When our everyday lives help to fuel the planet, it’s because at BASF, we create chemistry. The demand for energy is rising fast. KEMIA Kemi 1/2015 KAASUA! Sata vuotta Ypresin tragediasta HOME hyökkää hermostoon VETYAUTOT vilistivät Porthaniassa JÄÄPALA on pähkinä purtavaksi We create chemistry that makes batteries love dancing. To help the world keep up, we are co-creating smarter ways to harvest and generate energy, like using the footsteps on dance floors to charge clubbers’ phones. Share our vision at wecreatechemistry.com
Asiakkaillamme on aina alan paras tieto ja palvelu saatavilla. Aiemman tutkimuksen mukaan uudelleenkäytettävien tynnyreiden kokonaisenergiavaatimus on Euroopassa keskimäärin 63 % pienempi kuin kertakäyttöisillä. maaliskuuta • lukijoina yli 13 000 ammattilaista ja päättäjää.. Myös kiinteää jätettä syntyy tynnyreitä uudelleen käytettäessä noin kolme–neljä kertaa vähemmän. Tuore tutkimus tukee uudelleenkäytettävän ja kertakäyttöisen tynnyrin aiemmin tehtyä elinkaariarviointia Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. maaliskuuta • ChemBio Finland 2015 -tapahtuman päämedia • sisältää näytteilleasettajaluettelon • jaossa Helsingin Messukeskuksen sisäänkäyntien luona 18.–19. (09) 2766 980 www.onniforsell.fi Nykyään Euroopassa käytetään vuosittain noin 60 miljoonaa tynnyriä. Onni Forsell Oy on mukana kehittämässä alan toimintaa myös eurooppalaisissa järjestöissä. Yhteistyöterveisin Onni Forsell Oy Jouko Forsell toimitusjohtaja ILMOITUS Hiilijalanjälki pienemmäksi kunnostetuilla tynnyreillä Kunnostettavan tynnyrin hiilijalanjälki on eri prosessivaihtoehdoissa vähintään kaksi ja parhaimmillaan yli kolme kertaa pienempi kuin kertakäyttöisen tynnyrin. Olemme ainoana suomalaisena mukana eurooppalaisten tynnyrija konttipesuloiden kattojärjestössä SERREDissä. 040 827 9778 irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi Hyödynnä messutarjous! Varaa ilmoituspaikka ChemBionumerosta 2/2015 – saat samankokoisen ilmoituspaikan puoleen hintaan numerosta 3 tai 4/2015. Onni Forsell Oy:n yhteistyökumppanina voit olla varma ekotaseesi vahvistumisesta. Tämä käy ilmi tuoreesta elinkaaritutkimuksesta, jossa Euroopan johtaviin ympäristöntutkimusyhtiöihin kuuluva Tauw vertasi uudelleenkäytettävän tynnyrin ja kertakäyttöisen tynnyrin hiilidioksidipäästöjä. Näin jätetynnyrit päätyvät hallitsemattomina riskeinä ihmisille ja ympäristölle uudelleen prosessointiin. Osa tynnyreistä päätyy edelleenkin romuliikkeiden kautta vastoin lainsäätäjän tarkoitusta puhdistamattomina murskaukseen ja edelleen terästehtaille. 040 766 1346 milla.sinisalmi@kemia-lehti.fi Irene Sillanpää, puh. www.kemia-lehti.fi KEMIA Kemi Varmista nyt paikkasi ja maksimoi näkyvyytesi! Kemia-lehden ChemBio-numero lähestyy Tiedustelut ja varaukset: Kalevi Sinisalmi, puh. Meillä on jo vuodesta 1999 ollut Suomessa alan ainoat ympäristöja laatusertifikaatit. 044 539 0908 kalevi.sinisalmi@kemia-lehti.fi Milla Sinisalmi, puh. Onni Forsell Oy:n asiakkaat voivat olla varmoja siitä, että tynnyrit aina puhdistetaan ja useimmiten myös kunnostetaan uudelleen käyttöön. helmikuuta mennessä! Kemia 2/2015 ilmestyy 10. TYNNYRIEN KÄSITTELYLAITOS PALVELUKSESSANNE. Voit pyytää lisätietoa tutkimustuloksista allekirjoittaneelta. Lue lisää www.kemia-lehti.fi ja varaa paikkasi 18. Onni Forsell Oy Jussilantie 5, 05200 Rajamäki Puh. Hiilijalanjäljen suuruudella on siis erittäin iso merkitys. Parhaimmillaan tynnyri kiertää teollisuudessa 5–6 kertaa. Tynnyrien sisältämät epäpuhtaudet kerätään talteen ja toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn
Virtasesta julkistettiin Helsingin Sanomatalossa nobelistin syntymäpäivänä 15. ”Sellaisetkin pojat, jotka eivät kouluopetuksesta niin perusta, juoksivat ensimmäisinä väkertämään vetyautoja.” (s. (s. Virtanen oli Tieteen suurmies ja tinkimätön toisinajattelija 26 VIHREÄT SIVUT 32 TUTKIMUKSESSA TAPAHTUU 6 Sata vuotta kaasunaamareita Fosgeenilta suojauduttiin flanellilla Kalevi Rantanen 10 TÄTÄ MIELTÄ Kemianteollisuus on tärkeä osa kansallista turvallisuutta Antti O.K. Nieminen 12 Sisäilmaongelmat huolettavat tutkijoita Home vaikuttaa hermostoon Katja Pulkkinen. Altistuminen sisäilman mikrobeille voi laskea lasten älykkyysosamäärää. 12) Hilkka V ähänen Nuorten Tieteen päivä veti tuvan täyteen. 20) 18 AJANKOHTAISTA Vetyautot vilistivät Porthaniassa Hilkka Vähänen 20 UUTISIA Touko Perko: Nobelisti Artturi I. 18) Jaakko Mar tikainen / V alio Oyj Tutkijankammiosta parrasvaloihin. tammikuuta. 6) Ronald Shaw Jr . 4 1/2015 KEMIA SISÄLLYS 36 ULJAS UUSI BIOTALOUS Bioruukissa jalostetaan Biomassoista bisnestä Maija Pohjakallio 37 REACH RAKENTUU Aikataulut allakkaan Riku Rinta-Jouppi 38 NÄKÖKULMA Metsään menossa. (s. Touko Perkon suurteos Artturi I. Anja Nystén 38 KEMIA SILLOIN ENNEN 39 NAISET JA KEMIA Elizabeth Rona ja salainen tehtävä Sisko Loikkanen 40 Mallinnus avaa Jään salaisuuksia Jari Koponen 44 Promootiojuhla Otaniemessä Happojen tutkija sai tohtorinhattunsa Milla Eronen 46 Kaptas ponnistaa Pohjois-Karjalasta maailmalle Päivi Ikonen 48 Tieteen huiput Berliinissä Nanoskoopista neandertalinihmiseen Miika Vähämaa 51 Bayer yhtiöittää materiaaliosaamisensa Matkalla kohti nanovaahtoa Lauri Lehtinen 52 Rottasota vaatii täsmäaseita Arja-Leena Paavola 56 ULKOMAILTA 58 KEEMIKKO Dynaaminen matkailija 59 HENKILÖUUTISIA 63 TULEVIA TAPAHTUMIA 64 SEURASIVUT 66 TIETEEN KAUPUNGIT Zürich inspiroi nobelisteja Sisko Loikkanen Joukkomurha Belgian Ypresissä huhtikuussa 1915 paljasti kemiallisen aseen tuhovoiman ja käynnisti modernin kaasunaamarin kehitystyön. (s. Scanstockphoto Homeen terveysvaikutuksista kertyy huolestuttavaa tietoa
TAMMIKUINEN VERILÖYLY Charlie Hebdon toimituksessa ja murhia seurannut keskustelu sananvapaudesta tekee kirjasta entistä ajankohtaisemman. MIKÄ TEKI juuri Virtasen työstä Nobelin arvoisen. Virtanen käytti arkailematta oikeuttaan sanoa, mitä ajattelee. Kun rahaa tarvittiin lisää, avuksi rakennettiin uusi kansallinen tutkimuslaitos. Hän oli poikkeuksellisen lahjakas, innostunut, kunnianhimoinen ja uuttera; aikansa nero, jonka oivallukset paransivat suoraan kansakunnan ravitsemusta ja terveyttä. Itsesensuurin aikaan istumattomat puheet tärvelivät hänen välinsä kahteen presidenttiin ja tekivät nobelistista korkean tason kiusanteon kohteen. Urho Kekkosella oli valtakaudellaan riesanaan myös muita suorasuita, yhtenä heistä pilapiirtäjä Kari Suomalainen, jonka klassikkopiirrosta Volgan lauttureista vuodelta 1958 presidentti pyysi julkisesti anteeksi. Virtanen ja Suomalainen sanoivat ääneen sen, mitä moni ajatteli. 010 425 6302, faksi 010 425 6309 toimisto@kemianseura.fi Kustantaja • Utgivare • Publisher Kempulssi Oy Toimitusjohtaja • Verkst. Nobel-juhlallisuudetkin peruttiin Virtasen lauottua mielipiteitään ruotsalaiselle medialle. Maailmanpoliittinen tilanne ja Virtasen maine suoraan sanojana saattoivat osaltaan vaikuttaa siihen, että palkitsemisvuosi oli juuri 1945. Opintomatkoillaan hän ammensi arvokasta tietoa ja loi kestävät yhteydet alan huippututkijoihin, tärkeimpänä heistä ruotsalaiseen nobelistiin ja Nobel-vaikuttajaan Hans von Euleriin. 42 Coden: KMKMAA ISSN 0355-1628 Toimitus • Redaktion • Office Pohjantie 3, FIN-02100 Espoo puh. helmikuuta 2015 Vol. Neuvostoliitto ei olisi koskaan myöntänyt maailman arvostetuinta tiedepalkintoa tutkijalle, joka vihasi kotikunnaidensa ryöstäjää ja arvosteli vuosikymmenet maansa johtoa itänöyristelystä. 5 1/2015 KEMIA KEMIA Kemi PÄÄKIRJOITUS 4. Raivostumisen sijasta presidentin olisi kannattanut olla kritisoijilleen kiitollinen. 040 577 8850 leena.laitinen@kemia-lehti.fi Toimitusneuvosto • Redaktionsråd • Editorial Board Viestintäpäällikkö Susanna Aaltonen, Kemianteollisuus ry Laboratoriopäällikkö Susanna Eerola, Roal Oy Toimitusjohtaja Saara Hassinen, SalWe Oy Professori Matti Hotokka, Åbo Akademi Toimituspäällikkö Päivi Ikonen, Kemia-Kemi Toiminnanjohtaja Heleena Karrus, Kemian Seurat Tutkija Helena Laavi, Aalto-yliopisto Päätoimittaja Leena Laitinen, Kemia-Kemi Professori Jan Lundell, Jyväskylän yliopisto Professori Markku Räsänen, Helsingin yliopisto Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti Keskipainos 5 000, erikoisnumeroilla 300–3000 kpl:n lisäjakelu. Markku Joutsen Mie olen Virtanen. Virtanen ei. Mukaansatempaava elämäkerta on juhlavuoden kunnianosoitus Suomen biokemian isälle, joka syntyi Viipurissa 120 vuotta sitten ja sai kemian Nobelin palkinnon Tukholmassa 70 vuotta sitten. 0400 578 901 toimitus@kemia-lehti.fi www.kemia.lehti.fi www.facebook.com/kemialehti Päätoimittaja • Chefredaktör • Editor-in-Chief DI Leena Laitinen 040 577 8850 leena.laitinen@kemia-lehti.fi Toimituspäällikkö • Redaktionschef • Managing Editor Päivi Ikonen 0400 139 948 paivi.ikonen@kemia-lehti.fi Taitto • Layout K-Systems Contacts Oy Päivi Kaikkonen 040 7333 485 taitto@kemia-lehti.fi Sihteeri • Sekreterare • Secretary Irja Hagelberg 0400 578 901 irja.hagelberg@kempulssi.fi Vakituinen avustaja ja toimistotyöntekijä • Permanent medarbetare • Contributing Editor Sanna Alajoki 040 827 9727 sanna.alajoki@kemia-lehti.fi Ilmoitukset • Annonser • Advertisements ilmoitukset@kemia-lehti.fi Myynti • Forsäljning • Sales Kalevi Sinisalmi 044 539 0908 kalevi.sinisalmi@kemia-lehti.fi Milla Sinisalmi 040 766 1346 milla.sinisalmi@kemia-lehti.fi Irene Sillanpää 040 827 9778 irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi Tilaukset • Prenumerationer • Subscriptions puh. 0400 578 901 tilaukset@kemia-lehti.fi Tilaushinnat Kotimaassa 105 euroa (kestotilaus 95 euroa), muut maat 145 euroa Kouluille 49 euroa, www.aikakaus.fi Prenumerationspris i Finland 105 euro, övriga länder 145 euro Subscription price (out of Finland) EUR 145 Irtonumero/Lösnummer/Single copy EUR 16 Osoitteenmuutokset Kemian Seurojen toimisto puh. Siinä missä Virtasen välit itään olivat hyiset, suhteet länteen olivat loistavat. Työnantajaltaan Valiolta nuori tohtori sai käyttöönsä resurssit, joista nykytutkijat voivat vain uneksia. direktör • Managing Director Leena Laitinen Pohjantie 3, FIN-02100 Espoo puh. Se taito uhkaa kadota niiltä, joilla on paljon valtaa ja lähipiirissään vain myötäilijöitä. Ajat muuttuivat, Artturi I. Kansan syvien rivien tulkkeina he pakottivat poliittisen johdon katsomaan peiliin ja perustelemaan valintojaan myös itselleen. Forssa Print, Forssa 2015 ISO 9002 ON SUOMELLE onni, että Nobelin palkinnot jakaa läntinen naapurimme, ei itäinen. ”Mie en ota ryssiä vastaan”, oli nobelistin linjana loppuun asti, kuten dosentti Touko Perko kuvaa teoksessaan Mies, liekki ja unelma. Virtanen uskoi lujasti tieteeseen ihmiskunnan hyvinvoinnin edistäjänä
Kemiallinen ase on ensi kertaa näyttänyt suunnattoman voimansa. Kaasujen vaaroja ja niiltä suojautuTänä keväänä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun modernien kaasunaamarien kehittäminen alkoi. Synkästä päivästä Ypresissä käynnistyy myös nykyaikaisen kaasunaamarin historia. Kehitystyön laukaisi käyntiin Ypresin karmea joukkomurha.. Kaasusuojelua oli pakko ruveta kehittämään järjestelmällisesti, suurimittaisesti ja ennen muuta tieteeseen perustuen. 6 1/2015 KEMIA Sata vuotta kaasunaamareita Fosgeenilta suojauduttiin flanellilla Kalevi Rantanen Belgian Ypres, 22. Kymmenen minuutin kuluttua 5 000 ranskalaista ja algerialaista sotilasta on kuollut. Sodankäynnin historiaan kirjoitetaan pian uusi, kauhistuttava luku. Kun aamu valkenee, Saksan armeija päästää kanistereistaan ulos kloorikaasua, jonka tuuli kuljettaa vihollisen juoksuhautoihin. huhtikuuta 1915
Ronald Shaw Jr . 7 1/2015 KEMIA Yhdysvaltain armeijan sotilaita M50-kaasunaamareissa Missourin Fort Leonard Woodissa. Skottilainen John Stenhouse suunnitteli vuonna 1850 naamarin, jossa käytettiin suodatinmateriaa. mista oli tosin pohdittu ja satunnaisia, käsityöläismäisiä kokeiluja tehty jo aiemminkin. Itse Leonardo da Vinci kehotti 1500-luvulla sotalaivaston miehiä suojautumaan myrkyllisiä kaasuja vastaan veteen kastetulla kankaalla
Kuvalähde: Puolustusvoimat/Lauri Paju Venäläinen orgaanisen kemian tutkija Nikolai Zelinski kehitti vuonna 1916 naamarin, jossa käytettiin suodatinmateriaalina puuhiiltä. Aktiivihiilen valtakausi Kaasunaamareita rakensivat Britannian lisäksi monet muutkin sotaan osallistuneet maat. Nopeasti otettu seuraava askel olivat vedellä kastellut puuvillakankaat. Pieniä kloorimääriä vastaan naamari antoikin vähäisen suojan. Niitä syntyy, koska sähköisesti neutraaleissakin aineissa sähkövaraukset jakautuvat hieman epätasaisesti. Kangas saatiin naisten hunnuista. Yhteistä niille on tähän päivään asti ollut se, että pääasiallisena suodatinmateriaalina on ollut aktiivihiili. Naamari antoi suojaa kaikkia ensimmäisen maailmansodan kaasuja vastaan. A B E K sykloheksaani C6H12 kloori Cl2 rikkidioksidi SO2 ammoniakki NH3 rikkivety H2S syaanivety HCN Lähteet: Työturvallisuuskeskus, Scott Safety Tältä näyttää suomalainen suojelumies mallia 2014. Nyt flanelliin imeytettiin natriumfenolaattia ja glyseriiniä. Materiaali aktivoidaan eli huokosia avataan joko kemiallisesti tai fysikaalisesti. Seuraavassa iskussaan saksalaiset käyttivät toista, vielä tehokkaampaa kaasuasetta eli fosgeenia. Puhdas aktiivihiili sitoo hyvin orgaanisia höyryjä mutta huonosti molekyylipainoltaan kevyitä yhdisteitä, kuten klooria, rikkidioksidia, ammoniakkia ja formaldehydiä. Kemiallinen sota kuitenkin jatkui entistä raaempana. Vuonna 1916 britit kehittivätkin naamarin, jossa erilliseen kanisteriin pakattiin puuhiiltä, kalkkiliuosta ja rikkiä ja muita yhdisteitä. Kanisterissa oli kookospähkinän kuorista valmistettua puuhiiltä, kalkkiliuosta ja puuvillasuodatin. Vielä samassa kuussa Britannian armeija ehätti jo jakamaan sotilailleen puuvillatyynyjä, jotka oli kyllästetty natriumkarbonaatilla, natriumtiosulfaatilla, glyseriinillä ja vedellä. Kuva on otettu pohjoismaisessa pioneerija suojeluharjoituksessa Säkylässä. Hiiliperusteisia sorbentteja valmistetaan lämpökäsittelyllä kivihiilestä, puusta, kookospähkinöiden kuorista ja muista hiilipitoisista aineista. 8 1/2015 KEMIA lina puuhiiltä. Aktiivihiili adsorboi kaasuja suhteellisen heikoilla fysikaalisilla sidoksilla. Vuonna 1871 brittiläinen fyysikko John Tyndall rakensi naamarin, jossa sylinterimäinen metallikanisteri sisälsi puuhiili-, kalkkiraeja puuvillakangassuodattimet. Ypresin katastrofin jälkeen sotilaita neuvottiin ensi hätään käyttämään kaasunaamarina nenäliinaa, jonka he kostuttaisivat omalla virtsallaan. Myös suojaaminen happoja ja emäksiä vastaan vaatii lisäaineita. Ensimmäisissä naamareissa kasvosuojus toimi samalla suodattimena ja päinvastoin. Aktiivihiili on aineryhmä, ei yksi aine. Materiaali hiillytetään kuumentamalla sitä 600–1 200 asteen lämmössä hapettomassa tilassa. Kumitehdas Treugolnikin insinööri Eduard Kummant suunnitteli naamarin kumisen kasvo-osan. Fysikaalisesti hiiltä aktivoidaan vesihöyryllä tai hiilidioksidilla. Kun käyttöön otettiin yhä uusia taistelukaasuja, suojaus oli mietittävä alusta asti uudelleen. Naamari pääsikin käyttöön lontoolaisissa kemiantehtaissa. Sitä valmistettiin jo suuria määriä. Britit uusivat taas naamarinsa. Vähän myöhemmin kehitetty ”hypo-kypärä”, jossa natriumtiosulfaattia eli hypoa oli imeytetty flanelliin, toimi jo suhteellisen hyvin. Seuraavana vuonna britit saivat aikaan parannetun version kanisterinaamarista. Adsorptio perustuu van der Waalsin voimiin. Sittemmin meillä, kuten muissakin maissa, on syntynyt naamarisukupolvi toisensa jälkeen. ”Virtsatkaa nenäliinaan” Ensimmäisen maailmansodan (1914– 1918) puhjetessa kaasusuojelu oli kuitenkin vielä lapsenkengissä. Kanisteri yhdistettiin naamariin letkulla. Näin saadaan aikaan suuri ominaispinta-ala, 500– 1 500 neliömetriä grammaa kohti. Tavallisesti aktiivihiili kyllästetään amiineilla, metallisuoloilla ja muilla aineilla erilaisten myrkkykaasujen. Suuren kokonsa ja epämukavuutensa takia naamaria käytettiin vähän, mutta rakenneperiaate yleistyi myöhemmin kaikissa kaasunaamareissa. Tsaarin armeijalta takavarikoidut Zelinski-Kummantin naamarit olivat myös itsenäisen Suomen armeijan ensimmäisiä kaasunaamareita. Taulukossa mainitut kaasut ovat testikaasuja. Teollisten kaasusuodattimien tyyppikirjain kertoo, millaisilta kaasuilta suojaudutaan. Kemiallisesti hiiltä voidaan käsitellä esimerkiksi fosforihapolla, rikkihapolla tai sinkkikloridilla
On ollut syytäkin, sillä vielä toisen maailmansodan (1939–1945) aikoina ainakin suomalaiset sotilaat usein heittivät hankaliksi ja kömpelöiksi tuomitsemansa naamarit heti alkajaisiksi metsään. MOF-järjestelmillä on yhtä suuri tai suurempikin ominaispinta-ala kuin aktiivihiilellä. Yhdysvaltain armeijan kemiallisen ja biologisen puolustuksen tutkimuskeskuksen ECBC:n tutkija Gregory W. Parhaiten toimivat UiO-66-OH ja UiO-66-NH2. ECBC:n tutkijat ovat esimerkiksi rakentaneet laboratoriossa suodattimen, jossa on kolme kerrosta: CoZZAT, aktiivihiili ja kuparipohjainen MOF. Yhdysvaltalaisen Georgian teknillisen instituutin tutkija Krista S. Valitsemalla sopivia metallin ja orgaanisen materiaalin pareja kemistit voivat rakentaa suodattimia monenlaisten myrkkykaasujen sitomista varten. kalevi.rantanen@kolumbus.fi. Walton ja Petersen työtovereineen tutkivat, miten erilaiset UiO-66:n ja muiden kemikaalien yhdistelmät erottavat ammoniakkia. Työn tavoitteena on voittaa aktiivihiilen tunnettuja rajoituksia, joita siis ovat suhteellisen heikot sidokset. UiO-66-järjestelmän keskellä on epäorgaaninen zirkoniumhydroksidi Zr6O4(OH)4, geometriselta muodoltaan oktaedri eli kahdeksantahokas. Euroopan uutuudet Eurooppalaisessa nanoMOF-hankkeessa on tutkittu muita MOF-järjestelmiä, kuten rakennetta Cu3(BTC)2. Kuvalähde: SA-kuva neliömetriä grammaa kohti eli verrattavissa aktiivihiileen. Rakenteen oli alun perin kehittänyt norjalainen tutkija Karl Petter Lillerud Oslon yliopistosta. Oktaedrit liittää toisiinsa bentseeniyhdiste BDC eli bentseeni-1,4-karboksylaatti. Kiinnostavat kilpailijat Vaikka aktiivihiili on hallinnut ja yhä hallitsee markkinoita suodattimen perusmateriaalina, sen rinnalle on tullut kiinnostavia kilpailijoita. MOF-järjestelmien lisäksi on ilmaantunut muitakin suodatinmateriaaliehdokkaita, kuten esimerkiksi CoZZAT. Metalleista käytetään esimerkiksi sinkkiä, kuparia ja molybdeeniä. Nykynaamareissa on juomalaitteita, puhekalvoja ja mikrofoneja. Erotuskyvyn parantaminen lisäyksin taas heikentää ajan mittaan aktiivihiilen toimintaa. Amiineista käytetään usein trietyleenidiamiinia eli TEDAa. Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja. UiO-66:n ominaispinta-ala on 1 147 Kaasunaamareista on ajan myötä tehty entistä helpompia käyttää. Teollisuudessa yleisesti esiintyvän myrkyllisen aineen, ammoniakin, erottamiseksi Walton ja hänen työtoverinsa käyttivät zirkoniumpohjaista MOF-rakennetta UiO-66. Aktiivihiili voidaan periaatteessa korvata kokonaan uusilla materiaaleilla, mutta kemistit luottavat eniten yhdistelmiin. Naamarien mukavuutta on parannettu pienentämällä niiden hengityskuormitusta. Myös CoZZAT sitoo kaasuja kemiallisesti. Sen ominaispinta-ala on 1 300–1 600 neliömetriä grammaa kohti. Saksalainen suojausteknologiayritys Blücher GmbH havaitsi kokeissaan, että Cu-BTC pystyy erottamaan sykloheksaania, ammoniakkia ja rikkivetyä. Se on zirkoniumhydroksidisorbentti, joka on seostettu koboltilla, sinkillä, hopealla ja amiineilla. Kohti design-naamareita Suomalaissotilaita Valamon luostarin pihalla vuonna 1943. Chemical & Engineering News -lehden äskeisen katsauksen mukaan MOF-järjestelmiä tunnetaan yli 6 000. Kuva ainakin osittain kaunistelee, sillä suuri osa kaasunaamareista oli kuvausajankohtaan mennessä jo viskattu pois. Kemiallisesti ne pystyvät sitomaan kaasuja lujilla kovalenttisilla sidoksilla, joissa toisiinsa sitoutuneilla molekyyleillä on yhteisiä elektroneja. Varsinaisia suodattimia on suuri valikoima erilaisten kaasujen suodattamista varten. Walton kertoo esimerkin. 9 1/2015 KEMIA sitomista varten. MOF-järjestelmät koostuvat metalli-ioneista ja orgaanisista yhdisteistä. Petersen on vetänyt uusien materiaalien kehitystyötä. Funktionaaliset ryhmät OH ja NH2 päästivät parhaiten kaasut huokosiin, joissa ne erotettiin. Niistä tunnetuimpia ovat metallo-orgaaniset verkkorakenteet eli MOF-järjestelmät. Siviilikäytössäkin käyttömukavuus on tärkeää, jos halutaan, että kaasunaamarit todella puetaan tarpeen tullen päälle
kriisivalmiusluokkaan ja yli 30 yritystä 2. KAASUT OVAT olennainen osa suomalaista kemianteollisuutta. Pooli vastaa oman alansa varautumisesta vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta. Tuotannollisen toiminnan jatkuminen myös erilaisissa kriisitilanteissa on siten tärkeää paitsi yrityksille itselleen myös muille yrityksille ja koko Suomelle. Kemian pooli on luokitellut Suomesta noin 20 kemian alan yritystä tärkeimpään eli 1. 10 1/2015 KEMIA TÄTÄ MIELTÄ Kemianteollisuus on tärkeä osa kansallista turvallisuutta KEMIANTEOLLISUUS toimittaa tuotteitaan lähes kaikille teollisuudenaloille. Vedyn avulla jäähdytetään ydinvoimalan generaattorin laakereita. Teollisuussektoriin kuuluvat kemian pooli, muovija kumipooli, teknologiapooli, elektroniikkapooli sekä metsäpooli. Esimerkiksi rikkihappoa käytetään raaka-aineena muun muassa kaivosteollisuudessa, selluja paperiteollisuudessa, räjähdysaineteollisuudessa, vedenpuhdistuskemikaalien valmistuksessa ja lannoiteteollisuudessa. Nieminen on Kiilto Oy:n toimitusjohtaja ja kemian poolin puheenjohtaja.. Kemian pooli kerää kriisiluokitelluilta yrityksiltä kypsyysanalyysejä, joilla kartoitetaan toiminnan riskejä erilaisissa häiriötai kriisitilanteissa. Kriisiluokiteltujen yritysten on erityisen tärkeää pitää huolta toiminnan suunnittelusta myös poikkeusolosuhteissa. Tärkeää on tilannekuvan ylläpito muuttuvissa olosuhteissa. Kemianteollisuus on kansallisesti erittäin merkittävä toimiala Suomessa, ei pelkästään työnantajana tai vientitulojen tuottajana, vaan myös huoltovarmuuden kannalta. kriisivalmiusluokkaan. JOKAISESSA YRITYKSESSÄ tehdään suunnitelmia myös poikkeusoloja varten. Todellisuudessa on kuitenkin erittäin suuri määrä erilaisia kemiallisia tuotteita, joita tarvitaan joka päivä erilaisissa tuotannollisissa prosesseissa tai ylläpitämään yleistä elintasoa. On tärkeää, että Suomessa on korkealaatuista kemianteollisuuden tuotantoa, ja on yritysten etu, että ne varautuvat myös poikkeusolosuhteisiin ja mahdollisiin kriisitilanteisiin. Sairaaloissa käytetään jatkuvasti happea, typpeä, ilokaasua ja erilaisia kaasuseoksia tärkeisiin hoitoihin ja kivunlievityksiin. Kaasutuotannon ja -toimitusten on siis jatkuttava myös poikkeusolosuhteissa – ja ennen kaikkea kriisioloissa. Yksinkertaisen peruskemikaalin mahdolliset saantivaikeudet näkyisivät siis nopeasti ja laajalti suomalaisessa teollisuudessa ja hyvinvoinnissa. Näillä yrityksillä on Suomessa yli 80 toimipistettä. Antti OK Nieminen Filosofian tohtori, dosentti Antti O.K. Yksittäinen kemikaali voi olla mukana todella monessa prosessissa. Kaasuja tarvitsevat paitsi muu teollisuus myös terveydenhuolto ja sairaalat sekä ydinvoimalat. Kemian pooliin kuuluvat Kemianteollisuus ry, Lääketeollisuus ry, Painoväriteollisuus ry, Teknokemian yhdistys ry, Teknisen kaupan liitto ry ja Väriteollisuus ry. Pooli tekee myös parannusehdotuksia, järjestää harjoitustoimintaa ja koulutuksia sekä pitää yhteyttä muihin pooleihin. Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osasto ja huoltovarmuuskeskuksen teollisuussektori ohjaavat ja koordinoivat kriittisen teollisuustuotannon ja rakentamisen varautumista poikkeusoloihin. Huoltovarmuuden kannalta tällä on suuri merkitys koko kansalliselle turvallisuudelle. Polttoaineet – öljy, bensiini, diesel ja maakaasu – ovat kriittisen tärkeitä huoltovarmuudelle, samoin lääkkeet ja erilaiset desinfiointiaineet. Nestemäistä typpeä tai hiilihappojäätä tarvitaan kylmäkuljetuksiin ja -säilytyksiin
Ota yhtey.ä ja sovi vierailukäyn*nne. Lehden tilausmaksun voi vähentää verotuksessa. Tutustu ja tee tilaus: www.uusiouutiset.fi > Tilausasiat Tilaushinta kouluille 49 euroa, tilaukset www.aikakauslehdet.fi/ kouluille. sen kemis* Johan Gadolinin (1760–1852) mukaan. Kemianluokka Gadolinin tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston, kemianteollisuuden yritysten sekä opetusalan toimijoiden välillä. Vierailut räätälöidään ryhmäkohtaises* nouda.aen koulukohtaista sekä kansallista opetussuunnitelmaa. Uusiouutiset on ympäristönsuojelun, materiaalitehokkuuden ja kierrätysteollisuuden ykköslehti ja tärkein kotimainen tietolähde alalla toimiville. Nyt etuhintaan Kemian Seurojen jäsenille! Kestotilauksen hinta nyt 58 euroa, kun normaalihinta on 89 euroa. Iloa kemiasta! FENNOLAB Luotettava yhteistyökumppanisi fennokauppa.fi LABORATORIOALAN VERKKOKAUPPA 09 276 360 fennolab@fennomedical.fi FENNOLAB FENNO MEDICAL OY Joko tunnet Uusiouutiset. Opintokäynneillämme on kuuden vuoden aikana käynyt yli 20 000 vierailijaa ja yli 1000 oppilasryhmää jokaiselta luokka-?asteelta ympäri Suomea. Kansainvälises* tunnuste.u Kemianluokka Gadolin on monipuolinen toiminnallinen oppimisympäristö Helsingin yliopiston kemian laitoksella, joka tarjoaa kiehtovia elämyksiä kouluille ja oppilaitoksille. Opintokäyn* on maksuton. Kemianluokka Gadolin on nime.y suomalai-. Toimintamme tavoi.eena on tukea kemian oppimista ja opetusta, lisätä kemian kiinnostavuu.a, kasva.aa *etoisuu.a kemian alan laajasta kentästä, tarjota *etoa kemian alan opinnoista ja uravaihtoehdoista sekä antaa elämyksiä kemian oppimisesta
Kyse on Morrisin uimasuunnistustestistä, jota käytetään yleisesti spatiaalisen hahmottamisen ja oppimisen tutkimiseen. Sisäilmasairaat kertovat usein kärsivänsä muistihäiriöistä, sekavuudesta ja ”aivosumusta”. 12 1/2015 KEMIA Katja Pulkkinen Hiiri polskii pyöreässä vesisammiossa, jossa veden alle piilotettu laituri tarjoaa väsyneelle uimarille levähdyspaikan. Lisäksi ryhmä mittasi muun muassa eläinten aivojen tulehdustilaa. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä selvitti testin avulla, vaikuttaako hometalojen mikrobeille altistuminen hiirten toimintakykyyn. Se ei ymmärrä, missä laituri on, vaikka on harjoitellut yhtä lailla. ”Osoitimme tutkimuksessamme, että myös kuolleet, tyhjät itiöt aiheuttavat voimakasta aivotulehdusta Home vaikuttaa hermostoon Pilaantunut sisäilma voi vaikuttaa kognitiivisiin kykyihin ja aiheuttaa motorisia ongelmia, osoittavat tuoreet tutkimukset. Sisäilman haittatekijöiden on havaittu aiheuttavan aivosolujen tuhoutumista myös matalina pitoisuuksina. Lisäksi mikrobeille altistuneiden hiirten paino nousi, mikä myös korreloi hahmotusvaikeuksien kanssa. Heidän mukaansa homeitiöitä hengittäneet hiiret kärsivät aivojen infektiosta ja pärjäsivät tehtävissä verrokkeja huonommin. Kuolleille homeitiöille koepäivinä altistettu hiiri sen sijaan jatkaa uimista. Terveellisistä oloista liikkeelle lähtenyt, edellisinä päivinä tehtävää harjoitellut jyrsijä löytää turvapaikan nopeasti. Uudet tutkimukset viittaavat siihen, että home voi vahingoittaa aivojen hermosoluja. Scanstockphoto Sisäilmaongelmat huolettavat tutkijoita. Tutkijat esittelivät tuoreiden tutkimustensa tuloksia Neuroscience 2014 -konferenssissa, joka järjestettiin marraskuussa Washingtonissa
Satratoksiini H:n ohella soluja altistettiin bakteeriperäisille lipopolysakkarideille ja oksidatiiviselle stressille, jotka myös ovat kosteusvaurioihin liittyviä, tulehdusta aiheuttavia tekijöitä. Karunasenan mukaan kyse on elimistön puolustusjärjestelmän normaalista reaktiosta. Tutkijat mallinsivat vaurioita paitsi aivo-veriesteessä myös solujen viestintäjärjestelmissä. Mallinnus osoitti rakenteen konkreettisesti reikiintyvän. Tutkimuksessa selvisi, että satratoksiinille altistuminen voi vahingoittaa aivo-veriestettä, aivoja monilta myrkyiltä suojaavaa rakennetta. 13 1/2015 KEMIA ja käytöshäiriöitä, eivät siis pelkästään toksiineja tuottavat elävät homeet. Virginian teknillisen yliopiston tutkija Enusha Karunasena kollegoineen paneutui vaurioihin, joita satratoksiini H -niminen mikrobimyrkky aiheuttaa elimistössä. ”Havaitsimme, että lieväkin altistus vahingoitti pitkään jatkuessaan aivo-veriestettä ja aktivoi tulehdusmekanismeja ja solukuoleman vaikutusreittejä astrosyyteillä eli hermojärjestelmän tukisoluilla. Satratoksiinit ovat Stachybotrys chartarum -homesienen tuottamia myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita eli mykotoksiineja. Kaksiteräinen miekka Merkkejä huonolaatuisen sisäilman vaikutuksesta aivoihin on viime aikoina havaittu muissakin tutkimuksissa. Enemmän aiheesta Linkit Neuroscience 2014 -kongressissa esiteltyihin tutkimuksiin ja lista artikkelissa mainituista muista tutkimuksista löytyvät Kemia-lehden verkkosivulta osoitteesta www.kemia-lehti.fi > Arkisto > Kemia 1/2015.. Itiöt myös vähentävät hermosolujen uusiutumista”, kertoo tutkija Cheryl Harding New Yorkin Hunter Collegesta. Hermosoluille altistus oli tappava”, Karunasena kertoo. Mallinnukset tehtiin ihmissoluilla. Puolustautuminen on kuitenkin kaksiteräinen miekka
Sisäilmasairaat kertovat usein kärsivänsä muistihäiriöistä, sekavuudesta ja ”aivosumusta”. Useiden yliopistojen, lääkärikeskusten ja laboratorioiden yhteistutkimusta veti lääkäri ja tutkija Joseph Brewer Plaza Infectious Disease -klinikasta. Jatkuva matala-asteinenkin altistus pitää elimistön jatkuvassa tulehdustilassa ja solukuolemamekanismin pysyvästi aktiivisena, mikä johtaa koko ajan kasvaviin vaurioihin terveissä aivosoluissa.” Tutkimuksessa todetut solutason vaikutusmekanismit saattavat osaltaan selittää sen, miksi kosteusvaurioille altistunut ihminen saa erilaisia hermostollisia oireita ja vakaviakin keskushermostosairauksia. Sisäilman kosteusvauriomikrobeille altistuneiden lasten älykkyysosamäärä oli selvästi verrokkilapsia matalampi. ”Homemyrkyistä valitsimme mitattaviksi makrosykliset trikotekeenit, aflatoksiinit ja okratoksiini A:n, koska nämä testit olivat kaupallisesti saatavilla tutkimuskäyttöön”, Brewer kertoo. Selvityksessä kävi ilmi, että potilaista 90 prosenttia asui tai oli asunut hometalossa. ”Toivon tutkimuksemme rohkaisevan tiedeyhteisöä tutkimaan edelleen ympäristötekijöiden roolia pikkulasten kognitiivisessa kehityksessä, sillä kognitiivisten toimintojen häiriintyminen voi olla yksi herkkä, varhainen mittari altistumisesta haitallisille ympäristötekijöille.” Lasten älykkyys laski Pitkäaikainen altistuminen sisäilman mikrobeille voi pahimmillaan laskea lapsen älykkyysosamäärää. Verrokkeina tutkimuksessa olivat terveet, kosteusvaurioille altistumattomat ihmiset, joiden virtsanäytteet analysoitiin samassa laboratoriossa samoin menetelmin. ”Halusimme tällä tutkimuksella todentaa sisäilman homeiden mahdollisia haittoja lasten kognitiiviselle kehitykselle ja ylipäänsä ympäristötekijöiden merkitystä tässä kehityksessä”, sanoo tutkimusta johtanut professori Wieslaw Jedrychowski krakovalaisesta Jagellon yliopistosta. Lasten älykkyysosamäärä voi laskea huomattavasti, jos he altistuvat varhaislapsuudessaan pitkiä aikoja sisäilman mikrobeille. Krooninen väsymysoireyhtymä puhkeaakin usein hometalossa asuneilla. Oireet ovat pitkälti samanlaisia kuin sisäilmasairailla. Brewer pitää toksiinien mittaamista hyödyllisenä menetelmänä, kun jäljitetään sairauden alkuperää. Krooninen väsymysoireyhtymä ilmenee vammauttavana uupumuksena, tiedonkäsittelyn häiriöinä, päänsärkynä, lihaskipuina, suolistovaivoina ja monenlaisina hermoston ongelmina. Maailman terveysjärjestön WHO:n tautiluokituksessa oireyhtymä kuuluu hermostollisten sairauksien luokkaan. Yleisin löydös oli okratoksiini A. Scanstockphoto ”Immuunijärjestelmä yrittää torjua satratoksiinia. Karunasenan tutkimuksen mukaan ne voivat olla seurausta konkreettisesta solutuhosta. 14 1/2015 KEMIA löytyi lähes jokaiselta 112 potilaalta. Kun heidän nykyiset asuntonsa tutkittiin, useimmista löytyi toksiinintuottokykyisiä mikrobilajeja. Verrokeilta ei tehty toksiinilöydöksiä. Tulokset olivat selviä: toksiineja Sisäilman haitallisille mikrobeille altistuneiden lasten älykkyysosamäärä oli selvästi matalampi kuin verrokkilapsilla.. Sen lisäksi, että tulokset auttavat tutkijoita ja lääkäreitä ymmärtämään paremmin sisäilmaperäisiä sairauksia, ne voivat tarjota uusia keinoja sairauksien diagnostiikkaan ja hoitoon. Kolmasosalla havaittiin useampia kuin yhtä tutkituista toksiineista. Altistus peräti kolminkertaisti riskin alhaiseen tulokseen ÄO-testeissä. Sairaista löytyi myrkkyjä Kolmannessa amerikkalaistutkimuksessa selvitettiin kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsivien ihmisten homealtistushistoriaa ja mitattiin mikrobitoksiinien pitoisuuksia heidän virtsanäytteistään. Asia havaittiin Puolassa toteutetussa kuusivuotisessa seurantatutkimuksessa, jossa oli mukana lähes 300 lasta
Tutkittujen kiinalaisten oireita olivat esimerkiksi pahoinvointi, unihäiriöt, suhteettoman voimakas väsymys ja päänsärky. 15 1/2015 KEMIA riaaleista vapautuu ilmaan päästöjä aina, mutta kosteusrasituksessa päästöt kiihtyvät. Japanilaisen Juntendon yliopiston tutkijan Peng Guon johtamassa usean yliopiston yhteistutkimuksessa selvitettiin sisäilman materiaalipäästöjen yhteyttä erilaisiin oireisiin Kiinassa, jossa sisäilmaoireilusta on viime vuosina tullut iso terveysongelma. Etenkin sisäilmaan liittyviä hermostollisia ja keuhko-oireita raportoidaan Kiinasta huomattavia määriä, tutkijat kertovat. ”Hankkeen tavoitteena on objektiivisen tiedon lisääminen, jotta terveydenhuollossa voitaisiin paremmin ja kokonaisvaltaisemmin tukea pitkittynyttä ympäristöön liitettyjen oireiden hallintaa”, kertoo Työterveyslaitoksen tutkija, erikoislääkäri Aki Vuokko. Työterveyslaitos tutkii psykoterapiaa sisäilmasairaiden hoidossa Jättivaltio Kiinasta raportoidaan ulkoilman saasteiden lisäksi yhä useammin myös sisäilman ongelmista. Työterveyslaitos TTL tutkii parhaillaan sitä, kuinka erityyppiset psykoterapiat toimivat sisäilmaongelman aiheuttamista pitkittyneistä oireista kärsivien potilaiden hoidossa. Psykoedukaatio on etenkin mielenterveyden häiriöissä käytetty työskentelytapa, jonka tavoitteena on lisätä kuntoutujan ja hänen läheistensä ymmärrystä sairaudesta ja sen hallinnasta. Tutkitut asunnot ovat betonikerrostaloja. Mate. TTL:n Toiminnalliset oireet ja työkyvyn tuki sisäilmaongelmissa -tutkimushankkeessa selvitetään kognitiivisen käyttäytymisterapian, rentouttavan ryhmäterapian ja psykoedukaation mahdollisuuksia sisäilmasta sairastuneen kuntoutuksessa. Vuosina 2013–2016 toteutettavaa projektia rahoittavat Kela ja Työsuojelurahasto. ”Mallimme voisi tiivistää niin, että homeja mykotoksiinialtistus aiheuttaa solujen mitokondrioiden toimintahäiriöitä, mistä seuraa sairaus. Dalianin kaupungissa tehty tutkimus paljasti yhteyden asuntojen kemikaalipäästöjen ja sairastuneiden oireiden välillä. Yhdisteiden määrä ja laatu olivat yhteydessä oireiden kirjoon. Toisessa tuoreessa, Okayaman yliopiston Tomoko Takigawan koordinoimassa japanilaistutkimuksessa selvitettiin uusien rakennusten sisäilman aldehydejä ja alifaattisia hiiliveSisäilmatekijöihin liittyvien oireiden tutkimus Suomessa on keskittynyt lähinnä astmaan ja ohimeneviin ärsytysoireisiin. Tutkimuksen aineistona oli reilut sata henkeä, jotka asuvat koilliskiinalaisessa Dalianin suurkaupungissa. Pysyvä oireilu, hermostolliset häiriöt ja erilaisten kroonisten sairauksien puhkeaminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Jos mykotoksiineja on elimistössä pysyvästi, seurauksena on krooninen sairaus.” Kannattaa yksilöidä Sisäilmassa terveyshaittojen aiheuttajina eivät toimi pelkästään mikrobit vaan myös erilaiset kemikaalit, joita voi haihtua rakennusmateriaaleista huomattaviakin määriä. Sairastuneiden kodeista mitattiin huomattavasti suuremmat päästöpitoisuudet muun muassa styreeniä, 1,1,1,-trikloorietaania, butanolia ja formaldehydia kuin verrokkien asunnoista
Suosituksia laaditaan kansanterveydellisesti merkittäville sairauksille ja terveyteen liittyville kysymyksille. Terveyshaitat liittyvät nimenomaan tiettyihin mikrobien tuottamiin yhdisteisiin, kuten 2-pentanoliin, 2-heksanoniin, 2-pentyylifuraaniin ja 1-okten-3-oliin, hän sanoo. Scanstockphoto tutkimuksessa etsittiin mahdollisia luonnollista alkuperää olevia ympäristötekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa Parkinsonin tautia. 16 1/2015 KEMIA Homeja kosteusvauriosairauksille on vastikään alettu laatia Käypä hoito -suosituksia. Ruotsalainen Bo Sahlberg Uppsalan yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta tutki väitöskirjassaan mikrobija rakennusmateriaaliperäisten VOC-päästöjen soveltuvuutta sisäilmasta sairastuneiden oireiden selittäjiksi. ”Sisäilmakysymys kokonaisuudessaan on liian laaja käsiteltäväksi yhdessä hoitosuosituksessa. Päästöjen kokonaismäärä ei kuitenkaan osoittautunut toimivaksi mittariksi sairastumisille. Yhteys parkinsonismiin. Tulevatko hoitosuositukset sisältämään myös hermostollisia oireita ja niiden hoitoa, nähdään Komulaisen mukaan vasta myöhemmin. Samansuuntaista viestiä kiirii naapurista. Syyllisiä ei saada kiinni hakuammunnalla. Tähän mennessä tutkimustietoa Parkinsonia aiheuttavista ympäristötekijöistä on lähinnä torjunta-aineiden osalta. 1-okten-3-oli eli sienialkoholi, jota kosteusvauriomikrobit tuottavat, nousi esiin myös New Jerseyn valtionyliopiston ja Atlantan Emory-yliopiston tutkimuksessa, jota johti professori Joan Bennett. Lausuntokierrokset toteutettaisiin vuonna 2016. Sisäilman kemikaalien aiheuttamia terveysongelmia hoitosuosituksissa ei todennäköisesti käsitellä, vaan niissä keskitytään homeiden aiheuttamiin terveyshaittoihin. Tässä vaiheessa työryhmä keskittyykin käytännön suosituksiin rakennusten kosteusvaurioista oireilevien henkilöiden tunnistamisessa ja hoidossa.” tyjä. PNAS-julkaisussa ilmestyneessä Homeja kosteusvauriosairauksille Käypä hoito -suositukset Parkinsonin tauti on etenevä neurologinen sairaus, joka muun muassa hidastaa liikkumista. Bennettin ryhmä selvitti useiden kosteusvauriomikrobien tuottamien myrkkyjen vaikutuksia pikkuruisten Drosophilia-kärpästen hermostoon. Krooninen väsymysoireyhtymä on usein seurausta hometalossa asumisesta.. Tutkijoiden mukaan olisi tärkeä tietää tarkkaan, mitä aineita etsiä ja mitata. Myös tässä tutkimuksessa havaittiin korrelaatio terveyshaittojen ja löydösten välillä. Käypä hoito -suositukset ovat kansallisia hoitosuosituksia, jotka toimivat terveydenhuollon henkilöstön ohjenuorana potilaiden hoidossa. Päätoimittaja Jorma Komulainen Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -toimituksesta kertoo, että pohja hoitosuosituksille on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2015 aikana. Kosteusvauriomikrobit saattavat olla yksi tautia aiheuttavista ympäristötekijöistä. Sahlbergin mukaan tuloksellisempaa olisi tarkastella yksittäisten päästöjen tasoja
Esimerkiksi kemikaaleilla kyllästetyssä eristevillassa kasvava Penicillium-home voi erittää satoja kertoja myrkyllisempiä toksiineja kuin puulla kasvava Penicillium-kollegansa. ”Todistimme geneettisillä, biokemiallisilla ja immunologisilla tutkimuksilla, että 1-okten-3-oli aiheuttaa dopamiinineuronin tuhoutumista. Tulokset toistettiin ihmissolulinjoilla. Hän työskentelee viime keväänä käynnistyneessä kolmivuotisessa hankkeessa, jossa etsitään ratkaisuja sisäilmasta sairastuneiden työssäkäyntija opiskelumahdollisuuksien parantamiseen. Märkärakentaminen on nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Sen sijaan, että yhteiskunnan varoja Suomessa ohjataan psykoterapioiden tutkimiseen, tulisi tutkia sisäilmasta sairastuneilta erilaisia elimistön häiriötilojen merkkiaineita sekä selvittää nykyistä tehokkaammin, millaisia mikrobeja ja kemikaaleja heidän elimistössään ja käyttämissään sisätiloissa on. Katja Pulkkinen Sisäympäristön muutos näkyy sairauskentässä 1-okten-3-olille altistettujen kärpästen dopamiiniaineenvaihdunnassa tapahtui selviä muutoksia, ja niiden kuolleisuus oli huomattavasti muita suurempaa. Viime vuosina ymmärrys sisäilman homeiden ja kemikaalien haittamekanismeista on lisääntynyt huimasti, ja tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet. Tavallisesta talosta voi löytyä hormonaalisesti vaikuttavia, syöpävaarallisia sekä hermoston ja immuunijärjestelmän toimintaa vaurioittavia kemikaaleja. Lisätietoja: www.tttlehti.fi tilaukset@tttlehti.fi Puhelin: 03 4246 5370 Työhyvinvoinnin suosittu erikoislehti ”TTT-lehdessä on sellaista luettavaa, jota ei muista lehdistä löydy.” ”Laadukasta lukemista tärkeistä aiheista.” TTT-lehden lukijatutkimus 2014, vastaajia 762. Vain asianmukaisen diagnoosin pohjalta päästään menestyksekkäästi ratkomaan niin ihmisen kuin rakennuksenkin terveysongelmia. Myös aiemmin ihmisillä tehdyt lyhyet altistuskokeet viittaavat samaan. Bennett pitää löydöstä merkittävänä. pulkkinen.katja@gmail.com KOMMENTTI. Lainsäädännössämme ei ole vaatimusta kuivasta rakennustavasta. Tilaa nyt työpaikallesi Työ Terveys Turvallisuus Kemikaalien käyttö rakennusmateriaaleissa on viime vuosikymmeninä lisääntynyt räjähdysmäisesti. Nykyään suositut rakennusmateriaalit voivat homehtuessaan olla perinteisiä vaarallisempia, sillä kasvualusta vaikuttaa mikrobin myrkyntuottokykyyn. ”Tulos auttaa mahdollisesti ymmärtämään myös homeille ja niiden tuottamille yhdisteille altistuneiden raportoimia liikehäiriöitä.” Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja Homepakolaiset ry:n sihteeri. Aineisto havainnollistaa, että 1-okten-3-oli on myrkyllistä nimenomaan siksi, että se sekoittaa dopamiinitasapainon.” Tutkijoiden mukaan 1-okten-3-oli saattaa olla yksi parkinsonismin luonnollisista aiheuttajista. Sisäilmasairauksien yleistyminen on luonnollinen seuraus rakennuskulttuurissamme tapahtuneesta muutoksesta. Homevauriot ovat hyvin yleisiä
Vihje: hyvin ei käy. Goebelin luokka viihtyi etenkin yhteiskuntasimulaattorissa sekä kuuntelemassa Ilmatieteen laitoksen tutkijan Sini Merikallion luentoa avaruusmatkailun riskeistä. Toisaalta noin 80 prosenttia kaikesta vedyn polttoon käytetystä energiasta menee hyötykäyttöön.” Yliopiston haistelua Kaikille avoimen tiedetapahtuman kemianpajaa isännöivät Suomalaisten Kemistien Seura ja Helsingin yliopiston oppimisympäristö Kemianluokka Gadolin. Käytännön työtä ohjasivat yliopiston kemianopettajaopiskelijat. ”Varmaan ne on liian kalliita”, oppilaat veikkaavat. Me tehtiin kaikki juuri niin kuin sanottiin, ja kyllähän se silloin toimii”, Kotilainen kuvailee. ”Tämä on hyvä tilaisuus oppilaille vähän haistella, miltä yliopistossa näyttää ja kuulostaa”, Goebel sanoo. Muiden kaupunkien vuoden 2015 Tieteen päivistä saa tietoa osoitteesta tieteenpaivat.fi. ”Me olemme avaruustieteen huipulla. Auton ohjausjärjestelmä herättää ihastusta: kulkupeli osaa aistia eteensä tulevat esteet ja väistää ne ilman kauko-ohjausta. ”En jännittänyt, lähteekö se liikkeelle. Tiede tarvitsee sitä, että se tuodaan lähelle ja popularisoidaan.” Opettaja Kirsi Goebel ohjastaa Vetyautot vilistivät Porthaniassa Helsingin yliopiston keskustakampuksella riitti vilskettä, kun koululaiset ahersivat Tieteen päivien yhteydessä järjestetyn Nuorten päivän tapahtumissa. Taivallahden peruskoulun luokkaansa kemianpajalta jo eteenpäin. 18 1/2015 KEMIA AJANKOHTAISTA ”Vedyn pilkkomiseen tarvittavat polttokennot eivät ole ihan halpoja”, Tuunanen toteaa. Myös kemianpaja teki vaikutuksen niin Goebeliin kuin tämän oppilaisiin. Myös Jäppinen viihtyy tapahtumassa. Helsingissä tapahtuma järjestetään seuraavan kerran vuonna 2017. tammikuuta järjestettyjen Tieteen päivien teemana oli tällä kertaa sattuma ja sen osuus tutkimuksessa. ”Lisäksi prosessissa on vielä ongelmia. Hilkka Vähänen Nuorten omana tiedepäivänä 9. Hiljattain kaukaiselle komeetalle laskeutunut, osin suomalaisrakenteinen Rosetta-alus luotaa uutta kotiaan Suomessa suunnitelluilla tutkimusvälineillä. Vedyn pilkkominen vaatii paljon energiaa, ja vetymolekyylit ovat niin pieniä, että ne helposti karkaavat. Päivän vetonauloihin kuuluvat myös tiedekeskus Heurekan pop up -esitykset. Jälleen oikein.. Niiden tarkkailusta meille kasvoi halu tietää lisää siitä, mitä taivaalla tapahtuu.” Merikallio korostaa suomalaisten osaavan myös avaruusalusten suunnittelun. ”Kemia on aineena tosi kivaa, kun siinä pääsee itse tekemään kaikenlaisia kokeita.” Vetypolttokennossa tislattu vesi pilkotaan energialla vetyja happimolekyyleiksi, minkä jälkeen prosessi käännetään toiseen suuntaan, ja erotellut kaasut saavat auton liikkeelle. Matkat kosmokseen kannattavat, sillä riskinsä on myös siinä, ettei avaruuteen lähdettäisi, Merikallio painotti. ”Halusimme pajan ohjelmaksi kestävän kehityksen mukaisen kokeen, jossa on paljon liikettä ja jonka oppilaat pääsevät tekemään omin käsin”, kertoo Gadolinin koordinaattorina toimiva Veli-Matti Ikävalko. Lisäksi metsästetään vampyyriapinaa puhallusnuolilla ja opitaan, että Tiede kiinnosti tuhansia Helsingissä 7.–11. ”Nykyisin lajimme on liian riskialttiissa tilassa, kun olemme kaikki vain yhdellä planeetalla.” Pienellä Suomella on yllättävän iso rooli avaruuden valloittamisessa. Helsingin yliopiston päärakennuksessa ja muualla keskustassa pidetyt luennot vetivät yli 15 000 kuulijaa. Jokelan yläasteen yhdeksäsluokkalaiset Aino Kotilainen ja Veera Jäppinen ovat juuri saaneet valmiiksi polttoaineen vetyautoonsa. ”Mitä etuja tällaisella autolla on?”, kysyy pajan ohjaaja Jaakko Tuunanen, kun nuoret ovat onnistuneet saamaan pienoisautonsa huristamaan ympäri lattiaa vedyn voimalla. ”Tällaiset tapahtumat ovat todella tärkeitä. Jatkokysymys kuuluu, miksei vetyautoja vielä käytetä laaja-alaisesti. Niin kauan kuin täällä on asunut ihmisiä, täällä on myös ollut pimeää, tähdet ja revontulia. Yleisö pääsee ihmettelemään sitä, kuinka Kapteeni Vaahtokarkin käy, kun hänet altistetaan tyhjiölle. Hiljaisuuden ja saasteettomuuden oppilaat arvaavat oitis: kun polttoaineena on vesi, myös päästöiksi jää pelkkää vettä. Tutkija odottaa etenkin sitä päivää, kun Maan asukkaat vihdoin pääsevät Marsiin. tammikuuta Porthanian yleisömagneettina toimii kemian työpaja, jossa innostunut hyörinä ei taukoa hetkeksikään. ”Oli kiva nähdä, kuinka sellaisetkin pojat, jotka eivät normaalisti kouluopetuksesta perusta, juoksevat ensimmäisinä väkertämään vetyautojen parissa”, opettaja hymyilee. Lisäksi tapahtumia seurasi netin välityksellä yli 7 000 henkeä. Tieteen päivät herättivät vilkasta keskustelua myös Twitterissä ja Facebookissa
19 1/2015 KEMIA painovoima vetää nopeasti lentäviä ja suoraan putoavia kohteita alaspäin yhtä nopeasti. Tieteen päivien kemianpajassa riitti tungosta. Hullaantuminen on sen sijaan tutkijoillekin vielä arvoitus. Hilkka V ähänen. Suurkaupungeissa naimaikäisiä miehiä on liian vähän, ja lähes kaikkialla muualla on pulaa naisista.” Etsiä kuitenkin kannattaa, Suomessakin. Tutkimukset osoittavat, että kun haussa on pitkäaikainen kumppani, halutaankin ”betauros” eli kiltti ja mukava mies johtavan yksilön taustajoukoista, Rotkirch kertoo. Jotta pitkäaikainen parinmuodostus onnistuu, on hyödyllistä, että korviaan myöten rakastuneet ihannoivat vain omaa kultaansa ja lakkaavat edes näkemästä muita potentiaalisia kumppaneita.” Suomessa partnerinetsintä voi joskus olla käytännön syistä vaikeaa. Kukaan ei tahdo puolisokseen ailahtelevaa alfaurosta, joka voi hetkenä minä hyvänsä vaihtaa nuorempaan”, Rotkirch lyttää yleisön mahdollisten machomiesten kuvitelmat. Beta voittaa alfan ”On yleinen harhaluulo, että parinhakumarkkinoilla kaikki naiset etsivät itselleen jonkinlaista alfaurosta.” Näin sanoo Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch, joka luennoi kiinnostuneille teineille puolison valinnan evoluutiopsykologisista ja sosiologisista erityispiirteistä. Rotkirchin mukaan himoa ja kumppanuutta on tutkittu jo niin paljon, että niiden kemiat ymmärretään hyvin. hilkka.vahanen@gmail.com Kemianopettajaksi opiskeleva Jaakko Tuunanen (oik.) johdattamassa Jokelan yläkoulun yhdeksäsluokkalaisia vetyauton saloihin. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. ”Evolutiivisesti hullaantumisessa on järkeä. ”Toisin sanoen ihminen, jonka kanssa synkkaa ja joka on luotettava ja huumorintajuinen. Pitkä parisuhde koostuu kolmesta osasta: seksuaalisesta himosta, romanttisesta hullaantumisesta ja kumppanuusrakkaudesta. Ihmiset nimittäin elävät aina yhteisössä. ”Väestörakenne ja naisten ja miesten suhteelliset osuudet eri kunnissa vaikuttavat siihen, että kaikille ei löydy kumppaniehdokkaita yhtä helposti. ”On mahdollista, että se on ainutkertaisen merkittävä ihmiselle tyypillinen piirre”, hän sanoo
Kekkonen jopa yritti syrjäyttää Virtasen Suomen Akatemian johdosta ja lopulta, kun ei tässä onnistunut, lakJuhliva Valio jatkaa AIV:n viitoittamalla tiellä Juhlavuottaan viettävä Valio perustettiin vuonna 1905 voinvientiliikkeeksi. ”Mitä uutta tänään?”, Virtasella oli tapana kysyä tutkijoiltaan, päivästä toiseen. Näin hän kokosi arvokasta tietoa, rakensi yhteyksiä ja kasvoi Suomen biokemian isäksi.” Jäätävät välit kahteen presidenttiin Viipurissa syntyneen Virtasen tulisieluinen isänmaallisuus aiheutti vuosien mittaan päänsärkyä Suomen johtaville poliitikoille, joiden myötäilylinjaa nobelisti ei voinut alkuunkaan hyväksyä. Loppu on suomalaisen tieteen – ja Valion – historiaa. Vuonna 1921 laboratorion johtajaksi rekrytoitiin nuori tohtori Artturi Virtanen. AIV-rehun ansiosta lehmät tuottivat myös talvisin laadukasta maitoa, ja AIV-suolattu vientivoi päihitti kilpailijat kymmenien vuosien ajan. tammikuuta. 20 1/2015 KEMIA UUTISIA Touko Perko: Nobelisti Artturi I. Tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaavan johtajan Tiina Mattila-Sandholmin mukaan AIV:n perintö elää nyky-Valiossa, joka tuo vuosittain markkinoille yli sata uutta tuotetta. Virtanen arvosteli suorasukaisesti Neuvostoliittoa ja vaati Karjalan palauttamista. ”Vain sellainen maa, jonka koko talouselämä perustuu tieteeseen, voi saavuttaa ja säilyttää ensimmäisen sijan kansojen välisessä taloudellisessa taistelussa”, perusteli Valion johtokunta 99 vuotta sitten päätöstään oman laboratorion perustamisesta. Virtanen oli Tieteen suurmies ja tinkimätön toisinajattelija Touko Perkon uusi teos nobelisti Artturi I. Virtasen syntymästä tuli samana päivänä kuluneeksi 120 vuotta. Nerokkaat oivallukset sanamukaisesti pelastivat suomalaisia ylitse vaikeiden aikojen ja loivat vankan tukijalan maamme kansantaloudelle. Kun palkinto vuonna 1945 myönnettiin nerokkaasta rehunsäilöntämenetelmästä, Virtanen oli ollut ehdokkaana yhtäjaksoisesti vuodesta 1933, alusta alkaen yhtenä varteenotettavimmista. Uusiutuminen tarkoittaa meille jatkuvan kehityksen positiivista kierrettä”, Mattila-Sandholm sanoo.. Saavutuksen taustalla oli vahva näkemys tieteen ja tutkimuksen merkityksestä liike-elämälle. Tapahtuma avasi samalla 110-vuotiaan Valion juhlavuoden. Suomalaisten maidontuottajien omistamasta yrityksestä tuli menestys, sillä voin osuus Suomen ulkomaankaupasta kasvoi 1900luvun alkupuolella kymmeneen prosenttiin. Suomen johto piti tällaisia puheita vaarallisina ja tuomittavina, etenkin kun niiden lausujaa pidettiin kansallissankarina. Näin kertoo historioitsija, dosentti Touko Perko, jonka suurteos, Otavan kustantama Mies, liekki ja unelma, julkaistiin Helsingin Sanomatalossa 15. ”Kun Virtanen vasta 26-vuotiaana valittiin johtamaan Valion laboratoriota, hän vaati ja sai tilaisuuden matkustella ja tutustua alansa huippututkimukseen ja -tutkijoihin KeskiEuroopassa ja Ruotsissa. Artturi I. Virtanen (1895–1973) tavoitteli Nobelin palkintoa määrätietoisesti 1920-luvulta lähtien, omaansa ja alaistensa työpanosta säästelemättä. ”Vaalimme yhä samoja arvoja kuin Virtanen: sitkeyttä, uteliaisuutta ja intohimoa oppimiseen. ”Palkinto oli pitkän työn ansaittu tulos, ei missään tapauksessa mikään lohtupalkinto sodan hävinneelle maalle”, Perko sanoo ja korostaa Virtasen poikkeuksellista lahjakkuutta, kunnianhimoa ja verkottumistaitoa. Virtasesta piirtää kuvan kunnianhimoisesta tiedemiehestä, taitavasta vaikuttajasta ja uhmakkuuteen asti tinkimättömästä toisinajattelijasta. Virtasen ura Valiossa jatkui lähes puoli vuosisataa ja tuotti ainutlaatuisen sadon Suomen kansan hyväksi. Yrityksellä on paksu patenttisalkku ja parhaillaankin vireillä lähes 200 patenttihakemusta. Virtasen välit kahteen myöntyväisyysajan presidenttiin, Juho Kusti Paasikiveen ja Urho Kekkoseen, olivat vuosikausia tulehtuneet
Tieto Nobelin palkinnosta sentään hellytti tyytyväisyyttään hehkuneen Virtasen lupaamaan juhlakahvittelun humussa alaisilleen ”ihan rokulipäivän”. Työntekijöitään Virtanen ei päästänyt helpolla. Sunnuntait olivat hyviä päiviä tieteenteolle siinä missä muutkin. Jaakko Mar tikainen / V alio Oyj ”Virtanen oli myös bisnesmies, joka myi voisuolan patentin ruotsalaisille oikeaan aikaan ja hyvään hintaan”, Touko Perko (oik.) kertoi toimittaja Unto Hämäläisen haastattelussa. Mie tuun kohta katsomaan tuloksia.” Leena Laitinen. ”Jos Niinivaara kuitenkin jäisi tekemään sen kaasuanalyysin loppuun, jotta tulisi jotain hyödyllistä tänäkin päivänä tehdyksi. Seuraavassa hetkessä hän tosin jo katui suurpiirteisyyttään. OPCW-Haag-palkinto perustettiin OPCW:n vuonna 2013 saaman Nobelin rauhanpalkinnon varoista. Verifin jakoi tunnustuksen yhdessä australialaisen tohtori Robert Mathewsin kanssa. Valiota edustivat johtaja Tiina MattilaSandholm (punaisessa puserossa) ja tuore toimitusjohtaja Annikka Hurme. Üzümcü korosti palkittujen avainasemaa neuvoteltaessa ja valmisteltaessa maailman kattavinta aseiden kieltosopimusta. Palkinnon luovuttivat OPCW:n pääjohtaja Ahmet Üzümcü ja Haagin pormestari Jozias van Aartsen. Palkintotilaisuudessa puhunut Verifinille myönnettiin arvokas tunnustus OPCW Verifinin johtaja Paula Vanninen (vas.), Haagin pormestari Jozias van Aartsen, tohtori Robert Mathews ja OPCW:n pääjohtaja Ahmet Üzümcü muistuttavat kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvonnan ja aseistariisunnan merkityksestä. Palkinto koostuu kunniakirjasta, mitalista ja 90 000 euron rahasummasta. Verifinin puolesta sen otti vastaan laitoksen johtaja Paula Vanninen. 21 1/2015 KEMIA Suomalaiselle kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitokselle Verifinille on myönnetty lajissaan ensimmäinen OPCW-Haag-palkinto (OPCW-The Hague Award). Palkinto on tunnustus laitoksen pitkäjänteisestä työstä kemiallisen aseen kieltosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. kauttaa koko akatemian. Palkinnon myönsivät YK:n kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW ja hollantilainen Haagin kaupunki, jossa järjestön päämaja sijaitsee
Pietarilaislaitoksessa on uusi italialainen tuotantokoneisto, jonka avulla Specta pyrkii nostamaan tehtaan kapasiteetin tuhanteen tonniin kuukaudessa. Etelä-Kiinassa sijaitseva Kunming on yli kuuden miljoonan asukkaan kaupunki. Leviä kokoelmaan kuuluu parikymmentä. Specta on tätä nykyä Euroopan suurimpia PET-pakkausvanteen valmistajia. Pullot jalostetaan laitoksessa hakkeeksi, jonka Specta käyttää raakaaineena omassa PET-pakkausvannetehtaassaan Venäjän Kostromassa. Saksalainen pakkausvanteen valmistusteknologia mahdollistaa sen, että tuotannossa voidaan käyttää pelkästään kierrätettyä materiaalia. Tarvitsemme vuosittain noin 200 miljoonaa PET-pulloa, jotta pystymme valmistamaan 10 000 tonnia PET-pakkausvannetta”, perustelee yritysostoa Specta Groupin toimitusjohtaja Erik Helin. Tekniikalla voidaan myös määrittää hoidettavan alueen laajuus. Ennestään kokoelma sisältää yli 800 bakteerilajia ja reilut 600 sienilajia. Verkoston laajeneminen vahvistaa luma-aineiden eli luonnontieteiden, matematiikan, tietotekniikan ja teknologian opetuksen, oppimisen ja harrastuneisuuden tukea erityisesti Pohjois-Suomessa ja ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Envor neuvottelee parhaillaan vastaavien laitosten toimittamisesta myös muualle Kiinaan. 22 1/2015 KEMIA UUTISIA Suomalaisomisteinen Specta Group on ostanut Pietarin alueella toimivan PET-muovipullojen kierrätyslaitoksen. VTT:n kantakokoelmaa, johon on vuodesta 1959 asti tallennettu tärkeitä mikrobikantoja, kuten hiivoja, bakteereita ja homesieniä, on täydennetty kasvisolulinjoilla. Yhtiön päämarkkinoita ovat Suomen lisäksi muut Pohjoismaat, Baltian maat, Venäjä, KeskiEurooppa ja Lähi-itä. Laitoksen kapasiteetti on yli 180 000 tonnia mekaanisesti kuivattua lietettä vuodessa. Yhdisteiden uuttaminen kasvatetuista tai luonnosta kerätyistä kasveista ei myöskään ole välttämättä järkevää niiden pienten pitoisuuksien takia. Biokaasulaitoksessa käsitellään keskitetysti alueen kahdeksan jätevedenpuhdistamon lietteet, jotka aiemmin johdettiin järveen. Kasvit tuottavat monia mielenkiintoisia yhdisteitä, kuten lääkeaineita, hienokemikaaleja ja flavoriyhdisteitä, joita ei aina ole taloudellisesti kannattavaa valmistaa kemiallisesti. Vuonna 2015 Luma-Keskus Suomi -verkostoon liittyvät myös Lapin yliopisto ja Åbo Akademi. Luma-verkosto laajenee Valtakunnallinen Luma-toiminta laajenee. Ihosyövän tunnistuslaite sai kaupallistajan Revenio Group Oyj on ostanut hyödyntämisoikeudet keksintöön, jonka avulla voidaan löytää varhaiset merkit ihosyövästä. Envor Protech toimitti biokaasulaitoksen Kiinaan Forssalainen Envor Protech Oy on toimittanut yhdyskuntalietteen käsittelyyn tarkoitetun biokaasulaitoksen kiinalaiseen Kunmingin kaupunkiin. Tutkijat ovat kehittäneet bioreaktorituotantoon sopivia kasvisolulinjoja, joiden avulla yhdisteitä on mahdollista tuottaa hallitusti ja optimoiduissa olosuhteissa. Jatkuvasti kasvavassa kokoelmassa on tällä hetkellä 15 kasvilajia ja noin 30 kasvisolulinjaa. Innovaatiossa yhdistyvät VTT:n kehittämä pienikokoinen hyperspektrikamera ja Jyväskylän yliopiston kehittämä kuvan analysointitekniikka. VTT:n mikrobikokoelma täydentyi kasvisoluilla Specta osti muovipullojen kierrätystehtaan Pietarista Specta Gr oup Pietarilaisessa kierrätyslaitoksessa syntyy muovipulloista haketta, joka käytetään uudelleen pakkausvanteiden valmistuksessa. ”Spectalle on tärkeää turvata raakaaineen saanti. Nyt tavoitteena on tuoda nopeasti ja kustannustehokkaasti ihotautilääkäreiden käyttöön helppokäyttöinen liikuteltava seulontalaite.. Kasvisoluja voidaan hyödyntää myös insuliinin ja muiden arvokkaiden proteiinien tuottamiseen
Badische Anilin-und-Soda-Fabrik eli lyhyemmin BASF aloitti toimintansa vuonna 1865 pienenä väriaineiden valmistajana. Kemiaa tarvitaan muun muassa makean veden saannin varmistamisessa, ruuantuotannon tehostamisessa, jätehuollon kehittämisessä sekä energiansäästössä ja -varastoinnissa, BASF listaa. Konsernin Suomen-yksikkö BASF Oy puolestaan juhlii kolmekymppisiään. ”Siihen aikaan Kiina oli uusi markkina isolta osalta tuntemattomalla mantereella. Seminaareissa kohtaavat eri alojen arvostetuimmat tutkijat nobelisteista lähtien. Ratkaisujen kehittämiseksi yhtiö on avannut interaktiivisen keskustelufoorumin, jossa tutkijat, asiantuntijat ja kansalaiset pääsevät vaihtamaan ja jalostamaan ideoita yhteisvoimin. Muun muassa workshopeja, konferensseja, ideakilpailuja ja kulttuuritapahtumia tarjoava kiertue pysähtyy kuuteen kaupunkiin, Intian Mumbaihin, Kiinan Shanghaihin, Yhdysvaltain New Yorkiin, Brasilian Sao Pauloon, Espanjan Barcelonaan ja matkan päätteeksi Ludwigshafeniin. ”Olemme vakuuttuneita, että kun yhdistämme kemian ja muiden alojen osaamisen, löydämme tulevaisuuden suuriin kysymyksiin vastaukset. Päivi Ikonen BASF Myös BASF:n valmistamasta Ultraform-muovista tehty 1970-luvun Playmobilhahmo juhlii konsernin puoltatoista vuosisataa. Osana Creator Space -innovaatioohjelmaansa BASF suunnittelee myös kolmea korkeatasoista tiedeseminaaria, jotka järjestetään Ludwigshafenissa, Chicagossa ja Shanghaissa. Kemia on keskeisessä osassa, kun ratkotaan maailman lähitulevaisuuden kolmea suurta haastetta, energiantuotantoa, ravinnon tuottamista sekä väestön kiihtyvää kaupungistumista. Keskusteluihin osallistuvat myös politiikan ja teollisuuden edustajat. Seuraavaksi käynnistyi ammoniakin valmistus lannoitetuotantoa varten, sitten seurasivat muovit ja vähitellen mitä moninaisimmat kemian alan tuotteet. Yhteiskunnan kannalta ne ovat ratkaisuja, BASF:n kannalta bisnesmahdollisuuksia”, kiteytti konsernin toimitusjohtaja Kurt Bock Saksan Ludwigshafenissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Suomessa konserni on toiminut vuodesta 1985, joten myös BASF Oy:lle tulevat täyteen pyöreät vuodet. Teimme siis todellista pioneerityötä.” Tätä nykyä saksalaisyhtiö on Kiinan suurin ulkomainen kemian alan investoija. BASF Oy viettää henkilöstöjuhlaansa elokuussa. Emokonserni BASF sen sijaan käynnisti juhlakiertueensa jo tammikuussa. Jokaisessa vierailupaikassa keskitytään puimaan yhtä, vierailukohteen kannalta tärkeää teemaa. Saksalaisjätti BASF juhlii Puolitoista vuosisataa kemian kehitystä. Näin uskoo saksalainen kemianjätti BASF, joka on 150-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi nostanut valokeilaan juuri nämä teemat. Tätä nykyä suuryhtiön tuotevalikoima ulottuu kemikaaleista, muoveista, toiminnallisista ratkaisuista, jalosteista ja kasvinsuojeluaineista öljyyn ja kaasuun, ja konsernin reilut 112 000 työntekijää ovat levittäytyneet kymmeniin maihin ympäri maailman. 23 1/2015 KEMIA Maailman suurin kemianyritys BASF täyttää 150 vuotta. Jo vuonna 1885 saksalaisfirma lähetti yhden johtajistaan Kiinaan etsimään sieltä liiketoimintamahdollisuuksia. Ajankohtaisia aiheita pohtivat ja valottavat muun muassa fyysikko Steven Chu, kemisti Jean-Marie Lehn sekä koeputkievoluution pioneeri Frances Arnold. Ludwigshafenista maailmalle ”BASF on ollut alusta asti kansainvälinen toimija, sillä väriaineita myytiin heti maailmanlaajuisesti”, Kurt Bock muistutti. ”Olemme konsernin juhlinnassa mukana samoin innovatiivisuusteemoin kuin muutkin yksiköt”, kertoo suomalaisyhtiön tiedottaja Iiris Ponkala-Kauppila
Fortumin mukaan vesi on niin kuumaa, että sitä voidaan käyttää suoraan kaukolämpöön ilman lämpöpumppuja. Näin toimii geoterminen lämpövoimala. Tapauksesta aloitettiin tutkinta yhteensä 10 tapauksessa. Öljypäästöt avomerellä ovat sen sijaan viime vuosina vähentyneet, kertovat Suomen ympäristökeskus Syke ja Rajavartiolaitos. Rajavartiolaitoksen valvontalentokoneen laitteistoilla öljyn voi havaita pilvipeitteen läpi ja jopa kymmenien kilometrien päässä koneen lentoreitistä. Polttoaineen ovat ensimmäisinä ottaneet käyttöön Tallink Gruppin suomalaisiin satamiin liikennöivät laivat. Käyttöönotto on alkanut testivaiheella, joka tehdään yhtiön Eila-kevytmaitojuomilla. Uusiutuvasta materiaalista valmistetaan kartonkiaihio, aihion sisäja ulkopinnalla oleva muovikalvo, kierrekorkki ja korkin kaulaosa. Öljyksi varmistui 68 päästöä, joista valtaosa oli kuitenkin erittäin pieniä ja tapahtui sataman tai rannikon tuntumassa. Pienelläkin öljypäästöllä on siksi iso vaikutus. Itämeri on luokiteltu erityisen herkäksi merialueeksi, ja öljyn päästäminen mereen on kielletty. Lämmöntuotantoon tarkoitettu laitos sijoitetaan Espooseen. Valion maito uusiotölkkiin Valio ottaa ensimmäisenä maailmassa käyttöön kokonaan uusiutuvasta materiaalista tehdyn maitotölkin. Uusi polttoaine sisältää alle 0,1 prosenttia rikkiä, joten se täyttää tammikuun alusta voimaan astuneen EU:n rikkidirektiivin vaatimukset. St1 ja Fortum rakentavat geotermisen lämpövoimalan Henri Bergius Helsingin Eteläsatama sijaitsee pääkaupungin ytimessä. Suomen viranomaisten tietoon tuli vuonna 2014 noin kolmannes enemmän havaintoja mahdollisista öljypäästöistä merialueilla kuin edellisenä vuonna. Toiseen reikään syötetään vettä, joka nousee kuumentuneena ylös toisesta reiästä. ”Geoterminen lämpö on äärimmäisen kiinnostava vaihtoehto päästöttömään lämmöntuotantoon”, sanoo St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen. Kuvista havaitut päästöepäilyt tarkastetaan aina paikalla. Meren öljypäästöt keskittyvät satamiin Kylmää vettä alas, kuumaa vettä ylös. 24 1/2015 KEMIA UUTISIA Energiayhtiöt St1 ja Fortum aikovat rakentaa Suomen ensimmäisen geotermisellä energialla toimivan koelaitoksen. Merialueiden öljypäästöjä tarkkaillaan kansainvälisenä yhteistyönä satelliittikuvien ja lentovalvonnan avulla. For tum Oyj Laivoille vähärikkinen polttoaine Neste Oilin kehittämä uusi, matalarikkinen laivapolttoaine on tullut markkinoille. St1:n laitos hyödyntää maalämpöä, jota saadaan poraamalla kaksi reikää kilometrien syvyyteen. Sen on määrä valmistua vuonna 2016. Polttoaine alentaa merkittävästi myös laivojen typen ja hiukkasten päästöjä. Sen jälkeen maan uumenissa lämmennyt vesi syötetään lämmönvaihtimen kautta kaukolämpöverkkoon. Viranomaiset kehottavat merenkulkijoita jatkossa kiinnittämään huomiota toimintaansa myös satamissa ja rannikolla. Laitoksen tuottaman energian ostaa Fortum. Kartonki tehdään puukuidusta ja muovi sokeriruokoteollisuuden sivuvirtana muodostuvasta kasvietanolista.
Ykkösenä on VTT. Sivuilla esitellään kemiaa, fysiikkaa, maantietoa, biologiaa, lääketiedettä, matematiikkaa, robotiikkaa ja tähtitieteitä. Oncosin syöpälääke etenee Yhdysvalloissa Suomalaisen Oncos Therapeuticsin kehittämä, tutkimusvaiheessa oleva syöpälääke Oncos 102 on saanut harvinaislääkestatuksen aggressiivisen keuhkopussinsyövän hoitoon Yhdysvalloissa, kertoo Mediuutiset. Statuksen myönsi USA:n lääkeviranomainen FDA. Näin kertoo uusi tytöille tarkoitettu nettisivusto Tiedettä tytöille. Päivi Ikonen Luonnonvarakeskus käynnisti toimintansa Uusi Luonnonvarakeskus Luke on aloittanut toimintansa. 25 1/2015 KEMIA Mikä yhdistää kännykkää, suklaavanukasta, vaatteita, meikkejä, kirjoja ja lentokoneita. ”Eräänä päivänä tyttö sitten käveli luokseni ja kysyi, mitä tarkoittaa Bosen-Einsteinin kondensaatti. Sivut sisältävät myös omat tietolähteensä eri-ikäisille lukijoille. Lääke on aiemmin hyväksytty pehmytkudossarkooman ja munasarjasyövän hoitoon. Luke syntyi, kun Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla, Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL sekä maaja metsätalousministeriön tietopalvelut yhdistettiin. Yhtiö toivoo saavansa lääkkeelle markkinointiluvan noin viidessä vuodessa. Mistä idea syntyi. Lyhenne Mikes säilyy yhtiön aputoiminimenä. Helsingin yliopisto viettää juhlavuotta Helsingin yliopisto juhlii maaliskuussa perustamisensa 375-vuotispäivää. ”Yritän levittää tieteen ilosanomaa Suomen kaikille tytöille”, Hiltunen kiteyttää. ”Huomasin, että alakoululainen tyttäreni luki innokkaasti perheeseen tulevia tiedelehtiä”, Hiltunen kertoo. Sivuston avulla Hiltunen toivoo kykenevänsä omalta osaltaan rohkaisemaan tyttöjä tutkimuksen pariin ja vaikkapa valitsemaan luonnontieteet ammatikseen. Tieteen ilosanoma Tyttöjen tiedesivuston perusti ja sitä ylläpitää kemian diplomi-insinööri, kauppatieteiden tohtori, tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen. Juhlavuoden tapahtumiin kuuluu myös elo–syyskuun vaihteessa järjestettävä ajattelun ja tieteen festivaali Thinkfest.. Kahden lapsen – tytön ja pojan – tutkijaäiti päätti siitä paikasta käynnistää yhden naisen hankkeen, jossa Elina Hiltunen Kuudesluokkalaiset Anni, Emilia ja Heini esittelevät tieteen ja tutkimuksen saavutuksia osoitteessa www.tiedettatytoille.fi. Pienimmille tiedefaneille kolmivuotiaasta alkaen tieteen arvoituksia avaa Dibitassujen Emmi. tehdään tiedettä tutuksi myös tytöille. VTT Oy toimii myös kansallisena metrologialaitoksena. Juhlaa vietetään myös Yliopistomuseossa, jonka näyttely Ajatuksen voimalla kertoo yliopiston tarinan vuodesta 1640 nykypäivään. Se, että kaikkien valmistamiseen on tarvittu keksintöjä, tiedettä ja tutkimusta. Lisäksi paikkansa sivustolla ovat saaneet naistutkijat, joiden työ on muuttanut maailmaa. Teineille on tarjolla tietoa muun muassa luonnontieteiden opiskelumahdollisuuksista Suomen korkeakouluissa. Yleisölle on tarjolla muun muassa kävelykierroksia keskustakampuksilla. Samassa yhteydessä VTT:stä tuli osakeyhtiö, jonka toimialana on teknologian soveltava tutkimus ja tutkimustulosten vieminen käytännön hyödyksi. Tytöille suunnatut lelut ja lehdet ”välttelevät tiedeaihetta tehokkaasti”, kun taas poikien maailma on pienestä pitäen täynnä tekniikkaa. Luonnonvarakeskus on Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos. VTT ja Mikes yhdistyivät osakeyhtiöksi Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Mittatekniikan keskus Mikes ovat yhdistyneet. Tajusin, että hänellä taitaa olla tutkijan taipumuksia.” Elina Hiltunen perusti Tyttöjen tiedesivuston Kun Hiltunen alkoi pohtia asiaa, hän oivalsi, ettei tyttöjen polkua tiedeuralle ole tehty mitenkään helpoksi tai houkuttelevaksi
040 540 3439 kim.jarlas@bergiustrading.com www.bergiustrading.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Fluidisaattorit – Fluidizers Jauhaimet – Grinders Sekoittimet – Mixers For qualified milling & mixing Laadukkaaseen jauhatukseen ja sekoitukseen Uudet tilaukset: kalevi.sinisalmi@ kemia-lehti.fi puh. 044 539 0908 irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi puh. 040 827 9778 Tietojen päivitykset: leena.laitinen@kemia-lehti.fi puh. 020 785 21 faksi 020 785 2020 etunimi.sukunimi@bayer.com www.bayer.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Kasvinsuojeluaineet ja torjuntaaineet – Crop Protection Agents and Control Substances Reseptilääkkeet, itsehoitovalmisteet ja välineet diabeteksen hoidon seurantaan – Prescription Medicines, Consumer Health Products and Tools for Monitoring Diabetes Therapy Teollisuuden raaka-aineet ja kemikaalit – Industrial Raw Materials and Chemicals BUSCH VAKUUMTEKNIK OY Sinikellontie 4 01300 Vantaa puh. VIHREÄT SIVUT • GREEN PAGES BANG & BONSOMER GROUP OY Itälahdenkatu 18 A 00210 Helsinki PL 93, 00211 Helsinki puh. (09) 615 981 etunimi.sukunimi@basf.com www.basf.com, www.basf-cc.fi DOSETEC EXACT OY Vaakatie 37 15560 Nastola puh. (09) 681 081 faksi (09) 692 4174 company@bangbonsomer.fi www.bangbonsomer.com BAYER OY Turun toimipiste Pansiontie 47 PL 415, 20101 Turku Espoon toimipiste Keilaranta 12 PL 73, 02151 Espoo puh. (09) 774 60 60 faksi (09) 774 60 666 info@busch.fi www.busch.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Kompressorit – Compressors Puhaltimet – Blowers Pumput – Pumps Tyhjiöpumput – Vacuum Pumps BASF OY Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki puh. (02) 6240 200 faksi (02) 6240 290 info@ecoplanning.fi www.ecoplanning.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Haihdutuslaitokset – Evaporation Plants Kiteytyslaitokset – Crystallization Plants Happojen talteenottolaitokset – Acid Recovery Plants Fosforihapon puhdistusja väkevöintilaitokset – Phosphoric Acid Purification and Concentration Plants Vihreät sivut huomataan. 040 577 8850 sanna.alajoki@kemia-lehti.fi puh. 040 827 9727 Varaa oma paikkasi Vihreiltä sivuilta! KEMIA Kemi Kysy ensin meiltä • At your service. (03) 871 540 faksi (03) 871 5410 info@dosetec.fi etunimi.sukunimi@dosetec.fi www.dosetec.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Annostelujärjestelmät – Batching Systems Hihnavaa’at – Belt Weighers Jauheiden ja rakeitten säkitys – Sacking for Pulver and Granulate Materials Laboratoriovaa’at – Laboratory Balances Punnitusjärjestelmät – Weighing Systems Säiliövaa’at – Tank Weighing Säkinpurkauslaitteet – Dischargers for Sack Säkkien täyttökoneet – Sack Filling Machines Vaa’at – Balances & Scales 26 CHEMATUR ECOPLANNING OY Pohjoisranta 11 F 28100 Pori PL 78, 28101 Pori puh. BERGIUS TRADING AB Käyntiosoite Itälahdenkatu 2 00210 Helsinki Postiosoite PL 124 00181 Helsinki puh
Itäinen Rantakatu 72 20810 Turku puh. 010 281 8900 innolims@innovatics.fi www.innovatics.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups LIMS-järjestelmät – LIMS Systems Tavaramerkit ja edustukset Trademarks and Representatives InnoLIMS IS-VET OY Kilpivirrantie 7 74120 Iisalmi puh. (017) 832 31 faksi (017) 832 3570 myynti@isvet.fi www.isvet.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Analyysivaa’at – Analytical Balances Kemikaalikaapit – Chemical Cabinets Laboratoriokalusteet ja -sisusteet – Laboratory Fitments and Fittings Laboratoriokemikaalit – Laboratory Chemicals Vaa’at – Balances & Scales Vaakapöydät – Balance Tables Vetokaapit – Fume Hoods Vihreiden sivujen nettiversio UUDISTUI! • mukana asiakasyritysten logot • helppokäyttöisellä tuotehaulla löydät nopeasti etsimäsi palvelut Tutustu ja tule mukaan! kemia-lehti.fi > Vihreät sivut KALUSTE-PROJEKTIT OY Pukinmäentie 2 35700 Vilppula puh. (09) 802 76 280 faksi (09) 802 76 235 fisher.fi@thermofisher.com www.fishersci.fi GEA FINLAND OY Hiomotie 19 00380 Helsinki puh. (02) 412 411 Mobile: 040 5000427 info@elomatic.com www.elomatic.com etunimi.sukunimi@elomatic.com Muut toimipaikat: Hatanpäänkatu 1A 33900 Tampere Vernissakatu 1 01300 Vantaa Kangasvuorentie 10 40320 Jyväskylä Kiilakiventie 1 90250 Oulu Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Automaatioja sähkösuunnittelua – Automation and Electrification Design Energiakonsultointi – Energy Consulting Laitesuunnittelua – Unit Operation Design Projektipalvelut – EPCM Project Services Prosessiautomaatiojärjestelmät – Process Automation Systems Prosessisuunnittelua – Process Design Tehdassuunnittelua – Plant Design Logomme väri on PMS 288 (tumman sininen), joten valitkaa teippilogon väri mahdollisimman lähellä sitä ELOMATIC OY FOOD & CHEMICAL ENGINEERING 27 FISHER SCIENTIFIC OY Ratastie 2 01620 Vantaa Asiakaspalvelu ja tilaukset: puh. 09 612 6120 faksi 09 640 575 patents@jalopat.fi trademarks@jalopat.fi www.jalopat.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Patentin hakeminen ja tavaramerkin rekisteröiminen – Patent Prosecution and Trademark Protection Patenttiselvitykset, uutuustutkimukset ja toiminnanvapausselvitykset – Patent Searches, Novelty Searches and Freedom to Operate Searches IPR-strategiapalvelut ja IPR-salkun hallinnointi – IPR Strategy Services and IPR Portfolio Management VIHREÄT SIVUT myös netissä!. 0207 558 960 faksi 0207 558 969 www.gea-pe.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Haihdutinlaitokset – Evaporator Plants Homogenisaattorit – Homogenizers Jäähdytystornit – Cooling Towers Leijupetikuivaimet – Fluid Bed Dryers Spray-kuivurit – Spray Dryers Tavaramerkit ja edustukset Trademarks and Representatives GEA NIRO INNOVATICS Ratamestarinkatu 13 A 00520 Helsinki puh. (03) 471 7300 faksi (03) 471 7322 kalpro@phpoint.fi www.kalusteprojektit.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Laboratoriokalusteet ja -sisusteet – Laboratory Fitments and Fittings Vaakapöydät – Balance Tables Vetokaapit – Fume Hoods OY JALO ANT-WUORINEN AB Iso Roobertinkatu 4-6 A 00120 Helsinki puh
020 7710 100 faksi 020 7710 101 etunimi.sukunimi@kiilto.com www.kiilto.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Kiinnityslaastit – Cementitious Adhesives Lakat – Lacquers Liimat – Adhesives Saumauslaastit – Grouts for Tiles Seinäja lattiatasoitteet – Wall Plasters and Floor Levellings Silikonit– Silicones Valimohartsit – No-Bake Resins Vedeneristeet – Waterproofing Membranes METSO AUTOMATION OY Lentokentänkatu 11 PL 237, 33101 Tampere puh. 0404 503 100 info@nablabs.fi www.nablabs.fi RAMBOLL ANALYTICS Laboratorioja mittauspalvelut Niemenkatu 73 15140 Lahti puh. (02) 2678 111 faksi (02) 2678 305 www.perkinelmer.com Asiakaspalvelu: puh. 020 483 170 faksi 020 483 171 kari.karppinen@metso.com www.metsoautomation.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Mittausja säätölaitteet – Instruments for Measurement and Control Prosessiautomaatiojärjestelmät – Process Automation Systems 28 METROHM NORDIC OY Koskelontie 19 B 02920 Espoo puh. PERKINELMER FINLAND OY Mustionkatu 6 20750 Turku PL 10, 20101 Turku puh. 0800 117 186 faksi 0800 117 185 cc.nordic@perkinelmer.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Laboratoriolaitteet – Laboratory Instruments Laboratoriokemikaalit – Laboratory Chemicals Laboratoriotarvikkeet – Laboratory Consumables Tavaramerkit ja edustukset Trademarks and Representatives CALIPER CHEMAGEN NEN PACKARD BIOSCIENCE PERKINELMER WALLAC NAB LABS OY Näytteenotto-, analyysi-, mittausja asiantuntijapalvelut Upseerinkatu 1 02600 Espoo puh. VIHREÄT SIVUT • GREEN PAGES KIILTO OY Tampereentie 408 33880 Lempäälä PL 250, 33101 Tampere puh. 010 7786 800 faksi 09 8190 5855 mail@metrohm.fi www.metrohm.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Alkuaineanalytiikka – Analytics of Elements Elektrodit – Electrodes Elohopea-analytiikka – Analytics of mercury Ionikromatografit – Ion chromatographs pHja johtokykymittarit – pH and conductivity measurement devices Polarografit – Polarographs Stabiilisuusmittarit – Stability measurement devices Spektroskopia – Spectroscopy Sähkökemian laitteet – Electrochemical equipment Titraattorit ja annostelijat – Titrators and dispensers TOC-analytiikka – TOC Analytics Voltametrit – Voltameters PANALYTICAL B.V. 020 755 611 faksi 020 755 6201 analytics@ramboll.fi www.ramboll-analytics.fi Kysy ensin meiltä • At your service. Sivuliike Suomessa Linnoitustie 4B 02600 Espoo puh.09 2212 580 jouko.nieminen@panalytical.com www.panalytical.com www.asdi.com www.oblf.de Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Röntgenfluoresenssispektrometrit (XRF) – X-ray fluorescence spectrometers (XRF) Röntgendiffraktometrit (XRD) – X-ray diffractometers (XRD) Laboratorioautomaatiot – Laboratory automation systems Näytteenvalmistus – Sample preparation Optiset emissiospektrometrit (OES) ja lähi-infrapunalaitteet (NIR) – Optical emission spectrometers (OES) and near-infrared-equipment (NIR) Vihreät sivut myös netissä
050 561 2527 faksi (019) 514 619 ilkka.helander@transland.fi www.transland.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Käännöspalvelut – Translation services TANKKI OY Oikotie 2, 63700 Ähtäri puh. Tinstraat 12 4823 AA Breda The Netherlands puh. (06) 510 1111 faksi (06) 510 1200 tankki@tankki.fi www.tankki.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Fermentorit – Fermenters Kolonnit – Columns Painesäiliöt – Pressure Vessels Reaktorit – Reactors Sekoitussäiliöt lääketeollisuudelle – Mixing Vessels for Pharmaceutical Industry Säiliöt ja varastointilaitteet – Containers and Storage Equipment www.kemia-lehti.fi Vihreät sivut WACKER-KEMI AB Box 23015 10435 Stockholm, Sweden puh. • Jokaisessa uutiskirjeessä. (09) 4391 320 sales@softwarepoint.com www.softwarepoint.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Laboratory Intelligence ratkaisut – Laboratory Intelligence® Solutions LIMS-järjestelmät – LIMS Systems Tavaramerkit ja edustukset Trademarks and Representatives LABVANTAGE Medical Suite LABVANTAGE LIMS LABVANTAGE Biobanking WiLab LIMS LIMSView powered by QlikView SUOMEN LÄMPÖMITTARI OY Yrityspiha 7 00390 Helsinki puh. +31 (0)76 548 6486 faksi +31 (0)76 548 6400 info@skalar.com www.skalar.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Alkuaineanalysaattorit (TOC, TN nesteille ja kiintoaineille) – Elemental Analyzers (TOC, TN for Liquids and for Solids) Automaattiset märkäanalysaattorit (CFA, Erillisanalyysit) – Automated Wet Chemistry Analyzers (Continuous Flow Analyzers (CFA), Discrete Analyzers) On-line-tarkkailuanalysaattorit – On-Line Monitoring Analyzers Robottianalysaattorit (BOD, COD, pH, EC, sameus, alkalisuus) – Robotic analyzers (BOD, COD, pH, EC, Turbidity, Alkalinity) TRANSLAND OY Vapuntie 3 C 07955 Tesjoki puh. +46 8 5220 5220 faksi +46 8 5220 5221 info.sweden@wacker.com www.wacker.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Kumiteollisuuden erikoiskemikaalit – Special Chemicals for Rubber Industry Liimaraaka-aineet – Adhesives Raw Materials Maalija lakkaraaka-aineet – Paint and Lacquer Raw Materials Silikonit – Silicones Vaahdonestoaineet – Defoamers VWR INTERNATIONAL OY Valimotie 9 00380 Helsinki puh. ?Vihreät sivut Lue lisää: www.kemia-lehti.fi ilmoittajalle Varaa paikkasi: ilmoitukset@kemia-lehti.fi.. (09) 804 551 faksi (09) 8045 5200 info@fi.vwr.com www.vwr.com Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Laboratoriokemikaalit – Laboratory Chemicals Laboratoriolaitteet – Laboratory Equipment Laboratoriotarvikkeet – Laboratory Consumables Vihreät sivut huomataan! • Jokaisessa lehdessä. (09) 477 4560 faksi (09) 477 45611 myynti@suomenlampomittari.fi www.suomenlampomittari.fi Tuotteet ja tuoteryhmät – Products and Product Groups Digitaaliset tarkkuuslämpömittarit – Digital Precision Thermometers Lasiset lämpömittarit– Glass Thermometers SKALAR ANALYTICAL B.V. • Netissäwww.kemia-lehti.fi. 29 SOFTWARE POINT OY Metsänneidonkuja 6 02130 Espoo puh
maaliskuuta • ChemBio Finland 2015 -tapahtuman päämedia • sisältää näytteilleasettajaluettelon • jaossa Helsingin Messukeskuksen sisäänkäyntien luona 18.–19. helmikuuta mennessä! Bonus: Suorapostitus puoleen hintaan! Huippusuosittu suorapostitus nyt vain 550 euroa (norm. Varaa paikkasi Vihreiltä sivuilta 18. maaliskuuta • lukijoina yli 13 000 ammattilaista ja päättäjää. 040 766 1346 milla.sinisalmi@kemia-lehti.fi Irene Sillanpää, puh. 1100) + alv Vihreiden sivujen uusille asiakkaille! Suorapostituksella saatte • uusia asiakkaita ja kauppoja • tehokkaan väylän kertoa tuotteistanne • lisää kävijöitä nettisivuillenne • osallistujia tapahtumiinne. helmikuuta mennessä! Kemia 2/2015 ilmestyy 10. 040 827 9778 irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi Hyödynnä messutarjous! Varaa ilmoituspaikka ChemBionumerosta 2/2015 – saat samankokoisen ilmoituspaikan puoleen hintaan numerosta 3 tai 4/2015. 040 766 1346 milla.sinisalmi@kemia-lehti.fi Irene Sillanpää, puh. 044 539 0908 kalevi.sinisalmi@kemia-lehti.fi Milla Sinisalmi, puh. 040 827 9778 irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi Tervetuloa Vihreille sivuille! KEMIA Kemi. Kysy ensin meiltä • At your service 30 VIHREÄT SIVUT • GREEN PAGES www.kemia-lehti.fi KEMIA Kemi Varmista nyt paikkasi ja maksimoi näkyvyytesi! Kemia-lehden ChemBio-numero lähestyy Tiedustelut ja varaukset: Kalevi Sinisalmi, puh. Lue lisää www.kemia-lehti.fi ja varaa paikkasi 18. • Jokaisessa lehdessä • Jokaisessa uutiskirjeessä • Netissä www.kemia-lehti.fi > Vihreät sivut • Hinnat alkaen 950 euroa + alv / koko vuosi Haluatko näkyä ChemBio-numerossa 2/2015. Lue lisää Vihreistä sivuista ja suorapostituksista: www.kemia-lehti.fi > Ilmoittajalle Lisätiedot ja varaukset: Kalevi Sinisalmi, puh. 044 539 0908 kalevi.sinisalmi@kemia-lehti.fi Milla Sinisalmi, puh
Kustannustehokasta näkyvyyttä yrityksellesi! Vihreät sivut huomataan Jokaisessa painetussa Kemia-lehdessä Jokaisessa Kemian uutiskirjeessä Hakupohjaisena osoitteessa www.kemia-lehti.fi Lisätietoja ja tilaukset: www.kemia-lehti.fi ilmoitustiedot Kalevi Sinisalmi, puh. 040 577 8850 leena.laitinen@kemia-lehti.fi Näin Vihreitä sivuja luetaan: Näin Vihreät sivut vaikuttavat: KEMIA Kemi. 044 539 0908 kalevi.sinisalmi@kemia-lehti.fi Irene Sillanpää, puh. 040 827 9778 irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi Leena Laitinen, puh
Idea ponnisti joulukuussa 2014 Turku Science Parkin järjestämän Paras businesspolku -kilpailun voittoon. Kroonisista haavoista kärsivät muun muassa diabetespotilaat ja ikäihmiset. ”Myös laitteiden kehitystyö jatkuu. Turku Science Park Åbo Akademi MS Patch -järjestelmä stimuloi kroonista haavaa sähköisesti ja kartoittaa haavan kulloisenkin tilan mittaamalla sen kaikkiaan 16 pisteestä.. ”Vielä tärkeämpää kuitenkin on, että mittalaite tuottaa hyvin tarkkaa Kroonisille haavoille saatiin uusi hoitomuoto tietoa haavan kunnon kehittymisestä”, kertoo ryhmää johtanut epäorgaanisen kemian tutkijatohtori Mikael Bergelin. ”Parhaillaan olemme perustamassa ideamme ympärille startup-yritystä”, Bergelin kertoo tutkijatiimin jatkosuunnitelmista. Se perustuu haavan sähköiseen stimulointiin ja hoidon vaikutuksen tarkkaan mittaamiseen. Nimen MC-Patch saaneen hoitojärjestelmän kehittivät tutkijat Mikael Bergelin ja Jan-Erik Eriksson Åbo Akademista, Atte Kekonen Tampereen teknillisestä yliopistosta ja Sami Kielosto Aalto-yliopistosta. Vaiva on väestön ikääntymisen myötä yleistymässä, mikä lisää sairaanhoidon taakkaa. Suomalaistutkijoiden keksintö koostuu haavakalvosta, johon on painoteknisesti valmistettu elektrodirakenteita, sähköstimulaatiota tuottavasta elektroniikkayksiköstä sekä mittalaitteesta, joka määrittää haavan tilan. Seuraavaksi tähtäimessä on järjestelmän massavalmistettava prototyyppi.” Päivi Ikonen Palkinnon parhaasta liikeideasta ottivat MC-Patch-tiimin puolesta vastaan Jan-Erik Eriksson (vas.) ja Mikael Bergelin. Kisassa palkitaan tutkijoiden, tutkijaryhmien ja yliopistojen sekä korkeakoulujen opettajien yritysideoita ja innovaatioita, jolla on kaupallistamispotentiaalia. 32 1/2015 KEMIA TUTKIMUKSESSA TAPAHTUU Kroonisten haavojen hoitoon on kehitetty uusi, tehokas järjestelmä. Taysissa on käynnistymässä uusi kliinisten testausten sarja, jossa tutkitaan menetelmän toimivuutta ihosiirteiden ja kirurgisten haavojen sulkeutumisen seurannassa. Järjestelmän yksi valtti on, että se stimuloi haavaa tehokkaasti, mikä nopeuttaa paranemisprosessia. Lauri Koskinen (toinen oikealta) ja Markus Hiienkari saivat oman tunnustuksensa mikrokontrollerin kehittämisestä. Juuri mittaustietojen ansiosta haavan hoito voidaan räätälöidä nopeasti sopimaan kulloiseenkin tilanteeseen. Keksinnön patenttihakemus etenee hänen mukaansa myötätuulessa, samoin hoitojärjestelmän jatkokehitystyö. Palkittu keksintö MC-Patch-järjestelmään uskovat muutkin kuin sen kehittäjät. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Taysissa tehty kliininen koesarja osoitti, että uudella hoitomuodolla on monta etua
”Päällysteillä voidaan vähentää kaupunkitulvia, joita muodostuu, kun hulevesiverkosto ei kykene kerralla vastaanottamaan rankkasateiden suuria vesimääriä”, kertoo projektipäällikkö Erika Holt VTT:stä. Asia ilmenee Helsingin yliopistossa ja yliopistollisessa sairaalassa tehdystä tutkimuksesta. enemmän enterobakteereita, sitä hankalammat oireet. Mitä VTT ja sen yrityskumppanit ovat kehittäneet uusia, vettä läpäiseviä päällysteitä parkkipaikoille, jalkakäytäville, pihoille ja aukioille. Scanstockphoto Scanstockphoto. 33 1/2015 KEMIA Parkinsonin tautia sairastavien suoliston mikrobisto on erilainen kuin terveillä verrokeilla. Päällysteitä kokeillaan käytännössä kevään aikana Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa. Uudenlaiset päällysteet ovat tarpeen, koska sateiden odotetaan ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvän ja voimistuvan. Erityisesti Japanissa ja Yhdysvalloissa läpäisevät päällysteet ovat jo yleisiä. Nyt tutkitaan sitä, onko prevotellabakteereilla mahdollisesti Parkinsonilta suojaava vaikutus ja onko suolistobakteereilla yhteys taudin etenemiseen ja ennusteeseen. Euroopassa niitä on käytössä esimerkiksi Belgiassa ja Saksassa. ”Tärkein havaintomme oli, että Parkinson-potilailla Prevotellaceaeheimoon kuuluvat bakteerit olivat selvästi vähentyneet. Vettä läpäisevät päällysteet torjuvat kaupunkitulvia Suoliston mikrobistolla yhteys Parkinsonin tautiin Mitä enemmän Parkinson-potilaan suolistossa on enterobakteereja, sitä vaikeammat ovat hänen tasapainoja kävelyongelmansa, osoittaa tuore suomalaistutkimus. Ratkaisuun voi sisällyttää myös esimerkiksi geotekstiiliä, geoeristeitä sekä hulevesien putkitusja keruujärjestelmiä. Pintakerroksen materiaaleiksi sopivat vettä läpäisevä betoni ja avoin asfaltti sekä betonija luonnonkivipäällysteet, joissa saumojen tai aukkokohtien materiaali läpäisee hyvin vettä. Suomalaispäällysteen kehittäjät keskittyivät etenkin materiaalin suorituskykyyn arktisessa ilmastossa, jossa infrastruktuuri on alttiina jäätymiselle ja sulamiselle, kelirikoille, routimiselle sekä liukkaudentorjunta-aineille ja hiekoitushiekalle. Päällyste koostuu vettä läpäisevästä pintakerroksesta ja suurihuokosisista maarakennekerroksista, jotka pidättävät vettä. Tautia sairastavista ei juuri kenelläkään esiintynyt runsaasti tämän heimon bakteereita, toisin kuin verrokkiryhmässä”, kertoo neurologi Filip Scheperjans Hyksin neurologian klinikasta. Erityisesti Suomen oloihin suunniteltujen päällysteiden on tarkoitus estää hulevesien aiheuttamia kaupunkitulvia ja vähentää valumavesiä. Toinen kiinnostava löydös oli se, että Enterobacteriaceae-heimon bakteerien määrä suolistossa oli yhteydessä potilaiden tasapainoja kävelyongelmien vaikeusasteeseen. ”Yritämme tietysti myös selvittää, mihin suoliston mikrobien ja Parkinsonin taudin välinen yhteys ylipäänsä perustuu.” Tutkijat toivovat myös, että löydösten perusteella voitaisiin ennen pitkää kehittää testimenetelmä, joka edistäisi Parkinsonin taudin diagnostiikkaa ja että lopulta löytyisi keino hoitaa sairautta vaikuttamalla potilaan suoliston mikrobiomiin
Tutkija Jenni Prokkolan mukaan on mahdollista, että diklofenaakki heikentää kalojen sopeutumista rehevöityneisiin ympäristöihin. Tutkitut suoalueet ovat suurimmaksi osaksi luonnollisessa tilassa. Amazonian puihin on jo pitkään tiedetty varastoituneen runsaasti hiiltä. Soilla hajoaminen on sen sijaan hyvin hidasta seisovan veden takia, joten kasvillisuuteen sitoutunut hiili kerrostuu turpeeksi. 34 1/2015 KEMIA TUTKIMUKSESSA TAPAHTUU Amazonian sademetsän laajimmalle suoalueelle on varastoitunut yli kolme miljardia tonnia hiiltä. Tutkimus osoittaa, että vesien rehevöitymiseen liittyvällä happipitoisuuden laskulla ja ympäristöön joutuvalla lääkeaineella on yhteisvaikutuksia, joiden laajuutta ja mekanismeja ei vielä ymmärretä kunnolla. Tähän tulokseen päädytään Sulka-tutkimushankkeessa, jota johti professori Riitta Keiski Oulun yliopistosta. Lisäksi sitä voitaisiin hyödyntää alkuainerikkinä. Soilla kasvaa tyypillisesti pieniä ohutrunkoisia puita tai palmuja. Sulka-hankkeessa kehitetyillä menetelmillä rikkiä sisältäviä yhdisteitä voitiin muuntaa esimerkiksi hyödynnettäväksi formaldehydiksi. ”Näissä ekosysteemeissä suurin osa hiilestä ei ole varastoinut puihin vaan Jätevesien mukana vesistöihin joutuvista kipulääkejäämistä on haittaa kaloille, kertoo Turun ja Hampurin yliopistojen yhteistutkimus. Soiden sisältämästä hiilestä on imeytynyt turpeeseen ehkä jopa 90 prosenttia. Amazonian suoalue on huikea hiilivarasto Suometsät ovat erilaisia kuin muut Amazonian metsät. Kaivosvesien sisältämää rikkiä voitaisiin käyttää myös osana kiinteää, rakentamiseen soveltuvaa materiaalia. Suoalue sijaitsee tektatonisessa altaassa, jonka pinta-alaksi ryhmä laski noin 120 000 neliökilometriä. Kipulääkegeeleissä käytettävä diklofenaakki häiritsee kalojen anaerobiseen aineenvaihduntaan osallistuvan entsyymin toimintaa sekä vuorokausirytmejä säätelevien geenien luentaa. Jos suot onnistutaan suojelemaan jatkossakin, voidaan välttää erittäin suuret hiilipäästöt ilmakehään, tutkijat sanovat. Määrän kartoitti kansainvälinen ryhmä, joka koostui Turun yliopiston sekä kolmen brittiyliopiston tutkijoista. Kaivoksissa syntyvät hankalat rikkiyhdisteet voidaan tulevaisuudessa paitsi käsitellä haitattomiksi myös ottaa hyötykäyttöön. Rehevöitymisen seurauksena vesistöissä esiintyy yleisesti hypoksiaa eli vähähappisuutta, mutta hypoksian ja kemikaalipäästöjen yhteisvaikutuksia kaloille on tutkittu varsin vähän. Yleensä suurin osa trooppisiin sademetsiin varastoituneesta hiilestä vapautuu takaisin ilmakehään, kun puut kuolevat ja hajoavat. Kaivostoiminnassa syntyy sivutuotteena rikkiyhdisteitä, jotka ilman sopivia käsittelymenetelmiä muuttuvat jätepäästöiksi ilmaan, maaperään ja vesistöihin. Oscar Jarama / IIAP Kaivosten rikkijäte hyötykäyttöön metsänpohjan turvekerrostumiin”, kertoo tutkija Outi Lähteenoja Turun yliopistosta. Jätevesistä löytyy yleisesti diklofenaakkia, joka on peräisin kipugeeleistä. Lääkejäämät häiritsevät kalojen entsyymitoimintaa Scanstockphoto. Ihmistoiminnasta syntyville jätevesipäästöille on ominaista, että ne sijoittuvat alueille, joilla esiintyy myös ravinnepäästöjen aiheuttamaa rehevöitymistä. Formaldehydiä käytetään yleisesti useiden teollisten tuotteiden, kuten hartsien, liimojen, maalien sekä pesuja puhdistusaineiden, valmistuksessa. Tuoreen tutkimuksen mukaan hiiltä on kuitenkin eniten soissa
Mustikka vaikutti tutkimuksessa suotuisasti sekä verenpaineeseen että ravitsemusperäisiin tulehdusvasteisiin. Mustikkaa saaneilla hiirillä rehun Scanstockphoto. Asia selvisi Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa. Tämä selviää kansainvälisestä tutkimuksesta, johon osallistui Suomesta Luonnonvarakeskus. Kenttäkokeissa kasvukauden keskilämpötila vaihteli 15:stä 26 celsiusasteeseen. Tutkimuksen tulokset julkaistiin Nature Climate Change -lehdessä. Jos ilmaston lämpenemiseen ei sopeuduta ajoissa, yhden asteen nousu pudottaa vehnäsatoja 42 miljoonaa tonnia. Tutkimuksessa syötettiin hiirille runsasrasvaista rehua kolmen kuukauden ajan. VTT:n leipä leivottiin 70-prosenttisesta härkäpapujauhosta. Mekaanisen fraktioinnin ja bioprosessoinnin yhdistävän tekniikan avulla härkäpapua voidaan käyttää myös muiden elintarvikkeiden ainesosana. tulehdusta lisäävä vaikutus oli pienempi ja tulehdussolujen toimintaa tukevia T-soluja vähemmän. Härkäpavusta syntyy leipää ja pastaa Metsämustikalla on tutkitusti monia terveysvaikutuksia. Kohonnut verenpaine ja matala-asteinen tulehdustila ovat usein lihavuuteen liittyvien sairauksien taustalla. Rasvaista rehua syöneet jyrsijät lihoivat merkittävästi. Lisäksi niillä ilmeni haitallisia muutoksia sokerija rasva-aineenvaihdunnassa, tulehdustekijöissä ja verenpaineessa. ”Lisäksi vehnäsadot vähenevät todennäköisesti enemmän kuin aiemmin on ajateltu, ja vähennyksiä on odotettavissa arvioitua aiemmin, jopa pienen lämpötilannousun jälkeen”, huomauttaa Luonnonvarakeskuksen professori Reimund Rötter. Papu sisältää myös runsaasti vitamiineja, mineraaleja, ravintokuitua ja bioaktiivisia yhdisteitä. Härkäpapujauhosta tehty pasta puolestaan näyttää ja maistuu samalta kuin tavallisesta durumvehnästä tehty. Pasta voidaan tehdä pelkästä härkäpavusta. Osalla eläimistä rehu sisälsi myös mustikkaa. Satomalleja oli testattavana 30 erilaista. Härkäpavun proteiinipitoisuus on jopa 25–35 prosenttia eli kaksi kertaa suurempi kuin vehnällä. Määrä vastaa neljännestä maailman nykyisestä vehnäkaupasta. Antonin Halas VTT on kehittänyt menetelmän, jonka avulla härkäpavusta syntyy proteiinipitoista leipää ja gluteenitonta pastaa. Ainutlaatuisessa tutkimusjärjestelyssä tutkijat 14 maasta vertasivat vehnän kasvua simuloivien mallien tuloksia kokeellisiin tuloksiin, joissa oli mukana niin keinolämmityskokeita kuin kenttäkokeita useilla kasvupaikoilla. Kun ilmasto lämpenee, maapallon vehnäsato kutistuu. Suomalaisessa ruokapöydässä härkäpapu on aliarvostettu harvinaisuus, joka tätä nykyä päätyy pääasiassa rehuksi. 35 1/2015 KEMIA Ilmastonmuutos syö vehnäsatoja Maailman vehnäsato pienenee tulevaisuudessa kuusi prosenttia jokaista maapallon keskilämpötilan kohonnutta astetta kohti. Härkäpapuleipä on aistittavilta ominaisuuksiltaan, rakenteeltaan ja väriltään parempaa kuin esimerkiksi maissi-, riisija soijajauhoista leivottu. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä voidaan pienentää kehittämällä paremmin lämpöä sietäviä vehnälajikkeita. Myös hiirten verenpaine oli matalampi. Scanstockphoto Mustikka ehkäisee rasvaisen ruuan haittoja Mustikan syöminen vähentää runsasrasvaisen ruokavalion haittoja
VTT kehittää esimerkiksi biopohjaisen vedyn ja synteesikaasun valmistusta puubiomassasta. Esimerkiksi biometanolin hajautetun valmistuksen saaminen kannattavaksi olisi todellinen biotalousinnovaatio. Otaniemessä VTT-läisiä toimii kaikkiaan lähes 1 700 henkeä, joista nelisensataa on biotalouteen keskittyviä asiantuntijoita. Tutkijoiden erityisen mielenkiinnon kohteena on teollisuuden sivuvirtojen ja yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen. Halutessaan asiakas voi myös täydentää kokonaisuutta omilla operaatioillaan. Pyrolyysissä biomassasta lämmityksen yhteydessä muodostuneet kaasut tiivistetään bioöljyksi. Fortum valmistaa Joensuussa puuperäistä bioöljyä sähkön ja lämmön tuotantoon VTT:n patentoimalla nopeapyrolyysiteknologialla. VTT:n uusissa hankkeissa tutkitaan bioöljyn jalostamista muun muassa liikennepolttoaineeksi. Biomassoihin pohjautuvien uusien tuotteiden kaupallistamisessa avainasemassa on pilotointi eli prosessin skaalaus laboratoriomitasta kohti teollista tuotantoa. VTT:n uusi tutkimusja pilotointikeskus Bioruukki keskittyy biomassojen teolliseen prosessointiin. Kohti vihreän teollisen kemian keskusta Bioruukin 8 000 neliön tilat sijoittuvat Espoon Kivenlahteen entiseen painotaloon. ”Bioruukin tavoitteena on nopeuttaa biotalouden innovaatioiden kaupallistamista”, kertoo Anu Kaukovirta-Norja, VTT:n Luonnonvaraja ympäristöratkaisut -liiketoimintaalueen operatiivinen johtaja. Keskus palvelee paitsi VTT:n omaa Bioruukissa jalostetaan Biomassoista bisnestä tutkimusta myös elinkeinoelämää. maija.pohjakallio@kemianteollisuus.fi Fortumin Joensuun laitoksessa syntyy puupohjaista bioöljyä VTT:n kehittämällä pyrolyysiteknologialla. Perusteknologia ei ole uutta, mutta tavoitteena on tehdä siitä kannattavaa yksinkertaistamalla prosesseja ja parantamalla tuotannon hyötysuhdetta. For tum Oyj. Kun Bioruukissa tätä nykyä työskentelee kymmenkunta henkeä, lähivuosina määrän lasketaan nousevan noin neljäänkymmeneen. Kirjoittaja on kemian tekniikan tohtori ja Kemianteollisuus ry:n asiamies. Maija Pohjakallio Maaliskuussa käynnistyvässä VTT:n Bioruukissa tutkitaan ja kehitetään metsäja maatalouden, teollisuuden ja yhdyskuntien biomassojen prosessointia. VTT:n suunnitelmien mukaan Kiviruukin teollisuusalueelle on vuoteen 2016 mennessä nousemassa kokonainen vihreän teollisen kemian keskus. 36 1/2015 KEMIA ULJAS UUSI BIOTALOUS Sarja esittelee suomalaisen biotalouden osaamistarinoita. Molemmat perustuvat biomassan hajoamiseen kuumennettaessa. Yritykset voivat hoitaa pilotointinsa Bioruukin prosessilaitteistoilla ja siten välttyä oman pilottilaitteiston rakennuskuluilta. ”Emme tarjoa yrityshautomon tyyppistä toimintaa, mutta olemme avoimia erikokoisille yrityksille ja erilaisille yhteistyökuvioille.” Kaukovirta-Norjan mukaan kyselyjä Bioruukin palveluista on jo saapunut paitsi eri puolilta Eurooppaa myös Koreasta ja Yhdysvalloista asti. ”Bioruukin ansiosta voimme palvella teollisuutta entistä kokonaisvaltaisemmin”, Kaukovirta-Norja sanoo. Bioruukissa keskitytään juuri siihen. Alkuvaiheessa Bioruukissa keskitytään Kaukovirta-Norjan mukaan biomassan kaasutukseen sekä pyrolyysiin. Synteesikaasusta voidaan valmistaa muun muassa metanolia ja hiilivetyjä ja niistä edelleen erilaisia kemian tuotteita ja materiaaleja, kuten muoveja. ”Yhdessä läheisen Otaniemen yksikön kanssa Bioruukki muodostaa jatkossa kokonaisuuden, joka kattaa koko innovaatioketjun”, KaukovirtaNorja kuvailee
Euroopan komissio julkaisi joulukuussa listan vuonna 2015 voimaantulevasta kemikaalilainsäädännöstä ja muutoksista asetusliitteisiin. syyskuuta. Valmisteiden valmistajakin voi hakea listalle, mutta prosessi on kallis, koska se edellyttää käyttöoikeuden hankkimista tehoaineen tietoaineistoon. Fotoluks Riku Rinta-Jouppi on partneri REACHLaw Oy:ssä. Joihinkin keskeisiin sairaalakäyttöihin ei korvaavaa tuotetta olisi vielä saatavillakaan. Monelle biosidivalmisteiden valmistajalle vuoden tärkein päivä on 1. Sen jälkeen valmisteeseen saa käyttää vain tehoaineita, joiden tuottajat ovat kemikaaliviraston ylläpitämällä Artikla 95 -listalla. KEMIKAALIVIRASTO ECHA kerää sidosryhmänsä koolle 27. Lisäksi aineiden lähtötiedot ovat usein vähäisemmät, joten tarvittava valmistautumisaika onnistuneeseen rekisteröintiin voi olla pitkä. Tuttujen isojen perusprosessien rinnalla kulkee alati kasvava määrä ainekohtaisia arviointeja, valituksia, rajoituksia ja lupamenettelyjä. Riku Rinta-Jouppi riku.rinta-jouppi@reachlaw.fi 1/2015 KEMIA 37 lisessä kuvantamisessa ja aurinkokennoissa käytetty galliumarsenidi. helmikuuta. Reach-asetuksen myötä astui heti tammikuussa voimaan kahdeksan uutta ainekohtaista rajoitusta. VUODEN JÄLLEEN vaihduttua on itse kunkin hyvä katsoa eteenpäin ja merkitä kalenteriinsa alkaneen vuoden tapahtumat ja aikarajat. toukokuuta Helsinki Chemicals Forumissa keskustellaan kemikaalisääntelystä ja sen vaikutuksista pitemmällä tähtäimellä. toukokuuta. Heti perään 28.–29. Erotuksena aikaisempiin rekisteröintiaikarajoihin konsortiot ovat pienempiä ja kevyemmin organisoituja. TAPAHTUMIEN OHESSA jatkuu pienivolyymisten aineiden Reach-rekisteröintityö, jossa erityisesti päärekisteröijät ovat aktivoituneet. REACH-LUPAMENETTELY ottaa seuraavan askeleensa 21. Markkinoilta puuttuvat toistaiseksi esimerkiksi verensiirtoihin sopivat korvaavat veripussit. Sama aikaraja CLP:n soveltamisessa on voimassa myös erikseen säännellyille aineryhmille, kuten biosidivalmisteille. Komission viesti tuli tarpeeseen, sillä alkuvaiheen Reach-rekisteröintien ja CLP-luokitusten pohjalta on nyt seurattavana entistä enemmän aineryhmäja ainekohtaisia jatkoprosesseja. Monen aineen kohdalla käytännön korvattavuus on kuitenkin vielä kysymysmerkki. kesäkuuta mennessä siirrytään yksinomaiseen CLP-aikaan myös seosten luokitusten ja merkintöjen osalta. Silloin EU-markkinoilta poistuvat käytännössä kokonaan neljä laajasti käytettyä ftalaattia BBP, DEHP, DIBP ja DBP. Näihin aineisiin kuuluu esimerkiksi optisessa tiedonsiirrossa, lääketieteelAikataulut allakkaan lisuustavoitteet, GHS-prosessin nopeuttaminen, toimitusketjukommunikaation parantaminen tuotteisiin sisältyvien kemikaalien osalta, korvaavien kemikaalien arviointi sekä vaaraominaisuuksien huomiointi tuotekehityksessä. Niiden tuotekehitystyötä tehdään EU-rahoitteisessa PVC Free Blood Bag -projektissa, jossa on mukana myös suomalaisia osaajia. Vuoteen 2020 mennessä arvioidaan ja jaetaan eri prosesseihin yhteensä noin 400 erityistä huolta aiheuttavaa ainetta. Poikkeuksena markkinoilla säilyvät näitä ftalaatteja sisältävät lääkevalmisteiden pakkaukset, kuten sairaaloissa nestetasapainon palauttamiseen käytettävät tippapussit ja -letkut. Käytännössä esimerkiksi monien maalien, pesuaineiden ja teollisten seosten merkinnät menevät uusiksi. Vuoden suurin savotta lienee se, että 1. Tänä vuonna foorumin teemoina ovat vuoden 2020 jälkeiset kemikaaliturvalREACH RAKENTUU Asiantuntijat kertovat palstalla kemikaalilainsäädännön etenemisestä ja vaikutuksista.. Lähinnä teollisuusprosesseissa käytettyjä, CMR-vaaraominaisuuksiensa vuoksi rajoitettuja aineita saa tuoda markkinoille yleiseen kulutukseen enää pitoisuusrajojen puitteissa. Tähän mennessä vain kaksi yritystä on saanut komissiolta luvan jatkaa omaa erityistä käyttöään helmikuun aikarajan jälkeen
Pohjois-Amerikassa nykyisen Coloradon osavaltion alueella anasazi-intiaanit rakensivat muinoin kivisiä asumuksiaan luoliin ja kallionkielekkeiden alle. Anja Nystén anja.nysten@gmail.com Kemia-Kemi 1–2/1980 Keski-Suomen Kemistiseuran ekskursio Tukholmaan Kemia-Kemi 1/1990 Oulun yliopisto tunnin maailman huomion keskipisteenä Keski-Suomen Kemistiseuran v. Lisäksi he olivat hävittäneet seudun metsät. Puiden häviäminen lisäsi eroosiota, pienensi satoja ja johti lopulta kulttuurin romahdukseen. 38 1/2015 KEMIA NÄKÖKULMA SILLOIN ENNEN Kemia-lehden kolumnisti Anja Nystén on kirjoittanut kirjat Kemikaalikimara ja Kemikaalikimara lapsiperheille (Teos 2008 ja 2013). ETELÄ-AMERIKAN Amazonasin ja Kaakkois-Aasian sademetsien kutistumisesta on oltu huolissaan jo pitkään. Siis jollei sitä ole hakattu pois. Maanviljely, laiduntaminen ja puutavaran käyttö veivät Ylämaiden metsät. MITÄ YHTEISTÄ on Skotlannin Ylämailla, Yhdysvaltain Coloradossa sijaitsevalla Mesa Verdellä, Pääsiäissaarilla ja Tšehovin Vanja-enolla. 5 000 vuotta sitten alue oli metsien peitossa. Rehtori L. Ne eivät kuitenkaan ole luonnonvaraisia vaan ihmisen aikaansaamia. Historian valossa mieleen tulee väkisinkin kysymys, olemmeko menossa aivan metsään. Tukholman Yliopiston Arrhenius laboratorio suorastaan mykisti meidät avaralla arkkitehtuurillaan jota yhdessä sikäläisen hallinnollisen johtajan kanssa esitteli meille apulaisprofessori Jozef Kowalewski. Metsään menossa?. Kemian laitokselta esittelijöiden joukossa oli professori Erkki Rahkamaa, joka esitteli kemiallisen aseen valvontaprojektia. Skotlanti on tunnettu nummistaan. Afrikassa esimerkiksi Ugandan metsien arvioidaan katoavan vuoteen 2050 mennessä. Näytelmässä lääkäri Astrov on maailmanparantaja ja luonnonsuojelija. Tohtori murehtii suuresti metsien tilaa ja puiden liikahakkuuta. Helsingin teattereissa pyörii näytelmä Vanja-eno, jonka Anton Tšehov kirjoitti vuonna 1899. Pääsiäissaarelaiset raivasivat metsiä viljelysmaaksi. 1979 ulkomaanekskursion kohteina olivat Karolinska Institutet, Tukholman Yliopiston Arrhenius laboratorio, LKB-produkter Ab, Svenska Tobaks Ab ja Träforsknings Institutet Tukholmassa. Maissin, papujen ja muiden kasvien viljely ei enää onnistunut köyhtyneessä maaperässä. Ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään lisäämällä bioenergian eli puun käyttöä. Kalevi Korhonen esitteli lyhyesti yliopistoa ja sen toimintaa. Pääsihteeri Mihail Gorbatshov ja rouva Raisa Gorbatshova vierailivat Oulussa 27.10.1989. Oulu oli valittu pääkaupungin ulkopuoliseksi tutustumiskohteeksi vieraiden omasta toivomuksesta; he halusivat tutustua Teknologiakylään sekä Oulun yliopistoon. J. IHMINEN SAAPUI Tyynenmeren Pääsiäissaarille 900-luvulla. Kaikki puulajit kuolivat sukupuuttoon. Ensimmäinen vierailukohteemme oli Karolinska Institutet, johon tutustuimme Tuula Thunbergin johdolla. Saimme jonkinlaisen yleiskuvan siitä, millainen on todella hyvin suunniteltu laboratorio. Puuta käytettiin myös rakentamiseen, kanootteihin ja polttohautaamiseen. Hän pitää blogia osoitteessa www.kemikaalikimara.blogspot.com. Lisäksi yliopiston aulaan oli järjestetty viiden eri alan tutkimusten esittelyt. 1300-luvun alussa anasazit jättivät alueen. Lajunen luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina. Kuudessasadassa vuodessa hän onnistui tuhoamaan saarten metsät kokonaisuudessaan. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto ja rouva Tellervo Koivisto olivat vierailulla mukana. Jyväskylän yliopiston Kemian laitoksellahan on meneillään jatkuvasti yhteistyötä Karoliinisen instituutin kanssa ja monelle meistä oli sen vuoksi mukava nähdä sikäläiset laitteet ja tilat. Esittelyiden jälkeen nautittiin päiväkahvit. Isäntien joukkoon kuului myös epäorgaanisen kemian professori Lauri H
Unkarilaispakolainen onnistui saamaan opettajanpaikan washingtonilaisesta collegesta. Työtä loppuun asti Elizabeth Ronan Manhattan-projektille antama apu turvasi hänen asemansa uudessa maassa. Elizabeth Rona ja salainen tehtävä Elizabeth Rona lähti pakoon natseja ja joutui mukaan Yhdysvaltain huippusalaiseen ydinaseprojektiin. Tutkijan pitkä ja aktiivinen elämä päättyi 91-vuotiaana vuonna 1981. Kaasunaamari pelasti Budapestissa vuonna 1890 syntynyt Elizabeth Rona suoritti tutkintonsa kotikaupungissaan, jossa hän aloitti tutkimuksensa yhdessä tulevan kemian nobelistin György Hevesyn kanssa. Siellä hän vastaanotti jonkin ajan kuluttua salakirjoitetun sähkeen Rochesterin yliopistosta, joka halusi tietoja Ronan taitamasta poloniumin eristysmenetelmästä. Kirjoittaja on kemian diplomi-insinööri ja tiedetoimittaja. Tuohon aikaan ei vielä ymmärretty radioaktiivisten aineiden vaarallisuutta. Sitäkään Rona ei aavistanut, että hankkeen tutkijaryhmässä New Mexicon autiomaassa puursivat myös Enrico Fermi ja Leo Szilard. Ennen lähtöään Atlantin taa Rona ehti työskennellä myös Norjassa. Ronalla saattoi kuitenkin olla asiasta käsitys, sillä hän pyysi instituutin johdolta käyttöönsä kaasunaamareita. Hän ei kuitenkaan saanut tietää osallistuneensa juuri USA:n salaiseen Manhattan-projektiin, jonka tavoitteena oli atomipommin kehittäminen. Kaksikko kehitti radioaktiivisten merkkiaineiden ensimmäisiä sovelluksia. Pyyntö herätti suurta hilpeyttä, mikä ei lannistanut Ronaa, joka meni ja osti naamarit itse. Toisen maailmansodan (1939– 1945) jälkeen Rona työskenteli maan huomattavimmissa alan tutkimuslaitoksissa, ensin Argonnen kansallisessa laboratoriossa ja sitten Oak Ridgen ydintutkimuksen instituutissa, josta hän jäi eläkkeelle. Siellä hänelle opetti poloniumin eristyksen Irène Joliot-Curie, Marie ja Pierre Curien nobelistitytär. Ensimmäisen maailmansodan (1914–1918) päätyttyä Rona siirtyi Berliiniin, jossa hän yhteistyössä toisen tulevan nobelistin Otto Hahnin kanssa erotti uraanimalmista torium230:tä. 39 1/2015 KEMIA Naiset ja kemia Sarja kertoo merkittävistä naiskemisteistä, joiden uraa esitellään European Women in Chemistry -kirjassa. Kun Radium-instituutti tarvitsi tutkimuksiinsa poloniumia, Rona lähti Pariisin Curie-laboratorioon. Ostos ehkä pelasti hänen henkensä. Hän kotiutui Yhdysvaltoihin hyvin ja jäi sinne pysyvästi. Vuonna 1924 Rona kutsuttiin wieniläiseen Radium-instituuttiin. Muiden tutkijoiden yritettyä turhaan Rona onnistui todentamaan uuden, nykyisin torium-231:nä tunnetun isotoopin olemassaolon. Syynä oli, että FBI epäili tulokasta vakoojaksi ja tarkkaili tiiviisti muitakin maahanmuuttajia. sisko.loikkanen@yle.fi Elizabeth Rona työskenteli kuudessa maassa ja kymmenissä tärkeissä hankkeissa.. Sisko Loikkanen Kun unkarinjuutalainen kemiantutkija Elizabeth Rona vuonna 1941 pakeni natsimiehitystä Itävallasta Yhdysvaltoihin, hänellä oli viemisinään terveisiä jo aiemmin maanpakoon joutuneille kollegoille. Sen tutkijana hän teki 12 matkaa ruotsalaiselle Bornön kenttäasemalle, jossa hän selvitti uraanin, toriumin ja aktiniumin hajoamisketjuja meriolosuhteissa. Sen sijaan Rona aloitti vielä kerran uuden uran kemian professorina Miamin yliopiston meritutkimuksen instituutissa. Hänen hämmästyksekseen muun muassa Enrico Fermi ja Leo Szilard käänsivät kuitenkin ystävälleen heti selkänsä. Vapaalla olo ei kuitenkaan kauan viehättänyt. Urakan valmistuttua amerikkalainen virasto halusi ostaa tutkijalta tämän ”reseptin”. Pian hänen ovelleen ilmestyi vaitelias mies ja antoi ohjeet työhön, jonka Rona arvasi liittyvän sotatoimiin. Rona kieltäytyi rahasta ja paljasti menetelmän yksityiskohdat ilmaiseksi
40 1/2015 KEMIA Jari Koponen Lanka, jonka päissä on painot, kulkee jääkuution läpi sitä kuitenkaan halkaisematta. Sen selittämisessä joudutaan tekemisiin kitkan kanssa, johon Ala-Nissilän ryhmä on paneutunut pitkään. Sen jälkeen se jäätyy uudestaan langan yläpuolella. Jään pinnan keskeinen ominaisuus on sen liukkaus. Me olemme kuitenkin tutkineet vain ilmiöön liittyvää perusfysiikkaa”, AlaNissilä korostaa. Aiempi, jo 1970-luvulla rakennettu kaksiulotteinen MB on laskennallisesti kevyempi ja yksinkertaisempi ohjelma, jolla kuitenkin on rajoituksensa. Ryhmä selvitti, kuinka lämpötila, paine ja pintojen liikenopeus vaikuttavat pintojen välille syntyvään epäjärjestäytyneen tai sulan kerroksen paksuuteen. Ei ole olemassa yleiskäyttöistä teoriaa kitkasta, vaan tilanteet täytyy tutkia tapauskohtaisesti”, Ala-Nissilä kertoo. Jatko riippuu siitä, onko lanka hydrofiilinen vai hydrofobinen. Myös jääpintojen kitkatutkimukseen vaadittiin suomalaistutkijoiden kehittämää kolmiulotteista MBohjelmaa. Aalto-yliopiston ryhmä selvitti sen avulla jääkuutioarvoituksen, jota tiedeyhteisö oli pähkäillyt yli puolitoista vuosisataa. Veden ominaisuuksien laskennallinen mallintaminen on siksi hyvin hankalaa, ja sama koskee veden kiinteää muotoa jäätä. Tutkimus on ensimmäinen tilanteesta tehty atomitason simulaatio. Ohjelma tuottaa tutkitusti myös jäälle oikeanlaisen rakenteen. Simulaatiota vastaava käytännön tilanne on jäätiköissä, joiden jää on taipuisaa ja kerroksellista. Jään rakenne riippuu siitä, miten syvällä ollaan. Jäässä on epäpuhtauksia ja halkeamia, joilla on oma vaikutuksensa. Arvoituksen ratkaisi Aaltoyliopiston professorin Tapio Ala-Nissilän vetämä tutkijaryhmä. Kuinka ihmeessä se on mahdollista. Jään pinta on luonnostaan epäjärjestynyt, sillä jään säännöllinen kiderakenne rikkoutuu pinnalla. Tutkijat ovat kehittäneet lukuisia, eri lähtökohdista rakennettuja malleja, joiden laskennallinen raskaus eli tarvittavan tietokonekapasiteetin tarve vaihtelee. Jäätikön pohjassa taas tapahtuu painesulamista, joka omalta osaltaan liikuttaa jäätikköä. Lankaan kohdistuvan tietyn, vähäisen rajavoiman jälkeen lanka alkaa kulkeutua jään läpi. Tällöin pintamolekyylit ovat heikommin sitoutuneita, ja niillä on suurempi liikkuvuus. Ryhmä on viimeksi selvittänyt kitkan vaikutusta kahden toistensa suhteen liikkuvan jääpinnan tapauksessa. Selitystä näkee joskus käytettävän vielä nykyäänkin. Kerrokset voivat liikkua toistensa suhteen. Totuus on kuitenkin toisenlainen, Tapio Ala-Nissilä huomauttaa. dollisimman kauan. Koe esitettiin vuonna 1860, josta lähtien tutkijat eri puolilla maailmaa ovat pohtineet ilmiön salaisuutta. Sen saavat aikaan jääpinnan epäjärjestäytyneisyys ja langan aiheuttama paine, jotka sulattavat jäätä. ”On varsin helppoa laskea, että 90 kilon painoisen luistelijan vaikutus lämpötilan nousemiseen luistimen terän alla on vain vajaat kaksi astetta.” ”Sen sijaan vesikerroksen muodostumiseen vaikuttavat pääosin kaksi Sivulle 42. ”Kitka on hyvin monimutkainen ilmiö. Ominaisuuksiltaan vesi on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Simuloinnissa tutkijat asettivat jään päälle nanolangan. Tapahtumaketju uusiutuu, joten langan liikkuminen tapahtuu nykäyksittäin. Vettä hylkivä hydrofobinen lanka taas muodostaa eteensä suuren sulaveden alueen, sillä vesimolekyylit pyrkivät välttämään pintaa mahMallinnus avaa Jään salaisuuksia Laskennallinen mallinnus on paljastanut tutkijoille aivan uusia veden ja jään ominaisuuksia. Otaniemeläistutkijat selvittivät ilmiön toiminnan atomitasolla kiitos uuden, kolmiulotteisen MB (Mercedes-Benz) -simulointiohjelman, jonka Ala-Nissilän ryhmä kehitti yhteistyössä professorien Adam Fosterin ja Mikko Karttusen tutkimusryhmien kanssa. Lanka liikkuu tämänkin vaiheen aikana, joten langan yläpuolelle muodostuu tyhjä jäätön alue. Lopulta vesi ohittaa langan purskahduksenomaisesti, täyttää tyhjän tilan ja jäätyy. Luistelun optimit Malliesimerkkinä paineen aiheuttamasta jään sulamisesta käytettiin pitkään luistelua. Hydrofiilisen eli vesihakuisen langan koko pinta kostuu pienestäkin vesimäärästä, ja sulanut vesi pääsee kulkemaan langan ohi. Monimuotoinen kitka H2O on bruttokaavaltaan yksinkertaisimpia molekyyleja, mitä olla voi. Tämä puolestaan vaikuttaa systeemissä vallitsevaan kitkaan. Langan liike on jatkuvaa ja tasaista. Kolmiulotteisen ohjelman avulla kyetään mallintamaan kvalitatiivisesti esimerkiksi sellaisia veden termodynaamisia anomalioita kuin neljän celsiusasteen tiheysmaksimi ja suuri lämpökapasiteetti. Kulloinkin käytettävä malli joudutaan valitsemaan kohteen mukaan, sillä kaikkiin tapauksiin sovellettavia malleja ei ole. ”Jäätiköiden osalta täytyy ottaa huomioon monia muitakin tekijöitä. Nyt yli 150 vuoden pähkäily on vihdoin ohi
Siinä jäinen parketti on liukkaimmillaan myös Henna Lindholmin ja Ossi Kanervon tanssia. 41 1/2015 KEMIA Taitoluistelussa jään ihanteellinen lämpötila on tutkitusti –5,5 celsiusastetta. Olli-Pekka Juhola
”On surullista, että Suomessa on päädytty kuristamaan vapaata tutkimusta. ”Tämä koskee erityisesti Tekesiä. Jos ja kun myös mutkikkaampi mallinnus jatkossa onnistuu, tutkimus saattaa tarjota aivan uusia mahdollisuuksia sen soveltajille. Eivät uudet hyvät ideat tule ohjelmista, ne tulevat tutkijayhteisöstä.” Nanolangan kulkeutuminen jään läpi, ylempänä kaavioesityksenä ja alempana mallinnuskuvina. Niistä ensimmäinen on hydrofobia eli proteiinien taipumus hylkiä vesimolekyyleja. Tätä kautta voi aueta huikeita näkymiä diagnostiikkaan ja uusiin hoitomuotoihin.” Kirjoittaja on kemisti ja vapaa toimittaja.. Professori Tapio Ala-Nissilän mukaan tämä näkyy tutkijan työssä selvästi. ”Oikeiden proteiinien mallit ovat erittäin monimutkaisia, ja niiden käyttö tulisi laskennallisesti liian raskaaksi”, Ala-Nissilä selventää. ”Muutokset ovat johtaneet siihen, että enää ei rahoiteta tutkijoiden ideoita vaan ohjelmia”, AlaNissilä sanoo. ”Ehkä löytyy keinoja, joilla voidaan vaikuttaa kemiallisesti veden rakenteeseen ja sitä kautta proteiineihin. Jos ideasi ei sovi ohjelmiin, et myöskään saa rahaa. Kylmädenaturointiin sen sijaan liittyy vielä monia epäselviä asioita. Seurauksena on huonompi luisto. Se linkittyisi kokeelliseen työhön renkaiden kanssa, jota myös tehdään Aalto-yliopistossa. Aiemmin jos tutkijalla oli hyvä idea ja sen soveltamisesta kiinnostuneita tahoja, Tekesistä oli mahdollisuus saada rahoitusta.” ”Nykyään Tekes rahoittaa omia, ennalta määrättyjä ohjelmiaan. Munan hyytelömäinen valkuaisaine, joka on pääosin albumiinia, muuttuu keitettäessä valkeaksi kiinteäksi aineeksi. Kyse on tällöin kuumadenaturoinnista, joka ymmärretään ilmiönä varsin hyvin. Nyt siitäkin tiedetään aiempaa enemmän, sillä yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa Ala-Nissilän ryhmä on mallintanut myös kylmädenaturaatiota. Toisaalta jään vapaa pinta ei ole täysin kiinteä, vaan siinä on luonnostaan epäjärjestystä, joka auttaa kitkasulamista. Tekijöiden avulla voidaan selittää esimerkiksi se yllättävä havainto, että kun lämpödenaturointi sitoo lämpöä, kylmädenaturoinnissa lämpöä päinvastoin vapautuu. Toinen on proteiinien lähellä olevien vesimolekyylien järjestäytymisen ja veden rakenteen muutokset lämpötilan laskiessa. ”Yli 25 pakkasasteessa epäjärjestyskerros jähmettyy, jolloin kitka kasvaa voimakkaasti. ”Haluaisimme esimerkiksi mallintaa kumin ja jään välistä vuorovaikutusta. 42 1/2015 KEMIA ”Ohjelmat jyräävät ideat” Tieteen ja sen sovellusten suomalaisessa rahoitusjärjestelmässä on viime vuosina koettu suuria mullistuksia. Mallinnus oli tuloksekas, vaikka käytetty proteiinimalli oli äärimmäisen yksinkertainen. Denaturaatioksi kutsutun prosessin voi nähdä esimerkiksi kananmunia keitettäessä. Mallinnuksessa jää näkyy säännöllisenä kuusikulmioista muodostuvana rakenteena ja vesi säännöttömänä molekyylikasaumana. muuta tekijää: kitka ja jään pintarakenne.” Tärkein tekijä on luistelijan potkusta energiansa saava liukumakitka. Pääsuuntauksena on ollut keskittämisen ja kontrolloinnin lisäys. ”Taitoluistelu sujuu parhaiten viidessä ja puolessa pakkasasteessa, kun taas jääkiekkoiluun sopivin on yhdeksän pakkasastetta.” Huikeat näkymät Ihmiselimistön laskostuneet proteiinit menettävät biologisen toimintakykynsä, mikäli lämpötila on liian korkea tai matala. Mallinnus osoitti, että ilmiön takana on kaksi tekijää. Samoin, jos luistelija pysähtyy, on noissa pakkasasteissa liikkeellelähtö jo selvästi hankalampaa.” Eri luistelulajeille onkin omat optimilämpötilansa. Sama koskee suurelta osin myös Suomen Akatemian rahoitusta.” Ala-Nissilällä on asiasta omakohtaista kokemusta. Mutta kun ei ole ohjelmaa, johon tällainen työ sopisi, ei tule rahoitustakaan.” Professori kantaa huolta tutkimuksen vapaudesta
Hetkellisiä muutaman molekyylin käsittäviä sidosryhmiä syntyy ja purkautuu jatkuvasti. Vesi on elämän ehto Scanstockphoto Vesimolekyylien perusominaisuus on niiden dipoliluonne. Vetysidoksista johtuvat monet veden erikoiset ominaisuudet, kuten se, että veden tiheysmaksimi on neljässä asteessa. Hapella on negatiivista ja vedyillä positiivista varausta. Myös veden korkea ominaislämpökapasiteetti – eli sen kyky varastoida tai luovuttaa suuria määriä lämpöä suhteellisen pientä lämpötilan muutosta vastaan – voi tasata paikallisen ilmaston lämpötilaa. Luonnonvedet eivät siten jäädy pohjia myöten. 43 1/2015 KEMIA Ilman vettä planeetallamme ei olisi elämää – eikä edes elämän mahdollisuutta. Tämän ansiosta trooppisilla merialueilla tapahtuva haihdunta sitoo suuret määrät lämpöä. Vedellä on myös kohtalaisen korkea kiehumislämpötila eli 100 celsiusastetta, ja sitä myöten myös korkea höyrystymislämpö. Elämän kannalta veden tärkein ominaisuus on sen toimiminen liuottimena. Lisäksi vesimolekyylit osallistuvat elimistön tuottamien proteiinien laskostumiseen, joka tarvitaan, jotta proteiinit olisivat biologisesti toiminnallisia.. Tämä on välttämätön toiminto solujen elinkyvylle ja aineenvaihdunnalle. Ilmiö tasaa maapallon lämpötilaa ja pitää sitä elämälle suotuisana. Kun höyry kulkeutuu pohjoisille alueille, se tiivistyy vedeksi, ja lämpöä vapautuu. Vesimolekyylit voivat siksi muodostaa keskenään vetysidoksia. Osmoosi eli veden ja siihen liuenneiden aineiden kulku solukalvon läpi säätelee näiden aineiden pitoisuutta solun sisällä. Samalla tavoin tasalämpöisillä eläimillä veden haihtuminen elimistöstä vakioi niiden lämpötilaa
Tilaisuudessa promovoitiin ensimmäinen sukupolvi Aallossa tohtoriopintonsa aloittaneita ja sieltä valmistuneita tohtoreita. Vuoden 1934 promootiossa hatun sai 10 tekniikan tohtoria ja kaksi kunniatohtoria. Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri painotti puheessaan, että proKuvat: Aalto-yliopisto / Tuomas Sauliala ja Lauri Aaltonen Tekniikan tohtori Yvonne Nygård vastaanotti tohtorinhattunsa promoottori Jukka Seppälältä. Yvonne Nygård oli yksi heistä. Promootio oli tutkijasta mukava tilaisuus.. Hän käsitteli väitöskirjasPromootiojuhla Otaniemessä Happojen tutkija sai tohtorinhattunsa Tekniikan alan tohtoripromootioita on järjestetty Suomessa jo 80 vuotta. saan orgaanisten happojen tuottoa hiivoilla sekä hiivojen happotoleranssia. Tätä nykyä Nygård työskentelee Alankomaissa post doc -tutkijana. ”Teen metabolian muokkauksia, synteettistä biologiaa ja fermentointeja edelleen, vaikka tuotanto-organismi ja tuotteet ovat vaihtuneet”, Nygård kertoo. Teknillisen korkeakoulun TKK:n ensimmäisestä ja samalla Suomen ensimmäisestä tekniikan alan tohtoripromootiosta tuli viime vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Hänen työnsä liittyy läheisesti väitöskirjan aiheeseen. 44 1/2015 KEMIA Milla Eronen Kun tekniikan tohtori Yvonne Nygård painoi päähänsä tohtorinhatun Aalto-yliopiston juhlallisessa promootiossa syksyllä 2014, saavutettiin tärkeä etappi paitsi tutkijan itsensä myös nuoren yliopiston historiassa. ”Ajattelin, että kun kerran väittelin, niin miksi en osallistuisi myös promootioon. Onhan se kiva käyttää edes kerran tohtorinhattua”, Nygård hymyilee. Viime syksynä hattunsa saivat ensimmäiset koko tutkintonsa Aalto-yliopistossa suorittaneet tekniikan tohtorit
Kamferia käytettiin nitroselluloosan pehmittimenä, aseiden ruudin tehokkuuden säätelijänä ja selluloidin valmistuksessa. Huipputason osaaminen on tulevaisuudessakin menestyksemme tae”, korosti rehtori Tuula Teeri. Professori Hans Niemantsverdrietillä on ollut merkittävä rooli Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun kehittämisessä ja sen strategisen toimintasuunnitelman muotoutumisessa.. Komppaa pidetään yhä yhtenä Suomen arvostetuimmista kemisteistä. Kamferi käynnisti kemianteollisuuden Satavuotisen yliopistollisen historiansa aikana TKK järjesti 20 tohtoripromootiota. Oli todella hienoa saada jakaa yksi elämäni kohokohdista perheeni kanssa.” Promootioaktiin ottivat osaa myös Niemantsverdrietin kolme läheistä työtoveria, yliopiston rehtori ja yksi vararehtoreista. Venäläiset kuitenkin kielsivät kamferin länsiviennin. Myös Niemantsverdrietin perhe ja kollegat olivat iloisia tämän puolesta. Sulo Hintikka olisi itseoikeutettuna kuulunut ensimmäisten tekniikan alan promovoitavien joukkoon, mutta hän ennätti kuolla jo vuonna 1925. Tilaisuudessa promovoitiin 346 tekniikan ja filosofian tohtoria sekä kymmenen kunniatohtoria. Olen todella kiitollinen”, Niemantsverdriet hehkuttaa. Lisäksi seremoniassa oli mukana Alankomaiden Suomensuurlähettiläs Henk Swarttouw. Orgaanisen kemian professori Ari Koskinen on perehtynyt Kompan uraan. Promoottorina toiminut akatemiaprofessori Jukka Seppälä muistutti puheessaan kemistien olleen tohtorien eturintamassa. ”Olin erittäin onnellinen ja otettu, kun kuulin uutisen.” Niemantsverdriet toimii myös Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun tieteellisen tutkimusryhmän puheenjohtajana. Monesti väitöskirjan tekijä onnistuu, mutta vielä useammin hän joutuu palaamaan takaisin lähtöruutuun ja aloittamaan työn alusta. Kamferia saatiin alun perin kamferipuusta, jota kasvatettiin Etelä-Koreassa ja Japanissa. ”Kaikki tämä huomio tällaisen tavallisen professorin vuoksi. ”Suomi oli Kompan johdolla hetken aikaa kamferin tuottamisen edelläkävijämaa ennen kuin saksalaiset ryhtyivät tuottamaan sitä kymmenen kertaa enemmän kuin suomalaiset.” Kompan perustaman kamferitehtaan Finnish Chemical Companyn toimintaa jatkaa nykyisin Finnish Chemicals. ”Kompan kamferitehtaasta lähtien kemianteollisuus on työllistänyt suomalaisia hyvin”, Koskinen muistuttaa. ”Juhlaan on aihetta, sillä promootiossa ahkera työ palkitaan ja saadaan juhlallisesti niin tohtorin titteli kuin mandaattikin”, Teeri totesi. Kirjoittaja toimii viestintäpäällikkönä Aalto-yliopistossa. Promootion järjestäjiä olivat Insinööritieteiden korkeakoulu, Kemian tekniikan korkeakoulu, Perustieteiden korkeakoulu ja Sähkötekniikan korkeakoulu. Kunniatohtori yllätettiin Kunniatohtoreiksi promovoitiin kymmenen merkittävää tieteen ja yhteiskunnan vaikuttajaa: vuorineuvos Jorma Eloranta, vararehtori Mikko Hupa ja kauppatieteiden tohtori Sirkka Hämäläinen sekä professorit Sumio Iijima, Torgeir Moan, Hans Niemantsverdriet, H. Vincent Poor, Claudia Tesche, Esko Ukkonen ja Jens Zander. Professorin kolme tytärtä yllättivät isänsä saapumalla tilaisuutta varten Suomeen. ”Yllätys oli täydellinen. ”Aalto-yliopisto kannustaa opiskelijoitaan ja tutkijoitaan intohimoiseen uuden etsimiseen ja rohkeuteen. Tyttäreni olivat sopineet järjestävän tahon kanssa osallistumisesta kaikkiin juhlallisuuksiin. ”Vuonna 1911 myönnettiin painatuslupa Sulo Hintikan väitöskirjalle Kamfenilonitutkimuksia, ja itse tutkinto hyväksyttiin seuraavana vuonna.” Suomen ensimmäisen tekniikan alan väitöskirjan Hintikka teki professori Gustaf Kompan alaisuudessa. Hans Niemantsverdriet työskentelee fysikaalisen ja pintakemian professorina hollantilaisessa Eindhovenin teknillisessä yliopistossa. 45 1/2015 KEMIA mootiossa juhlistetaan lähes kymmenvuotisen työn tulosta. milla.eronen@aalto.fi Aalto-yliopiston tekniikan korkeakoulut järjestivät toisen yhteisen tohtoripromootionsa Espoon Otaniemessä 10.10.2014. ”Kunniatohtorin arvon saaminen niinkin arvostetulta taholta kuin Aalto-yliopisto on poikkeuksellisen iso kunnia”, Niemantsverdriet sanoo. ”Gustaf Komppa kehitti kamferin kokonaissynteesin 1900-luvun alkupuolella ja keksi ryhtyä tekemään sitä teollisesti”, Koskinen kertoo
Laitevalmistaja hallitsee myös kappaleenkäsittelyn, suunnittelun, ohjelmoinnin, tuotekehityksen sekä projektinhallinnan. Kaptasin reilun kolmen miljoonan liikevaihdosta tulee jo nyt yli puolet lääkevalmistajilta, diagnostiikkafirmoilta ja annostelijoiden kehittäjiltä. Kaptas ponnistaa Pohjois-Karjalasta maailmalle Liperiläinen laitevalmistaja Kaptas Oy on kehittänyt lääketeollisuudelle uuden tuotantokonseptin, jonka voimin yritys lähtee valloittamaan vientimarkkinoita. Laajentamisen ajankohta oli siis juuri oikea”, kertoo Kaptasin toimitusjohtaja Pertti Tykkyläinen. ”Vuonna 2010 valmistuneet 1 300 neliön tehdastilat oli mitoitettu noin 25 työntekijälle. Kaptasin tehtaaseen valmistuivat juuri uudet, 850 neliön puhdastilat, joiden myötä yhtiö tähtää tuotantonsa tuplaamiseen. Puhdastilat rakennettiin kuitenkin ennen muuta lääketeollisuuden tarpeisiin. 46 1/2015 KEMIA Päivi Ikonen Suomi elää lamassa, mutta teollisuuden teknologian ja prosessien kehittämiseen erikoistunut Kaptas Oy ei anna matalapaineen haitata tahtia. Meillä on kuitenkin vahvat kasvunäkymät, ja lähivuosien kaavailtu työntekijämäärä on 40 henkeä. Tilat rakennutti ja omistaa Liperin kunnan kehitysyhtiö Lipertek Oy, jonka vuokralaisena Kaptas on ollut myös aiemmissa tiloissa. ”Kyse on myös tuoteturvallisuudesta, sillä tuotantolinjoihin liittyy lähes poikkeuksetta myös tuotesalaiKuvat: Kaptas Oy. Nuoren yrityksen osaamista ovat hyödyntäneet niin muovi-, metallija elektroniikkateollisuus kuin elintarvikealakin. Myös työntekijöiden määrää on tarkoitus kasvattaa. Tärkein asiakas on toinen pohjoiskarjalainen yritys, Kontiolahdella toimiva Medisize. Pohjois-Karjalan Liperissä toimiva yritys on viime aikoina vain parantanut juoksuaan
Perloksen perintöä Pertti Tykkyläinen ja Kari Sinkkonen perustivat Kaptas Oy:n vuonna 2007. Lääketeollisuuden skaalauskonseptista on määrä tulla yhtiölle myös viennin veturi. ”Vastaanotto Euroopassa on ollut hyvin kiinnostunut ja positiivinen”, Sinkkonen kertoo. 47 1/2015 KEMIA suuksia”, sanoo yhtiön tuotantojohtaja Kari Sinkkonen. Kohderyhmää ovat varsinkin alan ruiskuvalutuotteiden sopimusvalmistajat. ”Lisäksi kun kyse on suurista ja kansainvälisistä asiakkaista, tilojen riittävyys ja palvelukapasiteetti nousevat nopeasti keskusteluun.” Sinkkosen mukaan Kaptasin konsepti auttaa asiakasyritystä kasvattamaan sulavasti kapasiteettinsa alkuvaiheen käsiavusteisesta valmistuksesta aina 10–15 miljoonan kappaleen robottipohjaiseen vuosituotantoon. Perlos oli meille kummallekin varsinainen yliopisto”, muistelee Sinkkonen, joka oli muun muassa käynnistämässä yhtiön Unkarin-yksikköä ja vietti muutaman vuoden myös Yhdysvalloissa. ”Meidän erityisosaamistamme on ratkaista protosarjojen ja volyymituotannon välinen kriittinen tuotantoaukko”, Sinkkonen kertoo. ”Ratkaisujen skaalattavuus tuotantomäärien kasvaessa on lääkeyritykselle oleellinen etu”, painottaa Kaptasin kehitysjohtaja Mika Vehviläinen. ”Verkostokumppanimme ovat löytyneet pääasiassa omasta maakunnasta. Kaptas Oy:n tärkein asiakastoimiala on lääketeollisuus, jolle tarkoitettuja uusia laitteistoja asennettiin viimeksi käyttöön joulukuussa. ”Opetti paljon, kun sai tehdä työtään huipputyökaluilla.” Vaikka Kaptasin fokuksena on nyt lääketeollisuus, muutkin toimialat ovat yritykselle yhä tärkeitä. Yrityksen ensimmäiset toimitilat. Tuotannon automaatioratkaisujen kehitystyön myötä Tykkyläinen ja Sinkkonen ovat rakentaneet yrityksensä ympärille vahvan yhteistyöverkoston. He edustavat oman alansa eli suunnittelun ja osavalmistuksen parasta osaamista”, Tykkyläinen kertoo. Aukon paikkaaminen on olennaista etenkin lääkeyrityksille, jotka pyrkivät saamaan uudet tuotteensa markkinoille mahdollisimman nopeasti ja kitkattomasti. Ennen yrittäjiksi ryhtymistään molemmat ehtivät tehdä Perloksessa pitkän, parikymmenvuotisen uran, joka antoi vahvan pohjan uudelle alulle. ”Entisestä työnantajasta on vain hyvää sanottavaa. sijaitsivat Joensuussa komponenttivalmistaja Perloksen entisissä tiloissa, jotka vapautuivat muuhun käyttöön Perloksen lopetettua toimintansa. Älykäs automaatio on hyvä ratkaisu monella alalla, kaksikko muistuttaa. Kaptas on viimeksi kuluneen vuoden aikana kartoittanut ahkerasti lääketeollisuuden markkinoita etenkin Ruotsissa, Tanskassa ja Keski-Euroopassa. ”Erityisosaamistamme on ratkaista protosarjojen ja volyymituotannon välinen kriittinen aukko.” Yrityksen apuna markkinoiden luotaamisessa ja suhteiden solmimisessa on ollut kansainvälistymisen palveluorganisaatio Finpro. Lääkealan osuutta asiakaskunnasta on tarkoitus nostaa, sillä Kaptas on juuri kehittänyt uuden tuotantokonseptin nimenomaan lääketeollisuutta varten. Liperin Ylämyllyllä sijaitseva Kaptasin tehdas on sitten kuvan ottamisen saanut kupeeseensa laajennusosan, jonne sijoittuivat muun muassa uudet puhdastilat
Noin 80 prosenttia tämänhetkisestä mikrobiologisesta tutkimuksesta nojaa valomikroskopiaan ja vain parisenkymmentä prosenttia elektroTieteen huiput Berliinissä Nanoskoopista neandertalinihmiseen Tutkija Stefan Hell joutui voittamaan monta estettä matkallaan kohti kemian Nobelia. Tiedeyhteisölle hänen ideansa oli alkuun liian vallankumouksellinen. Miika Vähämaa Suttuinen kuva muuttuu rakeiseksi, ja siitä alkaa erottua selvä struk. nimikroskopiaan. ”Vain valomikroskopiassa voi käyttää merkkikemikaaleja, kun halutaan tutkia esimerkiksi jotain tiettyä proteiinia”, Max Planck -instituutissa Göttingenissä työskentelevä Hell selvittää. Uuden työkalun ansiosta biologian alan tutkimus voi ottaa ison askelen eteenpäin. Hyväntuulinen saksalaistutkija Stefan Hell esittelee vuoden 2014 kemian Nobelin palkintoon johtanutta keksintöään Falling Walls -tiedetapahtumassa Berliinissä. Falling W alls/Kay Herschelmann Tuore kemian nobelisti Stefan Hell on tehnyt työtään pitkälti kaupallisen rahoituksen turvin. Mikroskopian kehitys näyttikin pitkään jämähtäneen staattiseen tilaan. Tekniikalla on kuitenkin rajoituksensa. Murtuneen muurin tiedefestivaalilla kerrottiin tutkimuksen tuoreimpia kuulumisia laajalla rintamalla. Syynä on se, että ainoastaan valomikroskoopilla on mahdollista tutkia eläviä soluja. Hellin kehittämällä nanoskoopilla kurkistetaan solujen sisälle liikuttamalla pientä fluoresenssipistettä. 48 1/2015 KEMIA tuuri. Valomikroskooppi ei kykene erottamaan rakenteita, jotka ovat kahtasataa nanometriä pienempiä
Heureka oppikirjasta Mistä Hellin idea – jota tiedeyhteisö pitkään epäili aivan liian radikaaliksi – sai alkunsa. ”Ilman patentteja en oikeastaan olisi voinut edes jatkaa tämän tutkimusaiheen parissa. Viimeisimmässä tapahtumassa kuultiin myös ihmistieteiden tutkijoita, jotka esittelivät muun muassa korruption, lehdistönvapauden ja traumapsykologian tutkimusten tuloksia. taisesti vakuuttunut siitä, että mikroskopian alalla ei ollut hyödynnetty kaikkea fysiikan tutkimuksen tuottamaa tietoa optiikasta. Falling W alls / Kay Herschelmann STED-menetelmän ideana on, että molekyyleistä heijastetaan fluoresoivaa valoa katsojaan päin. Konferenssia organisoi Falling Walls -säätiö, ja sitä rahoittavat lukuisat yrityssponsorit. Almutairi on tutkimusryhmänsä kanssa kehittänyt molekyylejä, jotka vapauttavat elimistöön lääkeainetta reagoidessaan infrapunavalon kanssa. Loistavat lantanoidit Valon ominaisuuksia on hyödyntänyt työssään myös professori Adah Almutairi Kalifornian yliopistosta. Heijastetaan siis kohteesta fluoresoivaa valoa pienissä osissa, jotka sitten skannataan yhdeksi kuvaksi”, tutkija kuvailee. Uutta kehitellään silti koko ajan, jotta menetelmä saataisiin käyttöön vielä laajemmin. Tilaisuuden ideana on koota yhteen maailman johtavia tiedemiehiä kertomaan oman alansa uusista tuulista tai murroksesta. ”Kemiassa käytetään näkyvää valoa, koska siinä on tarpeeksi energiaa kemiallisten reaktioiden käynnistämiseksi”, San Diegossa työskentelevä Almutairi kertoo. ”Nanoskoopilla saadaan näkyviin viruksen kokoiset rakenteet ja päästään tarkastelemaan esimerkiksi HIvirusta”, Hell kertoo. Tapahtuman antiin voi tutustua videoiden muodossa osoitteessa www.falling-walls.com.. Joitakin molekyylejä estetään säteilemästä valoa ja haluttujen annetaan säteillä. Nobelisti kertoo olleensa yksinkerKemia vahvasti esillä Falling Walls -tiedepäiviä on järjestetty Berliinin muurin murtumisen vuosipäivän muistoksi vuodesta 2009. ”Erästä kirjaa lukiessani tajusin, että mikroskopian 200 nanometrin muurin voi ylittää, jos käyttää on–off-menetelmää. Hellin mukaan hänen tutkimustyönsä kulmakivenä ovat jo pitkään olleet keksintöön liittyvät patentit. Tulevaisuudessa saadaan hyvää kuvaa yksittäisistä molekyyleistä, jotka voivat periaatteessa olla miten pieniä tahansa”, innovaattori lupaa. Painopiste on luonnontieteissä, ja kemian aiheet ovat aina keskeisessä osassa. Se tapahtuu STEDnanoskopian (stimulated emission depletion) avulla. ”Kuvan tarkkuudella ei ole enää muuta rajoitetta kuin molekyylit itse. Laitteiden kaupallisia versioita on ollut tarjolla seitsemisen vuotta. Patenttien avulla sain kaupallista rahoitusta jo silloin, kun minulle ei myönnetty akateemista rahoitusta.” Nykyään Hellin radikaali ajatus valloittaa laboratorioita nanoskooppien muodossa. 49 1/2015 KEMIA ”Tulevaisuudessa saadaan tarkkaa kuvaa molekyyleistä, jotka voivat olla miten pieniä hyvänsä.” Muutos tuli vasta, kun Hell keksi, kuinka 200 nanometrin ”muuri” voidaan kiertää. Adah Almutairi kehittää nanopartikkeleja, jotka voivat vapauttaa lääkeaineita valoon reagoidessaan. Kaupalliset tahot uskoivat hänen ideansa tarjoamiin mahdollisuuksiin enemmän kuin yliopistot. Tällä tavoin saadaan tarkkaa kuvaa myös erittäin pienistä kohteista. Kun Hell ryhtyi selailemaan alan uusimpia oppikirjoja, hän törmäsi fluoresenssi-ilmiöön
”Minua neandertalit ja denisovanihmiset kiinnostavat kahdesta syystä”, hän kertoo. ”Lantanoidit eivät ole läheskään niin harvinaisia kuin esimerkiksi kulta, joka muuten sopisi usein samoihin tarkoituksiin”, toteaa Almutairi, joka on erittäin innostunut lantanoidien tarjoamista mahdollisuuksista. ”Ongelma on kuitenkin sen selvittäminen, mitkä geenierot ovat toiminnallisesti merkittäviä. Sen estävät paitsi tekniset myös eettiset syyt. Risteytyminen on siis tapahtunut Afrikan ulkopuolella ja ajoittunut aikaan noin 70 000–60 000 vuotta sitten. Kantasolujen avulla hiirille voidaan räätälöidysti tuottaa sekä neandertalin että nykyihmisen ominaisuuksia. Neandertalinihmisen genomin kartoittanut ruotsalainen Pääbo on vahvasti sillä kannalla, että nykyihminen kantaa perimässään myös neandertalilaisen geenejä. miika.vahamaa@gmail.com Falling W alls/Kay Herschelmann Svante Pääbo kertoo, ettei tunne yhtään neandertalinihmisen perimään paneutunutta suomalaistutkijaa. Neandertalinihmisen perimää on eurooppalaisilla, Kiinan pääväestöllä eli han-kiinalaisilla sekä melanesialaisilla – mutta ei afrikkalaisilla. Näin pääsemme tarkastelemaan perimän aiheuttamia toiminnallisia muutoksia.” Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Nimitys on kuitenkin osin harhaanjohtava. Lisäksi Melanesian, Australian ja Uuden-Guinean alkuperäisasukkailla on myös denisovanihmisen geenejä. ”Jos sanoisin vain yhden tärkeän sanan materiaalikemian tulevaisuudesta, se olisi lantanoidit.” Neandertalien mysteeri Max Planck -instituutin tutkija Svante Pääbo päivitti Berliinissä neandertalinihmisen genomin tutkimuksen tilannetta. Lantanoidit muodostavat harvinaisten maametallien luokan yhdessä skandiumin ja yttriumin kanssa. Siinäkin valo laukaisee kemiallisen prosessin, jonka lopputuloksena syntyy biologisesti hyödynnettävää energiaa”, Almutairi kertoo. Tutkimuksessa olisi hänen mukaansa tilaa ja tarvetta myös kemisteille.. ”Näyttää siltä, että me olemme aina sekoittuneet keskenämme”, Pääbo sanoo. Denisovanihminen oli neandertalilaisen sisarlaji, joka muinoin eli eteläisessä Siperiassa. Hänen teoriaansa on viime vuosina myös arvosteltu, mutta Pääbon mielestä kaikki todisteet viittaavat kaukaisen yhteisen kantaisän sijaan selvästi siihen, että lajit ovat risteytyneet keskenään. 50 1/2015 KEMIA ”Infrapunavalo taas on rajamailla: siinä on juuri ja juuri sen verran energiaa, että voimme hyödyntää sitä.” Näkymätöntä matalaenergistä, kudoksia läpäisevää valoa voidaan hyödyntää lantanoidien, harvinaisiin maametalleihin kuuluvien alkuaineiden, ansiosta. Pääbon mukaan molemmat lajit ovat ehdottomasti tutkimisen arvoisia. ”Ensinnäkin ne ovat evoluution kannalta lähimpiä sukulaisiamme ja vastaavat osaltaan kysymykseen siitä, mitä erityistä nykyihmisessä on. Neandertalilaisilta nykyihmiset taas ovat saaneet ainakin immuniteettia säätelevää perimää, ihoa ja hiuksia koodaavia geenejä sekä kakkostyypin diabeteksen aiheuttajia. Kysymykseen ei ole helppo vastata. ”Voimme niin sanotusti neandertalisoida osan hiiristä ja antaa toisille hiirille nykyihmisen geenejä. ”Saimme idean fotosynteesistä. Mysteeriä ei voida ratkaista herättämällä neanderintalinihminen henkiin kloonauksen avulla. Tämä on viiden seuraavan vuoden haaste.” Tähän mennessä tutkijat ovat löytäneet todisteita muun muassa siitä, että Tiibetin väestön poikkeuksellinen kyky toimia vuoriston ohuessa ilmassa on perintöä denisovanihmisiltä. Lisäksi neandertalinihmisiä oli hengissä vielä noin 30 000 vuotta sitten, mikä on evoluution kannalta hyvin lyhyt aika.” Perintönä diabetes Entä mikä on täysin erilaista nykyihmisissä verrattuna neandertaleihin ja denisovanihmisiin. Hänen mukaansa nykyihmisten geeneistä 1–4 prosenttia on peräisin neandertalilaisilta. Tutkijoilla on kyllä tiedossa, mitkä nykyihmisen ja neandertalinihmisen genomin kohdat poikkeavat toisistaan. Sen sijaan ratkaisun avain piilee kantasoluissa. ”Saattaa olla, että diabetes on ollut neandertalinihmisillä hyödyllinen ominaisuus nälkiintymistä vastaan taisteltaessa”, Pääbo esittää. Niiden avulla saadaan käyntiin prosessi, joka johtaa lääkeaineen vapautumiseen elimistössä
Science. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Niistä kulkeva hyönteinen saa pintaansa hieman myrkkyä. Uusinta uutta on valmistustekniikka, jossa sisustuskomponentin vaahdotuksen jälkeen koneessa vaihdetaan muottia, ja lopullinen sisäpinta tehdään saman koneen seuraavana työvaiheena. Saksalaista synergiaa on tuotekehitys yhdessä autoteollisuuden kanssa. Suhteellisesti suurempaa mehiläistä se ei tapa, mutta pienelle punkille myrkky merkitsee kuolemaan tai ainakin lennonaikaisen kynsiotteen irtoamiseen johtavaa yliannostusta. Omaksi yhtiöksi erotetaan osasto, jonka nimenä on ollut Material. Torjunta-aine, joka vaikeuttaa mitokondrioissa tapahtuvaa elektroninsiirtoketjua, tehoaa suureen osaan satoja tuhoavista sukkulamadoista. Isku mitokondrioon Maailman viljelykasvien sadosta menetetään arviolta 12 prosenttia sukkulamatojen takia. ovat perinteinen lääkekehitys sekä kasvija eläinsuojelutuotteet, kuten tauteja, tuholaisia ja loisia torjuvat tekniikat. Se puree myös koirien hankalaan sydänmatoon. Samalla vaahdon lämmöneristyskyky on parantunut entisestään. Uusi tekniikka taistella sukkulamatoja ja joitakin sienitauteja vastaan on sulkea osa niiden mitokondrioissa tapahtuvasta energiantuotannosta. Suuri osa kuolemista on ilmeisesti mehiläispesissä loisivan ja mehiläisiin kiinnittyvän varroapunkin syytä. Ongelmana on ollut, kuinka torjua pieni hyönteinen, joka on kiinnittynyt suuremman – ja silloinkin vain mehiläisen kokoisen – selkään. 51 1/2015 KEMIA Lauri Lehtinen Saksalainen Bayer on ottanut ison askelen kohti polyuretaanista tehtyä nanovaahtoa. Se keskittyy lähinnä korkean teknologian polymeereihin. Bayer teki ratkaisun erottaa materiaalitutkimuksen ja biologisen kehitystyön haarat toisistaan, jotta kumpikin pääsee toimimaan tehokkaasti omassa rytmissään. Pehmeät PU-vaahdot taas ovat autoteollisuuden tärkeitä sisustusmateriaaleja. Materiaalit erilleen Tuotekehitystä korostavissa yrityksissä hyvät ideat kilpailevat keskenään tutkimusja kehitysrahoituksesta. lehtinen.lauri@kolumbus.fi Bayer MaterialScience Kun polyuretaanivaahdon kuplat saadaan kutistettua yhä pienemmiksi kohti nanokokoa, pakastinten lämmöneristyskyky paranee entisestään. Molemmat näet kärsivät samasta myrkystä, eikä spesifiä torjuntaa ole onnistuttu kehittämään. Yhtiön Life Science -haaran osia Bayer yhtiöittää materiaaliosaamisensa Matkalla kohti nanovaahtoa Kemianjätti Bayer on saavuttanut virstanpylvään matkalla kohti eristemateriaalina käytettävää nanovaahtoa. Bayerin keskeistä osaamista tällä alalla ovat olleet varsinkin polyuretaanit sekä koko muovin työstämisen teknologia. Ratkaisuksi on keksitty pesien varustaminen ahtailla, mehiläisenmentävillä sisäänkäynneillä. Näin ovikehykseen saadaan nahalta tuntuva sisäpinta. Viime vuosina ovat huolettaneet tarhamehiläisiin iskeneet joukkokuolemat. Teollisuutta palveleva materiaalitekniikka on kuitenkin nopeatempoista, kasvija eläinsuojelun tuotteet kehittyvät keskipitkällä syklillä, ja lääketeollisuuden puolella matka ideasta tuotteeksi on hyvin pitkä. Yhtiö on uusien vaahdotustekniikoidensa ansiosta saanut vaahdon kuplakoon puristettua jo hyvin pieneksi. Penkkien pehmusteet on jo pitkään vaahdotettu muottiin niin, että sivuttaistukea tarjoavat kovemmat vaahdot kuin ne, jotka antavat keskelle pehmeää mukavuutta. Bayer esitteli innovaatioitaan kansainväliselle lehdistölle Saksan Leverkusenissa viime joulukuussa. Kovia polyuretaanivaahtoja käytetään yleisesti muotojäykkinä lämmöneristeinä esimerkiksi pakastimissa
Vaikuttavana aineena niissä on yleensä varfariinia”, kertoo tarkastaja Bengt Lindqvist Luonnonvarakeskuksesta. Hankala vastus Meillä vallitseva rottalaji on isorotta, joka Suomessa syrjäytti mustarotan pääosin jo 1800-luvulla. Varfariini on monelle tuttu kauppanimellä Marevan, joka on ihmisille tarkoitettu verenohennuslääke. Monissa kehitysmaissa tilanne on yhä sama. Lähes kaksi vuotta elävä rottanaaras voi saada vuodessa jopa 40 poikasta. Asukkaiden kertoman mukaan rottia vilisee talojen liepeillä nykyään myös päiväsaikaan. Tiheässä populaatiossa elävät rotat saattavat myös oppia myrkkyä syöneiden ja siitä sairastuneiden erittämästä hajusta, mitä syötävää kannattaa välttää. Lisäksi se kykenee päättelemään, mikä oireiden lähde on. Rotanmyrkkynä ainetta annostellaan paljon suurempina määrinä. 1900-luvun alkuvuosikymmenten jälkeen mustarottia on havaittu vain satunnaisesti, kun niitä silloin tällöin rantautuu maahan laivojen mukana. Rotanmyrkky on kätkettävä riittävän houkuttelevaan makupalaan. Myrkkyä syöneelle rotalle syntyy pieniä sisäisiä verenvuotoja muun muassa sisäelimiin. Syy kattauksen runsauteen on ihmisissä, jotka kielloista huolimatta huuhtovat ruuantähteensä pöntöstä alas. Senkin ovat jotkut joutuneet kuluvana talvena kokemaan. ”Siihen taas voitaisiin vaikuttaa ennen kaikkea rakennustekniikalla ja jätehuollon tehostamisella.” Ehkä puistattavinta on nähdä viemärirotan kiipeävän ylös vessanpöntöstä. ”Suomessakin organisoitiin paikallisia rottasotia, ja puuhaan osallistuneet pojat saivat palkkion häntäluvun mukaan. Myrkytetystä syötistä oireita saanut rotta pystyy muistamaan pitkään, mitä se on syönyt. Ennen rotanmyrkkyjen kehittämistä ja käyttöönottoa rottia pyydystettiin lähinnä loukuilla. Rotanmyrkyt on siksi kehitetty sellaisiksi, että ne eivät aiheuta välittömiä oireita, vaan myrkky tehoaa viipeellä. Hurjimpien arvioiden mukaan Helsinginkin viemäreissä asustaa yhtä paljon rottia kuin kaupungissa on ihmisiä. Jyrsijän kunto Arja-Leena Paavola Uhh ja iik! Sehän on rotta! Harmaanruskea siimahäntä pomppaa suoraan syliin, kun ihminen pahaa aavistamatta avaa roskalaatikon kannen pudottaakseen sinne jätepussinsa. Lämpöä riittää, syötävää samoin. Paras konsti jyrsijöiden torjunnassa olisi ravinnon minimointi. Säikähtäessään rotat erittävät hajua, joka toimii varoituksena muille. ”Avoimet jäteastiat, lintujen ruokintapaikat ja vaikkapa maahan heitetyt ruuantähteet nakkikioskien läheisyydessä takaavat rotille mukavat olot”, Henttonen kuvailee. Tutkijat joutuvat kehittelemään uusia aseita jatkuvasti. Rotat yksinkertaisesti lätkittiin hengiltä, ja saaliina saattoi olla jopa tuhansia yksilöitä”, Henttonen kertoo. Viemäreiden olosuhteet ovat rotille ihanteelliset. Tällaisia tapauksia on viime aikoina sattunut pääkaupunkiseudulla, etenkin Itä-Helsingissä, yhä useammin. ”Rottakanta on kasvanut”, vahvistaa professori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta. Se voi olla vaikka keitettyä kananmunaa tai tuoretta kalaa.. Ongelmana resistenssi Rotanmyrkkyinä on 1960-luvulta alkaen käytetty pääasiassa antikoagulantteja. ”Suomessa käyttöön hyväksytyt jyrsijämyrkyt ovat kaikki antikoagulantteja eli veren hyytymisen estäjiä. 52 1/2015 KEMIA Viemärirotat ovat ongelma kaikissa kaupungeissa. Rottien hävittäminen on hankalaa, mikä johtuu muun muassa niiden käyttäytymisominaisuuksista. Myrkkyjä on kahta tyyppiä, kerta-annoksena tepsiviä ja hitaasti vaikuttavia, joita eläimen täytyy syödä useamman päivän ajan. Se kertoo hänen mukaansa siitä, että eläimillä on hyvin saatavilla ruokaa. ”Ajatuksena on, että rotta oppisi luottamaan syömäänsä ruokaan ennen kuin myrkky alkaa vaikuttaa”, Henttonen selittää. ten pyydystäminen.” Rotat kaihtavat kaikkea uutta ja suhtautuvat myös ruokaan varovasti, mikä tekee niiden myrkyttämisen vaikeaksi siinä missä pyydystämisenkin. Tehokkaasti lisääntyvänä rotta on ihmiselle vaikea vastus. ”Niissä päätyy merkittävä määrä viljasadosta rottien suihin, ja ainoa tapa yrittää vähentää kantaa on eläinROTTASOTA vaatii täsmäaseita Nykyajan kaupunkisodassa tavallisin vihollinen on rotta. Paikat sotkevaa ja tauteja levittävää jyrsijää vastaan ei ole helppo taistella
Sen valtteja ovat älykkyys, varovaisuus ja poikkeuksellinen sopeutumiskyky. Rottasota vaatii siksi jatkuvaa asekehitystä.. 53 1/2015 KEMIA Scanstockphoto Rotta on todellinen eläinmaailman selviytyjä
Tosiasiassa talliumilla oli tehty toistasataa harkittua murhaa jo sodanjälkeisessä Sydneyssä, jossa 1940–1950-luvuilla kärsittiin laajasta rottaongelmasta. Uhrit olivat hänen sukulaisiaan, joille ahkerana leipojana tunnettu rouva oli valmistanut talliumilla höystettyjä kakkuja. Kaikkiin yksilöihin myrkyt eivät kuitenkaan tehoa. Mummon muffinit Tallium on tappamista hautovan käsissä pirullinen aine, sillä sen aiheuttamat oireet alkavat vasta tuntien tai jopa päivien kuluttua. ”Kun perinnöllisesti myrkkyjä kestävät rottayksilöt säilyvät, vastustuskyky siirtyy niiden poikasille, resistenssigeenit yleistyvät, ja ajan myötä. Teelusikallisen talliumsulfaattia on laskettu riittävän tappamaan 34 ihmistä. 54 1/2015 KEMIA Rottaongelmaa on aikojen saatossa yritetty ratkoa monenlaisilla aineilla, jotka on sittemmin syystä tai toisesta hylätty. Jos myrkytys kuitenkin diagnosoidaan oikein ja ajoissa, vastalääkkeenä voidaan käyttää preussinsinistä, epäorgaanista kivennäisväriä, joka imee talliumia elimistöstä. Syötin, johon myrkky kätketään, tulee olla rotalle mieleinen. Syötit on ryyditetty muun muassa talliumilla, joka on erittäin myrkyllinen raskasmetalli. Talliumia ja muita länsimaissa jo kiellettyjä rotanmyrkkyjä kaupataan Kiinassa yhä yleisesti. Tallium nousi valokeilaan, kun maailmankuulu dekkaristi Agatha Christie tappoi sen avulla yhden henkilöhahmoistaan kirjassa Totuus hallavan hevosen majatalosta (1961). Talliumia on silti hyödynnetty murha-aseena myöhemminkin, muun muassa poliittisissa murhissa. Kirjailijaa syytettiin siitä, että hän paljasti potentiaalisille rikollisille keinon tehdä täydellinen murha. Grills tuomittiin vuonna 1953 kuolemaan neljästä murhasta ja kolmesta murhan yrityksestä. Tallium tappoi rottia ja poliittisia vastustajia heikkenee, ja se kuolee noin viidessä vuorokaudessa. Lisäksi vatsavaivat ja kouristukset saatetaan panna jonkin sairauden syyksi. Australiassa ratkaiseva sysäys talliumin myynnin lopettamiseen oli sydneyläisen isoäidin Caroline Grillsin tapaus. Väritön, hajuton ja mauton tallium liukenee helposti veteen. Aineen käyttäminen on niin riskialtista, että länsimaissa tallium on tuholaistorjunnassa nykyisin kielletty aine. Seurauksena ovat olleet maassa esiintyneet laajat joukkomyrkytykset, joissa tallium on siirtynyt ihmisiin maataloustuotteiden kautta. Esimerkiksi Irakin diktaattorin Saddam Husseinin hallinnon vastustajia päästettiin sen avulla päiviltä. Aina se ei riitä, vaan mukaan on lisättävä jotakin erityisen houkuttelevaa, kuten keitettyä kananmunaa tai tuoretta kalaa. Jotkut kantavat geenejä, joiden ansiosta eläin on myrkylle vastustuskykyinen. Syötit tehdään maittaviksi pääasiassa viljatuotteita käyttämällä. Käyttö kuitenkin jatkuu esimerkiksi Kiinassa
Tautien levittäjä Rotat eivät ole pelkästään elintarvikkeita tuhoava ja paikkoja sotkeva riesa, vaan jyrsijät aiheuttavat mittavia hygieenisiä ongelmia. Yllättäväksi uhaksi on osoittautunut viime vuosina voimakkaasti lisääntynyt jyrsijäharrastus. ”Seoul-viruksen aiheuttama verenvuotokuume on kuin ankara myyräkuume. Myrkyt eivät tehoa kaikkiin rottayksilöihin. Ne levittävät erilaisia virus-, bakteerija loistauteja virtsansa ja ulosteidensa välityksellä ja myös joutumalla itse kotieläinten rehun joukkoon. Varfariinin vasta-aineena käytetään fytomenadionia eli synteettistä K1-vitamiinia. arjaleena.paavola@gmail.com Myrkystä oireita saanut rotta muistaa pitkään, mitä se on syönyt. Jos myrkkysyötit sijoitetaan huolimattomasti, niistä voi koitua vaaraa myös muille eläimille tai jopa ihmisille. ”Vahvahampaisena eläimenä rotta voi esimerkiksi johtoja jyrsiessään aiheuttaa myös teknisiä ongelmia”, Henttonen lisää. Euroopassa on monin paikoin havaittu kokonaisia rottakantoja, jotka ovat tulleet vastustuskykyisiksi yleisimmille verenohentajille. Myrkkyjen kehittely vaatii siksi jatkuvaa työtä. Laboratorioarvoissa antikoagulantin vaikutus näkyy jo vuorokaudessa. Sairastumisvaarassa ovat sekä kotieläimet että ihminen. Rotat voivat saada salmonellatartunnan lajitovereidensa lisäksi vaikkapa kotieläinten ulosteista, kompostijätteistä tai luonnonvaraisista pikkulinnuista. Seoul-virus kuuluu hantaviruksiin, jotka voivat aiheuttaa vakaviakin verenvuotokuumeita. Historian kuuluisin esimerkki rotasta taudinaiheuttajien reservuaarina on mustarotan levittämä paiserutto. Suomessa samaa virussukua on metsämyyrän levittämä Puumala-virus, joka aiheuttaa myyräkuumetta. ”Itselläni on ollut laboratoriossa rotta, joka kesti kaikkia meillä markkinoilla olevia jyrsijämyrkkyjä.” Lindqvist on törmännyt myös laboratoriohiiriin, joille oli kehittynyt korkea kestävyys ”super-varfariiniksi” kutsutulle bromadiolonille. Kun vastustuskykyisen eläimen geenit siirtyvät sen poikasille, koko kannasta saattaa lopulta tulla resistentti.. ”Huolestuttavaa siinä on, että kesyrotilla on muun muassa Britanniassa ja Ruotsissa hiljattain tavattu Seoulvirusta. Mustana surmana tunnettu vitsaus tappoi 1300-luvulla kolmasosan Euroopan väestöstä. Myrkyttämisessä on myös turvallisuusongelmansa. Lisäksi se kykenee päättelemään, mikä oireiden lähde on. Suomessa onkin tarkoitus käynnistää asiasta riskinkartoitus tutkimalla lemmikkirottia.” Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Sianlihalle tehdään siksi pakollinen trikiinitarkastus, jonka ansiosta loinen on tuotantosioissa erittäin harvinainen. Jos ihminen saa vahingossa myrkkyä, sen seuraukset huomaa viimeistään kolmessa päivässä. Kyseessä on tällöin niin sanottu kompensoiva lisääntyminen”, Heikki Henttonen kuvailee. Nykyisin ihmisiin leviää jyrsijöiden kautta esimerkiksi salmonella. Salmonellan esiintyvyys tuotantoeläimissä on Suomessa hyvin alhainen, mutta hyvän tilanteen ylläpitäminen edellyttää valppautta. Englannissa kesyrotat ovat tartuttaneet myös ihmisiä”, Henttonen kertoo. Etenkin kesyrottia hankitaan lemmikeiksi yhä enemmän. Rotat ovat meillä myös sikojen trikiiniloisen aiheuttaman trikinoosin tärkeimpiä levittäjiä. ”Lisäksi käy usein niin, että laajojen hävitystoimenpiteiden jälkeen kanta jopa lisääntyy entisestään. 55 1/2015 KEMIA koko rottakannasta voi lopulta tulla resistentti”, Lindqvist kuvailee. Loisen toukat voivat siirtyä tuotantoeläinten lihasta edelleen ihmisiin
Tryffeleitä etsivät ja syövät ainakin siat, harmaakarhut, karhupaviaanit, mangustit ja eräs rottakengurulaji. Sienten strategia Mustat tryffelit saavat värinsä tummista melaniinipigmenteistä. Kohdunkaulan syöpää ehkäisevät Miksi ihmeessä tryffelisika tai -koira suorastaan villiintyy saadessaan vainun maan alla piileskelevästä herkusta. Joukosta noin 800 000 sai HPV-rokotuksen vuosina 2006–2013. Asian vahvistaa tanskalais-ruotsalainen tutkimus. ”Mustien tryffeleiden sisältämä kannabinoidi on nimeltään anandamidi. Anandamidi hyödyntää samaa biologista mekanismia. Koulutusta helpottaa sikojen suuri luontainen kiinnostus mustiin arvosieniin. Päivi Ikonen Rober t V ayssié Tryffelisikoja koulutetaan Ranskassa. Rokotettujen ja rokottamattomien välillä ei ollut eroa MStautiin sairastuvuudessa. HPV-rokotteet on todettu turvallisiksi jo aiemmin. Marihuanan polttamista seuraava euforinen ”pilvi” on tulosta siitä, että THC eli tetrahydrokannabinoli sitoutuu solujen kannabinoidireseptoreihin. Rokote kuuluu myös muiden LänsiEuroopan maiden ja Yhdysvaltojen kansalliseen rokotusohjelmaan. Jotkut tutkijat nimittävät ainetta ”hurmiomolekyyliksi”, niin suuri vaikutus mielialaan sillä on. Yhdysvaltain lääkäriliiton Jamalehdessä julkaistusta tutkimuksesta kertoi uutispalvelu Duodecim. Vakavat haittavaikutukset ovat olleet hyvin harvinaisia. Niiden on kuitenkin epäilty yksittäisissä tapauksissa nostavan MS-taudin riskiä. 56 1/2015 KEMIA ULKOMAILTA HPVeli papilloomavirusrokotteet eivät lisää tyttöjen ja naisten riskiä sairastua MS-tautiin eivätkä muihinkaan samantyyppisiin sairauksiin. Maccarronen ja hänen kollegoidensa vuonna 2012 julkaisema tutkimus HPV-rokotteet eivät nosta MS-taudin riskiä Tryffelin salainen ase on hurmiomolekyyli Kohdunkaulan syövän odotetaan HPV-rokotusten ansiosta käyvän aiempaa paljon harvinaisemmaksi. Päivi Ikonen osoitti, että ihmisessä melaniinintuotanto käynnistyy, kun aivojen sisäsyntyisesti tuottamaa anandamidia vapautuu elimistöön. Tutkimusaineistona oli lähes neljän miljoonan 10–44-vuotiaan tytön ja naisen rekisteritiedot. Suomessa HPV-rokotukset ovat kansallisessa rokotusohjelmassa ja ilmaisia 6.–9.-luokkalaisille tytöille. Se on hyvin samankaltainen kuin marihuanan sisältämä psykoaktiivinen aine THC”, kertoo Rooman biolääketieteellisen yliopiston tutkija Mauro Maccarrone BBC:lle. Scanstockphoto. Italialaiset tutkijat ovat löytäneet arvoitukseen vastauksen: musta arvosieni tuottaa samanlaista yhdistettä, joka saa aikaan kannabiksen eli marihuanan päihdyttävän vaikutuksen. Yhdisteen nimi tulee sanskriitin sanasta ananda, joka merkitsee äärimmäistä iloa tai hurmiota. Anandamidin nostattama hyvänolontunne on kuitenkin marihuanapilveä lyhytaikaisempi, koska yhdiste hajoaa elimistössä nopeammin. Rokotteita on vuodesta 2007 annettu satoja miljoonia annoksia. Mitä vanhempi sieni, sitä enemmän huumaavaa kemikaalia siinä on. Mauro Maccarrone uskoo, että tryffelit tuottavat anandamidia houkutellakseen sen avulla eläimet kaivamaan sienet maan uumenista esiin ja popsimaan ne poskeensa. Näin sienen itiöt pääsevät eläinten lannan myötä levittäytymään yhä laajemmalle
Yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon liitukauden lopussa nimenomaan asteroidin iskun seurauksena. Näiden tutkimusten tulokset on nyt arvioitava uudelleen”, Creemers sanoo Leuvenin yliopiston tiedotteessa. Niiden määrä kasvaa, ja ne alkavat valmistaa enemmän insuliinia”, Schuit kuvailee. Yllätyksekseen he havaitsivat hiljattain, että jyrsijöille ilmaantui selviä raskausoireita, vaikka ne eivät olleet tiineinä. Päivi Ikonen Myös Euroopan dinosauruksille kävi huonosti 66 miljoonaa vuotta sitten. Tähän johtopäätökseen tulee eurooppalainen tutkijaryhmä, jota johti Zoltán Csiki-Sava Bukarestin yliopistosta. Yhden siirtogeenin vaikutus yllätti diabetestutkijat. Tutkijoiden mukaan tämä vahvistaa, että asteroidi aiheutti globaalin tuhon ja hävitti dinosaurukset kaikkialta maailmasta. ”Monissa tutkimuksissa on selvitetty juuri sitä, onko siirtogeeneillä vaikutusta insuliinituotantoon. 57 1/2015 KEMIA Ihmiseltä siirretty kasvuhormonigeeni vaikuttaa hiiren insuliinintuotantoon. John Creemersin mukaan maailmassa on julkaistu noin 250 diabetestutkimusta, jotka on tehty kasvuhormonigeenin ”saastuttamilla” hiirillä. Näin sanovat belgialaisen Leuvenin katolisen yliopiston professorit Frans Schuit ja John Creemers. Ihmisen kasvuhormoni vääristää tuloksia niin, että geenien vaikutus on joko ylitai aliarvioitu. Oletus on belgialaisprofessorien mukaan nyt paljastunut vääräksi. Teoria on kuitenkin perustunut lähinnä vain Pohjois-Amerikan fossiililöytöihin. ZooKeys-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta kirjoitti Science Daily. Päivi Ikonen Scanstockphoto. Scanstockphoto Geenimuunneltuja hiiriä on käytetty lääketieteellisessä tutkimuksessa yli 30 vuotta. Kaksikko oli muiden diabetestutkijoiden tapaan hyödyntänyt laboratoriossaan geenimuunneltuja hiiriä. Aivan kuten raskaudenkin aikana, insuliinintuotannosta vastaavissa haimasoluissa tapahtuu muutoksia. Diabetestutkimuksessa käytettävät geenimuunnellut laboratoriohiiret ovat siksi saattaneet vääristää tutkimustuloksia vuosien ajan. ”Ihmisen kasvuhormonilla on hiiressä sama vaikutus kuin hormoneilla, joita tiineen eläimen istukka tuottaa. Kun tutkijat selvittivät asiaa tarMaapalloon 66 miljoonaa vuotta sitten iskeytynyt suuri asteroidi aiheutti dinosaurusten äkkikuoleman koko planeetalla. Tutkimushiiriin on istutettu muun muassa ihmisen kasvuhormonigeenejä jo pitkään. kemmin, he huomasivat, että raskaudenkaltaisen tilan aiheutti ihmisen kasvuhormoni. Tutkijat ovat olettaneet, että geeni pysyy tiukasti ”kapseloituneena” hiiren muunnellussa perimässä eikä vaikuta jyrsijän hormonintuotantoon mitenkään. Euroopasta, etenkin Espanjasta, Ranskasta ja Romaniasta, viime aikoina tehdyt fossiililöydöt ja niiden tutkimukset paljastavat, että dinosaurukset kukoistivat monimuotoisina ja runsaslukuisina myös vanhalla mantereella, kunnes nekin äkkiä katosivat Yllätys diabetestutkimuksessa Siirtogeeni karkasi käsistä Asteroidi tuhosi kaikki dinosaurukset 66 miljoonaa vuotta sitten
Esimerkiksi portugali on erinomainen vaihtoehto. Ennen sanomalehtiä sai koneessa luettavakseen niin paljon kuin sormet kestivät mustetta. Tietokoneet laskea raksuttavat uudet tarjoushinnat, joihin voit tarttua hyvin spoofatulla osoitteella ja tuntemattomalla kielellä. Majoitustilojen hinnat ja varausehdot vaihtuvat niin nopeasti, ettei silmä ehdi perässä. Erikseen ostettuna kumpikin voi maksaa mitä tahansa. Nyt lehdet tilataan ja niistä karhutaan maksu etukäteen. Sen mahdollistaa tietokoneesi lavertelema IP-osoite. Kohdetta tulee tutkia hakusanoilla konferenssi, messut ja mestaruuskilpailut. ENNEN VANHAAN matkailun ainoa turha kuluerä oli pakollinen laukkujen kannattaminen hotellin aulasta huoneeseen. Yhden ja saman varausjärjestelmän sivuilla hinnat vaihtelevat potentiaalisen asiakkaan potentiaalisen maksukyvyn mukaan. Dynaamisena vastaiskuna voit pyytää tietokoneasiantuntijaa eli lähintä teiniä muuttamaan läppärisi osoitteen toiseksi. Jos kaupungista ei löydy muita kuin verkkokongresseja, varauksen voi jättää viime tippaan. Esimerkiksi amerikkalaista tvohjelmaa voi seurata vain Yhdysvalloissa ja maapallon jokaisen teinin kännykässä. Hotellia valittaessa on syytä kiinnittää huomiota ilmaiseen aamiaiseen ja nettiin, jos niitä kaipaa. Kieleksi kannattaa siksi valita joku eurokriisin runteleman talousalueen murre. Kun hotelli sitten tarjoaa heikennetyin ehdoin korkeampaa taksaa, on dokumenttia reklamaation tueksi. Niitä kannattaa klikata tusinan verran ja purkaa varasto kahta vuorokautta ennen matkaa. Tähdikkäimmissä majoituslaitoksissa tosin törmää yhä pikkoloihin, joiden elämäntehtävänä on kiikutella kapsäkkejä käsi ojossa. TAITAVA TURISTI säästää ison summan käyttämällä erikielisiä hakukoneita. Hinnat pysyvät euroissa, mutta numerot pienenevät. Jos haluat istua matkakumppanisi vieressä koko lennon ajan, molemmilta kerätään paikanvarausmaksu. HYVÄ KEINO on buukata sellaisia hotellihuoneita, joiden varauksen voi peruuttaa. Riittävä määrä vapautuvaa huonekapasiteettia sysää dynaamisen hinnoittelun laskentaohjelman syöksykierteeseen. Dynaaminen matkailija voi näillä ohjeilla reissata ja asua viiden tähden tasolla retkeilymajahintaan. Keemikko Pikkolonkarkotinta etsivä Dynaaminen matkailija Kemia-lehden pakinoitsija Keemikko väittää katsovansa maailman menoa erlenmeyerlasien läpi. Sähköpostin lukeminen hotellissa saattaa merkitä samaa kuin avonaisen lompakon jättäminen lähimmälle torille. dynaamista hinnoittelua. KEEMIKKO ”Sähköpostin lukeminen hotellissa merkitsee samaa kuin avonaisen lompakon jättäminen lähimmälle torille.” 1/2015 KEMIA 58. LENTOJEN VARAAMINEN on silti lasten leikkiä hotellien buukkaukseen verrattuna. Nykyään juomarahaa aletaan vaatia jo ennen reissuun lähtöä. Myyjä pyrkii puristamaan tililtäsi viimeisenkin euron käyttämällä ns. Klikkauksissa pitää silti olla skarppina, sillä kone tarkkailee sinua koko ajan. Kvasipalvelu johtui siitä, että majoitusliikkeet olivat ulkoistaneet pikkoloiden palkanmaksun asiakkaille. Tilausvahvistuksen lisäksi mahdollisen matkustajan sähköpostiin tupsahtelee mitä merkillisimpiä tarjouksia mitä kummallisimmista ”palveluista”. Lentoliikenteen harjoittaja liisaa koneet ja ulkoistaa kaiken, myös kerjäämisen. Valkoisen takin alla piilee kuitenkin monitaitoinen maailmankansalainen, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Kuka keksisi dynaamisen kikan heidän torjumiseensa. Edullisesta diilistä onkin parasta tehdä kuvakaappaus. Huoneen varaaminen kannattaa ajoittaa joko hyvin aikaiseen tai hyvin myöhäiseen ajankohtaan. Kokenut ekspertti hoitaa asian käden käänteessä
lokakuuta1944. Hänen alaisuudessaan syntynyt, maailman huipputasoa edustava tieteellinen ja koulutuksellinen pääoma on siirtynyt kemiallisten aseiden analytiikassa mukana oleviin yhteistyölaboratorioihin. Olli Kostiainen ja Paula Vanninen Kirjoittajat ovat Marjatta Raution työtovereita Verifinistä.. Vuonna 2000 Rautio valittiin Unscomin tehtäviä jatkaneeseen Unmovickomissioon. Miettinen pyysi Rautiota projektin johtajaksi. Kollegat muistavat Marjatta Raution karismaattisena, innovatiivisena ja lämpimänä ihmisenä. joulukuuta 2014 pitkäaikaisen sairauden murtamana. Kirjat ovat edelleen eräänlaisia kemiallisten aseiden valvonnan ohjekirjoja maailmalla. Verifinistä tuli sopimuksen määrittelemä ja sen noudattamista valvova kansallinen viranomainen Suomessa. Laitoksen perustaminen oli seuraus vuosien odotuksen jälkeen allekirjoitetusta kemiallisen aseen kieltosopimuksesta, jonka Suomi ratifioi 7.2.1995. Uransa alussa farmasian tohtori ja dosentti Rautio työskenteli Helsingin yliopiston farmasian laitoksessa. Lisäksi hän käynnisti laboratorioiden väliset vertailutestit menetelmien testaamiseksi. sinisissä kirjoissa (Finnish Blue Books). Raution ja sveitsiläisen yhteistyölaboratorion aloitteesta alettiin vuonna 1988 kehittää analyyttista tietokantaa, johon kerättiin tunnistustietoja sopimuksen alaisista kemikaaleista. Vuonna 1994 perustettiin Helsingin yliopiston alainen kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontalaitos Verifin, jonka johtajaksi Marjatta Rautio nimitettiin. Rautiolla oli ratkaiseva vaikutus Verifinin saavuttamaan asemaan eräänä maailman johtavana kemiallisen aseen valvonnan laboratoriona, joka antaa myös alan koulutusta. Vuonna 1991 YK:n turvallisuusneuvosto valitsi hänet järjestön erityiskomission Unscomin jäseneksi suunnittelemaan ja valvomaan Irakin joukkotuhoaseiden haltuunottoa ja hävitystä. Kunnianosoituksena hänen aloittamalleen työlle voidaan pitää ensimmäistä OPCW – The Hague -palkintoa, joka jaettiin Verifinille Raution kuolinpäivänä. Vapaa-aikanaan Marjatta Rautio harrasti oopperaa. Vuonna 1998 Verifinistä tuli ensimmäisten joukossa OPCW:n nimetty laboratorio, joilla on valtuutus analysoida OPCW:n niihin lähettämiä näytteitä. Hän oli syntynyt Helsingissä 18. 59 KEMIA 1/2015 in memoriam HENKILÖUUTISIA Marjatta Rautio Kemiallisen aseen valvonnan uranuurtaja Professori Marjatta Rautio kuoli Helsingissä 1. Nykyään kemiallisen aseen kieltojärjestön OPCW:n tukena on eri puolilla maailmaa useita laboratorioita, joiden kelpoisuus testataan Suomen aloitteesta kehitetyillä pätevyystesteillä. Hankkeen arvo oli sen avoimuudessa: tutkimusta tehtiin ensi kertaa sotilasorganisaatioiden ulkopuolella, ja tulokset julkaistiin vuosittain nk. 1980-luvun alussa professori Jorma K. Kesäisin hän vietti paljon aikaa perheensä kanssa mökillä Vihdissä ja talvisin miehensä kanssa Nizzassa. OPCW rakensi tietojen pohjalle oman virallisen tietokantansa, jota käytetään kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontaan ja jonka tietosisältöä kehitetään kansainvälisenä yhteistyönä. Erinomaisena visionäärinä Marjatta Rautio kohdensi projektin tutkimuksen luotettavien laboratoriomenetelmien kehittämiseen. Rautio sai elämäntyöstään monia kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Palkittu osaaja Marjatta Raution työkenttä oli monipuolinen. 1980-luvun loppupuolella suurvaltojen välillä alkoi löytyä yhteisymmärrystä kemiallisen aseen kansainvälisestä kieltosopimuksesta. Päivätyönsä ohessa hän toimi yliopiston asiantuntijana vuonna 1973 perustetussa kemiallisen aseen valvontaprojektissa (CC), jota rahoitti ulkoministeriö
Armando Pombeiro (Lissabonin teknillinen yliopisto, Portugali) ja kustoksena prof. Jouni Paltakari (Aalto-yliopisto) ja kustoksena prof. Elena Bichoutskaia (Nottinghamin yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena prof. M.Sc. Philip Walker (Surreyn yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena Dr. Laura Alakukku. Kristinn B. Ville Alopaeus. Vastaväittäjänä toimi Ph.D. Vastaväittäjänä toimi prof. Vihreä teknologia -yksikön johtajaksi on nimitetty Eeva-Liisa Ryhänen ja tutkimusja kehittämispäälliköksi Sirpa Thessler. Maarit Karppinen. Kiilto Oy TkT Petri Heljo on nimitetty rakennustarvikeosaston tuotekehityspäälliköksi vastuualueenaan seinäliimat, lattialiimat ja parkettiliimat. Tuukka Petäjä. Markku Kulmala. Bjørnar den Hollanderin väitöskirja Neuropharmacology and toxicology of novel amphetamine-type stimulants tarkastettiin 16.1.2015. Maria Iliuta (Quebecin Laval-yliopisto, Kanada) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. 60 1/2015 KEMIA HENKILÖUUTISIA Ekokem Oy Tutkimusja kehitysosastoon projektipäälliköiksi on nimitetty DI Reetta Andersson ja Viivi Leiviskä. FM Noora Perkolan väitöskirja Fate of artificial sweeteners and perfluoroalkyl acids in aquatic environment tarkastettiin 12.12.2014. Ilkka Turunen. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. DI Esa Saukkosen väitöskirja Effects of the partial removal of wood hemicelluloses on the propSivulle 62. Timo Hyppänen. Esa Korpi. Tuomas Koiranen (Lappeenrannan teknillinen yliopisto) ja kustoksena prof. Ale Närvänen. Vastaväittäjänä toimi apul.prof. MMM Anni Alitalon väitöskirja Combination of biological and physico-chemical factors in the development of manure nutrient recovery and recyclingoriented technology tarkastettiin 12.12.2014. FM Mikko Karesojan väitöskirja Hybrid Materials: Surface Modification of Different Silica Surfaces and Synthesis of Multiresponsive Hybrid Polymers tarkastettiin 9.1.2015. M.Sc. Helsingin yliopisto FM Johanna Erikssonin väitöskirja Identification and characterization of genes and proteins involved in the development and progression of melanomas tarkastettiin 5.12.2014. Vastaväittäjänä toimi prof. Ilkka Tittonen. DI Juho Luomahaaran väitöskirja Advances in superconducting sensors for medical imaging and metrology tarkastettiin 12.12.2014. Ilkka Tittonen. Vastaväittäjänä toimi prof. DI Mikhail Erdmanisin väitöskirja Modern fabrication techniques for nanostructures and photonic components tarkastettiin 5.12.2014. Oula Penate Medina (Kielin yliopisto, Saksa) ja kustoksena dos. Nimitykset tukevat Kemiran suunnitelmaa ostaa AkzoNobelin paperikemikaaliliiketoiminta. Vastaväittäjänä toimi prof. Aarne Ylinen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena prof. Annele Virtanen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena prof. Minna Nyström. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Jari Kourusen väitöskirja Imaging of Mixing in Selected Industrial Processes Using Electrical Resistance Tomography tarkastettiin 13.12.2014. Mika Pettersson (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena prof. Martin Romantschuk. Li Liaon väitöskirja Contribution of biogenic volatile organic compounds to the formation and growth of particles in the atmosphere—From molecule cluster to cloud condensation nuclei tarkastettiin 16.12.2014. Mato Knez (CIC NanoGUNE, Espanja) ja kustoksena prof. FM Alexander Chernyshevin väitöskirja Nitrogen-Containing Ligands and Their Platinum (IV) and Gold (III) Complexes Investigation of Basicity and Nucleophilicity, Luminescence, and Aurophilic Interactions tarkastettiin 18.12.2014. Rafael Taboryski (Tanskan teknillinen yliopisto) ja kustoksena prof. Willy Verstraete (Gentin yliopisto, Belgia) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi vanhempi tutkija Michael Schulz (Norjan ilmatieteen laitos) ja kustoksena prof. Gylfason (Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu, Ruotsi) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Jussi Rytkösen väitöskirja Mesoporous silicon particles for nanomedical applications tarkastettiin 5.12.2014. Markku Kataja. Heikki Tanila. Heikki Tenhu. Matti Haukka. Vastaväittäjänä toimi prof. John Ogren (NOAA, Yhdysvallat) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi Ph.D. DI Anne Penttilän väitöskirja Phase Equilibrium Measurement and Modeling for Alkanolamine Systems tarkastettiin 23.1.2015. FM Pauli Peuran väitöskirja Spectroscopic Studies of 173 Pt and 175 Pt tarkastettiin 19.12.2014. Ari Väisänen. Kemira Oyj Paper-segmentin johtaja, DI, KTM Petri Helsky on nimitetty nykyisen tehtävänsä lisäksi Aasian ja Tyynenmeren alueen johtajaksi ja EMBA Joe Chan johtajaksi, vastuualueenaan Kiina. Vastaväittäjänä toimi prof. Marko Vauhkonen. Paavo Perämäki (Oulun yliopisto) ja kustoksena dos. Jyväskylän yliopisto FM Jarmo Koukon väitöskirja Effects of Heating, Drying And Straining on the Relaxation And Tensile Properties of Wet Paper tarkastettiin 10.12.2014. NIMITYKSIÄ VÄITÖKSIÄ Aalto-yliopisto M.Sc. Dirk Kuckling (Paderbornin yliopisto, Saksa) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi apul.prof. DI Soilikki Kotanen on nimitetty teollisuusosaston tuotekehityspäälliköksi vastuualueenaan 2-komponenttiset PUliimat. Prov. Vastaväittäjänä toimi prof. Volker Sonnenscheinin väitöskirja Laser Developments and High Resolution Resonance Ionization Spectroscopy of Actinide Elements tarkastettiin 8.1.2015. Kai Nordlund. FM Anu-Maija Sundströmin väitöskirja Remote Sensing of Aerosols: Applications for Air Quality and Climate Studies tarkastettiin 10.12.2014. Arto Lipposen väitöskirja Hippocampal field potentials in animal models of Alzheimer’s disease tarkastettiin 19.12.2014. David Nutt (Imperial College London, IsoBritannia) ja kustoksena prof. Tapani Pakkanen. Catherine Scholey. M.Sc. Vastaväittäjänä toimi prof. Tuula Pakkanen. Fabrizio Scala (IRC-instituutti, Italia) ja kustoksena prof. FM Siiri Perämäen väitöskirja Method Development for The Determination and Re-Covery of Rare Earth Elements from Industrial Fly Ash tarkastettiin 12.12.2014. Luonnonvarakeskus Luonnonvarat ja biotuotanto -yksikön johtajaksi on nimitetty Markku Järvenpää ja tutkimusja kehittämispäälliköksi Riitta Rahkonen. FM Markus Erolan väitöskirja Synthesis of Colloidal Gold and Polymer Particles and Use of the Particles in Preparation of Hierarchical Structures with Selfassembly tarkastettiin 9.12.2014. Vastaväittäjänä toimi TkT Daniel Lindberg (Åbo Akademi) ja kustoksena prof. Attila Császár (Budapestin Eötvös-yliopisto, Unkari) ja kustoksena prof. Justin Schneiderman (MedTech West, Ruotsi) ja kustoksena prof. DI Ari Vepsäläisen väitöskirja Heterogeneous mass transfer in fluidized beds by computational fluid dynamics tarkastettiin 2.12.2014. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Hän on aiemmin toiminut liimojen tuotekehittäjänä. Jon Billowes (Manchesterin yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena yliopistonlehtori Iain Moore. Hän on aikaisemmin työskennellyt matkapuhelinten materiaalien ja niiden kiinnittämisen parissa. Anne Kallioniemi (Tampereen yliopisto) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Gerrit de Leeuw. Lauri Halonen. Lappeenrannan teknillinen yliopisto DI Davood Gudarzin väitöskirja Catalytic direct synthesis of hydrogen peroxide in a novel microstructured reactor tarkastettiin 2.12.2014. Mika Sillanpää (Lappeenrannan teknillinen yliopisto) ja kustoksena prof. Dawei Fengin väitöskirja Thermodynamic Measurements on Alloys and Compounds in Ag-Au-Se and Ag-Pd systems by the Electromotive Force Method tarkastettiin 28.11.2014. Itä-Suomen yliopisto FM Eero Huovisen väitöskirja Fabrication of Hierarchically Structured Polymer Surfaces tarkastettiin 28.11.2014. FM Pia Sundbergin väitöskirja Atomic/molecular layer deposition of hybrid inorganicorganic thin films tarkastettiin 12.12.2014. Vastaväittäjänä toimi prof. FM John Backmanin väitöskirja Optical properties of atmospheric aerosols using filter-based absorption photometers tarkastettiin 23.1.2015. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Elina Åhlgrenin väitöskirja Structural modification of graphene by ion irradiation studied with molecular dynamics simulations tarkastettiin 12.12.2014. Juan García Serna (Valladolidin yliopisto, Espanja) ja kustoksena prof. Pekka Taskinen. FM Elina Sjöholmin väitöskirja Computational study of the vibrational energy levels of adsorbed and clustered water and ammonia molecules tarkastettiin 13.12.2014
Antti ryhtyi perheyrityksen vetäjäksi vuonna 2011, kun hänen isänsä ja Labo Linen perustaja Martti Mykkänen siirtyi eläkkeelle. Perhe ja sukulaiset olivat aina Antille tärkeitä. Vain 36-vuotiaana menehtynyttä Anttia jäivät kaipaamaan lähimpinä puoliso Tytti, lapset Juho ja Jaakko sekä vanhemmat ja sisarukset perheineen. Antti oli pidetty esimies ja kollega, joka nautti laajaa arvostusta niin yhteistyökumppaneiden kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Tunnustus voidaan myöntää sekä graduille että diplomitöille. Antin menehdyttyä Labo Line Oy jatkaa edelleen vahvasti perheyrityksenä kolmen sisaruksen voimin. Vuonna 1993 perustettu Labo Line on tullut kemian alan ammattilaisille tutuksi muun muassa yhtenä ChemBio-messujen vakionäytteilleasettajista. Moottoriurheilun intohimoinen ystävä Antti oli intohimoinen moottoriurheilun ystävä, joka nautti harvoista vapaapäivistään esimerkiksi moottoripyöräilyn tai lumikelkkailun parissa. Hänen työhuoneensa seinää koristi kuva rakkaasta moottoripyörästä. Tuomas Mykkänen Kirjoittaja on Antti Mykkäsen veli ja työtoveri.. Hän aloitti yrityksessä laitteita korjaavana huoltomiehenä, siirtyi sitten huollon puolelta myynnin pariin ja lopulta toimitusjohtajaksi. Työmatkoillaan hän yritti aina ehtiä käymään tervehtimässä sukulaisia eri puolilla Suomea. joulukuuta 2014. Elias Toivanen teki Grid-based Fast Multipole Method—a fully numerical scheme for evaluating twoelectron integrals -otsikoidun gradunsa Helsingin yliopiston kemian laitoksessa. 61 KEMIA 1/2015 Filosofian maisteri Elias Toivanen on palkittu vuoden 2014 parhaasta suomalaisesta laskennallista kemiaa Elias Toivasen gradu palkittiin Michael Patzschke Palkinnon Elias Toivaselle (toinen oikealta) luovuttivat laskennallisen kemian jaoston hallituksen jäsenet Mikael Johansson (vas.), Antti Karttunen ja Nino Runeberg. Ensimmäisen kerran jaetun palkinnon myönsi Suomalaisten Kemistien SeuLabo Line Oy:n toimitusjohtaja Antti Mykkänen kuoli vaikean sairauden uuvuttamana Helsingissä 9. Avuliaana, ahkerana ja huumorintajuisena tunnettu Antti otti aina muut huomioon. Toivasen kehittämä hilapohjainen menetelmä on lähtökohtaisesti rinnakkaistettavissa erittäin tehokkaasti hyvin suurille prosessorimäärille. Antin toimitusjohtajakaudella Labo Line kasvoi vuosi vuodelta, sen imagoa uudistettiin, ja yritys muutti uusiin tiloihin Helsingin Alppitaloon. Yrityksen mukana Antti kasvoi höyrysteriloinnin arvostetuksi asiantuntijaksi ja toimi puhujana useissa alan koulutustilaisuuksissa ja seminaareissa. Aihe liittyy massiivisesti rinnakkaisten laskentaohjelmistojen kehittämiseen. Työ käsittelee kvanttikemiallisissa elektronirakennelaskuissa esiintyvien kahden elektronin repulsiointegraalien laskemista uudentyyppisellä numeerisella menetelmällä. in memoriam Antti Mykkänen Labo Line Oy:n arvostettu toimitusjohtaja Antti ehti työskennellä Labo Line Oy:ssä yhteensä 16 vuotta. Gradu on luettavissa verkossa osoitteessa http://hdl. Se eroaa siten edukseen nykyään käytössä olevista laskentamenetelmistä, joiden soveltuvuus supertietokonelaskentaan on yleensä huono. Antin kaudella yritys myös noteerattiin Kauppalehden Menestyjä 2013 -maininnalla. Yhtiön uutena toimitusjohtajana aloitti tämän vuoden alussa veljeskolmikon sisar, oikeustieteiden maisteri Kati Mykkänen. Antti oli koulutukseltaan sähköinsinööri, mutta elämäntyönsä hän teki laboratoriolaitteiden parissa. edustavasta pro gradu -työstä. Palkinnosta on tarkoitus tehdä jokavuotinen. ran laskennallisen kemian jaosto. Hän oli syntynyt Helsingissä jouluaattona 1977. Palkitsijoiden mukaan kyseessä on erittäin korkeatasoinen laskennallisen kemian gradu, joka sisältää vaativaa menetelmänkehitystyötä lähtien perusteoriasta aina käyttökelpoisen koodin kirjoittamiseen asti. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen Antista tuli yrityksen omistaja yhdessä veljiensä Tuomaksen ja Juhan kanssa. handle.net/10138/136535
Suvi Haimi. Tero Soukka. Francesco Paolucci (Bolognan yliopisto, Italia) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Kalervo Hiltunen. Carita Kvarnström. Vastaväittäjänä toimi tutkijatohtori Lidia Lombardi (Rooman Niccolò Cusano -yliopisto, Italia) ja kustoksena prof. Ritva Heljasvaara. FM Sanna Junttilan väitöskirja Studies of Kidney Induction In Vitro Using Gene Expression Profiling and Novel Tissue Manipulation Techniques tarkastettiin 17.12.2014. Ulrich Bergmann. Vastaväittäjänä toimi prof. Antonina Shvetsovan väitöskirja Genetic and biochemical studies on the yeast mitochondrial outer membrane protein Om45p tarkastettiin 5.12.2014. Janine Erler (Kööpenhaminan yliopisto, Tanska) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. DI Petteri Peltolan väitöskirja Analysis and modelling of chemical looping combustion process with and without oxygen uncoupling tarkastettiin 11.12.2014. Róbert Németh (Länsi-Unkarin yliopisto) ja kustoksena prof. Palkinnon myöntää ruotsalainen tiedeseura Kungliga Fysiografiska Sällskapet i Lund – Akademi för naturvetenskap, medicin och teknik. Oulun yliopisto M.Sc. Antti Oksanen. Anna Kostareva (Almazovin tutkimuskeskus, Venäjä) ja kustoksena prof. DI Aino Leppäsen väitöskirja Modeling Fume Particle Dynamics and Deposition with Alkali Metal Chemistry in Kraft Recovery Boilers tarkastettiin 9.1.2015. Heikki Tuonosen tutkimusryhmä yhdistää toisiinsa Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen kaksi vahvuusaluetta eli epäorgaanisen rakennekemian ja laskennallisen kemian. Risto Raiko (Tampereen teknillinen yliopisto) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi dos. Sara Wickström (Max Planck -instituutti, Saksa) ja kustoksena dos. Heli Skottman. Katriina Aalto-Setälä. Kaj Backfolk. FM Miia Vapolan väitöskirja Peroxisomal channels. Heikki Tuononen väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa vuonna 2005. Vastaväittäjänä toimi prof. Johanna Myllyharju. Karsten Haupt (Compiègnen teknillinen yliopisto, Ranska) ja kustoksena prof. Ilpo Vattulainen. DI Marko Hyvärisen väitöskirja Ultraviolet light protection and weathering properties of wood-polypropylene composites tarkastettiin 18.12.2014. FM Anu Laitalan väitöskirja Hypoxia-inducible factor prolyl 4-hydroxylases regulating erythropoiesis, and hypoxia-inducible lysyl oxidase regulating skeletal muscle development during embryogenesis tarkastettiin 12.12.2014. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Anna Kiviahon väitöskirja Long QT Syndrome -specific Cardiomyocytes Derived from Induced Pluripotent Stem Cells: From cell lines to disease models tarkastettiin 13.12.2014. Tuononen on saanut arvostetun ruotsalaisen Ingrid ja Sten Ahrlandsin palkinnon. Tuononen on julkaissut 75 kansainvälistä vertaisarvioitua artikkelia sellaisissa kemian arvostetuimmissa julkaisusarjoissa kuin Journal of the American Chemical Society, Science ja Nature Chemistry. DI Sari Mäkisen väitöskirja Production, isolation and characterization of bioactive peptides with antihypertensive properties from potato and rapeseed proteins tarkastettiin 12.12.2014. Vanessa Harjusen väitöskirja Skin stem cells and tumor growth: Functions of collagen XVIII in hair follicle cycling and skin cancer, and Bmx tyrosine kinase in tumor angiogenesis tarkastettiin 12.12.2014. Riikka Lund (Turun yliopisto) ja kustoksena dos. Mika Horttanainen. Turun yliopisto FM Henna Päkkilän väitöskirja From molecular blocks to bioanalytical assays: Combining Lanthanide Luminescence and Bioaffinity Binders for Protein Detection tarkastettiin 5.12.2014. Karol Kaszuban väitöskirja Atomistic Molecular Dynamics Simulations of Cytochrome bc1 and Epidermal Growth Factor Receptor Proteins tarkastettiin 10.12.2014. Vastaväittäjänä toimi MD, Ph.D. Hän on työskennellyt yliopiston kemian laitoksessa Suomen Akatemian rahoittamana Tutkija Heikki Tuonoselle pohjoismainen kemianpalkinto materiaalien lähtöaineiksi. The biological role of Pxmp2 protein in mouse and channel-forming activities of the glycosomal membrane from Trypanosoma brucei tarkastettiin 5.12.2014. Vastaväittäjänä toimi apul.prof. Tunnustus jaetaan joka viides vuosi tieteellisesti ansioituneelle nuorelle pohjoismaiselle kemiantutkijalle. Ryhmän toinen painopistealue on kemiallisten reaktiomekanismien määrittäminen laskennallisten mallinnusmenetelmien avulla. Vastaväittäjänä toimi tohtori Mounir Tarek (Lorrainen yliopisto, Ranska) ja kustoksena prof. Benedikt Westernmann (Bayreuthin yliopisto, Saksa) ja kustoksena prof. Seppo Vainio. Timo Hyppänen. Jyväskylän yliopistossa työskentelevä akatemiatutkija Heikki Tuononen on myös Oulun yliopiston laskennallisen epäorgaanisen kemian dosentti. Vastaväittäjänä toimi dos. Jyväskylän yliopisto tutkijana vuodesta 2008. Ryhmän toiminta keskittyy uusien parittomia elektroneja sisältävien molekyylien, radikaalien, valmistukseen. Sami Heikkinen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena prof. Tampereen teknillinen yliopisto M.Sc. Tampereen yliopisto FM Hanna Hiidenmaan väitöskirja Differentiation of human pluripotent stem cells towards functional retinal pigment epithelium for future therapeutic applications tarkastettiin 12.12.2014. DI Miina Björnisen väitöskirja The Effects of Electroactive Polypyrrole on the Osteogenic Differentiation of Adipose Stem Cells and Bone Regeneration tarkastettiin 7.1.2015. Vastaväittäjänä toimi prof. Raimo Alén (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena prof. M.Sc. Roman Weber (Clausthalin teknillinen yliopisto, Saksa) ja kustoksena prof. Tutkijoiden erityisenä kiinnostuksen kohteena on valmistettujen radikaalien soveltuvuus uusien magneettisesti mielenkiintoisten molekyylierties of kraft pulp tarkastettiin 4.12.2014. Vastaväittäjänä toimi dos. Timo Kärki. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi tohtori Patricia Murray (Liverpoolin yliopisto, Iso-Britannia) ja kustoksena prof. 62 1/2015 KEMIA Väitöksiä… Jyväskylän yliopiston akatemiatutkija, yliopistonlehtori Heikki M. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Jussi Kauppilan väitöskirja Graphene from Graphite by Chemical and Physical Techniques tarkastettiin 9.12.2014. DI Jouni Havukaisen väitöskirja Biogas production in regional integrated biodegradable waste treatment—Possibilities for improving energy performance and reducing GHG emissions tarkastettiin 5.12.2014. Vuonna 2011 hänet nimitettiin myös yliopistonlehtoriksi. Mario Romero-Ortega (Texasin yliopisto, Yhdysvallat) ja kustoksena dos. Richard J.
Lea Sistonen.. Juha Tanskanen (Oulun yliopisto) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi prof. SUOMESSA JÄRJESTETTÄVÄT Labquality Days Helsinki 5.–6.2.2015 www.labqualitydays.fi ChemBio Finland Helsinki 18.–19.3.2015 www.chembiofinland.fi Kemian Päivät Helsinki 18.–19.3.2015 www.kemianseurat.fi Teolliset palvelut Tampere 25.–26.3.2015 www.expomark.fi Tieteen päivät Jyväskylä 14.–15.4.2015 www.jyu.fi SciFest 2015 Joensuu 23.–25.4.2015 www.scifest.fi Tieteen päivät Turku 7.–8.5.2015 www.utu.fi NBC 2015 Symposium Helsinki 18.–21.5.2015 www.nbsec.fi EuroMining 2015 Tampere 20.–21.5.2015 www.euromining.fi Yhdyskuntatekniikka 2015 Turku 20.–21.5.2015 www.yhdyskuntatekniikka.fi Kemikaaliviraston sidosryhmäpäivä Helsinki 27.5.2015 www.echa.eu Helsinki Chemicals Forum Helsinki 28.–29.5.2015 www.helsinkicf.eu Valtakunnalliset Luma-päivät Joensuu 1.–3.6.2015 www.luma.fi/paivat Tieteen päivät Joensuu ja Kuopio 28.–29.8.2015 www.uef.fi/tieteenpaivat European Science Education Research Conference Helsinki 31.8.–4.9.2015 www.esera.org Tieteen päivät Oulu 1.–2.9.2015 www.oulu.fi/yliopisto Bioenergia 2015 Jyväskylä 2.–4.9.2015 www.jklmessut.fi Tieteen päivät Rovaniemi 11.–12.9.2015 www.ulapland.fi Alihankinta Tampere 15.–17.9.2015 www.alihankinta.fi Empack 2015 Helsinki 6.–8.10.2015 www.easyfairs.com/fi MUUALLA JÄRJESTETTÄVÄT Pharmapack 2015 Pariisi, Ranska 11.–12.2.2015 www.pharmapackeurope.com 9th European Additives & Colours Conference Barcelona, Espanja 23.–25.2.2015 www.4spe.org/ace15 Green Polymer Chemistry Köln, Saksa 18.–19.3.2015 www.amiplastics.com/events NPE 2015 Orlando, Yhdysvallat 23.–27.3.2015 www.npe.org Biovision 2015 Lyon, Ranska 9.–10.4.2015 www.biovision.org In-cosmetics Barcelona, Espanja 14.–16.4.2015 www.in-cosmetics.com IFAT Eurasia Ankara, Turkki 16.–18.4.2015 www.ifat-eurasia.com Compounding World Congress Köln, Saksa 21.–23.4.2015 www.amiplastics.com/events 8th European Symposium on Clinical Laboratory and In Vitro Diagnostic Industry Barcelona, Espanja 5.–6.5.2015 www.accic.cat Scandinavian Coating Göteborg, Ruotsi 20.–21.5.2015 www.scandinaviancoating.com 5th International Conference on the Chemistry and Physics of the Transactinide Elements Kitashiobara, Japani 25.–29.5.2015 asrc.jaea.go.jp/conference/TAN15 15th International Congress of Quantum Chemistry Beijing, Kiina 8.–13.6.2015 www.icqc2015.org Parts2clean Stuttgart, Saksa 9.–11.6.2015 www.parts2clean.com Inorganic Days Visby, Ruotsi 15.–17.6.2015 www.oorgan.se EuroMedLab 2015 Pariisi, Ranska 21.–25.6.2015 www.sfbc.asso.fr OMCOS 18 Barcelona, Espanja 28.6.–2.7.2015 www.omcos2015.com Conductive Plastics 2015 Düsseldorf, Saksa 29.6.–1.7.2015 www.amiplastics.com/events 21st European Conference on Organometallic Chemistry Bratislava, Slovakia 5.–9.7.2015 www.eucomcxxi.eu 22nd International Symposium on Ionic Polymerization Bordeaux, Ranska 5.–10.7.2015 ip15.sciencesconf.org In Vino Analytica Scientia Symposium Trento, Italia 14.–17.7.2015 eventi.fmach.it/IVAS2015 45th Iupac World Chemistry Congress Busan, Korea 9.–14.8.2015 www.iupac2015.org 15th European Conference on Solid State Chemistry Wien, Itävalta 23.–26.8.2015 www.euchems.eu FitzGerald (Limerickin yliopisto, Irlanti) ja kustoksena prof. Eevi Rintamäki. FM Johnny Dahlin väitöskirja Spectroscopic studies of III– V semiconductor materials for improved devices tarkastettiin 17.1.2015. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Eero Salmisen väitöskirja Catalytic upgrading of biomass extractives to fine chemicals over supported ionic liquid catalysts (SILCAs) tarkastettiin 12.12.2014. Vastaväittäjänä toimi prof. Martina Stekrovan väitöskirja ?-Pinene oxide and verbenol oxide isomerizations over heterogeneous catalysts tarkastettiin 19.12.2014. Dmitry Murzin. Vastaväittäjänä toimi prof. Toimitus ei vastaa mahdollisista muutoksista. Vastaväittäjänä toimi prof. Daniel Lacks (Case Western Reserve -yliopisto, Yhdysvallat) ja kustoksena prof. Vastaväittäjänä toimi prof. Vastaväittäjänä toimi tohtori Michael Renz (Valèncian teknillinen yliopisto, Espanja) ja kustoksena prof. Mika Lastusaari. Hamid Ghanbari Toudeshkin väitöskirja Sustainable Steelmaking by Process Integration tarkastettiin 28.11.2014. Yosef Yarden (Weizmann-instituutti, Israel) ja kustoksena prof. Rainer Huopalahti. Vasile Parvulescu (Bukarestin yliopisto, Romania) ja kustoksena prof. FM Hannu Leinon väitöskirja Extended hydrogen photoproduction by nitrogen-fixing cyanobacteria tarkastettiin 19.12.2014. Tapio Salmi. Ph.D. Ilmoita tapahtumasta tai muutoksesta: toimitus@kemia-lehti.fi. Kevin J. Kalevi Kokko. Jyrki Vuorinen (Tampereen teknillinen yliopisto) ja kustoksena prof. Magnus Gustafsson. Carl-Eric Wilén. 63 KEMIA 1/2015 TULEVIA TAPAHTUMIA Palstalla julkaistaan tietoja kemian alan tapahtumista. M.Sc. FM Maija Nyströmin väitöskirja Enhancing the usability of drug materials by electrostatic atomisation tarkastettiin 12.12.2014. Jan Dahl (Luulajan teknillinen yliopisto, Ruotsi) ja kustoksena prof. Åbo Akademi FM Max Lönnforsin väitöskirja Studies on Membrane Properties of Cholesterol and 3-beta Modified Sterol Analogs tarkastettiin 28.11.2014. DI Petteri Suomisen väitöskirja Thermal reactions of the major hydrocarbon components of biomass gasification gas tarkastettiin 19.12.2014. Carmen Socaciu (Romanian maataloustieteiden ja eläinlääketieteen yliopisto) ja kustoksena prof. J. Whitty (Utahin yliopisto, Yhdysvallat) ja kustoksena prof. FM Laura Pihlgrenin väitöskirja NIR-Vis Up-Conversion Luminescence in the Yb3+,Er3+ Doped Y2O2S, ZrO2, and NaYF4 Nanomaterials tarkastettiin 16.12.2014. 2014. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Mika Kaimaisen väitöskirja Stability of natural colorants of plant origin tarkastettiin 19.12.2014. Petriina Paturi. Peter Slotte. DI Niklas Vähä-Savon väitöskirja Behavior of Black Liquor Nitrogen in Combustion—Formation of Cyanate tarkastettiin 5.12.2014. Jyri-Pekka Mikkola. Vastaväittäjänä toimi prof. Thomas Herdegen (Kielin yliopisto, Saksa) ja kustoksena prof. Rupert Baumgartner (Grazin yliopisto, Itävalta) ja kustoksena dos. Anastasia Tsvetkovan väitöskirja Designing sustainable industrial ecosystems: the case of a biogas-for-traffic solution tarkastettiin 12.12.2014. M.Sc. Vastaväittäjänä toimi prof. FM Kari Kurpan väitöskirja ERBB4 mutations in cancer and amyotrophic lateral sclerosis tarkastettiin 19.12.2014. Henrik Saxén. Vastaväittäjänä toimi apul.prof. Vastaväittäjänä toimi tohtori Artur Bednarkiewicz (Puolan tiedeakatemia) ja kustoksena dos. Erwin London (Stony Brookin yliopisto, Yhdysvallat) ja kustoksena prof. Klaus Elenius. Heikki Kallio. Vastaväittäjänä toimi tohtori Jens Appel (Kielin yliopisto, Saksa) ja kustoksena prof. FM Emilia Komulaisen väitöskirja JNK regulates dendrite and spine architecture in the central nervous system influencing spatial learning and motor tasks tarkastettiin 23.1.2015. Mikko Hupa. Weronika Pawelecin väitöskirja New families of highly efficient, halogen-free flame retardants for polypropylene (PP) tarkastettiin 11.12. M.Sc. Marko Huttula (Oulun yliopisto) ja kustoksena prof
Paidan saivat Sanna Martikainen Helsingistä ja Timo Kivi Tuusulasta. merkittävästi toisistaan. Dubey teki väitöstyönsä Tampereen teknillisessä yliopistossa. Dubey. Uusiksi nuoriksi jäseniksi hyväksyttiin luonnontieteiden kandidaatti Mihail Ruotsi, tekniikan ylioppilaat Jenni Aaltonen, Sara Leskinen, Iida Montonen, Reetta Määttänen, Ville Ruokolainen ja Ninni Ylönen sekä filosofian ylioppilaat Paula Piekkari, Iisa Rautiainen, Janne Sarkkinen, Ronja Suvela ja Tuomas Vielma. Kirjoitukset menneistä tapahtumista toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen toimitus@kemia-lehti.fi. 64 1/2015 KEMIA SEURASIVUT Ilmoita sähköpostiosoitteesi ja voita T-paita! Saatko jo Kemian Seurojen tiedotteet sähköpostiisi. Uusia jäseniä Kokous hyväksyi Suomalaisten Kemistien Seuran uusiksi varsinaisiksi jäseniksi diplomi-insinöörit Johanna Ikäheimosen ja Jyri-Pekka Multasen sekä tekniikan tohtori Tuomo Sainion. Erittäin mielenkiintoinen on Dubeyn havainto, jonka Heleena Karrus Palkinnon Rajeev Dubeylle (keskellä) jakoi Suomalaisten Kemistien Seuran puheenjohtaja Kimmo Himberg (oik.) Palkintotilaisuuteen osallistui myös Dubeyn väitöstyön ohjaaja, professori Helge Lemmetyinen Tampereen teknillisestä yliopistosta. Kokouksen jälkeen iltaa jatkettiin jouluateriaa nauttien vilkkaan seurustelun lomassa sekä Kansallisteatterin Europaeus-esitystä seuraten. maaliskuuta 3/2015 9. Kemia-Kemi-lehden seurasivujen aikataulut Numero Aineistopäivä Ilmestymispäivä 2/2015 11. Sähköpostiosoitteensa joulu–tammikuussa ilmoittaneiden kesken arvottiin kaksi Suomalaisten Kemistien Seuran T-paitaa. toukokuuta 12. Gustaf Kompan palkinto vuoden 2013 parhaasta kemian alan väitöskirjasta jaettiin Suomalaisten Kemistien Seuran joulukuun kokouksessa Kansallisteatterissa. heleena.karrus@kemianseura.fi mukaan 1,7ja 1,6-difenoksiperyleenidi-imidien optiset ja sähkökemialliset ominaisuudet olivat käytännössä samat, kun taas vastaavat dipyrrolidinyylipaikkaisomeerit poikkesivat. Fotoaktiivisten systeemien ymmärtäminen on erittäin tärkeää esimerkiksi uusien fotosynteesiä jäljittelevien systeemien ja orgaanisiin molekyyleihin perustuvien valosähköisten laitteiden valmistamisen kannalta. huhtikuuta 5. kesäkuuta Tiedot tulevista tapahtumista toimitetaan sähköpostilla osoitteeseen toimisto@kemianseura.fi. helmikuuta 10. Heleena Karrus Kirjoittaja on SKS:n toiminnanjohtaja. Dubeyn väitöskirjaan sisältyy neljä tieteellisesti korkeatasoista julkaisua, jotka ovat ilmestyneet European Journal of Organic Chemistry, Chemistry of Materials, Chemistry—A European Journal ja Inorganic Chemistry -lehdissä. Palkinto jaettiin Suomalaisten Kemistien Seuran joulukuun kokouksen yhteydessä 11.12.2014. Rajeev K. Dubeyn tutkimukset osoitSuomalaisten Kemistien Seura palkitsi vuoden parhaan väitöskirjan tavat, että regioisomeeristen seosten ja vastaavien puhdasaineiden optoelektroniset ominaisuudet voivat olla keskenään täysin erilaisia. Gustaf Kompan palkinnon parhaasta kemian väitöskirjasta vuonna 2013 on saanut filosofian tohtori Rajeev K. Dubeyn väitöskirja Synthesis and Function of Photoactive Donor-Acceptor Systems of Bay-Functionalized Perylene Diimide Dyes in View 1,7and 1,6-Regioisomers käsittelee nimensä mukaisesti uusien fotoaktiivisten luovuttaja-vastaanottajasysteemien valmistamista ja spektroskooppista karakterisointia. Jos et, ilmoita meiliosoitteesi osoitteeseen toimisto@kemianseura.fi. toukokuuta 4/2015 16. Palkinto on suuruudeltaan 2 600 euroa
Tietomaan auditorio (Nahkatehtaankatu 6) klo 15. via www.suomalaistenkemistienseura.fi. Kreikka pyysi samalla järjestön tukea kampanjalle, jolla se puolustaa kemian asemaa maan kouluissa. 18.–21.4.2015 Messukeskus, Helsinki. mennessä: virpi.noponen@gmail.com, puh. Sekä fysikaalisen kemian jaosto että kemian historian työryhmä esittivät pahoittelunsa siitä, että niissä ei enää ole mukana edustajaa Suomesta. Ilmoittautuminen osoitteeseen eilaha@elisanet.fi viimeistään 13.3. Suurin osa EuCheMSin henkilöjäsenten toiminnasta tapahtuu jaostoissa ja työryhmissä, joiden aktiivisuus on osoittautunut vaihtelevaksi. Suomalaisten Kemistien Seuran Kokous ja vierailu EU-komission Suomen-edustustoon 12.2.2015 klo 15.30–17.30 Malminkatu 16, Helsinki. Yleiskokouksessa oli noin 30 osallistujaa. Tuki myönnettiin. Ilmoittautumiset ma 9.2. Nuorten kemistien houkuttelusta aktiiviseen järjestötoimintaan on vastannut Euroopan nuorten kemistien järjestö EYCN (European Young Chemists’ Network), joka on onnistunut työssään hyvin. Finska Kemistsamfundets Årsmöte 24.2.2015 kl. Yhdeksäs NBC-symposiumi CBRNE Threats: How does the landscape evolve. Konferenssi herätti kiinnostusta muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tähän on vaikuttanut järjestön toimiston muutto Lontoosta Brysseliin. Liiton kemianopetuksen jaosto on jo aiemmin tehnyt hyvää yhteistyötä ECTN:n kanssa. mariann.holmberg@arcada.fi. Kemiantunnit aiotaan korvata tietotekniikan kursseilla. lokakuuta 2014. Kannatusjäseneksi hyväksyttiin myös ENMIX-instituutti (European Nanoporous Materials Institute of Excellence). Ilmoittautuminen osoitteeseen eilaha@elisanet.fi viimeistään 8.4. Keski-Suomen Kemistiseuran Vuosikokous 10.2.2015 klo 18 Ravintola Aimo (Asekatu 3, Jyväskylä). Puheenvuorossaan hän kiitti edeltäjäänsä Ulrich Schubertia tämän tekemästä työstä järjestön hyväksi. 050 308 6106. EuCheMSin uusi puheenjohtaja, professori David Cole-Hamilton astui kokouksessa tehtäväänsä. SEUROISSA TAPAHTUU Päijät-Hämeen Kemistit ry:n Molekyyligastronomian ilta 10.2.2015 klo 17–21 Itä-Hämeen Marttala (Laaksokatu 1, Lahti). Englanninkielisen symposiumin aiheena ovat kemialliset, biologiset, säteilyja ydinsekä räjähdysuhat. Opintouudistuksen yhteydessä kemianopetuksen määrää ollaan ainakin vähentämässä radikaalisti. Anmälningen till 15.2. Illanvietto (Vanhan Paloaseman Ullakko, Kauppurienkatu 24, 3. EuCheMSin seuraava yleiskokous pidetään Itävallan Wienissä syyskuussa 2015. Ilmoittautuminen osoitteessa eilaha@elisanet.fi sekä osallistumismaksu (10 euroa) seuran tilille FI12 4712 0010 0406 25 viimeistään 5.2. Pohjoismaista olivat paikalla edustajat Norjasta ja Suomesta. Lisätietoja: www.nbcsec.fi. Esityslista osoitteessa ks-kemistiseura.blogspot.fi. Kokouksessa pohdittiin muun muassa sitä, kuinka kemianseurojen välistä yhteistyötä voitaisiin tiivistää ja keskusjärjestön taloudellista tilaa kohentaa. Mariann Holmberg Kirjoittaja edusti kokouksessa Kemian Seuroja. 65 KEMIA 1/2015 Seurasivut kertovat Kemian Seurojen, paikallisseurojen ja jaostojen toiminnasta. Cole-Hamilton on palkannut ulkopuolisen konsultin linjaamaan järjestön tulevaisuutta. Ilmoittautumiset 5.2. Seuraava EuCheMS Chemistry Conference on määrä järjestää vuonna 2016 Espanjan Sevillassa ja sitä seuraava vuonna 2018 Ison-Britannian Liverpoolissa. Tehdaskierros ja tutustuminen laboratorioon. ten valmistelussa on viime aikoina vahvistunut. Pohjois-Suomen kemistit ry:n Kemistitapaaminen Oulussa 21.2.2015 Kun suurennuslasi ei riitä – rikostutkinnan kemiaa ja biokemiaa. Päijät-Hämeen Kemistit ry:n Vierailu Viking Maltin tehtaaseen 14.4.2015 klo 15.30 Niemenkatu 18, Lahti. ECTN (European Chemistry Thematic Network Association) hyväksyttiin kokouksessa EuCheMSin kannatusjäseneksi. mennessä osoitteessa www.suomalaistenkemistienseura.fi. Tärkeäksi EU-lobbaajaksi Kokouksessa selvisi myös, että EuCheMSin asema asiantuntijana ja konsulttina EU:n lakija direktiiviesitysEuCheMSin kokous Kreikka pyysi tukea kemianopetukselle Kreikan kouluja uhkaa kemian poistaminen opetusohjelmasta mahdollisesti jopa kokonaan. Päijät-Hämeen Kemistit ry:n Vuosikokous ja retki Helsingin yliopiston kemian laitokseen 26.3.2015 Lähtö Lahden linja-autoaseman turistipysäkiltä klo 16. Asiasta kertoi Kreikan edustaja Euroopan kemianseurojen liiton EuCheMSin yleiskokouksessa, joka pidettiin Puolan Torunissa 23.–24. kerros) klo 18. Professori Kimmo Himbergin yleisöluento. Paluumatkalla ruokailu ravintola China Flavorissa. 18 Restaurang Tekniskas salar (Eriksgatan 2, 6 vån), Helsingfors. Tapahtuma koostuu tieteellisistä luennoista, posterisessioista ja laitenäyttelystä. Sitovat ilmoittautumiset iltatapahtumaan osoitteessa psks-sihteeri@oulu.fi sekä illalliskortin (50 euroa) maksu seuran tilille FI72 5741 3620 3178 72 viimeistään 7.2. EuCheMSin Istanbulissa elo–syyskuussa 2014 järjestämä kemian kongressi todettiin kokouksessa erittäin onnistuneeksi
Zürichissä vaikuttaneista tiedemiehistä ehdoton tähti on vuoden 1921 fysiikan nobelisti Albert Einstein. Einstein työskenteli sekä ETH:ssa että Zürichin yliopistossa, kunnes vuonna 1914 siirtyi professoriksi henkisesti vapaamielisempään Berliiniin. Saksassa syntynyt Einstein suoritti perustutkintonsa ETH:ssa, silloisessa Pieni Sveitsi on tieteen suurvaltio, joka osaa sijoittaa tutkimusvaransa tuottavasti. sisko.loikkanen@yle.fi Zürichin upeat maisemat innoittivat muun muassa Albert Einsteinia, jonka tiedetään nauttineen kävelyretkistä kauniissa järviympäristössä.. Vuoden 1939 nobelisti Lavoslav Ruži?ka tutki ETH:ssa luonnonaineita, terpeenejä ja muita tuoksuaineita. polyteknillisessä koulussa. Nanoteknologian kehto Myös vuonna 1833 perustettu Zürichin yliopisto voi esitellä komean nobelistiluettelon. Nobelin fysiikan palkinto meni Zürichin IBM-instituutin tutkijoille myös seuraavana vuonna, jolloin Alex Müller ja Georg Bednorz saivat sen korkean lämpötilan suprajohdetutkimuksestaan. Valmistuttuaan Einstein pestautui paremman puutteessa työhön Bernin patenttivirastoon. Alle 400 000 asukkaan Zürich syytää nobelisteja kuin liukuhihnalta. Koulussa hän tapasi myös ensimmäisen vaimonsa Mileva Mari?in, lahjakkaan serbin, joka oli kurssin ainoa naisopiskelija. ETH:n pitkäaikainen tietotekniikan professori Niklaus Wirth puolestaan tunnetaan muun muassa Algol Wja Pascal-ohjelmointikielten kehittäjänä. Sen jälkeen avautui jo akateemisiakin paikkoja. Zürichin-kaudellaan hän tuli kuuluisaksi etenkin steroidikemian töistään ja teki laboratoriostaan yhden maailman johtavista orgaanisen kemian keskuksista. Yrittäjä-miljonääri Hansjörg Wyss ilmoitti juuri rahoittavansa ETH:n ja Zürichin yliopiston uuden yhteisen tutkimuslaitoksen ja lahjoitti sille 120 miljoonan pesämunan. Tutkimusta tukevat myös yksityiset tahot. Yliopiston immunologian professori Rolf Zinkernagel sai vuoden 1996 lääketieteen Nobelin tutkimuksistaan, joissa hän selvitti T-solujen toimintaperiaatteita ja mekanismeja, joilla immuunijärjestelmä tunnistaa virusten infektoimat solut. Vuonna 1855 perustettu ETH Zürich käyttää vuosittaiseen toimintaansa 1,3 miljardia euroa. Oman toimensa ohella hän kehitti siellä kuuluisan suppean suhteellisuusteoriansa ja kirjoitti samana vuonna 1905 väitöskirjansa, joka tarkastettiin ETH:ssa. Nobelin hän sai vuonna 1945. 66 1/2015 KEMIA Zürich inspiroi nobelisteja TIETEEN KAUPUNGIT Sarja esittelee maailman tärkeimpiä tiedekaupunkeja. Sisko Loikkanen Manner-Euroopan parhaaksi yliopistoksi on toistuvasti yltänyt Zürichin teknillinen yliopisto ETH. IBM:n Zürichin-tutkimuskeskus taas kuuluu nanoteknologian uranuurtajiin. ETH:n Nobel-kemistejä ovat myös esimerkiksi Richard Ernst ja Kurt Wütrich, jotka palkittiin vuosina 1991 ja 2002. Einsteinin lisäksi ETH Zürichissä on opiskellut tai työskennellyt 20 muuta nobelistia, joista 10 on saanut palkintonsa kemiasta. Gerd Binnig ja Heinrich Rohrer kehittivät siellä tunnelointimikroskopian, jolla voidaan kuvata pintojen rakenteita atomitason tarkkuudella. Ernst kehitti NMRspektroskopian teoriaa, Wütrich proteiinien NMR-tutkimusta. Paulin kieltosäännöstä kemisteillekin tuttu fyysikko Wolfgang Pauli työskenteli ETH:n professorina vuodet 1928–1958. Luonnontieteiden osalta se pääsi hiljattain 8. sijalle myös globaalissa mittelössä. Parivaljakko palkittiin keksinnöstään fysiikan Nobelilla vuonna 1986. Joukkoon kuuluvat esimerkiksi röntgendiffraktiota kehittänyt Max von Laue sekä Erwin Schrödinger, joka loi kuuluisat kvanttimekaniikan aaltoyhtälöt. Kirjoittaja on kemian diplomi-insinööri ja tiedetoimittaja
13.10. 044 539 0908 Milla Sinisalmi milla.sinisalmi@kemia-lehti.fi puh. 1/2015 2.1. 18.2. 16.11. Laboratoriot, bioteknologia, pakkaukset 7/2015 14.10. 23.9. 4.2. 10.3. Analytiikka, tutkimus, pinnat 8/2015 11.11. Laboratoriot, koulutus, patentit Erikoisjakelut 2015 Nro 1 Labquality Days, Helsinki 5.–6.2.2015 Nro 2 ChemBio Finland, Helsinki 18.–19.3.2015 Nro 3 Yhdyskuntatekniikka 2015, Turku 20.–21.5.2015 ja Helsinki Chemicals Forum, Helsinki 28.–29.5.2015 Nro 4 Bioenergia 2015, Jyväskylä 2.–4.9.2015 Nro 5 Esimies & Henkilöstö, Helsinki 23.–24.9.2015 Nro 6 Empack 2015, Helsinki 11.–12.11.2015 ja Lahden tiedepäivä, marraskuu 2015 Nro 7 Väri ja Pinta 2015, Helsinki 18.–20.11.2015 Nro 8 Tekniikan päivät, Espoo tammikuu 2016 ja Educa 2016, Helsinki 29.–30.1.2016 Kempulssi Oy • Kemia-Kemi-lehti • Pohjantie 3, 02100 Espoo • www.kemia-lehti.fi Tavoita päättäjät! • Yli 10 000 lukijaa. TIEDUSTELUT JA VARAUKSET Kalevi Sinisalmi kalevi.sinisalmi@kemia-lehti.fi puh. Laboratoriot, patentit, biotalous 5/2015 7.8. 15.1. ChemBio Finland 2015: Kemia ja hyvä elämä Lisäjakelu: ChemBio Finland, Helsinki 18.–19.3.2015 3/2015 2.4. 20.8. 12.6. • Neljä viidestä lukijasta tekee tai valmistelee hankintapäätöksiä.. AINEISTO ILMOITUSAINEISTO ILMESTYY OSATEEMOINA mm. 040 766 1346 Irene Sillanpää irene.sillanpaa@kemia-lehti.fi puh. Analytiikka, Reach, ympäristö 4/2015 9.5. 9.9. 040 827 9778 Kemi KEMIA Aikataulu ja teemat NRO TOIMIT. 14.4. Laboratoriot, turvallisuus, puhdastilat 2/2015 4.2. 15.12. 25.5. Kemianteollisuus, prosessit, työelämä 6/2015 10.9. 5.5. 27.10. 25.11
Tervetuloa! DIN EN ISO / IEC 17025. TEOPAL asiakaspalvelu@teopal.fi www.teopal.fi Ota askel parempaan (c) NaLinet 20 15-0 1 Haver & Boecker seulonta-analyysilaitteet Nämä ja paljon muuta osastollamme 2 f 51 18.-19.3.2015