2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 157 2022 9–10 7 € Tie Vienaan -symposium Iro Sissottaren runoista levy Männistön poikien kova kohtalo Taidetta karjalaisuudesta Reeta Suvanto:
2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 157 2022 9–10 7 € Tie Vienaan -symposium Iro Sissottaren runoista levy Männistön poikien kova kohtalo Taidetta karjalaisuudesta Reeta Suvanto: KANSI: Korutaiteilija Reeta Suvanto näyttelyssään Tampereella. KUVA: KATRI KOVASIIPI Tie Vienaan -symposium hahmotteli vienalaisuuden ja karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa. Puheenvuoroissa liikuttiin satojen vuosien jänteellä. 182 Pekka Vaara Heimosotaretkelle lähteneet veljekset Pauli ja Niilo Männistö kokivat kohtalonsa Suopasvaarassa elokuussa 1918. 190 Katri Kovasiipi FT Henna Massinen selvitti väitöstutkimuksessaan rajakarjalaismurteiden suomalaistumista. 168 Katri Kovasiipi Pohjoisimman Vienan vienankarjalaisten sukujen yhdyssiteenä ja vienankarjalaisen kulttuurin tukijana toimiva Pohjois-Viena -seura vietti 30-vuotisjuhlaa. Tampereella monipuolinen Sugrifest valtasi Kulttuuritalon Laikun lauantaina 8.10. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 158 KARJALAN HEIMO 9–10/2022 160 167 Katri Kovasiipi Sukukansapäiviä vietettiin eri puolilla Suomea koko lokakuun ajan. 178 Lea Tajakka Kantelemestari Antero Vornanen soitti mitä moninaisimmille yleisöille, kehitti oman suurkantelemallin ja teki sovituksia monista eri musiikkityyleistä. Levy ilmestyy keväällä 2023. 174 Katri Kovasiipi Mauno Mäkelä muistelee poikkeuksellista kouluaikaansa Äänislinnan Yhteislyseossa, jossa tovereina olivat myös Paavo Ahava ja Heikki Kyyrönen. KUVA: KATRI KOVASIIPI SEURAAVA NUMERO Joulukuu 2022. 170 Katri Kovasiipi Sukujuuriltaan vienankarjalainen korutaiteilija Reeta Suvanto tuo karjalaisuutta esiin piilottamisen ja näkyväksi tekemisen välistä rajapintaa tutkien. 180 Jyrki Mäkelä Mäkelän suurperhe EteläPohjanmaalla oli pisimpään Suomessa sinnitellyt karjalainen suurperhe. Tietoa tapahtumista tihkui Lontoosta. Tutkittavina olivat kielen geminaatioilmiöt ja svaavokaali. 1950-luvulle tultaessa perheen elämäntapa muuttui. 172 Pia Paananen Liisa Matveinen ja Tellu Turkka ovat säveltäneet ilomantsilaisen, eri lajityypit hallinneen runolaulajan Iro Sissottaren runot
Aloittaessani Karjalan Heimon päätoimittajana vuosi sitten mietin, missä seurassa ja miten pian olisi mahdollista matkustaa rajantakaiseen Karjalaan. Kurki toi myös kiinnostavasti esiin suomenkielisen kirjallisuuden rakentumisen ehtoja Moskova-johtoisessa neuvostokirjallisuuden instituutiossa ja rajaseudun jännitteissä. Kaltaiselleni rajalla, syrjässä syntyneelle oli erityisen puhuttelevaa kuunnella Kuusamon syyskuisessa Tie Vienaan -symposiumissa kulttuurintutkimuksen professorin Tuulikki Kurjen puheenvuoroa, jossa hän käsitteli rajaa identiteetin rakentumisen ja traumojen käsittelyn maisemana kaunokirjallisuudessa. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Nyt joudun miettimään, onko sinne matkustaminen mahdollista vuosien vai vuosikymmenten päästä. VAIKKA OLEN ILOINEN syksyisistä kohtaamisista ja etenkin niiden tuomista uusista karjalaistaustaisista tuttavuuksista, iloani reunustavat varjot. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 159 SEURAAVA NUMERO Joulukuu 2022 Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Rajaseudun merkitys tulee toistuvasti ja monen tasoisesti esiin Karjalaa sivuavissa aiheissa. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Itse tapahtumissa laadukas sisältö ohjasi päivien kulkua. Päivittäiset uutiset Venäjän sotatoimista Ukrainassa ovat raskasta seurattavaa. Molempiin kokoontumisiin tihentyi erityistä iloa, koska pandemiavuosien aikana mitään tällaista ei voitu järjestää. Rajaseudulla eläville tai eläneille on selvää, että raja määrittelee elämisen ehtoja erityisellä tavalla. Pohjois-Viena -seuran 30-vuotisjuhlaan Ouluun sai matkustaa monta tuntia – ja vielä kauemmin kesti matka Kuusamoon, jossa vietettiin syyskuun puolivälin tienoilla kaksipäiväistä Tie Vienaan -symposiumia. KATRI KOVASIIPI päätoimittaja. Näitä ohimeneviä mutta aidon läsnäolon rikastuttamia maailmojen kohtaamisia muistelen syksystäni edelleen. Niiden parhaita mausteita kuitenkin olivat kasvotusten, vieretysten, samoilla kahvija ruokailutauoilla tapahtuvat kohtaamiset, jollaisia emme voi webinaareissa, Teamsja Zoomtapaamisissa tai etäkursseilla tavoittaa. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Niin paljon kuin kirjallisuutta rakastankin, on todettava: valitettavasti elämme aikoja, joista vielä joskus syntyy uutta maailmankirjallisuutta. Jo pitkät junaja bussimatkat loivat odotuksen tuntua. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Hetkestä kahvikupin äärellä syntyy kipinöitä, joista toisinaan kehittyy myös lehtijuttuja, tulevaisuuden yhteistyöhankkeita, mukavia tuttavuuksia – tai jopa syvempiä ystävyyksiä. Sitäkin arvokkaammilta tuntuvat tilaisuudet tavata karjalaistaustaisia ja karjalaisuuden parissa työtä tekeviä ihmisiä rajan tällä puolen. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Aitojen tapaamisten lämpö PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2022 16 10 S yksyn mittaan on kokoonnuttu pitkienkin matkojen takaa merkityksellisiin kohtaamisiin
Kiannon parhaana Karjala-aiheisena kirjana voi Rajalan mukaan pitää teosta Kalevalan kankahilla (1915), joka on edelleen antikvariaateissa kysytty klassikko. Kaksipäiväisen symposiumin runsaassa ohjelmassa keskityttiin pohtimaan vienalaisuuden ja laajemminkin karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa eri aikakausina. Panu Rajala kertoi, miten vuosi 1914 oli Kiannon suuri Viena-vuosi. Tämänvuotinen teema Vienan virroilla, Kalevalan kankailla – Vienako vain idyllinen Kalevalan laulumaa. Hän hankki valkoisen ratsun, mutta erään retkikunnan jäsenen mielestä hän oli kuin joku funkkisajan Kirjallisuutta Vienan virroilta, Kalevalan kankailta Syyskuinen Tie Vienaan -symposium hahmotteli vienalaisuuden ja karjalaisuuden kuvaa kirjallisuudessa. Karjalan Sivistysseurasta seminaarin sisältöä suunnittelivat Eeva-Kaisa Linna, Senni Timonen, Eila Stepanova ja Pekka Vaara. Teemaa lähestyttiin hyvinkin erilaisista näkökulmista, mukaan mahtui niin suomalaisia kuin karjalaistaustaisiakin kirjailijoita. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 160 K uusamo-opiston ja Karjalan Sivistysseuran yhteistyönä järjestämällä Tie Vienaan -symposiumilla on jo 25-vuotinen historia. syntyi Kuusamo-opiston entisen rehtorin, Jouni Alavuotungin ideasta. Noin satapäinen kuulijajoukko täytti Kuusamo-opiston auditorion molempina päivinä. – Muusta ei Turjanlinnassa puhuttukaan kuin Vienasta, karttoja leviteltiin pöydille, kuvia tutkittiin ja kestittiin vain vieraita, joilla oli jokin kosketus Vienaan. Kiannossa kohtasivat heimosotaretkiin huipentuneen ”Vienan kansan vapautuksen” ja kiivaan, individualistisesti aatteensa puolesta taistelevan kirjailijaluonteen tragediat. Hän arvioi Kiannon kirjallista uraa ja etenkin poliittisia pyrkimyksiä Vienan kansan vapauttamiseksi satiirikon otteella: – Hän halusi mukaan ihan oikeisiin sotatoimiin. KUVA: MUSEOVIRASTO, JOKA JOURNALISTINEN KUVAKOKOELMA KALEVA. TIE VIENAAN -SYMPOSIUM TIE VIENAAN -SYMPOSIUM Kirjailija Ilmari Kianto kirjoittaa työpöytänsä ääressä vuonna 1959. Aikojen saatossa Viena on nähty niin karjalaisen kulttuurin romantisoituna aarreaittana kuin sivistymättömyyden ja ymmärtämättömyyden tyyssijanakin. Vienan oma Don Quijote Ilmari Kiannon kattavan elämäkerran Suomussalmen sulttaani – Ilmari Kiannon elämä (SKS 2018) kirjoittanut professori Panu Rajala puhui aiheenaan Ilmari Kiannon taistelu Vienan vapaudesta. Vuonna 1917 julkaistiin Kiannon teos Vienan kansan kohtalo, jossa kansannousu kukistetaan verisesti ja sen johtaja saa surmassa vankilassa. Kiannon aatteellisiin tavoitteisiin sekoittui myös kirjallinen kateus menestyvämpiä kollegoita, tässä yhteydessä erityisesti Juhani Ahoa kohtaan. Rajalan esitys syventyi Kiannon suureen pettymykseen ja turhautumiseen Vienan kansan suhteen. symposiumia päästiin viettämään vasta tänä vuonna. Koronapandemia teki vuonna 2020 loven joka toinen vuosi järjestettävien symposiumien jatkumoon, joten kaikkien aikojen 12. Vuonna 1918 puolestaan ilmestyi iskulauseeksikin nimeltään kasvanut kirja, Suomi suureksi, Viena vapaaksi. Monipuolinen ohjelma ja asiantuntevat alustajat saivat yleisöä liikkeelle läheltä ja kaukaa. Kuusamo-opiston puolelta järjestelyvastuun kantoi rehtori Ulla Parviainen. Tuolloin hän kuumeni Karjala-asialle ja teki Vienaan kolme matkaa, joiden tuloksena syntyi ensin teos Talviretkiä Pohjolassa (1915), ja yksi Kiannon tytärkin sai nimekseen Viena
Sen käsikirjoittaja on Ahavan sukuun kuuluva teatteri-ilmaisun ohjaaja Matti-Pekka Heikura. TIE VIENAAN -SYMPOSIUM TIE VIENAAN -SYMPOSIUM Don Quijote, vaikka omasta mielestään epäilemättä aikansa uljas Adonis. Kiestingissä Kianto menetti malttinsa kokonaan ja haukkui kyläläiset ”akkamaisesta päätöksestä” pystyyn: ”Heimoveljet, orjan merkki teidän otsallanne!” hän huudahti ja lähti ovet paukkuen. Iivo Ahava sarjakuvana Kianto nousi esille myös sarjakuvataiteilija Veli-Matti Uralin esityksessä. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 161 . Ural esitteli Ahava – ensimmäinen lippu (Arktinen Banaani, 2021) sarjakuva-albumin syntyä. Ural kertoi albumin syntyvaiheista ja rakenteesta. Hänellä ei ollut mitään organisaatiota tukenaan eikä hän saanut palkkaa, paitsi pienet palkkiot omista kirjoituksistaan, Rajala summasi. – Kävi ilmi, ettei kansa ollut itsenäisyydestä kovin innostunut. Rajala siteerasi historioitsija Jouko Vahtolaa, joka on arvioinut, että Ilmari Kianto oli selvästi aktiivisin ja työteliäin Vienan kansan puolesta taistellut vaikuttaja. Väisäsen kanssa Kiestinkiin ja muihin Vienan kyliin järjestämään kansankokouksia, joissa oli tarkoitus selvittää kansan lopullista halukkuutta itsenäistyä. O. Teoksen kerrontatyyliin ja tunnelmaan yleisöä johdatti teoksen animoitu alkuosa, joka on kaikkien vaProfessori Panu Rajala kävi esityksessään läpi laajan kaaren Ilmari Kiannon taistelusta Vienan kansan ”vapauttajana”. Vauhdikkaasti Rajala kuvaili, miten Kiantoa sapetti, kun ehdotuksia Vienan kansan itsenäisyysjulistuksesta ei kannatettu. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Siirryttiin työläästi hevosella kylästä toiseen, ja vastassa oli pettymys toisensa perään. – Hänet lähetettiin professori A. Tähänkään hän ei kuitenkaan lopettanut heimokansan vapautusprojektiaan, vaan kirjelmöi asiasta aina presidentti Ståhlbergille asti. – Poikkeuksellista oli, että hän toimi koko ajan omin päin, oman henkensä palossa ja omalla kustannuksellaan. Paljon enemmän kuin suomalaisten palopuheet, heitä kiinnostivat englantilaisten lupaamat suolaja leipäannokset. – Suomalaisen kirjailijan puheet pieksivät tyhjää, mitään edistystä ei syntynyt. Vienan vapauttajana Kianto joutui pettymään
Sitä ovat julkaisseet karjalaiset, inkeriläiset, amerikansuomalaiset ja suomalaiset. KUVA: KATRI KOVASIIPI. – Kaikki tutkijat ovat sitä mieltä, että ensimmäisen maailmansodan kaltaista sotakokemusta ei ole ollut koskaan ennen eikä sen jälkeen – sotateknologinen harppaus oli ollut siinä vaiheessa niin iso. Raja trauman maisemana Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professori Tuulikki Kurki havainnollisti, miten rajaseudun problematiikkaa voidaan käsitellä kirjallisuudessa . > Neuvostoliiton hajoaminen. Maailman muuttuminen harmaaksi ja rikkinäiseksi korostaa ensimmäisen maailmansodan rajua luonnetta. Ahava – ensimmäinen lippu ei kerro pelkästään Iivosta, vaan Ahavan perhe on siinä esillä laajemminkin. Valtiollisella rajaseudulla suomenkielinen kirjallisuus kehittyi osana neuvostokirjallisuuden instituutiota, ja kirjailijaliitossa oli enimmillään 18 suomeksi kirjoittavaa kirjailijaa. > Toinen maailmansota 1939–1944. > Sisällissota Venäjän Karjalassa 1921–1922 loi pakolaisuutta Suomeen sekä edestakaista liikettä rajan yli; lopulta raja sulkeutui vuosikymmeniksi. Kiinnostava kysymys on, miten suomenkieliset kirjailijat ovat vähemmistönä voineet rakentaa omaa tilaa ja identiteettiä totalitaarisen kirjallisuusinstituution reunalla – puun ja kuoren välissä. Suomenkielistä kirjallisuutta on julkaistu Venäjän Karjalassa 1920-luvun alusta alkaen. Albumin neljännessä osassa Iivon sisko Veera nousee kuvituksessa selkeästi näkyvään rooliin. Samalla muuttuu Iivon maailma. Kirjallisuudessa tapahtuneita muutoksia voi tarkastella suhteessa historiallisiin ajanjaksoihin: > Vuoden 1918 sota Suomessa sai monet siirtymään Suomesta Venäjän puolelle. Kiannosta albumissa piirtyy myös luomistuskan kanssa kamppaileva, hiukan koominen hahmo, jonka hampaiden välistä piippu ei irtoa edes maate mennessä. Laajan kysymyksenasettelun äärellä Kurki keskittyi rajaseudulla historiallisesti elettyihin traumaattisiin ajanjaksoihin ja niistä kumpuaviin vaikeisiin kokemuksiin. Veli-Matti Uralin ja Matti-Pekka Heikuran haastattelu on julkaistu AHAVA – ensimmäinen lippu -albumin ilmestymisen aikoihin vuosi sitten Karjalan Heimossa 9–10/2021. Matkalla Iivo ja Iki-Kianto kohtaavat 108-vuotiaan, jo sängynpohjalle vaipuneen runolaulajan Jamani Paavilan. Kuvakerronnan kautta Ural tuo myös tuoretta näkökulmaa Ahavan perheen tarinaan. Sota muuttaa maailman Kuvituksen tyyli muuttuu etenkin albumin kolmannessa osassa, joka kuvaa Iivon osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan. 1920-luvulla rajan mentyä kiinni sitä alettiin julkaista osana neuvostokirjallisuutta. > Stalinin terrorin vuodet 1930-luvulla, lukuisia suomeksi kirjoittavia kirjailijoita vaiennettiin. Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton poliittiset muutokset löivät rajaseutuun leimansa, mikä on heijastunut monin tavoin myös kirjallisuuteen. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 162 TIE VIENAAN -SYMPOSIUM TIE VIENAAN -SYMPOSIUM paasti katsottavissa verkossa osoitteessa cultural.fi/ahava. > Kylmän sodan aika. Esityksessään Puun ja kuoren välissä – suomenkielinen kirjallisuus Venäjän Karjalassa Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen, erityisesti kulttuurisen muutoksen professori Tuulikki Kurki käsitteli rajan merkitystä identiteetin muotoutumiseen ja käsittelyyn kaunokirjallisuudessa. Aseet kehittyivät niin kovaa vauhtia, ettei niitä päästy testaamaan kuin rintamalla, ja kaikkia mahdollisia aseita rintamalla myös käytettiin, Ural taustoitti sarjakuvakerrontaansa luomiensa ratkaisujen taustaa. Iivo Ahavan lapsuudesta liikkeelle lähtevä sarjakuvateos käy läpi Iivo Ahavan nuoruudenvaiheen, jossa Iivo joutuu lähtemään Ilmari Kiannon oppaaksi Vienan Karjalaan. – Viimeisellä sivulla halusin nostaa Paraskeva Ahavan roolia esiin, koska Paavon (Ahava) rinnalla Paraskevalla on ollut tärkeä ja miehensä kanssa hyvinkin tasaveroinen rooli, pohtii Ural. Monet heistä tulivat vangituiksi ja vaiennetuiksi Stalinin aikana. Siinä kerronta on täysin visuaalista, tekstitöntä
– Kerronnan siirtyminen toiselle tasolle on toimiva keino Pertulla. Vaikeiden tapahtumien käsittely kaunokirjallisuudessa saa myös laajempia, kollektiivisia merkityksiä: – Rajoihin liittyvien traumojen käsittely kirjallisuudessa voi lisätä rajaseutujen ihmisten identiteettien ja historian näkyvyyttä. Pertun romaani Kipu (2014) tarkastelee 1920-luvun taisteluja Venäjän Karjalan alueella. Ne muuttavat perustavalla tavalla ihmisten käsitystä maailmasta, omasta sijainnista siinä, ja ne kenties romuttavat käsityksen tulevaisuudesta, tiivisti Kurki. Se purkautuu romaanin tapahtumat liikkeelle sysäävänä kostonhaluna: Riikka lähtee pojaksi pukeutuneena Vienaan sotimaan punaisia vastaan. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Viena nykykirjallisuudessa Historian eri vaiheet ovat ruokkineet myös rajaseudun kirjallisuudessa erilaisten teemojen ja kerronnan tapojen vaiheita. Abstrakti maalaus tavoittaa asioita, joihin kieli yksin ei ulotu, ja näin henkilö pystyy käsittelemään sodan ja vaikeat kokemukset. Vasselei ei osaa päättää, mihin ryhmään hän kuuluu, hämmennys ja epäröinti ovat hänelle ominaisia reagointitapoja – vielä kuoleman hetkelläkin. Pertun teoksissa nämä limittyvät, ja sama henkilö onkin yhtä aikaa uhri ja pahantekijä, Kurki analysoi. Surrealistiset ja groteskit kerronnan tavat luovat ”kielen”, jolla voidaan muistaa ja esittää yksilöllisiä, kollektiivisia ja kulttuurisia traumoja Suomen ja Venäjän rajaseudulla niillä tavoilla, jotka eivät olleet aikaisemmin mahdollisia, kiteytti Kurki. 1961) on käsitellyt rajalla elämisen tuottamia traumakokemuksia teoksissaan mustan huumorin, ironian, surrealismin ja groteskiuden avulla. Kurki selvitti, että traumatutkimuksen piirissä keskeisiä trauman määritelmiä on, että se pakenee ihmisen ymmärrystä eikä sitä voi integroida kerronnan osaksi rationaalisin keinoin. – Varhaisemmassa kirjallisuudessa tehtiin jyrkkä ero uhrin ja pahantekijän välillä. Erityisen kiinnostavasti Kurki toi esille Vienan Karjalan näkymisen nykykirjallisuudessa. Suomessa jo vuodesta 2001 asunut, Petroskoista lähtöisin oleva kirjailija Arvi Perttu (s. Taidemaalariksi opiskelleen Riikan mieli etsiytyy käsittelemään traumaa abstraktin maalauksen, Malevitšin Mustan neliön sekä groteskeiksi ja surrealistisiksi paisuvien unikohtausten kautta. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 163 . Dokumentaarisuuteen keskittyvän vanhemman kirjallisuuden jälkeen saavutetaan kaunokirjallisuudessa vaihe, jossa raja esiintyy identiteettineuvottelun tilana. TIE VIENAAN -SYMPOSIUM TIE VIENAAN -SYMPOSIUM – Nämä kaikki muodostavat taustoja, joissa voidaan puhua sekä kulttuuria että yksilöitä ja perheitä koskevista traumoista. Teos kertoo suomalaisesta Riikasta (Fredrikasta), jonka syvä ja raju traumakokemus shokeeraa lukijan heti teoksen alussa. Kaunokirjallisessa kerronnassa trauma tehdään näkyväksi muilla kuin dokumentaarisuuteen tai realistisuuteen pyrkivillä kerronnan tavoilla. Lisää luettavaa: Tuulikki Kurki: Rajan kirjailijat (SKS, 2018) Tie Vienaan -symposiumin iltaohjelmassa osallistujia viihdyttivät muusikko Arto Rinne (oik.) ja Suvannon kylässä syntynyt, kotikylänsä perinnettä elävästi muistava Vasselei Rohkimainen. Esimerkkinä tästä Kurki mainitsee Antti Timosen tunnetun romaanin Me karjalaiset (1971), jossa päähenkilö Vasselein identiteetti vaihtuu Venäjän sisällissodan melskeissä bolsevikista valkoiseksi hänen siirtyessään rajan yli. – Reaalimaailma vaihtuu abstraktin maalauksen maailmaksi – abstraktin maalauksen maailma realisoituu, henkilö voi käsitellä traumaattisia kokemuksia abstraktin ilmaisun avulla ja kautta. Aiemmin kerronnassa mahdoton subjektiivinen epäröinti astuu kuvaan
Keruutyön satona Niemisellä oli tallessa myös hävyttömiä satuja, joista syntyi yhdessä sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseisen kanssa kokoelma Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita (Arktinen Banaani, 2005). – Ihastuin tuohon satuun ja tapaan, jolla se kerrottiin. KUVA: SIRPA NIEMINEN Markku Nieminen esitteli symposiumissa myös hävyttömien vienalaissatujen kokoelmaa Sen synty (2005). Merkittävintä kuitenkin oli, että ymmärsin satuperinteen vielä elävän Vienassa. Ukot ja ämmöt kehottavat lapsia menemään kiukuan selälle (uunin pankolle), käyvät itse siihen kosinalle ( uunin kupeessa oleva kaappimainen rakennelma) ja rupeavat kertomaan starinaa (satua). Niemisen keräämät laajat satuaineistot on tallennettu Juminkeon arkistoon. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Sittemmin Giorgiasta tuli Bolognan yliopiston suomen kielen ja lingvistiikan opettaja ja kirjallisuuden tohtori. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 164 TIE VIENAAN -SYMPOSIUM TIE VIENAAN -SYMPOSIUM Vienan sadut elävät myös maailmalla Kuhmon Juminkeon perustaja, Vienan runokylien elvyttäjä ja kirjailija Markku Nieminen kertoi, miten Vienan sadut astuivat hänen elämäänsä jo neljä vuosikymmentä sitten. Ukot elivät yleensä 63-vuotiaiksi ja sitten kuolla kupsahtivat pois. Lisäksi lasten saduista on toteutunut kuhmolaisen sarjakuvataiteilijan Marko Raassinan kanssa jo yksi kuvakirja, ja lisää on luvassa. Nieminen alkoi järjestelmällisesti kerätä vienalaisia satuja, ja sai kolmen vuosikymmenen aikana kerättyä talteen hyvin suuren määrän vienalaisia satuja. Kootessaan aineistoa vanhempiensa rakkaustarinaan sodanaikaisessa Karjalassa hän tapasi Petroskoissa vuonna 1980 Luusalmesta kotoisin olevan, Uhtualla eläkepäiviään viettävän Anni Kettusen, joka kertoi hänelle vienalaisen sadun. Vienan paras sadunkertoja Santra Remsujeva eli 96-vuotiaaksi ja latvajärveläinen Huovilan akka 93-vuotiaaksi, Nieminen kertoi. – Näin vienalaiset sadut ovat alkaneet elää myös aivan uusilla areenoilla, totesi Nieminen. Reilu vuosikymmen sitten Juminkekoon hakeutui Erasmus-stipendiaattina Bolognan yliopistosta italialainen Giorgia Ferrari, joka ehti kenttämatkallaan tavata Vuokkiniemellä myös Santra Remsujevan, viime tipassa ennen tämän kuolemaa. Nieminen kokosi keräämistään saduista lapsille suunnatun kirjan Vienan satuja (2004) ja toteutti sen rinnalle vienalaisten kertojien satuäänitteinä cd-levyt Onnimanni ja Tsylykormelitsa. Koko materiaalin yhtäjaksoiseen kuuntelemiseen kuluisi yli puoli vuotta. Hän on myös käyttänyt vienalaisia satuja opetuksessaan. Markku Nieminen tallentaa satua Santra Remsujevalta Vuokkiniemellä vuonna 1986. – Ämmöt osasivat niitä kaikkein parhaiten, koska ukot kuolivat kurikkavuosikymmenen alkaessa (60 vuotta täytettyään). – Sadut ovat iltatai päiväunien aiheita
Runebergin Hirvenhiihtäjät (1832). Siinä Runeberg loi vienalaisuudesta kuvan, joka jäi elämään suomalaisten mielessä. Elokuvaa esitellessään Jouni Alavuotunki huomautti, että Aho imi teokseensa todennäköisesti vaikutteita 1800-luvun lopun eurooppalaisesta psykologiasta ja kirjallisuudesta, joissa himot ja halut heittelivät viettien ohjaamaa ihmistä. Vienalaista viettelijähahmoa lähti kehittelemään eteenpäin Juhani Aho romaanissaan Juha (1911). – Teoksessaan Ivalo pohtii myös sotien mielettömyyttä: naisväki ja papit yrittävät hillitä Vesaista ja Vesaisen joukkoja, Vaara totesi. Myös elokuvan uhtualaisten puhuma murre on lähinnä suomalaista kymenlaaksolaista, ei vienankarjalaista. Vesaisen maailmassa elettiin Pitkän vihan aikaa Vienassa ja Pohjanmaalla. Vesainen ja Ahma – veriviholliset ja heimoveljet Historioitsija Pekka Vaara käsitteli omassa esityksessään Santeri Ivalon (Ingman) 1866–1937 Juho Vesaista (WSOY 1894) ja August Vilhelm Ervastin (1845–1900) Ahmaa (KSS 2013). Nyt huomio kiinnittyy etenkin Shemeikan uhtualaisen kyläyhteisön juhlien musiikkiin ja tanssiin, jotka ovat enemmänkin venäläisiä kuin karjalaisia. Käytiin Ruotsin ja Venäjän sotaa 1570– 1595 taistellen eteläisen Karjalan ja Baltian hallinnasta. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 165 . Elokuvien Juha, Marja ja Shemeikka Komeissa kuusamolaisissa koskimaisemissa kuvattua Toivo Särkän ohjaamaa elokuvaa Juha (1956) oli mahdollisuus katsoa yhdessä ensimmäisen päivän iltana. – Juho Vesainen on aika paljon määritellyt suomalaisten käsitystä vienalaisuudesta tuona aikana, totesi Vaara. Ahon tapauksessa vienalaisuus oli tälle psykologiselle tematiikalle vain maisema ja kehys. Se on ilmeisesti ensimmäinen vienalaisuudesta kertova romaani. Vaara selvitti teoksen historiallisia taustoja. – Viettelijänä Shemeikka oli huomattavasti tehokkaampi kuin Runebergin Hirvenhiihtäjien laukkukauppiaat Ontrei ja Topi. Ahon viettelijähahmo jäi myös pitkään elämään suomalaisten Viena-kuvassa, summasi Alavuotunki. Aikanaan se oli ensimmäinen suomalainen pitkä värielokuva ja ensimmäinen suomalainen laajakangaselokuva. Sota päättyi Täyssinän rauhaan 1595. L. Kiinnostavasti Alavuotunki palautti mieleen etenkin J. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Pohjoisessa käytiin sissisotaa, Runebergin ja Ahon vienalaiset viettelijät Kuusamo-opiston entinen rehtori Jouni Alavuotunki puhuu etualalla, taempana nykyinen rehtori Ulla Parviainen. Pähkinäsaaren rauha (1323) ei vastannut enää todellisia asutusja valtasuhteita. – Vieraalla maalla liikkuvan kauppiaan elämän kepeys ja irrallisuus, soljuva puhe sekä moraalin ja ehkä tekojenkin tasolla ilmenevät löysät elämänasenteet asettivat jäyhän talonpoikaisen suomalaisen haastavan peilin eteen, sanaili Alavuotunki. Vienalaisten laukkukauppiaiden eroottinen lataus oli rikkomassa yhteiskunnan sosiaalista järjestystä, mutta järjestys palasi metsästysretkellä olleiden miesten palattua saaliineen kotiin. Elokuvassa Marjan ja Juhan tuttu tarina näyttäytyy dramaattisena ja pateettisen voimakkaana. Jouni Alavuotungin esitys luotsasi kirjallisuuden luomaa kuvaa vienalaisista laajasti, alkaen Henrik Gabriel Porthanista ja edeten lukuisien kirjallisten ja kulttuuristen vaikuttajien kautta Samuli Paulaharjuun. Se on myös yksi viidestä Ahon romaaniin perustuvasta elokuvasta. – Näin siitäkin huolimatta, että Paavo Ahava ja Iivo Härkönen kiistivät Ahon Shemeikka-hahmon todenperäisyyden kuvana vienalaisesta miehestä. TIE VIENAAN -SYMPOSIUM TIE VIENAAN -SYMPOSIUM Seminaarin ensimmäisenä päivänä Vienan Karjalaa käsiteltiin kirjallisuudessa lähinnä historiallisesta näkökulmasta. Nykykatsojan silmin myös elokuvan stereotyyppiset naiskuvat ovat häiritseviä – tai potentiaalisina tutkimusasetelmina kiinnostavia. Siinä Uhtuan Shemeikka houkutteli aistillista rakkautta vaille jääneen talon emännän mukanaan Vienan Karjalaan
Karjalaisuuteen liitetyiksi stereotypioiksi hän luetteli iloisuuden, tunteellisuuden, spontaaniuden – ja näiden varjopuolena lapsenomaisuuden, joka kaipasi läntistä ohjaavaa kättä. 1600-luvulta 1800-luvun lopulle löytyy kirjauksia, joiden perusteella Vesainen ja Ahma ovat olleet todella eläneitä historiallisia henkilöitä. Kondien mukaan kansallisromanttinen, kaunokirjallisuudessa 1800-luvun lopulla luotu karjalaiskuvasto on edelleen vallalla, ja todellisia karjalaisia peilataan edelleen tämän kuvan kautta. Artikkeli löytyy myös verkosta: uutiscuppu.karjalansivistysseura.fi/kielletyn-kirjailijan-arkisto/ KATRI KOVASIIPI Yleisökysymyksiin vastaamassa dosentti Tiina Seppä (oik.) ja symposiumin ensimmäisen päivän puheenjohtajanakin toiminut Eeva-Kaisa Linna. Ervastin veljenpoika Pekka Ervasti tarjosi käsikirjoitusta WSOY:lle vuonna 1901, tuloksetta. Todellinen Karjala oli puolestaan materiaalisesti hyvin köyhää seutua, terveydenhuolto oli puutteellista, elämä oli raskasta ja vaikeaa jopa sen ajan mittapuilla, Kondie kuvaili. Liuskoja on olemassa yhteensä 447 kappaletta. Vienankarjalaisen, 1930-luvulla suositun ja jatkosodan jälkeen kielletyksi Suomessa määrätyn kirjailijan Onttoni Miihkalin henkilökuvaa kiteytti omassa esityksessään Eeva-Kaisa Linna. – Ervasti pyrkii tuomaan esille näkökulman, etteivät vienalaiset olleet sen pahempia kuin suomalaiset, vaikka historiallinen tilanne ajoikin heidät vastakkain, analysoi Vaara. Karelianismin kehittyessä kansallisromanttinen, eksotisoitu Karjala kamppaili todellisen Karjalan kanssa. Suomalaistavassa kielipolitiikassa vaikuttivat pyrkimykset ”pelastaa” vienalaiset venäläisvaikutuksilta sekä 1800-luvun lopun globaalit virtaukset, jotka ohjasivat kansallisvaltioiden suhtautumista kielivähemmistöihinsä. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 166 TIE VIENAAN -SYMPOSIUM rappasotaa, jossa karjalaiset ja venäläiset iskivät Pohjanmaalle ja Oulujärven seudulle. Karelianistien kaksi Vienaa, kaksi Karjalaa Etäyhteydellä flunssan vuoksi symposium-esityksensä pitänyt Tuomo Kondie keskittyi Karjala-kuvan ristiriitaisuuteen oman kansallisen identiteettinsä rakentamiseen keskittyneessä Suomessa 1800-luvulta näihin päiviin saakka. Suomesta puolestaan tehtiin sissiretkiä Vienaan ja Käkisalmen lääniin. KUVA: KATRI KOVASIIPI SUGRIFEST. Ahma eroaa Vesaisesta siten, että se sympatisoi karjalaisia. V. – Viena korostui muihin Karjalan alueisiin nähden suomalaisen Karjala-kuvan muotoutuessa. Taustalla vaikuttivat yleiseurooppalaiset asenteet, joissa puhuttiin sivistymättömistä ja sivistyneistä kansoista. Vuonna 2013 Karjalan Sivistysseura tarttui toimeen ja julkaisi romaanin. Suomen kansallisessa identiteettiprojektissa kansallisromanttinen Karjala sai voiton. Karjalaisuus nähdään yhä osana muinaista suomalaisuutta. Karjalaisia sympatisoiva Ahma odotti vuoroaan 112 vuotta A. Ahman ensimmäisen osan käsikirjoitusliuskat ovat syntyneet vuosina 1890– 92, toisen osan 1894–1896 ja kolmannen huhtikuussa 1900. Artikkeli Onttoni Miihkalista on luettavissa Karjalan Heimosta 7–8/2022. Ervastin Ahman pitkälti toista sataa vuotta sitten valmistunut käsikirjoitus lojui ennen julkaisuaan Karjalan Sivistysseuran arkistossa, pitkänomaisille toimittajan käsikirjoitusliuskoille käsin kirjoitettuna. Samuli Paulaharju ja Onttoni Miihkali Dosentti Tiina Seppä käsitteli Samuli Paulaharjun vuoden 1918 heimosotaretkiltä kirjoittamien kirjeiden välittämiä, yllättäviä asenteita. Toisaalta Kondie totesi, että omaehtoiselle karjalaisuudelle on tullut uudenlaista tilaa. – Karjala-kuvan muodostumiseen vaikuttivat keskeisesti henkilöt, joiden oma kosketus Karjalaan oli pinnallinen tai puuttui täysin, esimerkkinä Sakari Topelius nuorempi, jonka Maamme-kirjan stereotyyppiset karjalaisuuskuvat yhä toistuvat, painotti Kondie. Kirjeiden verenhimoisiksikin kasvavat fantasiat, karjalaisiin kohdistuva alentuva suhtautuminen ja venäläisiin liittyvät kärjistyneet viholliskuvat ovat järkyttäneet imagoltaan humaanin Paulaharjun tuntijoita ja toisaalta osoittaneet konkreettisesti, miten sotatila muuttaa ajattelua. – Karelianistinen Karjala oli jalo, puhdas, alkuperäinen, eristynyt, vahvasti muinaissuomalainen alue, runonlaulajien ideaali. Tiina Sepän samaa aihetta käsittelevä artikkeli on julkaistu Karjalan Heimossa 5–6/2022. – Vesainen kävi sotaa enemmän karjalaisia kuin venäläisiä vastaan, ja Ahmassa olisi valmis vihollisen sankari, taustoitti Vaara. V. Keskeinen ideologinen kivijalka tuolloisessa suomalaisuuspolitiikassa oli Kalevala. Eränautinta-alueista oli jatkuvaa kiistaa noin 200–300 vuoden ajan. – Kirjan idea syntyi Ervastille Jäämeren retkellä 1882, ja hän kuvasi sen kirjassa Suomalaiset Jäämeren rannalla (1884). A
Loimolan Voiman tuoreen levyn arvion voi lukea Karjalan Heimosta 8–9/2022. Varsinainen sukukansapäivä on lokakuun kolmas lauantai. Salmisen suomentamaa Murskautuneet tähdet -novellikokoelmaa oli myös myynnissä Sugrifestin markkinoilla. Castrénin seura. Markkinoilla oli tarjolla erilaisia käsityöja ruokakulttuuriin liittyviä tuotteita. Veljekset Levoin Miša (Mika Saatsi) ja Levoin Miikkula (Niko Saatsi) esittivät kappaleita sekä ensimmäiseltä Ruttomužikan kyynäl että toiselta Mi on praudua -levyltään. Järjestäjätahoina toimii kattavasti suomalais-ugrilaisiin kansoihin keskittyviä kansalaisjärjestöjä, ystävyysseuroja, instituutteja, keskuksia ja monia muita tahoja. Suomalais-ugrilaisten kansojen sukukansapäivää vietetään Suomessa, Virossa ja Unkarissa joka vuosi lokakuun kolmantena viikonloppuna. Päivään mahtui myös unkarilaista musiikkia, unkarilaisia runoja sekä kurkistus kolttasaamelaiseen pukeutumiseen. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Sukukansapäivien historia ulottuu 1920–1930-luvuille, jolloin päiviä järjestettiin kulttuurikokouksina ja heimopäivinä vuorotellen Suomessa, Virossa ja Unkarissa. Suomessa nimitys heimopäivät vaihtui sukukansapäiväksi, ja tapahtumista vastaavan toimikunnan koollekutsujana on ollut vuodesta 1993 alkaen M. Kulttuuritalo Laikun pitkät ja leveät ulkoportaat ovat yleensä toimineet oivallisena kuvauspaikkana, mutta nyt kuvaustuokio täytyi sateen vuoksi pitää sisätiloissa. Markkinoiden yhteydessä saatiin nauttia myös Karjalaine kruugu -ryhmän esittämistä lyydinkielisistä lauluista ja runoista. Tänä vuonna KSS toi karjalaista musiikkia Helsingin keskuskirjasto Oodissa järjestettyyn Sukukansapäivä tanssii ja soi -tapahtumaan. Musiikkiesityksistä päivän ehdottomiin kohokohtiin kuului uutta karjalankielistä musiikkia tekevän Loimolan Voima -yhtyeen konsertti. Kilpailuaika päättyi tältä vuodelta 15.10.2022, mutta kuvakilpailujen satoon voi tutustua osoitteessa hiis.ee/ kuva/fi/uutiset. Hän muistutti Hiitemaja-säätiön kansainvälisestä, vuotuisesta Hiisien kuvakilpailusta, johon jokainen halukas voi lähettää valokuvia ja videoita luonnontilaisista pyhistä paikoista. Ohjelman pääpaino oli suomalais-ugrilaisissa kielissä ja kulttuurissa. A. Tampereen Sugrifest-tapahtuman järjestämiseen osallistuivat Kulttuuritalo Laikun lisäksi Pirkanmaan elokuvakeskus, Pirkanmaan Tuglas-seura, Rahvaanmusiikin kerho, Rakennuskulttuurikeskus Piiru, Sisä-Suomen Saamelaisyhdistys Bárbmu, Suomi–Venäjä-Seura, Taivaannaula, Tampere Eesti klubi, Tampere-Tartto seura, Tampereen Kalevalaiset, Tampereen kaupungin kulttuuriyksikkö ja Tampereen Suomi-Unkari Seura. Suomalais-ugrilaisista pyhistä paikoista ja niihin liittyvistä tavoista kertoi Taivaannaula ry:n sukukansavastaava Patrick O’Rourke. Tänä vuonna tuo päivä oli 15.10., mutta monenlaisia tapahtumia on järjestetty eri puolilla Suomea koko lokakuun ajan. Päivän käynnisti suomentaja Esa-Jussi Salminen, joka esitteli kiinnostavasti udmurtista suomeen tekemiään novellikäännöksiä. 1940-luvulle tultaessa perinne katkesi. KATRI KOVASIIPI Sukukansapäiviä vietettiin lokakuussa useilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea SUGRIFEST Karjalaine kruugan ryhmäkuvassa Viola Pekkanen (vas.), Miikul Pahomov, Tamara Paasonen ja Anna Mantere. TAMPEREELLA SUGRIFEST – suomalais-ugrilaisten kansojen festivaali valtasi Kulttuuritalo Laikun lauantaina 8.10.2022. 1990-luvulla perinnettä ryhdyttiin elvyttämään. Virolaisen rivija ryhmätanssin tahteja teki tutuksi kansantanssiryhmä Vingerpussid, ja festivaalin päätteeksi nautittiin udmurtialais-virolaisen Argod-trion musiikista. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 167 TIE VIENAAN -SYMPOSIUM L okakuussa eri puolilla Suomea vuosittain vietettävät sukukansapäivät tukevat suomalais-ugrilaisten kansojen välistä yhteydenpitoa. UPEITA KANSALLISPUKUJA nähtiin päivän aikana runsaasti, ja perinteisesti kokoonnuttiin myös valokuvattavaksi yhteiseen kansallispukujen tuuletukseen. Vahva ja energinen esitys toi esiin lyydiläisen kansanperinteen railakkaan huumorin. Myös Karjalan Sivistysseura osallistuu sukukansapäivien järjestelyihin
Maikkulan kasarmialueella tilaisuus jatkui vielä ulkona syksyisen lauantaiaamun viileydessä Vienan pakolaisten muistokiven vierellä, kun Pohjois-Viena -seuran sihteeri Anja Suvanto kertoi Maikkulan historiasta, etenkin sen vaiheista reservikomppania-alueena vuoteen 1901 saakka, vankilana ja vuodesta 1923 Vienan pakolaisten keskuksena. Kukin kerhon ahkera osallistuja sai juhlassa oman kunniakirjan. Maikkulasta juhlaväen matka jatkui Oulun keskustaan, ortodoksisen seurakunnan juhlasaliin. Vienankarjalaisten pakolaisten kouluna Maikkula toimi vuosina 1923–1940. Lopuksi yleisökin pääsi osallistumaan viulujen säestyksellä Kuivajärven vesien lauluun, jonka sanoituksen on tehnyt Onttoni Miihkali. Musiikkiesitysten jälkeen Vienan kerholaiset antoivat juhlayleisölle näytteitä, miten hauskasti eri-ikäisten yhteisessä ryhmässä opitaan leikin varjolla esimerkiksi karjalan kielen sanoja. Kappelista siirryttiin ulos matkamiehen ristille, jossa muistolitanian toimittivat kirkkoherra Marko Patronen ja kanttori Juhani Matsi. Lasten ja nuorten kerhon toimintaan kuuluu näyttelemistä, leikkimistä, askartelua, piirtämistä ja retkiä. Pohjois-Viena -seura 30 vuotta Vasselei (Ville) Rohkimainen lauloi äidiltään oppimiaan vienankarjalaisia runoja. Tervehdysten ja onnittelujen jälkeen nautittiin makoisa lohikeitto, jonka kirkkoherra Patronen siunasi ennen ateriointia. Talvisota katkaisi Maikkulan koulutoiminnan. Muistokiven tekstilaatta kertoo lyhyesti Maikkulan historian keskeiset käänteet Vienan pakolaisten kannalta: Maikkula on toiminut Itä-Karjalan pakolaisten huoltolana 1923–1927, kansakouluna 1923–1940, lastenkotina 1952–1957 ja vanhainkotina 1940–1970. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 168 Anja Suvanto kertoi P ohjois-Viena -seuran juhlavieraille Maikkulan historiasta. Jotkut joutuivat viettämään Maikkulassa koko elämänsä, mutta osa pakolaisista sai töitä erityisesti alueen kauppiailta. KUVA: KATRI KOVASIIPI. KUVA: KATRI KOVASIIPI L auantaina 3.9.2022 vietettiin Oulussa Pohjois-Viena -seuran 30-vuotisjuhlaa. Niemen perheen musikaaliset lapset kohottivat juhlan tunnelmaa soittaen jousimusiikkia. Päivä käynnistyi rukouspalveluksella Maikkulan entisellä kasarmilla, Marian kappelissa
OK-Sivis) kanssa sekä vienalaista kansanpukuperinnettä keränneen, tutkineen ja aktiivisesti elvyttäneen Kerttu Lammassaaren kanssa. Samppa Rohkimainen luennoi projektistaan ja sen tuloksista torstaina 1.12.2022 Karjalainen sukuni -webinaarissa. Kallion esityksen jälkeen seuran puheenjohtaja Kerttu Nurmela näytti juhlavieraille runsaan kuvakavalkadin, jonka äärellä seuran historiaa, tähänastista toimintaa ja sen kohokohtia oli hyvä muistella. – Vuosikymmenten kuluessa on sopeuduttu ja sulauduttu niin hyvin, että on jopa unohdettu oma karjalainen tausta, Kallio totesi. Tuli kaikki itkuvirret ja kalevalaiset laulut, hän kertoo. > Toiminnan tarkoitus: toimittaa humanitaarista apua, toimia pohjoisimman Vienan sukujen yhdyssiteenä vienankarjalaisten välillä, tukea vienankarjalaisen kulttuurin ja kielen säilymistä Suomessa ja Karjalan tasavallassa. – Karjalaisilla tuli aina paljon säkeitä ja sananparsia muun puheen lomassa. – Se on valkoinen lehti Suomen historiassa. Karjalan Sivistysseuran huomionosoituksen Pohjois-Viena -seuralle ojensi Mari Rajamaa (oik.). Yleisön keskittyneisyys oli käsinkosketeltavaa, kun Ville esitti laulut Tuulen synty, Annukkaini suaren neito ja Rannalla istuja. Muistot siltä ajalta ovat raskaita. Häneltä on tulossa myös Vasselein avulla tallennettuihin aineistoihin ja muistoihin perustuva kirja. Muamo Muarie kuvasi täällä Suomessa olemista hyvin: Haittona on hako vesillä vieras mualla vierahalla Muiten muitra vierahissa et niin kuin emoisen koissa Vasselei on jo vuosikymmenet kerännyt ja taltioinut oman kotikylänsä historiaa ja vienankarjalaista kulttuuriperintöä. OHJELMAA JA PUHUTTAVAA oli niin paljon, ettei kakkukahville meinattu ennättää. > Jäseniä asuu Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Kanadassa ja USA:ssa. Vasselei on kotoisin Pistojärven Suvannon kylästä, ja hän muistaa valtavat määrät kotiseutunsa loitsuja ja muuta suullista perinnettä. Erityistä huomiota Pohjois-Viena -seuran toiminnassa ansaitsevat käsityökurssit, joita on järjestetty yhteistyössä OK-opintotoiminnan keskuksen (nyk. Käkisalmen seutuvilla kehittyneen karjalaisen kulttuurin edustajia, karjalaisväestöä, on tullut Vienanmeren rannoille jo 1100–1200-luvuilla. Kallio sivusi esityksessään myös sitä, kuinka pakolaiset sopeutuivat ja löysivät paikkansa uudessa kotimaassa. Valokuvat matkoista rajantakaiseen Karjalaan olivat nykyisessä tilanteessa erityisen mieltä lämmittävää katseltavaa. Sitäkin parempaa sielunravintoa saimme kuitenkin vielä Ville Rohkimaisen, alkuperäiseltä karjalaiselta nimeltään Vasselei Rohkimaisen runolaulannasta. Niistä asioista ei ole puhuttu, hän toteaa kahden kesken keskustellessamme. He, jotka eivät uskoneet Neuvostoliiton amnestioihin, jäivät rajan sulkeuduttua tänne pysyvästi. Jatkosodan aikaan Vasselei joutui kahdeksanvuotiaana äitinsä Muarien ja veikkojensa Antin ja Paavon kanssa puoleksi vuodeksi siirtoleirille Savoon lähelle Kuopiota. Yli 60 % Vienan pakolaisista päätti kuitenkin palata takaisin. Myös webinaarisarjan kaikki muut luennot löytyvät osoitteesta karjalansivistysseura.fi/tarinat/tallenteet/. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Myös hänen oma elämäntarinansa sisältää käänteitä, joihin historiantutkijoiden olisi nyt olennaisen tärkeää tutustua ja tarttua. Heidät kuljetettiin sinne saksalaisten poltettua koko kotikylän maan tasalle. Kuvassa vasemmalta Anja Suvanto, Sami Kallio ja Kerttu Nurmela. > Karjalan Sivistysseuran alaosasto. Silloin tarkoitus oli tulla vain väliaikaisesti, ja monet pakolaiset liikkuivat edestakaisin Vienan Karjalan ja Suomen välillä. Juhlatilasta löytyi myös näyttely, jossa käsityöperinteen aktiivinen harjoittaminen pääsi esille erilaisten lehtijuttujen ja muiden dokumenttien avulla. KATRI KOVASIIPI POHJOIS-VIENA -SEURA > Perustettu 24.6.1992 Oulussa. – Muamo lauloi aina kehrätessään, rukin poljennon rytmissä. Erityisesti Anja Suvanto on tehnyt sovelluksia vanhoista tikutusmalleista. > Perustajina lähinnä Oulun seudulle muuttaneita Vienan Karjalan pakolaisia ja heidän jälkeläisiään. Esityksessään Kallio liikkui vuosisatojen virrassa 1920-luvulle, jolloin 11 000 pakolaista saapui Vienan alueelta Suomeen. Viime vuosien ajan Vasselein muistoista ja kartuttamista aineistoista on ottanut koppia hänen poikansa, yhteiskuntatieteiden maisteri Samppa Rohkimainen, joka on toteuttanut Suomen Kulttuurirahaston tuella hankkeen Vasselein laulu. Pohjois-Viena -seurassa on myös ahkerasti tikutettu vanhojen vienalaisten mallien mukaan. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 169 POHJOIS-VIENA -SEURAN varapuheenjohtaja Sami Kallio piti erittäin selkeän ja kiinnostavan, tiiviin esityksen karjalaisen asutushistorian, kaupankäynnin, elinkeinojen ja kulttuurin kehityskuluista. Luentotilaisuuden jälkeen Samppa Rohkimaisen luento jää Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalle videotallenteeksi
(Sanokaa, että ette ole minua kahteen viikkoon nähneet, kun ne tulevat ja kysyvät. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 170 R eeta Suvanto, Moisejeffin Konstantinin Kat’in Eskon Reeta, Moisejeffin Reeta tuo teoksissaan esiin karjalaisuutta hienovaraisesti, minimalistisesti ja herkän puhuttelevasti. Reeta Suvannon tätejä ovat Oulussa toimivan Pohjois-Viena -seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Kerttu Nurmela ja sihteeri Anja Suvanto. Reetan isoäidin isä, laukkukauppias Konstantin Moisejeff joutui lähtemään pakomatkalle Vienan Karjalasta vuonna 1922, kesken peltotöiden. Suvanto on tehnyt myös installaation Konstantinin viimeisistä sanoista ennen pakomatkaa. Iltasaduiksi vienankarjalaisten pakotarinoita Suvun uudet asuinsijat löytyivät aluksi Ranualta ja myöhemmin myös Oulusta, jonne kehittyi Vienan-pakolaisten asuinyhteisöjä. Mie lähen pakosittši Suomeh. Näkymätön karjalaisuus näkyväksi KUVA: KATRI KOVASIIPI. Tänä syksynä Reeta Suvannon taidetta on ollut esillä Tampereella ja Joensuussa. – Luin paljon oheiskertomuksia, ihmisten kertomuksia kokemuksista, mitä on ollut, Reeta muistelee. Näin tuon voimakkaasti puhuttelevan teoksen Tampereella Galleria Rongan näyttelyssä, jossa nämä sanat oli kirjoitettu punavärillä suuren peilin pintaan: Sanokkuo jotta että ole milma kahteh netälih nähnyn kum hyö tulou ta kyšyö. Minä lähden pakoon Suomeen.) Muu perhe pakeni Vienan Karjalasta Suomeen Konstantinin perässä vuonna 1924, Reetan isoäiti matkasi tuohikontissa, ja lehmän kellossa oli heinää. Konstantinin paosta Reeta halusi kuulla toistuvasti isänsä kertomana jo pikkulapsena, aina uudestaan hän pyysi iltasaduksi tarinan Konstantinin äkkilähdöstä. Saimaan ammattikorkeakoulussa korutaiteilijaksi valmistunut Reeta Suvanto (s. Reetan kiinnostus karjalaisuuteen on suvun perintöä. Teokset ilmaisevat karjalaisten kohtaloita identiteetin piilottamisen ja näyttämisen välistä rajapintaa tutkien. Konstantin ja muu Moisejeffin/Suvannon perhe ei asettunut Suomeen paettuaan monien kohtalotovereidensa tavoin Ouluun Maikkulan pakolaiskeskukseen. 1993) tuo karjalaisuuden koruja kuvataiteen keinoin näkyväksi. Tärkein informantti suvun kertomusten äärelle on kuitenkin ollut oma isä, Esko Suvanto. – Työskentelyni lähtökohtana on isoäidin ja hänen sukunsa ja perheensä pakomatka ja yleinen ilmapiiri, joka siihen aikaan on ollut – mitä seurauksia sillä on ollut, Reeta kertoo. Reeta kiinnostui karjalaisesta taustastaan ja sen ilmentämisestä taiteen keinoin tehdessään opinnäytetyötä korutaiteen opintoihinsa Saimaan ammattikorkeakouluun
– Se on henkilökohtaisesti haastavaa, koska se liittyy niin voimakkaasti omaan sukuun ja sen kipupisteisiin. – Piilottamisen ja näkyväksi tekemisen välinen suhde on ollut alusta saakka se ydinasia, joka kiehtoo. – Karjalan kieli on hankalassa asemassa, se on uhanalainen. He kiersivät talosta taloon ja päätyivät lopulta Ranualle. Piilottamisen ja näkyväksi tekemisen välinen suhde on ydinasia Reeta Suvannon taiteessa. KUVAT: KATRI KOVASIIPI, REETA SUVANTO. Piilottamisen ja näkyväksi tekemisen rajalla Reeta Suvannon, Moisejeffin Reetan taiteellisen metodin voi kiteyttää pyrkimykseksi tehdä näkyväksi sitä, miten karjalaisuutta on tehty näkymättömäksi. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 171 – Suomen puolella heillä on ollut tuttuja, joiden luona on voinut olla yötä. Millainen teosten tekoprosessi on taiteilijan itsensä näkökulmasta. Värimaailmassa korostuvat valkoinen ja punainen. Reeta on opiskellut vienankarjalaa ensin itsenäisesti Kerttu-tädiltään lahjaksi saamansa oppikirjan, verkkosanakirjojen ja itse hankkimiensa pienien sanakirjojen avulla. Se on niin rajapinnoilla liikkumista ja pienillä asioilla pelehtimistä – on valtavan mielenkiintoista ja vivahteikasta, mitä kaikkea näiden rajapintojen välissä pystyy olemaan, Reeta pohtii. Oulun keskustassa, Otto Karhin puistossa sijaitsee yksi Reetan toteuttama taideroskis, ja Joensuuhun tuotiin juuri syyskuussa alkaneen Taidekeskus Ahjon näyttelyn tiimoilta kaksi taideroskista Joensuun Niinivaaralle Karjalanpuistoon. KATRI KOVASIIPI Lisätietoja: reetasuvanto.com Saimaan ammattikorkeakoulussa korutaiteilijaksi valmistunut Reeta Suvanto (s. Pian oli selvää, että juuri tämä on minun välineeni. Sen takia olisi tosi tärkeää, että kielen ymmärtäisi. Verkkojulkaisu Creatiin kirjoittamassaan blogitekstissä (creat.fi/2022/minun-karjalani) Reeta kertoo laajemmin suhteestaan karjalaisuuteen sekä karjalan kieleen ja kiteyttää sekä taiteilijantyöhönsä että kielenopiskeluunsa sisältyvän keskeisen merkityksen: Kaiken tämän äärellä olen tajunnut, että jos minä en tätä kulttuuria ja kieltä opi, jos minä en ole tästä kiinnostunut, jos minä en tästä puhu, se katkeaa. Toisaalta on helpompaa tuoda se kaikki yleiselle tasolle, ja toki henkilökohtainen on myös yleistä. – Koru on aina yhteydessä ihmiskehoon. – Nyt olen pari vuotta opiskellut vienankarjalaa Kalliolan kansalaisopiston kursseilla etänä, hän kertoo. Niissä voi hyvin kuitenkin aistia murtumakohtia, kuin salattujen asioiden kivuliasta esille purkautumista. Tänä syksynä Reeta Suvannon taidetta on ollut esillä Tampereella ja Joensuussa. 1993) tuo karjalaisuuden koruja kuvataiteen keinoin näkyväksi. – Kieli sitoutuu niin voimakkaasti kulttuuriin, ja siinä on koko kulttuurin kirjo. Taideroskisten kuva-aiheina ovat karjalaisesta kulttuurista ammentavat, käspaikoista tutut kukkilinnut ja maailmanpuu. Myös Reetan suunnittelemat karjalaisuutta kuvastavat punavalkoiset taideroskikset ovat jo löytäneet paikkansa Oulusta ja Joensuusta. Se talo on yhä pystyssä. Mitä enemmän on kielen puhujia, sitä elinvoimaisempi se on. Koruteosten lisäksi Reeta on tehnyt teoksia tekstiileistä. Se on tosi intiimi ja henkilökohtainen, valtavan ilmaisuvoimainen – mitä korulla pystyy näyttämään tai ilmaisemaan tai itse kokemaan. Koru on pienuudessaan voimakas Korutaide valikoitui Suvannon välineeksi Saimaan ammattikorkeakoulun korutaiteen linjalla Imatralla. Reeta kokee karjalan kielen opiskelun henkilökohtaisesti kiinnostavana ja tärkeänä, mutta se on välttämätöntä myös kielen aseman kannalta. Tavallaan se, miten kieli rakentuu ja miten se polveilee, kertoo voimakkaasti ajattelutavasta ja maailmankuvasta. Kielessä on koko kulttuurin kirjo Reetalle on tärkeää myös opiskella karjalan kieltä, juuri vienankarjalan murretta. Lähtökohta ei kuulosta aivan yksinkertaiselta, vaikka valmiit teokset ovat useimmiten tyyliltään rauhallisia, minimalistisia ja jopa meditatiivisia. – Kun hain sinne, en edes tiennyt, että se on ainoa paikka Suomessa, jossa pystyy opiskelemaan korutaiteita. Pieni kokoluokka on myös voimakas, koska sitä voi pitää aina mukana. Kuolemankoštoi 1 ja 2 (2022), oikealla koruteoksia vuodelta 2022
1822–1836 perheeseen syntyi kuusi poikaa. Europaeuksen (1820–1884) keräämät ja Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelmaan (SKVR) kuuluvat tekstit. Tellu Turkka (vas.) ja Liisa Matveinen esittivät Iro Sissottaren runoihin perustuvan ohjelmistoaan Outokummun Kaivos-Festivaaleilla syyskuussa.. E. Siinä on kaikki lajityypit, eeppiset vahvat tarinat, tunnelmarunous ja häärunot. IRO SISSOTAR ”Suomen-Karjalan kaikkein huomattavimpia naislaulajia” 1797 syntyi Jegor Kondrateinpoika Sissosen ja Ksenia Huurinaisen perheeseen Ilomantsin Mekrijärvellä. D. Europaeukselle. Ne tulevat jostain hyvin kaukaa, ei voi tietää kuinka monen sukupolven takaa. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 172 P itkänlinjan runolaulajat Liisa Matveinen, 60, ja Tellu Turkka, 52, laulavat. – Ainoa asia, mitä olemme editoineet, Iro Sissottaren runot ovat päätymässä levylle Liisa Matveinen ja Tellu Turkka sävelsivät ilomantsilaisen runolaulajan runot; levy ilmestyy keväällä 2023. Iron runoista löytyvät kaikki lajityypit Koronan suljettua koko maan ja tyhjennettyä keikkakalenterit, taiteilijoiden piti löytää uutta tekemistä, ja sitä löytyi, vieläpä yllättävän läheltä: Iro Sissotar eli Liisa Matveisen isän naapurikylällä. Jo tätä ennen heillä on mittava kahden naisen yhteistyö vienalaistaustaisten naisrunolaulajien ja Mateli Kuivalattaren (1771– 1846) runojen pohjalta. Ja samalla huomasin, että olin jo aikaisemminkin säveltänyt joitakin hänen runojaan, Matveinen kertoo. Turkka ja Matveinen ovat olleet teksteille hyvin uskollisia. E. Tellu Turkka soitti konsertissa moraharpun lisäksi savista udu-rumpua. Turkka ja Matveinen ovat työskennelleet kolmisen vuotta Iro Sissottaren (1797–1853) runojen parissa. – Vanhojen runojen ja satujen hurjuus ja vahvuus puhuttelee. 1853 kuoli. Moraharpun, ruotsalaisen perinnesoittimin omalaatuinen tummankäheä äänimaailma täydentää Iro Sissottaren runoja. Matveisen kannel helähtelee, Turkan käsissä soi moraharppu, savinen udu-rumpu saa nyt levätä. Samalla tavalla Hedningarna ja Suden aika -yhtyeet ovat samaa yhteistyöjatkumoa, tosin hiukan laajemmilla ja vaihtuvilla kokoonpanoilla. Ne koskettavat ihmistä monella tasolla, ne eivät ole viihteen kaltaista pintaa, vaan jotain syvemmälle menevää, Tellu Turkka kuvaa Iro Sissottaren Kojosen pojasta kertovan runon luonnetta. Lähteinä Turkalla ja Matveisella olivat alkuperäiset, D. 1846 lauloi neljä päivää, 78 runoa, puolen ruplan päiväpalkalla D. Kaikki varttuivat aikuisiksi, ja Jaakosta ja Vasileista tuli runolaulajia. Yleisö kuuntelee hiiskahtamatta, tarina on kammottava, makaaberikin: Iivana Kojosen poika riistää naiseltaan hengen, keittelee paistin rinnoista ja vie paistin ruokalahjaksi anopilleen. 1823 avioitui Miikkula Jeskasen kanssa ja eli elämänsä Ilomantsin Ostronsaaren Veitsisyrjässä. – En ehkä ollut ymmärtänyt, että Iron runoja on niin paljon, 78 erityyppistä runoa. D
– Olen itsekin nuorena kuullut näitä runoja juhlissa lausuttuna. Pohjoiskarjalainen yleisö on saanut levystä jo pientä esimakua Outokummun Kaivos-festivaaleilla ja Joensuussa pidetyssä konsertissa. Levylle päätyneistä lauluista Yön tytti on Turkan sanoitus. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN on toisto. Juuri tästä toistosta on tällä kohtaa mahdollista karsia, samalla eeppisen runon juoni kuitenkin tulee selväksi. Runolaulajien maailma on tullut lähemmäksi Työskentely kalevalamittaisten alkuperäisrunojen parissa herätti Tellu Turkassa myös oman halun kirjoittaa jo vuonna 1994, runolaulu vaikutti niin vahvasti, ja siitä on syntynyt ja syntyy koko ajan tekstejä. Puolikkaan hopearuplan päiväpalkalla Perinteenkerääjät arvioivat myös itse löytämiään laulajia ja kohtaamisia heidän kanssaan matkakertomuksissaan. Lisäksi levylle on päätynyt Iivana Kassananpoika Vornasen (n. – Nyt löytyi sitten Iro Sissotar, jota ei ole täälläpäin paljon ”luukutettu”. Että asun keskellä tätä kaikkea. Ne ovat olleet jotenkin ylhäällä, tavoittamattomissa ja vähän pyhiä. – Molemmissa paikoissa musiikki ja tarinat otettiin lämpimästi vastaan. Yleisö kuunteli korva tarkkana ja tuli Liisa Matveinen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1989 pääaineinaan laulu ja kantele. – Se sopi meistä niin hyvin hurjan Kojosen pojan morsiameksi, naiset hymyilevät. D. Iro, joka on asunut tässä ihan lähellä ja jonka pihapiirit tunnen, niin kuin tunnen Mekrijärven, Matelin aitat ja maisemat. Minusta se on ihmeellistä. Se oli hyvä päiväpalkka, korkeampi kuin osaavalla miehellä, ja vielä laulamalla saatu. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 173 kertomaan lempikappaleistaan ja ihmetteli runojen ajankohtaisuutta vielä tänä päivänä. Laulu ja kantele ovat edelleen tiukasti Matveisen mukana ja niitä kuullaan myös keväällä julkaistavalla levyllä. – Saksalainen levy-yhtiö tässä on taustalla, ja levy julkaistaan helmikuussa, taiteilijat kertovat. E. Kun valmistelemme teoksia myös kaupalliseen julkaisuun ja radiosoittoon, niin teoksen on oltava kestoltaan sopiva. 1787– 1867) runo kolme Kalevalan sankaria synnyttävästä Iro-neidosta. Nyt pääosin Sissottaren runoista koostuva levy on äänitetty ja odottaa keväistä julkaisuaan. Että olen osa tätä ketjua, jos nyt voin itseni näin ylentää. Liisa Matveinen kertoo, että Mateli Kuivalatar, Simana Sissonen ja Iro Sissotar sekä muut ilomantsilaiset runolaulajat ja heidän tekstinsä ovat tulleet tutuiksi Sibelius-Akatemian opiskelijoille, ja varmasti muillekin. Saman asian sanominen monilla eri synonyymeilla oli runolaululle tyypillinen piirre. Katson samoja järviä ja metsiä, niitä, joita vielä on. Europaeuksen ja Iro Sissottaren kohtaamisesta jäi Sissosten poikien kerrottavaksi ylpeä muisto runolaulaja-äidistä, joka lauloi runonkerääjälle, eri lähteiden mukaan joko neljä päivää tai viikon, ja sai jokaiselta päivältä puolikkaan hopeisen venäjän ruplan. Europaeus rinnastaa toisella runonkeruumatkallaan tapaamansa Sissosen suvun sisarukset Simanan ja Iron taitavuuden kirjoittaessaan: Vasta Sissoselta sain kelpolailla runoja, sillä häntä parempaa, eikä vertaistakaan löytynyt sen jälkeen, paitsi hänen sisärtänsä Irinaa Veitsyrjässä likellä Korpiselkää, jonka luona kävin tänä vuonna toukokuun alussa, ja joka, niinkuin Simanakin, lauloi minulle lähille 70 runoa. Kun Matveinen on itse saanut tutustua teoksiin syvällisemmin ja uskalsi säveltää ensin Mateli Kuivalattaren runoja, runolaulajien maailma on tullut lähemmäksi. Tellu Turkka (vas.) ja Liisa Matveinen esittivät Iro Sissottaren runoihin perustuvan ohjelmistoaan Outokummun Kaivos-Festivaaleilla syyskuussa.. D. – Pyhä ja tarunhohtoinen Iro-neito luo teokselle taustan, josta nousee kuva toisesta Irosta, todellisesta, elävästä naisesta, tästä runot laulaneesta Iro Sissottaresta
Mäkelä on isänsä puolelta karjalaista Kiekkijeffin sukua. Mäkelä ja Ahava kohtasivat Tie Vienaan -symposiumissa. – Isänisä on haudattu Turkuun ihan tuntemattomana, ja tarkemman tiedon puuttuminen on minua haitannut. Koko koulun toiminta-aika jäi kahteen vuoteen, ja Mäkelä oli sen oppilaana viimeisen lukuvuoden ajan. – Pidän suurena rikkautena, että olen saanut sellaista elämää elää. KUVA: SA-KUVA, J. Hän oli Kuhmosta Kiekinkoskelta kotoisin, ja siitä juontuu nimi Kiekkijeff. Hänen koulutovereitaan tuossa koulussa olivat myös Paavo Ahava ja Heikki Kyyrönen. KUVA: KATRI KOVASIIPI Äänislinnan Yhteislyseon oppilaat viettämässä urheilutuntia koulun pihalla 20.4.1944. – Isä oli syntynyt vuonna 1902. Mäkelän isänisä oli kulkukauppias, joka kuoli kauppamatkallaan Lounais-Suomessa kurkkumätään ilmeisesti Heimosoturin poika opiskeli Äänislinnan Yhteislyseossa Mauno Mäkelä muistelee poikkeuksellista kouluaikaansa Äänislinnan Yhteislyseossa vuosina 1943–1944. Kun oppilaat tekivät lähtöä kesälomalle, eivät he vielä 20.5.1944 rehtorin kevätjuhlapuhetta kuunnellessaan ainakaan varmasti tienneet, etteivät enää koskaan palaisi tutuksi käyneeseen opinahjoon. Mauno Mäkelälle Äänislinnan Yhteislyseo avasi polun opettajan uralle. VUORELA. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 174 N okialla vuonna 1931, 91 vuotta sitten syntynyt Mauno Mäkelä muistelee lämmöllä kouluvuottaan Äänislinnan Yhteislyseossa. vuonna 1904, kun Mäkelän isä oli vasta kaksivuotias. M
Juuri Kuusamosta Mauno Mäkelän tie vei Äänislinnan Yhteislyseoon. – Meillä oli vanha, iso koulurakennus, joka oli Petroskoissa rakennettu nimenomaan koulunkäyntiä varten. (Ukko-Paavon pojanpoika ja Paavo Ahava nuoremman poika Ahava on sittemmin toiminut Uhtua-Seuran puheenjohtajana vuosina 1991–2003 ja on nykyään seuran kunniapuheenjohtaja.) – Meitä oppilaita tuli Suomesta Äänislinnan yhteiskouluun 25. Neljännessä kerroksessa oli poikien asuntola, Mäkelä muistelee. Siviilielämään hän tuli Nokialle. – Sallasta piti lähteä kiireen vilkkaa pois 1941, kun saksalaiset tulivat sinne. KUVA: SA-KUVA, J. M. Myöhemmin Mäkelän isä sai vääpelin arvon ja jäi armeijaan. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 175 . KUVA: SA-KUVA, J. VUORELA Äänislinnan Yhteislyseon oppilaat ulkoilevat keväisessä säässä. Äänislinnan Yhteislyseon oppilaat viettämässä urheilutuntia koulun pihalla 20.4.1944. Alakerrassa oli kansakoululuokkia, toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli yhteiskoululuokkia. Ortodoksien kirkonkirjoista se tieto varmasti löytyy. – Niistä ajoista isä ei kertonut kovin paljon. Muistan elävästi, kun olimme lähteneet armeijan autolla Sallasta etelään; Kemijärven tienoilla meitä tuli vastaan vähintään kymmenen kilometrin kolonna saksalaisia sotajoukkoja, autoja, panssariautoja, tykistöä, muuleja. Suomalaiskansallista henkeä Itä-Karjalaan Äänislinnan Yhteislyseo oli sisäoppilaitos, internaattityyppinen. – Näin hänen karjalaisia ystäviään, noin viisitai kuusivuotiaana näin semmoisenkin suuruuden kuin Onttoni Miihkalin. VUORELA Äänislinnan Yhteislyseon oppilaita luonnonhistorian tunnilla. Muut oppilaat tulivat Karjalasta, ja enimmillään oppilaita oli 182. Heimosoturin poika opiskeli Äänislinnan Yhteislyseossa – Aion jättää poikieni ja poikienpoikieni haltuun tiedon, että pitäisi selvittää, löytyykö hautaa tai tietoa tämän laukkukauppiaan viimeisestä leposijasta. – Päädyimme sitten ensin Kajaaniin tuttujen luokse asumaan ja sieltä Kuusamoon. Kuusamosta lähdettiin viidenneltä luokalta Äänislinnaan yhdessä Paavo Ahavan kanssa. Sodat vaikuttivat lapsuuteen Mäkelän isä oli värväytynyt 16-vuotiaana heimosotaretkille mukaan, lähetiksi eversti Malmbergin retkikuntaan vuonna 1918. Talvisodan taisteluissa Mäkelän isää tarvittiin ensin Kuhmon rintamalla. Sotatilanteen vuoksi emme voineet olla siellä kuin yhden vuoden. M. KUVA: SA-KUVA, J. Kohtasimme sen pääjoukon, joka miehitti Pohjois-Suomen, Mäkelä muistelee. Sieltä hän sai siirron Sallaan, jonne myös perhe seurasi häntä. He lauloivat ja puhuivat Karjalaasioita. VUORELA. Äänislinnan eli Petroskoin ulkopuolelta tulevat oppilaat asuivat koulun asuntolassa, kaupungissa asuvat oppilaat saattoivat käydä koulua kotoaan käsin. Ensin sekä äiti että isä olivat töissä Nokian kumitehtaalla, mutta talvisodan alettua isä sai vakinaisen ja pysyvän paikan armeijasta. Aloitimme Äänislinnan yhteiskoulun ensimmäisen luokan syksyllä 1943, ja 20.5.1944 piti tulla jo kiireesti takaisin. Hän kävi Nokialla meillä kotona, ja koolla oli enemmänkin karjalaisia. M
– Äänislinnan Yhteislyseossa poikien asuntolan johtajana ja uskonnon opettajana toimi lapualainen pastori, Taito Lumme. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 176 – Opettajat olivat suomalaisia, helsinkiläisiä keskikoulunopettajia. – Hän painotti erikoisesti Karjalan luontoa ja sitä, että karjalaiset puhuvat melkein samaa kieltä kuin suomalaiset; että he ovat Suomen heimoa, jonka puhetta ymmärtää paljon paremmin kuin rauman murretta. VUORELA. Vuoden 1943 Kanta-Suomesta tehdyissä oppilasvalinnoissa huomioitiin sotaorpoja ja heimosoturien lahjakkaita lapsia. Häneltä sain vihjeen, että tule Lapualle lukioon. Haastateltujen joukossa ovat myös Mauno Mäkelä, Paavo Ahava ja Heikki Kyyrönen. Suomesta tulevien oppilaiden valinnoista vastasi Karjala-Kerhojen Keskusliiton valistusosasto. Isäni vääpelinpalkalla olisi tuskin voitu tehdä sellaista uhrausta, että minut olisi lähetetty oppikouluun Ouluun ja maksettu asunnot ja ruoat – kun Äänislinna järjestyi, valtio maksoi kaikki. Äänislinnan Yhteislyseo 1942–1944. Siellä meille oli oma koulukoti ja Nordström piti huolen, että saimme käydä Loviisassa toisen, kolmannen ja puolet neljättä luokkaa, Mäkelä kertoo. Valinnoissa asetettiin etusijalle vähävaraisista perheistä tulevat lahjakkaat lapset. Tavoitteena oli kasvattaa suomalaiseen hallintoon sopivaa virkamiesainesta Suomen jatkosodassa valloittamille Itä-Karjalan alueille. Kyse oli siis suomalaisen miehittäjähallinnon, Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan perustamista kouluista. KUVA: SA-KUVA, J. Kiinnostavaa tietoa koulun tavoitteista, oppilasvalinnoista, opetusohjelmasta, opettajista ja koulun oppilaina olleiden ihmisten muistoista tarjoaa kouluneuvos Martti Hölsän toimittama kirja Valkoiset sivut – eli suomalainen oppikoulu Itä-Karjalassa. Äänislinnan Yhteislyseo avasi ovia Vaikka opiskeluaika Äänislinnan Yhteislyseossa jäi kovin lyhyeksi ja koko opintie koostui monella paikkakunnalla käydyistä pätkistä, Mäkelän kerronnasta kuuluu suuri kiitollisuus. (Suomen Kouluhistoriallisen Seuran julkaisuja 1997.) Koulumuistoistaan kirjaan on haastateltu 35:ttä sekä Suomesta että Itä-Karjalasta tullutta oppilasta. – Lopetin koulunkäynnin Loviisassa, koska isä sai Tikkakoskelta työpaikan pienen varuskunnan talousvääpelinä. – Minulle karjalaisuus merkitsee henkisesti, taloudellisesti ja sosiaalisestikin, että pääsin yhteiskouluun. – Loviisalainen eversti Ragnar Nordström, suuri Karjalan ystävä, järjesti niin, että pääsimme Loviisan yhteiskouluun jatkamaan koulua. Eino Kärki, Helsingin tyttönormaalikoulun luonnontieteiden lehtori oli Äänislinnan yhteiskoulussa opettamassa luonnontieteitä ja maantietoa. Lopulta Mäkelästä tuli myös keskisuomalaisen Vesannon yläasteen rehtori. Suomenkielisiä kansakouluja Karjalaan oli perustettu jo vuonna 1941, ja kansakouluverkko kasvoi siellä kovaa vauhtia. Niin kävi, ja vaihe vaiheelta Mäkelä kouluttautui opettajaksi. Kaikki opetus järjestettiin suomeksi. Itä-Karjalasta koulun oppilaiksi valittiin ikäluokkansa parhainta koulumenestystä osoittaneita lapsia, jotka olivat käyneet pääasiassa suomenkielistä kansakoulua. M. Laulun lahja kantaa edelleen Mäkelän elämässä laulu on ollut aina tärkeää, ja siinä hän onkin saanut monissa Koulurakennuksen neljännessä kerroksessa sijaitsi Äänislinnan Yhteislyseon poikien asuntola. Tikkakosken yhteiskoulussa suoritin sitten loppuun neljännen luokan ja koko viidennen luokan
Mäkelälle jäi koululla vietetystä pääsiäislomasta kuitenkin hyvä muisto. – Kun tuli nämä rauhan vuodet, niin Äänislinnassa ortodoksista uskontoa opettanut rovasti Erkki Piiroinen (kouluaikana sotilaspastori) oli tohmajärveläisten opettajien kanssa ollut yhteydessä omaan koulupaikkaansa Äänislinnaan. Nykyään siitä on helpompi puhua. Jälleennäkemisiä 1990-luvulla 1990-luku mahdollisti vanhojen koulutovereiden kokoontumiset vuosikymmenien jälkeen. Kiinnostaisi saada itsellekin jäljennös tuosta äänitteestä. Mäkelä matkusti tapaamisiin Petroskoihin yhdessä Lapualla asuvan opettaja Heikki Kyyrösen kanssa. – Olen esimerkiksi Vesannolla tuonut karjalaisuuttani esiin. Aiemmin piilotettu karjalaisuus esiin Vielä yksi muisto Äänislinnasta on erityinen. Sitä ei löytynyt, ja se saattoi kuulua niihin aineistoihin, jotka ennen välirauhaa tuhottiin tahallaan. Laulu alkaa soljua livvinkarjalaksi myös kesken haastattelun kauniisti, tottuneesti ja vaivattomasti: Lagiel kohtal joven tagua kazvoi kolme suurda saduo kazvoi kolme suurda saduo Juuri pitkän sillan rinnal Kui vaigo enzimäizes saduizes linduine pajuo pajatti Kui vai jo toizes saduizes kägöihyt se puaksuh kukkui kui vai kolmandes saduizes muamo poigua provožai??i Laulu tuo Mäkelälle mieleen yhden erityisen, pääsiäislomaan liittyvän tapauksen. KATRI KOVASIIPI Mauno Mäkelän ja Paavo Ahavan kohtaaminen Kuusamossa Tie Vienaan -symposiumissa huokui lämpöä. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 177 eri elämänvaiheissa loistaa. Hän opetti lauluja karjalan kielellä. Siihen ovat vaikuttaneet esimerkiksi Karjalan evakot, joita on levittäytynyt aika paljon Vesannolle. – Isä sai komennuksen Äänislinnaan siihen osaan, joka käsitteli siviilihallintoa. Pitkällä opettajanurallaan Mäkelä itsekään ei yleensä tuonut karjalaisuuttaan esille omille oppilailleen tai kollegoilleen. – Jotkut petroskoilaisista tarttuivat tähän, että yhteiskunnat ovat erilaisia – he vähän niin kuin loukkaantuivat ja alkoivat puhua natseista. Hän tunsi sitä siviilielämää Karjalassa ja taisi osata murrettakin. Aloin niille 70–80-vuotiaille ihmisille ihan rehellisesti ja täysin avoimesti täydestä sydämestäni sanoa, että vaikka meidän yhteiskuntamme ovat erilaisia, ne suhteet, jotka me silloin lapsina loimme, säilyvät. Aunuksen radio oli rintamaradio. Kyyrönen on toiminut myös Karjalan Sivistysseuran hallituksessa, ollut Vuokkiniemi-seuran ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1990–2011 ja tehnyt merkittävän työn vuonna 1997 valmistuneen Vuokkiniemen ortodoksisen kirkon jälleenrakennuksen hyväksi. Sotatilanne oli kiristynyt siinä määrin, että oppilaan saattoi päästää lomalle kotiin vain poikkeustapauksessa, luokanvalvojan harkinnan mukaan. Ilmeisesti Mäkelän isä siis osasi puhua karjalaa, mutta kotona hän ei tuonut sitä koskaan esiin. Nykyisin hän kuitenkin kokee karjalaistaustansa esilletuomisen helpommaksi kuin menneinä vuosikymmeninä. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Yhteisistä Äänislinnan kouluajoista on aikaa jo lähes 80 vuotta. Kävimme sitten kahdesti kahden vuoden välein vanhojen koulutovereiden vieraina Petroskoissa, ja he kävivät vastaavasti kahdesti täällä meidän luonamme. Loistavana laulumiehenä Mauno Mäkelä muistaa karjalankielisiä lauluja kirkkaasti edelleen. Rehtori antoi tehtävän musiikinopettaja Anni Kätölle, joka veti minut siihen heti. Muistamme toisemme sellaisina, kuin silloin lapsina olimme. Juuri tuona pääsiäislomana Äänislinnan Yhteiskoulun oppilaiden tuli pysyä loma-aika koululla. Huomasin, että oli hyvin herkkää, mistä voi puhua. Lauluhan oli muun muassa uskonnon, historian ja liikunnan ohella hyvin tärkeä oppiaine myös Äänislinnan Yhteislyseossa. Entisten Äänislinnan yhteiskoululaisten tapaamisissa päästiin vuosikymmenten eron jälkeen vihdoin vapaasti muistelemaan kouluaikoja. – Laulun, piirustuksen ja kaunokirjoituksen sekä käsitöiden opettajana toiminut Anni Kättö osasi käyttää lasten ennen tuntemaa maailmaa hyväksi. Koulussa ei saanut puhua venäjää, eikä karjalan kielikään ollut opetuskielenä muilta osin kuin joidenkin karjalankielisten laulujen sanoituksissa. Radiomuseosta Lahdesta sitä voisi vielä kysyä, Mäkelä pohtii. – Eräs upseeri tuli sitten armeijan henkilöautolla hakemaan minut internaatin pihalta, vei minut studioon, ja minäpä lauloin kiirastorstai-iltana Aunuksen radiossa virren ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se…”. – Minäkin aloin muistella ehkä vähän liian näkyvästi. – Soitin sota-arkistoon ja kysyin, olisiko siellä ohjelmapäiväkirjaa. – Aunuksen radion studiosta tuli pyyntö koulun rehtorille, että eikö joku koulun oppilas voisi esiintyä radiolähetyksessä. Kun Mäkelä kävi siellä ensimmäistä keskikouluvuottaan, hän tapasi siellä toisinaan myös isäänsä. Myöhemmällä iällä Mäkelä alkoi selvitellä, vieläkö tuo kiirastorstai-illan äänite vuodelta 1944 olisi jossain kuultavissa
Voisi kai sanoa, että Antero kasvoi käytännössä kanteleen kanssa. Tuolloin Vornanen oli soittamassa Lyypekin Pohjoismaisilla päivillä, kuulijoiden joukossa mm. Yhteistyö A. O. MUSEOVIRASTO, VALOKUVAAMO PIETISEN KOKOELMA. Hän esiintyi isänmaallisissa juhlissa, varuskunnissa, kouluissa ja juhlatilaisuuksissa, joissa kanteleensoittoa ja kansanmusiikkia arvostettiin. Väisäsen kanssa toi tilaisuuksia, kanteletta kuultiin radiossa ja Kalevalaseura äänitti Vornasen soittoa. Saksalaisten ihastus kanteleeseen johti siihen, että Saksan sisäministeri, SS-johtaja, Gestapo-päällikkö Heinrich Himmler tilasi Suomesta vuonna 1937 kymmenen kanteletta. Korpiselän Tolvajärvellä syntynyt Antero Vornanen oli osa Raja-Karjalan olemusta kanteleineen ja kanteletietouksineen. Se kulttuuriympäristö, mistä Vornasen juuret ammensivat, tarkoitti paljolti vanhaa kaskikulttuuria, metsästystä ja kalastusta. Soittoa äänitti vuonna 1936 musikologi Friz Bose. O. Soitolla tultiin näkyviksi muiden toimien ja ammatinkin ohessa. Väisänen. Voitiin soittaa tunnelman, tunnetilan myötä, tilanteita. Asusta oli huolehtimassa tiettävästi A. O. Ensimmäisen soittimensa, mandoliinin – tai viulun, tai kanteleen; tieto vaihtelee lähteittäin – hän teki sikarilaatikon kannesta ja kielet jouhista. Korvakuulolta kaskikulttuurista konserttilavoille Vanhoissa valokuvissa 1900-luvun alkukymmenten kanteleensoittajat esiintyvät usein puku päällä, kravatti kaulassa, komeiden kanteleiden kera. Olivatko he peräti yhdestä puusta. Soitto avasi ja loi samalla mahtia. Soitto sisälsi idean soittotekniikasta ja kulttuurin piirteistä. KUVA PIETINEN. Antero Vornanen esiintyy Kalevalan 100-vuotisjuhlissa Helsingin Messuhallissa 28.2.1935. Valtaosaltaan julkisuudessa kanteleensoittajia ovat olleet miehet. Soitinrakennusta pienestä pitäen Runolaulukulttuurissa runoja ja soittoa tehtiin luontevasti eri yhteyksissä, saatettiin virittää tervetuliaistai läksiäislaulu tai liittää soittoa kerrotun sadun yhteyteen. Suistamon kilpailusta 1911 alkoivat konserttimatkat, joilla Vornanen kulki varsinkin 1920ja 1930-luvuilla säännöllisesti pari kertaa vuodessa. Sovituksia kansansävelmistä humoriskeihin Antero Vornanen kehitteli oman suurkantelemallin, jonka teko-ohjeet A. Hän toimi mm. Runolaulukulttuurissa kantele oli myös tietäjän soitin ja sillä tavalla pyhä soitin. Hän suoritti käsityönopettajan kurssin Sortavalassa Eero Mäkisen verstaassa ja valmistui käsityönopettajaksi. Esimerkiksi suojärveläinen Vanja Tallas toimi myös kauppiaana. tuleva valtakunnanmarsalkka Hermann Göring. Musiikki kiinnosti Anteroa jo pienenä. E. Antero Vornanen taas ehti asua useilla paikkakunnilla ja toimi lukuisissa työtehtävissä elämänsä aikana. Väisänen julkaisi Yhteishyvä-lehdessä Kantelemestari Antero Vornanen ehti elämässään paljon A ikana, jolloin monet rajakarjalaisen kulttuurin piirteet läpäisivät kokonaisen elämänkirjon, Filip Vornasen ja Tatjana Ignateintyttären poika kasvoi kiinni kanteleeseen, perehtyi sen rakennustekniikkaan, materiaaleihin ja erilaisten kielien sointiin sekä soittotekniikoihin ja eli elämänsä kanteleiden mukana. Antero oli mukana, kun hänen isänsä haki puuta kanteleeseen ja oppi monia tietoja, kuten sen, kuinka puun kasvutapa vaikutti sointiin, tai että puu oli oksien välistä pehmeämpi käsitellä. Siikasalmen maamieskoulussa opettajana, sitten Helylän tehtaalla, vanhan kansatietouden kerääjänä ja Joensuun Utran saaren lauttayhdistyksen kirjanpitäjänä ja varastonhoitajana, kunnes asettui Suojärven Varpakylään, jonne perusti verstaansa. Rakennustarpeet otettiin vanhan kelohongan oksien välistä. Yleisradio äänitti vuonna 1935 pikalevyn, suurkanteleella soitetut Karhunpeijaiset ja Katrillin, jotka myös Pohjois-Saksan radio nauhoitti. Runo liittyi elämäntapahtumiin ja perinteessä oleva piirre, laulun ja soiton mahti, liittyivät konkretiaan, kuten metsästykseen. Lukemattomia kertoja hän huolitellusti pukeutuneena esiintyi erilaisilla estradeilla. Svinhufvudille. Antero Vornanen otti tilauksen vastaan Suojärven verstaassaan. Samalla matkalla Pohjois-Saksan radio nauhoitti pikalevylle Kellojen soittoja Karhunkaatoon lähtö -sävelmät, jotka Vornanen soitti 37-kielisellä suurkanteleella. Väisänen suunnitteli myös vuoden 1936 Lyypekkiin menon. Hilppa-isän ohjauksessa 1800-luvun lopulla valmistunut ensimmäinen 12-kielinen oli vaskikantele, mutta vuosisadan vaihtuessa kanteleiden kielimateriaali vaihtui lopullisesti vaskilangasta teräslankaan. Yleisönä presidenttejä ja SS-upseereita Yleisradiossa hän esiintyi useita kertoja ja soitti kahdelle presidentille, Lauri Kristian Relanderille ja P. Soittamaan opittiin korvakuulolta. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 178 Tuossa ajassa tapahtui paljon ihmisten elämää koskettaneita murroksia, mutta yhä oli olemassa sekin tausta, josta kanteleensoittajat nousivat
Viimeinen matka vei Kuikkaniemeen Saksan matkaa Antero Vornanen sanoo suurenmoiseksi. Jälkeenpäin sieltä oli tullut jouluja uuden vuoden onnitteluna marzipaani. Kun Vornaselta kysyttiin vuonna 1937 viisikielisen mahdollisuuksista, hän vastasi: Eipä tällä voi paljon soittaa, mutta onhan meillä Kalevala-sävelmät, jotka sopivat viisikielisellä soitettavaksi. Sormenpäiden kovetusta silitysraudalla Antero soitti monenlaisia soittimia. Huomattavimpia näistä ovat olleet Karhunkaatoon lähtö ja Karhunpeijaiset, joissa kuvaillaan karhunhiihdäntää ja kaadantaa ja sitä iloa, joka syntyy vaaralliselta matkalta palattua. Ei ole tietoa, tekikö Antero niin. Hänen kerrotaan tehneen paljon työtä karjalaisten tanssisävelmien ja humoreskien sovittamiseksi. Antero Vornasen kertoman kansanuskomuksen mukaan parhaiten oppii soittamaan kanteletta joulun ja loppiaisen välisenä aikana – synnynaikana, kuten Karjalassa sanottiin – saunankiukaan päällä, keskiyöllä, se, joka vain niin uskaltaa tehdä. Kerrotun mukaan hän viritti myös pianot ja urkuharmonit ja tunsi harmonikat. LEA TAJAKKA Lähteitä temps.fi/2019/04/23/antero-vornasen-valokuviaja-1930-luvulla-rakennettu-viisikielinen/ Käkisalmen Sanomat 28.9.1933 Hannes Vornanen: Karjalaisia kansantaiteilijoita/ Laatokka 1.4.1951 Suomen Kuvalehti 27.2.1937 Karjalan Ääni 4.3.1937 Helsingin Sanomat 24.2.1937 Rauno Malviniemi: Iro-neidon pojat Vornasen sukulaisten hiljattain esiin tuoma viisikielinen kantele 1930-luvulta (kuvassa etualalla) on päältä koverrettu ja kannessa on sydämen muotoinen ääniaukko. Omasta kasvuympäristöstään, isältään, Antero oppi vanhoja kansansävelmiä ja tansseja, joista Antero sommitteli myöhemmin omaa kanteleohjelmaansa. Esim. Hänen oli määrä esiintyä helmikuun 1937 Kalevalajuhlilla Helsingissä, mutta hän menehtyi juuri ennen sitä äkillisesti, vain 48-vuotiaana. Velisurmaajan, jossa on viihtyisä, mollivoittoinen sävelmä, erinomainen hämyhetken kappale. Kun Saksaan haluttiin kanteleita SS-klubin miehien soiton opetteluun, ehtikö Antero valmistamaan niitä itse tai oliko niitä varastossa lähettää, milloin, ja miten soittimet olisivat sitten menneet Saksaan. Soittotapa on voimakas, ja niin se oli myös Anterolla. Ruumiinsiunauksen toimitti kirkkoherra Ruskokivi ja tilaisuudessa pidettiin puheita ja laskettiin seppeleitä. Omista kantelesovituksista ei jäänyt jäljelle kuin osa, koska niitä ei ollut kirjoitettu nuotille. Sukutiedon mukaan Antero kovetti sormenpäitään silitysraudassa. Antero valitteli usein, että soittomatkoilla oleminen on pelkkää kerjäläisen ammattia, mutta kun on lipun ottanut kannettavakseen, niin sitä on myös sen veroisesti kannettava, eikä katsottava taakseen, näkyykö jälkeä. Kanteletta soitetaan lujaa ja pitkään. Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Anteron veljen, myös kanteletta soittaneen Hannes Vornasen mukaan paroni Adlercreutzille, paronin ollessa karhunkaatomatkalla. mainitsen mm. Laulujuhlilla Vornanen tutustui pohjanmaalaiseen Antti Rantoseen ja sitä myötä pohjanmaalaiseen soittotyyliin, sulkutyyliin. Antero laati myös toisenlaisia sovituksia, kuten Ilta Suojärven rannalla, sävelsikermä Rajan lapsen mielialoja, pari kehtolaulua ja balladin Ikävä, erityisenä kappaleena presidentti Relanderille sovittamansa hymni Tervehdys tasavallan presidentille. Teräskielet kysyvät paljon soittajaltaan. Kanteletohtori Arja Kastinen (kesk.) esitelmöi Antero Vornasesta Vornasten Sukuseuran vuosikokouksen yhteydessä ja herätti kiinnostunutta keskustelua.. Kun kysyttiin esiintymisestä, miten se hermostuttaa, vastasi Antero: Yleisö ei ole koskaan minua hermostuttanut, mutta radiomikrofoni, se on semmoinen rakkine, jossa näen usein hyvinkin hermostuneita kuuntelijoita, jotka vuorostaan saavat minutkin hermostumaan. Vornasen siunaus toimitettiin maaliskuun alussa Suojärven Kuikkaniemen rukoushuoneessa ja hänet haudattiin Kuikkaniemen hautausmaahan. Antero oli aktiivinen ennen kuolemaansa ison kanteleen kanssa. Viisikielisiä kanteleita Vornanen rakensi sarjatyönä huomattavan määrän, samoin suurkanteleita. Tolvajärveltä kotoisin on hupaisaksi luonnehdittu Kissat, koirat penkin alle. Anteron sommittelema on myös Valamon luostarin pikkukellot. Tällaisista mainitaan suojärveläiset Tiidurletzka ja Katrilli sekä salmilaiset Suurun kylvö ja Ristikondra. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 179 vuonna 1931. Omassa musiikissaan Antero Vornanen yhdisti isältään oppimansa vanhan yhdysasentoisen kanteletekniikan ja uuden eroasentoisen, lyhyeltä sivulta soitetun suurkanteletekniikan. Tunnettu katkelma on Ylen väliaikamerkki, joka onkin sittemmin osoittautunut 1700-luvulta peräisin olevaksi vanhaksi kantelesävelmäksi. Antero soitti, ja kiitokseksi niskaan, paidan väliin, tipahti kahden markan raha. Himmlerin kanteleensoittaja -dokumenttielokuvassa esiintyvä viisikielinen kantele hakaristikaiverruksella on soitinrakentaja Rauno Niemisen valmistama replika
2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 180 L ehden viime numerossa kerroimme, miten Mäkelän suurperheen pää, Yrjö Mäkelä, oli paennut perheineen Vuokkiniemeltä Suomeen vuonna 1922 Karjalan kansannousun jälkimainingeissa. Suurperhe jakautuu Huivitehtaan toiminta loppui raaka-aineiden saannin tyrehtyessä talvisodan aikana. Uusia asumisjärjestelyjä Yrjö osti huhtikuussa 1934 Orismalan sahan konkurssipesästä talon ja maata, ja perhe muutti vuokratiloista entiseen sahan konttorirakennukseen, jonka yhteen huoneeseen huivien teko siirrettiin. Myös autoliikenteen kilpailu koveni. Perunat istutettiin isoon peltoon, josta ne sitten kerättiin yhdessä talvenvaraksi. Paavon mentyä naimisiin keväällä 1941 nuoripari asui tämän talon alakerran kamarissa. ”Viisitoista vuotta sitten vaimovainaja sanoi, että eiköhän nyt erota. Se käynnistettiin uudelleen vuonna 1952. Niin minä sitten jaoin pojille autot ja talot. Yrjö kertoi vuonna 1974 Vaasa-lehden 90-vuotishaastattelussaan: Viisitoista vuotta sitten vaimovainaja sanoi, että eiköhän nyt erota. Kotiapulainen, vuokkiniemeläissyntyinen Taimi Lipponen, Agafian (Yrjön vaimon) serkun tytär, muutti keskitalosta Jussin talon vapautuneeseen huoneeseen. Agafia kuoli vuonna 1962. Hän hoiti laskutuksen, ja saadut tulot menivät talouden yhteiseen kassaan. Yrjö teki juhannuksen jälkeen saunavihdat koko vuodeksi. Hän alkoi myös hankkia liikennelupia ammattiajoa varten. Toiminta laajeni kuorma-autoihin, kun talouteen hankittiin välirauhan aikaiseen Rovaniemi–Liinahamari-ajoon uusi Ford. Orismalan asemalta Isonkyrön kirkolle on matkaa noin kahdeksan kilometriä. Myös Paavo alkoi ajaa taksia brodeeraamisen lisäksi, kun hänen ikänsä siihen riitti. Autot ostettiin Yrjön nimiin. Sanoin kullekin: Tuossa on sinun autosi ja talosi, tuossa sinun, tuossa sinun. Talouden autoja säilytettiin keskimmäisen talon ulkorakennuksessa ja pihalla. Ajokortin Jussi hankki vuonna 1928, kun ikä siihen riitti. Jussin, Paavon ja Irman perheet käyttivät kuitenkin keskitalon KARJALAINEN SUURPERHE ETELÄ-POHJANMAALLA, OSA 2 Huivinvalmistajista ammattiautoilijoiksi Vuokkiniemeltä lähtöisin ollut Mäkelän karjalainen suurperhe alkoi kehittyä Isoonkyröön 1920-luvun puolivälissä ja sinnitteli perinteisenä suurperheenä vielä 1950-luvulle saakka. Niin meni melkein kaikki vuosikymmenten kuluessa keräytynyt maallinen. Autot huollettiin pitkälle itse Jussin ja Paavon kansakoulupohjalla. Niin minä sitten jaoin pojille autot ja talot.”. Ruokaa tehtiin runsaasti, joten esimerkiksi viereisen Orismalan kansakoulun poikamiesopettajat olivat myös usein syömässä. Koko suurperheen väki kävi saunassa keskimmäisessä talossa. Tanner & Manner oli käyttänyt autoja tuotteidensa kuljetuksiin. Kun Tanner & Manner ja sen mukana t:mi Uramo menivät konkurssiin suuren 1930-luvun laman eturintamassa, Yrjö osti konkurssipesän brodeerauskoneet ja aloitti oman huivinvalmistuksen. Isonkyrön Orismalaan he tulivat Yrjön siirtyessä vienankarjalaisen Tanner & Manner -tukkuliikkeen perustaman pukutehtaan, t:mi Uramon johtajaksi. Talot olivat Yrjön ja Agafian nimissä. Hän opetti brodeerauskoneen käytön myös pojilleen Jussille ja Paavolle. Nuoremmat veljet Ville ja Osmo ajoivat taksia ajokortin saatuaan. Vuonna 1947 rakennettiin naapuriin Paavolle talo tontilla olleen Sukan riihen hirsistä. Tässä vaiheessa perheet olivat siirtyneet omiin ruokakuntiinsa. 1950-luvulla keskitalossa asuivat Yrjö, Agafia, naimattomat pojat Pekka, Ville ja Osmo sekä tytär Irma poikineen. Auton hinta kuoleutui Jussin ja Paavon Liinahamarin palkkioilla, ja vielä jäi voittoakin. Toisen maailmansodan jälkeen talouteen hankittiin lisää kuormaja henkilöautoja. Kaikki ruokailivat keskimmäisessä talossa. Jussi perheineen asui idän puoleisessa talossa ja Paavo perheineen lännen puoleisessa talossa. Yrjö ja Agafia vanhenivat, ja kolmas elossa oleva poika, Ville, meni naimisiin vuonna 1960. Vuonna 1940 ostettiin naapurista toinen talo, johon vuonna 1939 avioitunut Jussi perheineen majoittui. Kunnan nimismies palasi joskus yöjunalla Vaasasta ja tuli pyytämään ajokortitonta Jussia kyytimieheksi. Todennäköisesti ajoneuvoihin tarvittavat rahat tulivat hyvin menestyvästä huiviteollisuudesta. Autoja oli vähän ja ajotaitoisia vielä vähemmän. Liikevoitto oli kohtuullinen 1950-luvun puoliväliin saakka, mutta alkoi sitten vähentyä. Palkattu väki söi samassa pöydässä. Jussi kiinnostui niistä ja opetteli brodeeraamisen ohella myös autonajoa. Syksyisin säilöttiin karvarouskuja suolaveteen suuriin puukorvoihin. Kuorma-autoja käytettiin sodan jälkeen Tieja vesirakennushallituksen lastiajoihin ja tienauraukseen. Taloudessa pidettiin lampaita ja kanoja, sodan aikana myös kaniineja ja sikoja. Ensimmäinen käytetty T-malli Ford ostettiin taksiajoa varten Mäkelään vuonna 1931
Yrjölä, N: Yrittäjäaatteen lipunkantajana. Talouden järjestäminen karjalaisen suurperheen mallin mukaan oli tuskin kovin tietoinen valinta. Mäkelän perhettä Yrjön ja Agafian neljännen pojan häissä vuonna 1963. Väinö Voionmaa totesi vuonna 1915: Suurperhelaitos, miten se lienee alkanutkaan, jo ikivanhoina aikoina syvin juurin kairautui karjalaisen heimon yhteiselämään, oikeustuntoon ja koko katsomukseen, tuli pysyväksi heimotavaksi ja -ominaisuudeksi jonka perustuksia ainoastaan aivan tavattomat mullistukset ovat saattaneet muuttaa tai poistaa. Jako todennäköisesti sujui osapuolten mielestä oikeudenmukaisesti, koska veljesten välit säilyivät hyvinä. Mäkelän perheen talous, oleminen ja jakautuminen noudattivat mielestäni tyylipuhtaasti Matti Pöllän kuvaamia vienalaisen suurperheen järjestelyjä. KUVA: JYRKI MÄKELÄN KOKOELMA.. painos 1969. Rinteiden ja Mattisten suurperhetyyppinen järjestely ei käsitykseni mukaan jatkunut enää 1950-luvulla. Arjen ja perheen historia. Lähteitä: Lahelma, V: Tanner ja Manner. Outoa Taikaa Oy, Keuruu 2009. Piha, K: Suurperhe karjalaisessa työyhteisössä. Kirjoittaja eturivissä äärimmäisenä oikealla. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 181 saunaa vielä 1980-luvun alkuun, ja autot olivat talleissa keskitalon ulkorakennuksessa tai pihalla. Omakustanne. On syytä olettaa, ettei Mäkelän perhe ollut ainoa, joka säilytti vienalaisen suurperheen piirteitä Suomessa vielä toisen maailmansodan jälkeenkin. Yrjö olisi kovana urheilumiehenä ollut epäilemättä tyytyväinen, jos hän olisi tiennyt, että hänen perheensä oli pisimpään Suomessa sinnitellyt karjalainen suurperhe. Tammi, Helsinki 2017. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 805, 2001. Kun toiminnan hajauttaminen tuli puheeksi, Janne totesi: ”ka ei myö hajota”. ArZet Oy/ArtMark, Kuru 1990. Rinteen lapset hoitivat eri kauppoja, mutta tulivat kotiin joka viikonloppu ja selvittivät tilit Jannen kanssa. Esimerkiksi Uhtualta lähtöisin oleva, vuonna 1876 syntynyt Ivan Afanasjeff (Suomessa Janne Rinne) oli ollut laukkukauppiaana Suomessa ja siirtyi perheineen Kemijärvelle 1922. Leppänen, K: Kairasta kauppakeskukseen. Vaikka Jannen poika Paavo oli ollut jo pitkään varsinainen kauppias Autissa, Janne Rinne pysyi kaupan omistajana kuolemaansa saakka, ja toiminta jatkui jakamattoman perikunnan ja toiminimen pohjalta vuoteen 1947. Muita suurperheitä. Rinteen kauppiassuvun historia. Sekä Yrjö että Agafia olivat varttuneet karjalaisessa suurperheessä, joten heillä epäilemättä oli käsitys sen toimintamalleista. Auraprint Oy, Turku, 1964. Kirjassa Ranta, SL (toim.) Sydän Karjalassa. Kuusankosken Kirjapaino 1960. WSOY Porvoo [1915] 2. Hänen vaimonsa Aino oli liikkeen kassanhoitaja, tyttärensä Ritva konekirjoittaja, poikansa Mikko autonkuljettaja ja toinen poika Sakari asiapoika. Janne ja hänen poikansa perustivat sekatavarakauppoja ja omistivat ja liikennöivät linja-autoja Lapissa. Rauhala, A: Suurperheet ja asuminen. Pöllä, M: Vienankarjalainen perhelaitos 1600–1900. Voionmaa, V: Suomen karjalaisen heimon historia. Ville Mattinen, Yrjön koulutoveri ja Agafian serkku Vuokkiniemeltä, perusti vuonna 1941 oman yrityksen, tekstiilitukkukauppa toiminimi Ville Mattisen, oltuaan ensin 32 vuotta Lassila & Tikanojan palveluksessa. JYRKI MÄKELÄ Artikkelin ensimmäinen osa on julkaistu Karjalan Heimon numerossa 7–8/2022
Suomalaisten päätukikohta oli AlaKuittijärven itäpäässä Jyskyjärvellä, jossa oli parikymmentä miestä. Perässäni tulivat Arvo Perttula Tampereelta ja Niilo Männistö, joka tuki haavoittunutta Ståhlbergia. J. Tiedän että he varmasti olivat aseettomia. Vastarintaan olivat valmiita erityisesti kylien nuoret miehet, joista monet olivat taistelleet Venäjän armeijassa saksalaisia vastaan maailmansodan itärintamalla. Mennessäni ovesta ulos, olin tulla lävistetyksi, selvisin kuitenkin ankaralla iskulla, joka kiväärinperällä annettiin niskaani. Keitä olivat nuo ”eläimelliset bolshevikit”, jotka heidät teloittivat. Lyhyen taistelun jälkeen he joutuivat perääntymään Uhtualle ja muihin Kuittijärvien ympäristön kyliin, joihin asettuivat kevään ja alkukesän ajaksi. Männistön veljesten kova kohtalo Suopasvaaran taistelussa Miksi suomalaiset pojat olivat kaukana Vienan Kemijoen varressa vartiopalveluksessa elokuussa 1918. Viereisessä huoneessa ollen kuulin kuinka eläimelliset bolshevikit ampuivat toiset kolme toveriani, joiden jalkineita he riemuiten näyttivät minulle. Tampereen Sanomat ja Aamulehti olivat saaneet haltuunsa Aksel Salminen -nimisen heimosoturin Lontoosta ”Vienan retkellä olleiden nuorukaisten vanhempien komitealle” lähettämän kirjeen, jossa kerrottiin Vienaan kadonneiden poikien kohtalosta: Meitä oli kuusi miestä vahdissa Suopasvaarassa. Suopasalmelle ja Jyskyjärvelle oli kuitenkin jonkinlaiset suojeluskunnat saatu perustettua. Ketkä heidät teloittivat. He muodostivat Murmanskissa maihin nousseiden englantilaisten avustuksella Karjalan rykmentiksi nimetyn joukko-osaston. Meidät oli yllättänyt vihollinen, jonka ylivoima oli niin moninkertainen, ettei mitään mahdollisuutta ollut päästä taistellen hengissä. Itsenäisyysmielisiä karjalaisia kokoontui alkukesän mittaan Kemiin. Woodsin johtama monisatamiehinen rykmentti lähtövalmiudessa Kemin kaupungissa. Miksi Aksel Salminen kirjoitti heidän kohtalostaan Lontoosta käsin. Myös erilaisia Venäjällä levinneitä vasemmistolaisia aatesuuntia oli omaksuttu, vaikka bolsevikkien kannattajia karjalaisten joukossa ei liene juuri ollut. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 182 S yyskuun lopulla vuonna 1918 sai Turussa asunut rouva Elin Männistö kirjeen Suomen vapaaehtoisten armeijan esikunnasta. Kuulin laukauksia, he tulivat ammutuiksi. Pauli Männistö suojeluskuntapuvussa. Muuta tietoa Niilo ja Pauli Männistön kohtalosta ei esikunnasta poikien omaisille tullut. Kuulia tuli seinistä ja ikkunoista satamalla, ihme vaan että ainoastaan yksi meistä haavoittui. Siinä vänrikki Gustav Rosenström ilmoitti: tänne saapuneen raportin mukaan on poikanne N & P Männistö kadonnut Vienan-Karjalassa, mikä surullinen velvollisuus minulla on ilmoittaa. Ennen Suomen sisällissotaa hän työskenteli piirtäjänä Tampereen Pellavatehtaan konepajalla. Karjalaiset eivät halunneet tulla suomalaisten, ja kuten karjalaiset uskoivat, näiden taustalla olevien saksalaisten vapauttamiksi ja liitetyksi juuri itsenäistyneeseen Suomeen. Aamupuolella heräsin kovaan ammuntaan ja Pauli Männistön potkaisuun. Suomalaiset olivat asettaneet Kuittijärvien ja Kemijoen rantakyliin vartio-osastoja ja pyrkineet perustamaan suojeluskuntia kyliin jääneistä miehistä. Lisävalaistusta Männistön veljesten ja heidän asetovereidensa kohtaloon tuli helmikuussa 1919 Tampereella ilmestyneiden sanomalehtien välityksellä. Huhtikuun alkupuolella olivat suomalaiset edenneet Vienan Kemin edustalle Vienanmeren äärelle. Karjalaisten osallistuminen oli kuitenkin innotonta, kun samaan aikaan tiedettiin Kemiin koottavan vahvaa joukkoa suomalaisia vastaan. Muut meikäläiset V. Heimosoturit ja karjalaiset vastakkain Vuoden 1918 maaliskuusta syyskuuhun tapahtui ensimmäinen heimosotureiksi kutsuttujen suomalaisten vapaaehtoisten ”vapautusretkistä” Karjalaan. Miksi heistä ainoana elossa selvinnyt Aksel Salminen kirjoitti heidän kohtalostaan Lontoosta käsin. Elokuun puolivälissä oli irlantilaisen eversti P. Seppälä, Pauli Männistö ja Aarne Salminen menivät toisesta ovesta. Miksi nuo kuusi suomalaista poikaa olivat kaukana Vienan Kemijoen varressa vartiopalveluksessa elokuussa 1918. Annoimme antautumismerkin ja meille vakuutettiin täysi turvallisuus. KUVA: HANNU MÄNNISTÖN ARKISTO. Henkiin jääneet vietiin erääseen asuntoon. 15–20 kilometriä Kemijokea alaspäin sijainneisiin Suopassalmen ja Suopasvaaran kyliin liikeni alle kymmenen miestä molempiin. Rintamalla he olivat myös omaksuneet ajatuksen pienten kansojen itsemääräämisoikeudesta. Woods oli saanut esimieheltään kenraali Maynardilta käskyn edetä Kemijokea ylös Vienan kyliin ja karkottaa niihin asettuneet suomalaiset heimosoturit
Suomalaisten vartiomies surmattiin, heidän asuttamansa talo saarrettiin ja seinien läpi avattiin tuli. Salminen kertoo kirjeessään, että karjalaiset pitivät häntä josKarttakuva Vienan kylistä. Sama kohtalo odotti suomalaisia Suopassalmessa, Kurekoskella, Haikolassa ja Luusalmessa. Jyskyjärven vartio-osasto ehti paeta veneillä juuri ennen karjalaisten hyökkäystä. Ehkäpä tällainen vaihtokauppa koitui Aksel Salmisen pelastukseksi, ainoana Suopasvaarasta hengissä selvinneenä. Woodsin johtaman karjalais-brittiläisen venelaivaston matka Kemistä Jyskyjärvelle kesti yli viikon. Suopasvaarassa ja Suopassalmella käytiin lyhyet suomalaisten tappioon päätyneet tulitaistelut. Antautuneet suomalaiset teloitettiin välittömästi ja armotta. Woodsin oli vaikea saada karjalaisia säästämään edes joitakin vankeja niin kauan, että heitä voitaisiin kuulustella tiedustelutietojen saamiseksi. Elokuun 24. Suomalaiset tuhottiin viimeiseen mieheen. Suomalaisten vankien karu kohtalo Suopasvaarasta käyty taistelu koitui myös Tampereelta Vienaa vapauttamaan lähteneiden Männistön veljesten ja 4–6 muun heimosoturin kohtaloksi. Woodsin mukaan karjalaiset kokivat vankien säästämisen hyödyttömäksi ja kuluttavan muutenkin vähiä muonavaroja. Karjalaiset tunsivat kylät ja suomalaisten vartioasemat paikallisten avustajiensa tietojen perusteella. Salmisen sieltä lähettämää kirjettä lainattiin monissa suomalaisissa lehdissä vuonna 1919. Karjalaiset luovuttivat Salmisen briteille, jotka kuljettivat hänet vankina Lontooseen. Hän kirjoittaa muistelmissaan, etteivät karjalaiset olleet ”vähimmässäkään määrin omaksuneet sodankäynnin humaaneja periaatteita, ellei sellaiseksi lasketa, että nopea loppu oli parempi kuin tuskallinen vankeus, joka näytti olevan käytäntönä molemmin puolin”. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 183 . Woods sai hankituksi muutamia vankeja kuulusteltavakseen ja Kemin esikuntaan lähetettäväksi vasta keksittyään vaihtaa heitä tupakkapaketeilla karjalaisilta. Paanajärvellä karjalaiset yllättivät veneellä liikkuneen viisimiehisen suomalaispartion, joka oli saattamassa kahta opettajaa Paanajärvelle. Vankien raaka kohtelu kauhistutti maailmansodan kauhut länsirintamalla nähnyttä eversti Woodsia. Karjalan laulajat -kirjan kuvitusta (Virtaranta Pertti, Kaukonen Väinö, Kuusi Matti, Virtanen Leea, 1968). päivän tienoilla karjalaiset kohtasivat suomalaisten ulommaiset etuvartiot. KUVA: KSS, SAMPO-TIETOKANTA
Männistön veljeksistä ainakin Pauli ja Niilo osallistuivat Suomen sisällissotaan. PEKKA VAARA Hannu Männistön luovuttamaan aineistoon perustuen Muina lähteinä: Jouko Vahtola, Suomi suureksi – Viena vapaaksi; Lauri Kivinen, Karjalan puolesta; Pekka Vaara, Viena 1918 TUONILMAISIIN Niilo Männistö siviilipuvussa. Kohti Suopasvaaran kohtalon hetkiä Pauli Männistö ehti lähettää Vienasta muutamia kortteja ja kirjeitä kotiväelleen. Britit ja ranskalaiset valloittivat Bomarsundin linnoituksen ja venäläiset, mukana Leonti Masloff nuoren vaimonsa ja juuri syntyneen esikoisen kanssa, vietiin sotavankeina Englantiin. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 184 takin syystä jääkäriluutnanttina. Ehkäpä brittitiedustelukin halusi kuulustella Saksan jääkäriksi oletettua suomalaista. Lehtikirjoituksen mukaan he olivat ”reippaita, kelpo nuorukaisia, joiden kaatuminen varmaankin herättää paljon kaipausta”. Vöyrin koulu oli itsenäisen Suomen ensimmäinen aliupseerikoulu. Lauri Kivinen kertoo kirjassaan Karjalan puolesta, miten kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla Vienaan saapui kolmattakymmentä Vöyrin koululaista. elokuuta Pauli oli päässyt etuvartiosta käymään Uhtualla ja tapasi siellä yllättäen Niilo-veljensä, joka oli tullut muun vapaaehtoisjoukon mukana. Isoisä Leonti Masloff oli saapunut Suomeen Venäjän armeijan mukana. Männistön veljesten kohtalo toteutui Suopasvaarassa elokuun lopulla 1918. heinäkuuta tulee äidille kortti, jossa poika kertoo: ”hauskasti kuluu aika, olen kulkutuulella”. Se perustettiin Vimpelissä pidettyjen päällystökurssien jatkoksi tammikuun lopulla ja sen toiminta jatkui toukokuun lopulle 1918. heinäkuuta Malahvien talosta lähetetyssä kortissa on mieliala korkealla: ”poika voi hyvin, eikä suru paina ei!”. Pauli ja Niilo kävivät koulua Turussa ja muuttivat myöhemmin Tampereelle. Kesäkuun lopulla Vienaan värvättiin lisää miehistöä jääkäriluutnantti Toivo Kuisman johtamaan retkikuntaan. Tämä otaksuma luultavasti pelasti hänet kuolemasta, kun karjalaiset tahtoivat näyttää sellaista herraa muillekin. Hän kertoo isoveljensä Laurin vaimolle lähettämässään kirjeessä olevansa ”kärkijoukossa tai etuvartiossa 100 virstan päässä Vienan Kemistä, tappeluja ei täällä vielä ole”. 6. Muistona poikien äidille jäivät aikanaan ylipäällikkö Mannerheimilta saatu vapaussodan muistomitali ja Suomen heimosoturien liiton myöntämä kunniakirja. Hän työskenteli konttoristina Tampereella Aaltosen kenkätehtaalla. Vöyrin koulun alipäällystökursseja pidettiin myös Helsingissä ja tällaiselle kurssille otettiin Pauli Männistö. Pauli menestyi yleisurheilijana ja voitti kesällä 1917 Suomen mestaruuden 800 metrin juoksussa. Tämä lienee osaltaan houkutellut poikia lähtemään, seikkailunhalun lisäksi. Tulivat hyvin urhoollisina ja sotaista henkeä täynnä Vuokkiniemeen, useimmat kauniine olkalappuineen ja muine koristeineen. KUVA: HANNU MÄNNISTÖN ARKISTO. Sisällissodan jälkeen Paulin todettiin olevan päällystöainesta ja hänet komennettiin Vöyrin sotakouluun. Paulin ja Niilon Tampereen suojeluskunnalta saaman todistuksen mukaan palvelu Vienassa laskettiin osaksi asevelvollisuuden suorittamista. Niilon palveluskelpoisuudesta on retkikunnan päälliköllä ilmeisesti epäilyksiä, joiden syy ei käy ilmi kirjeestä, mutta lopputuloksena Niilo näyttää lähteneen veljensä mukana Suopasvaaraan. Vuonna 1853 alkanut Krimin sota ulottui seuraavana vuonna myös Itämerelle, jossa sitä kutsuttiin Oolannin sodaksi. Suomen armeijan tunnusmerkit oli kuitenkin riisuttava pois Karjalan puolella ja Vöyrin koulussa aliupseereiksi ylennettyjen oli suostuttava palvelemaan tavallisina sotilaina. Halukkaita lähtijöitä löytyi muun muassa Vöyrin koulusta. Tykistön kersantiksi ylennyt Leonti oli kotoisin Kostroman seudulta ja oli joukkoyksikkönsä mukana sijoitettu Bomarsundin linnoitukseen Ahvenanmaalle. Vöyrin sotakoulusta Vienan retkelle Suopasvaarassa kohtalonsa tavanneet Männistön pojat olivat venäläistä sukujuurta. 16. Salminen vietiin vankina Vienan Kemiin, sieltä englantilaisten toimesta Murmanskiin ja edelleen Lontooseen, josta hän aikanaan vapautui Suomeen. Heidän isänsä oli räätälimestari Konstantin Leontjevits Masloff ja äitinsä Elin Grönroos, kotoisin Turusta. Niilon tiedetään selviytyneen Suinulan verilöylystä ja taistelleen myöhemmin Turun vapaaehtoisen pataljoonan mukana Satakunnan rintamalla. 11. Paulin tunnelmat eivät ole enää yhtä riehakkaat. Molemmat lienevät olleet mukana Tampereen valtauksessa. Vapauduttuaan Leonti asettui perheineen Turkuun. Konstantin ja Elin Masloffin perheeseen syntyi vuosina 1889–1904 viisi poikaa ja kaksi tyttöä, Paul (Pauli) vuonna 1896 ja Nikolai (Niilo) 1899. Aavistukset tulevista olivat jo kuitenkin mielessä: Hän yksin tietää kuka palaa takaisin, aika ja kohtalo on se, joka määrää. Pauli työskenteli piirtäjänä Pellavatehtaan konepajassa ja Niilo konttoristina Aaltosen kenkätehtaalla. Paulin ja Niilon serkku Niilo Tammi oli myös Vöyrin sotakoulussa, ja voi olettaa serkusten lähteneen yhdessä vapaaehtoisina Vienan Karjalaan. Isä Leontin kuoltua 1905 perheen nimi muutettiin Männistöksi ja lasten etunimet suomalaistettiin
Pääsimme Suvantoon käymään ja tapasimme Olgan siellä. Hän toimi BDO Oy:ssä tilintarkastajan tehtävissä 1960-luvulta alkaen eläköitymiseensä saakka. Vanhemmat olivat Samppa ja Anni Rohkimainen. Meitä oli kolme lasta, jotka emme olleet Kiimasvaarassa koulussa. Ne olivat vaikeita aikoja meille kylän asukkaille. Hän hallitsi karjalan, suomen ja venäjän kielen, toimi tulkkina matkalaisille sekä Pääjärven kunnan sihteerinä eläkeikään saakka. Karjalan Sivistysseuran hallituksessa Erkki Mitro toimi vuosina 2006–2011. Sukulaisten kertoman mukaan Erkki Mitro piti yllä suvun yhteyttä ja kertoili nuoremmille mielellään sukunsa vaiheista. Olga oli kaikkien kyläläisten lempilapsi. Ottakkua Otavasta tähtösiä, niistä luojitelkua kaunehella kantajaisellani ri??it hänen rinnalla.. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 185 Juuriltaan Uhtuan Enonsuun Mitrofanoveja ollut Erkki Mitro on siirtynyt tuonilmaisiin 79 vuoden ikäisenä. Hän kävi kerran Oulussa meidän luonamme, ja me monta kertaa hänen luonaan Pääjärvellä. Kylässä oli suomalaiset ja saksalaiset ”valloittajina”. Melkein 50 vuotta meni, ennen kuin saimme tietää, että Olga ja Mikko ovat elossa. Myös työyhteisössään hän kertoili ylpeänä vienalaisista juuristaan ja järjesti kavereilleen kalastusreissuja Vienaan. Annin perheessä oli mummo Muoria, lapset Olga 4 vuotta ja Mikko 6 vuotta. Olga, Mikko ja Vasselei siinä sotaväen jaloissa elimmä. Erkki Mitro oli Karjalan Sivistysseuran ensimmäisen puheenjohtajan Aleksei Mitron pojanpoika. Mintäh työ kapsutteletta noilla kaskikirvehysillä. Olgan perhe jäi Venäjälle. Osa jäi Suomeen ja osa palasi Neuvostoliittoon. Nyt on Olga tuonilmaisissa. Hän vieraili useita kertoja sukunsa kotipaikoilla Uhtualla ja Enonsuussa. Heidän perheensä kuitenkin tuotiin Suomeen Hyrynsalmen keskitysleirille ja sieltä Alapitkän keskitysleirille syyskuussa. Hän oli mukana auttamassa toiminnan alkuun Uhtuan Seudun Perinneseuraa, nykyistä Uhtua-Seuraa, jonka hallituksessa hän toimi aktiivisesti vuosina 2000–2019. Onnakko miulla surusijasija suimin luajitteletta. on talossa. Elkyä työ olevat omakuntoset vettynehistä vesihakosista oimun luajitelko muamollani kaunehella kantajaisellani kaunehet Tuonelan katesijaiset. He elivät Suvannossa Or . Yhdistysten hallituksissa hänet muistetaan leppoisana seuramiehenä, joka antoi mieluusti yhdistysten käyttöön laajan taloudellisen ja juridisen asiantuntemuksensa. Erkki Mitro arvosti ja vaali sukunsa vienalaisia juuria ja perinteitä. Ammatiltaan Erkki Mitro oli KHT-tilintarkastaja. Se oli suuri ilon päivä. Kepiät mullat Olga-serkulle. Rohkimainen) syntyi 28.9.1938 Suvannossa ja kuoli 22.9.2022 Pääjärvellä. Osa Suvannossa eläjistä jäi sotavangiksi. Tytär itkee kropun luatijoille Mänkyä kaunehih katajikkoih met?äsih, sieltä et?itelkyä oikeita ohjuspuuhusia, niistä luajitelkua kaunehella kantajaisellani kaunehet Tuonelan katesijaset. Kaikki asukkaat eivät halunneet lähteä kotoa pois, kun oli perheenjäseniä Venäjällä. Olgan perhe palasi Karjalaan. PEKKA VAARA Aleksei Mitron pojanpoika Erkki Mitro TUONILMAISIIN Olga Saveljona Grigorijeva (os. 21.12.1944 alkoi leirin tyhjennys. Olga oli meille kaikki kaikessa ja pidimme Mikon kanssa hänestä huolta. VASSELEI ROHKIMAINEN Olga Saveljovna Grigorijeva, Rohkimaisen Olga Rohkimaisen Olga oli Pääjärven Viena-seuran pitkäaikainen aktiivi. 4.9.1944 tuli aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välille. Sinä aikana meillä oli monta pimeätä päivää. Leikimmä aina yhdessä (karjalaksi: kukaistelimma). Elimmä sodan jaloissa yli kolme vuotta. Perheen vanhimmat lapset olivat muualla, kun sota alkoi 1.7.1941
Teksti kasvaa myös pohdinnoiksi rajaseudun elämän, periferian ja keskuksen, arkisen ja pyhän kohtauspaikoista. Samoin taas suomalaisten Vienan Karjalan tutkijoiden julkaisuja tunnetaan heikosti Venäjällä. Hän on itse kirjoittanut antologiaan myös kaksi artikkelia, jotka edustavat kirjan lukijaystävällisintä kärkeä. Kulttuuria ja historiaa Vienan reitin varrella tarjoaa lukijalle moneen suuntaan avautuvia näkökulmia Vienan reitin historiaan ja maantieteeseen sekä sen maastossa kasvaneisiin kulttuurisiin, poliittisiin, aatteellisiin ja hengellisiin virtauksiin. Kirjan artikkelit on koottu kolmesta Vienan reitti ry:n järjestämästä seminaarista. Artikkeli esittelee vanhauskoisen Gavrilovin matkareitin ja tämän kirjaamia havaintoja, jotka keskittyvät matkalla kohdattuihin ihmisiin, elinkeinoihin, luontoon ja eläimiin. Lammassaari on tehnyt tärkeän elämäntyön vienalaisten kansanpukujen mallien jäljittämisessä ja tutkimisessa, ja hänellä on hallussaan arvokasta, autenttista haastatteluja keruuaineistoa Vienan Karjalasta. Eri tieteenlajit ja erilaiset kokemusmaailmat tulevat teksteissä edustetuiksi. Rajaseutuna reitille keskeinen Kainuun alue on ollut hyvin levotonta ja vaarallistakin seutua, ja siellä elääkseen asukkaiden on täytynyt ottaa käyttöönsä jo Ruotsin vallan aikana, 1400-luvun lopusta alkaen, rajarauhajärjestelmä. Vienan reitti ry 2022, 228 sivua. Syistä runolaulukulttuurin säilymiseen juuri Vienan Karjalassa kirjoittaa Kuhmossa sijaitsevan Runolaulu-Akatemian tutkija Pekka Huttu-Hiltunen. Ensimmäiseen, laveana polveilevaan artikkeliin Karjalainen ja itäsuomalainen karsikko puuhun liittyvissä uskonnollisissa ja maagisissa käsityksissä olisin kaivannut kovasti väliotsikoita ja ehkä hiukan tiivistystä. Kynkäänniemi viittaa myös Kainuun Sanomissa 15.1.1997 julkaistuun artikkeliin: Eräs Vienasta tullut kurssilainen toteaa, että hän on oppinut Kertulta paljon omasta kulttuuristaan, sillä hän kuuVienan reitiltä haarautuvia tiedon polkuja KIRJAT KIRJAT. Konkan toisessa, karsikkoilmiön levinneisyyttä, muotoja ja tyyppejä Uralin tämänpuoleisissa itäisissä metsissä tarkastelevaa artikkelia jo onneksi selkiyttävät ja rytmittävät niin väliotsikot kuin valokuvatkin. VENÄJÄN TIEDEAKATEMIAN Karjalan tiedekeskuksen Kielen, kirjallisuuden ja historian laitoksen tutkijoita antologian kirjoittajakunnassa on peräti kolme. Vienan reitti ry:n julkaisema antologia Polku. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 186 Polku. Paavo Keränen ja Marja Kynkäänniemi. Kansanrunouden tutkija Maria Kundozerova on puolestaan kirjoittanut ainoasta venäläisestä tutkimusmatkailijasta, munkki Simeon Gavrilovista, joka kävi 1800-luvulla Karjalan pohjoisosan Tuoppajärven kylissä. Kirjan toinen toimittaja Marja Kynkäänniemi on kääntänyt Karjalan tiedekeskuksen tutkijoiden venäjänkieliset artikkelit suomeksi. Toim. Lammassaari on toiminut uranuurtajana myös kurssitoiminnassa, jonka avulla vienalaista käsityöperinnettä on elvytetty. Etnologi Aleksi Konkan artikkeleita karsikoista on mukana kaksi. Artikkelin alussa Sallamaa avaa teoreettista lähtökohtaansa: Bioregionaalisen tutkimusotteen lähtökohtana on luonnonympäristö, vasta sitten kulttuuri. Karjalan tiedekeskuksen johtajan Olga Iljuhan artikkeli esittelee 1800–1900-luvulla toimineita venäläisiä Vienan Karjalan tutkijoita, joita ei juuri tunneta Suomessa. Hänen toteuttamansa pukumallit perustuvat tarkkaan omaehtoiseen tutkimukseen ja perehtymiseen. Kirjallisuuden dosentti Kari Sallamaa tarkastelee artikkelissaan Kalevalaa Elias Lönnrotin luomana kirjallisena teoksena bioregionaalisen kirjallisuudentutkimuksen ottein. Piirroskuvat toivat tekstiin onneksi rytmiä ja havainnollisuutta. Historiantutkija Jukka Kokkosen artikkelia aina 1790-luvulle ulottuneesta rajarauhamenettelystä tulee etenkin näinä aikoina lukeneeksi yllättävän intensiivisesti. Toinen niistä käsittelee matkamiehen ristien ja vienalaisen ristikulttuurin merkityksiä kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Nimistöntutkija Denis Kuzmin puolestaan käsittelee laajalla aikajänteellä Vienan Karjalan alueella sijainneita saamelaisasutuksia, niistä kertovaa lainasanastoa ja paikannimistöä sekä saamelaisasutukseen liittyvää perimätietoa. Kulttuuria ja historiaa Vienan reitin varrella. Vuosina 2020–2021 pidetyt puheenvuorot liikkuvat idän ja lännen rajaseudulla näyttäen tietä sen erityisille kulttuurihistoriallisille, elämäntapoihin, maastoon, maisemaan ja asutushistoriaan liittyville näkökulmille. Kalevalan bioregioiden, eli maastotyyppien, vesistöjen ja vedenjakajien kautta artikkeli etenee pohdintoihin, mikä oli Kalevalan suhde kristinuskoon, keitä olivat bjarmit ja mikä loppujen lopuksi olikaan Sampo. Vuokin kautta Vienan Karjalaan kulkeva vanha Vienan reitti on ollut erityinen itäisen ja läntisen kulttuurin kohtaamisen alue. Kynkäänniemen toinen artikkeli nostaa ilahduttavasti vienalaisen käsityöperinteen merkittävän elvyttäjän ja tallentajan, Kerttu Lammassaaren työn näkyväksi
Laukkukauppa on kuitenkin varsin keskeinen ilmiö, kun Vienan reitistä puhutaan. Näin oma tietopohja Vienan reittiin liittyvistä aiheista ja tutkimustiedosta voi kerros kerrokselta kasvaa. KUVA: KSS, POLKU-KIRJAN KUVITUSTA. Ajan hammas on hävittänyt todisteita ja merkkejä näiden kivimuodostelmien riittija muista käyttötarkoituksista. MIETIN, MIKSI tämä artikkeli on kirjan viimeisenä. Esimerkiksi Denis Kuzminin artikkeli Vienan Karjalan saamelaisista olisi teemallisesti sopinut Maria Kundozerovan artikkelin läheisyyteen. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 187 KIRJAT KIRJAT li kurssilla ensimmäistä kertaa monia asioita, jotka ovat kuuluneet vienalaisuuteen. Jokaisen artikkelin lopusta löytyvät viitteet ja kirjallisuus-/lähdeluettelo, joiden avulla aiheisiin perehtymistä voi halutessaan jatkaa myös omatoimisesti. Laukkukauppiaat Janne ja Yrjö Rajamaa rekikaupalla vuonna 1922. Tätä kirjaa kannattaa lukea sieltä täältä, tarttuen ainakin ensin juuri itseä eniten kutsuviin artikkeleihin. Ehkäpä olisin itse laittanut sen ensimmäiseksi. Se on uumoileva, viipyilevä, vähän soutava ja huopaava, luonnon rytmin ja luonnon lukemisen ymmärtämistä tekstimuotoon etsivä teksti. Jatulintarhojen löytämistä ja iänmääritystä vaikeuttaa, että luonnonilmiöt ja uskonkiihkoilijat ovat tuhonneet niitä. Samoin usea Suomessa asuva vienalaistaustainen kehuu, että Kerttu on pelastanut heidän kulttuurinsa ja nyt opettaa sitä heille. Kirjan artikkelien järjestystä olisin saattanut laittaa hiukan toiseen asentoon muutenkin. Filosofi Toivo Salosen polveileva artikkeli jatulintarhoista ja jatulinpatsaista poikkeaa asenteeltaan muista kirjan artikkeleista. Niiden ansiosta Polku on hyödyllinen kirja myös tutkijoille ja opinnäytetöitä tekeville opiskelijoille. Vasta sen jälkeen päästään käsiksi Kynkäänniemen suomennokseen. Ne ovat polunpäitä, joita pitkin voi edetä myös itselle vieraammilta tuntuviin aihepiireihin. En oikein näe, miksi venäjänkielinen artikkeli on julkaistu tässä yhteydessä, koska kirja ei kokonaisuudessaan tarjoa muuta luettavaa venäjänkielisille lukijoille. Tutkijan on herkistyttävä tunnelmille, luettava luontoa ja laajennettava tieteellisen kirjoittamisen rajoja. Heti Heinäsen artikkelin jälkeen alkaa Olga Iljuhan artikkelin venäjänkielinen alkuteksti. KATRI KOVASIIPI Vienan reitti ansaitsee edelleen huomiota, suojelua ja siihen liittyviin ilmiöihin kohdistuvaa tutkimusta. Vanhimmat jatulintarhat, joita se käsittelee, ovat tuhansia vuosia vanhoja, nuorimpienkin ikä liikkuu sadoissa vuosissa. Kaiken kaikkiaan Polku todistaa näkökulmiensa runsaudella, että Vienan reitti ansaitsee edelleen huomiota, suojelua ja siihen liittyviin ilmiöihin kohdistuvaa tutkimusta. Myös Hannu Heinäsen laukkukauppaa käsittelevä artikkeli tuntuu nyt hukkuvan jonnekin keskelle kaikkea muuta. Olisiko artikkeli ollut enemmän kotonaan Kynkäänniemen matkamiehen ristejä käsittelevän artikkelin rinnalla
Nevalainen nimittää kevään ja kesän 1920 yhteenottoja Vienan ensimmäiseksi kansannousuksi, mitä voi pitää hieman liioittelevana nimityksenä tuolle kahakoinnille, jossa myös vienalaisia taisteli molemmilla puolilla. 180–182), vangit teloitettiin välittömästi antautumisen jälkeen ja heitä oli vain kuusi. Teksti kuvastaa Nevalaisen lukijoille tuttua illuusiotonta suhtautumista tutkimuskohteeseen. Nevalaisen Petroskoista löytämien aikalaiskertomusten mukaan teloitettavaksi määrätyt suomalaiset pääsivät pakenemaan ja Karjalan rykmenttiin kuuluvat ”vienalaiset jahtasivat heitä kuin jäniksiä” kauan aikaa. Hän antaa historiallisiin henkilöihin kohdistamiensa sympatioiden ja antipatioiden näkyä. Muurmannilla toimineiden valkoisten venäläisten, eikä heitä tukeneiden brittien, ei myöskään neuvostojen valta ulottunut Vienan kyliin. PEKKA VAARA Vienalaisen rahvaan ääni kuuluviin KIRJAT Karjalan väliaikaisen hallituksen ministereitä ja virkamiehiä. Vienalaisen rahvaan ääni kuuluu vahvana myös Lunastamaton Viena -teoksessa. Muutamia kyvyttömäksi osoittautuneita hallintovirkamiehiä ja joitakin upseereja lähetettiin johtamaan vienalaisten vastarintaa punaisia vastaan. Silloin elettiin Vienassa erikoista itsehallinnon vaihetta. Tuon ajanjakson tutkimuksessa Nevalainen menee syvemmälle kuin tietääkseni kukaan tähänastisista tutkijoista. Kuitenkin tuon yhden pelastuneen kertomuksen mukaan, joka on kerrottu toisaalla tässä lehdessä (s. Karjalan rykmentti oli menettänyt otteensa alueen hallintaan. Tekstin tyyli on tuttua Nevalaista myös tapahtumien ja henkilöiden värikkäissä kuvauksissa, välillä historiankirjoituksen rajoja koetellen. Vienan väliaikainen toimikunta, jonka nimi ja kokoonpano vaihtui maaliskuun 1920 maakuntapäivillä väliaikaiseksi hallitukseksi, nojautui vahvasti Suomeen. Lunastamaton Viena – Suomalaiset siirtomaaherroina 1918–1920 on tutkimusotteeltaan ja kirjalliselta tyyliltään totuttua Nevalaista. Huolellista tutkimusta ja perusteellista lähteiden käyttöä. Nevalainen aloittaa vuoden 1918 tapahtumista Vienan kylissä. Myös Itä-Karjalasta ja Venäjältä Suomeen suuntautunut pakolaisuus on tullut huolella dokumentoitua hänen tutkimuksiinsa. Toteutumattomaksi jäi hänellä suunnitelmissa ollut tutkimus Karjalan kansannoususta vuosina 1921?1922. Pääosin kirjan tyyli on toki vankkaa asiatekstiä ja poikkeamat ovat lukijaa piristäviä. KUVA: KSS/SAMPO-TIETOKANTA KIRJAT. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 188 Lunastamaton Viena – Suomalaiset siirtomaaherroina 1918–1920 Pekka Nevalainen. Vienalaisten brittien avustuksella varustaman Karjalan rykmentin eteneminen Vienan Kemistä länteen ja suomalaisten heimosoturien karkottaminen tulevat aikaisempia kirjoittajia perusteellisemmin kuvatuksi. Vienalaisten eniten tarvitsemaa apua, jauhoja, ryynejä, lamppuöljyä ja sotilaallista voimaa, ei Suomi kyennyt tarjoamaan. Suomussalmi vuonna 1920. Nevalaisen lähteen mukaan surmattuja suomalaisia oli yhdeksän ja vangiksi jäi yksi. Se jäi joulukuussa 2021 menehtyneen uutteran tutkijan viimeiseksi. Lännestä ja idästä Vienaan tunkeville suomalaisille oli yhteistä kauniit puheet ja lupaukset paremmasta tulevaisuudesta. Yhteistä oli myös, ettei vienalaisten eniten tarvitsemia asioita, leipää ja turvaa ollut tarjota. SKS Kirjat 2022, 362 sivua. Nevalaisen ja Karjalan Sivistysseuran yhteistyönä ovat syntyneet teokset Karjalan kansaa valistamassa (SKS 2006) ja Kulkukauppiaista kauppaneuvoksiin (SKS 2016). Tuon ajan lähteisiin liittyvä ongelmatiikka käy hyvin ilmi Suopasvaaran taistelun ja siellä tapahtuneen suomalaisten heimosoturien surmaamisen yhteydessä. Pekka Nevalainen ei ehtinyt nähdä uusinta teostaan painettuna. Suomen tarjoama ”siirtomaahallinto” ei kuitenkaan kyennyt Vienaa juuri auttamaan. Sitä varten hän olisi halunnut tutkia tapahtumia erityisesti paikallisen rahvaan näkökulmasta. Historiatutkija, tietokirjailija, dosentti Pekka Nevalainen on luotettu tuttava Karjalan historian harrastajille. Väliaikainen hallitus perusti sotajoukkoja vastustamaan kyliin tunkevia punaisia. Lähteinä hän käyttää kattavasti myös Venäjän arkistoista löytyviä aikalaismuistelmia ja siellä julkaistua historiakirjallisuutta. Nevalainen on valinnut teoksensa alaotsikoksi Suomalaiset siirtomaaherroina 1918–1920. Nämäkin olivat pääosin suomalaisia, puna-armeijaan perustettuja suomalaisia joukko-osastoja. Myös suomalaisten poistumisen jälkeen tapahtunut karjalaisten keskinäinen välienselvittely ja sen vaatimat uhrit on tarkasti kerrottu. Tuo ”siirtomaaherruus” vallitsi Uhtualla toimineen Vienan väliaikaisen hallituksen lyhyen valtakauden ajan kesästä 1919 syksyyn 1920
Naisen kannalta roolit eivät ole aina olleet reiluja eivätkä mukavia, mutta kirjassa ne tarjoillaan meille ensin neutraalisti, historiasta kumpuavana luonnollisena asiaintilana, sitten jopa vaivihkaa glorifioiden. Vanhin heistä on syntynyt vuonna 1941 ja nuorin vuonna 1995. Vieraille tarjotaan aina omia leivonnaisia kauniisti katetusta pöydästä. Vaikeita asioita kirjailija käsittelee ehkä tarkoituksellakin pehmeään sävyyn niin, etteivät ne synnyttäisi lisää ahdistusta. Viipurinrinkelit palkittiin mitaleilla maailmannäyttelyissä Moskovassa 1882, Lontoossa 1884, Pariisissa 1889, Nižni Novgorodissa 1895 ja uudelleen Lontoossa 1909. Kirjailijan omakohtaisten osuuksien ja taustoitettujen tietopohjaisten osuuksien rinnalla pulpahtelevat esiin haastatteluihin perustuvat elämäntarinat, testimoniaalit, joihin Pääkkönen on saanut kertomansa mukaan helposti eri-ikäisiä siirtokarjalaistaustaisia ihmisiä kertomaan omasta ja sukunsa suhteesta karjalaisuuteen. Viipurinrinkelin historia, joka ulottuu 1300-luvulla Viipuriin perustettuun fransiskaaniluostariin ja kuumeni 1870-luvulla käytyyn Vaittisen ja Löppösen sukujen rinkelisotaan, on kiinnostavaa luettavaa. Kaihon ja iloluontoisuuden yhdistelmä nousee kirjassa esiin tuttuna, karjalaisuuteen usein liitettynä määritelmänä. Toistuessaan monet karjalaisuuden määritelmät tuntuvat jopa topeliaanisilta, ja kirjassa myös viitataan Topeliuksen Maamme-kirjan (1875) kuvaukseen karjalaisista. KATRI KOVASIIPI Lempeästi kerrotut karjalaisuuden stereotypiat KIRJAT. Nykyajassa elävien karjalaistaustaisten ihmisten omakohtaiset kertomukset toimivat myös vertaistuellisina. Tässä pohdinnassa kirjailija käyttää taustatukenaan ja tietolähteenään psykologi Nina Lyytistä. Talvija jatkosodan aikana evakkoon joutuneiden karjalaisten tilanne vertautuu nyt myös Ukrainasta paenneiden kohtaloihin. VAKUUTETTUAAN LUKIJAN karjalaisten iloisuudesta ja ekstroverttiydestä kirjailija ottaa käsittelyyn myös hankalamman aiheen, pakolaisuuden aiheuttamat traumat. Kirjailija kuvaa elävästi ja läsnä olevasti vaikutelmiaan Petroskoista loppukesällä 2015. Ylistarossa Pohjanmaalla syntynyt ja kasvanut kirjailija on oppinut tuntemaan karjalaisuuden äitinsä, Äänislinnassa eli nykyisessä Petroskoissa jatkosodan aikaan nuorena lottana työskennelleen ja sieltä äkkilähdöllä evakkoon joutuneen Liisa Laitisen kautta. Sirpa Pääkkösen tietokirja Karjala sydämessä – elämänvoimaa itäisistä juurista (SKS 2022) ammentaa lähtökohtansa Pääkkösen omasta sukutaustasta. PÄÄKKÖSEN KERRONTA etenee tasaisesti ja säröttömästi kuin juna Pohjanmaan lakeuksilla. Pääkkönen käsittelee kirjassaan karjalaista ruokaperinnettä laajemminkin, ortodoksisia perinteitä unohtamatta. Nämä jaksot ovat luonteeltaan ihmisläheistä journalismia. Nainen ei ole yhtä arvokas kuin mies, nuori nainen (miniä) on vähempiarvoinen kuin vanhempi nainen (anoppi). Sivumäärään nähden kirjaan on mahtunut kunnioitettavan paljon eri asiakokonaisuuksia, mutta niiden käsittely jää hyvin yleispätevälle tasolle. Pääkkönen tulkitsee, että resilienssin eli psyykkisen palautumiskyvyn löytymiseen vaikeassa tilanteessa auttoi, että karjalaiset auttoivat toisiaan, ja ettei surua ja tuskaa painettu kokonaan piiloon. Vanhoihin arkistokuviin painottuva kuvitus luo teokseen ajallista perspektiiviä ja tunnelmaa. Karjalaisen luonteen kuvailussa korostuvat vanhat tutut iloisuus, ulospäin suuntautuneisuus, tunteellisuus, kyky itkeä ja nauraa yhtä aikaa, yhteisöllisyys, ahkeruus ja työteliäisyys, perinneruokiin ja -leivonnaisiin panostaminen, käsityötaidot, laulamisen halu. Perinteisesti karjalaisuuteen liittyvät myös hyvin voimakkaat sukupuoliroolit ja hierarkkiset perhesuhteet. Karjalaisnainen ei osta kaupasta valmiita kakkuja eikä keksejä. Niitäkin hän käsittelee lempeän toteavasti, tämä kirja välttelee kaikenlaista poleemisuutta tai haastavuutta. Viipurinrinkeli niitti myös kansainvälistä mainetta. Karjalaisuuden määrittely stereotyyppisten positiivisten piirteiden kautta alkaa hyvin nopeasti tuntua jopa vähän pinnalliselta ja kiiltokuvamaiselta. Kaupunkiin päästyään Pääkkönen miettii, millainen kaupunki mahtoi olla hänen äitinsä nuoruudessa. Mukaan ovat mahtuneet myös viipurinrinkelin ja pashan reseptit. Karjalainen mies ei ilmeisesti edelleenkään osaa tietä kotinsa keittiöön. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 189 KIRJAT Karjala sydämessä – elämänvoimaa itäisistä juurista Sirpa Pääkkönen SKS Kirjat 2022, 160 sivua. Viipuria, Sortavalaa ja Käkisalmea esittelevät osuudet ovat kiinnostavaa luettavaa. Hetkittäin kaipasin näitä kertomuksia jopa vähän lisääkin. Kirjailija kehystää äitinsä tarinaa lyhyillä ja tiiviillä historiankertauksilla. KIRJAN KESKEISTÄ SISÄLTÖÄ on karjalaisuuden pohtiminen ja määrittely yleisellä tasolla. Joskus teksti on niin selkokielistä, että kirjailijan luottamus lukijan ymmärryskykyyn alkaa mietityttää. Alun matkakuvaus pistää kirjan oivallisesti liikkeelle. Juuri nyt niitä lukiessa voi tuntea surua siitä, ettei pääse matkustamaan noihin kaupunkeihin
He edustivat ensimmäistä siirtolaissukupolvea, joka on tutkimuksien mukaan säilyttänyt vanhan murteensa parhaiten. Erikoisgeminaatio voi ilmetä pitkän painollisen sekä lyhyen ja pitkän painottoman tavun jälkeen. Massisen tutkimus on vahva osoitus karjalan kielen murteiden monimuotoisuudesta ja variaation runsaudesta. Stolbovan rauhan jälkeen osa karjalankielistä ja ortodoksista karjalaisasutusta siirtyi Venäjälle pakoon, ja tilalle tuli asutusta muualta itäisestä Suomesta. Hän tähdentää, ettei suomen murteiden vaikutus karjalan murteisiin ole uusi eikä hyväksi tai huonoksi arvotettava asia, vaan luonnollista kielikontaktien vaikutusta ja variaatiota, joka on ollut jo satojen vuosien ajan osa etenkin läntisiä rajakarjalaismurteita. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 190 FT Henna Massinen selvitti suomen kielen alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan, missä määrin rajakarjalaismurteissa on suomen itämurteiden vaikutusta. Lektiossaan hän selvitti, miten Ruotsin ja Venäjän välillä vuonna 1617 solmittu Stolbovan rauha oli kielikontaktien kannalta tärkeä historiallinen vaihe. – Itäisissä pitäjissä Salmissa ja Suojärvellä kontaktit Suomen itämurteiden puhujiin olivat vähäisiä ennen 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun teollistumista, Massinen totesi. KATRI KOVASIIPI VÄITÖKSET Uutta tietoa rajakarjalaismurteiden suomalaistumisesta Henna Massinen.. Tuolloin itäinen Suomi ja Laatokan Karjala siirtyivät ruotsalaisten haltuun. Svaavokaali eli välivokaali ilmenee suomen itämurteissa esimerkiksi näin: viitenä kesänä ol jalaka kippee, jotta polovilla kävelin Tyypillisenä karjalaismurteiden piirteenä Massinen tarkasteli jälkitavujen vokaalienvälistä h:ta, jota ei esiinny suomen itämurteissa, esimerkiksi liikuimma venehel da jalgasin (sanansisäisenä) miehet syksyl tuldih kodih (sananloppuisena) Asutushistorian ja kielikontaktien vaikutukset Perusteellisen kielenpiirteiden tarkastelunsa Massinen yhdistää tietoihin Raja-Karjalan asutushistoriasta. Tutkimusaineistossa haastatellut rajakarjalaistaustaiset henkilöt olivat kotoisin Impilahdelta, Korpiselästä, Suistamolta, Salmista ja Suojärveltä sekä Ilomantsin itäkylistä. Haastattelut oli tehty noin 20–30 vuotta sen jälkeen, kun nämä murteiden puhujat olivat joutuneet toisen maailmansodan jälkeen siirtymään nyky-Suomen alueelle asumaan. Väitöskirja löytyy osoitteesta erepo.uef.fi/handle/123456789/27466. Kielikontaktitutkimuksen valossa hän pyrki hahmottamaan, miten karjalan ja suomen murteiden puhujien kanssakäyminen on vaikuttanut rajakarjalaismurteisiin. Itä-Suomen yliopiston väitöstiedotteen yhteydessä Massinen muistuttaakin, ettei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan yhtä oikeaa ja puhdasta karjalan kieltä tai Raja-Karjalan karjalaa. Raja-Karjalan itäisissä pitäjissä tilanne oli toinen. Tutkimusaineistonaan Massinen käytti 48:aa rajakarjalaismurteiden puhujien haastattelua, jotka on kerätty 1960–1970-luvuilla. Lisäksi Massinen tarkasteli suomen itämurteissa esiintyvää svaavokaalia ja karjalaismurteissa esiintyvää vokaalien välistä h:ta suhteessa geminaatioilmiöihin. Haastateltavat olivat asuneet lähes koko siirtolaisajan Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon murrealueilla. Alueella puhuttiin pääasiassa karjalaa, ja väestö oli laajasti ortodoksista. Geminaatio tarkoittaa konsonantin pidennystä, esimerkiksi: minnuu rupes naurattammaa (yleisgeminaatio) hyö tuldih ottammaan vasttaan (erikoisgeminaatio) Konsonantin pidentyminen on yleistä suomen murteissa, mutta sitä ei esiinny karjalan kielen murteissa. Osa oli käynyt venäjänkielistä koulua. Muun muassa Ilomantsin ja Impilahden länsiosat luterilaistuivat ja suomalaistuivat. Massisen väitöstutkimuksen ohjaajina toimivat professori Marjatta Palander ja professori Helka Riionheimo Itä-Suomen yliopistosta. Vastaväittäjänä toimi professori Riho Grünthal Helsingin yliopistosta. Kielikontaktien vaikutus ja variaatio on luonnollista Tutkimuksensa tuloksissa Massinen havaitsee, että suomen murteiden piirteitä esiintyy eniten läntisissä rajakarjalaismurteissa, kun taas itäiset murteet ovat säilyneet karjalaisempina. Suurin osa heistä oli käynyt koulua vain vähän tai ei lainkaan. Tarkasteltavat suomalaiset ja karjalaiset kielenpiirteet Suomen itämurteiden vaikutuksena karjalaismurteisiin Massinen tarkasteli kahta kielenpiirrettä, yleisgeminaatiota ja itämurteiden erikoisgeminaatiota. Rajakarjalaismurteiden puhuma-alueeksi määritellään luovutettuun Karjalaan kuulunut Laatokan koillispuolinen osa, joka muodosti vielä ennen toista maailmansotaa omaleimaisen kielija kulttuurialueen. Tarkasteltavina olivat sekä lyhyen painollisen tavun jälkeen esiintyvä yleisgeminaatio että erikoisgeminaatio. Aineistonsa laajan ja perusteellisen analyysin pohjalta Massinen päättelee, että läntiset rajakarjalaismurteet ovat suomalaistuneet jo useamman sukupolven aikana, kun taas itäisten rajakarjalaismurteiden satunnaiset suomalaisuudet ovat tuoretta ja tilapäistä suomen kielen vaikutusta
OLGA KARLOVAN laatimat arjen tilanteista ja havainnoista kertovat videot vienankarjalaksi on julkaistu elvytyshankkeen sivuilla. Lisää ajantasaista tietoa viikon ohjelmasta jaetaan Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen sivustolla: blogs.uef.fi/ karjalanelvytys/ Karjalan kielen viikolla pidettävistä sähköisistä tai kasvokkaisista tapahtumista voi välittää jo ennakkoon tietoa elvytyshankkeelle sähköpostitse (karjalanelvytys@uef.fi). VÄITÖKSET. Kultarinta (kultakurkku) ei ole minkki, vaan näätä. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 191 UUTISIA KARJALAN KIELESTÄ Katerina da Miša opassetah suvikarjalua n. Tavallista arkea elävästi ja napakasti kuvastavissa videoissa puhutaan luonnollista ja käytännöllistä karjalaa. KARJALAN KIELEN viikkoa vietetään tänäkin vuonna 21.–27.11. Tekstitettyjen, selkeiden videopakinoiden ohesta löytyvät pienet sanalistat kielenymmärtämisen ja -oppimisen tueksi. Karjalan kielen viikon teemana rakkaimmat sanat n . Ne löytyvät osoitteesta blogs.uef.fi/ karjalanelvytys/katerina-da-misa-opassetah-suvikarjalua/ n . Viikon tapahtumien tiedot kerätään myöhemmin yhteen paikkaan elvytyshankkeen blogissa. OSANA SUUREMPAA eteläkarjalan Katerina da Miša opassetah suvikarjalua -verkko-oppimateriaalisarjaa on julkaistu viisi ensimmäistä videota. Kirjoitusten lisäksi tapahtumaan voi osallistua lyhyellä videolla. Elvytyshankkeen Instagram-tili on @karjalan_elvytys. Facebookissa elvytyksestä tiedotetaan Karjalan kieli eläy -ryhmässä. Videot sopivat sekä itsenäisen että ryhmämuotoisen opiskelun tueksi. KUVAKAAPPAUS n . Sitä kautta halutaan tavoittaa lisää etenkin nuorempien polvien karjalaisia ja muita karjalan kielestä kiinnostuneita nuoria. Videoita on tällä hetkellä yhdeksän, mutta lisää tulee aina ajoittain. Kaikki kymmenen videota saadaan julki Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshankkeen blogissa syksyn 2022 aikana. OIKAISU: Edellisen lehden sivulle 148, Veenkoirasta vaakalintuun -kirjan arvioon oli puikahtanut Kalevalaan kuulumaton eläin. Videoita voi katsoa myös tekstityksen kanssa. Tämän vuoden teemana on muistella karjalan kielen rakkaimpia sanoja. Videosarja on laadittu Karjalan Liiton ja Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytysprojektin yhteistyönä. Opettajina toimivat eteläkarjalan vastuuopettaja Katerina Paalamo Itä-Suomen yliopistosta ja Karjalan Liiton eteläkarjalan kurssien opettaja, Loimolan Voima -yhtyeestäkin tuttu muusikko Mika Saatsi. Elvytyshanke näkyy useilla tiedotuskanavilla, nyt myös Instagramissa. Videoilla esitellään helposti lähestyttävällä tavalla karjalan kielen eteläkarjalan murteen perusteita, ja ne sopivat kaikille karjalan kielestä kiinnostuneille. Ne löytyvät osoitteesta blogs.uef.fi/karjalanelvytys/kacoymparihis-ta-sanele-mita-niattahi-ruat-videopakinat/ Ka?o ympärihis ta šanele mitä niät tahi ruat -videopakinat Lintulauta Utran saaressa Olgan Karlovan arkivideoissa
Itä-Suomen yliopiston sivuilta löytyy videoita ja Karjalan Sivistysseuran kanssa yhteistyössä on julkaistu Olga Karlovan laatima opiskelupaketti, joka perustuu vienankarjalaksi käännettyyn Maria Kähärin kirjoittamaan tarinaan Milan perehen päivästä. Itä-Suomen yliopisto ja Karjalan Sivistysseura ideoivat tämän kielitempauksen yhdessä kieliaktivistien kanssa syksyllä 2020. Karjalan kieli näkyy myös Facebookissa ja Instagramissa. Jo kolmatta vuotta peräkkäin vietetään Karjalan kieli eläy -teemalla karjalan kielen viikkoa 21.–27.11. Natiivipuhujat Olga Karlova, Natalia Giloeva ja Katerina Paalamo muodostavat murretiimin, joka yhdessä vastaa näiden kolmen kielimuodon kehittämisestä ja opettamisesta. Opintoja voi suorittaa monipuolisesti perus-, jatkoja keskustelukursseilla, tarjolla on käännösseminaari, jossa opiskelijat tuottavat kurssin aikana erilaisia käännöksiä. Tämän vuoden tarinoiden teemana on Karjalan armas sana. Nyt yliopistolla on palkattuina opettajat ja kieliasiantuntijat niin vienankuin livvinkarjalaan että etelämurteisiin. Itä-Suomen yliopiston elvytyshankkeen sivuilla löytyy runsaasti tietoa myös näistä mahdollisuuksista. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA MARRASKUU 2022 HALLITUKSET UUTISET Elvytystyö etenee, vauhti paranee Milan perehen päivä on verkosta löytyvä vienankarjalan opiskelupaketti, joka tarjoaa tekstejä ja dialogeja sekä kielija sanastoharjoituksia.. Tätä kautta karjalan kielen opintoihin syntyy tavoitteellisuutta ja mahdollisuus osoittaa osaamisensa taso. Verkkomateriaali koostu teksteistä, dialogeista ja kielija sanastoharjoituksista Yhteistyössä on myös julkaistu yliopiston Euroopan kielten päivän innoittamana laadittu Pieni suomi-karjala -sanakirja, joka on johdanto kaikkiin kolmeen murteeseen. Elvytyshankkeen koordinaattorina työskentelee loppuvuoden Milla Tynnyrinen. Innostus karjalan kielen opiskeluun näkyy myös kasvaneena kiinnostuksena vapaan sivistystyön oppilaitoksissa ja erilaisissa opintopiireissä. Elvytyshankkeen blogiin on avattu uusi Kiännösseminuaran ?uppu -sivu. Itä-Suomen yliopisto sai opetusja kulttuuriministeriöltä tehtäväkseen vastata vuosina 2021–2022 karjalan elvyttämisestä Karjalan Kielen Seuran toiminnan ajauduttua ongelmiin. Näistä suurin osa julkaistaan tavalla tai toisella, pääosin sosiaalisen median kanavilla. KARJALAN KÄYTTÖÄ voi harjoitella Joensuussa säännöllisesti kokoontuvassa Paginpertissä, johon voi osallistua myös etänä. Tiedot löytyvät Paginpertin Facebook-sivuilta. Sanakirja löytyy seuran nettisivuilta (oppimateriaalit) ja sitä voi myös tilata maksutta verkkokaupasta. Nyt on aika institutionalisoida elvytys Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen ja kulttuurin opetusja tutkimustehtävän rinnalle ja saada sille pysyvä rahoitus. Opettajat ovat kaiken opetuksen lähtökohta, niin myös karjalan kielen. KARJALAN OPETUS YLIOPISTOSSA on lisääntynyt ja monipuolistunut, tarjolla on mm. Jotkut opistot tarjoavat mahdollisuuden suorittaa kurssilla kielitaitoa osoittavan vapaaehtoisen osaamismerkin. Elvytyshanke järjestää erilaisten opistojen karjalan kielen opettajille syksyn aikana tapaamisen, jonka teemana on oppimateriaalit. Oppimateriaaleja kehitetäänkin nyt vilkasta tahtia. Milla on opiskellut Itä-Suomen yliopistossa englannin ja karjalan kieliä, vaikuttanut vuodesta 2019 alkaen Karjalazet Nuoret Suomes – Karjalaiset Nuoret Šuomešša -yhdistyksen hallituksessa ja työskennellyt karjalan kielen parissa muun muassa Kotimaisten kielten keskuksessa ja Itä-Suomen yliopistossa. karjalan kielen ja kulttuurin perusja aineopintoja Avoimessa yliopistossa. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 192 K arjalan kielen elvyttäminen etenee nyt vauhdikkaasti. Vuonna 2009 saadun karjalan kielen ja kulttuurin professuurin myötä opetus keskittyi vuorovuosin vienankarjalan ja livvinkarjalan opetukseen sekä tutkimukseen. Vuosi 2022 on (toivottavasti) viimeinen vuosi, jolloin karjalan kieltä elvytetään hankemuotoisesti
13.11. 115 € Ilmoitusten toimitusosoite paatoimittaja@karjalanheimo.fi Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi www.karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. 430 €, 1/2 s. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. Pankkiyhteys Danske Bank IBAN: FI92 8000 1500 0617 19 BIC/SWIFT: DABAFIHH Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Senni Timonen www.karjalansivistysseura.fi Painopaikka Libris Oy ISSN 0449-8828 Oikeudet muutoksiin pidätetään. kuluneeksi 150 vuotta. 13.04. Tämä merkitsi käännettä hänen elämässään. 185 €, 1/6 s. W. KSS. 02.11. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 193 Ozan tiedoiniekku Maailman tunnetuimpiin lastenkirjaklassikoihin kuuluva Ihmemaa Oz (Oz-maan taikuri, alkuteos 1900) julkaistaan nyt livvinkarjalaksi. Lukijoilla (arvio) 15.12. 235 €, 1/4 s. 31.07. 23.02. TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Uhtualla 1872 syntynyt Paavo Ahava oli Vienan Karjalaisten Liiton keskeinen voimahahmo. Lehden numero 11–12 1–2 3–4 5–6 7–8 9–10 11–12 Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi www.karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 103. Hänen syntymästään tulee 17.12. MARRASKUU 2022 HALLITUKSET UUTISET. 31.08. 23.01. 300 €, 1/3 s. 08.05. vuosikerta Ilmoitushinnat Takakansi 490 €, sisäkannet II ja III 450 €, 1/1 s. 02.10. Ervastin kirjan ”Muistelmia matkalta Wenäjän Karjalassa kesällä 1879”. 08.06. 140 €, 1/8 s. SEURAAVA LEHTI JOULUKUUSSA KUVA: KSS TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 16.11. 14.12. Käännös Aleksi Ruuskanen. 13.03. 13-vuotiaana hän sai A
Myös käsityön ja tanssin kurssien kirjo on laaja. H. Tilan isännäksi määrättiin vuonna 1771 syntynyt Juho Juhonpoika Kurvinen. Tiluksemme sijaitsevat vierekkäin Kurvisenvaaralla. Aikaisemmin suvulla oli tilaan vain käyttöoikeus ja silloin asukkaat voitiin häätää tilaltaan. Kuusamossa järjestettiin jo vuosina 1908 ja 1909 muutaman kuukauden mittaiset kansanopistokurssit, joille osanotto Kuusamosta ja Vienasta oli niin runsasta, että rajaseutukansanopiston perustaminen näytti hyvin lupaavalta. Eräs niittyjen syyni pidettiin lokakuussa 1784. KUVA: ULLA KOSKENKORVA. Ullan miehen isän Paavo Parviaisen äidin Vera Parviaisen isä oli Paavo Ahava, Ukko-Paavona tunnettu intomielinen vienalaisuuden edistäjä ja Karjalan Sivistysseuran keskeinen perustaja. Avioliiton kautta hänen perheensä kiinnittyy uhtualaiseen Afanasjevien (Ahava) sukuun. Tämä taas oli kirjattu jo Vienan Karjalaisten Liiton – Karjalan Sivistysseuran edeltäjän – pyrkimyksiin. Minä restauroin parhaillaan Kurvisenvaaralla pieneksi pirtiksi vanhaa sodan tuhoilta säästynyttä savusaunaa, jonka alkuperäinen sijaintipaikka oli keskeisellä paikalla kylän yhteisen kaivon lähettyvillä. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 194 U lla Parviainen on maineikkaan Kuusamo-opiston 15. Olisi hienoa saada tietää, mitä merkkejä vuosilukujen lisäksi laukkukauppiaat ovat tallin vuoleen kaiverrelleet. Oulun läänin maaherra J. Heidän kulkureittinsä oli vanhasta kanssakäymisestä tuttu. Sukumme esi-isä Erik Kurvinen, joka oli syntynyt noin 1650, asettui uudistilalliseksi asumaan Kurvisenvaaralle 1670-luvun loppupuolella. Ulla itse on ehta kuusamolainen ja sukua Eeva-Kaisa Linnalle Anja-äitinsä kautta. EKL Tätini on kertonut muisteluita Vienan pakolaisten tulosta kotitilalleen Kurvisenvaaraan. Hänelle lankesi kruunun verotilallisena vastuu niittyjen raivaamisesta 10 kilometrin säteellä Kurvisenvaarasta. Yksi ensimmäisistä paikoista, josta pakolaiset saivat suojaa talvipakkasilla vuonna 1922, oli Kurvisenvaaralla sijainnut kylä, jossa äitini ja sinun äitisi ja isäsi juuret ovat. Kylän maista suuri osa on edelleen sukujemme hallussa. Kun löydän uuden tiedon murusen, se lisää intoa etsiä taas uutta. UP Kylä sijaitsee kuutisenkymmentä kilometriä Kuusamon keskustasta etelään Suomussalmen suuntaan. Opiston tavoitteena oli Pohjois-Vienassa asuvien karjalaisten sivistyksellisen tason kohottaminen. Vuodesta 1998 lähtien opistolla on kahden vuoden välein järjestetty Tie Vienaan -symposium, jonka toinen järjestäjä on Karjalan Sivistysseura. F. Syynissä todettiin, että kahdenkymmenen vuoden raivaustyön tuloksena oli syntynyt 35 prosentin lisäys niittyihin. Ervasti. Carpelan myönsi omakätisesti allekirjoittamallaan asiakirjalla Juho Juhonpoika Kurviselle edellä mainitun oikeuden. EKL Kuusamossa niin moni asia kietoutuu yhteen Vienan Karjalan ja vienalaisuuden kanssa. Heimosotien jaloista paenneet pysähtyivät rajan ylitettyään juuri Kuusamoon. Perimätieto kertoo, että tallirakennus on sijainnut laukkukauppiaiden reitillä ja että he olisivat siinä yöpyneet. Ensimmäisillä kursseilla 1908 ja 1909 oli lähes neljäkymmentä vienankarjalaista oppilasta Pistojärveltä, Kiestingistä ja Uhtualta, lukuisien kuusamolaisten ohella. Vienan Karjalaisten Liiton aloitteesta syntynyt opisto aloitti pysyvän toimintansa Kuusamon kirkonkylässä marraskuussa 1909 Itä-Pohjanmaan Kansanopistona. Yhdellä kämppäni seinällä on tallessa vanhasta jo 1990-luvulla menetetystä tallista pelastettu hirsi, johon on kaiverrettu vuosiluvut 1730, 1731 ja 1732 sekä tekstiä, jonka merkitystä yritetään parhaillaan selvittää. Vuonna 1789 annettiin asetus talonpojan oikeudesta saada kruununtilaan ns. Yksi pitkään laukkukauppiaiden käytössä olleista reiteistä on kulkenut tältä vaaralta itään Tiirovaaraan, joka sijaitsee nelisen kilometriä rajasta Venäjän puoMARRASKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT MARRASKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT Tiiron porttia etsimässä Ulla Parviainen ja Eeva-Kaisa Linna sukunsa mailla Kuusamossa etsimässä Tiiron porttia. Nykyisin opisto on profiloitunut valokuvauksen ja kuvataiteen opetukseen. rehtori. Kirjallinen vahvistus syynistä annettiin maaliskuussa 1785. Vuonna 1823 viidennen polven Kurviset lunastivat kruununtilan perintötilaksi lakimääräisellä kolmen vuoden vuokralla. Opiston alkuvaiheen voimahahmoja olivat juuri mainittu, Uhtualta kotoisin ollut Paavo Ahava sekä kuusamolaiset kirkkoherra Antti Valtavaara ja kauppias S. Meillähän on yhteinen intressi selvittää alueen historiaa. vakaa hallintaoikeus
Tuolla matkallaan hän ei vieraile vaaran laella saakka vaan kuvailee vaaranäkymää ”…kaukana ulapan takana jättiläisvaaralla häämöttävät Kurvisen kylän harmajat talot…” Kuusamon historia sivuaa monilta osiltaan myös itäisen naapurialueen historian vaiheita. Suomen puolella reitti jatkui Vasaraperän kautta Iijoelle ja kohti isoja kauppapaikkoja, kuten Ouluun. MARRASKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT Ulla Parviainen restauroi vanhaa savusaunaa pieneksi pirtiksi. Kylän itäreunalla on sijainnut Tiiron portiksi kutsuttu veräjä, josta polku Tiirovaaraan lähti. Runolaulaja Marina Takalo on yksi Kuusamoon Karjalan pakolaisena vuonna 1922 tulleista. Esimerkiksi Katja Hyryn väitöstutkimuksessa Meistä jäi taas jälki on haastateltu 1912 syntynyttä miestä, joka kertoo, kuinka hän pakomatkalla putosi reestä, mutta kuinka takana tulevat huomasivat hänet ja ”…sitte tultiin Kurvisenvaaraan”. Pakolaisten käyttämistä reiteistä on mainintoja myös pakolaistutkimuksissa. Aluksi uusia asuinrakennuksia ei saanut rakentaa Suomussalmelle johtavan tien itäpuolelle, joten vanha kyläalue jäi rakentamatta. Hän oli 5-vuotias, kun kylästä oli marraskuun lopulla 1939 venäläisten hyökkäyksen alta lähdettävä. UP Kylä oli ympäriinsä aidattu, jotta eläimet eivät olisi päässeet sinne. Vuosina 1917–1922 Suomeen tuli karjalaisia pakolaisia yli 12 000, näistä Kuusamoon noin 3000. Sen sijainnin pystyimme suunnilleen paikallistamaan, kun katselmuksessamme oli mukana syntyperäinen kyläläinen. Kurvisenvaaralta rajalle taas on noin seitsemän kilometriä. Vain kylän pelloilla jatkettiin viljelyä. Kuusamossa on lukuisia merkkejä ja muistoja vienalaisista, sillä monet vienalaiset perheet asettuivat asumaan Kuusamoon. Eeva-Kaisa Linna keskustelee tällä palstalla karjalaisuuteen liittyvistä asioista. Vaarojen kylien asukkailla on pitkä historia kanssakäymisessä – se jatkui jopa jatkosodan jälkeen. Kurvisenvaara on ollut kirjailija Ilmari Kiannonkin vierailupaikka. Tutkija Sami Kallion mukaan tiirolaisista vain yksi varakas talous harjoitti laukkukauppaa, muut elivät pääsääntöisesti porotaloudesta. KUVA: EEVA-KAISA LINNA Vienalaisia saapumassa kansanopistokurssille 1908. Aitaamisesta oli säädetty laki, joka kumottiin vasta eduskuntakaudellani vuonna 2017. Hän kirjoittaa teoksessaan Vienan virroilta, Karjalan kankahilta matkastaan Kiannalta Kuusamoon. 2022 Karjalan Heimo N:o 9–10 195 MARRASKUU 2022 LAUKUNKANTAJAT lella, Pistojärven kunnassa. Tämänvuotisen symposiumin teema Viena-kuvasta kirjallisuudessa toi useiden esitelmien kautta näkyviin vienalaisuuden ja Kuusamon yhteyden. KUVA: KSS. Aita on vuosikymmenten saatossa hajonnut näkymättömiin eikä portti ole enää tunnistettavissa. Hänen muistokseen on laitettu opiston viereisessä puistossa seisova muistomerkki. Evakosta palattaessa rakennukset oli muutamia aittoja ja latoja lukuun ottamatta poltettu. Heitä avusti Itä-Karjalan huoltotoimikunta, uhtualainen isoisäni Iivo Kaukoniemi asiamiehenään. Kallion mukaan juuri toinen Pistojärven kautta kulkeneista kauppareiteistä meni Tiiron kylän kautta Kurvisenvaaraan
Vuonna 1899 hän teki Keisarillisen tiedeakatemian tuen turvin viisi kuukautta kestäneen tutkimusmatkan eri puolille Aunuksenmaata. Dobrininin taidetta täydentävät karjalaisten runolaulajien esittämät runot kerääjien kirjaamissa muodoissa. Aunuksenmaa: matkakuvauksia Mihail Antonovitš Krukovski (1865–1936) oli tunnettu venäläinen etnografi. Hinta 22 euroa. 88 sivua. Kalenterin koko on A4, sivuja on yhteensä 36. Tehtävissä on paljon kuvitettua sanastoa ja lyhyitä virkkeitä, jotka soveltuvat hyvin vasta lukemaan opetteleville. Hinta 15 euroa. Matkallaan hän kävi niin venäläisissä kuin karjalaisissakin Aunuksenmaan kunnissa säitä uhmaten, tehden havaintoja ympäristöstä, ihmisistä, kielioloista ja sosiaalisista ongelmista. Kirjutan i?e 1 Maria Kuisminin ja Juuli Kähärin laatima livvinkarjalan harjoituskirja sopii lukemisen ja kirjoittamisen avuksi alakoulun opetukseen. Jokaiselle kirjaimelle on oma sivuaukeama harjoituksineen. Kirjan on kustantanut Karjalan kielen koin abuniekat ry. Lopusta löytyvät myös merkittävät juhlapäivät sekä ortodoksinen nimipäiväkalenteri.. Kuukausien ja päivien nimet ovat vienankarjalaksi, eteläkarjalaksi ja livvinkarjalaksi. Kovakantinen, 193 sivua Hinta 20 euroa Jäsenhinta 15 euroa. Vienankarjalaisen kuvataiteilija Vitali Dobrininin (1954–2021) omintakeiset kalevalaiset teokset kuljettavat upealla tavalla läpi vuoden. Karjalainen taidekalenteri vuodelle 2023 TILAUKSET: Karjalansivistysseura.fi/ kauppa tai tilaa sähköpostitse: toimisto@karjalansivistysseura.fi tai käy ostoksilla ma–to kello 10–15 toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9 D, Helsinki Karjalan Sivistysseuran vuosikalenteri on löytöretki karjalaiseen kieleen ja taiteeseen. Runot on valittu eri murrealueilta kuvittajan taide ja vuodenajat huomioon ottaen