. . . . – Erkki ja Veikko. . . Aluepolitiikan tulevana linjana hän kannatti eri puolilla maata olevien kasvukeskusten kehittämistä. Siitä putkesta tehdään nimenomaan paikka, missä koko perheet voivat nauttia lajista. . Lisäksi konkurssipesällä on erinäisiä ostovelkoja, joista merkittävin on pudasjärvinen Arctic Puu 900 000 markan saatavallaan. . . . . Kaupungin ja järjestöjen edustajat kertoivat, että palkinnot liikkuivat asteikolla "tuhansia markkoja". . Pekkalaa ja samassa kilpailussa viidenneksi sijoittunutta Veikko Palsamäkeä juhlittiin Haapajärven kaupungintalolla tiistaina illalla. Harvardista avustajansa välityksellä tiistai-iltana Suomen aikaa tavoitettu Esko Aho totesi, ettei hän kommentoi hovioikeuden päätöstä ennen kuin on tutustunut koko tuomiolauselmaan. . . Finnvera Oyj:n saatava on noin kaksi miljoonaa markkaa. .14-15 Sää . Ihalaisen taakse ovat asettuneet teollisuuden, yksityisten palvelualojen sekä kuntaja valtiosektorin keskeisimmät liitot. Hiihtoliiton johdon ja mm. . Sivu 5 Kokkola peruskorjaa +8 4-8 m/s Sivu 16 Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) Kokkolassa tiistaina vieraillut sisäministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Ville Itälä varoi ottamasta kantaa Kokkolan alueen mahdollisuuksiin päästä ensi vuonna nimettävien kasvukeskusten joukkoon. Ihalainen vastasi olevansa valmis jatkamaan, jos tukea löytyy. . Kaiken kaikkiaan aamumyräkästä selvittiin varsin vähin vahingoin. . .9-10 Ulkomaat . . . . Väestön ja yritysten keskittyminen vain muutamiin kaupunkiseutuihin ei ole kuitenkaan Itälän mielestä hyvä suuntaus. . . . . Sivu 6 Itälä kävi Kokkolassa Sisäministeri Ville Itälä. . . Kuva: Timo Talus Kyllä siirtyy. Miksei meilläkin voisi olla kunnon paikka harrastaa lajia, silloin kun ulkona ei ole lunta. Nivalapuun toiminnalle on jo löytynyt jatkaja, joka on Ruukin Puunjalostus Oy:n perustama Ruukki Component Oy. Pietarsaaren seudulla sähkön jakelu sujui täysin häiriöittä. . . Asiaa tutkivat Oulun keskusrikospoliisi yhteistyössä Haapajärven kihlakunnan poliisin kanssa. . . . . Ainakin Kokkolassa vain tärkeimpiä pääkatuja ehdittiin aurata kelvolliseen kuntoon vielä yhdeksään mennessä. . . . . puheenjohtaja Esko Ahon oikeusavustaja Olli Rauste ilmoitti tiistaina, että heidän puolensa tutustuu rauhassa hovioikeuden päätökseen ja harkitsee sen jälkeen valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta. . . Krp:n komisario Seppo Rautava Oulusta kuvaa juttua erittäin laajaksi, jossa puhutaan useiden miljoonien markkojen vahingoista velkojille. Lämminhenkisessä tilaisuudessa HaaAs, Haapajärven Invalidit ja kaupunki ojensivat kukin mestariampujille pienet kirjekuoret palkinnoksi pitkästä reissusta. Kiitellessään mestariampujia kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Kärkkäinen sanoi, että ainakin yhdellä tavalla paralympialaiset ovat olympialaisia vaativammat. . .3-6 Kotimaa . Hänen mukaansa Nivalapuun johtoa epäillään ainakin kirjanpitorikoksesta sekä vientiluottoihin liittyvistä epäselvyyksistä. Petri Karjalaisella riitti tiistaiaamuna nietoksia siirrettäväksi. . . Tässäkin mielessä olette meille esimerkillisiä urheilijoita ja esikuvia. . . Yksi uusi porras lajin muodikkuudessa on hiihtoputken saaminen tavallisten kansalaisten käyttöön pääkaupunkiseudulle. . .11 Kulttuuri . . . . . . . . . . . . Sivu 3 Myräkästä selvittiin tuurilla ja maltilla Kotimaa s Kuuden keskeisessä asemassa olevan SAK:laisen ammattiliiton puheenjohtajat pyysivät tiistaina SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaista jatkamaan tehtävässään seuraavan viisivuotiskauden ajan. .21 Tv, Radio . . . Sivu 7 Ihalainen jatkanee Lauri Ihalainen jatkanee SAK:n johdossa. Kuva: Clas-Olav Slotte Osmo Vasala NIVALA (KP) Nivalapuu Oy:n konkurssissa nousee velkojen kokonaismäärä yli 15 miljoonan markan. – Pyrimme sillä tavoin korvaamaan edes vähän ampumaurheilijoiden voimakasta ja kallista panostusta lajiinsa, kaupunginjohtaja Asko Järvinen totesi. . . Erityisesti sitä syövät kasvaneet korkomenot. . . – Vastasit, että muutama laitakymppi pitäs vielä saada keskemmäs. Kasvukeskusten määrästä ei ole tehty hallituksessa mitään ratkaisua. Esimerkiksi Korpelan Voimalla pidettiin ihmeenä sitä, alueella sattui vain yksi pienehkö katkos. Sivu 18 Aho ei kommentoi. . . . Vastaavaa ei sattunut koko viime talvena kertaakaan. Rautatieliikenne sujui aikataulujen mukaan, mutta lennot eivät. . Nivalan Osuuspankin toimitusjohtajahan "erosi" samana päivänä ilman irtisanomisaikaa, kun Nivalapuu haettiin konkurssiin. . Kuva: Lehtikuva/ Kimmo Mäntylä s Helsingin hovioikeus lievensi tiistaina annetussa päätöksessä tuntuvasti STT:n dopingjutussa saamia rangaistuksia ja vahingonkorvauksia. Kun ammuit muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran täydellisen sarjan eli 60 kymppiä, kysyin, miten voit enää kehittyä. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Keskiviikko A B Tänään . . . . .12-13 Mielipide . . . – Veikkaan, että silloin kun Vantaan putki on totta, murtsikasta tulee muoti-ilmiö koko pääkaupunkiseudulla. Konkurssissa on ilmennyt myös rikostutkintaan johtaneita epäselvyyksiä. . . . . . Sivu 17 Tunneleilla imua maastohiihtoon Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) – Erkki. . Kruunupyyhyn puoli kahdeksaksi saapuva DC-9-aamuvuoro joutui kääntymään Vaasaan ankaran sivutuulen ja kiitotien surkean pidon takia. Tehtaan tuotantolinjat pyörivät kahdessa vuorossa. . Vammaisurheilussa kilpailijoilla on takanaan "ylimääräinen alkuerä", vammautuminen ja siitä selviytyminen. . Myös Nivalan Osuuspankin ylimmän johdon ja yrityksen väliset kuviot ovat poliisin kiinnostuksen kohteena. . – Tarkemmat rahasummat epäillyistä väärinkäytöksistä selviävät lähiviikkoina, kun yrityksen kirjanpito saadaan tarkastetuksi, kertoo Rautava. Homma sujui konevoimin. . . .16 Urheilu . . . . . . . . Poliisi tutkii epäselvyyksiä Nivalapuun velat nousevat yli 15 miljoonan markan +8 +6 Hannu Lehto IVALO (KP) Maastohiihdon lajipäällikkö Antti Leppävuori uskoo, että murtomaahiihdosta tulee muoti-ilmiö lähitulevaisuudessa. . . . . Sivu 17 ”Paria laitakymppiä korjattava” Pekkalaa ja Palsamäkeä suitsutettiin Haapajärvellä Kalle Kärkkäinen, Kyösti Niinikoski ja Asko Järvinen onnittelivat kaupungin puolesta Sydneyn mestariampujia Erkki Pekkalaa ja Veikko Palsamäkeä. . Tiistaisessa velkojain kuulustelussa todettiin suurimpana velkojana olevan Nivalan Osuuspankin, jonka saatavat ovat noin 12 miljoonaa markkaa. . . .22-23 IRTONUMERO 7 MK Nro 301 KESKIVIIKKONA 1. . . Suurimman potin vievät peruskorjattavat koulut ja päiväkodit. Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi (KP) Sakea lumimyrsky puuroutti aamun tieliikenteen tiistaina eri puolilla Keski-Pohjanmaata. . . . . . . . MARRASKUUTA 2000 Maakunta Sisältö Sääennuste s Kokkolan kaupunki ennakoi ensi vuodelle kuluvaa vuotta huonompaa tulosta. Muun muassa Pietarsaaressa tuuli yltyi yöllä kovimmissa puuskissa jopa kahteenkymmeneen metriin sekunnissa. . Huonoksi tulevaa budjettivuotta ei silti voi luonnehtia. . Pienempiä velkojia ovat Nivalan kaupunki, 400 000 markkaa ja Tapiola-Yhtymä, joka velkoo TEL-maksuja noin 400 000 markan arvosta. . . Pekkala ampui ilmakiväärillä paralympialaisissa hopeaa ja hävisi iranilaiselle voittajalle vain millimetrin. . . Miten varoja kehittämiskeskuksiin ohjataan, on vielä myös avoinna. . . . . Näin kuvaili Haapajärven Ampumaseuran puheenjohtaja Ilkka Heittokangas suojattinsa Erkki Pekkalan sinnikkyyttä ja peräänantamattomuutta. . . . . . Kaupunki käyttää omiin investointeihin 45 miljoonaa markkaa. . . . . . . – Vuosien aikana kiekkoilijat ovat menneet halleihin, jalkapalloilijat ovat menneet halleihin, silloin kun ulkona ei voi pelata. . . . . . . . . . . . . .17-19 Sarjakuvat . . . . .7-8 Talous . Kaupunginjohtajan budjettiesityksessä vuosikate laskee toistakymmentä miljoonaa markkaa. .2 Maakunta . Autoilijat matelivat pöpperöisessä kelissä maltilla ja tuurilla. .
menn. – Lapset ovat aikuistuneet ja lähteneet opiskelemaan, ja olemme Inger-vaimoni kanssa kahden. Avajaiset to 2.11. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Pe klo 19 Komian tähäre -revyy, ensi-ilta. 0400-633054. EKL:n Vaasan piiri: Kulttuurikilpailut (ryhmäesiintyjät) Kurikan monitoimitalossa ti 7.11. Jos kaikki sujuu hyvin, uuden skylift-auton alusta on palokunnantalon pihalla Koskelan syntymäpäivänä. Tunsin silloin olevani maailman yksinäisin mies, pelastuspäällikkö Kari Koskela kuvaa tunnelmiaan viime marraskuussa Pietarsaaren pommiräjähdyksen ensi hetkillä. EL:n K-P:n piiri: 13.-19.2.2001 SHloma Ystäviä etsimässä Lehmirannassa. p. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.com Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Lestijärvi Soi kunniaksi Luojan -hengellisen musiikin konsertti su 5.11. Sen koin myös viime marraskuussa Isollakadulla. Marianna Slobodeniouk. – En tiedä, onko minusta tullut iän myötä jotenkin pehmo. Kela:n edustaja kertoo mm. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . 8224637. Ritva Marjomaa. Pietarsaari Svenska Gårdens onsdagscafé. klo 18. Ilm. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. klo 18. Hakulomakkeita yhdistyksistä ja Eiralta p. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kokkolan kaupunginteatterissa Myrskypääsky to 2.11. Ennen eläkkeelle lähtöään Koskela toivoo näkevänsä Pietarsaaressa toteutuneena vielä yhden tavoitteistaan, uuden palokunnantalon. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Pianoilta, Antti Siirala, to 2.11. Viiden nykykeraamikon teoksia ja esineitä, jotka on poltettu Elban puu-uunissa, esillä Roosin talossa 5.11. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. klo 19. – Se on kautta linjan hyvä kööri, huippuporukkaa. Elton ei ollut paikalla ensimmäisessä istunnossa, mutta hänet kutsutaan todistajaksi myöhemmin. V:n 2001 toiminta, piiristä Aino Siipola. Mutta saa kai palopäällikkökin joskus itkeä. Loma-anomusten palautus. Koskela puolestaan sanoo luottavansa koko palomiesja sairaankuljettajakuntaansa. Kokkolanseudun Parkinsonkerho: Kokoontuminen to 2.11. 442 572 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Elton John väittää, että PriceWaterhouseCoopers -yhtiö on jättänyt tilittämättä hänelle kyseisen jättisumman. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Venäläisiä klassikoita -laulumusiikin konsertti su 5.11. Hänen aloitteensa pohjalta Pietarsaareen saatiin kielikylpyopetus. – Tuntuu hyvältä, kun huomaa, että ihmiset luottavat ja turvallisuuden tunne palaa. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Nyt King tekee paluun teatteriin kauhuoopperalla. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. 7.45. Lars von Trierin tuorein elokuvahitti on Dancer In The Dark. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Kun Kokkolassa osataan erityisesti kaikki kemian teollisuuteen liittyvä, Pietarsaaressa voitaisiin panostaa öljyntorjuntaan. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. paikka). Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. GBK: Junioripäättäjäiset Kiviniityn koululla su 5.11. Merijärvi Pyhäjokisen Kaija Saaren maalauksia kirjastossa 3.-30.11 . Lestijokilaakson Keuhkovammayhd: Kokoont. Makkelikerho: Kokoont. klo 15.15 toimistolla, Kauppatori 2 II krs. Kokkola Yhteinen maanpuolustustilaisuus Koulutustalolla, Pohjoinen ohikulkutie, ke 1.11. Haluaisin muidenkin huomaavan, että vaikka lapsia onkin ikävä, tämä voi olla hienoa aikaa parisuhteessa. l.autokuljetus. Ilm. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . saakka. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 29 262 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Ylivieska Ylivieskan seudun musiikkiopiston iltasoitto ke 1.11. Elton John haastoi kirjanpitäjät LONTOO (STT–Reuters) Tuittupäisenä tunnettu poptähti Elton John nähdään pian tuomioistuimessa. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,10 Aluesivut mv 5,60, 2-v 5,90, 4-v 6,50 Urheilumuistio 5,60 Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 590,-; värillinen 650,Miljoonamarkkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. Ilm. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Eläkeliitto Himanka: Kahvitilaisuus to 9.11. P. klo 19 käsityöl. klo 18 Tervakartanossa. klo 11 Työväentalolla. Seinäjoki Kaupunginteatterissa Viiru ja Pesonen telttailevat ke klo 10 ja 12, to klo 9 ja 11, pe klo 9 ja 11. Varaukset 14.11. Parasta pelastusalan työssä on Koskelan mukaan se, että voi olla uudelleen lujittamassa turvallisuuden perustaa katastrofin satuttua. Jalkapalloa ja kunnallispolitiikkaa Koskela sanoo, että vaimonsa tuen ansiosta hän on voinut tehdä kaiken sen, mitä hänen harrastuksiinsa ja uraansa liittyy, ensin jalkapalloilijana josta piti tulla valmentaja, mutta tulikin kansainvälinen merkittäviä otteluita tuominnut erotuomari, sitten urallaan etenevänä palomiehenä sekä 90-luvulla valtuutettuna ja teknisen lautakunnan jäsenenä. Oulainen Valovoiman Ilma-valokuvanäyttely Taidetalo Väinölä 5.11. Koskelan mielestä "äkseeraus" ei ole mistään kotoisin. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Palokunnantalolla hän tarjoaa syntymäpäiväkahvinsa torstaina klo 14–19. klo 15 Lomakylä Trullevi. Kjell Samuelsson, Ruotsi, Lars & Rolf Edberg, Helsinki, Janne Nyholm, Närpiö. Esitykset lopetettiin viiden viikon jälkeen ja tappiota kertyi yli 50 miljoonaa markkaa. Eniten hän pelkäsi toissakesäisessä Teollisuustien palossa, itsekin paineen kaatamana tulimeren tuntumassa. K-P:n os: Johtokunta ma 6.11. Georgiassa toimiva 350 jäsenen seurakunta saa totutella jokseenkin uusiin talouspuitteisiin. Ilm. klo 19 seurakuntakodissa. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Siellä on mökki, jossa kaksi toisiaan vihaavaa veljestä viettävät aikaansa. p. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Matti Korkiala, laulu, Jouni Somero, piano. bussi talli klo 7, Koivuh., Yksp.r., Teht., Mar., Kat., A.Chyd., Kaarl., Halkok., Kaanaanm.t., Huhd., Oul., Nahk., MH, Vaasant. Liikealan os. Heimo p. klo 19 Konservatorion sali. klo 11. Muusikko vaatii peräti 20:tä miljoonaa puntaa (yli 200:aa mmk) suurelta kirjanpitoyhtiöltä. ympäristöins.opiskelijoiden tekemä Kiinalainen päivällinen to 2.11. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 15.5.2000 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1020 mk 12 kk 1095 mk 6 kk 520 mk 6 kk 574 mk 4 kk 350 mk 4 kk 390 mk 3 kk 265 mk 3 kk 297 mk 2 kk 180 mk 1 kk 99 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kokkolan Eläkeläiset: Lähtö Himangalle 9.11. maksaa kyydin. – Olin ollut alalla 30 vuotta, ja ensimmäisen kerran joku kysyi minulta, miltä minusta tuntui. Runopiiriläisten ohjelmaa. ammattikoulun auditoriossa to 2.11. Seinäjoelle. alv) Perhealbumi erillisen hinnaston mukaan Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Laskutuslisä 20,Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . MARYS (STT–AP) Pienen amerikkalaisen seurakunnan elämä mullistuu, kun se sai yllättäen 60 miljoonan dollarin (420 mmk) perinnön. klo 19 ja pe 3.11. Irma p. ja terv.alan oppilaitos, auditorio. Tervakartano 14.11. erikoishedelmät ja kasvikset. klo 16. klo 19 yläasteen sali. Syksyn tapahtumat. klo 19-20 Ruotsalaisen yläasteen alasalissa. Kalajoki Nivalan Mieslaulajat kirkkokonsertti Kalajoen kirkossa su 5.11. Palomiehet myös pitävät huolta toisistaan. Teatteri 3.2.2001 Tampereelle. – Näissä kolmessa oli kysymys enemmästäkin: yhdyskunnan perusrakenteen ja turvallisuuden horjumisesta. Tied. 8253105. Jumalaan heidän tulee turvautua, muistaa, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa hänen käskyjään." Ps. Vaasa Hugo Simberg, sadun, fantasian ja lempeän kuoleman kuvittajana luento ke 1.11. Ilm. Siksi vesiklosetti nähdään ikkunassa tummana varjokuvana, kertoi hankkeen puuhamies Tim Sweed. Tunteet sallittuja palomiehenkin työssä – Tässä työssä saa olla rakentamassa uudelleen turvallisuutta onnettomuuden kohdatessa, Kari Koskela sanoo roolistaan. Gabriel Fauré: Requiem, su 5.11. Myös sen sammuttamisessa Koskela oli mukana. Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän noin kahdeksan viikkoa. Perinteistä "läähätän ja läkähdyn" -periaatetta kunnioittavaa pornoteosta von Trier ei sentään lähtisi luomaan. Aineellisia resursseja uudistus ei niinkään vaatisi, vaan se pikemminkin tehostaisi toimintaa ja toisi säästöä. Pikkukirkolle sievoinen perintö ST. Sana: "Hän sääti Jaakobille säädöksensä, hän antoi Israelille lakinsa ja käski meidän isiämme opettamaan ne omille lapsilleen, jotta tulevakin polvi tuntisi, jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat ja kertoisivat omille lapsilleen. 8313886 iltaisin. 2 riviä, sis. Kokkolanseudun Reumayhd: Kerhoilta to 2.11. Pommiräjähdyksen ja Teollisuustien palon lisäksi Pietarsaaren suuriin onnettomuuksiin kuuluu Pedersören kirkon palo 80-luvulla. saakka. Tied. Katariinaan ja Mercurius BuuMi:iin, Isokatu 29. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Ikkunassa nähdään tahdikkaasti tummennettu vesiklosetin siluetti. Kokkolanseudun Invalidit: Pohojalaasten pikkujoulu 25.11. kuntoutuksesta. Kokkolan Sotaveteraanit: Hallitus kokoont. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Taidetta Sveitsistä Näyttelyhallissa 5.11. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . – Valkoinen pönttö saattaisi erottua ikkunassa liian selvästi niin, että se varastaisi huomiota Kristukselta. Kokkolan Eläkkeensaajat: Kurikkaan 7.11. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . klo 11. – En tiennyt aluksi politiikasta enkä kunnallisista asioista mitään. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Kokoontuminen ke 8.11. Oulainen Lea Laven, Esa Nieminen ja Riskit herrat ke 1.11. saakka. Johtokunta klo 12. Kannus Marianne Kaustisen grafiikkanäyttelyn avaus ke 1.11. Kerho normaalisti. Oman laitoksen resurssit alkavat Koskelan mukaan olla kunnossa. Maryn yhdistynyt metodistikirkko sai suurperinnön liikemieheltä, joka ei ollut käynyt kirkossa yli 20 vuoteen. 18.11. saakka. klo 14 ja 19. Taidelaarissa. Romanttisten laulujen ilta su 5.11. Kokkolan Maaja kotitalousnaiset: Tutustuminen 7.11. Ykspihlajan Eläkeläiset: Kerho ke 1.11. klo 19 Kannuksen tk. Yhdistykset Leena Nygård PIETARSAARI (KP) – Istuin tässä työpöytäni ääressä, kun kuului valtava pamaus. Elizabeth Tyler, maalauksia ja grafiikkaa, Galleria Stenman 9.11. VR Eläkeläiset: Pikkujoulu 28.11. 6.11. – Jotta Pietarsaareen saataisiin tällainen keskus, tarvitaan seudun kuntien yhteistä tahtoa ja aktiivisuutta. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . 040-5427322. klo 12. Eteläväylä, Kokkola. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei paloalalla tarvita kovettuneita machomiehiä eikä turhia sankareita. Kokkolan Eläkkeensaajat: Hengellinen tilaisuus srk.keskuksen lähetyssopessa to 2.11. Torstaina marraskuun 2.päivänä 50 vuotta täyttävä Koskela tuntee elämän kohdelleen itseään hyvin. 13, ke 1.11. klo 19 Galleria Justuksessa. Kalajoen Eläkeläiset: Johtokunta kokoontuu Tähtelässä ke 1.11. St. Aurinko nousee: Kokkolassa 8.09, (pimeä päättyy 7.17) Helsingissä 7.44, Utsjoella 8.42 Aurinko laskee: Kokkolassa 16.12, (pimeä alkaa 17.04) Helsingissä 16.23, Utsjoella 15.33 Nimipäivät huomenna: Topi, Topias ja Tobias, ortodokseilla: Ahto ja Ohto Nimipäivät tänään: Pyry, Lyly, Gun ja Gunhild, ortodokseilla Kosma, Kuisma ja Taimi Tänään Keskiviikkona 1.11. Dosentti Markku Hyyppä kertoo sosiaalisen pääoman Pohjanmaan rannikolle tuottamasta terveyslisästä ruots. Vapaa pääsy. klo 19 yläasteen sali (lopp.myyty). Pelastustoimessa tapahtuu parhaillaan paljon. 8318115, 050-3480186. 8289495. Aluekeskusten välillä olisi myös työnjakoa. klo 10.30, askartelu ma 30.10. EL:n K-P:n piiri: SH-loma hengellinen viikko Karemajoilla 15.-21.11. n. Kalajoen Diabeteskerho: Kokoont. 040-7042710. (06) 827 2000 ark. klo 15. Crapperin ikkuna on osa kirkon sisustusta, joka kuvaa paikallisia saavutuksia. – Tämä tuntuu epätodelliselta, myönsi pastori Derek McAleer. menn. K-P:n Syömishäiriöperheiden Tuki: Yhteinen ilta nuorisotalo Hansalla, Torik. Pohjanmaan Syöpäyhd. Jokilaakson Jobittomat: Kynttilöiden valm. Runebergista ke 1.11.2000 klo 14.30. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. 70 Eläkeläiset: Päiväkahvit ma 6.11. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. KVL Kokkola: Pikkujouluja teatterimatka 2.12. (06) 827 2234, . KPS: E-89 jun., harj. Kirkon vuosibudjetti on ollut viime aikoina 285 000 dollaria. Urheiluväki tuli minua sinne vaatimaan, jotta Tellus-hallin saataisiin. saakka. Dakota klo 15, Kissa kuumalla katolla klo 15 (suuri näytt.). – En ymmärrä mikä pornoelokuvan tekemisessä muka on niin kamalaa, tanskalainen ohjaaja totesi ja lisäsi vielä perään, että niinkin tärkeän asian kuin pornografian vähättely on lähinnä säälittävää. Raija p. Samalla tavalla kuin kaksi edesmennyttä toisiaan vihannutta setäänsä. Thomas Crapper syntyi St. Eläkeliitto Kälviä: Piirin 25 v.juhlaan Sieviin 11.11. Kokkolan Sydänyhd: Tietoa sydänpotilaan sosiaaliturvasta 2.11. Vier. klo 18.30. klo 11.30. 8634125. klo 13 pienet kentät, klo 15 isot kentät. Lawrencen kirkkoon Britannian Doncasterin lähelle. Aila Viiperi). Kovan päivän iltana Koskelalle soitti tuttu pappi ja kysyi, kuinka tämä voi. Jutun käsittely on alkanut lontoolaisessa tuomioistuimessa. Museoamanuenssi Guy Björklund kertoo (ruotsiksi) J.L. Lauluilta "Minns du sången..." Runebergin salissa pe 3.11. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Ylivieskan seudun taideyhdistyksen vuosinäyttely 15.11. Nimen muutos, tulevaa. menn. saakka Arsis Galleriassa. Kälviän Maaja Kotitalousnaiset: Kokoont. klo 19. Nivala Jokilaaksojen musiikkiopiston oppilaskonsertti to 2.11. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Koskela näkee suurena mahdollisuutena, ei uhkana, suunnitelman Suomen jakamisesta noin 30:een pelastustoimen aluekeskukseen. klo 13 OP:n kerhohuone, V krs. P. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Pohjanmaan Syöpäyhd. Kuva: Leena Nygård 50-vuotias. Hengellinen piiri ti 7.11. Mervi Finnilä Kalajoen apt:sta kertoo perusvoiteista. sivu 12,20 12,90 14,30 tekstissä 11,10 11,70 13,00 tekstin jälkeen 11,10 11,70 13,00 takasivu 12,20 12,90 14,30 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Kaustinen Amm.korkeakoulun kiinal. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. saakka. klo 12, keskustelupiiri maanantaisin alk. Eira p. Suuren käymäläkeksintönsä hän teki Lontoossa. Härmän kuntokeskus. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Esimerkiksi palojen ehkäisyyn ja koulutukseen voitaisiin panostaa paremmin. Sievi Helena Halonen-Korven taidenäyttely 2.-27.11. klo 18 Pelimannitalo. Aira p. Kaksikielisessä kodissa varttunut Koskela sanoo valtuustossa ajaneensa kaksikielisyyden asiaa ja käyttäneensä puhuessaan sekä suomea että ruotsia. 7.11. Hän korosti, ettei kukaan ole pitänyt ikkunaa Jumalan kunnian tai kirkon halventamisena. Ohjelmaa, puhe Matti Hänninen. klo 18-20 Klan sos. Prov. P. Tervakartanon Juttutupa. Se oli raju juttu. Joukolla mukaan. Kingin ensimmäinen vierailu teatterimaailmassa, näytelmä teoksestaan Carrie, epäonnistui yli kymmenen vuotta sitten Broadwaylla perusteellisesti. Alexandra Huhtala, mezzosopr., Bella Bash, sopr., säest. klo 14 Tervakartanossa. Unilukkarin gospel-konsertti pe 3.11. Lawrencen lähikylässä Thornessa vuonna 1836. Eihän tämä mitään yhden miehen sotaa olekaan. klo 19 koulukeskus. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . 4-hengen mökki vapaa. Ykspihlajan Työväen Näyttämöllä www.Isabella, ensi-ilta la 4.11. klo 19 Konservatorio. klo 14 Haapaveden kirkko. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Yhd. 13.11. klo 18 neuvonta-asema. to 2.11. 2000 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Menolista Lyhyesti Lars von Trier suunnittelee pornofilmiä BERLIINI (STT–Reuters) Palkintoja ja mainetta runsaasti pokannut tanskalaisohjaaja Lars von Trier haluaa tulevaisuudessa tehdä pornoelokuvan, kertoo saksalainen elokuva-alan julkaisu Cinema. klo 18.30. Koskela voi myös myöntää pelänneensä. Neliapilassa ti 7.11. Eniten hän pelkäsi sisällä hallissa olevien kahden palomiehen puolesta. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . yhd:n tiloissa, Siltatie 5. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . 8350131 5.11. Tulevaisuuden arvot, Vaasan taiteilijaseuran vuosinäyttely Vaasan taidehallissa 5.11. seurakuntatalolla. klo 19 Päivärinnan koulun musiikkiluokassa. Himanka Kirjailijat Marja-Leena Tiainen ja Petri Hannini vierailevat kirjastossa ke 1.11. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . 44 (30.10.-5.11.) s vko Kihlauduimme 14.10.2000 Anu Tunkkari & Petri Övermark Kiitos Riitta Moilanen Kiitokset Kihlautuneet Haapajärvi Katekismus-näyttely kirjastossa 3.11. klo 13, jumppa ke 1.11. klo 18.30 Pohjanmaan museo. Vapaa pääsy. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . alkavat ma 6.11. klo 19, la 4.11. Hallitus klo 18. klo 13 Tervakartanossa. Ajankohtaista maanpuolustuksesta, Vaasan Sotilasläänin komentaja, eversti Kaarle Ruutu. Johtaa: Jarmo Junno; urut: Erkki Vähäsarja. 78:5–7. Järj. klo 18 srk.keskuksen Salonki. klo 19. Kokkolan Eläkkeensaajat: Porinakerho to 2.11. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . ti 7.11. Mol. 8311153. Stephen King tekee kauhuoopperaa PORTLAND (STT–AP) Kauhukirjailija Stephen King ei pienestä säikähdä. kirkkopyhään ja syyskok:een. klo 11. Pastori kertoi, että seurakuntalaisten keskuuteen oli laskeutunut mykistynyt hiljaisuus, kun hän oli kertonut jättiperinnöstä. Kahvitarj. klo 13 urheiluhalli (huom. Hän sanoo elävänsä juuri nyt parasta elämänvaihetta. K-P:n os: Pikkujouluristeily 10.-11.12. Ilm. On hyvä, että meillä on tässä iässä aikaa toisillemme. Raija p. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Ilmoitushinnat 1.1.2000 alkaen mv 2-v 4-v 3. klo 11. Soivan teatterikappaleen tapahtumat King sijoittaa metsään. Kuvaikkuna sijoitettiin St. Hyvänmielen Martat: Juttutuokio piiriliiton tiloissa to 2.11. Muutaman minuutin kuluttua siitä olin kaoottisella onnettomuuspaikalla Isollakadulla, ja minun oli tehtävä päätös 300 ihmisen evakuoimisesta kodeistaan. Muinaisten palolaitosten henki oli varsin hierarkkinen. klo 19. Tallinnaan. klo 10 seurakuntatalossa aih. Tunteet saavat olla työssä mukana, vaikka totta kai ne on hallittava. Lääkäriliiton paikallisosasto liiton 90-vuotisjuhlan merkeissä. Eläkeliitto Kannus: Kokoontuminen ti 7.11. klo 18.30. Teatteri Iltatähdesä Aina joku eksyy to 2.11. klo 12 (vet. klo 13 laulua, maksu. klo 19 seurakuntakodissa. klo 15. Vesiklosetin keksijälle nimikkoikkuna kirkkoon LONTOO (STT–AFP) Vesiklosetin keksijä Thomas Crapper on saanut nimikkoikkunan syntymäseutunsa kirkkoon. 8634125 (hakemus tehtävä). K-PKS:n Kultapisarat: Jumppa Hur Centerissä, Rantakatu 8-10, to 2.11. Musikaalin säveltää John Mellencamp. ke 1.11. Hänen mielestään pornoelokuvankin täytyy olla mielenkiintoinen kokonaisuus. Oulu Kaupunginteatterissa la 4.11. Äiti meidän joka olet taivaissa, viimeinen esitys su 5.11
2000 PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA Ingman JOGURTIT 1 kg 4 .90 Snellman SIKA-NAUTA JAUHELIHA/kg 19 .90 AROMI MOKKA 500 g (17,80) 8 .90 Snellman MAKSAMAKKARAT 150 g (22,22) 10 .00 3 kpl Countryside CORN FLAKES 500 g (19,80) 9 .90 Rainbow Hedelmä SEKAJUOMATIIVISTE 1.5 L (6,60) 9 .90 KALLENTORI 9-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Häiriö ilmeni ennen seitsemää, kun huoltoporukka oli pahaksi onneksi paraikaa Päiväniemessä raivaamassa linjalle kaatunutta puuta. – Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun näin on käynyt. Säällä ei ollut mitään osuutta näihin myöhästymisiin, kertoi aamuvuoronsa Kokkolassa aloittanut junansuorittaja Erik Sandberg. Jos joku aiheuttaa kolarin ajamalla kärkikolmion takaa, häntä pääsääntöisesti sakotetaan. Vetoauto pysyi pystyssä, mutta jäi linkkuun. Kokkolassa suuren osan kaupunkia pimentänyt sähkökatkos venyi poikkeuksellisen pitkään, kun virran kierosyötöt eivät pysyneet päällä. Toinen perholaisille oman kunnan luottamushenkilönäkin tutuksi tullut hakija on hallintotieteiden maisteri Pirkko Korpiaho-Hakala, joka työskentelee Kivijärvellä virkaa tekevänä hallintosihteerinä ja kirjastonhoitajana. Kolareita on niin tuhannenlaisia, ettei yhteistä linjaa voi vetää. Kun kynttilän valossa pääsi viimein aamutoimilta pihalle, vihainen tuuli piiskasi jäätävällä rännällä viimeisetkin unihiekat silmistä. Junat kiisivät lumituprussa aikataulussaan ainakin Pohjanmaan radalla tiistaiaamuna. Jos syyllisyyskysymys jää auki, kannattaa ehdottomasti kutsua poliisi. Vajaan tunnin sisällä liikenne saatiin ohjatuksi vuorottelemalla kiertotietä Alajoentien kautta. Valtuustoryhmät kokoontuvat asian tiimoilta maanantaina 6. Pienimmät niistä hoidetaan jo paikan päällä sopupuheella ja riihikuivalla rahalla ellei kaskoa ole tai bonuksia ei haluta alentaa. Tarkoitus on rakentaa seutukunnan yläasteiden, lukioiden ja Maaseutuakatemian kesken kattava virtuaalinen oppimisympäristö. Asia esitellään valtuustolle. Kuva: Urpo Nykyri LESTIJÄRVI (KP) Lestijärvellä panostetaan virtuaaliopetukseen. Sen vahingot ovat yli 100 000 markkaa. Tai sitten ukkonen oli kesällä vioittanut muuntajaa, joka ei kestänyt talvista kuormituksen kasvua. –mikäli vahinko aiotaan sopia saman tien. Työryhmän esitys tuotiin kunnanhallitukselle tiedoksi tiistai-illan kokouksessa. Pienistä rikkomuksista selviää huomautuksella. Katternön reviirillä Pietarsaaren seudulla ei kirjattu ensimmäistäkään vikailmoitusta, vaikka tuuli pillastui kovimmissa vinkoissa jopa kahdenkymmenen metrin sekuntinopeuteen. Lestijärven maksettavaksi tulisi 24 000 markkaa seuraavana kahtena vuotena. Kolmas esille noussut ehdokas on agronomi Seppo Pirttikoski, joka työskentelee Härmänmaan seutukunnan kehittämispäällikkönä. Jokaiseen kouluun hankitaan videoneuvotteluyhteydet, opettajia koulutetaan virtuaaliopetukseen ja heidän tietoteknisiä valmiuksia parannetaan. Laihasta sovusta paisuu lihava riita. Helsingistä Kruunupyyhyn puoli kahdeksaksi saapuva ysi joutui lähestymiskuviota kaarrettua kääntymään Vaasaan. Kukaan ei tiedä kolhujen määrää. Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Kaljamakelien peltikolarit ruuhkauttivat asiakaspalvelun vakuutusyhtiöissä jo maanantain ensiliukkailla. Yhdistelmä tukki koko tien. Nivalan kaupungintalolla sähkökatko kesti tunnin verran mutta joissakin rakennuksissa sähköt olivat poissa pitempään. Sähköt poikki Nivalan keskustassa Urpo Nykyri PERHO (KP) Maanantai-iltana kokoontunut kunnanhallituksen asettama työryhmä esittää, ettei Perhon kunnanjohtajan virkaa panna uudelleen hakuun, vaan valinta tehdään viiden ensimmäisellä kierroksella virkaa hakeneen joukosta. Yleensä väitetään, että ainakin toiselle osalliselle rapsahtaa välittömästi sakko, mikäli sinitakkiset sekoitetaan peliin. – Kokkola on pieni paikka. Vanhemman konstaapelin Leo Huopanan mukaan vyyhti menee umpisolmuille, kun kolarista aletaan kränätä parin viikon päästä poliisikamarilla. Sieltä se myös palasi Helsinkiin. – Poliisille annetaan mahdollisuus käyttää harkintavaltaa. Lentoaseman päällikkö Ari Nääppä pahoittelee tapahtunutta. – Nyt liikutaan sekuntinopeudessa enää viiden ja kuuden välillä, hän tarkisti aamupäivän lukemat Pietarsaaresta. Vielä 17:n maissa liikennettä ohjattiin osittain, kun ympäristöstä kerättiin rekan lastina ollutta eläinten rehuksi käytettävää melassia. Poliisi kannattaa kutsua onnettomuuspaikalle aina, jos vastapuolen rehellisyys vähänkään arveluttaa. Raivaamiseen tarvittavan kaluston hankkimiseen meni aikaa. Kaikkemme yritimme, mutta muuta emme voineet. Muualla maakunnassa häiriöitä ei juurikaan ollut. Valvoja Tomas Lundkvist sähkölaitokselta kertoi, että mittari UPM:n tehtaan katolla rekisteröi suurimmaksi tunnin keskiarvoksi 13,3. Sähkökatko alkoi aamulla kello kuuden aikaan ja kesti pari tuntia kunnes uusi muuntaja saatiin tilalle. Sen perävaunu kaatui ja 17 tonnin melassilastia levisi tielle ja ojaan. Esimerkiksi insinööri Markku Törmä Korpelan Voimasta piti suorastaan ihmeenä, että yhtiön alueella sattui vain yksi katkos Kälviän Ruotsalossa, kun kaatuva puu rusikoi langat ristiin. Timo Tallila vahvoilla Perhon johtajaksi Hallintojohtaja Timo Tallilasta on tulossa Perhon kunnanjohtaja. Hänen mukaansa olosuhteet olivat todella surkeat. Ylihärmäläisen liikennöitsijän rekka oli menossa pohjoiseen, kun se lähti heittelehtimään liukkaan kelin vuoksi. Syksyn ankarin räntäja lumimyräkkä lauhtui Pietarsaaressa vesisateeksi viiden paikkeilla, Kokkolassa taivas seestyi kymmenen maissa. Silloin kyse on selvästi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Perävaunu vaurioitui pahasti, mutta pysyi hinattavassa kunnossa. Finnair kyyditti heidät Vaasasta bussilla Kokkolaan pari tuntia myöhässä. Peltikolarin laihasta sovusta saattaa paisua lihava riita KALAJOKI (KP) Valtatie 8:n liikenne oli poikki useita tunteja Kalajoen Rahjassa tiistaina liukkaalla heittelehtimään lähteneen rekan vuoksi. Emäntä ajaa miehen autolla kolarin ja tunnustaa syyllisyyden. Tiistaisella lumimyräkällä ei Löytynojan mielestä ollut vaikutusta muuntajan särkymiseen. Sähköt palautuivat kaikille noin 15:n aikaan iltapäivällä. Suurin osa säkeistä pysyi ehjinä ja kuivina eli rehu on syötävää. lokakuuta. Pirttikoskella on Perhosta vankka maatalouselinkeinoihin ja maatalouden opetukseen liittyvä tausta. – Onneksi nämä vilpillisyydet eivät ole kovin tavallisia. Kari Viiperi (KP) Nelisen tuhatta kokkolalaista heräsi säkkipimeään tiistaihin myrskyn mylviessä nurkkapielissä. – Riittävä pito hävisi harjakoneen perästä minuutissa. Toinen Kokkolan vanhempi konstaapeli Kari Virkkala muistuttaa, että poliisi ei ole tuomari, joka jakaa syyllisyyksiä Epäselvät tapaukset hoidetaan lakituvassa. Kaikki liikkeelle saatu aurauskalusto komennettiin ensihätään siivoamaan sohjoisia pääkatuja. Myräkässä tuskien taival Sähkökatkos pimensi Kokkolan Halkokarin, Kruunupyyn lento peruuntui Maanantaina ensiliukkailla tietoon tuli useitakin ojaanajoja, ja vakuutusyhtiöiden tiskeillä kirjoitettiin vahinkoilmoituksia peltikolareista solkenaan. Koneella oli kerta kaikkiaan mahdoton laskeutua, kun lumisen kiitotien kitka oli olematon ja myrskytuuli tuiversi suoraan sivusta eli pahimmasta mahdollisesta kulmasta. Koneessa oli viitisenkymmentä matkustajaa. Valtatie 8 tukossa monta tuntia Päivi Savela NIVALA (KP) Muuntajan särkyminen aiheutti sähkökatkon tiistaina Nivalan keskustaajamassa. Jos toinen myöntää syyllisyytensä, hän saattaa myöhemmin kiistää sen ehdottomasti. Sähkökatko alkoi kello 10.15, ja asiakkaiden vikailmoitusten perusteella vikapaikka löydettiin tunnissa. Kaupungissa ehdimme paikalle kymmenessä minuutissa, ellei työn alla ole toista tehtävää, Virkkala lupaa. Sen sijaan maanantaina ensiliukkailla tietoon tuli useitakin ojaanajoja, ja vakuutusyhtiöiden tiskeillä kirjoitettiin vahinkoilmoituksia peltikolareista solkenaan. 06-8328700 1 1 1 1 ....9 9 9 9 Pouta VEHNÄJAUHOT 2 kg (0,95) 2 pss/talous 1 1 1 10 ....0 Maitokolmion KUOHUKERMA 2 dl (16,67) 3 prk 1 1 1 10 ....9 9 9 9 Atria Chick Broiler PAISTISUIKALEET 300 g (36,33) EI JÄLLEENMYYJILLE KESKIVIIKKO T KESKIVIIKKO TORST ORSTAI AI Tuoreet leipomotuotteet irtomyynnistä. Sitten kehitetään kotona ja jopa tuttavien avustuksella uusi tarina omaksi eduksi. Rajuilman rintama eteni rannikolta koillista kohti. Sähkökatkoa pitkitti odotus, sillä uusi muuntaja tilattiin paikalle Oulaisista. Lopullisen sanan kunnanjohtajan vaalissa sanoo Perhon kunnanvaltuusto kunnanhallituksen esityksen pohjalta vuoden viimeisessä kokouksessaan. Revon Sähkön alueella sattui tiistaina toinenkin muuntajavaurio. Se asennettiin paikalleen nosturiautolla. Tällainen ongelma on tosi harvinainen. Seuraavaksi kannattaa varmistaa toisen kuljettajan henkilöllisyys – mieluiten ajokortista. Vähäisenkin peltikolarin tapahtuessa pitäisi ottaa ensitöiksi ylös rekisterinumero vastapuolen autosta mahdollisen paon varalta. Muuntajavaurion syytä ei vielä tiistaina pystytty selvittämään. Se puolestaan aiheutti lyhyemmän katkoksen jo yöllä kolmen maissa Rödsössä. Pitkistä jonoista huolimatta peräänajoilta ja muilta onnettomuuksilta vältyttiin. Lestijärven kouluihin virtuaalioppia. Sähköt olivat poikki Halkokarilta ja osalta Rytimäkeä puolisentoista tuntia. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat Maakunta 3 KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Onnettomuus tapahtui hieman ennen 12:ta Roukalasta hieman Himangalle päin. Revon Sähkön työnjohtaja Pauli Löytynoja Nivalasta arveli, että vika johtui muuntajan iästä tai siinä olevasta heikosta kohdasta. Sähkökatkosta kärsivät eniten keskustan liikerakennukset ja kaupat, mutta yksityistalouksia sähkökatkoalueella sijaitsi vähän. Silminnäkijän puutteessa puntaroitavaksi jää sana sanaa vastaan. Vaikka viime talvi oli tosi paha, yhtään vuoroa ei jäänyt saapumatta. Virtuaaliopetuksen järjestäminen maksaa kokonaisuudessaan yli 1,3 miljoonaa markkaa, johon haetaan tukea EU:lta, kunnilta ja LänsiSuomen lääninhallituksen sivistysosastolta. Maltti oli valttia Hankaluuksista selvittiin maltilla ja hyvällä onnella. Perävaunu kaatui notkelmassa nurin ojaan ja osittain tielle. Kunnanhallituksen päätöksellä kunta on mukana Kaustisen seutukunnan Ohjausryhmän virtuaalikoulu -hankkeessa. Kunnanjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä on koottu niin, että siinä on sekä kunnanhallituksen että valtuustoryhmien edustus. Kari Virkkalan mukaan yleistys ei pidä paikkansa. Poliisille ei ilmoitettu liikenneonnettomuuksia. – Turvalaitevika Tampereen ja Toijalan välillä viivästytti kahta vuoroa edellisenä yönä. Osapuolten tilannekuvaukset eroavat toisistaan kuin tuli ja vesi. Etenkin syrjäiset kujat ja tiet olivat aamusta surkeassa kunnossa. Poikkeusjärjestely linjaautokuljetuksineen myöhästytti saman verran niitä sataa henkeä, jotka lensivät paluuvuorolla Vantaalle. Hallintotieteiden maisteri Timo Tallila on työskennellyt Perhon kunnassa vuodesta 1991 ensin kunnansihteerinä ja sitten hallintojohtajana vuodesta 1998. Aamuvuorolaisten matka töihin oli tuskien taivalta, kun liikenne puuroutui risteyksiin ja jalankulkijat liukastelivat sohjoissa. Virkaa hakeneiden joukosta nousi esille kolme perholaisille tuttua henkilöä ja tässä "jäsenten välisessä" kilpailussa nykyinen hallintojohtaja Timo Tallila on niin vahva ehdokas, ettei edes haastatteluja pidetty tarpeellisena. Junat aikataulussa Jos liikenne oli vaikeuksissa maalla, hankaluuksia oli myös ilmojen teillä
klo 12 mennessä. 0800 – 183 900. Pyhäjoki haluaa kuitenkin olla siinä ensimmäisessä aallossa mukana. Pyhäjoki kiirehtii kevyen liikenteen väylien rakentamista valtatie 8:n varteen välille Pyhäjoen keskusta-Viirret ja Pyhäjoen keskusta-Parhalahti sekä Parhalahden alikulkusillan toteutusta. Toisaalta uimahalliurheilutalo on sellaisessa kunnossa, että se voidaan joutua sulkemaan, ellei kunnostuksiin päästä. Entiset verot Pyhäjoella Tuotoksi arvioidaan 33 miljoonaa markkaa Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Kahden varsin hyvän vuoden jälkeen Pietarsaaren talous on kääntymässä laskuun. Kaupunginhallitus hylkäsi perusteettomana Juha Syrjälän tekemät oikaisuvaatimuksen Maija-Liisa Kitinojan esteellisyydestä päättämään esimiehensä sosiaalijohtajan palkasta. Kasvua siinä on 9,9 prosenttia. Eilen se sano, että meidän pitäisi muuttaa kokonaan meidän mökille. Siitä ei ole kuitenkaan varmuutta. Nunnauuni on edullinen ja luonnollinen tapa lämmittää. Äiti ei tykännyt ideasta, ja nyt ne aikoo laittaa NunnaUunin myös tänne kaupunkiin.” Nunnanlahden Uuni Oy on varaavien tulisijojen edelläkävijä vuosisadan kokemuksella. Viljelijä ruhjoutui kuoliaaksi Osmo Vasala YLIVIESKA (KP) Ylivieskan kaupunginhallitus ei muuttanut elokuussa päättämiään palkankorotuksia kaupunginjohtajalle, kaupunginsihteerille, sosiaalijohtajalle ja kaupunginkamreerille. Lisäksi Syrjälä katsoi menetellyn virheellisesti siinä, ettei häntä oltu kutsuttu kokoukseen kaupunginhallituksen varajäsenenä, kun varsinainen jäsen oli ollut poissa. Ensi vuodelle kaavaillut investoinnit ylittävät budjetin noin 10 miljoonalla, vaikka lainojen lyhennyksestä tingittäisiin. Tonttivero voisi olla 1-3 prosenttia. Ensinnäkin asiaan liittyvä Juha Syrjälän oikaisuvaatimus meni mitättömäksi, kun kaupunginjohtaja Harri Viitanen perui oman oikaisuvaatimuksensa. – Niin sanotuissa kasvukunnissa, kuten Espoossa ja Kauniaisissa verokertymät ovat olleet 12,9 ja 25 prosenttia. Käytännössä kysymys on pääosin määräaikaisten toimien muuttamisesta viroiksi. Vuonna 1943 syntynyt mies oli sekoittamassa lietesäiliössä olevaa lietettä traktorin perään asennetulla sekoittajalla. 06-827 2234, 06-827 2235, 06-827 2241 Ylivieska: Torikuja 2, puh. Hän on esitellyt budjettiehdotuksensa, joka ei kovin hyviä lukemia lähivuosille näytä. Hänen mukaansa nyt olisi Helsingin päässä syytä analysoida kehitystä. 08-411 0305 Kalajoki: Kantatie 2, puh. Se tyhjenee, kun Luoto saa oman yläasteen. Verotulot ovat yllättäen pudonneet miinus 1,4:een. Niinpä palkkasoppaa pantiin keittämään valtuuston ja hallituksen puheenjohtajistosta koottu työryhmä. Asian valmistelua viedään eteenpäin nopealla aikataululla, sillä virkaesitykset tuodaan valtuuston päätettäviksi jo joulukuun kokoukseen, jossa on tarkoitus lyödä lukkoon laajempikin virkapaketti. Mahdollinen valtiontuki maksimissaan olisi 45 prosenttia eli kaupungin kontolle jäisi lähes 14 miljoonaa. Koulun kunnostuksen aloitus on ajoitettu vuodelle 2003. Esimerkiksi kuntayhtymien menot nousevat. Yksikön kaikki menot tulisivat katettaviksi rakennuskohteilta perittävillä palvelumaksuilla. Samaa linjaa edetään lähivuosinakin. 2000 s KESKIPOHJANMAA Ravintolat Matkailu huomenna torstaina klo 19 Pääpalk. Pietarsaaren talous kääntymässä laskuun Verotulot putosivat yllättäen miinukselle Kaupunginjohtaja Nicke Anderssonin talousarvioesityksessä Pietarsaaren talous ei kovin hyviä lukemia lähivuosina näytä. www.nunnauuni.fi UUSI ILME Tänään naistentanssit tanssittaa Huvin vuoksi -ohjelmasta tuttu liput 35,+5,Maittava lounas arkisin klo 11–14 5 5 HOTELLI RAVINTOLA Puistokatu 93 Haapajärvi puh. Se ei kuitenkaan kaupunginjohtaja Nicke Anderssonin mukaan selitä kaikkea. (08) 761 475 5 – 02.00 5 5 TAIKAKUU TAIKAKUU 5 Sekalaiset Bingot HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärvinen maanviljelijä kuoli onnettomuudessa tiistaina aamupäivällä Kuonalla. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöverosta hallitus ei vielä tehnyt päätöstä. Koivurinteen vanhainkodin ryhmäasumiseen on varattu ensi vuodelle 5 mmk, koulutoimiston siirtämiseen kaupungintaloon miljoona markkaa ja linja-autoaseman kunnostukseen 0,5 mmk. Käväise oman paikkakuntasi NunnaUuni-kauppiaan tai NunnaUunimestarin juttusilla niin tiedät sinäkin miksi. Varsin suureksi pulmaksi lähivuosina muodostuvat kaksi suurehkoa hanketta, jotka ovat olleet listalla jo pitkään. öljyn hinta nousi NunnaUuni varaa puun lämpöenergian nopeasti ja luovuttaa sen mukavan rauhallisesti läpi vuorokauden. Ruotsinkielisen lukion korjauksen arvioidaan maksavan noin 25 mmk. Em. kuviolla pyrittiin siihen, että asiaa voitaisiin lähteä käsittelemään ikäänkuin puhtaalta pöydältä. Siinä on kasvua pari prosenttia. Elokuinen kaupunginhallituksen päätös aiheutti nurinaa ja poiki muutamia oikaisuvaatimuksia. Kuntalaisetkin ovat aktiivisesti kiirehtineet hankkeita vetoomuksella, jossa on 1 017 allekirjoitusta. 08-763 555 “Isi sanoo, että mietiskely rauhoittaa. Jotain täytyy olla verotuksessa, kun erot ovat näin suuret. Kaupungin pitäisi pystyä varautumaan sen vuoksi tulevaan ja maksamaan entisiä lainoja pois. 4 Maakunta Keskiviikkona 1.11. Se laskee kuntien verotuloja. Kunnan pelastustoimen palvelutasosuunnitelma esitetään valtuuston hyväksyttäväksi. BINGO HIMANGAN URHEILUHALLILLA Tervetuloa! Kärkimedia keskellä Pohjanmaata ilmestyy pyhäinpäivänä 4.11. Niinpä kaupunginsihteerin kuukausipalkka nousi oin 300 markalla kuukaudessa, kamreerin palkka 1 400 markalla ja sosiaalijohtajan 1 000 markalla taannehtivasti kesäkuun alusta lukien. 06-827 2234, 827 2235 ja 827 2241. Pietarsaaren suhteen se ei kerro totuutta, koska ei täältä kovin paljoa väkeä ole pois muuttanut. Pyhäjoki on päättänyt sijoittaa Siika-Pyhäjokialueliiton rahastoon 437 396 markkaa. OK 1000 mk , irtolehdellä OK 6500 mk pallorajalla 55. Yhden yrityksen eli UPM Kymmenen kokonaisvaikutus siihenkin on kuitenkin varsin suuri eli puolet. Nykyinen valtuusto on sitoutunut ruotsinkielisen lukion kunnostukseen, kun suomenkielinen korjattiin omilla varoilla. Se pitää tuntea. Kokkola: Eteläväylä, puh. Myös kiinteistöveroprosentit (0,50, 0,25, 0,65, 0,15, 0,50) aiotaan pitää ennallaan, eikä koiraveroa ole tarkoitus periä. Nyt myös entisen Revon Sähkön jäsenkunnat Kalajokilaaksosta ovat lähdössä rahastoon mukaan. Niihin ei tulevalla suunnittelukaudella ole mahdollisuutta. Kuva: Anita Salmi. Kaupunginhallitus päätti käynnistää valmistelun projektiyksikön perustamiseksi tekniseen palvelukeskukseen. Koko kuntayhtymän kattavan sopimuksen markkamäärä on runsaat 46,7 miljoonaa markkaa, josta Ylivieskan kaupungin osuus on 30 miljoonaa markkaa. Näin isoja eroja Suomen sisällä ei saisi olla, sillä siitä seuraa vaikeuksia aluepolitiikassa, Andersson huomauttaa. Hallintojohtaja Mauno Peltoketo kertoo, että kunnallisveron arvioidaan tuottavan noin 33,0 miljoonaa markkaa. Pietarsaaren verokertymässä yhteisövero on ollut myönteisenä tekijänä viime vuodet. Vattenfall Oy on lupautunut sijoittamaan alueen elinkeinoelämää kehittävään rahastoon kymmenen miljoonaa markkaa, jos kunnat sijoittavat vähintään yhtä paljon. Päätöksen asianpapereihin oheistettiin kolme eriävää mielipidettä, joiden esittäjät olivat Heikki Jokinen (kesk.), Eero Kippola (sd.) ja Pertti Korhonen (kok.). Lisätietoja varaavista vuolukiviuuneista saat valtakunnallisesta Uuni-Infosta p. Perustettavan projektiyksikön tehtävänä olisi erilaisten rakennuttajapalveluiden tuottaminen. 06-862 1285 Haapajärvi: Ståhlberginkatu 2-4, puh. Toinen pitkään odottanut hanke on uimahalli, jonka korjaukseen on merkitty vuodelle 2004 ja 2005, kummallekin 6,5 mmk. Tätä perustellaan sillä, että kaupunkikonsernissa on alkamassa mittavia ja pitkäkestoisia uudisrakennushankkeita, kuten kulttuurikeskus, Smarthouse YTEK ja uimahallin saneerausja laajennus. Konjuktuurin lasku puunjalostusteollisuudessa tuntuukin kaupungin taloudessa. Koulupuolelta ei toistaiseksi ole esitetty, mihin tiloja alettaisiin käyttää. Yhdeksi syyksi arvioidaan vuodelle 1999 ajoitettuja ansiotulovähennyksiä, joiden määrä nousi, samoin kuin vuositulo, jonka mukaan niitä voidaan hyödyntää. – Vaikuttaisi siltä, että kuilu kasvuseutujen ja haja-asutusalueiden välillä on muodostumassa. Ilmoitukset edellämainittuihin lehtiin jätettävä perjantaina 3.11. Kaupunginhallitus päätyi myös kaupunginjohtajan palkan korottamiseen elokuisen esityksen mukaan, joka merkitsee peruspalkkaan 1 588 markan kuukausikorotusta kesäkuun alusta lukien. Väestömuutto selittää osan. Soita ja kysy lisää ilmoituskonttoristamme, puh. Voit myös faxata numeroon 822 5039 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen aineisto@kpk.fi tai käydä konttorissamme. Toinen on ruotsinkielisen lukion kunnostaminen, johon on toivottu valtionosuutta. Tiukentunut taloudellinen tilanne saattaa kuitenkin hankaloittaa asioita. 08-460 730 Pietarsaari: Kanavapuistikko 19A, puh. Etelänummen lukion kunnostus 9,2 miljoonalla saatettiin loppuun kuluvana vuonna ja sen kaupunki kustansi itse. Viime aikoina se onkin mietiskellyt aika paljon. Kunnallistekniikkaan on merkitty 12 miljoonaa. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymän välisen kokonaislaskutussopimuksen ensi vuodelle. Yhteisöveron tuotto on ennakoitu noin 3,2 ja kiinteistöverojen 1,0 miljoonaksi markaksi. Pahoin rappeutunut halli vaatisi kunnostusta jo aiemmin ja monet kunnallisvaaleissa ehdolla olleet olivat sen saneerauksen takana vaalilupauksissaan. Samasta numerosta saat myös lähimmän NunnaUuni-mestarin ja -myyjän yhteystiedot. Ylivieskan johtoporras sai palkankorotuksensa Heikki Gummerus PYHÄJOKI (KP) Pyhäjoen kunnanhallitus esittää ensi vuoden kunnallisveroksi edelleen 18 prosenttia. Sama negatiivinen suuntaus on lähes kaikkialla Pohjanmaalla. Hän oli tarttunut vaatteistaan kiinni nivelakseliin, joka ruhjoi hänet. 06-724 5700 Veteli: Kirkkotie, puh. ja sen jälkeen maanantaina 6.11. Kuluvan vuoden ylijäämäksi on arvioitu noin 21,9 mmk ja ensi vuoden lukema on Anderssonin ehdotuksessa 7,4 mmk. Sen sijaan kaupunginjohtajan palkankorotusasia meni mutkikkaammaksi. Ensi vuoden yhteisöveron määräksi arvioidaan 90 miljoonaa markkaa. Mies oli menehtynyt heti. Jokainen vuosi tuo lisää korjauskuluja. Työryhmä esitti, että palkankorotukset tulisi jättää voimaan. Pietarsaaren osuus terveyskeskuskuntainliiton ja sairaalan uudistuksista on noin 6 miljoonaa markkaa. Hanke vaatii myös uusien virkojen perustamista tekniseen palvelukeskukseen. Yhtenä ratkaistavana on Rådmanin koulun kohtalo
On huomattu, että perheyhteisöllä on varsin herkkä koneisto ja yleensä ongelmat kasaantuvat saman perheen harteille, kertoo sosiaalijohtaja Jarmo Sipilä. Uusia virkoja perusturvaan Ensi vuoden toimintamenot ovat 813 miljoonaa markkaa, jossa on kasvua 5,2 prosenttia. On ummistunut isän silmä, ja käsi uuras uupunut. Lapsi päihdeperheessä. Siksi on tärkeä painottua ennaltaehkäisevään työhön, jatkaa Sipilä. Vuosikate pienenee 13 miljoonaa Korkojen nousu kirpaisee Kokkolan kaupunkia Investointeja Kokkolan kaupungin talousarvioehdotuksessa vuodelle 2001 esitetään kiinteistöjen peruskorjauksiin rahaa lähes 16 miljoonaa markkaa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalossa. 25.10.2000 Vetelin terveyskeskuksessa Rakasta Isää ja Vaaria kaivaten Seppo ja Margit Suvi, Riikka, Marjo ja Sami Heidi ja Ari Pekka ja Satu Oona Inkeri ja Antero Peter ja Lotta Tanja ja Stefan Irmeli ja Ismo Toni Petri ja Eliisa ja Robin Jaana ja Göran, Andreas ja Christian Eija ja Erkki sisaret ja veljet perh. Leif Lindqvist Kokkolalainen Leif Harald Lindqvist nukkui pois kotonaan tiistaina 31. Verotulojen kasvu on viimeisimpien tietojen mukaan kuluvana vuotena Kokkolassa vain 1,7 prosenttia kun valtakunnallinen kasvu on 4 prosenttia. Riitta perh. Lämpövoimalan rakentamiseen varataan 10 miljoonaa markkaa ja Pohjolan Voiman osakkeiden merkintään 10 miljoonaa markkaa. Summa pienentää suoraan vuosikatetta. Elina Toivonen Kiitos äänestäjilleni! Timo Pajunpää Puh. Aili Sahipakka ja lapset Lyydi Marjatta KOIVISTO Rakkaamme Nyt maailman myrskyistä päässyt on kätkössä turvallisessa. lokakuuta. – Joudumme välillä sakottamaan aikuisiakin, jotka oikaisevat ratapihan läpi, kertoo Brännkärr. Kaipaamaan jäivät lähimpinä puoliso ja lapset perheineen. Niihin käytetään budjettiesityksessä lähes 16 miljoonaa markkaa. Vähemmistöön jäänyt Kalevi Lehtomäki esitti, että kiinteistöveroja ei koroteta muutoin kuin uuden rakentamattomille rakennuspaikoille tulevan prosentin maksun osalta. – Nyt tavoite on, että henkilöstökustannukset eivät kasvaisi nykyisestä. Vainajan elämää muistelivat Taito Salonen ja sotaveteraani Eino V. Päihdeym riippuvuusongelmat. Pihtipudas kävi keskusteluja Viitasaaren kanssa, mutta Viitasaarella ei tunnettu mielenkiintoa yhteistä opistoa kohtaan. Nyt nukkuu hän, vaan herää kerran taas uutena kirkkaudessa. Sotaveteraani Aaro Sahipakka siunattiin haudan lepoon Perhon kirkossa lauantaina 28 lokakuuta. sukulaiset ja ystävät Kaivaten Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme LAURI TIKKAKOSKEN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Sipilä arvelee perhetyöntekijän maksavan vuodessa noin 110 000 – 115 000 markkaa. Tästä ja muusta junaturvallisuuteen liittyvästä oppivat tiistaina Torkinmäen koulun 3 – 6 -luokkalaiset oppilaat poliisin ja VR:n toimihenkilön opastuksella. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakeskuksessa. Hän toivoisi näkevänsä radan lähellä asuvien vanhempien opettavan lapsillensa käytöstä junaratojen läheisyydessä. 07.06.1932 Pyhäjärvellä 13.10.2000 Viitasaaren sairaalassa Tapani perh. Aihe oli vakava ja oppilaat suhtautuivat tosissaan kaikkeen heille kerrottuun. Pyhäjärvi ryhtyi kampanjaan saadakseen lisää talonrakentajia omaan kuntaan. TERVETULOA! Rakkaamme Unto Johannes HANHIKOSKI s. Valtuuston puheenjohtaja Kimmo Sarkkinen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauranen olisivat halunneet korottaa veroa neljännespennin, mutta valtuusto esti sen äänin 17 – 10. Pyhäjärvi äänesti veroprosenteista Antti Savela PIHTIPUDAS (KP) Pihtiputaan kunnanhallitus haluaa neuvotella naapurikuntiensa kanssa yhteisestä kansalaisopistosta. Lääninrajan yli Pihtipudas haluaa selvittää lähinnä päivystykseen liittyviä seikkoja. Se tieto vain tuo lohdutusta, ett´ ansiosta Jeesuksen, Hän voitti taivaan autuuden. – Nyt otamme yhteyttä muihin naapurikuntiin ja katsomme löytyykö sieltä päin yhteistä säveltä, Pihtiputaan kunnansihteeri Mauri Jouppi kertoo. Terveyskeskuksen vuodeosastolle on tulossa kolme uutta sairaanhoitajan virkaa. Hän tuli lukuisille tunnetuksi etenkin osallistumisestaan seurakuntatyöhön. Tunnin aikana oppilaat saivat valistusta käyttäytymisestä junissa ja niiden yhteydessä, tasoristeyksien, ratapihojen ja sähköistettyjen ratojen läheisyydessä. Lopputuloksena kuitenkin oli, että kaupunginhallituksen esitykset pitää voimassa nykyinen tuloveroprosentti ja korottaa kiinteistöveroja menivät läpi. – Leikkivät junanryöstöä, jatkaa Hjulfors. – Äyrejä kaupungille kertyy jopa kaksi prosenttia aiempaa enemmän. Hänen mukaansa ennaltaehkäisevä ja lastensuojelu näkökulmaa painottava perhetyö voi vähentää raskaita erikoissairaanhoidon menoja. Vuosikate on meillä ongelma samoin kuin muillakin kunnilla. Opetus on osa jo viisi vuotta jatkunutta valtakunnallista "Juna tulee!" -kampanjaa. Oppilaat saivat tavallisen oppitunnin sijasta tunnin verran tietoa junaturvallisuudesta. Pekka Sakari Hietapelto siunattiin haudan lepoon Pyhäjärven kirkossa lauantaina 28. – Pelkään pahoin, että tämän korjaaminen ei onnistu pelkästään kiinteistöveroa korottamalla, Vanhanen kertoo. Valtuusto hyväksyi kaupungin tonttien alennusmyyntikampanjan tuhannen markan kappalehintaan. PEDERSÖRE (KP) Tien oikealta puolen rekka-auton eteen hypännyt hirvi sai törmäyksessä pahoja vammoja ja kuoli välittömästi. Ville Korpela KOKKOLA (KP) Junaliikenne Suomessa on suhteellisen turvallista, jos junaa käyttävät osaavat toimia oikein ja varoa vaaroja raiteiden läheisyydessä. Taloussuunnitelmassa rahaa varataan 5 miljoonaa vuodelle 2002 ja 12 miljoonaa markkaa vuodelle 2003. Kaupungin liikelaitosten investointeihin varataan rahaa 61 miljoonaa markkaa. Kaupungin liikelaitokset, kuten satama-, energiaja vesilaitos tulouttavat kaupungille 24 miljoonaa markkaa. Pahoin ruhjoutuneen hirven lihat käytetään koiranruuaksi. Vapaa pääsy. Se on kova tavoite, koska palvelujen tarve kuitenkin kasvaa. Pihtiputaan kunta aikoo kartoittaa myös kunnallisen yhteistyön paloja pelastustoimessa. Sarkkinen perusteli kantaansa terveysmenojen huimalla kasvulla, joka pitäisi saada katettua myös ensi vuonna. Vuosikate on vuoden 2001 budjettiesityksessä 6,8 miljoonaa markkaa, kun se kuluvan vuoden talousarviossa on 20 miljoonaa markkaa. Koulurakennuksista eniten rahaa, 2,3 miljoonaa markkaa, varataan Chydeniuksen ala-asteen siipiosan peruskorjaukseen. Liikuntapuolella uimahallin korjauksiin käytetään lähes miljoona. Siunauksen toimitti kirkkoherra Esko Heloneva. – Kasaantuvat ongelmat perheessä voivat tulla myöhemmin maksamaan kunnalle pitkän pennin. Siitä henkilöstömenojen osuus on 317 miljoonaa markkaa. Vanhusten palvelutasoa halutaan parantaa perustamalla avopuolelle kolme uutta kodinhoitajan virkaa. Budjetissa verotulojen osuus on yhteensä 479 miljoonaa markkaa ja valtionosuuksien 159 miljoonaa markkaa. Ympäröitte meidät kukkasilla, lohduttavilla sanoilla ja kehoititte jaksamaan, kun AARO SAHIPAKKA siirtyi ajasta iäisyyteen. Pyhäjärven hallintojohtaja Markku Vanhanen arvioi, että valtuuston verolinjaus, valtion toimet ja menojen kasvu johtanevat yhdessä säästötoimiin ensi vuonna. Myöskään kotipalvelun tai päivähoidon resursseja ei voida jatkuvasti venyttää. Lautakunnan esityksen mukaan ennaltaehkäisevälle sosiaalityölle on yhä enenevässä määrin tarvetta, eikä yksi perhepäivähoitaja pysty hoitamaan kunnan lastensuojelutyötä. Veturinkuljettaja Kurt Hjulfors kertoo junaturvallisuusopetuksen olevan tärkeätä varsinkin torjuttaessa ilkivaltaa, joka hänen mukaansa on lisääntyvä ongelma. Pihtipudas haluaa yhä alueellisen opiston. Siunaus toimitetaan Kaustisen kirkossa lauantaina 4.11.2000 klo 11.30, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla, mikä näin ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. Kaupunginjohtaja Antti Isotalus toteaa, että henkilöstön säästöohjelma on toteutunut hyvin. 050-566 8887, e-mail: timo.pajunpaa@kolumbus.fi Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme NANNI HEIKKILÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Lähimpinä suremaan jäivät puoliso, sukulaiset ja ystävät. 06.12.1918 Alavetelissä k. Lestijärven päiväkodin johtaja on esittänyt perhetyöntekijän tehtävään perhepäivähoitajan sijaisuutta ja perhetyössä tänä syksynä toimineen henkilön siirtämistä perhetyöntekijäksi ensi vuoden alusta. Tälle vuodelle Vanhanen ennustaa neljän miljoonan markan miinusmerkkistä katetta ja jopa lähelle 10 miljoonan markan negatiivista tulosta. Puoliso ja lapset perh. Riutta. – Kiertävä perhetyöntekijä ohjaisi ja neuvoisi kriisissä olevia perheitä. Junaturvallisuus elintärkeää Torkinmäen koulussa valistettiin Aihe oli vakava ja oppilaat suhtautuivat tosissaan kaikkeen heille kerrottuun. Kiinteistöveron korotukset hyväksyttiin äärimmäisen niukasti 14 – 13. Tiistaisessa kokouksessaan Lestijärven kunnanhallitus päätti hyväksyä esityksen ja viedä sen edelleen valtuustoon. o.s. Orava s. Nyt yhteisöverojen arvioidaan kasvavan noin kymmenellä miljoonalla markalla. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla adressien luvun jälkeen lastenlapset puolisoineen lauloivat Veteraanin iltahuudon. Kaupungintalon remontteihin budjetissa varataan miljoona markkaa. Yleistä kiinteistöveroprosenttia valtuusto korotti 0,5 prosentista 0,55 prosenttiin ja loma-asunnoista perittävää veroa 0,8 prosentista 0,85 prosenttiin. Lestijärvi palkkaa perhetyöntekijän KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. – Erityisesti ratapihoilta on pysyttävä pois, koska nykyaikaisia, sähköllä kulkevia junia ei välttämättä ehdi kuulla taikka nähdä, kertoo vanhempi konstaapeli Mikael Brännkärr. Esimerkiksi sähköjunien vaijerin lataus voi tappaa kahden metrin etäisyydeltä. Toisaalta yhteisöverossa siirrytään menettelyyn, jossa kaupungin kertymä muodostuu pelkästään paikkakunnalla toimivien yritysten pohjalta. Yhteistyössä Aklinikka, Kokkolan seudun opisto ja sosionomi-opisk. Honkaharjun vanhainkodin peruskorjaukseen tai uuden rakentamiseen määrärahoja ei ole varattu ensi vuodelle. Lisäksi hän osallistui viime vuosina erittäin aktiivisesti heimotyöhön Marin maassa Venäjällä hyödyntäen omaa ammattitaitoaan siellä tapahtuneeseen rakennustyöhön. Marketta Pulkkinen lausui Väinö Havaksen runon. Lapset perheineen Rakkaat ystävät. lokakuuta Hän oli syntynyt 16.4.1949 Kokkolassa. Kiitos osanotosta. – Esimerkiksi täällä Kokkolassa olivat pienet pojat peittäneet etelään menevän raiteen kaarteen kivillä. Jälkeenjääneisyys näkyy suoraan kaupungin tuloverokertymässä. Suuria investointeja on energialaitoksella. Veronkevennykset katetaan kuitenkin lähinnä kuntien veroista joten vähennysten lisääntyminen on aiheuttanut ainakin meille ongelmia, Vanhanen taustoittaa. Kiitos myös Vetelin terveyskeskuksen henkilökunnalle ja Perhon kotisairaanhoidolle isämme hyvästä hoidosta. Lämpimästi Teitä kaikkia kiittäen. Storkohmon kaatopaikan kaasunkeräysjärjestelmän rakentamiseen käytetään 1,8 miljoonaa markkaa. Muistotilaisuus päättyi Esko Helonevan loppurukoukseen. Muista investoinneista suurin yksittäinen kohde on Vanhansatamanlahden rantojen rakentaminen, johon varataan ensi vuodelle 3,5 miljoonaa markkaa. Sauli Lapinoja oli syntynyt Himangalla ja palveli pisimmän jakson ansiotyöajastaan Outokumpua. Tunnin päätteeksi oppilaat saivat viedä kotiin VR:n junapelin, jossa oikein vastaamalla junaturvallisuuskysymyksiin saattaa voittaa lahjamatkakortteja. Juha perh. Rahaa käytetään 1,6 miljoonaa markkaa myös väestövastuuseen, sillä maaliskuun alussa terveyskeskuksen ykkösja kakkosalueet tulevat väestövastuun piiriin. Pyhäjärven tuloveroprosentti on ensi vuonna 18,75 prosenttia. Sosiaalija terveyslautakunnan on talousesityksessään varattava määräraha perhetyöntekijän palkkaamiseen. k. Siunauksen toimitti pastori Kaija Tiirola. Taloussuunnitelmassa sitä varten on miljoonan markan määräraha vuodelle 2002 ja kymmenen miljoonan markan määräraha vuodelle 2003. Kuva: Ville Korpela Antti Savela PYHÄJÄRVI (KP) Pyhäjärven valtuusto äänesti kolmeen kertaan ensi vuodelle tulevista veroprosenteista. Kirkonmäen urheilukentän rakentamiseen rahaa varataan 2 miljoonaa ja Kirkonmäen jalkapalloalueeseen 700 000 markkaa. Kaupunki ei yllä ensi vuonna yhtä hyvään vuosikatteeseen kuin kuluvana vuonna. Päiväkodeista Kiviniityn päiväkodin korjauksiin esitetään 2 miljoonaa ja Kirkonmäen sekä Halkokarin päiväkotien korjauksiin kumpaakin 1,1 miljoonaa markkaa. Pyhäjärvellä peikkona ei ole niinkään yhteisveron tuoton hiipuminen vaan tuloverojen supistuminen viimevuotisesta 58 miljoonasta 55 miljoonaan. Lisää voimavaroja on tulossa vain vanhustenhuoltoon ja terveyspalveluihin. Kiviniityn yläasteen ja lukion remonttiin budjetissa on vasta suunnittelurahaa 200 000 markkaa. Lastenlastenlapset lauloivat Mirkan säestäessä kanteleella. Tuloverojen kasvu ongelma Ongelmallista budjetin rakentamisessa on Isotaluksen mukaan ollut sekä tuloveron että yhteisöveron arviointi. Kampanjan järjestäjiä ovat Valtionrautatiet, poliisi, Ratahallintokeskus sekä liikenneja viestintäministeriö. Rahaa peruskorjauksiin Kaupungin omiin investointeihin budjetissa on rahaa vajaat 45 miljoonaa markkaa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Jarmo Saksman. Uusia virkoja ja uutta palkkarahaa tuleekin lähinnä perusturvan ja terveydenhuollon palveluihin. Arvioidut kustannukset ovat 24 miljoonaa markkaa. Asuinrakennusten kiinteistövero nousee Pyhäjärvellä 0,3 prosentista 0,4 prosenttiin. Asiantuntijaluentoja Länsipuiston koululla 6.13 ja 20.11-00 klo 18.30-21.00. Oppilaat saivat myös tietopaketin raideliikenteestä Suomessa, junien nopeuksista, jarrutusajoista ja painosta. Tosin lapset eivät ole ainoita, jotka kaipaavat muistutusta junaturvallisuudesta. Onnettomuus sattui valtatie kahdeksalla kilometrin päässä Lepplaxista etelään kello yhdeksän aikaan tiistaina. Hän hoiti lukuisia luottamustoimia Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa, mutta erityisen läheinen hänelle oli Lompolon kristillinen toimintakeskus Kittilässä, jonka kokkolalaiset hankkivat 70-luvun puolivälissä ja jonka kehittämisen isänä Sauli Lapinojaa voidaan perustellusti pitää. Kaupunginjohtaja Antti Isotalous esitteli tiistaina budjettiesityksensä, joka ei toiminnallisesti paljoa poikkea kuluvan vuoden talousarviosta. Se tietää lääkäreiden palkkakustannusten nousua ja kahta uutta terveydenhoitajan virkaa. Mari Hautamäki LESTIJÄRVI (KP) Lestijärven kunta aikoo palkata perhetyöntekijän. lokakuuta. Hilja Tytärniemi siunattiin viimeiseen lepoon Haapajärven vanhalla hautausmaalla lauantaina 28. Kaupan päälle rakentaja saa maksuttoman vesija viemäriliittymän sekä ostokortin. Se on suunnattu raiteiden läheisyydessä sijaitsevien taajamaalueiden lapsille. Tervetuloa Lohtajan metsästysseura HIRVIPEIJAISET Venäläisiä klassikoita laulumusiikin KONSERTTI Keski-Pohjanmaan konservatorio sunnuntaina 5.11.2000 klo 19.00. Budjetti perustuu nykyisiin veroasteisiin eli veroprosentti on 18,75 eikä kiinteistöverojakaan ole tarkoitus nostaa. Miten läheisenä selviän. Vajaan seitsemän miljoonan markan vuosikatetta ei voi pitää tyydyttävänä, sanoo kaupunginjohtaja Antti Isotalus. Torkinmäen ala-asteen loppuihin korjaustöihin varataan 1,3 miljoonaa markkaa. Kuolleita Kiitokset Sekalaiset Sauli Lapinoja Varhain maanantaiaamuna 30. Suurimman potin investoinneista syövät päiväkotien ja koulujen peruskorjaukset. Kunnassa vilkutetaan vihreää Viitasaaren aluepelastuslaitokselle, mutta samalla halutaan aloittaa neuvonpito pelastustoimesta lääninrajan yli pohjoiseen. – Itse asiassa nyt pitäisi olla nollavuosi investoinneissa, mutta se ei ole realistista, hän sanoo. Vuosikatetta syövät nopeasti nousseet korot, jotka aiheuttavat ensi vuonna kaupungille viiden miljoonan markan lisäkustannukset. 2000 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia Konsertit HIRVIPEIJAISET LA 4.11.2000 KLO 11–16 HOURAATIN MAJALLA Kutsumme lohtajalaiset, maanomistajat ja muut yhteistyökumppanit. Kaikki kiinnostuneet, tervetuloa. Hänen sananjulistustaan saatiin kuulla varsinkin Rauhan Sanan tilaisuuksissa. Hirvi kuoli rekan alle Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupungin ensi vuoden talousarviolla pyritään ylläpitämään nykyinen palvelutaso. Talousjohtaja Jarmo Nissi kertoo, että uutta lainaa investointeihin otetaan ensi vuonna 30 miljoonaa. lokakuuta kuoli Kokkolassa rakennusmestari Sauli Sanfrid Lapinoja 68 vuoden ikäisenä. Eli 500 000 markan talosta 1 500 markasta 2 000 markkaan. siskot perh. Kaupunginhallitus on käsitellyt budjettiesitystä kertaalleen ja veroprosenteista se päättää ensi maanantaina. Liput 30 mk. – Talous on kohtuullisen terveellä pohjalla, mutta se on tiukka. Siunaus toimitettu hiljaisuudessa 29.10.2000. sekä muut sukulaiset ja ystävät Nyt tyhjä sija kodissamme on, jott´ ei kukaan täyttää voi
Tämä olisi tulkittavissa niin, että hammashuolto ei tavoita kaikkia maakunnan lapsia tässä ikäryhmässä. Kesäyliopisto täytti opetuksellista aukkoa Leena Ahlholm YLIVIESKA/HAAPAVESI (KP) – Täällä viritelty laaja yhteistyökuvio vaikuttaa ensikuulemalta aika hyvältä, sanoi alueja kuntaministeri Matti Korhosen (vas.) erityisavustaja Olli Alho tiistaina Oulun Eteläisen 3 seutukunnan yhteisen aluekeskusohjelman valmistelusta. Valtiovalta suhtautui nuivasti maakunnan päättäjien esittämiin aloitteisiin. Määttälä vauhditti korkeakouluhanketta. Testien tekeminen rajataan Itälän mukaan tarkkaan terveydenhuollon henkilökunnalle. Maakunnan kehittämiseksi elettiin toiminnan aikaa 60-luvulla. Kuva: Clas-Olav Slotte Satu Ojala Kalajoelta on suorittanut Oulun yliopiston teknillisessä tiedekunnassa diplomi-insinöörin tutkinnon. Silti yliopistojen työ ei saa palvella vain yhteiskunnan käytännöllisiä vaatimuksia. Hakemuksia arvioimaan asetetaan asiantuntijaraati, ja valtioneuvosto tekee päätökset aluekeskuksista ensi keväänä, hän sanoi. Pienissä sairaanhoitopiireissä hakeudutaan yleisemminkin keskussairaaloiden poliklinikoille terveyskeskusten sijasta, Harju totesi. Tätä todistaa myös terveyskeskuskäyntien suhteellisen matala prosenttiosuus eli 55 %. Hakuaikaa on maaliskuun loppuun. Kokkolan vierailullaan Itälä kävi keskusteluja kaupunginjohdon kanssa ja tapasi paikallista kokoomusväkeä. Kadettikunta on ottanut tehtäväkseen muistojen tallentamisen. Heillehän se nimen omaan kuuluu. Testien ottamista yhdenmukaistava lainsäädäntö on vasta työryhmän valmistelussa. – Kuitenkin niillä 12-vuotiailla keskipohjalaislapsilla, joilla on reikiä hampaissaan, on niitä vastaavasti enemmän kuin muualla maassa. Ohjelmaan sisältyi hartaus, lausuntaa ja musiikkia. Yhä edelleen tarvitaan opettajan ja oppilaan vuorovaikutusta. Siikalatvan seutukunta käsittelee asiaa marraskuun alkupuolella. Hallituksen linjan mukaan aluekeskuksia perustetaan tasapuolisesti ympäri maata, vähintään yksi kuhunkin maakuntaan. Kokonaan reiättömiä purukalustoja löytyy peräti 53,6 prosentilta maakunnan kaksitoistavuotiailta. Oli paljon opiskelemaan lähteviä ja samalla pysyvästi pois muuttavia. Aluekeskusten lukumäärä voi olla 30–40, sanoi Alho. Ainakin, jos sattuu edustamaan tilastojen keskiarvoja ja asumaan mieluummin lähempänä rannikkoa kuin sisämaassa. Kuva: Clas-OIav Slotte Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) Kesäyliopistotoiminnan käynnistäminen 35 vuotta sitten Kokkolassa oli erittäin merkittävä askel Keski-Pohjanmaan maakunnan taloudellisen ja henkisen pääoman kehittämisessä. Maakuntaliitossa Viljo S. Oulun Eteläisen 3 seutukunnassa toimii nyt 16 kuntaa, ja Rantsila on vielä tulossa mukaan. Itälä ei ymmärrä väitteitä oikeiksi. Valtioneuvosto on lisännyt eri ministeriöiden määrärahoja huumeiden käytön torjumiseksi, Itälä sanoi tiistaina Kokkolassa. Esimerkiksi naapurimaakunnassa Keski-Suomessa oli terveyskeskuskäyntien prosentti 67 ja vastaavasti erikoissairaanhoidon prosentti vain 22, kun se Keski-Pohjanmaalla oli 37. Alhon mukaan tämä on siemenrahatyyppinen ja tulee vain yhteistyön pyörittämiseen. Tähänkin lääninlääkäri Harjulla on selitys valmiina. Liikkuvan poliisin asema poliisiorganisaatiossa, kihlakuntakuntauudistus ja aluehälytyskeskus ovat Itälän mukaan vielä valmistelussa olevia asioita. – Aluekeskuksilla tarkoitetaan keskuskuntia laajempia luonnollisia toiminnallisia työmarkkina-, palvelujen hakuja kuntien yhteistyöalueita. Varsinainen hankerahoitus tulee eri hallinnonaloilta. – Peruskoulujen ala-asteilla testien tekeminen on tietysti ongelmallinen asia. Tästä kertovat myös erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit, jotka ovat Keski-Pohjanmaalla Länsi-Suomen läänin korkeimmat. Kesäyliopistotoiminnan aloittaminen nytkähti liikkeelle 1964, jolloin Kokkolan kaupungilta saatiin lupaus vastata pääosasta kesäyliopiston kustannuksista. Yliopistot säilyttävät tiedon valtaväylän roolinsa. Sotaveteraaneja on 150 000, joista naisia on noin 45 000. – Vaikka tavoite omasta maakuntakorkeakoulusta ei toteutunutkaan, se ei tarkoita, että maakunnan päättäjien pyrkimykset olisivat olleet epärealistisia. verkostoitumiseen, valmistelun kattavuuteen ja koordinointiin, päättäjien ja virkamiesten sitoutumiseen, osallisuuteen ja sosiaalisesti kestävään kehitykseen. – Maakuntien liitot saavat sisäministeriön kirjelmän ohjelmakriteereistä lähipäivinä ja haku julistetaan auki marraskuussa. Perustettiin toimikunta, johon tulivat Salmela, Kustaa Vilkuna, Veikko Anttila ja Heikki Pöntiskoski sekä Kokkolan kaupungin ja maakuntaliiton edustajat. Valmistelun pohjana on Kärkihanke 2000 -ohjelma, josta on saatu rahoitus mekaanisen puunjalostuksen sekä langattoman tiedonsiirron ja mediatuotannon hankkeisiin. Siten uudistusten vaikutuksiin Pohjanmaalla hän ei ottanut yksityiskohtaisempaa kantaa. Keskipohjalaisten terveys hyvä Länsi-Suomen väestön sairastavuus tilastoitu Keskipohjalaiset sairastavat hieman läänin keskiarvoa vähemmän, tulkkasi lääninlääkäri Simo Harju tilastoja tiistaina Kokkolassa sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisille järjestetyssä seminaarissa. Ympäristö kokee yliopistot tärkeiksi. Alho oli menossa 3 seutukunnan muodostaman Oulun Eteläisen yhteistyöryhmän kokoukseen Haapavedelle. Muun muassa tällainen totuus ilmenee tänä vuonna ilmestyneestä Länsi-Suomen väestön sairastavuuden analyysi -tilastokirjasta. Mutta oli myös kehittyviä ja kasvavia alueita kuten Kokkola ja jotkut Kalajokilaakson kunnat, Pöntiskoksi kuvaili elävästi perustamisajankohdan aikaa. Kesäyliopisto aloitti toimintansa 1964 Pöntiskoski toiminnanjohtajanaan ja nivalalainen professori Lauri Haikola ensimmäisenä rehtorinaan. Neljä viidesosaa heistä oli Kokkolasta tai muualta Keski-Pohjanmaalta. – Keski-Pohjanmaalla sairaanhoitopalvelujen tavoitettavuus on ilmeisesti parempi kuin maassa keskimäärin, Harju kuittaa. – Tehtäviä siis riittää. Virtuaaliyliopistojen tullessa tehtävä pysyy Raution mukaan ainakin osittain samana. Nivalaan keskitettävä ohutlevyosaaminen. Reikiintyneiden hampaiden määrää kaksitoistavuotiailla osoittavassa tilastossa keskipohjalaislapsilla on vain 1,1 karieshammasta suussaan, joka on hieman vähemmän kuin läänissä keskimäärin. Ohjelmat ratkaisevat valinnan. Tärkeää on siirtää omat muistomme tuleville sukupolville. Nivalan–Haapajärven ja Ylivieskan seutukuntahallitukset ovat tehneet jo päätökset. Vaikka kuolleisuusmittarit näyttävät keskipohjalaisittain hyviltä,ovat silti työkyvyttömyyseläkkeiden määrä ja erityiskorvattavien lääkkeiden käyttö maakunnassa selvästi maan keskiarvojen yläpuolella. Päivällä hän oli juhlapuhujana Keski-Pohjanmaan rintamanaisten 15-vuotisjuhlassa. Heti ensimmäisenä toimintavuonna opiskelijoita oli 485 ja opettajia viitisenkymmentä. Verkoston vahvuutena on myös esim. Rintamanaisten liiton tervehdyksen juhlaan tuonut puheenjohtaja Laine-Maire Kyöstilä totesi veteraanijärjestöillä riittävän vielä tehtäviä, vaikka veteraanien keski-ikä on jo noin 80 vuotta. Jonkun mielestä kouluissa tehtyjen testien tuloksia ei saisi kertoa vanhemmille. Muitakin yhteistyökuvioita on Oulun, Kokkolan ja Raahen suuntaan. Noin 95 000 asukkaan pohjan uskotaan riittävän, vaikka aluekeskukseksi pääsystä on tulossa kova kilpailu ja vääntö. Tilastokirjan koostanutta työryhmää vetänyt lääninlääkäri Simo Harju totesi kuvaavimpana mittarina käytettyjen kuolleisuuslukujen osoittavan keskipohjalaiset maan keskiarvoa terveemmiksi. Itälä kuitenkin puolustaa voimakkaasti testien ottamista yhtenä keinona huumeiden vastustamisessa. Aluekeskusohjelmasta päätetään kunkin seutukunnan hallituksessa. Hoitopaikkojen määrä on myös Itälän mielestä lisättävä. Näin totesi Keski-Pohjanmaan kesäyliopiston ensimmäinen toiminnanjohtaja, valtiotieteen maisteri Heikki Pöntiskoski oppilaitoksen 35vuotisjuhlassa tiistaina Kokkolan konservatoriossa. Maakunnan sijoittumista muihin läänin kuuteen maakuntaan nähden tutkailtiin tiistaina Kokkolassa järjestetyssä seminaarissa. Oulun Eteläisen yhteistyöryhmässä sovittiin aluekeskusohjelman valmistelijoiksi seutukuntajohtajien lisäksi yksi henkilö kustakin seutukunnasta sekä Oulun Kauppakamarin Kalajokilaakson osaston edustaja. – Kokonaiskuolleisuus ja ehkäistävä kuolleisuus ovat imartelevia lukuja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Kesäyliopistotoiminnan aloittaminen nähtiin välttämättömäksi vaiheeksi maakuntakorkeakoulua tavoiteltaessa. Itälä puolustaa huumetestejä Sisäministeri Ville Itälä puolustaa voimakkaasti testien ottamista yhtenä keinona huumeiden vastustamisessa. Seutukuntahallituksen varapuheenjohtaja Jouni Perälä uskoo yksimielisyyden mallista löytyvän sielläkin. 2000 s KESKIPOHJANMAA Tutkinnot Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) Sisäministeri Ville Itälä (kok.) myöntää, että huumetestien ottamisessa kouluissa ja työpaikoilla on kritisoitavaa kirjavuutta, kun lainsäädäntö laahaa perässä. – Yliopistojen ja yhteiskunnan välillä on nyt uudenlainen vuoropuhelu, kun aiemmin yliopistoja moitittiin norsunluutorneiksi. Kyöstilän mukaan veteraaneja on laskettu olevan vielä kymmenen vuoden kuluttua 45 000. Perustettiin oma maakuntarahasto, ja idea omasta maakuntakorkeakoulusta oli näkyvästi esillä. Ohjelman valmisteluun on tarkoitus palkata myös ulkopuolista työvoimaa. Toiminta lähti suotuisasti käyntiin Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun yhteydessä. Tunnin kestäneessä juhlassa Oulun yliopiston tiederehtori Arja Rautio pohti yliopistojen roolia, kun elämä on jatkuvaa oppimista ja maailma tiedon tulvassa. Toinen perustamiseen merkittävästi vaikuttanut henkilö oli kouluneuvos Alfred Salmela. Seuraavana vuonna opiskelijamäärä kohosi jo seitsemään sataan. Testien seurauksena tulee kiinnijääneitä ohjata hoitoon, ei rangaista. Kun läänissä keskimääräinen erikoissairaanhoidon lääkärikäyntien määrä oli 1,1 niin Keski-Pohjanmaalla käyntejä 1,4 asukasta kohti. Unelmia pitää olla, mutta aina ne eivät toteudu. Huumetestejä on kritisoitu monella tapaa. – Onneksi erikoissairaanhoidon huippuluvut ovat nimenomaan avohoitopuolella eikä osastopäivissä. Yhteistyöryhmä totesi, että Oulun Eteläisen aluekeskusohjelmaa aletaan valmistella verkostomallin mukaan. – Keski-Pohjanmaa oli 60-luvulle tultaessa korkeamman opetuksen sivuraiteella. Alhon mukaan laaja kuvio sopii hyvin sisäministeriön ja koko hallituksen valmistelulinjaan, joka pohjautuu kuntien seutuyhteistyön syventämiseen ja toiminnalliseen kumppanuuteen. Nyt yhteiskunta ja yliopistot eivät ole erillään. Tuttu totuus siitä, että rannikon asukkaat ovat esimerkiksi itäsuomalaisia terveempiä, näkyy selvästi KeskiPohjanmaalla. Lentosään vuoksi aikataulu muuttui ja mallia esiteltiinkin hänelle Ylivieskassa. Toisaalta taas kunnittaiset erot maakunnan sisällä ovat selviä eli sairastavuus kasvaa, mitä syvemmälle sisämaahan mennään, Harju kertasi tilastoja. Seurakuntakeskuksessa pidetyssä juhlassa tervehdyspuheen piti Keski-Pohjanmaan rintamanaisten puheenjohtaja Kerttu Peltoniemi. Hänen mukaansa kontrolloidusti tehdyt eivät loukkaa yksityisyyttä kuten eivät alkoholitestikään. Niiden on sanottu rikkovan yksityisyyttä tai lisäävän syrjäytymistä. – Totta on, että huumeongelmaan on herätty yhtäkkiä valmistautumattomana. Todennäköisesti kyse on tässäkin kunnittaisista eroista, Harju tulkkasi tilastoa. Johanna Koivukoski-Hägg KOKKOLA (KP) Keskipohjalaisena on hyvä olla. Valtion budjettiin on varattu 10 miljoonaa markkaa aluekeskusten kehittämisen perusrahoitukseksi. 6 Maakunta Keskiviikkona 1.11. Aluekeskusten kehittämisohjelmatyöstä kaavaillaan uuden aluepolitiikan tärkeää välinettä. Testit on yksi palikka huumeiden vastustamisessa. Huumetestit tulisi suunnata tietyille riskiryhmille. Meidän tulee tukea sitä työtä kaikin tavoin. Ohjausryhmänä toimii yhteistyöryhmä, jossa ovat seutukuntahallitusten ja -valtuustojen puheenjohtajat sekä seutukuntajohtajat. Keski-Pohjanmaan kesäyliopistoa Rautio luonnehti merkittäväksi verkostotekijäksi koulutuksessa, nyt ja tulevaisuudessa. Oulun Eteläisen aluekeskuskuvio aika hyvä Ministeri Korhosen erityisavustaja Alho:. Myös hammashoidossa Keski-Pohjanmaan kohdalla on piikki tilastoissa. Mutta tuloksista täytyisi joka tapauksessa kertoa ehdottomasti vanhemmille. Naisten osuus on silloin suunnilleen 15 000. Keski-Pohjanmaa eli rakennemuutoksen aikaa. Matalin lukema oli Keski-Suomessa, jossa sairaalakäyntejä oli vain 0,8 asukasta kohden. Opetus tapahtui Kokkolan ammattikoulun tiloissa. – Yksittäinen kunta ei voi hakea aluekeskukseksi. Ohjelmaehdotusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota mm
Ihalainen vastasi olevansa valmis jatkamaan, jos tukea löytyy, ja arvostavansa sitä, että kannanoton takana on liittojen laaja näkemys. Rankin mukaan Aho halusi talouden syöksyn jatkuvan varmistaakseen vallanvaihdon tulevissa eduskuntavaaleissa. Suomen syöksyä lamaan sillä ei olisi kuitenkaan voinut oikaista. marraskuuta kahteen otteeseen, ensin valtioneuvoston kansliassa ja sitten kenties lyhyemmin eduskunnassa niin, että valtiosihteeri Korhonenkin oli paikalla. Korko maksetaan Plussa-tilin rahoille kuukauden keskisaldon mukaan-korko maksetaan kerran vuodessa. Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaan tiistaina julkaisemasta keskustan eduskuntaryhmän pöytäkirjasta selviää kuitenkin, että Aho ja Holkeri keskustelivat yhteistyöstä säästökohteiden löytämiseksi marras-joulukuun vaihteessa 1990. 5. Tutkimus tehtiin touko-kesäkuussa 1999 eli aikana, jolloin katuprostituution kieltävä uusi järjestyssääntö ei vielä ollut voimassa. Plussa-tili on pankin talletustili ja varat kuuluvat Talletussuojarahaston antaman suojan pariin. HELSINKI (STT) Kuuden keskeisessä asemassa olevan SAK:laisen ammattiliiton puheenjohtajat ovat pyytäneet SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaista (sd.) jatkamaan tehtävässään seuraavan viisivuotiskauden ajan. Puheenjohtajan valinta tulee ajankohtaiseksi toukokuun lopulla Helsingissä pidettävässä SAK:n edustajakokouksessa. Vertailualueena oli puolestaan muu Helsingin kantakaupunki. Hallituksen piti luopua valtiosääntömuutoksesta, jolla helpotetaan säästölakien säätämistä, koska muutos veisi oppositiolta hampaat. Vastaava prosenttiluku vertailualueen naisten parissa oli 67. 1990 talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa: "tapaan Ahon vielä tänään, voisiko jotain lakisääteisiä (menoja karsia). Monet olivat myös huolissaan alueensa maineesta. Katuprostituution ja korttelirallin lisäksi Harjun naisten tyytymättömyyttä lisäsivät alueen turvattomuus ja rauhattomuus, asukkaiden huono yhteishenki, huumeidenkäyttäjät, rikollisuus, levottomuus ja järjestyshäiriöiden yleisyys. Ihalaisen taakse ovat asettuneet teollisuuden, yksityisten palvelualojen sekä kuntaja valtiosektorin keskeisimmät liitot. Lisäksi lihan alkutuotevähennyksen leikkaamisesta tulisi luopua ja postipalvelujen taso turvata. Ahon mukaan Korhonen ei ollut tapaamisessa läsnä, eikä Holkeri esittänyt arvioita valtiontalouden syöksystä tai ehdotusta hätäohjelmasta. Ihalainen valmis jatkamaan Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Kädenvääntö oppositiojohtaja Esko Ahon (kesk.) ja pääministeri Harri Holkerin (kok.) valtiontalouden tilanteesta laman kynnyksellä syksyllä 1990 käymien tai käymättömien keskustelujen sisällöstä jatkuu. Mennee enemmän poliittisen viihteen puolelle". – Näissä tehtävissä onnistumisen ehto on jäsenliittojen aito luottamus ja hyvä yhteistyö myös jatkossa. Juna jätti Polemiikki nousi episodista, jonka Holkerin hallituksen aikainen poliittinen valtiosihteeri Matti Korhonen kertoo Risto Rankin tuoreessa Holkerin hallituksen talouspolitiikkaa käsittelevässä väitöskirjassa. Prostituutioon liittyvää häirintää tai ahdistelua oli viimeksi kuluneen vuoden aikana kohdannut 52 prosenttia tutkimusalueen ja 21 prosenttia vertailualueen naisista. Pöytäkirjan mukaan Aho oli sanellut yhteistyölle neljä ehtoa. Kovat ehdot Suomenmaan julkaisema keskustan eduskuntaryhmän pöytäkirja kuitenkin vahvistaa, että jonkinlaisia keskusteluja Holkerin ja Ahon välillä säästötoimenpiteistä käytiin. Siinä selvitettiin sukupuolista häirintää ja ahdistelua sekä sitä, onko katuprostituutiolla vaikutuksia häirintään. Marraskuun alusta lähtien jokainen päivä on tilipäivä! Tutustu Plussa-tiliin myymälässämme. Vain 27 prosenttia ilmoitti viihtyvänsä asuinalueellaan erittäin hyvin. Jättivalikoimista ostat kaikki kerralla helpommin. Kummassakin vastaajajoukossa kyselyyn vastasi 800 naista. autolla seuraaminen niin, että vastaaja koki sen liittyvän prostituutioon, prostituutioon liittyvä asiattomuuksien huutelu (”huorittelu”) sekä maksullisen seksin hintakyselyt. Tähän Aho oli Korhosen mukaan vastannut, että "talous on taloutta ja politiikkaa, uskon, mitä taloudesta sanotte, mutta juna meni jo, nyt on kyse poliittisesta vallasta". Aho ja Holkeri keskustelivat Polemiikki vuoden 1990 säästölaeista jatkuu: HELSINKI (STT) Naisten kadulla kohtaama sukupuolinen häirintä on varsin yleistä. Vain 9 prosenttia Harjun alueen asukkaista piti alueen mainetta hyvänä, kun sen sijaan vertailualueen naisista peräti 76 prosenttia asui omasta mielestään maineeltaan hyvällä alueella. Plussa-tili on perheesi kätevä talouskukkaro: Voit nostaa käteistä rahaa Plussakaupan kassalta. Rankin väitöskirjan mukaan pääministeri Holkeri totesi tiistaiaamuna 27.11. 2. Korhosen mukaan Aholle kerrottiin talouden syöksystä ja tunnusteltiin, olisiko eduskunnassa vuodenvaihteessa läpivietävissä hätäohjelma. Keskustelujen aikana pääministerin puheista ei selvinnyt, mitä säästölakeja hallitus haluaisi säätää. Kehuja sai erityisesti Ihalaisen kyky kuunnella jäsenliittojen näkemyksiä ja ottaa niiden näkemykset huomioon silloinkin kun edunvalvonnassa joudutaan soveltamaan kovia makrotalouden tunnuslukuja. Saat korkoa käyttörahoillesi. Tilisi saldon tarkistat helposti kuukausittaisesta tiliotteesta,GSMtekstiviestinä,automaattisella puhelinpalvelulla tai internetpalvelulla. Ihalaisen luona maanantaina vierailleessa delegaatiossa olivat mukana Metallityöväen liiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.), Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.), Liikealan ammattiliiton puheenjohtaja Maj-Len Remahl (sd.), Kunta-alan ammattiliitto KTV:n puheenjohtaja Jouni Riskilä (sd.), Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL:n puheenjohtaja Raimo Rannisto (sd.) sekä Autoja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Kauko Lehikoinen (sd.). päivänä 1990 päivätyssä pöytäkirjassa todetaan Ahon kertoneen, että pääministeri oli edellisenä perjantaina ottanut häneen yhteyttä ja tiedustellut mahdollisuutta yhteistyöhön säästökohteiden löytämiseksi. Ranki totesi itse tiistain Kansan Uutisissa, että hänen arvionsa mukaan mahdollisessa hätäohjelmassa olisi ollut kyse enintään muutaman miljardin markan menoleikkauksista. Osa häirinnästä on ”harmitonta” eli siihen ei liity fyysistä uhkaa, mutta osa on hyvinkin vakavaa, ilmenee Helsingin kaupungin tietokeskuksen tutkimuksesta, jossa tarkastellaan katuprostituution vaikutuksia helsinkiläisnaisten arkielämään. Viihteen puolelle Kuinka vakavassa hengessä säästölakikeskusteluja ylipäänsä käytiin, ja esitettiinkö säästölait Aholle kohtalokkaalta kalskahtavana "hätäohjelmana", näyttää jättävän vielä spekuloinnin varaa. Marraskuun 27. Delegaatio perusteli Ihalaisen uudelleenvalintaa mm. Nyt korkoa käyttörahoillesiavaa Plussa-tili meillä! 1. Pöytäkirjan perusteella hänelle jäi kuitenkin epäselväksi, mitä lakeja hallitus haluaisi säätää. Hän on toiminut SAK:n puheenjohtajana kaksi viisivuotiskautta keväästä 1990 lähtien. Paikalla Osuuspankin edustaja. Ostosten maksu ja Plussa-pisteiden keruu käy kätevästi samalla kortilla. Aho sanoo tavanneensa Holkerin syksyllä 1990 vain kerran, marras-joulukuun vaihteessa valtioneuvoston kansliassa. Tutkimusalueena oli kymmenen korttelia Harjun kaupunginosassa, jossa katuprostituutiota on selvästi esiintynyt. Plussa-tilin korko lokakuussa 2000 oli 2,153% ja on aina vähintään 0,7% 3. Toiseksi säästötoimet eivät saisi koskea perusturvaa, asumista eikä aluepolitiikkaa. Voit maksaa ostoksesi suoraan Plussa-tililtä ja kartuttaa samalla Plussa-pisteitäsi. Tänään iltapäivällä pääministeri ilmoitti, ettei näillä edellytyksillä voida päästä sopimukseen." Suomenmaan tulkinnan mukaan vaikuttaa mahdolliselta, että Holkeri ja Aho tapasivat toisin kuin Aho muistaa tiistaina 27. sillä, että häntä pidetään sitkeänä neuvottelijana ja taitavana palkansaajien etujen valvojana. Pöytäkirjassa ei myöskään puhuta säästöistä erityisen "hätäohjelman" nimellä. 6. Yleisimpiä häirinnän muotoja olivat asiattomuuksien huutelu, häiritsevä tuijottelu ja autolla seuraaminen. Aho on kiistänyt keskustelleensa tuolloin pääministeri Holkerin kanssa valtiontalouden syöksystä ja opposition tuesta hallituksen hätäohjelmalle. Uutta. Aho on kiistänyt tapaamisen ja käydyn keskustelun. Häirintää oli viimeksi kuluneen vuoden aikana kokenut 69 prosenttia tutkimusalueen ja 59 prosenttia vertailualueen vastaajista. Hänen mukaansa keskustelu käytiin eduskunnassa pääministerin huoneessa valtiosihteeri Korhosen ollessa läsnä. Tule ja kysy lisää Plussa-tilistä esittelijöiltämme! Nyt voit tehdä Plussa-kortista todellisen monikäyttökortin, liittämällä siihen talletusominaisuuden. 4. Tämänkaltaisen häirinnän muotoja olivat mm. Ahon mukaan "ehdot olivat kovat, mutta eivät mahdottomat. Häirintä kaduilla yleistä Katuprostituution vaikutuksista Helsingissä tutkimus Sirpa Tani (vas.), Martti Tuominen ja Hille Koskela,ovat tutkineet Helsingin katuprostituutiota. Holkeri on vahvistanut viime kesänä edesmenneen Korhosen kertoman. Viime toukokuussa 53 vuotta täyttänyt Ihalainen on virkaiältään työmarkkinakeskusjärjestöjen kokenein puheenjohtaja. Lehtikuva/Kimmo Mäntylä. 2000 Kotimaa 7 Nämä lisäedut voimassa keskiviikkona ja torstaina 13 90 Atria tuore NAUDAN MAKSA palana (jauhettuna 15.90 kg) 9 95 COSTARICA KAHVI 500 g (2 pkt / talous) pkt kg Kokkola 7 95 8 10.90 Frionor Alaskan SEITI 400 g pkt Espanjan tuore KURKKU Valintasi mukaan Mesileivän halkaistu RUKIINEN tai ohut KOTILEIPÄ 180/175 g kg 4 95 Poutun VOILEIPÄKINKKU viipaleina 100 g 19 90 Irtomyynnissä Snellmanin METRILENKKI kg 24 90 Atria LIHAHYYTELÖ kg 5 kpl ERÄ kg Kokkola Tilipäivä Kokkolan Citymarketissa tänään keskiviikkona, torstaina ja perjantaina klo 12-19. Harjun alueella asuvat kokivat alueensa poikkeuksellisen epäviihtyisäksi. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Aho saneli säästölakien läpiviennille eduskunnassa kovat ja Holkerin mukaan mahdottomat ehdot
IAU ja työnantajapuolta edustavat Finnair ja Palvelualojen toimialaliitto jatkavat lakon jälkeen keskinäisiä neuvottelujaan. Tämän vuoksi Viking Line aikoo rekisteröidä ensi vuoden aikana m/s Amorellan ja m/s Isabellan Ruotsiin. Finnair jätti tiistaiaamuna oman esityksensä, jonka mukaan kiistakysymyksistä olisi neuvoteltu paikallisesti. henkilöstön riittävyydestä. IAU:n puheenjohtaja Rainer Hakala ei ryhtynyt ennakoimaan mahdollisia jatkotoimia. Liikenneja viestintäministeri Olli-Pekka Heinonen (kok.) ei ole ainakaan toistaiseksi tukea luvannut. – Se varmaan selviää näiden keskustelujen aikana, kun tämä aivan turha laiton työtaistelu ensin käydään. Kotimaa hiljenee Finnairin kotimaan lennot pysähtyvät keskiviikkona iltapäivällä käytännössä kokonaan kuuden tunnin ajaksi, kun Ilmailualan unionin lakko alkaa puolilta päivin. Työaikoja pidennetään Tilanne on ollut merimiehille hankala, sillä kilpailun aiheuttamat kustannussäästöt aiheuttavat vääjäämättä lisäpaineita työntekijäpuolelle. Palvelualojen toimialaliiton toimitusjohtaja Peter Forsström kertoi, että sopua haetaan nyt IAU:n vaatimuksesta työehtosopimusosapuolten kesken. Molempien arvostellaan luovan raja-aitoja ja heikentävän siten turvallisuutta. Lisätietoja: Valio kuluttajapalvelu, puh. Hallitukselta kaivataan lisätukea Lähivuosina uhkana ovat kuitenkin Ruotsin hallituksen lupaamat verohelpotukset, minkä vuoksi suomalaiset merenkulkualan järjestöt toivovat hallitukselta vastaavanlaista tukipakettia. päällikkö Henrik Lönnqvist ja Ålands Redarföreningin toimitusjohtaja Hans Ahlström pääsivät yhteisymmärrykseen työvoimakustannusten karsimisesta. Ota ruokavaliosi osaksi uusi terveysvaikutteinen Evolus maitojuoma, täydentämään verenpaineelle hyvää tekeviä elämäntapoja. Useissa kilpailijamaissa, mm. Kuuteen tuntiin päädyttiin alkuviikon keskusteluissa saatujen myönteisten signaalien perusteella. Kiistan osapuolet tapasivat tuon jälkeen lyhyesti valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen luona. Yhtiön henkilöstöpolitiikkaa olisi kuitenkin rukattava niin, että "työntekijöiden ja työn määrä kohtaisivat toisensa". Muutokset koskevat ulkomaanliikenteen kansija konemiehistöä sekä taloushenkilökuntaa. Merimies-unionin hallitus ja ylimääräinen valtuuston kokous on kutsuttu koolle 15. Finnair on tiukasti kiistänyt kaikki lentoturvallisuuteen kohdistuvat epäilyt. 2000 s KESKIPOHJANMAA Luonto puuttuu asiaan. 8 Kotimaa Keskiviikkona 1.11. nettopalkkajärjestelmän käyttöön viimeistään vuoden 2002 alussa. maaliskuuta 2001 lukien mahdollisimman pian sen jälkeen, kun lainsäädännössä on tehty vaadittavat korjaukset ja uusi matkustaja-alussopimus tulee voimaan. Osapuolten pyrkimyksenä on, että muutokset toteutuisivat 1. osastoja tehtävärajojen yli. Myös Salonius on tarvittaessa saatavissa apuun. Järjestöt aikovatkin kääntyä hallituksen puoleen esittäen pikaisia toimenpiteitä, joilla alan toimintaedellytyksiä parannetaan vastaamaan muuttuvia kansainvälisiä olosuhteita. Kotimaan lennot pysähtyvät ”Myönteiset signaalit” lyhensivät Ilmailualan unionin mielenilmauksen kuuteen tuntiin Ilmailualan unionin IAU:n puheenjohtaja Rainer Hakala (vas.) ja palvelualojen toimialaliiton toimitusjohtaja Peter Forström neuvottelupöydässä. Hakalan mukaan IAU oli etukäteen valmistautunut pidempäänkin mielenilmaukseen. Tanskassa, Saksassa ja Hollannissa vastaavat työvoimakustannuksiin kohdennetut verohelpotukset on jo toteutettu. Ruotsi saattaa ottaa ns. Kotimaassa on silloin palaamassa kolme vuoroa Helsinkiin. Osapuolten välinen välimiesoikeus pohtii perjantaina Saloniuksen johdolla työtaistelutoimien laillisuutta. Työntekijät vastustavat lisäksi Finnairin kaavailuja lisätä tulosyksiköitä ja laventaa optiojärjestelmää alaspäin. Hakalan mukaan työtekijävaje on "mieluiten satoja kuin kymmeniä". Merimies-unioni katsoo ulosliputusten ja mahdollisten irtisanomisten peruuttamisen olevan edellytyksenä muutosten voimaantulolle. Se lähtee torstaiyön sijasta matkaan jo keskiviikkona aamupäivällä. Suomen lipun alla liikennöivien alusten henkilöstökustannusten on arvioitu olevan 8–15 prosenttia korkeammat kuin Ruotsissa. Finnair on kuitenkin mukana neuvotteluissa. Evolus maitojuoman tehoaine AUTTAA ALENTAMAAN VERENPAINETTA Tutusta luonnollisesta ravintoaineesta, maitoproteiinista, tiede on onnistunut jalostamaan bioaktiivisia peptidejä, jotka tutkitusti auttavat alentamaan verenpainetta. Työrauhan on tuon jälkeen määrä palautua ainakin 18:nteen marraskuuta. Työvoimasäästöistä sopu Ruotsinlaivojen ulosliputuksen toivotaan peruuntuvan Merimies-unionin puheenjohtaja Simo Zitting (oik.), Suomen varustamoyhdistyksen vs. Pääosin kustannussäästöt kuitenkin toteutetaan pidentämällä työaikoja ja tehostamalla työvoiman käyttöä mm. IAU valittaa Finnairin vaarantaneen työntekijöiden mahdollisuudet tehdä työnsä lentoturvallisuusvaatimusten mukaisesti. – Me olemme kertaloikkauksella siirtyneet vanhanaikaiseksi ja joustamattomaksi sanotusta työsopimusrakenteesta järjestelmään joka varmasti on aika moderni ja ennakkoluutoton, Zitting sanoi. Ålands Redarföreningen rf:n toimitusjohtaja Hans Ahlström arvioi sopimuksen ainakin luovan edellytyksiä Suomen lipun alla pysymiseen. Asia on hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan pohdittavana. Finnairin esitys ei riittänyt Mielenilmaukseen osallistuvat kaikki IAU:n jäsenet paitsi ne, joita ovat koulutuksessa tai joita tarvitaan saattamaan lennossa olevat koneet turvallisesti maahan. Hakala piti esitystä vain laatusanojen luettelona ja muistutti, että paikallisia neuvotteluja on käyty tuloksetta loppukesästä asti. SAK:lainen IAU päätti mielenilmauksen järjestämisestä lopullisesti hallituksensa kokouksessa tiistaina. Hän totesi päinvastoin odottavansa, että asiat etenevät edustajistoon mennessä. SAK:lainen Merimies-unioni, Suomen varustamoyhdistys ja Ålands Redarförening pääsivät tiistaina neuvottelutulokseen, jolla matkustajaalusten työaikaja palkkausjärjestelmiä muutetaan joustavammiksi. marraskuuta. Myös varustamoyhdistysten hallitukset käsittelevät asiaa lähiaikoina. Nyt summaksi määräytyi 1,5 prosenttia vuoden 2001 palkankorotuksista. Jatkossa sovelletaan yhä enemmän yhdeksän, kymmenen ja 10,5 tunnin työpäiviä. 0800-0825 tai www.valio.fi Merja Könönen HELSINKI (STT) Finnairin kotimaan lennot pysähtyvät ja ulkomaanlennot häiriintyvät keskiviikkona kello 12 kuudeksi tunniksi Ilmailualan unionin mielenosoituslakon takia. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa. IAU on ollut myös tyytymätön Finnairin päätökseen lakkauttaa verovapaan myynnin pakkaamista tekevä Savonlinnan tehdas. IAU ei vaadi tarkkaa sopimusta siitä, miten paljon uutta väkeä mihinkin tehtävään olisi saatava, sillä se määritellään parhaiten työpisteissä. marraskuuta neuvottelujen tuloksia ja tarvetta mahdollisiin jatkotoimiin. – Päämääränä on, että tonnisto saadaan pysymään Suomen lipun alla, ja että suomalaiset työpaikat pystytään turvaamaan, Merimies-unionin puheenjohtaja Simo Zitting (sd.) perusteli ratkaisua. Jo torstaiaamuna on kaiken Finnairin lentoliikenteen määrä sujua aikataulun mukaan. Lisäväkeä "mieluummin satoja" Osapuolet kiistelevät mm. Vaikka kotimaan lentoliikenne pysähtyykin iltapäivällä, Ilmailualan unioni on luvannut saattaa lakon alkaessa ilmassa olevat koneet turvallisesti alas. Työvoimakustannusten arvioidaan nyt alenevan 10–15 prosenttia, mikä toisi suomalaisalusten työvoimakustannukset Ruotsin tasolle. –·Olemme valmistautuneet palauttamaan jo illan kuluessa sekä kotimaan että ulkomaan lentoliikenteen kutakuinkin normaaliksi. Työntekijäpuoli saa vastaavasti takuupalkkajärjestelmän, jolla turvataan palkkatason säilyminen. IAU:n edustajisto pohtii 18. Osapuolet ovat kevään tesneuvotteluiden yhteydessä sopineet, että muutosten toteuttamiseen käytetään varoja myös tulevista palkankorotuksista. Neuvottelutulos käsitellään vielä osapuolten päättävissä elimissä. Silja Line on puolestaan aloittanut yt-neuvottelut Silja Europan liputtamiseksi ulkomaille. – Tämä on kuitenkin jokaisen varustamon omassa harkinnassa, hän korosti. Osastopäällikkö Henrik Lönnqvist Suomen Varustamoyhdistyksestä korosti tiistaina, että nyt päätetyt toimet eivät jatkossa varustamoille riitä estämään ulosliputuksia. Sovitut toimenpiteet vaihtelevat aluksista ja reiteistä riippuen. Sopimuksen allekirjoittaneet osapuolet toivovat varustamojen päätyvän nyt ulosliputusten peruuttamiseen ainakin toistaiseksi. Sen sijaan Finnair lentää aiemman ilmoituksensa mukaisesti kaikki tärkeimmät lennot Euroopassa "varsin laajana" sekä kaikki kaukoja tilauslennot, totesi tiedotuspäällikkö Usko Määttä lakon aattona tiistai-iltana. Forsström harmitteli, ettei työnantajapuolelle ole vieläkään kerrottu, miten paljon lisäväkeä töihin tarvittaisiin. Kaukolennoista poikkeuksen tekee lomalento Thaimaahan Phuketiin. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström Timo Sipilä HELSINKI (STT) Suomalaisten matkustajalaivojen ulosliputusta pyritään estämään varustamojen työvoimakustannuksia vähentävällä sopimusjärjestelyllä
Viime vuonna koko maassa 335 tutkintoa ja Kokkolassa 56. Metson toiminnallinen tulos kääntyi voitolliseksi ensimmäisellä vuosineljänneksellä. tynnyriä Suomeen tuotiin ensimmäisellä vuosipuoliskolla raakaöljyä 5,4 miljoonaa tonnia. Kaikesta Yhdysvalloissa käytetystä öljystä 56 prosenttia tuotiin toisella neljänneksellä ulkomailta. Venezuela ja Iran veivät kumpikin huhti-kesäkuussa öljyä nettomääräisesti 2,6 miljoonaa tynnyriä päivässä ja Arabiemiraatit 2,5 miljoonaa tynnyriä päivässä. Tarvittaessa tarjousaikaa voidaan jatkaa tästäkin. Hyvä tuloskehitys jatkuu myös ensi vuonna. Metso tarjosi Svedalasta 9,1 miljardia Ruotsin kruunua. Kilpailuviranomaisten lisäselvitysten vuoksi tarjousta Svedalasta jatkettiin marraskuun loppuun saakka. – Perustaminen on lopultakin vain tekniikkaa. Vaikka hänellä on takana pitkä työhistoria muun muassa vastaavana emäntänä, hän kaipasi tukea ja tietoa, vahvistusta ja varmuutta. Tottakai myös tuote ratkaisee ja parhaat mainosmiehemme ovat kurssilaiset. Kesäkuussa Metso teki julkisen ostotarjouksen ruotsalaisesta Svedala Industri -yhtiöstä. Yritysmuoto on joko osakeyhtiö tai toiminimi. – Kurssi kestää 45 kuukautta, kokoonnumme parina iltana viikossa ja joinain viikonloppuina, kertoo kouluttaja Veijo Hukari. Vaikka oppilasmäärät ovat laskeneet, yrittäjän ammattitutkinnon suorittajien määrä on vakiintumassa. – Meillä kouluttajat eivät ole vaihtuneet. Yrittäjäksi valmistutaan ajan kanssa. Alkuvuoden tuonnin arvo oli yhteensä 8,6 miljardia markkaa, mistä raakaöljyn osuus oli 6,6 miljardia markkaa. OECD-maat kuluttivat öljyä yhteensä 47,7 miljoonaa tynnyriä päivässä ja niiden oma öljyn tuotanto oli samaan aikaan 23,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. Suurin öljyn nettoviejä oli toisella vuosineljänneksellä Saudi-Arabia. Intian öljyn tuonti oli huhti-kesäkuussa nettomääräisesti 1,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. Saksa toi öljyä huhti-kesäkuussa nettomääräisesti keskimäärin 2,4 miljoonaa tynnyriä päivässä. Työttömien kahdelle kurssille osallistuu kummallekin kolmisenkymmentä henkilöä. Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuskeskuksessa kouluttautui enimmillään noin 250 henkilöä viidellätoista kahdeksan viikon pituisella kurssilla. Euroopan yhteenlaskettu öljyn tuonti jäi toisella neljänneksellä 3,0 miljoonaa tynnyriä pienemmäksi kuin Yhdysvaltain öljyn tuonti. Beloitin telapinnoitusliiketoiminnan ostoon siitä meni 167 miljoonaa euroa. Svedalan liikevaihto oli viime vuonna 14 miljardia kruunua. Viime vuonna Suomen öljyn kulutus oli 8,7 miljoonaa tonnia. Tässä suhteessa Veikkauksen monopoliasema on murrettu. Teollisuusmaiden keskimääräisellä kulutuksella kaupalliset varastot vastasivat noin 54 päivän kulutusta ja varmuusvarastot noin 26 päivän kulutusta. He ovat olleet käytettävissä koulutuksen jälkeenkin. euroa 2000 1999 1.1.30.9. Loput tulevat työelämästä ja perehtyvät yrittämiseen iltaisin ja viikonloppuisin. Britannia tuotti toisella neljänneksellä keskimäärin 2,7 miljoonaa tynnyriä öljyä, mistä se itse kulutti noin 1,7 miljoonaa tynnyriä päivässä. Osavuosikatsauksen mukaan Metson johto arvioi yhtiön kannattavuuden paranemisen jatkuvan viimeisellä neljänneksellä. Voittoa kasvatti Timberjackin myynnistä keväällä tullut 275 miljoonan euron myyntivoitto. Koulutuksen sisältö on parhaillaan tarkistettavana, mutta se tulee säilymään sisällöllisesti samanlaisena, Hukari ennakoi. Opecin osuus öljyn tuotannosta 41% Öljyä vievien maiden järjestön Opecin jäsenmaiden öljyn tuotanto nousi syyskuussa 31,8 miljoonaan tynnyriin päivässä. Kun yhtiö innostui kampanjoimaan verkkopelejä, kampanjaviikko toi yli 2000 uuttaa pelaajaa rekisteriin. Yhdysvallat tuo 56 prosenttia käyttämästään öljystä HELSINKI (STT) Metson kannattavuus parani edelleen kolmannella vuosineljänneksellä. Metso arvioi katsauksen mukaan, että Svedalan ostoon liittyvät kilpailukysymykset voidaan ratkaista. Verkkopelimyynnin osuus Veikkauksen kokonaismyynnistä on vielä vähäinen, kolme prosenttia, mutta kasvu on huimaa, vaikka Veikkaus ei nettipelejä erityisemmin mainosta. Kiina toi kuluttamastaan öljystä nettomääräisesti 38 prosenttia muualta. Foex kerää viikoittain hintatiedot sellukaupan eri osapuolilta, keskihinta saadaan kun korkeimmat ja matalimmat hinnat jätetään pois laskuista. Nyt tarvitaan laajempaa valmentautumista. Ulkomaisten pelifirmojen tarjonnassa näin ei käy, mutta tämä tuskin estää suomalaispelaajaa yrittämästä onneaan myös ulkomaisissa nettipeleissä, joita on tarjolla satoja. Entisen Neuvostoliiton öljyn vienti oli 4,3 miljoonaa tynnyriä päivässä. Yrittäjätutkintoja enemmän kuin muualla Helena Myllymäki, Veijo Hukari ja Sakari Isohella uskovat, että jatkuvuus on luonut uskottavuutta aikuiskoulutuskeskuksen yrittäjäkoulutukseen. Nettotuonti oli 7,7 miljoonaa tynnyriä päivässä. Se nousi 2 prosenttiin liikevaihdosta, kun kaksi viime vuoden viimeistä neljännestä olivat tappiollisia. Tänä vuonna seitsemälle kurssille osallistuu noin 150 henkilöä. Yhdysvallat kulutti öljyä toisella vuosineljänneksellä keskimäärin 19,3 miljoonaa tynnyriä päivässä ja Euroopan OECD-maat 14,5 miljoonaa tynnyriä päivässä. Jos kasvu jatkuu loppuvuoden aiempien vuosien malliin, koko vuoden liikevaihdoksi kertyy 6,4 miljardia markkaa. Siihen otetaan vajaat parikymmentä henkilöä ja se tähtää yrittäjätutkintoon. Metson viime vuoden liikevaihto oli 3,4 miljardia euroa. OECD-maiden öljyvarastot olivat IEA:n mukaan elokuun lopussa yhteensä 3 804 miljoonaa tynnyriä. Yrittäjätutkinto on tarkoitettu jo joitakin vuosia toimineille ja se perustuu Hukarin mukaan kehitysnäkymään. Yhtiön 465 miljoonan euron korollinen nettovelka kääntyi 45 miljoonan euron saatavaksi. Norjan öljyn vienti oli 2,8 miljoonaa tynnyriä päivässä. Metso käytti tammi-syyskuussa investointeihin 263 miljoonaa euroa. Svedalan velkojen kanssa hinta nousee 13,7 miljardiin kruunuun. Hollantiin öljyä tuotiin nettomääräisesti noin 0,9 miljoonaa tynnyriä päivässä. Yrittäjäkouluttajat Veijo Hukari ja Helena Myllymäki esittelevät ylpeänä osaston toimintaa ja suunnitelmia. Vientiin menneestä raakaöljystä Opecin osuus oli huomattavasti korkeampi. Sellun hinta on pysytellyt jo muutaman viikon 710 dollarin tasolla. Vuoden aikana hinta on noussut selvästi, sillä tammikuun alussa sellutonnin hinta oli noin 620 dollaria. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Yrittäjätutkinnon on suorittanut KeskiPohjanmaalla vuodesta 1 997 lähtien 140 henkilöä, kun määrä koko maassa on noin 1 000. Kuva: Clas-Olav Slotte Arja Hotakainen osallistui yrittäjäkoulutukseen viime keväänä ja on tyytyväinen kurssin antiin. Seitsemän vuoden toimintansa aikana aikuiskoulutuskeskuksessa yritysosastolla on kouluttautunut 1 054 henkilöä, joista oman yrityksen on aloittanut joka kolmas. – Tärkeää on lähteä liikkeelle realistisesti ja välttää älyttömät riskit. Seuraava iltakurssi alkaa parin viikon kuluttua. Verkkopelaajien määrä kasvaa huimaa vauhtia ja suomalaiselle kelpaavat myös ulkomaiset pelien tarjoajat. Nettipelit uhkana Veikkaukselle STT/Reuters Valkaistun pitkäkuituisen sellun hinta pysyi 710 dollarissa tonnilta, ilmenee Foexin tiistaina julkistamasta sellun Pixhintaindeksistä. Irakin öljyn vienti oli toisella neljänneksellä keskimäärin 2,1 miljoonaa tynnyriä päivässä. Muualla kouluttajat ovat usein ammattiopettajia, meillä taas on yrittäjätausta. Nigeria vei öljyä vajaat 1,9 miljoonaa tynnyriä päivässä, Meksiko 1,6 miljoonaa tynnyriä päivässä ja Kuwait 1,5 miljoonaa tynnyriä päivässä. Yhtiön liikevaihto kasvoi osavuosikatsauksen mukaan kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 2 315 miljoonasta eurosta 2 735 miljoonaan euroon eli 18 prosenttia. Öljykartellin jäsenmaiden osuus koko maailman 77,4 miljoonan tynnyrin tuotannosta oli syyskuussa 41 prosenttia. Metson tase nousi syyskuun lopussa 3 632 miljoonaan euroon. Yhtiöllä on lähes 100 000 rekisteröityä nettipelaajaa ja joka viikko rekisteriin tulee tuhatkunta uutta pelaajaa. Maalla ei ole omaa raakaöljyn tuotantoa, joten se on kokonaan riippuvainen muualta tulevasta tuontiöljystä. Käyttämästään öljystä OECD-maat toivat muualta hieman yli 51 prosenttia. Yhdysvallat oli IEA:n mukaan maailman suurin öljyn nettotuoja. Käytännössä heidän ja Sakari Isohellan kurssilaiset ovat suorittaneet suhteellisesti enemmän yrittäjätutkintoja kuin missään muualla Suomessa. Suomella ei ole omaa öljyn tuotantoa, vaan kaikki öljy tuodaan maahan muualta. Hukkari ja Myllymäki antavat ymmärtää, ettei hyvän yrityksen tarvitse kaatua byrokratiaan tai perustamiseen ja sen kustannuksiin. Sellun hintakehitys ennakoi paperituotteiden hintoja. Syyskuussa nettipeleissä saavutettiin uusi ennätys, yli neljä miljoonaa markkaa viikossa. Nettipeleistä kaksi kolmasosaa kertyy vedonlyönneistä ja lähes viidennes lotosta. Vahvistusta ja varmuutta Neuvontapalvelujen aika alkaa Hukarin mukaan olla olla ohi. Foexin mukaan LWC-aikakauslehtipaperin hinta oli edelleen hieman noussut. IEA arvioi maailman öljyn kulutuksen tänä vuonna keskimäärin 75,7 miljoonaksi tynnyriksi päivässä. Sen oma öljyn tuotanto oli toisella vuosineljänneksellä 8,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. Veikkauksen liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa kahdeksan prosenttia. Arja Hotakainen on tyytyväinen yhteistyöhön aikuiskoulutuskeskuksen kouluttajien kanssa. Netistä saa kaiken tiedon ja me kerromme sen, mistä sen saa. Veikkauksenkin pelejä pelataan aiempaa enemmän netissä. Kaikki ovat työskennelleet yksikössä useita vuosia. Milj. Suomen viime vuoden öljyn käyttö vastasi noin 64 miljoonaa tynnyriä eli vajaata 0,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. Arvio perustuu konsernin vahvaan tilauskantaan sekä Valmetin ja Rauman fuusion etujen täysimääräiseen vaikutukseen kannattavuuteen. – Suurempia yllätyksiä ei ole tullut, mutta joutuuhan sitä miettimään paljon kaikkia asioita, jotta pysyisi ajan hermolla. Kiinan öljyn tuonti oli toisella vuosineljänneksellä hieman yli 1,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. Etelä-Korean öljyn tuonti oli 2,2 miljoonaa tynnyriä, Ranskan 1,8 miljoonaa tynnyriä, Italian 1,6 miljoonaa tynnyriä ja Espanjan 1,4 miljoonaa tynnyriä päivässä. Euroopan riippuvuus tuontiöljystä oli kuitenkin suhteellisesti lähes yhtä suuri kuin USA:n. Onneksi minulla on hyvä kirjanpitäjä, joka kertoo tilijutut. Viennin arvo nousi energiatilastojen mukaan 3,9 miljardiin markkaan. Japani kokonaan tuontiöljyn varassa Maailman toiseksi suurin öljyn tuoja on Japani. maan oma öljyn tuotanto oli samaan aikaan 3,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. USA Japani Saksa Korea Ranska Italia Espanja Kiina Intia Hollanti 10,74 5,38 2,41 2,19 1,77 1,63 1,42 1,22 1,17 0,91 ÖLJYN SUURIMMAT TUOJAT JA VIEJÄT Nettotuonti 4-6/2000 Miljoonaa tynnyriä päivässä STT/OECD MK 0,93 -0,35 -0,02 -0,15 -0,27 -0,21 -0,02 -0,31 0,05 0,09 7,25 4,26 2,75 2,64 2,63 2,49 2,14 1,85 1,56 1,47 0,13 0,32 -0,40 0,06 0,09 0,32 0,44 0,05 0,12 -0,11 Saudi-Arabia Ent. Kymmenentenä nettotuojien listalla oli Hollanti. Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde ei pidä kansainvälistä nettipelitarjontaa suurena uhkana, mutta myöntää Veikkauksen sitä kautta joutuvan todelliseen kilpailuun. Metson rahoitusasema parani viime vuoden lopusta tuntuvasti. Toisella neljänneksellä Japani toi raakaöljyä 5,4 miljoonaa tynnyriä päivässä. ja tuotanto 3,2 miljoonaa tynnyriä. Toisella vuosineljänneksellä liikevoitto nousi 5,4 prosenttiin ja kolmannella neljänneksellä 6,3 prosenttiin liikevaihdosta. Yhdysvaltojen ja Euroopan OECD-maiden osuus maailman öljyn kulutuksesta oli noin 45 prosenttia. Tuonnin osuus Euroopan öljyn kulutuksesta oli 53 prosenttia. Lyhytkuituisen koivusellun hinta oli niin ikään edelleen laskussa. Liikevaihtoon suhteutettu liikevoitto nousi tammi-syyskuussa 4,6 prosenttiin. Tämän vuoden tammisyyskuussa öljyä kulutettiin 6,5 miljoonaa tonnia eli 4 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Veikkauksen valttina on ollut, että jokainen pelattava markkaa jää Suomeen. Omavaraisuusaste oli 44,2 prosenttia ja oma pääoma osaketta kohti 10,48 euroa. Sellun hinta ennallaan Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Yrittäjäkoulutus elää sekä laadullisesti että määrällisesti ajan mukana. Lokakuun alussa yhtiö osti automaatioja säätöteknologian alalla toimivan MAX Control Systems -yhtiön, jonka liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa. – Me emme tee yrittäjiä, mutta meistä on apua, tarjoamme työvälineitä ja kerromme kikkoja tehdä bisnestä, ettei kaikkea tarvitse opetella kantapään kautta. Siitä varsinaista raakaöljyä oli 29,0 miljoonaa tynnyriä. 2000 Talous 9 Heikki Karkkolainen HELSINKI (STT) Yhdysvaltain öljyn nettotuonti nousi OECD-maiden Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n öljymarkkinakatsauksen mukaan toisella vuosineljänneksellä 10,7 miljoonaan tynnyriin päivässä. Kuva: Clas-Olav Slotte 2 315 –9 –12 –8 –0,09 22 345 2 735 127 113 358 0,58 21 572 STT Liikevaihto Liiketulos Tulos ennen veroja Tilikauden tulos Tulos/osake, e Henkilöstö keskim. Arja Hotakainen ryhtyi yrittäjäksi vuosi sitten, kun hän osti kahvilan. Menestyksen salaisuus on Hukarin ja Myllymäen mukaan jatkuvuudessa ja tuotteessa. Se vei öljyä 7,2 miljoonaa tynnyriä päivässä. Metson liikevoitto kohosi 127 miljoonaan euroon, kun liiketappio vuotta aiemmin oli 9 miljoonaa euroa. Teollisuuden varastoissa öljyä oli 2 569 miljoonaa tynnyriä ja varmuusvarastoissa 1 235 miljoonaa tynnyriä. Yhdeksänneksi suurin öljyn nettotuoja oli Intia. Metson voitto kasvoi Liisa Purovirta HELSINKI (STT) Nettirahapelit pakottavat Veikkauksen todelliseen kilpailuun. Yrittäjäkoulutuksen osallistuneista ja oman yrityksen perustaneista noin 70 prosenttia toimii palvelualoilla. Suomen öljyn tuonti alle 0,2 milj. Yhtiön voitto nousi tiistaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan tammi-syyskuussa 353 miljoonaan euroon. USA:n öljytuonti kasvoi nettomääräisesti runsaat 0,9 miljoonaa tynnyriä ensimmäisestä neljänneksestä. Metson ja Svedalan yhteenlaskettu liikevaihto oli viime vuoden lukujen perusteella noin 4,8 miljardia euroa, kun huomioidaan Timberjackin myynti ja Beloitin osto. Metson osakekohtainen tulos kääntyi 0,09 euron tappiosta 0,58 euron voittoon alkuvuoden aikana. Teollisuusmaiden öljyn nettotuonti nousi kolmannella vuosineljänneksellä eli heinäsyyskuussa keskimäärin 24,5 miljoonaan tynnyriin päivässä. Tiistaina hinta oli 667,19 dollaria tonnilta, kun viikkoa aiemmin hinta oli 672,98 dollaria tonnilta. N-liitto Norja Venezuela Iran Arabiemiraatit Irak Nigeria Meksiko Kuwait Nettovienti 4-6/2000 Muutos* Muutos* * muutos edellisestä vuosineljänneksestä (1-3/2000). Lisäksi tuotiin 174 000 tonnia moottoribensiiniä, 736 000 tonnia keskitisleitä, 396 000 tonnia raskasta polttoöljyä ja 86 000 tonnia muuta öljyä. Suomesta vietiin tammi-kesäkuussa 1,0 miljoonaa tonnia moottoribensiiniä, 873 000 tonnia keskitisleitä, 157 000 tonnia lentopetrolia, 29 000 tonnia raskasta polttoöljyä ja 101 000 tonnia muuta öljyä
Global Smaller Co's A +0,2 9,33 65,91 Flem. Sopimus takaa Aker Finnyardsin telakalle työtä noin tuhat henkilötyövuotta, joten sillä on merkitystä Rauman koko talousalueelle. A/100 +0,5 189,26 1125,29 A. Wireless -1,4 0,96 5,72 SEB Lux Euro Equity -0,9 1,32 7,86 SEB Lux Global Fund -0,9 3,12 18,56 SEB Lux Japan Fund -2,2 0,94 5,59 SEB Lux Nordic Fund -1,6 5,81 34,51 SEB Lux Norge Aksjefond -1,5 1,74 10,33 SEB Lux North America -0,2 7,13 42,38 SEB Nordam. Tallberg-k. Ojala-Yhtymä Oy on perheyritys, jonka omistajiin on kuulunut kesästä lähtien neljä ulkopuolista sijoittajaa viiden prosentin osuudella. B +0,7 134,89 802,01 Evli Glob. Kasvu 10,52 62,53 MNB Euro Obl. Tietoenatorin kurssi pomppasikin tuloksen jälkeen toistakymmentä prosenttia aina 22,65 euron tasolle. Fuusio todentuu tänään, marraskuun 1. All. Metsäyhtiöt olivat kauttaaltaan nousussa tiistaina. Berg Finland A/100 +0,7 1086,50 6460,04 A. Multi Man. A/1000 -2,5 330,72 1966,37 Leonia Euro Kasvuos. K./100 4,45 26,44 MNB Euro Obl. (T) 0,02 0,03 0,02 0,08 1 Sponda -1,55 3,80 3,85 3,85 3,86 3,85 22,89 50200 3,65 4,30 0,17 9 -1,81 Technopolis -1,69 2,90 2,99 2,81 2,99 2,99 17,78 7400 2,79 3,92 0,19 11 -3,97 K ULJETUS JA LIIKENNE Birka Line A 6,47 14,80 16,50 15,00 15,00 15,00 89,19 120 13,25 21,00 0,84 11 11,70 Birka Line B -5,69 13,26 16,03 15,20 15,20 15,20 90,38 20 12,50 18,50 0,84 12 -2,68 Finnair 1,35 3,75 3,83 3,83 3,83 3,83 22,77 200 3,65 4,99 0,25 10 -16,67 Finnlines 1,08 18,80 19,35 18,60 19,30 19,30 114,75 1000 17,50 38,80 1,01 8 -44,71 Silja 1,01 1,00 1,03 1,02 1,04 1,03 6,12 9600 0,91 2,20 4 -51,22 Viking Line -0,04 22,50 23,30 23,00 38,00 1,68 11 -38,36 K AUPPA Kesko A 1,14 17,70 17,80 17,60 17,80 17,80 105,83 400 13,50 19,90 1,50 18 29,20 Kesko B 0,31 9,85 9,90 9,85 9,90 9,85 58,57 18597 9,61 14,99 1,50 10 -22,44 Rautakirja A 4,20 42,20 48,55 40,00 60,00 1,85 12 -10,25 Rautakirja B 0,48 42,20 45,90 45,00 45,00 45,00 267,56 300 38,00 54,99 1,85 11 -17,25 Stockmann A 14,05 14,55 14,05 14,11 14,05 83,54 1387 13,52 18,20 0,60 12 -16,37 Stockmann B -3,15 12,30 12,70 12,30 12,70 12,70 75,51 772 11,15 16,50 0,60 11 -18,00 Tamro 3,09 2,00 2,05 1,93 2,00 2,00 11,89 27652 1,87 3,80 0,15 11 -33,99 M UUT PALVELUT A-Rakennusmies 0,41 12,25 12,50 12,00 16,00 0,67 9 -14,46 Aldata Solution -2,35 8,30 8,55 8,30 8,69 8,30 49,35 108853 2,80 13,40 203 132,82 Jaakko Pöyry 4,10 16,25 16,50 16,00 16,50 16,25 96,62 122816 15,00 24,00 0,45 15 4,84 Novo Group -0,78 3,82 3,88 3,80 4,00 3,89 23,13 93115 3,80 16,40 0,12 14 -62,03 Rak. Osakesalkkuja kasvatettiin Korkeimmillaan eläkelaitosten osakesalkkujen arvo oli kuluvan vuoden maaliskuussa, jolloin niihin oli sijoitettuna 66 miljardia markkaa. Berg Euro Yhd.korko B 101,56 603,85 Alfred Berg Avkastningsfond 998,45 5936,51 Conventum Euro Julkisyht. Balanced A 7,25 43,11 Gyllenberg Eur. A -1,7 93,04 553,18 Evli Emerging Tech. Eq. Berg Portfolio B +0,7 92,98 552,83 Alfred Berg Russia 79,61 473,34 Alfred Berg Sicav Far East 129,99 772,89 Alfred Berg Sicav Germany 424,40 2523,37 Alfred Berg Sicav Japan 10231,00 60830,76 Alfred Berg Sicav North America 276,91 1646,43 Alfred Berg Sicav Switzerland A. Joukkolainasijoitukset Suomen ulkopuolelle ovat vastaavana aikana kasvaneet kolminkertaisiksi, sanoo Swanljung. Finland -9,09 0,10 0,11 0,10 0,11 0,10 0,59 90850 0,01 0,85 119 566,67 Benefon -2,22 10,12 10,35 10,11 10,31 10,12 60,17 4600 8,29 22,15 -23,04 Efore A 1,41 7,20 7,44 5,11 12,95 0,191070 17,84 Elecster 1,67 3,05 3,40 2,91 6,50 0,07 66 -12,86 Hansapank 1 -0,58 8,60 8,70 8,70 8,70 8,70 51,73 3400 6,50 9,90 0,32 24,64 Honkarakenne B 5,20 5,35 5,15 7,45 0,42 6 -21,21 Ilkka 1 0,40 25,10 26,00 20,00 26,00 0,82 15 Ilkka 2 1,03 19,70 21,00 19,60 19,60 19,60 116,54 200 16,50 21,50 0,82 12 0,51 Incap 0,16 6,32 7,80 7,40 7,40 7,40 44,00 130 6,40 17,00 0,17 27 -42,55 Kasola A 1,45 1,70 1,25 2,00 0,08 37 7,41 Kekkilä A 6,20 6,90 5,07 7,55 0,45 7 20,39 Kesla A 4,44 4,85 4,90 10,75 0,67 4 -43,15 Kontram-Yhtiöt 7,80 7,99 7,99 8,00 8,00 47,57 7590 4,45 8,00 0,38 132 44,18 Kylpyläkasino A (T) 37,50 2,20 2,90 2,20 3,03 8 Larox B 0,95 5,30 5,45 5,45 5,45 5,45 32,40 200 4,90 7,80 0,24 7 -19,70 Marimekko -3,85 5,00 5,29 5,00 5,20 5,00 29,73 1000 5,00 7,20 0,44 7 -4,76 Markk. A -0,1 18,97 112,79 Conventum Euro Oblig. Tuolloin yhtiön tulos oli 39,5 miljoonaa euroa. 75 A -1,0 113,03 672,06 Evli Global Multi Man. B/1000 -2,5 324,10 1927,01 Leonia Euro Osake A/100 +1,3 26,93 160,12 Leonia Euro Osake B/100 +1,3 25,58 152,12 Leonia Kasvuosake A +0,6 56,23 334,35 Leonia Kasvuosake B +0,6 55,11 327,66 Leonia Kompassi Osake A -1,0 896,06 5327,73 Leonia Kompassi Osake B -1,0 896,06 5327,73 Leonia Osake A/1000 +1,2 265,42 1578,12 Leonia Osake B/1000 +1,2 239,97 1426,80 Leonia P-Amerikka A +0,6 188,93 1123,33 Leonia P-Amerikka B +0,6 188,93 1123,33 Leonia Teknologiaos. US Micro Cap A -0,7 70,36 497,02 Flem. Berg Europe B/100 +1,0 128,48 763,91 A. A 23,86 141,88 Evli Eur. A -0,1 20,98 124,76 Evli Euro Valtionobl. Berg Euro Korko B/100 194,42 1155,97 Aktia Likvida/100 19,43 115,53 Aurator Likvidi 101,42 603,02 Carnegie Likvidi 17,50 104,05 Conventum Euro 19,26 114,51 Evli Euro Korko 21,22 126,19 Evli Money Manager+ A 100,09 595,10 Evli Money Manager+ B 100,09 595,10 FF Euro Cash Fund 9,49 56,40 FF US Dollar Cash (USD) 12,01 84,87 FIM Likvidi 18,33 108,99 Gyllenberg Money A 92,45 549,68 Gyllenberg Money B 97,72 581,02 Handelsb. A/1000 -0,5 410,75 2442,21 Leonia Teknologiaos. Jalkapalloseuran osakkeen noteerauksen alkaminen oli Saksassa tiistaina mediatapahtuma, jota useat tiedotusvälineet seurasivat kiinnostuneina. Puuhamaa 32,00 36,00 32,00 42,00 1,60 9 10,34 Turkistuottajat 0,30 6,77 7,39 6,75 6,76 6,75 40,13 200 6,31 8,50 0,25 4 -3,29 Turun Arvok. (USD) -1,2 9,54 67,38 FF Australia Fund (AUD) +0,5 24,21 87,90 FF Emerging Market (USD) -0,7 6,52 46,03 FF Euro Blue Chip Fund +0,2 17,95 106,73 FF Euro STOXX 50 Fund +0,4 14,80 88,00 FF European Growth Fund 8,04 47,82 FF Europ. – Mitään päätöksiä siitä tai sen aikataulusta ei ole tehty. Internat. Yhtiön kilpakumppani Novo Groupin pakkaselle kääntynyt kolmas neljännes oli aiemin syksyllä annetusta tulosvaroituksesta huolimatta edelleen hienoinen pettymys, ja yhtiön kurssi junnasi alamäessä koko päivän piristyäkseen lopulta vajaan prosentin nousulla 3,89 euron päätökseen. Berg Portfolio A +0,7 83,23 494,86 A. 10 Talous Keskiviikkona 1.11. Cap Eur. Eastern European A -1,7 14,60 86,81 Flem. Pacific -2,8 7,93 47,15 Handelsb. Bond T 102,97 612,21 Op-Korko -0,1 20,22 120,22 Opstock Euro Bond Index -0,1 100,57 597,96 Opstock Fin. Esimerkiksi Frankfurtin pörssissä osakkeen hinta laski aamupäivällä 10,85 euroon. euroa 1-9 1999 1-9 2000 STT TIETOENATOR. Ojala-Yhtymä Oy:n markkina-arvo on noin 950 miljoonaa markkaa. A +1,4 21,31 126,70 WIP Market Leaders Gl. 2000 s KESKIPOHJANMAA P Ö R S S I FINANSIUM OY Tsekinmaa, koruna 34,869 0,170516 Italia, liira 1936,27 0,003071 Itävalta, shillinki 13,7603 0,432093 Portugali, escudo 200,482 0,029657 Viro, kruunu 15,6466 0,380001 Espanja, peseta 166,386 0,035735 Japani, jeni 91,88 0,064712 Australia, dollari 1,6377 3,630537 Hongkong, dollari 6,5646 0,905726 Kreikka, drakma 339,65 0,017505 Singapore, dollari 1,4787 4,020917 Malta, punta 0,3904 15,229841 Kypros, punta 0,57241 10,387188 Helsingin pörssi suuntasi heti tiistaiaamusta Nokian ja metsäyhtiöiden vetämänä loivasti ylöspäin. Opportunities A -0,2 9,24 54,94 Flem. B 25,18 149,72 Evli Euro 50 A +0,3 24,15 143,59 Evli Euro 50 B +0,3 25,55 151,89 FF America Fund (USD) -0,2 4,42 31,25 FF America Growth (USD) -2,9 27,10 191,43 FF Asean Fund (USD) -1,1 9,15 64,61 FF Asian Special Sit. Debt +0,3 11,83 83,57 Flem. Tulos myös ylitti jonkin verran ennakko-odotukset. Ojala-yhtiöiden edellisen, huhtikuussa päättyneen tilikauden liikevaihto oli 397 miljoonaa markkaa. Koko Muut palvelut -sektori kohosi seitsemällä prosentilla päivän vahvimmaksi toimialaksi. 50 A -0,7 94,22 560,23 Evli Glob. B/100 -0,1 234,85 1396,35 Aktia Interest A +0,2 17,44 103,69 Aktia Interest B +0,2 35,72 212,38 Carnegie Euro Korko -0,1 17,37 103,28 Conventum Euro Oblig. 7,89 46,91 Merita Pro Euro Korko T. -0,6 25,82 153,52 FF France Fund +0,1 37,60 223,56 FF Germany Fund +0,1 30,07 178,79 FF HK & China (USD) -0,8 54,37 384,07 FF Iberia Fund 29,11 173,08 FF Indonesia Fund (USD) -5,2 2,71 19,14 FF International Fund (USD) -0,5 31,35 221,45 FF Italy Fund +0,4 25,34 150,66 FF Japan Fund (JPY) -1,4 206,10 13,34 FF Japan Sm. A -3,6 19,98 118,82 Evli IT-Informaatioteknol. A +0,7 2,91 17,28 Seligson FOX-ind. Bond K 102,97 612,21 MNB Pro Corp. B/1000 -0,5 402,53 2393,33 Leonia Yhteisöosake A +1,1 36,38 216,29 Leonia Yhteisöosake B +1,1 33,27 197,84 Mandatum Aasia A -2,3 23,51 139,78 Mandatum Aasia B -2,3 22,82 135,68 Mandatum Biotech+ -0,2 31,96 190,03 Mandatum Eurooppa A -0,7 22,98 136,63 Mandatum Eurooppa B -0,7 21,92 130,33 Mandatum Global -0,8 38,69 230,04 Mandatum IT Small Firm -1,0 19,34 114,99 Mandatum Osake +0,4 44,45 264,29 Merita Aasia Kasvu/100 27,25 162,03 Merita Aasia Tuotto/100 26,50 157,56 Merita Amerikka Kasvu/100 +0,6 30,15 179,27 Merita Amerikka Tuotto/100 +0,6 29,13 173,20 Merita Avanti Kasvu/100 +0,3 11,58 68,85 Merita Avanti Tuotto/100 +0,3 11,35 67,48 Merita Eurooppa Kasvu/100 +0,9 34,48 205,01 Merita Eurooppa Tuotto/100 +0,9 33,64 200,04 Merita Fennia Kasvu/1000 +1,2 931,80 5540,23 Merita Fennia Tuotto/1000 +1,2 903,48 5371,85 Merita Foresta Kasvu/1000 +3,9 329,49 1959,06 Merita Foresta Tuotto/1000 +3,9 319,24 1898,11 Merita Maailma Kasvu/100 +0,6 29,56 175,77 Merita Maailma Tuotto/100 +0,6 28,79 171,19 Merita Nordia Kasvu/100 +0,8 10,45 62,13 Merita Nordia Tuotto/100 +0,9 10,19 60,56 Merita Pro Suomi Kasvu +1,1 31,53 187,48 Merita Pro Suomi Tuotto +1,1 30,47 181,15 MNB Euroland K./100 +1,1 317,02 1884,93 MNB IT K./100 +0,4 148,64 883,77 MNB IT T./100 +0,4 144,64 859,98 MNB Euroland T./100 +1,1 309,04 1837,49 MNB Medica LS K./100 -0,7 132,32 786,74 MNB Medica LS T./100 -0,7 128,52 764,16 MNB Nordic SC K./100 -0,1 242,25 1440,37 MNB Nordic SC T./100 -0,1 240,70 1431,11 MNB Pro Eurooppa K. Kaksi vuotta aiemmin vuonna 1998 ulkomaisten sijoitusten osuus oli 11,1 miljardia markkaa. Nousun kärjessä oli kahdeksalla prosentilla kallistunut Stora Enson R-osake. Joukkolainojen kokonaismäärästä yritysten lainojen osuus on kahdeksan prosenttia. Berg Euro Oblig. Metalliyhtiöistä nousussa pysyi nelisen prosenttia kallistuneella 8,20 euron hinnalla vaihtunut maanantain tulosjulkaisija Outokumpu. +0,4 127,49 758,02 MNB Pro Balance T. Strat. Ojalan mukaan uuden yhtiön tulevaisuus näyttää hyvältä. Samaan aikaan konsernin vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi lähes 21 prosenttia reiluun miljardiin euroon. Eastern Europe -1,5 16,23 96,50 Handelsb. 25 A -0,4 97,44 579,36 Evli Glob. Eläkelaitosten sijoitukset joukkovelkakirjoihin ovat perinteisesti olleet valtion liikkeelle laskemia obligaatioita, mutta nyt myös yritysten joukkolainojen osuus eläkelaitosten sijoituskannasta on alkanut nousta. – Kasvu jatkuu ja kuluvan tilikauden liikevaihdoksi tulee noin 580 miljoonaa markkaa. Berg Sm. Yhtiön toimitusjohtaja toimii Aimo Ojala ja sen kotipaikka on Sievi. Share Index +0,1 17,28 102,74 USA, dollari 0,8417 7,063954 Kanada, dollari 1,2887 4,613743 Iso-Britannia, punta 0,5809 10,235376 Irlanti, punta 0,787564 7,54952 Ruotsi, kruunu 8,4843 0,700792 Norja, kruunu 7,8735 0,755157 Tanska, kruunu 7,4432 0,798814 Islanti, kruunu 73,30 0,081115 Saksa, markka 1,95583 3,040003 Hollanti, guldeni 2,20371 2,698055 Belgia, frangi 40,3399 0,147391 Sveitsi, frangi 1,521 3,909093 Ranska, frangi 6,55957 0,906421 Tietoenator toipui Keskikurssit EUR FIM HEX volyymi Nikkei-indeksi Nasdaq-indeksi 2800 3200 3600 4000 4400 36 37 38 39 40 41 42 43 44 14000 14500 15000 15500 16000 16500 17000 36 37 38 39 40 41 42 43 44 9600 10000 10400 10800 11200 11600 12000 36 37 38 39 40 41 42 43 44 24 26 28 30 32 34 36 36 37 38 39 40 41 42 43 44 500 1000 1500 2000 2500 36 37 38 39 40 41 42 43 44 10000 11000 12000 13000 14000 15000 37 38 39 40 41 42 43 44 Dow Jones-indeksi Raakaöljy usd/tynnyri HELSINKI (STT) Työeläkeyhtiöiden, LEL Työeläkekassan ja Merimieseläkekassan sijoituskannasta noin neljännes eli 62,6 miljardia oli sijoitettuina osakkeisiin. Global Bond A +0,3 11,94 70,99 Flem. Saksan Bundesliigassa pelaavan BVB Borussia Dortmundin osakkeen hinta vajosi saksalaisilla pörssimarkkinoilla alle merkintähinnan. +0,1 121,37 721,65 SEB Norden Småbolags. B +0,7 2,78 16,55 Seligson APS Far East -0,4 11,51 68,45 Seligson Global Brands A +1,8 2,82 16,75 Seligson Global Brands B +1,8 2,82 16,75 Seligson Global Pharma A 13,79 81,99 Seligson Global Pharma B 13,79 81,99 Seligson Osakesalkku A +0,7 11,56 68,71 Seligson Osakesalkku B +0,7 11,56 68,71 Seligson Phoenix A +2,1 10,03 59,61 Seligson Phoenix B +2,1 10,03 59,61 Seligson Prosperity Russia +0,8 8,93 53,07 Seligson Topix Core 30 A -0,7 8,14 48,42 Seligson Topix Core 30 B -0,7 8,14 48,42 Sp-Osakerahasto B/100 +0,8 98,98 588,51 Trevise Euroland kasvu +0,8 1115,41 6631,93 Trevise Euroland tuotto +0,2 1115,41 6631,93 Trevise Glob. 15,79 Tietoenator 11,91 Raute 11,11 Tekla 9,11 Alma Media I -9,93 Metso -8,39 Chips B -7,00 Comptel -6,05 Birka Line B -5,69 New York DJ 10835,8 (2,31%) New York Nasdaq 3191,4 (-2,65%) Tokio Nikkei 14539,6 (0,52%) Hongkong HS 14895,3 (0,64%) Lontoo FT-SE 6457,9 (1,09%) Frankfurt DAX 6994,9 (0,99%) Pariisi CAC-40 6342,8 (0,73%) Tukholma GX 5175,5 (1,35%) P ANKIT JA RAHOITUS Conventum 3,85 3,99 3,66 4,00 4,00 23,78 600 2,48 9,40 0,08 27 60,15 Mandatum Pankki 5,78 5,80 5,70 5,81 5,78 34,37 2603 4,25 6,46 0,34 15 4,90 NB Holding 2,30 8,90 8,93 8,58 8,93 8,90 52,92 1483670 5,00 8,93 0,21 17 OKO A 1,12 13,55 13,60 13,25 13,60 13,60 80,86 14600 9,93 13,60 0,70 8 16,21 Ypankki Skop (T) 0,04 0,05 0,02 0,10 1 300,00 Ålandsbanken A -0,60 16,70 17,00 17,00 17,00 17,00 101,08 100 15,30 18,00 0,88 17 8,37 Ålandsbanken B 5,25 16,85 16,95 16,85 16,90 16,90 100,48 1900 15,00 18,00 0,88 17 5,64 V AKUUTUS Pohjola-Yhtymä A -0,68 42,31 43,18 42,60 44,50 42,60 253,29 5928 33,00 85,38 47,00 1 -37,78 Pohjola-Yhtymä B -1,02 42,81 43,00 42,81 44,00 42,81 254,54 32419 33,65 83,30 47,00 1 -29,24 Sampo -98 opt. Koko metsäindeksi vahvistui kuudella prosentilla. B -1,7 93,04 553,18 Evli European Growth A +0,9 91,42 543,55 Evli European Growth B +0,9 91,42 543,55 Evli Finland Small Tech A +0,1 74,34 442,02 Evli Finland Small Tech B +0,1 74,34 442,02 Evli IT-Informaatioteknol. Emerging Markets A 9,00 63,58 Flem. 21,23 126,23 Evli Euro Yhd.korko A 17,40 103,47 Evli Euro Yhd.korko B 19,05 113,28 Leonia Kompassi Korko A +0,1 1026,66 6104,24 Leonia Kompassi Korko B +0,1 1026,66 6104,24 MNB Euro Midi Korko K 102,16 607,42 MNB Euro Midi Korko T 102,16 607,42 Ålandsb. 29,63 Tieto, A-optiotod. International -1,2 137,83 819,50 Handelsb. A. Aamupäivästä jo yli kymmenen euron hintaan kauppansa tehneen konepajakonserHEX-indeksi Eniten nousseet*% Euribor 3 kk 4.70 4.80 4.90 5.00 5.10 5.20 37 38 39 40 41 42 43 44 Eniten laskeneet*% Ulkomaiset pörssit Nokia -97 opt. Eläkelaitosten ulkomaisista sijoituksista osakkeiden osuus oli syyskuun lopussa 23 prosenttia eli 21,5 miljardia markkaa. Berg Euro Oblig. High Yield Bond +0,4 4,84 28,78 Flem. Bolags. -0,1 267,42 1590,01 O SAKERAHASTOT A. Eläkelaitosten sijoituksista oli syyskuun lopussa ohjattu ulkomaisiin sijoituksiin 37 prosenttia eli 93,7 miljardia markkaa. Index B 111,12 660,69 Gyllenberg Eur. Euro Bond 17,77 105,66 P ITKÄN KORON RAHASTOT A. 62,03 124,00 123 Perlos -98 opt. Viimeisissä kaupoissa osakkeesta maksettiin 6,97 euron hintoja, joten nousukulmaksi mitattiin komeat kahdeksan prosenttia. Strat. Småbolagsfond -0,3 2,78 16,52 SEB Internetfond -4,7 2,88 17,13 SEB Lux (F) Europafond -0,7 2,32 13,78 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. Sääst. Uponor paransi HELSINKI (STT) Suomalais-ruotsalaisen ohjelmistoja tietopalveluyhtiön Tietoenatorin tammi-syyskuun tulos parani 12 prosenttia vuoden takaisesta. Niiden arvo oli syyskuun lopussa 71,1 miljardia markkaa. Sterling Bond A +0,2 1,04 10,67 Gyllenberg Bond A -0,1 97,63 580,48 Gyllenberg Bond B -0,1 105,13 625,07 Gyllenberg Eur. Metsä-Serlan B-osakkeelle kirjattiin viiden prosentin ylämäki UPM Kymmenen kohottauduttua nelisen prosenttia maanantaisista tasoistaan. B/1000 -0,1 186,39 1108,22 Leonia BioLife A +0,4 1125,09 6689,48 Leonia BioLife B +0,4 1125,09 6689,48 Leonia Euro Kasvuos. Nord. Multi Man. Growth -0,7 9,28 55,18 Flem. Smaller Comp. Euro Active +1,3 76,95 457,52 Handelsb. 15,79 110,00 120,00 451,50 133 -65,63 Tietoenator 11,91 22,65 22,68 20,31 22,80 22,65 134,67 629413 19,10 85,00 0,49 25 -65,15 M ETALLITEOLLISUUS Componenta 2,68 2,80 2,68 2,70 2,68 15,93 3200 2,62 6,50 0,15 10 -55,33 Fiskars A 3,97 8,11 8,19 8,05 8,19 8,19 48,70 900 7,75 13,00 0,31 11 -36,64 Fiskars K -1,25 7,90 8,49 7,90 8,50 8,50 50,54 150 7,78 13,49 0,29 12 -39,23 KCI Konecranes 27,80 29,15 27,15 27,50 27,49 163,45 5246 27,15 39,90 0,71 19 -27,98 Kone B 2,22 69,00 69,85 68,50 69,50 69,00 410,26 35344 47,80 77,00 1,00 24 43,75 Metso -8,39 8,52 9,00 8,61 10,20 9,00 53,51 427660 8,61 16,20 0,40 -35,45 Nordic Aluminium -4,76 8,01 9,50 9,00 13,00 0,29 11 -20,69 Outokumpu A 3,67 8,20 8,29 8,00 8,30 8,20 48,75 1127090 7,30 15,80 0,25 13 -45,11 Partek 1,48 13,00 13,20 13,00 13,20 13,10 77,89 4868 11,80 14,70 0,55 11 -7,80 Ponsse 1,22 12,40 12,70 12,39 12,80 12,80 76,11 4510 10,51 15,00 0,45 15 7,36 Rautaruukki K 2,98 3,80 3,85 3,75 3,92 3,80 22,59 315385 3,45 7,20 0,20 -46,48 Raute 11,11 7,50 7,60 7,60 7,60 7,60 45,19 200 6,75 9,20 0,50 24 -13,09 Rocla 6,26 6,50 6,50 6,60 6,50 38,65 800 6,01 8,90 0,34 7 -14,36 Wärtsilä A -1,06 18,65 19,10 18,65 18,85 18,65 110,89 2900 16,30 24,90 2,85 8 -4,36 Wärtsilä B -1,54 18,52 19,39 18,60 19,10 19,00 112,97 62028 18,50 20,50 2,85 8 M ETSÄTEOLLISUUS Metsä-Serla A 3,89 7,21 7,30 7,30 7,70 7,30 43,40 416706 6,53 12,70 0,45 5 -38,90 Metsä-Serla B 5,41 7,40 7,45 7,05 7,65 7,40 44,00 1113107 6,32 12,90 0,45 5 -39,89 Stora Enso A 8,14 11,95 12,10 11,41 12,19 12,10 71,94 31890 8,95 18,70 0,40 12 -32,10 Stora Enso R 8,33 12,09 12,10 11,41 12,12 12,10 71,94 5872346 8,70 19,00 0,40 12 -32,46 Stromsdal B 1,52 1,59 1,59 1,59 1,59 9,45 500 1,41 2,49 -26,92 UPM-Kymmene 3,58 33,30 33,50 32,33 34,20 33,35 198,29 2473931 24,91 44,90 2,15 9 -21,09 M ONIALATEOLLISUUS Aspo 1,79 5,70 5,90 5,80 5,85 5,85 34,78 600 4,25 11,20 1,00 90 34,12 Finvest A 2,46 1,25 1,55 5,50 0,31 8 -44,69 Finvest B -3,08 1,26 1,29 1,26 1,32 1,29 7,67 183450 1,20 5,50 0,31 6 -47,93 Hackman A 9,90 10,45 10,00 10,00 10,00 59,46 3900 9,06 18,80 0,42 63 -41,80 Kyro 2,33 9,21 9,38 9,20 9,30 9,30 55,30 45000 6,40 16,50 0,10 54 27,92 Lassila &Tikanoja 4,95 21,00 21,99 20,20 21,99 21,99 130,75 700 18,00 29,50 1,00 14 -17,65 E NERGIA Espoon Sähkö 14,10 17,00 15,50 24,00 0,73 11 -40,00 Fortum 2,09 3,90 3,92 3,84 3,95 3,90 23,19 935980 3,50 4,94 0,18 10 -15,40 E LINTARVIKETEOLLISUUS Atria A 4,21 4,30 4,30 4,30 4,30 25,57 200 4,10 6,00 0,25 8 -16,63 Chips A 3,13 16,50 18,00 17,85 26,00 0,84 14 -21,43 Chips B -7,00 15,02 16,15 16,15 16,20 16,15 96,02 250 14,50 24,00 0,84 12 -30,17 Danisco 5,00 42,00 46,00 43,00 45,00 45,00 267,56 855 30,00 45,00 21 9,09 Hartwall A 2,00 20,40 20,48 19,80 20,40 20,40 121,29 13773 14,15 24,20 0,17 27 12,03 HK Ruokatalo -4,15 1,85 1,90 1,85 1,90 1,90 11,30 2100 1,80 2,75 0,07 15 -28,85 Huhtamäki Van Leer 1,43 28,30 28,48 28,00 29,00 28,48 169,33 9275 28,00 36,50 1,05 11 -20,33 Lännen Tehtaat -0,43 11,50 11,90 11,79 11,90 11,90 70,75 400 10,22 13,50 0,84 9 9,00 Olvi A 0,89 17,00 17,44 16,80 17,00 17,00 101,08 1260 16,16 22,90 0,90 8 -20,93 Raisio V 1,14 1,78 1,79 1,75 1,79 1,78 10,58 356333 1,72 4,34 0,03 212 -57,62 R AKENNUSTEOLLISUUS Lemminkäinen 0,09 11,02 11,50 10,00 14,00 0,84 7 10,09 Tulikivi A 2,48 16,50 16,85 16,50 16,50 16,50 98,10 1200 13,20 17,99 1,01 8 5,10 YIT-Yhtymä 1,64 11,80 12,19 11,80 12,19 12,19 72,48 1295 10,40 14,20 0,60 8 11,32 T IETOLIIKENNE JA ELEKTRONIIKKA Aspocomp -2,84 34,50 35,50 35,00 35,90 35,00 208,10 800 30,50 86,96 0,50 21 -4,17 Comptel -6,05 16,30 16,49 16,00 17,80 16,30 96,92 169794 10,46 28,90 0,02 162 5,69 Eimo -0,98 7,05 7,15 7,00 7,30 7,05 41,92 84040 5,21 14,25 0,25 24 -7,90 Elcoteq Network 4,15 40,20 40,34 38,22 40,30 40,20 239,02 165729 13,00 41,70 0,11 191 148,15 Valuutat Helsingin Arvopaperipörssi Sijoitusrahastot V IPURAHASTOT Conventum Focus Tekno A +2,0 34,49 205,07 Conventum Focus Tekno B +2,0 36,69 218,15 Conventum Futura Growth A +1,7 59,62 354,48 Conventum Futura Growth B +1,7 63,43 377,14 Gyllenberg Momentum A +0,5 266,09 1582,10 Gyllenberg Momentum B +0,5 291,58 1733,66 Mandatum Kontra +0,1 10,93 64,99 Mandatum Vipu +1,6 47,72 283,73 SEB Optionsrätter Europaf. -1,2 1,51 1,06 SEB Lux Eastern Europe -1,8 0,99 5,90 SEB Lux Emerg. Pacific A -0,6 44,35 313,29 Flem. Aker Finnyardsille iso tilaus STT/DPA Ensimmäisen saksalaisen jalkapalloseuran pörssitaival alkoi kiusallisesti tiistaina. Global Equity A +0,2 21,93 154,91 Flem. +0,9 137,99 820,46 Myriadi Kasvu -0,1 32,50 193,24 Odin Finland +2,2 136,05 808,92 Odin Maritim +1,0 21,73 129,20 Odin Norden +1,9 63,62 378,27 Odin Norge +1,0 118,70 705,76 Odin Sverige +1,3 50,61 300,91 Op-Delta +0,4 102,24 607,89 OP-Euro Kasvu -0,3 173,32 1030,51 OP-Euro Osake +0,8 25,91 154,05 OP-Itä-Eurooppa 100,00 594,57 OP-Medical +0,6 133,53 793,93 Op-Metsä +4,7 42,49 252,63 OP-Teknologia -1,2 95,57 568,23 OP-Trendi +1,0 100,38 596,83 Opstock Euro Index +1,4 139,67 830,44 Opstock Finland Index +1,1 30,50 181,34 Opstock Global Equity +1,5 29,58 175,87 Phalanx A -0,5 2,30 13,65 Phalanx B -0,5 2,14 12,74 Roburs Contura/100 -4,8 3089,43 18368,93 Roburs Amerika/100 -2,2 475,64 2828,03 Roburs Japanfond/100 -2,9 160,27 952,94 Roburs Kommunikations/100 -4,7 567,90 3376,57 Roburs Pacificfonden/100 -2,2 225,12 1338,49 Roburs Privatiserings/100 -2,0 227,00 1349,65 Roburs Ryssland/100 -3,2 65,78 391,11 Roburs Råvarufond/100 -1,5 147,09 874,58 Roburs Skogsfond/100 +0,9 308,90 1836,61 Roburs Småbolag. Osakkeiden osuus eläkevarojen sijoituksista on viiden vuoden aikana kasvanut tuntuvasti. UK Enterprise A -0,6 8,99 92,02 Flem. Tietoenator on jo aiemmin kieltäytynyt kommentoimasta, saavuttaako se ensi vuodelle kaavailemansa 20 prosentin kasvutavoitteen. B +0,2 113,04 672,11 Gyllenberg Forum A +0,2 112,87 671,09 Gyllenberg Forum B +0,2 116,32 691,61 Gyllenberg Foundation A +0,9 112,02 666,04 Gyllenberg Foundation B +0,9 118,97 707,36 Gyllenberg International A 156,78 932,17 Gyllenberg International B 173,74 1033,01 Gyllenberg Optimum A +0,8 227,25 1351,17 Gyllenberg Optimum B +0,8 254,64 1514,02 Handelsb. Middle Eastern A +0,6 11,40 80,53 Flem. Bond Index -0,1 100,75 599,03 Roburs Obl.fond/100 -0,3 1386,92 8246,22 Sampo Euro Pitkäkorko A -0,1 1001,12 5952,39 Sampo Euro Pitkäkorko B -0,1 1001,12 5952,39 SEB Lux Euro Bond +0,1 0,92 5,46 SEB Lux Internat. Japanese -1,3 27,22 161,84 Flem. 0,15 6,61 7,00 7,00 7,00 7,00 41,62 60 5,15 15,00 Instrumentarium 2,15 26,15 27,00 25,52 27,30 27,30 162,32 5651 23,50 36,84 0,67 39 -25,71 JOT Automation 5,67 4,10 4,14 3,93 4,17 4,10 24,38 877204 2,77 13,11 0,01 58 -61,32 KSP Yhtiöt 0,51 9,80 10,40 9,70 10,00 9,80 58,27 1360 8,40 25,00 0,15 26 -2,00 Nokia 2,82 48,45 48,50 47,12 48,65 48,49 288,31 8269529 32,70 65,00 0,20 87 2,16 Nokia -95 opt. Japanese Smaller Co's -2,3 10,42 73,61 Flem. Berg Optimal A/100 +0,3 430,49 2559,58 A. – Fuusion tarkoituksena on yhtenäistää ja yksinkertaistaa yhtymän sisäisiä ja yhtiöoikeudellisia rakenteita Suomessa, kertoo hallituksen puheenjohtaja Alpo Ojala. Tämä on oma palettinsa. Berg Euro Korko A/100 176,76 1050,97 A. Med. India A -1,4 15,11 106,74 Flem. A/1000 +0,8 242,36 1441,01 Leonia Euro Yhd. International Equity A -1,4 72,81 432,91 Flem. Small Cap A +0,2 37,25 221,50 Fondita Nord. Latin American A +3,2 12,02 84,91 Flem. Comp. Markkamääräisesti osakkeiden osuus sijoituskannasta kasvoi runsaan viiden vuoden aikana kymmenkertaiseksi. Eq. Multimarket 32,10 190,86 Leonia Arvo A/1000 +0,7 190,23 1131,06 Leonia Arvo B/1000 +0,7 190,23 1131,06 Leonia Glob. Vielä vuoden 1994 lopussa osakkeiden osuus sijoituksista oli vaatimattomat viisi prosenttia. (JPY) -1,9 1375,00 88,98 FF Korea Fund (USD) -1,9 5,53 39,09 FF Latin America (USD) +1,1 9,06 64,01 FF Malaysia Fund (USD) -2,4 15,63 110,41 FF Nordic Fund (SEK) -0,9 596,30 417,88 FF Pacific Fund (USD) -1,2 12,14 85,76 FF Privatisation + Fund -0,4 16,81 99,95 FF Singapore Fund (USD) -0,5 18,49 130,61 FF South East Asia (USD) -1,4 1,90 13,39 FF Switzerland Fund (CHF) +0,7 42,65 166,72 FF Taiwan Fund (USD) -3,4 7,30 51,53 FF Thailand Fund (USD) -1,3 5,41 38,19 FF United Kingdom (GBP) +0,3 1,71 17,51 FF US World Fund (USD) -0,4 13,79 97,41 Fides New Media A -4,0 134,54 799,94 Fides New Media B -4,0 154,61 919,27 Fides Telecom A +0,6 155,28 923,25 Fides Telecom B +0,6 180,23 1071,60 FIM Fenno +0,9 68,85 409,36 FIM Mondo K +0,6 988,19 5875,51 FIM Mondo T +0,6 988,19 5875,51 FIM Rento +1,5 9,32 55,41 FIM Rohto -0,3 11,57 68,79 FIM Russia -0,4 12,81 76,16 FIM Tekno -0,2 29,19 173,56 FIM Unioni +1,5 9,55 56,78 Flem. Europe -0,6 4,05 24,06 SEB Baltic Smaller Comp. Teho Filter Oy ja Ricdon Oy ovat olleet Ojala-Yhtymän täysin omistamia tytäryhtiöitä, joiden pääasiallisena toimialana on mekaniikan sopimusvalmistaminen ja suodattimien valmistaminen. Ulkomaisten joukkolainasijoitusten kasvun takana on Swanljungin mukaan eläkelaitosten tarve sijoittaa suuren rahan markkinoille. 885 74,1 75,3 49,3 0,64 11 024 807 82,0 84,5 55,8 0,71 9 897 Milj. B/1000 +0,8 230,24 1368,94 Mandatum Safeguard +0,2 20,08 119,39 Mandatum Neutral 20,43 121,47 Mandatum Optimi +0,1 35,10 208,70 Merita Graniitti Kasvu +0,4 112,89 671,21 Merita Graniitti Tuotto +0,4 112,89 671,21 Merita Optima Kasvu/1000 +0,3 290,53 1727,41 Merita Optima Plus Kasvu +0,5 99,78 593,24 Merita Optima Plus Tuotto +0,5 99,78 593,24 Merita Optima Tuotto/1000 +0,3 282,91 1682,11 MNB Pro Balance K. B 1,01 10,00 10,23 10,23 10,23 10,23 60,82 100 9,60 13,50 0,84 7 -13,04 Tieto, A-optiotod. All. American A +0,9 79,98 564,98 Flem. 29,63 700,00 740,00 700,36 715,56 715,56 4254,53 1810 493,96 983,00 319 0,57 Okmetic 6,60 6,78 6,92 6,50 6,98 6,97 41,44 18400 5,50 8,20 Perlos 0,77 24,72 25,10 24,70 25,67 25,10 149,24 42004 18,70 49,20 0,10 50 -30,37 Perlos -97 opt. Index A 111,12 660,69 Gyllenberg Eur. Yhtiön tulos rahoituserien jälkeen kohentui edellisvuoden vastaavasta ajasta lähes 18 prosenttia 80 miljoonaan euroon. 10,00 10,00 Citycon 1,00 1,04 0,95 1,35 0,07 10 -17,36 Interavanti -4,58 1,25 1,45 1,10 1,48 0,03 21 12,61 J. Berg Finland B/100 +0,7 1214,37 7220,32 Alfred Berg Norden (Sicav) 4998,92 29722,23 A. European A -0,6 44,41 264,05 Flem. Suurin osa eli 75,9 prosenttia Suomen ulkopuolisista sijoituksista oli edelleen ohjattu joukkolainoihin. tuotto +0,1 1148,39 6828,04 Turun yliopiston rahasto A +0,4 104,41 620,79 Turun yliopiston rahasto B +0,4 104,41 620,79 Ålandsb. Markets -1,2 1,10 6,52 SEB Lux Eq. Ulkomaisten sijoitusten määrä lähes kolminkertaistui tammikuusta syyskuuhun. European Technology -1,2 18,65 110,89 Flem. Europ. -3,23 15,00 16,49 16,30 16,50 16,50 98,10 500 7,00 17,99 4 Sampo A -4,75 48,10 48,35 47,50 50,55 48,00 285,40 162524 29,35 56,60 2,44 10 25,92 S IJOITUS Castrum 2,94 0,70 0,75 0,70 0,70 0,70 4,16 10000 0,70 1,02 0,04 12 -20,45 Castrum opt. 7,81 46,41 MNB Eurokorko K./100 105,17 625,34 MNB Eurokorko T./100 102,97 612,24 Op-Markka 17,92 106,55 Sampo Euro Lyhytkorko A 1029,21 6119,40 Sampo Euro Lyhytkorko B 1042,85 6200,50 SEB Lux Euro Short Bond 1,05 6,23 Seligson Rahamark. Telakalla on omaa vakinaista väkeä noin tuhat. Euro Bond A 5,86 34,84 Flem. A/1000 -0,1 186,39 1108,22 Leonia Aasia Os. Myös eläkevarojen sijoittaminen Suomen ulkopuolelle on jatkunut etenkin parin viime vuoden aikana vilkkaana. Viherjuuri -0,61 4,90 5,19 2,80 11,00 0,17 34 68,97 Martela A 3,57 21,75 23,00 22,00 23,00 22,00 130,81 600 21,25 31,80 1,35 5 -22,32 Menire -6,67 2,10 2,24 2,07 2,40 2,07 12,31 27584 2,07 19,55 -58,82 Neomarkka -0,22 4,56 4,70 4,70 4,70 4,70 27,94 100 4,50 11,00 0,08 -30,06 Panostaja A 4,50 1,70 5,00 0,12 65 Panostaja B 2,21 3,00 1,38 4,70 0,12 72 100,91 PI-Consulting 6,40 8,00 6 Plandent A -1,89 5,20 6,20 5,60 7,00 0,17 14 -17,46 P-Karjalan Kp A -10,20 88,00 98,00 98,00 98,00 98,00 582,68 100 80,50 120,00 59 -1,12 Raisio K 0,87 2,33 2,69 2,22 5,20 0,03 313 -46,44 Saunatec -0,12 8,50 9,60 7,90 9,90 0,32 14 6,25 Suomen Spar A 20,00 34,00 27,00 47,15 0,84 29 -28,57 Suomen Spar K 20,01 27,00 20,11 48,15 0,84 23 -28,54 Suomen Helasto A 1,50 1,88 1,40 2,50 0,05 18 -29,25 S. +0,1 9131,76 64506,33 Indocam Global Equities 66,01 466,29 Indocam Japanese Equities -1,4 2255,51 145,96 Leonia Aasia Os. Eurokorko/1000 1806,95 10743,64 Leonia Korko A/1000 184,40 1096,39 Leonia Korko B/1000 178,87 1063,51 Leonia Yhteisökorko A 19,57 116,35 Leonia Yhteisökorko B 18,98 112,86 Mandatum Likvidi +0,1 19,18 114,04 Merita Korko Kasvu/1000 183,03 1088,25 Merita Korko Tuotto/1000 179,17 1065,30 Merita Pro Euro Korko K. Global Blue Chip +0,6 21,91 130,27 L YHYEN KORON RAHASTOT A. kasvu +0,2 1148,39 6828,04 Trevise Act. Berg Europe A/100 +1,0 125,36 745,36 A. Japan -1,9 4,74 28,18 Handelsb. B -3,6 20,95 124,53 Evli Nordic Smaller Com A -1,3 31,02 184,44 Evli Nordic Smaller Com B -1,3 32,48 193,11 Evli Select A +1,1 13,36 79,45 Evli Select B +1,1 15,93 94,72 Evli Global A +0,6 12,90 76,68 Evli Global B +0,6 15,46 91,90 Evli Eur. Kiint. Osaketta sai merkitä 11 euron hintaisena. Nordic +1,1 51,58 306,68 Handelsb. Emerging Mark. Berg Optimal Norden 229,75 1366,03 Aktia Folkhälsan A/100 +1,1 118,83 706,53 Aktia Folkhälsan B/100 +1,1 122,50 728,35 Aktia Secura A/100 +1,0 40,18 238,90 Aktia Secura B/100 +1,0 45,90 272,91 A. 25 B -0,4 97,44 579,36 Evli Glob. T./100 4,35 25,88 MNB Pro Corp. Swedish Bond -0,2 248,92 1480,01 Handelsb. Nokia jatkoi nousuaan kolmen prosentin voimalla 48,49 euron päätökseen. Ojala-yhtiöt yhteen HELSINKI (STT) Muoviputkijärjestelmiin erikoistunut Uponor paransi tammi-syyskuussa tulostaan selvästi. A 4,76 0,44 0,64 0,40 1,30 12,82 Vaahto-Group 0,86 3,53 3,70 3,30 5,20 -5,87 Vaahto-Group K 2,56 4,00 4,50 3,80 5,45 -4,76 Ühispank 2,42 2,50 2,42 2,42 2,42 14,39 500 1,61 2,43 26 28,72 Yleiselekt. -0,8 4,39 26,11 SEB Lux (F) Teknologi -3,5 6,86 40,77 SEB Lux Asia Fund -2,2 3,92 23,31 SEB Lux Contin. Bal. A/100 +1,4 199,66 1187,12 A. Tietoenatorin tammi-syyskuun tulos rahoituserien jälkeen parani 84,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 75,3 miljoonasta. Berg Small Cap B/100 -56,9 196,61 1168,99 Alfred Berg Sverige 399,28 2374,01 Aurator BioMed -2,2 103,74 616,81 Aurator Nexus -5,4 96,16 571,74 Carnegie Aksje Norje -0,9 410,38 2440,01 Carnegie East-European -0,4 16,11 95,79 Carnegie Eurooppa Osake -0,3 16,87 100,30 Carnegie Internet -3,6 12,90 76,70 Carnegie Medical -3,0 62,15 369,53 Carnegie Nordic Markets -1,5 78,02 463,89 Carnegie Suomi Osake +1,3 83,24 494,92 Carnegie Småbolag -1,3 42,32 251,62 Carnegie Sverige -0,5 34,92 207,62 Carnegie WorldWide -0,6 65,25 387,96 Conventum Finland Value A +2,5 47,26 281,00 Conventum Finland Value B +2,5 50,28 298,95 Conventum Osake A +1,7 58,02 344,97 Conventum Osake B +1,7 58,02 344,97 Conventum Pharma A -1,4 134,84 801,72 Conventum Pharma B -1,4 143,44 852,86 Conventum small_cap A -0,1 76,98 457,70 Conventum small_cap B -0,1 76,98 457,70 Elite-rahasto -1,8 11,52 68,49 Evli Emerging Tech. Koko Suomen ulkopuolelle sijoitetusta kannasta euroalueen osuus oli lähes kolmannes ja muuhun maailmaan vajaa kymmenen prosenttia. Bond B 86,76 515,85 Handelsb. Matkustajalautat tulevat Skotlannin mantereen sekä Orkneyja Shetland -saarien väliseen liikenteeseen 2002. Tietoliikenneja elektroniikkasektorilla kovimmassa nousussa oli keskiviikkona tuloksensa julkistava Okmetic. Swanljungin mukaan tähän työeläkelaitoksilla on hyvät edellytykset, koska eläkerahat sijoitetaan pitkällä horisontilla. Konevuokr. Multi Man. -0,9 4,18 24,82 SEB Lux (F) Miljöfond -1,5 1,25 7,42 SEB Lux (F) Sverige Off. Valmistellaanko fuusiolla listautumista pörssiin. American Smaller Co's -0,3 101,73 718,62 Flem. Bond A 85,94 510,98 Gyllenberg Eur. US Technology A -1,9 34,13 241,09 Fondita 2000+ A -0,2 48,87 290,59 Fondita 2000+ B -0,2 51,02 303,32 Fondita Equity Spice A +0,8 35,92 213,56 Fondita Equity Spice B +0,8 40,99 243,70 Fondita Nord. Bal. Euro Equity A -0,6 47,22 280,76 Flem. Europ. Yhtiö huomautti kuitenkin, että rakennemuutokset ja maltillinen kasvu vaikuttavat konsernin lyhyen aikavälin tulokseen. päivänä, jolloin yhtiöiden oikeudet ja velvoitteet siirtyvät OjalaYhtymä Oy:lle. B +1,4 20,45 121,59 WIP Pikkujättiläiset 28,15 167,37 WIP Value Visions A +0,4 27,31 162,38 WIP Value Visions B +0,4 26,21 155,84 Ålandsb. A/1000 +0,8 263,01 1563,79 Leonia Glob. Elisa Communic. Small Cap B +0,2 38,83 230,85 Gyllenberg Eur. Tietoenatorin osavuositulos kertoi odotetusti heikosta kasvusta, mutta yhtiö onnistui ylittämään tulosvaroituksensa alentamat tulosennusteet. A. China A +0,9 12,91 91,20 Flem. – Sijoitukset Suomessa liikkeeseen laskettuihin joukkolainoihin ovat vähentyneet kuluvan vuoden aikana noin 33 miljardilla markalla. A +0,2 108,31 643,98 Gyllenberg Eur. B/10 17,57 104,47 Trevise Eurokorko kasvu 1030,69 6128,22 Trevise Eurokorko tuotto +0,1 1030,69 6128,22 K ESKIPITKÄN KORON RAHASTOT A. Eurooppa Aggr. 0,20 0,25 0,08 0,62 169,57 Tervak. Bond -0,5 18,15 107,93 Seligson Euro Obl.ind. B -0,1 24,33 144,68 FF Euro Bond Fund +0,1 10,97 65,22 FF Internat. Value +0,3 11,37 67,60 Flem. A/10 18,29 108,73 Seligson Rahamark. Tuotto/1000 208,40 1239,09 Merita Pro Euro Obl. Cap +1,4 10,93 64,99 Handelsb. -1,1 1,98 11,75 SEB Östersjöfond -1,3 1,93 11,46 Seligson Eurooppa 50 A +1,7 2,56 15,22 Seligson Eurooppa 50 B +1,7 2,46 14,61 Seligson FOX-ind. Tiistaina julkaisemassaan osavuosikatsauksessa yhtiö toisti aiemman ennusteensa, jonka mukaan tämän vuoden tulos pysyy viime vuoden tasolla yritysmyynneistä huolimatta. Tuotto 10,40 61,83 Merita Pro Euro Obl. 0,15 32,70 32,75 32,20 33,45 32,70 194,43 132389 26,20 58,00 0,20 -17,01 F-Secure -2,17 6,75 6,87 6,68 6,90 6,70 39,84 89546 5,00 19,40 8,87 F-Secure, -98 opt. Wall Streetin avauksessa rajusti toipuneet teknologiaosakkeet antoivat iltapäivällä lisää vetoapua, ja Hex-yleisindeksi pääsi lopulta vahvistumaan reilut kaksi prosenttia korkeammalle 13439 pisteen päätöstasolle. Pacific Technology A -2,0 7,51 44,65 Flem. Yhtiön tiistaina julkistaman osavuosituloksen mukaan liikevaihtoa kertyi tammi-syyskuussa noin 808 miljoonaa euroa eli vähemmän kuin vuotta aiemmin, jolloin liikevaihdon määrä oli 885 miljoonaa euroa. Multi Man. Bonds -0,6 17,57 104,47 Handelsb. Smaller Comp. Eur/100 -0,6 208,40 1239,10 Roburs Östeuropa/100 -1,8 109,32 649,99 Sampo Sektorit (Eurooppa) A +1,7 1336,44 7946,11 Sampo Sektorit (Eurooppa) B +1,7 1465,31 8712,34 Sampo Sektorit (Maailma) A +1,3 1237,36 7357,01 Sampo Sektorit (Maailma) B +1,3 1368,91 8139,17 Sampo Sektorit (Suomi) A +0,6 1484,26 8825,01 Sampo Sektorit (Suomi) B +0,6 1577,15 9377,31 Sampo Uudet Yhtiöt (Eur.) A -0,6 772,08 4590,58 Sampo Uudet Yhtiöt (Eur.) B -0,6 772,08 4590,58 SEB A Eur. Glob. Yhd. Berg Optimal B/100 +0,3 492,59 2928,81 Aurator Tellus +0,5 105,82 629,18 Carnegie Optimi +1,4 27,62 164,22 Carnegie Plus +0,3 20,06 119,27 Carnegie Sijoitus+ +0,7 23,82 141,63 Conventum Aktive A +0,8 98,27 584,29 Conventum Aktive B +0,8 98,27 584,29 Conventum Forte A +1,0 31,82 189,19 Conventum Forte B +1,0 36,42 216,54 Conventum Global A -0,7 18,94 112,61 Conventum Global B -0,7 21,75 129,32 Conventum Korko+Osake A +1,2 3,35 19,92 Conventum Korko+Osake B +1,2 3,35 19,92 Conventum Vision A +0,6 107,06 636,55 Conventum Vision B +0,6 113,89 677,16 Evli Euro Mix A +0,4 12,10 71,93 Evli Euro Mix B +0,4 12,68 75,37 Evli European Alloc. B/100 -0,2 199,96 1188,91 Aktia Capital A/100 +1,7 62,10 369,23 Aktia Capital B/100 +1,7 71,74 426,55 Aktia Euro A/100 +1,0 23,32 138,65 Aktia Euro B/100 +1,0 24,55 145,97 Aktia Global A/100 +0,9 31,28 185,98 Aktia Global B/100 +0,9 35,74 212,50 Aktia Medica A/100 +0,2 128,33 763,02 Aktia Medica B/100 +0,2 128,33 763,02 A. Sen lisäksi yhtymällä on tehtaat Oulaisissa, Piippolassa, Haapajärvellä, Oulussa, Kannuksessa ja kaksi Kiinassa. Sweden +8,7 38,95 231,59 Handelsb. Eq. America -1,2 49,03 291,52 Handelsb. Berg Sm. Sm. E 1,51 6,05 6,19 5,25 7,76 0,49 7 14,15 NMLISTA Basware -3,33 7,25 7,40 7,30 7,50 7,30 43,40 1700 7,10 28,00 52 Beltton-Yhtiöt 5,65 5,90 5,75 6,00 Biohit B -1,99 6,91 7,00 6,94 7,05 6,94 41,26 1400 4,20 13,50 172 57,40 Biotie Therapies 0,76 6,65 6,79 6,69 6,70 6,70 39,84 400 6,50 8,00 Done 7,30 3,82 4,10 3,75 4,10 4,10 24,38 1405 3,52 5,53 EQ Online 1,71 2,38 2,41 2,34 2,42 2,39 14,21 30755 2,20 12,00 Etteplan 1,61 6,30 7,00 6,20 7,09 7,00 41,62 400 5,87 8,95 17 Iocore 5,49 4,80 5,00 4,55 8,50 19 Jippii Group -0,72 4,13 4,20 4,05 4,25 4,20 24,97 25230 1,85 5,00 Liinos -2,85 3,07 3,10 3,04 3,20 3,10 18,43 11515 3,04 32,00 0,07 9 -78,91 Nedecon -7,27 1,53 1,64 1,50 1,75 1,50 8,92 11500 1,50 9,00 -40,00 Proha 1,00 18,20 18,89 18,00 19,50 18,89 112,31 18078 8,80 30,00 187 47,97 Satama Interactive 0,59 3,41 3,45 3,40 3,45 3,45 20,51 5600 2,80 25,05 Sysopen 0,95 6,40 6,50 6,30 6,50 6,42 38,17 2150 6,30 26,00 0,11 36 -70,30 TH Tiedonhallinta 6,74 1,90 2,20 1,80 2,10 2,10 12,49 18250 1,70 8,40 0,03 14 -66,78 Tieto-X -7,22 4,37 4,44 4,31 4,71 4,36 25,92 1750 3,96 14,99 -37,57 Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Indocam Asian Renaissance -0,4 1323,28 9347,59 Indocam European Equities +1,3 17368,24 103266,87 Indocam Euro Equities +1,4 16927,26 100644,92 Indocam Global Emerging M. Life Sciences A -0,1 16,25 114,79 Flem. +0,8 16,28 96,80 Handelsbanken Osake +0,9 2,26 13,44 Hansa Investment Fund -0,1 125,13 743,99 Hiisi Euro 50 +1,5 96,03 570,97 Hiisi Kasvu +0,5 104,91 623,77 Indocam Asian Equities -0,9 23,35 164,94 Muutos Osuuden arvo edell.% EUR FIM Keskikurssit EUR FIM Euriborit Euribor 1 kk 4.957 0.001 Euribor 2 kk 5.115 0.002 Euribor 3 kk 5.140 0.002 Euribor 6 kk 5.202 0.005 Euribor 9 kk 5.249 0.002 Euribor 12 kk 5.291 0.003 Op-prime 5,00 Leonia-prime 5,00 Merita-prime 5,00 Handelsbanken 5,00 Aktia-prime 5,00 POP-prime 5,00 Sp-prime 5,00 Ålandsbanken 5,00 Unibank 3,90 Gyllenberg 4,75 SP-peruskorko 4,50 Primet Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta *Viimeisen kaupan mukaan nin oli kuitenkin päivän päättyessä tyytyminen lähes neljällä prosentilla laskeneisiin yhdeksän euron loppulukemiin. 50 B -0,7 94,22 560,23 Evli Global Multi Man. Liikevaihtoa lisäsivät reippaasti tämän ja viime vuoden aikana tehdyt yrityskaupat. 75 B -1,0 117,93 701,20 Evli Mix A +0,6 3,25 19,34 Evli Mix B +0,5 3,86 22,96 FF Euro Balanced Fund +0,2 13,09 77,83 FFPS Defensive Fund +0,1 6,47 38,46 FFPS Global Growth (USD) -0,6 14,90 105,25 FFPS Growth Fund -0,5 17,01 101,14 FFPS Moderate Growth -0,2 10,03 59,64 Fides Portfolio A +0,4 168,12 999,60 Fides Portfolio B +0,4 205,50 1221,85 FIM Forte +0,2 131,51 781,92 Flem. A +0,7 126,52 752,22 Evli European Alloc. Tietoenator alkuvuoden tasolla RAUMA (STT) Raumalla toimiva Aker Finnyardsin telakka ja skotlantilainen Northlink-yhtiö ovat tehneet aiesopimuksen kahden matkustaja-autolautan rakentamisesta. B/100 +0,5 203,30 1208,77 A. Berg Optimal Eur. Euro Active +0,2 21,41 127,30 Ålandsb. Dortmundilla huono alku pörssissä Liikevaihto Liikevoitto Tulos rah.erien jälk. Siinä oli kasvua edelliskaudesta150 miljoonaa markkaa. Määrän pieneneminen johtuu etenkin kotimaisten osakkeiden arvon alenemasta, kertoo Työeläkelaitosten Liiton toimitusjohtaja Esa Swanljung. Value B +0,5 134,15 797,62 Gyllenberg Finlandia A +1,2 261,10 1552,43 Gyllenberg Finlandia B +1,2 284,65 1692,45 Gyllenberg Small Firm A +0,8 331,84 1973,03 Gyllenberg Small Firm B +0,8 362,66 2156,28 Handelsb. Value A +0,5 126,50 752,13 Gyllenberg Eur. Eur. Eur. +0,9 141,14 839,20 MNB Pro Eurooppa T. Sonera haki Deutsche Telekomin kehnojen tulosuutisten masentamana vauhtia 24,6 euron tasolta, mutta toipui päätöskurssissaan nelisen prosenttia kärsineeseen 25,96 euroon. Bonds +0,1 10281,98 61133,88 Indocam Global Bonds +0,5 9612,09 67899,36 Leonia Obligaatio A/1000 -0,1 193,10 1148,12 Leonia Obligaatio B/1000 -0,1 180,53 1073,38 Leonia Tuottokorko A/1000 -0,3 170,77 1015,35 Leonia Tuottokorko B -0,3 170,77 1015,35 Leonia Yhteisöobligaatio A -0,1 19,28 114,65 Leonia Yhteisöobligaatio B -0,1 18,01 107,09 Mandatum Euro Bond A +0,1 20,18 119,98 Mandatum Euro Bond B +0,2 19,98 118,80 Mandatum Korko -0,1 19,31 114,81 Merita Oblig. Metson kurssi sai aamulla hyvän tuloksen lisäksi potkua perusteollisuuden yleisestä hyvästä vireestä. Euro-Obl./1000 -0,1 1809,51 10758,86 Hiisi Yrityskorko -0,3 99,45 591,30 Indocam Euro Bonds +0,1 11163,76 66376,70 Indocam Euro Corp. Cap Eur. Berg Euro Yhd.korko A 99,49 591,54 A. Equity Fund -0,7 1362,21 8099,36 SEB Eur. Kasvu/1000 212,75 1264,95 Merita Oblig. 750,00 734,94 750,00 750,00 4459,30 11235 562,141003,90 335 Nokia -97 opt. Bond (USD) +0,1 0,89 6,25 FF Sterling Bond GBP) 0,27 2,80 FF US Dollar Bond (USD) 5,51 38,93 Fides Eurobond A -0,2 93,56 556,28 Fides Eurobond B -0,2 97,46 579,47 FIM Euro -0,2 17,67 105,06 Flem. Fund kasvu -0,1 257,51 1531,08 Trevise Suomi kasvu +0,7 1445,94 8597,19 Trevise Suomi tuotto 1445,94 8597,19 WIP Market Leaders Gl. B 4,31 4,74 4,10 5,40 0,17 14 -6,91 Norvestia -0,31 12,76 12,97 12,80 12,97 12,97 77,12 414 12,60 18,00 1,26 3 -18,15 Polar Kiinteistöt (T) 0,26 0,27 0,26 0,26 0,26 1,55 55000 0,23 0,40 17 -16,13 Polar opt. A/100 -0,1 206,27 1226,43 A. Berg Small Cap A/100 +5,5 458,66 2727,07 A. American Blue Chip A +1,0 11,02 77,84 Flem. B/1000 +0,8 249,86 1485,60 Leonia Kompassi Säästö A -0,1 984,44 5853,21 Leonia Kompassi Säästö B -0,1 984,44 5853,21 Leonia Vega -5,0 914,60 5437,96 Leonia Euro Yhd. A -0,1 1,75 10,39 Seligson Euro Obl.ind. – Osakkeita ei tämän jälkeen ole kuitenkaan myyty pois vaan päinvastoin ostettu lisää, kun osakkeiden arvot ovat laskeneet. +0,4 119,81 712,35 Op-Pirkka +0,1 61,38 364,95 Op-Spektri +0,5 93,85 558,01 Op-Tuotto 29,52 175,52 Opstock Global Balanced +1,0 24,02 142,82 Sampo Tavoite 2010 A +0,6 1078,96 6415,20 Sampo Tavoite 2010 B +0,6 1139,44 6774,80 Sampo Tavoite 2020 A +0,8 1168,87 6949,79 Sampo Tavoite 2020 B +0,8 1249,30 7428,00 Sampo Tavoite 2030 A +1,2 1219,72 7252,13 Sampo Tavoite 2030 B +1,2 1320,67 7852,35 SEB Lux International A -0,8 31,48 187,18 Seligson Joustosalkku A +0,2 10,74 63,83 Seligson Joustosalkku B +0,2 10,74 63,83 Seligson Vakaasalkku A 10,30 61,26 Seligson Vakaasalkku B 10,30 61,26 Sp-Yhdistelmärahasto B/100 +0,8 97,42 579,23 Tapiola 2010 +0,6 12,62 75,02 Tapiola 2015 +0,7 12,73 75,71 Tapiola 2020 +0,7 12,86 76,45 Tapiola 2025 +0,8 12,98 77,16 Tapiola Maailma +0,6 12,61 75,00 Trevise Act. Emerging European A +0,4 13,27 93,74 Flem. Tietoenator ennakoi, että vuoden jälkipuoliskon tulos on jotakuinkin samalla tasolla kuin kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Lähes puolet yhteisarvoltaan 253 miljardiin nousevasta sijoituskannasta oli kuitenkin syyskuun lopussa edelleen joukkovelkakirjoissa. Ger. Työeläkelaitosten sijoituksista neljännes osakkeissa Joukkolainojen osuus edelleen hallitseva Jouko Pensaari (KP) Sievissä toimiva Teho Filter Oy ja Kannuksessa toimiva Ricdon Oy sulautuvat konsernin emoyhtiöön Ojala-Yhtymä Oy:öön. 107,85 112,89 214 PKC Group -1,85 13,30 13,45 13,35 13,50 13,35 79,38 3000 13,01 29,85 0,50 10 -51,64 PMJ automec 2,49 7,00 7,30 6,95 7,20 7,20 42,81 15900 5,51 15,70 0,01 178 -46,15 Sonera -4,11 25,89 25,96 24,60 26,85 25,96 154,35 6496532 19,51 97,00 0,12 51 -63,38 Stonesoft 0,27 18,55 18,60 18,50 18,65 18,55 110,29 159798 8,80 29,45 441 37,41 Tampereen Puhelin 0,17 5,86 6,15 5,86 6,19 5,86 34,84 2230 5,20 11,00 0,20 14 -27,48 Tecnomen 1,62 8,15 8,21 8,11 8,20 8,15 48,46 25800 5,91 10,89 Tekla 9,11 4,91 5,00 4,00 5,25 Teleste -2,86 34,00 35,00 35,00 36,50 35,00 208,10 14800 12,90 39,00 0,10 87 92,63 TJ Group 1,00 2,03 2,05 2,01 2,07 2,02 12,01 169564 1,60 25,80 109 -82,92 Vaisala A -0,59 21,85 22,00 22,00 22,00 22,00 130,81 4590 18,50 31,50 0,42 17 12,34 Wecan Electronics -0,89 11,10 11,60 11,00 11,50 11,00 65,40 10100 8,04 14,00 K EMIANTEOLLISUUS Kemira 0,19 5,41 5,49 5,40 5,50 5,41 32,17 41115 5,04 6,80 0,23 23 -13,44 Orion A 0,81 19,81 20,15 19,80 20,20 19,92 118,44 2764 17,80 28,60 1,18 15 -18,14 Orion B -0,25 20,15 20,37 20,15 20,40 20,15 119,81 62611 17,70 28,50 1,18 15 -17,76 Uponor -3,04 18,81 19,80 18,75 19,90 19,80 117,73 16483 15,80 21,00 0,67 13 0,59 V IESTINTÄ JA KUSTANNUS Alma Media I -9,93 26,12 31,90 26,02 65,00 0,67 24 -12,93 Alma Media II 3,85 27,00 29,00 29,00 29,00 29,00 172,43 50 26,50 70,00 0,67 24 -12,90 Janton 7,20 7,49 7,20 7,45 7,20 42,81 1500 5,80 18,24 0,34 13 -33,94 Keskisuomalainen -3,85 25,00 21,06 29,90 1,09 15 7,30 Sanoma-WSOY A 16,50 18,40 18,00 18,00 18,00 107,02 160 13,00 24,37 0,45 34 23,36 Sanoma-WSOY B 2,22 16,10 16,45 16,05 16,20 16,10 95,73 5950 12,28 23,75 0,45 30 21,28 Talentum -1,05 9,40 9,50 8,80 9,60 9,50 56,48 29130 7,30 43,80 0,10 314 -65,19 M UU TEOLLISUUS Amer A -2,38 25,05 26,00 25,30 26,99 26,20 155,78 16689 18,10 32,00 0,59 15 19,29 Exel -0,52 9,60 10,10 9,65 10,00 9,65 57,38 3600 5,51 11,00 0,30 15 66,96 Leo Longlife A -0,52 7,72 8,10 7,72 7,80 7,72 45,90 1250 7,25 9,51 0,42 7 4,32 Metsä Tissue 8,99 12,00 12,55 12,00 12,00 12,00 71,35 600 9,00 14,50 0,12 110 -2,44 Nokian Renkaat -0,04 23,00 23,39 23,00 23,50 23,20 137,94 154600 21,61 42,50 0,85 9 -41,03 Rapala Normark 3,92 5,30 5,50 5,50 5,50 5,50 32,70 3400 4,18 6,90 0,02 23 9,05 Sanitec 1,41 7,20 7,40 7,15 7,40 7,30 43,40 23558 7,01 15,00 0,21 10 -43,75 Tamfelt E 4,37 19,10 19,50 18,70 19,25 19,25 114,46 1450 18,00 23,50 1,00 11 -13,18 Tamfelt K 0,26 19,10 20,00 18,12 22,90 0,96 11 -12,79 ILISTA A Comp. Berg Optimal Eur. Smaller Co's A -0,2 35,45 210,78 Flem. Europa -0,5 50,59 300,79 Handelsbanken Global IT -0,9 19,57 116,36 Handelsb. B -0,1 1,75 10,39 Trevise Euro-obligaatio kasvu +0,1 1027,08 6106,75 Trevise Euro-obligaatio tuotto 1027,08 6106,75 Y HDISTELMÄRAHASTOT 3C Alpha -0,6 89,67 533,15 A. Tilikauden tulos Tulos/osake, euroa Henkilöstö keskim. Smaller Comp. Asian Opportunities A -1,2 23,54 166,29 Flem. Yhd. B -0,1 20,83 123,85 Evli Altius A -0,1 99,89 593,94 Evli Altius B -0,1 99,89 593,94 Evli Corporate Bond A +0,2 99,14 589,44 Evli Corporate Bond B +0,2 103,31 614,25 Evli Euro Valtionobl
Muun muassa junaliikenne oli paikoitellen poikki tiistainakin. Muualla sattuneissa yhteenotoissa haavoittui useita palestiinalaisia, ja ainakin yksi haavoittuneista julistettiin myöhemmin sairaalassa kuolleeksi. Yhteenotoissa Gazan kaistalla ja Länsirannalla sai surmansa viisi palestiinalaista. Se merkitsee venäläisten luopumista avaruustutkimuksen johtopaikalta. Venäläiset eivät ole kuitenkaan saaneet MirCorpilta luvattuja rahoja, ja Moskovassa kärsivällisyys alkaa loppua. Illalla singaporelaisyhtiö ilmoitti, että koneen kapteeni oli raportoinut, että kone oli törmännyt johonkin kiitoradalla noustessaan ilmaan. Näin tehtiin sen vuoksi, että lennon numero 666 on monien mielestä kovin pahaenteinen. Aseman kasvaessa Zvezdan asuintilat korvataan suuremmilla ja paremmin varustelluilla tiloilla. Kemikaalitankkeri upposi Ranskassa pelättiin tuhoisaa ympäristöonnettomuutta TAIPEI (STT–AFP–REUTERS–AP) Tiedot singaporelaisen matkustajakoneen turman Taiwanissa vaatimista uhreista olivat erittäin ristiriitaisia pitkin tiistai-iltaa. Venäläisten kosmonauttien lähettäminen uudelle kansainväliselle avaruusasemalle lienee kuitenkin viimeinen naula 14 vuotta maata kiertäneen Mir-avaruusaseman arkkuun. Hänen mielestään on mahdotonta hyväksyä sitä, että huonokuntoiset laivat kuljettavat merillä vaarallisia lasteja. Karnin raja-aseman ammuskelussa haavoittui myös uutiskanava CNN:n kirjeenvaihtaja, jota ammuttiin selkään. Heidän on määrä olla avaruusasema ISS:ssä 117 vuorokautta. Laiva upposi vajaan 20 kilometrin päässä Alderneyn saaresta. Sieltä saatetaan lähettää myös aluksia muille planeetoille. Tuomioistuin torjui uudet syytteet Dianan kuolonkolarista PARIISI (STT–REUTERS–AFP) Ranskalainen vetoomustuomioistuin torjui tiistaina liikemies Mohammed Al Fayedin vaatimuksen uusien syytteiden nostamisesta paparazzi-valokuvaajia vastaan prinsessa Dianan kuolonkolarin yhteydessä. Vasta tässä vaiheessa juhlijat toimitettiin sairaalaan Karlskronaan, missä heidät tutkittiin. Mutta niin kauan kun lopullista päätöstä asiasta ei ole tehty, monet haluavat uskoa, että Mirillä olisi vielä käyttöä moneksi vuodeksi. STT/Reuters SS Britanniassa uusia tulvavaroituksia LONTOO (STT–REUTERS) Rajun syysmyrskyn aiheuttamia vaurioita korjattiin tiistaina eri puolilla Luoteis-Eurooppaa sekä Ranskassa ja Belgiassa. Koululaisten juhla Blekingessä olisi voinut saada surullisen lopun, sillä yksi juhlijoista oli sekoittanut mansikkamehusta tehtyyn booliin rotanmyrkkyä. Vain sopimuksen täytäntöönpano tekee mahdolliseksi rauhanprosessin jatkumisen, Schröder sanoi. Ympäristöjärjestö Greenpeace varoitti tiistaina, että alus on uponnut alueelle, minne on aiemmin upotettu radioaktiivisia jätteitä. Barak yritti estää liekin sammuttamisen, mutta ei ehtinyt paikalle. Uutistoimisto AFP:n valokuvaajan mukaan israelilaisjoukot tulittivat suoraan paikalla olleita toimittajia. Schröderin piti kääntää katkaisijasta muistomerkin liekkiä suuremmaksi. Palestiinalaispoika tähtäili Israelin sotilaiden asemia ritsoilla Gazan kaistalla. Myös Interpol seuraa tilanteen kehittymistä. Avaruusasema on tarkoitettu suuren miehistön pitkäaikaiseen oleskeluun. Taiwanin pääministeri Chang Chunj-hsiung sanoin pelkäävänsä, että yli sata ihmistä oli kuollut koneen pudottua myrskysäässä Taiwanin pääkaupungin Taipein lentokentälle. Vahvistamattomien tietojen mukaan Peres matkustaa keskiviikkona Gazaan. Venäläisellä Sojuz-kantoraketilla avaruuteen lähtivät amerikkalainen astronautti William Shepard ja kaksi venäläistä kosmonauttia, Juri Gidzenko ja Sergei Krikaljov. Koneen kerrottiin aluksi myös pudonneen taiwanilaisen China Airlines -yhtiön kiitoradalla olleen tyhjän koneen päälle. Uusiakin rituaaleja on viime vuosina tullut avaruusmatkailuun. Kone putosi, ilmeisesti myrskytuulen vuoksi, takaisin kentälle pian lähdön jälkeen. ”Pako Alcatrazista” PRAHA (STT–REUTERS) Tshekkiläisestä palkkamurhaaja Jiri Kajinekista tuli ensimmäinen vanki, jonka onnistuu paeta Tshekin tasavallan tarkimmin vartioidusta vankilasta. Vaikka Venäjällä onkin uudessa 16 valtion avaruusyhteistyössä kakkosmaan rooli, venäläinen avaruustekniikka on kuitenkin uudella asemalla ahkerassa käytössä. Amerikkalaiset ovat puolestaan arvostelleet Venäjää siitä, ettei se ole pysynyt aikataulussaan lennon valmisteluissa. Jopa 155 kilometrin nopeudella puhaltanut tuuli ja rankkasateet aiheuttivat pahinta vahinkoa Britanniassa, missä annettiin uusia tulvavaroituksia EteläEnglantiin ja Walesiin. Viikonloppuina ei ole päiväohjelmaa, vaan miehistöllä on mahdollisuus rentoutua ja pitää yhteyttä perheenjäseniin ja ystäviin Työpäivän aikataulu Juoksumatto kuntoilutarkoituksiin MK / STT/AP Pekka Lehtonen MOSKOVA (STT) Uusi kansainvälinen avaruusasema saa pian ensimmäisen miehistön, kun tiistaina Baikonurin avaruuskeskuksesta laukaistu miehistö pääsee torstaina perille. Tankkerin 14-henkinen miehistö kuljetettiin helikopterilla turvaan myrskyävältä mereltä jo maanantaina. Pöytä toimii myös ruoanlämmittimenä ja työpisteenä AVARUUSASEMAN ASUINJA HUOLTOMODUULI Kansainvälisen avaruusaseman ensimmäinen miehistö saa asunnokseen varustukseltaan hyvin pelkistetyn tilan. Lempinimi viittaa Yhdysvalloissa sijaitsevaan rangaistuslaitokseen, josta pakenemista pidetään mahdottomana. Tshiang Kai-shekin kansainvälinen lentoasema suljettiin onnettomuuden jälkeen. Lennon aattona miehistö katsoi niin kuin Gagarin aikoinaan vanhan neuvostoelokuvan Autiomaan valkoinen aurinko. Singaporelaisessa Boeing 747 -koneessa oli 150 matkustajaa ja 29 hengen miehistö. Gazan alueella israelilaissotilaat ampuivat kuoliaaksi kolme palestiinalaista Karnin raja-aseman läheisyydessä. Israeliin tiistaina saapunut Saksan liittokansleri Gerhard Schröder vetosi Lähi-idän konfliktin osapuoliin, jotta ne noudattaisivat kaksi viikkoa sitten Egyptin Sharm el-Sheikhissä saavutettua neuvottelusopimusta. Miehistön keskustelukielenä on englanti eikä venäjä niin kuin aikaisemmissa Venäjältä lähetetyissä kansainvälisissä miehistöissä. Israel puolestaan varoitti iskevänsä jopa vieläkin järeämmin asein palestiinalaisia vastaan, jos nämä jatkavat väkivaltaisuuksia. Historiallinen lento Ensimmäisen miehistö lähtö uudelle avaruusasemalle on monessa mielessä historiallinen. Heti pakonsa jälkeen Kajinek sai peräänsä satoja poliiseja. Schröder sammutti ikuisen tulen JERUSALEM (STT–REUTERS–AFP) Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sammutti tiistaina Jerusalemissa vahingossa ikuisen liekin, joka palaa natsien uhreina kuolleiden kuuden miljoonan juutalaisen muistomerkillä. Yhdysvaltalainen Unity-moduli ja venäläinen Zarja lähetettiin avaruuteen jo vuonna 1998. Silloin sai surmansa 202 ihmistä, kun China Airlines -yhtiön Airbus A300 -kone syöksyi maahan. Ranskan meriviranomaisten mukaan laivan uppoamispaikalla ei heti havaittu kemikaalivuotoa, ja alueen tarkkailua oli tarkoitus jatkaa. Nyt matkalle lähteneen miehistön onkin määrä panna uusi avaruusasema toimintakuntoon niin, että seuraavat miehistöt voivat jatkaa avaruusaseman rakentamista ja tehdä tutkimuksia. järjestelmien ylläpito ja laitteiden huolto 17 18 Lounas 18 21 Työsuunnitelman mukaisten töiden viimeistely 21 23 Yhteys lennonjohtokeskuksiin, seuraavan päivän töiden suunnittelu, illallinen 23 Nukkumaan Päiväohjelmaan sisältyy tunnin mittainen pakollinen kuntoilu Miehistö nukkuu puhelinkopin kokoisissa nukkumatiloissa makuupusseissa Aurinkopaneelit Veden puhdistus järjestelmä puhdistaa jätevettä ja kierrättää kondensaatiovettä hapentuotantoa varten Lähteet: NASA, Boeing Zvezda-moduuli osana valmista avaruusasemaa Avaruusasemalla noudatetaan tiukkaa päiväohjelmaa maanantaista perjantaihin. Silminnäkijöiden mukaan kone syttyi tuleen, mutta palo saatiin pian sammumaan. Kahdesta murhasta elinkautiseen tuomittu Kajinek pakeni Mirovin vankilasta, joka tunnetaan myös nimellä "Tshekin Alcatraz". Maan eteläosa lamaantui lähes täysin, kun tulvat ja sateissa kaatuneet puut katkaisivat liikenteen ja tuhosivat rakennuksia. Hollannin viranomaiset olivat hänen mukaansa kolme kertaa huomauttaneet puutteista aluksessa. Brittiläinen radioja tv-yhtiö BBC kertoi maanantaina, että aluksesta olisi vuotanut kemikaaleja mereen jo hinauksen aikana. Kuolonuhreista kertoi myös koneessa matkustanut amerikkalainen John Diaz. Kukaan lapsista ei joutunut jäämään sairaalahoitoon. Miehistö oli tätä ennen ilmoittanut, että aluksen rungossa on reikä. Kulkuaukko Sylimikro Videonäyttö Kädensijat helpottavat liikkumista painottomassa tilassa Suomen aikaa 08 Herätys 08 11 Aamiainen, yön aikana tulleisiin viesteihin perehtyminen, yhteydenotot Moskovan ja Houstonin lennonjohtokeskuksiin 11 17 Suunnitelman mukaiset työt: mm. Veri virtasi Lähi-idässä Palestiinalaiset vaativat kansainvälistä väliintuloa Perinteisin menetelmin. Avaruusasemalle on tarkoitus lähettää turisteja ja amerikkalainen NBC-televisioasema on luvannut lähettää sinne Big Brother -kisansa voittajat. Israelin entinen pääministeri Shimon Peres aikoo tavata Arafatin tavoitteenaan väkivaltaisuuksien lopettaminen, kertoi Peresin avustaja uutistoimisto AFP:lle tiistaina. Miehistö uudelle avaruusasemalle GAZA/JERUSALEM (STT–AFP–REUTERS) Palestiinalaisten johto vaati tiistaina kansainvälistä yhteisöä puuttumaan Israelin sotilasiskujen lisääntymiseen palestiinalaisalueilla. Vetoomustuomioistuin piti voimassa aiemman oikeuden päätöksen, jonka mukaan valokuvaajia ei voitu syyttää pariskunnan kuolemaan päättyneestä onnettomuudesta.. Emme voi muuta kuin odottaa ja toivoa, Alderneyn hallinnon tiedottaja sanoi tiistaina. Liekin sytytti myöhemmin uudelleen israelilainen teknikko. Presidentti Jasser Arafat vakuutti tiistaina, että palestiinalaiset jatkavat taistelua itsenäisen palestiinalaisvaltion puolesta Israelin hyökkäyksistä huolimatta. – Sikäli kuin tiedämme suurin osa kemikaaleista on edelleen tankeissaan. Myöhemmin illalla yhtiö kertoi, että 95 ihmistä on kateissa turman jälkeen. Ennen matkalle lähtöä miehistö joi lasillisen kuohuviiniä ja söi kyytipojaksi hapankurkkua. Hollannissa rekisteröity yhteisyritys MirCorp ehti jo sopia venäläisten kanssa, että se käyttää Miriä kaupallisiin tarkoituksiin. Israelissa vieraileva Schröder oli käymässä natsien murhaamien juutalaisten muistoksi rakennetussa Yad Vashem -museossa yhdessä Israelin pääministerin Ehud Barakin kanssa. Styreeni on hyvin myrkyllistä, syövyttävää eikä se liukene helposti veteen. Israelin pääministeri Ehud Barak kertoi tiistaina, että hän oli puhunut puhelimitse Arafatin kanssa viime viikolla. Juhlinta päättyi sairaalakäynteihin, mutta kukaan 12-vuotiaista ei saanut pahempia vammoja, kirjoitti iltapäivälehti Aftonbladet tiistaina. Sen sijaan hän vahingossa sammuttikin liekin. Miehistöä uudelle asemalle voitiin kuitenkin lähettää vasta sen jälkeen kun venäläinen Zvezda-moduli aiemmin tänä vuonna oli lähetetty avaruuteen. Taiwanin liikenneministeri sanoi turman vaatiineen ainakin 47 uhria. Ievoli Sun -tankkeri upposi tiistaiaamuna noin 60 kilometriä länteen Cherbourgin satamakaupungista, kun sitä oltiin hinaamassa sinne. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Ranska vaati tiukennuksia Ranskan presidentti Jacques Chirac sanoi tiistaina maansa tekevänsä kaikkensa tiukentaakseen meriturvallisuusmääräyksiä. Kuva: Lehtikuva/Reuters CHERBOURG/RENNES (STT–AFP–REUTERS–DPA) Ranskassa pelättiin uutta tuhoisaa ympäristöonnettomuutta tiistaina, kun myrkyllisiä kemikaaleja kuljettanut italialaistankkeri upposi Ranskan rannikon edustalla Englannin kanaalissa. Kaikki eivät hylkäisi Miriä Venäjän varapääministerin Ilja Klebanovin runsas viikko sitten tekemä ilmoitus venäläisen avaruusasema Mirin pudottamisesta Tyyneen valtamereen helmikuussa ei ole haihduttanut kaikkien uskoa vanhan avaruusaseman jatkomahdollisuuksista. Keskustelu ei kuitenkaan ollut johtanut Länsirannan ja Gazan väkivaltaisuuksien loppumiseen. Israel on yksi vierailukohde Schröderin Lähi-idän kiertomatkalla. Singapore Airlines -yhtiö ilmoitti aluksi, ettei kukaan ollut kuollut turmassa. – On tärkeää, että Sharm elSheikhin sopimusta noudatetaan ja se toteutetaan kokonaisuudessaan. Brittiviranomaiset pitivät viikonvaihteessa riehunutta myrskyä pahimpana kymmeneen vuoteen. Uutta avaruusasemaa on rakennettu jo muutaman vuoden ajan. Ortodoksinen pappi pirskotti pyhää vettä lähtijöiden päälle ja myös bussi, jolla tehtiin matka kantoraketille, kastettiin pyhällä vedellä. Israelin helikopterit iskivät vain päivää aiemmin raketein Länsirannalle ja Gazaan. Kajinekia eivät pidätelleet sen enempää luodit, vartiokoirat kuin vankilan muuritkaan. Ranska esitti tiukennuksia turvallisuusvaatimuksiin sen jälkeen, kun öljy turmeli pahoin Bretagnen rannikkoa viime joulukuussa maltalaisalus Erikan haverin jälkeen. Matkustajakone putosi kiitoradalle 50 km I T Ä K I I N A N M E R I TAIPEI Penghu (Peskadorit) Kaohsiung Kravun kääntöpiiri T A I W A N K I I N A FORMOSANSALMI Singaporelainen matkustajakone syttyi tuleen pian nousun jälkeen ja putosi kiitoradalla olleen toisen lentokoneen päälle Taipein lentokentällä tiistaina. Liikenneministeri Jean-Claude Gayssot‘n mukaan italialaisalus ei olisi saanut purjehtia, jos Ranskan esittämät tiukennukset meriturvallisuussäännöksiin olisivat voimassa. – Vuotoriskiä ei ole tällä hetkellä. Miehistö kaksi venäläistä ja yksi amerikkalainen saa tyytyä vain kaikkein välttämättömimpään. Alukset tarkastetaan säännöllisesti, yhtiön edustaja Gennaro Ievoli vakuutti. Kajinek on yllättänyt kaikki väittäessään olevaan syytön kaikkeen siihen minkä takia hän tuomiotaan istuu. – Vetoamme YK:hon, kansainväliseen yhteisöön, arabimaailmaan, EU:hun, Kiinaan, Japaniin ja rauhanhankkeen tukijoihin, jotta ne puuttuisivat tilanteeseen ja käyttäisivät kaiken vaikutusvaltansa näihin hyökkääjiin ja tähän vaaralliseen sotilaalliseen eskaloitumiseen, joka vaarantaa rauhan ja turvallisuuden Lähiidässä, sanottiin palestiinalaisten johdon antamassa julkilausumassa. Lento on historiallinen myös siinä mielessä, että uusi avaruusasema antaa valmistuttuaan aivan uudenlaiset mahdollisuudet tutkimustyöhön. Tuhti booli halloweenbileissä HELSINKI/TUKHOLMA (STT) Joukko ruotsalaisia koululaisia juhli viikonvaihteessa halloweenia rotanmyrkyllä terästetyllä boolilla. Venäläinen kosmonautti Krikaljov arvosteli tänä vuonna oman maansa avaruushallintoa siitä, että amerikkalaisille annettiin lennon johtamistehtävä. Tämän tiedon taiwanilaiset ilmailuviranomaiset kiistivät. – Nämä hyökkäykset eivät räpäytä yhtään silmäripseäkään palestiinalaislapselta, joka pitelee käsissään palestiinalaista kiveä puolustaakseen pyhää Jerusalemia, palestiinalaisen valtion pääkaupunkia, Arafat sanoi tiistaina. Raja-asema sijaitsee Gazan kaistaleen itärajalla ja sen kautta kulkee suurin osa Israelin ja Gazan välisestä tavaraliikenteestä. – Kuolonuhreja on ollut pakko olla, Diaz sanoi CNN-television haastattelussa. Perinteet kunniassa Miehistön lähtöä hotellista kantorakettiin edelsivät tiistaiaamuna vanhojen perinteiden mukaiset riitit, joita on noudatettu jo 39 vuotta Juri Gagarinin ensimmäisestä lennosta lähtien. Yhtiön omatunto on puhdas. 2000 Ulkomaat 11 Lyhyesti Keittiö on varustettu jääkaapilla ja pakastimella. Italialaisaluksen lastina oli 6 000 tonnia myrkyllisiä kemikaaleja, pääosin styreeniä, jota käytetään muovien valmistuksessa. Komennuksensa ajan ensimmäinen miehistö asuu venäläisvalmisteisessa Zvezda-moduulissa, joka liitettiin kahteen aiemmin avaruuteen vietyyn moduuliin heinäkuussa. Tätä symbolisoi se, että miehistön johtajana on nimenomaan amerikkalainen astronautti Shepard. Kun avaruusasema vuonna 2005 on valmis, se painaa 418 tonnia ja siellä on tilaa enemmän kuin Boeing 747 -jumbossa. Yhteenotot jatkuivat Väkivaltaiset yhteenotot jatkuivat tiistaina palestiinalaisalueilla. Taiwanissa sattui tuhoisa lentoturma viimeksi 1998. Italialaisvarustamo Marnavi, joka omistaa 11 vuotta vanhan Ievoli Sun -haverialuksen, vakuutti tiistaina, että myrkylliset kemikaalit eivät pääse aluksesta karkuun. Kansainvälinen yhteistyö ei ole alkanut ilman pieniä säröjä. Sen eliniäksi arvellaan vähintään 10 vuotta, mutta ilmeisesti se pysyy avaruudessa paljon kauemmin. Osa lapsista sai vihiä myrkytetystä juomasta ja kertoi asiasta vanhemmilleen. Peres on Barakin hallituksen alueyhteistyöministeri. Brittiläisten vakuutusyhtiöiden osakkeet painuivat laskuun Lontoon pörssissä, kun myrskyn aiheuttamien tuhojen arvioitiin nousevan jopa kahteen miljardiin puntaan eli yli 20 miljardiin markkaan
Nuori Sibeliushan aloitti Kullervon säveltämisen juuri Wienissä. – Yllätyin, kun pyysin kunnan kulttuurisihteeriä luetteloimaan yhdistyksiä niin sain 88 nimeä. Kyseessä ovat lähes aina uniikit työt. Hän on suorittanut pianonsoiton tutkinnon musiikkikoulussa ja opiskeluvuosinaan lauloi Petroskoin yliopiston kuorossa. Naisten välille syntyy olosuhteiden pakosta merkillinen suhde. Pieni on kaunista Keväällä nähty Muistatko-sarja on saanut uusia töitä, kivi on sama mutta kasvit uusia. Keskipohjalainen Nivalan kaupunki on tunnettu vahvasta kuoroperinteestään. Esimerkiksi muistokiviä hän on käynyt kuvaamassa Kokkolan vanhalla hautausmaalla.Tosin uusimmissa töissä kasvit eivät enää pysy ruodussaan, vaan niiden varret ylittävät teoksen rajat valkealle kehykselle. Alexandra Huhtala on syntynyt Pietarissa. Toholammin elämänmenoa hän on tarkkaillut ja tuonut esille useissa omissa julkaisuissaan sekä lehdissä ja radiossa. Se sopii Krakovan kulttuurivuoden teemaan, joka käsittelee Euroopan hengellisiä arvoja uuden vuosituhannen kynnyksellä. Tiedossa on kiireinen näyttelysyksy, sillä tulossa on yhteisnäyttely Bia Häggblomin kanssa Lapualla ja vielä yksityisnäyttely Oulussa. Uusimmasta kirjasta Toholammin arkea ja juhlaa on otettu tuhannen kappaleen painos Helsingissä. WWW.Isabella on farssi, joka tapahtuu yhden yön aikana hotellin hääsviitissä. Arvostelija on mieltynyt erityisesti Kullervon "merkillisiin väreihin, säveliin ja rytmeihin, vanhanaikaisen melodian ja harmonian alkuvoimaan". Suojaavatko ne muistoa siivillään, kukaties. Se kannattaa, sillä monet tummasävyiset työt sisältävät mielenkiintoisia yksityiskohtia kunhan niihin vain paneutuu kunnolla. Hänellä on lisäksi ollut oopperatehtäviä Joensuussa ja Kuopiossa. Laulajia on nyt 45, joista osa on ollut mukana aivan alusta alkaen. Yhdistyksiä melkein sata Toiseksi Alaspää halusi tallettaa tietoja lamppilaisista yhdistyksistä. Yksi syy Kaustisen uniikkeihin grafiikoihin on varmasti siinä, että kasvi ei kestä määräänsä enempää käsittelyä. Haltijoita tai metsänhenkiä esiintyy töissäkin, ainakin metsämajoissa. useita kiinnostavia klassisen musiikin tapahtumia. marraskuuta. Messun solistiosuuksista vastaavat keskiaikaisen kirkkomusiikin erikoistuntijat Ranskasta ja Puolasta. Lehti kehuu myös solisteja Johanna Rusasta ja Esa Ruuttusta sekä Polyteknikkojen kuoroa. Mutkia tulee matkaan eikä oikein mikään suju suunnitelmien mukaan. Ylioppilaaksi hän pääsi Kannuksen yhteiskoulusta. Kuoroja soittokunta-tiedoilla kirjoittaja haluaa muistuttaa, että osataan sitä Toholammillakin soittaa, laulaa ja pitää puheita. Sillä 1950ja 1960luvuilla yhdistysja harrastustoiminta kaikkiaan veti nuorisoa hyvien harrastusten pariin. Niinpä eräänä pontimena tämänkin kirjan kokoamiseen oli kiitollisuus elämästä ja kotiseudusta sekä niistä ihmisistä, joita sai tavata ja joiden kanssa jutella. Tyypilliseen farssin tyyliin juttu on täynnä kommelluksia, väärinkäsityksiä ja outoa meininkiä! WWW.Isabella on YTN:llä jo lähes 25:n vuoden ajan toimineen Riitta Pellisen debyyttiohjaus. Vastailmestynyt Toholammin arkea ja juhlaa sisältää yksinomaan kirjoittajan kotipaikkakunnaltaan kokoamaa aineistoa. Koska hän oli kirjoittamisesta kiinnostunut aivan lapsesta, hän ryhtyi avustamaan myös Keskipohjanmaa-lehteä. Julkaisussa esitellään myös Toholammin kulttuurielämää ja sen parissa yhdeksän kuoroa. Sami, paremmin ehkä tunnettu "Heiskana", on toiminut YTN:llä muutaman vuoden ajan. Kaustisen puheissa toistuu usein luonto. Kaustisen taidenäyttely avataan tänään Kannuksessa Galleria Justuksessa. Vaan toisin kävi, luonto, kasvit sekä perhoset ja muistokivet täyttävät taiteilijan grafiikat. Koko juttu on siis täysin näyttämön omaa tuotantoa! Rooleissa esiintyvät Niina Haavisto ja Marjo Orava. Kuoroa johtaa Jokilaaksojen musiikkiopistossa laulunopettajana toimiva Jarmo Junno. Jo Justukseen astuessaan katsojaa tervehtivät Kaustisen teemat muistokivet ja perhoset, vieläpä yhdessä ja samassa hahmossa. 1987. – Helsingin kaupunginorkesteri antoi Leif Segerstamin johdolla näytteen orgiastisesta sointivoimasta ja yleisö seurasi jännityksellä koko konsertin ajan. Bella Bash on syntynyt Petroskoissa musiikkiperheessä. – Harrastustoiminta ei ole saanut sille kuuluvaa arvoaan, sillä se säästi monelta pahalta. Teoksessa on runsas mustavalkokuvitus. – Muistot ja muistomerkit ihmisistä tai merkittävistä tapahtumista kiinnostavat ja puhuttelevat minua, hän kertoo. Taiteilija tunnustaa olevansa luonnon lisäksi ylen ihastunut muistokiviin, muistoihin. Näytelmä sai hyvän vastaanoton ja osallistui Seinäjoen harrastajateatterikesään sekä Kuusankosken lastenja nuorten teatteripäiville. Codex Calixtinus muistuttaa Pyhän Jaakobin myytin merkityksestä koko Euroopan henkiselle kasvulle. Alunperin tarkoituksena oli tallettaa uutuuteen enemmän vanhoja kirjoituksia, mutta aineistoa kertyi niin runsaasti eri aiheista, että kaikki ei sopinut runsaaseen isokokoiseen sataankaan sivuun kuvineen. Kielon lehti on yksi kestävimmistä ja sen muoto puhuttelee taiteilijaa. Keskiaikainen messu Uspenskissa Tiina Ruotsala KANNUS (KP) Kokkolalainen kuvataiteilija Marianne Kaustinen ei pääse eroon perhosista, ja haluaako hän loppujen lopuksi. 2000 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri KOKKOLA (KP) YTN on valmistanut syksyn viimeiseksi ensi-illakseen kahden naisen farssin, joka kantaa nimeä WWW.Isabella. Nenä kannattaa painaa lähes lasiin kiinni. Hän on uransa aikana esiintynyt erilaisissa solistitehtävissä ja pitänyt myös omia konsertteja. Katsojan on uskallettava lähestyä teoksia reilusti. Kerouacin Internetissä Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kirkkonummella kolmisenkymmentä vuotta pappina vaikuttanut rovasti Samuli Alaspää ei ole kotiseutuaan unohtanut. Hänestä kelpaisi pyytää esiintyjät omasta pitäjästä eikä tehdä niin kuin taannoisessa pankkijuhlassa, jossa tilattiin kalliit esiintyjät ulkopuolelta. Kalajoen uusien urkujen odotetaan soivan mahtavasti taitavan diplomiurkurin käsissä. 1973, jonka jälkeen hän toimi musiikkitieteilijänä. – Aivan uskomatonta, Alaspää ihastelee. – Yllätyin myös teitten nimistä, se olisi uutisen arvoinen asia, että tiet ovat osoitteissa, ennen riitti vain kylän nimi. Isabella Gustafsson on tavannut internetin välityksellä elämänsä miehen Maurin ja on tullut viettämään hääyötään hotelliin. – Pohjoista, mutta ei liian pohjoista, Die Presse analysoi. Näin Alaspää oppi heti tiivistämisen taidon. Hän valmistui Moskovan konservatoriosta v. Galleria Justuksen kova valo ja heijastava lattia eivät tee oikeutta Kaustisen töille. Järjestäjien köyhyyttä osoitti hänestä, että tarpeeksi selväsanaista kuuluttajaakaan ei mukamas löydetty omasta kunnasta. Pieni ja siro taiteilija on kuin itse helinäkeiju. Nykyisin perhonen on jo saanut pään ja tuntosarvet, enkelinsiivenkin löytää vielä tästä näyttelystä, gallerian perältä Elämäntarinoita -töistä. Uusinta uutta ovat fotoetsaukset, mutta niissäkin kulkevat matkassa tutut elementit; muistokivet ja kasvien lehdet. Marianne Kaustisen grafiikkaa on esillä Justuksessa marraskuun lopulle. HKO:lle ja Polyteknikoille suitsutusta. Leskenlehtiäkin voi tauluista poimia, mutta ne ovat "käyttöominaisuuksiltaan" kovin hauraita. Avustaja muistaa, kuinka Kyrölän Ville karsi ensimmäisestä nuorisoseuran näytelmäillasta rönsyt pois jättäen vain esiintyjien nimilistan. Codex Calixtinus on 1100luvulta peräisin olevan Pyhän Jaakobin messun rekonstruktio. Amsterdamissa konsertti oli kuulussa Concertgebouw'ssa. Toki talventulo on työntänyt suurimman osan perhosista talviunille ja enemmän tauluista löytyy kasvien lehtiä sekä muistokiviä. Messu on jo esitetty synnyinseudullaan Santiago de Compostelassa, Reykjavikissa, Krakovassa ja Prahassa. Monet haastattelemistani ovat jo siirtyneet rajan taa, esimerkkinä Hilma Haapoja ja Leander Nisula. Alaspää kotiseutunsa lumoissa Toholampea ei saata unohtaa Samuli Alaspää julkaisi tietopaketin Toholammilta. Itse asiassa perhonen ei aluksi ollut perhonen, vaan enkelinsiipi-niminen kasvi. Kaustinen naurahtaa ajatelleensa tehdä Kannukseen jotain aivan uutta – maalauksia kenties. Myös kriitikot kehuvat konserttia vuolaasti. Illan konsertissa kuullaan myös Erkki Vähäsarjan esittämää urkumusiikkia ja kuoronjohtaja Jarmo Junnon yksinlauluja. Ohjelmisto koostuu hengellisistä, isänmaallisista ja viihdemusiikista. Mitäs me satavuotiaat kertoo niin kuin nimikin sanoo sadan vuoden ikään ehtineistä teräsmummoista ja -vaareista, joita 1960-luvulla eli parikymmentä. kesän viimeistä päivää kantaa hauraaksi kypsynyt horsma ja taiteilijan huumoriin voi tutustua työssä Lehtimaja. Myös näytelmäharrastus on ollut vireää. Hän on opiskellut klassista laulua Kuula-opistossa Raila Peltokosken johdolla vuodesta 1996. Venäläisiä klassikoita NEW YORK (STT) Beatkirjailija Jack Kerouacin ennen julkaisematon kertomus Orpheus Emerging ilmestyy ensi kuussa Internetissä. Kasvin muoto tuo mieleen perhosen ja siitä se jäi elämään taiteilijan mieleen. Enkelinsiivestä perhoseksi Marianne Kaustinen sekä perhonen ja muistokivi sarjassa Suojeltu. Paikkakunnalla toimii kymmenkunta kuoroa. Musiikin on säveltänyt Mikko Pellinen, joka on myös näyttämön omia kasvatteja. sarjojen lisäksi esillä on useita yksittäisiä töitä. säestäjänä Moskovan Valtion filharmoniassa ja Bolshoi Teatterin tunnetun solistin Pavel Lisizianin laulustudiossa. Kannus on hänelle tuttu kaupunki, vaikka vasta nyt hänen töitään on ensimmäisen kerran esillä Justuksessa. Segerstam taputettiin kuusi kertaa takaisin lavalle ja orkesteri soitti kaksi ylimääräistä. Ensi-ilta on Ykspihlajan toimitalolla lauantaina 4.11.2000. Lapsena hän lauloi Mariinski teatterin lapsikuorossa, opiskeli harpun soittoa Pietarin musiikkikoulussa ja suoritti loppututkinnon v. Kaustisen töissä eivät mellasta komeat auringonlaskut ja suuret pinnat, vaan pienet herkät yksityiskohdat. Erityisesti kapellimestari Leif Segerstamia ilahdutti wieniläisen yleisön lämmin suhtautuminen Sibeliuksen Kullervoon ja Finlandiaan. Esimerkiksi Krakovan kulttuurivuoden nimikkohanke Codex Calixtinus kuullaan Uspenskin katedraalissa 5. Esitys on valmistettu lähinnä pikkujoulumarkkinoita varten ja sitä onkin paljon jo tilattu etukäteen. Nivalan Mieslaulajat konsertoi Kalajoella HELSINKI (STT) Helsingin kulttuurikaupunkivuosi lähestyy loppuaan, mutta syyskaudella on tarjolla vielä mm. Mieslaulajat on konsertoinut monissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kaustisen muistaa helposti hänen perhosistaan. Alaspään harrastuksiin kuului jo koulupoikasena haastatella vanhoja ihmisiä entisajan elämästä ja kansanperinteestä. Ykspihlajassa syksyn viimeinen ensi-ilta Niina Haavisto ja Marjo Orava Ykspihlajan uutuudessa. Klassista laulua Bella Bash on opiskellut vuodesta 1993 Kuula-opistossa Vaasassa Raila Peltokosken johdolla. Farssi on kokkolalaisen Sami Heinosen käsikirjoittama. Perinteisenä kirjana teos ilmestynee vasta kahden vuoden kuluttua. Erikoisuutena voidaan mainita Vähäsarjan säveltämät kolme motettia, joissa on urkusäestys. Helsingin jälkeen vuorossa on Bologna. Marianna Slobodeniouk on syntynyt Moskovassa. Kuva: Clas-Olav Slotte KOKKOLA (KP) Ensi sunnuntaina esittävät Keski-Pohjanmaan konservatoriolla mezzosopraano Alexandra Huhtala ja sopraano Bella Bash säestäjänään pianisti Marianna Slobodeniouk tunnettuja venäläisiä klassikoita. Entisajan elämänmenoa Toholammilla on julkaistu 1970luvulla sekä Reino Sykäräisen muistiinpanoista kirja Matkan varrelta. Aikaisemmin Samuli Alaspäältä on ilmestynyt neljä kirjaa: Parantaako Jumala käsittelee rukouksilla parantamista. Kaustinen kerää kasvit luonnosta, kuivaa ne ja painaa töihin. – Helsingin kaupunginorkesteri on käsittämättömän tarkka ja hyvin yhtenäinen, kirjoittaa Kurier. Esillä on 26 työtä, joista vain muutama on ollut esillä jo keväällä Kaustisen Kokkolassa pitämässä näyttelyssä. Kuoron nykyinen puheenjohtaja on Leevi Vähäaho. Novellin julkaisee keväällä New Yorkissa perustettu digitaalinen kustantamo LiveREADS, jonka ensimmäinen julkaisu Kerouacin novelli on. Kuoro on julkaissut useita äänitteitä, joista viimeisin on Pyhä yö. Maatalon poikana Samuli Alaspää on syntynyt Toholammin Kiviaholla ja viettänyt maatalon poikana lapsuutensa maalaistalon tutuissa ja raskaissakin töissä. Kaustinen yhdistää erilaisia tekniikoita kuin käsityöläinen ikään. Kuva: Juho Kuosmanen Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Nivalan Mieslaulajat esiintyy Kalajoen kirkossa ensi sunnuntaina. Suomen osuuden tuottaa poikakuoro Cantores Minores osana omaa joka viides vuosi järjestettävää musiikkitapahtumaansa. Kuva: Clas-Olav Slotte HELSINKI (STT) Helsingin kaupunginorkesterin lokakuinen kiertue Euroopassa oli menestys. Matkoiltakin päällimmäiseksi jäävät mieleen elämykset luonnossa. Hän onkin iloinen siitä, että on syntynyt maalla ja päässyt 12-vuotiaasta kaikkiin mahdollisiin töihin. Hän on näytellyt, ohjannut ja käsikirjoittanut. Hän on ollut mukana Vaasan kaupunginteatterin operettija musikaaliproduktioissa. Hotellissa hän joutuu tekemisiin tarjoilija Sirpa Matikaisen kanssa. Hänellä on silmää luonnon herkille yksityiskohdille. Perhosen siivet sulkeutuvat muistokiveksi Suojeltu-sarjassa. Vuonna 1963 perustettu Nivalan Mieslaulajat on kehittynyt moni-ilmeiseksi kuoromusiikin tulkitsijaksi taitavien johtajiensa ansiosta. Herätysliikkeet kuuluisine edustajineen niinikään esitellään. "Viimeinen matka" oli Hieskan käsikirjoittama ja ohjaama nuorten näytelmä huumemaailmasta. Muistoja, muistoja Kaustisen grafiikka on tunnetta tulvillaan. Yleensä vanhoilla ihmisillä on elämänkokemusta ja elämänviisautta. 12 Keskiviikkona 1.11. – Sain haastatella vanhoja ihmisiä useista pitäjistä, persoonallisia kansanihmisiä
Kirjasta on julkaistu myös englannin -ja saksankieliset versiot. Sen verran melskaava syke nopeatempoisessa Pokémon-elokuvassa on vallalla, vaikka yksityiskohtiinkin on osattu kiinnittää huomiota ja petata myös tilaa pienille suvannoille. Kuva: Jonne Eweiss Teatteri – KITARISTI Otto Tolonen sai jaetun toisen palkinnon Puolassa Tychyssä järjestetyssä Jan Edmund Jurkowski Memorial kilpailussa. Hannan nuoruutta ja Akin ja Liisan lasista lapsuutta käydään läpi muistojen kautta. Naurua kyynelten läpi Aina joku eksyy -puhuu vakavasta ja ajankohtaisesta aiheesta. Teemua kiehtoi filmikertomuksessa erityisesti Ashille langennut "mission impossible": etsiä ja palauttaa paikalleen eri elementtejä tasapainossa pitävät pallosymbolit. Nuoren Hannan hennoille harteille lasketaan äidinviitta kovin nuorena, kun oma äiti kuolee ja naistentyöt lankeavat tyttärelle. Markus Tsokkisen käsialaa edustavat puvut ja lavastusratkaisut ovat sanalla sanoen riemukkaita. Salieri Amadeuksessa) luoda keskinkertaisesta vaikkakin menestyksen maljasta suurin kulauksin juomaan päässeestä ihmisestä vastavoima nerolle ja hän tottavie tekee sen. Elämän kolhimana Hannana nähdään harrastajateatterin Grand Old lady Anna-Liisa Bjon ja nuorena Hannana elämää yrittää valloittaa puolestaan Marja Jälkö. Katsojaystävällistä Jurkassa ja Avoimissa Ovissa Janne Hyytiäinen Kahden herran palvelija. Olkoonkin, että Barzin teos kärsii eräiltä osin vähän mm. Kallio muistetaan asuin -ja liiketalojen suunnittelijana. Historialla on tapana toistaa itseään, niin hyvässä kuin pahassa. Reko Lundán: Aina joku eksyy. Omana aikanaan ensin oopperoihin ja sitten oratorioihin erikoistunut Händel oli myös hurjan suosittu. Nyt hän on alkoholisoitunut Hanna, jälleen sairaalan aamutakissa ja tippapullo kourassa. Isistä ensimmäinen vie katrastaan eteenpäin vaimon kuoltua. Hengästyttävä komediarupeama puristetaan väliaikoineen päivineenkin alle kahden tunnin. Äiti hylkää ja isä hoitaa Iltatähti katsoo perhettä toiselta kantilta Anna-Liisa Bjon ja Mia-Teresa Kyyrö teatteri Iltatähden ensi-iltanäytelmässä Aina joku eksyy. Mia-Teresa Kyyrö ja Juha Virranniemi selviytyvät myös hyvin urakastaan, varsinkin kun Virranniemi esittää myös leskeksi jäävää Lauri-isoisää. Haastetta kerrakseen Teatteri Iltatähti on ottanut aikamoisen haasteen vastaan lähtiessään toteuttamaan aiheeltaan vaativaa, kokoillan näytelmää. "Puoliorpojen" lasten kohtaloihin tutustutaan Teatteri Iltatähden uusimmassa, lauantaina ensi-iltansa saaneessa Aina joku eksyy -näytelmässä. Äiti ei ole tytärtään opastamassa, ja Hanna lähtee kotoaan aikaisin maailmalle avioiduttuaan Ripan (Sami Sillanpää) kanssa. Tyttöjenkin suosikki Animaation on ohjannut Kunihiko Yuyama. Vauhtia kakkosesta ei silti puutu. Hän eli vuosina 1884–1964. Myös tämä parivaljakko tekee parhaan suorituksensa lasten rooleissa. Bachia pidetään nykyään kaksikosta ehdottomasti tärkeämpänä säveltäjänä. Ohj. Kirjoittajina ovat Timo Jeskanen ja Pekka Leskelä. Liisa ei uskalla tehdä lapsia ja epäonnistuu ihmissuhteissaan. Merja Pietilä on mm. Näytelmän kohokohtia ovat juuri herkät hetket kuten Ripan ja Hannan nuori rakkaus tai lasten hellyttävät yritykset saada äiti jäämään vielä kerran yöksi isän luo. Ohj. Yksi kaikkien puolesta Ei enempi eikä vähempi kuin luonnon tasapainon säilyttäminen on tämänkertaisen animaatiosadun teemana. Toiseksi, kaikki ovat mukana täysillä ja jotkut nuorimmat jopa aika ajoin taitojensa ylärajoilla. Varsinkin toisella puoliajalla yleisö saa nauraa useaan otteeseen. Esityspaikkana on Joensuun 800-paikkainen Carelia-sali. Lahjakas Janne Hyytiäinen tulkitsee teoksen nimiroolin, ovelan palvelijan, jolle ei yksi isäntä riitä, vaan joka nälän kurniessa vatsassa koettaa varmistaa, että saisi edes jotain suuhunpantavaa. Kuva: Jukka Lehojärvi Teatteri Arto Aulavuo HELSINKI Helsingin pienet teatterit ovat esitelleet syksyn uutuuksiaan. Risto Aaltonen. Alvar Aallon teoksia eri aikakausilta esitellään teoksessa Alvar Aalto seitsemässä talossa. Musiikista vastaa yhtye, jolla on mielenkiintoinen ja paljonpuhuva nimi, Alamaailman vasarat. Mainita täytyy myös palavakatseinen Marjut Andersson, jonka tulisieluinen vanhapiikaopettaja saa yleisön nauramaan ääneen sekä maanmainio tyttökaksikko Suvit, Marjo Vilppola ja Terhi Kemppainen. Ja kaikki lapset ovat tietysti yhtä mieltä Pokémonien suloisuudesta. Leena Nuora on Beatrice, joka nuoreksi aatelismieheksi pukeutuneena on lähtenyt rakastamansa miehen perään. Vaikkei BacHändel ole näytelmänä napakymppi, toisin kuin esim. Kallion työt ovat innoittaneet myös uusia arkkitehtipolvia. Näin tuumi 9-vuotias Tony Mäki uudesta japanilais-amerikkalaisesta animaatiosta Pokémon 2: Yhden voimalla (Rex 1). Carlo Goldoni: Kahden herran palvelija. Pokémon 2: Yhden voimalla johdattaa Ashin kumppaneineen salaperäiselle saarelle, jossa paljastuu, että juuri tämä nuori Poké-poika on legendan mukainen "valittu", joka vaaran uhatessa voi rohkeudellaan ja neuvokkuudellaan pelastaa tilanteen. Paul Barz: BacHändel Säveltäjien Soirée. Hyvin harrastajanäyttelijät tehtävästään selviytyvät, ei katsomossa tule kiusaantunutta oloa, mutta hieman pitkitetyksi meno muuttuu toisella puoliajalla. Monumentaalinen näkemys Helsingistä kansainvälisenä keskuksena jäi kuitenkin vain paperille. Varsinkin Siimes on parhaimmillaan ylittämätön mutta myös Fransman osoittaa, ettei häntä ole turhaan valittu vaikeaan rooliinsa. Teos on kuvitettu piirroksin, aikalaiskuvin ja valokuvin. Vastakkain ovat oman aikansa juhlittu oopperasäveltäjä ja johtaja ja maailmanmies Händel, muodinmukaisesti puettuna ja barokkiperuukki viimeisen päälle pöyhittynä ja suittuna, ja köyhä, monilapsista perheettään elättävä Tuomaskirkon leipzigilaiskanttori Bach, nukkavieruissa vaatteissa ja vanhanaikaisessa peruukissaan. Ash-pojan rinnalla seikkailevat neuvokkaat tyttöhahmot takaavat, että nautintoa riittää molemmille sukupuolille. Hänellä oli kyky yhdistää moderni ja ajaton, kansainvälinen ja paikallinen, mainitsevat kirjan tekijät. Pisteen Hannan tarulle voisi pistää jo aikaisemmin ja silti yleisö ymmärtäisi, mistä on kyse. Stadin pienin eli Teatteri Jurkka tarjoaa uniikissa huoneteatterissaan pääosin nuorten näyttelijöiden ryydittämän ja hurjavauhtisen tulkinnan Carlo Goldonin Kahden herran palvelijasta. Mittavan teatteri-illan ohjauksesta vastaa Päivi Laihorinne-Björkbacka. Hannan isä pitää lapsiaan koossa urheiluharrastuksen avulla ja hänen mottonaan onkin: "Vesat on aina enste!" Ripa ja Hanna sen sijaan suhaavat heti avioliiton alusta saakka omilla tahoillaan ja vesat jäävät toiseksi. Yhdessä herkullisimmista kohtauksista Truffaldino ohjailee draamaa ravintolassa, jonne molemmat isännät ovat tulleet yhtä aikaa syömään. Pasi Lampela. Äskettäin hänet nähtiin Lumikeissa, joka kertoo sairaalan naistentautien osastosta. Vesat jäävät yhä heikommalle sijalle. Teatteri Avoimien Ovien antina on hauska ja hurmaava sekä etenkin musiikinja taiteenystäviä puhutteleva esitys oman aikansa tunnetuimpien saksalaisten säveltäjämestarien Johan Sebastian Bachin ja George Friedrich Händelin kuvitellusta kohtaamisesta, BacHändel Säveltäjien Soirée. Seuraavan kerran Lucina Hagman kipuaa näyttämölle Joensuussa reilun viikon kuluttua lauantaina. Myös lopun välienselvittely on kuin amerikkalaisesta elokuvasta ikään eli huudetaan ja paljon. Olisikohan kyseessä jonkun idealistisen tarinanikkarin laimea protesti pahasti käsistä karanneelle villitykselle. Hanna siis jää jo aikaisin vaille äidin tukea, ja saman kohtalon hän välittää omille lapsilleen. Liisi Tandefeltin lavastus ja puvutus luovat Risto Aaltosen tarkkavaistoisesti ja tilaa näyttelijöilleen jättäen ohjaamaan esitykseen oikeanlaisen ja käsinkosketeltavan fyysisen ympäristön. Nuori näytelmäkirjailija Reko Lundán on kirjoittanut näppärän ja koskettavankin näytelmän yksinhuoltajaisistä ja äidistä, joka hylkää lapsensa. Se kertoo lapsista, jotka jäävät vaille toisen vanhemman tukea ja turvaa. Kuunnelmia syntyi yli 30 ja niiden jälkeen Barz ryhtyi kirjoittamaan kokoillan näytelmää Mögliche Begegnung Bachin ja Händelin tapaamisesta. Teatteri Iltatähti ensi-ilta 28.10. Ohjaus Päivi Laihorinne-Björkbacka. Kuten niin monille muillekin aikamme kirjailijoista, radiokirjoittaminen tarjosi myös Barzille harjoituskentän. Joku ensi-illassa käynyt oli jälkeenpäin valittanut äidilleen päänsärkyä. Pokémon on saanut pyöriä täysille katsomoille. Parempaa elämää lähdetään hakemaan 1960-luvun lopun Helsingistä. Ensinnäkin esitys on tavattoman hauska. suositun Chip Chip Chopin -esityksen jalanjäljillä. Kovin rikasta piirrosjälki ei ilmaisultaan vieläkään ole, mutta perinteisen tyylin sekaan on sijoitettu varsin taitavasti joitakin digitaalisia efektejä, kuten Lawrencen pyörivä avaruuslaiva "ruma", väitti Tony ja taivaaseen asti kaartuva vesipyörre. Näytelmän on kirjoittanut Heleena Lönnroth, ohjannut Veikko Pohjonen ja pääosaa, Lucina Hagmania, esittää Merja Kirjava. Silti olisin karsinut osan muistoista surutta pois. Smeraldina, Claricen topakka palvelijatar. Eikä alkoholistin elämä kovin herkkua ole, vaikka moni sitä tuon tuostakin kadehtii. Maailman kaaokseen syöksevä Pokémon-keräilijä. Pohjois-Karjalan Marttapiiriliitto on kutsunut YTN:n esittämään liittonsa ensimmäisestä puheenjohtajsta kertovan näytelmän syysjuhlaansa. Kymmenen asiantuntijaa tarkastelee, millainen on ollut arkkitehtuurimme suhde muuhun maailmaan 1700-luvun lopulta meidän päiviimme. Tonyn mielestä piirrostarinan huipentava lintupokémonien taistelu oli jännittävää katseltavaa ja lopullisen silauksen elokuvalle antoi Pikachun ja Ash-pojan liitely uljaan Lugian selässä filmin päätöksessä. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Ensi-ilta Teatteri Jurkassa 6/10. Kallio kuului 1920-luvulta varhaisen funktionalismin eturintamaan. Tarinan konnana on nyt yliinnokas Pokémon-keräilijä Lawrence III, joka ahneuksissaan haluaa vangita tulta, salamoita ja jäätä vallitsevat lintupokémonit ja niiden voimin saada valtaansa myös mahtava meripoké Lugia. 20-vuotias Tolonen opiskelee Sibelius-Akatemiassa Jukka Savijoen oppilaana.. Näytelmä kertoo kälviäläissyntyisen Lucina Hagmanin elämäntarinan, toki kuvitteellisesti. Teatteri Avointen Ovien ensi-ilta 28/9. Vahvimmillaan hän on ikäisenään Hannana, alkoholisoituva Hanna sen sijaan jää hieman ohuemmaksi – ymmärrettävistä syistä. Ne muistuttavat liikaa toisiaan, vaikka hauskoja ovatkin. Elokuvan kakkososan Suomen ensi-ilta osui tällä seudulla sopivasti syysloman loppuhuipennukseen. Myös Marja Jälkö pärjää nuoren Hannan roolissa. Bjon osoittaa jo toistamiseen, että hänen kohdallaan on vaikea puhua harrastajasta, kun työ on lähes ammattilaisen käsialaa. Kirjan suomalaisina kirjoittajina ovat Riitta Nikula ja Jussi Rautsi. Lapset ovat vahvoja vesoja, toki elämä jättää heihin jälkensä. BacHändel-näytelmän kirjoittaja Paul Barz (s. Aki on jo ajat sitten katkaissut välit äitiinsä ja yrittää tehdä omille lapsilleen ehjän ja turvallisen kodin. Fransmanin tehtävänä on Händelinä (vrt. Nuorten harrastajien joukko on aika mittava, ja työn tekee varmasti entistä mielekkäämmäksi ammattitaitoinen ohjaaja. Pakollisena teoksena oli puolalaisen Bartolomeij Budsynskin sävellys. Tuo onnistuu paitsi turbovaihteella siivitetyn rytmityksen ansiosta mutta myös tekstin huolellisella ja paneutuvalla analysoinnilla. 2000 Kulttuuri 13 Hannu Björkbacka KOKKOLA – Oli tämä sittenkin parempi kuin se ykkösosa, koska tässä oli kaikki mun suosikkipokémonit. Lucina vielä kerran Elokuva HELSINKI (STT) Rakennustaiteen museon syksyn julkaisuihin kuuluu arkkitehti Oiva Kallion urasta ja tuotannosta kertova kirja. Pauliina Mannisen naamiointi täyttää sekin erinomaisesti paikkansa. Anna-Lisa Bjon makaa jo toistamiseen Iltatähden lavalla sairaalan sängyssä. Hän on luvannut tyttärensä ensin yhdelle kosijalle mutta sitten, kun häistä ei tunnu tulevankaan mitään (sulhaskandidaatin epäillään kuolleen), hän kiirehtii jo lupaamaan tytön toiselle. On hienoa, että Teatteri Iltatähti on dynaaminen ja nuorekas harrastajateatteri. Tolonen palkittiin lisäksi parhaasta pakollisen teoksen esityksestä. Eeva Soivio esittää Pantalonen Clarice-tytärtä, joka on ajoittain pyörällä päästään tässä kosijoiden karnevaalissa mutta pistää silti hanttiin, jossei muuta niin periaatteesta. Esityksen kekseliäs ja selvästi likipitäen kengännauhabudjetilla luotu visuaalinen ilme on samaa puuta muun esityksen kanssa. hän suunnitteli yhdessä Kauno-veljensä kanssa vuonna 1921 SOK:n toimitalon Helsinkiin. Jälkö on kehittynyt ja kypsynyt. ilmeinen esikuvansa Peter Shafferin Amadeus, Museokadun areenan suomalaistulkinnan onnistumisen takeena ovat kerrassaan oivat suomalaiset veteraanit, Stig Fransman ja Pentti Siimes, joita avustaa Jukka Voutilainen. Miska Kaukonen esittää Florindoa, Beatricen rakastettua ja Johannes Korpijaakko Clariceen tykästynyttä toista kosijaa, Silviota. 1943) on saksalainen kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija, joka löysi uuden kiinnostuksen kohteen draamasta. Ensimmäistä palkintoa ei jaettu. Kallio sai merkittävimmät työnsä arkkitehtikilpailujen kautta. Pohjan talo Helsingissä kuuluu myös hänen töihinsä. Näytöksen tuotto lahjoitetaan Keski-Pohjanmaan Keskussairaalan lastenosastolle. ennalta-arvattavuudestaan, tulos pitää kaikesta huolimatta katsojat tarkoin otteessaan. Rakennustaiteen museon syyskauden kirjoja on myös suomalaisten arkkitehtien ulkomaisista opinnoista kertovat Matkalla! En route. Entistä ehompi Pokémon KOKKOLA (KP) Ensi sunnuntaina esitetään Ykspihlajan Työväen Näyttämöllä viimeisen kerran näytelmä "Äiti meidän joka olet taivaissa". Hän voitti vuonna 1924 Helsingin keskustasta järjestetyn kilvan. Oiva Kallion ura kansiin Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Aina se ei olekaan isä, joka on renttu ja juoppo ja hylkää perheensä. Hanna opiskelee, matkustaa, tarttuu pulloon ja päättyy yksinäiseksi alkoholistiksi. Nyt haetaan lopullista armahdusta rautalankaa vääntäen. Näin teoksen intensiteetti pysyy korkealla tasolla, eikä pääse missään vaiheessa laskemaan. Avointen Ovien profiiliin Barzin BacHändel sopii mainiosti jatkaen mm. Rooleissa muun muassa: Anna-Liisa Bjon, Marja Jälkö, Sami Sillanpää, Mia-Teresa Kyyrö, Juha Virranniemi. Ensimmäisessä filmissä sentimentaalisuuskin vyöryi yli laitojen, nyt osataan olla hillitympiä. Vaikka näytelmän sankarit ovat miehiä, pääosissa on alkoholistiäiti Hanna. Lundán on kuitenkin aikamoinen humoristi ja näyttää, että vaikeuksienkin keskellä on naurua ja polun päässä valoa, kuten ohjaaja toteaa ohjelmalehtisessä. Toisen isän kohdalle lankeaa kaksosten yksinhuoltajuus, kun äiti hukkuu pulloon eikä kykene hoitamaan lapsiaan. (Jälleen tarjolla on myös alkufilmi, Pikachun pelastus, joka on aikuiselle ihan yhtä käsittämätöntä "pokédeliaa" kuin edellinenkin lyhäri, Pikachun kesäloma.) Pokémon 2: Yhden voimalla on paljon raikkaampi, valoisampi ja vaihtelevampi elokuva kuin synkkäsävyinen, aggressiivinen ykkösosa. Jos on Avoimien Ovien BacHändel esitys veteraanien juhlaa, Kahden herran palvelija käy yhdestä kokeneesta taitajasta (Vieno Saaristo) huolimatta nuorten tulevaisuuden nimien komediatyönäytteestä. Vaikka Bjon on näyttämöllä lähes koko ajan, hän tekee roolinsa niin osuvasti, että tarvittaessa Bjon katoaa täysin taustalle. Näytelmän aikana matkataan Suomalaisessa yhteiskunnassa aina 1950-luvulta nykypäivään. 7-vuotias Teemu säesti isonveljen suitsutusta suosikkisarjan jatkoksi kehitetylle toiselle teatterielokuvalle. Tehtävän onnistuminen palauttaisi rauhan Pokémon-maailmaan. Truffaldino hankkii tuplavarmistuksen Pasi Lampela on nyt ohjannut ja sovittanut Teatteri Jurkalle komediaklassikon yli 250 vuoden takaa, Carlo Goldonin Kahden herran palvelijan. Kun pari sitten eroaa, Ripa ryhdistäytyy mutta Hanna menee menojaan. Kaksoset Liisa (MiaTeresa Kyyrö) ja Aki (Juha Virranniemi) jäävät alle kouluikäisinä avioerossa isälleen; ensin vuodeksi ja sitten toiseksi ja lopulta kokonaan. Vieno Saaristo tekee loistotyötä äveriään vanhan herra Pantalonen roolissa. Hanna päätyy sairaalaan sekavassa mielentilassa, ja aikuiset lapset käyvät häntä siellä tapaamassa
Itse perusasetelma ei sentään muuttunut. Kun ihminen puhuu muistamisesta, hän yleensä puhuu asiasta, joka konkreettisesti on tapahtunut tai jonka hän on kokenut. Leipiä kuivatettiin orsilla pari viikkoa, jonka jälkeen ne varastoitiin aittaan jyvien sekaan. Tuvan pöydälle levitetään nyt useammin sanomalehti kuin jokin puhdetyö. Jokin meissä kuitenkin ylittää ajan. Tiedämmekö lopulta, mitä ihminen on. On pikemminkin inhimillistä miettiä, onko maineensa ylle varjon saaneen julkisuuden henkilön hetkellinen sisäinen tuska todella suuremman korvauksen arvoinen kuin esimerkiksi niiden ihmisten, jotka ovat menettäneet lapsensa rattijuopon ajaman auton alle. Seinäkelloja alkoi ilmestyä tupien seinille vasta 1900-luvun vaihteessa. Väentupa oli isojen talojen palvelusväen erillinen rakennus tai huone. Meillä on muisti, joka palvelee oppimistamme ja kehittymistämme. Maan itäosissa leipää paistettiin niin, että sitä voitiin aina tuoda tuoreena pöytään. Sähköliedet ja monet työtä helpottavat koneet ovat löytäneet tiensä tupiin. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Pietarsaaren aluetoimituksen esimies. s KESKISUOMALAINEN kehottaa miettimään arkkipiispa Jukka Paarman aikamme kultaista vasikkaa kohtaan esittämää kritiikkiä. Niitä ovat tallentaneet mm. SDP:n kannatus olisi selvityksen mukaan pysynyt nykytasolla, vaikka äänestysprosentti olisi noussut 80:een. Osapuoli on selvästi tyytyväinen uusien tuomioiden tasoon. Vain omassa kulttuuriympäristössään, ihmisten parissa, ihmisestä voi tulla ihminen. Ihmisten henkisiä tai fyysisiä kärsimyksiä on tietenkin mahdoton asettaa millään asteikolla täsmälliseen järjestykseen. Toisaalta, jos ajattelemme itseämme ja tulevaisuuttamme, emmekö oikeastaan ole jo ikuisia. Niin kauan kuin maailmankaikkeus on. Jos kaikki puoluekannastaan selvillä olevat olisivat käyneet uurnilla, voittajat olisivat voittaneet vieläkin enemmän. Vanhoja tupia korjattiin ja rakennettiin kokonaan uusia pytinkejä. Esko Aho kertoo tuoreessa kirjassaan, että häneen sattui erityisen kovasti Ilta-Sanomien vertailu. H elsingin hovioikeus lievensi merkittävästi paljon julkisuutta saaneen STT:n dopingjutun rangaistuksia ja vahingonkorvauksia. Ikkunaverhot ilmestyivät tupiin 1900-luvun alkupuolella,vaikka niitä aluksi pidettiinkin turhamaisen koreilunhalun osoituksena. Iltahämärissä avataan televisio tai kirja. Tupien viihtyisyyttä lisättiin tekstiileillä. Ja mitä on ihminen. Sinne piti tarvittaessa mahtua koko talon väki sekä tekemään puhdetöitä että nukkumaan. Seinille laitettiin ryijyjä ja raanuja. Miten samojen lakien ja normien varassa toimivat asiantuntijat voivat päätyä näin laidasta laitaan heilahtaviin ratkaisuihin. Toisaalta hiihtojohtajat ovat ristiriitaisen valinnan edessä. Ihminen haaveilee pitkästä iästä, jotkut kuolemattomuudestakin. Myös hovioikeus katsoi, että teko oli selvästi rangaistava. Myös STT:n asianajaja tunnustaa Räsäsen kärsimykset ja oikeutuksen rahalliseen hyvitykseen. Sattuneesta möhläyksestä huolimatta lehdistön tehtävä on edelleen kaivaa esiin epäkohtia ja väärinkäytöksiä. Meillä on tietyt ruumiilliset ja tietyt henkiset piirteet. Nykyajan vaatimuksista ei tingitä, mutta monisatavuotinen perinne avaa nykysuomalaiselle suorastaan ylellisyydeltä tuntuvan ulottuvuuden. Varsin yleinen käsitys tähän saakka on ollut se, että alhaisesta äänestysprosentista kärsivät vasemmistopuolueet. Jos ajattelemme ihmistä silloin ja nyt, niin elääkö ihminen oikeastaan pidempään nyt, kun maailmamme on kiireen valjastama. Voisimmeko kuitenkin puhua myös muusta muistista. Lankkulattia uusittiin ja lakattiin 1950 -luvulla. Tupiin kotiutuivat erityisesti salusiinit eli puoliverhot. Jotkut voivat ottaa pienenkin julkisen kritiikin niin voimakkaasti, että asia kalvaa mieltä vuosikaudet. Voisiko joku paikka kertoa meille jotain heistä, läheisyyden tai tuttuuden elämyksenä. Se kelpaisi hänen mukaansa perustaksi kansainväliselle vuorovaikutukselle. On totta, että ainakin tähän asti pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan on kuulunut vähempiosaisista huolehtiminen. Miten kansalaiset kiinnostuisivat vaalikampanjasta, jossa sekoitettaisiin kunnalliset ja eurooppalaiset kysymykset, jos harrastusta ei riitä yksiin vaaleihin kerrallaan. Pyyheliinoja ryhdyttiin pitämään pyyheliinapeitteen eli ruokottomuuden roitin takana. Arto Hietalahti Kärsimys halpeni hovissa Entisen päätoimittajan Kari Väisäsen ja toimittaja Johanna Aatsalo-Sallisen tuomiot alenivat hovioikeudessa. Tekoon syyllistyneet, STT:n entinen päätoimittaja Kari Väisänen ja toimittaja Johanna Aatsalo-Sallinen, pääsivät pienentyneillä sakoilla. Kirkon tehtävä on puolustaa vähäosaisia, mutta sen kannattaisi ymmärtää myös niitä, jotka kasvattavat riskinotollaan kansantuotetta. Juho Rissanen puolestaan maalasi 1900-luvun vaihteeseen ajoittuvissa kansanelämän kuvauksissaan myös arkisen työn tunnelmia. Uutisten pitää kuitenkin perustua tosiasioihin eikä hatariin luulotteluihin. Vielä tärkeämpi syy pitää kunnallisvaalit ja eurovaalit erillään on, että vaalien asialista poikkeaa toisistaan täysin. Mahdollinen jatko on kiinni Räsäsestä ja muista kunniansa perään kysyneistä. Julkisen herjauksen kohteeksi joutuneen Jari Räsäsen saama korvaus aleni 130 000 markkaan. Jukolan veljesten tupa Impivaarassa on kirjallisuudesta tullut tutuksi lukemattomille suomalaiselle. Tuvat kuuluvat olennaisena osana maaseutumme kulttuurimaisemaan. Leipävartaat ovatkin olleet osa läntisen Suomen tupien sisustusta. Palsamit ja pippurit yleistyivät maaseudun huonekasveina 1800-luvun lopulla. Yhtä keinotekoiselta tuntuvat ehdotukset, joiden mukaan kunnallisvaalit olisi yhdistettävä eduskuntavaaleihin siitä huolimatta tai juuri siksi, että äskeiset kunnallisvaalit käytiin paljolti hallitus-oppositio -akselilla. Nykymenossa tämä sivistysyhteiskunnan kulmakivi on kuitenkin vaarassa murentua, ellei siihen kiinnitetä erityistä huomiota. Uunissa paistui kymmeniä leipiä Suomalaista tupaa on kutsuttu myös pirtiksi ja Raja-Karjalassa pertiksi. Toiset ovat vahvempia kestämään loukkauksia kuin toiset. Näkymä avarasta savolaistuvasta, joka on rakennettu 1810 -luvulla. Sen kautta, mitä muistamme ja tiedämme tapahtuneen. Kukonlaulun aikaan tai hämärän tullen Tupaa hallitsevin huonekalu on ollut ja on edelleenkin pöytä. Sekä keskustan että vihreiden kannatus olisi noussut. Koko 1,5 miljoonan markan korvaussumma kutistui hovioikeudessa 210 000 markkaan. Kuva: STT-grafiikka Tuvat kertovat eletystä elämästä s ILTALEHTI uskoo, että kirkkoa kunnioitetaan ennen muuta sen eettisten periaatteiden ja sosiaalisen toiminnan takia. Jutun varsinaisen kohteen eli Jari Räsäsen maineen palautuksesta on taidettu puhua prosessin kestäessä vähemmän kuin muista korvausten saajista. Mutta aika ajoin niitä on myös palautettu entisille paikoilleen. Ja kuitenkin. Tuskin kukaan voi enää väittää, että rangaistuksella halutaan pelotella toimittajat pysymään jatkossa kiltimpinä. I hminen ajattelee aikaa vaakasuorana ulottuvuutena. Tuon suuttumuksen ymmärtää. Ei ole aikaa, ei ikuisuutta. Se antaa mahdollisuuden kokea esi-isien työn merkitys osana jokapäiväistä asuinympäristöä. Niissä on ihmisen vuosituhantinen historia, kehitys, kokemukset. Vesikorvon ja laskiämpärin tilalle ovat tulleet vesijohdot ja viemärit. Ne yhdistyvät usein lapsuudenkotiin, mummolaan, naapuritaloon tai kesänaapurissa sijaitsevaan maalaistaloon. Seinäkellon vetäminen oli useimmiten isännän kunniatehtävä. Siksi 100 000 markkaa onkin tuntunut tavallisen kadunmiehen oikeustajun mukaan muhkealta summalta vajaan yhden vuorokauden mittaisesta tuskasta. Ihmiselle tyypilliset rakenteet ylittävät ajan. Muistista, joka kulkee eräänlaisena tietoisuutena myös perimässämme. Muutosta hakiessaan he oma-aloitteisesti pitkittäisivät sitä epämiellyttävää julkisuutta, johon joutumisesta he ovat vaatineet korvauksia. Lattialle tuli räsyeli riepumattoja. Ihminen on kehittänyt ajan sellaisena koneistona kuin se meille ilmenee, tiettyjen luonnonlakien pohjalta. Itse korvaussummien vertailun ei kuitenkaan pitäisi olla mikään tabu, kielletty aihe. Hovioikeus on tulkinnut asiaa samansuuntaisesti kuin kadunmies: ei ole. s KAINUUN SANOMAT huomauttaa, ettei alhaiseen äänestysprosenttiin löydy yhtä syytä. 2000 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Jukka Anias Kolumni Muut lehdet ANITA SALMI Pääkirjoitus T upa-sana tuo mieleen monia lämpimiä muistoja ja ajatuksia. Meillä on mahdollisuus suunnata tulevaisuuteen ja myös kehittyä. Se on meissä, vaikka emme ole koskaan sitä kokeneet, ennen kuin synnymme siihen. Tälle ratkaisulle löytyy kohtalaisen ymmärrettäviä perusteluita. Huoneen koosta riippuen se on tavallisesti 1,5–4 metriä pitkä. Oli mautonta julkaista Ahon kuva Jammu Siltavuoren ja muiden surmatöihin syyllistyneiden kanssa rinta rinnan. Niissä on kaikki eikä samalla mitään. Päreestä loistelamppuun ja uunista sähkölieteen Vaikka sisustus onkin muuttunut aikojen saatossa, ovat tuvat säilyttäneet paikkansa kodin sydämenä. Seuraamusten lieventyminen muuttaa kuitenkin asiaan liittyviä tulkintoja. Toisaalta maallikon on vaikea ymmärtää sitäkin, miksi Hiihtoliiton johtoon kuuluneista juuri neljän henkilön kärsimykset pidettiin edelleen korvausten arvoisina. Entisaikaan tupa olikin talon ainoa huone, jota lämmitettiin talvella. Myös oikeusasteiden välisten vertailun kannalta korkeimman oikeuden kanta olisi mielenkiintoinen. Tämä näkyi myös rakentamisessa. Tuvan honkaisen pöydän ääressä veljekset takoivat päähänsä aakkosia. Muun muassa puheenjohtaja Esko Aholle ja toimitusjohtaja Esa Klingalle määrätty 100 000 markan korvaus henkisistä kärsimyksistä viivattiin kokonaisuudessaan yli. Näin asian ilmaisee vuonna 1938 perustettu Talonpoikaiskulttuurisäätiö, joka on julkaissut Sirkka-Liisa Rannan kirjoittaman ja Juhani Seppovaaran kuvaaman Tupa -teoksen. Ryysyrannan tupaelämää sävytti äärimmäinen köyhyys. – Ei oikeastaan. Sittenkin historiamme jatkuu niin kauan kuin on olemassa läheisiä ja tulevia polvia, joille me olemme olleet olemassa. Eikä aikakaan – ole 14 Keskiviikkona 1.11. Loogisena se mittaa elämäämme. Meidän muistimme on heidän muistinsa, meidän kokemuksemme heidän. Ehkä voi, ehkä ei. Hollituvalla tarkoitettiin kestikievarin tupaa. Voisiko korkein oikeus poiketa hovioikeuden kannasta taas johonkin toiseen suuntaan. Värikkäät räsymatot ja ruokottomuuden roitit Metsäkauppojen yleistyminen ja karjatalouden kehittyminen kohensivat maalaistalojen elintasoa 1800-luvun lopulla ja viime vuosisadalla. Sitä ennen tunnettiin maaseudulla aikailmauksina mm. Lattialle jouluna levitetyt oljet saivat aikaan tulipalon, jota veljesten oli paettava kipunoivassa pakkasyössä. Meitä edeltävien sukupolvien kokemus, kulttuuriperintö, ylittää ajan. Me voimme puhua biologisesta muistista, joka muovaa ihmisen geneettisesti alkusoluista. Rangaistuksiin tuomitut entiset toimittajat ja STT olisivat valmiit jättämään tähän. Sen sijaan vasemmistoliitto olisi menestynyt huomattavasti toteutunutta heikommin. Tietenkin me haluaisimme todentaa kaiken tietoisemme itse, oman kokemamme kautta. Kohu-uutisessa on niin paljon ennakkotapauksen luonteisia piirteitä, että ylin oikeusaste linjaisi omassa päätöksessään tuleviakin ratkaisuja. Kunnalliset kysymykset jäisivät vielä selkeämmin valtakunnallisten teemojen varjoon, jos eduskuntaja kunnallisvaalikampanjaa käytäisiin yhtä aikaa. Tuvat maalauksissa ja kirjallisuudessa 1800-luvun tupanäkymiä meille on säilynyt lukuisissa maalauksissa. Monia kalusteita on aikojen saatossa viety ullakolle, kun muodit ja mallit ovat muuttuneet. Menneisyys ja nykyhetki kohtaavat suomalaisessa tuvassa parhaimmillaan ainutkertaisen arvokkaalla tavalla. Pirkko-Liisa Summa Kirjoittaja on STT:n toimittaja. taiteilijat Karl Emmanuel Jansson, Robert Wilhelm Ekman ja Arvid Liljelund. Kattoja ja lattioita ryhdyttiin maalaamaan, seiniä tapetoitiin tai paneloitiin. Tietoisuuden lajina, joka ei tietenkään ilmene, ellei ihmisestä kehity ihminen, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Historiammekin on siten kirjoitettu. Sellaisesta, joka ylittää tietoisuutemme rajat. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander. Olemme tietoisia itsestämme ja ympäristöstämme, aistiemme asettamissa rajoissa. Elämme tietyt vuodet ja poistumme ajasta ikuisuuteen. Valitusluvan saaminen Korkeimpaan oikeuteen ei ole itsestäänselvyys, mutta hyvin mahdollinen. Kirkolliskokouksen käsitellessä selvityksiä kirkon yhteiskunnallisesta roolista asiasta kannattaisi keskustella ainakin yhtä paljon kuin saamenkielisten seremonioiden kaavoista tai ruotsinkielisestä raamatunkäännöksestä. pelakuut ja malvat. Niskavuori puolestaan edusti vaurasta, mutta ihmissuhteissaan haavoittuvaa taloa. Uunit olivat alueella niin suuria, että niissä saatettiin kerralla paistaa 30–40 leipää. Jo etukäteen saattoi olettaa, että ainakin Hiihtoliiton johtohenkilöiden saamat hämmästystä herättäneet korvaussummat voisivat alentua hovissa. Me palaamme elämään tulevien polvien kautta jatkuvasti, sukupolvien ketjussa. kukonlaulun aikaan, hämärän tullen tai suuruksen aikaan. s Kari Mänty torjuu POHJALAISEN pääkirjoituksessa vaalien yhteenkoplaamisen. Egoismin tilalle pitää saada toisten huomioon ottamista. Kalustukseen kuuluvat niin ikään keinutuolit, kaapit, arkut, kehdot eli kätkyet sekä kerrosja kaappisängyt. Yksittäisen ihmisen elämä tuntuu olevan myös ajallisesti vaakasuoralla linjalla syntymästä kuolemaan. Taloustutkimuksen haastattelut eivät tue tätä olettamusta. Voisimmeko silti muistaa jotain siitä. Kun kello oli talossa, saatettiin aurinkokellon virkaa toimittaneet lovet tuvan pöydän reunassa peittää. Veikko Vionojan pohjalaiset interiöörit ovat rajattuja ja pelkistettyjä. Nykyisin tunnettu tupakeittiö on myöhempää perua. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden näkemyksissä on näet niin suuri ero, että se suorastaan kummastuttaa. On pieni ihme, kuinka me muovaudumme ihmiseksi alkusoluista. Voi olla epä-älyllistä ja hulluakin puhua muistista sen pohjalta, mitä edelliset sukupolvet ovat kokeneet. Valaistuksessa on siirrytty päreestä kynttilöiden, kaasulamppujen ja öljylamppujen kautta loistevalaisimiin. Jutun laatijat ilmoittivat jo kaplakan toisena päivänä, etteivät Aho ja Klinga kuulu epäiltyjen joukkoon. Tällainen käytös ei liene aivan tavanomaista. Niin ajattelemme. Arkkipiispa Paarma nosti esiin pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvopohjan. Lääketieteen kehityksen kautta ja elintason myötä läntisissä teollisissa maissa ihminen elääkin paljon pidempään kuin vuosisata sitten. Uunissa paistettiin leivät ja haudutettiin ruoat. Esimerkiksi eurovaaleista ei ole kunnallisvaalien veturiksi. Vain elämän sykkivä sykli, joka puhaltaa meihin hengen, uudestaan ja uudestaan. Uunia voidaan kutsua tuvan sieluksi. Uunin loukossa kehrää todennäköisimmin kissa kuin rukki. Kaikki nämä tuvat on nähty myös elokuvissa. Pakarituvaksi eli pakariksi sanottiin huonetta, jossa valmistettiin ruokaa. Meidän kehityksemme ihmiseksi ylittää historian. Ihmisen muisti on kuitenkin monella tapaa laajempi käsite. Lännessä leivottiin monasti useita päiviä peräkkäin. Niitä seurasivat mm
Sellainenkin paikallinen ihme uuden ja vanhan kohtaamisessa on koettu, että vuodelta 1910 peräisin oleva piharakennus siirtyi käsitaljan varassa uudisrakennuksen tieltä uudelle paikalle tontin perälle entistä ehompana. Kun avasimme wc-oven, järkytys paheni. Mutta tyhjänä ammottava länsipuolen kulmatontti odottaa yhä arvoistaan ratkaisua. Kyllä hädän yllättäessä voi pyytää pääsyä wc:een, mutta kuinka voidaan jättää tällaiset jäljet. Taloja maalataan ja kunnostetaan täyttä päätä. Vanhemmat saattavat olla sekakäyttäjiä, jotka tarjoavat kaljaa lapsilleenkin. Ei auttanut muu kuin ottaa puhdistusaineet ja hanskat esille ja siivoamaan. Täyttä hiljaiseloa rakentamisen osalta ei Puistokadulla vallinnut ennen asemakaavamuutostakaan. Tietoyhteiskuntamme kätkee sisäänsä paljon tietoa ja taitoa, mutta liian monet jäävät osattomiksi tai eivät voi toteuttaa itseään "jalossa elintasokilvassamme." Lainaan vielä Karjalaista: "Tässä ei ole kysymys siitä, että haluttaisiin edistää kannattamattomia yrityksiä, vaan kysymys on eri talousalueiden välillä havaittavien, yritystoiminnan yleisten perusedellytysten välisten erojen tasoittamisesta. Ei aikaakaan kun vielä ehdittiin tarpeettomasti purkaa pari taloa ennen havahtumista ja uudelleenarviointia. KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Tiivis ja kolkko kiviseinämä olisi nimenomaan ollut syytä verhota ja pehmentää lehmuksin. Puistokatu ehostuu uutta ja vanhaa yhteensovittamalla kaupungin kauneimmasta asuinrakennuksesta alkaen. arvokeskustelua. Siksi aluepolitiikkaa tarvitaan tasoittamaan eri tavoin eroavuuksia, ja nämä vaatimukset ovat olleet aina olemassa ja ne tulee tulevaisuudessakin hyväksyä eräiksi ohjenuoriksi talous-, kulttuurija sivistyksellispoliittisia ratkaisuja tehtäessä. Häntä ei ehkä kuunnella eikä oteta vakavasti. Katsoimme tyttäremme kanssa häntä järkyttyneinä, kun hän poistui jättäen jälkiä lattialle ja matolle. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään yksi kuukausi tiedusteluja varten. Lasten pelastamisen kannalta yhtenä vaihtoehtona on koulujen huumetestit, joista ollaan vähintään kahta mieltä. Kuitenkaan tupakoivaa, juopottelevaa ja muita aineita käyttävää aikuista ei pidä laittaa raittiuskasvattajan tehtävään. Presidentti Ahtisaari tuomitsee näin Tasavallan presidentti Ahtisaaren puheenvuorot optioetujen moraalittomuudesta. Joka kerta siellä käydessäni olen ihaillen seurannut henkilökunnan jaksamista siitä huolimatta, että heillä on raskas ja vaativa työ ja heitä on siellä selvästi liian vähän. Nuorilla valtuutetuilla on tietoja ja taitoja, joita vanhemmalla sukupolvella ei välttämättä ole. Olo on rauhaton, mieli levoton ja ajatuksissa vain yksi asia, mistä saisi lisää ainetta, jolla päänsä sekoittaisi. Siis siitä mitkä ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jos kainuulaiset eivät pidä susista, siirretään kainuulaiset. Jopa oppilaat itse toivovat testejä työskentelyrauhan turvaamiseksi kouluissa. Sellainen menettely on suoranainen loukkaus lasta ja nuorta kohtaan. Karjalaisen puheesta voitaisiin lainata vaikkapa vielä seuraavaa: "On kuitenkin muistettava, että tämä suomalainen yhteiskuntamme ei ole mikään liikeyritys, vaan elävien ja tuntevien ihmisten yhteiskunta, jossa ihmisillä, ei vähiten nuorisolla, on oltava toivoa paremmasta tulevaisuudesta sellaisissakin osissa maatamme, mitkä eivät maantieteellisesti tai muiden seikkojen vuoksi ole puhtaasti taloudellisesti katsoen edullisessa asemassa." Karjalaisen mielestä kehitysaluepolitiikan lähtökohdaksi on siis otettava elävä ihminen, ei matemaattisten laskelmien avulla aikaansaadut kylmät numerosarjat. Aukkoineen itäpuoli eheytyy ja tiivistyy tonttijaon ja uudisrakentamisen seurauksena. Toisten mielestä testejä pitäisi tehdä, jotta käyttäjät saataisiin kiinni ja sitä kautta avun ja hoidon piiriin. Päiväkodin ja sairaalan henkilökunta, koulujen opettajat, urheiluseurojen ohjaajat, nuorisotyöntekijät, kaikki käyttävät aineita. Juhani Tanski LEPPÄVIRTA Ristiriitaa optiopuheissa Kun talvi todeksi käy, ei lohtuakaan näy. 2000 T utkijat ja dosentit ovat kuntavaalien jälkeen antaneet ymmärtää, että heikolla äänestysaktiivisuudella ja itse vaalien tuloksella on selvä yhteys maamme alueellisille eroavuuksille. Puistokadun itäpuoli muistuttaa osin yhä tyypillistä vuosisadan vaihteen väljää laitakaupungin katunäkymää, pitkänomaisine, komeine rakennuksineen, pihapiireineen ja lankkuaitoineen, joita ei juuri enää tapaa. Asumme Heikkiläntiellä noin kilometrin päässä Vetelin keskustasta. Eiköhän suurin syy ole siinä, että monikaan ei uskalla käydä nk. Ties vaikka syntyvyys vähenee. Aikuiset käyttäjät ovat valintansa tehneet ja ovat itse myös vastuussa valinnastaan ihmisten ja Jumalan edessä. Uutta ilmettä katunäkymään toi jo vuosi sitten voimakkaan punaruskein ja kellertävin värein maalattu vanha Työväentalo (vas.) , kirjoittaja sanoo. Kun sitten 1960-luvulla eduskunta sääti kehitysaluelakeja, huomautti puhemies K. Uusi ja vanha kohtaavat elpyvällä Puistokadulla. Kahden vuoden takainen asemakaavamuutos heijastaa uutta ajattelutapaa ja käytäntöä, olkoonkin että se perustuu yhtä lailla tosiasioiden tunnustamiseen eli vastaa todellista tarvetta, mitä jo rakennuslaki edellyttää. "Olen vakuuttunut siitä, että ne kustannukset, joita harkitusti laadittu ja toteutettu Suomen kehitysalueiden kehittämissuunnitelma mahdollisesti ensi vaiheessa aiheuttaisi korvautuisivat saavutettujen tulosten muodossa varsin nopeasti ja runsain mitoin koko yhteiskunnalle..." Tämä kannanotto on Ahti Karjalaisen maalaisliiton piirijuhlassa Sonkajärvellä vuoden 1963 marraskuussa pitämästä puheesta. Testata pitäisi oppilaat ja opettajat, työnantajat ja työntekijät, kansanedustajat ja kuntapäättäjät sekä valtakunnan ylimmän instituution henkilöt. On siis selvä, että vakinaista väkeä tarvitaan lisää. Itse olen täydellisen raittiuden kannalla. Tonttijaolla ja täydennysrakentamisella on pyritty sovittamaan omistajien rakennusoikeusvaatimuksia. Nyt puhutaan rintaäänellä kasvukeskuksista, jotka säteilevät ympäristöönsä elintason almuja tavoitteena tasoittaa eroavuuksia. Missä muualla kunnostetaan ja uudistetaan kokonaista pientalovaltaista katukuvaa. Tarvitsemme tänäänkin aluepolitiikkaa aina lainsäädäntötoimiin saakka, jotta turvattaisiin laajojen kehitysalueiden ihmisläheinen elämisen taso ja edistettäisiin myös näiden alueiden kaikinpuolista kehittämistä. Posti on maamme suurin viestinvälittäjä, mutta viestien sisältöön emme voi vaikuttaa. Toivottavasti siinäkin suhteessa järki voittaa ja Kokkolaan sen sijaan rakennetaan aivan uusi talo Honkaharjua korvaamaan. Meillä se tulee noin klo 12. Kun näin on alettu suunnitella, se merkitsee samalla sitä, että aluepolitiikan tarve tunnustetaan. Kalevi Rahkola KOKKOLA Kokkolan Puistokatu elpyy ja eheytyy Puistokatu ehostuu uutta ja vanhaa yhteensovittamalla kaupungin kauneimmasta asuinrakennuksesta alkaen. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kuntalaisen perusoikeuksiin kuulu saada kunnollinen terveydenhoito ja vanhuksilla tulee olla turvattu hoito myös silloin, kun hän joutuu vanhainkotiin tai sairaalan vuodeosastolle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Monet nykyajan lapset ja nuoret eivät näe ehkä koskaan raitista, kaikista aineista vapaata aikuisen mallia. Jos nuori valtuutettu pettyy vaikutusmahdollisuuksiinsa eikä lähde seuraavalla kerralla mukaan kunnallisvaaleihin, tämä on vakava merkki huonoista toimintatavoista kunnassa. Enimmäispituus on nimellä kirjoittaville 1,5 A4-sivua ja nimimerkillä yksi sivu. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, aivan kuten kirjoittajat arvelivatkin. Kun huumekauppias tai hyväätarkoittava kaveri houkuttelee kokeilemaan, mistä lapsi saa voiman kieltäytyä. Jotkut ketjuja kiertokirjeiden lähettäjät valitettavasti käyttävät väärin Postin nimeä ja yrittävät antaa sellaisen kuvan kuin Posti olisi jotenkin organisoimassa heidän toimintaansa. Nehän stressaantuvat. Nimi ja osoite sekä puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkillä kirjoitettaessa. Tätähän on moni nytkin valtuustossa istuva luvannut. Ruuhka-Suomessa äänestysinnostus oli paljon alempi kuin laajoilla pohjoisilla maaseutualueilla, joilla myös työttömyys alituiseen on ahdistanut. Mitkä ovat ne keinot, joilla lapsi voidaan auttaa pois kuoleman kuristavasta otteesta. Itse asiassa uudistaminen pääsi alkuun Katariinanja Antti Chydeniuksen kadun kiistellystä kulmatontista. Sen he petokannan lisääntyessä joutuvat vielä tekemään. Silloin riemu voittaa, ja raikas ilma sisäilman voittaa. Minä toivon myös, että valtuutetut uskaltavat asettaa etusijalle vanhustenhoidon rahoituksen ja siirtävät venevalkaman ja Kirkonmäen urheilukentän perusparannuksen hamaan tulevaisuuteen. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Nykyinen päihdeainetilanne suloisessa Suomessamme on sellainen, että huumetestit ja puhalluskokeet voitaisiin yleisen turvallisuuden varmistamiseksi tehdä kaikissa kouluissa ja työpaikoilla. Aivan vaivihkaa kuten pedotkin aikanaan siirrettiin heidän sydänmailleen. Vanhalle kiinteistölle varmasti löytyy jokin muu käyttö. Tukku risuja KOKKOLA Sotkuinen wc-vieras Presidentti Martti Ahtisaari puolusti optioetujaan MTV 3:n haastattelussa. Siis: arvot järjestykseen, arvoisat valtuutetut! Osmo Leppänen KOKKOLA Arvot järjestykseen Onpa törkeä suunnitelma. Potilaita siellä on paljon ja moni hyvin huonkuntoisia, jotka vaativat myös säännöllistä huolenpitoa. Postia odottava VETELI Lukuhetki iltapäivään Mielipidesivulla (Kp 31.10.) kerrottiin liikkeellä olevasta ketjukirjeestä. Ihmiset elävät selvästi eriarvoisina eriarvoista elämää eriarvoisilla alueilla. Nuoret päättäjät tuovat uutta sisältöä ja näkökulmaa paikalliseen politiikkaan. Samoin yhteiskunnan tehtävä on korostaa raittiuden merkitystä. Perinteinen kuluneen vuosisadan vaihteen leveä Puistokatu, alkuaan Katariinankatu, väljine ja rehevine kaupunkipihoineen oli saanut lehmusrivin pysäköintitaskuineen ja pyöräkaistoineen asfalttipäällysteen lisäksi. Helmi Hillukkala RAUTIO Kainuusta susipakolaisiksi Huumekoukussa (viina, huumeet, tupakka, lääkkeet, liima) oleva lapsi sen paremmin kuin aikuinenkaan ei ymmärrä olevansa koukussa. Toivommekin että tulevalla valtuustokaudella nuoria valtuutettujakin kuunnellaan ja että heidänkin mielipiteitään kunnioitetaan. Suomessa harjoitettu kehitysaluepolitiikka ulotettuna aluelainsäädäntötoimiin saakka, sai tällöin alkunsa. Ei ole häpeä joutua kiinni ja päästä avun piiriin. Itse puhuisin edelleen mieluimmin kehitysaluepolitiikasta. Onneksi vielä on paljon lapsia, jotka pystyvät sanomaan: "Ei kiitos!" Päättäjien pitäisi kuunnella koululaisia ja ottaa heidän mielipiteensä huomioon myös tässä huumetestiasiassa. Te, joka kävitte meidän wc:ssä, ottakaa yhteyttä. Tämä voi osaltaan johtua nuorten alhaisesta äänestysaktiivisuudesta, mikä ei ole kansanvallan ja demokratian kannalta lainkaan hyvä asia. Elisabet Elfving YLIVIESKA Raittius ihanteeksi ja tavoitteeksi Sen ymmärtää paremmin, että tavallisen ihmisen talvi yllättää, ja hän ei saa vaihdettua talvirenkaita autoonsa hyvissä ajoin. Varsinainen insinööritaidon mestarinäyte. Mutt´ ainahan se talvikin väliin lohtua suo, kun lauha sää koittaa. Missähän lie syy, ettei kuitenkaan näin ole tehty!?. Uutta ilmettä katunäkymään toi jo vuosi sitten voimakkaan punaruskein ja kellertävin värein maalattu vanha Työväentalo vuosikymmenien hartaan odotuksen jälkeen. On myös puhuttu pitkään Honkaharjun Vanhainkodin perusparantamisesta. Posti ei missään tapauksessa ole tukemassa ketjukirjetoimintaa. Kyse oli pelkästään rakennusliikkeiden apajista. Rohkeat lapset ja nuoret voisivat itsekin hakea apua kertomalla tilanteestaan esimerkiksi vanhemmille, opettajalle, kouluterveydenhoitajalle, poliisille, turvakotipäivystäjälle eli jollekin luotettavalle ja turvalliselle henkilölle. Nuoria on valtuustoissa, mutta he eivät ole edustettuina suhteellisen osuutensa mukaisesti. Moneen valtuutetun lupaukseen parannuksia voidaan siis odottaa. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Tavoitteena oli poistaa tarpeetonta kerrostaloreserviä ydinkeskustan ulkopuolelta sekä mahdollistaa vanhojen puutalojen säilyttäminen ja mitoiltaan sopiva täydennysrakentaminen. Yhteiskunnan tehtävä on järjestää riittävästi hoitopaikkoja apua tarvitseville. Katsotaan miten käyneekin! Pekka Tuorila HIMANKA Tarvitaanko aluepolitiikkaa. Toisten mielestä testit loukkaavat ihmisen yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ja ties mitä. Hyvin usein nuori valtuutettu saa huomata, että häntä vähätellään ikänsä vuoksi. Kadun yhtenäisyys pääsi pahoin rikkoutumaan 60ja 70-lukujen purkuvimman seurauksena, jolloin komeita hirsitaloja hävitettiin muka huonokuntoisina. Meidän wc on tämän jälkeen vain yksityiskäytössä. Suomen kansa on "kateellista ja pahanilkistä". Tällainen ei ole omiaan nostamaan nuorten heikkoa äänestysaktiivisuutta. Oli kuulema kauhea hätä. Onneksi kerrostalorakentaminen, joka oli alkanut jo aiemmin 50-luvulla rautatieläisten talolla kauppasiipineen Puistoja Pakkahuoneenkadun kulmassa, jäi puolitiehen – mikä sekin oli liikaa – jatkuen tosin Kustaa Aadolfin kadun puolella. Jos rahasta on pula, joutaa Kauppatorin saneerauskin varmasti muutaman vuoden odottaa. Vanhentunut asemakaava, joka salli kolmikerroksisten kivitalojen rakentamisen, oli toteutunut suurin osin Puistokadun länsipuolella. Zacharias Topelius on aikoinaan sanonut, että nuoruus on elämän vastustamaton liikevoima. Uusi asemakaava, joka koskee myös Kustaa Aadolfin katuun rajoittuvia puutaloja, on suoranainen jatko pari vuotta aiemmin uudistetusta asemakaavasta, joka koskee Katariinan kadun rajoittuvaa korttelia. Ihminen ei tarvitse aineita, joita se luulee tarvitsevansa. Kuvia tai piirroksia voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Mutta missä viipyy vanha nimikilpi. Niin nytkin on odotettavissa, että suunnitellun uudistetun aluepolitiikan kasvukeskuksia nimettäessä "oma seutukunta" ainakin tullaan esittämään perustellusti tukitoimia nauttivaksi alueeksi. Miten pelastaa lapsi elämälle. Käsipyyhkeet, matot niin sisällä kuin ulkonakin olivat likaisia. Pakkanen osuuttaan jakaa, hällä mieli vakaa. Mielipide 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAKSI: (suunta 06) 822 0208 SÄHKÖPOSTI: mielipide@keskipohjanmaa.kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, mieluimmin koneella, käsin erityisen selkeästi, jätä rivien väliin aina reilusti tilaa. Samaa värisävyä toistaa liikaakin vastapäinen alkuaan valkea talo. Keskustassa asuva KOKKOLA Talvi yllätti taas ammattilaiset. Muta sitä ei ymmärrä, että talvi pääsee yllättämään myös ammattiihmiset, joiden pitäisi huolehtia jalkaja pyöräteiden sekä katujen auraamisesta. Kuva: Jukka Lehojärvi Voi, kuinka oli miellyttävää lukea monen kokkolalaisen, nyt myös valtuustoon valitun ehdokkaan lupauksia saattaa vahustenja terveydenhuolto Kokkolassa kuntoon. Pahinta on salailu ja asian piilottelu. Ei kaikki suuri ole nuorison luomaa, mutta kaikki suuri on alkanut nuorison unelmissa ja vakaantunut sen uhrautuvassa innostuksessa. Jokainen Puistokadulla liikkunut on nähnyt, kuinka katu on heräämässä uuteen kukoistukseen pitkän hiljaiselon ja epätietoisuuden jälkeen. Toimitus otsikoi, korjaa, kuvittaa ja lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Uusia nousee vanhojen lomaan asuttavine piharakennuksineen kaikkineen. Valitettavasti vain vastakkainen kadun varsi jäi puuttomaksi. Keski-Pohjanmaalla kuten muuallakin Suomessa valtuutettujen keskiikä on korkea. Harkitkaa edes. Selviä merkkejä on olemassa, että me ihmiset yhä enemmän tarkkailemme tässä yhteiskunnassa omia ja lähimmäistemme "tuntemuksia" huolien sävyttäminä siitä, voiko tämä yhteiskunta antaa paremman tulevaisuuden toivon. Kirjoittajat esittivät kysymyksen, onko Posti mahdollisesti jotenkin tässä mukana. Mutta suojaton ja turvaton lapsi on vanhempiensa tai nimetyn holhoojansa vastuulla. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Torstaisin vähän myöhemmin, koska silloin jaetaan samalla myös Perhonjokilaakso-lehti. Ahtisaari piti käytyä keskustelua surkeana, säälittävänä ja populistisena. Minulla on harrastuksen puolesta ollut ystävieni kanssa monta vuotta vierailla Libeckin sairaalan osastoilla. Yksi poikkipuolinenkin rakennus on jouduttu mahduttamaan ahtaalle tontille vastoin perinteistä katukuvaa. Jyrki Kivenheimo aluepäällikkö POSTI Tuotanto KOKKOLA Posti ei organisoi ketjukirjetoimintaa. Päihdeaineiden asemesta voimme valita raittiuden. Päivälläkään henkilökuntaa ei ole riittävästi ja öisin vielä vähemmän. Ulriikka PYHÄSALMI Talven tullessa Oletpa sinä perholainen, Kaukana maaseudulla asuva (Kp 30.10.) onnellisessa asemassa postin tuloajan suhteen. Ei oikein tahdo ymmärtää, nämä tuiskut, tuulen tuiverrukset, sekä pakkasherran nipistykset ankeutta tuo. Tiiviyttä lisää pihapiirin vilkas täydennysrakentaminen. Valmistaloilla katukuva täydentyy hetkessä, vaikka voisihan sitä perinteisemminkin rakentaa. Sitäkin arvokkaampaa on Puistokadun uusi tuleminen. Nuoret ajattelevat jo nyt, että politiikan kautta ei pysty vaikuttamaan asioihin. Erilaisia vaihtoehtoja on pohdittava ja päätöksiä tehtävä pikaisesti. Nuoren Keskustan Liiton Keski-Pohjanmaan piirijärjestö ry Jukka Ihanus puheenjohtaja Mauri Uusitalo toiminnanjohtaja KOKKOLA Nuoret valtuutetut huomioitava Viime lauantaina kävi yllättäen vanhahko nainen vessassamme. Juuri, kun susikanta on päässyt kotiutumaan Kainuuseen, ne aiotaan siirtää muualle. Fagerholm edustajatovereilleen, että taisi jo jokainen kunta tulla ehdotetuksi kehitysalueeksi. Olisi mielekkäämpää, jos kainuulaiset luonnon ja susien ystävinä jättäisivät asuma-alueensa petoystävilleen. Heistä tulisi susipakolaisia. Jokainen halusi että hänen edustamansa alue ja kunnat tulisivat lain piiriin kuuluviksi
Lisäksi kaupungissa on yli sata ihmistä, jotka olisivat tulossa kisoihin jotain tekemään, jos heille vain keksittäisiin tehtäviä, joten reserviäkin löytyy, Innanen kehuu. Tilaisuuden loppupuolella kaupunki, HaaAs ja Haapajärven invalidit ojensivat sankareille pienet kirjekuoret ja myös sponsorit onnittelivat mestariampujia. Juhlaa isännöi kansliapäällikkö Vilho Hirvi opetusministeriöstä. – Kaupungin imagon rakentamisessa on urheilulla suuri merkitys, sillä nuoriso on omaksunut urheilijat esikuvikseen. – Se muutos on ihan okei. Kisojen jälkeen ne viedään varuskuntiin. Liekö ollut jonkinlaista ylilatausta, Veikko pohtii. Lindell on vakuuttunut siitä, että suksien suhteen suomalaiset kulkevat aivan kehityksen eturivissä. Varsinaisen kisa-aikaisen työpanoksen lisäksi huoltajat tekevät testejään ja opiskelevat olosuhteita useita kertoja Lahdessa jo tammikuun aikana. – No ne antoi vähän kukkia ja sitten tarjottiin kahvit. – Mitalin ratkettua lataus purkautui. Vuosi sitten liigan voittaja piti ratketa kuuden osakilpailun perusteella, mutta myöhässä tulleen talven takia liiga oli viiden osakilpailun mittainen. Etenkin SM-hiihtojen pidemmillä matkoilla mies tavoittelee tosissaan paikkaa vähintään kymmenen parhaan joukossa. Ojalan työ on lähinnä Myllylän suksien testaamista. – Se opetusministeriön järjestämä tilaisuus lentoasemalla oli vähän sellaista hässäkkää niin kuin tämäkin täällä Haapajärvellä. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. – Utelemalla, selvittelemällä, vakoilemalla... – Olen ollut pari kertaa aikaisemminkin kokeilemassa Mikan suksia, joten vähän kokemusta minulla jo on. Viime kaudella naisten sarjan kokonaiskilpailun voittaja oli kauan hakusalla vielä Rovaniemen kilpailun jälkeen. Nykyisessä aikataulussa takaa-ajojen väliä on runsaat kolme tuntia. – Olemme asettaneet tavoitteeksi saada Lahdesta yhteensä kymmenen mitalia. Kaiken pitää kuitenkin onnistua viimeistelyssä, jotta siihen päästään, Hyytiä huomauttaa. Aiemmat saavutukset: Joukkue MM-hopeaa Espanja 98, Saksan avoimet hopeaa 2000, useita SMja PM -mitaleja. , Lindell kuvaa keinoja norjalaisten salaisuuden selvittämiseksi. Isänsä oli pitänyt heidät tekstiviesteillä koko ajan tilanteen tasalla, Erkin vaimo Aila kertoo. Me ehdimme hyvin sopeutua siihen, mutta nyt syksyllä on kuulunut huhuja siitä, että liiton maastohiihtokomiteassa olisi haluja muuttaa yhden päivän takaa-ajoa siten, että ensimmäisen osuuden jälkeen hiihtäjät käytännössä vain vaihtaisivat suksia ja lähtisivät heti jälkimmäiselle osuudelle. Veikko Palsamäkeä ja Erkki Pekkalaa tervehtimässä Erkin tyttärentytär Susanna Peräaho. – Heikosta lumitilanteesta johtuen uusien parien testaaminen on ainakin nyt alkuviikosta hankalaa. En jaksanut enää keskittyä pienoiskivääriin ja sen lajin tulos jäi huonommaksi, Erkki jatkaa. Luonteelleen uskollisina miehet tarkastelevat menestystään rauhallisin äänenpainoin ja vaatimattomin miettein. Ainoa varovaisesti tulevaan kauteen suhtautunut oli maajoukkueen joukkueenjohtajaksi nimetty Kuortaneen urheiluopiston rehtori Jorma Hyytiä. Teemu Kattilakosken suksien voitelusta vastaavat pääasiassa Jukka Ahtola sekä Heikki Alakärppä. Siksi urheilua ei sovi väheksyä, ja Haapajärvellä jos missä menestyviä urheilijoita riittää, Niinikoski kertoi. – Kympin suorituksia haetaan niin järjestelyiden, yleisön määrän kuin omien urheilijoiden mitalienkin suhteen, Hyytiä heittää. Arvokisoissa tämä silti taitaa olla paras tulokseni, Erkki tuumasi hopeakilpailustaan. ”Mukavalta tuntuu” Kova työ ja taloudelliset uhraukset palkittiin Kuten tapana on juhlayleisö kätteli Haapajärvelläkin mitalistit. – Invalidiliiton valmentaja Aulis Lampi poksautti auki sampanjapullon, jonka sisältö jaettiin tasan kaikkien kesken. Lindell on asettanut porukalleen tavoitteeksi – ei enempää eikä vähempää kuin – olla maailman paras huoltoryhmä Lahden arvokisoissa helmikuun lopussa. Mutta mukavalta tuntuu, Erkki sanaili. – Yhteistyö on alkanut todella hyvin. Kuva: Timo Talus Hannu Lehto IVALO (KP) Hiihtoa seuraavalla yleisöllä ei ole syytä huoleen huollon suhteen. Yleisön saatua kahvia ja kakkua eteensä juontaja Jarmo Eronen tenttasi mestariampujilta, millä tavalla mitalit ammunnassa jaettiin ja kuinka Suomi vastaanotti sankarinsa. – Huoltajamme tulevat tekemään kymmenen kisapäivän aikana yhteensä noin 2 200 työtuntia. FIS päätti Melbournessa kesäkuussa, että takaa-ajo muutetaankin perinteiseksi väliaikalähdöksi. Hänen mukaansa itse suksissa kovin radikaaleja muutoksia pian alkavalle kaudelle ei ole tulossa. Ahtolan tehtävänä on saada kunnon luisto sukseen ja Alakärppä on porukan pitovastaava. Ajomatkalla jossain Jyväskylän seudulla jo 30 tuntia matkalla olleet sankarit eivät saavutuksillaan hehkuta. Ojalan tehtävä on kulkea etenkin kilpailuissa mukana ja kokeilla ladulla useita pareja ennen varsinaista kilpailusuoritusta. Ojala aikoo edelleen jatkaa omaakin hiihtouraa. Veikko kertoo olevansa hyvinkin iloinen ilmakiväärin viidennestä sijastaan, mutta harmittelee hieman pienoiskiväärin yhdeksättä tilaa. Myös Veikko kiittelee perhettään. – Perusrakenne säilyy samana, mutta suksien sivuleikkaukset muuttuvat monilla merkeillä hieman. Hän muistutti, että yhtään mitalia ei ole vielä voitettu, ja että viimeisen 107 päivän aikana ennen Lahden MM-hiihtojen alkamista ehtii tapahtua vielä todella paljon – suuntaan jos toiseen. – Viime kaudella liiga päättyi Rovaniemellä ja nytkin Ounausvaaran Hiihtoseuran väki olisi halunnut päättää sarjan vasta maalis-huhtikuun vaihteessa. Jo syksyn aikana muutaman sadan metrin päässä Haapajärvellä asuva Mika on tullut tämän tästä hakemaan yhdessä lenkille, joten yhteistyötä on pohjustettu jo. Katseli toisen lapsenlapsensa perään ja autteli isännyyden ottanutta Petripoikaa talon töissä navetassa. – Yhteislenkit Mikan kanssa ovat vaikuttaneet ainakin siihen, että kunnossa olen, Ojala heittää. – Nyt sääntöjä on muutettu niin, että kokonaiskilpailuun osallistuvat kaikki, jotka ovat Vantaan viimeisessä kilpailussa mukana. Aila itse juhli työn merkeissä. Luonnon lunta kaivataan Kymmenkunta huoltotiimin jäsentä on parhaillaankin hiihtäjien mukana Saariselällä lähinnä testaamassa uutta kalustoa. Seura: HaaAs Vaimo: Aila Lapset: Sanna, Petri ja Johanna; kaksi lastenlasta. Erkki nappasi hopeansa ja Veikko viidennen tilansa perjantaina noin puolitoista viikkoa sitten. Iloa on ollut myös toiseen suuntaan. – Mika (Myllylä) kysyi jo kesällä, että olisiko minulla mahdollisuuksia lähteä mukaan, ja kun sopiva tilaisuus tuli, en voinut kieltäytyä. Viime kaudella huoltotiimiin kuului kokonaisuudessaan kymmenen miestä, nyt 16. Ei Pelle Pelottomaksi, mutta Pelleksi kuitenkin kutsuttu voiteluekspertti on varsin vakuuttunut, että norjalaisilla aikaisemmin ollut etulyöntiasema vesikelillä on saatu kiinni, ja toivottavasti nyt on jo menty ohikin. – Jo tässä vaiheessa voin kehua sitä suurta talkoohenkeä, mikä Lahdessa on urheilukilpailuihin liittyen. Ei ollut, Erkki tuumasi. Hiihtoliiga alkaa 19. Muiden maiden hiihtäjät eivät saa käyttöönsä mitään sellaisia, joita mekin emme saa. Aila on kiitollinen Erkin puolesta. Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Pieni Susanna Peräaho sai kunnian tervehtiä ensimmäisten joukossa Sydneystä mitali kaulassa palannutta pappaansa Erkki Pekkalaa ja tämän kelpoa kilpakumppania Veikko Palsamäkeä miesten tultua kotiin pitkältä kisareissulta. Puheenvuoroja pitävät miehet vaihtuivat, mutta kaikkien sanoma oli suurin piirtein se, että tulevan talven arvokisoista tulee suomalaisille todella menestykselliset. Eikä siinä mitään, hyvä harrastus se on ollut, Aila tuumaa. Erkin ollessa Sydneyssä hänen tyttärensä Johanna synnytti potran pojan. Iranilainen ja haapajärvinen kävivät tiukan kisan ja kultamitali ratkesi vasta viimeisellä laukauksella. Viime kaudella voimassa olleiden sääntöjen mukaan Variksen olisi kuitenkin pitänyt osallistua vähintään neljään osakilpailuun, jotta hän olisi ollut kokonaiskilpailussa mukana. Jo tähän mennessä olemme sopineet, että puolustusvoimilta saamme uusia punkkia 800 kappaletta. Omasta mielestäni tavoite on todella haastava, mutta realistinen. – Suomalaisten käyttöön tulevat aina merkkien uutuudet ensimmäisenä. Aiemmat saavutukset: Sydneyn paralympialaiset esikisavoitto -99, Joukkue MM-hopea Espanja -98, useita SMja PM -mitaleja. Kyse on suksen pohjan eräänlaisen hionnan ja voitelun yhdistelemisestä kostealle kelille sopivaksi. Erkki ja Veikko Palsamäki, joka sijoittui samassa lajissa viidenneksi, ajelivat ystävineen tiistaipäivän aikana Helsingistä Haapajärvelle. Hän kertoo salaisuudesta sen verran, että suomalaisetkin olivat vesikelin suksihuollon kehittelyssä oikeilla jäljillä, mutta kokeiluja ei ole ennen viety niin pitkälle kuin mitä norjalaiset ovat tehneet jo jonkin aikaa. Varsinkin tytöille Johannalle ja Sannalle isän harrastus on ollut ilon asia. Alkavan talven maailmancupeissa tavoitteena on, että jokaista kilpailijaa kohden olisi mukana yksi huoltaja. Vesikelinkin niksit ovat nyt tiedossa Hiihtäjien huoltopäällikkö Per-Ole Lindell lupaa: Satu Salonen on yksi niistä hiihtäjistä, joilta odotetaan tuntuvaa parannusta alkavalla kaudella. 2000 17 B Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) – Nyt tuntuu mukavalta. Suomeen palattuaan Veikko ja Erkki vietiin muun 36-hengen urheilijaryhmän mukana lentokentän VIP-tiloissa järjestettyyn kahvitilaisuuteen. Näin lupaa Suomen maastohiihdon huoltopäällikkö PerOle Lindell. – Oikeastaan perheen kannustus on tärkein asia saavutusten takana. marraskuuta ja jatkuu viikon välein Lapualla (31.12.), Tampereella (7.1.) ja Vantaalla (14.1.). Erkin ampuman hopean ja Veikon tähtäämän viidennen sijan kunniaksi haapajärviset kokoontuivat kaupungintalolle juhlimaan uusimpia sankareitaan. – Tyttäret soittivat Erkin mitalista varhain perjantaiaamuna. Myllylän sukset voitelee edelleenkin Mauri Myllylahti. – Kyllä hän hopeansa ansaitsee. Eipä siellä paikan päällä sen enempää juhlittu, Erkki kertoo. Samana päivänä Pekkaloiden kotiin tuotiin paljon kukkalähetyksiä ja puhelin soi taukoamatta. Ojala mukaan Haapajärveltä Yksi huoltoryhmän ensikertalainen on haapajärvinen Jukka-Pekka Ojala, aktiivihiihtäjä itsekin. Aivan uusia kokeilusuksiparia ei viitsi heti naarmuttaa, Lindell kuvaa. Syntynyt 12.8.1962 Sydneyn paralympialaisissa viides ilmakiväärissä, yhdeksäs pienoiskiväärissä. Erilaisilla sivuleikkauksilla pyritään saamaan aikaan mahdollisimman hyvin toimivat suksiparit kaikille keleille. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Hannu Lehto IVALO (KP) Maastohiihtäjien lehdistötapaaminen jatkui tiistaina kunnon pakkassäässä Saariselällä jopa ylioptimistisissa tunnelmissa. Jahka taivaalta sataa kunnolla lunta – sinnekin, missä maajoukkueen hiihtäjät ovat – myös erilaisten voiteiden kehittely alkaa tosissaan. Siihen muutoksen ei ole enää mahdollisuuksia. Heti ammunnan jälkeen jaettiin palkinnot ja kuunneltiin Iranin kansallislaulu kilpailun voittajan Bokharael Enayatollahin kunniaksi. – Lisäksi maaston erikoisuuden takia pyrimme kehittämään menetelmän, jonka avulla testitulokset voidaan välittää entistä nopeammin ja tarkemmin gsm-verkkoja hyväksi käyttäen testipaikoilta huoltopisteeseen. – Yksi iso urakka meillä on sisustaa huoneistot ennen urheilijoiden saapumista. Ratkaisevassa kudissa Erkki jäi mietomaisesti noin millin tai ehkä vieläkin vähemmän huonommaksi. Tiistainakin meillä oli kyllä useiden kilometrien latupohja käytössä luistelulle, mutta siinä on niin vähän lunta, että sukset naarmuuntuvat. Jos oli mitalin juhlinta vaatimatonta Sydneyssä, ei kotona Haapajärvelläkään paljon hehkutettu runsas viikko sitten. Olemme jo nyt rekisteröineet yhteensä 1 960 vapaaehtoistyöntekijää, jotka huolehtivat suurtapahtuman onnistumisesta. Vakuudeksi väitteelle hän sanoo, että huoltotiimin kustannukset ovat nyt suurin piirtein kaksinkertaistuneet sitten viime kauden ja töitä tehdään todella motivoituneesti omien kisojen alla. Erkki kertasi vielä, että ennen viimeistä kutia hän ja iranilainen kilpakumppani olivat aivan tasoissa. – Itse sijoitukseen olen tyytyväinen vaan en ammuntaani. Urheilija saa hiihtoliigasta voittamansa rahat omaan henkilökohtaiseen stipendirahastoon. Varsinkin lajissa mikä vie paljon aikaa ja myös rahaa, Veikko kiittelee. Seura: HaaAs Vaimo: Paula Lapset: Sami, Niko, Essi ja Heidi Veikko Palsamäki Hannu Lehto IVALO (KP) Viime lumilla kovalla tohinalla hiihtokauteen tullut hiihtoliiga kokee nyt muutamia muutoksia. – Tähän mennessä testit on jouduttu tekemään jäätikköolosuhteissa (Ramsau) lähes kokonaan ilman uutta lunta. – Vaan arvatkaa oliko se viimeinen laukaus helppo. Jo kymmenkunta vuotta hän on tätä varten harjoitellut. Olen uhrannut tähän monta vuotta ja omaa rahaakin on palanut, runsas viikko sitten hopeaa Sydneyn ilmakiväärifinaalissa paukutellut Erkki Pekkala kertoo. Suomessa tehtävissä testeissä mukana on VTT, joten analyyseista saamme todella perusteelliset. Ainoa asia, mikä Innasta potuttaa on kansainvälisen hiihtoliiton poukkoilu Lahden ohjelman suhteen. Nyt liiga typistyy yhä, kun osakilpailuja on vain neljä. Lisäksi jokaisessa lajiryhmässä (maastohiihto, mäkihyppy, yhdistetty) yhden mitalin pitäisi olla kultainen. Kommellus syntyi, kun kolmeen liigan osakilpailuun osallistunut Kaisa Varis keräsi eniten pisteitä ja monet nostivat hänet voittajaksi Rovaniemellä. Hiihtoliigassa vain neljä kisaa. Jos koko sarjan voittaa vaikkapa vain kahdella kilpailulla, niin mikäs siinä, Virtanen sanoo. Ja kohta me oltiin jo kotimatkalla, Erkki kertaa aamun tapahtumia. Hän kertoo vaimonsa Paulan ja lastensa edellisestä liitosta tukeneen häntä kiitettävästi. Yhtään mitalia ei ole vielä voitettu Joukkueenjohtaja Jorma Hyytiä: Tervetuloa kotiin, pappa Erkki Pekkala Syntynyt 25.7.1949 Sydneyn paralympialaisissa hopeaa ilmakiväärissä, kahdeksas pienoiskiväärissä. Eija Leipälä-Brandtin laulettua italialaissävelmiä Pauli Raivion säestyksellä valtuuston puheenjohtaja Kyösti Niinikoski kiitteli Erkkiä ja Veikkoa hyvästä tuloksesta ja muistutti, että mestariampujat ovat tuoneet Haapajärvelle paljon kunniaa ja vahvistaneet Haapajärven mainetta voittajien kaupunkina. Varsinaisella kisa-alueella uuden 8 000 ihmistä vetävän mäkikatsomon viimeistelytyöt ovat käynnissä. – Hiihtäjien ensimmäisellä leirillä Ramsaussa meillä oli kahdeksan voitelijaa kymmenen hiihtäjän kanssa. Valtuustosaliin kerääntyi muutamia satoja henkilöitä juomaan mitalikahveja, kuuntelemaan kauniita puheita ja ampujien viimeisimpiä kuulumisia. Liigan hallitus päätti kuitenkin Lahden kisatkin huomioiden, että tiivis neljän kisan putki on mielenkiintoisin, liigan toimitusjohtaja Jukka Virtanen selvittää. Lahden arvokisoissa mukana on luonnollisesti koko tiimi. Yhteensä 283 huoneiston kisakylän ensimmäiset rakennukset luovutetaan järjestäjille jo tämän kuun aikana. Virtasen mielestä epätietoisuus johtui siitä, että jo aikaisemmin päätettyjä sääntöjä ei kerrottu tarpeeksi hyvin ja siitä, että asianosaiset eivät hoksanneet niitä kysyä Rovaniemen kilpailun yhteydessä. Hyytiä ja Lahden hiihtojen pääsihteeri Seppo Innanen puhuvat monessakin mielessä täyden kympin kisoista. Todennäköisesti huoltoporukalla on Lahdessa käytössä myös oma meteorologi tutkimassa sään muuttumista, Lindell kertoo. – Monesti olen ampunut paremminkin. Sydneyssä juotiin sampanjaa Erkki Pekkalan mitalipäivän iltana Suomen 11-miehinen ammuntajoukkue kokoontui juhlimaan lajin ainoaksi jäänyttä paralympiamitalia. Innasen mukaan Lahdessa on tällä hetkellä kaikki niin kuin kuuluukin olla tässä vaiheessa ennen kisoja. Suomeen paluusta Erkki mainitsi, että 30 tunnin lennon jälkeen helpotti paljon, kun havaitsi Heittokankaan Ilkan ja Ahon Aarnen tulleen vastaan ajamaan autot kotiin. Se herätti jo muiden maiden edustajissa ansaittua ihmetystä, Per-Ole Lindell kertoo. Aila kertoo, että koko ajan perhe on ollut Erkin takana
Alunperin Räsäsen vaatimus oli miljoona. George vuoden sairaslomalle Risto Lintilä SIEVI (KP) Sievissä hiihdetään loppiaisena 6. Hiihtoliiton johdosta 14 henkilöä, mm. Sievissä on varauduttu ennätysyleisöön. – Omassa ruudussa pysymisessä on ihan tarpeeksi. Räsäselle korvaus henkisestä kärsimyksestä putosi 130 000:een. F10 (16): 1) Linus Korkea-aho Jaro 105,0, 2) Kristoffer Knuts Jaro 115,0, 3) Daniel Fellman Jaro 121,1, 4) Kim Ågren GBK 123,8, 5) Tommy Granroth Jaro 132,5, 6) Jarno Reinikainen KPV-j 134,7. – 42 sarjan jälkeen kahdeksan miestä etenee loppuotteluihin. maakuntaviesti. 2000 s KESKIPOHJANMAA Urheilutieto HELSINKI Hiihtäjä Jari Räsäsen ja Suomen Tietotoimiston välinen kamppailu on nyt käyty läpi kahdessa oikeusasteessa. C14 (10): 1) Jonas Portin Jaro 66,1, 2) Eetu Junnilainen KPV-j 66,4, 3) Jyri Ahonen Jaro 81,3, 4) Daniel Enqvist Jaro 82,7, 5) Teemu Lillrank Jaro 87,7, 6) Tomi Koski-Vähälä KPV-j 88,5. Santo Domingo, Dominikaaninen tasavalta: Keilailun nuorten MM-kilpailut: Miehet: Kuuden sarjan kilpailu: 1) Kim Jae Hoon 1 344 pistettä, 2) Matthew Riley Australia 1 321, 3) Yoshihiro Kamite Japani ja Graham Turner Irlanti 1 317,.. "Hovissa on heitetty noppaa" Räsäsen vaatimus henkisestä kärsimyksestä oli alkujaan miljoona markkaa. Käräjäoikeus määräsi Väisäselle sakkoa 25 650 markkaa. G9 (10): 1) Björn Krook HBK 86,5, 2) Johan Brunell Jaro 88,6, 3) Markus Kronholm Jaro 90,7, 4) Thomas Kula NIK 101,9, 5) Ville Luosa HBK 121,6, 6) Juha Haapaniemi KPV-j 139,4. Naiset: 1) Irmeli Riipi Osuuspankki 864, 2) Helena Hagnäs Keräyspaperi 818, 3) Helena Harju Halpa-Halli 810. – Joukkueille on mahdollisuus järjestää kaikki huoltotilat sisätiloihin. – Täytyy tässä asianajajan kanssa miettiä, jatketaanko korkeimpaan oikeuteen asti. Ruokailut ovat myös sisätiloissa. Turulle on maksettava 19 927,98 markkaa sekä asianosaiskulujen korvauksena 500. – Tämä ei ole urani loppu. tammikuuta Keski-Pohjanmaan 50. Kesällä pururatana toimiva viiden kilometrin lenkki on eriomaisessa kunnossa. 20:s tulos 1308. Jari Räsäselle 130 000 markkaa Käräjäoikeuden määräämät vahingonkorvaukset Räsäselle ja Suomen hiihtoliiton johtohenkilöille alenivat hovioikeudessa huomattavasti. 8, 3234, 9) Karleby Lions II 4, 3081. Parikilpailu: Keräyspaperi-Klan Autoilijat 2-8 (1586-1658), Okla eläk.-Karleby Lions II 6-4 (1641-1613), Karleby Lions I-Osuuspankki 2-6 (1597-1691), Keilahalli-Autokuvio 6-4 (1616-1591), KOAL oppilaat-AP 0-10 (1503-1832). Sponsorit julkistetaan lähiaikoina, maakuntaviestin tiedotustoimikunnan puheenjohtaja Liisa Vesisenaho kertoo. tammikuuta 2001 mennessä. Käräjäoikeus tuomitsi Aatsalo-Sallisen, Väisäsen ja STT:n maksamaan yhteisvastuullisesti korvauksia 1,57 miljoonaa markkaa, mutta hovioikeus enää 210 000. Nyt se vasta myönnetään, ei edes hovissa moista tunnustettu. Kuva: Lehtikuva/arkisto Urheilutieto HELSINKI Jari Räsänen, 34, arvioi jo tammikuussa 1998 joutuvansa elämään myrskyn silmässä vuosia. Räsäselle on maksettava 200 000 markkaa. Valtionsyyttäjä Maarit Loimukoski ei hakenut muutosta hovioikeudesta käräjäoikeuden tuomioon, koska oli siihen pääosin tyytyväinen. Minua ei Hiihtoliiton osuus kiinnosta. Tilanne 12 sarjan jälkeen: 1) Diandra Hyman USA 2 578 (ka. G9: 1) Hanne Ojanperä GBK 144,5, 2) Maria Rantala GBK 162,9, 3) Erika Manninen FC United 164,8, 4) Laura Sneck GBK 170,7, 5) Anniina Oravala GBK 171,1. – Tässä vaiheessa toteamme vain,että Helsingin hovioikeudenkin mielestä Räsästä ja Hiihtoliittoa koskeva uutisointi oli väärää. – Odotamme jopa 7000 henkeä kisoihin. Lisäksi 14 Hiihtoliiton johtavaa henkilöä, jotka jäivät hovioikeuden päätöksessä vahingonkorvauksia vaille, velvoitetaan kukin erikseen suorittamaan STT:lle 4000 markkaa korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa. Viestin kokonaispituus on 63 kilometriä. Juhlaviesti yleisölle ilmainen K-P:n maakuntaviestin kilpaladut Sievissä jo hiihdettävässä kunnossa Sievin maakuntaviestin järjestelyissä tiiviisti mukana olevat Markku Vesisenaho (vas.), Manu Kallio, Jorma Löytynoja, Liisa Vesisenaho, Maria Pauna ja Vesa Nuutinen maakuntaviestiladun varrelle tulevalla yhdellä yleisöpisteellä. 14) Suomi 2 329 (Tiia Einola 1 129/Piritta Kantola 1 200). Miehet 16v. C-lk (17): 1) Kononen Heikki Rkm-89 1189 x, 2) Mäkelä Raija KalKe-90 1088 x, 3) Löfbacka Eila Lahtarit 1066, 4) Mäkinen Kalevi Star Bo 1054, 5) Leinonen Maija Wecan 1052, 6) Viitanen Harri Star Bo 1040 D-lk: 1) Pekkala Kari Star Bo 945 x, 2) Koskela Miika KalKe-90 803, 3) Fors Raija Wecan 803 Bet-Ker turnauksen karsinnan tilanne: 1) Viitanen Harri Star Bo 1433, 2) Hyyppä Tuomo JoKei 1391, 3) Röyttä Helena Lahtarit 1384, 4) Hautamäki Juhani Star Bo 1379, 5) Röyttä Jorma Ränni Raahe 1370, 6) Mäkinen Mika Star Bo 1366. Neljä ensimmäistä osuutta hiihdetään perinteisellä ja loput neljä vapaalla hiihtotavalla. Räsänen ei kuitenkaan jaksa paneutua muihin ruutuihin. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman 1 000 000 500 000 500 000 400 000 400 000 400 000 300 000 300 000 200 000 200 000 150 000 150 000 100 000 80 000 80 000 80 000 80 000 80 000 60 000 5 060 000 Jari Räsänen Esko Aho Esa Klinga Matti Leikoski Antti Leppävuori Matti Louekoski Kari-Pekka Kyrö Jari Piirainen Marjo Matikainen-Kallström Pekka Vähäsöyrinki Paavo Petäjä Roger Turku Jouko Törmänen Risto Happonen Jorma Hyytiä Alpo Peltola Antero Pärssinen Erkki Rauma Mattii Niemi yhteensä 350 000 100 000 100 000 100 000 100 000 100 000 100 000 100 000 30 000 100 000 30 000 100 000 30 000 30 000 30 000 30 000 30 000 80 000 30 000 1 570 000 130 000 40 000 20 000 10 000 10 000 210 000 VAATIMUKSET JA TUOMITUT KORVAUKSET HENKISESTÄ KÄRSIMYKSESTÄ ALKUPERÄINEN VAATIMUS Helsingin käräjäoikeuden tuomio Helsingin hovioikeuden tuomio STT HELSINKI (STT) Hiihtoliiton johdon ja mm. Käräjäoikeudessa hänelle määrättiin 350 000 markkaa. Kyseessä oleva juhlaviesti on siitä poikkeuksellinen, että se on yleisölle ilmainen. Georgen kummassakin jalassa todettiin Sydneyn olympialaisten jälkeen hankala, leikkausta vaativa rasitusmurtuma. Tekniikkataiturit tulevat Pietarsaaresta Kokkola: 2. Räsäselle korvattavien hovioikeuskulujen summa on 143 277,20 markkaa ja matkakulujen korvaus 2110 markkaa. Henkilökohtaiset tulokset, miehet: 1) Tommi Hyyppä AP 973, 2) Taito Patana Yrittäjät 950, 3) Lars-Åke Österman Yrittäjät 929. – Lunta on tullut kymmenisen senttiä ja lisää tulee, hän huomautti kelistä Savossa Kuopion yläpuolella. Raumalle maksettava summa on 20 000 markkaa. Merkintätulokset: MA-lk (9): 1) Jyrkkä Martti BCK 1390 x, 2) Vierimaa Jouko Cosmos 1354, 3) Patana Taito BCK 1214, 4) Peltoniemi Mika MBC 1190, 5) Jyrkkä Kai MBC 1161, 6) Junttila Mika MBC 1149, 7) Kankainen Raimo BCK 1144, 8) Witick Tuula Kismet 1119 B-lk (29): 1) Mourujärvi Eero Cosmos 1281 x, 2) Österman Lars-Åke GBK 1260 x, 3) Talus Sune Golf 1240 x, 4) Mourujärvi Antti Cosmos 1224, 5) Witick Jari MBC 1198, 6) Koutonen Kauko Cosmos 1194. Sen päättää Räsänen, jonka kanssa tätä tuoreinta päätöstä yhdessä kypsytellään, urakoinnin pesäpallo-oikeudenkäynnissä tänään Vantaalla aloittava Väänänen totesi. 214,8), 2) Kelly Kulick USa 2 566, Suomalaiset: 7) Kantola 2 495 (204,9), 10) Einola 2 398 (199,8), 27) Larnia 2 304 (192), 40) Lucenius 2 253 (187,75). STT:n kasvuhormonin hankkimisesta ja käyttämisestä epäilemän ja kaksi oikeusastetta läpäisseen Räsäsen piina jatkuu edelleen – vai jatkuuko. Käräjäoikeus määräsi STT:n maksamaan 350 000, mutta hovikäsittelyn jälkeen summa on enää 130 000. – Tuska ei riitä kuvaamaan mieltäni. Naiset 16v. Juhlaviesti hiihdetään Jussinmäen urheilualueen valaistulla viiden kilometrin ladulla. C-lk (21): 1) Santalo Tarja Tiger Sharks 1108 x, 2) Hagnäs Håkan FoBK Pri 1078 x, 3) Saastamoinen Seppo Cosmos 1075 x, 4) Rouhiaihen Reino Cosmos 1073, 5) Kola Hannu Kulkurit 1059, 6) Naukkarinen Yrjö KV 1025 D-lk: 1) Turpeinen Martti BCK 995 x, 2) Tuomisalo Mikael Cosmos 955, 3) Koivisto Jani Cosmos 944. Väisäsen valvonnassa väitteen Räsäsen kasvuhormonin hankinnasta laatineen Johanna Aatsalo-Sallisen hovioikeus tuomitsi viidestä julkisesta herjauksesta 6400 markan sakkoon. D12: 1) Johanna Söderbacka HBK 137,0, 2) Tina Filppula FC United 142,6, 3) Jenny Palmroos FC United 149,3, 4) Annika Forss FC United 151,2, 5) Anna Enlund GBK 156,7, 6) Leena Niininen GBK 159,8. En olisi suostunut leikkauksiin, ellen aikoisi palata kilpakentille, George sanoi tiistaina Sydneyssä. Korvauksia myös STT:lle Hovioikeus velvoittaa Suomen hiihtoliiton suorittamaan STT:lle korvauksena käräjäoikeuden kuluista 15 000 markkaa. Syyttäjä ja kantajat harkitsevat valittamista PIETARSAARI (KP) Jalkapallon nuorten taitokilpailuissa Pietarsaaren hallissa nappasivat Jaron pojat ja FC Unitedin tytöt eniten mestaruuksia eri sarjoissa. 33) Osku Palermaa Suomi 1 214,.. Tuloksia (loppuajat): Pojat, B17 (7): 1) Kristoffer Ainasoja HBK 56,4, 2) Jens Portin Jaro 59,1, 3) Simon Kula Jaro 65,1, 4) Franklin Nyholm Jaro 67,3, 5) Tony Antus Jaro 69.0, 6) Tobias Lönnqvist HBK 76,2. Lumi tuli viestiladuille Maakuntaviestiladuilla oli tiistaina jo muutaman sentin lumikerros, joka tuli pääasiassa edellisyönä. Kuva otettu syyskuun alussa hovioikeudessa. – Ihmisestä saa näköjään puhua ihan mitä sattuu ilman mitään näyttöä, Räsänen puhisi lumiukkoa lastensa kanssa rakentaessaan. Tilanne (rp, lp): 1) OMG 16, 6709, 2) Yrittäjät 14, 6929, 3) Outokumpu 14, 6653, 4) Kaupunki 12, 6603, 5) KOAL 12, 6424, 6) Halpa-Halli 10, 6323, 7) Kemira 6, 6639, 8) Rauanheimo 6, 6441, 9) Rotaryt 6, 6297, 10) Kokkobe 4, 6361. Sievissä myydään loppiaisena toki ohjelmalehtistä joukkuetietoineen ja opastuksineen. Tätä rataa olen pian maksumiehenä Piinassa jatkava Räsänen: Jari Räsänen kävi hovioikeudessa kuulemassa muuttuneet tuomiot. Miehet 10 km. Esko Ahon oikeusavustaja Olli Rauste ilmoittaa, että heidän puolensa tutustuu rauhassa hovioikeuden päätökseen ja harkitsee sen jälkeen valitusluvan hakemista korkeimmasta oikeudesta. Miehet 10 km, 6. Asianosaiset voivat hakea muutosta hovioikeuden päätökseen pyytämällä valituslupaa ja tekemällä sen korkeimpaan oikeuteen 2. 5 km, 3. Tytöt, B17: 1) Nora Jåfs FC United 74,8. Miehet 18v. Korvausvelvollisuus muille kumottiin. Hiihtoliiton markkinointipäällikkö Matti Leikosken henkinen kärsimys on hovioikeuden mielestä 40 000 markkaa. Indianapolis: Miesten Yhdysvaltan ammattilaiskiertueen kilpailua (osanottajat yhdysvaltalaisia, jos ei muuta mainita): Tilanne sarjan 34/42 jälkeen: 1) Norm Duke 8 097 pistettä (12 voittoa, 4 häviötä), 2) Randy Pedersen 8 019 (10–6), 3) Walter Ray Williams 8 016 (7–9), 4) Chris Barnes 7 968 (11–4–1 tasapeli), 5) Doug Kent 7 967 (12–4), 6) Ricky Ward 7 902 (10–6), 7) Jeff Zaffino 7 896 (10–6), 8) Danny Wiseman 7 893 (8–8), ...15) Mika Koivuniemi Suomi 7 712 (6–10). Rauste sanoo odottavansa samaan aikaan myös valtionsyyttäjän mahdollista kantaa prosessin jatkamiseen. Oikeudenkäyntikuluja hovioikeudesta Aatsalo-Sallinen, Väisänen ja STT yhdessä tuomittiin maksamaan Leikoskelle, Louekoskelle ja Raumalle kullekin erikseen 20 000 markkaa. Naiset 5 km, 4. Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin taitokilpailuissa vanhimissa ikäluokissa oli kuusi osiota: kuljetus – keskitys, pusku, syöttö, pujottelu, kuljetus – laukaus ja pituuspotku. Tätä rataa mentäessä olen kohta maksumiehenä, Räsänen viestitti puhelimitse kotoaan Maaningan Käärmelahdesta. 8 km, 8. Miehet 10 km, 5. 3 km, 7. Erikoiskilpailun tilanne, MABCD luokat: 1) Jyrkkä Martti BCK 1476, 2) Vierimaa Jouko Cosmos 1450, 3) Mourujärvi Eero Cosmos 1415, 4) Österman Lars-Åke GBK 1404, 5) Talus Sune Golf 1389, 6) Wiklund Hans KV 1358. Parkkipaikat ovat kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Viereinen kenttä eli pesäpallokenttä toimii puolestaan lähtöpaikkana. Kokonaisnousua viiden kilometrin lenkillä on 75 metriä ja kolmen kilometrin osuudella 46 metriä. E11: 1) Saara Kauppinen GBK 109,0, 2) Kajsa Vikman Jaro 118,0, 3) Johanna Yrjölä FC YPA 146,8, 4) Zina Strengell NIK 156,1, 5) Liisa Korpi GBK 164,2. C15: 1) Catrin Käldman FC United 99,7. D13 (10): 1) Sebastian Granholm NIK 73,6, 2) Petter Brunell Jaro 74,2, 3) Joel Juselius Jaro 74,4, 4) Tuomas Kiiskilä KPV-j 87,3, 5) Tom Melarti Jaro 88,2, 6) Tomas Antus Jaro 90,9. "Viha ei laantuisi edes miljoonasta" Räsänen ilmoitti maaliskuussa 1998 tuntevansa tuskaa, suorastaan vihaa, itseensä kohdistetusta syytöksestä. Räsäsen joensuulainen asianajaja Urpo Väänänen on valmis jatkamaan. Aho ja Klinga, velvoitetaan kukin erikseen maksamaan vastapuolelle 3000 markkaa hovioikeuskuluja. George on leikkausten jälkeen joutunut liikkumaan pyörätuolissa molemmat jalat kipsattuina. Ylivieska Merkintäkilpailut: MA-lk: 1) Saarilampi Arto Lahtarit 1236, 2) Uunila Heikki Lahtarit 1144, 3) Salminen Mauri Lahtarit 1125 B-lk (21): 1) Kopakkala Mikko Lahtarit 1238 x, 2) Hyyppä Tuomo JoKei 1228 x, 3) Hantula Seppo Lahtarit 1221 x, 4) Turtiainen Teuvo Rkm-89 1199, 5) Röyttä Marko JoKei 1185, 6) Kivilehto Jussi KalKe-90 1169. Aatsalo-Sallinen, Väisänen ja STT maksavat hovioikeuden päätöksellä yhteisvastuullisesti käräjäoikeuden kuluja Leikoskelle ja Louekoskelle 25 000 markkaa kummallekin. Roger Turun osalta käräjäoikeuden määräämä 37 453 markan korvaus oikeudenkäyntikuluista pysyi hovissa ennallaan. Maali-ja vaihtoalue on sijoitettu lukion takana sijaitsevalle jalkapallokentälle. FC Unitedin tytöt voittivat kolme mestaruutta. Sakossa on oikeuden mukaan huomioitu Väisäsen vastuu Räsäsen nimen julkaisemisesta. Muutamia hiihtäjiä onkin jo näkynyt viestiladulla, ratatoimikunnan puheenjohtaja Jorma Lyötynoja ja Markku Vesisenaho kertovat. Nuoremmissa ikäluokissa ponnauttelu korvasi kuljetuksen ja keskityksen. 5) Sami Konsteri Suomi 1 295,.. Keilailu SYDNEY (STT–REUTERS) Australialainen seiväshypyn entinen maailmanennätysnainen joutuu vuodeksi sairaslomalle. – STT:n hallituksen puheenjohtaja (Seppo Kievari) myönsi radiossa, että virheellinen uutinen tuli julkaistua. Naiset: Parikilpailu: 1) Englanti 2 525 (Lisa John 1 243/Zara Glover 1 282), 2) USA 2 465 (Diandra Hyman 1 265/Kelly Kulick 1 200), 3) USA 2 412 (Kassy Hyman 1 225/Janette Piescynski 1 187), 4) Malesia 2 386, 5) Kolumbia 2 375, 6) E-Korea 2 372,.. – Jonkun mediajätin kannattaa ottaa riski uutisen innossa, sellainen vaikutelma on väkisin syntynyt. Helsingin hovioikeuden tiistaina julkistama tuomiolauselma poikkeaa selvästi käräjäoikeuden kesällä 1999 antamasta tuomiosta. 68) Jarno Marjakangas Suomi 1 140. D12: 1) Jonas Emet Jaro 62,8, 2) Sebastian Mannström GBK 91,4, 3) Rasmus Österback Jaro 91,6, 4) Miika Hohenthal GBK 98,7, 5) Joel Sunabacka GBK 118,7. Alunperin Aho ja Klinga vaativat puolta miljoonaa. Kävelymatkaa tulee vain muutama sata metriä, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Markku Vesisenaho selvittää. Rata on myös yleisöystävällinen, Löytynoja kertoo. C15: 1) Tommi Kauppinen KPV-j 54,6, 2) Mikael Vesalainen KPV-j 67,9, 3) Toni Lahtinen KPV-j 79,8, 4) Juha Saarela KPV-j 87,7. Kuva: Risto Lintilä. Matti Louekosken kohdalla summa on 20 000, ja Erkki Rauman sekä Roger Turun 10 000 markkaa kummankin. 24:s tulos 1232. – Tätä on kohta kolme vuotta jauhettu, ja mieli tekisi jauhaa edelleen ihan loppuun saakka. – Radat ovat niin leveät (5-6 metriä), että sinne mahtuu rinnakkain sekä perinteinen latu-ura että vapaan hiihtotavan luistelualue. Käräjäoikeudessa AatsaloSallinen sai 30 päivää ehdollista vankeutta ja 2760 markan sakon. – Riemunkiljahduksiin ei silti ole mitään syytä. Jaroon meni neljä poikien ja yksi tyttöjen mestaruus. Dopingsopan tuomiot lievenivät Ehdolliset vankeudet sakoiksi, korvaukset murto-osaan Esko Aho (vas) ja Esa Klinga (oik) jäivät ilman korvauksia. 18 Urheilu Keskiviikkona 1.11. – Viiden kilometrin viestilatu on jo nyt jo siinä kunnossa, että sen pystyy kiertämään vaikka suksilla luistelemalla läpi. – Alueen yritykset tarjoavat panoksellaan vapaan pääsyn koko maakunnan väelle yhteiseen hiihtojuhlaan. Tilanne: 1) AP 20, 3537, 2) Klan Autoilijat 14, 3232, 3) Osuuspankki 12, 3211, 4) Autokuvio 11, 3316, 5) Karleby Lions I 10, 3223, 6) Keilahalli 10, 3138, 7) Keräyspaperi 8, 3236, 8) Oklan eläk. Hovioikeuden yksimielisen päätöksen takana ovat hovioikeudenlaamanni Varpu Lahti, hovioikeudenneuvos Timo Lötjönen ja määräaikainen hovioikeudenneuvos Riitta Virolainen. Sievin maakuntaviestin osuudet: 1. 4-miesjoukkue: Outokumpu-Rauanheimo 6-4 (3265-3234), KaupunkiKOAL 6-4 (3295-3254), Halpa-HalliKokkobe 8-2 (3183-3089), YrittäjätRotary 8-2 (3450-3086), OMG-Kemira 8-2 (3379-3259). D13: 1) Tiina Mensakov FC United 119,9, 2) Ina Strandvall HBK 127,9, 3) Heidi Ranta HBK 134,7, 4) Niina Öhman FC United 141,7, 5) Emma-Lena Lybäck HBK 147,8, 6) Lena Sandbacka HBK 153,0. Loimukoski kertoi kuitenkin tiistaina harkitsevansa hänkin hakeako doping-herjaukseen vielä KKO:n kantaa. F10 (7): 1) Hanna Emet Jaro 129,8, 2) Linda Filppula FC United 166,0, 3) Satu Kivijärvi GBK 166,3, 4) Alexandra Sundqvist NIK 168,3, 5) Ina Mannström GBK 169,7, 6) Laura Leskelä GBK 172,5. Kolmeen mestaruuteen ylsi myös HBK, jonka nuoret saivat kaksi poikien ja yhden tyttöjen sarjan mestaruuden. firmaliigakierros 30.10. Miehet 12 km, 2. Tämä jakautuu myös lyhyempiin kahden ja kolmen kilometrin lenkkeihin. – On mahdollista, että korkeimmassa oikeudessa jatketaan. Aho ja Klinga ilman korvausta SHL:n väistyvä puheenjohtaja Esko Aho ja ensi vuonna eläkkeelle siirtyvä toimitusjohtaja Esa Klinga saivat käräjäoikeudessa kumpikin 100 000 markan korvauksen, mutta hovioikeudessa eivät mitään. Kilpailukeskuksena Sievissä toimii koulukeskus, johon kuuluvat lukio-, yläja ala-aste. Rapsut sen kun pienenevät, eikä moista voi kuin ihmetellä. E11 (10): 1) Jari Sara Jaro 91,5, 2) Benjamin Storbacka GBK 102,4, 3) Mikael Nyman Jaro 106,3, 4) Anders Brunell Jaro 114,2, 5) Staffan Svenlin HBK 114,8, 6) Nicla Finnäs Jaro 125,0. C14: 1) Mirka Ruotsalainen Sport 60,2, 2) Ann-Louise Lönnqvist HBK 111,2, 3) Mikaela Granqvist HBK 111,6. Tämän saattoi todeta pari viikkoa sitten K-P:n liiton maakuntaviestityöryhmäkin. – Vaikuttaa siltä, että siellä on heitetty noppaa. Käräjäoikeus mätkäisi STT:lle mahtavat korvausvaatimukset Hiihtoliitonkin suuntaan, mutta hovissa ne supistuivat huomattavasti. Hiihtoliitto maksaa STT:lle kuluista hovioikeudessa 2000 markkaa. Kahvija makkaranmyyntipisteitä on tietysti radan varressa, Vesisenaho luettelee. Sievi on keskeisellä paikalla ja meillä on tarjota eriomaiset puitteet niin hiihtäjille kuin yleisölle. 9) Suomi 2 349 (Heidi Larnia 1 165/Terja Lucenius 1 184),.. STT:n entisen päätoimittajan Kari Väisäsen ehdollinen 45 päivän vankeustuomio muuttui hovioikeudessa 13 680 markan sakoksi viidestä julkisesta herjauksesta. Vihaan edelleen, eikä se laantuisi edes miljoonasta. Tämän ostaminen on yleisölle vapaaehtoista. – Ohjelmalehtinen toimii samalla arpalippuna palkintojenjaossa suoritettavassa matka-arvonnassa, Vesisenaho mainitsee. – Ikään ennen en ole tarkastanut maakuntaviestilatuja autolla kiertäen, viestityöryhmän pitkäaikainen jäsen Leo Saario arvioi
. . TIEDOKSI: ISÄNPÄIVÄLOUNAS su 12.11. Yhdistyksen puheenjohtaja Gordon Taylor ei osallistunut viime perjantaina pidettyyn yhteisen työryhmän kokoukseen. La 4.11. Hinta: aikuiset 35 mk, koululaiset 20 mk ja alle kouluikäiset ilmaiseksi. Reisjärvi Veteli Kalajoki Rautio Kastettu: Niko Matias Vihtori Nisula, vt. Nuortenilta, jossa vieraana Haapajärven nuoria. . . Viime kausi oli roomalaisseuralle Italiassa varsinainen täysosuma: tuloksena Serie A:n mestaruus ja cup-titteli. . Roomalaista Laziota valmentava Eriksson aloittaa uudessa toimessaan 1. Lähtö Kalajoen seurakuntakodilta klo 9.00, Kärkinen Rautio Haapajärvi. heinäkuuta Italian uutistoimisto ANSA:n mukaan. Tiistaina jätetyllä raportilla ei ole pelaajayhdistyksen FIFPro:n siunausta. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ke-pe klo 8-14 ja ti 918, papit varmimmin tavattavissa virastossa klo 10-12 tai matkapuhelimien kautta (puhelinluettelossa). Seurat klo 12.30 ja 18.30 Ry:llä, puhujina Risto Göös ja Antti Tyynelä. Kangas 87 v. Optiopelaajia ovat Pasi Aho, Mikko Sorvisto, Rasmus Wikström ja Pasi Katajamäki. . Yleisöä 8 505. Torjunnat: Juha Pitkämäki I 9+7+6 +2=24, Ari Ahonen H 15+10+14 +4=43. 3. klo 10 Pyhäinpäivän ehtoollisjumalanpalvelus, sytytetään kynttilät viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden muistolle, lit. . Ohjelma 40 mk. Hinta 35 mk, johon sisältyy ruokailu, ohjelma ja matkat. . MN-Festarit Turussa 17.-19.11 Ohjelmassa jälleen kaikkea mukavaa: konsertteja, kanavia, Messu, JP, jne. PARTIOLAISTEN kokoontumiset: Sudenpennut klo 17.00 Pöllän koululla (muistakaa essu ja myssy/huivi), Sopulivartio 17.00 Pöllän koululla, Riiviöt 17.00 Niemelän mökillä, Mätäshessut 18.30 Niemelän mökillä, klo 19.30 MIESKUORO srk-kodissa. Torjunnat: Fredrik Norrena TP 7+7+11=25, Jussi Markkanen Ta 6+(0)+(0)=6 (vaihto 20.00/5–0), Timo Järvinen Ta (0)+13+5=18. . Suurin syy kuitenkin Tapparan romahduksen oli kenttäpelaajien niskoilla. Iltahartaus rehtori Mikko Kinnunen. Ke 8.11. erä: 22.50 Jani Nikko (Raimo Helminen) 1–2 yv, 23.22 Marian Kacir (Karjalainen) 2–2. muistoseurat klo 19, Merja ja Ari Hihnalalla Jokitalontie 10, Tyngällä. Pelicans–Kärpät 5–3 (1–3, 4–0, 0–0) 1. Sotaveteraanien päiväkahvitilaisuus seurakuntakodissa klo 12, hartaus Rantamäki. . Uskonnollinen toiminta ROOMA/LONTOO (STT–REUTERS–AP) Ruotsalainen Sven Göran Eriksson, 52, valittiin Englannin jalkapallomaajoukkueen valmentajaksi. erä: 4.24 Jari Kauppila (Martin Stepanek) 0–1, 13.22 Jaroslav Bednar 0–2. Messu kirkossa klo 10, Rantamäki ja Riitta Kaariniemi. La 4.11. . . Pyhäinpäivänä 4.11. Kirkko-kuoro ja soitinryhmä avustavat. 18 6 6 6 48– 48 18 Kärpät . Ilves–HIFK 3–3 (0–2, 2–0, 1–1, 0–0) 1. Nuorisokuoron harjoitukset seurakuntatalolla klo 16.30 PYHÄKOULUTYÖ: Su 5.11. Jäähyt yht: TPS 5x2 min=10 min, Tappara 5x2 min=10 min. Suomen Luthersäätiö ja Todistajaseura. . To 9.11. AVIOLIITTOON KUULUTETTU: Heikki Sakari Lindberg ja Marika Tuulikki Sämpi. Super V4-kerroin: 361.34. . . Arkipyhäkoulu klo 9.30 Mäntylässä. Juhlassa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden nimet ja sytytetään jokaiselle poisnukkuneelle oma kynttilä. . Klo 18.30 Varhaisnuortenilta Räyringin rukoushuoneella, Reetta, Elina, EevaSisko Salmela. RADIOOHJELMA Etappi (aiheena Katekismus) Radio Pookissa maanantaisin klo 17-18. Davies kuitenkin painotti, että sopimus ei ole valmis – joskin neuvottelut ovat hänen mukaansa edenneet suotuisasti. – Sovimme vain vuodesta, sillä katson, että kolme kautta saman joukkueen peräsimessä riittää, Paananen kertoo. Ohjelmat 20 mk. Isä-poika sählyä klo 18 KTO:n salissa (kotikoulu). 2 1 1 153– 143 2 EBT . Klo 19 Seurat Räyringin Monitoimitalolla, Reino Valkama, Erkki Hietalahti, Tikkakoski. . Pitkäveto 38 New Jersey–Florida X (5–5) 3,95 39 Colorado–Phoenix 2 (0–4) 2,65 40 Edmonton–Anaheim 1 (5–3) 1,70 01 Blues–Lukko X (2–2) 4,45 02 Ilves–HIFK X (3–3) 4,00 03 Jokerit–JYP 2 (2–3) 5,00 04 Pelicans–Kärpät 1 (5–3) 1,80 05 TPS–Tappara 1 (8–2) 1,35 Tulosveto 3. . Tyrnävä. Puhujina Juhani Kajava ja Toini Hihnala. 1 1 118– 71 2 RoNMKY . . Bach-konsertti kirkossa klo 19, Matti Hannula, urut ja Tapani Yrjölä, viulu. 040-533 3014. Eriksson on yksi Italian Serie A:n suosituimmista valmentajista. Pe 3.11. . . Ravit Oliko onnea TURKU (STT) Jääkiekon SM-liigan kamppailussa TPS:n ja Tapparan välillä nähtiin salama-alku. . Yleisöä 4 094. 19 13 1 5 71– 48 27 TPS . Ti 7.11. PYHÄKOULU: Su 5.11. – Pystyakseli maalivahti, toppari, puolustava keskikenttämies ja kypsä hyökkääjä ovat hankintalistallamme, Paul Lindholm luettelee. PYHÄKOULUT: Eteläpuolen klo 12 Marja Sippola, Merenoja-Ymmyrkäinen klo 12 Marja Saksholm, Kantaalue-Plassi klo 11.30 Riitta Uunila, Tyngällä klo 12 Katja Hihnala ja Kurikkala klo 11.15 Marketta Kurikkala Ma 6.11. . 2 2 129– 193 Lohko B Ura . . . . . Myös Erikssonin pestin ottava Tryggve Bredbacka ja sihteeri Rolf Ekstedt tulevat olemaan ensi vuoden johtokunnassa. Myös Lazion ja Englannin jalkapalloliiton FA:n edustajat pysyivät aiheesta alkuun vaiti. DIAKONIATYÖ: Pe 10.11. NUORET: OULU GOSPEL la 4.11. (08) 425 990 Etappi-ohjelma Radio Pookissa maanantaisin klo 17-18, aiheena Katekismus. To 2.11. La 4.11. . Toto(15-11-7): 4.48 2.61-3.732.86 27.94. 2 2 171– 116 4 HNMKY . 1 1 50– 119 Jääkiekko Koripallo KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Hän ei myöskään ilmoittanut päivämäärää, milloin komissio ottaa siihen kantaa. . klo 10-11.30 ÄITI-LAPSIPIIRI srk-kodin päiväkerhotilassa, aihe: NOOA, Sari Kontinen-Koski, klo 14 SAIRAALAHARTAUS, Tuulikki Ainali. . Tappara otti sitten aikalisän ja se toikin sen peliin peliin ryhtiä. . Super V4-kerroin: 54.63. 3. Hartaudet Iltaruskossa klo 13, Marjatar -kodissa klo 14 ja vanhainkodissa klo 15. Siirtoajankohtia olisi kauden aikana kaksi. . Juha Saari. FPS Ennakkomyynti: Shell Hakalahti, Urheiluaitta ja Halpa-Halli Kuollut: Uuno Alfred Saarela 56 v. To 9.11. . . Lisäksi edellytetään siirtymäaikaa, kun uusi järjestelmä otettaisiin käyttöön. – Lisäksi mietin jo valmiiksi, että en ole vielä valmis lähtemään isompiin ympyröihin, Paananen jatkaa. . . 465 720 kirkkoherranvirastoon 10.11. Silmut–kuorot, solisteja ja soitinryhmä. mennessä p. . Päiväpakanat klo 12 Iktys -salissa. Raamattuja keskustelupiiri srk-kodissa (1.Kor.3) klo 19. . Hän onnistuikin Markkasta paremmin. . . Aiheena 3. Mukaan voit varata kioskirahaa. . . A-poikien SM-sarja Namika Lahti – TuNMKY 74 – 54 , ToPo-84 – Ura 78 – 90 , Pyrintö – ToPo-83 82 – 104 , Pantterit – HNMKY 53 – 70 , KTP – VaaSa 57 – 85 . Montin tiedottaja ei tiistaina kommentoinut raporttia. Ke 1.11. . Su 5.11. 1 1 70– 102 JyWe . Lähtö 6, Super-V4/III, lv 2100 m: 1) Peter Heat/Ari Moilanen 18.0, 2) Costa Quality 18.6 (354), 3) Sutura Lamar 18.7 (261), 4) Mr Holy Game 18.8 (343). . Vapaa pääsy. . Vähäkangas 87 v KASTETTU: Eetu Severi Salmela. Jarolla on sopimus Tero Suomisen, Daniel Snellmanin, Ridvan Zenelin, Andrei Borissovin, Mathias Ainasojan, Robert Kaitforsin, Matias Käldin, Fredrik Svanbäckin ja Henri Sandstedtin kanssa. . Neuvotteluja vai sopimus. 2. Ilmoittautumiset Markukselle p. Eläkeikäisten retki Merijärvelle. . NUORET AIKUISET: To 2.11. Pyhäinpäivän jumalanpalvelus kirkossa klo 10, Rantamäki ja Riitta Kaariniemi. klo 12 Hartaus Käpytikassa. klo 11 Vanhemmanväen piiri srk-talolla, kyytiä tarvitseva ota yhteys Tiinaan p. 040-5111520. Ilmoittautuminen Raution p. Perhekerho klo 10 päiväkerhotiloissa. . NUORET: Paikka vuoro 4.11. Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodissa klo 17, HUOM! AIKA. . Nykyinen puheenjohtaja Stig Nickull ei jatka puheenjohtajana, mutta lienee valmis jatkamaan johtokunnassa. . Ti 7.11. ”Herra kädelläsi asua mä saan” gospelkonsertti yläasteen liikuntasalissa klo 10, Pekka Simojoki. To 2.11. Mikäli näin ei tehdä, merkitsisi se esimerkiksi Italiassa seurojen nettovastuiden kohoamista 450 miljoonaan euroon eli 2,6 miljardiin markkaan, raportti väittää. 18 9 2 7 52– 55 20 Lukko . . . 0600-91000 (2,20 mk/min + ppm). 1 1 89– 107 KiiRi . . erä: 53.10 Alain Cote (Tarvainen) 8–2 yv. Aiheena: Sovitus ja anteeksianto, Minna Pietiläinen. . . . . 369 kpl 4 oikein. Fermaatin harjoitukset klo 18 seurakuntasalissa. . . klo 18.30 Nuorisokuoro Mäntyristillä. Tervetuloa muutkin kuin koululaiset! Hartaus ja HPE:n vietto vanhusten palvelukeskuksessa klo 13.45. . . Pyhäinpäivän iltamusiikki kirkossa klo 19, Susanna Pöyhtäri, laulu; Annukka Kiviniemi, laulu; Kalle Paavola, laulu; Riikka Mattila, laulu; Heidi Huhtala, urut; Heini Harve, huilu; Olli Paavola, trumpetti; Jaakko Aho, baritonitorvi. . Sitten kultakypärä Kimmo Rintanen nousi kärkeen tehden lopulta pisteet 2+2. käsky. Erikssonin menestystarina ei rajoitu Italiaan. Pirkko Viisteensaari, tekstinlukijat Eeva Leponiemi ja Eino Viitala. Mukaan voit varata kioskirahaa. . Johtaa Jarmo Junno, Erkki Vähäsarja, urut. Toto(10-3-11): 5.51 2.39-5.126.46 51.68. Tervetuloa! NUORISOTYÖ: Pe 3.11 Pekka Simojoen konsertti ya:n salissa klo 10.00 alkaen. 18 7 3 8 52– 44 17 HPK . . Virret: 146; 126; 142: 1-5; 140: 1,2,8; 617: 1-; 147. . . Eriksson ei suostunut kommentoimaan nimitysasiaa ANSAlle maanantaina: lyhyt viesti kuului "en puhu medialle". mennessä. klo 11 KUULOVAMMAISTEN kerho Juttutuvassa. TULOSSA: To 9.11. . . Eriksson Englannin jalkapallovalmentajaksi Lazion "Svennis" Eriksson luotsaa Englantia kesästä 2001 lähtien. Kolehti Reisjärven sotaveteraanit ry:lle. . Ke 1.11. . Jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, Kontinen-Koski. Paluumatkalle lähdemme Haapajärveltä n. . . . . . 1 1 61– 92 KeInto . erä: 9.26 Janne Seva (Zdenek Nedved) 0–1. . . Raamis klo 19 Artoksessa. Ke 8.11. Raportti: Pikkuseurat vararikkoon Komissiolle jätetty raportti, jonka takana on myös Euroopan jalkapalloliitto UEFA, haluaisi mm. Tilaisuus päättää musiikkiviikon. Toto(6-12-1): 4.48 1.62-1.501.34 19.38. . . Pe 3.11. . . Ilkka Mikkola teki kauden ensimmäisen osumansa. 2. Toto(16-35):2.62 1.57-4.21-2.04 117.64. . . . Katekismuskoulu jatkuu seurakuntakodissa klo 19, kappalainen Mika Katajamäen aiheena I uskonkappale. HERMES JOKIPOJAT Tänään 1.11. saakka p. 18 5 1 12 49– 58 11 Ässät . . To 9.11. Kun TPS kuitenkin iski erän loppupuolella numerot 5–0:aan, ottelu oli jännityksen osalta ohi. Pe 10.11. Pyhäkoulu seurakuntakodissa klo 12. Lapsikuoro klo 16 seurakuntakodissa. Ruokana kinkkukiusaus, perunaTo 2.11. 040-533 3014. Tuotto oman seurakunnan nimikkoläheteille. – Kun saamme seuran johdolta tarkan pelaajabudjetin, voimme alkaa tosi toimiin. UKP–Pyrkivä 4–9 Voittoyhdistelmä: 6 (1–X–2) Lopullinen kerroin: 67,74 Speden Spelit Tiistain arvonta: Oikea rivi: 423 123 1132 Voitonjako: 10 oikein 1 kpl voitto–osuus 588 591 mk, 9 oikein 5 712 mk, 8 oikein 190 mk, 7 oikein 52 mk, 6 oikein 20 mk. Pe 3.11. Lähtö 4, Super-V4/I, lv 2100 m: 1) Elaine Croft/Ari Kela 17.7a, 2) Fur Caesar 18.1a (64), 3) Maldini 18.2a (22), 4) Black Fighter 18.3a (241), poissa 3,11. . . . Paanasen kyvyt valmentajana on noteerattu muuallakin Suomessa, sillä häntä havitteli viisi muutakin seuraa. Ottakaa Raamatut mukaan! To 9.11. Avioliittoon vihitty: Reijo Kalevi Lohi ja Riitta Hannele Saartoala. Klo 12 Pulkkisen diakoniapiiri Sylvi Pulkkisella, Karhulahti. . . 714 -vuotiaille. 3. Ykköskenttä ei pystynyt heti tekemään maalia, mutta kaikki muut ketjut tekivät tekivät heti ensimmäisessä vaihdossaan täysosuman. Mia ja Jari N. Kuule isä miten maailma luotiin” pienoismusikaali maailman luomisesta kirkossa klo 19, säv. . . Ilves–HIFK, TPS–Tappara. . Taylor katsoi työryhmän ehdotusten olevan liian monitulkintaisia eivätkä ne hänen mukaansa ottaneet huomioon pelaajien vaatimuksia. . 3. . erä: 51.16 Tomi Hirvonen (Ton–Chris MacKenzie) 1–3 yv, 55.58 Hentunen (Thomas Johansson) 2–3 yv. . Klo 19 Pekka Simojoen ja Exit -yhtyeen konsertti urheilutalolla (liput 20 mk), sen jälkeen iltapala srk-talolla ja päätteeksi ehtoolliskirkko, Tikkakoski ja Pakkala. Su 5.11. Jaron johtokunta tulee kokemaan melkoisen remontin, sillä Lindholmin mukaan jopa puolet päättäjistä saattaa vaihtua. . Jarolla on sopimus ensi kaudeksi yhdeksän pelaajan kanssa. . Tästä tyrmäyksestä Tappara ei noussut, vaan lähti kotiin 8–2-tappio niskassaan. . . . – Tärkeää olisi myös, että saisimme jatkettua Niklas Widjeskogin ja Timo Kivilompolon sopimuksia, Paananen lisää. . Minna Pakkala kanttorin sijaisena 5.11. Ke 8.11. . Klo 13.30 Hartaus Räyringin päiväkeskuksessa, Heikki Sillanpää. Paikka Operaatio Tuiskulassa. ANSA taas tiesi edelleen, että kontrahti on viiden vuoden mittainen ja arvoltaan 2,62 miljoonaa dollaria kaudessa. . Ke 1.11. Tapparan maalissa aloitti Jussi Markkanen, mutta toiseen erään tuli Timo Järvinen verkon suulle. 20,Otteluisäntänä Seur aava kotio ttelu ke 8.11 . . Kolehti piispan lahjaan Kiinan raamattulähetykseen. kirkkoherran puhe ja Laulumiesten laulua. SM-liiga: Blues–Lukko 2–2 (0–1, 2–1, 0–0, 0–0) 1. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto poikkeuksellisesti avoinna klo 12-15. . 17 12 5 63– 36 24 Jokerit . Colorado–Phoenix 0–4 Lopullinen kerroin: 159,09 1. To 2.11. 2 2 178– 125 4 ToPo-83 . Pe 3.11. Hartaus klo 13, Neliapilassa ja klo 14 sairaalassa. Palveleva puhelin 100 71 (joka päivä klo 20-24). Kauden alussa Kevin Keegan johti Englannin maajoukkueen pelaamista, mutta hän erosi lokakuussa kun Saksa löi britit MM-karsintaottelussa. . . 18 5 4 9 44– 56 14 SaiPa . Lähtö 5, Super-V4/II, sh 1600 m: 1) Taksvärkki/Markku Hietanen 26.4a, 2) Vinner 26.4a (19), 3) Mikkeni 26.6a (78), 4) Aro-Tyttö II 26.7a (187), poissa 3. . On tietenkin helpompi lähteä neuvottelemaan sitten, kun pystymme tarjoamaan heille jotakin, Lindholm korostaa. Montin mukaan nykyiset siirtokorvaukset ovat unionin kilpailulakien vastaisia, koska ne estävät työvoiman vapaan liikkumisen. . Lähtö 7, Super-V4/IV, Super V4 Cup-finaali, sh 2100 m: 1) Kipaus/Ahti Antti-Roiko 28.3, 2) Aika-Jätkä 29.4 (113), 3) Raja-Tuisku 29.4 (77), 4) Jokori 30.5 (142). Tulokset 3–3, 8–2. to 2.11. . klo 19 Raamis Mäntyristillä jatkuen oloiltana. Esko Juntin johdolla. Jlp:n alussa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen haudattujen ja kuolleiden nimet sekä sytytetään muistokynttilät, jotka omaiset saavat viedä jlp:n jälkeen kotiin. Ompeluseurat klo 19 Ry:llä. FIFA vaatii kunnioittamaan pelaajasopimuksia ja niiden kestoa. erä: 29.37 Jani Keinänen (Lasse Jämsen–Mikko Peltola) 2–3, 30.29 Roman Vopat (Ales Kratoska–Teemu Riihijärvi) 3–3, Kärpät aikalisä 30.29, 36.30 Keinänen 4–3 sr, 39.17 Vopat (Jussi-Antti Reimari–Kratoska) 5–3. . Isänpäiväksi täytekakut ja muut leivonnaiset (diakoniatyö) Kalaja Pyhäjokialueen seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus Rautatienkatu 6 C 2 (apteekin talo, käynti pihan puolelta) 84100 Ylivieska. Super V4: vaihto 630341 mk; oikea rivi 6-5-10-15, poissa I/3,11, II/3. . . Täysosuman saivat tililleen myös Tommi Rajamäki ja Mika Lehtinen. Sydänkerho srk-kodissa klo 12.30. PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS ajanvaraus ma-pe puh: 425 990. Janne Ojanen keräsi peräti neljä miinusta. klo 19 Ilta katekismuksen äärellä, vaikea ja rakas lähimmäinen, käskyt 4-10, Parpala. – Tiedustelut jäivät puhelinsoittoihin, sillä Jaro tarjosi minulle jatkopestiä jo kuukausi sitten. Asiasta odotetaan Montin esitystä vuoden loppuun mennessä. NUORET: Pe 3.11. KUOLLUT: Etna Lyyli Marttala e. 18 9 3 6 49– 46 21 Tappara . TPS–Tappara 8–2 (5–0, 3–1, 0–1) 1. Nuortenilta seuriksella klo 19.00. Valtakunnallinen puhelinhartaus p. Yleisöä 4 702. Ompeluseurat klo 19 Ry:llä. klo 11 Kyläjumalanpalvelus Patanan koululla. . To 9.11. . Yleisöä 3 615. Kahvitus klo 18.30. . sipulisekoitus, punajuuriomenaraaste, salaatti ja jälkiruokana täytekakkukahvit. Seurat opistolla klo 20. Pyhäinpäivän juhla klo 19 kirkossa, Huuki, kirkkokuoro. erä: Maaliton. . . Tanjalle p. – Ammatikseen tätä tekevälle tällainen ottelu on aika vakava asia. . klo 19 Iltamusiikki kirkossa. Tied. klo 10 muistojumalanpalvelus kirkossa, Savinainen, Põder ja kirkkokuoro, jum.palv:n alussa luetaan vuoden aikana Raution kirkkomaahan haudattujen nimet ja sytytetään kynttilät, jum.palv:n jälkeen kirkkokahvit srk-kodissa. Toimi Ripeästi! Tulossa: Pe 10.11. . Blues–Lukko 2–2 Lopullinen kerroin: 17,46 Moniveto 1. Su 5.11. . Lohko A VaaSa . Ke 8.11. Haapajärvellä 7-14 vuotiaille. erä: 48.11 Matt Smith (Koskela) 3–2, 50.20 Kortelainen (Bednar–Stepanek) 3–3. Virret: 433: 1-5; 126; 460; 206: 3-6; 602: 1-; 225; 585. Raportissa esitetään, että mikäli pelaaja haluaa rikkoa sopimuksen ja vaihtaa seuraa, pitäisi suorittaa hyvitysmaksu molempia seuroja tyydyttävällä tavalla. 425 990, osoite Rautatiekatu 6 C. Raportissa katsotaan, että siirtomaksujen katoaminen vie pohjan seurojen toiminnalta ja aiheuttaa suuria taloudellisia vaikeuksia. . Pe 3.11. KUOLLUT: Nanni Matilda HEIKKILÄ e. . . . Seuraukset voivat olla erityisen tuhoisia pienille seuroille, jotka voivat ajautua vararikkoon. erä: 3.13 Brett Lievers (Andrei Potaitshuk) 0–1, 5.34 Niklas Hagman (Lasse Kukkonen) 0–2, 14.01 Jouko Myrrä (Jarkko Ollikainen–Jussi Salminen) 1–2, 17.44 Juha Joenväärä (Sakari Palsola–Antti Kangas) 1–3 av. Super V4-kerroin: 1076,19. mennessä. Isoskoulutus yhdessä Pyhäjoen kanssa klo 18-20 Iktys -salissa. Raamattupiiri klo 19 Paula ja Risto Nikulalla, Vaiverotie 2. . IFK Göteborg juhli mestaruutta 1981 hänen valmennusopeilla. klo 18.30 Valvottu LAPSIPARKKI Liput: Istumapaikka 50,Aikuiset 40,Opiskelijat 30,Lapset 7-15v. 16 11 1 4 47– 26 23 Ilves . KaVo–Kärpät 10–6 2. Päiväkerho opistolla klo 18. TPS murjoi Tapparaa. 18 1 5 12 39– 81 7 Seuraavat ottelut: 2.11. Veteraanien kirkkopyhä jatkuu ruokailulla ja päiväjuhlalla seurakuntakodissa, jossa mm. Su 5.11. ilmoittaudu viimeistään 1.11. 2. HoNsU . . . . 8621854 tai Tiina Karhulahti p.040-5618428. Paananen ja urheilutoimenjohtaja Paul Lindholm on tutkailleet jo vahvistuksia, joita seura heidän mukaansa tarvitsee neljästä viiteen. Toto(11-10-9): 4.76 2.37-10.72-4.32 172.62. klo 14 HARTAUS Uutelassa, Tuulikki Ainali. Veteraanipolven lisäksi myös nuoremmat tervetulleita. 040-5618428. Kirkkokuoron stemmaharjoitukset klo 19 seurakuntasalissa. Lähtö Kalajoen seurakuntakodista klo 9. erä: Maaliton. . kieltää nuorten pelaajien kansainväliset siirrot, saada sopimuksille minimikeston sekä estää pelaajalta yhtä useamman siirron kauden aikana. Palveleva Puhelin 10071 joka päivä klo 20-24. Tällä erää brittien maajoukkuevalmennuksesta vastaavat tilapäisesti toimeen nimetyt Leicester Cityn valmentaja Peter Taylor ja Manchester Unitedin apuvalmentaja Steve McLaren. Yleisöä 10 423. 2. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit ja päiväjuhla srk-talolla: juhlapuhe Heikki Vaahtoniemi, Eero Palola, Johannes Pollarikoski, Arvi Siponkoski, Eino Viitala, Parpala, musiikkia Pakkalan sisarukset ja Peipponen, joht. 18 9 9 49– 52 18 Blues . 1 1 92– 61 2 KoNMKY . Hänellä on 13 vuoden kokemus saapasmaan pääsarjasta, taidot ovat karttuneet AS Rooman, Fiorentinan, Sampdorian ja vuodesta 1997 lähtien Lazion valmentajana. Matkan hinta 270,-. Super V4-kerroin: 165.74. klo 19 Aikapojat srk-talolla. . erä: Maaliton. Useissa Euroopan maissa seuroja edellytetään kirjaamaan siirtomaksut tilinpidossa varoihin. klo 11.30 Isonkylän pyhäkoulu Ann-Christin Alaspäällä. . . To 2.11. Mestaruutta puolustava Lazio suostuu uutistoimiston tietojen perusteella luopumaan ruotsalaisesta tämän kauden päätteeksi kesken sopimuksen. Akilta viim. 1 1 102– 70 2 Huima . seurakuntakodissa klo 1113. . Koulun oppilaat, Tikkakoski ja Pakkala. . . Mahdolliset muistamiset SLEY:n Kenian lähetystyön hyväksi (Seurakunnan lähetystyön tili, Ylipään OP, 55130653741) Ti 7.11. . klo 18 6-7-ilta Mäntyristillä. . Väinö Hihnalan syntymän 100 v. Perheasiain neuvottelukeskus, Ylivieska, ajanvaraus p. Komission ja jalkapallon etujärjestöjen edustajien odotetaan tapaavan marraskuun aikana yhteisymmärryksen löytämiseksi. Vuonna 1998 Eriksson ohjasi joukkueensa Italian cup-mestariksi, vuotta myöhemmin Euroopan cup voittajien ykköseksi. LASTEN OMA NOOAN ARKKI tapahtuma la 25.11. . . Ilves – Lukko, Jokerit – Blues, JYP – Tappara, Kärpät – HIFK, Pelicans – TPS, Ässät – HPK. . Italialaislähteen mukaan Erikssonin sopimus Englannin jalkapalloliiton kanssa on monivuotinen. To 2.11. Kumpikaan miehistä ei halua puhua noususta liigaan, mutta heidän tavoitteenaan on kasata reilusti vahvempi joukkue kuin juuri päättyneellä kaudella. Jokerit–JYP 2–3 (0–0, 1–2, 1–1) 1. La 4.11. klo 10 MESSU kirkossa, Savinainen ja Põder, PYHÄKOULUT klo 11.30 Jouni Keskisipilällä ja srkkodin päiväkerhotilassa. Jäähyt yht: Jokerit 7x2 min=14 min, JYP 4x2 min=8 min. . 2 2 209– 128 4 Namika Lahti . Lähtö 2, lv 2100 m: 1) Silk Ticker/Risto Airaksinen 18.4a, 2) Piil Brave 18.7a (16), 3) Unique Touch 18.8a (60), 4) Marys First Girl 18.9a (408), poissa 9. Kun sekä seuran johto että pelaajat olivat takanani, oli helppo päätyä jatkamaan Jarossa. . . Hyökkääjien rivistö Kimmo Rintasen takana oli varsin tasavahva. klo 14. FIFA varoittaa pienten alasajosta Jalkapalloliitto jätti raporttinsa EU:n komissiolle Tapani Kuoppala PIETARSAARI Jaron kaksi kertaa jalkapalloliigan veräjän tuntumaan luotsannut Keijo Paananen teki eilen vuoden jatkosopimuksen pietarsaarelaisseuran kanssa. Ilmoittautuminen Tanjalle viimeistään 1.11. KASTETTU: Elias Veli Martti Haasiomäki. Puh. Johtokunta ja uusi talousarvio julkistetaan joulukuun viidentenä pidettävässä vuosikokouksessa. . Klo 19 Sururyhmä alkaa Mäntyristillä. . MYYJÄISET klo 12-15. Kuva: Lehtikuva/Reuters Marko Ruonala BRYSSEL (STT) Jalkapallon siirtojärjestelmän purku uhkaa romuttaa pienten seurojen talouden, arvioidaan kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n raportissa. . Lähtö 3, sh 2100 m: 1) Nokare/Petri Myllymäki 30.7, 2) Tirsku 33.6 (505), 3) Kihin Kippari 33.0x (73), 4) Virturi 32.1 (29), poissa 11. Klo 13 Pyhänpäivän juhla Räyringin rukoushuoneella, Matti Herronen, Alli Pollarikoski, Osaston kuoro, Aila Rauhala, Pakkala, Parpala. . . . . Alustava kerroin: 7644,15 Voittajaveto 3: Kaukalopallo, kolmen ottelun yhdistelmä 1. 3. mennessä. . . . RB Oulu–AVM-Napapiiri 6–6 3. 1 1 59– 75 TuNMKY . Minna Pakkala, Tikkakoski. . Musikaali alkaa klo 19. 2 2 182– 140 4 Pantterit . Toto(4-5-10): 11.50 1.45-1.10-1.29 9.34. . Vesa Viljami Levonperä 52 v. Torjunnat: Pasi Nurminen Jo 11+12 +3=26 (pois 58.50–60.00), Ari-Pekka Siekkinen JY 6+11+12=29. Lisätietoja Tanjalta p. Vain 1.33 minuuttia oli pelattu, kun taululla olivat TPS:n 3–0-johtolukemat. Nimikkolähetti Outi Vainio vierailee Vetelissä. . 040 533 3014. . . . klo 10 Lasten kirkkohetki, hartaus ja tutustuminen kirkkoon, myös vanhemmat ovat tervetulleita! Tällöin ei ole päiväkerhoa, eikä Aikuinenlapsi-piiriä. Klo 13 Aarne Huhtasaaren 90-vuotispäivän seurat Mikko Huhtasaarella. 2000 Urheilu 19 Jännitysnäytelmä jatkuu... 465 720 kirkkoherranvirastoon 10.11. Benfican on kiittäminen Erikssonina loistavasta valmennuksesta mestaruuskausilla 1983, –84, ja –91. . KiiRi – RoNMKY, JyWe – KoNMKY, Huima – Korikobrat. PÄIVÄKERHOT: To 2.11. . . 18 8 2 8 56– 57 18 JYP . Pe 3.11. FIFA toimitti tiistaina EU:n komission kilpailuosastolle esityksensä pelaajien siirtojärjestelmän kehittämisestä. kirj. Hinta 35 mk, johon sisältyy ruokailu, ohjelma ja matkat. . Vieraana Vetelin kirkkoherra Vesa Parpala MITÄ SE ON. . – Tämä oli turistireissu Turkuun eikä sen ollenkaan näin pitänyt käydä, manasi Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi. . HIFK . Sairaalahartaus klo 14. KUOROT: Ke 1.11. – Kärkinen – Rautio – Haapajärvi. 2 2 107– 149 Honka . . . Raportin sisällöstä kerrottiin yksityiskohtia tiistain Financial Times -lehdessä. Silmujen harjoitukset molemmat ryhmät klo 18 kirkossa. Ainoa varma lähtijä on maalivahti Vitali Varivontshik. . Urheiluasioista vastaavan komissaarin Viviane Redingin tiedottaja totesi, että pelaajayhdistyksen edustajat ovat tervetulleita kertomaan miksi he eivät halunneet yhtyä FIFA:n näkemyksiin. 18 5 4 9 50– 62 14 Pelicans . . Klo 19 Evankeliumi-ilta seurakuntatalolla, Ilkka Viitala, Eero Palola, Parpala, Aikapojat, järj. . . 2. TPS:n alku oli todella mykistävä. Lisätietoja Tanjalta p. . . Ma 6.11. Jäähyt yht: Ilves 4x2 min=8 min, HIFK 4x2 min=8 min. Haapajärven–Reisjärven Laulumiehet avustavat did.cant. 2 2 141– 190 KTP . erä: 0.50 Ville Vahalahti (Jouni Loponen–Tony Virta) 1–0, 1.16 Ilkka Mikkola (Teemu Elomo) 2–0, 1.33 Marco Tuokko (Jani Kiviharju) 3–0, Tappara aikalisä 1.33, 15.48 Kimmo Rintanen (Martti Järventie) 4–0, 19.00 Tommi Rajamäki (Jarkko Varvio–Rintanen) 5–0. . Maalijuhlaan pääsivät mukaan myös puolustajat. Lähtö seurakuntakodilta klo 18.30. SÄHLYKERHOT NS:lla: ala-asteen tytöt ja 1-5 luokan pojat klo 17-18 ja 6-9 luokan pojat klo 18-19, klo 19 VEISUUN VUOKSI Siioninvirsi -ilta kirkossa, lauletaan vanhoja ja uusia siioninvirsiä, klo 19 KIRKKOKUORO srk-kodissa ja OMPELUSEURAT Lilja Rautakoskella. Torjunnat: Mika Oksa B 5+7+11 +0=23, Bruce Racine L 9+16+15 +2=42. . . erä: 22.34 Jonni Vauhkonen (Erik Hämäläinen–Sami Torkki) 0–2, 38.36 Frank Banham (Timo Hirvonen) 1–2 yv, 39.36 Jiri Vykoukal (Banham–Toni Koivunen) 2–2. Paluumatkalle lähdemme Haapajärveltä noin klo 14. . . Nivalan mieslaulajien kirkkokonsertti klo 19 kirkossa. LASTEN OMA NOOAN ARKKI –tapahtuma Haapajärvellä la 25.11. Minusta Jaroon on hyvä imu, sillä aika moni on todella kiinnostunut pelaamaan Jarossa. Äiti-lapsipiiri klo 10 seurakuntakodissa, ohjelma: Nooan arkki ja isänpäivä askartelua. Torjunnat: Sami Lehtinen P 6+8+ 7=21, Antti Kangas K 7+12+6=25 (pois 58.33–60.00). Mukana kirkkoherra. Ilmoittautuminen Kalajoen p. . Puolustajista Jouni Loponen puolestaan keräsi keräsi kolme syöttöpistettä. 040 7330 892 3.11. . 464 0530 tai Raution p. klo 10 Ehtoollisjumalanpalvelus, sotainvalidien ja sotaveteraanien yhteinen kirkkopyhä, lit. erä: 26.51 Mika Paananen (Petr Ton) 0–1, 31.58 Aigars Cipruss (Hentunen–Jani Rita) 1–1, 38.02 Ton (Zdenek Sedlak–Pekka Poikolainen) 1–2. . TPS:n maalissa Fredrik Norrena oli varma. Jukka Salminen. Isien saunailta Hipporannassa klo 19.00. Sinä läheisesi menettänyt, tule rohkeasti mukaan. . Parpala, saarna Tikkakoski, Pakkala, Mieskuoro, joht. Ilm.ajan jälkeen hintaan lisätään 30,-. 1 1 71– 118 Seuraavat ottelut: 5.11. . . Tikkakoski, saarna Eero Palola, Pakkala, Aikapojat joht. . VARHAISNUORET: Ke 1.11. Klo 13 Pyhäkoulu Mäntyristillä. klo 11 VARTTUNEEN VÄEN KERHO alkaen ruokailulla, kyyditys Kärkisestä ja Typöstä, ottakaa yhteys numeroon 461 889, tarvittaessa myös Vanhantien ja Kaupunginmäen lenkki, soittakaa numeroon 465 627. . Italialaisen kilpailukomissaari Mario Monti oli antanut FIFA:lle lokakuun viimeiseen päivään asti jättää esityksensä siirtokorvauksista. Toto(5-7-1): 4.69 1.44-1.21-1.68 4.72. Paananen teki vuoden jatkopestin Teivo Lähtö 1, lv 2100 m: 1) Allan Boy/Kari Rosimo 18.7ax, 2) Newlittle 18.7a (1302), 3) Something Celebrity 18.8a (69), 4) Laura Brave 18.8a (521). TPS teki tulosta todella laajalla rintamalla, sillä seitsemän ensimmäistä maalia menivät kaikki eri miesten tiliin. . Pyhäinpäivän messu klo 10 kirkossa, Junttila, kirkkokuoro. klo 19 Pekka Simojoen ja Exit -yhtyeen konsertti urheilutalolla, iltapala ja ehtoolliskirkko. . Lähtö klo 11.30 matkahuollosta. KUOROT: Ke 1.11. . . 2 2 149– 113 4 ToPo-84 . Ma 6.11. . Miesten II-divisioona KiiRi – Huima 61 – 92 , HoNsU – JyWe 118 – 71 , Korikobrat – KoNMKY 89 – 107 , RoNMKY – KeInto 102 – 70 . Kuollut: Lauri Olavi Tikkakoski 77v. Kuluneen kauden budjetti oli 3,5 miljoonaa, josta edustusjoukkue imaisi reilut puolitoista miljoonaa. erä: 20.37 Joni Lius (Rintanen–Niko Kapanen) 6–0 yv, 35.52 Mika Lehtinen (Loponen–Kalle Sahlstedt) 7–0, 36.56 Grönvall (Marko Ojanen–Jussi Tarvainen) 7–1, 37.51 Rintanen (Loponen–Lius) 8–1. Pankit saattavat kieltäytyä antamasta lainoja seuroille ja vaatia takaisin aiemmin myöntämiään lainoja. . . Jäähyt yht: Blues 6x2 min=12 min, Lukko 9x2 min=18 min. – Varmaa on, että aiemmin junioripäällikkönä toiminut Börje Eriksson jatkaa. . 1 1 107– 89 2 Korikobrat . Juha Saari. . Ilmoittautuminen ja tiedust. . 2 2 111– 148 Pyrintö . . . Hanna-Leena Lehtola p. . . SÄHLYKERHOT NS:lla: ala-asteen tytöt ja 1-5 luokan pojat klo 17-18 ja 6-9 luokan pojat klo 18-19, klo 19 KIRKKOKUORO srkkodissa. Yhdistyksen odotetaan antavan asiasta oman kannanottonsa. Jäähyt yht: Pelicans 4x2 min=8 min, Kärpät 7x2 min=14 min. Ti 7.11. . Yön tunteina FA:n johtaja johtaja David Davies myöntyi toteamaan, että Erikssonille on tarjottu töitä niin lyhytaikaisella kuin pitkälläkin perustalla. Raamattupiiri klo 20 opiston kappelissa. klo 16.30 Vivace-kuoro Mäntyristillä. . 0405333 014. Klo 19 Aikuisten jatkorippis Aittaniemessä
Koteihin on tullut Tietoiskun mukana tiedote seurakunnan loppusyksyn ja jouluajan toiminnasta sekä seurakunnan työntekijöiden yhteystiedot. 17–19.11. pv) Kirkon sisäpuolen korjaustyöt aloitetaan, jos Jumala suo, ma 28.6. kerho kirkonkylän koululla klo 16-17.30 To 02.11. evp. Tuona aikana jumalanpalvelukset ja toimitukset srk.talolla. 19 SLEY:n Marinkaisten läh.piiri ja Siionin Kanteleen lauluseurat rukoushuoneessa, Heikki Pollari, kanttori, järj. opistolle p. Pe. klo 12 Pyhäkoulut seurakuntakodilla sekä Syrin ja Yli-Lestin kouluilla. Sytytetään muistokynttilät viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden muistoksi. klo 10 sanajumalanpalvelus, saarnaa evl. Maanantaina 6.11. Ke 08.11.: Perhekerho klo 10 väentuvalla. klo 19 lähetysjohtokunnan kokous virastolla. Tänään 12 Alaviirteen diakoniaja lähetyspiiri (dlp) Pyykkösellä, Kk:n dlp Anna Niemelällä ja Aino Orjalalla. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ti ja ke 9.30-11.30. klo 19.00 La. Vapaaeht. 2000 s KESKIPOHJANMAA Sievi Uskonnollinen toiminta Kuollut: Anna Sylvi Huhtala e Linna 81 v, Mauri Matias Fredrik Pöllä 72 v. Illan teema: Uskon elämän eri vaiheita. Ti 07.11. Arvontaa ja kahvitarjoilu. Itälän koululla raamattutunti klo 18.00 Hyvänsanoman ilta klo 19.00, su. Betaniassa klo 14.00 ja 15.00 Kaustisella su. Konsertin jälkeen iltapala srk.talolla ja ehtoollisenvietto kirkossa. Lassi Kujanpää, Ari Juupaluoma, Sisko Hihnala, Hymnos -kvartetti, Eliisa Joensuu, Kirsi Kivelä, Elva Nurmi, Mauno Isohanni ja Tarja Niku. 8636191 ja Tiina Karhulahti, puh. Seurakuntasisaren vastaanotto torstaisin klo 9-11. Soini Pernun 60vsyntymäpäiväseurat Pahkalan seuratuvalla klo 19, khra, kanttori. klo 18.30 naistenilta srk-kodissa. Klo 19 Kirkkokuoron harjoitukset (huom. Tiina Karhulahti ja Matti Ojala. Messu klo 10. Lauluseurat klo 19. Kulumassa. Syöpäyhdistyksen kirkkopyhä. Nuortenilta seurakuntakodilla klo 20.00. jumalanpalvelus Ingemar Öberg 12.00 Suomenk. "Kahden maan kansalaisena". 875714. Su 12.11.: Jumalanpalvelus kirkossa klo 10. 080-4639200. Liput 20 mk. Avioliittoon vihitty: Janne Oskari ja Eila Maria Lukkarila (ennen vihk. Japanin lähetti past. Esko ja Tiina. Keskiviikkona 8.11. MAANANTAINA: Kehitysvammaisten kerho srk-kodilla klo 17, mm. To 02.11.: TOIVELAULUJEN ILTA KIRKOSSA KLO 19. VARHAISNUORET: Ke 01.11. Nuorten Raamis klo 19. Häiden ym. klo 14 (huom. Ke 1.11 klo 19 Raamattupiiri Haasiomäellä. 18.30 SLEY:n Kk:n läh.piiri Kurkikartanon päiväkeskuksessa, past. pyhäkoulu Per-Erik Häggman 14.00 Seurat kirkossa P-G Vasara, A Salmi 16.30 Seurat kirkossa Markus Ventin 18.00 Päätösseurat I Öberg, P-G Vasara, K Enlund Su klo. Klo 15 hartaus Kannelmassa. Heikki Pöyhtärillä. Kirkkokuoro klo 19. Kulumassa la 4.11. Kitarapiiri srk-kodilla klo 14.30 TORSTAINA: Virsipiiri vanhustentalon kerhohuoneella klo 12. ERI SYISTÄ YKSIN, ILMAN PUOLISOA ELÄVIEN VIIKONLOPPULEIRI 17.–19.11. – su. Yhteystiedot Kaarina 040-5638418 ja Asta 0405638417. Missio Lestinjoki -seurat klo 18 kirkossa, mukana mm. Aihe: Ehtoollinen. jumalanpalvelus Seurakunnan Pappi 12.00 Ruotsink. Jumalanpalveluksen yhteydessä on MUISTOHETKI JA KYNTTILÖIDEN SYTYTYS niiden vainajien muistolle, jotka ovat kuolleet viime pyhäinpäivän jälkeen. Ottakaa tiedote talteen ! KASTETTU: Jimi Anttoni YliHukka Markus Mika Eemeli Räisänen Tuomas Santeri Savela.. Lähetyksen askartelupiiri klo 19 väentuvalla. Muistamisten ja kukkien sijasta kahviraha seurakunnan nuorisotyölle. Katekismus-ilta srk-kodissa klo 19. Torstaina 19 sekakuoro. Pe 03.11.: NUORTEN GOSPELKONSERTTI srk-kodissa klo 19, UNILUKKARIT musisoi. Liput 20 mk. Baptistisrk. festaripaketin + kyydin, vielä muutama paikka vapaana. Lähetyspiiri klo 19. 440025. Pyhäinp. klo 19 katekismusluento srk.talolla. ti 7.11. Perhekerho klo 9.30-11.30 nuorisotiloissa. Palveleva Puhelin 10071 klo 20–24. klo 12 Ehtoollisenvietto Kotipirtissä. su 5.11. Lestinjokivarren seurakuntien lähetystyön johtokunnat kokoontuvat Ruonalla klo 19, mukana rovastikunnan lähetyspappi Kai Tikkakoski. Reijo Valkama, Juha Vihriälä, Marjo Virkkala ja Odetta. Kirkkokahvit ja KIRKON RIEMUVUODEN TAPAHTUMA: Japanin lähetys 100 v. klo 19 Hengellisen musiikin konsertti ”Soi kunniaksi Luojan” koulukeskuksessa. 13.30 Lepolan hartaus, lähetyssiht. Auto: Kanala 18.10 Ylikylä 18.30 srk.talo 18.35 Hietalahti 18.40. Ilm. Peter Silfverberg, sekakuoro, sytytetään kynttilä viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia muistaen. Tervetuloa kaikki nuoret ja nuoreksi itsensä tuntevat! La 04.11.: Pyhäinpäivän jumalanpalvelus kirkossa klo 10. LAULUYHTYE TALITAKUUMIN konsertti kirkossa klo 19. 040-5618428. Puhelin 8637 120. Oilille 040-7446961. Anselm Hjulfors 14.00 Seurat kirkossa P-G Vasara, A Salmi 16.30 Seurat kirkossa Börje Mård 18.00 Ehtoollisjumalanpalv. LÄHETYSJUHLA srkkodissa, Martti Poukka, lähetti Pirjo Harstinen, srk:n alle kouluikäisten kuoro. SÄHLYKERHOJA EI OLE Järvikylän NS:lla remontin takia. Kaikki harjoitukset ovat srkkodissa. Perjantai 03.11. Torstai 02.11. Tutustumme satavuotiseen sanankylvöön, laulamme ja maistelemme japanilaisia makuja. klo 20 oloilta seuriksen alakerrassa su 5.11. Marialle ke 1.11. Jokaiseen talouteen on tarkoitettu yksi kappale. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit ja pyhäinpäivätilaisuus seurakuntakodilla. Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla klo 11.Kyydit,arvonta ja ruokailu normaalisti. Nygren). Eläkeläisten kuoro srk-kodilla klo 12. RY:n seurat Esa Peltokorvella klo 19. Seurakuntasisar Suvi Klemolan esitelmä ”Mistä omainen saa toivoa”. Ilm. pyhäinpäivän ehtoollisjumalanpalvelus ja perhekirkko. Hinta kannuslaisilta 350 mk. Sley:n kvartetti. Kulumassa. 5.11. Ohjelmassa muumiolympialaiset. Pyhäinpäivän hartaus klo 13. Puistolassa. klo 10–10.30 urheilutalolla päiväkerholaiset osallistuvat kulttuuritoimen järj. Kehitysvammaisten kerho klo 16.30 Kenttäpolun asuntolassa. Su 5.11 klo 10 Jumalanpalvelus, Moberg ja Huhtala. Maata Näkyvissä Turussa, hinta 320,sis. klo 19 Rauhanyhdistyksen lähetysseurat Syrin mökillä Tornilassa, Erkki Taivassalo. Aune ja A-L. kirkossa, Kannuksen kirkosta radioitava jumalanpalvelus. Mukana Reino Valkama. kirkossa, Lassi kujanpää, Ari Juupaluoma, Sisko Hihnala, Kirkkokuoro. Jouko Heikkinen, Matti Ojala ke 1.11. Miestenpiiri klo 19. Lisäksi luvassa monipuolinen musiikkiohjelma. 875160 ) on saatavana isotekstisiä Katekismuksia heikosti näkeville. Martti Poukka. to 2.11. aika) vanhemman väen piiri kerhohuoneessa. Kirkkokatu 4. Jumalanpalveluksessa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakunnan jäsenten nimet ja sytytetään heidän muistolleen kynttilät. 3. Su 05.11.: Jumalanpalvelus kirkossa klo 10. Kokoonnumme Pyhäinpäivän ja Isänpäivän merkeissä. Hartaus klo 15.30 Kotirannassa ja klo 16.30 Puistolassa, Erkki Simukka. Konsertti on järjestetty yhteistyössä kulttuurilautakunnan kanssa. To 2.11 klo 18 Peipposet ja klo 19 Kirkkokuoro seurakuntakodilla. kerho Hillilän koululla klo 16-17.30 kerho srk-kodin nuortentilassa klo 18-19.30( 3-6lk ) Pe 03.11. Rauhan Sanan kotiseurat Kinaretilla Kärmekalliolla klo 19. Jos johonkin kotiin ei Katekismusta ole tullut, asiasta pyydetään ottamaan yhteyttä kirkkoherranvirastoon. Alustus: kappal. Hinta 270 mk. klo 19 EXIT -yhtyeen konsertti Vetelin urheilutalolla. 19 Marinkaisten dlp Mikko ja Anne Peranderilla. Nuoret: to 2.11. Pe 3.11 klo 19 Nuorten ja nuortenmielisten Isojen Kysymysten Ilta Anne ja Osmo Haasiomäellä. 12 SLEY:n Alaviirteen läh.piiri Salme Siirilällä. TULOSSA: Hiljaisuuden retriitti Kalajoen kr. Keskiviikko 8.11. klo 10 sanajumalanpalvelus. kerhohuoneessa. Hirvikeiton yhteydessä olleiden arpajaisten tuotto diakoniatyölle oli 1900 mk. Pyhäinp. KIRPPUTORI VÄENTUVALLA LA 18.11. klo 17.30 (6–7 lk:n tytöt). klo 12 Väliviirteen dlp Kyllikki ja Veikko Polvella, kanttori. Harri Joensuu, Anttila. Klo 19 EXIT yhtyeen konsertti Vetelin urheilutalolla. Puhelin/fax 8637120. klo 14 Siionin Kanteleen seurat Airi Kinnusella, Aulis Anttila. jumalanpalvelus Heikki Peltola 12.00 Ruotsink. RY:n lauluseurat Marja ja Sampo Kankaanpäällä klo 19. pe 3.11. Klo 19 RY:n myyjäiset Halsua-talolla. Hinta 200 mk. ma 6.11. Otamme vastaan puhtaita vaatteita, ehjiä leluja, koriste-esineitä ym. Anita Leppälä. Mukana Seppo, Annukka ja Riitta-Liisa. klo 19 sururyhmä alkaa srk.talon alakerrassa. klo 17.30 taloudellisen jaoston kokous virastolla ke 8.11. jumalanpalvelus Seurakunnan Pappi 12.00 Suomenk. Kirkkokuoro. Ilmoitt. tarvittaessa Himangan khra Seppo Kinaret, puh. 20 Keskiviikkona 1.11. Ma 06.11.: Kirkkoneuvoston kokous klo 19 pappilassa. järjestäjiä pyydetään ottamaan tämä huomioon. Sinä läheisesi menettänyt, tule rohkeasti mukaan! Lisätietoja antavat Kirsti Meriläinen, puh. Eero Peltoniemellä. Martti Pylkkänen, Ilkka Viitala ja Simo Hautakoski. pappilassa. Kysy nimiä Helenalta 877356. Aviol.kuul.: Pentti Antero Petäjistö ja Marja Liisa Palosaari molemmat tästä seurakunnasta. PERJANTAINA: Lastenkuorot tavalliseen tapaan. Olet sydämellisesti tervetullut! Järj. Pyhäinpäivänä 10 ehtoollisjumalanpalvelus, saarnaa nimikkolähettimme past. Etappi Radio Pookissa maanantaisin klo 17–18, aiheena Katekismus. Avoimet kerhot: 10 10–12 Galaxi, pe 9.30–11.30 Marinkaisten rukoushuone (mukana Anne Rasi), ti 10–12 Alaviirteen kirjasto. Piispantarkastuksen päätöstilaisuudessa saivat SKSK:n hopeisen ansiomerkin Mikko Niemelä, Pentti Orjala ja Heikki Perander, kirkon diakonian ansiomerkin Heli Hakola, Inkeri Huhtala, Olavi Jaakola, Eini Kerola, Anne Perttula, Kyllikki Polvi, Irene Rahkolainen ja Marja-Liisa Yrjänä sekä lähetystyön ansiomerkin Seija Annola ja Marjatta Typpi. Jouko Heikkinen, Matti Ojala. To 09.11.: Asemanseud. opistolla 17.-19.11. Aamurukous klo 8. KESKIVIIKKONA: Perhekerho srk-kodin nuortentilassa klo 9.30-12. Nuortenkuoro srk-kodilla klo 17.30, auto Pahkalasta klo 17.15. kerho Pahkalan koululla ( 1-2lk ) klo 12. LAUANTAINA ( PYHÄINPÄIVÄ ): Ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa illalla klo 19.00, nuortenkuoro laulaa, hiljennytään vuoden aikana kuolleiden muiston äärellä ja sytytetään kynttilät. Eero Kaumi. viim. SIIONINVIRSIEN VEISUU-ILTA srk-kodissa klo 19. Hietalahden pyhäkoulu avustaa. SUNNUNTAINA: Sanajumalanpalvelus Pernun hiihtomajalla klo 10, kirkkokuoro laulaa. Järjestää päiväkerholaiset KUOROHARJOITUKSET: KESKIVIIKKOISIN: aikuisten kuoro klo 12 ja kouluikäisten lasten kuoro klo 17; TORSTAISIN: alle kouluikäisten lasten kuoro klo 17.30 ja kirkkokuoro klo 19. Ke 01.11.: Perhekerho klo 10 väentuvalla. p. Ota yhteys Helenaan 877356 tai Pirjoon 877451. la 4.11. Lapsille omaa ohjelmaa, Pirjo leikittää ja opettaa japanilaista paperiaskartelua. to 2.11. (Markku Nuorala). Maanantai 06.11. Onnea ja siunausta! Lämmin kiitos myös kaikille piispantarkastuksen järjestelyihin osallistuneille! Aunuksen orpokotien joulupaketteihin kutominen jatkuu. Hyviä lukuhetkiä Katekismuksen parissa! Kastettu: Jori Aarne Juhani Lukkarila. KLO 10–14. Vesa Parpala. klo 19 Rauhanyhdistyksen seurat seurakuntakodilla, Simo Joentakanen. Kaksikieliset SYYSSEURAT KAARLELAN KIRKOSSA 4–5.11.2000 Radiolähetys 90,4 Mhz Tervetuloa Jeesuksen nimeen! Järjestäjä : Kokkolan Rauhanyhdistys r.y. mennessä. Natalia Happonen ja muita ulkomailta tulleita naisia vierailee. Todistajaseuran seurat messun eli ehtoollisjumalanpalveluksen jälkeen srk.talolla. KATEKISMUKSEN JAKELU: seurakunnan toimitilat, -työntekijät, Sievin RY, Kiiskilän RY, kirjasto, kirjastoauto, Osuuspankki, Säästöpankki ja myös pyydettäessä toimitetaan kotiin. Raamattupäivät pe. Arpajaisvoiton voitti Taina Lappi. Esiintyjinä Matti Korkiala ja Jouni Somero. Kristinoppiluento srk-kodissa klo 19. 10.00 Ruotsink. lastenteatteriin, kyydit 9.30 Marinkaisista ja Alaviirteeltä, tarkemmat tiedot kerhoissa. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus srk-kodissa, Silfverbergit esittelevät työtään Japanissa. Liput 40 mk kpl, josta 10 mk tulee Oulun hiippakunnan ja Pipliaseuran riemuvuoden Kiitos Raamatusta -keräykseen. Perhekerho, kokoonnumme aluksi kirkkoon klo 10. teloiden merkeissä. Maata näkyvissä -festarit Turussa 17.-19.11.2000. kirpputorinhoitajia tarvitaan lisää. Lauantai 04.11. 19 raamattupiiri Pesolalla. KUOLLUT: Helmi Helena Koskinen 81v 6kk 17p, Vieno Edit Ollila 80v 7kk 18p, Salme Sigrid Koskenmaa 93v 13p TILAISUUKSIA: Keskiviikko 01.11. Koteihin on Katekismukset jaettu. Ehtoollisen vietto Palvelukeskuksessa klo 13.30 Kirkkokuoro srk-kodilla klo 19. Teemme diakuvin retken Ilmari Kiannon maisemiin. Nuoret myös: Pe 19 nuorisokahvila Galaxissa, pyhäinpäivänä 18–20 pelivuoro yläasteella, 20 dok Galaxissa. Seurat klo 12.30 ja 18.30 Ry:llä, Tapio Puronhaara ja Onni Lamminaho. Eläkeläisten raamattupiiri klo 14. seurat jatkuvat Sievin RY:llä klo 12 (Leo Karhumaa, Eero Nuolioja, Pentti Sippola), RY:n seurat Jussinmäessä klo 13.30 (VeliMatti Huhtala) ja Kiiskilän RY:llä klo 19. Jumalanpalvelus klo 10. seurat Sievin RY:llä klo 12 ja Ehtoolliskirkko klo 19 kirkossa. La 4.11 klo 10 Pyhäinpäivän messu, Moberg, Huhtala, kirkkokuoro ja soitinryhmä. kappelissa, Ari Juupaluoma, Esko Hirvi, Tapio Hirvi sello. 19 Kärpän dlp Tuula Typöllä (päivä muuttunut!). kerhohuoneessa Naistenpiiri klo 19. Pyhäkoulut. Tiistaina 7.11. Kirkkokuoro. LAPSET JA NUORET: Keskiviikko 01.11. Diakoniatoimistosta ( puh. Puhtaita ja ehjiä vauvan ja lasten vaatteita otetaan vastaan srk-kodilla tänään 9–11 ja Marinkaisten rukoushuoneessa perjantaina 9–11. Kahvitarjoilu klo 18.30. Ilm. Rippisaarna Ingemar Öberg 20.30 Lauluilta ja iltahartaus Ingemar Öberg 22.00 Nuortenilta seurakuntatalossa 10.00 Ruotsink. Kuusseiska -ilta klo 18. Vaikea ja rakas lähimmäinen (käskyt 4-10). Khran sijaisena 5.–12.11. La klo. Klo 19 srk.ilta Kaino ja Matti Salmelalla to 9.11. Kastettu: Helmiina Juulia Huhtala, Jere Juhani Anttila. Sunnuntai 05.11. Nivalan Vinnurvassa. Työt kestävät lokakuun puoleen väliin saakka. Lauluseurat klo 19. Kaikki ovat tervetulleita myös päivätilaisuuteen. seurat seurakuntat. NUORTEN OLOILTA Järvikylän NS:lla torstaisin klo 18–20. askartelemme. KESKIVIIKKONA 08.11: Perhekerho seurakuntakodin nuortentilassa klo 9.30-12. 19 lauluseurat Alaviirteen rukoushuoneessa, khra Olavi Palovaara, Aulis Anttila, kanttori. Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska, ajanvaraus p. Nuortenilta klo 20. Keskustan yläasteen juhlasalissa klo 19.00 Vierailijoina: lähetyssaarnaaja Altti Viljanen, evankelista Timo Närhi. Ke 8.11 klo 13 Lähetyspiiri seurakuntakodilla. klo 16.30 sählyvuoro urheiluhallilla. Klo 9 aikuinen -lapsi piiri. pappilassa, katekismukset mukaan. Uimahallilla Tiistai 07.11. Kotiseurat Torvenkylällä Helena ja Jorma Siermalalla klo 13, Kylänpojat , khra, kanttori, Aunuksen seurakuntaretkeläisiä mukana muisLohtaja Lestijärvi Halsua Himanka Kannus Sunnuntaina 5.11. 425990. kerho Pahkalan koulula klo 15.45-17.15 ( 3-6lk) Sählykerho Torven koululla klo 17.30-19 NUORET: Pe 03.11. Erityisesti kutsutaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuoleman kautta omaisensa menettäneitä. Entiset ja uudet laulajat tervetuloa! PARTIO, Kololla: maanantaisin (1–2 lk:n tytöt ja pojat) klo 17–18 ja klo 18–19 )3–5 lk:n tytöt); tiistaisin klo 18–19 (3–6 lk:n pojat); perjantaisin alk. Muina aikoina 050-3845 766. Pietarsaaressa Tilaisuudet: Betaniassa os. Raimo Lappi, liturgina teol.yo Juha Vihriälä
.............................. Oy Bothniahouse Ab:n, kotija hallintopaikka Kokkola) konkurssipesän velkojat ja velallisyhtiön edustaja kutsutaan täten velkojainkokoukseen, joka pidetään keskiviikkona marraskuun 22 päivänä 2000 alkaen klo 9.00 Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy:n toimitiloissa osoitteessa Isokatu 15 B, 67100 Kokkola. Toimi täytetään määräaikaisesti kahdeksi vuodeksi 1.1.2001 alkaen. Matkapuhelinliikenne toimii normaalisti. Hakemukset opintoja työtodistuksineen tulee osoittaa kunnanhallitukselle ja lähettää osoitteella PERHON KUNTA, PL 20, 69951 PERHO. Asianosaisia muistutetaan siitä konkurssisäännön määräyksestä, jonka mukaan poissaolevat velkojat saavat tyytyä läsnä olevien päätöksiin. Valitun tulee ennen viran/toimen vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. Paholaiset voitti vasta jatkoajalla, 6–5-ratkaisun viimeisteli ajassa 61.5 Bobby Holik. Lisätietoja antavat ensisijaisesti hallintojohtaja Timo Tallila (06) 8630 202 tai 0400 517 380 sekä ylilääkäri Markku Lilja (tehtävien 1.-4. -94 ZETOR 7745 4-v. Tilaisuus järjestetään Wissin talolla maanantaina 6.11.2000 klo 18.30. päivänä lokakuuta 2000 Ympäristöministeriö Y M P Ä R I S T Ö M I N I S T E R I Ö Palveluhakemisto K O K K O LA 3 80 VU O T T A K A R L E B Y 3 8 Å R 1620 2000 KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Luettelo vuoden 2001-2004 valtuutetuista ja varavaltuutetuista Luettelo Kokkolan kaupunginvaltuuson 2001-2004 valituista valtuutetuista ja heidän varamiehistään sekä keskusvaalilautakunnan pöytäkirja valitusosoituksineen on nähtävänä Kokkolan kaupungin ilmoitustaululla. DENVER (STT–AP) Jääkiekkoliiga NHL:n kaikki joukkueet ovat nyt saaneet maistaa häviön kitkeryyttä vähintään kerran. Töitä tuli vain 16 laukauksen verran ja takaiskuja neljä, joten Royn torjuntaprosentti sukelsi aiempiin esityksiin verrattuna. 4. osalta) (06) 8631 009 (virka-aikana). Myös Edmonton Oilersin ja Mighty Ducks of Anaheimin yhteenotossa nähtiin suomalainen maalintekijä – kaksikin. 2. Päätös asiakirjoineen on nähtävillä kuulutusajan Ympäristöja terveydensuojelu-toimistossa, Säbråntie 2. Kojoottien juhlittuihin kuuluivat viimeistelijöiden lisäksi maalivahti Sean Burke, joka 45:llä torjunnallaan ylsi uransa 23:een nollapeliin. Uusia ehdotettavia alueita tai entisten laajennuksia on kaksisataakahdeksankymmentäyhdeksän (289) kappaletta yhteispinta-alaltaan noin 67 000 ha. Alatalon lisäksi muillakin suomalaisilla oli iso rooli Phoenixin voitossa: hyökkäyksessä kunnostautui myös Juha Ylönen, alakerrassa nollaa puolustivat Burken lisäksi Teppo Numminen, Jyrki Lumme ja Ossi Väänänen. 2. Ympäristölautakunta Puh. ............ Edellytetään vähintään opistoasteista alan tutkintoa. NHL maanantaina: New Jersey–Florida 6–5 (ja.) (3–4, 2–0, 0–1, 1–0). Kokemus työterveyshuollossa sekä johtavan hoitajan tehtävissä katsotaan eduksi. NHL:ssä pelattiin maanantaina vain kolme ottelua. Luontodirektiivin mukaiseen jäsenmaiden ehdotusten arviointiin liittyen Euroopan komissio on pyytänyt Suomea varmistamaan, että eräiden luontodirektiivin liitteen I luontotyyppien ja liitteen II lajien elinympäristöt ovat riittävästi edustettuina Natura 2000 -verkostossa Suomessa. Töiden aikana saattaa esiintyä lyhytaikaisia häiriöitä Soneran verkossa koko (06) verkkoryhmän alueella. (06) 834 3526. F: Hedican 2, Olli Jokinen 2, Larionov. KUULUTUS MRL 63 §:n mukaisesti ilmoitetaan, että Kannuksen keskustaajamassa on vireillä Raasakan, koulukeskuksen ja Koutosenmäen alueen asemakaavan muutos ja laajennus. -89 DAVID BROWN 1390-4+ek .......... Selänteen ensimmäisessä erässä viimeistelemä maali oli hänelle kauden seitsemäs. Vapaa-aikalautakunta 1.1.2001 TOIMINTANSA ALOITTAVASSA PERHON KUNNAN TERVEYSKESKUKSESSA JULISTETAAN HAETTAVAKSI: Ympäristöministeriön ehdotus Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen täydentämisestä boreaalisella luonnonmaantieteellisellä alueella on nähtävillä kunnissa 8.11.-8.12.2000 Valtioneuvosto on tehnyt 20.8.1998 ja 25.3.1999 päätökset Suomen ehdotuksesta Euroopan yhteisön luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin (92/ 43/ETY, jäljempänä luontodirektiivi) artiklassa 3 tarkoitettuun Natura 2000 -verkostoon. 3. (06) 8310 430 Fax. 874 5252 ja mittausteknikko Matti Salmela puh. Kansalaiskeskustelu Kaustari-Kirilahti kylätoimikunta järjestää yhdessä kaupungin kanssa informaatioja keskustelutilaisuuden ajankohtaisista asioista, missä erityisesti painotetaan alueellisia näkökohtia. Huomautukset on toimitettava viimeistään 8.12.2000 kirjallisena sille alueelliselle ympäristökeskukselle, jonka toimialueella kyseinen alue sijaitsee. Vaalien tulokseen voidaan hakea muutosta Vaasan hallintooikeudelta 14 päivän kuluessa siitä kun vaalin tulos ja julkaistu. Kokkola 31.10.2000 Keskusviraston hallintoyksikkö Parannamme teleyhteyksiä Teemme televerkon muutostöitä 02.11.2000 klo 21:00-23:00 välisenä aikana. Kauden viimeinen tappioton joukkue Colorado, joka aloitti häviämättä ainuttakaan 11 ensimmäisestä pelistä, sai havaita kotikaukalossaan Phoenix Coyotesin juonikkuuden. Hakuaika kaikkiin tehtäviin päättyy 15.11.2000 klo: 15.45 mennessä. Suomalaisittain mittelön iloisin asia oli Panthersin hyökkääjä Olli Jokisen onnistuminen. Luonnonsuojelulain 64§:n mukaisesti varataan maaja vesialueiden omistajille ja haltijoille sekä alueisiin kohdistuvien erityisten oikeuksien haltijoille samoin kuin kaikille muille henkilöille tai yhteisöille, jotka haluavat vaikuttaa asiaan, tilaisuus lausua mielipiteensä ehdotuksen johdosta. Lisätietoja vapaa-aikatoimisto Raija Sahlgren puh. Edmonton–Anaheim 5–3 ( 2–2, 1–1, 2–0). Kuoreen merkintä ”terveyskeskus”. ......................... -89 MF 3050 ek. Päätöserässä Jokinen sai viimeisteltyä toisen maalinsa: hän tasoitti lukemiksi 5–5 kuutisen minuuttia ennen 60 minuutin summeria. -87 MF 3070 ek. Helsingissä 27. Hanketta koskeva osallistumisja arviointisuunnitelma on nähtävänä Kannuksen kaupungin teknisellä osastolla 1.11.2000 alkaen. -90 VALMET 655 .............................. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. .............................. Virka ja toimet täytetään 1.1.2001 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. -82 KUTSU VELKOJAINKOKOUKSEEN Helsingistä olevan (hallintopaikka Kokkola) Oy Maple-house Ab:n (ent. P: Mika Alatalo, Green, Roenick, Wilson. Edellytetään vähintään opistoasteista alan tutkintoa. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Kaupunkia edustaa johtoryhmä kaupunginjohtajan johdolla. New Jerseyssä mestariseura Devils joutui vaikeuksiin vasta yhden voiton ottaneen Florida Panthersin kanssa. Lakiasiaintoimistot KRUUNUPYYN KUNTA TIEDOTUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Ympäristölautakunta on tehnyt ympäristölupapäätöksen, joka koskee John-Erik ja Siv Granqvistin karjasuojan rakentamista. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) annetaan selostus konkurssipesän tilasta ja päätetään suoritettujen toimenpiteiden hyväksymisestä, 2) päätetään konkurssivelallisen ennen konkurssia nostamien kanteiden ja valitusten mahdollisesta jatkamisesta tai jatkamatta jättämisestä, 3) päätetään niistä toimenpiteistä, joihin suoritettu erikoistilintarkastus antaa aihetta, 4) päätetään omaisuuden realisoimisesta 5) vahvistetaan konkurssipesän väliaikaisen pesänhoitajan palkkio, 6) päätetään muista mahdollisesti esille tulevista konkurssipesän hoitoon liittyvistä asioista. -83 JD 3040 + quicke ........................ Vieraat poistuivat Denveristä 4–0-voitto matkassaan – maalintekijöinä kunnostautuivat Jeremy Roenick, Mika Alatalo, Travis Green ja Landon Wilson. Vapaamuotoinen hakemus opintoja työtodistuksineen tulee osoittaa vapaa-aikalautakunnalle ja lähettää osoitteella PERHON KUNTA, PL 20, 69951 PERHO. alv .................... Ehdotukseen sisältyviä alueita koskeviin tiedusteluihin vastaavat alueelliset ympäristökeskukset. Vastapäädyssä Patrick Royn oli huomattavasti vaikeampi pysyä parhaassa vireessä. Ehdotusta koskeva aineisto on nähtävillä kuulutusaikana 8.11.-8.12.2000 asianomaisten kuntien kunnanvirastoissa. Meillä on mukavat nuoret, uudet nuorisotilat ja kiva työilmapiiri. Asunto järjestetään tarvittaessa. konkurssipesän uskottu mies Avoimet toimet Sekalaiset Myytävänä KIMMO HANHISALO Rantakatu 15 B Puh. (06) 8310 435 Varatuomari Autourheilu Fontana, Kalifornia: Yhdysvaltalaisen Cart-sarjan päätöskilpailu, California 500: 1) Christian Fittipaldi Brasilia, Ford Lola 250 kierrosta (keskinopeus 224,598 km/t), 2) Roberto Moreno Brasilia, Ford Reynard 250 (jäljessä 0,194 sekuntia), 3) Gil de Ferran Brasilia, Honda Reynard 250, 4) Casey Mears USA, Ford Reynard 250, 5) Adrian Fernandez Meksiko, Ford Reynard 250, 6) Alex Tagliani Kanada, Ford Reynard 248, 7) Tarso Marques Brasilia, Ford Swift 247, 8) Alex Barron USA, Ford Reynard 239, 9) Helio Castroneves Brasilia, Honda Reynard 226. Perhossa 31.10.2000 Kunnanhallitus Perhon kunnassa on haettavana VAPAA-AIKAOHJAAJAN TOIMI Etsimme iltaja viikonlopputöihin sopeutuvaa vapaa-aikaohjaajaa, joka nuorisotilojen ohjauksen lisäksi osallistuu myös liikuntakerhojen vetämiseen sekä muuhun nuorten vapaa-aikana järjestettävään toimintaan. Pahoittelemme työstö aiheutuvaa haittaa. 0400-364 665, 06-765 1626 Fax 06-765 1262 Kosilankatu 3, Kokkola Siermala 0500-265 858, Ray 0500-265 859 JD 3350 ek, sis. Colorado–Phoenix 0–4 (0–1, 0–1, 0–2). TERVEYSKESKUSPSYKOLOGIN VIRKA Tehtävänä terveyskeskuspsykologin tehtävien lisäksi, perhehuollon, pavi-huollon ja koulukuraattorin tehtävät. Kokkolassa lokakuun 23 päivänä 2000 Tapio Suutari asianajaja, Kokkola Puh. Tarkistamisehdotus koskee sataakahdeksaakymmentäkolmea (183) Natura 2000 -aluetta. Isäntien hyökkääjän Bill Guerinin onnistuttua maalinteossa Anaheimin Teemu Selänne pystyi myös tasoittamaan (2–2:een) jäähyn aikana. NJ: Brylin, Elias 2, Gomez 2, Holik. Kanadassa pelatussa ottelussa Öljymiesten suomalaispuolustaja Janne Niinimaa tasoitti pelin 1–1:een avauserän puolivälissä ylivoimalla. TERVEYDENHOITAJAN TOIMI Kotisairaanhoitoon. Edellytetään vähintään laillistetun psykologin pätevyyttä. Phoenix onnistui Coloradon kaadossa. Jokinen vei vieraat 1–0-johtoon kauden ensimmäisellä osumallaan nopeasti ottelun alussa ajassa 2.19. TOIMISTONHOITAJAN TOIMI Terveyskeskuksen hallintoon. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Sarjan loppupisteet: 1) Gil de Ferran Brasilia 168, 2) Adrian Fernandez Meksiko 158, 3) Roberto Moreno Brasilia 147, 4) Kenny Bräck Ruotsi 145, 5) Paul Tracy Kanada 134. alv .......... A: Cullen, Teemu Selänne, Tverdovski. 06-822 0393. Anaheimin tähtihyökkääjä oli jäällä kamppailussa liki 22 minuuttia, Niinimaa urakka kaukalossa oli reilun 24 minuutin mittainen. (06) 863 0214, 040 528 9971. 874 5247. 2000 21 Kuulutukset P ERHON K UNTA 1. Hakuaika päättyy 15.11.2000 klo 15.45. Lisätietoja antavat kaupungininsinööri Juhani Vähähyyppä puh. -85 CASE 1490 + vila, sis. Phoenixin vahvuus ei tullut jättiyllätyksenä, sillä oli taustallaan kahdeksan kamppailun tappioton jakso. Tämän johdosta ympäristöministeriö valmistelee ehdotusta valtioneuvoston päätökseksi eräiden Euroopan komissiolle ehdotettujen boreaalisella luonnonmaantieteellisellä alueella sijaitsevien Natura 2000 -alueiden tietojen tarkistamisesta sekä eräiden uusien alueiden ehdottamisesta verkostoon: 1. Kannus 31.10.2000 Kaavoitusja ympäristönsuojelulautakunta KATON KANTAA PohRin RISTIKOT! PohRi Ky PL 5 62501 Evijärvi Puh. Tarkemmat muutoksenhakuohjeet ilmenevät päätöksestä. Ympäristölautakunta kuuluttaa ympäristölupapäätöksen 4.7.-2.8.2000 Kruunupyyn virallisella ilmoitustaululla, Säbråntie 2. TYÖTERVEYSHOITAJAN YHDISTELMÄTOIMI Työterveyshoidon osuus 3/5 osaa. Yleisesti ehdotuksen valmistelua koskeviin tiedusteluihin vastaa ympäristöministeriön luonnonsuojelun tulosryhmä (09-19911). KUNTOHOITAJAN TOIMI Avoja laitoshoidon kuntoutukseen. -90 VAIHTOTRAKTORIT: ZETOR 6340 4-v, sv., ek.. Työterveyshoitajan toimeen tullaan yhdistämään johtavan hoitajan työtehtävät. E: Guerin 2, Kilger, Janne Niinimaa 1+1, Poti. 5. Edellytetään vähintään kouluasteista alan tutkintoa. Edellytetään vähintään opistoasteista terveydenhuoltoalan tutkintoa. TULE JA OSALLISTU ! Seuraava kansalaiskeskustelu käydään Långön koululla tiistaina 14.11.2000
SAKSALAISTA HUIPPULAATUA! • täyselektroninen Novotronic-ohjaus • 3 pesutasoa • 3 pesulämpötilaa • erittäin hiljainen • Waterproof-vesiturvajärjestelmä G 641 SCU ASTIANPESUKONE 3995,(5190,-) 5 KPL ERÄ! 1/as. Metsästäjien suojeluspyhimyksen, Pyhän Hubertuksen syntymäpäivää vietetään perjantaina eri puolilla maailmaa. Orkidea Laura Palmerin haudalle. Aika parantaa haavat. Dale Cooper pohtii kolmen kirjaimen merkitystä. 165395 05.55-09.15 Uutisikkuna. Onko vaalituloksella väliä Suomen kannalta. Tänään nähdään, että linja-autokuskitkin voivat toilailla. 9265 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Raivoa puistossa. 304642 23.35 S.O.F. 138246 16.30 Iines. Nelosen talousuutiset summaa päivän tärkeimmät taloustapahtumat meillä ja maailmalla vauhdikkaasti ja visuaalisesti. 8.15 Kulttuuriruutu. Tuotanto: Broadcasters Oy. Hopealanka harmaapäiden välillä. Donna tutustuu entiseen puutarhuriin, joka oli Laura Palmerin salainen ystävä. 3162994 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Hypnotisoitu tri Jacoby kertoo, mitä hän näki murhayönä sairaalassa. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. Mikä on demokraatti Goren ja republikaani Bushin ero. Kieli ja puhe kehittyvät vähitellen. esitys 31.10.2000 507062 13.35 Sunnuntaivekkari. 306541 15.10 Saint-Tropez. 5098371 18.00 Speden Spelit. 6229028 10.15 www.nelonen.fi/uutiset. Stereo. Kilpailemassa Kivikon kipinät Helsingistä ja Saariset Ulvilasta. 617623 18.35 Erätulilla. 7805791 16.00 Sohva. 409536 22.20 Tulosruutu. 8.48 Stand Up -komedian käsikirja. 374802 17.10 Sunset Beach. Juontajana Nicke Lignell. 691642 15.05 Jyrki. 34791 11.10 FST: Clémentine. 3939710 16.30 Onnenpyörä. 5382159 21.00 Roswell. Lisäksi hyötytietoa hinnoista, paljastuksia pelipaikoilta ja tarinoita talouden takaa. 6.50 Espanjalaiset vastarintaan ETA:n terrorismia vastaan. Kiehtovat luonnonyrtit. 779352 15.00 Kolmen Uutiset. 7596772 23.30 Vikinglotto. Stereo. Osa 2/3: Suurimmat ilot ja surut. 951284 19.30 A-studion Atlas. 6.20 Renkaidenvaihto-liikuntaa. Stereo. 8.50 Masennus myönteisenä voimavarana. 3497710 09.30-10.15 Tunteita ja tuoksuja. 423772 18.00 Kuuden uutiset. Mukana mm. 723333 12.10 Naisten makasiini. 225536 20.10 Huomisen sää. Kaarina Hazard, Leea Klemola ja Juha Siltanen. 85455642 09.15 Äiti ja risat. 82772 16.05 Daria. Kesto 100 min. 609739 22.25 Dokumenttiprojekti: Aktivisti. Wendy joutuu pikkupojan kanssa kahnauksiin puistossa. 7.52 Talvirenkaiden vaihtoviikot. 86159 21.40 Punainen lanka. Vesihirviö järvessä. Päähenkilö, vakuutusyhtiöstä ulos saneerattu Jouko Holsti, pitää julkisivunsa puhtoisena esiintymällä liikkeenjohdon konsulttina perustamassaan yrityksessä. 3409642 14.45 Breikki. 58791 17.10 Operaatio Hyvä Yritys. Nelosen talousuutiset ei tyydy vain numeroihin, vaan kertoo, miten kurssien nousu tai lasku vaikuttaa ihmisten elämään huomenna. 95772 15.05 Tänään otsikoissa. Moottoripyöräkaveruksille koittaa eron hetki, kun toinen muuttaa ulkomaille. Jappe ja suomörkö. Ohjaus Paul Verhoeven. 79723998 12.30 Ajankohtainen kakkonen. 3844807 07.00 Alvin ja pikkuoravat. Osa 43/52. 7445449 23.15 Yöpelit. Improvisoitu keskusteluja huuto-ohjelma. 699197 19.15 Talousuutiset. 9462343 18.20 Kotimaa. Millainen on amerikkalainen arki Clintonin jäljiltä. 6.13 Sairaanhoitoa a la Bonk. esitys 31.10.2000 637517 14.30 Iloa luonnosta: Viimeinen erämaa?. Koko tästä kehityskulusta ovatkin aiheet jo olemassa kehossa, tunnemaailmassa ja sosiaalisuudessa. Miksi turkistarhaiskut innostavat juuri sitä kaupunkilaissukupolvea, joka on eniten vieraantunut villistä luon nosta. 449994 11.10 Kauniit ja rohkeat. Suomalainen merimies katoava luonnonvara. Professori Jukka Kemppinen. Vastaajana Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja Esko Eela. Puhe. Eroottinen jännitysnäytelmä, jossa Michael Douglas esittää pääepäiltyyn kohtalokkaasti ihastuvaa sanfranciscolaispoliisia. Pitäisikö suden saada oma asianajaja käräjille. Stereo. Alvin on rakastunut tyttöön nimeltä Tiffani, mutta niin on koulun rikkain poika Nikolaskin. Hullun lehmän taudin pelätään aiheuttavan Britanniassa jopa 130 000 ihmisen kuoleman. 558401 18.05 Kaikki rakastavat Raymondia. Koston tuolla puolen. WIDE TVD-2889 LAAJAKUVA-TV 28” 3995,1/as. 944604 20.00 Kahdeksan uutiset. 7.17 Syntyykö tupoa. Ohjelmassa näytetään myös, kuinka puhdistetaan vettä retkioloissa ja miten valmistuu kanervankukkatee. Atlas keskittyy Yhdysvaltain presidentinvaaliin. 3280739 14.30 Marienhof. Ohjelmassa tutustutaan pohjois-norjalaiseen, Tromsin alueella olevaan Nordreisan kansallispuistoon ja kysytään ollaanko viimeisiä erämaita rakentamassa ja avaamassa moottoriajoneuvojen käyttöön. 7504791 23.25 Urheilu-uutiset. Ja mitä merkitsevät paperitehtaiden fuusiot, vakuutusyhtiöiden omistuskiistat ja intnetdot.comin konkurssi. 2000 s KESKIPOHJANMAA HINNAN JA LAADUN YLIVOIMAA Laajakuva-tv Pörssistä uskomattomaan hintaan! Plussaa ostoksistasi. Toinen esitys. Donna ottaa yhteen pojan äidin kanssa, mutta tämäkään ei riitä. 6877197 19.30 Salatut elämät. Mikä on eläkeläispresidentin tehtävä. WIDE TVD-3200 LAAJAKUVA-TV 32” (6995,-) 14” TV-VIDEOYHDISTELMÄ 1795,10 KPL ERÄ! (2395,-) (995,-) 850 W TEHOMIKRO 499,30 KPL: N LISÄ ERÄ! (1495,-) • 3 pesuohjelmaa • Aqua Stop vesivahinkosuoja • hiljainen • helppokäyttöinen SGU 3002 ASTIANPESUKONE 2495,(3495,-) 1/as. 405130 20.00 45minuuttia. Ennenkuin lapsen puhe on ymmärrettävää, kaikki jokeltelevat. Vastaamassa professori Matti Haltia ja maaja metsätalousministeriön Jaana Husu-Kallio. 965197 08.30 Breikki. Ed. 5081541 12.35 Kokkisota. 5198284 23.00 Tv-uutiset. 63791 17.50 Alueuutiset. 1419499 23.45-23.55 Euronews. 5468710 16.55 Eläinten maailma. 5383888 20.55 Uutiset ja sää. Vieraana eläintieteilijä Erkki "Susi" Pulliainen. 4791 19.30 Kukkaloistoa. 654246 21.55 Vikinglotto. professori Antero Jyränki ja kirjailija Lasse Lehtinen. 328642 09.00 (Ostosruutu). SAKSALAISTA HUIPPULAATUA! • Aqualift-pesumenetelmä • määräautomatiikka • hellävarainen villaohjelma • ruostumaton Carboranallasrakenne FLS 1083 PESUKONE 2495,(3290,-) LINKO 1000 krs TEKSTI-TV SHOW-VIEW HELPPOKÄYTTÖINEN MELISSA TEHOMIKRO USKOMATTOMAAN HINTAAN 10 KPL LISÄ ERÄ! 10 KPL LISÄ ERÄ! 14” TXT-TV 995,. 163937 00.55-01.30 (Ostosruutu). Etiikka ja poliisintyö. 831 9878 fax. 831 9783 (4490,-) • Super Flat-kuvaputki • 16/9-kuvasuhde • Nicam stereo • teksti-tv • kaukosäätö • Hyperband • 100 kanavamuistipaikkaa • selkeä valikkojärjestelmä • OSD-kuvaruutunäyttö • ATS Europlus automaattinen viritysjärjestelmä • 2 Euro-scart liitäntää MUIS TATH AN, ETTÄ MEIL TÄ SAAT PLUS SAA JA VOIT KÄY TTÄÄ PLUS SASETE LEIT Ä! 2995,1/as. Kuka ostaisi Ruisrockin. 2295555 11.00 MTV3 WEB. Osa 29/39: Tarantula ja myyrä. 1013994 18.35 Uutisotsikot. Eroaikeet. 23333 19.35 Poliisikamera käy!. 435517 17.55 Ruututoimitus: Kanavakilpailu. Keskiviikon trends-osio. Tiet eroavat. 6.20 Lentolakon vaikutukset. 827979 20.50 Tähtivieras. 94826 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 22 Keskiviikkona 1.11. TEHTAANKATU 12 KOKKOLA Linja-autoasemaa vastapäätä Palvelemme ma–to 9.30-17.30 pe 9.30–18.00 la 9.30–14.00 puh. 1630352 20.20 20.20. 7.42 Laki ja oikeudenmukaisuus. 1486474 21.05 A-talk. 4586265 11.25 FST: Experimentet. Mihin käyttöön kelpaa sähköinen Kela-kortti. 447352 00.25 Rikosraportti. 149468 14.15 Andrei Gavrilov soittaa Bachia. Latautunut tunnelma kestää loppuun asti Sharon Stonen tihkuessa erotiikkaa. Troutia epäillään vakoilusta ja ristiriidat repivät ryhmää. Vainukoirat. Tyttöystävän pieni palkka ei riitä pariskunnan viikoittaiseen metadoniannokseen, niinpä hän patistaa Keviniä töihin. 130449 18.30 Kauniit ja rohkeat. 8166197 12.20 Koulu-tv: Ihmisiä ja kulttuureja: Vuoristosoturit Jemen. Parisuhteen umpisolmut auki. 78371 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli: Urheiluruutu ja V-5 ravipeli. Kilpailemassa Kivimäet Helsingistä ja Tolvaset Helsingistä. 8025604 20.30 Naistenmies. 7.50 Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö. 4016449 16.00 Bonanza. Itä-Suomenlahden kansallispuisto on omaleimainen luonnonsuojelualue, jota ei ole vielä laajemmin löydetty. 30 20.00 Päivärinta. 592265 23.30 Twin Peaks. Studiossa mm. 836913 00.25-00.55 Tilt!. 3517 15.00 Syksyn satoa. Näin väittää ranskalainen dokumentti. Mennään bussilla. Ed. 33913 17.40 Viittomakieliset uutiset. 1272517 17.46 FST: NU är NU. Suomi 1939. 139710 19.00 Kadonneet jäljet. 32887081 13.35 (Ostosruutu). 9741802 18.36 Prisma: Lapsesta on kysymys. Stereo. 622265 07.25 Batman. 2244807 16.50 Jappe. Lunastettu lupaus. Raha teki rajat liminkalaiselle, vahvalle osuustoiminta-aatteelle. Epäilyksen siemen. 432284 21.00 Basic Instinct Vaiston varassa (K). 7193130 12.00 Lounasuutiset. Juontajana Nicke Lignell. 9554371 11.40 FST: Visst kan vi påverka!. 148468 19.00 Seitsemän Uutiset. Kuinka ovat metsästyksen asiat Suomessa tänään. Samoilla asetelmilla vieraana myös Maj Karman Kauniit Kuvat. Kesto 123 min. Caroline haluaa kostaa Samuelin kuoleman ja joutuu aikeissaan itse vaaraan. USA 1992. 7625208 06.00 Huomenta Suomi. 5002265 10.10 Koulu-tv: Afrikan lapset: Tulen juhla Etiopia. 3280807 23.20 Myöhäisuutiset. 35-vuotias Kevin ei ole tehnyt elämänsä aikana päivääkään töitä. Kuivuus. 1044505 20.30 Tv-uutiset ja sää. Miksi loka lentää vaalikampanjoissa. 94604 13.05 Kuningaskuluttaja. 66536 20.25 Vikinglotto. 1976888 14.05 Flipper ja Lopaka. Nyt. Mukana Heidi Kyrö, Taina Kokkonen, Helena Puolakka ja Antti Vahtera. 4147826 22.30 Aivomyrsky. Pääosissa Michael Douglas, Sharon Stone, George Dzundza ja Jeanne Tripplehorn. Osa 7/20 : Eurooppalaisia. Kuinka kauan suomalaiset ovat turvassa. 2068265 16.10 Sairaalaelämää. 128604 17.00 Viiden Uutiset. 1009081 18.30 Voitto kotiin!. 127941 19.25 Päivän sää. 3855371 22.00 Kymmenen Uutiset. 8333 11.00 Euronews. Kasvavaa kansankapitalismia palvellaan markkinoiden avainluvuilla ja vaurastumisvihjeillä. 7290371 21.00 Ammattimies. Maailman johtajaa valitsemassa. Pusku yökylässä. 7119178 11.35 Salatut elämät. Dokumentti totaalikieltäytyjä Otsosta, hänen vakaumuksestaan ja moraalistaan sekä vankilatuomiosta. 8.19 Painonvartijan ruokavihje. 8.38 Helsingin patsaiden tarinat. Pojat menevät kesäleirille ja tapaavat taas pikkuoravattaret. Stereo. 8687826 08.00 Voitto kotiin!. 1774888 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 737772 13.00 Tv-uutiset. 6305284 07.50 Puuha-Pete. Samalla hän yrittää epätoivoisesti olla hyvä perheenisä. 6558623 13.10 Ruututoimitus. Pusku jää yöksi Pikkelsin tilalle, jossa on paljon pimeämpää kuin varikolla. Salakähmäilijät sairaalassa. 1273246 17.45 FST: Kortnytt. Vieraana Nicolas Cage. tarvitseeko koira psykoterapiaa. 5772046 13.15 Dynastia. 428246 20.00 Kyllä isä osaa. Vieraana huimassa nousussa liitelevä Paleface uuden videonsa kanssa. Stereo. 32081 20.55 Katkonen Silmäys tuleviin ohjelmiin. 1648371 20.15 Talousuutiset. 127555 17.05 Emmerdale. 6.53 Toisenlaiset euroviisut. Mustasiipi eli entinen Robin antaa vihdoinkin Batmanille anteeksi. Kurskin lesken suru ja ainutlaatuinen kotivideo alukselta. 5672710 21.55 Telinevoimistelua. 8.25 Lastenohjelma: Milli. Varsinainen titaanien taistelu on edessä kun Jimmy aikoo kohdata kiusaajan isän. 297604 23.00-23.58 Dokumenttiprojekti: Vihollisen leivissä. 4560265 14.20 Eteenpäin elämään. 82454739 09.05 Naisten makasiini. 20449 18.15 FST: TV-nytt. Myös kaupunkien bussikaistat houkuttavat joskus vaarallisiin väärinkäytöksiin. 5746604 19.00 Ekoisti. Sotakuvaajien parhaat kuvat. Laura uhraa oman onnensa. Tositapahtumiin pohjautuva kolmiosainen psykologinen, ajankohtainen jännityssarja oravanpyörässä kieppuvista ihmisistä, joita erilaiset kohtalot paiskovat kohti yllättävää loppua. 10 KPL ERÄ! 1/as. Isabel vie ufotalosta mukanaan rikkinäisen kaulakorun, jonka salaisuuden selvittäminen tuo päivänvaloon taas uusia, vielä oudompia seikkoja. 5421130 09.40 Äiti ja risat. Maailman suurimmat tähdet pohtivat bändäri-ilmiötä. 9325 20.30 Sabrina, teininoita. 1/as. 51791 23.10 FST: Kvällsnytt. 4709333 10.30 Bingolotto. 25826 18.15 Kakkosen syyssää
Vimpelin seurakunta 7.20 Uusi aamu Järviradiosta 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Musiikkipuolituntinen 10.00 Työpaikkatoivekonsertti 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kuuntelijan ääni 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Listasuosikit 16.00 Viikon visa 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Radio Voyager Kaapelikanavat Katsotuimmat Radiot KESKIPOHJANMAA s Keskiviikkona 1.11. 19.30 Nyheterna. 16.00 Uutiset ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 0.55 TV5 l'invite. 22.00 Snooker: Regal Masters 2000 -turnaus Skotlannin Motherwellistä. Ekoisti ja Kuluttajavirasto testasivat kirkasvalolamput ja löysivät huikeita laatuja hintaeroja. 1.00 Xtreme-lajit: YOZ -makasiini. Eurosport 9.30 Jalkapallo: Euromaalit -makasiini. 06.10 Maakuntaradio. 17.00 Nyheter från SVT24. Aktivisti näyttää rehellisemmin keitä ne todella ovat, jotka nykypäivänä marssivat kylttien kanssa, piirittävät VR:n makasiineja ja kieltäytyvät aseista ja siviilipalveluksesta. Samalla ovat tarinan kapoisuus ja kuopat alkaneet pilkottaa entistäkin selvemmin. 20.00 Marginaali. 13.10 Maakuntaradio. 12.00 Carte de Visite. 10.30 Oprah Winfrey show. aamun aikana numeroon 0108-06000. 22.10 Muukalaisia yössä. 10.00 Uutiset. 19.50 Ekonominyheterna. TVTV!chat on suora, valvottu tekstiviestichatti. Iltateellä 19.15. 6.20 Journal des Journaux. 0700-92402. 22.00 Frivolt. Iltapäivää Radio Kokkolan studiosta. 14.45 Musikspegeln. 21.00 Lexx. 13.00 Bettscape! 14.00 Nyheter. ti 728 000 4 Poliisi-tv to 715 000 5 Kakkosen syyssää su 706 000 6 Tv-uutiset su 683 000 7 Kuninkaallinen… la 626 000 8 Ympäristöuutiset su 615 000 9 Silminnäkijä to 568 000 10Thilia Thalia ti 564 000 11Ammattimies ke 563 000 12Kyllä isä osaa ke 492 000 13Punainen lanka ke 458 000 14Ruusujen aika la 450 000 15Makupalat ti 444 000 16Tv-uutiset ja Kuud … to 435 000 17Älä katso pe 430 000 18Käyskä su 426 000 19Enkelin kosketus su 410 000 20Videotreffit pe 391 000 TV2 1 Salatut elämät ti 1 100 000 2 BumtsiBum! la 1 080 000 3 Seitsemän Uutiset ma1 005 000 4 Greed la 964 000 5 Jukka Kuoppamäki… su 926 000 6 Parhaat vuodet ma 914 000 7 Päivän sää ti 912 000 8 E: Murha valkoises… ma 893 000 9 Talousuutiset ke 891 000 10Kymmenen Uutiset la 873 000 11Kauniit ja rohkeat ma 843 000 12Yhdeksän Uutiset ma 791 000 13Karpolla on asiaa su 743 000 14Netti-Kymppitonni pe 712 000 15Tulosruutu ma 697 000 16Kymppitonni ma 696 000 17Sunnuntairaportti su 651 000 18Viikon sää su 636 000 19Ally McBeal ti 634 000 20Uutiset ja sää pe 633 000 MTV3 1 Haluatko miljon ?… su 640 000 2 E: Englanti. 14.30 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa Egyptistä. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 14.03 Kapten Koma. 20.00 Uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. 22.50 Lotto och Viking Lotto. Radio Kokkolan palautepuhelin numerossa 8317 966. 12.30 Deutsche Künstler in Schweden. Uutisten ja tietovisailujen lisäksi ei suurelle yleisölle tahdo kelvata muu kuin Tuttu juttu shown kaltainen tirkistely vieraiden ihmisten parisuhteen onnistumis tai epäonnistumistasoon. 10.00 Nyheter. 17.00 Rugby: France – Japon (2eme mi-temps). 09.05 Tekniikan ajankohtaisohjelma Radiaattori. Mietelause. 11.03 Kotimaiset. 00.00-06.00 TVTV! yöchat. 3.25 M.A.S.H. 11.30 Alueuutiset ja sää. 09.04 Sää. Kanadalainen scifisarja. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Hyvää huomenta Ulmanen. 22.00 Räkärodeo. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Arviolta 500 000 suomalaista kärsii kaamosmasennuksesta. lpotilas su 461 000 3 Kaverille ei jätetä su 427 000 4 Kahdeksan uutiset su 383 000 5 Ystävämme Charlie la 375 000 6 E: Nunnia ja konnia pe 370 000 7 Rikosraportti ti 354 000 8 Voitto kotiin! ma 302 000 9 Urheilu-uutiset su 285 000 10Kuuden uutiset la 278 000 11Pulkkinen ma 270 000 12UEFA Champions… ke 249 000 13Palaneen käry su 236 000 14Myöhäisuutiset… ke 224 000 15E: Sopimuksia la 220 000 16Dawson's Creek su 218 000 1770´s Show ma 215 000 184D: Aids-lapset to 205 000 19Helvetin naapurit ke 202 000 20E: Mad Max 3… la 196 000 NELONEN 20:n kärki viikolla 43. 23.06 Novosti po-russki. 20.55 TV5 l'invite. 11.33 Keskipäivän katsaus. 15.00 Bytesize. 16.10 Tryckkokaren. 22.10 Maailmanpyörä matkalla Venäjän pohjoisessa. 12.00 Nyheter. 18.10–18.40 Plus. 23.00 Journal TV5. 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.15 Österbottnisk morgon. 07.15 Kaksin aina kaunihimpi. 00.05 Iltatähti. Suora. 1.45 Spejaren. 21.00 Metalliliitto. Kansakunnan kohtalo näyttää olevan terveissä kantimissa, mutta sitten rakkauden yli humahtaa kohtalon karttu. What’s new. Kivekäs toteaa, että ehkä he ovat tottelevaisia eivätkä enää kyseenalaista. Elämää laidasta laitaan. Sähköpostilla: kokkola@radio967.com. 10.03 Tänään kymmeneltä. 16.00 Nyheterna och vädret. 21.00 Uutiset. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 17.05–17.50 Märkt för framgång. Ja tutkijoiden mukaan kielen mukana tulee myös sen sisältämä maailmankuva. 19.01 Skymningssagor. 12.15 Päivätori. 5.30 Journal des Journaux. 07.30 Alueuutiset ja sää. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 18.00 Moottoriurheilu: Start Your Engines -makasiini. 06.33 Aamulennolla. 13.10 Päivätori. TV2 klo 19.00 Mies joka inhoaa systeemiä Hullissa Koillis-Englannissa asuva Kevin, 35, ei ole ollut päivääkään kiinteässä työsuhteessa missään. 23.09 Valoa ikkunassa. 18.59 Nyhetstimmen. Amerikkalainen nuorisosarja. Kivekäs perustelee ratkaisuaan sillä, ettei hän halua tukea instituutiota, joka pakottaa ihmisiä tekemään väkivaltaa. 18.05 Beverly Hills. 21.55 FAX viihdeuutiset. 21.35 Skilda världar. 5555 TV2 klo 22.25 Lassi Kurkijärvi Vakaumuksen mies. 19.10 Kulttuuriuutiset. 18.05 Pyramide. Työpaikkatoivekonsertti. 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Vi firar i dag.Hälsningar och önskemusik -tfn 06-3200 200 fax 06-72 45 200. 18.00 TV5 Infos. 11.00 Pyöräily: Rata-ajon MM-kilpailut Englannin Manchesterista. 22.00 TV5 Infos. 10.00 Uudet levyt. Tyttöystävä-psykiatri Jeanne Tripplehorn jää haavanlehtenä heilumaan. 15.00 Golf: US PGA Tour, National Car Rental Classic, Buena Vista -järveltä. 19.20 Bob och Bobek. Liikennesää 15.30. 19.25 Musiikkiuutiset. 11.15 Glamour. 17.05 Iltapäivän terassi. 07.15 Aamulennolla. 20.00 Bytesize. Päivän kysymys. 12.30 Santa Barbara. 11.30 Kansanmusiikkia vanhoilta äänitteiltä. 7.15 Journal des Journaux. 23.03 News in English. 21.04 Kovan päivän ilta jatkuu. 11.00 Journal TV5. 08.30 Alueuutiset ja sää. Ankeus ei kuitenkaan ole katsojan silmässä eikä hänen syynsä. Kieli ei ole viaton instrumentti vaan todellisuuden tuottaja. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Päivän pakina. 16.00 Nyheter. Huomisen sää 16.30 ja 17.30. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Päivän ajatus 11.45. 09.05 Maakuntaradio. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.35 Österbottnisk morgon 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.10 Österbottnisk morgon 07.30 Regionala nyheter 07.35 Österbottnisk morgon 07.50 Dagens fråga. 0.50 Cracker. 20.30 Autourheilu: Kausikooste Euroopan kuormuricupista. Saadakseen edelleen viikoittaisen työttömyysavustuksensa Kevinin on osallistuttava peliin, jota Dokumenttiprojekti: Vihollisen leivissä kuvaa. 02.00 Yöklassinen. 14.40 Oprah Winfrey show. 07.15 Maakuntaradio. 23.00 Nyheterna. Otso Kivekäs (edessä keskellä) menee mieluummin vankilaan kuin armeijaan tai siviilipalvelukseen. 1.25–1.40 Mer än bara ord – Bibeln i vårt kulturarv. Tuotanto: Citytv Production. 10.55 Urheiluradio. 45 minuuttia esittää Kurskin upseerin lesken Olga Koleshnikovan haastattelun. Tapausta tutkimaan komennettu poliisi Douglas sekoaa kenttähommissaan viileän lainvartijan ja hiessä kylpevän ensirakastajan kaksoisrooliin. 2.00 Night Videos. 12.25 Over to you. 23.00 Uutiset. 18.00 UpTeekki. 12.55 Herrskap och tjänstefolk. 14.00 Mitt i maten. 21.00 Local Hero – byns hjälte (GB 1983). Liikennesää 9.30. 23.15 Lokala nyheter. 14.00 MTV Data Videos. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. Taas väläyttää Sharon Stone muutakin kuin hymyään ja saa Michael Douglasin aataminomenan pomppaamaan puoli volttia kerien. 13.00 TV5 Infos. 18.50 Merisää. 00.00 Radiomafia Live! 01.00 John Peel. Stone on sekä miesten että naisten likellä viihtyvä, ankarasti bailaava miljonäärikirjailija, joka kenties on viuhuttanut tappavasti jääpiikkiä yhden hekumansa hetkellä. 19.10 Vad är det vi ser. 18.05 Luonto-Suomi. 16.30 Alueuutiset ja sää. Ilonsa katajainen kansamme repii kyyneleet silmissä suomalaisesta tangosta (Estradilla: Kuninkaallinen kohtaaminen) tai oletetusta huumorista (BumtsiBum! ja Iltalypsy). 07.50 Merisää. 06.00 Uutiset ja sää. Huumekierteitä. 6.05 TV5 l'invite. 15.25 Glamour. Moni laite on niin heikkotehoinen, että käyttäjän pitäisi istua yhtäjaksoisesti monta tuntia nenä kiinni valaisimessa. 12.15 Glimpses of Cambridge. 16.10 Maakuntaradio. 17.30 Svampar, soppar, porcini. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät Ile Jokinen kumppaneineen aamun ajankohtaisten ilmiöiden ja ihmisten kimpussa. 0.40–1.40 Manfred Honeck. 23.25 Sporten. 55 (101 min). 09.00 Tiedeuutiset. 20.55 FAX viihdeuutiset. Prahan kapitalisminvastaiset mielenosoitukset saattoivat harhauttaa uskomaan, että aktivismi on vain rähinöintiä ja anarkismi kivienheittelyä. 19.00 Tennis: WTA Turnaus Saksan Leipzigistä. 21.55 Urheiluradio. 9.30 Magellan Hebdo. 07.33 Aamulennolla. Hän uskoo horjumatta rauhanaatteeseen. 18.05 Regionala nyheter. Ruotsin tv 2 7.30–10.30 Rapport morgon. 14.00 Purjehdus: Sailing World -makasiin. 16.45 Journal TV5. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Alueuutiset ja sää. 17.27 Keski-Pohjanmaan uutiset. 09.50 Kuukauden tähtitaivas. 555 (125 min). Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 2.00–2.30 Kalliohypyt: Maailmancupia Hawajin Kaunolusta. Tfn 06-3200 200. 09.00 Susanna. Katsoja kun valitsee annista, jonka joku muu valitsee. 07.00 Uutiset ja sää. 15.30 Regionala nyheter 16.15 Österbotten i dag. 20.30 Nya tider. MTV3 klo 20.00 Kulttuurierot syntyvät kielen oppimisessa Ruotsalaislapset oppivat toimintaa kuvaavia verbejä. 19.30 Kannan. 12.05 Santa Barbara. Lisäksi 45 minuuttia -ohjelma näyttää, millainen työpaikka Kursk oli, ja millaisia miehiä sillä palveli. 15.05 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 22.55 Aktuellt. 19.00 Simpsonit. 2.35 Kvinnofängelset. 16.30 Jyrki. Englantilaiset nimeävät esineitä. 19.30 Ystäväni avaruudesta. Robin Williamsin tähdittämä amerikkalaiskomedia avaruusolennosta, joka on lähetetty maahan tutkimaan ihmisten tapoja. 08.00 Uutiset ja sää. 14.30 Lilla Magasinet. 15.30 Alueuutiset ja sää. 13.55 Pätkä. Miksi silmälääkärit kehottavat varovaisuuteen kirkasvalolamppuja käytettäessä. 2.00 TV5 Infos. 19.00 Bolibompa. Tauno Palo on palavasieluinen, nuorsuomalainen tuomari Robert, sisäkkö Justiinaa esittävä Regina Linnanheimo puolestaan liki maata viistävine palmikkoineen kuin kukkaan puhkeava Suomi-neito. 18.25 FAX viihdeuutiset. 19.00 Journal TV5. 15.30 MOPO. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. pitäisikö suden saada oma asianajaja käräjille. 13.00 STT:n uutiset. 18.50 Kuukauden tähtitaivas. 22.00 Nordic Top 5. 2000 Radio & TV 23 TVTV! 06.00 TVTVWEB. TV-maailma 16.15. 11.03 Keskipäivän taiteilija: englantilainen baritoni Simon Keenlyside. Mutta kiihkeästihän Paul Verhoevenin ohjaama kissa ja hiiri -leikki yhä pyörii. 21.30 Dagens namn. 23.00 Seinfeld. Tv 4 Nordisk 7.00 Nyhetsmorgon. 7.00 Journal TV5. 21.50 Merisää. 18.30 Questions pour un Champion. 20.20 Kovan päivän ilta. 00.00 Uutiset ja sää. 19.15 Iltahartaus. protokeskustelussa on yhteinen elämyspohjamme. 06.10 Hartaita säveliä. 09.33 Aamulennolla. 1.30 Soir 3. 22.30 Making the Video: Ricky Martin. 07.00 Uutiset ja sää. 12.03 Brynolf Bond. 22.30 Singel. Musiikkia. 19.15 Go'kväll. 23.00 Kerhon isäntänä Matti Konttinen. 18.00 Uutiset. 14.52 Taukojumppa. 20.00 Voxpop. 19.15 Quai Nr. 10.00 Uutiset 11.00 Uutiset 12.00 Päivän kysymys 13.00 Uutiset. Elämme tämän vaiheen jälkeen loppuikämme sanojen maailmassa, joka koetaan voimakkaammin kuin esineiden maailmaa. Harmaata ja tylsää Kovin on Suomen kansa vakavaa ja jäyhää, kun sen olemusta tarkastelee tv-mieltymysten perusteella. Puskaradio. Wuolijoki kuvaa naista, jonka elämä takoo lujaksi, mutta Särkästä ei ollut tässä vaiheessa moista otusta kuvaamaan. 23.45 Vinnare: V64. 11.35 Päivätori. 21.20 Wilanowin Vanhan musiikin kesäakatemia Varsovassa. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 24.00 Nyheter från SVT24. Aamun herättäjä. 3.30 Mediterraneo. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Uutiset. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 19.10 Lokala nyheter. 18.00 Uutiset 18.30 Musiikkia tauottomasti aamuun asti Kopun syyssää tunnin välein alkaen kello 6.30. Turpakäräjät 15.50. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 19.55 Urheiluradio. 11.45 Viikon esitelmä. 10.03 Bahia. 18.55 Urheiluradio. 7.30 Telematin. 16.00 Moottoripyöräily: Roadracing GP Australian Phillip Islandilta. 12.00 Uutiset ja sää. 14.00 TV5 Infos. 21.00 Skilda världar. Palvelualalla tapahtunutta 14.15. Puolivälierät. 15.15 Reportrarna. Prisman ranskalaissarja Lapsesta on kysymys etenee tänään toiseen osaan, jonka aiheena on puhe. 23.20 Vädret. 17.10 Klassista kiireettä. Levyuutuudet 15.00 Uutiset 15.30 Katureportteri 16.00 Uutiset 16.15 Hockey Radio 17.00 Uutiset Tähtihetket. 15.00 Journal TV5. Työpaikkatoiveet 12.30. 20.00 Beverly Hills, 90210. 13.05 100% Questions. 11.45 Mer än bara ord – Bibeln i vårt kulturarv. 11.00 Uutiset. 13.30 Uppåt väggarna. 22.00 Uutiset ja sää. 13.10 Musiikkistudiossa: suomalaista impressionismia. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 09.05 Aamulennolla. 16.10 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 07.50 Merisää. Aika ja lukuisat jäljitelmät ovat hiukan verottaneet viime vuosikymmenen alun kohujännärin hätkähdyttävyyttä. 15.00 Kulttuuriuutiset. 3.50–3.55 Nationalsången. Japanilaiset oppivat puhumaan kohteliaan runollisesti. 18.50 Uutiset. Stanin oikeudenkäynti. 14.55 Urheiluradio. 16.00 Rugby: France – Japon (match test). 13.30 Anne Sofie von Otter muusikkoystävineen Lontoon Cityn kesäjuhlilla. Tuoreimmat uutiset tasatunnein, alueittainen sääennuste klo 7.30 ja 8.30, talousuutiset 7.53 ja 8.53. Radio Pooki 90,9, 95,0, 100,5, 100,1 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista Uutiset 7.00, 8.00 ja 9.00 10.00 Päivästudio Uutiset 10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 11,13,15,17,19 ja 20 Vuosituhannen sankarit 14.45 Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05 Toiveiden tunti 15.10 Talousuutiset 17.30 Raahe tiedottaa 17.45 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 6.30 Radio Kokkola herättelee keskiviikkopäivään. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. 17.33 Löptid 18.30 DDR 20.00 Tonic 22.00 De Pardy 23.00 Femstjärnigt 00.00 Nattradion. 12.15 Maakuntaradio. Viestin hinta on 5 mk. 23.15 Louise et les marches. Ihmisiä ikivihreissä. 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 12.45 Merisää. 21.00 Top Selection. 5555 TV1 klo 18.36 Kari Salminen Oikeutta susille Punaisessa langassa susien puolustaja Erkki Pulliainen pohtii Maarit Tastulan kanssa mm. Ruotsin tv 1 11.15 Livskraft. 15.05 Iltapäivän terassi. 18.00 Nyheter från SVT24. Tässä ns. TV 5 6.00 TV5 Infos. 16.10 Iltapäivän terassi. 10.00 TV5 Infos. 16.55 Urheiluradio. 13.00 Ratsastus: Samsung Nations Cupia Roomasta. 22.40 Sportnytt. 15.30 Late Night with Conan O’Brien. 15.00 Olga K. Tuotanto: ChumCity/Kanada. 18.30 Media Television. 00.05 Yöklassinen. TV1 klo 14.20 Pekka Eronen Kivekkään jäähyväiset aseille TV2:n Dokumenttiprojektin Aktivisti esitetään oivaan aikaan. 23.00 Regionala nyheter. 18.55 Keno. 18.00 Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 22.00 Uutiset ja sää. Laajassa testissä ovat mukana myös päässä pidettävä kirkasvalokypärä, syksyn salkkumallinen uutuus sekä laite, joka simuloi kesäaamun auringonnousun linnunlauluineen kaikkineen! Ekoisti tutkii myös, ketä ovat ympäristörikolliset, ja miten vesivessat voitaisiin korvata. Juttuja kotimaasta ja maailmalta, lehtikatsaus ja kuulijakilpailuja. 13.30 Journal de France 3. 13.00 Lunchnyheter från SVT24. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.00 n3tv. 16.00 European Top 20. Otteet ovat rivakat, mutta Stonen ja Douglasin aikanaan puhuttaneet seksikohtaukset näyttävät tänään kumman yksipuolisilta, kuin yksissä sessioissa filmatuilta. 07.53 Aamulennolla. Tunteita, elämyksiä, kokemuksia. 13.33 Keskipäivän katsaus. 15.15 Les carnets du bourlingueur. Näkemisen lahja. 08.33 Aamulennolla. 22.00 Pyhimys. Vuosituhannen sankarit 8.00 Uutiset 9.00 Uutiset. 13.33 Päivätori. 13.08 Sää. 13.08 Sää. Terveiset ja toiveet 21.03. 21.30 Seriestart: Dinosauriernas tid. 2.05 Louise et les marches. What’s next. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Turpakäräjien päivän istunto 16.40. Ranskalaislapset kuvailevat vaikutelmiaan. Yli kaksi kertaa pitempää siviilipalvelusta hän pitää rangaistuksena aseistakieltäytymisestä. 19.00 Aktuellt. 15.05 Maakuntaradio. 7.00 Uutiset 7.45 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 7.05 Aamuhartaus; toim. 19.30 Lontoon Proms-festivaalit 2000. 11.40 Köket. Tosin eräs turkulainen syyttäjä toteaa ihmisoikeuksista, ”ettei tällaisillä huokauksilla ole ennenkään maailmaa parannettu”. 17.05 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 11.00 Pressiklubi. 050-346600. 11.00 Uutiset. 20.30 Rapport. 23.30 Mikko Pettinen Organization soittaa. 21.30 Journal France 2. 14.03 Alivaltiosihteeri. 14.00 Uutiset. Oppiminen on nopeampaa kuin koskaan sen jälkeen. 14.00 Nyheterna och vädret. Rehellinen dokumentti saattaa ärsyttää, mutta pakottaa terävillä kysymyksillä näkemään asioiden toisen puolen. Tekstiturpa, Turpakäräjien tekstiviestit 10.15, puh. Internet televisiossa, sääja ohjelmatietoja. Kivekäs pohtii perheensä ja ystäviensä kanssa sitä, miten totaalikieltäytyminen voi vaikuttaa työhönottoon ja miksi armeijan suorittanut ihminen olisi parempi työntekijä. 15.00 Regionala sändningar. 22.05 Faits Divers. 17.27 Alueuutiset ja sää. Robert nai Helsingissä hekumallisen laulajattaren, ja Justiinalle lankeaa se sama osa kuin liki jokaiselle vanhan Suomi-leffan piikatytölle. 16.15 Ingenting är heligt (USA 1937). 17.55 Tähtihetki. Lähetä viesti numeroon: 17105. 0.40 Sjätte dagen. 15.50 Middagstipset. 13.50 Middagstipset. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Tulevaisuuden kannalta olennaisin kehitysvaihe alkaa puolentoista vuoden jälkeen, jolloin lapsi omaksuu muutamassa kuukaudessa kielen. 12.35 Entrada Espanola. 16.38 Iltapäivän terassi. Sanavarasto laajenee kymmenistä tuhansiin. 08.15 Maakuntaradio. 09.00 STT:n uutiset. Toinen esitys. 09.03 EKsplorer. Tapahtumissa mukana. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 13.08 Sää. TV2 klo 21.40 1 Tv-uutiset ja sää ti 1 147 000 2 Urheiluruutu ti 952 000 3 Kotikatu to 685 000 4 Uutisvuoto la 670 000 5 Jäähyväiset ti 612 000 6 Tiikeriäidin elämää la 606 000 7 A-studio ma 601 000 8 Iltalypsy la 599 000 9 Maailman ympäri pe 555 000 10Pokka pitää su 490 000 11MOT ma 454 000 12A-talk ke 445 000 13Komisario Frost la 444 000 14TV-uutiset su 387 000 15A plus to 383 000 16Kuningaskuluttaja ti 370 000 17Hotelli Sointu la 346 000 18Matkalla dinos… to 339 000 19Ben Furman ma 314 000 20Iltalypsy to 309 000 TV1 1 Tuttu juttu show to 839 000 2 Viikonlopun sää to 754 000 3 Ajankohtainen kak. Vesa Majanen Stone kiehauttaa poliisi Douglasin Basic Instinct – vaiston varassa (1992) esitetään uusintana. TV2 klo 23.00 Kurkistus Kurskiin Venäläisen ydinsukellusvene Kurskin onnettomuudessa elokuussa kuoli 118 miestä. 19.25 Vädret. Chuckien paluu. 20.55 Urheiluradio/V5-rivi. 07.53 Maakuntaradio. 21.03 Vikinglotto. 15.35 Iltapäivän terassi. 05.50 Merisää. 19.10 Varrella virran: Uhanalaiset ja Ekolokero. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Österbottnisk morgon. Opiskelija istuu luennoilla kuuntelemassa etiikkaa ja moraalia, kertoo näkemyksiään yhteiskunnasta – ja joutuu vankilaan totaalikieltäytyjänä. Amerikkalainen talk show. 14.10 Nya tider. 11.00 TVTV! chat. 1.00 The Late Lick. 09.04 Sää. 1. Aika vähän mielikuvitusta siihen nähden, että jotain paheellisen seksin jumalattaria ollaan olevinaan. Päivän kysymyksen vastaus. 13.30 Alueuutiset ja sää. 08.55 Urheiluradio. Ranskalaisen runolliseen tapaan dokumentissa kerrotaan, että aluksi lapsi puhuu kaikkia maailman kieliä. 15.30 Keski-Pohjanmaa uutiset. Yllättävältä tuntuu tarina siitä, että kaikki aktivistit päätyvät suojelupoliisin kirjoihin, mikä estää pääsyn korkeaan asemaan tai lentokentän siivoojaksi. 14.00 Uutiset. 9.00 Journal Radio-Canada. www.radiolinja.fi/turpakarajat 14.00 Hanski Kinnunen Uutiset tasatunnein. 18.03 Tekniikan ajankohtaisohjelma Radiaattori. 21.00 Mitt i naturen. Kohti keskipäivää. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. Rinta rottingilla laususkelevat henkilöt jäävät kovin etäisiksi. 12.50 Songmachine. 10.05 Zig Zag Cafe. 19.00 MTV: New. 16.10 Köket. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Samaa sarjaa edustaa supersuosittu Salatut elämät. Kieli taas on älyllisesti yhteisön jäseniä yhdistävä mutta myös sen muista erottava työvälineistö. Kuuntelijakommentit, liikennetiedot ym. 22.00 Aktuellt. 17.30 That '70s Show. Amerikkalainen talk show. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Myös kirkasvalolaitteiden markkinointi osoittautui varsin villiksi: eräs valmistaja väitti laitteensa jopa estävän syöpää sekä parantavan riisitautia ja parantavan kouluarvosanoja. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.00 Uutiset. 07.50 Aamuhartaus. 17.00 Musiikkiuutiset. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 Morgonshow 09.00 Nyheter. 14.03 Tänään iltapäivällä. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 18.00 Expedition: Robinson. 06.25 Nousutahdit. 07.15 Huomenta Keksi-Pohjanmaa. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 21.00 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa Keniasta. 22.30 A-ekonomi. 11.30 Maakuntaradio. 24.00 Autourheilu: Cart -luokan FedEx mestaruussarjaa Fontanasta, USAsta. 22.55 FAX viihdeuutiset. Tätä ”kieltä” puhuvat aluksi kaikki lapset. Keskusteluohjelma ”Nokakkain”. Kuva: TV2 – Tiedotus Tehoavatko kirkasvalot. 23.10 Dokument utifrån special: Vem får betala. 16.36 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 08.15 Aamulennolla. 15.00 Uutiset. 15.35 Keski-Pohjanmaan keskiviikkostudio. 09.04 Sää. Dokumentti keskittyy Otso Kivekkään tarinaan. 5.00 Journal RDI. Ansaan houkuteltu Stanley vangitaan ja asetetaan syytteeseen 100 planeetan tuhoamisesta. 14.05 Temps Present. 23.00 Bytesize. 20.00 Jeopardy!. 0.10 Dokument utifrån special, forts. 17.05 Maakuntaradio. 11.15 Quai Nr. 12.55 Urheiluradio. 1. 12.05 Merkkituote: Musikaali. 4.05 Fax culture. 18.00 Select MTV. Naisen elämää 11.15. Aktivistin näkemys nojaa YK:n ihmisoikeusjulistukseen, jota Suomen asepalveluslain on todettu rikkovan. 07.40 Hartaita säveliä. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.50 Merisää. Kun viestintä perustuu muotoihin, väreihin ja nuottiin, se ei vielä ole merkitysten ja kognition orja. 21.00 Journal Suisse. 18.45 Nyhetstecken. Aktivistin matkassa katsotaan myös, kun nuoret osoittavat mieltään Kosovon sotaa vastaan ja Tampereen EU-kokouksessa. Vieraina Joshua Jackson, Artie Lange ja Malachy McCourt. 00.00 Uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 09.30 Alueuutiset ja sää. 15.10 Anneli Tempakan paletti: 16.00 Uutiset ja sää. 20.03 Urheiluradio. 20.10 Regionala nyheter. 17.00 Uutiset. Eletään autonomian ajan loppuvuosia, jolloin suomalaisuuden aate sytytti kansaa vastarintaan. Nelonen klo 21.00 Tuomari Tauno ja Suomi-neito Eteenpäin elämään (1939) on SF-pomo Toivo Särkän paatoksellinen sovitus Hella Wuolijoen (eli ”Juhani Tervapään”) Justiina-näytelmästä. What’s now. Novakino û vuokravideouutuus esittelyssä 18.15. 1.00 Journal Belge. Siinä sitten jankataan, ajetaan autolla lujaa ja rojahdetaan jokusen kerran hetekalle. 16.10 Ajassa liikkuu. Kieli muokkaa perustavanlaatuisesti suhdettamme maailmaan. 17.30 Nyheter. 16.40 Sunset Beach. 0.25 Inte bara morsa. MediaTV luotaa uuden median, mainonnan ja modernin tiedonvälityksen maailmaa. 4.00 TV5 Infos. 12.15 Kuuma linja (06) 8220 988. Illan sää 11.30, 13.30. 23.25 Musikbyrån. 13.10 Keskipäivän katsaus. 08.15 Helmenkalastajat
VOITEITA ÖLJYSÄILIÖT KUNTOON huonokuntoinen öljysäiliö – riski ympäristölle – vastuu öljyvahingosta on aina omistajalla • tyhjennykset • puhdistukset • tarkastukset • korjaukset takuutyönä, ps. Morrin mukaan tämän syksyinen rokotevaje on "sesonkilääkkeen" kysynnän ja tarjonnan tavanomaista aaltoliikettä. Suomessa samaan pääsy vaatii töitä, sillä täällä markkinoita hallitsee ylivoimaisesti Orionin Burana. Kuva: Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen. KESKIVIIKKONA 1. Markkinointipäällikkö Ulla Haltia Bayer Oy:sta kertoo, että uuden sopimuksen myötä tuotteiden myyntiin ja markkinointiin saadaan lisää tehoa, kun esittelijöiden määrä lisääntyy. Kansanterveyslaitoksen mukaan oleellista on se, että riskiryhmät, kuten sydän-, diabetesja astmapotilaat ovat saaneet rokotteensa. Poliisin mukaan onnettomuuden syistä ei kuitenkaan vielä tiistaina ollut tarkkaa selkoa. Sen myynti on vajaa neljännes Buranan markkamääräisestä myynnistä. 3, KOKKOLA, P. Palautus on nostettavissa 30 päivän kuluessa mistä tahansa Postin omasta toimipaikasta. Sekin on Orionin valmiste. Vaikka ennalta suurempaa rokotetarvetta ei näytä riskiryhmien osalta syntyvänkään, meillä rokotteita on vielä jonkin verran varastossa, Kansanterveyslaitoksen laboratoriojohtaja Tapani Kuronen huomauttaa. Seuraavana on monikansallisen SmithCline-Beecham Panadolillaan. Kolmantena on Disperin. Harvinainen onnettomuus Noin 250 kaasupulloa kuljettanut rekka syttyi palamaan, ja palo levisi nopeasti myös toiseen rekkaan. karhunputket, purasruoho, jänönvihma, rantayrtti, pikkuruskus ja pajun kuori sekä neljä vähemmän Suomessa käytettyä valmistetta, joilla ei ole suomenkielistä nimeä. Yhteisvastuukeräys ennätykseen HELSINKI (STT) Monikansallinen lääkeyhtiö Bayer yrittää lisätä Aspirinin ja muiden itsehoitolääkkeidensä myyntiä Suomessa. 460 880 LOPPUUNMYYNTI ALKAEN 1.11., JATKOAIKA KESKIVIIKKONA JA TORSTAINA 9.30-19.00 KALAJOEN VAATEHUONEESSA KOKO VARASTON uusissa tiloissa Valtakatu 1 (OP:n liiketalo) Kannus puh. 831 2859 AVOINNA: ma-to 9-18, pe 9-19, la 9-1 SUKSIA rukka R HIIHTOPÄIVÄ VARUSTE-ESITTELY KESKIVIIKKONA 1.11. Veronpalautusten maksukäytäntöön muutos Essi Kähkönen HELSINKI (STT) Syksyn influenssarokotteet ovat loppuneet lääketukuista ja paikoin myös apteekeista. Rekan lastina oli happea, typpeä ja asetyleeniä, argonin ja hiilidioksidin seosta sekä muutamia pulloja vetyä. Suomen Bayer on tehnyt tuotteidensa myynnistä apteekeille sopimuksen Leiraksen kanssa. sarja SISÄTILALÄMMITTIMET alk. Valtaosa keräyksen tuotosta, 15 miljoonaa markkaa, ohjataan Kirkon ulkomaanavun kautta Bangladeshin, Etiopian ja Perun lapsien hyväksi. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 27 prosenttia. Rokotetarpeesta kertoo kuitenkin se, että mikä meille yhdestä apteekista palautuu, lähtee samana päivänä toiselle, Morri huomauttaa. Tien korjaaminen kestää todennäköisesti pitkälle iltapäivään. Tilinumeroton palautuksen saaja voi nostaa rahansa vain Postin toimipaikoista eikä enää Leonian konttoreista. Flunssarokotteet loppuneet Riskiryhmien rokotetilanne hallinnassa HELSINKI (STT) Talven flunssa-aallosta odotetaan sen verran lievää, että influenssarokotteiden vaje tuskin kolahtaa pahaan saumaan. Sen verran lääketukut ovat tilanneet rokoteannoksia ulkomailta, Suomessa influenssarokotteita ei sen sijaan valmisteta. Asetyleeniin liittyvän räjähdysvaaran vuoksi liikenne ohjattiin kulkemaan osin vanhaa kolmostietä, osin Lempäälän kirkonkylän kautta. Lääketukku Oriolan myyntiosastolta kerrotaan, että soittoja on tullut, mutta mistään paniikista ei ole kyse. Onnettomuus tapahtui kello yhden aikaan yöllä noin kilometrin päässä moottoritien Lempäälän liittymästä Helsinkiin päin. Tulipalon ja räjähdysvaaran vuoksi tie suljettiin liikenteeltä koko päiväksi. 398,q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q Palvelemme ma–TO 9.30–17.00 pe 9.30–18.00 la 9.30–14.00 Kalajoki, Forum puh. joulukuuta. Asetyleenipulloja oli lastissa Holmlundin mukaan 39 kappaletta. En muista, että sellaista olisi tapahtunut 30 vuoteen, sanoo Holmlund. Yksityishenkilöt ehtivät ilmoittaa uuden tai muuttuneen tilinumeronsa verohallintoon kirjallisesti 10. 866 2200 ma–to 9.30–18.00, pe 9.30–19.00, la 9.00–15.00 KUVAN LUHTA TAKKI TARJOUS! miehille -50 % 150,NEULEITA norm. Lisätietoja saa Postin maksuttomasta palvelunumerosta 9800 7100. – On mahdollista, että kaasurekan kuljettaja on kurkottanut radiota kohti ja hänen huomiokykynsä on hetkeksi herpaantunut, sanoo vanhempi konstaapeli Kari Koppanen Lempäälän poliisista. Kymmenen rohtoa lääkevalmisteeksi LEMPÄÄLÄ (STT) Kaasupulloja kuljettanut rekka ja toinen kappaletavarakuormassa ollut rekka törmäsivät tiistain vastaisena yönä uudella Helsinki–Tampere-moottoritiellä. marraskuuta mennessä. Kaasujen palaminen aiheutti useita voimakkaita räjähdyksiä. Viruskannassa ongelmia Yliproviisori Anne Junttonen Lääkelaitokselta kertoo, että tämän hetkinen rokotevaje apteekeissa on noin 7 300 annosta. Veronpalautukset maksetaan 5. 298,PAITOJA norm. Kokkolassa ASIAKASILTA ASIAKASILTA ASIAKASILTA Kokkola, Isokatu 14 Palvelemme klo 21.00 saakka TALVIKENKÄVALIKOIMA PARHAIMMILLAAN ARVOTAAN KESKIVIIKKONA 500,500,500,LAHJAKORTTI POHJANMAAN AUTOILIJAN TALVEEN! KUSTAA ADOLFINK. Esimerkiksi Etiopiassa tuetaan maaperänja vedensuojeluohjelmia ja Bangladeshissa perheviljelmien kehittämisohjelmaa. Se tulee voimaan ensi vuoden alussa. – On hyvin harvinaista, että syttyy tulipalo kuten nyt Lempäälässä. Tampereelle matkannut kaasupullorekka oli horjahtanut tieltä pientareelle, ja takaa lähestynyt toinen rekka törmäsi siihen. 3, KOKKOLA, P. Rokotteeseen käytetään kolmea eri viruskantaa ja nyt näyttää siltä, että yhden viruskannan valmistaminen on jostain syystä epäonnistunut, Junttonen mainitsee. Useimmissa tapauksissa uhkaavasta tilanteesta – esimerkiksi kaasurekan ojaanajosta – on selvitty säikähdyksellä. Aspirin on vasta neljäntenä. Kesy aalto HELSINKI (STT) Kirkon jokavuotinen Yhteisvastuukeräys ylsi tänä vuonna ennätystulokseen, yli 31 miljoonaan markkaan. MARRASKUUTA 2000 998,Rantakatu 9, puh. Kaasurekka syttyi tuleen Helsinki–Tampere -moottoritie jouduttiin sulkemaan liikenteeltä Rekkaonnettomuuden vuoksi Helsingin ja Tampereen välinen moottoritie jouduttiin sulkemaan. 870 056 ke–pe KAIKKI KAIKKI KAIKKI TEKSTIILIT TEKSTIILIT TEKSTIILIT RUNSAASTI RUNSAASTI RUNSAASTI LEVYTARJOUKSIA LEVYTARJOUKSIA LEVYTARJOUKSIA UUTUUKSIA UUTUUKSIA UUTUUKSIA Terv etulo a tutu stum aan ! Kah vitar joilu ! ALE LE TEHTAANKATU 4. Muutos koskee kaikkien verojen palautuksia kuten esimerkiksi henkilöasiakkaiden veronpalautuksia, arvonlisäveron palautuksia ja yhteisöjen ennakonpalautuksia. Riskiryhmien rokotetilanne on sen sijaan hallinnassa ja rokotteita riittää jatkossakin, Kansanterveyslaitos vakuuttaa. 8318266 www.varaosavalitys.com MOOTTORILÄMMITTIMET alk. Posti lähettää palautuksen saajalle tiedon nostettavissa olevasta palautuksesta postiosoituksen saapumisilmoituksella. Lääkeluetteloon on lisätty myös 140 lääkeainetta. 50-vuotisjuhlavuoden keräyksen tilitys luovutettiin sen suojelijalle tasavallan presidentille Tarja Haloselle tiistaina. Oriolan toimitusjohtajan Seppo Morrin mukaan Oriola on myynyt apteekkeihin tälle syksylle noin 125 000 annosta rokotetta, mutta lisää on enää tuskin saatavissa. Korjaustöihin keskiviikkona Rekat ja kaasupullot paloivat aamuyön, ja Lempäälän ja Valkeakosken palomiehet odottelivat palon sammumista noin 300 metrin turvaetäisyyden päässä. Bayerin mukaan Aspirin on Euroopan käytetyin särkylääke. HELSINKI (STT) Veronpalautusten maksaminen niille henkilöille, jotka eivät ole ilmoittaneet verohallinnolle tilinumeroaan, muuttuu marraskuusta alkaen. Yö oli sateinen ja tien pinta märkä. Lääkelaitoksen mukaan rokotteita välittävät lääketukut Tamro, Oriola sekä KD-tukku ovat tilanneet ulkomaisilta lääkevalmistajilta uusia eriä, mutta niiden toimittaminen on viivästynyt. Rekassa olleet kaasut eivät ole myrkyllisiä. Projektin tavoitteena on kehittää kymmenessä seurakunnassa vanhemmuutta tukevia toimintamuotoja sekä sijaishuoltoon että ehkäisevään lastensuojeluun. Junttosen mukaan kyse on puhtaasti tuotannollisista ongelmista, tulevan flunssan ärhäkkyydestä tilanne ei hänen mukaansa kerro mitään. PUH. 8318266 VARAOSAVÄLITYS KY KUSTAA ADOLFINK. Rekkojen kuljettajat ja ensihälytyksen vastaanottanut palotarkastaja loukkaantuivat lievästi. 873 707 Kannus, puh. Savukaasuja lukuunottamatta onnettomuudesta ei siis aiheudu ympäristöhaittoja. (08) 378 790 0400 222 417 0400-691 876 KYSY SYYSETUA! Kahvipannu lämpimänä koko päivän! ke 1.11. Aga Oy:n turvallisuusja ympäristöpäällikön Ingvar Holmlundin mukaan kaasulastissa olevia rekkoja joutuu liikenneonnettomuuteen varsin harvoin, kerran tai pari vuodessa. säiliössä oleva öljy ei haittaa tarkistusta p. Lääkeluetteloon on otettu mm. Kotimaan kohde on lastensuojelua kehittävä Toivo ja Ilona -projekti, jolle luovutetaan 5 miljoonaa markkaa. Rokotteita varattiin tälle vuodelle noin 320 000 kappaletta, eli saman verran kuin viime vuodelle. 450,Täyd. – Minun käsitykseni on se, että aika iso osa apteekeista joutuu myymään ei-oota. 299,-LÄMMITYSJÄRJESTELMÄT! -KAIKKI TALVIVARUSTEET EDULLISESTI! ! Luettavaa aamusta iltaan. KLO 15.00-20.00 PAIKANPÄÄLLÄ TEHTAAN EDUSTAJAT PUVUT + ALU-ASUT HIIHTOKENGÄT SAUVAT YM. Tiistain mittaan palomiehet ja poliisit etsivät kaasupulloja onnettomuuspaikkaa ympäröivästä maastosta ja jäähdyttivät aluetta. joulukuuta alkaen. Räjähdysvaaran vuoksi aluetta on määrä ryhtyä raivaamaan vasta varhain keskiviikkoaamuna. Bayer yrittää lisätä Aspirinin myyntiä HELSINKI (STT) Kymmenen uutta rohdosvalmistetta on otettu mukaan uuteen lääkeluetteloon eli niiden myyntiin tarvitaan siirtymäajan jälkeen lääkelaitoksen lupa. Bayer vastaa jatkossakin itsehoitovalmisteidensa muusta markkinoinnista ja mainonnasta. Mikäli tilinumeroa ei ilmoiteta, palautuksen saa Postin kautta noin viikkoa myöhemmin eli 13. – Vuosittaisten influenssarokotteiden sisältö on Maailman terveysjärjestön WHO:n määräyksien mukainen. Asetyleeni on räjähdysherkkää vielä noin vuorokauden ajan jäähtymisen jälkeen. Peltola arvioi tiistaina, että onnettomuuspaikan raivaus voidaan aloittaa varhain keskiviikkoaamuna. Apteekit myyvät ei-oota Apteekit ovat soitelleet influenssarokotteita välittäviin lääketukkuihin ja kyselleet rokotteiden perään. KTL:n laboratoriojohtaja Reijo Pyhälän mukaan suurimmalla osalla on omasta takaa riittävä suoja influenssaa vastaan, eikä rokotetta vaille jääminen merkitse sitä, että ihminen sairastuisi. Jotkut apteekit varautuivat isommilla rokotemäärillä kuin toiset ja niillä saattaa olla rokotteista jopa ylitarjontaa. – Riskiryhmät saavat ilmaisrokotteensa terveyskeskuksissa aina marraskuun loppuun. Palopäällikkö Pentti Peltolan mukaan liekit hiljenivät kello 6–7:n maissa, mutta sen jälkeenkin rekat kytivät ja savusivat. Hänen mukaansa joinakin syksyinä influenssa-annokset jäävät apteekkien hyllyille ja toisinaan niistä on pulaa