Nuoresta iästään huolimatta seilaaminen eurooppalaisilla vesillä on tullut hänelle tutuksi. Englanninsetterit Rantakurun Napoleon ja Queen jäljittivät fasaanin. Haaste tietää Mämmille 24 etappia kirkonkylän ja Toivosen eläinpuiston välillä. Pinnan alla ei suinkaan uiskennella leppoisasti maisemia ihaillen, vaan totinen työ vaatii sekä kovaa fysiikkaa että hyviä hermoja. Sivu 14 Nainenkin voi olla merimies HELSINKI (STT) Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) pitää poliisin toimia anarkistien Smash Asem -mielenosoitusta vastaan perusteltuina. Kuva: Clas-Olav Slotte Sukeltajan työstä on glamour kaukana. Räjäytys onnistui ja kovan pamauksen jälkeen mäen paikalla oli vain sekava röykkiö ongelmajätteeksi luokiteltua kyllästettyä puuta. Se saa omaishoitajan ottaman selvää oikeuksistaan: koulutus ja kuntoutus sekä kahden päivän kuukausivapaat merkitsevät paljon sairaan ehdoilla elävälle ihmiselle, sanoo Kokkolanseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n projektivastaava Kaarina Niemi. Kolmatta kertaa järjestetty 24-tunnin pyöräily keräsi mukaan noin 150 osallistujaa. Ahtiainen muistutti myös valmiista suunnitelmasta, jonka mukaa paikalle voitaisiin rakentaa kolme eri kokoista mäkeä. Kolmisen tuntia kestänyt ulkoilu tuotti sentään fasaanin ja rusakon, jotka pelastivat pyytäjien päivän. Tavoitteena on herättää henkiin lasten hengellisiä lauluja. Asenne on vääristynyt myös Suomen sosiaalityössä. Hän harmittelee sitä, että eniten omaishoitotyötä tekevän ikäluokan mentaliteettiin kuuluu kunnan budjetin sääliminen. Sivu 13 Sukeltaminen on kovaa työtä Sukeltajan työasua ei pueta aivan hetkessä. Keli on erittäin hankala. Niissä vaaditaan kansalaisjärjestöille pysyvää asemaa osana Asem-yhteistyötä sekä sosiaalisten kysymysten nostamista paremmin esille. – Omaishoitotuen myöntäminen tuo tunnustusta työlle. Mäen viimeisiin käyttäjiin kuulunut Erkki Ahtiainen oli tyytyväinen mäen alaosan säästämisestä, mikä mahdollistaa pikkumäen rakentamisen siihen. Poliisi otti Kiasman edustalla järjestetyn mielenosoituksen yhteydessä kiinni useita kymmeniä henkilöitä sekä poliisilain että rikoslain perusteella – Meillä on Suomessa traditio mielenosoituksista; jos niillä pyritään aiheuttamaan sekasortoa niin siihen puututaan, Vanhanen sanoi STT:lle lauantai-iltana. Raskaalta tuntuu, että nytkään emme saaneet kovasta työstä palkintoa, Widjeskog murehti. Tuulta ja kosteutta riitti yllin kyllin. Yleisöä oli jopa yli viisi tuhatta maksanutta, muisteli paikalla mäkimiesten hankinnasta kisoihin vastannut opetusneuvos Paavo Puumala. Sivu 5 Lauluvihot kokkolalaisille. ”Hoitaahan ne kuitenkin” -ajattelu on edelleen vallalla. Talvella hyytävässä pakkasessa, viimassa ja tuiskussa ollaankin suurempien haasteiden edessä. Lauantaina joukkue oli vielä reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa kiinni pisteessä Myllykosken Palloa vastaan. HJK kaatui Pietarsaaressa heinäkuun toisena päivänä. Keijo Paanasen tilalle Jaron päävalmentajaksi nostettu Niklas Widjeskog oli ymmärrettävästi allapäin ottelun jälkeen: – Joukkue jaksoi yrittää kiitettävästi ja teki ne jutut, jotka oli sovittu. Kuva: Päivi Karjalainen Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Maaliskuisten Kaustisen kisojen mäkikilpailun näyttämönä vuodesta 1963 palvellut ja kunnan maamerkiksi muodostunut hyppyrimäki räjäytettiin nurin lauantaina puolelta päivin. Kunnan omistaman hyppyrin romauttamisen sai tehtäväkseen keuruulainen yritys, jonka työntekijät ovat pioneereja. Jaron edellisestä täydestä potista on vierähtänyt jo kolmatta kuukautta. Sivu 3 Fasaani ja rusakko pelastivat päivän Tuomo Karsikas, Esko Kurvinen ja Raimo Kettunen katselevat tyytyväisinä päivän saalista. Sivu 12 Terapiatalo vihittiin käyttöön Kälviän kunnanjohtaja Timo Mämmi ja Putkikamelit-joukkueen Eero Maunumäki pyöräilevät 24-pyöräilyn jokaisella osuudella. Sivu 16 Jaron kuiva kausi jatkuu Kokkolassa jaetaan ensi viikolla koteihin Laulun iloa -lastenlauluvihko. Vanhanen sanoi ehtineensä saada vain hyvin vähän tietoja mielenosoituksen kulusta, mutta arveli poliisin toimineen oikein. Tapahtuman tarkoituksena on muistuttaa, että halpa kuntoliikunta on mahdollista syksylläkin. Kuva: Jukka Lehojärvi Heikki Gummerus NIVALA (KP) Eduskunnan eräkerho sai Nivalassa lauantaina kokea todeksi sen, mikä jo ennen jahtiin lähtemistä tiedettiin. – Vaikuttaa siltä että ne ovat olleet hyvin perusteltuja toimia, koska mielenosoittajat olivat sanoneet etukäteen, että he haluavat aiheuttaa sekasortoa, Vanhanen sanoi. Meri on luonnonvoima, jota täytyy osata kunnioittaa, toteaa hän. Kahteen ryhmään jaettu porukka jalkautui Pidisjärven ja Hituran kaivoksen alapuoleisiin maisemiin. Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy:n toimitusjohtajan Reijo Niemelän mukaan talo raivaa teitä vastaavanlaisille hankkeille. – Tietämättömyys on suurin syy tuen hakemisesta luopumiseen. Minimissään kolmensadan euron pottia tärkeämpää on hoitotuen symbolinen arvo, joka saa tehdyn työn tuntumaan hyväksytyltä. Sivut 6-7 Vanhaselta tuki poliisin toimille Jukka Anias PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Jaron tuskainen taival jalkapalloliigassa jatkuu. – Veikko Kankkonen, Björn Wirkola, Anton Innauer, Tapio Räisänen, venäläiset huiput ja Matti Nykänen,... Uusi palvelu vastaa tarpeeseen. Sivu 2 Kälviän kunnanjohtaja 24 tuntia pyörän selässä Kokkolassa Sairaalakadulla sijaitseva palvelukoti Kokkolan Terapiatalo vihittiin käyttöön lauantaina. Idean isä on seurakunnan pyhäkoulusihteeri Aki Mäki-Leppilampi. SYYSKUUTA 2006 Sivu 12 +17 +17 +17 +17 +18 +16 4-5 m/s Tänään keskipäivällä päättyvä 24-tunnin pyöräilytapahtuma on Kälviän kunnanjohtajalle melkoinen koitos. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Sunnuntai IRTONUMERO 2,00 € Nro 247 SUNNUNTAINA 10. Fasaanin ampui juankoskelainen kansanedustaja Raimo Kettunen. Joskus nainen laivalla on vanhoille merimiehille hiukan hankala ymmärtää, mutta kyllä sitä pärjätään kun pakko on. Vihkimisen lisäksi se myös siunattiin kirkkoherra Erkki Murtomäen toimesta. Kuva: Timo Talus MInna Mustonen KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Jenni Ekoluoma opiskelee Rauman merenkulunyksikössä merikapteeniksi. Kuntajohtaja Timo Mämmi lähti yksitoista joukkuetta keränneeseen tapahtumaan tavoitteenaan polkea vuorokauden jokaisella osuudella. Seilaaminen on upeaa kesäaikaan ja upeilla säillä, mikäs siinä. – Pelkkä ammattisukeltajan homma olisi kyllä tosi vaativa ja raskas, miettii merivartioston sukeltaja Timo Peitso. Sivu 3 Omaishoitajat kaipaavat rohkeutta Kunnan budjetin sääliminen liian usein syynä jättää hoitotuki anomatta Kokkolanseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n projektivastaava Kaarina Niemi. Naisena miehisellä alalla on monta estettä ylitettävänä. Vanhanen otti eilen illalla vastaan Aasian ja Euroopan kansalaisjärjestöjen ja nuorisofoorumin julistukset Asem-kokoukselle. Reilun neljän vuoden opiskeluun kuuluu lähes puolitoista vuotta merellä oloa. Sivu 4 Hyppyri räjähteillä matalaksi Muisto ”kultaisen ajan” kisoista jäi monien mieleen Kaustisella Mäki mureni muutamassa sekunnissa matalaksi puukasaksi. Vierailun isäntä, eräkerhon tämänvuotinen puheenjohtaja Pekka Vilkuna oli tyytyväinen kerhon riistapäivään, jonka tärkein tarkoitus ei suinkaan ollut saalis, vaan yhdessäolo ja tutustuminen Nivalan kaupungin vaikuttajiin ja paikkakuntaan. Julistukset annetaan kokouksen osanottajille. Ahonen. Omaishoitotuen piiriin pääseminen tarkoittaa äärimmäistapauksessa myös syrjäytymisuhan välttämistä. Kuvat: Päivi Karjalainen Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kolkoissa virastoissa vastaan tuleva kylmä byrokratia on henkisesti heikoilla olevan omaishoitajan pahin vihollinen. Tapahtumaa katsomaan tuli satamäärin "kultaisia aikoja" muistellutta urheiluväkeä ja muuten kiinnostunutta yleisöä. Rusakon saalisti hallintojohtaja Kari T. – Suurin osa kollegoista suhtautuu mukavasti, mutta toki poikkeuksiakin löytyy. Timo Peitso avustaa Michael Nordlundia. Alastulorinne jätettiin pystyyn pienen hyppyrin rakentaminen mielessä. – Luonto antaa, sieltä ei voi ottaa, eräkerhon jäsenet muistuttivat samalla kun pukeutuivat eräasuun. Rahallinen korvaus on vain nimellinen palkka laitostumista vastaan taistelevan omaisen hyväksi tehdystä työstä. Lunta tuli kuitenkin taas kerran tupaan, kun MyPa:n toppari Hugo Miranda jäi vapaaksi kulman jälkitilanteessa ja puski pallon ohi maalivahti Jani Vianderin. Sairasta lähimmäistään hoitavan ihmisen itsetunto ei välttämättä kestä ihmisarvon alittavaa kohtelua. Parhaina vuosinaan maailman huiput Kaustiselle kilpailemaan koonnutta puista hyppyriä ei enää viimeisinä vuosina käytetty ja se uhkasi sortua
Anne ja Janne Pentinmikko, Vantaa 25.8. Myös takapihojen kasvimaat oli nostettu tunnollisesti myyntipöydille. Eteläväylä, Kokkola. Markku Pohjonen Kihlauduimme 9.9.2006 Jonna & Rami EN JUHLI MERKKIPÄIVÄÄNI Eila Myllymäki Vihityt Onnittelut Kihlautuneet Kiitokset Merkkipäivät Rauhalan Aila kiittää ystäviään saamastaan huomiosta. Tiina Sutinen ja Sami Kankkonen, Turku Tyttö 05.9. Määräaikaistilaus: 1 kk 23 € 6 kk 122 € 3 kk 65 € 12 kk 228 € 4 kk 85 € Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.2 Mark. Henna Jokela ja Mika Ketola, Kokkola 29.8. Pidän hinnat kahdessa eurossa, jotta jokainen linnun tahtova saisi haluamansa, hyväntuulinen Åbacka kertoo. 020 750 4400 ark. Markkinoilta löytyi myös yleisöä makeisin ja ilmapalloin hauskuuttanut pelle sekä mahdollisuus poniratsastukseen. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Tänään keskipäivällä päättyvä ympärivuorokautinen pyöräilytapahtuma houkutteli sataviitisenkymmentä kuntoilijaa kelaamaan uudehkolla pyöräbaanalla varustettua Kälviän keskustan ja Toivosen eläinpuiston väliä. Se tietää Kälviälle hurjaa loppukiriä maakuntakeskuksen massaylivoimaa vastaan. Kylmyys ei haitannut Mikan kaupantekoa. Myymiseni olen tehnyt itse. 020 750 4478 . – Saamme tyytyväisen mielen, kun kyläläiset kokoontuvat yhteen. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Kyläyhdistysten, työporukoiden ja kunnan kolmen joukkueen lisäksi 24-tuntinen houkutteli Kälviälle Kokkolan Ladun ja Kalajokilaakson pyöräilijöiden joukkueet. Nedervetelflickona on neljän hengen tyttöporukka, jonka oma-aloitteinen talkootyö keräsi lauantaina Alavetelin Syysmarkkinoille 28 myyjää. 020 750 4457, fax 020 750 4476 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi tekstiviestillä, 13525 Juttuvinkki: Kirjoita VINKKI (väli) juttuvinkkisi. Esimerkkeinä Vasaloppet ja Finlandia-hiihto. – Tämä on terveysvaikutteinen tempaus. Eliisa ja Klaus Finnilä, Kokkola 28.8. Eilen alaveteliläinen kauppasi vanhempiensa sponsoroimia vihanneksia. Soneran, Elisan, Telian, DNA:n ja Saunalahden liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,70 euroa. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 13 € 1x35 mm 17 € 1x50 tai 2x25 mm 23 € 1x70 tai 2x35 mm 29 € 1x100 tai 2x50 mm 37 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. – Jos etappiin käyttää 40 minuuttia, se merkitsee 20 minuutin lepotaukoa tunnissa, Kykyri laskee. 020 750 4487 ilmoitukset, . Markkinapäivän tulot nuori kauppamies sai itselleen. 020 750 4483, 020 750 4482 fax 020 750 4488 Tilaushinnat: Kestotilaus 17 €/kk. Sari ja Mika Kallio, Ylivieska 30.8. Talvi odottaa nurkan takana, mutta vielä ei ole kesälajeista luopumisen aika. 020 750 4477 Mediasihteeri . Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Miehen tavoitteena on pyöräillä tapahtuman jokaisessa lähdössä. Enemmän markkinahumua nähnyttä polvea edusti Inga Åbacka, jonka erikoisuutena oli rullilla liikkuva myyntipöytä. Ilmoitushinnat Painovalmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,18 2,56 tekstissä 2,04 2,40 tekstin jälkeen 2,04 2,40 takasivu 2,18 2,56 välikannet 2,18 2,56 Valmistettava aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,25 2,64 tekstissä 2,11 2,48 tekstin jälkeen 2,11 2,48 takasivu 2,25 2,64 välikannet 2,25 2,64 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. – Timo Mämmin kaverina jokaisella osuudella pyöräilee Putkikamelit-joukkueen Eero Maunumäki, mutta hän onkin aktiivipyöräilijä. Tulin tänne uudelleen, koska viime vuonna kauppa kävi niin hyvin. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Teija ja Sami Mäkikorvela, Lohtaja 30.8. Terhi Ojala ja Jukka Mikkola, Kokkola 05.9. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. 2 riviä, sis. 020 750 4486 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. 020 750 4456, fax 020 750 4447 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Monet rikkaat antoivat paljon. Alaveteliläisellä Mika Bexarilla on supermyyjän elkeet. Rahat virveliin, kalatiski pystyyn 13-vuotias Mika Bexar aikoo isona kauppiaaksi. Erälisä 2 €/lasku, mikäli tilaus maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä. Kuva: Päivi Karjalainen Ylimääräinen huomio ei ole pahaksi kaupanteolle. Sanna ja Raimo Nissilä, Kalajoki 01.9. Merja Polvilampi-Kinnunen ja Jussi Kinnunen, Perho 03.9. Voimannäyte palkittiin hyytävästä viimasta huolimatta, sillä Café 13 -ravintolan parkkipaikka alkoi kuhista elämää ja aamukymmeneltä. viikko 36 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.36 (pimeys päättyy 5.46), Helsingissä 6.35, Oulussa 6.24 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.11 (pimeys alkaa 21.01), Helsingissä 19.58, Oulussa 20.05 Sana: ”Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. 020 750 4458, fax 020 750 4460 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . 24-tunnin kelarupeama pistää uutta potkua myös Kokkolan ja Kälviän väliseen pyöräilymaaotteluun, joka päättyy tänään. Outi ja Hannu Pajukangas, Kokkola 02.9. Tällä kertaa matkaan lähti yksitoista joukkuetta. Tanja ja Jarkko Myllyoja, Sievi 30.8. 020 750 4476 fax 020 750 4488 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Markkinoiden suosikkiartikkelit löytyivät lauantainakin perinteisesti käsityön ympäriltä. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. – Eno kaiversi, valistaa Mikan äiti, Teija Bexar. 2 Tänään Sunnuntaina 10.9.2006 . 020 750 4471 . Adela Jiménez Herrero ja Sampo Penttilä, Huercal-Overa, Espanja 30.8. – Mikään kilpailu tämä ei ole. Kunnanjohtaja äityi urakoimaan Tapahtuman hyväksi puoleksi kuntoilun edistämisen lisäksi Kykyri nostaa kylien yhteisöllisyyden nostamisen. Nimipäivät tänään: Kalevi, Kaleva ja Östen, ortodokseilla Minna, Miina ja Tuire Nimipäivät huomenna: Santeri, Aleksanteri, Aleksandra, Santtu, Ali, Ale, Alexander, Alex, Alexandra ja Sandra ortodokseilla Lahja, Sergei, Herman, Hemmo ja Iia Jouni Nikula KRUUNUPYY (KP) Alavetelin tytöt tempaisivat. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kolmatta kertaa järjestetty 24tunnin pyöräily pistää uutta potkua loppukauden pyöräilyharrastukseen. – Melkein koko ullakko on myynnissä, tytöt nauravat. Pyöräilykaudesta kaikki irti Kälviän kolmannessa pyöräilytempauksessa ennätysmäärä kuntoilijoita 24-tunnin pyöräily päättyy tänään kahdeltatoista. 020 750 4400, fax 020 750 4445 . 020 750 4400, fax 020 750 4446 Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Teija-äiti vitsailikin, että pieni vilu vain pakottaa kovempaan kauppaamiseen. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Myyntipöydän huomionvangitsijana toimi halloween-hengen mukaisesti kaiverrettu jättikurpista. 020 750 4400 vaihde fax 020 750 4444 toimitus fax 020 750 4488 ilmoitukset Kartanotie 3, 84100 Ylivieska . 0600 16 316, 4,00 €/min.+pvm. lomamatkan vuoksi. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,37 € Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Markkina-arena: (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Annette Korkia-Aho ja Lasse Nikula, Kokkola 30.8. Pyörätempaus on nostanut tasaisesti suosiotaan. Se tarkoittaa 24 etappia vuorokauden aikana. 2005 27874 kpl Lukijamäärä 80.000 (KMT 2005) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Sari Tuominiemi ja Lasse Koskimäki, Veteli 30.8. Mari ja Jouni Torppa, Veteli 02.9. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. KESKIPOHJANMAA Perhealbumi . Nedervetelflickona keskittyi puolestaan kirpputorihenkiseen kaupankäyntiin. 8.00-16.30 Painopaikka Art-Print Oy, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Elisa Marjusaari ja Janne Mäkelä, Perho 28.8. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Itse maalatuilla posliinilinnuilla täytetty rollaattori sukkuloi kätevästi markkinaväen keskuudessa. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Lähdöt tapahtuvat tasatunnein, Kykyri valistaa. Kaksoistytöt 6.9. Elina ja Janne Koppinen, Kannus Syntyneet .. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Kyllä tällainen tempaus nostaa aina yhteishenkeä. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Kykyri uskoo, että tuskin kukaan tempaukseen osallistuva jättää nimeänsä kirjaamatta Toivosen eläinpuiston edustalta löytyvään suoritusvihkoon. Joukkueen tehtävänä on polkea kerran tunnissa Peltokorpeen ja takaisin. – Uusina joukkueina esimerkiksi Jokikylän ja Peltokorven kyläyhdistykset lähtivät mukaan. Elisa ja Taneli Fabritius, Kokkola 31.8. Satu ja Antti Puolitaival, Kokkola 01.9. 12:41-42 Lämmin kiitos muistamisesta merkkipäivänäni. Irina ja Teemu Kokkoniemi, Reisjärvi 28.8. Kälviän kunnanjohtaja Timo Mämmi otti vastaan melkoisen urakan. Aktiiviliikkuja on erikoistunut varsinkin pitkäkestoisiin suorituksiin. Riitta ja Samppo Huttunen, Ylivieska Poika 04.9. Mämmi tunnetaan himokuntoilijana myös pyöräteiden ulkopuolella. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. Päivän kruunasi Tics Quartetin levynjulkaisukeikka. Siri ja Henrik Koskinen, Kokkola 02.9. Joulun alla järjestämme joulumarkkinat, he lisäävät. – Tarkoituksenamme on pitää Alavetelin markkinaperinne yllä. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kuva: Jouni Nikula kä myynkin ensi syksynä kaloja, Mika virnuilee. Mari ja Petri Vehkalampi, Perho 02.9. Mira ja Mika Patana, Veteli 13.8. Armi Myllymäki ja Janne Rantanikunen, Toholampi 30.8. Kestotilauksen voi maksaa 2, 3, 4, 6 ja 12 kk:n jaksoissa. EhMarkkinahenki kesytti syysviiman Alavetelin tyttöjen talkootyö kokosi kylän yhteen jo neljännen kerran Jouni Nikula KÄLVIÄ (KP) Himokuntoilijoiden Kälviä pitää kiinni maineestaan pyöräilijöiden luvattuna kuntana. Kesäkausi alkaa olla lopuillaan, mutta vielä on aikaa ottaa pyöräilystä kaikki hyöty irti, kertoo kolmeen otteeseen kirkonkylä-Peltokorpi etapille lähetetty vapaa-aikaohjaaja Jouni Kykyri. – Tämä on minulle toinen vuosi Alavetelin markkinoilla. Anki ja Timo Roiko-Jokela, Kokkola 30.8. Kun kunta luopui järjestelyistä, tartuimme itse haasteeseen, sanovat 21-vuotiaat Linda Sundfors ja Elin Slotte, joiden johtama Nedervetelflickona teki markkinoista totta jo neljännen kerran. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan numeroon 0200-55 888 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . – Rahat sijoitan virveliin
Yhteystiedot Uutiset, juttuvinkit: 020 750 4405 Uutistuottaja: Jens Oja 020 750 4404 Toimituspäällikkö: Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Taloustoimitus: 020 750 4407, 020 750 4408 Sähköposti: toimitus@kpk.fi, etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset . Taakka nousee, jos esimerkiksi ihmissuhteesta tulee hoitosuhde. Vertaistukiryhmän ohjaajiksi koulutetuilla on omakohtaisia kokemuksia omaishoidosta. Eräkerhon nivalaisen puheenjohtaja Pekka Vilkunan kutsua olivat noudattaneet Juhantalon ohella kansanedustajat Esko Kurvinen, Martti Korhonen, Raimo Kettunen ja Timo Kalli sekä hallintojohtaja Kari T. – Omaishoidon tuen hakeminen ei ole henkisesti helppoa. Kokkolassa on tällä hetkellä 206 rahallista tukea saavaa omaishoitajaa. Omaishoitaja tietämättään Moni ihminen on omaishoitaja tietämättään. – Vaimoni sairastaa MS-tautia. Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kokkolassa käynnistellään parhaillaan omaishoitajien henkistä hyvinvointia parantavia vertaistukiryhmiä. Se on poikkeuksellista, sillä monissa muissa maissa se on herrojen huvi, Vilkuna sanoo. – Kerho tekee vuosittain 4-5 metsästysretkeä eri puolille maatamme. Erilaiset hoitojärjestelyt onnistuivat töissä ollessanikin, minkä vuoksi vaimo on saanut olla aina kotona, Joensuu kiittelee. Eräkerho on yksi eduskunnan aktiivisimmista kerhoista, Vilkuna mainitsee. Jos sieltä ei saa mitään, sille emme voi mitään. – Vanhan puolison hoitaminen kotona eroaa kehitysvammaisen lapsen omaishoidosta. – Jos ylikuormittuneen ja haavoittuneen ihmisen tukihakemus hylätään pieniin määrärahoihin vedoten, niin tilanne on henkisesti vaikea. Luonnossa luonnon ehdoilla Eduskunnan eräkerho jalkautuu neljä-viisi kertaa vuodessa Reino Jortikka, Raimo Kettunen, Tuomo Karsikas, Esko Kurvinen ja Hannu Koutonen katsovat, kun englanninsetteri Rantakurun Queen hakee lintuja. Osallistujien yksimielinen kanta oli, ettei pyyntiä pidä kieltää Naturan laajennusalueilla. Nivalan Eränkävijöiden puheenjohtaja Reino Jortikka painotti, että metsästys on vanhimpia maankäyttömuotoja, eikä sillä ole pilattu luontoa. ”Äiskä hoidetaan kotona” Himankalainen Esko Joensuu on ollut täysipäiväinen omaishoitaja kaksi vuotta. Trullevin lomakylässä koulutettiin perjantain ja lauantain aikana seitsemäntoista ihmistä omaishoitajien vertaistukiryhmien ohjaamiseen. Nykyinen puheenjohtaja, nivalainen kansanedustaja Pekka Vilkuna kertoo, että eräkerhossa on nyt 41 jäsentä, joista naisia on seitsemän. – Metsästys on Suomessa koko kansan harrastus. Totta kai porukassa pitää ottaa toiset huomioon, ja sekin on tänä päivänä tarpeellinen vaatimus, Koutonen muistutti. – Kova tuuli sekoittaa hajut, jolloin koiran on lähes mahdotonta havaita lintuja, toisena koiramiehenä toiminut kannuslainen Tuomo Karsikas korosti. Kotimaa . Laakson mukaan on tärkeää, että arvokas asiantuntijuus saadaan yhteiseen käyttöön. Lakeus tuntuu todella hienolta, sillä näkyvyyttä riittää, Kettunen ihasteli. Kuvat: Timo Talus Eräkerho yksi vanhimmista Kansanedustaja Pekka Vilkuna on tänä vuonna eräkerhon puheenjohtaja . Kolmituntisen pyynnin aikana kierreltiin lakeuden peltoja hehtaarikaupalla. Ympärivuorokautinen hoitotyö uuvuttaa ilman kokemusten jakamista. Talous . – Luonnossa liikutaan luonnon ehdoilla. – Juuri missään uusjaossa ei ole huomioitu riistanhoitotyötä, Myllylä tähdensi. Natura-alueille ei pyyntikieltoa Riistapäivän aikana keskusteltiin luonnollisesti myös metsästykseen liittyvistä asioista. Oikea ryhmä on kuin areena, joka auttaa psyykkisten paineiden purkamisessa, sanoo vertaistuen ohjaaja Taina Laakso Omaishoitajat ja läheiset -liitosta. Niemi arvelee, että todellinen omaishoitajien määrä on puolet isompi. Nivalan Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Koutosen mukaan metsästys on nykyään sosiaalista toimintaa, tämän päivän kyläilyä, jonka avulla saa tutustua erilaisiin ihmisiin. Luvan jälkeen koiran annetaan noutaa ammuttu riista. Hänen englanninsetterinsä Rantakurun Napoleon ja Queen tekivät valtavan työmäärän, jonka tuloksena juankoskelainen kansanedustaja Raimo Kettunen sai lopulta ampua fasaanin. Määrärahoja Kokkolan omaishoitajille on varattu tälle vuodelle reilut 936 000 euroa, josta 10 000 menee omaishoitajien kuntoutukseen. Hänen mielestään on tärkeää, että eduskunnassa on eräkerho, koska sen avulla voidaan pitää suoraa yhteyttä harrastajien, viranomaisten ja päättäjien välillä. Urheiluja eräkerhojen lisäksi eduskunnassa toimivat muun muassa moottoripyörä-, luonto-, lapsenpuolestaja hevosystävien kerhot. – Olen kuullut paljon järkyttäviä kertomuksia, kuinka alaarvoisesti omaishoidon tukea hakevia on kohdeltu. Sosiaalihuoltolain mukaan palvelua tai etuutta ei voida kuitenkaan evätä edellytykset täyttävältä hakijalta siinäkään tapauksessa, että kunnan määrärahat ovat lopussa. Hän on osallistunut Himangalla omaishoitajien tapaamisiin. Kansanedustaja Esko Kurvinen ennakoi, ettei kyseinen lakiesitys taida tulla vielä nykyisen eduskunnan käsiteltäväksi. Ahonen. – Onpa upeita koiria. Jossain vaiheessa alkoi näyttää siltä, ettei peltopyynti tuota minkäänlaista tulosta, sillä tuuli teki koirien työn äärimmäisen vaikeaksi. Raskaista kokemuksista on hyvä päästä puhumaan, mitä varten vertaistukiryhmät ovat olemassa. Parannusta on joka tapauksessa luvassa, sillä tällä hetkellä omaishoidon työnkuvasta riippumattomia ryhmiä kokoontuu vain kaksi. – Koulutuksen käyneet saavat nyt pohtia, lähtevätkö he vetämään jotain ryhmää. Ei tässä sen kummemmasta ole kyse, kansanedustaja Kauko Juhantalo huomautti. Onneksi ainakin Himangalla byrokratiapuoli on sujunut hienosti. Usein ihminen herää vasta viime hetkillä. Yksin ohjaajat eivät jää, sillä heille on luvassa muun muassa lisäkoulutusta, Laakso sanoo. Ulkomaat KESKIPOHJANMAA . Kuntoutussumma on Niemen mukaan kiitettävä. Vertaistukiryhmien rooli korostuu vaikeissa tilanteissa. Kutsuja tulee huomattavasti enemmän. Maakunta . Kohtalotoverit tärkeitä jaksamisessa Omaishoitajien vertaistukiryhmät auttavat jaksamaan Evelina ja Helena Store osallistuivat omaishoitajien vertaistukiryhmien ohjaamiskoulutukseen viikonloppuna. Kaupunginjohtaja Pasi Marjakangas oli kiitollinen eräkerhon käynnistä, koska samalla voitiin keskustella kunnalle tärkeistä asioista ja luotiin henkilösuhteita. Hyvän koiran koulutus kestää kolme vuotta, Karsikas kertoi. En ole aikaisemmin ollut peltopyynnissä, sillä Itä-Suomessa tällaiseen ei ole mahdollisuuksia. Nivalan eräpäivä oli yksi kerhon tekemästä jalkautumisesta, joita suunnataan eri puolilla maatamme puolenkymmentä kertaa vuodessa. Vertaistukiryhmien ohjaaminen oli hänelle ennen viikonlopun koulutusta vielä outo asia. Lähitulevaisuus näyttää, kuinka monta ryhmää Kokkolan seudulla aloittaa. Nivalan tapahtuma oli päivää ennen metsälinnun pyyntiä, joten muun muassa peltopyyt saivat lentää rauhassa. – Lintukoira kulkee pyynnin aikana 3-4 kertaa pidemmän matkan kuin mies. Se lienee perustettu heti urheilukerhon jälkeen. Teimme periaatepäätöksen vuonna 1981, että äiskä hoidetaan kotona. – Riista ei ole enää pääasia, vaan yhdessäolo ja rupattelu. Niemen mukaan omaishoitajien pahin vihollinen on määrärahojen pienuuteen vetoava kylmä kuntabyrokratia. Sen jälkeen ohjaaja antaa luvan ja koira karkottaa linnun ilmaan, jonne se ammutaan. Linnunpyynnissä koirien tehtävänä on hakea lintu ja pitää sitä paikallaan ja osoittaa lintu pyytäjille seisomalla. Tavoitteena on, että omaishoitajat voisivat kokoontua säännöllisesti samanlaisen elämäntilanteen jakavien ihmisten kanssa. – Kokemuksien jakaminen vertaistukiryhmissä on varmasti isoja ryhmiä helpompaa. – Henkinen jaksaminen on usein vaikeaa, sillä vain murtoosa omaishoitajista saa rahallista tukea tekemästään työstä. Kokkolanseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n projektivastaava Kaarina Niemi kertoo, että rajanveto rahallisen tuen hakemiseen on erittäin häilyvä. Leo Myllylä kertoi riistanhoitoyhdistysten toiveena olevan, että uusjakoihin liitettäisiin myös riistanhoitosuunnitelmat, joiden laatimiseen varattaisiin tarvittava rahoitus. Joensuu sanoo, että kotihoito on aina ollut hänen perheelleen vaihtoehto numero yksi. Sunnuntaina 10.9.2006 Maakunta 3 Heikki Gummerus NIVALA (KP) Eduskunnan eräkerho sai tutustua nivalaiseen lakeuteen lauantaina erittäin tuulisissa ja märissä olosuhteissa. Heikki Gummerus (KP) Eräkerho kuuluu eduskunnan vanhimpiin kerhoihin. Moni onkin jättänyt tuen hakematta, koska ei halua nolata itseään. Nivalan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Leo Myllylä tiesi heti aamulla, ettei keli suosi pyyntiä, sillä tuulta ja kosteutta oli liikaa. Kuvat: Clas-Olav Slotte Himankalainen Esko Joensuu on ollut täysipäiväinen omaishoitaja kaksi vuotta.. Pienessä ryhmässä pääsee syvälle asiaan, hän uskoo. Sen vuoksi olisi tärkeää, että omaishoitajat pääsisivät nykyistä tarkemmin kohdennettuihin vertaistukiryhmiin
KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Matkailu Lääkäripalvelut . Matti Nykänen ennätti hypätä peruskorjauksen jälkeiseksi mäkiennätykseksi 54 metriä, ennen kuin kilpailukalenterit muuttuivat Maailman cupin myötä sellaisiksi, ettei huippuja ollut mahdollista saada Kaustiselle. alk. Maailman huippuja säännöllisesti koonnut kilpailu houkutteli paikalle sellaistakin yleisöä, joka pelkästä murtomaahiihdosta ei olisi innostunut. Kokkolassa nykyään asuvan Ahtiainen ponkaisi viimeisen hyppynsä Kaustisen mäestä 1998. Keväisessä auringonpaisteessa hyppääjälegenda nähtiin nuolevan "noolina" Wirketistä ostamaansa tuuttia. •••+ 1 vk alk. Venäläisen olympiavoittajan kanssa tuli vaikeuksia, kun nimismiehen piti puuttua joukkueen viinanmyyntiin, mäkikilpailijoiden hankinnasta vastannut opetusneuvos Paavo Puumala muistelee tuon ajan salaisuuksia. Kaustisen hyppyri räjäytettiin Yleisöä enemmän kuin urheilukisoissa aikoihin Miika Peltoniemi tuli Masi-koiransa kanssa katsomaan hyppyrin räjäytyksen valmisteluja jo aamukahdeksalta. 1 vko alk . Erkki Ahtiainen muistaa hornankattilana kuhisseen Kaustisen mäkikisan tuhatpäisen yleisön nostaneen hyppääjän karvat pystyyn. Parque Nogal ••••, Gran Canaria 11.12. 459 € 23.1. 1 vk yht. alk. Ilmeisesti sähköviasta alkunsa saanut palo tuhosi täysin turveurakoitsijan telallisen aumauskoneen sekä vajaan vuoden vanhan traktorin. Lääkäripalvelut Matkailu PIETARSAARI (KP) Vuonna 1947 syntynyt miesautoilija puhalsi 1,92 promillen lukemat Pedersören Kållbyssä puoli yhdeksältä perjantai-iltana. Black cross -naaraiden hinta, 34 euroa, oli kesäkuun tasoa. – Ei ihme, että mäki uhkaa kaatua. Työkonepalo turvealueella. Valkoisen naaraan hinta pysyi kesäkuun lukemissa (35,4 e). Törkeä rattijuopumus Pedersöressä (KP) Kööpenhaminassa lauantaina alkanut turkishuutokauppa alkoi varsin hyvällä hintatasolla. KOKO PERHEELLE!* Villa Mandi Garden •••• 28.11. Palon leviämisvaaraa oli nopeasti ohi kostean ilman vuoksi. ••• 1 vk alk. Samoilla kulmilla Nykänen käy nyt esiintymässä viihderavintolan taiteilijana. – Tornista katsoen Kaustisen mäkimonttu oli jo kolmella tuhannella katsojalla hornankattila, joka nosti väreet pintaan hyppyyn lähtiessä, Ahtiainen muistelee oman aikansa kisoja. Kaustisen kunnan tekninen johtajan tehtäviä hoitava Kari Toivola arvioi kyllästetyn puun maksavan kunnalle ongelmajätteenä 10 000 15 000 euroa. TENERIFFA 7.11. 544 € 5.2. Kaustisen hyppyrin vihki käyttöön talvella 1963 ministeri Kauno Kleemola ja avajaishypyn suoritti aikansa mäkikotkiin kuulunut Ensio Hyytiä. Räjäytys suoritettiin poraamalla mäen kantaviin rakenteisiin 32 reikää ja asettamalla reikiin yhteensä 3,2 kiloa dynamiittia. Black cross -uroksen hinta oli 57,9 euroa, kuutisen prosenttia korkeampi kuin muutama kuukausi sitten. KOKO PERHEELLE!* Parque Nogal •••• 15.1. 564 € • E N NAKKO E T U • P u n a is et & keltaiset läh d ö t 35 € 30.9. 589 € . Henkilövahinkoja ei aiheutunut. 2048 € Kokonaishinnat alkaen. 1 vk yht. ••• 1 vk alk. Kuvat: Päivi Karjalainen Petri Pummila ja Jukka Salonen asettivat rakenteisiin dynamiittia. Sunnuntaina 10.9.2006 . Urheiluseuran toivomuksesta hyppyrin alastulorinne jätettiin pystyyn pienen hyppyrin rakentaminen mielessä. Minkkien hinnat nousussa HAAPAVESI (KP) Piipsannevan turvetuotantoalueella, vajaat kymmenen kilometriä Haapavedeltä Kärsämäelle päin, paloi lauantain vastaisena yönä työkoneita noin 200 000 – 300 000 euron edestä. – Veikko Kankkonen oli meille arvokkain mies, kun hän toi mukanaan koko Lahden mäkijoukkueen. Pelastusviranomaisten mukaan maastopalon vaara olisi ollut suuri, mikäli palo olisi tapahtunut viikko sitten. Se oli hyväksi urheiluseuran taloudelle ja tähdille oli täyden ylläpidon ohella varaa sujauttaa jopa 1 500 markan ruskea kirjekuori. Kööpenhaminassa myydään kuuden päivän aikana vajaat 3,5 miljoonaa minkkiä. 599 € 12.12. Maaliskuun kolmannen viikon torstaisin järjestetyissä Kaustisen Kisoille hyppyri oli suuresta merkityksestä. Työn tehneet keuruulaisyrityksen pioneerit tulivat paikalle aamukahdeksalta ja saman tien paikalle alkoi virrata yleisöä. Valkoisen urosminkin hinta oli 53,7 euroa, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin kesäkuun huutokaupassa. 579 € . Kantavissa rakenteissa on lahoa, räjäytysryhmän johtaja Jukka Salonen esitteli reikiä poratessaan. Menestyneimpien joukkoon kuuluivat vanhemmista Matti Nikula ja nuoremmista edelleen veteraanisarjoissa kilpaileva Erkki Ahtiainen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. * 2 aikuista ja 2 alle 12-v lasta samassa huoneistossa. Ehkäpä siinä on siemen mäkiharrastuksen uuteen viriämiseen. Kankkonen, Wirkola, Nykänen,... Tiet ja pysäköintipaikat autoillaan täyttänyt yleisö kuvasi, kohahti ja poistui paikalta. asti Lennä talvilomalle suoraan! Teneriffa 17.10.06 3.4.07 Vaasa Gran Canaria 16.10.06 2.4.07 . ••+ 1 vk alk. Parhaimmillaan yleisöä oli yli jopa yli viisi tuhatta Veikko Kankkosen, Björn Wirkolan, Anton Innauerin, Matti Nykäsen ja kumppaneiden hyppyjä katsomassa. Lisäksi Vapon turvevaunu vaurioitui. Palon havaitsi paikalle sattunut työkoneen kuljettaja puoli neljältä aamuyöllä. ••+ 1 vk alk. 1808 € Urpo Nykyri KAUSTINEN (KP) Kunnan teknisen lautakunnan pikapäätöksellä purkutuomion saanut Kaustisen hyppyrimäki räjäytettiin nurin lauantaina puolelta päivin. Ennen tuollaisina rohkeina huimapäitä olivat esimerkiksi Kankaan muusikkoveljekset Olli ja Timo sekä KP-V:n edesmennyt toiminnanjohtaja Lauri Kivelä. Kovan pamauksen jälkeen mäki vajosi kalliolle silpoutuneiden puiden röykkiöksi. 549 € 27.11. ••• 1 vk alk. Juuri ajokortin saaneen Mäki-Matin muistetaan valmistautuneen voittoisaan kisaan käväisemällä tuon tuosta uudella autollaan urheilualueelta kuntakeskuksessa. Juuri ennen räjäytystä leikattiin poikki tuulen yläpuoliset vaijerit. GRAN CANARIA 30.10. Kruunupyy Lomatavaratalo avoinna 24h: www.tjareborg.fi SOITA! 0303 8080 ma-to 8.30-19.30, pe 8.30-18, la-su 10-14 KOKO PERHEEN SUOSIKKI! . Tarkoitus oli järjestää Kaustisella tammikuussa isot veteraanikilpailut, mutta mäen kuntokatselmus osoitti sen olevan vaarallisessa kunnossa. Lieneekö johtunut pienempien harjoitusmäkien puutteesta, ettei Kaustisen mäkeen ole tällä vuosikymmenellä enää riittänyt edes paikallisia hyppääjiä. Pikkumäen rakentamista varten säästettiin puinen osuus alastulorinteestä sahaten se irti hyppyrin keulan kohdalta
Pohjois-Suomen olosuhteissa ei kuitenkaan pitäisi olla mitään lisääntyneeseen säteilyyn viittaavaa. Yhteensä 17 000 vihkon jakaminen on seurakunnalta suuri panostus, jonka toteuttaminen vei aikaa kolmen vuoden verran. Tätä ei ole havaittu, Sankila kertoo. Tämä on suuri satsaus siihen kertarysäyksellä, kuvailee vt. Oulun seudulla kilpirauhassyövän epidemia Määrä johtunee aktiivisesta diagnoosista ESPOO (STT) Kuollut mies löydettiin vedestä Espoossa lauantaina aamupäivällä. Maila ja Taito Leena ja Örjan perh. Rakkaamme Meeri Eliina HARJU s. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos Honkaharjun työntekijöille. – Tiedetään, että säteily lisää kilpirauhassyöpiä. Jukkola-Vuorisen mukaan Suomessa on tarkka aineisto kilpirauhassyövästä, mutta tarkkaa alueellista vertailututkimusta ei ole vielä tehty. Niistä kaikki eivät olisi enää nykyaikaan sanoitustensa takia sopineet. – Myöskään 60-luvun alkupuolen ydinräjäytykset ilmakehässä eivät näkyneet tautitilastoissa, Sankila huomauttaa. Tautiin voidaan puuttua heti alkuvaiheessa. Emmi Nissi KOKKOLA (KP) Kokkolalaisten postiluukuista kolahtaa pian suomalaisen seurakunnan lahjoittama Laulun iloa -niminen lastenlauluvihko. Suomen syöpärekisterin ylilääkäri Risto Sankilan mukaan syöpätapausten määrä pohjoisen Suomen alueella on niin suuri, että puhua voidaan jo epidemiasta. Valintaa tehdessään työryhmä keskusteli koulujen opettajien kanssa ja kävi läpi jopa vanhat pyhäkoululaulut. Toisaalta jos syy olisi säteilyssä, sairastuvuus pitäisi lisääntyä myös lapsilla. Perjantaina 8.9. Päinvastoin, tässä ei etsitä parasta, vaan koetetaan kannustaa laulamaan, lupaa Keski-Pohjanmaan konservatorion apulaisrehtori Kari Pappinen. Syntyi ajatus katselmuksesta, jossa laulettaisiin ennalta valittuja hengellisiä lastenlauluja. Vihko jaetaan kaikkiin koteihin lahjaksi, jatkaa MäkiLeppilampi. Kuva: Emmi Nissi Antti Savela (KP) Oulun seudulla on viime vuosikymmenen aikana löydetty muuta maata enemmän kilpirauhassyöpää. – Emme kysy, onko perheessä laulavia tai seurakuntamme jäseniä. Kiitämme Tunkkarin tk:n ja Harjukodin henkilökuntaa sekä Maijaa äitimme hyvästä hoidosta viimeisinä vuosina. Veneilijä huomasi ihmisen vedessä Marinsataman tietämillä Espoonlahdella aamukymmenen jälkeen. Siunaus toimitettu Sievissä. Marraskuussa järjestettävään lastenlaulukatselmukseen voi ilmoittautua koteihin jaettavan vihkosen sisältä löytyvällä lomakkeella. 80 €) mukaan. Siunauksen toimitti rovasti Jaakko Rantamäki. Kiitos Pajulan henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Vihkoon on pyritty valitsemaan eri vaikeusasteita edustavia kappaleita eri ikäisille. virsi 467:4 Rakasta äitiä kiittäen ja kaivaten Tuulikki, Eero, Ulla ja Anna Annukka, Seppo, Erkki Elina, Janne, Viivi ja Veera Matti, Anne Kyllikki, Antti, Suvi ja Satu Päivikki Jussi, Päivi, Lauri ja Hannes Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vetelin kirkossa lauantaina 16.9.2006 klo 11.00, minkä jälkeen muistojuhla seurakuntatalolla. Sen tarkoitus on päästää kaikki lapset esiintymään, eikä taidoilla tällä kertaa ole niin väliä. Lastenlauluja joka kotiin Kokkolan suomalainen seurakunta panostaa lapsiin jakamalla 17 000 lauluvihkoa Tarkoitus on innostaa lapsia laulamaan. Siunaus toimitettu Turussa 19.8.2006. On perille pääsyn aika. Jorma Hynninen, baritoni Kalevi Kiviniemi, urut, ohjelma 7/5 e Kokkolan seurakuntayhtymä Tätimme Anni Annikki KYKYRI s. Peurakokous hirvikokouksen jälkeen. Kuolleita Hautaustoimistot Seminaarit Konsertit Kulttuuri Sekalaiset Kokoukset Meille rakas Alvar Kullervo KARLSSON s. Tshernobyl ei vaikuttanut Suomeen 80-luvulla Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen kilpirauhassairaudet lisääntyivät voimakkaasti jo muutamassa vuodessa Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan lauantaina 23.9.2006 klo 10.00 Sievin kirkossa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että saatamme Annikin synnyinpitäjän multiin 17.9.2006 klo 14.00. Joka tapauksessa aktiivisesta diagnoinnista ja sen edusta ja haitoista keskustellaan koko ajan, Sankila kertoo. Vastassa ei ole Idols-henkistä tuomaristoa, vaikkakin lautakunta antaa lapsille palautteen ja tietenkin esiintymisestä kertovan diplomin. Mies veneessä on väsynyt ja takin hartioilla repaleista pilveä. Halsuan Metsästysseura ry:n HIRVIKOKOUS Käpyhovilla su 17.9.06 klo 19. Kaikki on valmista, avoin on tie, Isä taivaan omansa perille vie. Vuosittain kilpirauhassyövän aggressiiviseen muotoon menehtyy Oulun sairaanhoitopiirin alueella keskimäärin kaksi ihmistä. Vaikeinta laulujen valinta Konservatorion mukaan tuleminen oli tärkeää, sillä siltä löytyy kokemusta ja ammattitaitoa katselmuksen järjestämisestä. Kuollut mies löydettiin vedestä Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net. Lahjoita Jeesus laupias äidille ilo autuas. – Lasten laulattaminen on jäänyt meillä lasten kenkiin. kanttori Tuula Pihlajaharju. Aki Mäki-Leppilampi ja mukana vihkon tekemisessä ollutta työryhmää. 24.07.2006 Turussa Kiittäen ja kaivaten sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Vaivojen ja tuskain taa, kätketty on rauhan maa. (Viljo Kajava) Taivaalle syttynyt on uusi kirkas tähti. 29.9.1955 Toholampi k. Kannustusta, ei uutta Tenavatähteä Lauluvihkon välissä koteihin jaetaan samalla ilmoittautumislomake lastenlaulukatselmukseen. – Eli onko niin, että aktiivinen diagnostisointi laskee kuolleisuutta. Christian Ahlskog, urut, ohjelma 5 e 24.9. sukulaiset ja ystävät Kun pitkän elämän elää saa, voi tyynesti uneen nukahtaa. Eli kun kaulan aluetta tutkitaan systemaattisesti, myös löydetään enemmän syöpään viittaavaa kasvainta ja se poistetaan. Muistotilaisuudessa seurakuntakodissa puhuivat Anu Rantamäki ja Jaakko Rantamäki. Leila ja Jeff perh. Rakkaamme Aune Viliina TORKKELI o.s. Taina ja Lennart perh. – Selitän tilannetta aktiivisella diagnoosilla. Meille kaikille niin rakas Raimo Sakari VÄLIMAA s. Kiiskilä s. Kokkolan kotien lisäksi lauluvihkoa on tarkoitus jakaa myös koulujen ja päiväkotien käytettäväksi. Askel kiireinen hiljenee seisahtuu, liekki elämän hiipuu sammuu. Viranomaiset eivät vielä tiedä, koska mies on veteen joutunut. Samalla konservatorio hyötyy siitä, että lapsia tutustutetaan laulujen maailmaan. 16.10.1915 Kälviällä k. Idea sai alkunsa, kun seurakunnan pyhäkoulusihteeri Aki Mäki-Leppilampi alkoi pohtia sitä, kuinka vähän lasten hengelliset laulut seurankuntaelämässä näkyvät ja kuuluvat. Osastoylilääkäri Arja JukkolaVuorinen Oulun yliopistosairaalan syöpäpoliklinikalta toteaa, että Oulussa kaulan ultraäänitutkimukset ja muut tutkimukset paljastavat hyvinkin pienet syöpään viittaavat poikkeamat. Liina, Markus, Olga, Arttu, Onni ja Aapo Rakkaamme siunataan Marian kappelissa perjantaina 15.9.2006 klo 14. Paperit ja rahat (arvio n. Ihminen kellui parinkymmenen metrin päässä laiturista. Monesti pienestä löydöksestä ei tule olemaan ihmisen elämän aikana mitään haittaa, sillä kilpirauhassyöpä on vain ani harvoin on tyypiltään aggressiivista, Risto Sankila kertoo. Olette tervetulleita viettämään kanssamme muistotilaisuutta Kokkolan seurakuntakeskuksen alasaliin. – Me jaamme saman huolen siitä, miten lapset saataisiin kiinnostumaan muistakin kuin teknisistä asioista. – Katselmuksen sivutuotteena syntyi lauluvihko, joka onkin oikeastaan päätuote, kuvailee Mäki-Leppilampi. – Kyseessä ei ole mikään Tenavatähden plagiointi. Kiitokset kaikille Meeriä hoitaneille. – Ja pääosassa ovat laulut, lisää Aki Mäki-Leppilampi. Lassi Mäkelä lauloi Jonna-Mari Sivulan säestyksellä. Muistotilaisuus seurakuntakodilla. – Ja samalla rikastetaan ja väritetään seurakuntaelämää, huomauttaa Mäki-Leppilampi. siunattiin Lestijärven kirkossa haudan lepoon Niilo Rantamäki. 25.8.2006 Lahti Kiittäen ja syvästi kaivaten Piia, Kimmo ja Aino-Maria Mika perheineen Harri Äiti ja Veikko Veljet ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Emme sanoa voi emme tahdokaan hän kuoli ei hän lähti vaan valoisin mielin kulkien hän vaelsi toiselle rannalle jättäen meidät aavistamaan, kuinka kauniit ovat rannat sen toisen maan. 01.02.1910 Sievissä k. 6.1.1910 k. Siunaus toimitettu Sykäräisissä. Opettaja Lassi Mäkelä lauloi kanttori Jonna-Mari Sivulan säestyksellä. Jälki-ilmoittautuneita ei hyväksytä. Mukaan pyydetty Keski-Pohjanmaan konservatorio näytti vihreää valoa, ja rattaat lähtivät pyörimään. Sankilan mukaan kilpirauhastilastoissa mielenkiintoista on, että syöpäkuolleisuus on viime vuodet ollut suurin piirtein sama Helsingin seudulla ja pohjoisessa Suomessa. Työryhmän mukaan koko urakan vaikein osuus oli vihkon laulujen valinta. Laulutaidolla ei tällä kertaa voiteta, vaan kilpailun palkinnon eli perheen kylpyläpaketin saajan ratkaisee arpaonni. 24.09.1924 Kokkolassa k. Rakas äitimme ja mummumme Kerttu Sofia TORPPA o.s. 31.08.2006 Sievissä Kaivaten Kaarina, Tapio ja lapset perheineen Terttu, Martti ja lapset perheineen Sinikka ja Heikki perheineen Mauno ja Saila perheineen Satu ja Vesa-Matti perheineen Suvi ja Raimo siskot, muut sukulaiset ja ystävät On tiedossa yksin korkeimman, miten pitkä on taival' vaeltajan. 05.09.2006 Honkaharjun vanhainkodissa Rakkaudella muistaen ja kiittäen Siiri Marjatta ja Tuomo Mia, Pauli, Olga ja Onni Milla, Ari, Arttu ja Aapo Matti, Maija, Liina ja Markus veljien lapset ja lasten perheet muut sukulaiset ja ystävät Vene lähestyy saarta hitaasti, kolhiintunut kokka väistelee vedenalaisia kareja. Taidoista ja innokkuudesta voi kuitenkin olla siinä mielessä hyötyä, että esiintyjien joukosta on tarkoitus poimia joitakin lapsia esiintymään esimerkiksi vanhainkoteihin tai lähetystyön tapahtumiin. 19.8.2006 Meeriä muistaen Eila Timo ja Pirjo perh. KESKIPOHJANMAA . Sankilan mukaan Suomeenkin tuli vähäinen määrä laskeumaa, mutta se ei vaikuttanut kilpirauhassairauksien määrään. Hirvijaosto Syyskuun urkusunnuntait Kokkolan kirkossa klo 19 10.9. Sunnuntaina 10.9.2006 Maakunta 5 Kuolleita Hautauksia . Penttilä * 10.2.1919 Kaarlelassa † 29.8.2006 Tunkkarin tk:ssa Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. Jukkola-Vuorinen kertoo, että kilpirauhassyöpä on tavallisesti "kiltti" eikä siitä useinkaan ole potilaalle mitään haittaa. Tämä voi olla yksi konsti saada lapset laulamaan, pohtii Kari Pappinen. Jyrki ja Tiina perh. Muistotilaisuus hautauksen jälkeen Kälviän helluntaiseurakunnan rukoushuoneella. Alun perin tarkoituksena oli järjestää lastenlaulukilpailu, mutta pikku hiljaa suunnitelmat muuttuivat siihen, että jokainen lapsi pääsisi halutessaan esiintymään. Loppujen lopuksi mukaan mahtui joukko niin uusia kuin perinteisiäkin lauluja. – Toinen kysymys on aina se, kannattaako kasvainta leikata pois. Lupien tarkastus alkaa klo 18. Sankilan mukaan epidemian taustalla on tuskin mitään ympäristöstä johtuvaa syytä
Ulkoministeriö katsoi, että Luo Ganin asema rinnastuu valtionpäämieheen, joten häntä ei voitu ministeriön mielestä saattaa rikosvastuuseen Suomessa. Espanja: pääministeri José Luis Zapatero. Autosta leikattiin katto irti, jotta loukkaantuneet saatiin nopeasti ambulanssiin. Suomalaisyhdistyksen jäsenet epäilevät, että ministeri on syyllistynyt joukkotuhontaan toimiessaan Liaoningin maakunnan kuvernöörinä ennen ministerikauttaan. Laos: pääministeri Bouasone Boupphavanh. Uuden sopimuksen on tarkoitus kattaa niin poliittiset, taloudelliset kuin kulttuurisetkin kysymykset. Kuva: Lehtikuva/Tor Wennström HELSINKI (STT) Kolme viidestä suomalaisesta kannattaa kauppojen aukioloa sunnuntaisin läpi vuoden. Ulosajo tapahtui mäennyppylällä, jolla tie kääntyy oikealle. – On hienoa, että meillä on tällainen yhteistyö Kiinan kanssa, hän kehui. Strömsöstä on tulossa myös Schildtsin julkaisema kirja ensi viikolla. He ovat kotoisin Keski-Suomesta, kertoi Kröger iltapäivällä. Petojen uhriksi joutui toistakymmentä lammasta. Auton kuljettaja ja kartanlukija ovat kokeneita kilpailijoita. Kerromme mielellämme lisää muista kiinnostavista säästämisvaihtoehdoista. Hän ei tosin vastannut kysymykseen siitä, oliko EU saanut Kiinalta jotain konkreettisia takeita siitä, että ihmisoikeustilanne lähiaikoina paranisi. Myös suurin osa ohjelmantekijöistä oli paikalla. Talousyhteistyö vei pääosan EU:n ja Kiinan edustajat tapasivat omassa huippukokouksessa Asem-kokouksen aattona. Sama tila oli susien hyökkäysten kohteena pari kolme vuotta sitten, mutta viime aikoina sudet eivät ole ahdistelleet tilan lampaita. Unioni ei ole myöskään valmis tunnustamaan Kiinaa markkinatalousmaaksi. Loukkaantuneet kuljetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Mielipiteet ovat muuttuneet rajusti, sillä vuonna 1997 vain neljännes suomalaisista kannatti sunnuntaiaukioloa. Saksa: liittokansleri Angela Merkel. Kypros: presidentti Tassos Papadopoulos. Koillis-Savon rallin johtaja Taisto Kröger arvioi, että onnettomuuteen saattoi vaikuttaa myös ajovirhe. Ruotsi: varapääministeri Bosse Ringholm. Suosio oli ennakoitua suurempi, sillä FST oli varautunut noin 1 500 kävijään. Autosta ei löydetty alustavissa tutkimuksissa teknisiä vikoja. Miehet kannattavat aukioloa naisia enemmän. Hollanti: pääministeri Jan Peter Balkenende. Helsingin Uutisten Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan aukioloa kannattaa noin 60 prosenttia ja vastustaa kolmisenkymmentä prosenttia suomalaisista. Presidentti Tarja Halonen pitää toisen avajaispuheista. Kiina säilyttää kuolemanrangaistuksen EU-puheenjohtaja Vanhanen ylisti yhteistyötä talousmahdin kanssa Kiinan pääministeri Wen Jiabao, Suomen pääministeri Matti Vanhanen ja Euroopan komission presidentti Jose Manuel Barroso tapasivat omassa huippukokouksessaan Asem-kokouksen aattona lauantaina. Yksikään maa ei voi sanoa ratkaisevansa kaikki ihmisoikeuskysymykset täydellisesti, Wen sanoi. Wen kuitenkin vakuutti, että Kiina on sitoutunut ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, ja maa seuraa oikeusprosesseja, joissa kuolemanrangaistuksia langetetaan. EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso painotti tapaamisen jälkeen erityisesti kauppaja investointiyhteistyön merkitystä. Kuljettaja ja kartturi loukkaantuivat ralliauton ulosajossa. Ulosajossa ei loukkaantunut sivullisia. SAK:n apulaisjohtajan Matti Viialaisen mukaan nuorten järjestäytymistä on vähentänyt muun muassa se, että heillä on paljon lyhyitä työsuhteita ja he liikkuvat ammattiryhmästä toiseen. Vieraille oli järjestetty opastettu kierros taloon ja sen ympäristöön, ja päälle tarjottiin kahvit ja Strömsö-pullaa. Malta: pääministeri Lawrence Gonzi. Sunnuntaiaukiolon kannatus on suurinta nuorten keskuudessa. Viialaisen mukaan SAK:n jäsenyyden kevytversiolla on tarkoitus haastaa Yleinen työttömyyskassa YTK eli niin sanottu Loimaan kassa. Britannia: varapääministeri John Prescott. (KP) Paperiliiton Pohjois-Suomen ammattiosastojen väki on huolissaan epävarmuuden ilmapiiristä työpaikoilla. Onnettomuus sattui Tuusniemellä Hiidenlahdentiellä puolen päivän jälkeen Koillis-Savon rallin toisella erikoiskokeella. Malesia: pääministeri Dato' Seri Abdullah Ahmad Badawi. SAK suunnittelee nuorille kevytjäsenyyttä HELSINKI (STT) Suomen Falun Dafa -yhdistys on jättänyt Helsingin poliisille rikosilmoituksen Kiinan kauppaministeristä Bo Xilaista. Yhdistys jätti perjantaina kirjallisen pyynnön Bo Xilain viisumin perumisesta. Ranska: presidentti Jacques Chirac. – Johtokeskukseen tuli tieto, että miehet olivat sairaalaan vietäessä tajuissaan. Koillis-Savossa satoi lauantaina vettä pitkin päivää, joten soratiet olivat liukkaita. TERVETULOA HYVÄN PALVELUN KONTTORIIN! www.aktia.fi 6 kk talletus 3,5 % • • • Kokkola 010 247 5060 Kruunupyy 010 247 7860 Erja Yläjärvi, Nina Törnudd HELSINKI (STT) Kiina ei aio luopua kuolemanrangaistuksesta Euroopan unionin kehotuksista huolimatta. Tanska: pääministeri Anders Fogh Rasmussen. Helsingin poliisi vahvistaa, että rikosilmoitus on jätetty ja että se on lähetetty edelleen keskusrikospoliisille (KRP). Wen taas patisti EU-johtajia osoittamaan ”näkemystä, kaukonäköisyyttä ja rohkeutta”, purkamaan asevientikiellon ja tunnustamaan Kiinan markkinataloudeksi. 6 kk:n sijoitustalletus, kiinteä vuotuinen korko 3,5 % Vähimmäistalletus on 8000 € Tarjouksemme on voimassa 11-29.9.2006 ainoastaan yksityisasiakkaille. Thaimaa: pääministeri Thaksin Shinawatra. Portugali: pääministeri José Socrates. Kokouksen pääosan vei talousyhteistyö. Suurin osa talossa vierailleista oli suomenkielisiä, ja osa heistä oli matkannut suosikkiohjelmansa maisemiin eteläisestä Suomesta saakka. Kambodzha: pääministeri Samdech Hun Sen Kiina: pääministeri Wen Jiabao. Nyt näitä epäonnistuneita hankkeita maksatetaan myös suomalaisilla työntekijöillä. Slovakia: pääministeri Robert Fico. Belgia: pääministeri Guy Verhofstadt. Eri konsernien arvoissa mainittu yhdessä tekeminen, henkilöstöstä huolehtiminen ja yhteiskuntavastuu ovat kokonaan menettäneet merkityksensä, todetaan osastojen julkilausumassa. Viro: pääministeri Andrus Ansip. Indonesia: presidentti Susilo Bambang Yudhoyono. KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa TALLETUSTARJOUS Haluamme piristää syksyäsi tuottavalla tarjouksella. Paperiliiton väki huolissaan epävarmuudesta VAASA (STT) FST:n suosittu Strömsö-ohjelma sai nauttia yli 2 200 ihailijansa huomiosta sunnuntaina Ylen 80vuotispäivänä. – Tällä yritetään tehdä esimiehistä "lääkäreitä", joilla on oikeus kumota lääkärin antama todistus työkyvyttömyydestä. – Ensisijaisesti nyt täytyy selvittää, onko meillä toimintavaltaa asiassa. Tshekki: pääministeri Mirek Topolanek. Vuonna 2003 sen kohteena oli Kiinan kommunistisen puolueen johtajistoon kuulunut Luo Gan, joka vieraili Suomessa oikeusministeriön kutsusta. Sudet tunkeutuivat talonväen nukkuessa Ampialan kylässä sijaitsevan Vehkomäen lammastilan pihalaitumelle ja riihilampolaan, joka on noin 30 metrin päässä tilan päärakennuksesta. Paikalla kävi myös pelastushelikopteri Ilmari. Osapuolet sopivat aloittavansa neuvottelut uudesta yhteistyösopimuksesta. Falun Dafa -yhdistys on tehnyt aiemminkin vastaavan rikosilmoituksen. EU-puheenjohtajamaa Suomen pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) piti puolestaan suhteiden kehittämistä tärkeänä muun muassa Kiinan nopean kehityksen vuoksi. Sudet raatelivat lampaita Keuruulla TUUSNIEMI (STT) Kuljettaja ja kartanlukija loukkaantuivat ralliauton törmättyä puuhun lauantaina Koillis-Savossa ajetussa rallissa. Vanhanen muistutti, että asia on esillä muidenkin Aasian maiden kanssa, sillä useimmat niistä soveltavat edelleen kuolemanrangaistusta. – Kiina on suuri maa ja emme voi toistaiseksi luopua kuolemanrangaistuksesta, pääministeri Wen Jiabao vastasi STT:n esittämään kysymykseen lehdistötilaisuudessa lauantaina. Burma: ulkoministeri U Nyan Win. Strömsössä yli 2 000 katsojaa KEURUU (STT) Susilauma raateli lampaita lauantain vastaisena yönä Keuruulla Keski-Suomessa. Irlanti: pääministeri Bertie Ahern. Latvia: presidentti Vaira Vike-Freiberga. Sunnuntaina 10.9.2006 . Filippiinit: presidentti Gloria Macapagal Arroyo. – Emme viivyttele päivääkään tunnustamisessa kun ehdot täyttyvät, Barroso vakuutti. Unkari: pääministeri Ferenc Gyursany. Barroso vakuutti, ettei jälkimmäisessä kysymyksessä ole kysymys EU:n poliittisesta linjauksesta, vaan siitä, että Kiinan talouden on täytettävä tietyt tekniset avoimuuden ehdot. Vietnam: pääministeri Nguyen Tan Dung. EU:ssa ei ole toistaiseksi yksimielisyyttä vuonna 1989 määrätyn kiellon purkamisesta. Nuorille suunnattu kevytversio olisi SAK:lle keino houkutella nuoria ammattiliittojen jäseniksi, sillä järjestön mukaan nuorten jäsenyyskynnystä on madallettava. Selvää kuitenkin on, että Kiina johtaa maailman kuolemantuomiotilastoja ylivoimaisesti. Poliisi lopetti tuolloin jo aloittamansa esitutkinnan. Asem-huippukokouksen osanottajat STT Suomi/puheenjohtaja: pääministeri Matti Vanhanen. Lisäksi täytyy pohtia, onko meille toimitetussa materiaalissa jotain sellaista, joka ylittäisi tutkintakynnyksen, kertoo rikoskomisario Mika Ihaksinen KRP:stä. Japani: pääministeri Junichiro Koizumi. Etelä-Korea: presidentti Roh Moo Hyun. Ammattiosastojen tiedotteen mukaan työnantaja on ottanut aseeksi sairauspoissaolojen vähentämiseksi korvaavaan työn, joka tarkoittaa työkyvyttömänä töihin tuloa. Pyyntö osoitettiin sekä ulkoministeriölle että pääministeri Matti Vanhaselle. Kisaa jatkettiin onnettomuuden jäljiltä parin tunnin tauon jälkeen kolmannelta erikoiskokeelta. Kreikka: pääministeri Kostas Karamanlis. Illalla rallin päättymisen aikoihin ei ollut vielä tarkkaa tietoa heidän vammojensa laadusta. – Kiina on tehnyt paljon edistääkseen Kiinan kansan ihmisoikeuksia, hän painotti. Luxemburg: pääministeri Jean-Claude Juncker. Suomalaisyhdistys jätti rikosilmoituksen Kiinan ministeristä EU:n komissio: puheenjohtaja José Manuel Barroso. Yle oli järjestänyt myös ilmaisen kuljetuksen kuvauspaikalle Vaasan keskustasta. Puola: pääministeri Jaroslaw Kaczynski. – Me tiedostamme, että meillä on yhä parantamisen varaa ihmisoikeuksissa, mutta ongelma on universaali. Liettua: presidentti Valdas Adamkus. Italia: pääministeri Romano Prodi. Falun Dafaa kutsutaan myös nimellä Falun Gong. Italta: liittokansleri Wolfgang Schüssel. Brunei: sulttaani Haji Hassanal Bolkiah. Vehkomäen tilalla on yli 300 lammasta. Sunnuntaikaupalla kansan vahva tuki HELSINKI (STT) Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK suunnittelee nuorille työntekijöille suunnattua edullista ”kevytversiota” ammattiliiton jäsenyydestä, kertoi Aamulehti lauantaina. Kuvauspaikalle Vaasan Västervikiin oli järjestetty juhlan kunniaksi avoimien ovien päivä, jolloin katsojat saivat käydä viehättymässä pitsihuvilan ajattomasta miljööstä. – Maailmanlaajuista toimintaa tavoitellessa tullut vauhtisokeus ulkomaisissa tehdashankinnoissa on suurelta osaltaan aiheuttanut konsernien tuloskunnon kuraantumisen. Kilpailijat ajoivat niin sanotussa Historic-luokassa. Auto suistui nyppylän jälkeen tien vasemmalle sivulle ja törmäsi suureen koivuun. Asian selvittely ei hänen mukaansa ratkea pikaisesti. Kiina tuomitsee vuosittain tuhansia ihmisiä kuolemaan, mutta tarkkoja lukuja ei ole käytettävissä. Singapore: pääministeri Lee Hsien Loong. Slovenia: pääministeri Janez Jansa. Kiina toivoi EU:lta näkemystä ja rohkeutta Kiinan asevientikiellon purkamisessa osapuolet eivät edenneet. Vanhanen sanoi nostaneensa neuvotteluissa esiin myös kuolemantuomion ja muut ihmisoikeusasiat. Soita ja varaa aika tai poikkea käymään. Osa niistä kuoli heti ja osa jouduttiin lopettamaan myöhemmin
– Osa pärjää migreeninsä kanssa töissä, vaikka kohtauksen aikana työteho laskeekin, mutta osa oksentaa vessassa, kuvailee Suomen Migreeniyhdistyksen toiminnanjohtaja Matleena Helojoki. Usein migreenikohtausta edeltävistä oireista voi huomata kohtauksen olevan tulossa. Lisäksi paikalla oli lukuisia poliiseja. Itsehoito tärkeää – Migreeni on tyypillisesti työikäisten naisten tauti, sanoo neurologian erikoislääkäri Mikko Kallela Husista. Tarpeeksi suuri lääkeannos pitää ottaa heti, kun potilas on varma sitä, että kyseessä on migreeni. Varaa netistä tai soita 0303 6000. Euroopan ensimmäistä migreenipäivää vietetään ensi tiistaina. 1 vk alk. – Migreenin erottaa tavallisesta päänsärystä esimerkiksi siitä, että fyysinen rasitus pahentaa migreeniä, sanoo Kallela. 720e/hlö • Helsingistä Kyprokselle 28.5. Lievään tai kohtalaiseen migreenikipuun riittävät käsikauppalääkkeet, mutta kovaan kipuun tarvitaan täsmälääkkeitä. – Jos migreenistä kärsivä tekee näyttöpäätetyötä, hänen täytyisi harrastaa jotakin liikuntaa, Färkkilä painottaa. Miehistä joka kymmenes kärsii migreenistä ja naisista joka viides. – Kiinniotetut kuljetetaan Pasilan poliisitaloon tai Töölön säilytyssuojaan ja laitetaan säilöön yöksi. – Saksassa ja Englannissa joitakin täsmälääkkeitä myydään jo käsikaupassa. Kuva: Lehtikuva/Mikko Stig. Poretableteilla ja peräpuikoilla on paras teho. Poliisi esti mielenosoittajien siirtymisen pois Kiasman motista, koska väkivaltaiseksi arvioidun mielenosoituskulkueen liikkuminen kaupungin keskustassa olisi saattanut vaarantaa kaupunkilaisten turvallisuutta ja aiheuttaa vahinkoa omaisuudelle. Kiasman tapahtumien takia Falun Dafan (kutsutaan myös nimellä Falun Gong) Eduskuntatalolle suunniteltu mielenosoitus siirrettiin pidettäväksi Esplanadinpuistoon. Tilanne Kiasman edustalla rauhoittui huomattavasti illan mittaan, ja viimeiset puolen tusinaa mielenosoittajaa poliisi kuljetti Mannerheimintielle parkkeerattuihin linja-autoihin noin kello 21.20. Tätä todistaa muun muassa se, että osa mielenosoittajista oli varustautunut metallipatukoin. Lisäksi poliisien päälle heitettiin nestettä, ilmeisesti bensiiniä. HELSINKI (STT) Anarkistien mielenosoitus Smash Asem Kiasman aukiolla sunnuntaina ei sujunut rauhallisesti. Oireet varoittavat Maailman terveysjärjestö on luokitellut migreenin yhdeksi invalidisoivista sairauksista. 1 vk alk. Migreenikohtauksen mentyä ohi olo voi olla todella väsynyt, vetämätön, rauhaton tai tavallista energisempi ja hyvävointisempi. Kipu voi tuntua päässä vain toisella puolella, se voi sykkiä ja siihen liittyä pahoinvointia ja oksentelua sekä herkkyyttä äänille, hajuille ja valolle. Päivi Seppälä HELSINKI (STT) Yli puoli miljoonaa suomalaista sairastaa migreeniä. Migreeniyhdistyksen mukaan migreeni on Euroopassa yleisempi sairaus kuin astma, diabetes ja epilepsia yhteensä. Migreenikohtauksen aikana potilas ei välttämättä pysty kuin makaamaan. Iltakahdeksan aikaan poliisi kehotti ihmisiä poistumaan Kiasman aukiolta, tai muuten he syyllistyisivät rikokseen. Mielenosoitusta oli taltuttamassa kymmeniä poliiseja maan eri puolilta sekä joukkojen hallintaan erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. Alkaa siis normaali esitutkinta, kertoi rikosylitarkastaja Jouko Salo lauantai-iltana. Ylilääkäri Markus Färkkilä Husista sanoo, että viivyttely on suuri virhe. Kun tällaista tahoa ei löytynyt, mielenosoittajia ei päästetty Kiasman aukiolta eteenpäin, vaan mellakkapoliisit saartoivat heidät. Laskimme ensi kesän hintoja. Hinnat ja edut ovat voimassa 15.10.2006 saakka. Yhteentoista mennessä mielenosoittajien joukot ja mellakkapoliisien rivistöt hajaantuivat ja Mannerheimintie avautui jälleen liikenteelle. Osalla on näköhäiriöitä. Tutustu Finnmatkojen Kesän 2007 ennakkonäytökseen ja vie parhaat päältä. Mielenosoitusta oli rauhoittamassa poliiseja eri puolilta Suomea. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio KESKIPOHJANMAA . Lisäksi paikalla oli myös joukkojen hallintaan erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. • Vaasasta Bulgariaan 30.5. Kun täsmälääkkeet tulivat Suomeen kymmenkunta vuotta sitten, niiden hinta oli erittäin kova, noin sata markkaa kappale. Oireina voivat olla väsymys, haukottelu, masennus, ylienergisyys, makeanhimo, palelu tai vaikkapa näköja hajuherkkyys. Myös ongelmat purennassa ja poskionteloissa tulisi hoitaa, koska niillä on yhteyttä migreeniin. Migreenin hoidossa tyypillistä on potilaan hidastelu lääkkeiden ottamisessa. Poliisi sanoo ottaneensa kiinni useita kymmeniä ihmisiä sekä poliisilain että rikoslain perusteella. Huomenna (sunnuntaina) heidät kuulustellaan ja selvitellään, mitkä olivat heidän osaltaan tapahtumat Kiasman aukiolla. Poliisi yritti löytää mielenosoittajien joukosta ryhmän johtajan ja neuvotella muutoksista tapahtuman kulkuun. Tai matkatoimistosta. Poliisi ja mielenosoittajat vastakkain Helsingissä Poliisin voimalla tukahduttaman Smash Asem -mielenosoituksen osallistujiia pysyi yli iltakymeneen poliisin saartamana Kiasman edessä. Nykyisin lääkkeiden kappalehinta on 2,5–5 euroa, ja hinnat ovat halpenemaan päin. Tämän takia neuvotteluja ei voitu käydä myöskään niistä muutoksista, joita poliisi halusi tehdä tapahtuman suunniteltuun kulkuun. Mielenosoittajien kokoonnuttua Kiasman edustalle alkuillasta poliisi ilmoitti heille heti, ettei mielenosoittajia päästettäisi pois alueelta. Oireita kuvaillaan jälkikrapulaksi. Tapahtumat alkoivat Kiasman edustalla noin kello 17.30, jolloin paikalle kerääntyi kolmisensataa mielenosoittajaa. Jos kohtaus pääsee pahaksi, lääkkeet eivät enää pure kipuun. Mielenosoittajia epäillään muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, väkivaltaisen mellakan johtamisesta ja mellakoinnista. Tauti vaihtelee Joillakin ihmisillä migreenikohtaus tulee vain kerran elämässä, osalla taas kerran viikossa, mutta kolmella prosentilla potilaista on yli 180 migreenipäivää vuodessa. Migreenin aikana päänsärky kestää 4-72 tuntia ja se voi vaihdella lievästä kovaan. 435e/hlö • Vaasasta Mallorcalle 13.7. Poliisin mukaan mielenosoittajat heittelivät poliiseja pulloilla, kivillä ja muilla esineillä. Väkivaltaisuudet olivat suunniteltuja Helsingin poliisin mukaan Kiasman edustan mielenosoituksessa esiintyi väkivaltaisuuksia, jotka olivat suunniteltuja. Alemmaksi. Finnmatkojen Kesä 2007 Ensi kesän lomamatkat myydään nyt todella edullisesti. Mielenosoittajien julkisuuteen saattaman tiedotteen mukaan kyseessä oli Aasian maiden ihmisoikeustilanteesta huolestuneiden ihmisten tapahtuma. Migreeni vainoaa suomalaisia Moni potilas hoitaa kipuaan huonosti Yli puoli miljoonaa suomalaista sairastaa migreeniä. 450e/hlö Osallistu arvontaan netissä ja voita Finnmatkat Matkalahjakortti. Taudin yleisyydestä huolimatta migreenipotilaiden sairautta vähätellään muun muassa työpaikoilla. Lääkärit kehottavat migreenistä kärsiviä pitämään itsestään hyvää huolta, nukkumaan tarpeeksi, syömään säännölliseesti ja harrastamaan liikuntaa. Lisäksi poliisin apuna oli Rajavartiolaitoksen miehiä. Suomessa niihin pitää saada resepti lääkäriltä, Färkkilä sanoo. Sunnuntaina 10.9.2006 Kotimaa 7 Lomaa on... Poliisi oli saanut ilmoituksen mielenosoituksesta perjantaina, mutta ilmoituksen tehnyt taho ei poliisin mukaan suostunut mihinkään neuvotteluihin tapahtuman järjestelyistä. Sen jälkeen Mannerheimintien varrella ei enää ollut suurempia mielenosoittajien joukkoja, mutta remakoita ihmisryppäitä kuljeskeli edelleen Forumin ja Lasipalatsin välillä. Lisäksi poliisi arvioi, että kulkueen liikkuminen kaupungilla olisi aiheuttanut kohtuutonta haittaa Helsingissä samana päivänä järjestetylle Ecofin-kokoukselle. 1 vk alk. Vaikka migreenikipu voi olla erittäin kova ja lamaannuttava, suuri osa migreeniä sairastavista yrittää lievittää kipuaan itse eikä hakeudu lääkäriin. .fi Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa. – Emme voi hyväksyä sitä, että Kiinan ja Myanmarin diktatuurimenetelmät tuodaan Helsingin kaduille, toteaa mielenosoitukseen osallistunut Janne Autio tiedotteessa. Färkkilän mukaan sauvakävely on migreenipotilaalle hyvästä, koska se estää hartioiden ja niskan jumittumista. Kuvat: Lehtikuva/Marja Airio Suurin osa mielenosoittajista käyttäytyi rauhallisesti. Sairauteen saa myös estolääkitystä. Myös hyvän ryhdin säilyttäminen on tärkeä. Muista myös kätevät lomalennot suoraan Vaasasta
Solana oli etukäteen odottanut neuvotteluista vaikeita. Työnvälittäjä Matti Riukka Göteborgin naapurista Mölndalista saattaa nousta valtiopäiville, mikäli sosiaalidemokraattien kannatus ei kovin laske ja varsinkin jos joku listan kärkinimistä nousee hallitukseen tai maaherraksi. Listan kakkonen on Porissa syntynyt opettaja Sinikka Bohlin, jonka valtiopäiväkausi alkoi jo 1988. Nato yrittää suurhyökkäyksellään ajaa Taleban-liikkeen asemistaan Kandaharin maakunnassa. Länsimaat epäilevät Irania ydinaseen kehittelystä. Siinä vaiheessa reaktori suljettiin, kertoi reaktoria pyörittävän Energiateknisen instituutin IFE:n turvallisuuspäällikkö Atle Valseth. Urkintaskandaali saattaa tiputtaa kansanpuolueen kaksi suomalaistaustaista edustajaa valtiopäiviltä. Jäsenmaat ovat lähettäneet operaatioon vain 85 prosenttia lupaamistaan joukoista. – Kohtaus on ainakin minulle kuvatussa muodossa väärä ja loukkaava, Albright sanoo osiosta, jonka mukaan hän olisi varoittanut Pakistanin hallitusta etukäteen Clintonin Afganistaniin suunnittelemista ilmaiskuista. Nato-joukot tappoivat kymmeniä JERISALEM (STT–Reuters) Israelin pääministeri Ehud Olmert sanoi launtaina olevansa valmis tapaamaan palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin, jotta tiekarttana tunnettua rauhansuunnitelmaa voitaisiin viedä eteenpäin. Editointi kesken Entinen ulkoministeri Madeleine Albright, Clintonin entiset neuvonantajat Sandy Berger ja Douglas Band sekä Clintonin perustaman säätiön johtaja Bruce Lindsey ovat lähettäneet kirjeitä ABC:n emoyhtiön Disneyn toimitusjohtajalle. Urkintaskandaali voi tipauttaa Syksyn 2002 vaaleissa kansanpuolue lähes kolminkertaisti kannatuksensa ja yllätysniminä valtiopäiville nousivat myös kunnallispoliitikot Heli Berg ja Nina Lundström. Ruotsinsuomalaisten keskusliiton puheenjohtajana toiminut sosiaalidemokraatti Paavo Vallius jää pois valtiopäiviltä kolmen vaalikauden (1994–2006) jälkeen. – Myös reaktorin ulkopuolella radioaktiivisuus oli noussut, mutta määrät olivat niin vähäiset, että niillä oli vain akateemista mielenkiintoa, sanoi säteilyturvalaitoksen johtaja Ole Harbitz. Kritiikki on siis tässä vaiheessa ennenaikaista, ABC tiedotti torstaina. ABC:n mukaan Cunningham tuskailee leikkaamossa viime hetkiin saakka, sillä kuvausmateriaalia on kertynyt peräti 550 tuntia. Demareilla kaksi varmaa Täysin varmoja paikkansa uusijoita ovat sosiaalidemokraattien valtiopäiväedustajat Raimo Pärssinen ja Sinikka Bohlin. Atlantiksen on määrä toimittaa tarvikkeita kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Olmert kertoi asiasta Israeliin saapuneelle Britannian pääministerille Tony Blairille. Tapaaminen lykkääntyi diplomaattien mukaan useita kertoja, koska osapuolet halusivat olla varmoja tulosten saavuttamisesta. – Vakuutin pääministeri Blairille, että olen valmis läheiseen yhteistyöhön palestiinalaishallinnon puheenjohtajan kanssa toteuttaaksemme tiekartan, Olmert sanoi yhteisessä tiedotustilaisuudessa Blairin kanssa. Operaatio alkoi viikko sitten. Florence lähestyi varhain lauantaina Suomen aikaa Bermudaa, jonne annettiin hirmumyrskyvaroitus. Keskustiedustelupalvelu CIA vaatii hyökkäystä Osama bin Ladenin joukkiota vastaan, mutta sarjassa Bergeriä esittävä näyttelijä tyrmää hankkeen, mikä ei Bergerin mukaan ole totta. Myös hänellä on hyvät mahdollisuudet uusia paikkansa, varsinkin jos porvarileiri voittaa ja listan ykkönen, puoluejohtaja Lars Leijonborg, nousee ministeriksi. Hän on vasemmistopuolueen ensimmäinen ruotsinsuomalainen valtiopäiväedustaja ja ahkeroinut terveyden ja sairaanhoitoon liittyvien asioiden parissa. Maan alla oli tulipalon syttymishetkellä 64 ihmistä, joista yli 30 pääsi pakenemaan heti. Esikuntapäälliköt eivät kuitenkaan antaneet lupauksia vahvistuksista. Javier Solana (oik) tapasi Iranin ydinneuvottelijan Ali Larijanin Wienissä. Savonlinnalaiset juuret omaava Nina Lundström on kansanpuolueen valtiopäivälistan seitsemäs nimi Tukholman läänissä. Blairin edustaja sanoi ennen matkaa, että vierailulta ei odoteta suuria lausuntoja tai sopimuksia. Blairin on määrä vierailla myös palestiinalaisalueilla ja tavata presidentti Mahmud Abbasin lisäksi myös muita palestiinalaishallinnon edustajia. – Meillä oli hyvät ja rakentavat keskustelut, ja edistyimme joissain asioissa, sanoi Larijani. Ari Setälä TUKHOLMA (STT) Ruotsin suomenkielisen vähemmistön edustus Ruotsin valtiopäivillä on heikentymässä. päivänä 2001 tehtyjä terrori-iskuja. Tornionlaakson meänkieltä puhuva Erling Wälivaara jää eläkkeelle. Iranilaisen uutistoimiston Irnan mukaan Larijani on korostanut keskusteluissaan EU-maiden johtajien kanssa, että Iran on valmis sopimaan kiistan ydinohjelmasta. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa joutui lykkäämään lähtöä monta kertaa teknisten ongelmien ja säiden takia. – ABC myy sarjaa historian dramatisointina, mutta tosiasiassa se on uutta, fiktiivistä historiankirjoitusta, jonka miljoonat amerikkalaiset ymmärtävät väärin, Lindsey ja Band perustelevat vaatimuksiaan. Valsethin mukaan vuoto on todennäköisesti päässyt sattumaan polttoainesauvojen alumiinikuorissa. – Kyse on vakavasta asiasta, vaikka ihmisille tai ympäristölle ei missään vaiheessa ollutkaan mitään vaaraa. Solanan mukaan pakotteista ei päätetä niin kauan kuin keskustelut Larijanin kanssa jatkuvat. Vaatimusten toteuttaminen on tässä vaiheessa vaikeaa. Eurooppalaiset haluavat selvennyksiä, ja Iran on halukas selvittämään asioita, länsidiplomaatti kertoi. ABC:n mukaan fiktiivisiä kohtauksia on käytetty kerronnallisista syistä. Trooppinen myrsky Florence lähestyy Bermudaa KABUL/VARSOVA (STT–AFP–Reuters) Sotilasliitto Naton joukot jatkoivat lauantaina hyökkäystään Afganistanin Taleban-kapinallisia vastaan. Reaktorissa ei ollut vuodon sattuessa yhtään ihmistä. Kahdessa osassa sunnuntaina ja maanantaina näytettävä, kaikkiaan viisi tuntia kestävä The Path to 9/11 on suututtanut Bill Clintonin presidenttikauden poliittisia julkkiksia. Hävittäjäaluksen on määrä partioida Libanonin rannikolla. Tavoitteena on saada Lähi-idän osapuolet aloittamaan uudelleen poliittinen neuvotteluprosessi, edustaja tähdensi. Nyköpingissä asuva Linna on tälläkin kertaa vaalipiirissään puolueensa ykkösnimi, mutta läpimeno edellyttää puolueelta hyvää vaalitulosta. Ehdoksi hän on vaatinut Iranille oikeutta kehittää ydinteknologiaa rauhanomaisiin tarkoituksiin. Nyt tämä ryhmä on pienenemässä. Bergerin mukaan sarjassa vääristellään hänen osuuttaan alQaidan vastaisissa suunnitelmissa. Maan eteläosan taisteluissa kuoli vuorokauden kuluessa yhteensä kuutisenkymmentä kapinallista ja yksi Natosotilas, joukot kertoivat. – Kukaan ei ole nähnyt lopullista versiota, koska editointi on vielä kesken. Sukkula pääsi matkaan kello 18.15 Suomen aikaa. Siperian kaivosturman uhrimäärä nousi CAPE CARNEVERAL (STT–Reuters–AFP) Avaruussukkula Atlantis on laukaistu onnistuneesti avaruuteen. Pärssinen on Hoforsin terästehtaan entinen pääluottamusmies, istunut valtiopäivillä vuodesta 1998 ja on tällä kertaa sosiaalidemokraattisen valtiopäivälistan ykkösnimi Gävleborgin läänissä. Ottavat todesta Demokraattivaikuttajat ovat kuitenkin älähtäneet jo kuvauksista kuulemansa perusteella. Turvallisuusneuvoston pysyvät maat ja Saksa ovat ehdottaneet kansainvälistä apua vastineeksi siitä, että uraanin rikastaminen päättyy. Suomenkielisten edustus heikkenee Ruotsinsuomalaisia valtiopäiväedustajia valtionpäivien portailla. Vasemmistolla yksi suomenkielinen Salosta kotoisin oleva sairaanhoidonopettaja Elina Linna nousi valtiopäiville syksyn 2002 vaaleissa vasemmistopuolueen ehdokkaana. Amerikkalaisten hoppuilu kuitenkin arveluttaa EU-maita, Venäjää ja Kiinaa, jotka haluavat jatkaa neuvotteluja. EU vahvisti vasta iltapäivällä, että Solana keskustelisi Larijanin kanssa Wienissä. Kuvauksiin on uponnut 40 miljoonaa dollaria. Valvonta toimi niin kuin pitääkin, Valseth totesi. Tapaamispaikka pidettiin viime hetkiin asti salassa. Jäsenmaat olivat yhtä mieltä myös siitä, että Afganistaniin tarvitaan lisää sotilaita. Tapaamisen ehtona olisi kuitenkin Olmertin mukaan palestiinalaisten sieppaaman israelilaissotilaan vapauttaminen. Demokraatit pillastuivat tv-sarjasta KJELLER (STT–NTB) Oslon ulkopuolella jouduttiin sulkemaan ydinreaktori lauantain vastaisena yönä radioaktiivisen säteilyn noustua reaktoria suojaavassa teräskuoressa. – Teen myös omaa henkilövaalikampanjaa, minulla on oma kotisivu ja suomenkielistä materiaalia, Lundström kertoi viikkoa ennen vaaleja. Blair saapui Israeliin Mika Hentunen WASHINGTON (STT) ABC-kanavan draamadokumenttisarjasta on syntynyt poliittinen myrskynpoikanen Yhdysvalloissa. Molemmat kuvasivat neuvotteluja rakentaviksi, mutta kumpikaan ei kertonut niiden sisällöstä. Wälivaara on istunut valtiopäivillä 1998–2006 eikä kristillisdemokraattien ehdokaslistoilta ole nousemassa uutta meänkielisten tai suomenkielisten edustajaa. Vastauksessaan Iran vihjaisi voivansa rajoittaa ydinohjelmaansa, jos sen kanssa aloitetaan neuvottelut. Selvennystä aiempaan vastaukseen Solana halusi Iranin vielä selventävän vastaustaan maalle tarjottuun kannustinpakettiin. Hälytys kohonneista säteilymääristä saatiin aamuyöstä kolmen aikaan, jolloin koereaktori suljettiin viipymättä. Solana yrittää vielä ratkaisua ydinkiistaan EU yrittää vielä taivutella Irania luopumaan uraanin rikastamisesta. Kuva: Lehtikuva/Reuters MOSKOVA (STT–Reuters–AFP–Itar-Tass) Itä-Siperian kaivospalon jäljiltä löytyi lauantaina lisää kuolleita. Norjan säteilyturvalaitoksen mukaan Kjellerissä sijaitsevan koereaktorin säteilyarvot kuoren ulkopuolella ehtivät nousta vain hitusen. USA veisi kiistan turvaneuvostoon Yhdysvaltain mielestä turvallisuusneuvoston pitää alkaa luonnostella päätöslauselmaa pakotteista jo ensi viikolla. Kohonneita säteilyarvoja mitattiin reaktorin lauhdevedestä ja myös jossain määrin reaktorin ilmasta. Sotilasliiton esikuntapäälliköt arvioivat Afganistanin tilannetta Varsovan-kokouksessaan. Iran on puolestaan ärsyyntynyt siitä, että neuvotteluita varjostaa pakotteiden uhka. He vaativat joko sarjassa esitettävien tietojen tarkistamista tai koko sarjan hyllyttämistä. Ennusteiden mukaan myrsky ylittää Bermudan ja kääntyy sen jälkeen koilliseen. Kouvolan seudulta kotoisin oleva Berg on kansanpuolueen ykkösnimi Blekingessä Etelä-Ruotsissa. – Meidän yhteinen arviomme on, että olemme nyt tyytyväisiä sotilaalliseen kehitykseen erityisesti pohjoisessa ja lännessä mutta vähemmän tyytyväisiä kehitykseen etelässä, sanoi sotilaskomitean puheenjohtaja Ray Henault. Sunnuntaina 10.9.2006 . Osapuolet keskustelivat yli kolmen tunnin ajan. Riukka on LänsiGötanmaalla demarien valtiopäivälistan viidennellä sijalla. – Olemme laskeneet, että tarvitsemme noin kuusi prosenttia äänistä jotta uusin paikkani, Elina Linna kertoo. Parhaimmassa tapauksessa valtiopäiville nousee kuusi ruotsinsuomalaista, mutta määrä voi pudota myös kahteen. Clintonia ja hänen hallintonsa keskeisiä henkilöitä esittävät näyttelijät punnitsevat, mitä tehdä muun muassa Osama bin Ladenille. Olmert on valmis tapaamaan Abbasin. Lisäksi loukussa oli edelleen neljä kaivostyöläistä, eikä heidän kohtalostaan ollut tietoa. Pakotteet voitaisiin siinä tapauksessa määrätä mahdollisesti jo sitä seuraavalla viikolla. Myrsky on niin laaja, että säätieteilijöiden mukaan Bermudan asukkaat kokevat sen uloimman reunan huomattavasti ennen kuin sen keskuksen odotetaan iskeytyvän saarelle myöhään sunnuntaina tai varhain maanantaina paikallista aikaa. Se kertoo tapahtumista Washingtonissa pari vuotta ennen syyskuun 11. Tapaus on määrä selvittää perin pohjin. Neljään eri puolueeseen kuuluvat edustajat pitäneet jonkun verran yhtä ja tehneet kymmeniä valtiopäiväaloitteita, joissa on ehdotettu parannuksia Ruotsin puoli miljoonaisen suomenkielisen väestön asemaan. Ensimmäiseksi suljettiin reaktorin venttiilit, jotta säteilyä ei päässyt vuotamaan reaktorin ulkopuolella. Iran itse vakuuttaa ydinohjelmansa tähtäävään ainoastaan energiantuotantoon. Myös muun muassa demokraattisenaattorit Charles Schumer ja Harry Reid ovat kommentoineet David Cunninghamin ohjaamaa sarjaa vihaiseen sävyyn. Sen odotetaan liikkuvan poispäin Yhdysvalloista ja päätyvän avomerelle Atlantilla, jossa tuulien ja viileän veden uskotaan heikentävän sen voimaa. Palo vaati uusimpien tietojen mukaan kaikkiaan 21 ihmisen hengen, kertoivat viranomaiset uutistoimisto Interfaxin mukaan. Kuva: Ari Setälä WIEN (STT–AFP–Reuters) EU yritti lauantaina vielä taivutella Irania luopumaan uraanin rikastamisesta ennen kuin YK:n turvallisuusneuvosto ryhtyy harkitsemaan pakotteita maata vastaan. Hän on kuitenkin huolissaan siitä mitä paljastukset kansanpuolueen murtautumisesta sosialidemokraattien sisäiseen tietoverkkoon vaikuttaa vaalimenestykseen. Israelissa Blair käy neuvotteluja pääministeri Ehud Olmertin ja muiden israelilaisjohtajien kanssa. KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Lyhyesti . Norja pysäytti ydinreaktorin MIAMI (STT–Reuters) Karibialla riehuva trooppinen myrsky Florence on voimistumassa hirmumyrskyksi, ennustavat Yhdysvaltain kansallisen hirmumyrskykeskuksen säätieteilijät. Iranin kannan tuntevat diplomaatit kertoivat, että maa aikoi edelleen torjua vaatimukset uraanin rikastamisen lopettamisesta. Atlantis-sukkula pääsi vihdoin matkaan TEL AVIV (STT–AFP) Britannian pääministeri Tony Blair saapui lauantaina Israeliin, missä hänen on määrä neuvotella Lähi-idän konfliktin osapuolten kanssa rauhanprosessin saamisesta uudelle alulle. Diplomaattilähteiden mukaan maa pitää uhkailua neuvottelujen hidasteena. Unionin ulkopoliittinen edustaja Javier Solana tapasi illalla Iranin ydinneuvottelijan Ali Larijanin Wienissä. The Path to 9/11 on jonkinlainen dokumenttija fiktioelokuvan sekoitus. Viranomaiset ovat kuljettaneet pelastustyöntekijöitä ja -tarvikkeita muualta Venäjältä Tshitan alueelle auttamaan pelastustöissä. Ruotsin nykyisillä valtiopäivillä on toiminut kymmenkunta valtiopäiväedustajaa, jotka puolueittensa lisäksi ovat edustaneet myös maan kansallisia kielivähemmistöjä: ruotsinsuomalaisia, Tornionlaakson meänkielisiä ja saamelaisia. Aiemmin päivällä Britannian puolustusministeriö päätti lähettää sota-aluksen Libanonissa olevien Unifilrauhanturvaajajoukkojen vahvistukseksi. Jos kansanpuolueen kannatus laskee olennaisesti, puolueen ruotsinsuomalaiset edustajat putoavat valtiopäiviltä. Keskustelut jatkuvat sunnuntaiaamuna. Darasunin kaivoksen palo sai alkunsa torstaina hitsauskipinästä noin 100 metrin syvyydessä. – Vastaus ei ole kaikilta osin selvä
Ritva Anttiroiko valitsi laulut ja vastasi kirjan toteuttamisesta. Näinhän tämän tarinan kuuluu mennäkin. Osmo Matikainen on oiva Konsta, joka on saanut hullun paperit käytyään läpi aivoverenvuodon. Toki naiset ottavat tämän huomioon, malttavat lausua ja sanoa, jopa hieman näytellä. Mukana on Heimo Anttiroikon elämänpiiriä kuten laivoja, uittomiehiä ja Saima-kahvila. Vaan en pohdi enää. Säveltäjän puoliso Ritva Anttiroiko kertoo idean syntyneen jo vuosia sitten Heimo Anttiroikon lauluilloissa. Näyttelyyn on valittu seuraavilta lähialueen ammattikuvaajilta muotokuvia: Katja Uitto, Pietarsaari, Anne Yrjänä ja Ritva Välitalo Kokkola sekä Mats Sandström Uusikaarlepyy Pietarsaareen näyttely on tullut Turusta, josta se aloitti taipaleensa. Joillain saattaa olla myös muutama työntekijä. Kuoron jäsenet eivät ole munkkeja. kerran. Silkkaa oppia ja ojennusta kuulijalle. Käsky ei auta yksinäisiä Kuka punavanki (Irina Parviainen) oikeastaan on pohtivat jääkäri Aaro Harjula (Tuomo Kemppainen) ja sotatuomari Emil Hallenberg (Jerry Mikkelinen). Nyt ei huudeta pimeässä, vaan liikutaan pehmeissä sävyissä, avarassa valossa. Niissä näkyy perinteisen muotokuvauksen osaaminen mutta myös kuvankäsittelyn antamat mahdollisuudet, KalevaTsagklas selvittää. Punaisena lankana läpi kokonaisuuden kulkee toive ihmisen rehellisyydestä itseään ja muita kohtaan. Laulukirjaa on myynnissä Himangalla, Kannuksessa ja Kokkolassa viidentoista euron hinnalla. Digikameroiden lisääntyminen ei ole vähentänyt valokuvaajien työtä, sillä edelleen elämän kohokohtia mm. Piirainen ei pyrikään Ruuskasen rinnalle, toisaalta erilaiset persoonat myös piristävät kokonaisuutta. Entäpä sitten punavanki Miina Lehto, joka jo alun surkeudessa kaipaa vain tupakkaa eikä aluksi tahdo ymmärtää poikaansa ikävöivää aatesisartaan lain. Kiltit naiset lavalla lausuvat myös kiltteydestä, kuuliaisuudesta ja tottelevaisuudesta. Kuoro esiintyy kaikkiaan 19 paikkakunnalla. Parviainen pitää laskelmoivaa ja kovaa rooliaan terhakkaasti yllä, ja vasta aivan lopussa häneltä liikenee muutama hellä lause auttajalleen. Tästä kolmikosta jääkäri Harjula on liian hyvä ihmiseksi. Esimerkkinä Rita Mickelssonin ottama muotokuva. Ensi-ilta 8.9. Anttiroikon suomentama puolalainen Partisaanivalssi ja hänen sekä säveltämänsä että sanoittamansa Kipakan akan kehtolaulu ovat myös mukana. Tunnetuimpiin myöhemmän ajan sävellyksiin kuuluu valssi Viimeinen kaljaasi: Kun lähtevän me näimme sen kaljaasin viimeisen, niin laiturille jäimme kuin parvi hyljättyjen... Naiset tulevat hyvin juttuun, tosin Ruuskasen vahva ammattitaito ja toisaalta Piiraisen harrastajatausta erottuvat toisistaan. Ihmisen olisi saatava käydä tunteensa läpi omalla aikataululla. Näytelmä on todella kuin taideteos, kuten tekijäkaarti tiedotustilaisuudessa lupasi. Kuvat: Jukka Lehojärvi Heimo Anttiroiko johti kuoroa lauluillassaan Kaustisen Kalliopaviljongilla 1998. Asuttuaan lapsuutensa Himangalla hän muutti sota-aikana Kokkolaan, jossa hän toimi sittemmin muun muassa Ykspihlajan Työväen Soittajien ja Kokkolan Työväen Laulajien johtajana. Antti Hietalahti HIMANKA (KP) Himankalainen Heimo Anttiroiko tunnetaan parhaiten työväenja kisällilauluistaan, mutta sisältyy hänen laajaan tuotantoonsa myös lyyrisiä sävellyksiä. Useimmat työskentelevät yksin yrityksessään. Eija Kyllönen-Hämes ja Anders Hassel urakoivat monta roolia kunnialla. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että ammattitaidon merkitys olisi vähentynyt, Kaleva-Tsagklas huomauttaa. Mutta mitä muuta vaihtoehtoa yksinäisellä tuomarilla lopulta on kuin naukkailla vuoroin viiniä ja vuoroin teräviä ja ummistaa silmät todellisuudelta. Ajasta, jolloin suomalainen tappoi suomalaisia suuressa vihassa ja tunnekuohussa. Teemat liittyvät luontoon, kotiseuturakkauteen, ihmisten arkeen ja juhlaan sekä inhimillisiin tunteisiin. Tämän päivän muotokuvissa käytetään tietotekniikan antamia mahdollisuuksia. Vaikka teksti on naisen ja esiintyjät naisia, otetaan miehetkin huomioon. Harvoin lavastukseen kuuluu osana myös tuoksu. Ulkonäköpaineet kyseenalaistetaan, ja niitähän riittää nyky-yhteiskunnassa myös miesten suuntaan. Siikala on erinomainen kirjoittaja, jonka tekstiä ymmärtää tavallinenkin tallaaja. Välillä Ruuskanen tarttuu kitaraan ja esittää Siikalaa laulaen, sävelet ovat freelancerlausujan omasta kynästä lähtöisin. Onneksi Kemppainen ei tee roolihahmostaan kirkasotsaista Tinttiä, mielenkiinnotonta sankaria. Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Kiven lävitse soutanut, Helinä Siikalan runoa ja proosaa. Hallituksen puheenjohtaja, uusikaarlepyyläinen Mats Sandström mainitsee liiton jäsenten olevan pienyrittäjiä, jollaisia useimmat muotokuvausta harjoittavat valokuvaajat muutoinkin ovat. Kaikkea pahaa Paitsi yksinäisyydestä näytelmä kertoo myös seksuaalisuudesta, niin hyvässä kuin pahassa. Ilmakitaran mestaruus Japaniin KERAVA (STT) Moskovalaisen Novospasskin luostarin mieskuoro tulee konsertoimaan Suomeen. Perjantain kenraaliharjoituksessa näyttämöllä nähtiin reippaasti osansa hoidellut Juuso Ruotsala. Seuraavia kohteita ovat muun muassa Lapua ja Helsinki. Novospasskin luostarin mieskuoro on konsertoinut suurella menestyksellä monissa Euroopan maissa. Ammattilaulajista koostuvaan kuoroon kuuluu 16 miestä, joilla on korkeakoulutason musiikkitutkinto. Tiloihin on tarkoitus perustaa sotasairaala, mutta siitä tulleekin kenttätuomioistuin, jota johtaa kirjailija ja toimittaja Emil Hallenberg. Koosteen on valinnut liiton hallitus ja näyttelyvastaava. Ei siis kannata takertua säkeisiin, vaan tavoittaa sen, mitä mielekkääksi kokee. Järjestäjien mukaan Yosuke päihitti muut esitykset tyylikkään yksinkertaisella ilmakitaroinnillaan. Se on vieraillut myös Suomessa useasti. Anita Salmi PIETARSAARI (KP) Tupakkamakasiinilla on parhaillaan esillä Suomen Valokuvaajain Liiton muotokuvanäyttely "Kasvoja ja karismaa". Digitaalitekniikka antaa valokuvalle uusia mahdollisuuksia. Rooleissa Tuomo Kemppainen, Jerry Mikkelinen (vier) ja Irina Parviainen. Heimo Anttiroiko on syntynyt Lohtajalla 1927 ja tehnyt elämäntyönsä kotimaakunnassaan. Kokkolan kaupunginteatterin Käsky on Seppo Parkkisen dramatisoima, Maiju Sallaksen ohjaama ja Kalle Ropposen lavastama. Myös Mirjami Karin puvustus sulautuu kokonaisuuteen. Asia jäi hautumaan, Ritva Anttiroiko kertoo ja on nyt hyvillään, kun monet huonokuntoiset nuotit tuli pelastettua kirjaan. Kumpikin lausuu asiaa, ja pohdittavaa riittää niin aikuisuutta lähestyvälle nuorelle kuin elämän saldoa ynnäävälle aikuiselle. Heti alkumetreillä iskee epäilys, josko tulossa on liian vakavaa ja pateettista tekstiä. Ammattilaiset ovat lähettäneet kuviaan ehdolle. Eikä muutosta pidä pelätä, opettavat naiset – ihan aiheesta. Auli-Maritta Ruuskanen ja Auli Piirainen. Näytelmän piina on surkeiden sattumusten sarja, joka saattaa yhteen onnettomat yksinäiset Ruukkijoen hermoparantolaan. – Suomalaiset valokuvaajat ovat omaksuneet nopeasti uuden teknologian. Sunnuntaina 10.9.2006 Kulttuuri 9 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Leena Landerin romaanin pohjautuva näytelmä Käsky kertoo suuresta yksinäisyydestä ja kansallissodan kurjuudesta. sijalle. Leena Landerin romaanin pohjalta dramatisoinut Seppo Parkkinen. Kaikkia näyttelyssä olevia kuvia on käsitelty jollain tavalla, mutta toisissa se näkyy selvemmin, toiminnanjohtaja Anna KalevaTsagklas toteaa. Näin oli kuitenkin teatteri Iltatähdessä, jossa komea meriheinä sekä viehätti silmää että tuntui myös sieraimissa. Miina Lehdon pikkusisko joutuu hyväksikäytetyksi, ja hänen kohtaloaan lähtee Miina punaisten riveissä kostamaan. Hyvin selviää Hasselin tavoin harrastajanäyttelijä Olli Peltoniemi omista rooleistaan. Dramatisointi ja runojen sävellykset Auli-Maritta Ruuskanen. Siikala ja parivaljakko myös rohkaisevat ihmisiä ymmärtämään, ettei perusluonnettaan voi muuttaa ja itseään on armahdettava. Kuvat: Jyrki Tervo Teatteri . Ilmakitaransoiton MM-tittelistä kisattiin jo 11. Kriteereinä valinnassa on ollut, että kuva edustaisi 2000-luvun satoa. Novospasskin kuoro jälleen Suomeen. Tekstejä on myös Ilmari Pimiältä ja Larin Kyöstiltä sekä himankalaisilta Ilma Laurilta, Pentti Lahdelta ja Pekka Tuorilalta. Onneksi ennakkoluulo osoittautuu vääräksi, esityksen aikana saa ja on lupa myös nauraa. Partisaanivalssi ja kipakka kehtolaulu Pääosa lauluista on sävelletty 1950ja 1960-luvuilla. Kun sanottavaa on paljon, saa kuulija avata mielensä täydelliseksi tajunnanvirraksi hahmottaakseen illan jujun. Ohjaus Maiju Sallas (vier.), lavastus ja valosuunnittelu Kalle Ropponen (vier.), puvustus Mirjami Kari. Muotokuva muuttui 2000-luvulla Näyttely Pietarsaaressa Maria Mäkelän uudenlainen ylioppilaskuva. Laulukirjassa on eniten Eino Leinon ja Einari Vuorelan runoihin tehtyjä sävellyksiä. Harjula ei kykene tekemään pahaa, mutta ei tämä silti tee hänestä jonkinlaista pyhimystä. Ja siitä heille kiitos! Elämästä ja maailmasta Lausunta . Itse räpsitään paljon erilaisia tilannekuvia. OULU (STT) Ilmakitaransoiton maailmanmestaruus matkasi tänä vuonna Japaniin. Nuotinnuksen teki Juha Töyrylä. Harjula on mies, joka vain toimii kuten parhaaksi katsoo. Asuina olisi saanut olla jotain naisellisempaa, naiset kun lausuvat. Siikalan sanomaa ja huumoria kuunnellessa nousee mieleen Tove Jansson ja hänen erinomainen Muumilaakson väkensä. Kaupunginteatterin porukka pistää taas parastaan. Rautaiset ammattilaiset Osmo Matikainen ja Eija Varima ovat läsnä joka solullaan. Suomalaisista parhaiten menestyivät Karita ”Rässi Rinsessa” Kivioja ja Eero ”Oulun oma poika” Ojala, jotka sijoittuivat kahden muun ilmakitaristin kanssa jaetulle 11. Moskovassa kuoro huolehtii luostarin tärkeimmistä jumalanpalveluksista sekä esiintyy merkittävissä ortodoksissa virallisissa tilaisuuksissa, kuten Kremlissä ja Moskovan Valkoisessa talossa. Myös Jansson kannusti aikuisia olemaan oma itsensä, hyväksymään itsensä kiloineen ja ryppyineen huumoria unohtamatta. Kuoroa johtaa Leonid Baklushin. Luostarin lauluja -niminen ohjelmisto sisältää venäläisiä, ortodoksisia lauluja 1700-luvulta 1900-luvun alkuun. Anttiroikon lyyriset sävellykset kirjaksi Ritva Anttiroiko on koonnut miehensä lyyrisistä sävellyksistä sadan laulun laulukirjan. Tästäkö johtuu, että Käsky imee mukaansa ja saa katsojan unohtamaan ajan ja paikan. Jerry Mikkelisen esittämä Hallenberg tuntuu alussa suorastaan raivostuttavan kepeältä ja lipevältä kännikalalta, joka juomisen ja syömisen ohessa tuomitsee vankeja milloin vankeuteen, milloin kuolemaan. Anttiroiko on ollut hyvin tuottelias muusikko. Miksi kiltti tyttö on kirosana, tottelevainen lapsi alistettu ja kuuliainen aikuinen onneton. Ja kovan surun kokenut tietää senkin, ettei surua voi käydä läpi, se kulkee matkassa elämän loppuun saakka. Mikkelinen kännäilee roolihahmonsa näyttämöllä ihailtavan sinnikkäästi näytelmän ensi minuuteista viime metreille saakka. Kiertueen ensimmäinen konsertti on Mikkelin tuomiokirkossa lokakuun puolivälissä. Etukäteen tuli jo pohdittua, että kaikki pinnalla olevat kauheudetko nyt tähän yhteen näytelmään pitää ympätä. – Ajattelin, että kun Heimo on jo niin iäkäs ja lauluja on satoja, olisi hyvä koota niitä kirjaksi. Helinä Siikalan runoista ja proosasta koottu lausuntailta Kiven lävitse soutanut pohtii elämää ja maailmaa eri näkökulmista. Ensi-ilta 9.9. Toiseksi kilpailussa sijoittui Australian Clay ”Bangers” Connolly ja kolmanneksi saksalainen Christian ”Heart Buckboard” Sweep. – Valokuvat heijastavat aikaansa, samoin nämä muotokuvat kertovat omasta aikakaudestaan. On uskallettava puhaltaa saippuakuplia, vaikka joidenkin mielestä se on hyvin vaarallista. Eino-pojan roolissa vuorottelevat Juuso Ruotsala ja Pauli Pappinen. Osmo Matikainen Konstana ja Eija Varima rouva Karppisena eivät jätä katsojaa kylmäksi. Hän toivoo, että laulumusiikin esittäjät Keski-Pohjanmaalla ja muuallakin viihtyisivät laulujen tunnelmissa. Eija Variman rouva Karppinen, on ronski ja verevä keittäjä, jonka olemuksessa ei näy kuin kerran talon kauheudet. Kovin kauniisti lausuu Ruuskanen runon kuolemisen pakosta. Nämä kaikki kolme nimeä on mainittava heti aluksi, sillä kolmikko tuntee toisensa hyvin ja he ovat työskennelleet aikaisemminkin yhdessä. Palkinnoksi hän sai ihka oikean Flying Finn -kitaran sekä Queen-kitaristi Brian Mayn suunnitteleman vahvistimen. Luontevasti tästä jatketaan suruun ja sen käsittelemiseen. Monet merija kotiseutuaiheiset laulut ovat kuitenkin syntyneet vasta myöhemmin Anttiroikon palattua lapsuutensa maisemiin Himangalle. Niitä on koottu perjantaina Himangalla julkistettuun Tiellä ja muita Heimo Anttiroikon lyyrisiä lauluja -laulukirjaan. Silti nainen on tasan tarkkaan selvillä, mitä hänen ruoalla hallinnoimassa valtakunnassaan tapahtuu. kihlajaisia, hääkuvia, ylioppilasja muita tutkintokuvia kuvautetaan ammattikuvaajalla. Alan liiton tärkeänä tehtävänä hän pitää jäsentensä toimintaedellytysten parantamista muun muassa jatkokoulutuksella, joka turvaa jatkuvan ammatillisen kehittymisen ja ammattitaidon ylläpitämisen muuttuvissakin tilanteissa. Graafisen suunnittelun toteutti kuvataiteilija Jaana Erkkilä yhdessä Anttiroikon kanssa. Hän on sekä säveltänyt, sanoittanut, suomentanut että sovittanut musiikkia. Uusi teknologia on vallannut alaa nopeasti. Lehdon lapsuus on ollut niin kova, että eipä tuollaisista olosuhteista mitään romantikkoa voi kasvaakaan. Vain Miina Lehto näkee pakkoliikkeiden läpi, ja ymmärtää, että Konsta tietää enemmän kuin moni muu. Surua ei pidä töniä eikä toisaalta sivuuttaa. Jäseniä liitossa on noin 350 ja he ovat eri puolilta maata. Käsky, hyvän ihmisen tragedia. Sillä vieläkin yksinäisempi tuomari on kuin vaimonsa Beata Hallenberg, joka sentään ottaa hieman läheisyyttä vaikka väkisin. Käsky on valtavan surullinen ja synkkä näytelmä, mutta tätä ei pidä katsojan säikähtää. – Tavoitteena on ollut saada näyttelyyn havainnollisesti esille, millaista tämän päivän muotokuvaus on. Tapahtumia Sallas on halunnut sekoittaa välttämällä kronologiaa. Nyt annetaan lavalle riittävästi valoa ja lavasteet ovat ihastuttavat. KESKIPOHJANMAA . Ennen kaikkea lavastus ja näyttämöllä tilanteita laulaen ja ääntä tuottaen kommentoiva neljän naisen kuoro (Marita Pasanen, Kirsi Koivisto, Heli Uusimäki ja Saija Teirikangas) antavat yleisöllekin luvan hengittää ja jopa naurahtaa ihmisen naurettavuuksille. Kokonaisuus on kuitenkin niin onnistunut, että kaikki tuntuu suorastaan luontevalta. Mukana on eri ikäisten ihmisten muotokuvia joko studiossa tai erilaisissa miljöissä kuvattuina. Käskyn keskeisissä rooleissa ovat jääkäri Aaro Harjula (Tuomo Kemppainen), sotatuomari Emil Hallenberg (Jerry Mikkelinen) ja punavanki Miina Lehto (Irina Parviainen). Mukana on sata laulua. Tämä hourula on tyhjennetty nopeasti ja raa´asti entisistä potilaista keväällä 1918. Lavalla nähdään vain kaksi lausujaa Auli-Maritta Ruuskanen ja Auli Piirainen, jotka vuoroin puhuvat toisilleen vuoroin yleisölle. Oulun musiikkivideofestivaaleilla myöhään perjantai-iltana järjestetyn kilpailun finaalin voitti Ochi ”Dainoji” Yosuke. Hän mainitsee digitaalisen kuvauksen olleen melkoinen haaste valokuvauksen historiassa. Silti osa sanomasta menee ohi. Paha on Hallenbergia lähteä tuomitsemaan, Mikkelinen tekee hahmosta kovin inhimillisen
Ylipainoiset tietävät tarkkaan olomuotonsa. Tämä merkitsee päätöksiä taajuuskaistoista, joita voidaan vapaasti käyttää erilaisiin tarkoituksiin kunhan huolehditaan käytön riittävästä häiriöttömyydestä. Jos intoilija on huolestunut siitä, että lihavien sairaalahoito käy hänen kukkarolleen, yhtä lailla ne, joiden tunnelma oli pilalla, voisivat vaatia korvauksia henkisestä häirinnästä. Juuri lapsiperheiden tilanteen yhteydessä on usein puhuttu isovanhempien roolin muuttumisesta. Wallenborg mittasi ja kartoitti rantamaantien Oulun läänin puoleisen osan 1780-luvulla. Sukupolvet eivät enää elä samassa talossa, pihapiirissä, kylässä, kaupungissa, maakunnassa, tai edes samassa maassa, Isovanhemmista ei siis ole apua äkkinäisessä hädässä tai huolessa. Rannikon vanhat kaupungit perinteisine puukaupunkialueineen, edustavat puukirkot, rannikko saaristoineen ja kalasatamineen, hiekkarannat, jokilaaksot ja niiden varrella olevien kylien perinteinen rakennuskanta. Ratkaisuja siis löytyy, kunhan uskalletaan murtaa entisiä tapoja. Luterilaisessa kirkossa vietetään tänään Lähimmäisen päivää. Se, että vastaamassa on täysin tuntematon ihminen, on saattanut ratkaisevasti helpottaa yhteydenottoa. Tulos ei yllätä yhtään, sillä alusta lähtien on ollut täysin selvää, että presidentti Bushin hallinnon valitsema strategia on ollut täysin ääliömäinen. A luksi tarkennus: suhtaudun Yhdysvaltoihin neutraalisti. Lisääntyvät erot, perheiden pieneneminen, työelämän suuret vaatimukset ja monen sukupolven yhdessä asumisen katoaminen lähes kokonaan tietävät monenlaista mutkaa päivittäiseen elämänmenoon. Mutta hei, huomenna tulee kuluneeksi viisi vuotta World Trade Centeriin ja Pentagoniin kohdistuneista iskuista. Pelkkä puhuminen ja toisen ihmisen eli lähimmäisen äänen kuuleminen lienee auttanut vuosikymmenien aikana satoja tuhansia. Mieluummin niin kuin että yksinäisyys tai seuran puutteen ahdistus kaatuu päälle. Joet ylitettiin siltoja pitkin tai lautoilla. Inventointi. Toinen keino turvata sopivien taajuuksien saatavuutta on lisätä niiden käytön joustavuutta. Meidän kanssa tai meitä vastaan! Tällä logiikalla on menty nyt viisi vuotta. Pidän tätä kohtuullisen pelottavana skenaariona. Hän haluaa tutustua muihin jäseniin ja tulla itse kuulluksi. Lapin liitto/Lapin tiepiiri 2006. Maanteiden rakentaminen ja kunnossapito siirtyi valtion vastuulle vuonna 1921. Tässä vauhdissa usein vanhat ihmisja ystävyyssuhteet katkeavat, sukulaiset etääntyvät ja pitkät ja kiinteät ihmissuhteet tulevat harvinaisiksi. Siksi kuuleekin entistä useammin ratkaisuista, jolloin eläköityneet isovanhemmat ovat muuttaneet lähemmäksi lapsiaan. Hämeen Härkätien ja Turusta Viipuriin kulkevan Suuren Rantatien eli Kuninkaantien ohella se on Suomen kolmanneksi vanhin maantie. Brahen ansioita ovat tieverkoston kohenemisen lisäksi myös kestikievarijärjestelmän ja postilaitoksen luominen. Että tuokin piti vielä nähdä. Tässä yhteydessä on enää turha pohdiskella, tiedettiinkö iskuista etukäteen Bushin hallinnossa tai jossain CIA:ssa. Perhekoot ja sitä kautta suvut ovat pienentyneet, ihmiset muuttavat aikaisempaa enemmän paitsi perheittäin esimerkiksi työn perässä, mutta myös opiskelun, työkomennusten, seikkailunhalun, muutoksen tai vaikkapa ulkomaankokemusten takia. Ruotsin puolella rannikkoa seuraava tie syntyi samoihin aikoihin. Tiet ja tieliikenne Pohjanmaalla keskiajalta 1990luvulle. lähdön ja saapumisen merkeissä. Kenraalikuvernööri Pietari Brahe teki virkakautenaan matkoja myös Pohjanmaalle, ja huomasi teiden huonon kunnon. HYVÄTERVEYS -lehdessä Maija Toppila kertoo perheillallisista, joiden tunnelma lässähti laihan vieraan alkaessa moittia suomalaisten lihavuutta. Vaasan ja Oulun yhdistävästä kesätiestä on lähdeaineistoa vasta 1600-luvun alusta, jolloin kaupunkeja yhdistävää ratsupolkua ryhdyttiin uudistamaan kruunun toimesta kärryin ajettavaksi maantieksi. Oikean ja väärän käsite näyttää olevan huipulla liian hämärä. E uroopan Rakennusperintöpäivää vietetään tänä vuonna 8.-10.9. Loppua terrorisminvastaiselle sodalle ei näy, sillä syyskuun alussa Bush totesi, että "tämä sota on 21. Sari Alajoki Kirjoittaja on maakunta-amanuenssina K.H. Teiden ja siltojen rakentaminen ja ylläpito kuului maanomistajille. Tiestä tehtiin alkuaan 6-7 kyynärää leveä (3,54-m) ja sen varteen pystytettiin myös puiset välimatkapylväät. Kartoista näkyy tielinjauksen lisäksi vesistöjen ylitykset, pitäjien rajat, rantaviiva, kirkot, kestikievarit ja tärkeimmät talot. Kiitos George W., kiitos. Meidän kanssa tai meitä vastaan! Tuoreen kyselyn mukaan 84 prosenttia Yhdysvaltain ulkopolitiikan kärkikaartista ei yhdy presidentti Bushin toiveikkuuteen siitä, että "Yhdysvallat on voittamassa terrorisminvastaisen sodan". Toisin on syksyllä. Pienet lapset kaipaavat usein eniten syliä, mutta suuremmat lapset ja nuoret osaavat jo arvostaa isovanhempien seuraa ja keskustelua heidän kanssaan. Myönnän, että toisinaan tulee naureskeltua ja lausuttua pilke silmäkulmassa: Hulluja nuo amerikkalaiset. Postinkulku Baltiaan ja muualle Eurooppaan jouduttiin järjestämään Perämeren ympäri Pohjanmaan kautta. Näin syntyneet ihmissuhteet saattavat kestää vuosikymmeniä, jos sopivat luonteet löytävät toisensa. Ylivieskan seutukunnan kulttuuriympäristöstä. Tietä pitkin ovat liikkuneet myös Ruotsi-Suomen kuninkaat, mm. Suomen sodassa tuhoutuneiden kymmenien siltojen rakentamiseen ryhdyttiin ensimmäisen kerran myöntämään valtion varoja. Sama suuntaus jopa selvempänä näkyy parisuhteissa. Auttavat eli palvelevat puhelimet ovat myös vakiinnuttaneet paikkansa niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin keskuudessa. Eikä maksuja muisteltu. Nämä hyvän lähimmäisen kertomukset eivät ole ainoastaan menneitten aikojen tarinoita, vaan on tarkoitus, että samaa eletään todeksi myös tänä päivänä. Kalajoelle. Kun mietitään lähimmäisenä olemista ja lähimmäisen tarvetta, ollaan perimmäisten kysymysten ääressä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistuottaja. Myös perheiden sisällä on tapahtunut suuria muutoksia. Nykyään muotiin tulleet mammapiirit antavat vaihtelua kotona olevan vanhemman ja hänen lapsiensa arkeen. Kaikesta tästä huolimatta en voinut olla ärsyyntymättä viime kesänä nähdessäni jenkkiautossa puskuritarran, jossa luki "Never Prouder To Be An American". SPR on jo pitkään ollut sikäli aktiivinen, että on järjestänyt ystäväkursseja, joissa käyneet ihmiset ovat sitten "ryhtyneet ystäväksi" vaikkapa vanhukselle. Tie saatiin hevoskärryin ajettavaksi vuoteen 1668 mennessä. 2005. Pitkät välimatkat vaikeuttavat vielä nykyäänkin aktiivista fyysistä yhteydenpitoa. Ei ainakaan yhtään turvallisempi maailma. Kuriositeetteina mainittakoon lisäksi terroristileirien tuhoamiset täsmäiskuin, kaikki kansainväliset ihmisoikeussopimukset häpäisevä vankileiri Guantanamossa, kidutus-ja murhaskandaalit... Maria Suvanto: Vanha Rantatie Lapin läänin alueella. Pelon ilmapiiri on vain voimistunut. Vastaliittynyt saa ensi vuonna jäsenmaksullaan monien jäsenetujen lisäksi myös oman jäsenlehden. Herkut tarjotaan suuresta sydämestä, ja jokainen vastaa vain omista suupaloistaan. Eeva Inkeri Kluukeri. Helteen hurmassa moni aiottu asia lykkäytyi. Kesäaikaan meritie korvasi useimmiten maayhteyden. Kustaa II Aadolf ja myöhemmin Adolf Fredrik vuonna 1752, jonka pysähdyspaikalle pystytettiin muistokivi Rautilaan Himangalle. Onko menestykseen pyrittävä keinolla millä hyvänsä. Paitsi käytännön apu saamatta jää myös hiljaisen tiedon ja elämänkokemuksen siirto sukupolvelta toiselle. Marttojen jäsenlehdeksi muuttuneessa MARTAT Emäntälehdessä7/2006 liiton puheenjohtaja Merja Siltanen sanoo aurinkoisen kesän menneen miettiessä, mitä sitten syksyllä aloittaa. Pohjanmaan rannikon läpi kulkee yksi Suomen vanhimmista ja merkittävimmistä liikenteen ympäristöistä, Vanha Pohjanmaan Rantatie. Lohtua ei tuo edes se, että toisetkin niin tiettävästi tekevät. Pohjanmaan maantieverkosto ei ennen 1600-lukua ulottunut Korsholman linnaa pohjoisemmaksi. Toisaalla päivän aikana katselija rutisi liian korkeaa lupamaksua. Teemalla halutaan kiinnittää huomio matkustamiseen ja kulkemiseen liittyviin ympäristöihin ja rakennuksiin, kuten asemiin, satamiin, kestikievareihin tai vaikka maitolaitureihin. Ne antoivat oikeutuksen terrorisminvastaiseen sotaan ja vähän kaikenlaiseen muuhunkin suurvaltapullisteluun. Löytyy toki päinvastaisiakin esimerkkejä, käsittämätöntä tylyyttä ja armottomuutta jopa raakuutta. Kristinuskon historia tuntee suuren määrän esimerkkejä kristillisestä rakkaudesta. Vanhan Rantatien alkuperäinen linjaus on inventoitu Oulun ja Lapin läänien osalta, Pohjanmaan teitä valottaa Tielaitoksen Vaasan tiepiirin julkaisu Pohjanmaan kautta. Sotaan, terrorisminvastaiseenkin, tarvitaan aina sytyke. Päivän teemana on ”Vanhuus voimavarana”. Suuri osa vanhasta tielinjauksesta on edelleen käytössä uuden tien alla, osa on käytössä kylätai peltoteinä, osia käytöstä poistuneesta tiestä on paikallistettavissa maastossa, osa on hävinnyt kokonaan. Oulun läänin maanmittari J.H. Eikö silloin ensimmäiseksi aseteta vaaralle alttiiksi oma terveys. Yksin olo ja yksityisyyden halu voi olla monella tarkoituksellista ja tyydyttävää, mutta ei kaikille. KESKIPOHJANMAA 10 JENS OJA Muut lehdet . Tielaitos Vaasan tiepiiri 1997. Yhdysvalloissa uskotaan tai pikemminkin pelätään, että seuraavan viiden vuoden aikana Yhdysvallat joutuu vähintään WTCiskujen kokoluokkaa olevan terrori-iskun kohteeksi. Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Vuoronvetäjät: Hannu Lehto ja Tapio Lehtinen SANANSAATTAJASSA 7.9. Maksuja tulee sisään siksi liian vähän. Mitä on jäänyt käteen. Suurimmassa osassa Oulun eteläpuolella olevia jokia oli jonkinlaiset sillat jo 1600-luvun puolivälissä. Tänä vuonna muistetaan muun muassa vanhuksia. Tiemuseon julkaisuja 15. Sekä lapsiperheille että muutenkin seuraa ja vaikkapa pientä apua tarvitseville löytyy onneksi eri vaihtoehtoja. Vanhan linjauksen mukainen rantatie oli käytössä suurelta osin 1950-luvulle saakka, jolloin aloitettiin mittavat tienrakennus-, perusparannus ja oikaisutyöt. Terrorismin uhka ei ole vähentynyt yhtään. Tiet kulkivat lähellä rannikkoa jokisuiden asutuskeskittymien läpi. Televisio tarjosi nostalgiaa ruudun täydeltä ja radiossa kuultiin musiikkia, keskustelua, ja ääniä vuosikymmenien takaa. Uuden intendentinkonttorin ja sen italialaissyntyisen johtajan Carlo Bassin johdolla suunniteltiin uusi silta mm. Kuva: Pauli Kaljunen J okainen tuntee paljon puhutun ja yhä jatkuvan kehityksen ihmisen eristäytymisestä ja yksinäisyydestä tavalla tai toisella myös omalla kohdallaan. Syksyllä moni aloittaa marttaharrastuksen. Huh huh! Vapaasti suomennettuna Neil Young laulaa uudella levyllään: "Asetetaan presidentti (Bush) virkasyytteeseen valehtelusta, maamme ajamisesta sotaan ja vallan väärinkäytöstä..." Onko jollain jotain lisättävää. Sairaita on uhrautuvasti hoidettu, omaisuuksia on jaettu köyhille, alastomat on vaatetettu ja matkamiehiä otettu majoihin. Seurakunnat ja eri järjestöt tarjoavat erilaisia kerhoja, joissa yhden lapsen perheessäkin saadaan leikkiseuraa. Autoistuminen 1900-luvun alussa merkitsi Pohjanmaan rantatien historiassa uusien perusparannustöiden aikaa. Tässä vaiheessa on sanottava, etten edes yritä väheksyä sitä tuskaa, jota syyskuun yhdennentoista päivän iskut vuonna 2001 todella aiheuttivat miljoonille yhdysvaltalaisille. 1556 ja 1600-luvun kartoista. Urheilujohtajilta kaivataan nyt selkeitä linjauksia ja myös käytännön toimintaa puhtaan urheilun ja puhtaiden urheilijoiden puolesta. Kolumni . Julkaisusarja B:22. Joukkoomme liittyy lähes 3000 uutta jäsentä vuosittain! Meihin luotetaan, meidän ainutlaatuinen verkostomme kiinnostaa kaiken ikäisiä. Pääkirjoitus . Monissa harrastuksissa, vaikkapa vauvauinnissa, löytyy kavereita niin vanhemmille kuin lapselle. Taajuuksien saatavuuden turvaamiseksi Viestintävirasto edistää taajuuksien käytön riittävän laajaa kansainvälistä harmonisointia ja vaikuttaa kansainvälisten taajuuspäätösten valmisteluun Suomen tarpeiden mukaisesti. Kun se ei ole oma valinta, se voi ahdistaa, surettaa ja pahimmillaan sairastuttaa. Ruotsin suurvalta-aikana tienrakennuksen painopiste siirtyi Pohjanmaalle. Pohjanlahden ympäri on kuitenkin kuljettu talvitietä ja vaatimatonta ratsupolkua pitkin jo myöhäiskeskiajalla. Ylen pääjohtaja murehti haastattelussa sitä, että televisioluvasta luistaneita on niin kovin paljon. Aimo Kehusmaa: Pohjanmaan Rantatie Pohjois-Pohjanmaalla. Kuva: Clas-Olav Slotte Meidän kanssa tai meitä vastaan Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti 020 750 4403 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Sunnuntaina 10.9.2006 . Ylettömän kallis ja rakas Eilen vietti Yleisradio 80-vuotisjuhlaansa radion ja television välityksellä, kuten Suomen kansan monessakin mielessä kalliille sinivalkoiselle äänelle ja kuvalle sopiikin. Työn tavoitteena on mahdollistaa käyttäjille tarkoituksenmukaiset, kohtuuhintaiset langattomat yhteydet ja massamarkkinoilla valmistetut edulliset päätelaitteet. Syksy on toiminnan aikaa: Aloitamme uusia harrastuksia, ryhdymme kuntoilemaan ja pistämme ojennukseen komerot, joissa järjestys on järkkynyt. Lähimmäisyys pienimmillään alkaa hymystä ja hyvästä sanasta. Mutta takuuvarmasti muun muassa Myrskyluodon Maija, komisario Palmu ja Tankki täyteen saivat monet viettämään tuulisen syyspäivän televisiota katsoen. Vuosien dopingin pumppaaminen elimistöön ei voi olla jättämättä jälkiä. Pohjois-Pohjanmaan liitto/Oulun tiepiiri 2000. Viestintäviraston asiakaslehti SIGNAALISSA 2/06 taajuusyksikön päällikkö Margit Huhtala sanoo radiotaajuuksien käytön merkityksen kasvavan kaikilla yhteiskunnan aloilla. Inventointi. Iva ja suorat sanat eivät auta ketään muutokseen, päinvastoin varomaton heitto saattaa jopa laukaista nuoren anoreksiakierteen. Afganistan ja Irak esimerkkeinä mainittakoon. Mahdollisesti voitetut mitalit muistuttavat aina silmiin osuessaan siitä, että ne on saatu epärehellisin keinoin. Lähteet: Tapio Salminen, Raisa Maria Toivo, Timo Haavisto: Pohjanmaan kautta. Niiden tärkeys lienee piillyt alusta pitäen siinä, että kuka hyvänsä voi soittaa, mistä asiasta hyvänsä ja varsinkin alussa mihin aikaan hyvänsä. Mutta taitaa olla niin, että lopulta suurimman jäljen kiellettyjen aineiden käyttö jättää omaantuntoon. Tienpidon laiminlyönnit ovatkin käräjien toistuvia aiheita 1500-luvulta lähtien. Lähimmäisen etsintä tai tarjoaminen voi olla siis tietoistakin. Lihavuus on vakava terveysriski, mutta ruokapöytä ei ole oikea paikka terveyssaarnalle. Tuska on taatusti ollut aitoa, mutta kiistatonta on myös se, että iskujen jälkeen Yhdysvalloissa kansallinen ylimielisyyskin on saavuttanut äärimmäisiä muotoja. Raskas liikenne pakotti myös uusimaan satoja vanhoja siltoja. vuosisadan ratkaiseva taistelu". Tiellä on ollut myös suuri hallinnollinen ja taloudellinen merkitys, uudet kaupungit tarvitsivat maantietä, samoin suurvallan hallinto, veronkanto ja sotatoimi. Etenkin Ruotsin ja Tanskan välinen sota vuosina 1643-45 teki tiestä tärkeän valtakunnan hallinnolle. Eeva Inkeri Kluukeri Etäisen lähimmäisen etsintä Turvalliset, lämpimät ja kestävät ihmissuhteet sukulaisten ja ystävien kesken ovat tulleet aikaisempaa harvinaisemmiksi. Vaikka tyyriinä pidetäänkin, silti kovin välttämätön ja rakas monelle. Muut on helppo syyllistää, koska Me olemme taatusti vaarassa. Uusi jäsen haluaa tietoja omasta järjestöstään. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen julkaisuja 22. Luontainen turvaverkko, joka aiemmin piti ihmistä esimerkiksi huonoina aikoina ylhäällä, on harventunut. Renlundin museossa Kokkolassa. Kovin suurta ylpeydenaihetta tuskin liittyy ainakaan siihen, millaista tulosta Yhdysvaltain armeija on tehnyt sotatantereilla vuoden 2001 syksystä lähtien. Sari Alajoki: Kirkoilta kareille. päätoimittaja Hannu Kippo kysyy huippu-urheilusta Hinnalla millä hyvänsä. Pohjanmaan kautta kulttuurimaisemassa Pohjanmaan vanhan rantatien varrelta löytyy paljon arvokasta ja alueelle tyypillistä kulttuurimaisemaa. Varhaisimmat tiedot Pohjanmaan teistä löytyvät Jaakko Teitin majapaikkaluettelosta v
Lapsetkin pitelivät korviaan. Kyllä se siitä aikanaan suttaanttuu – junttilassakin – ehkä parinkymmenen vuoden viipeellä. Eihän siellä voinut olla, kun meteli oli niin hirveä, ettei toisen ääntä kuullut. rehtorin muodollisen pätevyyden puutuminen ja kolmihenkisen opiston hallinnollisen työryhmän työpaineet, vaikka valtio ei muotoseikkaan puuttunutkaan. Kirjoittajan mukaan Kokkolassa ei ole opittu kaikkia liikenteen pelisääntöjä. Gallup . Jotkut harjoittelivat Suntin soudun sijasta autoilua Suntissa, kun gondolejakaan ei ole. Biokaasusta saatava energia voidaan syöttää esimerkiksi kaukolämpöverkkoon tai käyttää yrityksen omiin tarpeisiin. Johtamani eduskunnan globaaliryhmän järjestämän kokouksen tavoitteena oli keskustella siitä, miten voisimme saada Aasian maat mukaan ilmastotalkoisiin. Eduskunnasta . Hallitus jatkaa budjettiesityksessään panostuksia kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteen parantamiseksi. KESKIPOHJANMAA . Julkisen sektorin on kyettävä turvaamaan alueellisesti kattavat sekä saavutettavat palvelut kaikkialla maassamme. Joku tyttö yritti laulaa jyrinän ja hytkytyksen tahtiin. Todennäköisesti jätteen hautaaminen tulevaisuudessa tullaan kokonaan kieltämään kansainvälisillä sopimuksilla ja tehokkaan kompostoinnin järjestäminen laajassa mittakaavassa on energiaa kuluttavaa, minkä lisäksi se usein altistaa ympäristönsä asukkaita hajuhaitoille. Kokkolassakin poliisi valvoi kevyttä liikennettä kesällä ja syksyllä 2005, mutta liikennekuri ei sakottamisellakaan kohentunut. Uuden hallituksen tulee sitoutua koko hallituskauden kestävään eläkeohjelmaan jossa sitoudutaan ihmisten itsenäisen ja omatoimisen elämän turvaamiseen. Muista tekstiviesti! E duskunta palasi istuntotauolta viime tiistaina. Jaakko Ruokoja LAIHIA Aate ja toteutuma Väestön ikääntyminen on suuri haaste, mutta myöskin mahdollisuus suomalaiselle yhteiskunnalle. Liioittelematta voi todeta, että autonvalojen päiväkäyttövelvoitteen laiminlyöntiä ja ja jalkakäytävillä pyöräilyä esiintyy Turussa sen kokoon ja liikennetiheyteen nähden varsin vähän. Saunassa ainakin niistä pääsee eroon. Ylivieskalla niitä on, Jokilatvalla ei yhtään. Arvokas vanhuus on sivistysyhteiskunnan peruspilari. Paula Sihto ILMAJOKI Eläkeläisiä ei saa unohtaa Orgaanisen eli biohajoavan jätteen määrä yhteiskunnassa kasvaa koko ajan elintason kehityksen myötä. Seuraavien hallitusneuvotteluiden keskeisiä kysymyksiä tulee olemaan eläkeläisten aseman turvaaminen. Hyvä opisto on joustava ja siihen Ylivieskan opisto on opetellut yli 40 vuoden ajan. On luvattu, että fuusio auttaisi lisäämään päätoimisia opettajia. Toki olen kuullut hirvikärpäsistä. Ylivieskan opisto kolme kuntaa kattavana on sopivin mittainen. Häiritsevätkö hirvikärpäset. Hyvästä työllisyyskehityksestä huolimatta tarvitaan edelleen lisäpanostuksia työttömyyden nujertamiseen. Toivottavasti hänen viestinsä saa kuulijoita myös rapakon takana. Valtakunnallisesti isoja liikenneongelmia ovat rattijuopumus ja älyttömät ylinopeudet sekä muuta kolarialttiutta lisäävät lainrikkomukset. Ehdotan vakavissani, että Kokkolan liikennesuunnittelijat, kouluja poliisiviranomaiset pitävät palaverin ja keskustelevat tilanteen korjaamiseksi. Sydäntäni aivan riipaisee, kun ajattelenkin miten pieniä koululaisia kohdellaan. Ei ollut aivan helppo päätös. Esko Koivusaari, LOHTAJA – En ole tavannut niitä tänä syksynä, vaikka olen kulkenut metsässä. Metsämarjoja löytyi ja löytää, jos metsään menevi. Nehän tunkeutuvat joka paikkaan. Historiallisen lämmin kesä on meille oiva esimerkki siitä, kuinka ilmasto on lämpenemässä. Turussa poliisi sakottaa jalkakäytävillä ajavia aina tavattaessa 20 eurolla. Lapset harjoittelevat innolla ohjelmiaan juhliin ja lähes jokainen haluaa esiintyä yksin tai yhdessä, silmät loistaen ja posket hehkuen. Julkisuudessa jo esillä olleen vuoden 2007 budjetin painopisteenä on työllisyys ja kunnat. Tämä on mielestäni oikein, sillä työ on yhteisen hyvinvointimme lähde. Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Perunat kasvoivat suuriksi ja samoin kaikki juurekset. Kulut nousisivat. Itse olen näitä juhlia seurannut monet kerrat, sillä olen kasvanut pienellä keskipohjalaisella kyläkoululla. Matkakulujen nousu myönnetään. Nuo ihanat muistot säilyvät aina mielessäni. Edelleenkin käyn joka vuosi jossakin lasten joulujuhlassa virittäytymässä joulutunnelmaan. Kokkolan erityisongelmaksi on 20-25 vuoden aikana kehittynyt aivan ikioma tapa rikkoa liikennesääntöjä. Asko Lundberg HAAPAVESI Biokaasutus jätteenkäsittelyssä Venetsialaisten aikaan tuli asiaa torille. Ovat oikeassa syksylläkin. Siis perin "ylivieskalainen päätös". VM-35 KOKKOLA Mitkä Venetsialaiset?. Päätoimiset opettajat ovat kaksipiippuinen asia opistoille. Itse olin puheenjohtajana EU-Aasia -ilmastokokouksessa, johon osallistui kansanedustajia ja asiantuntijoita niin Euroopasta kuin Aasiasta. Näillä toimenpiteillä taataan tuntuva kuukausittainen korotus erityisesti pienempiin eläkkeisiin. Lajittelu on tehtävä sen syntypaikalla eli kotona, kouluissa ja työpaikkojen ruokaloissa. Lyhyt tukka on miehille avuksi. Jos joku on osallistunut jonkunlaiseen laulukilpailuun, niin on tähti täällä Venetsialaisissa. Näihin poliisi luonnollisesti kiinnittää huomiota liikennevalvonnassa. K ansalaisopistoasia Kalajokilaaksossa on edelleenkin ajankohtainen, vaikka Ylivieska/Oulainen -hanke kaatuikin, onneksi. Biokaasu taas sisältää metaania 60-70 prosenttia, joka on erinomainen ja puhtaasti palava polttoaine ja se soveltuu poltettavaksi sellaisenaan tai puhdistuksen ja paineistuksen jälkeen vaikkapa saasteettomaksi ajoneuvopolttoaineeksi. Ilmastokeskustelua käydäänkin Suomen puheenjohtajuuskaudella myös Yhdysvaltojen kanssa. Lajiteltu orgaaninen jäte on helppo kaasuttaa energiaksi ja saada kaasutuksen tuomat hyödyt talteen -sekä ympäristölle että taloudelle. Ne tarttuvat ihoon, josta ne on napattava irti. Biokaasua poltettaessa siitä vapautuva hiili on kasveista peräisin eikä se näin ollen lisää kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Suomi tarvitsee vanhusasiainvaltuutetun samalla tavalla kuin lapsiasiain valtuutettu toimii. Etuja on kaupallisessa mielessä kaksi: teollisuus hävittää tuottamansa jätteen ja siitä saadulla lisäenergialla korvataan yrityksen käyttämää ostoenergiaa, joka on usein myös fossiilista. Harkitkaa muita säästöjä kuin lapsilta joulujuhlan pois ottamista. Kevään ennustus meni paikalleen näiden edellä kohdalta. Ylivieskan ongelmana on hyvän ja suositun vt. Sektoritarve pitää olla pysyvä, jotta piirejä ei tarvitse perustaa opettajan työllistämisen vuoksi. Muutamina esimerkkeinä yksinhuoltajien elatustuen 5 % korotus, pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksiin tuleva 1,5 miljoonan euron lisäpanostus ja eläkkeensaajien erityishoitotukeen tuleva 15 euron kuukausikorotus. Jouluja kevätjuhlat ovat kohokohtia lasten elämässä. Oppia ikä kaikki KOKKOLA Liikenteen takapajula. Kalajoki maksaa samalle virkamiehelle rehtorin töistä, päivä viikossa, ostosopimuksen mukaan tiettävästi yli 10 000 euroa vuodessa. Tässä kuussa Ylivieskan kaupunginhallitus käsittelee selvitystä yhteisestä opistosta. Opiskelijat ovat ihan oikeutetusti peränneet opintorahan korottamista, koska useat opiskelijoista elävät laskennallisen köyhyysrajan alapuolella. Näissä eivät kansalaiset, kodit ja kouluym. Orgaanisen yhdyskuntajätteen biokaasutuksen suurimpana ongelmana on jätteen lajittelu. Viljasadosta tuli parempi kun arveltiin. Kaiken kaikkiaan merkeistä voi ennustaa, että eduskunnan syksy tulee olemaan työteliäs ja mielenkiintoinen. Olen kesäisin asunut osan vuotta Turussa ja havainnut selvän eron kaupunkien liikennekulttuurissa. Onko Venetsialaisten alkuperäinen ajatus ollut tämä suuri rähinä vai onko tämä sitä kehityksen ja imagon luomisen tuomaa satoa. Lisäksi lakialoitteeni mukaisesti alle 20-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden osalta vanhempien tulorajoja korotettiin, jotta useampi nuori pääsisi nauttimaan opintotuesta. Ympäristö on yhteinen asiamme. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Johtopäätös torikäynnistä oli se, että illalla auton keula suuntautui Ohtakariin. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Neljäntenä on pakko mainita lähes täydellinen valvonnan puute. Mukaan aina nimi ja osoite. Erkki Peltola PERHO Kotiviiniä Keskipohjanmaan etusivulla (4.9.) oli uutinen, jossa todettiin Lohtajan koulujen joulujuhlien jäävän pitämättä rahapulan vuoksi. Hirvestystakki ja lakki suovat niiltä. Yleensä kuitenkin rejekti kuivataan ja kuivattu jäännös käytetään maarakentamisessa esimerkiksi meluvalleina. Ritva Nuorala, KALAJOKI – Niitä on paljon, mutta en tiedä, ovatko ne häiriöksi. Eläkkeiden ostovoimaa pitää parantaa kansaneläkkeen tasokorotuksen jatkamisella sekä välittömällä luopumisella kuntakalleusluokituksesta. Opiskelijoiden asema on myös puhuttanut julkisuudessa. Aluekeskushankkeen toteutuessa kolme seutukuntaa päätti nimetä Ylivieskan alueen keskuspaikaksi. Hyvää syksyä edelleen. rehtori, joka on jättänyt eriävän mielipiteen fuusiosta. Elintarviketeollisuus on vähitellen ymmärtämässä biokaasutuksen edut ja meneillään on lukuisia projekteja, jotka tähtäävät biokaasulaitoksen rakentamiseen teollisuusyrityksen välittömään läheisyyteen. Eläkeläisten on voitava osallistua tasa-arvoisesti yhteiskunnan kehittämiseen itseään koskevissa asioissa. Viime viikkoina on moitittu hallitusta siitä, ettei se ensi vuoden budjetissa lupaa korotuksia opiskelijoiden opintorahaan. Teatteripuolen opettajasta Ylivieskalla on kielteinen päätös tehtynä. Tämä vaatii opettelua mutta lajittelun opettelu kannattaa aloittaa jo kotona ja mukaan pitää ottaa perheen pienimmätkin. Ylivieskan opiston omaisuus siirtyisi Haapajärven kaupungille. Turussa on siis pelisäännöt opittu, täällä ei ilmeisesti haluta oppia. Onkohan kesän loppuminen sitten niin suuri riemu, että tutumpi olotila, pimeä ja vesisateet, toivotetaan täällä sadetanssilla tervetulleeksi. Se on välttämätöntä, jotta voimme saada käynnissä olevan kasvihuoneilmiön pysähtymään ja jotta kilpailisimme työpaikoista Aasian kanssa samoilla säännöillä. Upea ilta rannalla ja hieno auringonnousu aamulla. Pihlajamarjoista saa parasta kotiviiniä. Jääkö selitykseksi se, että tällä ollaan vähän hidasoppisia ja selkeän säännön omaksumisesta noudattamiseen on kovin ptikä askel. Työryhmään ovat kuuluneet Nivalassa asuva, vastaperustetun Jokilatvan rehtori, jonka palkka ilmeisesti nousisi opiston kasvaessa rajusti, Haapajärven sivistystoimenjohtaja, Pyhäjärvelle uuteen virkaan valittu Ylivieskan sivistystoimenjohtaja sekä Ylivieskan opiston vt. Ja on luvattu, ettei opintopiirejä lopeteta noin vain. Ei kai kehitys kovin hyvään suuntaan voi olla menossa, jos kymmenvuotiaat tietojen mukaan heiluvat jonkinlaisessa seilissä hakemassa lisäoppia vanhemmilta kavereilta. Kirjoittaja on kokkolalainen kansanedustaja (sd.). Kotien tulee näyttää vaihteeksi hyvää esimerkkiä ja korostaa jälkikasvulleen turvallisuuden merkitystä. Lyhyet . 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428 FAKSI: 020 750 4444, SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TEKSTIVIESTIMIELIPITEET: alkuun mp välilyönti ja teksti, lähetä numeroon 13525, hinta 0,25 euroa NETTI: www.keskipohjanmaa.net Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Asia tulee mielestäni nostaa esille eduskunnan budjettikäsittelyssä, vaikkakin on hyvä muistaa, että viimeisen kolmen vuoden aikana on nostettu opiskelijoiden asumislisää. Piittaamattomuus ja tiedon puute sekä huonon esimerkin vaikutus on yksi osatekijä. Yksi hyvin merkittävä asia unohtui. Seuraavalla hallituskaudella onkin selvitettävä mahdollisuus ottaa käyttöön ikäihmisille ja pienituloisille tarkoitettu kuluttajahintaindeksi, joka paremmin vastaisi heidän arkikulutustaan. Esityksen jälkeen riemuitaan onnistuneesta suorituksesta. Yhdysvaltojen ja Aasian maiden osallistuminen ilmastotaakan jakamiseen on tärkeää myös suomalaisten työpaikkojen ja alueemme suurteollisuuden kilpailukyvyn kannalta. Oli hieno huomata, että Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gorekin on omistautunut ympäristökysymyksiin ja lupaili Suomen-vierailullaan maansa liittyvän Kioton ilmastosopimukseen. Jokilatvan opisto muutaman vuoden. Enimmäispituus nimellä noin 4000 (vajaa kaksi A4-liuskaa) ja nimimerkillä noin 1500-2000 merkkiä (vajaa liuska). Sunnuntaina 10.9.2006 Muista, että mielipiteisiin voi lähettää ajatuksen myös tekstiviestinä. Se on riemua se. Nyt se on jakamassa eliitille pottia ja rahvas saa hamuta jakojäännöstä eli taistella murusista kilpailevassa markkinataloudessa. Tästä jää nuorisolle helposti se väärä mielikuva, että kaikki mitä ei erikseen kielletä, on sallittua ja turhiksi koetut määräykset on tarkoitettu rikottaviksi. Väistämättä esille nousee kysymys hoivapalveluiden tarpeesta ja eläkkeiden ostovoiman riittävyydestä. Lainsäädäntö jätteenkäsittelyssä tullee kiristymään myös koko ajan. Valvontaa ja valistusta tulee lisätä ja poliisin jalkapartio neuvomaan kädestä pitäen miten liikenteessä toimitaan. Kunnallista eläketulovähennystä on korotettava. Siispä te päättäjät siellä Lohtajalla. Nehän tunkeutuvat ihon avoimiin kohtiin. Juha Saari, KALAJOKI – En ole nähnyt tänä vuonna vielä yhtään, vaikka olen liikkunut metsässä. puoliväli-indeksiin, jolloin siinä huomioidaan sekä palkkatulon että elinkustannusten kohoaminen tasapuolisesti. Siihen voidaan liittää pääasiassa muodollinen opiston rehtorius. Niin saataisiin joustavasti päätoiminen teatteriaineiden opettaja alueelle. Ekaluokkalainen vm-56 KOKKOLA Joulujuhlat pois. Oiva Luhtasela YLIVIESKA Jokilatva Ylivieskaan. Mutta eihän se mitään, jos itse Ylivieska tekee tästä linjasta poikkeavan päätöksen! Ylivieska ei kai halua suuropiston pääpaikaksi. Tämä edellyttää riittäviä voimavaroja mm. EU-puheenjohtajuus on tuonut eduskuntaan kansainvälisiä vieraita myös kuluneella viikolla. Tomi ja Mia Tapanila, PATTIJOKI – En ole käynyt metsässä, joten en ole nähnyt niitä. hyvin koulutettua ja geriatriaan perehtynyttä henkilöstöä. Numero on 16323. Tulevalla hallituskaudella jää eläkkeelle reippaat 400 000 suomalaista naista ja miestä. Ensin esiintymässä ja myöhemmin monet kerrat äidin apuna pukemassa tonttuja, keijuja ja muita hahmoja esiintymiskuntoon. Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin, sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Sienien tuloa vielä odotellaan. Kirjoituksia ei palauteta. viranomaiset ole onnistuneet oppimaan eivätkä opettamaan selviä sääntöjä. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Meillä on vielä jäljellä runsaasti niitä niin sanottuja aatteen aateloimia, joille se 60ja 70-luvuilla kirkastui ja jotka pystypäin käyvät kohti valtaa niin kuin arabi-islamistit pommivöineen Israelia päin tai EteläAmerikan uusjohtajat uhmakkaasti poikkipäin Yhdysvaltoja valtaa. Lähtökohtana on niin sanotun Ylivieskan työryhmän esitys Ylivieskan opiston sulautumisesta Jokilatvan kansalaisopistoon. Se mahtuu työnkuvaan (ehkä 3-5 prosenttia), koska aiemmin tehtäviin kuuluivat Alavieskan kunnan koulutoimenjohtajan työt. Ilmeisesti ne eivät välitä minusta, sillä niitä tuntuu olevan aika paljon liikkeellä. Olen periaatteessa ylikunnallisen toiminnan lisäämisen kannattaja ja saanut jotain aikaankin, mutta tässä asiassa eivät faktat puolla laajentumista. Nyt rehtoriasiaan on avautunut ratkaisu, kun Ylivieskassa tulee haettavaksi sivistystoimenjohtaja virka. Tänä syksynä tuli marjoja niin rutkasti, että ei muuta kun kotiviiniä laittamaan vieraita varten. Eikä armeijakaan järjestänyt ilotulitusta. Tulos oli niin kuin Abu-Hassanin vaimot -laulussa "kymmenen kamelia hytkyttää". Ensi vuoden budjetissa oleva 100 miljoonan euron työllisyyspaketti on tervetullut sijoitus työllisyyden edistämiseen. Maanparannusaineena käytettävä mädätysjäännös eli rejekti sisältää kaikki raaka-aineensa ravinteet ja riippuen syötteen koostumuksesta, sitä voidaan levittää jopa viljelyksille. Myös ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan tilannetta sekä omaishoitajien asemaa on parannettava. Arabeissa on viha käyttövoimana, Etelä-Amerikassa köyhyys. Viime keväänä tuli Ylivieskan opiston itsenäisyyttä vaativaan paperiin yli 800 nimeä muutamassa päivässä, kun osa piireistä oli jo päättynyt. Tämä edellyttää eläketurvaan, eläketuloverotukseen sekä palveluihin liittyvien puutteiden korjaamista. Kuhina kulisseissa on melkoista, joku pelkää unohtavansa sanat, jollakin saattaa olla vähän pää kipeänä jännityksestä ja kaikkea mahdollista. Se ei enää pyyhi kuin Stalinin siipi. Kansanedustajina välitimme tämän viestin myös Asemkokoukseen kokoontuneille valtionpäämiehille. Kokkolassa jo puolen tunnin kävelyllä keskustassa näkee rikkeitä saman verran kuin Turussa runsaan viikon aikana yhteensä. Kuva: Jukka Lehojärvi Toimittajat radiossa kyselivät, mitä voidaan tehdä hyvästä pihlajamarjasadosta. Työeläkkeiden indeksitarkistuksissa on palattava ns. Vanhusten palvelujen tilanne on paikoin lähes katastrofaalisessa tilanteessa niin inhimillisesti kuin ammatillisestikin arvioituna. Hyvä sato tuli myös herukasta ja omenista. Ruuan arvonlisävero on saatava vastaamaan eurooppalaista keskitasoa. Aikaisempina syksyinä olen törmännyt hirvikärpäsiin. Nyt niistä ei ole ollut haittaa, kuten aikaisempina vuosina. Muita vaihtoehtoja ovat jätteen hautaaminen kaatopaikoille, joka aiheuttaa vuosikymmenien metaanipäästöt ilmakehään tai jätteen kompostointi. On sanottu, että opistojen yhteennivomisessa säästettäisiin Ylivieskan rehtorin palkkauskulut. On siis tehty "vierain voimin" Ylivieskalle edullinen sopimusmalli, missä Ylivieska ei osallistuisi yhteisen rehtorin palkkauskuluihin! Ylivieskan matemaattinen osuus palkkakuluista olisi vähän yli 40 prosenttia. Kyseessä on jalkakäytävillä pyöräily ja autojen valopakon laiminlyönti etenkin katuliikenteessä. Liekö syynä keskustan epäyhtenäinen pyörätieverkosto, pelkäävätkö aikuiset todella täälläkin pyöräillä ajoradalla, jossa säännöt hallitseva on paremmin turvassa kuin jalankulkijoita riesaksi asti häiritsemässä kapeilla jalkakäytävillä. Biokaasutus on yksi houkuttelevimmista orgaanisen jätteenkäsittelyn vaihtoehdoista. Luettelivat mehuja ja soseita sekä marmeladeja. Biokaasutus tapahtuu suljetussa ilmatiiviissä prosessissa erilaisten bakteerien hajotustyönä, jonka tuloksena jäte muuttuu lähes hajuttomaksi ja puhtaaksi maanparannusaineeksi sekä biokaasuksi. Miksi omaisuutta ei myydä vaan lahjoitetaan. Eduskunnan mielenkiintoinen syksy JUTTA URPILAINEN Heikki Gummerus Kuvat ja teksti KALAJOKI (KP) Leila Uusitalo, KALAJOKI – Eivät, sillä en ole törmännyt niihin tänä syksynä, vaikka olen kulkenut metsässä. Tulevan vuoden budjetista tihkuneet tiedot ovat pettymys eläkeläisille. Mitä fuusio säästäisi. Meillä on aatteen ohella kateus, ja aate esittelee enää nurjaa puoltaan. Köyhyyspaketti II:n toimenpiteet kohdistuvat niin lapsiperheisiin, eläkeläisiin, veteraaneihin, työttömiin kuin vammaisiinkin. Kokkolassa jalkakäytävällä ajelee päivittäin satoja, jopa tuhansia aikuisia ja tulevina pimeinä syysiltoina ja talvella useimmat hölmöilevät vielä valoitta ja kypärättä. Allekirjoittaneet vaativat tosiasioita päätösten perusteeksi. Antakaa lapsille kunnon joulujuhla ja nauttikaa, sillä se on sen arvoista. Eläketuloverotuksessa on epäoikeudenmukaisuuksia, jotka tulee korjata. Yhteistoimintaa voitaisiin ja tulisikin lisätä. Sisäpoliittinen keskustelu pääsee todelliseen vauhtiin ensi viikolla, kun valtiovarainministeri esittelee hallituksen budjettiesityksen eduskunnalle
Timo Peitsolla on lämpimässä auringonpaisteessa koko sukeltajanvarustus päällä lukuunottamatta kumipuvun yläosaa. – Jos ei käy pitkään aikaan syvällä, niin sinne meneminen alkaa pelottaa. – Wellamo Kokkolan edustalla on maan hienoimpia hylkykohteita. Michael Nordlundia odottaa laiturin alla hitsausoperaatio. Lapset olivat kelluneet veneen päällä, ja kaksi tyttöä lähti uimaan matalalle. Hengitystä on pystyttävä pidättämään minuutin verran. Peitsolla lähti kerran maski päästä 15 metrin syvyydessä. Peitso ja Nordlundkin pitävät mukanaan monimutkaista taulukkoa, josta voi tarkistaa tarvittavat nousuajat ja mahdollisesti välillä tarvittavat odotteluajat. Jäiden rikkoman laiturin tukipylvään kiinni ruuvaaminen vaatii ison määrä varusteita ja voimille käyvää työtä. Pinnan alla tulee hiki Ahdin valtakunnassa on ihminen lujilla Sammakkomies valmiina loikkaamaan. – Alternopaalinen huimaus aiheuttaa sen, että kun pitäisi mennä pintaa kohti, menetkin pohjaan. Mutta melkoisen märkä mies puvusta silti usein kuoriutuu – nimittäin hikimärkä. Jos sukelletaan 35 metriin asti, niin ylös pitää lähteä viimeistään 10 minuutin kuluessa sukelluksen aloituksesta sukeltajantaudin välttämiseksi. Sen vuoksi meillä on kuntosukellusta. Pinnanalainen työ kiinnostaisi enemmänkin. Miehet ovat tavallisia merivartijoita, jotka sukeltavat muiden töidensä ohella. Vaasan merivartioalueen ainoat sukeltajat, mustasaarelainen Michael Nordlund ja kälviäläinen Timo Peitso, kunnostivat viime viikolla merivartioasemien laitureita ja telakoita Kalajoella ja Kokkolassa. Kaikken raskainta on tehdä töitä aivan pinnan tuntumassa. Hitsauspuikko vain plus-kaapelin sijaan miinus-kaapelin, ja kas – pinnan alla palaa. – Kun on tehnyt veden alla raskasta työtä, niin puoli minuuttiakin alkaa olla aika paha, Nordlund hymähtää. Mutaa, kiviä ja hylkyjä Merivartioaseman edustalla meressä näkyy lähinnä mutaa ja kiviä. Verestä tulee vichyä Nordlund ja Peitso saavat sukeltaa merivartioalueella 35 metrin syvyyteen, mutta Peitso on käynyt kurssit 50 metriin asti. Verelle käy samoin; veressä olevat hiilidioksidikuplat laajenevat liian nopeassa nousussa niin, että suonet menevät tukkoon ja veri lakkaa kiertämästä. Oli se hienoa, kun siitä löysi lampulla messinki-ikkunan ja se hohti niin että oikein silmiin otti!. Peitson mieleen on jäänyt traaginen tapaus, jossa Luvialla kuoli isä ja kolme lasta veneen kaatuessa. Sunnuntaina 10.9.2006 13 Viikonvaihde Yhteystiedot Toimituspäällikkö Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Sähköposti: tiina.ojutkangas@kpk.fi B Pia Räihälä, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat Miten naula isketään lautaan veden alla. Seurauksena voi olla halvaantumisia. Varomattomalla sukeltamisella saattaisi olla kohtalokkaat seuraukset: tärykalvojen puhkeaminen, huimaus, tasapainoaistin kadottaminen, keuhkorepeämä... Talvella taas tulee äkkiä vilu. – Varomattomalla sukeltamisella saattaisi olla kohtalokkaat seuraukset: tärykalvojen puhkeaminen, huimaus, tasapainoaistin kadottaminen, keuhkorepeämä . Hääppöiset oltavat eivät ole myöskään pintamiehellä, joka valvoo sukeltajan työtä ja huolehtii työvälineistä. Vuosittaisessa lääkärintarkastuksessa tehdään rasituskokeet ja painekammiotestit ja tutkitaan etenkin korvien, keuhkojen ja sydämen toimintaa. – Olen minä nostanut muutaman ihmisen. . Tuossa joutuu koko ajan tappelemaan, Peitso selittää. – Köyden saa puukolla poikki. – Meren alla on ihan erilainen maailma... . Ja kelluessa kun lyöt kerran, niin menet metrin taaksepäin. Oli se hienoa, kun siitä löysi lampulla messinki-ikkunan ja se hohti niin että oikein silmiin otti! 1900-luvun alkupuolella uponnut laiva lepää noin 50 metrin syvyydessä. Kävi kuin elokuvissa Sukeltajan pitää olla kunnossa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kun on pari tuntia tuossa pinnan tuntumassa töissä, niin tulee kauhea jano, Nordlund sanoo. Mutta hankalaa se on. Malta on hieno kohde. Vedessä voi myös polttoleikata ja hitsata, niin oudolta kuin se tuntuukin. Se tapaus oli ehkä lopullinen niitti sukelluskursseille lähtemiseen. Aina pitää olla nopeasti valmiina auttamaan paria, jos veden alla tulee hätä. Kumipuvun alla on lämpövuori, verkkatakki ja vielä aluspukukin. Syvällä on kuitenkin vesi aina kylmää. Vesirajassa tapellaan Sukeltajan kumipukuun ei pääse vettä muuten kuin ehkä jo vähän kärsineistä hanskoista, joita koristaa monta pyöränkumin paikkaa. Toisinaan pitää avustaa karille ajaneita aluksia, ja onpa tullikin joskus pyytänyt tarkastamaan laivojen alustoja salakuljetusten varalta. Ahdin valtakunnassa on kylmää, pimeää ja hiljaista, joten ahtaan paikan kammoon ei ole varaa. Ainakin omaisille on tärkeää, että ruumis löytyy. – Ei sentään, kyllä se onnistuu. Peitso ja Nordlund pyrkivät tarkistamaan merivartioston laiturit Vaasasta Kalajoelle asti kerran vuodessa. Täkäläisissä kaloissakaan ei ole paljon ihmettelemistä. – Maskin takaisin asentaminen ja tyhjentäminen kävi silloin kuin elokuvissa, mutta ei se välttämättä aina käy! Nordlundilla on joskus köysi jäänyt kierähtävän kiven alle. Toinen heistä selvisi hengissä, mutta muut menehtyivät hypotermiaan. Rajavartiostossa hän on työskennellyt vuodesta 1981 asti. Nordlund kertoo, että toistaiseksi arvokkain pohjasta löytynyt aarre on ollut Arabian kahvikuppi. – Wellamo Kokkolan edustalla on maan hienoimpia hylkykohteita. Keuhkoissa oleva ilma laajenee sukeltajan noustessa pintaa kohti ja paineen laskiessa, joten jos sitä ei osaa ja ehdi päästää tarpeeksi ulos, keuhkot saattavat revetä. Kaikki yli satavuotiaat hylyt ovat suojeltuja, joten niitä voi kyllä katsella muttei koskea. Sukeltaminen ei todellakaan ole amatöörien hommaa. Sukeltajantaudissa vereen tulevat ilmakuplat käyttäytyvät kuin avattu vichyvesipullo, Peitso vertaa. Jotain upeaa sentään löytyy Suomen vesiltäkin, nimittäin runsaasti laivan hylkyjä. Kunhan ei vain itse jää alle. KESKIPOHJANMAA . – Kesän aikana sitä hikoilee aika paljon. Pari puukkoa on käden ulottuvilla sääreen kiinnitettyinä. Siellä on näkyvyydet kuin akvaariossa, Peitso kertoo. Ylöspäin saa tulla korkeintaan 10 metrin minuuttivauhdilla. Samaa köyttä voi käyttää myös sukeltajan ylös vetämiseen hätätilanteessa. – Kesähelteillä on nautinto päästä mereen, kun vaatteita pukiessa tulee jo niin hiki. Silloin Peitso oli vasta aloittanut sukellusharrastuksen. – En ole ikinä ollut niin poikki kuin silloin, kun uin niitä lapsia sieltä vedestä. Surullisia työtehtäviä Timo Peitso aloitti sukeltamisen jätettyään aktiiviurheilijan uran ampumahiihtäjänä vuonna 1990. Toinen vaihtoehto on kuitenkin se, että laituri lopulta hajoaa, Peitso toteaa. – Olen minä käynyt vähän etelässäkin sukeltamassa. Neljä tuntia kuukaudessa pitää sukeltaa syvyysalueelle 16–35 metriä, jotta kunto pysyy yllä ja korvat toimivat siinäkin paineessa. Kädet ja jalat alkavat ensimmäisinä kohmettua. Maisemia ei siis juuri voi kehua. – Kyllä siinä on kova homma. – No, se on vähän kuin maalaaminen veden alla: kyllähän se käy muttei siitä mitään tule, nauraa merivartioston sukeltaja Michael Nordlund. Vasaraan ei saa vedessä vauhtia, joten pitää lyödä painolla. – Pohjassa on helpompaa, ja muutaman metrin syvyydessäkin pysyy paremmin paikallaan. Turvaliinan sisällä kulkee puhelinkaapeli, jota pitkin sukeltaja on yhteydessä pintamieheen. Laiturien lähellä näkee lähinnä ahvenia, mutta Selkämeren puolella voi kuulemma joskus kalastaa puukolla kampelan merenpohjasta. Joitain kertoja Peitso on sittemmin ollut etsimässä hukkuneita
Myöskään reelingillä istuvaa albatrossia ei saa hätyyttää, sillä siinä on kuolleen merimiehen sielu. Kampusch tuli viime viikolla julkisuuteen. Sitten kelpaavat jo muutkin sormet, sillä 1,60 euroa maksava hanskapari kuluu pian loppuun kansallisessakin sodankäynnissä. – Peukalo on paras! esittelevät aseenrakentajat leikkoessaan tuoreista hanskoista irti peukkuja. Seilaaminen laivan päällä on tullut Ekoluomalle tutuksi. Käytännössä työskentely alalla tarkoittaa sitä, että pitää olla valmis työskentelemään ulkomailla. Itävaltaa ja koko maailmaa on kuohuttanut 10vuotiaana siepatun Natascha Kampuschin kahdeksan vuoden piina mielipuolen vankina. Ehkä ne sopivat lähitaisteluun.... Toisin kävi länsimaisen popin kuningattarelle Madonnalle Tanskassa, jossa tähti sai murska-arviot. Se on pyydetty sivusaaliina silliä kalastettaessa. Turha on asettaa boikottiin alkeellisintakaan marketin muovipyssyä siinä toivossa, että pojasta kasvaisi aseita vieroksuva kansalainen. Nöyränä merille Jenni Ekoluoma opiskelee merikapteeniksi – Meri on verissäni, se on ikään kuin sukuvika, sanoo Jenni Ekoluoma. Yritäpä vain ostaa poikalapselle kehittäviä legosarjoja, joista voi rakentaa merirosvolaivan tai suihkukoneen. Kaikella kunnioituksella molempia taiteilijoita kohtaan tekstiä tekisi mieli verrata A. Taiteilijaa, jonka luomus on esillä vain näyttelyn ajan, saa epäileviltä tuomailta kritiikkiä. Japanissakin riemuittiin keskiviikkona kun prinsessa Kiko synnytti poikavauvan. Minusta laivalla olo pitäisi laittaa pakolliseksi jo ennen opintoja tai aloittaa esimerkiksi harjoittelulla. Suomalainen päällystökoulutus on erittäin arvostettua muualla. Kokkolalainen nuori nainen opiskelee merikapteeniksi Satakunnan ammattikorkeakoulu merenkulun yksikössä. Päätin, että minusta tulee vielä jonakin päivänä kapteeni, hän muistelee. Nainen laivalla saattaa kiusata etenkin vanhempia merimiehiä. Tämä ei ole ainoa alttari, jonka edessä morsian saa sormeensa kultaisen renkaan. – Selvitän aina kaikki riidat ennen reissuun lähtöä. Teos on kuin maalaus. – Saas nähdä. Outi Airola Lutkulla lähtee! Pihlajanmarjat kypsyvät ja päätyvät kumisista siivoushanskoista valmistettujen aseiden kitaan Uusin poikien syysvillitys on nimeltään lutku. Niin koneiden käytöstä kuin henkilöstöstä. Torstaina ei syödä muuta kuin hernesoppaa. Alarieston naivistisiin maalauksiin Lapin kylistä. Suomen laulujoutsenen pelastaja, Pessin ja Illusian kirjoittaja, eläinlääkäri Yrjö Kokko oli lukiossa pakollisten äidinkielen esitelmieni aiheena parikin kertaa. Lopputuloksena mieleni täytti lähes samankaltainen Lapinhulluus kuin lukiolaisena. Paikallisen Siwan hyllyistä ovat jo L-kokoiset hansikkaat loppuneet, menossa on M-osasto. Lukiosta matka taittui Rauman Merenkulun yksikköön ja sillä tiellä ollaan. Työskentely laivalla on hierarkista. Tupakkaan ei saa ottaa tulta suoraan kynttilästä, näin tehdessä kuolee aina yksi merimies. Sitä voi katsella läheltä tai kaukaa, aina näkee eri asioita. Ja eikös vain ole komea tämä myrskyn nostattama vesipatsas Phnom Penhin liepeillä. Sunnuntaisitaatti . Merikapteenin pätevyyskirja tarkoittaa käytännössä ammattikorkeakoulusta saatavan merikapteenin alemman tutkintotodistuksen lisäksi vuosien työskentelyn laivassa. Pari valittua sanaa . Merimies ei koskaan sotke tahallaan merta. Diiva sai yleisön sympatiat. Jotkut ovat väittäneet, että jo naisen kuva saattaa tuoda huonoa onnea laivalle. Mahtaako Shanskoilla tehdä yhtään mitään tositilanteessa. Meri opettaa alalle Jenni Ekoluoma haaveili pikkutytöstä lähtien eläinlääkärin ammatista. Niin. Meitä aloittaneita oli 35 , valmistuvia on enää 18. Robinson kirjoittaa avioparista, joiden kellarissa pidetään nuoria tyttöjä seksiorjina. Kirjoja haaliessani niiden hinta on kertonut, etten ole ainoa maksukykyiseen ikään ehtinyt Kokon tuotannosta kiinnostunut. Usealla opiskelijalla on täysin erilainen kuva työstä kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Aina se pyssy jostakin väsätään. Diivalle sympatiaa Vähän erilaista poppia kuultiin Helsingin hupiviikkojen päätösbileissä. Onko sotiminen miehillä geeneissä. Vastaus tulee kirkkain silmin, kuin maailman luonnollisin asia: lutku. Tapani Typpö Yrjö Kokko: Neljän tuulen tie, WSOY 1948 Kumisista, keltaisista siivoushanskoista on leikattu sormet irti. Katsotaan nyt mitä sieltä aukeaa ja suunnitellaan tulevaa vasta sitten tarkemmin, pohdiskelee hän. Todellisuus laivassa eroaa televisiosarjoista. Se on kuitenkin erikoista, että tyttöjä ei aseiden kehittely kiinnosta. Itse en sitä allekirjoita. Laivalla ei tietenkään pidä vihellellä, sillä se tietää myrskyä. Kyllä siitä romantiikka on sangen kaukana, nauraa merikapteeniksi opiskeleva Jenni Ekoluoma. Siis lutkupyssy. Luonnon taideteos Ihmisen tekemä tilataideteos kyseenalaistetaan helposti. Verkot ovat vetämässä kansainvälisille vesille. Kettuhaita kalakaupasta Nyt sitä saa suomalaisestakin kalakaupasta, tuoretta kettuhaita nimittäin. – Kyllä työ laivassa on kovaa työtä. Punaisina hehkuvat pihlajanmarjat ovat saaneet viikarit kehittelemään uusinta aseteknologiaa. – Eräänä päivänä äitini puhui enostani, joka on merillä ja silloin minulle kirkastui. Kotimaasta on hankalampi löytää töitä. 14 Viikonvaihde Sunnuntaina 10.9.2006 . Eikä tämä ole kalajuttu. Varttuneempana alkoi mieltä poltella uteliaisuus, vieläkö kirjat kestäisivät lukua. Lapsiorja Gummerus julkaisi keväällä Peter Robinsonin rikosromaanin Pinnalla ja kätkössä. Tämä ei ole ainoa kirkonikkuna, jonka valoa vasten piirtyy risti kärsimyksen ja lunastuksen symbolina, eikä tämä ole ainoa paikka, jossa julistetaan Jumalan ilon ja johdatuksen kallista sanaa ja verrataan pyhää henkeä kyyhkyseen, laupeutta karitsaan. Huippumoderni ase syntyy keltaisen tai vaaleanpunaisen siivoushanskan sormiosasta, johon liitetään "jeesusteipillä" putkenpätkä. Tällä kertaa kohtaloksi tuli Mikkelin toriantikvariaatti ja Neljän tuulen tie. – Opiskeluun kuuluu ensiksikin puoli vuotta opiskelua koulussa ja sitten on vuorossa työharjoitteluajanjakso laivalla. Kuva: Päivi Karjalainen Äidin onnea Pikkuinen virtahepo syntyi Intiassa alkuviikosta ja on kuvassa parin päivän ikäinen. Varsinkin kirjan loppupuolen kuvaus tuo kuitenkin myös esiin syvällisemmän kirjailija-Kokon. Mitäs tämä nyt on. Tämä ei ole maailman ainoa kirkko, jossa kirkkoväki nousee seisomaan vihkiparin saapuessa. Meri on alalle paras opettaja, uskoo hän. Sillä pihlajanmarja saa hyytävää kyytiä. Harjoittelijasta jatketaan puolimatruusiksi ja monien mutkien kautta kenties jonakin päivänä yletään perämieheksi tai yliperämieheksi saakka. – Kapteenin on tunnettava vastuunsa niin laivasta, lastista kuin henkilöstöstä. Hän kuitenkin myöntää, että oma hytinänsä on siinä, kun ohjaa yksin suurta rautaista rahtilaivaa, keskellä yötä, peilityynessä pitkin Venuksen luomaa "kuunsiltaa". Poikien uusin villitys liittyy kukkeaan luontoon. Suurimmalle osalle maakrapuja merikapteeni on yhtä kuin Lemmenlaivan kapteeni Merril Stubing koketeeraamassa vitivalkoisessa kapteenin asussaan. Tähän asti suurin Suomessa kaupan oleva kettuhai ei ole kalastajien unelma numero yksi. Apua saa, mutta sitä on uskallettava pyytää. Nämähän eivät ole taikauskoa, vaan asioita joita noudattavat kaikki, toteaa merinainen pilke silmäkulmassaan. Minna Mustonen, teksti Jukka Lehojärvi, kuva M erikapteenin ammatti on varmasti yksi maailman romantisoiduimmista ammateista. Tämä ei ole ainoa pappi, joka kehoittaa vihkiparia rakastamaan toisiaan myötäja vastoinkäymisessä. Myönnän että naisena minulla ei ole samalla lailla voimaa kuin miehillä, mutta toisaalta saatan osata joitakin asioita paremmin kuin mieskollegat, toteaa hän. Madonnan maailmankiertue on killunut otsikoissa muutenkin, sillä show’ssä nähty ristiinnaulitsemista muistuttava kohtaus nostatti kohun ja muun muassa venäjällä ortodoksit keihästivät Madonnan kuvan. Mitä pidempi sormi, sitä pidempi ohjuskantama. Kalakauppias Juha Nurmi esittelee ylpeänä nelimetristä kettuhaita. Lapsi on ensimmäinen keisariperheeseen syntynyt poikalapsi neljäänkymmeneen vuoteen, ja poikaa odotettiin. Vaikkei Jenni tunnusta olevansa taikauskoinen, on silti muutama sääntö, joita pitää merellä noudattaa. Mutta tämä on niitä harvoja kirkkoja, joissa koira, morsiamen tai sulhasen koira, tulee hiljalleen ja vakaasti pitkin käytävän mattoa isäntänsä tai emäntänsä jälkiä seuraten ja jää kuuntelemaan papin sanoja tietämättä itsekään ja monen havaitsematta sitä, että se on elävä vertauskuva uskollisuudesta, jota nälkä, pakkanen, yhteinen taistelu, manaukset, kirosanat ja potkutkaan eivät voi sammuttaa, ja joka lantalaisten maassa on harvinaisuus, mutta Lapin kansan keskuudessa ihmisten välisissä liitoissa vielä tavallinen. Työskentelen laivalla nöyränä, en nöyristellen. Kapteeni vastaa koko paletista. Heston Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä Kuva: Lehtikuva / AFP Photo STR. KESKIPOHJANMAA Ilmiö . Mitä se sellainen on, jota ei voi ostaa kotiin. Silmämääräinen arvio asearsenaalista viittaa siihen, että putkien osalta on käyty tiehallituksen puolella – muoviputki muistuttaa erehdyttävästi tien reunamerkkejä... Arabipopin kuningatar Natacha Atlas esiintyi viimeisenä Helsingin Juhlaviikkojen artistina Huvila-teltassa. Tiina Ruotsala Kuva: Lehtikuva / Reuters/Parth Sanyal Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä Kuva: Lehtikuva / AFP Photo/James M. – Toiseksi paras on keskisormi. – Oma osansa saattaa olla merimiesten taikauskoisuudella. Vaan eipä kritisoi kukaan luontoa. Toistaiseksi takana on reilu neljä vuotta opintoja ja opinnäytetyön teko painaa päälle. Hyvä mielikuvitus kirjailijalla. Sen mitä Kokon tekstistä ehkä puuttuu kerroksellisuudessa tai symboliikassa, korvaa tietävä ja syvästi ymmärtävä kotalappalaisten elintapoihin ja kulttuuriin paneutuva värikäs, yksityiskohtainen kerronta ajalta, jolloin länsirajan tietä ei vielä ollut. Kirja puhui jossain määrin eri kieltä kuin lukiolaiselle. Vauvan sukupuolta ei kerrota, ja äidin ilmeestä päätellen sukupuolella ei ole väliäkään kunhan lapsi on terve. Muutama viikko sitten maakunnassa lähes pakahduttiin upean revontulitaivaan alla. Lukion viimeisellä luokalla selvisi kuitenkin, että fysiikan tuntemus ei välttämättä riitä lääketieteelliselle puolelle. Ei vaan totta voisi olla joka sana
Siihen viittaa myös kampanjan nimi: Ota kevyesti hyvinvointia luonnosta. WWF:n vetämän ja Eu:n rahoittaman kansainvälisen hankkeen tarkoituksena on selvittää kiljuhanhien Euroopan muuttoreittejä talvehtimisalueille. Osa nuorista kottaraisista saattaa lähteä muutolle jo kesäheinäkuussa, jolloin pysähtyvät kuukaudeksi-pariksi Baltian alueelle jatkaakseen matkaansa myöhemmin syksyllä varsinaisille talvehtimisalueilleen. Esimerkiksi tavoiteltaessa rikkumatonta maisemaa tulee tarkastella ensisijaisesti näkymää Saanalle, eikä majoitushuoneista avautuvia näkymiä, lausunnossa todetaan. kerran. Valituissa nimissä näkyy EU:n tukeman kiljuhanhiprojektin kansainvälisyys. Nyt kiljuhanhien matkaa pääsee seuraamaan internetissä osoitteessa www.piskulka.net. Tuhkassa on myös jonkin verran kadmiumia ja muita raskasmetalleja, joita änkyri ei suurina pitoisuuksina siedä. Vuosi sitten Jokioisilla tuhottiin geeniperunan koeala. Vielä 90-luvullakin vähenemä oli 30 prosenttia. – Se on ihan totta, eikä siinä ole siteeksikään vitsiä, lataa Setälä ilman vähäisintäkään epäilyksen häivää. Nimiä Finn ja Imre ehdotti Hillevi Eranti Helsingistä ja nimeä Nieida Elina Janhunen Konnevedeltä. Kukkasipulipäivää vietettiin perjantaina 11. Myös merikihut ovat olleet liikekannalla. Imre taas on pojan nimi Unkarista, joka on Pohjolan kiljuhanhille tärkeä muuttolevähdysalue. Tähän asti suurin parvi, noin 5 000 yksilöä, on ilmoitettu nähdyn elokuun 13. Kiljuhanhet satelliittiseurannassa Yhteystiedot Toimittajat: Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 Osmo Vasala 020 750 4452 Sähköpostit: riitta-maija.sykko@kpk.fi osmo.vasala@kpk.fi Osmo Vasala (KP) Maallikko saattaisi äkikseltään päätellä, että änkyrimadon nimi viittaisi jotenkin otuksen luonteeseen ja siten johtuisi änkyrä-sanasta. Arkitset Aromit on kehitellyt ammattikeittiöille kampanjaa varten 40 erilaista ateriakokonaisuutta, joissa on käytetty monipuolisesti luonnontuotteita. Kottaraiskanta elpymässä Tehoseurannassa jopa 5 000 yksilön parvia Kuluvana syksyn tehoseurannassa on havaittu useita 3 000 kottaraisen parvia ja yksi jopa 5 000 yksilön parvi Piikkiössä. Syksyn aikana on laskettu kottaraiselle tyypilliseen syyskerääntymään kuuluvien parvien yksilömääriä. Ruokalistalta löytyy paitsi marjoja ja sieniä, myös luonnonyrttejä. Pesinnän epäonnistumisten syytä saadaan tuskin koskaan varmasti selville. Kenttäkoealue on eristetty korkealla piikkilanka-aidalla. Se kattaa 98 prosenttia maamme kaikista änkyrimatolajeista. Kaikesta päätellen miehellä on kanttia seisoa sanojensa takana, onhan Setälää tutkijapiireissäkin kuulemma nimitelty jopa änkyriproffaksi. Vaikka kottaraiskato näyttääkin pysähtyneen, ollaan Hännisen mukaan vielä kaukana 70-luvun alun lukemista. – Suomessa änkyrimatojen heimoon kuuluu 15 lajia ja maailmalla monia satoja ellei tuhansiakin lajeja. Sunnuntaina 10.9.2006 Luonto 15 Osmo Vasala (KP) Mikä on maailman tärkein eläin. Mutta tässäkään luulo e ole tiedon väärti. Yhdestä änkyristä saattaa pilkkoutua parissa viikossa puoli tusinaa pikkuänkyriä, Setälä kertoo. Jostain syystä Finnin ja Nieidan sekä Imren ja sen puolison pesintä oli epäonnistunut ja kaikki kolme lähetinlintua matkasivat kohti Siperiaa sulkasatopaikoille. Setälän mukaan änkyrillä ei ole luonnonmukaisessa metsässä suurtakaan hätää, joskin tuhkasta tuo mato ei tykkää, eikä liiasta kuivuudesta. – Tuhkalla on kalkitseva vaikutus ja jos maaperän ph-arvo nousee 5,5:een, alkaa änkyri jo kärsiä. Tutkijoiden mukaan tuo vajaasta parista millistä puoleen senttiin kasvava langanohut mato tekee korvaamatonta hajottamistyötä jopa noin 100 000 yksilön voimalla yhdellä neliömetrillä. Tuo pikku veijari pystyy käyttämään ravinnokseen melkein mitä tahansa. Myös Helsingin yliopiston ekologian professori Heikki Setälä on väittänyt änkyrimatoa maailman tärkeimmäksi eläimeksi monissa yhteyksissä, viimeksi muutama viikko sitten TV-2:ssa Risto Astikaisen toimittamassa luontoaiheisessa ohjelmassa. Kauppapuutarhaliitto ja Kansainvälinen Kukkasipulikeskus ovat valinneet tänäkin vuonna sata koulua, joille ne lahjoittivat 300 kukkasipulia kullekin. Mutta mikä antaa aiheen puhua maailman tärkeimmästä eläimestä jonkin mitättömän änkyrimadon kyseessä ollen. Meidän ylivoimaisesti yleisin, noin 98 prosenttia kaikista änkyrimadoista on cognettia sphagnetorum-laji, jolle ei ole edes virallista suomenkielistä nimeä. Finn on norjalainen pojan nimi, mutta tarkoittaa myös englanninkielellä suomalaista ihmistä. Heinäkuun alussa tuli kuitenkin huonoja uutisia. Kyseinen paikka on kahdeksasja yhdeksäsluokkalaisten välituntialue koulun takapihalla. Koealalle istutettiin noin 600 koivuntainta, joista puolet oli muuntogeenisiä. Toisaalta tuhka itsessään on metsämaalle hyvä ravinne, ja korvaa sillä tavoin osittain änkyrimatojen puutetta. Pikkulinnuista ovat Afrikkaan lähdössä viimeiset haarapääskyt. Myönteiseen kehitykseen hän arvelee olevan ainakin kaksi tekijää: Maaseudun muutos on hidastunut ja karjaa laidunnetaan uusien EU-määräysten seurauksena aikaisempaa enemmän. Sen suuosat ovat sellaiset, että se tekee silppua niin lehdistä kuin neulasista. Se katsoo, että Saananjuuren aluetta koskeva asemakaavaehdotus on palautettava valmisteluun. Museoviraston Enontekiön kunnalle antaman lausunnon mukaan Saananjuuren kaavaehdotus ei täytä maankäyttöja rakennuslain sisältövaatimuksia, sillä se ei turvaa rakennettuun ympäristöön ja luonnonympäristöön liittyvien erityisten arvojen säilymistä. BirdLifen mukaan muutto on päivä päivältä monipuolisempaa ja näyttävämpää. Keski-Pohjanmaan maitomaakunnassa saatetaan tarjota tärkeimmän eläimen titteliä vaikkapa lehmälle. Syysmuutto kiihtyy Lintujen syysmuutto alkaa olla parhaassa vauhdissa. Syyskuun loppuun saakka kesätävään kampanjaan on lähenyt mukaan noin 120 ammattikeittiöitä ympäri Suomen. Parvia näkee ruokailemassa pelloilla ja rupattelemassa sähkölangoilla. Suomen kottaraiskanta onkin vähentynyt 1970-luvun määristä peräti 90 prosenttia. Moniko meistä on sen omin silmin nähnyt. – Taimet säilyivät kuivuudesta huolimatta hyvin, kertoo tutkimushankkeen johtaja Markku Keinänen. Lisääntymisen se hoitaa katkomalla itsensä palasiin, joista kuhunkin pätkään kehittyy toiseen päähän suu ja toiseen peräaukko. – Siirtogeeni ei pääse leviämään luonnonkoivuihin, koska koivu ei kuki. – Tuolloin saattoi suurimmissa kottaraiskerääntymissä olla jopa 20 000 lintua. Mikä sitten voisin uhata änkyrimatoa luonnossa. Johtopäätösten aika on joskus ensi keväänä. Kohdemaina ovat Länsi-Euroopan maat ja suomalaisten kottaraisten suosiossa erityisesti Iso-Britannia, Belgia ja Hollanti. Tämä ihmeotus kantaa nimeä änkyrimato. Petolinnuista ovat kiihkeimmissä muuttopuuhissa suohaukkalajit, mehiläishaukka ja hiirihaukka. Pitäisiköhän sitä ruveta tässä miettimään, Setälä tuumii. Samalla kun se nopeuttaa ravinnekiertoa se ilmastoi maaperää. – Tämän lisäksi änkyri on etevä lisääntymään. Ravitsemusasioihin on kiinnitetty kampanja-aterioissa erityistä huomiota; niiden suola, kuituja energiapitoisuus sekä rasvan laatu ovat kohdallaan, vakuuttaa Maarit Ronkainen Arktisista Aromeista. Se ei tarvitse kumppania sukunsa jatkamiseen, koska se on sukupuoleton olento. Linnut eivät tunnusta maita eivätkä kumartele niiden rajoja. Sisämaan järvillä on nähty viime päivinä parvittain itärajan takaa tulleita haapanoita, jouhisorsia ja mustalintuja. – Taustaselvityksissä ja kaavasuunnitelmassa ei ole selvästikään osattu puuttua maiseman kannalta olennaisiin tekijöihin. Varsinainen muutto tapahtuu syyskuun loppupuolella ja lokakuun alussa. Kuivuudesta kärsineisiin lintuihin voi oikeastaan nimetä vain pääkaupunkiseudun valkoposkihanhet, joille ei ollut riittävästi nurmikenttiä laidunnettavaksi, kertoo Hänninen. Toukokuun lähettimien kiinnittämisen jälkeen Porsanginvuonolta linnut lensivät pesimään Norjan Lappiin. Lisäksi tutkijat selvittävät, muuttuuko geenikoivujen laatu esimerkiksi niitä syövien hyönteisten kannalta tai seuraako muuntamisesta vaikutuksia maaperäeliöstölle. BirdLife Suomen tiedottaja Lauri Hänninen rohkenee sanoa syysseurannan perusteella, että kottaraiskannan varsin jyrkkä pieneneminen on ainakin hidastunut ellei jo pysähtynytkin. Kaksi vuotta sitten geenimuunneltujen puiden kenttäkoe tuhottiin Punkaharjulla. Osmo Vasala (KP) BirdLife Suomen "vuoden lajiksi" valitsema kottarainen on ollut lintuharrastajien tehoseurannassa. heimon latinankielisestä nimestä enchytraeidae, joka oikein lausuttuna kuulostaa hieman "änkyriltä". Professori Heikki Setälän mukaan änkyrimato on tullut Suomen kieleen johdannaisena ko. – Tutkimuksesta on saatu vasta alustavia tuloksia. Kankaanpään Pohjanlinnan koululla vietettiin ensimmäistä kertaa kukkasipulipäivää. Säähavaintojen mukaan alueella satoi juhannuksen tienoilla reilussa viikossa tuplasti enemmän kuin koko kesäkuussa keskimäärin. Sille kelpaavat mikrobit, sienet ja toisten eläinten raadot. – Änkyrimato on paitsi maailman tärkein eläin, mutta sen tärkeys korostuu erityisesti meillä Suomessa, Setälä jatkaa ja perustelee: – Jos änkyrimadot katoaisivat Suomen metsistä, se olisi katastrofi Suomen taloudelle. Suomen tämän hetkiseksi kottaraiskannaksi arvioidaan 30 – 60 000 paria, kertoo Hänninen. Yöksi kottaraiset majoittuvat rantaruovikkoon tai vastaavaan suojaisaan paikkaan. Vastustajien mielestä riskit muunneltujen ominaisuuksien karkaamisesta luontoon ovat liian suuret. Tehokkaita hajottajia ovat myös änkyrimadon sukulaiset, lierot, mutta ne viihtyvät paremmin kalkkipitoisessa multamaassa, eivät niinkään tyypillisessä suomalaisessa metsässä. Puunjalostusteollisuuden saisi lopettaa, koska puun kasvu metsissämme tyrehtyisi. Jos niitä löytyy, koivut poistetaan kokeesta, Keinänen muistuttaa. Oppilaat istuttivat kukkasipuleita ENONTEKIÖ (STT) Museoviraston mielestä Kilpisjärven Saanatunturi ei kestä matkailutoimintojen kehittämiseksi suunniteltua lisärakentamista. Sitä esiintyy tyypillisesti hapahkon kangasmetsän maaperässä. Samalle jaksolle, jolloin poikaset normaalisti ovat juuri kuoriutuneet, osui myös muutamia varsin kylmiä päiviä. Tärkeimmällä eläimellä on oltava lehmään verrattuna monin verroin suurempi merkitys koko luonnonjärjestykselle, kaikelle elämälle. Onhan siitä ihmiselle monenlaista hyötyä, mutta se ei vielä riitä. Mistä änkyri-nimi. Maallikosta professorin väittämä kuulosti lähinnä vitsiltä. Maailman tärkein eläin Suomen happamien havumetsien yleisin ja tärkein eläin on tämä cognettia sphagnetorummato. Kaavoitettu alue on osittain rakennettua tai maastoltaan muokattua.. Laboratorio-olosuhteissa on voitu todeta, että puut eivät ainoastaan hidasta kasvuaan, vaan saattavat jopa kuolla, kun änkyrimadot on poistettu maaperästä. Tätä mieltä on luonnontuotealan järjestö Arkitset Aromit ry, joka on käynnistänyt ammattikeittiöitä luonnontuotteiden käyttöön kannustavan kampanjan. Meitä kiinnostaa poikkeavatko muuntogeeniset koivut jotenkin tavallisista koivuista, mutta kesän aikana sellaisia havaintoja ei tehty, Keinänen myöntää. KESKIPOHJANMAA . – Monissa yhteyksissä on todettu kottaraisen viihtyvän hyvin laitumella ulkoilevan karjan seurassa. Sipuleille on katsottu paikka vuorimäntyjen vieressä tiilimuurin lähellä. Mikään toinen maaperäeläin ei pysty korvaamaan änkyrimatoa kasvien ravintotaloudessa. Pesimäalueen sijainti pidetään suojelullisista syistä salassa. Saananjuuren aluetta koskeva asemakaavasuunnitelma sijoittuu Kilpisjärven rantaalueelle ja Saanan luoteisrinteeseen välittömästi jyrkän kallioseinän alapuolelle. Tässä katsannossa nousee arvoon arvaamattomaan eläin, joka on meillä Suomessakin erittäin yleinen, vaikka sitä ani harva tiedostaa omin silmin nähneensä. – Olen verrannut sitä Sveitsin armeijan monitoimityökaluun, linkkuveitseen. Geenimuunnellut koivut säästyneet ilkivallalta Joensuussa (KP) Ammattikeittiöt voisivat käyttää luonnontuotteita, kuten marjoja ja sieniä, selvästi nykyistä enemmän. Kuva: Heikki Setälän arkisto (KP) Toukokuussa 2006 Porsanginvuonolla varustettiin kolme kiljuhanhea, kaksi koirasta ja yksi naaras, satelliittilähettimin. Onnistuneita pesintöjä on ollut tavanomaista enemmän, ja useat lajit ovat tehneet kaksikin poikuetta. Kasvitieteelliselle puutarhalle vuosi sitten rakennettu tarkoin vartioitu kenttäkoeala ei tuottanut tutkijoille kesän aikana muutenkaan yllätyksiä. Mutta oliko se sitä. Otetaanpa sanoista miestä. Luonnontuotteet kiinnostavat ammttilaisia Saanatunturi ei kestä kaavailtua rakentamista Museovirasto: HELSINKI (STT) Sadassa koulussa eri puolilla maata heiluivat perjantaina istutuslapiot. Nieida (lausutaan ”Neita”) on saamea ja tarkoittaa tyttöä. Kaiken kaikkiaan ehdotuksia tuli liki tuhat. Yleisöltä saatujen voittajaehdotusten mukaan kiljuhanhipariskunnasta tuli Finn ja Nieida, kiljuhanhikoiraasta Imre. päivänä Piikkiössä Varsinais-Suomessa.Tämän lisäksi 3 000 linnun parvia on laskettu eri puolilla maata, Oulun korkeudellakin yksi 1 700 kottaraisen parvi. Ruokailijoille haluataan kampanjan avulla antaa viesti, että luonnontuotteet sopivat mainosti osaksi terveellistä ja kevyttä ruokavaliota. Kasvukaudella kukkimattomuus varmistetaan etsimällä kukinnon alkuja. Ympäristöjärjestöt vastustivat pitkään kenttäkoeluvan myöntämistä. Ne liikkuvat Pohjolasta Välimerelle ja Siperiasta Irakiin. WWF järjesti kesällä myös kilpailun, jolla etsittiin sopivia nimiä satelliittikiljuhanhille. Kurkien näyttävä päämuutto alkaa yleensä syyskuun puolivälissä sopivien pohjoisvirtausten sysäämänä. Kenttäkokeessa tutkitaan säilyttääkö koivu geenimuuntelulla synnytetyt ominaisuutensa luonnossa ja leviävätkö ominaisuudet muualle ympäristöön, esimerkiksi luonnonkoivuihin. Luonnollisessa koossa nämä madot ovat 2 5 millimetrin mittaisia. Kottaraiset kerääntyvät parviin ennen syysmuuton alkua. Otus kyllä ansaitsisi oman kansallisen nimen. Kuva: Pekka Nurminen JOENSUU (STT) Kukkimattoman koivun ympäristövaikutusten seurantaan perustettu Joensuun yliopiston kenttäkoeala on säästynyt ilkivallalta. Lisääntyy katkomalla itsensä palasiin Setälän mielestä änkyrimadon tekee niin ainutlaatuiseksi sen monipuolisuus. Toki useissa tohtorin väitöskirjoissa on todistettu änkyrimadon korvaamaton merkitys metsän maaperän ekologiassa. Hännisen mukaan kulunut kesä on ollut suosiollinen suurimmalle osalle lintulajeista
Voiton kilpailussa vei isäntämaan Kenny Van Weeghel ajalla 25,12. – Ei valmentajan vaihtuminen ole vaikuttanut meihin oikeastaan millään tavalla. Toisella jaksolla veteliläislähtöiset Jarkko Ojala ja Henri Lassila maalasivat kahdesti kumpikin. Arvokas voitto irtosi Ykkösen "paikallisvastustaja" Vaasan IFK:sta kahdella gambialaistaituri Dawda Bahin tekemällä maalilla. Moni erotuomari olisi keskeyttänyt tilanteen, koskapa pilli ei ehtinyt soida vapaapotkun suorittamisen merkiksi. Kuitti tuli vain kuusi minuuttia myöhemmin, kun Paatelainen täräytti upean vedon reilusta paristakymmenestä metristä Janne Korhosen vartioiman maalin oikeaan alanurkkaan. Nicolas Slotte syötti kolme osumaa ja viimeisteli yhden. Syksy saa ja tuska Jaron leirissä vain entisestään kasvaa. Sarjan häntäpäähän jäänyt IK Myran kuitenkin heräsi taistelemaan Metsävallilla ja haki mukaansa yllättävästi yhden pisteen. KPV oli joukkueista selvästi ärhäkämpi ja loi useita hyviä maalipaikkoja. Toisella puoliajalla JBK:n juhlat jatkukuivat, kun Jeremenko iski toisen osumansa. Erotuomarilta linja oli aika pahasti hukassa. KPV II nuiji Teuvan Pallon KAUSTINEN (KP) Kaustisen Pohjan-Veikot ja Oulaisten Huima tasasivat pisteet jalkapallon Kolmosen alaloppusarjan ottelussa lauantaina. Näin kävi . Kun Toni Junnilla tuli Mahmoud Hejazin tilalle, Jaron peli jämäköityi selvästi. Ratkaisu: KPV:n puolustus ei hölmöillyt missään vaiheessa. Tähti kelasi MM-pronssia. Toki hän maalitilastoihin pääsi toisella puoliajalla. Naisten joukkueelle kävi vielä kehnommin, kun Kokkolan Palloveikot vieraili Saarenkylän tekonurmella Kakkosen ottelun merkeissä. Vaihtomiehiä oli tällä kertaa käytettävissä kaikkiaan kolme kappaletta. Ottelun toinen puoliaika oli mitäänsanomatonta potkiskelua, jossa ei maalipaikoilla herkuteltu. Pientä filmiä oli välillä havaittavissa. Keskityksen Mirandan osumaan muuten tarjoili topparikaveri Sampsa Timoska. – Kun Ypyä oli sairas, piti joku laittaa vasemmaksi pakiksi. Komea veto oli miehen kauden kahdeksas liigamaali. OuHu tasoitus syntyi viitisen minuuttia ennen puoliaikaa, kun Aki Kiviniemen epäonnistunut keskitys leijaili takanurkkaan. Vierailla oli kuitenkin enemmän avoimia maalipaikkoja ja niiden(kin) perusteella voitto meni oikeaan osoitteeseen. Eri asia sitten, vaikuttaako muutos pelaajien tekemisiin ja asenteeseen. Keskipohjanmaan ykkönen: Vastustajan täydellistä nöyryyttämistä ja siinä sivussa kaksi maaliakin. – Joukkue jaksoi yrittää kiitettävästi ja teki ne jutut, jotka oli sovittu. Monta päivänselvää vapaapotkua jäi puhaltamatta. peliminuutilla. Arttur Sitvikov ja Daniel Snellman tuulettivat alle kymmenen minuutin. Maalinumerot olivat niukat 2–3 (0–1). Edellisestä voitosta oli kulunut muutamaa päivää vaille kaksi kuukautta. Dawda Bah nosti 40. VIFK puolestaan pelaa tasavahvaa kautta Ykkösen keskivaiheilla. Junnila hoiteli ensimmäisellä kosketuksellaan pallon Paatelaiselle, joka tälläsi sen verkkoon. Molemmilla joukkueilla oli vaikeuksia saada kentälle iskukykyistä ryhmää. Se vain ei riittänyt, kun vain viisi minuuttia ennen täyttä aikaa kulman jälkitilanteessa täysin vapaaksi unohdettu toppari Hugo Miranda puski pallon varsinkin ensimmäisellä puoliajalla useita loistavia pelastuksia tehneen Jani Vianderin taakse. Hanne Ojanperä teki vieraille kolme osumaa, Emmi Alanen 2, Ella Seppälä ja Jonna Keskitalo yhden kumpikin. Näin kävi . Numerot jäivät Uusikaarlepyyssä 1–1:een. Toni Hevonkorpi (vas.) ja Mikko Paatelainen mielivät palloon. Kuva: Päivi Karjalainen Lyhyesti . Takana on nyt peräti yhdeksän ottelua ilman voittoa. Tavoitteena on voittaa lopuista seitsemästä pelistä kuusi. Vaikka Dawda Bah menetti useita palloja, oli hän taas kerran pitelemätön maestro KPV:n hyökkäyksessä. Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila 020 750 4424 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: 020 750 4444 Jukka Anias PIETARSAARI (KP) Jaro–MyPa 1–3 (0–0) Jaro-hyökkääjä Mikko Paatelaisen totinen ilme ja lasittunut katse kertoivat oleellisen lauantai-illan tapahtumista Pietarsaaren keskuskentällä. KP-V ja OuHu tasapeliin (KP) Kokkolan Pallo-Veikot hoiteli lauantaina varmaan tyyliin kolme sarjapistettä B-poikien Ykkösen sarjataulukon häntäpäähän juuttuneen Siilinjärven Palloseuran kustannuksella. Viimeksi Kuopiossa pari kertaa, Paatelainen harmitteli Mirandan ratkaisuosumaa. Keijo Paanaselle ovea näyttäneen johtokunnan ratkaisu siirtää kakkoskoutsi Niklas Widjeskog ykköseksi ei tuonut ainakaan välitöntä helpotusta pietarsaarelaisten selviytymistaisteluun jalkapalloliigassa. – Nyt oli jo pakko voittaa. Jyrki Kattilakoski maalasi. PIETARSAARI (KP) Jalkapallon Kakkosen Clohkon jumbojoukkue Lapuan Virkiä yritti sinnikkäästi pelata parempaansa vastaan lauantaina Pietarsaaressa, mutta joutui tyytymään perin tuttuun kohtaloonsa. – KPV vei kaikki kakkospallot ja oli muutenkin selvästi meitä aktiivisempi. JBK ei aikaillut ratkaistessaan ottelun. En ole kylläkään pelännyt sarjapaikan menettämistä. minuutilla. Toisella jaksolla Jori Isomäki pukkasi kulmasta NIK:n johtoon. Lisänumerot: 9, 10, 31. Loppunumerot olivat 1–1 (1–1). Toiseksi finaalissa kelasi 100 metrin kisan voittaja, Britannian David Weir ajalla 25,36. KPV:n huipputaitava kaksikko Bah – Demba Savage pyöritteli kankeita vaasalaispuolustajia ja vetopaikkoja aukesi silloin tällöin. Kulman jälkitilanteesta syntyi tasoitus pian tämän jälkeen. Vastaavanlaisia helppoja maaleja meille on tehty aikaisemminkin. Omassa päässä sen sijaan on verkko heilunut peräti 78 kertaa (lähes neljä kertaa jokaisessa ottelussa). Maaliluvuiksi muodostuivat lopulta 5–0 (1–0). Vastaavasti Jaron Miro Mäntylä karkasi kahdesti läpiajoon ja sinetöin osumillaan vierasvoiton. Tähden aika oli 25,85. KPV osui seitsemästi Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) KPV–VIFK 2–0 (1–0) Yhdeksän voitotonta sarjaottelua putkeen tahkonnut Kokkolan Palloveikot korjasi lauantaina viimein kolme pistettä tililleen. Pojat pelasivatkin hienosti, tekivät komeita suorituksia ja näyttäviä maaleja, JBK:n otteluvalmentaja Leif Nyman kehui. Isäntäjoukkue JBK löi vieraille luun kurkkuun heti kättelyssä ja piti vieraat nollakerhossa murskaluvuin 6–0 (3–0). Vihreäpaidat hallitsivat tapahtumia selvästi jo avausjaksolla, mutta maalinteko oli vaikeaa aina 36. Toisella puoliajalla isännät tosin petrasivat selvästi otteitaan. Tilastoihin kirjattiin laukauksia kohti maalia peräti 25 (MyPalle 15–10). Kotijoukkueen parhaimmistoa oli koko puolustuslinja, jota Tuomo Mäntylä oivallisesti johti. Tauolle mentiin isäntien johdossa, eikä komento siitä muuttunut. Kokonaan toinen juttu on, kuinka paljon Jaron peli ylipäätään voi muuttua valmentajan vaihdoksen jälkeen. Mikäli Jaron maalivahti Jani Viander olisi pelannut erinomaisen sijasta ainoastaan hyvän ensimmäisen puoliajan, ottelu olisi ollut paketissa kolmessa vartissa. Toisella puoliajalla Tom Holmbäck ja Jesse Iivonen kuitenkin onnistuivat iskemään tarvittavat osumat. Max Peltosen puuttuminen keskikentältä näkyi, mutta ei se mitään ratkaissut. Maaleja joukkue on tehnyt keskimäärin joka toisessa pelissä yhden (yhteensä 11). Loppunumerot olivat 2–0 (0–0). Demba Savagen ja Dawda Bahin eväät riittävät pitkälle näissä sarjoissa, mutta tiettyä suoraviivaisuutta kaivattaisiin lisää. Maalin iski Staffan Svenlin. KPV:n Chad Botha (oik) ja Dawda Bah hidastivat innokkaasti VIFK:n hyökkäysaikeita. Toisella puoliajalla KuPS painoi pelin Jaron päätyyn ja onnistuikin kahdesti maalinteossa. Isoa sydäntä oli mukana ja voitto oli ansaittu, iloitsi vaasalaisena hyvin vastustajan tuntenut Kevari. KPV lähti hakemaan ottelusta tärkeitä pisteitä, koska sarjatilanne oli käynyt sen osalta jo perin tuskaiseksi. Loppu mentiin Myranin merkeissä ja maalivahti Jonas Klingenberg pelasti isännille edes yhden pisteen. MyPa:n koutsi Ilkka Mäkelä oli tietysti tyytyväinen niin voittoon kuin viime kauden mestareille yllättäviin tehoihin: – Ensimmäistä kertaa tällä kaudella teimme kolme maalia yhdessä pelissä. Vaasan kohtaamisen se voitti toukokuussa helposti, vaikka joutui pelaamaan 70 minuuttia vajaalla. Pelikello kävi tapauksen aikaan jo lisäminuuttia, joten pisteiden kohtaloon kömmähdys ei vaikuttanut. Myran yllätti tasapelillä KOKKOLA (KP) Kokkolan Palloveikkojen kakkosjoukkue jatkoi voitokkaasti kamppailua jalkapallon Kolmosen ylemmän jatkosarjan kärkisijoista. Valmentaja Harri Kevari kokosi nipun uudestaan ja ratkaisut olivat ilmeisen oikeita. Keskipohjanmaan ykkönen: Hyökkääjä Mikko Paatelainen hukkasi liikaa paikkoja, mutta osui sentään kerran. KPV hallitsi ottelua alusta pitäen, mutta maalinteko tuotti aluksi hieman vaikeuksia. Epävarmasti tuominnut Herkko Holopainen vapautti KPV:n pelaajat iloitsemaan tuiki harvinaista kolmen pisteen päivää. Tämä oli kyllä huono peli VIFK:lta, Kärkkäinen murehti. Maalinteossa joukkueen onnistumisprosentti ei tosin ollut nytkään kummoinen. Voitonjako sivulla 19. Syksy saa, tuska kasvaa MyPan Hugo Miranda masensi tuskallisia aikoja elävän Jaron Tiiviissä tuntumassa. Ottelu oli hyvin kaksijakoinen kovan tuulen auttaessa molemmilla puoliajoilla sen taakseen saanutta joukkuetta. – Painotimme ennen ottelua erityisen paljon asenteen merkitystä. Lähtökohta: Jaron kannalta sekä uusi että ahdistava. Kokonaisuutena KPV:n tahtotila oli parempi kuin vastustajalla. Vastaavaa nopeaa pallonsiirtelyä suosimalla olisi maalitili karttunut tuntuvasti. Hyökkääjä pomppi paitsioasemassa maalivahti AriMatti Kivipuron edessä, minkä vuoksi maalia ei hyväksytty. – Aika tyhjä olo on taas kerran. Pientä onneakin vihreillä oli. Hyvin pärjännyt Teuvan Pallo jäi pahasti isäntien kyydistä Ykspihlajan hyisissä olosuhteissa. Oli kiva ottaa toinen 2–0 voitto peräkkäin, iloitsi pyhänä Gambian maajoukkuevoitossa mukana ollut Bah. 21 peliä on tuottanut pelkkiä tappioita. Viimeinen niistä vei pallon KPV:n maaliin, mutta osuma hylättiin paitsiona. Petri Piispanen johti keskialueen taistelua ja katkoi Chad Bothan kanssa useimmat VIFK:n hyökkäykset alkuunsa. Maalinteossa onnistuivat myös Joel Karvinen 2, Axel Slotte 2 ja Kim Ågren. MyPalle harvinainen tehoilta Vaikka Jaro taisteli rajallisten kykyjensä mukaan, voitto ei missään nimessä mennyt väärään osoitteeseen. Maalarien lisäksi KPV:stä kunnostautui erinomaisen pelin keskikentällä pelannut Patrik Byskata. Topparit Myntti ja Corr pitivät linjan sopivan alhaalla ja näiden edessä Piispanen ja Botha uurastivat koko korvauksen edestä. Seuran johtokunta päätti KuPS-tappion jälkeen vastoin puheenjohtaja Timo Kuusiston mielipidettä näyttää ovea valmentaja Keijo Paanaselle. Emme halunneet olla ensimmäinen joukkue, jolta Virkiä saa pisteitä. GBK vietti maalijuhlaa kotonaan JIPON kustannuksella. – Jotenkin meille niin tyypillistä. Tähti saavutti toisen pronssinsa Assenin kisoissa. TePa joutui pelaamaan 20 minuuttia ulosajon vuoksi vajaalla. Ehkä kauden parhaan ottelunsa pelannut Ramon Bailey taisteli pallon oikealla itselleen ja siirsi sen Arttu Seppälälle. Semola Akinlose syötteli maaleja ja Henna Kuusela piti puolustuksen mainiosti hereillä. Tomi Kärkkäinen tunnusti, että pinnat menivät oikealle joukkueelle. Pinnat lähtivät Kokkolaan maalein 0–7 (0–3). Suutarin Janne pelasi siinä aivan hyvän pelin. KESKIPOHJANMAA 16 Lottokierros 36/2006: 4, 6, 12, 15, 17, 22, 27. – En pidä siitä, että kaatuillaan. Ville Laakkonen ampui ensin vaparin muuriin ja pisti paluupallon rysään. Sen jälkeen oli vuorossa rangaistuspilkulta Mentor Dreshaj ja loppunumerot niitannut Jonas Helllund. Joensuulaiset olivat pelissä mukana ensimmäiset viisi minuuttia, mutta sitten mentiin loppuun GBK:n merkeissä. Haastaja: Petri Piispanen. Urheilu Sunnuntaina 10.9.2006 . Kuva: Päivi Karjalainen Lähtökohta: Kierrokset vähenevät ja putoamisviiva lähestyy. Pietarsaaren Jaro puolestaan haki pisteet Kuopiosta KuPS:n kakkosjoukkueelta. Jos olisin siitä onnistunut, meillä olisi varmasti ollut helpompaa, Paatelainen ruoski itseään. JBK löi lyötyä UUSIKAARLEPYY (KP) Jalkapallon Kolmosen ylemmän jatkosarjan lauantainen ottelu NIK–Myran oli etukäteen selvä tapaus. Meillä on niin hyvä joukkue, että putoaminen ei tule kuuloonkaan. Kun uusi valmentaja on ollut vanhan assistenttina, ajattelee pelistä samalla tavalla ja käyttää samoja pelaajia, yö ei millään voi muuttua päiväksi. Kaksikko ei saanut aivan puhtaita papereita valmentajaltakaan. Paatelainen itse hukkasi useamman tilanteen, joista ylivoimaisesti paras ensimmäisen jakson lopussa. Ei ainakaan valmennuksen kautta. Maali olisi pitänyt ilman muuta hyväksyä, tuskaili VIFK:n luotsi Tomi Kärkkäinen. RoPS ei päässyt pelissä kertaakaan maalitilanteeseen. Tehoa ja tarkkuutta kudeista kuitenkin puuttui. – Yksi huippupaikka minulla tosiaan oli ensimmäisellä puoliajalla. Putoamistaistelun ytimeen vajonneen Jaron edellisestä voitosta aikaa yli kaksi kuukautta (2–0 HJK:stä Pietarsaaressa 2.7.). Jos tulee kunnolla kintuille, niin kaatuuhan sitä. Molemmat maalit tehtiin toisella jaksolla. minuutille asti. Sillä saatetaan vielä kolkutella mitalisijoja, Mäkelä tuumi. Pistää tietysti pelaajia tsemppaamaan entistä enemmän, Mikko Paatelainen arvioi. Juha Reinin pelikielto oli vielä päällä ja Hannu Ypyä jäi sivuun flunssan vuoksi. Puolentoista kuukauden päästä vasta 18 vuotta täyttävä Aleksei Kangaskolkka oli vienyt vieraat johtoon toisen puoliajan alussa. minuutilla pallon kolmesta metristä yli maalin, mutta seuraava Chad Bothan matala keskitys toi johto-osuman. Loppunumerot taululle tälläsi – hänkin komealla vedolla – guinealainen Mohamed Fofana. Eetu Muinonen (14) ja Tuomas Kuparinen (7) ahdistavat. Maalintekijänä kunnostautui Matias Svartsjö. VIFK:n ainoat mahdollisuudet olivat erikoistilanteissa. Vihoviimeisen sinetin iski erinomaisen ottelun pelannut Aleksei Jeremenko ennen puolen tunnin täyttymistä. Haastaja: Jani Viander. Helpottava toinen maali syntyi vasta 84. Hyökkäyspäässä KPV:n juonikkuus oli aivan eri luokkaa kuin vaasalaisilla. Raskaalta tuntuu, että nytkään emme saaneet kovasta työstä palkintoa, Niklas Widjeskog murehti. Kotijoukkue aloitti terävästi ja siirtyi johtoon jo 5. Viimeiset kaksi maalia syntyivät lisäajalla. Tilalle tuli Paanasen kakkosena ollut Niklas Widjeskog. Muutenkin puolustus piti nyt mukavasti. Ratkaisu: Ottelussa oli tilanteita puolin ja toisin. Sebastian Tuukkanen hoiti vähät työt maalilla varmasti. Ottelun parhaat pelaajat kantoivat poikkeuksetta vihreää paitaa päällään. Vihdoin täysi potti KPV:lle Dawda Bah tekaisi kaksi maalia VIFK:ta vastaan Pallo pois. NIK:lta puuttuivat molemmat vakituiset kärkimiehet ja maalinteko olikin sitten isännille vaikeaa. Juuri siitä oli kysymys lauantainakin. KPV:n ilme oli jälleen muuttunut melkoisesti edellisestä ottelusta. Jaron ongelmana on koko kauden aikana ollut toisaalta vaikeus hoidella palloja verkkoon sekä yllättävät takaiskut esimerkiksi kulmapotkujen jälkitilanteissa. Niinpä tasapeli vastasi kokonaisuudessaan hyvin pelitapahtumia. Pusku lähietäisyydeltä suuntautui kuitenkin yli maalin. Myös Ramon Bailey esitti aivan uutta taistelutahtoa. Varsinkin ottelun alkupuolella oivallisia keskityksiä jakanut Piracaia nosti kauniisti pallon Paatelaisen päähän. Loppuluvut olivat 6–1 (3–0). Muutaman avainpelaajan puuttuminen ei hidastanut KPV:n menoa Napapiirillä. – On se järkyttävää, kun erotuomarit eivät tunne nykyistä paitsiosääntöä. Mutta ei siinä tarvitse itse avustaa, kritisoi Kevari. Jaro hallitsi ensimmäistä puoliaikaa selvästi, mutta onnistui vain kerran maalinteossa. Tilastot seuraavalla sivulla. Tuolloin Niklas Laxström siirsi maalivahdin pudottaman pallon verkkoon. Meidän pelimme näytti hyvältä, mutta taas kävi näin, Paatelainen pudotteli harvakseltaan sanoja silmin nähden pettyneenä. Jokeri: 8416887. Kolme voittoa B-nuorissa ROVANIEMI (KP) Rovaniemen Palloseuran miesten jalkapallojoukkue hävisi lauantaina sarjaottelunsa maalein 6–0. ASSEN (STT) Leo-Pekka Tähti sijoittui kolmanneksi ratakelauksen 200 metrin MM-finaalissa Hollannin Assenissa lauantaina. Pakka pysyi riittävän alhaalla, eikä VIFK:lle jäänyt tilaa pelata palloja selustaan. Tämän laukaus upposi kokeneen maalivahti Peter Kaupin alta verkkoon. NIK hukkasi avausjaksolla useita hyviä tekopaikkoja. Seppälä ei aikaillut, vaan jatkoi syötön saman tien Bahille. Ramon Bailey laittoi pelin nopeasti käyntiin ja Bothan syöttö löysi Dawda Bahin maalin edestä. Jaron keskikentällä uurastaneiden Toni Hevonkorven ja Jimmy Warghin pelinrakentelu oli kauniisti sanottuna summittaista. Virkiän saldon taulukon kellarissa on synkän surkea
Meidän onneksi kaverille sattui nyt hieman huonompi päivä, Suomen hakkuri Matti Hietanen muistutti. . Lopputurnauspaikka on ollut meidän koko kauden päätavoite. . 7 1 3 3 8– 14 6 KaPa . . . 13 3 2 8 15– 44 11 FC Espoo . 14 6 3 5 20– 35 21 VPS-j . 15 7 3 5 32– 27 24 Ilves . . 4 3 1 8– 3 9 Aston Villa . 4 1 1 2 5– 9 4 Reading . M55: 1) Pekka Termonen KanKiho 3.00,55. . KESKIPOHJANMAA . 7 1 1 5 6– 18 4 Seuraavat ottelut: 13.9. Sotkamossa voitimme jo runkosarjan ensimmäisellä vierailullamme. . . 5 1 1 3 3– 8 4 United . . . . Joonas Sarelius (Kunnas) 4–1. . . . N40: 1) Virpi Rantamaa VirtU 3.53,13. Dragan Pejiè 1–2, 67. . . 6 2 4 5– 14 2 Seuraavat ottelut: 10.9. . . . 6 2 2 2 7– 6 8 Barnsley . . . . . . . . . Carlos Bocanegra 1-2. . . . Voitot kauden keskinäisissä kohtaamisissa ovat tasan 3–3, joten mikään lyömätön vastustaja Jymy ei ole, korostaa PattUn viuhkaa käsittelevä Matti Iivarinen. Ottelu pelataan 20. . . 6 5 1 11– 1 16 Ilves . . . Kunnari oli Suomen paras pistemies (20) ja päätti hyökkäyksiä lähes 70 prosentin tehokkuudella. . . . . . Jymy olisi loppuotteluiden selkeä suosikki terveenä. 9 3 6 16– 25 9 VPV . . 9 3 2 4 18– 27 11 FC KOMU . Varsinkin Eerik Jago kunnostautui syötöillään. . . 6 1 2 3 8– 11 5 Hull . NoStars . Toisen erän ratkaisikin Suomen eduksi 25–17 joukkueen kapteeni Tuomas Sammelvuo. . . . M45: 1) Ahti Honkola SoSi 1.23,56,...3). . . . . Tänään hänen pelinsä ei lähtenyt kulkemaan odotetusti. . . Bah (Arttu Seppälä) 2–0. . Yleisöä: 702. 14 10 2 2 51– 7 32 SeMi . 18 7 3 8 17– 20 24 MIFK . . . . Yleisöä: 148. 7 2 2 3 9– 10 8 JIPPO . . Sammelvuo oli Suomen joukkueessa mukana jo vuoden 1997 EM-lopputurnauksessa. . . . . syyskuuta KaLePa kohtaa vieraskentällä Raahessa Saloisten Salaman. . HJK – VPS, Inter – MIFK, KooTeePee – TPS, Lahti – Haka, TamU – KuPS. 15 4 2 9 22– 38 14 SCR . 20 11 5 4 47– 22 38 AC Oulu . 14 4 2 8 19– 35 14 KMF . – Olemme kierrättäneet 19 pelaajaa. Dimitrov pelasi viime kauden Kyproksella ja Stankov Serbia-Montenegrossa. . . Atlantis . 15 7 2 6 31– 28 23 TiPS . . Tämä on vasta suomalaisen lentopalloilun kehittämisen lähtöpiste. . . 20 17 1 2 52– 9 52 PS Kemi . . . Lappeenranta–Jyväskylä.. . . . GBK . Ilja Fomintsev (Titi) 1–4. 1–0. 18 11 2 5 42– 23 35 TamU . 3 1 1 1 5– 4 4 Liverpool . Kolmonen alaloppusarja KP-V – OuHu 1 – 1 (1 – 1). SIF . . . 15 12 2 1 59– 12 38 KPV . 9 5 2 2 22– 19 17 VIFK/YB . . . M70: 1) Tauno Ruhanen KiurJänne 4.46,02. . . . . Ulosajot: 64. . . . . 19 12 4 3 61– 21 40 K-Pallo . . . Ovathan vastakkain runkoja jatkosarjankin kaksi parasta. M40: 1) Pekka Närhi VaajKu 1.24,59. . . . . 19 14 3 2 51– 31 45 FC YPA II . . . . . . Sini Häkkinen Plokiin VIMPELI (KP) Pietarsaaren Teemu Piksilä juoksi sateisista ja tuulisista oloista välittämättä uuden reittiennätyksen Vimpelin VIII Windalmaratonilla. 5 3 1 1 5– 4 10 Plymouth . . . Yleisöä: 50 365. Turnauksessa on mukana 16 maata. Omien kasvattien kanssa tullaan tekemään tarvittavat sopimukset, jotta saadaan vielä liigan sääntöjen vaatima 16 pelaajan rinki kasaan. . – 16. . Honka . Dawda Bah (Chad Botha) 1–0, 84. . 20 8 4 8 31– 32 28 FC Kiisto . 20 5 6 9 25– 41 21 PK-35 . . . . . . . 4 1 3 4– 8 3 Arsenal . . 21 10 7 4 41– 22 37 TP-47 . . . . 7 5 1 1 16– 3 16 OLS . . . . GBK – VPS-j. . . . . 21 9 7 5 36– 27 34 JIPPO . . . . 7 5 1 1 17– 7 16 Jaro . Kuosmasen vamma Jymyn huolena Jymyssä pompottaminen ei ole tapana. . . . . . . 4 2 1 1 4– 3 7 Fulham . . 4 4 11– 2 12 Portsmouth . . . . . Erotuomari: Pasi Kallio. . . 7 3 4 15– 21 9 KuPS/2 . . . . . . Jaro – Karhu. . B-poikien Ykkönen pohjoislohko OLS – Tervarit-j 2 – 1 (0 – 0), KPV – SiPS 2 – (0 – 0), TP-S-joki/2 – KaPa 3 – (2 – 0), KuPS/2 – Jaro 2 – 3 (0 – 1), GBK – JIPPO 6 – 1 (3 – 0), RoPS – Karhu 2 – 5 (2 – 2). . Manchester U–Tottenham 1–0 (1–0) 9. . Yleisöä: 19 508. Syksyn märillä kelillä mestaruuksia ratkottaessa kannattaa osata muita lyöntejä. . . . 18 4 3 11 13– 33 15 Jaro . . Kalajokiset ovat lisäksi solmineet farmisopimuksen liigassa pelaavan Muuramen Lentopallon kanssa. Saku Puhakainen), Tero Taipale. 20 9 3 8 30– 22 30 Kraft . . 9. . KaLePan joukkuetta valmentavat 27-vuotias liikunnanohjaaja Timo Hihnala sekä pitkän kokemuksen lentopallokentiltä niin pelaajana kuin valmentajanakin omaava Kauko Alajoki, 58. . . . . . . . . . . . . . . . . . Erotuomari: Mika Koskinen. . . . . FC United – SCR. Kuosmanen on ollut polttajana Jymyn ulkopelin avainmiehiä, mutta myös sisäpelissä tärkeä jatkosarjassa eniten juoksuja tuoneena ykköskärjen vaihtajana. . George Boateng, Middlesbrough. . 17 10 3 4 23– 13 33 HJK . TAMPERE (STT) Suomi pelaa ensi vuoden syyskuussa Venäjällä järjestettävässä miesten lentopallon EM-lopputurnauksessa. . . . . . . . 6 3 1 2 10– 7 10 Crystal P . . 6 2 1 3 5– 7 7 Leicester . . . . M65: 1) Pentti Karppinen Vaasa 1.39,11. . . 17 9 4 4 28– 11 31 TPS . . . syyskuuta Pohjankylän ala-asteen salissa Kalajoella. Viime sunnuntaina Viron Rakveressa pelatussa ensimmäisessä osaottelussa Suomi kaatoi Viron erin 3–1. Mikko Kuosmasen katsomon puolella pitävä takareisivamma tasoittaa lähtökohtia. Raahessa pesisfinaaleita isketään ensi kertaa, sillä Jymylle vuoden 2002 loppuottelut hävitessään PattU pelaili vielä itsenäisen Pattijoen kunnassa. . – Meidän omat pienet virheet kuitenkin ratkaisivat ja Suomi voitti erän. 19 8 5 6 35– 20 29 KPV III . . 6 4 1 1 7– 5 13 West Brom . . . M65: 1. M70: 1) Kai Paajanen Kokkola 2.00,02. . . M60: 1) Matti Hakoniemi Häjyt 1.35,41. 6 1 5 3– 25 3 KaaPo . . Osallistujia oli juoksumatkoilla oli yli sata. 13 7 2 4 29– 20 23 RoPS . 9 2 2 5 22– 29 8 Jaro II . Yksinjuoksun tehnyt Piksilä kellotti ajan 2.41,25. . . . 12 5 2 5 18– 28 17 GBK . 9 5 2 2 16– 12 17 TePa . . . . . 18 3 5 10 22– 31 14 Inter . Keel manasi omia virheitä Viron maajoukkueen päävalmentajan Avo Keelin mielestä virolaisilla oli ensimmäisessä erässä pieniä mahdollisuuksia pitkittää taistelua EM-lopputurnauspaikasta. . . . Newcastle–Fulham 1–2 (0–0) 54. . Puolimaratonilla vauhdikkain oli yleisen sarjan Olavi Kunelius Lestijärveltä ajalla 1.19,58. PattU tuli puolivälieriin kahdeksannelta sijalta, mutta upotti Jymyn voitoin 3–1. . Erotuomari: Vesa Pohjonen. M50: 1) Boes Ravall ORC 1.24,16 2. 14 1 13 8– 77 1 Seuraavat ottelut: 10.9. 19 4 9 6 25– 25 21 PP-70 . . Aleksei Kangaskolkka (Tero Taipale) 0–1, 57. Lentopallon EM-turnaus on pelattu vuodesta 1975 lähtien joka toinen vuosi. . . . . . . . lokakuuta Moskovassa. . . . . KALAJOKI (KP) Himangan Roiman luopumisen ansiosta paikkansa miesten lentopallon ykkössarjassa säilyttänyt Kalajoen Lentopallo on käynnistänyt kunnianhimoisen kolmivuotisen projektin, jonka tavoitteena on nousu SM-liigaan. 7 1 2 4 3– 9 5 TP-S-joki/2 . . Tim Cahill 1–0, 36. Maaningalta Siilinjärven kautta alajärveläistynyt Iivarinen pelasi loppuottelut 1987–89, joista kaksi jälkimmäistä toivat mestaruuden Alajärven lukkarina. 19 11 2 6 56– 35 35 HBK . Erotuomari: Antti Munukka. . . GBK II . . . Sopimus on niin sanottu kehityspelaajasopimus, joka mahdollistaa 183-senttisen Häkkisen pelaamisen edelleen kasvattajaseura Saarijärven Pullistuksen juniorijoukkueissa sekä Plokin liigajoukkueessa. . . . Suomi eteni samalla EM-lopputurnaukseen. . . . PattUn onneksi Jymyssä seitsemän mestaruutta voittanut Jarkko Kokko, 35, on alkanut osua palloon vaisun alkukauden jälkeen. . 20 8 3 9 37– 35 27 FC Lynx . . . . . 21 12 6 3 54– 19 42 OLS . 19 9 6 4 27– 21 33 Klubi-04 . . 20 9 4 7 38– 20 31 VIFK . KPV–VIFK 2–0 (1–0) 5. 9 7 2 24– 9 21 KPV II . Manga Ekongollo 0–3. . Tuloksia, maraton: M Yleinen: 1) Teemu Piksilä Pietarsaari 2.54,22, 2) Alf Granvik IFN 3.54,04, 3) Kjell Sundell Kokkola 4.01,36. Ykkönen: PP-70–AC Oulu 1–4 (1–2) 24. 19 1 18 16– 83 1 Seuraavat ottelut: 12.9. Varsinkin toista kertaa kokeilemaan pääsevälle PattU:lle titteli olisi mannaa. . . . M50: 1) Heikki Järvenpää Häjyt 3.00,47. . . 3 1 2 2– 3 3 Newcastle . 17 7 4 6 18– 16 25 Lahti . . . . . . . Viimeisimmän sopimuksen myötä Plokilla on kasassa 12 sopimuspelaajaa. Jääkiekko . . 21 11 3 7 40– 32 36 FC YPA . Venäjän EM-lopputurnauksen alkulohkot arvotaan 6. 7 3 1 3 6– 8 10 HJK . – Olen vakuuttunut, että yleisö on takanamme. Suomen erävoittopisteen 25–23 taituroi kenttään keskitorjuja Miika Heikkinen. . . . . . . . . . . . . Lentopallo on joukkuepeli, joten yhden kaverin pelatessa hieman vaisummin, on muiden nostettava omaa tasoaan. . Toni Kolehmainen 1–1, 45. . . . . N50: 1) Anneli Syynimaa Häjyt 5.21,29. . . Menimme kuitenkin EM-lopputurnaukseen niin että heilahti. . . Pesäpallo . . . . . . . Pertti Gustafsson KankUrh 3.33,44. Inutile (Niko Kukka) 5–0, 89. . . . . . . . . . . . . loppuottelu (3 voitolla mestariksi): Jyväskylä–Lappeenranta 1–0 (2–2, 5–0) Lappeenranta johtaa otteluvoitoin 2–1. Pelvas (Valeri Minkenen) 6–0. . . Varman korvapuustin ovat jo saaneet Superpesiksen pelinjohtajat. 9 7 1 1 25– 10 22 Norrvalla FF . . . . . Mikko Paatelainen (Toni Junnila) 1–1, 85. Portsmouth–Wigan 1–0 (0–0) 49. . . . Eero Peltonen), Eetu Muinonen (68. 6 2 1 3 4– 6 7 Sheff Wed . . Tervarit-j . . . . VPV – Norrvalla FF. 4 2 1 1 5– 7 7 West Ham . . . KaLePa 2006–2007: Joukkue: Ilia Dmitrov, Dragan Stankov, Teemu Salmela, Jouni Alho, Mika Suihkonen, Teemu Isotalus, Jarkko Poukkula, Aivar Vilu, Topi Malinen, Niko Parkkinen, Ville Sorvoja, Tomi Riutta, Ville Lehtinen ja Kari Borén. . 5 4 1 11– 4 14 KMF . 19 6 2 11 36– 44 20 RyPK-84 . . . Esse IK II – KPV III, KPallo – HBK, Såka – Team NIK, TUS II – FC YPA II. 1–1. Moni pelkää, ettei PattU pysty haastamaan vieläkään Jymyä tosipaikassa. . . . Erotuomari: Herkko Holopainen. . Seuraava ottelu: 10. Emme kuitenkaan missään vaiheessa menettäneet itseluottamustamme, vaan aloimme pelata omaa hyvää peliämme ja odotimme tilaisuutta ratkaista kamppailu, Suomen päävalmentaja Mauro Berruto kertoi. 19 7 5 7 41– 47 26 TUS II . 14 11 2 1 55– 8 35 HJK . Thierry Henry rp. . . . . M55: 1) Ari Heikkilä AV 1.29,14, 2) Tauno Pasanen PieHi 1.35,30, 3) Erkki Jambäck LK 1.35,34. Joukkuepeli oli ratkaisun avain. . . Chelsea–Charlton 2–1 (1–0) 6. . . Ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli käytännössä ohi, Keel arvioi. 19 8 2 9 42– 38 26 Team NIK . . . kohtaaminen vajaan neljän kuukauden sisällä. . M60: 1) Hannu Kosonen KerimKu 3.40,22. . . . . Raimo Jääskä KUra 1.30,47. . 17 11 2 4 27– 15 35 Haka . . Kalle Sorja 2–1, 65. . . 21 11 3 7 41– 28 36 TP-Seinäjoki . . 9 6 3 22– 7 18 NIK . . Johnson 3–0. . . 19 2 3 14 19– 60 9 Såka . Suomi on ollut mukana lopputurnauksessa 11 kertaa. . Heti perään Hietasen aloitussyöttö painui Viron yleispelaajan Eerik Jagon käsistä ulos ja Suomi johti 24–22. EM-lopputurnauksessa pelaamisesta on tehtävä taas tapa. Yleisöä: 75 433. . . . 7 5 1 1 16– 6 16 KPV . . . Kokko on mitalitaistojen paras kotiuttaja lukemin 3+23 eli paremmin tehoin kuin runkosarjassa. Erotuomari: Henrik Kristensen. – Pattijoen joukkue on täynnä rutinoituneita pelaajia, kehuu vaikeimman kautta välieränsä selvittänyttä vastustajaa ennakkosuosikkina taistoon lähtevän Jymyn pelinjohtaja Janne Vuorinen. Sheffield U–Blackburn 0–0 Yleisöä: 29 876. . . KaLepa kohtaa Suomen cupin ottelussa liigajoukkue Kempelen Lentopallon. – Pomppojoukkueista vain Oulu on voittanut mestaruuden, vihjaisee Jymyn lukkari ja vaihtolyöjä Jani Komulainen. GBK II – Reima. . . . . Inutile 3–0, 77. . Pattijoki uhkaa Sotkamon valtaa Miesten pesäpalloratkaisuista tuli pohjoisen vääntö Finaaleissa kohdataan. 13 9 4 42– 6 31 FC United . 3 2 1 2– 3 2 Sheff Utd . – Sikaste pelasi Rakveressa hyvän pelin. . . 7 5 1 1 14– 5 16 GBK . Jukka Hirvonen 1–1, 50. . . . . . . Scott Parker 1–0, 82. . Benjamin Mwaruwari 1–0. Didier Drogba 1–0, 54. . Jimmy Floyd Hasselbaink 1–1, 63. . Venäjälle aukesi tie Suomen miehet Viron kaadon myötä EM-lopputurnaukseen Pommi putosi. . . 20 4 4 12 25– 54 16 Virkiä . KaaPo – ToU, VJS – JyPK, Honka – Sport, KMF – HPS, Ilves – HJK. . 6 2 3 1 8– 7 9 Preston . . . . . . Naisten superpesis: 3. . – Jos vain mahdun joukkueeseen. . . . Yleisöä: 40 004. Kuva: Lehtikuva/Minttu Lehtovaara Liiga: Jaro–Mypa 1–3 (0–0) 51. Brian McBride 1–1, 89. . . . Rakuunat–TP-47 0–3 (0–1) 18. . . . Edellisen kerran Suomi pelasi lopputurnauksessa 1997, kun kisat olivat Hollannissa. . 19 5 1 13 22– 44 16 Rakuunat . Olli Kunnari iski ohi Viron Adro Kreekin EM-karsintaottelussa Tampereella. 3 1 1 1 3– 5 4 Man City . . 20 1 3 16 11– 51 6 Seuraavat ottelut: 10.9. . . . . 18 6 3 9 18– 32 21 KuPS . . . . . . . 9 1 1 7 15– 35 4 Seuraavat ottelut: 12.9. . 6 1 3 2 7– 9 6 Derby . . . . 7 4 3 14– 11 12 Karhu . . . 21 21 11– 78 Seuraavat ottelut: 10.9. . . . Syksyn mitalitaistoissa Jymyllä on 12 ottelun voittoputki PattUa vastaan! Pattijokisilla 1999 muistissa Pattijoella muistellaan vieläkin syksyä 1999, kun runkosarjan voittanut Jymy jäi ainoan kerran 1980-luvun jälkeen välierien ulkopuolelle. Ryan Giggs 1–0. . Viimeinen peli päättyi kolmospaloon, kun kakkoselta huonosti lähtenyt eräs Iivarinen ei ehtinyt pesälle, muistelee pelaajauransa loppusuoralla Kainuussakin käynyt Iivarinen. . Jymyn mestaruus olisi sikäli huikea, ettei joukkueella ole ollut käytännössä koko kaudella jokerikotiuttajaa. . Kuva: Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen TAMPERE (STT) Mauro Berruton toinen kesä lentopallomaajoukkueen peräsimessä päättyi EM-lopputurnauspaikan varmistumiseen. . . MyPa: Janne Korhonen, Sampsa Timoska, Toni Huttunen, Jukka Lindström, Hugo Miranda, Tuomas Kansikas, Tuomas Kuparinen (v), Marco Manso (90. . . 7 2 5 7– 13 6 RoPS . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 1 3 3– 6 1 Championship West Brom – Leicester 2 – (0 – 0), Southend – Sheff Wed – 0, Preston – Cardiff 2 – 1 (0 – 0), Plymouth – QPR 1 – 1 (1 – 1), Luton – Crystal P 2 – 1 (1 – 0), Ipswich – Southampton 2 – 1 (0 – 1), Derby – Sunderland 1 – 2 (1 – 0), Coventry – Norwich 3 – (1 – 0), Burnley – Colchester 1 – 2 (0 – 1), Birmingham – Hull 2 – 1 (1 – 0), Barnsley – Stoke 2 – 2 (0 – 2). Valmentajat: Timo Hihnala ja Kauko Alajoki. 4 1 3 2– 5 3 Charlton . . 6 2 1 3 7– 8 7 Southend . . . . . Viro ajautui vaikeuksiin heti avauserässä, kun hakkuri Kristjan Sikaste epäonnistui. . 6 3 2 1 7– 4 11 Norwich . . . . . . . 6 1 4 1 7– 6 7 Leeds . . 20 6 5 9 29– 30 23 FC Korsholm 21 5 5 11 24– 44 20 TUS . . . 16 8 2 6 38– 28 26 Reima . . 3 2 1 5– 2 7 Bolton . 5 2 1 2 10– 7 7 Honka . . . . KaLePan kolmen viikon kuluttua käynnistyvään sarjaan valmistautuvaa miehistöä vahvistaa kaksi bulgaaripelaajaa. . Tuskin kyllästymistä kuitenkaan ilmenee, onhan panoksena Suomen mestaruus. . . Olemme koko kesän tehneet kovasti töitä, pelanneet kovia maailmanliigan otteluita ja kehittyneet joukkueena, Hietanen lisäsi. . . . . 6 2 3 1 7– 6 9 Burnley . . 20 5 7 8 32– 41 22 FC H-linna . . . . Gary Speed rp. Viikingit–Atlantis 4–1 (1–1) 39. . Hugo Miranda (Sampsa Timoska) 1–2, 87. . Akseli Pelvas (Jussi Vasara) 1–0, 58. Vain kolmesti hopeamitalisti on voittanut (edes) yhden finaalin! – Tiukkoja vääntöjä on luvassa. 9 1 2 6 8– 18 5 IK Myran . Honka . Pelirooli on keskipelaajan paikalla, mutta myös yleispelaajan tehtävät onnistuvat. Mohamed Fofana), Aleksei Kangaskolkka (68. . . Pekka Räisänen 0–2, 89. . Klubi-04–RoPS 6–0 (0–0) 51. . . . . . 20 10 4 6 32– 21 34 RoPS . . 4 2 2 1– 6 2 Watford . . 20 7 6 7 28– 31 27 KPV . . . Berruton mukaan maajoukkueen menestys tällä kaudella merkitsee sitä, että Suomi nähdään ensi vuonna siellä missä pelataan maailman parasta lentopalloa: EM-lopputurnauksessa ja maailmanliigassa. 3 1 2 3– 5 3 Tottenham . . 19 3 9 7 19– 33 18 MP . . . . . Andrew Johnson 2–0, 90. . . Inutile (Vasara) 4–0, 80. – Emme me tänään pelanneet mitään kauden parasta peliämme, mutta sellaista se on näissä ratkaisuotteluissa. 9 3 2 4 18– 17 11 VPS-j . . Kun Mikko Huotari sai potkut kesken kauden ja apupoika Antti Hartikainen joutui ulkokentälle Kuosmasen paikan täyttäjäksi, kotiuttaa jokerina ennen tätä kautta kaksi juoksua lyönyt Kosti Rautiainen, 19. – Viro aiheutti meille ottelun alussa vaikeuksia. 6 2 2 2 11– 14 8 Southampton 6 1 4 1 8– 7 7 Stoke . . Marc Ndikumade (Jouni Talvensaari) 0–1, 53. Toisessa erässä Kunnari pisti virolaiset ojennukseen syöttämällä kaksi ässää peräkkäin, kun Suomi pääsi eräpallotilanteeseen 24–16. Kun Suomi pelasi myös maailmanliigassa erinomaisesti, nähtäneen Berruton suojatit maailmanliigassa myös ensi kesänä. . . . . Mohamed Fofana 1–3. . . . . . . . Hietanen oli isäntien ratkaisuhahmoja ensimmäisen erän ratkaisuhetkillä. 17 3 7 7 30– 39 16 OuHu . 7 1 1 5 4– 17 4 ToU . . . Puolimaraton: M Yleinen: 1) Olavi Kunelius LK 1.19,58, 2) Jarkko Knuutti KJV 1.25,20, 3) Sami Myllyniemi Häjyt 1.26,48. Yleisöä: 232. . . . Kakkonen lohko C JBK – Virkiä 6 – (3 – 0), TP-Seinäjoki – PS Kemi 2 – 4 (0 – 2), FC Lynx – FC Korsholm – 2 (0 – 0). . Bolton–Watford 1–0 (0–0) 90. Man Utd . . . . Nyt tuntuu tosi hyvältä, yleispelaajana Suomen pistepottia hyvin lihottanut Olli Kunnari kertoi. 16-vuotias Häkkinen kuuluu 90 syntyneiden tyttöjen maajoukkueen vakiokokoonpanoon. . 6 3 1 2 6– 4 10 Wolves . B-tyttöjen SM-sarja United – PuiU – 1 (0 – 1). . Kolmonen yläloppusarja NIK – IK Myran 1 – 1 (0 – 0), KPV II – TePa 5 – (1 – 0). 16 3 5 8 12– 27 14 Seuraavat ottelut: 10.9. . . . . . . Kapteeni Sammelvuo muistuttaa, että EM-lopputurnauspaikan varmistuminen on alkusoittoa suomalaisen lentopalloilun kehittämiselle. 18 8 3 7 29– 23 27 MyPa . Yleisöä: 21 140. JIPPO – FC H-linna, MP – PK-35. 20 9 5 6 33– 33 32 Sepsi-78 . . . Yleisöä: 398. . . Suomi varmisti paikkansa Moskovassa ja Pietarissa 6. . . Yleisöä: 41 194. . . Jonas Emet). . 19 12 1 6 53– 37 37 LBK . . Lähtökohtana on ollut, ettei yhden tai kolmenkaan pelaajan poissaolo vaikuttaisi peliimme, Vuorinen muistuttaa. – Sitä ei voi unohtaa. . . . . . On tärkeää, että maajoukkue kehittyy jatkossakin. Kun Sikaste ei saanut palloja kuolemaan tai löi pallot helpoistakin paikoista maisemiin, Keel vaihtoi Viron johtaessa 13–11 hakkuriksi Argo Meresaaren. FC Kiisto – GBK, TUS – Sepsi-78, OLS – FC YPA, Kraft – OPS. . . . syyskuuta pelattavaan turnaukseen kukistamalla lauantaina Tampereella EM-jatkokarsinnan toisessa osaottelussa Viron erin 3–0 (25–23, 25–17, 25–18). Ricardo Carvalho 2–1. 19 9 3 7 46– 40 30 Esse IK II . Antonio Inutile 2–0, 71. . . . . . . . 3 1 2 4– 5 3 Wigan . . 20 11 3 6 41– 26 36 JBK . Sammelvuo sanoi olevansa halukas pelaamaan ensi syksyn EM-lopputurnauksessa. . . . . . . . 4 3 1 8– 2 10 Chelsea . 18 6 5 7 19– 19 23 VPS . . . 6 1 5 4– 10 1 Naisten SM-sarja Ilves – FC Espoo 6 – (3 – 0), FC Sport – KMF 1 – 3 (1 – 1). – Ei tämä ottelu kuitenkaan Viron hakkurinpeliin ratkennut. 13 1 1 11 12– 38 4 NFF . 4 2 2 1– 4 2 Blackburn . 3 1 1 1 1– 3 4 M´brough . . . Jymyn yhdeksikössä on kaksi 1970-luvulla syntynyttä pelaajaa, PattUlla päinvastoin kaksi 1980-luvulla syntynyttä sekä Kokon lisäksi 1968 syntyneet ikämiehet Sami Ahola ja Timo Lemponen. . James Morrison 0–1, 67. . Asia ratkea 16. . . . . 14 4 4 6 27– 22 16 FC Sport . 20 12 4 4 40– 24 40 Viikingit . . Vastustaja syötti aggressiivisesti. . M45: 1) Kaarlo Pentikäinen Kuopio 3.10,51. . 5 2 1 2 4– 4 7 Ipswich . Heistä yksikään ei povannut keväällä mestaruutta Jymylle tai PattUlle, kun kaikki äänet menivät Kiteelle tai Nurmolle. . KaLePalle kaksi bulgaaria Farmisopimus Muuramen kanssa PIHTIPUDAS (KP) Naisten lentopallon SM-liigaan valmistautuva Pihtiputaan Ploki ja Sini Häkkinen ovat solmineet pelaajasopimuksen mallia 1+1-vuotta. Jos sunnuntaina käynnistyvä finaalisarja venyy viidenteen taistoon asti, se olisi seurojen 11. . . 19 9 1 9 58– 58 28 KUF . . Cardiff . . . HPS . Yleisöä: 60 007. . 5 3 2 14– 9 9 JyPK . 6 3 1 2 10– 8 10 Luton . . Yleisöä: 2 070. . . 18 6 4 8 21– 26 22 KooTeePee . KPV: Arttu Seppälä, Ari-Matti Kivipuro, Chad Botha, Henri Myntti, Dawda Bah, Tuomo Koskela, Ramon Bailey (v), Abdoulie Corr, Demba Savage (v), Petri Piispanen, Janne Suutari. . Nelonen Team NIK – NoStars 3 – 3, Såka – TUS II – 1, KUF – Esse IK II 2 – 2, KPV III – K-Pallo 2 – 6, HBK – LBK 5 – 0, FC YPA II – RyPK-84 9 – 1. . . 29-vuotias Ilia Dimitröv on 203senttinen keskitorjuja ja 27vuotias Dragan Stankov 195senttinen hakkuri. . . . . . . Sarjan avausottelussa 30. M40: 1) Pasi Ala-Kasari JaJa 3.01,43, 2) Kari Kantola Kokkola 3.58,18. . . Everton–Liverpool 3–0 (2–0) 24. syyskuuta. . . . . Naisten Kakkonen Lohko C Kraft – Klubi-36 1 – 3 (0 – 2), RoPS – KPV – 7 (0 – 3). 14 7 4 3 34– 19 25 Klubi-36 . . . . . . . Piksilä ennätykseen Vimpelissä Karlstad: Nordic Trophy: Loppuottelu: Färjestad–Kärpät 5–1 (2–0, 1–0, 2–1) Lieksa: Naisten maaottelu: Suomi–Ruotsi 2–1 (0–0, 1–0, 1–1). . Yleisöä: 112. . . . . . . . . . . . . . Toivotaan, ettei Sotkamossa käy aiempien vuosien tapaista kovin suurta hiekkamyrskyä, pohtii pompottamalla tilanteita rakentava PattUn Jussi Kemilä, 28. 13 3 2 8 17– 25 11 Kraft . . . Obi Metzqer 0–1, 41. . Toni Junnila), Jonas Portin, Niklas Storbacka, Toni Hevonkorpi, Sasa Stevic (77. . . Suomi kuuluukin on tällä hetkellä lentopallomaailman parhaiden joukkoon, kun maajoukkueita asetetaan paremmuusjärjestykseen niiden fyysisen suorituskyvyn mukaan, Berruto sanoi. 21 6 7 8 39– 45 25 OPS . 6 2 4 13– 8 7 VJS . 17 4 3 10 27– 48 15 PeFF . . Pattijoen Urheilijoiden Matti Iivarinen ja Jussi Kemilä silmäilivät Sotkamon Jymyn Jani Komulaista ja Janne Vuorista h-hetken lähestyessä miesten pesäpalloilussa. . . . . . . 7 2 5 10– 18 6 SiPS . . . . . . . . . . Suomi harpannut fyysisesti eteenpäin Pasi Peltola HELSINKI (UT) Superpesiksen loppuotteluissa kohtaavat Sotkamon Jymy ja Pattijoen Urheilijat tulevat tällä kaudella toisilleen todella tutuiksi. . 6 2 4 8– 10 6 QPR . . Jaro: Jani Viander (v), Jani Sarajärvi, Juha Luoma (v), Jimmy Wargh (v), Piracaia, Mikko Paatelainen, Mahmoud Hejazi (57. . Englannin Valioliiga: Arsenal–Middlesbrough 1–1 (0–1) 22. . . . . . . . Hän löi ensin laidasta Suomen 23–22johtoon. . . Öja-73 . . Me olimme joukkueena parempi. Sunnuntaina 10.9.2006 Urheilu 17 Jalkapallo . . . Pesäpallomestaruudesta on pelattu vuodesta 1990 voittoja laskien. . Joni Lehtonen (Ilkka Santahuhta) 1–0, 45. . 13 9 2 2 41– 7 29 Åland U . . . . 6 3 1 2 9– 7 10 Coventry . . . . 17 4 2 11 24– 35 14 Seuraavat ottelut: 10.9. . 9 3 2 4 17– 15 11 Esse IK . 5 4 1 13– 2 13 PuiU . . . . . 14 2 12 15– 71 2 Seuraavat ottelut: 10.9. . . . Jeferson Pires 1–3, 88. – Tällä kaudella Suomen maajoukkue on ottanut fyysisellä puolella ison harppauksen eteenpäin. . . . Jalkapallo . Naisten maaotteluita on tilillä menneeltä syksyltä kolme ottelua. Tätä lopputurnauspaikkaa on nyt osattava hyödyntää lentopalloilun kehittämisessä, Sammelvuo vaati. 4 3 1 8– 10 Everton . 6 1 3 2 3– 4 6 Colchester . . . 6 4 1 1 8– 4 13 Birmingham . 17 6 3 8 26– 38 21 KP-V . Kristian Kunnas 3–1, 86. . . . . 5 4 1 12– 2 15 Sport . . 6 2 4 9– 11 6 Sunderland
Renaultin kisakuljettajina ajavat ensi kaudella suomalainen Heikko Kovalainen ja italialainen Giancarlo Fisichella. MotoGP-luokan 13/17 osakilpailu lähtöjärjestys: 1) Valentino Rossi Italia, Yamaha 2.00,605, 2) Nicky Hayden USA, Honda 2.01.043, 3) Loris Capirossi Italia, Ducati 2.01,167, 4) Kenny Roberts Jr. Neljästi ratakierroksen alle 44 sekunnin on yhden kauden aikana juossut vain ME-mies Michael Johnson. Kiekossa Liettuan Virgilijus Alekna olisi mieluusti heittänyt tavalliset kuusi heittoa, mutta pystyi neljän kierroksen kilpailussakin viskaamaan kolmannellaan voittoon riittäneen 68,63. – Viimeinen kunnon kisa tällä kaudella, intoa riittää, Karjalainen vakuuttaa. 5 000 m: 1) Tirunesh Dibaba Etiopia 16.04,77, 2) Meseret Defar Etiopia 16.04,78, 3) Isabella Ochichi Kenia 16.07,39. Nuorten luokasta ykköspalkinto lähti Oulaisiin Tarmo Kilpeläisen mukana. Vielä perjantain harjoitustenkin jälkeen suomalainen uskoi taistelevansa aika-ajossa Ferrarien takana sijoista 3–4. Seiväs: 1) Paul Burgess Australia 582, 2) Toby Stevenson USA 582, 2) Tim Lobinger Saksa 582. Tulos riitti ykköstilaan 16 sentin erolla Viron Gerd Kanteriin. Toivotaan, että ensimmäiset mutkat menisivät vähän paremmin kuin viimeisissä kisoissa. Rosbergin australialainen tallitoveri Mark Webber jäi 19. Räikkösen mukaan McLarenin gp-viikonloppua edeltäneet testit Monzassa eivät sujuneet kehuttavasti, ja odotukset olivat tallissa maltilliset. EM-mitalistit luottavaisina gp-finaaliin Monza: Rata-autoilun F1-sarjan kauden 15/18 osakilpailu, Italian gp: Aika-ajo: 1) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren 1.21,484, 2) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.21,486, 3) Nick Heidfeld Saksa, BMW 1.21,653, 4) Felipe Massa Brasilia, Ferrari 1.21,704, 5) Jenson Button Britannia, Honda 1.22,011, 6) Robert Kubica Puola, BMW 1.22,258, 7) Pedro de la Rosa Espanja, McLaren 1.22,280, 8) Rubens Barrichello Brasilia, Honda 1.22,787, 9) Giancarlo Fisichella Italia, Renault 1.23,175, 10) Fernando Alonso Espanja, Renault 1.21,829, 11) Jarno Trulli Italia, Toyota 1.21,924, 12) Nico Rosberg Saksa, Williams 1.22,203, 13) Ralf Schumacher Saksa, Toyota 1.22,280, 14) David Coulthard Britannia, RedBull 1.22,589, 15) Scott Speed USA, Toro Rosso 1.23,165, 16) Christian Klien Itävalta, RedBull 1.22,898 (ei aikaa 2. Pitkämäki tähtää kauden päätöksessään voittoon. Toyotan palkkalistoille suomalainen on kuulunut vuodesta 2000 lähtien. – En ollut itse mukana Monzassa ajetuissa testeissä, mutta niissä oli ollut vaikeuksia. Olosuhteiden pitäisikin vihreällä stadionilla olla ennusteiden mukaan kohdillaan, sillä lauantaina Stuttgartissa paistoi aurinko ja lämpötilakin kipusi vielä lähes kesäisiin lukemiin. Kunnon puolesta voisi kyllä lentääkin, Karjalainen pyöritteli. Auton ajettavuus kuitenkin heikkeni aika-ajon edetessä. Sen jälkeen Karjalainen on ilokseen ehtinyt kotimaassa vähän harjoittelemaankin. Lauslehto 20:s Lausitzin aika-ajossa PARIISI (STT–REUTERS) Amerikkalainen ammattipyöräilijä Floyd Landis aikoo pyytää Yhdysvaltain antidopingtoimikuntaa Usadaa hylkäämään häntä kohtaan esitetyn dopingsyytöksen. Pitkämäki hakee kauden päätösvoittoa Miesten keihäässä on gp-finaalissakin tuttu kaksintaistelu, kun Tero Pitkämäki haastaa Andreas Thorkildsenin. Harjoittelun lomassa hän voitti maansa mestaruuden Shijiazhuangissa. McLarenin Kimi Räikkönen ja Ferrarin Michael Schumacher juttelivat F1:sten aika-ajojen jälkeen Monzan varikolla. – Olihan tämä pettymys, kun en päässyt edes yrittämään paaluaikaa. Nuoret (22): 1) Tuomo Kilpeläinen OuMK/UA, 2) Niko Herrala HvMK/UA, 3) Miika Rolander NNSB, 4) Jyri Virkkala KausMK/UA, 5) Antti Pernaa KvanUA, 6) Joni Riitakorpi Kurikan UA, 7) Joni Viita KvanUA, 8) Matti Tarvonen TohUA. – Aion rutistaa MM-pisteille (15 parhaan joukkoon), 29. Kovimman vastuksen hän sai Oulaisten Timo Isokankaalta. Tämä fantastinen yleisö antoi minulle rutkasti itseluottamusta. 18 Urheilu Sunnuntaina 10.9.2006 . Rengasrikon ja varikkosekoilun jälkeen paalupaikka jäikin Alonsolle haaveeksi. Naiset: 200 m: 1) Allyson Felix USA 22,11, 2) Sanya Richards USA 22,17, 3) Sherone Simpson Jamaika 22,22. McLaren käyttää Michelinin renkaita, kun taas Ferrareiden alla pyörivät Bridgestonen kumit. 400 m: 1) Jeremy Wariner USA 44,02, 2) Gary Kikaya Kongo 44,10, 3) LaShawn Merritt USA 44,14. Perjantaina mahdollisuudet hupenivat vialliseen takarenkaaseen ja nyt säänhaltijakin oli meitä vastaan, Kallio lisäsi. Viime vuonna Karjalainen sijoittui huipennuksessa toiseksi, vuonna 2004 hän voitti. Se oli ihme juttu, Rosberg pohti. Ferrarin uudeksi kuljettajaksi uumoiltu Räikkönen lähtee tämän päivän kisaan paalupaikalta. Tulokset: Yleinen (94 osallistujaa): 1) Markus Paananen EUA, 2) Timo Isokangas OuMK/UA, 3) Joni-Pekka Rajala NoorUA/MK, 4) Juhani Kivimäki LappajUA, 5) Toni Olkkola TohUA, 6) Ari-Pekka Sillanpää VetUA, 7) Sam Lillqvist NNSB, 8) Niklas Nyvall NNSB, 9) Pekka Pitkänen ViiUA, 10) Tuomo Kellosalo TohUA. Yhdysvaltain pyöräilyliitto siirsi Landisin tapauksen Usadalle, jonka tutkintalautakunnan on määrä päättää jatkotoimista. Kuva: Lehtikuva/AFP LAUSITZ (STT) Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan Lausitzin osakilpailun aikaajot sujuivat suomalaisittain vaisusti Saksassa lauantaina. tilalla sarjassa majaileva Lauslehto sanoi. Kallio paransi lauantaiaamun harjoituksissa aikaansa 0,7 sekunnilla verrattuna perjantain aika-ajoon. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Giampiero Sposito MONZA (STT) Rata-autoilun F1-sarjassa Toyotan kisainsinöörinä toiminut Ossi Oikarinen jättää japanilaisvalmistajan F1-tallin kuluvan kauden jälkeen. Karjalainen kilpaili viimeksi Slovakian Dubnicassa elokuun lopussa, jolloin hän heitti kolmanneksi (78,18). Kilpailu ajetaan sunnuntaina. McLaren-tallin suomalaisässä kukisti lukuisten Ferrari-fanien silmien edessä italialaistallin ykkösmiehen Michael Schumacherin 0,002 sekunnilla ja nappasi uransa 11:nnen paalupaikan kuninkuusluokassa. Oikarinen ei itse halua kertoa mihin talliin hän on menossa, mutta Monzan varikolla on kuiskittu, että hänen uusi työnantajansa voisi olla Renault. Karjalainen määrittelee olotilansa normaaliksi, mitään erityistä suuntaan tai toiseen ei ole. MONZA (STT) Kimi Räikkönen puristi paalupaikalle tiukan taistelun jälkeen F1-sarjan Italian gp:n aika-ajossa Monzan radalla lauantaina. – Tänään meni hyvin, mutta kisa on ihan eri homma. Jamaikan Asafa Powell (vas.) voitti sata metriä ennen USA:n Leonard Scottia Stuttgartissa. Se väsyttää. Räikkösen espanjalainen tallitoveri Pedro de la Rosa oli kahdeksas. MM-sarjaa johtavan espanjalaisen takaa sunnuntain kisaan lähtee KTM-kuski Mika Kallio, joka oli aika-ajossa 1,128 sekuntia Bautistaa hitaampi. Olin siellä lähes kaksi kuukautta, joten olin hyvin levännyt. Lepo toi tulosta, sillä kauden päätöksessä Pitkämäki heitti voittoon komealla tuloksella 91,33. – Alonso pudotettiin tuomariston päätöksellä lähtöruudusta 5 ruutuun 10 hänen ajettuaan Massan eteen varikolta radalle tullessaan. Pääsi puhaltamaan kunnolla, Karjalainen kuvaa hengähdystaukoaan. Liu singahti jo telineistä muita rivakammin ja piti asemansa tyylikkäästi loppuun asti. Kuula: 1) Reese Hoffa USA 21,05, 2) Christian Cantwell USA 20,94, 3) Rutger Smith Hollanti 20,74. Stuttgartiin verrattuna kilpailu oli Lausannessa Liun mukaan kovempaa, mikä pakotti hänet puristamaan. 1 500 m: 1) Maryam Yusuf Jamal Bahrain 4.01,58, 2) Tatjana Tomasova Venäjä 4.03,26, 3) Jelena Soboleva Venäjä 4.03,49. Märkää menoa jokamiehillä SEPANG (STT) Ratamoottoripyöräilyn 125kuutioisten MM-sarjan Malesian osakilpailun toiset aika-ajot peruuntuivat lauantaina rankkasateen johdosta. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Thierry Roge STUTTGART (STT) Moukarinheiton EM-hopeamitalisti Olli-Pekka Karjalainen on gp-finaalin aattona Stuttgartissa levollisin mielin. Tänä viikonloppuna auto on kuitenkin toiminut. Landis voitti heinäkuussa Ranskan ympäriajon, mutta jäi kiinni testosteronista. VETELI (KP) Kokkolan Urheiluautoilijat järjesti perinteiseen tapaan jokamiesluokan asfalttikisan lauantaina Vetelin Kemoralla. Yleensä yliohjautuvuus poistuu, kun radan pintaan jää enemmän kumia, mutta nyt auton ajettavuus vain heikkeni koko ajan. Kolmosruudusta starttaa Mattia Pasini ja nelosesta Espanjan Joan Olive. Miesten kuulassa Yhdysvaltain Reese Hoffa sai voiton haluamallaan yli 21 metrin tuloksella (21,05). Alonson oli pakko ajaa vähän aikaa pelkällä vanteella ja auton takapää koki kovia. 400 m aj: 1) Lashinda Demus USA 53,42, 2) Tiffany Ross-Williams USA 54,22, 3) Tetjana TerestshukAntipova Ukraina 54,76. Landis jäi kiinni testosteronista hämmästyttävän vuoristo-osuuden jälkeen. Yritetään nyt taistella voitosta, Räikkönen tunnelmoi. – Pääsin hommiin käsiksi. – Katsotaan. Rata tuntuu sopivan hyvin autollemme, yhdeksäntenä MM-sarjassa oleva Heidfeld tuumi. Powellin voittoaika oli 9,89. Felixin ja Simpsonin väliin ehti vielä ennätyksensä 22,17 juossut ratakierroksen jamaikalaishallitsija Sanya Richards. – Tiedämme, että kisassa automme vauhti on kilpailukykyistä, Alonso vakuutti. Saksalainen Nico Rosberg kiihdytti Williamsinsa 12. Pito on ollut hyvä ja ajokkiin on löytynyt balanssi, Räikkönen valotti. Keihään hallinnassa on ollut pieniä ongelmia, mutta ne saatiin kohdalleen keskiviikkona, Pitkämäki kertoo. Lisämaustetta sunnuntaihin tuo, että Pitkämäki kilpailee viimeistä kertaa komean uransa päättävää Tshekin Jan Zeleznyä vastaan. Ossi Oikarinen jättää Toyotan F1-tallin Heidi Lehikoinen STUTTGART (STT) Pika-aitojen maailmanennätysmies Liu Xiang villitsi kiinalaiskatsojat yleisurheilun gp-finaalien avauspäivänä Stuttgartissa, kun hän pyyhälsi lievään vastatuuleen (–0,6 m/s) ykköseksi kovalla ajalla 12,93. Räikkönen Ferrari-fanien edessä Michael Schumacher hävisi paalupaikan kahdella tuhannesosasekunnilla Kahden kauppa. Honda-kuljettaja Tatu Lauslehto oli 20:s ja Vesa Kallio kaasutteli Yamahallaan lähtöruutuun 24. – Kausi oli loukkaantumisten vuoksi vaikea ja pääsin hyviin aikoihin vasta myöhään. Pituus: 1) Tatjana Lebedeva Venäjä 692, 2) Bronwyn Thompson Australia 677, 3) Rose Richmond USA 675. 250 ksm: 1) Hector Barbera Espanja, Aprilia 2.08,266, 2) Jorge Lorenzo Espanja, Aprilia 2.08,404, 3) Hiroshi Aoyama Japani, KTM 2.08,556, 4) Roberto Locatelli Italia, Aprilia 2.08,902, 5) Andrea Dovizioso Italia, Honda 2.08,945, 6) Alex de Angelis San Marino, Aprilia 2.09,104, 7) Shuhei Aoyama Japani, Honda 2.09,414, 8) Martin Cardenas Kolumbia, Honda 2.09,415, 9) Yuki Takahashi Japani, Honda 2.09,583, 10) Sylvain Guintoli Ranska, Aprilia 2.09,769,... 3-loikka: 1) Yoandri Betanzos Kuuba 17,29, 2) Jadel Gregorio Brasilia 17,12, 3) Walter Davis USA 16,98. 10 parasta kuljettajaa kilpailevat viimeisessä jaksossa paalupaikasta. Naisissa oli ykkönen puolestaan Kauhavan Sari Kattelus. MotoGP:n lähtölista määräytyi kolmen perjantain harjoitussession aikojen perusteella. sijalle. Oikarinen kuitenkin jatkaa työskentelyä formula ykkösissä. Kiinalainen riisti Colin Jacksonin kanssa jaetun ME-ajan 12,91 omiin nimiinsä heinäkuussa Lausannessa, jossa hän juoksi 12,88. USA, Honda 2.01,898, 5) Dani Pedrosa Espanja, Honda 2.02,021, 6) Sete Gibernau Espanja, Ducati 2.02,181, 7) Randy de Puniet Ranska, Kawasaki 2.02,313, 8) John Hopkins USA, Suzuki 2.02,453, 9) Marco Melandri Italia, Honda 2.02,560, 10) Casey Stoner Australia, Honda 2.02,790,... Aika-ajo ajetaan kolmessa osassa. Spotacova kohensi jälleen ennätystään Naisten keihäässä Tshekin Barbara Spotacova vei voiton kauden toiseksi parhaalla tuloksella ja maansa ennätyksellä 66,21. aika-ajon tulosten pohjalta. Näin suuri kiinalaiskannattajien määrä täällä oli mukava yllätys, tuli kotoisa olo, Liu sanoi. – Olin aluksi todella tyytyväinen auton käyttäytymiseen ja odotin parempaa tulosta. KESKIPOHJANMAA Autourheilu . Landisin edustaja Michael Henson kertoi lauantaina uutistoimisto Reutersille, että Usada saa hylkäystä puoltavia perusteluita maanantaina. päivä: Miehet: 100 m: 1) Asafa Powell Jamaika 9,89, 2) Leonard Scott USA 9,91, 3) Tyson Gay USA 9,92. Minulla oli pieni tilanne Ascari-shikaanissa, kun auto liukui vähän sivuttain, Räikkönen kertoi rauhallisesti taiston tauottua. Sellaista pientä jämäkkyyttä, muutama harjoitus. BMWkuljettajat olivat tosin väläytelleet autojensa iskukykyä jo harjoituksissa. Naiset (9): 1) Sari Kattelus KvanUA, 2) Nina Paananen PithUA, 3) Anilla Perälä KauhUA, 4) Johanna Rautalin VaToSUA, 5) Tina Lindskog NSB-86, 6) Eija Huosionmaa PoKyUA, 7) Suvi Lempiälä VetUA. Moottoripyöräily . 110 m aj: 1) Liu Xiang Kiina 12,93, 2) Dayron Robles Kuuba 13,00, 3) Allen Johnson USA 13,01. Kolmanneksi lauantain aika-ajossa kaasutteli hieman yllättäen BMW-tallin saksalaiskuljettaja Nick Heidfeld. KTM:n Mika Kallio (oik.) ja espanjalainen Julian Simon olivat yhteisellä ajolinjalla Malesiassa. Räikkönen lähtee sunnuntaina tavoittelemaan uransa kymmenettä gp-voittoa. Alonso oli aika-ajon viidenneksi nopein, mutta tuomaristo pudotti hänet kymmenenteen ruutuun, koska espanjalainen oli kurvannut varikolta tullessaan nopeata kierrosta ajaneen Ferrarin Felipe Massan eteen. Alonso lähtee vasta kymmenennestä ruudusta Schumacher olisi luonnollisesti halunnut ampaista sunnuntain kilpailuun paalupaikalta. Lähtöjärjestys ratkesi 125ja 250-kuutioisissa perjantain 1. – Vajaa puoli tuntia ennen aika-ajon alkua taivas repesi. 800 m: 1) Mbulaeni Mulaudzi EAfrikka 1.46,99, 2) Bram Som Hollanti 1.47,10, 3) Wilfred Bungei Kenia 1.47,22. Lauantain 2. – Todella hieno fiilis mennä kauden viimeiseen kisaan, kun se on näin kova: EM-kisan jälkeen kauden kovin kilpailu, Pitkämäki sanoi. Yleisessä luokassa käytiin tasainen A-finaali, jota Evijärven Markus Paananen hallitsi Fiatillaan. lähtöruutuun. 3 000 m ej: 1) Alesia Turava V-Venäjä 9.27,08, 2) Jeruto Kiptum Kenia 9.28,60, 3) Salome Chepchumba Kenia 9.29,58. Sarjaa 12 pisteen turvin ennen Schumacheria johtava Alonso kärsi aika-ajon viimeisellä ajojaksolla myös rengasrikon. Naisten 200 metrillä kauden tilastoykkönen Sherone Simpson jäi hieman yllättäen kolmanneksi, kun voittoon pinkoi kauden parhaimpaansa ja ennätystään sivuavaan 22,11:een juossut Allyson Felix. – Toinen lähtöruutu on ihan hyvä huomista ajatellen, Schumacher pohti. ME-juoksunsa jälkeen 23-vuotias Liu on viihtynyt kotimaassaan. Korkeus: 1) Kajsa Bergqvist Ruotsi 198, 2) Tia Hellebaut Belgia 198, 3) Venelina Veneva Bulgaria 198. Miesten ratakierroksella Jeremy Wariner tähtäsi tällä kaudella neljännen kerran alle 44 sekuntiin, mutta jäi siitä täpärästi ja rullasi kauden päätöksekseen voittoon ajalla 44,02. Kotiyleisöä huudatti moukarinheittäjä Betty Heidler, joka ME-naisen Tatjana Lysenkon poissa ollessa vei kauden päätöskilpailussaan voiton tuloksella 75,44. Kiekko: 1) Virgilijus Alekna Liettua 68,63, 2) Gerd Kanter Viro 68,47, 3) Aleksander Tammert Viro 64,94. Jos Usada päättää syyttää Landisia dopingin käytöstä, voi Landis valittaa tuomiosta ja aiotusta rangaistuksesta tuomarineuvostolle ja Urheilun vetoomusistuimelle CAS:lle. Landisia uhkaa mestaruuden menettämisen lisäksi kahden vuoden kilpailukielto. Yamaha-kuljettaja Curtain johtaa MMsarjaa. – Harjoittelin hyvin sekä Pekingissä että Shanghaissa. – Jäipähän MM-kisojen lisäksi jotain tavoiteltavaa ensi kaudelle, Wariner letkautti. 3 000 m: 1) Tariku Bekele Etiopia 7.38,98, 2) Edwin Cheruiyot Soi Kenia 7.39,25, 3) Isaac Kiprono Songok Kenia 7.39,50. Oikarinen aloitti vuoden 1997 lopussa Arrowsin F1-tallissa. Edellisellä etapilla hän oli pudonnut kärjen kyydistä. Kaatoja nähtiin jonkin verran normaalia vähemmän, kun kuskit joutuivat keskittymään liukkaan kelin osaamiseen. Keskiviikkona tein heittoharjoituksen ja se meni hyvin. jaksossa), 17) Vitantonio Liuzzi Italia, Toro Rosso 1.23,043, 18) Christijan Albers Hollanti Midland 1.23,116, 19) Mark Webber Australia, Williams 1.23,341, 20) Tiago Monteiro Portugali, Midland 1.23,920, 21) Takuma Sato Japani, Super Aguri 1.24,289, 22) Sakon Yamamoto Japani, Super Aguri 1.26,001. Näin aika-ajojen perjantaisen kierroksen ajat ratkaisivat lähtöjärjestyksen. – Tämä oli varmaan paras aika-ajokierrokseni tällä kaudella. Stuttgart: IAAF:n gp-finaalit, 1. Renkaat puhuttavat Turkissa voittoa juhlinut brasilialainen Massa porhalsi Ferrarillaan lopulta neljänneksi. Olen kilpaillut tällä kaudella noin 20 kertaa, mikä on enemmän kuin aikaisempina vuosina. Moukari: 1) Betty Heidler Saksa 75,44, 2) Kamila Skolimowska Puola 73,33, 3) Yipsi Moreno Kuuba 71,85. Nyt en käyttänyt kaikkia voimavarojani, vaan säästelin vähän Ateenan maailmancupiin, Liu selitti. – Kierros ei ollut täysin puhdas (ongelmaton), mutta se riitti paalupaikkaan. Toyotalla Oikarinen työskenteli muun muassa italialaiskuljettaja Jarno Trullin kisainsinöörinä. – Täällä näin 3–4 aidan jälkeen että johdan ja sen jälkeen otin vähän rennommin. aika-ajo peruttiin rankkasateen johdosta. Tiesin pystyväni lyömään Sheronen ja onneksi tein sen, Felix sanoi. – Nyt on aika lailla samalla kaavalla menty, aika paljon olen levännyt. Aprilian Alvaro Bautista starttaa piikkipaikalta kellottamallaan ajalla 2.12,846. Vilppilähtö pakotti Powellin varomaan lähtöään, minkä vuoksi hän ei irronnut telineistä yhtä nopeasti kuin olisi halunnut. Räikkösen mukaan kisassa ratkaisevana tekijänä ovat jälleen kerran renkaat. Odotan jo pääseväni kotiin, jamaikalainen huokasi. – Työt ykkösissä jatkuvat, Oikarinen tyytyi toteamaan lauantaina. Powellia painoi jo koti-ikävä Liu villitsi kiinalaisyleisön gp-finaalissa Stuttgartissa Karibialle kaipuu. Keihäs: 1) Barbora Spotakova Tshekki 66,21, 2) Steffi Nerius Saksa 65,06, 3) Christina Scherwin Tanska 64,83. Powellilla väsyneet jalat Miesten satasella Jamaikan Asafa Powell ei intoutunut MEvauhtiin, mutta juoksi sallituissa tuulioloissa 12. Vettä oli radan pinnalla muutaman sentin verran ja näkyvyys oli lähes nollassa, harmitteli Kallio. Malesia, Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjan kauden 12/16 osakilpailu: Lähtöjärjestys sunnuntain kisaan: 125 ksm: 1) Alvaro Bautista Spain, Aprilia 2.12,846, 2) Mika Kallio Suomi, KTM 2.13,974, 3) Mattia Pasini Italia, Aprilia 2.14,121, 4) Joan Olive Espanja, Aprilia 2.14,681, 5) Hector Faubel Espanja, Aprilia 2.14,711, 6) Nicolas Terol Espanja, Derbi 2.14,964, 7) Lukas Pesek Tshekki, Derbi 2.15,043, 8) Fabrizio Lai Italia, Honda 2.15,078, 9) Tomoyoshi Koyama Japani, Malaguti 2.15,394, 10) Sandro Cortese Saksa, Honda 2.15,402,...17) Alexis Masbou Ranska, Malaguti 2.16,179. Kilpailun tulostasoa Karjalainen ei lähde veikkailemaan, vaan tyytyy toivomaan hyvää keliä. Kallio starttaa toisesta ruudusta Saman tallin miehet. – Toivoin pystyväni parempaan, mutta jalkani ovat väsyneet. kerran tällä kaudella alle 10 sekuntia. Tunsin oloni hyväksi jo ennen kisaa, maassaan poptähtimäistä fanihysteriaa aiheuttava Liu selitti. Koyama ja Masbou ajavat suomalaisvoimin toimivan Malagutin tehdastallissa. Kakkosruutu on saksalaiselle MM-taiston kannalta kuitenkin hyvä tulos, sillä MMsarjan kärkimies Fernando Alonso joutuu lähtemään Renaultillaan kymmenennestä lähtöruudusta. Itse olen kohtalaisessa kunnossa, joten toivottavasti saan teknisesti hyviä heittoja. Meno radalla oli tavanomaista hillitympää, koska sade teki tiestä petollisen liukkaan. Nopeinta vauhtia aikaajossa piti australialainen Kevin Curtain. Landis pyytää syytteen hylkäämistä. – Tiesin olevani hyvässä kunnossa, joten en juurikaan yllättynyt ajasta. Viime vuonna Pitkämäellä oli ennen gp-finaalia pientä vaivaa, mistä johtuen hän tuolloin lepäsi käytännössä koko kisaa edeltävän viikon. Yleisurheilu . Ja kun täällä tulee vettä oikein kunnolla, niin silloin on turha lähteä edes radalle
SKLU M kuula: 1) Ville Seppänen 11,81, 2) Juha Reinikainen 7,40, 3) Ami Tapanainen 6,11. Don Giovanni hakeutui ensimmäisellä kierroksella vetämään toisen radan jonoa. B-sarja tytöt 800 m: 1) Maria Valtanen 2.22,68, 2) Silja Pelto-Piri 2.22,85, 3) Marianna Mäki-Ranta 2.23,92. Joukkueessa kilpailivat Heli Jylhä, Samuli Saarela ja Eino Kattilakoski. Roayl Ripple kaatui, ja Ramses Kähö pääsi irti. 9. Nekin juoksivat keulassa. Ensimmäiset vaakabingot: 12, 29, 42, 56, 74, 25, 10, 60, 68 Vaakabingot: 12, 29, 42, 56, 74, 25, 10, 60, 68, 36, 65, 5, 53, 3, 35, 21, 75, 43, 54, 16, 23, 17, 39, 67, 26, 15, 6, 58, 18, 27, 52 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, vaakabingot 47 kappaletta voitto-osuus 5,40 e. Molemmat mukana olleet hevoset voittivat lähtönsä. 47.11, 5) Hattula-1 47.54, 6) Mäntsälä-1 47.59, 7) Halikko-1 48.04, 8) Tampere-3 48.44, 9) Haapajärvi-1 49.06 (Matti Keskitalo 15.28/16, Risto Uusivirta 13.40/2, Reetta Lassila 19.57/36), 10) Rauma-2 49.24, 11) Turku-1 49.46, 12) Kauhava-1 49.58, 13) Oulunsalo-1 50.02, 14) Mynämäki-1 50.48, 15) Pori-1 51.51, 16) Jalasjärvi-2 52.05, 17) Kankaanpää-1 53.51, 18) Kiiminki-1 54.00, 19) Lavia1 54.20, 20) Kuusamo-1, 20. Kilpailut OULU (STT) Markku Nieminen onnistui valmennettaviensa kanssa Oulussa sataprosenttisesti. – Minulla oli ihan suuret odotukset, jos hevonen vaan ravia kulkee. B-sarja tytöt korkeus: 1) Elina Hyytiäinen 161, 2) Carita Grönholm 158, 3) Mona Auervuolle 158. 1 (2–1) 2,35 21 Derby–Sunderland 2 (1–2) 2,40 22 Coventry–Norwich 1 (3–0) 2,20 23 South.–Sheffield W X (0–0) 3,10 24 Luton–Crystal P 1 (2–1) 2,35 25 Birmingham–Hull 1 (2–1) 1,40 26 Preston–Cardiff C 1 (2–1) 2,25 27 W Bromwich–Leic. Loppuottelussa Federer saa vastaansa amerikkalaisen Andy Roddickin tai venäläisen Mihail Jutshnin. 1 (1–0) 1,40 06 Everton–Liverpool 1 (3–0) 3,70 07 LPS–HyPS 2 (0–1) 2,20 08 FC Kuusank.–KäPa 2 (1–2) 2,55 09 TP–Seinäj.-PS Kemi 2 (2–4) 2,25 10 KPV–VIFK 1 (2–0) 2,20 11 FC Viik.–Atlantis FC 1 (4–1) 2,45 13 Klubi 04–RoPS 1 (6–0) 2,85 14 Sheffield U–Blackb. H18, 6,3 km: 1) Mika Pensas, Malax, 41.30, 2) Miikka Ketonen, SalRe, 43.35, 3) Samuli Saarela, KoS, 43.44. HIMANKA (KP) Sää ei todellakaan suosinut Yöhimankarasteja, joita etsittiin myöhään perjantaina. Samalla Federeristä tuli ensimmäinen kuuteen perättäiseen grand slam -turnauksen loppuotteluun yltänyt pelaaja. Vieskerin Viri ja Rivaldo Kane pitivät Tutuarin tavoin suosikkeina. Molemmat tienasivat 10 000 euroa. H65, 4,0 km (10): 1) Aapo Hietalahti, HalTo, 36.23, 2) Eero Fränti, KoS, 36.54, 3) Reino Nikula, OuTa, 38.08, 4) Tapani Isokoski, YlivKu, 39.05, 5) Pentti Känsäkoski, KPV, 40.47, 6) Johan Niemelä, KannUra, 42.55. Miesten kaksinpelin välierät: Roger Federer Sveitsi (1)–Nikolai Davidenko Venäjä (7) 6–1, 7–5, 6–4 Federer rymisteli loppuotteluun Maailman listan ykkönen ei ollut yllätettävissä välierässä Numero ykkönen. A-sarja pojat moukari (6 kg): 1) Arno Laitinen 68,69, 2) Joachim Koivu 64,79, 3) Janne Viljanen 62,42. D18, 3,5 km: 1) Susann Sundelin, Femman, 25.41. Suunnistus on laji, joka pitää harrastajansa nöyränä, joten ennakkoon ei kannata julistaa itseään voittajaksi. Amer.jalkapallo . Kansalliset, jotka samalla olivat alueen mestaruuskisat, jouduttiin suunnistamaan sateisessa kelissä. Troikka: 85,64. 1) Rolf Helander, OuHu, 42.49, 2) Tommy Löfroth, Malax, 43.55, 3) Keijo Kanniainen, SuomRa, 45.54, 4) Timo Rantala, KPV, 50.14, 5) Tor Holm, Minken, 52.26, 6) Risto Taskila, SiSe, 55.33. H14, 2,2 km: 1) Antti Kanniainen, SuomRa, 20.46. Sitä ei ole koskaan vielä tarvinnut pyytää, mutta nyt meno oli alusta asti kovin nihkeää, Markku Nieminen kritisoi hyvästä tuloksesta huolimatta. Totoa pelattiin lähes 700 000 euron edestä. Molempia oli pelattu seitsemän prosentin verran. Itävallan Roger Federer syötöt ja lyönnit olivat liikaa Venäjän Nikolai Davidenkolle US Openin välierässä. Kolarista selvittiin säikähdyksillä Tapio Perttunen sen sijaan onnistui Saran Salaman puoliveljen Sirpan Sisun kanssa. – Kävijämäärä sivuillani kohosi heti 6-7 -kertaiseksi vuorokautta kohden. lähtö: 3 Sirpan Sisu, poissa: 10 2. Yleisurheilu . B-sarja (3,4+3,4+3,4 km) (63): 1) Tampere-5 58.46 (Miika Arvola 20.18/14, Lotta Karhola 21.57/4, Severi Kymäläinen 16.30/1), 2) Naantali-1 58.49 (Matti Saari 18.20/3, Tuulia Viberg 21.06/2, Lauri Lappalainen 19.22/8), 3) Nurmijärvi-1 59.34 (Eetu Summanen 18.17/1, Ilona Lehtinen 22.35/5, Lauri Lehtinen 18.42/6), 4) Mynämäki-1 1.00.10, 5) Paimio-1 1.02.33, 6) Sodankylä-1 1.02.54, 7) Hämeenkyrö-1 1.03.01, 8) Helsinki-1 1.03.51, 9) Kankaanpää-1 1.04.13,10) Tampere-4 1.04.57, 11) Kuopio-2 1.05.10, 12) Kangasala-2 1.07.39, 13) Kotka(U)-1 1.07.40, 14) RuMaNo(U)-1 1.07.41, 15) Orivesi-1, 16) Lieto-1 1.08.55, 17) Oulu(U)-1 1.09.11, 18) Kouvola-1 1.10.43, 19) Espoo-1 1.10.48, 20) Ulvilan kunta-1 1.11.55),...29) Oulainen-1 1.15.39,...36) Kokkola-1 1.18.52, 38) Kaustinen-1 1.19.28. Lento 28,3 (76), 4) Turkinpippuri 27,8 (151), poissa: 10. Keulassa ravannut ori oli Don Giovannin kanssa V75-kierroksen suurimmat yllättäjät. Toiseksi sijoittunut Närpiön Jens Perus jäi reilun 4 minuutin päähän. X (1–1) 4,40 17 Chelsea–Charlton 1 (2–1) 1,10 18 Portsmouth–Wigan 1 (1–0) 1,70 19 Bolton–Watford 1 (1–0) 1,55 20 Ipswich–South. Molemmat hevoset ovat helsinkiläisen Ladies Stable Ab:n nimissä. Federer johtaa keskinäisissä kohtaamisissa Roddickia 10–1 ja Jutshnia 7–0. kilpailu: Bastia–Dijon Voittoyhdistelmä: 4 (X/1)–5 (X/X)–5 (X/X) Kerroin: 98,75 Päivän Pari 2 Yleisurheilun GP–finaali, Stuttgart, GER 1. V4-kerroin: 39,37. Kangasniemi otti nimiinsä alle 13-vuotiaiden A-sarjan, Tampere alle 15-vuotiaiden B-sarjan ja Rauma kolme ikäluokkaa sisältäneen D-sarjan. Vakio 1 Oikea rivi: X2X 111 121 1111 Voitonjako: 13 oikein 26 kpl voitto-osuus 3 846,10 e, 12 oikein 109,30 e, 11 oikein 10,20 e, 10 oikein 2,40 e. Belmonte oli V75-finaalikierroksen suurin suosikki. Toisessa ja kolmannessa erässä Davidenko pystyi vastaamaan Federerin syötönmurtoihin, mutta se ei riittänyt. Lähtö 2, V75-1, sh 2 100 m: 1) Sirpan Sisu/Tapio Perttunen 27,9, 2) Siiven Körmy 27,9 (171), 3) I. Tutuari hallitsi tapahtumia keulasta. Lähtö 6, Oulu Express, V75-5, V4-3, lv 2 100 m: 1) Belmonte/Markku Nieminen 15,7a, 2) E. H70, 2,9 km: 1) Tapio Patana, VetU, 25.59, 2) Arvi Noponen, SuomRa, 34.01, 3) Kyösti Jäppinen, Iisu, 37.20, 4) Henry Snellman, Falken, 48.13. Hän pelasi myös Ranskan avointen loppuottelussa, mutta hävisi Rafael Nadalille. H45, 6,3 km (8). Tiedän, että sillä on kapasiteettia, Timo Toiviainen mainitsi. H35, 6,7 km (5): 1) Vesa Peltoniemi, KPV, 44.49, 2) Harri Lammi, SalRe, 51.44, 3) Esa Leppäniemi, VetU, 54.22, 4) Olli-Pekka Kurikkala, KaJu, 58.45, 5) Tero Leppämäki, ViiSu, 59.24. toto (3-2-5): 6,60 2,36-4,943,33 47,82. 45.40 (Otso Seppälä 13.47/8, Marika Suominen 16.58/8, Miika Suominen 14.53/19), 4) Laukaa1 20. Lähtö 5, Pronssidivisioonafinaali, V754, V4-2, lv 2 100 m: 1) Rivaldo Kane/Antti Teivainen 16,5a, 2) Muscles To Win 16,6a (52), 3) Rocco Bitter 17,9a (485), 4) Cannon Katcord 18,3a (72), toto (7-5-11): 4,79 2,25-2,56-4,24 12,42. Vantaa: Alle 19-vuotiaiden maajoukkueturnaus: Latvia–Suomi 2–12 (0–5, 2–3, 0–4) Viro–Viro/miehet 0–10 (0–4, 0–3, 0–3) Suomi kohtaa sunnuntaina Viron miesten maajoukkueen. Belmonte ansaitsi kolmevuotiaiden lämminveristen Expressistä 13 000 euroa. H50, 5,5 km (12): 1) Risto Airaksinen, OuTa, 36.09, 2) Seppo Keltamäki, Iisu, 38.35, 3) Markku Vesisenaho, SievSi, 41.05, 4) Pauli Vilminko, SiSe, 42.20, 5) Raimo Antikainen, VetU, 46.35, 6) Seppo Nurisalo, KoS, 46.59. Naisten puolella Nivalan Henna Kukkola oli ykkönen ennen oululaista Ulla Silventoista. Keskipohjalaisista paras oli kuudenneksi suunnistanut Kokkolan ykkösjoukkue ajalla 1.25.13. Löfbacka hallitsi yötä Tapio Lehtinen LUOTO (KP) Mustasaarelainen IF Femmania edustava suunnistaja Andreas Hall, 21, julisti itsensä ÖID:n aluemestaruuskisojen suurimmaksi suosikiksi omalla kotisivullaan jo kilpailua edeltävällä viikolla. Päivän Duo: vaihto 34 289.00 e; oikea rivi 3-10; poissa II/4 kerroin 12,40. B-sarja tytöt 3000 m kävely: 1) Elisa Neuvonen 15.33,29, 2) Sanna Mäenpää 16.33,98, 3) Marja Hovi 17.46,32. Mitalipeli Kulta: 3, 5, 4, 2, 1 Hopea: 2, 4, 1, 3, 5 Pronssi: 5, 1, 3, 4, 2 Keno Voittonumerot: 3, 4, 5, 8, 16, 17, 18, 20, 25, 27, 29, 32, 36, 41, 52, 54, 61, 63, 65, 66 Vaahteraliiga: Välierät: Porvoon Butchers–Roosters, Helsinki 45–27, Crocodiles, Seinäjoki–Wolverines, Helsinki 7–12. V. kilpailu: Ajaccio–Le Havre 3. kilpailu: Miesten 100 m:n voittoaika Voittoyhdistelmä: 10 (66,01– 66,25)–8 (9,89–9,91) Kerroin: 94,79 Superkaksari 1 Formula 1, aika–ajot, Monza, ITA Voittajapari: 3 Räikkönen K–5 M.Schumacher Kerroin: 38,96 Poissa:– Päivän Trio 3 Formula 1, aika–ajot, Monza, ITA Kuka sijoittuu parhaiten. Syntynyt lukema on uusi Oulun ravien vaihtoennätys. D14, 2,2 km: 1) Salla Valtari, VaaSu, 23.42. Ilkka Korpi ja Tapani Salojensaari lensivät radalle. A-sarja tytöt moukari (4 kg): 1) Silla Tenkula 52,15, 2) Mari Tiainen 51,46, 3) Piritta Kärnä 50,67. H16, 3,5 km: 1) Peter Sundelin, Femman, 20.50, 2) Rauli Koskela, RasTiimi, 25.40, 3) Petteri Rantala, KoS, 30.32. Anders Hall piti kuitenkin pintansa, ja voitti pääsarjan ÖID:n pääsarjan mestaruuden eilen Luodon urheilumajan maastossa. lähtö: 4 Vieskerin Viri, poissa: 4. kilpailu: Naisten keihään voittotulos 2. Lauantai-Jokeri Alustava voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 64 837,40 e, 5 oikein 8 104,60 e, 4 oikein 592,60 e, 3 oikein 48,80 e, 2 oikein 11,30 e.36/06 Tulosveto 2 Tranmere–Bristol C 1–0 Kerroin: 8,80 3 Jyväskylä N–Lappeenranta N 7–2 Kerroin: 89,92 4 Arsenal–Middlesbrough1–1 Kerroin: 10,46 5 FF Jaro–MyPa 1–3 Kerroin: 13,95 6 Manchester U–Tottenham 1–0 Kerroin: 8,19 Pitkäveto 39 Ajaccio–Le Havre X (0–0) 2,70 40 Bastia–Dijon X (1–1) 2,95 41 Brest–Montpellier X (0–0) 2,75 42 Grenoble–Creteil 1 (3–1) 1,70 43 Gueugnon–Tours 1 (2–1) 1,75 44 Istres–Guingamp 1 (1–0) 2,10 45 Libourne–Niort 1 (3–1) 2,45 46 Reims–Amiens 1 (1–0) 1,75 47 ADO Den Haag–NAC Breda 2 (0–2) 3,10 48 FC Twente–Roda JC X (2–2) 3,25 49 Tranmere–Bristol C 1 (1–0) 2,10 65 GAIS–Helsingborg 2 (0–2) 2,45 66 Väsby Utd–Åtvidab. Niemisen ja Ladies Stablen päivä Rivaldo Kanen voittamassa lähdössä kolaroitiin Oulussa Rivaldo Kane ja Antti Teivainen olivat iskussa viidennessä lähdössä Oulun V75-raveissa. Kolmannesta parista ulkoa nousunsa aloittanut ori tuli viimeiset 700 metriä kolmatta rataa pitkin. A-sarja tytöt 3-loikka: 1) Salla Kääriäinen 12,23, 2) Noora Pesola 12,19, 3) Katja Kangas 12,10. D21, 6,4 km: 1) Henna Kukkola, NivU, 48.51, 2) Ulla Silventoinen, Pohjant, 49.25, 3) Tatjana Eskolin, VetU, 51.11, 4) Maarit Korpi, LapVi, 53.31, 5) Marja Jokinen, KoS, 1.00.05, 6) Mia-Riitta Vikström, KoS, 1.00.14. Lähtö 10, Oulu Express, sh 2 100 m: 1) Fiino/Timo Toiviainen 28,7a, 2) Suomitar 29,0a (44), 3) Poken Poika 29,1a (39), 4) Kilun Peedro 29,2a (18), poissa: 10. NEW YORK (STT–AFP–REUTERS) Sveitsiläinen Roger Federer ei antanut venäläiselle Nikolai Davidenkolle mahdollisuutta yllätykseen Yhdysvaltain avoimen tennismestaruusturnauksen välierässä lauantaina. Pronssi meni myös Helsinkiin. Kuva: Lehtikuva/AFP/Stan Honda Lotto Alustava voitonjako: 7 oikein 2 kpl voitto-osuus 799 024,40 e, 6+lisänumero oikein 7 524,40 e, 6 oikein 1 139,50 e, 5 oikein 32,80 e, 4 oikein 9,60 e. X (2–2) 3,35 35 Bordeaux–Nice 1 (3–2) 1,55 36 FF Jaro–MyPa 2 (1–3) 2,00 37 FF Jaro–MyPa, maalit 2 (yli 2,5 maalia) 1,90 38 Schaffh.–Y Boys 1 (1–0) 3,65 39 Grassh.–Aarau 1 (3–1) 1,35 40 Roma–Livorno 1 (2–0) 1,40 42 ManU–Tottenham 1 (1–0) 1,50 Päivän Trio 2 Jalkapallo, puoliaika/lopputulos 1. Avauserä oli ohi 22 minuutissa. – Hevonen oli kovin tahmea. SKLU N kuula: 1) Marja-Leena Häkkänen 9,78, 2) Kirsi Hokkanen 7,88, 3) Rea Korpela 7,45. Kuva: Elina Paavola KALAJOKI (KP) Helsingin kakkosjoukkue otti C-sarjassa Koululiikuntaliiton mestaruuden suunnistusviestissä Kalajoella. A-sarja pojat 800 m: 1) Anders Lindahl 1.58,33, 2) Simo Haavisto 1.59,10, 3) Kalle Lempinen 1.59,36. Helsinki hallitsi vanhimpien sarjaa Kalajoen KLL:n suunnistuskisoissa ratkottiin viestimestaruudet Vammala: Koululiikuntaliiton yleisurheilun SM-kilpailut Vammalassa 9.9. Etusuoralla nousunsa aloittanut ori eteni kärkeen 600 metriä ennen maalia, eikä toisista ollut sen jälkeen uhkaa. lähtö: 7 Rivaldo Kane, poissa: 1 5. kilpailu: Tranmere–Bristol C 2. A-sarja pojat kiekko (1,75 kg): 1) Ville Kivioja 45,11, 2) Pyry Niskala 44,07, 3) Henri Pakisjärvi 42,76. A-sarja tytöt 100 m: 1) Noora Pesola 11,91, 2) Ifeoma Chukwuma 12,17, 3) Minna Laukka 12,26. Rivaldo Kanen voittamassa lähdössä tapahtui maalisuoralle kaarruttaessa hurjalta näyttänyt kolari. D-sarja (2,6+2,6+2,6 km) (57): 1) Rauma-1 44.29 (Kimmo Mieskoski 12.56/2, Silja Annila 18.52/15, Aatu Varjonen 12.40/5), 2) Siikainen 45.19 (Kalle Peltomäki 13.09/3, Elli Peltomäki 19.24/18, Eero Hirvikoski 12.45/8), 3) Nurmijärvi-1 20. A-sarja pojat seiväs: 1) Jere Bergius 470, 2) Juuso Erkkilä 450, 3) Jesse Jokinen 420. A-sarja tytöt seiväs: 1) Eeva Niemelä 340, 2) Kirsi Kuuttila 340, 3) Carita Kröger 320. B-sarja tytöt 100 m: 1) Jenni Jokinen 12,48, 2) Niina Kuusisto 12,60, 3) Jasmina Limnell 12,63. Butchers–Wolverines. X (0–0) 3,10 15 Newcastle–Fulham 2 (1–2) 4,90 16 Arsenal–Middlesb. Alussa lyhyesti laukannut ori nousi loppusuoralle tultaessa toisesta parista ulkoa vapaalle kaistalle, mutta se jätettiin kuudenneksi. 2 (1–3) 2,80 01 Bergqvist–Hellebaut 1 (Bergqvist) 1,75 02 Alekna–Kanter 1 (Alekna) 1,40 03 Johnson–Robles 2 (Robles) 2,05 04 Nerius–Spotakova 2 (Spotakova) 1,90 05 Jyväskylä–Lappeenr. Naisten pääsarjassa Heini Wennman siirtyi johtoon kolmannella rastilla, eikä luopunut piikkipaikasta sen jälkeen. H60, 4,4 km (13): 1) Heikki Pajukangas, KPV, 36.57, 2) Olavi Lukkarinen, Pohjant, 36.59, 3) Seppo Sorri, PihtTu, 37.59, 4) Terho Tattari, KoS, 39.15, 5) Juhani Perkkiö, YlivKu, 39.20, 6) Asko Kujala, KoS, 40.16. Kultadivisioonan nimiinsä vienyt Don Giovanni sai 3 000 euroa vähemmän. lähtö: 6 Tutuari, poissa:– Voitonjako: 7 oikein 169 kpl voitto-osuus 806,40 e, 6 oikein 10,00 e, 5 oikein 1,20 e. Fiinon ja Tutuarin tileille 10 000 euroa Fiino ja Tutuari veivät nimiinsä suomenhevosten isopalkintoisimmat lähdöt. B-sarja pojat kuula (4 kg): 1) Juha Vottonen 17,00, 2) Tuomas Martin 16,63, 3) Ville Halvari 16,60. P. Myös se pääsi johtoon ennen viimeistä kaarretta. Saran Salama kilpaili ensimmäisen kerran kuninkaaksi seppelöimisen jälkeen. D40, 4,4 km: 1) Marja-Liisa Mäntylä, RaJu, 48.12. B-sarja pojat 800 m: 1) Tuomas Pasanen 2.04,23, 2) Simo Rautiainen 2.05,54, 3) Jouni Virtanen 2.07,56. 9. toto (6-3-11): 15,72 4,16-1,731,48 30,66. toto (4-7-12): 7,05 2,06-3,365,72 24,43. Seitsemänneksi sijoitettu Davidenko ei pystynyt vastaamaan Federerin mahtipeliin ja hävisi ottelun tunnissa ja 43 minuutissa. Fiino osallistui nelivuotiaille rajattuun Expressiin, joka ajettiin V75-kohteiden jälkeen. Salibandy . Tulokset (sarjojen kolme parasta): A-sarja pojat 100 m: 1) Tommi Siekkinen 10,94, 2) Joona Ville Heinä 11,10, 3) Joonas Makkonen 11,15. A-sarja tytöt kiekko (1 kg): 1) Elina Mattila 41,90, 2) Jonna Kurikka 41,87, 3) Vuokko Rajamäki 41,68. A-sarja pojat 5000 m kävely: 1) Sakari Arffman 23.16,02, 2) Risko Nogelainen 24.01,05. Voiton ratkettua hän kertoi vain halunneensa herätellä kilpakumppaneitaan hauskalla tempauksella. Tulokset: E-sarja (2,3+2,3+1,8 km) (68): 1) Rovaniemi-1 42.45 (Ella-Noora Rahkola 13.35/14, Mikko Rahkola 12.44/2, Olli Ojanaho 16.26/7), 2) Mikkeli-1 42.53 (Joonas Ahola 13.08/10, Silja Viita 13.38/6, Arttu Syrjäläinen 16.05/4), 3) Mäntsälä-1 42.54 (Arttu Nummela 12.35/4, Pinja Antikainen 13.50/9, Antti Sainio 16.28/8), 4) Mikkeli-2 44.12, 5) Tampere-1 44.43, 6) Tampere-2, 44.58, 7) Lapua-1 46.24, 8) Tuusula-1 46.25, 9) Nousiainen-1 46.26, 10) Mikkeli-3 46.34, 11) Hankasalmi-1 46.46, 12) Kuhmo-2 47.09, 13) Mäntsälä-2 48.21, 14) Kangasniemi-1 48.26, 15) Haapajärvi-1 49.16 (Koirikivi Anssi 11.48/1, Teeriaho Terhi 17.56/42, Lassila Kerttu 19.32/33), 16) Kuopio-2 17) Jyväskylä-1 49.37, 18) Mynämäki-1 49.57, 19) Lieto-1 50.01, 20) Nurmijärvi-1 50.06,...27) Perho-1 51.42 (Joonatan Kivelä 15.19/26, Karoliina Ukskoski 14.05/10, Jooseppi Kalliokoski 22.17/55, 37) Lohtaja-1 53.32, 42) Oulainen-1 55.25, 43) Kaustinen-1 55.45, 44) Kalajoki-1 56.00, 51) Kokkola-2 1.01.36, 56) Oulainen-2, 1.04.23, 59) Oulainen-3, 62) Kokkola-3 1.11.16, 66) Kalajoki-2 1.19.08. – Koko ajan kommenteissani sanoin jo etukäteen, että vauhtia pidetään, jos toiset eivät sitä pidä, Markku Nieminen perusteli. En ottanut siitä paineita, vaan tein oman suoritukseni, Hall totesi. Voitto oli jo kuudes peräkkäinen. D20, 5,5 km: 1) Marjo Tiitto, RasTiimi, 56.11, 2) Kaisa Saarimaa, NivU, 58.28. A-sarja pojat 3-loikka: 1) Matti Särkelä 14,05, 2) Juho Sanaslahti 13,94, 3) Juho-Viljami Kosunen 13,93. Hän onnistui siinä paremmin kuin uskalsi toivoakaan. Vaahteramalja 16. – Hevonen on pikkuhiljaa tulossa siihen, mikä se on. Troikka: 903,23. Oulu Oikea rivi: 1. Federer hakee vuoden kolmatta grand slam -titteliään Australian avointen ja Wimbledonin jatkeeksi. D45, 4,0 km: 1) Leila Keränen, OuTa, 47.15, 2) Airi Mattila, KPV, 55.06. lähto: 3 Belmonte, poissa: 6. Rytäkästä selvittiin kuitenkin ilman suuria vahinkoja ja loukkaantumisia. 1.25.13 (Heli Jylhä 33.05/43, Samuli Saarela 27.24/5, Eino Kattilakoski 24.43/1), 7) Helsinki-3 1.25.29, 8) Kangasala-1 1.28.36, 9) Helsinki-4 1.28.50 (Saara Nikkari 32.40/38, Santtu Sainio 28.01/7, Niko Olin 28.09/17), 10) Mikkeli-1 1.28.53, 11) Rovaniemi(U)-1, 1.29.54, 12) Iitti-4 1.29.56, 13) Hankasalmi-1 1.29.58, 14) Jämsä-1 1.30.01, 15) Lappeenranta-1 1.35.12, 16) Tampere-2 1.35.29, 17) Keuruu-1 1.35.48, 18) Jyväskylän mlk-1 1.36.13, 19) Oulu-1 1.36.49, 20) Saarijärvi-1 1.36.59,...36) Haapajärvi-1 1.46.54, 56) Oulainen-1 2.32.22. sarjalla lyhyitä, leikkaavia rystylyöntejä. V75-ravi 36/06 Lauantai 9. Federer otti ohjat murtamalla Davidenkon syötön toisessa pelissä. Andreas Hall piti lupauksensa. Pelivaihto 696 909,50 e, yleisöä 2 580 Ravit . JRV:n Tero Myllymäki ja KoS:n Jouni Kujala nappasivat seuraavat sijat. Tulokset: H21, 7,4 km (18): 1) Sami Löfbacka, RasKu, 39.16, 2) Tero Myllymäki, JRV, 41.40, 3) Jouni Kujala, KoS, 42.42, 4) Jari Hannuksela, Pohjant, 43.47, 5) Ville Saarela, KoS, 44.03, 6) Seppo Mäkinen, Pohjant, 44.33, 7) Teppo Isokoski, YlivKu, 44.45, 8) Hannu Oja, YlivKu, 45.03, 9) Matti Karhulahti, TuS, 45.14, 10) Heikki Grekelä, Pohjant, 45.47. 54.24,...33) Oulainen(U)-1 1.02.34, ...47) Haapajärvi-2 1.14.46, 49) Haapajärvi-3 1.17.46. Lähtö 8, Valiodivisioonafinaali, V75-7, sh 2 100 m: 1) Tutuari/Esa Holopainen 24,5a, 2) Kultori 24,6a (90), 3) Villiari 24,7a (72), 4) Huiman Pyste 24,8a (153), toto (6-5-3): 2,12 1,21-1,61-1,53 8,77. V4-kerroin: 41,61. – Belmonte täytyy tutkia alkuviikosta, koska se ei ollut oma itsensä. D50, 2,9 km (8): 1) Ritva Halme, KiimU, 25.52, 2) Kaisa Yliniemi, NivU, 37.37, 3) Anneli Vilppola, Iisu, 43.16, 4) Pirkko Hakkarainen, KaJu, 44.07, 5) Lea Pöyhönen, VetU, 44.15, 6) Eija Lassila, VetU, 1.01.54. H40, 6,4 km (12): 1) Juha Tuomisto, VaaSu, 40.11, 2) Heikki Laurinseppä, SuomRa, 43.06, 3) Juha Lerssi, KPV, 44.17, 4) Harri Virkkala, KoS, 48.28, 5) Johan Byggningsbacka, Brahe, 48.37, 6) Ari Matkaselkä, OuHu, 50.31. Federer nöyryytti Davidenkoa mm. Kolmanneksi sijoittui Femmanin Anders Bäckström, joka johti kisaa yhdellä rastilla matkan puolivälissä. Lähtö 7, Kultadivisioonafinaali, V75-6, V4-4, lv 2 100 m: 1) Don Giovanni/Markku Nieminen 14,3a, 2) Solomon Blue Chip 14,8a (117), 3) Colour August 15,2a (51), 4) Summer Zoot 15,4a (448), toto (10-7-1): 6,90 2,29-3,571,77 39,27. B-sarja pojat korkeus: 1) Esa Hyytiäinen 181, 2) Niko Leppä 181, 3) Jari Pöllänen 179. Lähtö 3, V75-2, lv 2 100 m: 1) Charmiss Catcall/Ahti Antti-Roiko 17,4, 2) Mam’s Pearl 17,6 (227), 3) Eglas Isadora 17,8 (30), 4) Wilmalexis 17,8 (654), toto (8-11-6): 6,78 2,89-5,671,57 112,22. Lähtö 4, Huippudivisioonafinaali, V753, V4-1, sh 2 100 m: 1) Vieskerin Viri/Henri Bollström 26,5a, 2) Sävelen Arttu 26,9a (48), 3) Marin Mori 27,1a (70), 4) Lisbeth 27,4a (260), toto (4-9-2): 3,09 1,59-1,48-1,80 5,73. A-sarja (2,6+2,6+2,6 km) (66): 1) Kangasala-1 47.21 (Santeri Sainio 17.46/17, Iida Savolainen 15.50/1, Kristian Kannus 13.44/1), 2) Tampere-3 47.27 (Henri Annila 16.32/7, Suvi Harju 17.04/3, Elias Kuukka 13.51/2), 3) Imatra-1 49.03 (Lauri Similä 16.42/8, Vilmalotta Silvonen 17.02/2, Lauri Nenonen 15.19/6), 4) Helsinki-1 52.17, 5) Mikkeli-1 54.22, 6) Kokkola-1 54.42 (Jonas Rönnqvist 17.33/14, Ruska Saarela 20.49/22, Aino Kattilakoski 16.19/9), 7) Tampere1 54.53, 8) Vantaa-1 55.09, 9) Jyväskylän mlk-1 55.20, 10) Tuusula-1 55.21, 11) Kangasniemi-1, 12) Kangasala-2 57.57, 13) Keuruu-1 58.02, 14) Salo-2 58.05, 15) Kangasala-3 58.13, 16) Pirkkala-1 58.15, 16) Espoo1 58.15, 18) Kuopio-1 58.24, 19) Hamina-1 58.25, 20) Halikko-1 58.29, 21) Kokkola-2 58.42 (Paavo Rantala 17.59/21, Toni-Antti Viitasaari 18.57/11, Anna Mild 21.45/37),...40) Kokkola-3 1.07.28, 49) Kalajoki-1 1.14.49, 55) Oulainen-1 1.22.32, 58) Oulainen-2 1.22.53, 62) Kokkola-4 2.07.10 C-sarja (4,9+4,9+4,9 km) (66): 1) Helsinki-2 1.23.54 (Marjo Liikanen 28.24/14, Tuomas Metsälä 30.28/14, Vili Niemi 25.01/3), 2) Tampere-4 1.24.02 (Venla Niemi 31.28/35, Juho Westerlund 26.23/1, Juho Saarikko 26.10/6), 3) Helsinki-1 1.24.53 (Anni Honkimaa 30.33/27, Antti Rusanen 27.14/3, Aapo Summanen 27.06/12), 4) Turku-2 1.25.07, 5) Vöyri-1 1.25.13, 6) Kokkola-1, 20. H55, 5,5 km (11): 1) Eero Juola, KoS, 37.03, 2) Pekka Kanste, SoJy, 38.20, 3) Leo Jokinen, KoS, 39.51, 4) Raimo Haapalehto, VetU, 48.33, 5) Erkki Koivukangas, KäTa, 48.39, 6) Tapani Tanttinen, KoS, 55.00. V4-kerroin: 19,67. Hän pääsi käymään sen kanssa voittajaesittelyssä. Kolmas peräkkäinen Yhdysvaltain avoimen mestaruus nostaisi Federerin John McEnroen (1979–81) ja Ivan Lendlin (1985–87) rinnalle. Federer puolustaa Yhdysvaltain avointen mestaruutta kahdelta viime vuodelta. A-sarja tytöt 3000 m kävely: 1) Maija Sippola 14.55,10, 2) Titta Grönman 16.01,23, 3) Annika Lehtoranta 16.05,59. Maailman ja turnauksen sijoituslistan ykköspelaaja Federer eteni virtuoosimaisella esityksellä loppuotteluun 6–1, 7–5, 6–4. Oulu: Lähtö 1, lv 1 600 m: 1) Good Touch/Tapani Salojensaari 18,6ax, 2) Jack Esquire 18,9a (82), 3) Fiery Fly 19,1a (220), 4) Texas Diamond 19,6ax (116), poissa: 10. B-sarja pojat 3000 m kävely: 1) Iiro Lehtoranta 14.01,91, 2) Aku Partanen 14.04,00, 3) Eemeli Kiiski 15.19,16. Suunnistuksen mestaruuksia oli jaossa kaikkiaan viidessä sarjassa. Lähtö 11, lv 1 600 m: 1) Empire Leader/ Tuomas Pakkanen 16,4a, 2) Boulder Chip 16,6a (63), 3) Mike Houdini 16,6a (27), 4) Night Duty 16,8a (213), toto (1-6-2): 5,76 2,60-1,81-1,45 14,26. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Aslak/Ari Moilanen 16,8a, 2) Fast Races 16,8a (474), 3) Armando Kane 16,8a (104), 4) Giant Nordia 16,8a (224), toto (2-8-10): 6,46 2,59-9,11-4,08 108,73. lähtö: 8 Charmiss Catcall, poissa:– 3. Totex 15,9a (114), 3) Boy Robertto 16,0a (76), 4) Rodrigo Kemp 16,7a (148), toto (3-5-4): 1,71 1,43-2,82-2,56 9,83. B-sarja pojat 100 m: 1) Aku Kurki 11,16, 2) Antti Ruopsa 11,52, 3) Arttu Halmela 11,66. A-sarja tytöt 800 m: 1) Janni Syrjälä 2.17,25, 2) Sanni Klemelä 2.20,10, 3) Liisa Mäkinen 2.23,22. V4: vaihto 156 890.00 e; oikea rivi 4-7-3-10; poissa II/1 IV/4 kerroin 227,94. Helsinkiläiset tekivät voittoajan 1.23.54 ja repivät kolmiosuuksisella matkalla kahdeksan sekunnin eron Tampereen nelosjoukkueeseen yli 15-vuotiaiden sarjassa. B-sarja tytöt keihäs (400 g): 1) Carita Hinkka 60,24, 2) Sanni Utriainen 51,11, 3) Jenni Kangas 50,00. Sunnuntaina 10.9.2006 Urheilu 19 Rahapelit . Miesten pääsarjassa ei nähty yllätystä, kun Rasti Kurikan Sami Löfbacka otti odotetun voiton. Charmiss Catcall puolestaan käänsi tammalähdön johtaneen rinnalta edukseen. Voittoyhdistelmä: 3 Räikkönen K–3 Massa F–2 Heidfeld N Kerroin: 44,34 Poissa: Veikkausbingo perjantai 8. lähtö: 10 Don Giovanni, p: 4 7. 1 (2–0) 1,65 28 Barnsley–Stoke X (2–2) 3,05 29 Plymouth–QPR X (1–1) 3,10 30 Burnley–Colchester 2 (1–2) 4,90 31 Millwall–Brighton 2 (0–1) 3,25 32 Elfsborg–AIK X (1–1) 3,25 33 Degerfors–Qviding 1 (3–1) 1,40 34 Esb.–FC Köbenh. Yhdysvaltain avoin mestaruusturnaus: Naiset, kaksinpelin välierät: Justine Henin-Hardenne Belgia (2)–Jelena Jankovic Serbia (19) 4–6, 6–4, 6–0, Maria Sharapova Venäjä (3)–Amelie Mauresmo Ranska (1) 6–0, 4–6, 6–0. Nuorimpien E-sarjan voittajat tulivat Rovaniemeltä. 9. KESKIPOHJANMAA
osakilpailun jälkeen: 1) Tarleena Raatikainen-Jan Willem 0,5 sijapistettä, 2) Tarleena Raatikainen Miss Monty 1,0, 3) Veera Peltokangas Roman 1,5. f i Työvoimakoulutus Keski-Pohjanmaan alueen oppilaitokset esittelevät aikuiskoulutustarjontaa Kokkolan kaupunginkirjaston aulassa 11.09.-15.9.2006 klo 15-18 välisenä aikana. poliisiviranomaisten hyväksymä. reaktoreiden, suodattimien, niihin liittyvien putkistojen ja tuotekäsittelyn toimivuudesta ja laadunvalvonnasta. T13 600 m (7): 1) Sofie Lövdal VasaIS 1.41,80, 2) Jessica Åström GamlIF 1.43,22, 3) Vanessa Kinnari GamlIF 1.46,13, 4) Meri Luoma ToholU 1.49,01, 5) Maria Anttiroiko LohtVe 1.55,43, 6) Aleksandra Riihimäki YlihJu 1.57,71. P13 4 x 100 m: 1) KP-V 58,25, (Timo Aho, Pontus Salonen, Otto Järvilä, Pietari Purola), 2) VetU 58,49, (Harri Nykänen, Lauri-Matti Patana, Mikko Kivelä, Sami Rauma). Luokka V, 120 cm, senioreiden 1. PBA on jo parin vuoden ajan vaihdellut radanhoitoja turnauksesta toiseen. Raatikainen otti johtoaseman poneissa, Kuni nuorissa hevosissa ja Kalemaa suomenhevosissa. TOIMISTOHUONEISTO 62 m² Pitkänsillankatu 20:ssä, Kokkolassa. Yleisurheilu . Ponien aluemestaruus 1. Tiedustelut / ilmoittautumiset puhelimitse Ojaniemi 0400575 140, Autio 0400-562 600, Heikkilä 0500-561 763. metallien ja erilaisten kemikaalien valmistuksessa. 9) Pikkarainen Ville Suomi 600,0 kg. 0-47,50, 8) Kitty Koivula-Freezia VH 0-48,27, 9) Eva-Lena Forsell-Bria Rebecca KSUR 049,24, 10) Matleena Pihlaja-Capri LehRa 0-49,33. Luokka II, 90 cm, ponien, suomenhevosten ja nuorten hevosten 1. Tämä kurssi ei anna pätevyyttä Vaasan, Seinäjoen eikä Pietarsaaren kaupunkien takseihin. Poliisiviranomaiselta haettavan ammattiajoluvan perusteet edellyttävät riittävien tietojen ja taitojen hallintaa, jotka kurssimme antavat. T13 keihäs (7): 1) Sara Toivonen PerToi 32,39, 2) Sanna Ketola KarTa 32,09, 3) Jenni Leppänen ToholU 28,29, 4) Laura Haka HalToi 26,65, 5) Lina Byskata IFÅsar 23,97, 6) Henna Pollari HalToi 21,89. P13 600 m (7): 1) Taavi Ahopelto SeinU 1.38,85, 2) Jukka-Pekka Pelto-Arvo KannU 1.42,27, 3) Henrik Borg GamlIF 1.44,92, 4) Miika Pajukangas KausPV 1.45,36, 5) Tuomas Puronaho KausPV 1.45,90, 6) Lari Posio KannU 1.49,52. Muita edellytyksiä ovat Cajokorttiluokan terveysvaatimukset sekä lainkuuliaisuus ja hyvämaineisuus. GREENDALE (STT) Keilaaja Mika Koivuniemi oli viime viikolla mukana testaamassa erilaisia radanhoitotapoja. 0-026,21. (06) 825 8125 / koulutussihteeri Tuula Virkkala tai sivuiltamme www.kpakk.fi www.kpakk.fi Työvoimakoulutus www.mol.fi k p a k k . Koulutukset on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille. Senioreiden aluemestaruus 1. ja itse kurssi järjestetään syys lokakuun aikana varsinaisten luentopäivien ollessa 14.-15.10.-06 Jalasjärvellä (JAKK). T13 pituus (17): 1) Patricia Fors IFVom 4,96, 2) Jonna Julin IFNykn 4,57, 3) Susanna Kuoppala NurmU 4,53, 4) Cecilia Granskog MalaIF 4,40, 5) Marion Salmela IFVom 4,40, 6) Heli Uusitalo LohtVe 4,40. Koulutuksiin hakeudutaan lähimmän työvoimatoimiston kautta, josta saa koulutusesitteitä, hakemuksia ja lisätietoa koulutuksesta ja sen aikana maksettavista eduista. P13 2000 m kävely: 1) Tuomas Kivelä KälvTa 12.44,10. P12 moukari: 1) Jussi Virkkala VetU 34,25, 2) Timo Kööpikkä LaihLu 30,76, 3) Reino Ranto IlmaKi 29,98, 4) Antti Rinta-Aho TöysVe 29,76, 5) Josef Drifell IFNykn 22,39, 6) Pietari Purola KausPV 22,34. Nuorten hevosten aluemestaruus 1. Koulutuksiin on mahdollisuus hakeutua myös työministeriön internetsivuilla osoitteessa www.mol.fi olevalla sähköisellä hakulomakkeella koulutusnumeron perusteella. KESKIPOHJANMAA Ostetaan Ostetaan Vuokralle tarjotaan Palvelun tarjoaa 9 maakuntalehteä: Ilkka, Itä-Savo, Kaleva, Karjalainen, Keskipohjanmaa, Keskisuomalainen, Länsi-Savo, Pohjalainen ja Savon Sanomat Oman kodin tunnistaa jo ensinäkemältä. Tilanne: 1) Valverde 54.23.28, 2) Kashetshkin –48, 3) Sastre –1.25, 4) Vinokurov –1.38, 5) Jose Angel Gomez Marchante Espanja –2.06, 6) Janez Brajkovic Slovenia –3.49, 7) Karpets –4.00, 8) Danilo Di Luca Italia –4.31, 9) Manuel Beltran Espanja –5.03, 10) Ruggero Marzoli Italia –7.02, ...136) Carlström –1.36.23. Tavoitteena oli löytää sopivat radanhoidot PBA-ammattilaiskiertueen turnauksiin ensi vuodeksi. T12 kuula (11): 1) Jutta Salmela KokkVe 9,63, 2) Heli Jokela HalToi 9,22, 3) Isabelle Nygårds IFKraf 9,12, 4) Jessica Hinkka IKFalk 9,04, 5) Suvi Kohtala KauhKa 8,90, 6) Sonja Sparv IFVom 8,75. T12 korkeus (7): 1) Emma Selkälä IFÅsar 144, 2) Lizette Backström IKFalk 142, 3) Marjo-Leena From IFÅsar 136, 4) Heidi Erkinheimo NurmU 136, 5) Maja Muukkonen IKFalk 136, 6) Jonna Maunuksela KyrVoi 133. Junioreiden 1. Katutason huoneisto, remontoitu. Kokkolan vapaaehtoinen lisäjakso halukkaille maksaa 50,-. Sofia: Voimannoston juniorien (alle 23-v.) MM-kisat: Miehet 90 kg: 1) Christov Christo Bulgaria 805,0 kg, 2) Urban Tomas Tsekki 800,0 kg, 3) Williams Dan USA 790.0 kg,.. – Itse ”opin” eniten millaisia palloja minun pitää porata ennen tourin alkua, muuten en voi tehdä liian isoja johtopäätöksiä testistä. mestaruusosakilpailun voitti Kokkolan Emma Broända nopealla ja ponikokoisella Sir Vihtorylla. T13 seiväs: : 1) Erica Hjerpe IFFemm 240, 2) Helene Rintamäki LaihLu 230, 3) Iiris Vuorenmaa LaihLu 210, 4) Jenna Ala-Riihimäki NurmU 170. Kiertue alkaa lokakuun lopussa juuri Wauwatosassa. osakilpailun voitti Jalasjärven Ratsastajien Laura Koivula hevosella Uncle Sam. asunto • monimuoto-opiskeluna työn ohessa • pääsyvaatimuksena opistotasoinen ammatillinen perustutkinto • tutkinnon laajuus 210 op., 3,5 vuotta • lähiopiskelu lauantaisin Haapajärven yksikössä • koulutus tarjoaa valmiuksia liikeelämän erilaisiin asiantuntijaja kehittämistehtäviin sekä omaan yritystoimintaan • hakuaika 4. osakilpailun jälkeen: 1) Mirva Kuni-Lecavalier 0,5, 2) Matleena Pihlaja-Capri 1,0, 3) Maija-Riikka Pellikka-Vesku-Vili SERA 1,5. T12 2000 m kävely: 1) Pirita Ojanperä JalasJ 11.41,46, 2) Fanny Storlund IFVom 12.46,44. Cuanca: Maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajo: Osuus 14/21, 33 km aika-ajo: 1) David Millar Britannia 40.54, 2) Fabian Cancellara Sveitsi, sama aika, 3) Aleksandr Vinokurov Kazakstan jäljessä 5 sekuntia, 4) Alejandro Valverde Espanja –13, 5) Andrei Kashetshkin Kazakstan –26, 6) Stijn Devolder Belgia –44, 7) Laszlo Bodrogi Unkari –45, 8) Carlos Sastre Espanja –46, 9) Stuart O’Grady Australia –54, 10) Vladimir Karpets Venäjä –1.03, ...83) Kjell Carlström Suomi –4.11. Käy tutustumassa kohteeseen. P12 2000 m kävely: 1) Oskar Högnabba IFÅsar 12.29,28, 2) Josef Drifell IFNykn 13.03,23. Lisätietoja saa myös aikuisopistosta, puh. osakilpailun jälkeen: 1) Emma Broända-Sir Vihtory 0,5, 2) Emma Vehniä-Otto II 1,0, 3) Noora Erkkilä-Pantse R MYRA 1,5. P13 seiväs: : 1) Johannes Eronen HaapKi 280, 2) Niklas Wik IKFalk 260, 3) Mikko Ojala AlajA 240, P13 pituus (10): 1) Santeri Kamila KauhKa 5,57, 2) Tuomas Salenius AlajA 5,36, 3) Axel Pelander GamlIF 4,56, 4) Pontus Salonen KausPV 4,52, 5) Sami Rauma VetU 4,33, 6) Jaakko Malmivaara YlisKV 3,98. Tarkemmin puh. Senioreiden 1. mestaruusosakilpailu: 1) Tarleena RaatikainenJan Willem ÄhtU 0-39,05, 2) Tarleena Raatikainen-Miss Monty ÄhtU 0-40,31, 3) Veera Peltokangas-Roman Perhonjokilaakson Ratsastajat 0-43,71, 4) Vera Eropuro-Micander Junior VH 0-45,24, 5) Mirva Kuni-Lecavalier LaRat, Nurmo 0-45,26, 6) Emma Broända-Baccus KSUR, Kokkola 0-47,42, 7) Henna Leikkari-Lilla My II Ilmajoen Rats. 5) Muhonen Tomi Suomi 765,0 kg. mestaruusosakilpailu: 1) Emma Broända-Sir Vihtory KSUR 0-49,49, 2) Emma Vehniä-Otto II AR 0-49,82, 3) Laura KoivulaUncle Sam JARA 0-50,69, 4) Laura Koivula-Nimfa JARA 0-54,41, 5) Susann Gleisner-Sison KSUR 0-59,19. Koivuniemi voitti testikisan ennen kiertueen kaikkien aikojen menestyksekkäintä keilaajaa Walter Ray Williamsia. T12 kolmiloikka (11): 1) Susanna Myllyniemi KauhKa 10,24, 2) Emilia Tuikka LohtVe 9,43, 3) Suvi Seppälä KauhKa 9,01, 4) Heidi Erkinheimo NurmU 9,00, 5) Sallamari Mäkelä YlivKu 8,95, 6) Janina Björklund IFÅsar 8,77. Yhteistyöyrityksiä: Hakuaika päättyy 6.10.2006. Voimannosto . 6.3.2008, kesäkeskeytys 2.7.2007 . Mukana Keski-Pohjanmaa, E-Pohjanmaa ja ÖID Tulokset (kuusi parasta): P12 200 m: 1) Jani Keto EvijU 28,12, 2) Christoffer Backlund IFÅsar 28,29, 3) Timo Aho KausPV 30,26, 4) Lauri-Matti Patana VetU 31,09, 5) Jari Karjalainen LaihLu 33,13. Tarvitsen paljon sarjoja ennen tourin alkua ja tuollainen on parasta harjoittelua. He olivat enemmän kiinnostuneita meidän kommenteista, Koivuniemi kertoi. Kurssin hinta on 220 E/hlö (sis. 29.9.2006 • lomakkeen voit pyytää yksiköstä p. Kurssi on kaksivaiheinen; omaehtoinen etäopiskeluvaihe, sekä sen jälkeen varsinaiset luento-osat (ja tentti). 06-825 8262, 044-725 0879 www.kpakk.fi Koulutus VAASA Tarleena Raatikainen, Mirva Kuni, Anne-Mari Kalemaa, Emma Broända ja Laura Koivula voittivat lauantaina Vaasan Hubertuksella esteratsastuksen Pohjanmaan aluemestaruuskilpailujen ensimmäiset osakilpailut. Kenttäratsastuksen nuorten maajoukkueeseenkin kuulunut Koivula oli ainoa, joka selvitti virheittä lauantain vaikeimman eli 120-senttisten esteiden luokan. P13 keihäs (10): 1) Santeri Kamila KauhKa 47,63, 2) Mika Flinkkilä PerToi 44,32, 3) Ville Iso-Oja HimU 38,86, 4) Dan-Otto Norrgård IFNykn 35,72, 5) Mikki Hietaharju IlmaKi 34,54, 6) Tuomas Puronaho KausPV 33,66. osakilpailun jälkeen: 1) Laura Koivula-Uncle Sam 0,5, 2) Rita Övergaard-Milky Way 1,0, 3) Tanja Karjalainen-Alee E-PUR 1,5. Broända ja Sir Vihtory ovat hallitsevina pikkuponien Suomen estemestareina suosikkeja myös sunnuntain kisassa. T13 4 x 100 m: 1) IF Vom 52,92, 2) IF Åsarna 1 56,52, 3) IK Falken 1 56,86, 4) Kaustisen Pohjan-Veikot 58,21, 5) Malax If 58,38, 6) If Åsarna 2 58,71, 7) Vetelin Urheilijat 1.02,12. T12 1500 m: 1) Sallamari Koskinen IlmaKi 5.30,62, 2) Rebecka Westerlund IFDrot 5.32,13, 3) Meri Mahlamäki NurmU 6.10,85, 4) Noora Jaatinen NurmU 6.13,46. Sen sijaan vapaaehtoisen lisäjakson suorittamalla on mahdollista saavuttaa valmius Kokkolan kaupunkiin (lisäjakso Kokkolassa 21.10.). Huoneistossa automaattinen ilmanjäähdytys ja ilmastointi, joka puhdistaa ilman. Kurssi on Suomen Taksiliiton virallinen kuljettajakurssi ja on mm. Koivuniemi oli yksi kymmenestä huippuammattilaisesta, joka oli kutsuttu testaamaan oloja Wisconsinin Wauwatosaan Yhdysvaltain kansallisen keilailuliiton USBC:n ratahoitoasiantuntijoiden laatimilla radoilla. Jäikö ammatillinen koulutus aikoinaan kesken tai kokonaan hankkimatta. mestaruusosakilpailu: 1) Laura KoivulaUncle Sam JARA 0-57,10, 2) Rita Övergaard-Milky Way NURK, Uusikaarlepyy 4-55,30, 3) Tanja Karjalainen-Alee EPUR 4-55,89. 040 823 6082. PROSESSINHOITAJA KOULUTUS Kemiantekniikan perustutkinto Kokkola 6.11.2006 . Löydä kotisi Asuntoarenasta www.arena.fi. T13 60 m loppukilpailu: 1) Patricia Fors IFVom 8,00, 2) Ida Glasberg IFVom 8,20, 3) Jonna Julin IFNykn 8,30, 3) Meri Luoma ToholU 8,30, 3) Marion Salmela IFVom 8,30, 6) Vanessa Kinnari GamlIF 8,60. – He ilmoittivat, että muutamaa olosuhdetta tullaan hieman muuttamaan testien jälkeen, mutta muuten he antoivat meille hyvin vähän tietoa. 044 7699 233/Marja tai • opiskelu alkaa 16.1.2007 viim. P12 kolmiloikka: 1) Jesse Naukkarinen NurmU 9,99, 2) Ville Hakomäki YlihJu 9,93, 3) Arto Laakso KauhVi 9,93, 4) Timo Torppa HalToi 8,94, 5) Paavo Åivo VetU 8,01. Broändalle avausvoitto Vaasassa Esteratsastuksen aluemestaruuskilpailut käyntiin Veteli: Yleisurheilun aluehuipentuma Vetelin urheilukentällä 9.9. T13 kiekko: 1) Maija Kyntäjä YlisKV 32,25, 2) Jonna Löfhjelm SeinU 31,54, 3) Susanna Kuoppala NurmU 30,60, 4) Eveliina Sandberg KarTa 29,05, 5) Laura Haka HalToi 25,99, 6) Louise Båssar MalaIF 24,60. Kisat jatkuvat tänään sunnuntaina, jolloin ratsastetaan toiset osakilpailut. Junioreiden aluemestaruus 1. Prosessinhoitaja vastaa prosessin laitteiden kuten esim. kurssimateriaalin, -luennot, -tentin ja kahvit ) + lähetyskulut. Keilailussa radanhoito on herättänyt erityisen paljon keskustelua viime vuosina. 7) Salo Juhani Suomi 707,5 kg,.. Suomenhevosten aluemestaruus 1. T12 60 m aj loppukilpailu: (-0,7): 1) Kati Perälä LapVi 10,98, 2) Tiia Rytylä TeuvRi 11,02, 3) Jonna Maunuksela KyrVoi 11,04, 4) Iida Koskela AlajA 11,09, 5) Maja Muukkonen IKFalk 11,38, 6) Sonja Sparv IFVom 12,32. Oli mukava pelata paljon sarjoja erilaisissa olosuhteissa kilpailun muodossa. osakilpailun jälkeen: 1) Anne-Mari Kalemaa-Nikotus KURAT, Kurikka 0,5, 2) Jonna Potila-Tuli-Kisa KAURAT, Kauhajoki, 1,0, 3) Elina Laakso Keitaan Hetki KURAT 1,5. klo 9-14. 20.7.2007 koulutuksen numero 586153 Koulutus antaa valmiudet toimia kemianteollisuuden prosessinhoitajana mm. 20 Urheilu Sunnuntaina 10.9.2006 . Koulutukseen otetaan 20-vuotta täyttäneitä, oppivelvollisuuden suorittaneita alalle soveltuvia henkilöitä Prosessinhoitajan työ on kemianteollisuuden valmistusprosessin käyttöä ja hoitoa. Ilmoittautumisaika on 11.-19.9. Tervetuloa! Lisätietoja: Keski-Pohjanmaan Noste, koulutussuunnittelija Marjatta Kuutsa puh. Esteratsastuksen Pohjanmaan alueen mestaruuskilpailut Vaasan Hubertuksella 9.-10.9., lauantain tuloksia: Luokka I, 80 cm: 1) Joni Koivusalo-Tovaritsch E-PUR, Nurmo 0-0-21,63, 2) Tarleena Raatikainen-Jan Willem ÄhtU 0-0-22,03, 3) Mia-Maria Skog-Cinderella FäR, Pietarsaari 23,02, 4) Agneeta Knip-Orchidee S Mustasaaren Urheilurats. Koulutukseen kuuluva työharjoittelu järjestetään alan teollisuudessa, jolloin tutustutaan käytännössä tuotantoprosessien toimintaan, käyttöön, valvontaan ja huoltoon. Koivuniemi kävi testaamassa eri ratahoitoja. Pyöräily . Kemiantekniikan perustutkinto suoritetaan koulutuksen lopussa näyttötutkintona. 29.9.2006 VARMISTA HYVÄ TULEVAISUUS! AIKUISTEN TRADENOMIKOULUTUS HAAPAJÄRVELLÄ TA K S I N K U L J E T TA J A K U R S S I Pohjanmaan taksiyrittäjät ry Hanki nyt valmiudet toimia taksinkuljettajana. 100 kg: 1) Onerud Magnus Ruotsi 840,0 kg, 2) Ianchev Vasil Bulgaria 805,0 kg, 3) Macdonald John Kanada 790,0 kg,.. on toinen mahdollisuutesi Ammatilliseen aikuiskoulutukseen voit tutustua myös Noste-rekassa Kokkolan torilla 19.9. Kyseessä on kauden ensimmäinen arvoturnaus Masters, jonka Koivuniemi voitti vuonna 2000. Erot eri rataolojen välillä tuntuvat kuitenkin olevan vähäisiä ja siksi PBA halusi valvotussa testissä löytää sopivat radanhoitotavat ensi kaudeksi. Tuotantoprosessit ovat yleensä jatkuvatoimisia, joten vuorotyö on tyypillinen työaika muiden työaikojen ohella. P12 60 m aj loppukilpailu: (+0,8): 1) Jesse Naukkarinen NurmU 10,65, 2) Arto Laakso KauhVi 11,23, 3) Panu Pitkänen AlajA 11,39, 4) Jyrki Ylitalo IKFalk 11,67, 5) Paavo Åivo VetU 12,20, 6) Jari Karjalainen LaihLu 12,81. T12 200 m 14): 1) Rebecca Lundberg IFVom 27,63, 2) Emilia Tuikka LohtVe 28,01, 3) Emilia Borgmästars IKFalk 28,81, 4) Iida Koskela AlajA 29,39, 5) Susanna Myllyniemi KauhKa 29,45, 6) Tiia Rytylä TeuvRi 29,49. T12 moukari: 1) Heidi Myllymäki KausPV 38,31, 2) Henna Ylinen KauhKa 33,06, 3) Isabelle Nygårds IFKraf 32,75, 4) Pernilla Fors IFVom 25,88, 5) Sandra Dahlsten IFNykn 23,56, 6) Kaisa-Leena Paavola KausPV 22,17. P13 60 m loppukilpailu: 1) Teemu Pesonen SeinU 8,19, 2) Joonas Toskala LohtVe 8,49, 3) Axel Pelander GamlIF 8,54, 4) Elias Halkola SeinU 8,62, 5) Sami Rauma VetU 8,87. P12 kuula: 1) Jussi Virkkala VetU 12,52, 2) Timo Kööpikkä LaihLu 11,95, 3) Toni Taipale VetU 10,19, 4) Reino Ranto IlmaKi 9,07. Luokka III, 100 cm: 1) Jenni MarttilaNasi LaRat 0-0-26,6, 2) Emma VehniäOtto II AR 0-0-28,65, 3) Laura Koivula-Rasmuss JARA, Jalasjärvi 0-0-37,09, 4) Mari Kaipainen-Taajanprinssi MYRA, Ilmajoki 0-4-27,61, 5) Jennika Raja-ahoJadisco Des Hazall AR 0-8-45,19. Luokka IV, 110 cm, junioreiden 1. P13 kiekko (11): 1) Mika Flinkkilä PerToi 57,20, 2) Mikki Hietaharju IlmaKi 41,00, 3) Jesse Lehto KausPV 36,33, 4) Joonas Toskala LohtVe 32,68, 5) Sebastian Hongell IFÅsar 26,35, 6) Tuomas Virkkala VetU 26,25. P12 korkeus: : 1) Ville Hakomäki YlihJu 142, 2) Hannes Torppa VetU 133, 3) Toni Taipale VetU 125. T13 60 m aj loppukilpailu: (-1,3): 1) Sara Toivonen PerToi 10,36, 2) Sofie Lövdal VasaIS 10,50, 3) Stefanie Backfält IFÅsar 10,90, 4) Susanna Koskela YlivKu 10,96, 5) Jonna Löfhjelm SeinU 10,98, 6) Jenna Ala-Riihimäki NurmU 11,23. Radanhoitoa vaihtelemalla vaikutetaan pallon käyttäytymiseen radalla. 0-0-24,63, 5) Viliina PorthanKöningin's Lieb E-PUR 0-0-25,77, 6) Ronja Hotti-Atmar Alavuden Rats
Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab, edustuksenaan TOYOTA, on yksi Osuuskauppa KPO:n tytäryhtiöistä. 040 774 1640 tai hallintopäällikkö Kirsi Salo, puh. 167 milj. Haemme palvelukseemme ammattitaitoista ASENTAJAA Edellytämme hakijalta kokemusta alalta. Henkilökuntaamme kuuluu 45 henkilöä, ja myynti tänä vuonna n. Soita rohkeasti! 0400 702 290/ Lauri Järvensivu, VORWERK AIDOSTI LÄHELLÄ IHMISTÄ www.kyronmaanop.fi palvelupäälliköksi KYRÖNMAAN OSUUSPANKKI Kyrönmaan Osuuspankki on Paikallisosuuspankkiryhmään kuuluva itsenäinen ja vakavarainen pankki. Kokkolan Traktorihuolto Sillanpää Kauppakaari 8, Kokkola puh. Puh. Koulutamme valitusta menestyjän. KOSEKin tehtävänä on kehittää yritysten ja yhteisöjen toimintaedellytyksiä alueella, edistää kuntien ja talouselämän keskinäistä yhteistoimintaa sekä valvoa seutukunnan etua ulkopuolisen rahoituksen ja resurssien hankinnassa sekä aluemarkkinoinnissa. Pankin liiketoiminta kasvaa voimakkaasti ja haemme Kokkolaan pankkialan ammattilaista Lisätietoja tehtävästä antavat toimitusjohtaja Ossi Karesvuo, puh. Toimimme tänään 3 paikkakunnalla, Ylivieska, Kokkola ja Pietarsaari. 2005) ison talon edut lisäkoulutuksen tehtäviin kilpailukykyisen palkkauksen hyvän ja nykyaikaisen työympäristön reippaat ja mukavat työkaverit Kerro itsestäsi lyhyesti ja lähetä hakemus 22.9.2006 mennessä (Emme palauta hakemuksia) Vastaan kyselyihin aamupäivisin: Tj. KESKIPOHJANMAA . 040 574 5811. euroa ja palvelemme asiakkaitamme seitsemässä konttorissa Isonkyrön, Vähänkyrön, Vaasan ja Kokkolan alueilla. Sunnuntaina 10.9.2006 21 Asianajotoimistot Sekalaiset Myytävänä Palvelukseen halutaan Onko sinulla auto ja ajokortti. 06-830 2550, Antti 0400-162 976 Sopimuskorjaamo PELTOLOHKO n. 7 ha, PÖNTIÖSSÄ Myydään tai vuokrataan. euroa. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tarjouksen. 0400-162 976. Haemme KOKKOLAN toimipisteeseen Arvostamme Sinussa seuraavia asioita: teknistä koulutusta autotuntemusta kykyä työskennellä tiimissä kielitaitoa Tarjoamme Sinulle: menestyksekkään malliston (markkinajohtaja v. AUTONASENTAJIA www.arena.fi. 0400-568 834 Lähetä hakemukset osoitteeseen: Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab, PL 80, 67101 KOKKOLA tai netin kautta www.nystedt.fi KPO-konserni on Pohjanmaalla toimiva, hyvin menestyvä Sryhmään kuuluva yritys, johon kuuluu alueosuuskauppa tytäryhtiöineen. Kirjalliset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään lähettämään 23.9.2006 mennessä osoitteella: Kyrönmaan Osuuspankki, Lukkarinmäentie 2, 61500 Isokyrö tai sähköpostilla: kirsi.salo@kyronmaanop.fi • • • • • • mielellään esimieskokemusta tuloshakuisuutta myyntiosaamista erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä kykyä valmentaa ja innostaa asiakaslähtöisyyttä toimialueen tuntemusta Odotamme Sinulta: Tehtävä on sopimuspalkkainen. Pääkonttorimme on Kokkolassa ja toimialo jamme ovat market-, autoja huoltamokauppa sekä hotellija ravintolatoimiala. Tarjoukset 24.9.2006 mennessä. Pankin tase on n. Henkilöstöömme kuuluu lähes 1400 kaupan ja palvelun ammattilaista ja kuluvan vuoden myyntimme tulee olemaan noin 500 milj. (06) 824 3400, Fax (06) 822 5545 info@kosek.fi | www.kosek.fi KOSEK on Kokkolan seudun kuntien omistama yhtiö. euroa. Haluatko MYYNTIEDUSTAJAKSI. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa sekä ruotsin kielen taitoa. (06) 876 851. Nyt haemme KOSEKin koordinoimaan kansainväliseen EUprojektiin REINOON (Renewal and Innovation to Business Transfers of Micro Companies) PROJEKTIKOORDINAATTORIA JA PROJEKTIASSISTENTTIA Tarkemmat tiedot työpaikoista löydät www-sivuiltamme www.kosek.fi kohdasta Rekrytointi. Lisätietoja tehtävästä antaa Antti Sillanpää puh. 35 milj. KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY Ristirannankatu 1, 67100 Kokkola Puh. Christer Johansson puh
Golf-ammattilaisen pelihuone on vailla sisustusta. Strömsön syyskausi alkaa juhlien merkeissä verannalla. 333. 3675565 17.00 Tv-uutiset. Suora lähetys naisten neljännestä loppuottelusta Lappeenranta Jyväskylä. Stereo. Gilroy pyytää Vicin apua pakomatkallaan. 6272768 12.25 Salatut elämät. 60445045 17.10 Inhimillinen tekijä. Tuotanto: YLE Vardagsfakta. 75590 18.15 FST: TV-nytt. 963671 14.00 Tuho-osasto. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Hannu Lehto 020 750 4405 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. 46364 09.15 TV2: Poinzi. 675768 20.30 Tv-uutiset ja sää. Osa 3/5. Kolme intohimoista ruoanharrastajaa sommelier Nicolas ”Niki Thieulon, Meri-Tuuli Lindström ja keittiömestari Henri Alén perustavat hyvän ruoan salaseuran, jossa kaikki kolme tekevät oman suosikkimenunsa. Stereo. Ranskalainen animaatiosarja Sakke-pojan seikkailuista. T.i.l.a. Uusinta. Päivä Dr. Keskeneräisiä asioita. 3069687 22.15 Poliisikomentaja Blake (K15). 963126 20.10 IS Urheilu-uutiset. 7130923 11.00 Sisustustesti. Kukin vastatkoon teoistaan. Uusi päivä edessä ja Antilla uusi ulkomuoto. 991923 18.00 Tv-uutiset. Selkeiden ohjeiden avulla voit omatoimisesti seurata oman kuntosi kehittymistä kotikonstein. Kuvasuhde 16:9. www.yle.fi/galaxi 46328 09.01 TV2: Antti Aamunen: Diplomifakiiri. Calum laittaa Jamesille ja Siegfriedille aterian, jonka valmistaminen kestää ehkä turhankin pitkään. 99403 20.45 Urheiluruutu. 3393565 11.55 Saaristolaislääkäri. Osa 17/18. Eräkoulu alkaa miten pärjäävät Ilveksen, HPK:n ja Lukon joukkueet. 333. Yhdysvalloissa kaikki yleisöennätykset rikkonut seikkailu yhdistää jännitystä, huumoria ja toimintaa vastustamattoman vauhdikkaasti ja visuaalisesti. 2709958 23.30 IS Urheilu-uutiset. Tänään luvassa mm. 586671 12.30 Dr. Suru ja elämänilon kadottaminen näyttävät jääneen päällimmäiseksi, ja koetut kauhut seuraavat heitä loppuelämän. Professorin vastuulle jää ajoittain hurjiksikin äityvien kokeiden suunnittelu. Kotimainen viihdeohjelma. Einstein on koko perheen vauhdikas visailuohjelma, jossa räjäytellään tähtien kanssa! Joka jaksossa kaksi julkkisvierasta kilpailee humoristisesti tieteen tuntemuksellaan vähintään neljässä arvoituksessa, joiden ratkaisemisessa tarvitaan paitsi älyä, myös nokkeluutta. Philin seurassa. 8565410 20.15 Einstein. 6723836 10.00 Jumalanpalvelus. Koululaisten oma aamu-tv. Käsikirjoitus: Russell T. Tänään nähdään selvitäänkö kastumatta, kun kilpailijoiden on peruutettava peräkärryssä oleva vene järven rantaan. Juontajana Jari Mäkipää. 713652 13.55 Pesäpalloilua: Superpesistä. 96126 11.05 Maailmannäyttämöllä. Näitä omaleimaisia ja taidokkaita villapaitoja on valmistettu Pohjanmaan ruotsinkielisellä alueella 1800-luvun lopulta lähtien. Will sen sijaan joutuu vangiksi, mikä on vasta alkusoittoa pahaenteisille tapahtumasarjoille. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Matti Kiiveri. 637818 19.00 Amyn lailla. Elämän suola. 2083126 15.17 Kaikenkarvaiset ystäväni. Brooken Chevy Cavalier. Katarina on epäilijä, joka ei voi olla uskomatta. Orkesterina on Israelin Filharmonikot. USA 2002 1966861 23.20 Myöhäisuutiset ja sää. 6790213 09.45 MotoGP: Malesia, MotoGP-luokka. 9669855 16.35 F1 Palkintojenjako. Englantilainen sarja tarjoaa viihdettä ja tiedettä samassa paketissa! Nopeatempoinen ja humoristinen ohjelma todistaa, että tiedekin voi olla hauskaa. Katri Ylander salamakierroksella ja 30 sekunnin haasteessa. 772565 23.15 YleX Pop: PMMP. Tuore 3000 metrin estejuoksun euroopanmestari Jukka Keskisalo kohtalokkaalla esteellä. 3921652 11.50 Purjehdusta: 49ers Tour. Aiheena kuinka lapsen sairaus koettelee parisuhdetta. Salainen alkuperä 9183792 08.55 Winx-klubi. Kuninkaallinen sunnuntaiaamu Annan kanssa. Rajan yli. 53403 08.05 Avara luonto: Rikas ja herkkä vuono. Suora lähetys 250-luokasta. 777381 22.15 Viikon sää. korallien, hylkeiden, kalojen, rapujen ja levien rikas ekosysteemi. 934294 17.00 Rouva Presidentti. 6253213 11.40 Kamera kiertää. päivä vuonna 2001 ja joka putosi maahan Pennsylvaniassa ennen kuin saavutti suunnitellun kohteensa Washington DC:ssä. 11774 18.35 K-reppu: Metsän mies. 2/18: Mutkia matkassa. Purjehdusvieraana TikTak ja katsaus vuoden 2007 Tall Ships’ Race -tapahtumaan Kotkassa. kilpailupäivä. Juontajana Laura Ruohola. 18720 17.05 FST: Strömsö. Pukkikaurisjahti Varsinais-Suomessa. 370107 18.05 Benner & Benner. 570749 20.50 Vaaralliset kuskit. Amerikkalainen sarja. Tai kuinka liian lämmin samppanjapullo jäähdytetään sekunneissa. Teksti-tv s. Riippumaton ajankohtaisohjelma, jonka pääosassa on kamera. Kaukaisen Borovian ritari Boris, hänen veljensä Morris, koira Horace ja hamsteri Doris sankariteoissa. Miten käyttää se jatkoaika, jonka elämä vakavan sairauden jälkeen antaa. Ranskalainen piirroselokuva. 2158297 22.25 Tulosruutu. Lähetyksen jälkeen ohjelma on katsottavissa internetissä osoitteessa www.yle.fi/maailmannayttamolla 3570213 11.35 Etälukio: Paikkatietoa. Testaa kuntosi kotona. Ensi sunnuntaina alkaa SM-liiga: Viikkomakasiini. Mikäli mestaruus ratkennut, nähdään miesten 1. Osa 36/61: Aleksanteri Suuri. Tällä kertaa kisa käydään Uudenkaupungin sorateillä. 9982039 21.00 Elokuva: Spider-Man. 3001590 06.45 MotoGP: Malesia, 125 cc. Dokumentin toinen osa esitetään sunnuntaina 17.9. Rose Tyler tapaa arvoituksellisen miehen, joka esittäytyy ‘Tohtoriksi’. 631949 15.00 Viritetyt vehkeet. Konsertti on taltioitu Turun Vanhalla suurtorilla. Uskosta. Aasian ja EU:n huiput tapaavat Helsingissälöytyykö ASEM:in mahtavien kulissien takaa liittolaisia vai kilpailijoita. Kesto 116’ Uusinta. Anne Flinkkilän vieraina juuri äidiksi tullut laulaja-näyttelijä Hanna-Riikka Siitonen, uuden sydämen saanut Markku Suominen ja akuutista leukemiasta toipuva lääkäri Susanna Halonen. 684132 11.30 Discovery: Lento 93, osa 1. Tuotanto: BBC, Iso-Britannia. Jean ja Laurnet de Brunhoffin kirjoihin, jotka täyttävät tänä vuonna 75 vuotta, perustuva piirrossarja. Ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Laulattajana Satu & Mukaralla. UUSI SARJA. 7763590 14.00 Simpsonit. Phil. 5245294 18.25 FST: Sportnytt. 5839229 12.20 Pilanpäiten. Einstein perustuu saksalaiseen Clever-formaattiin. 3511768 17.35 Elixir. 5534861 16.45 F1 Yhteenveto. Ranskalainen animaatiosarja. 17364 18.10 Kakkosen syyssää. Sankari ajautuu kaksoispersoonansa vuoksi myös sietämättömään kiirastuleen rakastamansa tytön (Kirsten Dunst) kanssa. Ruhtinas Qinin nujersi muut kiinalaisen kulttuuripiirin valtiot 200-luvulla eKr. Uusinta. MTV3-KANAVAN UUSI RUOKAOHJELMA. Amerikankreikkalaisesta perheestä kertova lämminhenkinen komedia, jossa nauretaan erilaisten kulttuurien yhteentörmäykselle. 261565 21.15 Ykkösdokumentti: Beslanin lapset. Sairaalabakteerin jäljillä. Tiedätkö sinä miten saa avomaakurkun hohtamaan. Rose kohtaa tohtorin. Kuvassa Lisa Simpson.. Tuotanto Moskito Television. 4058958 20.05 Doctor Who. ja otti voittonsa myötä itselleen arvonimen Shi Huangdi, Ensimmäinen keisari. 2. 7/10: Oranssi vallankumouksellinen. T: Aqua Foto, Ruotsi ja mm. Soturin sydän. Retkeily onnistuu myös lähellä kaupunkia. Kaksiosaisessa dokumentissa seurataan tapahtumia United Airlinesin lennolla numero 93, jonka terroristit kaappasivat syyskuun 11. Decorassa tehdään antiikkivahalla patinaa uusiin puupintoihin. Miten Kiinan valtakunta syntyi ja millaisia olivat sen perustajan elämänvaiheet. Claren kujanjuoksu viraltapanoa vastaan tuo hänelle liittolaisia, mutta pudotuspelin tahti on kova. Tuotanto: Production House Oy. Armoton kuntotesti totuuden kertoo: tässä kunnossa oopperalaulaja Johanna Rusanen on. Juontaja Richard Hammond ja ”tiedemies” Jon Tickle uskaliaine tiimeineen laittavat itsensä likoon etsiessään hurjapäisten kokeiden avulla vastauksia mahdottomilta vaikuttaviin kysymyksiin. Missä suhteessa Pohjoismaat ovat ainutlaatuisia. www.yle.fi/seonsiina 703126 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. 15573010 10.20 T.i.l.a. Haastateltavina kulttuurin moniottelija Jussi Parviainen, esikoiskirjailija Riikka Pulkkinen ja tv-viihteen kummisetä Kari Kyrönseppä. Neulepaidassa yhdistetään taidokkaasti laajoja pintoja kirjovirkkausta ja kirjoneuletta. Työn saa opiskelija, jolla on erikoisia ideoita: lattiaan pitäisi sahata reikä ja seinät tehdä nahan näköisiksi. 27352039 09.40 Taito-tv: Korsnäsin neulepaita. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Matti Kiiveri. Uusinta. loppuottelu Sotkamosta. Tekstitys Teksti-tv:n s. T: Lion Television, Englanti. YLE. 7078215 16.08 Kiinan ensimmäinen keisari. Englantilaisen animaatiosarjan viimeinen osa. 149039 20.00 Kahdeksan uutiset ja sää. Modernit brittiteinit viettävät kuukauden 1950-luvun oppikoulussa. Ville testaa Viileen, Limun, Ciidun ja Virtasen päivän kunnon. 964300 14.30 SM-liiga: Kausiennakko. Kuuluuko Suomi niiden joukkoon pienistä sosiaalimenoistaan huolimatta. Tiistai-, keskiviikkoja torstaiöisin juontajana Martina Aitolehti. 1480652 22.05 Ihana Elisa. 409958 19.10 Formula 1 Special. 7871923 19.40 Kuvien aika: Pyörät pyörivät. Xzibit ja kumppanit tekevät Brooken kärrylle nuorennusleikkauksen. Päärooleissa Milka Ahlroth, Johan Storgård ja Kristo Salminen, muissa rooleissa Lari Halme ja Luca Vapaavuori. Stereo. Siegfried suree nuoren koiran kuolemaa. 96202923 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Sunnuntaina 10.9.2006 . Kuin rakkikoira 2/3. 2129855 19.00 Seitsemän Uutiset. 241497 14.50 Formula 1: Grand Prix. Lehdistötilaisuus ja kohokohdat. 9831749 08.00 MotoGP: Malesia, 250 cc. Turun Baptistiseurakunnan musiikkijumalanpalvelus. Hintelä ja hiljainen Peter Parker (Tobey Maguire) huomaa saaneensa epätavallisia voimia ja ryhtyy taisteluun yhteisen hyvän puolesta Spider-Manin hahmossa. 15045 11.00 Tv-uutiset. Kun pohja putoaa, niin katto nousee korkeammalle. 7899478 17.10 Motor Forum Extra: Ralli SM. Rallin SM-pisteistä taistellaan taas. Virkani. Tutustumme taiji-voimisteluun suomalaistuneen Wei Huon kanssa ja käymme Pekingissä akupunktiossa. Mitkä ovat eurooppalaisten hyvinvointivaltioiden erot. Vieraina Arja ja Tapani Korvenranta Kuhmoisista. He liikkuvat kuumien uutisvihjeiden perässä mitä jännimmissä paikoissa ja yrittävät päihittää kilpailevan lehden kivenkovan reportterin. Uusinta. Tällä kertaa tytöt ja pojat opiskelevat erikseen. Rehevöityminen ja troolaus tuottavat ongelmia täälläkin. Eksoottinen kalastusmatka Gambiaan. Stereo. Teksti-tv s. Otteleva apina. Elisabeth on neljän lapsen äiti. Jokaisessa jaksossa esitetään yleisökysymys ja esitellään temppu, jonka voi toteuttaa myös kotiolosuhteissa. Suora lähetys 125-luokasta. Suora lähetys MotoGPluokasta. Luvassa on rajähdysalttiita tilanteita ja kuolemaa uhmaavia temppuja. T.i.l.a. Coxilla on metkunsa uuden apulaislääkäreiden valvojan nimittämisessä. Mies kertoo, että koko ihmiskunta on vaarassa, ja että vain he kaksi voivat sen pelastaa. Susanna ja Matias selaavat paperipinoa, josta tulee syksyn aikana Strömsöstä kertova kirja. Ozzy mukaan ja matkalle. Osa 1/13. Sarjan päätösosa ensi sunnuntaina. Elettyään jonkin aikaa ihmisten luona norsunpoikanen Babar palaa viidakkoon ja hänet julistetaan norsujen kuninkaaksi. 4607958 09.55 Tv-uutiset. 950107 16.00 Järjen jättiläiset. Arkiston aarteet ja klassinen musiikki kohtaavat Kuvien aika -sarjassa yllättävällä ja tuoreella tavalla. Salapoliisi. 2313010 09.00 TV2: GALAXI. Amerikkalainen sarja. USA 2002 3959534 21.00 Syntiset sisaret. Jääkö perheen ihmisuhteille tarpeeksi aikaa rakennuskaaoksen kestäessä. Anton Brucknerin sinfonia n:o 8, c-molli. Stereo. Ohjelma sisältää väkivaltaisia kohtauksia. Euroopan mestari Jukka Keskisalo antaa juoksuvinkkejä Kirsille ja Kristiinalle. Kuvasuhde 16:9. Näkymättömät Pixiet. Kesto 31’ 2006 781720 20.58 Keno. Suora, stereo. 8604584 09.20 Bratz. Cloe, Jade, Sasha ja Yasmin ovat määrätietoisia tyttöjä, jotka ovat perustaneet oman tytöille tarkoitetun lehden. 776316 18.50 Aikamatka sisäoppilaitokseen. Selostus Bror-Erik Wallenius. Hän on tiedemies, joka tietää kaikesta kaiken ja vielä enemmän. Jouni Hilvo vietti nuoruutensa Taiwanissa, jonne hänen vanhempansa lähtivät lähetystyöntekijöiksi. Tuoreet uutiset Monzan F1-varikolta. Värikäs ja persoonallinen koti Tampereella. Stereo. Finaali, Helsinki. Uusinta. Tekstitys Teksti-tv:n s. 8337381 22.45-00.40 Yön painajainen. Aseistetun poliisimiehen murhan tutkimukset kuumentavat myös tunteita. 943942 18.00 Strong Medicine – kovaa lääkettä. Osa 2/4: Suomi maailmankartalla. Uusinta keskiviikolta. Meren pinnan alta löytyy mm. Ensimmäisessä jaksossa ovat vieraina Karita Tuomola ja Jone Nikula. Kuvasuhde 16:9. 1983381 12.55 Naisen valinta. 3013687 11.20 Navigare. SARJA JATKUU. Muutoskohteen wc:hen toivotaan paikka myös suihkulle, muutoksen suunnittelijana sisustusarkkitehti Marianne Sundell. 3905126 19.45 Arto Nyberg. 940720 15.30 Viritetyt vehkeet. Tuotanto: BBC ja HBO/2005. Köyhien ritareiden ruokakerho kokoontuu ensimmäisen kerran. Elisa on järkyttynyt Don Togninon kuolemasta ja kädestäennustaja näkee tytön tulevaisuuden perin vaarantäyteisenä. Katie lähtee Natalien sijasta koekuvauksiin ja kuulee arvion mallinuransa jatkosta. Ensimmäisessä jaksossa tutkitaan, voiko huoltoasema räjähtää kännykän käytöstä, vastaako rintojen tuijottaminen hikistä treeniä ja kannattaako unikonsiemeniä syödä ennen huumetestiä. 8925861 18.45 Yleisurheilun GP-finaali. Henkan valmistamia hirvipullia ja katajanmarjapottuvoita, Nikin uuninieriää ja MeriTuulin jälkiruokaherkku, makeat samosat. Suositun sarjan kuudes ja viimeinen tuotantokausi. Xzibit ja kumppanit tekevät kyttäkärrystä katu-uskottavan skeittimobiilin. Salkkarien Heli ja Ami pomppuisen haasteen edessä Levillä. Salaliittolaiset koettavat taivutella myös Fabrizion liittymään riveihinsä. Perhe rakentaa taloa ja ikuisen rakkauden liekin pitäisi leiskua. (98’) USA 1971 3242519 06.00 Revolveri. 3952229 22.50 Rikas vai rukka?. 9328 11.00 Kotimaan viikko. 2698045 10.00 Ponpon. 660687 13.30 Osbournes. Liikkeet testaavat tasapainokykyä, liikkuvuutta sekä ala-, keski-, ja ylävartalon lihaskuntoa. Aina yhtä valloittava PMMP soitti YleX Popkonsertissa kesäkuun alussa monia hittejään. 786818 14.30 F1 Pre Race. 8125346 01.40-07.00 Talk Deitti. Keskustelua johdattelevat Paula Lehdistö ja Raimo Vakkuri. Davies. 1223229 23.50-02.00 Maapallomatka. 577478 23.40-00.40 Shield – Lain varjolla (K15). Xax aikoo kruunauttaa itsensä kuninkaaksi ja erinäisten vaiheiden jälkeen löytää vierelleen myös kuningatarehdokkaan. Toisessa testissä pelti rämisee, kun kuskit koettavat luovia pakettiautolla betonipilarien lomitse. 8844497 18.20 Ruutulippu. Stereo. Stuttgart. 520720 21.20 Se on siinä. (91’). 2749 10.30 Jumppa: Kotikuntotestit. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. Osa 1/2. Tomin Chevy Caprice. Tuotanto: Ruotsin televisio. Mikään inhimillinen ei ole tälle herralle vierasta, oli kyse sitten räjähtävistä asuntovaunuista tai pomppivista kananmunista. -juhlakilpailu ohjelman nettisivuilla www.mtv3.fi/tila. 3150652 09.45 TV2: Remakat ritarit: Saattokeikka. Viikon ajankohtaisten aiheiden jälkilöylyt. Kotikatsomoihin Einstein tarjoaa paitsi ravintoa älynystyröille, myös yhdessä tekemisen riemua ja ja monipuolisia pulmia ratkaistaviksi. KESKIPOHJANMAA 22 Karvinen Lassi ja Leevi Simpsonit klo 14.00 jaksolla Naapurissa kummittelee. Omintakeisen Professorin hurjaa draivia tasapainottaa ohjelman tyylikäs juontaja Satu Paavola. Kilpailijoita tenttaa juontajan lisäksi Professori. Globalisaatio Prokofjevin sävelin.Toimittaja Päivi Loponen. Italia. 455126 12.35 Hyvinvointivaltio. Perheen kolmikymppinen tytär Toula on vaarassa jäädä vanhaksipiiaksi, mutta kun hän esittelee ei-kreikkalaisen sulhasehdokkaansa seka-avioliittoja vastustavalle suvulleen, ovat farssin ainekset koossa. 805687 13.25 Erätulilla. SUOLAA suositellaan silti epäilemättä sekä uskoville että epäilijöille. 5474836 09.00 Tv-uutiset. 1455300 08.30 Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat. Viikon Virtuoosina Show-tanssija Siddiqui Nehal.www.yle.fi/poinzi 3912565 09.30 TV2: Sakke: Elämä opettaa, Sakke. Katsaus tulevaan jääkiekon SM-liigakauteen. Mukana Baptistiyhdyskunnan juhlakuoro ja lauluryhmä. Vastaukset näihin ja moniin muihin tieteellisiin arvoituksiin tarjoaa Nelosen uutuussarja Einstein. 468215 12.55 Wilhelm Tell. Ruotsin länsirannikon Gullmarn on maan ainoa varsinainen vuono. 8847584 18.15 Urheiluruutu. Kaikki asiantuntijat ovat mukana ja kertovat, mitä he aikovat syksyn mittaan tehdä. Amyn oikeussalin katto romahtaa ja hän joutuu joksikin aikaa toisenlaisiin tehtäviin. Ponpon-koira on riemuissaan uudesta kodistaan, mutta sillä on joitakin sopeutumisvaikeuksia. Amerikkalainen sarja. Mollisointuja. Deittailuohjelma, johon voi osallistua kotisohvalta. Animaatiosarja Possu-perheen elämästä. Koskettava dokumentti antaa nyt puheenvuoron menetyksen kokeneille lapsille. Ystävämme huippumalli. http://buu.yle.fi 4749 08.30 TV2: PIKKU KAKKOSEN AAMU. Antero ”liimatukka” Mertaranta vaihtaa takkia. 334. Suomen metsämuseo Luston museoisäntä Eero Knaapi paitsi tietää myös taitaa metsäkulttuuriin liittyvät moninaiset kädentaidot. 3671671 08.00 FST: BUU-klubben: Babar. Silja saa asiakkaakseen menestyvän rocktähden, Kai palaa kiltisti rooliinsa ja Rafael uhmaa kohtaloaan. Amerikkalainen rikosdraamasarja. http://stromso.yle.fi 144294 17.45 FST: SUOLA. Stereo. Demonisen suurrikollisen Norman Osbornin roolissa loistaa vanha konkari Willem Dafoe, musiikista vastaa palkittu fantasiamestari Danny Elfman. Kisan ennakkotunnelmat varikolta, isäntinä Erkki Mustakari ja Keke Rosberg. Golfaajan pelihuone. Selostus Mikko Hannula ja Terhi Rönkä. Stereo. 71863140 08.05 Yugioh!. Pyörät pyörivät. Amerikkalainen draamasarja. 8208331 10.50 Köyhät ritarit. 3568478 12.05 Historiantekijät. 6324039 14.33 Kotisatama. Arvaa mikä laulu! Oskar, 6 vuotta, laulaa. www.yle.fi/lapset 3168671 08.31 TV2: Huvitutti. Viereltä kisaan pinkaisevat Risto ”ripakinttu” Kaskilahti ja Jukka ”tuhatjalka” Laaksonen. 9048652 23.05-23.15 Euronews. UUSI SARJA. 3243316 08.50 TV2: Pipsa Possu: Leija. 30584 09.05 Sunnuntaivekkari. Clint Eastwoodin ensimmäinen ohjaustyö on piinaava trilleri radiojuontajasta, jonka ihailijattaren kiihkeistä soitoista kehkeytyy hengenvaarallisen väkivaltainen rakkaus. Lisan yöunet uhkaavat jäädä vähiin, kun Springfieldin hautausmaa siirretään Simpsonien takapihalle. Esittely Anneli Lohikko, alkusanat seurakunnan johtaja Heikki Sinisalo, saarna pastori Markus Kirla. Stereo. Selostajana Kristian Kaas, kommentaattorina Matti Kiiveri. Aasia -EU huippukokousmitä löytyy kulissien takaa. Syksyn ensimmäisessä Maailmannäyttämöllä lähetyksessä vieraina Kiinan tuntija Linda Jakobson, suurlähettiläs Benjamin Bassin ja toimitusjohtaja Juha Rantanen, isäntänä Leo Riski. 5923497 19.15 Kreikkalainen naimakauppa. 8476213 18.30 Viittomakieliset uutiset. 5 vuotta sisustajan ilona! Laura Ruohola tapasi Pia Kuurman, jonka perustama Metsänkylän Navetta on vanhojen talojen kunnostajien aarreaitta. www.yle.fi/inhimillinentekija. Natalie saa kokea, mitä kahdeksan tunnin työpäivä kampaamossa merkitsee. 783497 22.00 Kymmenen Uutiset. 334. Rikas ja köyhä nuori nainen vaihtavat paikkaa tosi-tv-sarjassa. Suora, selostajana Oskari Saari, kommentaattorina Mika Salo, varikolla Erkki Mustakari. 8695836 09.45 Joka kodin asuntomarkkinat. www.yle.fi/ylenavoin 445749 13.05 Zubin Mehta johtaa. Dokumentti. Juontaja: Maria Sundblom
rakennuksilla ja metalliteollisuudessa on työpaikkoja. 17.00 Päivän peili ja sää. 16.50 Testa ditt val. Syyskuun 11. Suomen virallinen lista. Radio Suomen virallinen ohjelma. Italia. 12.03 Ord och Rum. Vieraana seikkailupelilegenda Charles Cecil. 19.00 Mountain. Stenius ja juontaja Satu Paavola muistuttavat joka väliin, että älkää kokeilko tätä kotona. Tiesitkö, että ensimmäinen mikroaaltouuni tehtiin jo 1940-luvulla ja se painoi 300 kiloa. Samalla he muistavat, kuinka ihminen myös säilyy ihmisenä. Kolme päivää kuolemanpelossa. 12.30-12.39 Euronews. 20.50 Motor Forum Extra: Offroad Formulat. 11.45 Melodiradion. Formula 1: Italian MM-osakilpailu. 10.10 Superpesis: Naisten 3. Veripankissa yövartijana työskentelevä vampyyri joutuu turvautumaan perinteisiin keinoihin täydentääkseen ehtynyttä verivarantoa. 18.00 Superbike: Saksa, kisa 2. 1.05 Alias. Tuotanto: Intervisio Oy. 9.01 Fifi och blomsterfröna. Clockwork-näytelmä saa muodon, vaikka käsikirjoitus muuttuu. 9.59 Nyhetsmorgon söndag. 00.00 Uutiset ja sää. 13.55 Urheilukanavan viikon esittely. Luontevasti arkinen Nia Vardalos näyttelee pääosan omaan näytelmäänsä pohjautuvassa leffassa, jossa varmana vanhanapiikana pidetty newyorkinkreikkalainen nainen rakastuu perusjenkkiin (John Corbett), joka on vielä – herra varjele – kasvissyöjä. 15.40 Melrose Place. Japanilaisten naisten alistettua asemaa alleviivaava sanoma menisi perille vähemmälläkin. 23.00 Aktuellt. Osa 36/61: Aleksanteri Suuri. 22.15 Uutisviikko. 14.50-16.50 Formula 1: Grand Prix (s). Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. Selostajana Oskari Saari, varikolla Erkki Mustakari. Sarjan ensimmäisessä osassa parivaljakko taistelee henkiin herääviä ostoskeskuksen mallinukkeja vastaan. Suora. Suomen kaikkien aikojen iskelmä. 00.40-03.59 Teematieto. 18.25 Sportnytt. 13.00 Uutiset. 23.00 Nyheterna och vädret. Nykysilmään tämä viime vuonna uudelleen tuotantoon otettu sarja nimittäin vaikuttaa aika mitäänsanomattomalta. Koeyleisönä ollutta kahta 11-vuotiasta poikaa pakkojulkkikset eivät haitanneet ja he imivät tiedetiedon innokkaasti. Monia myöhempiä tämän lajin jännäreitä nähneellä katsojalla saattaa olla puolestaan vahvojakin aavistuksia, mutta se ei Eastwoodin elokuvan virettä himmennä. Ajankohtaista alueilta. 20.10 A-plus. 13.00 Älypeli: SanaSeppä. Se antaa lasten kertoa, ja se on oikein. 09.06 Iskelmäradio. Eastwood esittää itse Carmelin pikkukaupungin paikallisradion tiskijukka Garveria, joka ohjelmassaan rupattelee rauhoittavia juttuja yökukkujille ja soittaa vieläkin pehmoisempaa musiikkia. 21.10 Kattolyhty. SAK kaivaa jo asemia. 13.00-13.04 Tv-uutiset. 09.05 Sää. 12.30 GP2: Series Monza, Italia. 19.15 Sverige! 20.00 Den okände Sjostakovitj. 5.05 Lättlagat. Sivuvaunumoottoripyörien MM-sarja. 09.00 Tv-uutiset. 20.05 Viittomakieliset uutiset. Uusinta. 23.30-23.35 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. 10.00 Mánáid-tv. 16.45 Provinssi. 13.40 Iriksen piiri. 20.25 Kansanradio. 17.15 Elokuvan historia. 12.40 Aikahyppy. 17.40 Sunnuntai-Suomi. 11.00 Tv-uutiset. Liekkien valossa. 10.00 Moottoripyöräily: Moto GP, Grand Prix – Malesia. Luonnon keskellä. 16.30 Rocklegendat: Van Halen. SUOLAA suositellaan silti epäilemättä sekä uskoville että epäilijöille. Monenmoista höpöäkin on Clint Eastwood ehtinyt pitkän ohjaajanuransa aikana suoltaa, mutta jo esikoisessa Sergio Leonen spagettilänkkäreiden tähti ja Likainen Harry antoi makua tulevista merkkitekosista. Juha Blomberg. 21.15 Jälkiviisaat. Osa 8/13. Aviomies Pavel saapuu sotilaskypärä päässään avioeroa vaatien. 20.20 Neon. 14.25 Resan till Madagaskar. 22.00 Beck – Okänd avsändare. Sitoutumiskammoinen sankariClint on puolestaan pohjimmiltaan vähän nahkea, elämänpelkoinen tyyppi. 00.05 Nattklassiskt. Burt Bacharach – suuri sillanrakentaja. Jox + Pleppo + Strömsö = totta! x3m.yle.fi 21.15-21.59 Pää pystyyn, Hamlet. 17.45 Urheiluradio. Miten ihmiset tappelivat juotavasta, jopa pissasta. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Brittein scifi-tohtori keskittyy tuhoutuneen planeettansa viimeisen asukkaan taisteluihin universumin pahalaisia vastaan. (77 min) Digikanava Canal+ Film2 klo 15.40 Pekka Eronen Jessen ja Celinen toinen tapaaminen JÄNNITYSELOKUVA. Oli epäselvää montako lasta ja kuinka paha tilanne oli. 19.05 Den lille riddaren. 20.30 Bara Barock – garanterat gammal musik 21.00 Aktuellt. 19.25 Urheilukanavan viikon esittely. Vaikka ohjaaja Kenji Mizoguchin kuvallisesta taituruudesta ja myötätunnosta ei jää epäilyksiä, tuntuu tarina hovinaisen syöksykierteestä armottoman jankuttavalta. Kaapelikanavat . Ensimmäisessä osassa mukana ovat ”supermalli” Karita Tuomola ja ”hevimies” Jone Nikula. 18.05 Keno. 14.00 Fotboll: Damallsvenskan. 21.30 Silminnäkijä: Salaliiton jäljet. Lapset eivät koskaan unohda näkemäänsä ja kokemaansa. 19.00 Uutiset ja sää. He liikkuvat kuumien uutisvihjeiden perässä mitä jännimmissä paikoissa ja yrittävät päihittää kilpailevan lehden kivenkovan reportterin. Yön painajainen kehittelee uhkaavaa tunnelmaa, joka ei väisty silloinkaan, kun se piipahtaa jazz-festivaaleilla. 11.00 Gudstjänst. Ensimmäinen matka, Osa 2/2. 22.30 Salaiset kansiot. Nelonen Plus 09.00 Moottoriurheilumakasiini: Martini World Circuit. Siksi ohjelma saa julkimoista ja lievästä hitaudesta huolimatta neljä tähteä. Uskosta. 16.00 Aktuellt med väderrapport och båtvädret. Hawken, Delpyn ja Linklaterin yhdessä kirjoittama elokuva kehittää melkein yhtä välittömän ja aidosti henkevän tunnelman kuin edeltäjänsäkin. Hehkulamppu voi paukahtaa kotimikrossa aika iloisesti. 00.05 Yöklassinen. Kanadalainen draamakomedia juonittelusta kulissien takana. 4.35 Reprisstart: Älskade, hatade Europa. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 10.00 Äänessä vieras û Maria Guzenina 11.00 Radio Novan päivä/Tiina Uusiniitty 18.00 Radio Novan ilta/Lauri Saarilehto 20.00 Radio Novan Onnenpäivät ja JayJay Leskinen 22.00 Radio Novan yö KESKIPOHJANMAA . Viktorin mielestä Natasha-miniä on miestään lyövä gestapotar. 16.12 Razzia. Kooste kauden 7. Siinä olivat ohjelman hyvät puolet: hauskuutta ja tietoa. 10.03 Bumerangs bästa fortsätter. ?. Anna Netrebko: La Sonnambula. 15.50 Veneilysää. 19.05 Ulkolinja: Tanssii lohikäärmeen kanssa. 14.03 Tähtisumua. Dokumentti ei ota kantaa toimiko Venäjä tarpeeksi tehokkaasti. 18.50 Merisää. 21.00 Älypeli: SanaSeppä. 18.50 Välisoitto: Disco. TV2 klo 20.05 Juuso Räsänen Tohtorin käsikirja linnunradan liftareille Minä muistan kun se uutinen tuli tietotoimistoilta. 15.55 YLE news. 13.55 Kvarteret Skatan. Ruotsin tv 1 9.00 Bolibompa-bandet. (98 min) MTV3 klo 22.45 Kreikkalainen kattaus ROMANTTINEN KOMEDIA. 21.00 Purjehdus: Seamaster Sailing. 19.30 Sångfesten i Vasa: Åland och Åboland i ord och toner. EU-puheenjohtajuus ja Asem, mitä täällä oikein tapahtuu. 11.05 Maailmannäyttämöllä. 17.45 SUOLA. 18.55 Jalkapallokierros. 09.30 Ratamoottoripyöräilyä: Roadracing Swedish Championship 2006. Uusinta. 9.10 Harleys hittegods. 13.30-13.39 Euronews. 19.00 Aktuellt. 09.00 Minuutti. Andersenin satuklassikko ja Igor Stravinskin säveltämä ooppera heräävät henkiin uutena upeana tietokoneanimaationa. Järjestyksessä yhdeksännen Doctor Who -lämmityksen pääosissa nähdään monesta brittiproduktiosta tuttu, graniittikasvoinen Christopher Eccleston ja popparityttö Billie Piper, joista jälkimmäinen herättää intohimoja lähinnä Englannin keltaisen lehdistön lukijakunnassa. Miten hädässäolevat koettivat auttaa toisiaan. 13.50 Studio: Tipssöndag. 18.15 TV-nytt. Iloinen juhla. Missä äiti istui, missä isä kuoli. 9.10 Lazy Town. Aina yhtä luonteva Kirsten Dunst tuo Hämikselle lisämotiivia. 22.05 Päivä tunnissa. Siinähän Ethan Hawken esittämä amerikkalaispoika Jesse ja Julie Delpyn tulkitsema ranskalaistyttö Céline päätyivät viettämään yhden tunnetta ja vapautta väreilevän yön Wienissä. 12.30 Tank Wars Desert. Perinteikkääseen Marvel-yhtiön sarjakuvaan tarttunut ohjaaja Sam Raimi ei halunnut tehdä pelkkää toimintaremellystä ja efektinäytöstä, vaan ajatteli pikkuisen ihmisiäkin. Sunnuntaina 10.9.2006 Radio & TV 23 Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 06.00-08.25 Drop 3. 21.00 Big Brother Talk Show. 11.10 Euroopan taivaan alla. Uusinta. 24.00 Hitlers bödlar. Stereo. Arvosteluissa on koko pelaamisen kirjo aina laivasimulaattorista zombietarinaan asti. 11.15 Tilt.tv. 13.00 Radioateljee esittää: Tarinoiden valtameri 14.00 Uutiset. 19.00 Tina kiertää Ruotsia. Nelosen Einstein määritellään koko perheen visailuohjelmaksi. Räjäyttääkö kännykkä todella bensa-aseman, kuten kylteissä pelotellaan. Uusinta. 22.42 Melodiradion. 18.00-19.00 Älypeli: SanaPala. 23.40 Vetenskap – Antikens upptäckter. Ruotsin tv 2 10.00–10.45 Go’kväll. 17.00 Fotboll: Italienska ligan. 18.00 Tunteet pelissä. 07.03 Naturens under. Kaksi päivää me uskoimme siihen.” Näiden lasten tarina on kerrottava. Lapset itse muistelevat mitä näkivät ja kokivat. Sinänsä tietoiset B-elokuvakliseet ovat ihan viehättäviä, mutta luulisi koko sarjan nostalgisten arvojen kärsivän kiillotetusta digikuvalaadusta ja itsestään selvistä efektiratkaisuista. 23.30 Tennis: Miesten loppuottelu, US Open. 3.40 Lättlagat. 21.25 Italian liiga: Torino – Parma (suora). Isäpapalla menee ouzo väärään kurkkuun saman tien, ja kulttuurisista yhteenkolahduksista riittää monta hilpeätä huomiota pitkin matkaa. Aihepiiri on tiede. Toni. 17.00 Älypeli: SanaSeppä. 11.45 Ihmemies MacGyver. 19.00 Bolibompa: Krumelurdjur. Aasia -EU huippukokousmitä löytyy kulissien takaa. Uusinta. 20.45 Jox. 15.00 Eftersnack 15.45 Melodiradion. Ensi viikolla nähtävä toinen jakso on Doctor Wholle ominaisen aikahyppelynsä ansiosta jo hieman mielenkiintoisempi, mutta silti käy mielessä, onko jokainen klassikko pakko herättää henkiin uudelleen. (91 min) MTV3 klo 19.15 Kurjuuden kuningatar MELODRAAMA. 5.30 Nattöppet. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. Toni. Pääosissa ovat Clint Eastwood ja Jessica Walter. 21.00 Metallväktarna 23.00 X3M-Live. 14.45 Mieheni on palkkionmetsästäjä. 10.50 Kukkulan kuningas. 20.00 Lista. Älykkäitä poikapoloisia ennenkin tulkinnut Tobey Maguire oli nappivalinta nuorukaiseksi, jolle ihmevoimat eivät tuota ainoastaan hirmuisia näyttöhaluja ja tappelunriemua, vaan myös tuskaa. He näyttävät missä istuivat koulussa. 09.01 Pyhäaamun musiikkia. Radio Vega 102,7 MHz 07.00 Väderöversikt med sjörapport. 19.00 Tv-uutiset. Juha Roiha. Uusinta. 18.00 Päiväkirja. 10.00 Älypeli: SanaPala. Meidän on ymmärrettävä, että oikeaa ja raakaa pahuutta on yhä olemassa. 22.15 Kärlekens evolution. 00.05 Yöradio. 09.10 Uutisviikko. 14.50 Tipssöndag. Aasia -EU huippukokousmitä löytyy kulissien takaa. 08.10 Ut i naturen med Volmar och Anita! 08.20 Melodiradion. 23.10 Beck – Okänd avsändare. Italia. 08.00 Uutiset ja sää. Sanna Kojo. 20.30 Tennis: US Open. 10.04 Sadan vuoden syke. Yle Teema SubTV FST Radiot . Suora. 12.45 Superbike: Saksa, kisa 1 (suora). 07.55 Löpsedeln. 14.55 Robins. 10.03 Kors och ters 11.00 Egocentrum. Uusinta. Der Schwarze Kanal, uusi valtatekijä. Anders ja Christian ovat 28-vuotiaita tanskalaiskaksosia, jotka ovat päättäneet tehdä unelmastaan totta. 12.00 X3M-Nyheter. 12.55 Idol 2006. Osa 2/16. 20.00 Ny-Lon. 16.50 Baby-Tiere. 13.40 Ateljee: Monte Grande. 17.15 Pokémon (s). ???. 19.03 Suomi tänään. 16.40 Roihan kirja! 16.55 Urheiluradio. 2.35 Nattöppet. Ammattiopistojen monille linjoille on hakijoita enemmän kuin vuosiin ja motivaatio on korkealla. 22.10-22.55 Sudoku. 14.10 Superbike: Saksa, supersport (suora). 01.00 Kauhua kryptasta. Rehellisyys maan perii. 8.30 Elias – den lilla räddningsbåten. Sitoutumisia ja pettymyksiä, yrityksiä ja erehdyksiä on tullut vastaan, mutta niitä on hyvä jakaa vuosien takaisen pikaihastuksen kanssa. Kooste kiihdytysajon SM-finaalista Alastarolta. 9.30 Sagan om kung Trastskägg och tonårsprisessan. Finaali, Helsinki. 08.00-08.29 BUU-klubben: Babar. Nipa ja Roki. 16.05 Luostarin puutarhassa. 21.50 Merisää. Opettaja oli pyytänyt jokaista tuomaan kouluun ilmapalloja. 18.03 Suomi tänään. ???. Ohjelman aikana tulee monia uusia kysymyksiä. Digikanavat . 14.55 Urheiluradio. 11.45 Taru-TV. 16.00 Uutiset ja sää. Maistiaisia FST:n viikon ohjelmista. Natasha istuu studiossa vihaisena kuin rajatilapersoonallisuus. 18.25 Skolakuten. Juontaja: Maria Sundblom. Seinen hivelevän auringonlaskun maisemissa edetään pakahduttavia minuutteja. 20.55 Blomsterspråk. Urheilukanava 08.00-08.04 Tv-uutiset. 21.20 Satakieli. 20.00 Älypeli: SanaPala. 19.55 Tärningen. 23.03 Löpsedeln. Koulu oli täynnä lapsia. 16.00 Yleisurheilu: IAAF World Athletics Loppuottelu Stuttgart, Saksa. 09.55 Tampereen tuomiokirkon kellot kutsuvat. 15.00 Uutiset. Stenius on höpsö ja hauska, ja hän tiputtelee tieteellisten kokeiden väliin tiedon murusia. 20.20 Bingolotto. 08.00 Älypeli: SanaPala. päivän terrori-iskuun liittyvät salaliittoteoriat kukoistavat USA:ssa. 20.00 Tv-uutiset. Cloe, Jade, Sasha ja Yasmin ovat määrätietoisia tyttöjä, jotka ovat perustaneet oman tytöille tarkoitetun lehden. 17.00 Hiidenvirta. 8.30 Moottoripyöräily: 250cc, Grand Prix – Malesia. Oli syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 2004. 10.00 Radiojumalanpalvelusten 80-vuotisjuhlajumalanpalvelus Tampereen tuomiokirkosta. Löytyykö Se Oikea ruudun takaa. Assen, Hollanti. Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 103,7 MHz, Iskelmä Botnia 94,6 MHz Sunnuntai 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.00-08.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:00-21.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:00/09:00/10:00/ 11:00/12:00/13:00 Uutiset ja sää 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 10:00 Gudstjänst från Karleby kyrka 12:00 Jumalanpalvelus Kaarlelan kirkosta 13:00 Piian Peili 14.00-19.00 Hannu Aholaita 14:35 Viikon artisti 15:35 Viikon artisti 19.00-24.00 Cia Heritty 19:35 Viikon artisti 20-21 Iskelmän Lista 8 kärjessä 21.35 Viikon artisti Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz 0.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 10.00 Jumalanpalvelus Raahen kirkosta 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Toiveet ja terveiset;(173191, 2e/viesti) 15.00 Uutiset 15.05 Pookin aalloilla-kotimaisen musiikin tahdissa 17.00-18.30 Seurat Limingasta 24.00 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 9.15 Ilkan verkkokatsaus 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus Karstulan kirkosta 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 ( 5,01 euroa / puhelu + pvm ) 13.00 Ilkan verkkokatsaus 13.30 Seurat Jyväskylän Rauhanyhdistykseltä 15.00 Järviradio soi Radio Dei 104,3 MHz 06.00 Levollisia säveliä 08.30 Hour of Decision (e) 09:00/09:55 12:00 ALUEELLISTA OHJELMAA 09.05 Pyhäpäivän esittely 09.20 Pyhäpäivän hartaus 10.00 Stadens ljus (r) 10.35 Viikon teos (u) 11.15 Virsitunti (u) 12.00 Radiojumalanpalvelus 13.00 Lasten hetki (u) 14.00 Radiokirkko 14.30 Taivaan ja maan väliltä 15.00 Itäraportti special 16.00 Onnenpäivä 17.00 Sana elää 17.40 Pyhäpäivän esittely (u) 18.00 Tuomasmessu 20.20 Viikon evankelista 21.00 Patmosradio 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) kilöylyt. Tunnit Ritan kanssa. 07.04 Suomi soi. 10.00 Uutiset. Kreikkalainen naimakauppa (My Big Fat Greek Wedding, 2002) tuntuu siltä kuin eteen lyötäisiin mehevä siivu musakaa, rapsakka fetasalaatti ja reipas lasi retsinaa päälle. Suora. 1.15–1.40 Tommy Coopers bästa. Ovi uuteen elämään. Jalkapallokierros. Liekö tietoinen valinta. 23.06 Jazz och sån’t 00.05 Nattklassiskt. Stereo. Katarina on epäilijä, joka ei voi olla uskomatta. Aasian ja Euroopan maiden hallitusten välisen ASEM-huippukokouksen avajaiset. 08.00 Aktuellt. 17.35 Bratz (s). Mutkattoman kreikkalaisen huikopalan jälkeen ei olo vaikuta yhtään fiksummalta, mutta taatusti lokoisammalta. 7.15 Moottoripyöräily: 125cc, Grand Prix – Malesia. 14.00-15.00 Älypeli: SanaPala. 09.00 Bumerangs bästa. Nähdä kuinka eläin kuoriutuu esiin myös kanssaeläjistä. 16.05 Kotimaan viikko. Ykkösdokumentti: Beslanin lapset kertoo näiden lasten tarinan. 21.00 Uutiset. 23.00 Älypeli: SanaSeppä. 14.03 Inblick i medicin och hälsa. 09.03 Smultron under snön och skimrande tarmvredssonater. 23.10 Den nordiske mannen. 23.00 Uutiset. ???. 00.00 Uutiset ja sää. Nuoret ovat huomanneet, että mm. Osa 2/6: Geoffreyn paluu. 17.55 Tipssöndag. 20.25 Motor Forum Extra: Drag Racing. 23.00 Avaruusromua. 22.10 Näitä minä laulan: Thomas Hampson. 16.00 Uutiset ja sää. 12.00 Aktuellt. 16.00 Tv-uutiset. 15.03 Kersantti Pippuri. Miltä tuntuu, kun oma idoli jää kiinni dopingista. 15.30-15.39 Euronews. 9.25 Pingu. 19.30 Moottoriurheilua: Rally Action. Dende elää! 10.25 Batman. 12.03 Lista. 0.45 Kärlek: Madame och kapten Nilsson. 14.15 Criss Angel – tajunnanräjäyttäjä. 07.03 Sää. 19.00 Uutiset ja sää. Einsteinin virkaa ohjelmassa toimittaa professori Stenius, joka hauskasti muistuttaa Tohtori Sykeröä. 17.50 Uutismixi. 15.55 Living Room. Elokuvan naispsykopaatissa on siivu tragiikkaa, kuten klassisissa hirviöhahmoissa aina. Ajankohtaista alueilta. 06.30 Suomi soi. 17.05 Strömsö. 15.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. Taru Pyhästä ruususta, osa 1/2. 00.00 Älypeli: SanaPala. 15.00 Amerikan sisällissota. 07.00 Uutiset. 22.00 Aktuellt. 17.00 Päivän peili ja sää. Stereo. Clint Eastwoodin ensimmäinen ohjaustyö Yön painajainen on piinaava jännityselokuva radiojuontajasta, jonka ihailijattaren kiihkeistä soitoista kehkeytyy hengenvaarallisen väkivaltainen rakkaus. 0.10 Rapport. Kun Garver tapaa ykkösfaninsa baarissa ja lähtee yöhön yhdessä tämän kanssa, hän ei tiedä, mitä tuleman pitää. 17.00 Tvuutiset. Juontaja: Tomas Lindh. 12.30–13.00 Vagn i Indien. 23.00 Kortfilm: När vi dör. (130 min) Digikanava YleTeema klo 19.00 Hämmästyttävä hämähäkki TOIMINTAELOKUVA. 18.00 Tv-uutiset. 13.03 Gudstjänst 14.00 Aktuellt. 4.10 Lättlagat. 17.10 Beatles! 18.00 Aktuellt. Päättyvän viikon tärkeimmät aiheet. 15.55 Médico de familia. Enää ei olla nuoria. 16.03 Musikrepubliken special 17.00 X3M-Sporten. Pariskunnalla on nyt kumminkin paljon tilitettävää, ja koska yhteistä aikaa on vain vajaat puolitoista tuntia, iskee rintaan väkisinkin pieni hengästys. 22.15 Regionala nyheter. 15.52 Sunnuntai-Suomi. Kinuyo Tanaka lyyhistyy nimiroolissa maahan nyyhkimään muutaman kerran liikaa. Lapset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. 15.55 Urheiluradio. 14.00 Supersport: MM-kilpailu Lausitzring, Saksa. Stereo. 15.55 Pressbilderna som skrivit historia. Meikäläisen tapaiset hentomielet ja kuutamon huokailijat asettuvat Rakkautta ennen auringonlaskua (Before Sunset, 2004) -elokuvan ääreen suu jännityksestä kuivuen ja kädet lievästi täristen. 18.15 Urheiluruutu. 18.00 Formula 1: Grand Prix (s). 07.53 Sunnuntai-Suomi. Suora. 21.30 Hey Baberiba. 12.45 Merisää. Nipa ja Roki. Ensimmäinen työpäivä. Suora. 20.10 Sportnytt. Pohjalainen versio graffitista: tageja savun ja kumin käryn keskeltä. Miten vanhemmat yrittivät saada lapsensa jaksamaan. Rallin SM-pisteistä taistellaan taas. Tshetsheeniterroristit olivat kidnapanneet lapsia ja vanhempia ja sulkeneet heidät kouluun. 08.30 BUU-radion. Kutukappale ylitse muiden on Erroll Garnerin jazz-klassikko Misty, jota Jessica Walterin esittämä Evelyn jaksaa sitkeästi toivoa. 0.15 Login. 19.30 Närbild. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 8.40 Koala Brothers. ???. Tilanteen karmeus selvisi päivän mittaan. 09.00 Aktuellt. Kumi palaa. Tv 4 Nordisk 7.50 Dora utforskaren. 12.40 Viikon luontoääni: viitatiainen. 18.55 Regionala nyheter. Noin 350 lasta ja aikuista sai surmansa. 23.10 Brahmsin viulusonaatti. 12.05 Sunnuntai-Suomi. 03.55-06.00 Älypeli: Sudoku. Juontajana Anna-Maija Jalkanen. 1.55 Lost. 22.00 Aktuellt. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 21.45 Purjehdusta: 49ers Tour. 08.05 Nadjan huone. 21.00 Reagera. 14.30 Finlandssvensk tonträff. Minkä väristä on valkoinen. 06.00 Sub chat. 11.00 Uutiset. 21.55 Novosti po-russki. 12.00 Uutiset ja sää. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.00 Bingolotto. Jutustele, kysy, kommentoi! 10.00 DragonBall Z. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 07.00 Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. Kuinka pelottavaa, uuvuttavaa ja epätoivoista kaikki oli. Arkipäivän sattumuksille perustuva hullunhauska piilokameramainen sketsiohjelma. Ja se epätoivo kun ei voinutkaan auttaa toista. 20.30 FIFA Futbol Mundial -jalkapallomakasiiini. Juuri siihen terroristit iskivät. Nelonen klo 20.15 Sari Torvinen Tätä temppua ei auta tehdä kotona RAKKAUSELOKUVA. 09.30-12.25 Sudoku. Suomen virallinen lista. Tuotanto: Agat Films, Ranska. Nyt heidät on raahattu studioon vastaamaan puolestamme keveisiin tiedekysymyksiin. Dokumentti uraauurtavan kalifornialaisyhtyeen alkuvaiheista ja myöhemmästä noususta yhdeksi hard rockin kärkinimistä. 16.00 Fotboll: Italienska ligan. 12.03 Önska 14.00 X3MNyheter. 23.00-00.25 Tank Wars Desert. Suomessa on kovin vähän julkkiksia, joten samat naamat ovat kaikkialla. Suora. 16.54 Löpsedeln. 19.00 Aktuellt. 1.15–7.00 Sändning från SVT24. 15.00 Radio Pleppo. Vastahakoinen vampyyri. ??. Alati kurjistuva tarina pyörii ahdasta ympyräänsä pohjamutien läpi kohti maapallon sulaa ydintä. 08.55 Urheiluradio. Despootteja ja gestapottaria. 19.00 Kino Klassikko: O’Haru – naisen tie. 21.55 Suomi tänään. Helposti särkyvää Kuriton Company Stereo. 22.00 Duellen. 09.00 Uutiset. Zdenek Milerin maineikas animaatiosarja perheen pienemmille. 17.05 Myyrä (s). Toimittaja Martti Lyyra. TV1 klo 21.15 Sari Torvinen ”Me luulimme ensin, että ilmapallot räjähtelivät”. 22.00 Tennis: US Open. 16.10 Moninainen. 18.30 Jalkapallokierros. osakilpailusta. Tällä kertaa kisa käydään Uudenkaupungin sorateillä. 14.03 Önska fortsätter. O’Haru – Naisen tie (Saikaku ichidai onna, 1952) on suuresti juhlittu filmiklassikko, aikansa feministien suosikkileffa ja japanilaisen elokuvan tienraivaaja, mutta en minä sitä ole ikinä jaksanut haukottelematta katsoa. 20.00 TV-nytt. Hups, tuli paljastettua ensimmäinen kysymys, mutta älkää huoliko. 23.15 Barnbrudar gör uppror. 8.15 Postis Per. Kolmantena päivänä Venäjän erikoisjoukot hyökkäsivät Beslanin kouluun. Uusinta. 17.45 Pilanpäiten. Eurosport 4.00 Tennis: US Open. Maksukanavat . 13.45 Sunnuntai-Suomi. www.ylex.fi 18.00 Parasta TODELLA ennen! Sini. Suora. 03.00 Älypeli: SanaSeppä. ????. 19.55 Paris Hilton: Stars Are Blind. 18.30 Roomaa ja colaa. 18.30 Valokuvastin: On enemmän nähtävää. 15.25 Trassel. 22.00 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Batman kohtaa Lepakkomiehen. 21.00 Håll tyst, världen! 21.30 Sportspegeln. Timo Harakan vetämä suora lähetys. 09.55 Tv-uutiset. finaali Jyväskylä – Lappeenranta. (116 min) Nelonen klo 21.00 Pekka Eronen Clintin vaaralliset taajuudet Rakkaudesta vihaksi. 20.30 Rapport. 13.50 Kimurantti 14.00 Uutiset. 12.30 Melodiradion. 19.00 Superbike: MM-kilpailu Lausitzring, Saksa. Myyrä valokuvaajana. 19.20 Aftonandakt. Tuotanto Bernhard Fleischer Moving Images GmbH. Formula 1: Italian MM-osakilpailu. 18.00 Uutiset. 10.05 Pressiklubi. Levitaatio. 13.10 Poppikoulu. Kesken allekirjoituksen Natasha kaivaa povestaan lyömäaseen. 12.55 Löpsedeln. Venäjän kouluissa se oli tiedon päivä. Juoni lähtee liikkeelle liian nopeasti, eikä tekijöillä ole mielenkiintoa keskittyä edes päähenkilöihinsä. 96/119 Segundas intenciones (Taka-ajatuksia). 2/6: Varjoja.18.00 Jumalten asunnot. 23.00-23.10 Euronews. Spider-Man – hämähäkkimies (2002) on virmaa seurattavaa, vaikkei supersankareiden ja sarjakuvasovitusten vankka kannattaja olisikaan. Ratamoottoripyöräilyn Malesian MM-osakilpailu. 9.40 Jonson & Pipen. Juuri sellainen maanläheinen tiede, mitä ainakin hupsuimmat meistä tulevat miettineeksi keskellä arkipäivää. Englannissa 60-luvulla startannut sarja ei ole kuitenkaan Suomessa tunnettu – taitaa olla itse asiassa ensimmäinen kerta, kun sitä meillä esitetään. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Suomen ensimmäisessä animaatioelokuvassa seikkailevat tutut naamat Arkadianmäeltä. 13.03 Sää. Moderni avioliitto. Yön painajainen (Play Misty for Me, 1971) on skarppi, monimielisillä sukupuolijännitteillä vahvistettu jännityselokuva, josta Vaarallisen suhteen tekijöiden kelpasi seuraavalla vuosikymmenellä ammentaa oppia. 22.00 Uutiset ja sää. 21.00 Sporten. 19.05 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 21.04 Suomi tietää. 00.10 Okna. Kuinka yksi tyttö ammuttiin, kun hänen kännykkänsä soi. Teatterifestivali kokee lievän takaiskun, kun taiteellinen johtaja Oliver kuolee. 12.00 Uutiset ja sää. 18.10 Sää. 22.05 Todellisia tarinoita. 16.05 Sunnuntai-Suomi. 22.20 Sopranos. 19.03 Kansainvälinen Harald Andersén -kamarikuorokilpailu 2006. 16.00 X3M-Nyheter. 08.30-09.25 Tank Wars Farm. Suora. 10.15 Små Einsteins. 14.25 Folktoppen. Kuva: MTV3/Tiedotus Doctor Who lienee Star Trekin jälkeen suurinta kulttisuosiota nauttiva scifi-tuotos television puolella. Jopa kaksija kolmivuotiaita pienokaisia ja heidän vanhempiaan ja isovanhempia. Studiossa Lauri Ihalainen. 16.25 Das Wunder von Bern. Strömsön syyskausi alkaa juhlien merkeissä verannalla. 10.00 X3M-Nyheter . 21.35 Urheiluradio. 15.25 Musikministeriet. Anna-Stina Nykäsen (HS) seurassa uusi klubilainen Anu Partanen (Image). Pitäisi varmaan olla 60-luvulla sarjan parissa kasvanut britti, että ymmärtäisi mihin Tohtorin viehätys perustuu. 18.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Sarjakuvaan perustuvaa viihdettä ja tv-parodiaa vaativaan makuun. 00.00 Ylen Yöradio YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz/ 04.00 Ylen aamu. 07.03 ‘’Näistä arkistolevyistä en luovu’’. 12.06 Kansanradio. 20.00 Nyheterna och vädret. 16.55 Världen. 07.50 Merisää. Shuppet talonmiehenä. 2/6: Juutalaisuus. Tohtori Who nappaa mukaansa myös Telluksen edustajan, niin ikään television eri vuosikymmeninä vaihdelleen nuoren naisen, joka avustaa uutta ystäväänsä tämän avaruudellisissa seikkailuissa. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Suora. 22.20 Maailmanpolitiikan arkipäivää. Richard Linklater ohjasi kuin ohjasikin jatkoa napakymppiin osuneelle pikkufilmilleen Rakkautta ennen aamua. 15.58 Minuutti. Noora. Mitä tapahtuu, jos laittaa sähkölampun mikroaaltouuniin. 10.35 Närbild. 11.00 Älypeli: SanaSeppä. 23.03 Yöhitaat. 08.30 Radioteatteri esittää: Epätoivon lautta. 13.30 Mad TV. 14.04 Alivaltiosihteeri. Perheen kreikkalaisen ravintolan kulmilla pyöri mojovia tyyppejä, ja kansalliset aromit ryöppyävät antaumuksella. 18.55 Anslagstavlan. 10.03 Sää. Juha-Pekka Sillanpää. 15.00 Kuunnelma 80: Sokeasta sisaresta sisäiseksi näkijäksi. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 15.00-15.04 Tv-uutiset. 12.35 SLU – Hyvä Seura. Uusinta. Sovi treffit tekstiviestitse! Et kyllä usko, mutta tässä ohjelmassa räjäytetään asuntovaunu keinokuituvaatteilla. 2/8: Veljeskunta kutsuu. 9.30 Gnottarna. ????. 15.15 Golf:Euroopan kiertue 2006, Omega European Masters (suora). 02.00 Älypeli: SanaPala. 17.45 Amadeus 250: Mozartin viimeinen vuosi. Päättyvän viikon tärkeimmät aiheet. 20.00 Motor Forum Extra: Ralli SM. Stereo. 01.00 Älypeli: SanaSeppä. 21.10 Tack och lov. H.C. 17.55 Se om ditt hus. Ja miksi Helsingin Sanomat lopetti keskustelun Sanoma-pomosta. 10.40–11.10 Disneydags. 12.05 Viikon taiteilija: sisustusarkkitehti Stefan Lindfors. Viikon ajankohtaisten aiheiden jälYle 24 04.00 Teematieto. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 Tuomas Enbuske 07.30 Kuun lapset 08.00 YleX Iltapäiväremix 10.00 Keskusradio. 14.00-14.44 Aasia ja Eurooppa kohtaavat. 18.50 Filmikellari. Mahtava Tylösand taustanaan kokki Tina Nordström tekee herkullisen rantapufetin: carpacciota saksanpähkinäkastikeella, porkkanoita veriappelsiinien, inkiväärin ja paahdetun tattarin kera. Kata Laurikainen. ”Äiti kertoi meille, että ne tekevät filmiä. Itzhak 23.35 Valtakunta. Ash jatkaa kumppaneineen uupumatonta kamppailua kohti pokémonmestaruutta. 13.04 Sunnuntai-Suomi. 01.30-06.00 Deittichat. Nyt on kymmenen vuotta kulunut, ja toisiinsa lähtemättömän jäljen jättäneet tutut tapaavat Pariisissa – sattumalta, kuten sillä ensimmäiselläkin kerralla. MTV3 Plus 07.00 Älypeli: SanaSeppä. 18.03 The Svenska Ord Story 18.33 Granskat. 14.02 YleX Viikonloppu. Lapsenhoito este naisen uralle. 20.00 Moottoriurheilu: Makasiini. Selostajana Oskari Saari, varikolla Erkki Mustakari. Venäjältä tuli tuttuun tapaan tipoittain tietoa. 22.55 Päiväkirja. 11.55 Urheiluradio. 21.03 Sportradion. 11.00 Horisontti. 0.20 Nat King Cole. 17.05 Uutisviikko. 14.00 SLU – Hyvä Seura. 19.30 Skärgårdsdoktorn. 12.00 Idol 2006. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Suora lähetys Helsingin Messukeskuksesta. 15.15 Sukuvika. Pääroolia esittää huippusopraano Nathalie Dessay. 22.00 Keskusradio. 16.50 Tipssöndag. 8.55 Koala Brothers. 11.35 Viikko viitottuna. 23.20 Yhdestoista hetki. 15.45 La Sonnambula. 22.00 Uutiset ja sää. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 12.00 Älypeli: SanaPala. 21.15 Superside. Einsteinin rasittava osuus ovat ikuiset julkkikset. 18.50 Sportnytt. 13.35 Sunnuntai-Suomi. He halusivat täyden koulun uhrikseen. 18.10 Vinnare: V65. Suora. Jälkiviisaat uusintana Aamu-tv:n perjantain lähetyksestä. 11.45 Landet runt. 13.00 Superbike: MMkilpailu Lausitzring, Saksa. 22.00 Älypeli: SanaPala. 18.00 Maahockey: MM-kilpailu, Mönchengladbach, Saksa. Ajankohtaisia arkistovälähdyksiä. 15.55 Tipssöndag. 15.00 Fotboll: Damallsvenskan. 18.20 Maailmannäyttämöllä. 11.30 Tennis: US Open. Uusinta. 09.00 Älypeli: SanaSeppä. 12.00-12.09 Euronews. 13.00 Aktuellt. Sitä ei tahdo muistaa tässä keskiluokkaisessa turvallisessa suomalaiselämässä. Päättyvän viikon tärkeimmät aiheet. 00.30-05.55 Sudoku. 08.00 Uutiset ja sää. 10.00 SLU – Hyvä Seura. 08.10 Luontoretki. Miten terroristin aivon lensivät yhden lapsen päälle, ja kuinka inhottavalta se tuntui
SUNNUNTAINA 10. DivX-toisto ja MP3-toisto ASTIANPESUKONE . Turbosuihkutus . Kortinlukija 8 in 2 . -renkaat! Paavon Kone TEKNISET www.paavonkone.fi KANNUS . Todella hyvät korit . Asennukset ja huollot 0500-961 035 www.arena.fi auto. 202 alk. Tyylikkäät pilarikaiuttimet +subbari . Pesuajan näyttö . kierrätysmaksun 1,85/rengas) Meiltä myös Varaudu syksyn sateisiin. (06) 832 4800 www.tekno.fi KKT-Palvelut Oy Ilmalämpöpumput ja kylmälaitteet. syyskuuta alkaen. erä KOTITEATTERISARJA tallentavalla dvd-soittimella . RDS-radio . DV-liitäntä . Turbohuuhtelu . 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE JO 35 VUOTTA REHELLISTÄ KONEKAUPPAA Myös huolto: KAIKKI MERKIT Sähköliike Tekno Oy Tervahovintie 2 67100 Kokkola Puh. Digitaalivahvistin Dolby Digital . (06) 870 987 . Automaattiohjelma . Asematie 16 . 77 o C asteen huuhtelu tappaa pahimmatkin pöpöt . Ajastin 499 e 399 e HUIP PU TARJOUKSET Hui ppu luok an TORIKATU 18, Kokkola, puh. PAAVON KONEESTA 499 e Nyt Paavon Koneesta svh. Tallentaa DVD+-R/RW ja double layer . (06) 822 0711 Olli Hakunti Asko Purola Kivihaantie 4 65300 Vaasa (06) 326 6222 Vaunusepäntie 11 68660 Pietarsaaari (06) 786 7311 Vaunumiehenkatu 2 67700 Kokkola (06) 827 3111 Ruutihaantie 4 84100 Ylivieska (08) 413 3201 Rengaskoko Rengassarja asennettuna 155-13 202 .– 175/65-14 271 .– 165-13 225 .– 185/65-14 280 .– 175/70-13 216 .– 185/65-15 280 .– 175/70-14 263 .– 195/65-15 303 .– 185/70-14 272 .– Hinta sisältää asennuksen, tasapainotuksen ja kierrätysmaksun Nokian NRT 2 Nokian NRT 2 kesärengassarjat tarjoushinnoin alk. Avoinna ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14. Mahtava ääni . Hiljainen . Turbokuivaus . SYYSKUUTA 2006 Kustaa Aadolfinkatu 1, 67100 Kokkola Arvoisat Asiakkaat! Arvoisat Asiakkaat! Olemme siirtymässä ajanvarauksiin myös parturipuolella, 12. 202 asennettuna asennettuna koko 155-13 (sis. 802,399 e Nyt Paavon Koneesta norm. 695,Raj. Teho 700 W RMS (5x100 W+200 W)