saamelaiset ja nenetsit niputetaan Jefimenkon kirjassa näin yhteen. K arjalan Sivistysseura on julkaissut suomennoksen vuonna 1877 Pietarissa ilmestyneestä Aleksandra Jefimenkon (1848–1918) teoksesta Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien tapaoikeuksia (KSS 2024, 265 sivua). Historiallinen puhetapa näkyväksi Lukukokemuksena Jefimenkon teksti on nykylukijalle todennäköisesti hämmentävä, ellei kaiken aikaa tiedosta, että kyse on historiallisesta tekstistä. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 146 Historiallinen kuvaus Venäjän vähemmistöistä Aleksandra Jefimenkon 1870-luvulla kokoama teos Venäjän Pohjolan vähemmistöistä on saatu vihdoin suomeksi. Siitä tulee jopa olo, että käsitellään oikeusasioita, mutta kun tekstiä lukee tarkemmin, huomaa, että kyseessä ovat hyvin arkiset ja kansanomaiset tavat – kuvataan yhteisön sisäisiä perinteitä, miten asioita hoidetaan ja käsitellään. Lukin on tutkinut muun muassa 1800-luvun tutkimushistoriaa. Marja Kynkäänniemen käännös suomentajan huomautuksineen selvittää nykylukijalle tuolloista ajankuvaa ja kontekstoi tekstiä aikaansa. KUVA: MARKUS LUKIN. KUVA: KSS Akatemiatutkija Karina Lukin kannustaa kriittiseen, tiedostavaan lukutapaan. Tekstinä se on aika tiukkaa erilaisten käytänteiden, meille ehkä oikeuskäytänteinä hahmottuvien asioiden esiin tuomista. Teoksen on venäjän kielestä ansiokkaasti suomentanut Marja Kynkäänniemi, ja lukukokemukseen viisaasti virittävät alkusanat on kirjoittanut akatemiatutkija, folkloristiikan dosentti Karina Lukin. Castrénin toimintaan syventyessään hän oli jo aiemmin törmännyt Jefimenkon alkuperäiseen, venäjänkieliseen tekstiin. Itselleni kirja tulee läheisemmäksi ja toimii paremmin, kun sitä lukee tapojen kuvauksena eikä oikeuskirjana, Lukin kuvailee omaa lukukokemustaan. A. Etenkin M. Kirjan laajempi merkitys avautuu lukijoille sen tarjoaman historiallisen tieAleksandra Jefimenko kokosi kirjansa Venäjän vähemmistöistä 1870-luvulla. Teoksen tuoreesta suomennoksesta hän on ilahtunut
Käännöksen arvo on, että se tuo esiin myös tuolloisen puhetavan. EDISTYKSELLINEN Jefimenko haastaa kirjassaan venäläisten yleisiä ennakkoluuloja karjalaisista. ei maaorjuudessa elävien talonpoikien) maiden kuuluvan valtiolle. Oikeuspöytäkirjojen lisäksi Jefimenko käyttää lähteinään muun muassa pappien kertomuksia sekä tutkimuskirjallisuutta, kuten Pavel Tšubinskin artikkelia, joka julkaistiin suomeksi KSS:n toimesta vuonna 2021. Valtion näkökulmasta näin ei olisi pitänyt tapahtua, sillä jo Katariina II Suuri julisti valtiontalonpoikien (so. Myös maanomistuksen suhteen karjalaiset ja Venäjän valtio tulkitsivat asioita eri tavalla. Kansan ja viranomaisten välillä oli selvästi molemminpuolista epäluottamusta. Ilmari Kianto esimerkiksi antaa omissa matkakirjoissaan monta kuvausta venäläisten virkamiesten ylimielisestä käytöksestä karjalaisia kohtaan, ja saman ilmiön voi havaita myös karjalaisten omista kertomuksista Karjalaisten pakinoissa. Puuttuva vilja piti hankkia ostamalla, ja Vienanmeren rannikon viljakauppaa piti hallussaan 1870-luVenäjän laki ja sen soveltaminen Vienassa. KATRI KOVASIIPI Artikkelin laajempi versio löytyy Uutis?uppu–Uudis?uppu-ajankohtaiskanavalta osoitteesta uutiscuppu. Venäjän laki antoi raamit sille, miten asioita tuli hoitaa, mutta kansa tulkitsi näitä lakeja omalla tavallaan. Mainittakoon muuten, että Jefimenko pitää karjalaa suomen kielen murteena. Tiedostava, kriittinen lukutapa avaa kirjan kerrostumia lukijalle lisää. Talonpojilla oli valtion näkökulmasta maahan vain käyttöoikeus, ei omistusoikeutta. Valtion silmissä esimerkiksi sotilaskarkurit olivat suuria rikollisia, mutta kansa suojeli heitä. Jefimenko mainitsee, että vienankarjalaiset antoivat ”niittyjään ja kyntömaitaan” toisilleen ikuiseen käyttöön sekä myös vuokrasivat näitä muille. Rannikon pomorit pitivät karjalaisia noitina ja syyttivät ”tuulesta” saamistaan sairauksista, kuten keripukista, ”häijyn karjalaisen vihaa”. – Kirjan yksi arvo on, että siihen sisältyy oikeasti karjalaisten, mutta myös saamelaisten ja nenetsien menneisyydestä ja entisistä tavoista kertovaa tietoa, jota on hyvä saattaa suomalaisten ja nimenomaan Karjalan alueesta kiinnostuneiden lukijoiden tietoon, sanoo Lukin. Täysin ennakkoluuloton nykypäivän näkökulmasta Jefimenko ei toki ole, esimerkiksi hän sanoo yleistäen vienankarjalaisten ”vihaavan merta”, mikä on ristiriidassa sen faktan kanssa, että karjalaiset kulkivat Jäämerellä ja Vienanmerellä kalastamassa. Mahdollisuus herkistyä myös nykyajan puhetavoille Jos alamme erottaa menneisyyden puheja kirjoitustavoista eri ihmisryhmiä toiseuttavia elementtejä, saatamme terästäytyä myös nykyajassa piileviin tasa-arvo-ongelmiin. Jefimenkon mukaan he olivat viranomaisia kohtaan ”äärimmäisen epäystävällisiä” ja ”oman arvonsa tuntevia”. don ja historiallisesti tärkeän aineiston kautta. Tällaisia väitteitä Jefimenko pitää varsin oudoksuttavina. Karjalaisten suhtautuminen venäläisiin viranomaisiin oli täysin erilainen. Jos osaisimme katsoa niitä nyt vähän kauempaa, pohtia niitä avoimesti, ilman syyttelyä todeten, että näin on, onhan siitä lyhyt askel myös siihen, että oppisimme pohtimaan tämän päivän ajattelun ja puheen tapaa. Esimerkiksi pomorien keskuudessa väitettiin karjalaisten tappavan sisämaahan houkuttelemiaan venäläisiä. Vähemmistöt on ollut tapana asettaa edistyksen portaille. Kaskiviljely muodosti karjalaisten maatalouden perustan ja sen tultua kielletyksi 1800-luvun puolivälissä heidän omavaraisuusasteensa romahti. – Toki tähän sisältyy toive: että nykylukijatkin oppisivat rehellisesti reflektoiden pohtimaan menneisyyden teksteistä löytyviä vähätteleviä puhetapoja, joissa asetetaan toinen alempaan asemaan. Pysyvästi kylissä asuvien karjalaisten elämäntapaa ei puolestaan pidetty yhtä jälkeenjääneenä, mutta myös karjalaisista oli tapana puhua vähättelevästi toiseuttaen. Syynä tähän oli, edellä mainittujen ennakkoluulojen lisäksi, myös se vakava taloudellinen kriisi, johon karjalaiset ajautuivat kaskiviljelyn kieltämisen seurauksena. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 147 KIRJAT KIRJAT . Saamelaisten ja nenetsien elämäntapaa, jossa liikuttiin paikasta toiseen paimentolaisina, pidettiin jälkeenjääneenä ja jopa ongelmallisena venäläisessä yhteiskunnassa. – Kirja tuo esiin, miten Venäjällä on ollut 1800-luvun lopulla tapana kertoa Venäjän vähemmistöistä. Ristiriitaisuuksia loivensi se, että keisarillisen hallinnon tehtäväänsä määräämät venäläiset kirjurit kirjasivat tehdyt päätökset ja muokkasivat niitä esitystavaltaan siten, että niistä tuli osin tulkinnanvaraisia. Lappalaisten Jefimenko sanoo olevan ”nöyriä ja rauhantahtoisia”. karjalansivistysseura.fi/historiallinen-kuvaus-venajan-vahemmistoista/ A leksandra Jefimenkon (1848–1918) vuonna 1877 ilmestynyt kirja kuvaa Arkangelin kuvernementin lappalaisten, karjalaisten ja samojedien tapaoikeutta eli lyhyesti sanottuna sitä, kuinka he hoitivat keskenään omat sisäiset asiansa. Mikäli näin on tapahtunut, voitaneen kuitenkin sanoa asian olleen ”metsän vastausta huudolle”. Venäläisten, pomorien ja karjalaisten välillä oli ilmeisen selkeitä etnisiä jännitteitä. Jefimenko kertoo tämän vuoksi tehneensä selventäviä muutoksia esittelemiinsä oikeustapauksiin. – On myös karjalaisten osalta ajankohtaista, miten hyvin karjalaisille annetaan ääntä ja miten karjalaisia pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa tasavertaisina toimijoina, ja onko heillä vähemmistönä samanlaista puheareenaa kuin muilla
Katovuosina viljan hinta nousi pilviin. Jefimenko tuo kirjassaan hyvin esille ne seikat, jotka tekivät karjalaisten elämästä vaikeaa. Eniten oikeustapauksia on Uhtuan ja Tunkuan volosteista. Lappalaisten tulevaisuuteen Jefimenko suhtautui ajan tutkijoiden tapaan varsin pessimistisesti ja uskoi heidän kuolevan sukupuuttoon. Tuomioistuimet ottivat huomioon lieventävät asianhaarat, ja esimerkiksi vuonna 1867 tuomituista jätettiin 41 % rankaisematta. Nykylukijalle onkin mielenkiintoista havaita tekstistä tällaisia 1800-luvulle tyypillisiä asenteita ja verrata niitä nykypäivään. Arkangelin kuvernementin samojedeista osa oli kääntynyt kristinuskoon ja osa harjoitti vielä perinteistä uskontoaan. Vuonna 1868 oikeuskäytäntöä kiristettiin ruokavarkauksien vuoksi, ja Vuokkiniemellä eräät Lipkinit joutuivat varoittavina esimerkkeinä kärsimään raippatuomion kyläkokouksessa tapauksesta, joka olisi edellisenä vuonna hoitunut sovittelun kautta. Samojedikansojahan ovat myös muun muassa enetsit ja selkupit, mutta nämä asuvat idempänä. Köyhiä karjalaisia hakeutui Vienanmeren rannikolle etsimään elantoaan, mikä ärsytti rannikon venäläisiä asukkaita. Miesten kulkiessa maailmalla harjoittamassa muun muassa laukkukauppaa ja rahdinajoa naiset pitivät koteja pystyssä. Olen arvostelussani keskittynyt sattuneesta syystä lähinnä Jefimenkon karjalaisia käsittelevään osuuteen, mutta myös lappalaisia eli saamelaisia ja samojedeja käsittelevät osuudet ovat varsin mielenkiintoisia. Mainittakoon tässä, että kirjassa kuvatut samojedit ovat nenetsejä eli jurakeja. Esimerkiksi karjalaisten harjoittama metallinvalmistus ja tervanpoltto tuhottiin korkealla polttopuuverolla. Jefimenko tilastoi kaikki 117 oikeustapausta vuosilta 1867 ja 1868 sekä esittää niistä kiinnostavampia. Raipoilla rangaistiin toisinaan myös naisia – vastoin Venäjän virallista lakia. Ihmiset esiintyvät kirjassa omilla nimillään, joten moni vienalaissukuinen saattaa siitä löytää tietoja esi-isistään. Venäjän avioliittolakihan vaati vuodesta 1830 naisilta 16 vuoden ikää ja miehiltä 18 vuoden ikää. Suurin motiivi nuorena naimisiin menemiseen oli työvoimapula. Esimerkiksi miehen juodessa vodkaa samojedinainen katseli häntä anovasti silmiin toivoen saavansa maistaa edes pienen tilkkasen. Naisasialiikkeestä kiinnostunut Jefimenko kirjoittaa muun muassa varsin närkästyneessä sävyssä siitä, kuinka pakanalliset samojedimiehet kohtelevat monia vaimojaan. Sukututkimuksen ja yleensäkin historiantutkimuksen näkökulmasta mielenKIRJAT KIRJAT kiintoisia oikeustapauksia 1860-luvulta löytyy muun muassa Jyskyjärven, Kostamuksen, Oulangan ja Pistojärven volosteista eli kunnista. Samankaltaista arvostelua Jefimenko kohdistaa myös muun muassa Kuolan venäläisiin, jotka alkoholin avulla huijasivat saamelaisia liikeasioissa sekä saattoivat nämä velkaorjuuteen. Tämä tarjoaa ainutlaatuista tietoa, sillä näitä Venäjän arkistojen kätkössä olevia volostien tuomiokirjoja ei ole tutkittu juuri lainkaan. Alkuperäiset oikeuden pöytäkirjat kirjoitettiin käsin, joten nimien todellista kirjoitusasua tuntematon Jefimenko on tehnyt niiden tulkinnassa pieniä virheitä esimerkiksi ”Talikov” eikä ”Tilikov”. Rahaa veroihin ja viljanostoon hankittiin ennen kaikkea tekemällä laukkukauppaa Suomessa. Keskusvallasta ei juuri ollut apua, pikemminkin päinvastoin. SOSIAALISELTA KANNALTA mielenkiintoista on se, että riita-asioissa suosittiin sovittelua, ja volostin tuomioistuin antoi varsinaisen tuomionsa vasta, mikäli osapuolet eivät itse päässeet sovintoon. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 148 vulla ja vielä pitkälle siitä eteenpäin joukko pomoriperheitä. SAMI KALLIO FM, väitöskirjatutkija Sami Kallio opasti vienankarjalaisten sukujen tutkimiseen heimopäivien yhteydessä Tampereella huhtikuussa 2023. Eräitä oikeusjuttuja on myös vuodelta 1869. Samoista rikoksista annetut rangaistukset vaihtelivat suuresti. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Tätä tietoa on mielenkiintoista verrata esimerkiksi Jussi Lukkarisen tutkimukseen Suomalaisten naimatapoja, jossa hän mainitsee Vienasta tapauksia, joissa nuorimpien ylkämiesten kerrotaan olleen vasta kaksitoistavuotiaita. Karjalaiset eivät päässeet itse hyötymään suurimmasta luonnonvarastaan eli metsiensä puista. Väestön lukumäärä ja kriisivuodet huomioiden on volostin tuomioistuimeen päätynyt kuitenkin varsin harva henkilö. Oikeustapaukset sijoittuvat suurien nälkävuosien aiheuttaman kriisin aikoihin, ja se näkyy muun muassa varkauksien lukumäärän suurena kasvuna. SUKUTUTKIJAN KANNALTA mielenkiintoisia ovat Jefimenkon kommentit esimerkiksi siitä, kuinka ihmisten syntymäaikoja surutta manipuloitiin, jotta Venäjän laki ei seisoisi avioliiton solmimisen tiellä. JEFIMENKO KRITISOI venäläisiä ja syrjäänejä siitä, että he toivat alkoholia samojediyhteisöihin ja näin puijasivat tätä ”ystävällismielistä, seurallista ja lempeää” kansaa. Arkangelin kuvernementin vähemmistökansojen kulttuurihistoriasta kiinnostuneille tämä kirja tarjoaa todella paljon mielenkiintoista aineistoa ja tarjoaa myös sukututkijoille ”lihaa luiden ympärille”. Nämä olivat miehiinsä nähden ”täydellisessä riippuvuussuhteessa”
Atrain & Nord 2024, 127 sivua. Monen tuohon aikaan eläneen elämästä tuli traagista. Teos luo lukijoilleen harvinaisen ja arvokkaan näköalapaikan, sillä Kamppinen ja Rinne ovat koonneet ja järjestäneet kirjaansa kaikki Vogelerin 95 piirustusta ja akvarellia, jotka ovat tallella Karjalan valtion museossa (vuodesta 2011 alkaen Karjalan tasavallan Kansallinen museo). ”Kuviin Vogeler on tallentanut palan Neuvosto-Karjalan ja sen suomalaisten historiaa ajalta, jolloin aurinko paistoi”, todetaan kirjan alkupuolella. KIRJAN KUVITUKSET avaavat näkymiä Neuvosto-Karjalassa voimakkaasti 1920ja 1930-luvuilla vallinneisiin sosialismin rakentamisen vuosiin. Varmaa tietoa siitä, kuka ja miten nuo teokset on museolle toimittanut, ei ole. Natsien noustua valtaan Saksassa hän muutti pysyvästi Neuvostoliittoon. Heinrich Vogelerin Neuvosto-Karjalan kuvia 1930-luvulta. S aksalainen kuvataiteilija ja filosofi Heinrich Vogeler (1872–1942) teki 1920ja 1930-luvuilla useita matkoja eri puolille Neuvostoliittoa sekä Neuvosto-Karjalaan. Kirjan loppupuolella tilaa saavat myös luonnosmaisuus, tuokiokuvat ja rennosti virtaavat akvarellit ihmisistä, niin naisista, miehistä kuin lapsistakin. Kirjan esipuheen laatinut Karjalan tasavallan Kansallisen museon johtajan Mihail Goldenberg kiteyttää Vogelerin elämäntarinaan liittyvän tragedian, joka kuultaa läpi myös kirjan nimestä ja on niin kovin monista muistakin elämäntarinoista tuttu: Jokainen Vogelerin teos on sivu kirjasta, jota voisi nimetä ”Haaveet ja todellisuus” tai ”Haaveilijoiden elämä ja kohtalo”. Myös kuva Heinrich Vogelerin teoksesta Karelen und Murmansk (1926) on petroskoilaisen historioitsijan Irina Takalan tietokirjan Taistelua ja kuolemaa. Moskovan alueen, Transkaukasuksen, Keski-Aasian ja Volgan rantaseutujen lisäksi Vogeler kiersi Neuvosto-Karjalassa vuosina 1925, 1933, 1934 ja 1936. Vogelerin värisävyiltään heleät, valoisat, toiveikkuutta, tulevaisuudenuskoa ja tarmokkuutta huolellisella käsialalla kuvastavat värikynäpiirrokset ja akvarellit näyttävät meille 1930-luvun Neuvosto-Karjalan tuotantolaitoksia, maatyökoneita, metsäteollisuuden koneistamisen keinoja ja vaiheita, suksitehtaiden arkea, työn kuvauksia – ja onpa mukana myös sosialistiseen vapaa-ajanviettoon rakennettujen klubien tunnelmia. KATRI KOVASIIPI Taiteilija Heinrich Vogeler ja unelmat Neuvosto-Karjalasta. Neuvosto-Karjalan suomalaiset 1920–1930-luvuilla (KSS 2021) kansikuvana. He joutuivat historian jauhinkivien jauhamiksi, niin myös Vogeler. KAMPPISTA JA RINNETTÄ on syytä kiittää merkittävästä kulttuuriteosta: näitä kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia kuvia me itärajan tällä puolella elävät emme nyt pääsisi ainakaan helposti näkemään ilman tätä kirjaa. Heinrich Vogelerin Neuvosto-Karjalan kuvia 1930-luvulta (Atrain & Nord 2024). Ryhmä Petroskoihin uusia rytmejä tuoneita amerikansuomalaisia jazz-muusikoitakin on tallentunut Vogelerin siveltimenvetoihin. Kollektivisoinnin negatiivisia vaikutuksia ei tässä kirjassa käsitellä, päähuomio on toiveikkuudessa ja innokkaalla ahkeruudella aikaansaadussa nopeassa kehityksessä tai muutoksessa. AMERIKANSUOMALAISTEN keskeinen rooli Neuvosto-Karjalan maatalouden ja teollisen tuotannon kehittämisessä tulee kirjan teksteissä vahvasti esiin, kiinnostavasti sivutaan myös heidän Neuvosto-Karjalaan tuomiaan musiikillisia vaikutteita. Samalla kun hän kääntyi saksalaisuudesta kohti neuvostokansalaisuutta, hänen taiteellinen tyylinsä vaihtui Düsseldorfin koulukunnalta omaksutusta kansallisromanttisesta tyylistä sosialistiseen realismiin. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 149 KIRJAT KIRJAT Ossi Kamppinen ja Arto Rinne: Työtä ja unelmia. Ytimekäs ja toteava historiatieto rakentaa kiinnostavaa vuoropuhelua Vogelerin piirrosten kanssa, joskaan teksti ei tunnu haastavan taiteilijan tyyliltään realistisilta näyttävien kuvien ihanteellisuutta. Taiteilija keskittyy tuotantolaitosten, koneiden, työn ja tehokkaan toimeliaisuuden sekä rakennettujen ympäristöjen ihannoivaan kuvaamiseen, mutta usein luontokin tihkuu esiin vehreänä ja valoisana taustana tai kehyksenä, kuin vahvistaen teosten kannattelemaa kehitysuskoa. NYT KARJALAN HISTORIAAN perehtynyt tietokirjailija Ossi Kamppinen ja toimittaja-muusikko Arto Rinne ovat yhdessä koonneet ja kirjoittaneet upeasti kuvitetun kirjan Työtä ja unelmia. Vogelerin teoksia päätyi tuohon museoon vuonna 1936. Kamppisen ja Rinteen kirjoittama teksti kulkee Vogelerin teoskuvien rinnalla selvittäen lukijalle historiallista viitekehystä, josta taiteilijan teokset ovat aiheitaan ammentaneet. Vogeler kuoli nälkään ja tauteihin vuonna 1942 Kazakstanissa, Kornejevkan kylässä, jonne hänet saksalaisuutensa vuoksi oli karkotettu Moskovasta. Vogeler kuvaa ihmisiä tyyppeinä ja osana joukkoja, kuvattujen henkilöiden yksilöllisyys ei tule esiin
2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 150 Pekka Vaara: Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin. Kuvituksena käytetyt valokuvat ovat suurelta osin Karjalan tasavallan kansallisarkiston kuvakokoelmista Petroskoista. Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin (2024) kuvaa suomalaisten elämää Vienan Karjalassa 1920ja 1930-luvuilla. Huhtikuussa 2024 julkaistu Punainen Uhtua jatkaa Pekka Vaaran Vienan Karjalan historiaa käsittelevää kirjasarjaa, jonka aikaisemmat teokset ovat Viena 1918 – Kun maailmansota tuli Karjalaan (2018) ja Viena 1919–1922 – Kun neuvostovalta tuli Karjalaan (2020). Tapahtumapaikkojen sijaintia havainnollistavat selkeät kartat ja tekstiä rytmittävät lyhyet elämäkertatekstit Uhtualla asuneista suomalaisista. Punainen Uhtua esittelee monipuolisesti suomalaisten työskentelyä Uhtuan seudulla niin metsätöiden, maatalouden kuin kansanopetuksenkin osalta – politiikkaa unohtamatta. Vaara nojaa tietonsa keskeisimpien Neuvosto-Karjalan historian tutkijoiden teoksiin, suomalaisiin ja venäläisiin arkistoaineistoihin sekä sanomalehtien Punainen Karjala ja Punainen Uhtua kirjoituksiin. Karjalan Sivistysseura 2024, 352 sivua. Vaara on rakentanut Punaisen Uhtuan käsittelyjaksot vallankumouksen ja Karjalan kansannousun väliselle ajalle (1917–1921), ”punasuomalaisen osuuskuntasosialismin vuosiin” (1922–1929), ”kollektivisoinnin ja kulakkivainojen vuosiin” (1930–1935) sekä aikaan, jolloin suomalaisista tehtiin ”tuholaisia ja nationalisteja” (1936–1938). KUVAT: AILA-LIISA LAURILA. K arjalan Sivistysseuran kustantama ja Pekka Vaaran kirjoittama Punainen Uhtua. Vaara Punaisen Uhtuan rakentajat KIRJAT KIRJAT Pekka Vaara signeerasi teostaan Punainen Uhtua Pruasniekassa Helsingissä 20.4.2024. Teoksen alussa korostuu raja-alueen levoton ja vakiintumaton elämä. Käsittelyjaksojen aikarajaukset noudattelevat neuvostovallan suuria poliittisia muutoksia, ja ne ovat neuvostohistoriaa käsitteleville teoksille varsin tyypillisiä
Tämä vaikutti kirjoitusten sisältöön, minkä vuoksi jäin kaipaamaan lyhyttä lähdekriittistä mainintaa sanomalehden luonteesta. Vaara selittää tätä kollektivisointikampanjalla, jonka tavoitteena oli siirtää talonpojat yksityistalouksista suurien yhteistilojen eli kolhoosien alaisuuteen. Vaara kertoo myös esimerkiksi uhtualaisen kolhoositeatterin ja Punainen Uhtua -lehden toiminnasta sekä paikkakunnalla vuonna 1935 järjestetystä ”kinonäytännöstä”. Kyse ei ollut suomalaisesta näkökulmasta katsottuna tavanomaisesta paikallislehdestä, vaan lehden tehtävänä oli ensisijaisesti välittää bolsevikkien propagandaa suomalaisten ja karjalaisten keskuuteen ja saada suomen kieltä lukeva väestö (suomalaiset ja karjalaiset) myötämieliseksi bolsevikeille. VAARA KÄYTTÄÄ LÄHTEENÄÄN runsaasti suomalaisten emigranttien toimittamaa, Petroskoissa vuosina 1920–1937 julkaistua Karjalan Kommuuni/Punainen Karjala -sanomalehteä. Heidän tukenaan kansallisissa tasavalloissa nähtiin ”paikalliset nationalistit”, jotka alettiin esittää neuvostovallan vakavimpana uhkana. PUNAISTEN SUOMALAISTEN aseman vakiinnuttua oli mahdollista ryhtyä neuvostovallan rakentamiseen, johon osa suomalaisista osallistuikin suhteellisen innokkaasti. Sujuvasti kirjoitettu ja hyvin taustoitettu Punainen Uhtua on mainio lisä Neuvostoliiton suomalaisten elämää käsittelevien teosten joukkoon. Suomalaisten elämää Neuvostoliitossa käsitteleviä teoksia on julkaistu viime vuosina varsin runsaasti. Teosta voi suositella kaikille Vienan Karjalan ja ylipäätään Neuvostoliiton suomalaisten elämästä 1920ja 1930-luvuilla kiinnostuneille lukijoille. Kuten Suomessa on varsin tunnettua, useiden neuvostovallan rakentajien – myös suomalaisten – tilanne kävi kuitenkin tukalammaksi 1930-luvun kuluessa. Uudenlaisen valtioidentiteetin rakentamisen taustalla oli Stalinin hyökkäys vastustajiaan vastaan, ja se liittyi Uhtuan suomalaistenkin elämään varsin tiiviisti. Tästä seurasi bolsevikkien johtama taistelu ”paikallista nationalismia” vastaan, joka kulminoitui myös Uhtuan suomalaisten elämään merkittävästi vaikuttaneissa Stalinin vainoissa vuosina 1937–1938. Vienan Karjala ja Uhtuan seutu ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle Pekka Vaaran ja Pekka Nevalaisen teoksia lukuun ottamatta. Kiinnostavia ovat niin metsätyöläisten kirjeet kotiin Amerikkaan kuin lehdessä julkaistut uutiset Uhtuan osuuskaupan toiminnasta. Bolsevikkien masinoima lehdistökampanja sai nopeasti vakiinnutettua yleisen mielipiteen, jonka mukaan suurin uhka hallinnolle olivat ennen kaikkea Lev Trotskin johtamat ”oikeistolaiset”. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 151 KIRJAT KIRJAT tulee perustelleeksi teoksensa kiinnostavuuden erityisesti suomalaisille lukijoille kertomalla, että on ”historian ironiaa”, että Uhtuan johtoon vuonna 1922 nousseet punaiset suomalaiset korvasivat paikkakunnalla Karjalan kansannousun aikaan (1921–1922) valtaa pitäneet valkoiset suomalaiset aktivistit. ANNA LAAKKONEN väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopisto/ University College Dublin Pekka Vaaran teoksessa Punainen Uhtua – Karjalan kapinasta Stalinin vainoihin (KSS 2024) on monipuolinen kuvitus.. Suomalaiset pääsivät johtaville paikoille, sillä Karjalan kansannousun jälkeen paikallisia karjalaisia pidettiin epäluotettavina ja mahdollisesti taipuvaisina yhteistyöhön valkoisten suomalaisten kanssa. Toiseksi syyksi nousevat vuoden 1933 puoluepuhdistukset, joita Vaara käsittelee pitkälti paikallisella tasolla. TEOKSEN ANSIOKSI voi lukea sen, että se luo ensimmäistä kertaa kokonaiskuvan Uhtuan alueella eläneiden suomalaisten elämästä Neuvosto-Karjalan ”suomalaisella aikakaudella”, vuosina 1920–1935. Vuonna 1920 perustettu Karjalan Kommuuni, jonka nimi muutettiin vuonna 1923 muotoon Punainen Karjala, oli bolsevikkien äänenkannattaja Neuvosto-Karjalassa. Teoksessa olisi ehkä voinut nostaa esiin vielä selkeämmin myös bolsevikkien kansallisuuspolitiikan muutoksen vuosien 1933–1934 taitteessa, jolloin bolsevikit alkoivat rakentaa kansalaisilleen uudenlaista yhtenäistä neuvostopatriotismiin nojautuvaa valtioidentiteettiä. Kaiken kaikkiaan teos on kuitenkin varsin hyvin taustoitettu etenkin Neuvosto-Karjalan historian osalta, joskin lukija olisi saattanut mielellään kuulla pohdintoja myös laajemmista yhteyksistä, kuten siitä, kuinka Uhtua tai Vienan Karjala sijoittuvat osaksi Neuvostoliiton suomalaisten historiaa tai miten Vienan Karjalan suomalaisten elämä erosi muiden alueiden suomalaisten elämästä, jota määrittivät käytännössä täsmälleen samat talousja kansallisuuspolitiikan linjaukset. Neuvostovallan talouspolitiikkaan kytkeytyneestä suomalaisten uurastuksesta Punaisessa Uhtuassa on runsaasti yksityiskohtaista tietoa. Suomalaisten elämä ei ollut kuitenkaan pelkkää työntekoa
Koska Larja on suostunut lähtemään miehittäjähallinnon oppitytöksi kanRajaseudun jännitteistä avautuu itkijän tie On yleinen käsitys, että loistavankin esikoiskirjan kirjoittanut kirjailija voi olla vaikeuksissa toisen romaaninsa kanssa. Kotona Aunuksessa hän alkaa kuitenkin uhmakkaasti käyttää tuttua, alkuperäistä nimeään Larja. Kirjan edetessä kohti loppuaan Larjan ja Tuomaksen välille punoutuu myös syvempi, kohtalonomainen yhteys. Suomalaisen hallinnon alaisuudessa Larjaa ei ole katsottu päteväksi opettajaksi ennen opettajaleirin suorittamista. Sen tunnistaa Larjaa itkijäksi viimeisillä voimillaan opastava buabo.. Buabo on ollut kyläyhteisössä tärkeä henkilö, itkijä. Mutta opettajana minä peittelin, itkijät avasivat. Hän mieltää opettajan ja itkijän roolit jopa päinvastaisiksi. Gummerus 2024, 415 sivua. Larjan asema on monella tavalla ristiriitainen. Larjalle mummon pyyntö on velvoittava yllätys, eikä hän koe olevansa vaativan tehtävän mittainen. Musta auto on vienyt jo vuosia sitten äidin ja isän pois kotitilalta, jolla he ovat kasvattaneet neuvostojärjestelmään sopimattomasti ja epäilyjä herättäen ruusuja hyötykasvien sijaan. TODELLISUUDESSA sen paremmin Misa kuin Larjakaan ei ole voinut valita, vaan heidän on täytynyt ottaa vastaan se, mitä heidän osakseen on langetettu. Virsittelyn laskevan sävelen osasin, mutta en riittävästi itkusanoja. Miehittäjät kouluttivat minua joukkoonsa, mutta oman kylän väki sen sijaan ei tullut edes tervehtimään. En osaisi yhtä rauhallisella liikkeellä painaa vaaleaa itkuliinaa poskeani vasten. Mummo antaa Larjalle tehtävän, jota tämä ei ole osannut odottaa. Kotona Karjalassa Larjaa on vastassa myös hänen rakastettunsa Misan äiti Akilina, jonka täytyy kantaa uuden hallinnon vaatimuksesta suomalaistettua nimeä Liina. Kateuden pisto on kirpeä, uudessa tilanteessa Larja kelpaa vain apuopettajaksi. Hänen aiemman opettajantyönsä kotikylän koulussa on saanut Suomesta tuotu Ruusa. Larjan ja Tuomaksen tarina nivoutuu teoksen loppua kohden yllättävästikin samoihin kudelmiin, joista oli kyse jo Mäen palkitussa ja kiitetyssä esikoisessa. Sen koommin heistä ei ole kuultu. Mieslahden opettajaleirillä myös Larjaa on kehotettu ottamaan vastaan suomalainen opettajanimi Laura. Enkä koskaan kykenisi sellaiseen kuin buabon kaltaiset suuret itkijät. Nuori opettaja Larja palaa kesällä 1942 kotiinsa kanta-Suomesta, jonne hänen on täytynyt lähteä opettajaleirille. Hänen nuoruudenrakastettunsa Misa on joutunut rintamalle Neuvostoliiton sotilaaksi, hän itse on velvollinen toimimaan miehittäjähallinnon alaisuudessa. Yhteistä meillä oli vain se, että työskentelimme ihmisten edessä. M erja Mäen romaani Itki toisenkin (Gummerus 2024) lähtee käyntiin kuoppaiselta tieltä Aunuksen Karjalasta. Tuomas Alava, jonka kyydissä Larja palaa kotikylään kesänviettoon, on kotoisin samalta Laatokan Karjalan Haavuksen saarelta, josta nuori Alli joutuu pakenemaan Pohjanmaalle evakkoon Mäen esikoisromaanissa Ennen lintuja (2022). En yhtä riipaisevasti kumartaa ylävartaloani ja apeutua, itkeä tikahtumiseen asti. Koska Larjan äiti on kadonnut jonnekin kauas Siperiaan, ja mummo tietää Larjan siskoa odottavan toisen tehtävän, Larja saa kantaakseen itkijän roolin. He molemmat ovat karjalaisia, eikä kumpikaan heistä ole vastuussa siitä, että valtioiden välinen raja on heittänyt heidät jännitteisiin asemiin ja jopa vastapuolille. Nyt kun tämän aika maan päällä lähenee loppuaan, tehtävä on siirrettävä eteenpäin. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 152 KIRJAT KIRJAT Merja Mäki: Itki toisenkin. Kotona Aunuksessa odottavat sisko Pola ja vanhuuttaan jo huonokuntoinen ja sairas mummo, Matja-buabo. Eihän se Ruusan vika ollut, että miehittäjät olivat tahtoneet kantasuomalaisen tilalleni, mutta koko syksyn ennen leirille lähtöäni oli tuntunut katkeralta nähdä etenkin hänet kulkemassa kylätiellä. Merja Mäkeä tämä ongelma ei ole vaivannut: jatkosodan aikaiseen Aunuksen Karjalaan sijoittuva romaani Itki toisenkin on jopa parempi kuin Mäen kiitetty esikoinen Ennen lintuja. ta-Suomen puolelle, häneen suhtaudutaan karjalaisessa kotikylässä myös torjuvasti ja vihamielisesti. Aunuksessa, kotikylänsä pienellä koululla aiemmin opettanut Larja ei kelpaisi enää suomalaisen miehittäjähallinnon aikaiseen koulujärjestelmään, vaan häntä pitää jatkokouluttaa, ellei jopa uudelleenkouluttaa, Suomessa
Kirjailija Merja Mäki on sukujuuriltaan käkisalmelainen, Kauhavalla työskentelevä äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tässä suhteessa Merja Mäen romaani asettuu samalle ansiokkaalle jatkumolle esimerkiksi Tommi Kinnusen romaanin Ei kertonut katuvansa ja Rosa Liksomin Väylän kanssa. Merja Mäki kuvaa hienovireisesti nuorten naisten elämänhaasteita äärimmäisen poikkeuksellisena ajanjaksona. KUVA: LIISA VALONEN, GUMMERUS. KATRI KOVASIIPI Arvio Merja Mäen esikoisromaanista Ennen lintuja on julkaistu Karjalan Heimossa 1–2/2023. Karjalan kieli on tekstissä mukana kuitenkin mausteina, niin viittauksenomaisesti, että tekstiä pystyy lukemaan myös karjalaa taitamaton lukija. Larjan ja tämän sisaren Polan kautta Merja Mäki kuvaa hienovireisesti nuorten naisten elämänhaasteita äärimmäisen poikkeuksellisena ajanjaksona. Vaikka kirja kertoo historiasta, raja tuo sen henkilöiden elämään haasteita, joiden yhteydessä ei voi olla ajattelematta myös kompleksista nykyaikaa. Myös läheisiksi oletettujen ihmisten petollisuus pääsee yllättämään. SOTA-AJAT ON PERINTEISESTI totuttu näkemään miesten tarinoina, mutta viime vuosina suomalaisessa kirjallisuudessa on noussut esiin useita mestarillisia kuvauksia sodasta ja sen seurauksista juuri naisten kokemusten kautta. Suhteet ja niiden seuraukset ovat aikuisuuttaan kohti käyville tytöille ja naisille myös kovia kasvun paikkoja. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 153 KIRJAT KIRJAT ”Sinulla ja Tuomaksella on yhteistä tehtävää”, vanhus sanoi, ja käsieni liike pysähtyi. Edellisen romaaninsa tapaan Mäki kietoo tekstiin mukaan myös karjalankielisiä ilmauksia, ikään kuin muistutuksena syvimmästä sydämen kielestä. Teoksen kerrontaan kietoutuvat monitasoisesti niin arkisten tilanteiden kuvaus, sisäinen puhe kuin runollisuuteenkin ulottuvat, itkukieltäkin tavoittavat sanalliset säikeet, joilla kirjailija tavoittaa voimakkaiden sisäisten tapahtumien todellisuutta. Rajaseudulla elävän vähemmistökansan, karjalaisten, osaksi koituvia järjettömiä ristiriitoja kirjailija Mäki kuvaa hienovireisesti, viisaasti ja ratkaisujakin löytäen. Kielellisen ilmaisurekisterin laajuus tuottaa tekstiin syvyyttä, kauneutta ja sisäistä merkityksellisyyttä. Hän tekee rauhantyötä kirjoittamalla sota-aikaan sijoittuvia romaaneja. Niillekin löytyy omat ratkaisunsa, vaikka kivuilta ei voida välttyä. Mäen romaanissa kerronnan kipupisteet kumpuavat etenkin rajan luomista jännitteistä, jotka tuottavat rajaseudulla elävää vähemmistökansaa, karjalaisia edustavien Larjan ja hänen sisarensa elämään jopa ylittämättömiltä tuntuvia ristiriitoja
Karjalan Sivistysseuran uudistettujen verkkosivujen valokuvamaailma antaa seuran toimijoille kasvot. Karjalan Sivistysseuran uuden logon on suunnitellut Pekka Piippo. KUVA: KIM ÖHMAN, KARJALAN SIVISTYSSEURA. Nyt uudistetussa tunnuksessa vanha, esittävä kuva-aihe muuntuu kohti abstraktia, jolloin se tavoittaa myös aivan uusia monitasoisuuden ja monimerkityksisyyden ulottuvuuksia. Sivustoon kytkeytyvät Sampo-tietokanta, Carelica-kirjasto ja ajankohtaiskanava Uutis?uppu – Uudis?uppu jatkavat toimintaansa uudistuneen sivuston rinnalla entiseen tapaan. Suunnittelussa on otettu huomioon yhä yleistyneen mobiilikäytön tarpeet, ja sivusto on rakennettu esteettömäksi. Kuvaja videomateriaali on valokuvaaja Kim Öhmanin taidokasta käsialaa. Sivustouudistuksen tarkoituksena on parantaa sivujen käytettävyyttä ja helpottaa eri osioiden löydettävyyttä. Viimeksi käytetyt tunnukset. Alkuperäisen logon luonnos vuodelta 1926. Alkuperäinen, taiteilija Bruno Tuukkasen suunnittelema tunnus otettiin käyttöön vuonna 1926. Liikkuminen sisällöltään laajan sivuston eri osioiden välillä on tehty mahdollisimman vaivattomaksi. Logo luo siltaa historiasta tulevaisuuteen Karjalan Sivistysseuran uusi logo modernisoi ja pelkistää seuran vanhan, alkuperäisen tunnuksen muotokielen. Kuvitus antaa seuralle ja sen Verkkosivut ja logo uudistuvat UUTISIA KARJALAISUUDESTA toimijoille myös kasvot. Uudet verkkosivut alkavat toimia vanhassa tutussa osoitteessaan karjalansivistysseura.fi. Sivustorakenteesta ja teknisestä toteutuksesta vastaa helsinkiläinen Luova toimisto La&La. Uuden sivuston ilmeen on luonut Studio Pekka Piippo, joka on suunnitellut Karjalan Sivistysseuralle myös uuden tunnuksen. Samalla kun yleisilme on raikastunut ja nykyaikaistunut, esimerkiksi uutiset, tapahtumat ja Karjalan Heimoa koskevat sisällöt tulevat aiempaa helpommin jo pääsivulla esille. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 154 n. Sivustouudistuksen jälkeen vanhentuneet suorat linkit tiettyihin sisältöosuuksiin eivät välttämättä toimi, mutta aiempaa paremman hakutoiminnon ja parantuneen sivunavigoinnin ansiosta sisällöt löytyvät todennäköisesti aiempaa helpommin. Kuvamaailmaan on panostettu uudella tavalla. KARJALAN SIVISTYSSEURAN verkkosivuja ja logoa on uudistettu vuoden 2024 aikana
Ihmishahmojen päiden välissä tai yläpuolella oleva ”hashtag” muistuttaa karjalaisesta kirjonnasta ja siten karjalaisista perinteistä. järjestettävä tutustumiskerta. . . Keveän ilmavassa kokonaisuudessa viivojen rytmiikka elää tasapainoisesti, ja viivojen muodoista voi erottaa karjalaista kulttuuria ja historiaa kuvaavia sisältöjä. Näin muistutamme, että karjalaisuudella on historiansa ohella myös vahva nykyhetki ja tulevaisuus. HELSINGIN keskustakirjasto Oodissa aloittaa uusi lapsille suunnattu karjalankielinen kerho Kägözet. Karjalan Sivistysseuran jäsenille kurssi on maksuton. Hänen erityistutkimuskohteenaan on Vienan Karjalan asutushistoria. Merkin yläosasta voi hahmottaa kaksi vahvasti tyyliteltyä ja abstrahoitua ihmishahmoa, jotka pitävät toisiaan käsistä kuin runonlaulajat. Kallio on Pohjois-Viena-seuran varapuheenjohtaja ja väitöskirjatutkija Oulun yliopistossa. . Syyskauden avaa lauantaina 21.9. Merkkiä jakavan poikkiviivan alapuolella on jälleen vanhasta logosta abstrahoituja muotoja, joissa voi nähdä karjalaisen käspaikan reunabrodeeraukset tai pitkän, monivaiheisen historian ja muutoksen portaat. Sukututkimuskurssi pidetään Helsingin aikuisopiston tiloissa Aikatalossa, Ateneumin vieressä 12.–13.10.2024 kello 10–16. KATRI KOVASIIPI n. Karjalaisessa kulttuurissa on ollut olennaista myös ihmisten suhde tuonilmaisiin siirtyneisiin läheisiin. Kerhossa leikitään, lauletaan ja lorutellaan varsinaiskarjalaksi kielikummien seurassa. Levynjulkistamiskonsertissa esiintyvät Sattuma duon Arto Rinne ja Eila Rinne. Ilmoittaudu tutustumiskerralle tai mukaan kerhon toimintaan: karjalaisetkerhot@gmail.com. Tutkimuskurssin vetää FM Sami Kallio. SATTUMA FOLK BANDIN uusi levy Karjalasta Karjalaan julkistetaan 6.9.2024 Helsingissä Karjalatalolla, jonka ovet avataan klo 18.00. Merkkiä jakava poikkiviiva toimii kuin kahden valtakunnan tai maailman rajana. Kerho on maksuton, eikä osallistuminen vaadi aiempaa karjalan kielen osaamista. Asetelma on tuttu vanhasta, seuran ensimmäisestä tunnuksesta. Levyn kannet on suunnitellut taiteilija Oleg Rastaturin. Yhtye on julkaissut kahdeksan albumia ja keikkaillut Karjaloiden lisäksi Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa. Toimintaa järjestetään Karjalan Sivistysseuran tuella ja Helsingin Suojärvi-seuran sekä Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen myötävaikutuksella. Molempina päivinä on kello 12 puolen tunnin ruokatauko ja kello 14 varttitunnin kahvitauko. Samalla se toimii nykyaikaiseen viestintään, dialogiin ja yhteiseen ideointiin viittaavana symbolina. Sukututkimuskurssi Vienan Karjalan suvut lokakuussa Helsingissä Karjalasta Karjalaan -levynjulkistus. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 1.10.2024 sähköpostitse: toimisto@karjalansivistysseura.fi. Sattuma folk-yhtye on perustettu Petroskoissa vuonna 2003. . Halutessaan merkin rajaviivan voi nähdä myös tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen jakolinjana. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 155 UUTISIA KARJALAISUUDESTA UUTISIA KARJALAISUUDESTA Merkin miellyttävän vihreä pohjaväri luo visuaalisen jatkumon myös edelliseen logoversioon, jonka kuva-aihe perustuu Vienan ristiin. Karjalaisuus on elänyt aina suhteessa ja vuorovaikutuksessa suomalaisuuteen ja venäläisyyteen, mikä näkyy niin Karjalan historiassa kuin karjalan kielessäkin. Kaksipäiväinen sukututkimuskurssi keskittyy Vienan Karjalan sukututkimuslähteiden esittelyyn ja erityisesti opastaa niiden oikeassa tulkinnassa. Ensimmäiselle tapaamiskerralle on mahdollista tulla tutustumaan toisiin perheisiin, kuulemaan tulevien kerhokertojen ohjelmasta sekä esittämään toiveita kerhon toimintaan liittyen. Tunnuksen visuaalinen runsaus ilmentää karjalaisen kulttuurin monipolvisuutta ja nykykarjalaisuuksien moninaisuutta. Osoite on Mikonkatu 8 A, 5. kerros. Nyt viivapiirroksena se luo mielikuvia aikaan sitoutumattomista, myös nykyajassa elävistä yhteyksistä ja yhdessä tekemisestä. Lasten karjalankielinen kerho käynnistyy Oodissa n. . Kurssilla tutustutaan vanhoihin käsialoihin ja harjoitellaan käytännön sukututkimusta. Tuo poikkiviiva ei kuitenkaan katkaise yhteyttä merkin yläja alapuolella olevien elementtien välillä, vaan viivojen rytmissä erottuu jatkumo. Kerho kokoontuu lauantaisin kello 11–12. Muille kurssi maksaa 30 euroa. CD sisältää sisävihkosen valokuvineen, lauluteksteineen ja tarinoineen suomeksi, venäjäksi ja englanniksi. . n VIENAN KARJALAN sukujen sukututkimuskurssi järjestetään la–su 12.–13.10.2024 Helsingissä. Tunnuksen alaosa ja poikkiviiva luovat kokonaisuutena vakaan pohjan, jonka päällä nykykarjalaisuutta edustavat hahmot katsovat toisiaan, tukevat toisiaan ja katsovat kohti tulevaisuutta
Myös tämä päivä on kirjassa läsnä: mitä vienankarjalainen perintö merkitsee ja miten se näkyy tässä ajassa. Runsaasti kuvitettu kirja koostuu asiaja arkistotiedosta sekä haastatteluista, tarinoista ja muistoista. Apurahat maksetaan vuoden loppuun mennessä. Kirjaa on saatavilla Huovisten sukuseurasta huovistensukuseura.net/ajankohtaista/ ja Karjalan Sivistysseuran verkkokaupasta. Hiljaista tietoa tuovat näkyväksi kylien kantavanhempien, Toarie ja Lari Huovisen, jälkipolvet. Vienankarjalainen kulttuuriperintö eli silti kylissä vahvana vielä vuosikymmeniä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Lomakkeeseen tulee liittää opintosuoritusote. MYÖNTEISEN PÄÄTÖKSEN saaville lähetetään 30.11. Opiskeluapurahoja voi hakea syyskuun aikana. KANNEN KUVA: JALO HEIKKINEN, TAUSTAKUVA HIETAJÄRVELTÄ: JUKKA HÄKKILÄ n ??KARJALAN SIVISTYSSEURA myöntää vuosittain opiskelija-apurahoja itäja rajakarjalaista sukujuurta oleville opiskelijoille. Kylien parikymmentä taloa esittäytyvät ihmisineen rakennushetkestä tähän päivään, yhdeksän vuosikymmenen ajalta. Kirja kertoo myös kahden suuren vienalaisen runontaitajan, Domna Huovisen ja Jussi Huovisen elämästä omassa perhepiirissä, kylän arjessa ja juhlassa sekä rikkaan kulttuurin sanansaattajina. Kainuun vienalaiskylien talot ja tarinat Jussi Huovinen on Kyllä mie šukuni tiijän -kirjan kansikuvassa lapsenlapsensa Natalien kanssa. Suomen vanhat vienalaiskylät Kuivajärvi, Hietajärvi ja Rimmi), Aunuksen Karjala, lyydiläisten asuma-alueet Karjalan tasavallassa, Raja-Karjala tai Sortavalan ympäristö (Sortavala, Sortavalan maalaiskunta, Ruskeala, Harlu, Pälkjärvi, Soanlahti, Korpiselkä, Suistamo, Suojärvi, Impilahti ja Salmi sekä Värtsilän ja Ilomantsin luovutetut alueet) sekä Tverin Karjala. mennessä tieto hakemuksessa ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen. Sieltä löytyvä hakuohje kannattaa lukea ennen lomakkeen täyttämistä. Kylät oli poltettu tuhkaksi ja jäljellä oli raunioilla törröttäviä savupiippuja. Opiskeluapurahoja haetaan sähköisellä lomakkeella, jonka linkki avataan hakuajaksi seuran verkkosivuille: karjalansivistysseura.fi -> Apurahahaku. . Hakuaika päättyy 30.9. – Kirja sai suvun jäsenet yhdessä muistelemaan, pohtimaan, kysymään ja jakamaan tietojaan. Opiskelija-apurahat ovat haussa kerran vuodessa 1.–30.9. Apurahat on tarkoitettu opiskelijoille, joiden sukujuuret ovat seuraavilta alueilta: Vienan Karjala (ml. . Jälleenrakentaminen merkitsi vienalaisen rakennustavan sijaan standarditaloja suomalaisten tyyppipiirustusten mukaan. Kirjan runsaasta kuvituksesta suuri osa on talojen kotialbumeista, kertoo Karttimo. KOULUOLOT, ORTODOKSISET tavat ja tapahtumat, rajan vartiointi osana kylän elämää, pienten peltotilkkujen viljely, vedenvilja ja metsänantimet, vienalainen ruokaja käsityöperinne, arvomaisemat ja suojeltu erämaaluonto sekä kylän yhteiset riennot praasniekkoineen ovat saaneet kirjassa sijansa. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 156 UUTISIA KARJALAISUUDESTA n. kello 23.59 Suomen aikaa. Ella Karttimon toimittama teos Kyllä mie šukuni tiijän – tarinoita Huovisten vienalaiskylistä (KSS 2024) kertoo kolmen kylän uudesta alusta sotien jälkeen sekä matkasta ja muutoksesta vuosikymmenien aikana: millaista elämä iloineen ja huolineen on ollut keskellä ainutlaatuista kulttuuriperintöä ja osana kainuulaista elämänmenoa. TALVISODAN ja evakkovuosien jälkeen Kainuun vienalaiskylät – Suomussalmen Kuivajärvi ja Hietajärvi sekä Kuhmon Vartiuskylän Rimpi – aloittivat uuden elämän tyhjästä
K. KUVA: JUKKA-PAAVOLA, AKSELI GALLENKALLELAN MUSEO ningarna, Suden aika sekä Surento. Klaudia Koskivaaran runoista kirja n. . Nyt vuonna 1995 kuolleen Koskivaaran runoja on julkaistu kokoelmana Luotu kaipaamaan (omakustanne). Hän halusi puhua myös kuolemasta, kuten omista matkoistaan. Uralleen tärkeinä vaikuttajina hän mainitsee Heikki Laitisen sekä vanhat perinteenharjoittajat: soittajat, laulajat ja itkijät, joilta on saanut ammentaa oppia, asennetta ja ymmärrystä. Näyttelyn anti keskittyy Akseli ja Mary Gallen-Kallelan Kainuuseen suuntautuneeseen häämatkaan, joka oli Akselille myös työmatka. Hän eli ja rakasti hyvin omapäisesti, ja se liittyy tähän hänen runokirjaansa. Inhan ja hänen matkakumppaniensa vaellusta Vienassa, taiteilija Akseli Gallen-Kallelan mallia ja opasta Rimmin Uljaskaa, kirjailija Anu Kaipaisen kesken jääneen teoksen päähenkilöä, runolaulaja Anni Lehtosta, 1920-luvun kansatieteellisiä tutkimusretkiä Vienaan, saamelaisuuden ja sen poronhoitoperinteen esiintymistä Pohjois-Vienan alueella sekä Vuokin Vienan reitin historiaa ja nykyisyyttä. Klaudia Koskivaaran runoissa vuorottelevat häilyvien hetkien tuntu, sovinnaisuuden kritiikki ja järkähtämätön sodanvastaisuus. – Klaudi ei pelännyt ajatella mitään. VIENAN REITTI RY on julkaissut artikkelikokoelman Vaeltajat. Antologiassa tarkastellaan karelianismia ilmiönä, Kainuun merkitystä sille, I. ILOMANTSILAINEN kansanlaulaja Liisa Matveinen sai Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 2024 mestaripelimannin arvonimen. . . Hän oli hyvin monisärmäinen ja kompleksinen ihminen. LAATIKOLLINEN SALMISSA vuonna 1911 syntyneen Klaudia Koskivaaran käsin kirjoitettuja tekstejä löydettiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. n. Vuodesta 1970 myönnetyillä mestarinimityksillä on suuri arvo kansanmusiikkija kansantanssikentällä. . . Matveinen on esiintynyt ja esiintyy muun muassa yhtyeissä Niekku, HedLiisa Matveisesta mestaripelimanni n. KUVA: SUSANNA SALOKANNEL, KAUSTINEN FMF n. GALLEN-KALLELAN MUSEON Sydänmailla – Kesä Kainuussa 1890 -näyttely on saanut yleisön liikkeelle: sen on nähnyt jo yli 11 000 kävijää. . Kirja perustuu syyskuussa 2023 Karelianismia Kainuussa ja Vienassa -seminaarin puheenvuoroihin. Liisa Matveinen sai arvonimen Kaustisen kansanmusiikkijuhlien avajaisjuhlassa heinäkuussa. Artikkelin kirjoittajia ovat Kari Sallamaa, Markku Nieminen, Keijo Ahtonen, Maija Myllykangas, Ilmari Leppihalme, Marja Kynkäänniemi, Petri Kinnunen & Joonas Vola ja Paavo Keränen. Tervetuloa osastollemme! Kirjamessuilla nähdään. Teosta on saatavilla Kuhmon Juminkeosta, Gallen-Kallelan Museosta ja museon verkkokaupasta. . KARJALAN SIVISTYSSEURA on mukana Helsingin kirjamessuilla 24.– 27.10.2024 osastolla 6g68. Ratkaisevassa roolissa runojen säilyttämisessä ja löytämisessä oli Klaudian tyttären Liisa Koskivaaran entinen miniä, uskontotieteilijä Terhi Utriainen, jonka haltuun Klaudia oli jättänyt tekstikokoelmansa. Karelianistien poluilla Kainuussa ja Vienassa. Hänen runonsa alkoivat syntyä pakosta öisin, kertoi Utriainen kirjan julkistamistilaisuudessa. Lisätiedot: vienanreitti.fi/ etusivu/ajankohtaista/ Antologia Vienan reitin vaeltajista Gallen-Kallelan Museossa ennätysvilkas kesä Madonna vuodelta 1891. . 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 157 UUTISIA KARJALAISUUDESTA UUTISIA KARJALAISUUDESTA n. . Perinteenkantajista erityisesti hän korostaa Martta Kuikan ja Sanni Pyörnilän roolia ja merkitystä. Sekä näyttely että sen yhteydessä julkaistu Sydänmailla-teos perustuvat museonjohtaja Tuija Wahlroosin tutkimukseen, jossa valotetaan läheltä Gallen-Kalleloiden kolmen ja puolen kuukauden mittaista Kainuussa oleskelua. . Seminaarista on julkaistu laaja artikkeli myös Karjalan Heimossa 9–10/2023. Näyttely on avoinna 15.9.2024 saakka, minkä jälkeen museo on remontin vuoksi suljettuna useita kuukausia
kansalliskirjasto.fi/etusivu ja lukea kaikkia digitoituja lehtiä, jotka ilmestyivät vuoden 1939 loppuun mennessä – lehtiä onkin jo digitoituna peräti 17 miljoonaa sivua. 1900-luvun alkuvuosikymmenien tuttujen nimien, kuten Wasili Keynään, Aleksei Mitron, Iivo Härkösen ja Ville Mattisen pienoiselämäkerrat ovat jo työn alla. Vuoden 1939 loppuun mennessä ilmestyneistä lehdistä tekijänoikeusmaksut sen sijaan maksaa Kansalliskirjasto. Yhteistä hyvää rakentavat ihmiset, ja nimenomaan yhdessä tekemiseen Karjalan Sivistysseura haluaa tarjota ympäristön. Pian tiedämme tarkemmin, kuka olikaan ensimmäinen kansakouluopettajaseminaarin käynyt vienalaisnainen Daria Ahava (1880–1944, o.s. Sofronoff, myöh. Toistasataa vuotta jatkunut toimeliaisuus Karjalan asian, kielen ja kulttuurin eteen on vähintäänkin satojen karjalaisten ja suomalaisten aikaansaannosta. Vuotta 1940 nuorempia numeroita voi lukea ns. Omalta kotikoneelta voi klikata osoitteeseen digi. Korkeakouluharjoittelija Onni Ukkonen on kesän aikana kirjoittanut useita pienoiselämäkertoja ja kerännyt tuleviin lisätietoa haastatteluin. Vuosien 1944–2022 numerot digitoitiin hallituksen aloitteesta ja seuran rahoituksella. Jotkut elämäntarinat puolestaan kertovat seuran toiminnan vaikutuksista karjalaisten sivistystyön saralla. Henkilötarinoiden avulla talletamme niin itäja rajakarjalaisten historiaa kuin seuran yhteistä muistia. Kokonaan avoimet lukuoikeudet eivät vielä ole taloudellisesti mahdollisia. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 158 SYYSKUU 2024 HALLITUKSET UUTISET Digitoituja lehtiä ja seuran aktiivien pienoiselämäkertoja KARJALAN SIVISTYSSEURAN lehti Karjalan Heimo ja sen edeltäjät on kuvattu ja tallennettu osaksi Kansalliskirjaston digitaalisia aineistoja. Tavataanhan Helsingin kirjamessuilla! SEIJA JALAGIN & EILA STEPANOVA. Kansalliskirjaston digitointipalvelun aineistoihin lisäämä metadata mahdollistaa täsmähaut erilaisilla hakusanoilla tai nimillä. Tie Vienaan -symposium Kuusamossa on koettu. Koska henkilötietoja ei vartioitu takavuosikymmeninä niin tarkasti kuin nykyään, lehdistä voi löytää juttuja tavallisten ihmisten vaiheista. Jokaisen panosta on matkan varrella tarvittu. Karjalan Heimon osalta selvittelemme jatkossa, voisiko toimistolle saada käyttöoikeuden lehden kaikkiin vuosikertoihin. On aika alkaa valmistella syksyn tapahtumia. KAIKKI JULKAISUT eivät siis hetimiten tule ilmaiseksi luettavaksi. Passipot šeuran alaošaštoilla kesän pruasniekoista ta kyykkäkisoista! KUN TÄMÄ LEHTI ilmestyy, myös 13. Digitointi eteni todella ripeästi, ja nyt Karjalaisten Pakinoita, Karjalan Sanomat, Toukomies, Viena-Aunus ja Karjalan Heimo eli seuran koko lehtisarja vuosilta 1906–2022 on pysyvässä tallessa ja luettavissa digitaalisessa muodossa. Kesä onkin ollut kohtaamisten ja tapahtumien juhlaa. Karjalan Sivistysseuran historian aktiivien ensimmäiset biografiat ovat nekin edenneet rivakasti. Varsinkin historianja sukututkijat käyttävätkin digitoitujen aineistojen tietokantaa ahkerasti. vapaakappalekirjastojen työasemilla Kansalliskirjastossa Helsingissä, Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa, Jyväskylän ja Oulun yliopistoissa sekä Itä-Suomen yliopiston Joensuun ja Kuopion kampuksilla. Naakka). Toisaalta, pienen ponnistelun tuloksena lehtiä pääsee kyllä lukemaan ja tekemään löytöjä. Sanomaja aikakauslehdet ovat kutkuttava ikkuna oman aikansa ajatteluun ja puheenaiheisiin
Kerromme symposiumin asiantuntijoiden esityksissä ja keskusteluissa esiin nousseista ajatuksista. TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 30.9. Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. 2024 Karjalan Heimo N:o 7–8 159 SYYSKUU 2024 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Sampo (SKS) Palkittu kirjailija Juha Hurme sukeltaa uutuuskirjassaan syvälle itämerensuomalaiseen mytologiaan, sampomyytin selittämisen historiaan ja kivikautisiin juuriin. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Elokuussa Kuusamossa järjestettiin XIII Tie Vienaan -symposium, jonka teema Raja railona ja reittinä oli puhuttavan ajankohtainen niin valtioiden kuin yksittäisten ihmisten kannalta. SEURAAVA LEHTI LOKAKUUSSA K U VA : K U U SA M O -O P IS TO Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 105. Lehden numero 9–10 11–12. 12.12. Lukijoilla (arvio) 31.10. 11.11. Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään
Raja-Karjalan murrelukemisto sukeltaa rajakarjalaiseen kieleen ja elämänmenoon 1960ja 1970-luvuilla äänitettyjen haastattelujen pohjalta. Seura julkaisee laadukasta kirjallisuutta Itäja Raja-Karjalan historiasta, kielestä ja kulttuurista. Seura julkaisee laadukasta kirjallisuutta Itäja Raja-Karjalan historiasta, kielestä ja kulttuurista. Tapaamisiin Helsingin kirjamessuilla 24.–27.10. Tuore suomennos v. Tuore suomennos v. Raja-Karjalan murrelukemisto sukeltaa rajakarjalaiseen kieleen ja elämänmenoon 1960ja 1970-luvuilla äänitettyjen haastattelujen pohjalta. Runsaasti kuvitettu vienalaisten naisten kansanpukuja ja elämäntarinoita esittelevä teos sisältää myös ohjeita perinneasujen valmistukseen. osastolla 6g68. Aikalaislähteet paljastavat, mitä he saivat aikaan. Karjalan Sivistysseura on vuonna 1906 perustettu kulttuuriseura, joka vaalii tietoisuutta menneestä ja nykyisestä Karjalasta. Punasuomalaisia lähetettiin Vienan Karjalaan Uhtualle rakentamaan sosialistista yhteiskuntaa. 050 5055 531 karjalansivistysseura.fi Hätkähdyttävä, tarkasti lähteytetty tietokirja osoittaa, kuinka Solovetskin luostari toimi Gulag-vankileirijärjestelmän kehittämislaboratoriona. Tutustu tarkemmin: karjalansivistysseura.fi/kauppa Karjalaa uusin silmin toimisto@karjalansivistysseura.fi p. 1877 venäjäksi ilmestyneestä teoksesta kuvaa karjalaisten, saamelaisten ja nenetsien tapoja ja suhdetta valtaväestöön 1800-luvulla. Aikalaislähteet paljastavat, mitä he saivat aikaan. Porajärvellä ja Suojärvellä varttuneen Kosti Pamilon karjalaksi ja suomeksi kirjoittamia kaskuja, näytelmiä ja kuvitettuja muisteluita kotikylistä. Punasuomalaisia lähetettiin Vienan Karjalaan Uhtualle rakentamaan sosialistista yhteiskuntaa. osastolla 6g68.. 1877 venäjäksi ilmestyneestä teoksesta kuvaa karjalaisten, saamelaisten ja nenetsien tapoja ja suhdetta valtaväestöön 1800-luvulla. Porajärvellä ja Suojärvellä varttuneen Kosti Pamilon karjalaksi ja suomeksi kirjoittamia kaskuja, näytelmiä ja kuvitettuja muisteluita kotikylistä. Tapaamisiin Helsingin kirjamessuilla 24.–27.10. Runsaasti kuvitettu vienalaisten naisten kansanpukuja ja elämäntarinoita esittelevä teos sisältää myös ohjeita perinneasujen valmistukseen. 050 5055 531 karjalansivistysseura.fi Hätkähdyttävä, tarkasti lähteytetty tietokirja osoittaa, kuinka Solovetskin luostari toimi Gulag-vankileirijärjestelmän kehittämislaboratoriona. Tutustu tarkemmin: karjalansivistysseura.fi/kauppa Karjalaa uusin silmin toimisto@karjalansivistysseura.fi p. Karjalan Sivistysseura on vuonna 1906 perustettu kulttuuriseura, joka vaalii tietoisuutta menneestä ja nykyisestä Karjalasta