Kesällä paikkamäärä nostettiin 16:een, sillä Ylivieskassa päivystettiin 11 kunnan alueella. Todennäköisin alkoholin aiheuttama vaurio on keskushermostovaurio. 1 Sivu 12 RONI REKOMAA / LEHTIKUVA Soite avaa hyvinvointijohtajan viran uudelleen haettavaksi 1 Sivu 4 1 Sivu 6 Alkoholi vammauttaa jo äidin kohtuun Jo kymmenkunta vuotta Alkot ovat avanneet 9.9. Tiistai 10.9.2024 Keskipohjanmaa.fi | Nro 177 Hinta 4,20 €. Ainutlaatuinen kokeilu onnistui hyvin, sillä päivät venyivät vain muutaman kerran. » Kehitys pahimmista vuosista ja tilastokärjestä tähän päivään on ollut hyvä, mutta ei jatku itsestään samansuuntaisena. Itsemurhien ehkäisemiseen tarvitaan tietoa ja tekoja. TIMO VARILA Vastuuyksikköpäällikkö Vuokko Hiltunen oli suunnittelemassa Ylivieskan kesän päivystystä, jota tehtiin poikkeuksellisen laajalla alueella. ovet vasta kello 9.09. Ainutlaatuinen kokeilu Ylivieskan terveyskeskuksen seurantapolilla on tavallisesti kuusi paikkaa. Länsimaissa alkoholi on suurin kehityshäiriöitä aiheuttava tekijä. (sis. 1 Sivu 3 Lämpimät säät tulevat näkymään hyönteistuhoina metsissä. 1 Sivut 2–3 JUKKA LEHOJÄRVI. FASD-päivän numerot viittaavat yhdeksään raskauskuukauteen, jonka aikana äidin alkoholinkäyttö voi vammauttaa sikiötä pysyvästi. Kokkolan Kosilan Alkon palvelupäällikkö Juho Jänkä avasi oven kello 9.09. Junttilan mukaan mahdolliset tuhot tulevat näkymään puissa loppusyksynä tai talven ja kevään aikana. alv 10 %). Lämpimät säät voivat näkyä hyönteistuhoina Suomessa tänä vuonna koettu lämmin sää voi johtaa merkittäviin hyönteistuhoihin metsissä, uskoo metsien terveyden ja kaukokartoituksen apulaisprofessori Samuli Junttila Itä-Suomen yliopistosta
– Hyvänä asiana koen sen, että kun toimitaan laajalla alueella, ei olla omissa kuntakuplissa ja pystytään jakamaan tietoa ja tutustumaan eri toimintatapoihin, Hiltunen sanoo. Joinakin päivinä oli ruuhkaa ja päivät venyivät ylitöiksi. – Hoitajalla oli kuva päivystyksen kokonaistilanteesta. TOIMINNAN suuruutta kuvaa se, että kun Ylivieskan terveyskeskuksen päivystyksessä on tavallisesti 6 paikkaa, kesällä paikkamäärä nostettiin 16:een. Lomasuunnittelulla saatiin aikaan myös se, että henkilökuntaa oli riittävästi. Oulainen ja Haapajärvi oli osittain suljettu. – Potilaat ohjautuivat hyvin jatkohoitopaikkoihin osastoille ja Ouluun. Vuorossa oli aina yksi vastuuhoitaja, joka otti ambulanssit vastaan. Päivi Savela Vastaavaa kesää ei ole alueella aiemmin koettu: kaikki kiireettömät vastaanotot olivat heinäkuussa suljettu. Hän oli kyseisenä ajanjaksona töissä ja kävi seuraamassa, miten potilaat ohjautuvat ja töiden organisointi sujuu. VASTAANOTON vastuualuepäällikkö Margit Yli-Kotilan mielestä resurssointi onnistui hyvin. Parikymmentä hoitajaa kaikkiaan sekä neljä lääkäriä ja seniori. Myös Nivalan terveyskeskuksen päivystys oli suljettu. – Olihan tämä ainutlaatuinen juttu. FAKTA Kiireellinen ja kiireetön hoito 1 Kiireellinen hoito tarkoittaa saman tai parin päivän sisällä tarvittavaa arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista. Tärkeässä osassa oli puhelintyön keskittäminen ja hoidontarpeen arvioiminen, joten asiakkaille ei päässyt syntymään jonotusta. – Kiireellisellä vastaanotolla tai päivystyksessä on aina haasteellisinta vastata tarpeeseen. Yhteistyö lääkäreiden ja ensihoidon kanssa toimi hyvin. – Tärkeää oli, että yhteistyöllä onnistuttiin. HILTUSEN mukaan kaikilla oli halu onnistua ja töitä tehtiin innostuneesti. – Parina päivänä oli jouduttu odottamaan pitkään ja odotus oli venynyt kello 20:een saakka. Ylivieskassa paiskittiin kesällä töitä olan takaa. Viiden viikon ajan Ylivieskassa hoidettiin potilaita aina Pyhännältä Alavieskaan saakka. Ylivieskan terveyskeskuksessa riitti vilskettä, sillä myös alueen ambulanssit ajoivat potilaita Ylivieskan terveyskeskukseen. Se on kooltaan aluesairaalatasoa.. Ylivieskassa pääsi kesällä siis joko päivystykseen tai kiirevastaanotolle, jolloin ajan sai 1–3 päivän kuluessa. – Sai uusia työkavereita, joten sekin oli mukavaa, Saukonoja sanoo. Vastuu kokonaistilanteesta oli yhdellä sairaanhoitajalla, joten muut pystyivät keskittymään meneillään oleviin työtehtäviin. Toiminnan suuruutta kuvaa se, että kun Ylivieskan terveyskeskuksen päivystyksessä on tavallisesti 6 paikkaa, kesällä paikkamäärä nostettiin 16:een. Ylilääkäri Risto Ollin mielestä kesä sujui päivystyksen kannalta hyvin. Oli päiviä, jolloin odotusajat olivat pitkiä, mutta toisinaan oli rauhallista, Hiltunen sanoo. Kyseessä voi olla äkillinen sairastuminen, vamma, pitkäaikaissairauden vaikeutuminen tai toimintakyvyn aleneminen. KESÄN toimintaa lähdettiin suunnittelemaan keväällä ottamalla henkilökunta suunnitteluun mukaan. Yhteistyöllä hoitajien ja lääkäreiden kanssa saadaan parhaat tulokset, Hiltunen sanoo. Sairaanhoitaja Maiju Saukonoja oli töissä kahtena ensimmäisenä viikkona, ja hänen mielestään kaikki sujui hyvin. Ensihoidon kanssa viestittiin hoitaja-lääkäri valmiudesta, jos asiakkaalla oli todettu esimerkiksi elintoimintojen häiriöitä. Muun muassa reseptien uusiminen ja muu kiireetön ajanvaraus, esimerkiksi seurantakäynnit ja todistukset ovat kiireetöntä hoitoa. – Se kaksi viikkoa, jonka olin töissä ennen lomalle jäämistä, sujui mielestäni hyvin. Alavieskan ,Ylivieskan, Nivalan ja Sievin vastaanottojen vastuuyksikköpäällikkö Vuokko Hiltusen mielestä kesä meni kokonaisuudessaan tosi hyvin. Yli-Kotilan mukaan lääkäreillä oli keskimäärin 20–30 potilasta päivässä, ja päivystävällä sairaanhoitajalla ja lääkkeitä määräävällä sairaanhoitajalla 15–20 potilasta. Muutama viimeinen päivä olivat sellaisia, että jatkohoitopaikkaa ei tahtonut löytyä. Kokeneiden hoitajien kanssa oli samaan aikaan töissä sijaisia, ja kesälääkäreillä oli takapäivystäjänä talon vakituinen terveyskeskuslääkäri. Lähde: Pohde Laboratorionhoitaja Kristiina Niemelä kävi ottamassa laboratoriokokeet ja vie ne Nordlabin laboratorioon, joka sijaitsee samassa rakennuksessa. Oli vaikeaa etukäteen arvioida, kuinka iso on kysyntä ja paljonko pitää olla väkeä. Oli potilaita ja oli resurssia. Henkilökunnalle pystyttiin järjestämään vuosilomat ja päästiin vähäisemmillä sijaisjärjestelyillä. Paikalla olivat myös haavahoitaja, sydänhoitaja, diabeteshoitaja, reumahoitaja, syöpähoitaja, hoidontarpeen arvioijat sekä avustajia. Se on kooltaan aluesairaalatasoa. Etukäteen oli varauduttu siihen, että kaikki ennen kello 16:tta saapuvat potilaat hoidetaan Ylivieskassa. SYYNÄ järjestelyyn olivat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen säästötoimet. 1 Kiireetön hoito tarkoittaa hoitoa, joka ei vaadi hoitoa lähipäivinä. Myös työyhteisö laajeni tavanomaisesta. Puheenaihe Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Ylivieskan terveyskeskuksessa hoidettiin viime kesänä viiden viikon ajan yhdentoista kunnan päivystys. Asiakaspalautetta ei ole vielä kuulunut, mutta sellaista voi olla tulossa. Yhteinen potilastietojärjestelmä takasi sen, että potilaan tiedot ja hoitokertomukset olivat saatavilla. – Yksittäisiä päiviä venyi pidempään, mutta niitä oli vain muutama, Yli-Kotila sanoo. – Aluksi suunnitelmissa oli, että päivystys olisi ollut Oulaskankaalla, mutta heillä on vielä erikoissairaanhoidossa eri tietojärjestelmä, Hiltunen sanoo. syyskuuta 2024 2 // Ylivieska kesti päivystyksen paineet Viime kesänä Ylivieskaan keskitettiin peräti 11 kunnan päiväaikainen päivystys. Sairaanhoitaja Maiju Saukonojalle jäi viime kesän laajasta päivystyksestä hyvä kokemus. Ylivieskassa oli kesällä töissä hoitajia ja lääkäreitä muun muassa Nivalasta ja Oulaisista. Kyse oli perusterveydenhuollon päiväaikaisesta päivystyksestä
On kuitenkin havaittu, että kehittyneissä maissa itsemurhat ovat vähentyneet yhteiskunnallisesti vaikeina aikoina kuten laman tai konfliktin vallitessa ja lisääntyvän taloudellisten nousukausien aikana. Yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten tulevaisuuden takia itsemurhien ehkäisemisestä sen sijaan pitää puhua. Tässäkin taloudellisessa tilanteessa Suomella on riitettävä rahaa itsemurhien ehkäisyyn. Näin kävikin. Vuokko Hiltunen vastuuyksikköpäällikkö JUKKA LEHOJÄRVI Itsemurhat eivät vähene vaikenemalla Tiistaina 10.9. Yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista on listattu tietoperusteisuuden ja tutkimuksen vahvistaminen. Itsemurhan tehneistä kolme neljästä oli miehiä. Ilman tutkimusta ja tilastoa olisi mahdotonta listata toimenpiteitä. Nämä ovat paitsi sosiaalija terveyspalvelujen, myös osittain järjestökentän vastuulla. Mielenterveyden häiriöiden hoidon laiminlyönti maksaa OECD:n arvion mukaan Suomelle yli 11 miljardia euroa. Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Tilaukset, lukijailmoitukset: 020 750 4469 arkisin 9–15 Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi Kokkolan Mediakulma, Rantakatu 10 ma-ke klo 9-11 ja 12-15, suljettu to-pe Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Sairaanhoitajaopiskelija Tytti-Maria Palola on toista viikkoa töissä seurantapolilla Ylivieskan terveyskeskuksessa. Nivalassa ja Ylivieskassa hoidetaan myös sieviläisiä potilaita, sillä kiire-vastaanottoa ei Sievissä enää ole. Moni yhdistää edelleen taloudellinen epävarmuuden ja ison yllättävän henkilökohtaisen vastoinkäyminen oletettavaksi itsemurhan syyksi. Muita toimenpiteitä ovat muun muassa asenteisiin vaikuttaminen, varhaistuen tarjoaminen, riskiryhmien tukeminen ja hoidon kehittäminen. Päivystyksessä on käytössä kuusi paikkaa, mutta kesällä paikkamäärä nostettiin kuuteentoista. Mieli ry:n asiantuntijat muistuttavat, että avoin puhe auttaa itsemurhaa harkitsevaa näkemään turvallisia vaihtoehtoja ja löytämään selviytymiskeinoja vaikeassa tilanteessa. Sama on tilanne Alavieskassa, josta kiirepotilaat menevät Ylivieskaan. Itsemurhien määrän laskuun 90-luvun jälkeen vaikutti ennen kaikkea kansallisesti toteutettu itsemurhien ehkäisyprojekti, jonka nimissä kartoitettiin itsemurhiin liittyvää tutkimustietoa. Jonotilanne on kuitenkin edelleen huono. Ylivieskan terveyskeskukseen tuli kesällä töihin hoitajia ja lääkäreitä myös Oulaisista ja Nivalasta.. Ohjelman rahoituksesta vastaa budjetissaan Sosiaalija terveysministeriö. Pelkona oli, että kiireettömien potilaiden hoitojonot pitenivät kesän aikana, koska pääasiassa hoidettiin kiireelliset potilaat. Päivystävän sairaanhoitajan vastaanotot ovat kuten ennenkin kaikissa näissä kunnissa. 1980—1990-lukujen surullisten huippuvuosien jälkeen itsemurhakuolleisuus on tähän päivään mennessä puolittunut. Hiltusen mielestä tilanne voisi olla vielä pahempi. KESÄN JÄLKEEN Nivalan terveyskeskuksessa jatkuu taas päivystys. SIKSI ON OLENNAISTA, että asiasta pidetään jatkuvaa haloota. vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisemisen päivää. On käynyt selväksi, että mutuilemalla ja uskomusten perusteella itsemurhia ei voida ehkäistä ja vähentää. THL on laatinut itsemurhien ehkäisyohjelman, joka ulottuu vuoteen 2030 ja listaa 36 ehdotusta itsemurhakuolemien estämiseksi Suomessa. Itsemurhien ennaltaehkäisy ja mielenterveyden yleinen edistäminen on yhteiskunnan etu. " Pelättiin, että kiireettömän hoidon tarve on heinäkuun jälkeen katastrofaalinen, mutta ei se ole sellaisena näyttäytynyt. Itsemurhien ehkäisemiseen tarvitaan tietoa ja tekoja. Itsemurhista liikkuu olettamuksia ja myyttejä, jotka on todistettu vääriksi. Suomessa itsemurhakuolemia on tilastoitu vuodesta 1751 alkaen. – Pelättiin, että kiireettömän hoidon tarve on heinäkuun jälkeen katastrofaalinen, mutta ei se ole sellaisena näyttäytynyt. Sairaanhoitaja Maiju Saukonoja oli töissä kahtena ensimmäisenä viikkona, ja hänen mielestään kaikki sujui hyvin. Jos yritämme säästää siitä, tuhlaamme samalla tuntuvasti enemmän. syyskuuta 2024 // 3 Kustannuksia sen sijaan tuli välineistöistä ja erilaisista toimenpidevälineistä, joita tarvittiin enemmän. Suomi keikkui pitkään itsemurhalukujen tilastokärjessä, mutta laski keskivertoeurooppalaiselle tasolle jo ennen teemapäivän julkistamista. Kesäajan toiminta ei aiheuttanut kohtuuttomia paineita elokuullekaan, Hiltunen sanoo. ITSEMURHAAN PÄÄTYNEEN IHMISEN ja tämän läheisten asema on aina äärettömän surullinen. Viimeisin julkaistu vuositilasto on vuodelta 2022, jonka aikana itsemurhan seurauksena kuoli 740 suomalaista. Kaikkien toimenpiteiden toteutumista ja vaikuttavuutta seurataan jatkuvalla tiedonkeruulla ja tutkimuksella. KEHITYS PAHIMMISTA VUOSISTA ja tilastokärjestä tähän päivään on ollut hyvä, mutta ei jatku itsestään samansuuntaisena. Pääkirjoitus " Suomi keikkui pitkään itsemurhalukujen tilastokärjessä, mutta on laskenut keskivertoeurooppalaiselle tasolle. Suvi Tanner Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Suomessakin itsemurhat vähenivät merkittävästi juuri 1990-laman aikana ja hentoista laskua tapahtui myös ensimmäisenä koronakeväänä. Ylivieskan terveyskeskuksessa hoidettiin viime kesänä viiden viikon ajan yhdentoista kunnan päivystys. Lisäksi on voitu osoittaa, että itsemurhista puhuminen tai aiheen vastuullinen nostaminen mediassa edistää itsemurhien ehkäisyä. Teemapäivän parikymmentä vuotta sitten julistanut YK onkin asettanut tavoitteeksi levittää tietoa itsemurhien ennaltaehkäisystä ja mielenterveystyön tärkeydestä
Päivystävä palomestari Samuli Hjulfors kertoo, että tulipalo saatiin talttumaan nopeasti tehokkaan alkusammutuksen ansiosta. Silloin, kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on aluevaltuusto, viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi kuitenkin aluehallitus. .... ... syyskuuta kello 12. ................ Kuitupuun hinta on nyt erityisen korkealla, mutta meiltä saat vielä lisäksi harvennuslisää +1 €/m 3 . ... .... Cabbin toimitusjohtaja Ari Venninen kertoi Ylelle maanantaina päivällä, että palanut laite kärsi vaurioita ja se korjataan, yhdellä tuotantolinjalla yksi prosessin osa jouduttiin keskeyttämään.. .... Sähköjohdoista syttyi tulipalo Cabbilla Kokkolassa Katariina Poranen Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen Kokkolan Mikontiellä sijaitsevaan tuotantolaitokseen maanantaina aamupäivällä hieman ennen kello 11. Aiemmat hakemukset huomioidaan hakuprosessissa, lukuun ottamatta Juhani Paavolaa, joka ei enää nauti aluehallituksen luottamusta. ... Alkuperäisellä hakukierroksella virkaa haki kymmenen henkilöä, joista yhdeksän hakijaa täytti viran kelpoisuusehdot. .... Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Tulipalo sai alkunsa kasvinsuojeluaineita valmistavan Cabbin tuotantoprosessissa käytettävän laitteen sähköjohdoista. ... 02046 1478 Harvennuslisä +1 €/m 3 The renewable materials company Ota yksi annos illalla, vatsasi toimii mukavasti aamulla. .... – Palo saatiin sammutettua nopeasti, eikä akuuttia vaaraa ympäristölle tullut, palomestari Hjulfors sanoo. Virka tuli haettavaksi, kun Minna Korkiakoski-Västi ilmoitti helmikuussa eroavansa tehtävästään. 1 PÄIVÄSSÄ H EL PO ST I NIE LTÄVÄ TA BL ET T I LUONTAISTA ALKUPERÄÄ 100 % Soite avaa johtajan haun uudelleen Tapio Lehtinen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Soiten hallitus avaa hyvinvointialueen johtajan viran uudelleen haettavaksi. Palkkakustannukset ja palveluiden ostot ovat vaarassa ylittää talousarvion. Työnhakuun liittyvänä konsulttina on toiminut Markku Kaijala, helsinkiläisen Pro-Source Oy perustaja. .... ...... ... ... Osta turvallinen Fructolax ruokakaupasta, tavaratalosta tai apteekista ja vatsasi toimii varmasti. Hjulforsin mukaan pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tilojen tuulettaminen. .... Tehokas mutta hellävarainen Fructolax ei aiheuta sivuvaikutuksia eikä riippuvuutta. Hän jatkaa roolissaan myös uudella hakukierroksella. Paavolan hakemuksesta paljastui epäselvyyksiä niin etunimen kuin tuoreimman työpaikan suhteen. ..... Myyntituotot ovat talousarvion mukaiset, mutta ne ovat 2,7 miljoonaa euroa alhaisemmat kuin edellisvuonna, mikä johtuu ulkokuntalaisten käyntien ja osastopäivien vähentymisestä, erityisesti Pohjanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta, koska hyvinvointialueet pyrkivät hoitamaan potilaansa oman alueensa sisällä. Soite 2030 -ohjelman mukaisia kehittämisja uudistamistoimia jatketaan, ja näiltä toimilta odotetaan edelleen kustannussäästöjä. Fructolax sisältää suoliston normaalia toimintaa tukevaa raparperia, viikunaa sekä tamarindia. Soiten talous heikkeni lomarahojen maksun myötä Tapio Lehtinen Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulos kääntyi heinäkuussa alijäämäiseksi. Ota siis yhteyttä metsäasiantuntijoihimme ja laitetaan metsäsi hyvään kasvuun! Lue lisää harvennushakkuusta storaensometsa.fi/syksy2024 Metsäasioiden kanssa et ole yksin – Stora Enso Stora Enso Metsä p. Hakuaika päättyy perjantaina 27. ..... Ravintolisä. Tammi-heinäkuun 2024 aikana alijäämä kasvoi 4,6 miljoonaan euroon, kun vastaavana ajankohtana edellisenä vuonna se oli 3,2 miljoonaa euroa. .... HALLINTOSÄÄNNÖN mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa, sitä selvitellään. Kesäkuuhun verrattuna tulos heikkeni noin 9 miljoonalla eurolla, mikä johtui lähes yksinomaan heinäkuussa maksetuista lomarahoista. .... Hjulfors kertoo, että tulipalo aiheutti jonkinlaiset aineelliset vahingot, henkilövahinkoja ei sattunut. Alkusammutuksen hoiti tehtaan henkilökunta. Harvennushakkuu lisää metsäsi terveyttä, ja antaa tilaa arvopuun kasvulle. Pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät poistumaan paikalta jo puoli 12 aikoihin. Valtionkonttorille toimitetun tilinpäätösennusteen mukaan alijäämä on 22 miljoonaa euroa, kun talousarviossa oli varauduttu 18 miljoonan euron alijäämään. ... ... Virkavalinnasta päättää Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto. ...... syyskuuta 2024 4 // Olisiko metsässäsi harvennuksen aika. ...
Paista rapeaksi, sekoita kastike lastuihin ja tarjoile vaikkapa riisin ja kasvisten kera. mukana kastike helpot reseptit: snellman.fi. syyskuuta 2024 // 5 maatiaispossun nopeat ja rapeat fileelastut maista uutta itämaista! Snellmanin uudet fileelastut valmistuvat käden käänteessä. Makuina makean mausteiset Shanghai Sizzle ja Teriyaki twist. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10
Apua saa raskauden ajaksi ja myös vauvan syntymän jälkeen. Helposti sitä kuvittelisi, että esimerkiksi alkoholistikodissa kasvanut lapsi valitsisi nollatoleranssin. Noora Syrjälä painottaa, että apua on tarjolla matalalla kynnyksellä koko Keski-Pohjanmaan alueella. NUORTEN alkoholinkulutus on vähentynyt samoin kuin nuorten aikuisten humalahakuinen juominen. Tämä käynnisti samalla kampanjapäivän päihteettömän raskauden puolesta. Kätilövuodet ovat antaneet pohjaa nykyiseen työhön kohtaamaan raskaana olevia naisia, joilla on päihdeongelmaa. Nostamme vauvaa vanhempien mieleen. Syynä oli jokavuotinen 9.9. Syrjälä sanoo, että suhde sikiöön voi olla etäinen, koska alkoholi hallitsee ja menee kaiken muun edelle. – Tapaamiset ovat maksuttomia eivätkä velvoita mihinkään. FASD on 2,5 kertaa yleisempi kuin autismi, 19 kertaa yleisempi kuin CP-vamma ja 28 kertaa yleisempi kuin Downin syndrooma. Raskaana oleva ja päihdeongelmaa sairastava äiti voi hakeutua ensija turvakotiin raskauden ajaksi, jos tuntuu siltä, ettei päihteistä onnistu pysymään erossa kotioloissa. FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia. – Turvallisinta onkin jättää alkoholinkäyttö jo silloin, kun raskautta suunnittelee. Alkoholin nauttiminen alkuraskauden kriittisten viikkojen aikana voi aiheuttaa vakavia haittoja sikiölle. Se on myös vamma, jota ei voi korjata eikä parantaa. Kokkolan Alkon palvelupäällikkö Juho Jänkä on huomannut, että myös alkoholin välittäminen alaikäisille on vähentynyt. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Toisaalta FASD voi tulla hyvinkin lähelle vaikka lapsenlapsessa. MAANANTAINA Kokkolan ensija turvakoti ry teki yhteistyötä Alkon kanssa. Juho Jänkä muistuttaa, että alkoholittomat vaihtoehdot ovat nykyään laadukkaita ja niiden suosio on kasvussa. Alkoholi on myrkkyä sikiölle heti raskauden alusta saakka. Alkoholi on myrkkyä sikiölle Kokkolan Alkon palvelupäällikkö Juho Jänkä avasi maanantaiaamuna oven toimittajalle, mutta sulki sen hämmästyneen asiakkaan nenän edestä, vaikka kello oli yhdeksän. Nuori tai vanhempi asiakas voi itsekin olla alkoholin vaurioittama. Jos kotona haetaan helpotusta alkoholin avulla, antaa se toimintamallin myös perheen lapsille ja nuorille. Avopalveluyksikön asiakastyöstä vastaava Noora Syrjälä Kokkolan ensija turvakoti ry:stä ja Kokkolan Alkon palvelupäällikkö Juho Jänkä. Arviolta peräti neljä prosenttia syntyvistä lapsista on alkoholin vaurioittamia eli FASD-lapsia. Tietoisuus tästä on vuosien varrella lisääntynyt, mutta arvioiden mukaan Suomessa syntyy joka vuosi 600– 3 000 lasta, jolla on jonkinasteinen alkoholin aiheuttama vaurio. Kokkolan Kosilan, Kaustisen sekä Kannuksen Alkojen myymälöiden läheisyydessä sijaitsevilla esittelypisteillä jaettiin tietoa FASDista sekä raskaudenaikaiseen päihteettömyyteen tukevista palveluista. Tiedotusta tarvitaan edelleen. FASD ON TÄYSIN estettävissä oleva vamma – siihen riittää odottavan äidin täysraittius raskausaikana. ALKOHOLISMI on sairaus, joka periytyy ylisukupolvisesti. Valitettavasti samaan aikaan huumeiden käyttö lisääntyy. Yhteyttä voi ottaa myös anonyymisti. Pohdimme yhdessä, mitä lapselle kuuluu, miten se voi. Syntyvistä lapsista arviolta neljä prosenttia on alkoholin vahingoittamia. Jänkä ja Syrjälä toteavat yhdessä, että alaikäisten on helpompi ostaa huumeita kuin alkoholia. Äidin kanssa pohditaan vauvan tuloon ja vauva-arkeen liittyviä asioita. – Lähestymme äitiä lapsen kautta ja pyrimme vahvistamaan äidin tunnetta kohdussa kasvavaan lapseen. – On toki niitäkin, jotka valitsevat päihteettömyyden ja kovin jyrkän suhtautumisen alkoholiin. TIMO VARILA Suhde sikiöön voi olla etäinen, koska alkoholi hallitsee ja menee kaiken muun edelle.. – Ei tämä ehkä aamun ensimmäisiä asiakkaita henkilökohtaisesti kosketa eikä aiheuta sen kummempia reaktioita, mutta nuo standithan ovat esillä ja kiinnittävät huomion päivän teemaan, hän arvelee. Apu on aina yksilöllistä. Syrjälä on toiminut kätilönä kahdeksan vuotta ennen työpaikan vaihdosta Liina-yksikköön. Tällaista voi olla ulkopuolisen vaikea ymmärtää. Jos äidillä on päihdeongelma, ei raskauttakaan ole välttämättä suunniteltu. Syrjälä korostaa, ettei kampanjapäivänä puhuta vain päihdeongelmaisista. Alkoholin aiheuttamat vauriot näkyvät vaikeuksina oppimisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oman käyttäytymisen säätelyssä. Juho Jänkä korostaa, että vastuullisuus korostuu Alkon toiminnassa ja tällainen kampanjointi sopii hyvin syyskuiseen maanantaihin. Avopalveluyksikön asiakastyöstä vastaava Noora Syrjälä Kokkolan ensija turvakoti ry:stä muistuttaa, että lapsi oppii vanhemmiltaan elämisen mallia. syyskuuta 2024 6 // UUTISET Tiina Ruotsala Alkoholin myynti aloitettiin maanantaiaamuna vasta yhdeksän minuuttia yli yhdeksän. tempaus
Nyt laitellaan sosiaalitiloja paremmiksi. – Suurin osa asiakkaista tulee Haapavedeltä, mutta lisäksi kävijöitä on Siikalatvalta, Nivalasta, Ylivieskasta, Ruukista ja Oulaisista. – Asiakkaat omalle tallille olen löytänyt työhistoriani kautta. Lähiopetusta koulutukseen kuuluu noin kerran kuussa viikonlopun ajan Etelä-Pohjanmaan opistolla ja Toiskan terapeuttisella tallilla. Janita Aksila on valikoinut tallin hevoset tarkasti niin, että ne ovat ratsastustuntikäyttöön sopivia. Hevosten hyvinvointi on minulle prioriteettiykkösenä. – Teen tätä rakkaudesta hevosiin. Hevosten hyvinvointi on minulle prioriteettiykkösenä. Paikka on yrittäjälle tuttuakin tutumpi. Omia hevosia on ollut vuodesta 2009 lähtien, ja Torssosten tallia Aksila on vuokrannut omaan käyttöönsä jo liki neljä vuotta. Ratsastustuntien lisäksi Vattumäen tallilla toimii heppakerho yli 6-vuotiaille lapsille. syyskuuta 2024 UUTISET // 7 ”Hevoset ovat parhaita työkavereita” Suvi Hyttinen Pikkutytöstä saakka hevosten parissa elänyt Janita Aksila toteutti elokuun alussa haaveensa. – Hevostenhoitoon tietysti menee viikonloppusinkin aikaa, ehkä 2-4 tuntia päivässä, jos ei satu mitään yllättävää. 1 Ikä 34 vuotta. Se on työskentelytapa, jota voidaan käyttää esimerkiksi lastensuojelun tukitoimena, ikääntyneiden viriketoiminnassa tai vaikkapa mielenterveysja päihdetyön tukena. Se on Suomen ensimmäinen sosiaaliseen kuntoutukseen erikoistunut Sote-talli. Viime kevään YT-neuvotteluissa tulin irtisanotuksi Darekonilta, ja päätin silloin, että nyt alan yrittäjäksi. Ihmisten kiinnostus on yllättänyt positiivisesti. Hevoset ovat olleet iso osa Janita Aksilan elämää pikkutytöstä lähtien. Taustalla eestinhevonen Areen ja tallin emännän juttusilla welsh-poni Tialan Samuel, joka on haapavetistä kasvatustyötä Tialan tallilta. Työpäivät talliyrittäjällä jatkuvat aamusta pitkälle iltaan. Porukka on tarkoin valikoitu ja koulutettu niin, että jokainen on asiakaskäyttöön ihanteellinen. Ensimmäisen kuukauden perusteella Janita kokee päätöksen olleen täysin oikea. Kolme vuotta sitten tehtiin karsinaremontti, ja ratsastuskenttä valmistui juhannukseksi. Hän perusti oman talliyrityksen Vattukylälle Haapavedelle. Töitä hän laskeskelee tehneensä eri hevosalan yrityksissä Piippolassa, Nivalassa ja Haapavedellä noin seitsemän vuotta: hevosenhoitajana, ratsastuksenohjaajana ja tallimestarina. Tallin ovet suljetaan kahdeksan-yhdeksän aikoihin illalla. Koti Aksilalla on lähellä tallia, joten sielläkin hän ehtii välillä piipahtamaan. – Minun lisäksi hevosetkin tarvitsevat vapaata, että pystyvät antamaan parhaansa asiakaskäytössä. 1 Opiskelee yrittäjyyden ohella sosiaali-pedagogista hevostoiminnan ohjausta, jota järjestää Etelä-Pohjanmaan opisto ja Itä-Suomen yliopisto. Joitain irtotunteja vielä löytyy. Vattumäen tallilla käy jo asiakkaita lastensuojeluyksiköistä, ja esimerkiksi heidän kanssaan Aksila voi hyödyntää koulutusta. Yrittäjyyden ohella Aksila opiskelee sosiaali-pedagogista hevostoiminnan ohjausta. Mutta siihen on tottunut, kun on aina ollut hevosia. – Kun liki kymmenen vuotta tuli täyteen, alkoi jo tosissaan kyllästyttää valvoa yöt. 1 Perheeseen kuuluu avopuoliso Jukka. Janita Aksila. Viikonloppuisin tallilla ei ole toimintaa. HEVOSALAN LISÄKSI Aksila on takana pitkä työkokemus ravintolapuolen töistä. Kaveritkin tietää, että jos minua haluaa nähdä, niin kannattaa tulla tallille. SUVI HY T TINEN " Minun lisäksi hevosetkin tarvitsevat vapaata, että pystyvät antamaan parhaansa asiakaskäytössä. – Aamut alkavat hevosten ulosviennillä ja ruokinnalla ja jatkuvat siivoilulla sekä kunnossapitohommilla. TÄLLÄ HETKELLÄ Aksila pyörittää tallia yksin, mutta tulevaisuudessa hänellä on tarkoitus kasvattaa toimintaa niin, että töitä riittäisi myös muille. Lapsena Aksila ravasi muillakin lähialueen talleilla hoitamassa heppoja ja opiskeli nuoruusvuosinaan matkailualan tutkinnon vaellusratsastuslinjalla. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Ravintola-alan hommat saivat jäädä korona-ajan jälkeen. – Rantauduin tälle tontille jo 8-vuotiaana hoitamaan talonväen hevosia ja jäin sitten ottotytöksi ja vähän riesaksikin, hän nauraa. FAKTA Janita Aksila 1 Vattumäen tallin yrittäjä. – Koulu on ollut minulla pitkään pienenä haaveena, ja nyt kun päätin perustaa yrityksen, ajattelin, että on aika toteuttaa sekin. TALLIN AKSILA on vuokrannut pitkäaikaisilta tuttaviltaan Torssosilta. – Sen jälkeen tein tehdastöitä M-Filterillä ja Darekonilla. Kerran viikossa kokoontuvassa kerhossa harjoitellaan hevosten hoitamista, käsittelyä ja varustamista sekä lisäksi ohjelmassa on kärryajelua ja talutusratsastusta. Hevoset ovat parhaita työkavereita. Ratsastuspalveluita kaikenikäisille tarjoavan Vattumäen tallin työntekijäkaartiin kuuluu seitsemän hevosta: Leimu, Arto, Samuel, Minttu, Kasper, Pipsa ja Riku. 1 Työskennellyt aiemmin hevosalan lisäksi ravintola-alalla ja tehdastöissä. Muuta en halua tehdä. Janita Aksila vaihtoi kahdesti alaa ja perusti Vattumäen tallin rakkaudesta hevosiin. Tunnit on myyty jo aika lailla loppuun ensi kevääseen asti. – Tallia remontoidaan pikkuhiljaa. Puskaradio on toiminut loistavasti. – Osa hevosista minulla oli jo entuudestaan, ja lisäksi yritystä varten käytiin testailemassa erilaisia hevosia, ja tehtiin hankintoja ympäri Suomen, Aksila kertoo. Iltapäivästä alan valmistella hevosia ratsastustunneille, jotka alkavat neljän maissa. 1 Kotoisin Vattukylästä, missä asuu myös nykyään. – Minulle riittää elämässä talli ja koti
Tuva eli tutkintokoulutukseen valmentava koulutus keskitetään elokuusta 2025 Nivalaan, Ylivieskaan ja Kalajoelle. Sosiaalija terveysalan perustutkinnon osalta jatkuvan haun kautta hakeutuvat opiskelijat keskitetään Oulaisiin elokuusta 2025 alkaen. Koneja tuotantotekniikan perustutkinto jatkuu kaikilla kolmella paikkakunnalla (Haapavesi, Kalajoki ja Nivala) toistaiseksi. Ravintolaja catering-alan perustutkintokoulutusta järjestetään Haapavedellä ja Nivalassa elokuusta 2025 alkaen, Oulaisista koulutus lakkaa. Puuteollisuuden perustutkinnon lähiopetusta tarjotaan vain Kalajoella elokuusta 2025 alkaen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Jatkavien opiskelijoiden osalta heidän koulutuspaikkansa säilyisi samana koulutuksen loppuun saakka. Tällä hetkellä liiketoiminnan perustutkinnon (merkonomi) voi opiskella Oulaisissa ja Haapajärvellä. Siikalatvan alueelle ollaan kehittämässä ja käynnistämässä uudenlaista koulutusmallia yhteistyössä alueen yritysten kanssa. Puhtausja kiinteistöpalvelualan perustutkinto keskitetään Oulaisiin elokuusta 2025 alkaen. Miten parantaa työnantajamielikuvaa ja kasvattaa yritykseni tunnettuutta. Loistavan tavoittavuuden lisäksi autamme sinua valitsemaan oikeat kanavat ja luomaan sisältöjä, jotka palvelevat tarpeitanne. Haapavedeltä ja Piippolasta koulutus lakkaa.. TuvaE (Tuva vaativana erityisenä tukena) ja TELMA (työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus) jatkavat Haapavedellä. Etsitään yrittäjää puutarha-alan oppimisympäristön vetäjäksi. Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon lähiopetus keskitetään Ylivieskaan elokuusta 2025 alkaen. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymältä rahoitettavia opiskelijavuosia leikataan noin 250, minkä jälkeen opiskelijavuosimäärä tulee olemaan noin 2?600. Sähköja automaatioalan perustutkintokoulutus jatkuu Haapavedellä ja Nivalassa. Taideteollisuusalan perustutkinto, sisustusrakentaminen keskitetään Kalajoelle ja Nivalaan elokuusta 2025 alkaen. Sisustusneuvojaryhmä voidaan aloittaa elokuussa 2025 jos hakijoita on vähintään 10. Esityksen mukaan esimerkiksi puuteollisuuden perustutkinnon lähiopetusta tarjotaan vain Kalajoella elokuusta 2025 alkaen. Käsityöohjaajan koulutusta ei aloiteta toistaiseksi. Oppivelvollisia opiskelijoita puutarha-alalla on nyt yhteensä neljä. Tähän saakka koulutusta on tarjottu kaikilla Jedun paikkakunnilla. Tehostetaan työelämäyhteistyötä alueen yritysten ja ravintolaja catering-alan kanssa. Nykyisellään koulutusta järjestetään myös Haapavedellä. Luontoja ympäristöalan perustutkinto siirtyy Haapavedeltä matkailualan yhteyteen Kalajoelle elokuusta 2025 alkaen. Millainen mainos huomataan. Puutarha-alan koulutus jatkuu Haapavedellä. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymältä rahoitettavia opiskelijavuosia leikataan noin 250, minkä jälkeen opiskelijavuosimäärä tulee olemaan noin 2?600. Haapavedeltä ja Piippolasta koulutus lakkaa. Jedulla on toimipisteitä seitsemällä paikkakunnalla: Haapavedellä, Ylivieskassa, Nivalassa, Oulaisissa, Kalajoella, Piippolassa ja Haapajärvellä. Esitykset Jedun pienten koulusalojen jatkosta: Elintarvikealan perustutkintokoulutus jatkuu Haapavedellä. Missä tavoitan potentiaaliset työntekijät. Keskittämiset olisi tarkoitus toteuttaa elokuusta 2025 ja osittain tammikuusta 2026 alkaen. Tietoja viestintätekniikan sekä liiketoiminnan perustutkinnon osalta koulutus keskitetään Ylivieskaan, kun Centrian tilat saadaan remontoitua elokuussa 2025 tai tammikuussa 2026. Rakennusalan perustutkintokoulutus jatkuu kolmella paikkakunnalla eli Haapavedellä, Nivalassa ja Kalajoella, jos aloittavia oppivelvollisia on vähintään 10 opiskelijaa elokuussa 2025. Vaativan erityisen tuen osalta (diagnoosi) tutkinto-opiskelijat ohjataan Luoville. Yhteistyötä tiivistetään Ylivieskan Akustiikan kanssa. syyskuuta 2024 8 // UUTISET Etsitkö työlle tekijää. Päätösehdotus pitää sisällään koulutusalojen keskittämisiä yhdelle tai kahdelle paikkakunnalle niiden linjojen osalta, joiden vetovoima ja hakijamäärät ovat pieniä. Tekstiilija muotialan perustutkinto keskitetään Nivalaan elokuusta 2025 alkaen. Jos paikkakunnalla on alle 10 opiskelijaa toisena peräkkäisenä vuonna, kyseinen koulutusala yhdistetään yhdelle paikkakunnalle. Tällä hetkellä alan koulutusta tarjotaan myös Piippolassa. Koulutustoiminta tulee tapahtumaan tiiviissä yhteistyössä ja osittain samoissa tiloissa yritysten kanssa koulutusja oppisopimuksella. Piippolasta linja loppuu. Hilla Groupin julkaisut tavoittavat viikoittain yli puoli miljoonaa lukijaa. Keskittämistarpeen taustalla on esityslistan mukaan ammatillisen koulutuksen toimintaympäristön muuttuminen sekä hallituksen kehysriihessä päättämät ammatilliseen koulutukseen kohdentuvat säästöt. Kirsi Panula 040 127 8803 kirsi.panula@hillagroup.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061 anssi.makela@hillagroup.fi Jedun pienten koulutusalojen jatkosta päätetään tiistaina Suvi Hyttinen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus päättää tiistaina 10.9., missä Jedun toimipisteissä pienten koulutusalojen opetusta jatkossa tarjotaan. Nykyisellään koulutusta on tarjolla myös Kalajoella. m ai no st aj al le .h ill ag ro up .fi Ota yhteyttä, niin taklataan rekrytointihaasteet yhdessä. Leikkaus tulee kohdentumaan hakijoihin, joilla on jo ennestään suoritettuna perustai korkea-asteen tutkinto. Tietoja viestintätekiikan alalla ohjelmistokehittäjäksi on voinut opiskella Haapajärvellä ja Oulaisissa, IT-tukihenkilöksi Nivalassa ja Oulaisissa ja tietoverkkoasentajaksi Nivalassa. Heikosti opiskelijoita vetäviä linjoja aiotaan keskittää
Ouluun ei ole ollut innostusta siirtyä. 38 414,32 €, viimeinen suurempi erä 16 326,78 €. Mutta siihen tarvitaan poliittista vaikuttamista. F I Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. Pohteen henkilökunnalle antaman tiedon mukaan Oulaskankaalla jatkuu päiväkirurgia eli leikkaustoiminta, jonka yhteydessä potilas voidaan kotiuttaa samana päivänä. Valtion viimeaikaiset ulostulot vain mutkistavat tilannetta, Tehyn Oulaskankaan sairaalan luottamusmies Henry Zitting kertoo. 43.414,32 € (300 2.0 TDCi 110 hv M6 L1 H1 Trend Etuveto CO. 43 414 € tai 439 €/kk¹ Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan! FORD TAKUU VUOT TA tai 100 000/150 000 km * Lappu luukulle luultua aiemmin Antti Savela Oulaskankaan sairaalan tiimoilta kuultiin maanantaina iltapäivällä kovia uutisia. Ford Credit -palvelun tuottaa Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 Helsinki. Kuvan autot erikoisvarustein. Oulaisten sairaalan tekonivelkirurgia on vaarassa. 188 g/km). Uusi Transit Custom -malliston CO?-päästöt 188–223 g/km ja polttoaineenkulutus 7,1–8,4 l/100 km (WLTPmittaustavalla). Ensimmäinen päivä marraskuuta kirurgian ja sisätautien osastot yhdistyvät ja vuoden lopussa ne suljetaan. Kirurgian osaston lopettamista nopealla aikataululla perustellaan työvoimapulalla. Valitse omasi monipuolisesta Transit-mallistosta tai Ranger pick-upeista Nyt saatavilla erä Ford-pakettiautoja nopeasti ajoon! Lisäksi tarjoamme huippuetuja eri pakettiautomalleihin. ensi vuonna. OULASKANKAAN aluesairaalassa on tehty vuosittain arviolta 800 polven ja lonkan tekonivelleikkausta. – Näin vakuutettiin. – Työtä Oulaskankaalle jää kyllä, mutta onko se sellaista mitä halutaan tehdä ja mikä vastaa ammattitaitoa. Rahoitus edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. AUTOMAA KOKKOLA Vaunumiehenkatu 2 | ma-pe 8–17, la 10-14 | 020 780 7100 Ford-pakettiautojen Syysmarkkinat 9.–13.9.2024 Suomen suosituin pakettiautomerkki Ford tarjoaa yrityksellesi ratkaisun kaikenkokoisiin kuljetuksiin, suurimmasta pienimpään. Ne koskettavat rajuudessaan koko Oulaskankaan aluesairaalan 300 työntekijää. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Sekä potilaille että henkilökunnalle. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta . W W W . Hoitajia Oulaisista Ouluun ei silti ole juuri siirtymässä eli tilanne on kaikin puolin hankala, Henry Zitting kertoo. Yöpäivystys vaarassa mennä samassa rytäkässä. ¹Kertaluoton rahoitusesimerkki: Ford Transit Custom Van 300 2.0 TDCi 110 hv M6 L1H1 Trend M6, hinta 43 414,32 € (sis. Rahoitustarjous koskee vain uusia tilausja kauppasopimuksia 30.9.2024 asti, eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin/tarjouksiin. Oulaskankaan alasajo on jo alkanut. Vaikka tämänsuuntaista saattoi valtion päätöksistä ennakoida, silti tämä järkyttää. Hallitus käsittelee asiaa jo tiistaina. Hyödynnä esim. 3 828,46 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 42 242,78 €, todellinen luottohinta 47 242,78 € ja todellinen vuosikorko 2,81 %. TILALLE POHDE tuo suunnitelman mukaan Oulaskankaalle kaksi akuuttivuodeosastoa. Pohteen johdon henkilöstölle antaman tiedon mukaan syys-lokakuussa tekonivelkirurgia vähenee. Myös yhteispäivystys ja yöpäivystys ovat loppumassa vaihtoehtoisesti joko 1.4. Ylivieskan osastoa on jo pienennetty ja Haapajärvi muutettu kokonaan arviointija kuntoutusyksiköksi. Pohteen johto järjesti tiedotustilaisuuden henkilökunnalle, ja viesti oli karu. Kuukausierä sisältää koron 1,90 %, perustamismaksun 299 € ja käsittelykulun 15 €/kk. Pohteen johdosta henkilökuntaa informoivat OYS-sairaalapalveluiden toimialuejohtaja Päivi Laurila, terveydenja sairaanhoidon toimialuejohtaja Päivi Peltokorpi ja henkilöstöpäällikkö Mari Saari-Somero. Perusajatuksena on, että raskas leikkaustoiminta lopetetaan Oulaisten sairaalasta jo tämän vuoden lopussa. Toivottavasti se onnistuu, Zitting toteaa. F O R D A U T O M A A . Se on avoinna aina kello 10 saakka. – Kyllä tämä on järkyttävää. ANNE MAT TILA Pohteen henkilökunnalle antaman tiedon mukaan Oulaskankaalla jatkuu päiväkirurgia eli leikkaustoiminta, jonka yhteydessä potilas voidaan kotiuttaa samana päivänä.. Hinnat ilmoitettu 01.09.2024 hinnaston mukaan sis. Määrät ovat olleet suurin piirtein yhtä suuret kuin Oulun yliopistosairaalassa ja polvikirurgia on ollut jopa suurempaa. Ford Transit Custom ® -pakettiauton edullinen rahoitustarjous: korko 1,9 % + kulut: alk. Oulaskankaan raskas kirurgia loppumassa jo tänä vuonna. Zittingin saaman viestin mukaan yöpäivystys pyritään vielä säilyttämään. toim. Samalla kun Pohde sulkee yhteispäivystyksen ja yöpäivystyksen, se aloittaa Oulaskankaan sairaalassa kiirevastaanoton. Potilaat näille osastoille tulevat Kalajoelta, Ylivieskasta ja Haapajärveltä tapahtuvien osastojen vaiheittain tapahtuvan sulkemisen seurauksena. kulut), käsiraha 5.000 €, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 439 €, luoton määrä yht. *Ford Takuu 5 vuotta / 100 000 km tai 150 000 km, tai 2 vuotta ilman kilometrirajaa. Pohteen toimiva johto esittää aluehallitukselle ja -valtuustolle Oulaskankaan sairaalan osastohoitoa vaativan kirurgian lopettamista kokonaan hyvin kiireisellä aikataululla. Yöllä potilaiden lähin vastaanottopaikka on joko Oulun yhteispäivystyksessä tai Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa. tai 1.10. syyskuuta 2024 // 9 Transit Custom ® Van alk. Luottokustannukset yht. Tähän mennessä Oulaskankaalla on tehty yksi päiväkirurginen tekonivelleikkaus viime talvena. toimituskulut 600 €
Todellinen ihmelääke, jota tulee jakaa avokätisemmin myös psykiatrialla. Kertoi myös tavanneensa ministeri Juuson ja vedonneensa Oulaisten palveluiden säilyttämisen puolesta. Liikunnallinen kuntoutus on kustannuksiltaan edullinen ja hyödyiltään ylivertainen muihin hoitomuotoihin verrattuna. Tätä kuntoutusmuotoa on jo pitkään käytetty muissa kansansairauksissa. " Onko taustalla saamattomuus vai oman ryhmän eliitin pelko. IKÄÄNTYNEET OVAT ansainnet eläkkeensä työuran aikaisella ahkeroinnilla. Ikääntyneiden ihmisten aineellinen varallisuus ei katoa kansantaloudesta mihinkään: se siirtyy taloutta ylläpitävään kulutukseen tai periytyy aikanaan edelleen. Työssä vielä olevilta mielenterveysongelmat vievät yli viisi miljoonaa työpäivää vuosittain. Eläkejärjestelmän kestävyyden avaimet löytyvät nuorilta itseltään Seitsemän nuorisojärjestöä esittää kapea-alaiseen todellisuuskuvaan perustuvaa näkemystä eläkejärjestelmän uudistamisesta (Talouselämä 28.8.2024). Hän muun muassa toivoi vaalipiirin hallituspuolueiden edustajia lähtemään puolustamaan Oulaista. KESKUSTAN TOINEN lähialueen edustaja Timo Mehtälä Haapavedeltä on puolustanut Oulaskangasta voimakkaasti parissa kolumnissa. Tuolloin jäätiin odottamaan valtiovallan linjauksia, joiden selän taakse saattoi kätevästi piiloutua. Tuki Oulaskankaalle käy selväksi ja faktat pitävät kutinsa. Esimerkiksi sydänsairauksissa hyöty on ollut kiistaton, niin tutkimuksissa kuin tosielämässäkin. Mies lähinnä esitteli eduskunnassa tapahtuneita arkisia asioita. Väitän, että Kouvolan sairaala voitiin pelastaa pitkälti hyvän edunvalvonnan ansiosta. Myös raahelainen kansanedustaja Hanna-Leena Mattila (kesk.) näyttää ainakin googlettamalla saamani tietojen mukaan olleen kuutamolla Oulaisten asioita. Liikunnallinen kuntoutus ei ole omaehtoista liikunnan harrastamista. Nuorisojärjestöt haluavat muuttaa tätä suomalaisen työeläkejärjestelmän perusperiaatetta eläkkeellä olevien maksurasitusta vanhuutensa taloudellisesta turvasta kasvattaen. syyskuuta 2024 10 // MIELIPIDE Liikunta on lääke myös masennukseen Masennuksen tärkeimmät hoitomuodot ovat alkukesällä päivitetyn Käypä hoito -suosituksen mukaan psykoterapia ja masennuslääkkeet. Onko taustalla saamattomuus vai oman ryhmän eliitin pelko. Palkon ja Käypä hoito -suosituksen viestit ovat tärkeitä, mutta kumpikaan ei tunnista yhtä masennuksen tehokkaimmista hoitokeinoista, liikunnallista kuntoutusta. He tarvitsevat siis sarjamuotoista fysioterapiaa, aivan kuten vaikkapa tukija liikuntaelinvaivoista kärsivät. Tiktok ei auta, jos sairaala ajetaan alas KOLUMNI Antti Savela antti.savela@hillagroup.fi Kalajokilaaksossa, Raahen ympäristössä ja Pyhäjokilaaksossa katseet ovat jo monta vuotta kohdistuneet Oulaskankaan kohtalon ihmettelyyn. Nyt olisi Kankaan ja hänen avustajakaartinsa pitänyt olla hereillä ja kuunnella hoitajia ja asukkaita. Kalaja Pyhäjokilaakson aluevaltuutetuista jää väkisin ja valitettavasti vaikutelma, että he eivät ole olleet alueen puolustamisessa kovin jämyjä. Irene Vuorisalo Kirjoittaja on Eläkeliitto ry:n vanhusasiamies. Edunvalvojien, siis kansanedustajien ja aluevaltuutettujen, tulisi aina muistaa, kenen asialla he ovat. Yhteiskunnalliset kustannukset nousevat yli neljään miljardiin euroon vuodessa. Tutkimusten perusteella vain ohjatusta liikuntaharjoittelusta on masennuksesta kärsiville hyötyä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Kaikesta kuitenkin huokui, että avainroolissa olisi maan hallitus, kun todellisuudessa Oulaskankaan tekonivelkirurgian ajamista alas torjuttiin kompromissina Pohteen aluevaltuustossa marraskuussa vasta pitkän keskustelun päätteeksi. Olla Riikka Purran ja Juuson takinliepeessä kiinni ja pitää elämää somessa, lehdistössä ja eduskunnan puhujapöntössä. Kyseessä on fysioterapeutin ohjauksessa tai ohjeiden mukaan toteutettu kuntoutus, jolla pyritään yhteistyössä asiakkaan kanssa palauttamaan, ylläpitämään ja edistämään tämän toimintakykyä liikunnan avulla. Jokainen on siis järjestelmässä sekä maksajana että saajana. Tekonivelkirurgian alasajo alkaa vaiheittain Oulaskankaalla jo tässä kuussa. " Teho on samaa suuruusluokkaa kuin psykoterapialla tai lääkehoidolla. Ministeri Kaisa Juuso (ps.) piti tiedotustilaisuudessa Kouvolan sairaalan pelastamisesta merkittävänä asiana alueen laajaa väestöpohjaa, noin 70 000 asukasta. Syntyvyyden nousuun eivät eläkeläiset voi vaikuttaa. Hänen vaatimatonta toimintaa tosin selittää kaksoisrooli, kun pitää puhua myös Raahen sairaalan päivystyksen puolesta. Palkon suosituksen tavoitteena on parantaa TSM-hoitoon pääsyä ja kaventaa alueellisia eroja hoidon saatavuudessa. YLI 50 000 SUOMALAISTA on menettänyt työkykynsä pysyvästi mielenterveyden ongelmien vuoksi. Järjestöjen esittämästä mallista ei käy ilmi se, miten jo eläkkeellä olevat ihmiset selviytyisivät eikä sitä, minkälainen kokonaisvaikutus ehdotuksella olisi kansatalouteen. Sen sijaan Instagram-tilillään Mehtälän äänensävy on turhankin sovitteleva ja toivova. Oulaskankaan edunvalvonta on taas epäonnistunut. Toisin kuin ikääntyneiden, nuorten mahdollista vuosien ajan yrittää ja säästää. Etenkin lyhyet kuntoutusinterventiot ovat osoittautuneet tutkimuksissa tehokkaiksi. Tosin kansanedustajien ja aluevaltuutettujen pitäisi kantaa myös huolta siitä, että Pohde kaavailee tekonivelkirurgian lopettamisessa nopeampaa aikataulua kuin maan hallitus. Merkittävintä on, että liikunnallisen kuntoutuksen lisääminen psykoterapian ja lääkehoidon rinnalle tuottaa merkittävästi parempia hoitotuloksia kuin kumpikaan hoitomuoto yksinään (Lee et al. Muistumamme, että sijoitusvarallisuutta omistavien osuus on viimeisen 20 vuoden aikana noin kaksinkertaistunut alimmissa 0—24-vuotiaiden ikäluokissa. He eivät ole luottamushenkilörälssin edustajia, vaan sen 110 000 asukkaan puolustajia, jotka tässä tapauksessa tarvitsevat Oulaskankaan palveluja. Ratkaisunaan järjestöt ehdottavat varmuuden vuoksi kahta indeksileikkausta eläkkeisiin, määräaikaista indeksijäädytystä ja pysyvää indeksisäännön heikennystä. Heillä olisi ollut tuhannen taalan paikka rummuttaa Oulaskankaan puolesta oikein kunnolla. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Haapajärven aluetoimittaja. Työeläkeindeksi olisi jatkossa vain kuluttajahintojen muutokseen perustuva. Tarvitsemme lisää tehokkaita keinoja masennuksen hoitamiseksi. Siellä en havainnut mitään puhetta Oulaskankaasta. Kuten nuorisojärjestöt huomauttavat, eläkejärjestelmän kestävyyteen vaikuttaa ennen kaikkea ennennäkemättömän alhainen syntyvyys. SEN SIJAAN YÖAIKAISEN lääkäripäivystyksen säilyttämistä ovat kaikki alueelliset poliittiset ryhmät kannattaneet. Lataa Keskipohjanmaan sovellus sovelluskaupasta ja uutiset ovat aina vain yhden klikkauksen päässä. Se ei ainoastaan hoida masennusta, vaan ehkäisee myös kaikkia muita kansansairauksiamme. LIIKUNNALLISEN KUNTOUTUKSEN hyöty masennuksesta kärsivälle varmistui viimeistään vuonna 2023, jolloin kansainvälinen tutkijaryhmä (Heissel et al.) julkaisi tähän saakka kattavimman kirjallisuuskatsauksen aiheesta. Eli virkajohto ja suuri osa valtuutetuista olisi jo viime syksynä halunnut ajaa Oulaskankaan palvelut alas. Tästä huolimatta ikääntyneet eivät ole vauraita: neljäsosan bruttoeläke on alle 1250 e/kk kuukaudessa mediaanieläkkeen ollessa 1736 e/br/kk. Toisin kuin ikääntyneiden, nuorilla työikäisillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan ansiotasoonsa ja tulevaan eläketurvaansa. SUOMALAINEN työeläkejärjestelmä perustuu ylisukupolviseen periaatteeseen, jossa eläkkeellä olevien eläkkeet maksetaan eläkerahastojen tuotolla ja työssä olevien eläkemaksuilla. Hoidosta ovat hyötyneet etenkin alle kaksi vuotta masennusta sairastaneet, joista apua on saanut noin joka kolmas. Kouvolassa, valtakunnan politiikan ytimessä, ympärivuorokautinen päivystys saa siis jatkua, Oulaskankaalla ei. Julkisen terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto Palko antoi kesällä suosituksen hoitosarjana annettavan magneettistimulaatiohoidon eli TSM-hoidon lisäämisestä osaksi lääkeresistentin masennuksen hoitoa (YLE 4.9.24). ALUEELTA ON EDUSKUNNASSA kolme kansanedustajaa. Juho Korpi Kirjoittaja on Suomen Fysioterapeutit ry:n erityisasiantuntija. 2021). Teho on samaa suuruusluokkaa kuin psykoterapialla tai lääkehoidolla. Tiedä ensimmäisten joukossa, mitä alueellamme tapahtuu! Mukanasi kaikkialla. Tutkijat osoittivat, että joka toinen liikunnalliseen kuntoutukseen osallistunut sai apua masennusoireisiinsa. Alueella asuu noin 110 000 ihmistä ja heistä Kalajokilaaksossa 70 000. Samalla on hämmästelty edunvalvonnan vaisuutta. Vilaisin tiktokkaamalla Arkadianmäelle äänivyöryllä menneen sieviläisen Antti Kankaan (ps.) julkista some-tiliä
Hiljattain listalla ovat olleet esimerkiksi Unelma, Metsänkevät ja Novankorpi. –?Työmarkkinat menevät tukkoon ja lakkaavat toimimasta hyvin. –?Sukunimen voi saada, jos hakija voi osoittaa sen kuuluneen esivanhemmalleen korkeintaan viiden sukupolven päässä. –?(Suomen) talous supistui viime vuonna, tänä vuonna päästään ehkä just ja just nollaan ja ensi vuodelle ennustetaan puolentoista, kahden prosentin kasvua. Hän uskoo, että määrä on tänä vuonna samoissa lukemissa kuin viime vuonna. Esimerkiksi Verohallinto on kertonut aloittavansa yt-neuvottelut osassa toimintojaan ja arvioi, että neuvottelut voivat johtaa enintään 200 virkasuhteen päättymiseen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Muun muassa OP-ryhmä on ilmoittanut muutosneuvotteluistaan. syyskuuta 2024 KOTIMAA // 11 Mimma Lehtovaara, STT Muutosja yt-neuvotteluita aloittavien tai käyvien organisaatioiden lista tuntuu pitenevän lähes päivittäin. Hiljattain esimerkiksi Metsänkevät oli hyväksymistä odottavien uudissukunimien listalla. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) toimitusjohtaja Aki Kangasharju on verraten optimistinen tulevien näkymien suhteen. DVV:ssä erityisasiantuntijana työskentelevä Tommi Heinonen kommentoi STT:lle, ettei virasto pidä yllä tilastoja siitä, miten monet ehdotukset menevät läpi. Maliranta huomauttaa, että kun sekä julkisella että yksityisellä puolella samaan aikaan irtisanotaan asiantuntijoita, laittaa se työmarkkinoita pahimmillaan sekaisin tavalla, josta sopeutuminen vie enemmän aikaa kuin olisi kansantalouden kannalta ihanteellista. Pidemmällä aikavälillä hallituksen tavoitteena on nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin. Virasto ratkaisee asian lausunnon ja hakemuksen perusteella. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Työllisyys elpyy jälkijunassa Muutosja ytneuvotteluilmoitusten virta käy vuolaana, mutta olisiko näkymää jo paremmasta. Se on noin 27?000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Säästetään, sopeutetaan, trimmataan organisaatiota, järjestellään töitä uudelleen ja niin edelleen. Uudissukunimiä otetaan käyttöön yhä enemmän Juuso Lindberg, STT Uudissukunimiä eli sukunimiä, joita ei muilta elossa olevilta ihmisiltä löydy, otetaan käyttöön yhä enemmän. Oikeusministeriön nimilautakunta kertoo verkkosivuillaan vastaanottaneensa viime vuonna Digija väestötietovirastolta (DVV) lähes 1?300 lausuntopyyntöä, jotka koskivat nimenmuutosta. –?Hylkäys johtuu käytännössä aina siitä, että nimiehdotus on jollain tavalla lainvastainen, Heinonen kertoo. NORMAALISUHDANTEEN ja etenkin korkeasuhdanteen aikana suuri osa työnhakijoista työllistyy verraten nopeasti. Uudissukunimiä otetaan käyttöön yhä enemmän. –?Monet nimensä muuttavat tulevat maista, joissa ei ole latinalainen kirjaimisto käytössä. Usean vuosikymmenen nimilautakunnan puheenjohtajana toiminut Kangas on huomannut lausuntopyyntöjen määrän kasvaneen. Kyllä silloin koko vuoden työllisyys on parempi ensi vuonna kuin koko vuoden työllisyys tänä vuonna. Suomessa on kuitenkin sekä objekteihin että etunimiin viittaavia sukunimiä, kuten Kypärä ja Juuso. TYÖJA elinkeinoministeriön mukaan työja elinkeinotoimistoissa ja kuntakokeiluissa oli heinäkuun lopussa yhteensä 306?000 työtöntä työnhakijaa. Tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta nostaa esille sen, että laskusuhdanteen aikana ja epävarmojen näkymien edessä yritysten tapa toimia muuttuu. Lautakunta ei päätä ehdotettujen uudisnimien hyväksymisestä, vaan se on DVV:n tehtävä. –?Kahta päällekkäistä hakemusta ei voi olla samaan aikaan. Käsittelyprosessi ottaa oman aikansa, mutta kun se on mennyt läpi ja uusi nimi on hyväksytty, mikään ei estä vaihtamasta nimeään heti uudelleen. Syynä saattaisi olla esimerkiksi Suomen kansainvälistyminen. Kangasharju toteaa, että korkojen aleneminen saa aikaan liikkeelle investointipäätöksiä yrityksissä ja asuntojen vaihtopäätöksiä kotitalouksissa. Motiivia kasvaneille määrille oikeustieteen tohtori ei osaa sanoa, koska nimenvaihdosta ei tarvitse erityisemmin perustella. NYKYKÄYTÄNNÖN vastaisen nimen voi silti saada käyttöönsä, jos hakijalla on siihen erityinen peruste. Lautakunnan puheenjohtaja, oikeustieteen tohtori Urpo Kangas sanoo STT:lle enemmistön pyynnöistä koskevan sukunimiä. Myös selkeästi etunimen kaltaiset tai sukunimeksi ilmeisen soveltumattomaksi määritellyt sanat torpataan hakemusprosessissa. Hallitus tavoittelee työllisyysja kasvutoimillaan sataatuhatta uutta työllistä. Etlan Kangasharju pitää irtisanomisja lomautusuutisista huolimatta kokonaismääriä vielä maltillisena. Sosiaalija terveydenhuollon uudelleenjärjestelyja säästötarpeet ovat laajat, ja siksi sopeuttamisen muutokset kattavat hyvinvointialueita ympäri maan. Sellaista ehdotusta, joka joko viittaa veritekoon, on rasistinen tai leimaa käyttäjänsä jollain tavalla, ei hyväksytä. EELIS BERGLUND/ LEHTIKUVA. Hän sanoo olevansa kasvavassa määrin huolissaan siitä, että ytja muutosneuvotteluiden seurauksena liian monet etsivät samaan aikaan uutta työpaikkaa. Myös esimerkiksi uskonnolliset syyt ovat päteviä, ja jos vaikkapa Jääskinen ja Karhunen haluavat naimisiin mennessään yhteiseksi sukunimekseen Jääkarhun, he saavat sen, Kangas kertoo. Hänen mielestään pitkällä aikavälillä hallituksen työllisyystoimet ”ilman muuta” parantavat kymmenillätuhansilla Suomen työllisyyttä. Koko maassa oli lomautettuna heinäkuun lopussa lähes 29?000 ihmistä, mikä oli 5?700 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. VIELÄKÖ kuulemme lisää huonoja uutisia vai joko valoa olisi tunnelin päässä. Tämä näkyy myös oikeusministeriön nimilautakunnan saamien lausuntopyyntöjen määrissä. Maliranta huomauttaa, että iso osa aineettomista investoinneista perustuu osaajiin eli yritysten työntekijöihin. Ja kun työmarkkinat menevät huonoon tilaan, työntekijät alkavat linnoittautua nykyisiin työpaikkoihinsa aiempaa vahvemmin. Mutta tämänhetkisessä tilanteessa Mika Maliranta näkee riskejä. Kangas arvioi, että maahanmuuttajien osuus nimensä vaihtavien joukossa korostuu. Kangasharju huomauttaa, että työllisyys elpyy jälkijunassa. Ennen kuin tilanne paranee, se voi vielä vähän huonontua. Heidät kirjataan väestötietojärjestelmään matkustusasiakirjojen mukaisessa muodossa, ja Suomessa he haluavat muuttaa nimensä helpommin lausuttavaan muotoon. Vaikka nyt työttömyys kasvaa ja lomautukset lisääntyvät, on kyse suhdanneluonteisesta vaihtelusta, jota syntyy hallituksesta riippumatta, Kangasharju arvioi. Muutosneuvotteluistaan ovat ilmoittaneet niin ikään muun muassa Telia, Valmet, OP-ryhmä ja Kempower. EHDOTETUN NIMEN tulee läpäistä varsin tiukat laissa määritellyt kriteerit. –?Ei tässä olla varsinaisesti taantuman tai pahan työttömyyden oloissa. Heinonen kertoo, että sukunimeään voi aikuinen ihminen vaihtaa niin monta kertaa kuin vain haluaa. –?Nyt kun tässä jo odottelemme, että tämä suhdanne lähtisi paranemaan, niin juuri tässä myöhäisessä heikon suhdanteen tilanteessa työttömyysluvut vielä nousevat. Jääskinen ja Karhunen voivat ottaa yhteiseksi sukunimeksi Jääkarhun. Kangas antaa jälkimmäisestä esimerkiksi sanan polkupyörä. –?Nimen pitää perustua vakiintuneeseen kotimaiseen käytäntöön. Myös lapsen etua punnitaan, koska lapsi saa aina vanhempansa sukunimen, Kangas kertoo. –?Ensimmäisiä asioita, joita yritykset laskusuhdanteen aikana vähentävät, ovat investoinnit tutkimukseen ja kehittämiseen ja muuhun aineettomaan pääomaan. DVV:N VERKKOSIVUILLA voi tarkastella tällä hetkellä hyväksyntää odottavia uudissukunimiä
Mäntyjen kimpussa häärää puolestaan muun muassa okakaarnakuoriaisia. Generaattori sijaitsee turbiinirakennuksessa, Aho kertoi. Sähköpörssi Nordpoolin hintatietojen mukaan sähkö on tiistaina erittäin halpaa, kalleimmillaan vain 0,34 senttiä kilowattitunnilta. Tuotannon alasajo eli reaktorin tehon laskeminen aloitettiin noin puoli kahdeksalta maanantaiaamuna. Viitekorko huiteli yli neljässä prosentissa viime vuonna alkusyksystä. Syynä ovat kantaverkkoyhtiön rakennustyöt Ruotsissa. –?Tämän vuoden lämpösumma on tällä hetkellä todella paljon korkeampi kuin muutamana edellisenä vuotena samaan aikaan. –?Havainnot kertovat kuitenkin sen, ettei tämä ongelma ole ainakaan mihinkään poistumassa. Toinen on reaktorirakennus, missä varsinainen ydinreaktio tapahtuu ja missä höyrystetään vettä. Junttila nosti asian esiin viestipalvelu X:ssä sunnuntaina. Lämpösummakertymä lasketaan niin, että vuorokauden keskilämpötilasta vähennetään viisi astetta, jolloin saadaan kyseisen vuorokauden lämpösumma. Arvio perustuu yhtiön aiempiin kokemuksiin generaattorivioista. EKP:n ennakoidaan alentavan ohjauskorkoja 0,25 prosenttiyksiköllä. Viime vuonna summa oli vastaavaan aikaan 1?491 astetta, toissa vuonna 1?452 ja sitä edellisenä 1?545. Alle neljään prosenttiin se laski viime vuoden marraskuun lopulla. LUONNONVARAKESKUKSESTA (Luke) kerrotaan STT:lle, että kirjanpainajia on nyt paikoin runsaasti mutta kuoriaisten määrissä on myös paljon alueellista vaihtelua. OP-ryhmän päästrategi Lippo Suominen totesi X:ssä, että käsillä on asuntovelallisten juhlaviikko, kun EKP vielä tekee korkopäätöksensä. TVO:n arvion mukaan sähköntuotantoa voidaan jatkaa aikaisintaan 29. Syksyn ensimmäinen korkokokous on tämän viikon torstaina. Jos Luken pyydykseen on kertynyt vähintään 15?000 kirjanpainajaa, puustokuolleisuuden riskin katsotaan olevan korkea. Ongelma ei sijaitse ydinvoimalaitoksen siinä rakennuksessa, jossa ydinreaktio tapahtuu, kertoi TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho STT:lle maanantaina aamulla. Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima (TVO) kertoi maanantaina, että Olkiluodon ydinvoimalan kakkosreaktorin sähköntuotanto keskeytetään ainakin kolmeksi viikoksi. Päivän noteeraus oli 2,986. –?Esimerkiksi Uudellamaalla, Kaakkois-Suomessa ja Pirkanmaalla on tehty runsaasti havaintoja. Vian selvittäminen on TVO:n mukaan aloitettu. Apulaisprofessorin mukaan kuluvan vuoden lämpösumma on Suomessa korkea. RONI LEHTI / LEHTIKUVA Lämpimät säät näkyvät hyönteistuhoina metsissä Eetu Halonen, STT Suomessa tänä vuonna koettu lämmin sää voi johtaa merkittäviin hyönteistuhoihin metsissä. Yliojan mukaan tämä raja-arvo ylittyi vähintään kymmenellä paikkakunnalla jo elokuussa, jonne Luken viimeisimmät havainnot ylettyvät. Leskelän mukaan sähkön riittävyydestä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Tämä lasketaan sitten vuoden jokaisena päivänä, mistä kertyy koko vuoden lämpösumma. Yhteensä ydinvoimakapasiteettia puuttuu käytöstä noin 1?400 megawattia. Olosuhteet ovat kuitenkin myös Yliojan mukaan olleet kaarnakuoriaisille suotuisat. Odotukset laskusuuntauksen jatkumisesta ovat von Gerichin mukaan merkki siitä, että Euroopan keskuspankki EKP:n ennakoidaan jatkavan ohjauskorkojen laskemista tänä syksynä. Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich ennakoi myös laskun jatkuvan. –?Yli kolmen prosentin aikakautta kesti 440 perättäistä päivää. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Luke seuraa kirjanpainajien esiintymistä vuosittain noin 40 seurantapisteellä. Kirjanpainajien lisäksi olosuhteet ovat siis otolliset muillekin kaarnakuoriaisille. –?Talletuskorkoa lasketaan 0,25 prosenttiyksiköllä 3,5 prosenttiin, mutta tulevat askeleet jätetään usvan peittoon, Hännikäinen ennakoi. JUNTTILA perustaa arvionsa merkittävistä metsätuhoista erityisesti kirjanpainajien suureen määrään. Tällä hetkellä myös Loviisan ydinvoimalaitoksen toinen reaktori on vuosihuollon vuoksi poissa käytöstä. Junttila arvioi, että kirjanpainajat ovat päättyneen kesän aikana ehtineet tehdä monin paikoin jo toisen sukupolven. syyskuuta 2024 12 // KOTIMAA Olkiluoto 2:n keskeytys voi lisätä sähkön hintapiikkejä Anni Keski-Heikkilä, STT Olkiluodon ydinvoimareaktorin tauko Eurajoella voi lisätä sähkön hintapiikkejä syyskuussa, arvioi Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. Vaikka sähkön hinta oli kesällä alhainen, hintamuutoksia voi tulla todella nopeastikin, Leskelä sanoo. Teollisuuden Voiman Olkiluoto 2 -voimala Eurajoella. Näin uskoo metsien terveyden ja kaukokartoituksen apulaisprofessori Samuli Junttila Itä-Suomen yliopistosta. Syynä on turbiinilaitoksen generaattorilla havaittu kosteuden nousu. MIKKO STIG / LEHTIKUVA Asuntovelallisten juhlaviikko alkoi Nina Törnudd, STT Suomen yleisin asuntolainojen viitekorko eli 12 kuukauden euribor vaipui maanantaina alle kolmen prosentin. –?Korkeita hintapiikkejä, joita nyt viime viikollakin oli, voi tulla tämän kuukauden aikana. Leskelän mukaan kyse on melko merkittävästä osuudesta. Euriborin lasku parantaa edellytyksiä talouskasvulle ja Suomen jähmettyneiden asuntomarkkinoiden piristymiselle. –?On yleisesti arvioitu, että kun 1?500 asteen lämpösummakertymä saavutetaan, kirjanpainajien kesän toinen sukupolvi on ehtinyt kypsyä, Junttila sanoo. VUODEN EURIBOR on tullut selvästi alas verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Kuivuus taas heikentää puiden kykyä puolustautua tuholaisia vastaan. Junttilan mukaan mahdolliset tuhot tulevat näkymään puissa loppusyksynä tai talven ja kevään aikana. EKP aloitti ohjauskorkojensa laskun kesäkuussa ja ruuvasi niitä silloin 0,25 prosenttiyksikköä alaspäin. Esimerkiksi Uudellamaalla Loviisan pohjoispuolella sijaitsevaan seurantapisteeseen oli kertynyt elokuuhun mennessä yli 43?000 kirjanpainajaa. OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen totesi viestipalvelu X:ssä, että näin alhainen vuoden euribor on ollut edellisen kerran vuoden 2022 joulukuussa. Olkiluodon ydinvoimalan kakkosreaktorin sähköntuotanto keskeytetään kolmeksi viikoksi. Sieltä höyry johdetaan turbiinirakennukseen. Junttila sanoo STT:lle, että kuiva kevät ja syyskuulle jatkunut lämpö luovat otolliset olosuhteet esimerkiksi kirjanpainajalle, joka on kuusien pääasiallinen tuholainen. Korkein vuoden euriborin noteeraus viime syyskuussa oli 4,228 prosenttia. –?Markkinoilla kyseisen koron pohja hinnoitellaan tällä hetkellä ensi vuoden lopulle noin 2,15 prosenttiin, von Gerich totesi viestipalvelu X:ssä. Lisäksi sähköä voidaan juuri nyt tuoda Ruotsista normaalia vähemmän. Hännikäisen mukaan keskuspankki pitää kuitenkin korttinsa piilossa eikä anna selkeitä lupauksia tulevasta. –?Ydinvoimalaitoksessa on kaksi keskeistä rakennusta. Syyskuussa sähkön hintaa voivatkin heitellä tuulisuus ja se, onko sähkölämmitykselle tarvetta. Hän kertoi, että esimerkiksi Helsingin Kumpulassa lämpösumma oli sunnuntaina 1?652 vuorokausiastetta. Vuoden euribor luisui viimein alle kolmen prosentin haamurajan.. syyskuuta. VIKA EI VAIKUTA ydinturvallisuuteen tai aiheuta säteilyvaaraa. En kuitenkaan sanoisi, että nyt on jotenkin erityisen suuri kirjanpainajavuosi, Luken tutkija Tiina Ylioja kertoo. Toinen sukupolvi tarkoittaa sitä, että keväällä kuoriutuneet kirjanpainajat ovat saavuttaneet sukukypsyyden ja munineet itse jälkeläisiä. Hän myös huomauttaa, ettei kukaan varsinaisesti tiedä, ovatko kirjanpainajat munineet toista sukupolvea vai eivät, koska asiaa ei seurata järjestelmällisesti. Junttila sanoo STT:lle, että lämmin sää auttaa kaikenlaisia hyönteisiä lisääntymään tehokkaammin ja nopeammin. Ajatusta tukee hänen mukaansa tiedot tänä vuonna kertyneestä lämpösummasta Suomessa. Jatkossa koroissa on edelleen laskupainetta, Hännikäinen kirjoitti. –?Nämä yhdessä tarkoittavat sitä, että kun vakaata ydinvoimatuotantoa on pois ja tuontia ei ole mahdollista lisätä, todennäköisesti hintojen vaihtelevuus lisääntyy, Leskelä sanoo. Keskeytys ei näy pörssisähkön hinnassa ainakaan tiistaina. Tutkija uskoo, että lämpimät säät tulevat näkymään merkittävinä hyönteistuhoina metsissä. Kuusten riesana ovat kirjanpainajan ohella esimerkiksi kuusentähtikirjaaja sekä aitomonikirjaaja. Se vastaa noin kymmenesosaa Suomen sähköntuotannosta. KAKKOSREAKTORIN nettosähköteho on 890 megawattia
STT EU: Iran toimittanut Venäjälle ohjuksia EU kertoi maanantaina saaneensa liittolaisiltaan luotettavaa tietoa, jonka mukaan Iran olisi toimittanut Venäjälle ballistisia ohjuksia. –?Vastaanhangoittelijoille sanottiin, että ammumme sinut, jos et hyppää tuohon Venäjälle menevään autoon, Juri Patsura kertoo. Nygårdin vankeusrangaistusta on jäljellä hieman alle seitsemän vuotta, sillä rangaistuksesta on vähennetty aika, jonka Nygård on ollut oikeusprosessin aikana vangittuna. STT-AFP Peter Nygårdille 11 vuoden tuomio seksuaalirikoksista. UKRAINAN oikeusministeriön ja kansalaisjärjestöjen mukaan Venäjän Ukrainalta viime vuosina valtaamien alueiden vankiloissa oli noin 3?000 tuomittua rikollista. Kun suurin osa äänistä oli maanantaina laskettu, presidentti Vladimir Putinin valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän ehdokkaat olivat turvaamassa paikkansa kuvernööreinä kautta linjan, kertoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiön BBC:n venäjänkielinen palvelu. Ukrainan apulaisoikeusministeri Olena Vysotska myöntää, ettei tavanomaisten rikollisten saaminen takaisin kotiin Venäjältä tosiaan ole kiireellisyyslistan kärjessä. TUOMIONSA SOVITETTUAAN siepatut ukrainalaisvangit on päästetty Venäjällä vapaiksi, mutta elämä ei ole siitä helpottunut. Tämän jälkeen tie vie Venäjän ja Georgian väliselle puskurivyöhykkeelle, jossa on edessä uusi viikkokausien odottelu, kun Ukrainan viranomaiset selvittelevät takaisin kotimaahan pyrkivien henkilötietoja. Ukrainan ulkoministeriö tuomitsi tämän kansainvälisen oikeuden normien ja periaatteiden vastaisena ”farssina”, jolla ei ole mitään tekemistä kansan tahdon ilmaisemisen kanssa. Hän ei halua paljastaan pariskunnan sukunimeä, jottei aviomies ja perheen viisivuotiaan tyttären isä joutuisi entistä suurempaan vaaraan. Tanskan kidutuksen vastaisen instituutin ja useiden kansalaisjärjestöjen koostaman haastattelututkimuksen mukaan ukrainalaisia vankeja on kidutettu Venäjällä sekä fyysisesti että henkisesti järjestelmällisesti ja laajamittaisesti. EU aikoo vastata uusilla pakotteilla Irania vastaan, mikäli tiedoille saadaan vahvistus, sanoi EU:n ulkopoliittisen edustajan tiedottaja Peter Stano. Kremlin ehdokkaat ovat voittamassa lähes kaikkialla noin 80 prosentin ääniosuudella. Vähiten äänestettiin Venäjän Kaukoidässä Habarovskin aluepiirissä (31%). Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. –?On niin vaikea kuvitella, mitä kaikkea hän joutuu käymään läpi jos hän on edes enää elossa, Julija pohtii. Pienemmällä kannatuksella voitti Ukrainan hyökkäyksen kohteena olevan Kurskin alueen kuvernööriksi valittu Aleksei Smirnov, joka sai yli 67 prosenttia äänistä. heinäkuuta keskustelemassa toiselle entiselle ukrainalaiselle vangille Alexanderille. Järjestöjen mukaan ukrainalaisia on kohdeltu Venäjällä kaltoin. –?Se on niin hankalaa, kun sinulla ei ole ketään eikä kukaan kerro mitään, Juri Patsura sanoo. Vaaleissa äänestäjät voivat pääsääntöisesti valita vain valtapuolueen sekä valtapuoluetta palvelevan näennäisopposition välillä. Miten tuollaista voi tapahtua. –?Pelästyin ja aloin itkeä. –?Jos tieto vahvistetaan, tämä toimitus merkitsisi merkittävää aineellista eskalaatiota Iranin tuessa Venäjän laittomalle hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan, Stano sanoi. Vaaleja tarkkailevan Golosin mukaan Venäjän paikallisvaaleissa todellinen kilpailu on estetty muun muassa sulkemalla nykyhallintoa aidosti vastustavat ehdokkaat pois kisasta. Järjestöt arvioivat Venäjän vieneen heistä noin kaksi kolmasosaa pois Ukrainasta. Kun Ukraina sai Hersonin alueen myöhemmin takaisin haltuunsa, ei Juria enää löytynyt sellistään. 2024 ULKOMAAT // 13 Venäjän aluevaalit sujuivat yllätyksettä Lassi Lapintie, STT Venäjällä viikonloppuna järjestetyt paikallisvaalit sujuivat odotusten mukaisesti. Juri Patsura (keskellä) on entinen ukrainalainen siviilivanki, joka oli pidätettynä Venäjän miehittämässä vankilassa. Siviilivankien siirtäminen pois kotimaastaan voi olla jälleen yksi Venäjän tekemä sotarikos. Mihin he veisivät hänet. Bashkortostanin on raportoitu kärsineen pahimmat tappiot kaatuneina sodassa Ukrainaa vastaan. Omien vapautumiskokemuksiensa jälkeen Juri Patsura päätti jäädä Georgiaan auttamaan muita Venäjällä vapautuneita kohtalotovereitaan vaikean kotimatkan järjestämisessä. Jurin vaimon Julijan odotus ei pääty vielä hetkeen, sillä miehen vankeustuomiosta on vielä vuosia jäljellä. Hän sai vapauttavan päätöksen yhdestä seksuaalirikossyytteestä ja vapaudenriistosyytteestä. Kotiinpaluu on vaivalloista, jos vapaus vihdoin koittaa. Valamiehistö totesi Nygårdin syylliseksi neljään seksuaalirikokseen jo viime vuoden marraskuussa. VANO SHLAMOV / LEHTIKUVA / AFP Suomalaissyntyinen liikemies ja muotisuunnittelija Peter Nygård on tuomittu 11 vuoden vankeusrangaistukseen Kanadassa, kertoo kanadalaismedia Toronto Star. VAALEJA KÄYTIIN sunnuntaina myös Venäjän miehittämällä Krimin niemimaalla Ukrainassa. Venäjän vankeinhoitolaitos ja ihmisoikeuskomissaari eivät vastanneet AFP:n haastattelupyyntöön ukrainalaisten vankien kohtelusta. Smirnov on ollut alueen virkaatekevä kuvernööri sen jälkeen, kun Putin määräsi hänet tehtävään tänä vuonna. Venäjä on siepannut Ukrainasta siviilivankeja STT–AFP Juri kävi huono tuuri. Vankeja on pahoinpidelty, ja heiltä on evätty välttämätön lääkehoito. Jabloko ei saanut listoille kuvernööriehdokkaita. Hän päätti jäädä Georgiaan auttamaan muita entisiä vankeja. Venäjän valtiollisen uutistoimiston Tassin mukaan Yhtenäisen Venäjän ehdokkaat saivat yli 70 prosenttia äänistä Krimin alueparlamentin vaaleissa. Iranin ulkoministeriön edustaja kiisti lehdistötilaisuudessa väitteet aseiden toimittamisesta. –?Ensimmäisinä tärkeysjärjestyksessä ovat sotavangit sekä (Venäjälle siepatut) lapset ja siviilit, Vysotska sanoo. Entiset vangit ja kansalaisjärjestöt ovat maalanneet vankien oloista Venäjällä synkän kuvan. –?He hakkasivat meitä vain siksi, että olemme ukrainalaisia, kertoo toinen venäläisvankilasta vapautunut vanki, Juri Patsura. Kuvassa hän on Tbilisissä 29. Jos he kieltäytyvät ottamasta Venäjän passia, uusia henkilöpapereita saattaa joutua odottamaan viikkokausia yliajalla telkien takana. Venäjällä järjestettiin kymmeniä alueja paikallisvaaleja sekä parikymmentä kuvernöörinvaalia. Hänet oli viety Venäjälle. Moscow Timesin mukaan Ukrainan sotaa vastustava Jabloko-puolue, jota pidetään Venäjän vanhimpana yhä toiminnassa olevana demokratiamielisenä puolueena, onnistui saamaan listoille 73 ehdokastaan. Kreml ei puolestaan suoraan kiistänyt asiaa. Ei kai se voi olla laillista, ihmettelee Jurin 32-vuotias vaimo Julija. Käytännössä vankien auttaminen on täysin vapaaehtoisten varassa. Hän oli hersonilaisessa vankilassa sovittamassa tuomiota päällekarkauksesta, kun Ukrainaan alkuvuodesta 2022 hyökänneet venäläisjoukot valtaisivat alueen. Kaikkien kuvernöörinvaalien voittajat olivat Yhtenäisen Venäjän ehdokkaita Taka-Baikalian aluepiiriä lukuun ottamatta. 83-vuotias Nygård oli kiistänyt kaikki syytteet. Juri Patsuran mukaan vaihtoehtoja ei myöskään annettu Ukrainasta lähdettäessä. Juri ja muut vangit ovat joukkoa, jonka kohtalo ei ole omaa perhettä lukuun ottamatta kenelläkään ensimmäisenä mielessä. Määrä on pieni verrattuna Yhtenäisen Venäjän ja näennäisopposition ehdokkaisiin. syyskuuta. Venäjän julkistamien tietojen mukaan eniten äänestettiin Bashkortostanissa eli Bashkiriassa eteläisellä Uralilla, jossa vaaliuurnilla kävi yli 69 prosenttia äänioikeutetuista, kertoi BBC
Nevalan ja Knapen hyllyttämistä harkitaan uudelleen, kun valtionsyyttäjä Jukka Rappe tekee päätöksen syytteestä tai syyttämättä jättämisestä. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 UUTISPÄIVYSTYS toimitus@keskipohjanmaa.fi Puh. Me hoidamme hommamme, kyllä me tulemme toimeen. 16: 15 Nimipäivät tänään Kalevi, Kaleva (suom.), Östen (ruots.), Paavali, Paavo, Paul, Pauli, Paulus (ort.). Tutkinnanjohtaja Ari-Pekka Koivisto kertoo, että esitutkinta pyritään saamaan valmiiksi ensi viikon keskiviikkoon mennessä. syyskuuta 2024 14 // PÄIVYRI JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Knape ja Nevala joutuvat jättämään ainakin toistaiseksi paikkansa rikosepäilyjen vuoksi. 050 477 9966 TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Moilanen toteaa Knapen hyllyttämisen olevan virkamiesoikeudellinen toimenpide, jolla ei oteta kantaa hänen syyllisyyteensä. Tuolloin Knape kiisti edelleen syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Siinä nimityksessä tulee kyllä näkymään se, Moilanen vihjaa. Se ei kuitenkaan suoraan edellyttänyt Knapen virasta pidättämistä. Keskusrikospoliisi epäilee, että johtajat tiesivät alaisensa hankkineen laittomasti teletunnistetietoja, mutta eivät tehneet tästä rikosilmoitusta. Knapen epäillään syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen. PETRI KNAPEN sijaisesta tehdään Hannu Moilasen mukaan päätös viimeistään perjantaina. Samaa painotti pari päivää sitten myös Nevalan hyllyttämisestä päättänyt sisäministeriö. Kaikki kuulustelut on tehty ja edessä on vain materiaalin kasaaminen.. Hänelle esitettiin asiat ja annettiin tilaisuus ottaa kantaa ja esittää omat näkemyksensä, Moilanen kertoo. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Kolmipäiväisen viikonloppumatkan aikana presidentti tutustui Kostamuksen rakennustyömaan nykyvaiheeseen, keskusteli neuvostoliittolaisten isäntien kanssa ja virkistyi kalastuksen merkeissä. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. 0400 365601 LÄHETÄ VALOKUVA, VIDEO, JUTTUVINKKI TAI MIELIPIDEKIRJOITUS keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki MIELIPIDELUURI Puh. Moilanen toteaa Nevalan hyllyttämisen olleen jollain tavalla ohjeellinen, myös Knapen suhteen. Hänen hyllyttämisestään päätti Supon väliaikainen johtaja Hannu Moilanen, joka nimitettiin Supon väliaikaiseksi johtajaksi tiistaina, jolloin sisäministeriössä päätettiin pidättää johtaja Seppo Nevala virasta. Matkan aikana keskusteltiin suomalis-neuvostoliittolaisen yhteistyön käytännön kysymyksistä ja Kostamus-hankkeen rakentamisesta. -Kun jossakin on epäilty, ettei meiltä löydy juridista asiantuntemusta, niin meiltä löytyy kyllä niin paljon, että päät kolisee. -Se oli ihan normaali juridinen toimitus. Osapuolet ilmaisivat tyytyväisyytensä neuvostoliittolaisten ja suomalaisten järjestöjen ja asiantuntijoiden solmimien sopimusten menestykkääseen toteuttamiseen. Moilanen vakuuttaa, että Supo pystyy toimimaan, vaikka kaksi johtajaa onkin poissa. Mooses sanoi heille: ”Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi.” 2. 50 vuotta sitten 20 vuotta sitten (STT). TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Moilanen kertoo kuulleensa Knapea vähän ennen hyllyttämispäätöstä. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Moos. UKK neuvotteli Kostamuksesta Suojelupoliisista laitettiin myös Petri Knape hyllylle Piia Leino HELSINKI/STT Supon operatiivisen linjan johtaja Petri Knape pidätettiin torstaina virastaan. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Kekkosen seurueeseen kuulunut vuorineuvos Helge Haavisto sanoi Kajanissa, että matkan aikana keskusteltiin paljon siitä, kuinka Kostamuksen rakentaminen voidaan pysyttää aikataulussaan. MYÖS Seppo Nevala on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Neuvostoliittolainen helikopteri toi presidentin seurueineen ensin Kostamuksesta Kajaaniin, josta matka jatkui pienen tauon jälkeen ilmavoimien koneella Helsinkiin. -Minun keskeinen tehtäväni on tällä hetkellä pitää yllä suojelupoliisin toiminnallinen kunto. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta.Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Tässä on ollut melkoinen meteli ja pyydänkin nyt, että saisimme keskittyä varsinaiseen työntekoon. Kolmas epäilty, Supon aluepäällikkö on yhä sairauslomalla. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta: asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma–ke klo 9–11, 12–15 Rantakatu 10, Kokkola TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi Päivän sana Tämän nähdessään israelilaiset kyselivät toisiltaan: ”Mitä tämä on?” He eivät näet tienneet, mitä se oli. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Presidentti Urho Kekkosen 23. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. epävirallinen vierailu Neuvostoliittoon päättyi maanantaina iltapäivällä. Moilasen mukaan häntä kuullaan sitten, kun hän palaa työhön
Syy toimimattomuuteen oli häiriö liikennevalojen keskusjärjestelmässä. Sellaiset perheet, joissa toinen hakijoista on oikeutettu vuokraamaan tontti, voivat hyödyntää vuokrausmahdollisuuden. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Kaipaamaan jäivät lapset, äiti, veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Toiselle kierrokselle voivat osallistua myös aiemmin kaupungilta tontin saaneet hakijat ja ammattirakentajat. lokakuuta. Muistotilaisuus pidettiin Merijärven seurakuntakodissa. Myllykoski, kuoli 8.9.2024 Koivulassa 89 vuoden ikäisenä. 13.8.2024 Kannuksen vuodeosastolla Syvästi kaivaten Päivi Elli Veikko ja Marika perheineen Lauri ja Ela Hannu muut sukulaiset ja ystävät Kauniit kiitokset ystävät teille mä nyt lausun jot´eivät kiitokset vain myöhästy ja kerran kun täältä me lähdemme pois jospa kätemme Luojamme kädessä ois ja perillä kerran jos vielä mä saan laulaa kiitosta Luojalle vaan. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Muistotilaisuus pidetään läheisten ja kutsuttujen kesken. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: keskipohjanmaa.fi/lukijailmoitukset. Siunauksen toimitti rovasti Timo Määttä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. 21.10.1932 Kannuksessa k. Lämmin kiitos kaikille Juhania hoitaneille. syyskuuta 2024 // 15 Kuolleet Surukiitos Rakkaamme Pekka Veikko JYLHÄ s. Sieviläinen Maire Johanna Lyly, ent. Sinä olet jo kypsää viljaa. Kokkolan Prisman liikennevaloissa häikkää Katariina Poranen Kokkolan Prisman liikennevalot ovat toimineet viime viikkoina heikosti: välillä käytössä, välillä ei. Prisman liikennevalot eivät nimittäin ole kaupungin hallinnassa. Kaipaamaan jäivät omaiset ja ystävät. Alavieskalainen Tyyne Mirjami Heikkilä, o.s. Mutta miksi ongelmatilanne jatkui niin kauan. Ylivieskalainen Inkeri Matilda Nygård kuoli 2.9.2024 Oulaskankaan sairaalassa 91 vuoden ikäisenä. Kokkolalainen Veikko Antero Isosaari kuoli 5.9.2024 kotonaan. 20.8.2024 Kokkola Tuli enkeli taivaasta vuoteesi luo ja kuiskasi hiljaa, lähde kanssani Taivaan Isän luo. Huitula, kuoli 4.9.2024 Lepolassa Oulaisissa 91 vuoden ikäisenä. Aihe on nostattanut palautetta myös Kokkolan kaupungille, joka voi ainoastaan välittää palautteen eteenpäin. Kaipaamaan jäivät tytär perheineen, Maire, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme TerttuMaunulan muistoa ja otitte osaa suruumme Sisarukset perheineen Kuolleita Kokkolalainen Olavi Johannes Ritola kuoli 3.9.2024 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. (Sanat: Juhani Pihlajakangas) Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Tontit jaetaan kahdessa vaiheessa. Raahelainen Teuvo Ilmo Uolevi Myllyoja siunattiin 7.9.2024 Merijärven kirkossa. Hän oli syntynyt 17.5.1953 Kannuksessa. syyskuuta ja päättyy 20. Kaipaamaan jäivät Christer, lapset ja lastenlapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hakuaika alkaa 9. Ullavalainen Viljo Ilmari Vanhala siunattiin haudan lepoon Ullavan kirkossa 7.9.2024. Prisman valoissa kävi kuitenkin niin, että vikaraporttia ei hallinnoijalle tullut sähköpostipalvelun häiriön takia. Rakkaamme Heikki Juhani PIHLAJAKANGAS s. Kaipaamaan jäivät lapset ja sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Nyt kaiken pitäisi kuitenkin siis toimia entiseen tapaan, Sähkö Waasalta kerrotaan. MAANANTAINA AAMUPÄIVÄLLÄ Sähkö Waasan työnjohtaja Jorma Ilkka kertoi, että Prisman liikennevalojen pitäisi nyt jälleen toimia oikein, eli niiden vika on korjattu. Jorma Ilkan mukaan liikennevalojen pitäisi normaalisti hälyttää niiden hallinnoijan järjestelmään, jos valoissa ilmenee vika. Puntusrannan tontteja tulee hakuun Kokkolassa Katariina Poranen Kokkolan kaupunki tarjoaa haettavaksi 25 uutta omakotitalotonttia Puntusrannan alueelta. Hän oli syntynyt Haapavedellä 11.10.1935. Kalajokinen Rauni Marjatta Väkeväinen kuoli 9.9.2024 Mäntyrinteellä 89 vuoden ikäisenä. Satokangas, kuoli vaikean sairauden murtamana 5.9.2024 Porissa 76 vuoden iässä. Hakija voi valita tontin luovutusmuodoksi joko ostamisen tai vuokraamisen, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät: rakennus tulee omaan käyttöön ja hakija ei ole saanut tonttia kaupungilta viimeisen 15 vuoden aikana. Kokkolalainen Raine Maunus Ahola kuoli 5.9.2024 kotonaan käsi äidin kädessä, vaikean sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt 12.9.1943 Vetelissä. Kaipaamaan jäivät puoliso, pojat perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokkolalainen Kaarlo Matti Niemonen kuoli 8.9.2024 Kokkolassa. Elyn valoja hoitaa tässä kohtaa sähköliike Sähkö Waasa. Kaipaamaan jäivät vaimo Raija sekä pojan perhe. Ylivieskalainen Rauno Johannes Yrjölä kuoli 8.9.2024 Ylivieskan terveyskeskuksessa 88 vuoden ikäisenä. Rakkaudella kaivaten Aino Mika ja Eva-Jo Anna-Sofia, Elina, Markus Veljet perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Kälviän kirkossa 14.9.2024 klo 12.00, jonne kaikki ovat tervetulleita. Hän oli syntynyt 11.6.1977. Syy toimimattomuuteen oli häiriö liikennevalojen keskusjärjestelmässä. Hautauksia Himankalainen Keijo Hermanni Himanka siunattiin Himangan kirkossa 7.9.2024. Sieviläinen Aili Vieno Inkeri Vilén, ent. Entinen kannuslainen Pauli Markku Mattila kuoli 6.9.2024 Oxelösundissa Ruotsissa. Siunauksen toimitti kappalainen Kai Tikkakoski. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ylivieskalainen Minna Päivikki Heikkilä siunattiin Suvannon kappelissa 6.9.2024. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät tytär, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Tontteja voi hakea sähköisesti. Isotalus, kuoli 6.9.2024 Nivalan terveyskeskuksessa 84 vuoden ikäisenä. Liikennevalot kuuluvat kaupungin sijaan ely-keskukselle, koska ne ovat valtion omistamalla 8-tiellä. Ensimmäiseen hakukierrokseen voivat osallistua hakijat, jotka rakentavat pientalon omaan käyttöönsä eivätkä ole aiemmin saaneet tonttia Kokkolan kaupungilta. 11.11.1943 Koiviston mlk k. Hakuajan päätyttyä tontit arvotaan hakijoiden kesken. Siunauksen toimitti kappalainen Sami Siltanen. Siunauksen toimitti kappalainen Tapio Karjula. Entinen kokkolalainen Tuula Annikki Lågland, o.s. Hän oli syntynyt 28.1.1943 Kannuksessa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisko ja veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät
Mustajärven molempiin silmiin Näkövammaisen Ellika Mustajärven kuusivuotias tytär Ninni auttaa arjessa välillä äitiään esimerkiksi lukemalla kuumemittarissa näkyvät numerot. Putki on suunniteltu aikuisen silmään sopivaksi, ei lapsen. Mustajärvelle asennettiin leikkauksessa silmiin suntti-implanttiputki, jonka tarkoituksena on laskea silmänpainetta. Vaikeasti heikkonäköisen näöntarkkuus on vähintään 0,05. Pian huomattiinkin, että Mustajärven silmänpaineet laskivat liian alas. Hän on näkövammainen, mutta se ei näy hänestä päällepäin. –?Allergisen reaktion aiheuttamia yleisiä oireita ovat silmien kutina ja punoitus. Hän sanookin ymmärtävänsä, että ikävät kommentit kielivät usein tietämättömyydestä. –?Silmänpainetauti on yleensä ikäihmisten sairaus. Näkövammaisuuden kriteerit täyttyvät, kun paremman silmän näöntarkkuus on alle 0,3. –?Minulta kysytään usein, mitä näen. Hänelle jouduttiin tekemään useampi leikkaus, joissa putkia tukittiin ja myöhemmin niihin tehtiin pieniä reikiä. Maija Myllymäki Ellika Mustajärvi oli maksamassa kaupassa ostoksia ja yritti painella oikean pin-koodin numeroita sormillaan tunnustelemalla. Paineita yritettiin laskea erilaisilla silmään laitettavilla lääkkeillä, mutta niistä ei ollut riittävää apua. TERVEYSTALO Kuivasilmäisyyttä hoidetaan kostuttamalla silmän pintaa. –?Pitkäaikaisessa käytössä säilöntäaineita sisältävät silmätipat voivat aiheuttaa allergisia oireita ja pahentaa oirekuvaa. Myöhemmin silmänpohjassa havaittiin tulehdusta. Jos kärsii vaikeasta kuivasilmäisyydestä tai oireet eivät helpota kostuttavia silmätippoja käytettäessä, Seppänen ohjeisYleisin silmäsairaus on kuivasilmäisyys, joka vaatii hoitoa Silmälääkäri neuvoo testin, joka voi jopa pelastaa näkökyvyn Ellika Mustajärven suurimpia haasteita ovat olleet näkövammaisuuteen kohdistuvat ennakkoluulot ja ajattelemattomat kommentit. syyskuuta. –?Hoito on tärkeää, sillä hoitamattomana oireet usein pahenevat. Katsomissani asioissa on sumeita kohtia. Ellika Mustajärvi Terveystalon silmätautien erikoisalajohtaja ja erikoislääkäri Matti Seppänen sanoo, että silmien terveyttä voi edistää aikaistamalla silmäsairauksien diagnostiikkaa. Terveystalon silmätautien erikoisalajohtaja ja erikoislääkäri Matti Seppänen sanoo, että allerginen silmäoireilu kulkee usein käsi kädessä kuivasilmäisyyden kanssa. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Pullonkärki ei saa koskettaa silmää. Mustajärvellä on näkökenttäpuutoksia, joiden takia hän ei näe sivuille ja alas. 2024 16 // TERVEYS Maija Myllymäki Yleisin silmäsairaus on kuivasilmäisyys. Mustajärven näöntarkkuus on 0,05. Sanon siihen, että kuvittele piirtäväsi nallekarhu ja pyyhi siltä pois kuono ja nenä. Lisäksi silmän pintaosa voi vaurioitua, minkä seurauksena näön tarkkuus voi alentua. MARIKA MÄKINEN-VUOHELAINEN. Ensimmäisen kerran silmänpohjassa huomattiin muutoksia esikouluiässä tehdyssä silmälääkärin tarkastuksessa. Silloin hänen takanaan omaa vuoroa odottava mieshenkilö tokaisi: ”Pitäisikö sinun mennä silmälääkärille silmälaseja hankkimaan?” 18-vuotias Mustajärvi vastasi, että hän oli käynyt silmälääkärin vastaanotolla koko lapsuutensa ajan. Useamman pistoshoidon jälkeen silmänpaineet alkoivat kohota. Seppänen ohjeistaa käyttämään kostuttavia silmätippoja, jotka eivät sisällä säilöntäaineita. –?Huitelen menemään kuin tarhapöllö, Mustajärvi naurahtaa. Nyt Mustajärvi on 26-vuotias. Katsomissani asioissa on sumeita kohtia. Hän pahoitteli myyjälle, että oli painanut vahingossa väärän pin-koodin. Tutussa ympäristössä kulkiessaan hän ei käytä keppiä, sillä maasto ja reitit ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi. Myös silmien vetistys voi kieliä kuivasilmäisyydestä. Tavoitteena oli, että silmänpaineet eivät laskisi tai nousisi liikaa. Silmäsairauksien varhainen diagnosointi on tärkeää, sillä ajoissa aloitettu hoito voi pysäyttää monien silmäsairauksien etenemisen tai hidastaa sitä. Silmä voi tulla alttiimmaksi myös erilaisille bakteeri-, virusja sienitulehduksille. Kuivasilmäisyyttä hoidetaan kostuttamalla silmän pintaa. " Kuvittele piirtäväsi nallekarhu ja pyyhi siltä pois kuono ja nenä. MUSTAJÄRVELLÄ on diagnosoitu silmänpohjan tulehduksen aiheuttama glaukooma eli silmänpainetauti. Sen lisäksi allerginen silmäoireilu on yleistä. Tulehdusta alettiin hoitaa silmänpohjaan laitettavilla kortisonipistoshoidoilla Mustajärven ollessa 12 vuoden ikäinen. Kuivasilmäisyyden oireita voivat olla kuivuuden, hiekan, roskan tai vierasesineen tunne silmässä sekä silmien punoitus. –?Sanoin hänelle, että olen todennäköisesti meistä se, joka sokeutuu ensimmäisenä. Kävellessään hänen on siksi jatkuvasti käännettävä päätä, jotta liikenteen ja maaston seuraaminen on mahdollista
Yli 65-vuotiaista yli 30 prosentilla on näköä haittaavaa kaihimuutosta. Kaupassa hän ottaa tuotteessa olevasta tekstistä kuvan ja suurentaa sitä puhelimen avulla niin, että näkee lukea tekstin. –?On purjehtimista ja sokkopingistä. Katse tarkennetaan ruudukon keskellä olevaan mustaan pisteeseen. Tällöin näkö ei tarkennu riittävästi lähelle katsottaessa. Näkövammaisuus ei ole kuitenkaan estänyt Mustajärveä tekemästä työtä. Kaihin hoitomuotona on leikkaus, jonka avulla näön tarkkuus pystytään palauttamaan. Sen jälkeen peitetään toinen silmä ja katsotaan samaa kohdetta. Yläasteen ensimmäisellä luokalla olleelle nuorelle tehtiin vuoden sisällä yhteensä 22 silmäleikkausta. Suurin osa potilaista on yli 65-vuotiaita. –?Esimerkiksi lipputankoa katsoessa voi näyttää siltä, että tangossa olisi mutka. Hoitona käytetään alkuvaiheessa silmiin laitettavia tippoja. Kuivaikärappeumapotilaiden olisi hyvä testata näköä säännöllisesti myös niin sanotulla Amslerin testillä. Seppänen sanoo, että silmälääkärillä olisi hyvä käydä ainakin kerran elämässä, 40-45 vuoden iässä, etenkin, jos suvussa esiintyy silmäsairauksia. –?Tämä johtuu siitä, että silmän oma linssi alkaa jäykistymään ajan kanssa. –?Toivoisin, että ihmiset kohtaisivat näkövammaisen ensisijaisesti ihmisenä, eikä ihmisenä, joka ei näe. Ja heillä on paljon aktiivisempi elämä kuin minulla, hän naurahtaa. Tämä johtuu siitä, että silmämunan pituusmitta on keskimääräistä suurempi, jolloin kuva ei pääse tulemaan riittävän terävästi silmän verkkokalvolle. VOIKO näkö heikentyä, jos silmälaseja ei käytä, vaikka niille olisi tarvetta. –?Esimerkiksi lapsia nukuttaessani käytin äänikirjaa kirjan lukemisen sijaan. GLAUKOOMA eli silmänpainetauti alkaa tyypillisesti vanhemmalla iällä. Kosteaa ikärappeumaa hoidetaan silmään annosteltavalla lääkeaineella. BARBRO WICKSTRÖM. Sairaudesta tunnetaan kaksi eri muotoa: kostea ja kuiva. Osa kirjaimista saattaa näkyä sumeampana tai hävitä näkökentästä. 2024 TERVEYS // 17 tuli lisäksi kaihi ja myöhemmin jälkikaihi, jotka leikattiin. –?Tunnen muita näkövammaisia, joista osa on täysin sokeita. Testi toistetaan toisella silmällä. Linssin jäykistyessä silmän linssin ympärillä olevat lihakset eivät jaksa enää tehdä yhtä paljon töitä. Elämästä voi nauttia näkemättäkin. Kostean ikärappeuman mahdollisimman varhainen diagnosointi on tärkeää. Rappeuman seurauksena näöntarkkuus voi alentua, mutta sairaus ei johda sokeutumiseen. Pitkälle edetessään glaukooma voi aiheuttaa näkökenttäpuutoksia ja näön tarkkuuden alenemista. Kolmas syy on hajataitteisuus. Toinen syy on plustaitteisuus, jolloin silmämuna on tavallista lyhyempi. Esimerkiksi pesukoneeseen Mustajärvi on liimannut erilaisia tarroja, joiden pintoja tunnustelemalla hän osaa valita oikean pesuohjelman. Hän sanoo, että lukulasit tarvitaan keskimäärin 40–45 vuoden iässä. Ruudukon viivojen vääristyminen voi viitata ikärappeumatautiin. –?Glaukooma on hyvin salakavala, sillä se on alkuvaiheessa usein täysin oireeton. Oireena voivat olla esimerkiksi varjoisat ääriviivat kirjaimissa. Seppänen sanoo, että näkö voi heikentyä karkeasti pääsääntöisesti kolmesta eri syystä. –?Lapsilla näöntarkkuus ei välttämättä pääse kehittymään yhtä hyväksi, jos silmälaseja ei käytä. Näkövammaisia nuoria ja lapsia on kolme prosenttia. Lähde: Näkövammaisten liitto taa hakeutumaan silmälääkärin vastaanotolle. Entäpä voiko piilolinssien pitkäaikaiskäytöstä olla haittaa. Yli 80 prosentilla ikärappeumapotilaista on kuiva rappeuma, johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Se on vaatinut arjessa kuitenkin jonkin verran kekseliäisyyttä. Näkö voi heikentyä myös nuoremmalla iällä. 1 Suomalaisten näkövammaisten yleisin silmäsairaus on silmänpohjan rappeuma (41 prosenttia). Siinä silmän linssin optiikka tekee epäterävyyttä tietyssä suunnassa. Mahdollinen sokeutuminen ei tarkoita Mustajärvelle elämän päättymistä. Hoito on tärkeää aloittaa taudin etenemisen hidastamiseksi tai jopa pysäyttämiseksi. MUSTAJÄRVI käy yhä vuosittain kontrollissa silmätautien poliklinikalla. Yli 60-vuotiaista kymmenesosalla on silmänpohjan ikärappeuma. 16 prosenttia näkövammaisista on 40–64-vuotiaita ja 10 prosenttia nuoria aikuisia. Aikuisilla näkö ei heikenny, vaikka laseja ei käyttäisikään. Jos näöntarkkuus on selvästi toisessa silmässä alentunut verrattuna aiempaan, on syytä hakeutua optikon vastaanotolle ja tarvittaessa jatkossa silmälääkärin tutkimuksiin. –?Toisilla silmän pintaosan tai luomen rakenne on sellainen, että se reagoi piilolinsseihin, jolloin piilolinssien käytöstä voi seurata ohimeneviä tai pysyviä haittavaikutuksia. –?Testissä katsotaan kohdetta ensin toisella silmällä. Kuten glaukooma, myös kaihi voi hoitamattomana johtaa pahimmillaan sokeutumiseen. –?Kuiva ikärappeuma voi muuttua myös kosteaksi rappeumaksi. –?Tällä hetkellä tilanne on suhteellisen hyvä. SEPPÄNEN suosittelee kaikkia 60 vuotta täyttäneitä tekemään aika ajoin helpon testin, jonka avulla voi havaita muutoksia näössä. Silmänpainetta voidaan pyrkiä alentamaan myös silmiin tehtävällä laserhoidolla ja tarvittaessa painetta alentavalla leikkauksella. Toinen silmä peitetään kädellä. Sairauden oireita ovat viivojen vääristyminen näkökentässä ja näön tarkkuuden aleneminen. 1 Kuudella prosentilla näkövammaisista näkövammaisuuden asetta ei ole määritelty. Lukulasit tarvitaan keskimäärin 40–45 vuoden iässä. Kaihin oireita ovat heikentynyt näön tarkkuus ja näön samentuminen. Amslerin testissä ruudukko asetetaan 30 senttimetrin etäisyydelle silmästä. Näkövammaisen Ellika Mustajärven kuusivuotias tytär Ninni auttaa arjessa välillä äitiään esimerkiksi lukemalla kuumemittarissa näkyvät numerot. Tulevaisuudesta ei kuitenkaan tiedä. syyskuuta. Se on vain vaatinut joissakin asioissa soveltamista. Lapsilla säännöllinen näönseuranta on siksi erityisen tärkeää. Silmälääkärin tarkistusta vaativia oireita voivat olla esimerkiksi voimakas rähmän erittyminen silmästä, voimakas silmän vetistys, kuivasilmäisyys, silmäluomen alla oleva punoitus, turvotus tai roskan tunne. MAIJA MYLLYMÄKI NÄKÖVAMMAISTEN LIITON KUVA-ARKISTO FAKTA Näkövammaisuus Suomessa 1 Suomessa on 55?000 näkövammaista, joista 72 prosenttia on heikkonäköisiä ja 22 prosenttia sokeita. SUOMESSA ei ole olemassa kansallista suositusta siitä, kuinka usein tulisi käydä silmälääkärin vastaanotolla. 1 Sokeana pidetään henkilöä, joka ei pysty liikkumaan näön turvin tuntemattomassa paikassa. Se etenee kuitenkin kosteaa muotoa hitaammin. Viimeisin toimenpide hänelle tehtiin vuoden alussa, jolloin kohonnutta silmänpainetta laskettiin leikkauksella. –?Yleinen syy on miinustaitteisuus, jolloin lähelle näkee hyvin, mutta kauas huonosti. Glaukooman lisäksi muita iän myötä yleistyviä silmäsairauksia ovat kaihi, silmäpohjan ikärappeuma ja diabeettinen verkkokalvosairaus. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. NÄKÖVAMMAISUUS ei ole estänyt Mustajärveä elämästä. Ilman silmälääkärin tutkimusta on mahdotonta tietää, sairastaako glaukoomaa, kertoo Terveystalon silmätautien erikoisalajohtaja ja erikoislääkäri Matti Seppänen. 1 Näkövammaisista 39 prosenttia on yli 85-vuotiaita ja 32 prosenttia 65–84-vuotiaita. Testissä katsotaan ruudukkoa kummallakin silmällä erikseen. –?Ihmisellä voi olla miinustai plusvoimakkuuden lisäksi hajataitteisuutta. Silmä voi väsyä loppupäivää kohden ja näkö muuttua sumeammaksi. Glaukooman hoito perustuu silmänpaineen alentamiseen. –?Nuorella ihmisellä silmän mukauttamistoiminto on yleensä tehokasta, jolloin silmän linssin ympärillä olevia silmälihaksia käyttämällä kuva tulee teräväksi myös kauas katsellessa. Jos testissä havaitsee ruudukon viivojen vääristymistä, on syytä hakeutua suoraan silmälääkärin vastaanotolle, Seppänen ohjeistaa. Sitä ennen hänelle ei ollut tehty toimenpiteitä kahdeksaan vuoteen. Mustajärvi sanoo, että näkökyvyn heikentyminen ei ole ollut koskaan hänen suurin haasteensa, vaan näkövammaisuuteen kohdistuvat ennakkoluulot. Tärkeät ja viralliset paperit hän täyttää käyttämällä lukutelevisiota, joka suurentaa tekstin. Hän on työskennellyt aiemmin useamman vuoden ajan sijaisena päiväkodeissa lastenohjaajana. Jos ruudukon viivat vääristyvät toisella silmällä katsottaessa, se voi viitata ikärappeumataudin etenemiseen
syyskuuta 2024 18 // URHEILU Petteri Ikonen, STT Mestarivalmentajat ovat harvassa jääkiekon Liigan päävalmentajien joukossa: Rikard Grönborg luotsasi Tapparan Suomen mestariksi viime kaudella, ja JYPin vuoden 2012 kultasormi Jyrki Aho on nyt nousijajoukkue Kiekko-Espoossa. Seura ymmärtää tilanteensa eikä ole tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen. 21-vuotias HPK:n kasvatti on saanut kasvattajaseurassaan vyölleen myös liigapelejä. Pennerborn saapui Itävallan pääsarjasta ja selvitti ennen sopimuksen tekemistä JYPin tilanteen. Kehityssarja kun on kyseessä, harjoitellaan siellä enemmän kuin Liigassa. Yli-Junnilakin kokee pitkän taustan seurassa auttavan. Viime kauden Karppinen kiekkoili Unkarissa sekä Ruotsissa. –?Alun alkaenkin ajattelin asian niin, että hakeudun päävalmentajan tehtäviin sitten, kun olen ammatillisesti ja henkisesti valmis. En ole verrannut itseäni historiaan. Kaikkein merkittävin asia on se, että viime kaudelta on yhteisiä kokemuksia. Kokkolan Hermes täydensi joukkuettaan Tämän viikon perjantaina jääkiekon Mestiksen aloittava Kokkolan Hermes täydensi rivejään sarjakauden kynnyksellä. Tiedän jo, millaista on olla päävalmentajana Liigassa. Tällä viikolla ensimmäisen liigakautensa päävalmentajana aloittavista Jukurien Marko Tuomainen ja Sportin Juuso Hahl ovat valmentaneet Mestiksessä. Alkuun Savolainen siirtyy Kokkolaan kuukauden mittaisella lainasopimuksella. –?Totta kai, mutta en ole kuitenkaan syntyjään oululainen. Tämä on uusi startti. 21-vuotias Tiihonen on Rauman Lukon sopimuspelaaja ja Hermekseen Tiihonen saapuu vuokrasopimuksella. Joskus pitkä tausta samassa seurassa voi tuoda myös paineita. Toinen uusi hyökkääjä Hermes-paidassa on Valtteri Savolainen. –?Valmennusarki ei ole hirveästi muuttunut Mestiksestä, mutta totta kai enemmän käsiä on käytössä ja tavaraakin on enemmän käsiteltävänä. MÄNTYMAA ALOITTI päävalmentajana jo kesken viime kauden. Edeltäjät veivät saappaat Jääkiekko Liigan viisi tulokaspäävalmentajaa aloittavat omat projektinsa. Siellä meni kolme vuotta hyvin, mutta aloitetaan uusi projekti pikkuisen pienemmillä resursseilla. –?En ole ajatellut, miltä tuntuu astua hänen saappaisiinsa. –?Olen astunut joka aamu omiin saappaisiin. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki pelaajat keskittyivät jääkiekkoon. Siellä oli hyvä alusta operoida. Hän on valmentanut Mestiksessä Kiekko-Vantaata, Peliittoja ja Iisalmen Peli-Karhuja, joista kahta viimeksi mainittua päävastuussa. –?Käynnissä on muutosprosessi, mutta olemme valmiita siihen. Hienoa päästä valmentamaan Tommin jälkeen, Yli-Junnila kehui Ilvekseen siirtynyttä Niemelää. –?Iisalmessakin harjoittelimme ammattimaisesti. Ennen Hahlia Sportia valmensi Risto Dufva, jolla on Suomen mestaruus JYPistä vuodelta 2009. Nyt Tuomainen on Mikkelin Jukurien päävalmentaja. Nyt on oikea aika ja oikea paikka. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Hyväksi havaitut asiat pidetään mukana, Hahl avasi. Loukkaantumiset ja pelikiellot johtivat siihen, että Hermes hankki kaksi hyökkääjää ja yhden puolustajan. PÄÄVALMENTAJANA kädenjälki tutussa seurassa vahvistuu. Enemmän olen ajatellut sitä, miten yhteiset vuodet hänen kanssaan ovat valmistaneet minua tähän tehtävään. Siihen olen aina suostunut ja lähtenyt. " Enemmän koen painetta, että uskallamme lähteä tekemään tätä yhdessä ja tekemään rohkeasti meidän näköistä juttua. Medianäkyvyyttäkin tulee lisää, Tuomainen vertaili STT:lle Liigan kaudenavaustilaisuudessa. Valmentajat alleviivasivat, että jokainen on tehtävässä omana itsenään. Marko Tuomainen valmensi viime kaudella IPK:n Mestiksen mestariksi. Tuomainen apumiehineen käytti resurssit maksimaalisesti ja luotsasi IPK:n Mestiksen mestariksi. Pitää osata delegoida vastuita valmennustiimille, että oma aika riittää. –?Tietynlainen historia seurassa auttaa tietyissä asioissa. Lähes koko valmennustiimi vaihtui viime kaudesta, mutta uudet ihmiset tuovat muutosta. TUOMAINEN tuntee liigakuviot pelaajauransa lisäksi apuvalmentajavuosiltaan KalPasta ja JYPistä. Tuomainen tuntee Mestiksen pelaajana, apuvalmentajana ja päävalmentajana, joten entiseltä NHLja maajoukkuepelaajalta sarjatasojen vertailu onnistuu helposti. –?Joukkueen arjessa lähdemme liikkeelle pienistä asioista: mitä voimme tehdä paremmin, miten nukumme, miten harjoittelemme ja miten hoidamme arjen pienet asiat. Hyökkääjä Atte Karppinen siirtyy Hermeksen vahvuuteen toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Oulun Kärppien päävalmentaja Ville Mäntymaa HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA Mestiksessä oli ”hyvä alusta operoida” Petteri Ikonen, STT Kotimaisen jääkiekon toiseksi korkein miesten sarjataso Mestis on kypsyttänyt Liigaan valtavan joukon pelaajia ja myös valmentajia. –?Uskon, että siitä on apua. –?Olen saanut analysoida, mikä on mennyt hyvin ja mitä pitää parantaa. Yli-Junnila oli Pelicansissa valovoimaisen ja kaksi hopeamitalia tuoneen Tommi Niemelän apumiehenä. –?Mestiksessä pystyy itse asiassa keskittymään paremmin harjoitteluun, kun on vähän vähemmän pelejä kuin Liigassa. Tiihonen saattaa olla Hermeksen käytettävissä koko kauden, mutta Lukolla on mahdollisuus kutsua hänet tarvittaessa liigajoukkueensa vahvuuteen.. Sarjan 16 päävalmentajasta Jukurien Marko Tuomainen, JYPin Johan Pennerborn, Kärppien Ville Mäntymaa, Pelicansin Juhamatti Yli-Junnila ja Sportin Juuso Hahl aloittavat tällä viikolla ensimmäisen liigakautensa päävalmentajana. 26-vuotias Oulun Kärppien kasvatti on pelannut Mestiksessä aikaisemmin Savonlinnassa sekä Iisalmessa. Olemme työskennelleet yhdessä jo poikamaajoukkueissakin ja sitten Liigassa. Koen, että nyt seuraava askel oli tämä. Olen saanut kehittyä, Hahl sanoi. –?Olen tehnyt valmennustyötä Lahdessa systemaattisesti ja edennyt porras kerrallaan, kun on kysytty seuraavaan tehtävään. Hänellä on Kärpissä pelaajataustakin, joten seura on läpikotaisin tuttu. Puolustukseen Hermes hankki Luka Tiihosen. Hahl työskenteli Kooveen päävalmentajana kaudella 2020–21. –?En ole täyttämässä kenenkään paikkaa, Mestis-mestari IPK:sta siirtynyt Tuomainen väisti vertailut edeltäjäänsä Olli Jokiseen. –?Mikkelissä alkaa uusi projekti. Tommi on erinomainen valmentaja. STT haastatteli viime viikolla Liigan kaudenavaustilaisuudessa koko viisikon. Tunnen ihmisiä seuran ympäriltä ja osaa pelaajista olen valmentanut yli kymmenen vuotta. Olen tehnyt muutoksia peliin ja arkiseen elämään. Enemmän koen painetta, että uskallamme lähteä tekemään tätä yhdessä ja tekemään rohkeasti meidän näköistä juttua. Mestis-seurojen budjetit ovat murusia Liigaan verrattuna, mutta sarjaporrasta alempanakin pystyi kehittämään pelaajia hyvissä olosuhteissa
Suomi sekä Irlanti olivat jo viime kerralla toiseksi korkeimmalla tasolla, ja Kreikka nousi C-liigasta lohkovoittajana pykälän ylemmäs. –?Toivottavasti pidempiaikainen ratkaisu löytyy, mutta Jääkiekkoliitto ei voi tällaista ratkaisua tarjota. VESA RÖNT Y Huuhkajia odottaa jättimäinen haaste Jalkapallo Irlannin kaataneen Englannin väliaikainen päävalmentaja lupaa avauskokoonpanon muutoksia Suomi-otteluun. Mielestäni Lee on sopeutunut tehtäväänsä todella hyvin, Rice kehui sekä Englannin entistä että tämän hetken luotsia Irlanti-ottelun jälkeen AFP:lle. Sen kiertämistä saa kokeilla kolmeen kertaan ja paras tulos jää voimaan. PAUL ELLIS/LEHTIKUVA/AFP Jääkiekkoliitto etsii uusia toimitiloja Petteri Ikonen, STT Suomen Jääkiekkoliitto ei maksa Helsinki Halli Oy:n erääntynyttä sähköyhtiö Helenin laskua. Sarjoja kisoissa on kaikille. – Tapahtuma on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. TÄYSIN YKKÖSNYRKILLÄÄN Englanti ei Suomea kohtaa Lontoon Wembleyllä, sillä muun muassa Jude Bellingham, Cole Palmer, Ollie Watkins ja Phil Foden ovat sivussa. Myös Daniel Håkans ja Nikolai Alho ovat sivussa. Siitä nähtiin viitteitä Irlanti-kamppailun avauspuoliajalla, kun Declan Rice ja Jack Grealish veivät Englannin kahden osuman karkumatkalle. Kuvassa tapahtuman järjestäjä Ida Meriläinen ja Team Skiersin hiihtäjä Emma Parkkila. Hyökkääjätähti Harry Kane saanee Suomea vastaan kokoon sata miesten maaottelua. Carsley sanoi tekevänsä avauskokoonpanoonsa muutoksia Irlanti-otteluun verrattuna, mutta täydellistä mylläystä hän ei lupaa. Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maailmanlistalla neljäntenä oleva Englanti pelaa Kansojen liigan toiseksi korkeimmalla tasolla, koska se jäi edellisellä kerralla A-liigassa lohkojumboksi. TYYLI KISASSA on vapaa, mutta Ida Meriläinen vinkkaa, että perinteisen tekniikka on paras. Meriläinen toivoo, että ihmiset tulisivat kisaan iloisella mielellä ja omana itsenään. Kreikka-ottelussa Rasmus Schüller otettiin loukkaantumisen takia vaihtoon. Kaksi tai kolme muutosta tulee, hän paljasti BBC:n mukaan. Myös Huuhkajien taustoissa on nähty viime kuukausina muutoksia, sillä Jani Honkavaara, Teemu Tainio ja Tim Sparv nimettiin kesäkuussa päävalmentaja Markku Kanervan valmennusryhmään. Viimeksi mainittua lukuun ottamatta he ovat kaikki EU:n asettamien Venäjä-pakotteiden piirissä. Miesten ja naisten sarjojen lisäksi löytyy hupisarja, 15-vuotiaille ja sitä nuoremmille tarkoitettu hiekkakakkusarja sekä +50-vuotiaiden sementtisarja. MM-kisat hiihdetään Herrainpakkojen maastossa Hiekkasärkillä. – 500 metrin rata on kaikille sama. Suomelta Kaan Kairinen loukkaantui Kreikka-ottelun valmistavissa harjoituksissa, eikä häntä nähdä Englanti-pelissä. Ainoa puuttunut asia oli, ettemme voittaneet pokaalia. CARSLEY ON luvannut, että hänen komennossaan Englanti pelaa hyökkäävästi ja käsijarru pois päältä. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. – Suurin haaste tässä on uskaltaa lähteä kokeilemaan. Mukana järjestelyissä on myös hiihtoseura Team Skiers, jossa Meriläinen itsekin hiihtää. HIEKALLA HIIHTÄMINEN sinänsä ei ole uusi asia Kalajoella. Kun kesällä laitoimme someen treenivideoita lajista, niin sehän räjähti käsiin! Videot keräsivät puoli miljoonaa näyttökertaa ja ihmiset olivat haltioissaan ja halusivat itsekin kokeilla. Jos sellaisia ei varaston nurkasta löydy, niin paikan päältä voi sellaiset lainata. Kilpailun voitti Kalle Lassila ja hän on MM-kisojen suojelija ja tulee hiihtämään itsekin kisassa. syyskuuta 2024 URHEILU // 19 Tapio Keskitalo, STT Kreikalle karun tappion kärsineen Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen vastus ei ainakaan helpotu Kansojen liigassa, kun Huuhkajat kohtaa tiistaina vieraissa Englannin. Vuonna 2003 särkillä järjestettiin lajin SM-kisat, joissa oli mukana Suomen Hiihtoliiton A-maajoukkue. ”Some räjähti treenivideoistamme” Hiihto Ensimmäiset hiekkahiihdon MM-kilpailut järjestetään Kalajoen Hiekkasärkillä 14. Vaikka radan pituus tuntuu lyhyeltä, Meriläinen muistuttaa, että hiekalla hiihtäminen on yllättävän raskasta. Jääkiekkoliitto on järjestänyt henkilökunnalleen väliaikaiset työtilat ja kertoo jatkavansa myös ”uusien toimitilojen kartoittamista”.. Lapsille kehitellään oheen myös mäenlaskua ja muuta toimintaa. Jääkiekkoliiton toimisto sijaitsee Helsingin areenana tunnetun hallin päädyssä olevassa lisärakennuksessa. –?Päädyimme olla maksamatta laskua, sillä selvityksemme mukaan kyseessä olisi ollut vain lyhytaikainen ratkaisu, Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen avasi päätöksen taustoja. – Tämä on vasta alkusoittoa, niin paljon suosiota kisa on herättänyt jo etukäteen. – Tapahtuman toisena isänä on Simo Kekäläinen ja keksimme, että järjestämme vaatimattomasti MM-kilpailut. Hänen mukaansa jatkoa hiekkahiihdoille on luvassa tulevina vuosina. Instagramiin olemme saaneet videoita muun muassa Australian ja Pohjois-Norjan hiekkahiihtäjiltä, Meriläinen kertoo tyytyväisenä. Lee Carsley on luvannut, että hänen komennossaan Englanti pelaa hyökkäävästi ja käsijarru pois päältä. Hallin sähköt katkaistiin 2. Kreikka-ottelun alussa Huuhkajien korkea ja kova prässi toimi ajoittain mallikkaasti, mutta kamppailun edetessä Suomen esitys lässähti pahasti. Ida Meriläinen kertoo, että siitä se idea sitten lähti, että pitää järjestää jotain. Lee Carsley tuli elokuussa Englannin väliaikaiseksi päävalmentajaksi, kun Gareth Southgate oli jättänyt pestinsä jo aiemmin. Tähtipelaajia vilisevä Englanti aloitti Kansojen liigan urakkansa viime viikonloppuna 2–0-vierasvoitolla Irlannista. Periaatteessa hiekalla hiihtäminen on helpompaa kuin lumella, sillä suksia ei tarvitse voidella. – Suksien profiililla ei ole merkitystä, kunhan ne ovat murtomaasukset. Southgaten alaisuudessa Englanti eteni muun muassa kahdesti EM-finaaliin, mutta kritiikkiä ropisi varovaiseksi ja puolustusvoittoiseksi mielletystä pelityylistä. Adam Ståhl ja Topi Keskinen saivat ottelussa miesten maajoukkuedebyyttinsä. – Kalajoki valikoitui paikaksi Hiekkasärkkiensä takia ja Herrainpakoilla on loistava rata, jota olemme käyneet kokeilemassa, Meriläinen kehuu. Suomen tavoin Englannin maajoukkueessa puhaltaa uusia tuulia. –?Jos tekee 11 pelaajamuutosta, se antaa ehkä väärän signaalin. Päinvastoin, jos pohjissa on vielä vanhat liisterit, ne varmasti irtoavat hiekassa. Kreikka murjoi Huuhkajista 3–0-kotivoiton. Mutta rohkeasti mukaan vaan, hiekkahiihto on yllättävän koukuttava laji. Osuma oli Grealishille taatusti tärkeä, sillä hän ei mahtunut kesän EM-lopputurnausryhmään. Sari Passoja-Verronen – Kokeilin hiekkahiihtoa ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Liitto kertoi verkkosivuillaan liittohallituksensa maanantaiaamuna tekemästä yksimielisestä päätöksestä. syyskuuta. Ennen varsinaista kilpailua on avoimet harjoitukset, joissa on mahdollisuus kokeilla hiekkahiihtoa ilman kilpailuun osallistumista. –?Garethin kanssa meillä oli luonnollisesti mahtavaa aikaa – joitakin parhaita muistoja, joita voimme luultavasti koskaan kuvitella. Omat monot ja sauvat on hyvä olla mukana, Meriläinen ohjeistaa. syyskuuta, minkä jälkeen halliyhtiö on pitänyt yllä kriittisiä toimintoja varavoiman avulla. Kilpailun ohessa järjestäjät haluavat välittää eteenpäin kolme sanomaa: välineiden kierrätys, hiihdon ilon leviäminen ja ilmaston suojeleminen. Helsinki Halli Oy:n äänienemmistön omistaa Arena Events -yhtiö, jossa määräysvaltaa käyttävät venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko, Arkadi ja Boris Rotenberg sekä jälkimmäisen poika Roman Rotenberg. Uusimmilla kilpureilla mukaan ei kannata lähteä, vaan ennemmin antaa suksivanhuksille uusi elämä
Hän saavutti ensimmäisen grand slaminsa Australian avoimissa tammikuussa eikä antanut mahdollisuuksia Fritzille sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa Yhdysvaltain avointen loppuottelussa. Paino: 1) Jussi Tukeva JalasjJa 15,12, 4) Näse 10,81. Brescia: Naisten 3?000 m: 1) Beatrice Chebet Kenia 8.34,10, 2) Cari Hughes Iso-Britannia 8.48,95, 3) Hannah Nuttal Iso-Britannia 8.49,01,... Paino: 1) Kirsi Koro ParkU 11,38, 12) Hernetkoski 7,03. Haluan omistaa tämän pokaalin tädilleni, joka ei voi hyvin. –?Mutta minulla on tiimini ja perheeni, jotka tukevat minua, 23-vuotias italialainen sanoi. Ja minä olen tuolla muistuttamassa maailmaa, miksi on näin. STT–AFP Tennis Dopingkohun keskellä ollut italialainen pehmitti Taylor Fritzin US Openin loppuottelussa. Rap ja hiphop ovat myös olleet vahvasti mukana. Moukari: 1) Korpela 52,82, 3) Österlund 34,31. ANGELA WEISS/LEHTIKUVA/AFP Djokovicille harvinainen pudotus listalla Petteri Ikonen, STT Serbian tennistähti Novak Djokovic on miesten kaksinpelin maailmanlistalla kärkikolmikon ulkopuolella ensimmäistä kertaa sitten tammikuun 2023, jolloin hän majaili viidentenä. En tiedä, kuinka kauan saan pitää hänet elämässäni. suomalaisia: 15) Harri Heliövaara 4?365 (11). –?Rap-musiikki on yhä vaikuttavin tämän hetken musiikkigenre. Keihäs: 1) Hannu Heino PorinYU 38,54, 4) Haapasaari 20,79. Kiekko: 1) Österlund 29,87. 9) Eveliina Määttänen Suomi 2.00,05. Fritzille grand slam -turnauksen finaalipaikka oli hänen uransa ensimmäinen. Keihäs: 1) Tauno Talonen OulIL 26,90, 3) Pudas 24,29. Tämä kausi on vasta päässyt vauhtiin. Paino: 1) Hjelm 15,86, 2) Pudas 15,03. Moukari: 1) Siekkinen 40,91, 5) Korjonen 23,68. –?Rakastan tennistä, mutta myös kentän ulkopuolella on elämää. Ja onnittelut Jannikille, joka pelasi loistavan ottelun. Yhteispisteet: 1) Siekkinen 3845, 2) Peltola 2981, 3) Kirsi Yijälä KuortKu 2638, 5) Korjonen 2190. Sinnerin elimistöön katsottiin päätyneen kiellettyä ainetta, kun fysioterapeutti oli hoitanut hänen kädessään ollutta haavaa kiellettyä ainetta sisältävällä suihkeella. Moukari: 1) Tero Paavola KauhajKa 40,85, 4) Näse 30,65. Tuon jälkeen Andre Agassi (2005) ja Roddick (2006) hävisivät loppuottelut Sveitsin Roger Federerille, joten isäntämaan pelaaja loppuottelussa oli ylipäätään nähty edellisen kerran 18 vuotta sitten. Korkeus: 1) Iryna Gerashchenko Ukraina 186, 2) Nagisa Takahashi Japani 186, 3) Lia Apostolovski Slovenia 186. Aiemmin hän oli selviytynyt parhaimmillaan arvoturnauksissa puolivälieriin, viimeksi vuoden alussa Australian avoimissa. SINNERIN KESÄÄN mahtui monia vaikeuksia. Sinner kukisti loppuottelussa Yhdysvaltojen Taylor Fritzin, joka kipusi 12. Kiekko: 1) Jaana Siekkinen JyväskKU 30,67, 5) Korjonen 18,16. Nelinpeli: Miehet: 1) Marcel Granollers Espanja 8?680 (1) ja Horacio Zaballos Argentiina 8?680 (1), 3) Mate Pavic Kroatia 7?310 (3), ... Lontoo: Maailmanlistat (suluissa sijoitus edellisellä listalla): Kaksinpeli: ranen PyhäjPo 10,68. Moukari: 1) Nurminen 43,68, 5) Saaranen 27,74. suomalaisia: 307) Hietaranta 257 (314). Keihäs: 1) Näse 48,24. Dre, Eminem ja 50 Cent järjestivät Los Angelesissa pelatussa ottelussa varsin ikimuistoisen puoliaikatuokion. Yhteispisteet: 1) Koivisto 3688, 2) Savolainen 3436, 3) Heino 3017, 4) Haapasaari 2403. sijalta seitsemänneksi. Hänen pelinsä on todella vakuuttavaa. STT–AFP Räppäri Kendrick Lamar nähdään Super Bowlin pääesiintyjänä. Tuloksia: M75 (3): Kuula: 1) Seppo Hjelm VihdUV 11,04, 3) Heimo Pudas AlavVi 10,22. Nyt Djokovic on neljäntenä maanantaina ATP-kiertueen verkkosivuilla julkaistulla listalla. suomalaisia: 347) Anastasia Kulikova 177 (351), ...410) Laura Hietaranta 145 (377). N55 (5): Kuula: 1) Kristiina Peltola KeurKi 11,69, 5) Seija Korjonen NivU 7,59. –?Takana on mahtavat kaksi viikkoa. Keihäs: 1) Nurminen 52,10, 5) Saaranen 32,32. N45 (13): Kuula: 1) Hannariina Honkanen JyväskKU 8,90, 3) Seija Hernetkoski NivU 8,42 Kiekko: 1) Hernetkoski 29,05. Keihäs: 1) Heidi Reiman SaarijPu 19,50, 4) Österlund 17,17. Sinner jyräsi mestariksi Italialainen Jannik Sinner voitti tenniksen Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen miesten kaksinpelin loppuottelussa yhdysvaltalaisen Taylor Fritzin erin 6–3, 6–4, 7–5 ja murskasi amerikkalaisten unelman voitosta kotiturnauksessa. –?Harva artisti on vaikuttanut musiikkiin ja kulttuuriin niin syvällisesti kuin Kendrick Lamar, NFL:n musiikkipuolta johtava Seth Dudowsky hehkutti. Yhteispisteet: 1) Korpela 3052, 2) Österlund 2538, 3) Reiman 2390. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. M35 (5): Kuula: 1) Hannu Jalonen ParkU 15,33, 4) Adam Näse Åsarna 10,50. Keskellä lajilegenda Andre Agassi. Grand slam -voitto on Sinnerin toinen. Moukari: 1) Savolainen 34,95, 3) Haapasaari 31,00. Hän joutui vetäytymään Pariisin olympialaisista nielurisatulehduksen takia ja saapumista New Yorkissa pelattuun Yhdysvaltain avoimeen mestaruusturnaukseen varjostivat uutiset hänen dopingkärähdyksistään. Super Bowlin puoliaikashow’ssa on historian saatossa esiintynyt huima kattaus populaarimusiikin suurtähtiä: lavalla on nähty muun muassa Rolling Stones, Prince, Bruce Springsteen, Madonna, U2, Paul McCartney, Michael Jackson, Rihanna, Lady Gaga ja Beyonce. Miehet: 1) Jannik Sinner Italia 11?180 pistettä (1), 2) Alexander Zverev Saksa 7?075 (4), 3) Carlos Alcaraz Espanja 6?690 (3), 4) Novak Djokovic Serbia 5?560 (2), 5) Daniil Medvedev 5?475 (5), 6) Andrei Rublev 4?645 (6), 7) Taylor Fritz USA 4?060 (12), 8) Hubert Hurcacz Puola 4?060 (7), 9) Casper Ruud Norja 4?010 (8), 10) Grigor Dimitrov Bulgaria 3?965 (9), ... Paino: 1) Korpela 14,77, 2) Österlund 11,94. syyskuuta 2024 20 // URHEILU Yleisurheilu Kauhajoki: Suomen Aikuisurheiluliiton heittoviisiottelun SM-kilpailut. Moukari: 1) Koro 40,62, 12) Hernetkoski 19,48. suomalaisia: 83) Emil Ruusuvuori 673 (85), ...109) Otto Virtanen 521 (125). Harvinaista herkkua olisi ollut tarjolla myös yhdysvaltalaisille, kun Fritz yritti palauttaa maansa värit kotiturnauksen miesten kaksinpelin voittajaksi yli 20 vuoden jälkeen. Keihäs: 1) Peltola 29,71, 4) Korjonen 20,46. M65 (4): Kuula: 1) Vesa Koivisto EspTa 12,83, 4) Pentti Haapasaari AlavVi 7,99. Super Bowlin pääesiintyjä julki Yhdysvaltalaisen urheiluvuoden suurin tapahtuma Super Bowl eli amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu otellaan seuraavan kerran helmikuun 9. –?Ella Junnila Suomi ei tulosta, kilpailun keskeytys. Kiekko: 1) Koivisto 46,12, 4) Haapasaari 26,83. Yhdysvaltalainen on ollut maailmanlistalla korkeimmillaan viidentenä viime vuonna. Sinner pehmitti vastustajansa alle kahdessa ja puolessa tunnissa. Suomalaisista Emil Ruusuvuori nousi kaksi sijaa 83:nneksi ja Otto Virtanen harppasi 16 sijaa 109:nneksi. Naiset: 1) Katerina Siniakova Tshekki 9?055 (2), 2) Erin Routliffe Uusi-Seelanti 7?980 (1), 3) Elise Mertens Belgia 6?760 (4), ... Sunnuntaina paljastui, kuka on suurtapahtuman vetonauloihin olennaisena osana kuuluvan puoliaikashow’n pääesiintyjä 2025. Kiekko: 1) Tomi Eskelinen PielavSa 40,00, 4) Saaranen 33,32. Pudotus toiselta sijalta alemmas oli odotettu, koska hän putosi Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa jo kolmannella kierroksella. Yhteispisteet: 1) Nurminen 3284, 2) Karri Kulmala EPohjUV 2863, 3) Antti Miihkinen VihdUV 2849, 5) Saaranen 2446. Lamar esiintyi show’ssa jo 2022, kun hän sekä Snoop Dogg, Dr. Naiset: 1) Iga Swiatek Puola 10?885 (1), 2) Aryna Sabalenka 8?716 (2), 3) Jessica Pegula USA 6?220 (6), 4) Jelena Rybakina Kazakstan 5?871 (4), 5) Jasmine Paolini Italia 5?398 (5), 6) Coco Gauff 4?983 (3), 7) Qinwen Zheng Kiina 3?980 (7), 8) Emma Navarro USA 3?810 (12), 9) Barbora Krejcikova Tshekki 3?631 (8), 10) Maria Sakkari Kreikka 3?515 (9), ... FRITZ HAASTOI ykkösmies Sinnerin maailmanlistan sijalta 12 ja harmitteli, ettei pystynyt palauttamaan Yhdysvaltoja voittajaksi. Yhteispisteet: 1) Tukeva 3159, 2) Jalonen 2753, 3) Toni Lustila KurikRy 2679, 4) Näse 2625. Taylor Fritz (vasemmalla) joutui taipumaan Jannik Sinnerille Yhdysvaltain avointen loppuottelussa. 11) Nina Chydenius Suomi 9.12,33. Andy Roddick voitti Yhdysvaltain avoimet 2003. Kiekko: 1) Jalonen 41,59, 3) Näse 36,97. Paino: 1) Nurminen 12,45, 4) Saaranen 11,08. M40 (6): Kuula: 1) Aki Nurminen SiikSi 12,41, 5) Jukka SaaTennis New York: Kauden 4/4 grand slam -turnaus, Yhdysvaltain avoin mestaruuskilpailu, palkintoarvo 75 miljoonaa dollaria: Kaksinpelit: Miesten loppuottelu: Jannik Sinner Italia (1)–Taylor Fritz USA (12) 6–3, 6–4, 7–5. Zagreb: Naisten 800 m: 1) Nelly Chepchirchir Kenia 1.57,00, 2) Natoya Goule-Toppin Jamaika 1.57,43, 3) Nigist Getachew Etiopia 1.57,47,... Grammy-voittoja urallaan kahminut räppäri Kendrick Lamar kertoi sosiaalisessa mediassa, että valinta kohdistui häneen. YUKI IWAMURA/LEHTIKUVA/AFP. Sinner kertoi ottelun jälkeen, etteivät viime ajat ole olleet helppoja hänen urallaan. Yhteispisteet: 1) Koro 2731, 2) Susanna Tuominen VSMasters 2508, 3) Katri Paananen KeurKi 2487, 10) Hernetkoski 2074. Yhdysvaltain avoimet voittanut italialainen Jannik Sinner jatkaa maailmanlistan kärkipaikalla perässään saksalaisnousukas Alexander Zverev, Espanjan Carlos Alcaraz ja Djokovic. Moukari: 1) Hjelm 38,79, 2) Pudas 36,00. Kiekko: 1) Pudas 32,80. N40 (6): Kuula: 1) Merja Korpela SoinSi 10,33, 2) Cecilia Österlund IFNykn 10,09. Paino: 1) Juhani Savolainen IisVi 14,80, 3) Haapasaari 11,44. päivänä paikallista aikaa New Orleansin Caesars Superdome -stadionilla. Saivat oikean (valinnan show’n esiintyjäksi), Lamar julisti. Hänestä tuli ensimmäinen italialainen mies, joka on voittanut Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden. Keihäs: 1) Tarja Hovinen SaarijPu 29,22, 9) Hernetkoski 18,39. Sinner antoi maaliskuussa kaksi positiivista dopingnäytettä, mutta selvisi tapauksesta kuitenkin rangaistuksetta. Hän oli liian hyvä vastustaja minulle, 26-vuotias yhdysvaltalainen myönsi. –?Olen pahoillani, etten saanut sitä tehdyksi, mutta jatkan työtäni ja minusta tuntuu, että saan sen (voiton) ensi kerralla, Fritz kertoi ottelun jälkeen. Yhteispisteet: 1) Hjelm 3766, 2) Pudas 3568, 3) Talonen 3062. Paino: 1) Siekkinen JyväskKU 15,08, 4) Korjonen 8,19
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. EIKÄ SITÄ OLE VIELÄ TAITELTU PAPERILENNOKIKSI. EI TIETENKÄÄN! ITSEKURISI ON ILMIÖMÄINEN. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola. RYPISTIKÖ TUO TUHMA POIKA SINUA, KULLANMURU. MITÄ?. JEP JEP. syyskuuta 2024 SARJAKUVAT // 21 B. 678 441 9 2 7 1 3 9 8 5 4 4 5 8 6 9 9 3 7 5 6 8 4 8 2 1 5 4 2 3 1 9 7 4 6 3 1 7 6 5 8 7 6 2 2 4 5 9 3 6 6 9 4 1 8 7 3 9 2 6 4 8 4 3 1 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi TUO NÄYTTÄÄ KESÄN LUKULISTALTA
Muistinsa hukannut Elliot ja kumppaniksi matkaan tarttunut paikallispoliisi Helen (Danielle Macdonald) kohtaavat Irlannissa ystävällisen sosiopaatin ja muita persoonallisuuksia. Hän matkustaa Ikarian saarelle Kreikkaan, uskonnolliseen yhteisöön Yhdysvaltoihin ja Japanin Naganoon ja kysyy miksi näissä paikoissa on enemmän satavuotiaita kuin muualla. Tai jos vedetään, se on reikiä täynnä. Kyydissä Mirja (Maria Järvenhelmi). Laitakaupungin valoista tulee hellämielisen miehen tragedia. Länteen saapuu myös iltaa kohden sateita. YLE ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 9 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 Elokuu Syyskuu 2024 -5 5 15 25 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 Elokuu Syyskuu 2024 10 20 30 Ti Alanya 28 Amsterdam 17 Budapest 23 Dubai 38 Dubrovnik 27 Hania 30 Las Palmas 24 Lissabon 23 Malaga 29 New York 26 Nizza 27 Oimjakon 10 Phuket 30 Riika 21 Skellefteå 18 Sydney 19 Tukholma 19 Tokio 31 Venetsia 26 Ke 28 14 24 41 26 29 24 25 30 25 24 +7 30 20 17 23 15 32 26 To 29 14 26 45 25 28 24 26 27 26 22 +8 29 23 16 16 15 32 20 Ti Haapavesi 23 Halsua 22 Helsinki 21 Joensuu 23 Jyväskylä 22 Kajaani 22 Kalajoki 25 Kokkola 23 Kuopio 24 Kuusamo 21 Lahti 22 Lappeenranta 24 Oulu 23 Pietarsaari 22 Pori 18 Rovaniemi 21 Tampere 20 Toholampi 23 Turku 17 Utsjoki 19 Vaasa 19 Ylivieska 24 Ke 18 18 20 21 18 19 19 19 19 19 19 19 18 19 18 16 18 17 18 18 18 17 To 19 19 19 22 19 21 19 17 21 20 21 22 20 16 15 20 19 19 16 18 15 20 Pe 18 17 20 23 18 20 15 15 20 19 20 21 18 14 13 16 18 17 15 15 13 17 La 17 17 20 20 17 16 16 15 17 15 19 21 17 15 18 16 17 17 17 12 14 17 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 8.9. Ruokavalio ja liikunta ovat tärkeitä ihmisen terveyden ja toimintakyvyn kannalta. Laitakaupungin valot ei ole optimistinen duunaritarina, jossa alakuloisen arjen ylle vedetään nostalgian villapaitaa. klo 15 °C +23,8 (9.9. Eläköitynyt toimittaja Jon Snow selvittää miksi tietyissä yhteisöissä eletään pidempään kuin toisissa. Se on sääli, mutta syy on helppo ymmärtää. (Suomi 1957) The Tourist Max HHHH Kieltämättä vähän yllätti, että The Tourist sai toisenkin kauden. Ainutta lämpöä Helsingin yössä tarjoaa kotimatkan nakkikioski. (Australia 2024) Pekka Eronen kriitikko Kun Koistista (Janne Hyytiäinen) vielä hymyilytti. Kaakkoistuuli on kohtalaista tai navakkaa. (Suomi 2006) Rakas varkaani TV1 klo 13.15 HH William Markus ohjasi romanttisen komedian, jossa kleptomaani kohtaa rikospsykologin. Eläköitynyt toimittaja Jon Snow selvittää pitkän iän salaisuutta. 2024 22 // RADIO JA TELEVISIO Duunaritragedia ei ansaitse unohdusta Laitakaupungin valot Yle Teema & Fem klo 21.45 HHHH Tämä elokuva usein unohtuu, kun Aki Kaurismäen parhaita listataan. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 9.9. °C +0,7 Kittilä Pokka Lämpimintä 8.9. syyskuuta. Matka alkaa. Lämpötila on lännessä 18 ja 23, muualla pääosin 20 ja 24 asteen välillä. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 17 °C +1 cm Oulu 16 °C -2 cm Raahe 18 °C cm Pietarsaari 17 °C ?0 cm Vaasa 17 °C -4 cm SADESUMMA 4.9.– 9.9. Tarjolla on lasia, betonia ja ahneutta hohkaavia bisneskortteleita. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Ehkä toinenkaan kausi ei varsinaisesti aikakirjoihin jää, mutta hieman Fargoa muistuttava yhdistelmä jännitystä ja mustasti hörähtävää huumoria toimii itse asiassa entistäkin paremmin. Edellisen vastaanotto kun keskittyi lähinnä ihmettelemään, että Fifty Shades of Grey -sarjan pinnallinen ja piinallinen ultrajuppi Jamie Dornan osaa kuin osaakin näyttellä. Yhtä tylyä oli meno Tulitikkutehtaan tytössä, ja kerrontakin on yhtä tiukkaa. Siellä partioi yövartija Koistinen. Kuolleiden lehtien (2023) karaokekuninkaana hän sai ohjaajalta iloisemmat eväät. Elina Pohjanpään ja Pentti Siimeksen teerenpeli on siinä parasta. Janne Hyytiäinen kantaa kunnialla murheellisen miehen haalaria. Idässä ja maan pohjoiosassa pääosin selkeää. Ja olla jopa hauska. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys lisääntyy lännessä ja sää on tuulinen. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. 6,2 mm Kemijärvi lentokenttä 19 14 21 21 21 22 23 22 22 24 19 22 18 11 11 11 8 11 2 2 3 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 22 14 25 14 22 12 23 11 23 12 19 12 19 11 18 11 18 11 17 12 16 12 19 12 19 11 19 10 20 10 10 8 5 4 3 5 Kokkola 9.9. Satavuotiaiden Kreikka, Usa ja Japani Prisma: Satavuotiaiden salaisuus Yle TV1 klo 19.00 Osa 1/2. Juuri, kun Koistinen rohkenee haaveilla omasta firmasta, komentaa rikollispomo (Ilkka Koivula) blondin Mirjan (Maria Järvenhelmi) tätä piirittämään. klo 15 °C +25,0 Turku Sateisinta 7.9
Pastori Ansku Jaakkola, Adventtikirkko, Vaajakoski. Hartaus jatkaa keskeisiä kristillisiä oppeja moniarvoissa maailmassa käsittelevää sarjaa. 12.00 Duudsonit tuli taloon (S). 20.03 Metsäradio. 00.35 Sinkkuillallinen. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 20.00 Amazing Race USA. 04.45–05.45 Mökin rakentajat. 16.10 Faunin iltapäivä. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 12.00 Huvila & Huussi. 13.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 13.00 Lentoturmatutkinta. 5.50 Merisää. Kausi 5, 1/22. 06.00 Isän rakkaus ja uudistuminen. 20.00 Jumala puhuu. 23.10 Jalkapaiseklinikka. 18.02 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.25 Latelan Laurin hurja remontti. POIMINTA Erämaan vartijat, Yle TV2 klo 14.20. 03.40 The Real Housewives of New York City. 14.30 Unelma-asunto auringon alta. 04.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Yle Uutiset. 03.35 Maanteiden sankarit. 16.00 Christian World News. 03.40 Miehen puolikkaat. 17.10 Uutispodcast. 23.00 Katolinen vartti (u). 13.02 Paikka auringossa. 01.56 Futurama. 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi 2.0 (S). 18.10 Pikkukaupungin unelmakodit. 2.02 Meille käy hyvin – Nora Weiss. 21.00 Rikoskamera. 7.50 Merisää. 10.03 Sanoja säveliä. 3.00 Yle Uutiset. 18.00 Raamatun kertomuksia. 03.45 Romuttamon superauto. 18.03 Rukous Suomen puolesta. 22.05 Ex-Criminals. 17.10 Urheiluradio. 6.05 Radio Suomen Aamu. 8.10 Urheiluradio. 18.55 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 15.30 Hawaii Life. 22.00 Poliisit 2022 (7). 23.00 Yle Uutiset. 06.35 Oman saaren metsästäjät. 23.25 Amerikan kovimmat keräilijät. 05.25– 05.45 Hot Rod Garage. 07.05 Ensisilmäyksellä. 19.50 Wheeler Dealers. 15.00 Hylkyjen salaisuudet. 18.30 Simpsonit. 23.00 Egyptin kadonneet aarteet. 22.30 Miia Krause. 14.45 Erakkoperhe erämaassa. 18.55 Ruotsin rajavartijat. 22.05 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 11.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 12.00 Yle Uutiset ja sää. syyskuuta. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.10 Museoiden mysteerit. 01.00 Suomen Tulli (S). 19.00 Lentoturmatutkinta. Hän ansaitsee hyvin, mutta äänioikeutta hänellä ei ole. 7.53 Radio Suomen Aamu. 14.30 Miehen puolikkaat. 01.25–01.50 Suomen Tulli (S). TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 20.00 YleX Dream: Lina Schiffer ja Taika Mannila. 09.00 Moderni perhe. 7.10 Aamusoitto. 16.30 Rillit huurussa. 19.30 Open Doors – maailmankatsaus. 1.00 Ikuisia säveliä (u). Maailman tunnetuin monsteri nousee taistelemaan ihmisten synnyttämiä ilkeitä olioita vastaan. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Yösydämellä. 3.15 Kansanradio. 23.00 Jumalanpalvelus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 15.00 Yle Uutiset. 22.00 Ensitreffit alttarilla. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Panttilainaamo. 09.00 Meret ilman vettä. 10.40 Love, Honor, Betray. 12.55 Radio Suomen Päivä. 17.31 Futurama. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Sari Valto. 07.25 Simpsonit. 04.05 Ensisilmäyksellä. 18.00 Sinkkuillallinen. 21.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.50 ELOKUVA Godzilla. 13.00 TV7 Israel News. 16.50 Radiohartaus (u). 12.45 Merisää. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.02 Komedian oppitunnit osa 2. 18.35 Hartaita säveliä. 11.30 Futurama. 18.00 Yle Uutiset. TV7 08.30 Baruch Korman – Profeetalliset merkit lopunaikoina. 21.05 Politiikkaradio. 16.55 Maanteiden sankarit. 00.35 Kanadan rajalla. Farrellyn veljesten kulttimainetta nauttiva komediaklassikko Nuija ja tosinuija saa vihdoin jatkoa 20 vuotta ensimmäisen kohelluksen jälkeen! Ohjaus: Peter Farrelly. 17.00 Historian parhaat palat. 08.30 The Harlins. 17.13 Radio Suomen Iltapäivä. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.45 Signaali sydämiin. 18.00 Simpsonit. 05.30–06.00 MTV Uutiset Live. 10.25 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. 14.00 Esirukouskoulu. 10.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 11.50 Restaurant: Impossible. Eilisen ääni esittää: Ikuisesti sinun ensirakkauden taikaa. 8.10 Ykkösaamu. 18.50 Iltahartaus. Tämä on 22. 12.50 Kokkaushaaste. 20.00 Yle Uutiset. 22.00 Liv D: Kate: Dianan jalanjäljillä. 14.55 Hawaii Life. 00.05 Suomurhat. 14.10 Top Gear. Ohjaus: Gareth Edwards. 7.10 Urheiluradio. 08.35 Miehen puolikkaat. 15.55 Yle News. 15.00 Rekkakuskit Suomi (S). 0.00 Yöradio. 21.35 Sari Valto. Godzilla on Tohon ikonisen hirviön eeppinen paluu. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 21.50 Merisää. Osa 2/2. 21.45 Voimaa Sanasta. 2024 RADIO JA TELEVISIO // 23 TLC 06.10 Kakkukuningas. 02.25 Simpsonit. 15.30 Remppa vai muutto UK. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.00 ELOKUVA Cry Macho. 6.59 Yksi on hyvää seuraa. 21.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. HERO 14.35 Toisenlaiset äidit. 10.00 Meret ilman vettä. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 16.25 Lainvalvojat Helsinki. 06.30 Tiny House Hunting. 16.00 Kaaos oikeusalissa. Selma Lagerlöf on maailmankuulu kirjailija ja ensimmäinen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut nainen. Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe ja Elizabeth Olsen. 19.30 Koputus. 08.50 Asunnon metsästäjät. 06.30 Armon kalliolla. 13.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. Haastateltavana ensirakkauttaan muistelevia naisia sekä miehiä. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.38 Eilisen ääni: Ensirakkaus on ihmeellistä taikaa. 2.30 Lähetysvartti (u). 03.00 Historian parhaat palat. 11.00 Yle Uutiset. KUTONEN 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa. 18.40 Top Gear. 21.40 ELOKUVA Nuija ja tosinuija. 8.10 Päivän blogi. 12.00 Lentoturmatutkinta. 05.00 TV7 Israel News. 10.02 Radio Suomen päivä. 00.00 Kujalla. 20.00 Melkein MENSA. FRII 06.20 Hawaii Life. 23.17 8 klasaria. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. 19.00 Miehen puolikkaat. 22.00 Rakennuskatastrofit. 22.00 Isän rakkaus ja uudistuminen. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 10.00 Vaatteiden voima. 13.00 Ensisilmäyksellä. 18.30 Australian rajalla. 12.13 Radio Suomen Päivä. 15.30 Moderni perhe. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.05 Poliisien matkassa. 21.00 Vain elämää: Saapuminen Satulinnaan. Osa 1/8 Norjassa luontoalueiden vartijat tuntevat paikallisen luonnon paremmin, kuin kukaan muu. 18.30 Eläimet opettavat. 8.13 Radio Suomen Aamu. 0.00 Aalloilla-extra. 01.05 Koodeja ja salaliittoteorioita. 17.00 YleX Ilta: Womma. 06.55 Museoiden mysteerit. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 04.50 Futurama. 20.00 Romano mirits. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Simpsonit. 22.00 Rillit huurussa. 13.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. 09.35 Hot Rod Garage. 05.35–05.57 Moderni perhe. 18.05 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 21.38 Päivän rukous (u). 22.30 Rillit huurussa. 21.02 Urheiluradio. 08.10 Miehen puolikkaat. 05.45 Voimaa Sanasta. 09.20 Asunnon metsästäjät. 20.02 Sää. 08.30 Gold Rush – Kultakuume. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 09.35 Kadonneet Suomi. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.02 Radio Suomen Iltapäivä. 22.25 Suomen huutokauppakeisari. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 00.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 12.00 Simpsonit. 19.00 Lomakoti auringon alta. 19.30 Miehen puolikkaat. Pääosissa: Jim Carrey, Jeff Daniels ja Lauren Holly. 21.00 9-1-1. 19.03 Sana Jerusalemista. Pääosissa: Clint Eastwood, Eduardo Minett ja Natalia Traven. 23.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 13.00 Emmerdale (S). 13.35 Hengenvaarallisesti lihava. 22.05 Urheiluradio. 10.00 Kymppitonni. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 TV7 Israel News. 11.00 Remppa vai muutto UK. 17.35 Kissankehto – Susanna Vainiola. 21.00 Naked Attraction Suomi. 19.55 Latelan Laurin hurja remontti. 16.10 Remppa vai muutto UK. 10.30 Voimaksi arkeen. 07.15 Kokkaushaaste. 9.00 Yle Uutiset. 01.25 Muinaiset avaruusoliot. 03.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Haastattelussa. 10.40 Kulmakivi. 14.00 Miehen puolikkaat. 16.00 Alaskan jäälentokenttä. 10.00 Texas Metal. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 6.36 Päivän sana. 14.30 Puutarhan pelastajat. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 15.50 Lainvalvojat Helsinki. 04.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. Asiantuntijana on Rauno Juntumaa. 21.36 Päivän sana (u). 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 06.45 Hawaii Life. 20.03 Marttyyrien ääni (u). 9.11 Radio Suomen Aamu. 13.30 Ensisilmäyksellä. 14.30 Afrikkalaisia kirjoituksia J31. 07.50 Eläinlääkärin elämää. 02.35–03.35 Lomaile kuin ökyrikas. 16.13 Radio Suomen Iltapäivä. 13.30 Sinkkuillallinen. 05.25–05.55 Siepatut. 01.50 Kova laki: Rikollinen mieli (12). RADIO DEI 4.00 Aamuvirkut. 20.00 Hudson & Rex (12). 6.03 Raamattu kannesta kanteen (u). 18.00 Uskon ilta. 14.30 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus. 02.30 Pelastajat Helsinki. 18.30 Viikon luontoääni: närhi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 04.25–05.38 Superhamstraajat. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.35 Ruokamatkalla USA:ssa. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 00.25 Poliisit 2022 (7). 2.00 Yle Uutiset. 20.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 13.03 Ikuisia säveliä. 19.55 Kadonneet Suomi. 21.12 Radio Suomen Ilta. 11.21 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa. Ohjaus: Clint Eastwood. 15.02 Kulttuuriykkönen: Göteborg – tervetullut vaihtelu Tukholma-keskeiseen Ruotsi-kuvaan. 14.45 Paiseklinikka. 21.00 4D: Ukrainan lapset sodan keskellä (12). 11.00 Alaskan jäälentokenttä. 06.35 Kakkukuningas. 3.00 Kuuntelijan toivelista (u). 16.00 Rakennuskatastrofit. 02.45 The Real Housewives of New York City. 21.00 Yle Uutiset. 7.03 Raamattuavain. 03.05 Pelastajat Helsinki. Selma Lagerlöf päättää muuttaa maailman, ajaa naisten oikeuksia. 16.30 Arvokaman etsijät. 9.00 Yle Uutiset. 10.05 Vuoden kristillinen kirja. 19.05 Luonto-Suomen teemailta 0203-17600. 12.50 Päivän blogi. 13.00 Politiikkaradio. 12.50 Asunnon remontoijat pulassa. 01.35 Puutarhan pelastajat. 11.40 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 19.05 Unelmahäät. 0.02 Yöradio. 09.30 Moderni perhe. 17.00 Rakastunut mammanpoikaan. Hän, jolla on valta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Hengenvaarallisesti lihava. 23.35 Lomakoti auringon alta. 23.30 Gospel Train (u). 17.00 Tämä on tämä. 17.40 Gold Rush – Kultakuume. 10.33 Radio Suomen Päivä. 06.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 21.15 Jerusalem studio. osa. STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Radio Suomen Aamu. 09.50 Oman saaren metsästäjät. 02.25 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 9.10 Sää. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 11.00 Käsi kohoaa. 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 04.25– 04.55 Amerikan rajavartijat. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Australian rajalla. 03.20 Texas Metal. 15.30 Aalloilla-extra. 18.05 90 päivää morsiamena. 20.00 Legendojen merirosvot. 07.40 Arvokaman etsijät. 10.00 Puutarhan pelastajat. 17.00 Duudsonit tuli taloon (S). He pelastavat eläimiä ja suojelevat kotieläimiä villipedoilta erämaan keskellä, tuntureilla ja merellä. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 06.55 Oman saaren metsästäjät. 18.30 Radioraamattupiiri. 01.15 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 16.30 Baruch Korman – Profeetalliset merkit lopunaikoina. 00.00 Tunnelbanan. 08.40 Philadelphian eläinpoliisit. 21.00 Yle Uutiset. 00.00 Murha paratiisissa (12). 10.00 Rekkakuskit Suomi (S). 13.00 Maryn helpot kokkailut. 9.05 Urheiluradio. 06.40 Ensisilmäyksellä. 15.20 Massiiviset muutot. 22.30 Armon kalliolla. 03.25 Duudsonit tuli taloon (S). 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.40 Rantatalot remontissa. 00.55 Pelastakaa ihoni!. 13.15 Voimaa Sanasta. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.12 Päivän rukous. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Äärimmäiset pelastustarinat. 0.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 07.05 Hulppeat kodit. 12.30 Simpsonit. 13.30 Klassinen kattaus. Minä uskon auta minua epäuskossani’’ Professori Veli-Matti Kärkkäinen, Temple City, Kalifornia kysyy, mihin oikein uskomme, kun sanomme uskovamme henkeen. 12.10 Tiedeykkönen. Mike ottaa vuonna 1979 vastaan työn entiseltä pomoltaan ja lähtee hakemaan tämän nuorta poikaa takaisin kotiin Meksikosta. 15.25 Wheeler Dealers: Unelma-autot. 11.50 Pikkukaupungin unelmakodit. 23.00 ELOKUVA Koti eläintarhassa. 14.00 Saari ilman lakeja. 08.30 Apua! Tyttäreni on raskaana. Ensilähetys 23.9. 03.25 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen: Jälkipyykki. 16.30 Farmi Suomi. 01.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 3.02 Yöradio. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. JIM 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 18.00 Unelmakoti ulkomailla. 08.15 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet. 04.20 Ghost Adventures. Toimittajana Ursula Uotinen. 21.30 Unelma-asunto auringon alta. 07.30 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 04.25 Ensisilmäyksellä. 11.00 Futurama. 15.00 Moderni perhe. 19.00 Herätysliikehdintä. 14.15 Aalloilla. 05.15 Jerusalem studio. 12.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 09.00 Jerusalem studio. The Rookie, MTV Sub klo 21.00. 23.40 Yöklassinen. 03.20 Miehen puolikkaat. 6.50 Aamuhartaus. 09.35 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.55 Simpsonit. 20.30 Parannuksen teko ennen herätystä. 14.02 Radio Suomen Iltapäivä. 00.00 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet. 20.15 Natsi-Saksan jäljillä: Hitlerin suosikki Helsingissä. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Remppa vai muutto Suomi. 15.50 Rakastunut mammanpoikaan. 02.20 Naked Attraction. 1.55 Yöradio. 10.15 Oman saaren metsästäjät. Sarjamurhaaja Rosalind Myerin oikeudenkäynti alkaa tavalla, joka yllättää koko kaupungin viranomaiset. 13.50 Mökin rakentajat. 1995. 05.15 Futurama. 16.00 Rillit huurussa. 11.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 9.05 Muistojen bulevardi. 23.40 Musiikkivideoita. 08.00 Sofian enkelit. 05.15–06.00 Salakuljettajat satimeen. 11.02 Radio Suomen Päivä. Kohtalokas oikeudenkäynti. 22.50 Raamattu puhuu sinulle. 09.55 KIDS kesä. 01.10 Todellisia painajaisia. 01.26 Futurama. 06.20 Moderni perhe. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Selma Lagerlöfin elämä ja työ, Yle Teema & Fem klo 18.30. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. 15.30 Maailman tärkein tehtävä. 09.15 Hot Rod Garage. 17.45 Kirkossa keskustellaan. 02.10 Pontikankeittäjät. 02.00 Rakennuskatastrofit. 16.00 Lemmen viemää (7). 04.35 Unelma-asunto auringon alta. YLE YLE. 23.00 Murhamysteeri merellä (12). 18.00 Tutankhamonin aarteet: piilotetut salaisuudet. 14.00 Yle Uutiset. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 17.01 Futurama. 10.25 Lintubongarit. 12.10 Urheiluradio. YLE RADIO 1 6.30 Hartaita säveliä. 09.20 Say Yes to the Dress Lancashire. 20.30 Itäraportti. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Marttyyrien Ääni. 11.00 8 klasaria S3J6: Frederic Chopin– Pianorunoutta ja ylvästä puolalaista poljentaa. 1.02 Paikka auringossa. 21.55 Radio Suomen Ilta. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 18.50 Merisää. 9.10 Kirsin kanssa. 11.05 Pontikankeittäjät. 17.00 Koti koiralle UK. 12.05 Ruokamatkalla USA:ssa. 13.55 Hulppeat kodit. 12.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 14.50 Kielen päällä – kreolikielet. Bradford ja Chen päätyvät peitetehtävissä Las Vegasiin eivätkä voi luottaa nopeasti saapuvaan apuun
11.44 Oddasat. Luovuustesti. (U) 12.40 Tanskalainen maajussi. Kausi 16, 9/15. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). Kausi 17. Häät. Isotalus työskenteli aiemmin Alavieskan va. 21.00 Historia: Kirurgian ensiaskeleet (12). Törkeää käytöstä. 18.30 Selma Lagerlöfin elämä ja työ. Luutun takaa. 03.05 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.20 Päivän sää. 23.15 Hockey Night – Tien päällä. Isotaluksen lisäksi Keskipohjanmaan levikkialueelta tehtävää havittelevat tradenomi Päivi Sorvisto Ylivieskasta ja HTT Henna Väätäinen niin ikään Ylivieskasta. 16.30 Tähtiarpa. Kausi 3, 7/8. 17.30 Viiden jälkeen. Jakso 19/24. Kausi 1, 4/6. 01.45 Laittomien autojen takavarikoijat. Keskipohjanmaa // Tiistaina 10. Krista Kiuru. 13.10 Ainutlaatuinen Uusi-Seelanti. 17.25 Antiikkimakasiini. syyskuuta. 21.30 Perjantai-dokkari: Täällä saa piikittää (16). 19.00 Haluatko miljonääriksi. 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). 18.30 Kirjolla. 17.40 MasterChef Australia. Valomerkki. 04.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 8/8. 11.00 Tähtiarpa. 20.00 Lolita Lobosco (7). 18.30 Emmerdale (S). Massiivipuutalojen kauneutta. 10.00 Emmerdale (S). 14.10 Valitut Palat Collection. 1/2. MTV SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). ARPA.FI. Kokemuksen lisäksi tehtävässä arvostetaan hyvää organisointitaitoa, aktiivista, innostavaa, kehittävää ja joustavaa työotetta sekä sujuvia vuorovaikutusja viestintätaitoja. Tontti varataan yhtiölle alustavasti maaliskuun 2025 loppuun asti, jolloin yrityksen tulee esittää luonnoskuvat hankkeesta kaupungin hyväksyttäväksi. OSTETAAN OSTETAAN MARJOJA MARJOJA (päivän hintaan) (päivän hintaan) KALAJOKI Kamat Puhtaaksi piha-alue Kipparintie 6 Su 12–20 Ma 10–20 Ti 14–18 Ke 10–20 To 14–18 Pe 10–18 HIMANGAN TORI Ti 8–10 To 8–10 HAAPAJÄRVI keskusta Su 18–20 Ma 8–9, 18–19 Ke 8–9, 18–19 NIVALA TB:n piha Ti 8–10 To 8–10 Puolukkaa, KARPALOA ja tyrniä. 18.00 Hockey Night Live: Liiga-ennakko. Kokkolan kaupunki vuokraa tontin rakennushankkeen ajaksi, ja yksikön valmistumisen jälkeen tontti voidaan myydä Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle. Mehiläinen suunnittelee tontille noin 50-paikkaista hoivayksikköä, jonka pinta-ala on 2 200–2 400 kerrosneliömetriä. Mihin viet miestäni, Hope. (U) 19.00 Simon Reeve Etelä-Amerikassa. 12.00 Tiettömän taipaleen takana. 15.00 Retkikohteena: Helgeland. 09.30 Jay Lenon autotalli. Tahdommeko. 09.00 Strömsö 2021. 13.55 Valitut Palat Collection. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.50 A-studio. Työhön on hakijoita kaikkiaan 18. 21.00 21.00 Ensitreffit alttarilla. 11.00 Riistametsällä. Tämänhetkinen teoria palon syttymissyystä on, että se syttyi tupakantuhkasta. Osa 2/5. Kausi 1. Kausi 3, 2/6. Uskollisuus, osa 1. Kausi 6, 9/15. 23.45 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12). Kausi 11, 2/13. 02.10 Ota rahat ja juokse. Pekka Mihejev. 00.55 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! Kausi 7. Kausi 2. MTV3 06.15 Aamusää. YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. 10.30 Jaksa paremmin. Kausi 2. 21.45 ELOKUVA Laitakaupungin valot (7). 08.00 Simpsonit (7). 10. Kokkola varaa tontin Koivuhaasta ikääntyneiden palveluasumisyksikölle Jani Kauta Kokkolan kaupunginhallitus on päättänyt varata Koivuhaan alueelta tontin Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisyksikön rakentamista varten. 22.05 Tulossa: Amazing Race Suomi. 03.45 Rekkakuskit jäällä. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.55 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. 17.05 Viiden jälkeen. Kausi 13. 12.00 Tähtiarpa. 12.00–12.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 17.00 Simpsonit (7). Kausi 9, 1/16. Kausi 16. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 01.10 Brian Cox: Made Of Money. talousja hallintopäällikkönä. Tontin vuokra on 5 prosenttia sen myyntihinnasta, ja myyntihinta lasketaan alueen omakotitonttien hinnan puolitoistakertaisena. 22.00 The Gold (12). 19.55 HEL-KOK 17.15 . Kausi 1. Tervetuloa! Varaa: finnair.com 2 UUTTA REITTIÄ SUNNUNTAISIN Kokkola-Pietarsaaren ja Helsingin välillä alkaen 22.9. Kausi 1, 5/8. Kun ruoka tarjoillaan, deitin mielestä ateria on hieman liian “eksoottinen” hänen makuunsa. 22.35 EXIT Suomi (16). Kausi 9. Jakso 5/8. Kajaanin hallintojohtajaksi valittavalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja aiempaa kokemusta kunnallishallinnosta. 20.00 Akuutti: Epävakaa persoonallisuushäiriö. (U) 22.45 Oddasat. Kausi 1, 3/5. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 2, 1/8. 22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 17, 3/12. 22.25 Tulosruutu. 1/2. Amerikkalainen unelma. 12/26. Kausi 1, 2/2. Onnea, Kalevi ja Kaleva! 6.53 Hei Taavi (S). 14.25 Poliisikoira Rex (12). 00.45 Forensic Files (12). Jakso 4/10. Isomöttönen kertoo, että terassin pöydällä oli tuhkakuppi, ja Isomöttösen mukaan talon omistaja itsekin arvioi, että tupakalla on saattanut olla oma osuutensa tulipalon syttymiseen.. 1/3: Ilo. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Koukussa tilastoihin. (2016) (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Suoraan purkista. 14.00–14.55 Ramsay Pullisesta. Kajaanin kaupungin hallintojohtajan pesti tuli hakuun eläköitymisen vuoksi. Kausi 14, 2/6. 04.45–05.45 Alone – yksin erämaassa (7). 12.00–17.25 YLE TEEMA. Jakso 16/25. • 23.00–00.38 Uusi Kino: Auroran aamunkoitto (12). Kuin ruhtinatar 1/2. 13.15–14.25 ELOKUVA Rakas varkaani (7). 09.05 Efter Nio. Lasse on ihmisen hirvikuva. Jakso 4/8. 08.25–08.48 Täysi susi (7). 6/6. Isotalus on hakenut lähiaikoina myös Kalajoen henkilöstöjohtajaksi ja Reisjärven kunnanjohtajaksi. (U) 16.00 Talot huokuvat historiaa. Kausi 3, 2/10. Tunteiden tilipäivät. 18.05 Viiden jälkeen. 16.45 Novosti Yle. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Jakso 2/10. Manitoba. Andit. 20.00–00.38 YLE TEEMA. Jakso 20/24. 17.30 Simpsonit (7). (2023) (U) 21.00 21.10 Jalkapallon Natios League, ennakkostudio Englanti – Suomi 21.35 Jalkapallon Natios League, Englanti – Suomi. 01.15 Forensic Files (12). 7.08 Nelli ja Noora (S). Kausi 13, 5/16. 20.55 Uusi Kino: Sorsapaisti (S). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.9. (U) 14.20 Erämaan vartijat. 7/10. Poikkeuksellisella tavalla erilainen. (U) 13.50 Metsän ääni. 06.30 Smurffit (S). 16.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. Kausi 1, 2/8. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Jakso 2/8. 2/4. Venäjän joukot etenevät itäisessä Ukrainassa. Polyamarettoa. Takarivin paikka, osa 1/2. (U) 10.50 Yle Alueuutiset. 7.29 Rikke (S). 3/3. 22.00 Tapaus Raoul Moat (12). Kausi 2, 2/10. 10.05 Henkien valtakunta. Kausi 3. 07.25 LEGO DreamZzz (7). 17.00 17.05 Syke (7). Missä on Rosalie. Kausi 10. 18.00–18.47 Uskomaton Kanada. 15.00 Ex-Onnelliset (7). 18.00 BUU-klubben. 17.25 Uutiset. Jos suunnitelmat etenevät aikataulussa, varaus jatkuu syyskuun 2025 loppuun saakka. Hurraa Miltsi! 20.00 Raharemontti. Tätä ennen hän oli Reisjärven listoilla määräaikaisessa talousja henkilöstöjohtajan pestissä. 19.25 Tulosruutu. Tunteiden ja minäkuvan epävakautta sekä impulsiivista toimintaa. 07.05 LEGO Friends: Uusi luku (7). Kausi 1. Kausi 6, 2/12. 11.15 Bonusperhe. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 1/8. (U) 18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 10.30 Rekkakuskit jäällä. Jakso 3/6. Kausi 1. 08.25 Minun luontoni. 7.00 Tulipop (S). 09.30 Kirjolla. 20.55 Urheiluruutu. 18.30 Hockey Night Live: Liiga-kierros. 13.00 Tiny House Hunting. 21.00 The Rookie (12). 10.00 Vierge Moderne. Kööpenhaminan käyttöhuoneissa kulutetaan jopa satoja huumeannoksia päivässä. 7.37 Puu Fu Tom (S). 19.00–19.46 Prisma: Satavuotiaiden salaisuus. 17.25–19.53 YLE FEM. Rakennusoikeutta tontilla on 3 500 kerrosneliömetriä. (1957) (Mv) • 14.30–14.59 Isien sota: Pekka Mihejev. 21.00 21.00 Suomen huutokauppakeisari. Jakso 4631. 7.58 Askarrellaan. 10.45 Ainutlaatuiset taiteilijasielut. 10.00–10.43 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 18.00 Päivän sää. 23.15 Estonia (12). Jakso 1/12. KOK-HEL 18.45 . Kaunis kahvittelukeidas. 15.25 Himohamstraajat. 02.55 Alaskan jäälentokenttä. 18.25* *HEL-KOK myös klo 23.55 TARINOITA joita muut eivät kerro Tiina Isotalus hakee Kajaanin hallintojohtajaksi Katariina Poranen Hallintotieteiden maisteri, Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus (sd.) on laittanut hakupaperit Kajaanin hallintojohtajan pestiin. 08.19 Galaxi. 22.10 IS esittää: Sain sen videolle. 10.35 Sportliv. Henkilökohtainen hyökkäys. Kausi 13. Jakso 4632. (U) 20.00 Paratiisi (12). Ruotsinkielinen selostus Christoffer Herberts. 13.30 Masked Singer Suomi. Kausi 14, 2/12. 20.30 Yle Uutiset. 00.50 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 12.30 Ihmeiden äärellä (12). 21.00 21.00 A-studio. 07.10 Muumilaakson tarinoita (S). 08.20 Ihan pohjalla (7). NELONEN 06.00 Bing (S). Isä, äiti ja lapset. Huuhkajien jalkapallon Nations Leaguen ottelu Englanti Suomi, selostus Matti Härkönen. 17.55 Uutiset. Päihderiippuvuus. 11.40 Yle Oddasat. Varausajalta peritään 2,5 prosentin varausmaksu myyntihinnasta, eikä tätä maksua palauteta. Jakso 5/8. 08.00 Koti koiralle. 07.50 Sonic Boom (S). 19.30 Salatut elämät (S). Tehtävässä arvostetaan kokemusta vaativista hallinto-, johtoja esihenkilötehtävistä. Kausi 1, 6/8. Kausi 2. 22.20 Nyrkki (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 17.04 Päivän sää. 12.00 MOT. Palo syttyi vanhahkon kaksikerroksisen omakotitalon terassilla. Jakso 1/14. Kausi 1, 6/8. Kausi 2, 4/4. Kausi 11, 7/12. (U) 10.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. (U) 15.05 Entä jos. 16.55 Uutiset. 11.30 Alone – yksin erämaassa (7). 16.25 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 16.00 Salatut elämät (S). 09.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. Loppunäytös. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). tuotantokausi, osa 1/10. Kausi 3, 1/13. 5/13. 12.30 Salatut elämät (S). 16.35 Syke (7). Matka alkaa. 20.50 Aalto-dialogit (S). 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 15.00 Maajussille morsian. 11.00 Haluatko miljonääriksi. 2024 24 // TELEVISIO YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.40 Yle Oddasat. Tupakantuhka saattoi sytyttää palon Pietarsaaressa Katariina Poranen, Jani Kauta Pohjanmaan pelastuslaitos sai maanantaina iltapäivällä noin kello 13.40 hälytyksen rakennuspalosta Pietarsaaren Rauhantiellä, aivan keskustan läheisyydessä. 14.00 Moderni perhe (S). Kuinka syvissä vaikeuksissa Ukrainan puolustus on. Jakso 5/21. Jakso 1/8. Palo ei ehtinyt levitä talon rakenteisiin tai sisätiloihin. 10.00 Maryn helpot kokkailut. 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 00.15 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 23.00–00.15 Karjalan kierros. Maahanmuuttaja Mamu yrittää tehdä vaikutuksen treffikumppaniinsa valmistamalla hänelle illallisen. Kausi 13, 7/14. 10.30 Kauniit ja rohkeat. 7.15 Puuharit (S). 13.00 Simpsonit (7). 20.00 Suomen kaunein koti. Aiemmin tontti oli varattuna toiselle toimijalle, mutta hanke ei edennyt. 02.45 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.05 Fosca (12). 8.04 Safari (S). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 23.40–00.00 Jalkapallon Natios League, jälkistudio Englanti – Suomi. Tontti, joka sijaitsee Kimalaisenpolulla, on kooltaan 7 770 neliömetriä ja on kaavoitettu sairaaloiden ja muiden sosiaalista toimintaa palvelevien rakennusten alueeksi. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 07.55 BUU-klubben. 01.55 Arman Pohjantähden alla (S). Jakso 36/50. Palonalku saatiin nopeasti sammumaan, kertoo päivystävä palomestari Ville Isomöttönen. 06.25 Huomenta Suomi. 16.40 Taiteilijaelämää. (U) 13.10 Myyriä ja muita metsäneläimiä. 22.20 Päivän sää. – Terassin puinen lattia paloi puhki noin kahden neliön alueelta, sanoo Isomöttönen. 20.58 Keno ja Synttärit