Sivu 6 Hallitus ei vielä hyväksynyt Kaustisen Nikulan raviradan talleilla hevosenhoitajana toimiva Laura Tulonen laskee, että yhdellä tallilla lapioidaan noin kahdeksan tai yhdeksän kottikärryllistä hevosenlantaa päivässä. Sähköttömyys aiheutti paikoin katkoja vedenjakeluu n. Sivu 3 HAAVEISSA HEVOSENLANNALLA LÄMPIÄVÄ TALLI KOKKOLA (KP) Eye of the Tiger -soi, kun Romans Sauss juoksee valoliekkien keskeltä kentälle Hollihaan salissa. alv 10%) Egotrippi on ollut uransa aikana hajoamispistee ssä useita kertoja. MAALISKUUTA 2016 KLO 14 KOKKOLA +2 YLIVIESKA +1 KLO 8 -8 -9 Hinta 2,50€. Oulun Eteläisen instituutin johtaja Ville Isoherrasen mukaan CallioLab voi toteutuessaan työllistää kymmeniä henkilöä. Myrsky aiheutti poikkeukselli sen pahoja ongelmia sähkönjakeluun. Sivu 15 KP/JUKKA LEHOJÄRVI Työpajoja ja kaupunkikävelyä Mullanvaihtajien yleisin moka on se, että uusi multa painellaan liian tiiviiksi massaksi kasvin juurien ympärille. Elintarvi ketarjou kset voimass a ma 18. Multaa on laitettava kuohkeaksi, ilmavaksi keoksi. Pendelöivien osuuden kasvua selittää elinkeinorakenteen muutos. 040 779 7254 Rau Rautat tatien ienkat katu 1 u 10, 0, p. Se ei yksin korvaa Pyhäsalmen malmikaivoksen 200 suoraa ja 400 välillistä työpaikkaa. ti 19.11. Tänä vuonna Kati Raatikaisen ja Jenni Urpilaisen kokoamalla festivaalilla on esimerkiksi työpajoja ja installaatio museolla. ti 19.11. alv 10%) HELSINKI (STT) Työmarkkinajärjestöjen sorvaama sopu yhteiskuntasopimuksesta näyttäisi kelpaavan maan hallitukselle, mutta viilattavaakin jäi. Elintarvi ketarjou kset voimass a ma 18. Pyhäjärven kaivoksessa toimii jo 5-10 henkilöä työllistävä hiukkasfysiikan Emma-koe, mutta se on rakennettu vain 75 metriä maanpinnan alapuolelle. –?Kilpailukykyosuus näyttäisi olevan sen suuruinen, että se korvaa hallituksen oman kilpailukykypaketin. Merivesi nousi ealle kovan tuulen vuoksi. Toisessa jalostettavassa hankkeessa aiotaan ryhtyä testaamaan kaivoksissa käytettäviä ajoneuvoja. Se, kuinka paljon prosenttiluku täsmälleen ottaen on, tarkentuu Sipilän mukaan maanantain ja tiistain välisen yön aikana, kun valtiovarainministeriö laatii arvion neuvottelutuloksen vaikutuksista yksikkötyökustannuksiin, julkiseen talouteen ja työllisyyteen. MARRASKUUT A 2013 KLO 14 KOKKOLA +4 YLIVIESKA +2 KLO 8 +4 +3 Hinta 2,50€. Puolustusvoi main kansliapäällikön Arto Rädyn mukaan valvojan olisi oltava joko Puolustusvoi mat tai poliisi. –?Ehdottomas ti voimakkain myrsky, mitä lähivuosina on ollut. Vastaavanla isia tehtäviä pelastuslait oksella oli pitkin maakuntaa. Esimerkiksi KeskiPohjanmaan ja Pietarsaaren pelastuslaitokse lla oli yön ja aamupäivän aikana lähes 150 tehtävää, joita oli hoitamassa yksiköitä alueen 18 paloasemalta . Vastikään aloitetulla uudella hakukierroksella pyritään saamaan lisää uusia ideoita, tällä kertaa lähinnä yrityksiltä. Myrs se luun. Sivu 2 Nro 315 Maanantai 18. Pohjanmaan pelastuslaitok set pyysivät alueen asukkaita soittamaan hätäkeskukse en vain henkeä tai omaisuutta uhkaavissa tivedenjakeluu n. Sipilä sanoi hallituksen tapaavan tiistaina myös Suomen Yrittäjät, joka kritisoi heti paikallisen sopimisen osuutta. p.. Viikko sitten katselimme televisiosta suurta nenäpäiväsho w’ta, joka on aivan loistava keksintö kerätä varoja heikompien auttamiseksi. Pelastuspäälli kkö Terho Pylkkäsen mukaan Eino aiheutti poikkeukselli sen laajalti tuhoa koko Suomen mittakaavassa . CallioLabin uusimmat tilat noin 1430 metrin tasolla maanpinnan alapuolella alkavat olla valmiina. nmaalla ealle kovan tuulen vuoksi. Projektitutkija Johanna Kutuniva Oulun yliopiston Oulun eteläisen instituutista kertoo, että viime vuonna päättyneellä ensimmäisellä hakukierroksella saatiin varsinaiseen kehitystyöhön jopa kahdeksan erilaista varteenotettavaa suunnitelmaa. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) muistutti, että mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu. 040 040 77 779 7 9 7254 254 Matot pesuun! –15 % Tarjous on voimassa 31.3.2016 asti. Sivu 2 KP/MARKKU JOKELA Kuohkeasti multaa Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Oulun yliopisto tutkii parhaillaan monenlaisia aihioita käynnistää tutkimusja tuotetestaustoimintaa vuonna 2019 tyhjilleen jäävässä Pyhäsalmen kaivoksessa. KP/CLAS-OLA V SLOTTE nmaalla sunnuntaina jopa 25 metriä sekunnissa. Yrittäjien mielestä se ei täytä hallituksen asettamia tavoitteita. Sivu 2 Verkkovalvon ta yhdelle toimijalle LEHTIKUVA/M ARKKU ULANDER Yhtä aikaa tämän viihteellisen todellisuuden keskellä todellisuuden taju hämärtyy. Myös Elenia varoitti useiden päivien sähkökatkoist a. Pohjanmaan pelastuslaitok set pyysivät alueen asukkaita soittamaan hätäkeskukse en vain henkeä tai omaisuutta uhkaavissa tilanteissa, sillä sekä pelastuslaitos että hätäkeskus olivat täystyöllistettyjä. Etenkin paikallinen sopiminen on hallituksen mielestä liian löyhästi kirjattu yhteiskuntasopimukseen. Jokilaaksoissa 140 hälytystä Eino-myrsky riepotteli lähes koko Jokilaaksojen pelastuslaitoksen aluetta ja aiheutti kaikkiaan 140 hälytystä. Hallituksen tavoite on ollut viisi prosenttia. Toimintaa käynnistellään parhaillaan. Sivu 13 Matka jatkuu HANNA PARHANIEMI Outi Yli-Arvo Anne Mattila (KP) Sunnuntainen Eino-myrsky poiki ennätyksellise n paljon hälytyksiä maakunnassa . Ensimmäistä, öljytuikeaineen tutkimuskoetta aletaan rakentaa mahdollisesti jo ensi viikolla. Kova tuuli sai aikaan aineellista vahinkoa, mutta henkilövahin goilta vältyttiin. Sivu 5 Kokkolan talvitanssit on muutakin kuin vain Kokkolan kaupunginteatterissa nähtäviä esityksiä. –?Teemme tieteellisessä toiminnassa ja testaustyössä parhaamme. Hakemuksissa väläytetään muun muassa automaation ja robotiikan tutkimusta Euroopan syvimmässä kaivoksessa. Sivu 11 Jos yhteiskuntasopimus nyt sitten useamman kerran yrittämisen jälkeen lopulta syntyy, voittajia löytyy sekä työnantajaettä työntekijäpuolelta. Laulaja Mikki Kauste kertoo pahimpien räjähdysten olevan takana. Kaustisen seudun raviseura haaveilee nyt omasta pienpolttolaitoksesta, joka tuottaisi energiaa raviradan tallien tarpeisiin. Sipilän mielestä yhteiskuntasopimus näyttäisi kuitenkin antavan edellytykset luopua hallituksen valmistelemasta lakipaketista. Nykylainsäädäntö ei pienpolttolaitoksen rakentamista Kaustiselle salli. Kestotilattuna kotiin 0,80€ (sis. Yhteiskuntasopimus alentaisi yksikkötyökustannuksia reilut kolme prosenttia. Esimerk Pohjanmaan ja Pietars lastuslaitokse lla oli yö päivän aikana lähes 15 joita oli hoitamassa yk een 18 paloasemalta. Haluamme vähän tarkemmin tietää sen, mitä siinä on palkoista, mitä työajoista, mitä tuo paikallinen sopiminen käytännössä tarkoittaa, Sipilä sanoi Kesärannassa maanantaina. Mahdollisia veronkevennyksiä hallitus arvioi hallitusohjelman mukaisesti vasta vuonna 2017, kun tiedetään palkkaratkaisu ja se miten yhteiskuntasopimus on mennyt läpi. Henkilövahin goilta kuitenkin vältyttiin, vaikka Pylkkäk muun muassa ki nätysmä y teki tuhojaan ngoilta v ää päiviä kokkolalaise n Lee TE ltää ut ur usei te ke van E 82 päivä Sunnu ennätyksellise n paljon h maakunnassa . Pelastustöitä johdettiin vasta toisen kerran käytössä olleesta johtokeskuks esta Ylivieskasta. Jokilaaksoissa 140 hälytystä Eino-myrsky riepotteli lähes Pelastustöitä jo toisen kerran käytössä olleesta johtokeskuks esta Ylivieskasta. Matka jatkuu eteerisenä. Muut korvaavat työpaikat pitää luoda toisaalle elinkeinoelämään. Nro 60 Tiistai 1. Mitä vähemmän toimijoita, sitä parempi, Räty sanoi. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Pyhäjärven kaivokseen suunnitellaan muun muassa ajoneuvotestausta ja robotiikan tutkimusta ”Paikallinen sopiminen liian väljästi kirjattu yhteiskuntasopimukseen”. Henkilövahin goilta kuitenkin vältyttiin, vaikka Pylkkäsen mukaan muun muassa tien päällä on ollut useita läheltä piti -tilanteita kaatuvien puiden takia. ellei toisin mainita (vain kotitalou ksille) l uksille) ukkaros llätä itsesi ja kukkarosi!i! a ku ku 3344 3344444 3334 3444 34 344 90 999990 90000000 90 • ikäsuositus +6v • 5,4m radan pituus • mukana 2 autoa : Mc Queen ja Francesco Carrera Disney Cars autorata 49 49 49 49 00 00 00 Junarata • ikäsuositus + 3v Mekko 90 130 cm Juhlaan evis ivan loistava pien auttamit nmaalla uoksi P lastustöitä hälytyksiä kiksi Keskisaaren peön ja aamu50 tehtävää, ksiköitä aluTerho Pylkno aiheutti aajalti tuhoa kaavassa. Silloin kasteluvesikään ei pääse kunnolla sitä läpäisemään. Korpelan Voim oli pahimmillaan 10?500 asiakasta ilman sähköä, ja taajama-alueiden ulkopuolella korjaustyöt voivat kestää vielä lähipäivien ajan. Ensi vuonna yhtye säveltää uutta musiikkia. Sähkött myys aiheutti paikoin ka k l un kyllä töitä, Kau KAUPASTA SUKLAAPATUKKA 39G SANOMALEHTI KOTIIN TUOTUNA TAI LUE MISSÄ JA MILLOIN VAIN + KESTOTILAAJA, Ota lehti lomalle mukaan! Ota palvelu käyttöösi ja rekisteröidy asiakasnumerollasi osoitteessa: www.keskipohjanmaa.?/rekisteröidy + Rautatienkatu 10, p. et aiheuttakallisia tuhoeä myrskyrinoja hyvin laasen mukaan muun muas päällä on ollut useita l ti -tilanteita kaatu kia. Ennätysmää rä hälytystehtä viä Eino-myrsky teki tuhojaan, mutta henkilövahingo ilta vältyttiin–sähk ökatkot voivat kestää päiviä KOLUMNI Verkkovalvon ta ollaan keskittämässä yhdelle toimijalle, jolla rajat ylittävän ja Suomen sisäisen tietoliikenteen valvontaoike udet. Alkamassa on Tiikereiden ja Hurrikaani-Loimaan miesten Mestaruusliigan ottelu. Sivu 7 Lastensuoje lun keskusliitto on julkaissut yhteistyössä lapsija nuorisojärje stöjen sekä lapsiasiavalt uutetun kanssa myös lasten oikeuksien päivän esitteen, Luota mun vahvuuksiin . –?Se on aika väljästi kirjattu tuossa. Esimerkiksi näihin kysymyksiin haetaan vastauksia uudessa juttusarjassa, jossa käymme keskipohjalaisissa urheilutapahtumissa. ellei toisin mainita (vain kotitalou ksille) llätä itsesi ja kukkarosi! 34 90 • ikäsuositus +6v • 5,4m radan pituus • mukana 2 autoa : Mc Queen ja Francesco Carrera Disney Cars autorata 49 00 Junarata • ikäsuositus + 3v Mekko 90 130 cm Juhlaan 1 20 kpl KESTOTILAAJ A, HYVÄ yn olisi oltava voimat tai ähemmän ekä rsky poiki hälytyksiä lanteissa, sillä sekä pelastus että hätäkeskus olivat täystyöllistettyjä. Hallitus ei vielä hyväksynyt neuvottelutulosta, vaan haluaa esittää liudan tarkentavia kysymyksiä työmarkkinajärjestöille heti tiistaina. –?Syöksyvirtau kset aiheuttavat enemmän paikallisia tuhoja, mutta tämä leveä myrskyrintama aiheutti tuhoja hyvin laajoilla alueilla, Pylkkänen toteaa. Eino kaatoi puita teiden, sähkölinjojen ja noin kymmenen talon päälle. Ja ruukun pohja on ”salaojitettava” laittamalla sinne sekasoraa tai grillihiiliä. Myös Elenia varoitti useiden päivien sähkökatkoist a. Korpelan Voiman alueella oli pahimmillaan 10?500 asiakasta ilman sähköä, ja taajama-alueiden ulkopuolella korjaustyöt voivat kestää vielä lähipäivien ajan. Ennakoimme , että kyse olisi parin vuoden takaisten myrskyjen kaltaisesta, mutta kyllä tämä aiheutti enemmän töitä, päivystävä palomestari Kauko Himanka sanoo. Työpaikat eivät ole enää lähellä, ja yhä useammalla on käytössään oma auto, jolla ollaan valmiita ajamaan pidempikin matka. Mitä mieltä katsojat ottelusta olivat ja mikä merkitys kotipeleillä on Tiikereille. Voimakas tuuli repi irti myös talojen kattorakennelmia. Pelastuspäälli kkö T käsen mukaan Ein poikkeukselli sen la koko Suomen mittak –?Syöksyvirtau kse vat enemmän paik ja, mutta tämä leve tama aiheutti tuhoja hyvin laa joilla alueilla, Pylkkänen toteaa. Kestotilattuna kotiin 0,74€ (sis. Sivu 2 Tiina Ruotsala Eino-myrsk y repi katon kokkolalais en Leena Harjunpään Yli-Sokojall a sijaitsevan vanhan pihapiirin aittarakenn uksesta. Kaivoksen soveltuvuutta myös kasvinja kalanviljelyyn selvitetään parhaillaan. Sivu 13 CallioLab herätti monenlaisia visioita KP/JUKKA LEHOJÄRVI Valoliekkien keskeltä kentälle Pendelöinti kasvussa KOLUMNI Päivi Savela Nyt on olo niin kuin Yhdysvaltojen pulaajalta peräisin olevasta valokuvasta tai maalauksesta, jossa ennen aikojaan kuihtunut pariskunta seisoo talikon ja kissan kanssa haalistuneen kotitalonsa edessä. Sivu 8 YLIVIESKA (KP) Pendelöinti eli työmatkojenkulkeminen yli paikkakuntarajojen on lisääntynyt
Nopein hevonen reen eteen ja kaikilla liikenevillä felteillä vuorattiin potilas rekeen. Joten lähettäkää vaan lasku, jos sillä saa jotain positiivista meininkiä aikaan. Hyvin haavoittuva oma puhelinverkkoyhteys oli Eskolaan. Vuosien saatossa on ”SAK:n /ay-liikkeen selän taakse”, tullut kymmeniä muita jäsenliittoja, lähinnä julkisen alan liittoja. ARJA UTUNEN/PIETARSAARI Aurinko laskee vasta klo 17.50. Toipuminen kesti pitkään, mutta työnjohtaja palasi savotalle yhdessä kevätauringon kanssa ja loppuselvitysten jälkeen voitiin seuraavana syksynä aloittaa puhtaalta pöydältä. Tuolta linjalta ei ole hyvä poiketa. Yrittäjäpomo Jussi Järventauksen mukaan paikalliseen sopimiseen ei tullut mandaattia. Hallittu suunnanmuutos nykytilasta näyttää epätodennäköiseltä, kilpajuoksu jatkuu, niin kauan kuin olemme tarpeeksi suossa, ja kansakin alkaa tajuta missä mennään, osa päättäjistä sen jo tajuaa ! Jairi Palonen, KOKKOLA T upo-teatteri on tällä erää yhteiskuntasopimuksen syntymisen osalta ohi. Valtiontaloutta ei tule paikata ylinopeussakoilla Kattojen päällä on lunta. Vuosiloma pysyy saman mittaisena ja lomarahatkin pysyvät, kun ei työskentele julkisella alalla. KOLUMNI Peter Östman H allitus on antanut eduskunnalle esityksen, jonka mukaan päiväsakkoa ja rikesakkoa korotettaisiin merkittävästi. Voin säästää ruokaostoksista muutaman satasen verran, jos se tosiaan tarvitaan. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Rikesakon enimmäismäärää korotettiin viimeksi syksyllä 115 eurosta 200 euroon, mikä oli aiemmin lainmukainen enimmäismäärä. Yrittäjien kyselyssä 80 prosenttia ilmoitti syksyllä olevansa valmiita palkkaamaan väkeä, jos työehdoista voidaan sopia paikallisesti. STTK:lle ratkaisu ei ollut palkansaajien kannalta oikeudenmukainen eikä tasapuolinen, SAK puolestaan ilmoitti suurimpana keskusjärjestönä tarvitsevansa viikon aikalisän. Vaikka yksityiskohtaiset heikennykset eivät elämän ja kuoleman kysymyksiä olisikaan, tupo-teatteriin nekin kuuluvat. Maksan, jos Toholammille palkataan soteratkaisun kautta pari lääkäriä hoitamaan lapsia ja vanhuksia. Hallitus on kestämättömällä kriminaalipoliittisella linjalla mikäli liikennerikkomukset ja niistä seuraavat sakkorangaistukset koetaan suuremmaksi rikokseksi kuin esimerkiksi seksuaalinen häirintä tai pahoinpitely. Helikopteri oli toki tuttu, kun Suomen ensimmäinen ja ainoa lenteli kämpän ohi ja tarkasti Imatran voiman sähkölinjaa. USA:n painostuksesta EU asetti talouspakotteet Venäjää vastaan. PENTTI ETELÄMÄKI Marinkaisten Konttilanniemellä. Hevoselle tie oli tuttu, ja niin matka joutui yli Paukanevan, ohi kotitalon, noin 12 kilometrin matkan autotien varteen. Jaa että paikallisesta sopimisesta kerrotaan myöhemmin lisää, no odotellaan sitten. Jos liki kaikille sopijapuolille jäi neuvottelutuloksesta kiviä kenkään, on mahdollista ja jopa todennäköistä, että koko yhteiskuntasopimus kaatuu. Liikennevalvonnan tarkoitus on aiemmin ollut liikenneturvallisuuden parantaminen. Vireästä hevosesta ei aina ajossa ollut hyötyä, mutta nyt sitä tarvittiin. seinällä aiotaan pysäyttää. Mutta eihän sitä nyt tähän hätään pimeänä talvi-iltana tullut. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Julkisen sektorin lomarahojen leikkaaminen kaihertaa eniten Opettajien ammattijärjestössä, lomarahoista leikataan 30 prosenttia vuosina 2017-2019. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. ”Kaikki ovat hyötyneet”,kun ostovoimaa/palkkatasoa on tullut tulonjaon kautta, yrityksien lukumäärät ja kasvu ovat tästä myös hyötyneet. Jos nämä rahat menevät fi rmojen osakkeisiin, sekään ei haittaa. Tämä on auttanut kilpailukyvyn kautta koko teollisuutta sekä vientiteollisuutta. Maksan, jos nuoret saavat työpaikkoja ja pääsevät tienaamaan omaa rahaa. Viime vuosien hallitukset ovat olleet kykenemättömiä lopettamaan tulonjaon kautta velkaantumista. Ellei sopimuksen kattavuus tyydytä hallitusta, se ei välttämättä vedä pakkolakejaan pois valmistelusta. Kaikki vaikuttaa siltä, että asiat on jo päätetty ja ne vain pannaan menemään haluttuun suuntaan. PaasikiviKekkosen linja on ollut hyvä Suomelle ja suomalaisille. Työntekijäliitot kirjaavat voitokseen myös sen, että paikallisesta sopimisesta päätetään jatkossakin liittojen välisissä neuvotteluissa. Muutosten on kaavailtu astuvan voimaan jo tänä keväänä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimituspäällikkö Lähettäkää jo se lasElettiin 50 luvun puolivälin tienoilla. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Moni asia on toki parantunut, mutta kun noita vanhoja aikoja peilaa tähän päivään joutuu ihmettelemään, miten tähän on tultu. Suomen puolueettomuutta on varjeltava! Hallitus on unohtanut rauhanomaisen rinnakkaiselon merkityksen suurvallan naapurina. Yli kaksi kolmasosaa varsinaisista sakkorangaistuksista määrätään liikennerikoksista. Kansalaisten luottamus poliisiin heikkenee. Sallimalla amerikkalaisen sotakoneiston jalkautumisen maahamme sotaharjoituksiin, asiasta vastaavat ministerit kumarsivat USA:n halulle muuttaa Suomen ulkopoliittista linjaa. Suomen kannattaa olla sotilaallisesti liittoutumaton eikä lähteä suurvaltojen välisten konfl iktien pelinappulaksi. Vanhat vasemmistolaisen työväenliikkeen vaatimukset ovat ajankohtaisia myös tänä päivänä: TYÖTÄ, LEIPÄÄ, RAUHAA! Kauko Niemi, KOKKOLA. Joskus jopa laskeutui kämpän läheisyyteen, ja lentäjät poikkesivat kahville. Tämän politiikan seurauksena poliisit eivät varsinaisesti enää valvo liikennettä vaan keräävät rahaa valtion kirstuun. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Voihan niitä ostaa itselle muutamia, jos on hyvät osingot tiedossa. Leikkaus koskee kunnan, valtion ja kirkon tehtävissä työskenteleviä, samoin henkilöitä, jotka ovat Kelan, Kevan tai Suomen Pankin palveluksessa. Neuvottelutulos alistetaan nyt liittojen hyväksyttäväksi ja vasta sen jälkeen tiedetään, syntyikö yhteiskuntasopimus. Siellä oltiin kaukana kaikesta Sievin, Reisjärven, Lestijärven ja Toholammin kulmauksessa. Katsotaanpas nyt: ensi vuonna pitäisi tehdä töitä kolme päivää enemmän mutta palkka olisi silti sama. Myös työtavat/tekniikka sekä automaatio, ovat tehostuneet palkkakehityksen myötä. Koski kuohuu ja tk:n vene on välillä jopa vapaassa pudotuksessa. Myös vuoden 2019 jälkeen. Kuinkahan ne mahtoivat työturvallisuus asiat olla, kun työkaluina olivat kirveet ja uutena moottorisaha teki tuloaan savotalle. Puhelin oli merkittävässä roolissa, kun soitettiin pirssiauto hoitamaan loppumatkaa. Jos liki kaikille sopijapuolille jää kiviä kenkään, on vielä mahdollista ja jopa todennäköistä, että koko yhteiskuntasopimus kaatuu. Päätöstä perustellaan muun muassa sillä, että hankinta maksaa itsensä nopeasti takaisin lisääntyvien sakkotuottojen muodossa. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Rangaistuksia, valvontaa tai sääntöjä ei tule asettaa taloudellisin perustein. Vaan ei odotella enää kauan! Nyt on olo niin kuin Yhdysvaltojen pula-ajalta peräisin olevasta valokuvasta tai maalauksesta, jossa ennen aikojaan kuihtunut pariskunta seisoo talikon ja kissan kanssa haalistuneen kotitalonsa edessä. Entäs paikallinen sopiminen. /mielipide Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Tässä on yhteiskuntasopimus neuvottelijoilla ja hallituksella ratkaiseva rooli. Oli sydäntalvi ja miehet olivat savotalla pikkuradan varressa. Nyt oli ilta ja pimeä, eikä ollut kysymys työtapaturmasta, vaan työnjohtajan pahenevasta mahakivusta. Hallitus on nyt valinnut uuden linjan, joka käytännössä tarkoittaa ratkaisevasti erilaista valtiontalouteen kytkettyä kriminaalipolitiikkaa. Ikävä kyllä tällaisella muutoksella on useita negatiivisia vaikutuksia. Oikeastaan vähemmän, kun mitään korotusta ei tule. Työntekijän palkasta hupenee jatkossa entistä enemmän euroja työeläkemaksuihin ja työttömyysvakuutusmaksuun. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Maksujen korotukset ovat kuitenkin välttämättömiä, jotta eläkesopimuksessa olevien etuuksien rahoitus voidaan tulevina vuosina turvata. Ei lainsäädännöllä, kuten hallituksen suunnitelma oli. Ja nyt se tulee se hyvä aika. Jos yhteiskuntasopimus nyt sitten useamman kerran yrittämisen jälkeen lopulta syntyy, voittajia löytyy sekä työnantajaettä työntekijäpuolelta. Tästä näkökulmasta katsottuna pidän hallituksen esitystä, joka johtaa merkittäviin ylinopeussakkojen korotuksiin, ristiriitaisena oikeusministerin omien ajatusten kanssa. Ruputti eli rullavaunuun liitetty pieni moottori nopeutti Eskolan yhteyttä. Jos taas hallitus ryhtyisi pakkolakejaan säätämään, työmarkkinajärjestöjen sopimusvaltaa siirtyisi merkittävästi valtioneuvostolle. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Oikeusministerin ilmoitus selvityksestä tuli Tapanilan raiskauksen lievistä rangaistuksista nousseen kohun jälkeen. Kaksi ratakiskoa yhdisti kämpät Eskolaan ja kaksi reenjalaksen uraa Sykäräisen lähelle maantien varteen, ellei pyry ollut pyyhkinyt Paukanevaa sileäksi. Hyvät suhteet rajanaapureihin, myös Venäjään, ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita. Voidaan perustellusti kysyä, ovatko hallituksen esityksen perustelut kestävällä pohjalla. Työmarkkinajärjestöille neuvottelutulos ja mahdollinen myöhempi yhteiskuntasopimus on suurin voitto. Hallituksen esitys on erikoinen myös siinä mielessä, että oikeusministeri Lindström vasta viime kesänä päätti aloittaa selvityksen siitä onko rangaistukset oikeassa suhteessa yleisen oikeustajun kanssa. Kun miettii niitä puitteita, välineitä ja henkilöitä, jotka toimivat silloin, joutuu ihmettelemään että kuinka me yleensä olemme elossa. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Netissä : www.kp24.. Tiukimmin neuvottelutulosta arvosteli Suomen Yrittäjät. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Kirjoittaja on luotolainen kansanedustaja (kd.). Rikesakon enimmäismäärää nousee 200 eurosta 285 euroon, mutta lakia muutetaan niin, että rikesakkoa voidaan korottaa aina 400 euroon ilman lakimuutosta. Lisätalousarviossaan hallitus esittää 1,7 miljoonan euron lisämäärärahoja valvontakameroiden hankintaan. Ruputilla Eskolaan oli toinen vaihtoehto, mutta se olisi ollut liian vaarallista pimeässä ja pakkasessa. Sairastamiset maksaa edelleen työnantaja, sitä ei vähennetä palkasta. Kun mahakipu vain paheni, olivat hyvät neuvot tarpeen. Yksi hallitusohjelman tavoitteista on myös, että oikeusturvaa toteutetaan tehokkaasti ja että rangaistukset vastaavat ihmisten oikeustajua. 020 750 4400 vaihde puh. Talouden faktat tiedetään, korjausliike jakovaraan olisi pitänyt tehdä jo noin kymmenen vuotta sitten. Länsimaissa sopimuksen katsotaan syntyneen vasta kun kaikki osapuolet hyväksyvät ratkaisun. Ei pakkolakeja jos asioista sovitaan muuten. Sopimus vesittää hallitusohjelman eikä auta Suomea nousuun. Suomi ikuisena EU:n juoksupoikana hyväksyi pakotteet vastoin omaa etuaan. Mihin jäi Venäjä, jonka naapurina olemme historian saatossa oppineet elämään. Työntekijäjärjestöt ottavat kontolleen tähän saakka työnantajille kuuluneita työnantajamaksuja. Päätöksen seurauksena muun muassa maataloustuotteiden kauppa Venäjälle tyrehtyi ja samalla myös suomalaiset maitotilalliset laitettiin hölmöjen päätösten maksajiksi. Tällä lukemalla Suomi on OECD-maiden ykkönen. Nykyisessä yhteiskuntarakenne mallissa maksajaa tuskin löytyy pääomilta markkinavoimilta. Päiväsakot käytännössä kaksinkertaistetaan mutta niin, että alin summa kasvaa 1,5-kertaiseksi nykyiseen nähden. Kello, joka on Toholammin tk:n. Maan hallitus odottaa nyt vielä viikon SAK:n jäsenliittojen vastauksia. Niinpä kunnanlääkäri Tamminen herätettiin ylös ja aamuyön tunteina oli potilaan puhjennut umpisuoli poistettu ja sisukset siivottu. Kuten perinteiseen työmarkkinaneuvottelun kulkuun kuuluu, kaikki mukana olevat järjestöt löysivät neuvottelutuloksesta vaikeasti hyväksyttäviä asioita. Samalla korotetaan myös yhteisösakkoa, joka kasvaa lähes kolminkertaiseksi. Nousua 2007vuoteen 2014 mennessä julkiset menot olivat kohonneet 10 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen 58,3 prosenttiin. Pelastushelikopteri Sepestä ei silloin vielä uneksittukaan. Työmarkkinajärjestöt valvoivat pari yötä ja rutistivat kasaan neuvottelutuloksen. Mikäli sakkojen korotukset eivät merkittävästi muuta ihmisten käyttäytymistä ja sakkojen määrä pysyy muuttumattomana, laskee hallitus, että korotukset lisäävät valtion tuloja noin 53 -56 miljoonaa euroa vuodessa. On valittava joko nykyinen kriisiytynyt systeemi ja kilpajuoksu kohti pohjaa, tai rakennettava uusi tasapainoisempi talous sekä oikeudenmukaisempi yhteiskuntajärjestelmä. Selvityksen tarkoitus on muuttaa rangaistukset eri rikoksista vastaamaan rikoksen vakavuutta. Savottamiesten toiminnasta voi päätellä että he halusivat työnjohtajansa vielä työmaalle takaisin. Jukka Salo justus.salo@kotinet.com Suomen Ammatillinen Keskusjärjestö SAK aikoinaan perustettiin, että ostovoimaa ja tulonjakoa saataisiin palkansaajille, välillä lakkoillen ja sopien ja kyllä tästä on myös hyötyneet yritystoimintakin. Henkilöstölle luodaan epävarmuutta ja saadaan heidät hakeutumaan varmemmille paikoille. Kohtuuttomat sakkomaksut liikennerikkomuksista eivät ole kansan oikeustajun mukaisia. Kysykää vielä työmarkkinajärjestöiltä, ja laittakaa sitten se lasku tulemaan. Ohjelmakohta, mikäli pitää paikkansa tuollaisenaan, kertoo kaiken olennaisen sotaharjoitusten salailusta. Eikö se ala olla jo selvä asia. Nyt se jää haaveeksi. Nyt nämä julkisen alan jäsenliitot ”MYÖS” puolustavat ”saavutettuja etuja”. Hän toivookin hallituksen jatkavan toimiaan pakkolakien säätämiseksi. Tuo päätös vaarantaa koko Suomen ja Euroopan vakauden ja vaikuttaa koko alueen ihmisten hyvinvointiin. Kauko Palola Pitkä tie yhteiskuntasopimukseen ” Ellei sopimuksen kattavuus tyydytä hallitusta, se ei välttämättä vedä pakkolakejaan pois valmistelusta. Sakkojen korotus perustuu pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmaan ja on osa hallituksen talouden sopeutustoimista. Sitten vasta sovitaan, kun fi rmalla menee huonosti. T ämä on jo viides kerta, kun tästä samasta asiasta puhutaan. Hallituksen 1,5 miljardin euron lisäleikkausten ja veronkorotusten perumiset hyödyttäisivät tavallista palkansaajaa. Ne olisivat yhteiskuntasopimuksen syntymisen jälkeen yhä sopijaosapuolia. Rahan keräämisen sijaan tai rangaistusten jakamisen sijaan fokus on aiemmin ollut onnettomuuksien ehkäisyssä. Sitten pitäisi maksaa yhtä paljon kuin työnantajakin siitä, että on töissä ja saa aikanaan eläkettä. Ja molemmat maksavat yhtä paljon siltä varalta, että tulee työttömyyttä. Eli kätilöiden lomarahoista leikataan. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. MTK on tässäkin asiassa nukkunut, miettimättä kenen asialla sen olisi kuulunut etujärjestönä olla. Tällaisen johtopäätöksen voi hyvinkin tehdä viimeaikaisten päätösten seurauksena. www.kp24.. Ei ole oikein, että hallitus käyttää sakkoja keinona tilkitä valtiontaloutta. Tästä mainitsi myös kansanedustaja Mustajärvi (vas) tiedotteessaan. Tänä päivänä ajetaan alas hyvin varustettuja hienoja laitoksia. REIJO NYGÅRD/LOHTAJA Kilpajuoksu kohti pohjaa Lääkärit Lampilla ennen ja nyt Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Sapeleiden kalistelu ja rautaa rajalle-politiikka on Suomelle tuhon tie. Pidetään lamppilaiset yhdessä huolta, ettei näin pääse tapahtumaan. Kari on jo lähellä, jolle vene on vaarassa ajautua ja jos siihen osuu, kuka heittää seppeleen perään. Liittojen työehtosopimukset rajoittavat jatkossakin paikallista sopimista eivätkä yrittäjät voi taata uusia työpaikkoja. Vaikka ei siitä Sepestä eikä ambulanssistakaan osattu uneksia, oli jokin asia kuitenkin paremmin. Työntekijöille sopimuksen syntyminen tietäisi vuodessa kolme työpäivää lisää. Vai olemmeko sittenkään. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LUKIJOIDEN KUVIA MIELIPIDE Päivi Savela paivi.savela@kpk.. Puolustusministerin kertoman mukaan Suomelle tärkeitä yhteistyökumppaneita hallitusohjelman mukaan ovat Ruotsi, EU, USA ja Nato. Lähetä viesti numeroon 13525. Hänen mielestään neuvottelutulos lujittaa ainoastaan ammattijärjestöjen valtaa. Täällä on kolmisen vuotta tai oikeastaan vuodesta 2008 saakka odotettu parempia aikoja, ja toivo paremmasta alkaa olla menetetty
Haluatko hyödyntää edun, mutta et ole vielä etuasiakas. & viulu ”Amerikkalainen laulaja-lauluntekijä Gabriel Kahane tekee Suomen debyyttinsä Kokkolassa!" G G K l P K j vv KESKIPOHJANMAAN ETUKORTILLA KAKSI AIKUISTA YHDEN HINNALLA (Nyt 19 €, norm. 08-452 299, 040 529 7603 TEBOIL Haapavesi UOMINEN Erittäin laadukkaat DIMEXTENNISSUKAT PARI 2 99 K E S T O T I L A A J A N E T U K O R T I L L A KASTIKE VELOITUKSETTA! Kalajoentie 8 KALAJOKI p. 050 347 0527, Kokkolan Matkailu, puh. Ota palvelu käyttöösi ja rekisteröidy: www.keskipohjanmaa.?/rekisteröidy www.kp24.?/etukorttiedut ETUKORTILLA saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. (08)4116 118, 050 4444 118 www.laaksojenmk.. 040 7059 290 Asemakatu 3, 84100 Ylivieska, posti@sisustussuunnittelua.. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. 06 875 001, Himanka Tulppaanikimput (norm. 08 466 319, 0400 689 292 TYNGÄN MYLLY PULLAKAHVIT (norm. valitsemastasi normaalihintaisesta varastotuotteesta Etu -20 % Savarinväylä 5, Ylivieska, p. 5 € kpl (Norm. VARAA LIPPUSI! Lippuja rajoitettu määrä KÄRPÄT VS. 0600 95020 | ma-pe 11-17 ENSI-ILTA Kaustinen-sali € ESITTÄÄ (norm. Olemme siellä missä sinäkin. 9,90€) Kiiltoclean ERISAN PYYKINPESUNESTE 1,6 l, –hajustamaton –kaikelle pyykille HAAPAVESI Kestotilaajan etukortilla Kotimainen LINNUNPÖNTTÖ 15 90 2kpl Puh. 040 771 2736 www.aavasisustus.. 23,90) 17 90 säkki /kestotilaaja. 29,90 € (Norm.hinta 35 €) www.kaustisenosm.. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 4 Olisiko tässä etuja juuri Sinulle. p. 040 806 5075 Orkesterin toimisto, puh. 20/15/10 €) 2016 Kesto tilaaja n KESTO TILAAJ A Leena Lukija 123456 Maaliskuun etuja KESKIPOHJANMAAN KESTOTILAAJAN -Market PASSELI Kirkkotanhua 1, Veteli p. hinta 17 € Micke Björklöf & Blue Strip – Ain´t Bad Yet Tour 2016 (25-vuotis juhlakiertue) PE 18.3. 120,-) Juhliin, kemuihin tai muuten vaan erilainen saunakokemus P. klo 19 p. 06 870 056 AUKIOLOAJAT: Ma-to 9.30-17.00, pe 9.30-18, la 10-14 LAUKUT –20 % Etukortilla maaliskuussa KELLOT -20 % Varaa oma aikasi p. Myymälä 0400 683 546 Siltatie 20 Avoinna ma-to 9-15 pe 9-17, la 9-14 SAAT PYYKINPESUNESTEEN 1,6 L VELOITUKSETTA (ARVO 9,10) VO 9, 0)))))))) OSTA 8 kg pyykinpesujauhe Erisan 46,90 tai Serto Active 39,90 tai Serto BioColor 33,90 Etukortilla maaliskuussa Poikkitie 19, Sykäräinen (06) 862 3003, 040 5104090 M-MARKET JiiPeen Valinta J HIIHTOKELIT PARHAIMMILLAAN! –20% Rex-voiteet (ei pulveri/neste) Jyväskyläntie 3, PL 5 69600 Kaustinen puh. 08-452 299, 040 529 7603 Puh. Lippupaketin arvo 46 € ENNAKKOMYYNTI : www.lipputoimisto.?, puh. 08-460 083 SALAATIN OSTAJALLE Jauhomyymälä, kahvila ja posti avoinna ma-pe 8 -16 www.tynganmylly.. (08) 815 5700 (ilmoita etukorttinumerosi ja nimesi ) Näe tulikuuma taisto... 4,-) Nähtävyys! Perustettu vuonna 1916 Tervetuloa tutustumaan historialliseen miljööseen ja mielenkiintoiseen matkailukohteeseen! 3 € Kalajoentie 37 p. 120,VERHOT VAIHTOON! SUUNNITTELU OMPELU ASENNUS Urheilutie 10 / Urheilutalo Kaustinen www.facebook.com/ KuntoFarmi 1 kk kuukausikortin ostajalle mukaan Shaker ja Proteiinipatukka! Yht. Kalliontie 13, 85500 Nivala TARJOUS! VERHOSUUNNITTELUKÄYNTI 0,NORM. 23/18/10 €) ULOS KARSINASTA ke 9.3.2016 klo 19 Snellman-salissa Kahane / Sibelius / Adams KPKO:n ja Meidän Festivaalin yhteisproduktio Gabriel Kahane laulu Pekka Kuusisto joht. WWW.KP24.FI/ETUKORTTIEDUT Arvomme konserttiin 2 hengen lippupaketteja Arvontaan voit osallistua MA 7.3.2016 klo 12 mennessä. Tilaa Keskipohjanmaa edullisena etuasiakastilauksena 0,82 e/päivä. TPS lauantaina 5.3. 020 750 4469 (ma-pe 8-16.30). 0600 95020 (0,99 €/min + pvm/mpm), Luckan, puh. 040 340 0544 PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% AURINGONKUKANSIEMEN 20 kg (Norm. (06) 824 2250, 0400 878 740 KP-ETUKORTILLA 20/15/7 € (norm. Soita puh. 6,50) /10 kpl kimppu 5 € Valtakatu 1, Kannus Puh. 050 591 4658 www.luotsikaislarent.fi kirpputori, kahvio, vuokraamo 95 ,/vrk (norm. Kestotilaajana voit lukea lehtesi kaikilla päätelaitteilla: www.keskipohjanmaa.. 38 €, L-katsomo) Varaa lippusi Kärppätoimistosta puh. klo 17.00 Oulun Energia-Areenalla KP-etukortilla 2 lippua KP-etukortilla 15 € 20 € Norm. Voit myös muuttaa määräaikaisen tilauksesi kestotilaukseksi
Kaipaamaan jäivät lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. –?Tehokkain tapa ehkäistä hirvituhoja on pitää kanta riittävän alhaisena metsästyksellä. Hän oli syntynyt 14.9.1927 Kaustisella. Lämmitettävää tuulilasia hän kaipaa erityisesti silloin, kun sataa alijäähtynyttä vettä, joka jäätyy lasiin kiinni. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kokkola..................... Jonkun verran Vuolteenaho on kulkenut väliä myös kimppakyydillä. Tietojen käsittely ei ole kuulunut hänen työtehtäviinsä eikä se ole ollut hänen virkatehtäviensä tai rekisterin käyttötarkoituksen kannalta tarpeellista. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Merijärvi .................. Jaakko ja Marja-Leena perh. Eino Törmi Ylivieskalainen Eino Kalervo Törmi kuoli 28.2.2016 Oulun yliopistollisessa sairaalassa YS:ssa. Nikkarikoski, nukkui pois 25.2.2016 Kannuksen terveyskeskuksessa. 32,34 % . 24,25 % . Auto oli tullut Kärsämäen suunnasta Pyhäjärven suuntaan. Junaradan varresta on perinteisesti pendelöity runsaasti. Täyspeitto = Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin. Turussa asuessaan Helena Vuolteenaho pyöräili suuntaansa kahdeksan kilometrin työmatkan. Sakkoihin tuomittu poliisi katsoi poliisin tietojärjestelmästä tutkintailmoituksen tammikuussa 2014 sattuneesta kuolonkolarista. JAKELU 68 500 kpl p to@kpk.. Kiitos Kaustisen Malvakodin ja Iltaruskon hoitajille Annelin hyvästä hoidosta. Hän oli 74-vuotias. Reisjärven kirkossa. Esko perh. 12,54 % . Kartta havainnollistaa hirvieläinkannan suuruutta ja sen metsille aiheuttamia tuhoja, Remes sanoo. Negatiivisen loton pelaamista Julkisten kulkuneuvojen käyttämistä Ylivieskan ja Oulaisten välisellä työmatkalla vaikeuttaa se, että vuoroja kulkee harvakseen. Kivelä, ent. Työpaikat eivät ole enää kotona, omassa kylässä tai edes samassa pitäjässä, aina eivät edes samassa maakunnassa. Siunauksen toimitti kappalainen Tapani Kirsilä. Yhä useammalla on käytössään oma auto. 30,11 % . –?Työmatkassa menee myös aikaa hukkaan. 20,08 % . 36,66 % . Talviajan hirvikanta on Suomessa noin 83 000 yksilöä, mikä tarkoittaa reilua kolmea hirveä tuhannella hehtaarilla. Remeksen mielestä kanta on ehdottomasti liian iso, ja siitä pitäisi vähentää 20 prosenttia. Ylivieska ................... Kunnioitettuna, hellittynä ja rakastettuna. Yhteinen rangaistus on kymmenen päiväsakkoa eli 230 euroa. –?Kaikista mieluiten ajaisin työmatkani polkupyörällä, jos se olisi mahdollista, hän sanoo. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme muistoa ja otitte osaa suruumme. Osa maanomistajista on vieraantunut metsistä. Pendelöivien osuuden kasvua selittää elinkeinorakenteen muutos. Omaiset SURUKIITOKSET Rakas äitimme, mummumme ja isomummumme Maria Annikki KYKYRI o.s. Kaikki neljä henkilöä kuljetettiin ambulanssilla tarkastukseen. Korvaavan linja-autoyhteyden lisäksi omilla autoilla ja kimppakyydillä kulkeminen ovat lisääntyneet Oulun välillä. Jos saapuisin kello kahdeksan Oulaisiin tulevalla autolla, tulisin yhtä aikaa oppilaiden kanssa. Halsua ....................... 18,66 % . Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Kaipaamaan jäivät veli ja sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalajoen kirkossa 4.3.2016 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus on seurakuntatalolla. Eeva-sisko perh. 30,15 % . 26,89 % ”Mieluiten ajaisin pyörällä töihin” Huonot kelit ja luonnon saastuminen hirvittävät pendelöijää Keskipohjanmaa-lehden Megajako 17.3. Hän oli syntynyt 22.11.1928 Himangalla. Vilma Alopaeus Entinen Sieviläinen Vilma Inka Alopaeus, ent. Pyhäjärveläismies vangittiin epäiltynä tapon yrityksestä YLIVIESKA (KP) Poliisin Ylivieskan tutkintayksikköön kuulunut poliisi tuomittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja henkilörekisteririkoksesta. Kola, kuoli 27.2.2016 Iltaruskossa. Musiikin lehtorina Oulaisissa työskentelevä ylivieskalainen Helena Vuolteenaho ajaa päivittäin yli 60 kilometriä työmatkaa. Työmatkan ajaminen omalla autolla vaatii kulkuneuvolta paljon. Myös Oulaisiin kulki junalla opettajia ja sairaalahenkilökuntaa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. Lankila s. Martta Mirjam Hautala siunattiin Sievin kirkossa 27.2.2016. Remeksen mukaan korvausperusteet muuttuivat vuonna 2013. Pyhäjärvi .................. Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtavan asiantuntijan Markku Remeksen mukaan karttapalvelun etu on sen havainnollisuus. Reisjärvi ................... 34,43 % . KUOLLEITA HAUTAUKSIA KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 5 UUTISET Sirkka Tullila Sirkka Liisa Tullila, o.s. Moni sanoo nollaavansa ajatukset autolla ajaessa, mutta kyllä pyöräily oli vieläkin parempi tapa nollata pää, hän sanoo. Remeksen mukaan havupuutaimikot on pyrittävä pitämään mahdollisimman havupuuvaltaisena. Muistotilaisuus oli seurakuntakodissa. Olavi ja Sirkka perh. Veteli ......................... Ja kiitos avuliaille naapureille Salonkylässä. Hän kulkee Oulaisten yläkoululla musiikin lehtorina. Se on harmi, Helena Vuolteenaho sanoo. Autossa oli kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Pyöräily on hänen mielestään hyvä liikuntamuoto. 54,11 % . Siunauksen toimitti kappalainen Tapani Kirsilä. p = n Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ANNELI SALON muistoa ja otitte osaa suruumme. 19.10.1922 Kälviällä k. Oman kunnan ulkopuolella työssäkäyvien osuus vuonna 2010: . Edellisessä autossa minulla oli lämmitettävä tuulilasi, mutta nykyisessä ei ole. Muistotilaisuus vietettiin seurakuntakodissa. Nivala ........................ Monesti korvaukset hirvivahingoista jäävät hakematta (KP) Vuonna 1992 syntynyt pyhäjärveläismies vangittiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden päätöksellä maanantaina todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä. Siellä se on alati läsnä. Epäilty oli myöhään viime torstai-iltana lyönyt yksityisasunnossa asunnon haltijaa keittiöveitsellä rintaan seurauksella, että asianomistajalle tuli tapahtumasta hengenvaaralliset vammat. Kärsämäki ................ Helena perh. –?Erityisesti Pohjois-Suomessa ja niukkaravinteisilla paikoilla samasta tuhosta saadaan nykyään pienempi korvaussumma kuin aikaisemmin. Hän muistuttaa, että karttapalvelu ei kerro ehdotonta totuutta maastossa sattuneista hirvituhoista. 17,40 % . Muut pääsivät autosta omin avuin pois. Rakkaamme Ritva Inkeri JUOLA o.s. lukijoita yli 100.000! www.keskipohjanmaa.. –?Enää ei tarvitse tuijottaa vain tilastoja, vaan kartasta näkee tarkasti, missä hirvituhoja on sattunut. KUOLLEITA. Toholampi ................ Kannus ...................... –?Auton on oltava hyvässä kunnossa, koska on pakko lähteä kelillä kuin kelillä. Hän arvelee, että kaikki maakunnan vahingot eivät ole päätyneet tilastoihin. KP/ANNE MATTILA PENDELÖINTIPROSENTIT . Paula ja Kari perh. Haapajärvi................ Noin 40 prosenttia Suomen pinta-alasta on muiden kuin yksityisten maanomistajien, esimerkiksi valtion ja kuntien omistuksessa. Vilho Johannes Junttila siunattiin Karvoskylän kappelissa Nivalassa 27.2.2016. –?Opettajan on oltava valmiina ennen kuin oppilaat tulevat. 20,73 % . Sillä ollaan valmiita ajamaan töihin entistä pidempiä matkoja. Poliisille sakkoja tutkintailmoituksen lukemisesta KÄRSÄMÄKI (KP) Pyhäjärvisen miehen kuljettama henkilöauto suistui ojaan katolleen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nelostiellä noin kello kahden aikaan Kärsämäeltä noin 20 kilometriä Pyhäjärvelle päin. 26,17 % . Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Hylde Alapiha Sieviläinen Hylde Elmiina Alapiha, ent. Pendelöinti on kasvussa Pendelöinti eli työmatkojenkulkeminen yli paikkakuntarajojen on tutkimusten mukaan lisääntynyt. 13.02.2016 OYS:ssa Rakkaudella ja kaipauksella muistaen Isä Markku Ville ja Hanne perh. Aineistot: aineisto@kpk.. Remeksen mukaan monet metsänomistajat jättävät hakematta korvauksia sattuneista vahingoista. 09.11.1949 Kalajoki k. –?Kyllähän se on sellaista negatiivisen loton pelaamista, kun ajaa huonolla kelillä tuollaisella hirvivaara-alueella, hän sanoo. Kun metsässä tulee käytyä harvoin, tuhotkaan eivät tule omistajien tietoon. Alkoholilla oli osuutta tapahtumien kulkuun. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Julkisia yhteyksiä ei ole juurikaan illansuussa käytettävissä. Kiitos myös Kälviän kotihoidon henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. muut sukulaiset ja ystävät Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Iltapäivällä töistä lähteminen on myös hankalaa, jos yläkoulun oppituntien jälkeen on kokouksia, koulutuksia tai lukion iltapäiväkursseja. Hirvenmetsästystä pitää jatkaa talvilaidunalueilla riittävän pitkään, että millekään alueelle ei tule keskittymiä. Hirvieläinvahinkokorvauksia myönnettiin vuonna 2014 haetuista vahingoista reilut 450 000 euroa koko Suomessa, mikä on vain kahdeksasosa muutaman vuoden takaisista huippulukemista. 32,56 % . Syy saattaa olla turhautumisessa korvaussummien pienuuteen. Kaarlo Jalmari Finnilä siunattiin 27.2. Sievi .......................... Muita ikäviä autoilukelejä ovat räntäsade ja lumipyry, jolloin hyvistäkään ajovaloista ei ole apua tiellä liikkujalle. –?Julkiset yhteydet on karsittu vähiin, että niiden käyttäminen on hankalaa, hän sanoo. Eija Tuulikki Niinikoski siunattiin Sievin kirkossa 26.2.2016. Kalajoki ..................... Lumpola, kuoli 22.2.2016 97-vuotiaana Katriinan sairaalassa Vantaalla. 20,94 % . 27,20 % . Haapavesi ................ Tammikuun alusta tuolle välille saatiin korvaava linja-autovuoro, jota monet työmatkalaiset nyt käyttävät. 45,58 % . Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa Kälviän kirkossa 27.2.2016. Alavieska .................. Yksi matkustajista oli jäänyt osittain puristuksiin auton sisälle. Mirja perh. 32,70 % . Parhaimmillaan aamukahdeksan juna jätti Ylivieskan asemalle 30–40 työmatkalaista. Pelastuslaitos irrotti puristuksissa olleen potilaan, avusti ensihoitoa ja ohjasi liikennettä. Pendelöinnin lisääntymistä on edesauttanut myös muutto maaseudulta kasvukeskuksiin työpaikkojen perässä, mutta myös maaseudulla ajetaan pitkiä työmatkoja. Se ei onnistu, hän sanoo. Poliisin rekistereiden käytöstä tilannekuvan muodostamiseksi tai ylläpitämiseksi ei ole ollut ohjeistusta ja tuomittu kertoikin tulkinneensa, että operatiivista työtä tekevät saavat lukea juttuja ja pitää sitä kautta yllä tilannekuvaa. Siunauksen toimitti kappalainen Suvi Lehtimäki. Matka taittuu useimmiten omalla autolla, mutta pahimmilla keleillä hän hyppää linja-auton kyytiin, koska pimeinä räntäsadeaamuina on mukavampaa vain istua ja antaa ammattilaisen ajaa. Erkki perh. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti kirkkoherra Janne Isomaa. Näin voidaan ehkäistä hirvituhoja, kun havupuutaimikon seassa ei ole lehtipuuvesakkoa. Pekka Johannes Manninen siunattiin Vuorenkallion kappelissa Kalajoella 27.2.2016. Juho Mäkelä KOKKOLA (KP) Yksityismetsissä tehtyjen hirvivahinkoarvioiden sijainti ja yksittäisten kohteiden pintaalat löytyvät nyt metsäkeskuksen karttapalvelusta. Siivola kuoli 26.2.2016 90-vuotiaana Nivalan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kaustinen ................. Tärkeimmät syyt pyöräilyintoon ovat luonnon säästyminen ja oma terveys. Tyyne Hautakoski Kaustislainen Tyyne Maria Hautakoski, e. Peltomaa s. Perho ........................ Oulainen ................... Keski-Pohjanmaalle myönnettiin vuonna 2015 vain vajaa 3000 euroa hirvieläinvahinkokorvauksia, mikä on Remeksen mukaan hämmästyttävän pieni summa. 50,86 % . Marja Antti ja Emilia Toini perh. Oulun ja Ylivieskan välisen työmatkan kulkeminen on hankaloitunut, koska VR lopetti syksyllä Oulusta etelään tulevan aamuvuoron. Auto oli lähtenyt heittelehtimään tiellä ja suistunut tieltä. muut sukulaiset ja ystävät Muistosi on sydämissämme. Hyvät renkaat, lämmittimet, kunnon valot ja muut turvalaitteet ovat ehdoton edellytys omalla autolla työmatkoja liikuttaessa. 10.02.2016 Kokkolassa Kiittäen ja kaivaten Olavi ja Raili perh. Lestijärvi .................. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Yksi jäi puristuksiin kolariautoon Anne Mattila YLIVIESKA (KP) Ylivieskalainen Helena Vuolteenaho ajaa päivittäin 64 kilometrin työmatkan. 38,06 % . Pyhäjoki ................... Kenelläkään ei ollut näkyvissä isompia vammoja. Palvelussa tietoja voi verrata hirvikannan kokoa kuvaavaan lumijälki-indeksiin. Varaa paikkasi mediamyynnistä! Varaukset ja aineistot kaksi arkipäivää ennen. Näiden metsien riistavahingot ovat tukien ulottumattomissa
Keskituloinen nelihenkinen lapsiperhe, jossa vanhemmat ovat työelämässä ja lapset päivähoidossa, on vallitsevan talouspolitiikan suurin häviäjä. Hannamari Ahonen HELSINKI Hallitus tapaa tänään työmarkkinajärjestöjen ja Suomen Yrittäjien edustajia, koska haluaa tarkennuksia erityisesti yhteiskuntasopimuksen paikallisen sopimisen linjauksiin. MAURI RATILAINEN/COM.PIC SAK:n liitot harkitsevat viikon, AKT ei kommentoi mitenkään Keskituloiselta leikataan yli 500 euroa Julkisella sektorilla nettomenetys on helposti lähes 1000 euroa. Hän muistuttaa, että EU:n maataloustuet maksetaan tuotannon, pinta-alan ja eläinmäärän perusteella. Nämä tilat eivät ole enää toiminnassa. Jos perheessä työskennellään julkisella sektorilla, lomarahaleikkaus vie useita satoja euroja lisää. Syvälä kehottaa sopimaan Melan kanssa etukäteen tuesta luopumisesta määräajaksi, jos kesäkuukausille on luvassa hyvä marja-apaja. –?Vasta 2017 pystytään arvioimaan, onko sopimus riittävä hallituksen miljardin euron veronkevennyksiin. AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen oli hyvin vaitonainen SAK:n kokouksen jälkeen. Takkula muistuttaa, että Suomessa jokamiehenoikeudet kuuluvat kaikille, eikä marjojen myynnissä voi tehdä eroa kansalaisten kesken. SUURIN HÄVIÄJÄ LAPSIPERHEET AJETAAN AHTAALLE Lauri Lyly edellyttää, että hallitus sitoutuu veronkevennyksiin sekä menoleikkausten perumiseen heti, eikä vuonna 2017, jos silloinkaan. Vuosityöaika pitenee 24 tunnilla, mutta pidennys ei vaikuta palkkoihin.. Sopimusesitys ei kuitenkaan täytä hallituksen miljardin euron veroporkkanalle asettamaa ehtoa, joka on julkisen talouden vahvistuminen puolella prosentilla. Syvälä toteaa, että jos luopumistuen saaja ansaitsee yli ansiotulorajan, niin silloin hän ei tarvitse tukea. Keskituloinen (3?300 euroa/kk) palkansaaja menettää vuodessa nettona yli 500 euroa pelkkien maksuosuuksien siirtojen seurauksena. Luopumistukea saavat marjastajat voivat Syvälän mukaan poimia marjoja itselleen ja lähipiirilleen, kunhan siinä ei liiku rahaa. Myös kilpailukykypaketista hallituksella on lisäkysymyksiä. VKL:n mukaan verotus kiristyy yli prosenttiyksiköllä. Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan eläkeyksikön päällikkö Risto Syvälä sanoo, että EU ei tee eroa siinä, onko marjanmyynnissä kyse luonnonmarjoista tai viljellyistä marjoista. Julkisella sektorilla leikataan lomarahoista 30 prosenttia vuosina 2017–2019, mutta nipistys jää tilapäiseksi. Ratkaisun lykkääminen ei SAK:n tulkinnan mukaan ole mahdollista, koska sopimusesitykseen on kirjattu veroale. Siihen sopimus ei Sipilän mukaan yllä. . Aalto ei halunnut nimetä liittoja, jotka voisivat jäädä ratkaisun ulkopuolelle. . –?Liittokäsittely tarvitaan, koska liitot päättävät, käynnistävätkö ne työehtosopimusneuvottelut. Tarja Bäckman ei menisi aivan näin pitkälle. Kriittisiä puheenvuoroja oli, Aalto sanoi SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen maanantaina. Korotukset toteutuvat lähivuosina porrastetusti. Jokainen käy asian läpi omassa hallinnossaan ja ensi maanantaina tilanne sitten selviää, Aalto totesi. Sopimusesitys ei täytä vaatimusta lähellekään, eikä erotus jää edes marginaaliseksi, kertoo neuvottelutuloksen vaikutukset tunteva lähde Lännen Medialle. Sipilän mukaan valtiovarainministeriössä laskelmat varmistetaan yön aikana. Täysimääräisesti korotukset toteutuvat vuoteen 2020 mennessä, mutta ne leikkaavat tuloja kipeästi jo ensi vuonna. –?Tasaisesti jaettuna miljardi tarkoittaa veroasteen alentamista 1,2 prosenttiyksiköllä kaikissa tuloluokissa. Autoja kuljetusalojen liitto AKT irtaantui jo viime joulukuussa yhteiskuntasopimusneuvotteluista. Jos ansiotulo ylittää 720 euroa kuukaudessa, kyseiseltä kuukaudelta ei makseta luopumistukea. –?En arvioi, kuka ei lähde mukaan. Luopumistuella edistetään yksikkökoon suurentamista ja sukupolvenvaihdoksia maaja porotaloudessa. Emme puutu tällaiseen, vaan puutumme silloin, kun toiminta täyttää ammattimaisen kaupallisen toiminnan, hän sanoo. Eloranta uskoo, että JHL päättää lähteä mukaan neuvotteluihin, vaikka ratkaisu tuntuu kipeästi yksittäisen palkansaajan tilipussissa ja ostovoima heikkenee. Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) ja oikeusja työministeri Jari Lindström (ps.) kävivät kertomassa pääministerin virka-asunnon Kesärannan portailla maanantaina iltapäivällä, olivatko he tyytyväisiä työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaan yhteiskuntasopimukseen. Palkansaajan näkökulmasta ratkaisu on raskas. Sipilän mukaan paikallinen sopiminen on nyt kirjoitettu väljästi ja hallitus haluaa tietää, mitä paikallinen sopiminen käytännössä tarkoittaisi palkoista ja työajoista. Aalto ei ota ennakolta kantaa siihen, hyväksyykö Metalliliiton hallitus esityksen ja käynnistyvätkö työehtosopimusneuvottelut. Luopumistuki maksetaan kansallisista rahoista. Sairausajan palkkaa ei leikata keneltäkään. –?Kenenkään palkkaverotus ei kiristy, hallitus lupaa ohjelmassaan. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Mirja Niemitalo EU-komissio joutuu tarkastelemaan uudelleen tulkintaansa siitä, onko jokamiehen marjastusoikeuteen liittyvä metsämarjojen myynti verrattavissa maatalouden kaupalliseen marjanviljelyyn. . . –?Tässä on vielä avoimia kysymyksiä, ja hallitus on asettanut oman rimansa koskien kilpailukykypakettia sekä paikallista sopimista, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi. . Siksi myös maatalouden luopumistukea saavilla pitäisi hänen mukaansa olla oikeus myydä poimimiaan metsämarjoja ilman, että se vaikuttaa luopumistukeen. . Nettopalkkoja miljardin kevennys nostaisi noin 1,7 prosenttia, jolloin yhteiskuntasopimus kasvattaisi ostovoimaa, sanoo Akavan pääekonomisti Eugen Koev. . Juvosen mukaan kenelläkään tuskin on mitään sitä vastaan, että luonnonmarjoja hyödynnetään nykyistä enemmän. Muiden palkansaajajärjestöjen, toimihenkilöiden STTK:n ja korkeasti koulutettujen Akavan hallitukset hyväksyivät viikonloppuna neuvotellun ratkaisun. Silloin tiedetään, mikä oli vaikutus palkkaratkaisuihin ja miten kilpailukykypaketti on mennyt läpi. Juha Sipilä: Hallitus tahtoo lisätietoja erityisesti paikalliseen sopimiseen liittyen. Veronmaksajain Keskusliiton vaikutusarvio on tylyä luettavaa sadoissa tuhansissa kotitalouksissa. Hallitus on myös luvannut miljardin euron veronkevennykset, jos tyydyttävä yhteiskuntasopimus syntyy. Yhteiskuntasopimuksen pitäisi vahvistaa julkista taloutta kahdella miljardilla, jotta olisi mahdollista keventää verotusta miljardilla. Paperiliittoa arveluttaa puheenjohtaja Petri Vanhalan mukaan paikallisessa sopimisessa mukana oleva selviytymislauseke. Hallitus on lisäksi päättänyt korottaa päivähoitomaksuja roimasti. –?Yksi miljardi on puoli prosenttia julkisessa taloudessa. KATJA LEHTO/KALEVAN ARKISTO Marjastuksesta aiheutui kädenvääntö EU-komissiolta pyydetään uutta tulkintaa jokamiehenoikeuden ja ammattimyynnin väliltä. . Hänen mukaansa mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu. Piirainen ei kommentoinut mitenkään, vaan lupasi ainoastaan palata asiaan viikon kuluttua. Takkula ryhtyi toimiin saamansa kansalaispalautteen perusteella. Hannu Takkula epäilee, että mikäli komission tulkintaa ei korjata, se voi johtaa siihen, että marjastusta ryhdytään verottamaan, tai marjatuloja käytetään myös muiden maataloustukien maksatuksen perusteissa. Lauri Nurmi HELSINKI Yhteiskuntasopimus kiristää palkkaverotusta kipeästi. Sopimusesityksen kovin uutinen on, että palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,85 prosenttiyksiköllä ja työeläkemaksu peräti 1,2 prosenttiyksiköllä. Stubb muistuttaa, että on kolme koria: yhteiskuntasopimus, palkat ja paikallinen sopiminen. Metallin Riku Aallon mukaan vaikein kohta yhteiskuntasopimuksessa on 24 tunnin vuosityöajan pidennys. . Helpottavaa on kuitenkin se, että lomarahaleikkaus on määräaikainen. Pääministeri Sipilä sanoi maanantaina, että hallitus päättää veronkevennyksen kohtalosta vasta vuonna 2017. Hallituksen tavoite oli saada kilpailukykyä paremmaksi pienentämällä yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla. –?Lähdemme siitä, että paketti on niin mittava, että se toteuttaa myös lisäleikkausten perumisen ja miljardin veronkevennyksen, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly vahvisti LM:lle. Liiton puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo, että lomarahaleikkaus vie JHL:n keskipalkkaisen työntekijän vuosiansioista noin 500 euroa. Keskustelu on Syvälän mukaan kuitenkin akateemista, sillä tällaisia tapauksia ei juuri ole ollut. . . Marjastusrajoitus ei koske heitä. KIMMO PENTTINEN Kuukausipalkka euroa/kk Vuositulo euroa/v Veroprosentin muutos Nettotulojen muutos euroa/v prosenttiyksikköä MUUTOS YHTEENSÄ 2016–2020 Näin yhteiskuntasopimus kiristää verotusta Pauliina Lindell Lähde: Veronmaksajain keskusliitto / Lännen Media LASKENTAOLETUKSET: -Vain viran puolesta tehtävät vähennykset, alle 53-vuotias palkansaaja, vuoden 2016 keskimääräiset kunnallisja kirkollisveroprosentit -Vuosiansio lomarahoineen = kuukausipalkka x 12,5 -Työttömyysvakuutusmaksun (tyva) ja työeläkevakuutusmaksun (tyel) vähennyskelpoisuus huomioitu -343 € 1,37 1,23 1,23 1,15 1,15 0,94 -384 € -507 € -645 € -859 € -936 € 2 000 25 000 31 250 41 250 56 250 75 000 100 000 2 500 3 300 4 500 6 000 8 000 tyva +0,85 prosenttiyksikköä tyel +1,2 prosenttiyksikköä TAUSTA TUHANSIA TUENSAAJIA EU-komissiolta odotetaan parin viikon kuluessa vastausta siihen, tulkitaanko maatalouden luopumistukea saava marjastaja maatalouden harjoittajaksi. Vaihtoehto on kuitenkin parempi kuin hallituksen kaavailemat pakkolait. Aalto pitää hyvänä, että SAK:ssa päädyttiin liittokäsittelyyn. Julkisella sektorilla hyvätuloiset uhkaavat menettää vuositasolla nettona lähes 1?000 euroa, ellei hallitus kevennä verotusta. Hänen mielestään on hyvä, että asia tarkistetaan. Hallitus on lupaillut palkkaverotukseen miljardin euron huojennusta, jos yhteiskuntasopimus on sen mielestä vaikutuksiltaan riittävä. SAK:n hallitus päätti maanantaina lähettää yhteiskuntasopimuksen liittojen päätettäväksi. –?Se on suurin yksittäinen asia, joka herättää keskustelua. Lopputulema on, että perheen nettotuloista leikataan jopa 3 000 euroa vuodessa. Sipilän mukaan sopimus on sikäli hallitusta tyydyttävä, että sillä voidaan korvata vaihtoehtoinen hallituksen kilpailukykypaketti eli niin sanotut pakkolait. Lähde: Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela . Maatalouden luopumistuen saajia oli helmikuun lopussa 3 749. Liitot pohtivat ratkaisujaan ensi maanantaihin asti. Luopumiseläkkeellä on tällä hetkellä 11 170 entistä viljelijää. Työmarkkinajärjestöt edellyttävät, että hallitus peruuttaa yhteiskuntasopimuksen vaihtoehtoina olevat 1,5 miljardin euron lisäleikkaukset ja veronkorotukset sekä lunastaa miljardin verolupauksensa. –?Innokkaat marjastajat voivat viedä ämpärin sukulaisille tuliaisina. Hallitus haluaa tarkennuksia Oikeusja työministeri Jari Lindström (ps.), pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) olivat tyytyväisiä, että nyt oli saatu konkreettinen esitys. Lomarahojen leikkaus on SAK:n liitoista raskainta Julkisten ja hyvinvointialojen liitolle, JHL:lle. Luopumistuen saaja voi tehdä ansiotyötä, mutta ei harjoittaa maataloutta. Luopumistuki loppuu vuonna 2018, ja viimeisten maksatusten arvioidaan tapahtuvan joskus vuoden 2028 paikkeilla. –?Minunkaan tulkintani mukaan tässä ei ole kyse maatalouden harjoittamisesta, hän toteaa. Maksut ovat veroluonteisia, ja taloustieteilijät ottavat aina niiden vaikutukset huomioon kertoessaan jonkin maan kokonaisveroasteen. Suomalaisten voi hänen mukaansa olla vaikea ajatella, että jokamiehenoikeuden piiriin kuuluva toiminta olisi maataloutta. –?Mun ennuste on se, että moni liitto käynnistää työehtosopimusneuvottelut, mutta varmaan on niitäkin, jotka ovat sitä mieltä, että eivät lähde mukaan ollenkaan. Jos tulosta vertaa hallituksen pakkolakiesityksiin, niin tämä on kuitenkin selvästi parempi ratkaisu. Heidän keskimääräinen luopumiseläkkeensä on 241 euroa kuukaudessa. SAK:n hallitus ei voi sitä päättää, Aalto painotti. SAK edellyttää miljardin veroalea. . Keskimääräinen luopumistuki on 908 euroa kuukaudessa. Kirsi Turkki HELSINKI SAK:n hallituksen ja työvaliokunnan jäsen, Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto arvioi, että yhteiskuntasopimus ei ole SAK:n liittojen käsittelyssä läpihuutojuttu. Lisäksi SAK:n hallitus haluaa kuulla hallituksen vastaukset avoinna oleviin kysymyksiin ennen omaa lopullista päätöstään. Esimerkkiperheen hoitomaksut kiristyvät noin 1 300 eurolla vuodessa, jos heidän kotikuntansa toteuttaa korotukset. Europarlamentaarikko Hannu Takkula (kesk.) jätti äskettäin komissiolle kysymyksen koskien marjojen myynnin kieltämistä EU:n maatalouden luopumistuen saajilta. JHL:n keskipalkkaisia jäseniä ovat muun muassa laitoshuoltajat, päivähoitajat ja lastenhoitajat. Maatalouden luopumistuki maksetaan nykyään kansallisista varoista. Maatalousneuvos Esko Juvonen maaja metsätalousministeriön ruokaosastolta kertoo, ettei pysty sanomaan, onko asiassa otettu alunperin varovainen kansallinen tulkinta vai onko lopulta kyse EU:n tulkinnasta. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmassa lukee, että ”kokonaisveroaste ei vaalikaudella nouse ja työn verotusta kevennetään”. Tavoitteena on alentaa maatalousyrittäjien keskiikää. –?EU:ssa maataloudeksi luetaan myös luonnonmarjojen kaupallinen poimiminen, Syvälä toteaa. Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan ratkaisu ”antaa hallitukselle mahdollisuuden keventää verotusta”. Jos molemmat vanhemmat ansaitsevat 3 300 euroa kuukaudessa, pelkät tyvaja tyel-korotukset vievät perheeltä vuodessa nettona yli tuhat euroa. Marjojen myyntikielto maatalouden luopumistuen saajilta kuulostaa MTK:n Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Tarja Bäckmanin mukaan ”käyrältä kurkulta”. –?Kuka tulkitsee kansainvälisissä yrityksissä milloin ja kuinka kauan yrityksellä menee taloudellisesti niin huonosti, että on syytä ottaa käyttöön palkkojen alentaminen. Keskituloinen opettaja tai sairaanhoitaja menettää vuodessa nettona noin 300 euroa
maaliskuuta, 13 Yhdysvaltain osavaltiota ja yksi territorio äänestävät presidenttiehdokkaista. Hän aikoo äänestää Donald Trumpia. –?Se olisi katastrofi , koska mies on hullu, George pamauttaa. Eikä kyse ollut pelkästään sellaisista raskaista rikoksista kuten ryöstö, murha tai raiskaus, vaan myös verraten mitättömistä rikkeistä kuten ylinopeus, tappelu tai näpistys. Sveitsiläinen erikoisuus, kaikkien puolueiden hallitus, estää SVP:n hallitsevan aseman normaaliparlamentarismin kautta. Nyt puolue kerää nimiä kansanäänestysaloitteeseen, jolle on annettu nimeksi ”itsemääräämisaloite: sveitsiläinen oikeus ulkomaisten tuomarien sijasta”. . . Nämä tekevät puolueensa lopullisen ehdokasvalinnan kansallisissa puoluekokouksissa ensi kesänä. Geofysiikan opiskelija Charles Grasselle, 22, nämä ovat ensimmäiset presidentinvaalit, joissa hän saa ikänsä puolesta äänestää. Järjestää esivaalin tai vaalikokouksen supertiistaina Jo äänestäneet osavaltiot Äänestys vielä tulossa Republikaanit eivät järjestä suosikkiäänestystä 19 15 23 8 – 39 Cruzilla on näytön paikka kotiseuduilla Supertiistaina on jaossa komea siivu puoluekokousedustajia. . 12 eur) tuntipalkalla. Voittoon tarvitaan 1?237. Tärkeää on sekin, kerääkö Cruz etelän osavaltioiden ääniä vai menevätkö ne Trumpille. –?Vihaan vasemmistolaista ajattelua. Tämä tarkoitti käytännössä kiintiöiden palauttamista EU-maista muuttaville. Onko hänestä nousemaan Trumpin ohi republikaanien ehdokkaaksi, jos Cruz putoaa välistä. Hanke kaatui yllättävin selvin luvuin (58,9% – 41,1?%). 75-vuotias Blocher on jo jättänyt puolueen johtotehtävät nuoremmille mutta häärii yhä taustalla. Suuri päivä koittaa jälleen 15. Se kertoo paljon tulevasta. 2009 meni kaikkien ällistykseksi selvin luvuin läpi aloite ”Sveitsin islamilaistumisen pysäyttämisestä”. –?Minun on elätettävä koko perhe. Seuraavat esivaalit järjestetään ensi viikonloppuna. Ehdokkaan täytyy kuitenkin saada ainakin 15 prosenttia äänistä saadakseen delegaatteja. Demokraateissa delegaatit jaetaan ehdokkaille suhteessa esivaalien kannatukseen. . Jotkut osavaltiot jakavat edustajat suhteessa äänimäärään, joissain osavaltioissa voittaja saa kaikki delegaatit, joissain käytössä on yhdistelmämalli. Teen töitä usein seitsemän päivää viikossa, Michael tilittää. Republikaaneissa osavaltiot päättävät delegaattijaosta itse. Vähän miedommin ilmaistuna tämä olisi tarkoittanut sitä, että sveitsiläisillä olisi erilainen lainsäädäntö kuin maassa asuvilla ulkomaalaisilla. Mutta pidän muista asioista, joita Trump sanoo tekevänsä maan hyväksi, Michael selittää. Lähteinä Reuters, New York Times, Washington Post, NPR, CNN, RCP, Politico, ABC News Tomi Hinkkanen HOUSTON Rakennustyömaan esimies Michael Gundersen, 38, istuu pubin ulkoterassilla oluttuopin ääressä. LUKAS LEHMANN/EPA EU on Sveitsin populistien nyrkkisäkki Maan suurin puolue SVP tehtailee liukuhihnalta aloitteita ulkomaalaisvastaisiksi kansanäänestyksiksi. Republikaanipuolueen jäsenyys tulee texasilaisille kuin synnyinlahjana. Presidenttiehdokkaaksi pyrkivät ”voittavat” osavaltioiden esivaaleissa ja vaalikokouksissa puoluekokousedustajia, delegaatteja. Heitä hirvittää ajatus presidentti Trumpista. Aloitteen vastustajien mielestä karkotusautomatiikka muistuttaa natsien toimia. . Karkotusautomatiikka olisi Sveitsin allekirjoittamien ihmisoikeussopimusten vastainen. . – En pidä siitä, millä tavalla hän luonnehtii meksikolaisia. Alaskassa valitaan vain republikaanien ehdokassuosikki, demokraattien vaalikokous on myöhemmin. –?Trump pelottaa. Blocherin johdolla SVP on yrittänyt torjua Sveitsin YK-jäsenyyden ja lähentymisen EU:n kanssa. Niinpä puolue on tarttunut hanakasti kansanäänestyksiin, joiden rahoittamisessa Christoph Blocherin pankkitili on suureksi avuksi. Lakialoitteessa rikoksia oli lueteltu pitkäksi listaksi. . Työskentelen heidän kanssaan, ja he ovat mitä ahkerimpia ihmisiä. – Trump ei ole diplomaattinen, enkä haluaisi nähdä häntä presidenttinä, Ashley torjuu. Kiinan tai Berliinin muuritkaan eivät toimineet, haluammeko todella palata niihin aikoihin, Ish kysyy. Republikaanien puolella asia riippuu osavaltiosta. Entäpä sitten kisasta luopuneiden ehdokkaiden äänet. 2010 hyväksyttiin aloite raskaisiin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisesta. Millä perusteella valitset presidenttiehdokkaasi. . 2014 meni täpärästi läpi aloite ”massamuuttoliikkeen hillitsemisestä”. Tämä tunnettiin niin sanottuna minareettilakina. Asetelma oli tuttu Sveitsin äänestyksissä: SVP vastaan muut. Lisäksi äänestävät Amerikan Samoa ja ulkomailla asuvat demokraatit. FAKTA MITEN DELEGAATIT JAETAAN. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 7 ULKOMAAT Minna Kurki Mistä supertiistaissa on kyse. Hän laukoo asioita, jotka ovat epärealistisia ja ajattelemattomia, Kim miettii. maaliskuuta, jolloin äänensä antavat muun muassa Florida, Illinois, Pohjois-Carolina ja Ohio. Sunnuntaina äänestettiin siitä, tulisiko Sveitsin lainsäädäntöön pykälä, jolla tiettyihin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettaisiin maasta automaattisesti. 1992 kaatui täpärästi (50,3 %) aloite Sveitsin ja EU:n välisestä vapaakauppasopimuksesta, ns. Hän aikoo äänestää demokraattiehdokasta. 1986 puolue taisteli ja voitti kansanäänestyksessä, joka hylkäsi aloitteen Sveitsin liittymisestä YK:n jäseneksi. Jokaisella osavaltiolla on tietty määrä puoluekokousedustajia eli delegaatteja molemmille puolueille. Kannattaa myös seurata, monesko listoilla on republikaanien puoluejohdon suosikki Marco Rubio. Heistä noin 150 on niin sanottuja superdelegaatteja, jotka saavat äänestää oman mielensä mukaan. . Kun tiistai on ohi, demokraattien puolella lähes 25 prosenttia puoluekokousedustajista on jaettu, republikaanien puolella noin 30 prosenttia. Kansalliseen puoluekokoukseen lähetettävien delegaattien määrä Jaossa supertiistaina Voittoon tarvitaan: 1,237 Voittoon tarvitaan: 2,382 MASSACHUSETTS VERMONT MINNESOTA WYOMING* COLORADO* OKLAHOMA TEXAS AMERIKAN SAMOA ALASKA ARKANSAS TENNESSEE ALABAMA GEORGIA Bernie Sanders Donald Trump NEVADAN VOITTAJAT Hillary Clinton Hillary Clinton Donald Trump Hillary Clinton Ted Cruz Republikaanit Demokraatit 2,472 595 4,763 1,017 Jaossa supertiistaina 50 50 60 28 9 10 40 37 76 252 93 38 155 58 26 16 29 79 116 76 37 49 110 42 116 43 42 11 12 Lähde: Graphic News Pauliina Lindell Supertiistai paljastaa ehdokaskisasta paljon Supertiistaina, 1. SVP:n masinoiman aloitteen mukaan ulkomaalainen olisi saanut pienistäkin rikkeistä karkotuksen. Seppo Ylönen Tappio sunnuntain kansanäänestyksessä ei horjuta Sveitsin suurimman puolueen, oikeistopopulistisen Sveitsin kansanpuolueen (SVP) uskoa. . Supertiistaiksi kutsutaan päivää, kun 13 osavaltiota äänestää Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaalissa. –?Siirtolaiset ovat tehneet Houstonista sen, mikä se on. Vielä hiljattain Trump oli mielipidetiedusteluissa yllättävän lähellä Cruzia, mutta tuoreimmissa tiedusteluissa Cruz on kuronut mukavampaa johtoa Trumpiin nähden. Nämä delegaatit äänestävät kesän puoluekokouksissa osavaltionsa ja puolueensa suosikkia presidenttiehdokkaaksi. Eläkeläiset Antonia ja George Helland ovat äänestäneet jo ennakkoon – vaimo Hillary Clintonia ja mies Jeb Bushia, joka sittemmin vetäytyi kisasta. Delegaattien määrä Republikaanit – Demokraatit – NEW HAMPSHIREN VOITTAJAT IOWAN VOITTAJAT VIRGINIA ETELÄ-CAROLINAN VOITTAJAT Donald Trump Demokraattien vaalikokous on 26.3. Mutta mitä tapahtuu Cruzille ja Rubiolle. – Useimmat ikäiseni ovat sitä mieltä, että Trump on vitsi, nuorimies heittää. Rubiolla lienee paremmat mahdollisuudet maltillisemmassa pohjoisessa kuin arvokonservatiivisessa etelässä. Wyomingin valintaprosessi jatkuu huhtikuuhun. He aikovat äänestää tiistaina joko Ted Cruzia tai Marco Rubiota. Republikaanien puolella tiistaina on jaossa noin 600 puoluekokousedustajaa, demokraateilla noin tuhat. Coloradossa ja Wyomingissa aloitetaan lisäksi republikaanien vaalikokoukset. Demokraattien puolella oletuksena on, että Hillary Clinton menestyy hyvin etenkin etelässä, joten kiinnostavin osuus kisasta käydään republikaanien puolella. Tietysti Donald Trumpiin menestykseen. Sen kannatus keikkuu 30 prosentin tuntumassa. Petrokemian teollisuudessa työskentelevä aviopari Kim ja Ish Medeles istuvat puiston penkillä nauttimassa keväisestä päivästä. Mihin Supertiistaina kannattaa kiinnittää huomiota. Michael painaa töitä 85 tuntia viikossa 13 dollarin (n. Mitä merkitystä supertiistailla on. He ovat puoluejohtajia, jotka saavat äänestää ketä haluavat. Jatkuuko voittoputki. Yläasteen opettaja Ashley Williams on kävelyllä Buff alo Bayou -joen varrella. Lähes koko mediakenttä, kymmenet lakiasiantuntijat ja laaja ruohonjuuritason liike ilmoittivat, että nyt mennään liian pitkälle. Se on myös republikaanisenaattori Ted Cruzin kotiosavaltio. Demokraatit jakavat delegaatit jäljelle jääville ehdokkaille. Republikaanien puoluekokouksessa on 2?472 delegaattia. En sano, etteikö meillä tule olla siirtolaislakeja, mutta muuri on mennyttä ajattelua. Colorado ei äänestä ehdokassuosikista, vaan delegaatit tukevat haluamaansa ehdokasta. Aloitteen vastustajatkin syyllistyivät ylilyönteihin. Kemian alalla jättiomaisuuden kerännyt Blocher otti SVP:n komentoonsa 1990-luvun taitteessa ja muutti sen oikeistolaiseksi populistipuolueeksi. Trumpin ja Clintonin ennustetaan pärjäävän hyvin. SVP haluaa ankkuroida maan perustuslakiin periaatteen, jonka mukaan Sveitsin omat lait menevät kansainvälisen oikeuden edelle. Michael Gundersen on Trumpin vankkumaton kannattaja. Välikysymys: mitä nämä puoluekokousedustajat siis ovat. Teiden varsille ja junavaunuihin ilmestyi julisteita, joissa Sveitsin ristilippu oli muutettu hakaristiksi. Sosialismilla on paikkansa vanhassa maassa, muttei täällä, mies tokaisee. Molemmat puolueet valitsevat puoluekokousedustajansa eli delegaatit esivaalien tuloksen perusteella. . * Coloradossa ja Wyomingissa alkavat republikaanien osalta vaalikokoukset, mutta niistä ei ole vielä tulossa tuloksia. Minne kisa jatkuu seuraavaksi. Pahin kansanäänestystappio SVP:lle oli vuoden 2000 äänestys, jonka pohjalta Sveitsi järjesti suhteensa EU:n kanssa.. Esimerkiksi Virginiassa republikaanien ehdokkailla on voitettavanaan 49 delegaattia, demokraateilla 110. Jotkut osavaltiot vaativat, että delegaatit tukevat puoluekokouksessa ehdokastaan ainakin valinnan ensimmäisellä kierroksella. Oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue (SVP) on ollut keskeinen voima useissa kansanäänestyksissä, joissa on pyritty eristämään Sveitsi muusta maailmasta. Hänen pitäisi kuitenkin olla vähintään toinen monessa osavaltiossa. Nimitykseen tarvitaan 2?382 delegaattia. Puolue on vähä vähältä kasvanut Sveitsin suurimmaksi. Maaliskuun loppuun mennessä noin puolet delegaateista on jaettu. Demokraateilla on 712 niin sanottua superdelegaattia. Maahanmuuttajille ja eritoten muslimeille on pystytelty aitoja. Mutta kuinka käy Massachusettsissa. Väliin on tullut voittoja, väliin tappioita, mutta tahti ei näytä hiljenevän. Tähtäimessä ovat entiseen tapaa ulkomaalaiset ja EU: SVP:n vahva mies ja suuri rahoittaja Christoph Blocher sanoo, että ”hiipivä EU:hun liittyminen pitää pysäyttää”. Miten hän pärjää etelän osavaltioissa. FAKTA RAJAT KIINNI Ulkomaalaislakien kiristämistä vastustavan kansalaisliikkeen aktiivit juhlivat sunnuntain kansanäänestyksen tulosta Sveitsin pääkaupungissa Bernissä. . Toisissa osavaltioissa delegaatti voi heti luvata tukensa toiselle ehdokkaalle. –?Minua se hävettäisi, sillä hän ei ole valtiomies, Antonia tyrmää. Kilpakumppani Bernie Sanders on käytännössä varma voittaja kotiosavaltiossaan Vermontissa. Eta-sopimuksesta. Demokraattien puoluekokoukseen osallistuu noin 4?763 delegaattia. Kotona on raskaana oleva vaimo ja lapsi. Karkotusuhka olisi koskenut myös niin sanottuja secondoja eli Sveitsissä syntyneitä ulkomaalaisperheiden lapsia, joilla ei ole Sveitsin kansalaisuutta. Erittäin kiinnostava osavaltio on Texas, joka on tiistain osavaltioista suurin. Blocher on tehnyt hartiavoimin töitä, jotta EU tai muut kansainväliset organisaatiot eivät pääsisi kosketusetäisyydelle Sveitsistä. Hänen pitäisi saada näyttävä voitto Texasissa. Uutta on kuitenkin tulossa
Viime vuonna Jokipakka oli mukana Suomen MM-joukkueessa. Jos Jokerit voittaa keskiviikkona vieraissa, se saa seitsemännen ottelun kotijäälleen perjantaina. Yli 700 katsojaa seurasi Tiikereiden kotipeliä sunnuntaina Hollihaassa. Kotivoitto ja kolme pistettä. Noin 40 kilometrin mittaisen Haanen hiihdon reitti vie kirkonkylältä Möttöseen ja sieltä edelleen Humalajoelle ja Jängälle, josta palataan takaisin keskustaan. –?Hyvin paljon johtui siitä, että meille tuli pahoja menetyksiä, neljä jätkää ihan vakiokokoonpanosta. Tälläkin kertaa Sevilla meni ensin johtoon, mutta isännät nousivat ohi Lionel Messin upean vapaapotkumaalin ja Gerard Piquen ohjauksen turvin. Joukkue matkustaa Venäjälle heti tiistaina kohti seuraavaa taistoa. Normaalipelit katsottavissa netistä kepit.tv:n sivuilta yhdeksän euron kertamaksulla. . Ekstraa: vip-korttilaisille oma kahvio ja mahdollisuus osallistua otteluennakkoon ja pelin jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Räty kertoi unohtaneensa ilmoittaa asiasta maajoukkuevalmennukselle. Sunnuntain kotipeli Hurrikaani-Loimaata vastaan televisioitiin poikkeuksellisesti valtakunnan verkossa. Voitokas peli tuntuu kommenttien perusteella riittävän myös suurelle osalle katsojiakin. Yleisötuloilla on merkitystä Ottelutapahtuman kokonaistuotolla on iso merkitys Tiikereiden noin 650?000 euron tulobudjetissa. Jokipakka siirtyy Calgaryyn MADRID (STT–AFP) Espanjan jalkapalloliigaa johtava Barcelona sivusi sunnuntaina Real Madridin vanhaa tappiottomien pelien ennätystä. Heidän joukossaan ovat muun muassa Ramires, Alex Teixeira, Ezequiel Lavezzi, Jackson Martinez ja Gervinho. Vamman diagnoosi muuttui sivusidevammasta kierukkavammaksi muutama päivä ennen EHTturnausta, ja samalla Räty sai luvan pelata. Kaikki tuki on tarpeen, joten tervetuloa kannustamaan meitä niin Hollihakaan kuin myöhemmin jäähalliinkin, kuuluvat Ervastin terveiset. 2) Hyvä juttu, kun täksi kaudeksi on saatu lisää istumapaikkoja. Melko paljon tulee peleissä oltua mukana. Ervasti kertoo ammattikorkeakoulu Centrian myös tehneen pari vuotta sitten Tiikereille tutkimuksen katsojaprofi ilista. Kausikorttilaisia meillä on suhteellisen paljon, kaikkiaan noin 500, Ervasti arvioi. Useita huippujalkapalloilijoita on suunnannut tänä talvena Kiinaan. Joskus miettii, että loppuvatko sävyt ja asteikko, kun normipelin avauserän 7–4-piste tuntuu yhtä arvokkaalta mestaruuspallo. Maanantaisen onnistumisen siemen olivat vaikeudet, jotka Jokerit selätti. NHL:n siirtoaika oli umpeutumassa maanantaina kello 22 Suomen aikaa. Muuta ei tullut, käytäntö on tällä hetkellä tämä. Tv-pelin voi vielä jälkikäteen katsoa nauhalta. Juha Savela HELSINKI (STT) Hermojen hallinta ratkaisee keskiviikkona, kun Jokerit pelaa KHL-pudotuspelien kuudennen ottelunsa Torpedo Nizhni Novgorodia vastaan. –?Pääpiirteissään kyllä, mutta saamme myös säännöllisesti palautetta yleisöltä ottelutapahtumiin liittyen. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala 020 750 4423 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Ennen Dallasia hän kiekkoili kauden 2013–14 AHL-liigassa Texas Starsissa. Helsingissäkin peli oli ajoittain kiihkeää. –?Siellä on mäiske ja huuto kovempaa. –?Ei tätä muuten voisi ajatellakaan, talkooväen panosta kiittelevä Ervasti myöntää. Miksei olisi, kun tarjolla on maan parasta lentopalloa. Noora Räty oli loukannut polvensa pari viikkoa ennen EHT-turnausta. Tapa herättää tunteita: toinen tykkää, toinen pistäisi volyymia pienemmälle. Juha Keski-Petäjä 1) Kausikorttilaisena olen paikalla jos suinkin vain pääsen. SIVU 9 Noora Räty ei kelvannut naisten MM-joukkueeseen Juha Savela (KP) Keltapaitoihin pukeutunut faniryhmä huutaa, pari rumpalia hakkaa tahtia ja viime kausien tiikeripeleistä tuttu aalto (jokainen katsoja nostaa samaan tahtiin käsiään ylös ja alas) velloo Hollihaan katsomossa, kun ottelupallo on ilmassa. Ehkä pitkälle tauolle kaipaisi jotain lisäohjelmaa: esimerkiksi cheerleadereita. Esimerkiksi tämä syöttötarkkuuskisa on hyvä uudistus tälle kaudelle. Sastamalan ja Loimaan suunnalta on meille heitetty kova haaste. Kuluvalla sesongilla hänellä on koossa 48 mittelöstä vain seitsemän osumaa edellään joukkueestaan jopa seitsemän hyökkääjää ja kolme puolustajaa. Leo Messin komea vapaapotkumaali tasoitti pelin Sevillaa vastaan. Oheismyyntitarjontaa: Kahvia, virvokkeita, pullaa, makeisia. Korkeuserot reitillä ovat pienet. Pitkä tauko toisen erän jälkeen on liian pitkä. Ottelutapahtumassa itse peli on keskiössä. Siinä suhteessa odottelemme jo kevään pelejä jäähallissa, jossa tilaa on niin katsojille kuin myyntipisteillekin eri tavalla. Ei minulla ole mitään moittimista ottelujärjestelyiden suhteen. Tällä kaudella Tiikereiden kotipelien yleisökeskiarvo on 740 katsojan tienoilla. . –?Kausikorttien, kertalippujen ja ottelutapahtumien kahviomyynnin yhteissumma muodostaa noin 40 prosentin osuuden tulobudjetista. –?Yleisö on rakenteeltaan hieman iäkkäämpää kuin jossain muissa lajeissa. Jokerit jo tiistaina Novgorodiin Ainakin kuusi peliä tarvitaan DALLAS/CALGARY (STT) Suomalaispuolustaja Jyrki Jokipakka jatkaa jääkiekon NHLuraansa Kanadan puolella. KP/JUKKA LEHOJÄRVI KOMMENTTI TIIKERIT–HURRIKAANI 28.2. Vain mestaruudet muistetaan, Piquet sanoi. Vaikuttaa tuomareihinkin, hekin ovat vain ihmisiä. Meidän olisi ollut helppo luovuttaa, mutta altavastaajan asema sopii suomalaisille, Joensuu tuumasi. –?Olemme hyvässä iskussa, mutta ennätykset eivät merkitse mitään. Barcelona hävisi viimeksi lokakuussa juuri Sevillalle. Fanituotteiden ja pudotuspelien kausikorttien myyntiä. Tiikerit ei saanut televisioinnista mitään erilliskorvausta Mestaruusliigalta tai Yleltä. Myös musiikista ja kuulutuksista tulee aika ajoin palautetta. 2) Millaiset terveiset Tiikereille ottelutapahtumaan liittyen. Varausvuoro vaihtuu ensimmäiselle kierrokselle, jos Dallas etenee pudotuspeleissä ja Russell pelaa vähintään puolet otteluista ensimmäisellä ja toisella kierroksella. Yli 700-päinen yleisö voi sunnuntaina purkautua hyvillä mielin Hollihaan salista ulos ja kotia kohti. Ottelua seurasi 9?608 katsojaa, eniten Jokerien pudotuspelisarjan kotiotteluista. Kuikan tavaramerkiksi on muodostunut armoton hehkutus ja nimien venyttely. Barcelona voitti kotikentällään Sevillan 2–1 ja on pelannut nyt 34 ottelua ilman häviötä kaikki kilpailut mukaan lukien. –?Hermokontrolli?ei viimeksi pitänyt Nizhni Novgorodissa, Jokerien mörssärihyökkääjä Jesse Joensuu kiteytti. Reitti on osaksi metsäreittiä ja vähäluminen talvi on tuonut haasteensa laduntekoon. Karjalaista kuin uusimpia räppihittejä, Ervasti kertoo. Toisaalta pelistä kiinnostuneille vip-kausikorttilaisille tauko-ohjelmaksi on tarjolla tuokio, jossa Ilkka Tanttinen ja Heikki Parpala asiantuntevasti avaavat peliä. Nakkeja. Kun Hollihakaan on rakennettu täksi kaudeksi lisäkatsomoita, sisään voidaan ottaa maksimissaan 1?200 katsojaa. Ilves-kasvatti Jokipakka, 24, pelaa toista kauttaan NHL:ssä. Barcelona johtaa liigaa kahdeksan pisteen erolla Atletico Madridiin. ZUMAPRESS Barcelona sivusi Real Madridin tappiottomien pelien ennätystä PERHO (KP) Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Haanen hiihto-laturetki hiihdettiin Perhossa ensimmäisen kerran. –?Kevättä kohden panokset alkavat peleissä kasvaa. –?Tänään saatiin onneksi laajalla rintamalla onnistumisia, Hagman sanoi tyytyväisenä kauden jatkumisesta. Yleisöä: 704. –?Palkkioksi saimme valtakunnallista näkyvyyttä. Jokerit pelasi viidellä puolustajalla, koska joukkue on kärsinyt loukkaantumissumasta ja pelikielloista. Arpajaismyyntiä. 2) Ottelun järjestelyt toimivat hyvin. 2) Minusta tapahtumassa ei ole parantamisen varaa. a Dalhem 1) Olen tosi fani, se riittää. Katse pallossa. Nuoret, saati lapset ovat vähemmistössä. ESPN:n mukaan Dallas nappasi puolustukseensa Kris Russellin Calgarystä ja sai vaihdossa Jokipakan lisäksi hyökkääjä Brett Pollockin ja ehdollisen toisen kierroksen varausvuoron NHL-varaustilaisuuteen. Olli-Pekka Lehtinen 1) Lentopallomiehenä olen tietysti paikalla. Barcelona voi napata tappiottomien pelien ennätyksen itselleen torstaina, kun se kohtaa Rayo Vallecanon vieraissa. Palautetta tulee, jos jonot eivät vedä tai palvelu ei pelaa. Kärjistys, mutta sinne päin. Toimii hyvin ja pelkkä pelin seuraaminen riittää minulle. Vai riittääkö, Tiikereiden toiminnanjohtaja Petteri Ervasti. Jokipakan seura vaihtui siirtoajan viimeisenä päivänä, kun Dallas Stars kauppasi hänet maanantaina Calgary Flamesiin. Jokerit hankki ottelusarjalle ja kaudelleen jatkoa, kun se kukisti Torpedon kotonaan 3–2. En missaisi pelejä missään tapauksessa. 2016 . Kaksikko on asialla myös ennen ottelun alkua. . Barcelonan arkkivihollinen Real Madrid pystyi samaan kaudella 1988–89. Siitä plussat. Reitin varrella on taukopaikkoja Möttösessä, Humalajoella ja Jängällä. Ottelun jänne katkeaa, mutta tässä mennään talouden eli kioskimyynnin ehdoilla. Vaikeuksien selättäminen auttoi Jokerien nautinto tuoreesta voitosta jää lyhyeksi. Haanen hiihdossa juhlavuosi FUTSAL Skövde: Futsalin miesten maaottelu maanantaina: Ruotsi–Suomi 3–6 (2–1) Suomen maalit: Jarmo Junno (Sievi Futsal), Jukka Kyrölä, Miika Hosio, Panu Autio, Rami Tirkkonen (Sievi Futsal) ja Juha-Matti Savolainen. Jokerien KHL-debyyttikaudella vuosi sitten Hagman kokosi runkosarjassa ja pudotuspeleissä yhteensä 56 kamppailusta peräti 21 maalia. . Pyrimme reagoimaan resurssiemme puitteissa palautteeseen, Ervasti kertoo. Juttusarjassa käymme keskipohjalaisissa urheilutapahtumissa ja kerromme miltä siellä näytti. Tiikerit hoiti kentällä ruutunsa tutulla kaavalla – voitokkaasti siis – ja tutulla kaavalla sujui itse ottelutapahtumakin. Jokerien ja Torpedon yhteenotto oli aiempien ottelujen tavoin niin sanottu maalin ottelu. Muuta: Poikkeuksellisesti Ylen televisioima ottelu. Liput: 15 euroa, eläkeläiset/työttömät/opiskelijat 12 euroa, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Esimerkiksi mieluummin soitetaan J. Maanantaina joukkueen ison roolin hyökkääjät Peter Regin, Brandon Kozun ja Niklas Hagman nousivat viimeistelijöinä sankareiksi. –?Saatiin tarvittavat maalit ja tapettua heidän ylivoimaansa pois, Hagman puntaroi. Tuttu kaava kelpaa kannattajille Kävimme pelissä: Tiikerit–Hurrikaani, Mestaruusliigaa Kokkolassa 1) Minkä vuoksi tulit tänään otteluun. Tiikereiden kotiyleisön enemmistö koostuu yli viisikymppisistä katsojista, joista vanhimmat olivat todistamassa jo ensimmäistä tiikeribuumia 1970-80-luvun taitteessa Urheilutalolla. Ottelutapahtuma noudattaa tuttua kaavaa: halli hämäräksi, ”Eye of the Tiger” soimaan, pelaajien esittely videotaululla ja Petri Kuikan kuuluttamana kentälle. Sen pyrimme tietysti ottelutapahtumassa huomioimaan. So. Sen vuoksi ensi lauantaina voi nauttia myös kakkukahvit Perhon koulukeskuksessa juhlan kunniaksi. Suurimmalta osalta ladun kunto on hyvä, mutta paikoin voi olla huonompiakin paikkoja. Olli-Pekka Ojansivu iskee pallon Hurrikaani-Loimaan torjunnan käsien kautta ulos. Peli on ohi. Millaisia terveisiä toiminnanjohtaja lähettää Tiikereiden kannattajille. Ja hävittiin katkera peli vieraissa, ja sarja oli 1–3. Tapahtuman sujuvuudesta vastaa noin 50 toimitsijan joukko – talkoopohjalta tietysti. –?Hollihaan toimivuuden rajat alkavat tulla vastaan, kun katsojamäärä ylittää tuhannen katsojan rajan. Futsal-maajoukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina.
Kun Kiinan tämän talven siirtoaika viime viikolla päättyi, maan pääsarjaseurat olivat hankkineet pelaajia yli 330 miljoonalla eurolla. of ND), Susanna Tapani (HPK), Noora Tulus (HC Luleå), Saana Valkama (Univ. Torpedo johtaa voitoin 3–2. Suomi kohtaa MM-kisojen avausottelussaan Venäjän 28. Se ja fyysisyys ovat suurimmat erot miesten peliin, Mustonen vertasi. Ongelmat alkoivat viime vuonna Aregawi, 25, voitti maailmanmestaruuden Moskovan MMkisoissa 2013 ja MM-hallikisojen mestaruuden talvella 2014. (06) 781 5000 www.nymotors.. of Vermont), Riikka Välilä (JYP) . 25 14 3 1 7 56– 35 49 WoVo ....... Kiinassa on ryhdytty myös muihin toimiin, jotta presidentti Xi Jinpingin harras toive jalkapallomenestyksestä toteutuisi. Ari Moilanen ajaa ilmeisen rohkeasti ja voi pärjätä tässä seurassa jopa kuolemanpaikalta. Louis 2–5 (2–1, 0–2, 0–2) Chicago–Washington 3–2 (1–1, 1–0, 1–1). Suomen Ville-Petteri Saarela ja Tuomas Kotro hylättiin. Nimekkäitä pelaajia ja valmentajia Useita huippujalkapalloilijoita on suunnannut tänä talvena Kiinaan. Arvio kuulostaa hurjalta, sillä Kiinan miesten maajoukkue on Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan helmikuun maailmanlistalla sijalla 93. .. –?Valintakriteereitä oli kolme, ja ne olivat kaikille pelaajille samat. eksi 36,1 (5,11).4) Helon Roosa 37,0 (8,58). T65:n itseoikeutettu varma on tällä viikolla Juha Utalan ajama Daisy Nass. Sitä ennen sopii kaikille lapuille ottaa Stoneisle Jade, joka ei ole huonoa juoksua tänä vuonna tehnyt. Lämpöisten puolella sai Sievin Hollywood Hills keulapaikan kierrosta ennen maalia ja oli lopussa selvästi terävin. EPA KIINAN LIIGAN SUURIMMAT SIIRROT . Räty oli loukannut polvensa pari viikkoa ennen EHT-turnausta. Gervinho, Norsunluurannikko. Toto (144-5): 2,76 1,60-3,45-2,42 32,16. Kisojen alku viivästyi viikonloppuna kovan aallokon takia, mutta maanantaina kilpailijat saivat purjehdittua kolme lähtöä. . Ikä: 29. 20-vuotiaiden MM-sprintit ja 17-vuotiaiden EM-sprintit kilpaillaan uudelleen tiistaina lähtöongelmien takia. Viime kuukausina nähdylle pelaajavirralle on useita syitä. Guangzhou Evergrandesta Shanghai SIPG:hen 18,5 miljoonalla. JÄÄKIEKKO LENTOPALLO RAHAPELIT RAVIVIHJE HIIHTOSUUNNISTUS KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 9 URHEILU Tapio Keskitalo HELSINKI (STT) Kansainvälinen jalkapallo on saanut Kiinasta uuden rahamahdin. Välillä menestyskuskille sattuu merkillisiä nukahduksia, kuten kävi Kiss My Turun kanssa. Aregawi vaihtoi viime vuonna kahdesti valmentajaa ja siirtyi ennen kuluvaa hallikautta hollantilaisen Bram Somin valmennukseen. Hän sai Ruotsin kansalaisuuden 2012 ja voitti seuraavana kesänä naisten 1?500 metrin maailmanmestaruuden Moskovan kisoissa. . Pietarin SKA jatkoon voitoin 4–1. Tapper on purjehtinut Suomelle Rion olympialaisten maapaikan, mutta häntä ei ole valittu kisoihin. –?Naisten jääkiekossa maalivahdit ovat niin hyvä verrattuna pelaajien maalintekoja laukaisutaitoon, että ylivoimalla on tehtävä maaleja, jos haluaa voittaa kärkimaat. Jokerit–Torpedo Nizhni Novgorod. Suomenhevosten keskipitkään volttiin löytyy pelihevosia ainakin kolmelta eri tikulta. IV: 4 Blind Maker (12 Griminal Jack, 1 Tag The Gel). Jackson Martinez, Kolumbia. –?Emme voi ennen B-näytteen analyysia kertoa, mistä lääkeaineesta on kyse, Ruotsin liiton tiedotusjohtaja Fredrik Trahn kertoi. Puolustajat: Jenni Hiirikoski (JYP), Mira Jalosuo (HC Luleå), Anna Kilponen (Univ. Saman tallin Glimmer Jam ehti lähelle suuryllätystä New Sunshinen voittamassa lähdössä. Jalkapallolla on valtionjohdon tuki, monien seurojen taustalla olevat varakkaat liikemiehet sekä yritykset pystyvät maksamaan huippupalkkoja ja lajin suosio on ylipäätään noussut Kiinassa. lähtö, Toto4-2, sh 1600 m: 1) Apassionata/Hannu Hietanen 26,4 (3,94), 2) Sisu Oskari 26,9 (7,47).3) Arin Lento 26,9 (6,08).4) Virin Toivo 27,3 (213,8). Vamman diagnoosi muuttui sivusidevammasta kierukkavammaksi muutama päivä ennen EHT-turnausta, ja samalla Räty sai luvan pelata. 25 5 2 4 14 36– 62 23 Pieksäm. Vuoden 2002 MM-kisoissa Kiina hävisi kolme alkulohkon otteluaan tekemättä maaliakaan ja päästäen yhdeksän. Alex Teixeira, Brasilia. Aregawin oli tarkoitus kilpailla talven aikana Globengalassa ja Portlandin MM-kisoissa, mutta hän peruutti osallistumisensa viikko ennen helmikuussa järjestettyjä Globenin kisoja. Olen siitä varma, kokenut ruotsalaisvalmentaja Sven-Göran Eriksson sanoi viime viikolla uutistoimisto Xinhuan mukaan. Naisten jääkiekossa maalivahtija erikoistilannepelaamisen merkitys korostuu verrattuna miesten jääkiekkoon. poissa: 9. Maalivahdit: Anni Keisala (Team Kuortane), Tiina Ranne (JYP), Meeri Räisänen (JYP) . 4. . . Blendior joutuu yrittämään takaa pidempää kiriä, eikä siihen nyt uskota. Shahtar Donetskista Jiangsu Suningiin 50 miljoonalla eurolla. A: Sami Vatanen 0+2 Edmonton–NY Islanders 3–1 (0–0, 0–1, 3–0) KHL maanantaina: Pudotuspelien 1. Rahamäärä on selvästi suurempi kuin missään muussa jalkapallosarjassa. Troikka: 16,54. Meidän kärkemme on eurooppalaisittain hyvä, Mustonen arvioi. III: 6 Stoneisle Jade, 4 Armani Cates, 3 Champion Luxx (9 Blendior, 7 Wild Coltsin). 3. Seuraavat ottelut: 2. Takasuoralla kalajokinen päästi Siirin Ällin täyteen vauhtiin ja Hietasen tallin kaksikko jäi lopulta kymmenien metrien päähän. Vihjesysteemi 18 euroa: I: 3 Winter´s Snowman, 5 Livi Internet, 4 So Clueless, 9 Golden Eleven, 6 Phiony Tag (12 Dreamy Chip, 11 Gogo Eldorado). Soita ja kysy! 10 kpl:n erä erikoishintaan LM 700 traktorimönkijä KOKOUKSET Testaamme painolaatua INCQC 2016-18. Melkein vuoden tauolta tuleva Armani Cates oli maanantaina selvästi ylipelattu. Elias Intomieli voi voittaa lähdön, kunhan kiristä ei tule liian pitkä. 9. Toto (1-4-6): 3,94 1,59-2,342,06 13,14. Koko nelikko tulee niin laadukkaista talleista, että tuskin kaikki aivan keskenkuntoisina starttiin tulevat. Cloud State Univ.), Sara Säkkinen (Team Kuortane), Vilma Tanskanen (Univ. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2600 m: 1) New Sunshine/Antti Laukkonen 17,8 (2,76), 2) Glimmer Jam 18,5 (45,55).3) Sundsvik Jetlag 18,5 (10,26).4) Quick Sugar 18,8 (14,63).poissa: 16. Kolmet olympiakisat ja kahdeksat MM-kisat Suomen maalilla pelannut Räty jäi helmikuun puolivälissä pois naisten EHT-turnauksen ottelusta loukkaantumisen takia, vaikka pelasi päivää aiemmin miesten Suomi-sarjaa. Ikä: 26. 25 5 2 2 16 31– 59 21 MesTo ...... Ikä: 28. poissa: 12. VI: 3 Arctic Helen, 6 Stanley Savage, 9 Callela Ladyboss, 4 Begemot Frido (1 Smooth Criminal, 5 Amelie Frost). Lokomotiv Jaroslavl–Pietarin SKA 0–2 (0–1, 0–2, 0–0), P: Mikko Koskinen 21/21 torjuntaa. Päävalmentaja: Pasi Mustonen Noora Räty putosi MM-joukkueesta Päävalmentaja Mustonen: Valintakriteerit olivat kaikille samat Seppo Luokkala (KP) Keskiviikon T65 päättyy 4-vuotiaiden lämminveristen Derbyn talvisuosikkiin. Toto (4-8-3): 1,28 1,04-1,22-1,18 3,56. Sitten vauhti alkoi hidastua, ja hän jäi viime kesänä Pekingin MM-kisoissa kuudenneksi. 24 7 3 8 6 49– 52 35 LiigaPloki 26 7 1 4 14 41– 61 27 LP Vamp. Intohimoisena jalkapallon ystävänä tunnettu Xi Jinping on ilmoittanut, että Kiina haluaa tulevaisuudessa järjestää ja voittaa jalkapallon MM-turnauksen. 3. Toto (2-912): 16,16 2,72-1,48-2,01 18,42. Ikä: 28. lähtö, sh 2100 m: 1) Tangen Balder*/ Veli-Erkki Paavola 35,7 (11,92), 2) Lumi-Kustaa 37,6 (3,04).3) Re. 6. 25 21 2 1 1 72– 18 68 HPK.......... Hyökkääjät: Venla Hovi (Univ. Ei se sen monimutkaisempaa ole, sen enempää en halua kommentoida, muut voivat tehdä tulkintoja, Mustonen sanoi. Toto4 voitto-osuus: 8,20. Aregawi antoi positiivisen näytteen alkuvuodesta Addis Abebassa. Olen nähnyt Kuortaneella lentopallon valmennuskeskustoimintaa, ja se on tehnyt minuun vaikutuksen. Laser standardissa Kaarle Tappar on 44. kierrosta, länsilohko: Jokerit–Torpedo Nizhni Novgorod 3–2 (1–0, 1–1, 1–1) Jokerien maalit: Peter Regin, Brandon Kozun, Niklas Hagman. lähtö, lv 2600 m: 1) Wireless*/ Ville Pohjola 18,3 (31,78), 2) Enmyy 17,9 (18,51).3) Midnight Coger* 18,5 (1,7).4) Lady’s True King 18,5 (3,44). Keno Päiväarvonta. Toto4 pelivaihto 188 790,22 e, voittoosuus 324,60 e Pelivaihto 451 457,02 e, yleisöä 910. Toto (4-2-7): 1,27 1,17-1,41-2,41 2,50. Rahahanojen aukeamisen taustalla on presidentti Xi Jinpingin halu nostaa Kiina jalkapallon suurvallaksi. 3. Ruotsalaisten myönteinen käsitys maan yleisurheilun ykköstähdestä alkoi kuitenkin rapistua nopeasti. Pertti Puikkosen Rokin Maxi jää varalle, koska viime kertainen laukka voi hyvinkin uusiutua. B: Tuukka Rask 26/30 torjuntaa, Joonas Kemppainen 0+1 Vancouver–San Jose 1–4 (0–0, 1–0, 0–4) Anaheim–Los Angeles 4–2 (1–1, 1–1, 2–0). Heidän joukossaan ovat Ramires, Alex Teixeira, Ezequiel Lavezzi, Jackson Martinez ja Gervinho. Atletico Madridista Guangzhou Evergrandeen 42 miljoonalla. Jiangsu maksoi 50 miljoonaa euroa brassitähti Teixeirasta (oik.) Shahtar Donetskille. Chelseasta Jiangsu Suningiin 28 miljoonalla. 1. Tervetuloa! Hoitokunta Ullavan Kalastusseura ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Rahkosen Ns:talolla ti 15.3.2016 klo 19 Hallitus MOOTTORIAJONEUVOT Vaunusepäntie 19, Pietarsaari p. Erikssonin lisäksi sarjassa valmentavat esimerkiksi Luiz Felipe Scolari (Guangzhou Evergrande), Alberto Zaccheroni (Beijing Guoan) ja Mano Menezes (Shandong Luneng). Toto (5-7-3): 31,78 3,32-2,681,16 113,10. Hienojen Teivon juoksujen myötä kelpaa Blind Maker systeemiin toiseksi varmaksi. Hän oli parhaimmillaan kymmenes päivän lähdöissä. Kiina on ollut kerran mukana miesten MM-turnauksessa. Ramires, Brasilia. –?Näillä kriteereillä on tehty kaikki valinnat. Tenkanen avasi vahvasti EM-regatassa HELSINKI (STT) Tommi Pärmäkoski on valittu naisten lentopallomaajoukkueen valmennustiimiin. Aregawin epäiltiin hankkineen maan kansalaisuuden kulissiavioliiton avulla, ja hän onkin tunnustanut vilpin hiljattain tekemässään veroselvityksessä. Pelkästään brasilialaisen Teixeiran kauppahinta oli 50 miljoonaa euroa, kun hän siirtyi Shahtar Donetskista Jiangsu Suningiin. Uutistoimisto AFP:n mukaan toiseksi eniten rahaa käyttivät Englannin Valioliigan seurat, yhteensä 253 miljoonaa euroa. 8. Abeba Aregawin A-näyte oli positiivinen. –?Meidän erikoistilannepelaamisemme on hyvää, ja se on ehdoton edellytys menestykselle. Positiivisen tuloksen aiheuttanutta lääkeainetta liitto ei paljastanut. maaliskuuta. Troikka: 335,76. sijalla. Näytteen B-osa tutkitaan ”lähitulevaisuudessa”, liitto kertoi. Monet merkit viittaavat siihen, että tämä vuosi ei jää viimeiseksi hulluksi talveksi Kiinan jalkapallossa. –?Ei vaan taso riitä! Räty kommentoi valintoja Twitterissä. Päävalmentaja Tapio Kangasniemen apuna jatkaa muuten tuttu henkilöstö. 25 2 2 21 16– 69 10 SEINÄJOKI (KP) Jo vuoden neljännen ykkösen ravasi ylivieskalaisen Tapani Krapun Siirin Älli maanantaina. Siirin Älli irrotti ylivoimavoittoon LAS PALMAS (STT) Rion olympialaisiin valittu Tuula Tenkanen purjehtii kolmantena Laser radial -luokan EM-kilpailuissa. poissa: 5. . –?Olen tyytyväinen, että sain tasaisen päivän. Toto4 voitto-osuus: 29,20. Obertilliach, Itävalta: Hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut, 1. –?Mielenkiintoinen haaste. 7. Torpedo Nizhni Novgorod–Jokerit, tarvittaessa 4. Maanantaina paljastui dopingepäily. Mukana Eero Hakala. AS Romasta Hebei China Fortuneen 18 miljoonalla. .. 25 10 6 9 51– 43 42 Kuusamo . V: 5 Daisy Nass (3 Cute Cat, 4 Swagman). Päivän Duo: 14-2, kerroin: 44,38. C: Teuvo Teräväinen 0+1 Boston–Tampa Bay 1–4 (1–2, 0–2, 0–0). MM-joukkueen maalivahdeiksi Mustonen valitsi Anni Keisalan, Tiina Ranteen ja Meeri Räisäsen. 25 14 2 1 8 53– 35 47 OrPo ........ Seinäjoen keskipitkän aikatasoituksen viimeinen kierros oli Ahti Antti-Roikon ajokin näytöstä. Toto (2-9-11): 18,65 5,97-2,73-4,21 59,74. Managerin mukaan kyse oli vammasta. lähtö, lv 1600 m: 1) Magnat/Hannu Torvinen 13,9a (1,42), 2) All In 13,9a (9,65).3) Västerbo Mission 14,1a (5,16).4) Santana Bork 15,3a (31,5). Aregawi kilpaili päämatkallaan tappioitta elokuun lopusta 2012 toukokuun loppupuolelle 2014. Pääsarjan kehittymisen uskotaan heijastuvan myönteisesti Kiinan omaan pelaajatuotantoon ja maajoukkueeseen. maaliskuuta käynnistyviin naisten MM-kisoihin: . Kiina pyrkii futishuipulle Seurat houkuttelevat tähtipelaajia jättisummilla Kiinan liigaan Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Maalivahti Noora Räty ei mahtunut Suomen naisten maajoukkueeseen maaliskuun lopussa Kanadassa käynnistyvissä MM-kisoissa. Toto4 voitto-osuus: 324,60. – Kiinan jalkapallon tulevaisuus on loistava. Tarkastetut pöytäkirjat on nähtävillä kunnantoimistossa 15.3.-29.3.2016 ilmoitustaululla. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Sort Of Sorrow/Antti Ala-Rantala 17,7a (1,27), 2) Drinks Please 17,9a (7,49).3) Man In Black 18,1a (31,34).4) Stardust Fibber 18,1a (56,23).poissa: 9. Kyky pelata joukkueen pelitavan mukaisesti, kyky sopeutua erilaisiin rooleihin ja joukkueen yhtenäisyys, päävalmentaja Pasi Mustonen perusteli valintoja. Kakkosvalmentajana toimii Kari Raatikainen. Kylmäveristen puolella oli Paavolan valmentama Härmän norjalainen Tangen Balder ykkönen. Shanghai SIPG -joukkuetta valmentava Eriksson uskoo, että Kiina saattaa taistella maailmanmestaruudesta 10–15 vuoden päästä. Vermoon useampia hevosia tauolta TUKHOLMA (STT–TT) Etiopialaistaustainen keskimatkojen juoksija Abeba Aregawi hurmasi uuden kotimaansa Ruotsin kansalaiset vauhdillaan ja mestaruuksillaan vuosikymmenen alkupuolella. Siinä on kevään merkkejä havaittavissa, kun kahdeksasta osallistujasta viisi tulee starttiin talvitauolta. Jalkapallo halutaan tuoda aiempaa vahvemmin osaksi koulupäiviä, ja lukuisia lajiakatemioita on rakennuttu pelaajatuotannon parantamiseksi. –?Laji on minulle uusi, mutta olen työskennellyt aiemmin naisten jääkiekkomaajoukkueen kanssa, joten naisten urheilun maailma on jo tuttu. Myös moni nimekäs ulkomaalaisvalmentaja on löytänyt rahakkaan työpaikan Kiinasta. Ura on ollut myrskyinen vauhdin hiivuttua. Naisten Laser radialissa Monika Mikkola 20. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m Nuorten Sarja 2016: 1) Lemon Breezer/Hannu Hietanen 18,7 (7,48), 2) Excalibur It 18,9 (3,66).3) Viva Adriana 19,2 (60,61).4) Hataar The Brave 20,2 (52,09).poissa: 1. Hoitokunta kokoontuu klo 18 kunnantalolla. Toto (4-6-8): 1,42 1,01-1,041,05 3,75. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI NAISTEN MAAJOUKKUE . Kokkolalaisen Veli-Matti Heinosen talliin toi Ville Pohjolan ajama Wireless ykkösen. 10. LP Viesti .. Ruotsin liitto määräsi Aregawin toistaiseksi kilpailukieltoon, vaikka hänen positiivisesta näytteestään on tutkittu vasta A-osa. Purjehdimme kolme lähtöä kovassa tuulessa. Naiset: 1) Tove Alexandersson Ruotsi 16.32, 2) Alena Trapetsnikova Venäjä 17.03, 3) Maria Ketskina Venäjä 17.38, 4) Tatjana Oborina Venäjä 17.53, 5) Magdalena Olsson Ruotsi 18.28, 6) Hana Hancikova Tshekki 18.48, ...12) Sonja Mörsky Suomi 19.27, 13) Marjut Turunen Suomi 19.33, 14) Mira Kaskinen Suomi 19.34, ...18) Mirka Suutari Suomi 20.01, ...26) Sanna Pusa Suomi 20.49, ...29) Salla Koskela Suomi 21.27. Haluan antaa oman panokseni toiminnan kehittämiseen ja kehittää samalla itseäni, Pärmäkoski kommentoi uutta tehtäväänsä Lentopalloliiton tiedotteessa. 26 19 1 3 3 68– 26 62 LP Kang. Veli-Erkki Paavola ajoi voitot kummankin rodun matalimmassa sarjassa. Elkeson, Brasilia. of Manitoba), Michelle Karvinen (HC Luleå), Sari Kärnä (JYP), Petra Nieminen (Team Kuortane), Tanja Niskanen (JYP), Emma Nuutinen (Blues), Suvi Ollikainen (St. Italian Serie A:n, Saksan Bundesliigan, Espanjan liigan ja Ranskan liigan yhteenlaskettu summa on Kiinan talvihankintoja pienempi. of ND), Rosa Lindstedt (JYP), Eve Savander (Team Kuortane), Ronja Savolainen (Blues), Minnamari Tuominen (Blues) . Kaksi viikkoa sitten oli Daisy Nass vakuuttava ja samanlaisena voittokulku jatkuu. II: 10 Elias Intomieli, 7 Hexan Voksu, 4 Hujanhajan (6 Rokin Maxi, 2 Maisero). Tästä on hyvä jatkaa kisaa, Tenkanen iloitsi Purjehdus ja Veneilyn tiedotteessa. Oikeat numerot: 1, 4, 6, 14, 17, 18, 19, 24, 29, 30, 31, 33, 37, 38, 40, 46, 53, 57, 63, 68 Kunkkunumero: 53 Ilta-arvonta. Tämä täytyy tietysti keskustella joukkueen kanssa, mutta en usko muuhun, Mustonen linjasi. Pärmäkoski liittyy lentopallonaisten valmennustiimiin Halsuan osakaskunnan/ kalastuskunnan KEVÄTKOKOUS Halsuan kunnantalolla ti 8.3.2016 klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. Keulakin saattaa olla tarjolla suosikille, mikäli esimerkiksi Alert Kemp on alussa nopein. Talvella 2013 hän voitti hallikisoissa Euroopan mestaruuden. Toto (8-9-10): 7,48 2,55-1,86-4,60 11,99. –?Tapiolla on selkeä näkemys, harjoitusolosuhteet ovat kunnossa, ja urheilijoissa on valtavasti potentiaalia, Pärmäkoski kehuu. päivä, sprintti: Miehet: 1) Lars Moholdt Norja 15.40, 2) Andrei Lamov Venäjä 16.16, 3) Christian Spoerry Sveitsi 16.24, 3) Ulrik Norjadberg Ruotsi 16.24, 5) Erik Rost Ruotsi 16.32, 6) Jörgen Madslien Norja 17.15, 7) Janne Häkkinen Suomi 17.15, ...11) Jyri Uusitalo Suomi 17.29, ...17) Tero Linnainmaa Suomi 18.14, 18) Tommi Reponen Suomi 18.19. 2. Derbyn talvisuosikissa on suosikin nimeäminen vaikeaa, sillä kaikki lähdön kovimmat nimet ovat olleet lähtölistalla edellisen kerran viime vuoden puolella. Räty kertoi unohtaneensa ilmoittaa asiasta maajoukkuevalmennukselle. EM-kisat päättyvät perjantaina. lähtö, sh 2600 m: 1) Siirin Älli/Ahti Antti-Roiko 27,7 (1,28), 2) Tesantti 29,1 (10,18).3) Elias Intomieli 29,3 x (7,66).4) Metkutus 29,7 x (23,8). Noora Räty ei torju kiekkoja MM-otteluissa tänä keväänä. Ikä: 26. Kierroksen avaa hyvin tavanomaiselta näyttävä täyden matkan ryhmä. Toto4 voitto-osuus: 18,80. Viimeksi kaksikko onnistui hyvin, mutta Koivuseen luottaminen on juuri nyt jotenkin hankalaa. Tenkanen purjehti Espanjassa sijat neljä, neljä ja kaksi. lähtö, lv 2100 m: 1) Hollywood Hills/ Veli-Erkki Paavola 19,0 (18,65), 2) Silent 18,8 (4,9).3) Belpion 18,9 (17,13).4) Wasa Windy 19,8 (10,76).poissa: 10. Siinä on suosikkina Olli Koivusen ajama Winter´s Snowman. Toto (12-3-14): 11,92 2,771,70-2,09 15,19. –?Mitalista lähdetään tappelemaan, en voisi kuvitella mitään muuta tavoitetta. sijalla. poissa: 11. Oikeat numerot: 9, 10, 15, 16, 20, 25, 26, 28, 30, 31, 32, 36, 39, 45, 49, 52, 55, 60, 61, 63 Kunkkunumero: 9 Naisten mestaruusliiga HPK – WoVo 3 – (25 – 21, 25 – 8, 25 – 20). LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Maailmanmestari Aregawia epäillään dopingista Ruotsin liitto määräsi ykköstähtensä toistaiseksi kilpailukieltoon NHL sunnuntaina: Minnesota–Florida 3–1 (1–0, 0–1, 2–0). M: Erik Haula 1+1, F: Jussi Jokinen 0+1, Aleksander Barkov 0+1 Carolina–St. 5. – Kiinalla näyttää olevan taloudellinen voima siirtää kokonainen liiga Euroopasta Kiinaan, Arsenalin manageri Arsene Wenger on sanonut Guardianille. Suomen pelaajista 16 kuului vuosi sitten MM-pronssia voittaneeseen joukkueeseen. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Myrskyn Tuuli/Jarmo Saarela 32,2 (16,16), 2) Kulta Viesker 31,7 (4,27).3) Aatsi 31,0 (8,71).4) Hymynhäivä 32,1 (59,24). Suomen joukkue Kanadassa 28. Jospa voitto meni Korven tallille. Puikkonen on muuten pärjännyt alkuvuonna paremmin kuin 30 vuoteen ja saanut yleensä vaatimattoman voittoprosenttinsa kohoamaan 11:een. Juha Utala kiihdyttää Daisy Nassilla heti johtoon, eikä luovu paikasta missään vaiheessa. Formula 1:n maailmanmestarin Sebastian Vettelin entinen kuntovalmentaja toimii maajoukkueen fysiikkavalmentajana
Halmeenpää halusi myös tietää, mahtuuko Vaapukassa evakossa oleva esiopetus viipalekouluun ja onko Vaapukan tiloja tutkittu. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. Evijärvi kohti yhden alakoulun mallia Pia Räihälä KALAJOKI (KP) Kalajoen kaupunginvaltuusto päätti varata määrärahan siirrettävien väliaikaisten opetustilojen vuokraamiseen sisäilmaongelmista kärsivälle Pohjankylän koululle. Pohjankylä saa viipalekoulun. Uutisen otsikko ”Viittomakielisen opetuksen tarve lisääntynyt” oli harhaanjohtava. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Sinne on nyt asennettu yhdet koneet ja asennetaan vielä toiset, Raiman lisäsi. Suunnittelija on tarkoitus valita viikolla 11. Ahon mukaan turkistuottajat ovat pyytäneet selvittämään tuulivoimaloiden haittavaikutuksia elinkeinoonsa. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. -3 -3 -4 -4 -4 -4 -4 -2 -3 -6 -8 Pe 4.3. -4 -4 -4 -4 -4 -4 -4 -1 -3 -2 -3 -4 -5 To 3.3. Koululle tarvitaan noin 500 neliötä viipalekoulutilaa, jonka vuokra on noin 18 euroa neliöltä. Turvapaikanhakijoiden palautuksiin menevät rahat ainakin tuplaantuvat Poliisi varautuu kielteisen päätöksen saaneiden palautuksiin HELSINKI (STT) Turvapaikkatutkinta siirtyy maaliskuun alussa poliisilta Maahanmuuttovirastolle. Ensimmäisen mukaan koulumalli jatkuisi nykyisellään eli Kirkonkylän ja Särkikylän lisäksi myös Lahdenkylän koulu jatkaisi toimintaansa, vuokratiloissa, jotka ostettaisiin myöhemmin omiksi. Tiluksen (kesk.) kompromissiesitykseen, jonka mukaan valtuusto palaa asiaan uudelleen, jos tilat ja määrärahat eivät riitä. Toisessa esityksessä ehdotettiin, että koulutoiminta jatkuu kahden koulun mallilla, mutta suuntana on yhden koulun malli. Kokouksen alussa toimistosihteeri Anja Tilvikselle ja laboratoriohoitaja Hillevi Saaraselle luovutettiin tasavallan presidentin myöntämät Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. Poliisi on jo tammi–helmikuun aikana poistanut Suomesta lähes 1?200 kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta. Maanmittausteknikko Ari Matkaselän mukaan hinnoittelu on kilpailukykyinen. Vastaava luku on koko Euroopassa keskimäärin noin 40 prosenttia. Puhelinvaihde puh. Esitys ei saanut kannatusta, minkä jälkeen Halmeenpää teki ponsiesityksen, jonka mukaan kaikki Pohjankylän opetusryhmät sijoitetaan tarkoituksenmukaisiin ja terveellisiin tiloihin. Oikaisu EVIJÄRVI (KP) Evijärvellä suunnataan kohti yhden alakoulun mallia. alv 24%). Tiedustelut puh. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. helmikuuta. Slogania on ideoitu kuntastrategiaan ja kuntamarkkinointiin liittyen. Poutasen mukaan ryhmien kasvaessa suuriksi heistä voi aiheutua riskejä myös sisäiselle turvallisuudelle. Erkki Aho (ps.) jätti oikaisupyynnön tuulivoimaloiden suojaetäisyyttä koskeneen aloitteensa käsittelystä, joka ei johtanut toimiin. Kolehmaisen mukaan poliisi selvittää tällä hetkellä yli kymmentä tapausta turvapaikanhakijoiden mahdollisista yhteyksistä sotatai terrorismirikoksiin tai muihin turvallisuusuhkiin. – Poliisi ottaa sormenjäljet ja ottaa vastaa turvapaikkahakemuksen, mutta sen jälkeen Maahanmuuttovirasto tekee kuulemiset, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen selventää. Keskilevikki LT2014 22 407 kpl. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että ensi syksystä lähtien alakoulua jatketaan kahdessa koulussa, Kirkonkylässä ja Särkikylässä, mutta yhden koulun malliin mennään heti, kun se on koulutilojen ja oppilasmäärien perusteella mahdollista. Hanna Halmeenpää (vihr.) halusi tietää, missä kunnossa ovat Lankilantien tilat, joihin on tarkoitus sijoittaa teknisen ja tekstiilityön opetus. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Viittomakielisen opetuksen tarve ei ole kasvanut yleisesti, vaan maahanmuuttajalapset ovat tuoneet vähentyneelle viittomakielelle uutta tarvetta ja opetukselle uudenlaisia haasteita. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Tilojen tulisi olla käytössä elokuusta 2016 alkaen, johon saakka toimitaan nykyisillä väistötiloilla kuudessa paikassa. 020 750 4469. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Nämä kaksi kilpailevaa esitystä asetettiin vastakkain äänestyksessä, jonka voitti jälkimmäinen esitys äänin 5–2, yksi jäsen äänesti tyhjää. Jatkossa Maahanmuuttovirasto hoitaa poliisille aiemmin kuuluneen turvapaikkatutkinnan turvapaikkapuhuttelun yhteydessä. ”Itseään suurempi kunta” Kunnanhallitus päätti myös kunnan uudesta sloganista, joka kuuluu ”Evijärvi itseään suurempi kunta”. – Koneellinen ilmanvaihto ei ole ollut siellä kovin tehokasta, minkä vuoksi hiilidioksidipitoisuus on noussut. (Ylivieska). Kokkola 2 Pietarsaari 2 Toholampi 1 Halsua 1 Ylivieska 1 Kalajoki 2 Haapavesi Helsinki -0 Tampere 1 Turku Jyväskylä -1 Oulu -1 Kuusamo -5 Ke 2.3. Lahdenkylän koulu toimii tällä hetkellä väistötiloissa Särkikylän koululla, sillä rakennus on käyttökiellossa mikrobiongelmien takia. Kunnanjohtajan alkuperäiseen esitykseen tehtiin kaksi vaihtoehtoista esitystä. Koulun on todettu olevan korjauskelvoton. Seuraavassa äänestyksessä voittanut kilpaileva esitys sai vastaansa kunnanjohtajan esityksen, jonka mukaan koulutoiminta jatkuu kahden koulun mallilla. Sisäkorvaistute mahdollistaa puheen ja ympäristön äänien kuulemisen. Lännen Median uutishuone puh. Kunnanhallitus keskusteli pitkään kouluverkkotyöryhmän esityksestä, ja päätöksestä myös äänestettiin kahteen kertaan. –?Laittomasti maassa olevilla on suuri riski syrjäytyä ja ajautua tekemään rikoksia elääkseen sekä joutua rikollisryhmien hyväksikäyttämäksi, Poutanen sanoo. 3 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 Ti 8.3. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. maaliskuuta. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. -0 2 2 2 2 2 1 3 1 1 -3 -4 -6 -6 -5 -6 -6 -2 -4 2 -5 -8 -8 3 2 2 2 2 2 2 3 2 3 1 3 1 Ti Las Palmas 19 Kreeta 23 Antalya 22 Bangkok 32 Ke 22 19 22 34 To 20 19 17 35 Pe 18 18 16 34 La 18 16 14 34 Su 18 18 17 34 Ma 17 19 17 35 Ti 17 20 16 35 -27,6 Sodankylä Vuotso +4,0 Jomala +4,8 Jomala 1,8 mm Salla Värriötunturi www.kp24.. Tällöin hänen olinpaikastaan ei jää viranomaiselle tietoa. Merenojan koulusta on määrä rakentaa yhtenäiskoulu, johon Pohjankylänkin oppilaat siirtyvät syksyllä 2018. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. Ensisijaisesti suositaan hakijoiden omaehtoista paluuta kotimaahan. Nopeat palautukset tärkeitä turvallisuuden takia Poliisin tavoitteena on, että turvapaikanhakijan maasta poistuminen toteutetaan tehokkaasti ja palautukset tehdään viipymättä. 10 %. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Muussa tapauksessa yhteiskunta maksaa matkat. Lähtökohta on aina se, että kun ulkomaalainen saa maastapoistamispäätöksen, hänen pitää noudattaa päätöstä ja poistua maasta itse. Poliisin mukaan on kuitenkin vielä liian varhaista arvioida, kuinka moni joudutaan palauttamaan pakolla ja kuinka moni lähtee vapaaehtoisesti. –?On ryhmä palautuspäätöksen saaneita, jotka lähtevät sisärajojen kautta muualle Eurooppaan tai jäävät oleskelemaan Suomeen laittomasti ja ovat viranomaisilta piilossa, Poutanen kertoo. Poliisitarkastaja Mia Poutasen mukaan lähtökohta on aina se, että palautettava maksaa matkansa itse, jos hänellä on rahaa. Valtuusto hyväksyi kaupungin myymättömien tonttien hinnoittelun. Lopulta päädyttiin Riitta A. Sen kerrotaan viittaavan siihen, että Evijärvi on kokoaan ja asukaslukuaan suurempi kunta, keskeisellä sijainnilla kahden kantatien risteyspaikassa, kolmen maakunnan rajakuntana. 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 Ma 7.3. Halmeenpää esitti päätökseen lisäystä, että kaikki väistötiloissa olevat ryhmät esiopetus mukaan lukien sijoitetaan terveisiin tiloihin Pohjankylän koulun pihapiiriin syyslukukauden 2016 alusta lähtien. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. helmikuuta. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Hän lisää, että päätökset on pantava toimeen ripeästi myös ulkomaalaisen suojelemiseksi esimerkiksi järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Poliisi varautuu myös siihen, että kaikkia kielteisen päätöksen saaneita ei pystytä palauttamaan. 3 3 3 3 3 3 3 1 2 2 2 3 1 Ke 9.3. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Slogan näkyy jatkossa kunnan viestinnässä ja markkinoinnissa sekä nettisivuilla, kunnan dokumenteissa, käyntikorteissa ja lehti-ilmoituksissa. Poliisilta vapautuvia resursseja suunnataan palautuksiin ja muihin ydintehtäviin. Kaj Hautakedon kanssa tehty vuokrasopimus on solmittu ajalle 10.2.–31.12.2016. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. -1 -1 -1 -0 -0 -1 -0 1 1 1 1 -2 -5 La 5.3. Valtuustolle kerrottiin, että arkkitehtisuunnittelun kilpailuttaminen on käynnissä ja tarjouspyynnöt ovat lähdössä viidelle toimistolle. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Valtuusto käsittelee asiaa kokouksessaan 14. Kaikkia ei pystytä palauttamaan Suomesta pystytään poistamaan vuosittain noin 60–70 prosenttia palautuspäätöksen saaneista. Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Poutasen mukaan olisikin tärkeää, että maahan ei jää oleskelemaan ihmisiä, jotka joutuvat olemaan maan alla. Asiasta järjestettiin kuntalaisten kuulemistilaisuus 15. Kilpaileva esitys voitti äänin 5–2, yhden äänestäessä jälleen tyhjää. Viittomakielinen opetus ja viittomakielisten lasten määrä on vähentynyt merkittävästi sisäkorvaistutteiden ansiosta. Kullervo Niemelä (kesk.) puolestaan toivoi, että Raution kevyen liikenteen väylän toteuttamista kiirehdittäisiin vaarallisimmalla osuudella Kati Oy:n ja Pöllän risteyksen välillä. Ensi viikolla on tarkoitus ottaa toiset näytteet. Evijärven kouluverkon kehittämissuunnitelmasta, joka tuli julkiseksi 3. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poliisi on poistanut maasta joka arkipäivä noin 28 kielteisen päätöksen saanutta. Turvapaikkatutkinta siirtyy pois poliisilta Maanantain lehdessä oli uutinen viittomakielisestä opetuksesta. Palautusten määrän odotetaan kiihtyvän entisestään, sillä Maahanmuuttovirasto on arvioinut, että kaksi kolmasosaa viime vuonna saapuneista yli 32?000 turvapaikanhakijasta saa kielteisen päätöksen. Sivistysjohtaja Esa Siirilän mukaan Vaapukan on tarkoitus jatkaa esiopetustilana syksyyn 2018 saakka. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Viime vuonna kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksiin kului noin kolme miljoonaa euroa. Sloganilla halutaan kertoa, että kunnassa on asukasmäärään suhteutettuna monipuolinen päivittäisja erikoistavarakaupan palvelu. Tekninen johtaja Marko Raiman kertoi, että tiloista on otettu näytteet, joissa ei ilmennyt syytä miksei siellä voisi oleskella. Sloganin graafi nen toteutus, kuten ulkoasu ja fontti tarkentuvat uusien nettisivujen valmistelun yhteydessä. (luetaan ma-pe klo 8-14). Viivi Salminen HELSINKI (STT) Poliisi valmistautuu palauttamaan tänä vuonna ennätysmäärän kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. luokan mitalit. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Lähetä viesti numeroon 13525. Sitä on kuitenkin vaikea arvioida, sillä se riippuu kielteisten päätösten saaneiden määrästä, sanoo poliisitarkastaja Jukka Hertell. -0 -0 -1 -1 -1 -1 -1 -0 1 -1 -1 -4 Su 6.3. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Kunnanhallitus hyväksyi myös Sillankorvan leirintäalueen uuden isännän kanssa tehdyn vuokrasopimuksen. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 10 Kevättalven aurinko lämmittää tänään monin paikoin -3 +3 +8 +5 +16 +20 +16 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 +2 +1 +2 +1 +2 +1 -4 -4 -4 -4 -4 -4 (-9) (-7) (-10) (-10) (-7) (-6) (-10) (-7) (-9) (-8) (-10) (-11) (-9) (-8) (-11) (-10) 11 4 TIISTAINA KESKIVIIKKONA TORSTAINA -12 -10 -9 -9 -5 -2 +1 -3 +2 -2 +2 +0 +2 -7 -8 -6 -6 -5 -4 -4 -4 -3 -3 -3 -2 -0 -9 -12 -7 -7 -8 -6 -3 -5 -3 -3 -1 -1 +1 11 9 7 4 4 8 8 10 3 7 7 1 Los Angeles 29 Bangkok 32 Buenos Aires 24 Chicago 8 Edmonton Johannesburg 26 Miami 24 Montreal -7 New Delhi 30 New York 9 Peking 8 Sydney 27 Tokio 7 Vancouver 9 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -6 SSW 7 m/s Kallan -4 SSW 7 m/s Tankar -4 SW 6 m/s Valassaaret -1 WSW 4 m/s Meriveden korkeus Oulu +17 cm Raahe +17 cm P:saari +17 cm Vaasa +14 cm Ti 1.3. Hinnat levikkialueelle ja sis alv. Viime vuonna poliisi palautti yhteensä 3?180 poistamispäätöksen saanutta. Tarkoituksena on kuitenkin varmistaa, että tiedonkulku viranomaisten välillä toimii tehtävien siirrosta huolimatta. Yhteydet tulevat usein ilmi, kun turvapaikanhakijan hallusta löytyy väkivaltaista kuvamateriaalia. –?Varovaisesti arvioiden kaksinkertaisesti, mahdollisesti jopa kolminkertaisesti. ISSN 0788-8325. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin mukaan tutkimuksia ei kannata tehdä, jos ei ole syytä epäillä mitään ongelmaa. –?Sisäisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen säilymisen kannalta on erittäin tärkeää, että palautukset saadaan tehtyä viipymättä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo. Valtuusto sai tiedokseen myös viime vuonna tehtyjen aloitteiden käsittelyn. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Tänä vuonna summa tulee kasvamaan. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. –?Lisäksi poliisin tulee jatkossakin olla tietoinen henkilöistä, joiden voidaan epäillä syyllistyneen sotaja terrorismirikoksiin tai kytkeytyvän laittomaan maahantuloon tai ihmiskauppaan, Poutanen sanoo. kestotilaus 299 e/vuosi (mikäli erissä, laskutuslisä 2 e/erä), määräaikaistilaus 345 e/12 kk. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Poliisitarkastaja Mia Poutasen mukaan poliisilla pitää olla myös tehtävien siirron jälkeen tiedot turvapaikanhakijoista, joiden toiminnalla voi olla vaikutusta sisäiseen tai ulkoiseen turvallisuuteen. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Keskimäärin palautuskustannukset henkilöä kohden ovat olleet noin 1?000 euroa, mutta summat vaihtelevat muun muassa etäisyyksien ja palautustavan mukaan
Viirivehkojen ruukkuja en ole raaskinut vaihtaa, koska kukat oli istutettu niihin ne saadessani. Tällä hetkellä Vikströmin kodissa asuu kaksi viirivehkaa, seitsemän orkideaa, yksi traakkipuu, yksi amatsoninlilja ja noin satavuotias, isoäidin kaktuksen pistokkaasta peräisin oleva marraskuunkaktus. Ruukun pohjalle rakennetaan salaoja kevytsorasta, joka estää liiallisen kosteuden kertymisen ruukun pohjalle. Kulkureitti ja hiihtolatu ovat olleet käytössä jo viime lauantaista ja ehkä vielä 2-3 viikkoa tästä eteenpäin. MÄSSKÄR . – Ennen kalasatamaa on Ådöntien varressa kyltti, jonka kohdalta käännytään vasemmalle. Kulkuväylä tampataan moottorikelkoilla kävelykuntoon. – Mässkär on muuten tämän rannikon ainoa vanha luotsiasema, jota pidetään talvisin lämpimänä, lisää yhdistyksen puheenjohtaja Matias Knuts. 1991 merivartioasema poistui Mässkäristä ja vuonna 1994 luotsit muuttivat Alholman satamaan. Ruukun pinnalle jätetään kunnollinen kasteluvara. Hän kuvaa niitä intohimokseen, jotka kuvastavat elämää, värejä ja kevättä. Eli, me emme voi pitää sitä talvisin kylmänä, koska lämpötilan vaihtelut vaurioittaisivat rakenteita. Hän hoitaa kukkiaan kastelemalla niitä kerran viikossa talviaikaan, kesällä useammin. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 11 TIISTAI KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Maaliskuu on viherkasvien mullanvaihdon aikaa. Kotitalouden ja kotipuutarhaneuvonnan asiantuntija Eija Tuukkanen Keskija Etelä-Pohjanmaan Martoista sanoo, että mullanvaihtoa pelätään turhaan. Kasteluveden on oltava huoneenlämpöistä, Tuukkanen vertaa. Ådön kalasatamasta ei voida jäälle lähteä, koska laivaliikenteen aiheuttamat aallot ovat rikkoneet jääkannen. Suurin syy on se, että nykyisessä kodissa ei ole vielä ikkunalautoja, joille kukkia asettelisi. KIMMO RUDNÄS MULLANVAIHTO VAIHE VAIHEELTA . Maaliskuusta alkaen Vikström lisää kasteluveteen lannoitetta, tosin ei orkideoille. –?Amatsoninlilja on tärkein viherkasvini, koska sain sen siskoltani pari vuotta sitten, kun veljeni kuoli. . Myöskään Mässkärin meren puolelle tai laivaväylälle päin ei ole syytä mennä, Boström huomauttaa. 1940 luvulla lopetettiin lammasten laiduntaminen Mässkärillä ja saarta alettiin hyödyntämään kaupunkilaisten kesäparatiisina. Tuo neljä kilometriä voi olla lapsille melko pitkä patikkamatka, mutta aina on mahdollisuus liikkua kelkkataksilla. Jos multaa ei esikostuteta, vaan kastellaan reilusti heti istutuksen jälkeen, saattaa multa kovettua yhtenäiseksi paakuksi. –?Reilu kastelu, ja sitten annetaan kasvin olla rauhassa viikon verran. Varsinkin kun yhdistys ei saa mitään tukea toiminnalleen. . Luotsiaseman otti sen jälkeen käyttöönsä aatteellinen yhdistys, Föreningen Mässkärs lotsstation r.f. Ei kylmää vettä Kotipuutarhaneuvojan mukaan toinen yleinen moka kotikukkien hoidossa on se, että niille annetaan kylmää vettä suoraan hanasta. Hänen mukaansa juuriston leikkausta tai muuta ”hifi stelyä” varten voi katsoa neuvoja alan kirjallisuudesta tai YouTubesta. KP/MARKKU JOKELA Maaliskuu–mullanvaihdon aikaa Kimmo Rudnäs PIETARSAARI Jäätilanne sallii vihdoin, että Mässkäriin päästään kulkemaan mantereelta. –?Ja orkidealle kelpaa ihan tavallinenkin kukkamulta, Tuukkanen lisää. . Siskoltani olen saanut myös kaksi viirivehkaani, 30-vuotislahjaksi 13 vuotta sitten. Maanomistaja Nisse Wester saapui viime perjantaina auraamaan järeällä kalustolla rantaan suurta pysäköintialuetta. Eivät kasvitkaan. . Niiden sekä muun puutarhan hoitoon kuluu niin paljon aikaa, ettei Vikström ole enää ehtinyt panostaa sisäkukkiin. Jäätä riittää yli 25 sentin paksuudelta ja reitti merkitään aurauskepeillä. Uusi multa kostutetaan erillisessä astiassa ennen ruukutusta. . Salaojakerroksen päälle laitetaan multaa sen verran, että kasvi tulee entiseen syvyyteensä. Ennen Mässkäriin pääsi lähes joka talvi, mutta tilanne on muuttunut. Sen perusteella voi laskea, että Mässkär nousi merestä noin vuonna 700 jKr. Näin paakku irtoaa helpommin ruukusta ja pysyy koossa. Kasvit antavat anteeksi Tuukkanen muistuttaa, että valtaosa huonekasveista menestyy paremmin hieman liian kuivina kuin hieman liian märkinä. – Mässkärin luotsiasema on suunniteltu aikoinaan niin, että on lämpimänä ympärivuoden. Jääreitin jään paksuus on mitattu koko matkalta. toimintavuosi. Talven parin kolmen viikon tuo aukiolo kaivattuja tuloja suurien menojen kattamiseksi. – Uusi lähtöpaikka on hieman etäämmällä kuin kalasatama, joten yhdensuuntainen matka on neljä kilometriä. Opastus Ådöntien varrelta. Tärkeää on, että jäällä liikkujat pysyttelevät merkityllä reitillä. Kasvi käännetään ylösalaisin, ja ruukku napautetaan varovasti irti. Paakun reunoille valutetaan uutta multaa ja se tiivistetään hellävaraisesti sormin painelemalla. Ilmojen haltijat suosivat yhdistystä, sillä hiihtolomaviikon alkuun on luvattu aurinkoa ja pikkupakkasta. Yhtä lailla kukkivia kukkia kastellaan juurelle, kun taas ananaskasveille vesi kaadetaan suoraan kukkatorveen. Juopot kasvit kyllä tunnistaa, sellaisia ovat esimerkiksi atsaleat. Kasvin irrotus ruukusta onnistuu parhaiten, kun toisella kädellä tartutaan ruukkuun ja toisella peitetään mullan pinta niin, että kasvi jää sormien väliin. Maaperä kohoaa Pohjanmaalla 8 9 mm vuodessa. –?Emmehän mekään tykkää, että päällemme heitetään kylmää vettä. Mässkärissä on tarjolla kahvia, voileipää, lohikeittoa sekä mahdollisuus grillata makkaraa. . Menossa on Mässkär-yhdistyksen 23. Anders Boström ja Matias Knuts pystyttivät viime perjantaina opastuskylttiä Ådöntien varteen. Lähde: Yhdistyksen kotisivut Jäätä pitkin pääsee Mässkäriin Lähtöpaikka ei tällä kertaa ole Ådön kalasatama. Mullanvaihto aloitetaan kastelemalla juuripaakku perusteellisesti jo edellisenä päivänä. Useimmat kasvit antavat anteeksi, vaikka ne hetkeksi unohtaisikin. Kalasatamasta se oli 2,5 kilometriä. Sitten kasvin juuriston ympärille napakasti multaa, peukalon pituudelta. – Viimeisten kymmenen vuoden aikana on jäätä pitkin päässyt saarelle vain joka toinen vuosi, Boström tietää. Samaan aikaan sain myös yhden orkideoistani. Tällä hetkellä Vikström saa toteuttaa intohimoaan päivittäin, sillä hän on työharjoittelussa Kukkakauppa Mari Haviassa.. . –?Mullat vaihdan joka kevät, ja ruukkujakin suurennan tarpeen mukaan. Veden kaatamispaikatkin on hyvä pitää mielessä eri kukkien kohdalla. On kuitenkin muistettava pitää viherkasvit pois tuuletusikkunan edestä talviaikaan: kukat eivät kestä pakkasilmaa. Näillä kaikilla on minulle erityistä tunnearvoa, Vikström kertoo. Ja 600 neliön pitäminen lämpimänä maksaa paljon, Boström jatkaa. Sen sijaan yksityinen maanomistaja lähellä kalasatamaa tarjosi mahdollisuutta vetää jääreitti hänen rannastaan, missä jää on ehjää ja tarpeeksi paksua. . Sopiva suhde on noin 1 desilitra vettä multalitraa kohti. Lähde: Biolan Mullanvaihdon yhteydessä Saintpauliasta kannattaa kitkeä kuivat lehdet. Sitä pidetään monimutkaisempana toimenpiteenä kuin se oikeasti on. Opiskeluaikoinaan 90-luvulla Vikströmillä oli viitisenkymmentä viherkasvia, mutta nyt sisäkukkien määrä on vähentynyt radikaalisti. Seudun maalaisväestö käytti rannikon saaria karjan laiduntamiseen ja tukikohtina kalastukselle. Eniten virheitä tapahtuu siinä, että multa painetaan juuriston ympärille liian tiiviiksi, kivikovaksi massaksi, josta ei sitten vesikään pääse läpi, Tuukkanen kiteyttää. Toinen syy on se, että Vikström on siirtänyt kukkaharrastuksensa kodin seinien ulkopuolelle: puutarhassa kasvaa yli sata ruusua. Mässkär on verrattain nuori saari. Uuden ruukun tulee olla halkaisijaltaan sentin, pari juuripaakkua suurempi. Multaa ei saa painella kasvin juurelle niin tiiviisti, ettei vesikään pääse sitä kunnolla läpäisemään. Amatsoninliljassa, orkideassa ja viirivehkoissa on tunnearvoa Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Lilian Vikström rakastaa kukkia. –?Kasvit, joiden lehdillä on ohut karvapeite, kastellaan aina lautaselle tai juurelle, ei lehden päälle. Jos viherkasvi on pölyinen, se voidaan suihkuttaa kauttaaltaan kylpyhuoneessa ja antaa valua kuivaksi. –?Valitaan vain hyvännäköinen ruukku, jonka pohjalle laitetaan sekasoraa tai grillihiiliä. Rantaan aurataan myös suuri pysäköintialue, joka on isompi kuin Ådössä, kertoo Anders Boström Mässkäryhdistyksestä
Paksut sukat vaihtuvat ohuempiin ja enimmäkseen pastellisävyisiin: vaaleansinisiin, vaaleanpunaisiin, turkooseihin, kerman keltaisiin, beigenvärisiin jne. Koko esineistö on tallessa, mutta kun kiireessä aikoinaan muutettiin, ovat esineet pahvilaatikoissa epäjärjestyksessä. Sitä ennen äiti oli tavannut gynekologin, reumatologin, lukuisia sisätautien erikoislääkäreitä ja hänelle oli tehty useita kuvauksia ja otettu verikokeita. Emäntäkouluntie 30, Taidekartano Galleria Nevassa. Syys/talvikauden rohkeavärinen ja -kuvioinen sukkamuoti jatkuu edelleen kevääseen ja kesään. Tuolloin siihen oli taloudellisia mahdollisuuksiakin, toisin kuin nyt. Sara-värissä on sarakasveihin kuuluvan suovillan vaaleutta ja aavistus maatuvien kaislarantojen harmahtavuutta, se sopii hyvin kesäiseen, vaaleaan väriskaalaamme. Tänä päivänä moinen panostus ei olisi mahdollista. Omatoimista leikkiä ja liikkumista ja perheiden tapaamista. KALAJOKI Kalajoki Akatemia ja Liikuntatoimisto (P) 1.3. Helsingissä asuneen isän muistotilaisuus pidettiin seinäjokelaisessa kartanossa. klo 9-12, Rantakatu 6, 3.krs. Kaikki alkoi keväällä 2010. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten hänet tunnettiin ihan muilla kirjallisilla kentillä. Tervetuloa mukaan! KOKKOLA Talvilomaviikon tapahtumia Kokkolassa 1.3. /ilmoitatapahtuma. Mukaan mahtuvat kaikki ja kaikenikäiset, tervetuloa! Neulekahvila 1.3. Parhaimmillaan sivustoa pyöritti nelisenkymmentä jalkapallosta kiinnostunutta. Äitinsä sairasmatkan aikana tytär alkoi odottaa neljättä lastaan ja eli aviomiehensä, kolmen vanhimman lapsensa ja koiransa kanssa lasten harrastusten täyttämää perhearkea vastaremontoidussa omakotitalossa. Toholammin kyläyhdistys ry. Täällä olemme me kaikki. –?Kuolemanpelossamme yritämme parantaa sellaisiakin sairaita, jotka kärsivät hoidoista enemmän kuin kärsivät kuolemasta. Björklund teki viimeisen työpäivänsä 29. Löysimme vanhan kaupungin talojen kiviperustuksia, kellareita, kaivoja ja katuja. Ennen äitinsä vakavaa sairastumista, kja s-sanat olivat myös tyttärelle myyttisiä. Pietarsaaren museo on Björklundin mukaan suuri suhteutettuna kaupungin kokoon. Sak. Kirkkotie 2. Maakerros isää alempana on perheen äidin hauta. Sitten siitä kaikesta tuli arkipäivää hänelle ja hänen perheelleen, äidilleen, isälleen ja veljelleen. Pekka Toivasen siirryttyä eläkkeelle, otti Björklund vastaan museonjohtajan tehtävät vuonna 2002. – Tupakkamuseon esineistöä olen luvannut järjestellä niin, että ne ovat joskus valmiit esille pantaviksi. Olin neljän haastateltavan joukossa, mutta minua ei valittu. Isän hautapaikka on Seinäjoen hautausmaalla. Maaliskuun ensimmäinen on se päivä, jolloin kansainvälisen aikataulun mukaan on lupa vaihtaa talviset Eurocolor-Muskatit keväiseen Eurocolor-Soleraan. Hän sanoo, että hänelle on tyypillistä tarttua asioihin, jotka tuntuvat oikeilta. Vähältä piti, että Henna Helmi Heinosesta ei tullut englantilaisen valioliigajoukkueen verkkosivujen vetäjää. Tänä vuonna saamme valtionapua noin 220 000 euroa. –?Minä esimerkiksi elin ja asuin isän ja äidin sairastamisen ajan 350 kilometrin päässä heistä. Minulle se oli kuitenkin pakenemista siitä todellisuudesta, missä itse silloin elin. –?Äidin uurna piti alun perin laskea Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle, mutta emme ehtineet tehdä sitä, kun isä sairastui ja alkoi toinen taistelu, Henna Helmi Heinonen kertoo. Kaikilla on omansa, hän korostaa. –?Ihmisille tapahtuu kaikenlaista, mistä muut eivät tiedä yhtään mitään. Järjestää liikuntaillan alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen tiistaisin huhtikuun loppuun asti. Minä saan käydä muistamassa äitiä ja isääni, viisi lastani mummia ja pappaansa. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. KIMMO RUDNÄS Historia kiinnostaa eläkkeelläkin Pietarsaaren oloneuvokseksi heittäytyvä museonjohtaja Guy Björklund lupautui talkoisiin ja hän alkaa järjestellä Tupakkamuseon esineistöä näyttelykuntoon Marja-Riitta Vuorela SEINÄJOKI Henna Helmi Heinonen nojaa valkoiseen kaiteeseen. klo 18. klo 18.30 Kannuskyläntie 1, Himanka Kalajoki, Vanhan pankin talo. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. helmikuuta, mutta ei mies kokonaan historiaan vaivu. Varsinaista tautia etsittiin vielä viikkoja. Neljä kuukautta myöhemmin äiti oli sytostaattihoitojen takia riutunut ja kalju. Samoihin aikoihin käsillä oli ensimmäisen kirjan julkaisu, takataskussa tuore kirjailija-apuraha, toinen kirja tekeillä ja työn alla kesäsarja aikakauslehteen. En siivonnut jälkiä, lääkinnyt, kantanut mehua vuoteen viereen. Guy Björklund sanoo, että oli melkoinen onni kun museorakennuksen täysremontti saatiin valtion rahoituksella valmiiksi 1990-luvun alussa. Henna Helmi Heinonen muistaa ajatelleensa haastattelun alla, että tämä on yksi ratkaisevista hetkistä hänen elämässään. Molemmat sanat yhdistivät isän ja äidin. – Sinne olisin voinut jäädäkin, mutta kun vaimo sai työpaikan Pietarsaaresta ja museolla oli amanuenssin paikka vapaana, muutimme synnyinkaupunkiini. –?Helsinkiin ei jäänyt ketään sukulaista, joka olisi käynyt heidän haudallaan. – 1970-luvulla Suomen museomaailman kehittäminen oli vasta alussa, mutta Pekka Toivanen kehitti omaa museotaan suurella intohimolla ja taidolla. HEIKKI HAKANEN Kahdesta kuolemasta syntyi yksi kirja Ensimmäisten hautajaisten aikaan puiden oksissa oli silmujen alkuja. Rantakatu 6, Yhteisöklubi Silta. Neulekerho Lykky 1.3. Henna Helmi Heinosen Helsingissä asuneen isän muistotilaisuus pidettiin seinäjokelaisen kartanon tiloissa. klo 12. TOHOLAMPI Muksujen leff ahetki Toholammin kirjastossa 1.3. Tuskin olisin kirjailija ja viiden lapsen äiti, jotka molemmat olivat lapsuuden haaveitani. ”Se toinen suuri väri” Suomessa on oma kansallinen muotivärimme nimeltään Sara. 3: 2, 3 P V S A U N A K O O T I L M E Y K S I T Y I S K O H T A L K O V I S S A S I S I N Ä E T A N A K A A S E N Ä Ä U T U O V I T P J U O K S U I S K U T A S E S O P U A S A A P A S O H R A T A L E E R Ä T K I I L L E O T O U H U U U K I T O N N E L A T U I T U T R T A T A M I U V I T S A S T A P A S N U T I R A S I A E K S U U R P A T O S A T P I K A R I S E T H A L E T A I D O L U T E L I A S S Ä L Ä Y L Ö S K O P E A T L I I T O I H M I S K Ä S I A R P I I S L A M R I I T A T K I T A S O I T I N O S U M A S I N I K Y N Ä T Yllä sunnuntain ristikon ratkaisu. Futismaailmasta penkkiurheilijaksi Marja-Riitta Vuorela SEINÄJOKI Henna Helmi Heinonen nousi julkisuuteen blogistaan Minusta tulee kirjailija, jota hän alkoi kirjoittaa kaksi vuotta ennen kuin julkaisi ensimmäisen kirjansa. Täsmälleen niistä paikoista, jotka vanhan kaupungin karttaan oli piirretty. Hiihtomajantie 90, Hiihtomaja. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 12 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN TAPAHTUMAT 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Lukurinki Lohtajan kirjastossa 1.3. Ulospäin esitetään ihan toista kuin mitä kehon sisällä tunnetaan. Henna Helmi Heinonen oli verkkosivuston päätoimittaja, kunnes möi sivuston vuosikymmenen lopulla. Silloin mummin ja papan oli tarkoitus ajella Etelä-Pohjanmaalle kolmea lapsenlastaan tervehtimään. Olen itsekin yrittänyt useaan otteeseen oikaista netissä olleita historiatietoja, mutta kovin sitkeässä niiden korjaaminen on, Björklund harmittelee. –?Opiskelin psykologiaa ja biologiaan yliopistossa Liverpoolissa samoihin aikoihin, kun olin juuri perustanut Futismaailman. –?Syöpätaisteluista selviytyneiden tarinoita on kyllä, mutta ei tarinoita syöpäkuolemista. Tuloksia oli tullut tiputellen. Uusi taistelu, uusi tuska, uusi luopuminen. Satutuokioita ja muksujen leff ahetkiä järjestetään kirjaston alakerrassa tiistaisin parittomilla viikoilla. Tervetuloa kahvittelemaan ja tapaamaan muita. –?Siitä kaikesta oli tullut minulle niin tavallista, että huomasin voivani kertoa vertaiskokemuksen toisille tarvitseville. Järj. Siinä ohessa sain näppituntumaa siihen, miten kaupunki toimii ja myös historia alkoi kiinnostaa, Björklund muistelee. Herran enkeli sanoi Saatanalle: ”Herra nuhtelee sinua, Saatana! Herra, joka on valinnut Jerusalemin, käskee sinun vaieta! Eikö tämä mies ole tulesta temmattu kekäle?” Joosua seisoi enkelin edessä, likaiset vaatteet päällään. Värin nimi sointuu kesään ja aurinkoon niin kuin pitääkin, se on Eurocolor-Solera. Kimmo Rudnäs PIETARSAARI Paljasjalkaisesta pietarsaarelaisesta Guy Björklundista ei pitänyt tulla museonjohtajaa, vaan pikemmin nuorukaisen haaveissa oli arkkitehdin ammatti. Hän aikoo ottaa eläkkeelle mukaansa työnsä mielenkiintoiset asiat, kuin rusinat pullasta. Syöpä-sanan takia tytär halusi kirjoittaa kirjan Sairauden voittamat. Kävelyklubi 1.3. Normaalisukat, nuo useimmiten ruskeansävyiset, joita suurin osa naisista edelleen käyttää, ovat täksi kevät/kesäkaudeksi saaneet yhden virallisen muotivärin sijasta kaksi. Yllättäen tytär huomasi, että äidin ja isän sairauksista ja kuolemista oli helppo kirjoittaa. Tähän mennessä hän on kirjoittanut viisi kirjaa ja uusia on kynän alla. Matkan aikana Henna Helmi Heinonen oppi, että kuolemasta pitäisi puhua enemmän. Se puolitoistavuotta, joka kului äidin syöpädiagnoosista toisen vanhemman kuolemaan paljasti myös sen, mitä ei näe. Armeijan jälkeen Björklund lähti Turkuun opiskelemaan mm. Esillä olevan esineistön lisäksi museo järjestää luentoja ja historiallisia kiertokäyntejä eri kohteissa. S-sana sanottiin äidille eräänä kesäisenä perjantaina. Valittavana on yksivärisiä korukuvioisia, köynnösaiheisia, pitsisiä, verkkokuvioisia ja myös kaksivärisiä, joissa pohjaväri on useimmiten valkoinen tai beige. Sitten se löytyi. Päätoimittajansa johdolla verkkosivusto esimerkiksi tempaisi kesällä 2007 Valkaise Stadion! -kampanjalla, jossa Belgiaa vastaan pelattuun EM-karsintaotteluun saapuvia katsojia kehotettiin pukemaan ylleen valkoista. Erityisesti pitäisi puhua kuoleman pelosta. Sara on ensimmäinen oma sukkamuotivärimme. Ei siis ihme, että Euroopan sukka-asiaintuntijat ovat juhlallisesti todenneet, että tässä eivät enää riitä pelkät sukat, tarvitaan entistä enemmän sukkahousuja. –?Jos olisin saanut paikan, olisin todennäköisesti lähtenyt paljon urakeskeisemmälle tielle. –?Perustin 2000-luvun alussa Futismaailma.com-sivuston, joka oli jalkapalloon erikoistunut toimitettu verkkojulkaisu. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Hiihtolomaviikolla Käsityöpiiri kokoontuu ti 1.3 klo 11-15 Kivikololla vielä tämän kerran, jatkossa kokoonnutaan Pappila Salissa. Näin ilmoituksen, jossa Liverpool FC haki web-toimittajaa. Vapaa-ajalla Björklundin intohimoina ovat olleet teatteri sekä purjehtiminen. Oli sykähdettävää todeta, että vanha kartta piti paikkansa. Tänä vuonna harjoitukset Teater Jakobin kanssa jäänevät väliin, mutta purjehtiminen ei. Puhuimme puhelimessa liki päivittäin ja tapasimmekin usein, mutta en ollut fyysisesti heidän vierellään. Aurinko nousee: Kokkolassa 7.33 (pimeys päättyy 6.46) Ylivieskassa 7.28 Helsingissä 7.18 Utsjoella 7.37 Aurinko laskee: Kokkolassa 17.47 (pimeys alkaa 18.35) Ylivieskassa 17.41 Helsingissä 17.48 Utsjoella 17.13 Nimipäivät tänään: Alpo, Alpi, Alvi ruotsinkielisillä Albin ortodokseilla Outi, Tyyne Nimipäivät huomenna: Virve, Fanni, Virva ruotsinkielisillä Fanny ortodokseilla Esko, Teuvo, Arseni, Arsi, Taila SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Anna meille juttuvinkki! toimitus@kpk.. Kävelyklubi on ryhmä lenkkeilijöitä, jotka kokoontuvat Yhteisöklubille ja lähtevät aamukävelylle yhdessä. Perheen isän sairastuessa haimasyöpään pian äidin hautajaisten jälkeen, tytär alkoi kirjoittaa. Valmistuttuaan löytyi ensimmäinen työpaikka Helsingistä perinnetietoa tallentavasta Folkkultursarkivetista. klo 9. Syteen tai saveen, taidenäyttelyn avajaiset ti 1.3. klo 08. /tapahtumat. Seniorikahvit Yhteisöklubilla jatkuvat tuttuun tapaan tiistaisin 1.3. Apua jaetaan Suomessa 150:lle museolle ja Pietarsaaren museo on yksi niistä. kansantieteitä ja taidehistoriaa. Lampintie 3 D, Lampin tupa. Tytär halusi molemmat vanhempansa haudatuksi omalle kotipaikkakunnalleen. –?Ellei minulla olisi ollut kaikkea tuota muuta elämää, olisin henkisesti rusentunut. Lahdensuun maaja kotitalousnaiset kokoontuu. Heinosesta myös tuli kirjailija. Junkkareiden lasten hiihdot. a meille uvinkki! us@kpk.. –?Syöpä ja kuolema olivat asioita, jotka tapahtuivat joillekin muille jossakin muualla. Toinen syy oli k-sana. Hän palasi Suomeen opiskelemaan ja asumaan nykyisen aviomiehensä kanssa. Keskipohjanmaa 1.3.1966 Kevään sukkamuotia Naisen sääret ovat yhä rohkeamman muodin kohteena, kun Pariisi otti ja lyhensi hameenhelmaa ajoittain jopa tuonne isoäidin uimapuvun lahkeeseen ulottuvaksi. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. klo 18. klo 10-11.30 Metsäpellontie 2. kaupungin arkistoa. Ei mitään vakavaa, tyttärelle vakuutettiin. –?En ole koskaan katunut niitä asioita, jotka ovat sillä hetkellä tuntuneet hyviltä. – Ne olivat Suomen suurimmat argeologiset kaivaukset viime vuonna. –?Piti kirjoittaa ensiksi ulos kaikki äidin sairauden ja kuoleman kanssa koettu, että olisi tilaa kaikelle sille, mikä oli edessä isän kanssa. Onneksi astui vuonna 1992 voimaan museolaki, joka velvoitti valtion antamaan valtionapua museoille ja se oli monen museon pelastus. Museotoimintaa pyritään pikemmin supistamaan, koska rahaa ei ole jatkuvien säästötoimenpiteiden vuoksi. Matka siirtyi, koska äiti oli huonovointinen. Kyseinen ottelu muistetaan myös Bubi-huuhkajasta, joka lennähti valkaistulle stadionille johdattaen Suomen lopulta 2-0 voittoon. Pysäköintiluolan kaivamisen yhteydessä avautui ainutlaatuinen tilaisuus nähdä kaupungin historiaan. Samaan kaiteeseen hän on nojannut ensiksi kaasona ystävänsä häissä, toisen kerran tyttärenä isänsä hautajaisissa. Mukavaa on myös, että vaimoni jakaa harrastukseni. Sitten hän hymähtää: –?Näin jälkikäteen ajateltuna se, että kirjoitin kevyttä kesäjatkista naistenlehteen samalla kun äitini teki kuolemaa, on käsittämätön kontrasti. klo 18-19,Takalon koulun liikuntasali. – Museon olennainen tehtävä onkin kertoa ihmisille historiasta. Tervetuloa kaikenikäiset ja käsityöt mukaan! KANNUS MLL Kannus 1.3. Internetistä on tullut museoille kilpailija, mutta sieltä löytyviin tietoihin on suhtauduttava varauksella. Se virallisista virallisin on tietysti kansainvälisen sukkaeleganssikomitean valitsema Eurocolor-väri, joka tällä kertaa on beigenruskea sävy, jossa on aavistuksen verran päivetyksen punaa. –?Äitini oli sairastunut munanjohdinsyöpään. Silloin oli Provinssirockviikonloppu ja muistotilaisuuteen kantautui rokki. VETELI Perhonjokilaakson kuvataideyhdistys ry. –?Nykyään olen ahkera penkkiurheilija.. On vain tarvittu rohkeutta tarttua niihin. Näitä suomalainen sukkateollisuus muuten tarjoaakin alkavana keväänä sekä pastellisävyisiä että kaikkia normaalisukan keväisiä muotivärejä. klo 10. Kaikki muuttui kuitenkin, kun hän sai kesätöitä museolta. Hän kehuu vuolaasti Toivasen panosta Pietarsaaren museon kehittämiseksi. Tapaamme purjehtia Merenkurkun molemmin puolin. . Henna Helmi Heinosen kokemus on hänen kokemuksensa. – Se oli 1970-luvun alkua ja järjestelin mm. Torikaivaukset olivat suurin yksittäinen projekti Björklundin uralla. Vertaiskokemuksia minä itse eniten olisin pahimmilla hetkillä tarvinnut. Huonovointisuus oli sittenkin vakavaa. Toisissa hautajaisissa oli kesä ja taustalla soi rokki. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. – Olen viettänyt käytännössä kaikki kesälomani purjeveneessä ja tulevana kesänä veneessä tulee vietettyä vielä enemmän aikaa
Useimmat ennustelaitokset odottivat joko vähäistä miinusta tai korkeintaan aavistuksen verran plussaa, joten päätyminen usean prosenttiyksikön kymmenyksen nousuun löi ennusteet selvästi. Se oli vuoden miinusmerkkisistä lukemista pienin. Soini näkee Australian suomalaisyrityksille houkuttelevana maana, koska asiointi viranomaisten kanssa toimii, kaupan esteitä on vähän ja australialaisilla on rahaa, jota investoidaan. Tuonti väheni lähes yhtä paljon. CallioLabia hallinnoi Pyhäjärven kaupunki omistamansa Pyhäjärven Kehitys Oy:n kautta. Rakentaminen vaatii vielä lopullisen investointipäätöksen. Maassa vieraileva Soini sanoo STT:lle, että Australiassa on potentiaalia Suomelle jopa valtavaksi markkina-alueeksi. Tulli: Vienti Venäjälle romahti kolmanneksella viime vuonna Harri Vänskä Helsingin pörssi avasi karkauspäivänä punaiselle ja piti saman värin melkein loppuun asti. EKP:ltä odotetaan nyt lisätoimia, jotta euroalueen talous elpyisi voimakkaammin ja infl aatio lähtisi kipuamaan kohti pankin asettamaa vähän alle 2 prosentin tavoitetta. Neljännessä tutkimusaihiossa Oulun yliopisto ja sen yrityskumppanit testaavat maan alla kaivoksissa käytettäviä ajoneuvoja. Soini ja suomalaisyritykset lähtivät Australiaan verkostoitumaan ”Voisi olla valtava markkina” HELSINKI (STT) Energiayhtiö Fortum on ostanut rakentamisvalmiin tuulivoimaprojektin Ruotsista tuulivoimaan erikoistuneelta kehitysyhtiöltä. Teollisuuden heikko tilanne näkyi siten, että tavaravienti supistui. Tutkimus: Kunnat sijoittavat varojaan varovasti HELSINKI (STT) Vaikka lehtien lukeminen monipuolistuu entisestään, muut välineet eivät ainakaan toistaiseksi uhkaa painetun lehden suosikkiasemaa. Seitsemäntenä kaivoskäytäviin on tulossa sieniviljelyn testausta. Aktia povaa pientä kasvua ja näkee jo valoa tunnelin päässä HELSINKI (STT) Suomen kunnat karttavat riskejä sijoittaessaan varojaan arvopapereihin. Viimeksi euroalue oli defl aatiossa syyskuussa. Ei tullut miinusvuotta: Suomen talous ponnisti yllättäen kasvuun Nousu oli hentoista, mutta nousua kuitenkin taantumavuosien jälkeen Riku Roslund SYDNEY (STT) Suomi kaipaa kipeästi nostetta vientiinsä. Suurissa kunnissa sijoittaminen on organisoidumpaa ja sitä hoitaa kouluttautunut henkilöstö. Eurostatin mukaan energian hinta on laskenut helmikuussa 8 prosenttia. Hakemuslomakkeet voi täyttää osoitteessa Calliolab.com. Samalla Oulun yliopiston alaisen tutkijayhteisön johtaja toivoo, ettei CallioLabia pidetä koko Pyhäjärven pelastajana. Yhteistyössä Oulun yliopiston lisäksi on vahvasti myös Pyhäjärven kaivoksen omistaja First Quantum Minerals. Hän sanoo, että myös Euroopan unionin ja Australian vapaakauppasopimus poistaisi kaupankäynnin esteitä. Isot kunnat myös turvautuvat usein ulkopuolisten varainhoitajien apuun. Kasvu tapahtui alkuvuonna. Suomen koko tavaraviennin arvo laski joulukuussa kaksi prosenttia joulukuusta 2014. Pankin taloudellisen katsauksen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 0,6 prosenttia ja ensi vuonna 0,9 prosenttia. Munksjö -3,82 Etteplan -2,03 Biohit B -1,85 Rapala VMC -1,65 Kesko B -1,58 Outokumpu +7,02 Orion A +6,59 Yleiselektroniikka E +5,50 Outotec +4,90 Revenio Group +4,89 -0,51 1,086 -0,43 9,316 -0,97 0,780 -1,22 122,706 -2,09 81,640 35,10 -0,54% -0,003% -0,205% +0,06% 7924,97 +0,43% 16711,88 +0,3% 278,45 HELSINKI (STT) Suomen vienti Venäjälle putosi viime vuonna noin kolmanneksella, selviää Tullin ulkomaankauppatilastoista. Yksityinen kulutus piti yllä Yksityinen kulutus ja vienti pitivät yllä Suomen kokonaiskysyntää viime vuonna. Renkaat vakuutti, että se ei näe perusteita asiakkaiden vahingonkorvauksille. ”Markkinoilla vallitseekin tällä hetkellä epäluulo sekä talousettä tulosnäkymiä kohtaan”, Nordea kirjoitti omassa katsauksessaan. Hiukkasfysiikkaa ja robotiikkaa –?Uudet laboratoriotilat ovat päällisin puolin jo valmiina noin 1430 metrin syvyydessä. Suurin mielenkiinto kohdistui Nokian Renkaisiin, joka viime viikon tietojen mukaan on vilpillisin keinoin vaikuttanut rengastesteihin. CallioLabin toiminta-ajatuksena on vuokrata kaivostoiminnasta jääneitä tiloja uusiokäyttöön maan päällä ja maanpinnan alla olevista tiloista. Kolmannessa kaivokseen suunnitellussa kokeessa Oulun yliopiston koneautomaatio-osaston tutkijat aikovat tutkia useiden yritysten kanssa automaation ja robotiikan toimivuutta syvällä maan alla. Suomi jää Aktia-pankin mukaan yhä muun euroalueen kasvuluvuista. Vuoden 2014 vastaavasta ajankohdasta bruttokansantuote koheni 0,6 prosenttia työpäiväkorjattuna. Antti Autio HELSINKI (STT) Suomen talous kasvoi yllättäen 0,4 prosenttia viime vuonna, kertoo Tilastokeskus. Myös suomalaiset startupyritykset kiinnostavat. Soini arvelee tilanteen johtuvan kontaktien puutteesta ja pitkästä välimatkasta. Myös paperin ja pahvin vienti kasvoi. Tämä käy ilmi Kansallisesta Mediatutkimuksesta. Kahdeksanteen hakemukseen Kutuniva kokoaa kaikki tähän mennessä tulleet yrityshakemukset, joista hän ei voi vielä kertoa sen enempää. Euroopan unionissa Suomen talouskasvu on häntäpäässä. Sen korvaamiseen tarvitaan muun muassa kaupungin, Nihakin, maakunnan ja koko valtion panosta tavalla tai toisella, Ville Isoherranen muistuttaa. Soini tapaa muiden muassa maiden ulkoministerit sekä yrityssektorista ja innovaatioista vastaavia ministereitä. Joulukuussa vienti Venäjälle tosin väheni vain seitsemän prosenttia. Lähinnä yrityksille suunnattu toinen hakukierros on vasta avattu ja se on voimassa tällä tietoa vuoden loppuun. CallioLab toimii tukena ja jos suunnitelmat etenevät toteutukseen, CallioLab toimii vuokranantajana. Tätä ennen bruttokansantuotteen volyymi oli laskenut kolmena peräkkäisenä vuonna. Toisessa työvaiheessa kaivoslaboratorioon tehdään geoneutriinokoe ja neutriinotaustakoe. Muun Euroopan perässä yleisindeksi kipusi lopussa 0,06 prosenttia plussalle. Tutkijat arvostavat aitoja olosuhteita ja kaivoksen hyvää infrastruktuuria. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 13 TALOUS LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki Dow Jones Industrial -0,007% -0,024% Euribor 12 kk 2,83 -0,20 7000 7500 8000 8500 9000 helmi tammi joulu loka syys ?0,30 ?0,20 ?0,10 0,00 0,10 0,20 helmi tammi joulu marras loka syys Nousijat Laskijat OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Ison-Britannian puntina Japanin jeneinä Venäjän ruplina Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ennakkotietojen mukaan EU:n bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 1,8 prosenttia. Tietokoneet ja kännykät hätyyttelevät painetun lehden suosikkiasemaa. Solbergin tuulivoimapuisto sijaitsee Västernorrlandissa Pohjois-Ruotsissa, ja alueella on hyvin suotuisat olot tuulivoiman tuotannolle, Fortum sanoo tiedotteessaan. –?Bruttokansantuotteen kääntyminen kasvuun ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomen talouden ongelmat olisi ohitettu. Kontakteja uupuu Vauras Australia on suuri talous mutta Suomelle pieni kauppakumppani. Projektit ovat kooltaan suuria ja parhaillaan Luonnonvarakeskus hakee rahoitusta hankkeille. Paperimassan eli pääasiassa sellun vienti kasvoi reilun viidenneksen joulukuusta 2014. EETU KUPULISOJA CallioLabiin haussa 40 työpaikkaa Ensimmäinen hakukierros viritti 8 tutkimusja testausaihiota Pyhäjärven kaivokseen Esimerkkiä Sveitsistä Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Oulun Eteläisen instituutin johtaja Ville Isoherranen pitää CallioLabin toteutumismahdollisuuksia todella hyvinä. –?Vuoden 2015 kokonaistuotannon kasvu 0,4 prosenttia on myönteinen uutinen, olkoonkin että ennakkotietoihin tehdään usein huomattavia tarkistuksia, arvioi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. Kyse on niin sanotusta allokaatiosuosituksesta, joka koskee eri arvopaperilajien sijoitusten jakaumaa sijoitussalkussa. Ajoittain paljon enemmänkin, CallioLabin edustaja, projektitutkija Johanna Kutuniva Oulun yliopiston alaisesta Oulun Eteläisen instituutista kertoo. Tästä ikäryhmästä painettua lehteä lukee viikoittain 70 prosenttia. Se ei ollut lainkaan yllättävää, mutta sen voi nähdä ennakkoviestinä kuluttajille. Mukana on suuria ja tunnettuja yhtiöitä, kuten Cargotec, Fortum ja Wärtsilä. Tiedote sai rengasyhtiön kurssin kääntymään nousuun. Kyllä, ehdottomasti, uskoo ulkoministeri Timo Soini (ps.). Suomen taloudessa ei Aktian mukaan ole tapahtunut merkittävää käännöstä parempaan, mutta esimerkiksi luottamus talouteen on parantunut hieman alkuvuonna. Kutunivan mukaan hakemuskaavakkeet on englanniksi, mutta niihin voi vastata myös suomeksi. Viidentenä aihiona kaivokseen ovat tulossa radontutkimusta. Tuonnissa molemmat supistuivat. Soini matkustaa tällä viikolla Australiassa ja UudessaSeelannissa useiden suomalaisyritysten kanssa. –?Odotukset ovat Pyhäjärvelläkin toiveikkaat mutta realistiset. Viimeisellä vuosineljänneksellä bruttokansantuote pinnisti 0,1 prosentin kasvun edellisneljänneksestä. Soini mainitsee esimerkkeinä puutullit ja designtuotteiden tekijänoikeuksiin liittyvät asiat. Oulun ja Jyväskylän yliopistojen sekä venäläisten yliopistojen kokeessa etsitään parhaita mahdollisia öljytuike-aineita. Joskus ihmiset pelkäävät uusia asioita, mutta Australiassa ollaan esimerkiksi erittäin teknologiamyönteisiä, pääkaupunki Canberrassa maanantaina vieraillut ulkoministeri sanoi. Euroalueen bkt kasvaa ennusteen mukaan 1,7 prosenttia sekä tänä että ensi vuonna. Euroalue on uusimman tilastotiedon mukaan jälleen pudonnut defl aatiovyöhykkeelle. Fortum osti valmiiksi luvitetun tuulivoimapuiston Ruotsista BRYSSEL (STT–AFP) Euroalue sukelsi helmikuussa jyrkästi defl aation puolelle, kertoo EU:n tilastoviranomainen Eurostat. Plus 0,4 prosenttia on vain hentoista talouskasvua, ja vuosineljänneksittäin tarkasteltuna näkymä ei ole kovin auvoinen. Vierailun tavoitteena on vahvistaa suhteita ja luoda uusia verkostoja yrityksille. Australiassa toimii joitakin kymmeniä suomalaisia yrityksiä. Pankin tiedotteessa ekonomistit arvioivat, että kasvu tuli investointien ja julkisen kulutuksen odotettua suuremmasta kasvusta. Solbergin tuulivoimapuisto on täysin luvitettu ja valmistuttuaan sen sähköntuotanto olisi 75 megawattia. Noin kolme neljäsosaa suomalaisista suhtautuu myönteisesti mainontaan niin sanoma-, iltapäiväkuin aikakauslehdissä. Vaikka viennin volyymi laski, vientihinnat kääntyivät nousuun. Otamme niiden pohjalta yhteyttä ja katsomme yhdessä, millaiset mahdollisuudet suunnitelmilla on toteutua ja onko juuri CallioLab se oikea paikka toiminnalle, Johanna Kutuniva kertoo. Tiedotteesta saattoi päätellä, että tavoitteena oli rauhoitella kohua ensisijaisesti Pohjois-Amerikassa, jossa on suuri herkkyys vahingonkorvausoikeudenkäynteihin. Nokian Renkaat vaihtoi suuntaa Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Vuodenvaihteessa päättynyt ensimmäinen hakukierros toi yhteensä kahdeksan erilaista tutkimusja testausaihiota Pyhäjärven kaivoksen uumeniin suunniteltuun CallioLab -laboratorioon. Hänen mielestään liiketoimintamahdollisuuksia on runsaasti etenkin cleantechsektorilla, infrastruktuurissa, kaivosteollisuudessa ja vaarallisten jätteiden käsittelyssä. Talouskasvun näkymät pysyvät vaatimattomina, Kuoppamäki sanoo. Bkt kasvoi viime vuonna kolmen vuoden alamäen jälkeen HELSINKI (STT) Suomen talouden kasvu on tänä ja ensi vuonna maltillista, arvioi Aktia. Se merkitsee sitä, että EKP joutuu uusilla tempuilla herättelemään infl aatiota henkiin. Viime vuoden lopulla päättynyt kansainvälinen hakukierros toi CallioLabin haaviin kahdeksan hyvää suunnitelmaa, joita eri yliopistot ja yksityiset toimijat olivat kehittäneet hakemuksissaan. Defl aatiota oli 0,2 prosenttia, kun tammikuussa euroalue oli tarkistettujen lukujen mukaan 0,3 prosenttia infl aation puolella. Tämä oli sijoittajille arvokas tieto, joka vähentää yhtiöön sijoittaneiden ahdinkoa huomattavasti. Mahdollisesti jo ensi viikolla kaivoksen syvimpiin osiin ryhdytään rakentamaan ensimmäistä tutkimuskoetta, Kutuniva kertoo. Osalla yrityksistä on jo toimintaa maassa. Loppuvuosi jäi käytännössä nollaan. Loka-joulukuussa kasvu jäi 0,1 prosenttiin. Henkinen puoli jäi sen sijaan vähemmälle. Sen sijaan julkinen kulutus ja tuonti vähenivät. Esimerkiksi Ruotsi näkyy Australiassa varsinkin kuluttajatuotteissa huomattavasti Suomea enemmän. Maanantain pörssissä reippaassa nousussa oli teräsyhtiö Outokumpu, joka vahvistui 7,0 prosenttia 3,14 euroon. Kuudentena mahdollisuutena Kutuniva poimii kasvinviljelyn ja kalankasvatukset tutkimushankkeet. Hentoinen kasvu kertoo pankin mukaan investointien elpymisestä ja ulkomaankaupan noususta kansainvälisen kaupan elpymisen seurauksena. –?Innovaatiopuolella on kova draivi päällä. Testaus on jo alkanut. Näidenkin kokeiden takana on Oulun yliopiston ja sen yhteistyökumppaneiden hiukkasfysiikan tutkimus. –?Kaivosyhtiö tukee toimintaa siksi, että sillä on maan alla valtava infrastruktuuri, jonka se haluaisi luovuttaa uusiokäyttöön, Kutuniva kertoo. Täällä tiloja ei tarvitse erikseen louhia. Danske Bankin ekonomistit pitävät pientä vuosikasvua myönteisenä uutisena, vaikka Tilastokeskuksen ennakkotietoihin tehdäänkin joskus tarkistuksia. Projektitutkija Johanna Kutuniva markkinoi Pyhäjärven CallioLabia ja samalla hän käsittelee hankkeeseen tulevia hakemuksia. Viennin kasvu tuli palveluista. Kansainvälinen tiedehaku tuotti tulosta ja vilkasta osanottoa hän toivoo myös yrityksille suunnatusta, juuri alkaneesta hakukierroksesta. –?Ryhmä paikallisia yrittäjiä kävi Nihakin johdolla viikko sitten tutustumismatkalla Hagerbachissa Sveitsissä. Loppuvuonna investoinnit kuitenkin piristyivät. Torjuva kanta on vasta yhtiön oma mielipide. Tammikuun infl aatiovauhti oli -0,2 prosenttia. Defl aation taustalla ovat öljyn hinnan lasku ja Kiinan talouskasvun hidastuminen. Rakennusalan elpyminen on toinen valonpilkahdus. Nokian Renkaat tuli maanantaina ensimmäistä kertaa pörssitiedotteella ulos kriisiviestinnässään. Keinoista kuullaan lisää ensi viikolla pankin korkokokouksen jälkeen. Viime vuoden viennin arvo oli 32 prosenttia pienempi kuin vuonna 2014. –?Hakemukset eivät sido vielä mihinkään. Tilastokeskuksen julkaisemat tiedot ovat ennakollisia, eli ne tarkentuvat myöhemmin. Tutkimusja kehittämisinvestoinnit supistuivat 5 prosenttia. Investoinneissa tuli jo neljäs miinusvuosi. Suistuminen defl aation puolelle on pettymys Euroopan keskuspankille, joka yrittää elvyttää euroalueen taloutta massiivisella elvytyspaketilla. Helmikuun luku oli yllätys analyytikoille, jotka odottivat nollainfl aatiota. Fortum kertoo, että sen tavoitteena on kasvaa merkittävästi tuulivoimassa muun muassa tämän oston kaltaisten yritysostojen avulla. aation puolelle HELSINKI (STT) Suomen bruttokansantuote kasvoi viime vuonna 0,4 prosenttia edellisvuodesta, kertoi Tilastokeskus maanantaina. Myös turvapaikanhakijakriisin hoitaminen on voinut kasvattaa julkista kulutusta ennakoitua enemmän. ”Yhtiön Pohjois-Amerikkaan suunniteltujen renkaiden osalta testeihin vaikuttamista ei ole esiintynyt koskaan”, sanoi Nokian Renkaat kategorisesti tiedotteessaan. Euroalue sukelsi jyrkästi de. Pääoman säilymistä pidetään monessa kunnassa tärkeämpänä kuin sijoituksen tuottoisuutta, selviää Vaasan yliopiston tutkimuksesta. Siellä vastaavanlaiseen maanalaiseen tutkimuslaboratorioon oli saatu 35 työpaikkaa ja kausittaisesti enemmänkin. Voimakkainta kasvu oli huhtikesäkuussa, jolloin bruttokansantuote kohosi 0,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Tutkimuksessa selvisi myös, että pienten kuntien sijoituksista vastaa usein yksi tai muutama henkilö, eikä varsinaista sijoitusstrategiaa ole laadittu kirjallisena. –?Täällä nyt luodaan niitä henkilösuhteita. Vasta ajan kanssa nähdään nouseeko oikeusjuttuja ja kuka niissä menestyy. Infra on periaatteessa jo valmiina käytettäväksi, Isoherranen kertoo. Muun muassa kuljetusvälineiden ja metsäteollisuuden tuotteiden vienti koheni. Aineita käytetään hiukkasfysiikan tutkimuksen ilmaisimissa. Voisiko Australia olla tulevaisuuden merkittävä kauppakumppani. –?Jos CallioLabin suunnitelmat toteutuvat, tutkimusympäristö työllistää parhaimmillaan kymmeniä tutkijoita ja muuta henkilökuntaa. Täysin ongelmaton maa Australia ei suomalaisyrityksille ole. Tämä lisää henkilöriskiä ja riskiä varojen tehottomasta hoidosta, tutkimuksessa todetaan. Öljyn hinnan lasku iski öljytuotteiden viennin arvoon, joka laski marraskuusta entisestään. Jokainen projekti etsii nyt omia rahoituskanavia ideoidensa toteuttamiseen. Nordea kertoi laskeneensa osakkeiden suosituksen peruspainoon, kun aikaisempi suositus vielä viime viikolla neuvoi ylipainottamaan osakkeita. Osake vahvistui iltapäivällä 1,75 prosenttia 30,31 euroon. –?Kaivoksen toiminnan päättyminen tarkoittaa suoraan 200 työpaikan ja välillisesti 400 työpaikan menetystä. Yli 45-vuotiaiden ylivoimainen suosikki on painettu lehti, sillä se sai 92 prosentin viikko-osuuden. Korvausten maksaminen voisi pahimmassa tapauksessa käydä yhtiön kassalle kalliiksi. Viime aikoina tarkentumisten suunta on ollut yleensä reippaasti ylöspäin, mikä on aiheuttanut sen, että ennusteet ovat olleet alakantissa. 18–44-vuotiaista 64 prosenttia seuraa lehtiä matkapuhelimella, 59 prosenttia tietokoneella ja 35 prosenttia tabletilla. Viime vuonna investoinnit kohdistuivat maaja vesirakentamiseen sekä koneisiin, laitteisiin ja kuljetusvälineisiin. Sijoittajat ovat viime ajat seuranneet kurssiheilunnan keskellä talouden fundamenttien liikkeitä. Sen sijaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja blogeissa mainontaan suhtautuu myönteisesti tai melko myönteisesti vain joka neljäs. Oulun yliopiston tehtävänä on edistää tutkimusja testaustoimintaa kaivoksen uumenissa, mutta Pyhäjärven kaivoksen sulkeutumisen kompensointi pitää olla laajemman piirin vastuulla
Vaikka kaikenlainen kehonhallinta ja voiman kartuttaminen auttavat leuanvetäjää, suoraa hyötyä esimerkiksi ylätaljalla treenaamisesta ei ole. • MA Luonto/Lemmikki • TI Terveys • KE Matkailu • TO Ruoka • PE Kulu aja • LA Ko & Asuminen • LA Autot & Liikenne. 1 Aloita roikkumisharjoituksista. Älä anna periksi . . Kun ensimmäinen leuanveto onnistuu, onnistuvat pian jo toinen ja kolmaskin! Lähde: Personal trainer Jonna Vierikko 5 Leukoja voi vetää joko myötätai vastaotteella. Miten kovettumista ja känsistä pääsee eroon. Tämä on enemmän kuin koskaan aiemmin. Puristusvoima kertoo ihmisen liikunnallisista elintavoista ja toimintakyvystä. Ota tangosta kiinni ja aseta toinen jalkasi kuminauhan lenkkiin. Harjoittelu kehittää erityisesti ylävartalon vetävien lihasten voimaa. Pidä vartalo tiukkana, rinta auki ja niska pitkänä. 3 Ota avuksi paksu leuanvetokuminauha. Myös ihon kuivuudesta aiheutuneet halkeamat kannattaa hoidattaa, sillä ne saattavat tulehtua. Perusote on noin hartianlevyinen vastaote. –?Känsiä ja kovettumia ei saa poistaa kemiallisilla känsänpoistotuotteilla. Kehon kuuluukin olla toiminnallinen eikä ainoastaan näyttää tietynlaiselta, personal trainer Jonna Vierikko sanoo. –?Voiteen valinnassa vaikuttaa ihon kuivuus ja karheus. Lain mukaan jokainen on mahdollinen elinluovuttaja, ellei ole sitä erikseen vastustanut. 2 Elinsiirtoa odottaa jatkuvasti lähes 400 ihmistä. Erota passiivinen ja aktiivinen roikkuminen toisistaan. MUISTILISTA Yksi luovuttaja voi pelastaa kuuden hengen Vatsavaivaisen road map Pitääkö kuivia jalkoja raspata vai rasvata. –?Jalkojenhoidon kulmakivi on päivittäinen jalkojen pesu ja huolellinen kuivaus. Jos voimaa ylävartalon lihaksissa on lähtötilanteessa vain vähän, anna itsellesi aikaa jopa kolme kuukautta. Mitä kuivempi iho on, sitä rasvaisempaa voidetta sille kannattaa sivellä. Kirja keskittyy huonosti imeytyvien hiilihydraattien karsimiseen ruokavaliosta ja samalla ohjeistaa, kuinka ruokavaliolla voi helpottaa oloaan. Tavoitteena yksi leuka Käsivarret tuntuvat veteliltä ja ryhti on päätteen ääressä päässyt lysähtämään. Lähde: Munuaisja maksaliitto Elina Pajunen, teksti Tomi Kosonen, kuvat Yhä useampi kuntoilija tavoittelee jonkin uuden taidon oppimista sen sijaan, että tähtäisi pelkkään painonpudotukseen tai kehonmuokkaukseen. –?Jalkojen kylvetystä ei suositella, koska se irrottaa jalkojen ihon omaa rasvaa ja kuivattaa ihoa lisää. Hoitoon voidaan valita ureaa (karbamidia) sisältäviä voiteita. Mitä haittaa kylvyistä tai raspaamisesta on. 4 Jos käytössäsi on renkaat, ota ne avuksesi harjoitteluun. Purista lavat takana yhteen ja vedä renkaita kohti rintaa. Käytä kuminauhan voimaa avuksesi vetäessäsi itseäsi ylös. Terveyskirja Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle! Otava 2016, 175 sivua. Itsepintaisten jalkopohjien kovettumien hoitoon voidaan käyttää salisyylipitoisia voiteita, jotka ovat antibakteerisia. Eniten tehtiin munuaisenja maksansiirtoja. Sen jälkeen jalat rasvataan. Leuanvedossa oleellista on puristusvoima. Myös varpaanvälit kuivataan kunnolla. Sovelluksen voi myös ladata puhelimeen. Myötäja vastaote kehittävät myös hieman eri lihaksia. Mitä alemmas menet, sitä tiukempi on harjoitus. Laskeudu jarrutellen alas mahdollisimman hitaasti. –?Se on hyvä. Annamari Nurminen 1 Elinluovutuskortti on edelleen ajankohtainen asia. Ne saattavat syövyttää myös tervettä ihoa ja aiheuttaa turhia ihorikkoja. Ota renkaista kiinni ja nojaa taaksepäin. –?Jalkapohjien iho on muuta ihoa paksumpaa, joten jo siksikin se tarvitsee rasvaista voidetta. Laskeudu aina ihan alas asti suorille käsille. Sen opettelu vaatii vähän aikaa ja sinnikkyyttä. Kun voimasi karttuvat, pidennä aikaa vähitellen. 020 750 4400 KOHDENNA VIESTISI! Terveys kiinnostaa lukijoitamme. –?Kannustan poistattamaan sitkeät känsät ja kovettumat jalkojenhoitajalla tai jalkaterapeutilla. Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden hengen. Leuanveto on yksi tavallisista tavoitteista. Kasvoille, käsille ja vartalolle tarkoitetut voiteet eivät yleensä ole riittävän rasvaisia jalkapohjien hoitoon. Opettele heti alussa tunnistamaan, osaatko liikuttaa lapoja ja hartialihaksia. Esimerkiksi punnerruksissa kehittyy työntövoima. Ensin jarruttaminen tuntuu vaikealta, mutta onnistuu vähitellen yhä vain paremmin. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 14 ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI Annamari Nurminen Talvella jalkaterän iho kuivuu ja kovettuu. Tähtää aktiiviseen roikkumiseen. Ole sinnikäs. . Kun tekniikka ja voima karttuvat, pyri vetämään leuka reilusti tangon yläpuolelle. Vielä ei siis tarvitse jaksaa vetää itseään ylös, vaan hyppää tai kurota korokkeen avulla niin, että saat leuan tangon yli. Kannattaa siis ostaa voide, jonka rasvapitoisuus on 30–60 prosenttia. Toista kutakin harjoitusta muutaman kerran peräkkäin. Puristusvoiman on todettu olevan yhteydessä pitkään elinikään. Sen voi tilata osoitteesta elinluovutuskortti.fi . Tekniikka haltuun . . Minuutti on hyvä tavoite. Miten jalkoja tulisi hoitaa, lehtori Päivi Pohjola Sataedusta. 2 Harjoittele negatiivista leuanvetoa eli hidasta laskeutumista yläasennosta. Kirjassa käydään läpi ne ruokaaineryhmät, joista on tutkittua tietoa. Passiivinen roikkuminen rasittaa niskaa ja olkapäitä. . TERVEYS YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Kyseessä on kansainvälinen FODMAP-ruokavalio. Vaikeusastetta saa lisättyä otetta leventämällä. 3 Elinluovutuskortilla antaa luvan elimiensä ja kudostensa käyttämiseen kuoleman jälkeen. Kenelle: Aikuisille herkkävatsaisille ja vatsavaivoista kärsiville. Kun lähdet tekemään harjoitusta, purista tankoa ja jännitä koko vartalon lihaksia, myös keskivartaloa ja jalkoja. –?Erilaiset jalkojen kylvetyslaitteet myös altistavat jalkasienen tarttumiselle perheenjäseneltä toiselle. Tee treenejä muutamana päivänä viikossa pari kertaa päivän aikana. Ota tangosta vähän hartioita leveämpi ote. Hyötyisiköhän leuanvetotreeneistä. Lupaus: Ruokavaliolla voi saavuttaa tilanteen, jossa hallitsee oireita sen sijaan, että oireet hallitsisivat itseä. . Harva osaa itse nimetä ruokaaineet, jotka aiheuttavat oireita. Millainen rasva käy jalan iholle parhaiten. Toinen vaihtoehto on seistä korokkeen päällä, koukistaa polvia ja lähteä siitä lapojen avulla vetämään itseään ylös ja laskemaan alas. Leuanvedon oppii vain vetämällä leukoja. –?Ensisijaisesti kovettumia ja känsiä pehmennetään rasvaamalla. MONIPUOLINEN TREENI LEUANVEDOSSA TARVITAAN KOKO VARTALON LIHAKSIA . 5 Elinluovutuskorttia on hyvä kantaa mukanaan. Mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä kysytään omaisilta, siksi elinluovutustahto on tärkeä kertoa myös läheisille. Sitä kartuttaa jo pelkkä tangossa roikkuminen. Roiku ensin vaikka vain 5–10 sekuntia kerrallaan. Roikkuminen lisää rintarangan, lapojen ja olkapäiden liikkuvuutta ja vilkastuttaa verenkiertoa. Siksi leuanvedosta hyötyy tavallinen toimistotyöntekijä. Iho tulisi pitää sileänä ja pehmeänä kosteusvoiteilla. Nykyään ei suositella jalkojen raspaamista eikä liioin pitkiä jalkakylpyjä. HYVÄ KYSYMYS ”Raspaaminen ei lopulta vähennä kuivumia, vaan ne kasvavat takaisin.” PÄIVI POHJOLA Kysy lisää tästä mainospaikasta: Puh. Olisiko sinulla asiaa heille. Leuanvedossa laskeudutaan aina alas suorille käsille. Mikä: Vatsavaivoista kärsinyt laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen on kirjoittanut road mapin ihmisille, joille vatsa aiheuttaa murheita. . Kuvassa näkyvä vastaote eli sormet itseä kohti on helpompi vaihtoehto. Kirjoittaja korostaa, että ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsivillä on hyvin erilainen kyky sietää erilaisia ruokia. Niitä on ainakin useimmilla kuntosaleilla. Aktivoi selän ja keskivartalon lihakset ja yritä laskea hartiat ja lavat alas. –?Raspaaminen ei lopulta vähennä kuivumia, vaan ne kasvavat takaisin. 4 Viime vuonna Suomessa tehtiin 391 elinsiirtoa. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula
Perjantaina Kokkolan kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään Petri Kekoni Companyn vahvaa ja taidokasta nykytanssia kolmen soolon kokonaisuudessa Kolmen pysäkin kautta. Käytännössä tämä merkitsee, että mukana menossa ovat myös näiden lasten vanhemmat tai muut läheiset aikuiset. Myös oboeilla ja fagotilla oli monta näytön paikkaa illan aikana, eikä pidä unohtaa myöskään luuttua ja cembaloa, jotka antoivat pienen, mutta tärkeän lisän orkesterisointiin. Alkusoitolla alkoi konsertin jälkiosakin, Händelin oopperasta Rinaldo, jossa oboet pääsivät loistamaan. & viulu Kreeta-Maria Kentala, solisti Piia Komsi, sopraano. Barokin lumo ja hurmio Snellman-salissa 26.2.2016. Mukaan otettiin kuusi nuorta. Lauantaina on sitten luvissa aivan jotain muuta – ennennäkemätöntä; Merenneito Annabel ja surullinen Marjatta -teoksen koreografi a on suoraan lapsilta. Esimerkiksi The Big Short, Brooklyn, Yksin Marsissa ja Room ovat alun perin olleet palkittuja menestyskirjoja. –?Teosilta tuo yhteen soolo-osiot pitkän ja maineikkaan uran koreografi na tehneen Petri Kekonin teoksista Miniatures – ihminen pienoiskoossa (2013), Teon Teesejä (2011) ja Non-Linear tanssimessu (2014). Orkesteri oli hengessä mukana napakalla ja jäntevällä soitollaan. Oheisohjelmistokin on entiseen tapaan runsaasti. –?Leikki on osaihmisen persoonallisuutta. Jo pelkkä Oscar-ehdokkuus tuo elokuvalle paljon uusia katsojia. Meillä on luontainen tarve tehdä näennäisesti tarpeetonta; antautua asioihin, vapautua ja iloita, jatkaa Kati Raatikainen. Jonkinlainen trendi viime vuonna olivat myös vahvat naisroolit. Nykytrendinä voidaan pitää myös aiheiltaan yhteiskunnallisia elokuvia. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 15 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Komsi ei säästellyt itseään, vaan heittäytyi täysillä roolinsa hulluuskohtaukseen osoittaen olevansa paitsi häikäisevä äänivirtuoosi, myös erinomainen komedienne. Rankkoja vitsejä rasismista Oscar-gaalan avauspuheessa Spotlight oli paras elokuva. an N:o 2 . na -kävelyesityksessä osallistujat johdatellaan havainnoimaan Kokkolan kaupunkiympäristön reittejä ja niiden tuottamia kehollisia vaikutuksia. Loistosuoritus orkesterilta! Suuresta rauhanpiipputanssista balettioopperasta Les Indes Galantes on lyhyessä ajassa muodostunut varsinainen hitti, ja se kuultiin myös tässä konsertissa Les Sauvages-rondona. Janne Virkkunen sai vaihtaa sellonsa tamburiinin ja muutama muukin orkesterimuusikkoa omat instrumenttinsa erilaisin rumpuihin, pilleihin ja rapsuttimiin vauhdikkaassa ja rytmisesti tarttuvassa Tambourins-tanssissa, jonka tempo vain kiihtyi loppua kohden yhdessä yleisön ihastuksen kanssa. Toisessa kohdassa puhettaan hän väitti, että kuolleiden Hollywood-tähtien muiston sijasta gaalassa kunnioitettaisiin tänä vuonna kaikkia niitä mustia, jotka kuolivat luoteihin ollessaan matkalla elokuviin. –?Supersankaribuumista ei päästä muutamaan vuoteen eroon, ellei pari seuraavaa leff aa fl oppaa tosi pahasti, Jouni Vikman sanoo. Bardy sanoo, että kuusi pystiä keränneessä toimintaelokuvassa Mad Max: Fury Roadissa on kunnianhimoisia piirteitä. Bardy nostaa vertailukohdaksi Yksin Marsissa -elokuvan, joka maanantaina jäi ilman Oscaria. Oscar-elokuvissa viitteitä nykypäivään LOS ANGELES (STT) Musta Oscar-juontaja Chris Rock viljeli gaalan avauspuheenvuorossaan runsaasti viiltävää huumoria Hollywoodin rasismista. Suomen Kansallisoopperassa uraa luoneen Johanna Nuutisen tanssi-installaatio nähdään K.H. Niitä oli esimerkiksi Carolissa, Joyssa ja Roomissa. Renlundin museolla, jossa Nuutisen reaaliaikainen tanssi yhdistyy upealla tavalla kansainvälisenä yhteistyönä toteutettuun ME – Story of a performance -tanssielokuvaan. Hän muun muassa sanoi, etteivät mustat ole aiempina vuosikymmeninä protestoineet asiasta, koska he eivät raiskatuksi ja lynkatuksi joutumiselta ehtineet kiinnostua siitä, kuka tekee parhaat elokuvat. Alkusoitto Rameaun oopperasta Pygmalion käynnisti konsertin juhlavasti ja meheväsointisesti, ja tästä siirryttiin tauotta oopperan Dardanus päättävään Chaconnetanssiin, juhlava sekin. Aariassa Tendre amour oopperasta Anacréon Piia Komsi muuttui vakuuttavasti todellisen rakkauden kaipuussaan anovaksi ja vetoavaksi Chloëksi. Sankarien sankaruutta hierotaan katsojien naamaan perinteisellä amerikkalaisella tavalla. Digitaalinen levitys mahdollistaa isompien fi lmien levittämisen entistä suuremmalla kopiomäärällä. –?Loiske Ensemblen intiimissä Zukkapaitupumbula-esityksessä vauvaja taaperoikäiset ja heidän aikuiset seuralaisensa toivotetaan tervetulleeksi musiikin, liikkeen ja yhdessäolon pariin. Niillä on valmis lukijakunta, joka menee elokuviin katsomaan, onko fi lmatisointi uskollinen heidän suosikkikirjalleen. Ymmärrätte varmaan, että jos juontajat valittaisiin nimittämällä (kuten Oscar-ehdokkaat), en edes saisi tätä työtä, Rock aloitti puheensa. Työpajoja on kaksi. Konsertin alkuosa päättyi Piia Komsin huikeaan tulkintaan aariasta La Folie oopperasta Platée. Kirjojen fi lmatisointia tunnutaan Vikmanin mukaan tekevän entistä enemmän. Samoin amerikkalaisista elokuvista on Vikmanin mukaan yhä vaikea löytää niitä, jotka tutkisivat heteronaisten seksuaalisuutta vähän eroottisemman tai edes realistisen linssin läpi. Vipvieraaksi on voinut hakea kuka tahansa tanssista ja taiteesta kiinnostunut yli 15-vuotias kokkolalainen nuori. Seminaarissa on Särkiojan lisäksi puhumassa kokkolalainen sirkusohjaaja, yhteisöpedagogi, tanssi-innostaja ja lähihoitaja Sara Airola. Seminaarissa pohditaan lisäksi leikin moninaisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Niihin lukeutuu parhaana elokuvana palkittu Spotlight, joka käsittelee seksuaalista hyväksikäyttöä ja tutkivaa journalismia. Jopa yksin leikkivä lapsi on yleensä vuorovaikutuksessa johonkin esineeseen kuten nukkeen tai luonnossa vaikkapa käpylehmään. Barokin hurmio lumosi kaikki Liisa Kujala LOS ANGELES (STT) Valtavirtaelokuvat muuttuvat osin yhä fi ksummiksi. Kokkolan Talvitanssit – Vinterdans i Karleby -festivaali 17.-20.3. Mutta ainakin voi yrittää; kopioimalla esiintyjät pyrkivät parhaansa mukaan tavoittamaan lapsille ominaista iloa ja kehollista vapautta. Monet niistä ovat elokuvasarjojen jatko-osia. Tällä kertaa talvifestivaalin päähuomio on lapsissa ja erityisesti alle kolmivuotiaissa taaperoissa. Vauvatanssissa on vielä muutama paikka vapaana. Festivaali aloitetaan torstaina työpajoilla ja seminaarilla. –?On varmaan möykkääntyvän maailman ominaisuus, että uuden esitteleminen ja luominen on käynyt hankalammaksi, Aleksi Bardy uskoo. Esimerkiksi Yksin Marsissa -leff an astronautti piti blogia. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Talvitansseja vietetään maaliskuun lopulla Kokkolassa ja varsin leikkisissä merkeissä, sillä ohjelmiston teemaan on valittu leikkiä ja liikettä. Kolme näyttelijää ja yksi tanssija kopioivat yksi yhteen viiden alle 9-vuotiaan lapsen tekemiä videoituja esityksiä –?Teoksessa on jotain ihana vapauttavaa, se on samalla ratkiriemukas ja umpihaikea. Trendi oli nähtävissä vuoden 2015 Oscar-palkintoehdokkaissa. –?Se on todella esteettisesti mielenkiintoinen, ajatusrakenteeltaan kompleksinen, selityksistä ja dialogista melkoisen vapaa elokuva. –?Pohdimme Katin kanssa puoli toistavuotta sitten, millaisia teoksia ottaisimme ja päädyimme leikin ja kehollisen vuorovaikutuksen äärelle. Vip-vieras konsepti toteutetaan yhdessä Keskipohjanmaa-lehden kanssa. Monet mustat Hollywood-tähdet kuten Will Smith vaimoineen jäivät pois gaalasta mielenilmauksena. Uusi ilmiö on sosiaalinen media elokuvissa. Salla Knif ja Maria Besis olivatkin usein lähes solistisessa roolissa ja ansaitsevat muutenkin maininnan illan konserttipanoksestaan. –?Olen nyt täällä Oscar-gaalassa, joka tunnetaan myös Valkoisten suosikit -gaalana. Äänenkäyttö oli taitavaa, ja solistin eläytyminen juuri sopivasti liioiteltuine keikistelyineen sai yleisön suupielet väkisinkin kääntymään kattoa kohti. Aaria Lascia ch’io pianga kuuluu säveltäjän esitetyimpiin, eikä syyttä. Esimerkkinä hän mainitsee The Big Shortin. Jenni Urpilainen ja Kati Raatikainen innostuivat festivaalin teemasta, joka yhdistää leikin ja liikkeen. –?Se vetää yhtäläisyyksiä tähän päivään ja kertoo, että talousromahdus voi edelleen tapahtua. Näin arvioi Aalto-yliopiston professori Aleksi Bardy, jonka mukaan katsojaa kunnioittava kerronta lisääntyy. –?Elokuvateattereissa ei ole tilaa vaihtoehtoiselle ohjelmistolle, Bardy sanoo.A Vikman arvioi, että fi lmityypeistä ovat vähentyneet koko perheen näytelmäelokuvat. Keski-Pohjamaan Kamariorkesteri, joht. . Loiske Ensemble on toiminut jo kymmenen vuotta ja on siitä saakka keskittynyt tuottamaan tanssitaidetta alle 3-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Heinichenin raikasta ja ilmeikästä Konserttoa G oli helppo kuunnella, ja huiluilla oli siinä runsaasti soitettavaa. –?Nuorelle yleisölle suunnattu seikkailuelokuva tuntuu vähän kadonneen. Vauvaja taaperoikäisille sekä heidän vanhemmilleen suunnattujen työpajojen vetäjänä toimii sairaanhoitaja, draamaohjaaja sekä tuleva tanssiterapeutti Susanna Särkioja. Ensimmäistä kertaa Talvitansseille kokoontuu joukko nuoria VIP-vieraita kurkistamaan tapahtuman kulissien taakse, nauttimaan maksutta kaikista esityksistä sekä pohtimaan niiden herättämiä tuntemuksia ja kirjoittamaan niistä. –?Kerronta monipuolistuu ja monimutkaistuu. Esimerkiksi kymmenen tuottoisimman elokuvan listalla jyräsivät viime vuonna scifi ja supersankarielokuvat. Piia Komsi teki siitä suurella tunteella omannäköisensä, kauniin, herkän ja sävykkään. Keski-Pohjanmaan opiston tanssinopiskelijat esittävät lauantaina konservatoriolla Milla Koistisen koreogra. Se ei silti tarkoita, että elokuvasta tulisi välttämättä suuri hitti. Festivaalin ohjelmiston taiteelliset johtajat Kati Raatikainen ja Jenni Urpilainen kertovat oppineensa edelliskerrasta, että viikonlopun ohjelmisto kannattaa koota teeman ympärille. KONSERTTI . Me aikuiset emme enää voi saavuttaa samaa vapautta ja riemua sekä leikkiä, joka on lapselle mahdollista. Osa Rockin vitseistä oli huomattavan rankkoja. Naiset toteavat, että oleellinen osa leikkiä on vuorovaikutus. Meistä leikki on ihanaa ja sitä on aikuisten elämässä aivan liian vähän, taustoittaa Jenni Urpilainen. Piia Komsin tyttömäisen heleä koloratuurisopraano oli kuin luotu Venuksen kohtaukseen Dardanus-oopperasta, ja tarvittaessa ääni venyi vaivatta myös dramaattisiin sävyihin. Rameau, Händel, Heinichen. Zukkapaitupumbula on rakennettu hienovaraisesti perheen pienimpien tarpeet huomioiden. Runsaasti puupuhallinosuuksia sisältävää, viihdyttävää, viehkeää ja elävästi fraseerattua musiikkia oli ilo kuunnella, ja soittajilla tuntui olevan yhtä rattoisaa kuin yleisölläkin. Taide-elokuvat harvoin pystyvät hyödyntämään näkyvyyttä, joka tulee kansainvälisten festivaalien ja palkintogaalojen kautta. Sunnuntaina on omistettu kokonaisuudessaan pikkuväelle. KP/JUKKA LEHOJÄRVI PALOJA OHEISOHJELMISTOSTA . Hän pitää elokuvaa ja sen patriotismia hyvin perinteisenä. Hienon konsertti-illan päätteeksi yleisö nousi aplodeeraamaan seisaaltaan, ja tunnelma oli katossa. Monet Oscar-ehdokaselokuvista ajoittuvat menneeseen. Huolestuttavana trendinä Bardy pitää sitä, että vaikeiden ja eienglanninkielisten taide-elokuvien mahdollisuudet ja markkinat pienenevät. –?Teos ehdottaa raikasta ja hiukan anarkististakin otetta aikuisena olemiseen ja toimii vapauttavana kokemuksena pienten lasten vanhemmille ja kaikille oman leikkinsä kadottaneille aikuisille, Kati Raatikainen kuvailee omaa kokemustaan esityksen katsojana. Tänä vuonna Talvitanssien esitykset ovat kokonaisuuksia. Berenicen aaria oopperasta Scipione oli sitten edellisen vastakohta, dramaattinen ja myrskyävä, jossa Komsin draaman taju, ilmaisuvoima ja kuviolaulanta pääsivät täysiin oikeuksiinsa. Esityksiä on kaksi, sillä kaikki tapahtuu teatterin lavalla eikä mukaan mahdu kerralla kovin paljoa väkeä. Perjantain ohjelmisto on juuri perinteistä nykytanssia kaipaaville katsojille. Talvitansseissa leikitään Anneli Carlson-Suojoki Perjantai-iltana ei aika todellakaan tullut pitkäksi, kun KeskiPohjanmaan Kamariorkesteri ja säteilevä, ajanmukaiseen asuun sonnustautunut sopraano Piia Komsi panivat parastaan Snellman-salin lavalla. Piia Komsikin tuli mukaan neljän muusikon tanssahteluun orkesterin ympäri, kuka mitäkin räikkää ja kulkusta soitellen. Mukana on kolme todella taitavaa naistanssijaa, joiden tanssissa näkyy pitkäaikainen yhteistyö, hurmiollisuutta ja myös pyhää uskonnollista menoa. Kreeta-Maria Kentala johti konsertin konserttimestarin paikalta luontevasti ja lähes huomaamattomasti. Kati Raatikaisen Kaupunki koreogra. Episodilehden päätoimittaja Jouni Vikman pitää uutena piirteenä sitä, että samalla fi lmit ehkä yrittävät kertoa jotain tästä ajasta. Luotetaan siihen, että katsojat osaavat lukea elokuvaa, hän jatkaa elokuva-analyysiä. –?Kun mummisi roikkuu puunoksasta, on hyvin vaikea välittää siitä, mikä ulkomainen lyhytdokumentti on paras, hän sanoi. Vuorovaikutusta on siis luvissa Talvitansseissakin. . –?Työpajat tarjoavat tänä vuonna näkökulmia pienten lasten ja aikuisten väliseen keholliseen vuorovaikutukseen. –?Suomalaisen tanssin ohjelmisto on laaja ja tasokas; valintaa helpottaa kun ohjelmistoa rajaa tietty teema. Ohjelmakaan ei noudattanut mitään tavanomaista kaavaa, vaan alkupuoli oli omistettu ranskalaisen barokkimestari Jean-Philippe Rameaun ja jälkiosa Händelin oopperamusiikille, joitten seuraksi ja konserttia päättämään oli valittu Rameaun ikätoverin, saksalaisen Johann David Heinichenin teos. –?Siinä todellakin selitetään puhki kaikki asetelmat
RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 19.30 Järviradio soi. 16.45 Radiossa huomenna. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Alueuutiset. 10.0010.03 Yle Uutiset. 12.10-12.12 Urheiluradio. 12.55-13.00 Suomi tänään. 23.00-23.03 Yle Uutiset. Tommi Kinnunen kertoo romaanistaan Lopotti. 08.33-09.00 God morgon Svensk. Dvorak: Slaavilainen tanssi nro 8 (Prahan RSO/Vladimir Valek). 18.00-18.03 Yle Nyheter. 02.30 Lähetysvartti (u). 12.10-12.12 Urheiluradio. 18.50-18.55 Merisää. 21.55-22.00 Suomi tänään. 22.00-00.00 YleX Encore. 23.02-23.55 Päivä tunnissa. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 15.00 Iltapäivän polkka. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 11.30-11.33 Yle Uutiset alueeltasi. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 01.02-02.00 Yöradio – Kasaritunti. YLE X3M 06.00-07.00 Succémorgon. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 13.03-14.00 Danslistan. 10.05-11.00 Sari Valto. 07.3007.32 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00-14.55 Kapellimestari Eri Klas – Muusikon elämää ’’meillä’’ Neuvostoliitossa. 11.00 Keskipäivän tasaus. 16.17-16.30 Kokkolan iltapäivä. 17.00-19.00 Uuden musiikin iltavuoro. 04.00-06.00 Arkisto: Kansaa edustamassa. 22.05-23.00 Kantritohtori Teppo Nättilä. 03.53-04.00 Yöradio. 16.33-17.00 Kokkolan iltapäivä. 09.05-09.10 Urheiluradio. 06.54-07.00 Andrum. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 17.00 Uskon ilta. 08.32-09.00 Kokkolan aamu. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 06.06-06.30 Morgonmusik. 13.33-14.00 Kokkolan päivä. 08.12-09.00 Puheen Aamu. 16.03-17.00 Marja Hintikka Live. 09.00 Hyvät uutiset. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 19.45-20.30 Etnoilta: Keinuva talo – Parhaita uutuuksia Britteinsaarilta. nland. 02.0002.02 Yle Uutiset. 09.05-09.10 Urheiluradio. YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 08.30-08.32 Yle Uutiset alueeltasi. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 07.10-07.12 Urheiluradio. 11.03-11.30 Kokkolan päivä. 15.15 Luterilaisuuden ABC. 10.0010.03 Yle Nyheter med väder. 16.00-17.00 Stiftelsen. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 18.00 Kansanmusiikkituokio Mestaripelimannit tepot. 18.0023.10 Iltaklassinen. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 01.00 Uskon asia (u). 15.33-16.00 Radiohuset fortsätter. 07.00 Parempi huomen. 17.20-18.00 Kirjakerho. 19.15-19.30 Aftonandakt. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 20.30-21.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 14.00-15.00 Stiftelsen. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 17.06-18.00 Päivä tunnissa. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 09.1010.00 Puheen Aamu. 09.30-09.32 Yle Uutiset alueeltasi. 16.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/ min+pvm). 22.05-23.00 Kantritohtori Teppo Nättilä. Gershwin: Rhapsody in Blue (William Tritt ja Cincinnati Pops/Erich Kunzel). 00.00-06.30 Yöradio. 07.3208.00 Kokkolan aamu. 13.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 17.25 Sana Jerusalemista. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. RADIO EXTREM 99.7. 03.0203.53 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 18.00-18.15 Romano mirits. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. Franck: Pastoraali (Marcel Dupre, urut). Pierne: Scherzo-caprice (Jean-Effl am Bavouzet, piano, ja BBC:n FO/Juanjo Mena). 23.10-06.00 Yöklassinen. 07.12-07.30 Kokkolan aamu. 10.0311.00 Regional förmiddag. VIIVI JA WAGNER B. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 21.55-22.00 Suomi tänään. 06:20 Vivaldi: Konsertto kahdelle viululle, jousille ja continuolle a-molli (Isaac Stern, Pinchas Zukerman ja Saint Paulin kamariork.). 10.0010.03 Yle Uutiset. 13.10 Iltapäivän toiveet puh. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). YLE RADIO VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.30-07.33 Regionala nyheter. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 15.0015.05 Yle Uutiset. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 00.05-01.00 Yöradio. 07.10-07.44 Aamusoitto. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. Luken ork./ John Nelson). 15.00 Toivon päivä. 13.03-14.00 Perttu Häkkinen. 18.03-19.00 Amadeus. 11.00-12.59 Etusivu. 12.12-12.25 Puheen Päivä. 12.00 Hilpeästi hanurilla. 10.45 Viikon levy. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Aamuhartaus. 16.02 Uskon asia. 12.50 Päivän blogi. 19.00-22.00 YleX Jatkot. 15.55-15.58 Yle News. 00.00-02.00 Arkisto: Muutoksen jaloissa. 17.00-17.06 Yle Uutiset. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 12.40 Viikon teos. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Alueuutiset. 19.03-19.05 Urheiluradio. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 03.53-04.00 Yöradio. 11.33-12.00 Kokkolan päivä. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 17.10 Hartaus. 18.0318.50 Kaikki kotona. 18.5519.00 Kaikki kotona. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 18.03-21.30 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. nland. 21.0021.03 Yle Nyheter. 10.00-12.00 Supernova. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 08.10-08.12 Urheiluradio. 14.15 Vinyylivintti. 11.0011.03 Yle Nyheter. 08.30 Raamattu. Vain itselleen täytyy kelvata, ei muille. 14.05 Viikon levy. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 10.55 Viikon teos. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 22.45-00.00 Tisdagstryckare. nland. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 21.35-21.39 Novosti Yle. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 07.33-08.00 God morgon Svensk. 06.50 Viikon teos. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 07.12-08.00 Puheen Aamu. 17.00 Matin MusiikkiMakasiinir Lännenlaulujen eliittiä Lynn Anderson ja Ray Price. 07.10-07.30 God morgon Svensk. 22.05-22.45 Television tiiliskivet: Kova laki. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 33. 18.55-19.00 Kaikki kotona. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 16.15-16.17 Urheiluradio. 16.0016.15 Yle Uutiset ja sää. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 14.00 Toivon lauluja. 11.00-11.57 Klassikkoparatiisi: Kevättä ja Kurtágia. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 12.10-13.00 Tiedeykkönen. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och sport. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 21.35-21.40 Novosti Yle. 10.03-11.00 Puheen Päivä. 09.00-10.00 Succémorgon. 15.30-15.33 Regionala nyheter. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 12.2512.30 Alivaltiosihteeri. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 09.10-09.16 Andrum. 20.02 Lähetysvartti. 13.00 Pookin iltapäivä. 18.02 Rukous Suomen puolesta. 21.05-22.00 Konserten: På dirigentpodiet: Sakari Oramo. 23.10-06.00 Yöklassinen. 12.4512.55 Merisää. 07.10-07.12 Urheiluradio. 11.0011.03 Yle Uutiset. 06:33 Stradella: Sinfonia D-duuri (Wynton Marsalis ja St. 22.15-22.45 Kulturmagasinet. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. nland. 17.20-18.00 Kokkolan iltapäivä. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 02.02-03.00 Yöradio. 16.12-16.30 Radiohuset. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 08.20-08.30 God morgon Svensk. RADIO DEI 104.3. 16.33-17.00 Radiohuset fortsätter. 12.30-13.00 Politiikkaradio. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 04.02-04.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 07.00-07.10 Yle Uutiset. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 15.05-15.55 Kultakuume. 18.0018.03 Yle Uutiset. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 0700 88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 09.00-09.05 Yle Uutiset. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 06.30-06.33 Regionala nyheter. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 09.00-09.05 Yle Uutiset. kokemus on hyvä opettaja. 1263 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 14.0316.00 Puheen Iltapäivä. 18.50-18.55 Merisää. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 16.30-16.33 Yle Uutiset alueeltasi. 20.0320.05 Urheiluradio. 14.0315.00 Radiohuset. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 13.0313.30 Kokkolan päivä. 15.35-16.00 Kokkolan iltapäivä. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 20.06-21.00 Kaikki kotona. 04.02-04.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 05.0006.30 Melkein hereillä. 09.10-09.30 Kokkolan aamu. era. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 16.00-16.03 Uutisotsikot. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 09.0009.05 Yle Uutiset. 23.03-00.00 Yöradio. 15.05-15.30 Kokkolan iltapäivä. 17.00-18.00 Stiftelsen. 23.30 Sana Jerusalemista (u). 23.0000.05 X3M-Nonstop. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 16 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 21.45-22.00 Musiikkikamari. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 13.00-13.03 Yle Uutiset. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 06.32-07.00 Kokkolan aamu. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 12.01-12.03 Yle Nyheter. nland. 14.03-15.00 Ajantasa. 21.40-21.50 Urheiluradio. niin, esko. 22.05 Jippu ja ihmisen ääni (u). se ei olisi ehkä viisasta. 09.1610.00 Regional förmiddag. 16.10 Onnentunti. 10.00 Pookin päivä. YLE OULU RADIO 98.4. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 12.00-14.00 Myteriet. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 20.06-21.00 Kaikki kotona. 19.02 Laajasalo. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 23.0300.00 Yöradio. 17.00-18.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 18.50-19.00 Iltahartaus. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 20.20 Tarinoita kaikilta teiltä. 08.10-08.12 Urheiluradio. 10.0011.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 19.0319.05 Urheiluradio. Marais: Sarja huilulle, viululle ja continuolle (Music’s Re-creation). 21.00-23.00 Myteriet repris. 08.0008.10 Yle Uutiset. 18.30 Radioraamattupiiri. 12.30 Suolapala. 12.33-12.45 Kokkolan päivä. 04.55-05.00 Yöradio. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 09.32-10.00 Kokkolan aamu. 00.05-01.00 Yöradio. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 00.0000.05 Yle Uutiset ja sää. 08.20 Kisa. 21.03-21.05 Sportradion. 12.59-17.00 Poikelus ja Hätönen. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 15.03-15.30 Radiohuset. 07.15 Raamattuavain. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 04.55-05.00 Yöradio. Yle Uutiset ja sää. 18.03-18.50 Kaikki kotona. 03.02-03.53 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 02.00-04.00 Arkisto: Luonto kaupungissa. 06.30-06.32 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 21.0021.03 Yle Uutiset. 06.00 Pookin aamu. 19.03-19.45 Etnoilta: Sydänjuurilla: Ugrin perilliset. 12.0012.10 Yle Uutiset ja sää. 06.33-06.54 God morgon Svensk. BABY BLUES MASI MUUMI MUSTANAAMIO JERE KARVINEN miksi emme pukisi karvista söpöön asuun ja ottaisi siitä kuvaa. 07.0008.00 Succémorgon. 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 22.45-23.05 Matkakuume: Finnjet – Itämeren vinttikoira. 12.05 Toiveiden tunti. 02.0203.00 Yöradio. 20.03-20.05 Urheiluradio. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 21.50-21.55 Merisää. 21.0321.30 Päivä tunnissa. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. Elgar: La Capricieuse (James Ehnes, viulu, ja Eduard Laurel, piano). 20.05-20.06 Sää. 21.5021.55 Merisää. 07.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,09 e/puhelu + pvm). miksipä emme tekisi sitä taas. Ovatko lemmikkieläimet meillä hemmoteltujen lasten asemassa?. 23.00 Gospel Train. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. 11.03-12.00 Pia med . 08.00-09.00 Succémorgon. 19.05-20.00 Kaikki kotona. 21.30-21.45 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 8/20. VIRTANEN. 09.00 Alueuutiset. 06.0507.00 Yle Puhe esittää. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 15.00-16.00 Stiftelsen. 11.0312.00 Puheen Päivä. YLEX 94.0 ja 96.1. 19.05-20.00 Kaikki kotona. 21.40-21.50 Urheiluradio. 10.03-10.55 Ajantasa. 12.12-12.30 Kokkolan päivä. 13.0014.00 Klassista kahteen. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 08.00 Neropatti. 21.3022.00 Puheen Ilta. 08.12-08.30 Kokkolan aamu. 12.30-12.33 Yle Uutiset alueeltasi. 00.30 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 01.0202.00 Yöradio – Kasaritunti. YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 10.55-11.00 Pikkujuttu. 19.30-21.00 Musikväktarna. 22.05-23.02 Perttu Häkkinen. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 20.0520.06 Sää. 15.30-15.35 Yle Uutiset alueeltasi. 08.50 Päivän blogi. 06.25-06.56 Aamusoitto. 18.00-21.00 Sex & sånt. 15.25 Raamattu. 15.00 Alueuutiset. 18.0018.03 Yle Uutiset. 14.00 Terveysuutiset
19.30 Tosielämän hätäpuhelut (12). Marraskuu. 18.30 Terapian tarpeessa (7). Martti Suosalo on uskottomuudessaan jotenkin valju arkkitehti Leo. 05.30 Sverige idag. 17.00 Rapport. 20.30 Yle Uutiset. NELONEN TV5 Sub.doc: Kodissani on 41 koiraa! Sub klo 21.00 ??. 13.00 Kioski: Aleks’in Wonderland. 22.30 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 140, Almaty, Kazakstan. 21.30 Strömsö. 17.35 ja 18.00 Dexpedition (7). Kausi 7. 7.35 Neppajymykerho. Upea dokumentti on kaikkien Pariisin-kävijöiden pakollinen leivos. 4.05-4.58 Fame. 18.45 Uutiset. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Uusi Päivä. Jakso 8/26. 19.25 Sportnytt. Direkt. 11.10 Auktionskammaren. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Minority Report. 23.25 Painajainen naapurissa. 6.25 Aamun otsiko. 20.05 Ampumahiihto: EM-kilpailut, naisten yhteislähtö 12,5 km, Tjumen, Venäjä. FRII 8.05 Jeff Corwin – uhanalaiset villieläimet. 10.00 Syke (12). (12) 1/3. 8.10 Enbuske360 – Varjohallitus: Nuoret ja raha. 05.25 24 Vision. Karanteenista kotiin. Mutta Saara toimii. 08.20 Merieläinten pelastajat. 20.00 Alanyan sankarit. 8.37 Jack (7). 23.55 Vanderpump Rules (7). 12.00 Talviurheilu: Wintersports Today. 13.30 Veljesten keittiössä. 13.30 Grand Designs Australia. 01.00 SM-Liiga: Illan Parhaat. 17.00 Pulmuset (7). 21.00 Historia: Meren yli Amerikkaan. 12.30 SVT: Godheten. 1/5. SVERIGES TV1 07.00 Rapport. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 7.48 Epämääräiset mediat myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun. 02.20 Nyhetstecken. 7/10. 00.40 Liv och Horace i Europa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 Sub.doc: Kodissani on 41 koiraa!. (U). 2.35 The Walking Dead. Jakso 17/20. 00.35 Kultapoika (12). 10.30 Sara Chafak suolasta sahramiin. 23.15 De okuvliga. 15.40 Hem till salu. 15.00 Fråga doktorn. (USA 2008) Middle Men – Säätäjät Hero klo 21.00 ??. 22.30 Veckans brott. Jäämies on sukua niille Kolmannen valtakunnan ahertajille, jotka palasivat päivän töistä keskitysleiriltä kotiin tohveleissa tepastelemaan. 16.10 Onnenarpa. Kausi 1. 15.15 Yle Oddasat. 13.55 Guinness World Records. Liv 9.00 Eden. 6.52 Näin teet edunvalvontavaltuutuksen. 02.00 Suomen huutokauppakeisari. 02.55 Paratiisihotelli (S). 04.10 Gift vid första ögonkastet. 1.25 Fashion Star. 06.55 Bumba (S). 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Elämä pelissä. (U) 00.00 Prisma: Ihmisen universumi. Niin: tällä hirveällä miehellä on perhe. (U) 15.00 Yle Uutiset. 9.15 TV Shop Tvins. 14.10 American Chopper. 03.05 24 Vision. 23.00 TV4Nyheterna. 09.30 Moottoripyöräily: Superbiken MM-osakilpailu, Phillip Island, Australia. 17.20 Vetenskapens värld. 21.00 Elokuva: Midd le Men – Säätäjät (16). Naapuri ei ole riemuissaan, kun seinän takana räksyttää neljäkymmentä pikkuhaukkua. 19.30 Amerikan karmeimmat kokit. 6.30 Huomenta Suomen uutiset ja sää. 15.05 LA Ink. Jakso 3/26. 19.00 Varastojen metsästäjät. 17.00 ja 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.00 Vem vet mest?. Tylyä nähtävää myös Iceman on, mutta ohjaaja Ariel Vromenin päähuomio pysyy sittenkin Kuklinskissa itsessään ja hänen perheessään. Kausi 7. 12.15 Aarrejahti merellä. 3.10 Ruotsin miljonääriäidit – Maria & Mindy. 18.30 How I Met Your Mother. Kausi 1. 15.00 Pyöräily: Classics Highlights. Direkt. Kausi 1, 8/10. 13.40 Dallas. 12.00 Plus. 2.30 Elokuva: Wasabi (16). 10.05 Emmerdale (7). 8.43 FOX Kids: Transformers. Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 20.00 Spotlight: Verta, hikeä ja kyyneleitä. 0.20 Kohtalokkaat valinnat (12). 7.04 Vertailuruutu. ANNE VÄLINORO Olet silmissäni, maalaan sinut KUNINGATAR Marie Antoinetten hovimaalarina tunnettu Vigée-Lebrun eli Ranskan vallankumouksen kuohuvina aikoina. 7.30 Selviytyjäkaksikko (7). . 19.50 Keno. 6/10. 19.00 Rapport. 14.50 Arkitekturens pärlor. 17.00 Yle Uutiset. 12.25–12.55 Ihmiskokeita. 23.00 Elokuva: Iceman (16). (USA 2012) Hedelmätön puu TV1 klo 13.20 ?. HD 21.55 Urheiluruutu. 16.15 Neljän tähden illallinen. Jakso 7/12. . 7.49 Kimmo Kuu. 22.00 Haluatko miljonääriksi?. 19.13 Kulturnyheterna. 2.35 Vuorien sankarit. 00.00 Wentworth. 20.00 Ummikot ulkomailla. 11.50 ja 12.15 Dexpedition (7). Osa 2952: Sebastianille soi kälytyskellot. 22.00-22.54 Loukussa (12). 11.00 Malou efter tio. 01.00 Primärval i USA. Kausi 1. Ensi töikseen hän tutustuu Tuuliin. Se sopii koko perheelle ja antaa taattua sisältöä koirafanien kahvipöytäkeskusteluihin. 14.30 Piilokamera. Tosipohjaisen kuhinan keskellä ovat muun muassa Luke Wilson ja Giovanni Ribisi. 02.00 Rapport. 17.30 Sisarvaimot. 20.00 Ruotsin miljonääriäidit – Maria & Mindy. 8.25 Miami Ink. 7.55 Journalistipalkintoehdokas Kimmo Oksanen. Kausi 7. 8.19 Improvisaatioteatteri Stella Polaris. 17.55 Emmerdale (7). 01.10 Liv och Horace i Europa. 23.10 Riemuruhtinaat. 15.05 Halv åtta hos mig. 15.00 Neljät häät Amerikassa. 0.40 Racing Extinction (7). 6/8. 0.50 Emma Kemppainen. Jakso 26/40. 15.35 Kan doktorn komma?. 16.45 Suomen Tulli. 09.30 Puoli seitsemän. 00.20 Tvärs över Sydamerika. 18.30 Puoli seitsemän. 3.25 The Bridge. 20.30 Farmen. 21.00 Familjer på äventyr. 18.00 Kultakuume. 3.55-4.43 Intohimon uhrit. 02.30 Pyöräily: Classics Highlights. 16.50 Fosters. 13.50 Siivousfanaatikot. . 15.50 A-studio. Jakso 3/26. Sub 10.00-11.00 Lemmen viemää. 19.45 Go’kväll. 21.57 Kostamus – korven kaupunki. 09.50 Suhdekoukerot (12). 10.55 Omin silmin maailmasta. 20.15 TV4Sporten. 23.00 Sportnytt. Jakso 3/16. 18.30 Sverige idag. Kausi 4. (U) O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com EUROSPORT 1 04.00 Moottoripyöräily: Superbiken MM-osakilpailu, Phillip Island, Australia. 14.25 Vanderpump Rules (7). 6.53 Matikkahirviöt. 15.05 Yle News. 14.00 Hurja painonpudotus. 08.50 Kerrostaloelämää (7). 7.40 Syntyikö hyvä sopimus. Mitä tupakkalain uudistus tuo tullessaan. 18.57 Ruohonjuuritasolla. 19.00 Hittien historiaa. Kun isä on töissä, kotona odottivat viehättävä vaimo, kaksi tytärtä ja poika. 6/18. 20.30 Kätevän emännän juhlat (S). 09.05 Studio55.fi. 18.58 HS-sää. 21.00 Suomen Tulli. 16.00 Selviytyjäkaksikko. 16.30 Uusi Päivä. 14.00 American Idol. 22.20–23.57 Elokuva: Kotikatsomo: Rikos ja rakkaus (12). 01.15 Maastohiihto: Maailmancup, naisten ja miesten sprintti (v), Gatineau, Kanada. 02.05 Sportnytt. Ohjelmassa esiintyvillä ihmisillä on kymmeniä lemmikkieläimiä. SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. Jakso 6/12. 15.30 How I Met Your Mother. 5/22. (Suomi 1947) Flirting with Forty – Rakkautta yli rajojen TV5 klo 21.00 ?. 17.25 Närbild. 21.00 Bygglov. 6/12. 0.30 Hawthorne (12). 23.35 Sporten. 15.35 Tosielämän hätäpuhelut (12). 17.45 MasterChef Australia. 1.00 ja 1.30-2.00 #RichKids of Beverly Hills. Kuningatar Marie Antoinetten hovimaalarina tunnettu Louise-Élisabet VigéeLebrun osasi ne taidot. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 05.00 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 140, Almaty, Kazakstan. 2.15 Sinkkuillallinen. 21.00 21.00 Villi kortti. 15.00-16.00 SVT: Husdrömmar. Petri Kotwica ohjasi suomalaisittain yllättävän toimivan psykologisen jännärin, jossa Mäenpää ja Kataja pääsevät loistamaan. 18.00 Family Guy. Rakkaus astui vastaan taidekauppias Jean-Baptiste Pierre-Lebrunin hahmossa. 07.25 Lego Legends of Chima (7). 8.08 Vekarat! 8.34 Ötökät. 8/10. 10.00 ShowHau. Kausi 1, 12/13. 19.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 6.41 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut. 9.15 TV Shop Tvins. Ja kovasti pidetty isihän on kuulemma töissä konsulttina ja vallan Disneyllä dubbaajana. 15.55 Salatut elämät (S). 23.55-4.00 Teematieto. Suora. 14.15 SVT: Agenda. 01.35–05.30 Astral Tv. 20.00 Tuurin kyläkauppias. 15.00 Häähumua Kakanin seurassa. Pakastuksen jälkeen hänen uhriensa kuolinaikaa oli vaikeata määrittää. 22.39 Kulturnyheterna. 22.50 Vallan suhteet. 21.50 Yle Uutiset. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 23.30 Leijonan luola UK. Varsinainen onnenpotku oli kuitenkin tutustuminen kuningattareen. 12.45 ja 13.10 70’s show. Kausi 2. 15.10 Gordon Ramsay maailmalla. Muotokuvamaalarin on osattava keskustella kohteensa kanssa ja kyettävä eläytymään tämän tunteisiin. Kun kuningasperhe joutui pakenemaan Versaillesista, muotokuvamaalarin oli myös aika lähteä. 3.00 Täydellinen murha. Outi Mäenpää esittää nelikymppistä lääkäriä Saaraa, joka saa tietää, että aviomiehellä on nuorempi rakastajatar. 7.58 FOX Kids: Pac-Man. 16.25 Vuosia nuoremmaksi. 9.30 Eden. 0.40 Suomen Tulli. 22.00 Längdskidor: Världscupen, Ski Tour Kanada. Parisuhteetkaan eivät oikein löydä pysyvää maaperää koiranruokasäkkien, kissanpissan hajun tai villieläinten nahistelujen lomasta. 8.50 Elämää: Remu Aaltosen luona Porvoossa. 8.40 Päivän puheenaihe. Yle TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. Bulgaria. 0.00 SVT: Byggänget. 17.00 Ampumahiihto: Maailmancup, miesten yhteislähtö 15 km, Pokljuka, Slovenia. 15.00 Kadonneet (7). . 07.00 Pound Puppies (S). 10.00 Britannian paras leipomo. 7.26 ja 7.31 FOX Kids: Karhuherra Paddington. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 1.10-1.15 SVT: Nyhetssammanfattning. Tositapahtumiin perustuva jännitysdraama. Kausi 5. 21.55 Elävä arkisto: Itärajan taakse. 06.25 Tashi (7). 5.30-5.59 Sky News. 18.25 ja 18.50 #RichKids of Beverly Hills. 11.25 Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli. 19.15 Vanderpump Rules (7). 22.30 Hätäpuhelut hölmölästä. 16.30 Candice sisustaa. 9.00 TV Shop Tvins. 14.30 Typerät videot. 11.00 Pyöräily: Classics Highlights. 15.25 Isän tyttö (S). 23.25 ja 23.55 Kumman kaa. 17.10 Gomorron Sverige sammandrag. 20.45 Oddasat. (7). Osa 533: Päin prinkkalaa. Kausi 1. Rikos. 18.00 Isäksi syntyneet. 14.00 Ravintola Kong Hans – unelma tähdistä. Miekka ja tikari. 14.35 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. (U). Helppo texmexbroilerilasagne 19.00 Seitsemän Uutiset. 23.30 SVT: De okuvliga. Kausi 4. Jakso 34/62. Jakso 23. Kausi 4. (U) 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 06.00 Amerikanska primärvalet: Supertisdagen. 7.16 Tällainen on yhteiskuntasopimuksen neuvottelutulos. 18.00 Vem vet mest?. Osa 2953: Marianna ajetaan litsarin partaalle. 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. 20.30 Längdskidor: Världscupen, Ski Tour Kanada. 20.05 Saturday Night Live. (U) . Yhtä koiraa harkitseville ohjelma tuo hieman mittakaavaa päätöksenteon tueksi. 12.15 Pulmuset. 11.00 SVT: Vem vet mest?. Hoitotyö käy elämän sisällöstä. 8.13 Maailman suurimmat linnunpönttötalkoot. Vigée-Lebrun sai hänet rentoutumaan ja löysi tämän kasvot uudelleen. 23.30 Ekonominyheterna. Osa 532: Elävien kirjoihin. Kausi 1. 12.00 FOX Wild: Eläimellistä duunia. 06.00 Studio55.fi. Kausi 7. 3.404.30 Isojalan jäljillä. 2.10 Murha etelän idyllissä. 21.30 Deutschland 83 (16). (U) 21.00 21.00 Miehitetty (16). 7.13 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 20.20 TV4Vädret. 20.00 TV4Nyheterna. 03.40 Kära dagbok. 17.55 Bytt är bytt. 23.00 Havaiji 5-0 (12). 00.00 Salatut elämät (7). Winona Ryder tekee parhaan roolinsa vuosikausiin. Sen täydentää Joel Rinteen esittämä dosentti, jonka puusta niitä mainittuja hedelmiä kyllä liikenisi. Jakso 4/10. 3/6. Direkt. 14.45 Vino Show. 18.00 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 140, Almaty, Kazakstan. Heikki Soini yllätti porilaisen äidin ja vei tämän kampaajalle. 15.00 Family Guy. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 20.00 Kuningattaren maalari. 11/26. SVERIGES TV2 06.00 Rapport. 13.00 Rapport. Michael Shannon on tuttu kasvo kaikille, jotka ovat seuranneet Boardwalk Empire -sarjaa. 21.00 Sportmagasinet. 20.00 Kenet ihmeessä nain. Jakso 1/6. 12.35 Hem till gården. Rikollisten porukoista löytyvät puolestaan Ray Liotta, David Schwimmer ja Chris Evans. Eläinfanit ovat alkaneet näyttääkin vähän karvaturreiltaan. 17.00 Ihmemies MacGyver (12). 21.00 21.00 A-studio. 22.35 Mentalist (12). 16.30 Detroitin eläinpoliisit. 7.41 Kuminakuja 19. Joka rintamalla. 16.00 ja 16.30 Nanny. 5.05 Suomen vartijat. 20.00 Eurosport News. 05.00 Rapport. 21.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset (7). 11.30 SVT: Vetenskapens värld. 9.05 Wipeout. Jakso 4/13. 19.00 Velvet – muotitalon tarina (7). 16.45 Leijonan luola USA. 13.00 Sinkkuillallinen. Jakso 25/40. Hän esittää agentti Nelson Van Aldenia – sitä vesurilla veistettyä miestä, joka jahtaa gangstereita sekä muita pimeän viinan kauppiaita ja painii samaan aikaan omien, henkilökohtaisten demoniensa kanssa. 00.00 Eurosport News. Kausi 1, 8/10. 13.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. Äiti ja tytär, samikset. Sen se kuitenkin kertoo, kuinka sujuvasti heikäläiset saattavat saada ihan arvostetun aseman niin sanotussa järjestäytyneessä yhteiskunnassa. 6.40 Studiossa eduskuntaryhmien puheenjohtajat Satonen, Terho ja Vanhanen. 6/7. 20.30 Marren julkkiskampaamo. (7). (U) 06.25 Ylen aamu-tv. Hero 11.05 Vanderpump Rules (7). Ohjaaja Vromen käytti Icemanin pienen budjetin luovasti hyödykseen. 18.00 Myytinmurtajat. HD 20.55 Urheiluruutu. 1.35 ja 2.05 Poliisit Norja. 3/5. 1/2. 7.09 Lulu kilpikonna. Valmentajina Essi Hellén ja Tommy Lindgren. 15.30–16.20 Sohvaperunat. 23.55 Myrskynmetsästäjät. 19.30 Lokala nyheter. 00.05 Pyöräily: Kuurne-Bryssel-Kuurne. (U) 10.00 Hercule Poirot (12). Eläinfanien elämäntavasta kertovaa ohjelmaa voi katsoa kuin remuisaa sirkusesitystä. 20.30 Poliisit. 18.30 Ma?avaimot. 0.15 SVT: Aktuellt. Direkt. 19.00 Huvila & Huussi. 00.55 Route Irish. 22.00 Elokuva: Musta jää (16). 14.55 Elixir Fitness & Sport. 19.00 Kiehtova maailma: Vaellus Argentiinassa. . Hallitus leikkaamassa rajusti opintotukea. 7.10 Päätoimittajaraati: Merja Ylä-Anttila, Kaius Niemi ja Reijo Ruokanen. Vaikka Suomessa alkoi sotien jälkeen suurten ikäluokkien uuttera puuhaus, vanhemmuuden onnea ei sittenkään kaikille pariskunnille suotu. 05.20 Olof Palme osänt. 2/52. 19.30 Miehen puolikkaat. 22.46 Lokala nyheter. 18.00 BUU-klubben: Dina, mestarietsivä. 19.30 Typerät videot. 22.00 Badhotellet. KIRSIKKA ARKIMIES Pari koiraa ei tunnu vielä missään Kuningattaren maalari Yle Teema klo 20.00 ????. 1.15 Sukulainen helvetistä (12). 0.50 LA Ink. 01.00–01.30 Puoli seitsemän. 02.30 Sverige idag. 23.30 Deutschland 83. 14.05 Fame. 19.45 Ruotsin salaiset huoneet. 8.20 Kadonneet (7). 23.50 TV4Vädret och nyheter. 13.00 Byggänget. 14.00 Ampumahiihto: MM-kilpailujen 2015 huippuhetket, Kontiolahti. 13.50 SVT: En sällsynt vanlig dag. 14.15 Landet runt. 10.20 Neljän tähden illallinen. 18.55 HS-uutiset. 10.15 Moottoripyöräily: Superbiken MM-osakilpailu, Phillip Island, Australia. Väkinäinen pintakiilto ja kovin tällätyt jännitysmomentit verottavat paikoitellen tunnelmia. 13.20 Elokuva: Hedelmätön puu (7). 07.25 Gomorron Sverige. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 14.10 SVT: Programtablå. Kausi 5. 18.20 Nyhetstecken. Hän ei nosta kissaa pöydälle, vaan alkaa puuhata kostoa pitkällä kaavalla. 13.05 SVT Forum. Hän valitsi valkeat puuvillamusliinivaatteet ja sai pariisittaret innostumaan kevyestä lookista. 22.55 Tulossa: Mustat lesket (12). Komedia. TV5 6.30 ja 7.00 Nanny. Vieraana Juha Laaksonen. 20.30 Maastohiihto: Maailmancup, naisten ja miesten sprintti (v), Gatineau, Kanada. MTV3 05.30 Aamusää. 17.00 Isojalan jäljillä. 17.00 Pikku Kakkonen. (Suomi 1947) O: Hannu Leminen. 11.00 Maailmanlopun odottajat. 16.00 Kenet ihmeessä nain. 19.00 ja 19.30 Wheeler Dealers. 8.21 FOX Kids: Prätkähiiret. 03.50–05.00 Ennustaja-TV. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 1.3.2016 17 TELEVISIO Iceman Nelonen klo 23.00 (E) ???. Direkt. 17.00 Sinkkuillallinen. Direkt. Fuengirola & Istanbul. 19.00 Pyöräily: Kuurne-Bryssel-Kuurne. Räppäri – nykypäivän runokieli. 23.00 Pyöräily: Classics Highlights. 18.55 Äntligen hemma. 09.20 Suhdekoukerot (S). 00.50 Rapport. 3.30–4.20 Amerikan karmeimmat kokit. Siinä on jälleen tiukkaan puristettua vakavuutta, mutta kun tarkkaan katsoo, naamarin takaa pilkottaa ahdistus, kiero elämän pelko. 19.20 Päivän sää. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 20.00 Aavikon autokunkut. 13.15 Kultakuume: spesiaali. 17.09 Hercule Poirot (12). 14.40 ja 15.05 Voittoa asuntokaupoilla. Kausi 2, 7/20. Jakso 3/16. (Suomi 2007) PEKKA ERONEN Jäämiehen karmaiseva ura ELOKUVAT HEATHER LOCKLEAR on hiljattain eronnut kahden lapsen äiti, joka tapaa Havaijilla nuoren surffausopettajan elokuvassa Flirting with Forty. Hannu Lemisen paatospalassa toimittaja Rauli Tuomen ja hänen kihlattunsa Helena Karan liitto ajautuu kriisiin ja kolmiodraamaan. Briljeeraavien helikopterikuvien ja sen sellaisten krumeluurien sijasta saadaan ankaran linjan realismia ja klaustrofobista tunnelmaa. 1/52. . 5/6. Juhannus paljastaa villin luonteen. 08.30 Pyöräily: Kuurne-Bryssel-Kuurne. 19.10 Akuten. 21.00 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 23.35 Ensimmäisen asteen murha (12). 09.10 Akuten. 12.15 Yle Oddasat. 7.30 Houstonin eläinpoliisit (7). 0.35 The Late Show With Stephen Colbert. 13.45 Pomo haussa. Vaihtopenkillä Ville Myllyrinne, Juuso Mäkilähde sekä Kalle Palander. MICHAEL SHANNON on kaksoiselämää New Jerseyssä viettävä perheenisä, joka on myös kylmäverinen palkkamurhaaja elokuvassa Iceman. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Autotallien metsästäjät. 13.15 Husdrömmar. 17.30 Mat med Kira. 11.00 Neljät häät Amerikassa. 17.45 Kanadan rajalla. 13.40 Terapian tarpeessa. 11.05 Yle Alueuutisia. Reipashenkinen brittidokumentti kertoo jonkin sortin riippuvuudesta tai ainakin ylikorostuneesta hoivavietistä. 06.40 Tashi (7). 08.50 Eläinten ABC. Ria Katajan esittämä opiskelija Tuuli tuntuu olevan syrjähypyssä se toimiva osapuoli. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 7.25 Journalistipalkintoehdokas Vesa Sirén. 22.30 ja 23.00 Panttilainaamon autospesialistit. 17.05 SVT Forum. 14.35 Halv åtta hos mig. 23.40–00.10 Kioski: Rakelin kuplassa. Heille eläinten määrä ei ole ongelma. 19.05 Angel from Hell. 16.00 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten viesti 4x6 km, Hoch. 04.05 24 Vision. 18.20 Leijonan luola UK. 10.35 Emmerdale (S). 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). 18.30 Westwijkin arvoitus (7). 07.30 Talviurheilu: Wintersports Today. 9/10. 1.20 Tulossa: Mustat lesket (12). 10.00 SVT Forum. 19.00 Rådjursbrunst. Lynn omistaa 41 koiraa, Steven luona asuu 60 villieläintä ja lempeä kissamummu on kerännyt kotinsa täyteen naukujia. Direkt.. 07.00 Ampumahiihto: EM-kilpailut, miesten yhteislähtö 15 km, Tjumen, Venäjä. 20.05 Havaiji 5-0 (12). Direkt. 21.59 Yle Nyheter TV-nytt. Mv. 13.25 Onnenarpa. Kuklinskin vaimo ei oivalla, kuinka syvä ja tuhoisa raivo hänen puolisonsa mielessä myllertää. 19.22 Marja Hintikka yllättää. 04.00 Rapport. 18.30 Oddasat. 06.30 Ampumahiihto: EM-kilpailut, naisten yhteislähtö 12,5 km, Tjumen, Venäjä. JIM 11.45 Haasta Hans. (1999). 6.42 Kertausharjoitukseen määräämistä halutaan muuttaa. Jakso 3/26. Afrikan asukit. 20.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Järjestelmänmurtajat. 20.25 Tulossa: Mustat lesket (12). 20.58 Keno. 22.00 Aktuellt. Nuorelle naiselle liitto oli edullinen, mikäli mieli saada tilausteoksia yli tuttavapiirin. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.00 Yle Uutiset. 6.15 FOX Kids: Olipa kerran planeetta Maa. 01.40 24 Vision. 21.00 Criminal Minds. Se on tosipohjainen jännitysdraama Richard Kuklinskista, joka kertomansa mukaan teki pitkälti yli sata palkkamurhaa ma?an laskuun. 16.05 Vanderpump Rules (7). Yle Fem 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 20.30 Kirotut kartanot. 19.00 About a Boy (7). 1/50. (The Iceman/USA 2012). 16.27 Efter Nio. Ympärivuorokautinen homma käy myös lompakolle. 1.30-6.00 Astral Tv. 22.20 Päivän sää. Tämän tapaisista sosiopaateista on tehty monta tympeätä, veritöillä herkuttelevaa elokuvaa. 13.30 Kanadan rajalla. 16.00 Amazing Race. 22.00 Elokuva: Resident Evil: Afterlife (16). 0.54 SVT: Kulturnyheterna. 16.00 Candice sisustaa. 18.00 Syke (12). 02.40 Husdrömmar. 7.02 FOX Kids: Velhokoira Merlin. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 13.00 WATTS Maaliskuu Special. 3/5: Asia on pihvi. Kutonen 6.35 American Chopper. 11.05–12.00 Lääkärit. 12.40 Gordon Ramsay maailmalla. Synkkää uraa mies ehti luoda kolmella eri vuosikymmenellä. Lempinimensä Jäämies Kuklinski sai tavastaan peukaloida todisteita. 21.00 Elokuva: Kasvukipuja. 2.45 Selviytyjäkaksikko. lzen, Itävalta. Kausi 1. 23.00 Myytinmurtajat. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 1.3. 18.25 Emmerdale (S). Kausi 1, 4/12. 23.50 Client List (12). George Gallon mustassa komediassa oivalletaan aikuisviihteen markkinarako internetin läpimurtovuosina 1990-luvulla. Shannon tekee karmaisevan roolin tunnetulla pokerinaamallaan. 1.01 SVT: SVT Nyheter Gävleborg. Heather Locklearin ja tenavien kotikomedia taittuu kutemiseksi bodarikundin kanssa, jahka Havaijille päästään. Sen sijaan muiden ihmisten mielipiteet harmittavat. Sillä aikaa perheen pihalle valmistui terassi. (2007) O: Petri Kotwica. O: Ariel Vromen. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 18.52 Viidakkojytä). Kausi 4. 1.50 Tulevaisuuden maailma. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät. Yle TV1 05.45 Aamusydämellä. Direkt. Jakso 3/13. 21.00 Fast n’ Loud. Iho on ihmisen suurin elin. Taiteilijaisänsä varhain menettänyt Élisabet herätti jo teini-ikäisenä huomiota äidistään ja veljestään tekemillään muotokuvilla. FOX 6.00 Sky News. 7.24 Saku & Vaakku. 4.05-5.00 Ennustaja-TV. 23.00 Elokuva: Warrior. 13.10 Hem till gården. (U) 06.25 Huomenta Suomi. 21.00 Elokuva: Flirting with Forty – Rakkautta yli rajojen. Samalla lailla salattua hahmoa Shannon esittää myös Icemanissa. 01.05 Leijonan luola USA. 20.30 Rapport. 20.55 Lokala nyheter. 15.50 Amerikan karmeimmat kokit. Iceman viittaa Kuklinskin väkivaltaiseen lapsuuteen, muttei kerro, kuinka näin paatuneita ihmisiä syntyy. 19.30 Salatut elämät (7). Yle Teema 4.00 Teematieto. 05.05 Gomorron Sverige sammandrag. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 07.50 Paul O’Grady – rakkaudesta koiriin. 1/7. 7.36 FOX Kids: Pound Puppies. 23.45 Klimakteriet och jag. 13.30 Aarteen tonkijat. 8.44 Jälkipörssi. 4.10 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 20.20 Olof Palme osänt. 17.00-17.50 Tapahtukoon sinun tahtosi (7). 17.30 ja 18.00 70’s show. 18.15 Musiikkivideo: Hovimuusikko Ilkka – Aamulypsy. Vigée-Lebrun vaikutti näkemyksissään myös aikansa naisten muotiin. Direkt. 13.35 ja 14.00 Eläinten ABC. O: Pekka Milonoff. 10.50 Onnenarpa. 22.00 Kohde (12). 16.55 Extreme Makeover Weightloss. 12.35 Hurja remontti. 12.00 Detroitin eläinpoliisit. 1.45 Criminal Minds. (U) 20.55 Marja Hintikka yllättää. 19.30 Kioski: Rakelin kuplassa. 22.00 Poliisit. 03.00 Rapport. 03.30 WATTS. (U) 16.50 Novosti Yle. Direkt. 22.55 Nyhetssammanfattning. Del?inirakkautta. 11.00 Olof Palme osänt. (USA 2010) Musta jää TV2 klo 22.00 ??. (U) 16.20 Kuningaskuluttaja. 12.19 Oddasat. 19.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 22.25 MTV Sport Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 16.00 Supertehtaat. 15.45 Onnenarpa. 22.38 Mitä UKK näki Neuvostoliitossa?
Syytteen mukaan määrä riittää myrkytykseen. Muussa tapauksessa päätöksen tekisi tasavallan presidentti puolustusvoimain komentajan esittelystä. Hänellä on pinnallista osaamista. Vuonna 2004 Laiho hoiti syytteen mukaan väärin sepelvaltimotaudista kärsinyttä naista, jonka tila huononi tämän vuoksi nopeasti. STT:n päätoimittajan Mika Petterssonin mukaan kimmokkeena kannanotolle toimi joidenkin aktiivisten valemedioiden harrastama pahantahtoinen ja ilkeä ihmisten nimittely sekä journalismin ja valheiden sekoittaminen. Niinistö huomauttaa, ettei hybridisodankäynti ole sinällään uusi ilmiö. Sen sijaan Laiho teki virheellisen sydändiagnoosin, jota sitäkin hän hoiti virheellisesti. Esa Laiho opiskeli kertomansa mukaan lääketiedettä Ross University School of Medicinessä noin 16–17 kuukauden ajan. –?Ruotsin kanssa tiivistyvä kahdenvälinen puolustusyhteistyö ja Yhdysvaltojen lisääntynyt läsnäolo Euroopassa ovat nekin asioita, jotka lisäävät mahdollisuuksia harjoitteluun kansainvälisten kumppanien kanssa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Puolustusministeri Niinistö: Päätämme itse mihin harjoituksiin osallistumme Pakolaisvirtojen ohjailu on hänen mukaansa osa hybridisodankäyntiä Elina Korkee HELSINKI (STT) Syyttäjäpuoli luonnehtii lääkärinä esiintynyttä Esa Laihoa puoskariksi. Akateemikko Anna-Leena Siikala on kuollut Puolustusvoimain komentaja vaatii uudistusta kertausharjoituksiin HELSINKI (STT) Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg vaati maanpuolustuskurssin avajaisissa, että asevelvollisuuslakia on muutettava reserviläisten käytön suhteen. Lindberg sanoi, että muutos mahdollistaisi valmiuden säätelyn tilanteen vaatimalla tavalla. Vuonna 2009 Siikala nimitettiin akateemikoksi. Päätoimittajat vakuuttavat, että eivät aio olla valemedian hiljaisia tukijoita tai myötäjuoksijoita. . Puolustusministeriö pidettäisiin tietoisena asioista koskevasta valmistelusta. Yliopisto kirjasi Laihon ulos, eikä hän saanut todistusta opinnoistaan. 010 76 84700 Avoinna ma-pe 8-17 la suljettu Puhelun hinta 8,35 snt/puh. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty, kannanotossa sanotaan. Iäkkäällä naisella olleen infektion hoito viivästyi huomattavasti vuonna 2011, syytteen mukaan Esa Laihon laiminlyöntien vuoksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran mukaan Siikala kuoli viime lauantaina. Hän on ollut hyvä lääkäri, jonka ainoa vika on, että hänellä ei ole muodollista koulutusta. Hän hakeutui lääkärin töihin väärennetyllä venäläisellä tutkintotodistuksella. Lääkärinä esiintynyt Esa Laiho Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina. Hän sanoi, että on silti liioittelua väittää Suomen olevan hybridisodankäynnin kohteena. –?Syyttäjien väite ei ole, että Laiholla ei ole mitään osaamista. –?Ei tarvitse mennä omia talvija jatkosotiamme kauemmaksi. Hän oli kuollessaan 73-vuotias. Muistamme Otto Wille Kuusisen nukkehallituksen ja Moskovan Tiltun. . Puolustusministeri Jussi Niinistö ja puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin Säätytalolla maanantaina. –?Rangaistusvaatimus esitetään kuitenkin vasta loppulausunnossa, sanoo Rinkinen STT:lle. Siikala työskenteli uransa aikana muun muassa Helsingin, Turun ja Joensuun yliopistoissa professorina. –?Laiho on toiminut vähintään niin kuin tavallinen lääkäri. (06) 8611810. Kesällä 2008 Laiho määräsi potilaalle yhteensä seitsemän grammaa parasetamoli-särkylääkettä vuorokaudessa. Lääketieteen opetuksessa lähdetään siitä, että opiskelijalla on lukiosta hyvät perustiedot esimerkiksi kemiasta, sanoi Fredman. Vuonna 2011 Laiho määräsi syytteen mukaan virheellisesti verenohennuslääkettä iäkkäälle miehelle. Me korjaamme valheita ja vääriä lausuntoja. –?Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. ”Laiho on ollut puoskari” Syyttäjät puolestaan luonnehtivat Laihon osaamista vähäiseksi. Ehdotuksen mukaan tällaisesta kertausharjoituksesta ei voisi hakea vapautusta. –?Meillähän ei ole muuta asetta kuin meidän kynämme. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER SYYTTÄJÄT: VÄÄRIÄ LÄÄKKEITÄ JA LAIMINLYÖNTEJÄ . Yksi niistä on itärajan vuotaminen. –?Keskusteltuaan toistensa kanssa he päättivät, että on aika lausua julki jotain tästä aiheesta. . Toinen henkirikossyyte liittyy iäkkään naisen kuolemaan. –?Emme me sodassa ole, vaikka tiettyjä hybridivaikuttamisen keinoja on tunnistettavissa myös Suomessa. Pyrimme oikaisemaan vääriä tietoja, missä niitä sitten esiintyykin. –?Uusimuotoisten uhkien vuoksi työkalupakkiin tarvitaan lisää keinoja joustavaan valmiuden kohottamiseen, hän korosti. Luonnos asiaa koskevasta hallituksen esityksestä on valmis ja tällä hetkellä lausuntokierroksella. Mies kuoli päänsisäiseen verenvuotoon ja keuhkokuumeeseen. klo 12-20 La-Su klo 11-17 Tiedustelut p. Samalla huolehdimme siitä, että meidän omissa välineissämme journalismi on niin totuudenmukaista kuin se vain voi olla. 17,90) UUTUUS! Mahdollisuus koesahata Jonsered-sahoilla Kaikki metsurintarvikkeet -10% Arvo 840,VARASTOSSA OLEVAT KESLAT POISTOHINTAAN! Jonsered 2245 -moottorisaha 369,Ostaessasi Palax Power 70 tai Palax KS35 saat rankatelineen KAUPAN PÄÄLLE! Kampanja voimassa 15.2.-29.4.2016 www.kaustisenhiihtokeskus.. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme. Joukko päätoimittajia oli jo ennen kannanottoa pohtinut valemedian muodostamaa uhkaa kukin tahollaan. Hän on jo aiemmin kiistänyt syytteet muun muassa törkeistä petoksista. Syyttäjien mukaan Laiho aiheutti potilailleen hengenvaarallisen tilan. VKO 10: ark. Päätoimittajilta tiukka viesti valemediaa vastaan HELSINKI (STT) Folkloristiikan professori ja akateemikko Anna-Leena Siikala on kuollut. Syyttäjät: Laiho on toiminut puoskarina Puolustuksen mukaan syytteet tapoista ja pahoinpitelyistä ovat väkisin keksittyjä Janne Linnovaara HELSINKI (STT) Suurimpien suomalaisten medioiden päätoimittajat ovat huolissaan erityisesti sosiaalisessa mediassa esiintyvästä järjestelmällisestä mustamaalaamisesta ja valehtelusta. Hän kertoi, että osallistumistai osallistumattomuuspäätöksen kannalta ratkaisevaa on, parantaako kyseinen harjoitus Suomen turvallisuutta ja puolustuskykyä. –?Laihon on täytynyt ymmärtää, että hänen riittämättömät tietonsa ja taitonsa saattavat aiheuttaa potilaille vahinkoa. Pahoinpitelysyytteissä on kyse siitä, onko Laiho määrännyt potilailleen näiden tilaa huonontaneen lääkityksen tai antanut muuten väärää hoitoa esimerkiksi tulkittuaan sydänkäyriä väärin. Hän teki kenttätöitä esimerkiksi Venäjän suomalaisugrilaisten kansojen parissa sekä Cookin saarilla Polynesiassa. 010 76 84660 Avoinna ma-pe 8-17, la 9-14 Konemyynti ja varaosat, Puh. Jokainen kansainvälinen harjoitus, johon Suomi osallistuu, toteutuu se sitten kotimaassa tai ulkomailla, harkitaan tapauskohtaisesti erikseen, Niinistö painotti. Neljäs lukukausi jäi kuitenkin rahapulassa maksamatta. Kahdelle törkeälle pahoinpitelylle vaihtoehtoisina syytteinä esitettiin törkeä vammantuottamus ja heitteillepano. –?Harjoituksia, joissa nämä vaatimukset eivät toteudu, me emme järjestä emmekä sellaisiin osallistu. Lue lisää: hankk ija.fi Hankkija Kokkola Heinolankaari 10, Puh. Vuonna 2006 iäkäs nainen kuoli syyttäjän mukaan siksi, että Laiho ei ollut havainnut potilaalla todennäköisesti ollutta tulehdusta. METSÄPÄIVÄ KOKKOLAN HANKKIJALLA KE 2.3.2016 PALAX-TYÖNÄYTÖS Jonsered 2253 -moottorisaha 799,Hondatraktorimönkijä Klapikone POWERCAT 8T hydraulihalkaisin 399,PALAXIN RANKATELINEKAMPANJA Halkaisukiila sisältyy hintaan! Agri mar ket on muu ttan ut nim ensä Han kkija ksi. –?Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. . Kuusiset ja tiltut ovat muodossa jos toisessa seuranamme tänäkin päivänä, hän sanoi. Siihen on saatava poliittinen ratkaisu Venäjän kanssa. Laiho kiisti syytteet. Laihon henkirikoshaaran käsittely alkoi eilen Helsingin käräjäoikeudessa. Laiho on ollut niin sanoakseni puoskari, sanoo syyttäjä Anja-Riitta Rinkinen. Taloudellinen ja poliittinen painostus, kyberhyökkäykset ja kansalaismielipiteen muokkaus järjestelmällisillä informaatiooperaatioilla ovat esimerkkejä hybridisodan keinoista. Lakia on ehdotettu muutettavaksi siten, että sotilaallisen valmiuden joustavaan kohottamiseen tarkoitettuihin kertausharjoituksiin voitaisiin määrätä välittömästi, kun päätös koskisi enintään 25?000:tta asevelvollista. Puolustus puolestaan katsoo, että hän on toiminut yhtä hyvin kuin Suomessa opiskelemalla tietonsa ja taitonsa hankkineet lääkärit. lmikäyriä virheellisesti, mikä johti virheelliseen hoitoon. Uotin mielestä syytteiden taustalla on se, että lääkärikunta on närkästynyt siitä, että Laiho onnistui hoitamaan työnsä niinkin hyvin. Laiho ei syytteen mukaan huomannut potilaalla todennäköisesti ollutta tulehdusta. Osa harjoituksista voidaan kustannustehokkaasti toteuttaa myös Suomessa, Niinistö sanoi maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä. Jos Laiho olisi täysi tumppu, niin hänestä olisi tehty valituksia vasemmalle ja oikealle, sanoi Uoti. Siikalan erikoisaloja olivat kansanusko, mytologia ja shamanismi. Huomiota ovat herättäneet muun muassa yhdysvaltalaisen lento-osaston sekä yhdysvaltalaisten Stryker-miehistönkuljetusvaunujen osallistuminen harjoituksiin Suomessa keväällä. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Pienkonebensiini 5 L 2-Tahti 15 ,90 (3,18/l) (norm. klo 10-20 La-Su klo 11-17 KULTAA Sepon Kulta Rantakatu 8, KOKKOLA Prismacenter Pietarsaari Kauppakesk. Hänen Itämerensuomalaisten mytologia -teoksensa valittiin Vuoden tiedekirjaksi vuonna 2013. Laihon hoitamat potilaat ja menehtyneiden omaiset vaativat epäillyistä rikoksista yhteensä lähes 27?000 euron korvauksia. Pettersson kertoo, että asian nostaminen esille sai varauksettoman tuen päätoimittajakunnalta. Syyttäjät esittivät tapposyytteille vaihtoehtoiset syytteet törkeästä kuolemantuottamuksesta. Esa Laiho toimi vuosina 2003–2011 lääkärinä ainakin Helsingissä, Kouvolassa ja Lahdessa. TERVETULOA LASKETTELEMAAN! RINTEET AVOINNA VKO 9: ark. Toinen viime aikoina esille noussut asia on hybridisodankäynti. Vuonna 2011 Laiho tulkitsi syytteen mukaan iäkkään naisen sydän. Kärkkäinen, YLIVIESKA www.seponkulta.fi Ostamme. Omaiset vaativat korvauksia Omaisten asianajajana toimiva Markku Fredman huomautti, että Suomessa Laiho ei olisi päässyt opiskelemaan lääketiedettä. Niinistö arvioi, että pakolaisten liikkeiden ohjailu on yksi hybridisodankäynnin keinoista. . ”Laiho on ollut hyvä lääkäri” Laihoa puolustavan oikeustieteen tohtorin Kari Uotin mukaan syytteet tapoista ja pahoinpitelyistä ovat väkisin keksittyjä. Syyttäjien mukaan enimmäisrangaistus Laihon kaikista epäillyistä rikoksista olisi yhteensä 15 vuotta. Laiholle luettiin maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa syytteet kahdesta taposta ja neljästä törkeästä pahoinpitelystä. Toimittajiin kohdistuvaan parjaukseen ja painostamiseen päätoimittajat lupaavat niin ikään puuttua välittömästi. Nyt on ylitetty sellainen raja, jota me emme salli. TIISTAINA 1.3.2016 KESKIPOHJANMAA 18 Antti Autio Olli Vesala HELSINKI (STT) Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) arvioi, että pääsy Naton edistyneiden kumppaneiden ohjelmaan on avannut Suomelle uusia mahdollisuuksia päästä Nato-harjoituksiin ja niiden suunnitteluun. –?Kyse on moraalisesta paheksunnasta, jota ei pitäisi oikeudessa arvioida. Toisessa tapauksessa taas Laiho syytteen mukaan määräsi verenohennuslääkettä iäkkäälle miehelle, joka kuoli päänsisäiseen verenvuotoon. Laihon epäillyt hoitovirheet eivät olisi Uotin mukaan nousseet lainkaan esille, ellei hänen tutkintotodistuksensa olisi paljastunut väärennökseksi. Niinistön mukaan on kuitenkin turha luulla, että kukaan tulisi Suomeen harjoittelemaan, ellemme sitä itse haluaisi. –?Hänen lukiotodistuksensa oli niin huono, että sillä ei olisi päässyt lääketieteelliseen tiedekuntaan. Yhteisessä kannanotossaan 21 päätoimittajaa puolustaa vastuullista, moniarvoista journalismia uudentyyppistä valemediaa vastaan. –?Viime päivinä tällaistakin on nähty väitettävän