. . . . . Sivu 4 Sotaintoilu pitäisi lopettaa ”Amerikan Lasse” pelkää Bushin voittoa: Lasse Ahola, jota myös "Yhdysvalloiksi" kutsutaan, on kiertänyt Amerikan mannerta ristiin rastiin. Sivu 5 Autolla ajetaan varo-varo-vasti... . Sivu 2 Lintujen muutto askarruttaa yhä – Olin kesällä kuukauden lomalla Kokkolassa ja liikuin paljon pyörällä. Se on varmaa, että suurimman mielenkiinnon kohteena ovat Kalajoen valinnat. . Lintujen taito ajoittaa muuttonsa oikein ja oikeaan paikkaan on kehittynyt vuosimiljoonien aikana. – Riippuu siitä, minkälainen pelkokerroin kansalla siellä on. Metsäliitto-Yhtymän viestintäja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja ei ymmärtänyt alkuunkaan valtiosihteeri Raimo Sailaksen taannoin Suomen Kuvalehdessä esittämää vaatimusta yhteiskunnan tuen vetämisestä pois huippu-urheilulta. . . . . . .3-5 Kotimaa . . . . . .6-8 Ulkomaat . Mahdotonta ei ole, että hänen lisäkseen hallitukseen nousisi toinenkin Pro Kalajoen vaalilistalla ollut henkilö. . – En pidä kumpaakaan ehdokasta hyvänä. . . . Kalajokilaaksossa mielenkiintoa lisää se, että useimmissa kunnissa esimerkiksi hallituksen tai valtuuston puheenjohtajan jakkara on jäämässä vuodenvaihteessa tyhjäksi. . . . . . . . Liikennesäännöt olivat monille täyttä hepreaa. . . .11 Mielipide . Kuva: Arkisto/Timo Talus Maakunta Tänään Mielipide +5 +6 +6 +6 9-14 m/s Outi Airola (KP) Amerikan presidentinvaalien tunnelma kiristyy eivätkä asiantuntijat osaa arvioida Osama Bin Ladenin uhkailujen merkitystä vaalitulokselle. . . . . . Onneksi jokaisessa luokassa on kuitenkin oppilaita, jotka vastustavat kiusaamista joko näkyvästi tai piilossa, Kykyri muistuttaa. Florida sen ratkaisee tälläkin kertaa, virnuilee edellisvaalien sotkuihin viittaava Ahola. . . .10 Terveys . . Pro Kalajoki jysäytti sellaisen vaalituloksen, joka mahdollistaa useampienkin keskeisen paikkojen tavoittelun. Kuva: Clas-Olav Slotte Teuvo Harju NIVALA (KP) Viikon takaisten kunnallisvaalien jälkeiset kaavailut keskeisimmille luottamuspaikoille valittavista henkilöistä ovat täydessä käynnissä. . Kiusaajan lisäksi tilanteisiin liittyy myös yleisö. . Ihmiselle koko salaisuus ei ole vieläkään paljastunut. . Kivelän mielestä Sailas luokittelee huippu-urheilun liian yksiviivaiseksi bisnekseksi. . . . . . Kokkolalainen merimies "Amerikan Lasse" on viettänyt vuosia Atlantin takana eikä innostu koko kuviosta. . . Kaikki eivät osallistu kiusaamiseen, mutta he ovat hyvin tietoisia tapahtumista ja myös kannustavat kiusaajaa. . Näin toteaa Kokkolan kaupungin psykologi VirpiLiisa Kykyri. . Kuva: Clas-Olav Slotte Jukka Anias KAUSTINEN (KP) Suomalaisen urheiluelämän rakenteet ja toimintatavat saivat kunnon kurmootuksen sunnuntaina Kaustisen Pohjan-Veikkojen 90-vuotisjuhlassa puhuneelta lehdistöneuvos Pekka Kivelältä. . . . Jos Pro Kalajoki liittoutuu pienten valtuustoryhmien kanssa niin kuin monet uskovat, viikko sitten kaksi paikkaa ja edellisissä kunnallisvaaleissa kolme paikkaa hävinnyt keskusta joutuu todella ahtaalle. Autoilijat olivat ajaa ylitseni useita kertoja suojatiellä. . . Kuva: Clas-Olav Slotte Linnut ovat saaneet jo perintötekijöissään sisäisen kartan, jonka mukaan ne osaavat lentää elämänsä ensimmäisestä syksystä lähtien oikeille talvehtimisalueille. . . . Linnut eivät tosin ole yhden taidon varassa, vaan niillä on muitakin keinoja. . Jos vähemmän, Bushia. . . Sivu 3 Suurin mielenkiinto Kalajoen valinnoissa Kalajokilaaksossa uusia kasvoja näkyville luottamuspaikoille Pro Kalajoen Jorma Untinen sai vaaleissa yli 300 ääntä. . . Pro Kalajoen keulakuvaa ja vaalien ylivoimaista ääniharavaa Jorma Untista veikkaillaan jopa kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Maanantai A B Tänään . . Urheilujärjestöjen rakenteita Kivelä tuuletti reippaasti: – Sailas ja moni muukin urheiluvaikuttaja voisi kysyä, miksi urheilujärjestöt ovat pöhöttyneet niin suuriksi, että tuo laiska rakenne syö lähes kaiken urheilun tarvitseman rahan?, Kivelä sivalsi. Kuva: Clas-Olav Slotte Vanha lastenlaulu tulee mieleen, kun kuuntelee Janne Niemen ja Trabantin yhteistä 2 600 kilometrin matkaa Unkarista Kokkolaan. Läheskään aina opettaja ei tiedä kiusaamisesta mitään, vain murtoosa tulee aikuisten tietoisuuteen. . . . . . . . . . . Tiukkoja äänestyksiä on luvassa melkeinpä joka kunnassa. . . . .20 Radio . . Uusimpien tutkimusten mukaan koulukiusaaminen on pohjimmiltaan ryhmäilmiö. . . . . . . . . . . .2 Maakunta . . .15-19 Tv, sarjakuvat . . . Bin Ladenin ulostulo vaalien alla on Lasse Aholan mielestä arvoitus vaalin lopputulokselle. Eihän se kypärä mukavalta kesäkuumalla tunnu, mutta itselläni ainakin on vain yksi pää! Lomailija Helsingistä kirjoittaa. . Välillä pelotti kovasti. Vaikka kytkin luisti ja vuoristotiet hirvittivät, matka sujui kotikonnuille saakka ilman suurempia murheita. Toinen myy tomaatteja ja toinen ohjuksia. . . . .14 Urheilu . Osansa sai muun muassa Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) alueorganisaatioineen: – Vaikuttaa siltä, että ne (alueorganisaatiot) ovat tehokkaita kehittämään kaikenlaisia projekteja ja pätkätöitä, pehmo-ohjelmia ja eettisiä höpinöitä, lehdistöneuvos täräytti. . . Nivalassa ja Sievissä molemmat keskeisimmät luottamuspaikat ovat uusjaossa Kuntien keulakuviksi nousee uusia kasvoja enemmän kuin koskaan aiemmin. – Kiusaaminen ei ole kiusaajassa tai kiusatussa, vaan se on siinä ryhmässä, jossa kiusaaminen tapahtuu. . . . . Janne Niemi ja Doris kurvailevat talveen Trabantilla. . . . . . . Intialaiset astrologit tosin näkevät sataprosenttisella varmuudella tähtitaivaan kuviot juuri nyt otolliseksi Kerryn valtaan nousulle. . . Jos pelkäävät paljon, äänestävät Kerryä. . . .21 IRTONUMERO 1,90 € Nro 300 MAANANTAINA 1. . Sivu 11 Murto-osa kiusaamisesta tulee ilmi Virpi-Liisa Kykyri. . . . .12-13 Sää . Vastuuta on tulossa sen mukaan. Sivu 11 Liikennesäännöt hepreaa Kokkolassa!. . . . Olen pyöräillyt jonkin verran Helsingissä, jossa ei ole tarvinnut pelätä henkensä puolesta. MARRASKUUTA 2004 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Riitta-Maija Sykkö (KP) Keskimäärin jokaisessa luokassa on ainakin yksi oppilas, jota kiusataan. . . . . Nyt Trabantin kohtalo on kiinni autoveron suuruudesta. . Hyvää on se, että tärkeille paikoille riittää pyrkyä. . . . . Pyöräilykypärien puute ihmetytti minua. . . Vanhemmat ovat usein huonona esimerkkinä lapsilleen. Sivu 15 Kivelä kovisteli urheiluelämän rakenteita Kaustisen Pohjan-Veikot juhli yhdeksää vuosikymmentään Lehdistöneuvos Pekka Kivelä arvosteli ankarasti suomalaisen urheiluelämän rakenteita. . . . . Pitäisi löytyä presidentti, joka lopettaisi sotaintoilun tykkänään, sanoo itsekin kolmelle sotatantereelle osunut merimies. . . Mutta jos Bush valitaan, sitten maailmassa alkaa mennä tosi heikosti. .
Teksteistä ei saa selvää, kuka tekee, mitä ja kenelle. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Tekijöille ei ole kaiketi kerrottu, että tehokeinoa on käytetty jo kerran hyvin, ja useita kertoja huonosti. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Esi-isämme uskoivat muuttolintujen lentävän talveksi alisen ja ylisen maailman välisestä raosta lintukotoon tai vaipuvan talveksi horrokseen. Laadukas ääniraita (DD5.1), mutta ei sen enempää. On lapsellista väittää, että tämä on Gladiaattoria parempi eepos. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . – Sitä suuremmaksi riskiksi on kuitenkin nousemassa perinteisten levähdysja ruokailupaikkojen väheneminen muuttomatkan varrelta. Mattila ei ota paineita menestyksestä Anne Mattila on kasvamassa Suomi-iskelmän teini-ihmeestä kiintotähdeksi. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . KESKIPOHJANMAA Kielijuttu DVD-elokuvat . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Ekstroissa 17+14+11 minuutin dokumentit, jumalten kuvagalleria ja traileri. Kosteikot ovat etenkin isojen lintujen joutsenten, kurkien, sorsien, kahlaajien, rantakanojen ja haikaroiden tankkausja levähdyspaikkoja mutta myös talvehtimisalueita. Teoriassa kieliopillisesta metaforasta oletetaan, että useimmissa tilanteissa luonteenomaisinta on ilmaista toimintaa verbillä, laatua adjektiivilla ja asiaa tai oliota substantiivilla. Linnut pystyvät – toisin kuin ihmiset – määrittämään auringon sijainnin myös hämärässä ja pilvisellä säällä. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Akilleksen rooli vastaa vaativuudessa Seitsemän veljeksen Juhania, eikä neitimäisestä Brad Pittistä ole tehtävään. Tyypillisesti sanotaan, että "halkoja hakataan". Byrokraattinen pomputus ja paperisota olivat nujertaa hänet kokonaan. Rengastustietojen perusteella vanhin lapintiira on elänyt 27-vuotiaaksi, kertoo BirdLife Suomen tiedottaja Lauri Hänninen. 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Pääosa lintulajeista muuttaa kuitenkin omin nokkineen. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 3,90 €/min.+pvm. Mikä saa sen lentämään valon tahdissa elämänsä aikana satojatuhansia kilometrejä – Lapintiira pitää hallussaan yhtä ennätystä. Mattilan kaksi ensimmäistä levyä kirvoittivat lukuisia radiohittejä ja myivät hurjasti, yhteensä noin 85 000 kappaletta. Uutta levyään hän luonnehtii onnistuneeksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Tarvittaisiin siis isompaa remonttia. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. –Oma suosikkini on Kari Tapion suomeksi sanoittama Milloin saapuu hän eli Connie Francisin Where The Boys Are 1950-luvulta. Mistä nämä työttömien käsiin tupattavat tekstit ovat kotoisin. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Niiden liepeillä tehtaillaan päivät pääksytysten kieliopillisia metaforia. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Yksittäisiä hallinnon tekstejä on onnistuttu rukkaamaan entistä toimivammiksi, mutta uutta virkatekstiä kirjoitettaessa opit näyttävät unohtuvan ja päädytään taas vanhaan vaikeaselkoiseen vormuun. Pari sylttytehdasta on kaikkien tiedossa: laki ja politiikka. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Viranomaisen ja kansalaisen kielet eivät kohtaa, vaikka ongelmaa on puitu vuosikymmenet komiteoissa ja mietinnöissä. Omin nokkineen kohti etelää Kurjet, hanhet ja joutsenet muuttavat talvehtimisalueille ensimmäisenä syksynään emojensa opastuksella. – Yleisön keskuudessa ehkä eniten huolta aiheuttaa pikkulintujen joutuminen pateepurkkeihin ja gourmet-ravintoloiden ruokalistoille. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita INFO (väli) juttuvinkkisi. Mitkä pirun prosessit. Määränpäänsä läheisyyden maaston linnut tuntevat ilmeisen hyvin. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Sama haarapääsky pesii kesästä toiseen tutussa ladossa ja lentää talveksi samaan afrikkalaiseen kylään. 46: 2–3 Riitta-Maija Sykkö (KP) Lintujen muutto kiehtoo. Toivottavasti kenelläkään ei ole Akilleksen itseluottamusta hamuta naisen hameen alle, kun tämä painaa tikaria kurkkua vasten. Ehkäpä kurssilla avautuisi, mitä käytännössä tarkoittaa politiikkaohjelman "rakenteellisen työttömyyden alentaminen ja syrjäytymisen ehkäisy". Mikä ohjelma. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Vesa Heikkinen Kirjoittaja on suomen kielen dosentti. Lintu korjaa auringon suunnan ja tähtitaivaan kiertymisen muutoksen vuorokauden kuluessa eli tietää kellonajan. (06) 827 2000 ark. Määräaikaistilaus: 1 kk 21 € 6 kk 114 € 3 kk 60 € 12 kk 219 € 4 kk 79 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Muuttolinnuista iso osa on uskollisia niin pesimä-kuin talvehtimisalueille. Tarina tuntuu turhan tutulta. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Pintojen sively ei auta, jos rakenteet ovat mädät. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Samoin tyypillisesti käsketään: "Hakkaa halkoja!" Jos sama asia ilmaistaan esimerkiksi muodossa "halkojen hakkaaminen on suotavaa", käytetään kieliopillista metaforaa. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. – Saan vaikuttaa biiseihin ihan niin paljon kuin itse haluan. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Tummaäänisen nuoren naisen valtteihin kuuluu eittämättä aitous: parikymppistä Mattilaa ei ole pakotettu sonnustautumaan jakkupukuihin, ja iskelmä on aidosti lähellä laulajattaren sydäntä. Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Pikkulintujen metsästys on edelleen yleistä Välimeren alueella ja erityisesti Maltalla ja Kyproksella. En ajattele menestystä, vaan olen sama Anne kuin ennenkin. Lauri Hännisen mukaan matkalla ne kohtaavat myös suurimmat vaarat, ja niistä suurimman osan aiheuttaa ihminen. 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Niinpä kottarainen ei lennä Afrikkaan eikä lehtokerttu jää Espanjaan. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.” Ps. Meillä on Sepon kanssa aika samanlainen musiikkimaku, joten vaikeuksia ei ole ollut, Mattila hymyilee. Työtön ja kieliopillinen metafora Pekka Suorsa Homeroksen Ilias on maailman tunnetuin tarina, josta alkoi eurooppalainen kulttuuri. Mattila on havainnut keikkapaikoilla näkyvän enenevässä määrin nuorta yleisöä. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Myös korkeat rakennukset ja öljynporaustornit valoineen, sähkölangat ja ympäristömyrkyt aiheuttavat muuttolinnuille vaaroja. Juuri kun odotukset palaavat, henkilöt kertovat tietäväisinä kuinka heidän nimensä vielä tullaan muistamaan. Kuka palvelee. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. (06) 827 2234, . – Pilvinen sää tai pimeä yö ei pysäytä muuttomatkaa eikä lennätä niitä harhaan. – Arktisten kahlaajien ja monien pikkulintujen muuttotaito kulkee perintötekijöissä. Kunnon projektorin sijaan plasmaa tuijottava näkee muutaman kerran aliasing-värinää. Lapin tuntureilla pesivä sinirinta suuntaa elämänsä ensimmäisenä syksynä nokkansa itsetietoisena kohti Intiaa. Kuva: Tomi Hirvinen Luonnossa Paperirumba ja työttömyyskassan kieli saivat minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Kuitenkin ne tietävät reitin ja laskeutuvat Kalajoen kahlaajarannoille tai Harrbådan matalikolle juuri oikeaan paikkaan. Ehkä kurssilla valkenisi, mitä itua on siinä, että "ylläpitokorvauksista kehitetään aktivointilisä, jolla parannetaan työhakijoiden omaa aktiivisuutta ja osallistumismahdollisuuksia työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin". 2 riviä, sis. Laulaminen on mulle kaikista tärkeintä, ja laulan niin kauan kun ääntä piisaa, Mattila sanoo vakuuttavalla äänenpainolla. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12,10 € 1x35 mm 15,90 € 1x50 tai 2x25 mm 22,75 € 1x70 tai 2x35 mm 28,35 € 1x100 tai 2x50 mm 35,50 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Muuttoreitti on täynnä riskejä Lauri Hänninen muistuttaa, että linnut eivät muuta yhdellä rysäyksellä vaan matkaan saattaa kulua useita viikkoja jopa kuukausia. Niistä ei aina selviä, otetaanko kantaa vai yritetäänkö välittää tietoja. Myös Saharan yli lentävät linnut ovat pian ahdingossa, sillä autiomaa laajenee vauhdilla. Musiikkivalinnat Anne Mattila on tehnyt tuottajansa Seppo Matintalon hänelle esittelemän materiaalin perusteella. Niiden on lähdettävä oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan, lennettävä tarpeellinen matka ja pysähdyttävä ajoissa. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . 2 Tänään Maanantaina 1.11.2004 . Tuoreen Unihiekkaa-levyn menestyksestä Mattila kieltäytyy ottamasta stressiä. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Kaartin parhaita on kotoisista lehtiarvioista poiketen alkuperäinen Hannibal Lecter, Brian Cox, Agamemnonina ja Chopperista nostetta saanut Eric Bana Hektorina. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Monet keinot käytössä Lauri Hänninen selvittää, että linnut eivät lennä muuttoreiteillään yhden tiedon varassa. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Muutenhan ne eivät löytäisi juuri sitä oikeaa pesäpönttöä tai kotipeltoa, pohtii Lauri Hänninen. Mutta kun kerrotaan, että joku "suorittaa halkojen hakkaamista", kyse on kieliopillisesta metaforasta. lomamatkan vuoksi. Eteläväylä, Kokkola. Mulla taitaa olla faneja viisivuotiaista varmaan satavuotiaisiin saakka. Näin kiteyttää muuan mies kokemuksensa työvoimaviranomaisista. Yleensä heitä kiinnostaa, koska olen tulossa laulamaan heidän kotiseudulleen ja miksi en ole esittänyt sitä ja tätä kappaletta keikoilla. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Keinot vaihtelevat myös lajeittain. Kurssien aikana voitaisiin viipaloida esimerkiksi työvoimahallinnon lomakkeita ja esitteitä tai perata työttömyysturvalakia ja Vanhasen hallituksen "Työllisyyden politiikkaohjelmaa". Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Muuttoreitti on kirjattu geeneihin Lapintiira lentää yöttömän yön mukana Lapintiira pesii Pohjoisella Jäämerellä yöttömän yön aikaan ja lentää talvehtimaan Etelämantereen vesille ja valoisaan kesään. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Nuoret kahlaajat muuttavat parvissa, mutta niillä ei ole apua muiden kokemuksista, sillä kaikki ovat tällä salaperäisellä matkalla ensimmäistä kertaa. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Komea ja hyvin laaja kuva (anamorfinen 2.44:1), mutta jonkin verran edge enhancement -varjoja kasvoprofiileissa. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Kun reitti on kerran opittu, linnut taivaltavat kuin tuttua ilmaan piirrettyä viivaa pitkin koko elämänsä ajan. Ilmoitushinnat 1.1.2004 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Kieliopillisesti metaforiset tekstit tapaavat olla abstrakteja ja staattisia, yleisellä tasolla ja jämähtäneitä. – Linnut muuttavat etapeittain ja lentävät vuorokauden aikana vain muutamia tunteja. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16,25 €/kk. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Geeneissä on tieto oikeasta lentosuunnasta, lentoaikataulusta, välilaskupaikoista ja päätepisteestä. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . – Olen joskus nuorempana kirjoittanut sanoituksia, mutta ne ovat saaneet jäädä pöytälaatikkoon. Ehkä puretuksi tulisi myös poliittis-byrokraattinen oivallus, jonka mukaan "kaikille pitkäaikaistyöttömille laaditaan yksilöllinen aktiiviohjelma ja toteutetaan pitkäkestoiset palveluprosessit". Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. viikko 45 Nimipäivät tänään: Pyry, Lyly, Gun, Gunhild ortodokseilla Kosma, Kuisma, Taimi Nimipäivät huomenna: Topi, Topias, Tobias ortodokseilla Ahto, Ohto Aurinko nousee: Kokkolassa 8.09 (pimeys päättyy 7.17) Helsingissä 7.44 Oulussa 8.07 Aurinko laskee: Kokkolassa 16.11 (pimeys alkaa 17.04) Helsingissä 16.23 Oulussa 15.55 Sana: ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Fyysisen suorituksen lisäksi ihmetystä herättä se, miten linnut löytävät perille. Ne noudattavat ikiaikaista aikataulua ja kuuntelevat oman sisäisen kellonsa tikitystä. Myötätuulessa matkaa taittuu 40–80 kilometriä tunnissa eli lintulajista ja tuulesta riippuen matkaa etenee 100–200 kilometriä päivässä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Amerikkalaisissa käsissä tuloksena on käsikirjoitus, joka panee ainakin kymmenen kertaa puistelemaan päätään. Linnut käyttävät hyväkseen aurinkoa; yömuuttajat seuraavat sen laskuja ja päivämuuttajat nousuja. Hyvän ohjaajan henkilöohjaus ontuu pahimman kerran. Meno-paluulennolle kertyy 30–40 000 kilometriä. Pohjolassa pesivistä linnuista sillä on pisin muuttoreitti. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Pimeää se näkee vain muuttomatkoillaan. Myöhemmin hyvä tunnelma pilataan gregoriaanisen kirkkolaulun ja joikaamisen sekaisella uikutuksella. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Yhtä luonteenomaista on käyttää käskettäessä imperatiivia ("tee"), epäröitäessä potentiaalia ("tehnee") ja niin edelleen. Ei Homeroskaan niin viineissään ollut, että näin hurjia olisi turinoinut. Eikä se kello tilttaa, edistä eikä jätätä. Jotta tekstejä voi vaivattomasti ymmärtää, täytyy kuulua siihen sisäryhmään, jolle kyseinen kielenkäytön tapa on selvää pässinlihaa. Mukaan on mahdutettu melankolissävyisten iskelmien lisäksi lattarirytmeillä varustettuja biisejä ja myös jokunen käännöskappale. Vaikka tutkijoiden käytössä on hienoja laitteita radiolähettimiä, voimakkaita tutkia ja satelliitteja, eivät he ole pystyneet selvittämään muuttolintujen salaisuuksia. Jotta haarapääskyt ehtisivät juhlistamaan koulun kevätjuhlia Suomeen, on niiden lähdettävä Etelä-Afrikasta pohjoista kohti jo helmi-maaliskuussa. – Nuorten tanssiharrastus on hieno asia. – Linnut oppivat tunnistamaan myös maamerkkejä, vesistöjä, rannikkolinjoja, vuoristoja jopa ihmisten tekemiä rakennelmia kuten majakoita ja tieverkkoja. Vielä ihmeellisemmältä tuntuu, että mielivaltaiseen suuntaan siirretty lintu palaa takaisin kotipaikalleen. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Kaukaisimmat muuttajat viettävätkin puolet elämästään muuttomatkalla. – Monissa Keski-Euroopan maissa joutomaina pidettyjä kosteikkoja kuivatetaan viljelyä ja asutusta varten. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . – Tietysti vähän vatsaa kutkuttaa, että kuinkahan levy myy, mutta eipä sitä kannata murehtia. Lapintiira on myös pitkäikäinen, joten se ehtii lentää reitin jopa yli kaksikymmentä kertaa. Troija (Troy) (2004) O: Wolfgang Petersen Elokuva: *** Kuva & ääni: **** Ekstrat: *** Homerostakin hullumpaa menoa Kirsi Siekkinen HELSINKI (STT) Karvian likka Anne Mattila on muutamassa vuodessa ehtinyt valloittaa myyntilistat ja täyttää maakuntien tanssipaikat. 2003 27601 kpl Lukijamäärä 90.000 (KMT Syksy 2003/Kevät 2004) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Lapintiira pesii Pohjoisella Jäämerellä yöttömän yön aikaan ja lentää talvehtimaan Etelämantereen vesille ja valoisaan kesään. Nyt työtön ei kuulu siihen sisäryhmään, joka puhuu ja tekee tekstejä työstä, työttömyydestä ja työttömistä. Ne oppivat reitin rannikot ja muut maamerkit vanhemmiltaan eli tieto siirtyy sukupolvelta toiselle. Hän arvelee, että ainakin pohjoisempaan Suomeen on muutaman vuoden aikana kasvanut tansseissa käyvien nuorten ikäluokka. Rooman perustaja Aeneas sentään mainitaan pureskelemattomassa muodossa. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Kottarainen löytää kotipönttönsä mistä vain ja tuhansia kilometrejä laivalla siirretty albatrossi palaa viivasuoraan pesäsaarelleen rannattomalta ulapalta. Vaarojen vähentämiseksi tehdäänkin työtä kansainvälisessä yhteistyössä, Lauri Hänninen kertoo. Joka kevät ja syksy ne oppivat jotain uutta ja siirtävät tiedon taas omille poikasilleen. Nykytutkijat tietävät enemmän, mutta eivät vieläkään läheskään kaikkea. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. Ketä. Jätän sen homman suosiolla ammattilaisille, hän naurahtaa. Faniklubilaisilta tulee aika paljon kysymyksiä, joihin myös vastailen. Päivämuuttajilla aurinko ja yömuuttajilla tähtitaivas toimivat opasteina. Siis mitä. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Työttömiä ohjataan jos jonkinlaisiin työnhakukoulutuksiin, mutta olisiko syytä alkaa järjestää myös kieliopillisten metaforien purkamiskursseja
Kunnanhallituksen puheenjohtajakin vaihtuu, sillä MaijaLiisa Takanen ei jatka. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Vihreiden kanssa liittoutuessaan vasemmiston Salmelalle saattaisi avautua paikka tähtiyhdeksikköön. Teuvo Harju NIVALA (KP) Kunnallisvaalien jälkeistä elämää on eletty vasta viikko, mutta puolueet ja valituiksi tulleet käyvät jo kovaa kisaa tärkeimmistä luottamustehtävistä. Suurin mielenkiinto kohdistuu Kalajoen valintoihin. Jorma Untinen on etukäteiskaavailuissa vahvasti ehdolla jopa hallituksen puheenjohtajaksi. Alavieskassa on luvassa vipinää aikaisempaa enemmän, sillä hallituksen puheenjohtaja Sulo Hannula (kesk) saanee vastaehdokkaan omien joukosta. Nivalassa ääniokeuttaan käytti muiden muassa Matti Nikkola. Jos Hannula voittaa, Rintajoupin tavoiteltavaksi jää vielä valtuuston puheenjohtajuus, joka on keskustan AnnaLeena Braxilla. Aikaa valtapelin pelaamiselle riittää, sillä kunnanhallitukset, valtuustot ja lautakunnat valitaan vasta tammikuussa. Maakunta . Demarit pitävät nykyiset asemansa Eero Kippolan johdolla. Yhden lisäpaikan napannut keskusta hakee kuumeisesti henkilöitä lähteneiden tilalle. Jos puolueiden vaaliliitto kantaa valintoihin saakka, pienryhmille irtoaa hallituksesta ainakin yksi paikka. Menettäjiä olivat kristillisdemokraatit ja keskusta, joilta kummaltakin lähti yksi valtuustopaikka. Varsinkin Kalajokilaakson kunnissa kuhina on aikaisempaa kovempaa, sillä luopumisten takia tarjolla on ennennäkemättömän runsaasti tyhjilleen jääneitä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan jakkaroita. Maanantaina 1.11.2004 Maakunta 3 KALLENTORI 8-21 (18) Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Tikanmäki voi pelata myös varman päälle ja lähteä tavoittelemaan valtuuston puheenjohtajuutta, joka on otettavissa Kimmo Sarkkisen päättäessä yli 30 vuotta jatkuneen valtuustouran. Kim Oja puolestaan jätti valtuuston puheenjohtajan tuolin tyhjäksi. Sopuisista valinnoista tunnettu Sievi selvinnee urakastaan helpolla. Kuvassa myös Elina-tytär ja vaalilipun leimannut Ari Mannila. Eila Vilppola keräsi runsaasti ääniä, joten jatkopesti on lähes varma. Pro Kalajoki saavutti rökälevoiton Untisen veljesten johdolla. Haapajärvellä demarit latasivat pommin voittamalla kaksi lisäpaikkaa. Tukea haetaan omille sieltä mistä sitä suinkin on löydettävissä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin pienryhmät saavat suosiolla muutaman merkittävän luottamuspaikan. Yläjuoksulla äänestetään Pyhäjärvellä keskusta voitti kaksi paikkaa ja kantaa vetovastuun. Sievissä yritetään löytää paras henkilö jatkamaan edesmenneen Veikko Kalliokosken työtä. Hänen äänimääränsä tipahti, mutta mies tavoittelee täyttä päätä hallituksen jäsenyyttä. Yhteystiedot Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas (06) 827 2312 Uutistuottaja: Jens Oja (06) 827 2314 Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Jokinen haluaa hallitukseen Ylivieskassa uuden valtuuston puheenjohtajasta ei ole epäselvyyttä. Valtaa haluaisi vasemmistoliittokin, mutta vaalitulos oli pettymys etenkin ryhmän äänitorvelle Jouko Salmelalle. Keskusta valloittaa kuitenkin hallituksen ja valtuuston puheenjohtajan paikat. Nivalassa pakka on pahasti levällään, koska keskustan Taavi Vähäsöyrinki lähti hallituksen keulamiehen paikalta. Saman puolueen Jukka Tikanmäki sai hirmuisen äänimäärän ja voi tehdä Leskisen toiveet tyhjiksi. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Kaarlo Kärkkäisen (kesk) on tehtävä ratkaisunsa jatkon suhteen pian, sillä niskaan puhaltaa ääniharava Risto Hautakangas. Lähtötelineet tulevia koitoksia varten on viritetty. Eläinlääkäri Meeri Rintajouppi nousi ääniharavaksi ja voi tälläkin kertaa olla kiinnostunut hallituksen piikkipaikasta. Valtuuston puheenjohtajuus on Ilkka Niskasen kesk) pesti, vaikka tarjoileekin tehtävää jonkun muun hoidettavaksi. Vaaleissa kristilliset ja vasemmistoliitto menettivät ainoat paikkansa, mutta perussuomalaiset nousivat tuhkasta saaden kaksi valtuustopaikkaa ja demarit yhden. 06-8328700 1 .25 € MAANANTAI TIISTAI PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA HELPPOA OSTAMISTA Maitokolmio VIILIT 200 g 12 prk (0,80 €/kg) Atria Chick Broilerin PAISTISUIKALEET 250 g hunajamarin./tuore (7,96 €/kg) 1 .99 € 2 .50 € 1 .92 € Rainbow TORTILLAT 8 kpl/320 g 2 pkt (3,91 €/kg) Snellman Sika-nauta JAUHELIHA 400 g (3,13 €/kg) .99 € Suomalainen PORKKANAPUSSI/ kg Atria PIZZAT 200 g 2 kpl (2,50 €/kg) 1 .00 € 1 .25 € .55 € PullaPirtti RUISPALAT 12 kpl / 660 g (1,89 €/kg) Maitokolmio DELLA 400 g (2,48 €/kg) 2 pkt/talous Maitokolmio KERMAVIILI 2 dl (2,45 €/L) Portti NAKET-NAKIT 300 g (2,63 €/kg) .79 € .49 € Riitan Herkku TÄYSMEHUT 1 L omena ja appelsiini 1 .95 € Rainbow Chunky Salsa KASTIKKEET tortilloille 300 g (6,50 €/kg) 8 .95 € Karjala III-OLUT 0,33 L 12-pack (1,96 €/L) Sisältö 7,75 € + pantit 1,20 € Paulig Juhla Mokka KAHVI 500 g (3,90 €/kg) 1 pkt / talous .49 € 1 .95 € Kalajokilaaksossa kova vääntö tärkeistä paikoista Kulisseissa käy jo täysi kuhina Vaalipäivä oli ja meni. Hänen hallituspaikkansa on joka tapauksessa täysin selvä. Nopean toiminnan mies Paavo Leskinen (kesk) haluaa hallituksen puheenjohtajaksi. Kaksi muuta paikkaa menevät kokoomukselle ja jommalle kummalle vasemmistopuolueelle. Kovin noste on kuitenkin Jarmo Vuolteenaholla, joka sai lähes sata ääntä. Kokemuksen ja äänimäärien perusteella varteenotettavia ehdokkaita ovat Veikko Syväluoma, Jouni Laitila, Hannu Keskisarja, Tauno Vähäsöyrinki ja naisista Satu Kontiola. Reisjärvellä hallituksen puheenjohtajuutta yhden kauden hoitanut Jyrki Halonen (kesk) jatkaa, jos niin haluaa. Jos Untinen nappaa hallituksen piikkipaikan, Raili Myllylä (kesk) voi olla varteenotettavin ehdokas valtuuston puheenjohtajaksi. Tähän saakka on joka vaalien päätyttyä valitettu, että tärkeille luottopaikoille pääsevät aina samat henkilöt. Talous . Kokoomus haluaa lisää hallitusvaltaa, koska puolue saalisti kaksi lisäpaikkaa. Tällä kertaa tilanne on täysin toinen, sillä veri vaihtuu lähes joka kunnassa. Kuva: Arkisto/Timo Talus. Pro Kalajoen ja pienryhmien mahdollinen liittouma veisi keskustalta koko joukon näkyviä paikkoja. Eniten ääniä saaneet keskustan ensikertalaiset Kauko Tikkanen, Pentti Väisänen sekä Matti Siimekselä eivät todennäköisesti yllä puheenjohtajiksi, mutta kaikki muut merkittävät paikat ovat heidän ulottuvillaan. Pienissä kunnissa kivuttominta Kalajokilaakson pienissä kunnissa valinnat hoitunevat kivuttomimmin. Jo nyt demareilla on kaksi hallituspaikkaa. Joensuun entinen "kyläpäällikkö" Aaro Heikkilä nousi valtuustoon ja demarit voivat kirkkain silmin vaatia lisää näkyviä luottamuspaikkoja. Näin helposti asiat eivät varmastikaan etene, sillä muiden muassa pitkään Kalajoen voimahahmona vaikuttaneella Jouni Jyringillä on sanansa sanottavana. Työntäyteiselle paikalle on tarjoiltu vahvimmin kovan äänimäärän saalistanutta keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajaa Kai Perttua. Tuskin vältytään lehmänkaupoiltakaan, joita jokilaaksossa on aina osattu tehdä kohtuullisen jouhevasti. Vuolteenahon otettavissa on kumpi jakkara tahansa, koska häneltä löytyy niin kunnallispoliittista tietoa kuin taitoakin.. Sitä vastoin hallituksen puheenjohtaja Juha Rautakoski (kesk) ei jatka, joten katseet käännetään ensimmäisenä Juha Syrjälään. Ja mitä tekee aina yllätysvalmis keskustavaikuttaja Heikki Jokinen. Valtuuston puheenjohtajan valinta on keskustan kunnallisjärjestön ongelma semminkin, kun puolue voitti yhden lisäpaikan. Kaija-Maija Perkkiö (kesk) on pomminvarma valinta. Parasta on, että vanhojen sotaratsujen tilalle riittää pyrkijöitä. Kotimaa . Reisjärvellä keskusta sanelee tahdin ja saa hallitukseen viisi jäsentä
Molemmat maat ovat menossa minun mielestäni pelottavaan suuntaan, arvioi Ahola. Tutkimuksen tulosten avulla pyritään lisäämään ammattihenkilöiden kykyä ymmärtää myös omaisten tilannetta. – Bush voitti vaalit epärehellisin keinoin. Kosonen on toiminut liiton hallituksessa sihteerinä, jäsenlehti Clickin päätoimittajana ja tietojärjestelmävastaavana. Lisäksi havaintoaineistoa kerättiin sopeutumisvalmennuskurssilla, johon osallistuivat viiden perheen vanhemmat ja lapset. Sitä ei kuitenkaan kuule missään. Matkan varrella osuin kolmelle sotatantereellekin, kertoo Lasse. Maanantaina 1.11.2004 . Tuloerot liian suuret Ulkopolitiikan ongelmien lisäksi Amerikan Lasse harmittelee Yhdysvaltain kansalaisten liian suuria tuloeroja. – Kaikkein huolestuttavimpia ovat sairauteen alistuvat. Kuva: Clas-Olav Slotte Tehokkuus ajaa perheet taka-alalle Syöpään sairastuneen lähiomaisetkin tarvitsevat tukea Tehokkuuden takia syöpää sairastavien hoitoajat sairaalassa ovat lyhentyneet. Hän pitää tärkeimpänä asiana Amerikassa sitä, että manner saadaan rauhanomaiselle radalle. ”Jos Bush voittaa, käy huonosti” Merimies suosittaa Amerikalle Halosen tapaista presidenttiä: ”Amerikan Lasse” pettyi kun netistä selvisi, että John Kerry on tomaattikauppias. Tutustu käyttöohjeisiin. Laiva oli Monsuuni ja se vei Houstoniin. Tiukasti kotimaassa Viimeiset vuodet Amerikan Lasse on viihtynyt kotimassa jäänsärkijä Urhon konemiehenä. Keskustanuorten hallitukseen valittiin Päivi Suonsivu Kuopiosta, Sari Pekkarinen KeskiPohjanmaalta, Jaska Salonen Etelä-Pohjanmaalta, Heidi Alariesto Lapista ja Mikko Remes Ylä-Savosta. En hyväksy tällaista hommaa ollenkaan, lataa Ahola ja näyttää oman isänsä sotapotrettia. Tuntuu, että tavallinen keskiluokka puuttuu kokonaan. Ja ei sinne sotatantereille rikkaita lähetetä, köyhät ja työttömät sinne pannaan, huomauttaa "Yhdysvallat". Sairautta vastaan taistelemisessa pohdittiin sairastumista, kapinoitiin elämänmuutosta vastaan, pyrittiin voittamaan vastoinkäymisiä, varauduttiin nykyistä pahempaan ja varmistettiin toimivuutta. – Tapasin Bostonissa Vietnamin sodan mustan veteraanin, jolta oli toinen silmä ja jalka ammuttu. Se syntyi 1970-luvun alussa, kun Lasse Ahola liittyi suureen merimiesaaltoon, joka pyyhkäisi kaupungin nuoria miehiä Ykspihlajan sataman kautta maailman merille jo 15-vuotiaina. Jos olet yliherkkä tulehduskipulääkkeille, olet raskaana tai imetät keskustele käytöstä lääkärin kanssa. Itse syöpä voi olla heidän kohdallaan hyvin hoidettavissa, joten alistuva suhtautuminen ei ole välttämättä lainkaan yhteydessä itse sairauteen, Aino-Liisa Jussila selvittää. Tällöin perheen elämä palautui entiselleen sairaudesta irtautumisen kuluessa lukuun ottamatta minäkäsityksen muuttumista, selvittää AinoLIisa Jussila. Se voidaan ottaa huomioon, kun kehitetään perheiden terveydenhuoltoa ja sosiaalityötä sekä terveysja sosiaalialan ammattihenkilöiden koulutusta. Kokous pidettiin lauantaina Helsingissä. Väitöstä varten haastateltiin 13 perheen vanhempia potilaan sairastamisen eri vaiheissa yhteensä 34 kertaa. • Muista edullinen ja kätevä tuplapakkaus, kaksi putkiloa yhdessä: yksi kotiin ja toinen työpaikalle. – Mitä vikaa on esimerkiksi tässä Lavin musiikissa. Missä muualla sellainen onnistuisi. Tatu Kosonen johtaa Suomen kameraseurojen liittoa. Amerikkalaista musiikkia kyllä tulee radiosta, ihmettelee Ahola suomalaista meininkiä. Sairautta vastaan taistelemisen aikana perheessä vastustettiin yhdessä sairautta ja haluttiin kamppailla sitä vastaan. 10/2004 • Paikallisesti käytetty Orudis geeli on hyvä vaihtoehto myös niille, joille saattaa aiheutua mahaärsytystä suun kautta otettavien tulehduskipulääkkeiden sivuvaikutuksena. – Vuonna 1972 oltiin Turkin ja Kreikan välissä, kun ne ammuskelivat toisiaan. Elämän vakautumiseen liittyvän sairauteen alistumisen vaiheita olivat elämän seisahtuminen, pelon valtaan joutuminen, huolista kuormittuminen, elämän hankaloituminen ja sairastamiseen juuttuminen. – No, sinne tosiaan menin. Kameraseurojen liitto on paikallisten kameraseurojen edunvalvontajärjestö, joka edistää alan harrastusta maassamme. Hän sai 50 dollaria eläkettä – sillä pitäisi elää. – Sairaudesta irtautuminen koostui toivon ylläpitämisen, luottavaisesti elämisen, minäkäsityksen muuttumisen, tervehtymisen etenemisen ja totutun elämän jatkumisen vaiheista. Libanonin sisällissota vuonna 1975 näytti yhtä kaamealta, kuten myös Kongon sisällissota. Hän on kova ja järkevä, kun taas nämä Amerikan kandidaatit ovat pelkästään kovia, arvioi mies, jota myös "Yhdysvalloiksi" kutsutaan. Amerikassa kiertelin neljä vuotta ja sittemmin tuli reissattua laajemminkin. Se ilmenee sairaudesta irtautumisena, sairautta vastaan taistelemisena, sairauden kanssa elämään totuttelemisena ja sairauteen alistumisena. Myös terrorismi lisääntyy ja ulottuu Eurooppaan, ainakin Englantiin ja ehkä Ranskaan. Riitta-Maija Sykkö (KP) Paitsi syöpään sairastunut myös hänen perheensä tarvitsee tukea. Lähtö oli ex tempore -luontoinen ja kun kaverit menivät kyselemään Lassea kotioven taakse, äiti ilmoitti Lassen lähteneen Amerikkaan. Nivalasta kotoisin oleva THM Aino-Liisa Jussila on tutkinut perheiden elämää vanhemman sairastaessa syöpää. Sairastumisesta irti eri keinoin Perhe irtautui vanhemman sairastumisesta silloin, kun vaikeudet kohdattiin elämänhaluisesti, peräänantamattomasti ja aktiivisesti, ja tulevaisuuteen asennoitumisessa korostuivat myönteisyys, toiveikkuus, mielekkyys, tasapainoisuus ja luottamus. Nykyisin hoidossa keskitytään hoitamaan lähinnä potilaita ja perhe jää liikaa taka-alalle. Elämä vakautui sairauteen alistumalla syöpään sairastuneen vanhemman perheessä silloin, kun vaikeudet kohdattiin perheessä voimattomasti, lamaantuneesti ja passiivisesti, ja perhe asennoitui tulevaisuuteen kielteisesti, toivottomasti, huolestuneesti, pelokkaasti ja epävarmasti. Sodat kauhistuttavat Moni ei enää muista, mistä "Amerikan Lasse" sai nimensä. Hänen mankassaan soi Veikko Lavi ja pöydällä odottaa Maukka Perusjätkän levy. Siinä siis syy sotaintoilun kammoksuntaan. Kokkolalainen merimies "Amerikan Lasse" naureskelee koko hommalle. George W. Suurvaltojen liikahdukset vavisuttavat koko maailmaa. Sinänsä hän ei pidä Yhdysvaltoja pahempana kuin Venäjääkään. Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka perheet ratkaisevat keskeisimmän huolenaiheen elämässään vanhemman sairastaessa syöpää. Maahantuoja Aventis Pharma Oy, sanofi-aventis group www.ferrosan.fi Kun lihaksia särkee tai niveliä kolottaa kohdistat hoitosi suoraan kipeään kohtaan Se lievittää tehokkaasti lihassärkyä ja nivelkipua • Orudis geeli on ketoprofeenia sisältävä lääkevalmiste, jonka saat vain apteekista (ilman reseptiä 30 g ja 2 x 30 g pakkaukset). Seuraavana yönä Itäiseltä kirkkokadulta tavattiin törkeä rattijuopumustapaus, kun aamulla puoli seitsemän aikaan ratin takaa löytyi pakettiautoa kuljettanut mies, joka puhalsi 2,45 promillea. Sinne pitäisi saada joku Tarja Halonen, joka on kaikkea muuta kuin muumimamma. Juntunen voitti 99 äänellä vastaehdokkaansa Aki Utterin Keski-Suomesta (53 ääntä) ja Marjaana Haapakosken Pohjois-Pohjanmaalta (26 ääntä). Aino-Liisa Jussilan mukaan syövällä on edelleen myös pelottava maine. Lusikoi päälle broilersuikaleita, creme fraichea ja reippaasti esim. Eikä aio tiistaina äänestää sen kummemmin Kerryä kuin Bushiakaan. Sairauteen alistumisen aikana perhe ikään kuin kiinnittyi yhä lujemmin sairauden huonoon maineeseen ja sen tuomiin vaikeisiin olosuhteisiin. Liittokokous otti kantaa myös ajankohtaisiin asioihin otsikoilla "Kuudes ydinvoimala ei ole vaihtoehto – bioenergia on tulevaisuutta", sekä "Julkista liikennettä tuettava voimakkaasti". Oman maan arvo on noussut sitä mukaa, kun on nähnyt muiden maiden systeemejä. Sairauteen alistuvasti ja tulevaisuuteen toivottomasti suhtautuvat tarvitsevat muita enemmän tukea ja heidät pitää myös pyrkiä löytämään. Matkustelu alkoi kyllästyttää kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Ovat niin kuin omistaisivat maailman ja ovat vielä niin lapsellisia. Pekkarinen Keskustanuorten hallitukseen KOKKOLA (KP) Kokkolan poliisin haaviin jäi lauantain ja sunnuntain aikana kolme rattijuoppoa. Hänen sanansa painaa paljon, sillä hän ennusti vuonna 1991 myös Intian entisen presidentin Rajiv Gandhin väkivaltaisen kuoleman. – Amerikkaan en muuttaisi ikipäivänä. Felixin ananasjalopenokurkkusalaattia. Sairauden kanssa elämään totuttelemisen aikana perheessä opeteltiin elämään sairauden mukanaan tuomissa elämänmuutoksissa. Tutkimustulokset antavat tutkijoille, terveysja sosiaalialan työntekijöille ja kouluttajille uuden näkökulman. – Siellä on hyvin rikkaita ja hyvin köyhiä. Pelottaa oikein, kun tuntuu, että Suomi on menossa samaan suuntaan, sanoo Ahola. Varajäseniksi valittiin Johanna Niku PohjoisPohjanmaalta ja Ville Salo Kymenlaaksosta. Esimerkkinä hän mainitsee edellisten USA:n presidentinvaalien farssin ääntenlaskennassa. Tampereen yliopistossa tarkastettu väitös kuuluu hoitotieteen alaan. Samana yönä löytyi vielä Ventuksentieltä katsastamaton auto ojaan ajettuna. Levitä tortillalle salaatinlehtiä suikaleina. KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Aikuisille ja yli 12-vuotiaille lieviin ja kohtalaisen voimakkaisiin paikallisiin kiputiloihin lihasja nivelvammojen yhteydessä, esim. Bush ja John Kerry näyttäisivät kamppailevan ripi rinnan, mutta maailmankuulu intialainen astrologi Lachhman Das Madan uskoo Kerryn voittoon. Hän pitää järkyttävänä esimerkiksi Vietnamin sodan veteraanien kohtelua. – Se koetaan leimaavaksi, salakavalaksi ja kivuliaaksi. ORUDIS ® geelillä Hotellit PYSYVÄSTI EDULLISEEN HINTAAN MAANANTAI KESKIVIIKKO 9-21 (18) HAKATORI KARIBIAN KANARULLAT Kypsennä broilersuikaleet paistinpannulla. Tutkija löysi kaikkiaan neljä erilaista tapaa suhtautua sairastumiseen. Rattijuoppoja kiinni Kokkolassa HELSINKI (STT) Suomen kameraseurojen liiton syyskokous on valinnut liiton uudeksi puheenjohtajaksi turkulaisen Tatu Kososen, 26. Kääri rulliksi ja nauti. Tällä tavalla sairauden kanssa elämään totutteleminen muodostui tosiasioiden selkiytymisen, apuun turvautumisen, elämään palaamisen, yhteenkuuluvuuden vahvistumisen ja vaikeuksissa kypsymisen vaiheista. Sunnuntaina puolen päivän aikaan Laajalahdentiellä hurjasteli mieshenkilö autollaan. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte (KP) Keskustanuorten liittokokous valitsi viikonloppuna Kuopion kokouksessaan uudeksi liittosihteerikseen Aino Juntusen Helsingistä. Kun syöpään sairastuneen vanhemman perhe kohtaa eteen tulevia vaikeuksia ja asennoituu tulevaisuuteen, perhe selvittää elämäntilannettaan elämän vakautumisen avulla. – Pelkään, että jos Bush jatkaa, sodat lisääntyvät ja laajenevat. Hän ei lähde arvailemaan vaalien lopputulosta, vaikka pelkääkin Bushin voittoa enemmän kuin Kerryn. –Tehokkuuden takia myös hoitoajat sairaalassa ovat lyhentyneet, jolloin sairastuneen omaisien kohtaamiseen jää entistä vähemmän aikaa. – Ja jos Bush jatkaa, arabeille maailmasta tulee tosi turvaton paikka, jatkaa mies. Kokous liputti myös edistysmielisen Keskustan puolesta. Kun sitä kurjuutta näki ja lasten pelkoa, tuli kauhea olo, kun ei voinut tehdä mitään, kertoo Ahola. urheiluvammoihin. – Kumpikaan ei kelpaa minulle presidentiksi. – Tutkimuksessa tuli selvästi esiin se, että sairastuneita ja heidän omaisiaan ei voi kohdata saman kaavan mukaan. Kun vaikeudet kohdattiin syöpään sairastuneen vanhemman perheessä voimattomasti, lamaantuneesti ja passiivisesti, mutta tulevaisuuteen asennoitumisessa korostuivat kuitenkin myönteisyys, toiveikkuus, mielekkyys, tasapainoisuus ja luottamus, perhe totutteli elämään sairauden kanssa. FILESUIKALEET 250 g (7,96 €/kg) Jonagold OMENAT/ kg Hollanti 2 .50 € .75 € Rainbow TORTILLALÄTYT 8 kpl / 320 g 2 pkt (3,91 €/kg) Rainbow Chunky Salsa KASTIKKEET tortilloille 300 g (6,50 €/kg) 1 .95 € 1 .79 € Fazer Big Toast PAAHTOLEIVÄT 520 g (3,44 €/kg) Maitokolmio KERMAVIILI 2 dl (2,45 €/L) .49 € 12 .99 € Libero TEIPPIVAIPAT 48-70 kpl / pkt (0,19-0,27 €/kpl) Atria Nauta JAUHELIHA 400 g (4,98 €/kg) 1 .99 € JärviSuomen Portti NAKET-NAKIT 300 g (2,63 €/kg) .79 € Outi Airola (KP) Amerikan presidentinvaalit kiihtyvät ja mitä kummallisempia kommentaattoreita kaivetaan maan uumenista veikkailemaan lopputulosta. Saksa oli järkevä, kun jättäytyi pois Irakin sodasta, kehuu Ahola. Liittoon kuluu kaikkiaan noin sata jäsenseuraa, ja syyskokouksessa oli mukana edustajia 26 seurasta. Viimeistele ananasja kiivilohkoilla sekä suolapähkinöillä. Poliisin pysäytettyä miehen tämä puhalsi 3,10 promillen numerot. Myös Mariankadulla ajeli rattijuoppo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yltäen lähes yhtä korkeisiin lukemiin: vuonna 1982 syntynyt mies ajoi henkilöautoa 1,92 promillen alkoholin vaikutuksen alaisena. Lämmitä tortillat pakkauksen ohjeen mukaan. – Vaikka suomalaisia pidetään synkkinä, varsinaisesti synkkää porukkaa löytyy Venäjältä ja Amerikasta. 1 .99 € Atria Chick Broilerin marin. Kun vaikeudet kohdattiin perheessä elämänhaluisesti, peräänantamattomasti ja aktiivisesti, mutta perhe asennoitui tulevaisuuteen kielteisesti, toivottomasti, huolestuneesti sekä pelokkaasti ja epävarmasti, elämä vakautui taistelemalla sairautta vastaa
Jos laitan tämän kilpiin, siihen tulee kirjaimet DDR, paljastaa Niemi. Sydämellinen kiitos kaikille esirukouksista ja lämpimästä osanotosta. Mutta mistä kaikki sai alkunsa. Ohjeita on myös mm. neurologisia tai psyykkisiä ongelmia, jotka hoitamattomina voivat johtaa oppimisvaikeuksiin tai syrjäytymiseen. 9–21, la 6.11. Erityisen tuen tarpeessa olevat perheet pitäisi tunnistaa nykyistä paremmin ja niille olisi myös tarjottava vankempaa tukea ja enemmän kotikäyntejä. – Tämä on viimeinen DDR:ssä valmistettu Trabant. Kaikkiaan näitä lapsia on 40 000–120 000, Tukea olisi tarjottava jopa parisuhteen vaalimiseen. 0,95 1.erä KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. Outi Airola (KP) Viime viikkoina Kokkolan katukuvaa on piristänyt harmaa, pieni ja suloinen autokottero, jonka etupenkillä nähdään yleensä tyylikäs vänkäri, Doris. Jukka, Jarkko, Joni, Hanna ja Minna Siunaus toimitettu 30.10.2004. Ei ole Jannella enää mitään huolta, sillä Jeesus pitää Jannen puolta. Trabantin valmistus on loppunut vuonna 1991 eikä Niemi ole varma siitä, onko alkuperäisiä ajokkeja Suomessa muita. 0,37 2.erä 6 PRK hinta sis. Yksi suuri neuvolatyössä vastaan tuleva ongelma on synnytyksen jälkeinen masennus, joka nykytiedon mukaan koskettaa jopa 10–15 prosenttia äideistä. Noin 4–5 vuoden iässä on tarpeen perusteellisempi tutkimus, jotta ongelmat löytyvät ennen kouluun menoa. Yhden autoliikkeen pihalla oli nätti Trabant ja se jäi vaivaamaan. – Ja sillä kuitenkin pääsee eteenpäin, virnuilee Niemi. suljettu, su 7.11. Siinä suositellaan lapsen nukuttamista selällään puolen vuoden ikään saakka, koska näin voidaan vähentää merkittävästi kätkytkuolemariskiä. Tämä on niin kuin vanha volkkari, moottori lämmittää jos lämmittää, naureskelee Niemi. 0,65 2.erä 5 PS 3 KPL Valio maustetut JOGURTIT 200 g myös rasvattomat 1,67 €/kg, yks. 0,49 1.erä Rico espanjalainen SATSUMAPUSSI 1,5 kg 0,99 €/kg 1 49 ps Becel PRO.ACTIV 500 g 11,00 €/kg 5 50 rs 2-pack Tarjoukset ovat voimassa marraskuun loppuun asti. Tervetuloa! Hallitus Rakas poikamme, veljemme Janne Johannes NIEMINEN s. 06-827 5000 ark. Jos se ihan hirveä hinta on, katsotaan sitten laitanko Trabantia ollenkaan tien päälle, sanoo Niemi. Ei Trabantin hankkiminen ollut helppoa entisissä sosialistimaissakaan, vaikka se kansanauton nimellä kulkikin. Näitä pitäisi tehdä ennen kouluikää kaikkiaan 16 kertaa, joista viidessä tarkastuksessa olisi myös lääkäri mukana. Rekkakuski, perämies ja konemestari Janne Niemi on jo vuosia tehnyt vapaaehtoistyötä tammisaarelaiselle Kalle Augustsonille. Tässä ei tarvita mitään tieteellistä koulutusta vaan jämerän ihmisen mallia, miten tiskataan tai leivotaan. Asiantuntijaryhmä on laatinut neuvolatyölle laatusuositukset ja oppaan myös kuntien päättäjiä varten. – Trabantia on valmistettu 1950-luvulta saakka lähes muuttumattomana. Niemi palasi. Kuvat: Clas-Olav Slotte Marraskuun kuura korostaa Trabantin ominaisuuksia. Kello 17–19 välillä sattuneella tapauksella ei ole näkijöitä, mutta tekijänä on poliisin mukaan karhu. Nykyisin rahaa käytetään lasta kohden monissa kunnissa noin puolet tästä. – Se voi olla mitä tahansa. Päättäjille Hyssälän viesti on, että neuvolatyötä ei voi tehdä liukuhihnatyönä eikä ylikuormitettuna. Neuvolatyöhön satsatut eurot eivät näy säästöinä heti eikä ehkä ensi vuonnakaan, mutta tulevaisuudessa ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi kuin virheiden korjaaminen, uskoo Hyssälä. Hevonen sai käsittelyssä pintanaarmuja. KESKIPOHJANMAA . Kaupat syntyivät 250 eurolla. Nyt tosin kyyti alkaa olla kylmää, sillä Trabantia ei ole siunattu minkäänlaisella lämmityslaitteella. Joh. Lastenneuvoloiden perustehtäviä ovat edelleen mittaukset, punnitukset ja muut määräaikaistarkastukset. Vuoden 1988 harmaa Trabant aloitti 2 600 kilometrin vaivalloisen matkansa kohti Kokkolan Ykspihlajaa – kaupanpäällisiksi Niemi oli saanut pahasti luistavan kytkimen. Viisivuotias tamma oli haettu laitumelta hevostallin läheisyydestä lauantai-iltana, kun sen lautasissa havaittiin molemmin puoli pitkittäisiä kynnenraapaisuja. Myös parisuhdeväkivallan seulontaan on kehitetty lomake. Tällä vauhdilla matka kesti viitisen päivää. 14.10.2004 K-PKS:ssa Syvästi kaivaten Isä ja Anja Jukka, Jarkko, Joni, Hanna ja Minna muut sukulaiset ja laaja ystävien piiri Jeesus sanoi:"Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Maailman yksinkertaisista yksinkertaisin auto. lasten ravinnosta, vitamiineista ja liikunnasta. Juttu ei ole aivan lyhyt, mutta kiintoisa. Trabantilla on toki hyvät puolensa: se vie bensaa alle viisi litraa satasella... Jämerän ihmisen mallia Hyssälän mielestä myös perhetyöntekijöiden määrää olisi lisättävä nykyisestä, sillä yhä useampi perhe tarvitsisi apua ihan tuiki tavallisiin askareisiin. Ajattelin, että kun tulen takaisin Romaniasta, käyn kysymässä. Esimerkiksi lapsen huostaanotto perheeseen maksaa 30 000 euroa ja laitokseen 60 000 euroa, laskee ylitarkastaja Marjaana Pelkonen sosiaalija terveysministeriöstä. Maanantaina 1.11.2004 Maakunta 5 Keski-Pohjanmaan Vapaaehtoiset Maanpuolustajat ry pitää VUOSIKOKOUKSEN Kokkola Koulutustalo Pohjoinen Ohikulkutie 16.11.2004 klo 19.00 Sääntömääräiset asiat. pantit 5% Plussa-kortilla saat etua jopa 2 99 COCA-COLA tai COCACOLA LIGHT 1,5 l 0,73 €/l 2 PS Palvelee ark klo 9–20, la 6.11. Ajoin aluksi viittäkymppiä ja vasta Varsovan jälkeen uskalsin nostaa vauhdin seitsemäänkymppiin, kertoo Niemi. Hyvistä neuvolapalveluista runsas säästö Kulut 1 500-2 000 euroa lasta kohden. Noin 17 prosenttia äitiysneuvolan asiakkaista oli joutunut tutkimuksen mukaan nykyisessä parisuhteessaan väkivallan kohteeksi. – Kun kaikki muutkin tuovat ulkomailta autoja, niin pitihän minunkin tuoda. Nykyisin lapsimäärät ovat joissakin kunnissa jopa kaksinkertaisia. Neuvolatyön oppaaseen on koottu tuorein tieto käytännön hoito-ohjeiksi. Koira ja isäntä, Janne Niemi, siinä huruuttelevat maksimissaan 70 kilometrin tuntivauhtia Trabantilla – asioilla tai huvikseen. Kytkin luisti jo ostaessa ja piti ajaa koko matka henkeä pidätellen. RANUA (STT) Kantava tamma joutui karhun hyökkäyksen kohteeksi Ranuan Toljassa lauantaina. Seulontatutkimuksilla voidaan havaita mm. Kotikäyntejä ja parisuhdetyötä Neuvoloissa voitaisiin ehkäistä melko suuri osa lasten ja perheiden ongelmista ja kärsimyksistä. Neuvoloita kehotetaan ottamaan aktiivisesti yhteyttä myös perheisiin, jotka eivät tule neuvolaan. Niemi ajeli talkoovuoroaan viime keväänä Itä-Euroopassa, kun silmään sattui jotakin herkullista. klo 12–21 www.citymarket.fi Lisätiedot www.kesko.fi/ Ympäristš ja yhteisk unta Marinoitu BROILERIN RINTALEIKE 3 99 kg Saarioinen HAMPURILAISET 110 g 3,03 €/kg, yks. – Ajoin Slovakian, Puolan, Liettuan, Latvian ja Eestin kautta Suomeen. Sitä ei ollut kuitenkaan helppo saada, ainakin unkarilaiset saattoivat joutua jonottamaan sitä jopa kaksitoista vuotta, tietää Niemi. 11:25 Isä ja Anja Janne, meidän oma rakas veli on nyt kuin taivaan enkeli. Yhtä terveydenhoitajaa kohden saisi olla korkeintaan 340 lasta ja lääkäriä kohden 2 400 lasta. – Saa nähdä, pysyykö edes tuulilasi sulana talvella. Augustson vie avustuskuormia ympäri Eurooppaa sinne, missä köyhälle kelpaa rikkaan Suomen hylkäämä vaatetai muu tavara. – Väliin nukuin maantievarsien motelleissa, väliin kyttyrässä Trabantin etupenkillä, kertoo Niemi. Mikäli se nousee huikeisiin lukemiin, Niemi harkitsee ajokkinsa arvoa uudelleen. – Ajoin sellaiseen paikkaan kuin Szeged. Vero vielä arvoitus Tällä haavaa Trabantin kohtalo on arvoitus. suljettu Vastaveto bemarikulttuurille Janne Niemi toi auton ulkomailta niin kuin muutkin: Trabantin kyyti kelpaa myös sekarotuiselle mutta jalosukuiselle Dorikselle. Niiden hoidoksi riitti puhdistus. Hyvin toteutetut ja koko neuvolaiän kattavat palvelut maksaisivat sosiaalija terveysministeriön asiantuntijaryhmän arvion mukaan 1 500–2 000 euroa lasta kohden. 2 erää/talous Kokin Parhaat RANSKANPERUNAT 450 g 0,89 €/kg, yks. Tämä on eräänlainen vastaveto bemarikulttuurille, paljastaa ylpeä omistaja. Erityisesti Slovakiassa ja EteläPuolassa on kova Tatra-vuoristo ja Zakopanessakin on kilometrien pituisia nousuja. Osa suomalaisista perheistä eristäytyy ja tällaisissa perheissä mielenterveystai päihdeongelmat voivat kasvaa suuriksi, ennen kuin ne havaitaan. Laitumelta ei maan jäisyyden vuoksi löytynyt karhun jälkiä seuraavana päivänä tehdyissä etsinnöissä. Tatra-vuoriston halki henkeä pidätellen Se, miksi Niemi vanhaa tavaraa arvostavana henkilönä kiinnostui juuri tästä Trabantista, johtuu sen kulttuurihistoriallisesta arvosta. Niemi haluaa Trabantillaan ottaa kantaa myös suomalaiseen autokulttuuriin. Kuolleita Kokoukset Pysyvästi edullista Sunnuntai VEHNÄJAUHO 2 kg 0,25 €/kg, yks. Kaupungilla Trabant on herättänyt ansaittua huomiota ja juttukavereita riittää. Itäsaksalainen kansanauto lähti Suomea kohti vihdoin tänä syksynä, kun varaus oli tehty jo keväällä. 13.11.1985 Kokkolassa k. Eipä silti. Erityistä tukea tarvitsee 10–30 prosenttia neuvolaikäisten lasten perheistä. Karhu raapi hevosta Ranualla Sinikka Suosalmi HELSINKI (STT) Rapautumaan päästetty lastenneuvolatyö voitaisiin peruspalveluministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mielestä saada kuntoon kohtuullisin kustannuksin. Kaksisylinterinen kaksitahtikone – seuraavan vuoden malleissa on jo Volkkarin kone. Niemi saa ajella siirtokilvillä kolme kuukautta, jona aikana pitäisi selvitä tullin määräämä autovero
Liikenne jatkui ruuhkaisena vielä raivauksen jälkeen. 0201 70 8380. Viimeisimpänä tikkinä VR poisti kesällä Tornion aseman Kolarin junansa pysäkeistä, ja lähimmäksi junaan nousupaikaksi tuli Kemi. Jyväskylän ja Lahden välillä toinen vaihtoehtoinen reitti kulki Päijänteen länsipuolelta Jämsän kautta valtatie yhdeksää ja valtatie 24:ää pitkin. Mies soitti matkapuhelimellaan poliisille kertoen, ettei tiedä pimeässä sijaintiaan. Veronkevennykset luovat Korhosen mukaan myös painetta yksityistämiseen ja kilpailuttamiseen muutenkin tiukoilla olevissa kunnissa. Ensi vuonna aloitetaan Norrbotnia-radan pohjoisimman Boden–Haaparanta-osuuden rakennustyö. Pohjois-Ruotsin rautateiden investointipäällikön Björn Töyrän mukaan hankkeen päätarkoituksena on parantaa rataverkostoa teollisuuden tavarakuljetusten tehostamiseksi. Sähköistystä jatketaan myös Haaparannalle saakka, Töyrä kertoo. Kolmen henkilöauton ja yhden pakettiauton törmäily sulki vilkkaan valtatien. SDP:n nyt vahvistunut asema antaa aiheen olettaa, ettei työllisyyden kannalta välttämättömiä rakenteellisia uudistuksia ole lupa odottaa. 0201 70 8760. Vetoauton säiliöistä valui bensiiniä maastoon noin 3 000 litraa. Mikkelin poliisin mukaan vammojen asteesta ei illalla ollut tietoa, mutta kukaan ei kuollut turmissa. Siinä tie kaartaa jyrkästi. Kuva: Lehtikuva/Rai Suihkonen Marjukka Talvitie TORNIO (STT) Ruotsissa on aloitettu mittava junarataverkon rakennusja kunnostustyö. Jos ja kun Ruotsin rautatieyhtiö aloittaa henkilöliikenteen Haaparannalle, nousee paine myös Suomen puolella, Ronkainen uskoo. Kuljettajaa ei voitu pelastaa. Nyt Torniossa uskotaan tulevan Haaparanta-radan muuttavan tilanteen. Säiliöauton kuljettaja pystyi törmäyksen jälkeen liikkumaan ja kertomaan tapahtumista. KOKKOLA, Rantakatu 5, puh. Jyri Häkämiehen mielestä SDP:n yliote keskustaan vahvistui KEMI (STT) Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Martti Korhosen mielestä tuloratkaisussa pääroolin tulee olla veronkevennysten sijaan palkankorotuksilla. Norrbotnia-radan lisäksi Ruotsissa on jo käynnissä 190 kilometriä pitkän Botnia-radan rakennus Ångermanälvenistä Uumajaan. Paloja räjähdysvaara hidasti tankkien tyhjennystä. 0201 70 8770. Surmansa sai henkilöautoa kuljettanut mies, jonka ajoneuvo ajautui jostain syystä vastaantulevan rekan kaistalle. Korhonen puhui SAK-päivillä Kemissä sunnuntaina. – Meillä on junarata Venäjän rajalle Sallaan saakka, sitä tarvitsisi kuin kunnostaa, Ronkainen sanoo. Poliisin mukaan onnettomuus sattui kello 12.30 vähän matkaa Sairilan risteyksestä pohjoiseen. Ruotsin ja Suomen raideleveyksien erokaan ei ole esteenä. JYVÄSKYLÄ (STT) Yksi ihminen kuoli säiliöauton ja henkilöauton kolarissa varhain sunnuntaiaamuna nelostiellä Vaajakoskella Jyväskylän maalaiskunnassa. – Tuleviin urakoihin ovat myös suomalaiset yrittäjät tervetulleita, Töyrä kutsuu. – Maksaa 17 miljardia kruunua eli noin 1,8 miljardia euroa. Viisi loukkaantui ketjukolarissa viitostiellä Mikkelissä LAPPEENRANTA (STT) Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Jyri Häkämiehen mielestä kunnallisvaalien tulos vahvistaa edelleen SDP:n yliotetta hallituksen toiminnassa. Lopulta poliisi käytti telepaikannustietoja ja miehen olinpaikaksi selvisi sivutie Kempeleen keskustan tuntumassa. Töyrän mukaan mahdollista on myös, että kaupungeille rakennetaan yhteinen rautatieasema. Säiliörekka kaatui tielle Nelostie poikki yli puoli vuorokautta kolarin vuoksi Onnettomuuspaikka 5km 4 9 Leppävesi Murtoselkä Oravasaari Vaajakoski Kanavuori JYVÄSKYLÄ Palokka 9 Vetoauton säiliöistä valui bensiiniä maastoon noin 3000 litraa. Ruotsi satsaa miljardeja uusiin junaratoihin Uudistus voi tuoda henkilöjunaliikenteen takaisin Suomen ja Ruotsin välille Uumaja Luulaja Haaparanta Kiiruna RUOTSI SUOMI NORJA Oulu Tornio Skellefteå Kalix Rovaniemi Norrbotnia-rata 100 km STT Marjukka Talvitie TORNIO (STT) – Tornio on interreilaajien umpiperä, kaupunginjohtaja Raimo Ronkainen sanoo. Korhosen mukaan ylisuuret veronkevennykset kostautuvat vain kunnallisveroprosentin, kiinteistöveron ja palvelumaksujen korotuksina, eli tällä mallilla viime kädessä palkansaaja maksaa itse omat valtionveron kevennyksensä. Säiliörekka suistui tien toiselle laidalle ja kaatui kyljelleen. Norrbotnia-rata työllistää Töyrän mukaan vuosittain vähintään 0,6 miljardin kruunun edestä. – Koko Norrbotnia-radan arvioidaan valmistuvan vuosien 2015–2020 välillä. Ruotsin rautatieyhtiö Banverket on aloittanut Suomen Ratahallintokeskuksen kanssa neuvottelut Tornion ja Haaparannan tilanteesta. Nostovaihe pääsi alkuun iltahämärässä. Huippuvuosi rakennustöissä tulee olemaan 2010. Löytöpaikalta on lentokentälle linnuntietä noin seitsemän kilometriä. Jos turma olisi tapahtunut liikenneympyrän pohjoispuolella, myös valtatie 9:n liikenne olisi katkennut. Poliisi ohjasi liikenteen kiertotietä turmapaikan ohi yli kahden tunnin ajan. – Olemassa olevaa rataa vahvennetaan ja täysin uutta junarataa rakennetaan 270 kilometriä. Nyt maiden rajalla virtaavan Tornionjoen rautatiesillan ylitse kulkee pääasiassa puuta ja Outokummun Tornion tehtaan teräsainekuljetuksia. PIETARSAARI, Isokatu 18, puh. Varaa aika silmälääkärille tai optikolle alla olevista liikkeistä. Valtatie avautui hieman ennen kello 15:tä. Suomalaisyrityksiä mukaan Norrbotnia-rata tulee maksamaan arvioilta 17 miljardia kruunua. YLIVIESKA, Asemakatu 12, puh. – Kun henkilöjunaliikenne alkaa, junia menee ja tulee Tukholmasta kaksi päivässä, Töyrä lupaa. Haaparanta-rata herättää rajalla toiveita valtakunnan rajan ylittävän matkustajaliikenteen palauttamisesta. Tie oli tapahtumapaikalla jäinen. – Olemme lukuisia kertoja käyneet puhumassa Tornion matkustajajunaliikenteen palauttamisen puolesta, mutta turhaan, Ronkainen kertoo. Bodenin ja Kalixin välillä kunnostetaan jo olemassa olevaa rataa, mutta myös uutta junarataa rakennetaan rannikolle yhteensä 40 kilometriä Kalixin ja Haaparannan välille. Poliisi sulki nelostien onnettomuuden raivaustöiden vuoksi välillä Kanavuori–Oravasaari ja ohjasi liikenteen Päijänteen itäpuolella turmapaikan ohi kiertotietä Toivakka–Lievestuore ja valtatie yhdeksää pitkin Vaajakoskelle. Martti Korhonen antaisi tupossa pääroolin palkankorotuksille OULU (STT) Autollaan harhaan ajanut iäkäs mies löytyi kännykän telepaikannustietojen avulla perjantaiiltana. Tällä hetkellä Tornion asema on poistettu käytöstä, ja lähin henkilöjunayhteys on Kemissä. Keski-Suomen pelastuslaitoksen mukaan heti törmäyksen jälkeen henkilöauto syttyi tuleen ja paloi romuksi. Onnettomuus sattui kello 3.50 talviaikaa noin 300 metriä Kanavuoren liikenneympyrästä etelään. 70-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies oli menossa hakemaan sukulaisiaan Oulunsalon lentoasemalta, kun hän eksyi pimeässä väärälle tielle. Kun muualla Euroopassa junalla ylitetään valtionrajoja sujuvasti, tökkää reilaajan junamatka Suomessa Kemiin, 25 kilometrin päähän Ruotsin rajasta. Pakettiauto väisti ajamalla ojaan. Uumajan Haaparannan välisestä Norrbotniaradasta uusitaan osa ja rakennetaan täysin uutta rataa 270 kilometriä. Tornio haluaa päästä takaisin raiteille Matka tökkää Kemiin – 400 kilometriä välillä Uumaja-Haaparanta. Torniosta ja Haaparannasta voi kasvaa merkittävä liikennekeskus Pohjoismaiden lisäksi myös Venäjän kuljetuksille. Vuonna 2011 valmistuva Haaparanta-rata tuo todennäköisesti myös matkustajajunat takaisin Haaparannalle. Pelastuslaitos vaahdotti turmapaikkaa. Henkilöjunaliikenne Tornion ja Haaparannan välillä loppui Töyrän mukaan 80-luvulla. Uudet rataosuudet rakennetaan Perämeren rannikkoa myöteileviksi, ja ne lyhentävät esimerkiksi Uumajan ja Luulajan välistä junamatkaa neljästä tunnista pariin tuntiin. Tämä luistelu johti muihin törmäyksiin. Aikansa harhailtuaan mies joutui huonokuntoiselle tielle hieman asutuksen ulkopuolelle ja hänen autonsa juuttui kiinni. Norrbotnia-radan pohjoinen päätepysäkki Haaparanta on jo parikymmentä vuotta ollut tavarajunien läpiajokaupunki. 0201 70 8290. Björn Töyrä kertoi Ruotsin ratahankkeista paikallisten yrittäjien järjestämässä Perämerenkaari-seminaarissa viikonloppuna Torniossa. Kaupunkien välisen radan rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2010. Säiliöauton tankit saatiin tyhjennettyä sunnuntai-iltaan mennessä. Kaikissa autoissa ei ollut vielä talvirenkaita. HAAPAJÄRVI, Puistokatu 48, puh. Ajatuksen taustalla vaikuttaa Tornion ja Haaparannan välille nouseva yhteinen kaupunkikeskus, jonka pohjustustyöt on tänä vuonna aloitettu. Poliisipartio etsi turhaan miestä lentokentän tienoilta. Mies löytyi paikalta hyväkuntoisena. Kuitenkin junarata vie hiihtomatkailijoita Tornion kaupungin läpi Kolariin ja tavarajunat ylittävät Tornion ja Haaparannan välisen rajajoen päivittäin. Lisäksi Pohjois-Ruotsin kaivoskaupungissa Kiirunassa joudutaan lähivuosina siirtämään malminkuljetukseen käytettävää junarataa, koska sen alta on löytynyt uusia malmisuonia. Yhdistelmässä oli bensiiniä 20 kuutiometriä ja polttoöljyä yli 30 kuutiometriä. Palkkaratkaisussa oleellisina osina tulisi olla matalapalkkaja tasa-arvoerät. Jyväskylän poliisi ei vielä sunnuntai-iltana kertonut kuolleen henkilöauton kuljettajan kotipaikkaa. Liikenteelle tie avattiin kello 20.15. Tervetuloa sovittamaan omia suosikkejasi huippumerkkien erikoismallistosta! Tarjous on voimassa 30.11. Maiden rautatieyhtiöt lopettelevat juuri raideleveyden vaihtavan järjestelmän testausta, järjestelmä on jo käytössä Tornion ja Haaparannan välisessä tavaraliikenteessä. Norrbotnia-rata MIKKELI (STT) Viisi ihmistä loukkaantui liikenneturmassa viitostiellä Mikkelin Visulahdessa sunnuntaina iltapäivällä. Matkustajajunalla rajan yli. – Kantaverkon vahvuutta tullaan nostamaan 22,5 tonnin akselipainosta 25 tonniin koko Norrbotnia-radalla. € 19 Ole hyvä! Merkkikehykset V oimme tarjota sinulle tämän edun, sillä kuulumme Euroopan suurimpaan optisen alan ketjuun Pearle Europe, joka toimii 12 eri maassa yli 1.500 myymälän voimin. Maanantaina 1.11.2004 . Pelastuslaitoksen mukaan säiliöauton omistaa pieksämäkeläinen liikennöitsijä. Mikkelin suunnasta ajanut henkilöauto lähti luisuun ja ajautui vastaan tulevien kaistalle. KALAJOKI, Kalajoentie 25, puh. asti ostaessasi myös linssit. Häkämiehen mukaan porvarillisten arvojen ja politiikan puolustaminen näyttää Suomessa jäävän yksin kokoomuksen varaan, jos keskusta ei ryhdistäydy. – SDP on tähänkin asti soittanut hallituksen työssä ensiviulua, ja keskustalla on ollut apupuolueen asema pääministerin salkusta huolimatta, Häkämies huomautti Lappeenrannassa sunnuntaina. Hän kävi kuitenkin lääkärintarkastuksessa rintakipujen vuoksi. – Ensimmäisenä aloitetaan ensi vuonna Bodenin ja Haaparannan välin rakentaminen, joka valmistuu vuonna 2011. Yhteisostojen ansiosta voimme jatkuvasti tarjota sinulle parempia hintaetuja. Norrbotnia-hankkeeseen kuuluvat myös radan varrella olevat rautatieasemat ja ratapihat, ja tarvittaessa rakennetaan myös uutta. Muista rataosuuksista seuraavana on aloitettu kannattavimman Skellefteå–Piitime-rataosuuden suunnittelutyö. 0201 70 8750. Häkämiehen mielestä hallituksella on tämän tuloksen valossa edessään vaikea taival. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Lyhyesti www.instru.fi HUOM! Linssihintamme sisältävät aina myös työmaksun. Mies arveli olevansa kuitenkin lentokentän läheisyydessä. Eksynyt ikämies löytyi kännykän avulla Fakta
– Oli tosi mahtava kokemus saada puhelimitse suora yhteys toiseen viittomakieliseen omalla äidinkielellä, kertoo videopuhelua kokeillut lehtori Mari Kallio Diakista. Uhanalaisia lajeja löytyi tutkimuksen mukaan lähes yksinomaan järeiltä, jo pidemmälle lahonneilta maapuilta. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan ne puuttuvat talousmetsistä kokonaan. Koska tilanteisiin ei voi valmistautua etukäteen, mobiilitulkkaus on elävää tilannetta vaativampaa. Umts lupaa paljon viittomakielisille Viittomakielisten kommunikaatio paranee Marko Vuorenheimo, Mari Kallio ja Elisa Koskinen korostavat, että videopuhelut lisäisivät viittomakielisten itsenäisyyttä ja tasa-arvoa. Hän pitää palvelun kehittämistä erittäin tärkeänä, sillä se lisää viittomakielisten alueellista tasa-arvoa. Oleellista on Kokkosen mukaan se, miten eri sairaudet vaikuttavat potilaan toimintakykyyn. – Palvelun saaminen kaikkien ulottuville edellyttää, ettei hinta nouse ainakaan laajakaistaliittymää korkeammaksi, arvioivat Vuoriheimo ja Kallio. Maahanmuuton seuraukset yllättivät Puuronen itse on tutkinut muun muassa nuoria ja rasismia. Lehtori Marko Vuoriheimolla on kokemusta videoyhteydestä laajakaistan ja web-kameran avulla. – Kaupallisia päätöksiä ei ole tehty. Videopuhelujen hinnoittelussa pitäisi hänen mukaansa ottaa mallia Ruotsista. Videopuhelut tulivat käyttöön viime keväänä. Vaikka rasismista ja etnisyyteen perustuvasta syrjinnästä alettiin Suomessa keskustella laajasti vasta 1990-luvulla, on etnisyyteen Suomessa suhtauduttu hänen mukaansa jo pitkään kielteisesti. Historiassa vielä tutkittavaa Keskustelun lisääntyessä myös etnisyyden tutkimus lisääntyi. Etnisyyspolitiikkaan on kuulunut myös saamen kielen puhumisen kieltäminen kouluissa ja yritys sulauttaa romanit muuhun suomalaiseen yhteiskuntaan, Puuronen sanoo. – Tällöin alettiin lietsoa muun muassa niin sanottua ryssävihaa. Aiheesta valmistui noin kuusinkertainen määrä sekä yliopistollisia opinnäytteitä että hallinnon tarpeisiin tuotettuja tutkimuksia aikaisempaan verrattuna. Suomen potilasasiamiesyhdistyksen puheenjohtaja Eija Bärlund-Toivonen taas pitää eri sairauksien haittojen vertailua käytännössä lähes mahdottomana. Suunnitteilla on myös tulkkipalvelu videopuhelujen välityksellä. – Hyvinvointivaltiossa tulee olla identiteetiltään suomalainen. – Seuraukset pääsivät tuolloin yllättämään yhteiskunnan, Puuronen sanoo. Tällaista määrää lahopuuta ei yleensä löydy talousmetsistä. Lisäksi maahanmuuttajan pitää olla valmis omaksumaan myös suomalaisia tapoja ja suomalaista uskontoa, hän sanoo. Aamulehden haastattelema neuvottelukunnan puheenjohtaja Paula Kokkonen katsoo, että sairauksien haittojen vertailu toisi terveydenhoitoon tasaarvoa. Uhanalaisia kääpälajeja esiintyi lähes kolminkertaisesti verrattuna esimerkiksi Kainuuseen, jossa alle 10 prosenttia metsistä on yli 140vuotiaita. Maanantaina 1.11.2004 Kotimaa 7 MAANANTAI TORSTAI KOKKOLA 8-21 (18) Puh. – Lisäksi puhelimen pieni kuvaruutu ja videon kuvanopeus edellyttävät hitaampaa viittomista. Verkko luo edellytykset myös reaaliaikaisille videopuheluille. Kuvat: STT/Anneli Tervo Marko Vuorenheimo kertoo, että käyttäjä näkee myös itsensä, kun puhelimen kamera on samalla puolella kuin näyttö. 8278 503 1 ,00 € VIKING EDAM JUUSTO/ KG 3 ,99 € CHICK BROILERIN MARINOITU KOIPI-REISI/ KG 1 ,00 € POUTTU SAVUKUUTIO JA SAVUSUIKALE 230 G (4,35 €/kg) 1 ,00 € PAULIG JUHLA MOKKA KAHVI 500 G (3,90 €/kg) 2 / TALOUS 1 ,95 € PORTTI HAMPURILAINEN 105 G 3 KPL (3,17 €/kg) 2 ,50 € SPR CHANG JASMINE RIISI 2 KG (1,25 €/kg) ,59 € LOBO OMENAT/ KG PUOLA KARJALA III-OLUT 0,33 L 12-pack (1,96 €/L) Sisältö 7,75 € + Pantit 1,20 € 8 ,95 € Anneli Tervo TURKU (STT) Viittomakieliset odottavat paljon TeliaSoneran pari viikkoa sitten avaamalta umts-verkolta. Tulkkien työ vaativammaksi Vaikka videopuhelut tulisivat mahdollisiksi piankin, tulkkipalvelun kehittäminen vie aikaa, sanoo Diakin projektia vetävä viittomakielentulkki ja lehtori Ulla Veitonen. – Käyttökelpoisin on simpukkamalli, jonka voi pistää pöydälle niin, että molemmat kädet jäävät vapaaksi viittomista varten. Tieosuus oli raivaustöiden vuoksi jonkin aikaa suljettuna. Koska tuolloin Suomeen alkoi muuttaa aikaisempaan verrattuna paljon ulkomaalaisia, heitä ei voitu sulauttaa nopeasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Kokemukset maailmalta osoittavat, että videopuhelut eivät ole olleet kovin suuri hitti. Hänen mukaansa hyvinvointivaltion heikentyminen lisäisi syrjintää. 3Geli kolmannen sukupolven puhelimen videopuhelumahdollisuudella. Kolme loukkaantui kolarissa HELSINKI (STT) Voimaperäinen metsätalous uhkaa lahopuusta riippuvaisia kääpälajeja. Seuralla on noin 150 jäsentä. Suomessa asuu tällä hetkellä noin 107 000 ulkomaan kansalaista, joista suurin osa on juuri Venäjältä tai Virosta. Puurosen mukaan hyvinvointivaltion mahdollinen mureneminen on kohtalon kysymys varsinkin maahanmuuttajille. Myös lahopuuston monipuolisuus ja koko vaikuttavat kääpälajien määrään. Suomessa on noin 5 000 viittomakieltä ensikielenään käyttävää kuuroa. Videopuhelujen käyttökelpoisuutta testataan Turussa Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) koordinoimassa kaksivuotisessa hankkeessa, jota rahoittaa opetusministeriö. Turkulaiset ovat käyneet naapurissa tutustumassa videopuhelujen avaamiin mahdollisuuksiin. Niitä ei löytynyt lainkaan hakkuiden jäljiltä olevilta kannoilta ja ohuilta hakkuutähdelatvuksilta. Tämä näkyy muun muassa siinä, että hyvinvointivaltiossa palveluja tarjotaan usein vain suomeksi. Tiettyjen viittomien osalta on myös mietittävä, miten ne saadaan näkymään selkeästi, Veitonen selvittää. Yli 4 000 kuuroa on hankkinut ns. Siellä yksi operaattori on tarjonnut palvelua kiinteällä reilun 20 euron kuukausimaksulla. Toistaiseksi ei kuitenkaan tiedetä, milloin videopuhelut saadaan kaupalliseen käyttöön, sanoo TeliaSoneran tuotekehitysjohtaja Pasi Mehtonen. – Tulkki ei voi työskennellä kerrallaan kovin pitkää aikaa. Neuvottelukunta pisteyttäisi potilasjonot JYVÄSKYLÄ (STT) Kolme ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa Jyväskylän maalaiskunnan Kuohulla sunnuntaina iltapäivällä. Mobiilitulkkauskokeilu alkoi syksyllä. ETMU ry (Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura) on vuonna 2003 perustettu tieteellinen yhdistys, jonka toimialaan kuuluu muun muassa etnisten suhteiden, monikulttuurisuuden ja rasismin tutkimus. Syrjintäkeskustelun heräämiseen 1990-luvulla Puuronen näkee lähinnä kaksi syytä. Tulkin saisi avukseen aina tarvittaessa ilman ennakkovarausta. Kattavan mobiilitulkkipalvelun luomiseksi tarvittaisiin Veitosen mukaan useampia tulkkikeskuksia, jotka päivystäisivät muutaman tunnin kerrallaan. Hänen mielestään uusi tekniikka lisää viittomakielisten itsenäisyyttä, kun kaikissa tilanteissa ei tarvita kolmannen osapuolen läsnäoloa. Törmäys sattui 15.30:n jälkeen Jyväskylän kaupungin länsipuolella Keuruulle johtavalla tiellä. Väitös tarkastettiin perjantaina Helsingin yliopistossa. Hänen mukaansa jo hyvinvointivaltion palvelujen käyttäminen vaatii suomalaista identiteettiä. Puurosen mukaan etnisyyden tutkimuksessa tulisi hyvinvointiyhteiskunnan lisäksi tutkia vielä muun muassa lisää etnisyyden historiaa ja tähän mennessä vain vähän tutkittuja etnisiä ryhmiä. Kun mukaan lasketaan heidän sukulaisensa, viittomakielentulkit ja huonokuuloiset, videopuheluista hyötyvien määrä nousee noin 300 000:een. Etenkin laho lehtipuuaineis kuusivaltaisissa metsissä lisäsi merkittävästi kääpälajien määrää. Ensimmäiset reaaliaikaiset testipuhelut TeliaSoneran kokeiluverkossa soitetaan vielä tämän vuoden aikana. Turman syystä ei ole tietoa. Tuoreimpien arviointien mukaan 37 prosenttia Suomen kääpälajeista on joko uhanalaisia tai silmälläpidettäviä taantuneita lajeja. Lahopuusta riippuvaiset käävät ovat yksi uhanalaisimmista eliöryhmistä Pohjoismaissa. Paikasta ja tilanteesta riippuen tulkki pitää nykyään varata muutama päivä etukäteen. Uhanalaiset kääpälajit tarvitsevat lisää lahopuuta. Enimmillään jonotusaika voi olla viikkoja. Lisäksi kameran on oltava samalla puolella kuin kuvaruutu, sillä viittojan on nähtävä keskustelukumppanin lisäksi itsensäkin, etteivät viittomat mene ruudun ohitse. Puurosen mukaan 1900-luvun alusta omaksuttu etnisyyspolitiikka näkyy vieläkin esimerkiksi suomalaisten kielteisenä suhteena venäläisiin. Kun ne saadaan käyttöön, viittomakieliset voivat soittaa toisillensa ilman välikäsiä milloin haluavat. Yhteiskunnan monietnisyys oli myönteinen asia 1800-luvun lopulle saakka, mutta tämän jälkeen Suomesta haluttiin muodostaa kansallisesti ja kielellisesti yhtenäinen maa. Uhanalaiset lajit näyttävät viihtyvän metsissä, joissa lahopuuta on yli 20 kuutiometriä hehtaarilla. Puiston lähes 5 000 neliökilometrin suuruisesta pinta-alasta lähes puolet on vanhoja yli 140-vuotiaita metsiä, joissa on paljon lahopuuta. Ulkomaalaisten näkyvyys puolestaan nosti pintaan suomalaisten vieraisiin kohdistuvia ennakkoluuloja ja rasismia. Esimerkiksi kaihipotilaan tulee Kokkosen mukaan päästä leikkaukseen nopeammin kuin suonikohjuista kärsivän, koska suonikohjuista on useille potilaille vain esteettistä haittaa, kun taas kaihi voi viedä näön. Puuronen puhui aiheesta ”Etniset suhteet Suomessa” Helsingissä järjestettävillä etnisyyttä käsittelevillä ETMU-päivillä perjantaina. Laura Kolu HELSINKI (STT) Hyvinvointivaltio tyrkyttää Suomeen tuleville maahanmuuttajille suomalaisuutta, katsoo Lapin yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen. Suomen ympäristökeskuksessa työskentelevä vanhempi tutkija Reijo Penttilä selvitti, miten lahopuun määrän muutokset vaikuttavat puuainesta hyödyntäviin ja sitä lahottaviin kääpäsieniin. Heidät kuljetettiin hoitoon Keski-Suomen keskussairaalan. Väitöstutkimuksessa vertailluista alueista uhanalaisia lajeja löytyi selvästi eniten Venäjän Karjalassa sijaitsevasta Vodlajärven kansallispuistosta. Mobiilitulkkaus toimii jo Ruotsissa Ruotsissa umts-verkko avattiin vuosi sitten. Jyväskylän pelastuslaitoksen mukaan loukkaantuneista kaksi oli naisia ja yksi mies. KESKIPOHJANMAA . Kameran sijainti tärkeää Kolmannen sukupolven matkapuhelimia on Suomen markkinoilla niukasti, ja malleissa on vielä kehittämisen varaa, sanoo projektin tekninen asiantuntija Elisa Koskinen. Hämeessä on harjoitettu intensiivistä metsätaloutta pidempään ja laajempaan kuin monilla muilla alueilla Suomessa. Kokkosen mukaan joistakin sairauksista kärsivät potilaat pääsevät nykyisin hoitoon lievempien vaivojen perusteella kuin toisia sairauksia potevat. Hyvinvointivaltio tyrkyttää suomalaisuutta Tutkija: TAMPERE (STT) Terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta toivoo, että potilaita voitaisiin tulevaisuudessa pisteyttää sairauksiensa aiheuttamien haittojen mukaan ja asettaa hoitojärjestykseen tämän perusteella. Penttilä arvioi, että esimerkiksi Hämeessä monia uhanalaisia kääpälajeja uhkaa alueellinen sukupuutto, jos lahopuuta ei saada nopeasti lisää metsiin
Uusimmat, edeltäjäänsä raskaammin panssaroidut Pasin XA-203-vaunut pysyvät myös jatkossa valmiusprikaatin kalustossa. Prikaatin tarve on sata vaunua. – Kainuun prikaati Kajaanissa, Porin prikaati Säkylässä ja Karjalan prikaati Vekaranjärvellä. Osa Leopardeista olisi pääesikunnan tai perustettavan maavoimien esikunnan reservinä käytettäväksi missä päin maata tahansa. Se kykenee kuljettamaan kolmen hengen vaunumiehistöä ja kahdeksaa jalkaväen taistelijaa. Rakenteensa ansiosta AMV sopii sekä sotilaiden kuljetukseen että eri asejärjestelmien alustaksi. Uusia telakuorma-autoja Puolustusvoimat selvittää parhaillaan myös uusien kevyesti panssaroitujen telakuormaautojen hankintaa. Maanantaina 1.11.2004 . Tarjouksia odotetaan Vuoden loppuun mennessä odotetaan vastausta puolustusvoimien Patrialle osoittamasta tarjouspyynnöstä, joka koskee panssaroituja AMV-vaunuja (Armoured Modular Vehicle). Uudelta telamastoajoneuvolta edellytetään nykyistä parempaa uuden asetekniikan kuljetuskykyä ja liikkuvuutta sekä kehittyneempää suojausta sirpaleita ja käsiasetulta vastaan. Lisähankinta Patria Hägglundsilta rahoitetaan eduskunnan jo myöntämällä valmiusyhtymien varustamiseen tarkoitetulla tilausvaltuudella, ja puolustusvoimille ne toimitetaan vuosien 2006 ja 2007 kuluessa. Ensimmäiset AMV-vaunut on tarkoitus saada käyttöön jo ensi vuonna ja loput kolmen vuoden sisällä. Puolustusvoimilla on jo ollut testauskäytössä kaksi tällaista vaunua. Esimerkiksi Nasulla on jo olemassa sovellutus kranaatinheitinajoneuvoksi. Fakta. Nykyisin puolustusvoimissa on lähinnä Pohjoisen maanpuolustusalueen ja Kainuun prikaatin käytössä vajaat tuhat telekuorma-autoa, joista vanhimmat ovat ruotsalaisia Bandvagneja ja sen jälkeen Sisun valmistama Nasu-telekuormaautoja. Liikkuvuutta lisätään reilusti Valmiusprikaateille sodan ajan kalustovalmius vuoteen 2008 mennessä Kalustohankintoja STT AMV ja Amos Panssaroitu telakuorma-auto Kainuun prikaati Karjalan prikaati Porin prikaati CV9030-taisteluvaunu Puolustusvoimien CV9030-rynnäkköpanssarivaunu. Hankinnan myötä Karjalan prikaatista on syntymässä teloilla liikkuva mekanisoitu valmiusyhtymä. Uusien vaunujen on tarkoitus korvata asteittain Porin prikaatin vanhemman sarjan panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja eli Paseja. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto – Maavoimilla on kolme valmiusprikaatia. Karjalan prikaati mekanisoituu Puolustusvoimat täydentää myös Karjalan prikaatin 57 kappaleen CV9030-rynnäkkövaunusarjaa valmiusprikaatin kokoonpanosta puuttuvalla 45 taisteluajoneuvon sarjalla. CV9030 on teloilla ja 30 mm:n konetykillä varustettu rynnäkköpanssarivaunu, joka on moderni, suorituskykyinen ja ajanmukaisella suojalla varustettu jalkaväen taisteluajoneuvo. Sopimus lisähankinnasta julkistettiin heinäkuussa. Puolustusvoimien materiaalilaitoksen esikunta on tilannut asiasta kaksi selvitystä, jotka valmistuvat maaliskuun loppuun mennessä. Saksasta ostetut uudet Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunut on samassa kalustovalmiudessa suunniteltu osallistumaan Karjalan prikaatin toimintaan sekä tukemaan Porin prikaatia. Lisäksi vaunu pystyy tarvittaessa antamaan tulitukea. Tutkimukset on tilattu Patria Hägglunds Oy:ltä ja singaporelaiselta Singaporea Technologies Kinetics Oy:ltä. Osa niistä varustettaisiin AMOS-kranaatinheitinjärjestelmällä, joka on koko maailmassa ainoa ryöppytulta ampuva järjestelmä. KESKIPOHJANMAA 8 Kotimaa Juha Raippalinna HELSINKI (STT) Valmiusprikaatien liikkuvuutta lisätään, ja kaikki kolme maavoimien valmiusprikaatia pyritään saamaan täyteen sodan ajan kalustovalmiuteen vuoteen 2008 mennessä. Nykyiset telakuorma-autot eivät ole panssaroituja, mutta niihinkin on tutkittu erilaisia aselavettisovellutuksia. Ensimmäinen uusi taisteluvaunu luovutettiin puolustusvoimille huhtikuussa 2002, ja ensimmäiset sarjavaunut Karjalan prikaati sai käyttöönsä vuonna 2003. – Valmiusprikaatit ovat moottoroituja nopean toiminnan joukkoja. Erilaisten kuljetustehtävien lisäksi sitä voidaan käyttää myös panssarintorjuntaohjusten lavettina ja varustaa ilmatorjuntakonekiväärillä. Porin prikaatin valmiusprikaatille tulee pääesikunnan suunnitelmien mukaan satakunta uutta AMVvaunua, Karjalan prikaatissa valmiusprikaatin pääkalusto saa lisää ruotsalaisia CV90-taisteluvaunuja ja Kainuun prikaatin taistelukykyä on tarkoitus lisätä panssaroiduilla telakuormaautoilla. – Valmiusprikaateja tuetaan panssarija ilma-aseella sekä tykistöllä ja raketinheittimin. Uusien vaunujen operatiivinen elinkaari yltää 2040-luvulle. Testeissä ne ovat osoittautuneet ketterämmiksi ja tulivoimaisemmiksi kuin nykyisin käytössä olevat Pasit. – Nopean toiminnan liikkuvuutta lisätään jatkossa helikopterikuljetuksin
pantin Bergadler -olut •alkoholipitoisuus 4,7% •6x0,5L/pkt •2,46/L 7 99 pkt sis. Maanantaina 1.11.2004 9 HALVEMPI!!! MYYNNISSÄ LISÄKSI PALJON LAADUKKAITA KÄYTTÖTAVAROITA! Maksuvälineinä käteinen ja suomalainen pankkikortti. pantin 69 tlk sis. *. 9-18 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). KESKIPOHJANMAA . pantin KO KO SISÄ L TÖ 24x0,33L VA IN 12, 96€ + PANTTI 3,60 € =16, 56 € 79 ps 79 ps ** 89 rs 89 rs ** Mango 99 kg 99 kg ** 1 99 kg 1 99 kg ** ** tarjous voimassa ma 1.11. pe 5.11. Tuotevalikoima ja -määrät voivat vaihdella myymälöittäin. pe 5.11. Burgen-olut •alkoholipitoisuus 4,5% •0,33L/tlk •1,64/L 69 tlk sis. pantin Spagetti •1kg/ps 69 ps 85 -19% Perunamuusijauhe •500g/pkt •2,78/kg 1 39 pkt 1 69 -18% Appelsiinimarmeladi •450g/prk •2,20/kg 99 prk 1 19 -17% Vadelma-, mansikka-, kirsikkatai aprikoosihillo •450g/prk •2,20/kg 99 prk 1 19 -17% Mustikkahillo •450g/prk •2,20/kg 99 prk 1 39 -29% Metsämarjahillo •450g/prk •2,20/kg 99 prk 1 29 -23% Schwaben Bräu -olut •alkoholipitoisuus 4,5% •6x0,33L/pkt •1,71/L Tonnikalafileitä auringonkukkaöljyssä •185/140g/prk •3,93/kg 55 prk 75 -27% Tonnikalafileitä paloina vedessä •200/155g/prk •3,55/kg 55 prk 75 -27% Ravioli Bolognese •naudanlihatäytteisiä pastatyynyjä jauhelihakastikkeessa •800g/prk •1,24/kg 99 prk 1 39 -29% Juhla-, Sipuli-, Sinappitai Matjessilli •600/275g/prk •6,15/kg 1 69 prk 1 99 -15% Tomaattiketsuppi •890g/pl •0,89/kg 79 pl 99 -20% Sinappi •keskivahva •530g/pl •0,92/kg 49 pl 69 -29% 4 49 pkt 4 99 Ultra Plus tai Ultra Plus Color -pyykinpesuaine •2,25kg/pkt •2,00/kg -10% Pyykinpesuainetabletit •värilliselle tai valkopyykille •36kpl/pkt •0,12/kpl 4 49 pkt 4 99 -10% Nestemäinen pyykinpesuaine •värilliselle tai valkopyykille •1,5L/pl •2,33/L 3 49 pl 4 29 -19% Nenäliinat •18x10kpl/pkt •0,01/kpl 1 29 pkt 1 69 -24% Kaakaojuomajauhe •800g/pkt •2,24/kg 1 79 pkt 2 29 -22% Vihreä viinirypäle 1kg •1kg/rs Kiivi Alensimme pysyvästi nämä ja monet muut tuotteet eduksesi! Tähdellä (*) merkityt tarjoukset voimassa ma 1.11. Ei jälleenmyyjille. Tomaatti 1 kg •1kg/ps 1 29 1 89 1 29 Kalapuikot •pakaste •450g/pkt •1,98/kg 99 prk 99 prk 1 29 pkt 1 29 pkt Corn Flakes •2x375g/pkt •1,72/kg -31% -32% 89 pkt 89 pkt Maustekurkut •670/360g/prk •2,75/kg -23% 2x375g/pkt Lauantaimakkara •1kg/pkt 1 89 pkt 2 25 -16% 3 99 pkt sis. www.lidl.fi Asiakaspalvelu avoinna ark
Epäselvyyksistä raportteja Vaalipäivän kuluessa saatiin runsaasti raportteja epäselvyyksistä vaalien toimittamisessa eri puolilta maata. Ukrainalaiset äänestivät vaaleissa hyvin vilkkaasti. Nauhalla sieppaajat vaativat Afganistanin vankiloissa ja Guantanamon sotilastukikohdassa olevien vankien vapauttamista. Tulitus alkoi aamukahdeksan jälkeen, ja tykistö sai tukea myös ilmavoimilta. Blairin lähipiiri torjui ennustukset talvivaaleista BAGDAD/TOKIO (STT–AFP–REUTERS) Japani pitää joukkonsa Irakissa huolimatta siitä, että islamilainen äärijärjestö on surmannut japanilaisen panttivankinsa, vakuutti pääministeri Junichiro Koizumi sunnuntaina. Toisaalta venäläisen tutkimuslaitoksen kyselyssä Venäjän tukema pääministeri oli puolestaan usean prosenttiyksikön johdossa. Mielipidekyselyt vaalien alla antoivat 30 prosentin kannatuksen kansallismielisen Blanco-puolueen ehdokkaalle Jorge Larranagalle, kun taas hallitsevan vanhoillisen Colorado-puolueen Guillermo Stirling ei ole onnistunut nostamaan suosiotaan 10 prosentin yläpuolelle. Barrosolla on vastuu etsiä sellaiset ratkaisut, jotka menevät EU:n parlamentissa läpi, Vanhanen kuvaili kokouksen tunnelmia. Ohio ja Florida ovat asiantuntijoiden mukaan yhdessä Pennsylvanian osavaltion kanssa avainasemassa presidentinvaaleissa: se joka voittaa kahdessa niistä, kerää näiden asiantuntijoiden mukaan voittoon tarvittavat 270 valitsijamiestä 538-jäseniseen valitsijakollegioon. Bush ja hänen demokraattinen haastajansa John Kerry kampanjoivat molemmat sunnuntaina Floridassa ja Ohiossa, jotka ovat avainosavaltioita tiistaisissa vaaleissa. – Tämä tarkoittaa ennen muuta sosiaaliturvaa ja palkkojen tasoa. Arafatin tila koheni LONTOO (STT–DPA–AFP) Britannian hallituslähteistä torjuttiin sunnuntaina lehtitiedot, joiden mukaan pääministeri Tony Blair aikoisi järjestää maassa parlamenttivaalit helmikuussa. Bangladesh aloittaa maamiinojensa tuhoamisen. Hän vakuutti kuitenkin, että EU:n jäseninä olevat Pohjoismaat yrittävät vaikuttaa siellä tähän suuntaan. Japani pysyy Irakissa panttivangin surmaamisesta huolimatta DHAKA (STT–AFP) Bangladesh aloittaa maamiinojen tuhoamisen Ottawan sopimuksen mukaisesti. YK:n vetäytyminen Afganistanista ja kaikkien muslimivankien vapauttaminen Afganistanin vankiloista ja Yhdysvaltain Guantanamon-tukikohdasta. Bin Ladenin videon jälkeen arveltiin hänen esiintymisensä kasvattaneen hiukan todennäköisemmin Bushin kuin Kerryn kannatusta. marraskuuta. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Pablo La Rosa Hannu Kuparinen TUKHOLMA (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) jarruttelee odotuksia siitä, että Euroopan unionin alkoholipolitiikkaa voisi muuttaa Pohjoismaiden toivomaan tiukempaan suuntaan. Percyn sotilassairaala on erikoistunut verisairauksien hoitoon. Perssonin mukaan edessä voi olla yhteistyön laajentumista myös muihin instituutioihin. Kolmena päivänä tehdyssä kyselyssä oli mukana yli 1 200 ihmistä, ja kyselyn virhemarginaaliksi ilmoitettiin 2,9 prosenttiyksikköä. Blairin on tähän asti oletettu järjestävän vaalit aikaisintaan toukokuussa. Arafatin avustajat kertoivat Pariisissa, että presidentillä ei ole leukemiaa tai muitakaan hengenvaarallisia tauteja. – Meillä on ollut huonoja johtajia. Mielipidekyselyjen mukaan Osama bin Ladenin perjantainen videosanoma amerikkalaisille ei näytä vaikuttaneen juurikaan amerikkalaisäänestäjien näkemyksiin. YK vetosi aiemmin päivällä sieppaajiin, jotta nämä vapauttaisivat panttivankinsa vahingoittumattomina. Vasemmistorintamassa ovat mukana myös entiset Tupamaros-kaupunkisissit, jotka yrittivät nostattaa maassa vallankumousmielialaa 1960ja 1970-luvuilla. – Haluan elää kunnon maassa, missä ihmiset kunnioittavat johtajiaan eivätkä pelkää heitä, -maassa joka on oikeusvaltio ja jossa on rehellinen oikeusjärjestelmä, hän sanoi. Heti ei ollut kuitenkaan selvää, johtuivatko ongelmat tahallisesta vilpistä vai puutteellisista järjestelyistä. – Tuoreet tulokset osoittavat, että presidentti Arafatilla ei ole hengenvaarallisia tauteja ja että hänet voidaan parantaa, kertoi Arafatin avustaja Nabil Abu Rdainah. Jos kyselyiden tulos tuolloin vahvistuu, presidentinvaalien toinen kierros järjestetään 21. Vasemmistovoimien kannatuksen nousu selittyy pitkälti vuosien 1999–2003 talousahdingosta, joka pakotti 100 000 uruguaylaista ulkomaille ja jätti kolmasosan väestöstä puille paljaille. Arafat lennätettiin Ramallahista hoitoon Pariisiin, koska hänellä oli kovia vatsakipuja ja hänen veriarvonsa olivat erittäin huonot. Molempien maiden pääministerit tekivät tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei heillä ole tällä hetkellä mitään aikeita vaihtaa ehdokastaan. Julkisuudessa on arveltu paineita kohdistuvan muun muassa Tanskan ja Latvian ehdokkaiden vaihtamiseen. Tosin hän myöhemmin sanoi olevansa valmis harkitsemaan lykkäystä uhkavaatimuksen takarajaan. Amerikkalaiset ilmoittivat kuluneella viikolla aloittavansa suurhyökkäyksen Fallujaan ja läheiseen Ramadiin, jotka ovat olleet sunnikapinallisten vahvaa tukialuetta. Arafat on hoidettavana Pariisissa ranskalaisessa sotilassairaalassa, jonne hänet tuotiin perjantaina. Mahdollista on, että Italian komissaariehdokas ei jää ainoaksi, joka saa väistyä. Ääntenlaskun alustavian tuloksia odotettiin maanantaiksi. – Hän voi paljon paremmin, puhuu paremmin ja tuntee itsekin olonsa paremmaksi, kertoi palestiinalaishallinnon ulkoministeri Nabil Shaath Ramallahissa keskusteltuaan Arafatin Pariisissa olevien avustajien kanssa. Percyn sairaalan lääkärit eivät ole antaneet mitään lausuntoja potilaansa terveydentilasta. Kolme amerikkalaista merijalkaväen sotilasta haavoittui aamulla Ramadissa, kun sotilaspartion lähistöllä räjähti pommi. Uruguayihin ensimmäinen vasemmistopresidentti Uruguaylainen Eloy Pereira ratsasti äänestämään. Vaalien järjestämistä sävyttivät tiukat turvatoimet: äänestystä turvaamaan oli komennettu yli 120 000 poliisia. – Se ei tule olemaan helppoa, Vanhanen sanoi sunnuntai-iltana Tukholmassa Pohjoismaiden neuvoston kokouksen alla. Komissiosta toimintakykyinen Vanhanen osallistui Tukholmassa Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministereiden kokoukseen. Amerikkalaisjoukot ilmoittavat tuhonneensa kapinallisten käyttämän kranaatinheitinbunkkerin, mutta myöntävät omien miestappioiden nousseen jo yhdeksään kaatuneeseen. Rajoituksiin ei uskota Pohjoismaiden neuvosto keskusteli viinasta Pääministeri Matti Vanhanen ja Latvian pääministeri Indulis Emsis pitävät kiinni komissaariehdokkaistaan. EU-piirissä asialistalla olivat edessä olevan huippukokouksen kysymykset ja yhteisenä huolena sekava tilanne uuden EU-komission valinnassa. Noin 200 000 miinan vaarattomaksi tekeminen aloitetaan tiistaina, sanoi Bangladeshin asevoimien edustaja sunnuntaina. Kiovassa äänestäneen Janukovitshin mukaan hallitus on tehnyt kaikkensa varmistaakseen Ukrainan hyvinvoinnin. Hän ei nähnyt aihetta isompaan remonttiin komissiossa. Pääministeri Koizumi torjui sieppaajien vaatimuksen. Bush ja Kerry lähes tasoissa Taistelu tiukka loppuun saakka Presidenttiehdokas John Kerry kampanjoi Warrenissa Ohiossa. Japanin 550 sotilasta ovat osallistuneet jälleenrakennustöihin Bagdadin eteläpuolella. Sieppaajien johtajana pidetty mullah Sajed Mohammad Akbar Agha sanoi sunnuntaina, että panttivangit surmataan, jos ryhmän vaatimuksiin ei suostuta viimeistään keskiviikkona. Sieppaajat kuuluvat Jaish-eMuslimeen-nimiseen ryhmään, jonka edustajat ovat olleet yhteydessä useisiin kansainvälisiin uutistoimistoihin ja esittäneet toisistaan poikkeavia vaatimuksia. Kerry kiisti sunnuntaina arviot, joiden mukaan bin Ladenin video suosisi Bushia, jota ihmiset kyselyjen mukaan pitävät parempana vaihtoehtona terrorismin vastaisessa sodassa. En näe mitään syytä, miksi ukrainalaiset olisivat huolissaan. Blair uskoo saavansa parlamenttivaaleissa vetoapua myös Irakin tammikuun lopussa järjestettävistä vaaleista, jos ne sujuvat suhteellisen verettömästi, lehdet kertovat. – Amerikka tietää, että minulla on 35 vuoden kokemus, pitempi kokemus kuin George Bushilla, ulkopolitiikassa ja turvallisuusasioissa, Kerry sanoi. – Yleinen toive keskustelussa oli, että pitää saada aikaan toimintakykyinen komissio. Äänestyksen päätyttyä sunnuntai-iltana julkaistujen ovensuukyselyiden mukaan opposition ehdokas Viktor Jushtshenko oli saanut jonkin verran suuremman äänisaaliin kuin pääministeri Viktor Janukovitsh. Lehdet eivät kerro, mistä ne ovat tietonsa saaneet. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Vasily Fedosenko WASHINGTON/MIAMI (STT–REUTERS–AFP) Presidentti George W. Lääkärit jatkavat Percyn sairaalassa edelleen kokeita selvittääkseen, mikä 75-vuotiasta Arafatia vaivaa. Mielipidekyselyissä Bushin ja Kerryn kannatus oli edelleen lähes tasoissa. Ryhmä uhkasi alkuviikosta surmata panttivangin, mikäli Japani ei vedä joukkojaan maasta kahden vuorokauden kuluessa. Kodan perhe pyysi anteeksi sieppauksesta aiheutunutta häiriötä ja toivoi, että Irakiin saataisiin rauha. Kahden ukrainalaiskyselyn mukaan Jushtshenkon etumatka oli kaksi tai kahdeksan prosenttiyksikköä. Sunday Telegraph ja Sunday Times -lehtien mukaan Blair aikoisi ilmoittaa heti vuoden alussa, että parlamenttivaalit pidetään helmikuussa. Oppositio on vaalien alla syyttänyt valtaapitäviä kampanjan häirinnästä ja saanut tukea valituksilleen EU:lta ja Yhdysvalloilta. Kuvanauhalla kolme siepattua – kaksi naista ja yksi mies – näyttivät olevan kunnossa. Vaatimuksiin kuului mm. Pääministerin kanslian mukaan puheet vaaleista jo talvella ovat ”joutavanpäiväistä spekulointia”. Jonoja äänestyspaikoilla Jonoja alkoi muodostua äänestyspaikkojen edustoille heti aamulla. Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyö laajeni taannoin uusille alueille, kun baltit otettiin mukaan Pohjoismaiden investointipankin toimintaan. He aikovat antaa tietoja vasta kun kaikkien kokeiden tulokset on saatu valmiiksi. Lehtien mukaan Blair haluaa järjestää vaalit aikaisemmin, koska hän haluaa mahdollisimman suuren hyödyn tämänhetkisestä suosioetumatkastaan päävastustajaansa Michael Howardiin ja tämän konservatiivipuolueeseen. Bangladeshin armeija jättää käyttöönsä noin 15 000 miinaa opetustarkoituksiin. Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen sanoi, että hänellä on uuden komission muodostajalle vain yksi neuvo: ratkaista syntynyt ongelma mahdollisimman vähällä eikä tehdä asiasta liian monimutkaista. Vuosina 1973–1985 etupäässä maataloudesta elävää maata hallitsivat sotilaat. – Ensimmäinen tehtävämme on puuttua maan sosiaaliseen hätätilaan, lupasi Vazquez kannattajilleen ennen vaaleja. USA:n joukot moukaroivat Fallujaa RAMALLAH/PARIISI (STT–DPA–REUTERS–AFP) Palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat voi jo paljon paremmin, vakuuttivat palestiinalaiset viranomaiset sunnuntaina. Frente amplion eli Laajan rintaman ehdokas, karismaattinen syöpälääkäri ja pääkaupungin Montevideon kaupunginjohtaja Tabare Vazquez on mielipidemittausten mukaan saamassa yli 50 prosenttia äänistä ja näin voittamassa vaalit jo ensimmäisellä kierroksella. Siepatut YK:n työntekijät uhattiin tappaa FALLUJA (STT–REUTERS) Yhdysvaltain tykistö on jatkanut irakilaisen Fallujan sunnikaupungin moukarointia. Maanantaina 1.11.2004 . Vanhanen muistutti, että molemmat asiat kuuluvat unionin päätöksentekoon ja ratkaistaan unionin sääntöjen mukaisesti. Joukkojen määräaika Irakissa päättyy joulukuun puolivälissä, eikä määräajan pidentämisestä ole vielä päätetty. Bangladesh ja pieni Malediivien saarivaltio Intian valtameressä ovat ainoita Etelä-Aasian maita, jotka ovat liittyneet maamiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Taleban-liikkeestä irtautunut ryhmä sieppasi YK:n työntekijät Kabulissa torstaina. Japanin hallitus vahvisti aiemmin päivällä, että Bagdadista lauantaina löydetty ruumis on kapinallisjohtaja Abu Musab al-Zarqawin johtaman ryhmän vajaa viikko sitten sieppaama japanilainen matkailija Shosei Koda. Uruguayn armeija vastasi toimintaan pidättämällä, kiduttamalla ja surmaamalla sissejä ja kannattajiaan. Kuva: Lehtikuva/AFP/Jessica Gow KABUL (STT–AFP–REUTERS) Afganistanissa siepatut kolme YK:n työntekijää uhataan tappaa. Henkilömiinojen purkuhanke toteutetaan Kanadan hallituksen ja YK:n kehitysohjelman UNDP:n avustuksella. Pohjoismaiden terveysministerit ovat olleet yksimielisiä siitä, että alkoholin minimiveroja pitää nostaa EU:ssa merkittävästi ja matkustajatuomisten ohjetasot puolittaa ja tehdä samalla sitoviksi. – Minä äänestin Jushtshenkoa. Reutersin sunnuntaina julkistetussa kyselyssä Bush ja Kerry saivat kumpikin 48 prosentin kannatuksen. Miinojen tuhoamisurakka saadaan päätökseen ensi vuoden kesällä. – Me voimme voittaa tänään ilman mitään vallankumousta. Jushtshenko kävi antamassa äänensä pienen poikansa kanssa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Brian Snyder MONTEVIDEO (STT–REUTERS–TT) Eteläamerikkalaisessa Uruguayssa äänestettiin sunnuntaina presidentinvaaleissa, joiden odotettiin nostavan valtaan vasemmiston ehdokkaan ensimmäistä kertaa lähes 200 vuoteen. Ukrainan vaalit toiselle kierrokselle Opposition Jushtshenko voitolla useimmissa ovensuukyselyissä Ukrainalaissotilaat äänestivät presidentinvaaleissa Kievissä. Alkoholiasiat ovat yksi maanantaina alkavan neuvoston kokouksen puheenaiheita. Me tarvitsemme rehellisyyttä, sanoi Kiovassa äänestämässä käynyt eläkeläisnainen. Qatarilainen tv-kanava al-Jazeera näytti sunnuntaina videonauhan Afganistanissa siepatuista kolmesta YK:n työntekijästä. Jälkimmäisessä kyselyssä oppositioehdokkaan suurempi johto johtui mahdollisesti, ettei äänestäjien tarvinnut siinä kertoa nimeään. – Joukkomme jatkavat humanitaarista avustusja jälleenrakennustyötään Irakissa, Koizumi sanoi. KESKIPOHJANMAA 10 Ulkomaat Lyhyesti KIOVA (STT–AFP–REUTERS–DPA) Ukrainan presidentinvaaleissa jouduttiin toiselle kierrokselle kun kumpainenkaan pääehdokkaista ei saanut yli puolta äänistä. Ruotsin pääministeri Göran Persson sanoi, että se oli iso askel ja kokemukset ovat olleet hyviä
Esimerkiksi suomalaista aamuateriaa edustaneen leipä, voi ja juusto -yhdistelmän laskennallinen GI-arvo oli 91, mutta mitatuksi arvoksi saatiin 26. Virpi-Liisa Kykyri korostaa, että hyväksytyksi tuleminen omassa ryhmässä on tärkeä asia niin lapsille kuin aikuisillekin. – Perheet hakevat täydellisyyttä vauvan ihossa, Mäkelä arvelee. Hiekkalaatikkokeskusteluissa lähdetään helposti arpomaan, mitä ruokia voisi jättää pois. Kansallisten suositusten pohjalta muut asiantuntijatahot tekevät erityisryhmien kuten puolustusvoimien tai odottavien ja imettävien äitien suositukset. Illinois'n yliopiston tutkijat sanovat, että hunajassa on runsaasti antioksidantteja sekä yhdisteitä, joiden uskotaan ehkäisevän muun muassa syöpää sekä sydänja verisuonitauteja. – Tänäkin syksynä on keskusteltu koulukiusaamisesta. Vuonna 1936 asetettu kansanravitsemuksen komitea esitti mietinnön, jonka ehdotuksiin perehdyttiin 40-luvun loppupuolella sodan jälkeen. Neuvottelukunta asetetaan aina kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Myös iho-oireita on kokemattoman usein vaikea arvioida. Kuva: Clas-Olav Slotte (KP) Vauvan ihotai suolisto-oireet eivät aina ole merkki ruoka-allergiasta. Kara korostaa kuitenkin, että suositukset hyvistä ruokavalinnoista pysyvät samoina. Olennainen osa kiusaamisen vastaista työtä onkin saada piilevät kiusaamisen vastaiset asenteet näkyviin ja vahvistumaan. Kansanravitsemukseen paneuduttiin jo sotien välillä. Hyvä niin, koulukiusaamisesta pitääkin puhua säännöllisesti; se on niin vakava ja valitettavasti myös pysyvä ilmiö, toteaa Virpi-Liisa Kykyri. Yleensä siinä on noin 40 prosenttia fruktoosia, reilu 30 prosenttia glukoosia, pari prosenttia sakkaroosia ja noin 18 prosenttia vettä. Vaikean atooppisen ihottuman taustalta löytyy usein ruoka-allergia, joka lisää oireita. Altistus voi olla jopa hyväksi ja parantaa sietokykyä. Tärkeintä on huolehtia riittävästä ravinnon saannista. Mitä myöhemmin atooppinen ihottuma puhkeaa, sitä epätodennäköisempää on, että taustalla on ruoka-allergia. Esimerkiksi hyvää itsetuntoa ja myönteistä luokkahenkeä edistävät toimenpiteet eivät vaikuta kiusaamiseen, vaikka ovatkin muuten hyödyllisiä. – Koulukiusaamista tarkastellaan usein kovin yksilökeskeisesti. Hän puhui aiheesta valtakunnallisilla ravitsemuspäivillä. – Onneksi jokaisessa luokassa on oppilaita, jotka vastustavat kiusaamista näkyvästi tai piilossa. Hunajan terveellisiä puolia ja mahdollisuuksia pohditaan muun muassa Yhdysvalloissa. Kiusaamista kokee edelleen noin 10 prosenttia1–6 vuosiluokkien oppilaista ja 5–6 prosenttia 7–9 vuosiluokkien oppilaista. Esimerkiksi mansikkahillo on Mäkelän mukaan turhaan ollut pannassa. Välttämisruokavalio on myös lopetettava, jollei siitä ole hyötyä. Kokkolan kaupungilla toimiva psykologi Virpi-Liisa Kykyri toteaa, että kiusaaminen ei ole kiusaajassa tai kiusatussa, vaan se on siinä ryhmässä, jossa kiusaaminen tapahtuu. Kiusaamiselle nollatorelanssi Psykologian tohtori Christina Salmivalli on todennut tutkimuksissaan, että koulukiusaamista voidaan vähentää tehokkaasti, mikäli käytetään ryhmiin kohdistuvia toimenpiteitä. ne eivät kuitenkaan ole kovinkaan tehokkaita, jos halutaan todella ehkäistä kiusaamista ja lopettaa jo alkanut kiusaaminen. – Koululuokkien suosituimmat oppilaat ovatkin juuri kiusatun puolustajia. Hunajasta ennustetaan terveysmakeuttajaa (KP) Taulukoidut glykemiaindeksit (GI) eivät vastanneet aamuaterian aiheuttamaa verensokerin nousua, ilmenee Tanskassa tehdystä tutkimuksesta. – Nämä ovat tärkeitä näkökulmia. Tärkeimpinä tulevat kuitenkin kansanravitsemuksen seuraaminen ja siihen kantaa ottaminen. Moni haluaisi itsekin tehdä niin. Seuraavaksi surimmat tuottajamaat ovat Yhdysvallat, Argentiina ja Ukraina. Maanantaina 1.11.2004 11 Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Terveys Lyhyesti Riitta-Maija Sykkö (KP) "Koulukiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä." (Psykologian tohtori Christina Salmivalli ) Uusimmat kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että koulukiusaaminen on pohjimmiltaan ryhmäilmiö ja kiusaamisella pitää olla myös yleisö. Parhaat tulokset kiusaamisen vastaisesta työstä saadaan kouluissa, joissa opettajat, oppilaat ja vanhemmat sitoutuvat toimintaan vakavissaan ja joissa kiusaamisen vastaista toimintamallia todella toteutetaan. Toiset ulostavat useita kertoja päivässä, toiset muutamia kertoja viikossa, Mäkelä toteaa. On myös normaalia, että suolen toiminta muuttuu ruokavalion muuttuessa, painottaa dosentti Mika Mäkelä HYKS:n Ihoja allergiasairaalasta. Kuva: Jukka Lehojärvi (KP) Hunajasta voisi löytyä seuraava terveellinen makeuttaja myös teollisuudessa. Ravitsemussuositukset päivitetään Ruokalautaselle uusia tuulia jopa Amerikasta. Neuvottelukuntaa on sittemmin täydennetty muun muassa elintarviketuotannon, kuluttajien ja muiden järjestöjen edustajilla. – Tavoitteena on saada ravitsemussuositukset ulos ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä, sanoo neuvottelukunnan pääsihteeri Raija Kara. Neuvottelukunnan työhön kuuluvat näkyvästi kansalliset ravitsemussuositukset ja niiden toteuttamiseksi annetut toimintaohjelmat. Oppilaiden tietoisuus kiusaamisesta ja siihen liittyvistä ryhmäilmiöistä on saatava heräämään. Tuoreiden käsitysten mukaan lievät oireet ovat harvoin syy välttää tiettyjä ruokia. Myös yleiset käsitykset allergisoivista aineista on syytä jättää omaan arvoonsa. Vanhemmille pitäisikin antaa enemmän tietoa vauvaiän normaalista kehityksestä. Glykemiaindeksit paljastivat taas epämääräisyytensä Riitta-Maija Sykkö (KP) Valtion ravitsemusneuvottelukunnan perustamisesta on kulunut 50 vuotta. Lisäyksiä suosituksiin on odotettavissa myös liikunnan osalta. Esimerkiksi ihopistokokeiden tulosten perusteella ei pidä laatia kokonaista ruokavaliota. Lievien oireiden selvittämisessä riittää kotona tehtävä kokeilu. Vaikka vain murto-osa kiusaamistilanteista tulee aikuisen tietoon, luokan oppilaat tietävät kyllä asiasta, Virpi-Liisa Kykyri muistuttaa. Ensi vuoden alkupuolella odotetaan vielä uusia tuulia ruokamalleihin. Laskettujen ja mitattujen arvojen erot olivat niin suuret, ettei niiden välille todettu merkitsevää riippuvuutta. Kiina on maailman suurin hunajantuottaja. Puheista pitää mennä tekoihin Virpi-Liisa Kykyri pitää tärkeänä sitä, että ei vain puhuta vaan puhumisesta siirrytään tekoihin. Struuman, hämäräsokeuden ja riisitaudin ehkäisystä kansanravitsemuksen haaste on muuttunut ylipainon ja sen liitännäissairauksien torjumiseen. Tulevissa suosituksissa liikunnasta annetaan selkeät suositukset sekä lapsille, nuorille että aikuisille. – Keskimäärin joka koululuokassa on oppilas, jota kiusataan. Nimi muutettiin Valtion ravitsemusneuvottelukunnaksi vuonna 1970. – Koulukiusaamista ilmenee kaikenlaisissa kouluissa ja kuka tahansa voi olla osallinen. Samalla muistutetaan, että GI-arvoihin ei ateriavalintoja kannata perustaa. Mutta mitä vanhempi lapsi, sen vähemmän allergia vaikuttaa atopiaan. Neuvottelukunnan antamat ravitsemussuositukset sen sijaan ovat pitäneet pintansa vuosikymmenestä toiseen. Esimerkiksi raskauden ja imetyksen aikana allergisen äidin kannattaa välttää vain niitä ruokia, joista hän itse saa oireita. Tästä lähtökohdasta koulukiusaamiseen voisi tarttua ikävänä, mutta kuitenkin kasvuun kuuluvana tavallisena ongelmana, joka on ratkaistavissa. Sillä on noin 40 prosentin osuus markkinoista. Välttämistaso on myös arvioitava yksilöllisesti. Lopulta ruokavaliosta voi tulla hyvin suppea. – Liikuntaa korostetaan terveyden edistämisen olennaisena osana ravitsemuksen ohella, painottaa Kara. Lähitulevaisuudessa saattaa ruokaympyrälle ja -kolmiolle löytyä siis haastajia. Hunajan koostumus vaihtelee hieman. Mietitään, miten kiusaajaa voitaisiin estää kiusaamasta, tai kuinka hänet saataisiin lopettamaan kiusaaminen. Lehtien yleisönosastoille tulvii huolestuneiden vanhempien sekä kiusattujen oppilaiden mielipiteitä ja kommentteja. – Ruoka-allergia on eri tauti kuin atopia, Mäkelä huomautti. Esimerkiksi lenkkimakkara ei edelleenkään ole ihanteellinen aamupala, vaikka se ei suurennakaan veren glukoosipitoisuutta. Taulukoissa huomioidaan puolestaan pelkät hiilihydraatit, mikä ei kerro tavallisen seka-aterian aiheuttamasta verensokerin noususta. Kiusaamisesta pitää puhua Koulukiusaaminen nousee esiin joka syksy, kun koulut alkavat. Onnistunut koulukiusaamiseen puuttuminen antaa luokan kaikille oppilaille tärkeitä ja kestäviä elämän eväitä, vakuuttaa VirpiLiisa Kykyri. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Opetushallitus ja Poliisi julistavat koulurauhan. Kielto astettiin vuonna 2002, kun kiinalaisesta hunajasta löydettiin kloramfenikoli-antibioottia. Allergiatestit ovat parhaimmillaankin vain viitteellisiä ja diagnoosin perustuttava välttämis-altistuskokeeseen. Varsinainen toimielin, Valtion ravitsemustoimikunta, perustettiin vuonna 1954. Esimerkiksi mansikkahillo on ollut turhaan pannassa. Parhaillaan päivitetään kansallisia suosituksia pohjoismaisten suositusten perusteella. Kun ruokia jätetään pois, on samalla pidettävä kirjaa ruuasta ja oireista. Tai sitten pohditaan kiusatun auttamista ja tukemista: kuinka kiusattu voi toimia, jotta kiusaaminen loppuisi, tai kuinka hän selviytyy kiusaamisesta. Edustajia koko ruokaketjusta Aluksi toimikuntaan kuului ravitsemuksen ja lääketieteen asiantuntijoita, lääkintäja maataloushallinnon edustajia sekä kansanedustajia. Kiusaaja tarvitsee aina yleisön Koulukiusaaminen on ryhmäilmiö – Oppilaat pitää saada tietoiseksi kiusaamisesta ja ymmärtämään myös siihen liittyvä ryhmäilmiö, toteaa Virpi-Liisa Kykyri. Esimerkiksi vehnäallergikko voi sietää vehnästä valmistettua tärkkelyssiirappia. Kiinan hunajantuontikielto päättyi EU:n hunajamarkkinoilla käydään kovaa kilpailua etenkin kaksivuotisen Kiinan hunajantuontikiellon päätyttyä. Enemmän haittaa kuin hyötyä Välttämisruokavalioita määrätään Mäkelän mukaan aivan liian herkästi. – Luokan jokaisella oppilaalla on kiusaamiseen nähden jokin rooli: kiusaajan ja kiusatun lisäksi luokassa on kiusaajan apureita, kiusaajan kannustajia, kiusatun puolustajia sekä hiljaisia hyväksyjiä. Jos kiusaamista halutaan ehkäistä ja jos siihen halutaan puuttua tehokkaasti, tarvitaan nimenomaan näihin ryhmäilmiöihin puuttumista. Mansikkahillo pois pannasta Allergioiden ehkäisyssä ollaan nykyisin maltillisilla linjoilla. Koulukiusaaminen ei ole Suomessa juuri vähentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana, vaikka asiasta siihen on on kiinnitetty kovasti huomiota. Useimmat ihailevat niitä, jotka uskaltavat asettua kiusatun puolelle kiusaajia vastaan. Tummassa hunajassa on tutkijoiden mukaan enemmän antioksidantteja kuin vaaleassa. Niihin ei ole tehty suuria muutoksia eikä muutoksia odoteta tulevaisuudessakaan. Jokaiselle ravitsemusneuvottelukunnalle määritellään tehtävät toimikauden alussa. Hunajan terveydelle edulliset yhdisteet tekevät siitä varteenotettavan korvikkeen muun muassa runsasfruktoosiselle siirapille ja isoglukoosille, joita käytetään paljon esimerkiksi virvoitusjuomissa. Viime vuonna kokoontunut pohjoismainen ryhmä katsoi myös, että GI-käsitettä ei pidä lainkaan soveltaa ruoka-annoksiin, joissa hiilihydraattien määrä on alle 15–20 grammaa. Tuoreessa tutkimuksessa lehmänmaitoallergian siedätyshoito onnistui hyvin. Oireet tulkitaan turhaan ruoka-allergiaksi Klassiset allergisoivat ruoka-aineet on syytä heittää nurkkaan. Duodecim peräänkuuluttaa lisätutkimuksia seka-aterioilla ja erityisesti diabeetikoilla. – Amerikasta on luvassa jotakin uutta ja seuraamme myös muiden maiden tilannetta, Kara paljastaa. Onnistumisen kannalta on keskeistä, että oppilaiden kanssa käsitellään nimenomaan kiusaamista. Tutkimustuloksesta kerrotaan tuoreessa Duodecim-aikakauskirjassa. Kiusaaminen jatkuu niin kauan kuin sillä on yleisönsä. Yleisesti allergisoivien ruokaaineiden välttämisestä vaikuttaa olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. – Esimerkiksi iho kuivuu talvisaikaan ja lieviä ohimeneviä oireita esiintyy yleisesti. Kiusaamisen vastaiselle työlle on siis luokissa luonnollinen maaperä, jota kannattaa hyödyntää. Ylenmääräinen syyllisyyden kokeminen ei ole tarpeen, vaan tärkeämpää on toimia päättäväisesti. Tutkimuksessa aterioiden rasvan ja proteiinin määrä vaikuttivat glukoosivasteeseen voimakkaammin kuin hiilihydraatin laatu. Vauvat ovat myös erilaisia. Atopia ei sama kuin allergia Ruoka-allergiassa ei ole selkeitä yksittäisiä oireita. – Kiusaajat toimivat ja jatkavat toimiaan yleisön tietoisuudessa ja kannustamana. Tanskalaiset tutkivat eri maille tyypillisiä aamuaterioita, laskivat julkaistujen taulukkojen perusteella niille GIarvot ja mittasivat aterioiden aiheuttamat todelliset glukoosivasteet. – Nykyinen neuvottelukunta edustaa koko ketjua pellolta pöytään, toteaa Raija Kara. Siedätyksestä odotetaan paljon. – Allergian hoito on nimenomaan määräaikainen välttämisruokavalio, Mäkelä painottaa. Myös Thaimaa ja Vietnam pyrkivät hunajan maailmanmarkkinoille. Hunajan antioksidanteista odotetaan korviketta myös joillekin keinotekoisille antioksidanteille, joita käytetään säilöntäaineina esimerkiksi salaatinkastikkeissa. Koulussa laaditaan koulukiusaamisen vastainen toimintamalli, jossa sitoudutaan kiusaamisen nollatoleranssiin sekä vaikutetaan koululuokkiin ja muihin koulun oppilasryhmiin. KESKIPOHJANMAA . – On aika heittää klassiset allergisoivat ruoka-aineet nurkkaan, Mäkelä huomautti
Eihän ihminen enää voi "vastuunkantajien" optioita hyvillä mielin ja olankohautuksella asettaa vaaraan. Itsetutkistelun aika Nyt Israel on jälleen syvän itsetutkistelun edessä, kun parlamentin enemmistö on antanut tukensa Sharonin kiistellylle suunnitelmalle, jonka mukaan kaikki Gazan yli 8000 juutalaista evakuoidaan ensi vuoden aikana. Asia on Yhdysvaltain presidentin vaalien lähellä yhä ajankohtaisempi. Rabbin mielipiteet ovat vain koventuneet sen jälkeen, kun hänen mentoroimansa Shas puolue koki kaksi vuotta sitten vaaleissa rökäletappion ja menetti hallitusasemansa. Tarvitaan monenlaista yhteistyötä, vuorovaikutusta kaupungin ja maaseudun kesken sekä sellaisia päätöksiä, joiden ansiosta ihmiset voivat aidosti vaikuttaa siihen, missä asuvat. Se tuhoaa vanhemman maineesi. Koulu on parhaassa tapauksessa pienempi kuin kaupungissa, ellei sitä ole lopetettu kokonaan. Baltimorelainen sairaanhoidon tutkijaryhmä on tullut siihen tulokseen, että 100 000 irakilaista on kuollut miehityksen aikana. Armeijan sisällä on toisistaan poikkeavia näkemyksiä, vaikka valtaosin uskotaankin, että sotilaat ja rajapoliisit toimivat käskyjen mukaan ja evakuoivat tarvittaessa voimakeinoin vastaan hangoittelevat Gazan siirtokuntalaiset. Tämän viikon alussa rajuista mielipiteistään tunnettu rabbi Ovadia Josef totesi, että evakuoinnin kannattajat joutuvat vastaamaan Jumalan edessä. Rauhallinen elämä voi huveta pitkiin työmatkoihin. Et ainakaan suinpäin valosta iloiten, sillä ilo on kevytmielisyyttä, eikä siitä tietenkään hyvää seuraa. Sydän siinä posahtaa pitkin rintakehää, varsinkin jos aloittaa nopeasti joutilaisuuden jälkeen, mutta joutilaisuus on kaikkein vaarallisinta. Vaarattoman tupakoinnin rajaa ei ole. Samoin lähentyivät toisiaan sekulaarit ja uskonnolliset juutalaiset. Ei yhteiskunta tykkää, että aikuiset sen syliin käpertyvät. Sovittelut pysähtyivät kuukausiksi, kun itsemurhaiskuista ja yrityksistä tuli rutiinia, joka jatkuu edelleen. Suurin osa näistä olisi tutkijaryhmän mukaan naisia ja lapsia. Vetäytymissuunnitelman mukaan kotinsa jättäville perheille maksetaan jopa satojen tuhansien eurojen korvauksia, kun taas lähtöä väkivaltaisesti vastustavat saattavat joutua vuosiksi vankeuteen. Pesithän hampaat, otit verenpainelääkkeet, rasvasit ihosi ennen kuin hait postin. Nyt, kun bruttokansantuote on korkeampi kuin koskaan, rahaa on vähemmän kuin koskaan aiemmin. KESKIPOHJANMAA 12 Kasvamassa palvelusukupolvi VARPU VILKUNA Parhaillaan eläköityvä ikäpolvi ja myös sitä pian seuraavat niin sanotut suuret ikäluokat eivät ole tottuneet käyttämään saati vaatimaan juuri mitään palveluja, puhumattakaan ylellisyydeksi katsottuja. Työväenpuolue menetti selvältä vaikuttaneen vaalivoiton oikeistolle, joka tiukensi otettaan ja antoi armeijalle valtuudet vastata kovaa palestiinalaisille. Rakkaus on vaarallista, koska se tekee hulluksi tai ainakin sitoo kummin köynnöksin. Mutta Lähi-idän kylmä arki jakoi Israelin pian uudelleen kahtia. Autoilijoiden ja motoristien huolestuttavasti lisääntynyt piittaamattomuus liikenteessä ja jo likimain tavaksi tulleet ylinopeudet ovat saaneet eduskunnan reagoimaan. Israelissa eletään samantapaisissa, epävarmuuden ja sisäisen riitelyn tunnelmissa kuin Rabinin murhan alla, jolloin äärikansalliset ja ääriuskonnolliset kehottivat voimakkaasti vastustamaan rauhanprosessia. Kuinka moni irakilainen on kuollut sodan aikana. Kun ääri-islamilaiset itsemurhaiskijät alkoivat räjäyttää ruuhkabusseja, Rabinin perintö hiipui muutamassa kuukaudessa. Uudistus pidentää ajokorttien hyllytysaikoja. Nyt näyttää käyneen juuri Rabinin ennustusten mukaisesti. Etene valon ihmeellisessä piirissä varovasti. Turun yliopiston tutkimuksen mukaan reilu kolmannes suomalaisista on harkinnut maallemuuttoa jossain elämänsä vaiheessa. Tietotyö vaatii organisaatiomuutoksia. Nyt joukko vaikutusvaltaisia uskonnollisia opettajia on kehottanut sotilaita ja rajapoliiseja kieltäytymään Gazan evakuoinnista. Juuri tällaisesta palveluyrittämisestä onkin povattu tulevina vuosina nopeasti kasvavaa työllistäjää. Lenkkeily on vaarallista liikaa nautittuna. Myös suuremmalta, Länsirannan alueelta puretaan pieniä juutalaisasutuksia. Kansainvälisesti Israelin parlamentin päätös lähteä Gazasta on otettu ilolla vastaan. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Marja Vilpula Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus AAMULEHDEN mukaan työpaikkojen koulutus on mututiedon varassa. Se on oire vakavasta yhteiskunnallisesta häiriöstä , joka voidaan parantaa vain laajalla poliittisella konsensuksella. Ihmiset tekevät töitä, käyvät koulua, laittavat ruokaa ja harrastavat. Yli 190 000 kaupunkilaista muuttaisi varmasti, jos heidän esteiksi kokemansa asiat poistuisivat. Ehdotuksen vuoksi maassa on käyty kuukausien ajan tiukkaa poliittista vääntöä. Kylmässä pohjolassa rakennusten lämmittämisen tarve vähenisi, kesäkausi pitenisi, kasvinviljelyn ja metsätalouden mahdollisuudet monipuolistuisivat. Poliittiset vaikuttajat eivät ole suoraan puhuneet väkivallan puolesta, mutta puolueitten ulkopuolella toimivat pienryhmät ovat vakuuttaneet ryhtyvänsä toiminnalliseen vastarintaan. Kiinnostuneimpia maallemuutosta ovat kolmikymppiset ja heistä erityisesti lapsiperheet. Isä-Sharonin häirintä on hankalampaa, sillä kaikkien evakuointia kannattaneitten poliitikkojen vartiointia on tehostettu, koska viranomaiset ottavat äärikansallisten uhkaukset vakavasti. Poliitikkoja vartioidaan Sisäiset kiistat ovat nyt Israelin päivälehtien tärkeimpiä uutisia. Äärirabbit ovat lisäksi vaatineet oikeuskansleria tutkimaan, onko pääministeri syyllistynyt "natsirikoksiin" uhratessaan aluksi Gazan juutalaiset vihollisen painostuksen edessä. Myös sauvakävely on vaarallista: kävele niitten kanssa oikein, älä tökittele, älä purista liikaa, älä käytä liian pitkiä sauvoja, älä… herraisä, et sä osaa, olisko parempi ettet kävelisi ollenkaan. Elinikäisestä oppimisesta on tullut mantra, jota hoettaessa tuskin mietitään, mitä se käytännössä tarkoittaa.Varsinkin työelämässä uuden oppimisen tarve lisääntyy koko ajan samaan aikaan kun työnteon tahti kiihtyy. Professorit paneutuvat alueelliseen tutkimustoimintaan ja yleiseen maaseudun kehittämiseen sekä alueelliseen vaikuttamiseen. Monesti juuret ovat maalla, pikkukaupungit ovat hyvin maaseutumaisia eikä elämä maaseudulla ole aina kovin erilaista kuin kaupungissa. Piipahda vain ulkona hakemassa posti lähiloovalta. Suomessa on laadittu kuuden ministeriön voimin strategia ilmastonmuutoksen varalle. Pimeys, herkkupuodin puute tai tien auraaminen eivät tule samalla tavalla yllätyksinä kuin paljasjalkaiselle kaupunkilaiselle. Tuotanto sellaisesta kärsii. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Gil Cohen Magen I hmisiä houkuttelevat maaseudulle rauhallinen ympäristö ja halu palata juurille. Muutokset tulevat voimaan todennäköisesi vielä tämän vuoden puolella. Kansanäänestys vetäytymisestä jäänee haaveeksi, sillä Sharon ja parlamentin enemmistö pelkäävät vaalien repivän kansankunnan entistä syvemmin ja jopa väkivaltaisesti kahtia. Tahti muuttuu kuitenkin pian. Se on tosi vaarallista. Maapallon lämpeneminen ei olisi yksinomaan kielteistä, se toisi myötään myös myönteisiä olosuhteiden muutoksia. Maaseutumaisen elämän idylli saattaa tuottaa myös pettymyksiä. Yhdeksän vuotta sitten sisäinen hajaannus kulminoitui pääministeri Jitzak Rabinin murhaan. Laiskottelu on vaarallista. Suomessa harppaus muuttaa kaupungista maalle ei ole välttämättä kovin suuri. A urinko on vaarallista, mutta nyt elämme turvallisia aikoja. Keväällä, oltuasi viisi kuukautta pimeässä, muista, että et mene aurinkoon. Sen sijaan, että eniten tien päällä olevilta olisi edellytetty vissimpää säntillisyyttä ja esimerkillisyyttä, heidän rikkomuksiaan onkin ymmärretty paremmin kuin muiden. Usein hanke käytännössäkin kariutuu työn tai asunnon puutteeseen. Kirjoittaja on nivalalainen toimittaja ja kirjailija. Älä herrantähden ainakaan rakastu kevätauringon villitsemänä. Jotkut sanovat ilmanaikuista taivasteluaan ja turhanaikaista käveleskelyään luovaksi joutilaisuudeksi. Kova tahti tappaa. Ankarimmillaan ajokiellot jopa nelinkertaistuvat nykyisestä ( HS 30.10.-04). Egyptin presidentti Anwar Sadat surmattiin 14 vuotta Rabinia aiemmin, koska hän uskalsi solmia rauhan Israelin kanssa. Tiina Ojutkangas Vapaus valita asuinpaikka Joka kolmas suomalainen haaveilee elämästä maaseudulla. Tupakka on vaarallista ja alkoholi. Tutkimuksen mukaan maalle muuttamisen esteinä pidetään vaikeuksia saada työtä, pitkiä matkoja, palveluiden huonoa saatavuutta ja huonoja kulkuyhteyksiä. Parhaillaan kolmissakymmenissä olevien on sanottu kaikkien ennusmerkkien ja jo toteutuneiden laskelmien mukaan olevan ensimmäinen oikea palvelusukupolvi. Älkää uskoko. Joutilaisuus tekee passiiviseksi ja ennen kuin huomaatkaan, olet yhteiskunnan armoilla, eikä yhteiskunta semmoisesta yhtään tykkää, vaikka miten olisit veroja maksanut ja pääsylipun terveyskeskukseen, jossa on yleensä sairaita. Etätyön mahdollisuus koskee vain harvoja aloja. Ei ole olemassa yhtä jokaiselle työpaikalle sopivaa organisoinnin mallia, mutta asiantuntijatyötä ei ainakaan voi järjestää kuin tehdastuotantoa tai sotaväenosastoa, kuten sosiologian professori Harri Melin osuvasti huomauttaa. Paluumuuttajalla voi olla hyvin realistiset käsitykset maalla elämisen hankalista puolista. Liikenneja viestintävaliokunta käsitteli perjantaina tiukennuksia tieliikennelakiin. Toisaalta esimerkiksi todellinen mahdollisuus asua väljästi ja kohtuullisin kustannuksin vaikuttaa varmasti nimenomaan nuorten lapsiperheiden suunnitelmiin. Samaan aikaan tuore tutkimus kertoo, että melkoinen joukko suomalaisia on tyytyväisiä suuressa kaupungissa elämiseen. Jos et jää auton alle. Osa pystyy toteuttamaan haaveensa. Tai kun koulun vanhempainilta menee työasioiden edelle. He uskovat, että riitaisuuksissa Israelin ulkoinen puolustus heikkenee ratkaisevasti ja se antaa yhtenäiselle islamilaiselle rintamalle uusia aseita toimia maan valtaamiseksi. Älä polta tupakkaa edes häissäsi (rakastuminen on jo iso riski!). Jumalan nimeen vetoaminen on kova sana monille uskonnollisille juutalaisille. Hän voitti valtiomiehenä Nobelin palkinnon, mutta menetti henkensä. Vie lapsi päiväkotiin heti, kun synnytyksen jälkeen jaksat sen verran kävellä, siitä yhteiskunta tykkää, sillä lapsia voi vielä muokata. Mitä ihminen tekee linnunlaululla, joen äänellä, saunan tuoksulla. Kansalaisopiston kursseja on kenties vähemmän kuin kaupungissa, mutta niihin voi ehkä vaikuttaa enemmän. Tuolloin näytti hetken siltä, että syvä järkytys yhdistää kansakunnan; oikeiston ja vasemmiston ideologinen kuilu rauhanehdoista kapenee. Tosin silmämääräisesti näyttää, että ainakin keskipohjalaisella maaseudulla riittäisi ostajia odottavia tyhjiä taloja. Viimeiset vuodet kuluvat somasti kroonikkotai dementiaosastolla, jos sellainen vielä sitten jossain on. Nyt ovat äänessä samantapaiset äärivoimat. Arabinaapureissa on kommentoitu niukkasanaisesti Israelin toimia. Rabin sanoi Oslon prosessin alussa vuonna 1993, ettei valitulta rauhantieltä voi peräytyä, muutoin "maidon ja hunajan maa alkaa vuotaa runsaammin verta ja kyyneliä". Tunne siis vastuusi. Yhdistyneitten kansankuntien pääsihteeri Kofi Annan onnitteli Sharonia rohkeasta linjasta ja toivoi, että nyt päästäisiin takaisin YK:n, Yhdysvaltojen, Venäjän ja Euroopan Unionin rauhansuunnitelmaan, tiekarttaan. Ekologinen ajattelu saattaa kaatua henkilöautolla ajelemiseen, kun julkisia kulkuneuvoja ei ole, tai niiden käyttäminen tuntuu huonojen aikataulujen vuoksi hankalalta. Vaarallisin asia on aikaan sidottu työ, jossa tuloksella ei ole merkitystä vaan puuhasteluun käytetyllä ajalla. Kasvihuoneilmiön ennustetaan nostavan Suomessa keskilämpötilaa vuoteen 2080 mennessä peräti 15 25 astetta. Kun työpaikat ja työmahdollisuudet menevät, on maaseudulla jo asuvillakin käytännössä usein ainut mahdollisuus lähteä työn perässä sinne, missä toimeentulomahdollisuudet ovat paremmat. Eeva Inkeri Kluukeri. Lasten kanssa paljo oleminen tekee lapset sinusta riippuvaiseksi, eikä siitä hyvää seuraa. Muutamat vaikutusvaltaiset juutalaisuuden opettajat ovat vedonneet kannattajiinsa, että he asettuisivat evakuointia vastaan. Myös nuorten kuljettajien vastuuttomuuteen olisi puututtava tiukemmin kuin vain seuraamalla tilannetta. Maapallon ilmasto lämpenee, kun kasvihuoneilmiö etenee vääjäämättä, vaikka kansainvälisin sopimuksin pyritään patoamaan hiilidioksidipäästöjä. Isossa talossa asuminen on luksusta vaikka vastapuolena olisikin pitkä matka kauppaan erikoisliikkeestä puhumattakaan. I sraelin parlamentti vahvisti viikon puolivälissä pääministeri Ariel Sharonin suunnitelman vetäytyä Gazasta vuoden 2005 aikana. Kuva: Clas-Olav Slotte Hyi ku häikässee Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Maanantaina 1.11.2004 . Samaan aikaan palestiinalaisalueet suljettiin yhä useammin väkivallan vuoksi, paheneva työttömyys lisäsi ruohonjuuritasolla levottomuutta ja turhautumista. Kun esimerkiksi Rabinin surmannut juutalainen lakitieteen opiskelija oli aikoinaan kuulusteluissa, hän toisti saaneensa Jumalalta kehotuksen tekoonsa, koska pääministeri oli luopumassa osasta juutalaisille luvattua maata. Lähtö Gazasta koettelee Israelin yhtenäisyyttä Israelin pääministeri Ariel Sharon vastaanotti onnitteluja sen jälkeen, kun parlamentti oli hyväksynyt Gazasta vetäytymisen. Irak on yhä enemmän muistutus Vietnamista, toteaa POHJALAINEN. Kiinny vain sopivasti, siten, että ei koske missään vaiheessa, ettei tunnu miltään, mutta rakkaitahan he kaikki ovat ja saavat laatuaikaa. Egypti haluaisi mielellään sovittelijaksi, mutta aloitteet eivät ole tällä erää presidentti Hosni Mubarakin käsissä. Silloin ei tule ihosyöpää. Lähes kaikki helsinkiläiset sanovat viihtyvänsä kotikaupungissaan. Suomen yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin on parin viime vuoden aikana perustettu maaseutualan professuureja, jollainen on myös Kokkolassa Chydenius-Instituutissa. Toki. Käytännössä muuttoliike näyttää kulkevan toisin päin. He saavat palkkaa neuvoessaan vaarattoman elämän salat. Mikä parasta siivous-, ruoka-, pyykki-, kauneudenhoito-, liikuntaja hierontapalvelut tarvitsevat myös tekijänsä. Elä siis oikea elämä ja saa jotain mitattavaa aikaan! Työnteko tekee kipeäksi, se on vaarallista. Ne uhkaavat muun muassa järjestää ruuha-aikoina liikennettä häiritseviä mielenosoituksia ja seuraavansa megafonein pääministeri Sharonin kahta poikaa. ITÄ-SAVO on huolissaan nuorten kuljettajien piittaamattomuudesta. Pelkästään kuntien tarjoamat eli kaikille tarvitseville luonnostaan kuuluneet kotija ruokapalvelut on usein saatu vasta läheisten taivuttelun jälkeen markkinoitua käyttäjälle. Kun vanhat sukupolvet panivat rahansa joko asuntoon tai säästöön, nyt parhaassa lastentekoiässä olevat ostavat rahoilla runsaasti kodin ulkopuolelta joko kodinhoitoon tai itsensä hemmotteluun suunnattuja palveluja. HÄMEEN SANOMAT pitää kasvihuoneilmiötä totisena uhkana. Egyptissäkin on paljon muslimien ääriryhmien kannattajia, jotka seuraavat Israelin sisäistä kädenvääntöä tyytyväisinä. Monet kommentaattorit pelkäävät, että riitely johtaa pienimuotoiseen sisällissotaan. Ammatikseen autoilevien kohdalla tilanne on nykyisellään ollutkin nurinkurinen. Näillä ohjeilla voit elää jopa 100-vuotiaaksi. Älä näytä riemuasi, ole tunnollinen ja ajattele ja mielellään totea ääneen jollekulle: "Hyi ku häikässee!" Se on vastuullista ilonpitoa. Pelkästään yksittäiset ihmiset eivät voi vaikuttaa siihen, pysyykö maaseutu asuttuna, vaan tarvitaan valinnanvapautta tukevia päätöksiä. Rabin korosti vielä murhailtana, että Lähi-idässä on annettava rauhalle mahdollisuus. Palestiinalaisten ääriliikkeitten sanoma koko Israelin valtaamisesta sodan keinoin sai laajenevaa kannatusta. Olet lälly, jos lasten kanssa korvatulehduskierteessäkin on mielekkäämpää kuin uraputkessa. Työpaikan löytäminen onkin yleensä suurin ongelma. Elä oikea, tasainen elämä. Heikki Kangas Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Elä kuitenkin oikein ja kaikkien kannalta vaarattomasti! Neuvojista ei ole pulaa. Lapset ovat toinen juttu
Näyttää olevan yhäkin tärkeää, kertoa jopa vaalityrkyksi itsestäänselvyyksiä tärkeäksi, esimerkiksi "Hoidettavan tahto tärkeä" (otsikko Kp 23.10.). Luokanopettaja opettaa luokassa, jossa lapsia on liikaa. Monta kertaa on meinannut sattua pahoja nokkakolareita teatterin nurkalla olevassa mutkassa, mutta onneksi vielä kuolonuhreilta on vältytty! Miksi Kokkolan poliisi ja kaupunki eivät yhdessä toimi tämän asian eteen, kerta nuorilla itsellään ei järkeä riitä. Avustajien koulutus on ajan tasalla. illalla Kokkolassa Vasikkasaaressa. Martti Korkia-aho ilmoitti heillä olevan niin hyvä ehdokaslista Kokkolassa ja etteivät he lähde vaaliliittoon. Välillä pelotti kovasti. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Eläkerovasti Jorma Osari kirjoitti (Kp 21.10 Mikä on tärkeintä?), kuinka opilliset normit tärkeydestään huolimatta eivät saa tulla kirkossamme tärkeimmiksi asioiksi. Maanantaina 1.11.2004 Koululuokassa voi olla jopa kolmisenkymmentä erilaista oppilasta. Mutta tuo paikka menikin erään vaalimatemaatikon mukaan oikeistolta sosialidemokraateille vasemmistoon. Kauhistuksen kohteita on myös Halpa-Hallin parkkitalo, josta iso osa autoilijoista (ei siis kaikki) tulevat kuin tuulispäät suoraan kävelytielle ja kohauttelevat olkiaan, jos joku on erehtynyt tielle samaan aikaan. Joukossa on silloin arviolta 5–6 enemmän erilaista yksi yhdellä, toinen toisella tavalla. Eivät nuo tiukkapipoisten normit voi olla autuuden ja armon avain. Niistä saa "evästä" pitkäksi aikaa taistella pahaa maailmaa vastaan. Kani sai hyvää hoitoa, huolenpitoa ja rakkautta, siksi se kai niin vanhaksi elikin. Meikäläinen, syntinen maallikko saa sielunsa taakaksi näiltä yliviisailta vain ja ainoastaan lisälastia syntiensä päälle; ahdistus kasvaa normilatelijoiden ansiosta. Pyysin puhelimitse keskusteluapua seurakuntamme papilta, jota matkatoveri oli minulle ehdottanut. Nuoret kaahailevat sankoin joukoin ympyrää keskustan alueella aiheuttaen kohtuuttomasti meluhaittaa ja vaaratilanteita liikenteessä. Seurakuntayhtymän kirkkovaltuutettu KOKKOLA Ihmistä ei pidä unohtaa Takaisin autokouluun, kokkolalaiset Haluaisin julkista keskustelua Kokkolan autoilijoista. Ilmoituksesta huomasin, että Miestenpäivät alkavat 15.10. Ilmiö liittyy vielä tänäkin päivänä ns. Omistan myös ajokortin ja ajan autoa säännöllisesti. viikon pyörällä/kävellen, niin ymmärtää mistä puhun Tai jos tuo ei onnistu, niin takaisin autokouluun! Apua KOKKOLA Liikennesäännöt hepreaa. Olimme monista asioista samaa mieltä, mm. Voiko Kokkolan suomalaisen seurakunnan pappeihin enää luottaa. Pekka Puolimatka esitti parisen vuotta sitten vaaliliittoa Kokkolaan vihreiden ja perussuomalaisten kesken. Itse en enää oikein tahdo jaksaa hämmästyä Kokkolan liikennettä. Kiitos kirjoituksista ja siunausta. Tarkkailija KOKKOLA Voit osallistua aiheesta keskusteluun myös osoitteessa www.keskipohjanmaa.net Kuin Villissä Lännessä?! Kokkolan kaupungissa tuntuu liikenneongelmia riittävän. Maaseutupitäjän pappeja arvostan suuresti. Sinne mennessäni autoja tuli siellä pois päin, paikka oli pimeä ja portit kiinni. Tuli osoitetuksi, miten pienenkin puolueen merkitys voi olla arvaamattoman suuri. Pääasia ylioppineilta usein unohtuu. Täällä noita huolimattomia hulluja kun tuntuu riittävän! Itse kuljen pääasiallisesti pyörällä, ja melkeinpä joka päivä tulee läheltä piti -tilanteita, vaikka kuinka ajaisin liikennesääntöjen mukaan. Työhön sitoutuneet, lapsista välittävät, turvalliset aikuiset tarvitsevat työtä. Asukas KOKKOLA Liikenne on kuin Villissä Lännessä! Liikun pääsääntöisesti autolla Kokkolassa päivittäin. Kun Keski-Suomen opettajat marssivat tiistaina 5.10., heidän tärkeimpänä viestinään näytti olevan "Lisää aikuisia lapsille!" Koulunkäyntiavustaja on ammattilainen, joka hallitsee työnsä koko peruskouluasteella. Eräällä työntekijällä on aikaa kahden kunnan sielunhoitotyöhön. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. parinmuodostumisrituaaliin. Ei katuralli ole Kokkolassakaan uusi asia, paremminkin päinvastoin. Olin kesällä kuukauden lomalla Kokkolassa ja liikuin paljon pyörällä. Jätin soittopyynnön, johon ei vastattu kyseisenä eikä kahtena seuraavanakaan päivänä. Niin kiire minulla ei auton ratissa ole ollut, ettenkö olisi ehtinyt väistämään suojatiellä ollutta pyöräilijää tai jalankulkijaa. Suosittelen jokaista autoilijaa, jotka itsensä tästä tunnistavat, hillitsemään kaasujalkaansa tai kokeilemaan itse liikkumista esim. Kerin muiston rihmaa alta aurinkoisen puun. Liikennesäännöt olivat monille täyttä hepreaa. Välitän jopa niin paljon, etten millään voisi hyväksyä pienokaisen menehtyvän hiekkalaatikolta saamaansa salmonellaan... Taisimme saada jopa muutamia sakkojakin iltamyöhään ajelusta. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Meren taakse meni kaari kesänkuun, kurkein huuto hukkui rantaan alastoman puun. Välitän, Tanja, ihmisistä ja etenkin lapsista, eihän niitä minulla muuten olisikaan. Operaatiossa ei poisteta aivojen viettikeskusta, äänihuulia, hajurauhasia eikä virtsaamiskykyä, jolla keinoin reviiri edelleen kyetään "ilmoittamaan" ja merkitsemään! Eläinystävä KOKKOLA Syihin puututtava Kuntavaalit käynnistivät vallan uudelleenjärjestelyn Kokkolassa. Ehkä Kokkolassa onkin liikaa pappeja ei ole mielenkiintoa enää tehdä työtä. Kaikki latteudet hyvinvoinnin tasa-arvon tärkeydestä voidaan puhaltaa kylmempään avaruuteen! Siitä lähtien kun viimeistä isompaa lamaa alettiin rakentaa eli 80luvun lopulta, on nuo äänestyksen tavoitteet eli hyvinvointi ja tasa-arvo saatettu syvempään lamaan. Näin kokoomuksen, vihreiden ja kristillisdemokraattien tuella Kokkola sai yhden paikan verran aikaisempaa vasemmistolaisemman valtuuston. Hänellä on taito ohjata oppimista ja tukea kasvamista. En kuitenkaan vapaana liikkuessaan puolivilleiksi muuttuvia, ovipieliin ruikkivia, mouruavia petoja. Jäljet pelottavat! Niin kauan kuin hyvinvoinnin rakentaneet saavat maata haavoissaan ja eritteissään, ei liikuntaja uimahallissa ole muuta tärkeää kuin ehkä sauna. En torjunut ajatusta, vaikka en hyväksykään kaikkia vihreiden valtakunnantason perusteettomia ja yltiöpäisiä luonnonsuojeluvaatimuksia. Ihme kyllä tuon sortin latteudet saavat päästä eetteriin sitä pilaamaan sähköisessä tiedotuksessa ja jopa aviisin otsikoksi! Sen sijaan kertomukset ja kehotukset siihen mikä tosiasiallisesti parantaisi maailmaa eli olisi tärkeää teoissa, tippuvat toimitusten pöydiltä roskakoreihin kuin takista napit, yksi toisensa perästä. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Jaakko I Ruokoja LAIHIA Mikä on tärkeää. Kokoomus, vihreät ja RKP menettivät paikkojaan Kokkolassa. Tyttäreni omisti kanin 10 vuotta, eikä se koskaan karannut eikä ollut naapureiden kiusana. Sosialidemokraatit vaativat näkyvämpää asemaa itselleen, mutta Ruotsalainen Kansanpuolue ei mielellään luopuisi. Em. Kuljen hiljaa, hiljaa aika mataa. Ja tietenkin heijastimet heilumaan. Aina on myös aikuisten kauhistelu ja tuomitseminen olleet kuvassa mukana. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Erja Taipale KARSTULA Lisää aikuisia kouluihin! Jo 90-luvulla tuli ns. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Mopot tulivat katukuvaan vahvasti 60-luvun alussa, ja voi sitä itkua ja parkua mitä me lättähattusukupolven nuoriso saimme kuulla. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Kukaan heistä ei ole erityisen ylimääräinen: erilaisuus on rikkaus. Nimimerkki "Asukas" on tietysti oikeassa siinä, että valvontaa pitäisi jollakin lailla tehostaa ja aivan överit ilmiöt pantava kuriin. Itse asun Tullikamarinkadulla ja olen lopen kyllästynyt siihen miten nuoret käyttävät kadunvartta "kusipaikkana" ja kaahaavat kuin hullut illasta aamuyölle. Pääasiaa, eli ihmistä, ei pidä unohtaa. Kuva: Jukka Lehojärvi Tanja Isoaholle (Kp 27.10) ja kissanomistajille: Eläinsuojelijan tavoitteena ja toimintaperiaatteena tulee olla ensisijaisesti syihin puuttuminen eikä seurausten "itkeminen". Mitä huonommin uudesta sukupolvesta huolehdimme, sitä kalliimpi huomisemme on. Avustajan tehtävä ei ole toimia apuopettajana, vaan roolinsa mukainen opettajan työkaveri ja oppilaiden tukija ja ohjaaja. Lättähattu KOKKOLA Poliisilta tehovalvontaa ennakkovaroituksetta Äimistynyt on aivan oikeassa. Ei käytetä vilkkua, ajetaan sumeilematta päin punaista (myös jalankulkijat ja pyöräilijät) eikä välitetä nopeusrajoituksista jne. Kalpea on katse daalialla, viime uneen lehdet ojentuu. Te, jotka annoitte äänenne perussuomalaisille, näytitte, että perussuomalaiset on vaihtoehto valtaapitävälle "mafialle". Punaisia päin ajaminen, kaistanvaihdot ilman vilkkua, ylinopeus ja yleinen piittaamattomuus liikennesäännöistä on niin jokapäiväistä. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Puhun kokemuksesta, koska olen joutunut sen uhriksi. Olen pyöräillyt jonkin verran Helsingissä, jossa ei ole tarvinnut pelätä henkensä puolesta. Matkan aikana keskustelimme sekä maallisista että hengellisistä asioista. 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. On turha väittää, ettei leikattu kissa enää näitä "temppujaan" tekisi. Ihmiselle olisi käyttöä. Opetussuunnitelma ei rauhoita jo alkanutta riitaa tai katkaise kiusaamiskierrettä, teknologia ei ota syliin polvensa satuttanutta. Siellä sain keskusteluapua, jota kirkonpalvelijalta en saanut. Nuoriso on nuorisoa eikä heiltä voi liikaa järkeä odottaa ikipäivänä, mikä on tavallaan hyväkin juttu. Eihän se kypärä mukavalta kesäkuumalla tunnu, mutta itselläni ainakin on vain yksi pää! Lomailija HELSINKI Katuralli kuriin Varmasti jo kyllästymiseen asti ovat Kokkolan keskustan asukkaat napisseet tästä paljon puhutusta "rundista", joka pyörii keskustassa keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Äänestyksestä on yritetty tehdä ylitärkeää. Vaalit on käyty ja tulokset ovat tiedossa. Valo sammunut on kaikkialta, kuoli kuihtui kukat viimeisetkin aamuun Marraskuun. Autoilijat olivat ajaa ylitseni useita kertoja suojatiellä. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Tällä pallolla, ja muillakin, jos niillä on sytytetty elämän henki, on luonnollisesti tärkeää puhaltaa siihen tasaisesti ja taiten niin, että se valaisee ja lämmittää kulkumme hymyksi irvistyksen sijaan. nuorten alkoholijuomien lisääntyneestä käytöstä, tupakoinnista, kouluväkivallasta ja -kiusaamisesta. Kaikillahan meillä on omat vikamme ja syntimme. Selvimmin se näkyy oman eläinystävällisen ruokatuotannon hiljaisena alashiouttamisena, vatsat päättäjillä vielä täysinä, mummoilla ja vaareilla jo vajaana. Pettyneenä pohdin asioita erään uskovaisen kotona. KESKIPOHJANMAA . Juuri opillisia kirjaviisauksia edustavat olivat Jeesuksen suurimpia vastustajia, totesi rovasti Osari. Tapani Kirsilän ja Vesa Parpalan tekstit Keskipohjanmaan Matkaevääksi luen aina lehdestä. Asia keskusteluttanee vielä joitakin! Alpo Ylitalo, Perussuomalaisten K-P:n piirin puheenjohtaja KOKKOLA Valtuuston nokkimisjärjestys järkkyi Ohi katulyhdyn kuljen, märkää lunta lotisee, taivas lähentelee maata, viruu lehdet kellastuneet. Kiitos Jorma! Väsyttävää ja masentavaakin on seurata näitä oppiväittelyitä milloin naispappeudesta ja milloin taas ehtoollisehdoista. Varmaan aikaa ei enää riitä paljoa kotona vaimolle ja perheelle. Kissanystävälle Nivalaan (Kp 24.10.): Siedän toki kotonaan hyvälle haisevia, kehrääviä, sisäsiistejä kotikissoja. Säästetäänkö tosiaan, kun opettaja väsyy pitkälle sairaslomalle tai luokassa riittämättömästi huomiota ja tukea saanut lapsi tarvitsee uusia erityistoimenpiteitä. Tuliko perussuomalaisista yllättäen laivan keikuttaja. Esitin puolestani vaaliliittoajatuksen kokoomuslaisille. Sitä on myös erilaisissa harrastusja kuntoutusryhmissä, myös taloyhtiöissä liki päivittäin. Olen samaa mieltä kuin nimimerkki Apua. Koulunkäyntiavustajia tarvitaan Kunnissa säästetään. Se olisi tuonut perussuomalaisille paikan. Syntinen orpopoika KOKKOLA Keskusteluapua sai odottaa Eniten ääniä saanut puolue KESK Muut VAS RKP SDP KOK Tasan Kajaani Kuopio Seinäjoki Joensuu Jyväskylä Vaasa Oulu Rovaniemi Kokkola. Äimistynyt KOKKOLA Ei katurallissa sinänsä pahaa Niin kauan kun on ollut nuorisoa, jollakin liikkuvalla pelillä on ajeltu milloin mitäkin raittia. Sellaista koulutusta vain ei ole, jolla saataisiin yksi ihminen päteväksi jaksamaan – käsittelemään, opettamaan ja kasvattamaan tasapuolisesti – kolmeakymmentä keskenään erilaista lasta tai nuorta. Työpaikoillakin esiintyy paljon henkistä väkivaltaa. Näin on ollut ja näin on yhäti. Täällä ei tunnu olevan ymmärrystä sille, että kun suojatietä lähestytään, autoilijoiden pitäisi HILJENTÄÄ vauhtia, ei PAINAA KAASUA, että ehtisi ensin ennenkuin tuo vauhtia hidastava pyöräilijä/jalankulkija tulee eteen! Olen asunut isommissakin kaupungeissa kuin Kokkola ja missään muualla ei näin paljon ole henkensä edestä pitänyt pelätä. Eläkerovastimme antoi Vapahtajamme sanoin oikean osoitteen, ihmisen. Maailmahan pysähtyisi, jos lapset syntyisivät aikuisina. Taistelua loppuun asti taas miettien ketä autan, jos äänestän, palvelen vai rahastan. Perussuomalaiset eivät ole vielä suuri poliittinen voima, mutta kannatus ja etenkin merkitys kasvoi. Vanhemmat ovat usein huonona esimerkkinä lapsilleen ajaessaan itse ilman kypärää. Joka päivä näkee aivan uskomatonta piittaamattomuutta liikennesäännöistä ja turvallisuudesta ylipäätään. Vaalien lähestyessä vihreät kieltäytyivätkin vaaliliitosta. Lähialueilla kristillisten kannatus romahti. Pyöräilykypärien puute ihmetytti minua. Poliisi voisi tehdä tehovalvontaa Kokkolassa ja ilman ennakkovaroitusta. Ennen kaikkea kuitenkin työ – opetus ja kasvatus, opettajat ja lapset – tarvitsee heitä: vuodesta toiseen. Otetaan nyt syyspimeinä jokainen tielläliikkuja sydämenasiaksemme tarkastella sitä omaa liikennekäyttäytymistämme. poliittisissa piireissä tyyliksi sanoa, että jokin on tärkeää. Opetussuunnitelmia hiotaan, teknologia kehittyy, integroidaan, laaditaan lakeja erityisopetuksesta. Ihmettelyä riitti. puolueiden kieltäydyttyä vaaliliitoista ne järjestivät demareille lisäpaikan Kokkolassa ja samalla tasatuloksen paikoissa sekä Suomen Keskustalle ja Ruotslaiselle Kansanpuolueelle päänvaivan. Kissa voi toki joskus karata ja jäädä auton alle, mutta miten on mahdollista, että samat kissat liikkuvat jatkuvasti vapaina yöt ja päivät kiertäen. Vaikka vaaliliitto ei olisi parantanut edes liitosta kieltäytyneiden tulosta, olisi nokkimisjärjestys säilynyt heidän kannaltaan selkeämpänä. Siinä on pusikko ja kyllä pyöräilijät/jalankulkijat saavat hiippailla kurkkimaan onkos sieltä tulossa esiin joku. Ajetaan päin punaista, ei käytetä vilkkua, ei kunnioiteta suojatietä, ajetaan ylinopeutta, viis veisataan ryhmittäytymisestä... Toinen paikka on Citymarketin parkkipaikka, josta autoilijat lähtevät Kallentorin suuntaan tai keskustaan. Tummaa hiljaisuutta, taas niinkuin ennen kierros päättyi tyhjin käsin syliin Marraskuun. Linnea Perander-Hovi KOKKOLA Marraskuu Matkustin taannoin Oulusta Kokkolaan naisen kanssa, jolla oli pieni lapsi. "Herra Jeesus, pyydän sinua kaikesta sielusta, hoida Hengelläsi minua, murheissa lohduta..." Eläkerovastia kiittäen ja toivossa eläen
Matti ja Eero Kattilakoski ovat tunnetuimmat kaustislaiset pihkaniskat. Tuoreimman Urheilulehden uskottavalta vaikuttavan raportin mukaan Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen olisi ensinnäkin ollut käytettävissä OK:n johtoon, toiseksi hän oli saamassa taakseen massiivisen tuen, mutta kolmanneksi Veikkauksen omistaja, Suomen valtio, kulttuuriministeri Tanja Karpelan hahmossa käänsi peukalonsa alaspäin. Ylimäki palasi KPV:n valmentajaksi KPV:n valmentajana toimii jatkossa Antti Ylimäki. Viisitoista alueorganisaatiota, viisi kymmenen toimihenkilöä kussakin, mutta kuka valmentaa?, Kivelän pureva kysymys kuului. Palloilulajeista seuran ohjelmassa ovat edelleen jalkaja lentopallo. "Urheilu on kansalaistoimintaa" Kolmen viikon päästä SLU:n syyskokouksessa hyväksyttävät Reilun pelin eettiset periaatteetkin ovat Kivelän mielestä saaneet aivan liian suuret mittasuhteet: – En näe huippu-urheilun kielteisiä lieveilmiöitä niin merkittävinä seikkoina, että koko järjestökentän pitäisi halvaantua pohtimaan eettisiä kysymyksiä ja kirjoittamaan papereita puolustaakseen urheilun olemassaoloa. Kivelän mielestä "Nivalan suuri poika" niputtaa huippuurheilun käsitteen liian yksinuottisesti. Myös keskija pitkien matkojen juoksija Olavi Saarikettu nousi maaottelutasolle. Asiaa auttoi, että seura on valmis satsaamaan tulevaisuuteen, Ylimäki kertoi. Uskon, että ensi viikolla on jo lisää kerrottavaa, Pekka Kuusela painottaa nimiä vielä paljastamatta. Pelaajabudjetti tästä on noin 60 000 euroa. Yksi seuran suurimpia voimannäytteitä oli hyppyrimäen rakentaminen. Ylimäki valmensi edellisen kerran KPV:n edustusjoukkuetta kolme kautta eli vuodet 19961998. Huippu-urheilun johtaminen ja huippumenestyksen edellytysten luominen kuuluu ensisijaisesti Suomen Olympiakomitealle. Varsinkin tyttöjen esiinmarssi on ollut vaikuttava. Ammunnalla on Kaustisella pitkät perinteet, mutta KP-V:n ohjelmaan laji otettiin vasta vuonna 1968. Hyvällä syyllä voi kysyä, mikä on se suomalaisen urheiluelämän sektrori, jossa Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) on hieman runsaan vuosikymmenen aikana onnistunut. Yhteistyötä ja tiedonkulkua seuran johdon ja valmentajan välillä pyritään jatkossa molemminpuolin tiivistämään, Nikkanen korostaa. Myös Kaustisen laskettelurinne on pohjanveikkolaisten alkuunpanema. Tavoitteena on pelata jatkossa divarin kärkipäässä, eikä tehdä mitään ranskalaista visiittiä, KPV:n puheenjohtaja Jorma Nikkanen painottaa. – KPV:ssä tehdään nyt kauaskantoisempia suunnitelmia. Nuoria lahjakkuuksia KP-V:n yleisurheilukoulusta on noussut vuosien aikana runsaasti. Sailas tosiaankin kiskaisee huippu-urheilun ja bisneksen väliin liian yksinuottisen janan. Ateenan olympiakisojen pohjakosketuksen pelkistämistä pelkästään yhteiskunnan huippuurheilulle suuntaamaan liian pieneen rahalliseen tukeen Kivelä ei Sailaksen tavoin allekirjoita: – Sailas ja moni muukin urheiluvaikuttaja voisi kysyä, miksi urheilujärjestöt ovat pöhöttyneet niin suuriksi, että tuo laiska rakenne syö lähes kaiken urheilun tarvitseman rahan?, Kivelän suorasuuntaustykki kumisi. Miesten tasolla menestyksekkäin on ollut Esa Kujala. Oma peli vastustajan hyvät ja heikot kohdat tuntien on Ylimäen mukaan tärkeää. Toisaalta SLU:ssa voidaan perustella toimintafilosofiaa työnjaolla. Nolla omissa on hyvä lähtökohta. Suunnistus on KP-V:n historian toiseksi menestyksekkäin laji. Eli Ilkka siis haluaa jatkaa. Maaleja pitää saada aikaiseksi, Ylimäki korostaa. Vanhempien roolin Kivelä näkee suomalaisessa urheilussa korvaamattomana: – Monen nuoren urheiluharrastus on aivan ratkaisevasti kiinni siitä, että vanhemmat jaksavat viedä heitä harjoituksiin ja kilpailuihin, huolehtia varusteista ja niin edelleen. – Parista kolmesta kovan luokan vahvistuksesta on periaatteessa sovittu, mutta nimiä ei ole vielä paperilla. Pieni on kaunista Suuruuden ekonomiaa Kivelä ei suomalaisessa urheiluelämässä hyväksy. Maanantaina 1.11.2004 Kolumni 15 B Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila (06) 827 2344 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 H elppo yhtyä lehdistöneuvos Pekka Kivelän valtiosihteeri Raimo Sailaksen linjauksia kohtaan esittämään kritiikkiin. Herrat, rahat ja rakenteet JUKKA ANIAS Jukka Anias KAUSTINEN (KP) Kunnallisneuvos Teemu Pesola esitteli vuosijuhlassa Kaustisen Pohjan-Veikkojen vaiheita yhdeksän vuosikymmenen aikana. Siitäkin huolimatta, että jo vuosia pienten maaseutuseurojen lahjakkuuksia on imetty suurempien keskuksien suurempiin seuroihin. Pöytäkirjan mukaan urheiluseuralle "koitettiin hankkia sievä nimi". Se on jääkiekon SM-liiga ja sielläkin bisnes pitää määritellä hyvin liberaalisti. Ylimäen apurit ensi kaudella ovat vielä myös nimeämättä. Muussa tapauksessahan hän olisi yksiselitteisesti kieltäytynyt. On kuitenkin muistettava, että tasureilla ei pärjää. Paitsi että kyseessä ei ollut tiivistelmä, vaan kaikki mitä valtiosihteeri tuli aiheesta lausuneeksi. Päättyneellä kaudella vihreäpaitoja valmensi Sakari Junnilainen, jonka sopimus päättyi nousujuhliin. KPV:n johtokunta ja Ylimäki solmivat viikonvaihteessa vuoden pituisen valmentajasopimuksen. Senkin toiminta on Ateenan olympiakisojen taaperruksen jälkeen keskittynyt lähinnä rahan mankumiseen ja kummalliseen puheenjohtajapeliin. Kun Ilkka edellisen kerran huudatutti itsensä OK:n puheenjohtajaksi, pestin piti olla viimeinen. Vauhtilajeissa tunnetuin kaustislainen on Mira Saarikettu, joka nappasi nopeuslaskussa reipas vuosikymmen sitten yhden gp-kisan voiton. – Ison kaupungin kerrostaloyksiössä urheiluvammaa parannellessa tulee äitiä ikävä, sananmukaisesti. Jukolan viestissä KP-V:n historian paras sijoitus on kahdeksas. Kurinalaista ja selkeää peliä Mitä Ylimäki jatkossa valmentaja joukkueelleen painottaa. Mutta pitäisi miehen sanalla sentään joku uskottavuus olla. 40ja 50-luvuilla KP-V:n nuoret yleisurheilijat menestyivät erinomaisesti Keski-Pohjanmaan piirin kilpailuissa sekä SM-tasollakin. – Olen saanut nähdä aivan liian monta tapausta, jossa jokin juoksija tai hiihtäjä on houkuteltu muutaman tuhannen stipendiä vastaan toiseen seuraan. Tavoite KPV:llä on saada kasaan kaikkiaan 22 miehen joukkue. Mies itse hölkkäsi viime viikolla toimittajalaumaa karkuun ja väisteli kysymystä jatkoaikeestaan. Tämän jälkeen Ylimäki siirtyi Kokkolaan kuntayhtymän projektipäälliköksi. Laajassa mitassa Suomessa on oikeastaan vain yksi bisnekseen toimintansa perustava urheilujärjestö. Ei vain näytä olevan. Suurten kisojen järjestämisen myötä rahaa tuli kuitenkin niin hyvin, että kunnan kontolle jäi vain miljoona. Ylimäen valinnan yksi vahva puoli oli Nikkasen mukaan juuri se, että Antilla on vahvaa taustaa niin valmennuksesta (JVK) kuin kokemusta ammattimaisesta liigatoiminnasta. Tuolloin myös rakennettiin nykyisen Festivaali-areenan paikalle urheilukenttä, jossa oli 300 metrin rata. Se on kilpailu paremmuudesta. Yleisurheilussa KP-V:n ensimmäinen valtakausi osui 1920–30lukujen taitteeseen. KP-V:n vuosikymmenet Jukka Anias KAUSTINEN (KP) Kesällä vuoden ulkokaustislaiseksi valittu Metsäliitto-Yhtymän viestintäja yhteiskuntasuhteiden johtaja Pekka Kivelä suomi kasvattajaseuransa Kaustisen Pohjan-Veikkojen 90vuotisjuhlassa sunnuntaina sarkastisen purevin sanankääntein suomalaisen urheilun rakenteita ja toimintatapoja. – Urheilu on kansalaistoimintaa ja vain pienen pieneltä osalta ammattiurheilua. – Voi olla, että Raimo Sailas on oikeassa siinä, ettei meillä ole varaa rakentaa jokaiselle lajille huippulaatuisia suorituspaikkoja, mutta kyllä meillä pitää olla varaa huolehtia nuorison kasvatuksesta ja ohjaamisesta liikunnan pariin. Kolmea kovaa vahvistusta haetaan. Lehdistöneuvos Pekka Kivelän puhe löytyy kokonaisuudessaan Keskipohjanmaan verkkosivuilta osoitteesta www.keskipohjanmaa.net. Urheilu KESKIPOHJANMAA . Olen tavallaan odottanut sopivaa hetkeä siirtyä uudelleen valmentajan työhön. Kuvat: Clas-Olav Slotte Pohjan-Veikoilla oli sunnuntaina runsaasti ystäviä. Kun KPV otti yhteyttä, niin asiat etenivät aika nopeasti ratkaisuun. Kuva: Risto Lintilä. – Jalkapallosta olen ollut kiinnostunut ja seurannut koko ajan. Ei kuitenkaan mitään pitkää ja perään peliä. Mutta pelkästään vanhempien taloudellistenkin uhrausten varaan ei urheilun kivijalkaa voi Kivelän mielestä laskea. Lehdistöneuvos Kivelä kritisoi Kaustisella värikkäin sanankääntein suomalaisen urheilun rakenteita, joissa organisaatiot ovat nousseet likimain itseisarvoiseen asemaan. Toivottavasti Ylimäen kanssa valmennussuhde jatkuu pitempäänkin. Toisella kaudella KPV nousi edellisen kerran divariin ja Ylimäen viimeisellä kaudella pysyi ykkösessä. Tällä hetkellä KPV:llä on sopimukset voimassa kahdeksan tämän kauden pelaajan kanssa eli maalivahtien Janne Björkgrenin, Aki Lyyskin, Ari-Matti Kivipuron sekä kenttäpelaajien Tommi Kauppisen, Jimi Tuomaalan, Eetu Junnilaisen, Niklas Byskatan ja Jukka Lyyskin kanssa. Esimerkiksi Lahden Pelicansin rimpuilun ja terveen liiketoiminnan välillä ei aivan yhtäkkiä löydy yhteistä nimittäjää. Markkinataloudessa raha puhuu, mutta SLU:ssa miehet kertovat kuinka liikkua "Hyvässä seurassa" "Reilun pelin" eettisiä sääntöjä noudattaen. Sellaiseksi katsottiin Oiva Känsälän ehdotus Pohjan-Veikot. 1960-luvun alussa suomalaisen pikajuoksun huipulle nousi Timo-Jaakko Virkkala. –Oman pään pelaamisesta olen aina lähtenyt. Projektien ja hankkeiden avulla SLU ikään kuin perustelee olemassaolonsa. – Junnilainen teki menneellä kaudella hyvää työtä. Surkuhupaisin näytelmä esitettiin kulissien takana. – Miten urheilu kaikkinensa määritellään, Sailas voisi jättää muille, vaikkapa olympiakomitean johtoon kovasti kaivatulle Risto Niemiselle, Kivelä napautti ja muistutti ammattilaisurheilun ja kuntoilun väliin jäävään huomattavan ison tenkaleen suomalaista urheilua. TUS:ssa Ylimäki valmensi pari kautta Niklas Widjeskogin kanssa. Ykkösdivisioona saattaa houkuttaa myös muutamia paluumuuttajia maailmalta KPV:n väreihin. Lehdistöneuvos ei ymmärrä valtiosihteeri Raimo Sailaksen Suomen Kuvalehdessä esittämää vaatimusta valtion tuen poistamisesta huippu-urheilusta. Kim Känsälällä jopa MM-tasolla nuorten sarjassa. Myös Vesa Känsälä kellotti kovia aikoja keskija pitkillä matkoilla. Sailaksen Suomen Kuvalehdessä (22.10.) esittämä ajatus valtion tuen poistamisesta huippuurheilulta ei muuten ollut turhan raskailla perusteilla lastattu. Paavo Jokivirta, Sulo Harju, Uljas Känsälä ja Armas Peltola "juoksivat Kaustisen Suomen urheiluelämän kartalle". KPV:n edustusjoukkueen budjetti tulevalle kaudelle on 112 000 euroa. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja. Populistista pelkistystä tietysti panna Ateenan menestymättömyys puheenjohtaja Tapani Ilkan piikkiin. Se tuli maksamaan kahdeksan miljoonaa silloista markkaa. – Tavoite ja toivomus on, että mahdollisimman moni viime kauden ryhmästä jatkaisi. Risto Lintilä KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen pari viikkoa sitten Ykköseen noussutta joukkuetta valmentaa jatkossa tuttu mies eli Antti Ylimäki. SLU:n toimihenkilöiden ajattelumallin Kivelä pelkisti värikkäin sanankääntein: – Tuntuu siltä kuin urheilun päämajassa Pasilassa olisi jo pitkään vaikuttanut itseruoskintaan ja nöyryyden kilvoitteluun vihkiytynyt uskonlahko, joka on unohtanut täysin urheilun perusidean. Uusi ampumarata valmistui vuonna 1990. Jatkossa on tavoite, että pätkätyöt KPV:n valmentajana loppuisivat. Iltapäiväkerhotoiminta on tärkeää ja sauvakävely upea laji, mutta ehkä ainakin jotkut unelmoivat SVUL:n raunioille syntyvän hieman terävämmän toimintaja julkisuusprofiilin omaavan järjestön. Jaron toiminnanjohtajana Antti toimi 2003 syyskuuhun asti. Hiihdossa KP-V:n urheilijoiden parhaat saavutukset ovat tulleet nuorten sarjoissa. Osansa saivat muun muassa SLU:n alueorganisaatiot: – Vaikuttaa siltä, että ne ovat tehokkaita kehittämään kaikenlaisia projekteja ja pätkätöitä, pehmo-ohjelmia ja eettisiä höpinöitä. Sellaista, joka ei ole bisnestä. Kivelältä täyslaidallinen ”Urheilujärjestöt ovat pöhöttyneet niin suuriksi, että tuo laiska rakenne syö lähes kaiken urheilun tarvitseman rahan” Lehdistöneuvos Pekka Kivelä ravisteli kovin sanoin suomalaisen urheiluelämän "pöhöttyneitä ja laiskoja rakenteita". Valtaosa SK:n haastattelusta kosketteli aivan muita asioita. Pelin pitää olla kurinlaista ja selkeää. Sailaksen tavoin Kiveläkin kärjistää, mutta on oikealla asialla. Perustava kokous pidettiin helmikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1914. Myös SLU:n Liiku hyvässä seurassa -ohjelma sai sarkastisen kuittauksen: – Odotan jännityksellä, kuinka paljon pidemmälle Petteri (Toivonen) hyppää tai kovempaa Jaska (Jaakko Kivelä) juoksee, kun nuo viisaudet on KPV:ssä sisäistetty. Riitta Salo, Katja YliSoini, Kaija ja Marke Myllymäki, Tarja Peltoniemi, Suvi Kattilakoski sekä sittemmin Kokkolan Veikkoihin siirtyneet Järvenpään sisarukset Minna ja Mari ovat KP-V:n "akatemian" kasvatteja. – Ensiksi pitää saada yksi isompi kala verkkoon, niin pakka lähtee liikkeelle. Seura on asettanut uudet tavoitteet parin kolmen vuoden päähän, jolloin päämääränä on nousu korkeimmalle portaalle. KP-V:n 90-vuotisjuhlassa ansiomerkit saaneiden luettelo seuraavalla sivulla. Kunnallisneuvos Pesola kiitteli historiakatsauksessaan kunnan ja KP-V:n välisiä suhteita: – Hyvä yhteistyö kautta aikojen on tuottanut erinomaisia, molempia osapuolia hyödyttäviä tuloksia, Pesola kiitteli ja mainitsi esimerkkinä Urheilutalon rakentamisen. Sillä on kaikkinensa Suomen kansassa valtavan suuri tuki eikä se ole miksikään muuttunut. Ratkaisua ei käsitä Karpelan lisäksi kukaan muu kuin Tapani Ilkka. Joukkue pyritään jatkossakin pitämään mahdollisimman paljon kokkolalaisena. Suorituspaikkojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen tarvitaan rahaa. Se nyt ei ole pelkkää sauvakävelyä, Kivelä lähetti terveisiä valtiosihteerille. Organisaatiota kehitetään kaikilla osa-alueilta. Useimmiten urheilija – varsinkin nuori – on samalla menettänyt tukiverkostonsa, sukulaiset ja ystävät ja paikalliset pikku sponsorit jotka ovat kannustaneet häntä uran alkutaipaleella. STT välitti Sailaksen kommentista viiden kappaleen mittaisen tiivistelmän. Samalla jää kuitenkin puuttumaan vastaus peruskysymykseen: onko SLU:lla tarkoituskaan edesauttaa – edes välillisesti – suomalaista urheilumenestystä. Ylimäki on edellisen KPV:n valmentajarupeaman jälkeenkin toiminut jalkapallon parissa. Yksinkertaista suoraa pelaamista eteenpäin turhat leipomiset pois jättäen. Erityisesti haulikkoammunnassa on menestystä tullut
. Päätöspäivänä Grönholmin tavoitteena oli pitää Citroenilla hurjasti kiihdytellyt Sainz takana. . . Kahdessa ensimmäisessä erässä HU:n syöttö oli siksi vahva, että kotijoukkue oli koko ajan suurissa vaikeuksissa. Seuran talousvastaava ja johtokunnan jäsen Unto Väisänen otti perjantaina yhteyttä, TU:n pesäpallojaoston puheenjohtaja Jorma Rekonen kertoo. Näin pelintekijä Rautiollekin tuli huomattavasti enemmän mahdollisuuksia. 8 5 3 15– 13 10 Pateri . Toisesta erästä lähtien peli oli jo hyvää. . . . . 6 3 3 13– 15 6 Prihat . Oululaisista Jari Uusikartano päätti hyökkäyksiä tehokkaasti. Roiman parhaana palkittiin tutusti passari Arto Rautio. Parhaillaan Mari Kovasin syötti putkeen kahdeksan pistettä. . . 7 1 6 7– 19 2 OYUS . Viri jatkaa tappiotta KURIKKA (KP) Himangan Urheilijain naisten lentopallon kaksossarjajoukkue ei antanut Kurikassa Ryhdille mitään mahdollisuuksia vaan voitti pelin suoraan 3-0 (25-14, 25-9, 25-22). KP-V:n palkitut Autourheilu Lentopallo 16 Urheilu Maanantaina 1.11.2004 . . . Kolmas oli MM-sarjassa kauden jälkeen lopettava Espanjan Carlos Sainz 37,7 sekuntia voittajasta. . . . . 5 3 2 10– 10 6 Ploki . . 5 3 2 12– 6 6 Viesti . PerPo . . . . Vuoden yhteistyöyritys: Oy Veikkaus Ab. . . Suomen Ampumaurheiluliiton hopeinen ansiomerkki: Kalevi Juoperi. 5 1 4 7– 14 2 Kuula . . Savi Haasalan lisäksi passarina toimi myös Lotta Lauri. 6 4 2 14– 9 8 LiigaEura . Espanjan rallin voittajapari Markko Märtin (oik) ja hänen kartanlukijansa Michael Park onnittelivat samppasuihkulla MM-rallipolut jättävää Carlos Sainzia. – Aloite yhteistyöhön tuli Sotkamon Jymyn taholta. . Tarkkuutta tuli jälleen kolmanteen erään, jota kotijoukkue hallitsi melko selvästi. . . Kuvat: Lehtikuva/AFP/Cesar Rangel Palkintopallilla. SPL:n K-P:n piirin kultainen ansiomerkki: Toivo Peltokangas. KaLe taipui Lujalle ALAVIESKA (KP) Alavieskan Virin lentopallonaisten voittokulku kakkossarjassa jatkuu. . Ensimmäiset vaakabingot: 33, 56, 12, 70, 20 Vaakabingot: 33, 56, 12, 70, 20, 40, 65, 47, 54, 61, 60, 31, 50, 51, 28, 6, 55, 25, 39, 2, 16, 58, 21, 72, 69, 71, 3, 66, 43 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 73 kpl voitto–osuus 5,10 e. . . . . . . . . . . Vasta kolmannessa erässä Ryhti sai nostopeliin vähän ryhtiä ja paransi muutenkin peliään. Selvästä tappioasemasta pihtiputaalaisten kokeilukuusikko, jossa Katariina Kananen passasi ja Anzela Trofimova oli hakkurina, alkoi saada otetta peliin. turnaus: Miehet, kaksinpeli: Loppuottelu: Matias Tuomi ESRC–Anssi Määttänen YlivSq 9–0, 9–1, 9–0. . . . . Naisten 2-sarja Lohko 2 Viri – NJ 3 – (25 – 15, 25 – 21, 25 – 15), Pihtipudas – Se-Le 1 – 3 (22 – 25, 28 – 26, 24 – 26, 23 – 25), Ryhti – HU – 3 (14 – 25, 9 – 25, 22 – 25), KaWi – Vasama 2 3 – (25 – 12, 25 – 16, 25 – 14). . Toinen vieraiden onnistuja oli libero Tiina Tähtinen, joka 72 prosentin varmuudella näytti kenttäpuolustuksessa esimerkkiä muulle joukkueelle. . . Miesten 1-sarja Lohko 1 SalSa – ÄU – 3 (22 – 25, 21 – 25, 20 – 25), Sampo 2 – Roima 3 – (25 – 16, 25 – 20, 26 – 24), NJ – KaNMKY 3 – 1 (25 – 20, 19 – 25, 25 – 20, 27 – 25). HU:n koko kahdeksan tytöt joukkue pystyi tasaisen vahvaan esitykseen. kierrosta: Olli Tuominen Suomi (12)–Mohammed Abbas Egypti 3–0 (11–9, 11–5, 11–10). . . Pirteästi esiintynyt ranskalainen yksityiskuljettaja Stephane Sarrazin oli neljäs. . 6 2 4 11– 13 4 Kangasala . Kuula oma syöttö oli liian kevyt. TU:lle tulossa suomensarjapaikka Sotkamon Jymy-Pesis ja TU solmivat yhteistyösopimuksen KALAJOKI (KP) Kalajoen Lentopallo koki kauden ensimmäisen tappion kakkossarjassa Laihian Lujalle. Pronssiottelu: Jorma Peltonen/Esa Tuominen HSRC–Markku Lauren/Juha Sarlund HSRC 15–6, 15–14. . – Ajoin sen mukaan, mitä talli kertoi minulle väliajoista. . . Mitalipeli Kulta: 2, 4, 5, 3, 1 Hopea: 5, 1, 4, 2, 3 Pronssi: 3, 4, 2, 1, 5 Yleisurheilu Squash Rahapelit PIELAVESI (KP) Sampo 2–Roima 3–0 (25–16, 25–20, 26–24) Miesten lentopallon ykkössarjan ykköslohkon kärkeen lukeutuvan Pielaveden Sammon kakkosjoukkue osoittautui sunnuntaina liian vahvaksi sarjan tyveen majoittuneelle Himangan Roimalle. . Äänekoskella olisi taas mukava kuitata OYUS-tappio, Sipi pohdiskeli. . . Vuoden heittäjä: Olli-Pekka Karjalainen TöysVe, valmentaja Arto Rinta-aho. . Nottingham: Kv. Grönholm kuitenkin vastasi ajamalla pohja-ajan kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle. . Helsingin MM-kilpailuiden suurten seurojen lipunmyyntikilpailun voittaja: Helsingin Kisa-Veikot. Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen kerran peräkkäin jo tulevana lauantaina Suomen Cupin toisen osaottelun merkeissä Pihtiputaalla. Tappohyökkäysten puuttuminen ja torjunnan sijoittumisvirheet ojensivat mestarisuosikeille erävoiton. . . 6 6 18– 1 12 Sampo 2 . . . . . . Vuoden valmentaja: Hannu Kangas. . . Märtin Katalonian matadori Toiseksi sijoittunut Grönholm onnistui pitämään Sainzin takanaan Jäähyväiset konkarille. . viime kauden aikana verryttelemään pelimatkoillaan. . . . . . . . 8 7 1 21– 5 14 Sampo . Kotisalissa ottelu meni vieraille erin 1-3 (19-25,25-23,20-25,21-25). . . . Märtin voitti toiseksi tulleen Peugeot-kuljettaja Marcus Grönholmin 23,2 sekunnilla. . . . . Passari Noora Linnarinne sai kaksi tähteä. Sunnuntaina allekirjoitettujen sopimuspaperien mukaan Jymy-Pesis luovutti toisen miesten suomensarjapaikkansa TU:lle, joka puolestaan luopui miesten maakuntasarjapaikastaan Sotkamon Jymy-Pesiksen hyväksi. 29) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Suzuki –33.06,9. . . . . . . . . . 4 4 3– 12 Kiisto . . LLORET DE MAR (STT–AFP) Viron Markko Märtin voitti ralliautoilun MM-sarjan kauden viimeistä edellisen kilpailun Katalonian rallin sunnuntaina. 7 5 2 17– 7 10 Kuortane . JYP–Ässät 2–2 Lopullinen kerroin: 15,92 Päivän Trio 3 Jääkiekko, JYP–Ässät Ottelun 1., 2. Helsingin MM-kilpailuiden pienten seurojen lipunmyyntikilpailun voittaja: Kyyjärven Kyky. . Sammon kovat hyppysyötöt eivät tahtoneet millään löytyy tietään passari Arto Rautiolle. MM-sarjan kauden viimeinen (16/16) kilpailu: 12.–14. . . 7 2 5 7– 15 4 KyKy . . Inkoolainen on juhlinut tällä kaudella voittajana vain Jyväskylän MM-rallissa, mutta viisi palkintosijaa ovat lievittäneet Grönholmin tuskailua. . . . Marcus Grönholm oli kisan kakkonen. . . . . . Ensi viikonloppuna Roimalla on ohjelmassa kaksi ottelua. 4 4 0– 12 Seuraavat ottelut: 7.11. Vuoden vammaisyleisurheilija: Leo-Pekka Tähti PoTa, valmentaja Juha Flinck. . . Bielefeld 1 (2–1) 1,95 91 Hansa Rostock–FC Nürnberg 2 (0–2) 3,15 Tulosveto 4. 6 3 3 11– 10 6 KaNMKY . . . Känsälä, Vesa Känsälä, Juha Lerssi, Simo Myllymäki, Tauno Pajukangas, Reijo Ojajärvi, Lea Timonen, Jorma Uusi-Vähälä, Tuulikki Nikkilä. . Tavoitteesta jäätiin, mutta oppia on tullut niin tässä sarjassa kuin kotimaan SM-sarjassakin. Kolmannessa erässä HU teki jo vähän kokeilujakin. Päätöspäivän otin varoivaisesti, Märtin myönsi. . . . . Jari-Matti Latvala kaasutteli junioriluokassa yhdeksänneksi. . . Lähes samaan pääsi omalla vuorollaan myös Anne Kuusisto. . . . Ottelun viimeiseksi jääneessä kolmannessa erässä Roimalla oli hyvät mahdollisuudet venyttää ottelua. . . . Kynsin hampain lähdemme taistelemaan. 10 4 6 20– 21 8 Loimu . . KESKIPOHJANMAA Lyhyesti KP-V:n 90-vuotisjuhlassa jaetut ansiomerkit: Suomen Urheiluliiton kultainen ansiolevyke: Reijo Palosaari, Timo-Jaakko Puronaho, Sirpa Kattilakoski. Sofia Nissilä pelasi liberona vahvan nostoja puolustuspelin. Valmistajien MM-pistetilanne: 1) Citroén 184, 2) Ford 137, 3) Subaru 117, 4) Peugeot 93, 5) Mitsubishi 17. . . . . erän viimeisen maalin tekijät Voittoyhdistelmä: 18 Ei maalia–1 Immonen J–2 Virtanen A Lopullinen kerroin: 866,75 Poissa: Voittajaveto 2 Markus Grönholmin sijoitus Espanjan MM-rallissa Voittaja: 2 Toinen Lopullinen kerroin: 4,78 Superkaksari 1 Espanjan MM-ralli Voittajapari: 3 Märtin M–5 Grönholm M Lopullinen kerroin: 43,11 Poissa: VeikkausBingo lauantai 30.10. . . . 7 2 5 10– 17 4 SalSa . . . Myös Henri Hölsömäki väläytteli lupaavasti. Viri . . KP-V:n johtokunta muisti lisäksi seuran toiminnanjohtaja Lauri Kivelää kellolla. Timo Koutonen pelasi liberona Kuulan joukkueessa ensimmäisen pelin ja toi ryhtiä nostoja puolustuspeliin. . . . . Kuortane – KaLe. . . Kaksikolle ei kuitenkaan pystytty ruokkimaan palloa läpi ottelun, jotta pisteet olisivat jääneet rannikolle. Suurten seurojen pistekilpailun voittaja: Turun Urheiluliitto. Vuoden moniottelija: Jaakko Ojaniemi PeräseinTo, valmentaja Pentti Poikus. . . perättäisen mestaruuden varmistanut Rosenborg, Brann, Mikka Koppisen seura Tromssa ja Vålerengen. Suurin ero kotijoukkueen tappioksi oli syötöissä. Kaksinkertainen maailmanmestari Grönholm lähtee luottavaisena kauden viimeiseen MM-kilpailuun, joka ajetaan Australiassa 12.–14. . . . . 7 4 3 16– 11 8 HU . . . . Valitettavasti vain Koutonen joutuu olkapääleikkaukseen ensi viikolla. . Vuoden kestävyysjuoksija: Janne Holmén JomalaIK, valmentaja Rune Holmén. Varsinkin hyökkäyspeli oli tehotonta. Kokenut Sari Seppänen nappasi peräti 8 torjuntapistettä. . . . . . . . Sunnuntain vierasreissu suuntautuu Äänekoskelle. . . . Jo ennen kilpailua Ford-tallin tiedettiin olevan vahvoilla, mutta avauspäivänä kovaa päästelleen belgialaisen Francois Duvalin kisa päättyi keskeytykseen. . . . Alf Hillilän, Mika Raatikaisen ja Marko Mattilan muodostama vastaanottokolmikko petrasi otteitaan. . . . . Grönholmille viides palkintosija Viime vuonna viidenneksi Kataloniassa sijoittunut Grönholm oli mielissään palkintopallisijasta. Raution syöttövuorolla tilanne saatiin vielä kurottua tasoihin, mutta viimeiset tiukat taistelupallot Sampo kuittasi nimiinsä. – Siellä tavoitellaan voittoa ihan tosimielellä. . . . . . . – Tämä uusi tilanne on haaste, johon on vastattava. . . . 6 5 1 15– 7 10 Ploki . Miesten suomensarjajoukkueen runko on jo lähes valmis. 11) Latvala 8. Mutta onneksi pysyttiin edellä. . . . 6 5 1 17– 6 10 Pieksämäki . . . . Keskisuomalaisvieraiden alku oli heikko. . . Risto Lintilä TOHOLAMPI (KP) Sotkamon Jymy-Pesis ja Toholammin Urheilijat sopivat viikonvaihteen aikana yhteistyöstä. Miehet neuvottelivat ja sopivat viikonvaihteessa yhteistyöstä ja sen muodoista taustaryhmiensä valtuuttamina. . . Vaisua oli himankalaisten peli myös sunnuntaina avauserässä. . Lloret de Mar: MM-sarjan 15/16 kilpailu, Katalonian ralli: Lopputulokset, 20/20 erikoiskoetta: 1) Markko Märtin Viro, Ford 3.40.43,8, 2) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Peugeot 23,2 sekuntia jäljessä, 3) Carlos Sainz Espanja, Citroén –37,7, 4) Stephane Sarrazin Ranska, Subaru –2.50,4, ... . . . . . . Korsikalla oltiin surkeita ja aika hyvin ollaan siitä menty eteenpäin. Uskon, että siellä minulla on paremmat mahdollisuudet kuin täällä Kataloniassa, Grönholm sanoi. . . HU löylytti Kurikkaa YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Kuulan lentopallomiesten voittotili ei auennut vielä sunnuntainakaan kakkossarjassa. . . . Väisänen vieraili Toholammilla viime kesänä hiekkatekonurmikentän avajaisissa Suomen Pesäpalloliiton puheenjohtajan ominaisuudessa. 6 6 1– 18 Seuraavat ottelut: 6.11. Hyökkäyspelissä ykköseksi nousi kovalla prosentilla palloja kenttään mätkinyt Kari Borén. . . 4 4 12– 3 8 LaihLu . . . Eniten harrastajamääräänsä kasvattanut seura: Kouvolan Urheilijat. . . . Helsinki: Kans. Toisella kierroksella Tuominen kohtaa kolmanneksi sijoitetun Australian David Palmerin. Ruotsalaisväriä sarjaan tuovat mestaruuden voittanut Malmö, Toni Kuivaston ja Daniel Sjölundin edustama Djurgården, IFK Göteborg sekä Halmstad. . Tehty sopimus menee vielä tältä osin Pesäpalloliiton kilpailun johtoryhmän hyväksyttäväksi. . Toni Gardemeister kaasutti Skodallaan yhdeksänneksi. 9) Latvala –15.42,0. . . Kotijoukkueesta Marja-Leena Paloaho iski tällä kertaa nelospaikalta mainiosti. . 4 4 1– 12 Seuraavat ottelut: 2.11. Norjasta mukaan kelpuutettiin 13. Sotkamo pitää TU:ta kummiseuranaan ja pyrkii omalta osaltaan madaltamaan sen nousua sarjaporrasta ylemmäksi. Kuosmanen valittiin vuoden pesäpalloilijaksi 2003. Roiman torjunta sai päätösvaiheissa liian harvoin kiinni Sammon hyökkäykset. . . . turnaus: Miehet, nelinpeli: Loppuottelu: Markku Sainio HSRC/Erkki Autio ESRC–Markku Hyrske/Poku Salo HSRC 15–10, 15–10. . . Huono vastaanotto vei pohjan kunnon taistelulta. . 23) Kosti Katajamäki/Timo Alanne Suomi, Suzuki –24.38,2,... . Etta – PerPo, Kiisto – Riento, NaPa – Pateri, Sampo – Isku-Volley, VaLePa – KoVe. marraskuuta. . . Miesten 2-sarja Lohko 1 KaLe – LaihLu 1 – 3 (19 – 25, 25 – 23, 20 – 25, 21 – 25), Kuula – ONMKY 1 – 3 (18 – 25, 26 – 28, 27 – 25, 18 – 25). . . Viriltä syötöt pysyivät vaikeina niin avauserässä kuin kolmannessa erässä. . Viri – Pihtipudas, HU – NJ, KaWi – Ryhti, Vasama 2 – Se-Le. Vuoden kävelijä: Jani Lehtinen LUM, valmentaja Valentin Kononen. 6 2 4 8– 14 4 Riento . ja 3. . . Se johti erää pinnan, parin erolla, mutta Sampo kuitenkin karkasi 22–18 -johtoon. . Tulos ei keskiviikosta kohentunut, sillä Vanajan RC oli tyly emäntä ottaen naisten SM-liigan pisteet suoraan kolmessa erässä. Oulun NMKY vei pisteet erin 3-1 (25-18, 28-26, 25-27, 25-18). marraskuuta. Paria kolmea kovan luokan vahvistusta etsimme vielä, Rekonen selvittää. . 6 4 2 14– 8 8 ONMKY . . Keskeltä nähtiin hyviä pommeja vastustajan kenttään. Märtinille voitto oli kauden kolmas ja toinen perättäinen. . . 6 4 2 14– 8 8 OrPo . Merle Vilu ja Sanna Kääntä erottuivat verkolla torjunnassa ja hyökkäysten päättäjinä. . 4 4 1– 12 Ryhti . . 14-15 tappiotilanteesta Plokin peli loppui kuin seinään. Hyvillä hyökkäyksilla ja torjunnoilla Ploki nousi jopa 15-14 johtoon. Royal-liigan joukkueet selvillä Suomen Urheiluliiton palkitsemat toimijat vuonna 2005: Henkilökohtaiset palkinnot: Vuoden yleisurheilija: Tero Pitkämäki NurmU, valmentaja Hannu Kangas. marraskuuta (Australia) Miesten SM-liiga Piivolley – Kiisto 3 – (25 – 23, 25 – 23, 25 – 21), PerPo – Loimu 3 – 1 (25 – 20, 25 – 17, 20 – 25, 25 – 19), Pateri – VaLePa 3 – 1 (25 – 20, 20 – 25, 25 – 16, 29 – 27), KoVe – Sampo – 3 (21 – 25, 18 – 25, 21 – 25), Riento – NaPa 3 – 1 (16 – 25, 25 – 23, 25 – 19, 25 – 15). Andersson junioriluokan mestaruuteen Suzuki-tallin Kosti Katajamäen kilpailu junioriluokassa ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. 4 2 2 8– 7 4 Vasama 2 . Laihialaiset onnistuivat kuitenkin ratkaisevilla hetkillä horjuttamaan kovilla hyppysyötöillä Kalajoen vastaanottoa. Kannonkoskelaiselle pistesija oli jo kauden yhdeksäs ja hän majailee MM-pisteissä seitsemäntenä. 6 4 2 12– 8 8 KaLe . Vuoden hyppääjä: Matti Mononen ImatrU, valmentaja Markku Mononen. . Märtin päristi kilpailun voittoon odotetun kaavan mukaisesti. . . Pyhäinpäivänä kotisaliin saapuu viime kevään karsintapeleistäkin hyvin tuttu Saloisten Salama. 9 9 27– 5 18 Isku-Volley . . 8 3 5 15– 17 6 VaLePa . Viidennen sijan myötä mahdollisuudet luokkamestaruuteen hupenivat. . 9 3 6 14– 20 6 NaPa . 4 2 2 8– 6 4 Pihtipudas . . . Toisessa erässä kotijoukkueen ote vähän löystyi ja virheitä tuli liikaa. Keski-Pohjanmaan Liikunnan tunnustusplaketti: Seppo Harju, Markku Sillanpää, Antero Pajunen. Roiman nousu jäi kesken HÄMEENLINNA Vanaja RC–Ploki 3–0 (25– 20,25–16,25–14) Ploki-Harmonie vieraili toistamiseen vajaan viikon sisällä Hämeenlinnassa. . Tämän kauden maailmanmestaruuden jo aiemmin varmistanut Ranskan Sebastien Loeb joutui keskeyttämään kilpailun lauantaina. . . . Kuula sai vain erän ONMKY:ltä TUKHOLMA (STT–TT) Joukkueet syksyllä alkavaan kautta aikojen ensimmäiseen pohjoismaiseen Royal-jalkapalloliigaan varmistuivat viikonloppuna, kun Ruotsin ja Norjan mestaruussarjat saatiin päätökseen. . 8 1 7 6– 23 2 Seuraavat ottelut: 3.11. . Vanaja jälleen Plokia vahvempi. . . 6 1 5 3– 16 2 Roima . Liiga käynnistyy 11. . H-linna . Kotijoukkue vei erät 25-15, 25-21 ja 25-15). . . Autostakaan ei ole yhtään mitään valittamista, se toimi hyvin koko viikonlopun, Grönholm analysoi. . Vaikka tappio tulikin, valmentaja Jari Sipi näki Roiman otteissa paljon hyvää: – Eräpisteetkin kertovat, että esityksemme parani koko ajan. . . . . 5 3 2 10– 9 6 Somero . Luja oli kovan luokan mittari ja yläasteelle tulleet satakunta katsojaa saivat nähdä tasaisen ottelun. . Juniorien (1 600 kuutiota) MM-sarja: 1) Nicolas Bernardi Ranska, Renault 3.58.08,7,... . . . 6 6 2– 18 Etta . – Olen minä ihan tyytyväinen. . . Suomalaisjoukkueita ei 12 joukkueen liigassa ole mukana. . . . Suomen Urheiluliiton hopeinen ansiolevyke: Pekka Nikula. . . Helsingin MM-kilpailuiden keskisuurten seurojen lipunmyyntikilpailun voittaja: Teuvan Rivakka. . . . . . . 4 1 3 5– 10 2 VetU . Keno Voittonumerot: 4, 7, 8, 9, 11, 13, 16, 18, 21, 23, 24, 32, 41, 50, 53, 54, 56, 58, 65, 66. . Inter–Lazio 1–1 Lopullinen kerroin: 8,32 5. . . . . . . . . Myös kenttäpuolustus oli aivan eri luokkaa kuin edellisenä viikonloppuna. 7 6 1 18– 5 12 ÄU . Naisten SM-liiga Prihat – Somero 3 – 1 (21 – 25, 25 – 23, 27 – 25, 25 – 22), Vanajan RC – Ploki 3 – (25 – 20, 25 – 16, 25 – 14), Pieksämäki – LP Kangasala 3 – 1 (25 – 14, 21 – 25, 25 – 12, 25 – 19), Etta – OrPo – 3 (11 – 25, 19 – 25, 17 – 25). . Ennen päätöspäivää eroa oli vain 11,8 sekuntia ja sunnuntain kolmannella pikataipaleella espanjalainen nipisti eron alle kymmeneen sekuntiin. Keski-Pohjanmaan Liikunnan hopeinen ansiomerkki: Pekka Kainu, Erkki Kaustinen, Niina Kivinen, Erkki Kivioja, Reijo Känsäkoski, Jorma P. Roima kärsi viikko sitten kirvelevän tappion OYUS:lle kotiottelussa, joka kuului etukäteen ehdottomasti voitettavien joukkoon. . Toista erää edettiin tasatahtiin aina 18 pisteeseen saakka. Vanajan RC:n hahmo oli Marika Andersson saalistaen hyvillä tehoilla 14 pistettä ja 3 H2O tähteä. Joka vuosi on menty vauhdillisesti eteenpäin, Katajamäki arvioi. . . Suomen Suunnistusliiton pronssinen ansiomerkki: Eero Kattilakoski, Matti Kattilakoski, Heikki Pajukangas, Seppo Myllymäki. . . . Virolainen oli ykkönen myös Korsikan asfaltilla kaksi viikkoa takaperin. . . . . . . . . . . . . – Väisänen kertoi käydyn neuvotteluja suomensarjapaikasta oman lohkonsa alueella, mutta yhteistyökumppani löytyi kuitenkin K-P:lta. . Subaru-tallin Mikko Hirvonen otti viimeisen MM-pisteen ajettuaan kahdeksanneksi. . 10 1 9 8– 29 2 Seuraavat ottelut: 3.11. . . . . . . . 4 3 1 10– 4 6 Se-Le . . . Lentis-88 . Vieraista Sanna Jokilehto onnistui hyökkäyksissään melko mukavasti. . Jymyn superin ja A-poikien superin joukkueet ovat lisäki pysähtyneet Toholammin kentällä mm. . OYUS – KemPy. . Toinen erä oli avauserän toisinto pihtiputaalaisten päästessä erän keskivaiheella mukaan peliin. Uusi Sampo -malja Kalevan Kisojen parhaalle urheilijalle: Kirsi Mykkänen KuopNMKY. Pitkäveto 44/2 62 Metz–Bastia 1 (2–0) 1,70 63 Rennes–Caen X (1–1) 2,95 64 Auxerre–PSG X (1–1) 2,95 65 Bordeaux–Lens X (1–1) 3,00 66 Lille–St.Etienne 1 (1–0) 1,45 67 Athletic–Barcelona X (1–1) 3,15 68 Inter–Lazio X (1–1) 2,90 69 Valencia–Atl.Madrid X (1–1) 3,25 70 Valen.–Atl.Madrid (+1) 2 (1–2) 1,95 71 Leeds–Wigan 2 (0–2) 2,25 72 JYP–Ässät X (2–2) 4,15 73 Juventus–Chievo 1 (3–0) 1,35 74 Roma–Cagliari 1 (5–1) 1,45 75 Fiorentina–Lecce 1 (4–0) 2,15 76 Livorno–Brescia 1 (2–1) 2,30 77 Messina–Reggina 1 (2–1) 1,85 78 Parma–Atalanta X (2–2) 2,85 79 Siena–Bologna X (1–1) 2,65 80 Djurgården–Södertälje 2 (0–4) 3,30 81 Deportivo–Albacete X (0–0) 3,85 82 Espanyol–Villarreal X (0–0) 3,05 83 Mallorca–Racing Sant. . Keski-Pohjanmaan Liikunnan pronssinen ansiomerkki: Juha Hanhikoski, Pentti Harju, Anne Huhtakangas, Eero Huhtakangas, Kirsti Jaktholm, Pirkko Juoperi, Matti Kivelä, Antti Känsäkangas, Eero Känsäkoski, Petri Känsälä, Katja Lehto, Markku Lehto, Reijo Luomala, Airi Mattila, Timo Mattila, Juhani Mäkitalo, Marko Määttälä, Irja Ojajärvi, Jari Ojanen, Anneli Paasila, Kari Paasila, Kalervo Paavola, Pasi Paavola, Risto Paavola, Esko Pajukangas, Esko Pannula, Paavo Pesola, Timo Rantala, Esko Rantamäki, Maija Salonen, Reino Varila, Helinä Virkkala, Eero Yli-Soini. Palmer on uusimmalla maailmanlistalla sijalla 4. 4 3 1 9– 6 6 KaWi . – SalSa pitäisi ehdottomasti voittaa. Alajärveläinen kolmas kausi MM-sarjassa toi junioriluokan neljännen tilan. Sunnuntaina ei lohkon kärkiottelussa Nurmon Jymy pystynyt viemään Viriltä erääkään. . . Pronssiottelu: Iiro Salonen HSRC–Pyry Poikolainen MyyrSq 9–5, 9–5, 9–5. . . Keskisuurten seurojen pistekilpailun voittaja: Liedon Parma. Plokista palkittiin yhdellä tähdellä totutun varma Jennifer Harvey, joka ylsi 12 pisteeseen. ammattilaisturnaus, Englannin avoimet: Pääsarjan 1. . . . Tanskasta mukana ovat FC Kööpenhamina, Odense, Esbjerg ja Bröndby. Tämä oli osoitus siitä, että ainakin mennään oikeaan suuntaan, Grönholm arvioi STT:lle. . . 4 3 1 10– 6 6 PuU . . . . 4 2 2 8– 6 4 NJ . . Näin vastustaja pystyi rakentamaan omaa peliään mallikkaasti. . . . . Junioriluokan mestaruuden pokkasi toiseksi Kataloniassa sijoittunut ruotsalainen Suzukikuljettaja Per-Gunnar Andersson. – Kausi muuten oli ihan hyvä. 7 7 21– 1 14 KemPy . Eniten harrastajamääräänsä kasvattanut piiri: Pohjois-Savo. Puolustusja hyökkäyspeli Virillä oli jälleen totutun tehokasta. 2 (1–2) 3,90 84 Numancia–Real Sociedad 2 (0–2) 2,75 85 Osasuna–Levante 2 (0–1) 4,05 86 Zaragoza–Sevilla 1 (3–0) 2,20 87 Bolton–Newcastle 1 (2–1) 2,35 88 Bolton–Newcastle (+1) X (2–2) 4,50 89 Bolton (+1)-Newcastle 1 (3–1) 1,35 90 Kaiserslautern–Arm. . . 5 2 3 9– 10 4 OYUS 2 . Siinä vaiheessa isännät rykäisivät ratkaisevan johdon. . . . . Erän loppupuolella Harmonien hyökkäys pehmeni ja Hämeenlinna kiitti. . . 4 4 12– 3 8 HU . Suomen Lentopalloliiton hopeinen ansiolevyke: Liisa Nikkilä. . . 5) Katajamäki –7.13,3,... Espoo: Kans. 9 6 3 18– 13 12 Piivolley . . . . . . Yhteisöpalkinnot: Kalevan malja: Lahden Ahkera. Kuulan Jari Kangas pelasi 2,5 erää lähes sadan prosentin teholla hyökkäyksissä ja onnistui torjunnassakin. MuurLe . 8 5 3 15– 14 10 NJ . . . . . KaLen keskipelaajat Jari Tuura ja Teemu Palo-aho olivat tärkeissä rooleissa. Vuoden pikajuoksija: Hanna Korell JaalVo, valmentaja Helgi Lamp. – Sainz oli kyllä hurmiossa kotikisassaan, vielä kun se lopettaa tämän kauden jälkeen. 7 6 1 20– 5 12 KoVe . . Varsinkin torjunta pakotti kokeneet emännät myös virheisiin. . . . Tämän lisäksi seurat ovat sopineet yhteistyöstä, joka koskee muun muassa valmennusja pelinjohtokoulutusta. Juniorien MM-sarjan lopputilanne, 7/7 kilpailua: 1) Per-Gunnar Andersson Ruotsi, Suzuki 39 pistettä, ... . . 8 1 7 3– 22 2 Etta . Toisessa erässä vieraiden ilme muuttui olennaisesti. . . 8 3 5 12– 17 6 Kiisto . . . Tapio Saapunki nosti aloituksia mainiosti. Kolmas erä olikin pihtiputaalaisilta jo kohtaloonsa alistunutta peliä. . Asko Eerola torjui voittoerässä myös mallikkaasti. Tiistaina KaLe pelaa vieraissa Kuortanetta vastaan. . Pienten seurojen pistekilpailun voittaja: Suodenniemen Urheilijat. Tämä tapahtuu Jymy-Pesiksen valmennuspäällikkö Mikko Kuosmasen johdolla Toholammilla. . . Viesti – LiigaEura. . . 8) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Subaru –4.31,7, 9) Toni Gardemeister/Paavo Lukander Suomi, Skoda –4.37,6,... . Vastassa oli kuitenkin kova joukkue, Sipi summasi. . . . . .
. Vierasvoiton salaisuutena Blue Foxin valmentaja Kristian Wikman näki erityisesti onnistuneen taktiikan. . . . . Ehkä tämä kausi oli minun osaltani nyt sellainen, valkeakoskelainen sanoi. . Nibacos taipui jatkoajalla NIVALA (KP) Nivalan Cowboysin viikonlopun tavoite jääkiekon kakkosdivarissa täyttyi, kun Suomussalmen Palloseura kaatui selvin 10–3 (4-0, 5-1, 1-2). Muut kotijoukkueen maalit merkattiin Niko Koivukankaalle, Jarno Mäelle ja Antti Kankaanpäälle. . . Viikko sitten otettu 84-kotivoitto sai jatkoksi myös vierasvoiton TPS:sta lukemien ollessa tällä kertaa 4–6 (1-1, 02, 3-3). . . . . . . Muuten kausi oli Kallion ja taustavoimien odotuksiin nähden vaisuhko. . . . . . . . . . Tuomarit: Hannu Henriksson (Antti Hämäläinen ja Kare Väisänen). Kotijoukkuetta piti pitkälti avauserässä pystyssä maalivahti Janne Hämeenkorpi. 6 2 4 380– 387 4 Espoo A . . Suomalaisen Ajo Motorsport -tallin molemmat kuskit, lupaava tshekki Lukas Pesek ja kokenut italialainen Max Sabbatani eivät myöskään päässeet maaliin asti. . . . . Kallion vaisu kausi päättyi kaatumiseen Paljon parannettavaa. . . I divisioona länsilohko TPS – Blue Fox 4 – 6 (1 – 1, – 2, 3 – 3). . II divisioona Lohko 6 SBS Lapua – Nibacos 6 – 5 (0 – 2, 4 – 1, 1 – 2, 1 – 0), NJ – Woodcutters 6 – 5 (1 – 0, 3 – 2, 2 – 3), OYUS – Hillerit 4 – 4 (2 – 1, – 2, 2 – 1). . . Pedrosa ajoi lokakuussa Australian Phillip Islandilla neljänneksi ja samalla hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin 250kuutioisten mestari. . Viime vuonna espanjalaisten kultapoika otti 125-kuutioisten mestaruuden. . . (0–0, 1–1, 1–1, 0–0, 0–1) 1. . . 10 3 1 6 39– 62 7 OuHu . . . Nukuin lähdössä ja menetin paljon aikaa, mutta onneksi pystyin puristamaan voittoon. . . 6 5 1 506– 456 10 PuHu . . Muita vierasjoukkueen maalintekijöitä olivat Ville Strömmer, Jussi-Pekka Kangas, Jani Koskela, Jani Pahkajärvi, Joni Heinonen ja Tapani Nikkilä. Valmistajat: 1) Honda 354, 2) Aprilia 351, 3) Yamaha 43. Keskeyttämisestään huolimatta Stoner oli Kalliota nopeampi koko kisaviikonlopun. . . . . . . . . . 10 9 1 60– 22 18 JHT . . . . . – Vuodesta 1997 asti tulokset ja vauhti on parantunut. . . Hyvin erityisesti alivoimalla taistelleesta kotijoukkueesta parhaana palkittiin kahdesti verkkoa pöllyyttänyt Ilkka Rantala. . . . . Merikoski SBT 5 3 2 26– 23 6 SBS Lapua . . . 6 6 569– 415 12 PeKa . 23) Vesa Kallio Suomi Aprilia kärjestä 56,536. . 6 5 1 48– 32 11 Blue Fox . . MotoGP (30 kierrosta, 120,15 km): 1) Valentino Rossi Italia Yamaha 47.16,145, 2) Max Biaggi Italia Honda 47.16,570, 3) Troy Bayliss Australia Ducati 47.16,278, 4) Sete Gibernau Espanja Honda 47.22,273, 5) Makoto Tamada Japani Honda 47.23,913, 6) Alex Barros Brasilia Honda 47.30,820, 7) Shinya Nakano Japani Kawasaki 47.39,460, 8) Colin Edwards USA Honda 47.43,586, 9) Loris Capirossi Italia Ducati 47.45,548, 10) Norick Abe Japani Yamaha 47.47,682. . . . Elias varmisti kaksoisvoiton Espanjalainen Hector Barbera aloitti kotiyleisön juhlat sunnuntaina voittamalla piikkiluokan niukasti ennen italialaista maailmanmestaria Andrea Doviziosoa. . . . . – Tämä oli hieno voitto. 7 3 4 37– 38 6 Pirkat . . . . 6 4 1 1 34– 27 9 Trackers . . Toisessa ja kolmannessa erässä YJK lisäsi painetta kotijoukkueen maalille ja tulostakin alkoi syntyä. . . . . . Aura Basket – Namika Lahti, LrNMKY – Kouvot, Pyrbasket – PuHu, Korihait – KTP, Honka – Vilpas, Huima – Kataja. . 10 2 8 45– 88 4 Seuraavat ottelut: 6.11. . . . . . . . Kuva: Lehtikuva/AFP/Jose Jordan VALENCIA (STT) Mika Kallion, 21, kausi päättyi ratamoottoripyöräilyn MMsarjassa sunnuntaina Valencian osakilpailussa kaatumiseen. Ensimmäisestä Lapuan maalista ehti kulua vain 55 sekuntia ja peli oli tasan 3-3. Ensi kaudelle Kallio saa alleen uuden pyörän. Vieraiden nopeat hyökkäyksiin lähdöt sekä hyvä viimeistely olivat myrkkyä PJK:lle, jonka parhaana palkittiin kaksi maalia viimeistellyt Harri Niemelä. . voiton MotoGP -luokassa. . 6 1 5 18– 47 2 Kronan . 17 6 9 1 1 61– 39 37 TPS . . . . . . . Hänestä tuli yhdysvaltalaisen Eddie Lawsonin jälkeen vasta toinen kuljettaja, joka on pystynyt voittamaan eri pyörämerkeillä perättäisinä kausina. . . . . . . . Toiseen ja kolmanteen erään JHT tiivisti omaa peliään onnistuneesti. . Toivoa sopii, että uusi kalusto sopii valkeakoskelaisen käteen nykyistä paremmin. Tämän jälkeen TPS joutui avaamaan omaa peliä ottaen riskiä. . . . . . . . . 8 1 7 18– 55 2 Seuraavat ottelut: 6.11. Kallion alkukausi oli vaikea. . 12) Maria Ringinen Suomi 87,917. 17 6 1 2 8 42– 53 22 JYP . . . Kronan kaatui taistellen OULAINEN (KP) Oulaisten Huiman ja Pyhäjärven Pohdin jääkiekon kakkosdivariottelu tarjosi katsojilleen kaikkea mitä jääkiekkoottelu voi vain tarjota. . . KTM -pyörää kuskaava Kallio sijoittui 125-kuutioisten MM-sarjassa 86 pisteellä lopulta kymmenennelle sijalle. Jos kaadun, niin sitten kaadun. . . Päätöserään Nibacos sai kasattua vielä joukkonsa nousten aina 4-5-johtoon, mutta kotijoukkue tuli vielä tasoihin neljä minuuttia ennen päätösvihellystä. Kotijoukkueen parhaana palkittiin kolmesti maalannut Mikko-Pekka Forsell. . . . . . . Säädöt olivat yksinkertaisesti niin huonot, että piti riskeerata pysyäkseen kyydissä mukana, pettynyt Kallio totesi. 5 4 1 470– 401 8 Tarmo . Kun vielä erän lopulla kotijoukkue onnistui maalinteossa, olikin Nibacoksen hallinta kääntynyt tappioasemaksi. 2. . Nyt pystyn juhlimaan kunnolla mestaruuttani. Moto GP-luokan maailmanmestari Italian Valentino Rossi juhli tuttuun tyyliinsä Espanjassa. . . Jokerit . . . . . . . Jatkoaika: Maaliton. . . . . . . . . 6 3 3 461– 471 6 Aura Basket . . Erässä luisteltiin päästä päähän ja molemmilla oli omat paikkansa. 9 7 1 1 43– 16 15 VG-62 . Valmistajat: 1) Aprilia 329, 2) Honda 301, 3) KTM 204, 4) Derbi 179, 5) Gilera 61. . Vielä toisessakin erässä maaleja mättänyt JHT voitti lopulta selvin 9–2 (4-1, 4-1, 1-0)-lukemin. . . . . . . . Valencia ei kuulu Kallion suosikkiratoihin, ja viime kaudellakin tuloksena oli ulosajon myötä keskeytys. . . Joukkueet saivat pelata kovaa, varsinkaan mailalla lyönteihin ei puututtu kovin tarkasti. . erä: 46.19 Virkkunen (Samu Wesslin–Jason Williams) 1–2 sr, JYP aikalisä 58.11, 59.43 Virtanen (Tommi Kovanen) 2–2 im. Mika Kallion ongelmakausi Mika Kallio ajoi kuluneen kauden parhaan sijoituksensa syyskuussa Portugalissa. . Ratamoottoripyöräilyn kausi 2005 alkaa Espanjan Jerezissä huhtikuussa. . MM-pisteet: 1) Dovizioso 293 (maailmanmestari), 2) Barbera 202, 3) Locatelli 192, 4) Jorge Lorenzo Espanja, Derbi 179, 5) Casey Stoner Australia, KTM 145, 6) Nieto 138, 7) Bautista 129, 8) Jenkner 122, 9) Mirko Giansanti Italia 105, 10) Mika Kallio 86,... Kahdesti kotijoukkueesta osui Mikko Räsänen ja kertaalleen maaliverkkoa pöllyyttivät Jonas Kaas, Janne Räsänen, Tomi Räsänen, Hannu Ylitalo sekä Pekka Koski. 10 5 5 49– 60 10 SoKi . . Muut Blue Foxin maalintekijät olivat Jori Isomäki ja Raine Ahlnäs. 8 5 3 40– 39 10 Kraft . . . . . . . 5 2 3 24– 27 4 Hillerit . . . . 17 5 3 3 6 47– 59 24 Lukko . . 6 2 1 3 34– 37 5 FBC Turku . . . Myös Stoner keskeytti KTM:n kisa oli synkkä, sillä Kallion australialainen tallitoveri Casey Stoner joutui myös keskeyttämään. . . . 9 4 1 4 37– 35 9 SHT . Naisten SM-sarja PuHu – Pyrintö 68 – 45 (35 – 23), TuRi – Huima 59 – 92 (27 – 42), Espoo A – PeKa 52 – 95 (26 – 48), FoA – Espoo Team 65 – 55 (34 – 24). . Koko joukkueena hyvin taistelleesta Blue Foxista paras oli kolme maalia laukonut Erno Tyni. 33) Vesa Kallio 1. . 9 4 1 4 38– 37 9 KOO-VEE . . . Päätöserään kotijoukkue tuli kuitenkin hyvällä sykkeellä, mutta maalipaikoissa onnikaan ei PJK:lle hymyillyt. 8 3 5 37– 39 6 Virkiä . 10 5 5 62– 48 10 PJK . . . 17 6 2 3 6 41– 39 25 Ilves . . . . . Hyvin puolustaneesta YJK:sta parhaana palkittiin kahdesti maalinteossa onnistunut Tero Kettunen. . . – Ensi kausi taistellaan täysillä piikkiluokassa. . . Kuva: Lehtikuva/Kalle Parkkinen/arkisto SM-liiga: JYP–Ässät 2–3 rl. 10 2 8 42– 67 4 Raahe-K II . Toisaalta tuomarilinjasta kärsivät molemmat joukkueet tasapuolisesti. 6 3 3 38– 40 6 SBS Pori . . Ducati-tallin edustajat ilmoittivat sunnuntaina kokeneen Carlos Checan ajavan ensi kaudella italialaistallissa. 7 2 2 2 1 30– 29 8 KuRy . Vaikka kotijoukkue veikin ensimmäisen erän 1-0, oli vieraat koko ajan niskanpäällä. . . . . . . Myös Harri Kela onnistui kotijoukkueesta maalinteossa. BC Nokia – Espoo Team, Espoo A – TuRi, Huima – PeKa, Pantterit – PuHu. . . . . Viime vuonna en oikein päässyt juhlatunnelmaan nilkkavammani takia, Pedrosa hehkutti. . 6 3 1 2 43– 34 7 HaU . . . . . . Miesten SM-sarja Kataja – Aura Basket 91 – 79 (49 – 40), Kouvot – Pyrbasket 95 – 82 (45 – 41). 17 8 1 5 3 49– 43 31 Ässät . . . 6 2 1 3 33– 34 5 Ilves . Kotijoukkueesta palkittiin maalinteossa onnistuneet Pasi Moilanen ja Jarkko Ranta. . . . 6 3 3 482– 484 6 PuHu . TIHC oli kotijoukkuetta terävämpi viimeistelyssä vieden pisteet mukanaan lukemin 3–5 (0-0, 2-3, 1-2). . . . . . TPS nousikin aina maalin päähän 4-5:een parin räkämaalin ansiosta, kun ottelua oli jäljellä vielä kolme ja puoli minuuttia. 10 8 2 82– 33 16 Laser HT . APV – KieHa, KeuPa – KoMu HT, Hermes II – KuRy. . 9 4 1 1 3 44– 35 10 LLuja . . . 9 1 1 7 26– 66 3 Seuraavat ottelut: 3.11. 8 8 66– 21 16 KeuPa . . Tasaisessa ensimmäisessä erässä kumpikaan joukkue ei onnistunut maalinteossa. . . . . . . – Meidän taktiikkamme puri täydellisesti. . . . Suomi-sarja Lohko 2 VT-HT – SHT 1 – 3 (0 – 1, – 1, 1 – 1). . . 3 1 2 12– 14 2 KeKi . . – Ajattelin ennen kisaa, että se mennään mitä päästään. . – Laitoimme alle tavallista kovemman eturenkaan, eikä se alussa huonolta tuntunut. . . Karhut . . . 6 3 3 521– 456 6 FoA . . 5 1 4 395– 473 2 Seuraavat ottelut: 3.11. . . 18 3 2 2 11 39– 49 15 SaiPa . TURKU (KP) Blue Fox FBC on ottanut salibandyn ykkösdivarissa henkisen yliotteen sarjan yhdestä ennakkosuosikista Turun Palloseurasta. . 6 4 2 523– 479 8 KTP . Päätöserä oli kuitenkin jälleen ensimmäisen erän kopio vieraiden takoessa kuusi maalia. . . Ensimmäinen erä ottelussa tasattiin 1-1, mutta toisen erän jälkeen Blue Fox oli jo karannut 1-3-johtoon. . . . Tasaisen ottelun ratkaisua jouduttiin hakemaan aina jatkoajalta, jonka lapualaiset hallitsivat paremmin. . . . . Päätöserässä kotijoukkueen rutiini ei enää riittänyt, vaan KoMu vei pisteet lukemin 4–8 (0-1, 2-3, 2-4). . Pelasimme mies miestä vastaan koko kentällä kolmen kentän voimin, eikä TPS näin päässyt rakentamaan rauhassa peliä, sanoi Wikman. . . . . . . Estorilissa hän seisoi toiseksi korkeimmalla palkintokorokkeella. 8 3 1 4 30– 32 7 KieHa . . . Torjunnat: Sinuhe Wallinheimo J 5+6+5+3=19 (pois 58.11–59.43), Scott Langkow Ä 8+8+17+3=36. Kaksi maalia viimeisteli myös Tomi Gronoff. . . Onni ei hymyillyt PJK:lle LAPUA (KP) Nibacos Kokkolan hyvin alkanut salibandyn kakkosdivarikausi sai pienen kolhun, kun kauden kolmannessa ottelussa SBS Lapua aiheutti kokkolalaisille ensimmäisen tappion. . Portugalissa Kalliolla oli mahdollisuudet yltää jopa voittoon, mutta moottorista loppui veto ratkaisevalla hetkellä. . 6 1 5 31– 44 2 Seuraavat ottelut: 2.11. – Rauhallisin mielin voin nyt jatkaa uraani eteenpäin sopimus taskussa, mutta on selvää, että ensi kaudella on oltava mukana kärkitaisteluissa, Kallio pohti. Rl-kilpailu: Williams Ä 2–3. . . 17 3 2 1 11 43– 57 14 Pelicans . . 17 11 3 1 2 54– 27 40 Kärpät . . Toinen erä oli PJK:lta huono, vaikka se menikin vieraille vain 2-3. . . PyPo parempi maali-ilottelussa. . . . Viimeisen kerran kotijoukkue pääsi tasoihin kolmannen erän alussa, kun kahdesti illan aikana maalannut Bernt Karlström ja Johnny Fagerudd toivat maaleillaan Kronanin 44:ään. . 5 1 4 410– 432 2 Huima . 5 1 4 387– 452 2 Korihait . . OuHu nukkui ottelun alun täysin, sillä PyPo karkasi vajaassa kymmenessä minuutissa jo 0-5-johtoon. YJK varmaan voittoon PYHÄJOKI (KP) Pyhäjoen Jokikiekko hallitsi hienokseltaan jääkiekon kakkosdivariottelua Tornio IHC:ta vastaan, mutta hyvästä yrityksestä ei pisteitä tilille kuitenkaan karttunut. Espanjalainen ajoi päättyneen kauden Yamahalla. . . . . . . . . . Jos tulokset ovat hyviä, pyrin siirtymään 250kuutioisiin vuonna 2006, viikon päästä Valenciaan testaamaan palaava Kallio tuumi. . 8 8 63– 23 16 HeKi . . Toiseksi tullut Italian Andrea Dovizioso oli varmistanut piikkiluokan maailmanmestaruuden jo Malesiassa lokakuun alkupuolella. Espanjalaisten juhlatunnelma kohosi vielä astetta korkeammalle 250-kuutioisten tämän kauden mestarin Daniel Pedrosan, 19, ansiosta. . II divisioona Pohjoinen Raahe-K II – YJK 2 – 8 (1 – 0, – 3, 1 – 5), OuHu – PyPo 6 – 13 (0 – 5, 6 – 2, – 6), JHT – SoKi 9 – 2 (4 – 1, 4 – 1, 1 – 0), Cowboys – SuPS 10 – 3 (4 – 0, 5 – 1, 1 – 2), PJK – TIHC 3 – 5 (0 – 0, 2 – 3, 1 – 2). . . 6 3 3 496– 486 6 Honka . Suomalainen tiedostaa, että tulosten on parannuttava. . Koko joukkueena hyvin töitä puolitoista erää tehneestä kotijoukkueesta erottui kaksi maali tehnyt Karlström. Tiesin, että jossain vaiheessa tulee kausi, jolloin kehitys hieman pysähtyy ja on epäonnea matkassa. Kauteeni en ole kovin tyytyväinen. . . . . . Ratamoottoripyörien MM-sarjan 16/16 kilpailu, Espanjan gp: Alle 125 kuutiota (24 kierrosta, 96,12 km): 1) Hector Barbera Espanja Aprilia 40.45,283, 2) Andrea Dovizioso Italia Honda 40.46,044, 3) Alvaro Bautista Espanja Aprilia 40.46,262, 4) Pablo Nieto Espanja Aprilia 40.46,568, 5) Sergio Gadea Espanja Aprilia 40.46,621, 6) Roberto Locatelli Italia Aprilia 40.48,991, 7) Gino Borsoi Italia Aprilia 40.54,065, 8) Simone Corsi Italia Honda 40.57,708, 9) Gabor Talmacsi Unkari Malaguti 40.57,798, 10) Steve Jenkner Saksa Aprilia 41.01,938,... . . 7 3 4 505– 437 6 BC Nokia . Vieraiden maalissa pelannut Mikael Enlund loisti hyvillä torjunnoillaan läpi ottelun. . Kääntymis -ja ajettavuusongelmat varjostivat koko vuotta, Kallio kertoi. . Toivottavasti jatkan MM-sarjassa ensi vuonna, yhden MM-pisteen tällä kaudella napannut Vesa Kallio tiivisti. . . . . . . . 6 6 289– 594 Seuraavat ottelut: 6.11. . 8 3 2 3 36– 32 8 Hermes II . Tarvitsin sataprosenttisen suorituksen voittaakseni, Rossi sanoi. . Läpi ottelun vastustajaa enemmän vaarallisia maalipaikkoja luoneesta Nibacoksesta maalinteossa onnistuivat Tomi Wihlman, Jukka Hollanti, Sami Vähärautio, Jukka Määttälä ja Harri Keskisipilä. MotoGP -luokan valmistajien MM-sarjan voittoa Valenciassa juhli Honda 355 pisteellä ennen toiseksi tullutta Yamahaa, joka sai kauden aikana kokoon 328 pistettä. Valmistajat: 1) Honda 355, 2) Yamaha 328, 3) Ducati 169, 4) Kawasaki 95, 5) Suzuki 73. . . . Deventer, Hollanti: Rytminen kilpavoimistelu: 1) Natalia Godunko Ukraina 102,975, 2) Olga Kapranova Venäjä 102,758, 3) Anna Bossonova Ukraina 101,992, ... . YJK . 7 1 1 5 24– 45 3 APV . . . . . PJK – Laser HT, JHT – SuPS, OuHu – SoKi, Raahe-K II – PyPo. . . . . 9 4 1 4 32– 31 9 Jeppis . . . 10 8 2 72– 44 16 TIHC . Nibacos johti ottelun puolivälissä 0-3, mutta ajassa 33.55 sai kotijoukkue iskettyä avausmaalin. . 5 3 2 365– 379 6 Kataja . Päätöserän alussa vieraat onnistuivat vielä kahdesti johtaen ottelua kymmenen minuuttia ennen loppua 15. . Maanantaina 1.11.2004 Urheilu 17 Lyhyesti VALENCIA (STT) Jo Australian Phillip Islandilla ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan maailmanmestaruuden varmistanut Valentino Rossi, 25, ei tyytynyt huviajeluun MM-sarjan päätöskilpailussa Valenciassa. . . . . . Kolmannesta lähtöruudusta matkaan ampaissut Rossi ohitti kilpailun puolivälissä paalupaikalta lähteneen lähteneen Japanin Makoto Tamadan ja oli maalissa toiseksi tullutta maanmiestään Maximiliano Biaggia 0,425 sekuntia nopeampi. 6 3 3 507– 523 6 Pyrbasket . Kronanin avausmaalista vastasi Antti Aapalahti. . . Kronan nousi ottelussa kolmesti tasoihin. . . Yhden maalin miehiä kotijoukkueesta olivat Juha Penttilä, Janne Aalto, Henri Mustonen, Tuomas Isteri ja Harri Koivu. Toni Elias pakotti yleisön kaivamaan viimeisetkin ilotulitteet kassistaan varmistamalla Espanjan kaksoisvoiton. . 17 7 1 4 5 51– 48 27 HIFK . . . . . . . . Ei renkaissa varmaankaan mitään vikaa ollut, Kallio kertasi. KoMu HT . . . LLuja – VT-HT. . . Cowboysilla onnistunut viikonloppu KRUUNUPYY (KP) IK Kronan esitti kaksi erää hyvää jääkiekkoa kakkosdivarin kotiottelussa tappioitta ollut KoMu HT:ta vastaan. . . 19 4 3 2 10 46– 58 20 Blues . . . . – Tämä oli hieno päätös kaudelle. lähtöruudusta. 10 2 8 56– 74 4 SuPS . . . . . . . . . 17 2 1 5 9 33– 57 13 Seuraavat ottelut: 2.11. . Jääkiekko Salibandy Koripallo Voimistelu KESKIPOHJANMAA . . – Musta minuutti toisessa erässä ja huolimattomuus viimeistelyssä ratkaisivat pisteet tänään, tiivistivät ottelun ratkaisun Nibacoksen valmentajakaksikko Kai Mård ja Tommi Nivala ottelun jälkeen. . . . 17 12 1 2 2 54– 31 40 HPK . . . 10 8 2 56– 37 16 Cowboys . . 1 1 5– 6 Seuraavat ottelut: 6.11. . Vieraista maaliteossa onnistuivat puolestaan Arto Kejonen (4), Matias Miettinen (3), Esko Laitila (2), Pasi Ainasoja, Juha Laitila, Pat Ahosilta ja Antti Pasanen. 7 3 4 507– 455 6 Espoo Team . . Varsin vaiherikkaassa ottelussa vieraat olivat kuitenkin kotijoukkuetta huomattavasti terävämpiä vieden pisteet mukaan 6–13 (0-5, 6-2, 0-6)-tuloksella. . 17 5 5 3 4 50– 50 28 Tappara . . Pantterit . . . . . 6 6 283– 564 TuRi . . . . . . . Vaikka ensimmäinen erä menikin JHT selvästi 4-1, ei numerot kerro aivan täyttä totuutta. . . 5 3 2 29– 28 6 Sastamolo . 7 3 1 3 37– 38 7 TPS . . 6 4 2 504– 388 8 Pyrintö . . . Mika Kallion isoveli, unkarilaisen yksityistallin Aprilialla sarjaa kiertänyt Vesa Kallio oli 23:s. . . . . . . Paljon fysiikkaa vaatinut peli tapa sopi myös hyvin tuomareiden linjan kanssa. . 250 ksm (27 kierrosta, 108,135 km): 1) Daniel Pedrosa Espanja Honda 44.10,176, 2) Toni Elias Espanja Honda 44.18,262, 3) Randy de Puniet Ranska Aprilia 44.37,588, 4) Franco Battaini Italia Aprilia 44.41,796, 5) Chaz Davies Britannia Aprilia 44.44,235, 6) Fonsi Nieto Espanja Aprilia 44.44,960, 7) Roberto Rolfo Italia Honda 44.50,528, 8) Naoki Matsudo Japani Yamaha 44.56,937, 9) Hector Faubel Espanja Aprilia 44.56,946, 10) Alex Baldolini Italia Aprilia 44.08,411. . . MM-pisteet: 1) Rossi 304 (maailmanmestari), 2) Gibernau 257, 3) Biaggi 217, 4) Barros 165, 5) Edwards 157. 3 2 1 13– 10 4 NJ . 6 3 3 505– 510 6 Vilpas . . . . . . Yleisöä 3002. . . . . . . . . . JHT ratkaisi ensimmäisessä erässä Sotkamossa RAAHE (KP) Ylivieskan Jääkarhut esitti varsin varmaa peruspeliä jääkiekon kakkosdivarin vieraspelissä Raahen Kiekon kakkosjoukkuetta vastaan. . . . . . . Ilves – SBS Pori. . 5 1 1 3 20– 26 3 Papas . . . . . . . Ranskassa Kallio ylsi kuudenneksi, mutta kesäkuussa Italian Mugellossa kaasutellussa kisassa kohtalona oli jälleen keskeytys. 3 1 1 1 13– 13 3 OYUS . . . . Rossi ei hellittänyt kaasua Barbera ja Pedrosa villitsivät kotiyleisön ratapyörien päätöskisassa Kumi kärysi. . . . Kauden 2005 avauskisa ajetaan huhtikuussa Espanjan Jerezissä. . . 10 3 7 41– 69 6 PyPo . . . Maalissa Toni Puranen hoiteli oman tonttinsa moitteettomasti. . . Sunnuntain kisaan valkeakoskelainen kiihdytti 20. Qatarissa ja Britanniassa Kallio näki ruutulipun neljäntenä. . Toisessa erässä kotijoukkue terästäytyi ja tuli jo maalin päähän 67:ään. . Avauskisassa Etelä-Afrikassa hän oli 12:s ja Espanjan Jerezissä toukokuussa tuli jo kauden ensimmäinen keskeytys. . . Rossi otti kauden kahdeksannen ja uransa 42. . . . . Ottelu päättyi SBS Lapuan 6–5 (0-2, 4-1, 1-2, 1-0)-voittoon ajassa 60.18 syntyneen äkkikuolemamaalin jälkeen. . Nibacos – Papas, Woodcutters – KeKi. . Kahden erän jälkeen kotijohto oli jo 9-1, minkä vuoksi päätöserästä tulikin vain pelkkä muodollisuus. VT-HT . 3. . . . 6 2 4 26– 37 4 SB Vaasa . . . . . . . . . . Jäähyt yht: JYP 5x2 min = 10 min, Ässät 5x2 min = 10 min. Yli 120 000 ihmistä huusi katsomossa, kun Pedrosa kuskasi Hondansa ruutulipulle ensimmäisenä. . Hyvä taistelu ei kuitenkaan pisteisiin asti riittänyt, sillä toisessa erässä helposti vihelletyt jäähyt päästi vieraat takaisin otteluun mukaan. . . erä: 29.42 Teemu Virkkunen (Pasi Nielikäinen) 0–1 yv, 39.52 Jarkko Immonen (Filppula–Antti Virtanen) 1–1 yv. . . KTM ja Kallio yrittivät kuumeisesti löytää lisävauhtia lauantain aika-ajojen jälkeen ja kisapyöräänkin laitettiin renkaat, joita ei oltu viikonlopun aikana kokeiltu. 5 3 2 405– 392 6 Kouvot . . MM-sarjan kymmenes Mika Kallio odotti päättyneeltä kaudelta enemmän. . . . . . . . . Vieraat ottivat tilan pois kotijoukkueen pelinrakentelulta koko kentällä. . . – En päässyt tämän kauden pyörän kanssa ikinä sinuiksi. . . . . 6 5 1 498– 410 10 Huima . Mustaan minuuttiin asti vieraiden paketti pysyi hyvin kasassa. Jo ensimmäistä erääkin hallinneet ylivieskalaiset ratkaisivat ottelun itselleen kahdessa viimeisessä erässä voittaen lopulta numeroin 2–8 (1-0, 03, 1-5). Tämän jälkeen vieraat kuitenkin onnistuivat vielä neljästi maalinteossa jättäen kotijoukkueen hyvän työn palkinnotta. Tuleviin otteluihin YJK joutuu tekemään ketjumuutoksia, sillä Petri Mäyrä lähtee hakemaan peliaikaa A:n SMsarjassa pelaavasta KalPa:sta. . . Blue Fox jatkoi TPS:n kurittamista KALAJOKI (KP) Kalajoen Junkkarit HT ei tarvinnut kuin ensimmäisen erän jääkiekon kakkosdivarin ottelussa Sotkamon Kiekkoa vastaan pystyäkseen ratkaisemaan pisteiden kohtalon. Lopullisen niitin TPS:n arkkuun iski 1+1-tehot merkkauttanut Johnny Ojala, joka laittoi pallon tyhjään TPS-maaliin kotijoukkueen hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia. II divisioona Keskimaa Kronan – KoMu HT 4 – 8 (0 – 1, 2 – 3, 2 – 4). – Kisa oli samanlaista puurtamista kuin koko viikonloppu täällä. . . . Rossi näytti epäilijöille ja valloitti neljännen MotoGP -luokan mestaruutensa. . . . 6 4 2 585– 509 8 LrNMKY . Mika Kallio Suomi, KTM kaatui ja keskeytti. Valencian kisan voitti kotiyleisön huudon kannustamana Espanjan Hector Barbera. Viime kauden päätteeksi Rossi vaihtoi Hondalta Yamahalle ja monet epäilivät, pystyykö italialainen jatkamaan ihmetekojaan siirtonsa jälkeen. . Näin lauantaisen SoKivoiton kanssa pistetili kasvoi viikonlopun aikana neljällä pisteellä. HPK – HIFK, SaiPa – TPS, Tappara – Kärpät, Ässät – Ilves. . erä: Maaliton. . . SuPS:aa vastaan Cowboys ratkaisi ottelun kahden ensimmäisen erän aikana, jolloin kotijoukkue liikkui hyvin ja liikutteli myös kiekkoa iloisesti. . . . MM-pisteet: 1) Pedrosa 317 (maailmanmestari), 2) Porto 256, 3) Randy de Puniet Ranska Aprilia 211, 4) Elias 199, 5) De Angelis 147. Ura jatkuu KTM:llä Mika Kallio jatkaa KTM:n leivissä myös ensi kaudella. 3 2 1 16– 12 4 Nibacos . . . Kallio nousi alkukierroksien aikana 14:nneksi, mutta kaatui lopulta kuudennella kierroksella. 1 1 6– 5 2 Woodcutters . Namika Lahti .
toto (1-516): 10,56 1,54-6,76-4,46 96,87. 8 2 4 2 11– 12 10 A Bilbao . . . 3 1 2 10– 11 3 KaaPo . . . . 15 4 5 6 18– 19 17 Cardiff . 81 kg: Markus Ahlbäck EspLK. . Kaukalopalloliiga Turun Pyrkivä – Porin Kärpät 4 – 20 (3 – 3, – 8, 1 – 9), RB-93 – RB-Oulu 8 – 9 (1 – 4, 2 – 4, 5 – 1). MBC:n ottelut: MBC-GS 945-923, MBC-RC 937-933, MBC-WRB 9681071, MBC-CR 1050-1039, MBC-GF 884-899. 16 6 4 6 22– 22 22 Millwall . Not Disturbia pidetään Ranskan parhaana 3-vuotiaana. . Erojärvi ja Takala paransivat kumpikin roimasti omaa ennätystään. 6 5 1 66– 38 10 RB-93 . Kimaiyo kiireisin Pesonen ja Oravamäki rikkoivat maratonin MM-rajan Kenian Boaz Kimaiyo ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Frankfurt: Frankfurtin maraton: Miehet: 1) Boaz Kimaiyo Kenia 2.09.11, 2) Luke Kibet Kenia 2.11.29, 3) Benjamin Rotich Kenia 2.11.46, 4) John Rono Kenia 2.13.00, 5) Fred Mogaka Kenia 2.14.29, 6) Dmitri Baranovski Ukraina 2.15.04, 7) Eric Kiptoo Kenia 2.15.05, 8) Francis Kiprop Kenia 2.15.13, 9) Ondoro Osoro Kenia 2.15.59, 10) Sergei Lukin Venäjä 2.16.25...13) Yrjö Pesonen Suomi 2.17.42…17) Vesa Erojärvi Suomi 2.22.43, 18) Miika Takala Suomi 2.26.48...21) Jaakko Herranen Suomi 2.30.42...25) Matti Haapala Suomi 2.31.53, 26) Petri Kykyri Suomi 2.32.44...30) Ari-Pekka Leppänen Suomi 2.34.12...34) Jari Seppälä Suomi 2.35.27...39) Marko Heiskanen Suomi 2.36.57...44) Tero Sillanpää Suomi 2.38.26. Passionate Kemp juoksee Orsi Mangellin ensimmäisessä karsintalähdössä. A.1.0 tyyli (sijoittui 6, lähtöjä 21): 1) Henrik PulliBazzo MYRat 0-48.07, 2) Annika HenrikssonAprikoos PER 0-43.61, 3) Mia SegervallBaccus FäR 0-44.11, 4) Malin BroändaBorneo KSUR 0-52.43, 5) Jenna-Mari SundvikTaika-Ajatus PER 0-44.76, 6) Annika HenrikssonMorjak PER 0-48.34. Venäläisnaiset veivät kolmoisvoiton. Viime talvena hävisin 69-kiloisissa 12 hajaäänillä, muisteli Sampo Aunio. . 9 3 1 5 8– 10 10 Udinese . . . Arsenal . . Tennis otettiin mukaan olympialaisten lajiksi Soulin kisoissa 1988. 11 3 2 6 12– 15 11 Fulham . . . . 11 2 4 5 15– 22 10 K´lautern . . KV:n nyrkkeilijä Sampo Aunio otti 20-vuotiaiden SM-kultaa 64 kilon sarjassa Turussa. . . Uusikaarlepyy: Ratsastuksen alue-estekilpailut 31.10. . . . Luxemburg: 225 000 dollarin WTA-turnaus: Kaksinpelin loppuottelu: Alicia Molik Australia (2)–Dinara Safina Venäjä 6–3, 6–4. . 16 3 6 7 14– 21 15 Crewe . Yksi erä riitti, eikä Klemetti enää tullut toiseen erään. . 8 4 1 3 6– 5 13 Osasuna . . 11 4 4 3 22– 19 16 Portsmouth . 367.1 (A2/A2), kilpailu kahdessa vaiheessa (sijoittui 6, lähtöjä 24): 1) Nina GleisnerRayon De Soleil PER 0/0-19.94, 2) Aino LantelaHipposveksi LAPRAT 0/0-22.56, 3) Mia SegervallBaccus FäR 0/0-22.71, 4) Elin NymanSchweppes FäR 0/0-23.14, 5) Annika HenrikssonAprikoos PER 0/023.49, 6) Katariina JussinmäkiValiant Junior HÄJYT 0/0-30.29. C-lk: 1) Hannu Kola Kulkurit Kokkola 1046 x, 2) Hagnäs Håkan FoBK Pietarsaari 1037 x, 3) Aimo Lauri KV-Kokkola Kokkola 1035, 4) Kari Haukilahti BCK Kokkola 1030, 5) Olavi Karvonen BCK Kokkola 1025, 6) Tarja Santalo Tiger Sharks Kokkola 1023. Tulos on samalla 40-vuotiaiden Suomen ennätys. – Olympialaisten tenniksen mielenkiinto nousisi selvästi, jos kilpailumuotona olisi joukkuekilpailu. Thomas Johansson yllätti Agassin Tukholman voittaja. V4-kerroin: 14,88. 5 4 1 47– 37 8 UKP . 16 8 4 4 20– 15 28 SheffU . . . 11 6 2 3 20– 12 20 Hannover . Lähtö 10, lv 2 140 m: 1) Never Sundays/Veikko Leinonen 20,2, 2) Taranga 20,0 (118), 3) Hilda Halm 21,1x (48), 4) Golda Ecstasy 20,5 (92), poissa: 5,9. MA-lk: (17): 1) Dieter Heiermann Golf Kokkola 1366 x, 2) Tommy Storbacka MBC Kokkola 1296 x, 3) Martti Jyrkkä BCK Kokkola 1285, 4) Armas Matkoski Drott Pietarsaari 1237, 5) Jussi Kivilehto KalKe-90 Ylivieska 1231, 6) Raimo Kankainen BCK Kokkola 1215. . Tehokkainta nyrkkeilyä esitti Aunio, jonka vastustajatkin olivat huipputasoa. . +86 kg: Valtteri Rauhala KuortKu. . 54 kg: AriPekka Tervahauta VN. 9 1 2 6 7– 14 5 Numancia . 11 1 4 6 8– 14 7 Blackburn . 14 6 3 5 13– 13 21 Plymouth . – Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja Risto Nieminen on kieltäytynyt Olympiakomitean puheenjohtajuudesta. . Naisten maratonilla Maija Oravamäki sijoittui viidenneksi ja paransi kauden kotimaista kärkitulosta lähes kolme minuuttia aikaan 2.39.37. . . . 2 2 6– 15 Akilles . 9 2 3 4 5– 12 9 Reggina . Uusi valtuuskunta valitsee olympiakomitean puheenjohtajan ja hallituksen nelivuotiskaudeksi 2005–2008 keskiviikkona 17. . Muun muassa Australian Lleyton Hewitt jäi pois viime kesän Ateenan kisoista. . . 9 3 4 2 10– 7 13 Chievo . . . . Lähtö 3, lv 2 140 m: 1) Milton Speed/Seppo Markkula 19,7, 2) Game Boy 20,5 (21), 3) Binny Saknussen 20,7 (294), 4) Joli Raffine 21,1x (266), poissa: 16. . . . . 11 3 6 2 14– 13 15 Tottenham . . 15) mm. . . Toinen karsinta on ruotsalaisväritteinen. . . . . . – Palvelemme suomalaisia raviurheilufaneja näyttämällä Passionate Kempin juoksut suorana lähetyksenä toto-tv:n kautta, Milanossa paikan päällä jännittämässä oleva Suomen Hippoksen tiedotuspäällikkö Jukka Niskanen kertoi. 11 8 2 1 16– 3 26 Everton . . V4-kerroin: 106,22. Sampo Aunio oli turnauksen paras nyrkkeilijä, vaikka titteli annettiinkin niukkoja voittoja ottaneelle Iisalmen Joona Rothille. Neftjanik–Sandviken 2–5 (0–2) Puolivälierät: Vodnik–Edsbyn 1– (0–0) 37. . 11 3 3 5 10– 19 12 Man City . . . . 9 3 3 3 10– 9 12 Sampdoria . 11 6 2 3 16– 12 20 W Bremen . . . . . . . . . . . . . . Pietari: 1 miljoonan dollarin ATP-turnaus, loppuottelu: Mihail Jushni (4) Venäjä–Karol Beck Slovakia 6–2, 6–2. . . 16 9 3 4 23– 13 30 Queen´s PR . toto (13-7-9): 4,50 1,38-1,62-3,44 5,02. . Nuage Noir on juossut Pariisissa 2 150 metriä hurjaan aikaan 13,2. . 75 kg: Kari Tuominen PoNMKY. . . 63 kg: Pekka-Eemeli Munter KajKu. . 3 3 12– 28 Seuraavat ottelut: 3.11. . . . . . Luokka IV 100 cm arv. . . Seinäjokiset olivat ottelussa hurmoksessa ja voittivat päivän parhaalla sarjallaan 1071-968. . . Passionate Kemp lähti viikko sitten autokuljetuksella kohti Italiaa ja saapui perille hyvävoimaisena. . . Sarjan kärki tasoittui ja käytännössä vielä neljä joukkuetta eli Turun CR, Euran GS, Tampereen GF ja Kokkolan MBC taistelevat paikasta ylempään jatkosarjaan. 11 3 1 7 13– 21 10 Freiburg . . . Wigan . . . Laakkonen 1–0. . 11 5 3 3 19– 14 18 Liverpool . – Kyllähän Veikoilla on nyrkkeilyn Suomen mestaruuksia, mutta kukahan olisi ollut edellinen mestari. . Pelivaihto 284 476.30 e, yleisöä 1 108. Samalla se tiesi mahdollisuutta toiseenkin hyvitykseen. . Pesonen oli 13:s, Vesa Erojärvi 17:s ja Miika Takala 18:s. 11 2 4 5 10– 19 10 H Rostock . . . Keilailun naisten kolmossarja Lohko 2 Tilanne kolmen kierroksen jälkeen: 1) Ke-57 Seinäjoki 10316 (508,11), 2) Kalke-90 Ylivieska -252 (499,11), 3) Lahtarit Ylivieska -519 (494,28), 4) Kiisto Vaasa -2514 (428,44) Ylivieskan tulokset: 1) Ke-57 3445 (499,17), 2) Kalke-90 -104 (496,83), 3) Lahtarit -316 (476,50), 4) Kiisto -852 (432,17) Kierroksen kolme parhaat henkilökohtaiset keskiarvot: 1) Saima Kortemäki Ke-57 176,67, 2) Arja Jyväsjärvi Kalke90 169,83, 3) Raija Mäkelä Kalke-90 165,17, 4) Eila Löfbacka Lahtarit 164,33, 5) Terttu Kekola Ke-57 164,20. . . . . 2 2 14– 7 6 Tervarit . 10 5 2 3 18– 10 17 Man Utd . . 11 1 4 6 9– 24 7 Norwich . 9 4 2 3 14– 14 14 Inter . . . Olympialaiset eivät ole onnistuneet houkuttelemaan kaikkia upporikkaita maailmanlistan kärkipelaajia mukaan. . 11 7 2 2 14– 10 23 Bolton . . 11 3 4 4 6– 8 13 Charlton . Tilanne 31.10. . . . 9 3 2 4 10– 13 11 Palermo . 4 1 1 2 30– 42 3 UKu . Sen sijaan kulttuuriministerin on pidettävä huoli Veikkaus Oy:n pelimonopoliasemasta, jota Suomi on puolustanut ja tulee jatkossakin puolustamaan, Karpela sanoo tiedottessaan. Ballesteros törttöili amatööriturnauksessa HELSINKI (STT) Urheilusta vastaava kulttuuriministeri Tanja Karpela haluaa ”väärien väitteiden oikaisemiseksi” ilmoittaa, ettei hän ole millään tavalla puuttunut Olympiakomitean puheenjohtajan valintaan. . . . 1) CR, Turku 15 984, 2) GS, Eura 15 966, 3) GF, Tampere 15 942, 4) MBC, Kokkola 15 698, 5) WRB, Seinäjoki 15 238, 6) RC, Pori 14 674. 4 1 3 26– 40 2 EPa . . Markku Niemisen valmentama ja Jorma Kontion ajama tamma kilpailee Euroopan arvostetuimmassa 3vuotiskilpailussa Orsi Mangelissa Milanossa. . Parhaina palkittiin Miika Palmroth TVS (B, 60 kg) ja Joona Roth IisUV (A, 60 kg). Päivän Duo: vaihto 18 759.00 e; oikea rivi 15-6; poissa II/8,10 kerroin 35,43. 91 kg: Kalle Salmi TVS. – Klemetti taisi jotenkin loukata rintansa ensimmäisessä erässä. 11 5 3 3 20– 17 18 Leverkusen . . 11 3 4 4 18– 18 13 Hamburger SV 11 4 1 6 15– 18 13 M´gladbach 11 3 3 5 15– 17 12 Bochum . 11 3 2 6 12– 19 11 Birmingham 11 1 6 4 7– 10 9 West Brom . . . 9 5 1 3 17– 15 16 Levante . . En kuitenkaan vielä osaa sanoa, minkälaisen rangaistuksen Ballesteros saattaa kohdata, O’Grady sanoi. Kuva: Lehtikuva/AFP/Sven Nackstrand Valioliiga Bolton – Newcastle 2 – 1 (0 – 0). . . . . . . Aunion aseena ovat puolestaan kovat koukut vartaloon. . 5 1 4 37– 58 2 Turun Pyrkivä . 11 6 3 2 18– 13 21 M´boro . toto (1-12-7): 2,08 1,44-8,74-2,83 121,87. Barcelona . . 2 1 1 13– 12 3 GFT . Kuusinkertainen maratonin Suomen mestari Pesonen juoksi tuloksen 2.17.42 ja rikkoi seitsemällä sekunnilla Euroopan mestari Janne Holménin nimissä olleen kauden kotimaisen kärkituloksen. Kaukalopallo Jääpallo Ljusdal: Maailmancup: Loppuottelu: Vodnik–Sandviken 8–5 (5–3) Välierät: Hammarby–Vodnik 2–3 (1–2) V: 30. . . . . . . . . Neljä kärkijoukkuetta on niin tiiviissä ryppäässä, että yksi hyvä voitto saattaa nostaa kenet tahansa nelikosta sarjan kärkeen asti. 52 kg: Niko Bitter RiiKK. Ei näitä joka vuosi saada, huomautti valmentaja Risto Koski. . . Euroopan kiertueen puheenjohtajaksi vuoden päätteeksi siirtyvä George O’Grady vahvisti syytösten pitävän paikkansa, ja ilmoitti olevansa pettynyt Ballesterosin käytökseen. Sillä on syksyltä kaksi voittoa Vincennesistä. . Espanjalainen Ballesteros kävi käsiksi maanmieheensä Jose Maria Zamoraan yli 35-vuotiaiden amatööriturnauksessa Espanjan Pedrenassa. . Ruutupaidat – TP-Kaarle, Gepardi – Mad Max. . Henkilökohtaisissa pisteissä kovinta tulosta teki Euran Markku Julin, joka kaatoi päivän keilat 216 pisteen keskiarvolla. Aunion Suomen mestaruus tuli siten toisen erän luovutuksella. . V4-kerroin: 43,43. . toto (1-2-3): 20,05 3,77-1,49-1,38 26,13. . KESKIPOHJANMAA Pekka Kuusela TURKU Kokkolan Veikkojen 64 kilon Sampo Aunio oli sunnuntaina Turun kehän äärellä tyytyväinen nyrkkeilijä. . . 9 3 3 3 18– 16 12 Lazio . B-lk (23): 1) Harri Viitanen Star Bo Ylivieska 1316, 2) Olavi Koskinen Cosmos Kokkola 1158 x, 3) Matti Olkkola KVKokkola Kokkola, 4) Kalevi Värinen Cosmos Kokkola, 5) Juhani Kujala Kulkurit Kokkola 1096, 6) Sune Talus Golf Kokkola 1092. . 1 1 8– 6 3 TP-Kaarle . . Uskon, että se houkuttelisi myös pelaajia, mietti ATP-organisaation johtaja vierailullaan Pietarissa. – Monopoliasemansa turvin Veikkaus kerää rahaa urheilulle, nuorisolle, taiteelle ja tieteelle. 16 4 8 4 17– 16 20 Brighton . Johansson voitti Australian avoime mestaruusturnauksen vuonna 2002. Amatöörien MM-joukkuekilpailu, tilanne 3/4 päivän jälkeen: 1) USA –25 (132-136-139=407), 2) Espanja –16, 3) Ruotsi –15, 4) Kanada, veitsi ja Italia –10,... Tukholma: 650 000 euron ATP-turnaus, loppuottelu: Thomas Johansson Ruotsi–Andre Agassi (1) USA 3–6, 6–3, 7–6 (7–4). Lähtö 7, V4-4, lv 1 640 m: 1) Arnold Da Cappo/Markku Iivari 15,8a, 2) Norman Kemp 15,9a (36), 3) Michele Mouton 16,2a (53), 4) Pittsburg 16,8a (58), toto (6-3-9): 7,96 1,881,54-1,99 8,86. 60 kg: Joona Roth IisUV. Henki ei kunnolla kulkenut ottelun jälkeenkään, ihmetteli Aunio ottelun ratkaisua. . 11 3 5 3 14– 16 14 Nürnberg . . Sen olemus oli pörhäkkä ja normaalia terävämpi, Nieminen iloitsi. 2 1 1 9– 4 3 Loiske . . Lähtö 2, lv 2 140 m: 1) Sunny The Kid/Harri Koivunen 20,1a, 2) Mad Sunday Girl 21,1a (79), 3) Golda 21,1a (520), 4) Kentucky Kenwood 21,1a (158), toto (3-11-7): 19,15 6,77-2,69-13,37 47,25. . 9 4 1 4 12– 15 13 Roma . 9 3 2 4 9– 10 11 R Santander . Lähtö 9, lv 1 640 m: 1) Long Leg Sally/Kaisa Pölönen 17,0a, 2) Donatella 17,0a (55), 3) Killer Time 17,2a (45), 4) Escroquer 17,6a (34), poissa: 6. 11 8 2 1 31– 12 26 Chelsea . . . . . Jalkapallo Futsal 18 Urheilu Maanantaina 1.11.2004 . . . . . Se on hänen oma ratkaisunsa ja hyvin ymmärrettävä tässä tilanteessa. . . Passionate Kemp kohtaa ranskalaiset hirmut SOTOGRANDE (STT–AP) Entinen golftähti Severiano Ballesteros ei pelaile nykyisin rauhassa, vaan suhtautuu edelleen tulisieluisesti lajiinsa. . Kaivattu Suomen mestaruus tuli vakuuttavasti. Kuva: Juha Sallinen/Arkisto TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsin Thomas Johansson yllätti tenniksen Tukholman avointen mestaruuskisoissa Yhdysvaltain Andre Agassin luvuin 3–6, 6–3, 7–6 (7–4). . Troikka: 194,97. . Haluan sieltäkin hyvityksen. . . . . MBC:n joukkueessa heittivät myös Jukka Hooli 200 / 3 sarjaa, Tommy Storbacka 193 / 5 sarjaa, Veli-Matti Tissarinen 192/ 5 sarjaa, Sami Järvilä 184 / 2 sarjaa, Jouko Vierimaa 170 / 3 sarjaa ja Mika Järvilä 165 / 2 sarjaa. marraskuuta. 9 8 1 20– 2 25 Milan . . . . . . . . . D-lk: 1) Ulla Ohraniemi Tiger Sharks Kokkola 950, 2) Katja Tauriainen Tiger Sharks Kokkola 840. 66 kg: Matti Huuskonen JyNy. 64 kg: Sampo Aunio KokkVe. Valo . 9 1 2 6 4– 16 5 Bundesliiga H Rostock – Nürnberg – 2 (0 – 0), K´lautern – A Bielefeld 2 – 1 (0 – 0). 80 kg: Jussi Jurvanen TaTN. . Agassi ei ollut ennen finaalia hävinnyt turnauksessa yhtään erää. . 6 4 2 61– 51 8 RB-Oulu . . . . 367.2 (A2/A2), kilpailu kahdessa vaiheessa (sijoittui 1, lähtöjä 3): 1) Virve MäkipääGafur Sov LehRa 0/0-31.06. . . . 9 5 2 2 10– 8 17 Zaragoza . Luokka III 90 cm arv. . . . Nyt polvivaivat ovat taakse jäänyttä elämää. . . 2 2 12– 7 6 TPK . . 10 4 3 3 15– 12 15 Aston Villa . . Päivän kolmesta MBC-voitosta makein nähtiin ottelussa Turun CR:a vastaan. 57 kg: Wael Al Khaghani TVS. 8 2 3 3 9– 8 9 Brescia . 16 4 1 11 15– 30 13 Rotherham . 6 1 5 40– 64 2 Seuraavat ottelut: 6.11. . . 8 2 6 8– 13 6 Mallorca . . . 16 8 4 4 22– 12 28 West Ham . . . – Tämä oli parasta peliä, johon olen pystynyt ehkä koko urani aikana. 16 7 5 4 20– 18 26 Stoke . 11 1 5 5 9– 20 8 So´ton . Lähtö 4, V4-1, sh 2 140 m: 1) Kokeva/Matti Honkonen 30,9a, 2) I. . . Vastaansa se saa kaksi kovan luokan ranskalaista Nuage Noirin ja Not Disturbin. Voitto oli Johanssonin kahdeksas ATP-turnausvoitto. . 2 1 1 8– 11 3 Mad Max . Agassi on voittanut 59 ATP-turnausta. Kenialainen Boaz Kimaiyo puolusti menestyksekkäästi viimevuotista voittoaan ajalla 2.09.11. . MBC:n Mika Peltoniemi oli toiseksi paras 210 pisteen keskiarvollaan. . Myös Jarkko Nieminen oli mukana Tukholman Kuninkaallisen tennishallin turnauksessa, mutta hävisi jo kolmantena vuonna peräkkäin heti ensimmäisellä kierroksella. Karpela kiistää puuttuneensa pj-valintaan. . B-juniorit: 50 kg: Max Wiberg VN. 11 6 2 3 19– 11 20 B München . . 75 kg: Jani Kortelahti JyTN. 9 4 3 2 17– 10 15 Espanyol . . . P. . . . . 11 4 5 2 11– 9 17 Newcastle . 16 5 4 7 14– 21 19 Leeds . . 9 1 4 4 6– 10 7 Parma . 16 4 6 6 22– 27 18 Wolves . . 9 2 5 2 9– 5 11 Málaga . . Nyt ottelu Auniota vastaan näytti alusta alkaen tuskaiselta. . . Yhden erän finaali Sunnuntain finaalissa Iisalmen Pauli Klemetti oli vailla mahdollisuuksia, vaikka mies keväällä nimettiin jo miestenkin SMkisojen lupaavimmaksi nyrkkeilijäksi. 11 4 2 5 11– 12 14 Dortmund . . Suomi –2 (148-142-140, Heikki Mäntylä 68 lyöntiä eli –4 ja Antti Ahokas 72, par. . 9 4 3 2 20– 15 15 Messina . – ATP ei voi pakottaa ketään osallistumaan olympialaisiin. . . . 11 3 5 3 13– 10 14 A Bielefeld . . 9 7 2 18– 4 23 Sevilla . . 16 5 11 7– 23 5 Serie A Siena – Bologna 1 – 1 (0 – 1), Sampdoria – Milan – 1 (0 – 0), Roma – Cagliari 5 – 1 (2 – 1), Parma – Atalanta 2 – 2 (1 – 1), Messina – Reggina 2 – 1 (0 – 1), Livorno – Brescia 2 – 1 (1 – 1), Juventus – Chievo 3 – (1 – 0), Inter – Lazio 1 – 1 (0 – 0), Fiorentina – Lecce 4 – (1 – 0). 9 3 2 4 6– 10 11 Betis . +91 Marko Heikkilä PoNMKY. 9 2 3 4 10– 13 9 Albacete . Luokka V 110 cm arv. Tukholman avoimen mestaruuden hän on voittanut kerran aiemmin. . – Nyt lähden mielelläni Viroon lauantain maaotteluun. . . . Joukkueiden tulokset heilahtivat laidasta laitaan. . . Runkosarjassa on vielä jäljellä yksi kierros, jonka jälkeen sarjan kolme parasta jatkaa ylempään jatkosarjaan. . . Mikko Korhosen 73 lyönnin tulosta ei laskettu kokonaistuloksiin). . 16 6 6 4 14– 14 24 Watford . . . Luokka II 80 cm arv. . . . . . – Se on lajiliittojen asia eikä kuulu kulttuuriministerille. . 11 2 2 7 10– 21 8 Futsal-liiga GFT – TPK 2 – (1 – 0), Valo – Akilles 10 – 6 (4 – 1). . . . 6 5 1 72– 32 10 Bewe . . Keilailun ykkössarja tasoittui Seinäjoella Keilailun miesten nelossarja Lohko 3: 1) JoKei Ylivieska 12186 (ka 740,40), 2) Ke-57 Seinäjoki -222 (729,60), 3) VIS Vaasa -276 (722,00), 4) Vörå-B Vöyri -691 (706,33), 5) KJK Kauhajoki -871 (701,93), 6) Schake Pietarsaari -1137 (700,60) Ylivieskan kierroksen tulokset: 1) VIS 4252 (754,40), 2) Ke-57 -6 (765,20), 3) JoKei -58 (766,80), 4) KJK -460 (698,40), 5) Vörå-B -644 (696,40), 6) Schake -650 (696,40) Miesten nelossarja parhaat keskiarvot lohko 3: 1) Thomas Storm VIS 208,00, 2) Reijo Järvinen JoKei 207,50, 3) Timo Lampi Ke-57 197,80, 4) Jorma Röyttä JoKei 195,25, 5) Stefan Siren Vörå-B 194,50, 6) Matti Ojanen KJK 193,00, 7) Marko Röyttä JoKei 191,80. . . 11 8 3 20– 14 24 Schalke . . Wolfsburg . Basel: 989 750 euron ATP-turnaus: Kaksinpelin loppuottelu: Jiri Novak Tshekki–David Nalbandian Argentiina (4) 5–7, 6–3, 6–4, 1–6, 6–2. . Ravit Ratsastus FRANKFURT (STT) Suomalaiset Yrjö Pesonen ja Maija Oravamäki rikkoivat Frankfurtin maratonilla sunnuntaina Helsingin MM-kilpailuiden A-tulosrajan. Ruotsin Thomas Johansson tuuletti pytyn kanssa pelin jälkeen. . . Mika Järvilä ja Veli-Matti Tissarinen onnistuivat muuraamaan kymppiruutunsa umpeen ja MBC kuittasi 11 pisteen voiton. . . 8 3 2 3 9– 7 11 R Sociedad . . Merkki 31,0a (30), 3) Sauhun Malli 31,2a (232), 4) Leimutuli 31,6a (232), toto (2-11-5): 2,73 1,70-1,50-3,96 2,83. Järjestäjänä Uudenkaarlepyyn Ratsastuskerho ry. Kuzbass–Neftjanik 0–1 (0–0) Sandviken– Zorki 1–0 (1–0) Hammarby–Bollnäs 5–1 Forssa: toto+Ponilähtö 1, 1 140 m: 1) Electric Herman/Laura Mattila 2.41,1, 2) Mister Hankey 3.07,2, 3) Silver Iv 3.07,4x, 4) Hurja-Severi 2.58,4, Lähtö 1, sh 2 140 m: 1) Oton Tuuli/Raineri Puikkonen 35,3, 2) Ronski Neiti 34,7 (999), 3) Rookeri 35,8 (85), 4) Vieskari 34,9 (820), poissa: 15. toto (11-15-4): 3,64 1,532,76-1,68 61,30. . . . . . 60 kg: Miika Palmroth TVS. Tällä hetkellä olympialaisten tenniksessä pelataan miesten ja naisten kaksinpelit ja nelinpelit. . . . . . 9 1 4 4 10– 16 7 Atalanta . . . Turnauksen ykkössijoitettu Agassi, 34, oli vaikeuksissa jo lauantain välierissä, mutta onnistui voittamaan Saksan Thomas Haasin 7–6 (7–5), 7–6 (7–4). . . Johansson oli viime vuonna polvileikkauksessa eikä päässyt koko kautena täyteen iskuun. . . . . Seinäjoen keilakelit olivat vaihtelevat. . Päivän 30 joukkuesarjasta yli parituloksen päästiin seitsemän kertaa ja alle 900 pisteen jäätiin viisi kertaa. Juventus . 16 10 6 34– 11 36 Ipswich . . Kaksi parasta olivat siskokset Olesja ja Jelena Nurgaljeva. . . Tulokset: Luokka I 60-70 cm arv. Agassia 29-vuotias ruotsalainen ei ole onnistunut voittamaan aiemmissa kuudessa kohtaamisessaan kertaakaan. Kaisa Salminen oli kymmenes omalla ennätyksellään 2.58.38. . . 16 6 3 7 21– 22 21 Preston . . . . . 16 3 9 4 13– 15 18 Coventry . . . 11 6 1 4 23– 13 19 Mainz . Pelin kuudesta viimeisestä heitosta viisi piti olla kaatoja, jotta MBC voiton ottaisi. Päivän viimeisessä pelissä kokkolalaisten kylmäpäisyys ei riittänyt, vaan joukkue hävisi ratojen jo kuivuttua heikolla 884 pisteen tuloksella 15 pistettä Tampereen GF:lle. 9 4 5 8– 8 12 Livorno . . . Sami Laakkonen 1–2. . . . . . Karsintojen parhaat juoksevat myöhemmin illalla finaalissa, jossa voittaja palkitaan 115 000 eurolla. Markku Nieminen itse tuli Milanoon perjantaina. . 9 5 4 11– 18 5 La Liga Deportivo – Albacete – 0, A Bilbao – Barcelona 1 – 1 (1 – 1), Osasuna – Levante – 1 (0 – 1), Espanyol – Villarreal – 0, Numancia – R Sociedad – 2 (0 – 0), Mallorca – R Santander 1 – 2 (0 – 1), Zaragoza – Sevilla 3 – (2 – 0), Valencia – A Madrid 1 – 1 (0 – 0). Nuorten alle 20 v. . 15 4 6 5 11– 12 18 Burnley . . . . Hevonen tuntui oikein pirteältä. . . . Olympiatenniksestä kehitteillä joukkuelaji Tennisammattilaisten järjestön (ATP) johtaja Mark Miles näkisi tulevissa kesäolympialaisissa mielellään tennistä pelattavan joukkuekilpailuna. . . Kokkolalaisten ottelut olivat tiukkoja lukuun ottamatta peliä kotiradan WRB:a vastaan. . 1 1 6– 8 Gepardi . . . Veikkauksen vahva rooli on puolustettavissa muun muassa sillä, että yhtiö on riippumaton ja tasapuolinen kaikkien edunsaajien suhteen, Karpela korostaa. 9 2 3 4 7– 10 9 Getafe . 9 5 1 3 14– 12 16 Valencia . 9 4 1 4 12– 14 13 Deportivo . . . Lähtö 5, V4-2, sh 2 140 m: 1) Waldemar/Juha Wikman 32,9a, 2) Hiijun Hymy 33,0a (85), 3) Rokki-Viiri 33,3ax (429), 4) Supatus 33,3a (322), toto (10-9-4): 3,45 1,21-1,60-20,70 6,76. Keilailu MILANO (STT) Suomalaisen raviurheilun suurlahjakkuus Passionate Kemp on maanantaina elämänsä kovimman tehtävän edessä. Naiset: 1) Olesja Nurgaljeva Venäjä 2.29.49, 2) Jelena Nurgaljeva Venäjä 2.29.42, 3) Julia Vinokurova Venäjä 2.32.29, 5) Maija Oravamäki Suomi 2.39.37, 6) Maija Heller Saksa 2.54.59, 7) Marianne Brülisauer Sveitsi 2.56.00, 8) Birgit Bartels Saksa 2.57.27, 9) Christiane Brede Saksa 2.58.26, 10) Kaisa Salminen Suomi 2.58.38...22) Matleena Pankakoski Suomi 3.08.11. . . . . . . . . 9 3 6 9– 16 9 Siena . Kokkola: Merkintäkilpailu 25.10. . . . . . Vastaavassa asetelmassa on kehähistoriassa monasti murtunut kylkiluita. Lähtö 6, V4-3, lv 3 140 m: 1) Pavarotti Hornline/Mika Forss 19,6, 2) Gableglark 20,2 (31), 3) Play It Again 20,3 (139), 4) Giant Express* 19,9 (77), toto (15-2-5): 5,97 1,70-1,782,45 9,51. . . . 57 kg: Olli-Pekka Rötkönen LapLu. V4: vaihto 106 903.80 e; oikea rivi 2-10-15-6; poissa I/6 II/7 IV/8,10 kerroin 232,23. . . . . . . . 9 4 2 3 9– 5 14 A Madrid . 69 kg: Timo Kurtti KiimNK. . Aunio valittiin ensi lauantain Viro-maaotteluun. . . 9 2 7 17– 14 13 Fiorentina . Viimeinen kierros pelataan neljän viikon päästä Turussa. Lähtö 8, sh 2 140 m: 1) Vieskerin Tyttö/Jari Ansio 34,9, 2) Rillan Valo 35,1 (166), 3) Viileri 34,4 (225), 4) Evori 34,5x (272), poissa: 3,10. 2 2 16– 8 6 Ilves FS . . . . 8 2 4 2 6– 7 10 Bologna . . Toki teemme kaikkemme, jotta huippupelaajat olisivat mukana myös olympialaisissa, Miles totesi. 10 3 2 5 12– 11 11 Crystal P . . 9 6 2 1 15– 6 20 Lecce . . . . . . 9 3 4 2 10– 13 13 Villarreal . . . . . 367.2 (A2/A2), kilpailu kahdessa vaiheessa (sijoittui 8, lähtöjä 32): 1)Emma BroändaRp-Bricilla 445 NF KSUR 0/0-19.72, 2) Minttu KetonenIeva K-PH 0/0-20, 3) Johanna RönnbackaPomme de Rose FäR 0/0-21.07, 4) Tiina RantanenMillan NURK 0/0-22.42, 5) Diana WesterholmVilus NURK 0/0-22.72, 6) Erica HolmLittle Raindrop FäR 0/0-23.07, 7) Michelle BjörkholmBob-Marley NURK 0/0-23.21, 8) Camilla GranrothTuki NURK 0/0-24.43. 15 4 3 8 25– 34 15 Nottingham 16 2 7 7 15– 23 13 Gillingham . . 15 6 5 4 21– 15 23 Derby . Tämä voitto tulee arvoasteikossani heti toisena Australian mestaruuden jälkeen, Johansson totesi. Klemetti on ulottuva puolustusnyrkkeilijä. . . Porin Kärpät . . . 11 7 4 16– 15 21 Stuttgart . . . 70 kg: Alex Anis TuUL. . . SM-nyrkkeilyt: Mestarit: A-juniorit: 51 kg: Harri Mykkänen IisUV. Vastus Virossa ainakin vaihtuu, sillä Auniohan on nykyään 64 kilon iskijä. . 4 1 3 22– 39 2 BJB . . . Zamora oli sittemmin ilmoittanut tapahtuneesta turnauksen järjestäjille. . . . AM5, perusrata ja yksi uusinta (sijoittui 3, lähtöjä 9): 1) Virve MäkipääGafur Sov LehRa 0/028.64, 2) Emma BroändaSir Vihtory KSUR 0/4-35.31, 3) Susann GleisnerSison KSUR 0/12-31.36. 11 4 3 4 17– 17 15 H Berlin . . . Lentokuljetuksella saapuneet Turbo Sund ja Triton Sund ovat suosikkeja. 9 4 2 3 9– 6 14 R Madrid . . BJB – Porin Kärpät, UKu – EPa. 2 1 1 9– 6 3 Ruutupaidat . . . . . Sokos Hotel Kaarle turnaus (96): 1) Dieter Heiermann Golf Kokkola 1414, 2) Martti Jyrkkä BCK Kokkola 1285, 3) Armas Matkoski Drott Pietarsaari 1285, 4) Laura Tuomisalo Tiger Sharks Kokkola 1268, 5) Lars-Åke Österman GBK Kokkola 1259, 6) Mikael Tuomisalo CPS Kokkola 1248, 7) Jussi Kivilehto Kalke-90 Ylivieska 1237, 8) Raimo Kankainen BCK Kokkola 1233, 9) Reino Kantanen BCK Kokkola 1207, 10) Håkan Hagnäs FoBK Pietarsaari 1175. . Kuva: Lehtikuva/AFP/Alexander Heimann Jouko Vierimaa SEINÄJOKI Keilailun ykkösdivisioonan runkosarjan kolmas kierros pelattiin sunnuntaina Seinäjoella. . 16 6 3 7 20– 22 21 Leicester . 16 9 2 5 26– 20 29 Sunderland . 10 6 4 9– 17 6 Championship Leeds – Wigan – 2 (0 – 0). 9 3 4 2 7– 9 13 Cagliari . . . . . 16 8 6 2 31– 20 30 Reading . . . – Olemme todella pahoillamme, sillä Seve on yksi kautta aikojen suurimmista pelaajistamme. Aunio löi kaivatun SM-kullan Kokkolalan Veikkojen nyrkkeilijä mukana tulevassa Viro-maaottelussa Vakuuttava mestaruus. . – Ajoin Passionate Kempillä tänään sunnuntaina viimeistelyharjoituksen.
Reitin kovin vuoristo-osuus ajetaan 17. maatalouselementit, siilot, säiliöt BETONIELEMENTIT 50 Alkuviikon ruokapöytään! Alkuviikon ruokapöytään! HALIFAX (STT–AP) Taitoluistelija Susanna Pöykiö paransi sijoitustaan gp-sarjassa viikon takaisesta noustuaan Kanadan Halifaxissa hyvän vapaaohjelmansa jälkeen lopputuloksissa kolmanneksi. 74 kg: 1) Mihail Ivantshenko Venäjä. Viikko sitten Pittsburghissa Pöykiö keräsi vapaaohjelmastaan 97,40, joten Halifaxissa hänelle herui uransa korkein pistemäärä uuden pistelaskusysteemin aikana. 96 kg: 1) Denis Tshakala Venäjä, 2) Richard Karelson Viro, 3) Konstantin Batjajev Venäjä, 4) Matti Hämäläinen Suomi (Nokian Pyry). osuus alkaa saksalaiskaupunki Pforzheimista. Hän vahvisti osallistuvansa Touriin ensimmäistä kertaa nuorella urallaan. Pöykiö, 22, oli viikko sitten Pittsburghissa gp-avauksen viides. heinäkuuta. Hän kokosi vapaaohjelmastaan ainoana yli sata pistettä, 101,90. Tallinna: Kristjan Palusalun muistoturnaus, kreikkalais-roomalainen paini. Puh. euroa) Pekingin olympiakisojen 2008 tukemiseen. Myötäpäivään Ranskaa poljettava Tour poikkeaa jälleen myös ulkomaille, sillä 7. 60 kg: 1) Artases Zakarjan Venäjä, 2) Pasi Huhtala Suomi (Lapuan Virkiä), 3) Margerr Pormann Viro, 4) Esa Uimonen Suomi (Janakkalan Paini-Ilves). Jo lyhytohjelman jälkeen kilpailua johtanut Phaneuf oli Pöykiötä lähes kahdeksan pistettä edellä. Hänen nousunsa vapaaohjelmassa oli raju, sillä lyhytohjelman jälkeen Sandhu oli vasta seitsemäntenä. – Tavoitteeni vapaaohjelmassa oli viisi kolmoishyppyä, ja onnistuin siinä. 66 kg: 1) Sergei Kovalenko Venäjä, 2) Almir Muktarov Venäjä, 3) Vitali Zhuk Valko-Venäjä. Pituutta vuoden 2005 Tour de Francelle tulee 3 584 kilometriä. Kanadassa suomalaisluistelija ylsi vapaaohjelmassa Phaneufin ja Japanin Yoshie Ondan jälkeen kolmanneksi. Puh. Alun pitkä aika-ajo ja Saksan osuudet puhuvat kuitenkin Janin puolesta, Ludwig totesi nähtyään reitin. päivän tulokset: Naiset, lopputulokset: 1) Cynthia Phaneuf Kanada 159,66, 2) Yoshie Onda Japani 151,54, 3) Susanna Pöykiö Suomi 148,94, 4) Fumie Suguri Japani 148,32, 5) Carolina Kostner Italia 138,94, 6) Julia Sebestyen Unkari 132,74. heinäkuuta pienellä Noirmoutierin saarella Ranskan rannikolla poljettavalla aikaajolla, ja päättyy tuttuun tapaan Pariisiin 24. Halifax, Kanada: Kv. Ullrichin tallin T-Mobilen johtaja Olaf Ludwig uskoo, että reitti sopii Ullrichille. www.kokkobe.fi Olli Vikström GSM 0400-564 773 Kenneth Kåla GSM 0400-560 260 Suoraan varastosta, tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin: AS EN TA JA KO KE M US YL I 20 00 TA KK AA ! NYT SUORAAN UUNIMESTARILTA 0400-866 180 Myynti ja asennus Uunimestari Pentti Porrassalmi Isokatu 18 (Mannerheiminaukio) KOKKOLA puhdaspolttotekniikalla varustettu Tule tutustumaan alueen suurimpaan tulisijanäyttelyyn TALOMYYNTI: Vesa Jouppila GSM 040 550 9782 Pitkänsillankatu 12 Soita ja sovi tapaaminen! www.teritalot.fi Carolina UUTUUS! Palveluhakemisto KYLMÄHUOLTO KKT-PALVELUT OY KYLMÄHUOLTO KKT-PALVELUT OY 24h 24h Apu ongelmatilanteissa jääkaapista teollisuuden kylmään ASENNUS-, HUOLTOJA KORJAUSPALVELUT VARAOSAT KAUPAN KYLMÄKONEISTOT VARASTOKYLMÄ LÄMPÖPUMPPUJÄRJESTELMÄT AJONEUVOJEN ILMASTOINTILAITTEET HANNU TORPPA, KÄLVIÄ 0500-961035 0500-961035 Parketin ja laminaatin asennus, lattioiden hionta ja lakkaus. Pekingin olympialaisille taas jättilahjoitus. Kokkola. Tanssi Paini HONGKONG (STT–AP) Aasian rikkaimpana miehenä pidetty Li Ka-shing on ilmoittanut lahjoittavansa 100 miljoonaa Hongkongin dollaria (n. seinäelementit, kellarit, tuotantorakennukset . 27) Kristjan Kuusk/Anri Kokkonen Suomi, 33)Mika Jauhiainen/Nitta Kortelainen Suomi. – Aion tehdä Tour-debyyttini ensi vuonna, Cunego ilmoitti. AHOLA Railotintie 21. Pekingin ylipormestari Wang Qishan vastaanotti shekin Lin pojalta lauantaina. Vasta 16-vuotias Phaneuf oli gp-sarjan ensimmäisessä kilpailussa toinen, joten nuoren luistelijan ykkössija ei kotijäällä ollut sattumaa. heinäkuuta Pyreneitten vuoristossa. etappi päättyy Saksan Karlsruheen ja 8. euroa) olympialaisten järjestelytoimikunnalle viime vuonna. Vapaaohjelma: 1) Phaneuf 101,90, 2) Onda 99,38, 3) Pöykiö 98,96, 4) Suguri 94,60, 5) Kostner 88,08, 6) Jenna McCorkell Britannia 82,16. 84 kg: 1) Jevgeni Kravtsenko Venäjä, 2) Petrus Sundell Suomi (Turun VoimaMiehet), 3) Vitali Roganin Venäjä. Pöykiö nousi kolmanneksi Vapaaohjelma nappiin. (06) 8242 700 FAX (06) 8242 777 Betonituotetehdas SAOSTUSJA SADEVESIKAIVOT, BETONIJA LUONNONKIVILAATAT. 06-822 2292, 050-564 8831 VETELI . betonin pumppaus, ulottuvuus 24?50 m . Tour de Francen viime kesänä ennätyksellisesti kuudennen kerran peräkkäin voittaneen yhdysvaltalaisen Lance Armstrongin osallistuminen ensi kesän kisaan ei ole vielä varmistunut. täyshydrauliränneillä ulottuvuus 9 m . Suomalainen nousi vapaaohjelmassa kuudennelta tilalta kolme sijaa ja ohitti muun muassa edellään olleen Unkarin Julia Sebestyenin, joka on tämän vuoden Euroopan mestari. 20,2 milj. Susanna Pöykiö onnistui hyvin taitoluistelun gp-sarjan toisessa osakilpailussa Kanadassa. Maanantaina 1.11.2004 Urheilu 19 Rakentajan muistio OY KOKKOBE AB PL 202, 67101 KOKKOLA PUH. Ondan pistemäärä oli 99,38 ja Pöykiön 98,96. – Emme tiedä vielä. – Se on hyvin haastava. Tämä on ollut hieno alku kaudelleni, Phaneuf iloitsi. Reitin julkistamistilaisuudessa paikalla ollut Armstrongin tallin johtaja Johan Bruyneel totesi, että pyöräilylegendan osallistuminen on kaukana varmasta. Rahat sijoitetaan olympialaisten uimastadionin rakentamiseen. Onda kiilasi myös lopputuloksissa voittaja Phaneufin ja Pöykiön väliin kakkoseksi. Gpkiertueen toisen kilpailun lauantaina voitti kotiyleisön riemuksi Kanadan Cynthia Phaneuf. ilt. 10,1 milj. Halifaxissa Pöykiön taustalla vapaaohjelmassa soi elokuvaversio Romeosta ja Juliasta. Ranskan ympäriajo kiertää ensi vuonna Saksan kautta Vilna: Vakiotanssi: 1) Domenico Soale/Gioia Cerasoli Italia 7,0, 2) Arunas Bizokas/Edita Daniute Liettua 8,0, 3) Sascha Karabey/Natascha Karabey Saksa 16,0, 4) Paolo Bosco/Silvia Pitton Italia 21,0, 5) Warren Boyce/Kristi Boyce Englanti 25,0, 6) Maksim Kotlov/Jelena Ospenskaja Venäjä 28,0,... gp-sarjan kilpailu, 3. Touriin on aikaa yhdeksän kuukautta, joten mitä tahansa voi vielä tapahtua, Bryuneel aprikoi. kerran ajettava kisa alkaa 2. Kanada juhli kotikaukalossaan myös miesten puolella, kun voittajaksi taituroi Emanuel Sandhu. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Paul Darrow PARIISI (STT–DPA–AFP) Maantiepyöräilyn kuninkuuskilpailun Ranskan ympäriajon järjestäjät julkistivat ensi vuoden kilpailun reitin Pariisissa. Tänä vuonna maantiepyöräilyn eliittiin komealla Italian ympäriajon voitollaan noussut Cunego, 23, oli myös paikalla Pariisissa. KOKKOLATTIA M. KESKIPOHJANMAA . 120 kg: 1) Aleksandr Tshernitshenko Venäjä, 2) Hasan Zeybek Turkki, 3) Mindaukas Ezerskis Liettua. Kiinteistö-, kuljetus-, tietoverkkoja öljybisneksellä rikastunut Li oli Forbes-lehden tämänvuotisessa listauksessa sijalla 19 maailman rikkaimpien miljardöörien joukossa. Fax 06-862 1505 VALMISBETONIA . 55 kg: 1) Jevgeni Voropajev Venäjä, 2) Valeri Kyazhikn Venäjä, 3) Jevgueni Kriajev Venäjä, 5) Ville Käki Suomi (Kotkan Paini-Miehet), 6) Ville Turtiainen Suomi (Kotkan Voima-Veikot). Liikemies Henry Fok lahjoitti 200 miljoonaa Hongkongin dollaria (n. Li ei ole ensimmäinen pohatta, joka on näyttävästi tukenut seuraavien kesäolympialaisten järjestelyjä. 92. 2) Aliaksandr Kikiniou Valko-Venäjä, 3) Tino Orell Suomi (Kirkkonummen Urheilijat). Armstrongin haastajista mukana ovat ainakin saksalainen Jan Ullrich ja italialainen Damiano Cunego. 06-862 1545, 0400-287 650 . 205 kilometrin osuudella on kaikkiaan kuusi kovaa nousua. sokkelielementit
Musiikista vastaa Satakunnan kehitysvammaisten messuryhmä johtajana Arto Mäkelä. 87975 17.50 Alueellinen uutislähetys. Peter Sam ja kahvilan rouva. 7223505 12.05 FST: Euroopan lapset. Stereo. www.yle.fi/hetkinen Stereo. Tänään myös Karvakorneri. 4384246 15.50 Kulttuurikuvia Kreikasta. 8046994 16.55 Sähkeuutiset. Sininen. 2998438 12.30 Koulu-tv: Kuva mielessä. Aamulähetys kestää tunnin ja iltapäivälähetys n. 76178 22.05 FST: Dokumentti: Suomi Januskukkulalla. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. Tämän viikon teemana auktoriteetit. 5609642 08.30 Päivien viemää. 8.25 Lastenohjelma: Savisavanni. 72913 17.10 Basaari. 1 20.30 Tv-uutiset ja sää. Aamulähetys kestää tunnin ja iltapäivälähetys n. 33555 17.40 Viittomakieliset uutiset. TV-tyrkyt. Osa 3/3. Kömpelö Rolle. 6.25 Kuntotalkoot. Tuotanto: Jarowskij Suomi Oy. 629826 19.25 Päivän sää. USA 2000. Osa 10/26: Protesti. 4547130 21.50 Tv-uutiset. Ajatus uskosta! 7359623 13.15 Tänään otsikoissa. 31461623 09.15 Kaikenkarvaiset ystäväni. 5145081 16.00 Chicagon lääkärit. Ruokaa, muotia, matkailua ja ihmissuhteita, ajankohtaisten aiheiden ja vieraiden ryydittämänä. Osa 8/10. 3697352 18.15 FST: TV-nytt. 4352975 14.40 Viiden juttu. 9653265 23.40 IS Urheilu-uutiset. Stereo. 2751975 14.20 MAALI!. 8.20 Vesa-Matti Loirin Ystävän Laulu on myynyt platinaa ja kultaa. 6.25 Päiväkotilasten Halloween -juhla. 813352 20.00 Kahdeksan uutiset. 92178 18.15 Kakkosen syyssää. 451536 22.00 Punk’d. 355442 15.45 Gnarffit. 7280517 14.30 Paljon pelissä. Adios, Stephanie!. Virtanen Mustanaamio 05.55 Ykkösen aamu-tv. 533314. 650265 13.15 STOP. 28245371 08.35 Ihana aamu. Kotimainen nuortenohjelma. Uusinta perjantailta. Miljardi ihmistä tulee kuolemaan tupakkaan tämän vuosisadan aikana. 9123821 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Maanantaina 1.11.2004 . . Kotimainen visailuohjelma. 8249994 11.35 FST: Pussel. Riemastuttava piirrossarja kertoo, mitä tapahtuu, kun kivikausi ja uusin huipputeknologia törmäävät toisiinsa Moppan planeetalla. 7881710 09.30 Tunteita ja tuoksuja. Lisäksi tutustutaan kierrätykseen. 252826 14.10 Tohtori Ben Casey. Kaksi Amerikkaa: kuinka USAn presidentinvaalissa näkyy arvoiltaan syvästi jakautunut kansakunta. Maria on huippumalli ja teologi, kaunis ulkoa ja sisältä. Peliohjeet teksti-tv:n s. Kuluttajamakasiini. Kesto 90 min. Suomessa käytiin kiihkeää koulusotaa 1970-luvun alkuvuosina. 26555 21.20 Kotikatsomo: Enkeli tulessa. Osa 27. 2/6 1946994 11.00 Tv-uutiset. 6.50 Sidewinder, käärme dyynien valtiaana. 1023541 23.50 4Pop. 622062 16.00 Soittis. 3077642 10.15-10.45 Joka kodin asuntomarkkinat. . 5913284 19.30 Salatut elämät. Kesto 130 min. 7.50 Vieraana Juice Leskinen. 521523 19.15 Kauppalehden talousuutiset. Bettinan sohvalle istuutuu tänään entinen jääkiekkoilija ja nykyinen jääkiekkopomo Christian Ruuttu. 40 minuuttia. 7.50 Camera obscura eli neulanreikäkuvaus, vieraana Tarja Trygg. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Stereo. 8025401 16.40 Päivien viemää. 1404159 11.55 FST: Om färg. 9971807 23.30-01.00 Mikämikä-tvpeli. J 8583468 17.25 Nelosen uutiset ja sää. Myötä-ja vastamäessä. 9639739 23.35 Myöhäisuutiset. Osa 1/7. 3872826 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Alex valmistaa kanapastaa ja pestoa. 7.18 Palestiinalaiset valmistautuvat Arafatin jälkeiseen aikaan. 6.40 Miten estää digikuvien karkaaminen bittiavaruuteen. 70705739 23.50-00.25 Aina mielessä. Selostajana Jukka Järvinen. 9178791 20.50 FST: gogo: Röökin rooli. 521333 20.45 FST: Tärningen. Pella. 8.45 Aamutohtori. Suomen armeijan omistamista linnakesaarista monet ovat säilyneet lähes luonnontilaisina. 446008 19.00 Siskoni on noita. Peliohjeet teksti-tv:n s. 4093710 10.10-10.32 Koulu-tv: Eläimellistä elämää. Kepponen saa Peter Samin hätääntymään ja lähtemään asemalta, ennen kuin kaikki matkustajat ovat edes ehtineet kyytiin. Viikon kouluna Kupittaan lukio Turussa. Juontajina Danita Westphal ja Nita Arpiainen. 3004913 07.35 Tuomas-veturi. 7.40 Pennsylvania on USA:n presidentinvaalien aattona. Sovinnon ele. 4339265 20.25 Nelosen sääviikko. Vastakkain Karkkimonsterit Alahärmästä ja Kuuman Karhut Jokioisilta. Sisäisiä asioita. 7.20 Studiovieraana europarlamentaarikko Reino Paasilinna. Neronleimaus. 3745933 20.30 Kumman kaa. 277401 22.30 Siveyspoliisi. Pääosassa lehmä: onko hän navetan filosofi, maitoorja vai maatalousnäyttelyn kaunotar. 376. 9255739 00.25 Median mahti. 3501197 18.36 Uutisvuoto. Nyt Suomessa vaaditaan sotasyyllisyystuomioiden kumoamista. Halpakopio. 3777468 23.40 Tv-uutiset. USAn vaalit: Uusi suunta vai sitä samaa. Viikon vieraana Kilpi. Vastoin oletuksia, kotimainen omenanviljely lisääntyy, vaikka EU:hun liittymisen luultiin lopettavan kotimaiset tarhat. Elämä Johanneksen kanssa on lähellä täydellistä onnea. Osa 10/13. 8755772 21.15 Todistettavasti elossa (K15). Aivopesuvirus. Kulinaarinen muotokuva kosmopoliittisesta saaristolaistytöstä Stina Katchadourianista. 5685062 08.05 Buusteri. Tuotanto Metronome Film & Television. 349246 18.30 FST: Närbild. Osa 5/9: Viro. 6226371 17.30 Dr. Juontajina Danita Westphal ja Nita Arpiainen. Riipuksen kirous. Joulupukkijahti. Kaisa aikoo haastaa valtion oikeuteen, mutta haastaakin itsensä suudelmaan väärän miehen kanssa. 1948376 06.00 Muistatko missä. Vieraina ovat ministeri Sinikka Mönkäre ja kaupungin valtuutettu Paavo Arhinmäki.Stereo. Osa 6. 9203197 18.50 Popstars – äänestystulokset. 4279848 13.05 Armeijan aarteet – Örö. Maistiaisia FST:n viikon ohjelmista. Lisäksi vieraillaan Heurekassa. Osa 2: Kuka kelpaa työmarkkinoille. 40 minuuttia. Tänään mm. 39197 18.35 Uutisotsikot. Toimittaja: Göran Palm.Tuotanto: YLE Vardagsfakta. Isä yksinhuoltajana. Pukeudut raikkaaseen laatuun, Samantha!. Pikajuoksija Helinä Marjamaa 20 vuotta myöhemmin. Englantilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 1081401 22.50 Valotuksia. 893623 15.30 Gnarffit. 25325 19.05 FST: Sportmagasinet. 8767772 07.40 Viidakkovekara Juuso. Maikkarin parhaat pelit nyt samassa paketissa. 6468 06.30 Mikämikä-tvpeli. 1373284 16.25 TV2: Hetkinen. 468642 17.25 Emmerdale. 364401 14.20 Lauantaiseura. 7350352 13.10 Pisara. 6314826 21.00 A-studio. 438265 18.25 Kauniit ja rohkeat. 2710 16.30 Kuningaskuluttaja. 265062 18.00 Kauniit ja rohkeat. 8420333 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Toimintajännäri, jossa kapinalliset kidnappaavat amerikkalaisen insinöörin Etelä-Amerikan vuoristossa. Viikon kouluna Tesoman koulu Tampereella. 2069739 22.00 FST: Kvällsnytt. 639807 20.05 Käenpesä. Fitness Expo 2004 -katsaus. Juontajina Marianne Harjula ja Ismo Jokinen. 9282888 17.45 FST: Pussel. 8958807 18.20 Kotimaan kasvot. Tänään jäljitetään muinaisjäännöksiä Pohjanmaalla sekä kadonnutta luolaa Lumpossa Ahvenanmaalla. Sartsalla ja Timpalla on ohjelmatoimiston lisäksi nyt myös SartsaTimppa Air Lines! 6064178 15.56 TV2: Ei se ole koalan syy. Kooste kauden viimeisestä osakilpailusta. 6754284 22.50 FST: : RaakaFilmi. 618888 18.35 FST: Liikkeellä luonnossa. 656468 19.30 FST: Kynällä ja kauhalla. Ulos kaapista. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 219623 13.50 Up North. Peliohjeet teksti-tv:n s. 292710 20.00 Kahdeksan Uutiset. Loma. Uusinta lauantailta. Osa 2/7: Huomenna uusi totuus. 296536 21.00 Pelinaiset. Phil. 62333 20.55 Urheiluruutu. 44178 15.05 Murhasta tuli totta. 9200888 19.10 Voimala. 63753 00.55-01.05 Euronews. 272536 21.10 Tulosruutu. 7460739 13.10 Haluatko miljonääriksi?. Aiheena Suomen Rooman-instituutti ja Villa Lante. Ihanan Aamun ruokaosuuden toinen esitys. Hanna Pakarinen, Lazyboy, Private Line, Annie sekä Bomfunk MC’s. Lääkärikunnan moraaliset ongelmat ovat päällimmäisinä tämänkertaisessa jaksossa. Omenan uusi nousukausi. Jumalanpalveluksen johtaa kehitysvammaistyön pastori Heikki Mäkelä. 8.15 Luonto lähellä. Jennifer ryhtyy toimeen. Juonnettu puhelinvisailuohjelma Soittis tulee suorana lähetyksenä maanantaista perjantaihin aamuja iltapäivisin. 8.12 Digitaalisen kuvan säilymisongelmat. KESKIPOHJANMAA 20 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. Juonnettu puhelinvisailuohjelma Soittis tulee suorana lähetyksenä maanantaista perjantaihin aamuja iltapäivisin. 5311994 09.15 Soittis. Kotimainen visailuohjelma. 5336197 20.00 Koulusotaa kulisseissa. 631265 20.15 Talousuutiset. Mickyllä on ongelmia nauhurinsa kanssa. Isoja kaloja ja pieniä. Kouluelämää televisiossa. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 06.25 Huomenta Suomi. 177536 21.15 FST: Bettina S. 7057159 00.55-01.45 MAALI!. Vierailijoina Aaro Jaronen ja Teuvo Elo. Tänään myös Trendikorneri. Mediasotaa USA:ssa, ruokakulttuuria Vivi-Ann sjögrenin kanssa. 9244523 00.20-00.50 Seinfeld. 239401 18.30 Tuho-osasto. 70361 15.10 Raumanmeri 04: Tiktak. Suomi 2004. Stereo. 7401 13.00 Tv-uutiset. 375. 2565449 10.15-10.45 Fit4You.tv. 860555 07.25 Puuha-Pete. Stereo. Viikon teemana liikenneturvallisuus. 7343 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 6214536 17.00 Ruokala. Amerikkalainen sarja. Stereo. Yksityislääkärini. Keskusteluohjelma yhteiskuntaelämän ja politiikan ajankohtaiskysymyksistä. 4893975 23.50 Kulttuuriuutiset. 7786197 16.55 Pikku jääkarhun seikkailut. 44772 11.05-11.34 YLE Teema: Terveysfoorumi. Tanssia kolmelle pianolle. 6.48 USA:n vaalikampanjat ennen ja nyt. 22975 07.00 Mahdottomat marsilaiset. 3745933 20.28 Keno. Norman McCaben piirroselokuva vuodelta 1943, ”Impatient patient”. 791401 15.00 Tv-uutiset. Kiitos elämästä selkokielinen Jazz-messu Kirkon diakoniapäiviltä Porista. Henri Viherveturi väittää Peter Samille, ettei odottele, jos tämä myöhästyy aikataulustaan. 5371 20.00 FST: TV-nytt. Vieraana Pekka Punkari. 23710 13.05 Sunnuntaivekkari. Vieraina Pirkko ja Hannes Kivistö Humppilasta. Petelle selviää, miksi hänestä on tullut niin erilainen kuin isästään tai paremminkin, että ei ole tullut. 619913 21.00 Yhdeksän Uutiset. 3027449 15.00 Repe Sorsa. Tahdonko vai enkö tahdo. Hei, me osataan soittaa. 1921401 12.10 MotoGP/RR: Kooste Espanjan ajoista. Kanadalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Epätoivoinen vaimo joutuu palkkaamaan yksityisen neuvottelijan saadakseen miehensä vapaaksi, mutta hinta on kova. 6657555 15.55 TV2: HALOO!. Uusinta. Laivakissa Nemo. Tietokilpailu, jossa voit voittaa jokaisena arkipäivänä ison tukun rahaa. Kodeista parhain 2/2. 1930159 12.50 Koulussa. 6838994 12.10 Jumalanpalvelus: Kiitos elämästä – Jazz-messu. Viheliäs vekotin. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu, 6.15, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 9.10 YLE News. tv-peli. 3593178 23.55 Työelämä muutoksessa. Perhe, uusi virka, muutto maalle, kaikki näyttää olevan hyvin. 7414352 19.00 Seitsemän Uutiset. Uhreina tällä kertaa Jack Osbourne, Wee Man, Pink ja Stephen Dorff. Miksi. Onko se sen arvoista. 7744371 13.50 Maailmannäyttämöllä. 6241371 15.30 Buusteri. 54720389 10.00 Traffic-tvpeli. 54826 20.20 FST: Artur. Ajankohtaista alueilta. 602888 17.10 Paljon pelissä tänään. Tuotanto Metronome Film & Television. Tohtori Tuho on keksinyt tietokoneviruksen, jonka avulla hän aikoo tehdä kaikista Maan asukkaista keisari Bogin uskollisia alamaisia. Kotimainen nuortenohjelma. 376. Viikon vieraana Negative. 9990776 18.05 FST: Fribby: Taidekoulu. 2288975 16.00 A-piste
10.33 Näkökulmia viestintään. Kirjan vertaaminen siitä tehtyyn näytelmään tai elokuvaan on jokseenkin yhtä tuloksekasta kuin yrittäisi verrata metriä litraan. Tyrkyt ja kestotähdet ansaitsevat kaiken mitä osakseen saavat. 03.02 Yöradio. 20.30 Farmen skärgården. 17.15 Le Journal de L’eco. 20.00 Kulturnyheterna. 23.55 MTV Rush. 23.25 Väder. 14.30 This is the New Shit. TV1 klo 21.20 Raimo Lilja Kun polku löytyy, kevät ei enää koita Menestyneitä kyllä, entä onnellisia. 020 730 1071) 21.00 VOA Miehillä on tapana hermostua, jos joku julkinen luuserimies onnistuu kaatamaan ihanan glam-naisen. 13.55 Sunset Beach. Hautausmaan hiljaisuus. Tähden hölmistynyt ilme ja sitä seuraava väkinäinen repeäminen ovat sopivia palkintoja sekä Punk’d-ryhmälle että katsojille. Crowella ja Ryanilla oli kuulemma pienet vipinät meneillään siviilissäkin filmausten aikaan, eikä itse leffastakaan romanssintynkää puutu. Menestyvillä urheilijoilla, liikemiehillä ja poliitikoilla on korkea testosteronitaso. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.05 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset 9.40 Kohti aamupäiRadio Dei 104,3 MHz 06.00 HERÄTYSLIIKE 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Virsihetki 07.15 Raamattuavain 09.45 Lastenkilpailu 10.15 Viikon teos 10.25 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 11.45 Päivän vonkale 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.10 Levollisia säveliä 14.03 Kuuntelijan toivelista 15.03 PÄIVÄDEI TURUSTA 15.30 Luomakunnan tilanhoitaja 15.45 Arvaa ääni 16.00 ILTADEI 16.15 Päivän vieras (u) 17.15 Raportti Israelista 17.30 Sana Jerusalemista 18.00 Lasten iltahetki 18.15 ALUEELLISTA OHJELMAA 18.35 Pelastusarmeija 19.10 Täyttä elämää 20.05 Armon aallot 21.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 21.45 Pelastusrengas 23.00 Toivekonsertti, osa 1 (u) 00.00 Perjantaipappi (u) 01.00 YÖDEI Eurosport 9.30 Ralli: MM-kilpailu, Katalonia Espanja. 05.32 Ylen aamu. 23.03 Kovan päivän ilta. 11.39 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. 10.30 Om barn. 1.05 Journal TSR. 18.30 Hollywood Stars. 09.00 Uutiset. 10.20 Melrose Place. 20.00 Nyheterna. Todistettavasti elossa (Proof of Life, 2000) -leffassa mies osallistuu amerikkalaisten terrorismin vastaiseen sotaan. 19.05 Lokala nyheter. 15.00 Uutiset ja Ajantasa. Housebändinä Max Weinberg Seven. 14.55 European Music Awards Spotlight. 6.00 Köket. Jäynän kohteiksi voi joutua kuka tahansa mediasta tuttu. 08.00 Aamun peili ja sää. 06.05 Ylen aamu. 22.00 Le Point. G5 tietokilpailu 15.40. 17.00 Reaction. 21.30 En ängels tålamod. 1.45 Watts – makasiini. 10.00 Radio Novan päivät/Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. Hänen elokuvaroolinsa ovat olleet lähinnä säälittäviä. 23.25 Caméra sans Visa: Latcho Drom. Se on ehjä kertomus rikkinäisistä tai paremminkin haavoittuvista ja jo haavoittuneista ihmisistä. 08.10 Maakuntaradio. 23.00 Nyhetssammanfattning. 14.30 Tennis: WTA turnaus, Linz Itävalta. 0.30 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liiga – makasiini. 18.00 TV5 Infos. 17.00 Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 07.33 Oulu Radion aamu. 08.00 Suoraa huutoa. 17.00 Rapport. 23.00 TV5, le Journal. 07.00 Aamun peili ja sää. 06.33 Oulu Radion aamu. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. Ja juuri pahoimmoilleen siihen aikaan kun oli saatu erovalmistelut hyvään alkuun. Parhaimmillaan sarja on silloin, kun huijataan huijaria. 1.50 TV5, L’invité. Naisillakin on testosteronia, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Suomessa kloppi tunnetaan parhaiten Nelosella pyörivästä keppostelusarjasta Punk’d, jossa Ashton ja kamut vedättävät julkkiksia. Parantolassa chattaillaan julkkiskarikatyyrien kanssa tekstiviestitse. 18.55 European Music Awards Spotlight. 06.00 Uutiset. 1.50–2.40 Mannen från U.N.C.L.E. Gladiator-elokuvassa australialaistähti osallistui muinaisten roomalaisten barbaarienvastaiseen sotaan. Rakkauttako. 7.30 Rise and Shine. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.30 Filmkrönikan. 09.05 Sää. 17.00 Päivän peili ja sää. 8.30 Rise and Shine. 23.30 Närbild: Bent Hamer. 13.33 Oulu Radion päivä. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus 8.00 Politiikkauutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Nimipäivät 10.05 Viestejä (jr väli viesti 17279 1,1 e / viesti) 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Tekstiviestitoiveita (jr väli viesti 17279 1,1 e / viesti) 11.30 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Radio Top 20 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Raamattu kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta;Studiossa Hell.srk. Kuva: MTV3/Tiedotus Villa Lante juhlii mittavaa etappia: 50 vuoden ajan se on pitänyt suojissaan Suomen Rooman-instituuttia. Teeman tiededokumentti Testosteroni esittelee lääkkeen, jolla asiaan voi vaikuttaa. Hollywoodin kirkkaimpia tähtiä esittelevä sarja. 19.00 Supermercado. Chris Zittingin toimittama FST:n dokumentti Suomi Januskukkulalla on monipuolinen ja mielenkiintoinen ohjelma. 20.03 Suomi tänään. Ashton Kutcher on arvoitus. 1.15 Ralli: Maailmancup UAE Desert Challenge. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Russell Crowe ei isosti hötkyile. TV 5 5.00 TV5, le Journal. 16.10 Maakuntaradio. Onnenpäivät. 21.00 Krönikan. Vuonna 1946 Suomen Vatikaanin suurlähetystön asiainhoitaja sai yön aikaa miettiä, vuokraisiko huvilan. Testosteroni ei ole mikä tahansa ärtsyjen äijien kiihotin vaan voimavara, joka vastaa itseluottamuksesta, kilpailuhenkisyydestä ja muista ominaisuuksista, joita nyky-yhteiskunnassa tarvitaan. ??. 00.00 Uutiset ja sää. 15.10 Kultakuume. 21.30 Kuin viimeistä päivää. Amerikassa tavalliset ihmiset kuluttavat miljoonia testosteronigeeleihin ja muihin valmisteisiin, joilla pidetään yllä tai kasvatetaan mieshormonin tasoa. 14.40 Peliputki: MAALI!. 16.00 European Top 20. 15.15 Maakuntaradio. 15.55 Ordjakten. 23.55 Kulturnyheterna. 16.10 Oulu Radion iltapäivä. 13.12 Puskaradio 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 18.00 Haluatko leffaohjaajaksi?. 22.30 Hockeykväll. 3.00 Don’t Stop the Music. 22.05 UMO Live! 22.50 Musiikkiuutiset. 12.10 Parantola. 22.00 Plus. 16.30 Sessions. 18.25 Oddasat. 8.55 News. 17.05 Maakuntaradio. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Amerikkalainen piirrossarja tulevaisuuteen singotusta Samurai Jackista, jonka tehtävä on taistella ilkeää hallitsijaa Akua vastaan ja löytää aikaportti, jonka kautta pystyisi palaamaan kotiin. 19.00 Aktuellt. Se tutkii perinpohjaisesti kaunista taloa ja sukeltaa hauskasti ja valaisevasti sen suojissa asuneiden muistoihin. Vieraina Marlon Wayans, Nicole Richie ja Heart. 11.55 Päivän mietelause. 16.00 Uutiset ja sää. 05.02 Ylen aamu. 07.10 Maakuntaradio. 05.30 Uutiset ja sää. 5.55 News. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 10.30 This is the New Shit. 18.45 Uutiset. 23.00 Aktuellt. 17.55 Löpsedeln. 12.03 Pravda 14.00 X3M-Nyheter. 09.06 Oulu Radion aamu. Kutcherin sarjassa on ideaa. Pitkät erot tuovat elämään tyhjiä kohtia, jotka täyttyvät valinnan tuloksena tai kohtalon kuljettamina. 1.55 MTV Up North. 4.00 Don’t Stop the Music. 8.25 News. Hän ei edes halua eläkkeelle eikä koskaan kuolla. 17.15 Melrose Place. 13.15 Hem till gården. 04.02 Ylen aamu. 11.00 TV5 le Journal. 21.30 Kamppailulajit: K1 World GP, Las Vegas. 13.10–14.10 Gudstjänst. 23.00 Pimp My Ride. Näyttelijöinä ohjelmassa toimivat katsojat omilla animaatiohahmoillaan. 10.03 24 kvadrat. 21.00 TV5 Infos. Kolmen kuukauden kursseille pääsee aina seitsemän klassisen arkeologian, klassisen filologian, historian ja taidehistorian opiskelijaa. 14.00 Tennis: Real Life on the WTA Tour. Pitäisikö nyt vielä sanoa, kumpi on parempi, kirja vai näytelmä. 3.00 TV5, le Journal. 4.20 Lättlagat. 22.00 Ashlee Simpson. 2.40 Cagney & Lacey. Amerikkalainen talk show. 21.00 Rautakauppa. 20.00 Uutiset. 06.25 Nousutahdit. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. 19.01 Björnes magasin. 21.00 Aktuellt. 07.10 Oulu radion aamu. 7.00 TV5, le Journal. 23.00 Ringo’s Soundsystem. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut/Ile, Arttu ja Maria Uutiset tasatunnein. 15.00 Kulttuuriuutiset. 09.10 Saturday Night Live. 18.50 Iltahartaus. 16.10 Musikrepubliken. Rooma on tyhjentymätön aarrearkku humanisteille. 19.55 Urheiluradio. 23.06 Café Continental. Toinen esitys. 0.05 Experterna. 19.55 Illan solisti: pianotaiteilija Louis Lortie. Amerikkalainen komediasarja. Laatikon salaisuus 17.15. 23.30 Jalkapallo: Maalikooste. 15.30 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väderrapport 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag. 11.55 MTV News. Järin korkeamoraalisia tavoitteita ei ollut silläkään viidakkosakilla. 07.10 Aamusoitto. 10.00 X3M-Nyheter. 13.00 Rapport. 19.00 Keno. 12.15 Hannu Taanilan sävelradio. 2.00 Don’t Stop the Music. 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 19.20 Jeopardy! 19.50 Vädret. Sadistisia narkkariterroristeja on koko sakki. 10:00 Uutiset ja Ajantasa 10.15 Päivänpaiste Juontaja: Mika Kuki 10:20 Menovinkit 10:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 10:40 Päivän vieras 11:00 Uutiset 11:10 Nuotin vieressä 11:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 11:40 Keski-Pohjanmaa nyt 11:55 Urheiluradio 12:00 Uutiset ja sää 12:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 12:35 Tänään 50 vuotta sitten 12:45 Merisää 13:00 Uutiset 13:03 Sää 13:15 Perspektiivi 13:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 13:40 Kolotuksesta Hullunojalle: Toholampi 13:55 Pätkä 14:00 Uutiset 14.03 I-Studio Juontaja: Niina Koskela 14:15 Viihteen aika 14:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 14:45 Päivän vieras 14:55 Urheiluradio 15:00 Uutiset ja Ajantasa 15:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 15:40 Päivän persoona 16:00 Uutiset ja sää 16:20 Tästä tänään 16:25 Menovinkit 16:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 16:40 Arkielämys 16:50 Toive 17:00 Uutiset 17:05 Keski-Pohjanmaa vartissa Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Kutcher on sarjan edetessä nostanut profiiliaan. 20.55 European Music Awards Spotlight. 15.20 Matiné: Lilla Jönssonligan på styva linan. Russell Crowe on kansainvälisten sieppaustilanteiden ekspertti elokuvassa Todistettavasti elossa. Molempien on toimittava ilman toista. Music tv 7.00 Rise and Shine. 1.00 Sportsöndag: VM i rally. 08.55 Urheiluradio. 0.35 Fabulous Life of Michael Jackson. 23.00 Epookki. 11.03 Maakuntaradio. 20.00 Trackslistan. 00.35 Salaiset arkistot. 10.00 Uutiset. 3.55 News. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 9.00 Rise and Shine. 12.00 X3M-Nyheter. Tervetuloa kerhoon kaveri, mutta minkäs teet. Tuija-Maija Niskasen ohjaus ja Arto Kaivannon kuvaus tukevat sanottavaa, ja sitä näytelmällä myös ihan oikeasti on. 13.00 Musiikkia uusilta äänilevyiltä. www.radionova.fi. 20.00 Suoraa huutoa!. 17.30 Mistä sanat tulevat. Todistettavasti elossa keittelee tuikeita tunteita, mutta ne sijaitsevat vähän turhan kaukana toisistaan. Amerikkalaiset talk show isännät vääntävät yhä vitsiä Demin alaikäisestä pojasta. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 06.30 Maakuntaradio. 09.33 Oulu Radion aamu. 0.55 News. 08.10 Ykkösaamu. 18.50 Merisää. 21.00 C/o Segemyhr. 12.00 Don’t Stop the Music. 5.00 Don’t Stop the Music. YleTeema klo 21.00 Kari Salminen Hormonaalisesti äijimmällä on pitkä nimetön. 12.25 Miksi. 5.30 Acoustic. 10.00 Moottoripyöräily: Grand Prix, Valencia Espanja. 05.00 Uutiset ja sää. 11.15 D’un Monde · L’autre. 18.30 Säsongsavslutning: Malcolm – ett geni i familjen. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. Hän teki hyvän päätöksen ja saattoi kahdeksan vuotta myöhemmin välittää Suomen Rooman-instituutille tiedon, että huvila olisi myytävänä. 23.00 Nyheterna, Ekonominyheterna och Sporten. 11.30 Jalkapallo: Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00:00-05:00 skelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:40 Iskelmän Viikon Artisti 09:40 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 10:40 Iskelmän Viikon Artisti 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.iskelma.fi 14:40 Iskelmän Viikon Artisti 15:40 Viikon Artisti-kisa soita 020 366 800 16:40 Iskelmän Viikon Artisti 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 19:40 Iskelmän Viikon Artisti 20:40 Iskelmän Hyvät Uutiset 21:40 Iskelmän Viikon Artisti 23:00-24:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 SubTV! 07.00 Aamunavaus. Olli ja Sini. 18.05 That ’70s Show. 17.30 Päivän peili ja sää. Tom Cruise. 13.55 Pätkä. 1.00 Top 10 at Twelve Uncensored Marilyn Manson. Eräässä kohtauksessa joukko brittipoikia riisutaan melkein munasilleen ja sitten annetaan naisten valita kiehtovin karju. 13.03 Sää. Nimensä villa sai Lante-suvulta, jonka omistuksessa se oli 250 vuotta. 15.25 Au Plus Pres du Paradis. Sekä oman että toisten elämän ajatteleminen pääsee kunnolla vauhtiin vasta sitten, kun maaliviivat jo häämöttävät. 21.03 Sportradion. 20.00 Watts – makasiini. 16.00 Uutiset ja sää. 10.00 TV5 Infos. Ja mitä se taas sitten on. 13.04 Maakuntaradio. 01.00 Uutiset ja sää. 23.03 Sportnytt. 18.03 Suomi tänään. Temppelin vartijat. 13.00 Uutiset. 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 18.00 Aktuellt. Toinen esitys. 09.05 Sää. 5.55 Tu Vas Prendre des Ailes ma Fille. Hymyä huuleen. 11.35 Oulu Radion päivä. 7.55 News. Säätiö osti sen 1954 mesenaatti Amos Anderssonin rahoilla. Vera Kiiskinen ja Johan Storgård ovat vahvasti ja aidosti Maria ja Johannes, jotka etsivät itseään ja toisiaan ja lopullista paikkaansa elämässä. Lyhyt katsaus päivän tärkeimpiin tapahtumiin. 18.55 Suomi tänään. 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 13.10 On a Tout Essaye. Suomen suurin luokkakokous 16.15. Aikuisyleisön kohtaamispaikka tv-ruudussa. Kaipa se aikaamme kuvastaa. 15.30 Speedway: Maailmancup, Englanti. Kari Salminen Vedätystä Butt-Headin tapaan On parasta unohtaa kaikki lööpit ja kirjat ja kaikki muutkin häiritsevät muistikuvat, kun istuu tänään television ääreen katsomaan tv-näytelmää Kotikatsomo: Enkeli tulessa. Poikamaisuudessa on charmia, eikä mallin töillä aloittanut duunaritaustainen kaveri ole edes paha katsella – sanovat asioista perillä olevat naislähteet. Ja mitä onni on. Maria (Veera Kiiskinen) ei koskaan uskonut kokevansa täydellistä onnea, avioliittoa ja rakkautta. 12.37 Tänään 50-vuotta 12.55 Oulu Radion päivä. Koelentäjä. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Kuikan huuto Juontaja: Petri Kuikka 06:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 06:40 Katsaus lehtiin 06:50 Hyvät neuvot tarpeen, jos nauhuri sylttää vuokravideon 07:00 Uutiset ja sää 07:20 Menovinkit 07:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 07:40 Kiina-viikko tuo idän Kokkolaan 07:50 Merisää 08:00 Uutiset ja sää 08:15 Lapsiperhe kohti etelän lämpöä käytännön selviytymisvinkit 08:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 08:42 Terveydeksi: aikuistyypin diabetesta voi ehkäistä pienellä liikkunnalla 08:55 Urheiluradio 09:00 Uutiset 09:05 Sää 09:15 Sulkapallon suosio kasvaa 09:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 09:40 Päivän kysymys: Voiko autokoulun opettaja saada sakot puhuessaan kännykkään opetustilanteessa. Totta on kyllä, että Eija-Elina Bergholmin käsikirjoittama näytelmä pohjautuu kirjailija Panu Rajalan ja hänen ensimmäisen puolisonsa Elinan elämään ja ennen kaikkea siitä kertovaan Rajalan kirjaan. 18.55 Regionala nyheter. 14.00 Journal RTBF. 15.30 Glamour. 08.33 Oulu Radion aamu. 19.00 Uutiset ja sää. 12.55 Maakuntaradio. 12.15 Kiosque. 6.55 News. 23.30 The Block. Menestystä on ja kuuluisuutta, mutta onko onnea. Evoluution vinkkelistä katsoen tuollaisia tyyppejä on hyvä olla laumassa. 20.30 X3M-Sporten. 13.05 TV5 Infos. Studiossa 69 eyes. 1.05 Pasadena. Ennakko-odotuksista on vain haittaa. 9.00 JT Radio Canada. 19.20 Aftonandakt 19.30 Kaffekvarnen. Dude, Where’s My Car todisti, että Demi rakastui Butt-Headiin. 7.30 Telematin. 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Sharon ja Johnny viettävät hääpäivänsä paloasemalla ja Berg anoo Ireneltä anteeksiantoa sairaalan kokkareilla. 18.40 Nyhetstecken. 12.45 Merisää. Eteläamerikkalaisen raikulivaltion kapinalliset sissit ovat kidnapanneet miedosti hippihenkisen amerikkalaisnaisen insinöörimiehen (David Morse). 08.10 Oulu Radion aamu. Taylor Hackford ohjasi karun suoraviivaisesti puskevan nykymuunnelman Casablancan kolmiodraamasta. 20.30 Noriko Show. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.00 YleX Tänään. Villa rakennettiin 1520-luvulla Gianicolo-kukkulalle, ajan ihanteiden mukaisesti antiikin aikaisen huvilan päälle. 22.00 Angel. 14.03 Pravda fortsätter. Arkkityyppinen esimerkki lienee näytelmäkirjailija Arthur Miller, joka nai Marilyn Monroen. Villa Lantessa harjoitetaan tutkimusta ja opetusta kulttuuria unohtamatta. 17.05–17.50 Kobra. (130 min, E) MTV3 klo 21.15 Pekka Eronen Karumpien aikojen Casablanca Kova jätkä. Tutustuttuaan Johannekseen (Johan Storgård) hän tahtoo antaa kaikkensa. Kaikkien valinta osuu juuri siihen tyyppiin, jolta on mitattu korkein testosteronipitoisuus. 18.20 Finsk tango: Ordhantverkare. 22.55 Lokala nyheter. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. 23.50 Kameleontti. 0.30 Wobbl and Bob. 23.30 Vädret. 13.03 Sää. Mutta näytelmä ei ole kopio elämästä eikä kirjasta. 2.55 European Music Awards Spotlights. 17.00 TV5 le Journal. Tummiakin sävyjä sisältävä englantilainen saippuasarja, jossa nuori blondi hallitsee viileän laskelmoidusti ympäristöään. Tiede julkisuudessa. 20.03 Sää. 20.10 Regionala nyheter. 00.05 Nattklassiskt. Kaverukset eivät punkauta viattomia sivullisia. Peltsi ja Juuso. Pianon ääressä tunnelmoinnit jätettiin tällä kertaa sikseen ja viholliskuvaa ei enää vivahteilla pilata. 13.00 Tennis: ATP turnaus, Basel Sveitsi. 16.45 Samurai Jack. Huijarit joutuvat oikeasti väsäämään skenaarioita. 11.00 Uutiset. 16.45 Osbournes. 07.50 Merisää. Siinä esiteltyjen Medicipaavien Leo X:n ja Clemens VII:n uskottu oli korkea virkamies Baldassare Turini. Luki pin up -vaimolleen kirjallisuuden klassikoita. 21.30 Säsongstart: Kontroll. 18.30 Krokodill. 19.07 Metsäradio. Maailmanennätyslähetys! 20.25 Sub-sähkeet. 17.10 Apinoiden planeetta. 10.55 News. 18.00 Siebzehn. 22.25 A-ekonomi. 09.55 Taka-ajatuksia. 15.55 Musiikkiuutiset. 06.30 Morgonshow med Jocke och Jukka. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.30 Regionala nyheter 09.35 Att få barn del 1 15.30 Österbotten i dag. Uusi Butterfly Effect ei paljon auta asiaa. Ruotsin tv 2 16.40 Sportspegeln. Ari ”Anssi” Peltosen juontamassa vaihtoehtoisessa aamuohjelmassa lyödään päivä kertaheitolla käyntiin. 14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. 19.42 Romanihelmiä – romano mirits. 14.40 Oprah Winfrey show. 16.10 Faunin iltapäivä. Erot eivät kuitenkaan ole biologisesti ottaen liian isoja. Kapakassa pilkun aikaan hormonin tasokorotuksesta on yleensä vain haittaa. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 15.00 Access. 14.03 Oulu Radion iltapäivä. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 3.55 Lättlagat. 19.30 Lilla Sportspegeln. Yli kaksituntiseksi venähtävässä leffassa olisi viidakkoveitsellä töitä. ???. 10.15 Maakuntaradio. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. vää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.05 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Toiveiden tunti jatkuu 17.00 Alueuutiset 17.05 Etappi 17.30 Talousuutiset 17.40 Kohti iltaa Pookin aalloilla jatkuu 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloillakotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset klo 19 20 21 22 23 24.00 UEFA:n Mestarien liigan klassikko. 18.30 Jalkapallo: Maalikooste. 11.00 Världens fest – i Sverige. 00.05 Yöradio. 19.30 Kaksi kaveria ja tyttö. 17.55 News. 0.35 Farmen skärgården. Mitä piilee uusmetalliyhtye Slipknotin maskien takana. 21.50 Merisää. Silloin, kun luotien laululta ja tulenpalavilta neuvotteluilta aikaa jää, suditaan saippuavaahtoa haudanvakavan sänkipartaisen Terryn ja levottomana läikkyvän Alicen välille. 2.00 Stade Africa. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 21.00 100%. 1.55 European Music Awards Spotlights. 17.12 Viikon vieras 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.30 Sumo: Aki Basho, Japani. 21.15 Histoires de Chateaux. 19.00 Bolibompa. 18.05 Kulturradion: Rapido. 22.45 Sessions. 11.15 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 19.03 Radioteatteri esittää: Kaljaasi Lauran viimeinen matka. 11.00 Ilonan ystävät. ????. 22.00 Uutiset ja sää. Punk’d ei ole hyvä show perinteisessä mielessä, mutta jotain sympaattista siinä on. 23.45 Rapport. 01.20-07.00 Kaksoiselämää. 17.20 Questions pour un Champion. 6.25 Köket. 15.00 TV5, le Journal. 17.25 YLE news. 10.03 Suomalainen ruoka ennen ja nyt. 14.55 Urheiluradio. 13.04 Oulu Radion päivä. 24.00 Retroaktivt. Enkeli tulessa perustuu Panu Rajalan kirjaan. 07.53 Oulu Radion aamu. 20.00 Southpark. 22.05 Päivä tunnissa. 05.50 Merisää. Mies on mies, ja nainen on nainen. 22.15 Egocentrum. 14.42 Urheilijakuva 15.15 Oulu Radion iltapäivä. 18.03 Bumerang 20.00 Lyssnarens egen lista. 06.05 Hartaita säveliä. 22.30 Chappelle’s Show. 22.30 Solens mat. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YleX Aamu. 05.44 Ylen aamu. 14.00 Uutiset. 06.15 Aamuhartaus. 11.15–11.30 Lilla Löpsedeln. 16.00 X3M-Nyheter. 10.00 Up North the Music. 20.30 Rapport. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Mitä rohkeat brittihulluttelijamme keksivätkään tänä iltana. 23.00 Vita huset. 19.03 Suomi tänään. 11.00 Moottoriurheilu: Makasiini. 11.03 Oulu Radion päivä. 14.00 Don’t Stop the Music. 21.00 The Osbournes. 07.00 Aamun peili ja sää. Toinen esitys. 22.00 Kalla fakta. 16.30 Moottoriurheilu: Makasiini. 05.40 Tänään 50 vuotta. 3.25 Lättlagat. Vieraina Raimo ”Höyry” Häyrinen ja Ninja Sarasalo. 2.25 Stars Parade. 9.25 Mediterraneo. Maanantaina 1.11.2004 Radio & TV 21 Tv 4 Nordisk 10.30 -Service av sändare-. 22.55 Novosti po-russki. 13.10 Peliputki: Tank Wars. 19.30 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liiga – makasiini. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. Leffa vaihtuu, mutta herran toimenkuva se vaan säilyy. 21.00 Uutiset. ???. 22.55 Kulttuuriuutiset. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. 22.00 Aktuellt. 19.00 Uutiset ja sää. 21.50 Boken Litteratur med våra ögon. 06.42 Tiijäkkö nää. 23.00 Uutiset. 21.00 Säsongstart: Vetenskapsmagasinet. 5.10 Köket. 18.00 Trl. 23.03 Löpsedeln. 11.00 Top 10 at Ten U2. 2.15 Uutiset. 2.00 Superock. 9.55 News. 20.30 Country jukebox. 21.40 Melodiradion. Ne hoitavat riistan kotipuoleen, pitävät tunkeilijat loitolla ja vastaavat järjestyksestä. Aivopesu. 4.55 News. Lemmenlaivalla. 06.09 Sää. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 21.55 MTV Recommends. 19.00 Frendit. 21.00 Jazzradio. 5.35 Köket. 14.03 Maakuntaradio. 7.25 News. 19.15 Fråga doktorn. 08.00 Aamun peili ja sää. 17.25 Agenda. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 1.55 News. 21.10 Inblick i samhället. 00.00 Uutiset ja sää. Keskipäivän peili ja sää. Isäntänä Conan O’Brien. 09.06 Maakuntaradio. (Rukouspalvelu puh. 17.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 21.00 Källkod 22.00 Fri Bas 00.05 Nattklassiskt. Taisteluväsymys. 21.30 Journal F2. 6.00 Don’t Stop the Music. 20.30 Making the Band. 05.52 Ylen aamu. Moninkertaisesti naamioiduissa asetelmissa on arkista nerokkuutta. Aika on pitkä suomalaiselle jatkokoulutukselle ja tutkimukselle, mutta naurettavan lyhyt verrattuna kuuluisan huvilan omaan historiaan, Roomasta puhumattakaan. 12.15 Maakuntaradio. 4.45 Lättlagat. Amerikkalainen teininuorison kauhusarja. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 14.00 Uutiset. Kaapelikanavat Radiot Päivän ruusu KESKIPOHJANMAA . 19.00 Aktuellt. TV1 esitti jokunen viikko sitten dokumenttisarjan renessanssin merkittävimmästä suvusta. 07.50 Aamuhartaus. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 14.00 YleX Iltapäivä. 07.50 Merisää. 21.03 Suomi tänään. Polkuaan etsivä hyvin koulutettu pariskunta muuttaa maalle ja löytää työelämänsä kaukana toisistaan. 08.18 Kejonen 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.35 Urheiluradio/Jalkapallokatsaus. Luo ja puvusta oma hahmosi suoraa lähetystä varten osoitteessa www.subtv.fi. 01.02 Yöradio. Amerikkalainen draamasarja alati uuden hahmon omaksuvasta Jarodista, joka on jatkuvasti edellä arkitodellisuutta ja takaa-ajajiaan. 20.30 Suomalainen ruoka ennen ja nyt. Mitä se sängyssä oikein teki. 12.50 Glamour. Pitää lukea kirja, ja pitää katsoa näytelmä, ja siinä kaikki. 13.55 European Music Awards Spotlight. 17.05 Oulu Radion iltapäivä. 18.05 Face a L’image. Esitetty USA:ssa 24.6.04. 23.35 Sista delen: Rosenberg USA. 19.30 Globally Dismissed. 11.55 Urheiluradio. 11.30 Kaksoiselämää. 24.00 Fabulous Life of Britney Spears. Ei pitäisi. 10.15 Oulu Radion päivä. Se on näytelmä, ihan oma itsensä, ja sellaisena se toimii hyvin. Raffaellon oppilas Giulio Romano suunnitteli hänelle huvilan syrjään Rooman hälystä. 18.00 Uutiset. 23.55 Musik vid midnatt. Aikuisyleisön kohtaamispaikka tv-ruudussa. 07.53 Maakuntaradio. 19.00 TV5, le Journal. Leveä leuka ja V-mallin vartalo kielivät asiasta, mutta varmin mittatikku on yhä nimetön sormi, joka on etusormea pidempi niillä, joita äijättää hormonaalisesti. Sexton finlandssvenska författare, 22.00 Aktuellt. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. Toinen esitys. Studionumero 0108 06000 (pvm). 8.00 Rise and Shine. 20.25 Ekonominyheterna. 02.00 Uutiset. 08.25 Late Night with Conan O’Brien. 23.15 Regionala nyheter. 1.00 Uutiset. Suomalaisten on joka tapauksessa kohtuullisen helppo eläytyä näihin asetelmiin Vahasen ja Fräntin kidnappaustapauksen jälkeen. Moni hermostui, kun joku Ashton Kutcher -niminen nilkki alkoi heilastella kyberneettisesti varustetun Demi Mooren kanssa. TV2 klo 22.05 Tuija Heikkilä Humanistien tiet vievät Roomaan Eläkeikään tullut mies ei aio vanhentua arvokkaasti. 18.00 X3M-Nyheter. 16.36 Oulu radion iltapäivä. Puhelin 09-144 800 18.30 Hartaita säveliä. 15.55 News. 10.05 Zig-zag Cafe. 22.00 Uutiset ja sää. 02.02 Yöradio. 0.30–1.30 Veckans konsert: Wanda Landowska. Soita (09)1482822 / www.ylex.fi 18.00 X-ryhmä. Neljäs esitys. 3.20 Eaux Troubles. 1.35 TV5, le Journal Afrique. 03.00 Uutiset. 19.25 Thalassa. Asiaa pohtiva brittidokumentti ei juuri kulttuuritekijöillä selittele. 00.05 Yöklassinen. 17.00 Jalkapallo: UEFA:n Mestarien liigan klassikko. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.03 Tänään iltapäivällä. 21.30 Punk’d. Iso mies on Terry Thorne, kansainvälisten sieppaustilanteiden ekspertti, johon Meg Ryanin esittämä Alice Bowman tarraa kuin viimeiseen oljenkorteen. Kokeissa on havaittu, että hormonin määrä veressä suorastaan pompsahtaa kattoon voiton hetkellä. 13.45 Dagens rätt. Puiston hirviö. Punk’d ei ole juurikaan sukua Jackassin tapaisille kotivideoräpellyksille
Nykyään suositaan myös ympärivuotista kesämökkiasumista, jolloin kahden talon ylläpitäminen tulee kalliiksi. Toivoisin, että Espoo käyttää järkeä omassa kaavoituksessaan niin, etteivät kaikki pyrkisi Helsinkiin henkilöautoillaan, vaan käyttäisivät tulevaisuudessa kulkemiseen esimerkiksi metroa, hän vihjaa. – Kunnissa pitäisi laajentaa raideyhteyksiä ja muodostaa asuinalueita hyvien joukkoliikenneratkaisujen mukaan. Mitali jaetaan vuosittain sellaiselle uusimaalaiselle henkilölle tai yhteisölle, jonka aikaansaannokset tieteen, taiteen, talouselämän tai uusmaalaisen kotiseututyön alalla ansaitsevat julkista tunnustusta. Porvoon rovastikunnan lääninrovastiksi hänet nimitettiin vuoden 2000 alussa. Yksi kuoli kolarissa OULU/HELSINKI (STT) Sosiaalidemokraattien entinen kansanedustaja Markus Aaltonen esittää europarlamentaarikko Lasse Lehtistä SDP:n puheenjohtajaksi. 723 7199 CLASSIC DUO COMBI alk. Kaikki päätrendit tulevat hänen mukaansa suosimaan korkeatasoista kerrostaloasumista. Trendit suosivat kerrostaloasumista Korpinen viittaa kintaalla tutkimuksille, joiden mukaan suomalaisten lempiasumismuoto on yhä omakotitalo omalla suurella tontilla – varsinkin kun perhettä alkaa kertyä. Puolueen puheenjohtajan vaihdokseen täytyy kyetä suhtautumaan luontevasti. Lehtinen olisi Aaltosen mielestä erittäin sopiva, pätevä, arvostettu, vahvalla itsetunnolla varustettu älykäs henkilö, josta tulisi keskustelua generoiva ja kokoava johtaja sekä takuu Lipposen ja SDP:n valitseman Eurooppa-linjan jatkumiselle. MARRASKUUTA 2004 Asematie 5, 68600 Pietarsaari puh. Poliisi ohjasi liikennettä paikalla jälkien raivaamisen aikana. – Ja kyllä ihmiset haluavat muuttaa asumistapojaan viimeistään silloin, kun bensiinin hinta on 10 kertaa korkeammalla kuin tänä päivänä. Nurmijärvi rakentaa, Helsinki kallistuu Korpinen ei usko, että asuntojen uudistuotannon lisäämisellä voidaan hillitä pysyvästi asuntojen hinnannousua. Hinta Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. – Lipposen kannalta on kohtuutonta, että häntä on ryhdytty houkuttelemaan ja painostamaan ylipitkälle puheenjohtajakaudelle. Helsingissä rakentuu suuria uudisalueita esimerkiksi Pasilaan, Sörnäisiin, Malmille, Kuninkaantammen alueelle ja Laajasaloon. Kun matka Helsingin palveluihin pitenee nopeasti kasvavilta alueilta, halutaan lähellä palveluja olevista asunnoista kyllä maksaa, selventää Korpinen. Vastakkaisista suunnista lähestyneiden autojen onnettomuus tapahtui tie 408:lla Kuivaketveleen kohdalla, kun Taipalsaaren suunnasta tullut auto ajautui jostain syystä vastaantulevan kaistalle. Pitkät ajomatkat kodin ja palvelujen välillä alkavat tuntua kukkarossa. MAANANTAINA 1. Pasilasta suunnitellaan Helsingin metropolialueen liikenteellistä solmukohtaa ja raideliikenteen keskusta. Seuraavat 20 vuotta Helsinki kasvaa hänen mukaansa voimakkaasti sisäänpäin. Vammaispalvelujen kilpailutus torjutaan TAIPALSAARI (STT) Yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa lauantai-iltana Taipalsaarella. Korpinen uskoo, että myös turvallisuuden kaipuu ajaa ihmisiä tulevaisuudessa omakotitaloista kerrostaloihin. Mihin kasvu perustuu ja onko poismuuttoa otettu huomioon, hän kyselee. Lappeenrannan poliisi tutkii turmaa. Monella alueella, kuten esimerkiksi Pasilassa, päästään tositoimiin vuonna 2008, kun Vuosaaren satama valmistuu. Arvostelijoiden mielestä liiallinen asukasmäärä johtaa myös liikenneongelmiin Töölössä, Lauttasaaressa ja Kampissa. Kaupunkisuunnitteluviraston mielestä Pasila ei kärsi kaavallisesta ylimitoituksesta. Nimike muutettiin museonjohtajaksi kuluvan vuoden alussa. Kokous pidettiin Lappeenrannassa. Lasse Lehtinen SDP:n johtoon Markus Aaltonen:. Poliisin mukaan tie oli tapahtumapaikalla jäinen. Korpinen uskoo, että Helsingin uudisrakentamisessa voidaan etsiä nykyperheelle sopivampaa asumismuotoa myös kerrostalosta. Tammisella on ollut pitkä ja ansiokas ura museotoimen palveluksessa. Porvoon museon intendentiksi hänet valittiin vuonna 1980. Lisäksi tulevat Viikin ja Vuosaaren jo teon alla olevat asuinalueet. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen PORVOO (STT) Museonjohtaja Marketta Tamminen ja lääninrovasti Tapani Mäki-Panula saivat tämän vuoden Linnankoski-mitalit sunnuntaina Porvoossa. Liitto tähdentää, ettei kilpailuttaminen saa vaarantaa vammaisten yksilöllistä palvelua. Aaltonen ei kuitenkaan ole kysynyt Lehtisen halukkuutta tehtävään. Mäki-Panula puolestaan on kirkonmies, jonka muutkin porvoolaiset kuin aktiiviseurakuntalaiset kokevat omakseen. Korpinen uskoo myös eurooppalaistumiseen, mikä johtaa siihen, että kakkosasunto hankitaan ulkomailta. Jätkäsaaren alue ylimitoitettu Ylimitoitettuna alueena tuodaan esille erityisesti Jätkäsaari. Alueen asukasmäärä oli vuoden 1992 yleiskaavassa 10 000 asukasta, mutta vuoden 2002 yleiskaavassa asukasmäärää on kasvatettu 15 000:een. Mitä enemmän Nurmijärvelle rakennetaan, sitä kalliimpaa on Helsingissä. Kirjoittajien mielestä Helsingissä harjoitetaan ylimitoitettua rakentamista, joka perustuu ylimitoitettuihin väestöennusteisiin. Niiden jakamisesta päättivät Linnankoski-Seura ja Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto. – Palveluista laadittavissa sopimuksissa tulee vammaisille olla riittävän laajat mahdollisuudet vaikuttaa palvelujen sisältöön, jotta palvelut voidaan toteuttaa heidän yksilöllisten tarpeiden mukaisesti, lausumassa vaaditaan. Linnankoskimitalit jaettiin LAPPEENRANTA (STT) Suomen CP-liitto ottaa tiukasti kantaa kuntien palvelujen järjestämiseen tulevaisuudessa. Helsingin rajua kasvua arvostellaan Kaupunki rakentuu sisäänpäin Jätkäsaari on arvostelijoiden mielestä mitoitettu liian suureksi. Silloin kotimaassa halutaan pitää vain kerrostaloasunto. Kirjan toimittanut seuran sihteeri Rolf Martinsen huomauttaa, että tuore yleiskaava on mitoitettu 600 000 asukkaalle, mikä merkitsee 40 000:ta uutta helsinkiläistä. Esimerkiksi Keski-Pasilassa on rakennusalaa suurimmillaan 130 000 kerrosneliömetriä, mikä merkitsee asuntoja noin 2 000 ihmiselle, kerrotaan virastosta. – Jos nyt vielä lähdetään pyytelemään Lipposelle jatkoa, se antaa puolueesta köyhän kuvan, sanoo Aaltonen Kalevassa. Sopimuksien halutaan myös olevan kestoiltaan sellaisia, että asiakkaat voivat turvallisesti luottaa palveluidensa jatkuvuuteen. Nämä alueet imisivät yhteensä noin 140 000 asukasta. Helsingin kaupunkisuunnittelusta ja kiinteistötoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen (sd.) vastaa kasvukriitikoille, että kaupunki kasvaa niin paljon kuin kansalaisten pää kestää. Kaakkois-Suomen hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta kello kello 19.45. – Vammaisten mahdollisuutta saada heidän tarvitsemiaan palveluja ei saa vaarantaa harkitsemattomalla kilpailuttamisella, korosti liittokokous sunnuntaisessa lausumassaan. Ympäristökunnat vapaamatkustajia Korpinen leimaa Helsingin ympäristökunnat vapaamatkustajiksi, jotka keräävät hyviä veronmaksajia, mutta käyttävät Helsingin palveluja. Yhdistelmän ostajalle MATKALAUKKUSETTI Arvo 195,Nyt RATASOSA 695 2005 UUTUUDET saapuneet! 2005 UUTUUDET saapuneet! 695 00 Leena Jussila HELSINKI (STT) Helsingin kaupunkisuunnitteluseuran uusimmassa kirjassa arvostellaan ankarasti Helsingin nykyistä suunnittelua ja kasvuodotuksia. Sunnuntain Kaleva-lehden mukaan Aaltonen vieroksuu puolueensa nykyisen johtajan Paavo Lipposen valitsemista jatkokaudelle ja haluaa Lehtistä ehdottamalla ”puhkaista puheenjohtajatilanteesta syntyneen pattitilanteen”. Loukkaantuneet vietiin sairaalaan Lappeenrantaan. Herää Helsinki – kaupunkisuunnittelu kaaoksessa -kirjassa kysytään, onko mieltä kisata varakkaista veronmaksajista suunnittelemalla ylitiiviitä umpikorttelialueita ja kaavoittamalla merenrannat järjestään rakennusmaaksi. Korpisen arvostelun kärki kohdistuu erityisesti Espooseen ja sen hajanaiseen kaavoitukseen. – Suhdanteet ovat asia erikseen, mutta pitkällä tähtäimellä asialla ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Pasila odottaa satamaa Vuoteen 2020 mennessä Helsingin kaavoituksessa on varattu noin 4 miljoonaa kerrosneliömetriä kerrostalorakentamiselle, mikä merkitsee, että esimerkiksi 100 neliömetrin asuntoja voitaisiin rakentaa 40 000. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari Viikin alueelle rakennetaan paljon