IIRA MAUNULA/TOHOLAMPI. Puoluejohtajilla ei sen sijaan ole varaa vedellä sikeitä. Niiden kuntoa ei haluta jättää asukkaiden töllisteltäväksi. Kahdelle herralle huominen on ns. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Vihreiden linja pysynee koko lailla samana, seurasi Niinistöä kuka tahansa. Yhdistävänä tekijänä seurantalojen synnylle on ollut halu luoda yhteistä yhdessä ja tehdä yhdessä. Jussi Halla-ahon johtamana puolue olisi tyystin erilainen kuin Soinin suurin piirtein omin käsin rakentama. Uusi putkiremonttitapa yleistyy hiljalleen Suomessa. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan maakuntaan tuli seurantaloille avustuksia yli 90?000 euroa, joista suurimmat potin saivat Karleby Ungdomsförening ja kannuslainen Oskari Tokoiseura. Yksi syy putkiremonteille löytyy ehkä suomalaisesta luterilaisesta sielunmaisemasta. Seurantalosta on ennenaikaista vetää yhtäläisyysmerkkiä katoavaan kansanperinteeseen. Samalla saksalaiset kouluttavat suomalaisista alan osaajia. Toiminta saavutti huippunsa, löysi vereksiä nuoria voimia mukaansa tai hiipui ajan saatossa. Putkiremontit voitaisiin tehdä hybridinä käyttäen osin uusia ja halvempia sukitusja pinnoitusmenetelmiä. Seurantalo on voinut olla yhden elämänvaiheen päätös ja toisen alku; merkkipaikka omien häiden vietossa tai vierailun kohde jonkun toisen suvijuhlassa. Netissä : www.kp24.. Myös korjausrakentaja saa sitä suuremman potin mitä kalliimmaksi työ tulee. Haaleissa eli seurantaloissa juhlittiin ja urheiltiin. Historialla on paikkansa, mutta seurantaloista monet ovat onneksi vieläkin kiinni elämässä. www.kp24.. Lopullista äänestysprosenttia voi vain enemmän tai vähemmän valistuneesti arvailla. Tänä vuonna korjauksiin jaetaan valtionavustuksia 1,7 miljoonaa euroa. Maaseudulta on kuultu, että pankki ei enää anna lainaa putkiremonttia varten, koska asunnon arvo ei riitäkään vakuudeksi. L.P. Kotitalouksien velkaantuminen on hälyttävän suurta, ja yksi suurista syistä on putkiremontti. Perinteisen suomalaisten sanomalehtien omaksuman tavan mukaan Keskipohjanmaa ei julkaise enää kunnallisvaaleihin liittyviä mielipidekirjoituksia painetussa lehdessä mutta ei myöskään verkossa. Talon käyttäjät vaihtuivat ja seurantalo sai uuden ilmeen. Ylimitoitetut putkiremontit ovat kannattavia kaikille muille paitsi asunnon omistajille ja asukkaille. Seurantalo ei ole vain tuttu harjakatto kylän kulmalla, nostalgian lähde. Seurantalo on yhteisnimitys erilaisten aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista. Ihmettelen monen muun mukana minne laitoksissa asioivat monesti huonokuntoiset voivat sakottamatta autonsa parkkeerata. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Lehtoholding käyttää remonteissaan materiaaleja ja ammattimiehiä saksalaisesta Donauer&Probst -yrityksestä. Voisi kuvitella olevan vaikeaa vain katsella sivusta, jos pienen ihmisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden asian ajamiselle rakentunut puolue muuttuisi yhden asian liikkeeksi. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Ikivanha nimitys ”nukkuvien puolue” edustaa hevoskärryjen aikakautta. Saapa nähdä, malttaako Soini olla puuttumatta seuraajansa valintaan. Intoa oman seurantalon rakentamiseen ja ylläpitämiseen lietsoi aate, urheilullinen innostus tai tai muuten tärkeäksi koettu tarve. Putkien vaihtaminen kerrostaloon maksaa jopa 1000 euroa neliöltä. Kukapa meistä ei olisi joskus käynyt seurantalolla. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Hän on Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy:n johtaja, joka suunnittelee putkiremontteja sekä uudella että vanhalla menetelmällä. Sen takia remonttien lyhentäminen ja halventaminen on hänelle myös moraalista ja inhimillistä toimintaa. Perussuomalaisissa tilanne on toinen. Viimeiseen taistoon Markku Saksa palaute@lannenmedia.. Siirtolaiseksi aikoinaan lähteneet ahkeroivat usein myös yhteisen seurantalon. Vanhat putket voivat olla hyvin erikuntoisia. viimeinen taisto. Twitter: @JukkaAnias H uomennapa tuo nähdään. Timo Soini puolestaan ei halunnut jatkaa. Keski-Euroopassa sitä käytetään paljon. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Seurantalo kuuntelee ja elää ajassa. keskussairaala ja terveyskeskus, kaupungintalo, Honkaharjun, Kuusikummun ja Tervakartanon palvelutalot sekä Isonkylän uusi uljas koulu, jolta ei löydy edes pysähdyspaikkaa lapsensa kouluun tuovalle vanhemmalle. Tapani Postila Riittäisikö putkien sukitus. Seitaniemen vastaus oli, että sukitus ja pinnoitus ovat hyviä ja edullisia vaihtoehtoja silloin, kun talo on siihen sovelias. Putkien pinnoitustyö ajoitettiin loma-ajaksi kesällä. Totta kai voittajat ottavat tuloksesta kaiken irti. Viime vuoden lopussa kotitalouksien velkaantuminen oli 126,5 prosenttia, eli suomalaisilla oli lähes kolmanneksen enemmän velkaa kuin vuosituloja. /palaute. Oltiin yhteisellä asialla. Moneen kohteeseen sopisi kevyempi remontti. Jaakko Lehto katsoo putkiremontteja myös kansantalouden näkökulmasta. Harkiten tehty remontti maksoi vain puolet vanhakantaisesta putkiremontista. Yhtä varmasti häviäjät ovat tyytyväisiä ”torjuntavoittoon”. Vihreiden Ville Niinistö olisi varmaankin mieluusti jatkanut puheenjohtajana, mutta puolueen säännöt ovat toista mieltä. Se määrää, että kaiken pitää olla ankaraa ja vaikeaa ja putkiremonttia tulee peljätä. Kuuluu puhetta, laulua ja soittoa. Usein olisi mahdollista työntää vanhojen kuluneiden metalliputkien sisään uudet lujat muoviputket. Tanssivien kenkien kopinaa, teatterin esiripun kahinaa ja hikisen jumppaajan hengitystä. Kyllähän kaksi vuosikymmentä yhden puolueen nokkamiehenä tietysti on hyvä syy alkaa katsella muitakin hommia. Muuan tuttavani Tapiolasta kertoi isännöitsijän jyränneen hänet tylysti, kun hän yritti ehdottaa taloyhtiön kokouksessa, että sukitusja pinnoitusmahdollisuus edes kartoitettaisiin, ennen kuin päätetään vanhakantaisesta laajasta putkiremontista. Epäilijät sanovat, että kevytremontit eivät toimi vaan tulee vuotoja ja ongelmia. Jos seurantalojen seinillä olisi korvat ja ne osasivat vielä puhua, niin melkoinen sikermä tarinoita olisi kuunneltavana. Isännöitsijä, suunnittelija ja urakoitsija puhaltavat yhteen hiileen. Pinnoitus on taas sitä, että vanhan putken seinämiin suihkutetaan kova muovipinta. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Seurantalojen kevätkorjaukset ovat käsillä. Jos seurantalo osaisi puhua ” Korjausavustusten tärkeänä tehtävänä on tukea ja säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Seurantalo ei ole vain eletyn ajan muistomerkki. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Maagiset numerot ovat nyt reipas 1,1 miljoonaa ja 26,3 prosenttia. Vaikka kuinka on kyse paikallisvaaleista, yleispoliittinen merkitys on kiistaton. Hiljentyneitä seurantaloja löytyy monista pitäjistä. Muuan ystäväni, diplomi-insinööri, säästi putkiremontissa kalliin henkilöauton verran rahaa. Asumishaitta kesti kahdesta viikosta kuukauteen, koska remontti tehtiin pinnoittamalla vanhat putket lujalla muovikerroksella. Seurantalo on aivan kotimainen keksintö. Vaalikirjoitukset kirjoitettu Keväiseen auringonpaisteeseen heräilevä luonto. 020 750 4400 vaihde puh. Paljon on seurantalojen kattojen alla tapahtunut. Lehdon mielestä on suuri ongelma, kun vanhat ihmiset joutuvat muuttamaan kodeistaan kuukausimääriksi putkiremonttien takia. Eräs korjausrakentamisen asiantuntija kertoi taustahaastattelussa mielenkiintoisesti, että työmaiden rakennusjätelavoilta vanhojen putkien on tapana hävitä saman tien, kun ne on revitty irti. Kirjoittaja on vapaa toimittaja. Kysyin insinööri Kari Seitaniemeltä, voiko sukitukseen ja pinnoitukseen luottaa. Evi tai Jungsborg. Nykyisin erilaisia seurantaloja on kaikkiaan noin 2500 ja lehden levikkialueellakin niitä on yli sata. Soinin esiintymisistä on kuntavaalitenteissä huokunut eräänlainen ”vanhemman valtiomiehen” helpottuneisuus. Mihin auto parkkiin. Rauhoitettuja ovat sekä äänestyspäivä sunnuntai että myös tämä lauantai, äänestyspäivän aatto. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Moni nykyihminen on erittäin hereillä ja valveillaan päättäessään olla osallistumatta näihin kekkereihin. Töölöläinen . Isännöitsijät saavat prosenttipalkkion urakan arvosta ja sen lisäksi usein toimenpidepalkkioita. Ihan asiasta viettänyt aikaa seurantalolla tai asian vierestä vain piipahtanut. Jos ensimmäinen numero on kuutonen, voitaneen olla hyvinkin tyytyväisiä. Kaikkialla vasaran varteen ja seinälautoihin tartuttiin talkoovoimalla. Seurantalosta löytyy omakohtainen kokemus lähes jokaiselta. Ehdotukseni on, että kyseisille parkkipaikoille varataan kullekin vieraspysäköintiin 10–15 autopaikka joissa on klo 8–18 pysäköintirajoitus 2 tuntia, samalla voitaisiin siirtää henkilökunnan parkkipaikat hieman etäämmälle pääovesta ja periä niistä ihan markkinahintaiset kuukausimaksut. Nimim. Esimerkkeinä täysin tukossa olevista parkkipaikoista ovat mm. Perinteinen putkiremontti maksaa pääkaupunkiseudulla noin 1?000 euroa neliöltä, mikä tarkoittaa, että perheasunnon putkiremonttia varten on otettava iso laina. T uiskula, Toukola tai Väinönlinna. Periaatteena oli, että toimivaan ei koskettu. Korjausavustusten tärkeänä tehtävänä on tukea ja säilyttää seurantalojen arvokasta rakennusperintöä sekä mahdollistaa talojen käytettävyyttä parantavat korjaukset. Kokemukseni mukaan virallisten pysäköinninvalvojien lisäksi eri laitoksissa työskentelee henkilöitä joiden pääasiallinen tehtävä tuntuu olevan vierailijoille huomauttelu ja heidän autojensa varustaminen viestilapuilla. Putkiremontit voidaan tehdä hybridinä käyttämällä osin uusia ja halvempia menetelmiä. Noihin lukuihin päädyttiin ennakkoäänestyksessä. Tätä kutsutaan sukitukseksi. Pääosa suomalaisista isännöitsijöistä haluaa perinteisen putkiremontin, vaikka puolet halvempi ja monin verroin vaivattomampi sukitus tai pinnoitus sopisi moneen taloon. Tekijöiksi kannattaa valita kokeneet sukitusja pinnoitusalan miehet, koska lopputulos riippuu paljon ammattitaidosta. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Seurantalo kuuluu monen kylän ja pitäjän kulttuurimaisemaan. an tohtori Jaakko Lehto toimi vuosikymmenet rekrytoijana ja loi alan suurimman ja menestyneimmän yrityksen. Punainen hilseilevä maalipinta ja lahouttaan notkahtaneet ulkoportaat odottavat tulijaa. Kun Kokkolan kaupungin palkkalistoilla olevat henkilöt eivät työpaikallensa tule kuin jokainen erikseen omalla autollaan he ovat vallanneet eri virastojen ja laitosten kaikki parkkipaikat. Kuinka moni lopultakin on kiinnostunut kansanvallan käyttämisestä. Seurantalo on edelleen lukuisille kesähäitä suunnitteleville pitopaikkojen kestosuosikki. Myös muovit kehittyvät paremmiksi vuosi vuodelta. Kolme kautta ja kuusi vuotta on maksimi. Kylpyhuoneita ei revitty auki, jos ne olivat kunnossa tai hiljattain remontoituja. Nyt on tarjolla peltikylppäreitä ja tekniikkaseiniä, joissa asennukset ovat valmiina. Taustakeskustelut rakennusalan asiantuntijoiden kanssa viittaavat siihen, että järeät putkiremontit ovat kevenemässä uusien tekniikoiden ansiosta. Omaan käyttöön taloja nikkaroivat työväenyhdistykset, nuoriso-, maamies-, raittiusja urheiluseurat, suojeluskunnat, vapaapalokunnat sekä kotiseutuja marttayhdistykset. Myytyään yrityksensä hänestä on tullut sukitusja pinnoitusalan edistäjä ja käytännön toimija. Näin säästyy huomattavat määrät rahaa ja aikaa. Seurantalosta tuli tarpeiden täyttäjä ja usein talo vanheni tekijöidensä mukana. /mielipide PUHEENAIHE LUKIJAN KUVA Jukka Anias jukka.anias@kpk.. Amerikan haalissa vieraan maan kamaralla saattoi tuntea olevansa seurantalon seinien sisällä suomalalainen suomalaisten joukossa. Muovilla vahvistetut putket ovat kuitenkin kestäneet jo kymmeniä vuosia esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa, eikä vieläkään tiedetä niiden lopullista ikää. Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. ERIIKA AHOPELTO Suomalainen ylivelkaantuu kalliiden ja osin turhien putkiremonttien vuoksi. Ne ovat edelleen monille tärkeitä toiminnan mahdollistajia; kylän, pitäjän tai kaupunginosan liikkujien riemuksi ja kokoontujien tarpeeksi. Aavistuksen seassa on ollut alentuvaakin suhtautumista keltanokkakollegoihin. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Taloyhtiön hallituksessa ei lähdetty ajamaan järeää perinteistä putkiremonttia, eikä Helsingin Munkkivuoressa sijaitsevan, reilusti yli sadan asunnon talon rakenteita revitty auki ja asukkaita ajettu kuukausimääriksi pois. Lähetä viesti numeroon 13525. loso. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 9-11.30. Vaara kuitenkin leikkii, että yli 40 prosenttia äänioikeutetuista jättää tämän kevätshow´n väliin
Koot 23-40, jotka vaihtelevat malleittain. Koot 36-42, jotka vaihtelevat malleittain. Viking Lasten ULKOILUKENGÄT Useita malleja. NAISTEN KANGASKENGÄT Alennus normaalihinnoista. Tarjous ei koske kangaskenkiä eikä merkkiurheilujalkineita. 49 95 -30 % -30 % 59.(89,95) -34 % 24 95 (39,95) -37 % 39 95 Ilman K-Plussakorttia 49,95 -20% PLUSSA-KORTILLA. Pomar, Aaltonen tai Legero Naisten KÄVELYKENGÄT Nahkaa. Voimassa la-ma 8.-10.4. Irrotettava, muotoiltu pohjallinen. Catmandoo Hay tai May Aikuisten VAPAA-AJANKENGÄT Koot 36-46, jotka vaihtelevat malleittain. Koot 36-42, jotka vaihtelevat malleittain. KAIKKI MIESTEN KÄVELYKENGÄT Alennus normaalihinnoista. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 3 UUTISET ELÄMÄSI KENGÄT POLJETTUUN HINTAAN Converse All Star VAPAA-AJANKENGÄT Koot 36-46, jotka vaihtelevat myymälöittäin. Pesunkestävät 30 asteessa. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. ittäin. Tarjous ei koske merkkiurheilujalkineita. Kolme mallia. Suomen suurimmasta kenkäkaupasta
Tuhat ensimmäistä asiakasta sai tuoteämpärin ja kaksi onnekasta sai ämpärin, joka sisälsi myös sadan euron lahjakortin. 87 samaa sukupuolta olevaa paria on tähän saakka mennyt suoraan avioon. Törkeä kiristys jatkui oikeuden mukaan helmikuusta syyskuulle vuonna 2012. ”Suuri voitto” Pedersörestä lähtöisin oleva kuvataiteilija Heidi Lunabba muutti parisuhteensa avioliitoksi heti maaliskuun alussa. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Eetu Kupulisoja NIVALA (KP) Nivalan perinteisen Konekapinan yhtenä vetonaulana toimii vanha kunnon lättähattu, joka liikuttaa väkeä aseman ja golfkentän välillä vielä tänään. KP/EETU KUPULISOJA Lättähattu kiinnosti Konekapina-kävijöitä PARKANO (STT) Pirkanmaalla Parkanossa mies kuoli mönkijäturmassa torstaina, kertoi Sisä-Suomen poliisi. Golfkentän suunnasta asemalle palannutta lättähattua oli jo odottamassa uusi lasti halukkaita junailijoita. Seuraavana vuonna Furubackat rekisteröivät parisuhteensa. Haapajärven kaupunginjohtaja Juha Uusivirran mukaan Tokmanni vahvistaa Haapajärven asemaa alueensa kaupallisena keskittymänä. Huumepikatesti näytti positiivista. Samanlainen tuoksu ja ääni tässä on kuin siihenkin aikaan, Seija Nevasaari kuvaili. Aikaisemmin on kerrottu, että Tokmanni avaa liikkeensä kahdessa vaiheessa, varsinaisen myymälän avaamisen jälkeen keväällä avataan myös puutarhamyymälä, joka rakennetaan kevään aikana. –?Meidän myymälöiden on löydyttävä läheltä, sillä meidän tyyppisten tuotteiden perässä ei lähdetä kovinkaan kauas, Väänänen taustoittaa. Mies kuoli mönkijäonnettomuudessa Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) –?Se kolahti heti ensisilmäyksellä, Leena Furubacka muistelee ensitapaamistaan puolisonsa Marinan kanssa. Sillä voi vetää tukin metsästä vaikka 50 metrin päästä, ei tarvitse päästä ihan viereen. Toisille pareille papin siunaus tekee tilaisuudesta erityisen, mutta Furubackat toimivat vähäeleisesti. Liivijengiläisiä tuomittiin kiristysjutussa 123 Anneli Palosaari sairaanhoitaja Kokkola VALTUUSTOSSA TARVITAAN EDELLEEN KOKEMUSTA, NÄKEMYSTÄ JA INHIMILLISYYTTÄ! Päätökset tehdään ihmisiä varten! Seija Haapalehto SOITEn hallituksen jäsen yksilöjaoston puheenjohtaja Hyvät julkiset sote-palvelut luovat turvaa! Pidetään niistä huolta myös jatkossa! 189 LÄHELLÄ SINUA KUNTAVAALIT 9.4 RKP.FI/KUNTAVAALIT2017 ANNA ÄÄNESI KUULUA!. Onnettomuus tapahtui Parkanossa Koivistontiellä noin puoli kolmelta päivällä. Eduskunta hyväksyi parisuhdelain syyskuussa 2001. myymälä. Puolenyön jälkeen Pedersöressä poliisille tulleen ilmoituksen perusteella partio tavoitti henkilöauton kuljettajan, joka puhalsi nollat. Kokkolassa poliisi pysäytti henkilöauton puolen yön jälkeen. –?Se on suuri voitto ihmisoikeuksille ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksille. –?Aivan muistuu 60-luku mieleen, silloin tuli kuljettua tällaisella. Kaksi ämpäriä sisälsi lisäksi sadan euron lahjakortin Tokmannille. Ensimmäisen kuukauden aikana 770 aiemmin rekisteröityä parisuhdetta on muutettu avioliitoksi. Käräjäoikeus katsoi, että uhri joutui luovuttamaan naiselle ja tämän hallussa olleille yhtiöille pakotettuna yli 371?000 euroa kiristysaikana. Avioliitto antaa oikeuden muun muassa yhteiseen sukunimeen ja lapsen adoptioon perheen ulkopuolelta. Nivalalaiset Seija ja Pekka Nevasaari ostivat sellaiset Vaasassa asuville lapsenlapsilleen Aava ja Niilo Nevasaarelle. Kuljettajalle tehtiin alkometerpuhallustesti, joka näytti nollaa. Marina ja Leena Furubacka ovat eläneet rekisteröidyssä parisuhteessa jo viidentoista vuoden ajan. Lisäksi uhri maksoi oikeuden mukaan 84?000 euroa palkkiona UB-miehen määräämälle pankkitilille, jotta saisi jengin pois kuvioista. Tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan maaliskuun alussa. ”Olemme olleet naimisissa koko ajan” Leena ja Marina Furubacka eivät tehneet suurta numeroa avioliitostaan Heidi Lunabba ja Ulrica Rosendahl muuttivat parisuhteensa avioliitoksi. Ennen ne pitivät rytmikästä pauketta, nivalalainen Vilho Koskenkorva muisteli. Oma vaikutuksensa oli tietysti myös vaalein läheisyydellä, sillä useampi puolue teki vielä viime hetken vaalityötä tapahtumakävijöiden keskuudessa. Tarkoittaa sitä, että samaa sukupuolta olevat parit voivat avioitua keskenään. Tokmannille tuttuun tapaan tuhannelle ensimmäiselle asiakkaalle jaettiin yllätysämpärit, jotka sisälsivät muutamia tuotteita. . Avioliitto tuo muun muassa oikeuden lapsen adoptioon perheen ulkopuolelta. Oikeus tuomitsi Toni Tapani Hannuniemen 2 vuoden vankeuteen törkeästä kiristyksestä. Hääpäivä on helppo muistaa: 3.3. Poliisi otti kiinni huumekuskeja Arja Kangas HAAPAJÄRVI Tokmanni avasi uuden liikemyymälän Haapajärvelle eilen perjantaina. Tuli voimaan 1. Tokmanni avaa 11 uutta myymälään tänä vuonna. Nähtävää riitti tälläkin kertaa. Vilhunen oli nähnyt uhria toisen UB-miehen kanssa hotelli Haagassa, jossa pyrittiin saamaan oikeuden mukaan uhrilta 50 000 euroa perintäkuluja. –?Minulla on hieman vastaava, jolla nostelen puita edelleen. TAPIO LEHTINEN TASA-ARVOINEN AVIOLIITTOLAKI . Nyt hän on naimisissa Ulrika Rosendahlin kanssa. Yhteiskunnallisella tasolla hän pitää tasa-arvoista avioliittolakia suurena askeleena Suomelle. Avajaiset vetivät väkeä, sillä ennen aamukahdeksaa pihalla kiemurteli useamman kymmenen metrin jono, kun väki odotti pääsyä Haapajärven uuteen päivittäistavarakauppaan. Poliisin mukaan noin 50-vuotias parkanolaismies suistui tieltä mönkijällä ja kuoli jäätyään ajoneuvon alle. He pitävät omalla kohdallaan parisuhteen rekisteröimisoikeutta merkittävämpänä tapahtumana kuin avioliittoa. Vuodelta 2002 peräisin oleva parisuhdelaki ei antanut täysin avioliittoon verrattavia oikeuksia. Tuomiota alentavana seikkana oikeus huomioi 10 vuoden vankeustuomion, jonka Vilhunen sai joulukuussa Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion huumeja virkarikosjutussa. Entisaikojen vinssitekniikka on erittäin tuttua myös hänelle. Teon motiivin ytimessä oli muun muassa se, hukkasiko uhri syytetyn penkillä istuneen naisen rahoja. Juttua istutaan myöhemmin hovissa. ARJA KANGAS Tokmannin avajaisämpärit vetivät väkeä Oville kertyi pitkä jono ennen aamukahdeksaa HELSINKI (STT) Liivijengi United Brotherhoodin entinen johtaja Keijo Vilhunen ja toinen jengiläinen on tuomittu törkeästä kiristyksestä Helsingin käräjäoikeudessa. Leena työskenteli vastaanotolla lääkärinä ja Marina hoitajana. Kuljettajaa epäillään huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Se tuo varmasti alueellemme uusia asiakkaita, Uusivirta sanoi avajaisseremonian yhteydessä. Konekapinassa kävi perjantaina silmämääräisesti arvioiden väkeä vielä normaaliakin enemmän. Nivalalaisella Eino Marjakankaalla on tapana käydä Konekapinassa aina, kun hän paikkakunnalla on. Haapajärven Tokmanni on ketjun 165. Ei tämä ihan samanlaista ole, kiskojen pauke puuttui. –?Haapajärven Tokmanni sijoittuu kooltaan keskikokoiseksi myymäläksi koko ketjussamme. . Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien tuomassa lättähatussa myytiin aiheeseen kuuluvia jääkaappimagneetteja. Tokmannin avajaisiin tultiin sankoin joukoin heti aamukahdeksalta perjantaina. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui Kruunupyyn lääkäriasemalla lähes 20 vuotta sitten. He olivat kumpikin parisuhteessa miehen kanssa. Myymälässä on noin 14?000 tuotetta, Tokmannin toimitusjohtaja Heikki Väänänen sanoo. –?Mielestäni olemme olleet naimisissa koko ajan, toteaa Marina Furubacka. Haapajärvellä myymäläpäällikkönä toimii Matti Mykkänen. maaliskuuta 2017. –?Sitäkin enemmän juhlimme lain voimaantuloa maaliskuussa, kertoo Lunabba. ILAR GUNILLA PERSSON JA PATRICIA RODAS KOKKOLA (KP) Poliisi otti perjantain vastaisena yönä kiinni kaksi huumekuskia. Tapahtumassa ei ollut muita osallisia. Eilen kyytiin astui sekä nuoria kokemaan ensimmäistä kertaa lättähatun tunnelmaa, sekä myös heitä, jotka ovat kyytiä saaneet jo takanvuosina. –?Haapajärvi on tunnetusti erikoiskaupan keskittymä ja Tokmanni osaltaan laajentaa meidän kaupallista palvelutarjontaa. Juhlat kesällä Suomi siirtyi parisuhderintamalla uuteen aikakauteen viime kuussa. –?55 vuotta taitaa olla siitä, kun viimeksi on tällaisella tullut ajettua armeijan sotaväkireissulla. Kuljettaja vietiin verikokeisiin, koska hänen epäiltiin käyttäneen huumeita. Sitä en tiedä, syntyikö kauppoja, mutta kiinnostuneita he tuntuivat olevan, Marjakangas kertoi. –?Kävin katsomassa, kun isännät tekivät traktorikauppaa. –?Aiomme toki järjestää juhlat, mutta vasta myöhemmin kesällä, Leena lupaa. Asemanseudun lisäksi väkeä riitti myös Nivalan keskustassa, jossa paikalliset yrittäjät järjestivät ensimmäistä kertaa oman kauppatapahtumansa Kympin päivät. –?Henkilökohtaisella tasolla tämä tuntuu hyvältä, mutta myös oudolta, koska omasta ja läheisteni mielestä olen ollut naimisissa vuodesta 2009 lähtien, sanoo Lunabba. Vilhusen oikeus tuomitsi 4 kuukauden ehdottomaan vankeuteen samalla nimikkeellä. He ovat eläneet rekisteröidyssä parisuhteessa jo viidentoista vuoden ajan. Kokonaisuudessaan Haapajärven liikkeessä on 1700 neliötä, josta myyntipinta-alaa on 1?250 neliötä. –?Silmät avautuivat, että hetkinen, olenko elänyt vain muiden ihmisten odotusten mukaan, Leena Furubacka kuvailee tunteitaan. Lunabba ja Rosendahl eivät juhlineet hääpäiväänsä, koska se tuntui lähinnä muodollisuudelta rekisteröidylle parille. Nainen on syyttänyt uhria siitä, että tämä olisi käyttänyt hänen sijoittamiaan rahoja omiin tarkoituksiinsa yritystoiminnan sijaan. Kun he muuttivat yhteen vuonna 1998, keskustelu parisuhdelaista kävi kiivaimmillaan eduskuntavaalien yhteydessä. Jutussa tuomittiin lisäksi jengiin kuulumattomat mies ja nainen, jotka olivat tekoaikana avopari. Isä oli rautateillä töissä, niin sai ilmaiset liput. Tokmanni työllistää Haapajärvellä yhdeksän henkilöä. Hän seurasi mielenkiinnolla myös savottamiesten tukinkuormausnäytöstä. Jo aiemmin toinen UB-mies oli tavannut uhria Cafe Ursulassa. Leena on jo aiemmin adoptoinut Marinan aikuisen tytön
Suomen liikenneverkon kehittämisellä on kuitenkin yhä runsaasti haasteita. Liikenneviraston ylijohtaja Rami Metsäpelto totesi Suomen väylien päässeen huonoon kuntoon kunnossapidon alirahoituksen takia. –?Alholman radan sähköistyksestä tehtiin muuten ensimmäiset selvitykset jo vuonna 2003, Rami Metsäpelto mainitsi. Jaoston puheenjohtajan Hans Snellmanin mukaan ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien puolesta varsinkin Kiurussa tehtiin jo hyvää työtä?–?KeskiPohjanmaalla on oltu aiemminkin kaksikielisissä palveluissa ”maan kärkeä”. Tack mommo och gambelmommo, tack för allt. Vettä luvassa Kun alajuoksulle syntyy avonaisia kohtia, yläjuoksun jäidenlähtö ei pääse niin helposti synnyttämään patoja alas aikanaan. Hiljaisella viikolla Chorus Vallis laulaa keskiviikon iltakirkossa Alavieskassa ja kiirastorstaina Ylivieskan Suvannon kappelissa. Nykyinen hallitus onneksi myönsi lisämäärärahaa. Niistä kohutuin liittyy kielelliseen kohteluun päivystyksessä. Barnbarnen och barnbarnsbarnen Siunaamme äitimme hiljaisuudessa haudan lepoon 8.4.2017 perheen kesken.. Hän oli 75-vuotias. PENTTI HÖRI Ministeri Berner kutsuu yrityksiä tietöihin KUOLLEITA Äitiä, Mommoa, Gambelmommoa ikävöiden Eila Sanelma BRANDT o.s. Poliisi otti tunti tapauksen jälkeen kymmenen kilometrin päästä Hiekkasärkkien alueelta kiinni kalajokisen vuonna 1973 syntyneen miehen. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Mies sai naapurin avulla hälytettyä apua hätäkeskuksen kautta ja ehti nimetä hälytyspuhelussa tekijän. –?Päästöjen vähentämisvaatimus on yksi haaste, digitalisaatiokin muuttaa logistiikalle asetettavia vaatimuksia, Jari Partanen totesi. Anu Maarit Aho siunattiin 7.4.2017 Raudaskylän kappelissa Ylivieskassa. Jäätä on sahattu myös ainakin Pyhäjoessa, Malisjoessa ja Lestijoessa. Kieliohjelma perustuu lakeihin, kuten perustuslakiin –?Ohjelman avulla ruotsinkielinen jaosto voi huolehtia yhä paremmin kielellisistä oikeuksista. Tuon tilaisuuden kaunis muisto on kirkon pian tapahtuneen surullisen palon jälkeen saanut ikään kuin kultaiset kehykset. Sote-keskustelulla osansa palautteissa Alkuvuoden aikana Soiten ruotsinkielistä palvelua koskevia palautteita on kertynyt muutamia. Kaipaamaan jäävät puoliso ja tytär perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Karjalainen mainitsee, että kotiseutumuseon kohta avautuu herkästi. 21.03.2017 Olit joukkomme tuki ja pylväs, jäi tyhjäksi paikkasi ylväs. Puukotus tapahtui yksityisasunnossa. Ministeri ei tosin itse päässyt paikalle, mutta seminaarin juontaja Antti Koivukangas luki viestin. Epäilty on pidätetty ja poliisi tulee esittämään rikoksentekijää vangittavaksi. KP/HANNA PARHANIEMI Jäät lähtivät Kalajoen keskustassa Yläjuoksulla vielä vankat jäät Heimo Riihimäki PIETARSAARI Liikenneja viestintäministeri Anne Berner esittää, että valtio, Pietarsaaren kaupunki, UPM, Snellman ja ST1 suunnittelisivat yhdessä kantatie 68:n parantamista yleensä ja Snellmanin risteysalueen kohentamista erikseen. Kiitosta Snellman antaa etenkin entiselle ja nykyiselle sote-johdolle Kokkolassa: se on näyttänyt omalla toiminnallaan hyvää esimerkkiä kaksikielisyyden toteuttamisessa. Hän oli syntynyt 29.7.1951 Vimpelissä. KALAJOKI (KP) Poliisin näkemyksen mukaan on todennäköisiä syitä epäillä, että kalajokinen 43-vuotias mies pahoinpiteli puukotti 37-vuotiasta kalajokista miestä torstai-iltana puoli kahdeksan aikaan useita kertoja pään seudulle. Kokkolan ja Kruunupyyn lisäksi ruotsinkielisiä asiakkaita tulee Pietarsaaren seudulta. Kärsämäellä on muutenkin kova rakennusvauhti. Lääkärinlausunnon mukaan uhrin terveydentila on kriittinen. Sahauksilla pyritään siihen, että jokijäät pääsisivät purkautumaan hallitusti, eivätkä patoutuisi ja muodostaisi jääpatotulvia riskikohteille. Hans Snellman puolestaan uskoo, että sote-keskustelulla on ollut vaikutusta reagointeihin. Lähistöltä paikalle kiiruhtaneiden poliisin ja ambulanssin saapuessa paikalle, mies ei enää pystynyt kommunikoimaan. Muistotilaisuus oli Raudaskylän kristillisellä opistolla. Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla tulvahuiput ajoittuvat todennäköisesti huhtikuun loppupuoliskolle. Kärsämäellä tarkoituksena on, että yksityinen toimija rakentaa hoivakodin ja ryhtyy myös ylläpitämään sitä. Siten jäidenlähtö olisi maltillista, eikä patoja tai tulvia pääsisi niin herkästi syntymään. Ohjelman laatimiseen on otettu mallia Vaasan sairaanhoitopiiristä, ja sitä on koostettu viime vuoden alusta. Toisen pääsiäispäivän konserttiohjelmisto etenee pitkäperjantain mollisävyistä aina pääsiäisaamun duurisäveliin. Ministerin mukaan olisi paikallaan pohtia tuota liittymää tarkemmin. Jäät lähtivät Kalajoesta torstaina Kalajoen keskustassa kotiseutumuseon kohdalla. Valtio on jo tehnyt väyläyhteistyötä kaivosteollisuuden ja jalostamoiden kanssa ja tulokset ovat olleet hyviä. 09.01.1928 k. –?Vanhaa Koivupuistoa tarvitaan edelleen ja se säilyy käytössä. Hänet vietiin ambulanssilla Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Chorus Vallis konsertoi kirkkotalkoiden hyväksi Anne Saarikettu (KP) Soitella on pian käytössään virallinen ohjenuora, jolla sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymän kielellisiä palveluita kehitetään ja turvataan myös ruotsiksi. Siiri Annikki Rauma siunattiin 7.4.2017 Maliskylän kappelissa Nivalassa. Jussilan arvion mukaan rakennustyöt tontilla voivat käynnistyä heti kun luvitus on kunnossa. Kuoron säestäjänä toimii Minna-Liisa Kaattari ja solisteina Pia Räihälä ja Teija Autio. Mies ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa. Muistotilaisuus oli kotona. Anna-Maja Henriksson kuvaili vieraille Pietarsaaren seudun teollisuuden vientiä ja teollisuuden logistiikkatarpeita. Koivupuistoon lisää vanhusten hoivapaikkoja KALAJOKI (KP) Alueellinen kamarikuoro Chorus Vallis konsertoi toisen pääsiäispäivän iltana Kalajoen kirkossa Soili Aution johdolla. Liikenneviraston ylijohtaja Jari Partanen kehui seminaarissa Alholman radan sähköistystä. Vesitilannetta voi seurata ymparisto.fi –verkkopalvelussa sekä Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen Twitter-tilillä POPTulvat. Pohjois-Pohjanmaan tulvista odotetaan keskimääräisiä, mutta nähtäväksi jää, miten Kalajoelle luvatut mahdolliset vesisateet vaikuttavat sunnuntaina ja maanantaina. Snellman muistuttaa myös, että esimerkiksi puutteet Soiten kotisivujen ruotsinkielistämisessä ovat olleet tiedossa, mutta asiaan on ehditty pureutua laajemmin vasta äskettäin. –?Kävimme eilen tarkastuskierroksella ja Nivalassa oli vankat jäät Kalajoessa. Snellmanin tehdasalue on tällä hetkellä yhteydessä kantatiehen kaupungin kadun kautta. –?Viime vuonna kielipolitiikka ei näkynyt palautteissa: terveyskeskuksen osalta niitä ei tullut yhtään, Kiurun osalta koko vuoden aikana kolme, suhteuttaa Jussi Salminen. Siunauksen toimitti kappalainen Tuomo Kälviä. –?Pikkuhiljaa saisi ruveta lämpiämään päivät, Karjalainen toivoo. Kaksikielisessä Soitessa palvelemista molemmilla virallisilla kielillä pidetään tärkeänä: 200?000 asiakkaasta, joiden lähin päivystävä sairaala on Kokkolassa, 40?000 on ruotsinkielisiä. Tällä hetkellä tilanne näyttää siis hyvältä. Kantatie 68 on tärkein yhteys Pietarsaaren sataman ja valtatie 8:n välillä. Jos hyvin käy, risteyshanke voidaan toteuttaa vuonna 2019. Pajala s. Siksi ohjelmassa painotetaan kielitaitoa henkilöstöä rekrytoitaessa sekä nykyisen henkilöstön kielikoulutusta. Kärsämäen kunta on tehnyt kaikista sote-palveluistaan kokonaisulkoistuksen Attendon kanssa. Myös vesisateet ovat pahasta, sillä ne jouduttavat jäidenlähtöä. Kicken Ulla, lapset ja lastenlapset Lena ja James, lapset ja lastenlapset Mary ja Raimo, lapset ja lastenlapset Det fanns för oss alla ett rum i ditt hjärta, för oss alla du gjorde ditt allt. –?Virta syö hiljalleen jäitä heikommaksi, mikä on hyvä asia, hän sanoo. Myös Pyhäjoella jäät ovat vielä voimissaan, mutta koskipaikkoja on jo auki. Vuosi sitten kuoro avusti kiirastorstain messussa Ylivieskan kirkossa. Kieliohjelmassa korostetaan muun muassa sitä, että Soitessa myös ruotsinkielisiä palvellaan äidinkielellään. –?Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi Jussiin. Hän toivoo, että havaituista epäkohdista kerrottaisiin ensisijaisesti organisaatiolle eli Soitelle. Asukkaat ovat kiinteistön omistajalla vuokralla. Mäenpää kuoli 6.4.2017 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Muistotilaisuus oli Seuratuvalla. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Aleksi Päkkilä. –?Mutta 45 prosenttia rataosuuksista on yhä sähköistämättä. Mitä asialle on tehty, sitä Soiten viranhaltijat selostavat ruotsinkieliselle jaostolle toukokuun puolivälissä. Soiten valtuusto käsittelee sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymän suomen ja ruotsin kieltä koskevaa kieliohjelmaa vielä kevään aikana. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Anna-Maja Henriksson iloitsi sähköistyshankkeesta ja saattoi muistuttaa kenties ministerin terveisiin viitaten, että Pännäisten–Alholman rata syntyi alkujaankin yksityisen elinkeinoharjoittajan, kaupungin ja valtion yhteistyönä. Ministeri Bernerin viesti kuultiin Pietarsaaressa perjantaina, kun pidettiin Alholman radan sähköistymisen avajaisseminaaria. Soiten hallitus on jo hyväksynyt suomen ja ruotsin kieltä koskevan kieliohjelman. Jaosto käsittelee palautteet uudessa Soitessa ja tekee esityksiä toimintojen kehittämiseksi, selvittää Soiten kehittämisjohtaja Jussi Salminen, joka toimii myös jaoston esittelijänä. Poikkeamisluvalla varaudutaan 1?200 neliön ja 30-35 -paikkaisen uuden yksikön rakentamiseen. Pellot olivat jo aivan lumettomat, mutta joki koskematon, Karjalainen kertoo. Paikoin on pitänyt turvautua nopeustai painorajoituksiin. Siitä syystä ja ajankohtaisesti sopivana kuoro haluaa lahjoittaa konsertin ohjelmatulot Ylivieskan uuden kirkon talkoisiin. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Timo Karjalainen kertoo sen olevan hyvä asia, kun koskipaikat avautuvat pikkuhiljaa. Risto Rautio Sieviläinen Risto Veli Rautio kuoli 6.4.2017 Ylivieskan terveyskeskuksen vuodeosastolla. –?Syksyllähän siitä ehti jo jäät kerran lähteä, eli tämä on toinen jäidenlähtö tälle talvea siitä kohti. Kaipaamaan jäivät puoliso Liisa, tytöt perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. VR on luvannut vähentää päästöjä ilmaan viidenneksellä ja sähköistys auttaa siinä. Kuoron aktiiviohjelmiston tekstit tällä sijoittuvat pääosin suurimpiin kristillisiin juhlapyhiin jouluun ja pääsiäiseen. Valtuustossa sitä käsitellään seuraavassa kokouksessa vielä kevään aikana. Kunnanjohtaja Esa Jussila kertoo, että nykyinen 42-paikkainen hoivakoti on täynnä ja uusia asiakaspaikkoja tarvitaan lisää. VR Yhtymän suunnittelujohtaja Nina Mähösen mukaan Alholman radan sähköistys suunniteltiin yhteistyössä UPM:n ja kaupungin kanssa ja yhteistyö kannatti. Ei ollut edes vettä jään päällä. Nyt olisi parasta, että päivällä lämpöasteet olisivat hieman plussan puolella ja iltaa kohden asteet painuisivat pakkasen puolelle. Valtio voisi toimia hankkeen koordinaattorina. Sähköradan vihkiäisiin kuuluvan nauhan leikkauksen suorittivat Veikko Petäjistö, Anna-Maja Henriksson, Jari Partanen, Nina Mähönen, Rami Metsäpelto sekä Stefan Svenfors. –?Saimme selvitettyä eri ratkaisujen vaikutukset esimerkiksi puukuormien purkuaikaan, kuljetusaikoihin ja Pietarsaaren katuliikenteeseen. Tulvahuippu oli silloin näihin aikoihin. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Kieliohjelma pian suuntaviivoina Soitessa kielellisten palvelujen kehittämistä ja turvaamista myös ruotsiksi pidetään tärkeänä Hanna Parhaniemi KALAJOKI (KP) Kalajoki lähti virtaamaan ainakin kotiseutumuseon kohdalla Kalajoen keskustassa torstaina. Kehittämisjohtaja arvioi, että kieliohjelman käsittely luottamuselimissä on osaltaan aktivoinut palautteiden antamista viime kuukausina. Jokisuut ovat ongelmapaikkoja. Kuoro toimii Kalajoen ja Ylivieskan seudun yhteisenä opintopiirinä ja laulajia on yhteensä nelisenkymmentä kuudelta eri paikkakunnalta. Varsinkin, kun yläjuoksu on vielä umpijäässä. Siunauksen toimitti rovasti Heikki Hurskainen. Kuntaan on tulossa lisää vuokra-asuntoja ja muun muassa Lujabetoni on ilmoittanut laajentavansa tuotantotilojaan. Kun puutteita huomataan, niistä kerrotaan edelleen jaostolle. Poliisi pidättänyt puukotuksesta epäillyn Antti Savela KÄRSÄMÄKI (KP) Kärsämäen kunnanhallitus käsittelee maanantaina poikkeamisluvan myöntämistä vanhusten palveluasumisen yksikön rakentamiseen Koivupuiston nykyisten palveluasuntojen viereen. Koivupuiston nykyisen rakennuksen omistaa vanhainkotiyhdistys ja asukkaat ovat yhdistyksen vuokralaisia. Esimerkiksi Vääräjoen veden odotetaan nousevan viikonloppuna reilusti, mutta vain hetkellisesti. LYHYESTI KUOLLEITA HAUTAUKSIA KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 5 UUTISET Marja-Terttu Höri Kokkolalainen Marja-Terttu Höri o.s. Ely-keskus on ehkäissyt tulvien syntymistä sahaamalla jäitä Kalajoessa tänä keväänä. Jukka Sakari Kangas siunattiin 7.4.2017 Nivalan kirkossa. Vakuutan, että palautteet otetaan vakavasti, niin me luottamushenkilöt kuin virkamiehetkin, puheenjohtaja painottaa. Viime vuonna Kalajoen tulva jäi keskimääräistä alhaisemmaksi, vaikka vesisateet ja yöpakkasten loppuminen kiihdyttivät lumien sulamista. Uhri sai pahoinpitelyssä hengenvaarallisia vammoja. –?Tiestön korjausvelkaa on paljon ja siksi ministeri on asettanut parlamentaarisen työryhmän tutkimaan tiehankkeiden tulevaa rahoitusta. On turha kirjoittaa lehtien palstoille, jos kirjoittajalla ei ole kaikkia taustoja tiedossa
LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 6 UUTISET Kokkola Sari Aho siivoustyönjohtaja Markus Anttila myymäläpäällikkö Matshouda Bakadiasa insinööri, Nooa yhdist. Lujalla edunvalvonnalla, vuoropuhelulla ja luottamuksella. 117 Marita Loukiainen toiminnanjohtaja 116 Veikko Veli Linna prosessinhoitaja 115 Riitta Rahkola yrittäjä 130 Tuomo Puumala kansanedustaja, YTM 129 Tapani Purontaka yrittäjä, muusikko (sit) 128 Pekka Pudas rikosseuraamustyöntekijä 127 Paula Pensaari YTK, eläkeläinen 126 Riikka Peltola diakoniatyöntekijä, sair.hoitaja 125 Sari Pekkarinen yrittäjä, Insinööri 124 Anneli Palosaari sairaanhoitaja 123 Petri Tofferi vanhempi konstaapeli 138 Jari Tikkanen agrologi 137 Petri Taskila prosessinhoitaja 136 Pekka Takala jakaja 135 Jetro Sääskilahti myyjä 134 Reeta Savola kotiäiti 133 Kardigue Sakone eläinlääkäri 132 Vesa Ruokoja eläkeläinen 131 Alpo Ylitalo, eläkeläinen, sit. Keskustalla ja Keski-Pohjanmaalla se on lähes yhteinen. 5 Pauli Haaponiemi opettaja 6 Matti Heiniemi sukututkija 7 Veijo Hernesniemi maanviljelijä 8 Pekka Hämäläinen yrittäjä,kodinkoneas. Jokivarsien suulle ja sydänmaille takaisin.. Jarmo Humalajoki opettaja Jani Hohenthal,sit. 70 Jaana Jylli sairaanhoitaja 44 Aleksi Luoma opiskelija 53 Taneli Pihlajamaa maanviljelijä 62 Markus Virkkala maisteri 71 Kaustinen Keskipohjalaisia huolenpitäjiä Mari Kerola K-P:n Keskustan puheenjohtaja 100 -vuotias Suomi henkii historiaa. Raimo Hiltunen ahtaaja Anne Hietaharju koulusihteeri Reino Herlevi maanviljelijä, yrittäjä Jarkko Hautamäki insinööri Sakari Harju eläkeläinen Anne Jussila maatalousyrittäjä 100 Harri Jylhä eläkeläinen 101 Veli-Matti Jylhä yrittäjä 102 Markku Kallinen kapteeni evp 103 Mirja Kallio osastonhoitaja 104 Kari Kalliokoski päätoim. Älä anna virran viedä vaan äänestä! Me kuljetamme hyvinvointia. sairaanhoitaja 140 Elina Toivonen sosionomi AMK 139 92 93 94 95 96 97 98 91 84 85 86 87 88 89 90 83 Sanna Hietalahti ravintolakokki,tarjoilija 8 Tuukka Jussinmäki liiketalouden tradenomi Veli-Matti Hotakainen yrittäjä Maarit Hotakainen luokanopettaja 9 10 11 Jussi Karhulahti maaseutuasiamies 12 Sari Korpinen lähihoitaja 13 Tiina Koskela lähihoitaja, tradenomi 14 15 Mira Kukkola opiskelija 16 Esko Leppäharju mv. opettaja 19 Noora Pajala yrittäjä 20 Eero Pihlajaniemi rakennusarkkitehti, yr. Yhteisö hengittää kulttuuristaan, saa voimansa elinkeinoelämästä, ja sen sydän on ihmiset. opettaja 61 Katri Puumala palvelupäällikkö 63 Eija Seppä teologian maisteri 64 Joonas Teirikangas kalvonpuhaltaja 65 Helinä Tuomela yrittäjä 66 Kai Ukskoski rakennusmestari 67 Sanna Uusivirta graafinen suunnittelija 68 Tero Varila fysioterapeutti 69 Hannu Virkkala rakennusmestari/eläk. 146 Tapani Vuolle yrittäjä 145 Mirva Vesa eduskunta-avustaja HUK 144 Pia Uusitalo kotiäiti 143 Paula Typpö luokanopettaja, KM 142 Paavo Tuunala myyntipäällikkö 141 Katariina Tunkkari psykiatr. Paavola agrologi/maanviljelijä 59 Toni Peltoniemi autonasentaja 60 Sanna Penttilä maatalousyr. 21 Piia Rautiola lähihoitaja, kotiäiti 22 Anja Törmä lähihoitaja 23 Marko Välisaari yrittäjä 24 Toni Anttila agrologi/maanviljelijä 41 Juha Hanhikoski metsätyönjohtaja/eläk. kotiäiti 122 Tapio Pajunpää maatalousyr. 9 Veli-Matti Isohanni maanviljelijä 10 Olli Joensuu terveydenhoitaja, el. Yhdessä olemme säilyttäneet maakuntamme itsenäisyyden. pj. 11 Mari Kerola emäntä, käsityöläinen 12 Janne Kivioja kirvesmies, ins.opisk. Emme ole jääneet odottamaan, vaan tehneet itse, viimeksi rakensimme Soiten puolustamaan palveluitamme. (sit) 43 Pekka Kivelä (sit) lehdistöneuvos/eläk. Se sykkii meissä jokaisessa. Olemme uudistaneet kotikuntiamme. Marko Forsell KTT, yliopettaja Maarit Grönholm yrittäjä, eläkeläinen Outi Haasala kirjanpitäjä, tradenomi Iiris Hakasaari omaishoitaja Tapani Hankaniemi kauppateknikko Sari Innanen lehtori, kauppat. lis. maisteri 15 Osmo Miettinen kauppateknikko 16 Petri Mäki-Korvela projektityöntekijä 17 Jaakko Mäki-Petäjä pääsihteeri 18 Jari Orjala maatalousyr. agrol.AMK 121 Kauko Ojala maanviljelijä eläkel. 58 Vesa K. 13 Mika Kokkonen maatalousyrittäjä 14 Katri Kykyri liikuntatiet. 120 Jyrki Ojala opettaja, sit. 42 Irmeli Hartikainen Yrittäjä, toim.joht. eläkeläinen 17 Eljas Liedes maaseutuyrittäjä, lomittaja 18 Noora MastokangasBriceno opettaja Jyrki Mastokangas maanviljelijä, yrittäjä Antti Lindfors liiketalouden opiskelija 19 20 21 Nina Meriläinen yrittäjä 22 Jarmo Pollari autoilija 23 Timo Pärkkä projektisuunnittelija 24 25 Jukka Tuominiemi yrittäjä 26 Andrus Tänav maatalouslomittaja 27 Antti Kujala maatalousyrittäjä Kari Torppa maatalouslomittaja maatalousyrittäjä Halsua Kannus Katri Aro emäntä 2 Esa Erkkilä kyläasiamies, mv 3 Tapani Erkkilä yrittäjä 4 Kari Gromoff maatalousyrittäjä, el. Mäkelä oikeustieteen maisteri 55 Pertti Mäki-Petäjä yrittäjä 56 Kari Paasila eläkeläinen 57 Teuvo Paavola eläkeläinen/maanvilj. 45 Kari Korkala sähköasentaja 46 Ari Koskela autonkuljettaja 47 Jouni Koskinen tarhaaja 48 Tuomas E Kuorikoski maanviljelijä 49 Iiro Kurunsaari opiskelija 50 Kai-Eerik Känsälä kulttuurituottaja amk 51 Anne Lillsund henkilöstövastaava 52 Maria-Elisa Marjusaari arkistonhoitaja, FM 54 Antti J. paloesimies, sit. tuntiopettaja 105 Jorma Kauppila yrittäjä 106 Ismo Jukkola eläkeläinen 99 Jaana Kellokoski hoitoalan yrittäjä, lähih. 107 Miika Kiiskilä opiskelija, ylioppilas 108 Jaakko Kosonen osastonhoitaja 109 Raili Kultala eläkeläinen 110 Hannu Kuusniemi pappi (eläkk.) yrittäjä 111 Päivi Laitamäki merkonomi 112 Veikko Laitila projektijohtaja 113 Tarja Leppikangas-Maunula päiväkodin johtaja, KM 114 Johanna Paloranta kauppat.yo. 119 Marjut Marttila KTM, kotoutumisasiantuntija 118 Juha Luomala lääkintävahtimestari-sair.kulj
16 Kirsi Läspä yrittäjä/autonkuljettaja 17 Tapio Palohuhta maanviljelijä 18 Jouko Pilvilampi maanviljelijä 19 Kari Pollari metsäkoneenkuljettaja 20 Esko Pulkkinen eläkeläinen 21 Mirja Aho opettaja, eläkeläinen 8 Kimmo Anttila yrittäjä 9 Sami Finnilä maatilayrittäjä 10 Raimo Haapalehto opettaja, eläkeläinen 11 Hannu Haukilahti yrittäjä Riitta Huusko eläkeläinen, perushoit. eläkeläinen 26 Hannu Kivelä mv. maisteri 25 Antero Tikkakoski KTM, toimialavastaava 26 Hannes Torppa kansanedustajan avustaja 27 Jussi Torppa yrittäjä 28 Veteli Erkki Lassila yrittäjä, insinööri 15 Jussi Leppäniemi autom.ins./sähköt.joht. 15 Tapio Tuikka yrittäjä, metsätalousins. 32 Ville Suomala DI, senior Solution Architect 33 Anna-Maija Syri sairaanhoit. eläkeläinen 27 Kimmo Kopsala hopea-artesaani 28 Ville Hirvikoski HuK, opiskelija 17 Janne Huhtala perhehoitaja 18 Marja Hylkilä Taiteen maist. 34 Juho Tuikkanen koneurakoitsija 35 Toholampi Ilona Alatalo kotiäiti 2 Anni Hertteli lähihoitaja 3 Antti Hietaniemi yrittäjä 4 Antti-Jussi Hietaniemi talonrakentaja 5 Tapani Humalajoki maataloustyönohjaaja 6 Perho Antti Järvenoja eläkeläinen, mv. tuntiopettaja 24 Silva Sevola (sit) yht.tiet. Muista äänestää sunnuntaina Anne Hietaharju koulusihteeri 121 Tapio Pajunpää ilmoitusaukeaman maksaja: K-P:n Keskusta ja ehdokkaat Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola Kokkola. 16 Pekka Tuikkanen maatalousyrittäjä 17 Jouni Haapaniemi vuorovastaava 3 Osmo Haasiomäki sopimuspalokuntal. 22 Marko Järvenoja koulukuraattori 23 Heimo Karjalainen eläkeläinen 24 Jarkko Kentala FM, tuotepäällikkö 25 Alpo Keskitalo mv. yrittäjä 4 Mari-Liisa Haka yritysneuvoja 5 Susanna Hakala koulukuraattori 6 Jani Hietapakka sähköasentaja 7 Luoto Minna Ingram IT-päällikkö IT-chef 53 Darren Ingram kommunikationkonsult redaktör 52 Nicole Haglund opiskelija, studerande 125 127 Sari Klemola tuotantotyöntekijä produktionsarbetare Esa Koskela (sit.) ympäristösuunnittelija miljöplanerare Juha Konttila apteekkari apotekare 124 126 129 128 Pentti Silvennoinen opetusneuvos, eläk. Nyt! Tukemista, kehittämistä ja välittämistä Sari Pekkarinen insinööri AMK, yrittäjä, tuotantojohtaja Uusia ajatuksia työllisyyden ja palvelujen parantamiseksi 124 Elina Toivonen vammaisavustaja, sosionomi AMK -aloitekykyinen, aktiivinen toimija -Keskustan kunnallisjärj. 11 Jaana Salo insinööri 12 Raili Savolainen perushoitaja 13 Marja Tiala sairaanhoitaja 14 Jukka-Pekka Tuikka maat.yr. tuulivoima-as. maatal.yr. 13 Johanna Järvelä KM, erityisluokanopettaja 14 Eveliina Jussila maanviljelijä 8 Ville Kiiskilä maanviljelijä 9 Jorma Koski-Vähälä yrittäjä 10 Sirpa Parkkila maatalousyrittäjä, lähihoit . 11 Sarita Kirvesmäki opettaja 12 Heikki Kotilainen puuseppä 13 Matti Kytölä sahaoperaattori 14 Mika Kytölä opettaja 15 Henri Lassila LVI-asentaja 16 Matias Linna ajoneuvoasentaja 17 Matti Louhula koulutuspäällikkö 18 Teija Pannula sairaanhoitaja 19 Tapio Peltokangas maatalousyrittäjä 20 Minerva Rannila KM, projektipäällikkö 21 Pekka Riihimäki kiinteistönhoitaja 22 Sanna Salmela kotiäiti 23 Jarkko Sivula tuotepäällikkö 24 Liisa TamminenHaapala, eläkeläinen 25 Jenna Viitala kotiäiti 26 Timo Olkkola mv. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 7 UUTISET Lestijärvi Antti Isomöttönen kuorma-autonkuljettaja 7 8 9 Esa Kalliokoski yrittäjä 10 Matti Kellokoski toimitusjohtaja, eläk. KM 19 Raimo Kallio tuntiopettaja 20 Minna Lankinen suunnittelija 21 Sirpa Puusaari koulutuspäällikkö 22 Hannu Saarela maanviljelijä 23 Petri Saari (sit) päätoim. sihteeri 139 Sanoista tekoihin Keskustan ehdokkaita. undervisningsråd, pensionär Veikko Kuusela yrittäjä företagare SirpaSalmela lastentarhanopettaja barnträdgårdslärare Sami Koskinen myyntijohtaja försäljningschef 131 130 Pietarsaari 12 Jussi Jänkä liikunnanopettaja Sirpa Itäniemi yrittäjä, kokki Äänestä! 95 Raimo Hiltunen -perheiden hyvinvointi -maaseutu elinvoimaisena -Kokkolan talous kuntoon 9 4 Nainen Kälviältä. levyseppähitsaaja 29 Ilkka Piispanen rikosylikomisario 30 Kaija Polso maatalousyrittäjä 31 Mika Ranta-Nilkku suunnittelija, metsätal.ins
Puo lueen kannatuksen vakiotaso on kuitenkin ollut aikanaan 25 prosentin luokkaa. Tampereella keskusteluun on noussut myös raitiotie, jota jo rakennetaan. Nyt jopa kolmas sija on mahdollinen, ja se olisi melkoinen katastrofi , Jokisipilä linjaa. Yksikään suurista puolueista ei voi olla tyytyväinen gallup-lukuihin. Kansallisen vaalitutkimuskonsortion puheenjohtaja, professori Kimmo Grönlund myöntää laskeskelleensa jo mahdollista lopullista osallistumisprosenttia. Kyllikki Lahti evästi ehdokkaita muistamaan syrjäkylätkin. –?En ole liikkuva äänestäjä, vaan pikemminkin itseni sementoinut. . RIITTA SALMI Lopullinen kanta ratkeaa vasta äänestyskopissa Janno Männämäe pitää kiinni perinteistä ja äänestää aina vaalipäivänä. Sadinmaa kertoo, että hän aikoo vihkiä myös jatkossa samaa sukupuolta olevia pareja, jos häntä pyydetään. Lahti ei ollut antanut ääntään vielä ennakkoäänestyksessä, vaan kansalaisvelvollisuuden hoitaminen jäi varsinaiseen vaalipäivään. Lopullinen päätös tulee vasta äänestyskopissa, mies toppuuttelee ja kertoo, että käy äänestämässä aina vasta vaalipäivänä. Kahvia on tarjolla useammassakin ideologisessa sävyssä. Sadinmaa vihki kaksi paria ja siunasi kolme Vihdoinkin vihille -tapahtumassa Helsingissä samana päivänä, kun laki maaliskuun alussa muuttui. Näyttää siltä, että huomiset vaalit kiinnostavat kansaa prosenttiyksikönkymmenyksen enemmän kuin neljä ja puoli vuotta sitten. Sadinmaan tietojen mukaan jotkut papit olisivat kesällä vihkimässä samaa sukupuolta olevia. –?Keskustelu on mennyt vähän liikaa tuonne soten puolelle, ja paikallisista asioista keskustellaan liian vähän. –?Ainakaan itse en ole nähnyt mitään systemaattista analyysia, jossa olisi laskettu mikä on vaalipäivän sään vaikutus. –?Keminmaan keskusta pärjää edelleen ihan hyvin, vaalituvalla päivystänyt kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tuula Eilittä totesi. HENRIPEKKA KALLIO ”Periferiastakin täytyy pitää huolta” Etelä-Lapissa vaalien pääteemoja ovat sote ja keskussairaala. Gallupeissa jokaisen kannatus on ollut 18– 19 prosentin tuntumassa. –?Talous, nuoriso, vanhukset, niitä perusjuttuja, hän luettelee asioita, jotka ratkaisevat äänestyspäätöksen. 26,3 prosenttia äänioikeutetuista on jo ehtinyt antaa äänensä ennakkoon. –?Minua todennäköisesti rangaistaan virasta pidättämisellä määräaikaisesti, Sadinmaa kertoo. Sdp, kokoomus ja keskusta lähtevät vaaleihin rinta rinnan. Osa papeista käynnisti maaliskuussa kampanjan, jonka tarkoituksena on kannustaa seurakuntalaisia lähettämään piispoille postikortteja, joissa heitä pyydetään suhtautumaan suopeasti samaa sukupuolta olevien vihkimisiin. päivänä voimaan lainmuutos, joka teki avioliitosta sukupuolineutraalin. Hän lisää valittavansa tuomiokapitulin päätöksestä hallinto-oikeuteen, jos häntä rangaistaan. ”Jos he eivät rankaise, niin silloinhan se on avoin valtakirja kaikille papeille vihkiä.” KAI SADINMAA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVIA PAREJA VIHKINYT PAPPI Helsinkiläinen pappi Kai Sadinmaa vihki maaliskuussa kaksi samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon. Se on pitkäaikainen perinne. Kuntavaalit ovat nyt ensimmäistä kertaa keväällä syksyn sijaan. . 770 aiemmin rekisteröityä parisuhdetta muutettiin avioliitoksi ensimmäisen kuukauden aikana. Hän äänestää perinteensä mukaan vasta vaalipäivänä sunnuntaina. Tutkija laski: äänestysprosentti nousee 58,4:ään Kevätvaalien ennakkoäänestyksen noussut suosio yllätti tutkijan. Evankelis-luterilainen kirkko voi rangaista pareja vihkineitä pappeja, koska kirkko ei salli samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisiä. –?Esimerkiksi eduskunnan kyselytunti on välillä hauskaa viihdettä. Täällä Rotuaarilla en ole kierrellyt kojulta kojulle aiemmin, Mattila jatkoi. –?Vuoden 2006 presidentinvaalit ovat edelliset, jotka demarit ovat voittaneet. Vaikka Mattila tietääkin jo melko varmasti kenelle äänensä antaa, yksi hyvä syy vaalikojujen kiertelyyn tulee hänelle mieleen. Orpolle kuntavaalit ovat ensimmäinen todellinen mittari puheenjohtajana. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 8 KOTIMAA Markku Uhari Pappi Kai Sadinmaa on edelleen ainoa samaa sukupuolta olevia pareja vihkinyt pappi, josta on tehty kantelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntiin. Se voi povata koko vaalien äänestysprosentin nousua, mutta ennakkoäänestyksen suosio on ollut muutenkin kasvussa. Neljäntenä on vihreät, perässään perussuomalaiset ja vasemmistoliitto. Ville Koivuniemi OULU Oulun kävelykadulla Rotuaarilla oli perjantaina aamupäivällä rauhallista. . –?Viimeisiä kuulumisia tulin kyselemään. Helsingin tuomiokapitulin lakimiesasessorin Ritva Saarion mukaan Sadinmaan tapaus on edelleen valmistelussa. Rami Nieminen Kuntavaalien ennakkoäänestys oli liki pari prosenttiyksikköä vilkkaampaa kuin viime vaaleissa. Entä jääkö äänestäminen väliin, jos sunnuntaiksi sattuu oikein kurja sää. Ylen uusimman gallupin mukaan kokoomus (18,8 prosenttia), keskusta (18,6) ja sdp (18,4) ovat liki tasoissa. Saario ei osaa arvioida, millaisia selvityksiä asian tiimoilta tullaan tekemään, eikä hän sen vuoksi ota kantaa tarkkoihin aikatauluihin. Eetu Hämäläinen kävi Tampereen Keskustorin vaalimökeillä perjantaina puolenpäivän aikaan. Harva hirsinen vaalimökki on saanut vielä maksavia, tai pikemmin äänestäviä asiak kaita. Turkulainen Janno Männämäe pohtii omaa valtuustoehdokastaan viime tippaan saakka. Hän kuitenkin havaitsi, että ennestään ihmisille tun tematon ehdokas tarvitsisi menestyksekkääseen kampanjointiin resursseja, joita hänellä ei ollut. Seuraavaksi olisi tarkoitus syventää opintoja ensihoidon parissa. Mikko Pulliainen TAMPERE Tampereen Keskustorilla vaalikampanjointia seuraava Eetu Hämäläinen on julkisiin vaaliteemoihin hieman pettynyt. Mielipidetiedustelujen valossa tavoite on kova, toteaa Jokisipilä. Keskustan Keminmaan kunnallisjärjestö päätyi talvella valtakunnallisen huomion kohteeksi Paavo Väyrysen erottamisjupakan takia. Hänestä kanneltiin Helsingin tuomiokapituliin samalla viikolla. Jos pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon, liitto on nykylain mukaan juridisesti laillinen. Kovimmat paikat vaaleissa on sdp:llä ja puheenjohtaja Antti Rinteellä, arvioi Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä. –?Olen ajatellut, että se voisi olla 58,4 prosenttia mekaanisesti laskien, mutta se voi olla korkeampiki n, hän heittää ja vertaile e ennakkoäänestystä viime eduskuntavaaleihin. Sadinmaan saaman tiedon mukaan tuomiokapituli käsittelee hänen selvitystään huhtikuun 26. JUKKA-PEKKA MOILANEN Kahvin ja jutustelun vuoksi kannattaa vielä kiertää Oululaisella Heino Mattilalla on vielä ääni antamatta. –?Mielestäni eläkeläisten asioita on hoidettu huonosti. Ei hänessä mitään vikaa ole, mutta enemmänkin olisin voinut käyttää aikaa siihen, mitä ehdokkaat mistäkin ovat mieltä, jos ovat. Viime kuntavaaleissa koko äänestysprosentti oli 58,3. Hänen mukaansa jännittyneisyys on myös näkynyt Rinteen olemuksessa viimeisissä vaalitenteissä. Hän aikoo ennen vaalipäivää vielä käydä keskusteluja kavereidensa kanssa poliitikkojen sopivuudesta omaksi ehdokkaaksi. –?Toisaalta kaikilla kolmella suurella puolueella tilanne on sellainen, että jos tulos jää alle kahdenkymmenen prosentin, ei paljon ole varaa paukutella henkseleitä, Jokisipilä sanoo ja muistuttaa kokoomuksen Petteri Orpolla olevan näytön paikka. Tällä hetkellä Mattila on kiinnostunut eläkeläisten asioista keskustelemisesta. Hänen terveisensä ehdokkaille koskivat kotikylä Itäkoskea parinkymmenen kilometrin päässä kuntakeskuksesta. Hiippakunnat eivät välttämättä saa tietää, vihkiikö pappi samaa sukupuolta olevia avioon. –?Linjapuheessaan Orpo totesi, että kokoomuksen kannatuksen pitäisi olla kahdenkymmenen prosentin päälle. Mattila seuraa poliitikkojen edesottamuksia sunnuntaihin ja äänestämässä käymiseen saakka. Äänestysprosentin hän arvioi jäävän viime vaalien tasolle. Grönlundin mukaan on vaikea arvioida, onko muutoksella toivottu suotuisa vaikutus äänestysintoon. Henripekka Kallio KEMINMAA Kyllikki Lahti piipahti perjantaina keskustapuolueen vaalituvalle kauppareissullaan. Parisuhteita ei enää Suomessa rekisteröidä, mutta rekisteröityjä suhteita ei ole pakko muuttaa avioliitoiksi. Rami Nieminen TURKU Janno Männämäe kehuu Turun vaalitorilla saamaansa kahvia. Mattila on jo käytännössä varma äänestyspäätöksestään, mutta tuli silti vielä haistelemaan tunnelmaa. –?Koska tämä on ihmisten kanssa pelaamista, emme pysty mallintamaan niin, että voisi varmuudella sanoa. Mutta ajatellen vähäistä intoa, joka näihin vaaleihin on ollut, yllättävän korkealle äänestysvilkkaus on noussut. Viime gallupeissa jokaisen kannatus on ollut 18–19 prosentin tuntumassa. Niillä paikkeilla, joissa yleensä feissarit päivystävät, jaetaan nyt makeisia. –?Jos on oikein huono sää, se on omiaan heikentämään äänestysintoa ainakin epävarmimpien kohdalla, Grönlund arvioi. Etelä-Lapissa vaalien päähuoli tuntuu olevan sote-uudistus ja alueen keskussairaalan kohtalo. Hänen mukaansa ennakkoäänestyksessä kannatustaan pönkittävät yleensä vasemmistoliitto ja keskusta. –?No ei! Enhän minä sokerista ole tehty, Männämäe nauraa. Loppukiri ei näytä hikiseltä Turun vaalitorin viimassa. Sdp, kokoomus ja keskusta lähtevät vaaleihin rinta rinnan. Toisaalta kuntavaaleissa ennakkoäänestys ei yleensä ole vetänyt väkeä yhtä paljon kuin muissa vaaleissa. Hämäläinen olisi halunnut ehdokkaiden keskittyvän enemmän eri kaupunginosien kehitykseen. –?Eihän se mitään hauskaa hommaa ole, mutta pakko se on katsoa hallinto-oikeudessa, sanoo Sadinmaa. Pari puoluetta viritteli vaalikojujaan toimintakuntoon, kolmelta kojulta sai kahvia, mehua, keksejä ja tietoa ehdokkaista. Meillä on siellä aika hyvät harrastuspaikat tämmöisille eläkeläisille. –?Minua on ihmetyttänyt, että ehdokkaat ovat ryhtyneet siihen aika vähän. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli käsittelee hänen selvitystään huhtikuun lopussa. Näin voi käydä, jos pappi vie vihkimisilmoituksen maistraattiin eikä kirkkoherranvirastoon. Ainoastaan Sadinmaan tapaus on huhtikuun ensimmäisen viikon loppuun mennessä vireillä. –?Voisi ajatella, että mikäli vaalipäivänä tulee vilkkautta, se voisi hyödyttää esimerkiksi vihreitä, koska heillä on ennakkoäänestys ollut huonoa. Hän aikoo toimittaa ensi viikolla tuomiokapitulille oman selvityksensä asiasta. . Lisäksi Suomi on iso maa, joten sääkin on vähän suhteellinen käsite, koska se vaihtelee maan eri osissa. Henkilönkin suhteen olin laiska, sillä äänestin samaa henkilöä kuin aiemmin. –?Koko kunnasta täytyy pitää huolta, sieltä periferiastakin. päivänä. Lännen Median vaaliasiantuntija Markku Jokisipilä kommentoi tuloksen kehittymistä sekä Lännen Median lehtien verkkosivuilla että maanantain lehdissä. MEERI UTTI / ARKISTO Pappi uskoo saavansa rangaistuksen Vain Kai Sadinmaan suorittamasta homoparin vihkimisestä on kanneltu, paljastaa Lännen Median selvitys.. –?Saa täältä ainakin hyvää kahvia, ja pullaakin, Mattila virnisti. Piispat ovat olleet niin korkealla profi ililla estämässä pappeja, että he eivät vihkisi. Ainakin se lämmittää viimaisella kävelykadulla, jossa perjantaina aamupäivällä puolueet vasta pystyttelevät telineitään. JUKKA VUOKOLA Paikalliset asiat jäivät puheissa isojen varjoon Tamperelaisen Eetu Hämäläisen mielestä sote-uudistusta on puitu ennen kuntav aaleja julkisuudessa turhankin paljon. Vanha totuus vaalipäivän säästä pitää Grönlundin mukaan kutinsa jossain määrin. Sadinmaa itse uskoo, että hän saa vihkimisistä seuraamuksia. –?Kunnallehan jää loppujen lopuksi paljon tehtävää, esimerkiksi koulutus. Lännen Media kysyi hiippakuntien tuomiokapituleista, onko uusia tapauksia tullut vireille sukupuolineutraalin avioliittolain astuttua voimaan. –?No, katsotaan. Mikään puolue ei ole hoitanut niitä riittävän hyvin. Varsinaisena vaalipäivänä taas vihreät ja rkp ovat vahvoilla. Oululainen eläkeläinen Heino Mattila ei ole vielä äänestänyt, mutta aikoo käyttää äänioikeutensa varmuudella –?Olen aina äänestänyt vaalipäivänä, ja niin teen nytkin, Mattila sanoi. –?Minun on vaikea nähdä sitä, että he eivät minua rankaisisi. Asiasta on myös jätetty aloite tulevalle kevään kirkolliskokoukselle. Vasemmiston vakaumukselliset äänestäjät piirtävät punaisen viivan ajoissa, ja keskustan ydinalueilla pitkät välimatkat suosivat ennakkoon äänestämistä. Ehdokkaan valinta ei tuntunut stressaavan Lahtea, joka kuvaili itseään puolueuskolliseksi. Niistä asioista olisi voinut puhua enemmän. –?Voi olla, että tästä on tullut myös arvovaltakysymys. Oululainen Heino Mattila on harkinnut äänestyspäätöstään vaalien alla pitkään, ja aikoo antaa äänensä sunnuntaina. AVIOLIITTOLAKI SUKUPUOLELLA EI OLE VÄLIÄ . . Äänestyspaikkojen ovet avautuvat huomenna sunnuntaina kello 9 ja sulkeutuvat illalla kello 20. Lahden mielestä soteen on keskitytty vaalien alla ehkä liikaakin. Lännen Media seuraa vaalien tuloslaskentaa tiiviisti koko sunnuntai-illan. Suomessa astui maaliskuun 1. Ehdokkailla on hyvin aikaa vaihtaa kuulumisia keskenään. Väestörekisterikeskuksen mukaan kaikkiaan 87 samaa sukupuolta olevaa paria solmi avioliiton maaliskuun aikana. Jos he eivät rankaise, niin silloinhan se on avoin valtakirja kaikille papeille vihkiä. Väyrynen ei päässyt ehdolle keskustan riveihin Keminmaalle, vaan lähti saalistamaan ääniä Helsinkiin kristillisdemokraattien listalle. . Sadinmaan tilannetta tultaneen kuitenkin käsittelemään ennakkotapauksena. Turkulaisena erikoisuutena mökkirivistä erottuu yhteislista Sinivalkoisten MV-lehteä mainostava banderolli. KUNTAVAALIT JÄNNITYS TIIVISTYY . Keminmaalainen Kyllikki Lahti kävi tervehtimässä vanhoja tuttujaan Tuula Eilittää ja Eila Tuomaalaa keskustapuolueen vaalituvalla Keminmaan Citymarketilla. Ennen ennakkoäänestyksen alkamista ajattelin, että se voisi jäädä alemmaksikin, Grönlund pyörittelee. Hän kertoo myös harrastavansa politiikan seuraamista ”vähintään viikoittain”. Toistaiseksi hän ei ole lyönyt omaa ehdokastaan vielä lukkoon. Männämäe perehtyy pahvimuki kädessään vihreiden tarjouksiin. Hämäläinen on itsekin ollut aikanaan kahdesti kunnallisvaaliehdokkaana. Männämäe lisää vielä pelastusalan, koska on alalla itsekin. Avioliittoja vihittiin ja parisuhteita rekisteröitiin eniten Etelä-Suomessa. Suomessa on lukuisia pappeja, jotka ovat julkisesti ilmoittaneet olevansa valmiita vihkimään ja siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Viime kuntavaaleissa vastaava luku oli 24,4 prosenttia. Huono vaalitulos voi tehdä Rinteen aseman vaikeaksi, vaikka hän juuri saikin jatkomandaatin. Puolueen jäsenyys hänellä on edelleen, ja äänestyksenkin mies hoiti ennakkoon. Olisi hyvä, että ne pysyisivät siellä, Lahti evästi. PARIT 87
–?Valtakunnallista valmiuden nostoa ei ole tehty. Perjantai-iltana ei ollut vielä tietoa, oliko suomalaisia iskussa haavoittuneiden joukossa. Löfven kommentoi Tukholman tapahtumia lehdistötilaisuudessa illalla. Aftonbladet-lehden mukaan auto oli otettu Adolf Fredriks Kyrkogatanilta, josta on iskupaikalle matkaa muutamia satoja metrejä. Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan metro ei kuitenkaan ajanut edelleenkään ydinkeskustaan. Sellaisia ei ilmennyt. Lisäksi hoidossa oli 15 loukkaantunutta, joista kahdeksan vammat vaikuttivat vakavilta. Poliisi kertoi TT:lle ainakin kolmen ihmisen kuolleen tapahtumapaikalla, ja Tukholman läänin ylilääkärin mukaan yksi uhri kuoli vielä myöhemmin sairaalassa. Tapahtumien tarkkaa kulkua selviteltiin vielä illalla. Poliisi kertoi aluksi, että myös Fridhemsplanilla olisi ammuttu iskun aikaan. ”Halpamaiset murhaajat eivät nujerra” Pääministeri Stefan Löfven sanoo, että Ruotsi ei anna ”halpamaisten murhaajien” nujertaa itseään. Vanhassakaupungissa ihmismassat vaelsivat alkuillasta keskustasta etelään jalkaisin. Uhrien omaisille hän lähetti osanottonsa. Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon Drottninggatanilla Tukholman ydinkeskustassa perjantaina iltapäivällä. –?Olemme keskustelleet poliisin kanssa ja sulkeneet 22 ravintolaa Tukholman ydinkeskustassa, kertoi Henrik Freudenthal Ruotsin McDonaldsin lehdistöosastolta. –?Mikäli lisätietoja saadaan, niin uhka-arviota muutetaan, suojelupoliisin apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen vakuuttaa. Lehden mukaan miehen kerrotaan myöntäneen teon. –?Ihmiset ovat aika hämillään päärautatieaseman ympäristössä. Perjantain aikana poliisi selvitti, onko Suomessa kateissa rekkoja tai kuorma-autoja. Soini kuvaili iskua raukkamaiseksi ja ilmeiseksi terroriteoksi Ruotsia kohtaan. Tiedot laukausten vaihdosta kumottiin Poliisi sai hälytyksen iskusta 14.53 paikallista aikaa eli 15.53 Suomen aikaa. Myös kaikki SF Bion elokuvateatterit Tukholman alueella suljettiin illaksi. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 9 UUTISET HELSINKI (STT–TT) Euroopan pääkaupunkeihin tehtyjen iskujen lista sai perjantaina jatkoa Tukholmassa, kun kuorma-auto ajoi väkijoukkoon kaupungin ydinkeskustassa Drottninggatanilla. Poliisi oli aiemmin illalla julkaissut kuvan miehestä, jota etsittiin tapahtumiin liittyen. Lentoliikenne Tukholman Arlandan ja Bromman lentokentillä kulki normaalisti, mutta ihmisillä oli vaikeuksia päästä kentältä pois. Esimerkiksi Turussa joulurauhanjulistuksessa kuorma-autojen ajaminen väkijoukkoon estettiin armeijan kuljetusajoneuvoilla. Pyhän Johanneksen kirkko pysyi avoinna, kertoi arkkipiispa Antje Jackelén Twitterissä ja lisäsi, että kännykänlatureita ja jatkojohtoja oli saatavilla. TT/LEHTIKUVA/FREDRIK PERSSON Sergelin tori KUNGSTRÄDGÅRDEN VANHA KAUPUNKI 100 m STT T U K H O L M A Tapahtumapaikka Tuuli Oikarinen, Matias Åberg HELSINKI (STT) Metrot ja junat pysähtyivät, ravintolat ja tavaratalot sulkivat oviaan ja elokuvateatterit peruivat esityksiään. Silminnäkijät kertoivat, että iskun aikana paikalla olleet käyttäytyivät hysteerisesti, huusivat ja itkivät. Seuraamme tilannetta ja jos Ruotsin viranomaisilta saadaan nopeasti tietoa tapahtuneesta, niin valmiutta voidaan nopeasti lisätä, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi. COM.PIC / MAURI RATILAINEN Supon mukaan iskulla ei yhteyttä Suomeen HELSINKI (STT) Useat suomalaiset väistivät väkijoukkoon ajanutta kuormaautoa Tukholmassa, kertoi ulkoministeri Timo Soini (ps.) perjantai-iltana. –?Tämäntyyppisten iskujen uhka kasvanut Suomessa, Ruotsalainen totesi sisäministeriön perjantai-iltana järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Poliisi tutkii tapausta epäiltynä terrori-iskuna. –?Ruotsi on joutunut hyökkäyksen kohteeksi, Löfven sanoi. Löfvenin mukaan Ruotsi koki perjantaina kauhean iskun, joka kohdistui maan pääkaupungin sydämeen. –?Älkää jääkö tänne. Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan poliisi sai tapahtuneesta hälytyksen 14.53 paikallista aikaa eli 15.53 Suomen aikaa. Poliisi on lisännyt partiointia koko maassa ja myös lentokentillä ja satamissa poliisin ja rajavartioston läsnäoloa on lisätty. –?Tiedämme myös, että useita suomalaisia on poliisin eristämällä alueella, eikä heihin välttämättä tällä hetkellä saa yhteyttä. Kolehmaisen mukaan poliisi on Suomessa varautunut siihen, että kuorma-autoilla voidaan ajaa väkijoukon keskelle. EPA/FREDRIK SANDBERG Isku osui Tukholman sydämeen Kuorma-auto ajoi väkijoukkoon, ainakin neljä ihmistä kuoli Ruotsin pääministeri Stefan Löfven piti tiedotustilaisuuden myöhään illalla. Ihmiset pyrkivät pois alta, ja auto rysähti lopulta sisään Åhlensin tavaratalon näyteikkunasta. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO Tukholman ydinkeskusta hiljeni Kaupat, ravintolat ja elokuvateatterit sulkivat oviaan iskun jälkeen Kirsi Turkki HELSINKI Suojelupoliisin mukaan Tukholman terrori-iskulla ei ole yhteyttä Suomeen ja välitöntä uhkaa Suomessa ei ole. Aftonbladet-lehti kertoi illalla omien lähteidensä perusteella, että iskusta epäilty mies otettiin kiinni Märstassa Tukholman pohjoispuolella. Kirkko tarjosi latureita motissa olleille Suuri osa Tukholman ydinkeskustasta ja esimerkiksi Sergelin torin alueesta eristettiin Drottninggatanilla tehdyn iskun jälkeen, jossa kuoli poliisin mukaan ainakin neljä ihmistä ja useita haavoittui, kuin kuormaauto ajoi päin väkijoukkoa ja sitten päin tavaratalo Åhlensia. Myös viranomaiset kertoivat järjestävänsä hätämajoitusta. –?Suomi ei ole lintukoto. Soinilta jyrkkä tuomio. Täällä ei ole turvallista, kuulutti poliisi megafoniin Tukholman päärautatieasemalla, kertoi Dagens Nyheter. Poliisi kertoi kuitenkin myöhemmin, että laukaustenvaihdoista ei ole löytynyt mitään todisteita. Lehden mukaan miehen kerrotaan myöntäneen teon. Tukholmassa perjantai-iltapäivänä tehty kuorma-autoisku pakotti kymmenettuhannet kulkemaan keskustasta kotiin jalan ja monen tukholmalaisen peruuttamaan tai muutamaan iltasuunnitelmiaan. Yksittäisten terrorististen tekojen uhka noussut. Myös Kolehmainen painotti, että jo viisi vuotta sitten Isisin koulutusmateriaalissa tuotiin esiin iskutapa, joka nyt on toteutunut muun muassa Nizzassa, Berliinissä ja Tukholmassa. Heidän joukossaan on useita koululaisryhmiä. Sisäministeriö piti tiedotustilaisuuden Tukholmassa tehdyn terrori-iskun vuoksi. Tukholman poliisi ei kuitenkaan löytänyt siitä todisteita. Soinin mukaan kaikkia Tukholmassa oleilevia suomalaisia ei ollut vielä tavoitettu, joten mahdollisuutta ei voitu sulkea pois. Kuorma-auto anastettiin lähistöltä Spendrups-panimo on kertonut, että iskussa käytetty kuorma-auto kuului sille ja oli varastettu aiemmin. Turistit yrittävät saada taksia turhaan, ja moni on motissa, kertoi STT:n toimittaja paikalta. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven arvioi, että kaikki tapahtuneessa viittaa terrori-iskuun. Aftonbladetin toimittaja kertoi, että paikalla oli nähty myös aseen kanssa juossut mies, mutta tietoa ei saatu vahvistettua. Tukholman ydinkeskustassa oli vain muutamia jalankulkijoita poliisien lisäksi myöhään perjantai-iltana. Jos kyse on terrori-iskusta, silloin terrorismin tavoitteena on horjuttaa demokratiaa. Moni ravintola päätti pysyä kiinni, ja jopa kymmenet pikaruokala McDonaldsit ja kioskiketju 7-Elevenin paikat sulkivat ovensa. Arlandalla taksijonot olivat satojen metrien pituiset, kertoi STT:n toimittaja paikalta. Kaikki metroja junaliikenne keskeytettiin, mutta Suomen aikaa kello yhdeksältä illalla metroa alettiin pikku hiljaa kuitenkin avata, kertoi Dagens Nyheter. TT:n toimittajan mukaan useita ihmisiä vietiin paikalta ambulansseilla. Risikon mukaan terrorijärjestöt suorastaan usuttavat ihmisiä tällaiseen toimintaan. Suojelupoliisin apulaispäällikön Seppo Ruotsalaisen mukaan Ruotsissa poliisi on pystynyt estämään terroritekoja tiedustelulainsäädännön avulla. Uutistoimisto TT:n mukaan iskussa kuoli ainakin neljä ihmistä. –?Suomen poliisilla on valmius pysäyttää kuorma-auto, jos vain on riittävästi pysäyttämiseen tarvittavaa tietoa. Poliisi vahvisti ottaneensa yhden ihmisen kiinni, mutta ei muuten kommentoinut lehtitietoja. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja sisäministeri Paula Risikko kertoivat Tukholman tapahtumien vaikutuksista Suomeen. Jopa kioskeja ja pikaruokaloita kiinni Useat teatterit ja konserttipaikat peruivat illan näytöksensä. Suojelupoliisi on laatinut vuonna 2015 viimeeksi uhka-arvion ja perjantain tapahtumat ovat jo kyseisen uhka-arvion sisällä. Suomalaisia on Tukholmassa kymmeniätuhansia, osa matkailijoina ja osa pysyvästi. Ulkoministeriön tiedossa ei ollut suomalaisuhreja, mutta useita suomalaisia oli todistamassa iskua ja yksi silminnäkijä kertoi STT:lle melkein jääneensä kuorma-auton alle. Iskusta epäilty mies otettiin kiinni Märstassa, lähteet kertoivat Aftonbladet-lehdelle. Poliisi vahvisti, että yksi henkilö on otettu kiinni ja hänen epäillään ”sekaantuneen jotenkin” tapaukseen. –?Tuemme viranomaisia heidän toiminnassaan. Kuorma-autoisku vaati ainakin neljän ihmisen hengen. Risikko vakuutti, että Suomi on hereillä Tukholman kaltaisten terrori-iskujen varalta. Kello 18 paikallista aikaa poliisi alkoi evakuoida myyjiä ja asiakkaita, jotka olivat jääneet suojaan Drottninggatanin ympärillä oleviin kauppoihin. Sisäministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Suomi tarvitsee ehdottomasti tiedustelulainsäädännön. Poliisi kehotti ihmisiä poistumaan nopeasti ydinkeskustasta ja pysymään sieltä poissa vielä perjantai-iltanakin. Suomessa tiedustelulainsäädäntö on valmisteilla. Alkutiedot kertoivat myös, että Fridhemsplanilla Kungsholmenilla olisi kuultu laukauksia. Iskun jälkeen Tukholman keskustassa eristettiin suuria alueita, ja esimerkiksi junaja metroliikenne keskeytettiin. Sosiaalisessa mediassa levisi tunniste #OpenStockholm, jonka kautta ihmiset avasivat jumiin jääneille kaupunkilaisille oviaan. Neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui. Moni jäi mottiin ydinkeskustaan, kun julkinen liikenne ei kulkenut
pitkät korot, 5 ja 10v. Himangalla olevan hallin Siirilä hankki 13 vuotta sitten ja siinä toimii hänen toinen yrityksensä Q2 Service, joka keskittyy raskaiden ajoneuvojen huoltopalveluihin. Maitoautolla kuljettajia on neljä. % milj. Osakekurssin nousua vauhditti etenkin Danske Bank, joka nosti Cargotecin osakkeen tavoitehinnan 45 eurosta 60 euroon. Ketjun vahvuuksia ovat kilpailukykyiset hinnat, asiakaslähtöinen palveluasenne ja jatkuva halu kehittää liiketoimintaa alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Euribor 3kk Euribor 12kk % ?0,35 ?0,30 ?0,25 ?0,20 ?0,15 ?0,10 ?0,05 maalis helmi tammi joulu marras loka Aktia Prime 0,75 01.03.16 Danske Bank Prime 0,70 21.10.16 Handelsbanken 0,80 01.04.17 Hypo-Prime 0,30 06.03.17 Nordea prime 0,80 01.04.16 Op-Prime 0,35 27.12.16 POP-Prime 0,75 07.11.16 SEB Prime 0,75 01.10.16 Sp-prime 0,70 01.04.16 S-Prime 0,60 18.06.15 ÅAB Prime 0,55 19.07.16 Euro Stoxx 50 -osakkeet ja indeksit on otettu klo 18 Suomen aikaa. (6.4.) 5897,30 -0,31 4975,70 5937,20 Tokio, Nikkei 225 18664,63 +0,36 14864,01 19668,01 Tokio, TOPIX 1489,77 +0,65 1192,80 1578,51 Dow Jones -indeksejä DJ Amerikka 568,46 -0,03 478,79 578,75 DJ Eurooppa 301,22 -0,24 251,24 304,95 DJ Maailma 345,79 -0,04 292,39 350,15 STOXX-indeksejä EURO STOXX 50 (6.4.) 3489,57 +0,49 2678,27 3508,11 EURO STOXX (6.4.) 373,28 +0,41 287,50 374,70 STOXX Nordic 30 (6.4.) 9729,64 +0,06 8376,84 9912,64 STOXX Nordic (6.4.) 622,93 +0,06 533,98 631,84 STOXX 50 (6.4.) 3158,96 +0,09 2626,52 3174,79 STOXX 600 (6.4.) 380,77 +0,18 307,81 382,74 Kurssi Muutos Vuoden klo 18 Suomen aikaa % alin ylin Nasdaq Helsinki Pörssit Osake Päätös Vuoden Muutos, % P/e OsinkoOpo/ Markk.arvo € alin ylin vko 12kk tuotto,% osake milj.€ Osake Päätös Vuoden Muutos, % P/e OsinkoOpo/ Markk.arvo € alin ylin vko 12kk tuotto,% osake milj. Tavoitteenamme on suunnitella tuleva toimintamme sekä selvittää sen ympäristövaikutukset niin tarkasti ja hyvin kuin mahdollista, Pertti Lamberg toteaa. Keliberin toimitusjohtaja Pertti Lamberg kertoo olevansa tyytyväinen nopeasti toimitettuun yhteysviranomaisen lausuntoon. – Haluamme ehdottomasti olla asiakkaillemme enemmän kuin vain renkaiden ostopaikka. –?Isot esteet on nyt selvitetty, ja voimme vauhdittaa ja lähteä loppusuoralle, Dijsselbloem sanoi Maltalla, jossa euromaiden valtiovarainministerit olivat perjantaina koolla. SARI PASSOJA Suomen ensimmäinen Point-S Partner avattiin Himangalle BRYSSEL (STT) Kuukausia jumissa olleet neuvottelut Kreikan uudesta lainaerästä näyttävät vauhdittuneen. Lähde: Nasdaq Helsinki/Kauppalehti.fi Pitkä korko, euro ja dollari % Lyhyt korko, euro ja dollari % Osakerahastot % Yhdistelmärahastot % Pitkä korko, euro ja dollari % Lyhyt korko, euro ja dollari % Yhdistelmärahastot % Osakerahastot % Danske Invest Arvo Venäjä 28,4 eQ Venäjä 25,9 Alfred Berg Ryssland 25,6 Parvest Equity USA Mid Cap 24,7 Parvest Equity Russia Opportunities 24,1 JPM Global Financials 23,8 Danske Invest Russia 23,6 Nordea Venäjä 23,5 Pictet Russian Equities 23,5 SEB Russia 23,1 Finlandia Fokus 12,5 VISIO Allocator 12,3 Fidelity Target 2040 (Euro) 11,2 Fidelity Target 2035 (Euro) 10,7 Danske Invest Kultapossu 10,5 Handelsbanken Eläke 60 Active 10,1 Handelsbanken Eläke 80 Active 10,0 Handelsbanken Eläke 70 Active 10,0 Danske Invest Tavoite 2040 9,8 Danske Invest Tavoite 2030 9,8 Pictet Short Term Money Mkt USD 5,7 Pictet Sovereign ST MMkt USD 5,5 JPM Managed Reserves 5,5 Fidelity US Dollar Cash 5,3 FF II USD Currency 5,1 OP-Dollari 5,1 JPM US Dollar Liquidity 4,9 JPM US Short Duration Bond 4,9 Pictet USD Short Mid Term Bonds 4,6 Nordea Korkotuotto 2,5 Templeton Global Total Return 17,1 Templeton Global Bond 16,3 Pictet Latin Amer Local Ccy Debt 12,5 Fidelity US High Yield 9,1 Legg M. Danske ei perustele syytä suosituksen korotukseensa. Danske nostaa osakkeen suosituksen ”osta”tasolle aiemmalta ”pidä”-tasolta. Kreikan lainaneuvottelut vauhdittuneet (KP) Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen mukaan Keliberin Kalaveden tuotantolaitosta koskeva YVA-ohjelma kattaa riittävästi ne asiat, joita lainsäädännössä tässä vaiheessa ohjelmalta edellytetään. € Kurssi on päätöskurssi mainitulta päivältä tai lähin edeltävä päätöskurssi. High Yield Bond 9,0 Fidelity Asian High Yield 9,0 eQ Keh Markk Yrityslaina Paik.val 8,7 Pictet US High Yield 8,6 Allianz US High Yield Bond 8,4 Jupiter India Select 126,9 Fidelity Global Technology 107,5 Franklin India 93,8 Parvest Equity Japan Small Cap 87,1 Parvest Equity World Technology 84,2 Nordea Intia 79,9 Danske Invest Global Tech 79,0 Fidelity India Focus 78,6 Fidelity China Focus 77,9 SEB Eastern Europe Small Cap 77,9 Handelsbanken Eläke 70 Active 47,0 Handelsbanken Eläke 80 Active 46,8 Handelsbanken Eläke 60 Active 46,3 Fidelity Target 2040 (Euro) 38,6 Fidelity Target 2035 (Euro) 38,0 Fidelity Target 2030 (Euro) 34,5 Danske Invest Tavoite 2030 33,9 Danske Invest Tavoite 2040 33,6 Nordea Säästö 75 33,6 LähiTapiola 2035 32,6 OP-Dollari 29,1 Evli Lyhyt Yrityslaina 6,3 Säästöpankki Lyhytkorko 5,0 Nordea Korkotuotto 4,9 Danske Invest Yhteisökorko Plus 4,4 Danske Invest Yhteisökorko 2,7 LähiTapiola Lyhytkorko 2,6 Aktia Likvida+ 2,5 Evli Likvidi 2,4 Danske Invest Korko 2,4 Fidelity Asian High Yield 56,6 Parvest Bond Asia ex-Japan 44,6 Fidelity US High Yield 44,3 Nordea 1 Internat. FIRST NORTH: OPO:n tuotto-% on oman pääoman tuottoprosentti. Konecranes hankki myös suuria satamanostureita saksalaisen Demagin ostolla. Osinkotuottoprosentti on viime tilikauden osinko (tai osingot yhteensä) päätöskurssiin suhteutettuna. Myös autonostureiden Hiab on luonut uutta teknologiaa, mikä on näkynyt positiivisesti niin tilauskirjoissa kuin kannattavuudessakin. High Yield Bond 38,1 Nordea 1 US Corporate Bond 36,8 Templeton Global Total Return 33,3 eQ Keh Markk Yrityslaina Paik.val 32,4 Nordea 1 Low Durat US HighY Bond 32,4 Templeton Global Bond 32,2 Aktia Em Market Local Ccy Bond 27,5 Rahastot, 3 vuoden kärki Pitkät korot Kv. Markkina-arvo on kurssi kertaa yhtiön osakkeiden kappalemäärä (mitätöimättömät omat osakkeet mukana laskennassa). Euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Dijsselbloemin mukaan Kreikka ja lainoittajat ovat päässeet sopuun isoista uudistuksista, joita Kreikalta vaaditaan uuden lainaerän saamiseksi pysyvästä kriisirahastosta. Keliberin tuotantolaitosta koskevaan YVA-ohjelmasta saapui määräaikaan mennessä 15 lausuntoa ja yksi muistutus. Meille on tärkeää rakentaa pitkäaikaisia asiakassuhteita ja näen ensiluokkaisen palvelun ja paikallisen yrittäjyyden olevan menestymisemme kulmakivi, kertoo Siirilä. – 90-luvun puolivälissä siirryin jatkamaan isäni kuljetusyritystä V. Pitkät korot ovat valtionobligaatioiden arkkinanoteerauksista laskettuja tuottoja. Tällä hetkellä yrityksellä on maitoauto, jolla ajetaan Seinäjoen, Jyväskylän, Lapinlahden ja Haapaveden meijereihin. – Homma hoituu varmasti ja nopeasti, sillä meillä on rengaspäivystys ympäri vuorokauden joka päivä, Siirilä sanoo. Paperikoneistaan tunnetun Valmet osake kallistui yli prosentin. Antti Siirilä ryhtyi rengasalan yrittäjäksi huomattuaan, että tältä alueelta löytyy tilaa perinteiselle yrittäjävetoiselle toiminnalle. Yhtiöille valmistui pari viikkoa sitten Kiinaan suuri satama, jossa kumipyörien päällä liikkuvat nosturit voi siirtää suoraan kuljetusproomuihin. Ahola Transport A 0,82 0,72 1,18 2,5 -24,1 15 1,8 11,5 11,9 Cleantech Invest 2,95 0,96 3,71 -4,8 134,1 -8,4 54,0 Detection Technology 15,52 6,50 16,50 3,8 137,0 19 1,6 40,0 208,4 Elite Varainhoito 3,30 3,00 4,09 -2,9 -17,5 56 2,3 5,0 10,4 FIT Biotech 0,06 0,05 1,11 12,7 -91,7 3,5 Fondia 9,39 9,20 11,00 36,7 Heeros 3,05 2,43 3,35 -1,6 -36,3 13,3 Herantis Pharma 3,02 0,77 4,50 -2,6 255,3 -177,8 12,4 Nexstim 0,14 0,12 1,52 -1,4 -89,6 -346,1 11,2 Next Games 8,10 8,00 9,88 -9,6 146,3 Nixu 7,90 4,51 8,00 3,5 62,9 200 3,2 50,3 Piippo 6,40 5,10 6,99 0,5 6,7 18 4,1 6,4 8,3 Privanet Group 3,25 2,48 4,30 -12,2 10 7,7 36,1 40,9 Robit 9,00 5,32 9,67 0,0 63,3 31 1,1 9,2 144,8 Savo-Solar 0,16 0,14 0,65 -11,6 -71,7 -250,6 5,7 Talenom 9,66 5,04 9,88 4,9 90,9 101 2,1 6,4 65,8 United Bankers 35,00 34,06 40,00 2,0 -2,8 213 2,9 1,7 54,0 Verkkokauppa.com 7,43 6,10 7,87 2,1 0,4 33 0,5 30,2 334,8 Vincit Group 7,05 5,65 8,15 6,2 26 1,7 32,2 77,5 Zeeland Family 3,30 2,52 4,00 -2,4 24,1 15 2,4 14,0 4,6 7.4. Suuret yhtiöt Ahlstrom-Munksjö 14,09 13,75 16,24 1,1 55,2 15 4,8 8,6 1358,8 Amer Sports A 21,49 20,54 26,36 1,5 -15,3 18 2,9 8,5 2546,9 Cargotec 50,20 40,26 50,35 8,2 84,3 19 1,9 21,7 2770,1 Citycon 2,24 2,16 2,39 0,7 3,0 12 1,5 2,6 1990,0 DNA 11,07 10,13 12,28 -2,5 19 5,0 2,1 1464,6 Elisa 31,48 30,42 33,69 -5,0 -1,0 19 4,8 6,1 5267,7 Fiskars 19,46 17,67 20,80 0,5 13,0 35 5,5 14,9 1593,9 Fortum 13,20 12,96 15,33 -11,0 18,0 25 8,3 15,2 11726,4 Huhtamäki 32,99 32,26 36,31 -1,1 1,7 18 2,2 10,9 3555,0 Kemira 11,81 11,34 12,30 2,6 21,9 16 4,5 7,7 1834,6 Kesko A 42,20 40,11 44,58 -4,6 20,4 22 4,7 20,4 1339,3 Kesko B 42,74 42,05 48,59 -4,4 16,8 22 4,7 20,4 2918,4 Kone 42,37 39,77 45,71 2,9 5,4 21 3,7 5,4 19064,8 Konecranes 33,74 31,52 37,34 1,3 69,4 26 3,1 7,6 2386,2 Metso 28,21 26,46 29,59 -0,6 40,4 28 3,7 9,5 4241,3 Metsä Board A 6,31 5,62 6,85 7,7 12,5 25 3,0 3,0 226,5 Metsä Board B 6,33 5,62 6,93 9,2 16,9 25 3,0 3,0 2023,2 Neste 36,75 30,08 37,78 0,5 26,0 12 3,5 14,6 9422,8 Nokia 4,95 4,12 5,17 -1,6 -2,2 22 3,4 3,5 28900,1 Nokian Renkaat 38,95 34,24 39,43 -0,5 35,2 21 3,9 10,8 5294,3 Nordea Bank 10,58 10,29 11,70 -1,3 32,1 12 6,1 8,0 42848,5 Orion A 49,05 42,00 51,70 0,8 68,6 30 3,2 4,6 1868,8 Orion B 49,29 41,99 51,95 0,9 67,7 30 3,1 4,6 5084,6 Outokumpu 9,35 7,74 10,45 2,2 170,9 40 1,1 5,8 3891,0 Sampo A 44,50 41,53 44,69 0,1 10,4 15 5,2 21,3 24866,6 Sponda 4,04 3,82 4,47 3,2 9,3 10 2,0 5,2 1373,7 SSAB A 3,78 3,44 4,29 1,8 78,1 0,0 1148,6 SSAB B 3,15 2,80 3,54 2,8 69,9 0,0 2285,8 Stora Enso A 12,00 10,20 12,00 1,4 48,0 18 3,1 7,4 2118,1 Stora Enso R 11,36 9,56 11,41 2,5 55,1 17 3,3 7,4 6953,6 Telia Company 3,69 3,64 3,96 -6,2 -15,8 9 6,0 2,2 15986,7 Tieto 25,37 24,39 26,88 -0,6 10,4 16 5,4 6,6 1880,2 UPM-Kymmene 22,50 20,82 24,60 2,2 50,6 14 4,2 15,4 12009,1 Valmet 15,00 13,45 15,28 3,0 60,9 22 2,8 5,9 2248,0 Wärtsilä 51,60 41,90 51,60 2,9 33,7 26 2,5 11,6 10177,6 Keskisuuret yhtiöt Aktia Pankki A 8,90 8,87 10,95 -9,0 -8,3 13 6,7 9,2 415,7 Aktia Pankki R 12,66 12,21 15,60 -8,3 10,8 18 4,7 9,2 251,6 Alma Media 5,08 5,05 5,50 -2,7 53,9 18 3,2 1,4 418,5 Asiakastieto Group 17,22 17,14 20,30 -4,9 21,8 18 5,2 5,2 260,1 Aspo 8,75 8,12 9,20 -1,2 17,0 17 4,8 3,8 271,0 Atria A 10,45 10,33 12,61 0,4 17,6 16 4,4 14,5 199,2 Basware 34,10 31,96 38,30 0,9 -11,0 0,0 9,3 491,1 Bittium 6,48 5,67 6,54 3,2 1,6 68 4,6 3,7 231,3 CapMan 1,46 1,24 1,64 2,8 59,6 14 6,2 0,9 211,7 Caverion 7,72 6,64 8,28 4,6 -9,1 0,0 1,5 969,6 Comptel 3,05 2,30 3,10 0,3 103,3 29 0,0 0,4 333,8 Cramo 21,30 19,90 24,48 -0,4 26,0 12 3,5 11,7 951,9 eQ 7,66 7,65 8,73 -4,7 41,9 22 6,5 1,7 283,2 F-Secure 3,45 3,17 3,52 2,4 29,7 34 3,5 0,5 547,9 Finnair 4,69 3,98 4,75 -0,2 -10,0 16 2,1 5,2 601,0 HKScan A 3,43 3,06 3,60 -1,4 2,7 4,7 7,3 170,2 Lassila & Tikanoja 18,04 17,86 20,89 -1,9 16,3 23 5,1 5,8 699,9 Lehto Group 12,23 9,79 12,95 1,5 22 1,8 2,0 712,4 Lemminkäinen 18,20 17,77 20,75 -1,1 28,2 21 3,6 14,4 422,6 Olvi A 28,01 25,05 28,95 3,7 9,4 18 2,7 9,7 476,9 Oriola A 4,14 3,89 4,53 3,5 -2,6 17 3,4 1,1 229,5 Oriola B 4,19 3,85 4,43 5,5 -3,7 17 3,3 1,1 528,2 Outotec 5,72 4,88 5,96 0,6 81,6 0,0 2,7 1047,5 Pihlajalinna 17,07 16,20 18,42 4,9 1,0 42 0,9 4,7 351,9 PKC Group 23,56 15,51 23,69 0,0 52,5 36 0,0 5,7 568,4 Ponsse 22,10 20,85 25,42 0,9 -2,0 14 2,7 5,4 618,8 Pöyry 3,13 3,04 3,55 0,6 -11,1 0,0 2,0 187,0 Raisio V 3,32 3,31 3,67 -1,5 -19,4 14 5,1 2,0 439,8 Ramirent 7,54 6,76 8,45 -0,1 31,6 21 5,3 2,8 819,6 Rapala VMC 4,30 4,15 4,68 -0,9 -5,3 29 2,3 3,3 167,7 Revenio Group 35,71 29,23 37,98 5,8 55,6 49 2,1 2,0 284,9 Sanoma 7,98 7,62 8,91 1,7 99,1 15 2,5 4,4 1299,2 Scanfil 3,50 3,42 3,85 -2,2 7,7 15 2,6 1,7 222,8 SRV Yhtiöt 4,37 4,17 5,74 -0,7 28,5 19 2,3 4,3 264,4 Stockmann A 7,42 6,45 8,20 3,5 12,4 0,0 15,0 226,4 Stockmann B 7,75 6,62 8,00 7,0 17,5 0,0 15,0 321,8 Suomen Hoivatilat 7,30 7,00 9,12 -0,7 98,9 56 1,4 3,6 184,6 Suominen 4,53 3,86 4,65 -0,7 15,0 18 2,4 2,8 234,0 Taaleri 7,90 7,78 8,39 0,0 -15,8 18 2,8 3,3 224,0 Technopolis 3,05 2,96 3,19 0,7 -5,9 10 3,9 4,0 484,3 Teleste 8,82 8,25 9,62 1,3 1,4 15 2,8 4,7 167,5 Tikkurila 18,55 17,99 19,67 -2,4 24,1 18 4,3 4,7 818,2 Tokmanni Group 10,10 8,58 11,13 -3,0 23 5,1 2,8 594,6 Uponor 16,90 15,53 17,30 1,8 35,5 22 2,7 3,6 1237,2 Vaisala A 35,80 31,88 36,48 2,2 54,2 22 2,8 10,0 530,9 Viking Line 20,61 19,60 22,29 0,5 -5,5 28 1,9 20,6 222,6 YIT 6,33 6,25 8,09 -0,2 26,6 55 3,5 4,5 804,7 Ålandsbanken A 15,19 13,06 15,59 4,5 -4,4 12 4,0 14,5 98,4 Ålandsbanken B 13,68 13,56 15,49 -3,7 -8,2 11 4,4 14,5 121,2 Pienet yhtiöt Afarak Group 0,79 0,72 1,14 -0,6 81,3 0,0 0,7 206,5 Affecto 3,12 2,83 3,14 2,3 -0,3 14 5,1 3,0 70,0 Apetit 13,52 12,91 14,36 0,7 7,7 55 5,2 19,0 85,4 Aspocomp Group 2,80 1,59 3,18 0,0 112,1 17 0,0 1,6 18,2 Biohit B 5,44 5,22 6,85 -1,1 2,6 0,0 0,7 63,8 Componenta 0,16 0,11 0,20 -11,7 -68,2 0,0 -0,7 28,1 Consti Yhtiöt 14,45 14,00 16,49 2,1 22,4 14 3,7 3,9 113,6 Digia 2,79 2,76 3,29 -4,1 -6,4 15 2,9 1,6 58,2 Dovre Group 0,28 0,28 0,33 2,2 -11,6 3,6 0,3 28,1 Efore 0,64 0,54 0,69 4,9 -12,3 0,0 0,1 35,7 Elecster A 13,58 10,52 14,10 21,7 48,9 16 2,3 6,5 24,7 Endomines 1,84 1,72 2,23 5,1 -20,0 0,0 19,3 Etteplan 6,66 5,56 7,68 -4,9 43,7 18 2,4 2,1 165,0 Evli Pankki 6,21 6,16 7,13 0,2 -7,5 17 6,4 2,8 46,0 Exel Composites 4,87 4,85 5,65 -2,2 -25,0 33 2,1 2,3 57,9 Glaston 0,40 0,39 0,45 0,3 3,9 55 0,0 0,2 77,5 Honkarakenne B 2,51 1,55 3,51 -4,9 73,1 0,0 1,4 12,3 Ilkka-Yhtymä II 2,94 2,71 3,10 0,7 42,7 12 4,1 2,7 62,8 Incap 5,62 5,25 6,10 1,6 -29,3 9 0,0 2,0 24,5 Innofactor 1,32 1,13 1,41 4,8 42,7 28 0,0 0,7 47,8 Investors House 6,41 6,03 6,62 1,6 6,8 6 3,0 6,6 22,6 Ixonos 0,13 0,10 0,16 2,4 103,2 0,0 -0,0 45,3 Keskisuomalainen A 9,05 7,66 9,10 0,1 14,6 12 5,5 6,7 51,5 Kesla A 4,72 3,43 5,38 2,6 56,3 44 2,1 3,2 11,7 Kotipizza Group 11,90 9,81 12,25 0,9 52,8 20 4,2 4,8 75,6 Marimekko 10,13 9,10 10,89 -0,7 24,3 18 4,0 3,5 81,9 Martela A 12,95 11,35 14,00 0,5 152,0 14 2,9 6,1 46,0 Neo Industrial 8,90 4,75 11,20 2,1 446,0 16 0,5 1,3 52,3 Norvestia 7,32 7,20 7,95 0,3 -3,6 6 0,0 8,1 112,1 Nurminen Logistics 1,02 0,70 1,17 -7,3 7,4 0,0 0,4 15,0 Orava Asuntorahasto 4,38 4,25 6,00 -2,9 -50,9 28 2,7 10,1 42,0 Panostaja 0,83 0,82 0,98 0,0 -1,8 77 4,8 0,7 43,6 P-Karjalan Kirjap. Sijoittajat suosivat muutenkin nostovoimaa. Point-S on itsenäisten rengasliikkeiden omistama kehitysja hankintayhtiö, joka toimii yli 30 maassa, yli 3300 toimipisteessä ja yli 1800 rengasyrittäjän voimin. Møller Mærsk B 11840,00 1,2 345,7 2,3 45,4 Carlsberg B 648,00 0,2 154,4 0,6 4,2 Chr. Jos tulos on negatiivinen, p/e-lukua ei tulkintasyistä esitetä. Luvut ovat osakeantija splittauskorjattuja. ELYkeskuksen mukaan ohjelmasta annetuissa lausunnoissa nousivat eniten esiin vaikutukset vesistöihin, sivukivien ja jätteiden muodostuminen, niiden läjittäminen sekä allasalueiden ja suojarakenteiden turvallisuus. 7.4.2017 7.4.2017 Suomi peruskorko 0,00 EU EKP:n ohjauskorko 0,00 USA diskonttokorko 1,00 USA Federal Funds 0,25-0,50 Ruotsi repokorko -0,50 Norja ohjauskorko 0,50 Englanti Bank Rate 0,50 Japani Call Rate 0,00-0,10 Australia Cash Rate 2,00 USA 1,90 2,34 Saksa -0,47 0,21 Suomi -0,25 0,41 Iso-Britannia 0,52 1,08 Japani -0,15 0,05 Ruotsi -0,07 0,58 Raakaöljy,USD/tynnyri 54,89 Kulta,USD/troy-unssi 1250,30 Platina, USD/troy-unssi 955,70 Kupari,USD/tonni 5826,50 Nikkeli,USD/tonni 10019,00 Alumiini,USD/tonni 1939,75 Australia, dollari Bulgaria, lev Hongkong, dollari Intia, rupia Iso-Britannia, punta Japani, jeni Kanada, dollari Kiina, juan renminbi Kroatia, kuna Malesia, ringit Norja, kruunu Puola, zloty Romania, leu Ruotsi, kruunu Singapore, dollari Sveitsi, frangi Tanska, kruunu Thaimaa, baht Turkki, liira Tšekki, koruna Unkari, forintti USA, dollari Venäjä, rupla 7.4.2017 DJ Industrial 20659,91 -0,0 OMX Nordic 309,04 +0,1 OMX Nordic 40 1527,85 +0,1 OMXH CAP 6197,57 +0,2 OMXH Mid Cap 344,07 -0,0 OMXH Small Cap 348,82 -0,1 Elisa -5,52 Stockmann A -4,26 HKScan A -4,19 Wulff-Yhtiöt -4,07 Marimekko -2,88 Yleiselektroniikka E -2,01 Sotkamo Silver -1,92 Asiakastieto Group -1,77 Basware -1,73 Tulikivi A -1,72 Cargotec +6,36 Innofactor +3,94 Aktia Pankki R +3,69 Kotipizza Group +3,48 Revenio Group +3,27 Konecranes +2,24 Stockmann B +1,57 Stora Enso R +1,52 Uponor +1,44 QPR Software +1,41 Euribor 3 kk -0,330 0,000 Euribor 12 kk -0,116 -0,001 LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 10 TALOUS Ilkka Sinervä Helsingin pörssi pinnisti 0,16 prosenttia plussalle. Cargotec on liittoutunut esimerkiksi suurissa satamanostureissa (RTG) yhteen kiinalaisten konepajajätin Rainbown kanssa. Uusi kone nostaa amerikkalaisyhtiön tuotantokapasiteettia kotitalouspapereissa. Osakkeen torstain 47,20 euron päätöstasosta voi lasketa, että pankki arvio luo peräti yli neljänneksen nousuvaran Cargotecille 12 kuukauden tähtäimellä. Security 2,10 1,90 2,59 -0,5 -35,0 0,0 0,2 72,8 Talvivaara 0,03 0,00 0,00 0,0 0,0 0,0 127,0 Tecnotree 0,10 0,10 0,12 -2,9 -25,9 4 0,0 0,1 12,3 Trainers' House 0,12 0,11 0,15 -0,9 -9,5 17 0,0 0,1 12,3 Tulikivi A 0,23 0,20 0,25 -1,7 19,9 0,0 0,2 11,5 Uutechnic Group 0,50 0,45 0,50 4,4 -8,0 39 0,0 0,2 28,1 Valoe 0,01 0,01 0,01 0,0 -48,0 0,0 -0,0 11,2 Wulff-Yhtiöt 1,65 1,43 1,72 -4,1 -1,8 76 6,1 1,8 10,9 Yleiselektroniikka E 6,81 5,84 6,95 2,4 10,9 12 4,6 4,4 17,5 Pre-lista Ilkka-Yhtymä I 3,07 2,97 3,48 -1,6 26,3 13 3,9 2,7 13,2 Raisio K 3,36 3,31 3,82 -1,8 -17,7 15 5,1 2,0 109,8 8000 8200 8400 8600 8800 9000 9200 9400 maalis helmi tammi joulu marras Nousijat, % Indeksit pistettä muutos, % OMX Helsinki Laskijat, % First North Osake Päätös Vuoden Muutos, % P/e OsinkoOpon Markk.arvo € alin ylin vko 12kk tuotto-% tuott.% milj. Lisäksi selostuksessa pitää huomioida ne keinot, joilla varaudutaan poikkeusja mahdollisiin onnettomuustilanteisiin. Handelsbanken A 120,30 -0,2 438,5 -2,1 22,3 Swedbank A 205,10 -0,6 596,4 -1,2 26,6 Telia Company 35,54 -0,2 396,2 -5,5 -12,5 Volvo B 127,30 0,0 846,7 -3,8 50,5 KÖÖPENHAMINA, suuret yhtiöt, 10 vaihdetuinta A.P. Päätösten aika on vasta, kun tekninen sopu Kreikan ja lainoittajien välillä on saavutettu. Sen kovimmasta kilpailijasta, norjalaisesta TTS Marinesta on ajoittain liikkunut myyntihuhuja. Sijoittajat ottivat päivän aikana pientä aikalisää Yhdysvaltain Syyrian ohjusiskujen seurauksena. Tunnusluvut ovat osakeantikorjattuja. –?Perehdymme siihen tarkasti ja täydennämme suunnitelmaamme vaadituilla lisäselvityksillä ja toimenpiteillä. Cargotecin osake nousi vahvasti pörssissä Sari Passoja KALAJOKI Point-S ketjun palveluverkko laajeni Himangalle, kun lohtajalainen Antti Siirilä aloitti siellä Suomen ensimmäisenä Point-S Partner yrittäjänä. Rengasliike työllistää kolme henkilöä ja he työskentelevät myös huoltoyrityksessä. Euroryhmä sai tilannekatsauksen neuvotteluista. Konepajakonsernit Cargotec, Konecranes ja Valmet pitivät nousukärkeä suurissa pörssiyhtiöissä päivän aikana. Kreikan kerrotaan sitoutuneen uusiin eläkeleikkauksiin ja verojen kiristyksiin. P/e-luku on markkina-arvo jaettuna tuloksella. Konecranes ja Cargotec kisaavat keskenään satamien nostureissa ja automatisoinnissa. Yhteistyöviranomaisena ELY-keskus edellyttää, että ohjelmaa täydennetään hankkeen edetessä ja että saapuneissa lausunnoissa esitetyt asiat huomioidaan jatkotyössä. Western Asset Gl High Yield 9,1 Nordea 1 Internat. Keliberin YVA-ohjelma täydennettävissä. Teollisuuden siltanostureistaan Konecranesin osake nousi yli kaksi prosenttia 33,74 euroon. Tuloksena käytetään viime 12 kuukauden (esim. Instituutiot ja Kreikka jatkavat Dijsselbloemin mukaan keskustelua pienemmistä kysymyksistä. Rengasliike avattiin nyt samoihin tiloihin. Lähde: Kauppalehti Ulkomaisia indeksejä Pohjoismaat Kööpenhamina, OMXC20 919,38 -0,37 805,08 1006,33 Oslo, OSEBX (6.4.) 691,98 -0,16 559,36 711,21 Tukholma, OMXS 560,81 +0,39 443,66 564,93 Eurooppa Amsterdam, AEX 518,70 +0,46 409,23 518,88 Bryssel, BEL20 3819,44 -0,04 3127,94 3824,58 Frankfurt, DAX 12225,06 -0,05 9214,10 12375,58 FTSE Eurotop 100 2952,81 +0,20 2418,66 2964,51 Lontoo, FTSE 100 7349,37 +0,63 5788,74 7447,00 Milano, FTSE MIB (6.4.) 20296,97 +0,22 15017,42 20540,39 Pariisi, CAC 40 5135,28 +0,27 3955,98 5135,28 Tallinna, OMXTGI (6.4.) 1115,24 +0,54 945,77 1134,06 Wien, ATX prime 2908,74 +0,40 1981,93 2908,74 Zürich, SMI 8640,91 +0,03 7475,54 8710,26 Amerikka DJ Industrial 20659,91 -0,01 17063,08 21169,11 Nasdaq Composite 5878,95 +0,25 4574,25 5936,39 S&P 500 2356,90 -0,03 1991,68 2400,98 Toronto, S&P/TSX 15697,18 +0,35 13217,17 15943,09 Aasia Hongkong, Hang Seng 24267,30 -0,03 19594,61 24656,65 Shanghai, SSEC (6.4.) 3281,00 +0,33 2780,76 3301,21 Singapore, Str.Times (6.4.) 3175,59 -0,03 2703,48 3189,81 Soul, KOSPI (6.4.) 2152,75 -0,37 1892,75 2182,42 Sydney, All Ordin. Hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yrittäjänä ja vahva tausta myös kuljetusyrittäjänä. Kolmea yritystä pyörittävä Antti Siirilä toteaakin yrittämisen olevan hänelle elämäntapa ja asiakkaiden palvelemisen joustavasti tulleen tutuksi. 4.2005–31.3.2006) kertaeristä oikaistua nettotulosta. Yhtiö voitti jälleen tilauksen, joka tuli Yhdysvalloista. Palvelua joka päivä kellon ympäri Himangan Point-S Partnerin valikoimiin kuuluvat kaikki rengaspalvelut henkilöauton ja pakettiautonrenkaista kuormaautoihin, traktoreihin ja teollisuuskoneisiin. Cargotecin osake kallistui yli kuusi prosenttia ja päätyi 50,20 euroon eli hinnaltaan yhdeksi pörssin korkeimmaksi. Yhtiö voitti taannoin uusia nosturitoimituksia Yhdysvaltain satamiin. OMXH-yleisindeksi oli 9146,48 pistettä. Osassa pörsseistä vuoden ylin ja alin arvo ovat 12 viime kuukauden ajalta, osassa kalenterivuodelta. € Osake Päätös Vuoden Muutos, % P/e OsinkoOpo/ Markk.arvo € alin ylin vko 12kk tuotto,% osake milj.€ Rahastot, 6 kk:n kärki Lyhyet korot TUKHOLMA, suuret yhtiöt, 20 vaihdetuinta ASSA ABLOY B 184,40 0,6 352,5 0,1 17,7 Atlas Copco A 319,00 2,0 694,4 0,9 61,8 Autoliv SDB 880,00 0,8 338,2 -4,1 -2,3 BillerudKorsnäs 141,20 -4,8 326,1 -2,3 12,0 Boliden 282,10 0,2 648,7 5,7 131,4 Electrolux B 253,10 0,9 328,8 1,6 23,2 Ericsson B 59,00 0,5 488,9 -1,3 -26,5 Fingerprint Cards B 36,39 -3,8 278,3 0,7 -62,7 Hennes & Mauritz B 218,30 -0,4 1277,2 -4,7 -22,0 Investor B 382,20 -0,1 533,7 1,3 35,8 Nordea Bank 101,90 -0,2 610,7 -0,4 37,2 Sandvik 133,50 1,4 646,4 -0,3 59,8 SCA B 278,70 0,3 620,5 -3,6 9,1 SEB A 98,05 0,2 780,9 -1,7 29,0 Skanska B 205,50 0,2 255,2 -2,6 23,3 SKF B 177,10 0,1 536,9 -0,1 30,6 Sv. 1kk 12kk Lähde: Primet % pvm Vertailut sisältävät sekä suuriin, keskisuuriin että pieniin yhtiöihin sijoittavat rahastot. Tunnuslukujen laskennassa yhtiön omistuksessa olevat omat osakkeet on vähennetty osakkeiden kokonaismäärästä. Valmet myy uuden Advantage ThruAir (TAD) -koneen Irving Consumer Productsille. ELY-keskuksen lausunnossa todetaan, että Kaustiselle suunniteltu hanke on hyvin alkuvaiheessa ja monet keskeisetkin asiat, kuten tuotantolaitoksen massaja vesitase sekä vesienkäsittelymenetelmät ratkeavat vasta hankkeen suunnittelun edetessä. Hansen Holding 425,40 -3,2 171,9 -5,0 -2,4 Danske Bank 235,10 -1,5 418,6 -1,0 34,9 DSV 360,20 -0,2 155,9 -0,2 30,3 Genmab 1240,00 -1,2 442,2 -7,7 34,3 Novo Nordisk B 247,40 -0,2 739,5 3,3 -33,1 Novozymes B 284,40 1,6 159,3 2,9 -3,6 Pandora 741,50 0,7 419,9 -4,0 -15,4 Vestas Wind Systems 565,50 -1,6 517,4 -0,3 25,3 Osake Päätös Muutos Vaihto Muutos, % kr. Myös laivojenlastilaitteiden Macgregor on hankkinut jonkin verran tilauksia. Ohjauskorot, % Euriborit % muutos, % Raaka-aineet Valuutat Keskikurssit €/val val/€ Korot USA Suomi % 0,35 0,40 0,45 0,50 0,55 0,60 0,65 0,70 maalis helmi tammi Kymmenen vuoden valtionobligaatioiden markkinanoteerauksista lasketut viitekorot. P/e-luvun laskenta perustuu Balance Consultingin osavuosiseurantaan. 7,15 6,65 9,21 -16,9 8,3 15 7,0 4,4 89,5 QPR Software 1,44 1,17 1,70 0,0 37,1 29 2,1 0,3 17,9 Qt Group 6,90 5,62 7,25 -1,4 0,0 0,4 143,6 Qt Group Uudet 2017 6,90 6,81 7,03 0,4 20,5 Raute A 20,65 16,84 24,15 -7,7 46,1 13 4,8 8,1 66,7 Restamax 7,14 5,71 7,54 6,6 44,2 23 4,2 2,6 118,7 Saga Furs C 17,72 15,02 20,50 -0,5 11,2 1,1 24,6 47,8 Sievi Capital 1,42 1,30 1,52 -2,7 -2,1 68 0,0 1,5 82,0 Siili Solutions 9,63 7,91 9,85 0,7 31,0 21 3,1 2,6 66,6 Solteq 1,62 1,54 1,76 -1,2 3,2 14 3,1 1,2 29,2 Soprano 0,41 0,34 0,53 0,5 17,4 0,0 0,3 7,4 Sotkamo Silver 0,51 0,43 0,59 -3,8 5,4 0,0 54,0 SSH Comm. Kalmari on alkuvuodesta voittanut tasaiseen tahtiin laitetoimituksia satamiin. kr. Tavaraa on aina varastossa, sillä yritys tekee yhteistyötä Suomen suurimman yksityisen rengasliikkeen Lapin Kumin kanssa. Opo/osake on tuoreimman osavuosikauden taseen oma pääoma osaketta kohti. Siirilää. Rainbow-liittouma on tuonut etua sitäkin kautta, että Cargotec pystyy vastaamaan hintakilpailuun kiinalaiselle nosturijätille ZPMC:lle
. Ilmaisku on vain omiaan vaikeuttamaan suhteita entisestään. VAIHTOEHTO 3 ENSIASKEL SUUREMMALLE OPERAATIOLLE Maajoukkojen lähettämistä Syyriaan on pidetty mahdottomana ajatuksena Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa. Peskovin mukaan Venäjä ei usko, että Syyrian hallituksella on hallussaan kemiallisia aseita. Afganistanin ja etenkin Irakin sodat uuvuttivat amerikkalaiset, eikä enemmistö kannata laajaa sotilasoperaatiota Syyriassa edes ääri-islamisteja vastaan. 4 18.3.–27.3. Esimerkiksi vuonna 1998 Yhdysvallat iski presidentti Bill Clintonin määräyksestä terroristijärjestö al-Qaidan tukikohtaan Afganistanissa. Kyseessä oli kosto järjestön samana vuonna Afrikassa tekemistä lähetystöiskuista, joissa kuoli yli 200 ihmistä. . . Ohjukset ammuttiin Suomen aikaa arviolta 4.40 perjantaiaamuna. Syy riassa tällaista vaihtoehtoa ei ole. Yhdysvallat suorittaa ilmaiskuja al-Qaidan joukkoja vastaan Idlibin provinssissa. Pohjoisen kurdien auttamista ovat menestyneet taisteluissa, mutta Yhdysvaltain Nato-liittolainen Turkki ei katso heidän auttamistaan hyvällä. Syyrialaiset kurdijoukot luovuttavat Ar-Raqqan kaupungin hallinnan siviileistä koostuvalle hallinnolle. Iskun aiheuttamia tarkkoja tuhoja ei varmuudella tiedetä. Uutistoimisto Interfaxin lähteen mukaan venäläisiä ei haavoittunut iskussa. VAIHTOEHTO 2 LISÄÄ ILMAISKUJA JATKOSSA Vielä viime viikolla Yhdysvaltojen mielipide presidentti Bashar al-Assadista oli reaalipoliittisen kyyninen. Iskuun osallistuivat alukset USS Ross ja USS Porter Välimereltä. Maiden väliset suhteet ovat alimmillaan sitten kylmän sodan loppumisen. Reuters BEIRUT Sisällissodan jakaman Syy rian asukkaat jakaantuivat myös suhtautumisessa Yhdysvaltojen tekemiin risteilyohjusiskuihin. Clintonin määräämät ilmaiskut olivat vain hetken kosto, ja niiden merkitys jäi olemattomaksi. 59 ohjusta ammuttiin Shayratin lentokentälle. . Hallituksen joukot valtaavat kuitenkin pian menettämänsä alueet takaisin. Syyrialaiset kurdijoukot kertovat päässeensä Venäjän kanssa sopimukseen, jonka tuloksena Venäjä siirtää joukkojaan pohjoiselle Afrinin alueelle. Oliko tukikohdassa tapahtumahetkellä Venäjän joukkoja. Taustalla häilyvät myös Irak ja Libya, joissa diktaattorien syrjäyttäminen ei tuonut rauhaa. Opposition joukot aloittavat hyökkäyksen Damaskoksen lähellä. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Katri Pynnöniemen mukaan Venäjä pysyy johdonmukaisesti aikaisemmalla linjallaan, että Yhdysvallat rikkoo kansainvälistä lakia Syyriassa. Toinen ongelma on se, ettei Assadin tilalle ole järkevää korvaajaa. Vastuu kaikesta vieritetään Venäjän lausunnossa vastapuolelle eli Yhdysvalloille. Isku oli myös viesti muille vihamielisille valtioille kuten Iranille ja Pohjois-Korealle. JIM LO SCAZO/SPUTNIK POOL/EPA Venäjä: Yhdysvaltain isku oli rikollinen Ilmaisku viilensi lisää Venäjän ja USA:n jo ennestään hyisiä välejä. Venäjän lausunnoista tuli Pynnöniemen mukaan selväksi se, että Yhdysvallat ja Venäjä ovat täysin eri linjoilla Syyrian suhteen. Yhdysvallat uskoo, että tiistain tuhoisa kemikaalihyökkäys tehtiin tältä kentältä. Valkoinen talo ja ulkoministeri Rex Tillerson myötäilivät Haleyn linjaa viime viikolla, mutta kaasuiskun jälkeen Tillerson on vaatinut Assadin lähtöä. ikka FAKTA 59 OHJUSTA . Jopa demokraatit kannattivat iskua, vaikka kritisoivatkin kongressin ohittamista. . Kiina vaati kaikkia Syyrian konfl iktin osapuolia löytämään poliittisen ratkaisun jo kuusi vuotta kestäneeseen sotaan. Syyrian presidentin Bashar al-Assadin tärkeimpänä tukijana pidetty Putin kutsui Yhdysvaltain toimia ”aggressioksi suvereenia valtiota vastaan”. Presidentti Assadin avustaja Bouthaina Shaaban sanoi Libanonin televisiossa, että jokainen syyrialainen, joka iloitsee iskuista, on maanpetturi. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu toivotti tervetulleeksi Yhdysvaltain ohjusiskun Syyriaan. Yhdysvaltojen ohjusiskulle Syyriaan ovat osoittaneet tukensa Britannia, Saksa, Ranska, Turkki, Israel, Saudi-Arabia, Australia, Japani ja Syyrian kapinalliset. –?Voidaan tietysti kysyä, onko sillä ollut hirveästi mahdollisuuksia aikaisemminkaan, koska näkemykset terrorismista ovat olleet niin erilaisia, Pynnöniemi sanoo. Syyrian hallituksen ja etenkin venäläisten ilmatorjunta todennäköisesti vaikuttivat siihen, että perjantainen isku tehtiin hävittäjäkoneiden sijaan ohjuksilla. Yhdysvaltain edellistä presidenttiä Barack Obamaa arvosteltiin passiivisuudesta. 8 29.3. Esimerkiksi republikaanien presidenttikisan hävinnyt Marco Rubio kiitti Trumpin kovaa linjaa. Trump varoitti edeltäjäänsä Barack Obamaa, kun tämä vuonna 2013 uhkasi Syyriaa voimatoimilla jopa 1?400 ihmisen hengen vaatineen kaasuiskun jälkeen. 7 20.3. Maat täysin eri linjoilla Syyrian suhteen.. Arviot vaihtelivat lähteestä riippuen. Emme, Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Nikki Haley totesi silloin. Israelin kerrotaan tappaneen erään hallintoa puolustavan Golanin prikaatin komentajista miehittämättömällä lennokilla tekemällään ilmaiskulla. –?Pidämmekö häntä haittatekijänä. Suurvallat ovat eri mieltä myös siitä, käyttikö Syyrian hallitus kemiallisia aseita siviilejä vastaan vai ei. Venäjän Rossija24-tv-kanavan mukaan ohjusiskussa tuhoutui yhdeksän Syyrian ilmavoimien lentokonetta. Aiempia esimerkkejä yksittäisiksi jääneistä iskuista löytyy. Maaoperaation mahdottomuus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Yhdysvallat voi ottaa aktiivisempaa roolia Syyriassa. Ulkoministeri Mevlut Cavusoglu ilmaisi Turkin tuen Yhdysvaltain ohjusiskulle. 9 22.3.–30.3. VAIHTOEHTO 1 ISKU JÄÄ YKSITTÄISEKSI TEOKSI Yhdysvaltojen hävittäjälaivoista ampumat 59 Tomahawk-ohjusta murjoivat Syyrian armeijan käyttämää Shayratin lentotukikohtaa varhain perjantaina aamuyöstä. . Yhdysvallat kertoo varoittaneensa Venäjää etukäteen iskusta. Pynnöniemen mukaan on vielä liian aikaista sanoa, merkitseekö Yhdysvaltain isku jonkinlaista vedenjakajaa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteille presidentti Donald Trumpin valtakaudella. Ennakkoilmoitus . Kyllä. Kremlin mukaan tämän iskun takia Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyön mahdollisuudet kansainvälisen terrorismin vastaisessa taistelussa näyttävät heikoilta. Sillä on merkitystä, mitä Assadin joukot tekevät seuraavaksi. –?Peruskysymykset eivät ole muuttuneet. Damaskoksen asukkaat kommentoivat ohjusiskuja uhmakkaaseen sävyyn. Jotkut sanoivat, että iskut eivät tulleet yllätyksenä. . Idlibin maakunnassa, missä maanantain tuhoisa kaasuisku tapahtui, toivottiin, että isku heikentää presidentti Bashar alAssadia. Iskun vaatimien siviilija sotilasuhrien tarkkaa määrää ei tiedetä. Peskovin mukaan Washingtonin teko aiheuttaa suurta vahinkoa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteille. Iskussa käytettiin Tomahawk-risteilyohjuksia. Myöhemmin Venäjä ilmoitti vetäytyvänsä toistaiseksi ilmaturvallisuussopimuksesta, jolla on pyritty välttämään Yhdysvaltojen ja Venäjän ilmavoimien törmäyksiä Syyriassa. –?Yhdysvaltojen puolelta ajatuksena oli ilmeisesti vain yksittäisen iskun tekeminen rangaistustoimenpiteenä kemiallisten aseiden käytöstä. Hänen mukaansa koko tukikohdan kalusto ei tuhoutunut. Yhdysvaltain mukaan kyseessä oli juuri se lentokenttä, jolta Syyrian hallituksen lentokoneet nousivat tekemään tuhoisan kemiallisten aseiden iskun siviilejä vastaan. Lisäksi se on vetäytynyt toistaiseksi ilmaturvallisuussopimuksesta, jonka mukaan Yhdysvallat ja Venäjä koordinoivat ilmavoimiensa toimintaa Syyriassa. 3 17.3. Lisäkarkottimena toimivat Syyriassa vahvasti vaikuttavat Venäjä ja Iran. Julkisten puheiden perusteella kyse on todennäköisemmin ensinmainitusta, sillä presidentti Donald Trumpin mukaan iskun tarkoitus on estää kemiallisten aseiden käyttöä. Nyt puheet ovat muuttuneet. Hallituksen joukot valtaavat Venäjän ja Iranin tuella Itä-Aleppon provinssissa sijaitsevan Deir Hafirin kaupungin Islamilaiselta valtiolta. . Kokonaismäärä liikkui alle kymmenessä. Yhdysvallat iskee 59 Tomahawkristeilyohjuksella hallituksen joukoille kuuluvaa lentotukikohtaa vastaan reaktiona taistelukaasujen 4.4. Yhdysvalloissa on käynnissä tutkinta siitä, pyrkikö Venäjä vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Joukot valloittavat parikymmentä kylää, ja oppositio etenee neljän kilometrin päähän Haman kaupungista. Kurdijoukot hyökkäävät Islamilaista valtiota vastaan jälkimmäisen hallussaan pitämällä Taqbahin padolla. Molemmat maat ovat tähänkin asti pyrkineet välttämään suoraa kontaktia Syyrian sodassa. USA ilmoitti iskusta etukäteen Venäjälle sotilasväylien kautta. Syyriassa ohjusisku sai kiitosta ja tuomioita Yhdysvallat iski perjantaina ensimmäistä kertaa Syyrian hallitusta vastaan. Aiommeko istua alas ja keskittyä Assadin poistamiseen vallasta. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin (vas.) päätös iskeä Syyriaan rikkoi Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan kansainvälistä oikeutta. ”Kiitotie säästyi” . Syyrian presidentinkanslian mukaan isku oli ”typerä ja vastuuton”. Sekä hallituksen joukot että oppositio kertovat valloittaneensa uusia alueita Isisiltä. Vaikka suorilta yhteydenotoilta vältyttäisiin, pystyvät ne toimittamaan presidentti Bashar al-Assadin hallinnolle huomattavaa tulivoimaa. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 11 ULKOMAAT Ilkka Timonen, Reuters Venäjän presidentti Vladimir Putin reagoi Yhdysvaltain perjantaiseen ohjusiskuun syyrialaiseen lentotukikohtaan sanomalla, että isku rikkoi kansainvälistä oikeutta. . Syyrian oppositio on pitkään vaatinut lentokieltoalueen perustamista ja kapinallisten varustamista ilmatorjuntaaseilla. Venäjän ulkoministeriö kertoi Venäjän kutsuvan YK:n turvallisuusneuvoston pikakokoukseen iskun takia. Shayrat Khan Shaykhun Kurdien joukot Opposition joukot Hallituksen joukot Aavikkoa Islamilainen valtio Yhdysvaltojen/koalition Ilmaiskut Hallituksen Ilmaiskut 2 1 3 4 5 6 7 8 9 10 11 Turkki vaatii Assadin poistamista virasta Reuters ISTANBUL, JERUSALEM, PEKING Turkin ulkoministeri vaati Syyrian presidentin Bashar al-Assadin välitöntä poistamista pois virasta perjantaina. Putinin tiedottaja Dmitri Peskov sanoi kyseessä olevan kyyninen yritys viedä huomio pois siviilien surmista Irakissa, kertoivat venäläiset uutistoimistot. Samaa kanavaa käytetään muun muassa, kun Yhdysvaltojen ja Venäjän lentokoneet Syyriassa ovat vaarassa törmätä. Joukot siirtyivät lähemmäksi sen vahvinta aluetta itäisessä Syyriassa. Venäjä aikoo myös vahvistaa Syyrian ilmapuolustusta. –?Mitä muuta saamme Syy rian pommittamisesta kuin lisää velkaa ja mahdollisen pitkäkestoisen konfl iktin, Trump kysyi Twitterissä elokuussa 2013. Islamilaisen valtion kerrotaan vetäytyneen yli 20 kylästä läntisessä Syyriassa. HARRI AHOLA teksti // ASMO RAIMOAHO gra. –?Putinin lausunnossa ei vielä ole informaatiota siitä, miten Venäjä vastaa iskuun, Pynnöniemi sanoo. Tilanne on vielä vaikeampi kuin naapurimaa Irakissa, jossa kaikessa heikkoudessaankin keskushallinto on välttävä kumppani länsivalloille. –?Puheet YK:n turvallisuusneuvostossa siitä, että Syyria on käyttänyt kemiallisia aseita, ovat valheita. 11 7.4. Hallituksen joukot vastaavat ampumalla ilmatorjuntaohjuksia israelilaiskoneita kohti. Syyrian sekava tilanne Asmo Raimoaho Lähteet: Institute for the study of war, Graphic News 100 KM Välimeri TURKKI LIBANON IRAK ISRAEL JORDANIA Hasakah Raqqa Homs Hama Aleppo Deir Ezzor SYYRIA Palmyra Damaskus Daraa Tartus Latakia Idlib Syyrian taistelut 17.3.–30.3.2017 19.3. . Vähintään 88 siviiliä , joista moni lapsia, kuolee hermokaasuiskussa Khan Sheikhounin kaupungissa. Venäjä on tuominnut iskun. 2 19.3.–24.3. Paikan päältä raportoineen venäläistoimittajan alustavien tietojen mukaan iskussa tuhoutui koneiden lisäksi muun muassa ruokaja polttoainesäiliöitä, mutta kiitotie ei kärsinyt vaurioita. YK:n turvaturvallisuusneuvosto kokoontui perjantai-iltana Venäjän kutsusta. Iskussa kuoli ainakin kuusi syyrialaissotilasta ja kenttä vaurioitui merkittävästi. Venäjän toiminnalle on Pynnöniemen mukaan tyypillistä äkkiä eteen tulleessa tilanteessa, että se pyrkii siirtämään huomion Syyriasta Irakin siviilien kärsimyksiin. Kapinallisten hallitsemilla alueilla ohjusiskusta iloittiin, kun taas pääkaupungissa Damaskoksessa ”lännen aggressio” tuomittiin kovin sanoin. . Al-Qaidan joukot aloittavat suurhyökkäyksen hallituksen joukkoja vastaan pohjoisen Haman provinssissa. Lentotukikohdassa oli ainakin Suhoi-22-, Suhoi 24ja MiG-23-hävittäjiä. Ensimmäinen on se, ettei Assad ei lähde helpolla. Oliko ilmaisku lentotukikohtaan yksittäinen kosto kaasuhyökkäyksestä vai lähtölaukaus jollekin muulle. Hänen mukaansa isku lähetti vahvan viestin siitä, että Donald Trumpin hallinto ei hyväksy kemiallisten aseiden käyttöä. Kuuden vuoden verinen sisällissota ei ole häntä syrjäyttänyt, eivätkä Venäjä ja Iran ole vetämässä pois tukeaan. Oliko kyseessä yksittäinen kostoisku vai jonkin laajemman operaation alku. Venäjä näyttäisi nyt ensilausuntojen valossa pelaavan aikaa ollakseen valmis erilaisiin tilanteisiin. He halusivat vain saada tekosyy iskuille, sanoi damaskoslainen palomies, joka ei halunnut kertoa nimeään. 6 21.3.–27.3. Tässä skenaariossa on kuitenkin kaksi suurta ongelmaa. Hänen mukaansa maahan pitäisi perustaa väliaikaishallinto. 1 23.3.-28.3. 10 25.3.-27.3. –?Toivoimme, että iskuja tulee lisää – ja muitakin toimia – jotta nämä verilöylyt siviilejä vastaan voidaan pysäyttää, sanoi 29-vuotias Alaa al-Zir. Niin sanottu Islamilainen valtio -äärijärjestö eli Isis pitää edelleen hallussaan huomattavia alueita. Opposition riveissä taistelee satoja erilaisia ryhmittymiä, joista monet ovat äärijihadisteja. Iskun ovat tuominneet Venäjä ja Iran. Voidaanko sotilastoimilla pienentää Syyrian mahdollisuuksia käyttää kemiallisia aseita, ja jos niin tehdään, miten he vastaavat, edellisen hallinnon aikainen Valkoisen talon virkamies Phil Gordon totesi Washington Post -lehdelle. OHJUSISKU SYYRIAAN Kertapamaus vai alku sotatoimille. Yhdysvallat tukee hyökkäystä tykistöllä, ilmaiskuilla ja helikoptereilla. He vakuuttivat, että Syyria nousee Washingtonin hallitusta vastaan. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määräsi suuren ohjusiskun Syyriaan kostoksi kemiallisilla aseilla tehdystä hyökkäyksestä, jonka tekijänä Yhdysvallat pitää Syyrian presidentti Bashar al-Assadin hallintoa. Suunnitelmat ovat olleet valmiina jo vuosikausia. Hallituksen joukot evakuoivat tuhansia siviileitä, mukana myös opposition taistelijoita, Wa’erin alueelta Homsin kaupungista. Syyrian mukaan kuolleita oli yhdeksän. Yhdysvallat ei ole kuitenkaan vielä kertonut, aikooko se jatkaa iskujaan. Neljä Israelin hävittäjäkonetta suorittaa ilmaiskuja hallituksen joukkoja vastaan lähellä Palmyran kaupunkia. Laajempi ilmaoperaatio voisi olla yksi keino kohti tavoitetta. 5 21.3.–30.3. Presidentti Donald Trumpia tuskin ainakaan haittaa se, että ilmaisku toi hänen kiistojen täyttämään presidenttikautensa alkuun ylistystä. Tukea ja tuomioita . Iskussa ei loukkaantunut venäläisiä. Cavusoglun mukaan siviilien turva-alueiden perustaminen Syyriaan on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen
Budapest: Maaottelu: Unkari–Suomi 1–6 (0–3, 0–3, 1–0) 1. –?HPK:lla oli suosikin paineet kotikentällään, se jännitti ottelua. 2. erä: Maaliton. Antti-Roiko kolmas B-ryhmän työnnössä KORIPALLO LENTOPALLO PAINONNOSTO Split: EM-kilpailut, suomalaistuloksia: Miehet: 85 kg: 1) Oleksandr Pielieshenko Ukraina 386 (tempaus 175+työntö 211), 2) Artem Okulov Venäjä 377 (165+212), 3) Krzysztof Zwarycz Puola 358 (159+199), ...11) Milko Tokola Suomi 330 (150+180), ...18) Jesse Nykänen Suomi 305 (135+170). KalPa juhlii Tommi Jokisen (oik.) avausmaalia. Miesten Korisliigan 3. Seuraava ottelu: 9.4. –?Tämä oli iso kiinnitys meille, jatketaan samalla linjalla. JYPin leirissä ollaan jo melkoisessa pinteessä. erä: 8.00 Antti Pihlström (Tommi Huhtala) 0–1, 11.32 Ville Lajunen (Topi Jaakola–Olli Palola) 0–2, 18.14 Palola (Anssi Salmela–Miro Aaltonen) 0–3 yv. Kolme perjantain neljästä erikoiskokeesta voittanut Citroenin Kris Meeke johtaa kilpailua 10,3 sekunnin marginaalilla. Keskiviikkona 2–2 päättyneessä Bournemouth-valioliigapelissä Mane ei pelannut. –?Ei Eerosta (Kilpeläinen) meille mitään mörköä ole tullut. Kostealla tiellä en saanut ajoon parasta fi ilistä ja auto puski vähän. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 12 URHEILU LYHYESTI JÄÄKIEKKO YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. KalPa johtaa voitoin 2–0. 2. Välimaan ohella debyyttinsä A-maajoukkueessa tekivät Anna Auvinen, Kaisa Collin ja vaihdosta tullut Vilma Hakala. Pelataan omaa aktiivista jääkiekkoa. Tomi Lemminkäisen valmentama joukkue kaatoi vieraissa runkosarjan voittaneen Hämeenlinnan Pallokerhon 3–0. Talouspuoli on tietenkin ratkaisevin asia. Toyotan Juho Hännisen päivä keskeytyi ensimmäisen erikoiskokeen ulosajoon. Jäähyt: Unkari 1x2, Suomi 3x2 min. Se oli vähän sellainen ”kerran kaudessa rannelaukaus”, Jokinen jatkoi myhäillen. Seuraavana päivänä Suomi otti revanssin ja voitti lukemin 6–0. Torjunnat: Zoltan Hetenyi U 9+9+0=18 (vaihto 29.24/0–5), Miklos Rajna U 0+2+, Harri Säteri S 12+0+0=12, Juha Metsola S 0+8+ (vaihto 29.24/0–5). Sarjan Aryhmä nosti perjantain myöhäisillassa. Suomi ja Unkari kohtasivat perjantaina neljännen kerran. KalPa pelasi äärimmäisen laadukasta jääkiekkoa vieraskentällä. LP Viesti avasi naisten lentopallo. –?Alamäessä oli jarrutus liukkaassa paikassa. Mestiksen kuudes välierä (neljällä voitolla . Hyvä esitys, Lemminkäinen iloitsi. Kevään MM-kisoihin valmistautuva Suomi oli kaikessa kotijoukkuetta edellä. Isot tiet ja kovavauhtiset osuudet menevät hienosti, mutta pikkutiet ja jarrutukset ovat ongelma. JYPin kiri jäi lopulta suutariksi, kun loppulukemat tyhjiin laukoi Jyri Junnila. Dom Morris heitti Kobrille 20 pistettä ja Jamal Jones 17. Paras tulos oli Ukrainan Jaroslav Vinterin 205 kiloa. Jesse Mankinen iski kiekon rysään suoraan ilmasta ajassa 48.31. JYP yritti kaikkensa, mutta kilpipaidat olivat astetta terävämpiä kaukalon jokaisessa osassa. Kääntyvyyttä ja jarrutuntumaa pitää parantaa. 3. Naisten Mestaruusliigan 1. Suomen maalilla pelasi A-maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Siiri Välimaa, koska viime vuosina maalivahtivastuuta kantaneet Tinja-Riikka Korpela ja Minna Meriluoto eivät olleet Pruszkowissa mukana. Miesten Mestaruusliigan 3. Lehtikankaan sija ratkeaa lauantaina A-ryhmän nostettua. Suomi kuokki Unkarin juhlissa PRUSZKOW (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkue taipui 0–1-tappioon Puolalle Pruszkowissa pelatussa maaottelussa. Sami Niku poistuu vaihtoaitioon. Ennen joulukuun taitteen MM-nostoja USA:n Anaheimissa Tokola kenties nostaa syyskuussa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Ruotsissa. –?Seuraava peli tulee nopeasti vastaan. Suomi: Siiri Välimaa; Tuija Hyyrynen (c), Ria Öling, Emma Koivisto, Adelina Engman (89. –?Päivällä ei ollut huoltoa, mutta yritin itse tehdä pieniä muutoksia autoon ja parantaa jarrutuntumaa. Hollannin liiga: Roda JC–Zwolle 2–1, Twente–PSV 2–2. Liverpoolille 13 maalia Valioliigassa tehnyt Mane joutuu polvileikkaukseen. Lauantaina kokeilen toisia iskunvaimentimia, Latvala kertaili. Avauserään KalPa tuli pirteästi, ja JYP oli yllättävän aseeton varsinkin tasakentällisin. Nyt pienet palauttelut ja hetken voidaan tästä nauttia. Suomi sai pallon kertaalleen Puolan maalipuihin, Jenny Danielssonin laukauksella 26. Toisen päivän etapille hän lähtee kuudentena minuutin kärjestä. Laiturit olivat kovassa vireessä, mutta olimme kaikin puolin tasaisempia. naaliin): JYP–KalPa 0–3 (0–0, 0–1, 0–2) 1. Tappara–HIFK, KalPa–JYP. Akaan pelaajilla on liigakokemusta yli tuhat ottelua, Joni Mikkonen ja Jimmy Hernandez ovat tunnetuimmat. Tultiin varovaisesti ja jäätiin paljon, Latvala kertaili. puolivälierät (kolmella voitolla välieriin): Vilpas–Pyrintö 94–85 (46–44) Vilpas välieriin voitoin 3–0. Alonzo Coleman teki Vilppaalle 19 ja Mikko Koivisto 18 pistettä. Ajoin yhden installaatiokierroksen ja joka kerta kun yritimme mennä ajamaan, punainen lippu esti sen, kiteytti Kimi Räikkönen. naaliin voitoin 4–2. Se näyttää toimivan hyvin, KalPa-hyökkääjä Tommi Jokinen luonnehti vierasvoittoa JYPistä. Norjan liiga: Brann–Strömsgodset 3–0, Haugesund– Vålerenga 4–3, Viking–Tromssa 1–2. Unkari voitti maiden ensimmäisen kohtaamisen keväällä 2009 voittolaukauskisan jälkeen 4–3. Seuraavaksi Suomi kohtaa pääsiäisen aikaan kaksoismaaottelussa Tanskan. 94 kg, B-ryhmä: 1) Jaroslav Viter Ukraina 370 (165+205), ...5) Eero Retulainen Suomi 339 (150+189), ...8) Miika AnttiRoiko Suomi 330 (140+190). Mikkelissä ja 15.4. Tempauksessa hän jäi 150 kilollaan vain kymmenen kilon päähän EM-pronssista. Liverpool voitti ottelun 3–1. HPK oli voittanut kuudesta aiemmasta kauden kohtaamisesta viisi, mutta LP Viestin ainoa voitto tuli juuri Hämeenlinnassa Suomen cupin fi naalissa. Parin vuoden takaisilla tuloksillaan Antti-Roiko olisi kamppaillut B-ryhmän työnnön ykkössijasta ja pääsystä kolmen parhaan joukkoon yhteistuloksissa. KalPan lopullinen lukko oli Eero Kilpeläinen, joka piti maalinsa puhtaana välierissä toisen kerran putkeen. Takaportti sillä voi vielä olla, jos kaikki liigaseurat eivät täytä lisenssiehtoja. Lauantain etapilla on vajaan 49 kilometrin ja 17 kilometrin erikoiskokeet, jotka ajetaan kahdesti. Jäähyt: JYP 4x2 min ja Michel Miklik 10 min, KalPa 5x2 min. EPA/STR Latvalalla riitti murheita Meksikon MM-rallin voittaja Meeke johtaa Korsikalla HELSINKI (STT) Miesten Korisliigan runkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni ensimmäisenä joukkueena välieriin, kun se otti ratkaisevan kolmannen puolivälierävoiton Tampereen Pyrinnöstä pistein 94–85 (46–44). En saanut sitä hyväksi, mutta ajoin iltapäivän sen mitä osasin ja uskalsin. Yöllä oli kuitenkin satanut ja tien pinta oli märkä. Mentiin pulkkana ja takarengas osui sillan muuriin. Suomen jälkeen Unkari kohtaa vielä Slovenian. 105 kg, C-ryhmä: 1) Kimmo Lehtikangas Suomi 325 (147+178). Sitten katseet kohti huomista, hän jatkoi. –?Aloimme kääntää peliä voitoksemme neljännellä jaksolla niin kuin olemme usein ennenkin tehneet. loppuottelu (neljällä voitolla mestariksi): HPK–LP Viesti 0–3 (16–25, 22–25, 23–25). erä: 47.07 Istvan Bartalis (Keegan Dansereau) 1–6 yv. Piia Korhonen oli HPK:n tehokkain 14 pisteellä, mutta LP Viestin hakkuri Pauliina Vilponen laittoi pisteellä paremmaksi ja kokenut yleispelaaja Noora Kosonen nousi 16 pisteellä ottelun tehokkaimmaksi. Sanni Franssi), Jenny Danielsson (69. Meidän pitää vain saada se kuparinen nyt rikki. Kataja–BC Nokia 80–61 (43–34) Kataja johtaa voitoin 2–1. (1–0, 0–0, 0–1, 0–0, 1–0) 99.57 Frank Gymer 2–1 yv. Akaa Volley anoo miesten lentopalloliigan paikkaa Tapio Nevalainen BASTIA (STT) Toyotan Jari-Matti Latvala ei pysynyt kärjen vauhdissa Korsikan MM-rallin avauspäivänä. Tempauksen Antti-Roiko aloitti 140 kilosta, joka nousi vaivatta, mutta meni takaa yli. Unkari hävisi Budapestissa pelatun ottelun 1–6 (0–3, 0–3, 1–0). Jalkapallon Mestarien liigapaikasta kamppaileva Liverpool kokee pahan pelaajamenetyksen, kun sen kauden paras maalintekijä Sadio Mane on loppukauden sivussa. Pohkeet ovat oireilleet jo ennen EM-nostoja. Toinen yritys vetona yhtä helppo ja toi hyväksytyn tuloksen aloituspainoista, vaikka raudat olivat tälläkin kertaa vähällä karata taakse. erä: 24.25 Jesse Virtanen (Joonas Järvinen–Mika Pyörälä) 0–4, 26.05 Aaltonen (Antti Erkinjuntti–Lajunen) 0–5, 39.08 Palola (Jaakola) 0–6. Kolmannen tempauksensa AnttiRoiko jätti käyttämättä ja 140 kiloa merkitsi viimeistä sijaa Bryhmän yhdeksän kilpailijan joukossa. BC Nokia–Kataja, Kouvot–Seagulls, Kobrat–Kauhajoki. RAHAPELIT Eurojackpot Päänumerot: 10, 27, 43, 45, 46 Tähtinumerot: 4, 8 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 374 807,90 e, 5 oikein 99 213,80 e, 4+2 oikein 4 070,30 e, 4+1 oikein 287,50 e, 4 oikein 135,70 e, 3+2 oikein 54,60 e, 2+2 oikein 19,20 e, 3+1 oikein 19,20 e, 3 oikein 17,20 e, 1+2 oikein 8,30 e, 2+1 oikein 8,30 e Perjantai-Jokeri Jokerinumero: 7 1 7 8 4 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 12 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e JALKAPALLO Pruszkow: Naisten maaottelu: Puola–Suomi 1–0 (1–0) 6. 3. 330 kiloa yhteiskertymällään Antti-Roiko oli ryhmän kahdeksas. naalit voitolla AKAA (STT) Akaa Volley kaatoi perjantaina kotisalissaan Joensuun Riennon 3–0 lentopalloilun Mestaruusliigan karsinnoissa ja kun voitto oli jo kolmas karsinnoissa, niin Akaa Volley saa anoa liigapaikkaa ensi kaudeksi. LP Viesti–HPK. –?Mitä ilmeisimmin anomme paikkaa. Seuraavat ottelut: 9.4. Seuraavat ottelut: 8.4. Maalista vastasi kuitenkin KalPa. minuutilla. Kaksi peliä, kaksi tappiota ja nolla tehtyä maalia. JYP paransi peliään pikku hiljaa ja loi tukun maalipaikkoja varsinkin kolmannen erän alussa. Yleisöä: 2 200. Tokola ei näillä näkymillä kilpaile kesällä, vaan keskittyy harjoitteluun. Myös Helsinki Seagullsin ja Kouvojen sekä Joensuun Katajan ja BC Nokian puolivälierät etenivät 2–1-tilanteisiin. Emme oppineet ensimmäisenä harjoituspäivänä mitään. Akaa-Volley saa voitoin 3–0 oikeuden anoa paikkaa Mestaruusliigaan. erä: 48.31 Jesse Mankinen (Janne Keränen–Jaakko Rissanen) 0–2 yv, 57.39 Jyri Junnila (Sami Mutanen) 0–3 tm. Suomeen palattuaan Tokola tutkituttaa Porissa pohkeensa lääkäri Ylermi Luttisella. Pelit pelataan 13.4. Senegalilainen Mane tuli viime lauantain Everton-paikallispelissä vaihtoon kesken ottelun tehtyään sitä ennen avauspuoliajalla 1–0-maalin. Ensimmäinen kohtaaminen MM-jäillä on viime keväältä Pietarista. Kauhajoki–Kobrat 71–78 (33–29) Kauhajoki johtaa voitoin 2–1. Toisessa erässä JYPin unelias peliote kostautui, kun Jokinen pääsi sivaltamaan vastaiskusta KalPan voittomaalin. HPK katkaisi viime keväänä LP Viestin seitsemän mestaruuden putken Salossa vieraskentällä. Se karkasi ensimmäisellä jaksolla 13 pisteen johtoon ja keikkui tasatilanteessa vielä neljännen jakson alussa. –?Pelattiin todella yhtenäisesti tänään. Varsinkin puolustuspäässä meidän viisikko pelasi hyvin. Olimme valmiimpia pelaamaan. Essi Sainio), Anna Auvinen, Anna Westerlund. Seagulls–Kouvot 99–94 (39–32) Seagulls johtaa voitoin 2–1. Maalille ei Välimaa voinut mitään, sillä Pajor pääsi pallonriiston ja hyvän läpisyötön jälkeen karkuun Suomen puolustukselta ja sijoitti tarkasti alakulmaan. KalPa johtaa ottelusarjaa nyt voitoin 2–0. Pyrinnön tehokkaimpia olivat Antero Lehto 16:lla ja Joonas Caven 15 pisteellä. Yli 105 kg, C-ryhmä: Teemu Roininen 337 (147+190). erä: 20.41 Tommi Jokinen 0–1. Vilpas vei kuitenkin viimeisen neljänneksen kymmenellä pisteellä, joka nosti sen voittoon. –?Dani Sordoa ja Craig Breeniä vastaan voidaan vielä taistella, Latvala arvioi. Työnnössä krampannut pohje oli vielä seuraavana päivänä hieman arka, mutta ei suuremmin haitannut kävelyä. Vilpas ensimmäisenä Korisliigan välieriin BUDAPEST (KP) Suomi oli perjantaina tyly vieras 90-vuotista taivaltaan juhlineen Unkarin jääkiekkoliiton juhlaottelussa. välierä (neljällä voitolla . Nyt keskitymme palautumiseen ja odottelemme, mistä saamme välierävastuksen, totesi Vilppaan valmentaja Joonas Iisalo. Vilma Hakala), Olga Ahtinen, Kaisa Collin (69. Suomi voitti ottelun 3–0. –?Oli kyllä tosi tärkeä ja makea maali. DeVaughn Washington teki Karhulle 14 ja Samuli Vanttaja 13 pistettä. Kreikan liiga: Platanias–AEK 0–2, Panathinaikos–Panionios 1–0 (Panathinaikosin Robin Lod vaihtoon 46. minuutilla).. Roinisen sija ratkeaa lauantaina Aryhmän nostettua. Ensi kaudesta en osaa sanoa vielä mitään, Mikkonen herkistyi. karsintapeli (kolmella voitolla Mestaruusliigaan): Akaa-Volley–Liiga-Riento 3–0 (25–22, 25–19, 25–16). –?Siirtymällä todettiin, että eturengaskin oli saanut osuman. Pysähdyttiin vaihtamaan rengas ja sammuteltiin samalla takapäästä pientä tulipaloa, Hänninen kertaili. Latvalan ero Sordoon on 6,4 ja Breeniin 7,8 sekuntia. –?Kun aamulla aloitettiin, meillä oli se käsitys, että tie on kuiva. minuutilla Ewa Pajor. Kun kyydissä oli vain yksi vararengas, ei päästy jatkamaan matkaa. Edellispäivänä 330 kiloa sarjaa alempana koonneen Milko Tokolan loppusijoitus oli Aryhmän nostettua yhdestoista. Kun 31 kilometrin Pietrosella ja 29 kilometrin Plage du Liamone -erikoiskokeet ajettiin iltapäivällä uudelleen, Latvalan vauhti koheni. Citroenia kuskaava Breen on neljäs ja Hyundain Sordo on viides. Yleisöä: 4437. Sebastien Ogier on toinen ja Thierry Neuville kolmas 25,8 sekuntia kärjestä. Aiemmin viikolla Unkari hävisi Ruotsille 0–4. Ottelun ainoan maalin viimeisteli 6. Pelicans-puolivälierät mukaan lukien Kilpeläisen nollaputkella on pudotuspeleissä mittaa 199 minuuttia ja 27 sekuntia. Ihan sama minkälainen törkymaali saadaan, niin se varmasti vapauttaa peliä, JYP-puolustaja Mikko Kalteva sanoi. Ewa Pajor 1–0. Muista maaleista vastasivat Antti Pihlström, Ville Lajunen, Jesse Virtanen ja Miro Aaltonen. Varsinkin kun edellisessä tilanteessa JYPillä oli loistopaikka. Suomen tehokkain oli joukkueen parhaana palkittu Olli Palola (2+1). Aki Hietavala JYVÄSKYLÄ (STT) Kuopion KalPa otti toisen kiinnityksen jääkiekkoliigan fi naalipaikasta perjantaina, kun JYP kaatui vieraskaukalossa tyylipuhtaan esityksen jälkeen maalein 3–0. Suomen toisen edustajan Eero Retulaisen 339 (150, 189) riitti B-ryhmän viidenteen sijaan. Liverpoolin maalitykki sivussa loppukauden Lauri Järvinen Kalajoen Junkkarien Miika Antti-Roikon 190 kilon työntö riitti Splitin EM-lavalla 94-kiloisten B-ryhmän kolmanteen sijaan. Lappeenrannassa. Linda Sällström), Julia Tunturi (57. Vilpas nuiji Pyrinnön tiistaina Tampereella 35 pisteellä, mutta Salossa Pyrintö antoi kunnon vastuksen. Ei ollut isoa hätää, KalPan Jussi Timonen summasi. Puola kukisti jalkapallonaiset Liigan 2. –?Täällä pelasin juniorina ensimmäiset pelini, kyllä tämä on suuri hetki minulle ja kaikille täällä. Hänninen palaa kilpailuun lauantaina. Latvalan ajatuksena on taistella neljännestä sijasta. Yritys 200 kilosta jäi maastavedoksi kääntymättä rinnalle. naaliin): K-Vantaa–TuTo 2–1 ja. Myös Kauhajoen Karhulla oli tilaisuus napata välieräpaikka kotipelissään, mutta Lapuan Kobrat kavensi ottelusarjan 2–1-lukemiin kukistettuaan Karhun vieraissa 78–71 (33–29). Riennon tie vie ykkössarjaan kaikkiaan 12 liigakauden jälkeen. Jari-Matti Latvala ei pysynyt kärjen vauhdilla Korsikan avauspäivänä. Onnittelemassa Juuso Riikola (vas.), Santeri Lukka ja Jaakko Rissanen. Suomen Roni Peltonen tempaisi 144 kiloa, mutta jäi ilman tulosta työnnössä. K-Vantaa . –?Aamupäivällä vika oli ajamisessa, mutta autoakin pitää saada paremmaksi. LEHTIKUVA/TOMMI ANTTONEN KalPa haki ison ryöstön Maalivahti Kilpeläisen nollaputkella mittaa jo lähes 200 minuuttia HÄMEENLINNA (STT) Salon LP Viesti aloitti perjantaina terävästi naisten lentopalloilun Mestaruusliigan loppuottelut. Olihan tämä iso voitto tässä kaupungissa, parikymmentä vuotta on tehty töitä seuran eteen, sanoi apuvalmentajana nykyisin toimiva Risto Lahti. Torjunnat: Pekka Tuokkola J 10+9+6=25 (pois 56.38–57.39), Eero Kilpeläinen K 4+11+6=21
HANKO (STT) Suomi ja Madagaskar ovat tasatilanteessa 1–1 tenniksen Davis Cupin Euroopan/Afrikan lohkon 2. Huippulaatua raakaaineen valinnasta aina palveluun saakka. palk. Lauantaina pelataan nelinpeli Harri Heliövaara/Henri Kontinen–Lofo RaSuomi ja Madagaskar tasoissa miaramanana/Rakotondramanga ja sunnuntaina kaksinpelit Niklas-Salminen–Rakotondramanga ja Vasa–Rakotohasy. Toto4 pelivaihto 26 494,20 e, voittoosuus 249,50 e. palk. 1. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat sekä osakaskunnan sääntömuutos, Tupalaakan tonttien vuokrasopimukset, kalastusta koskevien vuokrasopimusten uusiminen sekä muut hoitokunnan esittämät asiat. –?Useamman vuoden kokemusten perusteella oppii ymmärtämään, mitkä asiat toimivat itselle ja kuinka paljon voi viimeistelyvaiheessa laittaa kuormaa ja kuinka paljon pitää levätä. Oikeat numerot: 2, 4, 11, 14, 17, 20, 22, 26, 31, 34, 39, 43, 45, 50, 54, 56, 60, 61, 66, 69 Kunkkunumero: 22 Augusta: Miesten kauden 1/4 arvoturnaus, US Masters, palkintoarvo 9,3 miljoonaa euroa: Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 72: 65 lyöntiä (7 alle par-tuloksen) Charley Hoff man USA, 69 (–3): William McGirt USA, 70 (–2): Lee Westwood Englanti 70, 71 (–1): Sergio Garcia Espanja, Justin Rose Britannia, Phil Mickelson USA, Matthew Fitzpatrick Englanti, Jason Dufner USA, Russell Henley USA, Andy Sullivan Englanti, Kevin Chappell USA, 72 (par): Sören Kjeldsen Tanska, Thomas Pieters Belgia, Paul Casey Englanti, Ernie Els Etelä-Afrikka, Matt Kuchar USA, Shane Lowry Irlanti, Rory McIlroy Pohjois-Irlanti. Toto (5-12-9): 22,29 5,78-2,71-8,98 50,83. Virossa Otepään ja Tarton seuduilla Teini hakee ensimmäistä henkilökohtaista MM-mitalia. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m: 1) Iinan Maestro/Antti Teivainen 27,4a (2,44), 2) Alf 27,4a (2,65).3) TuplaTimo 27,8a (12,02).4) Loisto-Piirto 27,9a (14,09).poissa: 11. –?Hän on kehittynyt joka vuosi. Kuronen on Ilveksen oma kasvatti. Se on tiettävästi pikkuisen huono matkustamaan, minkä vuoksi kauemmaksi ei ole lähdetty. Päivä alkoi kotivoitolla. Hän näkee jään hyvin ja on taitava syöttäjä, Johansson sanoi Örebron nettisivuilla. 18 3 15 1165– 1449 6 Rekola............ 4. Nyt MM-kisat ovat 1,5 kuukautta aiemmin kuin viimeksi, mikä myös sopii hänelle. Käsitellään vuosikokousasiat, henkilövalinnat ym. – Cankus Thunderball on nyt osoittanut, että se tulee mistä vain. Davis Cup, Euroopan/Afrikan lohkon 2. Ilmoita tulostasi spostiin 19. Heidi Lehikoinen LOHJA (STT) Itsensä kehuminen on Marika Teinille vaikeaa. Toto (8-9-5): 2,76 1,52-2,4315,77 8,62. lähtö, lv 2100 m: 1) Classical Dream/ Veli-Erkki Paavola 19,0a (3,79), 2) Eternell Hope 19,2a (7,17).3) The Idealist 19,4a (3,08).4) Estelle It 19,9a (7,34). 040 6782 720 Seinäjoki: Puh. Toto4 voittoosuus: 8,30. 25 000kr, 1) Sahara Redrama/Veijo Heiskanen 15,4. Toto (6-5-1): 6,02 2,09-1,661,62 12,71. Patrik Niklas-Salminen voitti Jean-Jacques Rakotohasyn erin 3–0, mutta Madagaskarin ykköspelaaja Antso Rakotondramanga tasoitti kukistamalla Eero Vasan. 5. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n mukaan kenialainen Jemima antoi epo-hormonia sisältäneen näytteen harjoituskauden testissä kotimaassaan. 30 000kr, 1) Benjamin Evo/Veijo Heiskanen 11,2a. Upea erikoisväri harmaa graniitti ilman lisähintaa, lisäetu150 €. ryhmän karsintaottelussa avauspäivän jälkeen. Aholalle ykkönen oli ensimmäinen totoravitasolla. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja nähtävänä Kälviän aluetoimiston ilmoitustaululla 09-24.05.-17. Saarijärvinen Kimmo Ahola painosti johtanutta Perfect Reverietä, siirtyi kärkeen, mutta jäi loppusuoralla jo alakynteen. Toto (9-1-4): 1,89 1,20-2,281,62 10,94. NIKOSIA (STT–AFP) Kyproksen tennissuuruus Marcos Baghdatisin 14 vuotta ja 36 ottelua kestänyt voittoputki Davis Cupissa tuli vihdoin päätökseensä, kun 31-vuotias Baghdatis hävisi perjantai-iltana Tunisian Moez Echarguille Eurooppa/ Afrikan lohkon ottelussa Nikosiassa. Ilveksen kanssa jatkosopimukset solmivat Topias Haapanen ja Joona Ikonen. Toto (1514-11): 10,46 2,03-1,98-4,25 9,24. poissa: 13. 3. JALKAPALLO GOLF KORIPALLO PYÖRÄILY RAHAPELIT RAVIT RAVIT KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 13 URHEILU Seppo Luokkala KAUSTINEN (KP) Kuusi yritystä ja viisi voittoa on kokkolalaisen Reino Honkaperän omistamalla Cankus Thunderballilla takanaan Kaustisen raveissa tänä vuonna. Pääsiäislauantaina ajetaan jälleen T76-lähtöjä Kaustisella. Totesin viime vuonna, että runsas kilpaileminen toimii. Keskisalon treeneistä vauhtia Joensuu oli Teinille hyvä tukikohta jo Ruotsissa viime vuonna olleita MM-kisoja ajatellen, ja lähes samalla lailla maastoja löytyy kotimaisemista nytkin. Kuopion seudun kuntokeskusbisneksessä viime vuodet vahvasti mukana ollut Airila on viime kuukaudet keskittynyt Tahkolla sijaitsevan kuntosalinsa pyörittämiseen ja saanut lisää aikaa urheiluun. 17,1a (8,84). –?Syöttö on yksi isoimmista aseistani, ja se toimi todella hyvin. Luotin siihen, vaikka juoksupaikka ei ollut optimaalinen, totesi Raitala. Oulussa kiekko-oppinsa ammentanut Manninen, 25, pelasi HPK:ssa kaksi kautta. Hän sai viime vuodesta luottamuksen lisäksi konkreettisia eväitä fyysisen kunnon virittämiseen kohti kauden tärkeintä kisaa. 3. Toto4 voittoosuus: 1,90. Sääntömääräisten asioiden lisäksi täydennetään hallitusta vuosille 2017-2019 kahdella varajäsenellä. 1640m, 1. Kylmäveristen tasoitus oli odotusten mukainen. Voiton vei tasaisesti edennyt Virittäjä. Toto (7-3-8): 1,16 1,06-1,34-5,04 2,64. lähtö, lv 2140 m: 1) Piece Of Snappy/Juha Utala 19,0a (6,02), 2) Bella Bloom 19,2a (8,16).3) Call Me Wood 19,3a (2,48).4) Rockmeadow Tom 19,5a (23,02). 400,29 € Kokkola Jäniskatu 11, puh. –?Tälle kaudelle sileän juoksuvauhti on ollut suurin yksittäinen kehityskohde. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2600 m: 1) Cankus Thunderball/Santtu Raitala 18,7a (1,89), 2) Cobbys Moonwalker 19,0a (10,68).3) Super Stars 19,1a (5,36).4) Burning Flight 19,3a (22,04). –?Uudet pelaajamme ovat kauttaaltaan sellaisia, jotka haluavat tulla Ilvekseen kehittymään ja ottamaan urallaan seuraavan askeleen, sanoi Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi tiedotteessa. Kovakuntoisella hevosella on tyydytty keräämään tiliä läheltä. 7. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Double Boost/Mika Forss 16,4a (8,87), 2) Cattleya 16,5a (13,56).3) Sweet Surviver 16,5a x (1,59).4) Dream Of Celebrity 16,6a (15,25).poissa: 2. Se tässä tekemisessä motivoi, Airila sanoi. Sumgongin uusi käry vahvistaa epäilyjä Kenian yleisurheilun puhtaudesta. 0400 247 651. – Aina on mennyt hienosti, kun yhdenkin lähdön voittaa päivässä. – Hyvä, että tämän kanssa onnistuttiin, eikä tullut hylkäystä. Toto (2-10-6): 1,40 1,27-1,84-2,36 4,52. Toto (3-10-8): 9,00 4,23-1,95-5,42 15,17. Troikka: 545,75. Tervetuloa! 40 m kourua, 4 alastuloa alk. KP/SEPPO LUOKKALA Kokkolan ruunalle jo viides Cankus Thunderball viihtyy poikkeuksellisen hyvin Kaustisella Kaustinen: 1. Kontinen ja Harri Heliövaara kohtaavat Rakotohasyn ja Rakotondramangan. 7 € /m 2 noutohinta, musta Kattopeltiä 2,5 jm, 3,5 jm ja 4,5 jm suoraan varastosta Ethän maksa liikaa. Sumgong, 32, oli ensimmäinen kenialainen nainen, joka voitti maratonin olympiakultaa. –?En olisi ikinä uskonut, että pystyn sietämään tylsyyttä niin paljon. On tullut usko, että kyllä täältä tullaan. Hän haluaa myös onnistua maajoukkueen Viron-leirillä 10.– 17. Perjantain lounasraveissa suursuosikki joutui taivaltamaan koko matkan toisella radalla ilman vetoapua, mutta se ei vienyt Santtu Raitalan ajokilta voittoa. Päivän Duo: 9-10, kerroin: 7,33. lähtö, lv 2140 m: 1) Westcoast Victoria/Seppo Markkula 18,4a (2,41), 2) Blue Chocolate 18,6a (11,62).3) Highlight Luxi 18,6a (5,46).4) Excellent Secret 19,1a (25,43).poissa: 9. ERÄ 998 € Katso lisää! KIINTEISTÖT Kälviän-Ullavan Kalastuskunnan / osakaskunnan VUOSIKOKOUS Kälviän aluetoimiston kokoustiloissa Kälviäntie 24, ti 25.04.-17 klo 17.30. 8) Lepistö –1.20. Viime vuonna Teini kilpaili ahkerasti ja totesi sen itselleen toimivaksi. Onneksi tuli voitto, Niklas-Salminen kertoi tiedotteessa. –?On tosi paljon energisempi, henkisesti kevyempi fi ilis, hän sanoo. 2. Sellaista fi ilistä ei muuten oikein pysty saavuttamaan. Olen kehittänyt siihen keinoja kaakelien laskemisesta, mummojen ohittelusta ja mummojen keskimääräisen uintiajan arvioinnista alkaen, Teini kertoi hymyillen Suunnistusliiton mediapäivässä Kisakalliossa. Baghdatis passitti vuosi sitten ottelussa Andorraa vastaan historiaan ruotsalaislegenda Björn Borgin Davis Cup -ennätyksen, kun hän otti 34. 10. Viime vuonna hän voitti myös Lontoon maratonin. Oikeat numerot: 1, 3, 6, 7, 10, 12, 14, 19, 21, 22, 24, 32, 37, 46, 47, 49, 50, 53, 59, 63 Kunkkunumero: 24 Ilta-arvonta. 18 9 9 1352– 1411 18 KoNMKY ........ Testin teki IAAF. 0440 223 541 310 € RAKENNUSTEN ILMANVAIHDON PUHDISTUKSET huoneistoala 100m 2 à 2,50 €/m 2 + alv (24%) = Esim. Viime vuonna hän rauhoitti katsastuskisojen jälkeen pari kuukautta lähes täysin harjoitteluun ja kilpaili vain kerran. Antti Korpelan Cobby´s Moonwalker nappasi kakkosrahat, kun BWT Banzai hylättiin maalilaukasta. Hoitokunta Ruotsalon Kalastajainseuran sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Kälviän aluetoimiston kokoustiloissa Kälviäntie 24, ti 25.04.-17 klo 19.30. toukokuuta olevissa näyttökilpailuissa, jotka keskimatkan ja pitkän matkan osalta käydään pitkälti MM-tyyppimaastoissa. Toto (7-8-4): 3,79 1,42-1,68-1,30 7,73. peräkkäisvoittonsa. Lisäksi Ilveksen riveihin tulevat HPK:sta siirtyvä hyökkääjä Julius Valtonen ja tällä kaudella Mestiksessä ja HIFK:ssa pelannut hyökkääjä Juhani Tamminen. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Virittäjä/Mika Kattelus 37,6 (9,0), 2) Werona 35,8 (4,96).3) Vennelmon Veikko 36,9 (46,71).4) Karman Jaromir 35,2 x (26,9). sekä kalastusta koskevan vuokrasopimuksen uusiminen. Harjoituskauden alussa päkiän rasitusmurtuma laittoi Teinin tekemään paljon vesijuoksua ja korvaavia harjoitteita, jotka kehittivät sekä kuntoa että kärsivällisyyttä. 9. Airila venyi vuoden tärkeimmässä kilpailussaan kahdeksanneksi ja oppi samalla paljon tämän vuoden MMvalmistautumiseensa. 4. Viime vuoden parhaalla suomalaissuunnistajalla on ollut vahvuudelleen käyttöä. Kokonaiskilpailun tilanne 3/5 etapin jälkeen: 1) Van Dijk 6.06.03, 2) Anna van der Breggen Hollanti jäljessä 24 sekuntia, 3) Brennauer –32,... Rion maratonin voittaja jäi kiinni epo-hormonista Forssa: 1. Laukat sotkivat menoa todella paljon. Troikka: 136,88. 2. A-poikien 1. matkat (10km) ja säädöt mittauspöytäkirjoineen: Muista kotitalousvähennys! MYYTÄVÄNÄ RAKENNUSMATERIAALIT RAKENNUSMATERIAALIT JOUSTAVAA VAIN PALVELU Valmisbetonit kaikkiin rakennusja suurteollisuuden sekä maatalouden tarpeisiin. kuolemanpaikalle, kun hevoset edestä pääsivät sisäradan suojiin. Airilalla käytössä hyväksi havaittu resepti Stadskanaal: Kv. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Premcos Lady/Erkki Lappi 20,7, 2) Bella Press 23,7.3) Simoko 25,6 x.4) Rumpelstiltskin 27,5 x. Kokkola: Puh. Toto (7-8-2): 2,44 1,26-1,13-1,73 2,36. HÄMEENLINNA (STT) Hämeenlinnan Pallokerhon Sakari Manninen siirtyy ensi kaudeksi Ruotsin liigan Örebrohon. 300 € Norm. Toto4 voitto-osuus: 120,40. Baghdatisin edellinen Davis Cup -tappio tuli vuonna 2003 Georgian Irakli Labadzelle. Mannisella oli sopimuksessaan Ruotsi-pykälä, joka mahdollisti siirron. divisioona TuNMKY–MuKi II 66–92, Rekola–FoKoPo 77– 72, TuNMKY–HoNsU 33–113, MuKi II–Rocks II 77–65. Ohi rynnineen Brain Freezen huumori lopahti viimeisellä satasella ja Reverend Dred tuli uudelleen edelle. Troikka: 601,97. PARIISI (STT–AFP) Rion olympiamaratonin naisten voittaja Jemima Sumgong on jäänyt kiinni urheilussa kiellettyjen aineiden käytöstä. 5. Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732 Kourut 100 mm, 125 mm, 150 mm myös puolipyöreä • KATTOJEN ASENNUSPALVELU • MYÖS RUUKIN KATOT • piipun pellitykset ym. Kauhavalaisen Jenni Aution ruunalle ykkönen oli toinen peräkkäinen Kaustiselta. Ethän tukku-/vähittäismyynti Tarjoushinta 1.198 € Tilaa heti! 02 2590 200 (Norm. Välieräparit: HoNsU– Honka, Namika Lpr–MuKi. 040 6782 740 Tehy Kokkolan kaupungin ja ympäristökuntien ao651 sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS ti 25.4.2017 klo. Göteborg: 2140m, 1. Hän oli antanut anabolista steroidia sisältäneen näytteen jo 2012 Bostonin maratonin jälkeen. lähtö, sh 2140 m: 1) Humiseva/Emma Väre 32,1 (10,46), 2) Ojalan Vilkas 32,7 (5,12).3) Mumina 33,7 (33,14).4) Einon Albert 34,6 (19,88).poissa: 6. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Tomac/ Ari Moilanen 16,5a x (1,16), 2) Klena Vito 16,6a (15,48).3) Eyeclass 16,7a (81,49).4) Undeniable Stride 17,0a (29,77).poissa: 6. Manninen siirtyy Örebron riveihin IV-PUHDISTUS PIPA OY • PUH. Viime kesänä tv-kanava ARD ja sanomalehti Sunday Times väittivät, että doping on yleistä Kenian huippujen harjoituskeskuksessa. Toto4 pelivaihto 82 584,60 e, voittoosuus 22,10 e. Santtu Raitala kiitti. poissa: 2. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Stone Capes Nougat/JoniPetteri Irri 16,6a (2,76), 2) Lolo Lee 16,6a (5,71).3) Enrico La Renta 16,9a (57,41).4) Echauff our U.S. Toto (10-5-8): 8,87 1,38-2,98-1,32 33,45. Toto (1-14-12): 6,51 3,291,78-6,48 28,78. Säestäjä oli käynyt kolmesti väärällä askellajilla. Super Stars johti, kunnes 5-vuotias ruuna jyräsi eleettömästi ohi. etappikilpailu: 3. hinta Kokkolan talousalueella sis. Ilvekseen liittyvät SaiPassa pelannut hyökkääjä Mikael KuroIlves hankki uusia pelaajia nen, Ässissä kiekkoilleet puolustaja Valtteri Viljanen sekä hyökkääjä Arttu Ruotsalainen. Päivän Duo: 7-8, kerroin: 9,36. 8. etappi, Musselkanaal–Stadskanaal, 154,4 km: 1) Lisa Brennauer Saksa 3.50.58, 2) Lisa Klein Saksa sama aika, 3) Ellen van Dijk Hollanti s.a.,... Ao tarjoaa ruuan (muista ilm. Sieltä olen saanut hyvää sparrausta, Teini kiittelee yhteistyötä. Tämä oli ensimmäinen kotimaassa pelattu Davis Cup -otteluni, ja se jännitti kyllä todella paljon. 18 12 6 1427– 1257 24 Honka ............ Toto4 voitto-osuus: 104,30. Hannu Hietanen sai lounasravien päätöslähdössä hyvitystä Banzain hylkäämiselle. Sillä tahdilla pysyy aika korkealla maan ajajaliigassa, pihtiputaalainen naureskeli. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Reverend Dred/Kimmo Ahola 17,0a (22,29), 2) Brain Freeze* 17,1a (4,96).3) Little Kicks 17,1a (60,14).4) Glory’s Easy 17,3a x (3,36).poissa: 11. 18 4 14 1267– 1568 8 FoKoPo .......... 19 Kannuksessa Lounasravintola Rauhalassa, Metsolantie 2. –?Jos lähden yksin suunnistustreeniä tekemään, siitä tulee helposti haahuilua. Ottelu jatkuu lauantaina nelinpelillä, kun Hangon hallissa ihastellaan maailmanlistan ykköseksi noussutta Henri Kontista. Örebron urheilutoimenjohtaja Niklas Johansson kuvaa Mannista erittäin mielenkiintoiseksi pelaajaksi. Toto4 voitto-osuus: 22,10. Tovin mietittyään hän kertoo suunnistusmaajoukkueen päävalmentaja Petteri Kähärin kehuneen häntä motivoituneeksi korvaavien harjoitusten tekijäksi. Olen käynyt Jukka Keskisalon treeneissä, lauantainakin mennään Joensuun Katajan yleisurheilijoiden kanssa vetämään mäkivetoja. Baghdatisin voittoputki Davis Cupissa päättyi TAMPERE (STT) Jääkiekon liigaseura Ilves julkisti perjantaina viisi uutta pelaajasopimusta ja kertoi solmineensa kaksi jatkosopimusta. lähtö, sh 2140 m: 1) Ruusun Eka Vekara/Antti Teivainen 30,3 x (6,51), 2) Vekraus 29,2 (7,3).3) Mopolily 30,5 (36,33).4) Sointu-Esteri 31,0 (14,68). 18 7 11 1292– 1408 14 Kouvot ........... MM-virettä hän rakentaakin kilpailemalla. mennessä ao651@tehy.net tai puh. – Syystä tai toisesta Thunderball viihtyy oikein hyvin täällä Kaustisella. –?Sellainen onnistuminen on tosi palkitsevaa. Cankus Thunderball oli ykkönen kuolemanpaikasta huolimatta. rak.pelli t KOSKI-KOURU alk. ryhmän karsintaottelu: Suomi–Madagaskar tilanne 1–1 Patrik Niklas-Salminen S–Jean-Jacques Rakotohasy M 6–2, 6–4, 6–3, Antso Rakotondramanga M–Eero Vasa S 4–6, 6–3, 6–2, 6–0. 6. Edellisen lähdön kakkonen meni ohi, vaikka hevonen laukkasi vasta viisi metriä maalin jälkeen, arvioi Hietanen tuomiota. poissa: 3. ruoka-aine allergiat) ja pienen yllätyksen osallistujille. poissa: 6. Toto (10-11-6): 3,76 1,96-4,411,99 74,72. 18 11 7 1464– 1248 22 TuNMKY ........ Pelivaihto 274 954,70 e. Nyt samanlaista harjoittelurauhaa ei ole, mutta pari leiriä Joensuussa hän aikoo ohjelmaansa kesäkuussa sovittaa. –?On luotto siihen, etteivät hiihto ja vesijuoksu mene hukkaan. HoNsU ........... Ennätys koheni sen jälkeen vielä kahdella voitolla lukemaan 36, kunnes maailmanlistalla tällä hetkellä sijalla 799 oleva Echargui yllätti luvuin 7–5, 7–6 (7–2), 4–6, 4–6, 6–1. 13) Lotta Lepistö Suomi s.a. 18 17 1 1718– 1115 34 Namika Lpr .... 1.980 €) KYLPYTYNNYRI Puoleen hintaan! Ulkokamiina+allas+verhoilu 6-hengen, halk. Keskipohjanmaan pieni vihjesysteemi pysyi mukana täydet neljä lähtöä ja palautti 249,50 euroa. Korvaavat ovat yhä ohjelmassa, mutta parin kuukauden ajan Teini on pystynyt tekemään pääharjoituksensa juoksemalla. Seuraavaksi peli kovenee Nikulassa. T4 sai rahakkaan alun, kun päivän kovimman suorituksen tehnyt Reverend Dred jaksoi voittoon. Raitalan päivään ei tällä kertaa muita voittoja irronnut. Toto4 voittoosuus: 16,50. Teinin alkukauden tärkein etappi on toukokuun lopulla maailmancup Lohjan maisemissa, jonne hän on neljän muun urheilijan tavoin jo suoraan valittu. Johtokunta KOKOUKSET PALVELUHAKEMISTO. 4. Veli-Matti Heinosen valmentama Cankus Thunderball ajautui ns. Espanjan liiga: Eibar–Las Palmas 3–1, Valencia–Celta Vigo 3–2. Lemon Breezerille löytyi sopivasti kiritilaa loppusuoran auetessa. Toto (1-3-7): 2,41 1,35-3,34-1,60 19,00. Keskimatkan EM-pronssi, EMviestikulta ja MM-viestipronssi muiden hyvien suoritusten ohessa antoivat paljon tähänkin kauteen. 040 6782 730 Pietarsaari: Puh. Toto4 voittoosuus: 49,20. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Real Red/Mika Forss 17,2a (3,47), 2) Sarah With Love 17,4a x (7,53).3) Amazing Titania 17,5a (7,24).4) Winter’s Luckylady 17,6a (8,34).poissa: 2. Toto4 voitto-osuus: 249,50. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Teinin MM-jahtiin lisäevästä kaakelien laskemisesta LOHJA (STT) Hannu Airilalle viime kausi oli selkeästi suunniteltu prosessi, joka huipentui MM-keskimatkan onnistumiseen. Marika Teini ja Hannu Airila valmistautuvat luottavaisina suunnistuskauteen. –?Se helpottaa, ei tule alkukaudesta liian jännää, Teini sanoo hymyillen. Haasteita on ollut aiempinakin vuosina, mutta silti Joensuussa asuva oikeustieteen opiskelija kehittyi viime kaudella uudelle tasolle. lähtö, lv 2140 m: 1) Ricocone/Tommi Kylliäinen 16,6a (1,4), 2) Papa Corleone 16,7a (14,71).3) News Point 16,9a (21,14).4) Earthquaker 17,2a (10,57). Kari Lehtosen Säestäjä oli porukan kovin peli, mutta se hylättiin maaliintulon jälkeen. Veli-Erkki Paavola livahti Classical Dreamilla nopeasti johtoon ja piti paikan maaliin saakka. Sumgong kärsi vain puolet kahden vuoden kilpailukiellosta, koska käryn uskottiin johtuvan lonkkavamman hoitoon käytetystä lääkkeestä. 18 11 7 1350– 1358 22 Rocks II ......... 18 14 4 1340– 1173 28 MuKi II ........... 1850 mm. Keno Päiväarvonta. Nopeasti ja varmasti. Pelivaihto 89 597,48 e, yleisöä 551. Vasa voitti avauserän, mutta Rakotondramanga vei kolme seuraavaa erää ja ottelun. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Lemon Breezer/Hannu Hietanen 17,6a (3,76), 2) VästerboYellowDirt* 17,6a (30,36).3) Dear Josie 17,9a (8,26).4) Wincent Collins 18,0a (17,79). Baghdatis on rankingissa 56:s. 18 2 16 1195– 1583 4 Sarja päättynyt. Päätähtäin on MM-kilpailut Virossa heinäkuun alussa. Toto (7-84): 3,47 1,57-2,13-2,45 17,19
Granlund päätti kuivan kautensa. Suomi päätyi pronssiotteluun, kun se ei pystynyt toistamiseen päihittämään Kanadaa. Helikopterilla ei olisi ollut laskeutumislupaa F1kisan takia valmiudessa olevan sairaalan alueella. M: Mikael Granlund 1+0. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Minnesotan maalivahti Devan Dubnyk nappasi jo 40. Toronto–Tampa Bay 1–4 (0–0, 1–2, 0–2) Dallas–Nashville 3–7 (0–4, 3–2, 0–1). Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. /palaute. Veto oli tehty yhdellä punnalla, ja Joe Robertson olisi voittokupongillaan kuitannut 12 puntaa. Granlund iski kauden 26. Meillä on jo hieman tietoa välikelin renkaista. 1 1 1 2 1 1 1 3 3 4 2 -2 Pe 14.4. William Hill lahjoitti samalla Holmesien päättämään hyväntekeväisyyteen 130 puntaa ja antoi Holmesin perheelle 130 puntaa vedonlyöntirahaa tämän vuoden Grand National -kisaan. Paras aika ensimmäisellä ajojaksolla kirjattiin Red Bullin hollantilaiskuljettajalle Max Verstappenille. Fanien ykkösviihdyttäjä harjoituksissa oli Hamilton, joka tervehti innokkaasti elehtien kiinalaiskannattajiaan. –?Olen pahoillani fanien puolesta, jotka eivät nähneet juuri mitään. Toiseksi nopein oli Williamsin konkarikuljettaja Felipe Massa, joka hävisi Verstappenille 1,595 sekuntia. –?Shannon on yksi maailman parhaista maalivahdeista. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Lauantaina ohjelmassa on vielä yksi harjoitusjakso, mutta kuljettajat joutuvat aika-ajoon joka tapauksessa ohuin treenikokemuksin. Tiesimme, että he tulevat otteluun kovaa, mutta meillä ei ollut vastausta siihen, maalivahti Räty sanoi MM-sarjan nettisivuilla. 2 3 1 2 1 1 2 6 5 6 4 2 -0 Ke 12.4. Tilanne ei ole ideaali, mutta katsotaan lauantaina, josko pääsisimme ajamaan. Tiedustelut puh. PLYMOUTH (STT) Ilmassa voi haistaa mitalikahvin tuoksua, kun Suomi valmistautuu jääkiekon naisten MM-kisojen pronssiotteluun. Ajoin yhden installaatiokierroksen ja joka kerta kun yritimme mennä ajamaan, punainen lippu esti sen, kiteytti Kimi Räikkönen. USK Praha sijoittui ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. 1 1 2 3 2 2 3 3 5 2 1 -1 1 1 2 1 2 6 4 8 4 -0 1 8 2 7 6 7 2 6 8 7 6 7 5 2 La Las Palmas 20 Kreeta 18 Antalya 18 Bangkok 32 Su 19 18 20 32 Ma 20 18 19 33 Ti 20 16 19 33 Ke 20 16 20 34 To 21 18 18 35 Pe 21 21 18 35 La 23 21 19 32 -15,4 Kilpisjärvi +8,2 Espoo +10,8 Lahti 7,4 mm Kittilä kk www.kp24.. Välierät: Kanada–Suomi 4–0 (1–0, 2–0, 1–0) S: Noora Räty 10+10+11=31 torjuntaa. Vedonlyöntitoimiston edustaja Graham Sharpe hämmästeli tapahtunutta. Rouva Holmes päätti kunnioittaa ratsulegenda Red Rumia sijoittamalla 50 puntaa Defi nitly Red -hevoseen. Lisäksi brittitähti kuvasi puhelimellaan yleisöä ja muita touhujaan sosiaaliseen mediaan. Myös Bottaksen tallitoveri Lewis Hamilton ja Räikkösen tallikaveri Sebastian Vettel jäivät ilman kierrosaikaa. Sääennusteissa lauantaiksi on povattu kuivaa keliä, mutta sunnuntain ennuste on kehnompi. (luetaan ma-pe klo 8-14). Entinen ennätys oli seitsemän vuotta, Sharpe sanoi. Kokkola 3 Pietarsaari 3 Toholampi 3 Halsua 4 Ylivieska 3 Kalajoki 1 Haapavesi 2 Helsinki 7 Tampere 6 Turku 7 Jyväskylä 4 Oulu 2 Kuusamo -1 Su 9.4. –?Emme oppineet ensimmäisenä harjoituspäivänä mitään. B: Tuukka Rask 25/26 torjuntaa. voittonsa tällä kaudella. Appiukon papereista löytyi vanha vedonlyöntivoitto Shanghai: F1-sarjan kauden 2/20 osakilpailu, Kiinan gp: 1. S: Jori Lehterä 0+1. Jos rata on märkä, sekään ei aiheuta ajamiseen suurta draamaa. Onneksi lauantain sää vaikuttaa ennustuksien mukaan hyvältä. Ferrari-mies Räikköselle ei merkitty lopulta lainkaan kierrosaikaa. 2 2 2 2 2 1 1 5 4 6 3 2 -1 To 13.4. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus puh. Yhdysvallat–Saksa 11–0 (2–0, 5–0, 4–0). Ei aikaa: mm. Saksa selviytyi riemukkaalla Venäjä-voitolla välieriin, mutta välierissä se koki löylytyksen. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Uskoa Kanadalle antaa maalivahti Szabadosin oiva vire. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Kanadalle 1+1 tehopistettä MMvälierässä nakuttanut MariePhilip Poulin uskoo, että Kanada on kaikin puolin valmis MMloppuotteluun Yhdysvaltoja vastaan. 6 6 6 6 6 5 6 6 10 8 8 1 -2 Ma 10.4. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). NHL torstaina: Boston–Ottawa vl. Colorado–Minnesota 3–4 (0–2, 2–0, 1–2). Joen on täytynyt kääntää talo ylösalaisin etsiessään kuponkia, Bob Holmes totesi BBC:lle. –?Kukistimme Kanadan jo kerran näissä MM-kisoissa, joten olisi ihme, jos voittaisimme heidät myös Etelä-Koreassa. Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari, Sebastian Vettel Saksa, Ferrari, Lewis Hamilton Britannia, Mercedes. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. –?Olen ollut fi rmassa 45 vuotta, ja me teemme aina kaikkemme selvittääksemme myöhässä tehdyt voittovaatimukset. W: Joel Armia 0+1, C: Joonas Korpisalo 27/32 torjuntaa. Lähetä viesti numeroon 13525. Ajattelin kuitenkin kertoa siitä William Hillille, ja yllätyin, kun he sanoivat maksavansa voiton. Minnesotasta on kerrottu, että Koivulle haluttiin antaa hieman lepoa peleistä. alv 24%). Kimi Räikkösen harjoituspäivä kului varikkopilttuussa. –?Kun löysin kupongin, halusin pitää sen muistona. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Suomea maaleillaan kurittivat Sarah Potomak, Marie-Philip Poulin, Rebecca Johnston ja Emily Clark. EPA/DIEGO AZUBEL Mitään ei opittu, sanoi Räikkönen Hankalat sääolot ja helikopteriongelmat pilaamassa F1-kisaa Kiinassa GLASGOW (STT) Skotlantilainen Bob Holmes yllättyi tutkiessaan vuonna 1979 kuolleen appensa Joe Robertsonin jäämistöä, jota Bobin vaimo ja Joen tytär Nancy Holmes oli heittämässä roskiin. Räty suuntasi jo katsettaan ensi talvena Etelä-Koreassa kiekkoiltavaan olympiaturnaukseen. –?Kaksitoista puntaa oli iso raha tuolloin. Suomalaisten otteluja Euroopan sarjoissa, miehet: Euroliiga: Fenerbahce, Turkki–Barcelona, Espanja 68–65, B: Petteri Koponen 6/5/1 syöttö/2 riistoa. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. Wildin kapteeni Mikko Koivu ei pelannut. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Coloradon Mikko Rantanen oli sivussa pelistä loukkaantumisen takia. Nollapelin Kanadan maalivahtina pelasi Shannon Szabados 23 torjunnallaan. New Jersey–Pittsburgh 4–7 (1–2, 3–3, 0–2) Florida–St. –?Katsotaan, pysyykö perheen tuuri 43 vuoden jälkeen, Sharpe sanoi. Paperien joukosta löytyi voittava vedonlyöntilappu vuodelta 1974 Joen veikattua onnistuneesti Grand National -laukkakilpailussa voittoon laukannutta Red Rum -hevosta. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. alv 10%. Tapauksesta kertoi BBC. Barcelona päätyi 11. Kukaan ei pysty muuttamaan säätä ja näin se joskus menee, Räikkönen kuittasi. Mutta ennen kuin Suomen juhlapöytää ryhdytään kattamaan, pitää Naisleijonien kaataa yllätyksellinen Saksa. –?Samahan se on kaikille. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Perjantaina harjoituksissa Bottas hävisi Verstappenille kierrosaikavertailussa yli neljä sekuntia. ottelu: Frölunda–Brynäs 6–3 (F: Sean Bergenheim 1+1. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. 1 1 1 1 2 1 1 2 2 3 1 1 -1 Su 16.4. Autosport-lehden mukaan järjestäjät ovat jopa pohtineet kilpailun siirtoa sunnuntailta lauantaille. William Hill -vedonlyöntitoimisto päätti kuitenkin antaa Holmesin perheelle 130 puntaa, ottamalla infl aation huomioon. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Voitot: 2–1. Yhdysvallat rökitti Saksan 11–0. N: Juuse Saros 30/33 torjuntaa, D: Antti Niemi 6/8 torjuntaa/pelasi 13.02 min., Kari Lehtonen 21/26 torjuntaa/pelasi 46.58. Anaheim–Chicago 4–0 (1–0, 1–0, 2–0). Kanada ja Yhdysvallat loppuotteluun. Kuiva keli sen sijaan herättää vielä kysymyksiä, Bottas raportoi. 6 5 4 6 5 6 6 9 7 8 7 6 3 Ti 11.4. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Hän heitteli nimikirjoituksellaan varustettuja lippalakkeja idolistaan huumaantuneen yleisön sekaan. Granlund ampui Minnesotan neljännen maalin pienehköstä kulmasta rannelaukauksella. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). 1–2 (1–0, 0–1, 0–0, 0–0, 0–1). Luotamme itseemme vahvasti, kun hän on maalilla, sanoi Rebecca Johnston. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Suomi ja Saksa pronssiotteluun. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Pronssipeli alkoi myöhään perjantaina Suomen aikaa. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. harjoitukset: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.50,491, 2) Felipe Massa Brasilia, Williams jäljessä 1,595 sekuntia, 3) Lance Stroll Kanada, Williams –2,016, 4) Carlos Sainz Espanja, Toro Rosso –2,349, 5) Romain Grosjean Ranska, Haas –2,548, 6) Daniil Kvjat Venäjä, Toro Rosso –2,823, 7) Fernando Alonso Espanja, McLaren –3,029, 8) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –3,547, 9) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes –4,173, 10) Kevin Magnussen Tanska, Haas –4,613. Arizona–Vancouver 4–3 (1–1, 3–0, 0–2) Los Angeles–Calgary 1–4 (1–1, 0–3, 0–0) San Jose–Edmonton 2–4 (1–0, 1–1, 0–3) Ruotsin SHL:n välierien 3. Kanada nujersi Naisleijonat 4–0 (1– 0, 2–0, 1–0). maalinsa, kun hänen edustamansa Minnesota Wild päihitti vieraskaukalossa Colorado Avalanchen 4–3. lehti+digi) 12 kk 27,50 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. -0 -0 -0 -0 2 1 2 -2 La 15.4. –?Emme saaneet jalkojamme liikkeelle pelin ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Lännen Median uutishuone puh. Ilmoitushinnat: www.kp24.. –?Halusimme pelata energisesti sekä toimittaa kiekkoa ahnaasti Suomen maalille. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. (Ylivieska). B: Juuso Ikonen 1+0). Toinen harjoitusjakso peruttiin kokonaan, ja ensimmäinen harjoitusjakso keskeytettiin kahdesti. Louis 3–6 (0–1, 1–1, 2–4). KORIPALLO NBA torstaina: Orlando–Brooklyn 115–107, Indiana– Milwaukee 104–89, Philadelphia–Chicago 90–102, New York Knicks–Washington 103–106, Atlanta–Boston 123–116, Portland–Minnesota 105–98. A: Sami Vatanen 0+1. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. SHANGHAI (STT) Hankalat sääolot sotkivat F1-sarjan Kiinan gp:n harjoitukset perjantaina. Carolina–NY Islanders 0–3 (0–2, 0–1, 0–0) Columbus–Winnipeg 4–5 (1–2, 2–1, 1–2). sijalle ja karsiutui. Tshekin liiga: Nymburk–USK Praha 84–56, U: Alexander Madsen 6/6/3s/1 torjunta/1r, pelasi 36,5 minuuttia. Kaikesta huolimatta aiomme sitä yrittää, Räty jatkoi. Kanada varmaankin voittaa meitä vastaan yhdeksän ottelua kymmenestä, mutta toivotaan, että tuo yksi meille voitollinen peli olisi ensi talven olympialaisissa, Räty tuumi. Syy keskeytyksiin ja peruutukseen oli se, että pelastushelikopterilla ei ollut mahdollisuutta lentää turvallisesti sääntöjen vaatimalla alueella. JÄÄKIEKKO Plymouth: Naisten MM-kilpailut. Formula 1 -sarjan kilpailunjohtaja Charlie Whiting kuitenkin vahvisti, että gp ajetaan alkuperäisen aikataulun mukaan sunnuntaina. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Naisleijonat suosikkina MM-pronssipeliin BOSTON (STT) Mikael Granlund päätti yhdeksän ottelun pituiseksi venähtäneen maalittoman jaksonsa torstaina jääkiekon NHL:ssä. Voittonsa myötä Wild sivuaa seuraennätyksiään voittojen määrässä sekä pisteissä yhden kauden aikana. Puhelinvaihde puh. Wildillä on nyt 48 voittoa ja 104 pistettä tällä kaudella. Suomen maalivahti Noora Räty pysäytti 31 laukausta. Bottas pahoitteli, että ajamiset jäivät vähiin, mutta totesi Räikkösen tapaan, että tilanne oli sama kaikille talleille. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Helikopterin käyttöä jouduttiin rajoittamaan, koska sää kilpailupaikkakunnalla Shanghaissa oli liian sateinen ja sumuinen. Kuljettajat pääsivät kaasuttelemaan sateen kastelemalle radalle vain muutamia harjoituskierroksia. Mercedes-kuljettaja Valtteri Bottas oli tulosliuskan yhdeksäs. Ero tuli siitä, kuinka me pelasimme, eikä siitä, kuinka he pelasivat. Oivaa kautta kiekkoileva Granlund on nyt nakuttanut 26+43=69 tehopistettä 81 ottelussa tällä sesongilla. –?Olemme parantaneet peliämme viime vuosina. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 14 AUTOURHEILU LUMENSYVYYS EILEN KLO 9 Enimmäkseen poutaa, paikoin myös melko aurinkoista 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 +8 +11 +20 +16 +22 +18 +24 3 4 5 6 7 7 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +2 +3 +3 +3 +5 +4 +5 +5 +6 +6 +7 +5 (-7) (-5) (-8) (-7) (-8) (-3) (-7) (-9) (-6) (-4) (-7) (-8) (-5) (-1) (-6) (-4) 2 10 2 2 3 2 2 3 LAUANTAINA SUNNUNTAINA -2 -4 -0 +2 -1 +1 +4 +2 +4 +4 +6 +6 +5 -2 -3 -1 -1 -2 -0 +6 +0 +7 +3 10 +9 +8 1 1 2 7 12 7 8 4 Los Angeles 20 Bangkok 32 Buenos Aires 24 Chicago 18 Edmonton 6 Johannesburg 21 Miami 25 Montreal 5 New Delhi 34 New York 12 Peking 18 Sydney 22 Tokio 18 Vancouver 8 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +0 NNW 6 m/s Kallan N 7 m/s Tankar +1 N 7 m/s Valassaaret +2 NE 3 m/s Meriveden korkeus Oulu -0 cm Raahe cm P:saari -0 cm Vaasa -3 cm La 8.4. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. lehti) 12 kk 31,67 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Olemme tyytyväisiä peliesitykseemme ja odotamme fi naalia innolla, Poulin totesi
Syntynyt 1989 Oulussa. Häntä puhutteli runoudessa sellaisten sfäärien tavoittaminen, joihin tarina ei voi viedä. Hänellä olisi ollut 18 lukua lisääkin, mutta rajat asetti lopulta sidontatekniikka: pian kirja olisi pitänyt jakaa kahteen osaan. Jätti bändin viime vuonna keskittyäkseen pelkästään kirjoittamiseen. Eli se, että jostakin ymmärretään enemmän, voi aiheuttaa tällaista sateenkaarifasismia. Kun voitto tuli, hän arveli tuomariston valinneen hänet ikänsä perusteella, nuoria kannustaakseen. Teeman avaaminen haastattelussa tuntuu hieman tuskastuttavan häntä: olisi niin monta kohtaa, joista lähteä purkamaan. Tällaista tietoa tulee koko ajan ja kaikilta mahdollisilta elämänaloilta, ja se on alati läsnä ja saavutettavissa. En lähtisi mihinkään töihin tai opiskelemaan, vaan uskaltaisin ottaa tämän typerän loikan vapaaseen kirjailijaelämään. KUKA MIKI LIUKKONEN . Siitä huolimatta voitto ratkaisi paljon. En pelkää elämässä, en myöskään taiteen tekemistä. Toinen Liukkosta taiteilijanuralle sysännyt tapahtuma oli hänen äitinsä kuolema. Jossain vaiheessa Liukkonen pelkäsi, että vuosia menisi kymmenen. Jossain vaiheessa Liukkonen päätti, että kirja kertoo nykyajasta. Arvoituksellinen oli sen syntyprosessikin. Liukkoseltakin on kysytty haastattelussa, millä oikeudella hän kirjoittaa romaneista, vaikkei tunne heidän kulttuuriaan. Romaanit Lapset auringon alla (2013) ja O (julkaistaan 11.4.). Prosessia, joka tätä toteamusta seurasi ja johti romaanin syntyyn, on hänen mukaansa mahdotonta toisintaa. Liukkonen kävi kuvataidepainotteisen yläasteen. . Minun pitää keksiä, miten nämä kaukaiset elementit lopulta löytävät toisensa. Ainoa varma asia kirjallisessa jatkumossani on se, että se ei ole ennustettavissa.. Se oli sellainen varjostin, joka ei koskaan pysynyt paikallaan vaan oli koko ajan vähän kenollaan. Kun se jää rajan alle, hän potee huonoa omaatuntoa. Asuu Helsingissä, jonne muutti Oulusta vuodenvaihteessa. Tuskaisen hekottelun lomassa Liukkonen kirjoitti huoneessa käytyjä keskusteluja ylös. Miki Liukkonen sanoo tyhjentäneensä Oromaaniinsa kaikki ideansa. Kun Liukkonen oli 18-vuotias, hänen äitinsä menehtyi syöpään. Sukulaiset kuitenkin väittivät kivenkovaan pyörtymisen johtuneen siitä, että mies katsoi hevosia päivästä toiseen. –?Silloin tuntui, että okei, tästä on tulossa jotain. Liukkoselle paras motiivi kirjan kirjoittamiseen on se, että joutuu itsekin miettimään, tuleeko tästä yhtään mitään. Ei ole yhtään aihiota eikä mitään sellaista, mikä olisi jäänyt romaanissa sanomatta. Silloin olisimme voineet tyytyväisinä asettua lepäämään omaan mukavuuteemme. Pian huone oli täynnä tämän sukulaisia. Erkon kirjallisuuspalkinto 2009, Runeberg-ehdokkuus 2014. . Erkon kirjoituskilpailun, hän oli musiikkilukion abiturientti, joka oli käyttänyt matematiikan tunnit runojen kirjoittamiseen. –?Se oli tärkeä potku, joka kiihdytti tahtiani. Kirjallisia esikuvia muiden muassa Fjodor Dostojevski, James Joyce, Arthur Rimbaud ja Pentti Saarikoski. Miki Liukkonen aloitti runoilla, mutta sanoo kirjoittaneensa niitä jo tarpeeksi. –?Kiitos Seija, ettet kannustanut. Runoteokset Valkoisia runoja (2011), Elisabet (2012) ja Raivon historia (2015). Runoja Liukkonen oli ruvennut kirjoittamaan 16-vuotiaana. Liukkosella ei koskaan ole kirjoittamaan ryhtyessään valmista suunnitelmaa, on vain aihioita. Tai mistä minä tiedän, voinhan ollakin ihan sekaisin. Sairaalassa samaan huoneeseen tuotiin romanimies, joka oli pyörtynyt. –?On vähän kliseinenkin ajatus, että elämä on hauras, mutta kun sen oikeasti tajuaa, se on ihan eri asia kuin vain sen sanominen ääneen. Liukkosen mukaan lääkäri ei uskonut tähän, koska miehellä oli diabetes ja hänellä saattoi olla alhainen verensokeri. –?Minusta tuntuu, että erityisherkät yksilöt saavat runoudesta erityisen paljon, koska se heijastelee heidän sielunmaailmaansa, joka voi olla monesti vähän vaikeasti tavoitettava. Nyt siinä kirjassa on kaikki, ja on turha odottaa mitään uutta vähään aikaan. Seuraavasta projektistaan hänellä ei vielä ole mitään käsitystä – paitsi sen verran, että se on taas jotain erilaista kuin hän on aiemmin tehnyt. –?On käsittämätöntä, että kun ihminen tulee tietoiseksi vaikka muiden kansakuntien oikeuksista – mikä on tietenkin hyvä juttu – samanaikaisesti sillä ymmärryksellä rajoitetaan sananvapautta. Liukkonen ulottaa teoriansa myös niin sanottuun poliittiseen korrektiuteen. Hän oli aiemmin ajatellut ryhtyvänsä joko kuvataiteilijaksi tai muusikoksi, mutta vähitellen kirjoittaminen oli noussut muun edelle. . Ylioppilas Madetojan musiikkilukiosta. Mukaan tuli uusia teemoja, esimerkiksi uimista ja kvanttifysiikkaa. –?Minulle on normaalia törmätä ajatusketjuihin, jotka ovat aika löyhiä. Hän oli kirjoittanut kirjaa kellon ympäri, pitkälti kahvin ja tupakan voimalla. Kirjoittaminen kesti kolme ja puoli vuotta. Kun Liukkonen keväällä 2009 voitti runoillaan J. –?Vaikka itse olisi jo halunnut lopettaa, sisällä oli aina jokin sellainen vaatimus, että ei tämä vielä tässä ole ja ethän sinä ottanut huomioon tätäkään aspektia. Liukkonen lähetti runonsa kirjoituskilpailuun puoliksi leikillään. Siihen kuului pitkiä aasinsiltoja, monia täysin erillisiltä vaikuttavia maailmoja, jotka kirjoittaessa hivuttautuivat toisiaan kohti. Liukkosen mielestä kirjailijan pitäisi aina olla jonkinlaisessa epämukavuustilassa. Kun ihmisen tietämys erilaisten ryhmien oikeuksista on kasvanut, on ajauduttu senkaltaisiin keskusteluihin, joita viime aikoina on käyty kulttuurisesta omimisesta. Yksi niistä on jatkuvan informaatiotulvan negatiivinen vaikutus ihmisen psyykeen. Silloin ajattelin, että nyt menee lujaa. Liukkonen totesi, että hänellä oli nyt romanit, sokeus ja lampunvarjostin. J. Omat parhaat juttunsa hän on oppinut tunnistamaan siitä, että kirjoittaessa mietityttää, voiko tällaista kirjoittaa. Ala-asteella olin aivan varma, että minulla on jokin mielisairaus, mutta luojan kiitos ei. Se koostuu utuisista elementeistä, joihin ei pääse käsiksi muuten kuin yliaistillisten kuvien tai tunnelmien kautta. Olisi ollut hirveää, jos hän olisi kehunut kaikkia tai sanonut jotain sellaista ympäripyöreää, että jokaisesta löytyy jotain hyvää. Romanit jäivät lopulta pienempään rooliin kuin Liukkonen oli aluksi ajatellut. . Liukkonen innostui: vielä hän näyttäisi. Vaikka vatsahaavaan johtanut ensimmäinen romaani osoitti liian intensiivisen työtahdin vaarat, myös O:ta Liukkonen kirjoitti kymmenestä kahteentoista tuntia päivässä. Kesällä 2013, viikko esikoisromaaninsa Lapset auringon alla valmistumisen jälkeen, Liukkonen sai vatsahaavan. Liukkonen vertaa kirjoittamistaan luolassa kulkemiseen huonon taskulampun kanssa: aina näkee vain pari metriä kerrallaan eteenpäin ja välillä yllättyy itsekin siitä, mitä vastaan tulee. Se ärsytti Liukkosta. Kun Liukkoselta tänä keväänä kysellään haastatteluissa hänen seuraavasta projektistaan, vastaus on yksinkertainen: ei hajuakaan. H. Viimeisenä koulupäivänä kuvaamataidon opettaja pyysi kuvisluokkalaiset yhteen ja sanoi, että kukaan heistä ei ollut oikea taiteilija. Jos haluaa kirjoittaa runoja tai alkaa vapaaksi kirjailijaksi, se pitää tehdä nyt jos koskaan. Se muutti koko hänen suhtautumisensa elämään yhdessä yössä. Itse romanikulttuuri ei kuitenkaan kiihota mielikuvitustani tarpeeksi, ja mietin, miten saisin niistä aineksista jotakin aikaiseksi. Soitti pitkään kitaraa The Scenes -yhtyeessä, jonka kappaleet hän myös suurilta osin sävelsi. –?Älyni loppui siihen ja mielikuvitukseni loppui siihen, ja tästä eteenpäin vain odottelen, että joko tulen älykkäämmäksi tai nyrjähdän mieleltäni ja saan jonkin uuden ajatusmaailman. Liukkonen antaa esimerkin: Kun ihminen saa tietoonsa, että jokaisen tulisi kävellä 10?000 askelta päivässä pysyäkseen terveenä, hän alkaa kiinnittää huomiota ottamiensa askelten määrään. Jonkin aikaa sairaalasta pääsynsä jälkeen Liukkonen kiinnitti kotonaan huomiota lampunvarjostimeensa. HANNA KUONANOJA teksti // JOEL MAISALMI kuvat Pitkien aasinsiltojen pystyttäjä Miki Liukkosen uusi romaani O sai alkunsa romaneista, sokeudesta ja lampunvarjostimesta, ja se pyrkii tiivistämään koko nykyajan. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 15 LAUANTAI Ei olisi pitänyt nauraa, sillä vatsaan sattui. Liukkonen tarvitsi päänsä tyhjentämiseen lopulta lähes 900 sivua. – En haluaisi päätyä kirjoittamaan ”taattua Liukkosta”. Yhtäkkiä hän huomasi ajattelevansa, että mitä jos nyt koskisi tuohon varjostimeen ja muuttuisi sokeaksi. O on romaani, jota lukiessa on pitkään vaikea sanoa, mistä se oikeastaan kertoo. –?Kun kokeilin kirjani ideoita kavereilla tai jollakulla kapakassa, parasta oli aina, jos kuulija alkoi pudistella päätään sillä tavalla oikeasti vähän huolestuneena, että onko kaikki ihan hyvin. . H. –?He väittivät, että tämä romaniherra oli pyörtynyt, koska hän oli raviradalla töissä ja häntä oli alkanut huimata, kun hän oli seurannut hevosten juoksevan ympyrää. Mitä kauempana toisistaan ne ovat ja mitä epätodennäköisemmältä yhteyden löytäminen niiden välille tuntuu, sen parempi. Miki Liukkosta nauratti silti, ja siitä sai alkunsa hänen ensi tiistaina julkaistava romaaninsa O. –?Siinä jo väkisinkin muodostuu tarina.
Kaikkinensa tulokset tukevat Ervastin mukaan arvokonservatismin vähenemistä. Kyselyssä työmoraalia tutkittiin kysymällä, kuinka moni jatkaisi töitään, vaikka ei olisi taloudellista pakkoa. Virolaisilla se ohitti tutkimuksessa rehellisyyden. –?Itse ajattelen kyllä, että vaatimattomuus on hyve, hän naurahtaa. Se on sekä vastaajien oma suosikki että oletus muiden suomalaisten tärkeimmäksi hyveeksi. Olga Lipasti, 19, abiturientti, Lieto –Tasa-arvo on pohja kaikelle muulle. Mielikuvituksesta ja luovuudesta puhutaan paljon, mutta arvokyselyissä ne pysyvät hännillä vuosikymmenestä toiseen. Arkielämän tilanteissa aktivoituvat muut. Miksi työtä pidetään tärkeänä muille, mutta ei itselle. Huomaan, että minua harmittavat monesti sellaiset asiat, joissa joku joutuu väärin kohdelluksi Suomessa tai maailmalla. Mitä seuraavista arvelet suomalaisten pitävän ihmisen tärkeimpinä hyveinä. Sitä voi edistää olemalla ystävällinen ja auttamalla, jos joku perheenjäsen tarvitsee apua. Vaatimattomuuden hylkääminen taas kertoo yksilökeskeisyyden vahvistumisesta. Valinta ei silti ollut vaikea, vaan aika selkeä. Kunnianhimo on vastaajien mielestä hyveiden hylkiö. Miehistä noin puolet on ainakin jokseenkin sitä mieltä, että se ei ole Suomessa ongelma. On oltava enemmän mukana koko maailman kattavassa kilpailussa ja järjestelmässä. Suomalaisten ohi menevät kuitenkin ruotsalaiset ja tanskalaiset, ehkä norjalaisetkin. 41 24 15 12 12 9 7 6 5 4 4 3 3 2 1 1 1 Eos Ystävyys Perheen ja läheisten hyvinvointi Vapaus Työ, itsensä toteuttaminen Isänmaallisuus Oikeudenmukaisuus Sisäinen rauha, onnellisuus Luonnon kunnioittaminen Itsetunto Sivistys Ihmisten yhdenvertaisuus Eettisyys Maailmanrauha Suvaitsevaisuus Yhteiskunnallinen arvostus Kauneus, taide Mielihyvä, ylellinen elämä Uskonnollinen vakaumus Jännittävä elämä % 60 44 42 Työ on olennainen arvo muille, mutta ei itselle KAISA HAHTO teksti // PAULIINA LINDELL gra. Sitä pidettiin perheen jälkeen toiseksi tärkeimpänä arvona suomalaisille. Perheen hyvinvointi tarkoittaa mielestäni sitä, että kaikilla on hyvä olla perheessä. –?Suomalaiset eivät arvosta pintakiiltoa vaan syvällisempiä asioita, tulkitsee arvotutkija Heikki Ervasti. Eri vastaukset kertovat yhteisiksi miellettyjen arvojen ja henkilökohtaisten arvojen erillisyydestä, sanoo suomalaisten arvoista kirjankin kirjoittanut emeritusprofessori Klaus Helkama. Jokaisella on oikeus unelmoida ja päästä elämässä eteenpäin riippumatta esimerkiksi sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Hän uskoo, että isänmaallisuus on voimissaan, vaikka se ei henkilökohtaisilla listoilla ylös kivunnutkaan. Ervastikin pohtii, onko suomalainen nöyryys katoavaa kansanperinnettä. Elinkeinoelämän toiveista huolimatta sitä ei vieläkään pidetä ihmisen toivottavana ominaisuutena. Itselleen vähiten tärkeiksi arvoiksi vastaajat valitsivat jännittävän elämän, uskonnollisen vakaumuksen ja mielihyvän. Isänmaallisuus on vähän sama juttu. –?Suomessa ”tuntee ylpeyttä maastaan” Kolme tärkeintä arvoa omassa elämässäsi. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 16 LAUANTAI Maisa Manninen, 12, koululainen, Oulu –Perheen ja läheisten hyvinvointi on tärkein arvoni, koska he ovat muutenkin tärkein asia elämässä. Gra. Kansainvälistä arvotutkimusta tekevä Ervasti ei ylläty. Aivan niin tärkeää rehellisyys ei Ervastin mukaan Suomessa välttämättä ole ihmisen ja instituution välillä, esimerkiksi vakuutusvahinkoilmoitusta täyttäessä. Myös oma sisäinen rauha ja onnellisuus tulevat arvojärjestyksessä ennen varsinaista maailman parantamista. Ervasti toteaa, että prosentit muuttuisivat ”aika lailla toisenlaisiksi”, jos kuljettaisiin kartalla etelään päin. Hänen mukaansa rehellisyys on ”aika suomalainen ilmiö”. ikka Läheisten hyvinvointi tärkeintä Lännen Median suuren arvokyselyn mukaan perheen hyvinvointi, onnellisuus ja oikeudenmukaisuus ovat suomalaisten tärkeimpiä elämänarvoja. Olin äskenkin kavereiden kanssa koulun jälkeen tässä ostoskeskuksessa oleilemassa. –?Työ ei ole hirveän tärkeä henkilökohtaisesti, mutta sen ajatellaan kuuluvan identiteettiimme. –?Kun ajattelemme itseämme suomalaisina, työ ja isänmaallisuus aktivoituvat. Helkaman mukaan se kertoo Suomen vahvasta oikeusvaltiopainotuksesta. Hänen mukaansa kunnianhimo on joka maassa peränpitäjänä. –?Oman edun perään joudutaan katsomaan tarkemmin kuin aiemmin. Kolmanneksi tärkein arvo on oikeudenmukaisuus. Ervasti yhdistää sen meneillään olevaan arvomuutokseen. Helkaman mukaan myös luonto on suomalaisia yhdistävä arvo. –?Ne (tulokset) eivät kuulu lainkaan kategoriaan koti, uskonto ja isänmaa. Rehellisyyden jälkeen seuraavaksi eniten arvostetaan vastuuntuntoisuutta ja avarakatseisuutta. Innokkaimpia jatkajia olivat nuorimmat, 15–24-vuotiaat. Suhtautuminen vihapuheeseen jakoi selvästi sukupuolet. Saan olla paljosta kiitollinen perheelleni. Vaatimattomuus ei ole enää nykypäivänä Suomessakaan hyve. 95 prosenttia vastaajista on vähintään jokseenkin samaa mieltä siitä, että kyvykkyys ja ominaisuudet ovat kiinni yksilöstä eivätkä sukupuolesta. Toisaalta varmaan vastataan niin, mitä ajatellaan sosiaalisesti suotavaksi, sanoo Helkama. Nuorimmista vastaajista 87 prosenttia on siitä täysin samaa mieltä. arviosi mukaan kolme tärkeintä arvoa suomalaisten elämässä. Birgitta Saarimaa, 27, palveluvastaava, Kuortane –Jos elämässä tulee eteen vaikeita tilanteita, ystäviltä saa tukea. –?Sukupuolten tasa-arvoajattelu on Pohjoismaita yhdistävä juttu. Kyselyssä vastaajia pyydettiin valitsemaan listoista kolme tärkeintä ja vähiten tärkeintä vaihtoehtoa. Kyselyn mukaan oikeudenmukaisuus on ihmisille tärkeämpää kuin vapaus. Vähintään jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa oli 83 prosenttia vastaajista. Yli puolet vastaajista jatkaisi. Taloustutkimuksella teetetyn kyselyn mukaan suomalaisille tärkeintä on se, että läheisillä on kaikki hyvin. Muiden suomalaisten arvojen kärkijoukkoon nostettiin myös isänmaallisuus. Työn merkitys korostuu, kun vastaajat arvioivat yleensä suomalaisille tärkeitä arvoja. Vähintään jokseenkin samaa mieltä asiasta on 72 prosenttia vastaajista. Mitä yleistä tuloksista voi päätellä. Hänen mukaansa työ ja isänmaallisuus eivät silti jää kuvitelluiksi myyttisiksi suomalaisiksi arvoiksi. Onko tämä innovaatioilla hekumoivan yhteiskunnan ja talouselämän kannalta huolestuttavaa. –?Noin vahvoja prosenttilukuja en olisi osannut ennustaa. Myös ulkomailta pysyvästi Suomeen muuttaneelle ihmiselle oltiin laajasti suomassa täysin samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin Suomessa syntyneelle. ikassa on kolme tärkeintä ja vähiten tärkeintä yhteen laskettuna. Ystävyys on minulle tärkeää. Esimerkiksi täsmällisyyttä pidetään velvollisuutena toista ihmistä kohtaan. 26 23 23 22 18 15 13 13 10 9 6 4 2 1 Eos Rehellisyys Vastuuntuntoisuus Itsenäisyys Avuliaisuus Kohteliaisuus Älykkyys Rohkeus Anteeksiantavaisuus Iloisuus Hellyys, lempeys Puhtaus, siisteys Itsekuri Avarakatseisuus Nöyryys Kunnianhimo Mielikuvituksellisuus, luovuus % 43 37 30 Arviosi mukaan kolme vähiten tärkeintä arvoa suomalaisten elämässä. Ervastin mukaan uskonnollisuus on hävinnyt julkisesta elämästä kaikkein yksityisimpään lokeroon. Toki esimerkiksi arvostan vapautta, jota opinnot täällä Porissa ovat lisänneet, mutta kuitenkin olen päivittäin esimerkiksi somen kautta yhteydessä kotipuoleen. Samuli Husa, 20, myyjä, Rovaniemi –Minulle on tärkeää, että asiat tapahtuvat oikeudenmukaisesti. Aiemmissa tutkimuksissa niiden järjestys on ollut toisin päin. Suomessa korostuu ihmisten välinen rehellisyys. mielikuvitus ja luovuus laahaavat peränpitäjinä. Menee ehkä aikansa, että tasa-arvosta tulee aitoa. Eos Yhteiskunnallinen arvostus Jännittävä elämä Kauneus, taide Mielihyvä, ylellinen elämä Itsetunto Uskonnollinen vakaumus Eettisyys Isänmaallisuus Suvaitsevaisuus Sivistys Ystävyys Työ, itsensä toteuttaminen Maailmanrauha Ihmisten yhdenvertaisuus Luonnon kunnioittaminen Vapaus Oikeudenmukaisuus Sisäinen rauha, onnellisuus Perheen ja läheisten hyvinvointi 62 43 41 27 44 30 29 26 15 20 7 17 13 6 4 4 12 10 2 2 9 8 6 6 3 2 2 1 1 1 1 1 1 1 20 18 13 13 13 11 10 7 6 6 5 2 2 1 1 Eos Kauneus, taide Jännittävä elämä Itsetunto Uskonnollinen vakaumus Eettisyys Suvaitsevaisuus Ystävyys Sivistys Mielihyvä, ylellinen elämä Yhteiskunnallinen arvostus Maailmanrauha Luonnon kunnioittaminen Sisäinen rauha, onnellisuus Ihmisten yhdenvertaisuus Isänmaallisuus Vapaus Oikeudenmukaisuus Työ, itsensä toteuttaminen Perheen ja läheisten hyvinvointi Eos Perheen ja läheisten hyvinvointi Itsetunto Ystävyys Oikeudenmukaisuus Luonnon kunnioittaminen Vapaus Sisäinen rauha, onnellisuus Sivistys Ihmisten yhdenvertaisuus Työ, itsensä toteuttaminen Eettisyys Suvaitsevaisuus Maailmanrauha Isänmaallisuus Kauneus, taide Yhteiskunnallinen arvostus Mielihyvä, ylellinen elämä Uskonnollinen vakaumus Jännittävä elämä % Mitä seuraavista pidät ihmisen tärkeimpinä hyveinä omassa elämässäsi. Sen sijaan vastaajat uskoivat, että heille tärkeät sisäinen rauha ja onnellisuus eivät ole muille suomalaisille yhtä tärkeitä. Helkaman mielestä tulos voi tarkoittaa sitä, että kymmenen vuoden päästä myös kunnianhimo on noussut listalla ylöspäin. Eos Kunnianhimo Puhtaus, siisteys Iloisuus Itsekuri Itsenäisyys Rohkeus Mielikuvituksellisuus, luovuus Nöyryys Hellyys, lempeys Älykkyys Anteeksiantavaisuus Kohteliaisuus Avuliaisuus Avarakatseisuus Vastuuntuntoisuus Rehellisyys 73 54 38 21 18 15 15 13 12 9 8 8 6 5 3 2 % Eos Vastuuntuntoisuus Rehellisyys Avuliaisuus Kohteliaisuus Anteeksiantavaisuus Avarakatseisuus Hellyys, lempeys Itsenäisyys Älykkyys Rohkeus Iloisuus Mielikuvituksellisuus, luovuus Itsekuri Puhtaus, siisteys Nöyryys Kunnianhimo 58 39 31 30 29 18 18 16 15 14 11 8 5 2 1 1 1 % % % 66 63 59 55 37 35 21 17 16 14 14 12 11 8 6 5 4 3 3 Eos Mielikuvituksellisuus, luovuus Hellyys, lempeys Iloisuus Puhtaus, siisteys Anteeksiantavaisuus Itsekuri Avarakatseisuus Rohkeus Älykkyys Kunnianhimo Kohteliaisuus Avuliaisuus Nöyryys Itsenäisyys Vastuuntuntoisuus Rehellisyys % 74 57 35 Mitä seuraavista arvelet suomalaisten pitävän ihmisen vähiten tärkeinä hyveinä. Helkama tulkitsee muutosta yhteisöllisyyden suuntaan. Tulos oli Helkaman mielestä kyselyn suurin yllätys. Helkama näkee niissä signaaleja sekä yksilökeskeisyyden että yhteisöllisyyden vahvistumisesta. Naisista 77 prosenttia pitää ainakin jossain määrin vihapuhetta ongelmana. Luonnon kunnioittaminen nousee Lännen Median kyselyssä ihmisten yhdenvertaisuuden edelle. Aika usein tulee tultua tänne kavereiden takia. Moni ihminen pitää itseään suvaitsevana, mutta ennakkoluulot paljastuvat puheista. Työhanskat heittäisivät mieluiten naulaan eläkeikää lähestyvät 50–64-vuotiaat. Esimerkiksi kreikkalaisilla työn arvostus oli suurta. Suomalaisissa hyveissä Tutkijoiden mukaan sukupuolten välistä tasa-arvoa mittaavan väitteen vastaukset viestivät vahvasti suomalaista tasa-arvokäsitystä. ”Työ ei ole hirveän tärkeä henkilö kohtaisesti, mutta sen ajatellaan kuuluvan identiteettiimme.” KLAUS HELKAMA EMERITUSPROFESSORI JOONAS SALLI RIITTA SALMI ANSSI JOKIRANTA SELMA PAAVOLA JARMO KONTIAINEN KRISTA LUOMA Näin kysely tehtiin. Vaikka olen itse parikymppinen, minulla on paljon itseäni vanhempia ystäviä. Kolme vähiten tärkeintä arvoa omassa elämässäsi. Avarakatseisuuden korkea sijaluku on tutkijoille hienoinen yllätys. Atte Nurmi, 15, koululainen, Vaasa –Vaikea sanoa, miksi valitsin juuri ystävyyden. –?Suomalaista ajattelua on se, että jos jotain on luvattu, sana pitää. Vastuuntuntoisuus on tärkeää muillekin. –?Mitä vahvempi sukupuolten välinen tasa-arvo on yhteiskunnassa, sitä vahvemmin sukupuolten arvot eriytyvät. Rehellisyys pitää pintansa suomalaisten tärkeimpänä hyveenä. Monet heistä ovat viisikymppisiä. –?Aika pienissä piireissä liike-elämässä, esimerkiksi kauppakorkeakoulun opiskelijoilla, kunnianhimo nousee hieman korkeammalle. Mitä seuraavista pidät ihmisen vähiten tärkeinä hyveinä omassa elämässäsi. Nekin ovat todellisia. Mikä on tärkein arvosi ja miksi?. Toisaalta puheet ja toiminta eivät välttämättä kohtaa. Se on tosi tärkeää. Jaakko Aaltonen, 21, opiskelija, Turku –Perheen ja läheisten hyvinvointi on minulle etusijalla, sillä se heijastuu myös muualle. Vastaajille itselleen työn arvo oli vähäisempi. Helkama löytää siihenkin mahdollisen selityksen. Helkama naurahtaa. Minulla on muutama hyvä ystävä, jolle voin kertoa kaikesta. Perinteisestä kodin, uskonnon ja isänmaan kolmiyhteydestä vain koti nousee Lännen Median arvokyselyn kärkeen. Helkaman mukaan aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kansainvälisesti vertaillen suomalaiset eivät arvosta työtä, mutta tekevät sitä paljon ja laadukkaasti. Asumme yhdessä tyttökaverin kanssa, ja kotona toki on parempi tiskata mukisematta, vaikka ei se aina oikeudenmukaiselta tuntuisikaan. Miehet kannattavat valta-arvoa helpommin kuin naiset
Anne Vanhatalo, 39, palveluvastaava, Ulvila –Onpa hienoja arvoja, mutta minkä nostaisin elämässäni toisten edelle. Pitää uskaltaa tuoda itseään rohkeasti esiin. Jos kysytään isänmaallisuudesta, se voi tuoda vastaajan mieleen naamaansa vaakunan tatuoineet kaverit ja tuntua luotaantyöntävältä. Mietin kauan, olisiko oikeudenmukaisuus tai luonnon kunnioittaminen tärkeintä, mutta valitsin kuitenkin tämän. –?Suomalaiset uskovat siihen, että on olemassa faktoja eikä vaihtoehtoisia faktoja. Jos leikataan sosiaaliturvaa, puretaan hyvinvointivaltiota ja tehdään eriarvoisuutta lisääviä toimia, jossain vaiheessa se varmaan alkaa näkyä. Lähiperheeseeni kuuluu kaksi aikuista lasta sekä puoliso. MITÄ MIELTÄ OLET SEURAAVISTA VÄITTÄMISTÄ. . Useimmilla ihmisillä isänmaallisuus ei pohjaudu kansallisuusajatteluun eikä varsinkaan rasismiin vaan kokemukseen siitä, että Suomi voi tarjota hyvinvointia ja turvallisuutta elämään. Pari vuotta myöhemmin suhtautuminen alkoi muuttua hyväksyvämmäksi. Irina Hurin, 37, Mustasaari –Tässä iässä sitä rupeaa miettimään, mikä on elämässä tärkeintä. Oikeudenmukaisuus kuuluu ihan yleisesti maailmankatsomukseeni. Tulos yllätti tutkijat, koska yleensä muutosvalmius vahvistuu talouskasvun aikana. Perheen ja vakituisen työn arvostus pysyy korkealla. Olen mukana lottaperinneyhdistyksessä, josta olen saanut ystäviä. Lisäksi kysyttiin arviota siitä, mitä suomalaiset yleensä pitävät tärkeänä ja vähiten tärkeänä. Heidän hyvinvointinsa on minulle hyvin tärkeää. Kaikkia ihmisiä tulee kohdella tasaarvoisesti. Erot arvoissa eri puolueiden kannattajien välillä ovat Helkaman mukaan yllättävän pieniä. Tytär, tyttären poika, veljen perhe ja ystävät. Vaatimattomuus ei ole enää nykypäivänä hyve. Jos lapsena oppii oikeudenmukaiseksi, on vanhempana helpompaa tehdä ero oikean ja väärän välillä. Edes nuorten suhde työhön ei tutkimuksissa ole radikaalisti muuttumassa, vaikka sitä mielellään maalaillaan. Kyvykkyys ja ominaisuudet ovat kiinni yksilöstä, ei sukupuolesta. Huonolla tuurilla toki läheisille voi tulla sairautta, mutta yleisesti hyvinvointia voi vaalia. Maahanmuuttajavastaisuus on aika tasaisesti vähentynyt 1980-luvulta lähtien. Yksinäisenä olisin hyvin onneton ja se heijastuisi taatusti niin sisäiseen onnellisuuteeni kuin sitä kautta myös terveyteeni. Olin työelämässä osastonhoitajana, ja sielläkin huomasin, kuinka läheisten tuki on ihmiselle tärkeää. Suomi on ollut mukana vuodesta 2002. Ystävä tekee elämästä rikkaan, hän tuplaa ilon ja puolittaa surun. . Heikki Ervastin mukaan jo 100 vuotta sitten kirjoiteltiin uusista sukupolvista työn vieroksujina. Viktoria Chirokova, 48, myyjä, Rovaniemi –Tämä arvo oli itselleni helppo valinta. Internetin keskustelusta on helppo olettaa, että kielteinen käsitys maahanmuutosta on kärjistynyt. . –?Suomalaisilla on läheisiä ihmiskontakteja selvästi enemmän kuin eteläeurooppalaisilla. Kun kysytään, mikä saa ylpeyden aikaan, mainitaan sosiaaliturva, koulutus ja terveydenhuolto. Niin sanottu vihapuhe ei ole ongelma Suomessa. Helkama uskoo, että muutosvalmiudessakin heijastuu protestanttinen koulutususko. Kyselyssä selvitettiin vastaajille tärkeimpiä ja vähiten tärkeitä arvoja sekä hyveitä. Mitä on arvokeskustelu. Tietyt ääripäät ovat olemassa, mutta niin ne ovat olleet aina ennenkin. Ihmiset ovat monissa asioissa aika yksimielisiä. Ervastin mukaan niin sanotussa jälkimodernisoituneessa maailmassa kaikenlainen suvaitsevaisuus pikkuhiljaa lisääntyy. Kun terveys on kunnossa, kaikki tuntuu paremmalta. Se kartoittaa arvojen, asenteiden ja käyttäytymisen muutosta. Suvaitsevaisuuteen kuuluu kaikkien erilaisten ja erityyppisten ihmisten hyväksyminen. Ryhmä on Helkaman mukaan kuitenkin paljon pienempi kuin ”trumpilaisten porukka” Yhdysvalloissa. TAUSTA NÄIN TUTKIMUS TEHTIIN . Valokuvaan luontoa ja teen tietokoneella kuvankäsittelyä. Anne Nurmio, 59, hoitaja, Sievi –Kun täällä maailmassa joudumme asumaan yhdessä, meidän on pakko hyväksyä muutkin. Täysin samaa mieltä, % Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa % 23 16 87 32 24 19 12 18 42 39 40 26 39 8 20 16 19 13 11 36 21 7 7 5 7 10 10 21 79 76 67 54 9 17 19 28 38 3 2 4 3 6 2 1 1 1 1 2 21 56 5 2 6 26 14 27 22 35 42 2 2 En osaa sanoa Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä % 46 37 10 3 En osaa sanoa Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä 4 En osaa sanoa Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä, % En osaa sanoa Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä, % 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 15–24 25–34 35–49 50–64 65–79 ”Mitä vahvempi sukupuolten välinen tasa-arvo on yhteiskunnassa, sitä vahvemmin sukupuolten arvot eriytyvät. Siihen vastasi 1 258 henkilöä. Se siis auttaa, kun tekee omia valintoja. Arvokeskustelun kautta esimerkiksi talouspolitiikassa tulisi pohtia, miten eri väestöryhmiä kohdellaan. Kun hyväksymme itsemme, on hyväksyttävä toisetkin. Arvojen ja hyveiden vaihtoehdoista pyydettiin valitsemaan kolme tärkeintä ja kolme vähiten tärkeää. Onko eteläeurooppalaisten hersyvä yhteisöllisyys siis myytti. –?Jako punavihreään pooliin ja arvokonservatiiviseen pooliin saa huonosti tukea. Se tuntuu pahalta. Niin sanottu tavallinen elämä viehättää sukupolvesta toiseen. On oltava enemmän mukana kokomaailman kattavassa kilpailussa ja järjestelmässä.” HEIKKI ERVASTI arvotutkija Vaatimattomuus ei ole enää hyve JOONAS SALLI JOONAS SALLI RIITTA SALMI RIITTA SALMI ANSSI JOKIRANTA ANSSI JOKIRANTA SELMA PAAVOLA SELMA PAAVOLA JARMO KONTIAINEN JARMO KONTIAINEN KRISTA LUOMA KRISTA LUOMA Gallup-tekstit: Hanna Kuonanoja, Johanna Jurkka, Sari Miettunen, Nadia Paavola, Milla Sallinen, Jukkapekka Varjonen. Mikä on arvo. . Lännen Median arvokysely toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa maaliskuun kahdella viimeisellä viikolla. ” KLAUS HELKAMA arvotutkija ”Sukupuolten tasaarvoajattelu on Pohjoismaita yhdistävä juttu. . Heli Lepistö, 63, eläkeläinen, Kuortane –Jäin sihteerin työstäni eläkkeelle kuukausi sitten. Somekeskustelun perusteella jakolinja konservatiiveihin ja liberaaleihin voi vaikuttaa syvältä. Klaus Helkaman mukaan arvot ovat kuitenkin yksilökeskeistyneet jo 40 vuoden ajan. -väite kerää korkeita lukuja. Jos voittaisin lotossa päävoiton eikä olisi pakko jatkaa työntekoa, jatkaisin silti työntekoa. He ovat vähän koulutettuja, 1990-luvun talouslaman jalkoihin jääneitä ihmisiä, joiden arvot muuttuvat eri suuntaan kuin muilla. Ervasti kummastelee, miten Suomessa aina ihmetellään sitä, että maamme nousee erilaisten kansainvälisten hyvinvointimittausten kärkeen. Vaikka ihminen olisi miten rikas, ilman terveyttä ei ole mitään. Otos edustaa tilastollisesti Suomen aikuisväestöä (15–79-vuotiaat). Jotain muuttuu suhteellisen nopeastikin. Minulla on ajokorttikin. Virhemarginaali on noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa. Helkama: Ihmisen elämää ohjaava periaate. Harrastan metsästystä, kalastusta ja kuvataidetta, mutta en perinteisellä tavalla. Kunnioitus ulottuu myös luontoon ja aineettomiin asioihin. Minulle on tärkeää, että voin käyttää luovuuttani. Vielä pärjäämme vaimon kanssa kotona kaksin. Jos on kiirettä, unohtaa helposti oman hyvinvointinsa. . Jos on terve, siitä saa paljon iloa. Ervasti on Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori, joka on Suomen edustajana eurooppalaisessa European Social Survey (ESS) -tutkimusohjelmassa. Sanat ansaitsevat kunnioitusta. Vuonna 2014 ero muihin Pohjoismaihin oli kaventunut pois. Huolehtiminen omista lapsista taitaa olla sellainen asia, joka alkaa heti lasten synnyttyä. Suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys, vastuuntunto, luottamus ja rehellisyys ovat Ervastin mukaan suomalaisille tärkeämpiä arvoja kuin kenellekään muille maailmassa. Vuonna 2002 suomalaiset olivat asenteiltaan kaukana muista Pohjoismaista. Ervastin mielestä suomalaisten yksinäisyydestä on liikkeellä jopa disinformaatiota. –?Koko väestöä edustava otos on erilainen pohja kuin havainnot lähipiiristä. Tuoreissa tutkimuksissa näkyy uutena ”pieni porukka, joka on putoamassa kelkasta”. Ervasti uskoo, että Etelä-Euroopassa ihmiset ovat perhekeskeisiä. Arvostan ystävyyttä ja ystäviäni. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 17 LAUANTAI Ari Hinttu, 55, pankinjohtaja, Vaasa –Valinta oli vaikea. Oma sukuni on laaja, mutta asuu kaukana minusta. Hänen mukaansa Suomessa yksinäisyys on pienempi ongelma kuin Euroopassa yleensä. Miehet kannattavat valta-arvoa helpommin kuin naiset. Myöskään äärioikeiston nousu ympäri Eurooppaa ei Heikki Ervastin mielestä kerro arvojen muutoksesta. Itseään pitää muistaa kunnioittaa. Ympärillä ei ole välttämättä ystäviä. Siinä on enemmän muutosta kuin itse arvoissa. Nainen voi olla parempi johtaja kuin mies, ja mies voi olla parempi lastenhoitaja kuin nainen. Jopa niistä, jotka sittemmin jälleenrakensivat Suomen. Ilpo Tarkki, 65, eläkeläinen, Eurajoki –Jos olet oikeudenmukainen, se tuo perustelun moneen elämän ristiriitaan, jolloin on helpompi ratkota niitä eteen tulevia ongelmia. Ulkomailta pysyvästi Suomeen muuttaneella ihmisellä ja Suomessa syntyneellä ihmisellä tulee olla täysin yhdenvertaiset oikeudet ja mahdollisuudet edetä elämässään. Ervasti: Ei varmaankaan sitä, että yhteiskuntapolitiikassa todetaan, että on pakko säästää. Suomalaisten ohi menevät kuitenkin ruotsalaiset ja tanskalaiset, ehkä norjalaisetkin.” ”Oman edun perään joudutaan katsomaan tarkemmin kuin aiemmin. Yleisluonteinen, abstrakti tavoite, jotka voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Kun voi hyvin, muukin järjestyy sitä kautta. Hän analysoi parhaillaan vuonna 2015 tehtyä arvotutkimusta. –?Ne arvot, jotka puuttuvat, tulevat tärkeämmiksi. On monia muitakin hyvin tärkeitä arvoja, kuten tasa-arvo, mutta oikeudenmukaisuus pitää sisällään senkin. Niin esimerkiksi suomalaisten suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin. Terveydestä on kiittäminen harrastustani: olen toiminut ajokoirapuolella tuomarina ja samoillut koko ikäni. Esimerkiksi talous, valta ja turvallisuus vahvistuvat. Mielipiteet pitää saada sanoa suoraan ja kärjekkäästi, vaikka niistä joku loukkaantuisi. –?Luottamus yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin on korkealla tasolla verrattuna Keskija Etelä-Eurooppaan, etenkin ItäEurooppaan, kertoo Ervasti. Aina on pelätty työn vieroksujia Arvot ovat tutkijoiden mukaan hämmentävänkin pysyviä. Ervasti: Valintataipumus, perusnäkemys jonkin asian hyvyydestä tai huonoudesta. Se voi laskea joidenkin arvojen sijoitusta verrattuna siihen, että kaikki vaihtoehdot olisi pyydetty listaamaan järjestykseen. Sen mukaan ihmisten muutosvalmius ja itseohjautuvuus ovat vahvistuneet. Visa Poropudas, 39, tuotepäällikkö, Oulu –Kaikki lähtee oikeudenmukaisuudesta. Lea Väisänen, 73, eläkeläinen, Turku –Perhe, läheiset ja heidän hyvinvointinsa ovat tärkein asia. Rinnalle täytyy tosin nostaa muut Pohjoismaat, joihin verrattuna erot ovat aika pieniä. Arvojen tasolla se ei näy. Välillä näkee toisenlaisia kohtaloita hyvin nuorillakin ihmisillä. Se ei lopu koskaan. . Se kertoo siitä, että ”eräänlainen ääripää” on muuttunut käyttäytymiseltään äänekkäämmäksi. Jos ei sulata erilaisuutta ja muutosta, menettää hermonsa. Suomessa ja muissa protestanttisen perinnön maissa puolueet ovat melko maltillisia. Arvokysymys on esimerkiksi se, korostaako yksilön vastuuta vai yhteisvastuuta tai kuinka tärkeänä pitää tasa-arvoa. Valto Kalliomaa, 84, eläkeläinen, Rovaniemi –Terveys on tullut sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän ikää on tullut. Myös usko julkiseen sektoriin nojaavaan hyvinvointivaltioon näyttää säilyvän. Tähän voi myös itse vaikuttaa elämällä läheisten kanssa sovussa. Se tarkoittaa uteliaisuutta, tiedonhalua, vapautta, itsenäistä ajattelua ja kokeilunhalua. Juha Arvola, 40, osastosihteeri, Kuortane –Olen töissä kunnanvirastossa ja teen paljon kotitöitä. Jos on sairas, on löydettävä elämässä muita prioriteetteja. Itsensä yksinäiseksi kokevia ihmisiä on enemmän Pohjoismaiden ulkopuolisessa Euroopassa. Arvomaailmaa kartoitettiin myös esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja vihapuheeseen liittyvillä väitteillä. Mistä se johtuu. –?Arvokonservatismin pilkahtelu siellä täällä on vain vastareagointia suureen muutokseen, Ervasti sanoo. Eero Karhu, 31, uskontotieteen opiskelija, Turku –Kunnioitus on sitä, että toisen huomaa eikä puhu hänen ohitseen. Ervastin mukaan tutkimukset näyttävät päinvastaista. –?Taustalla on pitkäjänteisesti rakennettu pohjoismainen yhteiskuntarakenne. Onneksi terveyttä on riittänyt, eikä läheisilläkään ole mitään. –?10 vuotta sitten ei olisi hyväksytty nykyistä kielenkäyttöä ja esiintymistapaa.
Viime vuonna hän pesi turvapaikanhakijoiden jalkoja vastaanottokeskuksessa. Vuonna 1980 Suomessa oli 445 kuntaa. Loppuviikoksi presidentti ja vaimo Peng Liyuan pääsivät sateisesta Helsingistä Floridan lämpöön, Trumpin huvilalle. Äänioikeutettujen määrä on kasvanut 4,4 miljoonaan ja yhtä valtuustopaikkaa tavoittelevien määrä laskenut 3,7 ehdokkaaseen. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 18 LAUANTAI Kolumni Nadia Paavola @lannenmedia.. Lisäksi työhön liittyy vaaroja, joita kaikki eivät välttämättä osaa tiedostaa. Anssi Jokiranta, kuva Johanna Sarriola, teksti HETKI ELÄMÄSTÄ VIIKON LUKU 33 618 Näin monta ehdokasta on mukana huomiseen äänestyspäivään huipentuvissa kuntavaaleissa, kertoo Kuntaliitto. Vajaa kolmannes heistä tulee valituksi luottamustehtävään. SANOTTUA ”Jos haluan kuulla kehuja, soitan äidille tai mummolle. Se toinen puoli ei usko, että asioihin kuitenkaan voi oikeasti vaikuttaa. Kansalaiset kertovat iltapäivälehdissä kokemuksiaan, jotka eivät ole järjestelmälle kunniaksi. Rovaniemeläinen Ville Meriläinen on pudottanut lumia erilaisten talojen katoilta kymmenen vuoden ajan osana työtään. Erityisen hankalaa on houkutella nuoria äänestämään. On korkea aika lisätä lähidemokratiaa. Mitä nuorempi vastaaja, sitä enemmän hän etsii tietoa digitaalisesti. ”Perheitä pakkokäännytetään hätäisin ja kovin menettelyin vaaralliseen Afganistaniin”, tviittasi Ville Niinistö (vihr.). Lienee vaaliviikon tulosta, että kymmenen ihmisen palautuslento Afganistaniin on saanut somen kuumaksi ja mielenosoittajat kaduille. Presidentti ei vilkuttanut parvekkeelta, eikä media päässyt kysymään häneltä mitään. –?Tässä talossa on kuusi kerrosta. Verkkouutisten selaajan huomiosta taistelevat kuntauutisten lisäksi valtakunnalliset puheenaiheet, viihdeuutiset sekä erikoisuudet ja kohut. Hänen mukaansa peltikatot ovat kaikista liukkaimpia. Sitä odotellessa: vielä ehtii äänestää. Mielipiteiden erot konkretisoituvat hyvin politiikan Niinistöissä. Myös kaltevuus vaikuttaa. Katoilta saattaa löytyä ikäviäkin yllätyksiä. Mitalin saa, kun tilan maito on pysynyt 25 vuotta Suomen parhaassa laatuluokassa. Kenen tällä kertaa. Kelataanpa muutama vuosikymmen taaksepäin. Ehkä ei koeta, että oman kylän ehdokas voisi mennä läpi. Vuonna 2017 kuntia on 195. Päätöksenteko tuntuu isossa kunnassa kaukaiselta asialta. Tuomas Vänttilä onkin alhaalla varmistamassa, ettei vahinkoja satu ja sivulliset ovat turvassa. Viime kuntavaaleissa vain 30 prosenttia alle 25-vuotiaista äänesti. On korkea aika lisätä lähidemokratiaa.. Väitän, että yksi syy nuorten heikkoon äänestysaktiivisuuteen on kunta-asioiden vieraus. 2 Kristikunnan juhla pääsiäinen. Korkealla huimaa ainoastaan terveellä tavalla, Meriläinen kertoo. Kuntauutiset ovat harvoin lööppikamaa, joka hätkähdyttää ja jää mieleen. Suomesta palautettiin viime vuonna kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita yli sataan maahan. Meriläisen kohdalle on sattunut kuolleita rottia, mutta Vänttilä löysi kerran kesällä muiden kattotöiden yhteydessä Suomi-konepistoolin. Yksin lumihommiin ei ole asiaa. ENSI VIIKOLLA Seuraa näitä asioita 1 Kultamitalisteja luvassa! 353 maitotilaa palkitaan kultaisella mitalilla 800 vieraan kutsujuhlassa. –?Joissakin kiinteistöissä lumia ei tarvitse pudottaa koko talvena. Miten tähän on tultu. Äänestysprosentti oli viime vaaleissa vuonna 2012 enää 58,3. Kuntavaalit, eikä ketään kiinnosta. Jos vaalitentissä kysytään esimerkiksi kiintiöpakolaisten ottamisesta omaan kuntaan, moniko ehdokas tai äänestäjä tietää, mistä on todella kyse. Kuntien tehtäviä karsitaan, ja soten vaikutukset palveluihin ovat vielä auki. MAURI RATILAINEN / EPA VIIKON SANA Lähidemokratia muutti pois ja vei äänet Päätöksenteko tuntuu isossa kunnassa kaukaiselta asialta. 3 Laulaja Saara Aalto konsertoi lauantaina Hartwall Areenalla Helsingissä. Terveyskeskusten ja sairaaloiden kauheat tilanteet puhuttavat kansaa sote-valmistelujen alla. In my wildest dreams -konsertin luvataan tuovan ”X Factorin tunnelmat liveyleisön nähtäväksi”. Asioista puhutaan vaikeilla sanoilla, joita kukaan ei selitä. Näistä Suomi puhuu Koonnut Sari Miettunen VÄLILASKUN HURMAA Kiinan presidentti Xi Jinping matkusti tapaamaan Donald Trumpia ja teki välilaskun Suomeen. Oman kunnan asioista ja päätöksistä saadaan useimmin tietoa paikallislehdestä ja maakuntalehdestä, kertoo Sanomalehtien liiton joulukuussa teettämä kyselytutkimus. Opettajalta haluan aina totuuden.” JUKKA HAAPALAINEN TANSSII TÄHTIEN KANSSA -KILPAILIJOITA TYLYSTI ARVOSTELLUT TUOMARI NEUVOO PALAUTTEEN VASTAANOTTAMISESSA, ILTA-SANOMAT 4.4. SAIRASTUMINEN PELOTTAA Hoitamatta jätetty vauva, huomaamatta jäänyt umpisuolen puhkeaminen... KIMMO BRAND / COM.PIC. Kuntapäättäjäksi pääseminen on vaikeinta Helsingissä (12,8 ehdokasta/paikka), Turussa (10,3) ja Tampereella (9,9). Pakkopalautus. Helpoimmin valtuustoon pääsee Alavieskassa ja Kyyjärvellä (1,4 ehdokasta/paikka). Jo viime vaalien jälkeen todettiin, että äänestysinto väheni kuntaliitoskunnissa. Torstaina paavi Franciscus osallistuu perinteiseen jalkojenpesuun. Suomi meni sekaisin harvinaisesta vieraasta, vaikkei hän varsinainen kansanvillitsijä olekaan. ”Punavihreää rähinöintiä”, totesi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.). Äänestysprosentti oli 78,1. Lumien pudottelu katolta vaatii rohkeutta ja kylmäpäisyyttä. Kuntavaaleissa äänioikeutettuja oli 3,5 miljoonaa ja yhtä valtuustopaikkaa tavoitteli 5,2 ehdokasta. Se voisi tapahtua kunnanosiin perustuvissa toimivaltaisissa päätöksentekoelimissä tai tiettyyn aihepiiriin keskittyvissä kansalaisraadeissa. Miksi kiinnostaisi, kun puolet kansalaisista ei tunnu tietävän, mistä asioista kunnanvaltuusto, lautakunnat sekä kunnanhallitus päättävät. Toisilla katoilla saattaa joutua käymään viikon välein keleistä riippuen, Meriläinen sanoo
. ja 17. Hän suosittelee kylvämään pari siementä ruukkuun ja koulimaan niistä huonomman taimen pois ensimmäisten varsinaisten lehtien ilmaannuttua. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 19 YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Viime vuosien kylmät kesäkuut ovat haitanneet taimien kasvua. –?Itse sumuttelisin kasveja kylvövaiheessa silloin tällöin, ja sitten taimivaiheessa tarkistaisin mullan kosteuden parin, kolmen päivän välein, Koskinen toteaa. Harvinaiset kasvit ovat taimina hyvin kalliita ja useimmiten muualla kuin Suomessa kasvatettuja eli tottuneita ihan toisenlaiseen ilmastoon, Fröjd perustelee. Häntä motivoi taimikasvatukseen siementen edullinen hinta sekä lajikkeiden kirjo. Taimi viihtyy parhaiten 24–25 asteen lämmössä. Suoraan ulos: herne . Ihanteellisin istutusaika on silloin, kun maan lämpötila on noussut 20 asteeseen ja yöhallat ovat ohitse. Mikä on varmin keino mokata parvekeviljelyssä. Basilika, timjami ja tomaatti kasvavat topakasti kasvilampun valossa. Kuun alussa: krassi, auringonkukka, tuoksuherne . Ikkunalle tai parvekkeelle ripustettava kokedama on näyttävän näköinen, eikä sen teko ole vaikeaa. –?Tomaattiakin on olemassa kymmeniä lajikkeita helposti saatavilla. Miten aikaisin keväällä kasvit voi viedä parvekkeelle. Rivitalokodin ikkunat täyttyvät puutarhakasvien taimista, ja lisää löytyy vanhasta akvaariosta sekä vitriinikaapista, jonka sisälle on viritelty kasvilamppu valoa antamaan. Oletko vaihtamassa asuntoa. Koskinen vinkkaa istuttamaan taimet alkukesäksi ruukkuun, jolloin niitä voi siirrellä suojaisempiin ja aurinkoisempiin paikkoihin sekä tarvittaessa yöksi sisälle. Myös kaihtimia voi käyttää varjostamiseen ja kasveja voi vetää hieman kauemmaksi ikkunan pinnasta, Koskinen sanoo. Uuteen kasvuun lähtö voi viedä viikkoja. –?Lisäksi minitomaattien rasioista saa kivoja ilmaisia pienoiskasvihuoneita, hän vinkkaa. Ruukun alle kannattaa laittaa tarpeeksi iso alusvati. – Kylminä öinä kasveja voi suojata esimerkiksi harsokankaalla. Pesuvati on kätevä. Hän suosittelee myös taimien karaisua muutaman päivän ajan ennen kuin ne istutetaan ulos. Silloin maan lämpötilakin jäähtyy, mikä voi pysäyttää taimien kasvun. . Fröjdillä on käytössä monenlaisia taimiruukkuja ja jogurttipurkkeja, joiden päälle hän pingottaa aluksi rei’itetyn kelmun itämistä helpottamaan. Aurinkoisilla keleillä kohopenkki lämmittää kasvin oloja. Herneenversoja voi myös kasvattaa koko kevään sisällä ja leikata ruoan päälle sitä mukaa kuin ne kasvavat. Silloin valmistaudutaan kauteen sisällä: kastellaan tomaatintaimia, kylvetään kurkkujen ja kurpitsojen siemeniä ja tasapainoillaan riittävän valon, lämmön ja kosteuden kanssa. –?Lasitetulle parvekkeelle parhaita ovat umpiruukut ja altakasteluruukut. Levitä kankaan päälle kerros kosteaa multaa. Poista taimen ympäriltä suurin osa mullasta. TAIMIKASVATUS VIELÄ EHDIT HYVIN KASVATUSPUUHIIN Huhtikuussa . Kuun alussa: tomaatti . Krookukset. Esimerkiksi auringonkukkien ja krassien suurikokoiset siemenet kannattaa heittää multaan vasta huhti–toukokuun vaihteessa tai toukokuun alussa. Otava. Ahkeraliisa viihtyy huonekasvien joukossa kesää odottaen. 4 Kastele taimi ja irrota se ruukusta. Purista sammalta varovasti yhteen ja kiedo ympärille narua niin, että pallo pysyy koossa. Niiden kukat nousevat maasta yhtä aikaa kapeiden lehtien kanssa. Miten valoisa se on. Taimet kannattaa istuttaa ulos vasta kesäkuun 10. Mustaa multaa Timo Koskinen suosittelee käytettäväksi vasta varsinaisessa istutusvaiheessa. 5 Kokedamaa kastellaan upottamalla se veteen ja suihkuttamalla säännöllisesti. –?Kukintaan menee 5–6 viikkoa vähän huoneen lämpötilasta ja valosta riippuen, Koskinen sanoo. Suuria siemeniä hän laittaa yleensä vain yhden kutakin purkkia kohden. Fröjd sanoo kylvävänsä pienisiemeniset kasvit yleensä laakeaan astiaan ja erottelevansa sieltä parhaiten kasvuun lähteneet yksilöt omiin ruukkuihinsa. Silloin kasvi voi venähtää liikaa pituutta. Kuun lopussa: salaatti Kesäkuussa . päivän tienoilla, kun yöhallojen vaara on mennyt ohi. Hyvä multa on sellaista, jossa on kestoravinteita ja kastelukiteitä tai aktiivihiiltä, joka pidättää kosteutta. 2 Kokedamaan voi käyttää muotoilua kestäviä kasveja, kuten saniaisia, orkideoita tai kaktuksia. Kasveja voi suojata myös hallaharsojen ja kupujen avulla. Velma-kissa viihtyy kasvilampun virkaa toimittavan vanhan akvaariolampun lämmössä. Istutus ulos . Sari Fröjd heitti ruukkuun kokeilumielessä yli 10 vuotta vanhoja päivänsinen siemeniä ja yllättyi positiivisesti, kun ne lähtivät itämään. Ota yhteyttä meihin! Me autamme.. Kokenut puutarhuri Timo Koskinen kertoo, että tomaattiakin voi edelleen kylvää, vaikka monet laittavatkin sen siemenet kasvamaan maaliskuun puolella. Harso ja kohopenkki . Useimmissa uusissa taloissa olosuhteet aurinkoisella ikkunalla ovat kuitenkin sitä kuumemmat. Jos kyseessä on aurinkoinen, etelään avautuva lasitettu parveke, olosuhteet ovat kasvihuonemaiset ja sikäli helpommat. Silloin täytyy muistaa riittävä kastelu ja parvekkeen tuuletus, ettei lämpötila nouse liian kuumaksi. –?Ensimmäinen sato tulee ehkä pari viikkoa myöhemmin, mutta ehtii silti vielä hyvin, eikä mitään ole menetetty. MUISTILISTA Roikkuvan kokedaman voi tehdä myös itse Miten voi mokata parvekeviljelyssä. –?Yleisin moka on ostaa parvekkeelle pienessä ruukussa oleva yrtti tai amppeli ja sitten jättää se siihen kesälomareissun ajaksi. Tuuliselle parvekkeelle ei kannata hankkia arkoja kasveja. Kasvit kannattaa myös valita sen mukaan, minne kokedaman aikoo ripustaa. Kelmut kannattaa poistaa viimeistään siinä vaiheessa, kun kasvi on kasvattanut ensimmäiset hennot sirkkalehtensä. Minulla on multahommia varten erillinen jääkaappi, jossa en säilytä ruokaa, Fröjd naurahtaa. . Purista taimen ympärille vähän multaa ja nosta sen jälkeen sammal taimipaakun ympärille. Karaisu on Sari Fröjdille tuttua puuhaa. –?Lisäksi jääkaapissani on kylmäkäsittelyssä pionia, sipulikasveja, dahlioita ja ruostekukkia. –?Kauden voi jo aloittaa narsisseilla ja huhtikuun lopussa orvokeilla, jotka kestävät pientä yöpakkasta. Ikkunalaudalla aikaisin kasvamaan laitetut tomaatintaimet ovat saaneet hieman liikaa pituutta ja odottavat siirtoa korkeampaan ruukkuun. Näin estetään kasvavaa juuristoa homehtumasta ja taimen nuupahtamista liialliseen lämpöön ja kosteuteen. –?Kannattaa kokeilla, millä ikkunalla taimi parhaiten viihtyy. Levitä kostutettu sammal pöydälle ja jos käytät kangasta, levitä se sammaleen päälle. Viimeistään juhannusviikolla yöhallat ovat yleensä ohi koko maassa. Jos heräsit kevääseen vasta nyt, vielä ei ole liian myöhäistä aloittaa esikasvatuspuuhia. Jos aurinkoisella paikalla olevan kasvin kastelee hyvin ja laittaa pesuvadin täyteen vettä, kasvi pärjää viikonkin ilman altakasteluruukkuja. HYVÄ KYSYMYS ”Yleisin moka on ostaa parvekkeelle pienessä ruukussa oleva yrtti tai amppeli ja sitten jättää se siihen kesälomareissun ajaksi.” JUURI NYT Taimikasvattaja nauttii kasvusta koko kevään Puutarhakasvien ja kukkien kasvattaminen siemenestä on edullista ja palkitsevaa puuhaa. Koskisen mukaan taimikasvatuksessa on nyrkkisääntö: mitä isompi siemen, sitä myöhemmin se tarvitsee kylvää. 1 Kokedama on japania ja tarkoittaa sammalpalloa. Tamperelainen Sari Fröjd tunnustaa hurahtaneensa taimien esikasvatukseen. Siemenet itävät yleensä mieluiten lämpimässä ja valoisassa paikassa. Parina viime vuonna kesäkuut ovat olleet hyvin koleita. Kannattaa käyttää myös taimimultaa tai kylvöturvetta, sillä ne pidättävät sopivasti vettä. Etelä-Suomessa muut kasvit voi viedä lasitetulle parvekkeelle huhtikuun lopulla, pohjoisessa toukokuun lopussa. Mihin ilmansuuntaan parveke avautuu. . Jos viljelee syötäviä kasveja, on mullan oltava myös puhdasta ja tähän tarkoitukseen sopivaa. Tomaatti tulee istuttaa ulos vasta sitten, kun ensimmäisen kukkatertun kukat ovat avautumassa. Myös liika kastelu on pahasta. 3 Lisäksi tarvitaan sammalta (muista, että sammaleen kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin), pala kangasta (ei ole pakollinen), taimimultaa, jossa on seassa mielellään savimaata sekä lisäksi narua. Pohjois-Suomessa kannattaa odottaa viikko pidempään. Älä kuitenkaan tee penkkiä suoraan maan päälle, vaan muista sekoittaa allaolevaa maa-ainesta mukaan. –?Ensin täytyy miettiä, millaiset olosuhteet parvekkeella on. Useimmat kesäkukat ja puutarhakasvit kylvetään huhti–toukokuussa. Ensimmäisenä krookukset nousevat aurinkoisilla paikoilla kuten talojen eteläseinustoilla. KOTI LUONTO MAANANTAI TERVEYS TIISTAI MATKAILU PERJANTAIN VIIKKOLIITE RUOKA PERJANTAIN VIIKKOLIITE KULUTTAJA PERJANTAI KOTI LAUANTAI LIIKENNE LAUANTAI Riikka Happonen Emil Bobyrev, kuvat •Huhtikuu on puutarhaihmiselle kiireistä aikaa, vaikka maa onkin vielä liian kylmä istutushommiin. Liian pienessä ruukussa kasvi ehtii kuolla jo viikossa. Kyllähän kauppapuutarhoissakin tomaattien kylvöjä jaksotetaan pitkin kesää, jotta aina on uutta syötävää tarjolla. Kurkussa ja kurpitsassa riittävät ensimmäiset kunnon kasvulehdet. Vaikka Fröjdin kotona onkin jo täysi taimitohina päällä, ei kannata lannistua. . Silja Aitoaho Millaisia ohjeita antaisit aloittelevalle parvekeviljelijälle, Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori. Lisäksi minulla on muutama kupu, joilla voin suojata jo maahan istuttamiani kasveja kylmiltä öiltä. Niiden kanssa kannattaa odottaa kesäkuulle. 10. Onko se lasitettu vai ei. –?Joskus sitä vaihetta saattaa kestää parikin viikkoa. – Avoterassilla pitää varmistaa, että ruukkujen pohjassa on reikä, etteivät kasvin juuret huku sateilla. Lähde: Ulrika Flodin Furås ja Mattias Gustafsson: Kaupunkiviljely. Toisaalta etenkään tomaatin ja kurkun multaa ei saisi päästää ihan koppuraksi. –?Hyötykasveista basilika, tomaatti ja chili kestävät kylmää huonosti. Kuun lopussa: kurkku, kesäkurpitsa, kurpitsa, samettikukka Toukokuussa . Myös hyvä kastelu auttaa, sillä vesi varastoi lämpöä. –?Kannattaa hankkia hyvät ruukut ja mullat. Lähde: Puutarhuri Timo Koskinen Sari Fröjdin kotona taimikasvatukseen käytetään ikkunapinta-alan lisäksi myös akvaariota, jossa kasvaa muun muassa kurkumaa, mandariineja, keijunkukkia, murattia ja kultaköynnöstä. Hänellä on sitä varten tarjoiluvaunu, jossa hän kärrää taimiaan touko-kesäkuun vaihteessa päiviksi ulos ja öiksi sisälle. Puutarhan ensimmäisiin kukkijoihin kuuluvat violetit ja keltaiset krookukset eli sahramit. kesäkuuta on pidetty Eteläja Keski-Suomessa perinteisesti päivämääränä, jonka jälkeen taimia voi alkaa istuttaa avomaalle
Reisjärvi, Mäntyperä . Muun muassa tällä tavalla uutta aikaa kommentoitiin päivän lehdessä: Keskipohjanmaa käännekohdassa Lukijat ovat viime päivien aikana saaneet todeta Keskipohjanmaassa tapahtuneen melkoisen muutoksen. Veteli, Klavunkangas . Alkuaikoina väriä käytettiin kuitenkin varsin säästeliäästi. Varsin nihkeästi on lintuja silti tullut ja oikeastaan vasta joutsenet, merihanhet ja harmaalokit ovat lisääntyneet merkittävämmin. Tehkäämme kansanliike Suomen lippujen lukumäärän lisäämiseksi! Keski-Pohjanmaan Kirjapaino täyttää ensi joulukuun 4. Kangaskiuru 31.3. Kokkola, Koivuhaka . Kuvat ovat erittäin selviä. :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. Runko kuoritaan heti, jotta kuivuminen pääsisi tapahtumaan nopeasti. Pedersöre, Sundby, Degernäs . huhtikuuta 1967 jaetun lehden etusivulla komeili painokonetta ja painajia esittävä nelivärimaalaus. Lehdestä pidettiin, sen värejä ylistettiin. Pajusirkku 29.3. Ristisorsa 3.4. Missä lippujen lukumäärä suhteessa ruokakuntien lukuun on suurin, se selviytyy voittajaksi lehtemme suuressa juhlavuoden kilpailussa, joka näin julistetaan alkavaksi. Bachin paastonajan koraalit ja laulut kanttori Annika Kempen tulkitsemana. Olemme halunneet ensiksi vähän totuttautua,?siinä syy hiljaisuuteen. Kulorastas 2.4. Samalla kertaa on saatu uusi toimitalo, uusi painokone ja kaiken kukkuraksi virallinen levikki tänä vuonna ensimmäisen kerran nousee yli 20?000 kappaleen. Pietarsaari, Otsolahti . LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 20 PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN 50 VUOTTA SITTEN MUUTTOLINTURAPORTTI 2 TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. Värit eivät olleet liian kirkkaat. Kuovi 4.4. Puheen pitää kappalainen Suvi Lehtimäki. Pieni osa kannasta talvehtii muutamin paikoin maakunnassamme. Omaan juhlapäiväämme ja itsenäisyytemme juhlavuoteen liittyen julistamme suuren kilpailun Suomen lippujen hankkimiseksi Keski-Pohjanmaan koteihin. Tässä oli kauniit pastellivärit. Harmaahaikara 6.4. Kokkola, Elba . Kalajoen kirkossa esiintyvät seurakunnan Mieskuoro, Mieskvartetti ja Iktys-kvartetti sekä Veli Ainali laulussa, Kauko Erkkilä sopranino nokkahuilussa, Lotta Erkkilä sellossa ja Heidi Huhtala uruissa ja laulussa. Keskipohjanmaan historiallinen etusivu 8. Mustapäätasku 4.4. Mutta hieman kritiikin sijaakin löytyi. Pietarsaari, Pormestarinsaari . Kalajoki, Alalampinneva . Väreissä oli myös muutama ilmoitus sekä yksi valokuva. Keskipohjanmaa oli siis kyseisen tekniikan käyttäjänä toinen lehtitalo Suomessa. Valkoposkihanhi 5.4. Mutta sen ja muun osittain vanhanaikaisen tekniikan turvin on kuitenkin yritetty parasta. Kokkola, Lohtaja, Kalaranta . mustapäätaskunaaras. Laulurastas 3.4. Järripeippo 30.3. Toinen erikoisuus oli Nivalan Ainassaaren peltoaukealla 6.4. MUUTTOLINTULISTASSA VIIMEISEN PARIN VIIKON AIKAISET UUDET TULIJAT . Kilpailussa edellytetään perinteistä tarinankerrontaa ilman rooliasuja tai muuta rekvisiittaa. Tavallinen määrä irtonumeroita ei riittänyt tämän päivän myyntiin, vaan jouduimme hakemaan aimo annoksen lisää. Laji pesii superharvinaisuutena maakunnassamme ja tavataan etupäässä keväin ja syksyin muutamia kertoja. Uskollisesti parhaansa yrittäneen vanhan painokoneen jälki ei läheskään aina ole tyydyttänyt kriittistä lukijaa. Pedersöre, Skutnabba . Tiistaina iltamusiikit soivat Raution ja Himangan kirkoissa sekä keskiviikkona Kalajoen kirkossa. Sinisuohaukka 25.3. Ensimmäinen västäräkki ja rastaiden varhaisimmat tulijat ilmaantuivat aivan tilastojen mukaisesti normaaliin aikaan. S. Pietarsaari, Pormestarinsaari Mustapäätasku Kalajoella Turkinkyyhky on osittaismuuttaja. Sen olemme saaneet tuta lukuisista puhelinsoitoista, joissa samalla on ihmetelty sitä, minkä takia asiasta ei ole pidetty sen enempää hälyä. Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton. Tundrahanhi 29.3. Koko lehti oli tällaisena ilman muuta mielenkiintoisempi. Kruunupyy, Laajalahti . Ps. Västäräkki 3.4. Tänään sen sijaan hiukan ”hälisemme”. Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. Sen tulee pohjautua itse koettuun tai perheessä tai suvussa tapahtuneeseen tositarinaan, jota ei ole aikaisemmin julkaistu tai esitetty. –?Tässä tapauksessa täytyi kuitenkin oikein pysähtyä perehtymään asiaan tarkemmin. Kokkola, Hollihaka . alkanut leuto eteläinen ilmaviratus käynnisti muuttoryntäyksen ja erityisesti joutsenia ja hanhia on ollut paljon liikkeellä. Kapustarinta 27.3. Rouva Tuulikki Kattilakoski on toimessa Matkahuollon lehtimyymälässä. Lisäinfoa kilpailusta saa Ylivieskan kirjastosta. Tämä johtui siitä, että osassa painosta kohdistus vielä vähän heitti. Kokkola, Vitikka, Prest . päivänä 50 vuotta. Kalajoki, lentokenttä . –?Täällä on selvästi huomannut, että Keskipohjanmaalle on tapahtunut uutta. Kalajoki, Pitkäsenkylä . Lipun hankkiminen ja siihen liittyvä lipputangon pystyttäminen on kunnianosoitus itsenäiselle isänmaalle. Lehtokurppa 4.4. 2.4. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. On myönnettävä, ja se on tehty aikaisemminkin, että viime vuosina olemme monta kertaa tunteneet mielipahaa, koska kaikki ei ole ollut niinkuin olisi pitänyt. Tylli 4.4. Nivala, Ainassaari, pellot . Jouhisorsa 5.4. Ilmeisesti tämä yrittäminen on havaittu lukijakunnan piirissä päätellen siitä, että levikkinumerot ovat jatkuvasti kasvaneet. Turkinkyyhky saapui tänä keväänä kuitenkin ennätysajassa: kuusi päivää varhaisemmin kuin aiempi tuloennätys, joka on viime keväältä. Kruunupyy, Bråtö . Tällä viikolla saatiin jo paljon uusia tulijoita. Sitten Keskipohjanmaan perustamisen?–?50-vuotisjuhlaa vietetään muuten ensi syksynä?–?ei ole tapahtunut mitään niin merkittävää kuin nyt. Pedersöre, Pännäinen, ravirata . Laji pesii nykyisin harvinaisena Keski-Pohjanmaalla. Harri Hongell Kovin oli kolea edellinen mennyt viikko ja muuttajia saapui vain viisi. –?Omasta puolestani olen sitä mieltä, että uusi, hieman pienempi koko on miellyttävä. On paljon koteja, joista tämä itsenäisyytemme tunnus puuttuu. Ilmoittautumiset aluekisaan tulee tehdä kirjastonhoitaja Janne Koskelle. Kokkola, Marinkainen . Pohjosille tulleessa lehdessä paikka paikoin teksti oli vaikealukuista. Puheen pitää kirkkoherra Kari Lauri. Puheesta vastaa Seppo Kinaret. Naurulokki 31.3. Ainoastaan lappeenrantalainen Etelä-Saimaa ehti ottaa vastaavanlaisen off set-koneen käyttöönsä edellisvuoden lopulla. Tukkasotka 27.3. 43: 5 Aurinko nousee: Kokkolassa 06:21 (pimeys päättyy 5:30) Ylivieskassa 06:15 Helsingissä 06:24 Utsjoella 05:42 Aurinko laskee: Kokkolassa 20:39 (pimeys alkaa 21:31) Ylivieskassa 20:34 Helsingissä 20:22 Utsjoella 20:48 Nimipäivät tänään: Suoma, Suometar ruotsinkielisillä Rea ortodokseilla Iiro, Ermo Nimipäivät huomenna: Elias, Eelis, Eeli, Eljas ruotsinkielisillä Elias, Elis, Eliel, Elliot ortodokseilla Aulis, Uoti SUDOKUT HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Hanna Kauppinen (KP) Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten Keskipohjanmaa astui aivan uuteen aikaan. Osakilpailun voittaja pääsee Kärsämäen loppukilpailuun tavoittelemaan Suomen mestaruutta ja 500 euron palkintoa. Muuttohaukka 4.4. YLIVIESKA (KP) Suomen Elämäntarinayhdistyksen järjestämä tarinaniskennän SM-aluekilpailu kisataan Ylivieskan kaupunginkirjastossa keskiviikkona 19. Hiljaisella viikolla iltamusiikkia. Tarinan tulee soveltua julkiseen esittämiseen, eikä se saa loukata ketään henkilöä tai mitään ryhmää. Pohjonen sanoi myös tutkineensa lehden tarkoin ja totesi yleisvaikutelman miellyttäneen. Tuliterä rullaoff set-painokone mahdollisti sen, että lauantaina 8. näyttäytynyt arosuohaukka, joka samalla kohensi kolmella päivällä aiempaa (edellisvuoden) saapumisennätystään. Kuluvan vuoden aikana tullaan monin eri tavoin kiinnittämään huomiota lippukulttuurimme kohentamiseen. Pietarsaari, Pormestarinsaari . Pikkujoutsen 2.4. Kalajoki, Keihäslahti . Samassa rytäkässä lehtitalo myös muutti uuteen osoitteeseen, pieniksi käyneistä Pitkänsillankatu 20:n tiloista Rautatienkadun ja Isonkadun kulmaukseen nousseeseen uudisrakennukseen. Peukaloinen 5.4. Rautiossa esiintyvät Pauliina Sormunen laulussa, Aino Luhtasela kanteleessa ja vs. Meriharakka 5.4. Rouva Helmi Myllykangas kertoo lähtevänsä töihin tavallisesti jo kuudelta, joten siinä hötäkässä ei paljoa lehden tutkimiselle jää aikaa. Perjantaihin 7.4. huhtikuuta 1967 on edelleen kaunista katseltavaa. Arosuohaukka 6.4. Kevään ja kesän kuluessa tulemme yksityiskohtaisesti kertomaan tangon sijoitukseen ja pystytykseen sekä lipun hankintaan kuuluvista asioista. Reisjärvi, Kiljanranta . Taivaanvuohi 4.4. Samaa kysyimme eräiltä muiltakin lukijoilta, ja lausunnot olivat kaikki osapuilleen samaa luokkaa. Yleisintä oli, että pinkki tehosteväri kiersi muutamien ilmoitusten reunoja tai hehkui yksittäisten kehystettyjen juttujen taustalla. Asiantuntijoiden ohjeiden mukaan on tasaisen solakka mänty paras puu lipputangoksi. kanttori Eveliina Ylikoski huilussa, laulussa ja säestyksissä. Niittykirvinen on karaistunut hyönteissyöjä, joka saapuu huhtikuun alkupuolella näille leveyksille. Turkinkyyhky 19.3. Tämän vuoden aikana on kaikin voimin pyrittävä siihen, että sellaisten kotien lukumäärä supistuu niin vähiin kuin mahdollista. Keskipohjanmaa 8.4.1967 Siniristilippu mahdollisimman moneen keskipohjalaiseen kotiin Ensi joulukuun 6:ntena, itsenäisyytemme 50-vuotisjuhlapäivänä kiertävät Keskipohjanmaan asiamiehet levikkialueemme maalaiskunnissa ja kauppaloissa tarkkaillen lipputangoissa liehuvien suomenlippujen lukumäärää. mennessä oli Keski-Pohjanmaalle kirjattu saapuneeksi 71 muuttolintulajia. Täksi ajaksi tuetaan runko siten, että sen suoruus säilyy. Myöskään muistilaput eivät ole sallittuja. Tämä on tosiaan huomattu. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. Himangan kirkossa soivat J. Kevään toistaiseksi harvinaisin lintu ehätettiin Kalajoen Lampinnevalta, jonne ilmaantui 4.4. /ilmoitatapahtuma. Vuorihemppo 4.4. Eikä oikeastaan syyttä. Viikon muuttolintu on tukkasotka. Värien käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset aina neljään väriin saakka. Metsäviklo 6.4. Kokkola, Elba . Tunnemme tämän luottamuksen vuoksi sitäkin suurempaa iloa voidessamme tänään toimittaa Teille ensimmäisen uudella rullaoff setillamme tehdyn monivärilehden. Ylivieska, Niemelänkylä . Kalajoki, Keihäslahti . Pietarsaari, Pormestarinsaari . Runko on kaadettava joko talvella tai viimeistään keväällä, jolloin puun nilakerros irtautuu helposti. Laji on huomattavasti pienempi kooltaan kuin joutsen. Ostajat yleensä totesivat, että jaha, nyt ne ovat saaneet ne värikoneensa käyntiin. Etusivun kuva oli kuin taulu. . KP/CLAS-OLAV SLOTTE Viisikymmentä vuotta väriä Keskipohjanmaan uudistunut ilme oli aikansa uutinen Pikkujoutsen on jokakeväinen harvinainen ohimuuttaja Keski-Pohjanmaalla. Kokkola, Sannanranta . Nivala, Vähäjärvi . Kalajoki, Lampinneva . Aivan viime päivinä ovat runsastuneet myös töyhtöhyypät sekä muutamat pikkulinnut, kuten peipot, vihervarpuset sekä rastaiden kärkijoukot. Nokikana 31.3. Pedersöre, Pännäinen, ravirata . Niittykirvinen 4.4. huhtikuuta. Sääntöjen mukaan kilpailijat kertovat enintään seitsemän minuutin mittaisen omakohtaisen tarinan. –?Siinä oli suuren oikein maailman tuntua, sanoi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Pohjonen. Värit olivat erinomaisen kauniit ja onnistuneet. Voittajaksi selvinnyt kunta saa arvokkaita palkintoja, joista ilmoitetaan myöhemmin. Laji on nähty keväällä aiemmin maakunnassamme vain neljä kertaa ja viimeksi 7 vuotta sitten! Mustapäätasku on kaukainen Etelä-Euroopan ja Uralin alueen pesimälintu eli harhautunut siten varsin kauas esiintymisalueiltaan. Pietarsaari, Pormestarinsaari . Tarinaniskennän SM-aluekisa Ylivieskan kirjastossa KALAJOKI (KP) Hiljaisella viikolla järjestetään iltamusiikkia kolmessa kirkossa. Punakylkirastas 4.4. Seuraavana päivänä lehdessä oli luonnollisesti lukijoiden kommentteja ensimmäisestä värinumerosta: Ajattelin, että tuo olisi pantava oikein raameihin –?Ajattelin, että tuo olisi pantava oikein raameihin, sanoi rouva Helmi Myllykangas tiedustellessamme häneltä mielipidettä eilen ilmestyneestä Keskipohjanmaan ensimmäisestä nelivärilehdestä. Ruskosuohaukka 6.4. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Pietarsaari, Pormestarinsaari . Tavi 5.4. Koneella voidaan painaa 24-sivuista lehteä, ja se sopii erinomaisesti myös muiden lehtien painamiseen. /tapahtumat
Kyllähän Kiinassa ensin tuntuu ällöttävältä, kun monet ihmiset räkivät niin vapautuneesti ja isoon ääneen kaduilla. klo 19 Kalajoen kirkossa. The Rasmukselle hyvä vastaanotto. Tällä hetkellä meno näyttää loistavalta, nauraa Korhonen, jolla Kokkola on tuttu paikka entuudestaan. Näiden tarinoita toistetaan Oton vaiheiden ohessa. Tänä vuonna se jakaa stipendejä ja avustuksia 35 miljoonan euron arvosta. Hiljaisella viikolla on tarjolla iltamusiikkia Kalajoen kolmessa kirkossa, tiistaina 11.4. huhtikuuta Pyhäjärven kirjastossa. Koirien Kalevala on oikeastaan kolmen naisen yhteistyön tulosta. Pitkän ja voitokkaan sirkustaiteilijan uran hän luo Pariisissa. Räppiäkään ei kuulla, sen sijaan oikeaa kalevalaista runonlaulantaa. Kiinan kaupungeissakin on paljon väkeä, joka on muuttanut hyvin köyhältä maaseudulta. Ehkä se oli siinä. Kansallismuseon saamelaiskokoelma käsittää noin 2?600 esinettä, ja kokoelmassa ovat Suomen vanhimmat saamelaisesineet. –?Minusta on kiva, kun törmään uusiin juttuihin ja yritän niitä ymmärtää. Lemminkäisen äiti hyppää paattiin ja lähtee ryöstöretkelle, eikä Pohjan Tyttikään jää kivipatojen ja kapustojen viereen. Ensimmäiset Kansallismuseolta siirtyvät esineet tullevat esille ensi keväänä. Kaikki näyttelijät myös laulavat ja tanssivat. Helander sai Pro Ylivieska -mitalin vuonna 2014. Esimerkiksi Oton syntymä kerrotaan turhankin moneen kertaan. Mutta, mutta tyyli on raskasta, kun toistelun lisäksi kappaleet ovat pitkiä ja lauseita ketjutetaan rimpsuiksi. kanttori Eveliina Ylikoski, huilu, laulu ja säestykset. Kuten lainauksesta näkyy, Helander käyttää hän-sanaa kuin artikkelina nimien edessä. Kun Johanna Sorjonen ja Niina Hannula aloittivat suunnittelutyön, melko nopeasti he totesivat, että näytelmä tarvitsee kertojan. Kansallismuseon kokoelmaa on kartutettu 1830-luvulta lähtien. Siantappo oli Oton isoisän ammatti. Elias Lönnrotin kirjeenvaihto verkkoon TURKU (KP) Euroopan suurin kansanperinnetapahtuma Europeade saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja Turkuun ensi kesänä. Tarjolla on paljon nähtävää ja suurin osa ohjelmasta on yleisölle maksutonta: Varvintorin folklore-torilla, lukuisilla esiintymislavoilla ja lauantain Europeade-paraatissa. No mutta, runonlaulajahan se sopii enemmän kuin hyvin, ja kukapas sen parempi kuin säveltäjä itse. Hän kertoo, ettei koe yleensä kulttuurishokkia, ei pois Suomesta muuttaessa eikä takaisin muuttaessa. Gun-Maj Peltoniemi on jäämässä eläkkeelle, ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on etsinyt uutta intendenttiä viime syksystä lähtien. Svenska kulturfonden on vuonna 1908 perustettu säätiö, joka tukee ruotsinkielistä kulttuuria ja suomenruotsalaista toimintaa. Oli aina mietittävä, että mitä tahansa puhelua voivat viranomaiset kuunnella langoilla tai he voivat lukea sähköpostini. Taistelukohtauksiakin Kalevalassa on, ja sirkuselementtinsä lavalle tuo trapetsitaiteilija. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkojulkaisu sisältää 1?800 Lönnrotin kirjoittamaa yksityiskirjettä. Tapio Helander sai Pro Ylivieska -mitalin vuonna 2014. 10 000 euron palkinto luovutettiin vuosijuhlassa torstaina Pietarsaaressa. –?Näytelmälle ominaista ovat keveys ja lennokkuus, musiikki ja tanssi, napakat kohtaukset. 1800-luvulla kartunta oli satunnaista ja valtaosa kokoelman esineistöstä on vuosien 1902–1939 välisiltä keruumatkoilta. Kaverina Hannulalla on Matti Oja muun muassa kitaroineen. Korhonen ei törmää kansantanssiin ensimmäistä kertaa, sillä hän on tanssinut helsinkiläisessä ammattikansantanssiryhmä Tsuumissa jo vuosia. klo 17 Himangan kirkossa, klo 19 Raution kirkossa. Hilu Toivonen-Alastalon mukaan tapahtuma sopii erinomaisesti myös Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemaan yhdessä tillsammans together. Ennätysmäärä kansantanssijoita Turkuun HELSINKI (STT) The Rasmus -yhtyeen uutuussingle Paradise on otettu hyvin vastaan musiikkipalvelu Spotifyssa. Rikas perinne näkyy Europeadessa värikkäinä ja vauhdikkaina esityksinä joka puolella keskustaa, hehkuttaa tapahtuman koordinaattori Hilu Toivonen-Alastalo. Museoiden tiedotteen mukaan sopimus juhlistaa osaltaan Suomi-Sápmi 100 -juhlavuotta sekä Kansallismuseon ja Saamelaismuseo Siidan vuosia jatkunutta yhteistyötä. –?Suomesta veisin Kiinaan työelämän nöyristelemättömän asenteen pomoihin ja paljon ilmanja vedenpuhdistustekniikkaa. Kalajoen kirkossa. Oton elämäntarina kiehtoo. Europeade tehdään yhdessä. Arvokas kokoelma Saamelaismuseoon HELSINKI (STT) Kalevalan luojan, suomen kielen professori Elias Lönnrotin kirjeenvaihto julkaistiin verkossa perjantaina. Ohjaaja ja dramaturgi Johanna Sorjonen ja säveltäjä Niina Hannula ovat innoissaan. Parivaljakkoa täydentää koreografi Hanna Korhonen, joka ei ehdi yhteishaastatteluun muiden työkiireidensä vuoksi. He ajattelivat, että onnellisuuden tavoittelussaan ihmisen pitää tehdä onnelliseksi myös muita. Nyt Tsuumi on ollut hieman sivussa, sillä Korhonen asuu nykyään Seinäjoella ja toimi freelancer-töiden lisäksi myös läänintaiteilijana. –?Tässä on paljon fyysistä ilmaisua ja liikettä. Iltamusiikki 11.4. Mutta sitten kun muistaa, kuinka Suomessakin vielä näkee vanhoilla asemilla muistoina Älä sylje lattialle -kylttejä ja tajuaa, että eipä siitä niin kauan ole kun Suomikin oli köyhä ja julkinen sylkeminen oli normaalia. Koirat, kissat ja kansantanssi; tässäpä tekijöitä, jotka ovat antaneet vauhtia koreografi Hanna Korhosen loihtimalle liikekielelle. Kansallismuseo vastasi saamelaisesineiden tallentamisesta vuoteen 1998 saakka, jolloin Siida avattiin. Viime syksynä aloitettu yhteistyö kantaa hedelmää, ensi-ilta häämöttää kuun lopulla ja voi kuulkaa, hyvältä tuntuu – ja näyttää. Osallistuja on yhteensä reilut kuusituhatta, mikä on kaikkien aikojen ennätys tapahtuman 54-vuotisessa historiassa. Musiikki saattaa esimerkiksi kehystää kohtausta, aloittaa ja lopettaa sen. Vanhana Otto palaa Suomeen ja kaivertaa 20 vuotta honkapylväisiin reliefejä. Mutta mitäpä sitä ei teatterissa tehtäisi parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Hän opiskeli kirjallisuustiedettä, kulttuurihistoriaa ja fi losofi aa Turun yliopistossa sekä kulttuurihallintoa Helsingin yliopistossa. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Kaikkien Koirien Kalevala KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin intendentti Gun-Maj Peltoniemi on saanut Pohjanmaan Svenska kulturfondenin palkinnon. Keskusteluissa Punapappi-Kemppaisen kanssa hän tulee siihen tulokseen, että kaikille parasta olisi elää sovussa keskenään, sillä vain rauha vie ihmistä eteenpäin. Hän toimi Ylivieskan kulttuurihallinnossa vuosikymmenet. Mediapinta, 2016. Kanttorit musisoivat uruilla, pianolla, laulaen ja huilulla yhdessä ja erikseen. Museot ovat sopineet asiasta. Eurooppalaisten kansantanssijoiden, kansanmuusikoiden ja laulajien vuosittaiseen juhlaan on ilmoittautunut lähes kolmesataa ryhmää reilusta kahdestakymmenestä maasta. Tieto-Finlandian voittaja Pyhäjärvelle Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Koko kansan Koirien Kalevalaa tanssitaan, lauletaan, näytellään ja runoillaan Kokkolan kaupunginteatterin isolla näyttämöllä tänä keväänä. Tapahtuman henki ja ohjelma luodaan yhdessä, kaikki ovat tervetulleita mukaan, hän sanoo. Pyhäjärvellä syntynyt ja Helsinkiin sieltä 1990 muuttanut Helsingin Sanomien toimittaja Mari Manninen asui Pekingissä neljä vuotta. Päähenkilö teki kaksi taiteilijan uraa ja kantoi hiuksissaan kolmenkymmenen karhun voimavaroja. Kun kolme naista käsittelee Kalevalaa Lönnrotin otteella eli omasta näkökulmasta, niin Pohjolan vahvoja naisiahan siellä vilisee. Niina Hannula kuuntelee sivusta ohjaajan pontevaa selostusta ja naurahtaa, että on siinä näyttelijöillä saattanut olla kestämistäkin kun kolme naista on noussut näyttämölle esittämään näkemyksiään. Tästä ”itse tehdystä elämästä” eli ITE-taiteestaan hän pystyttää pylväspuiston, jota turistijoukot käyvät ihmettelemässä. Puheen pitää kirkkoherra Kari Lauri. Elämäntarinan ohessa tulee kerrotuksi historiaa ja paljon ihmiselon peruskysymyksistä siantaposta rauhanaatteeseen, kristinuskoon ja sosialismiin. Bachin paastonajan koraalit ja laulut kanttori Annika Kempen tulkitsemana, ja puheen pitää Seppo Kinaret. Europeade juhlistaa Suomen juhlavuoden teemaa myös osallistumalla humpan tanssimisen maailmanennätysyritykseen festivaalilauantaina. Himangan ja Raution kirkoissa. –?Turkulaisilla ja tänne tulevilla vierailla on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä kansanmusiikin ja -tanssin koko kirjo ympäri Eurooppaa. Kansantanssin elementit ovat luontevia, sillä Niina Hannulan musiikissakin on kansantanssin poljentoa. Toisto voi olla tehokeino, mutta tässä teoksessa se menee yli. –?Toisaalta täällä on todella helppoa, kun osaan kielen täydellisesti, osaan asioida viranomaisten kanssa ja kaveriverkostoni auttaa kaikessa. Tapahtumaan osallistuvat ryhmät esiintyvät yhdessä ja erikseen. –?Europeadea leimaa yhdessä tekeminen. Se tuntui häiritsevältä. Ja kokonaisvaltainen nykytanssi. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Peltoniemelle Kulturfondenin palkinto KALAJOKI (KP) Kanttorit Eveliina Ylikoski ja Annika Kempe konsertoivat palmusunnuntain iltana. Kalajoen kirkossa ovat esiintymässä seurakunnan Mieskuoro, Mieskvartetti, Iktys-kvartetti, Veli Ainali, laulu, Kauko Erkkilä, sopranino nokkahuilu, Lotta Erkkilä, sello ja Heidi Huhtala, urut ja laulu. Vanhempien unelmoinnin seurauksena: ”hän, Ottokin oli saanut tämän onnentavoitteluun liittyvän kyvyn eräänlaisena perintönä osakseen ikään kuin velvoittavana kutsumuksena tuottaa sitä samaa tunnetta muille, jonkalaista hän, Ida ja hän, Nikolai olivat keskenään tunteneet, hän, Kaisa kertoi. Haastatellessa täytyi miettiä, joutuuko haastateltava viranomaisten kanssa ongelmiin haastattelun vuoksi. Katsojiakin odotetaan kymmeniä tuhansia. Lukijan mielessä Harju sijoittuu Tampereelle, vaikkei kahden järven äärelle kasvavaa teollisuuskaupunkia nimetä. Suomeen hän sanoo sopeutuneensa taas hyvin, vaikka elämä täällä on paljon tylsempää kuin Kiinassa. Iltamusiikkeja Kalajoen kirkoissa HELSINKI (STT) Suomen kansallismuseo lahjoittaa merkittävän saamelaisesineistön Saamelaismuseo Siidaan. Nikolai ei ole mukana sisällissodassa, jonka uhrit ja pitkä vankijono ovat Harjun elämää. Erikoista kertojaratkaisua toistetaan myös alati tyyliin: ”hän, Kaisa kertoi”. Tampereella asuva Helander on kirjoittanut kouluvuosista lähtien. Himangan kirkossa soivat J. Lähes puolet esineistöstä on kerätty Inarin ja Petsamon alueilta. Sävelten siivin laskeudutaan hiljaisen viikon matkalle kohti pääsiäistä. Vaikka Otto oli vuosikymmenet ulkomailla, hän kuuluu tiiviisti kotipaikkansa yhteisöön ja isän puoleiseen sukunsa. –?Olen ollut Talvitansseissa niin esiintyjänä kuin katsojanakin. Pohjanmaan Svenska kulturfonden myöntää vuosittain palkinnon erityisen tärkeästä työstä alueella. Hän jaksoi saarnata rauhasta sekä uskon ja sosialismin yhdistämisestä. Palkintoperusteluiden mukaan Gun-Maj Peltoniemi on suurelle yleisölle tuntematon, mutta hänet tunnetaan hyvin muusikkopiireissä ja orkesterimaailmassa. Tempaus liittyy Tanssin Tiedotuskeskuksen koordinoimaan Suomi 100 -ohjelman Koko Suomi Tanssii 2017 -kampanjaan ja mukaan odotetaan valtakunnallisesti jopa 30?000 tanssijaa. Nyt ei edetä niin, että musiikki ja tarina toimisivat jotenkin erillään näyttämöllä. Kiinasta Manninen toisi Suomeen sen, että ystäviä autetaan aina ja heti, kun nämä apua tarvitsevat sekä kiinalaisen tavan karistaa hartioilta menneet vastoinkäymiset ja suunnata kohti uutta. Eikä runonlaulantaa voi liikaa olla, tavoitteena on ollut napakka ja mukaansa tempaava tarina. Tämä kaikki on vaatinut näyttelijöiltä heittäytymistä ja iloa mutta samalla tarkkaa näyttelijäntyötä. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 21 KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Ohjaaja Johanna Sorjonen ja säveltäjä Niina Hannula ihastelevat Kalevalan lavastusta. Niinpä Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalastakin on oikeastaan jäljellä vain huumori ja leikkisyys. Otto tekee urotöitä jo lapsena ja nuorena. klo 19 Raution ja Himangan kirkoissa, 12.4. Siinä on tärkeää elämänviisautta, kuten taiteen onnellisuutta tuovan merkityksen korostaminen. 343 s. Tekstissä on mielikuvitusta ja kiinnostavia tapahtumia. Isä Nikolai työskenteli puuvillatehtaan pajassa. Gun-Maj Peltoniemi on vahvalla hallinnollisella osaamisellaan aktiivisesti vaikuttanut Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin ammatillistumiseen ja kansainväliseen nousuun. Ohjelmassa on kärsimysajan musiikkia Bachista Maasaloon. Johanna Sorjosen dramatisoima ja ohjaama Koirien Kalevala on musiikkiseikkailu menneessä tarumaailmassa. S. Säveltäjälle oli heti alusta saakka selvä, että musiikkia ei tehtäisi ”lapsille”, vaan näytelmään sävellettäisiin parasta mahdollista musiikkia. Lisävoimaa musiikkiin haetaan nauhoituksista, joita on tehty kahdet. –?Jouduin käyttämään tulkkia. Elämänjärjestyksen lyhyt oppimäärä…” Isä Nikolain saarnaaminen pakarin nurkassa toistuu usein, mutta erityisesti hänen fi losofi ansa tiivistyy lopussa. Orkesteri konsertoi säännöllisesti niin Kokkolan alueen kouluissa kuin ulkomaillakin, ja Peltoniemellä on ollut merkittävä rooli orkesterin kaksikielisyyden ylläpitämisessä. Musiikki ja tarina liittyvät niin oleelliseesti toisiinsa tässä teoksessa, että Sorjonen ja Hannula aloittivat yhteiset palaverit jo viime syksynä, kun Sorjonen alkoi dramatisoida tekstiä. Hän tekee mitä hän haluaa. Oton syntyi vuonna 1908 ja kuoli 2009 kasvavan tehdaskaupungin Harjulla. Eli vaikeimmat asiat ovat samalla kiinnostavimpia. Tehtäviä riittää laidasta laitaan, mutta erityisesti erikoisimpien eurooppalaisten kielten osaajia kaivataan. Äiti Ida työskenteli tehtaassa puolaajana. Iltamusiikki 9.4. –?Trokee olisi määritellyt liikaa musiikin poljentoa. Yleisö kutsutaan treenaamaan humppaa jo tulevana lauantaina Turun Hansatorille. Trokee on tärkeä elementti, mutta esimerkiksi näytelmän laulujen sanoituksissa on käytetty yleiskieltä. Niinpä Niina Hannula on lavalla koko ajan tarinaa vievänä runonlaulajana. Raution ja Himangan kirkoissa ja keskiviikkona 12.4. Tapahtuma toivookin talkooavuksi runsaasti vapaaehtoisia. Niinpä Sorjonen tiesi heti vaatia säveltäjän lisäksi työryhmään myös koreografi a, alan ammattilaista, koska liikekieli on tiiviissä ja tapahtumarikkaassa näytelmässä ensiarvoisen tärkeä. Tapio Helander: Ylämies. Intendentti Gun-Maj Peltoniemi vastaanotti torstaina Svenska Kulturfondenin palkinnon. Joka tapauksessa heti alusta saakka Johanna Sorjoselle oli selvää, että tätä koko perheen musiikkinäytelmää ei tehdä vasemmalla eikä vain yhden ihmisen kädellä vaan yleisöä, Kalevalaa ja koko Suomea kunnioittaen. Johanna Sorjonen on käsitellyt Koirien Kalevalaa rohkeasti. Kappale nousi keskiviikkona maailmanlaajuisen, niin kutsutun viraalilistan sijalle 7. Kokoelmassa on muun muassa tinalankakoristeltu tupakkakukkaro, kolttavaimon päähine ja vyölliset. Kokoelman siirto lisää merkittävästi saamelaisen kulttuuriperinnön saavutettavuutta ja vaikuttavuutta saamelaisalueella ja edistää saamelaisten mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää kulttuuriperintöään. Vastaavaa päätöskavalkadia juhlitaan sunnuntaina. heinäkuuta, jolloin Gatorade Centerillä järjestetään suuri avajaisjuhla. Lisäksi livenä kuullaan ainakin viulua, alttoviulua, jouhikkoa ja rumpuja. Ne kertovat Harjun ihmisten elämään vaikuttaneista, mieliä kuohuttavista ja ainutkertaisista tapahtumista. Julkaisusta löytyy muun muassa tietoa vanhan kirjasuomen muokkaamisesta nykysuomeksi, Lönnrotin tutkimusmatkoista ja Kalevalan syntyvaiheista. Mari Manniselle haastatteluiden järjestäminen kirjaa varten ei ollut aina helppoa. Hannula sanoo, että Kokkolan versiossa lähestytään jo vahvasti musikaalia. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 Leena Ahlholm Ylivieskan kulttuurikeskuksen johtajan paikalta eläköityneen Tapio Helanderin toinen romaani Ylämies kantaa alaotsikkoa Kronikka Otto Enwaldin itse tehdystä elämästä. Vanhemmat rakastuivat keväisenä juhlapäivänä, iloisina puolalaisen masurkan soidessa. Rautiossa ovat esiintymässä Pauliina Sormunen, laulu, Aino Luhtasela, kannel ja vs. Tapahtuman on nelipäiväinen, ja se alkaa torstaina 27. Otti vanhaa, sepitti uutta ja järjesteli palaset mieleisekseen. KIRJAT . Ne nostavat muusikoiden määrän tusinaan. Ohella hän opetti sanataidetta lapsille ja aikuisille. Kiehtova tarina, raskas tyyli PYHÄJÄRVI (KP) Viime vuoden Tieto-Finlandian voittaja, Yhden lapsen kansa -kirjan kirjoittanut Mari Manninen vierailee 25. Hän sanoo, että niinhän Lönnrotkin teki. Oton vanhempien toiveikas elämänasenne kesti sotien ja myllerrysten keskellä. Virkamiehiä oli lähes mahdoton päästä haastattelemaan
1604 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 08.05 Ihana aamu. L’ Album de Lilian 2 (Fenwick Smith, huilu, ja Martin Amlin, piano). 09:56 C.P.E. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 07.04-07.50 Onnen sävel. 23.00 DeiPark (u). 08.50-09.00 Musiikkikamari. 09.10-10.00 Kevyet mullat: Kirjeenvaihtokaveruus. an). YLEX 94.0 ja 96.1. Haydn: Sinfonia n:o 68 B-duuri (Philharmonia-barokkiork./Nicholas McGegan). 17.00-20.00 Lyömättömät. 10.03-11.00 Tuija Pehkonen. 20.03-20.08 Urheiluradio. 15.05 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 12.45-12.55 Merisää. 23.10-07.00 Yöklassinen. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 01.00-03.00 Arkisto: Flirtaten. 04.57-05.00 Melkein hereillä. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 11.03-12.00 Mahadura & Özberkan. 16.02 Toivekonsertti. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 18.00-18.03 Yle Nyheter. Mozart: Duo Bduuri viululle ja alttoviululle (Ani Kava. 00.0006.00 Nattklassiskt. R. 02.00 Uskon askeleita (u). 15.0016.00 Pleppo. 12.50-12.55 Radio 1 vastaa. YLE VEGA 06.03-07.00 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. (Ray Chen, viulu, ja Timothy Young, piano). 12.30 Lauantain toiveet puh. 07.03-08.00 Yle Vega Region. 14:08 Stravinsky: Sarja Pergolesin teemojen, katkelmien ja kappaleitten pohjalta. Julkaisupäivä ................. 11:19 Benda: Konsertto huilulle, jousille ja continuolle e-molli. 09.11-10.00 Suomi-kierros. 21.55-22.00 Suomi tänään. 18.00 -. YLE OULU RADIO 98.4. 14:45 Nielsen: Huilukonsertto. an ja Ida Kava. (Juho Pohjonen). 03.00-05.00 Arkisto: Veikko Neuvonen. 15:06 Brahms Shafran: Vier ernste Gesänge (Neljä vakavaa laulua). YLE X3M 06.00-10.00 X3M Morgon remix. 23.03-00.00 Yöradio. 08.05-09.00 Juuso Pekkinen. 22.05-23.00 Kalle Haatanen. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 08.00-08.05 Yle Uutiset. 06.03-06.04 Sää. 14.03-15.00 Fritt fram. 23.32 Yöluotsi. 07:50 Bree: Allegro dmolli (Viotta-yhtye/Viktor Liberman). 18.00 Lauantaiillan tanssit; toivemusiikkia puh. 16.05-16.10 Urheiluradio. Anssi Mäkelä Kokkola 050 598 2061 Ritva Myllymäki Kokkola 050 598 2033 Armi Vähä-Pudas Kalajoki-Ylivieska 040 074 5098 Joachim Kåla Kokkola-Pietarsaari 045 1105132 Niina Palosaari Kokkola 040 127 8803 Pirjo Savaloja Kokkola 050 598 2035 Tapani Mustonen Kokkola 044 586 3056 VARAA PAIKKASI MEDIAMYYNNISTÄ ! Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.. 06.30-07.00 Suomi soi. 03.00 Rukous Suomen puolesta (u). 20.00-20.03 Yle Nyheter. (Tempesta di Mare/Richard Stone). 13.02 Itäraportti. 17.15-18.00 Historiasarjoja. 11.00-11.03 Yle Uutiset. YLE PUHE 07.00-07.03 Yle Uutiset. 01.00 Come Home (u). Rheinberger: Andante pastorale F-duuri (Aale Lindgren, oboe ja Kari Jussila, urut). JÄRVIRADIO 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 06:23 Schumann: Kinderszenen (Lapsikuvia). 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. 14.35 Lähetysavain. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 12.55-15.00 Hiihdon Suomen cup: Naisten ja miesten viesti. 13.03-14.00 Levylautakunta. 10.02 Gospel Train. (James Ehnes, viulu, ja Vladimir Ashkenazy, piano). 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 21.0021.03 Yle Nyheter. 12.35-12.50 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 07:22 J. 10.0010.55 Kalle Haatanen. 07.00-07.03 Yle Uutiset. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN ZOMBIE KISSA! VAIN SIIHEN ASTI KUNNES SAAN ENSIMMÄISEN KUPILLISEN KAHVIA. (Karl Kaiser ja La Stagione Frankfurt/Michael Schneider). 20.00-20.03 Yle Uutiset. 08:45 Fasch: Sarja orkesterille ja continuolle F-duuri. Di Lasso: Musica Dei donum optimi (Musiikki, kaikkivaltiaan Jumalan lahja) (The King’s Singers). Reich: Fast teoksesta Electric Counterpoint kitaralle ja ääninauhalle (Pat Metheny, kitara, bassokitara / päällekkäisäänitys, ja Steve Reich, nauhan toteutus). Strauss: Till Eulenspiegelin lystikkäät kujeet (Pittsburghin SO/Manfred Honeck). Sibelius: Suomalaisia kansanlaulusovituksia pianolle. RADIO DEI 08.15 Lintumetsä. 12 20 Lehtikatsaus ( Kansan Uutiset). 14.00-14.57 Välilevyjä: Aikamme barokkisäveltäjät. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. Jaossa myös useilla matkailijoiden taukopaikoilla, huoltamoilla ja kauppakeskuksissa heinäkuun loppuun asti. (Benno Moiseiwitsch, piano). 00.00-06.00 Nattklassiskt. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.0022.05 Yle Uutiset ja sää. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 22.00-00.00 DJ Orion (u). 20.00-20.55 Juuso Pekkinen. 19.03-19.08 Urheiluradio. 10.0310.04 Sää. 07.4508.00 Tarinoita lapsille: Villit Joutsenet, osa 4/4. 18.00-18.01 Ehtookellot: Mäntsälän kirkon kellot. 06.04-06.30 Melkein hereillä. Yle Uutiset ja sää. 21.0021.03 Yle Uutiset. 21.40-21.50 Urheiluradio. 10.03-11.00 Vega Lördag. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 11.00-11.57 Klassikkoparatiisi: Salaiset puutarhat. 15.03-16.00 Entisten nuorten sävellahja. 09.0310.00 Vega Lördag. 15.35 Israel-raportti. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 19.5. RADIO EXTREM 99.7. 11:38 Tartini: Sonaatti viululle ja continuolle g-molli (Paholaistrilli). RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. (Siegfried Pank, viola da gamba, ja Christiane Jaccottet, tangentti. 03.45-04.00 Yöradio. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 10.04-10.50 Suomi-kierros. 12.03-12.45 Vega Lördag. 22.00 Black Gospel (u). Messager: Aaria oper. Robert Paholainen temoista. 19.00 Ajankohtainen Patmos. 20.03-21.00 Eftersnack. 19.15-20.00 Vega Samtal. 15.00-15.03 Yle Uutiset. (Lorraine Hunt Lieberson, mezzosopraano, ja Philharmonia-barokkiork./Nicholas McGegan). 16.10-17.00 Entisten nuorten sävellahja. 00.05-01.00 Yöradio – tunti balladeja. 07.0307.45 Puheen Aamusta. (Aurele Nicolet ja Leipzigin Gewandhaus-ork./Kurt Masur). 12.1012.12 Urheiluradio. 19.08-20.00 Sekahaku – Tarja Närhi. 12.12-12.45 Jokapaikan Reetta. . 10.50-11.00 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 18.10-19.00 Lauantain toivotut levyt. 11.00-11.03 Yle Uutiset. Hinta: 1,80 €/pmm Keskipohjanmaan KeskiKesä LOMA& MATKAILULEHTI 31.5.2017 NÄKÖISLEHTENÄ 31.5.-31.8. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 18.0318.05 Urheiluradio. 14.30-15.00 Poppikoulu. 18.05-18.50 Lauantaijamit. 17.00-17.10 Yle Nyheter med väder. 20.00-23.00 X3M-Förfest repris. 23.00-01.00 Arkisto: Graffi teja ja muuta ilkivaltaa. 18.01-18.10 Iltahartaus. 3 x 170 . YLEX 06.30-11.00 YleX Aamu – Viikon Parhaat. 07.03-07.44 Aamusoitto. 23.00 Järviradio soi. yygeli). 03.02-03.15 Yöradio. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. Musa. 08.35 Raamattuavain extra. 06.25-06.56 Aamusoitto. 10:45 Koechlin: Osia sarj. 05.52-06.00 Melkein hereillä. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 09.05-09.10 Urheiluradio. 03.1503.45 Poppikoulu. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 15.00 Iltapäivän polkka. Palstan leveydet 1 palsta 44 mm 2 palstaa 92 mm 3 palstaa 140 mm 4 palstaa 188 mm 5 palstaa 236 mm Koko Mitat 1/1 s 5 x 345 1/2 s. YLE RADIO 1 06.00-06.03 Yle Uutiset. Madame Chrysanthème (Mady Mesplé, sopraano, ja Monte Carlon FO/Pierre Dervaux). Blavet: Huilusonaatti a-molli (Robert Stallman, huilu, Edwin Swanborn, cembalo, ja Karl Bennion, sello). 06:40 Mendelssohn: Jousikvartetto Es-duuri (ilman opusnumeroa) (Emerson-kvartetti). 31.5.2017 . 15.00-15.03 Yle Uutiset. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 07.50-07.53 Merisää. Agenttilaki ja kansalaisaktivismi Venäjällä. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 16.00-16.10 Yle Nyheter med väder. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 15.0315.50 Puheen Viikko. 11:55 Ries: Introduction et Rondeau brillant (Christopher Hinterhuber, piano, ja Uuden-Seelannin SO/Uwe Grodd). Glinka: Leivo (Izumi Tateno, piano). 15:23 Händel: Radamistuksen aaria Ombra cara di mia sposa oopp. 08.05-09.00 Onnen sävel. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 23.00-23.05 Radio 1 vastaa. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 15.00-15.27 Radioteatteri esittää: Jäätynyt mies, osa 4/8: Tohtori Hicks onnistuu. 09.00 Puotipuksut (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 09:37 Brahms: Etydi pianolle n:o 5 (vasemmalle kädelle) kok. JAKELU 70.000 Levikki Lehti jaetaan kaikkiin tilaajatalouksiin. 08:02 Palestrina: Sicut lilium inter spinas (The Tallis Scholars/Peter Phillips) 08:32 Franchomme & Chopin: Grand duo concertant Meyerbeerin oopp. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 11.02 Raatihuone. 21.35-21.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.10-07.00 Yöklassinen. 17.10-18.00 Vega Eftermiddag. 20.00-22.00 DJ Mista S. Viisi etydiä pianolle. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 11.5712.00 Päivän mietelause. Formaatti: leikattu tabloid 5 . 07.5308.00 Onnen sävel. 5 x 170 1/4 s. mennessä . YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 12.0012.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 12.1012.12 Urheiluradio. 18.03-19.00 Penseln, pennan och hjärtat. 14.28-14.30 Lauantai-Suomi. Radamistus. 22.00-22.05 Yle Uutiset. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. (Leon Fleisher). 02.00-02.02 Yle Uutiset. 12.10-12.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 12.02 Yhdessä ylistämään. Bach: Sonaatit viola da gamballe ja basso continuolle C-duuri, D-duuri ja g-molli. 21.00-22.00 Musiikkia konsertin jälkeen. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 22.1500.00 Vår musik. 15.55-15.58 Yle News. 15.30-15.55 Aristoteleen kantapää. 11.03-12.00 Suomi-kierros. 15.50-20.00 Jääkiekkokierros. 08.00-08.05 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07:04 Boccherini: Duo kahdelle viululle (Boris Garlitski ja Amajak Durgarjan). 22.05-23.00 Sari Valto. 12.15 Tekniikkaparkki.. 20.09-21.00 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 21.50-21.55 Merisää. 14:27 Fauré Bream: Dolly, sarja lapsille. 05.00-05.02 Yle Uutiset ja sää. Varaukset ja aineistot .. 07.00-07.03 Yle Uutiset. Täyspeitto kiin talouksiin. 10.00-10.03 Yle Uutiset. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 22 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 15.45 Pakina. 08.05-09.00 Yle Vega Region. 12.00 Toivekonsertti (0700-392111: 3,55e/min+pvm). 12.12-12.55 Puheen Viikko. (Bruce Hubbard, baritoni, ja St. (Anner Bylsma, sello, ja Lambert Orkis, fortepiano). 16.0016.05 Yle Uutiset ja sää. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 08.05-08.50 Kuusi kuvaa. 17.30 Viikon levy. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 11.0212.59 Uuden Musiikin Viikko. Luken ork./Dennis Russell Davies). 18.55-19.00 Suomi tänään. 10.00-15.00 X3M Veckoslut. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. JÄRVIRADIO 96.7, 103.7, 92.7, 94.6 ja 92,7. 11.03-12.00 Vega Lördag. 21.03-22.00 Vegatoppen. 09:06 Tshaikovski: Muistoja rakkailta seuduilta. 20.55-21.50 Roman Schatzin Maamme-kirja. WWW.KP24.FI n www.keskipohjanmaa.. 13.0014.00 Klassista kahteen. 10:57 W.A. 17.15-18.00 Hittikimara. 18.50-18.55 Merisää. Zelenka: Sonaatti kahdelle oboelle, fagotille ja continuolle n:o 2 g-molli (Burkhard Glaetzner ja Ingo Goritzki, oboe, Knut Sönstevold, fagotti, Siegfried Pank, viola da gamba, Achim Beyer, violone sekä Walter Heinz Bernstein, cembalo). 16.0016.05 Yle Uutiset ja sää. 08.00-08.05 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Grammari puh.070098300 ( 5,09 e/puhelu + pvm) grammarivieraana Kyösti Mäkimattila. 13.03-14.00 Fokus på: Plagiat inom musiken. 21.5022.00 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 17.00-17.15 Yle Uutiset ja sää. (Rachel Barton, viulu, David Schrader, cembalo, ja John Mark Rozendaal, sello). 06.00-06.03 Yle Uutiset. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 05.00-07.00 Arkisto: Tosi-tv. 15.10 Tavarapörssi puh. 15.0015.03 Yle Nyheter. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 18.02 Uskon askeleita (u). 10.55-11.00 Äänitarina. Täyspeitto Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin. 070098300 ( 5,09 e/puhelu + pvm). RADIO DEI 104.3. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 13.00 Järviradion top.7 puh. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 22.05-23.00 Kuuntelijan lista. 00.00-06.30 Yöradio. 16.00-20.00 Önska. Aineiston osoite: aineisto@kpk.. 09.1009.11 Sää. 09.0509.10 Urheiluradio. 05.5005.52 Merisää. 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. ENNAKKOVARAAJAN ETU -15 % Voimassa 30.4. 02.02-02.47 Lauantaijamit. saakka.. (Daniil Shafran, sello, ja Anton Ginzburg, piano). 04.02-04.57 Euroopan taivaan alla. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 16.10-17.00 Vega Eftermiddag. 12.50 KD-Kompassi. 15.02 Marttyyrien ääni. 19.0321.00 Euroradiokonsertissa sellisti Marie-Elisabth Hecker. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 10.35 Biisikiikari. 05.02-05.50 Melkein hereillä. B. 07.0307.04 Sää. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 14.03-14.28 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 23.00-00.00 Ted & Kaj. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 15.27-15.30 Etnohetki. 21.00 Pooki viihteellä (0700392111: 3,55e/min+pvm). 20.08-20.09 Sää. 21.03-21.33 Poppikoulu. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 09:23 Copland (sov.): Old American songs 2. 12.5917.00 YleX Viikonloppu. (Julian Bream ja John Williams, kitara). 02.4703.00 Yöradio. 01.02-01.59 Levylautakunta. 07.00-07.03 Väderoch sjörapport. 15.03-16.00 Vega Eftermiddag
HD 21.45 Nuori Morse (12). etappi, Eibar Eibar (aika-ajo), Espanja. Peten työkuvioiden myötä päästään seuraamaan, mitä 1980-luvun brittisuosikille Graham Parker & The Rumourille kuuluu. 15.00 Yksityisetsivä Wolfe. Uutisvuodon vieraiksi saapuvat Joonas Nordman ja Riku Rantala. 20.00 Bonusperhe. 23.10 Miksun baari (7). (USA 1992) Kaappaus raiteilla Sub klo 21.00 ??. 14.00 Family Guy (12). 15.55 Efter Nio. 8.12 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 15.00 Bonusfamiljen. 10.05 Skattjägarna. 09.35–10.00 Paavo Pesusieni. 18.15 Painonnosto: EM-kilpailut, miehet +105 kg, Split, Kroatia. 15.30 Anthony Bourdain maailmalla. 12.15 SVT: Extremsportaren. 7.41 Killi ja Kiki (S). semi?naali. 11.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Vem vet mest?. (Suomi 2013) This is 40 TV5 klo 21.00 ??. Kuulkaa kutsuni. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com EUROSPORT 1 05.00 Painonnosto: EM-kilpailut, naiset 90 kg, Split, Kroatia. 19.00 Trav: V75. (U) 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.40 Scene Shifts,in six movements (S). 07.35 Madagascarin pingviinit (7). 02.50 Elokuva: New World – Uusi maailma (12). 21.00 Elokuva: Iron Man 3 (12). 05.05 24 Vision. 09.45 Tri K:n eksoottiset eläimet. 23.30 90 päivää morsiamena. 22.30 SVT: Kulturfrågan Kontrapunkt. 15.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). Mitä ulkona oikein tapahtuu. . 13.05 Sök och du skall . 6.51 Nimipäiväonnittelu: 8.4. KESKIPOHJANMAA LAUANTAINA 8.4.2017 23 TELEVISIO Iron Man 3 Nelonen klo 21.00 (E) ??. 08.03 Pieni merenneito (7). 08.00 Sonic Boom (7). 14.00 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 22.10 Päivän sää. (USA 2006) Man of Tai Chi Kutonen klo 23.00 ??. 14.20 Sveriges mästerkock. 16.05 Voi Venäjä mitä videoita! 17.00 Lindemania. 07.20 My Little Pony – Ystävyystanssiaiset (S). Direkt. 22.15 Kulturstudion. 19.00 Treffaa mun vanhemmat. 16.35 Nälkäiset selviytyjät. Siitä pitää huolen jo Downey Jr. Katsoessa jännittää, mitä kameran joka paikkaan työntämisestä lopulta seuraa. 00.35 Kumman kaa (7). 07.15 X-sukupolvi. HD 09.05 Ylen aamu-tv. (U) 14.10 Prisma: Eläinten superaistit. Hero 11.15 Hell’s Kitchen. 13.55 Jäitä hattuun (7). HD 18.10 Urheiluruutu. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 07.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 12.19 Oddasat. 14.00 Ninja Warrior. 08.55 Angry Birds Toons (S). HD 21.00 21.15 Uutisvuoto. 17.05 Petoksen uhrit. 05.45 Painonnosto: EM-kilpailut, miehet 94 kg, Split, Kroatia. 9.40 Joraavat juurikkaat (S). (U) 15.55 Naapureita ja ystäviä (7). JIM 05.00 Astral-TV. 3 x 7,5 km (v). 00.00 Tulossa: Katastro?n anatomia (S). 06.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). HD 15.10 Akuutti. 23.55 Urheilu-uutiset. 02.55 Poliisit (S). 20.58 Keno. 04.3505.35 Prameat mustalaishäät. 01.55 Limitless (12). 22.45 Elokuva: Wallander: Rakkauden oppitunti (16). 01.35 Seksileikeistä ensiapuun (12). Miksei hän voi muistaa viime päivien tapahtumia. 21.00 Tickled – kutituspornon jäljillä. 22.30 Motiivi. 23.50 Elokuva: Harley Davidson ja Marlboro-mies (16). 19.30 Formula 1: Paalupaikka. 06.00 LIVE: Astral-TV. 10.45 Jaksa paremmin. 15.50 Mästarnas mästare. 02.30 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 23.00 Vankilassa ulkomailla. Mickey Rourke ja Don Johnson äityvät ryöstöhommiin hilpeän kornissa äijäilyle?assa. 09.30 WATTS. 12.00 Suomen hauskin tavis (S). 15.45 Hitlåtens historia på två minuter. 01.55 In Time. 23.00 Poliisit – kotihälytys (12). 21.30 Charlotte Crosbyn haasteet. Direkt. 00.35 Sisarvaimot. 06.00 SVT Nyheter. National Geographic 06.00 Lyödään ällikällä. 17.10 Sverige idag på romani chib/lovari. Kaatuvat ne laivatkin. 12.20 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 14.20 Tulossa: Supertähdet. SVERIGES TV1 07.40 Uppdrag granskning. 08.25 Teiniikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 16.30 Liigastudio. (U) 21.00 21.00 Muistin vanki (12). Mustavaarat ovat Tuuban diktaattoreja. 01.05 Anthony Bourdain maailmalla. 12.25 Kullan sukeltajat. Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 06.30 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 5. 21.00 Elokuva: This is 40 (12). 12.00 Koomikot. 01.05 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 18.00 Anssi Kela ja isot biisit. 21.00 Vatikaanin pyhimykset. 12.00 Vem vet mest?. 22.00 Tror du jag ljuger?. Kutittamisessa kun yhdistyy oudolla tavalla nauru ja sadismi. 02.35 Tappavat synnit (12). 06.55 112 på liv och död. 13.00 Tulossa: Vain elämää. 09.00 Formula 1: Ennakkotunnelmat. 00.02 Uusi Kino: Puolalaisia haavekuvia (S). 07.55 Äntligen hemma. 07.25 American Chopper. Amerikkalainen Discoveryyhtiö pääsi yksinoikeudella kuvaamaan sen suljettuihin tiloihin ja seuraamaan mielenkiintoisia, yleensä piilossa pidettyjä tilanteita, kun Vatikaanissa valmistauduttiin ainutlaatuiseen päivään: 27. Tickled – kutituspornon jäljillä lähtee liikkeelle siitä, kun kevyeen viihteeseen erikoistunut toimittaja löytää netistä kutitusvideoita. O: Taneli Mustonen, Suomi 2012. 18.00 Rajavalvojat (S). Direkt. 09.20 TV Shop Tvins. N: Eero Milonoff, Freja Teijonsalo, Kari Ketonen, Armi Toivonen, Ville Myllyrinne. (U) 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa II. Ylläs – Levi. Timo Parvelan suosituissa Ella-kirjoissa on reipas, kommelluksia pullisteleva meno. 20.10 Sporten. Idea oli näppärä, vaikkei komediasta tullutkaan samanlaista ilottelua kuin edeltäjästään. 07.30 Painonnosto: EM-kilpailut, naiset 90 kg, Split, Kroatia. 05.15 Villeimmät videot (16). . 05.00 SVT Nyheter. Freija Teijonsalo on tokaluokkalainen Ella, joka päätyy puolustamaan kouluaan. 00.10 Rosewood (12). 12.40 Stephans klassiker. Se on palo! 1/2. 08.30 Transformers Rescue Bots (7). Direkt. 08.50 Leijonan luola USA. (USA 2012) Rakkautta Manhattanilla TV2 klo 22.05 (E) ?. 02.30 Painonnosto: EMkilpailut, miehet +105 kg, Split, Kroatia. 21.30 Solsidan (S). Vastusta riittää Tony Starkillakin, kun terroristijohtaja Mandariini (Ben Kingsley) ja tiedemies Killian (Guy Pearce) käyvät mellastamaan. 12.20 Kaikki koirista. 22.50 F1 katsojan opas. 08.05 Maailman hauskimmat kotivideot. Sub 09.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 13.30 Huutokaupan aarteet. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 08.55 Eläimien kuningas. etappi, Eibar Eibar (aika-ajo), Espanja. 04.15 Kannabishoitola (16). 09.00 TV Shop Tvins. 12.00 Neljän tähden talkoot. 15.35 Ed Stafford: Matka tuntemattomaan. 00.45 Riemuloma Palandereilla. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 12.00 Salatut elämät (7). 13.15 Syötävän hyvä Espanja. 10.30 Salatut elämät (S). 22.00 Mad Cook Show (S). 01.00 Tulossa: Supertähdet. 13.00 SVT: SVT Nyheter. Kilpailumatka 55 km. 16.00 Valehtelevat viettelijät (7). Farrier ja hänen kollegansa Dylan Reeve päättävät jatkaa tonkimista. 01.15 Source code. 10.00 Yle Uutiset. HD 11.05 Yle alueuutisia. 17.15 Det goda livet. . . PAULA SALLINEN Kutituspornon kumma kunkku Yle TV2 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 01.45 Elokuva: Kaappaus metrossa – Pelham 1 2 3 (16). 17.00 Sverige idag på romani chib/arli. 04.05 24 Vision. 17.30 Vetenskapens värld. 15.15 Schrödingerin kissa. 09.00 Remppa vai muutto. Ismo katsoo bondagea. Vuodet sumussa. (Suomi/Ranska 2011) Ella ja kaverit MTV3 klo 13.00 ??. . 03.30-05.00 Astral-TV. 8.30 Jetron matkaan (S). 11.30 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. nna. Niihin pureudutaan esimerkiksi Stephen Frearsin komediassa, jossa väärän näköinen ja oloinen mies pelastaa kymmeniä ihmisiä onnettomuuskoneesta. HD MTV3 08.00 Hunajapupuset (S). Ed Stone ohjasi kuolemansairaan miehen (Dermot Mulroney) ja ”sen oikean” naisen (Amanda Peet) kohtaamisesta jotensakin väkinäisen herkistelyn. 20.45 Minun maisemani. 12.00 Faija hoitaa (S). 08.30 Painonnosto: EM-kilpailut, miehet 94 kg, Split, Kroatia. 10.30 Candice sisustaa. 18.50 Helgmålsringning. Direkt. 10.35 Aivopelit. 11.30 Vem vet mest?. 06.58 Velhokoira Merlin (S). 9.17 Viikonlopun sää. 09.30 SVT: Tinga Tinga sagor. 9.43 Kari Tapio on jättänyt jälkensä suomalaisten sydämiin. 23.45 Tulossa: Katastro?n anatomia (S). 15.00 Ninja Warrior. 04.40 Autojen ensiapu. 10.00 Le Havre (7). Näyttelijäntaidetta ei edes yritetä harrastaa, koska semmoista ei olisi läsnäkään. 16.30 Talent UK. Paksuna-komediassa Leslie Mann esitti naispäähenkilön siskoa, ja Paul Rudd tämän miestä. 11.30 SVT: Kobra. 10.00 SVT: SVT Nyheter. 8/11. 23.10 Kulturstudion. 23.45 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.30 SVT: Stephans klassiker. 08.10 Vikke Viikinki (S). Meidän muiden mielestä entisen aikidokouluttajan liki ainoat kunnon elokuvat ovat Kaappaus merellä ja sen jatko-osa Kaappaus raiteilla. 5/6. HD 19.40 Midsomerin murhat (12). 18.30 Prameat mustalaishäät. 15.00 Sinkkuillallinen. 03.55 Tykkää mun ravintolasta. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. Carrien ja Alin tehtävänä on selvittää, kuka tyttö oikein on ja miksi hänet piti vaientaa. 20.15 Painonnosto: EM-kilpailut, naiset +90 kg, Split, Kroatia. 12.35 Dokumenttiprojekti: Suomea rakentamassa. 20.00 Top Gear (S). 14.30 SVT Forum: Socialdemokraternas kongress. 08.55 Nyhetsmorgon. Vieraana eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja, Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Timo Ritakallio. 21.00 21.00 Tuija Tähtien Kanssa. TLC 06.35 Breaking Amish (7). Dokumentti pitää otteessaan alusta loppuun. 6/10. 10.05 SVT: Arkitekturens pärlor. Semi?naali. Pietarinkirkkoakin voi kerrankin ihailla tyhjänä. 1/3. (USA/Kiina 2013) Harley Davidson ja Marlboro-mies Nelonen klo 23.50 . 13.20 Lentoturmatutkinta. Viisi vuotta myöhemmin ohjaaja Judd Apatow teki entisille sivuhahmoille oman elokuvan. 15.45 Sibelius ja Luonnotar (S). 13.30 Terapian tarpeessa (S). 19.00 Yle Uutiset. 09.15 SVT: Lilla Aktuellt skola. 23.45 SVT: Ingenting är heligt. O: Ed Stone. 7.16 Anniina Ballerina (S). 01.55-02.00 SVT: En bild berättar. Hänen toimintaosaamistaan tarvitaan, kun terroristit kaappaavat menopelin. 09.00 Babel. 08.25 Jäisen järven kapinalliset. 13.00 Tyhjätaskut (12). 13.30 Enkelit joukossamme. HD 20.50 Todella kiihottavaa. 06.15 K3 (S). 20.45 Sportnytt. 20.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). TV5 06.05 Jenkkimetsurit. Laadukkaan seurustelupalvelun työntekijä löydetään kuolleena. 00.55 Alone – yksin erämaassa. 02.00-05.00 Ou Nou! Liv 05.00 Astral-TV. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. Kaikki vaatimaton ei ole kaunista. 11.00 Pyöräily: Tom Boonen Special. 23.55 The Strain (16). 18.30 Romska internationella dagen. 22.35 Gone Girl. etappi, Eibar Eibar (aika-ajo), Espanja. HD 20.50 Urheiluruutu. 00.30 Peoplelehden tutkimuksia. Taneli Mustosen hyväntuulisessa seikkailukomediassa se vältettiin. FRII 07.50 Kaikki koirista. SVERIGES TV4 06.00 Glada Hudik trollkarlen på turné. 9.43 Sohvaset (7). 17.25 Kirjaohjelma: Roy Jacobsen. 21.00-23.50 Teemalauantai: Aikuisviihdettä. Vuosi etelänavalla. 13.55 Siivousfanaatikot. 19.30 24 tuntia putkassa (7). etappi, Bilbao Eibar, Espanja. Maailman pienin itsenäinen valio, Vatikaani, on kiehtova ja mystinen. 18.55 Sportnytt. 13.50 Hiihdon Suomen cup: Miesten viesti. 19.25 Tulosruutu. 21.45 Painonnosto: EM-kilpailut, miehet +105 kg, Split, Kroatia. 18.00 Liiga LIVE: 3. 09.30 Pilanpäiten. 21.00 Talang. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 17.01 Posse. 03.05 Plus. 21.00 Euroviisaat. 12.25 Lentoturmatutkinta. 13.30 Sukulan suojatit (S). 06.20 Go’kväll. Suora. 19.35 Siskonpeti (7). Dustin Ho?man esittää äreää ja nuhruista pikkurikollista, jota sopivammaksi sankariksi media ottaa siloposkisemman kodittoman miehen, Andy Garcian. Pääsemme kurkistamaan yleisöltä suljettuihin saleihin ja holveihin sekä tiukkoihin turvatoimiin niin johtokeskuksessa kuin maanalaisissa käytävissä. 01.2004.00 Teematieto. 4/12. 14.15 Autojen ensiapu. 9.01 Galaxin Pallo 2017. HD 19.05 Urheiluruutu. 13.00 Terapian tarpeessa (S). 21.00 Smartare än en femteklassare. HD 12.20 MotorSport. Uusiseelantilaisen toimittajan David Farrierin dokumentti todistaa oikeaksi sanonnan ”jos pystyt kuvittelemaan jonkin asian, siitä on tehty pornoa”. Yle Teema & Fem 09.00 SVT: Philo?x. 19.00 Kulturstudion. 22.45 Villit nettivideot (12). 13.05 Kaikki vastaan 1. 19.50 Näin Norjassa. 17.05 SVT Nyheter. 12.30 Vem vet mest?. 21.00 Savannien valtiaat. HD 18.15 Pokka pitää (S). 08.40 Ski Classics. 00.30 Rikospaikka. 13.05-13.50 SVT: Go’kväll. 06.00 LIVE: Astral-TV. 05.50 Sverige! . unm4sk-pt1.tc. 03.15 Mis?t Garage. 20.00 Vaarallisimmat saalistajat. 20.30 Suurenmoiset morsiamet. (U) 15.40 Seniori työssä. 20.00 Stadi vs Lande. 14.15 Ihan kuin ihmiset (S). 01.30 Tahdon morsiuspuvun! 02.40 Tahdon morsiuspuvun: Hääpäivä. 13.45 Jääkauden jälkiä. 08.50 Voittoa asuntokaupoilla. HD 11.15 Muodostelmaluistelun MM: lyhytohjelma. 21.00 Blindspot (12). 04.10 Boomerang.. 23.30 Todellisia painajaisia. 11.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 23.15 Gisslan. 02.20 Närbild. 17.50 The A Word. 09.00 Matkaoppaat. Yleisen ryminän seassa kipinöivät tämän päivän amerikkalaiset pelot: ulkomaailman pahuus ja sisäiset kahtiajaot. Mitään ennennäkemätöntä ei elokuvaan sisälly, mutta ohjaajan myötätunto ja lämmin hykerrys pitävät pintansa. Direkt. 21.00 Elokuva: Fun Size (7). 09.25 TV Shop Tvins. 17.00 Autoilun hullut kaupungit. Kotimainen koko perheen komediaseikkailu perustuu samannimiseen kirjasarjaan. 22.20 Pathétique Tjajkovskijs sexa. 3 x 5 km (v). 01.45 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 6. 22.30 Poldark. 19.40 Sportnytt. 02.50 Muinaiset salaiset kansiot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.40 Urheilu-uutiset. 05.20-06.14 Moottoripyöräunelmia. 18.00 Amanda ja pelimiehet (S). 04.55-05.53 Hulluna sinuun (S). 1/12. Erica Etholén-Urbán sai väärän mielenterveysdiagnoosin ja jäi lääkekoukkuun, Päivi Rissanen väitteli tohtoriksi omasta sairaustarinastaan. 12.30 Let’s Dance. Janne heittää ruokakärrynpyörän. 03.35 24 Vision. 17.30 Ma?avaimot. 14.35 Katujen kaaharit. N: Amanda Peet, Dermot Mulroney. Näköaisti. (USA 2013) Le Havre Yle Teema klo 10.00 ???. 00.00 Ratsastus: Global Champions Tour, Mexico City, Meksiko. 17.00 Aivopelit. 06.08 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 23.00 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 6. This is 40 on ainakin sen 40 minuuttia turhan pitkä, mutta onneksi musiikkipuolella ryhdistäydytään. 22.00 Kymmenen Uutiset. 07.39 Smurffit (S). 19.30 Katie Pricen ponikerho. Paavien yksityissihteerit, kardinaalit, arkkipiispat ja Vatikaanin viranhaltijat kertovat yksityiskohtia kulissien takaa. 21.30 Pahin painajaisesi (12). Murphy antoi Seagalin päteä ja päsmätä vain sen verran, kuin tarinan kannalta on oleellista. 19.00 Rapport. 12.45 Sukulan suojatit (S). 9.00 Galaxi. Kutonen 06.15 Selviytyjäkaksikko (7). 20.30 Tappavat suhteet (12). 19.10 Uutisextra. 8.00 Sanni Sateenkaari (S). Oikea henkilöllisyys. 21.00 Unelmien hääpuvut. suostuu lähtemään Iron Manin jatkoosiin, niitä kannattaa tehdä. 18.10 Koukussa näpistelyyn. 14.35 The Voice of Finland. 5/6: Tokio. 19.05 Törnrosa, baletternas balett. Ehdottoman persoonallinen tähti on antanut Marvel-yhtiön muutenkin ristiriitaiselle sarjakuvasankarille tuoretta särmää ja ironisia kierroksia. HD 21.55 Urheiluruutu. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 00.00 Golf: The Masters. 12.10 SVT: Hitlåtens historia på två minuter. Molemmissa Seagal esittää entistä merijalkaväen erikoissotilasta, nykyistä kokkia Casey Rybackia. 16.55 Paremman elämän toivossa. 17.40 Elokuva: Satunnaisia sankareita (S). 08.05–08.50 Hotellien salattu maailma. . 14.00 Let’s Dance röstningsprogram. Robot (12). Suomalaisia lämmittänee sekin, että sen alussa vilahtaa Lordi. . Pakkomielteet ulkonäöstä eivät ole pelkästään 2010-luvun ja selfie-muodin asioita. Ohjelmassa on koskettavia hetkiä, mutta se ei ole harras, vaan kuljettaa vauhdilla katsojaa seuraamassa jättimäisiä valmisteluja 48 tuntia ennen seremoniaa. 01.00 Scorpion (12). 18.55 Keno. 9/10. 12.15 Yle Oddasat. Oksasen kirjan hienouksien, mutta musertava perusajatus sorretuista naisista totta vie välittyy. 20.00 Kummalliset kammot (S). 17.00 Neljät häät Amerikassa. Nelonen 05.00 Astral-TV. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (USA 1991) PEKKA ERONEN ROBERT DOWNEY JR. 09.40 SVT: Pysselskogen. 04.25-05.00 Astral-TV. 01.45 SVT: En kärlek för tre. 21.20 Kulturstudion. 18.30 Minun New Yorkini. (Suomi 2012) Satunnaisia sankareita Kutonen klo 17.40 ???. etappi, Bilbao Eibar, Espanja. 16.15 Kantapöytä. 23.50 Uusi Kino: Sodankäynti pöydän ääressä (S). 14.40 Tuija Tähtien Kanssa. 13.00 Elokuva: Ella ja kaverit (S). 11.30 FIA WTCC: Vakioautojen MM-sarjan kausiennakko. 15.30 Hockeylördag: SHL-slutspel, Brynäs Frölunda. 19.00 Suomen Huippumalli haussa. 00.05 Kauppaneuvos Jethro (S). 14.55 Tiettömän taipaleen takana. 12.55 Superhamstraajat. 23.00 Elokuva: Man of Tai Chi (16). Nasima Razmyar. 23.40 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). . 09.55 SVT: Fixarna. Keanu Reeves ohjasi ihan laatuunkäyvän itämaisen taisteludraaman, jossa mestarillinen Tiger Hu Chen iskee alamaailman salaisessa taistelukerhossa. 14.00 Painonnosto: EM-kilpailut, naiset 90 kg, Split, Kroatia. 15.35 Näin minut murhattiin (12). 10.00 Jääkiekon naisten MM: loppuottelu. 01.00 Savannien valtiaat. 11.00 Salatut elämät. HD 22.05 Rakkautta Manhattanilla (7). Kausi 2, 4/18. 18.00 BUU-klubben: Ei noin!. Miljardöörikeksijän robottipuvut eivät ole ihan paraatikunnossa, mutta niihin hänen on jälleen loikattava. 18.00 Science of Stupid. (U) 20.00 Sohvaperunat. 7.46 Viiru ja Pesonen (S). Geena Davis on tutkiva toimittaja. Suora. Direkt. 23.50–00.30 Mr. 15.30 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 5. 15.00 Yle Uutiset. 02.56-03.55 Sub goes Kolina (7). 23.15 Gone Girl. 02.40 Tilt Pelishow. 02.00 SVT Nyheter. 23.05 TV4Vädret. 03.40 Ma?avaimot. 11.15 MM-rallicross: Espanja, Highlights. 13.00 SVT Nyheter. 14.25 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. . Viekoitteleva Djibouti. HD 16.35 Salibandyliiga: Välieräottelu. (USA 1995) Puhdistus Ava klo 21.00 ???. 18.00 Yle Uutiset. 20.55 Lotto, joker och drömvinsten. 01.35 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula! 02.30 Pahan jälkeen (S). 11.30 Kolme miestä ja tyttö (S). Nicke ja Raakel Lignell. . Hänen heitoissaan tarkka ajoitus on puolet herkkua. SVERIGES TV2 08.30 Matens resa. HD 17.00 Yle Uutiset. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. Myös ensi kesän Suomen-kävijä Ryan Adams tavataan. 04.00 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 6. 19.00 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää. Ruuhkavuosia eletään – lapsenteon paineet, sukulaisongelmat ja uuden suhteen houkutukset niskassa. 18.30 Arena eSports. 22.00 Temptation Island Suomi 3 (S). 23.35 Johnny English reborn. Seuraava pysäkki: Kersava. 10.00 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 5. (Griffin & Phoenix, USA 2006). Kiinnostavassa ohjelmassa kerrotaan, miten prosessi autuaaksi julistamisesta pyhäksi etenee, nähdään Vatikaanin aarteisiin kuuluvia pyhäinjäännöksiä ja tutustutaan pyhimyksen ihmeen kokeneeseen. tähdittää lauantai-illan toimintaelokuvaa Iron Man 3. 15.10 Hiihdon Ski Classics. 00.00 Science of Stupid. Suora. 04.35-05.26 Rysän päällä. 10.30 Vem vet mest?. 14.25 Dok: Takaisin Kökariin. Junajännärin ohjaaja Geo. 09.40 Pomo keittiössä. 09.30-10.00 EpicTV: Elämää äärirajoilla (S). 12.30 Lajinsa viimeinen (S). 21.50 Yle Uutiset. 02.50–03.44 Sleepy Hollow (16). Elliot on vetäytynyt täysin virtuaalimaailmasta ja eristäytynyt omaan kuplaansa. 11.00 Suomen kaunein mökki. etappi, Eibar Eibar (aika-ajo), Espanja. Direkt. 05.45-05.59 Sky News. 09.00 Yle Uutiset. 12.25 Kate +8. 20.30 Rapport. 11/13. 20.00 Historia: Eläintarhan vangit. 23.00 TV4Nyheterna. Toimittajakaksikko on tehnyt kunnon työn selvittäessään, miksi heitä yritetään pitää loitolla kutitusvideoiden tekemisestä ja kuka heitä uhkailee. 19.15 Go’kväll. 04.00 SVT Nyheter. on hassu ope. Yön ritari Batmanin umpisynkkyyteen ei kuitenkaan sorruta. 8.43 Petteri Kaniini (S). Downey Jr. 14.00 Eden. 22.27 Elämä seksielokuvien palveluksessa. 16.30 Beauty and the Beast (12). 20.00 Bumtsibum. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 10.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 13.30 Last Man on Earth (7). HD 15.05 Pisara. 22.55 The Strain (16). 03.55 Pelastushelikopteri (S). 03.25 Poliisit (7). Sopimus on kuulemma ollut katkolla, mutta niin kauan, kun Robert Downey Jr. Tickled on erikoinen tutkimusmatka kutitusfetisistien maailmaan. 22.30 Hengenvaarallisesti lihava. pitää pintansa ELOKUVAT NELONEN Vatikaanin pyhimykset Kutonen klo 21.00 ???. 01.05 Elokuva: Bound – sidottu (16). 19.00 Myyntimies Jethro matkoilla 2017. N: Kenneth Branagh, Clive Wood, Jeany Spark, Ingeborga Dapkunaite. 17.55 HS-uutiset ja sää. (U) 23.15–00.00 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija. Loistava viihdepala, hän ajattelee. 21.25 Fallet Tjajkovskij. 9.38 Viikon vanhat. Aki Kaurismäen siirtolaistarinassa kengänkiillottaja André Wilms huolehtii afrikkalaisesta pojasta (Blondin Miguel) ranskalaisessa satamakaupungissa. 11.40 Ompelijatar (12). 01.05 Kumman kaa (S). 16.50 Golf: The Masters. 18.30 Poliisit 2017 (S). Juoruja ja juonittelua. 21/22. 20.00 Toisenlaiset äidit. Nyt seurataan pienen ja keskisuuren ahdistuksen vallassa, kuinka tutut Debbie ja Pete selviävät neljänkympin kriiseistään. HD 12.50 Hiihdon Suomen cup: Naisten viesti. 17.15 Volga 30 päivässä. 10.00 SVT Nyheter. 20.20 TV4Vädret. 9.06 Syyrian isku ja sen seuraukset. 11.00 Yle Uutiset. 21.25 Kreisikomedia: Love Guru – rakkauden ammattilainen (12). 11.00 SVT: Vem vet mest. Lämmin, koskettava rakkaustarina Manhattanilla asuvasta eronneesta miehestä, joka löytää vihdoin sen oikean – mutta tekeekö sen liian myöhään. 22.35 F1 Extra. 14.25 Yle Live: Kelis. 12.00 Huutokaupan metsästäjät. Sankari vai ei. TUIJA HEIKKILÄ Ainutlaatuinen kurkistus Vatikaaniin Tickled – kutituspornon jäljillä Yle Teema klo 21.00 ???. 09.33 Olipa kerran avaruus (S). Ne ovat kolmososankin valttikortit, vaikka Shane Black ihan tiukan ja näyttävän toimintaseikkailun Downey Jr:n ympärille sommittelikin. 03.35 Motiivi. 08.49 Ultimate Spider-Man (7). 05.3505.59 Lyödään ällikällä. 16.30 Pyöräily: Baskimaan ympäriajo, 6. Antti Jokisen ?lmisovitus pyyhkäisee yli monien So. 08.25 Alvin ja pikkuoravat. 01.00 SVT: Extremsportaren. 12.30 Salatut elämät. 16.30 Himoshoppaajien haaste. 15.30 Muslimiperhe Amerikassa. 23.30 SVT Nyheter. 15.10 Tanssii Tähtien Kanssa. 17.00 Liiga LIVE: 3. 00.30 Nurse Jackie (12). 21/25. 02.50 24 Vision. 10.00 Merinäköala haussa. Sankarihahmosta välittyy, että eletty on – ja puskettu vastavirtaan. 20.00 Sverige!. 18.00 Kävelyllä Erik Satien kanssa. Steven Seagal on tehnyt paksun nipun b-sarjan toimintaelokuvia, jotka viehättävät faneja nimenomaan kaikessa ankeudessaan ja kankeudessaan. 15.25 Mark ja Luther. HD 17.10 Inhimillinen tekijä. Happee – Classic. Direkt. 00.00 Gigolot (16). 04.00-05.30 Temptation Island Suomi (7). Eva on Pimp Mama. 9.27 Miten puhua lapsille painosta. 12.00 SVT: Historien om toaletten. 20.30 Yle Uutiset. 9.28 Aika härdelli! (7). (U) 16.50 Novosti Yle. Eero Milono. 22.00 Tulilinjalla Afganistanissa. 22.25 Tulosruutu. huhtikuuta 2014 julistettiin pyhimyksiksi kaksi entistä paavia, Johannes XXIII ja Johannes Paavali II. 20.00 TV4Nyheterna. Suora. 15.00 Riemuloma Palandereilla. 14.00 Tro, hopp och kärlek sökprogrammet. . (Wallander: A Lesson in Love, Ruotsi 2016). 14.55 Voittoa asuntokaupoilla. HD 19.10 Noin viikon uutiset. 12.00 Painonnosto: EM-kilpailut, miehet 105 kg, Split, Kroatia. 01.55 Hottikset 2.0 (S). 16.05 Rysän päällä. 20.00 NASAn salaiset kansiot. Joskus niissä kuitenkin ollaan niin ihastuneita hassuihin aikuisiin, että lapset jäävät sivuosaan. 19.00 Ginan maailma. 14.05 Prinsen. 21.00 #Subleffa: Kaappaus raiteilla (16). 2/6. 01.55 Vankilassa ulkomailla. etappi, Bilbao Eibar, Espanja. 19.00 Alanyan matkaoppaat (S). 6.52 Maikki ja pelottava Pontso (S). 10.15 SVT: Opinion live. FOX 06.00 Sky News. 11.30 Salatut elämät (7). 13.00 Vintermagasin. Yle Teema 04.00 Teematieto. Direkt. 02.10 Tuhoutunut sekunneissa. 02.05 Sportnytt. Riitta Väisänen. Laura Birn, Krista Kosonen, Amanda Pilke ja Liisi Tandefelt tulkitsevat kovia kohtaloita Neuvosto-Virossa ja 1990-luvulla. 17.00 Lauantairavit. Kun hän yrittää saada videoiden tuottajalta haastattelua, hän törmääkin juristiarmeijaan. 06.25 Muinaiset salaiset kansiot. HD 10.05 Ykkösaamu. 20.30 En ska bort. 08.05 Vaarallisimmat saalistajat. 03.00 SVT Nyheter. 19.00 Mars
Keskusta napsi Kokkolan yhteislyseossa 40 prosenttia äänistä, toiseksi suosituin oli vihreät 15,7 prosentin osuudellaan. Poliisi ei kommentoi loukkaantuneen pojan terveydentilaa, koska se kuuluu salassa pidettäviin terveystietoihin. Ähtärin eläinpuistossa sattui 21.2.2017 tilanne, jossa 7-vuotiaan pojan käteen kävi kaksi sutta kiinni. –?Peruskoulussa mennään enemmän ryhmän mukana ja kuunnelleen sitäkin, mitä mieltä isä ja äiti ovat. Kokoomus pääsi 14,1:een prosenttiin, kristillisdemokraatit 8,7:ään. Vahvimmat yritykset ovat selvityksen mukaan sen sijaan SDP:n ehdokkaiden hallinnassa. –?Yläkoululaiset äänestävät ihmisiä, jotka he tuntevat tai tietävät entuudestaan. Luku oli selvästi suurempi kuin vuoden 2012 kuntavaaleissa, jolloin äänestäjiä oli 8 267. Asiasta uutisoi aiemmin Yle. Kyselyn mukaan joka viidennellä koululaisella ei ole mieluisaa harrastusta. Ursula Vepsäläinen kertoo äänestäneensä vihreiden nuorta Iida Peltoniemeä. Terveysrikoksen osalta syytä epäillä kynnys ylittyi. Lopulta kaavailtiin 20 prosentin korotuksia päiväja rikesakkoihin. En usko kummempia vastauksia olevan saatavissa, koska sääntöjensä mukaan puolue ei perustele jäsenhakemuspäätöksiään, Halla-aho sanoo. Myös kriisinhallintajoukkojen tukikohdissa Irakissa ja Libanonissa oli mahdollisuus äänestää ennakkoon. Länsipuiston yläkoulussa ykköseksi äänestettiin Johanna Paloranta (30 ääntä), jaetulle toiselle sijalle pääsivät koulupoliisi Juha Puurula ja keskustan Petri Toff eri (15 ääntä). Tastulan jälkeen Kiviniityn yläkoulun kärki näytti seuraavalta: Tarja Harju-Karhula (sd, 29 ääntä), Juha Puurula (21), Sami Simpanen (vas, 16), Matshouda Bakadiasa (13), Miika Kiiskilä (12) sekä Janne Mild ja Roy Pietilä (vas, 11 ääntä). Hän kuitenkin sanoi, ettei tiedä, pitääkö väite paikkaansa. Nuorisovaaleissa toistuvat samat kummallisuutensa kerta kerran jälkeen. LAUANTAINA 8.4.2017 KESKIPOHJANMAA 24 www.laaturemontti.fi Kokkolan yksikkö SOITA 06 2410 2686 Nyt se vuotaa, emäntä huokaa Korjaa katto ennen kuin kosteus pääsee rakenteisiin! • Katto 2 päivässä • Tehokas ja laadukas asennuskonsepti • Vesivekin kestävät kattovarusteet • Tuotteet omalta tehtaalta Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREM ONTTI! Katso laaturemo ntti.fi Paikalliset pojat! www.laaturemontti.fi Kokkolan yksikkö SOITA 06 24110 2686 Korjaa katto ennnen kuin kosteus pääsee e rakenteisiin! jj •• Katto 2 päivässä Ka Kaatt ttto 2 ppääiv ivväs äss sssä • • Tehokas ja laadukaas asennuskonsepti •• Vesivekin kestävät kkattovarusteet •• Tuotteet omalta tehhtaalta Pyydä tarjous ja voita ILMAINEN KATTOREM ONTTI! Katso laaturemo ntti.fi Paikalliset pojat! pojat! 292 Jospa kuitenkin äänestäisit kauko-ohjattua valtuutettua MAURI NYGÅRD toisinajattelija.. Lain mukaan terveysrikos on rangaistavaa tapauksissa, joissa tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikotaan esimerkiksi kuluttajaturvallisuuslakia. HS selvitti yli 10 000 kuntavaaliehdokkaan yrityskytkentöjä ja -taustoja sekä näiden yritysten nykymenestystä. Molemmat saivat seitsemän ääntä, mikä kertoo äänten suuresta jakautumisesta. Myös niissä liikkuminen saattoi olla vaikeaa esimerkiksi korkeiden kynnysten ja raskaiden ovien vuoksi. Äänestysprosenttimme oli 85,3. Perusteena on, että suoritettujen tutkintatoimien perusteella ei todennäköisesti tultaisi saamaan näyttöä törkeästä huolimattomuudesta, joka on terveysrikoksen täyttymisen edellytys. Torstaina julkaistun Ylen kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus oli 9,7 prosenttia. Kun lehden mukaan tarkastelussa ovat pelkästään eduskuntapuolueet, on kaikkien riskialtteinta yritystoiminta, jos sen johdossa tai hallinnossa on perussuomalaisten kuntavaaliehdokas. Vaalipaneeleilla on iso merkitys äänestysinnon nostattamisessa. Perussuomalaisten jäsenet saavat osallistua kesäkuun puoluekokoukseen ja äänestää uudesta puheenjohtajasta, minkä on arvioitu houkuttelevan puolueeseen uusia jäseniä. HS-selvitys: Kokoomuksen ehdokkailla eniten liiketoimintaa HELSINKI (STT) Hallitus ei aja enää lakiesitystä sakkojen korottamisesta. Lisäksi jotkut äänestyspaikat olivat pieniä, ahtaita ja meluisia. –?Tässä vaiheessa puolueiden välisiä eroja on vielä aika vaikea hahmottaa. –?Meillä panelistien keski-ikä taisi olla reilusti yli 40 vuotta, Lammi sanoo. Selvästi eniten ennakkoon äänestettiin Espanjassa, jonka ennakkoäänestyspaikoissa annettiin yhteensä 3 342 ääntä. Ylen vaalikoneessa hänen vaalilupauksensa kuuluu, että ”Kokkolassa ei saa tehdä koulujen karsimista”. Halla-aho ei pyydä selvitystä jäsenyysasiasta Perussuomalaisten puoluekokouksessa kaikki puolueen jäsenet saavat äänestää puheenjohtajasta Jussi Halla-aho (vas.) ja Sampo Terho ovat vahvimmat ehdokkaat perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi. –?Väitän, että numeron 69 nouseminen aina esille kertoo jonkinlaisesta protestiäänien antamisesta, Lammi sanoo. Ähtärin eläinpuiston susiturman tutkinta lopetettu HELSINKI (STT) Suomen ulkomaanedustustojen äänestyspaikoissa annettiin kuntavaalien ennakkoäänestyksessä yhteensä 9 409 ääntä, kertoo ulkoministeriö. Voitimme aktiivisuudessa lukion, kuten aina, sanoo historiaa, yhteiskuntaoppia ja lakitietoa opettava Mikko Metsäranta. Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestettiin tänä vuonna 78 maassa, joissa oli yhteensä 125 äänestyspaikkaa. Kiviniityn toimipaikassa annettiin sata hyväksyttyä ääntä, joista keskusta sai 29 kappaletta. –?En ole pyytänyt ketään selvittämään asiaa enkä aio pyytää. Kolmanneksella yläkoululaisista ei ole mieluista harrastusta Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Vetävät sloganit ja tutut nimet. Perustuslakiin törmännyt esitys on nyt haudattu, kertoi lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok.). Poliisi pyysi myös asiantuntijalausunnon Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesilta. Toiseksi suosituin oli vasemmisto 16 äänellään. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Välittömästi tämän jälkeen toinen susi tarttui käteen. Kokkolan yhteislyseon lukiossa opiskelevat Ursula Vepsäläinen, Mikko Kivelä, Viljami Koskela ja Oskari Sysimetsä äänestivät nuorisovaaleissa. Kolmanneksi äänestetty kokoomuksen Juha Puurula sai kuusi ääntä. Korotusaikeet koskivat päiväsakkoja, rikesakkoja ja yhteisösakkoa. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen ja aloitti tutkinnan nimikkeellä vammantuottamus. Rangaistusten koventamiselle ei löydetty kriminaalipoliittisia perusteita eli että ne esimerkiksi vähentäisivät rikollisuutta tai ylinopeuksia. –?Miikan suosioon vaikuttaa myös se, että hän osallistui järjestämäämme vaalipaneeliin. Hänen mukaansa hyväksyttyjen ja hylättyjen hakemusten suhde on sama kuin ennenkin. Terveysrikos edellyttää täyttyäkseen tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Kiviniityn yläkoulussa eniten ääniä sai vasemmiston 59-vuotias Seppo Tastula (30 ääntä). Useissa ennakkoäänestyspaikoissa puutteita HELSINKI (STT) Helsingin Sanomien selvityksen mukaan kuntavaaliehdokkaista eniten kytkentöjä yrityksiin on kokoomuksen ehdokkailla. Samaan kiinnitti huomiota muutama viikko sitten Kokkolassa vieraillut Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom, jonka mukaan ”Kokkolassa on yllättävän vanhoja ehdokkaita siihen nähden, että kyseessä on yliopistokeskuskaupunki”. Sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset ja RKP jäivät 4,4:ään, vasemmisto 3,3:een prosenttiin. Kohu-slogan muistettiin Yläkoulun puolella tulokset näyttävät toisenlaisilta. Lähinnä katson kotikylälläni sitä, kenen naama on isoimmalla esillä vaalimainoksissa. Tarkastuksilla selvitettiin paikkojen esteettömyyttä, saavutettavuutta ja vaalisalaisuuden toteumista. Koululaisten mukaan harrastuksen puutteen syitä ovat esimerkiksi tarjonnan puute, korkea hinta ja kavereiden tai ryhmän puuttuminen. Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoi aiemmin tällä viikolla, että hakemuksista on hylätty 7–9 prosenttia. Niillä pääsee pitkälle yläkoulujen ja lukioiden nuorisovaaleissa. Eniten koululaisia kiinnostivat muun muassa laskettelu, uinti, parkour, tanssi, elokuvat ja valokuvaus. Hän sai kahdeksan ääntä eli yhden enemmän kuin kokoomuksen Esa Yli-Hallila. Tolvanen toteaa, ettei rangaistuksia voi korottaa vain sillä perusteella, että valtio tarvitsee rahaa. Kaksi eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian virkamiestä teki viime viikon torstaina yllätystarkastuksen seitsemään äänestyspaikkaan. (KP) Pohjanmaan syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjä on tutkinnanjohtajan esityksestä tehnyt päätöksen Ähtärin eläinpuiston susiturman esitutkinnan lopettamisesta. Suomalaiset ennakkoäänestivät innolla Espanjassa HELSINKI (STT) Useassa ennakkoäänestyspaikassa on ollut puutteita vaalisalaisuuden turvaamisessa. Tapahtumain kulku oli alustavien tietojen, rikospaikkatutkinnan sekä puhuttelujen mukaan sellainen, että on ollut syytä epäillä jonkun rikkoneen kuluttajaturvallisuuslakia. Alkujaan aikeena oli tuplata päiväsakot. –?Tietenkin ihmisille herää kaikenlaisia ajatuksia. –?Esimerkiksi Tuomo Puumalan nimi löytyy taas kärjen tuntumasta (sijalla 4.). Poika oli mennyt susiaitauksen ääreen ja laittanut kätensä niin lähelle, että susi pääsi tarttumaan käteen ja vetämään käden aitauksen sisäpuolelle. Oppilaat vetosivat komppaniapäällikköön, että Miika saatiin armeijasta paikalle, naurahtaa Kokkolan yhteislyseon rehtori Raimo Lammi. Lammi jatkaa, että keskusta on ollut nuorisovaalien hallitsija aiemminkin. Hän sanoi, että hylkääviä päätöksiä oli tullut ”melko paljon”. Tutkinnan edetessä poliisille ilmoitettiin, ettei vammantuottamuksesta vaadita rangaistusta, joten asian tutkinta vammantuottamuksen näkökulmasta päätettiin. Keskusta dominoi Kokkolan suomalaisen lukion molemmissa toimipaikoissa puolueista eniten ääniä sai keskusta. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Tutut nimet ja vetävät sloganit Kokkolan nuorisovaaleissa huomattiin, että nuoria ehdokkaita voisi olla enemmänkin ”Puolueiden eroja vaikea hahmottaa” Jouni Nikula (KP) Kokkolan yhteislyseon lukiolaiset Viljami Koskela, Oskari Sysimetsä, Ursula Vepsäläinen ja Mikko Kivelä antoivat äänensä nuorisovaaleissa. Hänen mukaansa vaalipaneelia rakennettaessa havaittiin, että Kokkolasta ei tahdo löytyä nuoria ehdokkaita. Esitys sakkojen korottamisesta tyssäsi perustuslakiin HELSINKI (STT) Yläkoululaisista jopa kolmannekselta puuttuu mieleinen harrastus, selviää valtakunnallisesta koululaiskyselystä. Kirkkonummella, Nurmijärvellä ja Tuusulassa oli puutteita vaalisalaisuuden turvaamisessa. –?Käsittelyä ei enää jatketa lakivaliokunnassa. –?Selittävä tekijä löytyy Miika Kiiskilästä, entisestä oppilaastamme, joka veti 23 ääntä – reilusti enemmän kuin toiseksi sijoittunut vihreiden Iida Peltoniemi (19 vuotta), sanoo Lammi. Esimerkiksi pyörätuolia käyttäville ei ollut esteetöntä äänestyskoppia, vaan heidän syliinsä annettiin alusta. Raimo Lammin mukaan lukiolaisten äänestysaktiivisuus nuorisovaaleissa vähenee sitä mukaan, mitä pidemmälle opiskelu etenee. Halla-aho ja myös perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoitteleva eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ovat samaa mieltä, että vaalivoitoksi voi kuntavaaleissa kutsua paikkamäärän lisääntymistä. Itselläni ei ole asiasta tietoa, mutta numeroiden perusteella jäsenhakemusten määrä ja hyväksymisprosentti on suurin piirtein sama kuin yleensä kuntavaalien alla, europarlamentaarikko Halla-aho sanoi perjantaina. Halla-ahon mukaan perussuomalaisten suurin riski vaaleissa on, että kannattajat tai potentiaaliset kannattajat eivät ole tyytyväisiä ja jättävät äänestämättä. Kokoomus sai 12 ääntä, sosiaalidemokraatit 9, kristillisdemokraatit 7, perussuomalaiset 5 ja RKP 2 ääntä. Mikko Isotalo HELSINKI (STT) Perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoitteleva Jussi Hallaaho sanoo, että hän on saanut puolueen kentältä ”jonkin verran” yhteydenottoja ihmisiltä, joiden jäsenhakemusta puolueeseen ei ole hyväksytty. Vielä viime viikonloppuna Halla-aho sanoi Ylelle, että hän on saanut käsityksen, että uusiin hakemuksiin on suhtauduttu nihkeästi. Suomalaisilla aluksilla laivoilla järjestetyissä ennakkoäänestyksissä äänesti yhteensä parisataa miehistön jäsentä. Kun edellä mainitut asiat olivat selvillä, päätyi tutkinnanjohtaja esittämään syyttäjälle esitutkinnan lopettamista. Jos ehdokas on vielä jollain tavalla tuttukin, ääni on helppo antaa, sanoo Sysimetsä. Oikeusasiamies selvittää havaitut puutteet vaalisalaisuuden toteutumisessa. –?En ole perehtynyt politiikkaan, mutta Iidan esiintyminen vakuutti koulumme vaalipaneelissa. Kolmanneksi tuli keskustan Jyrki Ojala. Koskela ja Kivelä kertovat äänestäneensä keskustan ehdokasta. Pojan käteen tuli vakavat vammat, joiden hoitamiseksi hänet kuljetettiin Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Toiseksi eniten äänioikeutta käytettiin Yhdysvalloissa, jonka äänestyspaikoissa äänesti 515 henkilöä. Kiviniityssä jaetulle ykköspaikalle äänestettiin keskustan 33-vuotias Matshouda Bakadiasa ja 37-vuotias Johanna Paloranta. Tällaiseen tulokseen päädyttiin, kun oikeusministerin kanssa neuvoteltiin, että asiaa ei viedä eteenpäin, kansanedustaja Tolvanen sanoi. Poliisin tutkinnan perusteella on käynyt ilmi, ettei kukaan ei ole tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella laiminlyönyt kuluttajaturvallisuuslain säännöksiä. Raimo Lammi heittää, että keskustan ykkösasema ”muistuttaa jo pohjoiskoreamaisia lukemia”. Poliisi suoritti tapahtumapaikkatutkinnan ja puhutti tapahtumapaikalla olleita aikuisia. Ääniharavaksi Kokkolan yhteislyseossa nousi keskustan 19-vuotias Miika Kiiskilä, opiskelija. Kokkolan suomalaisen lukion toimipaikoissa, Kiviniityssä ja Kokkolan yhteislyseossa, epäviralliset kuntavaalit järjestettiin viime viikolla yhteistyössä toimipaikkojen yläkoulujen kanssa. –?Äänestin Miika Kiiskilää, sillä hän oli tuttu opiskelijakunnan hallituksesta, sanoo Koskela. Tastulan menestykseen saattaa vaikuttaa hänen tarttuva ja valtakunnallistakin huomiota saanut sloganinsa, jossa puhutaan siitä, kuinka ”kalja kusettaa mutta Seppo ei”. Terhon mukaan myös ääniosuuden kasvua voisi kutsua voitoksi. Vuoden 2012 kuntavaaleissa perussuomalaiset sai 12,3 prosenttia äänistä, mikä toi noin 1?200 paikkaa valtuustoihin