Tilaisuuden suosio yllätti järjestäjät. www.keskipohjanmaa.fi Torstai 10. 1 Sivu B1 Kristian Sundqvist kiillottaa suomen ja englannin kielien kontaktipintoja. Torstain aamupäivä on suomalaisille mielenkiintoinen Pekingin kisojen kilpailupaikoilla. Nro 39 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Perhon kunnanjohtaja jäi nettirosvojen tähtäimeen UUTISET 1 Sivu A5 Kokkolan Hermeksen valmentajana maanantaina aloittaneen Tuukka Poikosen ensi-ilta Mestiksessä toi kotivoiton, kun Hermes kaatoi selvin lukemin Kiekko-Espoon. Hinta 3,00 €. Koronarajoitukset sallivat 17 osanottajan kiintiön, mikä täyttyi heti tohtorikoulutuksesta kiinnostuneista maistereista. helmikuuta 2022. 1 Sivu A16 Poikosen ensi-ilta toi voiton Tuukka Poikosen ensi-ilta päättyi voittoon. Naiset hiihtävät 10 kilometrin perinteisen kisan ja mitalitoivo elää vahvana. Kiivas aamu Pekingin kisoissa 1 Sivu A12 Leo Komarov on valmis rymistelemään Pekingissä. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Maisterista tohtoriksi 1 Sivut A2–3 Kauppatieteiden maisteriohjelmasta vastaava Jenni Kantola ja professori Tomi Kallio, sekä videoseinällä opiskelija Johanna Jansson. ” Tankeros lavia putkettina ja pari sanaa quenyaa mausteeksi. alv 10 %). Lisäksi Leijonat aloittaa viimein kisaurakkansa vastustajanaan Slovakia. MARKKU JOKELA CLAS-OLAV SLOTTE. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Yliopistokeskus Chydenius järjesti kauppatieteiden jatko-opinnoista kiinnostuneille infon
Menneinä vuosikymmeninä tohtoriksi väitelleestä tuli professori hyvin nopeasti, mutta maailma on muuttunut yliopistojen virkarakenteiden osalta. Tohtoreita tarvitaan myös ammattikorkeakouluissa, joissa yliopettajilla täytyy olla tohtorin tutkinto, ja sitä odotetaan myös ammattikorkeakoulujen erityisasiantuntijatehtävissä. Saksassa ja Kiinassa toimitusjohtajalta odotetaan tohtorin tutkintoa. –?Se johtui silloisen opetusministeriön rahanjakomallista, jossa raha jaettiin sillä perusteella, mitä luvattiin ministeriölle. Koronarajoitukset sallivat 17 osanottajan kiintiön, mikä täyttyi heti. On vaikea keksiä mitään, mihin yksittäinen Suomen kansalainen voisi itsensä kehittämisen kannalta saada enemmän tukea valtiolta kuin tohtorikoulutukseen. Suomessa valtaosa tohtorin tutkinnoista suoritetaan valtion rahoituksella. Kallio paljasti hyvän tukijan keskeisiä ominaisuuksia. Nykyisin jatko-opiskelijoita otetaan vähemmän sisään ja pidetään huolta siitä, että he menevät suuremmalla prosentilla läpi. – Mikäli tutkinto tehdään oman työn ohella, silloin on tarpeellista vakuuttaa meille, että opiskelijalla on oikeasti mahdollisuus tehdä. Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa järjestettiin infotilaisuus kauppatieteiden ja hallintotieteiden jatkoopinnoista. – Sehän on järkyttävän kokoinen investointi valtiolta. Usein tutkintonsa keskeyttäneet opiskelijat ovat juuri niitä, jotka ovat yrittäneet valmistua tohtoriksi työnsä ohella. –?Tänä päivänä ei tarvitse edes haaveilla pääsevänsä mihinkään opetustehtävään ilman tohtorin tutkintoa. 1990-luvulla ja jossain määrin myös 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä väitöskirjoja jäi vieläkin enemmän kesken, koska yliopistoissa oli ”avoimien ovien päivä jatko-opintoihin”. Tilaisuuden suosio yllätti järjestäjät. Parikymmentä vuotta sitten maisterin papereilla saattoi saada yliopistosta lehtorin paikan ja jäädä maisterina eläkkeelle, mikä ei ole enää mahdollista. Nykyisin tohtoreita tarvitaan opetusja tutkimustehtävissä yliopistoissa, mutta myös akateemisilta johtajilta odotetaan tohtorin tutkintoa. Hän otti esimerkin maailman tiedehistorian huipulta: Albert Einstein mietti, voiko mikään voi mennä valoa nopeammin. Opintojen ohjaukseen on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Saksankielisissä maissa ja Kiinassa arvostetaan tohtorin tutkintoa eri tavalla kuin suomalaisessa yrityselämässä. Tämä johti hänet suhteellisuusteoriaan. Sellainen kuvio, jossa kotona on kaksi alle 4-vuotiasta lasta, uusi työpaikka, toimii isänsä omaishoitajana, ei ole asetelmana kovin uskottava. Toisen vuoden tohtorikoulutettava Johanna Jansson osallistui tilaisuuteen etäyhteyksillä. –. Tutkijalla on lisäksi oltava kyky erottaa valtavasta tietomäärästä olennainen, kyky saattaa asioita päätökseen, ja ennen kaikkea kirjoittamisen taito. Jos istuu valohiukkasen päällä ja heittää kiven, niin lentääkö kivi valoa nopeammin. Yliopistokeskus Chydenius Nykyisin jatkoopiskelijoita otetaan vähemmän sisään ja pidetään huolta siitä, että he menevät suuremmalla prosentilla läpi.. Ensimmäiseksi hän mainitsi hyvän mielikuvituksen. VÄITÖSKIRJAA voi tehdä siten, että saa palkkaa yliopistolta projektitutkijana tai tutkinnon voi suorittaa myös työn ohella. Täysipäiväisesti opiskellen tohtorin tutkinnon suorittamiseen kuluu 4 vuotta, sivutoimisesti 6 vuotta. – Kun aikanaan hain Ruotsiin, sinne oli 42 hakijaa kuudesta eri maasta, kertoi Kallio. Tällaisessa infossa on hyvä kertoa tosiasioita siitä, että väitöskirjoja jää paljon kesken, sanoi Kallio. Kokkolassa voi opiskella tohtoriksi Kauppatieteiden maisteriohjelmasta vastaava Jenni Kantola ja professori Tomi Kallio pitivät infotilaisuuden tohtorikoulutuksesta. –?Samalla tavalla kuin uhkapelaajat muistavat yleensä kertoa vain sen paljonko he ovat voittaneet, mutta eivät kerro paljonko ovat hävinneet. Kallio järjesti kauppatieteiden jatko-opinnoista kiinnostuneille infon yliopistokeskuksessa. MIKSI kannattaisi opiskella tohtoriksi. Ei sen perusteella, mitä saatiin aikaiseksi, vertasi Kallio. Myös yrityselämä ja julkinen sektori tarvitsee tohtoreita. PUHEENAIHE: TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A2 Tapio Lehtinen Vaasan yliopiston palkkalistoilla oleva professori Tomi Kallio aloitti viime vuonna liiketoiminnan kehittämisen professorina Kokkolan yliopistokeskuksessa. Kallio on ohjannut kymmenen väitöskirjaa ja yhdestoista on kohta ulkona, mikä on hieno saldo, mutta samaan aikaan parikymmentä jatko-opiskelijaa on jättänyt leikin kesken
Hän on toisen vuoden tohtorikoulutettava. –?Kuluvan vuoden alusta olen palannut töihin osa-aikaisena. Tällekin vuodelle olen saanut Liikesivistysrahastolta apurahan. Yllättävän runsaasti on myös aikuisten urheilijoiden marinaa siitä, että ruoka on kylmää tai koronaeritykset ovat vääränlaisia. Vanhojen tanssit on toinen tähtihetki, johon todella panostetaan. Tällä hetkellä hän toimii Centria ammattikorkeakoulussa johtotehtävissä. Tiina Ojutkangas Hienoa, että nuoret saavat juhlansa P ekingin olympialaisten toisella viikolla näyttäytyy moni huippu-urheilun kurja puoli. Päätin tinkiä toimeentulosta. Joni Mäen tiistain tempulla tehtiin olympiahistoriaa. JANSSON pitää tärkeänä, että opinnot sujahtavat osaksi omaa arkea, mikä ei ole aina helppoa. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A3 Ajankohtainen tutkimusaihe Tapio Lehtinen Åbo Akademista kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2007 valmistunut kokkolalainen Johanna Jansson kertoi yliopistokeskuksessa järjestetyssä infotilaisuudessa omista taustoistaan ja kokemuksiaan tohtorikoulutettavana. Maailmalla tunnetaan monia norjalaishiihtäjä Therese Johaugin kaltaisia huipputekijöitä, joilta tuntuu aina onnistuvan kaikki. Suurin osa huipuistakin epäonnistuu välillä. Esimerkiksi Kokkolassa kokoontuvat kaikki lukiot Hollihaan koululle vanhojen tansseihin, ilman yleisöä kuitenkin. Naisleijonat ylsi kaikkien vaikeuksien kautta murskavoittoon Venäjästä. Toivottavasti suomalaisilta urheilunystäviltä riittää myötätuntoa, kun vuosia olympialaisiin panostanut urheilija ei onnistu odotusten mukaisesti. Onneksi mies itse tietää, että elämässä ei kaikki mene aina kuin elokuvissa. Loistava yhdistetyn urheilja Ilkka Herola katkesi täysin normaalimäen hiihto-osuuden jälkeen. Tietysti pitäisi, mutta kaikkein paras ratkaisu on tuoda esiin epäkohtia, ei esimerkiksi syyllistää urheilijoita osallistumisesta. – Aikataulutan liikunnan lasten harrastusten yhteyteen. Totta kai ammattiurheilijoiden pitäisi pystyä tekemään tuloksia, jotka vastaavat omaa tasoa tai hiukan enemmän. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Kiinan ihmisoikeustilanne tuntuu niin, että osa urheiluhulluistakin sanoo maun menneen. Edellispäivänä juhlitaan penkkareita. –?Elämässä pitää tulla hetki, jossa jatko-opintoihin lähtö tuntuu oikealta ratkaisulta. Päätin tulla toimeen pienemmillä tuloilla opiskeluajan, enkä edes halua laittaa vaakakuppiin rahaa ja opintoja. CLAS-OLAV SLOTTE K oronavuodet ovat pilanneet monen muun asian lisäksi kahden vuoden penkkarit enemmän ja vähemmän. Lukion kolmosen perinteinen päättäjäisajelu on lukiolaisille tärkeä etappi, jota muistellaan vuosia ja vuosikymmeniä. HÄNELLA oli pitkään pyörinyt ajatuksissa pk-yritysten etätyökäytänteet sekä niiden puutteet. – Sen lisäksi että olen Cetrialla töissä, olen myös äiti, vaimo, junnufutareitten joukkueenjohtaja ja aktiivinen liikkuja. Apurahaa tuli Suomen Kulttuurirahastolta ja Liikesivistysrahastolta. Oman ammattitaidonkin kehittäminen tuntui tarpeelliselta. Kysyin itseltäni, mistä olen valmis tinkimään. – Chydenius oli luonnollinen vaihtoehto, koska asun Kokkolassa ja Vaasan yliopisto on Suomen kärkeä henkilöstöjohtamisen tutkimuksessa. Yhdessä kirjoituksessa ei pysty ratkaisemaan sitä, pitäisikö kisat järjestää vain maissa, joissa kaikki on niin läpinäkyvää, että urheilijat, valmentajat, tuomarit ja tv-yleisö pystyisivät hyvällä omallatunnolla osallistumaan. Viime vuonna hän oli kokonaan opintovapaalla, minkä hän koki yhdeksi elämänsä hienoimmista ajanjaksoista. Vaikea on kuvitella, miltä tuntuu, kun miljoonat ihmiset katsovat, toimittajat kasaavat paineita ja sitten kaikki ei menekään nappiin. Urheilussa ei aina mene kuin elokuvissa Tässä vaiheessa olympialaisia on nähty jo ilon kyyneleitä, mutta varsinkin suomalaisurheilijoiden valtavia pettymyksiä.. Tässä vaiheessa olympialaisia on nähty jo ilon kyyneleitä, mutta varsinkin suomalaisurheilijoiden valtavia pettymyksiä. On aivan turhaa kysyä huippu-urheilijalta, että mietitkö ihmisoikeusasioita valmistautuessasi olympialaisiin. Kysymys pitää asettaa ihan muille tahoille, vaikkapa Suomen hallitukselle tai tiedeja kulttuurimininisterille kuten viime viikolla tehtiin. Kotikatsomossa janotaan menestystä ja sen tuntevat urheilijat nahoissaan. Olympialaisten järjestelyistä ja erilaisista koronatoimista puhutaan paljon. –?Kahden kuukauden kuluttua tuli korona. Että olinkin sattunut tarttumaan tällaiseen aiheeseen, hän naurahtaa. Lopulta tutkimusaiheeksi muotoutui ”Hyvinvointia tukevat HRkäytänteet etätyössä”. – Jatko-opinnot olivat yhtenä vaihtoehtona, mutta työelämä vei mennessään, tuli perhettä ja kotikaupunki vaihtui, Jansson kertoi. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Ihminen ei ole kone, ja niin kovin monet asiat vaikuttavat onnistumiseen. Erikoisjärjestelyitä on luvassa tänäkin vuonna, mutta nuoret eivät jää kokonaan ilman juhliaan. Minulle tuli lopulta sellainen ihana tilanne, että lapset tulivat kouluikään, heillä alkoi olla harrastuksia ja kavereita, Jansson kertoi. Eivät olosuhteet optimaalisilta vaikuta, mutta ei tämä maailma muutenkaan ole ollut normaalilla tolalla parin viime vuoden aikana. Viikonloppuna nautittiin Niskasen sisarusten onnistuneista suorituksista. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Liikunnasta ja unesta hän ei löytänyt pelivaraa, koska omasta hyvinvoinnista ei kannata tinkiä. Uusia elokuvia, uusia startteja tulee Herolalle, Tero Seppälälle ja kaikille urheilijoille
Tätäkin voisi miettiä, kun puntaroidaan, miksi Keski-Pohjanmaan ja koko maan äänioikeutetuista alle puolet äänesti. Tästä oli viitteitä jo vaalien alla, kun ainakin Keski-Pohjanmaalla ehdokkaat yli puoluerajojen korostivat yhteistyön ja yhteen hiileen puhaltamisen merkitystä. Tässä viitekehyksessä voisi ajatella, että hyvinvointilautakunnan ja pelastuslautakunnan (nimien rohkenee veikata lyhenevän käytössä näin) puheenjohtajiksi olisi jo käytännössä tiedossa alojen kovan luokan tuntijat, jotka tällä kertaa löytyivät juuri SDP:stä ja kokoomuksesta. Aluevaltuustossa puoluepolitikoidaan korkeintaan kahdessa lautakunnassa, jos niissäkään. HYVINVOINTIja tulevaisuuslautakunnan puheenjohtajuus menee SDP:lle ja varapuheenjohtajuus keskustalle. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A4 UUTISANALYYSI Kristian Sundqvist kristian.sundqvist @kpk.fi Suomen keskusta menestyi tammikuisissa aluevaaleissa mainiosti Keski-Pohjanmaalla; puolueen saavuttamat 23 paikkaa 59:stä ylittivät joidenkin keskustalaistenkin odotukset. Valtuuston puheenjohtajuus menee keskustalle, ensimmäinen varapuheenjohtajuus SDP:lle ja kolmas vpj:n paikka kokoomukselle. Kolmen lakisääteisen valiokunnan puheenja varapuheenjohtajuudet jakautuvat mainittujen kolmen puolueen kesken sillä lisäyksellä, että kansalliskielilautakunnan puheenjohtaja tulee RKP:stä. Keski-Pohjanmaan aluevaaleissa kolmanneksi eniten paikkoja (yhden enemmän kuin kokoomus) saaneilla perussuomalaisilla ei siis ole paikkoja lautakuntien puheenjohtajistoissa. Viedään sen sijaan puoluepolitiikan ylittävän harmonian ajatusta askel pitemmälle. Hänen vierellään viime syksynä otetussa kuvassa Timo Sillanpää, joka on edustanut perussuomalaisia hyvinvointialueen luottamuselinten paikkajaosta käydyissä neuvotteluissa. Onko asialla väliä. Ensin mainittuun kysymykseen vastaaminen on helpompaa, asioista kun on jo käytännössä sovittu. MARKKU JOKELA. vpj). Keski-Pohjanmaalla perustetaan nuo kaksi vapaaehtoista lautakuntaa niin, että molempien koko on yhdeksän jäsentä. Nopea laskutoimitus vihjaa, että keskustalla on sekä aluehallituksessa että poliittisissa valiokunnissa lievä yliedustus, kun vaalitulokseen verrataan. Ehkä. Jako kunnioittaa vaalitulosta sikäli, että ulos hallituksesta jäävät selkeästi pienimmät ryhmät eli vasemmistoliitto, vihreät ja VKK. Mikäli puoluepolitiikka ei alueparlamentarismin käytännön työssä eli lautakunnissa tai hallituksessakaan juuri paina, niin miksi aluevaalit ylipäätään käytiin valtaosin puoluepoliittisten tunnusten alla. Aluevaltuuston kokouksessa luultavasti enää lyödään hyväksyttyleima jo porukalla sovittuun pakettiin. Niinpä keskustalla oli maakunnassa tai nykyistä hallintokieltä näiltä osin käyttääksemme hyvinvointialueella erinomaiset asemat, kun puolueiden aluevaltuustoryhmien edustajat istuivat alas sopimaan keskenään siitä, miten hyvinvointialueen luottamustehtäväpaikat jaetaan. Puhetta hyvinvointija tulevaisuuslautakunnassa siis johtaa SDP:n edustaja, muuten lautakunta Pärkän mukaan koostuu neljästä keskustan sekä yhdestä perussuomalaisten, kokoomuksen ja RKP:n edustajasta niin, että viimeisestä paikasta päättävät vihreät ja vasemmistoliitto keskenään. Puoluepolitiikalla ja puolueisiin sitoutuneella vaikuttamisella ylipäätään ei ainakaan pitäisi olla merkitystä näissä lautakunnissa tehtävälle työlle. Keinotekoista taskulaskinkikkailua. VOISIKO ollakin niin, että puoluepolitikointi jää uudessa alueparlamentarismissa taka-alalle, kun ihmisten hyvinvointia ja esimerkiksi pelastusalan toimintaedellytyksiä koskevia päätöksiä tehdään. Käytännössä kuitenkin niin Keski-Pohjanmaalle kuin muillekin alueille heti alusta vakiintunee menettely, jossa mainittujen luottamustehtävien jaosta ryhmien kesken sovitaan etukäteen. Turvallisuusja pelastuslautakunnassa puhetta johtaa kokoomuksen edustaja ja varapuheenjohtaja on sielläkin keskustalainen. –?Nämä ovat niin sanottuja ei-lakisääteisiä eli vapaaehtoisia lautakuntia, joita on eri hyvinvointialueilla vähän eri nimillä ja eri laajuuksilla, kertoi maanantaina päättyneitä luottamuspaikkaneuvotteluita vetänyt Timo Pärkkä (kesk.) yhdessä tämän artikkelin taustahaastatteluista. Hallituksen puheenjohtajuuksista ei ole vielä sovittu tai jos on, niin asiasta ei ainakaan vielä kerrota. Pakettiin voi vielä tulla muutoksia, kun sovittuja asioita on sovitettava yhteen laissa säädetyn tasa-arvopykälän kanssa. Keskusta sai Keski-Pohjanmaalla valtuustopaikoista 39 prosenttia, mutta sillä on hallituksessa ja tärkeissä valiokunnissa paikoista keskimäärin 45 prosenttia. Sillanpää sanoo Pärkän tavoin neuvotteluiden sujuneen hyvässä ja yhteistyökykyisessä hengessä. Vastaavissa neuvotteluissa kuntatasolla mukana olleet tai niitä seuranneet kuitenkin tietävät laskinten välillä käyneen kuumina, kun on vahdittu, että joku ei saisi kokoaan enempää. Käytännön vaikuttamista ja mahdollisesti aatteellistakin sellaista tehtäneen sen sijaan hyvinvointija tulevaisuuslautakunnassa sekä turvallisuusja pelastuslautakunnassa. Lautakunnista kolme eli tarkastus-, kansalliskielisekä aluevaalilautakunnat ovat lakisääteisiä ja niille kuuluvat lakisääteiset velvoitteet. Pärkkä kertoo Keskipohjanmaalle puoluekohtaisen jaon olevan seuraava. POHDINNAN suunta houkuttelisi spekuloimaan nimilläkin, mutta annetaan niiden vielä olla. Neuvotteluissa perussuomalaisista mukana ollut Timo Sillanpää muistuttaa asiasta kysyttäessä, että puolueella on edustus kaikissa lautakunnissa ja paikka aluevaltuuston puheenjohtajistossa (2. Aluehallituksessa puolestaan on yksitoista jäsentä. Sopiminen ei periaatteessa ole automaatio, vaan aluevaltuusto voisi halutessaan ilman valmistavia neuvottelujakin päättää aluehallituksen ja lautakuntien kokoonpanot. KÄYTÄNNÖN päätöksenteossa luultavasti vaikutusvaltaisimman luottamuselimen eli aluehallituksen yksitoista paikkaa jakautuvat Timo Pärkän mukaan niin, että keskustalla on viisi, SDP:llä kaksi ja perussuomalaisilla, kokoomuksella, RKP:lla ja kristillisdemokraateilla kullakin yksi paikka. MITEN paikkojen jako Keski-Pohjanmaalla menee ja kuinka voimakkaasti puoluepolitiikka ylipäätään vaikuttaa hallitusja lautakuntatyöhön uudessa aluehallinnossa. Uusvanhaa hallitsemista Keskustan ja koko aluevaalien eniten ääniä kerännyt ehdokas Keski-Pohjanmaalla oli Sari Innanen. ENTÄ niiden kahden sanotusti poliittisen lautakunnan paikkajaot kokonaisuudessaan. Valmista tuli maanantai-iltana. Keskusta näyttää kahmivan hieman vaalitulostaan paremman saaliin Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamustehtäväjaossa. Valintojen merkitystä on syytä ensin avata pika-katsauksella alueiden lautakuntatyöhön. Turvallisuusja pelastuslautakunnan osalta taas kokoomuksella on puheenjohtajuus ja keskustalla varapuheenjohtajuus mukaan lukien neljä paikkaa, perussuomalaisilla, sosiaalidemokraateilla, kristillisdemokraateilla ja vihreillä/vasemmistoliitolla yksi paikka kullakin
normaalihinnoista. Pelastuslaitos varmisti tilanteen. Sisältää nikotiinia. Jos klikkasit linkkiä ja koitit kirjautua, tilanteen pelastamiseksi neuvotaan vaihtamaan salasana. ?En tiedä, miten näin pääsi käymään, hän kertoo. Älkää siis klikatko Perhon kunnanjohtajalta keskiviikkona 9. PERHON KUNTA VAROITTAA , että kirjautuessasi tilille sivu ilmoittaa tunnuksen olevan väärin, mutta tässä kohtaa sivusto on jo tallentanut tunnuksen, jolla yritit sisään. Sprinklerit sammuttivat palon, ja tehdaspalokunta sai tilanteen hallintaan ennen palokunnan tuloa. helmikuuta iltapäivällä hetkellisesti. UUTISET TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A5 NICORETTE ® SUUSUMUTE 7 SAVUKEASKIA ** JOKAINEN NICORETTE ® SUUSUMUTE VOI KORVATA JOPA NICORETTE ® on lääke avuksi vieroitusoireisiin kun lopetat tupakoinnin. Kunta varoitti asiasta verkkosivullaan. Torstaiaamuna arvioin asiantuntijoiden kanssa tilannetta uudelleen. Alkusammutus toimi Pietarsaaressa Ahlholman teollisuusalueella Hannu Verronen Perhon kunnanjohtajan Lauri Laajalan sähköpostitili kaapattiin keskiviikkona 9. Hän alkoi saada ympäri Suomea verkostoiltaan puheluita, jotka paljastivat tapahtuneen. Vaihdon sähköpostini salasanat heti ja tapahtuneesta alettiin tiedottaa. Älkääkä varsinakaan kirjautuko linkin osoittamalla sivulla minnekään, vaan poistakaa viesti välittömästi Jos vastaavanlaisia epämääräisiä viestejä tulee muilta, ohjeistus on sama: Käskekää lähettäjän vaihtaa salasana ja vaihtakaa itsekin varmuuden vuoksi. Laajala on harmissaan tapahtuneesta. Lue pakkausseloste. –?Ryhdyin heti toimiin. FI-NI-2100115 **Kun käytetään yksi annos/annostelukerta, 20 savuketta/aski LUE LISÄÄ *2x1 mg annos Hei ystävä! Etu kanta-asiakkaille 10.-15.2. Kyseessä oli tulipalon alku Ahlholman teollisuusalueella. Ei alle 18-vuotiaille. Perhon kunta tiedottaa sivustollaan, että kaappauksen suorittanut taho ehti kunnanjohtajan tiliä käyttäen lähettää ison massan roskapostia. Perhon kunnanjohtajan sähköpostitili kaapattiin Perhon kunnanjohtajan sähköpostitili kaapattiin keskiviikkona hetkellisesti ja paljon huijausviestejä lähetettiin. helmikuuta 2022 iltapäivällä sähköpostilla tullutta linkkiä. Massiivinen määrä huijausviestejä lähti maakuntaan ja pyydettiin kirjautumaan huijaussivustolle TAPANI POSTILA. Markkinoija McNeil, a division of Janssen-Cilag Oy. Palo oli luokiteltu suureksi ja paikalle hälytettiin kymmenkunta yksikköä. –?Tämän jälkeen huijaribotti kirjautuu oikealle office.com-tilille tunnuksilla, joilla yritit kirjautua ja lähettää sinun sähköpostistasi kaikille yhteystiedoillesi, sekä muilta kerättyihin yhteystietoihin, kunnan tiedote kertoo. Se sisälsi linkin huijaussivulle, jossa pyydettiin kirjautumaan Microsoft-tilille. Ei lasten ulottuville. 11/2021. Liity nyt! KOKO VALIKOIMA -25 % Kokkola Prismantie 1 NANSO.COM Päivi Savela PIETARSAARI Pelastuslaitos sai hälytyksen Pietarsaaressa Luodontielle keskiviikkoaamuna kello 9.30. Tilini myös suljettiin samalla ja on toistaiseksi suljettuna
– Voisi sanoa, että vuosi 2020 oli liian huono, ja vuosi 2021 oli sitten liian hyvä, kuvailee toimitusjohtaja Jyrki Rantala. Tälle vuodelle ennustetaan korkotason nousua: ”Pankkimiehenä sen voi ottaa ilollakin vastaan”, sanoo toimitusjohtaja Jyrki Rantala. –?Luottokannan supistuminen johtuu matalista koroista ja lainojen lyhenemisestä vauhdilla. Siihen täytyy olla äärimmäisen tyytyväinen, koska olemme eläneet miinuskorkoympäristössä. Noin 94 prosenttia kaikista ilmoitetuista vahingoista korvattiin. Henkilökuntaa pankin palveluksessa oli vuodenvaihteessa 76. –?Nyt korkotason nousu on edennyt odotuksia nopeammin. Asiakasmäärän suuruus on yli 61 100. Kun korkoprosentin etumerkki on miinus, alkaa korko syödä pääomaa. Nyt luottotappiot kääntyivät 21?000 euron tuloutumaksi. Aiemmat yt-neuvottelut ja palveluverkkouudistus satoivat laariin tulosta vahvistaen, Rantala sanoo. Inflaation kiihtymisen myötä markkinakoroissa on viriämistä. Pankkimiehenä sen voi ottaa jollain lailla ilollakin vastaan, sille se näkyy tuloksessa, Rantala sanoo. OP Ryhmän näkemyksen mukaan Suomen talouden odotetaan kasvavan noin 2,7 prosenttia. –?Suomessa korkein inflaatiohuippu on jo ohittumassa, mutta kuluttajahintojen nousu jatkuu kuitenkin kahta prosenttia korkeampana koko vuoden ajan. –?Odotus tämän vuoden liikevoitolle on noin 7–8 miljoonaa euroa, sanoo Rantala. Asuntomarkkinoilla oli virtaa Jouni Nikula Kokkolan, Kalajoen ja Ylivieskan asuntomarkkinoilla näytti hyvältä viime vuonna. Keski-Pohjanmaan Osuuspankin luotot olivat vuoden lopussa 1,1 miljardia euroa. Myyntiajat ovat lyhentyneet Kokkolassa noin 22:lla, Ylivieskassa 102:lla ja Kalajoella 53 päivällä. Talletukset kasvoivat 8,4 prosentilla talletusten kokonaismäärän ollessa 1,1 miljardia euroa. Vakavaraisuus suhteella tarkoitetaan pankkien omien varojen suhdetta taseen kokonaisriskin määrään. –?Korkokatteemme oli viime vuonna reippaat 15?miljoonaa euroa. OP-ryhmän perustana ovat paikalliset osuuspankit. Arviointia vaikeuttaa pandemia-ajan jatkuminen. Korkokate on edelleen tärkein tulonlähteemme, sanoo Rantala. Vahinkomäärät jäivät pandemiaa edeltävää aikaa alemmalle tasolle. Tulos kasvoi 8,2 miljoonaa euroa, pääosin odotettujen tappioiden laskun ansiosta. Asiakasliiketoiminnan tuotot kasvoivat yhteensä 14 prosentilla, 3 186 miljoonaan euroon. Viimeisin taisto käytiin Lohtajalla. Uudistuotannon asuntojen hintataso on kohonnut erityisesti Kalajoella. Yhteensä jäseniä on 37 450. Se taas heijastuu pankkiautomaattien verkostoon. Viime vuonna Pohjola Vakuutus korvasi vahinkoja 902 miljoonan euron edestä. Siitä johtuen uudehkojen omakotitalojen myyntiajat ovat lyhyitä. –?OP-ryhmä ei ole enää omistajana pankkiautomaatteja ylläpitävässä Automatiassa. OP Ryhmän viime vuoden tulos ennen veroja parani 44 prosentilla, 1 127 miljoonaan euroon. Korkokatetta muodostuu, kun pankki maksaa ottamalleen lainalle vähemmän korkoa kuin mitä se itse saa lainaa antamalla. UUSIA asuntoja yritysluottoja Keski-Pohjanmaan Osuuspankki myönsi noin 190 miljoonaa euroa, mikä oli yli 30 miljoonaa edellisvuotta vähemmän. OP Keski-Pohjanmaan asiakkaille korvauksia maksettiin 9,8 miljoonaa euroa. –?Erityisesti loppuvuodesta oli merkillepantavaa uudehkojen asuntojen kova kysyntä. Myös muut kulut saatiin alemmaksi. Käytettyjen asuntojen kauppamäärät ovat kasvaneet Kokkolassa yli 36:lla, Ylivieskassa lähes 44:llä ja Kalajoella lähes 11 prosentilla. Lohtajan automaatti olisi lopetettu syksyllä, ellemme olisi tulleet Kosekin kanssa kompensoimaan tilannetta. Negatiivinen viitekorko ei silti tarkoita, että pankki maksaisi asiakkaalleen rahan lainaamisesta. Rantalan mukaan markkinat hinnoittelevat ensimmäistä ohjauskoron nostoa sekä 12 kuukauden euribor-koron nousua positiiviseksi jo tälle vuodelle. Siihen vaikuttivat muun muassa turkistalouden kannattavuushaasteet. –?Myyntiajat ovat lyhentyneet ja hintakehitys on ollut positiivista. Pankin vakavaraisuussuhdeluku oli viime vuonna 29,8 prosenttia. Vuonna 2020 OP-ryhmään kuuluvan Keski-Pohjanmaan Osuuspankin tulos laski edellisvuodesta yli 28 prosentilla, mikä johtui pääosin odotettujen tappioiden kasvusta. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A6 Jouni Nikula Keski-Pohjanmaan Osuuspankin liikevoitto oli viime vuonna 10,1 miljoonaa euroa. Osuuspankin liikevoitto nousi Keski-Pohjanmaan Osuuspankin toimitusjohtaja Jyrki Rantala. Jyrki Rantalan mukaan korona-aika on vilkastuttanut kauppaa. Rajoitustoimet ovat vähentäneet etenkin työtapaturmaja matkavahinkoja. – Käteisen käyttö on vähenemässä todella merkittävästi. POHJOLA Vakuutuksen ja OPhenkivakuutuksen tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna. Hän on tyytyväinen ”pankkifuusion saamisesta maaliin”. –?Vuonna 2020 odotetut luottotappiot olivat lähes 8,4 miljoonaa euroa. Kuva on viime vuoden helmikuulta. On rakennettu työntäyteisesti uutta kulttuuria. Se johtui lähinnä yritysten vähäisistä investoinneista. – Nyt kokonainen vuosi on eletty Kokkolan, Kalajoen ja Ylivieskan kolmen tukijalan varassa. MARKKU JOKELA. UUSIA omistaja-asiakkaita KeskiPohjanmaan Osuuspankkiin liittyi viime vuonna 729. Erityisesti korona-aika on vauhdittanut kehitystä, Rantala sanoo. Uutta kulttuuria edustaa myös muutos käteisen käytössä
Omatoimireitit on toteutettu Lakeuden Helmet -kehittämishankkeessa, joka päättyi tammikuun lopussa. ELÄMYS-SIVUSTOLLE on räätälöity oma alusta ja sisältöjen toteuttamiseen ovat osallistuneet monet yhteistyökumppanit. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Joonas Nuolioja kertoo, että vahingot rajoittuvat traktoriin. Alkusammutus onnistui käsisammuttimin ja lumella. Valmisteella on maailmanlaajuisesti jo miljoonia tyytyväisiä käyttäjiä. curaMINillä on tehty 69 kliinistä tutkimusta ja se on voittanut USA:ssa 30 arvostettua palkintoa. Pohjanmaalla korvaussumma on 7?000 euroa 12 hehtaarin alueelta. Kun palo uhkasi myös navettaa, kohteeseen hälytettiin yksiköitä Toholammilta ja Kannuksesta. LEIKKAA TÄSTÄ MUISTILAPPU MUKAAN Päivi Savela Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille tänä vuonna eniten Pohjois-Pohjanmaalla. –?Nyt on valmiina 18 opastettua tuoteja ohjelmapakettia sekä eri vaihtoehdoista koottu ja erikseen räätälöitävä paketti, kertoo hankkeen vetäjä Hanna Järviluoma. Alkusammutuksen ansiosta palo ei ehtinyt levitä navettarakennukseen. Lopulta palon sammuttamiseen riitti Toholammin oma yksikkö. Omatoimireittien lisäksi kulttuuriaineistoon pääsee tutustumaan myös opastetuilla retkillä. Toholammilla paloi traktori Liisa Ängeslevä NIVALA Niin paikallisille kuin muualta tuleville kulkijoille on Nivalassa valittavana kuusi erilaista omatoimireittiä, jotka johdattelevat käyttäjän nykypäivän lisäksi paikallishistoriaan. Hanna Järviluoma kaavailee, että esimerkiksi isovanhemmat voisivat kiertää reittejä yhdessä lastenlasten kanssa. –?Toinen syy tuhojen vähenemiseen ovat sudet erityisesti Suupohjassa ja Keski-Pohjanmaalla. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A7 curaMIN-valmisteen sisältämät uutteet tukevat nivelten mukavuutta ja liikkuvuutta. Keski-Pohjanmaalla vahinkoja korvataan 645 euron verran ja Etelä-Pohjanmaalla noin 2?100 euron verran. Nyt saan nukuttua yöni entistä paremmin, koska niveleni tuntuvat mukavilta. Sudet verottavat erityisesti vasatuottoa, toteaa rahoitusja tarkastuspäällikkö Ari Nikkola Suomen metsäkeskuksen tiedotteessa. Muita niveltuotteita ja Tens-laitetta en ole enää tarvinnut. Hirvivahinkoja korvataan eniten Pohjois-Pohjanmaalla Hannu Verronen Toholammin Kyläntiellä traktorista syttynyt palo uhkasi keskiviikkoiltana varastona ollutta navettarakennusta. Menneisiin aikoihin voi tutustua QR-koodin avulla. Sieltä voi varata erilaisia retkiä, tutustumiskohteita ja muita palveluja. Valtakunnallisesti korvauksia maksetaan tänä vuonna 0,7 miljoonaa euroa, kun viime vuonna korvauksia maksettiin 1,3 miljoonaa euroa. Elämyksiä esittelemään kaivataan lisää oppaita ja Jokilatvan Opisto järjestääkin keväällä paikallisopaskurssin. Hautausmaille on tulossa keväällä infolaatikot, joista löytyy esitteitä. Hankkeessa etsittiin ja tuotiin nähtäviksi henkisen ja esineellisen kulttuuriperinteen helmiä. curaMIN on ollut loistava tuki nivelterveydelleni. Nuorilla saattavat QRkoodit olla paremmin hallussa ja vanhemmat voivat kertoa enemmänkin kuin koodin takaa löytyy tietoa. Korvaukset maksetaan metsänomistajille helmikuun aikana. Mukana elämyksiä tuottamassa ovat muun muassa Jokihovi ja Crazyland. Hankkeen takana on Nivala-Seura ry, joka ylläpitää Elämys-sivustoa, vastaanottaa varaustiedustelut ja välittää ne yhteistyökumppaneille. Reitit ja retket sopivat erilaisille ikäja kohderyhmille. Hirvet syövät puuntaimien oksia, latvuksia ja kuorta sekä katkovat puunrunkoja, mikä heikentää taimikon kasvua. Myös metsänomistajien into hakea korvausta metsävahingoista on vähentynyt, jos on epäilys, ettei korvauskynnys ylity. Korvaussumma on yhteensä noin 190?000 euroa. Niistä luotiin toimintaja tietopaketteja ja toimintamalleja. Traktorilla oli tuotu metsästä puukuorma, Traktori oli pysäköitynä navetan viereen, kun sen moottoritilassa syttyi palo liekeillä. OSTA NYT SEURAAVILTA JÄLLEENMYYJILTÄ: sekä muista terveysja verkkokaupoista kautta maan Mikkeliläinen Leila, 62, vaihtoi palkittuun curaMIN-niveltuotteeseen keväällä 2021 ja yllättyi todella positiivisesti! Nivelet voivat nyt hyvin ja Leila pystyy urheilemaan päivittäin. Lisäksi ideoitiin malli Nivala-lautapeliin. Koska se oli tutkittu ja turvallinen, ajattelin ihan mielenkiinnosta kokeilla sitä. Kohteet on linkitetty myös VisitNivala-sivustoon. Hirvituhoja esiintyy tyypillisesti noin kolmen metrin mittaisissa mäntytaimikoissa. Ilmoitetut vahingot ja korvausmäärät ovat joillakin alueilla vain murto-osa aiempien vuosien määrästä. Hirvikanta on pienentynyt ja vahinkojen määrä näyttää sen vuoksi laskeneen. Nivalan elämyksiä esitellään myös matkamessuilla huhtikuun lopulla. Se menetettiin palossa. TYÖ TEHTIIN puolitoista vuotta kestäneessä Lakeuden Helmet -kehittämishankkeessa, joka kokosi yhteen paikallisten toimijoiden tutustumiskohteita ja loi Elämys-sivuston. Kun olin syönyt curaMIN-niveltuotetta kolmen kapselin päivävauhtia, huomasin pian että tästähän on apua nivelteni liikkuvuuteen. Sen teho perustuu kahden, pitkän tutkimustyön tuloksena syntyneen tehoaineen yhteisvaikutukseen: BCM95® (kurkumiiniuute) auttaa suojaamaan niveliä ja tukemaan normaalia nivelterveyttä yhdessä Bospuren® (boswelliauute) kanssa. Nivalan elämykset paketoitiin retkiksi Keväällä koulutetaan paikallisoppaita retkien vetäjiksi. Markkinoija: Harmonia Life Oy www.curamin.
Niinistö myös esittää kansanäänestystä, jos Nato joskus tulee ajankohtaiseksi. Pitäisikö Suomen hakea sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Kokoomustaustainen presidentti Sauli Niinistö on maltillisempi. 1 Vastausprosentti oli 51. –?Suomen ei kannata ennalta linjata, millainen kansainvälisen tilanteen kehitys johtaisi perusratkaisumme muuttumiseen, varsinkin kun päälinjamme on ratkaista tämänkin hetkinen jännittynyt tilanne diplomaattisesti, Vanhanen vastaa. Asian lykkääminen ei välttämättä tuo eteen helpompaa aikaa liittymiselle, vaan tilanne voi vaikeutuakin. Nato-hakemuksesta päätöksenteko voi kestää ensi vaalikaudelle, vaikka valmistelu alkaisi heti. Heidän mukaansa pitäisi säilyttää mahdollisuus aloittaa jäsenyyden hakuprosessi milloin tahansa, jos turvallisuustilanne sitä vaatii. Kokoomuksen Elina Valtonen ehdottaa ennakoivaa Nato-jäsenyyden valmistelua. Kaikkien kantaa ei muuttaisi edes Venäjän uusi, laaja hyökkäys sotilaallisesti Ukrainaan. Jos Venäjä aloittaisi laajan hyökkäyksen Ukrainaan, yli yhdeksän kymmenestä vastanneesta kokoomusedustajasta aloittaisi jäsenyyden valmistelun. Kysyimme, pitäisikö aloittaa Natojäsenyyden hakuprosessi, jos Venäjä aloittaa uuden laajan hyökkäyksen Ukrainaan. Optioon kuuluu hänen mukaansa myös se, ettei sen käyttöä spekuloida etukäteen. Jäsenyyden hakeminen edellyttää joka tapauksessa laajaa etukäteisvalmistelua niin kotimaassa kuin kumppaniemme kanssa. Eduskunta onkin Nato-päätöksessä avainasemassa, sillä ilman sen selkeää tukea hakuprosessi ei edes ala. –?Käytännössä jäsenyyden haku olisi ensi vaalikauden asia. Vastaava osa linjasi, ettei jäsenhakemus ole ajankohtaista tällä vaalikaudella. 1 Suomen jäsenhakemusta pitäisi alkaa valmistella nyt: 33 % 1 Pitäisi säilyttää mahdollisuus aloittaa jäsenyyden hakuprosessi milloin tahansa, jos turvallisuustilanne sitä vaatii: 52 % 1 Jäsenyyden hakuprosessia ei pitäisi aloittaa tällä vaalikaudella: 7 % 1 Jäsenyyttä ei pitäisi hakea koskaan: 8 % 1 Jos Venäjä toteuttaa uuden laajan sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan, pitäisikö siinä tapauksessa Suomen aloittaa Nato-jäsenyyden hakuprosessi. Kolmannes vastanneista vaati, että Suomen jäsenhakemusta pitäisi alkaa valmistella nyt. Pitkälle menevä valmistelu on kaikissa olosuhteissa tärkeää turvallisuuspoliittista ennakointia, jotta kansallinen liikkumatilamme olisi mahdollisimman laaja, vastaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen. Se on hyvin epätodennäköistä, mikäli kriisi olisi nurkillamme. –?Rkp on puolueena todennut, että Suomen tulisi olla Naton jäsen vuoteen 2025 mennessä. Useissa puolueissa on nyt kansanedustajia, jotka vaativat Naton jäsenhakemuksen valmistelua heti. Kokoomuslaiset myös vastasivat kyselyyn kaikista aktiivisimmin. Alle kymmenesosa vastanneista oli sitä mieltä, ettei Nato-jäsenyyttä pitäisi hakea koskaan. OPPOSITIOPUOLUE kokoomuksesta tulee määrällisesti eniten tukea nopealle Nato-hakemusprosessille. Puolestaan 34 prosenttia vastusti Nato-hakemusta Venäjän uuden ja laajan Ukrainaan hyökkäyksenkin tapauksessa. Suomi ei ole puolueeton, joskin olemme liittoutumattomia, sanoo rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz. Valta kuuluu kansalle -puheenjohtaja Ano Turtiainen (ylh. Venäjän ja Ukrainan kriisi ei ole syy kiirehtiä Nato-hakemusta, mutta ei myöskään lähtökohtaisesti syy olla aloittamatta hakemuksen valmistelua. Sen kautta saisimme myös kansalaisten näkemyksen asiaan, sanoo Mari-Leena Talvitie (kok.). Tulosta tulkitessa on huomioitava, että Nato-myönteiset kokoomuslaiset vastasivat huomattavasti innokkaammin kuin muiden puolueiden edustajat. Kolme viidestä myös kannattaisi hakemusta laajan Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen. Vastanneista 37 prosenttia oli sitä mieltä, että Venäjän hyökätessä Ukrainaan jäsenhakemusta pitäisi heti valmistella. 1 Vastaajien määrät puolueittain: Kokoomus 29, perussuomalaiset 19, sdp 13, keskusta 12, vihreät 11, vasemmistoliitto 8, rkp 5, kristillisdemokraatit 3. Jäsenhakemusta ei tulisi viivyttää, sillä maailmanpoliittista tilaa ja tulevaisuutta on vaikea ennakoida, toteaa Anders Norrback (r.). Suurin osa vastasi nimellään. Vastausten perusteella toinen Nato-puolue on hallitukseen kuuluva rkp, jossa kolme viidestä kannattaa nopeaa Nato-hakemusprosessia. –?Olen pitänyt Nato-jäsenyyden etuja haittoja suurempina jo 20 vuotta. Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on sitä mieltä, ettei ole syytä paljastaa etukäteen Nato-option käyttöperusteita. Monet puolueet liikahtaneet Nato-myönteisemmiksi LM-kysely: Pikaisen Nato-hakemuksen selkeitä kannattajia ovat kokoomuksen ja rkp:n kansanedustajat, mutta myös perussuomalaisissa ja vihreissä on uutta Nato-kannatusta. Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on Nato-option säilyttämisen kannalla. Kansanedustajille annettiin mahdollisuus vastata myös nimettömästi, jolloin heidät laskettiin vain kokonaistulokseen ja puolueiden osuuksiin. Lähes sata kansanedustajaa jätti paljastamatta Nato-kantansa. vas.) ei liittäisi Suomea Natoon. ARTTU LAITALA ARTTU LAITALA. KYSELYN TOINEN näkökulma liittyi suomalaisten hellimään Natooptioon ja sen lunastamiseen. –?Laajempi hyökkäys Ukrainaan olisi todennäköisesti lähtölaukaus Suomen valmistautumiselle hakemaan Nato-jäsenyyttä. LM-KYSELY Näin Nato-vastaukset jakautuivat Lännen Media kysyi kansanedustajien suhtautumista Natojäsenyyteen Webropol-kyselyllä 26.1.–9.2. –?Suomen tulisi hakea Nato-jäsenyyttä viipymättä. Oven Natoon sulkisivat vain vasemmistoliitto ja Ano Turtiainen. Samalla myös Naton jyrkkä vastustus on kyselyn mukaan eduskunnassa vähäistä. Siksi lähtisin valmistelemaan hakemuksen jättämistä, vaikka tarkka ajankohta hakemuksen jättämiselle pitää arvioida kunkin akuutin tilanteen mukaan ja edellyttää sitä, että tiedämme hakemuksen menevän sujuvasti läpi Nato-maissa, perustelee kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen. Kyselyyn vastasi 102 kansanedustajaa. A8 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa Joonas Kuikka Eduskunnassa Nato-jäsenyyden kannatus on kääntynyt kasvuun Venäjän uhkaavan ulkopolitiikan takia, selviää Lännen Median kyselyssä kansanedustajille. Kokoomuksen vastanneista kansanedustajista viisi kuudesta kannattaa välitöntä jäsenhakemusta, loput Nato-optiota. Loput 29 eivät lukinneet kantaansa. Ei ole siis selvää, että Nato-optiota oltaisiin valmiita käyttämään vielä tällä vaalikaudella. Väitän, että se selkeyttäisi PohjoisEuroopan turvallisuuspoliittista tilannetta. 1 Kyselyyn vastasivat selvästi kattavimmin kokoomuksen kansanedustajat, mikä nostaa Nato-jäsenhakemuksen kannatusta kokonaistuloksessa. Liike nyt ja vkk vastasivat. Hän on toistaiseksi pitänyt virallisen linjan mukaan kiinni Nato-optiosta, eikä pidä sen lunastamista ajankohtaisena. Tällä hetkellä ajattelemme, että liittoutumattomuus pitäisi meidät kriisien ulkopuolella. 1 Kyllä: 37 % 1 Ei: 34 % 1 En osaa sanoa: 29 % Vastaajat 1 Kyselyyn vastasi 102 kansanedustajaa. Reilut puolet vastanneista kansanedustajista pitäytyi niin sanotussa Nato-optiossa, joka on myös Suomen virallisen ulkoja turvallisuuspolitiikan linjan mukainen. Seuraavissa eduskuntavaaleissa, milloin ne ovatkaan, jokaisen puolueen tulisi kertoa selkeästi oma Nato-kanta
Näyttääkin, että Yhdysvallat haluaa Suomen vastaamaan puolestaan Baltian maiden turvallisuudesta, mitä Yhdysvalloilla ei itsellä ole aikomusta tehdä, väittää Turtiainen. Sdp:n Johanna Ojala-Niemelän mukaan hakemukseen vaadittaisiin kansan tuki. Siinä Tuomioja perustelee ulkoja turvallisuuspolitiikan pitkää linjaa ja perustelee näkemyksensä, jonka mukaan Naton jäsenyyden hakeminen ei välttämättä lisäisi Suomen turvallisuutta. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on valmis viemään Suomen Natoon. –?Turvallisuuspoliittinen asemamme olisi todennäköisesti vahvempi, jos olisimme aikoinaan liittyneet Natoon, sanoo jäsenhakemuksen valmistelua kannattava Mari Holopainen. Nyt on kuitenkin niin, että turvallisuusympäristömme muututtua katsoisin jäsenyyden turvallisimmaksi vaihtoehdoksi. Monet puolueet liikahtaneet Nato-myönteisemmiksi LM-kysely: Pikaisen Nato-hakemuksen selkeitä kannattajia ovat kokoomuksen ja rkp:n kansanedustajat, mutta myös perussuomalaisissa ja vihreissä on uutta Nato-kannatusta. Sen eurooppalaiset jäsenmaat ovat keskenään riitaisia ja aliresursoituja sotaan. VIHREÄT on muuttanut kantaansa Nato-myönteisemmäksi, sillä yli neljännes vastanneista kannattaa suoraa jäsenhakemusta, loput optiota. Nykyinen Suomen ja Venäjän raja muuttuisi kerralla ”rauhan rajasta” joksikin muuksi. Samantapaisesti perustelee optiota kannattava Johannes Koskinen (sd.). Sdp:n ulkopolitiikan asiantuntijoihin kuuluu pitkäaikainen ulkoministeri Erkki Tuomioja. Eniten tätä linjaa oli tunnetusti vasemmistoliitossa, mutta myös Ano Turtiainen (vkk.) vastustaa Naton jäsenyyden hakemista. Mutta kuten sotien veteraani-isäni totesi aikanaan: Venäjän (Neuvostoliiton) kanssa pitää olla tarkkana, selusta pitää turvata. Sdp:n vastanneista vajaat kaksi kolmesta kannattaa Nato-optiota, mutta vastanneet eivät lunastaisi optiota, vaikka Venäjä hyökkäisi Ukrainaan nykyistä laajemmin. Mirka Soinikoski (vihr.) on Nato-option kannalla, mutta hän aloittaisi option lunastamisen uuden Ukraina-hyökkäyksen tapauksessa. Pohjana täytyy olla luotettava kokonaisarvio siitä, lisäisikö jäsenyys juuri siinä tilanteessa ja tulevaisuudenkuvassa Suomen turvallisuutta vai lisäisikö se riskiä ajautua aseellisiin konflikteihin. Myös sotilasasiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei Suomella ole konkreettista uhkaa. Liittymiselle pitää tietysti olla myös kansan tuki, vastaa Harjanne. Venäjän ja Ukrainan kiristynyt suhde ei kohdistu Suomeen, eikä meidän pidä omin varomattomin toimin lisätä epävakautta eurooppalaisessa turvajärjestelmässä, vastaa Kimmo Kiljunen (sd.). Ukrainan tilanteen siirtäminen koskemaan Suomen turvallisuustilannetta on tekemällä tehtyä. –?Esitetyt näkemykset kansanäänestyksestä Suomessa ovat kannatettavia. Mikko Kärnä puolestaan kannattaa Naton jäsenhakemuksen valmistelua. Tavoitteena hysterian lietsomisella on muokata kansan mielipidettä Nato-myönteiseksi, Mustajärvi sanoo. Suomi saattaisi joutua Nato-jäsenyyden myötä samaan tilanteeseen. Sosialidemokraateissa oli kannatusta sillekin, että Naton ovi pidetään ikuisesti kiinni. –?Mielestäni Venäjä haluaa uhitella Ukrainaa, mutta ei todennäköisesti lähde sotaa käymään. Jos Suomi liittyisi Natoon, Suomen alueellinen puolustus olisi yhtenevä Naton viidennen artiklan mukaisen puolustuksen kanssa. –?Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyyshakemus muuttaisi kerralla koko ulkoja turvallisuuspoliittisen asemamme aivan uusiksi. Päinvastaista politiikkaa edustavat isäntämaasopimus, jatkuvat Nato-sotaharjoitukset Suomessa ja Suomen osallistuminen niihin lähialueilla sekä tietenkin Natoyhteensopivien aseiden hankinnat, viimeisimpänä USA:n tarkassa kontrollissa toimivat hyökkäysaseet, F35-hävittäjät, perustelee puolestaan Nato-vastaista kantaansa Johannes Yrttiaho (vas.). Kaikkien kantaa ei muuttaisi edes Venäjän uusi, laaja hyökkäys sotilaallisesti Ukrainaan. Hän on option kannalla. Suomen tulee pysytellä sotilasliittojen ulkopuolella ja sotilaallisesti liittoutumattomana, mutta myös puolueettomana. Puolustusyhteistyötä EU:n sisällä ja Ruotsin kanssa on vahvistettava joka tapauksessa, sanoo Soinikoski. Samalla myös Naton jyrkkä vastustus on kyselyn mukaan eduskunnassa vähäistä. Osa kansanedustajista vastustaa Natoon liittymistä kaikissa tilanteissa. JOEL MAISALMI. –?Suomen mahdollista jäsenyyttä sotilasliitossa pitää arvioida vain yhdestä kulmasta: vahvistaako vai heikentääkö se Suomen turvallisuutta. Useissa puolueissa on nyt kansanedustajia, jotka vaativat Naton jäsenhakemuksen valmistelua heti. ”Isoa karhua” ei pidä suututtaa, sanoo Nato-jäsenyyttä vastustava Raimo Piirainen (sd.). –?Olemme Nato-jäsenyyden kannalla, mutta tällä hetkellä ei ole hyvä ajankohta hakea jäsenyyttä, vastaa Harkimo. SDP PÄÄHALLITUSPUOLUEENA ei kannata nopeita liikkeitä Naton suuntaan, eikä edes hyökkäys Ukrainaan muuttaisi tilannearviota. –?Oma arvioni on, että Suomen ja mielellään Ruotsin myös Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen ja Euroopan turvallisuutta ja vakautta. –?Jotta optio tai mahdollisuus Naton jäsenyyden hakemiseen on reaalinen ja vaikuttaa pohjoisen Euroopan turvallisuuteen vakauttavasti, ajankohdalla ei pidä etukäteen spekuloida tai jossitella. –?En pidä sotahysterian lietsomisesta. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman on muun ryhmänsä tavoin Nato-option kannalla, mutta hän lunastaisi option Ukrainan valtausyrityksen tapauksessa. Oven Natoon sulkisivat vain vasemmistoliitto ja Ano Turtiainen. Sen hakeminen edellyttäisi kuitenkin turvatakuita, Kärnä sanoo. –?Nato ei tuo Suomelle mitään turvaa. Nukun yöni rauhallisemmin, kun USA:n koneet eivät lennä Tampereen yössä, vastaa Jukka Gustafsson (sd.). Vasemmistoliiton vastanneista kansanedustajista vain yksi kannattaa mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä tarvittaessa. Liike nyt -puheenjohtaja Harry Harkimo säilyttää mahdollisuuden hakea jäsenyyttä sopivalla hetkellä. –?Naton varustautuminen yhä lähemmäs Venäjän aluerajoja on ollut laukaiseva elementti Venäjän toimille. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila on jäsenhakemuksen kannalla. Perussuomalaisten yleinen linja on kuitenkin hajanaisempi. Keskustalaiset ovat pääosin Nato-option kannalla, vaikka yksi keskustalainen edustaja ei pidä jäsenyyttä ajankohtaisena tällä vaalikaudella. MAURI RATILAINEN Entisen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan Nato-jäsenyys vaatisi vahvan kansan tuen. Viidennes vastanneista kannattaa pikaista jäsenhakemusta, loput pääosin Nato-optiota. Olen aiemmin ollut huolissani jäsenanomuksen myötä syntyvästä välitilasta, jossa voisimme olla mahdollisesti vuosia. –?Olen muuttanut tässä asiassa kantaani. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A9 LIIKAHDUKSIA Naton suuntaan on tapahtunut kyselyn mukaan myös perussuomalaisissa ja kristillisdemokraateissa. Hän julkaisi maanantaina puheenvuoron ”Miksi Suomella pitää olla mahdollisuus hakea Naton jäseneksi ja miksi sitä mahdollisuutta ei nyt kannata käyttää”. Vasemmistoliiton Markus Mustajärven mukaan Nato-jäsenyyskampanja on ennennäkemättömän massiivinen. Suomi on saavuttanut periaatteessa kaiken, mitä maa voi jäsenyyden ulkopuolella Natossa saavuttaa. –?Jos Venäjä laajentaisi hyökkäystään Ukrainassa, olisi Suomen perusteltua hankkia puolustusliiton turvatakuut yhdessä Ruotsin kanssa tai turvallisuustilanteen vaatiessa myös yksinään ulkopoliittisen johdon ja eduskunnan niin päättäessä, Junnila vastaa. Yksi vastannut ei pidä asiaa ajankohtaisena tällä vaalikaudella. Samoilla linjoilla on varapuheenjohtaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne. Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) olisi valmis hakemukseen, jos Venäjä laajentaa hyökkäystä Ukrainaa vastaan. –?Nato ei ole enää olemassa yhtenäisenä sotilasliittona. Nato-jäsenyys Tuomiojan mukaan myös kaventaisi Suomen ulkopoliittista liikkumatilaa ja mahdollisuuksia diplomatian keinoin ennalta estää konflikteja. –?Tätä nykyä Suomi kuuluu jo Naton rauhankumppanuuden sisäpiiriin ilmaoperaatioiden johtamisjärjestelmää lukuun ottamatta
Ryhmän puheenjohtajana toimi SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm. RYHMÄN laatimassa loppuraportissa todetaan, että äänestäjien yhdenvertaisuus ei toteudu eri vaalipiireissä. Halla-aho noussee ulkoasiainvaliokunnan johtoon Purra: ”Kyllä tämä ehdottomasti on meidän kaikkien edun mukaista.” Perussuomalaisten kansanedustajat Mika Niikko ja Jussi Halla-aho eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona. Yksimielisyyttä ei kuitenkaan syntynyt. Koronavirusnäytteitä otettiin noin 1700 kappaletta ja niistä positiivisten osuus oli 37 prosenttia. Hän pitää tärkeänä, että puolueet ovat mukana vaalijärjestelmän uudistamisessa. Tviitti oli suunnattu muun muassa Ukrainan Suomen-suurlähettiläälle Olga Dibrovalle. Vaikka eduskuntapuolueet eivät päässeet reformista yksimielisyyteen, Rönnholm ei siirtäisi työtä kokonaan virkakoneistolle. Reformin tekemistä vaikeuttaa se, että esimerkiksi vaalipiirien määrän muuttaminen on perustuslakilukon takana. Ryhmä ehdottaa muun muassa, että vaalikampanjalle lainan antaneiden nimi julkistettaisiin jatkossa, jos summa ylittää kuntavaaleissa 800 euroa ja muissa vaaleissa 1?500 euroa. Ulkoasiainvaliokunnassa istuva Elina Valtonen (kok.) sanoi STT:lle, että puheenjohtajavalinta on perussuomalaisten oma asia. STT ei keskiviikkona tavoittanut Halla-ahoa kommentoimaan asiaa. KORONAVIRUSTA esiintyy laajasti Soiten alueella, mutta sairaalakuormitus on pysynyt maltillisella tasolla. Keskussairaalassa on hoidossa neljä koronapositiivista potilasta, mutta teho-osastolla ei ole koronapotilaita. Rönnholmin mukaan vaalijärjestelmän kehittäminen tyssäsi pitkälti samoihin asioihin kuin aiemminkin. Työryhmän enemmistö kannatti valmistelun aloittamista EU-kansalaisaloitteen ikärajan laskemiseksi 16 vuoteen. Dibrova vastasi kiittämällä ja kirjoittamalla, että Suomella ja Ukrainalla on yhtenevä näkemys Euroopan turvallisuudesta. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kaikki tartunnat eivät tule Soiten terveydenhuollon ammattilaisten tietoon, sillä kotitestausta suositellaan ensisijaisena testausmenetelmänä. Ulkona järjestettäviä yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia ei rajoitettaisi. Ryhmä päätyi toteamaan keskiviikkona julkaistussa raportissaan, että eri vaihtoehdoista koottaisiin kattava vertailu seuraavaa hallituskautta varten. –?Osalla puolueista oli halu lähteä isompaan reformiin. Soiten koronanyrkki esittää lievennystä rajoituksiin Hannu Verronen Rekka kaatui keskiviikkoiltana kyljelleen Pyhäjärvellä 4-tiellä. Kotimaisesta kansalaisaloitteesta ryhmä katsoi, että sen käyttöönotto 10 vuotta sitten on ollut onnistunut demokraattinen keksintö. Puolueet eivät päässeet yksimielisyyteen. Rekka kaatui Pyhäjärven nelostiellä. Avin 10 hengen kokoontumisrajoituspäätös sisätiloissa on annettu ajalle 23.1.-20.2.2022. Onnettomuudessa ei ollut muita ajoneuvoja mukana. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Päivi Savela Keskiviikkona kokoontunut Soiten viranomaisryhmän mielestä alueellisia kokoontumisrajoituksia voidaan purkaa asteittain. Niikko muun muassa kirjoitti, että nyt pitäisi Ranskan presidentin Emmanuel Macronin tai jonkun muun ”astua julkisuuteen ja sanoa, että Ukraina ei liity Natoon”. Rönnholm itse näkisi helpoimpana ratkaisuna massiiviseksi paisuneen Uudenmaan vaalipiirin jakamisen, jolloin muiden vaalipiirien kokoa voitaisiin kasvattaa ja samalla niiden piilevää äänikynnystä alentaa. Rönnholmin mukaan on lähes mahdotonta löytää mallia, joka olisi kaikille ihanteellinen ja täyttäisi kaikki vaatimukset. Nyt voimassa olevat alueelliset suositukset säilyvät kuitenkin vielä ennallaan. Syynä olivat onnettomuuspaikan raivaustyö ja ajoneuvonyhdistelmän noston takia. Ensihoito tarkasti heidät. Rajoituksista päättää Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto, joka tiedottaa asiasta myöhemmin tarkemmin. Ryhmä ehdotti myös, että Valtiontalouden tarkastusvirastolle (VTV) on annettava mahdollisuus tehostaa valvontatyötään. Nykyjärjestelmä on ongelmallinen pienissä vaalipiireissä. –?Kyllä tämä ehdottomasti on meidän kaikkien edun mukaista, että ulkoasiainvaliokunnan arvokkaassa valiokunnassa puheenjohtajan paikka olisi Jussi Halla-aholla. Pohjoiseen päin oleva kaista oli suljettu liikenteeltä ja pelastuslaitos ohjasi liikennettä onnettomuuspaikan ohi. Europarlamentaarikkona hän oli vuosina 2014–19 ja perussuomalaisten puheenjohtajana 2017–21. –?En usko, että kukaan tätä vastustaa, kun meillä on mahdollisuus nimittää paikalle entinen puolueen puheenjohtaja, jolla on myös valiokunnan johtamiskokemusta ja kokemusta Euroopan parlamentista, Purra sanoi. 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 1?570 / 100 000 asukasta kohti. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra vahvisti STT:lle keskiviikkona, että asiasta on keskusteltu puolueen ja eduskuntaryhmän johdossa. NIIKKO ILMOITTI tiistai-iltana eroavansa valiokunnan johdosta sen jälkeen, kun hänen Ukrainaa koskevista tviiteistään oli noussut kohu. Varsinainen päätös tehdään eduskuntaryhmän kokouksessa torstaina. Koronanyrkki esittää, että jatkossa sisätiloissa voitaisiin järjestää sellaisia yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joissa kaikille osallistujille on osoitettu istumapaikat ja käytössä on enintään 75 prosenttia käytettävissä olevien istumapaikkojen määrästä. Ryhmä pohti myös, pitäisikö ehdokkaiden vaalikampanjoilla olla enimmäistaso. Hän sanoi diplomatian olevan mielekästä vain, jos kummankin osapuolen tavoitteet ja vaatimukset ovat jollakin tavalla legitiimejä ja jos niistä voidaan saavuttaa kompromissi, jonka kanssa kumpikin osapuoli voi elää. Asia vaikeuttaa varsinkin pienten ja uusien puolueiden toimintaa. A10 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa STT, Saila Kiuttu, Ilkka Hemmilä, Anssi Rulamo Kysymys suomalaisen vaalijärjestelmän uudistamisesta jäi ilmaan myös tällä hallituskaudella. Kaksi vuotta sitten asetettu parlamentaarinen työryhmä ei löytänyt riittävää yksimielisyyttä siitä, miten vaalijärjestelmää tulisi päivittää. Halla-aho on toiminut aiemmin muun muassa hallintovaliokunnan puheenjohtajana vuosina 2011–12. Vaalijärjestelmän uusiminen siirtyy STT, Susanna Jääskeläinen, Tuomas Savonen Kansanedustaja ja perussuomalaisten edellinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on nousemassa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi Mika Niikon tilalle. Erosta ilmoittaessaan Niikko sanoi tviitin olleen huolimattomasti muotoiltu. –?Kaikki puolueet eivät ole valmiita nykyisten vaalipiirien jakamiseen tai yhdistämiseen tai muuttamiseen tällä tavalla. Työnsä päättänyt ryhmä punnitsi vaalijärjestelmän suhteen useita vaihtoehtoisia malleja, kuten ääntenlaskennassa nykyään käytettävän d’Hondtin laskentatavan vaihtamista. Halla-aho kirjoitti tiistaina ennen Niikon eroilmoitusta Facebookissa pitkällisesti näkemyksiään Ukrainan kriisistä. Työryhmässä asiaa tarkastelivat nykyisten eduskuntapuolueiden puoluesihteerit sekä valtionhallinnosta ja vaalitutkijoista koostuvat pysyvät asiantuntijat. Itselläni taas ajatus oli se, että tämä kannattaa tehdä nykyjärjestelmän puitteissa, Rönnholm sanoi. Onnettomuuspaikka oli lähellä Pihtiputaan rajaa. Rekassa oli kaksi henkilöä, kummallekaan ei tullut henkilövahinkoja. –?Se on huomattavan monimutkainen kokonaisuus, Rönnholm sanoo STT:lle. Hän sanoi puolustavansa Ukrainan suvereniteettia ja Suomen ulkopoliittista linjaa. Tviittailu nostatti laajasti kritiikkiä, ja sen katsottiin olevan vastoin Suomen näkemystä, jonka mukaan jokainen maa päättää puolustusratkaisuistaan itse. Hän kuitenkin kaipaisi valmistelutyöhön lisää resursseja. Kohteeseen saapui paikalle kaksi pelastuksenyksikköä Jokilaaksojen pelastuslaitokselta ja yksi pelastuksenyksikkö Keski-Suomen pelastuslaitokselta. Esimerkiksi Uudellamaalla eduskuntavaalien ehdokas tarvitsee läpimenoon noin 2,5 prosenttia annetuista äänistä, mutta Lapissa noin 10 prosenttia. Tilanne on erityisen polttava pienissä vaalipiireissä. Viime viikolla Soiten näytteenotossa todettiin yhteensä 614 uutta koronavirustartuntaa. VAALIRAHOITUKSEEN liittyen työryhmä teki konkreettisia esityksiä. Niikko ilmoitti tiistai-iltana eroavansa ulkoasiainvaliokunnan johdosta. Rekan lastina oli ei-vaarallisia aineita. Ongelma koskee myös ehdokkaiden yhdenvertaisuutta. Myöskään harrastustoimintaa ei rajoitettaisi jatkossa. Jokilaaksojen päivystävä palomestari Markus Vehkoja kertoi, että onnettomuuspaikalla on huono ajokeli. Näiden lisäksi kohteeseen tulivat poliisi ja ensihoidon yksikkö. Halla-aho tviittasi keskiviikkona ukrainaksi, että eduskunta, mukaan lukien perussuomalaiset, tukee Ukrainan koskemattomuutta, sen oikeutta itsensä puolustamiseen sekä sen oikeutta päättää, liittyykö se kansainvälisiin järjestöihin vai ei
Oppositio pelkää: Lukashenka luopuu maansa suvereniteetista Sotaharjoituksiin tulleiden venäläisjoukkojen läsnäolon pidentyminen Valko-Venäjällä varjostaisi myös 27. Maanpaossa oleva oppositiovaikuttaja Svjatlana Tsihanouskaja kertoo STT:lle, että sotaharjoituksissa on kyse psykologisen paineen luomisesta naapureiden suuntaan. Uudistuksen katsotaan turvaavan Lukashenkan valtaa ja sulkevan oppositiota pois tulevaisuuden presidentinvaaleista. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A11 STT, Lassi Lapintie Ukrainan rajalle kasatut venäläissotilaat ja Venäjän vaatimukset turvatakuista ovat tuoneet monen mieleen kylmän sodan kaiut, joita voimistavat Valko-Venäjällä järjestettävät Venäjän ja Valko-Venäjän yhteiset sotaharjoitukset. –?Hänellä on yhä valtamonopoli maassaan, eikä hän halua liikkua kohti lähempää integraatiota Venäjän kanssa, mutta hän haluaa voimistaa liittolaisuutta retorisesti. Valko-Venäjän itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukashenka ja Venäjän presidentti Vladimir Putin veneilemäässä Mustallamerellä toukokuussa 2021. Hän pitää harjoituksia tapana vetää länsivaltojen huomio pois Valko-Venäjän sisäisistä ongelmista, kuten poliittisista vangeista. Tsihanouskajan mukaan oppositiossa pelätään nyt, että Lukashenka ”luopuu pala kerrallaan maamme suvereniteetista”. –?Valko-Venäjän kansa ei tätä äänestystä halunnut, he halusivat uusia vapaita vaaleja. Tiistaina Kiovassa Macron kiisti huomautuksensa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa. Vaikka puhetta on, että hän olisi Kremlin taskussa, se ei ole totta. Hongkongin median tukahduttaminen on voimistunut sen jälkeen, kun Kiina ajoi vuonna 2020 suurten mielenosoitusten jälkeen Hongkongiin läpi ankaran kansallisen turvallisuuden lain. Hän kopioi sen, mitä Putin sanoo osoittaakseen heidän olevan yhtä mieltä, mutta ei mene sen pidemmälle, Niznhikau sanoo. Kreml on ValkoVenäjän Lukashenkan ainoa liittolainen, Svjatlana Tsihanouskaja sanoo. Lausunnosta kertoi Suomessa ensimmäiseksi Helsingin Sanomat. SUOMESSA Ulkopoliittisen instituutin (Upi) Itä-Euroopan politiikkaa seuraava tutkijan Ryhor Nizhnikaun mukaan lähempi integraatio Venäjän kanssa on toistaiseksi Lukashenkalle vain retoriikkaa. Lukashenka kirjoittaa uusiksi perustuslakia Valkovenäläinen oppositiopoliitikko Svjatlana Tsihanouskaja kuvattuna Helsingin-vierailullaan maaliskuussa 2021. (...) Ulkomaisten joukkojen läsnäolo maassa tekisi luonnollisesti todellisesta vaaliprosessista mahdottoman. Niznhikaun mukaan Lukashenkan ja Venäjän välillä vallitsee molemminpuolinen riippuvuussuhde. Uudessa-Seelannissa koronarokotteet vaaditaan terveyssektorilla, poliisissa, opettajina ja armeijassa työskenteleviltä. Hänen mukaansa Lukashenkan ote Valko-Venäjän hallinnosta on yhä vahva eikä Venäjällä käytännössä ole mahdollisuutta kaapata valtaa. (...) Lukashenka hallitsee koko (Valko-Venäjän) poliittista eliittiä ja valtion instituutioita. He ovat ilmoittaneet pysyvänsä paikalla ”niin kauan kuin on tarpeen”. Ranskan presidentti Emmanuel Macron kiistää ehdottaneensa ”suomettumista” ratkaisuvaihtoehtona Ukrainan kriisille, kertoo New York Times. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA SERGEI ILYIN / AFP / LEHTIKUVA WASHINGTON. –?Sellainen riski on olemassa, mutta Valko-Venäjän kansa ei tätä tule nielemään, Tsihanouskaja sanoo. Allekirjoittaneet ilmaisevat lausunnossa huolensa hyökkäyksistä lehdistönvapautta vastaan ja riippumattomien paikallisten tiedotusvälineiden tukahduttamisesta Hongkongissa. Lukashenka on kommentoinut, että venäläisiä ydinaseita voitaisiin tuoda Valko-Venäjälle, jos Yhdysvallat siirtää ydinaseitaan Saksasta Itä-Eurooppaan. –?Halusivat muut tahot mitä tahansa, me tuomme Ukrainan takaisin slavismin syleilyyn. Yhdysvaltain ja sotilasliitto Naton arvion mukaan Valko-Venäjän harjoituksiin osallistuu noin 30?000 venäläissotilasta. –?Lukashenkan asema on heikentynyt, mutta hänellä on yhä kaikki vallan narut käsissään. Olemme sitoutuneet tekemään sen, Lukashenka sanoi puheessaan Minskissä Washington Postin mukaan. ValkoVenäjän itsevaltaisen johtajan Aljaksandr Lukashenkan katsotaan pönkittävän vuoden 2020 kansannousussa heikentynyttä asemaansa Kremlin avulla. Tämä tarkoitti lehden mukaan sitä, että Ukraina ei ikinä hakisi sotilasliitto Naton jäseneksi ja että Venäjällä olisi merkittävää vaikutusvaltaa maan poliittisiin päätöksiin. Uudessa-Seelannissa protestoijat ovat osoittaneet mieltään pakollisia koronarokotuksia vastaan. –?Älkää sulkeko silmiänne siltä, mitä tapahtuu Valko-Venäjän sisällä, oppositiojohtaja sanoo ulkomaalaisille. Kanadan rekkaprotesteista inspiraatiota ottaneet mielenosoittajat tukkivat tiistaina ajoneuvoillaan Uuden-Seelannin pääkaupungin Wellingtonin pääkatuja, ja keskiviikkona useita satoja protestoijia pystytti telttoja maan parlamentin edustalle. STT UudessaSeelannissa rokotuspakkoa vastaan protesteja WELLINGTON. Siksi pidämme tarkasti silmällä venäläisjoukkoja, Tsihanouskaja sanoo. Nizhnikau ei usko siihen, että venäläisjoukot olisivat jäämässä maahan pidemmäksi aikaa. Tilannetta seuraa Valko-Venäjän maanpaossa olevan opposition johtajiin kuuluva Svjatlana Tsihanouskaja, jonka uskotaan voittaneen Valko-Venäjän vuoden 2020 vilpillisinä pidetyt presidentinvaalit. Perustuslaillisessa äänestyksessä Lukashenka hakee kansaltaan ainakin näennäistä hyväksyntää uudelle hallintorakenteelleen, jossa niin kutsuttu Yleisvalkovenäläinen kansankokous virallistetaan perustuslaissa maan parlamentin rinnalla toimivaksi hallintoelimeksi. Antamalla maamme näitä sotilasharjoituksia varten hän maksaa velkaansa Kremlille, Tsihanouskaja kertoo puhelimitse STT:lle. Suomi on allekirjoittaneiden maiden mukana tiistaina julkaistussa lausunnossa, jossa kehotetaan Hongkongin ja Manner-Kiinan viranomaisia kunnioittamaan lehdistönvapautta ja sananvapautta Hongkongissa. Maat ovat jo tehneet yhteisiä joukkojen siirtelyharjoituksia, ja torstaina alkavat toisen vaiheen 10 päivää kestävät harjoitukset, kertoo venäläinen uutistoimisto Tass. Lukashenka on säestänyt sotaharjoituksia tulikivenkatkuisella retoriikalla. STT Suomi tuomitsee sananvapauden rajoittamisen Hongkongissa HONGKONG. Perustuslain uudistuksen myötä Valko-Venäjä myös luopuu virallisesta puolueettomuudestaan ja lupauksesta pysyä ydinaseettomana alueena. Yhdysvaltalaismedia uutisoi aiemmin, että Macron olisi ennen Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamista kertonut toimittajille näkevänsä ”suomettumisen” yhtenä vaihtoehtona Ukrainalle. helmikuuta maassa pidettävää perustuslain uudistusta koskevaa kansanäänestystä, jota oppositio nimittää ”niin kutsutuksi” kansanäänestykseksi. Lukashenkan hallinto murskasi seuranneen kansanliikkeen voimatoimin. Yhteisen lausunnon on tehnyt 21 maata. –?(Lukashenka) menetti silloin legitimiteettinsä kaikkien maiden silmissä, Kreml on nyt hänen ainoa liittolaisensa. Huolta herättää kysymys siitä, ovatko venäläisjoukot jäämässä Valko-Venäjälle. Rokotuksesta kieltäytyjiä uhkaa irtisanominen. Puheessaan tammikuun lopulla hän syytti länsimaita siitä, että ne yrittävät ”hukuttaa venäläisukrainalaisen veljeyden vereen”. STT, AFP Macron kiistää esittäneensä ”suomettumista” vaihtoehdoksi. Venäjän mukaan yhteisharjoituksia Valko-Venäjän kanssa on suunniteltu tälle vuodelle yli 20 kappaletta
HARJOITUKSIEN aikana joukkueenjohtaja Mika Kortelainen kertoi, että toinen eristyksessä ollut pelaaja, maalivahti Juho Olkinuora on myös vapautumassa. –?Puuroa, joukkueenjohtaja vastasi. Tietenkin pitkä kausi on urheiltu, joten tuntuma löytyi nopeasti ja kymmenen minuutin jälkeen alkoi tuntua paremmalta. Ei ollut tilaa (NHL:ssä), mutta KHL:stä aukesi paikka, joten miksei. Se on itsestä kiinni, miten paljon haluaa virikkeitä tehdä. –?Se pitää miehen tiellä, hyväntuulinen Anttila tuumi. Harjoittelu ja huonohko sapuska eivät ole hyvä yhdistelmä. Olympialaiset Marko Anttila pääsi jääharjoituksiin, mutta ei pelaa vielä torstaina. Myös Leo Komarov tuntee aiheen, vieläpä Filppulaa tuoreemmin. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Petteri Ikonen PEKING (STT) Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen runkohyökkääjä Marko Anttila pääsi Pekingin olympialaisissa vihdoin jääharjoittelun makuun, kun tiistaina eristyksestä vapautunut pelaaja liittyi Leijonien harjoitusvahvuuteen keskiviikkona. –?Olin ensimmäisen minuutin innoissani, kunnes tajusin, ettei tämä niin kovin helppoa olekaan. Anttila viihtyi kaukalossa niin kauan, että kiinalaispelaajat saapuivat jo kaukalon läheisyyteen odottamaan harjoitusvuoroaan. Hän teki huoneessa esimerkiksi kyykkyjä ja punnerruksia ja sai lopulta käyttöönsä kuntopyörän. –?Uskon, että se on iso apu. Harjoitteluun sai kulumaan aikaa, aamuisin kovan treenin tehnyt ja myöhemmin päivällä liikkuvuuteen panostanut hyökkääjä avasi. –?”Kölli”, mitä söin, hän huhuili Kortelaisen suuntaan. Jätkät ovat vetäneet jo viikon. Anttilan ja Olkinuoran Pekingissä saamien positiivisten koronavirustestitulosten takana olivat vanhat tartunnat, jotka näkyivät vielä pcr-testeissä. Tammikuussa 35 vuotta täyttänyt Komarov siirtyi New York Islandersista Pietarin SKA:han peliajan perässä. Hän on Suomen joukkueesta kokenein vertailemaan pohjoisamerikkalaista pelilaatikkoa eurooppalaiseen. Pääsikö paino putoamaan. ANTTILA pystyi harjoittelemaan vajaan viikon kestäneen eristyksen aikana. Miltä jäälle pääseminen maistui. Keskivartalo on myös tärkeä. –?Ei siinä ollut ihmeempää. Hyökkäyspäässä on nopeammin maalintekopaikoilla, ja vähän huonommistakin kulmista on hyvä ampua pienemmässä kaukalossa, 37-vuotias Filppula kertoi olympiajoukkueen mediatilaisuudessa. –?Eri peli se on tuossa kaukalossa. –?Vaikea sille mitään numeroa on antaa, mutta epämukava asia se oli sen suhteen, että kova halu oli päästä tänne, pelata ja urheilla täällä. Anttila ei muistanut, mitä söi ensimmäisenä kisakylään päästyään. Kuntopyörä oli siihen hyvä asia. Kaukalosta poistumisen jälkeen hyökkääjää odotti televisiotoimittajien rivi, mutta perinpohjaisen vastailun jälkeen 36-vuotiaalla Anttilalla riitti aikaa myös kirjoittaville toimittajille. Silti jäällä oli vaikeaa, vaikka intoa riitti. Puolustaja Sami Vatanen, 30, on 473 runkosarjaottelulla olympiajoukkueen kolmanneksi kokenein pelaaja maailman kovimmasta sarjasta. –?En osaa vielä sanoa (pelaanko). –?Aikaa on vähemmän, tilanteet tulevat nopeammin ja vastustajat ovat iholla. Eristyksen alkuvaiheessa Anttilalle tarjoiltu ruoka ei täyttänyt yli kaksimetristä urheilijaa. –?Ihan hyvältä, kiitos, Anttila vastasi STT:n avauskysymykseen. –?Kiekollinen rooli on maistunut hyvältä. Olkinuoran vapautumisesta huolimatta varamies Janne Juvonen ollaan silti edelleen lennättämässä Pekingiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa. Tykkään pelata kiekon kanssa. Neljäntenä tulee 28-vuotias hyökkääjä Markus Granlund, joka palasi muista NHL-konkareista poiketen Eurooppaan jo viime kaudeksi. Se oli yksi syy, miksi halusin pois Pohjois-Amerikasta. Halusin pelata. –?Aika vähän olen sitä tarkkaillut muutenkin, mutta ihan hyvä olo on fyysisesti. Jalat ovat tärkeässä roolissa tässä lajissa. Hyökkääjä Valtteri Filppula pelasi viime kauteen päättyneellä NHL-urallaan 1?056 runkosarjaottelua ja saavutti Stanley Cupin. Perjantaina vastassa olisi Latvia, mutta kevään 2019 maailmanmestarikapteenina kansansuosikiksi noussut ”Mörkö” Anttila ei uskalla vielä miettiä ottelua. Ollaan kärsivällisiä. Onneksi se on vielä mahdollista ja tästä lähdetään rakentamaan. Komarov kiekkoili taalajäillä yhden ottelun tämän kauden alussa ennen siirtoa KHL:ään ja uskoo Suomen pelaajien pärjäävän kapeassa kaukalossa. Asteikolla neljästä kymmeneen, kuinka kova kokemus eristys oli koko elämän mittakaavassa. Suomi kohtaa alkusarjassa torstaina Slovakian, perjantaina Latvian ja sunnuntaina Ruotsin. Jäällä tuntui, että kestän jopa happoja. Pekingin kaukalossa on edessä ”eri peli” Sami Vatanen on yksi Leijonien NHL-konkareista. Pitää saada jäätä alle. Sinänsä en ole huolissani. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Petteri Ikonen PEKING (STT) Talviolympialaisten jääkiekkoturnaukset tahkotaan Pekingissä NHL-mittaisissa kaukaloissa, mutta Suomella on hyvät valmiudet kapeassa kaukalossa pelaamiseen. –?Olihan siellä aikaa tehdä mitä vain. KHL:ssäkin on aika paljon pieniä kaukaloita, joten Venäjällä pelaavatkin ovat tottuneet, 491 runkosarjaottelua NHL:ssä pelannut hyökkääjä sanoi STT:lle harjoitusten jälkeen. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Granlund, Teemu Hartikainen (52 NHL-ottelua) ja Sakari Manninen ovat muodostaneet parin kauden ajan Salavat Julajev Ufan tehoketjun KHL:ssä ja pelaavat yhdessä olympialaisissa. Mörkö tarvitsee lisää jäätä alle Sakari Mannisella (vas.), Marko Anttilalla ja Toni Rajalalla oli hauskaa keskiviikon jäillä. URHEILU Urheilutoimitus P. Turnaus on lyhyt, ja pitää pelata heti hyvin, Granlund painotti mediatilaisuudessa. Hetki ennen Anttilan saapumista päävalmentaja Jukka Jalonen vahvisti, ettei Anttila pelaa vielä torstain avausottelussa Slovakiaa vastaan. Samoin kyykyt, niitä tuli jauhettua. Peli on nopeampaa
Niskasella on arvokisamitaleita, mutta nyt hän tavoittelee uransa ensimäistä henkilökohtaista riipusta. Lopputuloksissa Honkanen oli 7,99 sekuntia Vlhovaa hitaampana 37:s. –?Aika huono fiilis. Pohjolaisen olympiadebyytti loppui lyhyeen, kun hän laski radan alussa ulos. Rinne oli sinänsä hyvä. Keskeytykseen päättyneessä maanantain suurpujottelussa Honkanen sanoi jännittäneensä, mutta keskiviikkona ”fiilis startissa oli aika paljon parempi”. Jacobellisistä tuli vanhin yhdysvaltalaisnainen, joka on voittanut talviolympialaisten kultamitalin. Vastassa on kivenkovia naisia, Niskanen muistutti. Tuolloin yhdysvaltalaislaskija kaatui radan viimeisessä hyppyrissä turhan tyylittelyn jälkeen, ja varmalta näyttänyt olympiavoitto vaihtui hopeamitaliin. Olisi ollut aika hyvät olosuhteet, sillä rata ei näyttänyt kuluvan oikein mitenkään, Pohjolainen harmitteli. –?Ihmiset voivat puhua siitä (Torinon tapahtumasta), mitä haluavat, koska se muokkasi minusta tällaisen ihmisen ja piti minut nälkäisenä lajin parissa, Jacobellis kuittasi. Nelikko onnistui hyvin yhdistelmäkilpailussa ja pyrkii edelleen parempaan perinteisen hiihtotavan kympillä. –?Keskityn harjoituksiin ja kisoihin täysillä, mutta muiden suorituksista saa rentoa fiilistä. –?Koko hiihtojoukkue on ollut koko kauden hyvässä kunnossa. Niskanen ja Pärmäkoski hiihtävät Zhangjiakoussa olympiamitaleista, Matintalo ja Kyllönen yrittävät parantaa yhdistelmäkilpailusta. Kiinan Zhangjiakoussa Jacobellis ei sortunut samaan temppuun, vaan otti uransa ensimmäisen olympiavoiton. Vlhova jätti Itävallan Katharina Liensbergerin olympiahopealle kahdeksan sadasosasekunnin erolla. Se ei kuitenkaan laskussa täysin näkynyt, Honkanen sanoi tiedotteessa. Pohjolaisen oli määrä laskea myös suurpujottelussa, mutta hän päätti viime hetkellä keskittyä vain pujotteluun, koska suurpujottelu ei ollut kulkenut harjoituksissa. Pääsin kuitenkin maaliin ja siitä olen tyytyväinen, että fiilis oli parempi kuin eilen. Slovakian Petra Vlhova otti omansa Petra Vlhovan voitto pujottelussa ei yllättänyt. Hän on rentoutunut kilpailuiden välipäivinä seuraamalla Suomen muun ”olympiaperheen” suorituksia. Peräti 30 laskijaa keskeytti avauskierroksella. En pystynyt ihan sataprosenttisesti luottamaan, että suksi pitää, Honkanen jatkoi. –?Therese on kova ja on osoittanut sen monena vuonna ja monta kertaa, eivätkä nämä olot ainakaan huononna hänen mahdollisuuksiaan, Niskanen totesi. Maanantaina Shiffrin laski avauskierroksella radalta ulos suurpujottelussa, ja samoin kävi pujottelussa. Niskanen oli raskaassa yhdistelmäkilpailussa neljäs ja Pärmäkoski seitsemäs. Sää lämpenee, ja lumi käy liukkaammaksi. Väliaikalähtönä hiihdettävä kilpailu on jokaisen suomalaisedustajan päämatka Zhangjiakoun maastoissa. Lumi on täällä aika erilaista kuin Euroopassa. –?Meillä on hyvä fiilis, ja jokainen saa olla sellainen kuin on, Pärmäkoski korosti. –?Lähden taistelemaan mitalista, mutta tulee kova kisa. En kuitenkaan stressaa sillä hirveästi, koska olot ovat joka tapauksessa kaikille samat, Niskanen jatkoi. Sveitsin Wendy Holdener oli kolmas kaksitoista sadasosasekuntia voittajalle hävinneenä. Niskanen on yksi mitalisuosikeista Lenzerheiden maailmancupin voiton ja yhdistelmäkilpailun perinteisen osuuden ansiosta. URHEILU TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A13 Pasi Rein ZHANGJIAKOU (STT) Naishiihtäjät Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski starttaavat torstaina jo toiseen kilpailuunsa Pekingin olympialaisissa. Mutta minkäs teet, tämä on urheilua. Tylyn kohtalon koki myös alppihiihdon suurimpiin tähtiin kuuluva Mikaela Shiffrin, jonka urakka Pekingin talviolympialaisissa on ollut karu pettymys. Lumilautailija Jacobellis avasi USA:n kultatilin. –?Mitalit jaetaan silti vasta kilpailun jälkeen, joten kyllä Theresenkin täytyy ensin hiihtää. Harmittaa, että kävi näin, mutta tuli kovillekin nimille virheitä. Hiihtäjien vahva kokonaispanos on myös sen ansiota. –?Tuli virhe ihan peruskäännöksessä. Ei ollut helppo kisa tänään, Pykäläinen kommentoi ja totesi, että oli hienoa olla mukana olympialaisissa. Koko Suomen nelikko kiitteli huoltoryhmän työtä kisojen alkupäivinä. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN YANQING (STT) Slovakian Petra Vlhova laski naisten pujottelun olympiavoittoon Yanqingissa. Johaugin mahdollisuudet kasvaisivat yhdistelmäkilpailun kaltaisessa pöperössä entisestään, mutta keli on muuttumassa mukavammaksi. Mukana oli kolme suomalaista, joista vain Riikka Honkanen pääsi maaliin avauskierroksella. –?Tässä on hiihdetty, hypätty, ammuttu, tehty kaikenlaisia voltteja ja niitä on pitänyt jännittää, Pärmäkoski kertoi. Naishiihtäjät päämatkalleen Kerttu Niskanen (edessä) ja Krista Pärmäkoski ovat mitalijahdissa 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Ennen keskiviikkoa Jacobellis muistettiin kuudesta MM-kullastaan huolimatta kenties parhaiten vuoden 2006 Torinon olympialaisista. Olisi ollut hyvät mahdollisuudet laskea hyvin, ja sitten kun mokaa ekoilla kepeillä, niin totta kai se ärsyttää. Pärmäkoski kehui joukkueen tunnelmaa Zhangjiakoun kisakylässä. Yhdysvaltalainen Shiffrin on pujottelun olympiavoittaja Sotshista vuodelta 2014 ja suurpujottelun olympiakultamitalisti Pyeongchangista vuodelta 2018. MONET pitävät Johaugia ylittämättömänä vastustajana, mutta kilpakumppanit eivät voi ajatella asiaa samoin. Erika Pykäläinen ja Rosa Pohjolainen laskivat avauskierroksella ulos. –?Tuntui, ettei ollut ihan niin hyvä pito suksissa ja että vähän lipsui. Matintalo oli kisaavauksessa 12:s ja Kyllönen 22:s, mutta molempia jarrutti yksi kaatuminen. Suomalaisnaisista vain Riikka Honkanen pääsi maaliin saakka LEHTIKUVA/AFP/JOE KLAMAR ZHANGJIAKOU (STT) Yhdysvallat sai Pekingin talviolympialaisten ensimmäisen kultamitalinsa yllättävältä taholta, kun kokenut lumilautailija Lindsey Jacobellis, 36, laski ykkösenä maaliin naisten lumilautakrossissa. –?Toivon, ettei tuuli puhaltaisi kuten yhdistelmäkilpailun aikana. Yhdistelmäkilpailun voittanut Norjan Therese Johaug saa taakakseen voittajasuosikin aseman myös kympillä. –?Kaiken pitää onnistua, jos aikoo mitaleille. PÄRMÄKOSKI kuuluu mitaliehdokkaisiin ennen kaikkea aiemman arvokisamenestyksensä ansiosta. –?En tietenkään ole tyytyväinen sijoitukseen ja laskuun. Meillä oli sen ansiosta hyvä fiilis jo valmistautumisleirillä, eivätkä paineet jää tässä tilanteessa yhden urheilijan harteille, Pärmäkoski jatkoi. Pykäläinen laski avauskierroksella ulos sekä maanantain suurpujottelussa että keskiviikon pujottelussa
Lohkovoittajat ja paras lohkokakkonen etenevät puolivälieriin, loput joukkueet jatkavat pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Venäläiset kuuluvat Suomen ohella turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin, kun NHL-kiekkoilijat ovat poissa. Jotain siinä siis tapahtui vähän eri lailla kuin meikäläisellä. Olympiaurheiluun keskittyvä Insidethegamesnettisivusto kertoi, että syy olisi kisan voittaneeseen Venäjän olympiakomitean joukkueeseen kohdistuva dopingepäily. Tanska siirtyi avauserässä johtoon, kun Malmö-puolustaja Markus Lauridsenin laukaus kimposi Tshekin Vladimir Sobotkan kautta verkkoon. –?Sain hyvän paikan hiihtoon, mutta ladulla ei ollut minun päivä, Herola sanoi. Venäläiset kukistivat Sveitsin nihkeällä esityksellä LEHTIKUVA/AFP/ANTHONY WALLACE PEKING (STT) Taitoluistelun joukkuekilpailun mitalienjakoseremoniaa on lykätty Pekingin talviolympialaisissa juridisen syyn takia, Kansainvälinen olympiakomitea KOK tiedotti. Sivulauseesta saattoi päätellä, että hänellä taisi olla välinepulmia. Kova ukko. Mutta saimme tuloksen, ja uskon, että olemme jälleen valmiita kamppailemaan kullasta, Moskovan TsSKA:n hyökkääjä Mihail Grigorenko vakuutti uutistoimisto AFP:n mukaan. Valijevaa epäillään dopingista. –?Emme ole pelanneet kuukauteen, joten olimme hieman ruosteessa. Neljän vuoden takaista olympiavoittoaan puolustavat venäläiskiekkoilijat kukistivat Sveitsin niukasti 1–0, mutta B-lohkon iltapelissä ennakkosuosikki Tshekki joutui Tanskan yllättämäksi. –?Vauhdinjako oli hyvä, koska meidän letkastahan kärkikaksikko kuitenkin tuli. Suomalaisen suksista loppui lento olympiahiihtojen upeimmassa kirikamppailussa. Samasta ryhmästä kiriin yrittänyt Herola kamppaili voipuneena maaliin vasta kuudentena. Rauman Lukossa kaudella 2012–13 piipahtanut Nielsen, 37, pelaa uransa viimeistä kautta. –?Piti aloittaa rauhassa ja luottaa, että viimeisellä kierroksella pystyy tekemään aika paljon. Voi olla, että oli vain huono päivä. En tiedä, minkä takia en pystynyt tulemaan mukana riittävän taloudellisesti. Pysyin matkavauhdissa ihan hyvin, mutta eväät oli syöty täysin vikalle kiekalle lähtiessä. Se oli hieno hiihto häneltä. Hän on suurin voittajasuosikki myös naisten yksinluistelussa. –?Voi olla, että tuli valittua väärä kapula, Herola paljasti. –?Ilkan hiihto ei ollut normaalia. –?En tiedä, mikä siinä maksoi. Jossain toisessa kilpailussa olisin ehkä antanut henkisesti periksi aiemmin ja päässyt vähemmällä, Herola kuvaili loppua. –?Hän on porukan kovin kirimies varsinkin rankoissa oloissa, ja kovimmillaan hän pystyy hiihtämään myös parhaita hiihtoaikoja, Herola jatkoi kehujaan. Tanska aloitti olympiakiekon yllätyksellä Tanska aiheutti yllätyksen olympiakiekon avauspäivänä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER HELSINKI/PEKING (STT) Miesten olympiajääkiekko alkoi keskiviikkona Pekingissä kahdella tiukalla ottelulla, joiden perusteella voi povata kiinnostavaa kiekkoturnausta. URHEILU Urheilutoimitus P. Lajin ankarimpana hiihtäjänä tunnettu Herola oli pettynyt, mutta kohtasi tuloksen rauhallisesti. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A14 Pasi Rein ZHANGJIAKOU (STT) Saksan Vinzenz Geiger ja Norjan Jörgen Graabak karkasivat Ilkka Herolalta hämmästyttävän helposti yhdistetyn normaalimäen kilpailun kärkisijoille Pekingin olympialaisissa. Valijeva, 15, teki joukkuekilpailussa historiaa onnistumalla ensimmäisenä naisluistelijana neloishypyssä olympiajäällä. –?Ei voi absoluuttisesti sitä sanoa, eikä tätä voi senkään piikkiin laittaa. Herola oli 42 sekuntia Geigeria hitaampi, mitä myös päävalmentaja Petter Kukkonen ihmetteli. Insidethegamessivusto kertoi myöhemmin, että asia liittyy tähtiluistelija Kamila Valijevan dopingtestiin, jonka hän antoi ennen kisoja. –?Tulin oikeastaan Geigerin kanssa yhtä aikaa stadionille, ja maalissa ero oli 25 sekuntia. Vinzenz Geiger ja Jörgen Graabak hiihtivät MM-hopeamitalistin takaa kärkisijoille. –?Tietenkin vituttaa, mutta aina ei mene kuin Strömsössä. Ei auta kuin niellä tappio ja mennä eteenpäin. VAIKEUKSISTAAN huolimatta Herola oli vielä stadionille tullesaan mitalisijojen tuntumassa, mutta täysin aseettomana. –?Hyvänä päivänä hänelle ei mahda kukaan mitään. Viime vuonna samalla matkalla MM-hopean saavuttanut Herola menetti elämänsä tilaisuuden, sillä hän lähti hiihtoon seitsemän sekuntia ennen Graabakia ja 17 sekuntia ennen Geigeria. Herola laskee Geigerin lajin viiden parhaan hiihtäjän joukkoon. Ilkka Herola joutui sivurooliin Ilkka Herolan puhti ei riittänyt kirikamppailuun. Geiger ei tavallisesti hiihdä noin helposti 20:ta sekuntia Ilkkaa kiinni, Kukkonen totesi ja ylisti Herolan tapaan voittajan kiriä verrattoman vahvaksi. TIVAAMISEN jälkeen Herola puhui myös tunteistaan. Miesten olympiakiekossa on kolme neljän joukkueen lohkoa, ja kaikki 12 joukkuetta pääsevät pudotuspeleihin. Hyökkääjä Anton Slepishev iski avausottelun ainoan maalin kolme sekuntia ennen ensimmäistä erätaukoa. Pelikirjan mukaan meni, mutta olin viimeisen kierroksen ihan jojona, vaikka siinä piti alkaa ne minun vahvuudet, Herola ihmetteli. Tanskan maalivahti Sebastian Dahm loisti 39 torjunnallaan. Hän hiihti maaliin viimeisillä voimanrippeillään. Geiger ja Graabak olivat hiihto-osuuden nopeimmat. –?Loppu oli hengissä selviytymistä. Venäläiskiekkoilijat valittelivat voitokkaan Sveitsi-ottelun jälkeen pelituntuman puutetta, sillä idän KHL-liiga jäi tauolle tammikuun puolivälissä. Kahdeksantena hiihtoon päässeen Herolan oli tarkoitus nousta 10 kilometrin hiihdossa maltillisesti mitalikamppailuun ja säästellä voimia viimeiselle 2,5 kilometrin lenkille. NHL:ssä yli 900 ottelua pelannut Frans Nielsen lisäsi erän lopulla johtoa tyylikkäällä rangaistuslaukauksellaan. Herola jäi 25 sekuntia Geigerin voittoajasta ja vajaat 20 sekuntia Itävallan Lukas Greidererin pronssisijasta. Herola puhui myös välineistään vasta erikseen kysyttäessä. Turnaus jatkuu torstaina C-lohkon otteluilla Ruotsi– Latvia ja Suomi–Slovakia sekä A-lohkon avauspeleillä Kanada–Saksa ja Yhdysvallat–Kiina. Tshekki hallitsi pelitapahtumia ja kavensikin toisen erän alussa Roman Cervenkan maalilla, mutta peli päättyi juuttien 2–1-voittoon. Slepishevin harmittomalta näyttänyt rystynosto yllätti Sveitsin maalivahdin Reto Berran lähes nollakulmasta
sijasta: Monterrey, Meksiko–Al Jazira, Arabiemiraatit 3–1. Yanqing: Naisten pujottelu: 1) Petra Vlhova Slovakia 1.44,98, 2) Katharina Liensberger Itävalta 0,08 sekuntia jäljessä, 3) Wendy Holdener Sveitsi –0,12, 4) Lena Dürr Saksa –0,19, 5) Andreja Slokar Slovenia –0,22, 6) Michell Gisin Sveitsi –0,60, 7) Camille Rast Sveitsi –0,77, 8) Paula Moltzan USA –1,20, 9) Anna Swenn Larsson Ruotsi –1,33, 10) Aline Danioth Sveitsi –1,66...37) Riikka Honkanen Suomi –7,99. Tilanne mäkiosuuden jälkeen: 1) Ryota Yamamoto Japani 133,0 pistettä (108 metriä), 2) Greiderer 123,4 (103,5), ero kärkeen 38 sekuntia, 3) Schmid 123,1 (103), –40, 4) Rydzek 122,2 (104), –43, 5) Lamparter ja Sora Yachi Japani 116,9 (100/103,5), –1.04, 7) Rehrl 115,8 (102), –1.09, 8) Herola 115,7 (100), –1.09, 9) Graabak ja Watabe 114,1 (98,5/98), –1.16, 11) Geiger 111,4 (98), –1.26. Freestyle: Miesten big air, loppukilpailu: 1) Birk Ruud Norja 187,75 pistettä, 2) Colby Stevenson USA 183,00, 3) Henrik Harlaut Ruotsi 181,00, 4) Oliwer Magnusson Ruotsi 178,25, 5) Leonardo Donaggio Italia 172,00, 6) Javier Lliso Espanja 171,50. 22 8 14 1832– 2003 16 Kobrat .............. Päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Kauhajoki ......... lähtö, lv 2120 m: 1) Sands Gangster/ Santtu Raitala 20,0 (9,04), 2) MAS Gold Rush 20,0 (4,84).3) Truthisoutthere 19,3 (2,3).4) Rafale 20,2 (5,02). 6. 2022 saakka. 22 13 9 1906– 1811 26 Pyrintö ............. lähtö, Toto65-1, lv 2120 m: 1) Let’s Take a Selfie/Jarmo Saarela 14,4a (7,45), 2) Club Nord Elit 14,6a (4,72).3) Selene Lune 14,7a (2,9).4) Free Me 15,4a (18,11). Ottelu Brighton–Chelsea siirtyi seurajoukkueiden MM-turnauksen takia. lähtö, sh 2120 m: 1) Passin Liinu/Tapani Jauhola 29,1 (6,36), 2) Renum Helga 30,2 (3,06).3) Krista 29,6 (7,95).4) Unnan Veitikka 30,7 (5,56). Samassa kirjekuoressa voi lähettää useamman henkilön veikkaukset. Päivän Duo: 9-3, kerroin: 21,71. Oikeat numerot: 1, 6, 7, 9, 13, 16, 21, 22, 24, 25, 31, 33, 41, 45, 47, 55, 56, 65, 66, 70. Toto (1-2-6): 7,45 3,60-3,65-0,00 16,32. 8. Toto4 voitto-osuus: 367,38. Lisätietoja: www.kronoby.fi ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Varaaja: Geologian tutkimuskeskus Lupatunnukset: VA2021:0074 ja VA2021:0075 Varausalueiden sijainti: VA2021:0074 Merijärvi, Oulainen, Raahe, Haapavesi, Siikalatva, Pyhäjoki VA2021:0075 Haapavesi, Siikalatva, Kärsämäki, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Pyhäntä Varauksien voimassaolo päättyy: 21.12.2023 Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen. Troikka: 27,28. Englannin Valioliiga: Newcastle–Everton 3–1 (1–1), West Ham– Watford 1–0 (0–0), Burnley–Manchester United 1–1 (0–1). 2019: 1) Haapajärvi, 2) Veteli, 3) Pietarsaari, 4) Kalajoki, 5) Ylivieska, 6) Kruunupyy, 7) Pyhäjärvi, 8) Uusikaarlepyy, 9) Himanka, 10) Sievi, 11) Reisjärvi, 12) Kokkola, 13) Nivala, 14) Perho, 14) Pietarsaari, 15) Pedersöre 2018: 1) Haapajärvi 2) Kruunupyy 3) Kalajoki 4) Veteli 5) Pyhäjärvi 6) Uusikaarlepyy 7) Ylivieska 8) Himanka 9) Perho 10) Sievi 11) Pietarsaari 12) Nivala 13) Pedersöre 14) Alavieska 15) Reisjärvi Verkon kautta vastauksesi ehtii varmasti perille! Osallistu: www.keskipohjanmaa.fi/ viestiveikkaus Säännöt: Viestiveikkaukseen voi osallistua kuka tahansa, kullakin veikkaajalla on oikeus vain yhteen veikkaukseen joko verkon kautta tai kupongilla. Toto4 voitto-osuus: 9,27. 22 12 10 1995– 1865 24 BC Nokia ............21 11 10 1694– 1697 22 Kataja ............... Veikkaa vuoden 2022 viestin kuusi parasta joukkuetta ja lähetä vastauksesi joko kupongilla tai verkossa www.keskipohjanmaa.fi/viestiveikkaus Sivistysja vapaa-aikalautakunta myöntää avustuksia haettavaksi vuonna 2022. Kunkkunumero: 65 2 Koripallo Miesten Korisliiga: Vilpas–BC Nokia 81–87 (12–24, 21–14, 27– 29, 21–20). Verkon kautta voit osallistua 11.2. 1 1 1– 3 Sveitsi ............ Ottelu 5. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 50 euron lahjakortti Intersportiin. Veikkausten tulee olla perillä Keskipohjanmaan urheilutoimituksessa viimeistään 11.2.2022. Keskiviikkona pelataan C-lohkossa Ruotsi– Latvia ja Suomi–Slovakia sekä A-lohkossa Yhdysvallat–Kiina ja Kanada–Saksa. lähtö, Toto65-2, lv 2120 m: 1) Zest Boy/ Olli Koivunen 16,0a (5,99), 2) Silk Bullet 16,2a (14,36).3) Solomon Joe 16,3a (4,89).4) Northernlight Genius* 16,6a (23,7).poissa: 3. Oikeat numerot: 3, 5, 7, 8, 12, 16, 19, 27, 28, 33, 39, 47, 50, 53, 56, 57, 59, 60, 65, 67. 10. lähtö, lv 2120 m: 1) Stunning Spark/Antti Teivainen 18,0 (3,77), 2) Elvis Exceptional 18,9 (2,82).3) Langen’s Rosalind 19,2 (10,33).4) Massive Shine 19,3 (5,18).poissa: 6, 11. Curling: Miesten alkusarjaa, 1. Avustusten hakuaika on 7.2 23.2. 2 Rahapelit Keno: Keskiviikko 9. Peking: Kaukalopikaluistelu: Saksan Vinzenz Geiger oli kovin yhdistetyn kisassa. 22 15 7 1840– 1701 30 Kouvot...............21 15 6 1989– 1832 30 KTP ................... 3. 7. Abu Dhabi: Seurajoukkueiden MM-turnaus: Välierä: Al Hilal, Saudi-Arabia–Chelsea, Englanti 0–1 (0–1). lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) BWT Gabriel/Timo Lindgren 16,7a (13,39), 2) Cameron Wake 16,7a (1,68).3) Whodouthinkuare 16,7a (10,18).4) Mini Pepper 17,0a (9,17).poissa: 2. Hiihto-osuuden nopeimmat: 1) Geiger 23.41,7, 2) Graabak 23.52,7, 3) Lamparter 24.12,7, 4) Herola ja Watabe 24.24,1, ...15) Hirvonen 25.06,3 ...18) Reponen 25.09,7, 19) Mäkiaho 25.14,3. 1 1 2– 1 3 ROC ............... Toto (9-8-3): 9,30 2,70-2,941,77 20,35. 9. Ohjaskelkkailu: Parikilpailu, lopputulokset: 1) Tobias Wendl/Tobias Arlt Saksa 1.56,554, 2) Toni Eggert/Sascha Benecken Saksa 1.56,653, 3) Thomas Steu/Lorenz Koller Itävalta 1.57,065, 4) Martins Bots/Roberts Plume Latvia 1.57,419, 5) Andris Sics/Juris Sics Latvia 1.57,437, 6) Emanuel Rieder/Simon Kainzwaldner Italia 1.57,597. erä 5.15 – 6.40 Lumilautailu: miesten lumilautakrossi, sijoituslaskut 6.10 – 8.25 Jääkiekko: miesten lohkootteluja 8.00 – 9.30 Lumilautailu: miesten lumilautakrossi, pudotuslaskut ja finaalit 8.05 – 12.00 Curling: miesten alkulohkojen otteluja 8.15 – 9.59 Alppihiihto: miesten alppiyhdistetyn pujottelu 9.00 Maastohiihto: naisten 10 km (p) väliaikalähtö 11.40 – 12.55 Jääkiekko: miesten lohkootteluja 13.00 – 14.15 Freestylehiihto: sekajoukkue, hypyt finaali 14.00 – 15.16 Pikaluistelu: naisten 5000 m 14.05 – 17.00 Curling: naisten alkulohkojen otteluja 15.10 – 17.25 Jääkiekko: miesten lohkootteluja 15.30 – 16.38 Ohjaskelkkailu: joukkueviesti 2 Jalkapallo Italian cup, puolivälierä: Inter–AS Roma 2–0. ROC–Tshekki, Sveitsi–Tanska. Bisons–Korihait. Toto4 pelivaihto 34?477,60 e, voitto-osuus 407,46 e Toto65 pelivaihto 190?847,04 e, voittoosuus 3?687,47 e Pelivaihto 412?156,64 e, yleisöä 126. poissa: 1, 2. 22 20 2 1947– 1552 40 Seagulls ............ Palautusosoite: Keskipohjanmaan urheilutoimitus/ Maakuntaviesti, PL 45, 67101 KOKKOLA PALKINTONA KESKIPOHJANMAAN LEHTITILAUS: 1) 6 kuukauden lehdet 2) 4 kuukauden lehdet 3) 2 kuukauden lehdet Palkinnon saaja voi valita tilauksen joko paperisena tai diginä. Veikkauksia voi jättää myös aluetoimituksiimme. Valitusaika päättyy 21.3.2022. Toto (1-2-7): 9,04 1,46-1,45-1,14 11,26. 1 1 0– 1 Tshekki .......... – mukana 17 paria. 029 5052 166 Rovaniemellä 10.2.2022 Turvallisuusja kemikaalivirasto Rovaniemellä Turvallisuusja kemikaalivirasto Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 10.2.2022 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: 2 Olympialaiset Zhangjiakou: Yhdistetty: Normaalimäen kilpailu (HS106-mäki ja 10 km hiihto): 1) Vinzenz Geiger Saksa 25.07,7, 2) Jörgen Graabak Norja jäljessä 0,8 sekuntia, 3) Lukas Greiderer Itävalta –6,6, 4) Johannes Lamparter Itävalta –9,0, 5) Johannes Rydzek Saksa –21,8, 6) Ilkka Herola Suomi –25,4, 7) Akito Watabe Japani –32,4, 8) Julian Schmid Saksa –50,2, 9) Franz-Josef Rehrl Itävalta –1.09,6, 10) Jens Lurås Oftebro Norja –1.42,5, ...17) Eero Hirvonen Suomi –1.54,6, ...22) Perttu Reponen Suomi –2.37,0, 23) Arttu Mäkiaho Suomi –2.38,6. Toto (10-5-4): 3,77 1,36-1,25-1,74 3,99. Toto4 voitto-osuus: 66,71. Toto (9-6-4): 8,18 2,92-2,66-1,52 51,33. Kunkkunumero: 45 Ilta-arvonta. 5. Toto (9-5-4): 13,39 1,76-1,23-2,09 7,96. EPA/KIMIMASA MAYAMA Miesten 1?500 m, A-finaali: 1) Hwang Daeheon Etelä-Korea 2.09,219, 2) Steven Dubois Kanada 2.09,254, 3) Semjon Elistratov ROC 2.09,267, 4) Shaoang Liu Unkari 2.09,249, 5) Lee June-seo Etelä-Korea 2.09,622, 6) Shaolin Sandor Liu Unkari 2.09,953. Lumilautailu: Naisten lumilautakrossi, lopputulokset: 1) Lindsey Jacobellis USA, 2) Chloe Trespeuch Ranska, 3) Meryeta Odine Kanada, 4) Belle Brockhoff Australia, 5) Julia Pereira de Sousa Mabileau Ranska, 6) Tess Critchlow Kanada. Ohjelma torstaina 10.2.: 3.05 – 6.00 Curling: naisten alkulohkojen otteluja 3.30 – 4.49 Lumilautailu: naisten Halfpipe, finaalit 3.30 – 4.24 Skeleton: miesten 1. Toto (4-2-3): 6,36 1,841,28-2,49 8,22. Tanska–ROC, Tshekki–Sveitsi, 12.?2. 2. Toto4 voitto-osuus: 407,46. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A15 Kuulutukset 1 etsii maakunnan parasta viestiveikkaajaa! 1) 2) 3) 4) 5) 6) Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Tuloksia edellisiltä vuosilta: 2020: Kalajoki, 2) Pietarsaari, 3) Kruunupyy, 4) Veteli, 5) Haapajärvi, 6) Himanka, 7) Ylivieska, 8) Reisjärvi, 9) Sievi, 10) Uusikaarlepyy, 11) Pyhäjärvi, 12) Pedersöre, 13) Kalajoki II, 14) Kokkola, 15) Alavieska. Jääkiekko, miesten alkusarjan avausottelut: B-lohko: ROC–Sveitsi 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) Tshekki–Tanska 1–2 (0–2, 1–0, 0–0) Tanska ........... lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 2120 m: 1) Lapland Royal/Olli Koivunen 16,3 (8,18), 2) Tippy Grain 17,0 (16,61).3) Muska* 17,2 (3,03).4) La Donna Perfetta 16,4 (3,1).poissa: 2. päivä: Tanska–Kanada 5–10, USA–ROC jatkopään jälkeen 6–5, Norja–Sveitsi 7–4, Kiina–Ruotsi 4–6. lähtö, Toto65-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2120 m: 1) Bosse Nice/Santtu Raitala 16,6a (1,8), 2) Nu Del 16,8a (8,04).3) Pretty Vision 17,0a (9,04).4) Light Up 17,2a (31,29).poissa: 8. –?Rosa Pohjolainen Suomi ja Erika Pykäläinen Suomi keskeyttivät ensimmäisellä kierroksella. 22 12 10 1976– 1953 24 Vilpas ................ Toto (4-3-5): 1,61 1,44-7,67-0,00 33,96. Päätökset ovat nähtävillä Tukesin verkkosivulla (https://tukes.fi/paatoksetja-kuulutukset/varauspaatokset). 1 1 1– 2 Seuraavat ottelut: 11.?2. lähtö, lv 3120 m Kivikylä Voimaliiga: 1) Way To Go/Antti Teivainen 19,3 (1,61), 2) Tengil Face 19,8 (47,68).3) Jason’s Camden 19,3 (8,89).4) Thai Profit 19,3 (4,03). Älkää kuitenkaan lähettäkö veikkauskuoressa muuta postia. 2. 22 10 12 1771– 1811 20 Lahti ................. Päiväarvonta. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. 4. Toto (3-7-1): 1,80 1,28-2,22-1,78 6,74. 22 7 15 1789– 1871 14 Bisons ................21 5 16 1508– 1738 10 Korihait..............21 2 19 1499– 1912 4 Seuraavat ottelut: 10.?2. ...19) Hirvonen 104,1 (93), –1.56, ...27) Mäkiaho 95,1 (95,5), –2.32, 28) Reponen 94,2 (90), –2.35. Troikka: 155,41. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, sh 1620 m: 1) Kromaus/Juha Jalonen 25,9a (9,3), 2) Säfööri 26,1a x (8,91).3) Myllyn Valtti 26,2a (3,54).4) Koivun Tähti 26,5a x (15,9). erä 3.38 – 7.27 Taitoluistelu: miesten vapaaohjelma 4.30 – 6.45 Alppihiihto: miesten alppiyhdistetyn syöksylasku 5.00 – 5.55 Skeleton: miesten 2. Chelsea kohtaa lauantaina pelattavassa loppuottelussa brasilialaisen Palmeirasin. Miesten liigacup: Lohko C: KuPS–SJK 0–2 (0–0) 2 Ravit Helsinki: 1. NBA tiistaina: Philadelphia–Phoenix 109–114, Atlanta– Indiana 133–112, Brooklyn–Boston 91–126, Memphis–LA Clippers 135–109, New Orleans–Houston 110–97, Dallas–Detroit 116– 86, Denver–New York 132–115, LA Lakers– Milwaukee 116–131, Portland–Orlando 95– 113, Sacramento–Minnesota 114–134.. Toto (10-6-8): 5,99 1,942,20-1,99 23,24
36 16 5 4 11 118– 115 62 Hokki .......... Avauskaudellaan hän oli MM-loppupisteissä 11:s, seuraavalla kaudella yhdeksäs ja viime kaudella kuudes. Toisessa erässä näytti siltä, että peliä vienyt KooKoo katkeaisi Juhani Jasun upeaan yksilösuoritukseen. Veskari vähän hassasi kiekon kanssa ja Artun (Nevasaari) syötöstä pääsin puttamaan tyhjiin. Se oli kavereistaan edellä jo loppusuoran alussa, eikä ollut mitään vaikeuksia, Juha Jalonen puheli. –?Ei voi parempaa starttia toivoa. 45 21 6 4 14 122– 112 79 Tappara ...... 13 4 1 1 7 40– 57 15 TuTo ............. U20 SM-sarja. Valmennusjohto lähti hakemaan raikasta peli-ilmettä ja sen se myös sai. Kylmäveristen 1620 metrin kilpailussa kärkipari Myllyn Valtti – Helkan Toivo sortui alussa turhan kovaan matkavauhtiin, ja Salossa asuvan Juha Jalosen suojatti Kromaus rokotti lopussa. 2.erä: 20.47 Matias Laaksonen (Joona Tamminen, Toni Kähkönen) yv. 34 20 4 1 9 125– 87 69 FPS ..............35 19 2 4 10 128– 107 65 K-Espoo .......33 16 4 4 9 98– 86 60 JoKP ............33 17 3 2 11 110– 84 59 KeuPa HT.... 17 4 2 11 44– 72 16 KooVee ........ Yleisöä: 10. –?Ei tule äkkiseltään mieleen tuollaista maalipätkää. 13 10 3 64– 39 30 KooKoo ....... Tasoitusajona käydyssä kilpailussa Kaisa Toivosen valmentama Lapland Royal tuli kirinsä rehdisti perille, ja se ehti kuin ehtikin parhaaksi ohi Tippy Grainin. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa A16 MESTIS Hermes–K-Espoo 5–1 (2–0, 2–1, 1–0) Juha Savela KOKKOLA Kokkolan Hermes aloitti Tuukka Poikosen valmennuksessa toivotulla tavalla. 45 10 6 2 27 105– 167 44 SaiPa ...........44 11 2 5 26 95– 136 42 Ässät ...........44 9 5 5 25 99– 135 42 Mestis: Hermes–K-Espoo 5–1 (2–0, 2–1, 1–0) 1.erä: 05.52 Juuso Ketola (Erik Ahopelto, Julius Reini) yv2 1–0, 06.59 Ville Sippala (Arttu Lausniemi, Heikki Harju) yv. 43 20 2 2 19 97– 101 66 Pelicans ...... 12 5 1 6 41– 47 17 Ketterä ........ 2–1, 24.47 Harju (Reini, Ketola) 3–1, 35.38 Veeti Lehmuskallio (Arttu Nevasaari) 4–1. Lehmuskallion ohella kahden pörssipinnan iltaa viettivät Reini, Juuso Ketola ja Heikki Harju. KOUVOLA (STT) KooKoo venyi keskiviikkona TPS:n isäntänä upeaan kiriin, kun se takoi jääkiekkoliigassa päätöserän neljällä maalilla 5–3-kotivoiton. Lähdön voittajaa tutkittiin maalikameran kuvasta, ja Lapland Royalin ohjastaja Olli Koivunen paljasti voittajahaastattelussa taikauskoisuutensa. 2.erä: 28.42 Juhani Jasu (Mikael Pyyhtiä) 1–2, 36.26 Descheneau (Mitch Hults, Intonen) yv. Junnupitoista ryhmää luotsasi kakkosvalmentaja Kurtis McLean, kun vastuuvalmentaja Kim Hirschovits jäi toipilaana kotiin. Työ toi myös tulosta, kun Veeti Lehmuskallio pääsi tekemään ensimmäisen maalinsa Mestiksessä. Avoimen tammalähdön matkavauhti lipsahti avauslenkin osalta ylikovaksi, muttei se Let’s Take A Selfietä masentanut. 15 9 3 3 76– 46 33 HIFK Ak ....... –?Saimme hyvän paineen päätyyn. Ensin Juuso Ketolan lämäri päätti kahden miehen yyveen 19 sekunnin syöttelyn jälkeen: 1–0. 15 8 1 1 5 69– 65 27 K-Kissat ....... Mukava oli tehdä eka maali Mestiksessä, 20-vuotias pietarsaarelaiskasvatti Lehmuskallio kertasi osumaansa C Moren haastattelussa. 17 8 2 1 6 89– 67 29 K-Espoo Blu .14 8 1 1 4 66– 48 27 Ilves Ak ........ 43 21 7 6 9 143– 119 83 Jukurit ........ K-Espoo Ch ..14 11 1 2 80– 48 34 Jukurit ......... Täysosumalla lunasti 3?687,47 euroa, viidellä oikein sai 62,08 euroa. Heikki Harjun ilmasta ohjaama 3–1-käänsi pelin suunnan. 34 18 1 3 12 114– 110 59 RoKi ............ Hermes veikin toisessa erässä peliä selvästi. Cathy Johanssonin valmentama 8-vuotias piti varmaan voittoon, joka oli sen uran kahdeksas. Keskiviikon ottelussa Suuronen osui kahdesti. 3–3, 46.50 Ville Meskanen 4–3, 48.16 Suuronen (Radek Koblizek, Kimi Koivisto) 5–3. Pitää ajaa radalta pois ja kuunnella, että miten kävi, Koivunen kertoi menettelystään tiukkojen maaliintulojen jälkeen. 15 7 1 2 5 50– 52 25 Hermes........18 6 2 10 65– 93 20 GrIFK ...........14 4 2 2 6 53– 53 18 TPS Ak .........14 4 3 7 44– 61 18 Ässät Ak ......14 3 1 3 7 48– 67 14 Hokki ...........14 2 1 2 9 47– 63 10 HyRi ............. 3.erä: 52.33 Lehmuskallio (Juha Rautiainen, Valtteri Meisaari) 5–1. 13 3 10 44– 63 9 NHL tiistaina: Ottawa–Carolina 4–3 (C: Sebastian Aho 0+1, Antti Raanta 27/31 torjuntaa), Boston– Pittsburgh 2–4 (B: Erik Haula 0+1), Montreal–New Jersey 1–7 (M: Joel Armia 0+1), Washington–Columbus 4–5 (C: Patrik Laine 2+1), Winnipeg–Minnesota 2–0 (M: Kaapo Kähkönen 27/28 torjuntaa), Edmonton– Las Vegas 0–4, Vancouver–Arizona 5–1. 12 5 1 6 41– 47 17 B-nuorten Mestis Hokki Hermes 2-4 (1-0, 1-2, 0-2). KooKoo tulitti päätöserässä Niko Haaranen HELSINKI (STT) Voimistaan tunnettu Kromaus ehti Vermon kylmäverikohteessa parhaaksi lyhyestä juoksumatkasta huolimatta. 3.erä: 41.59 Toni Suuronen (Manninen, Samuli Ratinen) 2–3, 46.02 Liedes (Manninen, Joose Antonen) vt. Mutta vastustaja oli lopulta nälkäisempi ja vei ansaitusti pisteet, McLean tunnusti. RoKi–FPS 2–1 ja. –?Maaliintulossa jos on tiukkaa ja lähtee ylimielisesti voittajaesittelyä kohti, varmasti tulee tappio. Pelin loppu toi Hermekselle murheita, kun hyvän ottelun pelannut Julius Reini talutettiin jalkavaivaisena pukukoppiin. –?Meillä oli kuusi junioria kokoonpanossa ja he kyllä yrittivät kaikkensa. 13 10 3 61– 28 30 SaiPa ............ K-Espoo on tällä hetkellä sairaskierteessä, jonka myötä usea runkopelaajista joutui jättämään pelin väliin. Kromaus oli pitelemätön Vermossa LONTOO (STT) Formula ykkösten nuoriin tähtiin lukeutuva britti LanNorris pitkään McLarenilla do Norris on jatkanut sopimustaan McLaren-tallin kanssa vuoteen 2025, talli kertoi keskiviikkona. En ole kiinnittänyt erityisesti huomiota laukauksen treenaamiseen. 15 11 1 2 1 70– 43 37 RoKi ............. Olen erittäin tyytyväinen jokaiseen pelaajaan. 42 20 4 6 12 134– 106 74 Kärpät ........ 12 8 2 2 50– 25 28 Sport ...........14 7 1 6 54– 54 22 Ilves ............. Saarela puolusti Let’s Take A Selfien kanssa keulapaikan kiihdytyksessä ja uudelleen alkumatkasta. Jäähyt: KooKoo 3x2 min, TPS 2x2 min. alempi KooVee Ilves 4-0 (1-0, 1-0, 2-0), K-Espoo Ch KooKoo 3-6 (1-1, 0-2, 2-3). Vauhtiin päästyään Lehmuskallio kiskaisi komealla takanurkkakudilla 5–1-osuman vielä päätöserässä. Jokipojat ..... –?Olen kasvanut tässä tallissa ja olen osa matkaa, jota teemme kaikki yhdessä. Jarmo Saarelan suoraviivainen taktiikka Let’s Take A Selfien rattailla oli avain onneen lämminveritammojen lähdössä. Peli oli yhtä päätyä, kun vierailta tuntui loppuvan niin usko kuin kuntokin. Vaikka Matias Laaksonen kavensi ylivoimalla toisen erän alussa, Hermes nousi nopeasti kaukalon herraksi. Torjunnat: Nick Malik K 6+5+9=20, Andrei Karejev T 9+7+11=27. En tiedä itsekään, mistä maalit tulevat, helmikuussa kaukaloon palannut ja kolmessa pelissä kolmesti osunut Toni Suuronen hymyili. 36 16 3 5 12 108– 98 59 IPK ...............35 9 7 6 13 89– 105 47 SaPKo ......... Reilu minuutti lisää ja Ville Sippala pisti Jani Lampisen torjuman irtokiekon verkkoon: 2–0. TASAKENTIN pelatessa KEspoo hienokseltaan hallitsikin avauserässä peliä, mutta kotijoukkueen puolustus hoiti maalivahti Kristian Tammisen johdolla tonttinsa. 43 18 3 5 17 103– 108 65 KalPa .......... Tuli tehoja, tuli tulosta ja samalla katkesi neljän ottelun tappioputki, kun Kiekko-Espoo kaatui selvin lukemin. Timo Lindgren narutteli valmentamansa BWT Gabrielin yllätysvoittoon, ja Santtu Raitala kuskasi Bosse Nicen eleettömään keulavoittoon. MARKKU JOKELA 2 Jääkiekko Liiga: KooKoo–TPS 5–3 (1–1, 0–2, 4–0) 1.erä: 08.03 Aleksi Ainali (Oskari Manninen, Teemu Engberg) vt. 34 11 4 4 15 96– 100 45 K-Vantaa ......37 12 4 4 17 103– 126 48 Hermes........35 10 3 6 16 94– 108 42 Peliitat .........37 9 7 3 18 95– 111 44 Koovee ........32 8 2 6 16 88– 116 34 TuTo Hockey 35 8 5 2 20 90– 103 36 Seuraavat ottelut: 11.?2. 13 6 1 6 51– 51 20 TuTo ............. VÄHEMMÄN rahaa radoilta ravanneille tammoille oli myös oma lähtönsä. 1–0, 18.47 Jaedon Descheneau (Tyler Steenhagen, Aarne Intonen) yv. 2–0. –?Lähtö otettiin rauhallisesti, kun Kromaus tahtoo laukata, jos sen päästää liian kovaa menemään. Kausi toi neljä palkintopallisijaa ja uran ensimmäisen paalupaikan. Norris, 22, oli McLarenilla testija reservikuljettajana 2017–18 ja hyppäsi kisakuskiksi 2019. Tuli tehoja ja tulosta Ville Sippala sai pistää tyhjiin Hermeksen toisen osuman Jani Lampisen taakse. Hermes kuittasi molemmista maalit. Yleisöä: 500. RoKi–JoKP, SaPKo–IPK, TuTo–Hokki, KeuPa HT–Hermes, Ketterä–K-Vantaa. 43 18 4 5 16 106– 102 67 TPS ............. Hän veivasi vastahyökkäyksessä puolustajan paikalle joutuneen hyökkääjä Kim Strömbergin solmuun ja teki perään upean 1–2-osuman. Torjunnat: Kristian Tamminen H 9+4+4=17, Jani Lampinen K 6+5+10=21. Ilves ............ 43 12 8 9 14 116– 118 61 Sport ..........44 14 4 6 20 88– 119 56 JYP ............. Jääkiekko Tuukka Poikosen startti Hermeksen peräsimessä toi kotivoiton koronan kaventamasta Kiekko-Espoosta. Viime kausi oli jälleen hieno askel sekä minulle että tallille, ja tunnen, että kaikki työ ja sitoutuneisuus mahdollistaa olla taistelemassa voitoista ja mestaruuksista tulevaisuudessa, Norris sanoi.. 1–3. 13 4 1 1 7 40– 57 15 Hermes........14 3 11 35– 76 3 RoKi ..............11 2 9 20– 50 2 KooVee ........ 42 22 5 2 13 139– 88 78 HIFK ........... Nopeasti syntyneet kaksi ensimmäistä maalia luonnollisesti auttoivat paljon. (1–1, 0–0, 1–1, 1–0) Ketterä ....... Meidän pitää vain säilyttää sama energia ja ilme jatkossakin, valmentaja Poikonen kiitteli suojattejaan C Moren haastattelussa. Jäähyt: Hermes 3x2 min, K-Espoo 3x2 min. Ne syntyivät noin kuudessa minuutissa. 12 6 1 5 51– 44 20 K-Kissat ....... Niko Somppi oli ratkaisevasti myöhässä. Muissa Toto65-lähdöissä Olli Koivunen ajoi isänsä Harri Koivusen valmentaman Zest Boyn ykköstilaan, joka tuli terävällä kirillä. 1–1. 45 20 4 5 16 138– 109 73 Lukko ......... Jokainen pelaaja heittäytyi halutun teeman mukaisesti peliin. 12-vuotias voimanpesä kiersi vastustajansa helponnäköisesti. Vieraat vieläpä vauhdittivat tehokasta starttia, kun K-Espoon kokeneet Julius Rantaeskola ja Toni Kähkönen ottivat 23 sekunnin välein kakkoset. 42 20 4 5 13 125– 100 73 HPK ............40 17 7 4 12 97– 82 69 KooKoo .....
Tai jopa kirjoitetaan. Tässä maailman tilanteessa ei tule toimia itsekkäästi. Ainoa joka on ilmaista, on työn tekeminen. Joillakin paikkakunnilla asukkailta pyydetään mielipiteet kaikkiin investointeihin. Putketsport ja suurhaltiakieli KOLUMNI Kristian Sundqvist kristian.sundqvist@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Viime valtuustokaudella oli vahvasti esillä vanhusten palvelutalojen rakentaminen ja se, että palvelutalot rakennetaan kaupungin toimesta. Niillä on kiire. Luottamuksellisen ilmapiirin luominen eri asukasja henkilöstöryhmille on ensimmäinen ja moneen suuntaan heijastuva kaupunkikuvan luonteenpiirre. Tankeroenglanti teki Tommi Mäkisen viitoittamana tilaa rallienglannille, mutta idea pysyi vielä 1990-luvulla samana. suunnitelma uudesta strategiasta, jota valtuusto ei ole vielä vahvistanut. Viime syksynä valtuustokausi alkoi vilkkaalla keskustelulla varhaiskasvatuskeskusten rakentamisista, joka on peruspalvelu ja luvattiin ripeää valmistelua. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Terveyskeskusten vuodeosaston ja tehostetun palveluasumisen hoitopaikoista on pula. Nyttemmin on siirrytty postmoderniin vaiheeseen, jossa tankeroa tiputteleva usein osapuilleen tietää, miten valtavirtaenglantia kuuluisi lausua, mutta sana lausutaan silti päin honkia. MV Kyllä bensan hinta pitää saada alas ja sillä ei saa rahastaa, koska se on kulutustuotetta ja pakko käyttää. Palautetaan mieliin Sakari Topeliuksen kertomuksen ”Koivu ja tähti” opetus ja seurataan YHTÄ TÄHTEÄ! Aurinkoista, turvallista kevättä! Kirsti Siljander (kd) Meneekö elämyksellinen viihdekeskus peruspalvelujen edelle Kalajoella. Tosin hämäläisiltä näyttää loppuneen rehellisyys kesken, koska kovat P-kirjaimet puuttuvat. Vetoja pitovoimaa paikkakunnalle ei saavuteta yltiöpäisellä mainostuksella, vaan arkisen elämän turvaamisella. 1. Jup Ne joille ei palauteta niin käytännössä maksavat myös muiden ajelut. Luottamus strategian toteutumiseen ei synny mestaroinnilla. Autoilu on muutenkin kallista ja monet joutuvat käyttämään autoa olosuhteiden pakosta. Arska Laitako Arska osoitteen niin laitan ilmaisen asumisen, maidon, lihan ja polttopuitten laskun. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Se on kömpelöydessään konstailematonta. F iiltöenertsi, nyt mennään. Maksava Maaseudulla elämisen lisääntyneet kulut puhuttivat verkossa Kuntalaisten oikeudesta osallistua oman kunnan kehittämiseen säädettiin jo vuonna 2015 kuntalain 22 §:ssä. Omasta metsästä saa ilmaiseksi polttopuut ja navetasta ilmaista maitoa ja lihaa. Mihin tähän varautuminen on unohtunut. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Ne luovat lapsiperheiden turvallisuutta ja hyvinvointia. Kivikasvojen Tankeros Love -biisistä tuli hitti. Pätkiä quenyaa vilahtelee muun muassa Tarussa Sormusten herrasta, jonka nuori opiskelija nimeltä Kersti Juva kerran englannista käänsi niin, että suomennoksen kauneusarvot eivät alkuperäisen suurtyön rinnalla kalpene. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Asua saa ilmaiseksi omalla työpaikalla. Miksi asua vuokralla kun voi laittaa ilmaisen omakotitalon. Asukkaita tulee osallistaa ja kuunnella. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Keskipohjanmaan verkkosivujen kommenttiosiossa puhutti se, että maalaisten käyttämien tuotteiden hinnat, lähinnä sähkö ja bensiini, kallistuivat vuodessa lähes viisi prosenttia, kun taasen isoissa kaupungeissa päästiin 1,5 prosentin inflaatiolla. Näinkin elitistisesti asiasta ajattelin, ennen kuin sitä varsinaisesti pysähdyin ajattelemaan. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Demokratian toteutumisen ensimmäinen edellytys on asiallisen sanan ja mielipiteen ilmaisun salliminen. Tuleeko Kokkolaan Hyprit Arena. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Maamme harrastetuimpiin urheilulajeihin lukeutuvan salibandyn hienoin areena on viime vuonna Lempäälässä avattu Bläk Boks. Sellainen kieli meillä on. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Junttia ja noloa. Sairaaloista kotiutetaan hoitoa vaativia asukkaita ympäri maakuntaa oleville vuodeosastojen vapaille paikoille odottamaan pitkiäkin aikoja oman paikkakunnan vuodeosastolle tai palveluasuntoon pääsyä. Omaa kuntaa työllään palvellut ja veroja maksanut ikäihminen ansaitsisi arvokkaan kohtelun. Sujuvan arjen toteuttamisen edellyttää sujuvia perhepalveluita. MAINOSTEN lisäksi esimerkiksi eräiden kaupallisten radiokanavien juontajien puheesta korviin hyppäävä epäenglanti on yksi tapa reagoida muuttuvaan ja kansainvälistyvään maailmaan. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Niiden rakentaminen ei kuulu hyvinvointialueen vastuulle. Toisaalta kyse ei ole uudesta jutusta. Kalajoenseutulehdessä julkaistiin 20. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. So what. Minä uskon, että sanomattoman rikas ja ilmaisuvoimainen kielemme kestää englannilla kutittelun. Asukkaita osallistava budjetointiraha, 30 000 euroa on hyvä alku, mutta ympärillä olevat pienemmätkin paikkakunnat ovat osallistaneet asukkaita suuremmalla summalla. Lähetä viesti numeroon 13525. Siihen osallistumisesta tiedotettiin kaupungin taholta facebookin välityksellä ja mahdollistettiin teams-yhteyksillä, joihin vain harvat voivat osallistua. Lapsuudessani puhuttiin tankeroenglannista, maamme ulkoministerin kun väitettiin analysoineen ulkomaista eläintarhaa toteamalla kaikkien eläinten olleen tankeroita (kyltissä olisi lukenut, että All animals are dangerous). Ihmetyttää miten uuden ympärivuotisen viihdekeskuksen luominen ja tapahtumaja messutapahtumat on asetettu strategiassa peruspalvelujen edelle. HELMIKUUTA 2022 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Strategian tulisi taata kaikenikäisille asukkaille tasapuolisesti asumisen ja hyvinvoinnin mahdollisuudet. Mitä ajatella siitä, että englantia lausutaan enemmän tai vähemmän suomeksi. Syntyi fantasiamaailman suurhaltiakieli quenya, jolla kommunikoimaan kykeneviä ihmisiä tiemmä joitain löytyy. Sen mukaan kunnan-/ kaupunginvaltuuston on pidettävä huolta siitä, että kuntalaisille on tarjolla laajasti ja monipuolisesti erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia keskusteluja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja, joilla selvitetään asukkaiden mielipiteet ennen päätöksentekoa, ja kehitetään palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa. Tai itse asiassa ei tarvitse mennä minnekään. Lapset ovat kultaakin kalliimpia. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Poikkeuksista päättää toimitus. ENGLANNIN kieli on maassamme läsnä liki kaikkialla. EI MITÄÄN KULUJA. Suunnittelu vaatii yhteistä, avointa arvokeskustelua asukkaiden, luottamushenkilöiden ja virkamiesten kesken. Sellaista byrokratiaa että kohta kukaan ei enää pysy kärryillä. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Nimittäin elämme jo maassa, jossa moisella menolla mälvätty englannin kieli on vallannut muun muassa televisiomainonnan. Enkä usko, että Taru Ringien lordista olisi koskaan valloittanut suomalaisia samaan tapaan. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Pelkkään suomeen luottaa liikenimissä yhä harvempi suuryritys. Suomi on velkaantunut ja sillä on vaikutuksensa kaikkiin kuntiin. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Kun polyglotti-professori-kirjailija J.R.R. Kohtuus kaikkeen. Ei niihin useinkaan ole mitään julkisia kulkuneuvoja käytettävissä. Uuden strategian suunnitteluun kansalaisten osallistumismahdollisuutta ei pidetty laajasti esillä. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Torstai 10. Myös köyhät invalidit ja työssäkäyvät. Mihin tuosta vertailusta unohtui kaupunkien korkeat vuokrakulut ja pitkät työmatkat. Epätietoisuus, salailu mitä suunnitellaan, mitä päätöksiä tehdään, mihin investoidaan luo väärinkäsityksiä ja epäluottamusta. Kallista kyytiä Onhan se täyttä kukkua että osalle kansaa aletaan palauttamaan rahaa. Laajamittainen asukkaiden todellisten mielipiteiden kysely ei onnistu sähköisten viestimien kautta. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Mistä tällaista on keksitty, eihän maaseudulla tarvitse autoa mihinkään, työmatkan voi kävellä tuvalta navetalle ja traktorilla voi käydä kaupassa kirkolla. Ei osattu sujuvammin. Tolkien halusi luoda kielistä kauneimman, hänen tärkeimpinä vaikuttiminaan olivat muinaiskreikka, latina ja suomi
Ehdotus otti heti tuulta alleen, ja niinpä vastikään on ilmestynyt Kokkola – Punk Rock Split -ep. Molemmat Saariahon säveltämät laulusarjat – Leinon ja Saarikosken – ovat alunperin Komsin tilaamia ja Komsille kirjoitettuja. Se tulee olemaan albumi tai ep, sinkkukulttuuri ei KYR12:a niinkään kiinnosta. Komsi sanoo, että Bostonin Sinfoniaorkesterin ohjelmisto on ollut aika konservatiivinen. Kaija Saariahoon Bostonissa tartuttiin ennen kuin suomalaisorkesterit ehtivät tehdä päätöstä teoksen maailman ensi-illasta. TOINEN ep:llä kuultavista kappaleista on nimeltään Yöjuoksulenkkarit. Vaikka bändi nyt esiintyy punk-levyllä, Hopia ei näe mahdottomana räppipohjaisen levyn julkaisua tulevaisuudessa. Viime keväänä Lahti keksi idean yhteislevystä, joka julkaistaisiin juuri 7-tuumaisena vinyylinä. Jo ennen ep:tä KYR12 oli julkaissut useita kappaleita, ja sen jälkeenkin uutta musiikkia on tullut. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Anu Komsi Bostoniin Sopraano Anu Komsi kertoo, että ensi kesälle on tiedossa myös uusia levytyssuunnitelmia. Kevät-kesällä KYR 12:lta on luvassa isompi julkaisu, josta Hopian mukaan 98 % on jo valmiina. Ahneet omaneduntavoittelijat eivät KYR12:lta saa armoa. – Vaikka kuulija ei ymmärrä sanoitusta, niin niissä on vahva tunnelataus, joka välittyy varmasti. Levyllä esiintyvät Pahan maan lisäksi KYR12 ja Hyödyttämät idiootit. Komsi lentää Bostoniin reilun viikon kuluttua maanantaina ja neljän konsertin sarja käynnistyy saman viikon torstaina. Sen sijaan orkesterin intendentti on Komsille tuttu Esa Pekka Salosen Los Angelesin ajoilta. Jokaiselta bändiltä on mukana kaksi kappaletta, joten ep:llä on yhteensä kuusi biisiä. – Orkesterilaulujen Suomen ensiesitys on tulossa noin vuoden kuluttua keväällä 2023 Radion Sinfoniaorkesterin kanssa Musiikkitalossa Sakarin (Oramo) johdolla. ULLA NIKULA. Enää ei tehdä yhtä pitkän aikavälin suunnitelmia kuin ennen. Sen muodostavat Aleksi Hopia ja Pirkka-Pekka Ylisuutari, jotka ovat pitkään tunteneet toisensa ja bändiäkin on suunniteltu kymmenisen vuotta. Ovathan laulut suomeksi ja hänen tilaamiaan. Yhtenäiseksi levyksi kokonaisuus masteroitiin Pedersöressä Wolfthrone Studiolla. Komsi sanoo olevansa varma siitä, että teoksesta tulee hitti orkesterien parissa samoin kuin Komsin Saariaholta tilaamien Leino-laulujen kohdalla kävi. Haluamme välttää ylituottamista. Kummatkin kappaleet KYR12 on julkaissut jo heinäkuussa omalla nimellään. – Me olemme tällainen Kokkolan Beastie Boys, Ylisuutari kuvaa. LEVYN tuorein yhtye on noin vuosi siten perustettu KYR12. Uusi intendentti on tuonut ohjelmistoon modernia musiikkia, ja tässä on varmasti orkesterille haastetta. – Tiedän tasan tarkkaan, mitä siellä pitää kuulua. ANU KOMSI ei tunne kapellimestari Andris Nelsonsia henkilökohtaisesti, mutta muistaa tämän tulleen Birminghamiin Sakari Oramon jälkeen. Keikkoja ei korona-aikana perustetussa bändissä ole voitu ajatellakaan. Kaikki nuoruuden muistot ja tunnelmat ovat sieltä, hän kertoo. Tärkeimmät genrevaikutteet tulevat punkista, rapista ja elektrosta. KESKIPOHJALAISET voivat olla ylpeitä Alavetelistä maailmalle ponnahtaneesta tähdestään. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. ANTTI PAHKAMAKI Tiina Ruotsala Vihdoinkin kokkolalainen sopraano Anu Komsi saattoi julkaista somepäivityksen tulevasta konsertistaan Bostonin Sinfoniaorkesterin ja kapellimestari Andris Nelsonsin kanssa. YHTEISLEVYTYSSESSIOITA ei Kokkola-ep:lle järjestetty, vaan jokainen bändi hoiti itse kappaleensa äänitykset. Ylisuutari kuitenkin myöntää, että palo keikoille on kova. Kokkola-ep:llä kuultavassa Den Enda Goda Tråkare Är En Död Tråkare -kappaleessa lauletaan ruotsinkielisestä nimestään huolimatta suomeksi huijareista, joihin saattaa törmätä vaikka levykeräilijöiden parissa. Komsi sanoo lukevansa partituuria kuin kapu konsanaan ja opettelevansa sen ulkoa, joten harjoituksissa ei ole odotettavissa yllätyksiä. Kun biisi palvelee tarkoitustaan, se laitetaan julki, Hopia sanoo. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B2 Anni Saari KOKKOLA Paha maa -yhtyeen Harri Lahden musiikinkuuntelu lähti 1980-luvulla punkja hardcoresta. – Levyllä on sama genre, mutta sinne mahtuu erilaisia tyylejä. Paha maa, Hyödyttömät idiootit ja KYR12 julkaisivat yhdessä vinyyli-ep:n. Komsi toteaa tyynesti, että viimeiset pari vuotta ovat lyhentäneen sopimusajankohtiakin. Hopia ja Ylisuutari ovat pitkäaikaisia musadiggareita, ja bändin musiikissa kuuluukin monipuolisia vaikutteita. Harjoituksia on tasan yhdet. Vaikka vaikutteita tulee monesta suunnasta, yhdistävä tekijä on energia. Kokkola-punkkia levyllä Aleksi Hopia ja Pirkka-Pekka Ylisuutari suunnittelivat bändin perustamista pitkään, ja lopulta KYR12 viime vuonna syntyi. – Laulustemmoissa on vain pieniä eroja. Hopian mukaan aihepiireissä kuuluvat arkipäivän asiat. ”Hurraa Kaija, suomalainen klassisen musiikin säveltaide ja suomalainen runous! Ja tämä partituuri edessäni, menee jo nyt kylmät väreet, kun luen orkestraatiota”, Komsi hehkuttaa somessa. Kyseessä on Kaija Saariahon Saarikoskilaulusarjan orkesteri-ensi-ilta, johon orkestraation on luonnollisesti tehnyt säveltäjä itse. Olen esiintynyt viimeksi Amerikassa vuonna 2017 New Yorkissa ja tätä ennen Los Angelesissa sekä San Franciscossa ja tottunut siihen, että siellä on vain yhdet orkesteriharjoitukset ennen konserttia mutta esityksiä on useampi. Nyt ne leviävät ympäri maailmaa! The New York Times nosti viime vuoden listauksessaan Kaija Saariahon vuoden parhaaksi säveltäjäksi, ja vuonna 2020 Anu Komsin maailman parhaiden laulajien joukkoon Saariahon Sua katselen laulusta. Muiden mielipiteistä ei sitten tarvitsekaan välittää. Ensimmäinen konsertti oli lyöty lukkoon viime syksylle, mutta korona siirsi ajankohtaa seuraavaan vuoteen. – Niitä ilmestyi paljon seiskatuumaisina vinyyleinä. Kaija Saariahon Saarikoski-laulusarjan orkesteri-ensi-ilta Bostonin Sinfoniaorkesterin ja Andris Nelsonsin kanssa kahden viikon päästä. – Musiikintekeminen on olut hauskaa ja se onnistuu helposti. Naisista ja aseista kaksikkoa ei kiinnosta musisoida. – Ne ovat peräisin meidän viimeisimmältä viralliselta julkaisulta, ja lisäksi etenkin trokarikappale haluttiin ehdottomasti mukaan ep:lle, Hopia perustelee kappalevalintaa. Vaikka Kokkola-ep:n bändit voidaan niputtaa punk-genreen, kappaleissa on isoja eroja. Paha maa on ehkä enemmän hardcorea, toiset enemmän punkkia, Lahti kuvaa. Kun Bostonissakin on neljä esitystä, niin varmaan se neljäs on myös paras, hän nauraa. Kokonaisuutta ei ole tarpeen hioa loputtomasti, sillä tavoitteena on raaka soundi, joka kaksikon omasta mielestä kuulostaa mahdollisimman hyvältä. Hinta on seitsemän euroa, sillä Lahden mukaan julkaisulla ei ole tarkoitus tehdä voittoa. Kaija Saariahon Saarikoski laulusarjan orkesteri-ensi-ilta Bostonin Sinfoniaorkesterin ja Andris Nelsonsin kanssa 24.2. Ei kielellä ole väliä, jos teos on iskevä. Tämä ei luonnollisesti hyvähermoista ja -tuulista sopraanoa huoleta. Sanomakin on tärkeä. Komsi on tohkeissaan tulevasta. Kokkola – Punk Rock Split -ep:tä saa bändeiltä itseltään ja Levykauppa 33 1/3:sta
– Haasteita työvoiman saatavuuden suhteen on ollut. Päätäkin tarvitaan, monella tapaa. Ne ehkä avaavat paremmin mitä työ on. Työparit liikkuvat aina turvallisuus edellä Joni Mäki-Petäjä Ylivieskalaiset Ville Keränen ja Mika Keski-Korpi ovat työskennelleet noin kuusi vuotta Vestaksen huoltoasentajina. – Voitaisiin yhtä hyvin puhua tyylivoimasentajasta tai tuulivoimahuoltajasta. Tällä hetkellä lähimmät huollon varastot löytyvät Kalajoelta ja Ylivieskasta. MIKÄ se tuulivoimateknikko sitten on ja mitä se vaatii. Yritys on perustamassa toimipistettä Kannukseen maaliskuun alusta alkaen. Tuulivoimaloiden huoltoasentajia haetaan töihin Mutkalammin, Kuuronkallion ja Kaukasennevan tuulipuistoihin. Korkeuksiin käy matka Luonnon keskellä. Lisäksi Kuuronkallion nykyiset jo toiminnassa olevat voimalat ovat myös meidän huollettavana. Heillä on hyvin positiivinen kokemus työstään yhtiössä. Vestas perustaa Kannukseen toimipisteen. Korkealla työskentely on osa työtä. Kannuksen toimipisteellä tulisi olemaan henkilöstöä 17–20. Sitä ennen olemme väliaikaisissa tiloissa samalla alueella vuokralla. Yhteistyökumppani on löytynyt ja se on Uusitalo Group Kannuksessa. –?Huollamme asiakkaittemme omistamia Vestas-tuulivoimaloita, joita nousee Mutkalammille ja Kaukasennevalle. Tiala kiittelee Kannuksen kaupungin aktiivisuutta asiassa. Turvallisuuteen kiinnitetään suurta huomiota ja kaikki riskit on minimoitu, he vakuuttavat. Kannuksen toimipisteen on tarkoitus olla laajemman alueen keskuspaikka. Sähköalan koulutustausta on hyvä tai muu soveltuva tekninen tausta. –?Mitä lyhyempi työmatka työntekijällä, sitä varmemmin henkilö pysyy töissä. Keränen vertaa tuulivoimaloiden huoltoa autojen huoltoon. TUULIVOIMA-ALA on kovassa kasvussa ja osaajia tarvitaan jatkossakin, joten siinä mielessä alan näkymät ovat erinomaiset työllisyyden näkökulmasta. – Englannin kieli on välttämätön raportoinneissa ja ohjeiden luvussa. Korostan aina, että emme omista tuulivoimaloita vaan huollamme niitä. –?Ihan kouluenglannilla ollaan pärjätty ja ammattisanaston oppii yllättävän nopeasti. TÄLLÄ hetkellä Vestaksella on menossa laaja rekrytointi Kannuksen toimipisteeseen. –?Aloitin teknikkona ja organisaation kasvaessa olen toiminut kenttäkouluttajana ja tiiminvetäjänä. Vaikka englannin kieltä tarvitaan, ei se kaksikon mukaan ole mikään ongelma. Miehet arvioivat, että sellainen 80 prosenttia työajasta ollaan ihan käytännössä tuulivoimaloiden sisällä. Meillä on laaja koulutusohjelma itsellä ja koulutetaan itse tekijät. Haluamme ehdottomasti pitkiä ja paikallisia työsuhteita. –?Kaupunki on ollut avulias ja on totta kai Kannuksen etu, että saadaan työpaikkoja ja toimintaa alueelle. Hakijoita ei ole ollut tarpeeksi. Tietenkin aika paljon isommilla komponenteilla toimitaan kuin autoissa, Keränen naurahtaa. Työvoimaa tarvitaan. – Yhteinen tahtotilan Uusitalo Groupin kanssa on, että he rakentavat uudet hallija toimitilat, jonne menemme vuokralle. Vestaksen Jouni Tiala kertoo, että yhtiö on perustamassa Kannukseen toimipisteen, jonka on tarkoitus olla laajemman alueen keskuspaikka. –?Toki korkealle mennään ja voimaloiden katolle. –?Työympäristö on vaihteleva ja erilainen sekä luonnon keskellä. Tarkemmin paikka on entinen Kannustalon alue Kannuksen keskustan tuntumassa, jonka Uusitalo Group osti jo viime vuonna itselleen Kannustalolta. Meillä on pitkät huoltosopimukset alueella, joten tarkoitus on pidempiaikainen yhteistyö, Tiala linjaa. Vestas tarjoaa huipputyökalut, koulutuksen ja esimerkiksi ajoneuvot ovat priimakunnossa, Keski-Korpi kertoo. Myös Vestaksella on tarkoitus saada henkilöstö pääasiassa lähialueelta. Väliaikainen halli on noin 800 neliötä ja uudet tilat tulisivat olemaan yli 1000 neliötä kaikkinensa. Tuulivoimaloiden huoltoasentajat menossa jälleen yhden tuulivoimalan tarkastustehtävälle. –?Tämä on itsenäistä työtä, jossa saa liikkua suomalaisessa luonnossa. Investoimme työntekijöihimme paljon. – Prosessi on menossa hyvää vauhtia eteenpäin. Sitten kysyy, jos ei ymmärrä, Keränen ja Keski-Korpi kannustavat uusia työnhakijoita.. –?Suodattimien vaihtoa, öljyn vaihtoa ja sellaista määräaikaishuoltoa laitteille. TIALA on työskennellyt Vestaksella vuodesta 2015. Nyt nykytehtävässäni toimialueena on koko Suomi, Kokkolassa asuva ja Ullavasta kotoisin oleva Tiala kertoo. MIKSI juuri Kannus. Kannuksen toimipisteellä tulisi olemaan henkilöstöä 17-20. Tiala korostaa kuitenkin, että turvallisuus on kaiken keskiössä. JONI MÄKI-PETÄJÄ Ovesta sisään. He menevät hissillä ylös huoltamaan koneistot. Menemme suunnitellusti heidän tiloihin vuokralle, Vestaksen senior team leader eli vanhempi tiimin vetäjä Jouni Tiala kertoo. Meillä on 17 tuulivoimateknikon paikkaa auki ja tiimin vetäjän paikka on ollut auki. Turvallisuus ja terve harkintakyky ovat etusijalla, turvallisuuden korostaminen on ehdotonta työssä. Lähinnä se on sitä, että uskaltaa puhua rohkeasti englantia. Siinä on yhteensä 76 voimalaa. Esimerkiksi sähköasentajan koulutus on oikein hyvä peruskoulutus tehtäviin. Jouni Tiala, Ville Keränen ja Mika Keski-Korpi Kuuronkallion tuulivoimaloiden kupeessa. UUTISET TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B3 Joni Mäki-Petäjä KANNUS Tuuliturbiinien valmistaja Vestas on tulossa voimalla Kannukseen. –?Pareittain työskennellään ja aina tarpeen mukaan valjaissa. Ei tarvitse olla insinöörin tai teknikon koulutusta
Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. -Siinä on tiettyä romantiikkaa. Mutta kultamäärä ei ollutkaan tärkeintä. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Hammar muutti Inarin keskustaajamaan Ivaloon. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Konekaivajilta menee kymmeniä tuhansia. Eihän sieltä juuri mitään löytynyt. Lopuksi jaettiin palkinnot viime vuoden parhaista kerhoyrityksistä ja eräistä kilpialuista. Klikkaa luo tunnukset. Viime säteet luovat pimenevään iltapäivään jyrkkää kontrastia etäisessä kynttiläkuusikossa. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Oli tultava toistekin. Purolla oli sellainen henki, että se veti puoleensa. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Tavallisena tammikuisena tiistaina Hammar on heräillyt vähitellen uuteen päivään ivalolaisessa kodissaan. Ei muusikon kannata huolehtia aamukahdeksalta ylös, vaikka joskus keikkakalenteriin välipäiviä tulisikin. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Vapaus, valoisat kesäyöt, ei sitovaa aikaa. Kuluvan vuoden toiminnassa todettiin pääpainon olevan heinäkuun 7-9 päivinä olevan maatalousnäyttelyn järjestelyssä, johon 4H-toiminnalle tulee omat osastot, monia kilpailuja sekä runsaasti erilaisia tehtäviä hoidettavaksi. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Valtausalat vaihtelevat muutamasta hehtaarista jopa viiteentoista hehtaariin. Toivottavasti ei kuitenkaan kullankaivuusta, vaikka aikoinaan harkitsinkin koneelliseen kaivuuseen ryhtymistä KALAJOELLA syntynyt ja Kokkolassa asunut Hammar oli aikoinaan ammattikalastaja. Aurinko on jo ehtimässä mailleen. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Vaikka Lapissa ei ajankulua tarkkaan tuijoteta, silloin on kiire. Hyväksyttiin kertomus viime vuoden toiminnasta ja tilit. Ei varsinkaan, jos kesällä työksi tai pikemminkin elämäntavaksi tulee kullankaivuu, jossa pyhääkään ei tunneta. 37: 1 1 1 Nimipäivä tänään: Elina, Ella, Ellen, Elle, Elna (suom.), Elin, Ellen, Ella, Elna, Elina (ruots.), Kaarle, Kaarlo, Anna (ort.). Heti lumen ja roudan sulattua Helena ja Raimo Hammarin on päästävä kultapurolle. Hyväksyttiin toisen kerran uudet säännöt ja näin ollen maatalouskerhoyhdistys lopullisesti muuttuu 4Hyhdistykseksi. Lapissa kaikki kukkii nopeasti. ja silloin vielä halpaa. Asenna sovellus ja avaa se. Lapissa vuodenaikoja on paljon enemmän kuin etelämpänä, joten kiirettä pitää, että ne kaikki ehtii sovittaa 365 päivään. -Kaikista harrastuksistani on tullut ammatteja. Hammar osti äänitysstudion. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Pulkkinen ja Eero Polso. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Kun ränni alkaa lorista ja saa iskeä lapion roudasta sulaneeseen maahan. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Sihteerinä toimi Hannu Ruisaho. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Kultapuroilla kaivetaan, joskus nukutaankin, jos siltä tuntuu. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Tilintarkastajiksi valittiin Martti ja Matti Tunkkari, varalle Kerttu Torppa ja Leevi Hietaniemi. Se maksoi alle tuhat markkaa. Työtapaturman takia se työ oli jätettävä. Mutta musiikkistudio sai jäädä, kun pohjoisen kutsu kävi yhä voimakkaammaksi ja lama painoi päälle. Se piipahti vain muutaman tunnin rusottamassa punaisen ja oranssin sävyihin Lapin syvän turkoosinsinistä taivasta tipahtaakseen takaisin kuruihin kuin hautaan. Kevättä kohden päivän piteneminen kiihtyy. Metsähallitukselta maanomistajana haettiin esteettömyystodistus. Keikkamuusikon työt olivat myös mukana kuvioissa. Ps. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. -Kävin jo 80-luvulla ensimmäisen kerran kultapurolla parin kaverin kanssa. He kuihtuvat hetkessä niin kuin ruoho, lakastuvat kuin kedon vehreys. KULTAVALTAUKSEN tekeminen oli helppoa. Nykyään lapiokaivajan on pulitettava viiden vuoden valtauksesta keskimäärin 5000-8000 markkaa. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B4 Älä kiivastu pahantekijöille, älä kadehdi väärintekijöitä. VUODENAJAT vaihtuvat, mutta Hammarin vuorokausirytmi pitää. Innostuin heti. Vetelin 4H:lla riittää puuhaa. Tehtiin äkkiä valtaus. Johtokuntaan valittiin uusien sääntöjen puitteissa Esko Luoma, Hannu Puusaari, Eino Viitala, Enni Heikkilä, Elli Tunkkari, Kerttu Aho, Olavi Harjupatana, Aarne E. Antti Hietalahti INARI Lappi on juuri oikea paikka elää ja asua Raimo Hammarille. Kultarännin romantiikka iski Raimo Hammariin Vetelin 4H-yhdistyksen vuosikokouksen avasi tiistaina yhdistyksen puheenjohtaja Esko Luoma, joka myös toimi puheenjohtajana
Töissä mennään vaaleammista väreistä tummempaan. Rendicin vihkii piispa Keskitalo, koska hän on piispojen työnjaossa ulkosuomalaisseurakunnista vastaava piispa. –?Kun läträtään vedellä ja väreillä, niin se ei ole ihan siistiä puuhaa, taiteilija naurahtaa. Vihittävä neljäs pappi Veijo Lohiniva sijoittuu Pudasjärven seurakuntaan. Batiikkikursseillekin riittää silti tulijoita, mutta nyt pitäisi saada nuoriakin innostumaan tekniikasta, Sirpa Hasa tuumii. Piispa vihkii neljä uutta pappia Oulun hiippakuntaan. Se otettiin galleriaan lennosta helmikuulle varatun näyttelyn peruuntumisen vuoksi. Koko työikänsä hän puolestaan paiski yötöitä Liedeksen leipomossa. Helmikuun näyttelyssä maalauksia, piirroksia ja keramiikkaa. Nelikymppiselle Henna Kylmälle kuvataide oli, kuten Liedeksellekin aikoinaan, uusi aluevaltaus. Mukana oli myös muun muassa kirjansidontaa. –?Batiikkikeskuksen toiminta koululla laajensi tietämystä batiikista. ”Ei ole ihan siistiä puuhaa” Sirpa Hasa halusi tuoda juhlanäyttelynsä Nivalaan, sillä hän ihastui tekniikkaan ja oppi sen aikanaan Nivalan käsija taideteollisessa oppilaitoksessa. Se on aina parasta. Vihittävät saavat viranhoitomääräykset seurakuntapastorin tehtäviin. Batiikkia on tehty niin kankaalle kuin paperille ja joissakin töissä on käytetty useampia tekniikoita, muun muassa kirjontaa. Taiteilijan 30-vuotisjuhlanäyttely Punainen varjo on kokoelma batiikkikankaita ja muita batiikkiteoksia. BATIIKKI ON tekniikkana hidas eikä sitä pysty ihan keittiön pöydän äärellä tekemään. –?Värit ovat myös energiaa ja niiden kautta katsojat saavat voimaa kuvakerronnan lisäksi, Sirpa Hasa sanoo. Harrastus on vienyt mukanaan. Pia Rendic menee ulkosuomalaistyöhön Suomalainen kirkko Sveitsissä -yhdistyksen palvelukseen ja Kannuksen seurakunnan työyhteyteen. Näyttely on koottu pikavauhtia viime vuosina tehdyistä töistä. Milka oli ollut jo Leppäsen kursseilla kouluaikana. Nivalassa näyttely on esillä 22. Taidepaja pääsi pikahälytyksellä Galleria Justukseen Galleria Justuksessa on esillä sunnuntaista lähtien Kannuksen taidepajassa tehtyjä maalauksia, piirroksia ja keramiikkatöitä. Riikonen syntyjään Hietamäki nukkui pois 8.2.2022 Keskipohjanmaan keskussairaalassa. Topian talolla hän on eniten tykästynyt nopeasti kuivuvilla akryylimaaleilla maalaamiseen, mutta myös uudempaan aluevaltaukseen, keramiikkaan. KAISA SUOMALA Päivi Savela Piispa Jukka Keskitalo vihkii Oulun tuomiokirkossa sunnuntaina neljä uutta pappia Oulun hiippakuntaan. Juhlavuoden näyttelyjä varten Sirpa Hasa on saanut Keski-Suomen Kulttuurirahastolta apurahan. Nivala ei ole valikoitunut sattumalta näyttelypaikkakunnaksi, sillä Sirpa Hasa on opiskellut batiikin tekemistä juuri Nivalan käsija taideteollisessa oppilaitoksessa 30 vuotta sitten. Luovuus ja visuaalinen silmä oli silloin käytössä täytekakkujen teossa, mutta piirustusja maalausharrastus pääsi alkamaan vasta eläkkeelle päästyä. Tein batiikkitöitä myös viikonloppuisin koulun tiloissa ja kesän ajan tein siellä rättisitikkatekstiilejä, Sirpa Hasa muistelee. Sirpa Hasa sai sieltä perspektiiviä omaan työskentelyyn. –?Kävin galleriassa katsomassa näyttelyä, ja Leila Keski-Korpi sattui olemaan siellä, houkutteli ja kannusti kokeilemaan kurssia, hän kertoo. Sirpa Hasan työhuone on Konnevedellä Särkisalon koululla. Välisyksy venyi lopulta seuraavaan syksyyn asti. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen, poika sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli piirrellyt aikaisemmin lähinnä koulun kuvaamataitotunneilla, eikä aine ollut edes hänen suosikkejaan. helmikuuta asti. Yksi uusimmista kurssilaisista on Henna Kylmä. –?Nyt taidetaan tehdä enemmän neulejuttuja ja makrameetä. Jaavan saarella tehdään hienosyisiä kuvioita, länsiafrikkalaiset batiikit ovat värikkäitä ja isokuvioisia. NIVALAN JÄLKEEN Sirpa Hasa on opiskellut tekniikkaa Indonesiassa ja LänsiAfrikassa. –?Minusta savea on ihanaa käsitellä, hän sanoo. Leikinomaiset batiikit juhlanäyttelyssä Tillarigalleriassa. LIISA ÄNGESLEVÄ Kaisa Suomala KANNUS KanTo kansalaisopiston kurssina toimiva Topian talon taidepaja esittäytyy helmikuun ajan Galleria Justuksessa Kannuksen kaupunginvirastolla. KUOLLEITA Liisa Ängeslevä Batiikin tekijöitä on Suomessa ehkä vain kourallinen. Suuren osan piirroksistaan Riitta Liedes tekee kotona, mutta ottaa niitä mukaan opettajan arvioitavaksi. Niin kuviot kuin suojaus tummemmilta väreiltä saadaan vahalla aikaan. 71-vuotias Liedes oli aina kiinnostunut taiteen tekemisestä, mutta lapsena hänellä ei ollut mahdollisuutta sitä harrastaa. – Olen kovasti tykännyt. –?Kun ryhdyttiin tekemään batiikkia, niin se napsahti oitis. Hän oli syntynyt Himangalla 5.2.1932. Tätä olin hakenut. Taiteilija oli päättänyt pitää välisyksyn etnologian opinnoista. Näyttely on jo ollut esillä Laukassa ja Nivalasta se jatkaa Äänekoskelle, Korpilahdelle ja Konnevedelle. Siellä hän pitää myös batiikkikursseja kesäisin. Matkat ja työskentely batiikin alkulähteillä saivat hänet katsomaan omaa työskentelyä eri näkövinkkelistä ja vahvistamaan omaa ilmaisua. NÄYTTELYSSÄ BATIIKKITÖITÄ on esillä 30 vuoden ajalta. Näyttely avattiin Nivalan Tillarigalleriassa maanantaina. Nivalaan hän hakeutui, kun huomasi ilmoituksen erityistekniikoista. Niitä yhdistää värikkyys satumaisuus ja leikinomaisuus. Niitä voi tehdä helposti kotona. Hän tekee pääasiassa seinätekstiilejä ja pisankamunia, mutta myös mekkokankaita on syntynyt vuosien varrella. Ne kohdat, joihin ei väriä haluta, käsitellään kuumalla vahalla. –?Tyttö (Milkalotta Liedes) houkutteli lähtemään, ja yhdessä ollaan kuljettu. –?Leila kanssa sanoo, kun ei tykkää, mutta niin se pitää ollakin, sanoo yli kymmenen vuotta taidepajassa käynyt Riitta Liedes. Nivalassa silloinen kuvallisten aineiden opettaja Tuula Puoskari auttoi löytöretkessä ja Sirpa Hasa katsoo, että hänen elämänsä ja ilmaisunsa olisi paljon köyhempää ilman batiikin löytymistä. Kauhiasti on opittavaa, mutta välillä tulee onnistumisen tunteita. Näyttely on auki arkisin virastoaikoina helmikuun loppuun asti. Sirpa Hasa haki oppinsa batiikkiin Nivalasta. Sirpa Hasa on yksi näistä harvoista. Tuula Laitinen saa viranhoitomääräyksen Haapajärven seurakuntaan ja Juuso Pylkkänen Kokkolan suomalaiseen seurakuntaan. Hän toivoo, että myös päiväkotiryhmät löytäisivät näyttelyä katsomaan. Leila Keski-Korven vetämä taidepaja on ollut intohimoisen harrastamisen mahdollistava henkireikä monelle tekijöistä, ja myös eteenpäin potkiva voima ja taitojen kartuttaja. TAITEILIJA KERTOO etsineensä aiemmissa taideopinnoissaan kuvan ja tekstiilin sopivaa liittoa. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B5 Rauha Katajisto Kokkolalainen Rauha Annikki Katajisto ent. –?Aloitin toissa syksynä joten tämä on ihan uusi juttu sinällään, toinen kausi menossa, Henna Kylmä sanoo
B6 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa Helena Saine-Laitinen, teksti ja kuvat Ensimmäiset broilerit pyrähtivät virallisesti Suomeen Tanskasta vuonna 1959. Broileri on vähärasvaista ja ravitsemuksellisesti hyvää syötävää. Mittaa 1½ purkillista vettä joukkoon. Helena Saine-Laitinen Koipireisi Broilerin jalkaa sanotaan kuvaavasti koipireideksi. Pese kaikki työvälineet ja kädet heti käsittelyn jälkeen. Kolmekymmentä vuotta sitten kauppoihin saapui uutuus, johon lama-ajan kansa rakastui. RiBroilerista taiot hetkessä herkullista thaikeittoa Pakastekanan sitkeys oli pitkään asenne-esteenä broilerin Suomen valloitukselle. Edes julkinen parjaaminen ei ole heikentänyt niiden menekkiä. Kumoa ateriakastike kattilaan. Levitä leikkeet leivinpaperin päälle työpöydälle. Muutamalla kuivakaapin ja pakastimen luottotuotteella taiot lämmittävän thai-kanakeiton alta aikayksikön. Kuumenna. Paistileike on fileetä rasvaisempi, ja se valmistuu mehukkaaksi uunissa, grillissä tai pannulla. Paistileike Luutonta ja nahatonta reisipalaa kutsutaan paistileikkeeksi. Anna hautua pari minuuttia. Lisäksi broileriruoat maistuvat kaikenikäisille niin arjessa kuin juhlassa. Ruskista jauheliha rasvassa keittokattilassa. Kun keitto kiehuu uudelleen, murra nuudelilevy paloiksi ja lisää palat ja maustepussien sisällöt keittoon. Cheng’s Thai Panaeng Curry -ateriakastiketta 1 ps (450 g) thaistyle wok -kasviksia (pakaste) 1 (90 g) jumbo kananmakuinen nuudelilevy Ota jauheliha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta. Kuivaa pinnat talouspaperilla. Käsittele kuitenkin raaka broileri aina erillään muista ruoka-aineista ja varaa sille oma työlauta ja -välineet. Sitruunaiset salviabroilerit kinkkukääreessä 4 annosta 1 rs (450 g) broilerin nahattomia ja maustamattomia paistileikkeitä noin ½ tl suolaa ½ tl mustapippuria 4 rkl tuorejuustoa (esim. Sittemmin valikoimat ovat monipuolistuneet ja laajentuneet. Kun pistosreiästä valuva neste on kirkasta, liha on kypsää. LIHATIEDOTUSYHDISTYS RY. Koipireidet valmistuvat vaivattomasti uunissa haudutellen vajaassa tunnissa. Paistista leikataan myös suikaleita, jotka kypsyvät nopeasti ja Broileri pala palalta Broilerin voi kypsentää kokonaisena uunissa tai grillissä, jolloin luvassa on näyttävä tipu juhlavaankin tilanteeseen. Kun kuluttajat alkoivat saada kaupoista fileitä ja suikaleita, kulutus kääntyi selkeään nousuun. Nopea ja lempeä thai-kanakeitto 4–6 annosta 1 rs (400 g) broilerin jauhelihaa 1 rkl voita tai rypsiöljyä 1 tlk (400 ml) Mrs. Kypsyys on helppo todeta paistolämpömittarilla tai testaamalla cocktailtikulla lihan paksuimmasta kohdasta. Paloissa on mukana myös nahka, joka kannattaa paahtaa rapeaksi ja herkulliseksi. Suosion kasvu näkyy suoraan kulutusluvuissa: suomalaiset söivät broilerinlihaa yli 25 kiloa henkilöä kohti vuonna 2020, kun vielä 2010 vastaava luku oli noin 16 kiloa. Seuraavilla resepteillä saat vaihtelua niin arkisiin kuin juhlaviin broileriruokiin. Eipä ihme – eri lailla paloiteltuja ja pakattuja vaihtoehtoja on paljon ja valmistustapoja ja -tyylejä lukemattomia. Reisi on jalan lihaksikas yläosa, ja alaosaa eli koipea kutsutaan myös nuijaksi sen muodon takia. Vinkki: Jos haluat mausteisemman keiton, käytä 2 purkkia ateriakastiketta ja ½ prk vettä. Siitä alkoi hidas mutta ansiokas ruokalautasten valloitus. Älä käytä marinadia kypsennetyn broilerin kastikkeena. Samaisesta hygieniasyystä broileri syödään aina mahdollisimman mehevänä mutta täysin kypsänä. Terveysja ympäristötietoisille se on varteenotettava vaihtoehto punaiselle lihalle. Hunajamarinoidut broilerinsuikaleet kypsyivät nopeasti ja helposti ja maistuivat suomalaisten suussa. schwarzwaldinkinkkua) voita ja oliiviöljyä paistamiseen lisäksi cocktailtikkuja Ota broilerin paistileikkeet huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistamista. Liha on mehevää, maukasta ja edullista arkiruokaa. Huolehdi, ettei lihasta valuva neste pääse kosketuksiin muiden elintarvikkeiden kanssa. Silppua keiton pinnalle tuoretta korianteria. KOTIKOKKAAJAN ON hyvä pitää mielessä hygienia-asiat, sillä siipikarjassa saattaa elää salmonellabakteeri, vaikkakin se on meillä erittäin harvinaista. Silloin voit halutessasi jättää nuudelien maustepussit käyttämättä. Tarkista maku. Lisää pakastekasvikset kiehuvaan liemeen. aurinkokuivattu tomaatti) 1 ruukku salviaa ½ sitruunaa 4 viipaletta ilmakuivattua kinkkua (esim. Lisää halutessasi ripaus suolaa tai tilkka soijakastiketta. Kun valikoima laajeni, kansa löysi siipikarjalihan, jonka suosio kasvaa vuosi vuodelta
Käytä kastikkeeseen tai jauha pateeksi. Kuivaa broilerin sisäfileet talouspaperiin ja leikkaa ne kahtia. Maksat myydään pakastettuina, ja ne kannattaa sulattaa hitaasti jääkaapissa. Jauheliha Jauheliha tehdään luuttomasta koipireidestä ja sopii käytettäväksi muiden jauhelihojen tapaan. Kiinnitä cocktailtikulla paiston ajaksi. Ulomman rintafileen alla on pienempi sisäfilee, jota ei yleensä irroteta. Halkaise punasipuli ja leikkaa ohuiksi lohkoiksi. Varaa vain riittävästi aikaa broilerin kypsymiseen. Valuta oliivit liemestään. 1 Vielä 1970-luvulla oli saatavilla kokonaisia pakastekanoja, mutta käytännössä munintansa lopettaneet kanat eivät enää nykyään päädy kuluttajien ruokapöytiin joitakin luomukanoja lukuun ottamatta. Kypsennä nugetteja 225-asteisessa uunissa 10–12 minuuttia. Tarjoa lisänä raikasta salaattia. Liha on mehukkaimmillaan, kun filee on juuri ja juuri kypsää. Rukiiset ja rapeat, sisältä mehevät sisäfileepalat maistuvat sellaisenaan dippikastikkeen kera, mutta myös aterialla vaikkapa riisin ja salaatin kanssa. Leikkaa sitruunasta ohuita viipaleita. Siipi Siipipalat ovat grillattuina ja tulisen makealla maustekastikkeella siveltyinä suosittua sormiruokaa illanistujaisissa. Kaada kanaliemi vuokaan. 1 Sekä kana että broileri ovat Gallus gallus -lajia, mutta kanan tehtävänä on munia, kun taas broileri on jalostettu pieniluiseksi ja nopeakasvuiseksi liharoduksi. Muutamalla kuivakaapin ja pakastimen luottotuotteella taiot lämmittävän thai-kanakeiton alta aikayksikön. Pyöräytä broileripalat ensin kananmunassa ja sitten jauhoseoksessa. Rintafilee on broilerin murein ja vähärasvaisin osa. Peitä ja nosta jääkaappiin maustumaan. Ripottele paloille suolaa ja mustapippuria. Pese sitruuna hyvin ja kuivaa se. Kiedo pihvit paketeiksi kinkkuviipaleen avulla. Rapeat broilerinugetit noin 20 kappaletta 1 rs (400 g) broilerin sisäfileitä (maustamaton) 1 tl suolaa ½ tl mustapippuria 100 g (noin 5 dl) ohuita ruissipsejä (makea chili, Linkosuo) ¾ dl vehnäjauhoja 2 kananmunaa HUNAJAINEN CURRY-SINAPPIDIPPI 1 dl majoneesia 1 rkl sinappia 1 rkl juoksevaa hunajaa 2 tl sitruunamehua 1 tl currya ripaus suolaa Aloita dippikastikkeen teolla eli sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Kypsennä ensin 225-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Pienistä, hetkessä kypsyvistä sisäfileistä teet juhlaruokaa paistamalla pannulla. Tarjoa sienirisoton tai uunissa paahdettujen kasvisten kera. Kuori sipulit. Nostele palat leivinpaperin päälle uunipellille. Kumoa ruissipsi-jauhoseos syvälle lautaselle. Kuumenna voi ja öljy paistinpannussa. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B7 pottele pinnoille suolaa ja pippuria. Nosta sitruunaviipale ja pari salvianlehteä taitetuille broileripaloille. 1 Kana istuu sitkeästi niin puheissa kuin pakkausteksteissä, vaikka silloinkin tarkoitetaan oikeasti broileria. Öljyä laakea, korkealaitainen uunivuoka (vetoisuus vähintään 3 litraa) ja levitä ruokaohra tasaisesti vuokaan. Pyyhkäise talouspaperilla pinnat ja paista kuumalla pannulla roseen värisiksi. Rintafileestä leikataan myös ohuita, nopeasti kypsyviä minuuttipihvejä ja suikaleita. Ruskista broileripihvit kauttaaltaan, noin 5 minuuttia. Koko ruoka syntyy yhdessä uunivuoassa lähes vaivatta ja vahtimatta isollekin porukalle. Tarjoa siipien lisänä maukasta dippikastiketta ja raikkaita kasvistikkuja. Rintaleike Rintaleike on filee, jossa on mukana nahka ja luinen rintalasta. Mittaa ruissipsit pakastepussiin ja rouhi ne kaulimella. Liha on mehukkaimmillaan, kun filee on juuri ja juuri kypsää.. Rintafileet Broilerissa on kaksi rintafileetä. Rintaleikkeet voi marinoida tai nahan alle voi hieroa maustevoita ja kypsentää sitten uunissa. Tuorejuustosydän vielä tehostaa mehevyyttä. Syötkö kanaa vai broileria. Kana on kypsää, kun cocktailtikulla paksuimpaan kohtaan työnnetystä reiästä tuleva neste on kirkasta. Laske lämpö 175 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 45 minuuttia. Hienonna valkosipulit. Varo siis ylikypsentämistä. Sen voi kypsentää uunissa, pannulla tai grillissä. Lisää pannulle tilkka vettä ja hauduta pihvit kypsiksi miedolla lämmöllä, noin 8 minuuttia. Kypsän lihan voi repiä myös nyhtökanaksi. Dippaa lämpimiä nugetteja hunajaiseen dippikastikkeeseen. Kumoa koipireidet marinadeineen ohrakerroksen päälle ja järjestele broilerit ja muut aineet tasaisesti vuokaan. Lisää pussiin vehnäjauhot ja hölskytä sekaisin. 1 Broileri saavuttaa ihannepainonsa, noin 1,7 kiloa, keskimäärin 40 vuorokaudessa, mutta kanojen munintakausi kestää jopa yli vuoden. Tomaattinen uunibroileri ohrapedillä 4 annosta 4 broilerin koipireittä (marinoimaton) 1 punasipuli 3–4 valkosipulinkynttä 1 dl oliiveja 1 tlk (500 g) paseerattua tomaattia 1 appelsiini (kuoriraaste ja noin 1 dl mehua) 1 rkl fariinisokeria 1½ tl timjamia 1 tl suolaa ½ tl mustapippuria 1 rkl öljyä 3½ dl ruokaohraa tai esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita ½ l kanalientä Ota broilerin koipireidet jääkaapista huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta. Rintafilee on broilerin murein ja vähärasvaisin osa. Jaa lusikallinen tuorejuustoa jokaiselle leikkeelle ja levitä tasaiseksi. Sekoita isossa kulhossa sipulit ja oliivit, tomaattimurska, appelsiinin kuoriraaste ja mehu, sokeri ja mausteet. Niistä syntyy näppärästi vartaat – työnnät vain tikun fileeseen pituussuunnassa ja nostat grilliin. Palat voi kypsentää myös uunissa. Vinkki: Kotimainen ohra on maukas ja mainio riisinkorvike! sopivat kastikkeisiin, keittoihin, salaatteihin, wokkeihin sekä piirakoiden ja tortillojen täytteeksi. Broileripihvit muistuttavat italialaisten saltimboccaa, mutta paistileikkeistä tehtynä niistä tulee erityisen meheviä. Kääntele broilerit tomaattiseokseen, niin että ne maustuvat tasaisesti. Paina pari salvianlehteä jokaisen paistileikkeen päälle ja taita leikkeet kahtia. Lähde: Lihatiedotusyhdistys ry TIESITKÖ. Maksa Miedon makuiset, pikkuruiset broilerinmaksat ovat paitsi hyvää ja edullista, myös helppo valmistaa. Riko munat toiselle syvälle lautaselle ja vatkaa rakenne rikki haarukalla
lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues K L M N O S S R T U N K N Å Ä S E J T U Y B J M K Y P Q S W A X O B J U K O P L Å Ö S D R T Y H I P P N N Ä I S G M K Ö P O T Z S E R K U I P A D E L H K A P O M O R S S Q A Z C F Y U J P Ö U M H D R T I P O L J M A N L R A W S C G H U U P Ö M Ä U J H D R Y U P J K L U P T R O P E E T U U N J O P K L A S T E G J K P O R S S J I U P H R G J K K L I I O P Ö N I E F E T Ä T Y Ö M I O P N R C E R T Y U I P K H M T O P S D T H U I K O P Ö A M J R S E S A X C T U P M K H J A I J U P Ö M Ä H F D E A W S C R T Y O P M Ö I H J G K T E E R T U P K M N H J U Ö I S E R V B Y U P O K H M L Ö A A E R T V U Y N J P K A X E Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset 1.12.2021 alkaen: Täyspaketti 37€/kk (kestotilaus sis. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. alv 24%). 1996) Peruspaketti 42,50€/kk (määräaikainentilaus sis. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). Lähetä viesti numeroon 13525. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. ISSN 0788-8325. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. alv 10%. Tiedustelut puh. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain HINTA ETÄTYÖ JOHTAJA RASTI PADEL KYLÄKOULU 1 1 SANAPIILO. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola
07.50 Radiohartaus. 10.00 Yle Uutiset. 06.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Itäraportti (u). 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 10.00 Virtasen taloushistoria: Muoti on vakavaa leikkiä. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 20.20 Lähetyssydän. 09.00 Yle Uutiset. 12.45 Väderoch sjörapport. Rocketsivä. 07.59 Hyvää huomenta. Beethoven: Allegro con brio Waldstein-sonaatista (Vladimir Horowitz, piano). 12.13 Radio Suomen Päivä. 23.00 Yle Uutiset. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 21.02 Urheiluradio. 15.55-15.58 Yle News. 22.05 Dokumentti: Laitapuolen Lönnrot – Jukka Harjun elämä. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Gospel kolahtelu. 06:58 Byström: Sonaatti klaveerille ja viululle g-molli (Tuija Hakkila, fortepiano, ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, viulu). 01.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 06.05 Alueradio. 12.45 Merisää. 22.55 Äänitarina: Kökkörunouden estetiikkaa. 08.33 Vega Morgon. 05.50 Merisää. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 03.00 Yle Uutiset. 14.03 Vega Dag musiknyheter. 18.05 Kuuntele Tomppaa (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 17.00 Aktuellt 17 med väder och Nyhetspodden. 15.02 Alueradio. RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 06.50 Aamuhartaus. 08.00 Yle Nyheter med sport, väderoch sjörapport. 15.55 Järviradiossa huomenna. 14:52 Liszt: Mazeppa, sinfoninen runo n:o 6 (Leipzigin Gewandhaus-ork./Kurt Masur). 07.30 Uutisia Euroopan Parlamentista. 06.00 Pookin aamu. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 13.00 Politiikkaradio. 07.03 Raamattuavain. 14.30 Lehtikatsaus: Järviseutu, Järviseudun Sanomat. 20.40 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 11.35 Vega Förmiddag. 14.30 Matkakuume. 10.15 Sykettä Israelista. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 12.00 Alueuutiset. 09.54 Andrum. 14.00 MTV uutiset. Couperin: Sarja viola da gamballe ja continuolle n:o 1 e-molli (Markku Luolajan-Mikkola ja Mikko Perkola, bassogamba, ja Aapo Häkkinen, cembalo). 19.15 Aftonandakt. 20.50 Iso Katekismus. 00.00-06.00 Yöradio. 08.05 Neropatti. 13.03 Vega Dag. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 09.11 Alueradio. 14.15 AALLOILLA. 14.50 Kuuluttajan vieras: Ylen Soivan arkiston toimittaja Laila Tarpila. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.35 Hartaita säveliä. 07.53 Alueradio. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 06.36 Päivän sana. 15.03 Vega Eftermiddag med Kustrundan. 11.03 Vega Förmiddag. 13.00 turunseutusanomat.fi verkkokatsaus. 01.55 Yöradio. 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 16.09 Vega Eftermiddag. 12.00 Matti Kustaan Vartti. Henselt: Kaksi nokturnia (Esther Budiardjo, piano). 16.30 X3M:s bästa. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 08.00 MTV uutiset. 23.02 Yöradio. 10.00 MTV uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 08.20 Vega Morgon. 18.50 Merisää. Wagner: Siegfried-idylli (New Yorkin FO/Giuseppe Sinopoli) Schubert: Gute Nacht laulusarj. 19.02 Urheiluradio. 11.00 Yle Nyheter. 12.00 YleX Etusivu. 20.00 Anne Lainto <3 Rock. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.05 Päivän kupletti. 06.54 Andrum. 16.50 Radiohartaus (u). 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 10.30 OS-radio i Peking, ishockey herrar: FIN – SVK. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 02.02 Yöradio. 14.00 Olympiaradio: Jääkiekko (m). 12.30 yrittäjät.fi lehtikatsaus. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Nyheter. Czerny: Allegro alla Polacca (Hermann Baumann, käyrätorvi, ja Leonard Hokanson, piano). 18.50 Iltahartaus. 07.00 Yle Nyheter med väder. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.03 Vega Förmiddag. 02.00 Yle Uutiset. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16:10 Offenbach (sov. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 13.30 Klassinen kattaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen. 12.50 Päivän blogi. 17.13 Alueradio. Busoni: Märchen (Satu) (Francoise Groben, sello, ja Ira Maria Witoschynskyj, piano). 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.30 Regionala nyheter. 14:35 Tshaikovski: Muistoja rakkailta seuduilta (James Ehnes, viulu, ja Vladimir Ashkenazy, piano). 14.30 Päiväklassinen. 16.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 10.15 Päivän vinyyli. 18.2018.29 Alastalon salissa. 20.20 Sanojen takana. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 08.45 Päivän blogi. 21.00 Iltasoitto. 08.00 ilkkapohjalainen.fi verkkokatsaus. 15.02 Kulttuuriykkönen. 12.30 Suolapala. 23.10-06.00 Yöklassinen. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 14.03 Raamattuavain (u). 23.00 Iltahartaus. 09.00 Aamupäivän klassinen. Mendelssohn: Variations concertantes (Christian Poltéra, sello, ja Ronald Brautigam, piano). 12.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 20.02 Sää. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 06:23 Cherubini: Sinfonia D-duuri (NBC:n SO/Arturo Toscanini). 07.10 Urheiluradio. 03.02 Pollari. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 16.13 Alueradio. 19.50 Vega Musik. 16.10 Faunin iltapäivä. 08.10 Urheiluradio. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00-11.55 Aki Yli-Salomäen Uudet levyt. 21.00 Yle Nyheter. Alajärven Seurakunta (kustannettu ohjelma). 02.15 Pyöreä pöytä. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 15.05 iltalehti.fi/päivän polttavat puheenaiheet. 12.10 Markus Leikolan totuudet ja todellisuudet: Eläinten todellisuus on sama ja eri kuin ihmisten. 18.00 Iltaklassinen 23.1006.00 Yöklassinen.. 09.05 Urheiluradio. 13.15 Tangovisa. 10.40-13.10 Olympiajääkiekko: FIN – SVK alkulohko (m). 21.03 Grönroos Garage med Bad Sauna. 03.00 Herätyksen! päivän vieras u). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.01 Yle Nyheter. 06.06 Vega Musik. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 15.00 Yle Nyheter. 09.23 Vega Förmiddag. 20.00 MTV uutiset. 09.00 Yle Nyheter. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 15.15 Viikon päijäthämäläinen. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 11.30 Yle Nyheter på lätt svenska. 10:22 Borodin: Sinfonia n:o 1 Es-duuri (Neuvostoliiton valtion SO/Jevgeni Svetlanov). 06.05 Aamusoitto. 15.00 Alueuutiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 10.05 Pookin päivä. 21.00 My och Anka är panka. 16.00 MTV uutiset. 07.00 X3M Morgon. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Nyheter med väder. 14.02 Alueradio. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 22.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 06.59 Hyvää huomenta. 14.30 Radiokirkkokuoro (u). 17.30 Vegatoppen. 13.00 Yle Uutiset. 15.25 Raamattu. Kultainen aikakausi, La belle époque. 08.13 Alueradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Ykkösaamu. 18.00 Alueuutiset. 16.00 Yle Nyheter och sport. 22.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 08.15 Aamun toiveet puh. 18.03 Vegatoppen. 07.10-07.50 Aamusoitto. 12.03 Slaget efter tolv – dagens debatt. 02.30 Avoin raamattukoulu (u). 21.00 Yle Uutiset. 21.36 Päivän sana (u). YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 23.00 Daniel Olin radio med Klaus Törnudd som gäst. 13.00 Yle Nyheter. 14.30 Rasvamonttu. 15.30 Päivän vinyyli. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.00-06.00 Yle Areenan parhaat puheohjelmat. 09.15 Aamun arvoitukset 06-5572899. 22.00 Yle Vega. 13.00 Pookin iltapäivä. 21.00 Järviradio soi. 17.10 Tuuli Saksalan keidas. 20.00 Yle Uutiset. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 15.00 Iltapäivän polkka. Rosenthal): Cancan (Cincinnati Pops/ Erich Kunzel). 06:50 Vieuxtemps: Elegia alttoviululle ja pianolle (Kim Kashkashian ja Robert Levin). 0700-88200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B9 Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 09.00 lehtikatsaus Viitasaaren seutu. YLE VEGA 06.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.00 Järviradio soi. 12.15 Pohjois-Kymenlaakso & Ankkuri-lehtien verkkokatsaus (www.pkank.fi). 14.45 Helmiä Raamatusta. 19.22 Näst sista ordet: Brysselkål, berlinermunk och Borgåbisin – städer som har eller borde ha egna ord. 07.33 Vega Morgon. 17.00 Kotikirkon kanava, toim. Winterreise (Arttu Kataja, baritoni, ja Pauliina Tukiainen, piano). 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 22.05 Urheiluradio. 20.03 Kaffekvarnen. 18.00 Uskon ilta. 07.30 Regionala nyheter. 07.53 Ykköskolumni. 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti. 14.55 Uutisia Euroopan Parlamentista. 18.03 Avainradio. 15:09 Boccherini: Kitarakvintetto D-duuri, Kitarakvintetto e-molli ja Jousikvintetto A-duuri (David Starobin ja Marlboron musiikkijuhlien kamariyhtye). 15.30 Marjan kanssa kahavilla. 11.02 Radio Suomen Päivä. 09:06 Smetana: Isänmaani, sarja sinfonisia runoja (Bostonin SO/Rafael Kubelik). 11.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 07.15 HERÄTYS!. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 MTV uutiset. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 06.33 Vega Morgon. Rubinstein: Venelaulu (Zora Mihailovich, piano). 14.00 Yle Nyheter. 11:24 Bizet: Arlesitar-sarja n:o 1 (Melbournen SO/ John Lanchbery). 03.54-04.00 Yöradio. 19.03 Shalom. 13.30 Klassinen kattaus. 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 14.00 suomenuutiset.fi verkkokatsaus. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.15 Filosofiska rummet: Nybörjaren och modet att misslyckas. 18.30 Avoin raamattukoulu. 18.00 Tutkimusmatka sotapropagandaan: Reininlaakso, Boppard . 02.45 Yöradio. 10.00 tamperelainen.fi verkkokatsaus. 21.50 Merisää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.00 Yle Nyheter. 07.10 Vega Morgon. 07.13 Alueradio. 10:59 Bruch: Viulukonsertto n:o 1 g-molli (Pinchas Zukerman ja Los Angelesin FO/Zubin Mehta). 13.30 X3M Eftermiddag. 11.33 Radio Suomen Päivä. 08.30 Regionala nyheter. 18.30 Illan toiveet puh. 17.00 YleX Ilta: Aikku. YLE PUHE 06.00 Olympiaradio: Jääkiekko (m). 18.00 Yle Areenan parhaat podcastit. Natsikortti. 00.00 Yle Uutiset. 09.00 Alueuutiset. 09.00-14.00 Olympiaradio: Maastohiihto (n) ja jääkiekko (m). 11.00 verkkouutiset.fi. 21.17 Radio Suomen Ilta. 19.20 Sanan aarteita. 10.30 Raamattu. 14.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä
07.05 Wheeler Dealers (S). 03.10 Lentoturmatutkinta. 08.20 Late Lammas (S). 22.00 Frendit (S). 16.50 Frendit (S). 22.00 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 23.30 Betty White, pantertanternas pantertant. 10.20 Maaginen Glomma. 15.00 Suurmestari UK. 06.50 Say Yes To The Dress: Randyn vinkit. 06.53 Pikkurilli (S). Sveriges TV2 13.00 Rapport. 21.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 17.00 Irwinin perheen eläintarha (S). Claudia Winkleman. 10.00 Pokka pitää (S). 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.15 Moderni perhe. 23.00 Miehen puolikkaat. 13.00 Hem till gården. 08.30 Mutsi (S). 21.00 You, Me & My Ex (S). 18.00 Pekingin olympiakisat, hiihto. 06.30 Kökets middagstips. 18.30 Oddasat. 13.30 Home and Away. 14.15 Moderni perhe. 01.00 Law & Order: Special Victims Unit. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. Jakso 2/8. 21.00 Miehen puolikkaat. 22.35 Asian ytimessä. 14.30 MTV Uutiset Live. 20.00 Kenen kotona. 23.00 TV4 Nyheterna. Makeoveria ja tulen liekkejä. 09.10 Saarielämää (S). 09.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 17.00 Lätkävaimot (S). (1941) 14.55 Yhteisvastuukeräyksen avaus. 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 13.00 So Freakin Cheap (S). 15.55 Leijonan luola USA. 06.45 Nyhetsmorgon. 18.55 Nyheter på lätt svenska. 00.00 House. 22.00 Allsvenskan Här kommer Degen. 15.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.28 Sportnytt. 18.00 Olympialaiset: Jääkiekkokooste Suomi – Slovakia (m) (S). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 19.00 Aarrepaja UK. Jakso 4/8. 11.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). Maistuva mokka. 18.05 En byskola går i graven. 18.30 Emmerdale (7). FRII 06.20 Kiinteistöhuutokauppa (S). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.40 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 13.50 Moderni perhe. 07.00 Morgonstudion. 08.55 Pekingin olympiakisat, hiihto. Kausi 2. 00.55 Takapihalle haudatut (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. Jakso 23/25. 15.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Miehen puolikkaat. Matkailuja ruokaohjelma, missä Kristinn Guðmundsson matkaa ystävänsä Janus Bragin kanssa ja valmistaa hänelle ruokaa. 14.00 Grand Designs Australia. 13.05 Världens natur: Ett år i Kanadas vildmark. 20.30 Själens röda rum. 15.30 Miehen puolikkaat. Kausi 4, 3/4. 12.30 Amerikan rajavartijat. 00.10 Simpsonit (7). 18.00 Efter fem. 15.00 Sverige!. 06.25 Rantataloa etsimässä (S). 14.00 Sinkkuillallinen. 13.15 Landet runt. 09.30 Emmerdale (7). 03.25–04.55 Pekingin olympiakisat, lumilautailu. Naisten 5000 m. 17.55 Younghearted. Jakso 2/4. 04.00–04.30 Poliisit (7). 01.00 Ghost Adventures (12). 07.30 Pekingin olympiakisat, urheilustudio. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 06.35 Kindi Kids (S). 23.55 NCIS Los Angeles (16). Kausi 1. 23.40 Sporten. Kausi 2. Kuuntele rusinaa. 23.35 Koko Suomi leipoo. 08.40 Caribbean Life (S). 23.15 Olympialaiset: 6. 20.00 TV4 Nyheterna. Miesten halfpipen loppukilpailu. 10.55 Family Guy. 11.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 12.20 Yle Oddasat ja Oddasat. 12.10 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 18.55 Top Gear (S). 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12). (S). Talonrähjästä eläkekoti. 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 11.20 Family Guy. 19.15 Kulturnyheterna. 07.50 LEGO Friends (S). 20.20 TV4 Vädret. 18.25 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. AlfaTV 08.00 Sanna Ukkola Live. 12.45 Valitut Palat Collection. 11.45 Simpsonit. 01.00 Resident (12). 11.30 Extreme E – sähköinen seikkailu. 23.25 Miehen puolikkaat. 17.30 Viiden jälkeen. 01.00–02.00 Ray Donovan (18). 23.55 TV4 Vädret. 02.00 Madventures Suomi (7). MTV3 06.15 Aamusää. 19.00 Koti koiralle. 22.00 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu. 11.00 Laiva (S). 08.40 Patu-koira (7). 00.30 Parantavat puutarhat. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. Fiksua ja terveellistä. (S). EU yrittää oikoa rivejään Venäjän edessä, mutta riippuvuus maakaasusta lyö kiilaa maiden välille. Naisten 10 km (p). 17.00 Simpsonit. Sveriges TV1 05.45 Sverige idag. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 19.00 Pientä laittoa (12). 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 10.30 Husdrömmar. Kausi 4, 2/4. 04.35 Beat Bobby Flay (S). 14.55 Löytöretki tuntemattomaan (S). kisapäivä (u) (S). 08.35 Food Factory. 00.30 Valheiden hinta (16). 18.20 Nyhetstecken. 02.55 Wheeler Dealers (S). 20.30 Lemmenjoen kullankaivajat. 06.25 Uutisaamu. 16.00 Lemmen viemää (7). 10.30 Olympialaiset: Jääkiekkoa Suomi-Slovakia (m) (S). 01.00 Apocalypse: Hitlerin isku länteen. Kausi 1, 6/6. 19.30 HJALLIS – Lisää rahaa!. 17.30 Family Guy. 21.00 ELOKUVA The Guys (S). 20.30 Ensisilmäyksellä. 08.30 Miehen puolikkaat. 16.00 Burgerimies. Kausi 5, 4/12. 15.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 12.00 Emmerdale (7). 13.30 Olympialaiset: Lumilautailu (S). 15.25 Eläinsairaala (S). 06.50 Pikku Kakkonen. 6.40 Venäjän ja ValkoVenäjän sotaharjoitus alkaa 7.11 Mitä poliisien rahankäytölle pitäisi tehdä. 07.25 Pyjamasankarit (7). 06.40 Halinallet (S). 01.00 Rantavahdit (7). 17.05 Världens historia: Drogade nazister. 22.30 Frendit (S). 12.30 Salatut elämät (S). 13.25 ELOKUVA Tervetuloa aamukahville (S). Kausi 5. 05.05–05.30 Beat Bobby Flay (S). Kausi 8, 5/10. TLC 06.10 Tarjousten metsästäjät (S). 15.30 På spåret. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 15.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 23.50 Ihmemies MacGyver. 18.20 Salatut elämät esittää: Tunteisiin. 07.45 Pekingin olympiakisat, alppihiihto. 15.15 Valitut Palat Collection. Kausi 2. 17.30 Tankkaustarinat. 09.30 Leijonat kohti Pekingiä 2022 (S). Kausi 5, 2/10. Jakso 5/6. Oheneva jää. 04.15 Food Factory. Kausi 12. 13.00 Harrasterallisarja. 08.27 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 14.00 Baywatch (12). 12.55 Valitut Palat Collection. 23.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Yökylässä Maria Veitola. 1/8. 03.30 Ambulanssi (12). 22.00 Tulossa: Farmi Suomi. 20.00 Olympialaiset: 6. 00.55 Pientä pilaa. 22.00 Ulkolinja: Bosnia – maa jota ei ole. Naisten 10 km (p). 10.45 Valitut Palat Collection. 12.00 Ruokamatka Ranskaan. 11.30 Laiva (S). 01.10 Överklassmördaren. Jakso 2/20. 07.25 Simpsonit. 16.00 Sanna Ukkola Live. 23.00 Vuorien sankarit. 10.30 Sami Kurosen makumatka Saimaalla. 08.45 Uutiset. 08.15 Viidakon veijarit (S). 03.30 Poliisit (S). 23.10 Christine Keelerin tapaus (12). Pohjoisnavan arktinen talvi ja äärimmäiset sääolot koettelevat tiimiä. 22.25 Tulosruutu. 17.25 Uutiset. 14.55 Nyheterna extra: Presskonferens coronaviruset. 02.35 Paras vuosi ikinä (16). 14.15 Running Wild With Bear Grylls. 14.15 Toisenlaiset äidit. Veren tanssi 1/2. 13.05 Arkitekturens pärlor. 13.00 Olympialaiset: Jääkiekkostudio (S). 18.00 Family Guy. 11.30 Go’kväll. 01.15 Family Guy. 22.55 Oddasat. 16.55 Pikku Kakkonen. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 10.00 Leijonan luola USA. Kausi 1, 2/2. 15.00 A-studio. 22.38 Kulturnyheterna. 13.00–13.50 Historia: Muhammad Ali. 16.55 Hengenvaarallinen saalis (S). Kausi 5, 1/10. 13.55 Hengenvaarallinen saalis (S). 16.00 Sofian enkelit (S). 19.00 Helena Ranta – Sodan viimeinen sana (12). Miesten alppiyhdistetyn pujottelu. 18.00 BUU-klubben. National Geographic 06.00 Vankilassa ulkomailla. 07.45 Moderni perhe. 08.10 Caribbean Life (S). Ystävänpalvelus. 1, 4/10. Jakso 8/10. 02.35 Sub.doc: Isoäitini on ilotyttö. 18.00 Saalistajien suvut. 18.30 Simpsonit. 10.40 Australian rajalla. 16.30 Laiva (S). 11.30 Neljän tähden illallinen. 23.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 12.30 Olet mitä syöt. Kausi 12, 23/25. 00.30 Vaarahetkiä videolla. 11.00 Emmerdale (7). 21.00 Nyt jos koskaan (S). 08.15 Food Factory. 18.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 13.00 Simpsonit (12). 20.30 Unelma-asunto auringon alta. 22.00 Aktuellt. 03.55 Food Factory. 11.00 Malou efter tio. 10.05 Kiinteistöhuutokauppa (S). Lande. 20.15 Sporten. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 14.00 TerveysSummit. 19.50 Keno. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.30 Simpsonit. 17.50 Ut i naturen. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.47 YLE TEEMA. 09.55 Simpsonit. 11.05 Australian rajalla. 13.25 Ensisilmäyksellä. 16.00 Simpsonit. 03.55 En plats i solen. 10.30 Pekingin olympiakisat, alppihiihto. 19.20 Päivän sää. 20.00 30 minuter. 12.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (S). 14.00 Bytt är bytt. 02.40 Australian rajalla. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 22.05 Arman Pohjantähden alla (S). 16.00 Salatut elämät (S). 19.25 Tulosruutu. 16.30 Simpsonit. 15.25 Pekingin olympiakisat, ohjaskelkkailu. 00.40 Suurmestari UK. 21.00 Fantastiska snabbtåg. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. FOX 06.00 Moderni perhe. 06.15 Go’kväll. 17.00 Ensitreffit alttarilla USA. 02.05 Sverige!. 01.40 Kuutamolla. B10 TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Kulttuuricocktail Live. Joukkueviesti. kisapäivä (S). 07.35 Mauno (S). 12.55 Pekingin olympiakisat, freestyle. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 23.45 Ohjelmatietoja. 09.30 Puoli seitsemän. 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa. 00.05 Stand Up! Kausi 4. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. Savua ilman tulta. 19.00 Varjojen kissat. 22.00 HJALLIS – Lisää rahaa!. 03.55 Museoiden mysteerit (S). 18.45 Uutiset. 11.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 21.00 21.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot. 3/6. 22.05 Greyn anatomia (16). 14.00 TV Shop. Kausi 2, 11/12. 22.30 Ennen elokuvaa: Taksikuski. 06.58 Nallen talvi (S). 00.00 Parantavat puutarhat. 19.00 Vuorien sankarit. 17.00 Återskaparna England. 03.05 Jamien parhaat kasvisruoat. 21.00 Antikrundan. 12.55 TV Shop. 00.55 90 päivää morsiamena (S). SUB 06.30 Ikku-Pikku Ritari (S). 04.50–05.45 Ghost Adventures (12). 01.05 Leijonan luola USA. 15.50 Laiva (S). 15.10 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 00.00 Tohtori Paise (S). Kausi 3. 10.00 Sami Kurosen makumatka Saimaalla. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 17.00 17.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot. 00.35 Putous. 15.00 Rempalla tuloja. Jakso 1/4. Kausi 3, 5/7. 23.30 Hockeykväll. 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7). 20.00–00.33 YLE TEEMA. Jakso 5/26. 02.55 Hawaii Five-0. 21.00 21.00 Stadi vs. 21.00 Apocalypse: Hitlerin isku länteen. Kausi 1, 4/8. 01.50 Utrikesbyrån. Miesten alppiyhdistetyn syöksylasku. 20.00–20.55 Vuosi jään keskellä. 16.00 En plats i solen. 12.30 Valitut Palat Collection. 11.15 Pekingin olympiakisat, lumilautailu. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 12.35 Miehen puolikkaat. 08.50 Moderni perhe. Kausi 1, 6/6. 00.15 Kadonneet Suomi (S). 23.50–00.35 Murjusta unelmakodiksi. 08.00 LEGO Ninjago (7). 10.00 Koiran paras ystävä. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Urheilustudio. 14.00–14.50 Vahvojen naisten Tanssiteatteri Raatikko. 30 000 € on taskurahaa! 20.58 Keno ja Synttärit. Miesten vapaaohjelma. 14.00 Dansbandet Kandis en film om kärlek, tröst och längtan. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 00.05 Vägen ut med Lars Lerin. Kausi 3. 17.55 Uutiset. Miesten vapaaohjelma. 17.25 Frendit (S). 01.55 Alaskan rakentajat (S). 07.48 Enni ja Roi (S). YLE TV2 05.00 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu. 08.15 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 20.00 Wheeler Dealers (S). 14.00 Olympialaiset: Curling (S). 04.05 Rantataloa etsimässä (S). 11.00 Efter Nio. Kausi 14, 1/10. TV5 06.00 Rantataloa etsimässä (S). 19.00– 19.29 Simpsonit. 13.30 Simpsonit (12). 20.00 Syön itseni hengiltä. 01.10 ELOKUVA Murtumaton (16). 23.00 Cyklopernas land. (U) 10.30 Pokka pitää (S). 10.10 Hemmagympa med Sofia. 07.07 Anniina Ballerina (S). Jakso 4143: Sinä olet minun siskoni. 06.30 Valitut Palat Collection. 15.00 Asian ytimessä. 11.30 Koko Britannia leipoo. Urheilustudio. 10.30–11.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (12). Kausi 1, 3/10. Kausi 1, 10/10. 08.30 Sunny Bunnies (S). 07.55 Olympialaiset: Lumilautailu (S). 22.00 Yukonin kultamaat. 19.00 Saarielämää (S). 22.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.30 Svenska nyheter. 17.00 Rapport. 06.20 Bless the Harts. Hero 12.45 Me postilaiset. 21.00 21.00 Paratiisihotelli Suomi (7). 01.55 CSI. 06.10 Rusty Rivets (S). 00.00 Tappajan motiivi (12). Jakso 5/8. Perheiden talot. 15.00 Leijonan luola USA. 23.00 Dissidentti – toisinajattelija. 10.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 06.25 Ylen aamu. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. 08.50 Tanskalainen maajussi. 08.55 Mutsi (S). 23.30 Yhä mysteeri (16). 12.30 Valitut Palat Collection. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 17.30 Parantavat puutarhat. 15.30 Dissidentti – toisinajattelija. 02.05 El Chapo (12). Kausi 1. 09.30 Tankkaustarinat. 12.15 Min sanning: Mian Lodalen. 17.00 Parantavat puutarhat. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 20.00 Pieni suuri perhe (S). 08.50–12.00 YLE FEM. 10.00 Kirppiksen Kingi. 13.00 Ensisilmäyksellä. 13.30 Kaverille ei jätetä (12). 07.59 Apina Apunen, asentaja-apina (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 23.00 Huumebisnes Oy. 10.00 Arvokaman etsijät (S). • 00.15–00.33 Enemmän elokuvasta: Hyvästi, kaunokaiseni. 08.27 Taruvaeltajat (7). 08.05 Single Parents. Töpöhäntiä ja äkäpussi. 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 04.55 En plats i solen. 17.00 Tankkaustarinat. Kutonen 06.05 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 10.30 Valitut Palat Collection. Kausi 1, 4/10. 09.30 Jahtikuksa. 06.40 Simpsonit. 17.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 10.10 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. 16.55 Uutiset. 09.35 Ensisilmäyksellä. 21.00 Katseen tarina. Kausi 1. 22.45 Sportnytt. Miesten krossin loppukilpailu. 20.00 Remppa vai muutto. 12.00 Valitut Palat Collection. 13.55 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 09.50 Dubain lentokenttä. 12.40 Kuolema maalaa taulun (12). 19.45 Go’kväll. 23.00 Paiseklinikka (S). 12.00 Pekingin olympiakisat, curling. 11.00 Remppa vai muutto. 20.15 Uutiset. 18.00 Remppa vai muutto. 20.55 Lokala nyheter. 17.00 17.00 Nyt jos koskaan (S). 15.00 Toisenlaiset äidit. 08.05 Viidakon veijarit (S). 12.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 18.00 Sinkkuillallinen. 12.10 Simpsonit. 21.30 Miehen puolikkaat. Jakso 5/8. 21.00 Torpet. 22.00 Tulossa: Farmi Suomi. 21.00 ELOKUVA The Amazing Spider-Man 2 (12). 10.25 Simpsonit. 21.00 21.05 A-Talk. 23.05 4D: Miehet koukussa kauneusleikkauksiin (12). Kausi 1. NELONEN 06.00 Bing (S). 21.00 Kuvia ja käännekohtia: Anu Sinisalo. 19.33 Lokala nyheter. 00.50 Family Guy. Jakso 6/9. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 07.15 Sofian enkelit (S). Bosnia-Hertsegovinan sodan alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Miesten round robin 2. 19.30 Salatut elämät (S). Lontoo, kevät 1963. 20.00–20.55 Dos vidas – Kaksi elämää (12). Kausi 3, 4/10. 7.25 Italia haluaa espresson Unescon listalle 7.44 Jälkinäytös 8.50 Tankotanssija Oona Kivelä ja lasten liikuntakirja. 17.10 Kuolema maalaa taulun (12). Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 21.00 ELOKUVA Tulilinjalla (16). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.2. 20.00 Linna. (1952) (Mv) (U) 14.35–14.46 Arkistokuvia: Stadionin rakennusvaiheet (S). 16.00 Laiva (S). 12.00 Amerikan rajavartijat. 01.40 Simpsonit. 16.00 Puutarhan pelastajat. 21.55 Tänk om. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 08.05 Miten kaikki tehdään. Jakso 6/6. 18.25 Liiga: HIFK – Ässät. 16.50 Olympialaiset: Maastohiihto (S). 22.20 Päivän sää. 02.05 Paras vuosi ikinä (12). Kausi 3. 21.00 ELOKUVA Dragon – The Bruce Lee Story (12). 23.35 Simpsonit (7). 18.00 Päivän sää. 13.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 01.50 Yukonin kultamaat. 17.55–19.53 YLE FEM. 17.00 17.04 Päivän sää. 3/6. 00.00 Rapport. 08.35 Miten kaikki tehdään. 07.00–08.00 Supernanny Suomi. 08.19 Galaxi. (U) 11.00 Yle Alueuutiset. 17.05 Viiden jälkeen. 03.40 Rantataloa etsimässä (S). 19.30 Ekonomibyrån. 16.00–16.44 Milanon naisten paratiisi (7). 20.00 Ensisilmäyksellä. Uniikit kodit. 18.30 Fillaripäiväkirja. Kissa seinälle! Kausi 3, 6/10. 00.00 Remppa vai muutto. 23.00 Berlin Station (16). 15.00 Valitut Palat Collection. 3/6. 15.55 Wheeler Dealers (S). 07.15 Say Yes To The Dress: Tanska (S). 17.00 Autojen ensiapu. Kausi 4, 4/10. 02.00 Lätkävaimot (S). 23.00 Hjälp, vi har köpt en bondgård!. 18.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki! Kausi 6. 22.45 Uutiset. 22.30 Miehen puolikkaat. 08.30 Pekingin olympiakisat, urheilustudio. (U) 19.40 Retkiruokaa islantilaisittain. 16.05 Världens natur: Ett år i Kanadas vildmark. 18.00 Say Yes To The Dress (S). 21.00 ELOKUVA Elisabet (16). Kausi 7, 5/10. 19.00 Rapport. 15.30 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 16.55 Onnenarpa. 20.30 Farmen. 09.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. Jakso 4/26. 01.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 10.00–10.35 Olympialaiset: Jääkiekkostudio (S). 11.10 Paiseklinikka (S). 00.25 Av hela mitt hjärta. 16.15 The Wall Suomi. 09.35 Saarielämää (S). 22.45 ELOKUVA Jim: The James Foley Story (12). JIM 09.00 Tankkaustarinat. 14.25 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 19.00 Drömmen om Lappland. 03.00–04.00 Liv D: Rakastuinkin naiseen. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 06.55 Olympialaiset: 5. 14.25 Pekingin olympiakisat, pikaluistelu. 17.00 The Graham Norton Show. 18.30 Puutarhakausi. 06.35 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 14.00 Haapasalo Goes America (S). Vieraana musiikkituottaja Leri Leskinen. 11.55 Uljas universumi (S). 20.00 Salatut elämät (S). 08.06 Tiedonjyvä. 01.05 The Victim. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 18.30 Australian rajalla. 18.00 Hockey Night Live. Jakso 4142: Postia tohtori Honkaselle. 04.35 Elämää äärirajoilla: Alaska. 13.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 18.00 Kaasujalka. 15.10 90 päivää morsiamena (S). 14.40 Ennätystehdas. 11.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 03.00 Poliisit (7). (U) 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 06.50 Kiinteistöhuutokauppa (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 00.00 Vaarahetkiä videolla. 11.00 Neljän tähden illallinen. 12.00–17.52 YLE TEEMA. 22.50 Lokala nyheter. 04.05 Penkinlämmittäjät. 09.20 Kauppakaupunkien aarteita. 20.30 Rapport. 13.15 Hengenvaarallisesti lihava (S). MUUT TV-KANAVAT. 18.30 Sverige idag. 03.00 Nyhetstecken. 18.30 Puoli seitsemän. 05.00–05.53 Villa Hintikka. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 23.30 Uutiset. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 09.05 Alaskan rakentajat (S). 10.00 Puutarhan pelastajat. 22.35 ELOKUVA The Go-Go’s (12). 18.00 Australian rajalla. kisapäivä (u) (S). 02.45 Sportnytt. Sekajoukkueiden hypyt. 22.00 Professor T. 01.30 Rantavahdit (7). 07.05 Simpsonit. 12.00 Jussin kalajutut
Se ei ollut läheskään ensimmäinen amerikkalainen tyttöbändi, mutta ”Olimme ensimmäinen, joka teki omat biisinsä, soitti itse ja sai suurta menestystä”, muistelee laulusolisti Belinda Carlisle. Vain pari vuotta aiemmin The Slits olisi ollut kummajainen ja kuriositeetti. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B11 KATSOTTUA Pekka?Eronen palaute@ lannenmedia.fi ” Rrrytmi sitruuuuuna”: laulusolisti Ari Up huusi ainoat kaksi osaamaansa suomenkielen sanaa, ja taas mentiin. Kuitenkin vasta seuraavan päivän klubikeikalla räjähti. PAUL NATKIN / YLE Linna Yle TV1 klo 20.00 Osa 1/8 Linna on dokumentaarinen sarja uudesta ja Suomen ainoasta suljetusta naisvankilasta, joka avattiin Hämeenlinnassa loppuvuodesta 2020. Vanhoissa pätkissä esiintyy intoa puhkuva bändi, jonka biisit ja soittotaito kehittyivät keikka keikalta. Tervetuloa naisvankilaan! YLE KUVAPALVELU Koulutukset esille 24.2.2022 Alueteema torstaina 24.2. Ja sitten takaisin tanssimaan. Alkuperäiset jäsenet muistelevat noita?vuosia avoimesti. Se tuiversi musiikkielämän eturintamassa 1970-luvun lopulla ja raotti ovia, jotka The Slitsin tapaiset bändit potkaisivat ne auki. 125 mm x 180 mm 650 € ½ s. Se on dokumentin alakuloinen luku, josta Carlislen sooloura ja koko bändin comeback kohottavat jälleen tunnelmat. Sarjassa seurataan vankien ja henkilökunnan arkea lähes vuoden ajan muuttopäivistä lähtien. mennessä: aineisto@kpk.fi Lue lisää: kpkmediat.fi/koulutus Kysy tarjousta näkyvyydestä mediamyyjältäsi tai myynti@kpk.fi Kokonaistavoittavuus lukijaa 152.500 LEHTI Mainostila Koulutus-alueteemassa: 82 mm x 42 mm 126 € 1/4 s. ”Jokainen sai tehdä mitä vain, oli täysi vapaus”. Se oli ajan henki. Tietenkään kaikki ei ollut nousukiitoa. The Go-Go’s Yle Teemalla klo 22.35 Pioneeribändit rikkoivat lasikaton Los Angelesin punk-kuvioista maailmanmaineeseen ponnistaneen The Go-Go’s -yhtyeen tarina. Lasikattojen rikkojat ovat kiitossanansa ansainneet. vaaka 254 mm x 180 mm 1200 € koko sivu 254 mm x 365 mm 2190 € Hintoihin lisätään alv 24 % Kun haluat näkyä, valitse aidosti näkyvä kanava Keskipohjanmaa | Haapavesi-lehti | Kalajokilaakso | Kalajokiseutu | Lestijoki | Nivala | Perhonjokilaakso Kalajokiseutu Lestijoki Kalajaska Kalajokilaakso Haapavesi-lehti Nivala-lehti Keskipohjanmaa Kokkola-lehti Pietarsaaren Sanomat Selänne Perhonjokilaakso KALAJOKI HAAPAVESI OULAINEN MERIJÄRVI YLIVIESKA NIVALA ALAVIESKA SIEVI KANNUS HAAPAJÄRVI KÄRSÄMÄKI SIIKALATVA PYHÄJÄRVI TOHOLAMPI LESTIJÄRVI REISJÄRVI KOKKOLA KAUSTINEN KRUUNUPYY LUOTO PEDERSÖRE PIETARSAARI VETELI HALSUA PERHO EVIJÄRVI UUSIKAARLEPYY Ullava Kälviä Lohtaja Himanka Pulkkila Piippola PYHÄJOKI Kysy lisää: myynti@kpk.fi. Sitä vapautta Alison Ellwoodin ohjaama dokumentti soi vähän väliä. Se oli punkin ansiota. Amerikassa niin teki Go-Go’s. Monella on mielipide siitä, miten rikollista ihmistä pitäisi rangaista ja millainen vankilan pitäisi olla, mutta harvalla on käytännön kokemusta tai näkemystä arjesta kivitalossa. Kolmen nuoren naisen ja uuden miespuolisen rumpalin yhtye oli villi, svengaava ja hallitun sekopäinen rytmijuhla, jota minä ja kaverit emme voineet peffa penkissä seurata. Kaikki jaksot Yle Areenassa. The Slitsit olivat meidän ikäisiämme ja ihania, mutteivät etäisiä. kokoaa yhteen asiaa alueemme koulutuksista ja se jaetaan Keskipohjanmaan, Haapavesi-lehden, Kalajokilaakson, Kalajokiseudun, Lestijoen, Nivala-lehden ja Perhonjokilaakson tilaajille. Uusi Hämeenlinnan vankila on maailman moderneimpia. Muutamassa vuodessa kävi sama kuin yhdellä ja toisella poikien bändillä, eli huumeet sotkivat uran. Mainosaineistot 17.2. Tuodaan yhdessä monipuolinen koulutustarjonta koko alueen tietoisuuteen. Kipaisimme pari kertaa kesken keikan puristamassa tanssista hikoontuneet t-paidat vähän kuivemmiksi salin nurkkaan. Englantilainen The Slits oli heinäkuisena iltapäivänä vuonna 1980 heittänyt pirteän keikan Kaivopuiston ilmaiskonsertissa Helsingissä. Linna näyttää maailman, joka ei ole tavalliselle katsojalle tuttu. pysty 125 mm x 365 mm 1200 € ½ s. Alkuvaikeuksien jälkeen vankila rakentuu asia kerrallaan nykyaikaiseksi ja moderniksi kokonaisuudeksi. Nyt ei tullut mieleenkään ihmetellä, kuinka (melkein) tyttöbändi uudisti rockmusiikkia ja keräsi salit täyteen
Kokkola +0 Pietarsaari +0 Toholampi -1 Halsua -1 Ylivieska -1 Kalajoki -1 Haapavesi -2 Helsinki +2 Lahti +1 Tampere +1 Turku +2 Pori +2 Joensuu -1 Jyväskylä -0 Kuopio -1 Oulu -2 Rovaniemi -5 Kuusamo -5 Pe 11.2. TORSTAI 10.2.2022 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 990 995 1000 1000 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1020 1025 1030 1035 Selkeää tai puolipilvistä Odotettavissa torstai-iltaan asti: Sää on puolipilvinen ja poutainen. -41,4 °C 1997 Kuusamo Sateisinta 8.2. -0 +0 -0 -0 -1 -1 -1 +2 +1 +2 +2 +2 -1 +0 -1 -2 -5 -6 Eilen Vuosi sitten °C -1 °C -2 °C -2 °C -2 °C -3 °C -3 °C °C +2 °C -1 °C -1 °C +2 °C +2 °C -2 °C -2 °C -1 °C -3 °C -4 °C -4 °C -14 °C -14 °C -18 °C -17 °C -18 °C -13 °C -19 °C -9 °C °C -11 °C -10 °C -9 °C -18 °C -16 °C -16 °C -24 °C -18 °C -18 13 10 7 7 7 5 °C -8 °C -10 °C -6 °C -6 °C -5 °C -3 °C -2 °C +0 °C -0 °C +1 °C +2 °C +2 °C -4 °C -9 °C -5 °C -5 °C -6 °C -6 °C -4 °C -3 °C -3 °C -2 °C -1 °C +0 (9.2. -2 -2 -3 -3 -3 -4 -3 +1 +0 -0 +2 +1 -2 -1 -2 -4 -13 -14 Pe 18.2. -2 -2 -2 -3 -3 -4 -4 -0 -1 -1 +0 +1 -7 -3 -5 -7 -10 -10 Su 13.2. klo 14) Merivesi Kemi °C 65 cm Oulu °C 62 cm Raahe °C 60 cm Pietarsaari °C 62 cm Vaasa ?0 °C 61 cm Rauma ?0 °C 54 cm Turku ?0 °C 50 cm Helsinki ?0 °C 49 cm Hamina +1 °C 49 cm Lämpimintä 9.2. klo 14.00 +3,5 °C Märket Lämpimin mitattu 10.2. -12 -12 -10 -9 -10 -13 -10 +1 +0 -1 +1 -2 -1 -2 -2 -13 -15 -13 Ke 16.2. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 8:14 16:55 Jyväskylä 8:21 16:42 Kokkola 8:41 16:45 Rovaniemi 8:47 16:17 Ivalo 8:58 15:52 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C +1 °C -1 °C -1 °C -2 °C -2 °C -3 °C -5 °C -3 °C -4 °C -5 °C) (-5 °C) (-5 °C) (-5 °C) (-6 °C) (-7 °C) (-9 °C) (-9 °C) (-10 °C) (-10 °C) (-10 11 5 6 3 To 10.2. Kohtalaista lounaistuulta. -8 -8 -6 -4 -6 -8 -5 +2 +3 +2 +3 +2 -2 +1 +0 -8 -10 -5 Ti 15.2. +9,6 °C 2015 Kaarina Kylmintä toissa yönä -16,3 °C Vihti Kylmin mitattu 10.2. 5,0 mm Jomala Jomalaby Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) To Amsterdam +6 Buenos Aires 27 Budapest 12 Lissabon 15 New York 10 Oimjakon -38 Riika +4 Skellefteå +1 Sydney 28 Tukholma +4 Tokio +3 Pe +6 25 +9 17 +8 -36 +2 -3 22 ?0 +8 La +6 23 +6 15 12 -36 +2 -2 21 +3 +8 Su +7 23 +6 15 ?0 -35 +1 -10 22 +2 10 Ma +7 23 +9 15 -6 -35 +3 -9 23 +3 +2 To Alanya 12 Dubai 25 Dubrovnik 14 Funchal 19 Hania 13 Honolulu 24 Las Palmas 23 Malaga 17 Nizza 16 Phuket 29 Venetsia +7 Pe 15 26 14 18 15 25 21 17 15 29 +7 La 16 26 14 15 14 24 20 17 15 27 +8 Su 16 21 13 15 13 24 19 17 12 28 +5 Ma 16 23 13 15 13 24 19 20 12 28 +4 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (4.2.–9.2.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. -4 -4 -4 -4 -4 -5 -5 +0 -1 -2 +0 -0 -4 -3 -3 -6 -7 -6 La 12.2. Lämpötila on -2...+1 astetta. -6 -5 -8 -10 -9 -9 -12 -1 -2 -5 -3 -5 -9 -7 -10 -8 -10 -12 To 17.2. +1 +1 -0 +1 -2 -2 -4 +3 +2 +2 +2 +2 -2 +0 -1 -6 -11 -11 Ma 14.2