Karjalan Heimo 9-10/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

2023 9–10 7 € Juha Hurmeen Väinämöinen on vikkelä Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaali Punainen Uhtua ja 1920-luku Kesäleirit Hiekan Konevitsassa
sai nopean vastauksen, Markku Niemisen kirjan Minun Kalevalani. 176 Matti Polla tutkii artikkelissaan juuri 400 vuotta täyttäneen Vuonnisen kylän asutushistoriaa ja runonlaulajasukujen suurta osuutta sen asukkaista. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 162 KARJALAN HEIMO 9–10/2023 184 164 Kiertueelle lähtevän Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaalin tekijät huomasivat, että tuttu rauhanraja on hedelmällisellä tavalla epäselvä ja kiistelty. 192 Juha Hurmeen tuore kirja Kenen Kalevala. Sosialismin ja neuvostohallinnon rakentamisessa riitti vastuksiakin, kuten nälkää. Teokset voi nähdä sukupolvikokemuksina. 167 Joonas Ahola pohtii karjalaisen perinnekulttuurin ja sosialistisen realismin välissä eläneen neuvostokalevalaisen runouden taiteellista ulottuvuutta. 198 Karjalan Sivistysseuran hallituksen uutisissa kaikkia halukkaita kannustetaan ideoimaan seuran tulevaa toimintaa uudistetun strategian pohjalta. 2023 9–10 7 € Juha Hurmeen Väinämöinen on vikkelä Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaali Punainen Uhtua ja 1920-luku Kesäleirit Hiekan Konevitsassa KANSI: Heidi Kiviharju Väinämöisenä. 168 Kirjailija ja teatterimies Juha Hurme pistää Kalevalan vanhat esitysperinteet silppuriin luoden TTT:n lavalle ajankuvan, josta löytyy laulun mahti. KUVA: KARI SUNNARI, TTT Keijo Ahtosen johdolla päästiin Karelianismiseminaarissa maistamaan myyttisen Kultalähteen vettä. SEURAAVA NUMERO Joulukuu 2023. 181 Lea Tajakka sukeltaa Laatokalta Keiteleen Hiekkaan evakkoon lähteneen Konevitsan luostarin kesäleirien tunnelmiin sekä luostarielämän haasteisiin. 170 Pekka Vaara kertoo, miten punaista Uhtuaa luotiin 1920-luvulla. 175 Aki Aunalan kolumnissa tarpeeton, ylisuuri matkalaukku johdattaa yllättävään kohtaamiseen, joka lisää ymmärrystä myös edeltäviä sukupolvia kohtaan
Hiljaisuus väliltämme pyyhittiin hetkessä pois. Tuota poliittista tahtoa voi vain hartaasti toivoa, vaikka pienintäkään signaalia sellaisesta ei ole helmikuun 2022 jälkeen tihkunut siltä ainoalta taholta, jonka käsissä rauha voi olla. Jos vain on poliittista tahtoa. YHTENÄ HEIDÄN JOUKOSSAAN evakkomatkalle joutui kaksivuotias Martti Ahtisaari. Demokraattisissa valtioissa tärkeintä on yhä ruohonjuuritaso, sinä ja minä, keitä itse äänestämme valtaan. Vailla yhteydenpitoa yhteen rakkaimmista olen säilyttänyt jo vuosikymmeniä korurasiassani pientä paperilappua. Rauhanmiehen, presidentti Ahtisaaren kuolema osui sotaisaan aikaan, jona uutishuomio oli siirtynyt Venäjästä ja Ukrainasta Lähi-itään, hamasin hyökkäykseen Gazassa, Länsirannalle ja Israeliin. KATRI KOVASIIPI Seura perustettiin vuonna 1906 nimellä Wienan Karjalaisten Liitto. Karjalansivistysseura.fi Kieltä ja kulttuuria vuodesta 1906 Rauhan rajoilla PÄÄTOIMITTAJALTA Helsinki 2023 22 10. Tarkoituksena on itäja rajakarjalaisen kielen ja kulttuurin vaaliminen sekä sivistystyön tekeminen. Ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana suomalaisena hän vastaanotti ansioistaan Nobelin rauhanpalkinnon Oslossa joulukuussa 2008. Mitä intensiivisempi ja syvempi ystävyys ja rakkaus on ollut, sitä jyrkkärajaisempi ja ehdottomampi on ollut ero. Noin 80 vuotta sitten yhteyden koteihinsa sekä isiensä ja äitiensä maihin puolestaan menettivät siirtokarjalaiset. Vuonna 1917 nimeksi tuli Karjalan Sivistysseura ry. Seura ylläpitää karjalaista perinnettä ja heimohenkeä sekä lujittaa karjalaista itsetuntoa. Olet elänyt hirveän hyvän elämän niin olet elänyt sen [ … ] Olet elänyt hirveän, hyvän elämän niin, olen elänyt sen [ … ] Runon on kirjoittanut Paavo Haavikko, ja se on julkaistu kokoelmassa Viisi sarjaa nopeasti virtaavasta elämästä (Arthouse, 1987). Palkintopuheessaan hän lausui: Uskon edelleen, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa. Karjalan Sivistysseura ry:n jäsenlehti ja äänenkannattaja Karjalan Sivistysseura ry:n jäseneksi pääsee jokainen hyvämaineinen kansalainen. Siihen tuo menetetyksi arvelemani ystävä, sielunsisko, kirjoitti kerran yhteistä iltaa viettäessämme runon. Kuka olisi silloin uskonut, että pienestä karjalaispojasta kasvaa Suomen presidentti ja yksi maailman merkittävimmistä rauhanvälittäjistä. Se havainnollisti, miten paljon kirjoittamisessa merkitsee pilkun paikka ja yksi kirjain, persoonapronominin vaihtuminen sinusta minuksi. Voi vain kysyä, mistä rauhaa rakentava poliittinen tahto saa alkunsa. Jäsenmaksuun sisältyy Karjalan Heimo -lehti. Tervetuloa jäseneksi, lehden tilaajaksi ja lukijaksi sekä karjalaiskalevalaisen kulttuurin harrastajaksi. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 163 O len menettänyt monta ystävää. Diktatuurissa kaikki on menetetty. Sattuma, jonkun mielestä kai johdatus, saattoi meidät kesän lopulla yhteen tämän sydänystävän kanssa. Tapahtumaketju sai minut miettimään myös ystäviä, rakkaita, joita valtioiden väliset rajat ovat erottaneet heidän omasta tahdostaan piittaamatta. Suomessa asuneet vienankarjalaiset kadottivat yhteytensä itärajan toisella puolella eläneisiin läheisiinsä jopa viideksikymmeneksi vuodeksi, kun raja sulkeutui 99 vuotta sitten
Sopivan kiistelty ja epäselvä Pähkinäsaaren rauhanraja Myyttisen Pähkinäsaaren rauhan solmimisesta on kulunut 700 vuotta. Teoksen suunnitteluvaiheessa tarvittu tausta-aineistolista on mittava ja laaja-alainen, ja sisältää historiaa, kielitiedettä, sosiologiaa, taidetta ja kulttuurintutkimusta. Valinnan vaikeus prosessin aikana Kun Joensuu, Räsänen, Munne ja teoksen muusikko Janne Vänskä olivat jakaneet toisilleen lähdeaineistovinkkejä, lukeneet, ajatelleet ja miettineet aikansa, alkoi teoksen ideoiminen, kirjoittaminen ja harjoittelu. Kaavilainen Maarianvaaran teatteri ravistaa juhlavuonna rajalle vuosisatojen varrella kertyneet pölykerrokset klovneriasta ja ilosta ponnistavalla Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaalilla. Joensuu kertoo, että aiheena Pähkinäsaaren rauhanraja on juuri sopivan epäselvä ja kiistelty, ja juuri sellaisena erinomainen lähtökohta taiteelle. Esityksen ensi-ilta oli elokuussa ja lisäesityksiäkin tuli. Kun rajakarnevaalia sitten alettiin valmistella, pyörittelivät ohjaaja-dramaturgi Juhani Joensuu, näyttämötaiteilija Timoi Munne ja harmonikkataiteilija Janne Vänskä muutaman kerran päätään. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 164 K aksi vuotta sitten Maarianvaaran teatterin tuottaja Henry Räsänen ilmoitti kokeneelle ja paljon teatteria tehneelle työryhmälle, että Taiteen edistämiskeskus ja OLVI-säätiö ovat päättäneet rahoittaa Pähkinäsaaren rauhanrajan juhlavuoden esitystä. Varkauden teatteri tarttui mahdollisuuteen ottaa ohjelmistoonsa Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaalin. – Ensimmäinen ajatushan siinä oli, että on tutkittava itse asiaa ja otettava selvää, hankittava lähdeaineistoa ja ymmärrettävä, mikä tämä Pähkinäsaaren rauhanraja on ja mitä se merkitsee, Munne kuvaa. Erityisesti Sakari Topeliusta (1818– 1898) on luettu tämänkin prosessin aikana moneen suuntaan: – Kokonaiskuva Topeliuksesta on muuttunut tätä esitystä tehdessä, satusetä on aivan liian kapea ja pinttynyt määritelmä sukupuolten tasa-arvoa kyselevälle, luontokadosta huolestuneelle ja ihmisyyttä miettivälle tiedemiehelle, Räsänen kertoo. Työryhmä ottaa esille muun muassa professori, historiantutkija Matti Klingen (1936–2023) Kaksi Suomea -teoksen, Inkeri Koskisen Villi Suomen historia -väitöskirjan (Tammi 2015), Päivi Kanniston Suolatut säkeet -väitöksen (SKS 1997) ja Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpelan tutkimustyön. Janne Vänskä, Henry Räsänen ja Juhani Joensuu, takana Timoi Munne valmiina kiertueelle.
– Olennaista on se, että meillä on rinnakkain esityksessä kaksi näkökulmaa, historiallisiin lähteisiin perustuva ja toinen, tähän päivään kiinnittyvä. Perinteisempään teatterikerrontaan tottuneet konkariesiintyjät tyylilaji on haastanut löytämään itsestään uusia tapoja olla näyttämöllä. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 165 . Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaalin sermi auttaa pitämään sen mielessä. – Tällä työryhmällä syntyy ideoita, kirjoitettua tai harjoiteltua materiaalia syntyi prosessin aikana runsaasti. Tšekkiläisten Lubomír Benešin ja Vladimír Jiránekin luomat Hupsis-ukot eli Pat ja Mat kurkistelevat jostain komeaa rajakiveä siirtelevien Munnen ja Räsäsen selän takaa. Klovneriaa Novgorodin tuohikirjeestä Esityksen sisältöön on löytynyt aiheiksi muun muassa Novgorodin tuohikirje, jossa Laatokan etelärannan Neva-joen suiston Pähkinäsaarelta lähtevä ja Raaheen päätyvä rajalinja määritellään, rajakivi, jonka siirtäminen ja hajoilu rytmittää omalta osaltaan esitystä – ja sekin hetki, kun Ruotsin kuningas ja Venäjän suuriruhtinas rauhansopimusta Pähkinäsaaressa allekirjoittavat. Tässä esityksessä tulee hiki jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, Munne kertoi. Suurin vaikeus itselläni oli karsia ideoita ja osia ja löytää Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaalille sujuva kulku ja kaari. Sitä yhtä tiettyä totuutta tästäkään ei löydy, Munne kertoo. Kiertueteatteriin kuuluu roudaaminen ja esityksen valmistelu. Se oli itselleni uutta ja kiinnostavaa, haastoi jo tällä kohtaa. Itä ja länsi kansanlaulumosaiikissa Näytelmän muusikko Janne Vänskä ei soittele harmonikkaansa Pähkinäsaari Henry Räsänen miettii, että sotia, rajoja ja rauhoja on riittänyt. – Klovneriaan perustuva esitystapa oli itselleni tässä kohtaa se uusi, toisenlainen teatterintekemisen ja lavalla olemisen tapa. Tämä kuvataan tuoreesti ja samalla perinnetietoisesti klovnerian kautta. – Tulkinnat historiasta ovat monenlaisia. – Tällä työryhmällä on niin paljon osaamista, että he voivat tarttua raskaampaankin aiheeseen, josta siivilöityy näyttämölle sopivaa aineistoa. Ensimmäinen yritys ei toiminut, ja tätä piti hakea, Joensuu kuvaa omia haasteitaan. Niiden molempien kautta kerrotaan Pähkinäsaaren rauhanrajasta ja siitä, mitä se on ollut ja mitä sen olemassaolo on aiheuttanut ja aiheuttaa ehkä edelleen, Räsänen summaa. Hyvin usein teatterimuoto on sirpalemainen, ja esitykset koostuvat fragmenteista, liittyvät intiimiin pienryhmän tai työparin tarinankerrontaan. Janne Vänskä pystyttää taustakangasta.. Meidän ajastamme käsin ääneen pääsevät muun muassa Kauhavan Maijaa Rääkkylästä kosimaan lähtevä Imppa, itämerensuomalaisen kielipaletin hallitseva Iiro ja eteläpohjalaisen savolaiskiilan alueella asuva kirjastoautonkuljettaja Hyrynsalmi, joka julistaa yhden miehen sodan savolaisille. Maarianvaaran teatterilla olisi ollut lukemattomia erilaisia tapoja kertoa Pähkinäsaaresta ja rauhanrajasta
Vänskän oma virtuoosimainen ohjelmanumero on itäisten ja läntisten kansanlaulujen sirpaleista koostuva potpuri tai sikermä, eräänlainen kansanlaulumosaiikki, jossa on rivi sieltä ja rivi täältä ja jossa näkymät, tunnelmat ja ilmansuunnat vaihtelevat tiuhaan. Pähkinäsaaren rauhanrajaankin liittyvä tutkimus ja tieto murentaa ajatusta yhdestä kansasta ja yhdestä kielestä. Se auttaa ihmistä, ja sitten kun niihin uskotaan, ne alkavat tuottaa todellisuutta. Vuonna 2023 kaikki rajat eivät ole yhtä ikuisia, vanhentuneita, vaan uusia rajalinjoja Euroopankin sisällä ollaan luomassa sotimalla. Tämä kaikki nousi väkisin esitykseen mukaan, Munne sanoo. 0400 911 532 Timoi Munne ihmettelee, että on päätynyt Varkauden teatterin toivotuksi tähtiesiintyjäksi. Hän ottaa ratkaisijan roolin, asettuu tarvittaessa yhdeksi näyttelijäksi ja rytmittää fragmenteista koostuvaa esitystä musiikilla. Rajateema on ikuisesti ajankohtainen Pähkinäsaari 1323 -rajakarnevaali ilakoi yhden vesireitin, kauppareitin, kaikkiaan hiukan epävarman historiallisen linjan varrella. Kiertävää esitystä pääsee jo tämän syksyn aikana seuraamaan useilla paikkakunnilla. – Maailmassa on menossa aika ristiriitainen ja eripurainen aika, jopa sotiva. Vänskä soittaa ja laulaa yleisön eteen keskenään riiteleviä ja samalla toinen toistaan täydentäviä kansanlaulujen rivejä. – Ei sellaista aikaa ole ollut historiassa eikä ole koskaan. Ristiriitainen, kiinnostava paikallisuus Maarianvaaran teatterilla on pitkä kokemus paikallisidentiteetteihin ja erityisesti idän ja lännen rajalla oloa pohtivien esitysten tekemisessä. Joku selko ihmisen aina on kuitenkin kotiseutunsa ja taustansa elämisen ja olemisen tavasta pitänyt ottaa: – Se palvelee elämästä selviytymistä, että meillä on maakuntaidentiteettejä. Teksti ja kuvat: PIA PAANANEN Lisätietoja: maarianvaaranteatteri.net, tuottaja Henry Räsänen p. Silloin paikannimi oli Siitti, ja tässä Varkauden kaupungin kohdalla se jossain sijaitsi, vakuuttavat Henry Räsänen (vas.), Janne Vänskä, Juhani Joensuu ja Timoi Munne.. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 166 1323 -rajakarnevaalin taustalla harmittomasti. Tätä kautta Maarianvaaran esitys laajenee humaaniksi sekä äärimmäisen ajankohtaiseksi ja tuoreeksi kannanotoksi. Pähkinäsaaren rauhanrajan varmin läntisin piste ennen pitkää epävarmaa rajalinjaa kulki ehkä juuri tästä. – Paikallisuus on kiinnostavan ristiriitainen teema. Sitten läksin kokoamaan niistä jonkinlaista tarinaa, jossa on rakkauslaulun teemaa. Ja yksi niistä määritettiin kulkemaan Pähkinäsaaresta Raaheen 700 vuotta sitten. Sen pohdinta on hedelmällistä, mutta ei ongelmatonta, jossain on aina rajoja ja nationalismin vaaraakaan ei voi välttää, Joensuu sanoo. Se ei ole kaukana muualla maailmassa, se on Suomessa, yksilöiden välillä ja erilaisten ajattelutapojen välillä. Se kuva yhden kansan ja kielen historiasta on tuotettu, sitä tarvittiin yhdessä vaiheessa, kun Suomen valtio syntyi, mutta totta se ei ollut silloin eikä ole nykyäänkään, Munne kuvaa. – Istuin alas ja kokosin itselleni itäistä ja läntistä kansanlauluperinnettä. Näytelmän piilosanomana nouseekin ajatus siitä, että maailma ei ole valmis, mitkään rajat eivät ole lopullisia ja niitä heitellään sinne ja tänne. Isontalon Anttia, Karjalan kunnaita, eri puolilta Suomea tulevia lauluja
Neuvostopropaganda koostui yksinkertaisista, suoraviivaisista viesteistä, mutta kun perinne valjastettiin samaan tehtävään, perinteen ”kansallinen muoto” ei rajoittunutkaan muodon tasolle. Yksilölle tai hänen tunteilleen ei annettu neuvostojärjestelmässä paljoakaan arvoa: ihminen oli koneiston ratas, joka saatettiin heittää pois, jos se ei toiminut toivotusti. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 167 N euvostokalevalaista runoutta lukiessa outouden ja vierauden tunteet nousevat helposti pintaan ja peittävät runojen muut ulottuvuudet. Henkilökohtainen kokemus on niissä piilotettu koodin taakse, joka pitää purkaa. Kirjan arvio on julkaistu Karjalan Heimossa 7–8/2023. Suora kritiikki oli sensuurin ja salaisen poliisin vuoksi mahdotonta, mutta runous – taide – on monitulkintaista. Hegelin mukaan runous on taiteista jaloin, sillä se muotoutuu lopullisesti lukijan tai kuulijan mielikuvituksessa. Sama on koskenut historiassa vaikkapa avantgardistista runoutta tai oikeastaan kaikkia uusia taidesuuntauksia. Taustojen tuntemisen kautta teksteihin on mahdollista eläytyä ja voi päästä kurkistamaan siihen todellisuuteen, jossa ne syntyivät ja jossa runoilijat elivät – vaikkei kokemus kaikkein miellyttävin olisikaan. Siksi taiteilijat ovat aina olleet despoottisten hallitsijoiden silmätikkuna. Runollinen, taiteellinen ulottuvuus on olennaisen tärkeä, kun puhutaan ars poeticasta, runotaiteesta, johon myös neuvostokalevalainen runous kuuluu. Neuvostokalevalaisissa runoissa vuosituhantinen karjalainen runotraditio kohtasi tiedettä, teknologiaa ja teollisuutta ihannoivan neuvostoideologian. Uusiksi sepitettävän perinteen sisällöille annettiin selkeät propagandistiset tehtävät, ja teksteihin jäi runolaulajan omakohtaiselle ilmaisulle vain vähän tilaa. Neuvostoliiton johto kannusti 1930-luvulla vähemmistökansojensa perinteentaitajia sepittämään uuden yhteiskuntajärjestyksen ylistykseksi ”muodoltaan kansallista, sisällöltään sosialistista” sanataidetta. Karjalaisen runoperinteen taitavimpien tunnettujen sepittäjien kuten Arhippa Perttusen tai Mateli Kuivalattaren omintakeisimmatkin runot koostuvat valtaosaltaan perinteisistä säkeistä. Sanoisin kuitenkin, että neuvostokalevalaisia runoja on helpompi arvostaa, kun tuntee taustan, jossa ne ovat syntyneet, sillä neuvostokalevalaisten runojen syntyprosessi on ollut monin tavoin ohjattu ja rajoitettu. ”Kansallinen” viittasi vähemmistökulttuureihin kuten karjalaisiin. Risteytymänä syntyneet runot ovat haastavia, sillä ei ole selvää, kuinka niitä tulisi lukea. YKSILÖLLISEN ILMAISUN rajoittaminen on neuvostokalevalaisissa runoissa suorastaan silmiinpistävää, mutta se heijastaa omaa aikaansa. Sosialistisen realismin ihanteiden mukaan vain optimismi oli taiteessa hyväksyttävää huolimatta siitä, että sotienjälkeisen Neuvosto-Karjalan olot olivat lähinnä toivottomat, joten oloista ei voinut puhua suoraan. Yksilöllisen äänen puuttuminen runoudesta heijastaa runoilijan pelkoa ja arvottomuutta. Esimerkiksi keskiaikainen eurooppalainen rakennustaide huipentui katedraaleihin, jotka rakennettiin kristillisen jumalan kunniaksi – mutta niiden rakenne periytyi esikristillisistä roomalaisista basilikoista. KUVA: KIRA LESKINEN. Sen mukana runoihin livahti vanhaa, perinteistä maailmankuvaa ja arvoja. Katedraaleissa siis esikristillinen rakennustaide uudelleentulkittiin kristilliseksi. Runollisina teksteinä niillä on kuitenkin sanojen tarjoamien pintamerkitysten alla muitakin merkityksiä, jotka ulottuvat propagandaa syvemmälle. Yleisön välitön reaktio on useimmiten ollut torjunta. Tästä syystä vaikkapa Sapfon fragmentaarisista rakkausrunoista on helppo nauttia, vaikkei tietäisi mitään antiikin Kreikasta. Joukkohaudat ja vankileirit olivat täynnä tällaisia rattaita. Taidetta on arvioitava omaa aikaansa ja omaa taustaansa vasten. Taide heijastaa oman aikansa yhteiskuntaa ja ponnistaa aiemmasta taiteesta. JOONAS AHOLA Joonas Aholan kirja Neuvostokalevalainen runous – Perinne ja propaganda Neuvosto-Karjalassa 1937–1963 (KSS 2023) julkaistiin elokuussa. Pakollisen neuvostojargonin täyttämien rivien välistä saattaa lukea runolaulajan tuskaa, kiukkua tai ivaa. Kauneus on katsojan silmässä, mutta kauneutta näkee enemmän, kun osaa katsoa myös toisen näkökulmasta. Taidetta ei voi kuitenkaan kahlita kokonaan. Neuvostokalevalainen runous oli myös taidetta KOMMENTTI Joonas Aholan tietokirjaan sisältyy kokoelma neuvostokalevalaisia runoja. Aiemman varaan rakentuminen on korostunut ja korostuu kansantaiteessa ja kansanperinteessä – ja etenkin sellaisessa säilövässä perinteenlajissa kuin kalevalamittaisessa eeppisessä runoudessa, jota on mutkikkaan runomittansa vuoksi vaikea sepittää uusiksi tuosta vain. Kalevalamitan ja perinteenmukaisten säkeiden käyttö ikään kuin arvotti runojen sosialistisia sisältöjä perinnekulttuurin näkökulmasta eikä aina järin mairittelevasti. Jos haastavalle ja oudolle antaa kuitenkin mahdollisuuden ja ottaa haasteen vastaan, voi oppia tulkitsemaan taidetta sen omilla ehdoilla, taiteilijaa ja ihmistä omana itsenään. Neuvostokalevalaisessa runoudessa kohtasi yllättävästi kaksi esteettistä merkitysjärjestelmää: karjalainen perinnekulttuuri ja sosialistinen realismi
Intertekstuaalisten viittausten pyörre on huima, ajassa ja kulttuurin eri lajityypeissä liikutaan vauhdikkaasti, huumorin lajeista ykkösenä ja näytelmän valtiaana on parodia. Molemmissa uutuusteoksissaan Hurme käsittelee Kalevalan kulttuurihistoriaa. Hurmeen käsikirjoitus räjäyttää Kalevalan silpuksi ja alkaa selvittää, mistä aineksista se on syntynyt, mitä kansanrunousaineksia siitä on jätetty pois – ja mihin kaikkeen Kalevalan ja itämerensuomalaisen runouden ylipäätään voi katsoa antaneen vaikutteita. ovat pintapuolisesti katsoen aivan eri maailmoista. Naishahmojen voimat saavat kiitettävästi tilaa. Musiikki on hyvin keskeinen osa esitystä, ja siitä vastaa monipuolinen kansanmuusikko, jouhikosta ja myyttisiin sfääreihin yltävistä tunnelmista parhaiten tunnettu Pekko Käppi. Käpin säveltämä musiikki yhdistyy taitavien näyttelijöiden vahvoihin lauluvetoihin; Käppi itsekin liikehtii näyttämöllä – välillä jouhikkonsa kanssa, välillä parissa roolissakin, pystytukka pinkiksi värjättynä. Väinämöisen roolissa nähdään Heidi Kiviharju, joka hoitaa tonttinsa hilpeän hypähtelevällä otteella. Samana päivänä julkistettiin Hurmeen kirjoittama tietokirja Kenen Kalevala?. Näytelmän tyylilaji on karnevalistinen, hupailumainen, kuulinpa erään katsojan rinnastavan sitä jopa Uuden Iloisen Teatterin Peacock-meininkiin. Kuvassa etualalla Teija Auvinen sekä taaempana Heidi Kiviharju. Kielenvaihtoa ja kulttuurien sekoittumista Kerronnassaan Hurme leikkii suomalaisen kirjallisen kulttuurin lyhykäisyydellä: kun näytelmän alussa seitsenhenkinen työryhmä saa tehtäväkseen esittää klassikon, ei se heti tartutakaan katsojan Karnevalistinen Kalevala-kieputus Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Väinämöinen sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 29.8.2023. Jo Väinämöisen vaatetus antaa hienovaraisen vihjeen narrimaisuudesta, ja Hurmeen käsittelyssä muutkin Kalevalan sankarit nähdään laajemminkin antisankareina, hupiukkoina, joiden pyrkimykset sankaruuteen vinksahtavat inhimillisten erehdysten ja kompurointien suohon. KUVA: KARI SUNNARI/TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI. Naisen roolittaminen Väinämöiseksi nostetaan teatterin markkinoinnissa kärkeen, mutta eihän se nykyaikana ole mikään ihmeellinen juttu. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 168 N äytelmä Väinämöinen ja kirja Kenen Kalevala. Tätä kalevalaisen sankaruuden ihmisellistä piirrettä Hurme erityisesti rakastaa, ja sen hän antaa myös näkyä ja kuulua
Äkkiä hänen ympärillään onkin ryhmä soittajia ja laulajia, yksi toisensa perään he vahvistavat toistensa ääniä, meininki voimistuu: hetki hetkeltä tyttö vapautuu, jännittyneet hartiat laskevat, katse irtautuu nuottitelineestä – tyttö tempautuu mukaan bändiin, unohtaa nuotit ja potkaisee lopulta nuottitelineenkin riemukkaasti sivuun, riehaantuen musiikin tuottamasta ilosta ja yhteydestä muihin soittajiin. Monien katsojien mielestä englanninkielinen tekstilatinki kuuluu olevan viihdyttävää ja innostavaa, itseni se pysäytti kokemaan ja pohtimaan henkilökohtaisesti, miltä kielenvaihto tuntuu. Kaikkein suurinta ovat laulu ja kyky heittäytyä Käsikirjoittajana ja ohjaajana Hurme nostaa keskeiseen rooliin laulun mahdin, onhan Kalevalassa kyse etenkin suullisen ja kirjallisen kulttuurin törmäyspisteestä. Runolaulun ja yhteisen musisoinnin voima saavuttaa huippunsa kohtauksessa, jossa Teija Auvinen esittää soittotunnille tulevaa pikkutyttöä. Sen sijaan koettavaksi vyöryvät Kalevalan sekaantuminen lastenkulttuuriin, Sampo-runojen vaihtoehtoiset versiot, Kalevalan ammentaminen rock-kulttuuriin, kalevalaisten sankarien kuten Lemminkäisen rock-kukkoilu, Kalevala-käännökset ja kulttuuriset Kalevala-väännökset. Ensimmäisen puoliajan hajanaisuus kasvaa toisella puoliajalla syvyyssuunnassakin hedelmällisemmäksi ja tarjoaa katsojalle tulkinnan avaimia, vaikka vauhti ja huumori eivät suinkaan hidastu esityksen loppua kohti edettäessä. Mikä mahtava kuva akateemisuuden ja pelimannihengen erosta sekä musiikin ja spontaaniuden voimasta! Näyttelijät tekevät upean yhteisponnistuksen, ja onpa heillä kaikilla myös omat kukoistuksen hetkensä, ikään kuin soolonsa. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 169 odotusten mukaisesti Kalevalaan, vaan siihen toiseen isoon kirjaan, ensimmäiseen suomenkieliseen romaaniimme. Hurmeen Väinämöinen on melkoinen Sampo-sirkus. Kielenvaihto, jonka karjalaisten runolaulajien alkuperäistekstit joutuivat runonkerääjien ja Lönnrotin Kalevala-versioiden käsissä kokemaan, kaadetaan katsojien syliin ja tajuntaan esityksen toisella puolikkaalla. Samalla katsojien tajuntaan tärähtää muistutus, miten lyhyt onkaan suomenkielisen kaunokirjallisuuden polku. Samalla, kun Hurme työryhmineen leikkii Kalevalan kulttuurihistorialla, sen käytön ja alkuperän kysymyksillä sukkelasti, väliin pirskahtelee yllättävän pedagogisia osuuksia. KATRI KOVASIIPI Lisätiedot ja liput: ttt-teatteri.fi/program/vainamoinen/ Kuvassa vasemmalta Janne Kallioniemi, Teija Auvinen, Heidi Kiviharju, Pekko Käppi, Myy Lohi, Pentti Helin ja Petra Ahola. Suomen kieli likipitäen hävitetään, runolle ryhdytään maailman valtakielellä in English. Vaikka näytelmän alussa näin viitataan Aleksis Kiveen, Kivenkin hienosti käsittelemää Kullervon tarinaa emme Hurmeen näytelmässä näe ollenkaan. Hupailuun tulee opettavaisia säröjä. Juonellista tarinankerrontaa ja aristoteelisen kaavan mukaista draaman kaarta kaipaaville tätä näytelmää en kai voi suositella. ”En, äiti käskee”, sanoo aran oloinen tyttö, asettelee nuottitelinettä paikoilleen ja kaivaa pussistaan jättimäisen triangelin. Kerronnan ja dramaturgian fragmentaarisuus ei kuitenkaan ole sattumaa, vaan Hurmeen tietoinen valinta, jolla hän korostaa suullisen, lauletun kansanrunouden olemusta: alkuperältään se ei ollut loogisesti etenevää kirjatekstiä, vaan esiintymistilanteesta toiseen vaihtelevia ja spontaanisti muuntuvia säkeitä, sirpaleita. KUVA: KARI SUNNARI/TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI. Riehakkaan näyttämövyörytyksen sekaan pulpahtaa luentomaisia hetkiä, joissa tehdään selkoa Kalevala-keskustelua viime vuosina leimanneesta karjalan kielen häivyttämisen historiasta ja Suomen Kansan Vanhojen Runojen (skvr.fi) ehtymättömästä aineistosta. Keskeiseen osaan nousevat runot, joita Lönnrot ei eepokseen edes kirjannut – mieleenjäävimpinä niistä tietysti eroottiset runot. Auvisen ohella loistavat etenkin Petra Ahola Louhena, muuntautumiskykyä osoittava Pentti Helin venyessään huppariinsa kätkeytyneestä Iku-Tursosta Senkkasen (Senkkane Miihkalin) Sampo-oopperan sankariksi. ”Tykkäätkö soittamisesta”, häneltä kysytään. Laulun lahjojen ohella näyttelijät käyttävät fysiikkaansa huikeasti, vähäisessä lavastuksessa nähdään jopa telinevoimistelutarpeita – ja niitä myös käytetään. Näyttämön oikeassa laidassa kulkevat samalla tekstitykset originaalikielellä, karjalakse
Metsäsissit, heitä avustaneet suomalaiset ja monituhatpäinen karjalaiskylien asukkaiden joukko olivat kiireesti paenneet rajan yli Suomen puolelle. Kyliin jäänyt väestö suhtautui tulijoihin vähintäänkin epäluuloisesti. Karjalan kansannousu, metsäsissikapina tai valkobandiittien ryöstöretki – tälläkin sodalla on monta nimeä – oli päättynyt. Monilla heistä oli kokemusta vaativista puolueen ja Suomen lyhytaikaiseksi jääneen punaisen hallinnon tehtävistä. Puna-armeija oli jälleen ottanut haltuunsa Uhtuan keskuskylän kolme päivää aikaisemmin. Helmikuun 11. Suomen imperialismilta on taas ainakin hetkeksi siivet katkaistu. Uhtuan kihlakunnan toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi valittiin Verner Forsten. Punasuomalaisten johtama Uhtua 1920-luvulla Neuvosto-Venäjällä vallitsi nälänhätä, eikä ruokaa riittänyt Karjalaan saakka, puhumattakaan Vienan korpikylistä. Heillä ei ollut suuria odotuksia neuvostovallan suhteen, joka oli toistaiseksi tuonut kyliin vain ryösteleviä sotilaita sekä kaikkea hyvää ja kaunista lupaavia, mutta Valkoisten vajaa kolme kuukautta sitten Suomesta Karjalan Kommuunin alueelle alkama rosvoretki on siis lopullisesti tuhottu. Vuonna 1923 muodostettu Uhtuan kihlakunta käsitti koko keskisen Vienan. Heitä löytyi Petroskoihin asettuneista suomalaisista punapakolaisista. Kapinan jälkeen oli Viena sulautettava osaksi Karjalan työkansan kommuunia. Aino Forsten työskenteli Uhtuan kulutusosuuskunnan johtajana. Forstenien sekä muiden Uhtuan kihlakunnan johtajiksi lähetettyjen punasuomalaisten ottama haaste oli melkoinen. Kuntiin ja kyliin tarvittiin oikean ideologian omaksuneet miehet ja naiset rakentamaan sosialismia ja neuvostohallintoa. Uhtuan kehityksen kannalta merkittävimpiä tulivat olemaan Verner ja Aino Forsten, jotka saapuivat kesäkuussa 1922. päivänä 1922 saattoi Petroskoissa ilmestynyt suomenkielinen sanomalehti Karjalan Kommuuni julistaa, että Uhtua on vallattu. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 170 U htualle saapuneet puna-armeijan joukot olivat edenneet Vienan Kemistä Kemijokea seuraillen Suopassalmelle ja Jyskyjärvelle, sieltä Luusalmen kautta Uhtualle. Samaan aikaan oli Toivo Antikaisen johtama, myöhemmin legendaksi kohotettu hiihtojoukko edennyt Kiimasjärven voiton jälkeen Kontokkiin, Vuokkiniemelle ja Vuonnisiin, johon ne pääsivät 10. Karjala on vapaa lahtareista ja kotvaan eivät rauhanhäiritsijät alueellemme ilmaantune. Lähin maantie ja rautatieasema olivat Vienan Kemissä päiväkausia kestävän venetai rekimatkan takana. Lahtarit ovat saaneet viimeisen ratkaisevan iskun. Maanviljelys ja karjanhoito oli aloitettava alusta, kun siemenviljan varastot ja karja oli hävitetty. Uhtua, Vienan Karjalan sydän, rosvojoukkojen viimeinen tuki ja varustus on Punaisen Armeijan käsissä. Aluksi Uhtuan kihlakuntaa johti vallankumouskomitea eli Revkom. Siihen kuuluivat Pohjois-Vienasta Suvanto ja Pistojärvi, rajan lähellä Kivijärvi, Kontokki ja Kostamus, kaikki Kuittijärvien ympäristön suuret kylät Vuonninen, Vuokkiniemi, Uhtua sekä Kemijoen varresta Jyskyjärvi ja Suopassalmi. helmikuuta. Kylät olivat suurelta osin tyhjentyneet asukkaista, oli asetuttava pakolaisten tyhjiksi jättämiin ja valkoisten suomalaisten rikkomiin taloihin.. Vanhat yhteydet leipäviljan hankintapaikkoihin olivat poikki. Seuraavana vuonna vallankumouskomiteat lakkautettiin ja hallintovalta siirrettiin kyliin, kuntiin ja kihlakuntiin perustetuille neuvostoille ja toimeenpaneville komiteoille. Oli rakennettava sosialismia suorastaan vihamielisissä olosuhteissa. Sen puheenjohtajaksi määrättiin punasuomalainen Arthur Wallden
Kuvan etualalla leijuu lehmisavu. Noin puolet 10 000–12 000 pakolaisesta noudatti kutsua ja palasi. Vapun 1923 kunniaksi neuvostohallitus julisti armahduksen palaaville pakolaisille tarkoituksena elvyttää kylien elämää. Ketään pakolaisista ei ole vangittu, kuten rajantakainen agitatsiooni yrittää väittää”. KUVA: KARJALAN TASAVALLAN KANSALLISARKISTO. Petroskoihin oli kerääntynyt aivan liikaa punasuomalaisia. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 171 . Lisää asukkaita tuli kahdesta suunnasta. Ensimmäisiä uudisasukkaita olivat Sallan läskikapinan myötä tulleet punaiset suomalaiset, joista kerrottiin Karjalan Heimossa 3–4/2023. Lehden mukaan Uhtuan kihlakunnasta oli rajan yli 1920-luvun Uhtualla sallittiin vielä yksityinen maatalous ja karjanhoito. Kahdesta suunnasta saapuneiden muuttajien voimin Uhtuan asukasluku palautui vähitellen. Kun vuonna 1926 toimitettiin Neuvostoliiton ensimmäinen väestölaskenta, oli Uhtuan keskuskylässä yli tuhat asukasta eli likimain sama määrä kuin ennen kapinaa. Vanhoja ja uusia asukkaita Elämä kuitenkin palasi vähitellen Uhtualle. nälkää torjumaan kykenemättömiä agitaattoreita. Punaiseksi Karjalaksi nimensä muuttanut sanomalehti kirjoitti marraskuussa 1924, miten Suomesta palanneet pakolaiset ovat tuoneet tullessaan talousja maanviljelyskaluja sekä karjaa ja saaneet ”jäljellä olevan omaisuutensa auliisti takaisin ja samalla heille on annettu täydet kansalaisoikeudet. Karjalaisia oli yli puolet, suomalaisia hieman alle puolet, venäläisiä muutamia kymmeniä. Kaikille ei riittänyt ruokaa, työtä ja asuntoja, joten Uhtua oli tervetullut vaihtoehto sijoittaa Karjalan hallinnolle ongelmaksi muodostunutta liikaväkeä. Suomesta tuli karjalaisia ja Karjalasta suomalaisia. Monissa taloissa oli kahdesta kolmeen omaa lehmää turvaamassa elämisen edellytyksiä. Osa vienalaisista pakolaisista oli jäänyt Suomen puolen rajakyliin ja odotti tietoa tilanteen rauhoittumisesta. Rohkeimmat palasivat kotikyliinsä vielä samana vuonna
Vaikka välit Suomen viranomaisiin olivat huonot ”lahtarirosvojen” toiminnan takia, joutui Karjalan hallitus kääntymään Suomen puoleen hätäavun saamiseksi Vienan kyliin. Uhtuan keskuskylään palanneiden määrästä ei ole erikseen tietoja, mutta heitä voi arvioida olleen useita satoja. Kihlakunnan 4000 kotitaloudesta oli Karjalan kommuunin mukaan tyhjänä 1400. Maatalousosaston toiminta keskittyi hävitettyjen talouksien kuntoon saattamiseen. tammikuuta 1926, ja Karjalan keskuskomitea päätti luovuttaa Suomeen jääneiden pakolaisten maat ja rakennukset kyläyhteisöille. Karjalan hallitus oli myöntänyt tukea Uhtuan piiriin, lähettänyt 500 puudan (8000 kg) viljaerän sekä sata Suomesta ostettua hevosta. Leipää maasta ja metsästä Uhtuan uudet johtajat ryhtyivät tarmokkaasti elvyttämään maanviljelystä ja karjanhoitoa. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 172 paennut 7280 henkeä, joista oli vuoteen 1924 mennessä palannut 3772 henkeä. Pietarin, Moskovan ja Petroskoin kautta he päätyivät Uhtualle, jossa toimivat keskeisissä johtotehtävissä vuosina 1922–1929. Karjalan kauppavaltuutettu sai tehtäväkseen Uhtuan koululaisia ilmeisesti 1930-luvun alkuvuosilta. Salaisen poliisin GPU:n raportin mukaan ”Suomesta palaavien keskuudessa on takapajuista ainesta, jolle on syötetty valkosuomalaisia poliittisia ja uskonnollisia käsityksiä, jotka voivat aiheuttaa vaikeuksia täällä”. Pakolaisten paluu ei sujunut niin auvoisasti kuin lehdissä annettiin ymmärtää. Silti kevätviljan kylvöt saatiin jotenkuten suoritettua. Kihlakunnan maatalousosaston johtajaksi oli keväällä 1922 saatu tarmokkaaksi kehuttu suomalainen toveri Kalle Korhonen. Karjakanta oli supistunut puoleen, mutta kyliin palaavat asukkaat toivat mukanaan sarvikarjaansa, harvemmin kuitenkaan hevosia. KUVA: KARJALAN TASAVALLAN KANSALLISARKISTO. KUVA: KARJALAN TASAVALLAN KANSALLISARKISTO Aino ja Verner Forsten olivat porilaisia sosialisteja, jotka Suomen sisällissodan jälkeen pakenivat Neuvosto-Venäjälle. Hevosia oli jäljellä kolmasosa entisestä, ja maataloustyökaluista oli ankara pula. Maatalouden elvyttämisestä ei kuitenkaan saatu välitöntä apua vallinneeseen nälänhätään. Pakolaisten paluumahdollisuus lopetettiin virallisesti 1. Uhtualle palaajia odotti neuvostovalta, jota käyttivät suomalaiset punikit. Pakolaisten omaisuutta käyttöönsä saaneiden ”punasiirtolaisten” ja paikallisten talonpoikien keskuudessa aiheutti nurinaa, että palanneet ”aktiiviset bandiitit ja muut” saivat omaisuutensa takaisin, vaikka ”monta vuotta sitä hoidettiin ja korjattiin”
Lehtikirjoituksen mukaan, ”kun talonpoika hevosensa kanssa tekee 12 tuntia työtä, niin hän pystyy elättämään vain itsensä ja hevosensa, mutta perheelle ei jää mitään.” Talousmies Edvard Gylling uskoi, että Neuvosto-Karjalan hyvinvointi voitaisiin rakentaa metsävarojen varaan. Metsätrusti perusti tukikohtansa Uhutjoen suuhun Hoteilan niemeen. Piirin tehtävänä oli vuoden aikana kaataa ja uittaa Kemiin 150 000 tukkipuuta. Rahapula tekee suurta haittaa niin ostajille kuin myyjillekin. Parannusta tilanteeseen saatiin vasta, kun metsätyöt vuonna 1926 siirrettiin Karjalan hallinnon määräysvallassa olleelle Karelles-metsätrustille. ostaa Suomesta 300 000 kiloa elintarpeita Vienaan ”niin pian kuin rosvojoukot on lopullisesti ajettu takaisin Suomeen”. Koko Karellesin hallinnon puheenjohtajana toimi vuoteen 1928 saakka punasuomalainen Herman Saxman. Nälästä kärsivät eniten Puudosin, Kemin, Poventsan ja Uhtuan kihlakunnat. KUVA: KARJALAN TASAVALLAN KANSALLISARKISTO. Paikallista tavaratuotantoa varten perustettiin Uhtuan teollisuuskombinaatti, jossa oli muun muassa sahalaitos, puutyöverstas, metalliverstas ja sähköasema. Punaisen Karjalan mukaan ”arvaamaton hyöty tulee tästä olemaan Uhtualle, jossa on tähän saakka totuttu tekemään töitä päretikun varassa. Uuden hallinnon pyrkimyksistä huolimatta Vienan kylien väki näki nälkää vuosina 1922–24. Muiden laitosten ohella oli Karellesilla pärehöylä, josta asukkaat saivat ostaa päreitä rakennusten kattamiseen. Metsätöihin ja uittoihin järjestäydyttiin työkunniksi eli artteleiksi. Uhtuan keskuskylän myymälä vuonna 1927. Keskeisenä nälän syynä mainitaan huonot ansiotulot, joita Vienan talonpojat saattoivat saada lähinnä metsänhakkuuja uittotöistä. Bandiittikapinan jälkeen onkin valovehkeistä Uhtualla ollut kova puute, sillä bandiitit murentivat mennessään kaikki öljylamput.” Sähkölaitoksen voimanlähteeksi oli miesja hevosvoimin kuljetettu höyrykone metsien halki Louhesta Uhtualle. Huono viljasato pakotti neuvostohallinnon keskittymään viljan hankkimiseen nälkäkuntiin. Maalaistuotteitakin alkavat talonpojat myydä rahalla. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 173 . Paikallista taloutta kehitettiin vapaaehtoisten osuuskuntamuotoisten yhteisöjen avulla. Kommunistisen puolueen aluekomitean raportit vuodelta 1924 kertoivat avoimesti tilanteesta. Leipäviljan, jauhojen ja ryynien toimitukset rajan yli saatiinkin käyntiin jo kesällä 1922. Verner Forsten todisteli vuosi toisensa jälkeen Petroskoin puoluekonferensseissa, miten tieyhteyden puute on koko Vienan taloudellisen ja Uhtuan osuuskauppa pyrki huolehtimaan muualta tuotavien välttämättömyystarvikkeiden jakelusta koko piirin alueella. ”Vaikkakin hitaasti ja vaivalloisesti se edistyy täällä, suunnattoman vaivalloisten kuljetusten takia. Karjalan kommuuni kirjoitti lokakuussa 1922, miten uusi talouspolitiikka alkoi saada jalansijaa Uhtuallakin. Uutta peltoalaa raivattiin suo-osuuskuntien toimesta ja työkoneita hankittiin traktoriosuuskunnalle luotto-osuuskunnan rahoittamana. Karellesista kehittyi pian merkittävä tekijä Uhtuan keskuskylässä. Siellä oli toimistorakennus, jossa paikallisjohtaja Matero piti majaa. Metsätyöt käynnistyivät kuitenkin huonosti Severolesin toimesta. Metsätyömaita hallitsi monopoliasemassa keskushallinnon perustama metsätrusti Severoles, joka piti palkkatason matalana. Uhtualla Karellesin johtoon määrättiin Juuso Matero, joka oli jo osoittanut kykynsä monissa paikallishallinnon, puolueen ja myös GPU:n tehtävissä. Maataloudessa sallittiin vanhat pienet yksityiset pellot ja parin lehmän karjat. Helmikuussa 1927 Punaisessa Karjalassa kerrottiin Uhtuan piirin metsätyömailla ahertavan 203 hevoskuntaa. Uhtuan piirissä noudatettava politiikka oli eräänlaista ”osuuskuntasosialismia”. Tavaroiden kuljetukseen tarvittiin talvisaikaan satoja hevosia ja poroja. Metsätyöt ja uittotyöt käynnistyivät Karellesin johtamina kesällä 1926. Osuuskaupan toimintaa vaikeuttivat kurjat kuljetusolot, jotka jatkuivat koko 1920-luvun. Tavarain hinnat ovat kaksin verroin korkeammat kuin Petroskoissa.” NEP-politiikka salli Vienassa kyläneuvostojen toimia oman järkensä mukaan ilman keskusvallan tiukkaa ohjausta. Niissä jauhoihin lisättiin pettua ja aliravitsemuksen takia oli pilkkukuumeeseen sairastuneita ja kuolleita. Osuuskaupan johtajana työskenteli tarmokkaaksi mainittu punasuomalainen Aapo Hämäläinen. Nälän ja talonpoikien kapinoinnin seurauksena oli maatalouden yksityinen tuotanto ja vapaa kauppa sallittava. Kesäisin jauhokuormat soudettiin Kemijokea ylävirtaan ja kiskottiin köysillä koskien ohi. Taloja rakensi rakennusosuuskunta, ja kalastusosuuskunta kalasti Kuittijärvillä. Näissä suunnitelmissa Uhtuan kihlakunnalle oli varattu raakapuun toimittajan rooli. Siellä oli myös muutamia trustin asuinrakennuksia, varikoita ja uittohinaaja Uhtuan satama. Osuuskuntasosialismia Neuvostovaltiossa omaksuttu uusi talouspolitiikka NEP vaikutti myös Uhtualla. Kato vei kevään 1923 vähistä siemenviljoista kylvetyn sadon. Merkittävä edistysaskel oli sähkölaitoksen käynnistäminen syksyllä 1924. Kemin-Uhtuan tietyö edistyi tuskastuttavan hitaasti. Kulutustavaran hankinta, kuljetukset ja jakelu keskitettiin osuuskauppaan, joka levitti vähitellen myymäläverkostoaan koko Uhtuan piiriin. NEP:n vaikutus ulottui myös Vienan korpikyliin
Tällainen oli muun muassa leipurimestari Heikki Puro, joka perusti näytelmäpiirin vuonna 1926. Elsa opetti ensiasteen koulussa ja toimi näytelmäpiirissä. Ne oli muutettu ”väestön toivomuksesta poliittisen valistuksen ahjoiksi”. Ilmoitus Punainen Karjala -lehdessä 70/1925.. Kouluikäisiä lapsia oli 2598, mutta heistä vain 999 kävi koulua. 1920-luvun punaisella Uhtualla harjoitettiin monimuotoista kulttuuritoimintaa ja poliittista valistusta. Selvityksen mukaan Uhtuan piirissä toimi 29 ensimmäisen asteen koulua ja niissä 34 opettajaa. Uhtuan kansanvalistusosasto sai karjalaiset johtomiehet. ”Tästä opistosta leviävät kommunismin säteet Karjalan sankkojen salojen helmassa elävän Kalevan kansan keskuuteen. Todisteeksi esitettiin, että kihlakunnassa ei toiminut yksikään kirkko. Punasuomalainen historioitsija Lauri Letonmäki kuvasi vuonna 1931 ilmestyneessä Karjalan historiassa Uhtuan kehitystä. Alkeiskoulujen ja Petroskoissa koulutettujen opettajien määrä kasvoi kihlakunnassa vuosi vuodelta. Perustettiin kirjasto, teatteri, orkestereita, paikallislehtiä ja kirjallisuuskerho. Osaston johtajaksi nimitettiin Vuonnisesta kotoisin ollut Risto Bogdanov ja osaston sihteeriksi kivijärveläinen Nikolai Jaakkola. Myöhemmän historian valossa Letonmäen arvio osuu oikeaan siinä, että punasuomalaisten maltillisin askelin edennyttä sosialismin rakennustyötä voi pitää menestyksenä. Lauri opetti työläis-talonpoikaisopistossa ja johti orkestereita ja kuoroja. Uhtuasta muodostui 1920-luvun alkuvuosina Petroskoin rinnalle Neuvosto-Karjalan toinen henkisen elämän kehto. Molemmat olivat ehtineet opiskella Karjalan kommuunin Petroskoihin perustamassa opettajaopistossa. Valkoisen Suomen rajoille tulee se Karjalan hyisiin korpiin kylvämään siemenen, josta kerran heilimöi kultainen laiho.” Opiston käyttöön annettiin Uhtuan Lamminpohjasta tsaarinvallan aikainen seminaarirakennus ja viljelystila rakennuksinaan. Vuosisatoja keskiaikaisissa ennakkoluuloissaan ja villeydessään muuttumattomana pysynyt, taantumusta tukenut, harmaa karjalaiskylä muuttuu nyt muutamassa vuodessa vapaaksi sosialistiseksi kulttuurikyläksi, proletaarisen vallankumouksen ja sosialistisen rakennustyön tukipisteeksi. PEKKA VAARA Kirjoittajalla on työn alla kirja punasuomalaisten johtamasta Uhtuasta. Letonmäen ennustus vallankumouksen pyöriin murskautuvista ihmisistä toteutui valitettavasti seuraavalla vuosikymmenellä. Raportoijan mukaan väki ei ollut oppimattomuudestaan huolimatta erityisen uskovaista. Syitä koulun ulkopuolelle jäämiseen olivat pitkät etäisyydet ja köyhyys, joka pakotti kouluikäisiä lapsia ansiotöihin. Jo keväällä 1922 oli koulun ensimmäisten oppilaiden, opettajien ja kyläläisten voimin voitu kylvää kymmenen hehtaarin alalle ohraa, kauraa ja juurikasveja. Uusi koulu suuntautui käytännöllisten taitojen opetukseen ja niiden omaksumiseen omin käsin työtä tekemällä. Varttuneemmalle nuorisolle tarkoitetun opinahjon nimeksi tuli Työläis-talonpoikaisopisto. Monet Uhtuan punasuomalaiset olivat osallistuneet työväen kulttuuritoimintaan jo Suomessa. Uutisen mukaan tämän ”kieleltään ja mieleltään karjalaisen ja puhtaasti kommunistisen opiston” johtajana toimi suomalainen toveri Arvi Pakarinen. Vuonna 1925 puolueelle toimitetun raportin mukaan oli Uhtuan kihlakunnassa 2169 lukutaidotonta ihmistä. Aikuisväestön lukutaidottomuus oli suuri haaste uusille kansanvalistuselimille. Siinä näytteli myös osuuskaupan johtaja Aapo Hämäläinen. Tavoitteena on kirjan julkaiseminen KSS:n toimesta keväällä 2024. Jonkinlainen tieyhteys saatiin avattua vasta talvella 1930, kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Karjalan kommuunissa oli päätetty tien rakentamisesta. Opettajiksi lähetettiin punasuomalaisia ja Petroskoin opettajaopistosta valmistuneita karjalaisia. Menemme vinhaa vauhtia eteenpäin ja proletaarisen vallankumouksen pyöriin murskautuvat ne, jotka koettavat pistää seivästä väliin. He tulivat myöhempinä vuosina saamaan mainetta neuvostokarjalaisina kirjailijoina ja kansanperinteen vaalijoina. Suomeksi kirjoittivat myös monet aloittelevat karjalaiset kirjailijat, joita Uhtuan kirjallisuuskerho kannusti alkuun. Koulutyön ohella ahkeroivat uudet opettajat kulttuuririntamalla. Karjalan Kommuuni uutisoi huhtikuussa 1922 Uhtualle avattavasta oppilaitoksesta, joka ”tulee toimimaan karjalaisten poliittisen tietoisuuden ja ammatillisen tietoisuuden kehittämiseksi”. Lehti kuvasi opiston tavoitteita runollisesti. Punaisella Uhtualla päästiin 1920-luvun edetessä eroon nälänhädästä, osuuskuntiin ja metsätöihin perustuva talous toimi auttavasti, karjalaisten ja suomalaisten yhteiselo sujui jokseenkin sopuisasti ja kansansivistyksen saralla päästiin hyviin tuloksiin. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 174 henkisen edistyksen esteenä. Koululle saatiin kymmenen lehmää, kaksi hevosta ja pienempää karjaa. Kansanvalistusta ja kulttuuria Kansan poliittinen valistaminen ja ”lukutaidottomuuden likvidointi” otettiin uuden hallinnon ohjelmaan heti keväällä 1922. Kansanopetuksen ja kulttuuritoiminnan kieli oli suomi. Suomalaiset Lauri ja Elsa Jousinen lähetettiin Uhtualle opettajiksi vuonna 1926
Heillä ei ollut mukanaan kuin joitain tavaroita muovipusseissa; loput olivat jääneet uuteen kotitaloon sodan jalkoihin. Kolme iltaa aiemmin ystäväni oli laittanut minulle viestin, että hänen luokseen oli majoitettu äiti, kaksi lasta ja iäkäs rouva. Samalla tajusin jotain itsestäni. Pihalla oli hämärää, kuten maaliskuussa vielä on. ALOIMME HETI JUTELLA, koska osaan sen verran venäjää, että pakinat sujuivat kelvollisesti. Heidät oli evakuoitu Suomeen Puolasta, jonne kyseinen perhe oli paennut Hersonista Ukrainan ja Venäjän välisen sodan ensimmäisenä päivänä. Odotin vierasta, jota en ollut koskaan aiemmin tavannut. Olin pohtinut paljon, mitä isopappani ajatteli vuonna 1919, kun hän saapui pakolaisena Suomeen Aunuksen Karjalasta. Minulla oli, ja iso laukku olikin. Hän eli edelleen samassa aamussa, jona sota ja pako kohti tuntematonta alkoivat. 20 vuotta myöhemmin bolsevikit ajoivat hänet toistamiseen kodistaan pois rajan läheisyydestä, ja tällä kertaa aina sisä-Suomeen saakka. Se oli liian vaikeaa. Ystäväni ilmoitti, että perheen äiti oli nukkunut käytännössä kaikki päivät saavuttuaan heille. Haluaisinko minä siis muuta kuin matkalaukun tämän pakomatkalla olleen hersonilaisen perheen asemassa. Nainen puhui paljon ja kertoi pakomatkastansa pommien paukkeessa ja sotilaskolonnien seassa. Se saattoi olla uusi alku jossain, minne kompassi seuraavaksi näytti. Se oli mustikoilla, vadelmilla ja pähkinöillä koristeltu jogurttikakku slaavilaiseen tyyliin. Päivätyönsä sivussa hän valmistelee väitöskirjaa neuvostopropagandasta Venäjän Karjalassa vuosina 1918–1922. Kun ovikello lopulta soi, sisään astui huolitellun näköinen, keski-ikäinen nainen. Mutta kun hän oli kuullut jossain unen rajamailla, että olin lahjoittanut heille matkalaukun, hän halusi palkita minut. Tunnelma oli odottava. Lahjoittamani matkalaukku oli nyt heidän vaatekomeronsa ja lipastonsa. Jäljelle ei jäänyt juuri mitään, vaikka huumorintajua karjalaiselta on paha riistää. Sen ensimmäisen päivän, jonka olivat olleet pitkästä aikaa tolpillaan. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 175 LOKAKUU 2023 LAUKUNKANTAJA K ello löi kahdeksan sunnuntai-iltana. Sota ja sen seuraukset olivat saapuneet luokseni. Ei siksi, että olisin odottanut maanantaiaamun tulevan. Kakku maistui kesältä. Hänellä oli jäänyt koti, omaisuus ja monet muistot rajan taakse. Kun juttelin hersonilaisen naisen kanssa kotonani, ymmärsin, että heillä oli samanlainen tie edessään. Oli kevät 2022. Hän oli pakolainen juuri alkaneen sodan jaloista, sodan uhri. Ystäväni kysyi, olisiko meillä lahjoittaa heille matkalaukkua, koska pakolaisilla ei ollut tarvikkeita matkustamiseen. He olivat leiponeet sitä koko päivän eri vaiheineen. Entä se lahja, jonka sain ukrainalaisilta. Siinä saattoi vain kuunnella arvostuksella, ottaa vastaan ne tunteet, jotka tilanteesta olivat nousseet. Hänen silmänsä olivat säikähtäneet, mutta niiden sisältä kumpusi valtavasti voimaa. AKI AUNALA Kirjoittajan sukujuuret ovat Aunuksen Karjalassa. Ystäväni haki laukun heti ja vei sen ukrainalaisille kotiinsa. Ja kakulta, jota en unohda. Hän oli aivan uuvuksissa kokemuksistaan. Mutta hän ei ollut kuka vain. Koti oli jäänyt taakse, ja nykyisyys elettiin ”kämpässä”, väliaikaisesti, päivä kerrallaan. Isovanhempani eivät paljon pakolaistai evakkokokemuksiaan jakaneet jälkikäteen. Meni kaksi päivää. Mutta sen mitä olin saanut perintönä, oli ymmärrys siitä, että pakomatka ei käytännössä päättynyt koskaan. Hän vaati saada tulla luokseni, sillä hänellä oli minulle lahja. Miten voisin helpottaa heidän kärsimyksiään ylisuurella matkalaukulla, jota en ollut edes käyttänyt vuosikymmeneen juuri sen kömpelön koon takia. OLIN ILOINEN mutta hämmentynyt. Minulle turha, mutta arvokas heille – konkreettinen osoitus ihmisyydestä. Tarpeeton matkalaukku. Kun kodin menettää kahteen kertaan 20 vuoteen, voi kuvitella, että taskut ovat aika tyhjät. Kotiutuminen Suomeen kesti vuosia. Hän halusi tuoda kyseisen palkinnon suoraan käteeni kiitollisena avusta
K. Inhan ikuistama näkymä Vuonnisesta vuodelta 1894.. Runokylä Vuonninen 400 vuotta I. Tuolloin laaditun Vienan Kemin pitäjän verokirjan mukaan Ylä-Kuittijärven pohjoisrannalla sijaitsi aiemmin kaksi karjalaiskylää eli Vondega ja Voinitsa. Autioituneiden lapinkylien enempää kuin niiden asukkaidenkaan nimiä ei kuitenkaan ole yksilöity lähteessä. Vanhin asutus Vuonna 1591 laaditun Vienan Kemin pitäjän verokirjan mukaan sen erämaat Paanajärven pitäjästä erottava raja kulki Ylä-Kuittijärven seudulla, Vondegan eli Vuonnisjoen suun kohdalla. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 176 A rtikkelissa tarkastellaan kolmea kysymystä: Vuonnisen kylän syntyaikaa, sen asukkaiden sukujuuria ja runonlaulun yleisyyttä kylässä. Seuraava paikannimen Vondega sisältävä asiakirja palautuu vuoteen 1623. Sitä ei kuitenkaan mainita vuoden 1591 lähteessä Vienan Kemiin kuuluneelta Vuonnisjoen vasemmalta rannalta, jonne syntyi myöhemmin karjalaiskylä. Lapinkylä onkin paikannettava joen oikealle eli länsirannalle. Paanajärven pitäjän verokirja vuodelta 1597 kertoo Kuittijärvien seudulla aiemmin sijainneiden lapinkylien tuhoutuneen Suomesta käsin tehdyn hävitysretken aikana. 1800-luvulle säilyneen perimätiedon mukaan Vuonnisen mailla sijaitsi muinoin lapinkylä
Vaikka Vuonnisen tuhoutunut lapinkylä teki tilaa sen lähettyville perustetulElias Lönnrotin käydessä Vienassa 1833 häntä Vuonniseen soutanut poika arveli kenen tahansa kylässä osaavan laulaa kalevalaisia runoja. Asian kannalta on niin ikään tärkeää, että Vuonnisen kerrotaan olleen talonpoikainen asutus eikä lapinkylä. Pitäjän asukkaat luetteloinut kirjuri nähtävästi erehtyi ja luuli Vondegaa eri kyläksi kuin Voinitsa. Lähde sisältää nimittäin maininnan, että sitä laadittaessa asiantuntijoina toimivat Vienan Kemin linnakkeen ”vanhat asukkaat”, jotka kaiketi olivat ainakin osaksi karjalaisia. Se sijaitsee syrjässä Pohjanlahteen laskevan Kemijoen yläjuoksulta maanselän yli lähes katkeamattomana jatkuvasta ja Kuittijärviin juuri Vuonnisen kohdalla laskevasta sisävesitiestä. Vuoden 1623 verokirjan laatinut venäläinen kirjuri ei välttämättä käynyt paikan päällä. Oletettavasti Vuokkiniemi säästyi Suomen puolelta tehdyltä hävitysretkeltä. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 177 . Nähtävästi Vuonninen tuhoutui Ruotsin ja Venäjän välillä käydyssä pitkässä sodassa, joka päättyi vuonna 1617 Stolbovan rauhantekoon. Vuonnisesta 30 kilometrin päässä sijaitseva Vuokkiniemi tosin mainitaan vuonna 1620 asuttuna kylänä. Tuo liikenneväylä kulkee Vienan Kemijoen yläjuoksulle päättyen Vienanmereen. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Jälkimmäinen nimimuoto on vakiintunut Vuonnisen kylän venäjänkieliseksi nimeksi
Sukunimeä Nykyri esiintyy vanhastaan Oulun seudun lisäksi Käkisalmen läänin pohjoisosissa eli Jaakkimassa, SalVasemmalla Ontreini Jyrki eli Jyrki Malinen (1806–1884), oikealla Homani Ohvo eli Ohvo Malinen-Homanen (1812–1880-luku). Sen sijaan samaisessa lähteessä Vuonnisesta 90 kilometrin päässä sijaitsevasta Kiitehenjärven rannalla olevasta Miinoan kylästä mainitaan Koslujevin suku. Sen sijaan ylempänä Oulujokivarressa Muhoksen pitäjässä esiintyy samoihin aikoihin kaksi miestä ja yksi talo nimeltään Nykyri. KUVA: A. Kymmenien Lounais-Vienassa asuneiden sukujen tiedetään muuttaneen pitkin 1600–1800-lukua em. Vienan asukkaat nimittivät Suomea edelleenkin Ruotsiksi, vaikka se oli jo vuonna 1809 siirtynyt Venäjän alaisuuteen. Vuonna 1872 tallennetun perimätiedon mukaan suvun kantaisä nimeltään Nykkyri Malinen olisi muuttanut Vienaan Oulun edustalta Hailuodosta, josta ei kuitenkaan mainita 1500–1600-lukujen lähteissä ketään Nykkyritai Malinen-nimistä asukasta. Vuonnisessa oli tuolloin neljä taloa, joissa asui 11 miespuolista henkilöä, alaikäiset lapset mukaan luettuina. Toisaalta siellä ei asunut Kosaila-nimisiä enää 1800-luvulla, joten suvun voidaan hyvällä syyllä ajatella palanneen jossain vaiheessa Vuonniseen. Vuokkiniemen pitäjää koskevasta verokirjan osasta ei löydy sukunimeä, joka sopisi nimen Kosaila venäjänkieliseksi vastineeksi. Vuonna 1679 Gorkojevin eli Korkkosen sukua asui kylässä, joten sitä sopii todellakin pitää Vuonnisen kantasukuna. Vuoden 1679 verokirjassa Vuonnisesta mainittu sukunimi Malejev on palautettavissa muotoon Malinen. Mahdollisesti Kosailat pakenivat Suomen puolelta 1610-luvulla tehtyä hävitysretkeä Miinoaan. Tsaari Mihail Romanovin nimissä vuonna 1620 laaditussa ja Kuolan lääniin kuuluneen Vuokkiniemen asukkaille osoitetussa käskykirjeessä kylästä mainitaan lappalainen nimeltä Gorkoi, jota sopii pitää Korkkosen suvun kantaisänä. Toisistaan eroavat asutustarinat eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään, vaan väite Kosailan suvun venäläisyydestä saattaa korostaa sen vanhuutta vastakohtana Vuonnisen muille suvuille, jotka saapuivat muualta 1600-luvulla tai sitäkin myöhemmin. alueen kylästä toiseen, joten Kosailan suvun muutossa Miinoaan ei olisi mitään poikkeuksellista. Pohjois-Pohjanmaan rannikkopitäjissä esiintyi vanhastaan käytäntö, jossa toisesta suvusta taloon tullut vävy käytti itsestään kaksiosaista sukunimeä, jollaisena on aihetta pitää myös Nykkyri-Malista. Kainuun eri pitäjissä asui 1600-luvulla useita Malinen-nimisiä ruokakuntia. Varhaisimmat järjestelmälliset tiedot Vuonnisen asukkaista palautuvat vuoteen 1679, jolloin laadittiin Kuolan läänin Repolan karjalaisten pitäjien ensimmäinen verokirja. Lisäksi kolme taloa ilmoitettiin autioituneeksi. Vuokkiniemi kuului kyseiseen hallintoyksikköön itsenäisenä pitäjänä. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 178 le samannimiselle talonpoikaisasutukselle jo ennen vuoden 1617 rauhantekoa, kylän ensimmäistä mainintaa kirjallisissa lähteissä eli vuotta 1623 sopii tarkemman tiedon puuttuessa pitää Vuonnisen syntymäaikana. 1500ja 1600-luvuilla Malisia asui eri puolilla Suomen Karjalaa ja Savoa, joten sukua on syytä pitää itäsuomalaisena ja mahdollisesti puhtaasti karjalaisena. Toisaalta Borenius tallensi myös perimätiedon, jonka mukaan Kosailat olisivat ”vanhoa Veneähtä”. Näin kylän kokonaisväkiluvuksi saadaan runsaat 20 henkilöä. BERNER, KSS, SAMPO-TIETOKANTA. 1670-luvun asutuksen alkuperä Vuonnisessa 1870-luvulla käydessään runonkerääjä Axel August Borenius tallensi asutustarinan, jonka mukaan ”koko kylä Ruotsista, paitsi Kosailat ja Korkkoset, jotka ovat vanhoa lappie tänne jeänehie”
Savusen perhe oli puhtaasti pohjoispohjalainen. Nimenkantajia asui vanhastaan Etelä-Pohjanmaan Ilmajoella. I. 1870-luvulla muistiinmerkityn perimätiedon mukaan Vuonnisen Lettoset olisivat tulleet Kuusamosta, jonka vanhoissa asukasluetteloissa ei esiinny kuitenkaan sennimisiä. Ei kuitenkaan tiedetä, mistä Lettoset olivat saapuneet Kainuuseen. Tätä kirjoitettaessa käytettävissä on vain Vuokkiniemen seurakunnan vuoden 1890 rippikirja, jonka perusteella pystyy luomaan luotettavan kuvan Vuonnisen silloisten asukkaiden sukujuurista. KUVA: MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. 1890-luvulla viidesosa kaikista kyläläisistä oli Kieleväisiä . Tämän pienen ryhmän sukujuuria ei ole mahdollista selvittää. Lappalaisveroa maksaneita Kieli-nimisiä asukkaita todella oli tässä pitäjässä 1700-luvun alkupuolella, mutta ei enää 1770-luvulla, jota sopiikin pitää Kieli-suvun saapumisaikana. Vain 10,0 % heistä on merkitty lähteeseen ortodoksisilla eli kirkonpalvelijoiden asukkaille antamilla sukunimillä. missa ja Suistamolla. Kylässä vuonna 1914 käydessään kirjailija Ilmari Kianto kuuli paikallisasukkailta, että ”Vuonnisessa ollah kaikin Malisia, Kieleväisiä, Tervosia ta Lettosia”. K. Venäläisen kirjurin vuoden 1679 verokirjassa käyttämän muodon Savujev voisi tulkita sukunimeksi Savunen. Sukunimen karjalankielisenä vastineena tavallisesti pidetään muotoa Lehtonen, mutta myös toisenlaiselle tulkinnalle löytyy vahva peruste. Vaikka sukunimi Kurikkainen puuttuu vuoden 1890 rippikirjasta, se mainitaan kylästä samoina vuosina. Inhan ikuistama Vuonnisen vanha tsasouna. Kyläläiset muistelivat 1870-luvulla, että Tervoset olisivat ”vanhoa Veneähtä”. Ahosen sukua asui 1890-luvulla Vuonnisen lisäksi Latvajärvellä, ja sieltä tavoitetun perimätiedon mukaan suku oli lähtöisin Oulujokivarresta. Verokirjan mukaan Vuonnisessa asui myös Telsevin perhe, jonka 1500-luvun vastine Töllönen löytyy suppealta alueelta eli Suomen Karjalan eteläosasta, Jääsken ja Kivennavan pitäjistä. Kieleväiset muistelivat suvussa olleen monta tietäjää, mitä voidaan pitää lisätodisteena nimenkantajien saamelaisista juurista. Nimelle löytyy kuitenkin 1500ja 1600-luvun vastineita kaikkialta Suomen Karjalasta, Savosta, Pohjois-Pohjanmaan rannikolta ja Kainuusta. Lähde sisältää kuitenkin tiedon seitsemään sukuun kuuluvien asukkaiden lukumäärästä, minkä perusteella voidaan laskea tiettyjen nimenkantajien osuus kaikista kyläläisistä. Kahta sukua eli Malisia ja Töllösiä sopii pitää juuriltaan savolaisina tai suomenkarjalaisina. Ahosia saapui Kainuuseen 1600-luvun alussa. Sukunimeä esiintyy vanhastaan Suomen Karjalassa, Pohjanmaalla ja Savossa, joten Kainuuseen asettuneen suvun lähtöaluetta ei ole mahdollista selvittää. Kylässä oli tuolloin 638 asukasta. talonpoika nimeltä Lettonen. ”Vuokkiniemeläisyys” ei tässä tapauksessa välttämättä kerro talonpoikien kotikylästä mitään vaan viittaa pikemminkin pitäjään, johon Vuonninenkin kuului. Muutettuaan muiden pohjalaisperheiden joukossa takaisin Kainuuseen hänestä tuli perheenpää, joten hän jätti sukunimensä alkuosan pois käytöstä ja esiintyi suomalaisissa verokirjoissa pelkästään Malisena. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 179 . Tämän Vuonnisen toiseksi suurimman suvun jäsenet muistivat sen kantaisän olleen alkuaan lappalainen ja saapuneen Vienaan Kuusamosta. Sukujuuret 1890-luvulla 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella laadituista venäjänkielisistä asukasluetteloista useimmat eivät sisällä järjestelmällisiä tietoja talonpoikien sukunimistä. Vuoden 1890 rippikirjan mukaan Lettijevin suku käsitti lähes viidesosan kylän kaikista asukkaista. Suomen ja Venäjän välisen rajan länsipuolella 1730-luvulla kaskiviljelyä salaa harjoittaneiden Vuokkiniemen asukkaiden joukossa mainitaan mm. Sen sijaan Kainuun Suomussalmen pitäjässä asui 1600-luvun jälkipuoliskolla Lettosia. Lyhyt välimatka Vienaan antaa aihetta ajatella, että suvun jäseniä muutti Vuonniseen vuosien 1679 ja 1730 välisenä aikana. Vienassa kaksiosaisen sukunimen alkuosa muuttui myöhemmin sukupolvien tajunnassa suvun kantaisän etunimeksi. Ennen vuotta 1679 kyseinen ruokakunta muutti maanselän yli Vuonniseen. Edelleen kainuulaisen suvun lähtöalueina sopii pitää joko Savoa tai Suomen Karjalaa. Tässä yhteydessä kannattaa ottaa huomioon, että 1500ja 1600-luvuilla Kainuuta vasta asutettiin, ja väestöä tuli kahdelta suunnalta eli Savosta ja Pohjois-Pohjanmaan rannikkopitäjistä. Vuonnisesta 1870-luvulla tallennetun muistitiedon ja hajanaisten asiakirjamainintojen valossa Malisen suvun kantaisän vaiheet ennen hänen muuttoaan Vienaan näyttävät seuraavanlaisilta. Tervosen perhe asui vielä 1690-luvulla Suomussalmen pitäjässä, mutta puuttuu sieltä 1700-luvun alun asukasluetteloista. Tämä suku sekä Töllöset olivat joko sulautuneet muihin vuonnislaissukuihin tai muuttaneet ennen 1800-lukua pois Vienasta. 1600-luvun alkuvuosikymmeninä Oulujoen alajuoksun varrella sijaitsevassa Muhoksen pitäjässä Nykyrin taloon tuli kainuulaisesta Malisen suvusta vävy, joka otti käyttöönsä kaksiosaisen sukunimen. Vuonnisen vanhimmat suvut Korkkonen ja Kosaila olivat siis juuriltaan metsälappalaisia
Matti Pöllä, Vienan etninen koostumus 1600–1900 (1995), s. Kai Paajaste (toimittanut), Tupenkolahuttajien mailla (2006), s. Aikavälillä 1825–1917 Vuonnisessa kävi alun toistakymmentä runonkerääjää. Vuonnisessa 1870-luvulla käyneet runonkerääjät panivat merkille, että epiikkaa ei enää esiintynyt yhtä paljon kuin Lönnrotin aikoina. Yhdessä veistokseen upotetuista 285 lasilevystä näkyvät Vuonnisen tsasounan ääriviivat. He eivät välttämättä merkinneet muistiin laulattamiensa kyläläisten nimiä. Tämä ryhmä muodosti 30,9 % 1890-luvun kyläläisistä. Nämä suvut käsittivät vuoden 1890 rippikirjan mukaan 57,8 % kylän asukkaista. Mahdollisesti tähän ryhmään lukeutuu myös eräitä nimeltä tunnettuja laulajia, vaikka kerääjien muistiinpanoista ei selviäkään, ketkä runoja esittivät. Nimeä esiintyy vanhastaan Suomen Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaan rannikkopitäjissä. Vuonna 1833 Lönnrot sekä laulatti että haastatteli vanhaa ja huonomuistista Vaassila Kieleväistä (noin 1755 – noin 1840), jonka tarkkoja elinvuosia ei tiedetä. Naiset esittivät lyriikkaa, itkuvirsiä ja loitsuja, miesten repertoaariin kuuluivat kertomarunot. Niiden omaksuminen täysin vierailta ihmisiltä oli vieläkin harvinaisempaa. Jos Anni lasketaan tällä perusteella Malisen sukuun kuuluvaksi, sen edustajat käsittävät vajaat puolet nimeltään tunnetuista kylän runonlaulajista. Niin ikään viimeisenä suurena runonlaulajana pidetty Anni Lehtonen (syntynyt 1866) oli Ontrein pojan tyttären tytär. 85, 136. Vaikka Malisten ja Kieleväisten osuuksia Vuonnisen asutuksesta 1830-luvulla ei tiedetä, niitä voidaan suurella todennäköisyydellä pitää kylän suurimpina sukuina myös tuolloin. Niinpä varsinaisiin runonlaulajasukuihin kuului puolet kylän asukkaista. alueiden lisäksi Pohjois-Pohjanmaan rannikkopitäjistä. Kylän runonlaulajasuvut Karjalaisesta kansanrunoudesta puhuttaessa tarkoitetaan ennen muuta erityiseen kalevalamittaan sepitettyä epiikkaa eli kertomarunoutta, joka kuvaa tarunomaisten sankarihahmojen urotekoja. Niinpä Lönnrot kelpuutti Ontrein esittämää epiikkaa sellaisenaan niin Alku-Kalevalaan (1835) kuin myös eepoksen täydelliseen laitokseen (1849). Mutta karjalaiseen kansanrunouteen kuuluvat myös lyyriset eli häälaulut, hautajaisissa esitettävät itkuvirret, kehtolaulut ja loitsut. Lähes 40 kylän asukasta esiintyy kerääjien muistiinpanoissa nimettöminä. MATTI POLLA Lähdekirjallisuutta: Kalevalaseuran vuosikirja 77–78 (1999), s. Viisi sukua eli Ahoset, Kurikkaiset, Lettoset, Maliset ja Tervoset olivat ennen Vuonniseen asettumistaan asuneet jonkin aikaa Kainuussa. Tilastotietoja näiden kahden suvun jäsenten lukumäärästä on vasta vuodelta 1890. Tästä syystä myöhemmät tutkijat ovat pitäneet vain näitä kahta sukua varsinaisina kalevalaisen perinteen taitajina. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 180 Sukunimeä esiintyy Kainuussa pitkin 1600-lukua, muttei enää vuoden 1695 asukasluettelossa. Karjalaisen kansanrunouden tutkijat ovat lähes yksimielisiä arvellessaan, että Elias Lönnrotin kerätessä aineistoa Kalevala-eeposta varten eli vielä vuosina 1828–1844, kuka tahansa parhaiden runokylien – Latvajärven, Vuokkiniemen ja Vuonnisen – asukas osasi lausua jonkin verran jopa epiikkaa, muunlaisista runoista puhumattakaan. 47. Tuolloin Malinen-sukunimen kantajia oli 30,6 prosenttia kaikista kyläläisistä ja Kieleväisten osuus nousee 20,7 prosenttiin. Lisäksi kerääjät merkitsivät muistiin runoja viideltä nimeltään tunnetulta asukkaalta, jotka eivät kuuluneet enempää Kieleväisen kuin Malisenkaan sukuun. Tämä ryhmä käsitti 1890-luvulla vähintään 50,1 % kyläläisistä, ja Kurikkaiset esiintyvät rippikirjassa jollakin ortodoksisella sukunimellä. Osa näiden sukunimien kantajista oli kuitenkin pieniä lapsia, jotka eivät kaiketi osanneet esittää muuta kuin lastenlauluja. Vuonnisessa tehdyissä muistiinpanoissa esiintyi silti 25 nimeltä tunnettua runonlaulajaa. Tämä esitti suhteellisen vähän laadultaan keskinkertaisia runoja. 30. KUVA: KARI KEMPPINEN, KSS, SAMPO-TIETOKANTA. Niinpä on aiheellista puhua siitä, että runsaat puolet kyläläisistä olivat juuriltaan joko savolaisia tai suomenkarjalaisia. Sukunimille Ahonen ja Kurikkainen vanhoja vastineita löytyy em. Jälkimmäisten tarkoituksena oli vaikuttaa asioiden kulkuun taikakeinoin. Latvajärveläisen Arhippa Perttusen ohella Ontrei erottuu Vienan satojen laulajien joukosta repertoaarinsa poikkeuksellisen korkean laadun vuoksi. Korkkoset ja Kosailat eli Kossiset olivat juuriltaan paikallisia saamelaisia, ja Kieleväisten esi-isät olivat niin ikään lappalaisia, tosin Kuusamosta saapuneita. Vuoden 1623 verokirjan on löytänyt petroskoilainen FT Aleksei Zhukov. Vaassila on silti jäänyt kalevalaisen kansanrunouden historiaan yhtenä sen merkittävimmistä tekijöistä, sillä hän kertoi Lönnrotille arvokasta taustatietoa eepoksen keskeisistä taruhahmoista sekä järjestyksestä, jossa yksittäiset runot tuli esittää. Vaikka runonlaulutaito unohtui 1890-luvulle mennessä lähes kokonaan, varhaisemman kukoistuskauden perusteella Vuonninen ansaitsee kunniapaikkansa Vienan merkittävimpien runokylien kärjessä. Tietäjät – he olivat poikkeuksetta miehiä – lukivat loitsuja parantaessaan ihmisiä tai juontaessaan hääjuhlia. Edelleen Lettosten, Malisten ja Tervosten lähtöalueina olivat joko Savo tai Suomen Karjala. Yksityiskohta Vuonniseen pystytetystä Martti Aihan veistoksesta Vaassilan kivi. Harvinaisempaa sen sijaan oli, että puolisot oppivat runoja toisiltaan. Pertti Virtaranta, Karjalan laulajat (1968), s. Alan tutkijat ovat niin ikään korostaneet sitä, että vienalainen suullinen perinne on siirtynyt ensisijaisesti suvunsisäisesti eli isovanhemmilta ja vanhemmilta lapsille. 1830-luvulta ensimmäisen maailmansodan alkuun kansanrunouden kerääjät laulattivat kahdeksaa Kieleväisen sukuun kuuluvaa kyläläistä. Heistä 11 kuului Malisen sukuun, jonka ylivoimaisesti kirkkain edustaja oli Lönnrotin laulattama, noin vuosina 1780–1855 elänyt Ontrei. Lönnrotin käydessä kylässä vähintään puolet sen aikuisista asukkaista osasi esittää ainakin jonkin verran kalevalaisia runoja – naiset häälauluja sekä itkuvirsiä ja miehet epiikkaa. 182
Ristisaatto Keiteleellä. Luostariin on jännittävää saapua, sillä sinne on saapumassa monta sataa ortodoksinuorta. Monet keskustelut pappishenkilöiden kanssa, erinäiset vastuut, jumalanpalveluselämä, uudet tuttavuudet ja laulut leirinuotiolla yhdistyvät erityiseksi kokemukseksi. KUVA: KEMIN HISTORIALLINEN MUSEO. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 181 . Vuonna 1947 heinäkuussa Iisalmesta Keiteleelle suuntaa täpötäysi linja-auto. Kalmistoon on peitetty munkkivanhus. Tuolloin luostarin igumeniksi on vihitty jo jonkin aikaa johtajana toiminut pappismunkki Pietari, siviilinimeltään Pauli Jouhki. Heti ensimmäisessä iltahartaudessa isä Olavi Petsalo pyytää Olavin lukijaksi. Keiteleellä kesäleirit muistoihimme jäivät L ukemattomat nuoret ja kaikenikäiset osallistuivat vuodesta 1945 alkaen yli kymmenen vuoden aikana kesäisin Savoon, Keiteleen Hiekkaan muuttaneen Konevitsan luostarimiljöössä järjestettyihin kokoontumisiin, juuri sodan ja evakkouden tuottamat seuraukset ja traumat mukanaan. Leirimatkaajien virrat käynnistyvät Eri puolilta matkaavat pyhiinvaeltajien joukot kasvoivat nopeasti sodan päätyttyä. Kuvajaisina igumeni Pietari nuorisojoukkoa vastaanottamassa, luostarin kirkkohuone, ylisillä yöpyminen, ruokailut, monet laulut ja hetki yksin Konevitsan Jumalanäidin ihmeitätekevän ikonin luona luonnon keskellä, kaikki tämä on mukana, kun matkalaiset palaavat aikanaan kotiin yhä lauluja laulaen. Hopean harmaat, olkapäitä peittävät hiukset liehuvat tuulessa munkin suorittaessa kangistunein käsin tehtäväänsä. Laatokan edustaja, N.K., puolestaan kuvaa näkymiä 1946 luostaria lähestyessään. Tälläkin kertaa peitetyn kummun ääressä ahertaa munkki, joka korjailee ja puhdistaa hautaa varisseista oksista ja neulasista. Noista ajoista tietävien muistoista kuvastuu karjalaisten suuri tarve löytää menetettyjä yhteyksiä ja tavata kanssaheimolaisiaan. Luostarissa myös valmistutaan vastaanottamaan viizoita, ristinylentämisen juhlaa, kirkkoa kunnostetaan ja viljaa lajitellaan. Nuori suistamolainen Olavi istuu sisarensa kanssa matkustajien joukossa. He ihailevat myös luostarin kasvihuoneita, joissa ”vallitsee aivan troopillinen ilma”. Pielavedeltä suunnataan pyhiinvaellusmatkalle Hiekkaan kesäkuussa 1946. Jo vuonna 1945 luostariin on kuvattu saapuneen useihin satoihin nouseva Jälkipolvet voivat vain arvailla, mitä Keiteleen Hiekkaan Laatokalta siirtynyt Konevitsan luostari on merkinnyt luostarin ajasta osalliseksi päässeille, ja mitkä ovat olleet siellä vierailleiden tunnelmat. Matkalaiset tuntevat itsensä onnellisiksi ollessaan jälleen omassa kirkollisessa ympäristössä. ”ahdistuksessa kulkeva pyhiinvaeltajajoukko”. Päähineensä vanhus on jättänyt portin luo, sillä Jumalan pyhään puistoon ei munkkivanhus hattu päässään astu
Karjala ja nykyisyys sekoittuvat, karjalaisuuden merkitys, karjalaisten ja Karjalan kaipuu vahvistuvat. Paikkakuntalaisiakin oli mukana luostarin toiminnassa. KUVA: ARVO IJÄS (1937), MUSEOVIRASTO, HISTORIAN KUVAKOKOELMA. I. Nuori Olavikin vaikuttuu kokemastaan niin, että suuret tapahtumat tulevat aina uniin asti. Kesän mittaan oli rippileiri, nuorisoleiri, partioleiri ja tavallisten nuorten leiri. Konevitsa kehittyi alun raskaiden vuosien jälkeen toimivaksi tilaksi, ja pian tilalle tarvittiin lisätyövoimaa. Tuli vapauden tunne, stressi helpotti ja oltiin omien parissa. Vasemmalta kenraalimajuri V. Luostari vahvisti nopeasti asemaansa myös hengellisenä keskuksena. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 182 Sanoma, yleisviesti oli silloin toiveikas, muistelee Loima vuonna 2012 tehdyssä haastattelussa. Välillä vedettiin lippua salkoon ja laulettiin lauluja. Vienalaistaustaiselle Aleksi Suistiolle kirkko oli ”kaikki kaikessa” ja nuorisotyö sydämenasia. Kanssakäyminen oli aluksi luonteeltaan taloudellista. Hän on kertonut olleensa Keiteleellä useana kesänä. – Hämmästyttävä määrä nuoria nousi joka aamu puoli viideltä liturgiaan. Ihmetystä herättivät mustakaapuiset munkit, kellotapuli, erakkomunkkien keljat, ristit, hautausmaa ja uskonnolliset tavat. Kaikkia yhdisti yhdessä koettu pula-aika. Lisäksi hän järjesti ONL:n kerhoiltoja. Valve, RT 3:n komentaja eversti E. Nyt jo edesmennyt rovasti Hannu Loima on muistellut Konevitsan päiviä. Nopea ja työntäyteinen alku Luostarin alkuvaiheita tunteva Erkki Stranius on kertonut, kuinka alkuun muutos luoteissavolaisessa kylämiljöössä oli äkillinen. Kaipuu ja pyhän nälkä Leireillä ollut Raili Kannasmaa on muistellut noita aikoja. Kuvassa tiettävästi Veikko Lintu, Kauko Salminen ja Olavi Tajakka. Luostariin kuitenkin pian totuttiin ja se tuli osaksi seudun arkipäivää sekä palveli myös seudun evakkoja. Mannerheim ja luostarin noviisi. Loima mainitsee siirtoväelle rakkaita lauluja, Valvo kirkon nuori kansa, Kaitse Herra kansaas Karjalan, Suloisessa Suomessamme, Karjalan maa, Kaunis Karjala. Monet sen sukupolven keskeiset seurakunnan isät ovat vuosien ajan mukana tukemassa sodan runtelemaa sukupolvea. Veljestön saapuessa vuonna 1940 oli kieliongelmia, joskus väärinymmärryksiäkin. Oli metsäVuonna 1949 Ortodoksisten Nuorten Liiton (ONL) kerhonjohtajakurssin osanottajien lisäksi juhliin osallistuu useita satoja pyhiinvaeltajia. G. KUVA: LEA TAJAKAN KUVA-ARKISTO Marsalkka Mannerheimin vierailu Konevitsassa. Laitakariin oli muuttanut 1920-luvulla Karjalan pakolaisia, joista suurin osa oli ortodokseja. Tuolloin paikalla olijoiden mieleen jäävät arkkipiispa Hermanin sanat. – Karjala-henkisiä lauluja laulettiin. Itku tuli helposti, tämä johdatteli ajattelemaan rajan taakse jätettyä kotia. – Lapset laitettiin leireille kesäisin. Hajaantuneet siirtolaiset olivat onnellisia, kun tapasivat toisiaan. Polttavana eli myös kaipuu ehtoolliselle, käydä synnintunnustuksella ja saada oma elämä järjestykseen. Ison ristin juurella pidettiin leirikirkkoa. Saatiin syödä ja nukkua. – Kirkkohuoneessa olivat ikkunat ja ovet auki, piha täysi ihmisiä, monta sataa… Siinä oli sitä todellista Jumalan sanan janoa ja nälkää. Kaikkiaan luostarin kesäisiin päätösjuhliin saattoi osallistua yli 11 000 pyhiinvaeltajaa. Erkki Stranius syntyi luostarimiljööseen luostarin työmiehen, Jussi Straniuksen poikana. Paitsi siirtokarjalaisia, myös pakolaistaustaisia karjalaisia, kuten laitakarilaisia nuoria, vieraili Hiekassa. – Siellä luotiin pitkälti ONL:n toiminnallista pohjaa, samoin toimintaa sen ajan Pyhäin Sergein ja Hermanin Veljeskunnalle. Tutustuttiin uusiin kavereihin, tehtiin kädentöitä ja harjoitettiin partiolaisten taitoja. Erkki oli kitkemässä luostarin puutarhassa jo 10-vuotiaana. Toimeentulo saatiin kalastuksesta, karjanhoidosta, metsänhoidosta, puutarhasta. Kurssilaisia saapuu eri puolilta Suomea, myös Helsingistä saakka. Järvinen, igumeni Mavriki (Mihail Serechin), marsalkka C. Suistio ohjasi 1950-luvulla kemiläisiä ikätovereitaan pyhäkouluun ja johdatteli nuorisojoukkoa Konevitsan Luostariin
Luostari elää murroksen vuodet Evakkoon lähtö Laatokan Konevitsasta oli tapahtunut kiireessä. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 183 työtä, ajettiin suomutaa pelloille, hoidettiin eläimiä. Hautausmaassa lepää veljestön jäseniä ja myös muita luostarin läheisiä henkilöitä. Toiset haaveilivat eivätkä suostuneet syömään ja menehtyivät siihen. – Konevitsan Antti 1983 LEA TAJAKKA Lähteitä Karjalan Heimo 9–10, 1963 Käkisalmelainen 1.8.1956 Laatokka 27.11.1940 Laatokka 11.8.1945 Laatokka 14.6.1946 Laatokka 6.7.1949 Laatokka 9.11.1949 Laatokka 12.11.1949 Viena-Aunus 11, 1940 Väinö Aakula/Lalli 26.7.1953 Olavi Tajakan päiväkirjamerkinnät H@p: Hiekassa aika katoaa / hapinmatkat. Konevitsan luostarin toiminta hiipui veljestön vanhetessa ja taloudellisten vastusten käydessä ylivoimaisiksi. Luostarin kirkollisia esineitä tallennettiin kirkkomuseoon Kuopioon, ja osa niistä tuli seurakuntien käyttöön. Ihmisten palatessa uusille kotiseuduille toiveikkuutta vietiin eteenpäin. Niihin kuului oikean kirkon rakentaminen sekä sen ympärille tulevan puiston perustaminen. Alussa veljestöä on 32 henkeä, iältään 48–90-vuotiaita. Pietari edustaa valamolaista luostaritraditiota ja kansallisia arvoja. Luostarissa oli monen alan osaajia, kuten iäkäs peltiseppä ja puutöitä taitava munkki. Uusi igumeni on kotoisin Harlusta ja käynyt Sortavalan pappisseminaarin. Igumeni Mavriki kertoo marraskuussa 1940 tehdyssä Laatokka-lehden haastattelussa, kuinka Konevitsasta lähdettiin keväällä rauhantekoa edeltävänä päivänä. Alaosassa Konevitsan luostarin kuva. Pappismunkki Pietari vihitään igumeniksi elokuussa 1945. Petri Raivo: Hiekan pyhä Konevitsan luostari. Seurasi muitakin ongelmia. Lapin AMK:n julkaisuja 2022. Kasvihuoneet olivat tärkeitä ja vettä saatiin tuulella käyvän vesipumpun avulla. – Heräsi kaipuu kirkkoa ja pyhiä kohtaan. Konevitsan Jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni siirtyi tuolloin Papinniemeen Valamoon, ja nykyään ikoni on Valamon luostarin hallussa. Nämä suunnitelmat eivät ehtineet toteutua. Hänen kuoltuaan vuonna 1944 väliaikaisesti johtoon tulee pappismunkki Neofit ja sitten pappismunkki Pietari. Konevitsassa johtajana jatkoi pappismunkki Dorofei. Tyhjentyneeltä luostarin sijalta saattoi jäädä kuvajaiseksi mieleen ristisaatto. Ylä-Savon instituutti 1990. blogspot.com Wanha Nilakka – Hamulan historiaa / wanhanilakka.blogspot.com laitakari.fi ortodoksi.net / Aamun Koitto – Pauli Jouhki Marvi Löfgren Autti & al.: Tarinoita ja taidetta. Hiekan hautausmaalla on toimitettu panihidoja ja nykyisin Arseni Konevitsalaisen päivänä pidetään muistotilaisuus. Kun ristisaatto palasi, siinä kannettiin Konevitsalaisen Jumalanäidin ikonia. Keiteleen alkuvuosina kuoli moni, kuka mihinkin. Hannu Loiman muistelun mukaan ulkona oli satoja ihmisiä, jotka eivät lähteneet palveluksen loputtua pois, vaan kulkueessa siirryttiin Nilakkajärven rantaan vihkimään vesi. Keiteleellä jouduimme viettämään ihan toisenlaista elämää kuin vanhassa luostarissa ja sekös ukkoja suretti. Toisilla jos oli kylmät suojat, he sairastuivat ja kuolivat toinen toisensa perästä. Luostaria johtaa aluksi igumeni Mavriki. Osa noviiseista aiheutti huolta, joku noviisi oli varastellutkin, liikkui huhuja. Ikonissa pyhä Arseni Konevitsalainen pergamenttirulla kädessä. Luostari tyhjenee Ennen pitkää luostarin elämään tuli erilaisia vastoinkäymisiä. KUVA: SUOMEN KANSALLISMUSEO, HISTORIALLISET KOKOELMAT. Jälleenrakennuskorvauksista oli puutetta eikä suunniteltu kansanopisto toteutunut. Muutto vaikutti ihan jokaiseen. Otava 1993. Igumeni matkusteli paljon eri puolilla maata, tarjolla olevia paikkoja oli runsaasti. Uutta sijoituspaikkaa ryhdyttiin heti etsimään. Irtaimistosta onnistuttiin pelastamaan osa, kuten pyhäinkuvat ja muut rakkaimmat esineet. Syksyllä 1940 Konevitsan luostari on ostanut Oy H. Pappismunkki Savva on kertoillut Lalli-lehteen haastattelua tehneelle Väinö Aakulalle vielä vuonna 1953 luostarin lähimmistä suunnitelmista. Viimeinen suurleiri pidettiin vuonna 1957. Pappismunkki Arseni (toim.): Konevitsan luostari. Sen ikonostaasiin on laitettu Konevitsan luostarista saatuja ikoneita. Palaneen navetan tilalle piti rakentaa uusi. Keiteleen keskustaajaman reunalle valmistui aikanaan Vilho Koistisen suunnittelema, pyhälle Nikolaokselle 1965 pyhitetty rukoushuone, joka myöhemmin vihittiin Arseni Konevitsalaiselle pyhitetyksi kirkoksi. Aluksi siirryttiin Kannonkoskelle. Viimeiset kahdeksan asukasta siirtyivät Uuteen Valamoon vuonna 1956. Pappismunkki Maksim siirtyi Lintulan luostariin. Vihanneksia käytiin myymässä Kuopionkin torilla asti. Igumeni kiittelee jutussa luostarin osaksi tulleesta hyvästä kohtelusta, viranomaiset ja muutkin kansalaiset ovat kaikkialla suhtautuneet suurella ymmärryksellä. Päivän ensimmäinen jumalanpalvelus on toimitettu kello neljä aamulla, mutta tästä on poikettu petrolin puutteen takia ja palvelus siirtyy alkavaksi kuudelta. Munkiksi hänet on vihitty Valamon luostarissa 1937. Igumeni Pietari erosi oltuaan luostarin johtajana vuosina 1944–55. Esimerkiksi vuoden 1945 lehti-ilmoituksessa on myytävänä voimakkaita, kerran koulittuja tomaatin, kaalin, tupakan, purjon ja sellerin taimia sekä varhaisvihanneksia. Yläkulmassa Konevitsan Jumalanäidin ikoni. Saastamoinen Ltd -nimiseltä yhtiöltä Keiteleen pitäjästä noin 95 hehtaarin suuruisen alueen rakennuksineen sekä kaksi pienempää aluetta. He niin surkean näköisinä makasivat ja haaveilivat vanhoista ajoista. Luostarin tila myytiin yksityiseen omistukseen. Niinpä luostarin karjasta ei saatu pelastetuksi ainoatakaan, mutta kolme hevosta voitiin kuljettaa mukana. Ihmiset heittäytyivät maahan odottamaan, että ikoni kannettaisiin heidän ylitseen
Keijo Ahtonen, Rimmin Uljaskan jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, johdatti Karelianismi-seminaarin osanottajat rajavyöhykkeellä sijaitsevalle myyttiselle Kultalähteelle. karelianismin kehtona emme ole aikaisemmin kuulleet, vakuutti seminaarin avannut Vienan reitti ry:n puheenjohtaja Paavo Keränen. Keränen kertoi, että jo seminaarin ajankohta, 16.9.2023, oli melkein vuosipäivä. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Päähänpistonsa seurauksena Lönnrot taivalsi yhdeksän päivää Vienassa ja tapasi silloin merkittävät runonlaulajat, kuten Ontrei Malisen ja Vaasseli Kieleväisen. päivänä 190 vuotta sitten Elias Lönnrot käveli lääkärin ominaisuudessa Vuokin kinkereille ja sai siellä päähänpiston, että lähtee käymään Arkangelin kuvernementissa. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 184 K arelianismi-seminaari keskittyi Kainuun rooliin kansallisromanttisessa karelianismi-innostuksessa, joka jatkui 1800-luvun loppupuolelta aina 1920-luvulle saakka, itärajan sulkeutumiseen vuonna 1924. Seminaarin tarkoituksena oli tarjota uusi näkökulma karelianismin aikakauteen, joka vaikutti voimakkaasti suomalaisen kulttuurin ihanteisiin. – Syyskuun 15. – Tämän päivän aikana kuulemme sellaista, mitä Kainuu Juminkeko ja Vienan reitti ry järjestivät syyskuun puolivälissä Karelianismi-seminaarin
He, jotka seurasivat Kalevala-tutkimusta, olivat hyvin tietoisia tästä. – Tuon matkan aikana ja sen jälkeen Lönnrotille syntyi ajatus, että runot, jotka hän on kerännyt, muodostavat sen kokonaisuuden, josta syntyi myöhemmin Kalevala 1835, summasi Keränen. KUVA: KATRI KOVASIIPI. V. Etenkin Ervasti herätti kiinnostusta. Ervastin, J. W. Lönnrot puolestaan oli runonkeruumatkojensa aikana piirilääkärinä Kainuussa. Nieminen kertoi lyhyesti Carl Saxan, A. Juveliuksen, Lauri Pääkkösen ja Heikki Meriläisen merkityksestä. Kalevala karelianismin perustana Kalevalaan liittyvää kulttuuriperinnettä vaalivan Kuhmon Juminkeon perustaja Markku Nieminen painotti omassa puheenvuorossaan, että koko karelianismin perustana oli Kalevala. – Ervasti oli muuten ensimmäinen, joka nosti jo 1870ja 1880-luvun taitteessa esiin saman kysymyksen, jonka nuoret karjalaiset ovat nostaneet nyt 2020-luvulla, eli olemmeko varastaneet Kalevalan karjalaisilta. Lauri Pääkkönen puolestaan keskittyi keräämään erilaisia tarinoita ja liikkui Karjalan puolella niin paljon, että viranomaiset alkoivat epäillä hänen tekevän siellä tihutöitä. Hän oli nostattamassa taloudellista tukea Vienan hyväksi, Markku Nieminen kertoi. Nieminen esitteli lukuisia kainuulaisia, joilla oli merkittävä mutta suurelle yleisölle tuntemattomaksi jäänyt rooli Lönnrotin toiminnassa. (Lue aiheesta lisää sivulta 192 alkaen, Markku Niemisen uutuuskirjan Minun Kalevalani -arviosta.) – Lönnrothan ei koskaan kieltänyt sitä, etteikö valtaosa eeppisistä runoista olisi kerätty Vienan runokylistä. Nieminen kertoi lisäksi, että Juvelius toi arkeologisia esineitä, esimerkiksi kivikirveitä, Suomen Muinaismuistoyhdistykselle, joka on nykyään Suomen Kansallismuseo. Rajavyöhykkeellä, Kultalähteen tuntumassa kasvoi laajalla alueella satumainen kuusimetsä, jonka jokaisen puun oksat olivat kauttaaltaan upean naavan peittämiä. Se näkökulma oli hänellä sen takia, ettei hän tuntenut taustaa, miten Kalevala oli syntynyt, sanoi Nieminen. Ervasti ei siitä tiennyt, eivätkä tiedä nämä nykyiset nuoret, jotka eivät ole tutustuneet Kalevalan kulttuurihistoriaan. – Ervasti nosti aikanaan esiin Karjala-kysymyksen sanoen, että Karjala on huonommassa asemassa kuin Suomi, mutta karjalaiset ovat hyvin läheinen sukukansa ja heitä pitäisi auttaa. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 185 . Hän oli oululainen toimittaja, joka teki matkan Vienaan vuonna 1879
Matka oli yhdistetty hääja työmatka, jolla Akseli maalasi Aino-triptyykin toisintoa. Nieminen mainitsi, että Meriläisestä on taannoin ilmestynyt Esko Piipon kirjoittama elämäkerta Taikamies: kansankirjailija Heikki Meriläisen elämä (2022). – Hän kirjoitti 6.3.1890 Päivälehteen, että nykyään Pariisissa kaikki kansalliset asiat ovat hyvin tärkeitä. Aino Järnefelt, johon Aho oli palavasti rakastunut, oli antanut tälle pakit ja mennyt naimisiin Jean Sibeliuksen kanssa. INHA, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. Uljaskan elämänvaiheista puolestaan kertoi omassa K. Siellä halutaan nähdä uusia kasvoja ja uusia maisemia, jotka tulevat eri maista. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 186 Heikki Meriläinen oli itseoppinut kirjailija, joka ei ollut aikanaan esillä, vaikka kirjoitti useita teoksia. Seminaarin iltapäiväosuudessa Gallen-Kallela-museon johtaja Tuija Wahlroos kertoi tarkemmin Gallen-Kalleloiden kesästä 1890. Yleinen mielipide ei ollut heistä kiinnostunut, totesi Nieminen ja nosti esiin Juhani Ahon aikansa mielipidejohtajana. Suomessakin pitäisi etsiä juuria ja lähteä Vienaan. Inha (oikealla) saattajineen Ylä-Kuittijärven Ristiniemessä vuonna 1894. K. – Aho oli hyvin arvostettu, ja hänen mielipidettään kuunneltiin. KUVA: I. Nieminen kuvaili, miten Aho kirjailijanluonteelleen uskollisena piti kaiken aikaa silmänsä ja korvansa auki, havainnoiden Pariisin kulttuuri-ilmapiiriä. – Aina on puhuttu, että karelianismi alkoi Kuhmosta, mutta kyllä se teki mutkan Pariisissa, jossa Juhani Aho kävi nuolemassa haavojaan. Karjalainen (vasemmalla) ja I.K. F. Juhani Ahon ottamasta kannasta tuli yleinen mielipide, jonka mukaan taiteilijat ryhtyivät toimimaan. Pariisista noudettu asenne Nieminen korosti Ahon merkitystä lopulta myös karelianismiaatteen herättäjänä. Pariisissa syntyi Ahon romaani Yksin (1890). Vaikka Aho ei ollut aluksi kiinnostunut kansankulttuurista eikä runonkerääjien työstä, rakkaus sai hänen mielensä muuttumaan. Ensimmäisinä kareliaaneina Vienaan lähtivät Akseli Gallen-Kallela ja hänen vastavihitty Mary-vaimonsa kesällä 1890. – Miksi näitä henkilöitä ei nostettu esiin. Kansanluonne pitäisi saada esille myös kirjallisuudessa, kehotti Aho tuossa lehtikirjoituksessaan. Rimmin kylästä Gallen-Kallela löysi Elias Ahtosen eli Rimmin Uljaskan malliksi Väinämöiselle
Sparre ihastui Vienaan niin paljon, että teki sinne kahden vuoden kuluttua toisenkin matkan. Mitään ei kuitenkaan koskaan sattunut, ja taiteilijat mieltyivät kovasti Renneen, josta myös Sparre ja Gallen-Kallela tekivät omat muotokuvansa. Renne teki ruoatkin opastamilleen taiteilijoille. Kareliaanit saivat matkaoppaakseen Matokankaan torpan isännän Renne Haverisen. Muistipa Nieminen kertoa senkin, että Rimmin Yrjö Blomstedt kirjoittaa runoja muistiin runolaulajanaiselta Miinuassa heinäkuussa 1894. – Häntä voi pitää ensimmäisenä kulttuurioppaana, totesi Nieminen. Nieminen arvelee, että Sparre odotteli oman teoksensa ilmestymiselle Inhan kirjan jälkeen sopivaa ajankohtaa. – Gallen-Kallela kutsui häämatkalleen kaveriksi myös ruotsalaisen ystävänsä, kreivin ja taiteilijan Louis Sparren. Gallen-Kallela ja Sparre tekivät ensimmäisen kareliaanisen matkan Akonlahden kylään, Vienan puolelle. Tuon vaiheen kerrostumana Nieminen esitteli Hollolan kunnantalon, E. Sillä kertaa Sparren matkaseurana oli kuvanveistäjä Emil Wikström, Nieminen vielä kertasi ensimmäisten kareliaanitaiteilijoiden Vienan-retkiä. Inhan kirja Kalevalan laulumailta: Elias Lönnrotin poluilla Vienan Karjalassa ilmestyi jo vuonna 1911. – Renne pelkäsi suomalaisten herrojen puolesta, nukkui aina oven edessä ja sanoi Sparrelle, että onhan sulla revolveri tyynyn alla. Karjalaista arkkitehtuuria matkoilla Niemisen runsassisältöinen esitys toimi erinomaisena pohjustuksena päivän muihin puheenvuoroihin. Blomstedt ja Sucksdorff julkaisivat vuonna 1901 ilmestyneen, karjalaiseen arkkitehtuuriin ja koristeluun syventyvän perusteoksen Karjalaisia rakennuksia ja koristemuotoja. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 187 . puheenvuorossaan kuhmolainen Keijo Ahtonen, joka on Uljaskan perillinen suoraan alenevassa, viidennessä polvessa. Heidän Vienan-matkansa, valokuviensa ja kirjallisen työnsä tuloksena suomalaisessa arkkitehtuurissa käynnistyi kansallisromanttinen vaihe. – Vuonna 1894 oli liikkeellä kaksi kaksikkoa: toisena arkkitehdit Yrjö Blomstedt ja Victor Sucksdorff. Hän sivusi etenkin vuoden 1894 Vienan-kävijöitä, joista kuultiin seminaaripäivän mittaan myös yksityiskohtaisempia esityksiä. SUCKSDORFF, MUSEOVIRASTO, SUOMALAIS-UGRILAINEN KUVAKOKOELMA. KUVA: V. K. Sparren kirja Kalevalan kansaa katsomassa ilmestyi vasta 1930-luvulla, kun taas I. Wikströmin ateljeena toimineen Visavuoren Valkeakosken Tarttilassa ja Ruovedellä sijaitsevan Gallen-Kallelan erämaa-ateljeen, Kalelan, jonka koristemuotoja varten Gallen-Kallela sai mallia Miinoan tsasounasta läheltä Akonlahtea. He aloittivat matkansa Rimmin kylästä kuten monet muutkin kareliaanit, kertoi Nieminen
Paulaharjun merkittävimpänä valokuvana Nieminen esitteli tunnetun kuvan 90-vuotiaasta Rimmin Uljaskasta kotonaan, vasen käsi kätkyen päätyä pidellen. K. Viimeisimpiin kuuluvana kareliaaneina Nieminen esitteli Samuli Paulaharjun. KUVA: KATRI KOVASIIPI Keijo Ahtonen kertoi Rimmin Uljaskan elämänvaiheista. Inha ja Kusti Karjalainen. – Gallen-Kallelan maalaukset ja Inhan valokuvat ovat vaikuttaneet eniten suomalaisten käsityksiin siitä, minkälainen on kalevalainen maailma. Toinen vuonna 1894 Vienassa liikkunut kaksikko oli I. Rimmin Uljaskasta Nieminen kertoi, ettei hän ollut pelkästään Väinämöisen malli, vaan antoi häntä haastatelleille myös runoja. – He tekivät erittäin pitkän ja merkittävän matkan ja olivat Vienassa puoli vuotta, Nieminen totesi. Inhan kotitaloa Virtain Jäähdyspohjassa purettiin vuonna 1963, ullakon sahanpuruista löytyi pyyheliina, jonka kulmassa lukee ”Nyström 1886”. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 188 kylässä Blomstedt tapasi myös Uljaskan, joka kertoi hänelle olleensa ”Kalelalla ja reivillä mallina”. Ruotsiksi kirjoitettu novelli julkaistiin Helsingfors Morgonbladin numeroissa 12–14/1834 nimellä En finsk berättelse (Suomalainen kertomus). Suurin osa suomalaisista on nähnyt näitä kuvia, mutta ei ole lukenut Kalevalaa, painotti Nieminen. K. Yhtenä kiinnostavana esimerkkinä Nieminen nosti runon Vornasta, joka oli ainoa henkilö, joka pystyi nousemaan sauvomalla Oulujoen suurimman kosken, Pällinkosken. Vorna oli Vornaniemessä Kuhmon rajalla asunut karjalainen rosvo, joka kävi ryöstöretkillä Vienassa ja Pohjanmaalla. Elias Lönnrot oli kirjoittanut Suomen kirjallisuuden ensimmäisiin lukeutuvan novellin juuri Vornasta. Maija Myllykangas yllätti Markku Niemisen lahjoittamalla historiallisen pyyhkeen Juminkeolle. – Paulaharju on kirjoittanut Kainuun perinteestä kirjan, jossa kertoo kaikista Kainuun kylistä ja kunnista. Blomstedtin ja Sucksdorffin työstä kertoi omassa puheenvuorossaan museonlehtori Helena Lonkila, joka on tehnyt aiheesta väitöskirjan Syvällä sydänmaassa: Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu (Jyväskylän yliopisto, 2016). Hän on koonnut erittäin paljon tietoa sekä piirtäen että kirjoittaen. Esityksensä loppumetreillä Nieminen muistutti Kun I. KUVA: KATRI KOVASIIPI
Kun I. Inhalla ja Karjalaisella oli kuusi vuotta ikäeroa, ja kumpikin oli menettänyt äitinsä jo lapsena. – Kusti Karjalainen oli liian sosiaalinen, liian hyvä poika; sen takia hänestä ei tullut professoria, Nieminen pohti. Hän oli myös hyvin sosiaalinen ja auttoi aina kavereitaan, kertoi Nieminen. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 189 . Professorit ovat yleensä kovia tappelemaan keskenään, Kalevalan historiaa tutkiessani löysin aina (miespuolisia) vastinpareja. – Hänellä ei ollut ambitiota kiivetä ja taistella toisia vastaan. Myllykangas on erityisen vaikuttunut Karjalaisesta kirjoittajana. Nieminen pohti myös, miksi lahjakkaaksi tunnustetusta pojasta ei koskaan tullut vakituista professoria, vaikka lisensiaatintyön hän sai tehtyä ja professorien sijaisuuksia hänelle annettiin. Lisäksi Siperian kirjekokoelman jälkisanoihin on Helena Lonkila valotti vanhaa vienalaista rakennuskulttuuria. Inhalle. Matkakirjeitä Siperiasta 1898–1902 (1983). Koulun jälkeen Karjalainen toimi Kajaanissa puotipoikana linnan (vankilan) vahtimestarin Pääkkösen kaupassa. Kustaa Fredrik Karjalainen syntyi vuonna 1871 Kajaanissa työläisperheen lapsena, hänen isänsä oli sahatyöntekijä ja äitinsä kotiäiti. vielä Eino Leinosta ja Ilmari Kiannosta Vienan-kävijöinä, joita ei sovi unohtaa. Lahjakas opiskelija Kusti Karjalainen Markku Nieminen ja Maija Myllykangas kertoivat yhdessä Kusti Karjalaisesta, joka ei ollut ainoastaan I. Ylioppilaaksi tultuaan Karjalainen liittyi Savo-karjalaiseen osakuntaan ja toimi aktiivisesti Suomalais-ugrilaisessa seurassa. Hänen tehtävänsä oli kerätä karjalaista sanastoa. – Bisnesmieheksi hänestä ei ollut, koska hän keräsi kaikki kirjat ja lehdet puodista, luki vain niitä eikä muistanut asiakkaita, kertoi Myllykangas. Hän kehottikin kuulijoitaan lukemaan K. Rahaa suurempi merkitys oli sillä, että SKS antoi Inhalle matkakumppaniksi Kusti Karjalaisen, käynnisti Maija Myllykangas oman osuutensa. Muitakin sanastoja hän keräsi eri puolilta Karjalaa, myös Tverin Karjalasta ja Rukajärveltä. – Nuo kirjeet ovat hauskoja, Kusti oli erinomainen kirjoittaja! Hän on ollut myös keskustelevainen ihminen. K. Karjalaisen kirjoittamaa teosta Siperian matkoilta, Sata kirjettä morsiamelle. Hyvätapaisena poikana hän pääsi myös jo varhain kotiopettajaksi, kun rehtori Savolainen tarvitsi pojilleen ”siivoa poikaa” kotiopettajaksi. F. – Kusti Karjalainen teki aina erittäin tarkasti ne tehtävät, joita hänelle annettiin. Hänelle osoitettiin kuitenkin matka-apuraha keruutyön jatkamiseksi ostjakkien (nyk. – Ei Inhakaan ollut kuin ylioppilas, hänhän ei valmistunut koskaan, vaikka häntä tituleerattiin maisteriksi, huomautti Myllykangas. – Inhalla ja Karjalaisella synkkasi hyvin, heillä oli vallaton huumorintaju ja hauskaa keskenään. Monia kotiopettajan pestejä Karjalaiselle nuoruudessaan sen sijaan kertyi, hän opetti myös Minna Canthin lapsia ja oli usein nähty vieras Canthin kotona. K. K. Teoksen toimitti alun perin Kaarle Krohn (WSOY 1921), ja myöhemmin SKS on julkaissut kirjeitä uudelleen teoksessa Ostjakit. hantien) mailla, Nieminen sanoi. KUVA: KATRI KOVASIIPI. Seminaaripäivän teemaa hän alleviivasi painavilla sanoillaan: – Kainuun anti karelianismille on yhtä suuri kuin Vienan merkitys Kalevalalle. – Keruutyöllään hän olisi saanut tehtyä väitöskirjan ja tohtorin arvon. Inhan matkakumppani vaan myös erittäin lahjakas kirjoittaja. K. Juminkekoa ei täällä olisi, jos Kuhmo ei olisi karelianismin kehto. Lisensiaatintyön hän sai tehtyä, ja hänelle annettiin pätkäprofessuureja. Kusti tiedettiin jo koulupoikana herrasmieheksi, hän suojeli pieniä tyttöjä kiusaajilta. Karjalaisesta kasvaa kirjoittaja – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ei ole varmasti koskaan tehnyt niin viisasta päätöstä kuin myöntäessään sen 1200 markkaa I. – Opettajat järjestivät hänet jatkokouluun Kuopioon, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi. Savolainen mieltyi Karjalaiseen ja otti hänet myös oppilaaksi omaan kouluunsa. Koulun alettua opettajat huomasivat, että Kusti-poika oli hyvin lahjakas, ja hänen opintietään ryhdyttiin tukemaan. Inha haki apurahaa SKS:lta valokuvausretkelle Vienan Karjalaan, nuori ylioppilas Karjalainen lähetettiin Inhalle kaveriksi. Varahvontta Lesonen oppaanaan Karjalainen teki merkittävän keruutyön Venehjärven murteen sanastosta. F
Matkakertomuksiinsa Karjalainen tuli tallentaneeksi Venehjärven murretta. Hän teki valtavan työn paitsi kielitieteilijänä, myös uskontotieteilijänä. – Eiköhän tämä seminaari lähetä maailmalle terveisiä, että joku kirjoittaisi K. Into syntyi vuonna 1865 Virtain Jäähdyspohjassa yhdeksäntenä lapsena 12-lapsiseen Nyströmien perheeseen. F. KUVA: KATRI KOVASIIPI. KUVA: MUSEOVIRASTO, KANSATIETEEN KUVAKOKOELMA Retki Kainuun vienalaiskyliin tehtiin syksyisessä sadesäässä. Inhan matkaseurana ja työn edistäjänä. Inha – myös mestarillinen kirjoittaja Myöhemmin iltapäivällä Maija Myllykangas puhui vielä erikseen I. Lisäksi Myllykangas arvioi Karjalaisen positiivista vaikutusta I. Ensimmäisen kameransa Inha hankki vuonna 1888 ja seuraavana vuonna hän opiskeli valokuvausta Grönenbachissa ja Wienissä. Ketkä muut vielä olisivat voineet olla karelianisteja. I. – Inhan matkakertomukset ovat niin kuin polven päällä veneessä kirjoitettuja. Inhan kirjan Kalevalan laulumailta hääselostuksesta Vienankarjalaiset häät, joka on Kusti Karjalaisen kirjoittama. – 1890-luvulla K. Karjalainen oli ainoa, joka tutki karjalan kieltä, painotti Myllykangas. Hän olisi kyllä sen väärti. – Ilman Kusti Karjalaista ei Kalevalan laulumailla olisi se, mikä se on. Se piti tehdä Heikki Meriläisen kanssa kesällä 1899. – Inha oli 28-vuotias, kun hän lähti Vienaan (vuonna 1894) – hän eli elämänsä korkeaa keskipäivää, kuvaili Myllykangas. Into Konrad otti sukunimen Inha vuonna 1887 – alun perin Inha oli ollut hänen pienenä kuolleen sisarensa Inha Lusiinan etunimi. Myllykangas on tutkinut Lucina Hagmania, joka oli Minna Canthin kanssa suunnitellut yhteistä Vienan-matkaa. Inha oli hyvin liikunnallinen ulkoilmaihminen ja oli hankkinut ensimmäisen polkupyöränsäkin jo vuonna 1885. – Kun luin sen ajan lehtiä, se on ollut ihan etusivun uutinen, ja suomalais-ugrilaisen kielen ja kulttuurintutkimuksen maailmassa se on edelleen tuntuva: että kaksi niin merkittävää tutkijaa meni samalla. Hän muistutti myös I. Hän oli Victor Sucsdorffin piirros savupirtin uunista Kuhmoniemestä vuodelta 1894. – Olisipa ihanaa, jos Minna ja Siina olisivat sinne menneet; olisi saatu vähän naisnäkökulmaa tähänkin aiheeseen. Myllykangas ulotti ajattelunsa myös siihen, mikä olisi voinut olla mahdollista. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 190 tallennettu K. Krohnin kirjoittama Kusti Karjalaisen elämäkerta. K. Isä Johan Abraham Nyström toimi henkikirjoittajana Kuortaneen kihlakunnassa, ja perhe omisti Virroilla Valkeajärven tilan, kooltaan 636 hehtaaria. Karjalainen kuoli yllättäen varsin nuorena, vain 48-vuotiaana sydänkohtaukseen palatessaan tutkijaystävänsä, professori Heikki Paasosen hautajaisista. On niin tärkeätä, että tuommoisella matkalla on joku, jonka kanssa juoda iltateetä ja käydä läpi päivän tapahtumia. – Turha meidän on murehtia, ettei hän saanut professuuria ja hienoa titteliä. K. Kun luemme Kalevalan laulumailta, olemme hetkessä mukana. Inha pystyi säilyttämään teksteissään tuoreen läsnäolon. Sittemmin kamera kulki polkupyörän mukana erityisessä kameratelineessään. K. K. Karjalaisen kunnollisen elämäkerran. Hänen päätyökseen tuli Jugralaisten uskonto (WSOY 1918), kommentoi Myllykangas. Inhasta, jonka valokuvat Vienan Karjalasta ovat laajalti tunnettuja ja paljon käytettyjä, ja Kalevalan laulumailta on ollut Vienan-kävijöiden perusteos toistasataa vuotta. F
Inhaahan pidetään Suomen luonnonsuojelun isänä. Vuonna 1905 hän otti Uuden Suomettaren toimituksesta virkavapaata ja jäi sieltä kokonaan pois vuonna 1906. Siinä ovat mukana Taneli Eskolan essee sekä Ismo Kajanderin ja Tuomo-Juhani Vuorenmaan teksti I. Hän oli veljiensä luona vuoroin, oli täysin erakoitunut, mutta pystyi kristallinkirkkaaseen työskentelyyn kirjoittajana ja kirjoitti täysipainoista tekstiä. Hänen nuortenkirjakäännöksistään tunnetuimpiin kuuluu L. KUVA: I. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 191 ammattimies kirjoittajana, kiitteli Myllykangas ja halusi antaa kuulijoilleen myös lukuvinkkejä. INHAN KOKOELMA Maija Myllykangas suosittelee: Lukekaa Inhaa, lukekaa Inhaa!. Inhan elämä ja taide. Kajander ja Vuorenmaa kirjoittavat: ”Inhassa aatteellinen romantikko ja ympäristöään tarkkaileva realisti joutuivat hedelmälliseen ristiriitaan, kuvat ovat syvästi elettyjä.” ”Lukekaa Inhaa, lukekaa Inhaa!” – Vienan-matkaan saakka Inha oli kuvannut ihmisiä osana maisemaa tai osana työsuoritusta. Vuonna 1905 hän oli Nokialla vierailulla Antti Ahlbergin luona ja sai ukkosen ilmalla hysteerisen kohtauksen, koska luuli, että kasakat olivat hyökänneet. Sama henkilökuvauksen syvyys toteutuu Inhan teksteissä, Myllykangas pohti. Inhan, tämän kameran sekä sen ylle levittyvän suojakankaan varjo erottuvat selkeästi vuoden 1913 kuvasta. KATRI KOVASIIPI Lisää luettavaa Inhasta: Aamu Nyström: I. Inha kärsi jo kouluaikoina melankoliasta ja ahdistuksesta. Katsokaa, miten paljon kirjassa Kalevalan laulumailla on vienankarjalaisten lasten ja nuorten kuvia, Myllykangas kehotti. Lukekaa, mitä hän kirjoittaa Kivijoesta, Juurikkajärvestä tai Sohjanankoskesta. Sen takia ne kestävät tuhansia katselukertoja. – Lukekaa Inhaa, lukekaa Inhaa! suosittelee Maija Myllykangas. – Matkakertomus on kuningaslaji. Minerva, 2011, mihku.fi/inha, ik-inha.org/fi Seminaaritallenne löytyy Vienan reitti ry:n YouTubesta. – Loppuaikana Inha oli erakoitunut, viimeiset 25 vuotta hän oli tekemisissä vain lähimpien ystävien ja perheensä kanssa, mutta hän rakasti lapsia. K. Nämä kuvat ovat ensimmäiset henkilökuvat, joissa ihminen seisoo yksilönä kameran edessä. K. Inha teki hyvin monipuolisia valokuvaajan ja toimittajan töitä Vienan matkojen (1894) ja Kalevalan laulumailla -teoksen ilmestymisen (1911) välillä, ja vielä sen jälkeenkin. I. INHA, SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO, I. K. Se on vaikea, siitä tulee helposti kronologia, uuvuttava selostus. – Inha on ekspertti kuvaamaan jokia. K. Montgomeryn Pieni Runotyttö (1928). K. I. M. K. – Suosittelen Unelma maisemasta -teosta, se on oikein mainio opus. Vuonna 1914 hän kirjoitti Suomen luonnonsuojelun ensimmäisenä pidetyn tekstin Sortunut sävel. Inha – Valokuvaaja, kirjailija, kulttuurin löytöretkeilijä. Teksteissään hän kuvaa paikkoja, joita rajantakaisessa Vienan Karjalassa ei luultavasti enää ole olemassakaan. Inha sen sijaan kuvaa matkantekoa elävästi. – Isäntä toimitti hänet Pitkäniemeen hoitoon, eikä hän tuosta koskaan ihan toipunut
Nimensä mukaisesti Larssonin kirja yhtä kaikki sopii laiskoille, sillä siinä on sivuja pikemminkin vihkosen kuin kirjan verran, ja silti se onnistuu pikakelaamaan Kalevalan suurten kertovien runojen pääjuonet ja vastakkainasettelut sortumatta tylsyyteen. Myös Kalevalan vaikutukset kuvataiteeseen, kirjallisuuteen ja yritysnimiin pääsevät käsittelyyn. Iversenin lempeä Kalevala-tulkinta jäi äärioikeiston jyrän alle. HURMEEN KÄSITTELYSSÄ kyytiä saavat lähes peräkanaa partiolaitos ja Helsingin yliopiston historian professorina 22 vuotta vaikuttanut satakuntalainen Jalmari Jaakkola, joka junttasi arvovaltaiselta kateederiltaan tehokkaasti läpi ajatusta kalevalaisen runouden länsisuomalaisesta alkuperästä. Hurme taustoittaa ja kommentoi pamflettimaisesti aikaa, jonka ideologinen tilaus toimi Lönnrotin suurtyön virtalähteenä. Hurme saattelee lukijan vauhdikkaalle matkalle Kalevalan sisältöihin ja merkityskerrostumiin matalan kynnyksen kautta. Parissa sadassa vuodessa se on muovannut tapamme havaita yhteiskunnallista todellisuutta. Yksittäisiä alkutekstejä ja keskusteluitakin hän siteeraa, mutta ei juutu mihinkään pitkäksi aikaa, vaan kiitää eteenpäin. ”Fasistit reagoivat pontevasti Kalevalan riemuKalevala aatteiden ajurina ja luovuuden innoittajana. Jo 1800-luvulla käännöksiä syntyi ensin saksaksi, ranskaksi ja ruotsiksi, sen jälkeen myös unkariksi, englanniksi, venäjäksi, viroksi ja tšekiksi. Nykyisten lähes 70 erikielisen käännöksen suosiota maailmalla Hurme selittää edelleen poleemisen esseistin otteella: Moni on yllättynyt iloisesti, koska se on ihmeen viihdyttävä, hassu ja lempeä ollakseen eepos, suorastaan kansalliseepos, joka nimikkeenä viittaa rutikuivuuteen, juhlalliseen poljentoon, verenvuodatukseen ja yleiseen ankeuteen. Kirjan tiedollinen matka alkaa jo 1700-luvun loppupuolelta ja sivuaa kaikki keskeiset Kalevalan kulttuurihistorian yhteydessä tunnetut henkilöt, kuten Topeliuksen, Gottlundin, Castrénin, Grimmin, Europaeuksen... Vastavoimana kalevalaisnationalistiselle hurmahengelle Hurme nostaa esiin Helsingin yliopiston matematiikan professorin, pasifistin ja Suomen rauhanliiton puheenjohtajan Felix Iversenin, joka painotti Kalevalan sankareiden inhimillisyyttä ja laulun mahtia sotaisuuden sijaan. Liisa Ryömän suomennosta Laiskojen Kalevala (2010) Hurme ei lukijoilleen kuitenkaan suosittele: ”Liisa Ryömä oli erinomainen kääntäjä, mutta Larssonin Kalevalan tapauksessa liiankin erinomainen”, Hurme tokaisee. Niinpä Hurme kääntää Larssonin kirjaan viittaavat tekstikohdat omaan kirjaansa itse. KUN LUKIJA ON SAATU sysättyä ruotsalaisen Larssonin seurassa Kalevalan maailmaan, siirrytään sen syntyhistorian motiiveihin. Se on valikoivaa näkökykyä, joka sulkee tietyt asiat ulos, asettaa toiset keskinäiseen vastaharkkaan sekä tuottaa sokeita pisteitä ja dementiaa. Seuraa kiinnostavaa kerrontaa Kalevalan käytöstä erilaisten hengellisten harrastusten lähteenä. Tiukasti Lönnrotin Kalevalasta tuttuun trokeemittaan sitoutunut kääntäjä hukkaa Hurmeen mukaan alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin nokkelaa huumoria ja sisällöllistä jekkua. Nationalismin historia on lyhkäinen mutta järisyttävä. Teosofeille ja antroposofeille Kalevala oli salatieteellinen totuuden lähde, jonka tieteellistä arvoa materialistit eivät hengensokeudessaan nähneet. Akateemisen Karjala-Seuran ja Suur-Suomi-aatteen kannattajien suhtautuminen Kalevalaan pyhänä kirjanaan ja keppihevosenaan avaa näkymän, jossa kansallinen herääminen on paisunut valtiollisiksi laajentumispyrkimyksiksi ja haluksi ottaa karjalaisuus huostaan. Satiirisella sykkeellä osansa saavat myös 1900-luvun alun taiteilijoiden keskuudessa suositut teosofia ja antroposofia hämärine kalevalaisuuskytkentöineen. Käynnistyksenä aiheeseen hän perkaa ruotsalaisen Anders Larssonin erinomaiseksi vakuuttamansa teoksen Kalevala för lata (Schildts & Söderströms, 1999) ja sen taustaa. [ … ] ”Kansallinen katse” on nationalismin nousun myötä luonnolliseksi ja ikään kuin huomaamattomaksi muuttunut toiminnan ja ajattelun raami, joka yksinkertaistaa eli väärentää todellisuutta. Reippaasti eteneviä käänteitä kootessaan kirjailija on käyttänyt laajasti eri aikakausien lähteitä. (SKS, 2023, 183 s.) on sivumäärältään maltillinen mutta sisällöltään runsas, monikerroksinen ja Kalevala-kiistoja rohkeasti kommentoiva teos. Kaiken muun hyvän lisäksi se on hauskaa luettavaa: notkeana ja sukkelaliikkeisenä kielitaiturina Hurme kirjoittaa lauseita, joiden liukkaat käänteet sekä viihdyttävät lukijaa että tarjoavat tiiviin katsauksen Kalevalan syntyhistoriaan, Kalevalalle ladattuihin merkityksiin ja tehtäviin sekä sen moninaiseen käyttöön. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 192 KIRJAT Juha Hurmeen kirja Kenen Kalevala. Myös Kalevalan militarisointi tulee kuvatuksi. KIRJAN KOLMANNESSA luvussa Kalevalan käyttöliittymät Hurme kertaa eepoksen matkaa maailmalle
Kansatiedettä Turun yliopistossa opiskellut Kostet on kirjoittanut teokseensa johdannon, jota Hurme kehuu ansiokkaaksi tietopaketiksi ”neulomisen, Lönnrotin, Kalevalan, suomalaisuuden, karjalaisuuden ja itämerensuomalaisuuden historiasta” ja suosittelee kirjaa myös heille, ”joiden käsissä eivät kutimet jostain syystä vielä heilu”. Kirjan toiseksi viimeisessä, lyhyeksi jääneessä luvussa Kielen virta jäätyy Hurme käsittelee vielä suullisen folkloren ja kirjoitetun fakeloren yhteyksiä ja yhteydettömyyttä. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 193 KIRJAT vuoteen”, kuvailee Hurme vuoden 1935 satavuotiaan Kalevalan juhlintaa. KIRJAN PÄÄTTÄVÄ Senkkane Miihkalia käsittelevä osuus avaa elävän yhteyden Hurmeen käsikirjoittamaan ja ohjaamaan näytelmään Väinämöinen, joka valmistui yhtä jalkaa kirjan kanssa. Luonteeltaan liikkuvaan kirjaansa Hurme on hakenut tietoa lähdekirjallisuuden ohella myös nykyajassa vaikuttavilta asiantuntijoilta ja osoittaa, että eepoksesta irtoaa ajateltavaa, koettavaa ja elettävää vielä tänäkin päivänä. Näin kirja ja näytelmä viittaavat toisiinsa intertekstuaalisesti. KATRI KOVASIIPI Juha Hurme kirjoitti kirjaa Kenen Kalevala. Kysymys karjalaisuuden – tai oikeammin karjalaisuuksien – suhteesta Suomen kansalliseepokseksi yhä sitkeästi julistettuun Kalevalaan saa mainintansa. Huomiotta jää, että karjalan kieltä on puhuttu nykyisen Suomen alueella yhtä kauan kuin suomea. Vikkelänä tekstinikkarina Hurme hurauttaa vaihtuvissa maisemissa kulkevia kirjallisia polkujaan pitkin myös nykyaikaan, jossa Kalevala käy yhä edelleen uusia kierroksia viihteen, markkinoinnin ja populaarikulttuurin käyttövoimana. yhtä aikaa teatteriesityksen Väinämöinen rinnalla . Päästään Don Rosan Aku Ankkaan ja Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala -versiointiin. Kommenttinsa kirjan aihepiiristä ovat antaneet Jyväskylän yliopiston antropologian ja etnologian professori Outi Fingerroos, Karjalan Sivistysseuran toiminnanjohtaja Eila Stepanova ja väitöskirjatutkija, Karjala-aktivisti Tuomo Kondie. Hurmeen teos on rihmastomainen, assosioiva, moniin suuntiin ja Kalevala-ilmiön eri kerrostumiin katsetta poraava. Kun Lönnrot aloitti runonkeruumatkansa Pohjois-Karjalasta, hän ei jututtanut Kesälahdella Juhani vaan Juhana Kainulaista. KUVA: STUDIO TORKKELI, LAURA TAMMISTO/SKS. Ja puhutaan edelleenkin, vaikka karjalan kieli on vakavasti uhanalainen ja odottaa yhä laillista asemaa. Myös karjalan kielen aseman kuvaaminen on vähintäänkin epätarkkaa – ikään kuin karjalankielisiä ei nykyään asuisi Suomessa lainkaan: Niin sanottua virallista karjalan kieltä puhuvat asuvat nykyisin Venäjän puolella Karjalan tasavallassa sekä Murmanskin, Pietarin ja Tverin alueilla. Myös toisen maailmansodan jälkeen luovutetuilta alueilta muuttaneiden, yli 400 000 siirtokarjalaisen joukossa Suomen puolelle muutti yli 50 000 karjalankielistä evakkoa. Erityistä kiitosta Hurme jakaa Jenna Kostetin neulemallistokirjalle Neulottu Kalevala (Laine Publishing, 2022). Kondie on kirjoittanut tämän kirjan tausta-aineistoksi Hurmeen pyynnöstä myös julkaisemattoman esseen Kalevala on taruolento (2023). PARI VIRHETTÄ kirjasta löysin. Lönnrotin aikana karjalankielisiä asui jonkin verran Suomen itäisimmissä pitäjissä sekä Kainuun vienalaiskylissä. KAUTTA KIRJANSA Hurme keskittyy tuomaan näkyväksi Kalevalan käyttöä erilaisten aatteiden ajurina. Tätä taustaa vasten lausahdus virallisesta karjalan kielestä, jota puhutaan vain Venäjällä, särähtää
Keskustelun Kiistelty, kiitetty, kiistetty Kalevala järjestivät SKS ja Kalevalaseura yhdessä, ja se kuului Kalevalaseuran järjestämään, kulttuuriperinnön omistajuutta purkaneeseen paneelikeskustelujen sarjaan. Nyt Joukahaisen roolin saa Tuomo Kondie. Keskeisenä kritiikin aiheena on nimenomaan Kondien esiintyminen jo mainitussa paneelikeskustelussa Kiistelty, kiitetty, kiistetty Kalevala-kiistoja 200 vuotta On myös ihmisiä, jotka ajattelevat toisin KOMMENTTI. Nieminen itse ei lukeutunut tuon paneelin keskustelijoihin, mutta kaksi keskustelijaa sai provosoitua hänet tarttumaan kirjahankkeeseen. Nähtävästi hänen on ollut helpompi selittää se pahantahtoisella salaliitolla, jota johtaa roisto nimeltä Tuomo Kondie, kuin hyväksyä, että on olemassa ihmisiä, jotka vain ajattelevat Kalevalasta eri tavalla kuin hän. Kondie ärsyttää Niemisen teksti on sisällöltään valaisevaa silloin, kun hän katsoo taaksepäin. Nykyhetkeen ja tulevaisuuteen katsoessaan hän on kuin Väinämöinen, joka haluaa laulaa nuoren Joukahaisen suohon. Nieminen kontekstoi käyttämänsä lähteet historiallisiin yhteyksiinsä sujuvasti, ja enimmäkseen kirja tempaa lukijan mukaansa hyvin. Toinen johtoteema onkin kyvyttömyys hahmottaa toimijuuksia. Nieminen tuo jo kirjansa esipuheessa julki tarpeensa opastaa nuoria aktivisteja ”oikean” Kalevalan kulttuurihistorian ääreen. näkemysten ohella Nieminen avaa lukijalle myös Neuvosto-Karjalassa 1980-luvulla ja Karjalan Tasavallassa 2010-luvulla käytyjä Kalevala-kiistoja, joiden keskeiset argumentit hän rinnastaa nykyiseen suomalaiseen Kalevalan kulttuurisen omimisen keskusteluun. Nykyajassa liikkuvia Kalevalan tai kalevalaisen runouden yhteydessä käytyjä kulttuurisen omimisen keskusteluja hän pitää turhina ja on vakuuttunut, että tuo keskustelu aiheutuu tiedon puutteesta. Kirjan loppupuolella, luvussa Omat koirat purevat, Nieminen kohdistaa Kondieen raskasta kritiikkiä. On hyvin kiinnostavaa lukea Niemisen ja Hurmeen kirjoja rinnakkain. Nieminen kokoaakin erilaisista lähteistä ansiokkaasti yhteen tietoa Lönnrotin aikalaisten ja hänen jälkeensä tulleiden herrojen kansanrunousja Kalevala-käsityksistä sekä niiden yhteentörmäyksistä. Teatterintekijä ja kirjailija Juha Hurme kertoi tuolloin, että syksyllä 2023 häneltä ilmestyvät kirja Kenen Kalevala. Toinen Niemisen kirjoittajahalut herättänyt keskustelija oli Karjala-aktivisti ja väitöskirjatutkija Tuomo Kondie, jonka lausunnot Kalevalan kulttuurisesta omimisesta ovat ärsyttäneet Niemistä kirjan mittaiseen vastaukseen. Suurta arvostusta Nieminen osoittaa kirjoittaessaan Pekka Laaksosesta, joka on tehnyt pitkän uran SKS:n kansanrunousarkiston johtajana ja Kalevalaseuran puheenjohtajana. (SKS 2023) sekä teatteriesitys Väinämöinen (TTT), joiden arviot voi lukea tämän lehden sivuilta. TUOMO KONDIE Markku Niemisen tuore kirja Minun Kalevalani (Juminkeko 2023, 163 s.) sai alkunsa viime Kalevalanpäivänä SKS:n juhlasalissa järjestetyn paneelikeskustelun herättämänä. Niemistä on selvästi ärsyttänyt kriittinen Kalevala-keskustelu. Keskeinen hänen tulkintaansa ohjaava piirre on pahantahtoisuuden olettama. Esimerkiksi hän puhuu Karjalazet Nuoret Suomes -yhdistyksen verkkosivuista minun sivuinani ja olettaa sen kaikkia sisältöjä minun tekemikseni. Niemisen lähtökohta kirjalleen on varsin reipas: hän ryhtyi kirjoittamaan rinnakkaisteosta Hurmeen kirjalle ja lähetti kirjansa myös painoon, ennen kuin Hurmeen kirja oli edes julkistettu. Gottlundin, Castrénin, Europaeuksen, Ahlqvistin, Krohnien, Boreniuksen, Inhan, Kaukosen, Kuusen, Haavion jne. Nieminen ei näe minun lisäkseni muilla nuorilla karjalaisilla omaa toimijuutta. ”Turhia” keskusteluja. Vertailunsa ja kritiikkinsä kohtaavat myös Kalevalan kouluopetus niin Suomessa kuin Neuvosto-Karjalassakin. Etenkin siteerattuja kirjeaineistoja on kiinnostavaa lukea. Nieminen väittää, että minä ”tietoisesti vääristä[n] Kalevalan kulttuurihistoriaa” ja että muut ikäiseni karjalaisnuoret ovat minun ”manipuloimiani”. Kokoamalla yksiin kansiin Kalevalan kulttuurihistoriaa ja kahden vuosisadan aikana Kalevalasta käydyt kiistat ja muut keskustelut hän tuottaa kokonaisuuden, ”jota voisi käyttää tietolähteenä, ettei jatkuvasti syntyisi uudelleen toistuvia turhia omimisja muita väittelyitä”. Joskus keskittyminen särkyy hassuihin kirjoitusvirheisiin, kuten Kalevalaseuran perustamisen vuosilukuun ”19011”. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 194 KIRJAT S ain kunnian tulla kirjoitetuksi Markku Niemisen teokseen Minun Kalevalani jonkinlaisen antagonistin rooliin. Kirjan loppupuolella Nieminen siteeraa kiinnostavasti eri yhteyksissä julkaistuja Laaksosen tekstejä ja tämän käymiä keskusteluja. Kumpikin käy läpi Kalevalan kulttuurihistoriaa, Hurme ”leveällä pensselillä”, kuten Nieminen etukäteen arvaa, Nieminen puolestaan yksityiskohtaisemmin, myös pitkiä sitaatteja alkuperäislähteistä poimien. Nieminen luotti siihen, että hänen käsittelytapansa on erilainen kuin Hurmeen – ja siinä hän osuikin oikeaan
Loppukaneetissaan Nieminen vapauttaa Kalevalan kaikkien omaisuudeksi – Kalevala on kaikkia varten. Kalevala sukupolvikokemuksina Nykyistä kulttuurisen omimisen keskustelua Niemisen on helppo pitää turhana ja vääränä: sen taustalla olevia nuoren polven karjalaisten kokemuksia edellisten sukupolvien piilottaman, kadotetun karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin perinnöstä ei näytä olevan hänelle olemassa. Kondien teesit, joita vastaan Nieminen hyökkää pamflettimaisesti sekä kirjan esipuheessa että kirjan loppupuolella ovat: – Kalevala on varastettu karjalaisilta. Niemisen ja Hurmeen kirjoja kannattaakin lukea rinnakkain myös eri sukupolvien sukupolvikokemusten näkökulmia pohtien. – Kalevalan esittely suomalaisena kulttuurina on historian vääristelyä. Paitsi niitä, jotka ovat puhuneet sen kulttuurisesta omimisesta – Niemisen mielestä he ovat siirtäneet Kalevalan itseltään pois. Yhtään edesmennyttä naista, runolaulajaa tai karjalaista nimeä ei listassa näy. Edellisellä aukeamalla hän on sulkenut myös runolaulajat Kalevalan omistajuuden ulkopuolelle perustellen: ”vasta ilmestymisensä jälkeen Kalevala on voinut kuulua jollekin.” Ja tekijänoikeusmielessä ainoaksi omistajaksi hän mainitsee Elias Lönnrotin. Kirjansa lopuksi Nieminen esittää vielä pitkän nimilistan henkilöistä, joille Kalevala hänen mielestään kuuluu. Hän ei missään kohtaa sanonut, ettei oikeasti tarkoittaisi mitä sanoo, vaikka viestinnän tyyli eri tilanteissa on hyvinkin erilainen. KUVA: KSS, SAMPO-TIETOKANTA. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 195 KIRJAT Kalevala. Itsensä Nieminen liittää tuohon listaan lavean ansioluettelon saattelemana – onhan hän tehnyt mittavan elämäntyön kalevalaisen kulttuurikeskus Juminkeon perustajana, vienalaisen perinteen kerääjänä, julkaisijana ja ylirajaisen, monialaisen yhteistyön kehittäjänä. KATRI KOVASIIPI Kalevala-tutkijat Vitali Dobrinin (vas.), Pekka Laaksonen (edessä), takana Sirpa Nieminen, Markku Nieminen ja Bui Viet Hoa vuonna 1989 Vuokkiniemen Köykäntalon pihalla. Pyrkiessään sammuttamaan turhaksi mainitsemansa keskustelun Kalevalan omistajuudesta Nieminen taisikin käynnistää aivan uusia keskusteluja. Edellä mainitun keskustelun tarkkaan kuunnelleena ja jutuntekotarkoitukseen jopa tallentaneena on todettava, että Niemisen kommentti antaa Kondiesta kohtuuttoman negatiivisen kuvan eikä aivan vastaa tapahtunutta. No, tekijänoikeudet ovat rauenneet 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, vuonna 1884 kuolleen Lönnrotin tapauksessa siis jo vuonna 1954. Sosiolingvistinä Kondie jää kakkoseksi monelle nuorelle aktivistille, jotka ovat Kalevalan suhteen huomattavasti häntä kiihkeämpiä, mutta heitä Nieminen ei ilmaise tuntevansa. – Kalevala sortaa karjalaisia. Kondie puhui paneelikeskustelussa nimenomaan siitä, miten sosiaalinen media viestintäympäristönä edellyttää erilaista provosoivuutta kuin vaikkapa argumentointi tieteellisessä kontekstissa. Listassa on reilut 30 suomalaisen kulttuurihistorian kannalta merkittävää nimeä, joista vain viisi on naisia: Senni Timonen, Niina Hämäläinen, Lotte Tarkka, Sirpa Nieminen ja Ulla Piela. Nieminen kärjistää Kondien argumentteja seuraavasti: ” hän kertoi tarkoituksellisesti provosoineensa väitteillään niin Kalevalan asiantuntijoita kuin suurta yleisöäkin saadakseen äänensä kuuluville ja asiansa esille.” Lähes samaan hengenvetoon Nieminen syyttää Kondieta Kalevalan kulttuurihistorian tietoisesta vääristämisestä ja ”itsensä karjalaisiksi kokevien nuorten” manipuloimisesta
4.11. – Työ vei mennessään; se vaati hyvien istumalihaksien lisäksi pitkäjänteisyyttä, tarkkuutta, tietoa gastronomiasta, uskoa työn valmistumiseen sekä luovuutta kehitettäessä uudissanastoa. Jaakko Tepolla ja Loimolan Voimalla on molemmilla sekä itäsuomalaiset että suistamolaiset juuret. HANNU LAPPALAISEN laatima ruokasanasto, Gastronoumine sanasto suomi-livvinkarjala on julkaistu sähkökirjana Karjalan Sivistysseuran verkkosivustolla, kohdassa Oppimateriaalit / Livvinkarjala. marraskuuta KSS:n toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9, Helsinki. Sanaston on tarkoitus tuottaa iloa ja hyötyä kaikille karjalaisesta ruokaperinteestä kiinnostuneille sekä ravitsemisalan ammattilaisille. Lappalainen on toteuttanut gastronomisen sanastonsa Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen oppiaineen sanakirjaja sanastotyö -kurssin lopputyönä. Sanasto löytyy ladattavana pdf-tiedostona verkko-osoitteesta: karjalansivistysseura.fi/oppimateriaalit/ materiaaleja-livvinkarjalaksi/ Ruokasanasto livvinkarjalaksi n. kello 10–15. – Aikani Parppeinvaaralla muodostui minulle todelliseksi karjalaisen ruokaja tapakulttuurin korkeakouluksi, kertoo Lappalainen. – Olin viime keväänä edennyt opinnoissani aineopintoihin ja osallistuin sanakirjaja sanastokurssille. Loimolan Voima -yhtye julkaisi kappaleen Jaakko Tepon kunniaksi. kello 13–15 pidettävää luentoa voi seurata myös zoom-etäyhteydellä, puhujina kolttasaamelaisen kansanpuvun erityisosaaja Heini Wesslin ja karjalaisen kansanpuvun asiantuntija Leena Jääskeläinen. Nykyään hän toimii Karjalan kielen koin abuniekat ry:n puheenjohtajana ja opiskelee karjalan kieltä Itä-Suomen yliopistossa. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 196 n. . – Päivä sopii kappaleen karjalankielisen version julkaisulle luontevasti, sillä Pokrova oli kansanomaisessa merkityksessään päivä, jona karja kutsuttiin laitumilta talveksi takaisin navettaan. lokakuuta, joka tunnetaan karjalaisessa perinteessä Pokrovan päivänä. Lopusta käyvät ilmi myös sanaston laatimisessa apuna käytetyt lähteet. Jaakko Teppo on ollut Loimolan Voiman muusikoille pitkäaikainen musiikillinen innoittaja, ja he tuntevat sekä itsensä että Tepon kuuluisan suistamolaisen lauluperinteen jatkajina. KÄSITYÖPAJA ja luento kolttasaamelaisista ja karjalaisista käsityöperinteistä yhtymäkohtineen pidetään viikonvaihteessa 4.–5. Teppojen suku on kotoisin luovutetussa Karjalassa sijainneesta Suistamon Alatun kylästä, kun taas Loimolan Voiman veljesten Mika ja Niko Saatsin suku on lähtöisin Suistamon kirkonkylältä. Kello 16–18 helmikirjontatyöpaja, joka jatkuu sunnuntaina 5.11. Hannu Lappalaisen kiinnostus ruokasanastoon pohjautuu hänen ammatilliseen taustaansa. Hilma da Onni -kappaleen kansikuvan suunnitteli Loimolan Voiman idean pohjalta Keijo Martiskainen (Ars Today Ky). Laajaan sanastoon mahtuu ateriaja ruokalajisanastoa, ruoanvalmistustermejä, raaka-aineita, eri ruoka-aineryhmiä koskevaa sanastoa, muutamia karjalaiseen keittiöön hyvin sopivia reseptejä sekä ohjeita ruokalistan laatijoille. . Kappale Hilma da Onni julkaistiin 1. . . UUTISIA KARJALAISUUDESTA Kolttasaamelaiset ja karjalaiset käsityöperinteet kohtaavat n. Ruokaan keskittyvä ammattisanasto livvin murteella oli Lappalaiselle luonteva valinta. Ennen eläkkeelle siirtymistään hän toimi kymmenkunta vuotta ravintoloitsijana karjalaisessa ruokaravintolassa, Ilomantsin Parppeinpirtissä. Ja navetta, eli karjalaksi liävä, on tietenkin kappaleen tekstin aivan keskeisintä kuvastoa, artistit kertovat. Aikanaan historian opettajaksi ja kasvatustieteen maisteriksi opiskellut Lappalainen hankki ammatillisen pätevyyden myös majoitusja ravitsemiselinkeinon piiristä. Korvaamaton apu ja kriittinen ystävä oli Natalia Giloeva, jolle haluan esittää suuret passibot, sanoo Lappalainen. . Paikkoja rajoitetusti. . . Ilmoittautumiset etäluennolle ja työpajaan: karjalastakolttienmaille @gmail.com Gastronomisen sanaston laatinut Hannu Lappalainen tuntee ravitsemisalan perin pohjin. UUTTA KARJALANKIELISTÄ folkia esittävä Loimolan Voima on kunnioittanut Jaakko Tepon 70-vuotisjuhlavuotta julkaisemalla karjalankielisen version kappaleesta Hilma ja Onni. Kurssin aikana piti laatia sanasto opiskelijan valitsemasta aiheesta jollain karjalan kielen murteella. Kello 15–16 ruokatauko, KSS:n keittiö on osallistujien käytössä
Niitä saatetaan käyttää myöhemmin myös opetustarkoitukseen. fi/karjalanelvytys/. n. . fi-palvelussa. marraskuuta järjestettävällä Etnosoi!-festivaalilla on vahvasti mukana karjalaisuus. HELSINGISSÄ 1.–12. 17–19. Aiemmin samana päivänä järjestetään Emmi Kujanpään Karjalaisen kansanlaulun työpaja, jonka osallistujamäärä on jo ennakkoon täynnä. Tekstejä julkaistaan karjalan kielen viikon aikana Karjalan Sivistysseuran Uutis?upussa – uudis?upussa ja Facebookin Karjalan kieli eläy -sivulla. Karjalan kielen viikko 27.11.–3.12.2023 Ulla Pirttijärvi & Ulda esiintyvät EtnoSoi!-festivaalilla. Lippuja tilaisuuteen on myynnissä lippu. Seminaariin on vapaa pääsy, ja paikkana on Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin sali (Common Room) osoitteessa Fabianinkatu 24 A, 3. Helsingin Malmitalossa kuullaan Lasten Etnosoi!-ohjelmassa Sattuma-duon kielikylpykonsertti karjalaksi. Kuvia tai videota ja tekstejä voi lähettää omalla karjalan murteella (viena, livvi, eteläkarjala) sähköpostiosoitteeseen karjalanelvytys@uef.fi 20.11.2023 mennessä. Lisäksi saamelaisen kulttuurin lähettilästä Nils-Aslak Valkeapäätä muistellaan Áilu-illassa tiistaina 7.11. Paginperti piälinnas Karjalan Sivistysseuran toimistolla (Luotsikatu 9 D, Helsinki) pajatamma da pruaznuimma karjalan kielen päiviä 27.11. Samaan osoitteeseen voi lähettää tietoja karjalan kielen viikolla järjestettävistä tapahtumista, jotta niistä voidaan tiedottaa elvytysprojektin blogissa ja karjalan kielen viikon somesivustoilla. Sunnuntaina 12.11. Perjantaina 10.11. . Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Luvassa on keskusteluja tutkijoiden ja muusikoiden yhteistyöstä. kello 15–18 pidetään World Wide Women & Kyynelkanavat -hankkeiden päätösseminaari. Musiikkimuseo Famessa. Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen elvytyshanke ja Karjalan Sivistysseura kutsuvat kieliyhteisön jäsenet, kaikki karjalan kielestä kiinnostuneet yksityishenkilöt ja yhdistykset kirjoittamaan omalla karjalan murteellaan tekstejä vuoden 2023 teemasta ”rakas, karjalaisuuteen liittyvä esine”. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 197 UUTISIA KARJALAISUUDESTA Etnosoi!: Karjalaisuus näkyy ja kuuluu n. KARJALAN KIELEN viikkoa vietetään vuonna 2023 neljättä kertaa. kerros. Tarkemmat tiedot ja ohjeet: blogs.uef. kello 19.00 alkaen Kalliosalissa järjestetään Karjala-ilta, jossa esiintyvät Sattuma-duon Arto & Eila Rinne sekä Loimolan Voima. . KUVA: MAARIT KYTÖHARJU. Lauantaina 11.11
Tärkeitä arvoja tässäkin ovat kontaktit ja yhdessä tekeminen. Loimolan Voima, Timoi Munne, Suistamon Sähkö, Amanda Kauranne ja monet muut). Karjalankieliset kartalle -hankkeella tehdään näkyväksi karjalan kieltä ja karjalankielisyyttä Suomessa. Kyykkä on mainio joukkuepeli, jota kannattaa tehdä paremmin tunnetuksi. Tarvitaan myös isompia tempauksia eri paikkakunnilla ja somessa. Hän kertoo Venäjällä toimivista kansalaisjärjestöistä sekä kansalaisaktivismista 1990-luvun alusta aina tähän päivään. Jatkuvasti täydentyvään tietopankkiin tallennetaan esimerkiksi käsityöohjeita, perinnerakennustietoja, kansanpukujen ompelukaavoja, perinteisen ruokakulttuurin reseptejä, nykyaikaisia ja vanhempia lauluja. Tuotteissa painotamme kestävyyttä ja hyödyllisyyttä. KSS haluaa paremmin tukea alaosastojen toimintaa. Uusille ajatuksille ja teoille on seurassa aina tilaa. Vapaa pääsy.. Opiskelijoiden haalarimerkeistä järjestetään suunnittelukilpailu kaikille kiinnostuneille. Matkaopas karjalankielisten Suomeen, jossa historialliset kohteet, museot, muistomerkit, pakolaisleirit, tärkeiden henkilöiden kodit, runonlaulajapatsaat, runonlaulukylät, Via Karelia, karjalankieliset kirjailijat (Onttoni Miihkali, Arvi Perttu, Iivo Härkönen ja monet muut) ja nykytaiteilijat (esim. Studia Generalia -luentosarjaan Karjala Kremlin tähtäimessä kuuluva luento pidetään Helsingin yliopiston kirjaston Kaisa-salissa (Kaisa-kirjasto, Fabianinkatu 30, 7. Päämääränä on palvella ja kuunnella jäsenistöä sekä eri-ikäisiä karjalaisia ja karjalaisuudesta kiinnostuneita. Tässäpä muutamia hallituksen iltakoulussa syntyneitä ajatuksia: Perinnetaitojen tietopankki on oiva tapa välittää karjalaisten elävää kulttuuriperintöä. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 198 H allituksen syyskuinen iltakoulu antoi tilaisuuden ideoida vapaasti ja jopa lennokkaasti tulevaa toimintaa, uuden strategian pohjalta. KSS toimii niin, että kaikki halukkaat löytävät helposti tietoa niin lajista itsestään, kyykkäpeleistä kuin tilaisuuksista tulla kokeilemaan kyykkää. Pyrimme ottamaan myyntiin kyykkävälineitä, erityisesti lasten kyykkäsettiä, joka on kevyt, pienikokoinen ja helppo kuljettaa ja jolla voi pelata kyykkää vaikka omalla mökillä. SEURA HALUAA TUKEA nuorten karjalaisten mahdollisuuksia toimia yhdessä ja kartoittaa siksi heidän tarpeitaan (esimerkiksi kyselyllä Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen opiskelijoille). Omat ideat voi lähettää KSS:n toimiston sähköpostiin: toimisto@karjalansivistysseura.fi LOKAKUU 2023 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Ideointi käyntiin Studia Generalia -luento Helsingissä Vapaa toimittaja ja tietokirjailija Airi Leppänen luennoi aiheesta Petroskoi, Sortavala, Sandarmoh – Ääniä Karjalan kansalaisyhteiskunnasta. Hallitus ideoi karjalaisuutta henkiviä tuotteita, joiden avulla tehdään näkyväksi karjalankielinen vähemmistö Suomessa. Toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi mukaan ideoimaan. Ideoimme monenlaista: haalarimerkit, heijastimet, standaarit, viirit, pinssit, kangaskassit, lautapelit ja sanapelit, miesten perinteiset paidat, vyöt, lautanauhat ja Armahimmat varšišomaset -kirjan uusintapainos. Autamme alaosastoja tiedottamaan toiminnastaan Uudis?uppu-Uutis?uppu-kanavalla ja somessa. Koetamme luoda parempia yhteyksiä myös Venäjältä muuttaneisiin karjalaisiin esimerkiksi somen tai paginperttien avulla. Haluamme jakaa ja kartuttaa karjalaista kulttuuria koskevia tietoja ja taitoja. Joukkoistamisella ja yhteistyöllä voimme saada paljon aikaiseksi, vaikkapa pitkäaikaisten kumppanien, kuten esimerkiksi Pohjois-Viena -seuran, Vienan reitti ry:n ja Kuusamon kansanopiston kanssa. klo 17.30–19.30. KSS voi olla aloitteellinen etsittäessä halukkaita ja koottaessa ryhmiä eri puolilla Suomea. Ehdotettiinpa myös opiskelija-alennusta seuran omista tuotteista. Nykyisellään henkilö voi rekisteröidä vain yhden äidinkielen. Vaikka karjalaiset ovat eri puolilla Suomea ja rajojen ulkopuolellakin, vaalimme yhteisöllisyyttä. Näin pidämme karjalaisuutta elävänä ja moni-ilmeisenä. krs, neuvotteluhuone 7062) keskiviikkona 22.11. Vaikkapa lauantaikoulut ja lapsiperheiden pakinapirtit voisivat johdattaa lapsia kielen ja kulttuurin maailmaan. Siinäpä olivat iltakoulun tärkeimmät puheenaiheet, joiden avulla kehittelimme myös konkreettisia tapoja. Hallitus ehdotti myös kampanjaa mahdollisuudesta rekisteröidä karjalan kieli äidinkieleksi väestörekisteritietoihin. Hallitus kannustaa halukkaita aktiiveja perustamaan alaosastoja niille paikkakunnille, missä karjalaisia on paljon, kuten Rovaniemi, Helsinki, Tampere, Kajaani, Turku ja Joensuu. Karjalan kielen osalta olisi hyvä kehittää toimintaa lapsiperheille
5.8. Ajankohtaiskanava verkossa Karjalan Sivistysseura julkaisee kiinnostavia uutisia osoitteessa Karjalansivistysseura.fi/ uutiscuppu-uudiscuppu. vuosikerta Lehden tilaaminen ja osoitteenmuutokset Karjalan Sivistysseura ry Luotsikatu 9 D, 00160 Helsinki Puhelin: 050 5055 531 toimisto@karjalansivistysseura.fi Karjalansivistysseura.fi Aukioloajat Toimisto palvelee ma–to klo 10–15, heinäkuussa suljettu. Lukijoilla (arvio) 14.12. SEURAAVA LEHTI JOULUKUUSSA CC TARJOA JUTTUA TULEVIIN LEHTIIN Aineistot: paatoimittaja@karjalanheimo.fi Juttujen aineisto 13.11. 80 vuotta sitten suomalaiset arkeologit tekivät Aunuksessa tutkimuksia, kun Itä-Karjala oli jatkosodan aikana avautunut eri tieteenalojen tutkijoille. 5.9. Painotuotteet 1234 5678 Y M PÄ RISTÖMER KK I MIL JÖMÄRK T Painotuotteet 4041-0619 Tähän painopaperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista.. 11.4. 22.1. 31.10. 12.12. 30.9. Tilaushinta/jäsenmaksu Lehden tilaushinta on 40 € / vuosi. 13.5. 11.11. 2023 Karjalan Heimo N:o 9–10 199 LOKAKUU 2023 HALLITUKSET UUTISET TULOSSA KARJALAN SIVISTYSSEURA Tävvel kielel Raja-Karjalan murrelukemiston haastattelut kertovat sekä rajakarjalaisesta kielestä että elämästä ja kohtaloista 1800-luvun lopulta aina evakkovuosiin saakka. Lehden numero 11–12 1–2 3–4 5–6 7–8 9–10 11–12 Vuonna 1906 Lehden ensimmäinen näytenumero nimellä Karjalaisten Pakinoita Toimitus Päätoimittaja Katri Kovasiipi 050 554 3223 paatoimittaja@karjalanheimo.fi Karjalanheimo.fi Ulkoasu Kulttuuritoimituksen tuotantopalvelut Marita Salonen Ilmestyminen Lehti ilmestyy 6 kertaa vuodessa, kaksoisnumeroina, 104. 8.3. Yhdistyksen jäsenmaksu on 32 €, opiskelijajäsenet 15 € ja lehti sisältyy jäsenetuna jäsenmaksuun. Painopaikka PunaMusta Oy, ISSN 0449-8828 Julkaisija Karjalan Sivistysseura ry Julkaisutoimikunnan puheenjohtaja Pekka Vaara Digitaaliset näköislehdet tilattavissa irtonumeroina sekä jatkuvana tai määräaikaisena digitilauksena: Lehtiluukku.fi/lehdet/ karjalan_heimo Oikeudet muutoksiin pidätetään. 22.2. Niiden löytöjä on nyt analysoitu uudenaikaisilla menetelmillä. Ella Kivikoski kaivoi Vitelessä kaksi viikinkiaikaista kumpuhautaa eli kurgaania. 13.6
Runot on kirjoitettu karjalan kielen eteläisellä murteella eli suvikarjalaksi. Mennyt vuosi on päättynyt ja uusi vuosi alkaa, mutta se on samaa jatkumoa kuin ovat sukupolvien ja muistojen ketjut. Kirjassa on englanninkieliset jälkisanat, jotka avaavat lukijalle karjalan kielen ja kulttuurin historiaa ja nykytilaa Suomessa. Kerro meille lisää: toimisto@karjalansivistysseura.fi Kuukausien ja päivien nimet ovat vienankarjalaksi, eteläkarjalaksi ja livvinkarjalaksi. Gruugan runot on kirjoitettu suvikarjalaksi, jonka olisi kuulunut olla hänen ensimmäinen kielensä. Kaikki vuosikalenterin kuvat on valittu Karjalan Sivistysseuran Sampo-tietokannasta. Näin se on edelleen karjalaisessa yhteisössä. Tunnistatko sinä näitä ihmisiä tai paikkoja. Valokuviin on tallennettu sitä, mitä on pidetty tärkeänä: perhe, suku, ystävät ja hyvät hetket. Pehmeäkantinen, 116 sivua, Books on Demand 2023. Valokuva 1900-luvun alusta on ainutlaatuinen aikakapseli. Hinta 1,50 €/kpl. Runot kertovat karjalaisesta identiteetistä sekä matkasta kadotetun kielen, kulttuurin ja yhteisön luo. Hinta: 20 € kolmella karjalan kielen murteella. TILAUKSET: Karjalansivistysseura.fi/kauppa tai sähköpostitse toimisto@karjalansivistysseura.fi tai käy ostoksilla ma–to kello 10–15 toimistolla osoitteessa Luotsikatu 9 D, Helsinki Karjalan Sivistysseuran vuosikalenteri 2024 on matka karjalaisiin perheisiin, sukuihin ja muistoihin. Tietoa kuvista on välillä hyvin niukasti. Mikä oli näiden ihmisten tarina, mitä on kuvien takana. Hinta 15 € Seinäkalenteri vuodelle 2024 Taiteilija Reeta Suvannon joulukortit Ilahduta sukulaisia ja ystäviä karjalankielisellä joulutervehdyksellä! Korttivaihtoehtoina ovat taiteilija Reeta Suvannon kultapohjainen piirros Himmeli (2021) ja punapohjainen Inehmini (2022) ja joulutervehdykset Runoteos Gruuga Mirva Haltian uutuusteos Gruuga on kolmikielinen runokirja, jonka karjalankieliset runot on käännetty myös suomeksi ja englanniksi. Lopusta löytyvät myös merkittävät juhlapäivät sekä ortodoksinen nimipäiväkalenteri. Mirva Haltia on taiteilija ja aktivisti, jolla on juuret kolmessa Karjalassa. Kalenterissa on myös tilannekuvia, välähdyksiä arjesta, työn keskeltä tai ystävien seurasta