. Sivu 17 ”Kovia miehiä mestaruussarjaan” KPV nostettiin määrätietoisesti huipulle Kalevi Tiainen, Jaakko Tervala ja Pentti Jokela ovat nähneet useita satoja KPV:n otteluita. . . Muikkumarkkinoilla ei mikään mennyt pieleen. .24-25 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 238 SUNNUNTAINA 1. . . . . . . . Pienimmät ihmemiehet istuivat mäkiautojen ratissa. Niitä se myös saa", kirjoitti Tiainen ja jatkoi Sarlinin kumppanina mestarijoukkueen rakentamista. . . . – Rakenteilla on 73 uutta lomaasuntoa ja alkuvuonna on lupia myönnetty 32. . . Vihdoin satavuotias saa olla rauhassa. . . Heitä tympäisi, kun naapuriseura oli pelannut korkeimmalla kotimaisella tasolla ja oma seura taapersi vuodesta toiseen porrasta alempana. . . . Sateen pieksämän kisan kiritaistelussa jäi toiseksi liettualainen maailmanmestari Edita Pucinskaite. . . Torin teltat tosin suojasivat tehokkaasti myös veden ja tulen juhlan vesikammoisimpia juhlijoita. . Kalevi Tiaisen syksyllä 1967 Palloveikko -lehteen kirjoittamasta mielipiteestä käy hyvin ilmi silloisen KPV:n kuva: "Harjoitelkaa talvi ja kevät niin, että jaksatte liikkua koko ottelun ajan kepeästi. Yksityiset investoinnit ympärivuotisiin loma-asuntoihin ovat viime ja tältä vuodelta yhteensä yli 14 miljoonaa euroa. Tonttien kysyntä on Puoskarin mukaan ylittänyt kaikki odotukset. . . . . . . Kuva: Jukka Lehojärvi Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kalevi Tiainen ja Reino Sarlin olivat päättäväisiä jalkapallomiehiä, kun elettiin 1960-lukua. . . . Kuva: General Motorsin arkisto +17 +16 +16 +17 +17 +18 8-12 m/s Sundstedt tyly emäntä s Ilman Pia Sundstedtin suhteita naisten ammattilaispyöräilyn terävimmälle huipulle Kokkolassa olisi tuskin ajettu vastaavanlaista kisaa kuin venetsialaislauantaina. . Kolmannella yrittämällä tuli kultaa syksyllä 1969. .17-21 Sarjakuvat . Silloin hermot pitävät ja näette tilanteet kentällä selvinä, nautitte joka minuutista. . . . . . Paikalle tullaan tapaamaan tuttuja, joista osa nähty viimeksi ehkä vuosikymmeniäkin sitten. . Sivu 4 Muikku maistui markkinoilla Aina yhtä suosittu Mikko Alatalo laulatti kansaa Lestijärven Muikkumarkkinoilla. Trial-Shown lisäksi Suntin poikki taiteiltiin pelkän vaijerin varassa eikä vesihiihtotemppujakaan puuttunut. Tekijät eivät silloin arvanneet, minkä kiistellyn luomuksen kimpussa he olivat ahkeroineet. . . .9-12 Kulttuuri . Meillä on 70 kilometrin säteellä 145000 henkeä väkeä, joka on tottunut käymään Hiekkasärkillä. . kertaa Lestijärven Muikkumarkkinoita. . Sitä seurasivat hopea (1973) ja pronssit (-71 ja -75). . Mestaruussarja vaatii kovia ja osaavia miehiä. Tarjolle on tulossa 50-100 tonttia vuosittain kunhan alueen kaavoitus etenee. . . . . . . . Kylätapahtuma kasvaa vuosi vuodelta, mutta sen idea säilyy entisellään. .3-5 Kotimaa . . Jotain tarvitsi tehdä. . . . . . . Valmennustehtäviin ryhtynyt kaksikko sai taakseen KPV:n johtokunnan ja koko seurakentän. . . . .2 Maakunta . Cadillacista tuli amerikkalainen unelma, halveksittu dollarihymy, ihailtu statuskapine... . . . . Lauantaisten muikkumarkkoiden menestyksen sinetöi sää. Kansainvälisessä kortteliajossa vilisi maailmantähtiä, jotka kaikki joutuivat lopulta taipumaan viikonlopun toisen voittonsa ottaneen Sundstedtin vauhdissa. Yksityisten ihmisten lomarakentamisen arvo on 76 miljoonaa euroa. . . – Väkimääriä ei ole vielä laskettu, mutta hyvältä näyttää. . . . . Matkailutoimintojen rakentamiseen menee 35 miljoona euroa ja matkailua tukeviin rakenteisiin noin 10 miljoonaa euroa. . Myyntikojuja oli pystytetty peräti yli 80 kappaletta. . .13 Mielipide . Uusia tontteja jonotetaan hartaasti. .16 Urheilu . Parhaat muistot ajoittuvat 1960-luvun loppuun. . Kuva: Jukka Lehojärvi Viikonvaihde Urheilu Cadillacin prototyyppi vuodelta 1902. . Lisäksi tavoittelemme pienryhmiä ja yritysten kannustematkailua. . . Onneksi mäkiautot saivat lasketella alas auringon paisteessa. . Rakentamien tehdään herkän dyynialueen vetovoimaisuutta suojellen ja paikallisen rakennusperinteen hengessä, Puoskari vakuuttaa. . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Cadillac juhlii s Siitä on sata vuotta, kun Cadillacin prototyyppiä ihmeteltiin vuonna 1902. . Ulkomaalaisten osuus voisi olla neljännes, Puoskari toteaa. . Jonoiksi asti riitti väkeä pisteisiin, joissa myytiin muikkua sen eri jalostusmuodoissa. Sivu 19 Pia Sundstedt (oik.) ja Edita Pucinskaite hallitsivat suvereenisti kilpailua alusta alkaen. . Vuosittain tulee myyntiin 50-100 uutta tonttia. . . Hiekkasärkkien kehittämisen käytetään vuoteen 2010 mennessä 125 miljoonaa euroa (800 milj.mk). Kuva: Kaija Vähäsöyrinki. Tahti on sama kuin Levillä ja Rukalla. . . – Mäkiautokisat menivät niin nappiin, että Kokkolaan kaavaillaan nyt SM-kisojen osakilpailuja, kertoi mäkiautokisoja valtakunnassa järjestelevä Klaus Thomasson. Näin kuvaili asetettua tavoitetta kaupunginjohtaja Jukka Puoskari venetsialaisten alkajaisiksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa. He ovat tärkeitä. Pitäjän merkittävin vuotuinen tapahtuma keräsi tällä kertaa paikalle arviolta jopa kolmetuhatta kävijää. Tätä pienempiä lomakyliä nousee Keskikallan ja Keskuskarin alueille ja Sonninnokkaan seuraavien kolmen vuoden kuluessa. . . .14-15 Sää . SYYSKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 16 Seppo Luokkala LESTIJÄRVI (KP) Soitto soi ja laulu raikasi leppoisesti paistetun muikun ruokaisan käryn tunkeutuessa aistimiin, kun vietettiin 13. . . Tapionportin asemakaava on valmis ja kaikki 58 tonnia ovat menneet. . . . . . . . . . . . . KPV pelasi kaikkiaan 19 vuotta SM-sarjassa. Kalajoen kaupunki on samaan aikaan hankkinut uutta tonttimaata, kaavoittanut ja rakentanut yhteensä 7 miljoonalla eurolla. . . . Perjantai-illan kaunis sää houkutteli paikalle runsain mitoin Jari Sillanpään kuuntelijoita, lauantain sitkeäksi yltynyt tihkusade jätti loppuillan Nylon Beatin yleisömäärän arvoitukseksi. Lomakeskus nousee vauhdilla Hiekkasärkillä rakennetaan 125 miljoonalla eurolla vuoteen 2010 mennessä Hiekkasärkille valmistuu lähiaikoina 140 uutta lomaasuntoa. . . Kuva: Seppo Luokkala Outi Airola (KP) Kokkolan Venetsialaisten lauantaipäivä käynnistyi aurinkoissa merkeissä ja sai väen liikkeelle maakuntia myöten. . . . Ydinalueen rakentamisen pohjaksi järjestetään suunnittelukilpailu talven aikana. Hiillos puhallettiin sellaiseen liekkiin, minkä ansiosta Kokkolaa pidetään edelleenkin jalkapallokaupunkina. . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kaija Vähäsöyrinki KALAJOKI (KP) Kymmenen vuoden aikana Kalajoelle nousee luonnostaan ylpeä ympärivuotinen lomakohde, joka tarjoaa merellisiä hyvinvointipalveluja perheille, yrityksille ja virkeille eläkeläisille. . Seuraavaksi kaavoitetaan Golfpuisto, jonne tulee 200 loma-asuntotonttia. . . Sivu 11 Sunnuntai A B Tänään . . . Hiekkasärkkien uusi yleiskaava valmistuu tämän vuoden aikana. Tietysti nyt porukka joutui hajaantumaan, kun tapahtumia ei voitu keskittää Suntin kahta puolta. . . Erilaiset ihmemiehet viihdyttivät kansaa huimapäisillä tempuillaan. . . . . . . – Suurin osa rakentajista tulee Kalajoen lähialueelta. .6-7 Ulkomaat . – Nyt olemme tässä vauhdissa ja vauhti näyttää vain kiihtyvän. . . Sivu 3 Veden ja vauhdin ihmemiehiä Venetsialaisissa äimisteltiin huimia temppuja Evert Aartsen haukotutti yleisön henkeä rajuilla vesitempuillaan. . Kauppa kävi kohtuullisesti. . . . . .23 Tv, Radio . . . Markkinahumu ehti laantua jo lopuilleen ennen kuin sadepisarat kastelivat peräkärryä, jolta Mikko Alatalo vetäisi päätökseksi känkkäränkät. . . . . . Siihen pyritään kuitenkin jatkossa, jolloin syntyy entistä tiiviimpi tunnelma, sanoi matkailupäällikkö Anne Brännström. Mestaruusvuonna myös seuran A-nuoret olivat maan ykkösiä. . . . . Siitä on tullut aito autoharrastajien unelma ja sen statusarvo pyörii nykyään rundilla muiden cruisailevien autojen mukana. .8 Viikonvaihde .
(06) 827 2000 ark. Päivi ja Ismo Jutila, Alavieska 24.8. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Kuva: Urpo Nykyri Majakan avarassa juhlasalissa on 180 istumapaikkaa. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Ammattilaiset ovat antaneet työpanoksensa, yksityiset ihmiset ja yritykset ovat tukeneet rakennustyötä lahjoituksin. Vielä maanantaina ja tiistainakin Majakan ovet ovat auki ja kahvipannu kuumana koko päivän. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Virpi ja Kaj Hautaketo, Pietarsaari 20.8. – Me emme ole löytäneet mitään vastaavaa ennätystä, vain mainintoja vaakatasossa olevista asetelmista. Ann-Catrin ja Kari Huhtala, Kokkola 20.8. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Kun ennätyskorkeus oli mitattu, ryhmä purki neljästätoista moduulista kootun asetelman, ettei se myöhemmin sortuisi venetsialaisyleisön niskaan. Kuva: Jukka Lehojärvi Kaksoset 23.8. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) Historian siivet ja satojen ruusujen terälehdet havisivat Kokkolan kauppatorilla lauantaina, kun parinkymmentä kukkakauppiasta kokosi maailman korkeinta kukka-asetelmaa. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Mia Mäkelä ja Anssi Ruppa, Kokkola 22.8. Idean isä, kokkolalainen kukkakauppias Owe Salmela oli syystäkin tyytyväinen. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. – Kaiken pitäisi olla kohdallaan, kunhan järven vedenpintaa vielä nostetaan suunnitelman mukaisesti, rakentajat myhäilevät maisemaa katselleessaan. Sanna ja Risto Kinnula, Reisjärvi 27.8. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Salissa ei happi loppu helteelläkään korkean tilan ja koneellisen ilmastoinnin ansiosta. Seurakunnan rukoushuone sijaitsee Vetelissä. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Pohjakerroksen ala on 255 neliötä ja yläkerran parvi sekä huonetilat yhteen laskien rakennuksen kokonaispinta-ala on 355 neliötä. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Mika Tuominiemi, Matti Hotakainen ja Jorma Tuominiemi ovat helpottuneita. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Raivauksen, ruoppauksen ja hiekoituksen jälkeen leirikeskuksen ranta on kuin pienoisyyteri. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Hanne Hynysestä Suomen Neito Helsinkiläinen 23-vuotias Hanne Hynynen kruunattiin vuoden 2002 Suomen Neidoksi Naantalin kylpylässä lauantaina. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Leirikeskuksen päärakennuksen tekeminen kesti lähes neljä vuotta. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Sari Sinkkonen ja Jukka Ojala, Ylivieska 20.8. Aila ja Jouko Peltokorpi, Sievi 25.8. Paula Sund ja Marko Lahti, Kokkola 19.8. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Majakan rakentaminen pääsi alulle kevättalvella 1998, kun kunnalta vaihtokaupalla saatua rantaa ruopattiin ensimmäisen kerran. Aamukymmeneltä alkanut urakka saatiin harjakorkeuteen pari tuntia myöhemmin, jolloin ruusuja oli pinossa yhteensä seitsemän metriä ja seitsemäntoista senttiä. Anna-Liisa Ylisirniö ja Harri Soini, Sievi 22.8. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Outi ja Pekka Vehkamäki, Nivala 17.8. – Siirsimme rantapenkereeksi varmaan pari tuhatta kuormaa vanhan pohjan peittänyttä ainesta ja alta tuli esiin kantava pinta, Matti Hotakainen kertoo. 5:6-7 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.10 (pimeys päättyy 5.17), Helsingissä 6.14, Utsjoella 5.27 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.43 (pimeys alkaa 21.36), Helsingissä 20.25, Utsjoella 20.55 Nimipäivät huomenna: Sinikka, Sini ja Synnöve, ortodokseilla Johannes, Juhani, Veli ja Veikko Nimipäivät tänään: Pirkka ja Gottfrid, ortodokseilla Simeoni, Simana ja Joosua Tänään Syntyneet Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 35 Onnittelut Kihlautuneet Merkkipäivät EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Tuomo Hyyppä Urpo Nykyri HALSUA (KP) Vetelin-Halsuan helluntaiseurakunnan talkooryhmän lähes neljä vuotta kestänyt uurastus on tuottanut Halsuanjärven rantaan, Hietalahdesta pätkän matkaa keskustan suuntaan upean leirikeskuksen hiekkarantoineen. Pohjakerroksen toinen ylpeyden aihe on hyvin varustettu keittiö, joka lähentelee mitoiltaan ja koneiltaan laitoskeittiön tasoa. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Rakennustöiden johtaja toivoo leirikeskus Majakan olevan iloksi kaikille Halsuan ja Vetelin kristillisessä hengessä kokoontuville ihmisille. Ranta oli aikoinaan ollut halsualaisten uimakäytössä, mutta myöhemmin se oli kasvanut umpeen ryteiköksi ja pohjan peitti jokiveden mukanaan tuoma paksu turvehöttö. Minna ja Jarkko Paasila, Kokkola 23.8. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Aikanaan rakennettaneen kuitenkin vielä lisärakennuksiin majoitustilaa, kaksi saunaa ja grillikatos. Sirpa ja Jarmo Hietala, Toholampi Tyttö 13.8. – Rakennussuunnitelmat elivät töiden ajan ja tavoitetaso nousi koko ajan. Maarit ja Jarkko Ranta-Nilkku, Nivala 27.8. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Anne ja Jukka Tallila, Kalajoki 23.8. Sitojat tulivat ympäri Suomea, sillä tempaus oli osa Suomen Kukkakauppiasliiton SM-kisoja. Sari ja Tuure Puutio, Lohtaja 23.8. Suomessa myös muun muassa ruotsalaisen kansanpuolueen naispoliitikot ovat kehottaneet missejä ja TV-yhtiöitä jäämään pois kisoista. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 2 riviä, sis. – Leirikeskuksesta ei korvaa rukoushuonetta, vaan se on halsualaisten ja veteliläisten yhteinen vapaa-ajan tapahtumien paikka, jota voivat vuokrata muutkin kuin seurakunnan jäsenet esimerkiksi häiden ja syntymäpäivien viettämistä varten, Mika Tuominiemi selvittää. Se oli hurja urakka talkoiden pienehkölle ydinjoukolle, mutta nyt on helppo jakaa kiitosta kaikille hankkeeseen osallistuneille. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Sirpa ja Sami Vähähyyppä, Kokkola 23.8. Seurakunnalla ei ole tällä hetkellä päätoimista pastoria. Yli seitsemän metriä kukkamerta Maailman korkein ruusuasetelma Kokkolassa Yli seitsemän metriä korkea kukka-asetelma vaati tuhansia ruusuja, parikymmentä sitojaa ja neljätoista tukikehikkoa. Leirikeskus Majakka on valmis Upea paikka talkootyöllä Halsuanjärven rantaan Viimeinen pruukikuorma ennen vihkiäisjuhlaa. – Palkkatyötä on käytetty vain vähän. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. (06) 827 2234, . – Idea lähti siitä, että olimme jonkinlaisia kiertolaisia, kun järjestimme lasten kesäleirejä. Leena-Maija Sandvik, Pietarsaari 26.8. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Lehtikuva/Kimmo Mäntylä. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Halusimme oman paikan, mutta tällaisesta emme alunperin edes haaveilleet. Talo on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Maj-Britt Vikman ja Tapio Björkroth, Kokkola 23.8. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Joten meidän tietääksemme tämä on uusi maailmanennätys. Katariina Hoffrén ja Sami Svärd, Kokkola 25.8. Monika Krokvik ja Krister Wistbacka, Kokkola NAANTALI (STT) Helsinkiläinen 23-vuotias Hanne Hynynen kruunattiin tämän vuoden Suomen Neidoksi Naantalin kylpylässä lauantaina. Maija ja Jaakko Nurmimäki, Sievi 23.8. Eteläväylä, Kokkola. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . Tällä tavalla Majakka lähentää seurakuntia toisiinsa, Mika Tuominiemi sanoo. Marianne ja Mika Pajala, Ylivieska Poika 13.8. Järvenrantamaisemista terassin kautta rakennukseen sisälle astuva tulee eteiseen, josta avautuu jo näkymä avaraan juhlasaliin. Taina ja Juha Keski-Korpi, Kannus 20.8. Greta ja Mika Järvelä, Kaustinen 22.8. Nyt emme jaksa sitä ajatella, Mika Tuominiemi huokaa. Myös Halsuan kunnan suhtautuminen hankkeeseen on ollut erittäin myönteinen, Mika Tuominiemi yrittää listata "ansioituneita". Ruusujen asettelua oli seuraamassa useampia kiinnostuneita. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Raija Kiuru ja Arto Väntänen, Sievi 19.8. Vetelin-Halsuan helluntaiseurakunta on 150 hengen joukko uskoon tulleita ja kasteen kautta seurakuntaan otettuja aikuisia perheineen. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Sana: ”Jeesus kysyi: »Tahdotko tulla terveeksi?» Sairas vastasi: »Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa.” Joh. Jumalan johdatusta tämä on, rakennustöiden esimies Mika Tuominiemi kiittää. Tuuli puhaltaa raikkaasti, eivätkä hyttyset ole haittana. Jaana ja Keijo Lakanen, Reisjärvi 19.8. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Toinen perintöprinsessa on 21-vuotias Kiira Hirvonen Tampereelta. Useiden maiden missit ovat uhanneet boikotoida kisoja. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. lomamatkan vuoksi. Hynynen lähtee edustamaan Suomea Miss Maailma -kilpailuun Nigerian Abujaan. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Lauantaina alkaneet kisat päättyvät tänään sunnuntaina finaaliin, ja Suomen paras kukkasitoja seppelöidään iltapäivällä. Sonja Liedes ja Jarkko Kolppanen, Kokkola 21.8. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi ja lehdistön ihannetytöksi valittiin porvoolainen 22vuotias Tiia Kokko. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Maarit Ronkainen ja Jan Hongell, Kokkola 22.8. Anne Yliparkas ja Harri Jaakola, Kalajoki 23.8. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Majakan vihkiäisjuhlaan sunnuntaina on kutsuttu kaikki rakennustyössä mukana olleet ja kaikki, jotka haluavat nähdä työn tuloksen. He vastustavat 31-vuotiaan nigerialaisnaisen saamaa tuomiota, jonka mukaan tämä kivitetään kuoliaaksi avioliiton ulkopuolisen lapsen synnyttämisestä. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. – Erityisen mieluisana koemme sen, että kirkkoherra Jouko Heikkinen tulee vihkiäistilaisuuteen esittämään tervehdyksen. Tarvitsemme vielä Guinnessin ennätyskirjalta vahvistuksen, joten kun saamme kaiken materiaalin heille tarkistettavaksi, voimme vain odotella, Salmela selvittää
Lisämäärärahan tarve selittyy erikoissairaanhoidon kasvaneilla menoilla. Elinkeinoyhtiön muut resurssit kuten markkinointi, koulutus ja tukipalvelut kohdentuisivat Reisjärvelle täysimääräisesti samoin periaattein kuin muillekin kunnille. Mäkiautojen eliittiä Mäkiautokisat pidettiin harmillisen etäällä muusta hulinasta, mutta minkäs teet: ei ole mäkiä Suntin rannalla. Pekka Leppänen kertoo, että vuonna 2000 kunta teki noin 101 000 euron alijäämän, jota ei pystytty lähellekään kattamaan vuoden 2001 170 000 euron ylijäämällä. Varaa aika näöntutkimukseen Yksilöllisesti Sinulle valmistetut korkealaatuiset silmälasit todella edulliseen pakettihintaan – voit valita kehyksen laajasta pakettikehysmallistosta – Q1-muovilinssit aina kovapinnoitteella (+/6) – optikon näöntutkimus – kotelo Tarjous voimassa 2.–27.9.2002 Mestarin lukulasipaketti Outi Airola (KP) Venetsialaisten lauantai aukeni aurinkoisena ja lupaili tapahtumaan yleisöennätystä. Se soveltuu erinomaisesti myös keittiöveitsen terotukseen, mainosti kauppias. Ja joskus käyn näyttämässä taitojani siellä täällä, kertoo Widjeskog. Liippasi läheltä Rompetorilla kauppaansa teki erikoinen kapistus, jonka kauppias Jussi Kauppila mainitsi päivän ykkösartikkeliksi. Vs. Kaupunginteatterin väki kannusti rajusti Kokkolan soutujoukkuetta. Kuvat: Jukka Lehojärvi Antti Savela REISJÄRVI (KP) Reisjärven kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti uusimpaan liiketoimintasuunnitelmaan, jolla on tarkoitus ohjata Nivalan-Haapajärven seudulle perustettavaa elinkeinoyhtiötä, Sedes Oy:tä. Kunnanhallitus päätti jatkaa neuvotteluja kahden määräaikaan mennessä tarjouksen tehneen asiakkaan kanssa. – Kyllä siinä mentiin 50-60 kilometrin tuntivauhdilla parhaimmillaan, kertoi tapahtuman juontanut Klaus Thomasson. Heti perään soudettu ja huudettu Suntin Soutu on jokavuotinen yleisömenestys, eikä Kokkola pettänyt tänäkään vuonna. Monojen lisäksi apuvälineinä ovat vahvasta muoviputkesta tehdyt jalkasuojat. – Voitto tuli taas. – Nämä ovat maailman ainoat monot tätä tarkoitusta varten, mainostaa Widjeskog esitellessään tavallisia Jalaksia, joihin on lyöty vahvat pultit pohjiin. Reisjärven kunnanhallitus ei vielä tehnyt päätöstä Hakasaaren entisen kyläkoulun myymisestä. Kunnanhallitus esittää lisäksi valtuustolle, että valtuusto muuttaa määräaikaisen sairaanhoitajan toimen viraksi vuoden 2003 loppuun saakka. Jani Soininen ajoi mäkiautokisan kakkoseksi. Kaupunki tulvehti väkeä koko aamupäivän, mutta iltapäivän sadetihku karkotti kansaa koteihinsa. Jäähallin nurkalta löytyi sen verran loivennusta tiessä, että kisat pystyttiin järjestämään. – Se on sopivaa eläkepäivien ajankulua. "Onko tämä aito kuusamolainen?" epäili tuotetta tarkkakatseinen mies – Kyllä. Monoilla tasapainoilua Sitä melkein luulee olevansa vuosisadan alun markkinapaikalla, jossa kaikenlaiset silmänkääntäjät ja hurjapäät ovat kovassa kurssissa. Sosiaalija terveystoimen menoihin kunnanhallitus esittää valtuustolle 128 000 euron lisämäärärahaa. Kunnanhallitus perustelee rahoitushakemuksen lähettämistä kunnan vaikealla taloudellisella tilanteella. kunnanjohtaja Pekka Leppänen kertoo, että kunnan kanta muuttui myönteisemmäksi, kun seutukunta suostui kunnan vaatimukseen saada kokopäivätoiminen työntekijä Reisjärven kuntaan. Niissä vain pitää olla ajokkien turvallisuuspuoli kunnossa, sillä vauhti on kilpailutasolla kova, muistutti Thomasson. Kokkolassa ajettiin kuitenkin vielä harrastusmielessä isien virittämillä kaaroilla. Nyt harrastuksesta on tullut vakituinen hupi. Muutoksella lääkärin vastaanotolla toimiva sairaanhoitaja saa kelpoisuuden tehdä hallinnollisia päätöksiä. Nyt näyttää siltä, että teemme 0-170 000 euroa positiivisen tuloksen. Kun palkintoja jaettiin, piti ottaa uusi airo käyttöön, kun vanha airo oli jo täynnä Kokkolan nimiä, naureskelee matkailupäällikkö Anne Brännström. Nämä on tehty kai aidosta vuolukivestä, se on kovaa ja kuivaa kiveä, hyvää hiomiseen, lupasi Kauppila. Suntin rannalla varustautuu omaan numeroonsa 70-vuotias Johan Widjeskog. Hän esitteli paalupaikalla virallisten SM-mäkiautojen ominaisuuksia: turvakaaria, turvavöitä, jarruja, kypäriä. Sitä mukaa kun viikate hävisi maatöistä, hävisivät myös kuusamolaiset. Itse pirtukuningas komeassa hahmossaan toimi kapteenina ja muu porukka teki äänekästä markkinointityötä ensi viikonlopun ensi-illan eteen. Ja sai taas yhden liipan myytyä. Kaupunginteatterin joukkue osallistui kilpaan roolihahmoineen, jotka oli napattu suoraan syksyn uutuusnäytelmästä Colorado Avenuesta. Kauppila näki materiaalissa mainion markkina-arvon ja oli oikeassa: rompetorilla liippa sujahti moneen käsilaukkuun. Hän aikoo hyppiä Suntin yli viritetyllä vaijerilla edestakaisin. – Näiden tekeminen lopetettiin jo 40-luvulla. Ja vauhtia riitti. Pois alta, risut ja männynkävyt! 70-vuotias Johan Widjeskog innostui vaijeritempuista eläkepäivinänsä. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Maakunta 3 Jotta lukeminen olisi taas hauskaa... Se on aito kuusamolainen viikateliippa, eli viikatetikku. Valtiolta haetaan avustusta Reisjärven kunnanhallitus päätti hakea 810 000 euroa harkinnanvaraista rahoitusavustusta valtiolta. Mukana oli yhdeksän omatekoista autoa ja kuusitoista kuskia, näytillä oli kuusi virallista SMajokkia. Hän innostui trapetsitaiteilusta kymmenisen vuotta sitten kokeiltuaan vaijerilla kävelyä kotinurkillaan Teerijärven Småböndersissä. Järjestäjät olivat siivonneet Suntin tarkkaan roskista, sillä avojaloin temppuillut mies ei juuri vesisuksia jaloissaan retuuttanut. – Vuoden 2000 tilanne on vielä auki. – Täällä näyttää innostusta olevan, joten ehkä kehitämme SM-osakilpailut tänne. Aartsen sai kunnon vesikasteen Suntissa, mutta kakkoseksi ei jäänyt yleisökään, joka sinnitteli paikalla rajusta sateesta huolimatta. Pikkumiesten ja -naisten innostuksen perusteella voisi veikata, että useammassa autotallissa alkaa pian yhä vetävämpien mäkiautojen rakentelu tulevia kisoja varten. Se ei kuitenkaan vielä riitä kolmen vuoden tarkastelujaksolla, Leppänen kertoo. – Mäkiautolla ajelu ja kilpailu kuuluivat 40-50-luvun tapahtumiin, se oli isien ja poikien yhteinen juttu ja harrastus. Reisjärveltä vihreää Sedes Oy:lle. Hän on kaikkien Suomen mäkiautokisojen innokas puuhamies ja koko harrastuksen uudelleen lämmittäjä. Nyt Sedeksen suunnitelmat näyttävät meille sopivan, Leppänen kertoo. Eikä riittänyt veden ja tulen juhlalle vielä Widjeskogin täpinä vaijerilla. Uusimmassa liiketoimintasuunnitelmassa Reisjärvellä toimivan henkilön puolet työajasta olisi elinkeinotoimen tehtäviä ja puolet kunnan hallinnon ja taloudenhoidon tehtäviä. Tänä päivänä meillä on tyttöjäkin mukana – ja kaiken ikäisiä, kertoi Thomasson. Mika Leivon Trial-Show tapahtui yläilmoissa. Neljä laatikkoa aitoja kuusamolaisia liippoja löytyi erään sodanjälkeisen talon välikatolta. – Nämä ovat kipsit, joilla on helpompi hyppiä niin, että polvet eivät mene pois paikoiltaan, paljastaa Widjeskog. Päivän yleisötapahtumista runsaimman väenpaljouden veti Trial-Shown taituri Mika Leivo, jonka mopotanssi korkeuksissa kiinnosti kaikenikäisiä juhlijoita. Lisävauhtia toi hollantilainen Evert Aartsen, jonka huikeat vesisuksitemput yli 200-hevosvoimaisen veneen perässä saivat yleisön haukkomaan henkeään. – Kunnanhallitus ei vielä päättänyt lähettää suunnitelman hyväksymistä valtuustolle, vaan halusi vielä neuvotella asiasta seutukunnan kanssa. Venetsialaiskisat voitti Sandra Viiperi, kakkoseksi kiri Jani Soininen, kolmanneksi Nicklas Riikonen
Monimuoto-opiskeluna toteutettavat suomenkielen perusopinnot ovat herättäneet kiinnostusta erityisesti luokanopettajissa. Hätäisen arvion mukaan kunnan keskusaukiolla piipahti lauantaina jopa 3000 ihmistä. Ylivieskassa testipäivä on lauantaina 7. Diabron osaprojektina toimii DEHKO-projekti, jolla pyritään ennaltaehkäisemään työikäisten tyypin 2 diabetesta. Projektin avulla pyritään valistamaan diabetekseen liittyvistä riskitekijöistä kuten korkeasta verenpaineesta, liikapainosta ja liikunnan puutteesta sekä tehostamaan raskausdiabeteksen jälkiseurantaa ja järjestämään tehokasta terveysviestintää. Ahven on Vantaalla asuvan kokin toinen suosikki. Lasten kohdalla halutaan muun muassa parantaa vammaisten lasten hoidon koordinointia, kehittää perhevalmennusta ja lisätä erityisopetusta. Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Lääkäripalvelut Matkailu Ajanvaraus puh. Monitieteellisessä asiakaspalvelu ja markkinointi -opintokokonaisuudessa aiheet vaihtelevat viestinnästä gerontologiaan, markkinoinnista yhteiskuntapolitiikkaan. kertaa pidetyillä Lestijärven Muikkumarkkinoilla. – Järviahven ja muikku ovat mun lempikalat. Muikku on parasta paistettuna tai savustettuna, kunhan se muistetaan maustaa pelkällä suolalla. Hinnat sis. Useimmilla markkinavierailla oli kuitenkin jonkinlainen kiinnekohta Lestijärveen. Klubit ovat aloittaneet kauden, kansainvälinen nuorisoleiri on pyörinyt Kristiinankaupungissa ja nuoret vaihto-oppilaat ovat palanneet kotimaahan sekä lähteneet ulkomaille. Ammattiinopetus alkoi jo polvenkorkuisena. Asuinympäristöä tulee parantaa kunnostamalla katuja ja lisäämällä valaistusta sekä koulujen pihojen viihtyisyyttä, rakentamalla uusia opasteita sekä korjaamalla tai hävittämällä ränsistyneet rakennukset. Petri Kolmonen kehui Lestijärven Muikkumarkkinoiden ilmapiiriä. Oman diabetes-riskinsä voi halutessaan testata terveyskeskuksissa jaettavilla arviointilomakkeilla. Lapset, nuoret ja asuinympäristö Kalajoen hyvinvointistrategian painopisteet: Minna Roisko (KP) Chydenius-Instituutin avoin yliopisto laajentaa tänä syksynä kurssitarjontaansa muun muassa sosiaalityön ja johtamistaidon suuntaan. Hyvinvointistrategian valmistelusta on vastannut kaupunginhallituksen valitsema työryhmä, joka on käyttänyt asiantuntijoina kaupungin viranhaltijoita. Näin pyritään helpottamaan alueella vallitsevaa pulaa yliopistotutkinnon suorittaneista sosiaalityöntekijöistä. Sosiaalityötä ja johtamistaitoa Chydenius-Instituutti laajentaa kurssitarjontaa (KP) Rotarien toiminnassa on kuluvana vuonna etualalla Polio+ -nimellä kulkeva varainhankinta-projekti polion poistamiseksi kaikkialta maailmasta vuoteen 2005 mennessä, jolloin juhlitaan Rotaryn 100vuotisjuhlaa. Ylivieskan seutukunnan hyvinvointisuunnitelmassa tarkastelun kohteiksi otettiin palvelut, lapset, nuoret ja ikäihmiset. – Strategiaan liittyvät tavoitteet ja toimenpideohjelma, joiden toteutuksesta vastaavat kaupungin omat toimijat. Mökkiläisten ja naapurikunnista tulleiden lisäksi paikalla oli sadottain entisiä lestiläisiä ja heidän perheenjäseniään. Lisäksi Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymän jokaisessa kunnassa järjestetään työikäiselle väestölle suunnattuja verensokerin rasitustestejä. Muikkua oli tarjolla monissa muodoissa. – Olin isän mukana tapahtumissa jo ihan pienenä poikana. Nuorten kohdalla toimenpiteisiin kuuluvat poissaolojen seuranta koulussa, kotiintuloja nukkumaanmenoajat, koulupsykologin palkkaaminen ja ala-asteikäisten rikoksentekijöiden "haltuunotto" poliisin antamien tietojen pohjalta sekä kotikäynti kaikkiin perheisiin. Kuvat: Seppo Luokkala Toisen polven esiintyvä kokki Petri Kolmonen nylki ahvenen vaivatta paljain käsin.. Entisen Vaasan läänin alueella kolmen Pohjanmaan maakunnan alueella on yhteensä 1 100 rotaria, jotka ovat jakautuneet 33 eri klubiin. Hammashuollon hammaslääkärin virkaan tuli kolme hakemusta. Lestijärvellä 13. Projektin tarkoituksena on löytää ne henkilöt, joilla on keskimääräistä suurempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Niinpä kalan kanssa tulee eniten oltua esillä. Perinteinen alku Rotaryvuodelle Kurt Wentin ja Kjell Fellman apulaiskuvernööreiksi Minna Laukka YLIVIESKA (KP) Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymässä on Diabro-projektin myötä kiinnitetty erityistä huomiota työikäisen väestön diabeteksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. syyskuuta. Uutena yhteistyökumppanina aloittaa Vaasan yliopisto, jonka kanssa järjestetään johtamisen perusopinnot. Lestijärven torille ja sen lähiympäristöön oli lauantaiksi pystytetty yli 80 myyntipistettä. Opintokokonaisuuksia ja pienempiä kursseja on kaiken kaikkiaan nelisenkymmentä. Mikko Alatalo lauloi ja laulatti kansaa ja toisen polven kiertävä kokki Petri Kolmonen antoi työnäytteitä erityisesti kalankäsittelystä. Muikkumarkkinat jatkaa kasvuaan Lestijärven kylätapahtumassa noin 3000 ihmistä Muikku teki parhaiten kauppansa 13. Pisimmät jonot syntyivät luonnollisesti päivän nimikkotuotteen, muikun, myyntitiskeille. Kyseinen diabetes on sairauden ongelmallisin ja suurimmat kustannukset aiheuttava tyyppi. Chilit vähemmälle Petri Kolmonen on kiertänyt ikänsä erilaisissa "kissanristiäisissä". Muikkumarkkinat voi kaikesta päätellen erittäin hyvin. kertaa järjestetyillä Muikkumarkkinoilla nähtiin, tavattiin ja juteltiin ennätysmäisissä mitoissa. Kalan maustamisessa on menty pahasti metsään. 06-824 1650, fax 06-823 3640, ma–to 9–17, pe 9–15 www.kpnet.com/kprontgen Mannerheiminaukio 1, KOKKOLA Lääkäritalossa Kysy lisää ja varaa aikasi puh. Kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäviksi menevän strategian tavoitteena on ennaltaehkäisy, eli kaupunkilaisten hyvinvoinnin lisääminen ja pahoinvoinnin estäminen. Chilit sun muut eivät kuulu kalaan. Päivän pääesiintyjistä myönsi Petri Kolmonen olevansa läheisessä suhteessa juuri muikun kanssa. Yhteistyötä tehdään myös poliisin kanssa, perusturvajohtaja Kaarina Kursukangas-Hourula selvittää. syyskuuta ja Alavieskassa 21. (08) 466 661 Hiekkasärkät, 35100 Kalajoki Kuntotestaukset ja -ohjelmat Veteraanikuntoutus Fysiatrian ja liikuntalääketieteen erikoislääkärin vastaanotto Tykypäivät ja -kurssit myynniss vain 2.-6.9.2002 LOS ANGELES, via LHR 675 € DENVER, via LH R 593 € LENTOHINTATARJOUKSET alk. Virka julistetaan heti haettavaksi. Uutena alkavat Jyväskylän yliopiston sosiaalityön approbatur-opinnot, joita voi jatkaa cumlaude approbaturilla. Lestiläisistä ei moista väkimäärää kokoa, sillä onhan kunnan asukasluku vain noin tuhat ihmistä. Tikanheitto muikkuverkon yli maassa olevaan tauluun sopii vallan mainiosti kalahenkiseen tapahtumaan. Useammat tunnin markkinapaikalla pyörineet ajautuivat jossakin vaiheessa melkein tahtomattaan jonottamaan suurilta muurikoilta valmistuneita paistettuja muikkuja. Uusi rotaryvuosi alkoi perinteisin vaihtomenoin Vöyrillä. Esiintyminen on tieten vähän niinkuin verissä. Lestijärvellä näyttää väki viihtyvän ja olevan paikalla ihan ajan kanssa. Psykologi Talvikki Isomaalle myönnettiin ero perheneuvolapsykologin virasta syyskuun alusta alkaen. Sosiaalityön opintojen tavoitteena on avata avoimen yliopiston väylä yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon suorittamiseen Chydenius-Instituutissa Kokkolassa. – Olen aivan koukussa kalastukseen. Kalankäsittelyä olen opiskellut itsekseni aika paljon. Sää suosi tapahtumaa, jonka vahvuutena on monipuolisuus. Vahvat mausteet vievät raaka-aineelta merkityksen, Kolmonen toteaa. Diabro valistaa diabeteksen vaaroista Sairaus kuriin oikeilla elämäntavoilla Seppo Luokkala LESTIJÄRVI (KP) Sukulaisia, tuttuja, puolituttuja ja aivan ventovieraita. Uutuutena on myös kouluterveystiedon opintokokonaisuus. Jokaisessa kuntayhtymän kunnassa järjestetään syksyn aikana myös painonhallintaryhmiä lähinnä niille henkilöille, joilla on vaara sairastua tyypin 2 diabetekseen. Täällä ei ole sellaista meininkiä. Itse olen vetänyt näitä esityksiä jo kymmenisen vuotta, muistelee Petri Kolmonen. lentokentt vero (28-78 €) ja toimistomme palvelumaksun (10 €) Matkustus sallittu 1.10.-9.12.2002 ja 21.1.-28 HONG KONG, via LHR 637 € HARARE, via LHR 694 € TULE JA VARAA! Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen perusturvalautakunnan hyväksymän hyvinvointistrategian painopisteet ovat lapset, nuoret ja asuinympäristö. Kokenut tvkokki Jaakko Kolmonen opasti innokkaasti poikaansa. Vuoden 2002–2003 piirikuvernöörin tehtävän sai rehtori Göran Holm Vöyriltä. Laitan kyllä mielelläni ruokaa riistastakin, mutta varsinainen metsämies en missään nimessä ole. Haastatteluun kutsutaan hammaslääkärit Jukka Juvani ja Kauno Salminen. Apulaiskuvernööreinä toimivat Kokkolan alueella maisteri Kurt Wentin ja Uudenkaarlepyyn tienoolla kamreeri Kjell Fellman. Tämä on sellaista touhua, että tekemällä sen parhaiten oppii. – Jotkut tilaisuudet ovat väkisinlaitettuja. Projektityöhön osallistuvat lääkärit, diabeteshoitajat sekä projektin puitteissa palkattu terveydenhoitaja. Kymmenen vuoden aikana on tullut vastaan toisenlaisiakin tapahtumia. Kokkikoulun käyneenä Kolmonen keskittyi kartuttamaan taitojaan erityisesti kalan ja lihan käsittelyssä. Perinteisten markkinakojujen lisäksi humussa saattoi jälleen kuulla asiansaosaavaa esiintymistä. Myös kansainvälinen nuorisovaihto, nuorten johtajuusja yrittäjäkoulutus RYLA sekä klubien palveluhankkeet jatkuvat keskeisinä toimintamuotoina. Pohjois-Suomen alueellisessa kehittämisohjelmassa on määritelty keskeiseksi hankkeeksi, että jokaisessa kunnassa on valtuustotasolla hyväksytty hyvinvointiohjelma. Petri Kolmosen käsissä olemattoman pieni ahvenkin silpoutuu hetkessä ruodottomaksi fileeksi. Muikkumarkkoiden ohjelmaan kuului vanhan tavan mukaan useita arpajaisia ja pientä kilpailuakin. Rotarien suunnitelmissa on perustaa uusi klubi Kaustiselle. Osa myyjistä joutui toteamaan, että valikoima se on joka jonon tekee
– Sotaorvot ovat jääneet paljosta paitsi, mutta kukaan ei voi tietää, kuinka paljon. Pohjanmaan Sotaorpojen varapuheenjohtaja Sirkka Keskitalo kertoo, että moni sotaorpo kokee yhteisen yhdistyksen tarpeelliseksi. Elina ja Hanna Siunaus toimitettu rakkaamme toivomuksesta omaisten ja ystävien läsnäollessa 31.8.2002. 860 0270 (klo 9–13) tai heidi.varpe@halsua.fi Jy vä sk yl ä n tie 3 ,1 km Kirkonmäki Ventus Kuokkasuont. 8.2002 Kokkolassa Rakkaudella muistaen Jari Mika, Jenny ja Alex Toni ja Jenni isä ja Katri sisarukset ja lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Ruotsinkielisellä puolella oppilasmäärä laskee vielä ensi vuonna, mutta sen jälkeen sen arvioidaan hieman nousevan. 822 9198 Linnusperä, myös viikonloppuisin Ev. seurakunnat Päivystää joka ilta klo 19–24 ent. Ruotsinkielisessä lukiossa on tänä syksynä melkein 30 oppilasta vähemmän kuin viime vuonna, ja suunta tulee olemaan aleneva seuraavat neljä vuotta. On vain hiljaisuus ja suru sanaton mutt' tiedämme sun hyvä olla on. Hinta 15 €/pv. Se, ettei meillä ole ollut isää, on vaikuttanut meidän jokaisen persoonaan. Tavoitteena on kiinnittää kuljettajien huomio renkaiden kuntoon ja ajotapaan sadekelillä sekä lisätä tietämystä renkaiden merkityksestä liikenneturvallisuudelle. Öjan koulun laajennukseen se haluaa varata 336 000 euroa sekä ensi että seuraavana vuotena. Kampanjan luonne on informatiivinen, ja sillä on neuvoa antava ja opastava tarkoitus. Rengasratsia 2002 -kampanjan toteuttavat yhdessä Poliisin kanssa Autorengasliitto ja Liikenneturva. On vain hiljaisuus ja sanaton suru. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Heidi Varpe p. lut. Siksi sitä ei ole tullut vain sanottua esimerkiksi työpaikoilla ja nyt tulee yllättäviäkin tuttavia vastaan, Sirkka Keskitalo toteaa. Kuva: Tomi Hirvinen Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan koulutuslautakunta nostaa investoinnit kärkisijalle ensi vuoden budjetin suunnittelussa. Sosiaaliturvan eriarvoisuudesta lähtevä itsesuojeluvaisto estää suojaverkkoihin tottuneita suomalaisia ryhtymästä yrittäjäksi, kokoomuksen elinkeinopoliittisen toimikunnan puheenjohtajana toimiva Kurvinen sanoi. – Kuten kaikissa yhdistyksissä, myös meillä on aktiivista ja vähemmän aktiivista väkeä. Vaasan läänin alueella ja klo 20–24 Pohjanmaan ja Haapajärven verkkoryhmissä Hinta n. Ilmainen ilkivaltavakuutus. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Maakunta 5 Kuolleita Kuolleita Työtoverimme Marjo-Riitta KÄNSÄLÄ s. Ensi vuonna kaksi opettajan virkaa käytettäisiin yhden uuden koulupsykologin ja yhden koulukuraattorin viran perustamiseen. Esille on otettu myös pitkään jäädytettynä ollut nuorisotoimenjohtajan virka. Oppilasmäärän arvioon perustuvan vähennyslaskelman mukaan vuonna 2006 opettajavähennys olisi yksi ja vuonna 2007 taas kaksi virkaa. mukaan Kuolleita Hautaustoimistot Konsertit Kulttuuri Sekalaiset PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kihlakunnan poliisilaitos ottaa ensi viikolla osaa valtakunnalliseen Rengasratsia 2002 -liikenneturvallisuuskampanjaan, jossa valvotaan ajoneuvojen renkaiden kuntoa. Lukioiden oppilasmäärän pudotus vähentää myös tuntikehystä ja sen myötä opettajatarvetta. Koivuhaan koulun keittiön peruskorjauksen ja ruokalan laajennuksen osasto pani uuteen mietintään, koska koulussa on käyttämätöntä tilaa. Loput kuusi opettajilta vuoteen 2007 mennessä vapautuvaa virkaa käytettäisiin kolmen nuoriso-ohjaajan, yhden erityisliikunnanohjaajan ja kahden museoamanuenssin viran perustamiseen. Kaipaamaan jäivät lähimpinä kotiväki, sisar perheineen, veljien ja sisarten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät.. Lastenlapset Kanssamme kaipaavat sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme kaikille, että rakkaamme siunataan sunnuntaina 8.9.2002 klo 14.00 Kaarlelan kirkossa, jonka jälkeen muistotilaisuus Kaarlelan seurakuntatalossa. Sotaorpous vaikea asia Tapaamisen kauimmaiset vieraat olivat tulleet Keravalta saakka. Sirkka Keskitalon mukaan suurella osaa sotaorvoista ei ole muistoja isästään, ainoastaan muiden kertomat tarinat. Seija ja Ari perh. Renkaita valvotaan ensi viikolla Sanni Lahti Perjantaina 30.8. 01.01.1926 Harlussa k. Hänen mukaansa Pohjanmaaltakin löytyy varmasti jatkossa enemmän väkeä, sillä tiedottamisesta huolimatta osa liittyneistä sanoo kuulleensa yhdistyksestä vasta tapahtuman yhteydessä. Osaston haluaa tarkistaa kustannusarviota kahden miljoonan euron suuruiseksi. Perusopetuksen 7 – 9 -luokkien oppilasmäärä on nyt pohjalukemissa, 1 284 oppilaassa. – Esimerkiksi palkansaajan sairaspäivärahan karenssiaika on lähes kaikilla työehtosopimuksilla siirretty työnantajan maksettavaksi, kun omaa työtä tekevä yrittäjä joutuu sairastamaan toista viikkoa palkatta ennen kuin saa Kelan sairaspäivärahaa. L in n u sp e rä 3 ,3 , km Indola K o u lu Autol. Liikennevahinkojen tutkijalautakunnan mukaan säännösten vastaiset renkaat ovat yhtenä tekijänä noin 15 prosentissa kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista. Suomenkielisissä lukioissa arvioidaan olevan ensi syksynä 660 oppilasta eli puolensataa vähemmän kuin alkavana syksynä. Oppilasmäärä taas kasvuun Peruskoulun oppilasmäärän arvioidaan kasvavan seuraavina vuosina. Hanne Yli-Parkas LOHTAJA (KP) Vajaa kaksisataa sotaorpoa kokoontui lauantaina Lohtajalle, Ohtakarin leirintäkeskukseen vaihtamaan ajatuksiaan ja kertomaan kokemuksistaan. Helmi lapset ja lastenlapset perheineen Keski-Pohjanmaan 7.–8.9.2002 Halsualla Masalassa Järjestää Halsuan kylätoimijat ja Keskipohjalaiset Kylät ry Puheenvuoroja: Jaakko Hautamäki, Anneli Kentala, Mika Lintilä, Elina Puusaari, Pirjo Palosaari-Penttilä, Eero Uusitalo, Michael Dower sekä nuorisoverkosto Ohjelma netissä www.halsua.fi. Lämmin kiitos osanotosta. Monista viimeaikaisista parannuksista huolimatta yrittäjien ja heidän perheenjäsenten sosiaaliturva on edelleen huomattavasti heikompi kuin palkansaajien. Siunaus toimitettu Kokkolassa 31.8.2002 omaisten ja ystävien läsnäollessa. Mäki s. 24. Pentti ja Liisa Hiljaa heittäkää arkulle multaa, siellä on mummu, siellä on kultaa. Meille niin rakas äiti ja mummo Elmi Elisabet SAUKKOSAARI o.s. Teitä valvotaan koko kihlakunnan alueella. nukkui pois Kannuksen Veljeskodissa Väinö Emanuel Yli-Länttä. Laki sallii kesärenkaissa 1,6 ja talvirenkaissa 3,0 millimetrin urasyvyyden. Käsivarsin hellin ja turvallisin ikirauhaan luoksesi kanna. Koulujen korjaus kärkisijalla Koulutuslautakunta valmisteli budjettia YLIVIESKA (KP) – Yksi syy siihen että suomalaiset ovat mieluummin palkkatyössä kuin ryhtyvät yrittäjäksi on yrittäjien jälkeen jäänyt sosiaaliturva. Parviainen s. Nelisen kuukautta sitten perustettu Pohjanmaan Sotaorvot ry piti nyt ensimmäisen tapaamisensa, ja paikalle oli tullut lähes yhtä monta vierasta kuin yhdistyksessä on jäseniä. – Me sotaorvot olemme jo iäkkäitä, ja joidenkin mukaan yhdistys perustetaankin liian myöhään. 8.2002 Yhteisistä vuosista kiittäen ja muistoa kunnioittaen Keski-Pohjanmaan Röntgen Oy:n Keskipohjanmaan Työterveyshuolto ry:n Kokkolan Työterveys ry:n henkilökunta Rakkaamme Marjo-Riitta KÄNSÄLÄ o.s. Myös hän tietää isästään vain muiden kertomana. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, muut sukulaiset ja laaja ystäväpiiri. 13.08.2002 Kokkolan terveyskeskuksen vuodeosastolla Kaipauksella muistaen Pentti ja Liisa, Hanna Elina ja Veli-Matti sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Evakkomatka päättynyt on, saapui rauha loppumaton. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Ensi vuonna virat vähenevät kahdella opettajalla, seuraavana yhdellä ja vuonna 2005 taas kahdella. Poissa kivut, poissa huolet, kaipaus sanaton. Suomenkielisen osaston mielestä Kiviniityn koulun peruskorjausta ei saa enää lykätä vaan se pitää toteuttaa ensi ja seuraavana vuotena. 1 €/1/2 h PALVELEVA PUHELIN 10071 HAUTAKIVET AINA EDULLISIMMIN SUORAAN KIVIVEISTÄMÖLTÄ Tietokonekaiverrukset, entisöinnit KOKKOLAN HAUTAKIVIPALVELU OY Turkistarhaajantie 18 (Jänismaan teollisuusalue) Veistämö 06-8227 406 Hans Lindell 040-545 9796 Sakari Tuhkunen 0400-560 804 Myös iltaisin ja viikonloppuisin sop. 7.12.1954 Perhossa k. 20.8.2002 Kokkolassa Syvästi kaivaten Tapio ja Sirpa perh. Jotkut haluavat tulla mukaan vasta sitten kun he näkevät toiminnan käynnistyvän, Teppo huomauttaa. Yrittäjien sosiaaliturva ei vieläkään kunnossa Tuoreita uutisia pitkin päivää www.keskipohjanmaa.net Väinö Yli-Länttä Torstaina 29.8. nukkui pois Libeckin sairaalassa kokkolalainen Sanni Lahti 83-vuotiaana. HAUTAKIVILIIKE Suoraan valmistajalta. 28.3.1926 Alahärmässä k. Tämä johtuu siitä että suomalainen sosiaaliturva on rakennettu lukuisten tupopakettien seurauksena pääasiassa työsuhdeja palkkasidonnaiseksi eikä hyvinvointiyhteiskunnan jäsenyyteen perustuvaksi, sanoi perjantaina Ylivieskassa Statiivi Oy:n 25 -vuotisjuhlassa puhunut kansanedustaja Esko Kurvinen (kok). Ruotsinkielisellä puolella oppilaiden määrä puolestaan alkaa laskea ensi vuoden jälkeen tasaisesti. Isokoski p. Hallituksen sihteeri Mauri Teppo, Aila Torppa ja varapuheenjohtaja Sirkka Keskitalo olivat tyytyväisiä reiluun 170 osallistujamäärään. Perusopetuksen 1 – 6 -luokkien oppilaiden määrän lasketaan ensi vuonna nousevan suomenkielisellä puolella yli 20 oppilaalla eli heitä olisi yhteensä 2 067. Nyt vaihtoehtoinen ratkaisu on ruokalatilojen katsastaminen tyhjistä tiloista. Sirkka Keskitalon mukaan moni vieraista kertoi yllättyneensä, että sotaorpojen joukosta löytyi myös tuttuja kasvoja. Tällä tavalla halutaan parantaa liikenneturvallisuutta erityisesti syksyn sateisena ja pimeänä aikana. 24. Sotaorvot kokoontuivat Lohtajalla ”Isättömyys vaikuttanut kaikkiin” Pohjanmaan Sotaorvot kokoontui ensimmäiseen tapaamiseensa Lohtajalle. Rangaistuksia määrätään silti tarvittaessa. Kasvu jatkuu kouluviraston arvion mukaan vuoteen 2006 saakka, mutta vielä sen jälkeenkin oppilasmäärä on suurempi kuin tällä hetkellä. 7.12.1954 k. Suomenkieliselle osastolle esiteltiinkin koko sivistystointa koskeva uusi malli virkajärjestelyistä. 1923 Ullavassa. Renkaan vesikeliominaisuudet kuitenkin heikkenevät oleellisesti, kun urasyvyys laskee alle 5 millimetrin. Suomenkielisellä puolella oppilaiden määrä kasvaa jo ensi vuonna 20 oppilaalla ja kasvu jatkuu suhteellisen tasaisena seuraavat kuusi vuotta. Yhdistyksen sihteeri Mauri Teppo laskeskelee, että valtakunnallisissa sotaorpojen yhdistyksissä on noin 10 000 jäsentä. Rakas äitini ja mummumme Hilja Annikki SALMI o.s. Hannu ja Marilena perh. Lämmin kiitos kaikille osanotostanne suuressa surussamme REINO HUKAN poismenon johdosta, lisäksi erityiskiitos vanhainkoti Mäntyrinteen ja Kalajoen terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle rakkaamme hyvästä hoidosta. Asia ei tuntunut hyvältä, ja sillä oli jonkin aikaa huono kaiku. Tietokonekaiverrus, lisänimet, kunnostukset T. Samoin uudelleen arvioitavaksi jätettiin, kannattaako Ykspihlajan koulun pienintä, kolmatta rakennusta korjata lainkaan. Päivärinne s. Toiseksi kohteeksi se nostaa Mäntykankaan koulun peruskorjauksen vuosina 2004 ja 2005. Aamuna kauniin kesäisen pysähtyi sydän kultainen. Kaikkiaan opettajien virat vähenisivät kahdeksalla. – Omasta sotaorpoudesta ei ole juurikaan puhuttu. Lähtösi vaikea kestää on, on surumme suuri ja sanaton Lapset Oi Taivaan Isä rakkahin lepo lempeä mummolle anna. Tieliikenteessä on yleistä ajaa vanhat kesärenkaat "loppuun" ja siirtää uusien osto seuraavalle vuodelle. Hän oli syntynyt 28.8. Opettajien virkoja muuhun käyttöön Lukioissa opiskelevien määrä tulee vähenemään pienenevien ikäluokkien vuoksi sekä suomenettä ruotsinkielisellä puolella. Yli 30 oppilaalla määrä vähenee ennusteen mukaan myös seuraavana vuotena. Mutta ainahan se on parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Keskitalo hymyilee
Rannassa oli tapahtumahetkellä ainakin kaksi muuta henkilöä, jotka hälyttivät pelastusmiehistön paikalle. Tavallaan harrastelu on myös ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja tapa vaikkapa työttömälle viettää aikaansa hyvin, rehtori pohtii. – Lukuvuodessa meillä järjestetään 4 500–4 700 kurssia ja niihin osallistuu noin 75 000 kurssilaista. Surmattu viikon kuolleena asunnossaan. Matkustaja sinkoutui autosta SAARIJÄRVI (STT) Nuori mies loukkaantui vakavasti henkilöauton suistuttua tieltä lauantaina Saarijärvellä . Surman uhri on nähty kyseisenä perjantai-iltana Tampereen rautatieaseman läheisyydessä olevassa Ale-pub Pikajunassa. Työväenopistoon jonotetaan Suomalaiset haluavat edullisille kieli-, taidetai tietokonekursseille Itäisen työväenopiston vatsatanssiryhmä harjoittelemassa opettaja Lotta Kotilan johdolla. Uskon, että tällainen itseopiskelu lisääntyy vuosien mittaan. Jo nyt lyhyistä intensiivikursseista on pulaa, kun ”kielikin haluttaisiin oppia yhdessä yössä”. Auton kuljettaja ja hänen vierellään istunut toinen nuorehko mies selvisivät verinaarmuilla. Alkavalle lukukaudelle on tänäkin vuonna ilmoittautunut reilut kuusi ja puolisataatuhatta suomalaista, ja iso osa odottelee jonossa himoittua kurssipaikkaa. Kansalaisja työväenopistoliitosta kerrotaan, että opistoopiskelu elää uutta kukoistusta. elokuuta. – Suomen kieltä ja sellaisia taitoja, jotka auttavat heidän elämäänsä, Sartoneva kuvaa. Työväenopistohan yrittää vastata kansalaisten tarpeisiin ja nyt pinnalle on taas pyrkimässä sellaiset alat kuin sosiologia tai kansalaistaito, suunnittelija Pirkko Sartoneva Kansalaisja työväenopistoliitosta kertoo. Onnettomuus sattui Kannonkoskentiellä noin 15 kilometrin päässä Saarijärveltä. Onnettomuuden osasyynä saattoi olla liian suuri ajonopeus. Tuloaan tekee myös verkko-opetus, jossa opettaja istuu toisella puolen kaupunkia oman koneensa ääressä ja oppilas toisaalla, toisella koneella. Pikkupoika kuoli rekan alle kotipihassaan SOMERO (STT) Kahdeksanvuotias pikkupoika kuoli perjantai-iltana jäätyään tukkirekan alle Someron Somerniemellä. – Atk–kurssit täyttyvät aina, eivätkä kaikki halukkaat edes mahdu mukaan. Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Lyhyesti Essi Kähkönen HELSINKI (STT) Työväenopisto vetää yhä. Uusia ideoita otetaan jatkuvasti vastaan ja porukalla ennen syyslukukauden alkamista mietitään, voitaisiinko ne toteuttaa, opiston johtava rehtori Risto Kuosmanen sanoo. Toki on paikallaan palata aina välillä näköetäisyydelle. Mies löydettiin lyhyiden etsintöjen jälkeen hukkuneena lumpeikon reunasta noin kolmen metrin syvyydestä. Henkilöauto suistui ulos tieltä vasemmalle kaartuvassa mutkassa. Helsinginkadulla on kuitenkin avoin oppimistila, jonne kuka tahansa voi kadulta poiketa saamaan tietotekniikkaoppia, rehtori kertoo. Mies hukkui Vihdissä VIHTI (STT) Noin 45-vuotias mies löytyi hukkuneena Vihdistä kello viiden jälkeen lauantaiaamuna. Kestohitit, kuten kaikki kädentaitokurssit pitsinnypläyksestä puutöihin keräävät opiskelijoita keski-ikäisistä ja hyvinkoulutetuista kaupunkilaisista. Kuosmasen mukaan työväenopisto on juuri se paikka, jossa kansalaisten on saatava opiskella hyvin mutta edullisesti – sellaisiakin aineita, jotka muualla maksaisivat maltaita. Suomen laajimmassa kieliohjelmassa voi päntätä peräti kahtakymmentä kieltä. Päivystävä palomestari epäili hukkumisen syyksi miehen heikkoa uimataitoa. Kielet, taideja käsityöaineet sekä tietotekniikka ovat viime vuosina nostaneet jatkuvasti suosiotaan, samaten on käynyt yhteiskunnallisten opetusja kasvatusaineiden. Kuosmanen uskoo opistojen muuttuvan opiskelijoidensa mukana. Poliisin mukaan surmatyö ajoittuu todennäköisesti edelliseen viikonloppuun, perjantai-iltaan ja lauantaiaamuun 23.–24. Pihaan ajetun tukkirekan vetoauto oli irrotettu ja sitä oltiin juuri siirtämässä, kun poika ajoi polkuautollaan peruuttavan auton alle. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen. Isommissa kaupungeissa järjestetään yhä enemmän opetusta myös maahanmuuttajille. Erikseen tentittynä kansalaisopistossa voi saada yleisen kielitutkintotodistuksen, jonka voi vetää hihastaan kaikkialla Euroopassa. Onnettomuus sattui pojan kodin pihapiirissä kello seitsemän aikaan illalla. Kielivalikoima mittava Maan suurimmassa työväenopistossa, Helsingissä, lukujärjestyksen tekeminen on totista työtä. – Ei tarvitse tulla luokkatilaan, vaan opetusta saa reaaliaikaisesti tietokoneitse. Mies oli surmattu teräaseella. Kielet ovat pääkaupungin työväenopiston helmi. Kurssilaiset ovat toivoneet ja sittemmin saaneetkin paperin suoritetusta kielikurssista. Perusrunko tiedetään, mutta samalla haluttaisiin ottaa huomioon opiskelijoiden toiveet uusista kursseista. Sartonevan mukaan ylivoimaisesti eniten halutaan opiskella taitoja taideaineita, sitten kieliä ja kolmantena liikuntaja terveysalaa. Salon poliisin mukaan autoa ajanut kuljettaja oli perhetuttu. Surmattu mies oli 174 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. – Tuntuu siltä, että kansalaisopisto on palannut juurilleen siihen sivistykselliseen ja jopa valistavaan työhön, jota varten se perustettiin reilut sata vuotta sitten. Intensiivioppia kaivataan Kuosmanen uskoo, että iltakurssit ovat monelle enemmänkin henkireikä kuin tehokas koulutusrupeama. Poika kuoli heti. Yllään hänellä oli surmayönä pieniruudullinen kauluspaita, jossa oli väreinä vihertävää ja valkoista sekä mustat reisitaskuhousut. Takapenkillä istunut mies sinkoutui ulos autosta ikkunan läpi. 38-vuotias mies oli ollut kuolleena asunnossa viikon verran. Myös alkoholilla saattoi olla osuutta onnettomuuteen. Asunnossa oli kaksi koiraa. Satamakadulla sijaitseva asunto mentiin tutkimaan sen jälkeen, kun naapurit kertoivat käytävään tulleesta hajusta ja asunnosta kuuluneesta koirien haukkumisesta. Siinä missä suomalaiset muovaavat mielellään savea tai tekevät villanuttuja, maahanmuuttajat kurssittavat itseään perinteisin kansalaistaitoainein. – Ihmiset haluavat luoda ja tehdä käsillään jotakin, se on aika fiksu havaita. Kuva:Lehtikuva/Heikki Kotilainen TAMPERE (STT) Mies löydettiin surmattuna kerrostaloasunnostaan Tampereen keskustassa perjantaina. Mies oli ollut uimassa Salmen kartanon ulkoilualueen uimarannan läheisyydessä. Loukkaantunut kuljetettiin Keski-Suomen keskussairaalaan
Hiippakunta toimisi koko maassa. Reseptin voi saada myös suoraan puhelimitse apteekkiin. Sitä paitsi voi kysyä, milloin miljardi roomalaiskatolilaista ovat käyneet siirtymäajan läpi, kirkkoherra muistuttaa. Hiltusen lähin esimies Huotari totesi tällä viikolla, että Valkealan seurakunnassa on paneuduttava ”johtamisen edellytyksiin”. Suurimmat kirkot roomalaiskatolinen ja ortodoksinen eivät edes keskustele aiheesta. Hänhän hyökkää demokratiaa ja seurakuntaa vastaan. Sopivia laadullisia uudistuksia voisivat olla esimerkiksi työajan lyhennys ja irtisanomisturvan parantaminen, Vallittu linjasi liiton risteilyllä Itämerellä lauantaina. Kirkon koko historia poljetaan maahan, kirkko katkaisee juurensa, Hiltunen kuvaa tilannetta. konttimalli perässä vedettävä HARJAKERÄÄJÄ 320 € 1902,63mk Loput Ruohonleikkurit SYYSHINNOIN Erä Kawasaki klf 300 4x4 MÖNKIJÖITÄ • nyt lisävarusteena mm. Kirkolliskokous halusi taata meille kotipaikkaoikeuden kirkossa, koska vaarana oli, että kirkko repeytyy, Hiltunen muistuttaa. Vuorenmaa hoputtaa ulkomaalaislakia Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa. Enemmistö ei voi olla väärässä Kirkkolain mukaan papilla on oikeus kieltäytyä jumalanpalveluksesta naispapin kanssa. JÄÄKIEKKOSUKAT •mös reikäneulesukat 8 20 € 48,75mk alk. Virus aiheuttaa tarttuvan maksatulehduksen, josta parantuminen voi kestää jopa vuoden. Kemia ihmettelee Metallin tupointoa. – Minulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa asemaani. musta PAITAPUSERO • koot: SXL • värit: musta, valk. Mukana olisivat alueen TE-keskus, ammattiliiton alueellinen edustus sekä työnantajapuolen edustus. beige, rusk. Maasta ei löydy piispaa, joka järjestäisi erikseen pappisvihkimyksen naispappeutta vastustaville miesteologeille. Hän sanoi lauantaina Pieksämäellä, että lain voimaansaattamista tulisi vauhdittaa eikä siirtää sitä yli vaalien, kuten ”eräillä hallituksessa olevilla porvaripuolueilla” on tahto. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Kotimaa 7 Kärkisport Valtakatu 13, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 630 Fax: (08) 410 406 Kärkkäinen Ylivieska Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Puh: (08) 4109 600 Fax: (08) 425 744 Kärkkäinen Oulu Alasintie 12, Limingantulli Oulu Puh: (08) 3109 100 Fax: (08) 3109 115 Tarjous voimassa Ma-La 2.-7.9. valk./sin. Hiltunen on kieltäytynyt osallistumasta jumalanpalvelukseen naispappien kanssa. Miksi sitten naispappeuden torjujat eivät hylkää kokonaan kirkkoa, jossa ”elintila jatkuvasti kapenee”. – Eihän mitään vakaumusta omaksuta siirtymäajaksi, se on mahdoton ajatus. Hiltunen vetoaa vakaumuksessaan paitsi Raamattuun ennen kaikkea siihen, että suurin osa kristikunnasta on aina pitänyt itsestään selvästi pappia miehenä. Lapsilla tauti on usein oireeton. Kansantajuisesti sanoen kysymys on siitä, että minun ei tarvitse lähteä kodistani, vaikka ryövärit ovat sen vallanneet, Korpinen kärjistää. A-hepatiittivirus voi tarttua ruuan ja juoman välityksellä, mutta myös sairastuneesta henkilöstä toiseen. Toinen esimerkki hänen mielestään on tänä vuonna alkanut keskustelu naisja miesparien rekisteröityjen parisuhteiden siunaamisesta. Se tarvitsisi oman piispan, joka voisi vihkiä papeiksi miehiä, jotka eivät suostu samaan pappisvihkimykseen naiskollegojen kanssa. – Suomen kirkon kanta naispappeuteen vaikeuttaa ekumenista yhteistyötä, Hiltunen valittelee. t.sin. Aikuisilla taudin oireita ovat muun muassa korkea kuume, pahoinvointi ja kova väsymys. Se jyrää Raamatun yli. 921 La. Toisekseen vain hyvin pieni osa kristityistä hyväksyy naisen papiksi. Samalla Vuorenmaa harmitteli, että valitettavasti työlupamenettelyssä ei ole aina ollut kyse erityisosaajien etsinnästä. Vaikka kirkko heidän mukaansa heiluu ajan tuulissa, se ei voi karkottaa perinteisistä ajatuksista kiinni pitäviä. sin. Kyseessä olisi kuitenkin hyvin erityyppinen hiippakunta kuin nykyiset alueelliset. Kun raamatullinen tietämys vähenee, Raamatun ulkopuoliset kriteerit pääsevät enemmän vaikuttamaan päätöksiin. – Minusta on vaikea ajatella, että kirkko olisi ollut 2000 vuotta väärässä. – Olisin toivonut, että maan suurin teollisuusliitto, samalla kun se ilmaisee kantansa sopimuksen mallista, olisi asettanut edes yhden kynnyskysymyksen – siis edes yhden laadullisen tavoitteen – joka täytyy toteuttaa ennen kuin he ovat sopimukseen valmiita, Vallittu piikittelee. – Julkisen sektorin erityisvaatimuksille voi tässä vaiheessa syksyä todeta vain, että jos ensi talvena syntyy palkkakilpailun asetelma, niin ei se teollisuuden ammattiliittoja pelota millään lailla, mutta kansantaloudellisesti se ei olisi viisasta, Vallittu opasti. Toistaiseksi se on kuitenkin hänen mukaansa koko ajan kaventunut. Vääristyneitä piirteitä hänen mielestään on ennen kaikkea palkkadumppauksessa. t.sin. Hän perustelee kantaansa sillä, että naispappeuden torjuvat ihmiset olivat kirkossa ensin. -20% Loput Hankook KESÄRENKAAT Kouluun uutta! Miehille: Shine FARKUT • 30-36 Shine TRIKOOPAITA • koot: SXl • värit: v.sin. – Kirkon repeäminen on enemmän kuin lähellä. Huotari totesi myös, että naispappeja ei saa syrjiä jumalanpalveluksen johtajana ja että naispapin oikeudet kärsivät olennaisesti, ellei kirkkoherra hyväksy hänen pappeuttaan. – Kuulostaa siltä, että arkkipiispan mielestä seurakunta on äänestänyt väärin. Erä JÄÄKIEKKOMAILOJA maahantuojan varastojen tyhjennys! 8 00 € 47,57mk Jr 14 00 € 83,24mk Sr Hyvä valikoima myös Naisten MAILOJA Jofa 390/395 JÄÄKIEKKOKYPÄRÄ • kevyt, suosittu malli HARJOITUSPAIDAT 8 20 € 48,75mk alk. Kuva: Lehtikuva/arkisto HELSINKI (STT) Keski-Euroopan tulva-alueille matkustaville suositellaan Ahepatiittirokotuksen ottamista. Kirkossa tulee aina olemaan niitä, jotka ajattelevat perinteisellä tavalla. Bauer Jääkiekkoilijan ALUSASU • 100% polyesteriä • pehmeä miellyttävä pitää 25 00 € 148,64mk CCM 610 JÄÄKIEKKOHANSKA • nahkahanska • notkea, heti valmis 66 00 € 392,42mk 30 00 € 178,37mk 2-os. – Tilastojen mukaan ihmiset lukevat Raamattua yhä vähemmän. Vallitun mukaan tupoa ei synny ilman merkittäviä laadullisia uudistuksia. Ei minun tarvitse sitä epäillä, sillä otan sen Jumalalta tulleena asiana, Hiltunen sanoo. Jos silloin näyttää, että meidän kirkossamme ei ole tapahtunut lähentymistä näissä asioissa, teemme saman aloitteen, asiaa ajava pastori Sakari Korpinen sanoo. Hän näkee, että luterilainen kirkko on muutenkin luisumassa väärään suuntaan, poispäin Raamatusta. Rokotuksen antaa terveydenhoitaja. Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa (sd.) totesi alkuviikosta liiton tukevan kaksivuotista keskitettyä tuloratkaisua. Ei niin voi ajatella, että muutaman vuoden siirtymäajan jälkeen kaikki, jotka ovat vanhalla kannalla olleet, ovat kääntäneet takkinsa. puskurilevy NYT SUPEREDULLISEEN HINTAAN! 6700 € 39836,39mk netto Majava 125x326 PERÄKÄRRY kuomulla 1665 € 9899,64mk Loput Linder ALUMIINIVENEET Edullisemmin kuin koskaan (Vertailuvoittaja Meidän mökki-lehdessä) Tule ja kysy tarjous Naisten MP-NAHKATAKKEJA ja HOUSUJA 65 € 386,47mk Alk. Se suositellaan otettavaksi kaksi viikkoa ennen matkalle lähtöä, mutta vielä lähtöpäivänäkin otettu rokote riittää antamaan tarvittavan suojan tautia vastaan. Naispappeus on vain yksi merkki siitä. Repeytyykö se nyt, kun naispappeuden vastustajat ajetaan ahtaalle. Jokaviikko uusi mahta viikko uusi mahtava Kärkitarjous Oulun Pienkone Avoinna: Ark. – Teologisesti tämän voisi selittää mutkikkaasti. Kuva: Lehtikuva/arkisto HELSINKI (STT) SAK:laisen Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.) hämmästelee Metallityöväen liiton yksiselitteistä asettumista jo tässä vaiheessa keskitetyn tuloratkaisun taakse. Tulva-alueille syytä ottaa rokotus Tulva oli paha takaisku muun muassa turismille Prahassa. Ei Jälleenmyyjille! KEVYTPEITE 3x5m Viikon Kärkitarjous 2 50 € 14,86mk 2 50 € 14,86mk 15 90 € 94,95mk 59 00 € 350,80mk 330 € 1962,09mk Hella Comet 450 KAUKOVALOSARJA • pakkaus sisältää: 2 valonheitintä polttimoineen, johtosarjan, releen ja asennustarvikkeet MEILTÄ SAAT MYÖS MUUT HELLAN KAUKO/SUMUVALOT EDULLISEEN HINTAAN Zero 10L JÄÄHDYTINNESTE • VARAUDU AJOISSA SYYSPAKKASIIN! 14 90 € 88,59mk 2 50 € 14,86mk 2kpl AJOVALOPOLTTIMET H4 • 12V 60/55W VENERANTURI leveys 110cm • SINKITTY 27 00 € 160,53mk 3 20 € 19,01mk 1 70 € 10,11mk 2 50 € 14,86mk Luistimen NAUHAT • vahanauhat • puuvillanauhat KIEKOT 3kpl MAILAERKKA 50m Joukkueenjohtajat, Huoltajat Ym........ Arkkipiispa olisi voinut sanoa, että hän olisi toivonut, että tässä naispappeusasiassa olisin toiminut toisin. Naisille: Bebe Strets HOUSUT • koot: XS-XXL • värit: hiekka, pun. Korpinen toivoo kuitenkin, että ennen sitä naispappeuden vastustajat saisivat lisää elintilaa. Naispappeuden puolustamisessa taustalla ei ole Raamattu vaan humanistinen ideologia ihmisten tasa-arvosta. Vuorenmaa esitti, että uudessa laissa työlupamenetelmien perusteet pitää hakea kolmikantayhteistyössä alueellisesti. Seurakunta valitsi minut tähän tehtävään ja piispa asetti virkaan. Sitä pelkään pahoin. Vuorenmaan mielestä ulkomaalaislain uudistamisessa työmarkkinajärjestelmän kannalta keskeisenä kysymyksenä on työluvan myöntämisjärjestelmän uusiminen. – Hiippakunta on vasta suunnitteilla. rusk. harmaa Shine VERKKATAKKI • koot: S-XL • värit: pun. Ratkaiseva vuosi on 2003, jolloin Ruotsissa ollaan perustamassa vastaavaa hiippakuntaa. Siksi ihmettelen näin suoraviivaista pakottamista, Hiltunen huokaisee. Arkkipiispa Paarma sanoi Aamulehdessä ja Turun Sanomissa viikko sitten näin: – Valkealan seurakunnassa pääsi tapahtumaan virhe, koska kirkkoherralla ei ole edellytyksiä hoitaa virkaansa. Helsingin kaupunginepidemologin Timo Rostilan mukaan tartuntariski kasvaa, jos likainen tulvavesi saastuttaa elintarvikkeita tai joutuu kosketuksiin juomaveden kanssa. Minusta on suurta ylpeyttä, jopa julkeutta, ajatella, että me tietäisimme nyt asiat paremmin kuin kirkko 2000 vuoden ajan. – Ponsi tarkoitettiin toisinajattelevien suojaksi. Esimerkiksi Valkealan seurakunnalla on ystävyysseurakunta suomenkielisestä Inkerin kirkosta, joka ei hyväksy naisia papeiksi. 27 90 € 165,89mk 21 90 € 130,21mk 9 90 € 58,86mk 19 90 € 118,32mk Zoxx-SAAPIKAS • musta ja camel • koot: 3641 41 90 € 249,13mk DST-SKEITTI • musta ja harmaa • koot: 3646 33 00 € 196,21mk Lapsille DST-SKEITTI • harmaa • koot: 30-35 29 € 172,43mk Kaikki KOULUREPUT ja LAUKUT -20% Viking Dunlop KUMISAAPAS • SAAPPAIDEN OSTAJALLE LAADUKKAAT HUOPAPOHJALLISET KAUPANPÄÄLLE 24 90 € 148,05mk Ajettavan ruohonleikkurin KERÄÄJÄT esim. Hän korosti, että työlupamenettelyn olisi oltava mahdollisimman joustava niiden erityisosaajien kohdalla, joita ei mahdollisesti kotimaassa löydy. 918 Auli Malinen VALKEALA (STT) Valkealan seurakunnan kirkkoherra Petri Hiltunen ei harkitse eroa eikä luovu kannastaan naispappeuteen, vaikka hänen toimintaansa pappien esimiehenä ovat kritisoineet sekä oman hiippakunnan piispa Voitto Huotari että arkkipiispa Jukka Paarma. Vastustajille ehkä oma hiippakunta PIEKSÄMÄKI (STT) Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa patistaa ulkomaalaislain uudistukseen vauhtia. Naispappeuden vastustus ei katoa Hiltunen ei hyväksy puheita siirtymäajasta, jonka jälkeen naispappeuden vastustajat katoaisivat kirkosta pois. Mutta kun hän sanoo, että minulla ei ole edellytyksiä hoitaa virkaani, niin se on kyllä rankasti sanottu, Hiltunen vastaa. Kirkko vaarassa revetä Valkealan kirkkoherra naispappeusristiriidasta HELSINKI (STT) Naispappeutta vastustavat papit suunnittelevat oman hiippakunnan perustamista. Rokotetta varten tarvitaan lääkärin resepti, jolla rokote hankitaan apteekista
USA:n lähettiläs neuvotteli Yhdysvaltain lähettiläs David Satterfield tapasi lauantaina palestiinalaisten edustajia Ramallahissa. – Me tiedämme varmasti, että koneella oli tarkoitus törmätä Yhdysvaltain lähetystöön Euroopassa, kertoi puolestaan sotilastiedustelulähde Reutersille. – Kvartetin kautta voimme esittää enemmän kuin mitä yksi osapuoli pystyisi tekemään, Möller totesi. Kovaäänisimmin iskulauseita suolsivat paikalliset aktivistit. Protestoijien joukko oli monenkirjava, sillä kulkueen järjesti ainakin viiden kansalaisjärjestön kattoliike Social Movements Indaba (SMI). Ydinkeskustan ilmatilassa pörräsi jatkuvasti muutama poliisihelikopteri. Uutistoimisto AFP:n mukaan toimintaohjelmaan oltiin myöhään illalla hyväksymässä lause, jossa kiirehditään valtioita ratifioimaan Kioton ilmastosopimus. Israel on toistuvasti vaatinut turvallisuusjoukoilta tiukempia toimia ääriryhmiä vastaan. Viranomaisten mukaan viat saattavat aiheuttaa räjähdysvaaran, jos koneen tankissa on liian vähän polttoainetta. palestiinalaishallinnon uudistukset. Iskussa sai surmansa kaikkiaan viisi palestiinalaista, heidän joukossaan yksi palestiinalaistaistelija. Kuva: Lehtikuva/EPA Embraer 120, Brasilia STT B R A S I L I A Brasilia Rio Branco NABLUS (STT–AFP–REUTERS) Israelin helikopterit tuhosivat lauantaina ohjusiskulla henkilöauton Länsirannalla Tubasissa lähellä Jeniniä, silminnäkijät kertoivat. Kylteissä yleisiä olivat myös Yhdysvaltoja, Israelia, G7-maita sekä Maailman kauppajärjestöä vastustavat iskulauseet. Mies ei kuitenkaan kuulunut mihinkään järjestöön. Tarkastukset koskevat Boeing 737-, 747ja 757 -tyyppien koneita, ja ne on määrä toteuttaa seuraavien neljän päivän aikana. Tähän sisältyy mm. Linderothin mukaan hän ei kuitenkaan käynyt koulutusta loppuun. Edellytyksenä on myös Israelin vetäytyminen valloittamiltaan palestiinalaisalueilta. Kuva: Lehtikuva/Reuters Sarinna Toivonen JOHANNESBURG (STT) Lähemmäs 10 000 ihmistä kerännyt suurmielenosoitus täytti kadut lauantaina Johannesburgissa. Sosialistija ympäristöjärjestöjen yhteisenä sanomana oli köyhien asian ajaminen. Ruotsin poliisi pidätti torstaina miehen, joka yritti nousta Västeråsin lentokentällä Ryanairyhtiön koneeseen pistooli käsimatkatavaroissaan. Säpo kiisti tiedot terroriaikeista Lähteet: Mies aikoi törmätä lentokoneella lähetystöön JOHANNESBURG (STT) Valtuuskuntien neuvottelujen odotetaan päätyvän läpimurtoon vielä viikonlopun aikana YK:n huippukokouksessa Johannesburgissa. Margareta Linderoth Säposta vahvisti tiedot, joiden mukaan pidätetty oli saanut 90-luvulla lentokoulutusta Yhdysvalloissa. Israel pidätti Länsirannan Hamas-johtajan Hamasin Länsirannan alueen poliittista johtajaa Hassan Yussefinia jahdattiin kuukausikaupalla ennen kiinniottoa. Jäsenmaat esittivät tosin joitakin huomautuksia ja muutoksia suunnitelmaan. Mies jäi kiinni turvatarkastuksessa. Asiasta kertoi miehen puolustusasianajaja Nils Uggla. Hän kertoi olleensa yhteydessä tutkimuksia johtaviin henkilöihin. Palestiinalaislähteiden mukaan surmansa saanut taistelija kuului al-Aksan marttyyrien prikaateihin. EU aikoo esittää myös rahoittajakonferenssia palestiinalaisalueen tukemiseksi. Yksi surmansa saaneista oli Brasilian parlamentin jäsen. Ohjusisku tappoi palestiinalaisia. – Mene muualle Mbeki! Sukumme kotitila on vain 2 500 randin (noin 250 euron) arvioinen presidentillemme. Ehdotuksen ydin on vaiheittainen itsenäisen palestiinalaisvaltion perustaminen. Lähteiden mukaan neljää muuta etsitään epäiltyinä yhteistyöstä miehen kanssa. Uutistoimisto Reuters kertoi aiemmin lauantaina tiedustelulähteisiin nojautuen, että aseen kanssa lentokoneeseen yrittänyt mies aikoi kaapata koneen ja törmätä sillä johonkin Yhdysvaltain lähetystöön. Yussef on hoitanut Hamas-järjestön suhteita muihin palestiinalaisjärjestöihin siitä lähtien kun palestiinalaisten uusi kansannousu syksyllä 2000 alkoi. Cruzeiro de Sulin kaupungista Tarauacan kautta Rio Brancoon matkalla ollut ns. Koneessa oli kaikkiaan 28 matkustajaa ja kolme miehistön jäsentä. Viranomaiset ovat aloittaneet tutkimukset turman syyn selvittämiseksi. Onnettomuuspaikka sijaitsee maan luoteisosassa lähellä Perun ja Bolivian rajaa. Reutersin haastattelemat lähteet eivät usko, että pidätetyllä miehellä olisi tekemistä Osama bin Ladenin al-Qaeda-järjestön kanssa, jota on syytetty Yhdysvaltain syyskuun terrori-iskuista. Neuvottelujen aiheena olivat palestiinalaishallinnon uudistamiseen tähtäävät suunnitelmat. Tarkastustoimenpidekin on yksinkertainen. – Tavoitteena on rauhallinen alue, jossa voidaan neuvotella ja sopia asioista, Möller sanoi Helsingörissä. Yli tuhat Boeingia tarkastukseen RIO DE JANEIRO (STT–AFP–REUTERS) Ainakin 23 ihmistä sai surmansa perjantai-iltana Brasiliassa sattuneessa pienkoneturmassa, viranomaiset ja sairaalalähteet kertoivat. Lisäksi jotkut koneen matkustajista olivat törmäyksen voimasta lentäneet jopa 200 metrin päähän hylystä. Viimeisissä neuvotteluissa ratkaistaan huippukokouksen tärkeimpien tavoitteiden kohtalo. Vaadimme ruokaa, vettä ja sähköä, kiljui Thomas Agange, joka kantoi päällään maaoikeuksien puolesta taistelevan LPM:n punaista paitaa. Hankala maasto vaikeutti lentoyhtiö Rico Linhas Aereasille kuuluneen koneen sammutustöitä. Saman päivän aikana Johannesburgissa pidettiin myös isot ihmismassat liikkeelle saanut huippukokousta puolustava mielenosoitus, jonka järjesti Global Peoples Forum. Kahden haavoittuneen tila on vakava. Pidätetty mies on Ruotsin kansalainen, jolla on ruotsalainen äiti ja tunisialaissyntyinen isä. Mutta tiedämme syyn vasta tutkimusten jälkeen, kertoi lentoyhtiön edustaja Metin Yurtsever. Samalla Johannesburgin lauseke tietäisi Yhdysvaltain ja Australian ympäristöpoliittisen eristäytymisen vahvistumista, sillä ne ovat ilmoittaneet etteivät ne liity sopimukseen. Asia varmistui, kun jäsenmaiden ulkoministerit hyväksyivät lauantaina puheenjohtaja Tanskan Lähiidän rauhansuunnitelman. Ugglan mukaan mies on syvästi järkyttynyt ja pahoillaan, ja hänellä on pätevä selitys aseelle. Israelilaisjoukot tekivät rynnäkön taloon, jossa Yussef piileskeli, ja ottivat kiinni sekä hänet että hänen kaksi henkivartijaansa. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Tanskan esitys sai pitkässä keskustelussa taakseen kaikkien maiden tuen. Ympäristöjärjestö Maan ystävät ehti jo kommentoida Kioto-sopua sanomalla, että se on lisätapa varmistaa ilmastosopimuksen toteutuminen. Aiemmin maan poliisi ilmoitti 24 ihmisen kuolleen onnettomuudessa, mutta sairaalalähteet korjasivat myöhemmin tiedon 23:ksi. Kylteissä ja iskuhuudoissa huippukokous julistettiin epäonnistuneeksi, ja kaivattiin aitoa toimintaa köyhyyden vähentämiseksi. Israel on usein aiemmin turvautunut ilmaiskuun, kun se on tehnyt täsmähyökkäyksiä palestiinalaisten taistelijoiden surmaamiseksi. Tuhotussa autossa matkusti palestiinalaistaistelijan lisäksi kaksi teininuorta. – Huippukokous on unohtanut ympäristön! Bush on saastuttajista suurin, tuomitsi Maan Ystävien joukkueessa kulkenut nuori nainen. Satterfieldin ohjelmassa oli lauantaina myös tapaamiset Ranskan konsulin sekä Venäjän lähettilään kanssa. Hänen matkansa tarkoituksena on yrittää palauttaa rauha Israelin ja palestiinalaisten välille. Pidätetty 29-vuotias kiistää itse, että hän olisi suunnitellut kaappaamista tai terrori-iskua. kvartetin kokouksessa New Yorkissa. Pääsanoman ohella kannanottoja heltisi miltei kaikkeen auringon alla. Sen sijaan poliisi uskoo lähteiden mukaan, että suunnitteilla oli vuoden takaisia terrori-iskuja matkiva hyökkäys. Nelikon muodostavat EU, YK, Yhdysvallat ja Venäjä. Kestävän kehityksen toimintaohjelmaa muokattiin lauantainakin miltei tauotta ja kovassa paineessa, sillä maaryhmät yrittävät haudata kiistat ennen kuin kokous huipentuu valtion päämiesten kohtaamiseen maanantaina. Ruotsalainen Expressen-lehti kertoi lauantaina, että miehestä oli viime vuosina tullut harras muslimi, joka usein kävi moskeijassa Tukholmassa. Se muodostettaisiin väliaikaisesti vuonna 2003 tammikuun vaalien jälkeen. Ainakin 23 menehtyi pienkoneturmassa Onnettomuushetkellä satoi rankasti, mikä pelastushenkilöstön mukaan saattoi olla turman syy. Pidätys tapahtui El Birehin kylässä lähellä Ramallahia. Arviolta 2-3 kilometrin letkana Alexandran slummialueelta Johannesburgin hienostokeskustaan Sandtonin kokousalueelle edennyt mielenosoittajien massa teki matkaa noin neljä tuntia. Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Marko Ruonala HELSINGÖR (STT) EU esittää itsenäisen Palestiinan valtion perustamista vuonna 2005. Protestoijien letkan lähetessä kongressikeskusta sen ympärillä olevaa muuria tehostettiin arviolta sadan metrin matkalta poliisien rivistöllä ja piikkilanka-aidalla. Suunnitelma kvartetin kokoukseen Suunnitelmaa puidaan 16. Läpimurtoa odotettiin edelleen WASHINGTON (STT–AFP) Yhdysvaltain ilmailuviranomaiset määräsivät perjantaina yli 1 400 Boeing-lentokonetta hätätarkastukseen polttoainepumppujen mahdollisten asennusvikojen takia. Todennäköisesti valtion päämiesten ratkaistavaksi jää kuitenkin huippukokouksen odotetuin tavoite, köyhyyden vähentämisen keinoista sopiminen. syyskuuta ns. – Rankka sade saattoi painaa koneen maahan, sillä se oli jo aloittamassa laskeutumista. – Tiedot ovat täysin ilmasta. Kolme juutalaissiirtokunnan asukasta haavoittui palestiinalaishyökkäyksessä Har Brakhassa Nablusin lähellä, Israelin radio kertoi lauantai-iltana. Pidätys tehtiin kuukausia jatkuneen takaa-ajon päätteeksi. Afrikan julistettiin pärjäävän omillaan, ja suuryritysten valta, yksityistäminen sekä palestiinalaisten sorto tuomittiin. Selvintä edistymistä vaikutti lauantaina tapahtuneen ilmastonmuutosta ja Kioton ilmastosopimuksen toteuttamista pohtineessa työryhmässä. Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari RAMALLAH (STT–AFP–DPA–REUTERS) Israelin sotilaat ovat pidättäneet äärijärjestö Hamasin Länsirannan alueen poliittisen johtajan Hassan Yussefin, kertoivat palestiinalaiset turvallisuusviranomaiset. Möller esittelee ehdotusta Lähi-idässä ensi viikolla, kun hän tapaa mm. Lauantaina työryhmät etsivät kompromissia muun muassa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, uusiutuvien energiamuotojen edistämiseen sekä tuotantoja kulutustapojen muuttamiseen kestävämmiksi. ”lentotaksi” syöksyi maahan vain 1,5 kilometrin päässä määränpäästään. Sen tarkoituksena on edistää Lähiidän konfliktin ratkaisua. Tarkastusvaatimus koskee myös Finnairia, jolla on käytössään seitsemän Boeing 757 konetta. Kulkueen päätepisteessä YK:n huippukokouksen pitopaikalla kongressikeskusta kohti ei edes heitetty mitään mainoslehtisiä raskaampaa. SCI:n mielenosoitusta pidettiin ennakkoon väkivalta-alttiina, sillä sen taustajärjestöt vastustavat huippukokousta. Lehti lainasi miehen ystäviä, joiden mukaan hän usein puhui islamin puolesta taistelemisesta. Palestiinan valtio vuodeksi 2005 Tanskan Lähi-idän rauhansuunnitelma Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh keskusteli ranskalaisen kolegansa Dominique de Villepin rinnalla tiedotustilaisuudessa. Kolmiosaisen suunnitelman edellytyksenä ovat myös mm. – Väliaikaisen valtion pitäisi olla kykenevä neuvottelemaan Israelin kanssa, Tanskan ulkoministeri Per Stig Möller sanoi. Israelin armeija ampui yksin toimineen hyökkääjän. Satterfield tapasi palestiinalaisten sisäministerin Abdel Razak al-Yahuan, jonka kanssa hän keskusteli uudistuksista palestiinalaisten turvallisuusjoukoista vastaavassa sisäministeriössä. YK:n huippukokousta vastustaneet mielenosoittajat olivat vähäosaisten asialla vaatien valtioilta toimia köyhyyden poistamiseksi. Jo tunteja ennen kulkueen saapumista ydinkeskusta täyttyi mellakkakilvillä, kypärillä ja pampuilla varusteluista poliiseista sekä asetta kantavista armeijan joukoista. Kolme loukkaantuneista on teho-osastolla. Heistä suurin osa kuoli välittömästi. Tunnelma pysyi rauhallisena Huolimatta kovista huudoista ja ennakkopeloista mielenosoituksen tunnelma pysyi rauhallisena. Mitään tällaista ei ole käynyt ilmi, kertoi kansainvälisen terrorismin osastoa Säpossa johtava poliisiylitarkastaja Margareta Linderoth Ruotsin radiolle. Kuva: Lehtikuva/Reuters TUKHOLMA (STT–TT–REUTERS–AFP) Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon edustaja kiisti lauantaina tiedot, joiden mukaan Västeråsissa pidätetty mies olisi suunnitellut terrori-iskua Yhdysvaltain lähetystöön Euroopassa. Kone oli matkalla Lontoon kautta Birminghamiin Britanniaan. Yhteensä kymmenen ihmistä kiidätettiin sairaalahoitoon, mutta heistä kaksi menehtyi myöhemmin vammoihinsa. Ohjusiskussa sai osuman myös läheinen talo, ja kaksi lasta – 10-vuotias tyttö ja yhdeksänvuotias poika – kuolivat ja seitsemän muuta haavoittui, Tubasin kaupuginjohtaja kertoi uutistoimisto Reutersille. Tutkijoiden mukaan mies on Ruotsin poliisille ennestään tuttu, ja hänet on todettu useita kertoja syylliseksi varkauksiin ja pahoinpitelyihin. Reutersin haastatteleman Säpon lähteen mukaan hallitus oli kehottanut turvallisuuspoliisia vähättelemään koko tapausta poliittisesti arkaluontoisena aikana, kun vaaleihin on enää pari viikoa. Palestiinan valtion rajat määritettäisiin ainakin väliaikaisesti elokuuhun 2005 mennessä. oma perustuslaki ja oikeuslaitos. palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin ja Israelin pääministerin Ariel Sharonin. Myös kansainvälistä kauppaa ja kehitysmaiden markkinoillepääsyä koskevat kiistat vaatinevat työstämistä yli viikonlopun. Yhtiön teknisen johtajan Jarmo Vileniuksen mukaan tarkastukset eivät vaikuta koneiden liikennöintiin millään tavalla. Kokouksen vastustajat täyttivät kadut Mielenosoittajat vaativat ruokaa, maata ja talousmahtien kukistamista YK: n Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksen yhteydessä lauantaina pidettty mielenosoitus kulki Aleksandran slummikylän läpi. Kokouksen turvallisuusjärjestelyistä vastaavan isäntämaan Etelä-Afrikan turvatoimet olivat mittavat. Suunnitelman mukaan humaanisen avun on päästävä perille, ja Israelin on vapautettava palestiinalaishallinnolle tarkoitetut varat, ministeri Möller kertoi
Niittynätkelmäksi todettu kasvi on tavoittanut valon, mutta se ei ole tapahtunut aivan helposti. Opas kertoi miehestä, joka oli edennyt perämiehen pojasta merkittäväksi liikemieheksi. Asia alkoi kiinnosta Kokkolan vanhankaupungin kierroksella, kun pysähdyimme muhkean rintakuvan äärelle Raatihuoneella. Hyttinen mainitsee esimerkkinä Beda Stjernschantzin teoksen Pastoraali. Ehkä Herman Renlund arvosti naisia yleensä, mutta ei koskaan löytänyt ketään oman äitinsä veroista. Ortodoksijuutalaiset vapaana armeijasta Kovinta ja laajinta keskustelua on kuitenkin käyty siitä, voidaanko nykyisissä yhteiskuntaoloissa enää perustella uskonnollisten juutalaisten täyttä vapauttamista armeijasta. Niillä on 120-paikkaisessa parlamentissa yhteensä reilut 20 kansanedustajaa ja hallituksessa muun muassa merkittävät sisäja uskontoministerien salkut. Se todistaa, miten suuri merkitys putken päässä näkyvällä valolla on, ja tavoitteisiin pääsy edellyttää suurta sitkeyttä. Tämä tarina on saatava nauhalle, sillä se on hellyttävä ja tarpeeksi erikoinen. Mies oli kuulemma ollut hyväsydäminen ja hauska elämästä nautiskelija. Israelissa on esimerkiksi useitten kuukausien ajan kiistelty armeijan reservipalvelusta ja elokuun alussa oli puolen päivän yleislakko julkisen sektorin heikosti edenneitten palkkaneuvottelujen vuoksi. Kansan on luonnollista puolustautua suoranaista olemassaolon uhkaa vastaan. Tulvat ovat vuosittainen vitsaus 230 joen maassa. Sillä on mittaa jo reilusti yli metrin ja painoa noin neljäkymmentä kiloa. Siksi uskontopuolueet ovat olleet Israelin parlamentissa vuosikymmeniä vaa'ankieliasemassa. Kuva: Heikki Gummerus s Thaimaalainen koulupoika Wattana Thongjon, 10, jakaa sänkynsä joka ilta lemmikkinsä Khengin kanssa. – Kansallisomaisuutta, sanoo Kokkolan museon amanuenssi Paula Hyttinen. Merkittävä käänne Herman Renlundin elämässä tapahtui, kun hänet pyydettiin rautakauppias Herlinille liikeapulaisen oppiin Helsinkiin. He vaativat ortodokseille vähintäänkin länsimaiseen siviilipalvelukseen verrattavaa korvaavaa palvelusta. Ne, jotka seurasivat pikku-Hermannin ensi askeleita koulutiellä, eivät olisi ennustaneet pojalle suurta menestystä elämässä. Onneksi on niin lämmin, että tarkenee, vaikka vaatteet ovatkin läpimärät. Rahaa tulee varmasti. Tuli tuntu voimasta ja määrätietoisuudesta. Tämä ei ole Kheng -elokuvan mainospätkä, vaikka sellaiseksi sopisikin. Neuvotteluprosessin pintakuohu hukuttaa alleen monta sisäpoliittista jännitettä, jotka rampauttavat hallitusten ja parlamenttien toimintaedellytyksiä. Kun tällaisia sisäisiä paineita on olemassa, ei ole ihme, että useat Israelin politiikan asiantuntijat ovat muistuttaneet viime aikoina 2000 vuoden takaisista tapahtumista. Renlundin museon julkkisteoksista. Kuvassa palestiinalaisen Fatah-järjestön jäseniä. Se oli kunnianosoitus äidille. Koko Kokkolan kaupungin museo kantaa K.H. Kivikkoinen koulutie Keskipohjalaisia elämäkertoja tietää kertoa, että Herman Renlund syntyi pienessä talossa Läntisellä kirkkokadulla maaliskuussa 1850. Eivät tosin huvikseen. Akateemiset pitävät tätä eettisesti vääränä, sillä he näkevät Israelin hallituksen painostustoimien vaikuttavan eniten viattomiin siviileihin. Jos Wattanalla on läksyjä, Kheng leikkii perheen kahden koiran kanssa. He pyrkivät kuivalle maalle vedenpaisumuksen tieltä. Ennen lopullista loppuaan kauppa piti sijaa nykyisen Kallentorin kulmilla. Heikki Kangas Kirjoittaja on Lähi-idän erikoistoimittaja, joka asuu Israelissa. Brita Maria Renlundin muisto -säätiö tukee yhä tuhansia organisaatiota, yhdistyksiä, päiväkoteja ja kouluja eri puolella Suomea. Siitä erikoinen todiste löytyy valtateiden risteyksen tuntumasta Kalajoelta. Joistakin kokoelman teoksista on tullut julkkiksia, joita koko ajan halutaan näytille ympäri maailmaa. Renlundin nimeä. Renlund ajatteli aikalaisiaan ja jälkipolvia myös panostamalla taiteeseen. Asiantuntijat varoittavat arabinaapurien myös käyttävän nykyistä tilannetta poliittisesti hyväkseen, mikäli kansallinen eripura jatkuu vakavana. Se on hernekasvi, johon tulevat pienet herneenpalot. Karl Herman Renlund Mistä saivat nimensä katu, koulu, museo ja rautakauppa. Parlamentin suuret ryhmät, työväenpuolue tai oikeistolainen likud, eivät ole koskaan kyenneet muodostamaan hallitusta ilman pienpuolueitten tukea. Mutta suostuuko Wattana siihen, että Kheng joutuu salamavalojen loisteeseen. Se tuo mieleen kadun, koulun, museon ja rautakaupan. Telekaapin tukena oleva putki seisoo pellonpientareella vilkkaassa käytössä olevan kevyen liikenteen väylän varrella. Yksi näistä on kokkolalainen Trivselvrån päiväkoti. Aseiden käsittely alkaa silti olla jokapäiväistä. Silloin uskonnon ja nationalismin innoittamat juutalaiset taistelivat keskenään, mikä helpotti roomalaisten työtä kukistaa kapina. U utisvälityksen pääpaino Lähi-idästä on yhä epävakaissa rauhanponnisteluissa, jotka horjuttavat Israelin ja sitä ympäröivien arabimaitten yhteiskuntia. – Kokoelma muodostaa taidemuseon sydämen. Herman Renlund perusti stipendirahaston Helsinkiin ja Kokkolaan kannustamaan koululaisia. Jotain kertonee hänen suhteestaan naissukupuoleen Brita Maria Renlundin muisto -säätiö. Kuollessaan 57 vuoden iässä mahtava herra painoi 160 kiloa. Hänen persoonastaan tiedetään sopivan vähän, jotta mielikuvitukselle jää tilaa laukata. Renlund varoin järjestettiin aikoinaan muun muassa ruotsinkielisten lasten kouluruokailu. Heikki Gummerus Sitkeä nätkelmä Niittynätkelmä koristaa parin metrin korkuista rautaputkea. Monikohan ohikulkijoista on havainnut kyseisen luonnonoikun. Hänen 53 taideteoksen kokoelmansa päätyi Kokkolan kaupungille. Karl Herman Renlundin jälkeläisiä on turha etsiä, sillä hän pysytteli naimattomana. Sitkeä nätkelmä on nimittäin joutunut kipuamaan parin metrin korkuisen rautaputken läpi ennen kuin se on yltänyt valoon. Hyväntekeväisyyttä ja taidehankintoja Viime vuosisadan alkupuolella oli tapana, että varakkaat harjoittivat hyväntekeväisyyttä. Minna Roisko Vedenpaisumus Bangladeshilainen äiti ja lapsi eivät leiki vesileikkejä. Vilkkaan puoleisena kossina hän sai lähtöpassit Donnerin-Hongelin pientenlasten koulusta ja oppi lukemaan ja laskemaan äitinsä opastuksella. Herman Renlun lahjoitti Kokkolan kaupungille 53 taideteosta. Sotatilanteesta kärsinyt talous on myös nostanut työttömyysasteen parissa vuodessa liki kaksinkertaiseksi, noin 10 prosenttiin. Päinvastoin Renlund tunnettiin kutsujen järjestäjänä, huumorimiehenä ja hyvänä ihmisenä. Kheng on krokotiili, jonka Wattanan isä Prayoon löysi kolme vuotta sitten harhailemasta kotikylästään. Uskontopuolueet olivat Israelin kaksien edellisten vaalien suuria voittajia. Tähän liberaaliin uskontolinjaan ortodoksit ovat onnistuneet uudelleen painostamaan muutoksia. Luulisi, että jälkipolvea olisi ollut edes yhdellä heistä. Kuva: Reuters/Jason Reed s Kun suomalaiset äidit uittivat lapsiaan harvinaisen lämpimissä rantavesissä ja välillä huutelivat evästä syömään viltin päälle, Bangladeshissa äidit ja lapset olivat myös veden äärellä. Reservipalvelu repii Israelin yhteiskuntarauhaa Uskonnolliset ja sekulaarit vastakkain Asepalvelu herättää keskustelua Israelissa. Kaupunki on kunnioittanut merkittävää lahjoittajaa nimikoimalle hänelle ruotsinkielisen ala-asteen. Kuva: Lehtikuva/EPA Photo AFP. Ravintola Kämpissä Renlundilla oli oma pöytä, jonka ääreen kokoontui tunnettuja taiteilijoita. Sukulaisiakaan ei tahdo löytyä Kokkolasta, vaikka Petter ja Brita Maria Renlundin perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista kolme ehti aikuisikään. Kuvassa ovat Sten Stjernschantzin Lasinpuhaltajat, Elin Danielson-Gambogin Merenrannalla ja Dora Wahlrosin Kesäilta. Naisilla asepalvelus kestää puolitoista vuotta. Hiirenvirnassa on siniset kukat. Herman Renlund opiskeli kirjanpitoa ja laskutusta ja saavutti vähitellen yhä vankemman aseman liike-elämässä. Tähän vapautettujen ryhmään kuuluu useita satoja tuhansia miehiä. Monsuunisateet tuovat oman lisänsä piripinnassa loiskuvaan tilanteeseen. Varsinkin kun useita heistä kuormitetaan 45 vuoden ikään saakka vuosittain noin kuukauden kestävillä kertausharjoituksilla. Voisi kuvitella, että Herman Renlund oli legenda jo eläessään. Kysymyksessä on mielenkiintoinen ja opettavainen tapaus. Ala-alkeiskoulussa ja yläalkeiskoulussa opinnot sujuivat jo parempi. Opas oli selvästi ihastunut häneen. Kheng syö tuoretta kanaa ja Wattana pesee sen terävät hampaat joka ilta. Se on taidehistoriallisesti, taidekasvatuksellisesti ja matkailullisestikin merkittävä. Nähtäväksi jää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi ollut itara. Sitä näkee pellonpientareilla ja ojanvarsilla lähes koko maassa. Palestiinalaisalueilta ei ole virallisia tilastoja, mutta siellä työttömyysaste on ainakin 50 prosenttia. Herää kysymys, miksi Renlund ei mennyt naimisiin. Tai sitten työ kiinnosti enemmän kuin perhe-elämä. Renlundin rautakauppa toimi Kokkolassa, Oulussa, Kouvolassa, Pietarsaaressa ja Helsingissä. Ruokasäkkiä on varjeltava kastumiselta, jotta olisi jotain lapselle annettavaa, kun vihdoin löytyy kuiva jalansija. Juutalaiset uskontopuolueet haluavat vaikuttaa ennen muuta kansakunnan moraaliin ja johtaa juutalaisia mieluusti teokraattiseen hallintomalliin, jota säätelevät uskonnolliset lait. Ainakin nykyisin on liikkeellä monenlaista tarinaa. Olihan hän suuri ja mahtava mies monessa suhteessa. Se on kuitenkin saanut uusia piirteitä, kun joukko akateemisesti koulutettuja reserviläisiä on alkanut kampanjoida, että yhä useammat kieltäytyisivät kertausharjoituksista, jotka käytännössä vievät heidät taisteluihin palestiinalaisia vastaan joko Gazaan tai Länsirannalle. Nyt pikku lemmikki on kasvanut. Syntyi Renlundin rautakauppa, josta tuli alallaan maan suurin. Testamentissaan hän asetti ehdon, että kokoelman "tulisi olla suuren yleisön, varsinkin koululaisten ja työläisten nähtävillä". Uskonnolliset eivät perustele vakaumustaan pasifismilla, vaan Raamatun ja juutalaisen uskonnollisen perimätiedon opinnoilla, jotka monilla kestävät lapsuudesta vanhuuteen. Israelissa kiista armeijasta ja reservipalvelusta ei ole uusi. Taistelun tiimellyksessä tuhottiin myös kansallinen ylpeydenaihe, toinen temppeli, ja juutalaiset ajettiin sadoiksi vuosiksi maanpakoon. Kuva: Lehtikuva/Reuters s Valo vetää kasvikuntaa puoleensa. Sen sijaan pitemmällä aikavälillä on hankalampi, jos uskontoon ja kulttuuriin liittyvät sisäiset ristiriidat puhkeavat avoimiksi, jopa fyysisiksi yhteenotoiksi. 1990-luvun alussa vasemmisto jätti uskonnolliset hallituksen ulkopuolelle ja ehti nelivuotisen hallitusjakson aikana reivata maan uskontopolitiikkaa liberaalimmaksi, vaikka toimintaohjelman pääpaino olikin rauhansovittelussa arabinaapurien kanssa. Outi Airola Poika ja kroko Wattana ja Kheng ovat kaveruksia. Kun uutistoimisto Reutersin välittämä uutinen lemmikkikrokotiilistä leviää maailmalle, hollywoodilaiset pitävät pikapalaverin. Kuvat: Tomi Hirvinen Beda Stjernschantzin Pastoraali on yksi K.H. Useimmat ortodoksijuutalaiset naiset on vapautettu palvelusta, jotkut erikoisryhmät käyvät vapaaehtoisen siviilipalvelun. Tätä epätasa-arvoa normaalin asepalvelun (kolme vuotta) suorittaneet sekulaarit juutalaiset eivät halua enää hyväksyä. Se jäytää demokraattista järjestelmää. Niittynätkelmä on monivuotinen, kärhellinen piennarkasvi, jossa on keltaiset kukat. Voisi kuvitella, että Herman Renlund oli legenda jo eläessään. Todennäköisesti aika harva. 9 KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Viikonvaihde Yhteystiedot Toimittaja: Outi Airola (06) 827 2318 Sähköposti: outi.airola@kpk.fi Parasta aikaa Minna Roisko (KP) K arl Herman Renlund kuulostaa lujalta ja mahtipontiselta. Sääntöjen mukaan johtokuntaan saa valita vain naisia, seitsemän kerrallaan. Toisaalta protestoivat reserviläiset ovat kyllä valmiit puolustamaan väestöä ydin-Israelin alueella palestiinalaisterroristien itsemurhaiskuja vastaan. Niittynätkelmän voi sekoittaa äkkiseltään samanlaiselta näyttävään hiirenvirnaan, joka on yleisin maassamme kasvavasta kymmenestä virnalajista. Kokkolassa se sijaitsi Mannerheimin aukion varrella, kunnes paloi 70-luvun alussa ja muutti Osuusliikkeen yläkertaan, muistelee tiskin takana seissyt Nils Dahlström. Koti lainehtii ja kadulla saa kahlata vyötäisiä myöten tulvassa. Osansa saivat käytännöllisgeologiset tutkimukset ja metsänistutukset. En ollut koskaan tiennyt enkä edes ihmetellyt, kenelle nimi kuului alunperin. Vitriineissä on Renlundille kuuluneita esineitä, kävelykeppi, hopeapikareita ja koristeellinen serviisi. Siinä kaikki. Renlund keräsi elämänsä aikana huomattavan omaisuuden. Hallitus teki asiasta viime talvena jo periaatepäätöksen, mutta ortodoksipuolueitten uhatessa jättää hallituksen toimeenpanoa lykättiin toistaiseksi
Ärsykkeitä tulvii joka puolelta. Ankarankin talven halki voi liukastella kesäkäytössä mukavasti lintsaantuneissa vapaa-ajan jalkineissa, mutta ilman sukkia pelkkä lehdenhakureissu käy extreme-lajista. Hän hävisi puheenjohtajavaalissa Paavo Väyryselle ja putosi eduskunnasta vuoden 1983 vaaleissa. kasku, joka on peräisin hänen avioeroskandaalinsa pahimmista melskeistä. Pesänrakennusvietti kypsyy kera luonnon antimien. Molemmat tiesivät, että turha edes yrittää pyristellä vastaan. Kunpa saisimme elää Johanneksen kanssa yhdessä vielä edes kymmenen–viisitoista vuotta, kunpa Taivaan Isä antaisi meille terveytttä ja elon päiviä. Vihkiminen tapahtui Kyllikin kodissa Pohjoisrannassa parin viikon kuluttua. Kuva: Lehtikuva/EPA/Pedro Ugarte Teksti: Outi Airola Vaikeaa on s Iltojen pimentyminen on merkki siitä, että rouva Aurinko on jälleen uskonut almanakkansa vanhoja merkintöjä. – Eilen oli Kyllikin ja minun hääpäivä. Puolueen puheenjohtaja oli matkalla Joensuussa. – Rakkain ihminen on poissa. Siinä voisi lukea vaikka sama teksti kuin takavuosien paikallisella kunnallisvaaliehdokkaalla: "Kottikärryihin kolme pyörää ja pelikortteihin kahvat!" Olisikohan presidenttimme Tarja Halonen ylpeä suomalaisen aktiivisuudesta. – Kansa on puhunut ja pulinat pois, sanoi Virolainen. Sekin olisi jo tuntunut suurenmoiselta elämän lahjalta. Kesää jatketaan viettämällä viikonloppuiltoja ystävien kanssa tuikuin, soihduin, ja lyhdyin koristellulla pihalla. Vuosi myöhemmin Johannes lopetti Kyllikin päivän runonsa tutunomaiseen toivomukseen: – Ota vastaan ruusut nää/ ja ikuisesti luokseni jää! Toukokuussa 1982 Vironperän isäntä merkitsi pariskunnan yhteiseen päiväkirjaan. Kuva: Lehtikuva/AP Photo/Mikhail Metzel Kumma paikka. Koska linnut eivät kylvä, niitä tai pakkaa matkalaukkuja, tarvitaan vain muutama suulaiden lörpötysten sekä majesteettisten törähdysten täyttämää päivää ja viuh – linnut ovat poissa. Idealistit vaativat ruokaa kaikille maailman ihmisille. Näin kertoo Kyllikki Virolainen kirjassaan Neljännen elämän kynnyksellä (WSOY). Pääsihteeri tivasi, eikö mitään sellaista syytä todellakaan olisi. – Ihmiset kyttäsivät meitä joka paikassa, missä vain liikuimme. Hamsterit säilövät kesää purnukkakaupalla, tiivistävät ikkunat, puhdistavat kattokourut, syyslannoittavat ja vaihtavat vaaleat matot tummiin. Tämä vastasi, ettei hänellä ollut naukkailuun mitään syytä. Siellä vastakohdat törmäävät ja täydentävät toisiaan. Kiitos rakas! Kyllikki jatkoi samana päivänä samaan kirjaan. Tämä tapahtui ravintolassa Kruununhaassa, jonne keskustapuolueen silloinen puheenjohtaja, eduskunnan puhemies Johannes Virolainen oli kutsunut lounaalle juuri eduskuntaan nousseen Kyllikki Stenrosin. – Eikä ikävää päivää ole ollut. Kyllikki Virolainen kertoo avoimesti ja koskettavasti miehensä viimeisistä hetkistä ja ensimmäisen suruvuotensa tuntemuksista. He kuuluivat toisilleen. – Olihan se sensaatio, Johannes Virolainen myönteli vuosien päästä, sitten kun kaikki mainingit olivat asettuneet ja kansa oli jo hulluna kuninkaalliseen lemmenpariinsa. He saivat paljon enemmän. Sohvan kupeeseen nousee kirjatorni ja lipuksi syksyn uutuuslangoilla toiveikkaasti aloitettu villapusero. Paikalliset napamiehet siellä murehtivat, etteivät olleet keksineet korkealle vieraalle iltaohjelmaa, kun se ei juo viinaakaan. Suuri yleisö surkuttelee koulutielle matkaavien kovaa kohtaloa ja markkinavoimat ovat oitis valmiina pehmentämään tien töyssyjä uusin vaattein, repuin ja kännyköin. Kun lämpömittarin lukema laskee, on ryhdyttävä lisäämään vaatetusta oman putkilon ympärille. Kerran niin viehkeävartaloisten impyin kalvakkaiksi kuivahtaneiden varsia katsellessa mielen täyttää Eino Leino-tunnelmainen alakulo: Kemut ovat päättyneet, elon piiri pienentyy, edessä hämäräinen tie. Hän käy läpi yksinäisyyden, unettomuuden ja masennuksen vaiheita, mutta kertoo myös sen, mitkä asiat ovat auttaneet häntä vaikeina hetkinä. Olohuoneen sohva on murmelin linnoitus eikä sen suojista poistuta kuin välttämättömimpien askareiden ajaksi. – Niin on, niin todella on, että kaikki pitää itkeä erikseen pois. Kadulta katedraaliin astuessaan siirtyy äänestä hiljaisuuteen, arjesta pyhyyteen, valosta varjoon, ulkoa sisään, kuumasta viileään, kiireestä rauhaan, raskaasta keveään, ummehtuneesta raikkaaseen, ahtaasta tilavaan, kovasta pehmeään. Minna Roisko Vastakohtia Katedraalit ovat suurkaupunkien aarnimetsiä. Eeva Vihanta Kesänlopun merkit Syksy tulee ja riisuu puut. ”Nyt alkaa neljäs elämä” Kyllikki Virolaista ovat kantaneet rempseän reaalipolitiikon sitkeys ja rento karjalainen huumori Kirjassaan Virolainen kertoo puolisonsa Johannes Virolaisen viimeisistä hetkistä sekä ensimmäisen suruvuotensa tuntemuksista. Virolainen heitti salamannopeasti: – Etteks työ lue lehtii. Pitäisikö lähteä Johannesburgiin oman kyltin kanssa. Näitä on viime vuoden aikana ollut yhä uusia ja uusia. Virolaista kiusoiteltiin lopun elämää viskipullolla niin, että hänen piti lopulta tarkentaa: –Mie tarkoti sellast pientä pulloo. Johannes Virolainen kuoli 87-vuotiaana 11. Hän on saanut tuhansia osanottokirjeitä niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Hieno, hyvä, harmoninen – rakkauden, sovun ja yhteiselon ihana vuosi. Seuraavissa vaaleissa hän palasi taas parlamenttiin. Informaatiotulvaan hukkuu helposti. ”Naisissahan mie nykyää juoksen...” Johannes Virolaisen huumorintajusta ja sanavalmiudesta on kirjassa osoituksena mm. Alkaa neljäs elämä, kirjoittaa Kyllikki Virolainen. Katedraalit ovat suurkaupunkien aarnimetsiä, jotka pelkistävät ihmisen hetkeksi. Enää ei ollut valinnan varaa, kummallakaan. Ja jos räystään reunaan sattui unohtumaan viime joulun valot, nekin voi vallan mainiosti räpsäyttää päälle. Kaiken menetyksen keskellä Kyllikki Virolaista ovat kantaneet Johanneksen iloisuus ja elämänvoima, rempseän reaalipolitiikon sitkeys ja rento karjalainen huumori. Kokouksen osanottajat haluavat puhdasta vettä kaikkien ulottuville. Olen yksin. Lintujen mukana kesä matkaa muihin maihin. Kuva: K-P/Arkisto Luonnollisesti Pirkko-Liisa Summa (STT) E nsimmäinen vuosi on vaikein. Toisinaan intiaanikesäisiä päiviä riittää syyskuulle, mutta ne rippeet imuroi koulu. Absurdi ajatus pujahtaa mieleen. Huoltajan käden jälki näkyy ensimmäisenä keittiössä, koska enää pakkasta ei täytetä ranskiksilla eikä jääkaappia grillimakkaralla, vaan rehdillä ruualla. Jokaisen mutkan takana tulee vastaan jotain, joka paiskaa mieleen kirveltävää ikävää. Johannes on 68 vuotta, minä 58. Ja suitsukkeen tuoksu tuo mieleen pihkaisen kuusenrungon. Kyllikki Virolaisen mielestä ei ole väliä, ovatko asiat suuria vai pieniä, onko kyseessä kevään ensimmäinen orvokki, villalapanen, paahtoleipä vai joulun vietto, menettämisen kipu on yhtä ankara. Se on päättänyt etääntyä meistä ja siitäkös herra Kaste on mielissään. Murmeleidenkin laareista saattaa löytyä perunoita ja tiinuista puolukkasurvosta, mutta heidän valmistautumistaan rospuuttoon ohjaa järkeä vahvemmin tunne. Kaikki loistavaa, kun vain olisi alkanut kymmenen, kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Kuva: Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto s Sanovat suurkaupunkeja sulatusuuneiksi. Rakastuminen toi Virolaiselle tappioita politiikan kentillä. Joku lehti vuokrasi asunnonkin samasta rapusta, missä Kyllikki asui, jotta toimittaja voisi paremmin seurata meidän liikkeitämme. Ovatpa sitten valmiina ilahduttamassa naapurustoa harmaiden räntäsadepäivien tullen. ”Muistoissa yhdessä kuljetut kultaiset vuosikymmenet...” Johannes Virolaisen pitkän avioeroprosessin jälkeen kihlasormukset vaihdettiin vapunpäivänä 1981. Tämä ei miellytä lintuja. He pitäisivät mielellään myös ilmastomme hengityskelpoisena. Tämä sivupolku poikii vanhemmille lisää rahanreikiä, mutta on samalla oiva muistutus siitä, että kesän ajan uinumassa olleet roolimallit on otettava käyttöön. Yksin jäänyt elää päivä päivältä kaiken, minkä on kokenut rakastettunsa kanssa, muistaa ja kertaa, itkee ja suree yksi kerrallaan yhteisen elämän yksityiskohdat. Olemme eläneet kristillisessä avioliitossa tasan vuoden. Johanneksen jättämää aukkoa ei voi korvata kukaan eikä mikään. Naisissahan mie nykyää juoksen. Pian noiden kukkapenkin säntillisten neitokaisten (vetäytyvät nupuille jo ennen iltakymmentä) on taivuttava viimeiseen syvään kumarrukseen valtias Talven edessä. – Minusta tuntuu kuin eilen olisi jälleen ollut elämäni onnellisin päivä. Ahkera vanha herra ottaa yövuoron lisäksi myös päiväkastelun huolekseen. Mielenosoittajia riittää joka lähtöön: halutaan sitä ja tätä, vapaata kauppaa ja ei-vapaata kauppaa. On pakko ottaa muut huomioon ja silotella itseään joukkoon sopivaksi. Kirjeet ovat sisältäneet viisaita, lohduttavia ja ymmärtäviä sanoja. Kun menetin Sinut joulukuisena maanantaina pilvien peittäessä taivaan sadepisaroiden itkiessä oli edessä sanaton tyhjyys autius vailla rajaa. Elämää sävyttää myös kiitollisuus niistä kahdestakymmenestäviidestä vuodesta, jotka hän sai viettää Johanneksen kanssa. Lämmöneristys aloitetaan jalkopäästä. Välistä tuntuu, että koko ruumista särkee. Lapsille koulun alku on kesän loppu. Niitä inhottaa liikkua märällä nurmella, joten ne ryhtyvät muuttohommiin. Myös Neiti Unikoiden aika on loppumaisillaan. He toivoivat edes kymmentä yhteistä vuotta. 1960-luvulla pääsihteeri Nikita Hruststhev ihmetteli juhlaillallisilla Virolaisen raittiutta. 10 Viikonvaihde Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Hetkinen! s Kun katsoo Johannesburgin kestävän kehityksen kokoustajien ympärillä kiehuvaa toimintaa, tuntuu, että ei ole helppoa kellään. Kyllikki Virolaisen päiväkirjamerkintöjen kanssa teoksessa vuorottelevat Kaija Valkosen taustoittavat tekstit. Rakkaus iski kuin salama kirkkaalta taivaalta Päätäpahkainen rakastuminen tapahtui kesällä 1977. – Lämmin virta kävi lävitseni, kuvaili Johannes. Aamulla herättyäni ajattelen ensimmäiseksi häntä, Johannesta. Lopulta Virolainen laukaisi kuuluisan lupauksensa: Jos Karjalan annatte takaisin, minä juon pullollisen viskiä. Mutta muistoissa yhdessä kuljetut kultaiset vuosikymmenet autuaat hetket kalliimmat kaikkia muita. Sama salamaniskua muistuttava tunne kulki kummankin lävitse. Paluu vanhemmuuteen alkaa luettelon kohdasta H niin kuin huoltaja. joulukuuta 2000
Detroitin kaupunki oli juuri viettänyt 200-vuotisjuhliaan. Takasiipi-innostuksen huipentuma oli vuoden 1959 Cadillac, jossa 114 cm:n korkeuteen tien pinnasta kohoavia siipiä koristivat luodin muotoiset "rakettitakavalot". "Mitä sinä nyt höpsit?" kysyy äiti. Siitä lähtien yli 25-vuotiaat tuontiautot ovat olleet vapaita Suomen autoverosta. Durantin onnistui kahden turhan yrityksen jälkeen lopulta tehdä Lelandeille tarjous, josta nämä eivät voineet kieltäytyä, ja näin Cadillacista tuli osa General Motors -yhtiötä. Who's been foolin' around with you. Palkkio merkitsee laajaa tunnustusta; rangaistus puolestaan vihamielistä torjumista ja parjaamista. Tähän suostuttiin. Delco) kassakoneen moottori. Who's been foolin' around with you. Pihamaalla Elvis ottaa huivin pois äitinsä silmiltä. A long tall man with a red coat on Good-for-nothing-baby, you've been doing me wrong Who you been lovin' since I been gone. Presidentti Mauno Koivistoa sentään kyydittiin Cadillac Fleetwood 75 -limusiinilla. M-24-tankissa oli oma Hydra-Matic-automaattivaihteistonsa kumpaakin telaketjua varten. Niinpä elokuun 22. Kaupungin oli perustanut ranskalainen aatelismies Sieur Antoine de la Mothe Cadillac. 1950-luku oli Yhdysvaltain "kultainen vuosikymmen": USA:sta oli toisen maailmansodan myötä tullut johtava länsimaa, ja amerikkalainen keskiluokka oli vauraampaa kuin koskaan. Aloitteleva rocklaulaja on juuri lyönyt itsensä läpi; pankkitilillä on ensimmäisen kerran rahaa niin, ettei tiedä, mitä sillä tekisi. Cadillac unelma elää lauluissa ja elokuvissa unelmilla on siivet. Cadillacin varustelutason rinnalla muut autot kalpenivat. Sata vuotta täyttävä Cadillac on ollut tiennäyttäjänä maailman autoteollisuudelle ja lunastanut paikkansa ihmisten sydämissä yhtenä auton historian suurista legendoista. Moottorit kasvoivat USA:ssa ja hevosvoimakilpailu kävi kuumana. Who you been lovin' since I been gone. Samalla Cadillacin statusarvo maassamme kuitenkin laski jyrkästi. Juhlat päättyivät Wall Streetin pörssiromahdukseen 1929. Who you been lovin' since I been gone. Cadillacin kaksiovinen luksusmalli Eldorado, joka näki päivänvalon 1953, oli amerikkalaisautoilijan ykkösunelma peräti 23 vuoden ajan. May) Alkuperäinen esittäjä Warren Smith (1957) Who you been lovin' since I been gone. Los Angelesin seutu alkoi 1970-luvun vaihteeseen mennessä tukehtua liikenteen aiheuttamiin saasteisiin. Vuosien saatossa sepitettiin yli tuhat laulua, joissa mainittiin Cadillac nimeltä; lisäksi Cadillac esiintyi "pääosassa" lukuisissa kirjoissa, elokuvissa ja maalauksissa. päivänä 1902 syntyi Cadillac Automobile Company. W. ”Standard of the World” Eräänä elokuun päivänä vuonna 1902 joukko detroitilaisia liikemiehiä meni tapaamaan maineikkaan työstökoneyhtiön osakasta Henry M. Vuonna 1949 valmistui ensimmäinen Cadillac Coupe de Ville, kaksiovinen hardtop-malli, joka syrjäytti lopullisesti Packardin valta-aseman rikkaan poikamiehen tai tähtinäyttelijättären autona. Klassiseksi amerikkalaisten autojen voimanlähteeksi sittemmin kohonnut V8 oli alkujaan ranskalainen innovaatio, mutta vasta Cadillac valmisti ensimmäiset kaupallisesti menestyneet V8-moottoriset autot. 1954 vakiovarusteena kaikissa Cadillacin malleissa) 1953: Cadillac tarjoaa lisävarusteina mm. Jos hän saa aikaan mestariteoksen, miljoonat pilkkakirveet nostavan äläkän." Autoteollisuuden pudotuspeli Vuonna 1909 William C. Vauhtia tälle kehitykselle antoi vuoden 1973-74 öljykriisi, joka osoitti USA:n markkinoiden haavoittuvuuden. Vasta 1990-luvulle tultaessa USA:n autoteollisuus oli uudistunut siinä määrin, että sen tuotteet alkoivat jälleen menestyä. Olipa johtajuuden viitta ihmisen tai teollisen tuotteen yllä, kilpailuhenki ja kateus ovat alati läsnä. Cadillacin vaiheet 1908: Cadillac maailman ensimmäinen auto, jonka kaikki osat voidaan vaihtaa keskenään 1912: Cadillacilla ensimmäisenä maailmassa sähköstartti ja sähköllä toimivat ajovalot 1915: ensimmäinen kaupallisesti menestyksekäs V8-moottorilla varustettu auto 1929: Cadillacilla ensimmäisenä maailmassa synkronoitu vaihteisto 1930: ensimmäinen V16-moottorilla varustettu auto (vaikka USA oli vaipumassa lamaan!) 1941: Cadillac tarjoaa autoihinsa Hydra-Matic-automaattivaihteiston (joka esiteltiin v. R. Kun vuonna 1920 amerikkalaisia autonvalmistajia oli vielä noin 200, kahta vuosikymmentä myöhemmin niitä oli enää 17. Leland, joka tässä poseeraa vuoden 1905 Cadillac Osceolan vierellä, oli omaksunut varaosien pikkutarkan yhteensopivuuden ajatuksen nuorena miehenä Samuel Coltin asetehtaassa. Niinpä USA:ssa alettiin Kalifornian johdolla asettaa autoille yhä tiukempia päästömääräyksiä. Kuvataiteissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja teollisuudessa palkkio ja rangaistus ovat aina yksi ja sama asia. He held your hand and he sang you a song Who you been lovin' since I been gone. Valtion saattueiden ja Yhdysvaltain suurlähetystön lippulaivanakin oli "vain" Chrysler New Yorker. Who's been foolin' around with you. USA uhkui sodanjälkeistä vaurautta, ja Cadillacin kilpailijoista yksi toisensa jälkeen oli hyytynyt matkan varrelle. ilmastointijärjestelmän sekä sähköllä toimivat ikkunat ja etuistuimet 1957: keskuslukitus ja sähkömoottorein säädettävät etuistuimet 1959: vakionopeussäädin (cruise control) 1964: termostaatilla ohjattava automaatti-ilmastointi 1965: säädettäväasentoinen tilt-and-telescope-ohjauspyörä 1966: vauhdin mukaan jäykistyvä ohjaustehostus, istuinlämmittimet, 4-kaiuttiminen AM/FM-stereoradio 1970 Eldorado: 500 kuutiotuuman (8,2 litran) moottori, 400 hv 1971: tietokoneohjatut, lukkiutumattomat takajarrut (lisävaruste) 1974: Buick, Cadillac ja Oldsmobile asentavat ensimmäisinä maailmassa autoihinsa air bagit 1975-76: Eldoradosta tuttu 8,2 litran moottori Sevilleä lukuunottamatta Cadillacin muissakin malleissa (Calais, de Ville ja Fleetwood); teho päästömääräysten vuoksi kuitenkin alhaisempi; vuoden 1976 malli viimeinen jättikokoinen Cadillac Cadillac filmillä Cadillac elokuvissa Badlands (Julma maa, 1973) Ohjaus: Terrence Malick Pääosissa: Martin Sheen, Sissy Spacek The Deer Hunter (Kauriinmetsästäjä, 1978) Ohjaus: Michael Cimino Pääosissa: Robert De Niro, John Savage, Christopher Walken, Meryl Streep Into the Night (Yön selkään, 1984) Ohjaus: John Landis Pääosissa: Michelle Pfeiffer, Jeff Goldblum Wise Guys (1986) Ohjaus: Brian De Palma Pääosissa: Danny DeVito, Joe Piscopo, Harvey Keitel Pink Cadillac (1989) Ohjaus: Buddy Van Horn Pääosissa: Clint Eastwood, Bernadette Peters Cadillac-laulu Red Cadillac and a Black Moustache (san. Seuraavien vuosien aikana vanhoja Cadillaceja laivattiin Suomeen satamäärin. Seuraavat kymmenkunta vuotta amerikkalainen autoteollisuus oli vaikeuksissa. 1970-luvun autolehtiä lukiessa toimittajan poliittinen suuntautuneisuus paljastui saman tien sen perusteella, ylistikö vai solvasiko hän amerikkalaisia autoja. Autoteollisuuden keskittyminen oli alkanut jo 1920-luvulla, ja laman aikana pudotuspeli kävi yhä armottomammaksi. Mutta mistä yhtiölle saataisiin riittävän arvokas nimi. Who you been lovin' since I been gone. "Pieni lahja sinulle", hän sanoo. Alkuun sähkövalot sai vain lisävarusteena, mutta 1912 Cadillac tarjosi yhdistetyn sähkövaloja käynnistinpaketin, jolla se voitti toistamiseen Dewar Trophyn. 1940 Oldsmobilessä) 1948: ensimmäiset siivennypykät (takasiivet suurimmillaan vuoden 1959 malleissa) 1949: Cadillacissa ja Oldsmobilessä lyhytiskuinen, korkeapuristeinen V8 (yleinen kaikissa amerikkalaisissa autoissa seuraavien 30 vuoden ajan) 1949: miljoonas Cadillac valmistuu 1950: Cadillacin vuosituotanto ylittää 100.000 auton rajan 1952: Cadillac ja Chrysler tarjoavat ensimmäisinä maailmassa ohjaustehostimen (v. "Dollarihymyjen" ystävien keskuudessa Cadillacin nauttima glamour oli aivan omaa luokkaansa samaa kuin Rolls-Roycen tai Mercedes-Benz 600 Pullmanin. Somebody saw you at the break of day Dinin' and dancin' in the cabaret He was long and tall, had plenty of cash He had a red Cadillac and a black moustache. Who's been foolin' around with you. A real cool cat with eyes of blue Triflin' baby are you being true. Teksti: Ilkka Salama Kuvat: General Motors, Ilkka Salama Cadillacin isä Henry M. Somebody saw you at the break of day Dinin' and dancin' in the cabaret He was long and tall, had plenty of cash He had a red Cadillac and a black moustache. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt niitä, jotka toteuttivat elinikäisen unelmansa ja hankkivat vanhan Cadillacin. Yhdysvallat oli 1950-luvun lopulla matkalla avaruuteen, mikä heijastui myös uusien autojen muotoiluun. Amerikkalaiset autot pienentyivät vasta 1970luvun lopulta alkaen, mutta päästöjä pyrittiin hillitsemään jo ennen sitä laskemalla moottorien tehoja ja määräämällä katalysaattorit pakollisiksi. Lelandia. Yhtiön patriarkan pojan Wilfred Lelandin suunnittelema 5,1-litrainen "veekasi" kehitti 70 hevosvoimaa. Who's been foolin' around with you. Who's been foolin' around with you. Hänellä oli sellaisia vuosien saatossa useita kymmeniä. Yhtiön legendaarisen muotoilijan Harley J. Auto kirvoitti monien aikalaisten suista kitkeriä lausuntoja, mutta vuosien mittaan "viisysi"-Cadillacista on tullut amerikkalaisen autoteollisuuden suurin klassikko, joka ikuistettiin jopa postimerkkiin vuonna 1995. Ensimmäiset "viisysit" ja sitä vanhemmat Cadillacit ilmestyivät teillemme jo samana vuonna. Lelandien ehtona kaupalle kuitenkin oli, että Cadillac Motor Car Division saisi toimia itsenäisesti heidän johdossaan. Kaikki, joilla oli riittävästi rahaa, ajoivat Cadillacilla rocklaulajista filmitähtiin ja bisnesmiehistä gangstereihin. Cadillacia ei enää mielletty herrasväen luksusautoksi vaan cruisailua harrastavan nuorison leikkikaluksi. Seuraavan vuosikymmenen laman aikana Cadillac olisi hyvinkin saattanut päätyä konkurssiin, jollei sillä olisi ollut takanaan General Motorsin valtavia resursseja. Merkki kohotti profiiliaan entisestään muotoilija Harley J. Vuoden 1915 mallia, jossa kyseinen moottori esiteltiin, myytiin heti yli 20.000 kappaletta. Eikä hän suinkaan ollut mielihalujensa kanssa yksin: 1950-luvun lopulla tehdyn laajan kyselytutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia amerikkalaisista olisi valinnut autokseen Cadillacin, jos hinta ei olisi ollut ongelma. Hän ajamansa tarkat valmistustoleranssit ja osien vaihdettavuuden periaate toivat Cadillacille himoitun Dewar Trophyn, Royal Automobile Club of Londonin jakaman "autonvalmistajien Nobel-palkinnon" vuonna 1908. Osaksi amerikkalaista unelmaa Vuonna 1950 New Yorkin Broadwaylla esitettiin näytelmä The Solid Gold Cadillac. Japanilaisten autojen invaasio oli kaataa mm. Viimeiset jättikokoiset Cadillacit tulivat ulos tehtaan hihnalta vuonna 1976. Chrysler Corporationin, eikä General Motorsin tuotteillakaan ollut samanlaista imua kuin ennen. Toisen maailmansodan aikana Cadillac valmisti useita kevyitä panssarivaunuja liittoutuneiden armeijoille. 1920-luvun riehakkaan "jazz-ajan" ollessa huipussaan Cadillac tarjosi rahassa rypeville amerikkalaisille vuosittain kymmeniä eri malleja ja satoja värikombinaatioita. Leland oli tarjonnut uutta moottoriaan Olds Motor Companylle, joka oli kuitenkin kieltäytynyt kohteliaasti. A real cool cat with eyes of blue Triflin' baby are you being true. Cadillac Suomessa Cadillac on vuosien saatossa herättänyt Suomessa suuria intohimoja. Nyt Cadillacin vaihtoehtoina olivat mm. Se toimi lähtölaukauksena populaarikulttuurisuuntaukselle, jonka tähtenä oli Cadillac-auto. Sähkövalot olivat tulossa autoihin vasta vähitellen, vaikka koteja oli valaistu sähköllä jo vuodesta 1880. Earlin piirustuspöydältä lähtenyt luomus lunasti vuosien saatossa paikkansa yhtenä auton historian suurimmista klassikoista. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Viikonvaihde 11 O n vuosi 1954. Cadillac oli Suomessa vielä 1980-luvun vaihteessa kerrassaan harvinainen näky. Lelandin tavoitteena oli valmistaa autoja keskeisenä periaatteenaan korkea laatu suurten määrien kustannuksella. Leland näki tilaisuutensa ja ehdotti miehille, että he perustaisivat yhdessä uuden autotehtaan. Amerikkalaiset autot pienentyivät, mutta monien mielestä eivät tarpeeksi, ja niiden moottorit olivat etenkin 1970-80-luvun vaihteessa kovin heikkotehoisia. He olivat aikeissa likvidoida vaikeuksiin joutuneen autotehtaansa, jonka pääinsinööri Henry Ford oli lähtenyt omille teilleen. Muut autonvalmistajat pilkkasivat Cadillacin moottoriuutuutta, mikä kirvoitti yhtiön mainosmiesten kynästä kuuluisan The Penalty of Leadership ('Johtajuuden kirot') -mainoksen: "Kaikilla inhimillisen ponnistelun aloilla se, joka on ykkösenä, joutuu jatkuvasti elämään julkisuuden valokeilassa. Vuonna 1977 kuollut rockin kuningas suosi Cadillacia. Elvis ajaa kotiinsa, sitoo äitinsä silmät huivilla ja taluttaa tämän ulos. Starttimoottorin mallina oli Dayton Engineering Laboratories Companyn (myöh. Uusi kilpailu rikkaiden rahoista Suuret, korkeapuristeiset moottorit merkitsivät kuitenkin runsaita päästöjä. Lexus, Jaguar, Mercedes-Benz, BMW ja Volvo. 8,2 litran) V8, joka kehitti huikeat 400 hevosvoimaa. Sillä mikä ihmistä ajaa eteenpäin ponnekkaammin kuin unelmien tavoittelu. Vaikka Yhdysvallat oli itsekin öljyntuottaja, OPEC:n hintakartelli pani neljällä pyörällä liikkumaan tottuneen kansakunnan polvilleen. Esimerkiksi vuonna 1966 merkin vakiotai lisävarusteisiin sisältyivät automaattivaihteet, ohjaustehostin, vakionopeussäädin, ilmastointi, sähkömoottorein liikuteltavat etuistuimet ja sivuikkunat, keskuslukitus, säädettävä ohjauspyörä ja stereoradio. "Moottoroidun majesteettisuuden uusi valtakunta!" mainostettiin vuoden 1959 Cadillacia. Jos hänen työnsä on vain keskinkertaista, hänet jätetään rauhaan. Pihassa seisoo upouusi avo-Cadillac. Kotimaisista autoista Cadillacin rinnalle ja hieman ohikin myös limusiinimarkkinoilla oli hurauttanut Lincoln Town Car. Lukuisat Cadillacin itsenäiset kilpailijat luksusautomarkkinoilla Pierce-Arrow, Marmon, Peerless ja jopa maineikas Duesenberg kaatuivat. Vuoden 1970 Cadillac Eldoradoon asennettiin muhkea 500 kuutiotuuman (n. Sen innoittamana yhtiö omaksui sittemmin Cadillacin motoksi vakiintuneen mainoslauseen Standard of the World merkitsihän palkittu auto vertailukohdetta ja esikuvaa koko maailman autoteollisuudelle. Kilpailu ylemmän keskiluokan rahoista oli kuitenkin kiristynyt. Vuoteen 1920 mennessä kaikki isojen autojen valmistajat seurasivat Cadillacin esimerkkiä. Nuoren kuormaautonkuljettajan Elvis Presleyn rempseästi esittämä laulu That's All Right Mama soi radioissa joka puolella Yhdysvaltoja. Vuonna 1984 voimaan astunut verouudistus muutti kuitenkin kaiken. Cadillacin amerikkalaisista luksusautokilpailijoista oli toisen maailmansodan jälkeen jäljellä enää Packard. He held your hand and he sang you a song Who you been lovin' since I been gone. Amerikkalaismiehen unelmaksi muotoutui yhä yleisemmin kaunis vaimo, upea omakotitalo sekä kaksi Cadillacia autotallissa. Thompson, L. Kun ihmisen aikaansaannoksesta tulee vertailukohde koko maailmalle, siitä tulee myös kademielisten maalitaulu. Earlin innovoimalla La Salle -mallilla (1927). Tavallisessa eurooppalaisessa autossa ei ollut mitään niistä
Hän antaa myös tunnustusta ruotsalaisille päättäjille ja muille sikäläisille yhteistyökumppaneille. Linnan emäntä Liisa Lipsanen, edessä keskellä, ja bussilastillinen kokkolalaisia Mauritzberiin tutustujia. Vanha mylly ja pyykkitupa on nyt kahvilana, mihin voidaan järjestää suuremmallekin ryhmälle ruokailumahdollisuus. Itse päälinna ei kooltaan häikäise, mutta sisältä antaa kuvan hyvällä maulla toteutetuista ja toimivista ratkaisuista. Kymmeniä omistajia Mauritzbergistä, alunperin Björsätter, on mainintoja jo 1500-luvulta. 12 Viikonvaihde Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Voitto Kentala MAURITZBERG (KP) V oi miten tänne korpeen! Tuo lausahdus tuli varsin monen kokkolalaisen matkaajan suusta, jotka olivat valinneet kesäretkensä kohteeksi Mauritzbergin linnan Ruotsissa. Eteen tulee vielä lauttayhteys, joka vie Bråvikenin yli ja kymmenisen kilometriä oli taitavan kuljettajan Rolf Rönnkvistin taivuteltava pitkää bussia pitkin sorapäällysteistä tietä ennenkuin eteen tulivat kartanon maat ja komean puistomaiseman perällä itse linna. Liisa Lipsanen määrittelee suururakkansa tavoitteeksi saada linnan asiakkaiksi ihmisiä, jotka haluavat nauttia vapaa-ajastaan kauniissa, rauhallisessa ympäristössä, hiljentyä mutta samalla myös nauttia tasokkaasta palvelusta. Sopivasti hän jättää kuuntelijan arvioitavaksi sen taloudellisen tason, miltä hän toivoo asiakkaita tulevan. Eikä Liisa Lipsanen esitellessään peittele tyytyväisyyttä tähän asti tehdystä, eikä siihen antamaa omaakaan panosta. Päivällisen, jossa on kolme ruokalajia, hinta on 450 kruunua. Ensin matka taittuu mukavasti E4tietä 116 kilometriä Jönåkeriin, mistä käännytään kapealle tielle ja ainakin bussikyydissä tuntuu, että matka jatkuu yksikaistaista tietä. Mutkaista ja kumpuilevaa. Päälinnasta viettää kaunis nurmikko Bråvikenin venelaiturille ja lähempänä rantaa olevaan tunnelmalliseen —1700-luvulta olevaan — kappeliin, josta on tullut suosittu hääkirkko. Vain suurimmissa kaupungeissa ja sielläkin vain tietyissä paikoissa voi käyttää euroja, luonnollisesti huomattavin kurssitappioin. Linnasta vapaa-aikakeskus Liisa Lipsasen suururakka Mauritzbergissä Mauritzberin linna mäellä ja hyvässä kunnossa oleva lähiympäristö keräävät ihailevia katseita. Pelkkä majoitus + aamiainen vastaavasti 1200 ja 850 kruunua. Hänen vakuuttavaa esitystä kuunnellessa tuli mieleen monia merkittäviä suomalaisia vaikuttajanaisia, joiden joukkoon Liisa Lipsanen saattaisi kuulua. Liisa Lipsanen esittelee kokkolalaisille vieraille linnan historiaa sisäpihalla, mistä avautuu upea näkymä Bråvikenin lahdelle.. Linnaan myös vesiteitse Mauritzbergiin pääsee myös etelän ja lähimmän suuremman kaupungin Norrköpingin kautta maanteitse, mutta matkaa kertyy pohjoisesta ajettaessa 50 kilometriä enemmän. Tukea on tullut Ruotsin museovirastolta ja niinpä linna on luokiteltu Ruotsissa merkittäväksi kulttuurinähtävyydeksi. Linnan aulassa ei voi olla havaitsematta nykyisestä omistajasta tehtyä kookasta muotokuvaa muiden vaikuttajien kuvien täydennyksenä. Lähinnä omistajat ovat edustaneet Ruotsin aatelis-, kulttuurija ylhäisöpiirejä. Linna rakennettiin 1670-luvulla, mutta se jouduttiin rakentamaan uudelleen 1725 sen jälkeen kun venäläiset olivat polttaneet alkuperäisen linnan. Mauritzbergin matkaan voi helposti vielä liittää käynnin Kolmårdenin tunnetussa eläinpuistossa, minne on vain puolen tunnin ajomatka. Ja hinnastosta löytyy paljon muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka osaltaan täydentävät sitä kokonaisuutta, jonka Liisa Lipsanen on haasteekseen ottanut. Todella. Seuraavia suuria tavotteita ovat golf-kentän rakentaminen kartanon maille, runsaat 150 vapaa-ajantaloa, hotelli ja studiotyyppisiä vapaa-ajan asuntoja. Suomalainen on saanut asianmukaisen kohtelun ja tuen hankkeelle. Mauritzbergin linna siirtyi Liisa Lipsasen omistukseen 1990. Linnan sviitti maksaa 2800 kruunua yöltä. Majoituskapasiteettia on toistaiseksi 32 hengelle. Myös linnan tiloista löytyy tasokas ruokasali useammalle kymmenelle hengelle, useita kokoustiloja ja 2000 nidettä käsittävä kirjasto. Joiltakin osin työ on vielä kesken ja tason ylläpitäminen takaa työtä riittävän jatkuvasti. Myös Ruotsin kulttuurielämä on arvostanut Liisa Lipsasen aikaansaannosta antamalla taidekokoelmia linnan seinille näyttelynomaisesti. Sen jälkeen hän aloitti määrätietoisen työn linnan entisöimiseksi ja saattamiseksi ylhäisökohdiksi, kuten esitteessä todetaan. Luonnollisesti kauniin Bråvikenin rannalla sijaitsevaan linnaan pääsee myös Itämereltä vesitietä. Varsinkin, kun saa nauttia miellyttävästä matkaseurasta ja erinomaisen hyvin suunnitellusta matkasta. Mauritzbergiin kertyy linja-auton mittariin matkaa runsaat 140 kilometriä Tukholmasta, lähinnä etelään, Itä-Götanmaalle. Ennen entisöintiä kappeli toimi jopa perunaja välillä lumppuvarastonakin. Kokkolan Sydänyhdistyksen matkalaisia onnisti matkan ajankohdan valinnassa myös sikäli, että itse linnan emäntä Liisa Lipsanen oli paikalla, toimi itse oppaana ja vietti pitkän tovin kokkolalaisten seurassa. Kulttuuria vaalitaan linnassa myös pitämällä usein konsertteja. Siitäkin huolimatta, että taloudelliset taustat hänellä saattavat olla useimmista muista poikkeavat. Muutama esimerkki kertoo hintatason, josta itse kukin saa tehdä oman arvionsa: Konferenssilaisille on täyshoito yhden hengen huoneessa alv mukaan laskien 1965 ja kahden hengen huoneessa 1750 kruunua. Saman toteavat varmaan monet muutkin kuin kokkolalaiset, jotka haluavat tutustua monien viikkolehtien esittelemään Liisa Lipsasen suururakkaan, 400-vuotiaaseen linnaan ja kartanoon — miten kukin paikan haluaa nimetä. Norrköpingiin on myös lentoyhteys ja sieltä on matkaa 30 kilometriä perille. Vaikka loppumatka tuntuukin korpeen menemiseltä, niin hintansa väärti se on. Hääsviitin pitsilakanoin kuohuviinein, tuorein hedelmin ja aamiaisen huoneeseen tarjoiltuna saat 2900 kruunulla, mutta pappi ja kanttori maksavat sentään 3000 kruunua. Mauritzbergillä on ollut kymmeniä omistajia ennen Liisa Lipsasta ja hänen omistamaansa Style Invest Oy:tä. Pohjoismaisen arkkitehtikilpailun tuloksena aluetta kehitellään ajan vaatimuksia vastaavaksi vapaa-ajankeskukseksi. Viikonloppuna yö kahden hengen huoneessa maksaa tuhat kruunua sisältäen kahvin, kahvileivän, kolmen ruokalajin päivällisen ja aamiaisen. Tien varsilla metsämaisema kuin konsanaan KeksiPohjanmaalla. Kuvat: Rolf Rönnkvist. Toki pienemmälläkin kruunumäärällä pärjää. Suomalaista kävijää ilahduttaa sekin, kun linnan pääsisäänkäynnin kahden puolen tervehtivät tulijaa Ruotsin ja Suomen liput. Mauritzbergin hintataso Ruotsi elää edelleen kruunun aikakautta, kruunu tällä hetkellä noin 65 vanhaa penniä. Kappelin lisäksi vierailija voi tutustua linnan galleriaan, jossa elokuun alkupuolalla oli esillä fiskarsilaisten töitä. Tästä saivat nauttia myös kokkolalaiset vieraat ja vielä niin, että tarjoilusta oli huolehtimassa kokkolalainen kesätyössä ollut opiskelija Maria Hietapakka. Pääsymaksua alueelle ei ole ja lisäksi voit ilmaiseksi pelata tennistä, krokettia, lainata soutuvenettä ja kanoottia. Mauritzbergin hinnasto on myös yksinomaan kruunuissa
Uiton valokuvissa on persoonallinen ote. Tammeen se oli napattu hyvällä vainulla. – Palkintojenjako tapahtui kansainvälisen kääntäjienliiton (FIT) Vancouverin kongressin päättäjäislounaalla suuressa salissa juhlavien kattokruunujen alla. Lapsella on oma kokemusmaailmansa. Missään tapauksessa hän ei sujauttaisi niitä samaan lokeroon väkivaltaviihteen kanssa. yhteisöteatteri, tulevat suomalaiselle yleisölle tutuksi, niin ehkä sekin ihme vielä nähdään että yleisö oikeasti puuttuu esityksen kulkuun. Hengästyttävää menoa Lauantaiaamun energiatäräyksestä vastasi ulvilalaisen Ulpu ry:n esitys. – Ja mitä pahuuteen tulee, sitä vain on maailmassa, eri asteisena. Oikeistopopulismin alkeet Avauspäivä tarjosi yleisölle virkistävän, osin provokatiivisenkin teatterikokemuksen. – On hyvä, että epäkohdista puhutaan julkisesti ja totta, että läpi on päästetty kirjoja, joita ei ole viimeistelty. Arvostelua kestämätön työn jälki on karhunpalvelus sekä kirjailijalle että lukijoille. – Se ei ollut vielä tuolloin menestys missään. Esitys irvaili ja satirisoi hauskasti bisnesmaailman hektistä rytmiä. On sama, millaisesta maailmasta sellainen ymmärtämys nousee. Suomi, joka muutoinkin on aina kerrallaan yhden asian maa, on myös hakenut Potterkuumeelle syitä ja povannut seurauksia. Molemmat ovat lisäksi kotimaisia kantaesityksiä, mistä molemmille ylimääräinen kiitos. Esimerkkejä löytyy kaikkien kansojen, ei vähiten oman maamme mytologiasta. Teatteri Kääntäjä näkee usein ihmeitä ja taikoja Palkinto kotiin Vancouverista Jaana Kapari asui vuosikaudet Vantaalla, jossa hänen kolme lastaan kävivät koulunsa. Siksi monella filmillä on englanninkielinen nimi, vaikka se hyvin kääntyisi omalle kielellemme, Kapari sanoo. – Tekstissä kiehtoo sen monitasoisuus ja kielessä rehevyys. Tätä vaaraa uusikaupunkilaisten esityksessä ei ollut. Lisää aikaa kääntäjille Kääntäjän mukaan on tuhannen taalan kysymys, mikä viime kädessä on se, mikä juuri Pottereissa vetoaa niin kovasti lapsiin, myös poikiin. – Mutta en minä mikään ylivoimainen ollut, hän lisää ujosti. hyväntekeväisyysoppikirjojen, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat sekä Huispaus kautta aikojen, englanninkielinen nimistö alkuperäiseen muotoonsa. Salkkukansan tarinoita perustui siis liikkeeseen ja musiikkiin / lauluun. En ihan jaksa uskoa että näiden ääriryhmien poliittinen manifesti olisi näin yksioikoista. Näin sanoo Jaana Kapari, jonka nimi tunnetaan hyvin kirjaalalla. Ensimmäinen käsittelee epämuodikkaasti yhteiskunnallista aihetta ja toisen muotokielenä on fyysinen tanssiteatteri. Vähemmistö kuvista on Uiton itse suosimia mustavalkovalokuvia. Jotkut perheet harrastavat yhteisiä lukutuokioita myöhemminkin. Jopa siinä määrin että draaman kaarelle voi antaa tilaisuuden tullen piut paut. Lapsilla on oma mielikuvitusja kokemusmaailmansa, jonka kautta he omaksumaansa käsittelevät. Usein niin naisvoittoisessa harrastajakentässä Uudenkaupungin teatteri tekee tässäkin suhteessa poikkeuksen; ryhmässä on kelpo miesnäyttelijöitä ja vieläpä eri ikäisiä. Jos dialogi on kärjistettyä tulisi koko tulkinnan olla enemmän samoilla linjoilla. Lautasellinen Somalian verta on tärkeä esitys. Hyvin harva haluaa tällaista, kun tulee muotokuvaan liikkeeseen. Niin ikään monet ovat kokeneet varsin innostavaksi keskustelun kirjoista, jotka ovat tuttuja kaikille perheenjäsenille. Osa töistä oli näytteillä viikon verran elokuun alussa Sikurimuseolla, osa on uusia. Kuvat ovat valmistuneet parin viimeisen vuoden aikana harjoitustöinä. Suomessa Kaparin nimi yhdistetään eritoten J.K. Hän on se, joka aina kotonaan Evijärvellä pyöri kamera kädessä kavereita ja rokkibändejä kuvaten. J.K. Mainittakoon, että em. Nuorisokirjallisuuden tutkimus verkossa. Instituutissa syyskuussa esitettävän näyttötyön raakavedokset ovat myös esillä. Kaparin mukaan raati viittasi tekijänoikeusjupakoihin, joita virisi Potter-elokuvan oikeuksia hallinnoivan Warner Bros -yhtiön ja kirjankustantajien välillä. Aiemmista vuosista poiketen festivaali pidetään yhdessä ja samassa paikassa: Seinäjoen kaupunginteatterin neljällä eri näyttämöllä. Ajatuksella Uitto alkoi suhtautua kuvaamiseen lähdettyään kolmen vuoden oppisopimuskoulutukseen instituuttiin, jossa hänen opettajanaan on ollut Matti J. Toivanen oli kuulemma kärsivällinen kohde, jonka vaimoa ja kissaakin Uitto sai kuvata. Katja Uiton mukaan ammattitaitoisesti ja teknisesti oikea kuva kuva voi olla tylsä. Vastavuoroisesti vaikka kuvassa olisi jokin "vika" se voi olla kiinnostava, jos kuva kertoo jotakin. Näytelmä demystifioi taiteen tekemistä ja kyseenalaistaa sen roolia mahdollisena muutoksen airuena. Internetissä osoitteesta http://www.tampere.fi/kirjasto/sni/snihake.htm löytyy tiedot noin 4 000 teoksesta. Vieraannuttamis-efektin avulla raskaaseen aiheeseen saatiin tarvittavaa etäisyyttä. Ulvilalaisten esityksessä siirryttiin vaivattomasti tangon taivutuksesta vaikkapa brasilialaiseen kamppailutanssiin capoeiraan. Uudenkaupungin teatteri vältti nämä karikot ja ryhmän poikkeava toteutus teki esityksestä kiinnostavan ja ajatuksia herättävän kokemuksen. Sen verran komealla ja ilmaisuvoimaisella tavalla ryhmä lavalla liikkui. Instituutin toiminnanjohtaja on ylivieskalaissyntyinen Kaisu Rättyä. Salkkukansan tarinoita puolestaan osoitti että tarinan kertomiseen ei aina tarvita puhetta. Se vähäinenkin puhe kuulosti tässä kontekstissa käsittämättömältä organisaatioteoreetikkojen jargonilta. Lautasellinen Somalian verta näytelmän hersyvimmän tulkinnan tekee kuitenkin nainen, Minna Bergström. Mielenkiintoista on se, että nuorilla ei juurikaan ole tanssillista taustaa; silti tai ehkä juuri sen vuoksi ilmaisu oli rosoisen tuoretta. Suomalaisen kääntäjän palkitseminen kansainvälisesti osui maassamme hyvään saumaan sikäli, että kääntäjien ammattitaitoon ja välillisesti siten kustantajiin kohdistuvaa kritiikkiä on viime aikoina esitetty mediassa runsaasti. Kapari ei usko, että velhomaailmasta kertovat tarinat vaikuttaisivat kielteisesti lapsen kehitykseen. Koreografi Pia Semeri oli loihtinut ryhmään sellaisen tekemisen palon jota harvoin näkee. Tämä näytelmä näytelmässä ratkaisu toi aiheeseen tarvittavaa etäisyyttä ja esityksen päättävä epilogi oli kerrassaan hieno. – Loppusuoralla meitä oli neljä, ja raadin tehtävä oli vaikea. Se käsittelee ajalle epämuodikkaasti yhteiskunnallista aihetta. Ratkaisu on onnistunut. Festivaalin alkupäästä valitsin arvioitavaksi kaksi ennakkoon mielenkiintoisimmalta tuntunutta esitystä: Uudenkaupungin teatterin Lautasellinen Somalian verta -näytelmän, sekä ulvilalaisen Ulpu ry:n Salkkukansan tarinoita. Uudenkaupungin teatterin Lautanen Somalian verta esitys keskittyi rasismin ja äärioikeistolaisuuden tematiikkaan. On erinomaisen hieno asia, että tanssiteatteri saa jalansijaa myös harrastajakentässä. Kuva: Kaarina Naski Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Katja Uiton valokuvissa on monelta ihmiseltä pää poikki. Harrastajateatterikesällä uusi ilme Ihmisiä uraputkessa energisenä ulvilalaistulkintana. – Tämä on tuttu ongelma niille kääntäjille, jotka työskentelevät elokuvien parissa. Kukaties on sattumaa, että velhot kuljettavat sen perille tehokkaammin. Tämä on helppo jokaisen omakohtaisesti testata palaamalla johonkin teokseen, jonka on lukenut ensimmäistä kertaa aivan eri ikäisenä. hakuteosten suomentajaksi keksittiin merkitä Kurvaa Aka, Whoss Gue eli arvaa kuka ja sama englanniksi. – Miten maa jäätyy ja miten uusi kasvu voi porata reiän jäähän keväällä. Muotokuvaajaksi Tampereen Visuaalisen viestinnän instituutista marraskuussa valmistuva Uitto sanoo tyylinään olevan mennä kuvattavaa lähemmäksi ja lähemmäksi. Kymmenen parikymppistä nuorta hyökyi ja humisi lavalla kuin pallosalama. Saduissa taiat merkitsevät sitä, että sanat muuttuvat teoiksi. Nyt yleisöllä on mahdollisuus seurata entistä useampaa esitystä, kun aika ei tuhlaannu paikasta toiseen juoksemiseen. En näe mitään syytä, miksi sitä ei käsiteltäisi kirjallisuudessa. Luontokin tekee taikoja Potter-kirjat ovat saaneet kaikkialla ennennäkemättömän suosion ja herättäneet paljon pohdintoja paitsi siitä, mikä on niiden suosion salaisuus myös siitä, onko tällainen into ja se aihepiiri johon tuo into kohdistuu lapsille hyväksi. – Mutta lasten aliarvioimista mielestäni on heidän kirjavalintojensa jatkuva kontrolli. Nyt odotan jo viidettä työn alle, kaikkiaan niitä on luvassa seitsemän. – Mitään kuvaa ei ole käsitelty tietokoneella millään tavalla, Katja Uitto sanoo töistään. – Taidetta tehdään omalla ajalla. Miten muuttolinnut lähtevät ja tulevat. Harmillisen usein näissä harrastajateatterikatselmuksissa häiritsee epätasainen näyttelijäntyö. Vuonna 2000 Kapari sai kansainvälisen nuorisokirjaneuvoston IBBY:n kunniakirjan Harry Potter ja viisasten kivi suomennoksesta ja vuonna 2001 WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon. Näkemäni esityksen jälkeen tuosta ironiasta alkaa olla pohja pois. Aikuiset eivät välttämättä edes tavoita samasta tekstistä samoja asioita. Poikiin on kolahtanut paitsi kirjojen jännitys myös niiden huumori. – Niiden tarinat istuvat joka tapauksessa vahvasti juuri tähän päivään ja antavat lukijoilleen oivaltamisen iloa. Nyt ohjaaja Jukka Tyrväisen näkemys aiheesta on turhan sovinnainen ja kiltti. Aikaisempi valokuvauslaborantin tutkinto Uitolla on Pohjois-Pohjanmaan ammattioppilaitoksesta 1990-luvun alkupuolelta. Tutkimuskirjallisuuskokoelmaan kuuluu muun muassa lastenja nuortenkirjallisuuden ja sen kuvituksen tutkimusta ja aihepiiriin liittyviä opinnäytetöitä. – Oma käsitykseni on ja korostan, etten suinkaan puhu tästä asiasta tutkijan faktoilla, ettei väkivaltaviihdekään sentään yllytä väkivaltaan, vaan se on jo sinällään, turruttavuudessaan, osa toista ikävää yhteiskunnallista ilmiötä, piittaamattomuutta. – Kääntäjien toivottiin jättävän ns. – En voi kieltää, etteikö tunnustus olisi tuntunut mukavalta, Kapari toteaa. Nyt käännökset syntyvät maalla, Loviisan liepeillä. Tai sitten ei. Emme siis tarvitse muuta kuin lisää aikaa, liksaa ja apurahoja! KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 13 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri • taideteokset • valokuvat • peilit • käsityöt Valikoimissamme yli 400 kehystä Jussi Kareinen Järjestyksessään 29. Hän on ahkera kääntäjä ja uurastanut englanninkielisen kirjallisuuden parissa 1980-luvun lopulta lähtien. On sinänsä sääli että yleisö on kiltisti esityksellisten konventioiden vanki, eikä uskalla kommentoida tarinaa jos kerran näyttelijät siihen osin provosoivat. Kaarina Naski – On hienoa, että vanhemmat johdattavat lapsensa kirjojen maailmaan ja lukevat heille, kun he eivät vielä itse osaa. Bergströmillä ajatus, puhe ja liike ovat täydellisessä balanssissa. Jaana Kapari kertoo, että kun hän sai ensimmäisen Potterin käsiinsä 1997, hän luki kirjan alusta loppuun samalta istumalta. Se ei varmasti ole niitä myyvimpiä esityksen aiheita, ja tämän tyyppisessä intohimoja herättävässä aiheessa on helppo sortua paatokseen ja osoittelevuuteen. Kun erilaiset soveltavan draaman muodot, mm. Niin minä kuin kollegani asetuimme tietysti vastustamaan moista velvoitetta. Juuri valokuvaliikkeen ostanut Uitto sanoo taiteen jäävän nyt vähemmälle muotokuvissa. Kuva: Onerva Leisti Näyttelyt TAMPERE (STT) Tampereella sijaitseva Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti on avannut tutkimuskirjallisuutensa kokoelmatiedot kaikille kiinnostuneille. Edelleen minua viehättää se, miten hyvin kirjailija ymmärtää ihmistä, lasta ja aikuista. Hyvä festivaali muodostuu erilaisista esityksistä ja näkemäni avausesitykset lunastivat paikkansa tässä vuosittaisessa katselmuksessa. Kuuleman mukaan ulvilalaiset ovat nimenneet ryhmänsä itseironisesti "Tähtitanssijoiksi". Rowlingin kirjojen, niin kuin muidenkin hyvien kirjojen hienous on siinä, että ne panevat ihmisen ajattelemaan itse. Ryhmä on ihailtavalla tavalla läsnä koko esityksen ajan. Pidin itseäni todellisena onnenpekkana, kun sain sen kääntää. ”Päät poikki” Uiton tunnusmerkkinä Aina vain lähemmäksi Katja Uitto valmistuu marraskuussa muotokuvaajaksi Tampereen Visuaalisen viestinnän instituutista. Rowlingin suosittuihin Harry Potter -kirjoihin, ja maailmalla hänet tiedetään tuoreimman Astrid Lindgren -palkinnon saajaksi. Uitto naureskeleekin, että opiskelukaverit tunnistavat hänen työnsä nimettöminäkin. Käsikirjoittaja Elina Kilkku on Runousoppinsa ja Brechtinsä lukenut. Näyttelyssä on esillä muotokuvia elämän eri aloilta; hiusmallikuvia, perhekuvia, hääkuvia ja ylioppilaskuvia. Hänen Ritva -näyttelijää esittämä roolihahmonsa on tulta ja tappuraa. Kaleva. Harrastajateatterikesä käynnistyi perjantaina Seinäjoella. Tänä vuonna ohjelmisto on kiitettävän monipuolinen ja omia tekstejä kymmenestä festivaalille valitusta näytelmästä on neljä. Sillä noituus on kiehtonut ihmistä aina. Kapari sanoo, että jos kuljemme aistit valppaina, näemme ihmeitä ja taikoja usein. Äärioikeistolaisten miesten jaaritukset suomalaisnaisia raiskaavista somaleista kuulostavat jopa tympeän kliseisiltä. Lukemisesta on äkkiä tullut muotijuttu lasten ja nuorten keskuudessa, ja se onkin niin iloinen asia vanhassa lukumaassa Suomessa, että Harry Potter saa siinä samalla monta sulkaa lisää hattuunsa. Kiire on kääntäjien pahin vihollinen ja keskusteleva kustannustoimittaja varsinainen aarre. Nyt ei tarkastelun keskiössä ole yksilö, eikä suurin yhteiskunnallinen yksikkö ole perhe. Näyttelijät ikään kuin "putosivat" rooleistaan ja kyseenalaistivat omaa roolityötään tai käsiteltävää aihetta. Omakuvia Uitto ei harrasta, vaan on mieluummin toisten tarkkailija. Voi vain toivoa että nuoret tähtitanssijat hyödyntävät Salkkukansan tarinoissa saamaansa oppia myöhemminkin. Dialogi onkin sitten tavanomaisempaa. Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kirjasto on valtakunnallinen lastenja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta tallentava erikoiskirjasto. Turhasta hutiloinnista olisi päästävä, Kapari sanoo. Uiton päälle kuusikymmentä muotokuvaa ovat esillä Svenska Gårdenissa syyskuun ajan. Sen pitemmälle hän ei pahuutta voi käsittää, ja se on paitsi hänen rajoituksensa, myös hänen turvarakenteensa. Kansainvälisestikin merkittävässä kokoelmassa on 45 000 lastenja nuortenkirjaa. Tekeillä on kymmenen kuvan sarja eläkkeelle jäävän museojohtajan Pekka Toivasen elämän eri alueilta. Nyt teatteriesitys on meille vielä rituaali ja itse esitystilanne jollain tapaa pyhä hetki, jota ei sovi häiritä. Suomennoksen kompromissi oli, että käänsin lopulta koko nimistön, mutta sulkuihin laitettiin englanninkieliset nimet. Sen pohjalle teatterin on hyvä rakentaa ohjelmistoaan. Kilkulla on myös hauskan ironinen ote koko teatteritaiteeseen. Lautasellinen Somalian verta haastaa koko demokraattisen järjestelmän pohtimaan ääriliikkeiden synnyn mahdollisuutta. Perusteluissa oli kuitenkin otettu huomioon se, että Kaparin suomentamasta teosmäärästä valtaosa on ollut lapsille ja nuorille suunnattuja, minkä lisäksi painoa on pantu myös työlle, jota kääntäjä on tehnyt oman ammattikuntansa aseman ja arvostuksen hyväksi. Sen muotokieli rakentuu parhaimmillaan eri tyylilajien rohkeasta sekoittelusta. – Mutta yhtä totta on, että kokonaisuutta katsoen käännösten taso Suomessa on parantunut ja vaatimustaso kohonnut
Ehkä kyse on terveestä vastareaktiosta kansainvälistyvälle ja irralliselle nykymenolle. Ongelma on niin sitkeä, että poliittista retoriikkaa enemmän sekin vaatisi yksilöityjä ehdotuksia. Se, mitä liike-elämässä tarvitsemme, ovat ne sadun lapset, jotka sanovat mitään pelkäämättä, että keisarilla ei ole vaatteita. Tahallista hämäystä. Sanottiin, että jokainen on oman onnensa seppä. Liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi (kok) uhkasi viedä riihessä budjettikoplan ministereiden kotiseuduilta kaikki tierahat, kun Tampereen ohitustielle ei herunut rahaa. Vanhojen kaivelu on hänen mielestään "akkamaista piehtarointia". Liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasi on joutunut puolustuskannalle tapaus Sonerassa. Entistä kovemmin hallituksen pääpuolueita, erityisesti sosialidemokraatteja, on arvostellut myös vasemmistoliittoa johtava valtiovarainministeri SuviAnne Siimes. Vaikka jokainen meistä on ainutlaatuinen yksilö, emme kuitenkaan ole mitään ennennäkemätöntä. Nämä jakavat kunniaa mielellään myös kokoomukselle ja sen valmiudelle jättää työttömät markkinavoimien huomaan. It-alan ylikuumenemisen hetkenä saatiin vakava varoitusmerkki. Viimeksi mainittu on joutunut viime aikoina todella tiedotusvälineiden ahdistamaksi. Vaalit ovat läsnä kaikessa, mitä syksyn ja talven mittaan politiikan kentillä tapahtuu. s TURUN SANOMIEN päätoimittaja Aimo Massinen kirjoittaa kolumnissaan merimuseon sijoituspaikasta. Myös yritykset, joiden on väitetty maksaneen lahjuksia, ovat tyytyväisiä tutkimusten tuloksiin. Sasin käyttäytyminen vaikuttaa lapselliselta. Tietotekniikan antamilla mahdollisuuksilla sukututkimuksessakin voidaan mennä liian pitkälle. It-alan ruusuinen tulevaisuus oli kupla, SKOP:n loistava keinottelu pääomamarkkinoilla osoittautui nollasummapeliksi. Kirjoittajat ovat hyvin perillä SONERAn sisäisistä asioista. Yksilönvapauden korostamisessa mentiin jopa liian pitkälle. Rajansa kaikella. Asioissa mukana olleita vaivaa muistinmenetys. Rahasta silloinkin oli kysymys. Kohteena on ollut erityisesti työllisyys. Omaa ja puolueensa profiilia nostamaan pyrkivä Siimes sai myös haluamansa: Sdp provosoitui reagoimaan ja heristämään sormea hallituksessa vaadittavien pelisääntöjen noudattamiseksi. On mahdollista, että Internetkirjan tekijä tai tekijät hämäävät tahallaan. Ruotsi hamuaa taas suurvalta-asemaa, joka sillä oli 1600-luvun alussa. Luvan antaja. s LÄNSI-SUOMEN mielestä maratonkultaa EM-kisoissa juossut Janne Holmén on postimerkkinsä ansainnut. Vaatimus "työelämän rakenteisiin puuttumisesta ei sellainen ole. E duskunnan puhemies Riitta Uosukainen vetosi eilisessä Kalevassa kesälomilta palaaviin kansanedustajiin, etteivät nämä antaisi vaalikuumeen vallata mieltä. Lassi Jaakkola Syksyn sävel Kokoomuksen "kolmikärkenä" ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicz, puolueen puheenjohtaja Ville Itälä ja tämän edeltäjä, valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Ainoa, joka hieman epäröi, oli Metalliliiton edustaja hallituksessa, mutta häntä pidettiin mäkättäjänä, joka ei sovi Margaret Thatcherin hahmottelemaan markkinatalousmaailmaan. Muinaiselta karhunkaatajalta tai asumattoman korven raivaajaltä saadut perintötekijät ovat nykymaailmassakin kovaa tavaraa, joiden varaan on hyvä rakentaa omaa identiteettiä. Hänen Sdp-kritiikkinsä on paljon rajumpaa kuin keskustaoppositiolta kuultu. Silloin osakeantien aikana kaduille kertyi merkitsijöiden jonoja, aivan samalla tavalla kuin kasinotalouden vuosina. Liika vapaus tekee meistä irrallisia. Nyttemmin SONERAn sisäinen tarkastus on osoittanut nämä väitteet perättömiksi. Hänen johtamistyyliään sanottiin kovaksi ja sydämettömäksi. Vähissä on myös yhteinen tahto. Esimerkiksi Sonera-selonteon käsittely varmasti koettelee hallitusrintaman kestävyyttä. Sukututkimus antaa käytännöllisen ja arkielämää helpottavan vastauksen ikuisuuskysymyksiin. Poliittista hajurakoa toisiinsa yrittävät kasvattaa myös hallituksen pääpuolueet. Kiinnekohdat perheeseen, sukuun ja kotiseutuun saattavat puuttua kokonaan. Jos eivät Ville Itälä, Sauli Niinistö ja Maija Perho saa edes vähäistä merimuseota Turkuun, niin mitä he siellä pääkaupungissa ylipäätään tekevät! Omaan ministeriin pitäisi sentään olla sen verran vaikutusvaltaa. Jonot varoittavat Nyt painiskeltaisiin pettyneiden ostajien kanssa, jotka vaatisivat keinottelutappioidensa korvaamista valtion varoista. Varjojen asemesta valokeilassa on keskustan uusi puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki. Politiikan syksyssä on paljon jännitteisiä asioita. Helsingin Sanomat kertoi seikkaperäisesti, kuinka monet hyvät työntekijät saivat lähteä talosta. Voi olla helpottavaa oivaltaa, että osa meistä jatkaa elämäänsä tulevissa sukupolvissa, vaikka yksilöinä olemme sammuvia. Viimeistä sanaa ei ole sanottu valtion muustakaan omistajapolitiikasta. SONERA-jupakan peruskysymys on, antoiko yhtiön pääomistaja eli valtio suostumuksen lähteä Saksan umts-huutokauppaan. Valtion veronkevennystarjoukset ja -mahdollisuudet jäävät budjettiriihen perusteella niin pieniksi, että niillä ei ainakaan voimakkaiden teollisuusliittojen palkkaratkaisuja osteta. Älyttömiin riskeihin on varaa ja tupakoinninkin ehtii lopettamaan sitten joskus. Tokko sen syntymiseen uskoo myöskään kristillisdemokraattien johto. Siihen on ilmeinen tarve. Lähtökuopissa on myös Lipposen monivuotinen aisapari, valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Tämä näkyy jo nyt selvästi myös hallituksen työssä. Hän oli operaatioillaan nostanut SONERAn sellaiseen arvoon, että valtio olisi selvinnyt eräässä vaiheessa veloistaan osakkeensa myymällä. Kuka siunauksen olisi antanut. Tupo-sidonnainen on myös kiista eläkepalkkojen laskentatavasta. Hänen alaisensa virkamies istui hallituksessa. Jännitysmomenttina taas ovat muuttuneet henkilöasetelmat. Nuori ihminen kuvittelee elinaikaa riittävän loputtomiin, jopa olevansa kuolematon. Varsin vähäinen on myös verokevennysten vara, ja sekin on porkkanana uuden tuloratkaisun pohjustuksessa. Ensi viikolla alkavan poliittisen syksyn sävel on vaalien nuotittama. Sellaisiakin piirteitä kieltämättä on havaittavissa. Tämän varjosta yrittää päästä esiin kokoomuksen johtoon nostettu sisäministeri Ville Itälä. Vastaava ministeri on korostanut koko ajan ei ainoastaan tänä kesänä, mikä olisikin jälkiviisautta että hänellä ei ollut "pääomistajana" oikeutta puuttua pörssiyhtiön operatiivisiin asioihin. EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut EU:n yhteiseen viisumipolitiikkaan, eikä itäistä rikollisvyöryä pelkäävä EU hyväksy alueelleen viisumittomia venäläisiä. Yksi kolmannes oli vankilassa, toinen kolmannes pidätettynä ja kolmas teki lehteä. He kertovat haastatelleensa monia asioissa mukana olleita. Hän on tominut myös Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana. Pitää kuitenkin muistaa, että businessmaailma arvostaa kovuutta, pehmoilulla ei yritystä viedä maailmanmenestykseen. s AAMULEHTI arvioi, ettei seuraavan tuloratkaisun eväissä ole kehumista. Vuosien vaihtuessa kiihtyvään tahtiin elämän rajallisuus on pakko myöntää. Näiden jonojen pitäisi viimeistään sytyttää varoitusvalot. Tällainen pettymys koettiin nyt toisen kerran. Useimpien suomalaisten sukujuuret ovat perin maatiaiset, mutta eivät yhtään sen huonommat. Relanderille oli potkut saaneen Pekka Vennamon ja avoimesti ylimenokauden johtajaksi kuvatun Aulis Salinin jälkeen vahva sosiaalinen tilaus. Kun seuraaviin eduskuntavaaleihin ja niiden jälkeiseen vallan uusjakoon on vain puoli vuotta, vaalipaineiden voimistumista ei pysty kukaan eikä mikään estämään. Busineksessa tuotto-odotukset saattavat pettää. Kari Lehtola Kirjoittaja on varatuomari ja onnettomuustutkintakeskuksen aikaisempi johtaja. Kaikki kylläkin tietävät, ettei mahdollisuuksia suuriin menojen lisäyksiin ole. Lehtikirjoittelun ja muun seurauksena ihmiset olivat alkaneet kiusata hänenperhettään. Kirjasen kirjoittajaa on vaadittu esiin. Onko laajaa haastattelusarjaa sittenkään tehty. Kansanedustajien päästessä ruotimaan budjettiesitystä, näkemyksistä ei pulaa ole. Internet kun on siinä suhteessa ongelmallinen, että sillä ei ole päätoimittajaa, joka tarvittaessa menee kirjoittajaa ja uutislähdettä paljastamatta lehden syntien sovitukseksi vankilaan. Kaikesta huolimatta me haluamme kuulua johonkin. Eduskuntatyönsä tähän vaalikauteen päättävän Uosukaisen värikylläiset näkemykset kuvaavat hyvin syyskauden poliittista tunnelmaa ja asetelmaa. Toisaalta näitä sisäpiirivihjeitä lukuun ottamatta kirjan olisi pystynyt suurin piirtein kirjoittamaan Helsingin Sanomien vuosikerta edessään. Tosiasia on, että noina päivinä Suomessa ei ollut naista tai miestä, ei ministeriä eikä hallituksen jäsentä, joka olisi sanonut Relanderille ei. Hallituksen sisäinen rakoilu jatkuu, semminkin kun se palvelee myös mukana olevien puolueiden vaalitarpeita. Teollistuminen mursi säätyjen rajat ja hyvinvointiyhteiskunnan synty teki ihmisistä tasa-arvoisia, ainakin periaatteessa. Keskustan kannalta on tarkoituksenmukaisinta pitäytyä hallituksen epämääräisessä hutkinnassa ja luottaa mielikuvapolitikointiin sekä siihen, että äänestäjien väsymys nykyhallitukseen tekee Anneli Jäätteenmäestä seuraavan pääministerin. Menneinä aikoina jokainen tiesi paikkansa luonnostaan. Vastoin puhemies Uosukaisen ja monen muun toivetta se ei ole loppuun käsitelty. Riskinä on kuitenkin se, että hallittu profiloituminen karkaa paineistuvissa oloissa käsistä. Esimerkiksi varjobudjettia oppositio ei saa aikaan. Ahvenanmaan postin toimi voi tuntua ehkä liioittelulta, kun kyseessä ei ole "kuin" Euroopan mestaruus. Näitä on paljon ja näiden täytyy muistaa, kuka heitä on käynyt näistä asioista haastattelemassa. s POHJALAISEN pääkirjoituksessa Samppa Mänty ymmärtää, miksei keskusta tuota julkisuuteen yksityiskohtaista varjobudjettia. Siinä polttivat rahojaan muutkin kuin SONERA. Ihminen on aina etsinyt vastausta kysymyksiin kuka minä olen ja miksi olen täällä. Työllisyys on taatusti lähikuukausien, ja vaalien, kärkiteemoja. SONERAn sisäinen tarkastus on juuri selvittänyt, että sitä ennen tehtiin normaalit riskianalyysit. P äättymässä olevan kesän monet sukukokoukset ja juhlat kertovat sukuharrastuksen suosion jatkuvan ja kasvavan. Kun puhemiehen vetoomuksen kääntää päälaelleen, se todennäköisesti myös ennakoi, mitä tuleman pitää: vaalikuume nousee, rauhattomuus lisääntyy, tulevan sijasta kaivellaan menneitä. Muutamat, joilla muistia on tallella, ovat muistaneet, että puhetta olisi ollut, että suunnitelmilla on valtion siunaus. Yhä useammat haluavat tietää juuristaan ja itse tutkia sukua, johon on sattunut syntymään. Vaarallisten geenien kulkua suvuissa voidaan toki jäljittää, jotta niiden ilmituloon voitaisiin varautua, mutta liian paljon ei ole hyvä tietää. Hänen johtamisotteestaan saataneen käsitystä jo alkavalla viikolla. Talonpojat olivat talonpoikia, sepän lapset jatkoivat käsityöläisinä ja aateluus periytyi. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Tapaus Sonera s ILKAN mukaan Suomi ei ole viisumipolitiikassaan itsenäinen. Uosukainen toivoo heidän pysyvän rauhallisina ja keskittyvän tuleviin töihin. Kuva: Lehtikuva/Rainer Hiuspää KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 14 Sunnuntain vieras. Saavutuksena se on kuitenkin niin merkittävä suomalaisittain sekä ennen kaikkea ahvenanmaalaisittain, että Janne on merkkinsä ansainnut. Heti tappioiden kirjausten jälkeen Internetissä ilmestyi salaperäinen kirjanen tapahtumista SONERAssa umts-huutokaupan yhteydessä. Juureton ihminen ahdistuu. s KALEVAN kolumnissa Tuomo Yli-Huttula katsoo naisen saavan politiikassa miestä helpommin hankalan leiman. Hän erosi perheensä tähden. Oman identiteetin rakentaminen tyhjästä ei ole tuskatonta ja jotkut hukkaavat itsensä kokonaan vastauksia etsiessään. Hän ei vain suostunut nielemään hiljaa pettymystään. Geenejään ei käy kieltäminen varsinkaan nyt, kun ihmisen perimää kartoitetaan perintötekijä perintötekijältä ja tulevaisuuden henkivakuutuksien maksujen suuruus saattaa määräytyä kantamasi tautiperimän raskauden mukaan. Syntymässä katkaistu napanuora liittää meidät päättymättömässä sukupolvien ketjussa esivanhempiimme, joilta saadun perimän yksi otos me olemme. Umts-järjestelmä on myöhemmin osoittautunut sudeksi, johon uskottiin liian aikaisessa vaiheessa. Se kirjoitti myös, että eräässä vaiheessa toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderin tuoli alkoi heilua. Pitkälle kehittyneissä länsimaisissa demokratioissa politiikkaa jatketaan talouden asein. Kirjassa on muun ohella hurjia väitteitä yhtiön senaikaisen toimitusjohtajan mahdollisista väärinkäytöksistä. Budjettiesityksestä hallitus pystyi sopimaan, mutta vasta kovan puristuksen jälkeen. Kristillisdemokraattien ehdotus ei innosta vihreitä eikä keskustaa. Suomella ei ole oikeutta ryhtyä edes neuvottelemaan naapurimaansa kanssa kahdenvälisistä erikoisjärjestelyistä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan maataloustoimittaja. Vanhaa valtaa edustaa vahva-asemainen pääministeri Paavo Lipponen, mutta hänkin käy puoluejohtajana viimeistä vaalikampanjaansa. Peruspalveluministeri Eeva Biaudet ei ole ainoa budjettiriihessä kovia kokenut. Se ehkä heilui, mutta ei kaatunut. Sasin sukupuoli pelasti hänen häirikön maineelta. Itälä koettaa pistää sosialidemokraattien piikkiin sen, ettei lupaus työttömyyden puolittamisesta toteudu. Itsenäisyytemme alkuvuosina työväenlehdissä oli keskeytymätön kolmivuorotyö. s SATAKUNNAN KANSA näkee taloudellisen vallan pohjoismaissa keskittyvän Ruotsiin. Jos tiistaina käynnistyvässä Sonera-keskustelussa ryhdytään vaahtoamaan kaiken maailman asioista, mukaan voi puhemiehen mielestä ottaa vaikka "ojankaivuun Siperian perukoilla". Eräänä päivänä Relander erosi omasta pyynnöstään ja siirtyi investointipankkiiriksi Lontooseen. Kaikesta huolimatta omilla valinnoilla ja sattumallakin on paljon merkitystä. Juurihoitoa Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Kari Viiperi Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus K esän, naisten viikon ja mätäkuun pääpuheenaihe on ollut SONERA ja sen tappiot Saksan umts-lisenssin huutokaupassa. Sen seuraukset voivat olla vielä vakavampia kuin toistaiseksi on tiedostettu. Vihreillä vahvistuneen opposition voimat eivät hallituksen kaatoon riitä. Syyskauden alun asia-asioista kinkkisin on Sonera. Kaikki viittaa siihen, että umts-päätös oli toimitusjohtaja Kaj-Erik Relanderin päätös. Sukututkimusta saatetaan pitää sukuun sattuneilla kuuluisuuksilla pullisteluna ja esi-isien ansioilla paistatteluna. Siltojen rakentaminen voi jäädä joksikin aikaa takaalalle, kun oppositio ryhtyy ottamaan kantaa Sonera-päätösten tekoon. Viimeksi eilen kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä arvosteli Sdp-vetoista työllisyyspolitiikkaa tehottomuudesta ja vaati työelämän rakenteiden muuttamista (AL 31.8.). Onneksi ei myynyt. Silti niitä esitetään. Summittaisen kritiikin sijasta tilausta olisi varsinkin perustelluille, yksilöidyille näkemyksille. Internet-kirja tosin väittää, että riskianalyysiyksikkö oli tuolloin "sivuraiteella" toimitusjohtajan luottaessa enemmän lähimpiin luottohenkilöihinsä. Hän oli dynaaminen, kansainvälinen yritysjohtaja
Kokkolassa ei tarvitse hirveen kauaa odottaa. Tämän päivän yhteiskunnassa esimerkiksi työttömyyspäiväraha on yli puolet suurempi kuin perusäitiyspäiväraha. Koko Suomen hedelmällisyysluku oli viime vuonna 1.73. Saattue eteni 80-90 km/h, eli aivan sopivaa vauhtia. Valinnanvapaus on kaikilla kirjallisuuden, taiteen, musiikin, liikunnan, elokuvien, televisio-ohjelmien alueilla. Sieltä sitten aamulla neljänruuhkan selvitettyään tirehtööri ilmestyi kotiin joko taksin tai mustan auton kuljettajan toimesta. Lääkärille pääsee heti, vaivat otetaan vakavasti ja heti ohjataan hoitoon ja pääsee haluamiinsa tutkimuksiin. Terveydenhoitajana minulla on mahdollisuus toki omalta osaltani pyrkiä vaikuttamaan niin, että lapsiperheiden tueksi voisi saada kotiapua jo ennaltaehkäisevässä mielessä. Ylinopeussakot jakavat kansan. Pidin turvallisen välimatkan edelläni ajavaan. Totuushan on ollut jo pitkään se, ettei meidän alueen kunnissa ole mahdollista enää esimerkiksi tarjota kotiapua / kotipalvelua lapsiperheille kuin äärimäisessä hädässä. Nämä asiat tulee nähdä pitkän tähtäimen kokonaisuuksina, joilla on merkittävät vaikutukset koko kansakuntamme tulevaisuuteen. Keskipohjanmaan verkkopalvelussa noin 54 prosenttia 241 vastaajasta olisi valmis korottamaan sakotusta. En halua mitenkään aliarvioida sitä, etteikö työtön tarvitse yhtälailla tukea selvitäkseen joka päiväsestä elämästään. Kuinka motivaatio säilyy, jos kirjaa ei saa julki halutessaan. Farkuissa vakosametti näkyy palaavan roosan sävyissä ja pyrähtipä näkyviin bikiniryhmäkin. Kulttuuria on sivistyskansan jäsenellä velvollisuuskin tukea. Tutkija ilmoittaakin, että mitä enemmän alkoholia, sitä suurempi aihe on ajatella, että asioita yritetään niin sanotusti ”hoitaa”. Hyvä kun joku huomauttaa siitä, niin voimme tarkistaa onko käyttäytymisessämme oikaistavaa. Muutama takaa minut saavuttanut kuljettaja oli jo tekemässä ohitusyrityksen, mutta saattueen huomattuaan ei siihen ryhtynyt. Luulisi että tässä idyllissä vallitsisi muotivirtauksia ihannoiva sopusointu, mutta ei, olin aistivinani taputuksissa ärsyttävyyden sointuja. Kiva kun on vaihtoehtoja. Mirja Kananen on väitellyt tohtoriksi tutkimalla eduskunnan valiokuntien kestityksiä. 10 autoa..!?). Tekijä voi myydä teostaan, jos niin haluaa. Mielestäni kyse on arvomaailmasta ja arvostamisesta. Kautta aikojen on ihmisen into kohdistunut sellaiseen päätöksentekijään, jolle viina maistuu. Eivätköhän tarpeelliset pöytäkirjat sitä jo nytkin ole. Elvi Löhönen kannustaa kirjoittamaan. Juuri valmistunut Lastensuojelun Keskusliiton kyselytutkimus osoittaa sen, että 70% lapsiperheiden ykköstoiveista liittyivät tulonsiirtoihin. No, kaikenlaisistahan asioista sitä nykyään tohtoriksi väitellään. Alusvaatteissa romanttiset pitsipöksyt, ylöspäin kaareutuvine lahkeineen, jatkavat voittokulkuaan ja povea korostavat liivit pysyivät poissa. Euroopan muotikeskusten Pariisin ja Milanon tuottajat ja suunnittelijat tarjoavat yhä pidentyviä hameenhelmoja, lyhentyviä hihoja ja mielenkiintoisia poikkiraitoja bajadeeri-kankaista hetalekoreutta tikunohuiden mannekiiniensa yllä. Tuskin niissä selänpesun ohessa sen kummemmin käden kuin mielenkään lipsahduksia kovinkaan tarkasti kerrota. Valitettavasti on todettava niin kuin viimevuosina on ollut tapana, että sieltä ei lapsiperheille taloudellista helpotusta ole jälleenkään tulossa. Tavallisimmin haluttiin korotusta lapsilisiin ja vain 3% kaipasi joustoa työaikoihin. Eikä tarjoile liian makeaa sherryä. Ylös kaulaan asti napitetut kapat, maataviistävine harmaasävyisine helmoineen saivat mallit näyttämään teinitytöiltä. Pitkät huivit viistävät maata. Joukkoesiintyminen näyttää olevan edelleen muodissa. Meillä koko Pohjois-Pohjanmaalla on aina arvostettu lapsia ja lapsiperheitä. Nyt on sekin asia oikein tutkimuksella todistettu, että lapsilisät ovat tärkeä osa lapsiperheiden arkea. Koko Suomessa syntyvyys on laskenut ennätysvauhtia ja ennusteet pitkälle eteenpäin eivät näytä sen paremmilta, päinvastoin. Olen työterveyshuollon piirissä. Katariina Tunkkari LOHTAJA – Ihan hyvin toimii. klo 16.00) ja huomasin edelläni etenevän hautajaissaattueen. On tultava Kokkolaan, jos jotain sattuu. Ne ovat auttamattomasti jääneet jälkeen ja liian alhaiselle tasolle, vaikka taloudellisen kasvun myötä resursseja olisi ollut. Saksalaisketju Lidl avasi juuri myymälöitä Suomessakin. Nyt täytyykin sitten olla tarkkana, ettei ostele päättäjän vaimolle liian koreita hepeneitä. Mitähän uutta on miehille keksitty, seurataanpa sitäkin. Muistelin, että joku oli aikanaan sanonut, että ruumissaattoa ei ole soveliasta ohitella (uskoakseni laki sitä ei kuitenkaan kiellä). Lantiot tuntuvat keinahtelevan entistä enemmän heidän marssiessa musiikin tahdissa. Meidän Ylivieskan seutukunnan kunnista voiton vei Alavieska, jossa on lapsia 3.4 jokaista synnytysiässä olevaa äitiä kohden. Minua harmittaa lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistettu vähättelevä asenne, jota on ruokittu pitkään niin valtiovallan taholta kuin yleisessä keskusteluissakin. Kaikki meni hyvin (n. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Muuten hoitoon pääsee aina, kun on tarvetta. Viinan käyttö trahteerauksessa on aina ollut jonkinlainen mittari kohtuullisen jyräämisen ja henkisen panssarivaunuhyökkäyksen välillä. Ikkuna KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Gallup keskipohjanmaa.net Oletko tyytyväinen terveyspalveluihin. Onko omakustanne paha asia. Vaikuttaa siltä kuin päteviä lääkäreitä olisi vaikea saada. Poikkiraitaa oli noihin lappusiin myös tupattu, mikäli se nyt jotenkin erottui. Olen sitä mieltä, että pelkällä rahalla ei kaikkia lapsiperheiden ongelmia ratkaista, mutta varmasti jokapäiväisestä arjesta selviytymiseen raha auttaa. Ja toisaalta meidän alueen ihmiset eivät turhia pyytele. Puutteita on ollut ruotsinkielisten puheterapiassa, mutta sekin asia on parantunut. Joku haluaa vain pienen erän ilman suurta levikkiä. Puseroiden kukkameri voisi laajentua muuallekin. Erään ryhmän väljän rypyliäät crepe de cinepuserot liukuivat mukavasti olkapäillä ja pikkumustien lajitelma vetosi eleganssillaan tutun klassillisesti ja jersey tuntui laskeutuvan yhtä viekoittelevasti, kuin ennenkin, jolloin kynäilijäkin painiskeli osittain muodin parissa. Se on tuplasti enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Olen käyttänyt pienkustantamon palvelua julkaistessani kirjan. Me ihmiset olemme erilaisia ja eri asiat miellyttävät. Savonlinnaankaan ei kukaan kuitenkaan joka toinen päivä lähde. Valtionvarainministeriön budjettiesitys on ollut esillä keskusteluissa jonkin aikaa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Valtiovallan tulee jatkossa huomioida kuntien sosiaalija terveydenhuollon tarpeet myös lapsiperheiden näkökulmasta, unohtamatta vanhuksia. Näin vältettäisiin vastaavanlaiset vaaratilanteet ahtaan Koivistontien risteyksen kohdalla ja matkaa tulee lisää vain vajaat 2 km. Eikä sinnekään ketään kultatuolissa ja harpun soidessa kuskata. Mukaan eksynyt vanhempi grand old lady samantyylisessä takissa ja huopahatussa toi mukaan esitykseen kotileivän ja piparin tuoksua. Hulluina vuosina jokainen itseään kunnioittava liikkeenjohtaja jatkoi lounaalta jonkin yrityksen saunalle. Kun näihin kaavailuihin liittää sen tosiasian, että kuntien valtionosuuksia pienennetään ja velvoitteita lisätään, niin voi vain toivoa, että kunnallisena päättäjänä löytäisi sen rahapussin mistä voisi kunnissa auttaa lapsiperheitä. Harald Brandt KOKKOLA – Ovat huonontuneet valtavasti. Mitähän tutkimuksellista uutta väitöskirja sitten tuokaan! Nostan ainakin tässä vaiheessa lippalakkini hyllylle. LOHTAJA Ohita korrektisti hautajaissaattue O nko meillä Suomessa malttia ja kanttia investoida tärkeimpään tulevaisuuden voimavaraamme, perheisiin ja lapsiin. Ja onhan jokaiselle aivan päivänselvää, että sellainen pöytäkirja, joka tiedetään julkiseksi jo etukäteen, saatetaan varmuudella sellaiseen muotoon, ettei siitä aivan normaalilla järjellä varustettu mitään irti saa. Tänään et saa kirveelläkään minkäänlaista päätöksentekijää ottamaan lounaalla kaljaa terävämpää. Valistunut kuluttaja KOKKOLA Palaako vakosametti Ajelin keskiviikkona Kokkolasta kotiin Lohtajalle 8-tietä töiden jälkeen (n. Soljet, kammat, nauhat ja aurinkolasit täydensivät kokonaisuutta. Olen vakuuttunut siitä, että ne satsaukset, jotka valtiovalta tekisi lapsiperheiden hyvinvoinnin eteen, olisivat kokonaistaloudellisesti kannattavia. Viimeksi mainitun kohdalla saattaa olla halua vaikuttaa suoraan jonkin konkreettisen lakiesityksen läpimenoon tai saada vireille uutta lakiainesta. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Mahdollisesta palkkiosta myydyistä kirjoista, jotka kustantaja on kustantanut ja myynyt, sovitaan niinikään. Anki Dahl KOKKOLA – Olen saanut hyvää palvelua, kun on ollut tarvetta. Ensin saa odottaa kauan, ja hinnat ovat nousseet. Lastenlääkäriä toivoisin terveyskeskukseen. Ihmeellistä kyllä suurin osa jonossa liikkuneista huomasi tuon ohitustempauksen ja väisti rajusti oikealle ja haki kaikin keinoin tilaa tulevalle rytinälle, jota ei onneksi tullut. "Neuvosta vaarin" KOKKOLA Omakustanne on vaihtoehto Nyt elo-syyskuun vaihteen paikkeilla, intiaanikesän jatkuessa, Matti myöhäiset penkovat aleja loppurysäysten kesämuotilöytöjä. Ei kaikkea älyä aina kysyä. Anna-Leena Brax terveydenhoitaja kunnanvaltuuston puheenjohtaja ALAVIESKA Perheissä ja lapsissa on tulevaisuutemme Pohjois-Pohjanmaalla on aina arvostettu lapsia ja lapsiperheitä, toteaa kirjoittaja. Mitä isompi jakkara ja monot, sitä terhakkaammin kurkun kuulalaakereita on pyritty voitelemaan. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Toimimme myös joskus tietämättämme väärin. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Hän ei kuitenkaan onnistunut, vaan joutui tekemään paniikkijarrutuksen kesken ohituksen, koska saattue kääntyi vasemmalle. Kukaan ei pakota ostamaan tai lukemaan. Sekaan mahtuu sekä harrastelijoita että ammattilaisia. Kaikilla saattueeseen kuuluvilla oli suuntavilkku asianmukaisesti päällä ja osa oli jo kääntymässä. K ansanedustajat ovat monessa suhteessa meidän valitsijoiden sijaiskärsijöitä. Tutkija Kananen ehdottaa kaikenlaisten pöytäkirjojen saattamista julkisiksi. Kuva:Tomi Hirvinen (KP) Ylinopeussakkojen mahdollinen korottaminen jakaa mielipiteet. Pitää tietenkin tyytyä kustantajan päätökseen, jos teos ei sovi jostain syystä. Tekeekö se kirjastani omakustanteen, jos olen kuvittanut kannen ja osallistunut markkinointiin. Kenen moraalia tässä maailmassa voidaa lakeja säätämällä vahtia. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Vajaat puolet ei halua sakkoja korotettavan. Mikäli tekijän myynninedistämistyö katsotaan rahoittamiseksi ja kirja omakustanteeksi, niin olen kirjani markkinoinnissa käyttäytynyt epäkorrektisti tietämättömyyttäni. Kustantaja ilmoitti kustantavansa kirjani. Mutta eikös vain jo taivaskanavilta saa katsella keväänja kesän trendejä vuodelle 2003. Jonoa oli kertynyt jo aika paljon eikä vastaantulijoita ollut juuri sillä hetkellä. Parhaillaan netissä kysymme, odotatko saksalaisketjun tuloa Kokkolaan. Uskotko, että en tosiaankaan asu Koivistontiellä.... Onko mahdollista, että jatkossa käytettäisiin vainajien kuljetukseen kirkonkylän kautta menevää tietä, koska 8-tieltä on sinne hyvä ryhmittymiskaista. Kavalkadin valikoimat oli tarkoitettu lähinnä nuorille. Koetapa saada hänet perjantai-iltana saunomaan ja ryyppäämään! Ja vääntämään arkiseen päätöksentekoon liittyviä asioita. He joutuvat juomaan, ottamaan vastaan matkoja, olemaan teattereissa, oopperoissa ja ties missä erilaisessa huvija juhlatilaisuudessa. Ilmeisesti meillä on ollut sama autokouluopettaja/opit. Onko tekijän tekemä markkinointi rahoittamista, jos se arvotetaan kustannussopimusta tehtäessä. Varsinaisen ruumisauton perässä oli vain muutamia henkilöautoja saattajineen. Kun otamme tähän vertailuun koko Pohjois-Pohjanmaan, niin Nivala Haapajärven seutukunnan hedelmällisyysluku oli 2.79, joka on Suomen kärkeä ja toiseksi tässä vertailussa tuli Ylivieskan seutukunta 2.45, kolmannen sijan vei Iin seutukunta 2.55:llä. Minna Roisko (KP), teksti ja kuvat Elisa Tiala KOKKOLA – En ole pitkään aikaan käyttänyt. 15 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Leena Ojala KOKKOLA – Joo. Heikki Mäki-Pesola Kirjoittaja on eläkkeellä oleva vakuutusjohtaja, ekonomi heikki.mp@kolumbus.fi Sijaiskärsijät HEIKKI MÄKI-PESOLA Haluaisin tuoda esille oman näkemykseni Elvi Löhösen omakustannekirjoitukseen (Kp 27.8.). 30 km:n matkan) Lohtajalle Houraatinmäen pohjoispuolelle, josta kääntyy 8-tieltä Koivistontie kohti hautausmaata ja kappelia. Mukavantuntuisia yksityiskohtia riitti napeissa, vöissä, soljissa. Onko mahdollista, että tiellä liikuttaessa seurataan vain juuri edellä ajavan toimenpiteitä ja jätetään hieman edempänä kaikki liikenteesen liittyvät tapahtumat omaan arvoonsa. Tarvitaan siis yksinkertaisesti muutosta rahan jaon kohdentamiseen. Syynä siihen on varmaankin liian huono palkka. Uskon ennaltaehkäisevän työn niin sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollossakin olevan tulevaisuuden asia. Vainajan ja omaistenkin kunnioituksen takia onkin varmasti suotavaa, että näin menetellään. Olen suht koht tyytyväinen. Kaikkien takaa lähti urhea punaisen Nissan Almeran kuljettaja ja päätti ohittaa hienosti koko porukan (kerralla n. Moni ensimmäisen kirjaansa julkaisuvaihtoehtoja miettivä ei tule ajatelleeksi kaikkia kustantamiseen liittyviä rajanvetoja, ja kuinka ne myöhemmin voivat vaikuttaa asiantunteviin tahoihin. Mielestäni palveluista saa pienen maksun ottaakin, niin ei tule turhia käyntejä. Mutta miten sitä tarjotaan kunnasta, kun kotipalvelun tämän hetkiset resurssit menevät vanhustenhuoltoon, joka sekin on tärkeää. Nykyisen valtiovallan taholta asia on vuosi vuoden perään lakaistu maton alle. Ei tämä aihe aivan niitä surkeimpia ole. Kovin on matkan varrella yritetty. Siellä palvelut ovat erinomaisen hyvät. Ainakaan saman pyytäjän toimesta. Näissä elämän peruspilareissa on meidän tulevaisuutemme. Syitä voi olla monia. Kanasen mukaan on kolmenlaista tavoitetta hoitaa kansanedustajia: suhdetoiminta, informaation antaminen tai niin kutsutut aineelliset manipuloinnit. Omakustanteen valinta voi olla voiton maksimoinnin tavoittelu tai keino poistaa välikädet. Tässä ei kai nyt kuitenkaan aivan kovin suurta tieteellistä tutkimusta olisi tarvittu. Kovin paljon on matkan varrella huomattu legaalisen vahtikoiran aseman turhautuneisuus. Heinäkuussa saimme uutisen koko Suomen hedelmällisyysluvuista, joka kertoi karua todellisuutta. Kulloinkin käytännön muovaava tapa on mielestäni sellainen laki, jota kaikki kunnioittavat ja johon kaikki sopeutuvat. Mutta niin tarvitsevat perheetkin, jotka katsovat, että lapset ovat tärkeä osa heidän elämäänsä ja haluavat huolehtia sekä kasvattaa lapsensa kotona itse. He joutuvat edustussyömään puolestamme. Edustajan lahjominen kun nyt on rangaistava teko. Eli kiire ei voi olla syy ohitukseen. Nyt kansanedustajan päätöksiin liian paljon vaikuttamaan yrittävä saattaa itsekin saada syytteen. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Mutta täytyykö lopettaa kirjoittaminen ja heittää teos roskiin. Pienkustantamon ja tekijän pienten resurssien takia/ansiosta mahdollistuu joustava yhteistyö, josta sovitaan kustannussopimuksessa. Ainakin ne tiukassa paikassa julkisiksi in casu – tapauskohtaisesti – uskoakseni lähes aina saada. Mutta liikemaailma muutti itse tapansa. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Ainoa vika Lohtajalla on puuttuva viikonloppupäivystys
. . KPV:n mestaruusvuoden harjoituspäiväkirja osoittaa, että ahkerimmin paikalla ollut Gunnar Isosaari treenasi 141 kertaa. . "Kipparista" ilmentyi koko KPV:n kuva. . Ilman tuota maalia ei KPV olisi noussut syksyllä 1966 SM-sarjaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Taistelija, jolle kapteenin nauha kuului automaattisesti. Valkeakosken Hakan Valeri Popovitsh ohitti äskettäin "Hamin". . . . . . . . . .22 5 7 10 18–34 17 TPS . Kalevi Tiainen, kuten kaikki mitalivuosina mukana olleet, muistavat kymmenittäin mielenkiintoisia yksityiskohtia yhteisistä ajoista. . KPV voitti SM-kultaa kolmannella yrittämällä vuonna 1969. . Verraton pääpelissä. . . Maali syntyi lisäajalla. . Eräskin lupaava pelaaja kertoi Tiaiselle ensimmäisen edustustehtävän jälkeen kuulleensa kentällä äänet "kuin kaivosta". . 1980-luvulla seuran kurssi lähti laskuun. . Monet KPV:n parhaiden päivien pelaajista pääsivät kokeilemaan kansainvälisen palloilun makua maajoukkueessa. . . . . . Taktinen puoli ja pelaajahankinnat kuuluivat joukkueenjohtaja-valmentaja Tiaisen tehtäväkenttään. . . Nykyään menestys on suorassa suhteessa rahaan. . . .22 10 1 11 25–29 21 MuSa . . Kuva: Clas-Olav Slotte Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) GBK siirsi Kokkolan jalkapallossa uuteen aikaan piipahdettuaan SM-sarjassa kolmen kauden verran ennen kuin KPV nousi pääsarjaan syksyllä 1966. . . Loistavassa kunnossa ollut joukkue pärjäsi kapealla materiaalilla.. Viimeisenä hankittiin Mäkisen Kaitsu KPS:sta mestarijoukkueeseen, muistaa Heru Tiainen. Keskikenttä: Jorma Pönkänen 22, Olavi Paavolainen 15+2, Seppo Mäkelä 18+1, Asko Rintapää 2, Vesa Kallio 1. . . . . . Tarvittiin vain palavaa intoa, jääräpäisyyttä ja jonkin verran osaamistakin. . . .7 1 1 5 14–24 3 Reipas . Mutta meillä oli silloin hyviä ja ymmärtäväisiä sponsoreita. . . . . – Kokkolan jalkapallokulttuuri on edelleen kova sana. erään TPS–KPV -pelin tauolla. . . . . . . . . . . Peltoniemen ollessa päävalmentajana voitti KPV hopeaa ja pronssia vuosina -71, -73 ja -75. . .22 10 6 6 40–24 26 MP . . . . . . Kun Rexi tuli, puhuttiin asiasta. 19 vuotta pääsarjassa viihtynyt KPV otti SM-mitalin parittomina vuosina välillä 1969–1975. . . Tehnyt hyvää työtä maalivahtivalmentajana. . . . .22 14 2 6 46–28 30 HJK . – Tiesin poliisin jämäkkyyden. . . Hyökkääjät vastasivat, että ei siitä pääse. . . . Temperamenttinen maalivahti ei pelännyt kolhuja, vaan antoi hyökkääjille aiheen ujostella keskitystilanteissa. Hän kuittasi tappiopelistä parhaan mahdollisen bonuksen. Risto Hautala piti isähahmona nuoremmat kollit kurissa. . . . Paitoja oli vain yhdet kappaleet ja ne menivät vaihdossa skoteille. KPV:n paidassa vieraita paikkoja nähtiin pariin kertaan. . . . . Joukkuetta valmentaneiden piti olla, kuten pitää edelleenkin, muiden tehtäviensä ohella melkoisia psykologeja. . . . . . Vastassa on kuin betoniseinä. Silloin meni hyvin, muulloin huonommin. . . . . . 17 parhaan joukossa pelasi kolme kokkolalaisjoukkuetta. KPV olisi voinut aivan hyvin jatkaa huipulla, ellei seuran toimisto olisi pannut seuraa konkurssiin, Tiainen sanoo. . . . . . . . .22 2 2 18 26–66 6 Ässät . Edellisen tehtäväksi tuli röyhkeänä sentterinä jakaa mm. – He olivat korvaamattoman arvokkaita pelaajia. KPV:n historian yksi merkittävimmistä puuhamiehistä katsoo, että 1970-luvun vaihtelut johtuivat osittain juuri seuran pienuudesta. Jokeri: 4585482. Olli Peltoniemi pelasi KPV:ssä ja ryhtyi kaudeksi 1970 edustusjoukkueen apuvalmentajaksi. . . . . . . . . . . . Ryhmä alkoi muodostua Tiaisen ja Sarlinin haluamaan muotoon. Taidot periytyivät KPV:n iloksi eteenpäin. . Kanssakäyminen joukkueen sisällä oli selvää ja suoraa. . .22 11 5 6 50–32 27 Reipas . . . . . . Hautala oli tekemässä jotain sivutöitään, kun menin hänen puheilleen. . . . . . Ottelu Glasgowssa päätti erään aikakauden. . . Edellä esitellyn kymmenikön lisäksi "ääniä" saivat varhaisemmilta ajoilta mm. . – Mitä pidemmälle peli vanheni, sitä paremmin KPV:llä meni. . . . . . – Kokkolassa on Maapohjahallin tulosta lähtien ollut hyvät mahdollisuudet harjoitella. . Voitonjako sivulla 21. . Menestys ei jatkunut heidän osaltaan samanlaisena kuin KPV:ssä. .22 8 5 9 36–35 21 OPS . . – Menestys poiki lisää menestystä. . – Maapohjahalli oli melkoinen etu Kokkolalle. . . . .22 3 7 12 12–28 13 Sport . Tärkeä rooli maalien syöttäjänä ja maalintekijänä. Määrä oli suuri, kun puhuttiin pieniä pinnarahoja nauttivista amatööreistä. Näkökenttäkin oli ollut epäselvä. Heru Tiainen muistaa olleensa jo kauden puolivälissä varma siitä, että oma joukkue vetää lopulta pisimmän korren. Röyhkeä, kova ja pelottava. Vakiopaikoille ei täkäläisillä ollut asiaa. Toimintaa jatkavalta KPV-j:ltä palloveikkoveteraani toivoo synttärilahjaa kesälle 2005. . Vastaavia harjoitusoloja ei ollut juuri muualla Suomessa. . . Päätettiin, että näin ei saa jatkua, muistelee nyt 77-vuotias Tiainen. . Rautainen kunto Mäkinen muodosti keskuspuolustukseen pitävän kaksikon Hautalan kanssa. . . Tästä huolimatta seuran edustusjoukkue polki vuodesta toiseen paikallaan etupäässä Suomi-sarjan tasolla. . . . . . . . . . . . Taitopelaaja, jonka puhdasta laukausta on aina ilo katsoa. . . . Ja tarvittaessa enemmänkin. .22 10 3 9 40–25 23 TPS . . . Mestaruuden myötä Euroopan cup toi vastaan Celticin. Aulis Mäkinen oli hyvä esimerkki siitä, mitä yrittäminen kentällä tuo mukanaan. Useita otteluita ratkaistiin viimeisen 20 minuutin aikana pelkästään kovan kunnon avulla, Tiainen kertoo. . . . . . . . . . Hänelle avauskokoonpano kerrottiin muutaman kerran jälkeen aina vasta hetki ennen ottelun alkua. Juonikas harhauttaja ja hyvä laukoja. Edustusjoukkueen ylpeys ei antanut myötä sellaiseen, vaan kaikki menivät kiltisti kentälle. .22 1 4 17 19–92 6 A-nuorten mestaruussarja 1969 KPV . . . . . .22 9 7 6 34–24 25 Ilves . . . . . . Arvo Lamberg oli todellinen joukkuepelaaja, ja samalla vastustajan kauhu. . . Tuolla määrällä hän on vieläkin historiatilastossa sijaluvulla 12. . . . Mäkelän antamia pitkiä syöttöjä eteenpäin. Tehtiin sopimus, jota ei tarvinnut myöhemmin katua. . Tarvittiin pelityylin muutos ja oikeat pelaajat oikeille paikoille, Heru Tiainen sanoo. . Top 10 ei isommin yllätä. Joukkue puhui jo lakosta, kun en suostunut heidän vaatimuksiin. Olavi Paavolainen ihastutti vuodesta toiseen todellisena tekniikkataiturina. Pikajuoksijan nopeuden omannut Hannu Lamberg värvättiin Kokkolan Jymystä kärkeen. . Pystyi tarvittaessa pelaamaan keskikentän lisäksi myös keskuspuolustuksessa. . Erikoiseksi vihreäpaitojen menestyksen teki se, että yhtä pelaajaa lukuunottamatta voitokkaat raamit löytyivät seuran kotikaupungista. . . . . . Parina kertana en sitä muistanut, vaan ponnistin maalin synnyttyä voimalla ylöspäin. Ottelusta toiseen lähes samana pysyneessä kokoonpanossa oli Jorma Pönkänen varsinainen ikiliikkuja. . . . . .7 4 1 2 23–10 9 Haka . Ihmiset huomasivat, että "herranjee nehän pärjää mestaruussarjassa". . .7 2 2 3 10–21 6 TPS . . .7 4 1 2 18–11 9 Ponnistus . . . . . . .22 6 3 13 20–41 15 KTP . Seppo Mäkelän mieleen. . . .22 10 3 9 35–31 23 VPS . Myöhempinä aikoina siirtyivät jotkut muihin SM-sarjaseuroihin. KPV oli tehnyt pitkään hyvää nuorisotyötä Väinö Paavolaisen johdolla. . .7 1 6 10–20 2 Esimerkki Kokkolan jalkapalloilun “hulluista vuosista”. Kauneinta syöttöpeliä Reino Sarlin ja Heru Tiainen ryhtyivät KPV:n valmentajiksi. .22 8 8 6 29–20 24 Ponnistus . . . Isoimmat ansiot 1970-luvun mitalivuosissa, jolloin rakensi tarmokkaasti peliä kärjen alapuolella. – Tukijoina oli pieniä firmoja ja työtä tehtiin sykäyksissä. Pyörittelijät, kuten Väksä Kallio ja Iivari Raatikainen saivat istua penkillä niin pitkään, että pyörittely loppui. . . – Seura oli pieni ja tilit joskus vähän myöhässä. Niin yksinkertaisesta asiasta on nykyisin kysymys, huomauttaa Olli Peltoniemi ihmettelijöille. Puolustus: Esa Korhonen 22, Mikko Koivisto 22, Kai Mäkinen 22, Risto Hautala 21, Raimo Vainio 0+3, Erik Mäkelä 0+1. . . . . Heitähän pelaa ulkomailla ja liigassa varmaan joukkueellisen verran. . . . . . . . . . .22 10 4 8 35–26 24 KPS . Urheilutalon alakertaan oli saatu kivituhkapintainen Maapohjahalli 1960-luvun puolivälin tietämissä. . . . . . . . . . .7 7 30– 3 14 MP . .22 8 9 5 24–21 25 MP . Samanlaista tukemista tarvittaisiin varmaan nykyäänkin. . . Käskin hänen mennä heti Kokkolaan palattuamme Auto Manille ja ostaa sieltä tonnilla Volkkarin. Joukkueen pelaajista vain kapteeni Risto Hautala oli lähtöisin Kokkolan ulkopuolelta. . Eräs raatilainen muisteli KPV:n esityksiä eri vuosikymmenillä. . . . . . . . . . . . . . Kilpailu piristää Kokkolan jalkapalloilua. . . .22 8 5 9 36–39 21 Pyrkivä . Eräänä iltapäivänä menin Hagströmin kulmalle odottamaan Sarlinin Rexiä töistä. . . . . . – Mikkeli oli todella viheliäinen paikka. . .22 7 7 8 35–40 21 Lahti-69 . 1990-luku: 1) Marko Sorvisto, 2) Marko Lehtonen, 3) Ville Laakkonen. . . . . Ehkä siksi parempaa puhtia riitti joka toiseen vuoteen. .22 3 6 13 12–33 12 I-divisioona 1976 KIF . Ensimmäisiä pelaajahankintoja tehtiin lähinnä Ykspihlajan Reimasta. . . KPV:n alamäki jyrkkeni 1970luvun lopussa. Miesten kesken Kesällä 1969 eteni KPV vakuuttavasti kohti kultaa. . . . . Häntä uskottiin, toteaa Heru, joka tunnettiin KPV:ssä erittäin suorasanaisena ja kovana päällikkönä. . . . . . . . – Huippuvuosina ei pelaajille ollut tarjolla parempia vaihtoehtoja, kuin kotikaupungin KPV. Esa Korhonen pelasi SM-sarjaan noustessa sentterinä. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 17 Lottokierros 35/2002: 4, 22, 25, 30, 31, 34, 38. KPV muutti pelityyliä ja voitti kultaa Hagströmin kulmalta lähtölaukaus kohti SM-mitaleita Jalkapalloikonit Keskuskentällä. . . . . Jos jollakin olisi laittaa vuosittain miljoona euroa seuran toimintaan, olisi meillä välittömästi liigajoukkue. . . Eivät sopeutuneet vieraisiin paikkoihin. . . . Miesten kesken sanottiin monenlaista, mutta nukkumaan ei menty vihoissaan. . . . . Legendaarinen "K" paita siirtyi unholaan. Kookkaana pelaajana hallitsi ilmatilaa, mutta ei ollut aseeton jalallakaan. Eli Kokkolalla ei ole mitään nokankoputtamista. 1980-luku: 1) Kent Myntti, 2) Asko Uusitalo, 3) Pasi Tarvainen. . . . Maalintekijät: Hannu Lamberg 18, Raimo Sorvisto 7, Arvo Lamberg 6, Jorma Pönkänen 5, Tapio Raatikainen 4, Seppo Mäkelä 2, Kai Mäkinen 1, yksi oma maali. . . . . . . . . Kuva: Clas-Olav Slotte Kunnian päivät KPV mestaruuskesänä: Maalivahdit: Gunnar Isosaari 22 ottelua, Juhani Paavolainen 0+5. ”Kippari” kärjessä Asiantunteva raati valitsi Arvo "Kippari" Lambergin kaikkien aikojen kpv-läiseksi. Alamäki jyrkkeni ja I-divisioona tuli tutuksi. Vuosikymmenten ranking: 1940-luku: 1) Olli Telimaa, 2) Kalevi Tiainen, 3) Kalle Hongell. .22 4 9 9 23–32 17 HPS . . . Arvo Lamberg ja Seppo Mäkelä puhuttiin GBK:sta vihreäpaitoihin. UEFA-cupin peli Kölnissä jäi pysyvästi mm. Muistaakseni Seppo niin myös toimi, Tiainen naureskelee. – Hänellä ei hermo pitänyt. . . . . . . . . Mestaruussarja 1976 KuPS . . . . Minäkin sain hoidella paljon KPV:n asioita Huberin työajalla. . GBK:ssa ja KPS:ssä panostettiin harjoitteluun yhä vahvemmin. . . . . . . . . Samalla rahan merkitys korostui entisestään. Kun KPV nousee liigaan vuonna 2005, olen tyytyväinen kasikymppinen, heittää Tiainen haastetta nuoremmille palloveikoille. . . . Vaikka Herua joku joskus ehti matkan päästä kutsumaan diktaattoriksikin, kohtasi hänkin kovempansa. . . . . . . . Pieni seura Heru Tiainen hoiteli jonkin verran seuran raha-asioita Kalervo Erkinheimon apuna. . . KPV SM-sarjassa: Pelikausia 19, otteluita 437, voittoja 162, tasapelejä 108, häviöitä 167, tehtyjä maaleja 597, päästettyjä maaleja 618, pisteitä 432. . . .7 4 2 1 13–10 10 KuPS . . Maalivahdit: 1) Gunnar Isosaari, 2) Mika Luokkala, 3) Esa Viitanen Ulkolaiset: 1) Jacek Pietrzykowski, 2) Graham Gill, 3) Jackie Trainer. . . Mäkelää ja Arvo Lambergia Heru Tiainen piti joukkueet ehkä tärkeimpinä lenkkeinä. Osasi "psyykata" vastapelaajan usein pelaamaan alle tasonsa. . . Sarlin ja Tiainen saivat luotua ryhmään uskomattoman hengen. . . . . Myöhemmin "Sirri" kotiutui oikeaksi pakiksi. . .22 5 17 19–54 10 KPV tilastoissa Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Pitkään KPV:n toimintaa seuranneista jalkapallon tuntijoista koostunut raati rankkasi tätä juttua varten seurassa pelanneet pelaajat kautta aikojen. .22 9 4 9 27–31 22 KPV . . . . . Gunnar Isosaari on KPV:n oma kasvatti. . . Seppo Mäkelä kunnostautui työmiehen roolissa KPV:ssä. . . . . . . .22 13 6 3 47–24 32 HJK . . . . . B Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Kokkolan Pallo-Veikkojen nousu maan parhaaksi jalkapallojoukkueeksi on tapaus, joka sykähdyttää vielä vuosikymmenten päästä. . . . . Antaa edelleen millimetrin tarkkoja syöttöjä ikämiesotteluissa. Rexi piti huolen, että jokainen pelaaja oli taatusti riittävässä pelikunnossa. . .22 10 5 7 37–24 25 MiPK . – Henkinen vahvuus oli toista luokkaa kuin muilla. . . . .22 8 7 7 35–35 23 Kuusysi . . Vastaavat ominaisuudet tekivät Seppo Mäkelästä keskikentän toisen todellisen moottorin. . . Koko joukkue alkoi vähitellen ymmärtää yrittämisen merkityksen. Kahvikupin äärellä sovittiin, että nyt tehdään kaikki mahdollinen KPV:n nostamiseksi Mestaruussarjaan. . . . . Kansanliike ei jäänyt pelkästään KPV:n asiaksi. . – GBK oli ollut Mestaruussarjassa ja sekös otti päähän. . . . 1960-luku: 1) Arvo Lamberg, 2) Hannu Lamberg, 3) Risto Hautala. . . . Se muodostuu pääasiassa vuoden 1969 Suomen mestareista. . . Tämän jälkeen on tilanne muuttunut olennaisesti Kokkolan lisäksi mm. . .22 13 3 6 34–17 29 SePS . Se tuntui keskipäällä seuraavina päivinä. . . Tulevaisuuteen Tiaisella on selvät suuntaviivat. . . Aulis Mäkinen oli Tiaisen mielestä yksi tärkeimmistä lenkeistä, kun KPV:tä tuotiin ylöspäin. Toinen poikamaajoukkueissa pelannut jännitti hirvittävästi tietäessään etukäteen kentällepääsystä. . – Lupasin auton sille, joka tekee Saksassa maalin. . “Heru” Tiainen on monesti silmäillyt, miten peliaika hupenee vanhassa “Eternassa”. .22 12 5 5 40–25 29 Reipas . . Paikallisia seuroja ei pidä missään nimessä yhdistää. Paikallinen kilpailutilanne antoi lopulta sysäyksen muutokselle. Hänet Tiainen nappasi puhelinpylväästä Pietarsaaressa. Raimo Sorvisto pelasi pitkän ja ansiokkaan rupeaman KPV:n laitahyökkääjänä. . . . – Samaan aikaan muutettiin pelityyliä. . . . Peli oli yleensä sellaista turhanpäiväistä pyörittelyä, mikä ei johtanut mihinkään. Vuoden 1976 sarjataulukot kertovat, että Kokkola oli tuolloin maan ehdotonta eliittiä. . Hyväksi todettu periaate – mies tai pallo – toimi yleensä varmasti. . . . . – Palloveikkojen menestys oli seurausta positiivisten asioiden kierteestä, kiteyttää kokkolalaista jalkapalloilua koko ikänsä läheltä seurannut Peltoniemi. . . Väliin piti vetää vähän henkeä. Tapio "Ekku" Raatikainen jatkoi topparina siitä, mihin jäätiin Risto Hautalan ja Kai Mäkisen jäljiltä. . Lisänumerot: 17, 24, 33. . .22 9 6 7 31–30 24 MyPa . . . . Loistavan juoksukunnon pönkittämänä palloveikot jaksoivat painaa kovalla tempolla täydet 90 minuuttia. . . Tiainen muistaa, miten joukkueenjohdon pinnaa testattiin erään Suomen cupin ottelun alla. . . . Päättäväinen palloveikkokaksikko lähti heti seuran johdossa olleen rehtori Pentti Jokelan puheille. KPV nostettiin määrätietoisesti tinkimättömällä työllä alasarjojen vakiokalustosta huipulle. .22 9 4 9 44–40 22 Elo . . – Hyvät olosuhteet, pitkät perinteet ja poikkeuksellisen lahjakkaiden pelaajien saaminen samaan seuraan saivat aikaan positiivisen kierteen. . 1970-luku: 1) Esa Korhonen, 2) Olavi Paavolainen, 3) Tapio "Ekku" Raatikainen. . Jotakin hyötyä siitä voisi olla, mutta enemmän haittaa. . . . . . Mikkelissä. . . Vesa Kallio ehti kentälle jo mestaruusvuonna. . . . Hannu Vainio ja Olli Telimaa sekä nuoremmista pelaajista Asko Uusitalo ja Kent Myntti. . . . . – Suurteollisuus pitäisi saada mukaan hienoon peliin. 1950-luku: 1) Hannu Vainio, 2) Jukka Peltoniemi, 3) Jukka Niemi. Mäkelä teki ja tuli perimään saatavaansa. .22 17 1 4 44–13 35 KuPS . . . . . . . – KPV:stä oli sanottu, että se pelaa kauneinta syöttöpeliä Suomessa. . . KPV:n keskustukena useita vuosia puolustanut Kalevi "Heru" Tiainen otti ohjat putkimiehen käteviin käsiin. . . . . Silloin oman kaupungin pojat saataisiin maailmalta kotiin. . . Yleisökin katosi, kun mitalipelien sijasta kamppailtiin sarjapaikan pitämisestä. Siellä oli vaihtokopin kattona betoninen lippa. . . . Syntyi mahtava kansanliike ja yleisömäärät nousivat varsin suuriksi, kertaa Peltoniemi tapahtumien kulkua. . . – Satuin kuulemaan, miten Turun valmentaja patisti ketjumiehiä menemään suoraan maalille. . Hyökkääjät: Tapio Raatikainen 20+2, Arvo Lamberg 22, Hannu Lamberg 22, Raimo Sorvisto 9+5, Aulis Mäntylä 0+3, Ilkka Kangas 2+2. . . ”Herranjee, nehän pärjää” Myönteinen kansanliike kantoi vuosia eteenpäin Suomen parhaat. . .22 7 1 14 30–38 15 GBK . . . .22 13 7 2 37–16 33 OTP . – Taisivat olla vähän sellaisia oman kylän poikia. . . Sinänsä taitavasta kaverista ei tullut suurta pelaajaa. . . . . . Maapohjahallin tuoma erityisasema ei enää kantanut, kun tasokkaita jalkapallohalleja nousi vauhdilla lajissa pärjänneiden seurojen harjoituspaikoiksi. . . . . . – Mäkinen teki oman kulmapotkunsa jälkeen 1–0 -voittomaalin OPS:ia vastaan. . Viimein KPV ajautui taloudelliseen ahdinkoon. . . . . – Tuon tuosta tapaa ihmisiä, jotka ihmettelevät KPV:n hiipumista. . . . .22 4 5 13 19–43 13 KPT . – Pojat olivat päättäneet, että pinnarahat nostetaan cupista toiseen malliin, kuin oli ennalta sovittu. . KPV:n toiminnan tukikohtana olleen Honkapirtin löylyissä puitiin viikottain seuran sisäisiä asioita. Mestaruussarja 1969 KPV . . . . .22 10 6 6 43–33 26 IKissat . . Kokkolassa alettiin harjoittelemaan jalkapalloilua enemmän kuin toisilla paikkakunnilla. . . . . Tapio "Pippana" Raatikainen ampui syksyllä -69 mestaruuden ratkaisseen maalin HJK:n verkkoon. . .22 13 6 3 40–21 32 Haka . . . . .22 10 5 7 52–30 25 Haka . . . . . . Jalkapallo pitää vuodesta toiseen paikkansa lahjakkaiden poikien ykkösjuttuna Kokkolassa, tietää pitkään liikuntaa opettanut Peltoniemi. . . . . . . . . . . .7 1 1 5 6–25 3 OPS . . . "Ollen" luova pelityyli ei tuonut maaleja, mutta maalipaikkoja muille senkin edestä. KPV:n peräpäätä kuvailtiin betoniseksi mm. . Lippulaivan voittokulusta sinkoutui sirpaleita myös naapuriseuroihin. Hannu Lamberg teki pääsarjaurallaan 111 maalia. . Mestaruussarjan maalivahdit äänestivät Lambergin sarjan ylivoimaisesti pelottavimmaksi pelaajaksi. Lopulta sanoin pistäväni C-junnut kentälle, ellei KPV:stä muita pelaajia löydy. . . . . . . Heikkokuntoiset eivät päässeet pelaamaan KPV:ssä
. KPV-j . Kahdella edellisellä yrittämällä Real Madrid oli hävinnyt supercupin. . 16 6 1 9 23– 35 19 VG-62 . . . . . . Vaikka kaikki tiesivät ottelun tärkeyden, ei joukkue mennyt kipsiin missään vaiheessa. . Haka iski viidesti KOKKOLA (KP) KPV-j:n A-juniorien jalkapallon SM-sarjassa pelaava joukkue on jo pitkään taistellut putoamista vastaan. . . 16 4 2 10 16– 33 14 FC Korsholm 16 3 3 10 16– 35 12 TPS ja TP-47 pelaavat nousukarsintaa jalkapalloliigan neljän viimeisen joukkueen kanssa. Kun Zinedine Zidane hallitsi keskikenttää, Luis Figo pelasi loistavasti laidalla ja ottelun paras pelaaja Roberto Carlos sukkuloi ympäriinsä täydellä vauhdilla, oli Feyenoordilla hankaluuksia pysyä perässä. . 18 10 1 7 44– 35 31 TUS . . . . . Silti Koivistoinen oli joukkueensa ylivoimainen ykkönen loppuun saakka. . Ajattelin, että mikäli joku ei ymmärrä kamppailun tärkeyttä, on hän valinnut väärän ammatin. . Kauden ensimmäisen kotitappion viimeisessä runkosarjan pelissä kärsineen VG-62:n vastuuvalmentaja Kari Virtanen oli jälleen joutunut muuttamaan joukkueen kokoonpanoa ja sanoi nuorten pelaajien maksaneen taas kerran kalliita oppirahoja. . Joukkue on pelannut yhdeksän ottelua tappioitta, mutta paikkaa liigakarsintaan sillä ei saanut. 17 5 2 10 25– 41 17 Karhu . Jaron ainokaisen maalin teki puskupallosta Henri Hölsömäki. . – Omasta pelistä puuttui selkeys ja johdonmukaisuus. . Jälkiviisaana tappion päivänä on tullut joskus mieleen pelien jälkeen, että olisi ehkä kannattanut sumputtaa ja antaa vastustajan tehdä aloitteet. . Voitolla Jaro pelaa liigan kolmatta kierrosta varmuudella. . . . Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Pietarsaaren seudun urheiluavustaja. . . . TJK kuitenkin ratkaisi läpiajosta lopullisesti tärkeän voiton itselleen. 19 2 1 16 22– 83 7 Seuraavat ottelut: 7.9. . Mikäli Jevtushenko ja vakioryhmä pysyvät ensi kaudelle kasassa ja samalla linjalla, on GBK ensi keväänä yksi Ykkösen vahvimmista nousijaehdokkaista. 20 1 1 18 15– 86 4 Seuraavat ottelut: 7.9. . Vastahyökkäyksestä Allianssi sai ottelun toisen kulmurinsa. . . Supercupin luonne eurooppalaisen jalkapallokauden näytösluonteisena avausotteluna antoi Realille mahdollisuuden ajoittain jopa leikitellä Feyenoordin kustannuksella. . Esitys oli kuitenkin niin vakuuttava, ettei Real Madridille ole vaikea povata jatkuvaa menestystä mestareiden liigassa. 16 10 3 3 30– 20 33 FC Honka . 17 5 3 9 16– 36 18 VIFK . . 20 8 1 11 33– 49 25 HJK-j . . Vastustaja pelasi selvästi kurinalaisemmin. . . 20 8 2 10 43– 42 26 I-Pallo . 21 4 4 13 16– 40 16 Seuraavat ottelut: 1.9. Fredrik Söderman kaadettiin rangaistusalueella. . Naisten SM-sarja SCR – MPS 2 – 1 (0 – 0). . . . . . . Naisten SM-sarja alaloppusarja P-Iirot – FC Sport 2 – 2 (0 – 1), Ilves – HJK-j 4 – (0 – 0), Atlantis – FC Espoo 5 – 4 (4 – 1). Mikko Simula keskitti pitkän vaparinsa luukulle, mistä ylös noussut toppari Kari Rissanen käänsi päällään takakulmalle ja brassivahvistus Adriano laukoi varmasti 0–1. . . 22 10 4 8 35– 36 34 Tampere U . 19 6 13 28– 67 18 FC Sport . 20 4 4 12 15– 55 16 VIFK . Sihti oli kuitenkin hehtaariluokkaa eivätkä maaliluvut enää kaunistuneet. B-pojat I-divisioona PK-37 – JPS 3 – 1 , RoPS – YPA 2 – 3 (1 – 2), SiPS/NP-H – Jaro 2 – 1 (1 – 0), JIPPO – OLS 1 – . . . Koivistoinen torjui ensin Fredrik Svanbäckin avopaikan. 6 6 9– 23 Seuraavat ottelut: 4.9. Vierasjoukkue Tampereen Jalkapalloklubi sen sijaan tarvitsi sarjapaikan varmistamiseen pisteitä. GBK onnekkaampi Naantalissa MONACO (STT–REUTERS) Euroopan seurajoukkuemestari Real Madrid hankki palkintokokoelmiinsa myös maanosan supercupin. 17 9 3 5 35– 17 30 JBK . Chris Cleaver päästi puskullaan ilon valloilleen ottelun toisella toisella maalillaan. Svanbäck antoi isäntien kahdeksannen kulmurin, mihin Cleaver pääsi ohjaamaan kohti alanurkkaa. . . 19 16 1 2 68– 13 49 MPS . . . 16 6 4 6 22– 23 22 Kraft . Vaihdosta tullut Mikael Muurimäki keskitti vasemmalta ja Cleaver käänsi pallon takakulmaan. . Allianssi näytti vaarallisuutensa, ja samalla Jaron takalinjojen haavoittuvaisuuden 38. VIFK . 20 13 2 5 64– 16 41 SCR . . minuutilla johtoon, kun Kati Räisänen täräytti pallon suoraan kulmurista verkkoon. . 8 3 5 9– 12 9 PK-37 . . Lähes kaikki olivat jo menettäneet toivonsa – etenkin kun KuPS oli voittanut pelinsä – mutta sitkeys sai ansaitun palkinnon. . . Sitä se teki vahvasti, mutta yhdeksällä miehellä puolustanut Allianssi kesti lähes loppuun. . . . . Meille on satavuotisjuhlissamme hienoa hankkia yksi titteli lisää ja avata kausi voitokkaasti, valmentaja Vicente del Bosque totesi. . . . 21 8 5 8 21– 25 29 Jaro . . FC KooTeePee 16 12 2 2 36– 10 38 FC Jokerit . Lohkon päätöskierroksen ottelussa GBK omasi vielä teoreettisia mahdollisuuksia kahden parhaan joukkoon. . . . . . Tauolta Jaro tuli entistä taistelutahtoisempana. Näin lauantainakin. 12 pistettä on kuitenkin vielä tarjolla. 16 3 2 11 15– 49 11 KPT-85 . . Ykkönen etelälohko HIFK – PP-70 – 3 (0 – 1), FC Honka – Rakuunat 3 – (2 – 0), FC K-koski – FC Jokerit 1 – 2 (1 – 2), FC KooTeePee – IF Gnistan 1 – (1 – 0). . Tolppamiehenä seisoneella Simulalla oli mahdollisuus kiskaista pallo muualle, mutta liukas peliväline livahti nappuloiden alta verkkoon. 15 11 2 2 49– 9 35 OLS . – Minua ei liukkaus haitannut. 20 12 8 54– 32 36 Seuraavat ottelut: 1.9. Toisaalta se on suurin määrä, mitä pietarsaarelaiset ovat tällä kaudella yhdessä pelissä pystyneet viimeistelemään. . . . Granberg, Heilala, Suominen (84. . 20 6 2 12 16– 47 20 Atlantis . . 16 11 3 2 40– 17 36 TP-47 . 6 4 2 21– 6 14 TP-Seinäjoki . Tästä huolimatta se meni 14. Jaro oli myös vahva kaikissa otteluissaan, joissa se pääsi tekemään avausmaalin. . . . . . . Pitää muistaa, että KPV-j:llä on oivat nousumahdollisuudet Ykköseen ja naisten puolella FC United on suurin ehdokas jopa Suomen mestariksi. 22 7 5 10 23– 36 26 KuPS . . KPV-j . Vaikka maali jäi tekemättä, oli hän ehdottomasti joukkueensa sytyttäjä ja avainpelaaja. . . 16 5 3 8 31– 32 18 Virkiä . . . . . . . Sama tahti jatkui toisen puoliajan ensimmäisen puoliskon. . Henri Sandstedt ajoi vasemmalta laatikon sisään, peippasi kaksi Kiiston puolustajaa ja syötti taaksepäin Matias Käldille. . . Ilves – Atlantis. . . . 20 4 4 12 31– 52 16 Klubi-36 . Jaro ei takaiskusta lannistunut. 17 13 4 47– 17 39 OLS . 17 4 6 7 27– 31 18 Warkaus JK . Ottelun voittomaali syntyi juuri ennen taukovihellystä. 18 8 5 5 46– 38 29 KajHa . Kiiston suvereeni maalitykki Pasi Nevanperä käytti kämmäilyn tylysti hyväkseen ja karkasi maalintekoon. . . Joka tapauksessa Grigori Jevtushenkon luotsaama joukkue on osoittanut, että se kuuluu Ykköseen, vaikka paikka sinne sarjasta luopumisten kautta viime talvena aukesikin. Tämän kauden joukkue yksi yhtenäisimmistä mitä olen nähnyt. . 16 13 1 2 46– 17 40 Jippo . 19 10 6 3 41– 22 36 GBK . Kuva: Tapani Kuoppala Lähtökohta: Ennen peliä tiedettiin, että Jaron on voitettava, mikäli KuPS lyö Hämeenlinnan. Nekin haaveet katosivat, kun Kuparivuoren kuulutus kertoi lohkokakkosen TP-47:n johtavan otteluaan Seinäjoella 25 minuutin jälkeen 3-0! Siinä tilanteessa jäljelle jäi enää taistelu pistelisäyksestä alempaan loppusarjaan. . minuutilla. Kuvassa hän naruttaa Allianssin kapteenia Pasi Solehmaista. 16 8 3 5 30– 18 27 RoPS . 16 4 4 8 17– 30 16 FC Viikingit . . GBK:n kavennusmaalista vastasi toisella puoliajalla Kati Räisänen, joka toimitti paljon varmasti pilkulta verkkoon. . minuutin pelin jälkeen Markus Uusimäki, joka tykitti 1-1 -tasoituksen komeasti paristakymmenestä metristä. . . . 21 4 5 12 21– 37 17 FC Jazz . 21 11 7 3 42– 20 40 FC Haka . . . minuutilla. Kakkonen pohjoislohko JBK – FC Kiisto 2 – 1 (2 – 1). – Parmo ei nyt pelannut joukkueelle, vaan katsomossa istuneille argentiinalaisille Virtanen tarkensi. Keskipohjanmaan ykkönen: Ridvan Zeneli nousi tekniikallaan sateessa pelatun ottelun taidokkaimmaksi peluriksi. . Lopullinen ratkaisu viipyi sitten 73 minuutille. . Erityisesti tulee mieleen Tero Suomisen kiitokset "Sikun" työstä. Real Madrid voitti supercupin Real Madridin Roberto Carlos kannattelee supercupin voittopokaalia. . Risto Koskiniemi täräytti pallon pilkulta varmasti sisään. . . . Jalkapallo Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Jaro–AC Allianssi 3–2 (1–1) Pietarsaaren Keskuskentällä epätoivo vaihtui suureen riemuun varmistui vasta, kun yliaikaa oli pelattu nelisen minuuttia. . . . TJK:n vastaus tuli nopeasti. Puolustuspeli oli erityisesti vaikeuksissa. . . Cleaver puski ilon irti Jaron liigapaikalle sinetti lisäajan viimeisillä sekunneilla Jaron ja kentän parhaaksi noussut Ridvan Zeneli puijasi Allianssin puolustajia miten halusi. . . . . . . Siitä huolimatta joukkue aikoo hoidella kauden loppuun tosissaan. . . Tämä tempaisi pallon nurmimattoa pitkin verkon perille. . . 15 2 3 10 21– 55 9 Seuraavat ottelut: 7.9. TPS . Kolmannen kerran GBK:n verkko heilui viisi minuuttia ennen taukovihellystä. 16 4 4 8 16– 20 16 TP-Seinäjoki . Tauon jälkeen selvästi piristynyt laitalinkki Matti Heimo syötti kovaa maalin eteen ja maalivainuinen kärki Mikko Harjanne veti suoraan ja kovaa yläkulmaan. . . 20 15 3 2 81– 21 48 OLS . Jaron paljon parjatun kärkimiehen Chris Cleaverin maalit osoittivat eilen, että tulostakin syntyy, kun tarpeeksi yrittää. . Tilanne ei helpottunut pätkääkään lauantaina, kun Valkeakosken Haka ryösti kaikki pisteet Kokkolasta murskanumeroin 1-5 (1-3). . . . . . 21 8 7 6 28– 17 31 FC Lahti . . . . . . Liikuttunut valmentaja Sixten Boström antoi kärkipelaajalleen myös synninpäästön: – Jos Chris ei olisi pelannut meillä, olisimme nyt sarjassa yhdeksäntenä ja karsintasarjassa. . Osuma syntyi neljä minuuttia edellisestä 61. 17 11 2 4 36– 23 35 RoPS . . . – Olen joskus sanonut pojille, että tehkää maali mahdollisimman lopussa, niin vastustaja ei ehdi tasoittamaan, heitti Boström pelin jälkeen. Itselle eilinen päivä oli mielen herkkyyttä täynnä sekä surusta että ilosta. . KPV:n ainokaisesta vastasi 35. Samat neljä minuuttia myöhemmin syntyi ottelun voittomaali komean kuvion päätteeksi. JBK avasi maalihanat 19. Mutta hyökkäys ei ole aina paras ase. . Jaron poikien esitys oli kauttaaltaan heikkoa, eikä joukkue saanut otetta vastustajastaan. . Kuva: Reuters/Jerry Lampen KOKKOLA (KP) GBK:n naisten asema jalkapallon ykkösdivarin pohjoislohkossa on ollut jo pitkään selvä. 16 5 4 7 19– 24 19 HIFK . . . . . . . . . . . Koko ottelun loistavasti jarolaisten yrityksiä torjunut Allianssin maalivahti Tommi Koivistoinen joutui nöyrtymään viimeisillä sekunneilla kolmannen kerran. . . . . Loppuun saakka yritetään, valmentaja Reijo Timonen vakuutti.. 20 12 3 5 53– 19 39 NiceF . 16 2 5 9 22– 37 11 IF Gnistan . . Sudet – PeIK, VIFK – IPallo, JyPK – OLS, TJK – Klubi-36, GBK – Kuusysi, KMF – NiceF. HJK . . . Roberto Carlos yritti pistää palloa laidasta maalille, ja Patrick Paauwe käänsi keskityksen omaan verkkoon varttitunnin kohdalla. Naisten Ykkönen pohjoislohko I-Pallo – NiceF 1 – 3 (1 – 0), KMF – Sudet 1 – 1 (1 – 0), PeIK – Klubi-36 2 – 3 (1 – 1), Kuusysi – OLS 2 – 2 (0 – 2), GBK – TJK 2 – 4 (1 – 3), JyPK – VIFK 2 – 1 (1 – 0). . Sixten Boströmin peluuttama ja Jaron nykyiselle joukkueelle sopiva hyökkäävä pelityyli on mukavaa katseltavaa, kun vastassa on saman tasoinen joukkue. Pulkkinen sai tekosestaan suoran punaisen. . Jarolla on tarpeeksi ketteriä kavereita vastaiskuihinkin. . . Jotkut tiesivät, että KuPS oli voittanut Hämeenlinnan ja Jaron olisi pakko voittaa varmistaakseen paikkansa hyvissä ajoin ensi kauden jalkapalloliigassa. . . . . . . TJK GBK:ta nälkäisempi JBK pelaa loppuun saakka PIETARSAARI (KP) JBK saa pelata jalkapallon kakkosdivisioonan pohjoislohkon loppuun vailla paineita. 17 5 5 7 29– 28 20 VPS . Kokkolalaiset olivat siinä lopulta maalin verran tehokkaampia tai oikeastaan onnekkaampia, minkä vieraiden valmentaja Grigori Jevtushenko kakistelematta myönsikin. . . . Kotijoukkueen ilonaiheet jäivätkin siihen, sillä vain pari minuuttia myöhemmin Haka iski voittomaalin ja ratkaisi käytännössä pelin kolme minuuttia sen jälkeen rangaistuspilkulta. . . 16 2 3 11 10– 32 9 KooTeePee ja Jokerit pelaavat nousukarsintaa jalkapalloliigan neljän viimeisen joukkueen kanssa. Talberg), Zeneli, Cleaver, Svanbäck. Ykkönen pohjoislohko VG-62 – GBK 1 – 2 (0 – 1), Tervarit – Kraft 2 – 1 (1 – 1), TP-Seinäjoki – TP-47 1 – 4 (0 – 3), RoPS – TPS 4 – 2 (1 – 1). 16 9 2 5 42– 31 29 Jaro . . Sitten Kiisto väsyi ja JBK:n pelurit karkasivat puolenkymmentä kertaa läpiajoihin. Toisaalta putoamispeikostakaan ei ole vaaraa. . . . Hän tunnusti VG-62:n pystyneen hyvin eliminoimaan omiensa vastahyökkäykset, joka oli alunperin taktiikka Turkuun lähdettäessä. . . 20 10 3 7 51– 38 33 Sudet . . Ansaittu liigapaikka Kolumni J A L K A P A L L O TAPANI KUOPPALA Jalkapalloliiga Jaro – AC Allianssi 3 – 2 (1 – 1), KuPS – FC H-linna 1 – (0 – 0). . . Eniten Virtaselta kritiikkiä sai argentiinalainen keskikenttämies Pablo Parmo, jolle todella tuli syöttömoka tilanteessa, josta GBK käynnisti avausmaaliin johtaneen hyökkäyksensä. Olen nähnyt 37 vuotta sitten perustetun Jaron kotiottelut noin 90 prosenttisesti. Zenelin ansioksi voidaan nostaa myös Jaron saama etu keskikentällä, kun puolustaja Heikki Pulkkinen joutui nykäisemään ohi kipittäneen Jaron oikean laidan hyökkääjän nurin jo 20. . . . . GBK:lta puuttui monta avauskokoonpanon pelaajaa riveistä. . Tappiotunnelmissa valmentaja Virtanen tunnusti joukkueensa pelistä puuttuvan tällä hetkellä jotain, mutta oli iloinen tehdystä maalista, johon ei edellisessä viidessä pelissä ole pystytty. . . 21 7 11 3 23– 14 32 FC Inter . . . . . . . GBK:n avausmaalin viimeisteli Timo Peltolan hienon nousun ja syötön päätteeksi venäläinen kärkimies Oleksander Androschuk puskulla lähietäisyydeltä kolme minuuttia ennen taukoa. Onneksi koko joukkue antoi kaikkensa. 20 5 5 10 34– 56 20 TJK . Olen itse nähnyt kaikki Jaron tämän kauden kotiottelut. . . . . . . – Tärkeä voitto, jonka myötä ympyrä sulkeutuu liigamestaruuden (2001) ja mestareiden liigan jälkeen. . 7 2 2 3 17– 23 8 Jaro . . . Komeasti tuli myös VG:n tasoitus runsaan vartin jälkeen toisella jaksolla. . . minuutilla. Lähes kaikki odottivat jo taukovihellystä, kun Ridvan Zenelin vapari käänsi suuntaa viimeisen ottelunsa pietarsaarelaisten riveissä pelanneesta Ole Talbergista ja taustalta noussut Daniel Snellman sai rauhassa pussittaa ansaitun tasoituksen. Naantalilaispuolustuksen takeroidessa pallon kanssa pääsi Androschuk tuikkaamaan toisen henkilökohtaisensa ja joukkueelleen tärkeän voittomaalin. VIFK – KaPa, Karhu – OLS, PS Kemi – KPV-j, Sepsi-78 – KajHa. . . 17 5 2 10 20– 32 17 KaPa . . 15 7 2 6 23– 23 23 Tervarit . . . . Varttia myöhemmin JBK:n topparit sekosivat kuvioissaan. Matkaa taulukon kumpaakin päähän on rutkasti. . . VIFK – OLS, Warkaus JK – VPS, RoPS – Virkiä, Jaro – Jippo, Tervarit – HauPa. . . . Kovasti koko kauden tehottomuudestaan arvostelua osakseen saanut Cleaver sai paljon anteeksi, kun hänen osumillaan Jaro varmisti liigapaikkansa ja pääsi kahdeksannella sijallaan kolmannelle kierrokselle. . – Tapahtumiin nähden vastustaja olisi ansainnut tasapelin, mutta hyvä näin Evtouchenko näki tasaisen ottelun kulun. Nousukarsintoihin ei ole asiaa. . . . . . Vaikka Jaron koko miehistö antoi kaikkensa joukkueen eteen, nousi Cleaverinkin ohitse tukuttain paikkoja luonut Ridvan Zeneli. Hyvää työtä Boström on kaikkiaan Pietarsaaressa tehnyt. . . . . . . Olen ylpeä joukkueestani, aluksi sanattomana tovin ollut Boström selvitti. . . . Kotijoukkueella oli puoli tuntia aikaa jahdata voitto-osumaa. 18 9 4 5 49– 28 31 Öja-73 . . . . . . . 17 11 4 2 61– 20 37 FC Kiisto . 7 3 4 9– 20 9 YPA . FC Espoo . . . HJK – FC United. GBK:n loppukiri alkoi sittenkin liian myöhään. . . . 21 14 3 4 34– 16 45 MyPa . . – Lapsellisia virheitä tuli ja etenkin GBK:n voittomaaliin johtanut oli sellainen Virtanen jyrisi ja näki vain toisen jakson alkupuolen olleen joukkueelta sen tasoista esitystä, jota hän haluaa. . Keski-Pohjanmaan alueen jalkapalloilu on hyvässä iskussa. . Pohjoislohkon seitsemän huonointa pelaavat putoamiskarsinassa. . . . . . . Muurimäki), Storbacka, Vikström, Wargh (27. Etelälohkon seitsemän huonointa pelaavat putoamiskarsinnassa. 16 8 5 3 29– 21 29 GBK . . A-pojat Ykkönen pohjoislohko VPS – HauPa 7 – , RoPS – Warkaus JK 5 – (2 – 0), Tervarit – VIFK 2 – 3 , Jippo – OLS 4 – (2 – 0), Virkiä – KPT-85 2 – 2 . . FC United . . Tietysti pitää muistaa, että Jaro kaatoi omalla pelillään kotonaan hallitsevan mestarin TampU:n sekä mitaleille yhä kärkkyvän Interin. . 22 3 9 10 23– 34 18 VPS . KMF . . . . . . . Lauantaina tämän sai tuta Pietarsaaressa vieraillut JBK, joka kaatui maalein 2-1 (2-1). – En mesonnut pojille ennen ottelua, vaan annoin jokaisen keskittyä otteluun rauhassa. 19 14 2 3 62– 21 44 JyPK . . FC Haka – FC Inter, FC Jazz – FC Lahti, Tampere U – MyPa. Tämä oli koko joukkueen voitto. 16 8 3 5 29– 23 27 FC K-koski . . 19 12 3 4 42– 28 39 Kuusysi . . Varsinkin sarjan kärkijoukkueet osasivat hyödyntää Jaron systeemin ja antoivat turpiin pietarsaarelaisille oikein kunnolla. . 21 11 4 6 31– 18 37 AC Allianssi . . . 17 1 16 11– 79 3 Seuraavat ottelut: 1.9. . . . . . 7 6 1 29– 8 18 JIPPO . . . – Tottakai lähdimme tosissaan voittamaan ottelua, mutta lopulta se tuli ilman sen suurempia ansioita. Kukaan ei ole toisen yläpuolella ja jokainen riemuitsee pelitoverinsa hyvistä suorituksista koko sydämellään. . 16 1 6 9 20– 41 9 HauPa . . . . . . . . . minuutilla. Hän piti Allianssin puolustusta koko pelin ajan pujottelukeppinään ja tykitti kerran suoraan ilmasta kohti ylänurkkaa, mutta Koivistoisen nyrkit olivat tiellä. Tamperelaiset käyttivät GBK:n alakerran nukahduksen hyväkseen neljä minuuttia myöhemmin. . . . . Niinpä loppukauden ottelut menevät enemmän pelailun piikkiin. . . Jaro hävisi Nilsiässä NILSIÄ (KP) Pietarsaaren Jaro hävisi maalein 2-1 (1-0), Siilinjärven Palloseura/Nilsiän Pallohaukkojen joukkueelle B-nuorten ykkösdivisioonan kamppailussa. . Ratkaisu: Jaron koko ottelun kestänyt urhea yritys märällä kentällä sai ansaitun palkinnon. 9 6 3 22– 10 18 VIFK . Espanjan jalkapallojättiläinen pyöritti Uefa-cupin mestariseurasta Rotterdamin Feyenoordista tyylikkään 3–1 (2–0) -voiton perjantai-iltana Monacossa. . Haastaja: Chris Cleaver Jaro: Kuismala, Snellman, A. . . JIPPO – SiPS/NP-H, TPSeinäjoki – VIFK. 18 9 4 5 32– 24 31 PS Kemi . . . 20 10 1 9 61– 46 31 Ilves . Kaikki kolme se myös vei mukanaan maalein 2-4 (1-3). 16 8 3 5 32– 17 27 PP-70 . . . . Sen ovat kadulla silloin tällöin jututtamani pelaajatkin tunnustaneet. 7 1 3 3 11– 14 6 PS Kemi Kings 6 2 4 10– 15 6 JPS . 19 16 2 1 96– 14 50 HJK . . . 18 Urheilu Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA H arvoin jalkapallo-ottelu ratkaistaan niin tärkeässä paikassa niin myöhään kuin Jaro teki eilen. . 19 4 2 13 23– 88 14 P-Iirot . 6 6 21– 3 18 SiPS/NP-H . Jaroa veikattiin yleisesti keväällä sarjan heittopussiksi, mutta sen hyökkäävä pelityyli yllätti ja 26 pistettä takasivat paikan jalkapalloliigassa ensi kaudellekin jo kaksi kuukautta ennen sarjan loppua. Kokenut pelaaja sai Boströmin valmennuksessa aivan uuden kipinän ja se on näkynyt kentällä "Tepin" tasavarmoina suorituksina. Tilanteita oli tukuttain, mutta "vain" kolmesti pallo osui verkon perukoille. . 6 4 2 19– 13 12 OLS . . . . . . . . . . Näin Jaro pääsee suunnittelemaan ensi kauttaan hyvissä ajoin. 20 3 2 15 15– 53 11 PeIK . 17 2 6 9 19– 38 12 Sepsi-78 . . 22 6 6 10 26– 30 24 FC H-linna . . 16 6 3 7 16– 18 21 Rakuunat . . Näin kävi Veijo Heikkilä TURKU VG-62-GBK 1-2 (0-1) Naantalin VG-62:n ja Kokkolan GBK:n voimasuhteiden mittaaminen oli yksi kolmesta ottelusta, jolla oli vielä merkitystä kilpailussa ykkösen pohjoislohkon liigakarsintapaikasta. Hollantilaisjoukkueen asemasta kertoi myös avausmaali. . . . Hyvän kaverin äidin hautajaiset veivät silmät kyyneliin surusta, mutta Jaron ottelun jälkeen, Boströmin tultua sanattomana median haastatteluun, oli kyynel tipahtaa silmiin ilosta. . . . . Räisäsen ohella kotijoukkueen näkyvimpiä olivat kärjessä viilettänyt Outi Laitinen sekä maalivahti Marjo Ketola. Simula keskitti ja Pasi Solehmainen hiljensi kotikatsomon puskemalla 1–2. – Me olemme mielestäni ansainneet paikkamme. Karsintasarja olisi tiennyt piinaa ainakin alkukierroksille, vaikka Jaro hyvistä asemista sarjaan olisi sinne joutuessaan saanutkin lähteä. . Varsinkin Jarossakin pelanneen Timo Peltolan tulo on lehdistä lukemieni selostusten mukaan tuonut luovuutta ja tehoa gbklaisten otteisiin. . . Ensimmäinen puoliaika oli suhteellisen tasaista palloilua. 7 1 6 2– 32 1 RoPS . 16 8 3 5 35– 25 27 Tervarit . Jaro hallitsi, Allianssi maalasi Jimmy Warghin vedon, Zenelin vaparin ja Rasmus Vikströmin tulisen kudin torjunut Koivistoinen loukkasi jalkaansa sen verran, että joutui kesken pelin ottamaan kipulääkkeitä. . . . . . Pelasimme hyvää jalkapalloa, jakoi Zeneli tunnustusta
4 3 1 6– 3 10 Arsenal . Vakavaa uhkaa Zabirovasta enempää kuin venäläisen perässä ajaneesta kolminkertaisesta Ranskan ja kaksinkertaisesta Italian ympäriajon voittajasta, espanjalaisesta Joane Somarribasta ei kuitenkaan ollut. Palkitut: I Mika Parén, II Olli Tolppanen. Toisaalta muutimme auton säätöjä ennen sitä ja tunsin heti kun läksin radalle, että en olisi pystynyt parantamaan aikaani, Schumacher arvioi. . 3 2 1 24– 21 6 Kouvola . 4 2 2 4– 5 6 Chelsea . . . . Mauricio Taricco 1–1 om, 90. . . . 6 3 1 2 7– 8 10 Bradford . Noin 60 prosenttia kilpailuista ajetaan vesisateessa, Sundstedt hymähti. Ammattilaisnäkökulma oli toisenlainen: – Me olemme kaikki tottuneet tällaisiin olosuhteisiin. – Viimeisellä nopealla kierroksella keskisektorilla oli hiekkaa, eikä se mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. 4 1 2 1 5– 6 5 Fulham . 6 4 1 1 8– 7 13 Wolves . . . . Aivan upea tunne, Sundstedt hehkutti kilpailun jälkeen. 6 3 1 2 4– 4 10 Coventry . – Mahtavaa ajaa kotikaduilla. – Se oli meiltä laskuvirhe. . Anelka 2–0, 29. . . . . . . Yleisöä: 32 424. . Darren Moore 1–0. . Yleisöä: 1 109. . 4 1 3 23– 27 2 Kankaanpää . 2 1 1 4– 1 3 A Villa . . . . 4 3 1 38– 13 11 Kuopio . . Sunnuntain kisassa Schumacher on suursuosikki. . . Kymmenisen kierrosta ennen maalia hän oli enää parinkymmenen sekunnin päästä pääjoukosta ja samalla kärkikaksikosta. 4 2 1 1 22– 14 8 Vimpeli . . Joseph Desire Job 1–0. 6 2 4 1– 9 2 Burnley . Kirikilpailut: 1. . . Eilinen kisa painoi niin paljon jaloissa, Sundstedt myönsi. . Schumacher ehti ajaa vain kolme nopeaa kierrosta. Hän räväytti jo ensiyrityksellään ajan 1.44,741, joka oli kukonaskeleen edellä harjoitusvauhtia, mutta Schumacher porhalsi ensimmäisellään heti alle 1.44:n. Yleisöä: 448. . Kotijoukkue johti kumpaakin jaksoa, mutta Haapajärvi nousi kummallakin jaksolla väkisin mainiolla pelillä voittoon. . . . Hän jahtaa sunnuntaina jo kuudetta voittoaan legendaarisella radalla. . 6 1 1 4 5– 10 4 Sheff Wed . . . David Unsworth 2–1 rp, 85. – Koko joukkue venyi hyvin tärkeässä paikassa. . . . . Italialainen viisinkertainen olympiakävijä Roberta Bonanomi nimittäin päätti upean uransa Kokkolan kaduille. . Kahdesti hävisimme Kestilässä niukasti, mutta nyt ratkaisupelissä tuli makea voitto, HP-K:n pelinjohtaja Ilkka Autio iloitsi. 3 1 2 1– 2 3 West Brom . – Näin hänet vasta viime hetkellä ja väistin heti alta pois, Räikkönen vakuutti. . 6 1 3 2 5– 6 6 Stoke . 5 1 3 1 8– 8 6 Crystal P . West Ham–Charlton 0–2 (0–2) 4. . Sydneyn olympiakisoissa hän yritti yksinäisenä sutena sen minkä ihminen pystyy, mutta taistelu isojen pyöräilymaiden joukkueita vastaan on samaa luokkaa kuin erä tuulimyllyjen kanssa. . Kolmanneksi Span radalla ajoi Ferrarin Rubens Barrichello, joka jäi tallitoveristaan peräti 0,609 sekuntia. – Varsinkin ekajakso oli erittäin tasainen. Ainoan lievän uhkan aiheuttivat jo ennen pääjoukon ylösajoa siitä karannut Atlantan olympiakisojen aika-ajojen kultamitalisti Zulfia Zabirova. . . . . . 6 3 3 9– 8 9 Reading . Michael Svensson (S). . Tulosveto 4 Jokerit–HIFK 2–0 Lopullinen kerroin: 65,40 5 Real Madrid–Feyenoord 3–1 Lopullinen kerroin: 8,54 6 Sunderland–Manchester U 1–1 Lopullinen kerroin: 9,00 1 KuPS–FC Hämeenlinna 1–0 Lopullinen kerroin: 8,68 2 Coventry–Nottingham 0–1 Lopullinen kerroin: 13,43 Superkaksari 1 Yleisurheilu, naisten keihäs, Memorial Van Damme, Brüssel Voittajapari: 5 Szabo N – 2 Menendez O Lopullinen kerroin: 210,29 Poissa: – Päivän Trio 1 Yleisurheilu, Memorial Van Damme, Brüssel 1.kilpailu: Miesten seiväs 2.kilpailu: Miesten keihäs 3.kilpailu: Miesten 3-loikka Voittoyhdistelmä: 1 Averbukh A–3 Henry B–1 Davis W Lopullinen kerroin: 309,75 Poissa: 1.kilpailusta: –, 2.kilpailusta: 4, 3.kilpailusta: – Päivän Pari 4 Yleisurheilu, Memorial Van Damme, Brüssel 1.kilpailu: Naisten 100 metrin voittoaika 2.kilpailu: Miesten 100 metrin voittoaika Voittoyhdistelmä: 6 (10,87–10,88)–8 (9,91–9,92) Lopullinen kerroin: 44,24 Supertripla 1 Hiihto, Miesten formula-rullahiihto, Valkeakoski Voittoyhdistelmä: 1 Veerpalu A – 3 Pietilä S – 4 Repo S Lopullinen kerroin: 15,52 Poissa: – Supertripla 2 Hiihto, naisten formula-rullahiihto, Valkeakoski Voittoyhdistelmä: 3 Manninen P – 1 Malvalehto ML – 5 Hietämäki E Lopullinen kerroin: 32,37 Poissa: 6 Supertripla 3 Formula 1, aika-ajot, Spa, Belgia Voittoyhdistelmä: 1 Schumacher M – 4 Räikkönen K – 2 Barrichello R Lopullinen kerroin: 13,06 Poissa: – Päivän Pari 6 Amerikkalainen jalkapallo, Roosters–Trojans 1. 6 1 5 16– 45 1 Seuraavat ottelut: 7.9. . Formula-ykkösten kauden 14/17 MM-osakilpailun, Belgian GP:n aikaajojen tulokset ja lähtöjärjestys: 1) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.43,726 (241,837 km/t), 2) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren 1.44,150, 3) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.44,335, 4) Ralf Schumacher Saksa, Williams 1.44,348, 5) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams 1.44,634, 6) David Coulthard Britannia, McLaren 1.44,759, 7) Jarno Trulli Italia, Renault 1.45,386, 8) Eddie Irvine Britannia, Jaguar 1.45,865, 9) Mika Salo Suomi, Toyota 1.45,880, 10) Jenson Button Britannia, Renault 1.45,972, 11) Pedro de la Rosa Espanja, Jaguar 1.46,056, 12) Jacques Villeneuve Kanada, BAR 1.46,403, 13) Allan McNish Britannia, Toyota 1.46,485, 14) Giancarlo Fisichella Italia, Jordan 1.46,508, 15) Olivier Panis Ranska, BAR 1.46,553, 16) Takuma Sato Japani, Jordan 1.46,875, 17) Felipe Massa Brasilia, Sauber 1.46,896, 18) Nick Heidfeld Saksa, Sauber 1.47,272, 19) Mark Webber Australia, Minardi 1.47,562, 20) Anthony Davidson Britannia, Minardi 1.48,170. 5 2 3 4– 10 2 Grimsby . . . . . Miesten superpesiksen karsintasarja: Oulu–Imatra 2–0 (2–0, 1–0) O: 1 1 0=2 1 0=1 2 I: 0=0 0=0 Oulu: Tuomas Tervonen 0/1, Jussi Kemilä 0/1, Sauli Määttä 1/0, Riku Rantanen 1/0, Antti Vehkaperä 0/1, Jarmo Viittanen 1/0. . Palkitut: I Tuuli Virtanen, II Leena-Maaria Lamminen. . Voittoa janoaa mestaruutensa jo varmistaneen Schumacherin ja Räikkösen ohella myös Barrichello, joka haluaa pitää MM-sarjan kakkospaikan. Neljännellä yrittämällä Räikkönen taituroi ajan 1.44,150, joka riitti kakkossijaan. – Mitään sijoitustavoitetta en ole asettanut MM-kisoihin, Sundstedt totesi. . Toisen jakson avausvuorossa Kestilä siirtyi jo 2-0 -johtoon. . Varsinkin ulkopelimme oli rautaa. Oikea rivi: X21 111 111 1X21 Alustava voitonjako: 13 oikein 18 kpl voitto–osuus 6 338,10 e, 12 oikein 227,10 e, 11 oikein 20,30 e, 10 oikein 4,70 e. . Rauma – Lohi, Hämeenlinna – Ilmajoki, Oulu – Vihti, Kitee – Vimpeli. 4 2 2 22– 23 6 Nurmo . 6 2 1 3 41– 53 7 Vihti . . kiri: Pia Sundstedt, 2. . Yleisöä: 34 835. . Taktiikka sopi täydellisesti Sundstedtille, jolla ei ollut lopulta minkäänlaisia vaikeuksia kuitata nimiinsä Kokkolan historiallisen kovatasoista kilpailua. . Itälohko: Toinen loppuottelu: Leppävirta–Kitee 1–2 (3–2, 2–13, 0–0, 2–3) Kitee nousi ykköspesikseen voitoin 2–0. kilpailu: Trojansin pisteet (20) Voittoyhdistelmä: 13 (43–45) – 5 (19–21) Lopullinen kerroin: 138,26 Keno-veikkaus Voittonumerot: 2, 4, 10, 13, 16, 18, 21, 25, 26, 27, 29, 35, 41, 42, 44, 52, 58, 63, 65, 66 Oliko onnea Englannin 1. . Radalla on käytännössä vain kaksi hidasta mutkaa ja lisäksi pitkä ja vaativa keskisektori. 3 1 2 2– 8 1 Bolton . . Paalupaikkaankin oli mahdollisuudet, Räikkönen sanoi. Portsmouth . – Meillä on ollut ihan hyvä viikonloppu tähän asti ja lähtöpaikkakin on hyvä, Räikkönen kuvaili tunnelmiaan. 1. . . . . . . . . . . Palkitut: I Sami Joukainen, II Sami Haapakoski. . . 1. . 6 4 2 13– 2 14 Leicester . . Pesäpallo Englannin valioliiga: Birmingham–Leeds 2–1 (1–0) 32. Tuoreet kokemukset toki olivat myönteiset: – Toivottavasti jatkoa seuraa. Tuomarit: Timo Päivinen ja Ossi Muurainen. 6 3 3 39– 49 9 Lohi . . 6 2 1 3 6– 8 7 Walsall . Pori loppuotteluun voitoin 3–1. . . . Riihimäki–Köyliö 0–2 (3–15, 0–4) Köyliö nousi ykköspesikseen voitoin 2–0. Vesi ei vienyt voittovirettä Pia Sundstedt piti maailmantähdet kurissa sateen pieksämässä korttelikisassa Kahden kauppa. . . . . . Finnish GP -kortteliajon lämmittelykisassa Sundstedt karkasi kilpasiskoiltaan välittömästi. . . 6 4 1 1 40– 27 13 Rauma . . . . . . . . . . Liettualainen vuoden 1999 maailmanmestari Edita Pucinskaite lyöttäytyi kotikaupungin tytön matkaseuraksi aina loppusuoralle saakka. . . . HP-K:n parhaana palkittiin jokeri Petri Huhtala, joka löi ratkaisevia juoksua. . Middlesbrough–Blackburn 1–0 (0–0) 90. . Toinen tiukka paikka Räikkösellä oli kolmannen yrityksen jälkeen, kun hän joutui poistumaan vikkelästi ajolinjalta tehdäkseen tilaa Williamsin JuanPablo Montoyalle, joka manaili suomalaisen pilanneen hänen nopean kierroksensa. . Viimeiselle hän lähti niin viime tingassa, että se jäi ajamatta. Lapua: Palkitut: I Tiia Pöntinen, II Krista Laurila. Kuva: Lehtikuva/Reuters KESTILÄ (KP) Haapajärven Pesä-Kiilojen kakkosjoukkue nousi ensi kaudeksi pesäpallon miesten suomensarjaan, kun joukkue voitti ratkaisevassa kolmannessa ottelussa vieraissa Kestilän Kisa-Veikot tiukan pelin jälkeen 2-0 (21, 4-2). . Peli oli hyvätasoinen, sillä Kestilä tarjosi kovan vastuksen. . . . Viimeisellä kierroksella jouduin kuitenkin hidastamaan kahdesti edellä olleiden Minardi-tallin ajokkien takia, Barrichello harmitteli. Ulosajo: 90. Yleisöä: 623. . kiri: Joane Somarriba, 4. . Tuomarit: Tero Hallila ja Mikko Valtonen. Oulu . Shaun Wright (MC). Lyhyt loppusuora avautui Sundstedtin johtaessa eikä tilanne siitä muuksi muuttunut. 3 2 1 6– 2 7 Leeds . Tottenham . . . 6 2 1 3 8– 13 7 Preston . . Pucinskaitella ei ollut mahdollisuuksia estää kokkolalaisen täydellistä viikonloppua kosteilla kotikaduilla. . Jos Kokkolan korttelikisasta perinne syntyy, niin yksi kova nimi sieltä aivan varmasti on tulevaisuudessa poissa. 6 3 1 2 10– 6 10 Gillingham . Kuopio–Kankaanpää 2–0 (4–1, 3–2) Ku: 2 2=4 1 2=3 2 Ka: 1 0=1 1 1=2 Kuopio: Mikko Niinikoski 0/3, Jarkko Perttula 1/1, Mikko Lahtinen 0/1, Jaska Huttunen 1/0, Kimmo Tiikkainen 1/0, Sami Haapakoski 0/2, Sami Joukainen 4/0. . Pyöräilyn 1. . . Länsilohko: Toinen loppuottelu. Pesä-Kiilat II nousi suomensarjaan Neljäs välieräottelu: Pori–Lapua 2–0 (1–0, 1–0) P: 1 0=1 1 0=1 2 L: 0=0 0=0 Pori: Leena-Maaria Lamminen 0/1, Hannamari Kaario 0/1, Tytti LamppuNurminen 1/0, Hanna Tuomaala 1/0. 4 1 1 2 3– 5 4 Newcastle . . . 6 2 3 1 51– 31 12 Hämeenlinna . Vaikka hän ajoikin valtaosan kisasta päällisin puolin sulassa sovussa Pucinskaiten kanssa, etukäteen taktiikkaa ei sovittu: – Ei ollut sovittu mitään yhteistä taktiikkaa. . West Bromwich–Fulham 1–0 (0–0) 48. Tämän johdon pystyimme tiiviillä ulkopelillä myös pitämään. Ryan Giggs 0–1, 70. Räikkönen oli harjoitusten nopein perjantaina ja lauantaina. Jyväskylä–Pori, Kolmella voitolla mestariksi. Kuvat: Jukka Lehojärvi Tuplavoittaja. 2 2 2– 6. . . . . 6 3 2 1 13– 7 11 Nottingham . . Manchester City–Everton 3–1 (2–1) 14. . 6 1 2 3 4– 11 5 Brighton . 3 1 1 1 6– 4 4 Jalkapallo Vakio Lauantaina 31. Tämä oli meille näytön paikka. . . kiri: Edita Pucinskaite, 3. 3 3 18– 43 Seuraavat ottelut: 1.9. . Anelka 3–1. Räikkönen porhalsi eturiviin ”Paalullekin oli mahdollisuus” Kimi Räikkönen lähtee tänään ensimmästä kertaa urallaan eturivistä. Jatko ratkeaa kauden jälkeen Lähitulevaisuuden suunnitelmissa norjalaisessa Sponsor Service -ammattilaistallissa ajavalla Sundstedtilla on ensi viikonvaihteen maailmancupin kisa Sveitsissä. Les Ferdinand 1–0, 30. Onneksi Edita kuitenkin lähti mukaan irtiottoon. . . Etelälohko: Toinen loppuottelu. Nicolas Anelka 1–0, 16. kiri: Edita Pucinskaite Keskeyttäneet: Heidi Peterson Viro, Cristina Cortinovis Italia, Maria Fanucchi Italia, Sari Saarelainen Suomi, Laura Dargyte Liettua, Riina Toomis Viro, Iiris Karhu Suomi. . . pronssiottelu: 4. Parin vuoden päässä siintävät Ateenan olympialaiset. . Lee Bowyer 1–1, 59. 4 1 2 1 3– 3 5 Sunderland . 8. . 4 2 1 1 10– 4 7 Wimbledon . . Lapua pronssiotteluun. . . Yleisöä: 27 164. . . Me pystyimme kuitenkin tasoittavalla heti tasoittamaan ja toisessa vuorossa numerot muuttuivat meille jo 4-2. Viimeistä sisävuoroa meidän ei näin tarvinnut käyttää enää ollenkaan, Autio selvitti pelin kulkua. 6 5 1 14– 5 16 Norwich . . divisioona Wimbledon – Wolves 3 – 2 (1 – 1), Walsall – Reading – 2 (0 – 0), Portsmouth – Brighton 4 – 2 (3 – 2), Norwich – Watford 4 – (1 – 0), Millwall – Grimsby 2 – (1 – 0), Leicester – Gillingham 2 – (2 – 0), Derby – Stoke 2 – (0 – 0), Coventry – Nottingham – 1 (0 – 1), Burnley – Crystal P – , Bradford – Rotherham 4 – 2 (1 – 0). . Paul Devlin 1–0, 50. Vimpeli – Alajärvi. Toinen sija 0,424 sekunnin erolla paalupaikan lauantaina ajaneeseen Ferrarin Michael Schumacheriin tyydytti, mutta ei täysin. 3 1 2 4– 3 5 M´brough . . . Kankaanpää: Marko Viinamäki 0/1, Joni Järvinen 0/1, Jouni Itävalo 0/1, Jouni Korkiamäki 3/0. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Urheilu 19 Jukka Anias KOKKOLA (KP) Ei ainakaan vieraskoreudesta voi syyttää GIF:n pyöräilytähti Pia Sundstedtia. . . Yleisöä: 452. Ulosajo: 28. Lapua–Pattijoki, Kahdella voitolla pronssia. Uzbekistanissa syntynyt, Venäjää edustava Zabirova taivalsi käytännössä koko matkan yksin. . – Sain auton harjoituksien jälkeen toimimaan hyvin. 4 2 1 1 37– 20 9 Imatra . 6 2 1 3 6– 9 7 Watford . 5 1 4 1– 10 1 Birmingham . . F1-sarjan radoista 6,9 kilometrin mittainen Spa on yksi niistä, jotka mittaavat kuljettajien taidot ja rohkeuden pohjamutia myöten. Nurmo: Palkitut: I Marko Honkola, II Juhani Aho. . . . Vähäkyrö–Kurikka 0–1 (0–2, 3–3) Kurikka nousi ykköspesikseen voitoin 2–0. 6 2 1 1 2 39– 50 9 Ilmajoki . Pääjoukon ylösajon jälkeen enempää Sundstedt kuin Pucinskaite eivät tehneet totista yritystä uuteen irtiottoon. . . . . . . . . Sunderland–Manchester United 1–1 (0–1) 7. . Paalupaikka oli hänelle ensimmäisen Spassa. Naisten superpesiskarsinta Lohi – Hämeenlinna – 2 (1 – 4, – 4), Vihti – Rauma 1 – 2 (4 – 8, 3 – 0, – 0, 3 – 4), Vimpeli – Oulu 2 – (5 – 2, 3 – 0), Ilmajoki – Kitee 2 – (2 – 1, 1 – 0). Imatra: Palkitut: I Jarkko Rautio, II Ilkka Hirvonen, S Jarkko Rautio. Yleisöä: 28 270. kiri: Laura Lepasalu, 5. Pia Sundstedt (oik.) ja Edita Pucinskaite karkasivat heti alussa pääjoukolta. Tahti oli sama lauantainakin litimärissä olosuhteissa poljetussa 40 kierroksen ja 44 kilometrin mittaisessa kilpailussa. . Tottenham–Southampton 2–1 (1–1) 10. Tore Andre Flo 1–1. . ”Mahtava kilpailu” Olosuhteet eivät todellakaan suosineet lauantain kisaa. Ennen ratkaisua kaksikko oli ajanut pääjoukon ylös, kun kisaa oli ajettu vain 12 kierrosta. 4 1 3 25– 48 1 Alajärvi . . Perjantaina ajetussa 1. . loppuottelu: 4. 6 1 2 3 6– 9 5 Millwall . . Palkitut: I Tuomas Tervonen, II Riku Rantanen, S Tuomas Tervonen. . Palkitut: I Jouni Korkiamäki, II Taneli Rantatorikka. . Suomensarja Pohjoislohko: Toinen loppuottelu: Sotkamo-Ii 1-2 (3-0, 3-6, 0-1) Ii nousi ykköspesikseen voitoin 2-0. . . . . . . 4 1 3 4– 9 3 Southampton 4 2 2 2– 6 2 West Ham . . kilpailu: Roostersin pisteet (44) 2. . . Myös Kokkolan lajissaan Suomessa ainutlaatuisen kovatasoisen korttelikisan jatkokin on vielä hämärän peitossa. Olen tyytyväinen lähtöpaikkaan, mutta kun auto toimi hyvin, niin tuntui, että olisin voinut ajaa paremmankin ajan. . . . . . 3 1 2 6– 5 5 Man Utd . . . . Yleensä olen aina päättänyt jatkosta vuosi kerrallaan, 27-vuotias ammattilainen totesi. . Monen maallikon mielestä varsinkin kisan aattona ja ensimmäisen reippaan kymmenen kierroksen ajan taivaalta losottanut vesi loi jopa vaarallisen liukkaat olosuhteet. Sen jälkeen Sundstedt ja Pucinskaite ehtivät jutellakin kaikessa rauhassa pääjoukon kärjessä. Teddy Sheringham 2–1 rp. . 3 1 2 3– 2 5 Blackburn . . . 6 2 3 1 8– 6 9 Derby . Ulosajo: 90. . Pää on ainakin nyt auki. Odotellaan nyt pyöräilyväen reaktioita, Sundstedtia ja kilpailun johtajaa Esa Högnäsbackaa vuolaasti kiitellyt kisan puuhamies Timo Kangasluoma Oy Creamedia Finland Ltd:stä totesi. Ranskalainen ehti kuitenkin alta pois ennen kuin Räikkönen porhalsi ohi ja petrasi aikaansa 1.44,293:een. . . Syksyn maali häämöttää Belgiassa, jossa ajetaan lokakuussa maailmanmestaruuskilpailut. . Kolmoskoppari Mikko Kähtävä meni kärkenä hyvin kentälle ja sai II-palkinnon. . . John Fortune 0–2. Voitto olisi hänelle kymmenes kuluvalla kaudella, joka olisi samalla F1-sarjan yhden kauden ennätys. 9. . 4 2 2 6– 5 6 Man City . Ensimmäisen 1,1 kilometrin kierroksen Sundstedt tarkkaili tilannetta, mutta avasi jo toisella urun. 4 2 2 7– 4 6 Charlton . Perjantaista poiketen tällä kertaa oli mukana matkaseuraakin. . Oulu . . Kouvola–Nurmo 2–0 (2–0, 7–0) K: 1 1 0=2 2 2 3 0=7 2 N: 0=0 0=0 Kouvola: Olli Tolppanen 0/2, Stefan Sburatura 0/1, Antti Järvinen 1/1, Teemu Karhima 1/0, Sami Piirainen 0/2, Mika Parén 1+0/2, Juha Antikainen 1/0, Mikko Närhi 4/0, Mika Halonen 0/1, harhat 1. Toisella yrityksellään Räikkönen oli joutua hankalaan tilanteeseen, kun BAR-tallin Olivier Panisin ajokin kone pamahti kesken aika-ajon. 3 2 1 9– 4 7 Liverpool . Roy Keane (MU). Pia Sundstedt polki vakuuttavasti kotikaupungin kaduilla. . . Tuomarit: Tapani Pekkarinen ja Tapani Hotakainen. 6 4 1 1 68– 27 14 Vimpeli . . 6 2 1 3 35– 47 5 Kitee . Yksin en olisi millään jaksanut. Aika-ajossa hän ajoi kuin riivattu, käyttäen koko radan leveyden taidolla hyväkseen. . 6 3 3 9– 8 9 Sheff Utd . . 6 3 2 1 14– 7 11 Rotherham . Damien Johnson 2–1. . . . . SPA, BELGIA (STT) McLaren-tallin Kimi Räikkönen nousi ensimmäisen kerran urallaan eturivin lähtöpaikalle formula-ykkösten Belgian GP:n loisteliaan aika-ajon päätteeksi. . . Räikkösen vauhtia kuvannee parhaiten se, että kuudenneksi jäänyt tallitoveri David Coulthard jäi hänestä yli puolen sekunnin päähän. . . 9. 4 1 2 1 2– 2 5 Everton . Finnish GP-kortteliajo (44 kierosta/44 km; keskinopeus 37,9 km/h): 1) Pia Sundstedt Suomi 1.09,42, 2) Edita Pucinskaite Liettua sama aika, 3) Zulfia Zabirova Venäjä 1.10,14, 4) Joane Somarriba Espanja 1.10,28, 5) Sara Felloni Italia -1 kierros, 6) Agne Bagdonaviciute Liettua 1 kierros, 7) Roberta Bonanomi Italia -1 kierros, 8) Mirella Harju Suomi -1 kierros, 9) Milda Galdikaite Liettua -1 kierros, 10) Tiina Nieminen Suomi -1 kierros, 11) Lina Derivaityte Liettua -1 kierros, 12) Lina Baltrysaityte Liettua -1 kierros, 13) Agne Radzeviciute Liettua -1 kierros, 14) Maaria Sirén Suomi -1 kierros 15) Anna-Leena Lindberg Suomi -1 kierros, 16) Julita Papinigyte Liettua -1 kierros, 17) Sabrina Bonoso Italia -1 kierros, 18) Päivi Karhu-Arola Suomi 1 kierros, 19) Laura Lepasalu Viro -1 kierros, 20) Ly Paat Viro -1 kierros. Koko joukkue ansaitsi kuitenkin maininnan kovasta taistelussa ja sarjanousun varmistamisesta. Nähdäänkö siellä Pia Sundstedt, on vielä epäselvää: – Katsotaan tulevaisuutta kauden jälkeen. Tuomarit: Antti Paavola ja Mikko-Jussi Laakso. . . Paljolti juuri Sundstedtin suhteiden avulla Kokkolaan saatiin koottua venetsialaisviikonlopuksi joukko naisten ammattilaispyöräilyn kirkkaimpia kiintotähtiä. . . Molemmat tyytyvät ratkaisemaan kisan viimeisillä sadoilla metreillä. . . 5 2 2 1 7– 5 8 Ipswich . . Barrichello jumi Minardien taakse Schumacher ei loistanut Span harjoituksissa, mutta aika-ajossa hän oli omaa luokkaansa. Claus Jensen 0–1, 44. Yleisöä olisi kerääntynyt Kokkolan torin ympäristöön pomminvarmasti moninkertainen määrä, ellei elokuussa muuten niin kovin kaivattua sadetta olisi saatu juuri "sopivasti" venetsialaislauantaiksi
M Keihäs: 1) Esko Mikkola Nokian Pyry 76,00, 2) Marko Kantanen Alajärven Ankkurit 73,77, 3) Ilkka Vänskä Lieksan Urheilijat 67,48, 4) Markku Liikala Alajärven Ankkurit 66,76, 5) Markus Peltoniemi KT 65,73, 6) Jari Timonen Lieksan Urheilijat 64,21, 7) Jani Parkkonen Kyyj. Keihäs: 1) Teemu Pasanen HIFK 77,05. Olli Koski KT 2.21,4. Aina kun meidän pelaaja hipaisikin vastustajaa, saimme rangaistuksen. Ensi kaudelle Nokian miehellä on selkeät tavoitteet. 200 m (+0,5 m/s): 1) Stefan Nylund ÅIFK 22,21, 2) Mathias Björkqvist KyrkslIF 22,83. Tuloksia: Miehet yleinen 42 km (32 os.): 1)Jukka-Pekka Ojala KaJu 2.48.11,6, 2)Asko Kinnunen Pihtiputaan Tuisku 3.11.57,0, 3) Marko Karhukorpi 3.13.19,3, 4) Eero Niskala KPKS/ MC Jänis 3.18.55,5, 5) Mauri Kivinen Kokkola 3.27.35,2, 6) Mika Ikola Jalasjärvi 3.28.16,3, 7)Alf Granvik Mirka 3.33.00,1, 8) Jari Heinonen Kemira 3.34.23,0, 9) Ari Rajaniemi M-Real Kirkniemi 3.35.47,3, 10) Nils-Erik Granö Kokkola 3.37.27,6, 11) Kimmo Varjonen 3.40.37,6, 11) Jari Uusimäki 3.40.37,6 13) Hannu Kaitaluoma Pinnistys 3.41.51,2, 14) Ari Heikkilä HU 3.42.02,1, 15) Kjell Sundell Pinnistys3.49.38,9, 16). Naiset 22-v. Toholammin miehen loppukauden tavoitteet ovat maastojuoksuissa. Kalajoen Juho Prittinen ylti uransa parhaaseen esitykseen tullen toiseksi 1102 pisteellään yllettyään ammunnassa 576 pisteeseen. Venetsialaishirvenjuoksut Kalajoki: Miehet: 1) Juha Hilkamo Muurame 1124, 2) Juho Prittinen Kalajoki 1102, 2) Henri Tiiron Ii 1093, 4) Vesa Haikara Nivala 1086, 5) Peter Heikell Kokkola 1080, 6) Jari Sikkilä Sievi 1070.., 9) Yrjö Uusivirta Nivala 1059, 13) Mika Sipilä Alavieska 1048. päiväksi. Toini Korpi OP Kokkola 4.25.59,5 Miehet puolimaraton 21 km (110): 1) Jaakko Kero Turun U 1.10.18,5, 2) Max Pesola IFPP 1.16.09,4, 3) Kaj Lindskog IK-Myran 1.18.14,1 4) Jorma Mikkonen ONMKY 1.18.40,0 , 5. PATTIJOKI/RAAHE (KP) Nivalan Urheilijoiden Joni Ojala johtaa avauspäivän jälkeen 17-vuotiaiden 10-ottelua Pattijoella. Kuva: Jukka Lehojärvi Jari-Pekka Korvola KÄLVIÄ (KP) Kälviän Tarmon kansallisissa yleisurheilukilpailuissa nousivat pääosaan odotetusti miesten 10000 metrin juoksu ja miesten keihäänheitto. Toivottavasti ei käynyt pahemmin, hän mietti. Heidi Åbacka SK Åsen 1.43.17,7, 10. Suomessa voi pelata paljon kovempaa 1-1-tilanteissa, tuumi Arvonen. N50: 1) Terttu Torvikoski Kalajoki 1040. Nivalan Vesa Haikaran 1086, Kokkolan Peter Heikellin 1080 ja Sievin Jari Sikkilän 1070 riittivät sijoihin neljästä kuuteen. Ottelu 3. Naiset: 100 m (+2,0): 1) Sari Keskitalo PellPo 12,20. P 15 keihäs: 1) Juha Salo KT 48.50, 2) Jani Santala HU 58.06, 3) Jukka Keskisipilä TU 47.14, 4) Timo Turpeinen LoVe 43.65, 5) Ville Pippola ViVe 33.73. P13 Seiväs : 1) Petteri Nyrhilä LaVi 275, 2) Juuso Erkkilä KyrV 230. Miesten keihäässä käytiin suhteellisen tiukka kisa. Tommy Haglund IF Brahe1.21.20,6, 6) Esko Viitasaari KK-Team 1.21.34,8 , 7. Ojala juhli maratonin voittoa Ikämiehet kärkisijoilla Kalajoen Junkkarien Jukka-Pekka Ojala juoksi Venetsialaismaratonin voittoon ajalla 2,48,11,6. M 17 keihäs: 1) Johannes Peltoniemi KT 64,.89, 2) Antti Kivelä HU 53,90. Miesten puolimaratonin ykkönen oli Turun Urheiluliiton Timo-Jaakko Kero. T12 1500 m : 1) Saara Patama SaaP 5.09,90, 2) Suvi Panttila JKU 5.20,73, 3) Jenni Tuikka TolU 5.25,08, 4) Karoliina Kantola NurU 5.26,05, 5) Hanna Jämsä KUra 5.38,99, 6) Marjo Leppälä KokV 5.44,93, 7) Mia Hautala YliJ 5.54,03, 8) Heidi Korkea-Aho YliJ 6.29,76 T12 200 m:1) Johanna Salmela KokV 27,71, 2) Elina Panttila JKU 28,14, 3) Anette Nikander KauK 29,39, 4) Sara Saarikoski NurU 29,48, 5) Sonja Rannanjärvi YKV 29,51, 6) Merja Takamäki SeiU 29,77, 7) Maija Takalo KalJ 30,27, 8) Iina Ryömä JKU 31,04. Ruotsin Allsvenskanissa pelaava Piteå kukisti Hermeksen rankkarikisan jälkeen maalein 2-1. päivän jälkeen (29): 1) Marika Salmi TuUL 3 151 (14,57/1,2, 172, 11,15, 26,10/+1,2), 2) Elisa Kirvesniemi SimpU 2 995 (15,05/+0,5, 157, 11,40, 25,30/-0,5), 3) Leena Männikkö LappajVe 2 787 (14,96/+1,4, 160, 9,98, 27,20/-0,2), 4) Terhi Ignatius HyvSU 2 781, 5) Riikka Aro PaimU 2 767, 6) Elisa Hakamäki TP 2 747, 7) Saija Hietapakka KankSL 2 681, 8) IdaMaria Nihti TP 2 680, 9) Iitu Hölttä MiKV 2 667 10) Tiina Haapanen PaimU 2 641... T13 Keihäs :1) Piritta Kärnä LajV 49.17, 2) Noora Kantola LajV 35.43, 3) Sonja Peltomäki AlaA 34.18, 4) Lise-Lotte Norrgård IFKr 30.60, 5) Essi Karjala ÄhtU 29.73, 6) Sabina Nylund IFNy 26.02, 7) Jenni Halonen ReiP 22.82, 8) Piia Vähäkangas YliK 21.59. Anu Collin Tampere 1.38.56,0, 7. – Alaselkään sattui heiton jälkeen. Ojalan päälaji on hiihto, joten miehen hyvä juoksukunto lupaa hyvää myös talven laduille. Naisissa vastaavan matkan voitti IF-Åsarnan Ann-Catherine Haga. – Ihan tyytyväinen täytyy juoksuun olla. Eikä ihme, että pikku haveri sattui, siksi liukas heittoalusta oli. Miehen parhaaksi tulokseksi jäi 73,77 ja se riitti hopeatilaan. Osanottajia oli jälleen kaikkialta Suomesta, yhteensä 148. 400 m: 1) Rikberg 58,14. P13 Keihäs :1) Tuomas Saari HimU 60.79, 2) Jaakko Talvitie VimV 52.81, 3) Ville Jääskeläinen JKU 49.66, 4) Jyri Änäkkälä ReiP 49.14, 5) Lauri Tuokkola TeuR 46.45, 6) Mika Hurskainen ViiV 44.50, 7) Ilari Erkkilä ÄhtU 44.48, 8) Aapo-Matti Välimäki LaVi 41.10. Lauri Järvinen KALAJOKI Alahärmän Vesa Syrjänen kokosi parhaat pisteet 1146 (576, 286, 284) hirvenjuoksun venetsialaiskisojen avauspäivänä Kalajoen Särkkäinportilla. Ojalan pisteen 5 lajin jälkeen ovat mainiot 3469, mutta neljä parasta kilpailijaa on sadan pisteen sisällä. Kärpät: Saarenheimo 2, Pitkänen, Tenkrat. T12 2000 m kävely : 1) Heta Lokasaari LohV 11.36,17 T12 60 m aj :1) Emma Kivimäki NurU 10,55, 2) Linda Westö IF5 10,59, 3) Outi Lehtonen JKU 11,07, 4) Laura Salminen KeuK 11,45, 5) Heta Lokasaari LohV 11,57, 6) Tiia Törnvall KalJ 11,58, 7) Lina Bonde IFNy 11,76, 8) Riika Vähätiitto HaaK 11,82. M50: 1) Matti Karioja Oulu 1120.., 4) Erkki Myllylä Ylivieska 1089, 5) Tuomo Sipilä Alavieska 1085, 8) Esko Rahkola Kalajoki 1077, 12) Eero Pohjanen Merijärvi 1056, 13) Reijo Juola Kalajoki 1055. – Olkapääleikkauksen jäljiltä olen päässyt harjoittelemaan täysipainoisesti vasta toukokuun lopulla. 20) Marianne Juola NU 2338 (17,80/+1,3, 151, 11,07, 28,20/-0,2). Nyt kunto on löytynyt, mutta aivan liian myöhään. Kaksi kertaa (vuosina -96 ja 98) aiemmin Venetsialaismaratonin nimiinsä vienyt Sulo Lamu jaksoi uskoa tulevaisuuteen reippaan nuoren miehen lailla. Hermeksen maalissa pelasi hienon ottelun Tommi Niemelä. 400 m aj ... Loppukilpailut tuloksia: P12 1500 m: 1) Markus Jokinen KurR 5.09,28, 2) Juho Sanaslahti KaiV 5.09,66, 3) Matias Petäistö KalJ 5.14,98, 4) Eemeli Puronaho KaPV 5.17,93, 5) Niko Koskela KurR 5.18,52, 6) Eetu Hirvilammi LaVi 5.25,64 P12 200 m (12): 1) Markus Jokinen KurR 27,810, 2) Robert Bamm VOM 28,350, 3) Ville Ellilä LaVi 28,651, 4) Ville Erling KurR 28,657, 5) Jussi Raittinen KurR 28,670, 6) Niklas Bjon IFÅs 28,900, 7) Ville Myyryläinen SuoU 29,980, 8) Matti Harju VetU 30,260 P12 2000 m kävely: 1) Sami Kokkonen ReiP 10.56,36, 2) Olli Moilanen SuoU 12.27,00 P12 60 m aj (+0,3): 1) Jussi Raittinen KurR 10,81, 2) Aleksi Kumpulainen ÄänU 11,04, 3) Joni Takala KurR 11,05, 4) Olli Moilanen SuoU 11,88 P12 Kolmiloikka: 1) Robert Bamm VOM 10.27, 2) Juho Sanaslahti KaiV 10.07, 3) Ville Ellilä LaVi 9.84, 4) Ville Myyryläinen SuoU 9.62, 5) Matti Harju VetU 9.50, 6) Niklas Bjon IFÅs 9.27, 7) Sami Haukilahti VähV 9.07, 8) Niko Toppari KauW 8.90. N40: 1) Maija Vilkkilä Pylkönmäki 1091. – 80-metrin kerhoon on tarkoitus liittyä taas. Kalajoen Terttu Torvikosken 1040 oli 50-vuotiaiden sarjan paras tulos. Jaakko Peltola HU 1.30.55,3. Hermes hävisi niukasti Piteålle Helsinki: Kans. – Jukka-Pekka rykäisi tarvittavan eron meikäläiseen lopussa, enkä siinä kyydissä yksinkertaisesti enää pysynyt. Moukari: 1) Maria Airaksinen EsboIF 54,69, 2) Johanna Rantti EsboIF 47,63. 3000 m ej: 1) Riitta Paasio EsboIF 12.07,50. Leila Keski-Oja KPEDU 1.50.08,4 14) Tanja Bergroth IK-Myran 1.50.20,5, 15) Tarja Mäntykorpi Kokkola 1.53.10,5, 16) Carita Lindell Såka Spurtare 1.53.24,2, 17) Solveig Hägglund Såka Spurtare 1.53.25,3, 18) Mirka Olkkola Toholampi 1.53.47,9, 19) Heli Siren Kokkola 1.54.16,8, 20) Merja Ylihärsilä Häjyt 1.54.37,3 , Kuntokymppi 10 km (17): 1) Sauli Peltoniemi KV 39.39,6, 2) Markku Ainali 40.37,6, 3) Kai Kettu SK-Pohjantähti 41.23,21, 4) Kari Kentala YK 42.23,3, 5) Eero Ranta-Ylitalo Kokkola OP 43.24,3, 6) Janne Vanhala Outokumpu Zink Oy 44.54,4, 7) Ari Järvi 46.13,7, 8) Maria Nisula Kokkola 46.57,3, 9) Väinö Lamu Kokkola 47.43,7, 10) Pasi Paavola KP-V 48.16,0. Kuula: 1) Riitta Pelli EsboIF 12,40. Järjestäjät Ylivieskan Kuula. Naiset: 200 m: 1) Annika Rikberg BorgAk 26,58. Moukari: 1) Mika Laiho HIFK 63,83. 10-ottelu, tilanne 1. Mikkolan paras riuhtaisu kantoi tasan 76 metriä. M40: 1) Vesa Syrjänen Alahärmä 1146, 2) Ari Turkia Kuopio 1127, 3) Sakari Sikkilä Sievi 1125.., 5) Jarmo Pietilä Kälviä 1115, 10) Jouni Korkeakoski Kannus 1087, 11) Juha Landin Kannus 1084, 16) Veikko Martinmäki Pyhäjoki 1061 M20: 1) Teemu Pietilä Kälviä 1136, 2) Erno Pohjanen Merijärvi 1095, 4) Joona Mäki Haapavesi 1004, 5) Pekka Hietala Nivala 882. N 17 300 m: 1) Katja palomaa KV 44,4, 2) Maria Eronen HK 48,4. Loppumatka oli osin tuskaista, kun suonen veto yllätti, jutteli väsynyt mutta onnellinen Ojala maalissa. 800 m: 1) Rikberg 2.19,70. 1500 m: 1) Rikberg 5.01,16. Helsinki: 49er-luokan 11/12 SM-osakilpailun tulokset: 1) Jan Thorström/Matias Niemeläinen, 2) Janne Uusi-Autti/Kasimir Johansson, 3) Petri Karto/Risto Tapper, 4) Thomas Johanson/Jukka Piirainen, 5) Sami Jokinen/ Kalle Bask, 6) Jussi Forsman/Ville Forsman. Kiekko: 1) Jouni Helppikangas SaarNsU 61,58, 2) Timo Sinervo IkaalU 61,23, 3) Janne Hummastenniemi OulPy 57,72. Helsinki: 19-vuotiaiden naisten EM-kilpailut: Välierät: Unkari–Hollanti 24–16 (17–8), Venäjä–Espanja myöh. N 17 800 m: 1) Riikka Salo KV 2.33,3, 2) Marianne Mottinen KU 2.40,0, 3) Marianne Kiema YK 2.45,8. 27-vuotias Nokian Pyryn heittäjä on kärsinyt loukkaantumisista tällä kaudella. Seiväs: 1) Henrietta French LovTor 340, 2) Jatta Kaavi HKV 340. Voiton Pirkanmaalle korjasi Esko Mikkola. Juoksun ratkaisu tapahtui noin kilometriä ennen maalia, kun Ojala jätti kannoiltaan siihen asti kyydissä pysyneen Sievin Sulo Lamun. Kisan kakkonen Sievin ikinuori Sulo Lamu, 46, oli tyytyväinen omaan urakkaansa vaikka joutui tunnustamaan Ojalan tällä kertaa paremmakseen. Holmén lensi Münchenin EM-kisojen jälkeen vaimonsa kanssa lomalle Marokkoon. Kantanen pommitti tasaisesti 71 ja 73 metrin välimaastoa. Hermeksen päävalmentaja Pasi Arvonen oli erittäin tyytymätön ottelun tuomarilinjaan. Sirpa Muuraiskangas OMG 1.45.57,3, 11) Eeva Kupila KT 1.48.54,6, 12). päivän jälkeen (13): 1) Tatu Pussila OulunP 3 849 (11,09/+0,9, 723/-0,7, 13,23, 191, 51,77), 2) Jussi Välimäki NoorNo 3 594 (11,50/+1,7, 683, 13,69, 185, 52,85), 3) Teemu Rautiainen ÄänekU 3 578 (11,31/+1,7, 647/-2,2, 13,62, 188, 52,73), 4) Matti Vesterinen EsboIF 3 443, 5) Ville Välimäki NoorNo 3 351, 6) Jani Vuorinen TuUL 3 280, 7) Jarmo Uutela TP 3 262, 8) Jarno Lantiainen MäntyhU 3 243, 9) Tommy Gull NärpKr 2 974, 10) Pekka Nurmi KU-58 2 784 Naiset: 17-v 7-ottelu, tilanne 1. Paukkeri Heikki Kempeleen Maraton Klubi 3.21.32,7, 2). 100 m aj: 1) Martta Leppänen EsboIF 14,11. Minna Lähtinen Kokkolan Budo 1.41.46,5, 9. S20: 1) Petri Niemelä Temmes 1068. Poikaansa valmentavan Rune Holménin mukaan on mahdollista, että Janne juoksee syksyllä katukisan Hollannissa ja toisen tammikuussa Britanniassa. Naiset: 1) Vuokko Puoliväli Alajärvi 1136, 2) Tarja Manninen Kalajoki 1106, 3) Tarja Porkka Haapajärvi 1081, 5) Sari Härkönen Haapajärvi 1069, 7) Anne Haikara Nivala 1040, 9) Leena Sikkilä Sievi 982. Kisan kakkonen oli kotiseuran, Kälviän Tarmon Juho Pirkola ajalla 31,25,2. – Ensi viikonloppuna on Espoossa 17,5 kilometrin maastojuoksukisa, jonne lähden mukaan. Kuula: 1) Joel Nieminen KyrkslIF 16,54. Olof Strengell Lenkki-Boys 3.51.16,6, 3) Väinö Latvala Häjyt 4.05.55,3 , 4) Matti Suhonen Liperin Taimi 4.08.37,8, 5) Kaj Paajanen Pinnistys 4.13.18,8 Naiset 42 km: 1) Monika Gullström IF Kraft 3.32.46,6, 2) Päivi Korpiaho VETU 3.48.39,9, 3) Ulla Wenmann KKTeam 3.53.55,7 Kaisa-Leena Perälä UK 4.02.31,2, 5. Juhlassa Holménin kotikunta Jomala palkitsee toisen polven mestarijuoksijan 5 000 eurolla. Naiset puolimaraton 21 km (50): 1) Ann-Catherine Haga IF-Åsarna 1.25.02,9, 2) Pauliina Rasmus Kuopion S-V 1.27.20,9, 3) Katja Kivelä Stamina 1.35.00,8, 4) Virpi Leskelä HK 1.37.24,8, 5) Paula Vuolle-Tanev KT 1.37.50,3, 6. Tiukin taisto voitosta käytiin Alajärven Ankkureiden Marko Kantasen ja Nokian Pyryn Esko Mikkolan kesken. M 19 pituus: 1) Janne Parpala KT 576. 2) Björkqvist 57,47. LV Tero Ojala seitsemäs 3143, HU:n Mauri Kaattari kahdeksas 3092 ja NU:n Jarkko Silvola yhdeksäs 3025. Perjantain ruotsalaisderbyssä Kiiruna voitti Piteån maalein 3-2. turnaus: Loppuottelu: Jokerit–Kärpät 2–4 (0–1, 0–3, 2–0) Maalintekijät: Jokerit: Pesonen, Vertala. M60: 1) Sakari Piekkola Hailuoto 1133, 3) Urpo Anttila Pyhäjoki 1096. Naisten maratonin voitti IF Kraftin Monika Gullström. Sven Eriksson KK-Team 1.21.43,3, 8) JuhoPekka Peltola HU 1.24.54,7 14.36,2, 9) Mikael Bergroth IK-Myran 1.25.48,1, 10) Börje Kengo Mirka 1.26.39,9, 11) Tuomo Mustola KaJu 1.26.47,0, 12) Bo Lönnbäck IK-Myran 1.27.17,6, 13) Raimo Kopsala TU 1.28.59,9, 14) Heikki Yli-Härsilä Häjyt 1.29.02,6, 15) Juha alavaikko KPKS 1.29.36,9, 16) Juha Ruotsala HU 1.29.58,1, 17) Pentti Räisänen VLK 1.30.03,8, 18) Johnny Hatt IK-Falken1.30.28,9, 19) Jarmo Liedes Outokumpu Zink Oy 1.30.35,4, 20. 7-ottelu, tilanne 1. P12 Moukari:1) Harri Kuoppa-Aho ÄhtU 32.82, 2) Antti Luoma SoiS 32.10, 3) Eemi Koivu IFLä 30.97, 4) Jani Leppälä TeuR 29.45, 5) Mika Kaunismäki KyrV 29.09, 6) Ilari Huttula AlaA 28.18, 7) Joonas Verronen HimU 26.03, Niko Koivisto KUra DNS P13 4 x 100 m : 1) Kurikan Ryhti 52,99, (Jussi Raittinen, Tatu Markkila, Markus Jokinen, Juha Koskela); 2) IF Nykarlebyneden 54,18, (Tobias Eriksson, Magnus Nyman, Kaj Sjöberg, Dan-Anders Lindvall); 3) Viitasaaren V 54,30, (Toni Kemppainen, Tomi Litendahl, Tuomas Parhiala, Mika Hurskainen); 4) P13 Muuramen Yritys MuuY 56,22 P13 60 m loppuk. sijasta: HIFK–Tappara 1–0 (0–0, 0–0, 1–0) Maalintekijä: Kuhta. – Noin kolme kilsaa ennen maalia onnistuin jättämään Sulon taakseni. P 15 korkeus: 1) Antti Hänninen KT 165, 2) Timo Turpeinen LV 150. päivän jälkeen (29): 1) Joni Ojala NivalU 3 469 (11,91/-1,7, 655/1,4, 14,85, 178, 36,93), 2) Ville Mylläri PeräseinTo 3 426 (11,98/-1,0, 655/1,4, 12,05, 193, 36,73), 3) Miikka Kelo JärvPa 3 373 (11,82/-1,7, 657/1,8, 13,73, 172, 36,93), 4) Jaakko Tornberg LimNM 3 368, 5) Petteri Lax LauttakLu 3 251, 6) Aki Salminen KuopSV 3171, 7) Tero Ojala LohtVe 3 143, 8) Mauri Kaattari HimU 3 092, 9) Jarkko Silvola NivalU 3 025, 10) Antti Laine VaasVa 2 904..13) Petttu Keskisarja Nu 2840, 25) Tuomas Hartikainen NU 2353, 27)Juho Pahkala HU 2062. Kilpailut ovat kaksipäiväiset kokonaisvoittojen ratketessa sunnuntaina. päivän jälkeen: 1) Niina Kelo JärvPa 3 242 (14,54/-0,5, 163, 14,60, 26,50/-0,3), 2) Maija Kovalainen JoKa 3 210 (14,85, 172, 13,12, 26,50), 3) Jenniina Halkoaho SuodennU 2 922 (15,27, 160, 10,74, 25,70). Raahe: Moniotteluiden nuorten SM-kilpailut: Miehet19-v 10-ottelu (18): 1) Mikko Halvari JanJa 7 376 (11,44/1,9, 698/3,0, 12,99, 172, 51,35, 14,94, 52,90, 480, 55,40, 5.07,80), 2) Lassi Raunio TP 7 233 (11,39/-1,9, 685/5,2, 14,60, 199, 52,16, 14,56, 42,06, 430, 51,40,5.14,19), 3) Lauri Lahti KU-58 6772 (12,04/-1,9, 685/4,9, 12,61, 187, 53,88, 15,72, 40,83, 400, 59,99, 4.57,37), 4) Markus Aaltonen KärkKV 6 632, 5) Jussi Heikkilä VirtU 6 106, 6) Perttu Noponen MiKV 5 730, 7) Hannu-Heikki Turunen TP 5 570, 8) Jouni Rovio PoYU 5 466, 9) Jari Pietilä JanJa 5 333, 10) Antti Kelkka OripVe 5 181. Kälviän Teemu Pietilä hallitsi 20-vuotiaiden sarjaa kooten päivän toiseksi korkeimmat pisteet 1136 (558, 292, 286). Tuloksia: M 10000 m pm-kilpailu: 1) Marko Kotila TohU 30.18,0, 2) Juho Pirkola KäTa 31,25,2, 3) Petteri Kuorikoski AlavU 32,53,9, 4) Asko Isokungas KäTa 33,07,9, 5) Risto Vähämäki LaVi 33,17,3, 6) Kai Takkunen AV 33,48,0, 7) Juha Arkkukangas VetU 34,36,7. Esko Mikkola kiskaisi miesten keihäässä voittotulokseksi tasan 76 metriä. N 10000 m pm-kilpailu: 1) Päivi Tanttinen KV 41.31,0, 2) Jaana Salmela KV 39.46,4. Syrjäselle parhaat pisteet Hirvenjuoksut Särkkäinportilla KIIRUNA (KP) Kokkolan Hermes kärsi äärimmäisen niukan tappion Kiirunan turnauksessa Piteålle. Johan Djupsund Kokkola 3.50.54,8, 17) Kenneth Kolppanen Kälviä 3.50.55,2 ,18) Markku Viljamaa Paskosen Kipinä 3.54.38,5, 19) Petteri Nauha Listacenter 3.55.43,8, 20) Juha Korhonen Oulu 3.57.30,4 Miehet 40 42 km (23): 1) Sulo Lamu Sievin Lyly 2.49.34,4, 2) Matti Pelkonen Listacenter 3.08.08,5, 3) Ralf Björkskog Outokumpu Zink Oy 3.17.03,4, 4. M 17 800 m: 1) Pyry Liedes Iin Yritys 2.13,2. Kotila sooloili miesten kympillä Esko Mikkola keihään ykkönen Kevyt lenkki. Rovaniemi: Saarenkylä, Lapin Leiskautukset: Miehet: 110 m aj (+3,1): 1) Ville Lahtela LapLu 14,99. – Aivan uskomaton linja tuomareilla. Kympillä kovinta vauhtia piti odotetusti Toholammin Urheilijoiden Marko Kotila. T12 Kolmiloikka :1) Linda Westö IF5 9.98, 2) Sonja Rannanjärvi YKV 9.59, 3) Merja Takamäki SeiU 9.58, 4) Anette Nikander KauK 9.51, 5) Reeta Väliaho JKU 9.42, 6) Pauliina Puronaho KaPV 9.27, 7) Tiia Törnvall KalJ 9.25, 8) Laura Salminen KeuK 9.20 T12 Korkeus: 1) Jessica Ingo VaIS 138, 2) Titta Jämsä KUra 135, 3) Lina Bonde IFNy 125 12 Kuula: 1) Satu Tilus HimU 9.07, 2) Essi Puoliväli AlaA 8.89, 3) Sofia Sundman VaIS 8.72, 4) Katja Vanhatupa LajV 7.87, 5) Reeta Väliaho JKU 7.75 T12 Moukari: 1) Johanna Salmela KokV 37.74, 2) Satu Tilus HimU 28.02, 3) Eveliina Saari KalJ 26.45, 4) Sofia Sundman VaIS 20.73, 5) Miia Lapinoja HimU 17.44, T13 2000 m kävely : 1) Johanna Nevala ReiP 11.43,52 T13 4 x 100 m :1) IF Falken IKFa 55,03, (Mari Willfors, Emma With, Nina Cederberg, Jennifer Kjellman); 2) Vasa IS 55,63, (Pia-Maria Lehto, Michelle Vandy, Sofia Mattson, Vanessa Vandy); 3) IF Femman 55,71, (Gabriella Bengs, Linda Westö, Caroline Sundgren, Alexandra Kvist); 4) Lappajärven V 56,08, 5) Kalajoen Junkkarit 56,60, 6) T13 Jyväskylän KU 56,83, 7) Ylivieskan Kuula 58,24, 8) IFNykarlebynej 59,79 T13 60 m : (-0,3) 1) Suvi Nisula MuuY 8,601, 2) Vanessa Vandy VaIS 8,605, 3) Saara Haanpää KokV 8,610, 4) Piia Vähäkangas YliK 8,620, 5) Ursula Ylikoski KalJ 8,680, 6) Jasmin Mäki-Maunus SeiU 8,730, 7) Sofia Mattson VaIS 8,750, 8) Annika Ollila LajV 8,760 T13 60 m aj:1) Ursula Ylikoski KalJ 10,63, 2) Sanni Salminen ÄänU 10,80, 3) Jasmin Mäki-Maunus SeiU 10,84, 4) Veera Pulkkinen LajV 11,32, 5) Riikka Rahkola KalJ 11,33, 6) Michelle Vandy VaIS 11,55, 7) Alexandra Kvist IF5 11,63, 8) Gabriella Bengs IF5 11,82, T13 600 m: 1) Katriina Uusimäki KaPV 1.47,500, 2) Elin Backman VOM 1.47,820, 3) Sanna-Riikka Takala LaVi 1.49,010, 4) Malin Boholm IFÅs 1.49,920, 5) Johanna Nevala ReiP 1.50,286, 6) Anniina Halmesmäki LaVi 1.50,288, 7) Rosanne Lahti IlmK 1.51,870, 8) Jenni Mäki-Kuusela YliJ 1.52,330. Toisaalta tässä saattoi näkyä suomalaisen ja ruotsalaisen jääkiekkokulttuurin ero. 400 m: 1) Björkqvist 50,44. Toinen ottelupari on Sport-Piteå. Toholammin Marko Kotila viimeisteli kuntoaan ensi viikonlopun Espoon maastojuoksuihin. Yleisurheilu Jääkiekko Käsipallo Purjehdus 20 Urheilu Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Jari-Pekka Korvola KOKKOLA (KP) Venetsialaismaratonin voitto meni Kalajoelle, kun Junkkareiden Jukka-Pekka Ojala saapui ensimmäisenä maaliin ajassa 2,48,12. T13 Kiekko : 1) Piritta Kärnä LajV 35.12, 2) Essi Karjala ÄhtU 33.10, 3) Matleena Mäkipetäjä KUra 32.58, 4) Lise-Lotte Norrgård IFKr 32.17, 5) Sonja Peltomäki AlaA 29.62, 6) Heidi Kero HimU 25.92, 7) Pia-Maria Lehto VaIS 23.81, 8) Sabina Nylund IFNy 20.16 T13 Pituus :1) Suvi Nisula MuuY 4.79, 2) Annika Ollila LajV 4.77, 3) Emmi Haapaniemi UllK 4.62, 4) Sanni Salminen ÄänU 4.56, 5) Tiina Ala-Pöntiö HimU 4.54, 6) Jennifer Kjellman IKFa 4.51, 7) Henna Iso-Oja HimU 4.31, 8) Noora Lamberg JKU 4.29 T13 Seiväs :1) Vanessa Vandy VaIS 250, 2) Michelle Vandy VaIS 240, 3) Caroline Björkqvist IF5 230, 4) Maija Krook IFKr 220, 5) Susanna Malmivaara YKV 200. Keski-Pohjanmaan edustajista peräti neljä urheilijaa on kymmenen joukossa. Ylivieska Aluehuipentuma K-P, E-P, K-S ja ÖID 31.8. Syrjänen oli paras 40-vuotiaissa, missä kärjen taso oli muutenkin erinomainen Kuopion Ari Turkian saadessa 1127 ja Sievin Sakari Sikkilän 1125 pistettä. Maija-Liisa Kakkuri Kälviä1.49.07,3, 13. Bo-Göran Byggningsbacka Maraton Blåbären 3.25.36,2, 5) Göran Björkgård KK-Team Pohjalainen 3.26.10,6, 6) Jari Lahnalampi TU 3.27.40,5, 7) Aki Lokasaari HU 3.28.49,2, 8) Juha Riihimäki Outokumpu Zink Oy 3.29.07,9, 9) Juha Röning Oulun Yliopisto 3.29.32,8, 10) Juha Kemiläinen Nokia Roadrunners 3.34.56,7, 11) Jouni Ollila Pattijoki 3.36.10,7,12) Jukka Klemola TU 3.37.35,6, 13) Tapio Nieminen KV 3.39.13,0, 14) Matti Kuuliala Jyväskylä 3.41.54,0, 15) Peter Sund Mirka 3.44.45,4, 16) Juhani Aho Häjyt 3.45.35,2 17) Jarmo Matkala Pietarsaaren Into 3.48.00,6, 18) Veikko Hiekka VETU 3.48.39,9 19) Harri Salo Outokumpu Zink Oy 3.50.40,9, 20) Markku Pihlajaniemi Häjyt 3.50.51,9 Miehet 50 42 km: 1) Matti Teirikko Kempeleen Maratonklubi 3.18,13,9, 2) Veikko Peltola Himangan Ureilijat 3.27.01,8, ) Antti Lamu TU 3.31.39,0 4) Risto Vainio Turku 3.33.24,8 15. Sijat 7–8: Romania–Slovenia 28–22 (15–13) Sijat 9–10: Liettua–Puola myöh. Tilanne SM-kilpailussa 11/12 osakilpailun jälkeen: 1) Uusi-Autti/Johansson 59 pistettä, 2) Johanson/Piirainen 58, 3) Karto/Tapper 41, 4) Thorström/Niemeläinen 40, 5) Jokinen/Bask 19, 6) Forsman/Forsman 14. Varsinainen peliaika päättyi numeroihin 1-1. P12 Korkeus: 1) Robert Nordberg IFNy 149, 2) Eemi Koivu IFLä 149, 3) Niko Toppari KauW 143, 4) Topi Markkila KurR 143, 5) Samu Karhukorpi KaPV 140, 6) Janne Haukilahti VähV 135, 7) Ville Erling KurR 130, 8) Tommi Liimatainen SaaP 120. P13 Kiekko :1) Juha Koskela KurR 48.82, 2) Tuomas Saari HimU 46.41, 3) Vertti Villman ViiV 38.75, 4) Ville Jääskeläinen JKU 38.34, 5) Juho Hanhimäki VaaV 29.98, 6) Lassi Varis ÄänU 29.26 P13 Pituus:1) Joakim Ålund IFKr 5.05, 2) Robin Högvist IFÅs 5.01, 3) Juho Hanhimäki VaaV 4.82, 4) Henri Tyrväinen MuuY 4.67, 5) Tomi Litendahl ViiV 4.38, 6) Simon Storbjörk IKFa 4.38, 7) Kaj Sjöberg IFNy 4.17, 8) Toni Kemppainen ViiV 4.08, 9) Aki Ranta-Ylitalo TolU 3.77. Toisen heiton jälkeen miehen selkään kävi kipeää. Kokkolalaisten maalin teki Jari Jääskeläinen Niko Papinahon syötöstä. 22-v. Kymppi taittui sateisessa säässä aikaan 30, 18,0. (+0,2) 1) Petri Sissala NurU 7,94, 2) Joakim Ålund IFKr 8,02, 3) Juha Koskela KurR 8,20, 4) Robin Högvist IFÅs 8,25, 5) Kai Yli-Untinen KalJ 8,36, 6) Iisakki Ylipelkonen KauW 8,45, 7) Henri Tyrväinen MuuY 8,51 P13 60 m aj Loppuk (+0,2): 1) Kai YliUntinen KalJ 10,17, 2) Tatu Markkila KurR 10,33, 3) Dan-Anders Lindvall IFNy 11,02, 4) Eetu Pyy LajV 11,22, 5) Juuso Erkkilä KyrV 11,84 P13 600 m : 1) Juuso Kallio TeuR 1.35,23, 2) Magnus Nyman IFNy 1.35,34, 3) Tatu Markkila KurR 1.38,77, 4) Niko Hautala YliJ 1.41,23, 5) Tuomas Parhiala ViiV 1.41,29, 6) Tobias Eriksson IFNy 1.41,93, 7) Aleksi Råman KokV 1.42,24, 8) Eric Storvall IFÅs 1.43,53. Nyt kävi käin ja pulinat pois, Lamu totesi takavuosien valtiomiestyyliin. Erja Konu VETU 1.40.05,5, 8. Ruotsi-ottelun paikastakin jäin vain 80 senttiä, Mikkola harmitteli. Ullavan Jarkko Koski-Vähälä jätti leikin kesken kahden heittokierroksen jälkeen. Joni Ojala johtaa kymmenottelua Espoo: Nyland-Åbolandin pm-kilpailut Miehet: 100 m (+2,7 m/s): 1) Kimmo Haatanen (41-v.) HIFK 11,04. Hermes pelaa sunnuntaina Kiirunaa vastaan. Sijat 11–12: Suomi–Saksa 8–34 (2–13) Suomi sijoittui 12:nneksi. Suomen maalit: Raita Heiskanen 2, Anna Karhunen 1, Silja Sandelin 1, Katri Koskela 1, Annamari Jääskeläinen 1, Suvi Kekki 1, Emmi Laitinen 1. Kuvat: Tomi Hirvinen. Samaan tulokseen nousi naisten sarjan ykkönen Alajärven Vuokko Puoliväli (558, 284, 294). Miehet 60 42 km: 1. Holmén palkitaan Ahvenanmaalla. Kalajoen Tarja Manninen oli toinen 1106 pistellään Haapajärven Tarja Porkan ollessa seuraavana tuloksellaan 1106. MAARIANHAMINA (STT) Maratonjuoksun tuoreelle Euroopan mestarille Janne Holménille puuhataan juhlaa Maarianhaminaan Ahvenanmaalle syyskuun 7. Kolmiloikka: 1) Anna-Maria Jääskeläinen SavukKu 12,28 (+1,1). – Ensi vuonna on tarkoitus yrittää taas uudelleen voittoa. Kuula: 1) Mikko Rönkkö OulPy 17,16, 2) Helppikangas 16,41, 3) Hummastenniemi 15,47, 4) Sinervo 15,24. Revanssi on mielessä. Pattijoki: Miehet 17-v 10-ottelu, tilanne 1. N60: 1) Elma Tourunen Uurainen 1048. T/P 4 x 100 m: 1) Kannuksen Lukio (19 v.) 45,0. Yleisen sarjan korkein kertymä 1124 (558, 284, 282) kirjattiin Muuramen Juha Hilkamolle. Syksyllä alkava harjoittelu tähtää kuitenkin ensi kesän Pariisin MM-kisojen 10 000 metrille. P12 Kuula :1) Harri Kuoppa-Aho ÄhtU 10.28, 2) Andreas Westerholm IFNy 9.27, 3) Niko Koivisto KUra 8.76, 4) Joonas Verronen HimU 8.44. M70: 1) Olavi Siponen Vieremä 1053.., 4) Paavo Hantula Haapavesi 1018, 5) Paavo Luikku Lohtaja 996, 6) Jorma Ojala Merijärvi 996. 5) Eero Kainu Vetelin Yritys 3.34.58,2 6) Gösta Blom MAXMO SK3.37.02,2, 7) Mauri Volama Häjyt 3.45.35,2 8) Kimmo Hanhisalo KK-Team Pohjalainen 3.48.16,9, 9) Heimo Martikkala Häjyt 3.50.07,1 10) Lasse Palonen Friinex 3.56.53,7, 11) Paavo Saari Häjyt 3.57.04,4,12) Christer Hilli IK-Myran 3.58.56,7, 40, 13) Veikko Meriläinen Haapajärvi 4.05,22,9, 14) Antero Laine Lempäälä 4.14.04,3, 15) Jukka Sahlgren Häjyt 4.15,36,1. Kyky 60,45, 8) Teemu Tuokko Nokian Pyry 55,88, 9) Antti Kääntä Kalajoen Junkkarit 52,96. Tämä oli tämmöinen harjoituslenkki, jutteli Kotila
Kuerten ennakoitiin viime vuonna turnauksen ykköseksi, mutta leikkaus ja siitä toipuminen jättivät brasilialaisen tällä kertaa ilman sijoitusta. 5-v championaatin 1. – Kyllähän me tiedettiin, että hevonen on hyvä, mutta kuukauden päivät on ollut huolia ihan riittävästi. Derbyn 85 000 euron ykköspalkinto tuplasi Don Giovannin tienestit. lähtö: 8 Viesker, poissa: 2, 10 4. – Tuskin olisin kyennyt panemaan Veerpalulle terveenäkään hanttiin, niin kova tasatyöntäjä hän on helpolla radalla. Se jaksaa vuosi vuodelta vaan mennä ja tekee tällaisia juoksuja”, tammaa usein ajanut Esa Holopainen ihasteli. Valkeakoski: Kv. Cervina, Italia: Takaa-ajo, vapaa hiihtotapa: Naiset, 7 x 2,9 km: 1) Karine Philippot Ranska 1.04.00,1, 2) Isabel Klaus Saksa –1.23,2, 3) Anniek Vaxelaire Pierrel Ranska –1.35,4. Karsintaryhmä 5, 7,18 km: 1) Jonne Lakanen Delta 47.31, 2) Kim Fagerudd Femman 47.37, 3) Petteri Muukkonen MSParma 47.46. Don Giovanni on juossut kaikkiaan vasta 21 kertaa, mutta valmentajalla ei ole kauden jatkosta varmaa käsitystä. Kuerten rökitti Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa toiseksi sijoitetun venäläisen Marat Safinin toisen kierroksen ottelussa komeasti 6–4, 6–4, 7–5. Manninen normaalissa aikataulussaan Lahdessa sprintin maailmanmestaruuden voittanut Pirjo Manninen joutui jäämään olympiakisoista pois lonkan rasitusvamman vuoksi, mutta näytti Valkeakoskella ottaneensa oman paikkansa naishiihdon ykkösenä. lähtö: 7 Arnie’s Grace, poissa: – 3. Naiset: Karsintaryhmä 1, 5,04 km: 1) Bodil Holmström OK77 43.56, 2) Katja Honkala LiePa 44.21, 3) Liisa Anttila TP 44.37. Oliko onnea KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Urheilu 21 KAUDEN VIIMEISET GREEN CARD-KURSSIT Ma 2. Suomen mestaruus tuotti 20 000 euroa ja nosti Seija Rantasen omistaman Not A Spacecasen koko uran voittosumman 673 000 euroon. Vuosi sitten Wennmann oli pronssilla Isomarkun ja nyt kolmanneksi sijoittuneen Vehkalahden Veera Postin jälkeen. Not A Spacecase juoksi kolmantena toisen radan jonossa ja kiri jo viimeisellä takasuoralla kärkihevosten väsyessä ensimmäiseksi. Miehet, 10 x 2,9 km: 1) Vincent Vittoz Ranska 1.10.52,0, 2) Alfio Di Gregorio Italia –25,5, 3) Mikael Ostberg Ruotsi –32,0,...16) Jari Joutsen Suomi –5.25,4. H. Avauskierroksella Tuomas Ketolan niistänyt britti Tim Henman kaatoi belgialaisen Dick Normanin 6–3, 6–4, 7–5. V4-kerroin: 24,51. Edelliset voitot ovat kolmen ja kuuden vuoden takaa. Kiriin lähdön aika koitti vasta viimeisellä takasuoralla, eikä alusta lähtien johtanut Beboper pystynyt vastaamaan. Pietilä otti kakkossijan 3,1 sekuntia hävinneenä, ja Repo jätettiin kolmanneksi tasan 16 sekuntia kärjestä. V75: vaihto 582 304.30 e; oikea rivi 1-7-8-1-10-10-12; poissa III/2,10 VII/9 arvo 3 583.40 e. Miesten karsinnassa ei suuria yllätyksiä nähty. Oikeat numerot: 4, 22, 25, 30, 31, 34, 38 Lisänumerot: 17, 24, 33 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 16 kpl voitto–osuus 11 732,60 e, 6 oikein 1 906,10 e, 5 oikein 47,90 e, 4 oikein 12,40 e. Lähtö 11, lv 2 100 m: 1) Batzeba Brell/Jorma Kontio 16,8, 2) Millstone’s Playmate 17,0 (50), 3) Lindylou Kemp 17,2 (34), 4) Outface Waltter 17,3 (199), poissa: 4,12,14. Troikka: 72,84. alkaen klo 19.00 Ilm. Vasta lokakuussa Ramsauhun lumileirille lähtevä Manninen haluaa puolustaa sprinttikultaansa Val di Fiemmen MMhiihdoissa, mutta lupaa keskittyä myös normaalimatkoille. Luokka 5: 1) Minna Kauppinen/May Waltz 713, 2) Sara Maattola/Sejlgaards 689, 3) Heikki Mutikainen/Broby Semelle 662, 4) Leena Turpeinen/Contache 658, 5) Anna Salo/Minerva 648, 6) Heikki Mutikainen/Entrap 645. Neljänneksi ennakoitu Lindsay Davenport päihitti Bartolin 6–3, 6–1.– Peli sujuu tarpeeksi hyvin, en ole ainakaan taantunut, Davenport arveli. Viiden minuutin pummit kolmella neljällä rastilla tehnyt Kattilakoski oli kuitenkin toiveikas sunnuntain finaalia ajatellen. Olen viettänyt rutkasti aikaa kuntosalilla, ja tässä on tulos, Kuerten puhisi. Uskon, ettei mikään aiheuta enää paineita, halua vain voittaa otteluita. – Beboper oli mulle pettymys. Mauno Laurila kiritti nousijadivisioonassa Arnie’s Gracen ohi suursuosikki Queenstown Laukosta. H16-K1, 3790 km (33, 0, 0): 1) Janne Heikka, Delta, 31.05, 2) Mikko Kivelä, TP, 32.14, 3) Jens Jern, Femman, 33.02.., 5) Jaakko Kattilakoski, KoS, 34.56, . Nyt tuntuu siltä, ettei minulla ole enää mitään hävittävää. Rusedskilla oli kova työ thaimaalaisen Paradorn Srichaphanin kaatamisessa eräluvuin 3–6, 7–6, 7–6, 6–7, 6–4. Mikä ongelma sitten olikaan, niin se veti mielen vakavaksi. V75-arvo: 42,50 e. Mahtava aloitus oli myös OK Botnian Heini Wennmannilla, joka oli sarjassaan toiseksi nopein Lynxin Paula Iso-Markun jälkeen D16-sarjassa. Not A Spacecase voitti kolmivuotiaana Tuomas Korvenojan valmennuksessa Kriteriumin, mutta siirtyi nuoruusvuosien jälkeen Ruotsin puolelle Petri Puron talliin, josta käsin sillä on kilpailtu kaikkialla Euroopassa. Veerpalun ensi talven päätavoitteet ovat selvät: hän haluaa olla paras Val di Fiemmen MM-kilpailujen 15 ja 30 kilometrillä, jotka molemmat hiihdetään perinteisellä tavalla. Luokka 3: (24): 1) Carita Christina Edgren/Fratin 390, 2) Elina Mirja S Westerlund/Robison Crusoe 374, 3) Heli Maarit Hirvo/Armanda 373, 4) Carina Patricia Kemppi/Hevins 371, 5) Satu Harju/Anastacia 369, 5) Nina Nuuttila/Tally Sun 369... Jokerinumero: 4 5 8 5 4 8 2 Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 7 kpl voitto-osuus 8 091,50 e, 4 oikein 514,90 e, 3 oikein 52,70 e, 2 oikein 11,20 e. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander NEW YORK (STT–REUTERS) Brasilialainen tennistähti Gustavo Kuerten todisti toipuneensa loistavasti lonkkaleikkauksesta. Onneksi nyt meni hyvin! Startti onnistui loistavasti ja päästiin loistopaikkaan. lähtö: 12 Don Giovanni, poissa: 9 Alustava voitonjako: 7 oikein 39 kpl voitto–osuus 3 583,40 e, 6 oikein 21,90 e, 5 oikein 1,90 e. V75-arvo: 73,90 e. Vermo Oikea rivi: 1. 8. Tammasta Suomen mestari Derbyhevosia viisi vuotta vanhempi Not A Spacecase seppelöitiin Suomen mestariksi. lähtö: 1 Torelina D.S., poissa: – 5. – Juoksunkulku suosi, ja luulin että voitto olisi tullut helpommin, mutta Veijon hevonen antoi kovan vastuksen. Finaalit suunnistetaan sunnuntaina. V75-arvo: 85,80 e. lähto: 10 Not A Spacecase, poissa: – 6. Cherokee 475, 5) Anu Hannele Korppoo Lester 475, 6) Carina Patricia Kemppi/ Sultan Of Swing 460, 7) Soile K Lappalainen/Changard 459, 8) Minna Kauppinen/ Mazurka 452, 9) Kaisa Vakkuri/ Minusca 435. Naisten maailmanlistan kärkinimi Serena Williams marssi ranskalaisen Nathalie Dechyn yli 6–1, 6–1. 7) Jenni Nikkarikoski/Doppsko Wandersmann 478. Terävyys ja jalkojen kestovoima kärsivät eniten tauon aikana, mutta kestävyysominaisuudet säilyivät niin hyvin, ettei niitä ole tarvinnut kuroa kiinni erityisharjoittelulla, Manninen kertoi. Srichaphan lähti US Openiin loistavalta pohjalta ja kaatoi matkalla mm. Manninen hallitsi jo aika-ajoa selvästi ja kukisti kilpailussa seurakaverinsa Mona-Lisa Malvalehdon 11,7 sekunnilla. Viesker oli lauantaisen V75pelin suosituin hevonen. KoS:n Tiina Turtola oli sarjassa 11:s. Vieskerille kolmas Tähtisprintteri Vermon lauantaipäivän kolmas suurkilpailu oli suomenhevosten Tähtisprintteri, jossa voiton kohtalo ratkesi käytännössä jo lähtösuoralla. Luokka 4: 1)Elina Mirja S Westerlund/Robinson Crusoe 515, 2) Leena Turpeinen/Contache 512, 3) Satu Harju/Balade 498, 4) Heidi Huurinainen/Camill 496, 5) Sofia Uschanov/Jonathan 494, 6) Pauliina Lampela/Wiana 493... Luokka 1 (22): 1) Minna Kauppinen/Mazurka 343, 2) Anna-Leena Holopainen/Cinderella'S Rocky Boy 338, 3) Satu Liukkonen/Marseille 334, 4) Nina Nuuttila/Ylve 329, 5) Satu Liukkonen/Pilven Humu 329, 6) Anna-Sofia Kivi/Mayo 329... Keskipohjanmaan pojat olivat askeleen tyttöjä jäljessä. V4kerroin: 30,22. Yhdysvaltain yliopistotason mestari Bielik romahti toisessa erässä, kun Henin sai juonesta kiinni. kierrosta: Daja Bedanova Tshekki (20)–Anastasia Myskina Venäjä (15) 6–3, 3–6, 6–2, Silvia Farina Elia Italia (13)–Svetlana Suznetsova Venäjä 6–2, 6–3, Daniela Hantuchova Slovakia (11)–Iva Majoli Kroatia (24) 6–3, 6–1, Serena Williams USA (1)–Nathalie Dechy Ranska (26) 6–1, 6–1, Lindsay Davenport USA (4)–Marion Bartoli Ranska 6–3, 6–1, Francesca Schiavone Italia–Tatjana Panova Venäjä (22) 6–3, 4–6, 6–3, Justine Henin Belgia (8)–Bea Bielik USA 7–5, 6–1. Kuva: Lehtikuva/Reuters Lotto 35/02 Lauantaina 31. Esa Holopaisen ajama tamma hyötyi kovasta matkavauhdista, jota pitivät johdossa juossut Viking Masa Saito sekä paikasta sen ulkopuolella kinastelleet hevoset. Kovaan kyytiin joutui myös ranskalainen Marion Bartoli, joka nousi pääsarjaan karsintojen kautta. Don Giovanni hävisi kolme kertaa peräkkäin ja hankki loppukilpailupaikkansa vasta keräilylähdöstä. D18-sarjassa OK Botnian Linda Sundqvist oli viidenneksi nopein, mutta vain 30 sekuntia sarjan kärjestä jääneenä. Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 16,1 miljoonaa dollaria: Naisten kaksinpeli, 3. 0400-917 133 tai Golfin tsto 06-822 1636. D18-K1, 4090 km (35 0, 0): 1) AnniMaija Fincke, VeVe, 45.35, 2) Anni Heikkonen, RaLu, 45.50, 3) Tuuli Paunonen, KooVee, 45.53.., 5) Linda Sundqvist, Botnia, 46.05 D16-K1, 2920 km (47, 0, 1): 1) Paula Iso-Markku, Lynx, 27.33, 2) Heini Wennman, Botnia, 28.08, 3) Veera Posti, VeVe, 31.26. Valtikka-hiihdot, perinteinen hiihtotapa: Naiset 7,5 km: 1) Pirjo Manninen Ounasvaaran HS 17.49,7, 2) Mona-Liisa Malvalehto Ounasvaaran HS jäljessä 11,7 sekuntia, 3) Elina Hietamäki Seinäjoen HS –12,4, 4) Mirva Rintala Lahden HS –13,3, 5) Marjo Korander Vihdin V –13,8. Kihaus 31,1 (63), 3) Irtopala 31,8 (287), 4) Maikan Tyttö 31,1 (177), toto (12-11-8): 8,97 5,72-2,16-5,72 46,85. V75-arvo: 38,10 e. – Tämä on tänä vuonna onnellisin päiväni tenniskentällä. Kyseistä ottelua ei pelata Saksan cupissa. Raskaana oleva Liedon ReetaMari Kolkkala jäi pois ja toinen huomattava poisjäänyt oli kevään komeetta TuS:n Terhi Holster, joka kesän rastiruletissa on menettänyt tyystin kuntonsa. S.*/Kari Rosimo 16,1a, 2) King Woodland 16,2a (49), 3) Singha Fleur 16,4a (228), 4) D. Viisivuotischampionaatin ensimmäisen osakilpailun jälkeen kärjessä keikkuu Heli Maarit Hirvon Armanda. Don Giovanni kruunasi kautensa Champion Leader kakkonen, pronssidivisioona Righead Victorylle Vaikeuksien kautta voittoon. Sen jälkeen kaikki oli helppoa. V75-arvo: 4,10 e. Ajan 16,2a tehneeseen voittajaan jäi eroa sekunnin kymmenys. Pitkäveto 42 Lübeck–MSV Duisburg X (2–2) 2,80 43 Burghausen–SSV Reutlingen Suljettu. Kesäni on mennyt lähes ongelmitta, mutta talven matkavalikoimaani en halua vielä ennakoida, Repo sanoi. Täytyy maanantaina tutkia, mikä tilanne sitten on, Nieminen kaavaili. Veerpalu hävisi lähtöpaikat ratkaisseessa 2,5 kilometrin aika-ajossa 0,1 sekuntia Hämeenlinnan Hiihtoseuran Juha Bäckille, jonka kohtaloksi varsinaisessa kilpailussa koitui keskeyttäminen sauvarikon jälkeen puolimatkassa. Lähtö 2, V75-1, sh 2 600 m: 1) Jesse Lax/Ari Moilanen 27,9a, 2) Hulun Sirkka 27,9a (478), 3) Etu-Shekki 28,1ax (20), 4) Lumon Aihe 28,1ax (259), toto (1-2-3): 3,86 1,44-3,10-1,26 57,79. Don Giovanni lähti 2 600 metrin kilpailuun radalta 12, mutta selvisi heti hyviin asemiin kolmanteen ulkopariin. pro Tommi Linna puh. – Olen saanut harjoitella koko kesän terveenä, vaikka tietenkin lonkan tilannetta täytyy tarkkailla. Don Giovanni on hallinnut tällä kaudella ikäluokkansa suurimpia kilpailuja, mutta Derbyn alla alkoi kasaantua ongelmia, joiden laadusta Markku Niemisellä ei ole vieläkään tarkkaa tietoa. Siitä hän sai itseluottamusta, Safin tuumi.Muille kärkisijoitetuille perjantain ottelut eivät tuottaneet suuria yllätyksiä. Lähtö 7, V75-6, V4-4, lv 1 609 m: 1) Ridgehead Victory/Esa Holopainen 14,3a, 2) Hapuna Prince 14,3a (283), 3) Red Rose Emil 14,3a (93), 4) Takter Tactics 14,5a (56), toto (10-11-1): 9,34 2,96-5,12-2,88 68,11. – Viesker otti alussa pari laukka-askelta, meni sitten vähän ravia ja laukkasi taas. Don Giovannin on kasvattanut ja sen omistaa yhä helsinkiläisen Birgitta Packalénin Ladies Stable Ab. Naiset, 3. Mikkeli: SM-normaalimatkan karsinnat: Miehet: Karsintaryhmä 1, 7,1 km: 1) Jouni Mähönen TP 48.51, 2) Petri Saari Femman 49.07, 3) Mikael Donner OK77 49.54. Karsintaryhmä 6, 7,08 km: 1) Jussi Mäkilä EsSu 48.48, 2) Janne Weckman VeVe 50.09, 3) Mika Tervala RaVa 51.05. 12) Taru Haikola/Habanera 310, 18) Anu Hannele Korppoo/Kavaljeeri 300, 19) Minna Heininen/Emilio 291, 20) Minna Heininen Minas Luciana 289. Molemmat olivat todella hyviä, Esa Holopainen kehui. Viesker saavutti 7 000 euroa 1620 metrin matkalla ajalla 23,5. Onneksi se lähti kuitenkin ravia. H16-K2, 3810 km (32, 0, 0): 1) Antti Myllärinen, JoKu, 31.58, 2) Joona Järvinen, KooVee, 34.01, 3) Jukka-Pekka Pärssinen, KangSK, 35.26.., 9) Tommy Åbacka, Botnia, 37.39. – Jopa vapaa 50 kilometriä kiinnostaa, mutta viime vuonnakin hyvänä päivänä menestyin molemmilla tavoilla ja kaikilla matkoilla. Lähtö 4, Tähtisprintteri TähtiVs. Parhaana KoS:n Jaakko Kattilakoski oli viides H16-sarjan ykkösradalla. 38) Jouni Kujala KoS 1.05.00. kierrosta (sijoitettujen ja pohjoismaalaisten pelaajien ottelut): Venus Williams USA (2)–Martina Müller Saksa 6–1, 6–2, Monica Seles USA (6)–Choo YoonJeong Etelä-Korea 6–1, 5–7, 6–3, Kim Clijsters Belgia (7)–Vera Zvonareva Venäjä 1–6, 7–5, 6–4 Miehet, 2. Lämminveristen nousijaja pronssidivisioonassa tulleet yllätykset nostivat rivin arvon kuitenkin useampaan tuhanteen euroon. 8. Lähtö 6, Suomen Mestaruus, V75-5, V43, lv 2 100 m: 1) Not A Spacecase/Esa Holopainen 14,0a, 2) Twice More 14,1a (91), 3) Mombasa 14,3a (164), 4) Good Leasing 14,5a (180), toto (10-35): 2,87 1,75-2,60-4,29 12,09. Henman on sijoitettu viidenneksi. Aika-ajossa viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneet Valkeakosken Hakan Sami Pietilä ja Joensuun Katajan Sami Repo ottivat Veerpalun kiinni vuorovedolla, mutteivät mahtaneet mitään virolaisen viimeisen kilometrin kirille. V4: vaihto 114 905.00 e; oikea rivi 8-1-10-10; poissa I/2,10 kerroin 268,90. Sarjan kakkosradan 9:s oli Botnian Tommy Åbacka. Ratavoittoon suunnistivat TP:n Jouni Mähönen, KR:n Simo Martomaa, mestaruutta puolustava Deltan Jani Lakanen, Pohjantähden Pasi Ikonen, viime vuoden hopeamies Joni Lakanen sekä Espoon Jussi Mäkilä pyöräsuunnistuksen maailmanmestari. – Suomen kisoissa on ollut epäonnea, minkä takia tämä voitto tuntuu hyvältä. Lähtö 5, V75-4, V4-2, lv 2 100 m: 1) Torelina D. Viime talvena hän hiihti Saksan Schonachissa sprintin maailmanmestariksi ja perinteisen 15 kilometrin pronssille. Pete Sampras rynni kolmannelle kierrokselle kukistamalla tanskalaisen Kristian Plessin 6–3, 7–5, 6–4. Päivän Duo: vaihto 36 226.00 e; oikea rivi 10-10; kerroin 26,55. Kuerten karisti Safinin US Openista KOKKOLA (KP) Kansalliset kouluratsastukset hirnahtivat käyntiin Kokkolan Isojärvellä. Karsintaryhmä 2, 5,07 km: 1) Paula Haapakoski Pohjant 41.56, 2) Satu Vesalainen TP 44.46, 3) Heli Jukkola RasKa 45.24. Pronssidivisioonan maililla ennätyksensä 14,3a tehnyt Righead Victory toi puolestaan Esa Holopaiselle kohteiden toisen täysosuman. Naisten nopeimmat olivat OK 77:n Bodil Holström, Pohjantähden Paula Haapakoski sekä TP:n Heidi Haapasalo. Veerpalu ja Manninen nopeimmat Anttola ANTERO VAUHKONEN Mikkelin kaupunkiin liitetyn Anttolan Neitvuoren raskaissa ja suunnistuksellisissa kalliomäkimaastoissa keskipohjalaiset mitalitoivot aloittavat SM-kisansa lupaavasti. Loppumetrit hyvin kirinyt Rick hävisi kymmenyksen. Se johtaa kilpailua 29 pisteen erolla Satu Liukkosen Marseilleen. Safin voitti Yhdysvaltain avoimet 2000. Neljänneksi sijoittunut Toijalan Vauhdin Petri Ylönen hävisi kärjelle jo 31,9 sekuntia. – On vaikea pelata sellaista vastaan, josta ei ole koskaan kuullut mitään, kahdeksanneksi sijoitettu Henin totesi. T. Rullahiihto. V75-arvo: 1 247,70 e. V4-kerroin: 13,93. 12) Jenni Nikkarikoski/Doppsko Wandersmann 355, 14) Minna Heininen/Emilio 347, 17) Minna Heininen/Minas Luciana 342. Hirvon Armanda 5-vuotiaiden kärjessä Vermo Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Rapidslands Eagle/Antti Teivainen 17,4, 2) Ursula 17,5 (242), 3) Sugar Vein 17,5 (21), 4) Texboy 16,9 (72), toto (3-4-11): 10,93 2,26-2,88-1,42 53,88. K-P:n nuoret hyökkäysasemiin SM-suunnistukset Anttolassa Serena Williams löi Ranskan Nathalie Dechyn selvästi erin 6–1, 6–1. Kyllä siitä se puristus hiukan puuttuu. Miehet 15 km: 1) Andrus Veerpalu Viro 33.57,1, 2) Sami Pietilä Valkeakosken Haka –3,1, 3) Sami Repo Joensuun K –16,0, 4) Petri Ylönen Toijalan Vauhti –31,9, 5) Aki Ijäs Viialan V –32,3. Tero Sipakko HELSINKI(STT) Markku Niemisen valmentama Don Giovanni oli paras nelivuotias ikäluokan kauden päätapahtumassa Derbyssä, joka järjestettiin lauantaina Vermossa. Kolmanneksi ennakoitu Saksan Thomas Haas kellisti slovakialaiseen Karol Kuceran 6–1, 6–4, 6–4. Malvalehdon kauden päätavoite on menestyminen Ruotsin Sollefteåssa hiihdettävissä nuorten MM-kilpailuissa. Niin kävi tässäkin kilpailussa, Pietilä iloitsi. Pienimäki) 12,4 sekuntia Manniselle hävinneenä. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Reboss/Ari Moilanen 15,6a, 2) Mimmu Kemp 15,9a (187), 3) Joe Public 15,9a (280), 4) Quick Ride Kid 16,1a (137), poissa: 7. Laskin vaan ohjat nilkkoihin ja annoin oriin tehdä työn, Kaarlo Ahokas naurahti. Lähtö 12, sh 2 100 m: 1) Suivaus/Jorma Ruokonen 28,5ax, 2) Kihutteen Lento 28,6a (21), 3) Raja-Myrsky 28,8a (196), 4) Sylvester 29,4ax (193), poissa: 11. lähtö: 1 Jesse Lax, poissa: – 2. Not A Spacecase on kyllä maailmanluokan hevonen. D18-K1, 4090 km (35 0, 0): 1) AnniMaija Fincke, VeVe, 45.35, 2) Anni Heikkonen, RaLu, 45.50, 3) Tuuli Paunonen, KooVee, 45.53.., 5) Linda Sundqvist, Botnia, 46.05 D16-K1, 2920 km (47, 0, 1): 1) Paula Iso-Markku, Lynx, 27.33, 2) Heini Wennman, Botnia, 28.08, 3) Veera Posti, VeVe, 31.26. Kolmossijan joukkokirissä otti Elina Hietamäki (os. H20-K1, 6220 km (Lähti: 45, Keskeytti: 1, Hylätty: 4): 1) Jörgen Wickholm, SV, 45.07, 2) Jani Myllärinen, LappRi, 47.06, 3) Jussi Suna, AngA, 47.27.., 23) Andreas Åbacka Botnia 58.34, 33) Timo Hongell KoS 1.08.12. Troikka: 677,09. Maajoukkueen konkari Sami Repo hiihti vatsataudin takia lääkekuurin alaisena, mutta arvioi sen vaikuttaneen vauhtiinsa vain vähän. lähtö: 10 Ridgehead Victory, poissa: – 7. Pelivaihto 771 880.50 e, yleisöä 5 447. Lähtö 3, V75-2, lv 2 100 m: 1) Arnie’s Grace/Mauno Laurila 17,3a, 2) Queenstown Laukko 17,3a (16), 3) Midsummer Boy 17,4a (267), 4) The Joker 17,5a (99), toto (7-2-8): 15,35 3,441,66-3,46 17,19. Champion Leader nousi tarkan sisäratajuoksun jälkeen myös Beboperin ohi. D20-sarjassa Nivalan SK Pohjantähteä edustava Marttiina Joensuu oli toiseksi nopein Kooveen Pinja Satrin jälkeen. Val, V75-3, V4-1, sh 1 600 m: 1) Viesker/Kaarlo Ahokas 23,5x, 2) Rick 23,6 (694), 3) Apassi 23,8 (37), 4) Monsteri 24,9 (598), toto (8-5-11): 1,52 1,163,21-1,35 26,15. Viimeisessä kaarteessa muut hevoset olivat jo niin väsyneen näköisiä, että uskoin kovasti omaani, kolmannen Derby-voiton ajanut Markku Nieminen kuittasi. – Olen harjoitellut tämän kesän erittäin kovaa, ja se tuntuu elimistössäni. Ainoa putoaja nimimiehistä oli Halden SK:n Jarkko Hautala. Lähtö 8, Veikkaus Suuri Suom. Maanantaina lennän Itävallan Ramsauhun leirille, mutta palaan Suomeen heti, kun Lappiin saadaan ensilumi, hän jatkoi. VALKEAKOSKI (STT) Olympiavoittaja Andrus Veerpalu ja maailmanmestari Pirjo Manninen hallitsivat selvähkösti Valkeakosken rullasuksihiihtojen pääsarjoja. Jarkko Niemisen. toto (2-3-9): 2,17 1,61-6,09-6,58 37,71. H17-K1, 4250 km (49, 0, 0): 1) Aleksi Mattila, TuS, 34.30, 2) Lauri Oikarinen, S-101, 34.32, 3) Jarkko Saarinen, Delta, 34.56.., 11) Esa Hongell, KoS, 39.57, 37) Fredrik Hagström, Botnia, 49.04, . Kolmantena on Riitta Holopaisen Masters Malva. Nuorten karsintaradoilla ei taisteltu finaalipaikoista, vaan sunnuntaisista lähtöjärjestyksistä. Siinä ei ollut sellaista vetoa kuin normaalisti, Moilanen harmitteli. Jokeri 35/02 Lauantaina 31. toto (8-2-3): 3,31 1,46-1,73-2,09 8,98. Suomi taas tutuksi Veerpalulle Viime talvena 15 kilometrin perinteisen olympiavoiton Salt Lake Cityssä ja edellisvuoden 30 kilometrin saman hiihtotavan maailmanmestaruuden Lahdessa voittanut Veerpalu on tuttuun tapaansa viettänyt kesällä paljon aikaa Suomessa. Hän oli ...no, minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia palauttaa hänen syöttöjään. Giant 16,4a (45), toto (1-12-2): 3,32 2,13-1,92-4,83 8,49. Vakuuttavan karsintavoiton myötä suosikiksi pelattu Beboper ei täyttänyt kolmossijallaan ohjastajansa Ari Moilasen odotuksia. Salt Lake Cityssä arvokilpailujen tulikasteensa saanut Sami Pietilä ei sen sijaan osaa vielä sanoa päälajiaan MM-ladulla, jos hän sinne pääsee. Karsintaryhmä 3, 7,24 km: 1) Jani Lakanen Delta 47.55, 2) Janne Salmi TuS 50.14, 3) Mats Haldin NOR 51.52.., 24) Jonas Nyman Botnia 1.04.46. Vuosi sitten Joensuu oli D18-sarjassa pronssilla. Tällä viikolla en ole joka toinen päivä, muun muassa perjantaina, päässyt minnekään ja joka toinen päivä saanut vauhdin päälle. Tällä kertaa hän joutui koville jo avauskierroksella, kun saksalainen Nicolas Kiefer pitkitti kohtaamisen neljään ja puoleen tuntiin tiistaina. Myös aika-ajon kolmonen, Hakan Jani Peltotalo joutui keskeyttämään sauvan piikin irrottua kovalla asvaltilla. Ykkössija oli Vieskerille jo kolmas Tähtisprintterissä. Perässä seurannut Twice More jatkoi Not A Spacecasen rinnalle ja hävisi vain vähän. – Puolentoista viikon päästä on UET Grand Prixin karsinnat Solvallassa, mutta Don Giovanni ei ollut tänäänkään vielä sellainen kuin se pystyy olemaan. kierrosta: Greg Rusedski Britannia (33)–Paradorn Srichaphan Thaimaa 3–6, 7–6 (7–2), 7–6 (7–5), 6–7 (3–7), 6–4, Pete Sampras USA (17)–Kristian Pless Tanska 6–3, 7–5, 6–4, Alex Corretja Espanja (18)–Ivo Heuberger Sveitsi 7–5, 6–2, 6–1, Fernando Gonzalez Chile (28)–Kenneth Carlsen Tanska 7–6 (7–5), 6–4, 7–6 (7–3), Andy Roddick USA (11)–Raemon Sluiter Hollanti 6–2, 6–4, 6–4, Juan Carlos Ferrero Espanja (7)–Gaston Etlis Argentiina 6–2, 5–7, 6–0, 7–5, Arnaud Clement Ranska–Sebastien Grosjean Ranska (10) 6–3, 3–6, 4–6, 6–2, 6–4, Thomas Enqvist Ruotsi (29)–Alberto Martin Espanja 6–1, 7–6 (7–3), 6–0, Xavier Malisse Belgia (19)–Vincent Spadea USA 6–4, 4–6, 6–2, 6–2, Thomas Haas Saksa (3)–Karol Kucera Slovakia 6–1, 6–4, 6–4, Gustavo Kuerten Brasilia–Marat Safin Venäjä (2) 6–4, 6–4, 7–5, Sjeng Schalken Hollanti (24)–Ivan Ljubicic Kroatia 6–3, 6–3, 6–4, Tim Henman Britannia (5)–Dick Norman Belgia 6–3, 6–4, 7–5, Juan Ignacio Chela Argentiina (26)–Michael Llodra Ranska 7–6, (9–7), 6–3, 6–2. Viesker pystyi pitämään pienestä haparoinnista huolimatta Apassin ulkopuolellaan ja eteni pian Monsterin ohi johtoon. – Harjoittelin Vuokatissa, jossa sairastuin kurkkukipuun, joten en ollut tänään aivan terävimmilläni. 8. – Pelini paranee jatkuvasti, Williams summasi. toto (8-3-4): 10,18 2,19-1,302,21 16,69. Don Giovanni nousi Derbyn sankariksi. Belgialainen Justine Henin päätti kotikisaansa pelanneen newyorkilaisen Bea Bielikin urakan 7–5, 6–1. Karsintaryhmä 3, 5,05 km: 1) Heidi Haapasalo TP 42.47, 2) Yvonne Gunell PIF 43.49, 3) Bohdana Terova TuS 44.45. Ottelu kesti 49 minuuttia. – Haluan myös menestyä mahdollisimman monessa maailmancupin perinteisen hiihtotavan osakilpailussa, virolaistähti lisäsi. Karsintaryhmä 4, 7,12 km: 1) Pasi Ikonen Pohjant 47.23, 2) Raimo Turtinen Hiisi 48.21, 3) Troy De Haas TuS 49.16.... – Hän pelasi yhden parhaista otteluistaan. H20-K2, 6270 km ( 47, 1, 1): 1) Tuomas Tervo, RR, 45.55, 2) Staffan Tunis, Femman, 49.03, 3) Matti Liukkonen, RaSa, 49.11.., 11) Simon Fröjdö, Botnia, 52.14.H18-K1, 4950 km (56, 1, 0): 1) Juha-Matti Huhtanen, RaJu, 35.26, 2) Ismo Kotamäki, IkNV, 38.04, 3) Topi Anjala, IkNV, 38.31, 22) Arto Fränti, KoS, 45.58, 37) Matti Suvanto, YlivKu, 55.16. Kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. Karsintaryhmä 2, 6,87 km: 1) Simo Martomaa KR 49.19, 2) Harri Romppanen NOR 50.45, 3) Miika Hernelahti Delta 51.40. ja 9.9. 44 RKC Waalwijk–FC Twente 1 (3–2) 1,60 45 Real Madrid–Feyenoord 1 (3–1) 1,30 01 Birmingham–Leeds 1 (2–1) 3,25 02 Derby–Stoke 1 (2–0) 1,40 03 KooTeePee–Gnistan 1 (1–0) 1,20 04 FC Kuusankoski–FC Jokerit 2 (1–2) 1,75 05 FC Honka–Rakuunat 1 (3–0) 1,40 06 HIFK–PP-70 2 (0–3) 2,70 07 RoPS–TPS 1 (4–2) 2,10 08 TP-Seinäjoki–TP-47 2 (1–4) 1,55 09 Tervarit–Kraft 1 (2–1) 1,55 10 VG-62–GBK 2 (1–2) 1,50 11 Manchester C–Everton 1 (3–1) 1,65 12 Manchester C–Everton(+1) 1 (3–2) 3,30 13 West Ham–Charlton 2 (0–2) 3,35 14 Tottenham–Southampton 1 (2–1) 1,45 15 Tottenham–Southampton(+1) X (2–2) 3,25 16 Middlesbrough–Blackburn 1 (1–0) 1,90 17 Sunderland–Manchester U X (1–1) 3,05 18 West Bromwich–Fulham 1 (1–0) 2,55 19 Bradford C–Rotherham 1 (4–2) 1,90 20 Wimbledon–Wolverhampton 1 (3–2) 3,15 21 Norwich–Watford 1 (4–0) 1,55 22 Burnley–Crystal P X (0–0) 2,60 23 Leicester–Gillingham 1 (2–0) 1,45 24 Millwall–Grimsby 1 (2–0) 1,45 25 Portsmouth–Brighton 1 (4–2) 1,35 26 Walsall–Reading 2 (0–2) 2,90 27 Sylvia–Brage 1 (4–1) 2,10 28 Frölunda–Brommapojkarna X (1–1) 3,40 29 Åtvidaberg–Gefle 2 (0–2) 2,80 30 Ängelholm–Cafe Opera 1 (3–1) 2,45 31 Dundee U–Dundee X (0–0) 2,60 32 Hearts–Kilmarnock X (1–1) 2,90 33 Motherwell–Hibernian 2 (0–2) 3,00 76 Jaro–AC Allianssi 1 (3–2) 1,75 77 KuPS–FC Hämeenlinna 1 (1–0) 1,45 V75-raviveikkaus 35/02 Lauantaina 31. Derby, V75-7, lv 2 600 m: 1) Don Giovanni/Markku Nieminen 16,2a, 2) Champion Leader 16,3a (217), 3) Beboper 16,3a (18), 4) Step Sweedy Boy 16,5a (86), toto (12-1-2): 3,53 1,47-2,46-1,26 29,52. H17-sarjassa KoS:n Esa Hongell oli 11:s ja samaan ylti H20-sarjassa Botnian Simon Fröijdö. Virolainen Veerpalu ratkaisi 15 kilometrin perinteisen kilpailun voittonsa vasta viimeisellä 2,5 kilometrin kierroksella, mutta lonkkavammasta täysin toipunut Manninen meni omia menojaan naisten 7,5 kilometrillä alusta alkaen. Lähtö 10, sh 2 100 m: 1) Suskan Tyttö/Oiva Latvala 30,8, 2) T. Se sai tehdä keulassa oman juoksunsa, mutta tiesin jo 500 metriä ennen maalia, ettei se voita. osakilpailu, tilanne: 1) Heli Maarit Hirvo/Armanda 532, 2) Satu Liukkonen/Marseille 503, 3) Riitta Holopainen/Masters Malva 479, 4) Minna Kauppinen/N.G
Yleiset kielitutkinnot järjestetään syksyllä 2002 seuraavina tutkintopäivinä: Perustason tutkintomaksu on 50 €, keskitason 67 €. Merkitse kuoreen valitsemasi koulutuksen nimi. Palauta hakemuksesi osoitteella Suomen Yrittäjäopisto, PL 11, 62201 Kauhava. Thomas sijoittui tällä kaudella maailmancupin sprinttipisteissä toiseksi ja 500 metrin aika-ajocupissa yhdeksänneksi. 110 m aj (-0,8 m/s): 1) Juha Sonck TuUL 14,44, 2) Riku Rosenvall NoorNo 14,48, 3) Antti Alaranta KorsKa 14,91, 4) Petteri Toivonen KaustPV 14,91. Kokkolan ammattioppilaitoksella on lupa toimia tutkintojen vastaanottajana. 13-v. Keski-Pohjanmaan opisto p. Yleisurheilu. Pituus: 1) Toivonen 705, 2) Marko Rautala TuUL 702. TUTKINTO: Liiketalouden perustutkinto (merkonomi), taloushallinnon suuntautuminen. Thomas, 32, kärysi anabolisen steroidin käytöstä harjoituskaudella tehdyllä testillä maaliskuussa. LISÄTIETOJA: Tarja Mäenpää puh. Hakulomakkeen voi tulostaa netistä www.smek.fi/syo/koulutus tai tilata sähköpostitse info@smek.fi. (06) 218 1400, fax (06) 218 1401 Suomen Yrittäjäopisto Katso lisää www.smek.fi Tavoitteena on antaa osallistujille sellaisia lisävalmiuksia, joiden avulla he voivat kehittää myyntityönsä suunnitelmallisuutta, tuloksellisuutta ja kannattavuutta. KUSTANNUKSET: Opetus ja näytöt ovat opiskelijalle maksuttomia lukuun ottamatta tutkintomaksua. (06) 832 4200 Yleiset kielitutkinnot ovat aikuisille suunnattuja kielitaitotutkintoja. päivä, alkulohkojen tuloksia: Lohko A: Espanja–Jugoslavia 71–69 (E: Gasol 25, J: Bodiroga 16, Stojakovic 16), Angola–Kanada 84–74 (A: Lutonda 22, K: Barrett 20). (06) 218 1425, 050 596 0906, p l:pirjo.luoma@smek.fi Indianapolis, USA: Miesten MM-kilpailujen 2. Opetushallitus järjestää tutkinnot yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Lohko D: Uusi-Seelanti–Venezuela 98–85 (U: Jones 20, Penney 20, V: Diaz 26, Torres 22), Argentiina–Venäjä 100–81 (A: Ginobili 21, V: Kirilenko 19). TUTKINTO: Myynnin ammattitutkinto, yritysmyynnin suuntautuminen. Sprinttikilpailussa naisten MM-hopeaa viime vuonna Antwerpenissä ajanut Thomas jäi kaksi vuotta sitten kiinni testosteronin käytöstä Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa ja kärsi vuoden kilpailukiellon. Koulutus antaa osallistujille valmiuksia toimia yritysten ja erilaisten organisaatioiden taloushallinnon tehtävissä. Turku: Tilastopajacup 7/8: 3 000 m: 1) Mikko Virta MaarMa 8.33,23, 2) Arto Aalto (18-v.) NaanLö 8.37,19, 3) Ami Laamo MaarMa 8.39,37 ... pojat, kuula: 1) Mikko Toiviainen LoimJa 15,03 (12-v. email satu.hautanen@smek.fi KOHDERYHMÄ: Kaupan ja hallinnon tehtävissä toimivat tai niihin pyrkivät aikuiset. TUTKINTO: Taloushallinnon ammattitutkinto. Lähiopetus toteutetaan 2-3 päivän jaksoissa. Lisätietoja ja ilmoittautumiskaavakkeita saa oppilaitoksesta Armi Pyykköseltä, puh. Tutkintoihin liittyvät näytöt suoritetaan opiskelun aikana. HAKU PÄÄTTYY: 9.9.2002 LISÄTIETOJA: Satu Hautanen puh.(06) 218 1449, 040 534 8441, SISÄLTÖ: Perusopinnot (liiketalous ja hallinto) ja taloushallinnon ammatilliset opinnot niihin liittyvine näyttöineen. Jalkapallo Amerikkalaispyöräilijä sai elinikäisen pannan Colorado Springs (STT–Reuters) Amerikkalainen ratapyöräilijä Tammy Thomas tuomittiin elinikäiseen kilpailukieltoon dopingin käytön vuoksi. uusi ikäkausiennätys). Lohko C: Kiina–Algeria 96–82 (K: Ming 38, A: Doubal 24), USA–Saksa 104–87 (U: Pierce 26, Finley 21, Davies 13, O’Neal 11, S: Nowitzki 34/10, Okulaja 19). KUSTANNUKSET: Osallistumismaksu ilman oppisopimusta osallistuville on 800 . HAKU PÄÄTTYY: 6.9.2002 LISÄTIETOJA: Pirjo Luoma emai uh. 22 Urheilu Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Koulutus Avoimen yliopiston opintoväylä * Kulttuurihistoria 15 ov Turun yo * Taidehistoria 20 ov Turun yo * Seikkailukasvatus 15 ov Oulun yo * Kasvatustieteen pedagogiset perusopinnot 15 ov JY * Kasvatustieteen perusopintojen täydentäminen * pedagogisiksi perusopinnoiksi 15 ov JY * Kasvatustiede ja aikuiskasvatus 15 ov JY * Erityispedagogiikka 15 ov JY * Psykologia 15 ov JY * Draamakasvatus 15 ov JY * Gerontologia 15 ov JY Soita ja tiedustele lisää!!! Keski-Pohjanmaan opisto Puh. KOHDERYHMÄ: Koulutus soveltuu henkilöille, jotka toimivat yritysasiakkaille suunnattujen tuotteiden tai palvelujen myyntija asiakaspalvelutehtävissä. Koulutukset soveltuvat erinomaisesti toteutettaviksi oppisopimuksella, jolloin osallistuminen on opiskelijalle tutkintomaksua (50,50 ) lukuun ottamatta maksutonta. Saksa: Naisten MM-kilpailut: Alkulohkojen ensimmäiset ottelut: Lohko A: Italia–Japani 3–0 (25–11, 26–24, 25–21) Tshekki–Saksa 2–3 (20–25, 30–28, 22–25, 27–25, 13–25) Meksiko–Bulgaria 0–3 (22–25, 16–25, 17–25) Lohko B: Hollanti–Romania 3–1 (25–22, 25–19, 27–29, 25–16) Egypti–Kanada 0–3 (9–25, 23–25, 12–25) Kuuba–Etelä-Korea 2–3 (20–25, 25–18, 25–20, 21–25, 12–15) Lohko C: Kenia–Puerto Rico 1–3 (18–25, 25–19, 14–25, 23–25) Venäjä–Dominikaaninen tasavalta 3–1 (25–11, 21–25, 25–18, 25–18) Argentiina–USA 0–3 (21–25, 23–25, 21–25) Lohko D: Puola–Brasilia 0–3 (18–25, 19–25, 18–25) Kiina–Australia 3–0 (25–12, 25–18, 25–16) Thaimaa–Kreikka 0–3 (19–25, 18–25, 23–25) Koripallo Lentopallo Portugalin mestaruussarja perjantaina: Braga–Pacos Ferreira 1–0. KUSTANNUKSET: Koulutuksen hinta ilman oppisopimusta opiskeleville on 680 sekä tutkintomaksu. HAKU PÄÄTTYY: 27.9.2002 Koulutusten toteutus ja niihin hakeutuminen: Koulutukset ovat monimuotoisia ja ne on suunnattu erityisesti henkilöille, joilla ei ole mahdollisuuksia irrottautua päätoimiseksi opiskelijaksi ja jotka haluavat opiskella esim. Merkonomi 7.10.2002 31.5.2005 Tavoitteena on vahvistaa osallistujien valmiuksia toimia liike-elämän eri tehtävissä, myös itsenäisenä yrittäjänä. Tiedustele omia mahdollisuuksiasi oppisopimuskoulutukseen lähimmästä oppisopimustoimistostasi. Etäopiskelujaksoilla syvennetään opittua erilaisten tehtävien ja harjoitustöiden avulla. (06) 832 4200 Jos haluat opiskella tehokkaasti kohti yliopistoa, hakeudu opintoväylä opiskelijaksi, jolloin voit suorittaa alla mainittuja opintoja aina 45 opintoviikkoon asti 550 eurolla! Koulunkäyntiavustajan ammattitutkinto (40 ov) Tule opiskelemaan Keski-Pohjanmaan opistoon koulunkäyntiavustajaksi! Koulunkäyntiavustajana voit toimia erilaisissa opetuksen ja kasvatuksentoimintaympäristöissä. työn ohessa. Koulutus alkaa syksyllä 2002, hakemukset 16.9.2002 mennessä. KOHDERYHMÄ: Taloushallinnon tehtävissä toimivat tai niihin aikovat aikuiset. (06) 218 1471, 050 540 8259, email tarja.maenpaa@smek.fi SISÄLTÖ: Liiketoiminta, yrittäjyys, myynnin suunnittelu ja seuranta sekä laadukas ja tuloksellinen asiakastyö. Lohko B: Turkki–Brasilia 86–88 (T: Turkoglu 25, B: Machado 30), Puerto Rico–Libanon 99–77 (P: Ayosa 37, L: Vogel 19/12). 7) Tuomas Jokinen (15-v.) LiePa 8.50,31. (Jokisen aika on paras 15vuotiaan juoksema suomalaistulos 29 vuoteen. Lomakkeen voi tilata myös puhelimitse koulutuksista vastaavilta henkilöitä. (06) 825 2109 tai Internetistä www.oph.fi/kielitutkinnot 09.11.2002 englanti perustaso, keskitaso 1.–30.9.2002 16.11.2002 ruotsi perustaso, keskitaso 1.–30.9.2002 16.11.2002 suomi perustaso, keskitaso 1.–30.9.2002 16.11.2002 saame perustaso, keskitaso 1.–30.9.2002 23.11.2002 espanja perustaso, keskitaso 1.–30.9.2002 23.11.2002 saksa perustaso, keskitaso 1.–30.9.2002 Ilmoittautuminen Testipäivät Kielet Tutkinnon tasot Opi uutta ja vahvista ammattitaitoasi työn ohessa Taloushallinnon osaaja 24.9.2002 2.4.2004 Business to business -myynti 21.10.2002 26.11.2003 Kauppatie 109, PL 11, 62200 Kauhava puh. SISÄLTÖ: Liiketoiminta ja yrittäjyys, kirjanpito, ostotoimintojen taloushallinto, myyntitoimintojen taloushallinto, palkkahallinto, tilinpäätöksen laatiminen sekä kannattavuuden laskenta ja seuranta
(06) 8234 500 Telefax (06) 8234 550 e-mail: kokkola.oikapu@om.fi etunimi.sukunimi@om.fi Asianajajat: Jari Lehtelä ja Riitta Korpijärvi Muut lakimiehet: VT Ulla Pentti VT Merja Kalajo VT Päivi Kentala Kannuksen sivutoimisto Asematie 1, PL 42 69101 Kannus Puh. 874 5259 VT Ulla Pentti Sivuvastaanotto: Kaustinen Asianajotoimisto Juha Koittola Oy Pitkänsillank. Yksikkö on tunnettu vahvasta menetelmäosaamisesta. kierrosta: Fred Hemmes Hollanti– Lenho 6–4, 6–3, Tiilikainen–JeanChristophe Faurel Ranska 6–0, 6–1. EMhopeaa heittänyt Steffi Nerius puolestaan edustaa kisoissa kotimaataan Saksaa. Työmenetelminä painottuvat kognitiivinen käyttäytymisterapia ja verkostoterapia yhteisöllisyyden raamissa, joten etsimme juuri näistä menetelmistä kiinnostunutta osaajaa. Puolivälierä: Tiilikainen–Hemmes 6–1, 2–6, 6–0. kierrosta: Fred Hemmes Hollanti– Lenho 6–4, 6–3, Tiilikainen–JeanChristophe Faurel Ranska 6–0, 6–1. Vapaamuotoiset hakemukset 20.9.2002 mennessä osoitteella: Ventuskartano, Ventuksentie 84, 67600 Kokkola. Edellisellä kerralla vuonna 1998 Ingberg sijoittui keihäskilpailussa kolmanneksi. Kelpoisuusehtona on toimeen soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai vaihtoehtoisesti asetuksen 804/92 2 §:n mukainen pätevyys. Ingberg kilpailee nyt jo toistamiseen maailmancupissa Euroopan joukkueen edustajana. > Tarjoamme Haasteellisen työympäristön ja paikan, jossa voit kehittää omaa osaamistasi. (03) 3141 4319 tai Helena Lepistö, puh. Ingberg kilpailee nyt jo toistamiseen maailmancupissa Euroopan joukkueen edustajana. Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 24 PIETARSAARI: Isokatu 17 Puh. kierrosta: Tommi Lenho Suomi–Federico Browne Argentiina 7–5, 3–6, 6–3, Kim Tiilikainen Suomi (2)–Filippo Messori Italia 6–2, 6–3. Haluatko taloushallinnon ammattilaiseksi. (06) 822 0393 Telefax (06) 822 3865 e-mail: aimo-koivisto.suutari@lawoffice.inet.fi Asianajotoimisto Kari Autio Rantakatu 5, 67100 Kokkola AA Kari Autio puh. (06) 723 5944 e-mail: etunimi.sukunimi@cheriksson.fi YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Pirkko Brax Virastokatu 7 A 3, Ylivieska AA Pirkko Brax Puh.(08) 410 331, (0400) 563 370 Telefax (08) 410 471 e-mail: asianajotoimisto.pirkko.brax@kolumbus.fi Kokkolan Oikeusaputoimisto Torikatu 40, Pl 198 67101 Kokkola Puh. Maajoukkuein kilpailevat Yhdysvallat sekä edellisen Euroopan cupin kaksi parasta maata. Osanottajia 211. ja ajanvar. Toimintamme laajentuessa etsimme nyt Rakennesuunnittelijaa Kokkolaan Toimit osaavan suunnittelutiimimme jäsenenä ja tulet saamaan käytännönläheisen ja kattavan perehdytyksen hallien suunnitteluun. kierrosta: Tommi Lenho Suomi–Federico Browne Argentiina 7–5, 3–6, 6–3, Kim Tiilikainen Suomi (2)–Filippo Messori Italia 6–2, 6–3. Yritys on keskittynyt teollisuuden varastoja tuotantohallien sekä erilaisten urheiluja liikuntahallien rakentamiseen. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliittoja oikeuskansleri. Tarjoamme mielenkiintoisen työn, mielekästä vastuuta ja kilpailukykyiset työehdot. Haemme uusia osaajia kasvavaan joukkoomme. (06) 8349 441 E-mail kari.autio@surfeu.fi Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala Puh. Lisätietoja saat soittamalla Mercuri Urvalin konsulteille Pekka Hytti, puh. Työntekijöiltämme odotamme valmiutta työssäoppimiseen, jota myös voimakkaasti tuemme. 23, 67100 Kokkola AA Juha Koittola Puh./fax (06) 822 0317, gsm 0400-764 276 e-mail: juhakoittola@asiamies.inet.fi > Toivomme Olet asiakaspalveluhenkinen ja omaat kyvyn toimia erilaisten ihmisten kanssa. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch. . Suunnistus Kristianstad, Ruotsi: Naisten EM-kilpailut: Tilanne 3/4 kierroksen jälkeen (par 72): 1) Dewi-Claire Schreefel Hollanti 212, 2) Becky Bewerton Wales 213, 3) Nicole Timmins Englanti 214, ...13) Jenni Kuosa Suomi 225, ...18) Stenna Westerlund Suomi 226, 39 Minea Blomqvist Suomi 229, ...48) HannaLeena Salonen Suomi 231, ...57) Kaisa Ruuttila Suomi 234, 66) Nina Isaksson Suomi 236, 94) Sonja Halmela Suomi 247. KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 23 Karvinen Lassi ja Leevi Palvelukseen halutaan Palvelukseen halutaan Golf Koulutus Asianajotoimistot Kallen siirryttyä muihin tehtäviin VENTUSKARTANO etsii JOHTAVAA SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ Ventuskartano on 20-paikkainen päihdehuollon kuntoutusyksikkö, jossa tarjoamme palveluja valtakunnallisesti naisille, miehille ja perheille. Alun perin naiskeihäänheittäjäksi Euroopan joukkueeseen valittu kreikkalainen Euroopan mestari Mirela Manjani-Tzelili joutui perumaan osallistumisensa, joten EMpronssimitalisti Ingberg kutsuttiin kreikkalaisen tilalle. Eriksson AA Christer Eriksson AA Thomas Lillqvist Neuv.piste Kokkolassa Pitkänsillank. Nordic Hall Oy on osa kansainvälistä Nordic Shelter Solutions –ryhmää, jolla on toimintaa kaikissa pohjoismaissa sekä Venäjällä, Balttian maissa, Puolassa ja Saksassa. Maailmancupissa kilpailee kahdeksan miesten ja kahdeksan naisten joukkuetta, jotka edustavat kolmea maajoukkuetta ja viittä maanosajoukkuetta. EMhopeaa heittänyt Steffi Nerius puolestaan edustaa kisoissa kotimaataan Saksaa. E-rata (21): 1) Timo Ronkainen 1.07,15, 2) Pertti Salo 1.07,48, 3) Harri Hongell 1.09,15, 4) Aulis Rantala 1.09,29, 5) Timo Hongell 1.09,30, 6) Pekka Rantala 1.11,43. Asianajotoimisto Laakso & Mäkelä Torikatu 31 A, 67100 Kokkola AA Hannu Laakso AA Anne Mäkelä Puh. Maajoukkuein kilpailevat Yhdysvallat sekä edellisen Euroopan cupin kaksi parasta maata. www.mercuriurval.com ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Haluatko Sinä taloushallinnon ammattilaiseksi. Maailmancupissa kilpailee kahdeksan miesten ja kahdeksan naisten joukkuetta, jotka edustavat kolmea maajoukkuetta ja viittä maanosajoukkuetta. (06) 868 0460 Telefax (06) 868 0464 e-mail: asianajotoimisto@sippola.inet.fi Asianajotoimisto Hannu Kaitaluoma Oy AA Hannu Kaitaluoma Isokatu 5, 67100 Kokkola Puh. Me tarjoamme Sinulle kilpailukykyisten etujen lisäksi toimivan työympäristön ja monipuoliset uramahdollisuudet kansainvälisessä yrityksessä. Kirjalliset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan 10.9.2002 mennessä osoitteella Mercuri Urval, Kuninkaankatu 26 B, 33200 Tampere tai sähköpostilla tampere.. Lisätiedot: toiminnanjohtaja Marjut Lampinen 06-830 1045 tai 040-502 8816 ja www.ventuskartano.fi Nordic Hall Oy on yli 10 vuotta vanha yritys Kokkolassa. Kuoreen ja hakemukseen tunnus ”Nordic Hall/P19”. B-rata (77): 1) Eino Kattilakoski 30,19, 2) Mauno Hollanti 31,17, 3) Harri Virkkala 31,29, 4) Tapani Tanttinen 33,05, 5) Tiina Turtola 33,27, 6) Erkki Vistiaho 33,29. 2. Toivomme sinulta hyvää kielitaitoa ja aikaisempaa työkokemusta. Puolivälierä: Tiilikainen–Hemmes 6–1, 2–6, 6–0. Tennis Golf Kristianstad, Ruotsi: Naisten EM-kilpailut: Tilanne 3/4 kierroksen jälkeen (par 72): 1) Dewi-Claire Schreefel Hollanti 212, 2) Becky Bewerton Wales 213, 3) Nicole Timmins Englanti 214, ...13) Jenni Kuosa Suomi 225, ...18) Stenna Westerlund Suomi 226, 39 Minea Blomqvist Suomi 229, ...48) HannaLeena Salonen Suomi 231, ...57) Kaisa Ruuttila Suomi 234, 66) Nina Isaksson Suomi 236, 94) Sonja Halmela Suomi 247.. syyskuuta. Alphen aan den Rijn, Hollanti: ITF futures -sarjan 15 000 dollarin turnaus: 1. Arvostamme myös perhetyön tuntemusta ja sopivuutta terapeuttiseen työhön. @mercuriurval.com. (06) 8349 440 fax. (06) 831 5083 Telefax (06) 8220 415 e-mail: asianajotoimisto@kaitaluoma.kpnet.com KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Aimo-Koivisto & Suutari Oy Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Timo Aimo-Koivisto AA Tapio Suutari Puh. Työtehtäviisi kuuluu erityisesti betoni-, teräsja puurakenteiden suunnittelu. C-rata (46): 1) Markus Knifsund 17,10, 2) Kauko Mäkelä 17,37, 3) Pasi Saastamoinen 21,21, 4) Carita Knifsund 22,07, 5) Lisa Bäck 22,40, 6) Juhani Haapasaari 24,00. Tunnet yritysten taloushallinnon ja laskentatoimen osa-alueet sekä haluat kehittää omaa osaamistasi. 2. Ingberg Euroopan joukkueessa maailmancupiin HELSINKI (STT) Keihäänheittäjä Mikaela Ingberg on valittu edustamaan Eurooppaa yleisurheilun maailmancupissa Madridissa 20.–21. Maanosajoukkueet kootaan Aasiasta, Afrikasta, Amerikasta, Oseaniasta ja Euroopasta. Katso myös www.nordichall.. (06) 831 0099 Telefax (06) 831 0095 kotisivu: http://personal.inet.fi/yritys/laakso.makela Asianajotoimisto Sippola Oy Isokatu 15A, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. Alun perin naiskeihäänheittäjäksi Euroopan joukkueeseen valittu kreikkalainen Euroopan mestari Mirela Manjani-Tzelili joutui perumaan osallistumisensa, joten EMpronssimitalisti Ingberg kutsuttiin kreikkalaisen tilalle. A-rata (60): 1) Jaakko Kattilakoski 39,47, 2) Jouko Breilin 40,39, 3) Sauli Viitasaari 41,04, 4) Jukka Polso 42,25, 5) Kai Harju 42,59, 6) Seppo Nurisalo 43,11. Edellisellä kerralla vuonna 1998 Ingberg sijoittui keihäskilpailussa kolmanneksi. Odotamme Sinulta tehtävään soveltuvaa koulutusta ja kokemusta rakennesuunnittelusta. tradenomin tutkintoa, KLT-tutkinnon suorittaminen katsotaan eduksi. Saat mahdollisuuden työskennellä taloushallinnon moninaisessa palvelukentässä, apunasi uusin tekniikka ja ohjelmistot. Maanosajoukkueet kootaan Aasiasta, Afrikasta, Amerikasta, Oseaniasta ja Euroopasta. Teet aktiivisesti yhteistyötä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää esim. Vastaat itsenäisesti asiakasyritystesi taloushallinnosta, sen kehittämisestä, seurannasta ja raportoinnista. syyskuuta. Kokkola Maanantairastit Outokummuntiellä. Tennis Ingberg Euroopan joukkueessa maailmancupiin HELSINKI (STT) Keihäänheittäjä Mikaela Ingberg on valittu edustamaan Eurooppaa yleisurheilun maailmancupissa Madridissa 20.–21. Alphen aan den Rijn, Hollanti: ITF futures -sarjan 15 000 dollarin turnaus: 1. (03) 3141 4313
Ulla-Christina Sjöman on johtanut esirukousiltoja 28 vuotta ruotsinkielisessä Lukas-seurakunnassa Helsingissä. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. Sevilla. 95352 20.45 Urheiluruutu. 37807 10.05 Benettonin maailma. Sukulaispojan yllätysveto. 115604 13.45 Inhimillinen tekijä. Seutu oli ”Suomen Ruhr” ja jälkeenpäin tuntuu aivan luonnolliselta, että enoja putoili. USA 1987 3880807 18.00 Kuuden uutiset ja sää. Helsingin keskustan pohjoispuolella levittäytyy Kallion kaupunginosa. Erikoislähetys suoraan YK:n huippukokouksesta Etelä-Afrikasta selvittää, minne maailma on menossa. Pikku naisia. 900449 23.05 Välitila. Suora lähetys. 1623474 14.20 Tasavallan presidentti avaa sotainvalidien viikon. Marsupilami New Yorkissa, osa 2/2. Osa 2/6: Parinvalinta. VIP suojelee paluuta suunnittelevaa baseballin pelaajaa, joka on myös melkoinen naissankari. Viimeinen viikonloppu. Lu’n potilaalla on erikoinen vaiva, josta on monenlaisia seurauksia. 368541 12.50 Folken matkassa. Tuula-Liina Variksen lukupiirissä Ranya ElRamlyn esikoiskirja Auringon asema. Digi-tv tuli. 4066352 13.15 Kielletty rakkaus. 7488772 11.15 mol.fi. 786081 19.35 Varustamo. Osa 9. Ere Kokkosen elokuva Kymmenen riivinrautaa sai ensi-iltansa perjantaina 30. 648826 18.30 Viittomakieliset uutiset. Tapaus Jere Karalahti: Kuinka kovia ovat aikamme gladiaattorien paineet. 92509 09.05 TV2: Herpertti. 338531 09.05 Marsupilami. Katolisen kirkon hiippakuntajuhlan messun Lohjalla johtaa piispa Józef Wróbel SCJ. Jyrin praasniekka. 5148159 09.35 TV2: Inkun päiväkirja: Juutalainen joulu. Sarja päättyy. 45178 13.15 Kansakunnan lisämuisti: Miksi eno putosi?. 5699159 19.05 Pohjantähden alla: Äitipartio. 430975 15.15 VIP. Stereo. Lelujen Juhlat. Osa 8/13. Päämessu Sancta Marian seurakunnassa Helsingissä. Uusinta. 8103062 17.00 Satumaa. 333. Uusinta. 7520159 22.30 NYPD Blue. Kokonaistilanteessa Multala on 6/12 lähdön jälkeen 11 pistettä perässä regattaa johtavasta australialaisesta Sarah Blanckista. Siltasaari, Hakaniemi, Linjat, Torkkelinmäki ja muut pohjoisen kantakaupungin alueet tunnetaan työläishistoriastaan. Tuotanto: FST/Elämänkatsomus. Risto Astikaisen ohjelma on tällä kertaa polkupyöräkierros kadonneissa Imatralaisissa maisemissa seudulla, jossa suomalainen teollisuushistoria teki huimimman kaarensa 30-luvulla. Ugandalainen Osmond on elänyt koko ikänsä Ruotsissa mutta ei kuitenkaan osaa kutsua itseään ruotsalaiseksi. Tuotanto Oy Epidem Ab. 1229604 18.35 Kakkosen syyssää. Suurin osa matkustajista katoaa, vain kymmenen jää jäljelle. Kulttuurien yhteentörmäyksistä keskustelemassa Uppsalan tuomiorovasti Tuulikki Koivunen-Bylund, kätilö Batulo Essak ja vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen. 747807 20.10 Urheilu-uutiset ja Keno. 6294826 18.30 Motor Forum. FST/Elämäntapa. Toimintaelokuva. Stereo 676130 21.15 Ykkösdokumentti: Joutilaat. Richard Chamberlainin esittämä Allan Quatermain palaa Afrikkaan etsimään kadonnutta veljeään. 1377623 09.35 Pokémon. 8854246 13.40 Irti arjesta. Amerikkalainen komediasarja. 4694468 11.55 Helsingin muuttuvat kasvot III. 68517 12.45 Huvitav maa ja rahvas. 3913 08.30 TV2: Huvitutti. Folken matkassa -matkailumakasiinissa käydään neljässä eri matkakohteessa ympäri maailmaa: lähikohteessa, kaupunkikohteessa, charter-kohteessa ja kaukokohteessa. 118371 19.10 Tulosruutu. Multalan saalis perjantain lähdöistä oli neljäs ja 20:s sija. Äitejä. 3837159 10.00 Messu Stella Maris toimintakeskuksessa. Belgian osakilpailu. 513791 20.20 Melonnan MM-kilpailut. Mitch joutuu testeihin, kun hänen sairauskohtauksensa vain pahenevat. Selostus Voitto Liukkonen. 7253710 19.30 Vintiöt. Semifinaali: Kinnunen–Sebek 100–108. Multala jatkaa kolmantena HELSINKI (STT) HJK:n ja naisten maajoukkueen runkopelaajat Laura Kalmari ja Sanna Valkonen edustavat jatkossa naisjalkapallon suurseuraa Uumaja IK:ta Ruotsissa. Pääosia elokuvassa esittävät Esko Salminen ja Santeri Kinnunen. Saako maahanmuuttaja-isä surmata kurittoman tyttärensä. Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Jyrki Järvilehto, varikkotoimittajana Timo Pulkkinen. 5371081 23.35-23.59 Ruutulippu. Osa 5/6: Rasvaprässi. Uusinta tiistailta. Kaksikon pitkään puuhattu siirto varmistui vihdoin viime viikonloppuna, kun seurat pääsivät sopimukseen siirtokorvauksista. Uusinta. Charlie temmeltää tavaratalossa ja Michaela paljastaa epärehellisen poliisin toimet. Sevilla. Tuotanto Future Visions Oy. Mitchellit joutuvat tarkistamaan budjettiaan ja Mon ulkomaanmatka on vaakalaudalla. 9290994 15.20 Suuri seikkailu. Dana tapaa Nickin äidin ensimmäistä kertaa. 1080246 13.50 R-Studio. USA 1994 8831246 21.45 MTV3 Menu: Syksyn satoa. 100532-) kuolinpesän velkojat ja velallisen edustajat kutsutaan täten velkojainkokoukseen, joka pidetään maanantaina syyskuun 23 päivänä 2002 alkaen klo 13.00 Asianajotoimisto AimoKoivisto & Suutari Oy:n toimitiloissa osoitteessa Isokatu 15 B, 67100 Kokkola. Kauhun elementit ovat ilmassa, kun suurin osa lentokoneen matkustajista katoaa salaperäisesti ja jäljelle jääneet laskeutuvat karulle lentokentälle. 910246 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. 1/26. Nyt ratkeaa Thilia Thalian mestaruus, sillä kesän viimeinen teatterileikki on vuorossa. Musavideolista, jonka kokoonpanosta päättävät katsojat. Vallaton Charlie. Tekstitys Teksti-tv:n s. Ensimmäisessä jaksossa tuikitavallinen lento lähtee Kaliforniasta Bostoniin, mutta kesken lennon tapahtuu kummia. 5727913 16.15 Vain yksi elämä. Yokotai sekä Jenni ja Heikki. Hae opintolainaa. Ruotsalainen draamasarja Tukholman ja sen lähiympäristön ihmisistä, joilla kaikilla on oma salattu elämänsä. Onko heidän koskaan mahdollista integroitua uuteen kotimaahan joka solullaan. 5246604 16.10 Allan Quatermain ja kadonnut kultainen kaupunki. 47284 09.05 Sunnuntaivekkari. Osa 30/31: Kallio. 3023642 12.20 Bänd-X. Ammatinvalintatestissä Karita Tuomola. Ihmiskunta ylittää maapallon sietokyvyn voivatko hallitukset kääntää kehityksen kestävämpään suuntaan. Nykyään Kallio on myös opiskelijoiden ja nuorten pariskuntien kaupunginosa. 6102420 11.00 Tv-uutiset. Tanskalaiset Ruotsissa. Rakkaus tekee kipeää. 4689997 22.20 Tulosruutu. 1321352 19.45 Yokotai. Matkalla kesäisessä Suomessa kohtaamme yllätyksiä: omaperäisiä taideteoksia ja vaihtoehtohenkisiä henkilöitä. SARJA ALKAA. Suora lähetys. Sally Field esittää äitiä, joka ryhtyy kostoon raiskatun ja murhatun tyttärensä puolesta. 2389371 22.35 Kirja A & Ö. Tekijänsä ”Neljä vuodenaikaa” -sarjan päättävä elokuva on viininkorjuuaikaan sijoittuva viehättävä komedia keski-ikäisestä naisesta, jolle kaksikin avuliasta ystävää yrittää järjestää miesseuraa. FST/Kulttuuri. Nyt ja tulevaisuudessa. 876739 14.20 Moesha. MV. 8775352 14.35 Melonnan MM-kilpailut. Uusinta. Lämminhenkinen tarina isänsä kuolemaa surevasta nuorukaisesta, joka muuttaa velipojan luo ja ihastuu palavasti tämän tyttöystävään. Juontajana Tea Khalifa. E-jollien MM-kilpailut: Naiset, tilanne lähdön 6/12 jälkeen: 1) Sarah Blanck Australia 8 pistettä (lähtösijat 2, 3, 1, 1, 1, 5), 2) Siren Sundby Norja 18 (1, 1, 20, 4, 10, 2), 3) Sari Multala Suomi 19 (1, 1, 8, 5, 4, 20), 4) Signe Livberg Tanska 22 (4, 2, 2, 24, 11, 3), 5) Petra Niemann Saksa 22 (10, 5, 2, 2, 3, 11), ...73) Andrea Borenius Suomi 80 (31, 33, 16, 39, 37, 44). 71064 18.15 FST: TV-nytt. USA 1996 4401888 22.55 Myöhäisuutiset. Kanttori, urkuri ja kuoronjohtaja: Ann-Catrin Wulff. 5465420 12.05 English Zone. 89246 11.05 Kahden maan kansalainen. Val ykköspesällä. Vieraana työministeri Tarja Filatov. 4644005 12.20 Näin tehtiin Kymmenen riivinrautaa. 76449 17.05 FST: Soolo: Lilli Paasikivi. Ruben Stillerin vieraana ammattilaisurheilusta keskustelemassa jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen. 7936913 20.15 Yllytyshullut. Seuraavan kerran 22.9. Belgia. Luova epäjärjestys. Heidän lisäkseen maapallo tuntuu olevan autio, lukuun ottamatta outoja ääniä, joita yksi heistä kuulee. Tässä jaksossa tytöt valitsevat lopulliset parinsa. Viihdesarja, jonka nuoret ja rohkeat sankarit seikkailevat tilannekomiikan viidakossa. Miten Johannesburgin kestävän kehityksen kokous tulee vaikuttamaan meidän arkeemme. 30178 17.35 FST: Kulttuuriprofiili: Wava Stürmer. Radion Sinfoniaorkesteri esiintyy Helsingin Juhlaviikoilla Susanna Mälkin johdolla. 5349820 08.00 FST: BUU-klubben. Tuotanto: Bluemedia Oy. Amerikkalainen humoristinen toimintasarja. 7319333 16.45 Viiden Uutiset. 7009081 22.50 Kunnian miehet. Kallio on Suomen tiheimmin asuttua aluetta, jossa vanhan Helsingin henki nivoutuu moderniin kaupunkilaiselämään. 403555 18.55 Lihavat ystävät. 6777826 22.00 Kymmenen Uutiset. 8716505 10.00 Tv-uutiset. Stereo. Lauantaina on määrä kisata kaksi lähtöä, sunnuntaina regatassa vietetään välipäivää. 833604 23.25-00.20 Martial Law. Palava ihminen, sumopaini ja veneestä helikopteriin. Stereo. Stephen Kingin romaaniin perustuva 4-osainen jännityssarja. Kotimainen viihdeohjelma. Tule meille, tulet toimeen. Toisena purjehtii edelleen Norjan Siren Sundby, joka on vain pisteen Multalaa edellä. 754517 20.00 Kolme sydäntä. 246517 20.30 Tv-uutiset ja sää. 3215265 09.00 Tv-uutiset. Suomen Andrea Borenius on kahden päivän jälkeen pudonnut sijalle 73. Kalmari ja Valkonen pääsivät heti sarjaottelun makuun. Dokumenttielokuva valokuvaaja Oliviero Toscanista Benetton-imagon luojasta, jonka kouhua herättäneet julisteet aikaansaivat moraalikeskustelun mainonnasta. 8626820 16.05 Kambodzan unohdetut temppelit. Tv-ohjaus Satu Väätäinen. 598333 10.25 Formula 1 / warm up. Juontajina Arttu Harkki ja Teresa DeRita-Cavlek. Toimittajat Paula Lehdistö ja Raimo Vakkuri. 118826 19.00 Seitsemän Uutiset. Moottoriurheilun ajankohtaisohjelma. Blanck on voittanut jo kolme lähtöä. 557246 22.15 Viikon sää. Tuotanto: Filmiteollisuus Oy/Työministeriö. Kalmari teki joukkueensa kolmannen maalin, kun Uumaja päihitti Hammarbyn vieraskentällä 5–0. Pähkinävoi/Vierailija/Kirppupanta. Uusinta. Asianosaisia muistutetaan siitä konkurssisäännön määräyksestä, jonka mukaan poissaolevat velkojat saavat tyytyä läsnä olevien päätöksiin. 8917642 19.25 MTV3 Menu. 219420 14.50 Sinkkuhaaremi. 8770474 18.40 Italokokki Australiassa. Amerikkalainen draamasarja. 377371 20.45 Katkonen. Cameron päättää tehdä muutoksen elämässään, ja Meghan painii itsensä kanssa, kun ei tiedä, mitä tekisi jatkossa. Uusinta. 51791 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Ruotsalainen realitysarja. 17604 13.00 FST: Valittu. Suoran lähetyksen Helsingin Lasipalatsista juontavat Minna Rautiainen ja Osku Pajamäki. Matylda-ankka. Selostus Voitto Liukkonen. 4892807 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 1.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 24 KUTSU VELKOJAINKOKOUKSEEN Kokkolasta olevan Perttu Anders Annalan (ht. Afrikan-matka. – Kilpailu päättyy tiistaina. 71265 08.05 Avara luonto: Elämän voittokulku. Stereo. 1772 09.00 TV2: Risto Räppääjä: Missä huivi?. 4954975 00.55-01.05 Euronews. Mitä Rion ympäristöja kehityskokouksen jälkeen on saatu aikaan. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1) annetaan selvitys pesän tilasta, 2) päätetään pesän omaisuuden realisaatiosta, 3) vahvistetaan väliaikaisen pesänhoitajan palkkio, 4) päätetään muista mahdollisista pesänhoitoon liittyvistä asioista. Minkälainen toimintaohjelma tarvitaan luomaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä maailma. Eläinmaailmassa pariutuminen on taistelun ja flirttailun täyttämä draama. Kotimainen ajankohtaisohjelma. www.osuuspankki.fi Keski-Pohjanmaan Osuuspankit Vuokralle tarjotaan RAVINTOLA&HOTELLI Kruunupyyssä Tiedustelut: 0400-267 345 http://crone.bravaproperties.com Hamilton, Kanada (STT) Sari Multala purjehtii kolmantena E-jollien MM-kilpailuissa Kanadan Hamiltonissa, kun kisa on edennyt puoliväliin. 7067438 23.05 Syystarina. Poltetta veressä. 9879975 12.30 Molto piacere!. 8108536 21.00 Thilia Thalia. FST/Musiikki. Käärmelaatikko, tuulimyllyn siiven kyydissä, autolla bussin läpi ja leijona hyppää yli. Sarja päättyy. 1601807 10.00 Poochini. Onko maahanmuuttajilla mitään mahdollisuuksia työllistyä vapailla työmarkkinoilla. Tuotanto: Funny-Films Oy. Tuotanto: Veikko Laihanen Oy. 668555 13.00 Helsingin Juhlaviikoilla: Susanna Mälkki. Onko kunniamurha murha. Tuotanto: FST/Elämänkatsomus. 06-8220 393 Avoimet virat Kuulutukset Vuokralle tarjotaan Sekalaiset Kai opiskelijakin saa välillä elää tonnikalalla ja riisillä. Naisten ja miesten 200 m:n loppukilpailut. 7371536 14.30 Formula 1: Grand Prix. 3378371 16.50 Formula 1 -studio. 79913 18.10 Ruutulippu. HJK:n tähdet Uumaja IK:hon Spala, Puola: Vammaisten EM-kilpailut: Pudotuskilpailu (suomalaiset): Osmo Kinnunen–Robert Lehner Sveitsi 108–101, Mika Timonen–Olivier Hatem Ranska 104–108, Jean Pierre Antonio–Zdenek Sebek Tshekki 98–111. 8689401 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. Kuolemannyrkki 5. esitettyyn elokuvaan Kuningas Salomonin kaivokset. Tavallisten suomalaisten terapiaohjelma, jossa ihmiset itse kertovat, miten he ovat selvinneet heitä kohdanneista kriiseistä. Osa 1/6: Ciao! Mitä kuuluu. Tänään saamme tunnelmoida Veijo Rönkkösen patsaspuistossa Parikkalassa, ja pienellä Lemin paikkakunnalla saamme ihailla perinteitä vaalivan Aapo Pekarin antikvariaattia, joka on jokaisen keräilijän unelma. Putoaminen. Osa 1/2. 5835265 12.00 FST: Jumalanpalvelus: Katolinen päämessu. Kilpailu päättyy tiistaina. 1359449 00.00-00.35 Pää sekaisin. Jokivarren jamit. Stereo. 787081 21.00 Silmä silmästä (K). Ohjelma listaa musamaailman nousijat, laskijat ja uudet noteeraukset. 503130 18.05 Mahdoton majatalo. elokuuta. 8512352 09.45 Digitelevision ABC. 1534028 23.00 Urheilu-uutiset. Mukana myös tunnelmia stadionin suurkonsertista. Liturgeina toimivat Isä Anders Piltz ja Isä Teemu Sippo. Naisten ja miesten 500 m:n loppukilpailut. Miten maahanmuuttajien ja heidän lastensa identiteetin käy. 3420 18.00 Tv-uutiset. Esiintyjinä Karo, Ronan Keating, Bomfunk MC’s, Kwan ja Sarah Connor.Toimittajina Sirpa Selänne ja Aarni Kuorikoski. Kotimainen matkailuohjelma. Stereo 86791 18.35 Eurooppalainen kielimatka. 700401 18.05 Ystävämme Charlie. Jousiammunta. Kokkolassa elokuun 28 päivänä 2002 Timo Aimo-Koivisto asianajaja, Kokkola konkurssipesän uskottu mies puh. Uusinta. Lisämuisti tuo ruutuun taas uusia tarinoita suomalaisesta eilispäivästä. Kehon kieli. Muut uskovat ääniin liian myöhään. 81062 18.00 FST: Katsopa tuota!. 1143371 17.35 Elämä lapselle special. 3998802 17.00 Tv-uutiset. 1978623 14.35 Annie Oakley – mestariampuja. Mitä kuuluu Lastenklinikoiden pienille potilaille ja miten klinikalta lähteneet pikkupotilaat ovat elämässään eteenpäin selvinneet. Pohjalla. Uusinta. Romantisoitu elämäkertaelokuva kuuluisasta tarkka-ampujasta, joka pääsee mukaan Buffalo Billin lännensirkukseen. Jatko-osa 25.8. 8799541 19.00 Strong Medicine. Hätähuuto Paluksesta: pelastakaa satavuotinen koulu, joka aiotaan lakkauttaa! 7343 17.30 Pallo Hallussa
24.00 Uutiset. 10.30 Re-7. 09.00 Aktuellt. 23.09 Valoa ikkunassa. 19.30 ”Livet skulle vara fruktansvärt om man hela tiden använde huvudet!” 20.15 Melodiradion. 00.00 Uutiset ja sää. Enkelten kaupunki. 19.30 Nyheterna. 22.00 Uutiset ja sää. 22.00 Aktuellt. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 9.00 Journal Radio-Canada. 2.15 Uutiset. Kipakka asenne on poikaa – tai siis tyttöä – myös elokuvassa Annie Oakley – mestariampuja (1935). Parin viime vuoden kuluessa ovat näyttelijätkin lyöneet koko homman läskiksi, ja Varustamo alkaa olla varsinainen pilakuva itsestään. Neljä vuodenaikaa -sarjan päätösleffa on kieltämättä Rohmerin maneereita väärällään, mutta helppo näistäkin ironisista suhteiluista on kiinnostua – mikäli vain korvat kestävät. 18.05 Kiosque/Info de TV5. 12.00 ”Näistä levyistä en luovu”. Ruotsin taitoaan varustamolla voi elvyttää. 20.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 2.05 Des mots qui déchirent. 08.20 Luontoretki. 08.58 Hyvä kysymys. 12.55 Löpsedeln. 15.00 TV5, le Journal. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 14.30 Under ytan. 08.20 Luontoretki. 18.03 Palloilukierros. Charles Bronsonin Väkivallan vihollinen -leffojen muunnelmaan osallistuvat myös Ed Harris ja Kiefer Sutherland. 16.05 Urheiluradio/Formula 1: Belgian osakilpailu. 15.10 K Special: Skriet av Edvard Munch. Miamissa asuva isoveli Michael tarjoaa väliaikaista asuntoa, ja Nathalie elvyttää synkkää mieltä valoisalla hymyllään. 19.20 Aftonandakt. Semmoinen on hinku elokuvassa Kolme sydäntä (Radio Inside, 1994), ja selkeäksi käy, ettei pojan mieli siitä ainakaan rauhoittuisi. 21.55 Urheiluradio. 8.25 Seriestart: Andy Pandy. 12.55 Urheiluradio. Music tv 7.00 Kickstart. Romand on Magali, viinitilan yksinäinen emäntä, jolle sekä vanha ystävä Isabelle (Rivière) että oman pojan tyttöystävä Rosine (Alexia Portal) yrittävät hanakasti järjestää miesseuraa. Ruotsin tv 1 9.15–10.15 Bolibompa. Toinen esitys. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. (R). (R). 07.40 Kamurontti. 21.00 Monty Pythonin lentävä sirkus. Ainakin Kangasalla. (R). Veteraani on nimittäin muuten entisellään. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 23.50 SubKultti: Bionic Woman. 22.05 Satumaa. 21.00 Utfrågningen. 22.05 Todellisia tarinoita. 4.00 TV5 Infos. 19.00 Lokalvalet. 22.00 Koe-eläinpuisto. 21.00 Gustav Mahler: Sinfonia nro 10 (Adagio). 20.30 Kvinnorna i Jimmys liv. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. 00.00 Uutiset ja sää. 19.30 I döda mästares sällskap. Vanhemmat huolestuivat, pohtivat ja päättivät tehdä jotain. Open New York USA, 7. 11.00 Morning Glory. 12.00 X3MNyheter. 08.00 Aktuellt. 17.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 17.45 Urheiluradio/Pesäpallokierros. Open New York, 7. Mitäpä hommia kapteenilla onkaan aluksella, joka yleensä tuntuu aina olevan satamassa. 20.00 Snobben. Radio Novan studionumero 0108 0600 (pvm). Uutiset tasatunnein. (R). 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. Mitään läheskään omaperäistä ei Kolmeen sydämeen mahdu, mutta siinä on vienosti viipyilevä, aistillinen viritys. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 21.30 Sista delen: I polisens kamera. 21.00 Uutiset. 07.00 Uutiset ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 13.45 Moottoripyöräily: MM-kilpailu Saksa Oschersleben. 18.25 SubSuosikki: Melrose Place. 9.45 Hajk. 10.00 Robot Wars. 18.55 Urheiluradio/Palloilukierros. 10.00 Nurmon seurakunnan jumalanpalvelus. 07.00 Sub Mobile Games. 17.00 VM i rally: Tyskland. 13.30 Valintervjun. 0.40–1.35 Dokumentären: Frackar och grisnollor. 14.05 France Foot. 08.45 Melodiradion. 4.05 Chroniques d’en haut. Sharon Stonella oli ennen Basic Instinctiä aikaa tämmöiseenkin. 8.30 Seriestart: Merlin. 19.15 Being Eve. 11.00 X3M-Rock And Akt. 23.06 Novosti po-russki. 55 TV2 klo 19.05 Jorma Pokkinen Viinitilan emäntää naittamassa Kypsässä 78 vuoden iässä Eric Rohmer malttoi kerrankin jättää teinityttöjen rakkausasiat vähemmälle. 13.00 Vma Winners Special. Jos tunteita on, nekin näytellään sievästi kameran silmään sopiviksi. (Norge 1981). 18.50 Merisää. 10.54 Hyvä kysymys. 11.03 LISTA. 21.00 2002 MTV Video Music Awards. 13.40 Viikon kiertotähti: Esa Kaartamo. 19.15 Kymmenen pientä minuuttia. 23.00 TV5 le Journal. Lipevä hokemakonsultti paljastuu pelottavan ovelaksi mainosmieheksi. 09.00 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 17.30 Gros plan. 12.00 Uutiset ja sää. 17.10 Adventure Central. 00.05 Satumaa. 06.03 Morgonmusik. SubTV! pahtumia halki Suomen. 18.45 Carl Maria von Weberin pianomusiikkia. 19.30 Aeon Flux. 22.00 Fröken Smillas känsla för snö. 13.05 D Design. 6.15 Journal Mondial des Journaux. Herkähkössä kolmiodraamassa Matthew potee sekavaa syyllisyyttä isän kuolemasta. Ilmiöitä ja taEurosport 9.30 Melonta: MM-kilpailu Espanja Sevilla. 11.05 Viikon luontoääni. 18.55 Regionala nyheter. Amerikkalainen scifisarja. Konsultin mukaan asiat ovat niin kuin ne hoetaan, mutta hokemisessa pitää olla sitkeä ja edetä kärsivällisesti. 13.10 Kulttuurikahvila. Amerikkalainen tositeeveesarja väijymisrenkaan kiristymisestä uskottomuusepäiltyjen ympärillä. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. (R). 10.00 Melonta: MM-kilpailu Espanja Sevilla. 1.45 Le Canada Aujourd’hui. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 10.00 Up North. 22.00 Aktuellt. 16.00 Salovaara liikenteessä Pertti Salovaara on paluuliikenteen tukena ja turvana. Muistattehan: jostakin kuvioihin tuli vuosikaudet kotiäidin arvokasta työtä tehnyt rouva, jolla ei ollut minkäänlaista ammatillista koulutusta. 12.55 Urheiluradio. Melko tarkkaan kymmenen vuotta sitten alkanut Varustamo on nyt Suomessakin lähdössä viimeiselle esityskaudelleen, ja meno on – jos mahdollista – kevättalvella nähdystä entisestään huonontunut. 15.03 Formula 1: Belgian osakilpailu. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 23.10 Fläsk featuring Timbuktu. Porukka istahtelee pöytiensä ääreen rupattelemaan tällä kertaa sadonkorjuuajan rhônelaismaisemissa, mikä tietysti tämän vuodenajan tarinaan mainiosti sopii. Hän pääsi Frejalle hyttisiivoojaksi, tai jotakin sellaista. 12.45 Merisää. 17.30 Söndagsbingo. 20.00 Metalliliitto. Isäntänä Tommy Grand. 15.00 Uutiset. 18.00 Hard Rock Club. 23.03 News in English. 12.00 Uutiset ja sää. 2.35 CBS 60 Minutes. (R). 19.15 Melvin och katten. 12.00 Chat Show!. 10.05 Faut que ça saute. Kyllähän Syystarinan (Conte d’automne, 1998) Béatrice Romand ja Marie Rivière ovat hekin yli 40 vuotta ohjaajaa vanhempia, mutta jotenkin luontevammin he rohmerilaista puhetulvaa ja ihmissuhdesykkyrää kannattelevat. Ja jotta merenkulkuammattien tavaton helppous oikein korostuisi, tuli laivalle tiedä mistä kiven alta kapteenin kaksoissisko, joka telkesi oikean kapteenin kolkkoon ruumaan tai johonkin sellaiseen ja rupesi itse hoitelemaan kapteenin virkaa. 15.00 Uutiset. Jo jokunen vuosi sitten Varustamo alkoi osoittaa konkurssikypsymisen merkkejä. Soita studioon nro 0108 06000 (pvm). Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa -tauotonta 9.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Jumalanpalvelus Saloisten kirkosta 12.00 Toiveet ja terveiset; koko kansan puhelintoivekonsertti: studio 0700-92111 (1,95 e + pvm) Uutiset 12.00 15.00 Tähtikaarti -tauotonta 17.00 Seurat Nivalasta 24.00 Nuoret ovat sellaisia kuin ovat: erilaisia, vilkkaita, kokoontuvat kulmille yhteen ja joskus jopa meluavat. 16.05 Fri Zon – Båtradion. (R). 15.00 Radioteatteri esittää: Pahassa paikassa. 22.00 Sportspegeln. 18.40 Lätt klassiskt. 5.30 Journal Mondial des Journaux. 19.30 Var och varannans värld. 17.55 Keno. 14.03 X3MRetro. 21.50 Merisää. 12.00 Motocross: MM-kilpailu Tsekki Loket. Amerikkalainen teininuorison kauhusarja. 11.00 Uutiset ja sää. 20.00 Malou möter. Vanhempien hyvä tarkoitus oli varmasti vilpitön. 22.00 TV5 Infos. 17.03 Pesäpallokierros. 10.15 Ulda. 20.00 Uutiset. Kukaan ei esimerkiksi puhu nykyisin pimeistä töistä, vaan ne ovat harmaata taloutta. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Englantilaisen huumorin kulttisarja. 3.25 Nationalsången. 20.55 Urheiluradio. Toisten asioita on hinku järjestellä, vaikka itsetuntemuksenkin kanssa on vähän niin ja näin. 08.05 Radioteatteri esittää: Kantolan perhe. 08.48 Jokamiehen tietolaari. 08.30 Barnradions Vinghäst: Gråsuggan. Radiodokumenttisarjan 5. Hän tietää hyvin, että ennen pitkää yleisestä hokemasta tulee kaikkien tuntema, kyseenalaistamisen ulkopuolelle jäävä totuus. 22.20 Säsongstart: Agenda. 19.00–19.30 Bolibompa. 15.50 Republikens president öppnar krigsinvalidveckan. 15.00 Ökenreligionerna och Abrahams barn idag. 21.10 Tack och lov. 11.30 Kalliosukellus: MM-kilpailu Sveitsi Brontallo. 15.50 Veneilysää. 15.00 Ooppera. 00.05 Nattklassiskt. 16.05 Urheiluradio/Formula 1: Belgian osakilpailu. 13.10 Film: Löperjenten. 00.00 Uutiset ja sää. Ihmiset haluavat uskoa, että kiireisyys merkitsee onnellisuutta; ”onko pitänyt kiirettä” käännetään mielessä muotoon ”meneekö sinulla hyvin”. 20.25 Valsedlar. Äidit kuljeskelevat pitkin hiljaista kirkonkylää ja pulman suuruus kuvastui hyvin yhden partiolaisen käsityksestä avusta: ”Se oli pientä, kaukaa vain nuoria nähtiin.” Äitipartio seuraa Anne Pekkasen silmin perheen omaa nuorisoa ja siinä sivussa muitakin. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. (R). 0.40–1.30 Farlig vår. 16.00 Uutiset ja sää. 08.35 Ruuan tähden. 21.03 Liikenneilta 020317600 jatkuu. 15.50 Veneilysää. 09.50 Kerstin Ekmans roman Sista rompan, 10.00 Aktuellt med väderrapport. 14.03 Vägskäl. Bussipysäkki. 11.15 Personliga samtal med manliga författare 12.00 Aktuellt. 23.00 Uutiset. 16.00 Om barn. 10.30 Vegakrysset. 14.55 Urheiluradio/Formula 1: Belgian osakilpailu. 20.25 Liikenneilta 020317600. Mitä kuuluu Jennifer McBridelle, joka yllätettiin himokkaan uima-allasnaisen haaroista. 09.05 Sunnuntai-Suomi. Caruso – ihminen vai myytti. 12.10 Sävellahja. 22.00 Uutiset ja sää. Soita studioon nro 0108 06000 (pvm). 7.15 Bla-Bla. 23.00 Aktuellt. 23.15 Fröken Smillas känsla för snö. Toisen tuotantokauden viimeinen jakso. Kuunnelma antaa paljon ajattelemisen aihetta. Päivän tapaukset: 22-vuotias henkilökohtainen avustaja Sandra Sanchez epäilee työttömän poikaystävänsä pöllyttelevän peittoja vieraan naisen sängyssä. 09.10 Med mikrofonen i glasriket. 18.00 Veckans konsert: Festivaljazz. 14.03 Tänään iltapäivällä. 19.15 Regionala valmagasin. 18.05 Tidsresan. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Äiti koston tiellä.Sally Field esittää elokuvassa Silmä silmästä äitiä, joka ryhtyy kostoon raiskatun ja murhatun tyttärensä puolesta. 16.30 Rush. 55 (98 min) Nelonen klo 21.00 Pekka Eronen Kosi nyt, kosi. 1.00 MTV Amour. 13.00 TV5 Infos. 7.30 Les Zaps. 12.03 Tasavallan presidentti avaa sotainvalidien viikon. 08.03 Persona grata: munkki Serafin. Hitusen nahkealta vanhalta herralta ranskalainen ohjaajaveteraani olikin kieltämättä jo alkanut vaikuttaa. 07.20 Naturens under: Fina fisken. 17.30 Tennis: New York Stories. Urakka on ohi. 10.05 Onnenpäivä. 16.55 Urheiluradio. Onhan sekin tietysti jotain. 23.55 I afton Lantz. Toinen esitys. Juontajana Riitta Vanhatalo. Billyn valhe paljastuu, mutta kaikkea ei ehkä vielä ole menetetty. Kangasalla kyllästyttiin sotkuihin, rikottuun matonpesupaikkaan ja yleiseen rauhattomuuteen. 16.03 X3M-Tema. 23.20 Des mots qui déchirent. 22.15 Rysän päällä. Ohjelmassa kuvitteellinen hokemakonsultti vakuuttaa kuluneiden sanontojen hallitsemisen olevan tie menestykseen. 13.10 Naisten tunti. 08.45 Tuhat vuotta – sata kirjaa. 23.00 Lockbetet. 00.05 Yöklassinen. Jos pystyy nauramatta katselemaan kuinka pyörätuolissa istuva Tony korostaa selkäydinvammaansa puhumalla oikeasta suupielestään aina kun muistaa – välillä se osa vammaisuudesta tahtoo unohtua – voi onnitella itseään lukeutumisesta Varustamon vakavimpien ystävien kovasti hupenevaan joukkoon. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 00.40-06.00 Deittichat. 0.15 Tennis: U.S. Modernilla burn outin aikakaudella pistää korvaan, että perinteisissä sanonnoissa lepo rinnastetaan yleensä halveksittavaan laiskuuteen ja eläimellinen työnteko kunnioitettavaan ahkeruuteen. 22.30 Vildmark. 12.00 Les carnets du bourlingueur. 16.00 VM i speedway. 08.03 Sunnuntai-Suomi. 15.30 Tennis: U.S. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. 12.03 Tasavallan presidentti avaa sotainvalidien viikon. 17.40 Nordiska giganter. 08.35 Ruuan tähden. 17.00 Uutiset. Erityisnuorisotyöntekijä Jorma Jussila on kulkenut nuorten kanssa jo parikymmentä vuotta ja toppuuttelee liikaa intoa: ” Kerronko totuuden vai pidänkö intoa yllä?” Vanhempien iltaiset kierrokset avasivat monen silmät: ”Odotin, että joka toinen makaa ojan pohjalla, mitä se nyt ei ollut.” Sellaisiakin nuoria on, mutta myös toisenlaisia rajojaan kokeilevaa, pohjimmiltaan reilua ja mukavaa joukkoa. 18.00 Svenskt travderby med Vinnare: V5. 20.55 Kerava. 19.00 Aktuellt. 15.15 Thalassa. 11.10 Kansanradio. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. Toinen esitys. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Uutiset ja sää. 13.00 Moottoripyöräily: MM-kilpailu Saksa Oschersleben. 6.05 TV5, l’invité. Englantilainen nuorisosarja.19.40 SubSuosikki: Villi Pohjola. Ranskalaiseen tyyliin itsetietoiselta vaikuttavat ihmiset hapuilevat sittenkin aika hukassa, kunhan heitä vähän tarkemmin kuuntelee. Eric Rohmerin Neljä vuodenaikaa -sarjan päättävä elokuva Syystarina on viininkorjuuaikaan sijoittuva viehättävä komedia keski-ikäisestä naisesta, jolle kaksikin avuliasta ystävää yrittää järjestää miesseuraa. 21.55 Urheiluradio. (R). 19.00 STT:n uutiset ja sää. 1.30 Soir 3 week-end. 11.00 Söndag morgon. (R). 17.00 Uutiset. Toista näistä puuhakkaista ystävistä näyttelee Marie Riviére, ja yhtenä sulhasehdokkaista on Alain Libolt. 21.03 Liikenneilta 020317600 jatkuu. 15.00 Dokument inifrån: De icke önskvärda. 13.40 Viikon kiertotähti: Esa Kaartamo. Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.45 Sunnuntaiaamua Radio Kokkolasta 10.00 Gudstjänst från Karleby kyrka 11.15 Hengellistä musiikkia12.00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta 13.00 Musiikkia tauottomasti aamuun saakka. 08.10 Vi som alla andra djur. 10.54 Hyvä kysymys. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 11.15 Un clic pour un clip. Musiikkia. päivä. 18.00 US Top 20. 22.15 Regionala nyheter. 17.30 Päivän peili ja sää. 21.00 Sporten. 11.45–12.15 Sången är din. 16.45 Rokkistaran käsikirja. 01.00 Yölinja/Uutiset tasatunnein. Vaarallinen kaksoisolento, osa 2/2. Juontajana Riitta Vanhatalo. 22.15 Vegakrysset. 10.00 Uutiset ja sää. 21.30 Journal de France 2. Tusinan äidin huoli oli aito ja tarkoitus monessa mielessä hyvä. Sakari Kirjavaisen ohjaaman kuunnelman rooleissa Juuso Hirvikangas ja Kirjavainen itse heittäytyvät rehevästi tekstin tarjoamiin maalailuihin. 5555 Ylen Ykkönen klo 15.00 Juha Seitz. 07.50 Merisää. Pahuksen puhelinvastaaja. 20.00 Saknaden efter Gud. 19.30 Sunnuntain tähtisolisti: sopraano Barbara Bonney. 08.48 Jokamiehen tietolaari. 19.00 TV5 le Journal. (R). Michael saa hämmentävän ja houkuttelevan tarjouksen. Dokumentin lopputulos kuitenkin kertoo, että jos ongelma oli, sitä ei löydetty. 13.55 Urheiluradio. 12.10 Sävellahja. Open New York, 6. (R). päivä. 16.30 Moottoripyöräily: MMkilpailu Saksa Oschersleben. 5 (97 min) Nelonen klo 16.10 Kolmiodraama veden äärellä Orvossa olossaan voi nuorimies ajelehtia vaikka velipojan tyttöystävän syliin. 08.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. 23.00 Uutiset. 11.50 Lukuhetki. 11.00 Uutiset. 14.55 Urheiluradio/Formula 1: Belgian osakilpailu. 20.30 Tom Jones Show. 07.53 Herää Suomi! jatkuu. (R). 0.55 Ocensurerat. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 23.03 News in English. 17.45 Urheiluradio/Pesäpallokierros. Syntyi äitipartio. 06.00 Uutiset ja sää. Kun iltaöisestä partioinnissa ei ole suurta draamaa, ei sitä ole dokumentissakaan. Kuuluisuus. 19.54 Vädret. 5 TV2 klo 19.35 Vesa Majanen Ongelmaa etsimässä hämärillä kaduilla Hokemien hallinnalla menestykseen Niin sanottu vanha kansa on aikojen saatossa ollut melkoinen hokema-automaatti. 17.55 Löpsedeln. 17.15 TV5 L’invité. TV 5 5.00 Journal RDI. 9.15 Reprisstart: Nu är det nu. 07.02 Herää Suomi! jatkuu. 09.58 Hyvä kysymys. 18.00 X3MSport. 17.03 Pesäpallokierros. 06.30 Classicas morgonkonsert. Uutiset tasatunnein. 14.00 Uutiset. 09.00 STT:n uutiset ja sää. 12.03 X3M-Johannes 1:1 14.00 X3M-Nyheter. 14.55 Formel 1 – VM 2002. 23.09 Valoa ikkunassa. Jaakko Heinimäen kirjoittama radiokuunnelma Pahassa paikassa ironisoi osuvasti hokemakulttuuria. 9.10 Reprisstart: Nicke & Nilla. 21.30 Journal RTBF. Ainakin minä mietin kaksi tai kolme kertaa, ennen kuin seuraavan kerran päästän suustani jonkin kaikkitietävän hokeman. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 23.00 Exploitica. Närhi. Kun kunnalta loppuvat rahat, vapaaehtoiset tulevat apuun ja pitävät auki Linttis-nuorisotilaa. 17.15 Sputnik. 14.30 Studio Formel-1. 14.00 Uutiset ja sää. 18.55 Urheiluradio/Palloilukierros. 16.55 Urheiluradio. (R). 21.00 X3M-Metallväktarna 23.00 X3M-Live. 19.45 Tennis: U.S. 18.00 Uutiset. Queenstownissa, eteläisessä Uudessa-Seelannissa kuvattu sarja, jossa neljää amerikkalaista ja kahta uusseelantilaista innokasta extreme-lajien harrastajaa viedään suuresta seikkailusta toiseen. Kaarina Suonperä ja hyvät tavat 13.20. 19.10 Palloilukierros. 15.03 Formula 1: Belgian osakilpailu. (R). 10.03 X3M-Rockkrysset. Tasaisesti etenevä tarina on pienimuotoinen ajan kuva, ilman jännitteitä ja suuria tunteita. Open New York USA, 7. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Suomalainen tunti. Se on oikeaa yhteisvastuuta. 19.30 Uutiset. 13.00 Nyheter från FNB. 10.03 Gänget. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 10.00 Sub chat. Itsensä Buffalo Billin maineikkaaseen lännensirkukseen päässyt Annie Oakley oli ampujataituri, joka sai miesten polvet tutisemaan. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 13.55 Regionala valmagasin. 20.30 Rapport. 12.45 Merisää. 19.25 Valsedlar. 17.30 Päivän peili ja sää. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 19.55 Urheiluradio. 21.00 Säsongsstart: Mitt i naturen – film. 20.30 Trädgårdsreflexioner. 07.40 Kamurontti. 07.50 Merisää. 19.27 Löpsedeln. 18.47 Taisto ja Irmeli. 16.00–18.00 URprogram. 0.25 Tjejmilen. 555 (87 min) TV1 klo 14.35 Vara-Indyn vaisu paluu Ja eikun väljähtymistään väljähtyy – Richard Chamberlainin huokea Indiana Jones leikki nimittäin. George Stevens ohjasi reiluja taiteellisia vapauksia ottavan elämäkerran, jossa muistellaan tarkkasihtisen neitosen vaiheita showbisneksessä ja sydämenasioissa. Pätevänä näyttelijänä (ja Burt Reynoldsin puolisona) Sally Field saa vimmaa irti näinkin kliseisestä jännäriasetelmasta, eikä ohjaaja John Schlesinger kaihda keinoja nostattaa verenhimoa myös katsojan mieleen. 21.00 Aktuellt. Kerran niin huolella ja ruotsalaiselle taidolla tehty saippuasarja on enää varjo entisestä. 06.02 Herää Suomi! jatkuu. 10.03 Sunnuntai-Suomi. 555 (90 min, E) MTV3 klo 20.00 Äiti janoaa kostoa Äiti hautoo kostoa tyttärensä murhaaja-raiskaajalle nahkeassa elokuvassa Silmä silmästä (An Eye for an Eye, 1996). Pohjantähden alla -sarjan dokumentissa Äitipartio seurataan äitien valmistautumista tehtävään, kävelyä kevätkoleassa kirkonkylässä ja muutamaa kohtaamista nuorten kanssa. Nuori Brent Frishman pelkää, toimiiko hänen taidekauppiasrakkaansa toisenkin miehen alastonmallina. No joo. Kuva: Nelonen/Tiedotus Tappi irti Frejan pohjasta Viimeistä virttä veisataan, ja sen huomaa. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Allan Quatermain ja kadonnut kultainen kaupunki (Allan Quatermain and the Lost City of Gold, 1987) jatkaa viikon takaisen Kuningas Salomonin kaivokset -seikkailun vilskettä entistäkin väkinäisemmin. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 09.08 Iskelmäradio. 6.00 Non Stop Hits. 19.00 Byggare Bob. 21.30 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 23.03 Fritt fram 00.00 Löpsedeln. 18.03 Palloilukierros. Setä. 10.30–11.00 Lilla sportspegeln. 19.55 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 15.52 Urheiluradio/Formula 1: Belgian osakilpailu. 17.00 Sista delen: Veterinärerna. Ruotsin tv 2 10.15 Landet runt. 11.50 Lukuhetki. 17.30 Finlandssvensk tonträff. 23.06 Novosti po-russki. 07.02 Radiomafian viikonloppuaamu. 21.03 Sportradion. Nyt rouva on perämies ja kapteenista seuraava. päivä. 13.30 Becoming Jennifer Lopez. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz Oulu-Radio 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 00.05 Nattklassiskt. Vuonna 1995 Varustamo sai Suomessa liki 550 000 katsojaa jaksoa kohden, viime vuoden helmikuussa oli katsojia vielä reilusti yli 400 000, viime keväänä enää runsaat 310 000. 16.00 Uutiset ja sää. 09.05 Sunnuntai-Suomi. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.00 Väder. 06.00 Uutiset ja sää. 16.00 Mad TV. 10.00 TV5 Infos. 20.00 Uutiset. 18.50 Merisää. 17.35 Miekan lumo. 6.00 TV5 Infos. 18.47 Taisto ja Irmeli. 16.30 Histoire d’iles. 19.00 Nyheter från FNB. 16.00 X3M-Nyheter. osa 23.00 ”Näistä levyistä en luovu”. 18.00 Tennis: U.S. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 23.55 Star Trek: Voyager. 15.30 Radio Ilona. 18.00 Tvuniversitetet. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokierros. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Uusintakierros sarjan alusta alkaa. 11.00 TV5, le Journal. 08.58 Hyvä kysymys. 10.58 Formula 1: Belgian osakilpailun lämmittelyajo. 16.05 Seija Walliuksen seurassa. 5555 (107 min, E) TV1 klo 23.05 Tarkka tyttö sihtaamaan Kun vanhan Hollywoodin aikaan tarvittiin naistähteä, jolta irtosi muutakin kuin puolitietoista hymyä, lähetettiin juoksupoika kolkuttamaan Barbara Stanwyckin oveen. 3.35 Gros plan. Jälkimmäinen vastaa siten myös ohjaajan pakollisesta teinityttö-osuudesta omine miessotkuineen. 14.00 Uutiset. 13.30 Journal de France 3. 14.40 Vad säger Erlend Loe. 11.03 Sunnuntai-Suomi. 8.50 Pokemon. 23.50 Rapport. 23.00 Nyheterna och vädret. Noin kahdennenkymmenennenkahdeksannen kerran Rohmer nimittäin kertoo ihmisistä, jotka puhuvat enemmän tai vähemmän toistensa ohi rakkautta etsiessään. (R). 07.00 Uutiset ja sää. Ennen väkivaltatekoja on kuitenkin mentävä salille. Se on läsnä melkein joka kohtauksessa ja sitä vasten McNamaran, Elisabeth Shuen ja Dylan Walshin kolmikko tunteitaan peilailee. 13.10 Naisten tunti. 13.55 Urheiluradio. 20.00 Morning Glory. 12.03 Vuxenkliv i barnskor. 7.00 TV5, le Journal. 09.55 Nurmon kirkon kellot kutsuvat. 09.58 Hyvä kysymys. 3.00 2002 MTV Video Music Awards Winner Special. 20.30 En kärleksaffär. 08.00 Uutiset ja sää. 1.00 Journal TSR. Jaimen kaksoisolento palaa pahat mielessään. 14.03 Tänään iltapäivällä. 11.00 Horisontti. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 1.45 Farliga kurvor. 22.05 France Foot. Amerikkalainen nuorisosarja. Vanhukset puolestaan määritellään hienovaraisesti ikäihmisiksi. 21.50 Merisää. 17.00 Hitlist Uk. 14.00 Supersport: MM-kilpailu Saksa Oschersleben. 18.00 Aktuellt. 21.00 Uutiset. Amerikkalainen ihmissuhdesarja. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 14.00 2002 MTV Video Music Awards. 11.10 Kansanradio. 12.30 Carte postale gourmande. Ohjaaja Jeffrey Bell tekee vedestä elokuvan pääelementin. 15.00 Melonta: MM-kilpailu Espanja Sevilla. Närhi. 19.25 Viikon luontoääni. Myös asioiden kaunistelu kuuluu hokemakonsultin alaan. 14.03 Leila ja Annukka. päivä. Soita ja kommentoi. 20.03 Urheiluradio/Jalkapallokierros. 18.00 TV5 Infos. 22.05 Satumaa. 13.05 Liturgi 14.00 Aktuellt. 00.00 Uutiset ja sää. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 00.05 Yöklassinen. 15.52 Urheiluradio/Formula 1: Belgian osakilpailu. Neljä riviä rakkaudesta kolmen jälkeen. 12.00 MTV Video Music Awards 2002 and the Winners Are. 16.00 Uutiset ja sää. 18.00 Uutiset. 17.00 TV5 Le journal. 19.15 Fallait y penser. Nyt etsitään rutikuivan valkoisen viidakkosankarin velipoikaa Afrikasta. 10.00 Uutiset ja sää. Toinen esitys. 2.00 TV5 Infos. 11.00 Uutiset. 10.05 Onnenpäivä. 08.00 Uutiset ja sää. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 JumalanpalvelusKarstulan kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh. 15.58 Båtväder. 19.00 Real World. TV-tähtenä. 20.55 Urheiluradio. 10.55 Älskling, jag krympte barnen. 21.30 SubSuosikki: Angel. 0700-98300 (5,05 euroa / puhelu + pvm) 13.00 Järviradio soi 18.00 Pyhis Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Sunnuntaina 1.9.2002 Radio & TV 25 06.00 Sub chat. 00.05 Satumaa. 09.08 Iskelmäradio. 14.00 TV5 Infos. Pystyykö oikea Jaime nousemaan ahdingostaan. 9.30 Macaroni tout garni. 19.10 Palloilukierros. 14.00 Saariaho-syyskuu: Chateau de l’ame (Sielun linna) 14.25 Musiikin ykköstuotantoa. 10.58 Formula 1: Belgian osakilpailun lämmittelyajo. 15.40 I Dur och moll. 20.25 Liikenneilta 020317600. 11.05 Viikon luontoääni. Närhi. 09.03 Löpsedeln. 11.30 La semaine verte. 17.30 Warsan
hk., 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 86 tkm, met.rusk., 2:t renk., stereo, aluvant., lohkol., ABS-jarrut, 2xairbag, sumuvalot, kesk.lukko, huoltok. Bandidoksille 37 sakkoa HELSINKI (STT) Viikonlopun Helsingin jäähallissa kestävillä luomumessuilla viriteltiin eloon vanhaa tervausperinnettä. hinta ................................ 18.300 RENAULT MEGANE RN 1.6 -97 aj. 150 tkm, vihreä, ABS, luistonesto, ilmastointi, monitoimiratti, vak.nop.säädin, automaattivaihteisto, ajotietokone, CD-soitin, 1-omistaja, huoltokirja hinta...................................... 159 tkm, met.vihr., 2:t renk., stereo/CDboxi, lohkolämm., vetokoukku, vak. 1-om. Iskussa haavoittui neljä ihmistä, joista ainakin yksi oli sivullinen. 16.300 RENAULT LAGUNA Break 18 Sport -99 aj. 16.200 PEUGEOT 205 1.4 XRi -90 aj. Sakotetuista yli kymmenen oli ulkomaalaisia. hinta ................................ 17.500 TOYOTA AVENSIS 2.0 TD 4 d -00 aj. 25.000 VOLKSWAGEN Passat 1.9 TDI -97 aj. 14.600 TOYOTA COROLLA STW 2.0D -97 aj. 73 tkm, met.vihreä, stereo, lohkol., hk. hinta ................................ pitkä -98 aj. 20.500 BMW 518i Touring -96 aj. 13.500 MAZDA Premacy 1.8 -99 aj. 19.900 RENAULT CLIO5 RN14 -01 aj. 20.000 MERCEDES-BENZ C 180 Classic farm. kesk.lukko, autom. 7.000 OPEL OMEGA 2.0 DTi Caravan -00 aj. 20.500 RENAULT LAGUNA 1.9 DTi 100 hv -99 aj. 13.700 TOYOTA COROLLA 1.3 Linea Te -98 aj. 123 tkm, valkoinen, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetok., airbag, kaukoohj.kesk.lukko, huoltokirja hinta ................................ 23.500 TOYOTA HIACE DSL 4 ov. – Jengiläiset ajoivat piittaamattomasti päin punaisia pitkässä letkassa niin kuin heillä on tapana, päivystävä komisario Pekka Korhonen kuvaa. 114 tkm, pun., 2:t renk., stereo, lohkol., hk. (06) 827 3000 Vesa Haikola 0500-860 017 Sune Nordlund 050-557 0322 Markku Sipilä 050-521 0060 Markus Nystedt 050-537 0600 MB Citroen Nissan myynti puh. 12.900 PEUGEOT 406 st 2.0 4d -99 aj. Tervaa on paha pistää mökin seinään, jos siihen meinaa nojailla, Tuusulasta saapunut Koski sanoo. 125 tkm, hopea, 2:t renkaat, CD-soitin, ilmastointi, aluvanteet hinta...................................... 145 tkm, met.musta, kitkar., stereo/CD, lohkol., aluv., ABS, 4xairb., autom.ilmast. hinta .................................. -99 aj. Koski itse hankkii tervansa Ruotsista, sillä kotimaisesta pientuottajien valmistamasta tervasta ei kannata hänen mukaansa maksaa pyydettyä hintaa. 18.500 NISSAN PRIMERA WAGON 1.6 SL -98 aj. Vuosien mittaan useita Bandidoksen jäseniä on kuollut motoristikerhojen välisissä kahakoissa. 117 tkm, met.sin., talvirenkaat, kesärenkaat, airbag, keskuslukitus, stereo, vetokoukku, huoltokirja hinta....................................... Herman Renlundinkatu 3. 18.500 NISSAN PRIMERA WAGON 2.0 SL -98 aj. 335 tkm, valk., 2:t renk., aluv., stereo/CD, webasto, sähköikk., 2xairbag, ABS, sumuv., kauko-ohj. 45.000 MERCEDES-BENZ E 200 CDI -99 aj. 66 tkm, met.hop., 1xairbag, 1-om., lohkolämmitin, met.väri, ohjaustehostin, radio/CD, sisälämmitin, 2:t renkaat, huoltokirja, käyttöohjekirja hinta...................................... Pakoputkien valmistus omalla koneella! O & I Määttälä AKKUTARVIKE Renkaat: Akut: Huoltotyöt: Pakoputket: Asennukset odottaessa! VIKING Tsekkaa sivuiltamme www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone ompelu saumausk. 30 tkm, keltainen, ABS, 4xairbag, sähköikkunat, ilmastointi, keskuslukitus, CDsoitin, 1-omistaja, huoltokirja hinta....................................... 150 tkm, 4xairbag, ABS-jarrut, automaatti, erikoisvanteet, metalliväri, ohjaustehostin, radio/nauhuri, vakionopeussäädin, vetokoukku, talvirenkaat, kesärenkaat, huoltokirja hinta ...................................... ilmast.laite, vak.nop.säädin, ajotietok., murtohäl., sähkösäät. 18.300 q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 3,52 €/min + pvm www.paavonkone.fi KANNUS • Asematie 16 • (06) 870 987 • Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14 Paavon Kone TEKNISET PAAVON KONE PAAVON KONE PAAVON KONE TARJOAA TARJOAA TARJOAA s Täyttömäärä 7 kg, säästää joka neljännen koneellisen s AAB-luokka s Hiiliharjaton moottori s 30 cm:n luukku ja 180 asteen avautumiskulma helpottavat koneen täyttöä s Hiljainen käyntiääni s Intellowasher säästää aikaa ja energiaa s Kromattu luukun reunus s Linkousnopeus valittavissa: 1200/ 1000/800/600/400/0 kierrosta s Bruttotilavuus 210 L s Pakastusteho 14 kg/vrk s Pikapakastus ja puolillaan olevan pakastimen säästöasento s Hyvät merkkija varoitusvalot, yksi kori s Lämpötilan nousuaika -9 °C:een 38 tuntia s Mitat: (kxLxS) 88,5x81x66 cm A/V-toimintoja ohjaava cd-vastaanotin ovh. 831 8611. -98 aj. hinta ................................ 81 tkm, met.vihreä, 2:t renkaat vanteineen, stereo, vetokoukku, moott.lämm., 1om. Kerholaisten kokoontuminen työllisti Helsingin poliisia, joka kirjoitti jengiläisille illan aikana kaikkiaan 37 liikennesakkoa. 19.300 OPEL VECTRA 1.6 GL -97 aj. 42 tkm, met.sin., 2:t renkaat, stereo/CD, lohkolämmitin, airbag, kesk.lukko, 1-om. 50 tkm, 2xairbag, ABS-jarrut, lohkolämmitin, met.väri, ohjaustehostin, vetokoukku, 2:t renkaat hinta...................................... 52 tkm, pun., 2:t renk., stereo/CD, lohkol., k.lukko, ohj.teh., airbag, sumuv., hk. 212 tkm, harmaa, ABS, keskuslukitus, radio/CD, talvirenkaat, vetokoukku, huoltokirja hinta...................................... Lauri Kosken kojussa jäähallin pihalla myytiin pullossa tervaa, jolla puuveneen saa vedenpitäväksi paremmin. vanteineen, aluv., stereo, moott.lämm., 1-om., hk. 12.800 OPEL VECTRA 2.0i CD Sport -96 aj. 1-om. Totta on, että puuveneeseen se on ihan passeli, mutta mihinkään muuhun siitä ei tänä päivänä oikein enää olekaan. Tuolloin surmansa saivat MC Bandidoksen Suomen osaston puheenjohtaja sekä yksi kerhon rivijäsenistä. 26.900 NISSAN PRIMERA 2.0i GX -97 aj. 78 tkm, hopea, ABS, ASR, 4xairbags, 2:t renkaat, radio, vetokoukku, lohkolämmitin, 1-om., huoltokirja hinta...................................... – Terva on vanha suomalainen päällystysaine, josta monet tälläkin kojulla kävijät ihmettelevät, että mihin sitä oikein voi käyttää. Heidän lisäkseen kahakassa kuoli Black Rhinos -jengiin kuulunut motoristi. Ajankohtaista eri aiheista www.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Moottoripyöräkerho Bandidos järjesti perjantai-iltana Helsingissä muistoajot jengin edesmenneiden jäsenten muistoksi. 165 tkm, punainen, 2:t renk., stereo, lohkol., vetok., ABS, 3xAirbag, ajotietok., vak.nop.sääd., sähköikkunat, huoltokirja, 1-om. 52 tkm, punainen, ABS, airbags, keskuslukitus, aluvanteet, stereo, ilmastointi, huoltokirja hinta...................................... 13.300 VOLKSWAGEN POLO 1.4 Variant -99 aj. 79 tkm, valkoinen, 2:t renkaat vanteineen, moottorilämmitin, stereo, huoltokirja hinta ................................ ilmast. 31.800 VOLVO V70 T 200hv Sportwagon -99 aj. 200 tkm, tum.sin., 2:t renk., stereo/CD, webasto ajast., ajotietok., kauko-ohj. ilm.laite, sähköikk., vetok., rek 7:lle, hk., 1-om. Koski niittaa tervasta syntyneet terveyskäsitykset hölynpölyksi. 23.400 HONDA Accord 1.8 IS -96 aj. Korhosen mukaan motoristien menoa ei tarkkailtu mitenkään erityisesti, vaikka kokoontuminen olikin ennalta poliisin tiedossa. nop.säädin, 2xairbag, sähköikk., kaukoohj.kesk.lukko, huoltok., 1-om. 109 tkm, turkoosi, 4xairbag, ABS-jarrut, ilmastointi, kesk.lukitus, lohkolämmitin, met.väri, ohjaustehostin, radio/nauhuri, kesärenkaat hinta...................................... 37.000 VOLVO V70 CLAS 2.5 TDI Man -00 aj. 173 tkm, valk., 2:t renk., aluvant., stereo, lohkol., 2xairbag, kesk.lukko, lisävalot, hieno hinta ................................ 3.000 VOLKSWAGEN POLO 1.6 Classic -98 aj. 36.800 MERCEDES-BENZ E 290 D turbo -96 aj. hinta....................................... 33.300 VOLVO S80 2.5 TDI -99 aj. 195 tkm, met.pun., 2:t renkaat vanteineen, aluv., stereo, vetok., moottorilämmitin hinta ................................... 502 € Nyt 251 € LG-PESUKONE WD-1274FB (3561,50 mk) 599 599 599 € € (1688,60 mk) 284 284 284 € € KD-SX1000R AUTO CD-SOITIN MYÖS TIETOKONEET EDULLISESTI MEILTÄ! ILMAISET PARKKITILAT! PAKASTIN AFG 522 -50 % -50 % -50 % . 38 tkm, met.sininen, ABS, airbag, kesk.lukitus, stereo, aluvant., talvirenk., vetokoukku, huoltokirja hinta ...................................... 165 tkm, metallinsininen, ABS, ASR, 4xairbags, ilmastointi, kesk.lukitus, webasto+kello, stereo, huoltokirja hinta....................................... 57 tkm, kuusen vihr., 2:t renk. hinta ................................ 30 tkm, t.pun.met., 2xairbag, ABS, keskuslukko, lohkolämmitin, radio/CD, talvirenkaat, huoltokirja hinta....................................... Kokkola, puh. 197 tkm, metallimusta, 2xairbag, keskuslukitus, stereo, talvirenkaat, vetokoukku, huoltokirja hinta...................................... Terva tärvää terveydenkin Vanha hokema tuomittiin hölynpölyksi luomumessuilla. hinta ................................ hinta ................................ hinta....................................... 4.400 OPEL ASTRA 1.6-16V Caravan -97 aj. kaukoohj.kesk.lukko, s.ikkunat, sumuv., hk., 1-om. 148 tkm, met.sininen, aluvanteet, lohkolämmitin, stereo, talvirenkaat hinta...................................... Kukin voi kuvitella sitten tervahöyryissä saunoessaan palaavansa historiassa taaksepäin, Koski nauraa. Minullekin sitä on tarjottu siihen hintaan mitä nyt myyn ruotsalaista tervaa ulos. hinta ................................... 15.000 VOLKSWAGEN Passat 1.9 TDi 110 hv Variant -99 aj. 19.800 VOLKSWAGEN Passat 1.9 TDi 110 hv Variant -98 aj. Vaasantie, 67700 Kokkola Auki: ma–pe 8.00–17.00, la 10–14 Esa Anttila Osmo Wirkkala Mats Finell Peter Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 CITROEN Xsara 2.0 HDi SX -02 aj. 200 tkm, vihreä, 2xairbag, ABS-jarrut, lohkolämmitin, met.väri, ohjaustehostin, vetokoukku, 2:t renkaat, stereo hinta....................................... hinta ................................ 31.800 MERCEDES-BENZ C 200TT -99 aj. – Tietääkseni Suomessa on jokunen, joka jaksaa vääntää sitä männystä ja tervaskannosta. 13.400 OPEL OMEGA 2.0i GLS -90 aj. 35.100 VOLVO V70 CLAS 2.5 TDI Man -00 aj. 14.500 NISSAN ALMERA 1.5 4D Comf A/C -00 aj. 87 tkm, met.vihreä, 4xairbag, ABS-jarrut, erikoisvanteet, 2-om., ilmastointi, keskuslukitus, met.väri, ohjaustehostin, radio/CD, 2:t renkaat, huoltokirja, käyttöohjekirja hinta...................................... hinta ................................ Tervatuotteet hiustenpesuaineesta ja saippuasta löylytuoksuihin eivät enää millään lailla liity tervaan. – Saunasta, viinasta ja tervasta se viimeinen on syöpää aiheuttava aine. Ei kannata pelkän perinteen vaalimiseksi, Koski mainitsee. 28.400 FORD MONDEO 2.0i Trend -00 aj. 16.500 PEUGEOT 306 1.6i XN Farmari -99 aj. 202 tkm, met.beige, 2:t renk., stereo, lohkol., sähköikk., kesk.lukko, hk. 155 tkm, helm.met.pun., 2:t renk., aluv., stereo/CD, webasto ajast., sumuv., 3xairbag, autom. 33 tkm, met.hopea, kitkarenkaat, lohkolämm., ABS-jarrut, sumuvalot, 2xairbag, sähköikk., ilmast.laite, kauko-ohj.kesk.lukko, huoltok., 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ Si -99 aj. hinta ................................ Niistä on poistettu itse terva ja jätetty jäljelle vain tuoksu. 153 tkm, met.harm., 2:t renk., stereo, lohkol., vetok., kesk.luk., huoltok. k.lukko, sähköikk., vetok., sumuv., hk., 1-om. 166 tkm, valkoinen, 4xairbag, ABS-jarrut, erikoisvanteet, keskuslukitus, luistonesto, ohjaustehostin, radio/cd, kesärenkaat hinta...................................... 15.500 VOLKSWAGEN 4D Passat Sedan 1.8T-99 aj. 129 tkm, met.pun., 2:t renk., aluv., stereo, kesk.luk., 2xairbag, huoltok., 1-om. hinta ................................ 76 tkm, sinisenhopea met., talvirenk., airbag, sähköikk., kesk.lukitus, stereo, huoltok. 42 tkm, t.sininen, 2:t renk., aluv., stereo/CD/kas., nahkasisustus., autom.vaiht., vak.nop.sääd., ajotietok., luistonesto, jalopuukorist., 4xairbag, ABS, sumuv., autom. SUNNUNTAINA 1. 12.400 RENAULT MEGANE Clas Conf 14 -00 aj. 46 tkm, met.sin., 2xairbag, ABS, automaatti, erik.vant., 1-om., kesk.lukitus, lohkolämmitin, radio/CD, vetokoukku, 2: renk. 186 tkm, tum.sin., kitkarenk., stereo/CD, lohkol., webasto, autom.ilmast.laite, ajotietok., vak.nop.sääd., s.ikk., kauko-ohj.k.lukko, takaspoileri, sportswagon-pak., sumuv., hk., 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ Kaik ki vara stoso hvat hurj an halv alla! KOKKOLAN URHEILUTALOLLA Vapaudentie 1, ma 2.9. hinta ................................ 23.300 VOLVO 440 GL -89 aj. SYYSKUUTA 2002 TORIKATU 18, Kokkola puh. 15.100 MERCEDES-BENZ E220 DSL -98 aj. huoltokirja hinta ................................ (06) 827 3000 Satoja vaihtoau toja! Tutustu tarjontaa mme kotisivuil lamme. Edellisen kerran jengiin kuuluneita jäseniä kuoli toissa vuoden alussa Lahdessa motoristioikeudenkäynnin tauolla sattuneessa ampumavälikohtauksessa. kesk.lukko hinta ................................ kulj.istuin, jalopuukorist., luist.esto hk., 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JÄTTIVALIKOIMASTA KAIKKI MERKIT AINA SOPUHINTAAN UUTENA TAI KÄYTETTYNÄ • MYÖS HUOLTO: KAIKKI MERKIT. 33.300 VOLVO S70 2.5i 20V -97 aj. 150 tkm, met.vihr., 2:t renk., stereo, lohkol., vetok., kauko-ohj.kesk.lukko, 2x airbag, ABS-jarrut, sumuvalot, hands-free, huoltok., 1-om., takuu 12 kk tai 35 tkm hinta ................................ 285 tkm, met.pun., 2:t renkaat, stereo, lohkolämm., 2xairbag, kesk.lukko, huoltok. 24.300 TOYOTA COROLLA 1.3 Linea T -97 aj. Illan mittaan kaupungin kaduilla kierteli poliisin arvion mukaan miltei viisikymmentä motoristia, joista noin kolmannes oli saapunut ajoihin ulkomailta. klo 11–19 KÄTEISLUOTTO KÄYTTÖLUOTTO Esit telykapp aleit a jopa puol een hint aan! VAIHTOAUTOT KOKKOLASSA Volvo Renault myynti puh. 22.500 MERCEDES-BENZ C 220 Esprit Aut. 18.500 OPEL VECTRA TDI Voyage -98 aj. 32.000 MERCEDES-BENZ E 200 CDI -00 aj. 175 tkm, met.musta, 2:t renk., aluv., stereo/CD, kauko-ohj. 35.500 NISSAN ALMERA 1.4 4-ov. hinta ................................ 162 tkm, musta, 1xairbag, erik.vanteet, ilmastointi, kesk.lukitus, lohkolämmitin, ohj.tehostin, radio/nauhuri, 2:t renkaat hinta.....................................