. Sivu 5 Mönkäreen valinta löi Lipposen ällikällä Lipponen ehdottaa Ruotsin EU-komissaaria Margot Wallströmiä komission varapuheenjohtajaksi. . . . . . . . . . . .10-11 Sää, News in Brief . . . Paperin allekirjoitti keskustan valtuustoryhmä lähes kokonaisuudessaan. . Kososen mukaan Suomen pätkäkomissaarin tehtäviin ei sisälly suuria päätösvastuita. . . Sivu 13 Mahdollisuudet selvitetään ”Musiikkitalosta varmaan vielä keskustellaan” – Aloitteessa toivotaan sen selvittämistä, olisiko SYP:n tontti Rantakadun ja Torikadun kulmassa hyvä paikka musiikkitalolle, Hannu Göös sanoo. Jutilan perustamalla kansainvälisellä Toholammin Harmonikkaviikolla pidetään sävellyskonsertti. . Muitakin sijaintiehdotuksia on jo esitetty. Kyllä se toimisi hyvin ja tasavertaisesti, kokkolalaissyntyinen Kosonen arvioi. . . En kuitenkaan asettaisi vastakkain kulttuuria ja näitä muita. – Hän ottaa tietenkin hoitaakseen Liikaselta jäävän salkun, joka liittyy yritystoimintaan. Sivu 3 ”Kiertävä systeemi toimisi” Suomen pysyvä EU-edustaja Eikka Kosonen komissaarijärjestelmästä: Suomen pysyvä EU-edustaja Eikka Kosonen (vas.) ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja ulkomaankauppaja kehitysministeri Paula Lehtomäen seurassa Euroopan neuvoston kokouksessa Brysselissä viime toukokuussa. . . . . . . . . . . . . . . . . . Lipponen kertoi yllättyneensä kuultuaan, että SDP:n ministeriryhmä ja eduskuntaryhmä olivat asettuneet sosiaalija terveysministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) komissaariehdokkuuden kannalle. .13 Urheilu . . Aloitteessa lähdetään paljolti liikkeelle Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin tarpeista, mutta moni korostaa, että talon tulisi palvella eri taiteenaloja ja poikkitaiteellisia päämääriä. Kuva: Jukka Lehojärvi Kotimaa Mielipide Kulttuuri +17 +17 +17 +19 4-8 m/s Harmonikkataiteilija Unto Jutilan valtavaa ura muusikkona, opettajana ja säveltäjänä tuodaan esille, kun hänen syntymästään tulee tänä vuonna 60 vuotta. . . . . Uimavalvoja ilmoitti vihreästä levälautasta Kokkolanseudun terveyskeskuksen valvontaosastolle, joka otti vedestä näytteet. . Ratkaistavana on nyt se, miten liike toimii jatkossa seurakuntien kanssa: yhteistyössä vai erillään, Seija Annola Lohtajalta ja Pekka Kiviranta Espoosta kirjoittavat. . . – Lipponenhan sanoi tavoittelevansa vain komission puheenjohtajan paikkaa eikä mistään muusta ollut puhetta. Verkostokehittäjä Kari Sivula kertoo, että puualan yritysten yhteistyöhalu ja keskinäinen luottamus kasvoivat Vetelissä merkittävästi projektin myötä. . . . . Sivu 3 Laajalahdessa sinilevää Tuuli siirsi lautan ulommaksi rannasta Sateinen sää ja sinilevälautta hiljensivät Laajalahden uimarannan. . Kuva: Juha Roininen Tommi Lahtonen KOKKOLA (KP) Laajalahden uimarannalla havaittiin maanantaina sinilevälautta. . . Siinä mielessä hänen ilmoituksensa oli täysin johdonmukainen. . Olemme kannustaneet evankelisia liittymään SLEY:n jäseniksi. . HEINÄKUUTA 2004 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Ilari Hylkilä VETELI (KP) Puutuotealan verkostoprojekti on tuottanut hyvää tulosta Vetelissä. .18 Radio . .3-4 Kotimaa . .9 Mielipide . . . .12 Kulttuuri . Sivu 4 Puutuotealan verkostoprojekti laajenee Leena Nygård KOKKOLA (KP) Hannu Göösin (kesk.) muotoilemassa, maanantaina valtuustolle jätetyssä aloitteessa toivotaan musiikkitaloa Kokkolaan. .8 Ulkomaat . . . . . . . – Uimista ei suositella vedessä, jossa on sinilevää. . . . . Kulttuurilla on iso sosiaalinen ja viihtyvyysmerkitys. Tiistaina tuuli oli puhaltanut lautan kauemmaksi rannasta, ja silmämääräisesti vesi näytti uimakelpoiselta. . Edellytyksenä on, että Ruotsi asettaa Wallströmin uudelleen ehdokkaaksi komissioon. . . Sijainnista löytyy yllättäviäkin näkemyksiä. . . . Hän myöntää, että rahoitus on iso kysymysmerkki, mutta pitää myönteisenä, että sitä ja muitakin musiikkitaloon liittyviä asioita nyt ryhdytään selvittämään, eikä tyydytä pelkkään jahkailuun. . . . .18-19 IRTONUMERO 1,90 € Nro 177 TORSTAINA 1. Musiikin harrastajana tiedän, että siitä todella saa virtaa, Göös sanoo. . Sivu 13 Jutilan ura esille Hanna Kauppinen (KP) Suurlähettiläs, Suomen pysyvä EUedustaja Eikka Kosonen uskoo, että uuden perustuslain sisältämä pykälä kiertävästä komissaarijärjestelmästä toimisi nykyisen lailla. . Hanke on laajenemassa nyt Kaustisen seutukuntaan ja jatkossa mahdollisesti koko maakuntaan. . Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa – Veli Männistö kirjoitti (Kp 30.6.) evankelisen liikkeen tilanteesta. Keskiviikkona valmistunut laboratoriotulos varmisti lautan olleen sinilevää. Komission elokuisen kesätauon huomioon ottaen pätkäkomissaari hoitaa tehtäväänsä oikeastaan vain syysja lokakuun, sillä uusi komissio aloittaa työnsä marraskuun alussa. . . . . . . Syksyllä järjestetään konserttikiertue, ja Keski-Pohjanmaan rahastoon on perusteilla nimikkorahasto merkkivuoden kunniaksi. Aloitteessa toivotaan selvitettäviksi muun muassa EU-projektirahoitusta ja hankkeen toteuttamista seutukunnallisena, jolloin muutkin kuin Kokkola kantaisivat kortensa kekoon. Tarkkailemme levätilannetta ja poistamme ilmoitukset, kun vesi on varmasti uimakelpoista, kertoo Terveystarkastaja Lauri Räisänen. . . . .5-7 Talous . . Kuva: Jukka Lehojärvi Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) ehdottaa Ruotsin EU-komissaaria Margot Wallströmiä komission varapuheenjohtajaksi. . . . . Emme kuitenkaan halua vaikuttaa mielipiteisiin virkakysymyksessä. . . Mitään mullistavaa pätkäkomissaarin ei ole näin lyhyessä ajassa mahdollista eikä tarkoituksenmukaistakaan tehdä. . . . . – Tietysti kunnan perusvelvollisuudet, kuten kouluista, vanhuksista ja lapsista huolehtiminen, on hoidettava ensin. Laajalahden uimarannalla oli ainakin vielä keskiviikkoiltapäivänä ilmoituksia, jotka kehottivat välttämään uimista. . . . . . . . . . . . . Eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen (sd.) poisjääminen Suomen komissaarikilvasta ei ollut Kososelle varsinainen yllätys. Sivu 11 Ratkaistavana on yhteistyö. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Torstai A B Tänään . . . . . Vuonna 2002 käynnistyneen projektin aikana syntyi 30 työpaikkaa. . . Perustuslakiesityksen mukaan kaikilla jäsenmailla olisi edustus kahdessa kolmasosassa komission istunnoista. Rannikkoalueilla sinilevää on havaittu vain vähän. . . – Uskon, että asiasta vielä keskustellaan, jopa tapellaan, Göös ennustaa. Viimeisimmän tiedon mukaan sinilevää on havaittu sisävesissä vähäisiä määriä 33:ssa havaintopaikassa. Musiikin, tanssin ja teatterin edustajat pitävät musiikkitaloa Kokkolaan lähes välttämättömänä. . . . . . . . . .2 Maakunta . . . Ympäristökeskuksella on sisävesissä kaikkiaan 262 havaintopistettä, joissa tarkkaillaan vedenlaatua. . Eli sinänsä ajatus siitä, että komissio voi toimia tehokkaasti, vaikka kaikista maista ei edustusta olisikaan, ei ole aivan uusi. . . . . . .14-15 Tv, sarjakuvat . – Jo Nizzan sopimuksessa päätettiin, että jäsenvaltioiden määrän kasvaessa 27:ään komissaarien määrää vähennetään. . . . Lipponen perusteli ehdotustaan sillä, että pohjoismaat voisivat näin yhdistää voimiaan. . Myös sponsorointia halutaan kartoitettavaksi. .
Leena 60 v. Harmittelin aikaista hoppuiluani. Olin lähtenyt karhuamaan takaisin kahta Makkoselle lainaamaani kirjaa. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 12,10 € 1x35 mm 15,90 € 1x50 tai 2x25 mm 22,75 € 1x70 tai 2x35 mm 28,35 € 1x100 tai 2x50 mm 35,50 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Ikärajoja koulutukseen ei ole, pääasia on konstailematon palo yrittämistä kohtaan. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 2004 alkaen automyyjäksi Automyynti L. Koulutus turvaa yrittäjän selustan Yrittäminen voimissaan Keski-Pohjanmaalla Opiskelu kannatti! Himankalainen Virpi Pöntiö nappaamassa yrittäjän ammattitutkintotodistusta. Ja nuo luvut ovat vain yrityksiä. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk & 0600 16 316, 3,90 €/min.+pvm. Laina Kivimäen stipendit: Hanhikoski Markku, Känsäkoski Juha-Pekka ja Ojala Martti. 0204521058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Miesten huolimattomuus aiheutti 125 000 dollarin vahingot Dallasin esikaupunkialueella sijaitsevalle paloasemalle. Appivanhempien kuoltua hän jatkoi emäntänä. Tulin puhumaan hänen puolestaan. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. – Kovasti odotan lapsiani Ruotsista, että pääsevät lomalla käymään. viikko 27 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Päätin antaa asian olla. Isä laverteli asiasta kolmelle hämärämiehelle, jotka ryhtyivät tuumasta toimeen. lomamatkan vuoksi. Käsityksesi kyllä muuttuisivat, jos vain tietäisit miten vedenpitävät todisteet meillä on. Hän ei pidä 90-vuotisjuhlia, mutta lupaa kaataa kahvia niille, jotka sattuvat paikalle. – Yrittämisen voi aloittaa nykyään helpommin kuin vielä kymmenisen vuotta siten. Setviköön Makkonen itse omat ongelmansa! Tihruilin haukotukseni takaa ulos, aurinko oli kivunnut jo korkealle ja se sai kasvimaalle unohtuneen lapion kimaltelemaan. Maaliskuussa 2003 EteläLontoossa sattuneessa ryöstössä Shane Williams tyrmättiin tainnutusaseella ja hänen ystävänsä kolautettiin tajuttomaksi sorkkaraudalla. Lyhyt ja pulska vartalo ei hievahtanutkaan, pää vain kääntyili terävin liikkein molempiin suuntiin. Hän toi mieleen saalista väijyvän sarvipöllön. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Päätin hiippailla hänen peittonsa alle lämpimiin, nukkua aamulla pitkään ja unohtaa sarjamurhat siltä kesältä. Kursseja viedään läpi kolmen hengen opettajalauman turvin. Yritin selvittää missä päin Suomea sijaitsee Mutterisaari. Helena ei nähnyt vanhempiaan enää koskaan. Vaikka muiden paloasemien palomiehet riensivät auttamaan sammutustöissä, tuli ehti tuhota keittiön ja oleskelutilat. Oma yritys jo koulun alkumetreillä Himankalainen Virpi Pöntiö oli yhtä hymyä todistuksen löytäessä tiensä tuoreen yrittäjän kouraan. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . 57: 18-19 T. Ilmeisesti hän oletti minun seuraavaan, koska sanoi päätään kääntämättä. Astuin muutaman empivän askeleen lähemmäksi. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Kouluttautuminen kuulemma kannatti. Vaimo ei riehaantunut ilosta, eikä ihme, olin hassannut ensimmäisen yhteisen lomapäivämme omiin vouhotuksiini. Hyvä ettei nahka palanut. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat: Kestotilaus 16 €/kk. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.00-13.30 . (06) 827 2234, . – Koulutuksen jälkeen voi sanoa hankkineensa paljon tietoa, jonka avulla yrittämisen riskeiltä voi välttyä, Hukari toteaa. Helena Lahnalampi on saanut kotirintamanaisten ja Suomen valkoisen ruusun mitalit. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Nimipäivät tänään Aaro, Aaron, Kasimir ortodokseilla Kosma, Kuisma, Tami Nimipäivät huomenna Maria, Mari, Maija, Meeri, Maaria, Marika, Maiju, Maikki, KukkaMaaria, Maja, Maj, Mary ortodokseilla Maria, Mari, Maija, Marja, Marjatta, Meeri Aurinko nousee Kokkolassa 3.12, Helsingissä 4.01 ja Oulussa 2.32 Aurinko laskee Kokkolassa 23.49, Helsingissä 22.47 ja Oulussa 0.11 Sana ”Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Tunnistin miehen kyräilevästä katseesta. Helenasta tuli miniä aviomiehen taloon pariksikymmeneksi vuodeksi. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Tuomari moitti oikeudessa isän roolia ryöstössä halveksittavaksi ja arveli, että isän motiivina oli pelkkä ahneus. – Minun on hyvä olla, kun lapset hoitavat, tyttärensä luona Toholammin Lahnalammen kylässä asuva päivänsankari sanoo. Yhdeksänkymmentäluvun puolivälistä saakka noin viisisataa yritystä on saanut alkusysäyksensä koulutuksestamme. Tänään en ollut yhtä imarreltu ja korjasin nopeasti väärinkäsityksen: En ole toimittaja, vaan Makkosen vanha kaveri. Tulit kertomaan mistä me hänet löydämme. Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. Alkuinvestoinnit ovat matalammalla, sillä yhä useammat yritykset keskittyvät vain tiettyyn osaamisen alueeseen. – Kuperkeikka aloitti Helmikuussa. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Ammattikoulu oli jo takana, mutta tietopohja yrittämiseen puuttui. Jakelupäivystykset: Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Kaipuuta Helena Lahnalampi on joutunut elämässään potemaan, varsinkin nuorena tyttönä, kun ensin isä sekä perässä äiti ja kaksi sisarusta lähtivät Kanadaan. Väittivät hänen tappaneen viisi. Puuseppä-Martin sai tekosistaan 20 vuoden vankilatuomion. Tämä on turvallista, kunhan vaan miettii tarkasti, mitä aikoo tehdä. Viiden kuukauden rupeama varmisti sen, että koreiden papereiden ohella varantoa kertyi myös kurssilaisten korvien väliin. – Nyt tiedän, mitä yrittäminen voi tuoda eteen. Muori oli pannut kaiken toivonsa minuun, paljon se ei ollut, mutta nyt olin pettämässä senkin vähän. Nykyään ikäisekseen hyväkuntoisen ja virkeän Helena Lahnalammen päivät kuluvat apukelkalla potkutellessa, keinussa istuessa ja televisiota katsellessa. 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . 2 Tänään 90-vuotias Torstaina 1.7.2004 . Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän.” Jes. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Makkonen ei ole kirvestään säästellyt eikä jälkiään peitellyt. Hukari intaantuukin kehumaan yrittämisen autuutta. En saanut kirjojani, mutta sen sijaan selvisi muuta. Nimen alle oli lisätty puhelinnumero ja sen perään pahaenteisen iso huutomerkki. Hilauduin tasan neljäksi Salininkadulle ja jäin norkoilemaan poliisitalon eteen. Haaveissa on rakennusalan oma pienyritys. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Seppo Jokisen kesädekkari Sarjamurhaaja Makkonen 5/35 KOMISARIO LONKKA Palasin yöksi Hervantaan. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Hän pisti oman yrityksen pystyyn jo koulutuksen alkutaipaleella. Ellistä tuli aviossa Helena Helenasta, jota kutsuttiin silloin vielä Elliksi, tuli Toholammilla piika. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Tietoa tosin tarvitaan edelleen paljon, ehkä enemmänkin kuin ennen, Hukari sanoo. Kaksi harakkaa kävi kompostin kannella kiivasta nokkakopua. Eteläväylä, Kokkola. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa palvelutuotannon ja johtamisen koulutusohjelmassa Jouni Kattilakoski on suorittanut matkailuja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinnon (restonomi, AMK). Koin kipeän pistoksen omassatunnossani. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Renun keula kohden Lahtea ja Radio Suomi soimaan. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Nyt jouduin tappamaan aikaani makoilemalla Vesijärven rannalla kuumassa auringossa. Martti Kokko lapset perheineen Pannu kuumana su 4.7.2004 klo 14-19 Onnittelut Kiitokset Kihlautuneet Kiitokset muistamisesta syntymäpäivänäni. Istuin keittiön pöydän ääressä, join jäähtynyttä yrttiteetä ja tuijotin lappusta edessäni. – Uskon, että yrittäjäkoulutuksella on ollut vaikutusta asiaan. Karjatalouden ammattitutkinto: Tölli Kaisa-Mari Sievi, Saarenoja Marika Kokkola. Iloisessa tunnelmassa mukana kouluttajat Sakari Isohella (vas.), Helena Myllymäki ja Veijo Hukari. Minun vinkki kaikille yrittäjiksi aikoville on, että alan koulutusta kannattaa hankkia, kauppanainen hehkuttaa. Makkonen oli vihjaissut Helmi-siskolleen sen nimisestä paikasta. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Kurssi oli yllättävän vaativa. Automyynti L. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Minä siitä Makkosesta... Myös ullavalainen Matti Töyräskoski uskoo yrittämiseen. Ilmoitushinnat 1.1.2004 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,51 tekstissä 2,00 2,35 tekstin jälkeen 2,00 2,35 takasivu 2,14 2,51 välikannet 2,14 2,51 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,20 2,59 tekstissä 2,06 2,42 tekstin jälkeen 2,06 2,42 takasivu 2,20 2,59 välikannet 2,20 2,59 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Tulosta onkin jo tullut. KOKKOLA (KP) Jouni Nikula Yhdeksäntoista yrittämisen uutta toivoa pokkasi itselleen yrittäjän ammattitutkintotodistuksen keskiviikkona Kokkolassa. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Aikuisten maatilatalouden perustutkinto, maaseutuyrittäjä: Himanka Merja Himanka, Juola Lauri Kalajoki, Kalliosaari Jari Ylivieska, Kangas Panu Kempele, Koskela Juha Lohtaja, Krekilä Veijo Kälviä, Löytönen Hanna-Mari Kälviä, Okkonen Sami Kalajoki, Pajakoski Sari Toholampi, Pesola Olli-Pekka Lohtaja, Pyykkönen Jukka Toholampi, Rinne Eliisa Lohtaja, Törmä Janne Ylivieska, Vuotila Henna Himanka, Typpi Mika Lohtaja. Komisario Lonkka keskeytti minut väheksyvällä käden leyhäytyksellä. Oma liike pitää tunnelman katossa. Olin luvannut Makkosmuorille auttaa hänen ainokaista poikaansa ahdingossa. Jätin pöydälle viestin. Ei enää. Kirjeenvaihdossa he olivat keskenään ja "Amerikan paketeissa" tuli pula-aikoina kahvia ja vaatteita. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . – Kovin oli ikävä äitiä, kun tulin vielä oudolle seudulle, Helena Lahnalampi muistelee. Minä en toimittajien kanssa veljeile! Kurkustani karkasi hermostunut hörähdys. Toivottavasti koulutuksen kautta jäi joku ”tauti” korvien väliin vasta valmistuneillekin, Hukari naurahtaa. Siinä oli jotain enteellistä. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Hän on aikaisemmin toiminut samoissa tehtävissä samalla alalla. Leskenä hän on ollut 16 vuotta. Laina Kivimäen stipendi: Sorvari Sari. Kuva: Henna-Kaisa Sivonen Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston, Kannuksen yksilöstä ovat valmistuneet seuraavat: Maatalousalan perustutkinto, turkistalouden koulutusohjelma, turkistarhaaja: Koskinen Kimmo Kaustinen, Kultalahti Tapio Evijärvi, Sorvari Sari Kalajoki, Tuomela Antti Iisalmi. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi Nimityksiä Valmistuneet . (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . Määräaikaistilaus: 1 kk 20 € 6 kk 109 € 3 kk 58 € 12 kk 210 € 4 kk 76 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Kuva: Juha Sallinen LONTOO (STT–REUTERS) Perhearvot eivät paljon painaneet, kun britti-isä junaili ryöstön, jonka kohteena oli oma poika. Jos liikeidea muuttuu, tieto yrittämisestä säilyy, yrittäjäkouluttaja Veijo Hukari maalailee. Lerbacka Oy:lle. "Näin se kesäloma toimii" lauloivat Matti ja Teppo. Lestadiolainen uusherännäisyys on ollut hänelle tärkeä asia elämän varrella. 2002 27840 kpl Lukijoita 84.000 (KMT 2003) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Matti Kalliokoski (sij.), Lassi Jaakkola (vapaalla) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Juhani Hillilä Kihlauduimme 25.6.2004 Maria Uusimäki & Kim Sandvik Kokkola Kaunis kiitos Teille kaikille. Sen voin sanoa, että koulutuksesta oli todella hyötyä, sillä ennen tätä en tiennyt yrittämisestä yhtään mitään. Monta osatekijää piti hallita, tenttejäkin oli paljon, Pöntiö muistelee. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Nenä oli pieni ja kyömy, silmät molemmin puolin suuret ja pistävät. Tällä hetkellä KeskiPohjanmaa pitää hallussaan Suomen ykkössijaa yritysten määrässä asukaslukuun suhteutettuna. Tiedän ettei Makkosesta olisi milloinkaan sarjamurhaajaksi. Nolot palomiehet. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. Makuuhuoneesta kuului vaimon tasainen unituhina. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Piiasta suurperheen emännäksi 90 vuotta täyttävä Helena Lahnalampi on asunut rippikouluikäisestä Toholammin Lahnalammin kylällä. Juuri rippikoulun käynyt tyttö tuotiin siskonsa ja veljensä kanssa Ikaalisista Toholammille tädin luokse. – Ideana olisi tarjota muurauspalveluja maakuntaan. – Yrittäjä ei saa koskaan potkuja. Himankalaisen lahjatavaraliike Kuperkeikan tuore pyörittäjä onkin intoa täynnä. En maininnut asiasta vaimolle. Laina Kivimäen stipendit: Himanka Merja, Okkonen Sami, Pajakoski Sari ja Pyykkönen Jukka. Olisin ehtinyt hyvinkin kääntää kompostin ja lähteä vasta sen jälkeen. Koulutus oli myös ehto starttirahojen saamiselle. Tuli oli saanut alkunsa perunakattilasta, jonka miehet olivat jättäneet liedelle kiehumaan lähtiessään. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . 0204527633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Kenties hän ei olisi huolinut sarjamurhaajan ystävää viereensä. – Kyllä minä vähän jännitin, että läpäisenköhän koulutusta. Miksi pilaisin kesälomani muiden aiheuttamien sotkujen vuoksi. – Koulutuksen lähtökohtana on hahmottaa opiskelijoille yrittämisen syvin olemus. Lapsissa, käsinlypsettävissä lehmissä ja viljelemisessä riitti työtä erityisesti sota-aikana, kun talon miehet lähtivät rintamalle. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Siinä luki takaviistoin tikkukirjaimin KOMISARIO LONKKA. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden koulutusohjelma, maaseutuyrittäjä: Pirkola Joonas Kälviä. Paljon sai kirjoja tutkia, mutta tästä on hyvä jatkaa, tuleva yrittäjä uskoo. Lapsista moni asuu lähellä, mutta kolme tytärtä on muuttanut länsinaapuriin. Noin nelisenkymmentä prosenttia kurssin kasvateista ryhtyy yrittämään parin vuoden sisällä todistuksen nappaamisesta. Lonkka oli uhannut ampua jokaisen, joka veljeilee sarjamurhaajan kanssa. Tarhaajamestarin erikoisammattitutkinto: Hanhikoski Markku Kaustinen, Kokko Mika Evijärvi, Känsäkoski Juha-Pekka Kaustinen, Latvala Tero Kaustinen, Malja Markus Juuka, Mäenpää Lasse Kauhava, Ojala Jyrki Kalajoki, Ojala Martti Härmä, Penttilä Janne Kaustinen, Pitkälampi Antti Kaustinen, Rahkonen Pasi Ullava, Seppä Arto Kaustinen, Uunila Eero Himanka, Vierimaa Juha Kalajoki. Se on aina hauskaa. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . 60vuotias lontoolainen puuseppä Martin Williams nimittäin sai tietää, että hänen Shane-pojallaan oli hallussa 4,5 miljoonan punnan arvosta kokaiinia. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,34 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Toinen nimi otettiin käyttöön, kun hän kihlautui 18-vuotiaana naapurin Väinön kanssa, miehen veli oli nimittäin juuri avioitunut Ellinimisen naisen kanssa. Isä ryösti pojan kokat DALLAS (STT–REUTERS) Palomiehet joutuivat noloon tilanteeseen Dallasissa, kun he sammutuskeikalta palattuaan totesivat paloaseman olevan tulessa. (06) 827 2000 ark. Laina Kivimäen stipendit: Isohanni Jarmo, Kivelä Sari, Pöyhtäri Juhani, Saukko Mikko. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Erälisä 2 ?/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Hänellä oli muutenkin vanhoista kavereistani omanlaisensa näkemys. Olin saanut siskolta sarjamurhien tukintaa johtavan poliisin nimen. Henna-Kaisa Sivonen TOHOLAMPI (KP) Perjantaina 90 vuotta täyttävälle Helena Lahnalammelle tärkeimpiä asioita elämässä ovat olleet lapset, koti ja työnteko. – Siinä minulla on työtä, kun rukoilen itseni, lasteni ja lastenlasteni puolesta, päivänsankari tuumii. Yritteliäs maakunta Veijo Hukari kertoo, että koulutuksen yksi päätavoitteista on uusien yrittäjien saaminen maakuntaan. Yllättävän paljon uusiakin asioita tuli koulutuksessa vastaan. Korvat olivat isot ja ylöspäin suipponevat, pää pyöreä ja sen laki täysin kalju. Viimeksi eilen minua oli luultu Porissa poliisiksi. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. En tosin ehtinyt sänkyyn muutenkaan. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. 2 riviä, sis. Ilmeisesti se oli jonkinlainen varoitus. Panostamme siihen, että opiskelijat saavat liiketoimintaidean muovautumisen ohella vankkaa osaamista yrittämisestä. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Alle piirsin ison sydämen ja sitten taas mentiin. Pidemmällä aikavälillä uusien yrittäjien prosentuaalinen osuus vain kasvaa. Ryöstäjät veivät mukanaan 76 kilon kokaiinilastin. Miehen kelmeisiin silmiin syttyi ammatillinen kiinnostus. Lerbacka Oy Björn Sandström (30) on nimitetty 1.5. En kuitenkaan löytänyt kartoista, tietosanakirjoista, sen paremmin kuin internetistäkään yhtä ainutta Mutterisaarta. Koulutuksen myötä työllistyneitä on mahdottoman paljon. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Aikuisten metsäalan perustutkinto: Hakkarainen Pentti Kivijärvi, Isohanni Jarmo Kannus, Kivelä Sari Kärsämäki, Kivelä Tapio Toholampi, Kreus Jarkko Kannus, Marjamaa Keijo Kannus, Pöyhtäri Juhani Himanka, Saukko Mikko Kannus, Soini Risto Kannus. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Alkuun päästään ehkä jo syksyllä. Hyviä käynnistysvinkkejä oli kuulemma paljon saatavilla opettajilta. Lonkka lähti kävelemään lyhyin nykivin askelin. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Poliisi epäili Onni Makkosta sarjamurhaajaksi. Komisario Lonkka ei suostunut tapaamaan minua ennen virka-ajan päättymistä. Maatilan emännälle jälkikasvua onkin siunaantunut: kymmenen lasta sekä monta kymmentä lastenlasta ja lastenlastenlasta. 040 542 9503 la-su 6-10 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . (06) 7234481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Teitte päivästäni sellaisen, minkä muistan aina
– Nyt pitäisi välttää poliittisia nimityksiä ja miettiä tarkkaan, mikä on Suomen intressissä. Vuoden alussa valittiin karsintakaseteista semifinalistit kevään Harmonikkaristeilylle. Oikeusja sisäasiat tärkeitä Suomelle Marraskuussa valittavan uuden EU-komission ensimmäinen ja suurin tehtävä on lainsäädännön kehittäminen seuraavaksi viideksi vuodeksi. Hirvet liikkeella Mikkelissä KOKKOLA (KP) Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi risteyskolarissa Kokkolassa keskiviikkona kello 15. – Kun ilmoitustaulut sinileväepäilystä poistetaan on vesi uimakelpoista. – Soitto kulki niin kuin pitikin. Nikula sijoittui vuonna 1997 toiselle sijalle. Minun mielestäni Suomen intressissä on raskaan salkun saaminen, hän korosti. Keskipohjanmaa-lehden levikkialueelta finaalissa mukana olivat Julia Suihkola Sievistä sekä Joni Stein Haapajärveltä. Suomen ympäristökeskuksella on sisävesissä 262 havaintopaikkaa, joista 33:ssa on havaittu sinilevää. Koko ei vaikuta kumppanuuteen Vuodesta 2001 Suomen pysyvänä edustajana toimineen Eikka Kososen mukaan Suomen tai minkään muunkaan EU-maan koko ei vaikuta siihen, millaista ja kuinka tiivistä yhteistyötä toisten jäsenmaiden kanssa tehdään. Risteyskolari Kokkolassa UUSIKAARLEPYY (KP) Pakettiauto paloi käyttökelvottomaksi Uusikaarlepyyn Sundvägenissä keskiviikkoiltana seitsemän aikoihin. Hän muistutti, että tuomaristo laski pisteet lopussa väärin. Hänen mukaansa komissaarit ovat Brysselissä näkyviä hahmoja, tosin vaikutusvalta ja julkisuus vaihtelevat komissaarin hoitamien tehtävien mukaan. – Komission kaikkein näkyvin hahmo on luonnollisesti puheenjohtaja, mutta myös rivikomissaarin asema tuo tiettyä arvovaltaa. Sinilevähavainnosta kertovia ilmoituksia on pystytetty Laajalahteen, ja ne poistetaan kun vesi on jälleen puhdasta levästä. Jaetulle toiselle sijalla ylsivät jyväskyläläinen Anna-Kaisa Penttinen sekä Nivalan tyttö HennaMaija Kuki. Molempien autojen kuljettajat olivat Kokkolasta. Kun uusi puheenjohtaja mietti, mitä salkkuja kullekin annetaan, on Stubbin mielestä ilman muuta selvää, että ehdokas, jolla ei ole EU-kokemusta tai joka ei puhu ranskaa millään lailla, on aika heikossa asemassa. – Nyt olo on kyllä väsynyt. Kaiken kaikkiaan vaarana hänen mielestään on, että jos Suomen ehdokas on kokematon, hän saa käsiteltäväkseen ”kaksija kolmipyöräisten moottoriajoneuvojen nopeusmittareiden harmonisointidirektiiviä”. Raati ihastui myös haapajärvisen omaan sävellyksen kehottaen Steinia ehdottomasti jatkamaan säveltämistä. – Pienestä reunamaasta tuleva puheenjohtaja varmasti ymmärtää komission yhteisöllisyyden sekä sen, että jäsenmaiden sijainti ja olosuhteet on otettava huomioon. Nikula soittaa harmonikkaa Juha Hietaharjun yksityisoppilaana. Suomen uusista europarlamentaarikoista Kososella on niin ikään pelkästään positiivisia mielikuvia. Syttymissyy oli vielä palon jälkeen epäselvä. Samalla kun parlamentin merkitys on kasvanut, kasvaa myös parlamentaarikkojen merkitys, mikä tarkoittaa sitä, että aktiivisella ja paneutuvalla toiminnalla siellä voi saada myös jotain aikaan. – Suomi etsii kaiken aikaa yhteistyökumppaneita kaikista maista. Hopeinen Harmonikka on tarkoitettu ponnahduslaudaksi nuorille soittajille. Kokemusta pitää olla komission työstä tai vähintään neuvoston työstä. – Olisihan se huonomminkin voinut mennä, vaatimaton Kuki naurahti. Stubb ei halunnut sanoa mitään nimiä. Pientä määrää sinilevää ei välttämättä vedestä silmällä heti havaitse. Kujanpää soittaa harmonikkaa myös Raimo Vertaisen johtamassa Guardia Nueva -orkesterissa. Hirvet vauhkoontuivat oudossa ympäristössä, mutta eivät tiettävästi aiheuttaneet vahinkoja kaupunkivierailullaan. – Mutta toki isoja asioita on tulossa vaikka kuinka paljon. Tiistaista asti olemme soittaneet miltei koko ajan, hän sanoi. Hopeisen kilpailijat ovat 10-vuotiaita tai nuorempia. En tiedä olisiko tuossa ollut mitään parannettavaa, vaikka eihän tuo silti vielä maksimisuorituskaan ollut, kisojen uuvuttama Nikula totesi. ”Komissaarin virka merkittävä” Suomen pysyvä EU-edustaja Eikka Kosonen: Suurlähettiläs, Suomen pysyvä EU-edustaja Eikka Kosonen vaihtamassa ajatuksia Irlannin suurlähettilään Anne Andersonin kanssa Euroopan neuvoston kokouksessa Brysselissä viime toukokuussa. Kuva: Sata-Häme soi Nivalan Henna-Maija Kukiylsi jaetulle hopealle. Ensi vuonna en lähde kisaan enää mukaan, vielä 16-vuotias Kuki kertoi. Vaikka vedet ovat vielä viileitä, on sinilevää havaittu useissa järvissä. Kotimaa . Ensimmäisenä tietenkin uuden perustuslain hyväksyminen ja käyttöön ottaminen sekä laajentumisen sulattaminen. Hän aloittaa musiikin opiskelut syksyllä SibeliusAkatemian nuoriso-osastolla. Lisäksi ihmisten maahanja maastamuuttoon, turvapaikkakysymyksiin, poliisiyhteistyöhön ja terrorismin vastaiseen toimintaan liittyvät oikeusja sisäasiat ovat iso ja lähivuosina esiin nouseva seikka, Kosonen arvioi. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Kaikkinensa Suomen pitäisi nyt Stubbin mielestä lähteä selkeästi tavoittelemaan komission varapuheenjohtajan paikkaa, ja siihen ei päästä, ellei tarjolla ole raskaan sarjan vaikuttajaa. Nyt tämä ohjelma on saatu lähes päätökseen ja sille ollaan suunnittelemassa jatkoa, josta aletaan Kososen veikkauksen mukaan keskustella jo syksyllä. Talous . Hänen mielestään yhteydenpito komissaari Erkki Liikasen ja parlamentin sekä edustuston välillä on toiminut hyvin ja säännöllisesti. Pohjoisesta tullut pakettiauto törmäsi kuitenkin kolmion takaa tulleen henkilöauton kylkeen. Stubbin mielestä pitää muistaa, että eurovaaleissa voittajana selvisi konservatiivien Euroopan kansanpuolue ja että uusi komission puheenjohtaja Jose Manuel Durao Barroso edustaa tätä puoluetta. Vähäinen levämäärä ei estä uimista Kokkolanseudun terveyskeskuksen valvontaosasto tarkkailee vesiä ainakin parillakymmenellä uimarannalla, ja mahdollisista epäilyistä tiedotetaan uimarannalla heti. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin. – Olin viime vuonna kolmas. – Suomella on juuri sellaiset edustajat kuin kansa halusi, pätevät ja innostuneet. Tärkeintä salkku, ei henkilö Kokoomuksen euroedustaja Alexander Stubb: MIKKELI (STT) Neljä aikuista hirveä liikkui eri puolilla Mikkeliä ennen puoltapäivää keskiviikkona. Tapaukseen ei kuitenkaan liity rikosta. Kansallisen edun nimissä se ei ole kuitenkaan mahdollista, hän heitti. Näin ollen Kuki nousi jaetulle kakkossijalle 55 pisteellään. Viileissä sisävesissä jo sinilevää Tilanteen kehittyminen säistä kiinni Uimista Laajalahdessa on toistaiseksi vältettävä. Tuomaristo kommentoi Suihkolan soittoa ehjäksi kokonaisuudeksi, jossa soittaja käsitteli hyvin harmonikkaansa. Tällä kertaa kolmen parhaan joukkoon ei ollut asiaa. Kokkolassa musiikkia opiskeleva Kujanpää teki selvän pesäeron muihin soittajiin viimeisellä kierroksella napaten täydet 60 pistettä. Hän korosti keskiviikkona puhelimitse STT:lle, että mitä raskaampi ehdokas, sitä raskaampi salkku. Hänen mielestään näytetään unohtavan, että kaikista tärkeintä Suomen näkökulmasta on saada komissiossa mahdollisimman raskas salkku. Täällä asiat ratkaisevat sen, mistä suunnasta kumppaneita löytyy, suuret-pienet -asetelma ei siis itse asiakysymyksissä ole millään lailla esillä. Yhtenäisiä levälauttoja ei ole havaittu Suomen rannikkoalueilla, mutta joitakin vähäisiä sinileväesiintymiä on ympäristökeskuksen mukaan löytynyt. Suomenkin kannattaisi hänen mielestään harkita koko komissaarikysymystä tästä näkökulmasta. Pakettiauto paloi täysin Jouni Nikula IKAALINEN (KP) Lapualainen Kaisa Kujanpää voitti keskiviikkona Ikaalisissa kisatun Kultainen Harmonikka kilpailun. Steinin sävellys hurmasi Taipalsaarelainen Juuso Vesterinen näppäili voittoon lasten Hopeisen Harmonikan kilpailussa. Palo sattui lähellä kesämökkiä, mutta liekeistä ei aiheutunut lisävahinkoja. Sen mukaan Euroopan talouden olisi oltava maailman kilpailukykyisin vuoteen 2010 mennessä. Hopeista Harmonikkaa on järjestetty vuodesta 1986 aikuisten Kultaisen Harmonikan rinnalla. Sinilevälautat liikkuvat tuulen mukana ja sekoittuvat vesimassaan, joten lauttojen havainnoiminen voi olla hankalaa. Kultainen Harmonikka on kokonaisuudessaan kolmivaiheinen kilpailu. – Lisäksi Suomen edustuston ja parlamenttiedustajien välinen yhteydenpito toimii varmasti paremmin kuin useimmilla muilla mailla. – Se on ihan kiva juttu, ei siinä mitään. Harmonikkaristeilyllä pidettiin semifinaali, josta kuusi parasta selviytyi kesän finaaliin. Hänen mukaansa Suomen ja Portugalin EU-yhteistyö on aina toiminut hienosti. Kultaiseen Harmonikkaan osallistuminen saattaa vielä olla edessä. Uinnin jälkeen on syytä huuhdella iho puhtaalla vedellä. Sinilevä viihtyy lämpimässä vedessä, ja levätilanne on yleensä pahin vasta loppukesästä. Pienten lasten olisi syytä pysyä pois leväisestä vedestä, sillä he voivat niellä vettä. Kuva: Jukka Lehojärvi Hanna Kauppinen (KP) Suurlähettiläs, Suomen pysyvä EU-edustaja Eikka Kosonen pitää EU-komissaarin virkaa erittäin arvostettuna ja merkittävänä. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti . Tosin viimeksi maanantaina Stubb ja hänen kollegansa Piia-Noora Kauppi toivat näkyvästi esiin Euroopan investointipankin varapääjohtajan ja entisen valtiovarainministerin Sauli Niinistön nimen. – Joissakin asioissa, esimerkiksi ympäristöja tasa-arvokysymyksissä, löydämme monta kertaa tukea ja turvaa Pohjoismaista. Niin ikään komissaarin henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten aktiivisuus, heijastuvat siihen, kuinka paljon hän esiintyy julkisuudessa. Komissaarin saama julkisuus on luonnollisesti riippuvainen myös hänen hoitamistaan asioista eli jotkut asiat ovat enemmän tapetilla kuin toiset, kokkolalaissyntyinen Kosonen luettelee. Steinin soiton tuomaristo sanoi tulevan suoraan soittajan sydämestä. Stubb muistutti, että ”kaikki muut maat” – esimerkiksi Viro – lähettävät ehdokkaita, jotka ovat entisiä pääministereitä, entisiä valtiovarainministereitä tai entisiä ulkoministereitä. Eikä yhteydenpito tietenkään rajoitu vain suomalaisiin, totta kai verkostot toimivat kaikkien jäsenmaiden välillä. Maakunta . jälkeen. Vähäisen sinileväesiintymän aikana vedessä voi uida, vaikkakin herkkäihoiset voivat saada oireita hyvinkin pienistä sinilevä määristä. Torstaina levätilanne on uskoakseni jo rauhoittunut, kertoo terveystarkastaja Lauri Räisänen Kokkolanseudun terveyskeskuksen valvontaosastolla. Esimerkkinä nyt vaikkapa Suomen ja Ruotsin täysin poikkeavat politiikat maatalouden kehittämisessä. Uimista Laajalahdessa ei suositella toistaiseksi. Kuva: Minna Laukka. – Pitää nyt vähän miettiä, antaa tilanteen ensin tasautua. Puoli tuntia finaalin jälkeen tavoitettu Kuki oli suoritukseensa kohtuullisen tyytyväinen. Stubb tähdensi, että komissioon ei voi lähteä harjoittelemaan. Keski-Pohjanmaan alueen vesistöjen tilanne niin sinilevän kuin bakteerienkin osalta on muutoin hyvä. Myös jäsenvaltiot ovat täysin yhtä mieltä siitä, että tämä on äärimmäisen tärkeä unionin tulevaisuuden kannalta, esimerkiksi hyvinvointipalveluiden kehittämisen näkökulmasta Barroso oli hyvä valinta Eikka Kosonen ei tunne komission tulevaa puheenjohtajaa, portugalilaista Jose Manuel Durao Barrosoa henkilökohtaisesti, mutta uskoo valinnan osuneen kohdalleen. Nikula yhä nälkäinen Myös 24-vuotias kalajokinen Heli Nikula soitti keskiviikon finaalissa. Leväisestä vedestä pyydettyä terveen näköistä kalaa voi käyttää normaalisti. Torstaina 1.7.2004 Maakunta 3 Tommi Lahtonen KOKKOLA (KP) Kokkolan Laajalahden uimarannalla maanantaina havaittu levälautta osoittautui laboratoriotesteissä sinilevälautaksi. Tulevan komission yksi suurimmista tehtävistä on, että se tekee kaiken voitavansa tavoitteeseen pääsemiseksi. Eläimet havaittiin aivan kaupungin keskustassa Urheilupuiston lähellä, Pankalammen puistossa ja Kiiskimäen kaupunginosassa, Mikkelin poliisista kerrottiin. Kolari sattui, kun henkilöauton kuljettaja pyrki Eteläväylälle K-Rautakauppaan johtavalta Latojankadulta. Hän huomautti alun perin kannattaneensa Paavo Lipposta (sd.) komissioon. Kaisa Kujanpää taituroi voittoon, mihin hänet siivittivät loppukierroksen täydet pisteet. Kilpailu on järjestetty joka vuosi vuodesta 1983 lähtien. Ja vastaavasti joissakin asioissa olemme aivan eri linjoilla heidän kanssaan. Kososen mukaan oikeusja sisäasiakysymykset liittyvät Suomeen sinänsä läheisesti, että Tampereen huippukokouksessa sovittiin vuonna 1999 Tampereen ohjelmasta oikeusja sisäasioissa. Kuva: Juha Roininen HELSINKI (STT) Kokoomuksen tuore euroedustaja Alexander Stubb on huolissaan Suomessa käytävästä komissaarikeskustelusta. Voiton nälkää kuitenkin jäi, Nikula kertoi. – Lisäksi erittäin tärkeä kysymys, jonka komission uusi puheenjohtajakin jo otti esiin, on niin sanottu Lissabonin strategia eli Euroopan kilpailukyvyn kohottaminen. Kaisa Kujanpää vei Kultaisen Harmonikan Pohjanmaa hyvin esillä Ikaalisissa Harmonikka hallussa. Sateisella Laajalahden uimarannalla oli keskiviikkona ilmoitusten lisäksi rantavahti kertomassa sinileväepäilystä. Sinilevätilanteen kehittyminen riippuu tulevasta säätilasta
– UWC on sisäoppilaitos. Myös Oulaisten, Kalajoen ja Ylivieskan lukioista hakeneet sijoittautuivat yliopistoon tänä vuonna hyvin. Manninen Oy:lle noin 10 hehtaarin tontin Jokelan turkistarhausalueelta. Eriävän mielipiteen jätti Erkki Aho (ps.) Tarha lähtee Särkiltä Ilari Hylkilä PERHO (KP) Perholainen 19-vuotias Minna Fiskaali on nainen, joka nuoresta iästään huolimatta on nähnyt maailmaa enemmän kuin moni muu. Syy siihen on Sivulan mukaan se, että tuolloin hanke saatetaan laajentaa koko Keski-Pojanmaata koskevaksi. Uutta näkökulmaa Kiinan-matkaaja sai muun muassa vieraillessaan Kiinan köyhällä maaseudulla. – Yritysten välinen yhteistyönhalu ja luottamus ovat kasvaneet merkittävästi hankkeen aikana. Vuoden 2002 keväällä alkanut projekti on verkostokehittäjä Kari Sivulan mukaan synnyttänyt 30 työpaikkaa Veteliin. Sivula ei kuitenkaan halua ottaa kunniaa projektista itselleen, vaan korostaa, että kehitys on tapahtunut yrityksissä. On nähty se, että enemmän voidaan saada aikaan yhdessä kuin yksin yrittämällä, Sivula kiittelee. Huolenaiheeksi nousi etenkin fysiikan koe, jossa osallistujien pistemäärä oli keskimäärin 7,79, kun koko maan keskiarvo oli 12,38 pistettä. Itse asiassa meillä itsellä olisi hyvin paljon opittavaa heiltä, Fiskaali huomauttaa. No, jos ei todistettavasti enemmän, niin ainakin hiukan eri näkökulmista. Sivula kertoo, että yhteistyössä mukana ovat muun muassa Keski-Pohjanmaan AMK:n tutkimuskehitysja täydennyskoulutusyksikkö Centrian Ylivieskan yksikkö ja Keski-Pohjanmaan kulttuuriopiston Vetelin yksikkö. Perjantaina 02.07. Iltapäivällä pysäytetylle, vuonna 1998 syntyneelle miehelle käry ajo-oikeudetta ajamisesta oli kymmenes vuoden sisällä. Oy Profes Partners Ltd/Wood Profesin nimiin työskentelevä Sivula vastasi projektin toteutuksesta keväästä 2003 lähtien. Kuva: Ilari Hylkilä Minna Laukka (KP) Tekniikan alan hakijamäärät ovat pudonneet Oulun läänissä koko 2000-luvun ajan samalla kun aloituspaikkojen määrää on jopa hieman lisätty. Kyseessä oli vaihto-ohjelma ja sen toisena sopijaosapuolena oli UWC. vuosiluokan oppimistulosvertailussa Oulun lääni oli valtakunnan keskitasoa. Lisämäärärahat katetaan ottamalla lisää lainaa. Sivula kertoo, että ensimmäisenä toimenpiteenä oli neuvotella Vetelissä konkurssiin ajautuneen karmitehtaan tilalle sopiva yritys. – Kun yritimme tehdä tutustumiskäyntejä eri laitoksiin, meitä ei usein haluttu päästää sisälle katsomaan. Sillä on paljon yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa ja yhteistyötä on mahdollista laajentaa edelleen, Sivula kertoo. Sivulan mukaan seutukuntatasolla on tarkoitus jatkaa samaa työskentelytapaa kuin Vetelin projektin aikana. –Yliopistojen pitäisi markkinoida itse alojaan enemmän eikä heittää palloa lukioille. Ennen sitä pitää kuitenkin varmistaa, onko lähetyskutsumus olemassa, kristityksi tunnustautuva Fiskaali kertoo. Sen takia ei ole ihme, että yliopistoissa voivotellaan etteivät opiskelijat osaa tarpeeksi, Paavilainen miettii. Siellä hän kuitenkin sairastui ja niinpä hänelle tulivat tutuksi pakistanilaiset ja erityisesti kiinalaiset sairaalaolot. Pertti Kokkosen mukaan ongelmana onkin se, miten nuoret saataisiin kiinnostumaan matematiikasta ja fysiikasta peruskoulun jälkeen. Kritiikkiä saavat myös valtiot, erityisesti vauraat valtiot. ”Koulutuspaikan saa liian helposti” Tekniikan alan hakijoiden taso huolestuttaa Päivi Savela KALAJOKI (KP) Neljäkymmentä vuotta nykyisellä paikallaan toiminut turkistarha siirtyy pois Hiekkasärkkien matkailualueen, liikuntapuiston ja Meinalan teollisuusalueen läheisyydestä Kalajoella. Juneroptin rakentamishanketta varten kaupunginvaltuusto päätti ostaa noin 2 hehtaarin suuruisen maa-alueen Olavi Juhani Vetoniemeltä 28 000 eurolla. Kyllä meidän hyvinvointivaltiolla on siihen resursseja. Fiskaalin sairaalahoitoon kului lähes kuukausi. Enää ei ajatella, että millä elätän itseni parhaiten, vaan ala valitaan usein oman maailmankatsomuksen perusteella pehmeitä arvoja korostaen, Paavilainen toteaa. Vaikka Fiskaali suunnittelee nyt opintoja koti-Suomessa, mielessä välkkyy myös mahdollisuus paluusta Kiinaan tulevaisuudessa. –Valtakunnan tasolla pitäisi pysähtyä miettimään mitä lukiolaisilta vaaditaan. Käytännössä Fiskaalin ja muiden vapaaehtoisten tehtävä oli opettaa englantia vammaisille nuorille, mutta myös tavallisille opiskelijoille eri opinahjoissa. Lääninsivistysneuvos Pertti Kokkonen on huolissaan ilmiöstä, sillä hänen mielestään nyt näyttää siltä, että tekniikan alan koulutuspaikan saa Oulun yliopistossa ja Oulun läänin ammattikorkeakouluissa liian helposti. Kauniiden metsä-, vuoristoja vuonomaisemien lisäksi Fiskaalin mieleen painuivat kokemukset kansainvälisistä ystävistä. Fiskaali koki Norjan satumaisena paikkana. –Vaikka tässä ei ole kyse mistään paniikkitilanteesta, tietenkin luvut huolestuttavat, toteaa Oulun yliopiston opiskelijavalinnan johtaja, professori Olli Silvén. Kuva: Ilari Hylkilä KOKKOLA (KP) Poliisi tavoitti ilman korttia autoilleen nuorukaisen tiistaina iltapäivällä Kokkolassa Tehtaankadulla tiistaina. ”Kurssit liian vaikeita” Vuoden 2002 matematiikan 9. – Opin näkemään, ettei ihminen tarvitse niin paljon kuin meillä täällä Suomessa on. Hankkeen pääpaino tulee olemaan rakentamiseen liittyvän puutuotealan yritystoiminnassa. Bingot Sekalaiset Ravintolat Ilari Hylkilä VETELI (KP) Vetelin kunnan hallinnoima puutuotealan verkostoprojekti on tuottanut hyvää tulosta. Asiasta on jo päätetty eräissä seutukunnan kunnissa, osassa asia on vielä valmisteilla. Kaupunginvaltuusto oli päätöksissään yksimielinen. Pitkän matematiikan ja laajan fysiikan kurssit ovat nykyään niin vaikeita, etteivät ne enää kannusta opiskelemaan. Köyhyydestä voi oppia Kaksivuotinen opiskelujakso Norjassa ei nuorelle naiselle riittänyt. Ylivieskan lukiossa noin puolet aloittavista opiskelijoista valitsee pitkän matematiikan ja reilu kolmannes pitkän fysiikan. Torstaina 1.7.2004 . KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta KALAJOEN TEATTERITALOSSA Pelikirjalla ostokortti 180 euroa. Verkostoinnin ja muun toimialan kehittämisen lisäksi satsataan tutkimusja koulutustoimintaan. PR 54. Opiskelijat oli jaettu huoneisiin siten, että kaikki huoneiden asukkaat olivat lähtöisin eri kulttuureista. Suomesta niihin valitaan vuosittain noin kymmenen opiskelijaa kaikkiaan noin 150 hakijasta. Fiskaalin kertoo, että hänen käsityksensä maailmasta ja ihmisistä ovat muuttuneet ulkomailla vietetyn ajanjakson aikana. Sen perusfilosofiana on kasvattaa oppilaistaan kansalaisia, jotka toimivat aktiivisesti rauhan, oikeudenmukaisuuden, kansainvälisen yhteisymmärryksen ja yhteistyön puolesta. Jatkoa luvissa seutukunnassa Vetelin puutuotealan verkostoprojektilla hyvät tulokset Skaala Karmit Oy on yksi Vetelin puutuotealan verkostoprojektissa mukana olleista yrityksistä. Kaupunginvaltuuston päätös merkitsee 220 000 euron lisämäärärahan varaamista tämän vuoden talousarvioon. Turkistarha sitoutuu lunastamaan rakennukset ja rakenteet kymmenen vuoden kuluessa niiden valmistumisesta. Siinä oppi ihan joka päivä elämää muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Oulun läänissä tekniikan alan aloituspaikkoja on tarjolla yhteensä 1503, joista reilu kolmannes on Oulun yliopistossa ja loput ammattikorkeakouluissa. Vastaavia UWC-kouluja on useita eri puolilla maailmaa. Maailma on tullut läheisemmäksi. Ylivieskan lukion rehtori Markus Paavilainen myöntää lukioiden vastuun oppilaiden kannustuksessa opiskella vaikeita luonnontieteellisiä aineita, mutta hänen mielestään kiinnostuksen lisääminen ei ole pelkästään lukioiden tehtävä. Ollessaan sairaalassa Fiskaalilla ei ollut mahdollisuutta käydä suihkussa, mutta hänelle tuotiin toki pesuastia. Esimerkiksi Vetelin lukiosta kaikki hakeneet pääsivät Oulun yliopistoon. Hän toivoisi lisää yhteisvastuuta sen sijaan, että kansakunnat ponnistelevat vain omien etujensa puolesta. Projektin tulokset ovat sen verran lupaavia, että Sivula uskoo puualan työpaikkoja syntyvän paikkakunnalle vielä lisää. Paavilaisen mukaan fysiikan opinnot keskeytetään paljon useammin kuin pitkän matematiikan ja ala harvemmin kiinnostaa tyttöjä, joista on luonnontieteellisillä aloilla pulaa. Kiinalaisten sairaaloiden betoniseinät ja -katot eivät ole kovin viihtyisiä. Tämä vaikeutti muun muassa avustusohjelman kehittämiseen tähtäävien yhteyksien solmimista. Nykyinen tarha-alue jää kuitenkin kokonaisuudessaan turkistarhan omistukseen. Fiskaalin mielestä jopa kehitysyhteistyössä saattaa unohtua, että köyhyydessä elävät ihmiset voivat olla onnellisia. Opiskelijoille on syntynyt sellainen kuva, että Oulun läänin tekniikan alan oppilaitoksiin ei oikeastaan enää päästä vaan niihin mennään, mikä on todella huolestuttavaa, Kokkonen toteaa. Ammattikorkeakoulujen sisäänottotulokset julkistetaan vasta heinäkuussa. Fiskaali työskenteli muun muassa sokeiden koulussa. Hanke laajenee muualle maakuntaan Verkostoprojekti päättyi Vetelissä äskettäin, mutta se saa jatkoa. –Herää kysymys, että jos tekniikan alan aloituspaikkoja aletaan vähentämään, niin mille alalle niitä voitaisiin vastaavasti lisätä. Keskeisenä osana hanketta oli yritysten välisen yhteistyön eli verkostoitumisen lisääminen. Hänen mielestään tekniikan alalle sisään otettavien määrää tulee joko laskea tai motivoida peruskouluissa ja lukioissa opiskelijoita parempiin oppimistuloksiin. Hoitotoimenpiteitä tehtiin ilman valoja, sillä sairaalassa säästettiin sähköä. Fiskaalin mielestä rajat ovat teennäisiä. On olemassa sääntöjä, jotka pitävät yhdessä kohdassa paikkansa, mutta eivät aina, Fiskaali toteaa. Elokuun alussa on tarkoitus käynnistää Rakpuu-Klusterin kehittämishanke, joka kattanee koko Kaustisen seutukunnan. Ihminen voi sopeutua elämään, vaikka hänellä on vähemmän. Juneropt Oy rakentaa tontille teollisuushallin, jonka arvonlisäveroton kustannusarvio koneineen ja laitteineen on noin 4,5 miljoonaa euroa. Kokkosen mielestä aloituspaikkojen määrää ei sinänsä tarvitsisi laskea, sillä alan työllisyysnäkymät ovat hyvät. Fiskaalin käymä lukio on nimeltään United World Gollege. Tänä vuonna tekniikan yhteisvalinnan valintakoepistemäärä oli Oulun yliopistossa selvästi maan keskitasoa heikompi. – Opettajien tulisi kannustaa oppilaita valitsemaan pitkä matematiikka eikä antaa sellaista kuvaa, että sen voi vaihtaa lyhyeen matematiikkaan jos siltä tuntuu, Kokkonen toteaa. Hän kertoo, että eräs hänen hienoimmista kokemuksistaan oli se, kun hän palasi tervehdyttyään takaisin sokeiden kouluun, jossa hän työskenteli. Ihmiset, lääkäreitä myöden, polttivat tupakkaa sairaalan käytävillä. Siellä oppilaitokset voivat pitää tiukempaa seulaa opiskelijoiden suhteen, mutta tekniikka on pohjoisessa vahva elinkeinoelämän tukijalka, ja on erittäin tärkeää pysyä vähintään kilpailijoiden tasolla. Neuvottelujen tuloksena Vakepro Oy:n entisissä hallitiloissa toimii nyt Skaala Karmit Oy, jossa työskentelee runsaat 20 työntekijää. Niiden pohjalta yrityksissä rakennettiin omat kehityssuunnitelmat. Pitää varoa, ettei tekisi liikaa yleistyksiä maailmasta. Sellaisen alan löytäminen olisi vaikeaa, lääninsivistysneuvos toteaa. Asuimme viiden hengen huoneissa. – Yrityksen toiminta lähti hyvin käyntiin ja siitä syntyi merkittävä verkostoveturi. Suoritettuaan IB-ylioppilastutkinnon Fiskaali hakeutui neljän muun UWC:n entisen opiskelijan kanssa vapaaehtoistyöhön Kiinaan Ningxian yliopistoon. – Suomikin voisi kiinnittää muiden maiden ihmisten oloihin enemmän huomiota. UWC:n perustajat uskoivat, että kokoamalla yhteen nuoria eri puolilta maailmaa voidaan edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja. Tervetuloa! Riento Irtolehdellä 180 euroa tai 1000 euroa. Fiskaalin kertoo, että UWCkoulun perustamisajatus syntyi kylmän sodan aikana. Kalajoen kaupunginvaltuusto päätti kunnostaa Turkistarha E. Silvénin mukaan Keski-Pohjanmaalta löytyy monia hyviä esimerkkejä kouluista, joista hakeudutaan tekniikan aloille. – Sellaista asennetta esiintyy, että me opetamme heitä tekemään ja että me olemme hyväntekijöitä. Yritys rakentaa alueelle itse nahoittamon ja pakastevarastotilat. Kortittomalle kymmenes käry vuoden sisällä. – Kun lapset havaitsivat minut, he kaikki huusivat Minna, Minna! Meinasi siinä sydän mennä syrjältään, kun huomasi kuinka hyvä vastaanotto oli, Fiskaali muistelee. – Mietin, että voisin mennä Kiinaan takaisin pitemmäksi aikaa, lähetystyöhön. Lähes vuoden kestäneen vapaaehtoistyökauden eräänä pääajatuksena oli auttaa fyysisesti vammaisia kiinalaisia pääsemään osaksi yhteiskuntaa koulutuksen kautta. Lisämäärärahaa tarvitaan myös teollisuustilojen rakentamiseen Juneropt Oy:lle. Fiskaalin mielestä Kiinassa vammaisilla on erittäin heikot mahdollisuudet saada englanninkielen opetusta. Kaavailtu Rakpuu-Klusterihanke päättyy jo vuoden 2005 tammikuun lopulla. Ajatus näyttäisi toimivan, sillä Fiskaali näkee nyt käytyään koulun monet asiat uudessa valossa. Lisätietoja kansainvälisestä UWC-liikkeestä saa osoitteesta www.uwc.fi Minna toivoo lisää yhteisvastuuta Opiskelu Norjassa ja avustustyö Kiinassa avarsivat näkemyksiä Norjassa kansainvälisessä UWC-koulussa opiskellut ja Kiinassa lähes vuoden avustustyötä tehnyt Minna Fiskaali on jälleen kotimaisemissa. Kiinalainen sairaala eroaa Fiskaalin mukaan suomalaisesta sairaalasta monella tavalla. On myös harmaansävyjä. klo 19. Hänen mukaansa vammaisuutta pidetään siellä vielä usein häpeänä, piiloteltavana asiana. Samanlaista se on kai aikaisemmin ollut täällä Suomessakin, Fiskaali toteaa. –Luonnollisesti meillä on erilainen väestöpohja kuin Etelä-Suomessa. Lisäksi kaupunki rakennuttaa ja vuokraa yrityksen käyttöön varjotalorungot, kuivikeladon sekä toimisto-, sosiaalija huoltotilat. Tutustuminen ihmisiin maailman eri kolkista on vahvistanut Fiskaalin yhteisvastuuntunnetta. Tottakai meilläkin opettajat kannustavat ja kertovat tekniikan alan menestysmahdollisuuksista, mutta nuorten asenteet ovat usein erilaisia kuin aikuisten. Kyseessä oli varmaan häpeä ja se, ettei haluttu näyttää epätäydellisiä yksilöitä. – Olen oppinut sen, etteivät asiat ole pelkkää mustaa ja valkoista. Myös matematiikan kokeessa Oulun yliopisto jäi vertailussa viimeiseksi. Valtuusto päätti myöntää 500 000 euron lisämäärärahan, joka käytetään teollisuustontin kunnostamiseen ja varastohallin rakentamiseen sahatuotteiden jatkojalostustehtaan tarpeisiin. Perhoon kesäksi palanneella Fiskaalilla on takanaan kahden vuoden opiskelu kansainvälisessä IB-lukiossa Norjassa ja lähes vuoden mittainen vapaaehtoistyöjakso Kiinassa. Valtuusto hyväksyi viime vuoden tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden. Opiskelijoiden hakuinnon ja pääsykoemenestyksen laskeminen johtuu pääosin ikäluokan jatkuvasta pienenemisestä. Lähes kuukausi kiinalaisessa sairaalassa Kiinan vierailun lomassa Fiskaali kävi Pakistanissa ystävänsä serkun häissä. Ruuan hankkiminen oli omalla vastuulla, käytännössä ystävien varassa. Kehitystyö lähti Sivulan mukaan aluksi liikkeelle yrityskohtaisista kilpailukykyanalyyseista
kesäkuuta. Vahvimmin ehdokkaina esillä ovat olleet pääministerin talouspoliittisen erityisavustajan Olli Rehnin ja ministeri Paula Lehtomäen nimet. Kuva: Lehtikuva/AFP/Gerard Cerles – Finnairin valitsemassa Embraer 170 -suihkukoneessa on 76 istuinpaikkaa – Kaksi istuinpaikkaa käytävän molemmin puolin – Ei business-luokkaa – Finnair ostaa 12 konetta, tilausvaraus 8 lisäkoneeseen – Kaikki koneet vaihdettavissa lentokoneperheen muihin koneisiin – Tilauksen listahinta 320 miljoonaa dollaria eli noin 265 miljoonaa euroa – Voidaan käyttää sekä kotimaan että Euroopan reiteillä – Hyvä kone syöttää matkustajia Finnairin Aasian–lennoille – Konevalinta tuo säästöjä ja tehokkuutta – Uusilla koneilla korvataan MD-82ja MD-83 -suihkukoneet ja ATR 72 -potkuriturbiinikoneet. Osingonsaajilta peritään tästedes pörssiyhtiöiden maksamista osingoista pääomaveroa. Lipponen muistutti, että on tietysti pääministerin oma asia, koska tämä haluaa kertoa asiasta julkisuuteen. Edellytyksenä luonnollisesti olisi, että Ruotsi asettaa Wallströmin uudelleen ehdokkaaksi komissioon. Ehdotuksen ehdokkuudesta teki ministeri Kalliomäki. Itse asiassa tilanne mutkistui, kun SDP:n ministeriryhmä asetti eduskuntaryhmän tuella sosiaalija terveysministeri Sinikka Mönkäreen. Embraerin siviililentokoneiden liiketoiminnasta vastaava johtaja Frederico Curado kysyi keskiviikkona kaupan julkistamisen jälkeen Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Euroopan reiteille taas saadaan lisää joustavuutta ja iskukykyä: reittejä voidaan lisätä ja uusia koneita voidaan käyttää ruuhkahuippujen ulkopuolella. Missään vaiheessa kansantaloudellisia ja yritystaloudellisia vaikutuksia ei ole hallituksen toimesta selvitetty, Sasi purnasi. Hän kertoi keskustelevansa ensin komission nykyisen puheenjohtajan Romano Prodin ja tulevan komission puheenjohtajan Jose Manuel Durao Barroson kanssa ennen kuin hän lopullisesti päättää ehdokkaastaan. Samainen konetyyppi on niin ikään amerikkalaisen US Airwaysin ja italialaisen Alitalian käytössä. Libeckin sairaalassa. Pääministeri Vanhanen on korostanut, että komissaari pyritään vaihtamaan saumattomasti. Tilausvarauksia on vajaat 350. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki HELSINKI (STT) Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) ehdottaa nykyistä EU:n ruotsalaista ympäristökomissaaria Margot Wallströmiä komission varapuheenjohtajaksi. Risto Jussila HELSINKI (STT) Hallitusryhmien johtajien keskiviikkoiset tapaamiset eivät tuoneet minkäänlaista ratkaisua kysymykseen seuraavasta suomalaisjäsenestä EU:n komissiossa. SDP:n ministeriryhmä oli komissaarivalinnan aikataulusta pääministerin kanssa yhtä mieltä. Palattuaan Moskovasta Lipponen yllättyi kuullessaan SDP:n ryhmän asettaneen Mönkäreen SDP:n ehdokkaaksi. Uudistuksilla halutaan parantaa Suomen asemaa kansainvälisen verokilpailun paineessa. heinäkuuta. Finnairin nyt ostamat koneet ja tilausvaraukset on muutettavissa koneperheen muiksi koneiksi. Yksi olennainen tieto komissaarikysymyksessä ratkesi, kun eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) kertoi keskiviikkoaamuna Moskovassa, ettei hän ole halukas ns. Lipposella oli myös oma yllätyksensä. Pääministeri Vanhanen sen sijaan pysyi julkisuudessa täysin hiljaa omasta ehdokkaastaan. Lipponen perusteli ehdotustaan muun muassa sillä, että pohjoismainen yhteistyö ei ole sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla nimitysasioissa. Eduskunta hyväksyi yritysverouudistuksen BRYSSEL (STT–REUTERS) Euroalueen inflaatiovauhti hidastui EU:n tilastokeskuksen Eurostatin keskiviikkona julkistaman ennakkotiedon mukaan kesäkuussa 0,1 prosenttiyksikköä. Jo Moskovassa Lipponen oli aamulla ilmoittanut, ettei hän ole käytettävissä, kun hallitus päättää ehdokkaasta suomalaisjäseneksi EU:n nykyiseen komissioon Erkki Liikasen seuraajaksi ja samalla jäseneksi uuteen komissioon. Kokoomuksen esitys paketin kaatamisesta sai taakseen 52 edustajaa, kun 93 edustajaa tuki uudistuksen hyväksymistä. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Tämä tuo tehokkuutta toimintaan ja tuntuvia kustannussäästöjä. Esimerkiksi polttoaineen kulutus pienenee kolmannekseen. Hän oli syntynyt 7.11.1925 Ullavalla. Mönkäre yllätti Lipposen Lipponen esitti, että suomalaisessa komissaarikeskustelussa pantaisiin nyt jäitä hattuun ja annettaisiin hallitukselle työrauha. Suila muistutti, että esimerkiksi eurooppalaisella Airbusilla ei ole tarjolla Finnairin hakemaa kokoluokkaa. Euromaiden kuluttajahinnat nousivat kesäkuussa vuositasolla 2,4 prosenttia. Nils-Erik Hauki Kokkolalainen Nils-Erik Hauki kuoli tiistaina 29.6. Hän oli motivoitunut vain komission puheenjohtajan tehtävään. Kokoomus toisti keskiviikkona kantansa, että Suomen olisi ollut syytä odottaa tuomioistuimen päätöstä ennen osinkoverotuksen rukkaamista. Viime vuoden lopussa Finnairilla oli käytössään kaikkiaan 59 konetta. Suilan mukaan tämä tukee yhtiön voimallisesti kasvanutta kaukoliikennettä; uudet koneet soveltuvat parhaimmalla mahdollisella tavalla syöttöliikenteeseen. Kotimaan lennoilla on turha lennättää suurta konetta, jos mukaan on tulossa 60 matkustajaa. Mikko Elon (sd.) mielestä Sasin arvostelussa ”ei oikeastaan ollut totuuden jyvääkään”. Vastausta ei sen sijaan kuulunut kysymykseen, mikä tai mitkä ryhmät joutuvat lopulta perääntymään. Kärkkäin hallituksen arvostelija oli jälleen kokoomus. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Eduskunta hyväksyi lopullisesti yritysverotusta uudistavan laajan lakipaketin keskiviikkona. Valitussa Embraer 170 -koneessa on 76 paikkaa – kaksi paikkaa molemmin puolin käytävää. Hänen mielestään Mönkäreen ministeritausta sopii moneen komissaarinsalkkuun. Uusien lakien myötä yhteisöverokanta laskee 29 prosentista 26 prosenttiin ja pääomaverokanta 29:stä 28 prosenttiin. Myös hän toivoo, että hallitus olisi tulevassa ratkaisussaan yksimielinen. Kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä siitä, että yhteinen ehdokas varmasti löydetään. – Ja ainahan koneita voi ostaa lisää, Suila nauroi. Kalliomäki antoi ministeriryhmän kokouksen jälkeen ymmärtää, että hän tietää pääministeri Vanhasen ehdokkaan suomalaiskomissaariksi. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) taas muistutti kokoomukselle, että uudistuksen punaisena lankana on yritysten verotuksen keventäminen. Ylivieskalainen Taisto Kananen siunattiin haudan lepoon 30. Kokouksessa käsitellään yksityistielain 64 § mukaiset asiat, mahdolliset uudet osakkaat ja osuuksien tarkistukset ja lakkautukset sekä ym. Hallitusrintamasta kokoomuksen kritiikki tyrmättiin. Suila sanoi säästöjen olevan kymmeniä miljoonia euroja. Toukokuussa inflaatio oli vuositasolla 2,5 prosenttia, joka oli samalla euroalueen nopein inflaatiovauhti kahteen vuoteen. 1923. Tervetuloa! Hoitokunta. Viimeiset toimitukset ovat toukokuussa 2007. Uuden koneen etuna on, että sillä voidaan korvata kaksi käytöstä poistuvaa konetyyppiä ja sitä voidaan käyttää kotimaan lentojen lisäksi Euroopan lennoilla. Lipponen kertoi, että hänen ja Vanhasen tapaamisessa Vanhanen kertoi oman ehdokkaansa nimen. Finnair ostaa 12 uutta konetta Embraerin Federico Curado (vas.) ja Finnairin pääjohtaja Keijo Suila kättelivät yli Embraer 170 -suihkukoneen pienosmallin. Suila kiitteli myös uuden koneen mukavuutta ja nopeutta matkustajille sekä ympäristöystävällisyyttä. Suila ei suostunut spekuloimaan asialla millään lailla, sillä koneilla voidaan lentää vielä vuosikymmenen vaihteen jälkeenkin hyvän aikaa. Lentokoneiden moottorit valmistaa amerikkalainen General Electric. Seuraavaksi uusintavuorossa ovat kaukoliikenteen suuret koneet. Tehokkuuden lisääntyminen tuo lisäpaukkuja myös kisaan halpalentoyhtiöiden kanssa. Finnairin kotimaan lennoilla ja Itä-Euroopan liikenteessä ei ole nykyisinkään business-luokkaa. KESKIPOHJANMAA . Hän oli syntynyt Kaarlelassa 6.9. Hän ehdotti, että EU:n kolme pohjoismaata ryhtyisivät yhdessä ajamaan EU:n nykyistä ruotsalaista ympäristökomissaaria Margot Wallströmiä komission varapuheenjohtajaksi. Myyntivoittojen verotuksesta luovutaan, vastaavasti tappioita ei voi vähentää. Koneet ostetaan brasilialaiselta Embraerilta. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) kävi ensimmäiset keskustelut SDP:n ja RKP:n hallitusryhmien johtajien valtiovarainministeri Antti Kalliomäen ja ympäristöministeri JanErik Enestamin kanssa. Komissaarista ei ratkaisua Mönkäreen ehdokkuus väritti puheita seuraavasta EU:n komission suomalaisjäsenestä Ministerit Antti Kalliomäki (vas.), Jan-Erik Enestam ja Matti Vanhanen joutuivat lehtimiesten piirittämäksi poistuessaan kolmenkeskisestä komissaarineuvonpidostaan. Nykyisin Boeingiin kuuluvan McDonnell Douglasin MD-koneiden korvaaminen aikaisempaa vähäpaikkaisemmilla koneilla supistaa Finnairin istuinpaikkojen kokonaismäärää, mutta Suila korosti tämän vastaavan kysyntää. SDP:n komissaariehdokkaaksi. 16.7.2004 klo 19.00 Reisjärven OP:n kokoushuoneessa. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka suuri kiista komissaariasiasta hallituksessa oikein syntyy. Emo-Finnairilla 12 MD-konetta ja 9 ATR-konetta. Komissaari valittaneen ensi keskiviikkona Mönkäreen ehdokkuudesta oli jo ehditty puhua julkisuudessa. Osinkoverotuksen muutoksen taustalla on se, että Suomen nykyjärjestelmä yhtiöveron hyvittämisestä saattaa olla EU-oikeuden vastainen. Hän arvosteli hallitusta veropaketin huonosta valmistelusta. 30 prosenttia osinkotuloista säilyy verottomana. Ehdotuksen komissaarista tekee joka tapauksessa pääministeri Vanhanen. AlaNissilä puolestaan huomautti, että ennuste Suomen pärjäämiselle EY-tuomioistuimessa on heikko. Embraer tehnyt koneita 30 vuotta Embraer on suunnitellut ja valmistanut lentokoneita yli 30 vuotta. Keskustalaiset ovat olleet sitä mieltä, että tällä kierroksella komissaarin paikka kuuluu keskustalle. Hän kertoi ehdotuksestaan Vanhaselle, eikä tämä ainakaan tyrmännyt sitä. Siunauksen toimitti Veli Matti Linnanmäki. Uudessa koneessa ei ole business-luokan tiloja. Kokoomus jatkoi arvostelua Eduskunta keskusteli uudistuspaketista pitkään viime viikolla, ja kiivas väittely jatkui vielä keskiviikkona lakien toisessa käsittelyssä. Edellytyksenä luonnollisesti on, että Ruotsi ehdottaa Wallströmiä uudelleen komissioon. Kaipaamaan jäivät sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hänen motivaationsa ei yksinkertaisesti riittänyt rivikomissaarin tehtävään. Erinomainen kone syöttöliikenteeseen Korvattavissa MD-koneissa on enimmillään hieman vaille 160 paikkaa ja ATR-koneissa vähän alle 70 paikkaa. – Hallituksen esitys lisää työttömyyttä, kurjistaa yrittäjiä ja heikentää yrittäjyyttä, summasi kokoomuksen kritiikin Kimmo Sasi. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset. Finnair on tehnyt myös varauksen 8 lisäkoneen hankintaan brasilialaiselta lentokonevalmistajalta. Nykyinen suomalaiskomissaari Erkki Liikanen aloittaa Suomen Pankin pääjohtajana puolentoista viikon kuluttua 12. Hän oli kuollessaan 79vuotias. Finnair on uusinut puolet lentokalustostaan viidessä vuodessa. Useamman koneen hankinta tiputtaa hintaa. Sasin mielestä yritysverouudistus houkuttaa yrityksiä verosuunnitteluun, jarruttaa investointeja ja ajaa yrityksiä ulkomaille. Maailman toinen suuri lentokonevalmistaja on amerikkalainen Boeing. Euroalueen inflaatio hidastui Ulla-Maija Hamunen HELSINKI (STT) Lentoyhtiö Finnair uusii kotimaan ja Euroopan lennoilla käytettäviä koneita yllätysvalinnalla. Siksi esimerkiksi perhesyyt eivät vaikuttaneet hänen ratkaisuunsa. Hänen mielestään ei olisi pitänyt linnoittautua tässä vaiheessa millään tavoin. Lipponen perusteli ehdotustaan keskiviikkona lehdistötapaamisessaan sillä, että pohjoismainen yhteistyö ei ole viime aikoina sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla nimitysasioissa. työllisyysja ympäristönäkökulmat huomioiden. Finnairin valitseman uuden lentokoneperheen koneita on jo käytössä muutamilla eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla lentoyhtiöillä. Päätös ajankohtaistuu vuosikymmenen vaihteessa. Nämäkin esitykset kaatuivat äänestyksissä, joissa hallitusrintama pysyi yhtenäisenä. Lipposen mielestä täytyy vaatia, etteivät varapuheenjohtajat ole pelkästään miehiä ja että myös pohjoinen ilmansuunta otetaan huomioon, kun sillä tasolla tehtäviä täytetään. Fakta. Paavo Peräaho Nivalalainen Paavo Johannes Peräaho nukkui pois Nivalan terveyskeskuksessa 28. RKP piti tässä vaiheessa edelleen kiinni omasta ehdokkaastaan kansanedustaja Astrid Thorsista. Hallituksen pelisääntöjen mukaan hallituksessa kunnioitetaan esittelevän ministerin kantaa. Se ei kuitenkaan estä keskustelua ja sovittelua. 12 suihkukoneen listahinta on 320 miljoonaa dollaria eli noin 265 miljoonaa euroa, mutta todellinen kauppahinta pidetään myyjän ja ostajan välisenä salaisuutena. Silti se tuli monelle muullekin yllätyksenä kuin Lipposelle. Pauli Tanttinen Kokkolalainen Pauli Oskari Tanttinen kuoli tiistaina 29.6. – Jos Ruotsi asettaa EU:n komission jäsenen Margot Wallströmin komissaariehdokkaakseen, niin voisimmeko kolme pohjoismaata yhdessä – ja tietysti mielellään hakisimme laajempaakin tukea – kannattaa Margot Wallströmiä komission varapuheenjohtajaksi, hän ehdotti. Vanhasen tavoitteena on, että uusi komissaariehdokas voitaisiin päättää ensi keskiviikkona pidettävässä valtioneuvoston istunnossa. Uudet koneet korvaavat amerikkalaisvalmisteiset MD-82ja MD-83 -koneet sekä Euroopassa tehdyt ATR 72 -potkuriturpiinikoneet. Kaipaamaan jäivät puoliso ja pojat perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. – Kuka haluaa istua keskipaikalla. rivikomissaarin tehtävään. Finnairin pääjohtaja Keijo Suila kertoi, että brasilialaisyhtiön koneet valittiin tiukan tarjouskilpailun ja tarkan arvioinnin jälkeen, mutta Embraer oli lopulta selvä ykkönen. Nyt hänen mielestään voitaisiin rivit tiivistää. – Olemme käyneet sellaisen keskustelun, jossa nimiä on noussut esiin. Wallström on hänen mielestään lisäksi yksi parhaiten menestyneistä komission jäsenistä. Kevätkauden viimeisen istunnon äänestyksistä oli poissa reilu neljäsosa kansanedustajista. Koneperheen suurimmissa koneissa on 108 paikkaa. Lipponen sanoi olleensa yllättynyt kuultuaan, että SDP:n ministeriryhmä ja eduskuntaryhmä olivat asettaneet sosiaalija terveysministeri Sinikka Mönkäreen SDP:n komissaariehdokkaaksi. Torstaina 1.7.2004 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Kulttuuri Kokoukset Kortelammin yksityistien VUOSIKOKOUS pidetään pe. Hallituksen esitystä parempi vaihtoehto olisi hänestä ollut vain pudottaa verokantaa prosenttiyksikkö tai kaksi. – Uudistusta on valmisteltu vain veroteknisenä muutoksena. Osinkoverotus puhutti yhä Uudistuksen yksityiskohdista runsaasti keskustelua kirvoitti osinkoverotuksen uudistaminen. Kokoomus olisi halunnut hylätä yritysverouudistukseen liittyvän tuloverolain muutoksen. Vihreät äänestyttivät lisäksi eduskuntaa ponnesta, jonka mukaan yritysveropaketti olisi pitänyt valmistella uudestaan mm. Lipponen ehdottaa Wallströmiä varalle Ruotsalainen Margot Wallström on Lipposen mielestä lisäksi yksi parhaiten menestyneistä komission jäsenistä. Tarkoituksena on, että Liikasen tilalle valittava komission jäsen jatkaisi myös marraskuun alussa toimintansa aloittavassa uudessa komissiossa. Embraerin uuden 170/190-koneperheen tilauksia on runsaat 250. Lipponen palasi keskiviikkona iltapäivällä Moskovasta ja keskusteli heti pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kanssa. Koneet luovutetaan Finnairkonserniin kuuluvalle Finnair Aircraft Financelle ensi vuoden syyskuusta alkaen. Mitään tuloksia keskusteluista ei kerrottu julkisuuteen. Finnairin valitsemaa Embraer 170:tä käyttää jo puolalainen LOT, joka lentää koneella myös Helsinki-Vantaalle. kesäkuuta Suvannon kappelissa. Veropaketin torppaamisen kannattajat löytyivät kokoomuksen lisäksi vasemmistoliitosta, vihreistä ja perussuomalaisista. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. EY-tuomioistuimen julkisasiamies pitää yhtiöveron hyvitysjärjestelmää unionilain vastaisena, mutta asiasta on odotettavissa tuomio vasta syksyllä. asiat
Kiinalaisten kivityöläisten korvausvaatimukset käsitellään erillisessä oikeudenkäynnissä. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen HELSINKI (STT) Eduskunta hyväksyi keskiviikkona lopullisesti päästökauppalain, jolla pyritään vähentämään hiilidioksidipäästöjä markkinakeinoin. Puolustuksen mukaan työntekijät olivat heidät välittäneen kiinalaisen yrityksen palkkalistoilla ja Iittalan Kivijaloste oli maksanut miesten palkkoja kyseiselle yritykselle. Yli kolmannes kansanedustajista oli äänestyksestä poissa. Tutkinta sai alkunsa, kun Dalina myydyn taulun ostaja alkoi epäillä taulua väärennetyksi ja ilmoitti asiasta poliisille. Eduskunta hyväksyi päästökauppalain SALO (STT) Salon käräjäoikeus päätti, että Lounais-Suomen Säästöpankin (LSP) hallituksen entisiä jäseniä vastaan käytävä oikeusprosessi lopetetaan. Yhtiö on ulkomaille rekisteröidyn yrityksen sivuliike. Suomessa niitä tavattiin jo 1980-luvulla. (Maksimi-ilmaiskäyttö 1000 min/kk. Jos väärennettyjä teoksia on tietoisesti myyty eteenpäin, kyseessä voi olla petos. Hylkäämisen puolesta äänesti osa vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä, perussuomalaisten ryhmä sekä SDP:n Esa Lahtela. Väärät litografiat tuttu ilmiö Poliisi ei halunnut keskiviikkona kommentoida sitä, kuinka monta epäiltyä jutussa on. Valtion taidemuseon intendentti Leena Ahtola-Moorhouse sanoo, että hän olisi ihmeissään, jos kaikki Dalin litografiat olisivat aitoja. Muun muassa Ateneumin taidemuseon asiantuntijat auttavat poliisia selvittämään, ovatko teokset aitoja. Päätös tarkoittaa, että omaisuudenhoitoyhtiö ArsenalSSP Oy:n nostama kanne hallituksen entisiä jäseniä vastaan hylätään. asti. Lähtökohtaisesti juttua tutkitaan väärennöksenä. Siis sikäli, mikäli kaveripiirissäsikin löytyisi liittymänvaihtajia. Kolme päivää kestäneen oikeudenkäynnin keskeiseksi erimielisyyden syyksi nousi kysymys miesten työnantajasta. Vihreä ryhmä halusi, että eduskunta ei vaatisi turpeen energiaveron alentamista. Valtionsyyttäjä Jorma Äijälän mukaan työsyrjinnän tunnusmerkit täyttyivät, koska vain kiinaa puhuville työntekijöille maksettiin palkkaa ja korvauksia noin kolmannes suomalaisen työsopimuksen määrittämästä summasta. Ja haluaisimme vielä muistuttaa, että kaikki puhelut Kolumbus-liittymistä Elisaja Kolumbus-liittymiin ovat kesän ajan ilmaisia*. Taideasiantuntija pitää melko varmana, että mahdolliset väärennökset ovat ulkomaista alkuperää. Arsenal-SSP haki vastaajilta noin 90 miljoonan euron korvauksia. Kiinalaisten kivimiesten syrjinnästä tuomio. Käräjäoikeus määräsi yhtiön ja sen toimitusjohtajan irtainta omaisuutta saman verran takavarikkoon mahdollisten vahingonkorvausten turvaamiseksi. – Luulen, ettei Suomessa ole niin hienoja pajoja, että tällaisia osattaisiin väärentää, hän pohtii. Soramäki tuomittiin työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä sekä väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle. STT:n tietojen mukaan yksi näyttelyn järjestäjistä on ollut pidätettynä. Ylimenevät puhelut hinnaston mukaisesti.) Ei koske Elisa Heimopalvelun lyhytnumeroilla soitettuja puheluita. Oikeus viittasi myös Rooman sopimukseen. Iittalan Kivijalosteella työskenteli vuosina 2001–2003 yhteensä 12 kiinalaista kivenhakkaajaa eripituisissa työsuhteissa. Rakennusliitto alkoi keväällä 2002 selvitellä miesten palkkausta ja työoloja. Rikoskomisario Seppo Paldaniuksen mukaan myytyihin teoksiin ei ole vielä ehditty puuttua. Lisäksi miehillä ei ollut lomaetuuksia. Lisäksi Iittalan Kivijaloste ja toimitusjohtaja määrättiin yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä noin 175 000 euroa sekä lähes 40 000 euroa oikeudenkäynnin kuluja. Wanhassa Satamassa pidetyn näyttelyn järjesti Artco Scandinavia -niminen yhtiö, jonka edustajaa ei ole tavoitettu. Arsenal-SSP:n näkemyksen mukaan hallituksen jäsenet aiheuttivat vuosina 1989 – 1991 pankille vahinkoa muun muassa tuottamuksellisesti luottopäätöksiä tehtäessä sekä pankin johdon valvonnan laiminlyömisellä. Kiinalaiset vaativat palkkasaatavista sekä kärsimyksistä yhteensä 206 000 euron korvauksia. Sakon suuruus on 1 600 euroa. Poliisin mukaan näyttelyn teoksia oli keskiviikkona ehditty tutkia jo sen verran, että ainakin osan niistä tiedetään olevan aitoja. Lain hyväksymistä kannatti 112 edustajaa ja sen kaatamista 13. eurollaminuutti. Säästöpankkijutun käsittely lopetettiin Keskiviikon täysistunto oli eduskunnan kevätkauden viimeinen. Muun muassa niin kutsuttu Uoti-juttu kuuluu samaan vyyhtiin. Dalin lisäksi näytteillä on ollut muiden kuuluisien taiteilijoiden, esimerkiksi Henri Matissen, töitä. Käräjäoikeus katsoi, ettei osapuolilla ollut työsopimuslain mukaista työsopimusta, mutta toisaalta miehet työskentelivät Kivijalosteen johdon ja valvonnan alaisina. Vihreiden esitykset päästökauppalakiin liitettäviksi ponsiksi kaatuivat äänestyksissä. Sen mukaan myös lähetettyjen työntekijöiden työehtojen tulee olla sopusoinnussa paikallisten lakien kanssa.Vastaavastanlaisen kiistan ratkaisemisesta ei Suomessa ole käräjätuomari Eija-Leena Uotilan mukaan ennakkotapausta. Kevätkauden viimeisessä istunnossaan eduskunta hyväksyi myös lain yksityisyyden suojasta työelämässä. Laki määrittää pelisäännöt muun muassa huumetestien käytölle työelämässä ja työnantajan oikeudelle päästä avaamaan työntekijän sähköposteja. Torstaina 1.7.2004 . Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HÄMEENLINNA (STT) Hämeenlinnan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona Iittalan Kivijaloste Oy:n toimitusjohtajan Jouni Soramäen 40 päiväsakkoon kiinalaisten kivimiesten kohtelusta. Ajallaan tulevat, oikein kirjoitetut laskut ja toimivat yhteydet. saa Piia Leino HELSINKI (STT) Taideasiantuntijat käyvät läpi kaikki Helsingissä ennen aikojaan keskeytetyn Salvador Dalin 100-vuotisjuhlanäyttelyn teokset. Käräjäoikeus vetoaa päätöksessään kohtuuttoman pitkään käsittelyaikaan. Myös muita taideteoksia ehdittiin myydä näyttelystä. – Tämä on uuden oikeuskäytännön luomista, kun käsittelyajan venyminen liian pitkäksi riittää perusteeksi oikeusjutun hylkäämiselle, LSP:n hallituksen viiden entisen jäsenen etuja oikeudessa ajanut asianajaja Jarmo Leino kiitteli päätöstä STT:lle. 0,079 *31.8. kaikkea Mitä No, ainakin suomalaisen Elisan verkossa toimivan, sataprosenttisesti suomalaisen Kolumbuksen palvelut. Paldaniuksen mukaan epäillyt ovat kuitenkin tavoitettavissa, jos heitä halutaan kuulla. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Tilaa Kolumbus puhelimella 0800 464 000 tai Internetistä www.kolumbus.com Tekstiviestillä lähetä viesti kolumbus etunimi sukunimi numeroon 18505 niin otamme sinuun yhteyttä. Väärennettyjä litografioita on ollut maailmalla liikkeellä suuria määriä. Näyttelypaikalla on yhä nelisensataa teosta, joiden tutkiminen vie poliisin mukaan ainakin tämän viikon. Ryhmän mielestä valtion ei myöskään pitäisi osallistua päästöoikeuksien kustantamiseen uusille päästökauppaan mukaan tulijoille. Paldanius lupasi poliisin tiedottavan piakkoin, miten mahdollisesti väärennyttyjä töitä ostaneiden kannattaa toimia. Ahtola-Moorhouse arvelee, että nyt mahdollisesti liikkeellä olevat Dali-väärennökset voivat olla samaa väärennöspainosta, jonka osia täällä nähtiin parikymmentä vuotta sitten. Kivijaloste voi käräjäoikeuden päätöksen mukaan vähentää nyt valtiolle määrätystä korvauksesta summan, joka mahdollisesti myöhemmin tuomitaan asianomistajille vahingonkorvauksena. Juttu on osa hyvin monimutkaista LSP:n vyyhtiä, jota on käsitelty jo yli kymmenen vuotta. Satoja väärennösepäilyjä syynissä Taideasiantuntijat käyvät läpi Dalin teoksia ainakin tämän viikon Taideasiantuntijat käyvät läpi kaikki Helsingissä ennen aikojaan keskeytetyn Salvador Dalin 100-vuotisjuhlanäyttelyn teokset
runsaa sti oheista rvikke ita! täydel linen virveli setti! 420 cm telesko oppiva pa! 420 cm! kelass a kolme kuulal aakeri a! kelass a neljä kuulal aakeri a! kelass a kolme kuulal aakeri a! 240 cm! 21 90 pkt * 14 99 pkt * Kokoontaitettava retkituoli •koko avattuna: n. säilytyslaukun 2 99 kpl * Kalastussiima •2 siimarullaa/pkt! •vahvuus 3/5/7/8,5 tai 11 kg •100% nailonsiimaa Haavi •alumiiniteleskooppivarsi, pituus säädettävissä n. 9-18 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). Pyritään tarkastamaan matkustajia ja toteamaan se, ettei heillä ole tavaroissaan tai vaatteissaan vaarallisia tai haitallisia esineitä, joilla voi vahingoittaa alusta tai kanssamatkustajia. Helsingin ja Tukholman terminaaleihin on kuitenkin asennettu portit, joiden läpi matkustajat kulkevat noustessaan laivaan. 4 pistorasiaa tai 4 virtakytkintä sekä 4 kehystä ja tuplakehyksen •upotettava malli Muoviaterinsetti •sis. Vastaavat muutokset on tehty myös Viking Linen lähtöselvitykseen, kertoo tekninen johtaja Kaj Jansson. Hänet vietiin kriittisessä tilassa Seinäjoen keskussairaalaan, jossa hän menehtyi myöhemmin tiistaina. Poliisi tutkii onnettomuutta. Elintarviketarjoukset voimassa LA 3.7. Suunnitelman puuttuminen tai sen noudattamisen laiminlyönti saattaa aiheuttaa jopa kansainvälisen liikenteen loppumisen. tarvike laatiko n! 14 99 pkt * Kalastustarvikkeet •sis. KESKIPOHJANMAA . 20 kpl erilaisia uistimia, vieherasian ja säilytyslaukun Virveli •sis. päivänä. Kuva: Lehtikuva/Arkisto KANGASALA (STT) Mies kuoli rekan ja henkilöauton kolarissa Kangasalla Pirkanmaalla myöhään tiistai-iltana. kalastustarvikkeita kattava lajitelma! Kalastustarvikesarja •sarjassa runsaasti erilaisia kohoja, painoja, koukkuja, leikareita ym. – Se on se ainoa konkreettinen ero, Silja Linen viestintäjohtaja Tuomas Nylund kertoo. Laivojen turvallisuutta lisätään Alusten lisäksi satamillakin omat turvallisuussuunnitelmansa Matkustajalautoilla tiukennetaan turvatarkastuksia. Maksuvälineinä käteinen ja suomalainen pankkikortti. Se tulee myös osaksi Euroopan unionin lainsäädäntöä. 39 x 34 x 24 cm 3 99 kpl * 69 pkt * 99 pkt * 49 pkt * 3 99 kpl * 3 99 pkt * 6 99 pkt * 3 vuoden takuu! 9 99 pkt * 5 vuode n takuu! erittäin tehoka s! Kahluuhousut •tekstiilivuori ja vedenpitävä PVC-pinta •säädettävät olkaimet •integroidut saappaat •koot: 40 44 29 90 kpl * Samuli Sulamäki HELSINKI (STT) Torstain jälkeen risteilemään aikovien pitää muun muassa varautua todistamaan henkilöllisyytensä maihinnousukorttia lunastaessaan. Kunnalan mukaan turvatarkastukset perustuvat satunnaistarkastukseen. Onnettomuus sattui 9tiellä Ruutanan Shellin lähettyvillä hieman kello 22 jälkeen. Tähdellä (*) merkittyjä tuotteita rajoitettu erä. Risikko miettii kotitalousvähennystä. 100 kg Kalastusveitsisarja •sarjassa 3 fileerausveistä, monitoimiveitsi, käsivaaka, 1m mittanauha ja muovinen leikkuulauta •muovisalkussa 24 90 pkt * juoma teline! kokoo ntaitet tava! 9 99 pkt * Katuharja •teleskooppivarsi max. säilytyslaukun •väri: sininen, vihreä tai antrasiitti Max. – Turvatarkastusten tarkoitus on sama kuin lentoliikenteessä. pituus n. 210 cm vavan, kelan, siiman sekä tarvikelaatikon, jossa koukunirroitin, painoja, koukkuja, uistimia ym. SAAKKA LAATUMERKIT HALVALLA www.lidl.fi Asiakaspalvelu avoinna ark. kalastustarvikkeita •eri värivaihtoehtoja 12 99 kpl * Taskukiikari •pieni, kevyt, ja lujatekoinen •punapinnoitteiset linssit •10x suurennos •objektiivin Ø 25 mm •sis. Torstaina 1.7.2004 Kotimaa 7 Lyhyesti Käyttötavaroiden hinnat voimassa TO 1.7. päivänä astuu voimaan uusi kansainvälinen merenkulun ISPS-turvallisuussäännöstö. Risikko sanoi kotitaloustyön verovähennyksen osoittautuneen hyväksi uudistukseksi niin yhteiskunnan kuin yksilöidenkin kannalta. 130 cm Pistorasiatai virtakytkinsetti •sis. puhdistusliinan, vyölaukun ja kaulahihnan 9 99 kpl * tilavuu s 24 L! 9 99 kpl * Kylmälaukku 24L •mitat: n. Heinäkuun 1. Terrorismin uhka on Suomessa ja Pohjois-Itämerellä aika vähäinen kaikkien virallisten tahojen mukaan. Rekan ja henkilöauton kolari vaati hengen SEINÄJOKI (STT) Nuori nainen menehtyi pudottuaan parvekkeelta Seinäjoella. Yksin autossa ollut mies kuoli heti. erilaisia kohoja, painoja, koukkuja, uistimia, ym. Nainen kuoli pudottuaan parvekkeelta HELSINKI (STT) Kokoomuksen varapuheenjohtaja kansanedustaja Paula Risikko laajentaisi kotitaloustyön verovähennysoikeutta. Kotona asumisen tukeminen on inhimillistä ikäihmisen itsensä kannalta katsottuna, mutta järkevää myös yhteiskunnan talouden kannalta, hän perusteli tiedotteensa mukaan Seinäjoella keskiviikkona. ISPS-turvallisuussäännöstö edellyttää, että pääsyä satamaalueelle kontrolloidaan tarkasti. Tuotevalikoima ja -määrät voivat vaihdella myymälöittäin. Turvallisuusasiantuntija Olli Kunnalan mukaan tarkastukset perustuvat satunnaisuuteen. Silja Linen viestintäjohtajan Tuomas Nylundin mukaan suurin osa turvallisuutta parantavista toimenpiteistä ei vaikuta matkustajiin. – Olemme korostaneet sitä, että turvasäännösten pitää perustua voimassaoleviin virallisiin uhkiin. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Satunnaiset tarkastukset alkavat Lähtösatamassa matkustajat saattavat joutua turvatarkastukseen, kertoo turvallisuusasiantuntija Olli Kunnala Helsingin satamasta. – Laajennus lisäisi naisvaltaisten alojen työpaikkoja. Matkustaja poimitaan siirtymisreitin varrelta sermin taakse, jossa toimivaltainen ja ammattitaitoinen turvatarkastaja tutkii matkustajan metallinpaljastimella ja katsoo matkatavarat. Maailmanlaajuinen turvallisuusprojekti Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n turvallisuussäännöstö tulee voimaan maailmanlaajuisesti heinäkuun 1. Vuonna 1985 syntynyt nainen putosi kuudennessa kerroksessa sijaitsevasta asunnostaan asfaltille. Tampereen suunnasta tullut henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä paperirullalastissa olleen rekan eteen. kalastustarvikkeita 9 99 pkt * Uistinsarja •sis. Turvatarkastuksia saatetaan tehdä sekä terminaalin kautta alukseen nouseville matkustajille että autolautalle ajaville matkustajille. Yhteiskunnan ikärakenteen muuttuessa myös vähennysoikeuden laajentaminen on perusteltua. 40 x 26,5 x 40 cm •kantokahva lukitsee kannen tiukasti paikoilleen •eri väriyhdistelmiä pitää eväät kylmin ä! roiske vesitiiv is! Ladattava halogeenikäsivalaisin •jalusta ja 2-asentoinen kahva •sis. Verovähennys tulisi antaa myös niille, jotka haluavat kustantaa omille vanhemmilleen kotitalousapua. 240 cm teleskooppivavan, kelan, siiman sekä tarvikelaatikon, jossa painoja, koukkuja ym. Myymälähaku osoitteessa JÄÄVUORISALAATTI KIRSIKKATO250g/rs 6x110g/pk t! HAWAIItai SPECIALEPIZZAPALAT pakaste 6x110g/pkt 3,77/kg 2 49 pkt MANSIKKAtai VADELMAHILLO makean marjaisat hillot 450g/prk 2,20/kg 99 prk ÖKO TEST ERITTÄIN HYVÄ BERGADLER-OLUT valmistettu puhtaista raaka-aineista perinteikkään saksalaisen oluenvalmistustaidon mukaan, alkoholipitoisuus 4,7% 7 99 pkt sis. pantin 6x0,5L/pkt 2,46/L Kätevä kierrekorkki Kätevä kierrekorkki 6x0,5L/pkt! 1 29 prk 500ml/prk 2,58/L HERKKUMAJONEESI kevyt, delikatess tai remoulade 10x0,2L/pkt 0,90/L 1 79 pkt 10x0,2L/pk t! APPELSIINItai OMENAMEHUJUOMA 400g/prk 3,73/kg 1 49 prk SITRUUNATEEJUOMAJAUHE C-vitaminoitu HIENO ARABICA-KAHVI pannutai suodatin jauhatus 500g/pkt 1,98/kg 99 pkt 1,5L/pkt 0,66/L 99 pkt APPELSIINITÄYSMEHU hedelmäpitoisuus 100 % 1,5L 49 100g KIRSIKKA 4,90/kg 79 kg KURKKU hollantilainen 99 kg GALIAMELONI 1 49 rs NEKTARIINI 1kg/rs 49 kpl RUUKKUSALAATTI kotimainen Kahluuhousut myynnissä vain seuraavissa myymälöissä: Alajärvi, Harjavalta, Huittinen, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä-Keljo, Jyväskylä-Seppälä, Jämsä, Kangasala, Kankaanpää, Kauhajoki, Kauhava, Kemi, Kempele, Kokkola, Kuopio, Kuusamo, Lapua, Laukaa, Leppävirta, Mikkeli, Nokia, Närpiö, Pieksämäki, Pirkkala, Pori, Raahe, Rovaniemen mlk, Rovaniemi, Seinäjoki, Siilinjärvi, Sodankylä Sotkamo, Tampere-keskusta, Tampere-Lielahti, Vaasa, Vammala, Varkaus, Viitasaari, Ylivieska, Äänekoski kelass a kolme kuulal aakeri a! sis. 240 cm vavan tai 420 cm teleskooppivavan, kelan, siiman, uistimen, 2 jigiä ja vieherasian Kalastussarja •sis. 9-tie oli poikki useita tunteja Ruutanan ja Suinulan välillä onnettomuuspaikan raivauksen takia. 9 haarukkaa, 9 veistä ja 6 lusikkaa Muovilautaset •matalat tai syvät, 25 kpl/pkt Muovimukit •50 kpl/pkt Kalastajan tuoli •kokoontaitettava, koko avattuna: n. Seinäjoen poliisi tutkii tapausta onnettomuutena. Ei jälleenmyyjille. Aluksilla ja satamilla tulee olla omat, kansallisen viranomaisen hyväksymät turvasuunnitelmat. Portit avataan maihinnousukortin avulla. kalastustarvikkeita •eri värivaihtoehtoja sis. 33 x 33 x 43 cm •musta, sininen tai vihreä istuin •sis. verkkovirtaja tupakansytytinlaturit ja 55W H3-lampun •eri värejä 14 99 kpl * 2 laturia ! 7 osaa/p kt! Virvelisetti •sis. 77 142 cm •haavin koko: n. Onnettomuus tapahtui tiistain vastaisena yönä noin kello kolmen aikoihin Seinäjoen Luomanrannassa olevissa uudehkoissa opiskelija-asunnoissa. Nainen oli asunnossa yhdessä poikaystävänsä kanssa. 43 cm •käsinojat, toisessa käsinojassa juomateline •sis. Uudistus olisi hyvä myös kuntien kannalta, sillä kunnallisen kotipalvelun sisältöä ja määrää on monessa kunnassa supistettu. 52 x 82 x 94,5 cm •istuinkorkeus n
Iltapäivällä Nokia ehti käväistä jo yli 12 euron hinnoissa. +0.26 263.10 +1.06 P Nordea Euroland k. +0.91 14.03 +8.07 O Mandatum Eur. Varsinkin työmarkkinapuolella yhteenliittymän neljän järjestön intressien koetaan olevan selvästi yhdensuuntaisia. Med. Vähäkylän mukaan Hjallis Harkimo on toiminut ABN Amron neuvonantajana ja tullut sitä kautta mukaan kauppaan. +0.46 81.01 +11.75 O SEB Optionsr. -0.35 541.80 +6.04 O ODIN Finland +0.92 272.71 +46.91 O ODIN Maritim +1.36 49.80 +76.79 O ODIN Norden +0.85 80.90 +53.15 O ODIN Norge +0.28 115.45 +57.37 O ODIN Offshore +0.86 9.43 +41.88 O ODIN Sverige +0.04 89.26 +48.35 O OP-Delta A +1.29 102.33 +31.91 O OP-Euro A 0.00 19.56 +1.87 L OP-Euro B +0.05 18.41 +1.91 L OP-Euro Osake A +0.42 14.32 +16.60 O OP-Euro k. A 0.98 0.55 1.01 0,0 0.00 +1.18 +115.00 Vaahto Group A 3.15 2.70 3.50 0,0 0.00 +14.55 +26.00 Vaahto Group K 3.33 3.11 3.90 0,0 0.00 +7.07 +35.92 Yleiselektroniikka E 3.20 3.06 3.95 0,0 0.34 +0.95 +6.67 NM-ja Pre-lista Amanda Capital +6.25 0.17 0.16 0.17 0.17 0.17 0.16 0.19 72,0 0.00 -5.88 0.00 Basware +1.25 8.10 8.02 8.18 8.00 8.10 6.29 7.99 5,3 0.12 +10.97 +99.75 Biohit B +1.92 2.65 2.60 2.65 2.60 2.65 2.35 3.06 1,8 0.00 -1.18 +77.46 Biotie Therapies +4.55 1.15 1.12 1.14 1.10 1.15 0.73 1.39 24,1 0.00 -0.89 +152.27 Done Solutions +7.69 0.14 0.13 0.14 0.14 0.14 0.12 0.27 28,0 0.00 -13.33 +8.33 Endero -5.00 1.71 1.71 1.78 1.71 1.72 1.60 2.05 1,9 0.00 -6.08 +13.33 Etteplan -4.31 6.00 6.00 6.26 6.00 6.15 5.50 6.80 0,6 0.55 +11.96 +42.50 Proha +3.51 0.59 0.57 0.59 0.57 0.59 0.47 1.10 55,2 0.00 +20.41 -10.61 QPR Software +1.75 0.58 0.55 0.59 0.55 0.59 0.50 0.74 24,2 0.00 +9.62 +128.00 Satama Interactive -0.88 1.13 1.13 1.15 1.13 1.14 0.99 1.34 32,6 0.00 -3.45 +115.38 Saunalahti Group +0.85 1.18 1.17 1.18 1.13 1.18 1.04 1.65 99,3 0.00 +0.88 +185.00 Sentera +0.58 1.74 1.73 1.80 1.74 1.74 1.60 2.48 0,5 0.00 -3.68 +67.89 Solteq 0.00 1.86 1.88 1.90 1.86 1.90 1.63 2.20 9,0 0.09 0.00 +108.89 Tieto-X -1.79 3.29 3.26 3.35 3.29 3.35 2.23 3.49 5,8 0.14 +5.02 +123.33 eQ Online +1.94 2.10 2.10 2.11 2.05 2.11 2.02 2.93 21,3 0.00 -2.38 +44.37 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus -0.31 16.11 16.25 16.80 16.11 18.58 15.46 17.35 0,5 +0.25 +28.56 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net Öljyn hinnan peruste Light Sweet Crude Oil -futuuri New Yorkissa HELSINKI (STT) Kotimainen design-tuotteita valmistava Iittala siirtyy toimivan johdon ja hollantilaisen pääomasijoitusyhtiön ABN Amro Capitalin omistukseen. Japan +0.19 0.52 +29.46 O SEB Lux Eq. Kolikon arvopuoli on sama kuin kahden euron käyttörahan arvopuoli. Sopimuksen arvo varaosineen, ampumatarvikkeineen, koulutusvälineineen ja erikoistyökaluineen on noin 120 miljoonaa euroa. Uskon, että meillä on erinomainen yritys ja hyvät mahdollisuudet tehdä siitä vielä menestyvämpi, Vähäkylä povaa. Se kykenee kuljettamaan kolmen hengen vaunumiehistöä ja kahdeksaa jalkaväen taistelijaa. k. +1.31 189.68 +34.36 O Säästöpankki Kotimaa B +0.97 71.13 +39.72 O Tapiola Rahamarkkina +0.01 11.25 +2.16 L HEX 30.6.2004 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 538,9 milj. Yhtiön johtoryhmästä uusiin omistajiin kuuluvat Vähäkylän ohella johtajat Thomas Enckell, Jan Johansson, Hille Korhonen, Henry Löfstedt ja Ari Siipivirta. Uudelleenorganisointi on tarkoitus saada päätökseen tämän vuoden loppuun mennessä. 0.00 203.70 +1.80 L Nordea Euro Midi Korko k. Mobility k. Erikoisrahaa jaetaan pankkien ja kauppojen kautta käyttörahojen joukossa. – Se on tietysti selvää, että tämän uuden järjestön täytyy oma toimintansa organisoida, kun siihen asti päästään, mutta lähtökohtaisesti tässä on sovittu, että henkilöstö siirtyy, Lappalainen muotoili. Hankinta rahoitetaan eduskunnan jo myöntämällä valmiusyhtymien varustamiseen tarkoitetulla tilausvaltuudella. -0.13 62.43 +8.31 Y Nordea Optima.fi k. 1.00 0,0 0.00 Sv. yhd. +0.34 550.27 +22.16 O Sampo Korko k. Aktiiviset järjestelyt liittojen voimien keskittämiseksi aloitettiin keväällä. UPM ilmoitti, että sen laskennallinen verovelka vähenee verolainsäädännön muutosten vaikutuksesta noin 170 miljoonaa euroa, jonka yhtiö kirjaa toisen vuosineljänneksen tuloslaskelmaan. +0.73 1380.61 +27.56 O Nordea Japani k. -0.43 82.43 -0.95 O Nordea Nordia k. Kaupat saataneen päätökseen viimeistään elokuun puolenvälin paikkeilla. Uudella liitolla ei ole vielä nimeä eikä sen johtajistakaan ole toistaiseksi päätetty. Osake k. euroa Indeksi 5858.00 +0.79 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Uponor 0.00 27.05 26.95 27.50 27.00 27.49 24.20 27.46 48,5 2.00 +2.68 +33.95 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 7.20 6.50 8.75 0,0 2.50 +0.83 +21.67 Alma Media 2 -0.71 7.00 6.95 7.05 6.93 7.05 6.70 8.91 408,1 2.50 -0.99 +11.68 Ilkka-yhtymä 2 +1.67 6.68 6.55 6.68 6.50 6.68 6.15 8.38 7,3 4.00 -2.26 +17.38 Keskisuomalainen A +6.14 17.45 16.30 17.45 16.55 17.49 13.00 20.75 3,3 10.00 +9.93 +60.88 SanomaWSOY A +1.98 15.44 15.44 15.74 14.95 15.55 14.13 17.90 2,1 1.00 +7.15 +49.90 SanomaWSOY B +1.86 15.35 15.25 15.39 15.10 15.35 14.00 17.65 53,9 1.00 +3.90 +51.70 Talentum 0.00 6.00 5.91 6.05 5.91 6.00 5.16 6.75 5,5 0.30 -1.64 +50.00 Muu teollisuus Amer-yhtymä -0.47 42.80 42.65 43.00 42.50 43.35 34.99 44.45 50,4 1.40 +1.00 +59.71 Exel +0.69 16.11 16.10 16.30 16.00 16.25 11.85 15.59 7,8 0.80 +3.33 +154.10 Kyro +0.80 7.55 7.50 7.59 7.38 7.59 7.20 8.98 14,8 0.30 -0.94 +14.91 Leo Longlife A -1.32 7.45 7.50 7.60 7.45 7.55 7.20 8.54 1,3 0.50 +1.88 +44.57 Marimekko +4.08 11.23 11.20 11.23 10.78 11.23 8.90 11.39 25,4 0.50 +9.18 +64.62 Nokian Renkaat -0.90 80.07 80.00 81.74 79.46 81.79 60.40 80.03 43,0 1.56 +5.62 +78.24 Rapala VMC +3.33 6.20 6.20 6.35 5.70 6.35 5.33 6.45 45,5 0.12 +6.67 +64.10 Suominen Yhtymä -0.59 5.06 5.05 5.14 5.05 5.10 4.95 6.99 19,2 0.30 -4.16 +7.94 Tamfelt Etu 0.00 12.50 12.50 12.85 12.50 12.50 12.40 14.40 1,5 0.95 -2.36 +15.89 Tamfelt Kanta 0.00 12.50 12.40 12.70 12.50 12.50 12.50 16.80 0,5 0.93 -2.19 +13.64 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B +8.26 2.49 2.45 2.50 2.49 2.50 1.46 2.67 2,8 0.00 +9.00 +134.69 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. Yhtiö lopettaa Mäntyharjulla sijaitsevan tytäryhtiönsä Natexin ja irtisanoo koko 51-henkisen työväen. B +0.09 21.82 +0.44 P OP-Focus A +1.19 133.50 +27.08 O OP-Itä-Eur. Energia-alalle yhteinen suurjärjestö SEINÄJOKI (STT) Kenkätehdas Janita Oy keskittää tuotantonsa kokonaan Seinäjoelle. -0.19 20.61 +13.42 O Nordea Euro Korko k. +0.38 378.40 +20.89 O Nordea G. +0.15 1036.03 +7.11 Y Sampo Komp. Tech k. Salmen mukaan tytäryhtiön lopettamisen taustalla on ennen kaikkea kulurakenteen karsiminen. Uusi omistajaryhmä ja Ali Group allekirjoittivat sopimuksen tällä viikolla. Handelsb. Vaunut on määrä toimittaa vuosien 2006 ja 2007 kuluessa, Patria tiedotti keskiviikkona. Iittala tuli myyntiin, kun italialainen Ali Group osti alkuvuodesta Hackmanin. Kaupan toteutuminen vaatii vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän, mutta Vähäkylän mukaan kysymys on lähinnä muodollisuudesta. Vaunutilaus on jatkoa neljä vuotta sitten tehdylle 57 vaunun tilaukselle. -0.54 1.67 +27.25 O SEB Lux Eq. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. +0.13 5.54 +28.68 O Nordea Biotekniikka k. +0.16 6.45 +16.88 O Handelsb. Kiint. Osake +0.97 2.09 +31.85 O Mandatum Baltic k. – Alun perin mukana oli iso ostajakandidaattien joukko, jota pikkuhiljaa karsittiin pienempään ja pienempään. Erikoisrahan kansallisen puolen aihe juhlistaa EU:n laajentumista. Metsäyhtiöistä UPM petrasi 0,8 prosenttia 15,64 euroon, mutta Stora Enson R-osake sen sijaan laski 0,9 prosenttia 11,15 euroon. Skandinaavisen muotoiluperinteen jatkaminen merkitsee Vähäkylän mukaan haastetta. Yrityksen strategiaan ei tehdä tulevina vuosina merkittäviä muutoksia. +0.02 1036.01 +1.97 Y Nordea Maailma k. -0.05 455.94 +32.46 O Nordea IT k. +0.95 99.80 +7.37 O Mandatum MediLife k. Security +6,5 PKC Group +6,4 Amanda Capital +6,3 P-Karjalan Kp A -11,1 Endero -5,0 Etteplan -4,3 Beltton-Yhtiöt -3,3 Lännen Tehtaat -1,8 Tieto-X -1,8 Nokia 519,3 UPM-Kymmene 42,7 Stora Enso R 29,3 Fortum 24,7 Sampo A 20,4 Metso 9,9 Kone B 9,6 Outokumpu 6,4 Tietoenator 6,0 Nordea (publ) FDR 5,6 Huhtamäki 5,2 Kemira 4,4 Peruskorko 2,25 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,25 SP-prime 2,50 Tapiola-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 10379.95 -0.32 New York, Nasdaq 2034.31 -0.03 Tokio, Nikkei 225 11858.87 -0.02 Hong Kong, HS 12285.75 +3.72 Lontoo, FTSE 100 4464.10 -1.07 Frankfurt, DAX 4052.73 -0.42 Pariisi, CAC 40 3732.99 -0.63 Tukholma, SAX 212.97 +0.02 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. Lopulta ABN Amron ja johdon kanssa päästiin yhteisymmärrykseen, jonka perusteella saatiin aikaan tarjous, jonka Ali sitten hyväksyi. Hankkeen työllistävä vaikutus on yli 300 henkilötyövuotta. Uuden liiton toimialana ovat sekä energia-alan elinkeinoettä työmarkkinapolitiikka. 0.00 0.87 +16.62 O SEB Lux Asia ex Japan +0.60 3.03 +14.16 O SEB Lux CS Baltic f. Aggr. B +1.82 6.16 6.12 6.16 6.10 6.16 5.79 7.00 3,7 0.50 0.00 +36.67 Ramirent +1.86 17.01 17.01 17.05 16.69 17.10 12.92 17.10 27,4 0.25 +7.96 +14.53 Tietoenator +1.75 24.95 24.75 24.95 24.56 24.95 22.21 27.20 240,6 0.50 +2.44 +64.93 YIT-Yhtymä +0.24 16.74 16.71 16.74 16.69 16.78 13.90 17.36 252,3 1.20 +1.23 +97.01 Metalliteollisuus Componenta +3.33 4.65 4.65 4.70 4.50 4.65 2.85 5.00 2,0 0.00 +7.14 +125.00 Fiskars A -0.10 10.16 10.16 10.17 10.05 10.16 9.55 10.74 15,3 0.31 +1.50 +23.78 Fiskars K -0.10 10.01 10.02 10.30 10.01 10.01 9.20 11.00 0,4 0.29 +0.20 +11.33 KCI Konecranes +1.67 30.50 30.50 30.79 30.29 30.50 27.21 32.63 14,6 1.00 +5.48 +38.19 Kone B +0.06 49.68 49.00 49.69 48.86 49.74 45.15 51.35 194,8 2.00 +4.66 +40.42 Metso -0.19 10.40 10.35 10.42 10.35 10.45 9.40 11.60 951,6 0.20 -1.00 +29.05 Nordic Aluminium 9.15 8.32 10.00 0,0 0.60 -1.10 +52.54 Outokumpu -0.75 13.15 13.13 13.29 13.15 13.40 9.96 13.55 484,1 0.20 +8.87 +75.78 Ponsse 1 +3.41 21.25 21.02 21.40 20.74 21.50 16.76 21.50 21,9 2.00 -0.49 +98.04 Rautaruukki K -1.63 6.63 6.60 6.79 6.63 6.80 5.68 7.04 136,1 0.20 +11.80 +75.32 Raute A -1.22 8.10 7.90 8.28 8.10 8.10 7.10 8.50 1,0 0.50 +8.00 +10.96 Rocla +1.97 7.24 7.10 7.24 7.24 7.24 6.40 7.50 0,1 0.10 -1.38 +3.03 Wärtsilä A +1.12 18.00 18.00 18.30 17.71 18.15 15.30 19.60 3,0 0.75 +6.12 +52.84 Wärtsilä B +0.05 18.40 18.30 18.45 18.20 18.40 15.06 19.46 68,3 0.75 +7.16 +63.18 Metsäteollisuus M-real A +1.37 7.40 7.20 7.40 7.40 7.40 6.62 7.84 2,0 0.30 -8.19 +0.86 M-real B +0.27 7.45 7.45 7.50 7.37 7.59 6.56 8.09 345,6 0.30 +4.01 +5.99 Stora Enso A -1.78 11.05 11.12 11.30 11.05 11.30 10.05 11.65 1,3 0.45 +5.63 +17.19 Stora Enso R -0.89 11.15 11.17 11.20 11.11 11.32 9.97 11.64 2615,1 0.45 +4.89 +13.89 Stromsdal B 2.40 2.22 2.75 0,0 0.00 +3.45 -7.34 UPM-Kymmene +0.84 15.64 15.58 15.64 15.54 15.73 14.47 16.36 2730,7 0.75 +5.71 +21.88 Monialateollisuus Aspo +0.16 12.82 12.80 12.90 12.80 12.82 11.92 15.40 0,5 1.40 +1.43 +46.06 Energia E.ON Finland 29.00 29.00 29.00 0,0 1.00 +11.54 Fortum -1.78 10.50 10.50 10.69 10.50 10.71 7.56 10.48 2336,4 0.42 +8.83 +51.88 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +0.56 9.05 9.02 9.05 9.00 9.09 8.55 9.55 7,5 0.42 +1.58 +41.79 Chips A 18.00 17.00 20.75 0,0 0.50 -13.25 +15.38 Chips B 0.00 18.30 18.26 18.47 18.26 18.30 16.36 19.00 0,9 0.50 +1.10 +22.41 HK Ruokatalo A +0.46 6.49 6.48 6.50 6.45 6.50 6.22 6.75 11,1 0.28 +0.78 +9.08 Huhtamäki -0.47 10.55 10.55 10.66 10.51 10.60 9.44 11.40 491,8 0.38 -1.77 +20.00 Lännen Tehtaat -1.80 13.65 13.66 13.80 13.65 13.65 11.15 14.50 0,3 0.65 +5.84 +61.90 Olvi A +3.27 12.62 12.40 12.60 12.40 12.62 12.00 14.15 0,9 0.70 -3.92 +17.79 Raisio vaihto-os. -0.01 198.98 +15.77 O Nordea Fennia k. -0.20 250.89 +30.18 O Mandatum BioTech+ k. Puuhamaa 43.50 36.50 43.90 0,0 2.00 0.00 +35.94 Turkistuottajat C +2.85 7.93 7.94 8.00 7.93 7.95 7.06 8.25 0,7 0.60 +2.12 +28.50 Turun Arvok. -0.21 564.66 +3.99 O Nordea Eur..fi k. +0.01 8.92 +2.15 L Nordea Säästö 50 k. Yhdistymisellä paitsi kerätään neljän jakautuneen järjestön voimat yhteen myös säästetään kustannuksia. 0.00 22.60 +1.60 H Mandatum Omega k. A +0.45 29.00 +9.86 Y OP-t. Finnairin osake nousi 4,7 prosenttia 5,60 euroon yhtiön ilmoitettua 12 uuden suihkukoneen ostosta Brasiliasta 320 miljoonalla dollarilla. Ensk. Vielä tässä vaiheessa on kuitenkin hänen mukaansa liian varhaista sanoa, tuleeko Iittala pyrkimään pörssiin. +0.05 1209.95 +1.87 K Sampo Komp. On todennäköistä, että kaikki euromaat laskevat liikkeeseen tästä lähtien vuosittain vastaavan erikoisrahan. +1.18 16.73 +7.62 O Nordea Avanti k. C/R 0.00 0.55 +7.20 O SEB Lux f. Natexin lakkauttamisen jälkeen Janitan koko tuotantoprosessi keskittyy Seinäjoelle, joten yhtiö pystyy henkilöstökulujen lisäksi säästämään esimerkiksi kuljetuskustannuksissa. Iittala johdon omistukseen Kotimainen design-tuotteita valmistava Iittala siirtyy toimivan johdon ja hollantilaisen pääomasijoitusyhtiö ABN Amro Capitalin omistukseen. Energiayhtiö Fortumin osake laski 1,8 prosenttia 10,50 euroon investointipankki Morgan Stanleyn laskettua osakkeen suositusta aamulla ”alipainoiseksi”. konev. k. -0.74 1.48 +31.33 O SEB Lux Em. A +1.30 137.61 +28.94 O OP-Kiina -erik. Bolagsf. 0.22 0.20 0.29 0,0 0.00 +4.76 +15.79 Suomen Helasto 0.71 0.60 0.83 0,0 0.07 +10.94 +36.54 Suomen Spar A 40.01 35.01 40.01 0,0 1.25 +0.02 +3.92 Suomen Spar K 40.00 35.00 42.00 0,0 1.25 0.00 +3.90 Tervak. Erikoisrahat ovat laillisia maksuvälineitä kaikissa euroalueen maissa. +0.24 994.46 +11.53 Y Sampo Komp. Kaupa vahvistetaan viimeistään elokuun puolivälissä. A +0.08 23.92 +0.46 P OP-Euro-obl. k. +1.18 22.35 +70.34 O Nordea Amerikka k. Security +6.52 1.47 1.45 1.47 1.40 1.49 1.20 2.55 33,2 0.00 +8.26 +81.94 Scanfil -0.98 5.05 5.02 5.19 5.05 5.18 5.10 6.40 47,5 0.11 -0.58 +87.68 Stonesoft +10.00 0.77 0.75 0.77 0.72 0.77 0.58 1.02 387,9 0.00 +18.33 +73.17 Sysopen +4.57 3.66 3.66 3.70 3.50 3.70 3.27 5.25 24,2 0.24 +1.19 +14.86 TJ Group +4.17 0.25 0.24 0.25 0.24 0.25 0.24 0.41 117,0 0.00 0.00 +71.43 Tecnomen +0.75 1.35 1.35 1.36 1.34 1.36 1.13 1.73 100,3 0.00 +14.78 +153.85 Tekla 0.00 1.95 1.87 1.95 1.95 1.95 1.79 2.70 3,0 0.00 -1.52 +39.29 Teleste +0.79 6.40 6.40 6.43 6.35 6.47 5.37 7.05 8,7 0.08 +11.61 +115.52 TeliaSonera AB -0.86 3.45 3.44 3.45 3.45 3.48 3.25 4.36 544,0 0.11 0.00 -6.78 Vacon +0.36 11.04 11.01 11.05 11.00 11.05 10.02 11.85 3,4 0.55 0.00 +30.18 Vaisala A +0.26 19.50 19.50 19.70 19.45 19.50 17.70 24.00 11,1 0.75 +8.33 +11.43 Yomi +2.33 6.15 6.15 6.20 5.81 6.20 3.40 7.85 0,4 0.10 +4.34 +106.07 Kemianteollisuus Kemira +1.56 11.05 11.03 11.06 10.74 11.15 9.25 10.89 399,4 0.33 +3.77 +54.53 Orion A +1.19 21.25 21.14 21.25 21.01 21.35 17.22 22.65 5,1 1.60 +4.35 +51.90 Orion B 0.00 21.10 21.02 21.45 20.93 21.38 17.04 22.71 162,1 1.60 +2.93 +50.07 Hex-yleisindeksi pistettä 5000 5500 6000 6500 7000 touko kesä 5858 +0.8% 3 kk 12 kk Euribor 12 kk % 2.0 2.1 2.2 2.3 2.4 2.5 touko kesä Euron arvo dollareina 1.17 1.18 1.19 1.20 1.21 1.22 1.23 1.24 touko kesä 1.2178 +0.8% Euron arvo Ruotsin kruunuina 9.05 9.10 9.15 9.20 9.25 touko kesä 9.1618 +0.4% Australia, dollari 1.75190 Hongkong, dollari 9.49710 Intia, rupia 55.93900 Islanti, kruunu 88.38000 Iso-Britannia, punta 0.67170 Japani, jeni 133.19000 Kanada, dollari 1.63260 Kuwait, dinaari 0.35870 Kypros, punta 0.58060 Latvia, lati 0.65790 Liettua, liti 3.45200 Malta, liira 0.42410 Marokko, dirham 10.97500 Norja, kruunu 8.44770 Puola, zloty 4.49710 Ruotsi, kruunu 9.16180 Saudi-Arabia, rial 4.56510 Singapore, dollari 2.09500 Slovakia, koruna 39.83300 Sveitsi, frangi 1.52470 Tanska, kruunu 7.43020 Thaimaa, baht 49.77100 Tsekki, koruna 31.81100 Tunisia, dinaari 1.53500 USA, dollari 1.21780 Unkari, forintti 250.69000 Venäjä, rupla 35.38600 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.075 2.120 2.195 2.426 +0.001 -0.003 -0.004 0.000 Raakaöljy, USD/barreli 36.38 -10.20 Kulta, USD/unssi 394.80 -0.23 Hopea, USD/unssi 5.93 -4.75 Kupari, c/naula 120.20 -8.30 Kahvi, USD/tonni 768.00 -1.38 Stonesoft +10,0 Ericsson AB B +8,3 Done Solutions +7,7 SSH Comm. Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari HELSINKI (STT) Sähköja kaukolämpöalan liitot kokoavat voimansa ensi vuoden alussa yhdeksi suurliitoksi. Saadaan vähemmällä enemmän, Lappalainen tiivisti yhdistymisen hyödyt energia-alan kannalta historialliseksi luonnehtimanaan päivänä. CV9030 panssarivaunu on teloilla ja 30 millimetrin konetykillä varustettu jalkaväen taisteluajoneuvo. G. Uusi energia-alan järjestö aikoo selvittää myös mahdollisuutta liittyä Elinkeinoelämän keskusliittoon. -0.54 1.84 1.84 1.85 1.84 1.87 1.21 1.88 91,5 0.01 +9.36 +98.94 Rakennusteollisuus Lemminkäinen +1.60 15.24 15.05 15.24 15.18 15.27 13.63 19.49 3,8 1.50 +5.65 +11.57 Tulikivi A 7.00 5.28 8.10 0,0 0.51 +3.70 +99.89 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp +0.39 12.80 12.75 12.79 12.80 12.80 11.70 14.20 14,2 0.30 +5.57 +77.45 Comptel +2.07 1.97 1.96 1.98 1.94 1.98 1.77 2.48 196,4 0.05 +6.59 +110.87 Efore +2.84 6.89 6.80 6.89 6.70 6.89 4.84 8.11 92,0 0.37 -5.29 +546.83 Elcoteq Network A -0.25 16.01 16.02 16.15 16.00 16.50 13.00 20.50 134,5 0.90 +10.74 +43.06 Elektrobit Group +2.13 0.48 0.47 0.48 0.47 0.48 0.45 0.66 208,4 0.01 +4.44 +56.67 Elisa +0.18 11.00 10.85 11.03 10.85 11.02 9.65 14.48 320,6 0.00 +6.65 +46.70 Evox Rifa Group 0.00 0.12 0.11 0.12 0.12 0.12 0.11 0.15 9,8 0.00 0.00 +83.33 F-Secure +2.76 1.49 1.46 1.49 1.43 1.49 1.26 1.88 141,5 0.00 +5.88 +105.71 Nokia +1.89 11.86 11.83 11.85 11.68 12.05 10.83 18.79 43716,4 0.30 +5.29 -20.82 Okmetic 0.00 2.55 2.52 2.55 2.55 2.55 2.46 4.35 1,1 0.00 -1.16 +13.33 PKC Group +6.43 26.50 26.50 26.69 24.96 26.50 21.60 28.30 17,2 2.00 +7.04 +105.44 PMJ automec +3.64 0.57 0.55 0.57 0.55 0.57 0.48 1.02 54,5 0.00 +8.16 +39.47 Perlos -0.35 8.56 8.56 8.64 8.56 8.72 6.55 9.20 115,2 0.10 +6.00 +74.49 SSH Comm. Nokia ilmoitti keskiviikkona aikovansa vetää osakkeensa pois Pariisin arvopaperipörssistä edistääkseen kaupankäyntiä muualla. +0.11 238.54 +6.23 Y Nordea Pro Euro Korko k. +0.10 7.13 +26.78 O Nordea Nordic SC k. g. Enertan Krögerin mukaan nykyisessä jakautuneessa organisaatiossa on hoidettu kolmessa järjestössä edunvalvontaa ja kahdessa osittain työmarkkinapuolta. +0.18 3.32 +6.37 O SEB Lux Eq. +0.75 817.42 +31.13 O Nordea Foresta k. Osapuolet ovat sopineet keskenään, ettei kaupan hintaa paljasteta julkisuudessa. k. k. Torstaina 1.7.2004 . Pohjolassa yhtiön tuotemerkkejä ovat muun muassa Arabia, Hackman, Iittala, BodaNova ja Rörstrand. Kun jotkut jäsenyritykset ovat joutuneet olemaan tähän asti mukana useamman energia-alan järjestön jäsenenä, niin jatkossa niiden on mahdollista saada järjestöpalvelunsa edullisemmin, Finergyn hallituksen puheenjohtaja, energianeuvos Martti Lappalainen kertoi. – Viime vuosina olemme kasvaneet nopeammin kuin markkinat keskimäärin, ja tästä vauhdista on tarkoitus pitää kiinni, hän kommentoi STT:lle. Toiminta on joka tapauksessa määrä aloittaa heti ensi vuoden alussa. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv Aktia Capital B +0.87 94.24 +36.14 O Aktia Euro B +0.11 17.90 +23.82 O Aktia G. Iittalan viime vuoden liikevaihto oli 162 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 1 385. +0.01 206.59 +1.97 L Sampo Suomi Osake k. Eur. Osake k. Edunvalvonta tehostuu Liittojen mukaan ne tavoittelevat yhdistämisellä edunvalvontatyön tehostamista. +2.32 737.19 +15.72 O Nordea Korko Plus k. Korko k. A +0.37 120.82 +30.57 O OP-Euro-obl. Wireless 0.00 0.15 +16.54 O SEB Lux G. Lisäporkkanana Iittala-ryhmän avainhenkilöille on tarkoitus rakentaa omistuksellinen palkitsemisjärjestelmä. North Am. B +0.27 22.37 +17.98 O Aktia Likvida 0.00 21.64 +1.64 L Aktia Medica B +0.24 65.77 +1.82 O Aktia Secura B +0.43 44.34 +21.03 Y Aktia Solida B +0.06 112.48 +4.50 Y Carnegie Aksje Norge -0.38 384.82 +52.98 O FIM Forte +0.69 112.54 +34.45 Y FIM Russia +0.08 38.21 +38.94 O Handelsb. Tähän saakka Janita on toimittanut Natexille raaka-aineet, joista tehdas on valmistanut joko valmiita kenkiä tai puolivalmisteita. Iittala-ryhmän toimitusjohtaja Tero Vähäkylä kertoo, että neuvottelut uusien omistajien kesken aloitettiin heti vuoden alussa. – Tavoitteenahan tietysti on, että tämä yhdistys olisi EK:ssa tasavertaisena toimijana, ja se on tietysti hyvä, jos koko energia-ala on yhdessä yhdistyksessä, Finergyn Lappalainen arvioi. Myös liikemies Harry Harkimo kuuluu yhtiön uuteen omistajaryhmään. – Jatkamme hyväksi havaittua linjaa. +0.46 172.06 +19.48 Y Sampo Komp. Kahden euron erikoiskolikko liikkeeseen HELSINKI (STT) Puolustusvoimat hankkii Patria Hägglundsilta 45 rynnäkköpanssarivaunua Karjalan Prikaatin käyttöön. 50 k. – On hienoa päästä omistajajohtajana mukaan toimintaan, se lisää entisestään motivaatiota. Selvä hyöty on myös tehokkuuden ja painoarvon kasvu. -0.07 1.51 +10.27 O SEB Lux Eq. 25 k. Painorajoitettu portfolioindeksi oli 0,2 prosenttia tiistain päätöstasoa korkeammalla. +0.34 974.53 O Mandatum Suomi k. Kuva-aiheen vaihdolla voidaan juhlistaa merkittävää tapahtumaa tai henkilöä. Natexin toiminta loppuu Janitan toimitusjohtajan Jari Salmen mukaan vielä tämän vuoden aikana. Janita keskittää Seinäjoelle HELSINKI (STT) Lähipäivinä tulee liikkeeseen kahden euron erikoisrahoja. +0.33 1049.66 Y Nordea k.yhtiö Plus k. – ABN:llä ei ole yrityksiä meidän toimialoillamme, ja kun kilpailuviranomaisselvitys on kerran jo tehty Ali-kaupan yhteydessä, näkisin, että kyse on vain byrokratiasta, joka on pakko käydä läpi. Puolustusvoimat hankkii 45 rynnäkköpanssaria Patrialta Lue lisää taloudesta www.keskipohjanmaa.net/talous. +0.22 1.79 +9.55 O SEB N.Am. +0.25 39.32 +8.71 O Nordea Itä-Eur..fi k. – Elinkeinopuolella tietysti isojen ja pienten toimijoiden suunnalta joitakin erimielisyyksiä matkan varrella varmaankin tulee, niin kuin on tullut tähänkin saakka, mutta pääsääntö on kuitenkin se, että mehän olemme kaikki energiantuottajia. Europaf. A -0.25 102.81 +21.35 O OP-Medical A +0.17 70.75 -0.80 O OP-Metsä A +1.03 44.92 +19.45 O OP-Pirkka A +0.80 51.78 +18.20 Y OP-Spektri A +0.31 71.56 +10.64 Y OP-Teknologia A +1.22 24.12 +9.87 O OP-t. -0.12 85.82 +29.50 O Mandatum G. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Nokian nousu kohotti pörssiä Nokian osakkeen arvo veti keskiviikkona Helsingin pörssin hienoiseen nousuun. Markets f. KESKIPOHJANMAA 8 Talous Lyhyesti Pankit ja rahoitus CapMan B +1.27 1.59 1.58 1.60 1.57 1.59 1.49 1.91 180,4 0.05 -3.03 +14.29 Nordea (publ) FDR +0.17 5.92 5.90 5.92 5.91 5.96 5.30 6.02 948,6 0.25 +5.89 +39.53 OKO A +0.34 8.82 8.82 8.83 8.77 8.99 7.98 9.68 115,0 1.60 +7.48 +33.74 Sampo A +0.25 7.98 7.98 8.04 7.98 8.08 7.68 9.80 2542,2 1.50 -1.72 +22.92 Ålandsbanken A 18.20 18.00 20.00 0,0 1.00 -2.41 +7.00 Ålandsbanken B 17.52 17.25 19.70 0,0 1.00 -2.23 +3.00 Vakuutus Pohjola-yhtymä +1.32 8.46 8.36 8.46 8.31 8.48 6.94 8.65 80,0 1.00 +5.00 +67.00 Sijoitus Citycon +1.49 2.04 2.01 2.04 2.01 2.05 1.52 2.15 159,0 0.14 +12.36 +76.99 Interavanti -1.33 2.96 2.96 3.29 2.96 2.96 2.65 3.44 1,0 0.06 -12.79 +19.05 Julius Tallberg B 9.00 7.10 9.05 0,0 0.29 +13.64 +76.47 Norvestia +0.78 14.19 14.10 14.19 14.09 14.20 13.70 17.15 1,3 1.60 -1.06 +9.34 Polar Kiinteistöt 1.04 0.77 1.04 0,0 0.00 +8.33 +65.08 Sponda +1.01 7.00 6.88 7.00 6.85 7.00 6.10 7.30 110,1 0.30 +4.09 +32.12 Technopolis 0.00 3.99 3.98 3.99 3.99 3.99 3.70 4.17 1,3 0.25 +5.29 +42.14 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 16.00 15.43 17.48 0,0 0.60 +0.63 +6.67 Birka Line B 15.89 15.50 17.20 0,0 0.60 -0.69 +5.93 Finnair +4.67 5.60 5.60 5.65 5.40 5.64 5.07 6.53 84,7 0.10 -0.76 +36.03 Finnlines +1.49 23.78 23.75 23.80 23.35 23.78 22.02 29.50 30,3 2.50 +3.66 +11.81 Viking Line +0.91 20.99 20.78 20.99 20.77 20.99 18.27 23.45 0,3 2.00 +1.46 +11.83 Kauppa Beltton-Yhtiöt -3.25 6.26 6.26 6.45 6.26 6.35 6.20 8.05 4,6 0.40 -5.88 -9.86 Kesko A +0.27 18.40 18.40 18.60 18.40 18.60 17.50 21.50 0,5 2.00 +1.35 +12.21 Kesko B +1.24 16.30 16.30 16.32 16.11 16.32 13.58 16.86 210,5 2.00 +0.74 +58.37 Kesko B uudet 1.00 0,0 0.00 Stockmann A 0.00 19.20 19.00 19.50 19.00 19.20 17.71 19.50 0,3 1.35 +5.49 +25.49 Stockmann B +0.78 19.50 19.50 19.58 19.25 19.60 17.63 19.50 15,4 1.35 +2.98 +25.71 Muut palvelut Aldata Solution +4.43 1.65 1.61 1.64 1.58 1.65 1.46 2.21 116,1 0.00 +0.63 +5.92 Jaakko Pöyry -0.05 20.70 20.70 21.14 20.70 20.90 20.20 23.00 1,2 1.00 -0.24 +36.48 Lassila&Tikanoja +0.04 26.50 26.50 26.69 26.47 26.75 25.00 30.00 4,8 1.20 +3.55 +46.12 OMHEX AB (Publ) +0.82 9.82 9.52 9.99 9.82 9.82 9.23 13.50 40,0 0.00 -4.49 Rak. Tech. -0.98 72.10 +7.51 V SEB Östersjöfond/WWF -0.24 1.27 +27.48 O Sampo Aasia Osake k. +0.05 201.87 +50.12 O Nordea Optima Plus k. +0.71 542.42 +4.31 O Mandatum Neutral k. -0.23 15.97 +11.58 O Nordea Medica Life Sc. Janita työllistää Seinäjoella 190 henkilöä. Eur. +0.08 119.20 +1.38 K Nordea Euro Obl. Matkapuhelinyhtiön osake oli vahvistunut kaupan sulkeutuessa 1,9 prosenttia 11,86 euroon. Nordean osakekurssi nousi tiistain päätöstasosta 0,2 prosenttia 5,92 euroon. Neljä liittoa työllistää nyt yhteensä 42 ihmistä. +0.12 17.00 +21.89 O Sampo Eur. -0.20 111.54 +35.19 O Sampo Eur. – Kun keskitetään asioiden hoitaminen yhteen järjestöön, niin tietysti myös oletetaan, että palvelujen laatu ja taso ovat parempia. f. Euromaat ovat voineet vuoden alusta saakka vaihtaa kahden euron kolikon kansallisen puolen kuva-aihetta. Yrityksessä uskotaan vahvaan kasvuun Toimitusjohtaja Vähäkylä uskoo, että itsenäisessä Iittalassa on aineksia kansainväliseen menestystarinaan. Kansainvälisillä markkinoilla panostetaan edelleen ainoastaan Iittala-merkkiin ja Pohjoismaissa pyritään mahdollisimman suureen markkinaosuuteen kehittämällä kaikkia vahvoja tavaramerkkejämme. +0.43 228.37 +14.83 Y Sampo Globaali yhd. A 1.00 0,0 0.00 I-lista Benefon S 0.00 0.21 0.20 0.21 0.20 0.21 0.20 0.40 40,5 0.00 -4.76 -54.55 Elecster A 0.00 6.14 6.10 6.36 6.14 6.18 6.00 8.70 2,8 0.30 -18.00 +23.00 Evia 1.50 1.44 2.04 0,0 0.00 +3.45 +6.38 Honkarakenne B 7.00 6.11 7.50 0,0 0.50 +2.99 +105.97 Ilkka-yhtymä 1 7.80 6.50 9.25 0,0 4.00 -1.08 +35.48 Incap 0.00 2.19 2.16 2.26 2.19 2.27 1.86 2.59 3,9 0.00 -2.22 +129.17 Kasola A 1.75 1.40 1.95 0,0 0.05 0.00 +34.62 Kekkilä 6.40 6.11 7.20 0,0 0.10 -8.18 -8.57 Kesla A 0.00 7.00 6.85 7.00 6.85 7.00 6.25 8.50 2,0 0.75 0.00 +47.37 Kylpyläkasino A 3.20 3.10 3.25 0,0 0.00 +1.27 +6.67 Larox B 0.00 5.49 5.31 5.45 5.30 5.49 3.85 9.10 2,2 0.50 -2.14 +87.50 Martela A -0.85 11.70 11.51 12.00 11.70 11.71 11.50 15.00 0,6 0.25 +1.37 +2.70 Menire 0.00 0.34 0.34 0.35 0.34 0.35 0.31 0.41 2,1 0.00 0.00 +16.67 Neomarkka B 7.30 5.93 7.45 0,0 0.08 +8.15 +32.73 P-Karjalan Kp A -11.11 92.00 85.01 100.00 92.00 92.00 81.05 106.99 0,1 7.50 +15.00 +29.38 Panostaja A 0.95 0.70 1.04 0,0 0.07 -5.00 +86.27 Panostaja B 0.95 0.72 0.99 0,0 0.07 -3.06 +69.64 Plandent A 13.81 12.00 13.85 0,0 0.30 +1.40 +6.23 Raisio K 0.00 1.92 1.89 1.91 1.92 1.92 1.27 1.89 4,0 0.01 +9.88 +78.30 Ruukki Group 0.00 0.04 0.04 0.05 0.04 0.05 0.03 0.05 188,7 0.00 -20.00 +33.33 S Sääst. B +0.46 26.45 +9.82 Y SEB Europa Småb. +0.06 1.81 +70.93 O SEB Internetfond +0.53 0.56 +24.38 O SEB Likviditetsfond +0.02 10.46 +2.23 L SEB Lux Eastern Eur. +0.08 22.53 +1.68 H Mandatum Russia k. Päällekkäisyyksiä uuteen liittoon siirryttäessä uskotaan syntyvän jonkin verran, mikä voi tarkoittaa väen vähentymistä ytneuvottelujen jälkeen. Siinä mielessä intressit ovat yhteiset, Energiaalan työnantajayhdistystä edustava Kröger totesi. Italialaiset ilmoittivat heti, että heitä kiinnostaa ainoastaan Hackmanin omistuksessa ollut suurkeittiölaitteita valmistava Metos. Nordea kertoi myyneensä 17 prosenttia omistamistaan ruotsalaisen Bankgirocentralenin osakkeista Föreningssparbankenille. 1 -0.57 2.45 +17.69 O SEB Lux Eq. +0.47 15.55 +45.33 O Nordea Kaukoitä.fi k. – Ennen kaikkea voimme olla yhtenäisempiä ilmoittaessamme kantojamme esimerkiksi julkisuuteen ja valtion viranomaisille, Enertan hallituksen puheenjohtaja, yrityspalvelujohtaja Veijo Kröger kertoi STT:lle. Iittala on alansa markkinajohtaja kotimarkkinoillaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Medical +0.29 2.44 +0.91 O SEB Lux f. Siinä kuvataan kohokuviona pylvään pää, josta versoo rahan keskiosan täyttävä kymmenlehtinen kasvi. Kolikkoa lyödään enintään 600 000 kappaletta, joista 100 000 kappaletta on jo varattu keräilytarkoituksiin Rahapaja Monetan kautta, valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki tiedottavat. Hex-yleisindeksi jäi koholle 0,8 prosenttia pistelukuun 5 858. Energia-alan Keskusliitto Finergy, Sähköenergialiitto Sener, Suomen Kaukolämpö Sky ja Energia-alan työnantajayhdistys Enerta allekirjoittivat keskiviikkona hanketta koskevan aiesopimuksen
Rangaistus saattaa olla kuolema. – En ole yllättynyt päätöksestä mutta olen iloinen siitä, että tuomari hylkäsi syyttäjän vaatimukset kuolemantuomioista, sanoi puolustusasianajaja Dimitri Afanasiev uutistoimisto Reutersille. – Hallituksen velvollisuus on suojella kansalaisiaan, Annan sanoi tiistaina. heinäkuuta, onko muuri laillinen. Paikka on määrä sulkea lähiaikoina. Kuva: Lehtikuva/AFP/Alessandro Abbonizio. Kuwait aikoo vaatia edustajansa professori Mohammad Bouzabarin johdolla, että Saddam tuomitaan kuolemaan maan seitsemän kuukautta kestäneestä miehityksestä 1990–91. – Valtion on löydettävä vaihtoehtoinen reitti, joka saattaa ehkä tarjota vähemmän turvallisuutta, mutta joka vahingoittaisi paikallista väestöä vähemmän, korkein oikeus totesi päätöksessään. Kemikaali-Ali ja Halabjan isku Saddam on virunut viime kuukaudet uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan Yhdysvaltain armeijan pidätyskeskuksessa Camp Cropperissa, joka sijaitsee Irakin entisellä kansainvälisellä lentokentällä. Sitten avataan ketjut, käsiraudat ja hänet viedään tuomarin luokse. Israelin armeijan mukaan sotilaat olivat varoittaneet nuoria ampuneet varoituslaukauksin. Tuomittujen turvallisuuspalvelumiesten puolustusasianajajat aikovat anoa, että heidät siirrettäisiin vankeuteen Venäjälle. Olisi tietysti hyvä, jos Saddamin oikeudenkäynti vastaisi tätä kehityssuuntaa. Kaikki koneen 150 matkustajaa ja 7 henkilökunnan jäsentä selvisivät tapauksesta vahingoittumattomina. – Jos asiat menevät hyvin, tästä selvitään 300 000 ihmishengen menetyksellä, Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston johtaja Andrew Natsios ennusti kesäkuun alussa. Venäjä lähettää rauhanturvaajia Burundiin LONTOO (STT–REUTERS) Metrolakko vaikeutti keskiviikkona miljoonien ihmisten liikkumista Lontoossa. Operaation arvioidaan kestävän useita kuukausia. Toinen kysymys koskee sitä todistusaineistoa, jolla tuomarit vakuutetaan syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Presidentti Vladimir Putin allekirjoitti keskiviikkona sopimuksen, jonka mukaan venäläisjoukot liittyvät YK:n rauhanturvajoukkoihin sisällissodan runtelemassa Burundissa. Lisäksi kolme poliisia ja kaksi siviiliä haavoittui. Israelin korkeimman oikeuden päätös saattaa olla ennakkotapaus yli 20:lle palestiinalaisten tekemälle valitukselle. Lisäksi Lontoon sisääntuloteillä ajettiin painajaismaiseksi kuvaillussa ruuhkassa. Saddamia syytetään todennäköisesti shiiamuslimien ja kurdien kansannousujen tukahduttamisesta 1990-luvun alussa, kemiallisten aseiden käytöstä kurdeja vastaan vuonna 1988, sodasta Irania vastaan 1980–88 ja tunkeutumisesta Kuwaitiin vuonna 1990. Annan vierailee myös Tshadissa, jonne on paennut puolentoista vuoden aikana noin 120 000 darfurilaista. Saudi-Arabian joukot surmasivat aiemmin kesäkuussa al-Qaida-verkoston johtajiin kuuluneen Abdul Aziz alMuqrinin. Epäiltyjen kerrottiin pyrkineen karkuun, kun heidän piilopaikkansa oli paikallistettu. Palestiinalaisnuorukainen sai surmansa Beit Hanounissa, kun israelilaissotilaat avasivat tulen kiviä heittäneitä nuoria kohti. Kyllä se pitäisi pystyä viikoissa tai kuukausissa viemään läpi, arvioi kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin Åbo Akademista. Hänen mukaansa oikeudenkäyntiin tulisi saada kuitenkin eri maiden asiantuntijoita varmistamaan, että kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan. Konfliktin pelätään leviävän pakolaisten mukana naapurimaihin. Esimerkiksi Lääkärit ilman rajoja -järjestö ei ole saanut viisumeita. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kiisti, että Qatarissa tuomituilla venäläisillä olisi tekemistä Jandarbijevin murhan kanssa. – Venäjän kanta on yhä, että Qatarissa pidätetyillä Venäjän kansalaisilla ei ollut mitään tekemistä Jandarbijeviin kohdistuneen hyökkäyksen kanssa, Lavrov sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan. Annan ja Powell syyttävät hallitusta YK:n pääsihteerin Kofi Annanin ja Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin oli määrä vierailla keskiviikkoiltana Darfurissa. Amerikkalaisjoukkojen on kerrottu pidättäneen yli 40 etsityintä irakilaista 55:stä. Edellinen tuhoutui Sudanin valtion joukkojen ja arabien iskuissa. Lontoon maanalainen kuljettaa päivässä noin kolme miljoonaa matkustajaa. Koneen kapteeni ehti kuitenkin kääntyä takaisin ja tehdä hätälaskun Münchenin kentälle. Oikeudenkäynnin kestoa on vaikea arvioida – se voi viedä vuosia, kuukausia tai viikkoja. Metrolakko sotki liikennettä Lontoossa Lontoon metrolakko sai työntekijät liikkeelle jalkaisin. Venäjä aikoo lähettää Burundiin kaikkiaan 5 650 sotilaan vahvuisen joukko-osaston. Irakin ja Yhdysvaltain lait sisältävät kuitenkin kuolemantuomion, eikä kansainvälinen oikeuskaan sulje sitä kokonaan pois. – Venäjän johto antoi määräyksen tshetsheenijohtaja Jandarbijevin salamurhaan. Ammattiliitto vaatii palkankorotuksia ja 35-tuntista työviikkoa. Tuomareilla ei saisi olla myöskään ennakkokäsitystä Saddamin syyllisyydestä, Scheinin huomauttaa. Tilanne ei olisi kuitenkaan näin vakava, ellei Sudanin hallitus olisi vainunnut mahdollisuutta hyötyä janjaweedien etenemisestä. Puolustusministeriön lausunnon mukaan osia reitistä suunnitellaan uudelleen korkeimman oikeuden määräämien periaatteiden mukaisesti. Monet säikähtivät bussipysäkeille kiemurtelevia jonoja ja hyppäsivät pyörän selkään tai alkoivat patikoida. Ulospäin Darfurin tilanne vaikuttaa sekavalta – jälleen yksi ikuisuuksiin jatkuva sissisota Afrikassa. Nyt tuhansia kyliä on poltettu ja kymmeniätuhansia ihmisiä surmattu. Paimentolaisia ajaa nälkä: Darfurissa selviytyminen vaatii laajoja laidunmaita, ja aavikoituminen on niellyt arabien omat maat. Israel kertoi sulkevansa Beit Hanounin, jotta kaupungista ei enää ammuttaisi raketteja Etelä-Israelin puolelle. Arviolta 5 000 kurdia sai surmansa Halabjan kylään tehdyssä iskussa. Kuva: Lehtikuva/Reuters JERUSALEM/BEIT HANOUN (STT–AFP–REUTERS) Israel ilmoitti keskiviikkona, että Länsirannalle rakennettavan kiistanalaisen muurin reittiä muutetaan joiltakin osin. Hyökkäykset ovat jatkuneet vuosikausia. Saksan poliisi pidätti 28-vuotiaan turkkilaismiehen sen jälkeen, kun hän oli loukkaantunut hypättyään koneesta lentokentällä. Liikennealan ammattiliitto RMT aloitti vuorokauden mittaisen lakon tiistaina illansuussa. joulukuuta läheltä hänen kotikaupunkiaan Tikritiä Pohjois-Irakissa. Pakolaiset pelkäävät, että Ruandan katastrofi toistuu Darfurissa. Raiskattujen naisten ja kotoaan paenneiden perheiden määrää ei vielä tiedetä – eikä sitä, kuinka moni lapsi tulee vielä kuolemaan nälkään pakolaisten pitkillä taivalluksilla. Kemikaali-Alin uskotaan olleen 1980luvun lopussa tehtyjen kaasuhyökkäysten takana. Janjaweedit ovat saaneet käyttöönsä automaattiaseet sekä hyvin syötetyt hevoset ja kamelit. Kymmenen vuotta sitten kansainvälinen yhteisö ei halunnut puuttua Ruandan kansanmurhaan, koska poliittinen tilanne koettiin räjähdysalttiiksi ja vaikeaksi ymmärtää. Kolme ammuttiin Saudi-Arabiassa MÜNCHEN (STT–REUTERS) Saksasta Turkkiin matkalla ollut lentokone yritettiin kaapata tiistai-iltana. toukokuuta. Syyllisyydestä on saatava täysi näyttö. Palestiinalaiset ovat valittaneet oikeuteen niistä muurin osista, jotka sulkevat sisälleen palestiinalaisten maa-alueita. Uutistoimisto AFP:n mukaan ambulanssit eivät päässeet kaupungin keskustaan esteiden vuoksi. Tilanne kärjistyi ammuskeluksi Al-Qudsin alueella. Irakilainen tuomari kutsuu Saddamin eteensä ja määrää hänet aluksi vangittavaksi. Poliisilähteiden mukaan toinen surmansa saaneista taistelijoista oli yksi maan etsityimmistä militanteista. Saksassa yritettiin kaapata lentokone MOSKOVA (STT–AFP) Venäjä aikoo lähettää rauhanturvaajia Burundiin, kerrottiin Kremlistä keskiviikkoaamuna. Kuwait toivoo Saddamille kuolemaa QATAR/MOSKOVA (STT–AFP–REUTERS) Venäjän johto määräsi Tshetshenian entisen presidentin Zelimhan Jandarbijevin murhattavaksi, sanoi qatarilaistuomari keskiviikkona. Tähän mennessä noin sadan ihmisen jäännökset on tunnistettu. Tuomari lukee oikeudet sekä antaa vangitsemismääräyksen, sanoi Irakin kansallinen turvallisuusneuvonantaja Mowaffaq al-Rubaie CBS-televisiokanavan haastattelussa. Kuwaitin mukaan yli 600 ihmistä, useimmat siviilejä, siepattiin irakilaismiehityksen aikana. Molemmat ovat painostaneet maan hallitusta estämään janjaweedien veriteot ja päästämään avustusryhmiä alueelle. Huomioon otetaan niin turvallisuuskuin humanitaarisetkin näkökohdat, ministeriö sanoi. – Jos Sudanin hallitus ei osaa tai halua huolehtia siitä, kansainvälisen yhteisön on tehtävä asialle jotain. Puolustusministeriö kertoi asiasta sen jälkeen kun Israelin korkein oikeus oli aiemmin keskiviikkona antanut määräyksen muurin reitin muuttamisesta, jotta alueella asuvien palestiinalaisten elämää voitaisiin helpottaa. Israel reitittämässä Länsirannan muuria Palestiinalaispoika pelaa jalkapalloa kiistellyn Länsirannan muurin tienoolla. Palestiinalaiset ovat kritisoineet Israelin turva-aidaksi kutsumaa muuria, sillä se kiemurtelee syvälle sisään palestiinalaisten alueille sulkeakseen sisäpuolelleen Länsirannan juutalaissiirtokuntia. Scheinin toivoo, ettei Saddamia tuomittaisi kuolemaan: – Kansainvälinen kehitys on mennyt selvästi kuolemanrangaistuksen lakkauttamisen suuntaan. Useimpien uskotaan tulleen surmatuiksi. Burundin joukot saivat YK:n turvallisuusneuvostolta mandaatin 21. Venäjä määräsi johtajan murhan Qatarilaisoikeus: RIAD (STT–AFP–REUTERS) Kolme ihmistä sai keskiviikkona surmansa Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa, kun maan turvallisuusjoukot ottivat yhteen militanttiepäiltyjen kanssa. Oikeus tuomitsi keskiviikkona kaksi venäläistä turvallisuuspalvelun FSB:n agenttia elinkautiseen vankeuteen Jandarbijevin murhasta. Janjaweed, ”pahat aseistetut ratsastajat”, on kenties vain parintuhannen miehen vahvuinen paimentolaisarmeija, joka haluaa vallata kylien lähteet ja laidunmaat ja ajaa mustat asukkaat pois Darfurista. Burundissa on määrä pitää vaalit ennen lokakuun loppua. Sisällissota alkoi Ruandan naapurimaassa Burundissa 1993. Liikenne sotkeutui paikoin kaaokseksi, vaikka bussivuoroja oli lisätty ja metrojunistakin melkein kolmannes oli käytössä. Hän on Saddamin serkku, joka tunnetaan lempinimellä Kemikaali-Ali. Sudanin länsiosissa sijaitsevan Darfurin alueen hätä on jäänyt vuosikymmenien ajan muiden kriisien varjoon, ja nyt sodan ja nälänhädän leikkauspisteeseen joutunut väestö pakenee henkensä edestä. Kun tapahtumiin vihdoin kiinnitettiin huomiota, lähes miljoona ihmistä oli surmattu. Aseistetut arabit polttavat kyliä Darfurin pakolaiset kertovat aavemaisista öistä, jolloin pahat miehet tulivat. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Ammad Awad Tommi Peltoniemi HELSINKI (STT) Irakin syrjäytetylle diktaattorille Saddam Husseinille luetaan syytteet torstaina. Nyt hallitus aseistaa hyökkääjiä, jotta heidän kylvämänsä kaaos ajaisi myös paikalliset sissijoukot ulos Darfurista. – Oikeudenkäynnin laatu ja uskottavuus paranisivat, jos siinä olisi kansainvälisiä asiantuntijoita mukana jossakin roolissa -muitakin kuin pelkästään yhdysvaltalaisia. Aiemmin illalla paikallinen televisiokanava kertoi erikoisjoukkojen hyökänneen koneeseen ja pidättäneen kolme kaappaajaa. Työtaistelun takana ovat kiistat työehdoista. Haagin kansainvälisen tuomioistuimen on määrä päättää 9. Yli 300 000 ihmistä on kuollut taisteluissa. Suunnitelmasta keskusteltiin Venäjän tiedustelupalvelun päämajassa Moskovassa, sanoi tuomari Ibrahim al-Nisf. Korkein oikeus odottaa satoja uusia palestiinalaisten vetoomuksia. Jandarbijev murhattiin Dohassa Qatarissa helmikuussa. Maan oikeusministeri Ahmad Baqer kertoi, että Kuwait vaatii Saddamille tuomiota muun muassa murhista, raiskauksista, pakkosiirroista, varkauksista. Poliisin erikoisyksikkö tutki koneen miehen pidätyksen jälkeen, mutta ei löytänyt pommia. Saddam irakilaisen tuomarin eteen Irakin syrjäytetylle diktaattorille luetaan syytteet tänään KUWAIT (STT–REUTERS) Kuwait ilmoitti keskiviikkona valinneensa edustajansa Irakin entistä diktaattoria Saddam Husseinia vastaan käytävään oikeudenkäyntiin. Arviolta 25 metroasemaa jouduttiin kuitenkin sulkemaan. Israeli eristi Beit Hanounin Israelin armeija sulki keskiviikkona Pohjois-Gazassa sijaitsevaan Beit Hanounin kaupunkiin johtavat tiet. Turvallisuusjoukkojen operaatiota luonnehdittiin merkittäväksi. Kuolemantuomio vielä mahdollinen Scheinin ei pidä pulmallisena sitä, että tuomarit ovat irakilaisia. – Jos mikään ei muutu, miljoona ihmistä tulee kuolemaan. Yhdysvaltain sotilaat löysivät valtansa menettäneen presidentin 13. KESKIPOHJANMAA . – Jos prosessi kestää vuosikausia, se menettää luonnettaan oikeudenmukaisena oikeudenkäyntinä. YK:n hätäavun koordinaattori Jan Egeland kertoi kesäkuun puolessavälissä, että vain osa hätäavusta pääsee perille, koska sudanilaiset virkamiehet hankaloittavat tahallaan järjestöjen toimintaa. Armeijan puskutraktorit kaivoivat teihin kuoppia ja suuria hiekkakasoja kasattiin esteiksi. Torstaina 1.7.2004 Ulkomaat 9 Lyhyesti Hanna Nikkanen HELSINKI (STT) Jos kriisialueelta toiselle kiertäviltä avustustyöntekijöiltä kysytään, yksi paikka maailmassa on muita kammottavampi. – Tuomari ilmoittaa Saddam Hussein Majidin (Saddamin isä oli nimeltään Hussein Majid). Lisäksi tarvikkeiden, lääkkeiden ja ruuan jakelu on ollut hidasta. Darfurissa kansanmurha Sodan ja nälänhädän leikkauspisteeseen joutuneet sudanilaiset pakolaiset: Sudanilainen mies rakentaa itselleen uutta kotia. Eteläsaksalaisesta Münchenista Turkin Istanbuliin matkalla ollut kone oli noussut juuri ilmaan, kun yksi matkustajista uhkasi räjäyttää turkkilaisyhtiö Freebirdin koneen. Näihin tilanteisiin ei ulkomailla haluta ottaa kantaa. Darfurissa on käynnissä etninen puhdistus, jossa alueen musta väestö yritetään tuhota. Yli miljoona kodeistaan paennutta darfurilaista perustaa nälän ja sairauksien riivaamia leirejä autiomaahan ja kertoo hallituksen tukemien arabijoukkojen julmuuksista. Turvallisuusviranomaisten mukaan surmansa saaneista yksi oli poliisi ja kaksi islamilaista taistelijaa. Irakin viranomaiset saivat nyt huostaansa kärkikaartin – Saddamin lisäksi muun muassa Ali Hassan alMajidin. Beit Hanoun sijaitsee vajaan kahden kilometrin päässä Israelin rajasta
Oman puolueen kannattajakunta pitäisi sitä liian pitkälle menevänä myöntyväisyytenä. Kotieläintalouden tulot ovat tilastoissakin kasvaneet. Julkisuudessa komissaarikisan ennakkosuosikkina ja keskustan pääehdokkaana on pidetty pääministerin erityisavustajaa Olli Rehniä. Vai onko punamullalla joku muu tavoite, josta ei kansalle puhuta. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä K iihtyvä keskustelu suomalaisesta EU-komissaarista ehtii kasvaa nimitystä edeltävän viikon aikana asian tärkeyttä isompiin mittoihin. S uomen kunnista loppuu raha. Komissaari on velvoitettu katsomaan asioita eurooppalaisesta näkökulmasta. Rehnillä on kuitenkin ansionsa: hän on kansainvälinen ja koulutettu, hän tuntee Brysselin toimintatavat, tosin ilman ministerija johtajakokemusta. Ehkä eniten maatilojen tulotilastoja kaunistavat työtulot. Olisi iso yllätys, jos Vanhanen esittäisi muun kuin keskustalaisen nimittämistä. Erilaiset tuotannolliset työpaikat ovat ovat Suomessa muutenkin uhanalaisia. Semminkin, kun he mielellään syyttävät tapahtuneesta valtiota. Henkilöön on kuitenkin helppo ottaa kantaa, sitä voimakkaammin mitä enemmän nimitys politisoituu. – Kuinka ihmeessä Paavo Lipponen, Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Erkki Liikanen ja kumppanit saattoivat joskus kannattaa pankkien ja vakuutuslaitosten sosialisointia tai suhtautua kriittisesti Suomen ja EEC:n vapaakauppasopimukseen. HÄMEEN SANOMAT iloitsee talousnäkymien kirkastumisesta. Komissaariratkaisu on kaikesta huolimatta pääministeri Matti Vanhasen käsissä. ”Neukkutai derkkuyhteyksien” selvittäminen on Hentilän mielestä tehtävä kuitenkin niin, että nykyinen sukupolvi voi sen ymmärtää. Murros on ollut raju. Eri asia on, onko tulojen kasvu seurannut yrityskoon ja työmäärän kasvua tai tuottanut korkoa tuotantoon sijoitetulle pääomalle. Kaupunginjohtaja Pasi Marjakangas on enemmän kuin oikeassa todetessaan, että kipeimmät ratkaisut ovat edessä. Talouteen liittyvät rikostai vahingonkorvausoikeudenkäynnit ovat usein monimutkaisia ja vaativat pitkiä valmisteluja käsittelyaikoja, mutta rajansa kaikella. Parhaiten puhemiehen ehdot näet täyttäisi Sitran johtoon valittu keskustan entinen puheenjohtaja Esko Aho. Tuskin monikaan osaa sanoa, miten komissaari Erkki Liikanen olisi edistänyt konkreettisesti suomalaisten etuja, vaikka hän olisi hoitanut tehtävänsä moitteettomasti. – Kotiderkkujen kautta huippusalaista tietoa valui Suomesta DDR:ään. Hentilän artikkeli ”Miksi Suomessa haisee yhä DDR:ltä!” on julkaistu tänä kesänä eläkkeelle siirtyvän professori Sirkka Ahosen juhlakirjassa. Vanhasen hallitus tietää hyvin kuntien taloudellisen tilanteen. Verrattomasti suurempi vaikutus DDR:llä oli Suomeen niiden julkisten yhteyksien kautta, joita maiden välillä oli monilla eri elämän aloilla. Yhtään parempi tilanne ei ole Haapajärvellä. Stasi-suhteet merkityksettömiä Hentilä itse kummastelee etenkin kirjoituksia ja tutkimuksia suomalaisten yhteyksistä DDR:n tiedustelupalveluun Stasiin. Totuuden tavoittelu on itseisarvo, josta ei saa missään oloissa tinkiä, hän kirjoittaa. Lähivuodet näyttävät, kuka uusista kaupunginjohtajista kykenee ensimmäisenä korjaamaan kuntansa talouden edes sille tasolle, että kate kattaa poistot. Käräjäoikeuden kanssa on helppo olla samaa mieltä. Rivikomissaarin tehtävistä kieltäytyessään puhemies Paavo Lipponen oli johdonmukainen. Yhä suurempi osa viljelijöistä käy työssä tilan ulkopuolella, yhä useampi saa palkkatuloja ja niiden kehitys on ollut vakaa. Hurjimpaan vauhtiin joutuu Ylivieskaan valittu Asko Ojamäki. – Kansakunnan on voitava kohdata menneisyytensä kipeätkin vaiheet avoimesti, jotta tulevaisuuden rakentamiselle luodaan optimaaliset edellytykset. Ylivieskasta puhumattakaan. Kun katsoo Nivalan kaupungin viime vuoden tunnuslukuja ja asettaa vierelle valtuuston vastikään hyväksymän talouden tasapainottamisohjelman, niin näyttää vahvasti siltä, että kaupungin päättäjät uskovat vielä joulupukkiin. Ahonen on Helsingin yliopiston historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen professuurin ensimmäinen haltija. Niin Kalajokilaakson kuin Pyhäjokilaaksonkin kaupungeissa on meneillään kaupunginjohtajien vaihtoviikot. Jos maksajat harvenevat liikaa, hyvinvointipalvelut ovat todellisessa vaarassa. On siis viikko aikaa lukea komissaarispekulaatioita kuin kevyttä kesädekkaria. Hentilän tuorein artikkeli perustuu pitkälti tässä teoksessa esitettyihin tutkimustuloksiin. Hallituksessa on tullut tavaksi, että esittelevän ministerin valintaa kunnioitetaan. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Tarvitaan tahtojohtajia Yhteystiedot Päätoimittaja: Matti Kalliokoski (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Torstaina 1.7.2004 . Suomesta välittyi varmasti kaikki se oleellinen tieto, mitä itäsaksalaiset olivat täältä hakemassa. Komissaarivalinnassa on aineksia saada päähallituspuolueet oikeasti ottamaan mittaa toisistaan. Hän toistaa jo aiemminkin esittämänsä, että suomalaisten Stasi-yhteydet ovat kokonaisuuden kannalta miltei kuriositeetti: yhteydet Stasiin olivat ”peanuts”-luokkaa. Keskustan puheenjohtajakilvassa hän oli mukana, mutta menestys jäi pettymykseksi. Ne ovatkin väestön ikääntyessä ja huoltosuhteen vinoutuessa entistä tärkeämmässä asemassa. Uuden perustuslain olosuhteissa presidentti ei enää pysty hallituksen valintaa muuttamaan, kuten kymmenen vuotta sitten kävi. MAASEUDUN TULEVAISUUS laskee maatilojen tulojen kasvun perustuvan työtulojen lisääntymiseen. Kilpailussa pärjääminen edellyttää yrityksen edun asettamista ensisijalle. Niin Nivalan kuin Haapajärvenkin tasapainottamisohjelmat ovat köykäisiä asiakirjoja, joilla ei päästä alkua pidemmälle. Jos Aho todella ilmaantuisi komissaarivaihtoehdoksi, kovin vaikea häntä olisi tämän "suosituksen" jälkeen sivuuttaa. Hän on hyvin koulutettu, pitkäaikainen ministeri, joka sopisi myös komission naiskiintiöön. Arto Hietalahti. IISALMEN SANOMAT uskoo, että väliaikaishallinnon onnistuminen on kiinni irakilaisten omasta tahdosta. Ihmettelyn taustalla on Hentilän mielestä varmasti aitoa ymmärtämättömyyttä, uteliaisuutta ja huolta siitä, miten tuollainen poliittinen kulttuuri saattoi Suomeen syntyä. Viime aikoina uusliberalistisia talousoppeja esitellyt Rehn ei vain tunnu kelpaavan SDP:lle. Elintarvikeala on vasta vajaat kymmenen vuotta kohdannut vapautuvaa kilpailua. Puolustuspuheeksi Lipposen lista sopisi myös varapääjohtaja Sauli Niinistölle, joka on tähänkin tehtävään kansan suosikki. Eikä Paavo Väyrysen Vladimirov-sekoiluista, yrityksestä torpedoida Mauno Koiviston kelpoisuus tasavallan presidentiksi, ole kulunut kuin runsaat kaksikymmentä vuotta, hän luettelee nykyisiä ihmettelyn kohteita. Pätevyys on kasvanut avustavissa kabinettitehtävissä. Kotieläintilat vähenevät, mutta maatalouteen panostavat ja tuotantoaan tehostavat ovat usein juuri niitä. Myös valtion ja kuntien verotulot olisivat ennustettavissa, mikä loisi pitkäjänteisyyttä julkisten palveluiden rahoittamiselle. Yleisesti uskotaan, että pienen maan salkun painoarvo kasvaa, jos sen hoitajaksi tulee nainen. Ei ihmisiä pitäisi roikottaa löysässäkään hirressä loputtomasti. Kun pääministerin tyyliin ei kuitenkaan kuulu asioiden tietoinen kärjistäminen, hallitusyhteistyötä varjeleva Vanhanen saattaa päätyä lopulta ehdokkaaseen, joka ärsyttää SDP:ta mahdollisimman vähän. Hänen viime vuonna ilmestynyt teoksensa ”Kaksi Saksaa ja Suomi” sai taannoin suurta tunnustusta. Häneltä ilmestyy tälle alkusyksystä jatkoteos nimeltä ”Harppi-Saksan haarukassa”. Eikä välttämättä kovin kaukana. Hän on omien tutkimustulostensa perusteella alkanut pikku hiljaa epäillä, että onkohan hän oikeastaan tutkinut samaa DDR:ää, josta suomalainen media nykyään niin kovasti kohuaa. Ei haluaisi millään uskoa, että vaaleilla valitut päättäjät työntävät pään pensaaseen heti sen jälkeen, kun päätös noin 5 miljoonaa euroa maksavasta hallista kopaistiin pöytään. Kaupunginjohtaja ei päätä, mutta johtaa komppaniaa, joka päätökset tekee. DDR:ään valui tietoa ilman vakoilua ja suurta rahaa. Tutkimusta pitää hänenkin mielestään toki tehdä. Myös verotulojen jako-osuuksia valtio on hanakasti näplännyt mieleisekseen. Olisi sääli, jos kotikutoisin kiistoin ja kohtuuttomin palkankorotusvaatein hukataan alkaneen noususuhdanteen hennot nuput. SDP:n eduskuntaryhmä toimi taitavasti nostaessaan Mönkäreen kiireesti ehdokkaakseen. Hän kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan, että kriittisen historiapoliittisen tutkimuksen tehtävänä on selvittää 30–40 vuoden takainen lähimenneisyytemme niin avoimesti ja rehellisesti kuin suinkin. TEIVO HARJU H elsingin yliopiston poliittisen historian professori Seppo Hentilä varoittaa kaivelemasta suomalaisten neuvostotai DDR-suhteita väärin perustein. Risto Jussila Kirjoittaja on STT:n poliittisen toimituksen varaesimies Huippusalaista tietoa valui DDR:ään Professori Seppo Hentilä Hentilä on päätynyt siihen, että niin sanottu kontaktityö oli Suomen kannalta vaarallisempaa kuin Stasi-yhteydet. Jo viime vuonna työmarkkinoilta poistui enemmän väkeä kuin sinne tuli. Toki valtio on ollut etunenässä hankaloittamassa kuntien taloudellista asemaa. Ja yksi tärkeä ”sota” on vielä käymättä, eli kuka hallitsee ja kuka hyötyy tulevaisuudessa Irakin öljyvaroista. Tulevan komissaarin pätevyysvaatimuksia luetellessaan hän nosti riman tietoisesti korkealle: muut maat valitsevat entisiä pääministereitä, muita kokeneita ministereitä tai vähintäänkin merkittävien tulosyksiköiden johtajia. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. Työ on kallista ja jäykkyyksiä paljon. Puolueväki voi pitää Rehnin heikkoutena sitäkin, ettei hän ole pannut itseään vaaleissa likoon vuoden 1996 jälkeen, vaikka tilaisuuksia olisi ollut. Keskustan naisehdokkaana on markkinoitu nuorta, kielitaitoista Paula Lehtomäkeä, joka on ehtinyt hankkia ministerin kokemusta runsaan vuoden verran. Viljelijät ovat monitaitoista väkeä ja kysyttyä työvoimaa siellä, missä työtä ylipäänsä on tarjolla. kontaktityö. Veteläinen kaupungin, jonka kuluvan vuoden budjetti on 4 miljoonaa euroa tyhjän päällä, kun ei tiedetä, palauttaako Flextronics vuosia sitten saamaansa vippiä. Siksi olisikin paikallaan, että valtio tulisi vaihteeksi vastaan ja kompensoisi tekemisiään jo ensi vuoden budjetissa. Hänen ehdokkuuttaan demarit eivät ole erityisesti torjuneet. Kunnallistaloudessa on lasketeltu parin viime vuoden aikana sellaista alamäkeä, ettei vastaavaan vauhtiin päästy edes lamavuosina. KESKIPOHJANMAA 10 Elinkautinen Salon käräjäoikeus on päättänyt lopettaa Lounais-Suomen Säästöpankin hallituksen entisiä jäseniä vastaan käytävän oikeusprosessin. Kun vielä 1990 luvun alussa Nivalan kaupunki tempaisi pöytään yli 20 miljoonan vuosikatteen, niin kymmenen vuotta myöhemmin oltiin 810000 euron verran pakkasella. Arto Hietalahti Komissaaripeli kesädekkarina Kiitos ei. Hentilä on tutkimuksissaan päätynyt siihen, että paljon vaarallisempaa Suomen kannalta oli DDR:n Suomessa harjoittama ns. Jutun käsittelyaika on venynyt kohtuuttoman pitkäksi, oltakoon luottamushenkilöiden vastuista mitä mieltä tahansa. Jos Aho ja Niinistö ovat poissa laskuista, nykyisistä ministereistä olisivat kokemuksensa perusteella vahvoilla esimerkiksi SDP:n Sinikka Mönkäre ja keskustan Mauri Pekkarinen. Maltillinen ja pitkäaikainen kokonaisratkaisu palvelisi niin yrityksiä kuin palkansaajiakin. Elinkautista tuskin on kenellekään vaadittu, mutta lähes sellainen prosessista on saattanut monille tulla. Onko sellaisen poliittisen tahdon löytyminen yleensä mahdollista, sitä on tavallaan turha arvioida lännestä käsin, sillä tahdon on löydyttävä irakilaisten sydämistä ja ajatuksista, ja mitä siellä on, sen tietävät vain irakilaiset itse. Toki sillä keinolla kaunistetaan numeroita, mutta hallin käyttömenot jäävät joka tapauksessa kaupungin vastuulle. Jos myy muutaman tarpeettoman puhelinosakkeen tai vain täsmäkorjaa kaavateitä, niillä ei taivasta rakenneta. KESKISUOMALAINEN ennustaa Irakiin pitkää kriisiä. Pelottaa, että Nivalan valtuuston enemmistö päättää yhtiöittää rakenteilla olevan uimahallin. Samalla on huolehdittava siitä, että menneisyyden toimijoille ei tehdä vääryyttä arvioimalla heidän tekojaan epähistoriallisesti vetoamalla pelkästään nykyisin vallalla olevan poliittisen kulttuurin arvoihin ja asenteisiin. On hyvä, että maamme olot tunteva ihminen on mukana päätöksenteon ytimessä, mutta hänen mahdollisuutensa saada ratkaisuihin komission kautta erityisesti suomalaisia painotuksia on rajallinen. Tätä taustaa vasten luulisi asenteiden alan järjestöissä jo muuttuneen. Kenellä uusista johtajista riittää vauhtia ja kylmäpäisyyttä kääntää usein niin konservatiivisesti ajattelevien luottamushenkilöiden päät. Mielipide Päätoimittaja: Matti Kalliokoski (sij.), Lassi Jaakkola (vapaalla) Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Leena Tanskanen Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus TALOUSSANOMAT ennakoi lauantaityön paluuta ja ihmettelee, miksi elintarvikeliitto vastustaa sitä. Hän edustaa EU:ta Suomessa, ei Suomea EU:ssa. Ansiotulojen vähennykset ovat kaatuneet täysimääräisesti kuntien niskaan ja valtionosuuksien indeksitarkistuksia ei ole tehty vuosikausiin. Kaikki on tapahtunut nopeasti. Kokoomuslaista hallitus tuskin kuitenkaan virkaan kelpuuttaa. Sosiaalidemokraattisen ehdokkaan valintaa Lipposen linjaus ei välttämättä palvellut. Kestitys ja matkat riittivät keskustelunhaluisille. Hentilän mielestä alle 50kymppisille näyttää olevan kuitenkin vaikea ymmärtää 1970luvun suomalaista politiikkaa, vaikkei sukupolvien kuilu sinänsä olekaan ehkä kovin syvä. Rahaakaan lörpöttelijät eivät saaneet, mutta ilmaisia DDR:n-matkoja, saunailtoja ja kestitystä oli yllin kyllin kaikille keskustelunhaluisille. Ei suomalaisia tarvinnut erikseen vakoilla, niin paljon täällä oli niin sanottuja hyödyllisiä idiootteja, jotka olivat valmiita avaamaan sanaisen arkkunsa, hän tiivistää. Hän uskoo kuitenkin, että ihmettelyyn sisältyy myös pahansuopaisuutta ja yritystä oman profiilin kohottamiseen. Hentilän mukaan motiiveiksi riitti usein oman hännän nostaminen ja vastustajien mustamaalaaminen. Marjakangas sai tuliaislahjaksi hulppeasti velkaantuvan kaupungin. Irak on muodostumassa Vietnamin kaltaiseksi sotaretkeksi, jonne lähdettiin voittamaan ja vapauttamaan, mutta jonne juututaan uskomattoman pitkäksi kaudeksi ja josta vetäydytään tappion kärsineenä. Puhemies Paavo Lipponen ei ole käytettävissä komissaariksi. Jutut koskivat vuosien 1989-1991 luottopäätöksiä, ja ne oli pantu vireille jo 1990-luvun alkupuoliskolla. Hentilä on tunnettu Saksan ja erityisesti DDR:n historian tuntija. Ei ole vaikea tulkita, että Lipposen pätevyysvaatimuksetkin tulivat kuin tilauksesta juuri häntä vastaan. Hentilälle itselleenkin oli järkytys havaita, miten paljon sekä tahatonta että tahallista luottamuksellista tietovuotoa lopulta tapahtui
Tätäkö se sitten on ollutkin tähän saakka, ettei ole sakotettu piirunkaan vertaa, vaikka laki on ollut pitkään voimassa. Perusteluitakin löytyy: Sisällissotaa veikkaan. KESKIPOHJANMAA . 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. lakeja. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. (Pavel, Himanka) Irakissa levottomuudet kestää ainakin seuraavat kaksi sukupolvea. Miksi rahaa ei ole otettu sakottamalla kännykkärikollisia. Mäen huipulla oli neljä poikaa golfmailan ja pallopussin kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö Olli Rehn olisi monessa mielessä Suomen ykkösvaihtoehto (pätkä)komissaariksi. Taka-ajatus Lipposella on syrjäyttää Alpo Rusin tukija Olli Rehn Paula Lehtomäen avulla. kahdet mielialalääkkeet ja kahdet unilääkkeet. Tätä emme pidä hyvänä. annettiin tietoa kännykkärikollisista eli kerrottiin heistä, jotka edelleen käyttävät kännykkää ilman hands free -laitteita autoa ajaessaan. Ja juhannusruusu kukkii. Kuva: Lehtikuva/ Ville Myllynen. Itse olen yrittänyt kysyä omaiseni hoitajilta, saan vastaukseksi "tämä on tämän päivän vanhusten hoitoa" ja että "kaikki vanhukset saa"! Kuka kertoisi minulle. Kukaan heitä liioin ei ole estämässä. Kekkosen aikana ei näin olisi ollut. Paha mieli KOKKOLA Paha muisto juhannuksesta Talon valokuvaan tallennan ja sydämeeni piilotan, kun juhannusruusu kukkii. Ison ikkunaruudun vaihtaminen ei olekaan pikkujuttu, sen tiedämme. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. (Ilkka Rekilä, Kälviä) Irak ei rauhoitu: Pois Irakista USA:n ja muiden maiden sotilaat. Siinä on jokainen sana kohdallaan. Kuka näitä lääkkeitä vaatii, hoitajatko. Vastaavasti kasvu oli SDP:llä 58 %, keskustalla 46 % ja kokoomuksella 25 %. Lipposen hallitusten aikana poliisinvirkoja vähennettiin noin kahdellasadalla. Hän äänesti kotikulmillaan Lepsämän koululla Nurmijärvellä. Toivottavasti jatkossa tieliikennelaitos laittaa nopeuskyltit ajan tasalle, ja sitä ennen poliisi ei "kyttäisi" kyseisellä tienpätkällä niitä onnettomia autoilijoita, jotka noudattavat "nopeusrajoitusta"! Malttia liikenteeseen. Rehn on puolustanut Rusia vääriä syytöksiä vastaan, ja siihen hänellä oli velvollisuus, eikä hän ole hyökännyt demaripuoluetta vastaan. Siitä on keskusteltu evankelisessa liikkeessä niin kauan, että jokaisella on riittävästi tietoa ratkaistakseen oman suhtautumisensa asiaan. Jos olet liittynyt jäseneksi, tule myös mukaan vaikuttamaan ja kantamaan vastuuta siitä, minkälainen evankelinen liike on tulevaisuudessa. Suhteellisesti eniten äänimääräänsä edellisiin EU-vaaleihin nähden kasvatti KD (kristillisdemokraatit). Heillä kasvuprosentti oli peräti 139 %, vaikka menettivätkin ainoan parlamenttipaikkansa. Torstaina 1.7.2004 lyhyet keskipohjanmaa.net Selkeä enemmistö (176) nettikysymyksen 233 vastaajasta epäilee Irakin oman hallinnon onnistumista tilanteen vakauttamisessa. Huolestunut lenkkeilijä KOKKOLA Golfia ja autoilua Roskarukan huipulla! "Elä hyvin, pysy nuorena, torju sairauksia." Siinä elämänohjeita meille jokaiselle elämän kulkijalle. Viimeisillä voimillaan hän yritti vielä sotkea komissaaripeliä suosittelemalla paikalle naista ja panemalla Sinikka Mönkäreen syötiksi demarina. Monet puolueet Suomessa ovat julistautuneet eri perustein vaalien voittajiksi. Pekka Joensuu VAASA Parhaimmat onnitteluni menestyksestä! M TV3:n uutisissa 25.6. Vaikka äänestysprosentti meillä nousikin varsin selkeästi, niin heikoimman elintason alueilla nousu oli minimaalisen alhainen. Tämä vahvistaa sitä, että ”rahvaan” luottamus ei ole noussut EU:n parlamenttiin ja sen hallintoon. SDP:lla se oli 18 % ja keskustalla 9,8 %. Asia ei tietysti minulle kuulu, mutta pirullisia ovat näkymät liikenteessä noiden kännykkärikollisten ajellessa. Se menee yli vähäisen ymmärrykseni, kun herratkaan, eli kravattikaulatkaan eivät piittaa laeista. Sitten ne rangaistukset! Jos heitä raastupaan saadaan haalatuksi, tuomiot ovat ihan päänsilittelyä. KOKKOLA Kysymyksiä, ei vastauksia. Tämä näkyi selkeänä myös vaaleissa siten, että äänestysprosentit jäivät alhaisimmiksi siellä, missä tuloja elintaso ovat heikoimmat. Kuitenkin näin on. Vaikka en itse golfista paljoakaan tiedä, ymmärrän, että päähän osuva pallo voi olla hengenvaarallinen. Valvooko kukaan tällaista lääkkeiden väärinkäyttöä. green cardia suorittaneet tai jos ovat, niin kurssilla annettu opetus on kyllä mennyt korvasta sisään ja toisesta ulos jälkiä jättämättä. Ja EU taluttaa Suomea kuin pässiä narussa! Suomessa suurestakin rikoksesta tuomitaan yhdyskuntapalveluun. hyöty kenelle. Mutta totta on sekin, että poliiseja on liian vähän maassamme. Vuosikokouksen ratkaisut eivät siksi välttämättä kuvaa oikein koko evankelisen kansan näkemyksiä. Uskon, että he mielellään kertovat omista kokemuksistaan. Kehotetaan pitämään vireä mieli, jotta muisti säilyisi vielä nuorekkaana vanhuuden päivinä! Kyllä meille ohjeita annetaan riittävästi kaikilla elämän alueilla. Miksi lääkäri määrää päällekkäislääkityksen esim. Minä kyllä pistäisin ex-pääministeri/ oikeusministeri Jäätteenmäen ehdolle EU-herrojen pöydälle komissaariksi laatimaan perustusym. (Liperit mahassa, Helsinki) Suomessa on havaittu scarpie-tautia ensimmäisen kerran lampaassa. Emme kuitenkaan halua olla vaikuttamassa kenenkään mielipiteisiin virkakysymyksessä. Kuva: Juha Sallinen Onkohan Kokkolan upea golfkenttä muutamien halkokarilaispoikien mielestä liian kaukana. Mikä on lääkärin vastuu. kulukorvaukset, päivärahojen nostot istunnoista, joissa ei ole edes oltu). Ei siis ole mikään ihme, että rattijuopot ja kännykkärikolliset saavat kaahailla mielensä mukaan liikenteessä. entinen vanginvartija KAJAANI Kännykkärikokset aisoihin Puolet autoilijoista puhuu kännykkään ilman vaadittua kädet vapaiksi jättävää lisälaitetta, kirjoittaja toteaa. Yhdymme toiminnanjohtaja Seppo Suokunnaksen näkemykseen, että "...yhdistyksessä ei saisi olla epävarmuutta siitä, ovatko kaikki halukkaita tekemään täyspainoista yhteistyötä seurakuntien kanssa." Lähde siksi mukaan evankeliumijuhlille. Tehkää, hyvät päättäjät, jo jotain! Valtiollahan on nyt huutava puute rahasta. Siksi palataan linnaan uudestaan ja uudestaan! Pentti Mankinen puuseppä Vaasan jääkäri evp. Jos lapsille golfvälineitä hankitaan, olisi syytä myös patistaa heitä ohjattuun lajikoulutukseen ja pelaamaan oikeassa paikassa. Sen sijaan ratkaistavana on nyt se, millä tavalla evankelinen liike toimii jatkossa seurakuntien kanssa: täyspainoisesti yhteistyössä vai erillään. Nykyihmisellä on valtava kiire tiellä kulkiessa, vesillä liikkuessa, ilmassa lentäessä. Kokkolasta tullessa mäen jälkeen noin 200-250 metriä ennen Hickaröä alkaa 60:n kilometrin nopeusrajoitus, vastaavasti Öjasta tullessa Hickarön kohdalla alkaa 80:n kilometrin nopeusrajoitus! Eli kaupungista vastaan tulevat ajavat kuuttakymppiä ja Hickarön kohdalta kaupunkiin päin matkaavat kiihdyttävät kahdeksankymppiin. Vähemmän vaarallista, mutta yhtä "löysäpäistä" on autoilu laskettelurinteellä. Koko EU-alueella noin 56 % ja Suomessa peräti noin 59. jokapäiväisellä lenkilläni pururadalla, kun keskelle rataa tömähti golfpallo. Taas juhannusruusu kukkii. Tilalle YK:n joukot, niin tilanne rauhoittuu varmasti paremmin. EU:n parlamenttivaalien tulosta on tulkittu monella tavalla ja on saatu monta voittajaa. Odotan yhteydenottoa, osoitteenhan tiedät. Jos kiihdytät vauhtisi kahdeksankymppiin, voimassa on kuitenkin kuudenkympin rajoitus, joka alkaa siis tulevan mäen alta! Itse koin kyseisen "sakkorysän" vaikutuksen rikesakon muodossa ja en niellyt suosiolla kyseistä tuomiota, mutta minkäs teet, kun yksin koitat puolustaa oikeuttasi useampaa virkavallan edustajaa vastaan. Jos asialla olivat tietämättömät aloittelijat, tulee mieleen myös vanhempien vastuu. En valehtele sanoessani ainakin joka kolmannen autoilijan ajavan kännykkä korvallaan. Nyt kaikilla elämän alueilla menee lujaa, ja tutkijoille riittää töitä. Mikä on näiden lääkkeiden hyöty laitosvanhukselle. Terveisin Risto Sivula Öja KOKKOLA Nopeuskyltit kuntoon Hickarössä Hyvä, että valvotaan, mutta sitä ennen nopeusrajoituskyltit kuntoon Kokkolan Hickarössä, kirjoittaja kehottaa. Ylivoimaisesti suurimpana voittajana säilyi kuitenkin edelleen passiivisesti EU:hun suhtautuvien ja epäluottamuksen EU:n hallinnolle antaneiden äänestämättä jättäneiden ”puolue”. Puolet autoilijoista puhuu kännykkään ilman vaadittua kädet vapaiksi jättävää lisälaitetta. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Suomessa noin 59 %:n ”ääniosuudellaan”. Mainetta ei näille autoilijoille heru. Päätöksentekoon osallistuminen edellyttää kuitenkin SLEY:n jäsenyyttä. Pääosalle vaaleissa äänensä käyttämättä jättäneille teko onkin ollut tietoinen ja harkittu, hallinnon luottamuspulaa osittava kannanotto, johon heillä on oikeus ja joka tulisi sellaisena tulkita ja hyväksyä. Voittajasta voidaan olla montaa eri mieltä. Heikki Häyrynen NIVALA Epäluottamus EU-parlamentille Veli Männistö Toholammilta kirjoitti (Kp 30.6.) evankelisen liikkeen tilanteesta. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Ihan rahallisesti jo arvioitaessa, lisäksi järkytys tapahtuman mielettömyydestä. Keskustan on vihdoinkin syytä jatkaa Anneli Jäätteenmäen aloittamalla linjalla ja pitää kiinni omista ajatuksistaan ilman demarien/ Lipposen ohjausta. Vetoamme evankeliseen kansaan, että se mahdollisimman laajasti ottaisi vastuun SLEY:n ratkaisuista ja tulevasta linjasta. Saisivat lenkkeilijät jatkossakin turvallisin mielin kiertää pururataa... Mitä sellainen ihminen ajattelee, jolla on rikkautta, kunniaa, mainetta, mutta terveys puuttuu. (Varma tieto, Jyväskylä) Kyseessä lienee vain koalition alainen nukkehallinto, jota vastaan sekä shiiat, kurdit, sunnit että vanhat Baath-puolueen kannattajat toimivat kukin omista lähtökohdistaan. Joka päivä uusi asia odottaa, ja pitää tietää mitä maailma sanoo. Allekirjoittaneet ovat kannustaneet evankelista kansaa liittymään SLEY:n jäseniksi. Vaikuttaako tieto silti lampaanlihan käyttöösi, kysytään nyt. Seija Annola LOHTAJA Pekka Kiviranta ESPOO Evankelisille Jämsän kokouksen johdosta Pääministeri Matti Vanhanen kätteli Eu-vaalien vaalitoimitsijat ennen äänestystä. Kuka noudattaa niitä, kuka ei. Hukkuneita on joka vuosi paljon, samoin tulipalossa menehtyneitä. Irma Keiski KOKKOLA Jäähyväiset kotitalolle Tänään onnittelen suomalaisia siitä, että Paavo Lipponen on saatu pois otsikoista koskien valtionhallintomme jatkuvaa häiriköintiä. Pari kertaa olen tämän kesän aikana yllättynyt huipulle kiivettyäni, kun ylätasanteella on seissyt henkilöauto! Pitäisiköhän rinteelle viedä betoniporsaita vai toimisivatko ne paljon puhetta aiheuttaneet töyssyt paremmin. Linnaan tuomittukin saa paratiisimaisen olon ja elon. Valtaosa kansalaisista on todennut unionin hallinnon ajavan ensisijaisesti hyväosaisten asiaa pyrkien vain kiristämään runsaslukuisen ”rahvaan” elinoloja leikkaamalla heidän palkka-, sosiaalija terveysturvaansa sekä opiskelumahdollisuuksia. Köyhimmissä valtioissa prosentit jäivät selkeästi alle kolmenkymmenen ja vastaavasti muutamassa parempiosaisessa valtioissa nousi yli viidenkymmenen. Hyvin vähän tapahtui onnettomuuksia, kun hevoset olivat liikenteessä mukana, Ei ollut paljon autoja, eivät pyöräilijät kohdanneet kolareita. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Korkeassa virka-asemassa olevia johtajia autoilee kännykkä korvallaan. He ovat nimittäin siirtyneet harjoittelemaan lyöntejään "Roska-Rukan" huipulta! Olin sunnuntaina 27.6. Talon aika jäädä on "Karjalaan" satama-aidan taa. Tavoitteemme on, että SLEY:n valitsema toimintalinja olisi sellainen, jota evankelinen kansa laajasti haluaa. Kuinka voi häivyttää iän merkkejä, jos muisti katoaa. Ääniosuuksien prosenttiyksikköjen muutoksella mitaten SDP menestyi (+3,3) parhaiten, sitten tulivat keskusta (+2,1) ja KD (+1,9). Impi Hyyppä VETELI Kiire lyö korville elämänohjeita Kiitos Teille, kokkolalaisen Ventuksen vanhainkodin henkilökunta (Kp 25.6.), te hoidatte vanhoja ihmisiä sydämellä ja järjellä, ettekä yritä parantaa vanhuutta pillereillä. Raastuvassa tuomarit eivät saisi olla lepsuja tuomitessaan rikollisia. Kuinka hyvin tämä päivä kohtelee kulkijaansa. Jos olet aikuinen, tunne myös vastuusi. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Jo kolme sukupolvea asunut taloa, nyt ikkunat autiot, vailla valoa. Kuva: Juha Sallinen On hienoa, että poliisi suorittaa nopeusvalvontaa Kokkolassa rantatiellä Ykspihlaja-Öja (jossa pääosin ajetaan liian lujaa ja vaarannetaan huvila-asukkaiden turvallisuutta), mutta kyseenalaistan erään tieosuuspätkän. Olette ymmärtäneet ihmisja elämänarvon. Yhtä, ehkä tärkeintä ja oikeinta tulkintatapaa ei ole jostain syystä vielä esitetty. SLEY:n jäseneksi taas on ollut mahdollisuus liittyä ilman erillistä kutsua vasta muutamia vuosia. Kiitos! Toivottavasti te, jotka sokeasti uskotte tähän pillerihoitoon, otatte yhteyttä Ventuksen vanhainkotiin. Elikkä vaalien alhaista äänestysprosenttia olisi tulkittava ensisijaisesti epäluottamuksen osoituksena EU:n parlamentille ja koko EU:n hallintosysteemille, sillä jättihän äänensä käyttämättä kovasta äänestämiseen painostuksesta huolimatta valtaosa äänioikeutetuista. Uutisissa ilmi tuotiin paha asia eli nyt vasta kännykkärikollisia ruvetaan sakottamaan. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan ja Kainuun alueilla prosentti oli paikoin alle 30:n ja vastaavasti suurituloisten Helsingissä yli 52:n. Siksi olemme toivoneet, että evankeliset laajasti liittyisivät SLEY:n jäseniksi ja tulisivat kantamaan vastuuta liikkeestämme myös vuosikokouksissa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Näin teoriassa, mutta älkää tehkö käytännössä, koska siinä piilee sakkorysä. Kuka tulee lopulta hallitsemaan öljylähteitä, on kynnyskysymys. Onko tällaisen järjettömän pillerihoidon ainoa tarkoitus se, että vanhus makaa vuorokaudet ympäriinsä pyytämättä, tarvitsematta, haluamatta mitään tuntikausia ulosteet vaipoissa takapuoli vereslihalla (Pillereillä tehty "tyytyväinen" vanhus). Vallansiirto Irakille ei vakuuta Sinä, joka rikoit omakotitalon ikkunan Tervaholmantiellä Kokkolassa juhannuksen aikana, mietipä mitä tuli tehtyä. Taudin ei tiedetä tarttuneen koskaan ihmiseen. Jos olet lapsi, kerrohan vanhemmillesi rehellisesti. Sama trendi on nähtävissä myös eri EU:n valtioiden kansalaisten äänestysaktiivisuudessa. Myös ääniosuuksien suhteellinen kasvu oli KD:lla suurin, eli 79 %. Saako lääkäri määrätä näitä lääkkeitä ilman omaisten lupaa, neuvottelematta omaisten kanssa. Ilmeisesti pojat eivät ole golfin peruskurssia ja ns. Päivittäin olen Kajaanissa seurannut liikennettä. Joka päivä voi lukea lehdistä henkilöistä, jotka ovat poistuneet keskuudestamme hyvinkin nuorella iällä. Sain tuon kirjan joskus palkinnoksi kirjoituksistani. Tällä vauhdilla kasvaen KD on viimeistään vuoden 2019 EU-vaaleissa suurin puolue. Kuka ystävällisesti selittäisi minulle: Miksi näitä lääkkeitä annetaan automaattisesti ihmiselle, joka joutuu laitokseen. Siksi vuosikokoukseen osallistuvien kannattaa selvittää, mitä eri vaihtoehdot SLEY:n tulevaisuudelle merkitsevät. Onko pillerihoito ammattitaidon ja työmotivaation puuttumisen tulos. He eivät ole voineet torjua sairauksia tai niistä ei ole tiedetty, monet liikenneonnettomuudet ovat vaatineet osansa. Alhaista äänestysprosenttia ei voida yksioikoisesti panna kiinnostuksen puutteen ja tietämättömyyden piikkiin niin kuin nyt on tehty, vaan syy lienee pääosin se, että ihmiset eivät enää luota europarlamentaarikkojen, poliitikkojen ja siksi pyrkivien puheisiin ja lupauksiin ja vieroksuvat heidän perusteetonta, jopa ylettömiin menevää oman edun tavoitteluaan ( ylimitoitetut matkaym. Ei puhuttu turvavyöstä, eikä pyöräilijän kypärästä
Konsertti alkaa Anton Brucknerin meditatiivisella musiikilla. Erkki Hartikainen sanoo, että Turpeinen on tossukka, joka on aluksi Viola-vaimon ohjattavissa ja sitten hänet ottaa suojelukseensa Tuulia. Mukana on perinteistä hanurimusiikkia, laulelmamusiikkia ja loppupuolella jazahtavaa. Hyvin yleistä on, että orkesterit harjoittelevat samoissa tiloissa, joissa ne useimmiten esiintyvät. Ne syntyivät yleensä tilauksesta aatelisten mesenaattien tai ystävien häihin, nimipäiviin ja muihin juhliin, mutta ne ovat silti täysipainoista musiikkia, nuorta Mozartia parhaimmillaan. Susanna Hernesniemi-Sørensen kertoo, ettei tunne ketään kyläläisistä. Koko viisiosaista teosta hallitsee keväinen ja sydämellinen tunnelma, ja toisen osan viehättävä valssiaihe on jäänyt varmaan monen kuulijan mieleen. Omat näytökset on jouduttu toteuttamaan ilman näyttämötekniikkaa. – Suntin varsi olisi joka tapauksessa hyvä. Soinnikkuutensa ja laulavuutensa ansiosta Adagio poikkeaa jossain määrin kvinteton muista osista. heinäkuuta ja syksyn konserttikiertueella. Muurilla ympäröity kylä sijaitsee Pekingin ulkopuolella. Leena Ahlholm YLIVIESKA (KP) Kunnallispoliittisesta vehkeilystä kertova maalaiskomedia Vain muutaman huijarin tähden saa ensi-iltansa tiistaina 6.7. Tässä konsertissa hän on solistina Arvo Pärtin kuulussa teoksessa Fratres, josta on lukuisia sovituksia erilaisille kokoonpanoille. Nykyaikaiset standardit täyttävä tanssinäyttämö nostaisi huomattavasti Kokkolan profiilia myös tanssitaiteen alalla, Nieminen sanoo. Osan hän saa toteutetuksikin ja lopulta hänen käy hyvin. Jutilan laajoilla kansainvälisillä kontakteilla sekä yhteyksillä Sibelius-Akatemian harmonikansoitonopettajiin on ollut suuri merkitys opetukseen ja konsertteihin keskittyvälle harmonikkaviikolle. Hyvä paikka mielestäni olisi Urheilutalon ja Hakalaxin talon välimaastossa. Ympäristö ja perhe tukivat harrastusta. Ohjaaja Marja Raudaskoski kertoo hieman lyhentäneensä sovitusta. KESKIPOHJANMAA . Nyt orkesteri on harjoitellut Raatihuoneella 15 vuotta, aina "toistaiseksi". Se on muodoltaan yhtä monumentaalinen kuin sinfoniat, ja sointi-ilme on lähes orkestraalinen. Sävellyskonsertin juontaa toimittaja Paavo Helistö. – Tarvitaan sopivia tiloja myös poikkitaiteellisia esityksiä varten, ei vain yhden orkesterin tai yhdenlaisen musiikin tarpeisiin. – Turpeisella on haaveensa ja innostuksensa. Musiikki-, tanssija teatterialojen ihmiset ovat ehtineet miettiä mahdollisesti joskus saatavan rakennuksen varustelua ja käyttöä, moni jo vuosien ajan. Mielelläni kyllä omalta osaltani rahoittaisin sitä veroillani, SarvirantaVuotila sanoo. Nyt kuullaan versio kitaralle ja kamariorkesterille, jonka säveltäjä on muokannut yhdessä kitaristi Manuel Barruecon kanssa ja joka nyt kuullaan Suomen ensiesityksenä. kerran. Hartikaisen mielestä on näyttelijätyön kannalta haastavaa, kun kohtaukset ovat lyhyitä ja kohtauksesta toiseen siirrytään nopeasti. Rahaston peruspääomaa kerätään harmonikkaviikon pääkonsertissa, joka on Unto Jutilan sävellyskonsertti 9.7. – Äärimmäisen viehättävä kokemus tulla tähän ryhmään. Aktiivimuusikko Oskari Kilpiön vaikutus sekä isän kannustus olivat merkittäviä. Raudaskoski arvelee näytelmän olevan viiden suosituimman joukossa tämän kesän kesäteatterien ohjelmistossa. Ihanteellista Kankaan mukaan orkesterin kannalta olisi, jos sekä harjoitteluettä esiintymismahdollisuudet olisivat samassa rakennuksessa. – Kokkolan musiikkielämä on sen verran tunnettua ja vilkasta monilla eri tasoilla, että talo olisi välttämätön. Harri Pinolan esittämä Urmas Hakkarainen suunnittelee yhdessä Heikki Kortteen esittämän kunnanjohtaja Ahti Kiisken kanssa uutta ilmettä keskustaan ja Erkki Hartikaisen näyttelemä huoltoasemayrittäjä P.A. Lauantaina pidettävän kesäkonsertin solistina esiintyy kitarataiteilija Ismo Eskelinen, eli KPKO:n yleisöllä on nyt harvinaislaatuinen tilaisuus saada pitkästä aikaa kuulla kitaraa solistisoittimena! Ohjelmisto on valittu sointumaan yhteen Suomen valoisan suvi-illan kanssa, eli se on helposti sulavaa sisältäen tunnelmiltaan sopivan vaihtelevia sävyjä. Tulevaa sijaintipaikkaa Kangas ei lähde ehdottamaan. Sitä ennen Jutila johti Särkät soi -tapahtumaa Kalajoella 1974 – 1985. Vuonna 1999 hänet valittiin Valeri Gergijevin johtamien Mikkelin musiikkijuhlien Vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Näyttelijäporukkaa Raudaskoski luonnehtii kirjavaksi. Myös isompaa näyttämötilaa, jonka yhteydessä on paikka orkesterille, tarvittaisiin. Esitän kirkkoherran taloudenhoitaja Valma Alaviehkoa, joka on kunniallinen, aikuinen nainen. Divertimentot koostuivat lyhyistä ja tanssillisista osista, minkä vuoksi niitä voi luonnehtia "yleväksi viihdemusiikiksi". Aluksi Jutilan alaa oli tanssimusiikki, sitten perinteinen harmonikkamusiikki, josta hän siirtyi klassiseen harmonikkamusiikkiin saumattomasti. KeskiPohjanmaan rahasto on jakanut Unto Jutilan nimikkostipendiä jo taiteilijan kuolinvuodesta 1992 lähtien. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahastoon on perusteilla 27. Sinikka Jutila sanoo, että hän halusi ottaa sävellyskonsertissa huomioon ajallisen kirjon ja tuotannon monipuolisuuden. Kiinalaiset ovet kertovat Justuksessa Ovi kuvastaa asukkaansa persoonaa ja hänen sosiaalista asemaansa, Susanna HernesniemiSørensen sanoo.. – Valokuvatessani kuvittelen mielessäni, mitä oven takaa löytyy, ja miten ihmiset asuvat siellä. Niemelän Kylänäyttelijöillä on yhdeksän esitystä, joista viimeinen on yönäytös 17.7. Musiikkitalossa saisi olla myös auditoriotyyppinen tila sekä pimennettävä näyttämötila vaikkapa teatteria ja lausuntaa varten. Sen tarkoituksena on musiikin, erityisesti harmonikkamusiikin, musiikkikoulutuksen ja kirjallisuuden edistäminen. Harmonikkaa konsertissa soittavat Matti Rantanen, Reijo Ahonen ja Lars Holm, jotka opettavat leirillä, sekä Mika Huusari ja Aki Hietala. Snellmansali ei hänen mukaansa palvele kaikkia. Jutila oli hyvin monipuolinen, hyvä soittaja, joka pyrki laatuun. Sinikka Jutilasta on kiinnostavaa, kuinka Unto Jutila uskalsi heittäytyä soittimensa varaan ja aloittaa uran rautalanka-aikana, jolloin opetusta oli vaikea saada ja hanuristia ei pidetty minään. Paikalla on nyt kadunpätkä, josta hyvin voisi luopua, Hansan talolla toimivan Estraditaiteen koulun rehtori Alf Mylläri sanoo. Hän haikailee entisen papin perään, sanoo Maunu. Konsertti päättyy Antonin Dvorákin Serenadiin, joka onnellisen ja optimistisen tunnelmansa vuoksi sopii valoisaan kesäiltaan. Huijarikomedia Niemelän kesäteatterissa Hannu Verronen näyttelee kirkkoherra Matias Pohtoa ja Sari Anttila kirkkovaltuuston puheenjohtaja, kauppias Hillevi Jortikkaa Niemelänkylän kesäteatterissa. 1980-luvun alussa tuli musette-musiikki ja lopuksi jazz, jonka vaikutus oli ollut taustalla koko ajan. Hän sanoo, että Unto Jutilan ura on ollut valtava. Yksittäisten soittajien pienharjoittelutilat puuttuvat, eikä äänieristystä ole. Väärän mallinen näyttämö on typistänyt teokset ja vaikeuttaneet huomattavasti tanssijoiden työtä. Rovasti Mikko Himanka oli Unto Jutilan ystävä lapsuudesta asti ja hän on kerännyt elämäkertatietoja. Rakennusryhmiä erottavat toisistaan pitkät, kapeat kujat (hutongit). Ovet kertovat -näyttely avataan torstaina 1.7. Hannu Verrosen esittämällä uudella kirkkoherralla ja Susanna Sikkilän esittämällä kulttuurisihteerillä on omat keinonsa, jottei kulttuuriympäristöä pilattaisi hankkeella. – Konservatorion tontille se ei enää mahdu, mutta tilaa ja tontteja Kokkolassa on. Harmonikansoitonopettajan työkausi sijoittuu vuosille 1975 – 1987. Sinne voisi sijoittaa oopperaja musikaaliesityksiä, joita ei Vartiolinnaan kannata tuottaa, koska katsomossa on vain 200 paikkaa. Talon sijaintikin markkeeraisi eri musiikinlajien rinnakkaiseloa ja yhteyttä. Talo myös vaatii laajan tontin. Eskelinen esiintyy jatkuvasti eri puolilla maailmaa sekä solistina että kamarimuusikkona, ja hänen laaja ohjelmistonsa käsittää musiikkia 1500-luvulta nykypäivän. Mielikuvani on, että Jutilaa on aina arvostettu musiikkimiehenä, sanoo Himanka. Ensi kertaa näyttämölle tulee Eeva Maunu. Viikon taiteellinen vastaava, Jutilan leski Sinikka Jutila on tehnyt henkilökohtaisia lahjoituksia rahastoon ja koonnut konsertin ohjelman. Yleisön vuoksi mukana on laulajia eli Annami Hylkilä ja vahvistettu Toholammin Mieskvartetti sekä Toholammin soittokunta, niin sanottu Vanha pumppu. Kotien ulko-ovet ovat yleensä portteja, ja niiden kautta mennään sisälle. Kokonaisia tanssijoita Keski-Pohjanmaan Balettiopiston rehtori Marita Niemisen haaveena on tanssinäyttämö, jolta yleisö näkisi tanssijoista muutakin kuin ylävartalon. – Esimerkiksi Keski-Pohjanmaan Balettiopisto on toiminut aktiivisesti valtakunnantasolla jo vuosikymmenet, mutta näyttämön puutteen takia emme ole pystyneet tuomaan tänne vastavuoroisesti valtakunnallisia tapahtumia. Minna Raskisen ei tarvitse kauan miettiä vastausta. Mahdollistaisi musikaalit Myös Kokkolan kaupunginteatterilla olisi talouspäällikkö Helga Sarviranta-Vuotilan mukaan käyttöä musiikkitalolle. Väliaikoineen esitys kestää kaksi ja puoli tuntia. Sitä seuraavan finaali on iloisesti eteenpäinmyrskyävä, ja sen harvinaisen täyteläinen orkestrointi saa kuulijansa välillä unohtamaan, että sen soittavat vain jouset. Nieminen korostaa Kokkolassa olevan runsaasti tanssin opiskelijoita ja vuosikymmenten perinteet tanssissa. Jukka Mäkinen on sovittanut tekstin kesäteatterinäytelmäksi Heikki Luoman samannimisestä tv-sarjasta. Suomen eturivin kitaristeihin kuuluvan Ismo Eskelisen uraa ovat siivittäneet lukuisat kansainväliset palkinnot. Sali on hyvä yhteisharjoituksille, mutta ryhmäharjoituksiin on vaikea löytää sopivia tiloja. Jutilan soittokavereita heistä olivat Rantanen, Ahonen, Huusari ja Holm sekä saksofonisti Endo Mäkinen, joka kokoaa konsertin jazz-bändin. Kylä on aikoinaan rakennettu perinteisen kiinalaisen rakennustyylin mukaisesti. Hän oli suosittu tenavatähti ja hymypoika, josta kaikki tykkäsivät ja jota kannustettiin. Jutila sävelsi lähes 200 teosta vuosina 1959 – 1990. Myöskään sosiaalitiloja talossa ei ole. 80-luvulla virinnyt kiinnostus melodiabassoharmonikkaankin tulee esille. Harmonikkaviikko tukee Huusarin ja Hietalan kymmenen konsertin maanlaajuista kiertuetta lokakuussa. Talo saisi sijaita samalla rannalla kuin urheilutalo, uimahalli ja jäähalli. Ajalle ominaista on, että raja-aidat musiikissa kaatuilevat. Hänestä Jutilan ympäristö Plassilla oli aika virikkeellinen varsinkin työväenkulttuurin kannalta. Kalajoella, Haapajärvellä ja Pietarsaaressa. – Vankka perusta on olemassa, mutta foorumi nuorilta tanssitaiteilijoilta puuttuu. Tarina voisi hyvin peilata Ylivieskaakin. Rahan tulo oli vähän toinen asia. – Nykyisessä harjoittelupaikassa Raatihuoneessa on paljon hyviä puolia. – Tanssimuusikon ura, taiteellinen puoli ja opetus olivat merkittäviä. Myllärin musiikkitalo olisi monitoimikulttuuritalo, tai kulttuurikeskus, joka palvelisi myös kongressi-Kokkolaa. Monenlaiselle musiikille Hyvää akustiikkaa ja toimivia tiloja, muun muassa nousevaa katsomoa ja tilan muuntelumahdollisuuksia toivoo ammattikorkeakoulun musiikin ja taiteen yksikön yliopettaja Minna Raskinen. Hän on hankkinut taiteenalan koulutusta, muun muassa maisterintutkinnon, Tanskasta ja USA:sta ja opettanut kuvataidetta sekä lapsille että aikuisille. Myös hänellä on ajatus siitä, minne musiikkitalo tulisi sijoittaa: – Kaupunginlahdelle! – upea, avara talo, arkkitehtuuriltaan tätä aikaa. Turpeinen saadaan suostutelluksi hankkeeseen mukaan. Harmonikka on aina ollut suomalaisten lempisoitin, sanoo Helistö. Tyyliä kutsutaankin sisäpihataloksi (siheyuan). Jutila syntyi 1944 Kalajoella ja esiintyi ensi kerran 11vuotiaana. Kuva: Leena Ahlholm Leena Nygård KANNUS (KP) Kannuksesta kotoisin oleva, nykyisin Kiinassa asuva Susanna HernesniemiSørensen on tuonut Galleria Justukseen Ovet kertovat -nimiseen näyttelyynsä valokuviaan, joiden aiheina ovat kiinalaisen Bai Xin Zhuang -kylän ovet. – Jokaisella roolihenkilöllä on tavoitteensa, johon hän pyrkii keinolla millä hyvänsä. Aika monella on ajatus siitäkin, mihin rakennus olisi hyvä sijoittaa. Tanssimuusikon ura alkoi 1960-luvun alussa ja kesti lähes 20 vuotta. – Jos talo tehdään, niin se olisi tehtävä kunnolla ja kyllin tilavaksi – köyhällä ei ole varaa halpaan. Neljättä osaa, jota voisi luonnehtia rakkaudentäyteiseksi nokturnoksi, on usein pidetty Serenadin hienoimpana osana. Tämän kunniaksi kansainvälisen tapahtuman perustajan elämäntyö on esillä Toholammin Harmonikkaviikolla 4.– 10. Entä sijainti. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kapellimestari Juha Kangas toteaa kaikkien musiikkipiirien toivovan taloa Kokkolaan. Neliön muotoista sisäpihaa ympäröivät yksikerroksiset rakennukset. Haitarinsoittajia oli aika monta lähipiirissä ja vuorovaikutusta oli. Sieltä myös puuttuvat taustatilat sekä solistin ja kapellimestarin tilat. Kuvat ovat Justuksessa heinäkuun ajan. nimikkorahasto: Sinikka ja Unto Jutilan rahasto. Kuten usein maalaiskomedioissa, tässä käy useille hyvin lopussa, paitsi konnille. Osa on uusia tässä ryhmässä, vaikka on muuten harrastanut pitkäänkin YTY-teatterissa ja Sievin City-teatterissa. Jos musiikkitalo joskus tehdään, Kangas sanoo "itsekkäästi" toivovansa, että kamariorkesteri saisi sinne myös hyvät toimistotilat. Säveltäessään Serenadin Dvorák oli juuri mennyt naimisiin ja oli täynnä valoisia tulevaisuuden tuntoja ja luomisintoa: Serenadi valmistui vain yhdessätoista päivässä. – Toivoisin, että talossa voisivat toimia popja jazz-musiikki rinnan klassisen kanssa. Talot on muurattu tiiviisti toisiinsa kiinni. Brucknerin jälkeen kuullaan Wolfgang Amadeus Mozartin Divertimento B-duuri, joka kuuluu kolmen divertimenton sarjaan. Suuret rakennushankkeet ovat sijoittumassa Kuusniemen kuntaan, ja valtuusto tekee päätöksiä. Tanssijoilla on myös melkoinen pula sopivista esiintymistiloista, hän sanoo. Hänessä eli vanha pelimanniperinne, jonka kansanmusiikkiyhtye Tallari tuo sävellyskonsertissa esille. Kesäkonsertti Kaarlelan kirkossa Ismo Eskelinen. Tallarin hanuristi on Antti Hosio. En varmasti pysty paljon pilaamaan, kun roolini on niin pieni. – Unto sai lapsesta asti otteen soittimeen. Tapahtuma järjestetään jo 19. Unto Jutilan elämäntyö esillä Sinikka Jutila kertoi, että Unto Jutila oli kriittinen säveltäjä, jolta hioi teosta usein vuosiakin ja laittoi paljon roskakoriin. – Tanssinäyttämön puute on ollut ylitsepääsemätön este erilaisten hankkeiden toteuttamiselle. – Myös näyttämön takana ja sivuilla olevat aputilat ovat tärkeitä, hän muistuttaa. – Kyllähän talo olisi Kokkolan imagolle hyväksi, mutta kuinka se rahoitetaan. Musiikkitalon sijaintipaikan olisi oltava avara ja rakennuksen näyttävä. He esittävät Jutilan musiikkia mm. Bruckner pitäytyi sävellystöissään sinfoniassa, ja hänen ainoa kamarimusiikkiteoksensa on Jousikvintetto F-duuri, johon nyt esitettävä Adagio kuuluu. Uutta soundia tuo Tallari. – Ovi kertoo omistajastaan. Kuva: Jukka Lehojärvi KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin kesäkonsertit Kaarlelan kirkossa kapellimestari Juha Kankaan johdolla ovat jo muodostuneet perinteeksi, josta ei tänäkään vuonna poiketa. Snellmansali on Kankaan mukaan hyvä konserttisali sinänsä, mutta harvoin saatavissa. Viikon merkittävin ulkomaalainen vieras on saksalainen professori, harmonikkataiteilija Stefan Hussong, joka konsertoi pasunisti Mike Svobodan kanssa 6.7. Hän on osallistunut lukuisiin taidenäyttelyihin ja kuulunut jäsenenä muun muassa tanskalaiseen Silkeborgin taiteilijataloon. Kangas uskoo, että kaikkialla tunnustusta saaneen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin taso nousisi edelleen, mikäli sillä olisi kotikaupungissaan asianmukaiset harjoitteluja esiintymistilat. Torstaina 1.7.2004 13 Kulttuuri Yhteystiedot Osaston esimies: Leena Nygård (06) 827 2323 Toimittaja: Leena Ahlholm (08) 411 0302 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi B Leena Nygård KOKKOLA (KP) Valtuustoaloite musiikkitalosta Kokkolaan jätettiin vain pari päivää sitten, mutta keskustelu talosta alkoi jo ennen aloitetta. Sävellys ja opetustyön lisääntyminen lopettivat sen vähin erin. Itsestään selvää on, että talossa on oltava hyvä akustiikka. Urheilutalon luona parkkipaikatkin olisivat valmiina. Konserttisalin ohella Kokkolasta puuttuvat Raskisen mukaan tilat, jotka mahdollistavat rennon, klubimaisen musisoinnin ja siitä nauttimisen. Konservatorion ja Hansan välimaastoon – Jos minä tekisin musiikkitalon, niin pystyttäisin sen Hansan talon ja konservatorion välille. Niemelän Kylänäyttelijöiden kesäteatterissa koulun rannassa. Tämä vain päättyy onnellisesti, sanoo Raudaskoski. Se kuvastaa välittömästi asukkaansa persoonaa ja hänen sosiaalista asemaansa, Susanna Hernesniemi-Sørensen sanoo. Talosta toivotaan monipuolista M M M M 1 2 3 4 Karttaan on summittaisesti merkitty haastateltujen ex tempore -esitykset musiikkitalon sijaintipaikoiksi: 1 Marita Niemisen, 2 Helga Sarviranta-Vuotilan ja Minna Raskisen esitykset, 3 Hannu Göösin ja 4 Alf Myllärin esitys. Susanna Hernesniemi-Sørensen asuu nykyään Kiinassa perheineen. Kunnollisia musiikkija konserttitaloja on sitä paitsi monilla pienilläkin paikkakunnilla, joilla ei edes ole omaa orkesteria. Leena Ahlholm KOKKOLA (KP) Kalajokis-toholampilaisen harmonikkataiteilija Unto Jutilan syntymästä tulee tänä vuonna 60 vuotta. Konsertti järjestetään jälleen yhteistyössä Korsholman musiikkijuhlien kanssa, jonka pääorkesterina esiintyy KPKO yhteensä neljässä konsertissa. – Hävetä saa, kun on vieraita esiintymässä. On siinä miehelle elämäntyötä
Lauantaina Ruissalossa esiintyy Mokoma ja sunnuntaina Manboy. Sitten lämmitellään teiniidoli Antti Tuiskua Haapajärven Ronkaalassa. Hendrixin adoptoidun sisaren Janien johtama yhtiö on tahkonnut levytyksillä kahdeksassa vuodessa 45 miljoonaa dollaria (yli 40 milj. – Rakkauden sanoma tuo ajan kanssa tulosta. Iida Kujala Ylivieskalaisten musiikinharrastajien parista löytyy osaavia nuoria, jotka nostavat kotipaikkakuntaansa maailmankartalle. euroa). Kotimaan keikkojen lisäksi Kotipelto yhtyeineen heittää setin myös Saksassa Wacken Open Air -heavyfestivaalilla. Ennakkomyynti on jakautunut siten, että lauantaille on myyty 10 000 lippua ja sunnuntaille 7 000. Lisäksi Paula Koivuniemi esiintyy Jean S -yhtyeen vierailijana. Levy sopii sadepäivään ja alakuloiseen olotilaan. Kotipelto julkaisi toisen albuminsa, Coldness, huhtikuussa. – Indigo-lapsilla on paljon tuotavaa ihmiskunnalle. Kapteeni Kosmisen Sähköpääkeskuspitkäsoitto ei saa oikeutta sanoin kuvailtuna. Hän uskoo, että musiikki on pakokeino joskus karultakin tuntuvan arjen huomasta. Riemuradiolta single maistiaisiksi Mauri Rautiainen, Ari Hylkilä, Iiro Tuikka ja Jukka Laakso ovat Viihdytysorkesteri Riemuradio. Samaa tanssimiseen innoittavaa househenkeä löytyy levyn käyntiin pyöräyttävistä Minor&Majorin kappaleista "Every day, every night" ja "City lights". I Think on rakentunut kokoon kuivuneen Green Dragonin vankoille perustuksille. Kilpailijoita otetaan mukaan maksimissaan viitisentoista. Yhtyeen musiikissa sekoittuvat rap, Puerto Ricosta syntyisin oleva reggaeton, latinorytmit sekä kuubalainen katukieli. Kansion kuvia ei tulisi jaotella eri kappaleiden nimien alle. Sen voin paljastaa, että seuraava demo julkaistaan ainoastaan netissä, Hauki sanoo. Levyjä ja muita tuotteita myydään muhkeasti. heinäkuuta. Kaikki meni ykkösellä sisään kuten tavallista. Musiikki on Hauelle elämäntapa, jota täydentää new age -maailmankatsomus. Riita paisui, kun Jimin veli Leon Hendrix syytti adoptoitua sisartaan Janieta tiistaina oikeudessa, että tämä oli suostutellut isän jättämään Leonin pois testamentistaan. Kapteeni Kosmisen toistuvasti käyttämä resepti toimii. sekä Mini maailma -festivaalilla 14.8.. Levy sopii aurinkoiseen kesäiltaan. Kielisoittimen ei tarvitse välttämättä olla sähköbasso, akustinen tai kontrabassokin kelpuutetaan. Levyn loppupuolelta tranceosuudesta ylitse muiden nousee Deepdreamin eli Jussi Poletin "Shade of end" . Rockin harvoihin mustaihoisiin tähtiin lukeutunut Jimi oli esimerkiksi pyrotekniikan edelläkävijä. Nimibiisin lisäksi levyllä on myös uusi versio biisistä Beauty Has Come. Sony-levy-yhtiöltä pari viikkoa sitten tipahtanut ”valitettavasti bändinne ei juuri nyt sovi linjaamme” -kirje ei siis kaada nuoren bändin uskoa elämään. Hendrixin eläessä julkaistut albumit myyvät nekin edelleen hyvin. Houseosuuteen kuuluu Scapen "Pohjanmaa Soul (feat. Lisätietoja löytyy internet-osoitteesta www.ruisrock.fi. – I Think on Hannu Hauen musiikkia. Heille omien ideoiden toteuttaminen on kaikkein tärkeintä. Varmaan täällä ei ole muuta tekemistä kuin soitella, Hauki sanoo muistuttaen, että myös maankuulu säveltäjä Anssi Tikanmäki on Haapajärveltä kotoisin. – Onhan täällä melko ikävää. – I Think sai alkunsa meditoidessani. Loppua kohden tempot heräilevät uudelleen menevimmiksi ja osa alkupään kappaleiden melodioista tulee takaisin hieman varioituina, mutta tunnistettavina. Katso lisää http://party.ylivieska.org. Pete (vas.) basso, Hemohes kitara, Hauki laulu/ajattelu, Keltsu kitara, Huttunen rummut. – Ensin Huttusen Jari äänitti rummut. – Bassoa saa soittaa sormin tai plektralla ja efektejäkin voi käyttää. Kotipelto omille keikoille ja Stratovariuksen kera Ruotsiin HELSINKI (STT) Bassokitaran taiturit kisailevat paremmuudestaan Helsingin Tavastia-klubilla ensi viikon keskiviikkona. Bändikisan voittajapersoonan ja Ylivieska.org-yhteisön uudet julkaisut sykähdyttävät. Jimi Hendrixin perinnöstä taistellaan Jimi Hendrix (1942-1970) konsertoi The Experience-yhtyeen kanssa Helsingissä vuonna 1967. Johtohahmon väkevä luonto näkyy myös I Thinkin käyttäytymisessä: Solisti Hauki tekee biisit sanoituksineen, bändi antaa valmiille sävelille virran. Kaksijäseninen Alto Voltaje aloittaa kiertueen Tallinnan Club Prive ja Sun Dance Festivalilta 14.–17. Hän kehitti oman tummanmuhkean tyylinsä, johon kuuluivat muun muassa wah-wah-pedaalin ja särön runsas käyttö. Kokonaisuudessaan levy sisältää tyylikästä musiikkia tanssimiseen biitsillä, mökillä, klubeissa, hyvässä seurassa, ihan missä vain. Vuonna 1970 kuollut Hendrix on taloudellisesti laskien yhä suuri menestys. Toisena kappaleena singlellä soi kaikille suomalaisille tuttu Isoisän Olkihattu, jonka Riemuradio versioi omalla vauhdikkaalla ja tunnelmallisella tyylillään. KESKIPOHJANMAA Lyhyesti I Think lupa ajatella Rokkia indigo-lasten ja new agen maailmassa I Think johdattaa kuulijansa uusiin ulottuvuuksiin. Kuolinpesän arvo on arviolta 80–120 miljoonaa dollaria. Se on erinomainen kotipaikkakunnan ja tämän alueen nuorisokulttuurin imagon nostattaja. Levyt Levyt HELSINKI (STT) Turun Ruisrockiin (10.–11.7.) on myyty 17 000 ennakkolippua. Levyä ei saa kaupasta. Ensimmäisen kuuntelukerran jättämä hämmennys poistuu toisella ja kolmannella. 14 Kulttuuri Torstaina 1.7.2004 . Kaikesta selvittiin kuitenkin kunnialla, kertoo tyytyväisen oloinen Hauki. Levy on kuuntelijalle antelias kokonaisuus, joka yllyttää kokeilemaan itsekin jotain omaa reseptiä pianon ääressä. Hän tutkii kirjassaan niin sanottuja indigo-lapsia. Levyn kertoma tarina päättyy hullunkuriseen pianovalssiin "Lyyti kirjoittaa, reprise." Se ja toinen pianolle sävelletty "Kyttyrä alas, reprise" edustavat herkkää modernismia ja ovat levyn yllätyksellisin osuus. Ylivieska.org yhdistää Ylivieska.org-yhteisön ja Stationvaateliikkeen yhteistyössä julkaisema kokoelmalevy sisältää juuriltaan ylivieskalaisten tai sen lähialueilta kotoisin olevien artistien tanssimusiikkia. Kosmisuutta ja letkeää houseveisua Ylivieskalaista nuorta tuotantoa levyillä Ylivieska.org presents Station Compilation (Kokoelma, eri esittäjiä) (KP) Kokkolalaistunut toholampinen Viihdytysorkesteri Riemuradio tarjoaa maistiaisia tulevalta pitkäsoitoltaan juuri ilmestyneellä singlellä. – Katsotaan mihin pystymme. I Thinkin keikkatilanne näyttää mukavalta. – Bändiläisten silmät pyörivät päässä, kun selitän juttujani, sanoo metafysiikan asioista parhaillaan kirjaa kirjoittava Hauki. Artistiniminä esiintyvät Minor&Major, Scape, Introvert, Zage ja Deepdream. Olihan siinä matkan varrella pientä sanaharkkaa. Levy on erinomaista taustamusiikkia oman minuuden tutkiskeluun ja sohvalla muuten vain makoiluun, mikäli ei ole tarkoitus nukkua, vaan ainoastaan lepuuttaa sääriä. Kotipellon omassa bändissä musisoivat koskettimissa Janne Wirman (Children Of Bodom), rummuissa Mirka Rantanen (Thunderstone, Tunnelvision), bassossa Lauri Porra (Tunnelvision, Sinergy) ja kitarassa Tuomas Väinölä. Tiukat odotukset ja ennakkopaineet ovat poissa. Yli 7 ja puoli minuuttisen kappaleen intensiivinen kuunneltavuus säilyy alusta loppuun. Terve suhtautuminen musiikin tekemiseen sävyttää I Thinkin maailmaa. Urakka hiersi bändin välejä, mutta välirikoilta säästyttiin. Minuutin bassosooloista SM-kisa Tavastialla SEATTLE (STT–AFP) Jimi Hendrixin omaiset ovat ajautuneet sotimaan kitaristilegendan omaisuudesta oikeussaliin asti. ja vielä Helsingissä ravintola Jagellonicassa 4.8., Koneisto-festivaalilla 13.8. – Indigo-lapset ovat hieman kuin steiner-lapsia, jotka ovat luovia, mutta vierastavat kaikenlaisia rutiineja. Levytyssopimus on tavoitteena, mutta päätä ei silti hakata seinään. Uutukaisellaan yhtye esittää oman kappaleen Vaarallinen Nainen, jonka kynäilemisestä vastaa yhtyeen laulava basistikitaristi Ari Hylkilä. Paremmin sopisi mustavalkoisia valokuvia täynnä oleva kansio, kukin tunne kuvattuna eri sivulla. – Pyhäjärvellä soitamme missikarsintojen välissä, sanoo Hauki lisäten, että Antti Tuiskun musiikki ei sytytä, vaikka pikkusysteri sitä kuulemma kuunteleekin. – I Think 2003. Myös heidän rakkauden sakransa on iso. Al Hendrix kuoli kaksi vuotta sitten. – Olen nyt 23-vuotias, mutta musiikin parissa aloitin jo yhdeksän ikäisenä. Sähköpääkeskus on kuin jatkuva ja yhtenäinen tarina, jossa on yksitoista lukua. Lyhyt mutta kirkas liekki Kitarasankari oli kuollessaan vasta 27-vuotias, eikä ehtinyt julkaista kuin neljä albumia. Koska hänellä ei ollut testamenttia, isä Al peri poikansa omaisuuden. Hendrix kuitenkin jätti jälkeensä runsaasti julkaisemattomia äänitteitä. Orkestraatioista puolestaan yli muiden nousevat kappaleet "Asteikko pysyy samana." ja levyn nimikkokappale "Sähköpääkeskus." Nämä kappaleet toivat Kapteeni Kosmiselle eli ylivieskalaiselle Anssi Hautamäelle ja hänen taustajoukoilleen voiton tämän kevään Varjoavajaiset 2 -bändikilpailussa, joka kisattiin Ylivieskatalo Akustiikassa. Sähkökitaran ja marimban unisono menevässä melodiassa, taustanaan basso ja rummut luovat oman veikeän harmoniansa. Kotitekoinen, seitsemän biisin äänite työstettiin pala palalta valmiiksi. Toista kertaa järjestettävissä bassosoolon SM-kilpailuissa musikanteilla on kokonaista yksi minuutti aikaa esittää virtuositeettinsa. Bändit Uutiset. Hän luotsaa maaliskuussa ensimmäisen demonsa ihmisten ilmoille pukannutta haapajärvistä I Think -bändiä. Hyvänmielenmusiikkia sekä yksin että yhdessä kuunneltavaksi. Letkeä veisu hymyilyttää, saa jalan hakkaamaan rytmiä ja pakottaa välittömällä tunnelmallaan vähän pyörähtelemäänkin. ”Me emme soita hyvää musiikkia, me soitamme syvää musiikkia”. Kaikki sanovat, että se kuulostaa minulta, toteaa Hauki antaen äänenvärinsä kuitenkin kertoa, että mistään ylpeästä kaverista ei ole kyse. Kaksipäiväiselle festivaalille saa yhä lippuja, mutta järjestäjien mukaan määrä on tänä vuonna rajattu 25 000:een päivää kohden. Hän paljastaa, että bändin muut jäsenet eivät lämpene Hauen new age -seikkailuille. Sen jälkeen kuubalaisrytmejä kuullaan Pori Jazzissa 21.7., Tampereella 23.7., Facesetnofestivaalilla Billnäsissä 31.7. Suomessa ensimmäinen keikka on 17. Evoluution seuraava askel Hauki on tietoinen Haapajärven vahvasta bändikulttuurista. Näiden neljän kesäkeikan lisäksi mies rundaa myös loka-marraskuun aikana Suomessa ja Euroopassa. Eivät ainakaan siinä määrin, että hyppäisivät itse mukaan henkevään kelkkaan. Soolokiertueen lisäksi Kotipelto on lupautunut lisäksi Stratovariuksen solistiksi Ruotsin Hultsfredin Gates of Metal -festivaalille 31. Ulkomaantähdistöä edustavat Monster Magnet, Stray Cats, Motörhead, Therapy?, Hawkwind, Von Bondies, Turbonegro ja Weeping Willows. Uskon indigo-lasten olevan evoluution seuraava askel, Hauki laukoo. Muistan, kuinka kävelin pienenä kadulla. Garganon mukaan ”mustat hevoset” voivat ilmoittautua vielä paikan päällä. Tarkoituksena on murtaa rajoja, hakea musiikista uusia ulottuvuuksia. Uusi single Take Me Away julkaistaan ensi viikon keskiviikkona. Se nostattaa kasvoille hymyn omaperäisellä huumorillaan, sopii erilaistamaan omaa levykokoelmaa sekä hämmentämään vain valtavirrassa pysyttelevien ystävien musiikkimaailmaa. Kotipellon rupeama alkaa Tampereen Tammerfestistä (15.7.) ja jatkuu Vaasan Rockperryssä (16.7.) sekä Helsingin Tavastialla (24.7.). I Think vietti talven synkeät kuukaudet S/T -demonsa parissa. heinäkuuta Espan lavalla Helsingissä. Levy etenee kymmenessä kappaleessaan alun housesta progressive housen kautta tranceen. Jos I Thinkin musiikki ajoittain eksyykin depressiivisiin sävyihin, on kaiken tarkoituksena kuitenkin rakkaudella parantaminen, kuten Hauki itse asian ilmaisee. Jukka Kääntä)", joka on ylivieskalaislähtöisen housetuottajan Lassi Vierimaan ja kitaristi Jukka Käännän yhteistyön tulosta. Nimi putkahti mieleeni, joten bändi oli perustettava, naureskelee Hauki. Kokoelma löytyy Station-vaateliikkeistä. Kaikki haluavat yksinoikeuden kuolinpesän yhä karttuvaan omaisuuteen. Ohjelmistoon on tehty muutamia kotimaisia lisäyksiä. Katso lisää http://k.now.nu. Station Compilation nostattaa menojalkaan uuden tempon ja saa lanteetkin pyörimään. Hauen mielestä indigo-lapset ovat evoluution uusin voimannäyte. Hauki kertoo olevansa luonteeltaan leijona. Laulaakin saa, jos haluaa, järjestäjien edustaja Luca Gargano kertoo. Halukkaille löytyy taustatueksi rumpali talon puolesta. Usea niistä koottu levy on noussut myöhemmin suureksi menestykseksi. Jimi Hendrix kuoli tukehduttuaan alkoholin yliannoksen jälkeen Lontoossa vuonna 1970. Joskus jopa todella tylsää. Biisien takaa löytyy sama nimi Lassi Vierimaa, tällä kertaa yhteistyökumppaninaan Choraleorkesterin laulaja Lydia Luoma-Aho. Kotimaan lipunkantajia ovat muun muassa The Rasmus ja Hanoi Rocks. Se on pääasia. Teemme musiikkia tarkoituksella – emme rahaa varten. Ainoastaan kitaristi Ari ”Keltsu” Keltamäki tuli mukaan ex-Green Dragonin ulkopuolelta, edesmenneen haapajärvisen DLTL:n riveistä. Levy alkaa parilla menevämmällä kappaleella, jonka jälkeen unenomainen ja alakuloisesti soiva äänimaailma luikertelee esiin. Orkesteri tunnetaan railakkaasta tanssimusiikistaan, joka irrottaa puujalkaisemmankin miehen jatsarin lentoon. Ensi lauantaina bändi astuu lavalle Pyhäjärven lonkerofestivaaleilla. Bändin seuraava etappi on uuden demon teko. heinäkuuta. Kuva: Lehtikuva/Hannu Lindroos HELSINKI (STT) Kuubalainen modernin musiikin yhtye Alto Voltaje kiertää Suomea heinäja elokuussa. – Kun Hendrix konsertoi 60-luvulla Suomessa, puolet yleisössä olleista kitaristeista lopetti kokonaan ja toinen puoli meni vuodeksi kotiin harjoittelemaan, kotimainen muusikko Hasse Walli on mestaria kuvaillut. Hyvästä keikasta saa kuitenkin taas energiaa pariksi viikoksi eteenpäin. Rajat rikki ensi demolla Hauki kertoo, että musiikki on ollut suuri osa hänen elämäänsä jo pienestä pitäen. Asiat kyllä tapahtuvat, jos niin on tarkoitus. Jimi Hendrixiä pidetään kitaransoittotavan mullistajana rockmusiikissa. Kuubalainen Alto Voltaje Suomeen Jouni Nikula HAAPAJÄRVI (KP) Shamanismia ja metafysiikkaa harrastava Hannu Tikkanen, alias Hauki, luottaa rakkauden voimaan. Silloinkin askeleet piti aina sovittaa rytmikkäästi laattojen mukaan. Ruisrockiin myyty 17 000 lippua (STT) Stratovarius-yhtyeessä tunnetuksi tullut heavyvokalisti Timo Kotipelto aloittaa oman bändinsä kanssa keikkailun ensi kuussa. Lisäksi tukkanuottasilla ovat useat muutkin perheenjäsenet. – Hendrixiä enemmän ansaitsevat vain Elvis Presleyn, John Lennonin, George Harrisonin ja Bob Marleyn kuolinpesät, Experience Hendrix LLC -yhtiön edustaja Bob Merlis kertoo
Roy Makaay), Ruud van Nistelrooy, Arjen Robben (v) (81. 100 m: Sari Keskitalo Pellon Ponsi 11,89 (11,81 2003). Kymmenen minuutin jälkeen myös Overmarsin avauksessa korvaama Andy van der Meyde sai komennuksen kentälle, pois lähti koko ottelun eksyksissä ollut pakki Wilfred Bouma. – Se olisi hienoa, mutta katsotaan nyt vain, miten asiat etenevät, Baros pyöritteli. minuutilla, mutta avustava erotuomari huomasi tilanteessa paitsion. En kerro, mitä aiomme tehdä, mutta meillä on suunnitelma heidän pysäyttämisekseen, lupasi Rehhagel, jolle on jo tarjottu Kreikan kunniakansalaisuutta urotekojensa ansiosta. 1 500 m: Sanna Kaaria Haminan Ponteva 4.25,65 (4.24,98 2003). Portugali (4-5-1): Ricardo, Miguel, Ricardo Carvalho, Jorge Andrade, Nuno Valente (v), Costinha, Maniche (87. Tshekkoslovakia voitti EM-kultaa 1976 juuri upean hyökkäyspelinsä avulla. Pitkäveto: 03 Tampere Utd–FC Inter X (2–2) 3,25 04 Tampere Utd–FC Inter (+1) 2 (2–3) 1,65 05 Klubi 04–HyPS 1 (4–0) 1,50 06 PIF–KaaPo 1 (3–1) 1,60 07 Malmö FF–Örgryte 1 (1–0) 1,45 08 Portugali–Hollanti 1 (2–1) 2,35 09 Portugali–Hollanti (+1) X (2–2) 4,00 10 Portugali (+1)-Hollanti 1 (3–1) 1,30 11 Kohteen 8–1.puoliaika 1 (1–0) 3,05 12 Kohteen 8–maalimäärä 2 (3 tai yli) 2,05 13 Kohteen 8–1.maali 1 (kotijoukkue) 1,95 14 Pauleta–Nistelrooy.R X (ei kumpikaan)1,85 Tulosveto: 2. Hollannin raivoisa hyökkääminen jatkui, ja tasoitus oli lähellä vain pari minuuttia kavennuksen jälkeen. minuutilla, kun Philip Cocu tykitti hieman ohi maalin. 800 metrin maaottelukatsastus: 1) Mari Järvenpää KokkVe 2.07,22, 2) Suvi Myllymäki HKV 2.08,17, 3) Annika Rikberg BorgAk 2.09,16, 4) Minna Järvenpää KokkVe 2.09,87, 5) Sanna Kaaria HaminPo 2.11,69 (jun. 6. Likomärällä radalla vauhti kuitenkin hidastui toisella kierroksella eikä Järvenpää kyennyt kohentamaan nimissään olevaa kauden kotimaista kärkitulosta 2.05,21. Moukari: Mikko Järvinen Petäjäveden Petäjäiset 69,38 (6 kg), Juha Kauppinen Kangasalan Kisa 67,69 (6 kg). Meillä ei ole tähtiä, vain ihmisiä, jotka muodostavat joukkueen, Brückner sanoi. puoliajan avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 3 Ronaldo C–5 Maniche Lopullinen kerroin: 325,48 Poissa 1. Vermo Oikea rivi: 1. kkk), 6) Anna Storlund IFVOM 2.12,36, 7) Paula Ojanen TP 2.12,66, 8) Hanna Haavikko LUM 2.13,17, 9) Minna Nummela HKV 2.13,99, 10) Milla Kasurinen KU58 2.15,65. 7. Järvenpää lähti ainoana kilpailijana seuraamaan jäniksenä toiminutta Heini Vilosta, joka ohitti ensimmäisen kierroksen 62 sekunnissa. kilpailu: Ottelun 1. Seiväs: Aino-Maija Karvinen Heinäveden Yleisurheilijat 390, Miina Kenttä Mikkelin Kilpa-Veikot 390, Minna Nikkanen Someron Esa 401. Rafael van den Vaart), Jaap Stam, Giovanni van Bronckhorst, Clarence Seedorf, Edgar Davids, Philip Cocu, Marc Overmars (v) (46. Kiekko: Henrik Laitasalo Mietoisten Maunun-Pojat 56,94 (1,75 kg). Tämän jälkeen ote siirtyi vahvasti Portugalille nuoren virtuoosin Ronaldon heiluttaessa tahtipuikkoa. Rangaistusalueen tuntumasta ammuttu veto kuitenkin pysähtyi Portugalin muuriin, ja siihen pysähtyi myös Hollannin matka EM-kisoissa. Turnauksen maalikuninkuutta jahtaava Milan Baros on iskenyt viisi osumaa, joista kaksi syntyi 3–0-voitossa puolivälierässä Tanskaa vastaan. Portugali–Hollanti 2–1 Lopullinen kerroin: 8,75 Päivän Pari 1 Jalkapallo Portugali–Hollanti 1. T12: 1) Jatta Salmela KV (11,31– 420–8,28–1.52,13) 1428, 2) Katri Mustola KaJu (12,32–418–7,18– 1.58,14 1198, 3) Camilla Karhukorpi KP-V (11,35–370–5,28–1.59,31) 1099, 4) Heli Vähäkyyppä KT 1069, 5) Kirsikka Kainu KP-V 955, 6) Minna Suominen HT 9,17. Pierre van Hooijdonk). 1. Ennakkoon vahvimpia suomalaisia menestyjäehdokkaita ovat tyttöjen 4x100 metrin viestijoukkue, keihäänheittäjät Ari Mannio ja Juha Pääkkönen sekä kymmenottelijat Sami Itani ja Joni Ojala. lähtö: 1 Financier, poissa: 3, 8 Voitonjako: 5 oikein 755 kpl voitto–osuus 345,50 e. Manchester Unitedin nuorisolupaus käytti vapaan tilanteen mainiosti puskemalla pallon ohi van der Sarin, osuma oli miehen toinen näissä kisoissa. Baros on jatkanut uskomattoman hienoja otteita maajoukkuepaidassa. 3 000 m esteet: Marja-Leena Kurki Outokummun Partio 11.18,70, Saara Skyttä Liedon Parma 11.30,39. Korkeus: Jussi Tasala Ikaalisten Urheilijat 215. 6. Nedved on joukkueen dynamo keskikentällä, mutta myös Martin Rosicky ja Karel Poborsky ovat jakaneet kisoissa millintarkkoja syöttöjä toisensa jälkeen. – On hienoa olla välierissä, mutta me janoamme lisää, sanoi joukkueen kapteeni Pavel Nedved. Viking Lotto 27/04: Keskiviikko 30. Tuomari: Anders Frisk Ruotsi. Tshekki nousi kaikissa kolmessa alkulohkon ottelussaan tappioasemasta voittoon. Van Bronckhorst kuitenkin missasi Clarence Seedorfin keskityksen takatolpalla vain muutamalla sentillä. Meillä ole mitään hävittävää, maalivahti Angelos Nikopolidis sanoi. Ronaldon hankkiman kulmapotkun lähetti maalille Deco, ja Hollannin puolustajat unohtivat Ronaldon vapaaksi pallon leijaillessa maalin eteen. Maalin jälkeen Hollannin oli pakko nostaa peliään, ja varsinkin kokenut Marc Overmars oli laidallaan hyvässä vauhdissa. Manichen kauhea kierre Toiselle jaksolle Hollannin päävalmentaja Dick Advocaat otti van Nistelrooyn rinnalle toisen kärkimiehen, kun Roy Makaay korvasi Overmarsin. minuutilla oli Maniche todellisella unelmavedolla. Yleisöä: 46 679. Brückner aloitti tehtävässään helmikuussa 2002. Jakson lopulla vielä Figo sai pallon tolppaan noustuaan vahvasti Hollannin kankean puolustuksen keskelle. Ronaldo käynnisti juhlat Portugali kesti Hollannin loppurynnäkön ja eteni sunnuntain EM-finaaliin Paidaton sankari. Neljässä ottelussa Tshekki on latonut kymmenen maalia. Bulldogit–Näätä Rollers 5–7 Lopullinen kerroin: 42,52 4. kilpailusta: V5–ravi 27/04 Keskiviikko 30. Keskiviikkona nimettyyn joukkueeseen kuuluu 30 urheilijaa. Tshekin päävalmentaja Karel Brückner on saanut herätettyä henkiin maan takavuosilta tutun hyökkäävän pelityylin. Asia ratkesi keskiviikkoiltana Lissabonissa, kun Portugali selvitti tiensä sunnuntaina pelattavaan finaaliin tiukalla 2–1-voitolla Hollannista. Tällä kertaa ainoana tappiottomana maana jatkava Tshekki on ennakkosuosikki. 400 m: Antti Toivonen Turun Urheiluliitto 47,90. Keihäs: Ari Mannio Lehtimäen Jyske 67,36, Juha Pääkkönen Nurmeksen Sepot 69,58. Hollantilaiset itse eivät palloa Portugalin maaliin saaneet, vaan Giovanni van Bronckhorstin keskitys päätyi puolustaja Jorge Andraden jalasta yli maalivahti Ricardon. Kreikkalaiset saivat hyydytettyä puolustavan mestarin Ranskan puolivälierässä ja etenivät jatkoon Angelos Haristeasin maalilla 1–0. Kuva: Lehtikuva/AFP LISSABON (STT) Jalkapallon EM-lopputurnauksessa nähdään ensimmäistä kertaa 20 vuoteen isäntäjoukkue loppuottelussa. minuutilla, ja Hollannin epävarma puolustus saa ottaa tilanteesta syyt niskoilleen. Tähtien loistoa Erityisesti toisella puoliajalla kreikkalaisten tulee olla varpaillaan, sillä Tshekki on iskenyt maaleistaan kahdeksan tauon jälkeen. Jorge Andrade oma maali 2–1. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Kai Pfaffenbach HELSINKI (STT) Suomen yleisurheilijoilla on yhden mitalin ja viiden pistesijan tavoite Italian Grossetossa kilpailtavissa 19-vuotiaiden MMkisoissa. Tshekki iskee Kreikan kimppuun Tänä iltana pelattavassa toisessa välieräottelussa selvä suosikki Areenalla illalla: Pavel Nedved, Tshekki (vas.) ja Georgios Karagounis, Kreikka. Nuno Gomes). – Tulimme Portugaliin voittamaan yhden ottelun. Miehen saldona 29 ottelusta on peräti 21 maalia. 400 m aidat: Teemu Linkosaari Turun Urheiluliitto 51,85. ulkop.) GIF (9,80–406–6,98) 833, 2) Milla Puoliväli PK (9,42–382–6,70) 831, 3) Meri Luoma TU (9,33–370–6,17) 799, 4) Veera Isosaari TU 798, 5) Kaarina Nurmesniemi HK 790, 6) Sanna Kurikkala KT 783, 7) Terhi Salmi YK 782, 8) Marleena Rönn KaJu 758, 9) Susanna Koskela YK 756, 10) Niina Haukilahti 751 T10 (14): 1) Emilia Tuikka LoVe (9,48–350–5,51) 711, 2) Jutta Salmela KV (10.02–339–6,62) 684, 3) Jenni Humalajoki HU (9,72–345–5,37) 663, 4) Sallamari Mäkelä YK 654, 5) Jonna Koivisto KV 600, 6) Kaisa Tolonen KV 595, 7) Leea Kotka KUra 548, 8) Miitta Kero LoVe 534, 9) Heli Jokela HT 497, 10) Noora Känsäkangas KP-V 488 T9 (32): 1) Anniina Kortetmaa KUra (6,89–340–24,98) 570, 2) Erika Nevanperä KaJu (723–327–20,49) 457, 3) Ronja Ruotanen YK (7,16–313, 18,11) 434, 4) Essi Klemola VetU 387, 5) Emmi Klemola VetU 376, 6) Nelli Marjakangas YK 376, 7) Minttu Kainu KP-V 374, 8) Johanna Juhola KaJu 370, 9) Noora Määttälä KV 369, 10) Pinja Jämsä KUra 360 T13 (15): 1) Hanne Ojanperä KV (11,51–398–7,26–1.49,64) 1344, 2) Sari Paavola KUra (13,58– 431– 9,76–.08,38) 1191, 3) Hanna Jämsä KUra (12,49–405–6,81–1.54,28) 1180, 4) Sannamari Salonen KUra 1151, 5) Suvi Mikkola KP-V 1132, 6) Susanna Pulkkinen VetU 1063, 7) Reetta Mutka KV 1059, 8) Petra Huhtala LoVe 1040, 9) Laura Kivelä HU 1007, 10) Eveliina Rautio LoVe 952. Nyt asemat ovat toisenlaiset, kun maa kohtaa Kreikan tänä iltana pelattavassa toisessa välieräottelussa Porton Dragao-stadionilla. Jännittävästi edenneet kisat jatkuivat tiukkana kuitenkin myös Lissabonin keskiviikkoillassa, ja Hollannin kavennus tuli vain viisi minuuttia Manichen kaunokaisen jälkeen. heinäkuuta: Pojat: 200 m: Visa Hongisto Valkealan Kajo kauden paras tulos 21,42. Uskomatonta, että meillä on mahdollisuus päästä loppuotteluun. Maniche 2–0, 63. Yleisurheilu Oliko onnea Tennis Portugali–Hollanti: 2–1 (1–0) 26. Mari Järvenpää voitti Tampereella Piiriottelut Kirkonmäki, Kokkola 30.6.–1.7.04 T11 (30): 1) Noora Haapala (kilp. Joukkueen johtaja: Anni KirvesniemiBosco. 200 m: Keskitalo 24,41 (24,18 2003). Ensin Decon keskitys oli yllättää Hollannin maalivahdin Edwin van der Sarin, ja sitten supertähti Luis Figon keskitys viuhui niukasti ohi maalille rynnänneen Cristiano Ronaldon jalan. AinoMaija Karvinen, Miina Kenttä ja Minna Nikkanen hyppäävät karsintakisan Someron seiväskarnevaaleilla ensi viikon torstaina. Kolmiloikka: Elina Sorsa Lappeenrannan Urheilu-Miehet 13,01. heinäkuuta. Vuoden 1980 EM-kisoissa ja 1984 MM-kisoissa maa ei selviytynyt pudotuspeleihin. lähtö: 10 Vileman, poissa: 2. Baros uhkaa jopa EM-kisojen kautta aikojen maaliennätystä, joka on ranskalaisen Michel Platinin yhdeksän osumaa vuodelta 1984. Overmarsin läpisyötöstä oranssipaitojen ykköspyssy Ruud van Nistelrooy saikin pallon maaliin 37. Tshekin mestaruussarjan maalitykki Marek Heinz on viimeistellyt kisoissa kaksi osumaa. Tampere Utd–FC Inter 2–2 Lopullinen kerroin: 14,33 3. Ensi kaudeksi Chelsean riveihin siirtyvä maalivahti Peter Cech iloitsee joukkueensa menestyksestä, mutta ei ole vielä täysin tyytyväinen. Suomen joukkue 19-vuotiaiden MMkilpailuihin Italian Grossetoon 12.–18. Myös vaihtopenkiltä tshekit ovat löytäneet ratkaisijoita. Naisten kaksinpeli, puolivälierät: Serena Williams Yhdysvallat (1)–Jennifer Capriati Yhdysvallat (7) 6–1, 6–1, Amelie Mauresmo Ranska (4)–Paola Suarez Argentiina (9) 6–0, 5–7, 6–1. Ikäluokan maailmanmestaruuksista kilpaillaan 12.–18. Rehhagelin puolustuskuviot Saksalaisvalmentaja Otto Rehhagelin johdolla Kreikka on saanut tiivistettyä puolustuksensa raudanlujaksi. Kärjessä Barosin lisäksi kreikkalaisten on pysäytettävä pääpelissä loistava Jan Koller. Kävi torstaina miten tahansa, palaa joukkue silti kotimaahansa juhlittuina kansallissankareina. 19-vuotiailla yhden MM-mitalin tavoite TAMPERE Naisten 800 metrin maaottelukatsastus Suomen, Portugalin ja Katalonian väliseen kolmimaaotteluun järjestettiin poikkeuksellisesti Veikkausliigan jalkapallo-ottelun Tampere United Inter Turku välisellä puoliajalla. 6. Avausjakson ainoa osuma nähtiin 26. Vaihtojen jälkeen Hollannilla olikin hyökkäysvoimaa, mutta seuraavasta maalista vastasi kuitenkin jälleen Portugali. Cristiano Ronaldo 1–0, 58. Kisojen tähän asti hienoin osuma sai van der Sarin raivoamaan puolustukselleen, joka tuli yllätetyksi nopealla kulmapotkulla. kilpailusta: 11 2. 10-ottelu: Sami Itani Jyväskylän Kenttäurheilijat 7 232 (100 cm, 6 kg, 1,75 kg), Joni Ojala Nivalan Urheilijat 7 281 (100 cm, 6 kg, 1,75 kg). 6. Kiekko: Sanna Kämäräinen Lapinlahden Veto 47,09. Ottelun tärkeydestä huolimatta avausjaksolla nähtiin vauhdikasta ja hyvää jalkapalloa. Voittonumerot: 1, 2, 3, 5, 14, 17, 24, 25, 27, 28, 39, 44, 47, 48, 54, 55, 57, 60, 67, 69 Lontoo: Kauden 3/4 grand slam -turnaus, Wimbledonin avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 14,7 miljoonaa euroa: Miesten kaksinpeli, puolivälierät: Andy Roddick USA (2)–Sjeng Schalken Hollanti (12) 7–6 (7–4), 7–6 (11–9), 6–3, Mario Ancic Kroatia–Tim Henman Britannia (5) 7–6 (7–5), 6–4, 6–2, Roger Federer Sveitsi (1)–Lleyton Hewitt Australia (7) 6–1, 6–7 (1–7), 6–0, 6–4. – Olemme pelanneet hyvin, mutta pystymme vieläkin parempaan, Cech ennusti. Paikkoja oli van Nistelrooylla, Rafael van der Vaartilla ja viimeiseksi Pierre van Hooijdonkilla, jonka pelätty vapaapotkutaito pääsi esille yliajalla. 100 m aidat: Hakamäki 13,74, Jenni Niittonen Salon Vilpas 14,12. Fernando Couto), Deco, Luis Figo, Cristiano Ronaldo (v) (68. Moukari: Nina Schvedoff Järvenpään Palo 56,20. Kolmesta edustajasta karsitaan MM-kisoihin kaksi parasta Someron seiväskarnevaalilla torstaina 8. Maalisyöttö merkittiin jälleen Ronaldolle, jonka lyhyestä kulmapotkusta FC Porton 26-vuotias keskikenttämies paukautti komean kierrekudin tolpan kautta sisään. Yksi karsiutuu kuitenkin joukosta, sillä kolmesta tyttöjen seiväshyppyyn valitusta vain kaksi matkaa Italiaan. Puolivälierässä Englantia vastaan vaihtoon otettu ja siitä suivaantunut Figo oli avausjaksolla hienosti esillä, ja kuittasi näin kotiyleisön silmissä vaisuja esityksiään turnauksessa. puoliajan avausmaalin tekijä 2. Kulta: 3, 2, 4, 5, 1 Hopea: 1, 4, 5, 3, 2 Pronssi: 1, 4, 2, 5, 3 Keno 27/04 Keskiviikko 30. Viimeiset puolisen tuntia Hollannin vyörytys jatkui yhä kiihtyvällä tahdilla, mutta Ricardon maali säilyi koskemattomana. lähtö: 2 Roberto Carlos, poissa:– 3. – Heillä on hieno pelityyli ja turnauksen parhaat pelaajat. Kreikan menestys on ollut todellinen tuhkimotarina, sillä joukkue on pelannut aikaisemmin vain kaksissa arvokisoissa. kilpailu: Ottelun 2. Porvoon Akilleen Annika Rikberg venyi yllättäen kolmanneksi ennen viime vuoden Suomen mestaria Minna Järvenpäätä. Kaatosateessa käydyn kilpailun voitti Kokkolan Veikkojen Mari Järvenpää ajalla 2.07,22. lähtö: 10 Löytävä, poissa:– 4. Asialla 58. Hänen alaisuudessaan joukkue on hävinnyt vain yhden 12 ottelustaan. Urheilu KESKIPOHJANMAA . Isäntäjoukkue aloitti pirteämmin, ja jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana joukkueella oli kaksi hyvää tilannetta. Oikea rivi: 5, 6, 7, 28, 30, 44 Lisänumerot: 10, 29 Alustava voitonjako: 6 oikein 2 kpl voitto–osuus 667 434,20 e, 5+lisänumero oikein 9 918,70 e, 5 oikein 746,00 e, 4 oikein 19,80 e, 3 oikein 4,50 e. Finaalipaikka on Portugalille sen historian ensimmäisen aikuisten arvoturnauksissa. 4x100 m: Hakamäki 11,86 (11,80 2003), Keskitalo 11,89 (11,81 2003), Minna Laukka Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,14, Emma Linton IF Kraft, Närpiö 12,14, Niittonen 12,52 (12,38 2003). Edessä oli tyhjä maali. Hollannin ensimmäinen paikka tuli 12. lähtö: 5 Rodeo, poissa:– 5. Rehhagel kuitenkin uskoo Tshekin olevan nykykunnossa vielä Ranskaakin vaarallisempi. Christiano Ronaldo villitsi kotiyleisön puskemalla isännät johtoon. Mitalipeli 27/04 Keskiviikko 30. – Yksikään pelaaja ei ole pyytänyt jäävänsä sivuun lihasvamman takia tai pyytänyt vaihtoa maaottelun aikana viimeisen kahden vuoden aikana. Petit), Pauleta (75. EM-välieräottelu. Ehkä se kertoo jotain asenteestamme, Brückner kuvaili. Tytöt: 100 m: Elisa Hakamäki Tampereen Pyrintö 11,86 (ennätys 11,80 2003). Hollanti (4-3-3): Edwin van der Sar, Michael Reiziger, Wilfred Bouma (56. Keihäs: Hanna Lindgren Harjavallan Työväen Urheilijat 52,42. Lopputulos oli yksi EM-kisahistorian suurimmista yllätyksistä. Torstaina 1.7.2004 15 Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jukka Anias (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 PORTO (STT–AP–REUTERS) Kun Tshekki viimeksi selviytyi jalkapalloilun EM-kisojen loppuotteluun 1996, se lähti kamppailuun Saksaa vastaan altavastaajana. – Asenteemme on selkeä. 4x100 m: Hongisto 10,65, Rami Jokinen Helsingin Kisa-Veikot 10,83, Jarkko Ruostekivi Mietoisten Maunun-Pojat 10,66, Antti Vainionpää Raahen Vesa 10,85, Jonathan Åstrand IF Kraft, Närpiö 10,68. Toiseksi kiri vuoden 2002 Suomen mestari Helsingin KisaVeikkojen Suvi Myllymäki ajalla 2.08,17 varmistaen näin paikkansa maaotteluun Suomen toisena edustajana
Tampere U: Mikko Kavén, Janne Räsänen (v), Jarkko Wiss (v), Henri Scheweleff (56. . Juoksulangalta sähäkästi kiihdyttänyt Hölkker hallitsi suursuosikin ottein lähdöstä maaliin. . . . . . . Ruotsissa syntynyt 5-vuotias Rodeo on Tuomas Korvenojan oma kasvatti. . 9 4 3 1 1 86– 58 19 Oulu . Kulmanen (Sarapää) 3–0, 65. . päivänä liikkeelle Kokkolan torilta, on kyseessä tavallaan 25-vuotisjuhlaralli. 7 4 1 2 15– 13 13 MPS . . . Tulokset: Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Jonas Rockhead/Esa Korhonen 20,7, 2) Flaming Pinnacle 21,0 (143), 3) Getting Gorgeous 21,1 (23), 4) Voodoo Freak 20,4 (128), poissa: 5,10,13. Toni Junnila), Mika Lahtinen (75. Avauspäivältä pääsee vanhan tavan mukaan jatkoon noin puolet kuljettajista. 7 5 1 1 78– 41 18 Oulu . . . . 11 6 2 3 22– 14 20 KooTeePee . . Yksi kovimmista voi jälleen kerran olla menestymään tottunut Evijärven UA:n Esa Kirsilä. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Meidän autot kulkivat likimain samaa kyytiä. 9 5 2 2 75– 54 19 Kiiminki . . KokUA:n ralli tuo F-cupin vauhdikkaat menijät mm. . . Hölkker kiskaisi viimeisen puolikkaan kuin malliksi aikaan 27,5. Eero Flankkilan Kensu hyökkäsi viimeisessä kaarteessa Eevokin rinnalle, mutta joutui varmistelemaan toista sijaa maalisuoralla. 9 3 3 3 10– 11 12 Jazz . 10 1 1 8 8– 25 4 Seuraavat ottelut: 1.7. Janne Oinas 2–2 (rp). HaVe:n tiiviin ulkopelin vastapainoksi sisäpeli oli koko illan nihkeää. Lähtö 5, V5-2, lv 2 100 m: 1) Roberto Carlos/Antti Teivainen 19,1, 2) Overlord Kemp 19,4 (84), 3) Viking River Moon 19,4 (184), 4) Lovely Face 19,5 (141), toto (2-1-6): 10,48 2,75-2,02-4,47 23,14. . toto (1-9-2): 1,72 1,29-1,63-1,82 5,21. KokUA saa jälleen järjestelyapua lukuisilta muilta seuroilta. . Jalkapallo 16 Urheilu Torstaina 1.7.2004 . . . 11 2 7 2 12– 14 13 MyPa . . . Go Boss And Fly vei toisen sijan, kun Mum`s Amber laukkasi ratkaisun hetkillä. . Suurtapahtuman toteuttaminen vaatii pelkästään kisapaikalla 500 toimihenkilön läsnäoloa. Lajit metsästystrap, A-trap, I-trap ja kaksoistrap. . . . Arto Hammarin ajokki kesti pitkän kirinsä hienosti ja rutisti jo maalisuoran alkupuolella johtavan Hissun Vikun ohi. . . – Eevokki on aikansa Derby-finalisti, joten kyseessä on lahjakas hevonen. . . . Sama mies voitti talvimestaruuden neljä vuotta sitten ja sijoittui viime talvena kakkoseksi. . . . Oma autoni ei ole sellainen, jolla kisa voitettaisiin, sanoo Janne Taskila vaatimattomasti. . . Venetsiaralli tuo vilskettä puistoon HELSINKI (STT) Yleisurheilun nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Viren kantaa olympiatulta Ateenan kisojen soihtuviestin avausosuudella perjantaina Helsingissä. Tiaisen talliin tuli lähdöstä kaksoisvoitto, kun American Hustle piti Ex Catin kolmantena. . 9 3 2 1 3 64– 57 14 Tyrnävä . Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Phenomenal Spur/Veli-Erkki Paavola 20,9, 2) Thunderboom 21,0 (53), 3) Red Moon* 21,5 (64), 4) All Ablaze 22,4 (296), toto (117-4): 5,18 1,97-1,57-1,76 12,20. Yleisöä: 106. 7 2 2 2 1 61– 62 12 Rauma . 11 6 3 2 18– 7 21 Tampere U . . . Tuloksena oli kaksi juoksua. . . . Ennakkosuosikkia mahdoton nimetä Toissavuoden mestari ei usko vauhdin riittävän Oulaisissa Viren soihtuviestin avausosuudella Miesten suomensarja pohjoislohko HaVe – Kannus 1 – (2 – 2, 6 – 1), Rovaniemi – Simo 2 – 1 (1 – 5, 5 – 1, 2 – 1). Lohjalla asustava Mika Pellinen matkusti Ylivieskaan ohjastamaan isänsä valmentamaa hevosta, eikä turhaan. Voittajien ykköspalkinnon sai Hakala ja kakkospystin Joni Kanala. Eli näyttöjä on riittämiin. . Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Eevokki/Mika Pellinen 28,2a, 2) Kensu 28,8a (25), 3) Salmer 29,1a (37), 4) Selman Sakari 29,8a (185), toto (9-10-3): 6,19 1,57-1,78-1,30 16,23. . . 7 4 3 12– 8 12 Honka . Minun Fiat 133 ei ole riittävän nopea kärkitaistoon. 7 1 6 5– 14 3 TiPS . Kisojen ajokaavio valmistuu vasta lauantaiaamuna, kun lopullinen osallistujamäärä on selvillä. VETELI (KP) Halsua-Veteli Pesiksen kakkosjoukkue oli avausjakson ensimmäisen vuoroparin ihmeissään miesten pesäpallon suomensarjan pohjoislohkon jumbojoukkueen Kannuksen Uran kanssa. Suntin varteen, jossa ajetaan parin vuoden takaa tuttu yleisö-ek. Yhdysvalloissa syntynyt 11-vuotias American Hustle on ostettu Suomeen siitosoriiksi, mutta heikon kysynnän takia sillä yritetään vielä kilparadoillakin. 7 1 4 2 53– 67 6 Seuraavat ottelut: 3.7. . Hän myi Racyn siitostammaksi Ruotsiin, mutta osti sen myöhemmin kantavana takaisin. . . . Huoltoparkki on aivan ek:n vieressä, jolloin huoltoryhmätkin pääsevät seuraamaan rallia, tietää kilpailun johtaja Asko Kettunen. Vilunki 31,6x (38), 3) Tosi-Ulla 31,9 (146), 4) Rillin Vili 32,2 (103), poissa: 11. Urheiluautoilijoiden puuhamiehet ovat tyytyväisiä rallin vastaanottoon Kokkolassa ja lähiseudulla. Järjestävän seuran Oulaisten MK/UA:n Janne Taskila oli SMkilpailun ykkönen kesällä 2002. 7 5 2 27– 9 15 SCR . Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Viimeisen puolikkaan ulkoratoja kiertänyt Steam Train jyräsi kärkeen Keskisen iltaraveissa. Viivalle on tulossa kaikkiaan 235 yleisen luokan kuskia. vanhaa tavaraa. Troikka: 55,51. Illan näyttävimmän tuuletuksen esitti Mika Pellinen, jonka vauhdittama Eevokki karisti Kensun kannoiltaan suomenhevosten päälähdössä. Veli-Erkki Paavola taituroi Phomenal Spurin ensimmäisenä maalilinjalle lämminveristen alimmassa sarjassa. . . Rauma – Seinäjoki, Hämeenlinna – Reisjärvi, Koria – Sotkamo, Lohi – Nerkoo, Viinijärvi – Oulu, Kitee – Oulunsalo. . . . Kutsuja lähetettiin sääntöjen mukaisesti 350. . Sellaista on aika mahdoton nimetä, kun en tiedä minkälaisia autoja muut ovat kasanneet. Tiet toki kuluvat autojen alla. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävilläoloajan päättymistä osoitteeseen: Lestijärven kunnanhallitus, Lestintie 39, 69440 Lestijärvi. . Rodeo laukkasi lähdön harjoituksessa, mutta tosipaikassa se ei erehtynyt. . klo 10 alk. Kuva: Timo Talus Tero Sipakko HELSINKI (STT) Villinlännen meininkiä maan pääradalla ei keskiviikkona nähty, vaikka hevosista olikin kysymys. Lähtö 4, V4-1, sh 2 100 m: 1) Hölkker/Juha Länsimäki 31,7, 2) Luodon Leijona 32,2 (102), 3) Toiveen Tähti 32,3 (512), 4) Turjake 32,4 (292), toto (106-9): 1,43 1,35-1,93-4,54 4,68. Shooting Steel voitti kohteiden jälkeen ajetun lämminveristen pääsarjan. Shooting Steel on ollut kuitenkin jo jonkin aikaa Mäkisen yhteistyökumppanin Olli Tiaisen luona Suonenjoella. Taskila on ollut kahtena vuonna peräkkäin A-finaalissa, mikä ei ole mitenkään tavallista. V4: vaihto 6 650.40 e; oikea rivi 10-2-9-12; poissa I/11 III/1 kerroin 1 745,72. toto (4-9-2): 2,84 1,924,45-1,40 30,81. Rallin ratamestari Jarmo Pöntiskoski on rakentanut 224 kilometriä pitkän reitin, jolle mahtuu 80 kilometriä erikoiskokeita. . Hän oli ykkönen viime syksynä, jolloin Oulaisissa ajettiin SM-esikisa. Mari Kulmanen (Sarapää) 2–0, 61. . . 8 1 7 4– 40 1 Seuraavat ottelut: 2.7. Ura siirtyi avausvuorossa kahden juoksun johtoon. 8 1 2 5 54– 140 7 HaVe . . . . . . 18,4a (38), toto (12-2-9): 12,52 5,95-7,60-3,47 148,64. . . 7 1 4 2 10– 14 7 KMF . Lähtö 10, sh 1 600 m: 1) Hiskin Ilo/Henrik Löfbacka 33,0a, 2) Lupe 33,1a (91), 3) Aika-Jehu 33,1ax (54), 4) Liukon Liina 33,2ax (91), poissa: 6,12. . HJK – Hämeenlinna, Lahti – Jaro, MyPa – Haka, TP-47 – RoPS, TPS – Jazz. . 10 6 3 1 14– 6 21 Inter . Aristides Pertot (Mika Niskala) 2–1, 79. – Vaikeuksien kautta voittoon kuvaa parhaiten Steam Trainin juoksua tänään. . Jäät särkyivät vasta Ville Hakalan kakkosrajakiskaisuun, jonka kakkostuomari tulkitsi kannuslaisten vastalauseista välittämättä sirvahtaneen ulkopelaajan räpylästä maisemiin. Lähtö 7, V5-4, lv 2 100 m: 1) Rodeo*/ Tuomas Korvenoja 17,4a, 2) Visconti* 17,4a (83), 3) Bart Hip 17,5a (31), 4) Pay Me Dirt 17,5ax (98), toto (5-3-1): 3,74 1,38-1,59-1,49 14,72. Pohjoislohko Oulunsalo . Väitteensä taustaksi Taskila kertoo tuoreita harjoitustietoja. . . . 7 4 1 2 7– 7 13 Ilves . 9 2 3 4 11– 13 9 Jaro . . 11 5 3 3 16– 11 18 TPS . KOKKOLA (KP) Kokkolan Urheiluautoilijat järjesti ensimmäisen Venetsiarallin vuonna 1979. . . . . . . . Aikaisemmat kolme starttiaan voittanut Airbag laukkasi matkalla ja väsyi lopussa. . . Sipoossa valmennustallia pyörittävä Korvenoja kilpaili jo sen emällä Racyllä menestyksekkäästi. . . . . . Juha Länsimäki ohjasti V4-tuplat V4-pelin avainohjastaja Juha Länsimäki suitsi kaksi näyttävää keulavoittoa. Naisten SM-sarja: HJK–KMF-Kuopio 3–1 (1–0). . . Kauden avausvoiton juossut kotiradan ruuna jätti tuulta halkoneen Trippelin niukasti toiseksi. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Victory Wind/Mauri Jaara 18,6a, 2) Nicolette Index* 19,0a (101), 3) Mystic Saint 19,4a (129), 4) Descartes 19,4a (999), poissa: 10. Viimeisiä virityksiä tehdään ja kaikki on kunnossa, kun lauantai koittaa, sanoo Mattila. . . . Sarjat perinteiset Loppukilpailu 5 parasta/sarja Kannuksen Ampujat Huutokaupat Kuulutukset Avoimet toimet HUUTOKAUPPA Larsmossa lauantaina 3.7.04 klo 11.00 Inremissionshemmetin pihalla Myydään lähetystyön hyväksi mm. Samuli Anttila 0440 904 787. . . . Kun ralliautot höräyttävät elokuun 21. . . . toto (7-8-11): 2,54 1,483,17-4,25 7,08. . Jalkojen kanssa on ollut paljon ongelmia, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. . Killerillä voittanut Sidebyside jatkoi menestystään monte-lähdössä. . . Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Global Eagle*/Esa Holopainen 17,8a, 2) Tuppy Blue 17,9a (19), 3) Marlon Forbes 18,2a (148), 4) Tiny Helga 18,3a (225), toto (9-4-10-11): 3,22 1,12-1,11-1,65 3,67. Eveliina Sarapää (Karin Forsström) 1–0, 53. toto (3-9-11): 17,73 2,26-2,90-1,51 367,35. L. . . Lopulta HaVe kuitenkin kuittasi kaksi sarjapistettä numeroin 1–0 (2–2, 6–1). . . . 8 1 7 6– 19 3 FC Kontu . . Olympiatuli on käväissyt Suomessa vain kerran vuoden 1952 kotikisojen jälkeen, sillä tuli vieraili täällä vuoden 1994 Lillehammerin talvikisojen edellä. Antti Ala-Rantalan ajama Vileman nousi avauskohteen parhaaksi kierroksen kirillä. Lähtö 6, V5-3, sh 3 100 m: 1) Löytävä/Arto Hammar 30,6, 2) Hissun Viku 31,2 (34), 3) Akan Muisto 30,9 (183), 4) Kaleva 30,9 (20), toto (10-1-11): 13,53 2,20-1,51-3,37 16,23. 7 3 1 3 94– 56 11 Kitee . . . Ralli ajetaan tällä kertaa valtakunnallisen F-cupin viidentenä osakilpailuna. 7 1 6 23– 132 2 Etelälohko Viinijärvi . 7 6 1 28– 2 19 FC Espoo . . Suomalaisen olympiahistorian merkkipaikkoja reitin varrella ovat muun muassa Olympiastadion, Kisahalli, Käpylän olympiakylä ja Meilahdessa sijaitseva soutustadion. . – Olemme poikkeuksellisesti julkistaneet etukäteen esimerkiksi juoksijoiden nimilistan. . . . Rodeon näytös Vermossa. . Erotuomari: Jarno Sukanen. Heikki Hietasen ohjastama ja Pentti Rantalan valmentama Steam Train on sijoittunut usein kolmen joukkoon tällä kaudella, joten kauden ensimmäinen täysosuma tuli kreivin aikaan. . Hitaasti käynnistynyt Salmer nousi lopussa kolmanneksi. . . Virenin ja Kirvesniemen lisäksi soihdunkantajien joukossa on muita tunnettuja urheilunimiä, kuten takavuosien pesäpallotähti Eino Kaakkolahti, entinen NHL-huippu Jari Kurri ja keihäänheiton arvokisamitalisti Hannu Siitonen sekä vanhin elossa oleva suomalainen kesäolympialaisten voittaja, 76-vuotias meloja Yrjö Hietanen. Antti Pohja (Saarinen) 2–0, 72. Lähtöjen kokonaismäärä noussee lähelle 150:ttä. Soihtuviestin järjestäjät ovat halunneet tehdä viestistä suomalaisten näköisen tapahtuman. HaVe hoiteli jumbo-Uran Jalkapalloliiga: Tampere U–Inter 2–2 (1–0). . Toivottavasti viikonloppuun osuu märät kelit. Tulokset: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Mervin Tähti/Mauri Jaara 36,0x, 2) Tuplatar 36,5 (999), 3) Lulun Tähti 36,5 (15), 4) Mimmin Nopsa 40,1x (321), poissa: 8,12,13,14. Ari Anttilan Victory Way pääsi voitonmakuun johtopaikalta. Sen jälkeen kotijoukkue pisti luukut kiinni eikä päästänyt vieraita enää taululle. . . 7 3 1 3 57– 74 7 Lohi . . . Neljän tonnin palkinto irtosi mailin matkalle vaatimattomalla ajalla 16,3a, kun rata ei ollut koko päivän jatkuneen sateen jäljiltä nopeimmillaan. Kinnula . . Kajaanilaisruuna piti sisäkautta kirineen Golden Lensonin täpärästi takanaan. Tuomas Korvenojan ajama Rodeo-niminen ravuri voitti V5-kohteiden kovimman lämminverisarjan. Janne Taskilan mielestä kotikisasta ei ole OuMK/UA:n historian menestyneimmälle kuskille liioin etua eikä haittaa. Kaukaisimmat apulaiset tulevat Rovaniemeltä saakka. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Victory Way/Ari Anttila 21,2a, 2) Go Boss And Fly 21,6a (532), 3) Mum’s Amber 21,7ax (22), 4) Secret Star 21,8a (532), poissa: 1. . . Yllätyskakkoseksi nousi Kirsi Nikan Labones. Lähtö 8, V5-5, lv 2 600 m: 1) Financier/Pekka Korpi 20,0a, 2) Velvet Memory 20,0a (109), 3) Copyright S 20,3a (146), 4) Vouge Laday* 20,3a (154), poissa: 3,8. Raviveikkausrivin aloittaneet Vileman ja Roberto Carlos olivat Rodeon tapaan lähdössään toiseksi eniten pelattuja. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Toro Laukko/Harri Koivunen 18,8a, 2) Sweetlittlelies 18,9a (54), 3) Sergio 19,8a (38), 4) Loyal Apache 20,2a (954), toto (53-1): 2,68 1,73-1,81-1,59 11,69. . . . – Kilpailuihin ja talkoisiin löytyi aivan mainiosti vapaaehtoisia. Kumpikaan heistä ei starttaa Irvassa. toto (9-11-2): 10,64 2,863,45-5,07 22,77. Richard Teberio), Marcel Mahouve, Ryan Botha, Mats Gustafsson, Valtter Laaksonen (68. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Rapsun Muisto/Teemu Okkolin 31,4, 2) B. . Inter: Magnus Bahne, Janne Oinas, Mathias Lindström, Ari Nyman, Mika Niskala (84. . . . Samaa taktiikkaa Länsimäki toteutti Piis Playn rattailla seuraavassa lähdössä. 8 4 2 1 1 167– 42 17 Simo . – Kävimme tiistaina kellottamassa vauhteja Hillilän Hempan kanssa. . . . . 8 1 4 1 2 56– 51 12 Rovaniemi . – Etelä-Suomessa kesärallien järjestäminen on vaikeaa. . . 7 2 2 3 65– 110 6 Koria . KESKIPOHJANMAA Urheilumuistio LMS 1947 TRAP-KUNKKU Lohtajalla Houraatin ampumaradalla la 3.7. Saman paikkakunnan Paratiisin/MU:sta starttiin tulee kuusi miestä. 8 1 7 41– 86 1 Seuraavat ottelut: 3.7. Yleisöä: 2 152. . toto (87-5): 12,81 2,35-2,01-3,77 21,60. . Viestin järjestelytoimikunnan puheenjohtajan Anssi Rauramon mukaan se tarkoittaa sitä, ettei kaikkia Ateenasta tulleita ohjeita ole noudatettu aivan pilkuntarkasti. Yleisen luokan SM-kilpailuun kelpuutetaan vuosittain 300 eniten pisteitä kerännyttä kuskia. Troikka: 81,74. Sen jälkeen HaVe takoi yksitellen lisäjuoksuja ja kuittasi toisen jakson selvästi. . Muhos – Haapajärvi, Kannus – Kiiminki. . toto (1-9-8): 12,50 2,43-3,10-1,69 78,74. . . . Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Piis Play/Juha Länsimäki 19,0a, 2) Golden Lenson 19,1a (124), 3) Frego Fox 19,3ax (31), 4) Suva 19,3a (124), toto (2-1-3): 9,63 3,26-2,98-1,33 20,19. Lähtö 4, V5-1, sh 2 100 m: 1) Vileman/Antti Ala-Rantala 29,1a, 2) Antsan Oskari 29,2a (30), 3) Vinkker 29,2a (178), 4) Manu Mainio 29,3ax (65), toto (10-3-4): 3,27 1,52-1,16-2,39 6,07. . . . Tiedust. Täällä teitä saadaan mukavasti rallikäyttöön. . 10. 7 3 1 1 2 61– 32 12 Seinäjoki . 7 6 1 19– 7 18 HJK . . – Keskuspuiston erikoiskokeesta saatiin edellisellä kerralla niin paljon hyvää palautetta, että halusimme ottaa sen nytkin mukaan. . Sakari Saarinen (Henri Scheweleff) 1–0, 68. Järjestelyissä mukana 500 OuMK/UA:n puheenjohtaja Anne Mattila organisoi keskiviikkona viimeisiä valmisteluja kisapaikalla. Sarjat Y20, Yl ja Y50. 8 2 3 3 62– 102 7 Kannus . . Viihdemaailmaa edustaa muun muassa Idols-tähti Antti Tuisku. toto (48-7): 41,20 6,76-12,53-2,44 85,10. Tuomas Korvenoja ajoi rohkeasti eteenpäin ja valtasi johtopaikan Bart Hipin turvan edestä. Järjestävästä seurasta SM-kisaan osallistuu kolme kuskia. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Sidebyside/Merja Ikäheimonen 22,0m, 2) Labones 22,0mx (748), 3) Boulder Boy 24,0m (187), 4) Perfect Lover S 23,5mx (106), toto (9-11-2): 2,16 1,60-3,16-3,78 50,09. . Aristides Pertot), Henri Lehtonen (68. . Olympiainnostus elää suomalaisissa vahvana, minkä soihtuviestin järjestäjät ovat havainneet muun muassa viestinviejiksi halukkaiden määrässä ja innostuksessa. . Periaatteena kuitenkin on, että tiet palautetaan omistajilleen paremmassa kunnossa, kuin missä ne olivat ennen rallia, Kettunen ja kumppanit toteavat. . Lähdön suosikiksi luotettu Bart Hip nousi jatkossa toiselle radalle ja lisäsi viimeisellä kierroksella reilusti vauhtia. . . . LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Kirkonkylän asemakaavan ja Pölläsenniemen ranta-asemakaavan muutos pidetään maankäyttöja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtävillä Lestijärven kunnanvirastolla 30 päivän ajan ajalla 2.7.-31.7.2004. . . 7 2 3 1 1 66– 53 13 Hämeenlinna . . . Kello 18.30 alkavan juhlan kohokohta on olympiatulen saapuminen kello 19. 8 2 1 2 3 47– 58 10 Haapajärvi . Se tasoittaisi eroa tehokkaimpiin autoihin. . . . Löytävä jatkoi yllätysten sarjaa suomenhevosten kolmella kilometrillä. – Hölkker voitti aivan ajamatta lähtönsä ja on ennätyksiään paremmassa kunnossa, Juha Länsimäki vakuutti. Uran palkitut olivat Juha Keski-Sämpi ja Asko Petäjä. Rodeo torjui sen lähentelyt ja jaksoi pitää myös viimeiset metrit parhaiten kirineen Viscontin niukasti kurissa. FC United . Vuosi sitten Oulussa kärkikaksikon muodostivat Someron Pertti Mattila ja Pohjois-Hämeen Kari Urrila. . . . . Lähtö 9, lv 1 609 m: 1) Shooting Steel/Mika Forss 16,3a, 2) American Hustle 16,5a (62), 3) Ex Cat 16,6a (268), 4) Bowl Winner K 16,6a (75), poissa: 10. Kilpailu oli American Hustlelle ensimmäinen vuosikausiin. 10 2 1 7 11– 21 7 Hämeenlinna 10 1 3 6 10– 20 6 RoPS . 7 2 2 1 2 99– 59 11 Reisjärvi . . Merja Ikäheimosen ratsastama Sapphire Ladyn tytär kiri hallittuun voittoon ajalla 22,0. . . 11 3 7 1 17– 11 16 Lahti . . Lähialueen muista seuroista ovat edustettuina: NNSB (Uusikaarlepyy) viisi kuljettajaa, NSB-86 (Alaveteli) kaksi, KokUA neljä, TohUA neljä, Evijärven UA kolme, PihtUA kaksi, KausMK/UA kaksi, NivUA kaksi, ReiUA yksi, AL Pyhäjokilaakso yksi ja KRRMK/UA (Kalajoki) yksi. . . . – En pidä itseäni minään ennakkosuosikkina. . . Pölläsenniemen ranta-asemakaavan muutos koskee Niemelän 24:12 ja Huvikummun 24:11 -tiloja ja muutoksella muutetaan RM-alue omarantaisiksi RA-tonteiksi. Tervetuloa! LMS AVOIMET METSÄSTYSTRAP KILPAILUT Kannuksessa, 6.7.2004 klo 17.30. . Mauri Jaaran lahjakas Mervin Tähti veti pisimmän korren illan avauslähdössä 29,5-vauhtisella loppuvedollaan. 7 2 2 3 56– 76 8 Nerkoo . . Juuri nimet saavat ihmiset liikkeelle viestiä seuraamaan, Anssi Rauramo sanoi. . Päivän Duo: vaihto 1 271.00 e; oikea rivi 9-12; poissa I/1 kerroin 52,95. . . . Nykyurheilijoista ovat mukana muun muassa lumilautailija Risto Mattila, joukkuevoimistelun kolminkertainen maailmanmestari Juuli Topp ja salibandyn taituri Janne Tähkä. Pelivaihto 404 247.20 e, yleisöä 1 213. . . 10 3 1 6 18– 21 10 TP-47 . Naisten ykköspesis Oulu – Lohi 2 – (6 – 2, 15 – 4). . . Kaikkiaan Helsingissä on mukana 120 soihdunkantajaa, joiden juoksema yhteensä 51,5 kilometrin reitti päättyy Linnanmäen huvipuistossa illalla järjestettävään kansanjuhlaan. Soihtuviestin järjestäjät julkistivat keskiviikon tiedotustilaisuudessa Helsingissä soihtuviestin reitin, joka kulkee vuoden 1952 olympialaisten keskeisillä paikoilla ja maisemallisesti komeilla seuduilla Helsingissä. Pelivaihto 31 143.40 e, yleisöä 719. . . Erotuomari: Heikki Pajunen. . Kaupungin keskustassa on niin paljon ohjelmaa elokuun viimeisenä viikonloppuna, että ralliautot eivät sekaan mahdu. – En ole kiertänyt uusittua rataa oikein tosissaan sen valmistuttua. Kirkonkylän asemakaavan muutos koskee korttelin 18 tontteja 1 ja 2, 2 tontti muutetaan osittain AR-alueesta Tyalueeksi. . MPS – FC Espoo. . . 10 5 2 3 16– 13 17 HJK . Helsingin soihtuviestireitillä viimeisen soihdunkantajan kunnian saa hiihdon kolminkertainen olympiavoittaja Marja-Liisa Kirvesniemi. . . . Päivän Duo: vaihto 34 409.00 e; oikea rivi 105; kerroin 37,13. Ottelun lopullinen ratkaisu venyi silti aina toisen jakson päätösvuoroon saakka. Hain tämänhetkisen autoni tuossa keväällä, ja kone on ollut siitä asti levällään, kertoi Taskila keskiviikkona ja ryhtyi asentamaan takaiskareita paikalleen. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Steam Train/Heikki Hietanen 18,1a, 2) Trippel 18,1a (227), 3) Hermes Nordico 18,4a (53), 4) Twist’n Shout B. . 9 1 3 2 3 52– 56 11 Muhos . . . . Kullekin kuskille taataan vähintään kaksi lähtöä. . . . Viren lähtee viemään Suomeen päiväksi saapuvaa viestiä Helsingin rautatientorilta kello 12. . Lestijärvi 1.7.2004 Kunnanhallitus Seppo Luokkala OULAINEN (KP) Lauantaina ja sunnuntaina Oulaisten Irvassa ajettavan jokamiesluokan SM-kisan ennakkosuosikkia on perin vaikea nimetä. . Näistä siis 235 katsoi omaavansa riittävän kaluston ja olevansa muutenkin vapaita lähtemään tittelitaistoon. Jaana Lyytikäinen 3–1. . Se on kilpaillut kovissa porukoissa, jonka vuoksi voitot ovat harventuneet, Heikki Hietanen selvitti. . 11 7 1 3 17– 13 22 Haka . . . . Raviveikkauksen täysosumien arvo jäi 345 euroon, kun suosikki Financier johti rivin päättänyttä 2 600 metrin kilpailua koko matkan. 21. . Venetsiaralli haluttaisiin järjestää varsinaisena venetsialaisviikonloppuna, mutta nykyisin se on mahdotonta. Antti Ojanperä), Pasi Salmela, Jussi Kuoppala, Sakari Saarinen, Petri Heinänen, Kari Sainio, Antti Pohja. 7 4 2 1 96– 47 17 Sotkamo . . . Touko Tumanto), Samuli Lindelöf. . Steam Trainilla täysosuma Heikki Hietasen ohjastama Steam Train yllätti avausvoitollaan Keskisessä. . Mäkinen. auto, piano, katkaisusirkkeli, vene, työkaluja ym. . Mika Forss ajoi Shooting Steeliä, jonka virallisena valmentajana toimii teivolainen Matti J. . . Tänään ei tarvinnut avata korvia loppukahinoissa, Mika Pellinen jutteli iloisena voittajakehässä. Neliveto: 56.47. Roberto Carlos hallitsi alusta asti junioriliigaa, jonka suuri suosikki Airbag ei lunastanut siihen asetettuja odotuksia. Jokaista lajia ammutaan yksi kierros ja yhteistulos ratkaisee. Pätkiä on kaikkiaan yhdeksän, joista muutama ajetaan kahteen kertaan. Allianssi .
Hp. Vast. Marja Rytioja 5.-30.7. Puh. MÖKKI Kannuksessa, näyttö to, pe klo 12-18. AS.AUTO Iveco Daily 2.5 TD -86/92, tehdastek., priimuspannu, kats. klo 20 Kentalan, Nikulan ja Wirkkalan perheiden kirkkokonsertti. vene, Perkins meridiesel. Ke 14.7. Messun jälkeen Raamattujen ja todistusten jako. 044-5377596. 040 507 4911. hyväkunt., stereot, hp. Puh. klo 9.00 12.00, puh. Silloin mekin voimme vuorostamme antaa anteeksi, niinkuin Jumalakin on armostaan antanut meille anteeksi. 044 733 7202. P. Kaipaat iloa elämääsi ja olet valmis itse sitä myös antamaan. 0500 717 430. 040 813 2211. klo 12.35. 74 m² tasokas harvinaisuus Kla:n vanhassakaup. 0500 921 932. 040 506 7539. vain 58000 km, met.punainen Nissan Micra 1.0 Hit.......-01 9.900e aj. 2 ASUNTOVAUNUA edull. Puhe kappalainen. LV tamma ja varsa. MUUTTOJA ja KULJETUKSIA 35 m³. RUOHONLEIKKURI. 044 353 6338. Su 11.7. To 8.7. 130 tkm, 2 x renkaat, vetok., hyvä, edull. klo 13 hartaus Marttilasalissa. Sallalaisten kirkkovesper kirkossa Pe 2.-4.7. käytetty ÖLJYSÄILIÖ lasikuitua. klo 20 Kirkkokonsertti, Tarvo Laakso. 040 5158159. 2300 €. Uudet ja käytetyt HUONEKALUT. 2.0 -96, Toyota Corolla 1.6 XLi -92, BMW 316i aj 90 tkm -91, Mazda 626 1.8 -96, Peugeot 306 1.9 TD farm. Oli kiva jutella. seur. Ikä 12 vkoa. 1750 €. AJETTU 94 tkm !!! KUIN UUSI !!! H-kirja, 2-renkaat, lohkolämm., ym! Nopein vie! H. t.l. Messu Sykäräisen kappelissa klo 12.00, saarnaa Jouko Heikkinen, liturgina Jouni Heikkinen. käyttöön. Klo 20 Kirkkokonsertti, Kaustisen mieslaulajat. Sillä Herramme sanoo: "Niinkuin te mittaatte, niin teille mitataan." Kirjoittaja on Kruunupyyn kirkkoherra. Päivänpaisteen lämpö ja valoisa rakkaus sai sitävastoin mummon luopulta luopumaan turkistaan: "Huh, nyt en jaksa enää. Ma 12.7. Olkaa toisianne vastaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niinkuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden". Me saamme siis vapautua tuomion ja koston ajatuksista. Huonekaluhalli Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, Kokkola, puh. VOLVO 850 GLE 2,5 -93/92 2 x renk., aj. KASTETTU: Veikko Viljam Virkkala (Vt.: Janne ja Siiri Virkkala), Minttu Marika Aleksandra Hartikainen (Vt.: Vesa Hartikainen ja Virpi Nikula, kirj. maksat vain 50-90 % ovh:sta. INTEGROITU LUXUS ASUNTOAUTO. 998 € Katso netistä www.ultimatemarket.com Tilaa esitteet numerosta 0424 852 220 ETSIMME TEHTAAN EDUSTAJAA Turun, Tampereen ja Kuopio-Joensuu alueille. Sirpa Niemelä, Kälviän Kotitarvepelimannit. klo 21 Ilosanomaa sävelin polvesta polveen, Nisunjyvä et Goke kirkossa. Tietenkin, mutta se ei ole meidän asiamme. SOUTUJA MOOTTORIVENEITÄ. Håkan, hållerställningen försöker sköta ogjorda arbeten. ostaa PARAKKI varastoksi, pituus n. Kesäkirkko Hongistossa klo 10.00, rippikoululaiset avustavat. Kirkkoherranvirasto avoinna: pe 2.7. Sisä-, kylpyja pesuhuoneremontit, ulkomaalaukset, lattioiden hionnat ja lakkaukset. 3150 €. 7 v. Myyd. pentuja, hyvä suku. Miika Sipilä. 050 305 8043. pitkäaik. KETTUTERRIERIN luov.ik. "Löydänkö sinut" MB E 220 Dsl Elegance -96 212 tkm, met.hopea, kattol., al.vant., huoll., 17.600 € P. Klo 20 Et ole yksin, Hanna Ekolan 10vuotisjuhlakonsertti kirkossa. Kesäillan hartaus kirkossa klo 19.30, Annami Hylkilä, laulu. saakka, sijaisena Kimmo Virkkala puh. 0500 162 302. 6/04, siisti, h. Puh. 2 h+k+kh (s) 580 €/kk, vapaa 1.8. Entä sitten oikeudenmukaisuus. 020-7311 000 LINDAB ORIMA PIRI STEEL tukku / vähittäismyynti KOSKI-KOURU Lisää autoja www.Autosompa.fi YLIVIESKASTA Chrysler Voyager 2.4 AT rek 7 h-99 19.800e aj. Myyd. varattu. Kotimatkalle lauantaina klo 20.00 ja sunnuntaina klo 16.00. LV ruuna ja 10 v. Puh. 040 503 2961. klo 19 Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa. KARK.KARV. Ke 7.7. Torstaina 1.7.2004 17 Jalkapallo Sana matkaevääksi MARKUS VENTIN Toholampi Ullava Kälviä Kaustinen Uskonnollinen toiminta to 1.7. 136 tkm, 3000 €. 044 294 9226. VARHAISNUORISOTYÖ: Mukulaleirille jääneitä tavaroita voi kysellä kirkkoherranvirastosta! NUORISOTYÖ: Nuorten telttaretki evankeliumijuhlille Jämsään 2.-4.7. Puh. Hp. 050 362 5412. tarj. P. 105000 km, 1 omistaja, huollettu Fiat Punto 60 ...............-00 6.900e aj. 041 770 3301. Diakonia: ti 6.7. Suviseura-radio kuuluutaajudella 105,3. KANTOJYRSINTÄÄ pienkuormaajalla. ja ti 6.7. Diakoniatoimisto suljettu 6.-7.7. 050 307 4317. Hautausmaakävely kirkolla klo 18.30, tutustuminen entisten lamppilaisten elämään hautamuistomerkkien äärellä. Klan keskustassa. 170 h NOSTINAUTO -00 aj. Huom muuttunut aika!! Leikkikenttä sijaitsee seurakuntakodin vieressä ja toimii heinäkuun ajan tiistaisin ja torstaisin klo 10-13. Päivän tekstit ovat Ps. 225 tkm, kats. Häntä paleli ja hän oli käärinyt ympärilleen vanhan turkkinsa. Tarjoushintaan 65.000 €. Evankeliumijuhla Jämsässä. Silloin pahan kierre katkeaa. Heinäkuun taiteilijana on Auli-Maritta Ruuskanen. Sleyn K-P:n piirin retkiauto Kälviän kirkolla n. vain 72000 km, 8xaluvanteet Fiat Brava 1.4 5-ov. 6. Joku saattaa siinä katkeroitua elämässään. www.laihdu.com tai soita 040 733 7176. Kunnoll. 100 €. Jos olemme itse saaneet kokea kuinka Jumala ottaa meidät yhteyteensä ja armostaan antaa meille kaikki syntimme ja pahuutemme anteeksi, vaikka emme ole ansainneet muuta kuin hänen tuomionsa, niin mekin voimme vapautua vihastamme ja katkeruudestamme. Seurakuntamestari Aulis Isokangas vuosilomalla 19.7. (ei jumalanpalvelusta kirkossa). 040 810 1010. P. 040 567 8074. 040 577 7906. kierros, 16.–17. Rippikoulutyö: rippileiri kesä II päättyy Nuolisessa pe 2.7. Puh. 0400 664 908 HUOMIO! Nissan Micra 1.0 GL White vm -88. 822 7235, 0400 137 182. MUOVIRITILÄ, pohjaisia vasikkahäkkejä. Hal. 040 526 8419. Myytävänä Myytävänä Palveluhakemisto Työsuoritukset Asuntoautot/vaunut Asunnot Autot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Loma-asunnot Moottoripyörät/mopot Myynnit Ostot Palvelut Tarjotaan vuokralle Veneet Vuokr. kirkollisissa. Värit: musta, ruskea, valkoinen myös puolipyöreä . Laaja valikoima varaavia kaakelija muotokaakeliuuneja suoraan tehtaalta tehtaan hinnoin alk. Ostetaan iso ASUNTO-OSAKE Kokkolan keskustasta ja HUVILA tai TONTTI Kokkolan läheltä. P. P. OULAINEN Wanhan voiman päivillä öljylamppujen + lämmitt. 85 t, 2 x renk., merkkihuoll., alusta suoj., lohko, airback, soitin, kats. Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Su 11.7. tarj. Etsimme henkilöitä, jotka haluavat laihtua pysyvästi. klo 6.15 Kannuksen Matkahuollosta, ajaa Vanhaa Kannustietä Kälviän kirkonkylän läpi noin 6.35 ja sunnuntaina samaa reittiä Kälviälle n. 2500 €. SÄLEKAIHTIMET, MARKIISIT, HYTTYSVERKOT ylim. 64000 km, vähän ajettu kaunis auto edullisesti Ford Mondeo 1.6 Sedan .....-00 14.900e aj. 11.7. klo 17. NISSAN MICRA 1.3 -98 aj. Diakoniatoimisto palvelee kesällä aukioloaikoina tiistaisin klo 14-16, torstaisin klo 9-11. 0500 364 182. Sijaisena kappalainen, pastori Pasi Palmu (040-7340760). Vuokralle tarj. Lösningar på gång behöver din hjälp. To 1.7. Paikalle sattui vanha mummo. 040 767 5906. Näyttö sunnuntaina 4.7. Klan kesk. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Erjalle 0400-762087. Sarjakärki: 1) Masarna Avesta 20 pistettä, 2) Luxo Stars Målilla 18, 3) Västervik 14,... siistejä AS.VAUNUJA. klo 17.30 ja 18 Veljeskodin osastohartaudet, Typpö ja Ahokas. Kaustisen sotaveteraanien leiripäivä Nuolisessa alkaen klo 11 ruokailulla, monipuolinen ohjelma, leiri päättyy klo 15. 9) Indianerna 2.. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. P. Vuokra 290 €/kk. P. Suur-Lohtajan historia III teosta on saatavana kirkkoherranvirastosta á 45.00 euroa. kierrosta: Indianerna Kumla–VMS Elit Vetlanda 44–52 (Kaj Laukkanen I 12). (06) 864 9934. Vuokr. ker. VW GOLF VARIANT 1.8 -97, aj. 3-4, Halonen. Hanurihartaus Untonpuistossa klo 9.00. Pidä hihasta, minun pitää riisua turkkini" hän sanoo Päivänpaisteelle. Vuokr. Huom! Kaikki heinäkuun aikana tehdyt takkatilaukset toimitetaan rahtivapaasti vakuutettuna perille. 5/04, aluv., talvir., lohkol. 040-733 9799 / rah.mahd. Ti 6.7. NISSAN SUNNY 1.6 SLX -92, aj. Kats. 0400 862 620. Myyt. Kts. -98, Nissan Almera 2.0 D -99, Opel Vectra 1.6 aj. 0400 660 135. Ma 5.7. He päättivät ottaa selvää kumpi heistä on voimakkaampi. 040 511 4412. Puh. Vilkas poikaja rauhallisempi tyttöKISSA miukuvat uuteen kotiin. (06) 877 626. saakka arkisin klo 11.00 16.00, muulloin sopimuksen mukaan. 550 €, Opel Kadett -88 h. Vuori. (08) 425 330 Surusilmä etsii moottoripyöräilijää. 050 351 6202. Klo 19 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri srk-k:ssa, 1. Miel. Klo 12 Kälviä-viikon pääjuhla srk-kodissa Sallan evakkotaipaleen 60-vuotisjuhlana, juhlapuhe Urpo Antti Hautala, Kari Väyrynen, Sallan laulu, hanuriryhmä Matti Luttinen &Rikkaruohot, Kälviän Mieslaulajat, Kälviän Viuluryhmä joht. Suositukset päivän virsiksi ovat 438, 453 ja 589. Nuoret: Kesäillanvietto klo 19.00, pe 9.7. FISH-BOY kalastusja mökkikäyttöön 4,55 x 1,80 m, uusi, h. Naisten Suomen cupin välierät: 18. 2 H + K + PARV. MINIKAIVINKONE -97 Yanmar B50 (kumiteloilla) PYÖRÄKUORMAAJA Daewoo Mega 200 11000 t (Volvon pikakiinnityksellä) aj. 203 tkm, siisti, hp. Lahjoitukset voi toimittaa Idän työn varastolle, Ullavantie 10 (kivinavetta). P. klo 10 KONFIRMAATIOMESSU, konfirmoijana ja lit. 889575. klo 9 Pelimannihartaus kirkossa, koraalikuoro ja pelimannit. 050 541 7988/16 jälk. klo 10-14 virasto avoinna, klo 19.30 Kesäillan hartaus kirkossa, Partanen. Puh. klo 13-15. Peltola ja isot. Palmu, kanttori M. Kirkkokonserttien ohjelma 5 euroa. 2400 €, useita edul. 0400 761 477, 040 581 0956. Ja, käsi sydämellä, olisitko sinä valmis tulla tuomituksi Jumalalta tekojesi mukaan. P. sunnuntai helluntaista memme kylmyyden. 199 tkm, kats. 5. AHLSKOG Alaveteli puh. (06) 835 1634, 0400 481 113. Ostetaan MAITOKIINTIÖ C1-C2 alue. klo 21 Kirkkokonsertti, Kaustisen kirkkokuoro. Tule ja tuo kaverisikin! TULOSSA: Ma 12.7. kontt. 0400 870 695. Puh. taj. P. 01 Fylkir–IBV 2 (1–2) 4,40 02 IA–Vikingur 2 (0–2) 5,45 Oliko onnea Speedway Kumla: Speedwayn Ruotsin elitserien, 9. .......-98 6.900e aj. 128 tkm -90, Opel Astra 1.6 -92, Lada Samara 1.5 -96, Renault Stingo 1.2 -93, Subaru 1.6 Coupe -90, MB 190 2.0 D -86. klo 13. Su 4.7. Sitä me saamme pyytää Jumalta yhä uudestaan niin kauan kuin armon aurinko paistaa meille. 3.900 €. 2000 €. Jumalanpalveluksen jälkeen kunniakäynti sankarihaudoille. Klo 20 Tarvo Laakson konsertti Kaustisen kirkossa. Myydään Ostetaan Halutaan vuokrata Vuokralle tarjotaan Henkilökohtaista Myydään Ostetaan . 8819300. keskustaa 1.7 läht. Jumala on luvannut huolehtia siitä että, oikeudenmukainen tuomio toteutuu. 0400 664 505. P. 0400 339 452. (06)879 997, 050 585 0389. klo 10 Sanajumalanpalvelus, kirkkokuoro. Peugeot 309 1.4 GLX -92 aj. AS.AUTO FIAT LMC -02 ja IVECO kevyt K-AUTO. Retkikirje lähetetään ilmoittautuneille, ilmoitt. 2 H+K+S 63 m² siisti, Kaarlelank. Sunnuntai 4.7. Srk-kodissa pitoperunat, riispuuro ja soppa ym aik. Huom! Veteraaniväen retki Jukolaan Lestijärvelle 8.7.04. Ke 7.7. Klo 14 Hartaus Malvakodissa, E. 24.6.04, eritt. Lomalla: toimistosiht. klo 12 Kaustislainen Messu kirkossa. 040 509 2684. 040 815 3025. 8: FC Espoo–United, SCR, Raisio–HJK, 25. 6.05. Hangontietä no 25 Rajamäelle, 100 m alkaa Herustentie. To 8.7. klo 13 lauluseurat Marttilasalissa. lihamylly trakt. 5, Kla 0400 586 265 Vuokr. Myös kotiinkuljetus. Lisätietoja Erjalta 0400762087 tai Sannalta 050-3457954. puh. 15000 km, 1 omistaja U LT I M AT E Tutustu Vuoluerkkeriin tehtaan takkanäyttelyssä Rajamäen tehtaalla Herustentie 94. P. Mitta / sovite mukaan. P. 050 552 5842. Melekhen uutta vastaava P. -93, aj. klo 18 Nuorten toimintaa seuriksella. 0400 642 011. Puh. vastuussa Miika Polso. NAVIGA 8 lasik. Joh. La 17.7. Aspfors, kantt. As.vaunu KAFI Future 540 -84 eilen kats, h. 4 h Helsinki: Miesten Suomen cupin 7. Valokuvaus su 4.7. Niemelä, liturgia P. Sinä vapaa, rehellinen, tanssitaidon omaava 50-55 v. klo 20 Kirkkokonsertti, Hääkuoro ja Tallari. 0400 269 048. 23 tkm, h. Puh. 2.198 € Alkuvoimaisen tunnelmallinen ja kaunis takkauuni. Tekstaillaanko. Vapaita paikkoja voi kysellä numerosta 040 5311 187. 0500 687 822. klo 14 Taidenäyttelyn avaus srk-keskuksen virastotilojen aulassa. YKSIÖ (27,5 m²) Kokkolassa läh. 6: 36-42. kerrostaloasunto 3 H + K Kokkolan keskust. nainen etsii pientä asuntoa Kla:n ymp. -04. Myyd. MINIKEITTIÖ, henkilöauton PERÄKÄRRY ja MOOTTORISAHA pieni Dolmar, RUOHONLEIKKURI. Kirkkokahvitilaisuus seurakuntakodissa. Ti 13.7. 040 561 4977. Tiekirkko avoinna: 8.8. Su 4.7. Ruoka, kahvi, sauna 10 €. 380 tkm -92 Uusi 4-veto traktori puutarhatraktori, aj. Jos se ei näy toteutuvan tässä ajassa, niin ainakin silloin kun hän tuomitsee maailman vanhurskaudessaan. Kanttori lomalla 5.7-12.8 sij. klo 19 Viulujen vesper. 0400 691 220. 106 tkm, pun., pariovet, uuret kesärenkaat ym. nimim. Tehdään OMAKOTITALON RAUDOITUSTYÖT Kokkolan lähistöllä. Kyllä Jumalan ääretön armo Jeesuksessa Kristuksessa on meidän kaikkien ainoa toivo ja pelastus. sovitt. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta. TOYOTA COROLLA 1.3 Liftback -91 kats. Myyt. 050 526 2240. Hietala. Vuokr. Elämän myrskyt saattavat ravistaa meitä joskus kovastikin, toisinaan jopa yli voimiemme. KAWASAKI KLR 650 -89 väkivahva 4-tahti Enduro. 050 590 4106 Vuokr. 12 tkm, työsk. 1 H + KK + S, 395 €/kk + vesi/sähkö. korkeus 8,5 m GOLFKENTTÄAUTO -00 Ingesroll Rand MB 300 SE, aj. osia, antiikkilamppujen + kruunu kupuja ym. autoja, Jänisk. Eero Kolppanen ja Minna Pakkala IDÄNTYÖ: Avustuskohteemme kaipaa käyttökelpoisia ehjiä taloustarvikkeita. ja E. Diakonissa Leena Jämsä lomalla 5.7.-8.8. Myyd. Suvis. Edestakaisen matkan hinta 40 euroa. Satu päättyy Myrskyn ihmettelyyn: "Onko todellakin maailmassa jotakin, joka on voimaa vahvempi?" Tähän Päivänpaiste vastaa: "On…hyvyys!" Kunpa muistaisimme sen totuuden myös arkielämässä! Jokainen meistä joutuu kohtaamaan pahuutta ja vääryyttä. sekä ostetaan niittokone, haravakone ja käyt. Myydään HENKILÖAUTON PERÄKÄRRY, edullisesti. Messu kirkossa klo 10.00, konfirmaatio. 6/04, 3:t renkaat, sähköl., ohj.teh., tarkasti pidetty ja huoll. 7 € , lapset 4-15 v 4 €, Kälviän Maaja kotitalousnaiset palvelevat. Se heistä olisi voimakkaampi, joka saisi riistetyksi mummolta turkin. 040 706 4606. Puh. klo 13. vastuussa Antti Nivala, la 10.7. Eikö pahaa tulisikaan rangaista. Ost. klo 9 ja Konfirmaatiomessu klo 10. Avioliittoon kuulutettu: Ari Petri Henrik Silvola ja Hanna Kaarina Tolonen Myrskyä ja päivänpaistetta Pyhän aiheena on armahtaminen. 480 €, Mazda 626 -88 h. *) Valmistusmateriaali 100 % croval-massa ja vuolukivilaatta. T opeliuksen kirjassa "Lukemisia lapsille" on kertomus Myrskystä ja Päivänpaisteesta. Puh. Tiedust. Nähtävänä Aallontie 3 A 2, Lohtaja. 0400 397 948. 10: Klubi 04–Kuusankoski, RoPS–KooTeePee, TP-Seinäjoki–Allianssi, Lahti–MP,VPS– PP-70, MyPa/PuiU–HJK, KäPa–Haka, Huima–FC Hämeenlinna. Klo 22 (huom.aika) Kuvataiteen ja musiikin viikon MESSU kirkossa, Aira Viitala ja Ullava-kuoro, Kai-Erik Känsälä, Keijo Ahokas ja Leevi Partanen (tilaisuus on kaikille avoin, ohjelmat kirkon eteisestä) su 4.7. P. P. 045 678 8298. öljysäiliö. RÄYSTÄSKOURUA 2 e/ Kokkola Jäniskatu 11, puh. Puh. 13: 2-6; Joona 3: 1-5, 10-4: 11 tai Sak. Siisti! 1900 €. Puh. Pyörä on virheetön. Ota mukaan omat eväät! Ei erillistä ilmoittautumista, alle 4-vuotiaille oma hoitaja mukaan. KEITTIÖKALUSTEITA sopivasti, nopea toimitus. ja as.vaunu. Pe 16.7. VW TRANSPORTER 1.6 TD -90, kats., siisti ja hyväkuntoinen, 2 x renkaat, vetokoukku, hp. Seinäja kattotikkaat tarjoushintaan NOUTOHINTA JOKA PÄIVÄ 9-16 5-6 m salko 4. Polvijärven srk:ssa). 0500 560 160. Volvo 740 -85 h. 040 595 1845. R. 040 774 4205. Retkiauto Herättäjäjuhlille Ylistaroon lähtee la 17.7. 4, Kla, vapaa 1.8., 460 €/kk + vesi+käyttösähkö. Puh. Puh. Puh. 8: 16-17; Room. 4-hengen näppärä ASUNTOVAUNU etutelttoineen ja telttakalusteineen. Jumalan sana näyttää meille toisen mahdollisuuden: "Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. 040 729 8633 / Sari. Vapaana oleva KAKSIO 55 m² Kla:ssa P. YKSIÖ 30 m² siisti, remontoitu, hyvä taloyhtiö, 7 krs, hissi. 14: 7-12 sekä Luuk. MIES. 9.900 €. Klo 17 Kirkkoneuvosto Pe 2.7. RENAULT vm -90. Klo 10-13. Festivaaliviikon kirkkotilaisuudet: La 10.7. Hekkala, mukana Kälviän Mieslaulajat joht. 5/04. 9. Sohvakalusteet, sängyt, patjat, hyllystöt, matot, valaisimet. 5 m. Konfirm. tarj. TOYOTA AVENSIS 1.6 Terra -98, 11.000 €, RENAULT CLIO 1.4 i 5-ov. 10.000 €. Mattamustalla kaksiovisella luukulla Uutuustarjous! Myydään 3 H + K + S, 80 m² Kannus, Miilutie 8. Heti vapaa. P. harjoitukset kirkossa la 3.7. Puumala. Apostoli Paavali kutsuu meitä tässä niin elämään Jumalan armon auringon päivänpaisteessa, että hänen armonsa ja rakkautensa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa saa lämmittää meidän sydäKESKIPOHJANMAA . Kirkkoherranvirasto on suljettu. Puh. P. tarj. (08) 447 213. 1500 €. Avoinna ark 10-17 la 10-14 su 12-15 Tervetuloa! SUOMEN TAKKATEOLLISUUS OSAKEYHTIÖ Rajamäen tehdas V UOL UE R K K E R I Ultimate Vuoluerkkeri on varaava takkauuni, jossa yhdistyvät vuolukiviuunin ja perinteisen kaakeliuunin parhaat ominaisuudet optimaaliseksi kokonaisuudeksi maksimaalinen varauskyky pitkä, tasainen lämmönluovutus alhainen pintalämpötila rapautumaton tulipesä helppo pitää puhtaana sopii sekä kotiin että vapaa-ajan asuntoon nopea asentaa vaikka omana työnä ylivoimainen hinta-laatu suhde lämmitysala 100 m 2 asti korkeus 1800 mm, leveys 745 mm, syvyys 590 mm paino 1450 kg takuu 5 vuotta. PEUGEOT 405 STDi vm -92 kats. Pitkäveto Tiistai 29. P. Ford Mondeo farm. Puh. Ke 7.6. 8. as.auto FIAT Ducato LMC 2.8 UUSI 6-heng. Kun valitset Ultimate Vuoluerkkerin, valitset yhden parhaista koskaan rakennetuista varaavista tulisijoista. Terttu Koivisto, jumalanpalveluksessa kastetaan Sirpa ja Esa Klapurin tyttövauva.. 70-80 luvun nuoret, kokoontuminen ”rovastikunnalliseen” Kälviän kirkonmäellä. 0400 847 780. Myyt. Puh. Lähetyskahvila auki konserttien ja jumalanpalvelusten yhteydessä srkkeskuksessa, tark. Saarna H. Vakaita, sertifioituja ja käsin laminoituja. Ja sitä meidän tulee osoittaa vuorostamme myös läheisillemmekin, niinkauan kuin meillä on siihen tilaisuus. Su 18.7. Avustajina M. 050 585 0389. Murtomäki, R. VW TRANSPORTER 1,9 TD -00 aj. 04/04, h. MUUTA: Khra Heikki Niemelä lomalla 5.30.7. tarj. Ma 5.7. www.freewebs.com/kroisos Puh. Yhteydenotot 0424 852 222 tai 0424 852 207 Uusi edistyksellinen vuolukiviuuni* on syntynyt. United–FC Espoo, HJK–SCR. klo 13 Hartaus Tunkkarin sairaalassa, M. alkaen klo 9 Kehitysvammaisten leiri Nuolisessa, leiri päättyy ke 7.7. klo 18. Hyvä, käytetty sähkök. 0400 668 290. KAIVURIURAKOINTIA 10 t telakaivuri ruokamultaa ym. Ei ennakkoilmoittautumisia. klo 10 SANAJUMALANPALVELUS kirkossa , Typpö, Ahokas ja Partanen. klo 10 Sanajumalanpalvelus. Puh. Satu kertoo kuinka Myrsky ravisteli mummoa, mutta hän vain kääri turkkinsa paremmin ympärilleen. FORD FIESTA 1.3 -00 aj. Kesäkirpputori avoinna ma ja pe klo 10-18 LEIKKIKENTTÄ: Leikkikenttätoiminta pyörähtää käyntiin tiistaina 6.7. Kram, Britt-Marie. Myyd. ma 5.7.klo 13.30 Onnelan raamattupiiri. 7300 €. 5.7 alk. MHz. Puh. 040 526 8647 tai (06) 831 3932, Kokkola. To 1.7. Toinen taas potee kostoa: Vielä tulee minun tilaisuuteni antaa samalla mitalla takaisin, saavat itse kokea mitä ovat aikaansaaneet! Ja katkeruuden ja vihan kierre vain jatkuu ja saa meidät ja läheisemme yhä enemmän valtaansa. ke 7.7
412772 14.10 Unelmastartti. Valasspektaakkeli. Dokumentissa tutustutaan Ylivieskassa asuvaan Långströmin perheeseen. 2717517 14.05 Jalkapallon EM 2004. 285420 21.00 Ravintola Rocco. Välierä Kreikka Tsekki. 571028 19.10 Kauppalehden talousuutiset. 440420 22.00 Pelkokerroin. Herra Historia valottaa menneisyyttä ja Heimo Holopainen kommentoi ikuisuusprojektia. Stereo. 5043826 20.35 Kesäillan valssi. 5582536 18.00 Tv-uutiset. 863197 19.35 Kettu. Romanttinen komedia Annasta, joka odottaa elämäänsä rakkauden ihmettä ja kohtaa juhannusyönä unelmiensa miehen Laurin. Selostus Tapio Suominen. Stereo. Animaatiosarja kolmesta pojasta, jotka tahtovat hiphop supertähdiksi. 8910352 15.00 Tv-uutiset. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. USA 1997 6332517 00.40-01.10 Ihan pihalla. Peliohjeet teksti-tv:n s. Stereo. 5291604 12.25-13.35 SPLASH!. 607772 18.35 Kodin kääntöpiiri – unelmia ja ikuisuutta. Karoniemen tilalta löytyneet vanhat ruukun sirpaleet ovat johtaneet useisiin arkeologisiin kaivauksiin Ruokolahdella. Tuotanto: Yorkshire TV, Englanti. Välierä Kreikka Tsekki. 38446371 18.00 Baby Bob tai mahdollinen tennisottelu. Lissabon. Stereo. Lahja poikineen. (91’). 31710 11.05-13.16 Traffic-tvpeli. 104 min). Pääruokana Peipsijärven kuhaa takassa kypsennettynä foliosipuleiden kera. Lehtisten perhe Husulasta halusi tarjota viime kesänä kummilapsilleen ikimuistoisen hetken tarjoamalla Soppamiehen valmistaman aterian. Stereo. Idols-koelaulut päättyvät Turkuun. Nuori, vaalea tanskalainen valloittaa Larkinien perhettä ja Charley on syystäkin nyreissään, semminkin kun Marietten kiinnostus näyttää heränneen. Kesäkuussa 1944, kaksi viikkoa maihinnousun jälkeen, sodan loppu on kuitenkin vielä kaukana. Animaatiosarja kolmesta pojasta, jotka tahtovat hiphop supertähdiksi. Amerikkalainen viihdeohjelma. 9074081 20.30 Tv-uutiset ja sää. Summeri herättää kesäaamuun. Pääosissa: Casper Van Dien, Ernie Hudson, Jenny McShane. Miten käy laulavan kalanjalostajan Kemiön saarelta. 78197 17.10 Tosi tarina: Suvun ensimmäinen. 9671623 23.40-23.50 Euronews. 9843333 16.00 TV2: Radioaalloilla roiskuu. Ensivaikutelmia. 3465772 09.05-09.55 Melrose Place. Kaksintaistelu. Tuomariston edessä käy päivän aikana varsin värikäs joukko Idols-kokelaita. 8806791 00.05-01.00 Muistatko missä. 1304352 19.30 Soppamies. 83159 17.50 Alueellinen uutislähetys. Ensimmäiseltä puoliajalta parhaat palat, toinen puoliaika suorana lähetyksenä. 5341772 22.35 Tv-uutiset. Kuka kilpailijoista on joulupukin suojeluksessa. Miten laitan ruoat houkuttelevasti tarjolle. Suositun piirroshahmon sekkailuja lyhyesti mutta elegantisti. Matlockille tarjoutuu tilaisuus revanssiin, kun väärästä tuomiosta kärsinyt mies saa uuden syytteen. Kesto 91’ Uusinta. Tuotanto: Broadcasters Oy. Stereo. 3803826 18.20 Kotimaan kasvot. Stereo. 8.20 Saarenmaan valssi jatkuu, nyt tutustumme alueen kiinteistöbisnekseen 8.38 Esteettisyys lautasella. Tilannetta kommentoi valtiosihteeri Risto Volanen 7.20 Korot nousussa. Stereo. Toivo herää. 207642 23.00 Matkalla paratiisiin (K15). 8537333 15.35 Ring-a-Ling. Ohjaus: Bob Misiorowski. 6805081 17.10 Tunteita ja tuoksuja. 628791 20.05 Idols. Lissabon. 8528888 17.00 Tv-uutiset. 5866994 15.55 TV2: Summeri. tv-peli. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. Toinen puoli. 7351468 23.25 Ron Jeremy ja himmeet tähdet. Davidin ollessa Lontoossa kaupunki joutuu vielä uudentyyppisen sodankäynnin kohteeksi. 06.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. Peliohjeet teksti-tv:n s. Isän johdolla lähdetään etsimään kiertelevää näyttelijää, joka on saattanut perheen tyttären raskaaksi. 7683536 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Perheen esikoinen, Harri, on sukunsa ensimmäinen peruskoulun päättävä nuori ja opintie jatkuu ammattikoulussa. Ulkonäkö ei petä. www.yle.fi/aamutv 59675517 09.15 Ashtonin perhe. 09.10 YLE News. Kärsämi keräilee. Uusinta. 771951 18.30 Hulluna sinuun. 7206710 23.20 Tv-uutiset. Turku tunnetaan kauniista ihmisistään, mutta osaavatko nämä kauniit luojanluomat myös laulaa. Saksa/Tadzikistan/. Kun meribiologi Steven McKray kuulee ystävänsä olevan viimeisin uhri, lähtee hän paikan päälle selvittämään uhkan todellista laatua. Alkuruoaksi kalalajitelma savulahnasta ja säilykekaloista. Yhdysvaltain korkopäätöksen vaikutukset suomalaisten talouteen, haastateltavana pääekonomisti Timo Tyrväinen 7.38 Huipulla tuulee: Jari Puikkosen mietteitä Lahden mäkitornista 7.50 Suora lähetys Saarenmaalta: EU, Viro ja turismi. KESKIPOHJANMAA 18 Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Jere Viivi & Wagner B. Surrealistisia sävyjä sisältävä komedia Kaspianmeren rannikolta. 375. Stereo. 615197 21.00 Teho-osasto. Ukki luulee Bobin muistavan asioita henkimaailmasta, ajalta ennen syntymää. 5352 06.30 Mikämikä-tvpeli. Juhannus Saltkråkanissa. Uusinta. 6772314 06.00 Muistatko missä. 39739 17.40 Viittomakieliset uutiset. 07.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Tekstitys Teksti-tv:n s. 3779081 10.30 TV2: Da Möb. Kuvasuhde 16:9. 626739 19.20 Tulosruutu. Kooste keskiviikon välieräottelusta. Vieraina Marco Bjurström ja Harri Syrjänen. Lisää Summerista: www.yle.fi/summeri 87913 10.05 TV2: Radioaalloilla roiskuu. Stereo surround. 62401 23.35 FST: Kvällsnytt. Tuomittu. Suomessa asuu 10 000 romania, valtaosa Etelä-Suomessa. Stereo. 71710 16.25 TV2: Da Möb. 2722604 23.10 Myöhäisuutiset. Miten harmaa kolossi muuttuu kodikkaiksi asunnoiksi Oulunkylässä. Tuotanto TV1:lle Kuvakieli Ky (POEM). USA:n tulevaa kansallispäivää juhlistava spesiaali! Tosi-tv näyttää tällä kertaa veneellisen pakolaisia, kanadalaisen Kapteeni Videon, poliisisetiä kumiluotien kera sekä amerikkalaista jalkapalloa. Kuka on se sinnikäs nuori nainen, joka uskaltautuu tuleen tuomariston edessä jo kolmannen kerran. 629420 20.10 Viikonlopun sää. 819536 20.00 Kahdeksan uutiset. / Ernie Hudson (Laurence Rhodes). 7838623 18.45 Suolaista ja makeaa. Hyökkäysten takana näyttää olevan jotain muutakin kuin luonnolliset syyt. Stereo. Tuotanto Kinotar Oy. 376. 33062 15.05 Oi ihana toukokuu. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. USA 1999 7876352. 5732062 17.45 FST: Kortnytt. 8700246 16.55 Karvaiset kaverit. Mukana Sartsa ja Timppa. 8.50 Mutakylvyssä Saarenmaan tapaan. Uusinta. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Erkki Hanni (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 06.55 Ykkösen aamu-tv. Lievittääkseen ukin ikävää, Bob kertoilee tälle juttuja mummi-vainaasta. Osa 24/26. 7989913 22.40 Jalkapallon EM 2004. Afrikkalainen kalastajakylä on joutunut haikalojen hyökkäysten kohteeksi. Uusinta. Da Möb kokeilee hämmentävän menestyksellisesti eläintarhassa äänitetyn valaanlaulun soittamista. Osa 4/13. Pahaa-aavistamattomat suomalaisjulkimot ovat saaneet kutsun Japanin television haastatteluohjelmaan. 459178 22.00 Kymmenen Uutiset. pikkupizzoja. Neljän nuoren vetämä radioasema, jossa yksityinen ja yleinen ohjelma limittyvät. Ron valmistelee hiki päässä grillijuhlia. 1508555 23.30 Kulttuuriuutiset. 3730975 10.10-10.14 Tv-uutiset. 93420 16.05 Euronews. Ehtoisana emäntänä tuttu Sari Tamminen. 2186555 20.28 Keno. 333. 121212 19.00 Veikkausliiga. Uusinta. Krissen vieraana Erja Häkkinen. 6639536 21.05 Ihmisiä suvityössä: Ennen avajaisia. 1248913 23.15 IS Urheilu-uutiset. 1312371 19.25 Päivän sää. Suunnittelu ja ohjaus Hilkka Säävälä. Stereo. 2442081 17.55 Ring-a-Ling. Kaikki ei mene ihan nappiin, kiitos haastattelijan, japanilaistoimittajaksi tekeytyneen Outi Mäenpään, lievästi sanottuna horjuvan kielitaidon. 09.00-10.00 Sailrace-mobiilipeli. 81062 18.15 Kakkosen kesäsää. 68517 20.55 Urheiluruutu. 9633420 23.55-01.40 Kova paikka: Shark Attack (K15). 2623 11.00 Vaaleanpunainen pantteri. Valasspektaakkeli. Auringon vasta sarastaessa PohjoisKarjalasta starttaa bussilastillinen ostosmatkalaisia mukanaan Aila, Anja ja Maire. 298994 20.00 Kahdeksan Uutiset. Stereo. 7.12 Valtion virastot ja laitokset hajasijoituksen kourissa. Selostus Tapio Suominen. 9461791 22.30 Noriko Show. Rikas tyttö Willin koulusta yrittää ostaa tämän kiintymyksen kalliilla lahjoilla. Stereo. 5385994 16.10 Matlock. 321230 19.00 Seitsemän Uutiset. Helsinkiläinen ex-galleristi Kari Kenetti on tämän vuoden kuraattori Mäntän Kuvataideviikoilla. 770913 21.35 Kuu-Ukko. Philip tapaa pitkäaikaisen esikuvansa, tuomari Robertsonin. 22060807 10.00 TV2: Summeri. Neljän nuoren vetämä radioasema, jossa yksityinen ja yleinen ohjelma limittyvät. 19975 18.15 FST: TV-nytt. Virtanen Mustanaamio Shark Attack.Jännityselokuva. 7293710 13.15 Tänään otsikoissa. 1532420 07.00 Huomenta Suomi. 6751826 18.30 Salatut elämät. 3310536 20.30 Krisse. 7366062 16.00 Tv-uutiset. 6515994 18.36 Mistä halvimmalla saa. Kummitusnäytelmä. Katherine palaa kotiin ikävissä merkeissä. Uusinta. 3322371 20.15 TosiTV. Jälkiruoaksi Peipsin ritarit karpalohillon kera. Nykytaiteen suurkatselmuksen rakentaminen vaatii työtä ja talkoohenkeä, sekä aitoa rakkautta kuvataiteeseen. Vieraana Sherman Hemsley. Stereo. 5731333 17.46 FST: Saariston lapset. Yhtä suurta perhettä. 25389 19.05 Kesämakupalat. Stereo. Juontajina Nuppu ja Nuutti. Osa 24/26. Stereo. Tekstitys Teksti-tv:n s. Astrid Lindgrenin kirjaan perustuva sarja elämästä pienellä saarella jossain Tukholman saaristossa. 8884802 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Torstaina 1.7.2004 . 7754284 16.35 Bel Airin prinssi. 4830536 15.00 Tennistä: Wimbledon. 3282284 18.35 Uutisotsikot. Ihmisiä suviyössä tanssittavat Mikko Mäkeläinen ja Myrskylyhty sekä kiertueorkesteri Unelmavävyt. Osa 9/13. Uusinta. 6650401 11.25 Cowboy. Selostaja Tapio Suominen. Veikkausliigan ottelu FC Lahti FF Jaro. tv-peli. 07.45 ja 09.05 Morgonnytt. Todellisiin tapahtumiin perustuva jännitysdraama ensimmäisestä terrori-iskusta World Trade Centeriin palauttaa järkyttävällä tavalla mieliin myöhemmät terroriteot. 4972604 21.25 Jalkapallon EM 2004. 7920807 18.05 Salatut elämät. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. 9651826 17.05 Sähkeuutiset. 333. Ruokalistalla mm. Da Möb kokeilee hämmentävän menestyksellisesti eläintarhassa äänitetyn valaanlaulun soittamista. Erikoisjakso, jossa kuusi Playboy-tyttöä ottaa mittaa toisistaan. Betonifirman ehdoton käyntikortti oli betoninen pääkonttori. 4/9: Lavatunnelman taikaa Kyröskosken Suurlavalla. 829468 22.20 Tulosruutu
19.55 Urheiluradio. Yli 20 maata valloittanut englantilainen tosi-tv-sarja on nyt entistä isompi ja kovempi. 19.30 Berenstain-björnarna. 10.05 Sommar i Svenskfinland 11.00 Aktuellt. Omaan lähikauppaansa tyytyvä rahvas voi edelleen vain kysyä, missä se Tuuri nyt taas sijaitseekaan. 20.30 Jakt & fiske. 20.00 Sumo: Grand Sumo turnaus (Basho). Kuvat lehahtavat liekkiin, kun ihastunut unelmoi tai nuoripari riitelee. 5.00 Drop out. Nykytaiteessa Kari Kenettiä kiehtoo sen yllätyksellisyys. 8.15 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Preview. Tadzhikistanilaisen Bakhtiar Khudojnazarovin ohjaama Kuu-ukko (Luna Papa, 1999) värittää ”tavallista tarinaansa” juurevalla paikallisvärillä ja sadunomaisilla ripauksilla. 13.00 Aktuellt. ??. 14.03 Tänään iltapäivällä. Kuolema ensimmäisessä luokassa. 11.00 Uutiset. 10.15 Sommarkåken. 21.00 Fotbolls-EM: Semifinal 2 eller Långfilm: Möt Joe Black. 21.00 TV5 Infos. 12.01 Aktuellt. 18.30 Hartaita säveliä. 10.15 Maakuntaradio. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Kirkuvan värikkäät lavasteet ja vikkelä tarina iskevät toisistaan kipinää. 23.35 Suomi tänään. 23.26 Vädret. 18.05 Lagens änglar. ???. 08.10 Maakuntaradio. 19.00 Aktuellt. Jälleennäkeminen ei ole silkkaa riehaa. 4.20 Köket. Juhannusyönä Lauri (Pentti Hanttu) vaikuttaa hetken Siltä Oikealta, mutta paljastuukin ihan vain tavalliseksi lääketieteen opiskelijaksi. 09.33 Oulu Radion kesäaamu. 09.05 Sää. 19.00 Uutiset ja sää. 08.55 Urheiluradio. 20.55 Turmio Kätilöt: Verta ja lihaa. 05.02 Ylen aamu. Peter Gallagher esittää FBI-agenttia, jolla on tukala paikka selittää tutkijoille, kuinka verityö ylipäätään oli mahdollista toteuttaa. Avoin mieli kumminkin myös palkitaan. 17.10 Once and Again. 22.00 V. 1.00 Journal TSR. 17.00 TV5 le Journal. 21.00 Uutiset. Keskinen paljastaa neljän e:n ajatuksensa, joka kuuluu: ”Elinehtona elämyksien ehtymätön etsiminen”. 15.45 Peliputki: MAALI!. 12.03 Pravda 14.00 X3MNyheter. Heidän työnjakonsa oli selvä alusta pitäen: Kenetti on taiteellinen johtaja ja hän on myös valinnut 29 mukana olevaa tekijää, Linkoneva vastaa muusta, kuten siitä, että rahavirrat pyörivät ja yhteydenpito eri tahoihin hoituu luonnikkaasti. 11.39 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion kesäpäivä. 17.05 Radiohjälpen hjälper. 00.20 Angel. 15.00 Aktuellt. 14.00 Uutiset. 13.03 Kaffe med pop. Vieraina Johnny Knoxville, Elisha Cuthbert jaThe Distillers. 02.00 Uutiset. 10.00 X3MNyheter. 14.00 Uutiset. 22.55 Novosti po-russki. Matka alkaa Beirutista. 12.15 Maakuntaradio. 13.30 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Action. Lento Atlanticaan. 09.00 Uutiset. 20.55 MTV Rush. Tunkeilijat. 09.00 Kultaa ja hopeaa. 23.25 Le Grand Chemin. 1.30 Alternative Nation. 9.30 Turn on. 0.45 Uutiset. 18.03 Suomi tänään/Jalkapallokierros. 18.50 Merisää. 10.05 Zig-zag Cafe. 18.40 Nyhetstecken. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Ajankohtainen Suomi 18.40. 10.00 TV5 Infos. Anna (Päivi Akonpelto) on jo pienestä pitäen haaveillut elämää suuremmasta rakkaudesta ja etsinyt prinssinsä kuvaa lammen pinnasta. 18.55 Regionala nyheter. 05.30 Uutiset ja sää. 0.35 Beavis and Butthead. 10.00 Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. Jälkeenjäänyt käsikirjoitus päätyi Tom Tykwerin käsiin, ja hieno elokuvahan siitä tuli. 06.09 Sää. 19.20 Aftonandakt 19.30 Naturväktarna. 15.00 Kulttuuriuutiset. 07.53 Maakuntaradio. Tämä mies ei edes pilaile. 21.30 Becoming. 6.00 Musiques au Coeur. 21.35 Urheiluradio/Liikuntapolitiikan arkipäivää/Jalkapalloilun EM-kilpailut. 19.30 Taxi. Elämä on valhetta. 18.05 De nya EU-ländernas historia – i dag Slovenien. 05.50 Merisää. 01.55 Tehtävä: Maa. 20.30 Frendit. Golden Stars 16.40. 06.30 Morgonshow med Jukka och Simon. 08:55 Urheiluradio 09:00 Uutiset 09:05 Sää 09:15 Kälviälle suunnitellaan sotamuistomuseota 09:25 Menovinkit 09:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 09:40 Uraputki: yleisurheiluvalmentaja Jouni Kykyri 10:00 Uutiset ja Ajantasa 10.15 Päivänpaiste 10:20 Toive 10:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 10:40 Päivän vieras: Fanta-Sean ovet on avattu polskuttelijoille Pietarsaaressa 11:00 Uutiset 11:10 Nuotin vieressä 11:25 Menovinkit 11:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 11:42 Suviseurat alkavat Nivalassa 11:55 Urheiluradio 12:00 Uutiset ja sää 12:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 12:35 Tänään 50 vuotta sitten 12:45 Merisää 13:00 Uutiset 13:03 Sää 13:15 Ulkomaanlehtikatsaus 13:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 13:40 Arkipäivässä 13:55 Pätkä 14:00 Uutiset 14.03 I-Studio 14:15 Viihteen aika: Ministeriä viedään 14:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 14:45 Päivän vieras: Alpo Kokkosen kanssa puhutaan lähestyvistä keihäskarnevaaleista. 16.00 Access. 07.00 Aamun peili ja sää. Cate Blanchettin hollywoodmaneerit karisevat tarinan edetessä ja Giovanni Ribisi muuttuu roolissaan poliisista enkeliksi. 23.15 Sporten. Miamin häikäilemättömään rikollismaailmaan sijoittuva amerikkalainen poliisisarja. Dokumentti järjestyi ennakkokatseluun mono-äänellä, joten enolaisten puheet muuttuivat nauhalla varsin epäselväksi muminaksi. 17.30 Päivän peili ja sää. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 13.55 Sunset Beach. ???. 19.30 Doggy Fizzle. 23.35 Musik i sommarnatten. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 21.05 Musiikkimuistoja Yleisradion menneiltä vuosilta. Asuntomessut 17.40. TV 5 5.00 TV5, le Journal. Hän tunnustaa ajatelleensa myös yleisöä ja valinneensa mukaan myös tekijöitä, jotka eivät aiemmin ole olleet Mäntässä. (91 min) MTV3 klo 23.00 Haalean veden hait Kyllähän sen ymmärtää, että jännärintekijät matkivat ideapulassaan Steven Spielbergin Tappajahaita, mutta että vielä Renny Harlinin Deep Blue Sea -floppiakin. 0.30 Jalkapallo: Portugali Extra-Time Preview. 13.15 Olympialaiset: Olympiatulen matka. Asuntomessut. 08.10 Ykkösaamu. 14.55 Urheiluradio. 22.00 Road Home Lenny Kravitz. 16.00 Uutiset ja sää. 13.10–13.40 Cirkus Dannebrog. 22.00 Aktuellt. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 16.10 Musikrepubliken. 07.10 Maakuntaradio. 19.00 Keno. 18.00 X3M-Nyheter. 12.00 Peliputki: Jalkapallo. Porukkaa riittää, mutta varsinaista kerrottavaa Wes Andersonin ohjaamalla leffalla on niukemmin. 11.03 Musik från sydvästkusten. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 1.00 London brinner. www.radionova.fi 15.00 Kesäiltapäivät/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 19.03 Mäntän musiikkijuhlat 2004: Avajaiskonsertti. 21.55 MTV Rush. Kohta neito on yksin ja odottaa vauvaa. 00.05 Nattklassiskt. 07.53 Oulu Radion kesäaamu. 13.30 Tune in. 16.00 Uutiset ja sää. 20.00 Nyheterna. 21.05 D Design. 06.15 Aamuhartaus. 10.40–11.15 Sökandet efter Skattkammarön. 01.05 Miami Vice. 19.55 Capelito. Keskipäivän peili ja sää. 0.30 Säsongsstart: Babewatch. 10.00 Spongebob. 12.55 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset ja Ajantasa. 1.00 Jalkapallo: UEFA Stories – parhaat ottelut. Rimpauttaja 15.40. www.radionova.fi 19.00 Mitä kuuluu Marja-Leena ja Nanna Ripattila Radio Nova etsii kauan kadoksissa olleita ystäviä. 20.00 Mobilen. 01.30 Kulttuuriuutiset. 1.55 News. 07.50 Merisää. 23.35 The District. 24.00 Rapport. 13.12 Puskaradio 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Kuu-ukosta nauttiminen kieltämättä vaatii katsojalta jonkinmoista maailmanleffan harrastusta. 22.00 Les 109 ou 1 fois Par Mois ou Match Magazine. www.radionova.fi 00.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 10.55 News. 20.00 Radio Novan kesäillat/Lauri Saarilehto Uutiset tasatunnein.Toivemusiikkia kesäiltaan. (103 min) TV1 klo 18.45 Ensimmäinen WTC-isku Leslie Libmanin ja Larry Williamsin ohjaama Matkalla paratiisiin (Path to Paradise, 1997) muistelee muslimiterroristien vuonna 1993 tekemää terroriiskua New Yorkin World Trade Centeriin. 4.45 Kvinnofängelset. 19.20 Jeopardy! 19.50 Vädret. 18.00 Trl. 21.15 Lg Super Racing WeekendT: Makasiini. 21.00 Säsongsavslutning: Äntligen trädgård. 16.35 Captain Scarlet. Eurosport 8.00 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Action. 10.30 Ratsastus: Samsung Nations Cup, Ypaja Puola. 1.30 TV5, le Journal Afrique. 13.33 Oulu Radion kesäpäivä. 05.52 Ylen aamu. Isäntänä Conan O’Brien. 4.00 Drop out. 0.30–1.25 K Special: Japanska former. 14.00 Aktuellt. 20.00 Upnorth. 12.55 Löpsedeln. 14.08 Radiosta päivää 14.15 Suoraan kentältä 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 1.00–2.00 Från jorden till månen. 23.30 Jackass. Ohjelman autenttiset äänikuvat sekä kertoja Tom Wentzelin radioon mainiosti sopiva syvä ääni muovaavat kuuntelukokemuksesta tehokkaan intiimin. Kesälaatikon salaisuus 10.40. Siinä Vesa Keskinen on saatu pysähtymään ”Suomen suurimmaksi kyläkaupaksi” mainostaman puljunsa pihalle. 10.20 Radiosta päivää 10.30 Maakunnasta päivää 10.45 Mä lehden luin 11.03 Oulu Radion kesäpäivä. kuvataideviikkojen monista yllätyksistä. 15.10 Kultakuume. 06.25 Nousutahdit. Saksalaisohjaaja tarttui haasteeseen huolella ja hartaudella kuin surutyöhön. 18.45 Uutiset. 20.30 Kiss me Kate. 9.00 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Action. Garay, Argentiina, Dortmund Saksa. 5.35 Nationalsången. Kesälaatikon salaisuus 14.40. (106 min) Cinema Viasat klo 20.00 Pekka Eronen Vain enkeleillä on siivet Kun kuvataiteilija Anna-Kaisa Ant-Wuorisen teos on saatu onnellisesti paikalleen, hän kiljahtaa: Se kelluu sittenkin. 23.20 Sessions. 13.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 9.30 Teletourisme. 15.03 Sommarradion. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.00 Uutiset. Yksi sellainen käytti kuutamoa häikäilemättä hyväkseen ja vietteli kauniin 17-kesäisen Mamlakatin. 18.50 Iltahartaus. 23.45 Kielen päällä. 7.25 News. 1.55 Kommissarie Rex. 07.45 Hartaita säveliä 07.50 Aamuhartaus. 19.03 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 23.30 Sverigebilden. 08.10 Oulu Radion kesäaamu. 1.30 Jalkapallo: Portugali Extra-Time Preview. 17.25 BUUs sommar. 19.00 TV5, le Journal. Tosin tässähän kaikki tuli jo todistetuksi. 21.30 Vingården. 15.25 Oprah Winfrey show. 19.00 Sumo: Grand Sumo turnaus (Basho). Gene Hackman tekee itsesääliä herkullisesti tirskuvan keskusroolin. 15.50 Veneilysää. 09.06 Maakuntaradio. 17.00 Päivän peili ja sää. 20.00 Dharma & Greg. 23.03 Sportnytt. 11.35 Hem till gården. Joku kertoo, kuinka hänen naapuriinsa porattiin puukeppejä, ja kuinka hänen vaimonsa vatsa viillettiin auki. Hänen muovipulloista ja styroksista rakentuva ristinmuotoinen teoksensa on yksi Mäntän 9. 23.03 Jalkapalloilun EM-kilpailut: välieräottelu Kreikka – Tshekki. ??. Salainen ihailija. 9.45 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Preview. Pelastus. 00.00 Uutiset ja sää. Sattumankaupat, kohtalon kylmät korvapuustit ja rakkauden lohdullinen olemassaolo eivät lakanneet kiehtomasta puolalaista ohjaajamestaria ja hänen käsikirjoittajakumppaniaan Krzysztof Piesiewicziä. Amerikkalainen scifi-sarja. 09.50 Kymmenen pientä minuuttia. 07:00 Uutiset ja sää 07:20 Toive 07:25 Menovinkit 07:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 07:40 Arkipäivässä puhutaan kalastusluvista 07:50 Merisää 08:00 Uutiset ja sää 08:15 Puutarhassa: Kysy puutarhurilta. 2.55 News. 09.06 Oulu Radion kesäaamu. 18.30 Saturday Night Live. Leffa koikkelehtii kohti ymmärrystä ja anteeksiantoa. 17.30 Questions pour un Champion. 06.30 Maakuntaradio. 23.35 Late Night with Conan O’Brien. 21.00 Jalkapallo: Football News. Anjelica Huston, Ben Stiller, Gwyneth Paltrow, Luke Wilson ja kumppanit pääsevät lyömään ironista vuoropuhelua vasten toistensa taulua. Studionumero 0108 06000 (pvm). ??. 23.06 Åsnebryggan. 08.00 Aamun peili ja sää. Kaapelikanavat Maksukanavat Radiot KESKIPOHJANMAA . 8.30 Jalkapallo: Portugali Extra-Time Action. House-bändinä Max Weinberg Seven. 06.33 Oulu Radion kesäaamu. 12.00 Keskipäivän peili ja sää. 15.36 Oulu Radion kesäiltapäivä. Perillä kohteessa ostoskärryihin ilmestyy vain muutamia tuotteita ja nekin vaivoin. 04.02 Ylen aamu. 13.45 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Preview. 2.00 Drop out. 20.03 Sää. 13.03 Sää. 23.00 Risto Nurmen luontoradio. 12.10 Hus med historia: stationshuset i Dickursby, Vanda. Lopuksi vaimo haudattiin elävältä. 18.00 Aktuellt. TV1 klo 21.05 Maila-Katriina Tuominen Se kelluu sittenkin! Muukalaisiinhan ei ole tunnetusti luottamista. 19.25 Actuel. 22.05 Radioateljee esittää: Sodan lapset. 11.35 Oulu Radion kesäpäivä. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. 23.55 MTV Rush. Mutta myös he nostavat, kantavat, vetävät ja väistävät, jos tarve vaatii. 17.00 Uutiset. 6.55 News. Shark Attack (1999) pärskii läpi heppoista tarinaa amerikkalaisesta meribiologista (Casper van Dien), joka äimistelee afrikkalaiskylän lähivesissä polskivien haiden hyökkäyksiä. 20.25 Musikvideo. 3.55 News. 17.55 Löpsedeln. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 0.10 Plötsligt i Vinslöv. 22.00 Uutiset ja sää. 20.20 Regionala nyheter. 8.30 Turn on. 15.42 Studiovieras 15.50 Veneilysää 16.10 Oulu Radion kesäiltapäivä. ?. 05.00 Uutiset ja sää. 21.55 Jalkapalloilun EM-kilpailut: välieräottelu Kreikka – Tshekki. 3.30 Lättlagat. 22.50 Musiikkiuutiset. Hullut Suomalaiset 11.40. 19.03 Suomi tänään/Jalkapallokierros. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 4.55 News. 10.03 Reseptori. 19.00 Sisqo’s Shakedown. 16.17 Suoraan kentältä 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.00 Aamun peili ja sää. 15.00 So 90’s. 13.05 On a Tout Essaye. 15.52 Maakuntaradio. 11.00 Top 10 at Ten Animated. Hän ihmettelee, miksi opettaja väittää maailman olevan pyöreä. 9.00 JT Radio Canada. 15.55 Musiikkiuutiset. 23.03 Löpsedeln. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset. Mäntän kuvataideviikoista on kasvanut tärkeä nykytaiteen tapahtuma, joka tarjoaa myös ihmettelynaiheita ja siihenhän kuraattori tunnustaa tähdänneensä. 12.20 Lunchmusik. 18.30 Tillbaka till Vintergatan. 19.15 Doktor Gro. Radio Dei 104,3 MHz 06.00 HERÄTYSLIIKE 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Virsihetki 07.15 Raamattuavain 08.15 Aamuhartaus 09.45 Lastenkilpailu 10.15 Viikon teos 10.25 Onnentoivotukset 11.10 Päivän vieras 11.45 Päivän vonkale 12.03 RADIO DEIN MUSIIKKITUNNIT 12.03 Musiikkitunti 13.10 Levollisia säveliä 14.03 Kuuntelijan toivelista 15.03 PÄIVÄDEI TURUSTA 15.45 Sana hukassa! 16.15 Iltapäivän vieras 16.45 Päivän vonkale (u) 17.00 ILTADEI 17.05 Pohjois-Suomen alueikkuna 17.15 Kulttuuriuutiset 17.30 Ikuinen Rooma (u) 17.45 Kulttuurijuttu 18.00 Lasten iltahetki 18.45 Herää Suomi! 19.00 Pintaa syvemmälle (u) 20.30 Itäraportti 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Elämän leipää 21.45 Nuorten kesäradio 22.15 Liekki, Jukka Perko (u) 23.15 Fat City (e) 00.15 Päivän vieras (u) 00.45 YÖDEI SubTV! 06.00 Sub chat. Music tv 7.00 Turn on. Esitetty 9.4.04. 9.55 News. www.radionova.fi 09.00 Kesä Nova/Kimmo Vehviläinen ja Sanna Kiiski Uutiset tasatunnein. Yle Radio 1 klo 22.05 Juha Seitz Väkivallan ikuinen varjo Satu Mustosen lyhytelokuva Mistä halvimmalla saa tallentaa jotain olennaista ajastamme aivan takuulla. 21.03 Suomi tänään. 13.20 3 from 1. 14:55 Urheiluradio 15:00 Uutiset ja Ajantasa 15:25 Menovinkit 15:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 15:40 Ajankohtaista 15:50 Veneilysää 16:00 Uutiset ja sää 16:20 Tästä tänään 16:25 Menovinkit 16:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 16:40 Kätevä: Puutarhan työkalut 16:50 Toive 17:00 Uutiset 17:10 Päivän persoona: Vikingarnayhtyeen laulusolisti Christer Sjögren 17:20 Uutiskertaus Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.10 Oulu Radion kesäaamu. Tv-leffan tekijät eivät olisi voineet uskoa, kuinka WTC-torneille seuraavaksi käy. Rastimon esikoiselokuva ei ole yhtä komeasti läjässä kuin vaikkapa Heinähattu ja vilttitossu, mutta monta huimaa ja hullua totuuden hetkeä se ehtii läpi laukata. Kilpailus. 14.30 Peliputki: Polttopallo. 08:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 08:40 Tulevaisuus täällä jo nyt: Pitäisikö lapsille olla jo pienestä pitäen mediakasvatusta. 17.00 Rapport. ????. 00.05 Yöklassinen. 3.00 TV5, le Journal. 22.30 Cribs. 24.00 TAEKWONDO: EM-kilpailu, Lillehammer Norja. 19.00 Uutiset ja sää. Kyllähän Heaven (2002) Krzy sztof Kieslowskin elokuvalta kuulostaa. Muoviruusuja, terveystyynyjä, yksi maksajansa nimeä kantava muki... 11.30 Moottoripyöräily: T.T. 7.55 News. 05.44 Ylen aamu. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 1.40 TV5, L’invité. 11.55 Päivän mietelause. 2.15 Uutiset. Asiantuntijana Marja-Leena Perttula. 19.00 Seriestart: I döda mästares sällskap. 22.50 Big Brother. Rimpauttaja 08.40. 13.42 Ajankohtaista tänään 14.03 Oulu Radion kesäiltapäivä. Mistä halvimmalla saa alkaa pyörähtää käyntiin yritysesittelyn tapaan. 1.45 Jalkapallo: UEFA Stories – parhaat ottelut. Kuvat hehkuvat ja maisemat vaihtuvat, ihmiset melskaavat ja tarttuvat toisiansa herkästi kraiveliin Päinvastoin kuin Kusturica, Khudojnazarov kuitenkin näyttää vielä jaksavan välittää kuvaamistaan ihmisistä. 14.55 News. 07.33 Oulu Radion kesäaamu. Jutustele, kysy, kommentoi! 10.00 Kaksoiselämää. Se on edellyttänyt liki vuoden ennakkotyön. 01.00 Uutiset ja sää. 07.20 Missä mennään. 17.45 Melodiradion. 18.55 Från koskälla till kantele -forna folkliga instrument från Finland. Kambodzalaisten kokemukset järkyttävät. 12.00 Hur tokigt som helst. Pähkinä purtavaksi: tyhjennä pelilauta tekstiviestein. 15.15 Maakuntaradio. 18.03 Bumerang 20.00 Lyssnarens egen lista. Silti suuri osa aikaa tuhrataan ihmisten välisiin nokkapokkiin ja paukutuksiin. 21.50 Merisää. 12.25 Maakunnasta kuuluu 12.38 Että semmonen tappaus 12.55 Oulu Radion kesäpäivä. 17.30 Vallan vaiheilla. 15.30 France Europe Express. 8.00 Turn on. 00.05 Yöradio. 08.00 Aamun peili ja sää. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. 20.30 X3M-Sporten med EM i fotboll. 07.10 Aamusoitto. 15.00 Yleisurheilu: IAAF Grand Prix Zagreb Kroatia (Local Name: Hrvatska). 10.03 24 kvadrat. 10.00 Olympialaiset: Makasiini. 14.42 Musiikkipersoona 15.15 Oulu Radion kesäiltapäivä. kerro uutisesi aamun aikana osoitteessa www.iskelma.fi 10:40 Iskelmän Viikon Artisti 11:00-13:00 Iskelmän siirtoketju parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset 11:00/12:00 13:00-18:00 Iskelmän iltapäivä Hannu Aholaita Uutiset ja sää 13:00/14:00/15:00/16:00/17:00 13:40 Tuplaa palkkasi ilmoittaudu osoitteessa www.isklema.fi 14:40 Iskelmän Viikon Artisti 15:40 Viikon Artisti-kisa soita 020 366 800 16:40 Iskelmän Viikon Artisti 18:00-23:00 Kivan päivän ilta Cia Laakso/Ari Ojala Uutiset ja sää 18:00/19:00/20:00/21:00 19:40 Iskelmän Viikon Artisti 20:40 Iskelmän Hyvät Uutiset 21:40 Iskelmän Viikon Artisti 23:00-24:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Torinolainen opettajatar yrittää murhata huumeita kauppaavan suurliikemiehen. Mistä halvimmalla saa tallentaa maailmaa, jossa kyläkaupassakin voi eksyä lähimmäisistään. 21.00 Aktuellt. 00.00 Uutiset ja sää. 19.00 Aktuellt. 10.15 Oulu Radion kesäpäivä. 17.10 Kött och blod. Sodan kauhut kokeneen pojan analyysi pysäyttää. 06.00 Uutiset. 19.07 Lokala nyheter. 20.25 Ekonominyheterna. Ihmisiä suvityössä -sarjassa nähtävä dokumentti Ennen avajaisia raottaa yleisölle sitä, mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin suuri näyttely on valmis. 16.00 X3M-Nyheter. 12.45 Merisää. ??. 23.00 Uutiset. 13.00 Rapport. 00.05 Nattklassiskt. 21.00 C.S.I. 21.45 Mordkommissionen. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YleX Aamu Peltsi ja Juuso soita (09)1482822 / www.ylex.fi 10.00 YleX Tänään soita (09)1482822 / www.ylex.fi 14.00 YleX Iltapäivä Sini ja Maria soita (09)1482822 / www.ylex.fi 18.00 X-ryhmä soita (09)1482822 / www.ylex.fi 21.00 Toni Laaksonen 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 16.42 Päivän reppi 17.05 Oulu Radion kesäiltapäivä. (93 min) Canal+ klo 22.35 Kitkerä perhetapaaminen The Royal Tenenbaums (2001) pitää värikkäästi repsottavat sukukokoukset. 6.00 Drop out. Kamera siirtyy bussiin, jossa enolainen naisporukka matkaa Tuuriin ostoksille. Studionumero 0108 06000 (pvm). 17.55 News. 23.30 De drabbade. Chulpan Khamatovan herkästi esittämä Mamlakat-neito ei kieriskele epätoivossa, vaan tutustuu nuoreen lääkäriin (Moritz Bleibtreu), jolla kaikesta päätellen on asiassa enemmänkin pelissä. 16.10 Maakuntaradio. Vain tulkiksi komennettu nuori poliisi uskoo hänen toimineen omantuntonsa mukaan ja rakastuu. 24.00 Spongebob. 05.40 Tänään 50 vuotta. Kotimainen musaohjelma. 3.20 Un Été de Canicule. 5.30 Hep Taxi ! ou D’ici et D’ailleurs. Erdei, Unkari vs H. 7.30 Turn on. 16.36 Oulu Radion kesäiltapäivä. Studionumero 0108 06000 (pvm). 11.00 TV5 le Journal. Syylliseksi löytyy – yllätys, yllätys – hullu tiedemies. Se rönsyää samaan tapaan kuin jugoslavialaisen Emir Kusturican komediat. TV1 klo 18.35 Jukka Kangasjärvi 500 kilometrin päässä muoviruusuja. 14.33 Oulu Radion kesäiltapäivä. 02.02 Yöradio. 14.00 Journal RTBF. Amerikkalainen komediasarja. 22.25 A-ekonomi. Erään naisen lause kuitenkin erottui selvästi kauppakompleksin käytävältä. Radioateljeen kunnianhimoinen 12-osainen sarja Orwellin vuonna 1984 pyrkii analysoimaan totalitarismin henkeä eri näkökulmista, ja tekeekin sen onnistuneen tehokkaasti. Tapauksen poliittisia taustoja elokuva ei tongi, mutta inhimillisiä lapsuksia ja henkilösuhteita sitäkin enemmän. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan kesäaamu/Lauri Saarilehto Uutiset tasatunnein. Neljän e:n filosofia tuntuu tepsivän, kun halutaan tehdä retki edes jonnekin. Matkaa kertyy 500 kilometriä yhteen suuntaan. . 23.00 Aktuellt. Tänään eetteriin pääsee jakso Sodan lapset, joka kuulokuvin käy läpi kriisipesäkkeitä aina Beirutista Kambodzaan asti. 13.04 Maakuntaradio. 20.05 Kort ung film: Under tiden i Grez. 9.30 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Action. 23.00 Wildboyz. 21.30 Känsligt läge. 22.15 Nyrkkeily: Z. 9.15 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Preview. 13.03 Sää. 13.00 Watts – makasiini. Häntä asia jäi vaivaamaan ja ajatustyön tulos on nyt kaikkein katsottavissa. 17.12 Tapahtumat, menovinkit 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. MTV3:n meteorologi studiossa 09.20. 9.20 3 from 1. 10.30 Camp Jim. 03.00 Uutiset. Pari vuosikymmentä aiemmin hatkat ottanut hulttioisä keksii omantunnon puuskassaan – rahapulasta nyt puhumattakaan – palata vaimonsa ja neropattilastensa luo. 21.00 Newlyweds. 17.30 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Action. 14.40 Sunset Beach. 17.30 Surf Girls. 02.40-06.00 Peliputki: Fusion X. Tunnustuksia. Liikkeelle lähdetään katastrofista. 11.55 Urheiluradio. Aamun lehdet 07.40. 16.30 Jalkapallo: EM-legendat. 21.10 Småprat 22.00 Aktuellt. 3.00 Drop out. Leffan kalahahmoissakin on vakuuttavammin luonnetta kuin ihmisnäyttelijöissä konsanaan. 23.00 TV5, le Journal. Kaisa Rastimon Suolaista ja makeaa (1995) allekirjoittaa sen täydellisesti ja loikkaa täysillä mukaan. Studionumero 0108 06000 (pvm). 17.00 Room Raiders. 11.55 MTV News. Koskaan ison näyttely toteuttaminen ei ole yhden ihmisen työ. 14.03 Maakuntaradio. Matkalla paratiisiin käy tapahtumia läpi johdonmukaisesti ja kasaa synkkiä pilviä kaksoistornin ylle. 10.20 Seaside hotell. 18.55 Jalkapallokierros. Uskomme jo, että se juuri on sitä elämysten ehtymätöntä etsimistä, mikä on kaiken kasvavan kaupankäynnin elinehto. 17.20 TV5, L’invité. 8.55 News. 05.32 Ylen aamu. 22.05 Jalkapalloilun EM-kilpailut: välieräottelu Kreikka – Tshekki. Väkivaltaa analysoivat siitä kärsivät ja kärsineet ihmiset. 18.00 Uutiset. 22.15 Tidsresan. 11.15 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 17.10 Sommarberättelsen: Den gröna ingefärans land. 06.42 Tiijäkkö nää. Ohjelmassa haastatellaan näyttelyn kuraattoria Kari Kenettiä ja Mäntän kuvataideviikkojen toiminnanjohtajaa Sampo Linkonevaa. 16.15 Ordjakten. 14.03 Pravda fortsätter. Ruotsin tv 1 7.00 Gomorron Sverige. 14.03 Sommarradion. Teoksen impulssina oli hänen kuulemansa uutinen, jossa kerrottiin järjestöstä, joka lupasi vettä Irakin sodan sodan uhreille, kunhan nämä kääntyisivät kristinuskoon. 14.00 Jalkapallo: EM-klassikot. Torstaina 1.7.2004 Radio & TV 19 Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz 00:00-05:00 Iskelmän yö kevyen musiikin klassikoita 05:00-06:00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita 06:00-11:00 Iskelmän aamu Timo Virkkula Uutiset ja sää klo 6, 7 , 8 , 9, 10 Sää ja uutisotsikot 6.30, 7.30, 8.30 07:40 333 euron minuutti soita 020 366 800 08:40 Iskelmän Viikon Artisti 09:40 Iskelmän Hyvät Uutiset soita 020 366 800, tekstaa 17284, tai Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MH 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.05 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.05 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 16.00 Uutiset ja sää 16.05 Toiveiden tunti jatkuu 17.00 Alueuutiset 17.10 Kohti iltaa jatkuu 17.20 Talousuutiset 17.30 Hyviä uutisia 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa Alueuutiset 19 20 21 22 23 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Uutiset ja sää 8.00 Ulkomaanuutisia 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.30 Musiikkia maailmalta 10.00 Nimipäivät 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivän klassinen 12.15 Veikko Ahvenainen musiikin parissa 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Paikallislehtikatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Uutiset ja sää 15.05 Toivelevyt 0700 98300( 5,01 €+pvm) 15.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Kustannettua ohjelmaa;Kotikirkon kanava 19.00 0700 88200 21.00 VOA Tv 4 Nordisk 10.30 Pussel. 23.15 Regionala nyheter. 13.04 Oulu Radion kesäpäivä. 15.20 Missä mennään 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.30 Rapport. 13.45 Dagens rätt. 03.02 Yöradio. 12.00 X3M-Nyheter. 9.00 Turn on. 11.03 Maakuntaradio. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Englantilainen kirjailija ja lehtimies George Orwell (1903-50, oikealta nimeltään Eric Blair) tunnetaan 1940-luvulla ilmestyneistä teoksistaan Vuonna 1984 ja Eläinten vallankumous, jotka kummatkin kuvaavat totalitarismia. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Firarsvängen forts. 08.42 Tulevaisuus täällä jo nyt 09.05 Sää. 3.55 Köket. 23.25 Väder. Kuollut taas. 8.25 News. 13.00 TV5 Infos. 11.15 Docteur Sylvestre. 13.30 Peliputki: Katapultti. 16.55 MTV Rush. 18.00 Jalkapallo: EMlegendat. 8.45 Jalkapallo: Portugali Extra-Time Preview. 22.00 Uutiset ja sää. 21.30 Journal F2. 17.15 Le Journal de L’eco. 08.33 Oulu Radion kesäaamu. 20.03 Suomi tänään/Jalkapallokierros. Poliisin käsissä hän kuulee pomminsa tappaneen neljä sivullista ihmistä ja saa niskaansa epäilykset terrorismista. 12.00 Tune in. Isän löytämisestä kehkeytyy koko perhettä höykyttävä kokemus. 17.00-17.45 Beverly Hills, 90210. Suomen suurin aalto12.40. 16.12 Sommarradion. 21.03 Sportradion. 15.00 TV5, le Journal. Kieslowskin kuollessa oli kaksikolla juuri valmisteilla näihin teemoihin keskittyvä elokuvasarja Taivas – Kiirastuli – Helvetti. 21.00 Cityfolk. 17.25 YLE news. 23.00 Nyheterna. ??. 20.00 Uutiset. Fotbolls-EM: Semifinal 1. 17.05 Maakuntaradio. 23.00 Nyhetssammanfattning. 22.55 Lokala nyheter. 1.50 Les Grands Duels du Sport Serie 3. Sen tämä päästi heti, kun huomasi jääneensä yksin sandaalikorin luo: ”Missäs kaikki kaverit on?”. 18.00 TV5 Infos. Sotaisan maan hämmentävät näyt ja värikkäät tyypit ropisevat vastaan. 0.55 News. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 07.10 God morgon, Österbotten 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Firarsvängen.Hälsningar och önskemusik -tfn 06-3200 200 fax 06-72 45 200. Kyse on orkesterista, jota kapellimestari johtaa, mutta jossa jokainen tietää paikkansa ja merkityksensä. Provinssin pelastajan maineen saanut kauppias ei arastele verrata väkeä ostoksille kutsuvaa ”Suomen suurinta valaistua hevosenkenkää” sellaisiin muun maailman matkailunedistäjiin kuin Vapaudenpatsaaseen, Eiffel-torniin ja Pisan torniin. 17.55 Urheiluradio. 17.45 Jalkapallo: Portugali Inside the Teams Preview. 12.15 Anneli Tempakan paletti. 13.55 Pätkä. 1.00 This is Our Music Amsterdam. 5.55 News. 11.50 Countrystunden. 7.00 TV5, le Journal. Radio Novan kesäjulkkis 12.20. 22.30 Anders och Måns. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Kuikan huuto Juontaja: Petri Kuikka 06:30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset 06:40 Katsaus lehtiin 06:50 Päivän kysymys: Mistä videot ottavat ajan. 06.05 Hartaita säveliä. Tadzhikistanilainen elokuva Kuu-Ukko on surrealistisia sävyjä sisältävä komedia Kaspianmeren rannikolta. (91 min) Nelonen klo 23.55 Pekka Eronen Satua sotaisilla mailla Harvinaista leffaherkkua. 7.30 Telematin. 06.05 Ylen aamu. 15.00 Uutiset ja Ajantasa. 10.48 Lapsen päänsärky 11.00 Kirjakerho. Ruotsin tv 2 17.00 Ev. (104 min, E) TV1 klo 21.35 Kirkuvan väristä rakkautta Kun rakkaus hulmahtaa sydämeen tai pilvilinnat lässähtävät, heittää mieli järjelle hyvästit. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 2.40 Kvinnofängelset. 18.05 Le Bateau Livre. Vaikka Ennen avajaisia on vain puolituntinen tiivistymä siitä, miten näyttely kehkeytyy, se antaa joitakin viitteitä siitä, millaisen prosessin tuloksena Honkahovin ja Pekilon tilat ovat saaneet tämänvuotisen ilmeensä. 01.02 Yöradio. 07.37 Suoraan kentältä 07.50 Merisää
Postin kurkkaaminen palauttaa lomalaisen mielen nopeasti takaisin työkuvioihin. Marjanviljelijäin yhdistys on kouluttanut nuoret myyjät myös kertomaan mansikkalajikkeista ja suonenjokelaisesta marjaelinkeinosta matkustajille. Hoitaja vohki potilaiden lääkkeet HELSINKI (STT) Kirkon Ulkomaanapu vetoaa suomalaisiin avun saamiseksi Sudanin Darfuriin. Mannerheiminaukio. Ulkomaanavun mukaan yli miljoona ihmistä on joutunut kodittomiksi Sudanin hallituksen tukemien puolisotilaallisten joukkojen ja kapinallisryhmien taistelujen vuoksi. Osoite: Tervaholmantie 56. Monelle on myös tärkeää nukkua pois työputkessa syntynyttä univajetta. Erityisesti ylemmät toimihenkilöt painottavat työn luonnetta yhteydenpidon syynä, mutta he kykenivät myös tavoitettavuuden kautta järjestelemään omia henkilökohtaisia asioitaan. Liikenneturvan mukaan naiset käyttivät turvavyötä enemmän kuin miehet. Olisi hyvä, jos lomalla malttaisi ja pystyisi pitämään työpaikan sähköpostin avaamattomana. Jos sopuun ei päästä, voi maanomistaja tehdä korvaushakemuksen maanmittaustoimistolle. Espoon käräjäoikeus tuomitsi reilu vuosi sitten sairaanhoitajan kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Selvityksen mukaan turvavyötä käytti takapenkillä 77 prosenttia matkustajista. Todella suosittu, luotettava, kevyt ja helppokäyttöinen silppuava bioruohonleikkuri. Vastaajilta kysyttiin, ovatko he olleet omalla ajallaan työasioissa yhteydessä työpaikkaansa tai asiakkaisiinsa edeltävien kahden kuukauden aikana. Myyjinä toimii neljä opiskelijanuorta, jotka liikkuvat junissa pareittain. – Sähköpostin avaaminen vastaa kahden päivän työtä, Työterveyslaitoksen psykologian osastolla johtavana psykologina työskentelevä Kivistö vertaa. Joka kolmas ei käytä turvavyötä takapenkillä LIEKSA (STT) Puolustusvoimat aloitti sodanaikaisten räjähteiden poistamisen Lieksanjoesta keskiviikkona. Tarkoitus on nostaa joesta paikannetut 17 kranaattia ja kolme lentopommia. Liito-oravan suojelu voidaan korvata ENO (STT) Pohjois-Karjalassa satoi keskiviikon vastaisena yönä paikoin niin rankasti, että tierummut eivät kyenneet vetämään kaikkea vettä. Myytävät mansikat poimitaan Jussilan marjatilalta. Lomalle jäävä voisi vaikka sopia työpaikalla, että hän vastaa työkännykkään tai lukee viestinsä tiettynä aikana. Kipuja unilääkkeitä käyttänyt hoitaja väitti ottaneensa potilaiden lääkkeitä omaan käyttöönsä ajattelemattomuuttaan. – Työ vaatii paljon, mutta se sallii myös omien asioiden hoitamisen, eli nähtävissä on jonkinasteista työn ja oman elämän välistä vastavuoroisuutta, tutkija vertaa. Sodanaikaisia räjähteitä nostetaan Lieksanjoesta HELSINKI (STT) Maanomistajat voivat torstaista lähtien hakea korvausta liito-oravan suojelusta. Marjoja on myynnissä ensi maanantaista alkaen heinäkuun ajan Siilinjärvi–Kouvola-välillä. Korvauksen saaminen edellyttää, että suojelusta aiheutuu maanomistajalle merkityksellistä haittaa. Miehet ja nuoret Yhteydenpito työasioissa oli miehillä ja nuorilla yleisempää kuin naisilla ja varttuneemmilla. Noin joka viides yksityisaloilla työskentelevä palkansaaja hoitaa työasioita useita kertoja viikossa omalla ajallaan, käy ilmi Työpaikkojen uudet toimintatavat -tutkimusprojektin tuloksista. Mannerheiminaukio. Liikenneturva ja poliisi tarkkailivat turvavyön käyttöä kevään aikana. Yhteydenpitoa kertyi erityisesti niin sanotuilla proaktiivisilla työpaikoilla eli toimipaikoilla, joissa kuunnellaan herkällä korvalla toimintaympäristön muutoksia. Vesivaurio sattui soratiellä Enon Revonkylän ja Ilomantsin Sonkajan välillä. Moni hoitaa työasioita vapaalla Työn ja vapaa-ajan elämisen vuorovaikutus on lisääntynyt. Tien reunoja murtui noin kymmenen metrin matkalta. Yleisintä yhteydenpito vapaa-ajalla oli liike-elämän palveluissa ja vähäisintä teollisuudessa. Järjestö muistuttaa, että kuljettaja voi pitää huolta siitä, että auton matkustajat kiinnittävät turvavyönsä. Humanitaarisen avun suunnittelija Eija Alajarva sanoo, että tilanne Darfurissa on lähes epätoivoinen. Korjaustyöt aloitettiin varhain aamulla. Kirkko tukee Sudania HELSINKI (STT) Takapenkin turvavyötä käytetään vielä liian niukasti, kertoo Liikenneturvan selvitys. Kullakin on tietysti oma tapansa ratkaista nämä asiat. ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll RI VI -IL MOITUS A U T O M A AT TI ll ll ll ll ll ll ll l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l l ll TÄMÄN VIIKON OLEMME OLEMME OLEMME MUUTTANEET! MUUTTANEET! MUUTTANEET! Uusi osoitteemme Uusi osoitteemme Uusi osoitteemme on ISOKATU 19, on ISOKATU 19, on ISOKATU 19, Mannerheiminaukio. Kun lainsäädäntö turvaa meille katkoksen, jonka aikana elpyä palkkatyöstä, ei tätä mahdollisuutta kannata hukata – varsinkin, kun palkkatyö ei ole ainoa elämänalue, missä teemme työtä ja missä meillä on velvoitteita. Heistä puolet vastasi. Briggs & Stratton Sprint, 3,75 hv/ 2,8 kW, leikkuuleveys 46 cm. Opastus Eteläväylältä! Ha 168,0 m 2 , ka 189,0 m 2 Ammattilaisemme apunasi: Kokkola: PENTTI PORRASSALMI GSM 0400 866 180 pentti.porrassalmi@pp.kpnet.com Kalaja Lestijokilaakso, tehdas: AIMO JUKKOLA GSM 0500 364 115 aimo.jukkola@kannustalo.fi Kaustinen, Pietarsaari: VESA PELTONIEMI GSM 0400 733 331 vesa.peltoniemi@kaustinen.fi Tervetuloa! Muutto valmis! KOKKOLASSA PE 2.7. Muissa ryhmissä tavoitettavissa oleminen ei tuonut tämmöistä hyötyä. Kuva: Jukka Lehojärvi Merja Könönen HELSINKI (STT) Kesälomalla lekottelevan kannattaa nauttia vapaastaan hyvillä mielin, ilman huonoa omaatuntoa. Sähköpostikin virittää mielen takaisin töihin HELSINKI (STT) Potilaiden lääkkeitä varastanut sairaanhoitaja on tuomittu sakkorangaistukseen. Ensi maanantaihin kestävän työn vuoksi veneja tieliikennettä joudutaan rajoittamaan raivaustyömaan kohdalla Lieksan keskustassa. – Työnantajankin kannattaa kaksi kertaa miettiä, onko joku tehtävä pakko hoitaa loman aikana vai voisiko sen siirtää myöhemmäksi, työterveyspsykologi Sirkku Kivistö neuvoo pomoja, jotka miettivät alaisensa hätyyttämistä työasioilla kesken loman. Ikäryhmien käyttäytymiseroissa voi Antilan mukaan olla kyse tietotekniikan käytön yleisyydestä ja laitteiden käytön osaamisesta, mutta myös työkulttuurin muuttumisesta. Tutkimuksessa käytettiin aineistona Tilastokeskuksen viime syksynä tekemää kyselyä, joka lähetettiin noin 3 100:lle yksityisen sektorin palkansaajalle. Lisäksi mitä paremmat mahdollisuudet ja toisaalta mitä kovemmat paineet työntekijöillä oli tuoda esiin uusia ajatuksia työskentelytavoista, tuotteista tai palveluista, sitä enemmän yhteydenpitoa kertyi omalla ajalla. Kivistö kertoo esimerkkinä tehneensä itsensä kanssa sopimuksia siitä, että ei ryhdy lomalla sellaisiin työasioihin, joiden tietää liikaa vievän ajatukset mennessään. Helsingin hovioikeus tuomitsi sairaanhoitajan huumausainerikoksesta ja kavalluksesta 60 päiväsakkoon. Hovioikeuden mukaan sakkotuomio oli kuitenkin riittävä seuraamus, koska anastetun omaisuuden arvo oli vähäinen. Mitä enemmän työt ovat pomonhommia, sitä yleisemmin ja useammin työasiat tulevat esille vapaa-ajalla. Yhteydenpitoon kannustavat sekä halu tehdä työ hyvin että työn luonne. Irtiotto töistä tulee vuoden mittaan kyllä takaisin parempana työn laatuna. Lisätuloja tavoitettavissa oleminen ei yleensä tuo. Jos loma-ajalla joutuu olemaan tekemisissä työasioiden kanssa, suunnitelmallisuus ja ennakoiminen voivat vähentää lomaviritykselle koituvaa haittaa. Velvollisuudentunteesta Liki yhdeksän kymmenestä nosti halun tehdä työt hyvin tärkeimmäksi syyksi tavoitettavissa olemiselle. Tavoitettavuus toi eri henkilöstöryhmille eri tavoin etuja. Tutkija Juha Antila esittelee kyselyn tuloksia äskettäin ilmestyneessä Työpoliittisessa aikakauskirjassa. Enossa paikallistie vaurioitui käytännössä ajokelvottomaksi. Espoolaisessa hoitokodissa työskennellyt nainen anasti kolmelta hoitokodin asukkaalta parin kuukauden aikana yhteensä yli 200 tablettia unilääkettä ja 100 tablettia kipulääkettä, jotka kaikki luokitellaan huumausaineiksi. Räjähteitä on raivaamassa Pohjois-Karjalan sotilasläänin ja Pohjois-Karjalan prikaatin henkilökuntaa apunaan sukeltajia eri puolilta Itäja Kaakkois-Suomea sekä varusmiehiä. Rankkasade vaurioitti teitä SUONENJOKI (STT) Suonenjoelta poimittuja mansikoita myydään tänäkin kesänä Savon radalla liikennöivissä InterCityja pikajunissa. – Vanhempi ikäpolvi on tottunut vetämään rajaa työn ja oman ajan välille ennen kuin nykyaikainen tietotekniikka edes ilmaantui työpaikoille. Kivistö muistuttaa, että loman tarkoituksena on ylläpitää terveyttä ja elämänlaatua. Hän myöntää monen joutuvan tasapainoilemaan työn hyvän hoidon ja asiakaskunnan vaatimusten ja toisaalta lomansa rytmityksen kanssa: milloin on tavoitettavissa, milloin voi olla tavoittamattomissa. SH 325 E. 399e 260e NYT SUOS IKKI! LM 2146 M Merja Könönen HELSINKI (STT) Mansikansyönti kesätorilla keskeytyy, kun asiakas soittaa lomalaisen kännykkään ja haluaa keskustella projektistaan. Kun rangaistuksesta vähennetään tutkintavankeusaika, naisen maksettavaksi jää 54 päiväsakkoa eli yhteensä noin 1 200 euroa. Hopeiset KAULAKETJUT 2 00 kpl alk. klo 16-19 Esittelyssä mukana: TALOESITTELY Esittelytalo ei myynnissä. Työkaveri kysyy apua pulmatilanteeseen kesken koti-iltaa ja porkkanapenkin kitkentää. TORSTAINA 1. Nuorilla työn ja oman ajan välinen suhde on häilyvämpi kuin vanhemmilla. Maaja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n mukaan merkityksellinen haitta tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin vähäinen haitta. Näissä työntekijöillä on yleensä tavanomaista suuremmat vaikutusmahdollisuudet työhönsä mutta myös isompi vastuu. Raha tai työsuhteen epävarmuus eivät niinkään kannustaneet, mutta velvollisuudentunne kyllä. Liikenneturva kertoo, että liikennevahinkojen tutkijalautakuntien arvion mukaan turvavyön käyttö pelastaisi kuolemalta noin 60 ihmistä vuodessa. Tänäkin kesänä moni palkansaaja ahertaa työhön liittyvien asioiden parissa vapaa-ajallaan. Maanomistaja ja alueellinen ympäristökeskus sopivat keskenään korvausten määrästä. Moni hoitaa työhön liittyviä asioita myös lomalla. Aamulla tiehallinnolle ilmoitettiin samanlaisesta vahingosta Tuupovaarassa, mutta siellä tie pysyi ajokuntoisena. Räjähteet tuhotaan kaatopaikalla. Mahdollisuus sisältyy heinäkuun alussa voimaan astuvaan luonnonsuojelulain muutokseen. Mansikoita myydään junissa. Työterveyspsykologi epäilee, että työasioiden kanssa pyöriskely rokottaa lomaa erityisesti mielenvirkistyksen ja avartumisen aikana. Jokaiselta löytynee jo kotija sukulaisuuspiiristä askareita, jotka on työkiireiden vuoksi lykännyt myöhemmin tehtäviksi. HEINÄKUUTA 2004 Lyhyesti 1-kerros paritalo. – Tutkimusaineiston avovastausten perusteella varsin yleisesti koetaan, että on tärkeää saada työasiat sujumaan, vaikkei siitä itse sen kummemmin hyötyisikään tai nauttisikaan, Antila kirjoittaa. Ylemmistä toimihenkilöistä neljä kymmenestä ja johtajista käytännössä kaikki hoitavat työasioita omalla ajallaan lähes päivittäin. Alemmista toimihenkilöistä vajaalle kahdelle kolmasosalle ja työntekijöistä kolmasosalle kertyy tätä yhteydenpitoa ainakin jossakin määrin. Kun mukaan lasketaan myös vaihtoehdon ”harvemmin” valinneet, yhteensä yli puolet palkansaajista oli tuona aikana hoitanut työasioita vapaa-ajallaan