Kestotilattuna kotiin 0,80€ (sis. Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen yksityistieasiantuntija Kari Uutela selvittää, että tänä vuonna koko valtakunnan yksityistiestöön on valtiolta tulossa tukea viiden miljoonan euron verran. –?Tätä on jo kokeiltu Äänekosken biotuotetehtaan ympäristömenettelyssä. Noin vuoden verran jatkunut valmistelutyö tulee päätöksenteon vaiheeseen kummankin pankin edustajistokokouksissa kesäkuun alussa. Ruotsinkielinen versio kirjasta ilmestyi jo viime vuonna. Lentäjät myöntyivät muun muassa halvempaan vakuutukseen. Sivu 17 Ramppikuumeen tuomarilla, Harri Jylhällä on tukka hyvin ja ääni kunnossa. – Konttoriverkko säilyy nykyisellään ja henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä uuteen vuonna 2016 toimintansa aloittavaan pankkiin. /blogit Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen: Kaisa Suomala KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan Yrittäjien järjestämässä vaalipaneelissa ehdokkaat olivat yhtä mieltä siitä, että valtion pitäisi tehdä enemmän yrittäjien hyväksi. Sivu 7 Kasvukaupunkien Op syntymässä Kokkolan ja Ylivieskan Osuuspankkien yhdistyminen edustajiston päätettäväksi alkukesällä Niemen korttelin rakennusten purkaminen alkaa Kokkolassa tämän viikon lopulla tai ensi viikon alussa. Tällä tavalla investoinnit saadaan liikkeelle, Grahn-Laasonen toteaa. Purkutyöt kestävät enintään kaksi viikkoa. Yhtiön mukaan lennot on tarkoitus saada kulkemaan normaalisti keskiviikkona iltapäivään mennessä. Ullakko on tyytyväinen, että homeinen rakennus saadaan vihdoin purettua. LiigaSärkät puolestaan jäi odotetusti VaLePan jyrän alle vieraskentällä. Sivu 4 KP/JUKKA LEHOJÄRVI NIEMEN RAKENNUKSILLE HÄÄTÖ KATUKUVASTA Antti Savela (KP) Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) aikoo tuoda lähiviikkojen aikana hajaasutusalueen jätevesiasetuksen valtioneuvoston käsittelyyn. Kuvassa siivooja Nina Ristimäki asiakkaan kotona. Lakean toimitusjohtajan Keijo Ullakon mukaan Isokatu on suljettuna liikenteeltä vain muutaman päivän, koska rakennukset pystytään purkamaan pihalta päin. Sivu 2 www.kp24.. Valtioneuvostossa asetusta on tarkoitus muuttaa niin, että velvoite rakentaa lain ja asetuksen vaatimat jäteveden puhdistusjärjestelmät siirtyy ensi vuoden maaliskuusta vuoden 2018 maaliskuulle. Maakunnan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Hanhisalo jäi kaipaamaan rohkeita muutosesityksiä. Oletteko varma, että lainvalmistelu jatkuu myös vaalien jälkeen. Jos näissä kuvioissa on ammattilaisia, he istuvat yleensä pöydän toisella puolella. Päätöskierroksella Tiikerit takoi 3–0 voiton Korson Vedosta, vaikka pelasi täysin kakkosmiehistöllään. Jylhä esiintyy Kälviän karaokeharrastajien uudessa musiikkinäytelmässä, jossa pääosassa ovat edelleen laulut ja laulajat, mutta jokaisen on laulun sanojen lisäksi muistettava myös omat repliikit. Lue lisää Juho Kähkösen ja Jonna Rintamäen blogista. Norwegian oli vaatinut esimerkiksi lentäjien palkkojen jäädyttämistä ja eläke-etuuksien leikkaamista. –?Tällaisessa yhteistyössä monella nousivat tunteet pintaan ensimmäisenä. PIRJO KUNELIUS Kaikki tiet huutavat rahaa Norwegianin lakko päättyi Kaisa Suomala Ei ammattivalittajiksi nimetyistä ihmisistä kukaan ammatikseen valita. Sivu 13 LEIF BLOMQVIST Opaskirja ruusuharrastajille Kotisiivouspalveluja hinnoitellaan esimerkiksi tunti-, neliöja pakettihintoina. Sivu 9 Peli kulki. MAALISKUUTA 2015 KLO 14 KOKKOLA +3 YLIVIESKA +3 KLO 8 -1 -7 Hinta 2,50€. Grahn-Laasonen pitää muun muassa viranomaisten ennakkoneuvottelua hyvänä tapana nopeuttaa suurten hankkeiden luvitusta. –?No, sen varmistamiseen kannattaa äänestää kokoomusta, ministeri vastaa. alv 10%) KOLUMNI Hannu Lehto (KP) Kokkolan ja Ylivieskan Osuuspankit ovat yhdistymässä Keski-Pohjanmaan Osuuspankiksi. Keski-Pohjanmaan Osuuspankilla on yhteensä noin 55?000 asiakasta ja pankkiliiketoiminnan suuruus yhteensä on noin 1,7 miljardia euroa. KP/JUHA SALLINEN Tiikerit valikoi toisena Pirjo Kunelius Kaikki tiet huutavat rahaa. Sivu 16 Pankkitoiminnan järjestämisen kannalta tilanne on haastava: On täysin varmaa, että tämä korkotilanne ei jatku vuosikausia ja nyt esimerkiksi kaikissa luottopäätöksissä on osattava ennakoida tuleva korkotilanne pitkälle tulevaisuuteen. Tommi Tiilikainen saattoi istuttaa avainpelaajia penkillä runkosarjan päätöksessä. Hänen mukaansa yhdistymisen tavoitteena ovat palvelukyvyn parantaminen, luontoannon turvaaminen mittavissakin hankkeissa sekä kustannustehokkuus. Sivu 3 HELSINKI (STT–NTB) Norwegian-halpalentoyhtiön lentäjien lakko päättyy. Hinnoittelussa kannattaa huomioida, onko ilmoitetussa tuntihinnassa jo mukana arvonlisävero. –?Olen hyvin tyytyväinen työryhmän esityksiin. Entä vaalit. Lisäksi ministerin asettama työryhmä laatii muutosta jätevesien puhdistusta koskevaan lainsäädäntöön niin, että niin sanotut kuivalla maalla olevat, kaukana vesistöistä olevat asuinkiinteistöt vapautetaan tiukemmista ympäristövaatimuksista. Yhdistymiskeskusteluissa ei ole ollut mukana alueen pienempiä pankkeja, esimerkiksi Kannuksen Osuuspankkia. Usea edustajiston jäsen näki kuitenkin suunnitelman eräänlaisena myönteisenä vastavoimana viime viikkojen alueelliselle keskustelulle, kertoo Ylivieskan Op:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Nikula. Sivu 2 Häräntappoaseesta näytelmää valmistelevat nuoret kärsivät tällä hetkellä turhautumisesta. Sivu 5 Jätevesiasetus kohta hallitukseen Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Runkosarjan viimeinen kierros ei muuttanut asetelmia miksikään miesten lentopallon Mestaruusliigassa. Tiistaina ministeri Lauri Tarastin johtama asiantuntijaryhmä luovutti ministeri Grahn-Laasoselle raportin, joka sisältää 19 esitystä höllentää ja nopeuttaa hankkeiden ympäristömenettelyä. Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Lars Andersson. Se joudutti investoinnin luvitusta todella paljon, ministeri kertoo. Pedersöreläinen puutarhuri ja kirjailija Leif Blomqvist on julkaissut kirjansa Pohjoisen Ruusut suomeksi. Sivu 3 Yhtä mieltä yrittäjistä. Vammalan Lentopallo oli talven ykkönen ja Kokkolan Tiikerit kakkonen vain heikomman eräsuhteensa vuoksi. Niin Ylivieskan Op:n kuin Kokkolankin Op:n hallitusten puheenjohtajien mukaan maanantaina, kun edustajistolle kerrottiin suunnitelmasta ensimmäisen kerran, henki oli varsin positiivinen. Lakko kesti 11 päivää. Pisteitä kaksikko keräsi täsmälleen yhtä paljon pelatuista 33 ottelusta. Samalla valtionavustukset myös yksityistiehankkeisiin ovat supistuneet huomattavasti. Kokkolan Osuuspankin toimitusjohtaja Kimmo Peurannon mukaan asiakkaiden palvelut jatkuvat uudessa pankissa nykyisin ehdoin. Riento ja LiigaSärkät joutuvat karsimaan. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuulla tieja siltahankkeita pystytään toteuttamaan vain murto-osa. Nro 69 Keskiviikko 11. HEIKKI HAKANEN Siivousalan hinnoittelu on kirjavaa KP/TIINA RUOTSALA Tukka hyvin ja ääni kunnossa Yksityistieasiantuntija Kari Uutela osallistui alueellisiin yksityistiepäiviin Ylivieskassa. VaLePa valikoi vastustajansa ensin ja Tiikerit ilmaisee toiveensa toisena. Tämä on juuri sitä byrokratian purkamista, jota olemme kaivanneet. Lopulta yhtiö lupasi piloteille muun muassa kolmen vuoden irtisanomissuojan. Vaalipaneelissa ehdokkaita paitsi kuultiin, myös evästettiin yrittäjien tavoitteista tulevalle vaalikaudelle. Lakon vuoksi jouduttiin perumaan joitakin lentoja Suomeen. Loimu, Hurrikaani, Sampo, Etta, Leka Volley ja Isku jatkavat nekin pudotuspeleihin. –?Tarkoituksena on säätää lakimuutos voimaan eduskunnassa vielä tänä vuonna, Grahn-Laasonen toteaa. Vertailukelpoisin siivouspalvelun hinta on tuntitaksa, joka sisältää kaiken sovitun. Tavoitteenamme on taata aikaisempaa paremmin rahoitusmahdollisuudet isoillekin kannattaville hankkeille itsenäisesti, Ylivieskan Osuuspankin toimitusjohtaja Jarmo Somero sanoo. Myös kärjen takana pidettiin asemat. – Olemme nyt synnyttämässä kahden kasvukeskuksen pankkien yhteenliittymää. Keskiviikkona valmentajat ovat koolla Helsingissä ja play offi n otteluparit saadaan selville
Siihen ei tarvita kuin oma auto. Paineita ylemmiltä tahoilta näiden varsin hyvin oman taloutensa hoitaneiden pankkien liitolle ei tullut. Toivottavasti voimme nähdä konkreettisesti tällaisia hankkeita tulevina vuosina. Tässäkin tapauksessa yksi plus yksi toteutuessaan voi olla selvästi enemmän kuin kaksi. Suomessa on tilaa yrittää, mutta onkin päättäjistä kiinni, annetaanko siihen mahdollisuus. Hetken laskeskeltuani tajusin, etteivät heihin päde eri lait. Mukana ollut KOKKOLA Historiallisen Keski-Pohjanmaan yhteistyön rullaaminen on saanut viime vuosien aikana välillä isojakin kiviä rattaisiin. Jos ammattilaiset tekisivät työnsä kunnolla, valittamista – ja valituksia – olisi varmasti vähemmän. Lukijoiden kuvia Kaisa Suomala kaisa.suomala@kpk.. Meidät kutsuttiin kokouksiin kuultavaksi, mutta ainoastaan puolustamaan itseämme. Lähetä viesti numeroon 13525. Pyöriessäni asennuksilla näen, että laatikoilla on pitkäksi menneitä jarrutuksia jäällä ja abs-jarrujen hakkausjälkiä, koska postinjakajiinkin vaikuttavat samat lait kuin kaikkiin muihinkin tiellä olijoihin. Jos joku on omalla työllään ansainnut palkkansa, sitä pitää arvostaa, koska se on vaatinut uhrauksia ja valvottuja öitä. Perheellä ja suvulla on oma arvo. I nhoan ammattivalittajia. Runsaasti tien päällä olevana (pahimmillaan yli 100 000 kilometriä vuodessa) hämmästyin, että kolumnin mukaan postinjakajiin vaikuttaisivat eri fysiikan lait kuin muihin. KP24.. Kateus on tuhoava voima. Miksi Mirjamitupaa ei kutsuttu heti alussa mukaan neuvotteluihin. Alettiin puhua liian heikkokuntoisista asukkaista ja palvelun laadusta. Aleksi Hernesniemi eduskuntavaaliehdokas (ps.) KANNUS Perustavia arvovalintoja. TERHO MÄNNISTÖ/KALAJOKI Oranssi pilvipatja Kannuksen yllä. En moittisi valituksia edes silloin, kun niillä ei ole lopulta muuta seurausta kuin päätösten täytäntöönpanon viivyttäminen. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, tällöin kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Karhisen kommentit valtakunnan tilanteesta sekä paikallisen osuuspankkiväen päätös luovat osaltaan hyvää pohjaa paikallisenkin yritystoiminnan investointipäätöksiin. Entäpä sitten perustelut, jolla päättäjät saatiin päätöksiensä taakse. Ovatko he vapaita huumaavista lääkkeistä ja unilääkkeistä. Kaavoittajat piirtävät kaavoja ja virkamiehet valmistelevat päätöksiä, joissa on valittamista. Itsenäisyydellä on oma arvo. Pankkimaailmasta tuli eilen todella iloisia uutisia yhteistyön osalta, kun osuuspankkiväki julkisti jo vuoden hiljaisuudessa valmistellun Kokkolan ja Ylivieskan pankkien yhdistämissuunnitelman. Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Seinälle heijastettiin niiden Kokkolan Yhteislyseon sankarivainajien nimet, jotka menehtyivät talvija jatkosodassa. Sopimuskumppani pidettiin aina ajan tasalla, eikä yllätyksiä tapahtunut. Yksityisyrittäjänä ja joskus itsekin lehteä jakaneena se sai verenpaineeni nousemaan todella korkeisiin lukemiin. Sen sijaan kunnissa voi miettiä, mättääkö oma toiminta, jos se poikii valituksia, kanteluita tai oikaisupyyntöjä. Niin kuin asentaja ajaa painavalla autollaan liukkaalla jäällä 20–30 kilometriä tunnissa pysyäkseen tiellä myös postinkantaja joutuu tekemään samalla tavalla. Lähimmäisenrakkaus on kaikille ihmisille kuuluva ominaisuus. Syntyvä suuri pankki ei vaikuta varmaan paljoakaan tavallisen palkansaajan tai eläkeläisen asiointiin. Menneet sukupolvet ovat tehneet suuria uhrauksia, jotta jälkipolvet saisivat elää vapaina omassa isänmaassaan. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Ihmiset tietävät kylissä paremmin omat asiansa kuin Brysselin byrokraatti. Yhden menestys heijastuu myös koko yhteisöön. Nyt esimerkiksi Kokkolan ja Ylivieskan puolivälissä olevan Kannuksen Osuuspankin tahtotilaa yhdistymiseen ei edes kysytty. Toivottavasti voimme nähdä konkreettisesti tällaisia hankkeita tulevina vuosina. Kokkolan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Pertti Leskelän mukaan yhdistymisen ”tavoitteena on palvelukyvyn, riskienhallinnan, tehokkuuden ja asiakkaiden tarpeiden pohjalta paras malli”. Olisihan asiassa voinut hakea jotain yrittäjällekin paremmin sopivaa toimintatapaa tai muotoa. Vanhuksia unohdetaan laitoksiin, sukulaisista ei pidetä huolta ja isäntiä tuomitaan sakkoihin siitä, että he ovat puolustaneet omaa kotiaan murtovarkailta. Eero Kortetmaa Hoivakoti Mirjamitupa TOHOLAMPI Tiistaiaamuna, kuten muinakin aamuina, puolisoni haki Keskipohjanmaan laatikosta. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Pääkirjoitustoimittaja Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET LUKIJOIDEN KUVIA MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide. Pekka Takala yksityisyrittäjä KOKKOLA Länsipuiston koululla Kokkolassa pidettiin torstaina 5.3. Mitä toholampilaiset veronmaksajat ja omaiset saavat tämän päätöksen myötä. Otin sen käsiini ja istahdin tavalliseen tapaani aamun perustoiminnoista ensimmäiselle. Marraskuisessa kunnanhallituksen kokouksessa Jytan edustajan oli useiden valtuutettujen kyselyn jälkeen pakon edessä tunnustettava, että ympärivuorokautinen hoito on 30–50 euroa päivä/asukas kalliimpi kuin Mirjamituvan hinta (todellisuudessa en usko tuonkaan riittävän). Lukijoiden kuvia voi lähettää sivuille sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Maaseutua yritetään kuitenkin autioittaa monilla vastuuttomilla päätöksillä, kuten ajoneuvoveron korotuksella, kyläkoulujen lakkautuksilla ja terveyspalveluiden kurjistamisella. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Voit lähettää mielipiteen sähköpostilla: osoitteeseen mielipide@kpk.. Valtiollisen itsenäisyyden takeena on viime kädessä oma armeija. Pääsevätkö he vapaasti ulkoilemaan päivittäin. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Keskipohjanmaa julkaisee mielipidesivun alalaidassa muutamana päivänä viikossa lukijoiden lähettämiä kuvia. Maltan kyllä odottaa, että se tulee laatikkoon. Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Pankkitoiminnan järjestämisen kannalta tilanne on haastava: On täysin varmaa, että tämä korkotilanne ei jatku vuosikausia ja nyt esimerkiksi kaikissa luottopäätöksissä on osattava ennakoida tuleva korkotilanne pitkälle tulevaisuuteen. Sekin on positiivista, että kasvukaupunkien pankit löysivät toisensa vapaaehtoisesti. He puurtavat palkatta, jos kokevat ympäristön –?omansa tai yhteisen –?olevan vaarassa, yhteisönsä kärsivän tai yksittäisen ihmisen kokevan vääryyttä. . Valitusoikeutta ei pidä hinnoitella eikä kaventaa. Vene Kalajoen Letolla. Jos jotain merkittävää tapahtui, oltiin siitä välittömästi yhteydessä kumppaniin ja asia selvitettiin yhdessä. Joskus viive voi olla arvokas, kun aika ajaa hankkeiden ohi niin, että aikoinaan tärkeänä pidetty purkutai rakennushanke osoittautuu järjettömäksi. Mirjamituvan ostopalvelun lopettamisasiassa mikään ei toiminut edellä kuvatun mukaisesti. Nykyään tämä ei ole enää itsestäänselvyys. Kun hinta-asia osoittautui perusteluiltaan kehnoksi Jyta keskittyikin muihin perusteluihin, jotka olivat yhtä kaukaa haettuja. Ärsyyntymisen kutina kihisee niskakuopan tuntumilla joka kerran, kun törmään sanaan lehtitekstissä, kunnallispoliitikon puheenvuorossa tai vaalipaneelin kannanotossa. -sivustolla osoitteessa www.kp24.. Koeta ajaa sellaisella tiellä 60 kilometriä tunnissa ja pysy tiellä. Työllä on oma arvo. Yhden kysymyksen kahden ison liitto herättää: Supistaako yhteenliittymä pienten pankkien elinmahdollisuuksia tulevaisuudessa. Tätäkö halutaan. He ovat pikemminkin innokkaita amatöörejä, jotka käyttävät vapaa-aikaansa asiapapereiden ja lakipykälien viidakossa ja kuluttavat omaa tulostusmustettaan siitä kertomiseen. Mirjamituvassa toteutuvat kaikki edellä kyseenalaistetut asiat. Mitä enemmän EU:lle annetaan valtaa, sitä vähemmän suomalaiset saavat päättää asioistaan. Ei ammattivalittajiksi nimetyistä ihmisistä kukaan ammatikseen valita. Oliko todellinen syy irtisanomiseen kuitenkin aivan jotain muuta. Luin Leila Päivärinnan kolumnin (Kp 10.3.). Voiko näin jatkua. Vaikuttava juhlapuhe, muistolaatan paljastus ja Maammelaulu päättivät todella muistorikkaan tapahtuman. Hänellähän on arvokas lasti tilaajille kulkevaa tavaraa mukanaan, eikä hän halua tervehtiä paikallista puustoa vasemman ja oikean ikkunan kautta, vaan haluaa päästä ehjänä perille viimeisellekin lehden tilaajalle ja jopa kotiinsa. Päätöksentekotapa herättää monia kysymyksiä. Se on kuntalaiselle viimeinen keino sanoa sanansa silloin, kun sitä ei muuten kuunnella. Kunta on perheiden ja sukujen muodostama yhteisö, jossa tulee olla turvallista elää ja jossa ihmiset voivat vaikuttaa omiin asioihinsa. Joissain maaseudun tiiviissä yhteisöissä on vielä hyvin säilynyt kylähenki ja naapuriapu: kylän lapsista huolehditaan yhdessä, tehdään talkootöitä, ikäihmisistä pidetään yhdessä huolta ja naapurit huolehtivat toisistaan. Yhteiskunta rakentuu sen varaan. Tämä asia masensi Mirjamituvan henkilökuntaa erityisen voimakkaasti, koska hoidolliset tavoitteet ja saavutukset ovat olleet erittäin korkealla, ja he ovat pitäneet itseään niiden toteuttamisessa edelläkävijöinä. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Saavatko he kalliimmalla hinnalla vastinetta rahoilleen. Hannu Lehto Yhteinen tahto löytyi pankkialalta ” Aikaisempaa suuremmalla . Keskusliiton laskelmien mukaan Suomessa pankit myöntävät lainan 82 prosentille yrityslainahakemuksista, kun euroalueella myönteisiä päätöksiä saa vain 72 prosenttia yrityksistä. Valitus on demokratian tae. Yritykselle sopimuksen täydellinen irtisanominen noin yllätyksellisesti oli pahin mahdollinen skenaario. Lukija älysi varmaan jo, mutta tyhmemmille tarkennettakoon vielä. Joskin apuja esimerkiksi yhdistymiseen liittyviin juridisiin asioihin oli helposti saatavissa. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. 020 750 4400 vaihde puh. Mitä enemmän vastuuta lähimmäisistä ulkoistetaan valtiolle, sitä kylmemmäksi yhteiskunta menee. Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Puolitoistatuntinen arvokas juhla sisälsi todella mieleenpainuvaa ohjelmaa. Jos näissä kuvioissa on ammattilaisia, he istuvat yleensä pöydän toisella puolella. Sen sijaan vastustan leimaavaa ja harhaanjohtavaa kielenkäyttöä – kuten sanaa ”ammattivalittaja”. Talvisota 75 vuotta -muistojuhla. En vihaa yhtäkään kansalaista, joka käyttää oikeuttaan hakea muutosta virheellisiksi kokemiinsa päätöksiin. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Merkitse viestiin kuvanottaja sekä yhteystiedot. Saavatko vanhukset kodinomaista hoitoa pienessä yksikössä. Ahkeruudesta ja luovuudesta ei tule rangaista, vaan päinvastoin siihen tulee kannustaa. Elinkeinoelämän ja maatalouden toimijoille hyödyt voivat olla konkreettisempia: Aikaisempaa suuremmalla fi nanssitoimijalla on mahdollisuudet rahoittaa yksin mittaviakin alueellisia investointeja. mennessä) ovat tiedostaneet kaiken edellä kerrotun. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Tämän kaltainen yhteisö on hyväksi ihmiselle, koska se kasvattaa ottamaan vastuuta omista lähimmäisistään ja luo turvallisuutta. Niin kuin Ylivieskan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Pekka Nikula tiedotustilaisuudessa myönsi, yhteistyö herättää pankkiväessäkin tunteita, mutta tosiasioiden valossa noin 80 kilometrin päässä toisistaan olevien kasvukeskusten yhteistyöstä hyötyvät varmasti kaikki. Vaikka kassapalveluita pankkikonttoreissa säännöllisesti käyttävät eivät kuulukaan pankin kannalta tuottoisimpiin asiakkaisiin, silti toivoisi, että asiointimahdollisuudet konttoreissa säilyisivät nykytasolla. Noille neljälle viisaalle kunnanhallituksen tietäjälle ”väännän tämän vielä rautalangasta”. TEUVO ALANKO/KANNUS Pajunkissa. /mielipide. Aluksi Jyta esitti painokkaasti hinnan kalleutta. Ammattivalittajat alas! Olen useiden vuosien ajan toiminut yrityksissä, joissa tehtäviini ovat kuuluneet muun muassa sopimusneuvottelut. Nämä kaikki ovat perustavia arvovalintoja. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Kaikki yli 1 500 vastalauseadressin allekirjoittajaa (9.3. www.kp24.. nanssitoimijalla on mahdollisuudet rahoittaa yksin mittaviakin alueellisia investointeja. Oli tevehdyksiä, musiikkiohjelmia ja parin sotaveteraanin haastattelu. Ketä varten päätöksiä tehdään, jos kansalainen ei koe tulleensa kuulluksi. Tämäkö on toivottava suunta. Lähdetään perusasioista. Jos tavallisen palkansaajan kannalta pankkiasiointia ajattelee, niin todella poikkeuksellisen alhainen korkotaso heijastuu lähes kaikkeen: Luottoa saa, jos vain vakuudet ovat kunnossa, poikkeuksellisen edulliseen hintaan, mutta toisaalta tileillä ei kannata makuuttaa rahaa. Kuntien pakkoliitoksilla viedään vaikutusmahdollisuudet ja autioitetaan reuna-alueet. Hoivakoti Mirjamituvan ostopalvelun lopettaminen Jytan/ Toholammin kunnan toimesta oli surkea tapahtumasarja, jonka kaltaisen päätöksentekoprosessin uhriksi emme soisi enää kenenkään yrittäjän joutuvan. OP-ryhmän pääjohtaja ja Finanssialan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen muistutti eilen, että Suomessa ei ole koskaan ollut rahaa tarjolla luotonottajille niin paljon kuin nyt. JAANA MÄKELÄ/ULLAVA Leila Päivärinnalle Näin toimii lampilainen päätöksenteko Maaseudulla on oma arvo. . Nimellä kirjoitettaessa kirjoitusten maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. Olen ollut niin tilaajan kuin toimittajankin edustajana. Sitten vielä joku kitisee, miksi lehti tulee joinakin päivinä myöhemmin kuin toisina. Järjestetäänkö heille retkiä, ohjelmallisia tilaisuuksia. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Lehteni ei koskaan ole jäänyt tulematta. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Jytan virkailijan mukaan Toholammin kunnan edustaja oli kieltänyt sen. Jos joku lehti jää välistä, niin sitten alan kiinnostua, mistä on kysymys. Tällainen hoivakotipalvelu katoaa Toholammilta vuoden kuluessa. Tämä tarkoittaa vuositasolla, että Mirjamituvan 10 asukaspaikkaa maksaakin Jytan tuottamassa palvelussa 180 000 euroa enemmän. Kun on hiekanmuruttomia ja vettä jään päällä olevia tieosuuksia, ei tarvitse olla varhaisjakaja tajutakseen, että jako voi olla myöhässä
Hansa-talon kaavaa muutetaan Pirjo Kunelius YLIVIESKA (KP) Erikoiskuljetuksia on liikenteessä enemmän kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten. Kaupunginhallitus hyväksyi hankesuunnitelman ja rahoituksen hakemisen. ei tarvitse muistella miten arkipäivänä Kruunupyystä lennettiinkään. Toimija on tehnyt jo vuokrasopimuksia maanomistajien kanssa ja Mäkikankaan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumisja arviointisuunnitelma asetetaan nyt nähtäville. –?Kukaan ei oikein uskaltanut ottaa kantaa. Ventelän pihapiiriin halutaan kehittämiskeskus KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunginhallitus päätti käynnistää Hansa-talon tonttien asemakaavamuutoksen. Yrittäjäjärjestön vaalipaneelin tärkeänä teemana oli tietenkin myös yrittäjyys. Paneeliin osallistui 11 ehdokasta Keski-Pohjanmaalta: Aleksi Hernesniemi (ps.) Kannuksesta, Ilmari Heinonen (kpk.) Pietarsaaresta, Ilkka Hänninen (vihr.), Bjarne Kallis (kok.), Irma Kemppainen (ps.), Johanna Paloranta (kesk.), Petri Partanen (sdp.) ja Marlén Timonen (rkp.) Kokkolasta, Matti Mustajärvi (sdp.) Kaustiselta, Mauri Salo (kd.) Kälviältä ja Ulla-Maria Åstrand Kruunupyystä. Iso metsämaa-alue sijaitsee Indolan teollisuusalueen vieressä. –?Tiekunta voi päättää tielle asetettavasta painorajoituksesta, mutta se ei saa hankaloittaa osakaskiinteistöjen käyttöä, vaan maitoauton tai öljyauton on päästävä kohteeseen. Hankkeen kustannukset arvioidaan noin 835 000 euron suuruisiksi, johon haetaan EAKRja valtionrahoitusta 485 000 euroa. Tien painorajoitus koskee kaikkia, paitsi tienpidon ajoneuvoa tai virkatehtävässä olevaa hälytysajoneuvoa. Kaupunki lunastaa alueen nyt samalla hinnalla, minkä myyjä olisi saanut jo tehdyssä kaupassa. –?Näkemystä meidän alueemme kehityksestä, mihin ollaan menossa. Toisaalta on hyvä kuulla, mitä ajatuksia heillä on yrittäjien elämän parantamisesta ja yrittäjille tärkeistä asioista, Hanhisalo sanoi ennen Centrian auditoriossa järjestetyn vaalikeskustelun alkua. Sen sijaan 3-kerroksinen, punainen rakennus Torikatu 13:ssa säilytetään, koska sillä voi olla rakennustaiteellista tai kaupunkikuvallista suojeluarvoa. Kaupunginhallitus varautuu lentokentän alueen vuokraamiseen Kalajoen Juhannukselle pidättämällä itselleen käyttöoikeuden lentopaikkaan 15.-22.6.2015. Kaikki panelistit olisivat valmiita tukemaan erityisesti yhden henkilön yrityksiä. Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Rahja kertoi tiistaina alueellisilla yksityistiepäivillä Ylivieskassa, että maanteillä erikoiskuljetuksia on keskimäärin 20?000 vuodessa ja satoja vuodessa myös yksityisteillä. Ei ole mitään syytä olettaa, että Finnair vetäisi vuoroja pois jos matkustajia riittää. –?Mielellämme haluamme välittää yrittäjien terveiset ehdokkaille, koska he saattavat eduskuntaan päästyään tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat yrittäjien elämään ja toimintaan. Ventelän talot ja siihen kuuluva miljöö halutaan kunnostaa yhteisöjen taloksi sekä kehittämiskeskuksen toimipaikaksi. Kekkosen ajalta tulisi saattaa nykypäivän tarpeita vastaamaan myös yksityistiet, joilla on oltava kantavuuden lisäksi leveyttä, kääntöpaikkoja ja selkeät liittymät. Matti Mustajärvi ja Aleksi Hernesniemi vaativat aloittavan yrityksen arvonlisäverovelvollisuuden rajaan nostoa, Mustajärvi ehdotti rajaksi 20?000 euroa. Alue on nyt yleiskaavassa yksityisten palveluiden ja teollisuuden aluetta. Useammassa puheenvuorossa muistutettiin pohjoisen suunnasta. Kaikki löysivät itsestään jonkinlaisen siteen yrittämiseen, oli se oman tai perheen yritystoiminnan kautta tai suuren teollisuustyönantajan kanssa tehdyn yhteistyön parista peräisin. Joustojen lisäämisesityksiin ei vaalikentillä ole Hanhisalon mielestä vielä riittävän innokkaasti tartuttu. Heikki Reinikainen (sd.), Juha Liukkonen (ps.) ja Hanna Saari (kok.) ovat yhtä mieltä siitä, että ensimmäisen työntekijän palkkaamista pitäisi helpottaa. –?Kun Suomen tilanne on heikko ja heikkenemään päin, olisi tärkeätä kuulla, millaisia näkemyksiä ehdokkailla on Suomen talouden kuntoon saattamiseksi. –?Oulun suunnassakaan ei ole helppoa tietä näkyvissä, Kari Honkala (vas.) muistuttaa. –?Luottamus on kokenut kolauksen, mutta siltoja ei silti saa polttaa. KP/JUHA SALLINEN Yrittäjä kaipaa ehdokkailta rohkeutta Vaalipaneelissa kaikki rakastavat yrittäjää, mutta muutosesitykset jäivät vähiin Anne Mattila YLIVIESKA (KP) Pohjoispohjalaiset kansanedustajaehdokkaat ovat herttaisen yksimielisiä siitä, että ammattikorkeakoulutus pitää säilyttää maakunnan eteläosassa. Näin siitä tulee jatke Indolan teollisuusalueelle, jossa kaupunki omistaa useita yrityksille vuokraamiaan tontteja. Irma Kemppaisen mielestä työmarkkinapöydissä pitäisi olla edustus myös pienistä ja keskisuurista yrityksistä, ja samaa painotti Mauri Salo. Matalammalle siipiosalle purkulupa myönnettiin. Se on suurin ongelma, Juha Pylväs (kesk.) sanoo ja painottaa neuvottelun merkitystä. Yksityistien on kestettävä liikenne, joka osakaskiinteistöille suuntautuu, mutta se ei Jaakko Rahjan mukaan tarkoita läpikulkuliikennettä. KP/ANNE MATTILA Koulutuspaikkojen turvaaminen yhteinen tavoite. Erityisen tärkeänä kauppakamarissa nähdään myös lauantain kolme edestakaista vuoroa. Alueen tieisännöintifi rmat esittäytyivät samoin kuin tiekunnille palveluja tarjoavat yritykset. –?Kyselyn mukaan joka toinen yksityistie tai -silta tarvitsisi parantamista, Rahja sanoo. Voi sanoa, nyt kun olemme saaneet aikataulut sellaisiksi kuin ne meidän mielestämme kuuluvat, meidän matkustajien tehtäväksi jää todistaa, että päätökset Finnairilla olivat järkeviä, Sundqvist vakuuttaa. Mitä jäi puuttumaan. Keskuksessa keskityttäisiin etenkin ikäihmisten palveluihin ja koottaisiin yhteen palveluita tuottavia toimijoita eri sektoreilta. Alueelliseen yksityistiepäivään osallistui noin 80 henkilöä. Poikkeuksen teki Ilkka Hänninen, joka kehui kohtaamaansa koululaisten yrittäjyyskerhoa ja kertoi nuorista IT-ammattilaisista, jotka näkivät yrittäjyyden jopa motivoivana seikkailuna. Ideaan kuuluu muun muassa terveyden edistämiseen keskittyvä liikuntapuisto, jossa eri-ikäiset voivat liikkua voimavarojensa mukaan turvallisesti. Lunastettavan alueen läheisyydessä sijaitsee myös turkistarha, jonka toiminta on tarkoitus turvata kaavoituksen avulla. Teiden kunto on heikentynyt, mutta samalla tiestöltä vaaditaan yhä enemmän, sillä sen on kestettävä kuljetusten kasvaneiden mittojen ja massojen aiheuttava rasitus. ”Missä on pihvi?” Paneelin päätyttyä yrittäjien puheenjohtaja jäi kaipaamaan ehdokkailta konkreettisia ja isoja näkemyksiä. Alunperin molempien kortteleiden rakennuksille haettiin purkulupaa. Kaavan laatii FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy. Bjarne Kallis sanoi, että Suomi voi nostaa alv-rajaa korkeintaan 10?000 euroon maan oman eduskunnan päätöksellä, sen suurempi korotus vaatisi yksimielistä päätöstä EU-tasolla, ja hän epäili sitä vaikeaksi tieksi. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 3 UUTISET Kauko Palola (KP) Kokkolan-Pietarsaaren lentokenttä, tutummalta nimeltä Kruunupyy sai tiistaina jo toisen mieluisan uutisen kun Finnair julkisti Kruunupyyn kentän lentoaikataulut. Pitää saada suunsa auki, kun asioista päätetään, Hanhisalo arvioi. Osa panelisteista olisi valmis luopumaan työehtosopimusten yleissitovuudesta. Kimmo Hanhisalo kritisoi. Tiekunnan vastuulla on ryhtyä toimenpiteisiin ellei tie kestä. Sundqvistin mukaan Finnairin aikatauluihin tekemät muutokset kielivät siitä, että yhtiössä on ymmärretty maakuntakentiltä tapahtuvan syöttöliikenteen tärkeys. Moni syytti lainsäädännön hankaluutta, yrittäjyyden sitovuutta ja 90-luvun alun lamavuosien karuja kokemuksia siitä, ettei yrittäjyys houkuta nuoria. Kumpi yrittäjille on tärkeämpää, se, millaisia edustajia alueelta saadaan eduskuntaan vai millainen hallitus maahan syntyy. Keski-Pohjanmaan yrittäjien puheenjohtaja Kimmo Hanhisalo odotti ehdokkailta ennen muuta näkemyksiä taloudesta. Marlén Timonen kertoi työssään verottajana nähneensä, kuinka moni innokkaana aloittanut uusi yrittäjä väsyy ensimmäisen vuoden aikana. Tienkäyttäjän vastuulla on välttää tien käyttöä, jossa on ”anopinkokoisia reikiä” tai rakenteita, joiden kestävyys on silminnähden kyseenalainen. –?Vapaa-ajan matkustamiseen viikonlopun yhteydet Helsinkiin antavat valtavasti kasvupotentiaalia. Pihapiiriin halutaan luoda Ventelänraitti -niminen sosiaalisten innovaatioiden kehittämiskeskus. Kalajoen kaupungin euromääräinen osuus kustannuksista on 47 788 euroa. –?Tätä toivottiin ja toiveet toteutuivat. PIRJO KUNELIUS Kaisa Suomala KOKKOLA (KP) Yrittäjäjärjestön oma, jo perinteeksi muodostunut vaalipaneeli on sekä kuunteluettä evästystilaisuus alueen yrittäjien ja kansanedustajaehdokkaiden välillä, sanoo Keski-Pohjanmaan yrittäjien puheenjohtaja Kimmo Hanhisalo. –?Raja on ollut jo 10 vuotta 8?500 euroa ja liikevaihdot on nousseet tänä aikana, Mustajärvi sanoi. Pitää rakentaa uutta, jos jotain on mennyt rikki, hän huomauttaa. –?Tiestön vaatimustaso on kasvanut, sillä sen on kestettävä kasvaneiden kuljetusten mittojen ja massojen aiheuttama rasitus. Samaa mieltä olivat kaikki muutkin panelistit. Tähän sapluunaan sopii esimerkiksi yhteisen jätepisteen hoitaminen. Kaupunginhallitus hyväksyi Piirun verran parempi työpaikka -hankesuunnitelman ja hankkeen rahoituksen hakemisen. Mikäli osa alueesta jää käyttämättä, kaupunki on myös valmis myymään sen takaisin samalla hinnalla. Kaupungin organisaation kehittämishankkeessa vahvistetaan ikäja muutosjohtamisen sekä valmentavan esimiestyöntaitoja. Hanhisalo odotti ehdokkailta ennen muuta näkemyksiä taloudesta. ANNE MATTILA Raskaat kuljetukset rapauttavat yksityisteitä – Kyselyn mukaan joka toinen yksityistie tai -silta tarvitsisi parantamista, Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Rahja sanoo. Kokkola pakkolunastaa maata KALAJOKI Kalajoen keskustassa sijaitsevan historiallisen Ventelän pihapiirin kunnostukseen haetaan hankerahoitusta. Finnair veti pois lauantaivuoronsa jo muutamia vuosia sitten, nyt ne on palautettu. Kruunupyyn kentälle rutkasti lisävuoroja Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunki käyttää etuosto-oikeutta 25,5 hehtaarin maa-alueen hankkimiseen Linnusperästä Jyväskyläntien varresta. Kun jätepiste sijoitetaan tien alkupäähän, niin jäteauto rasittaa yksityistietä vähemmän, Jaakko Rahja selvitti. Tuulivoimapuistoon on nyt suunniteltu Pyhäjoen puolelle 11 tuulivoimalaa ja puistoa rakentava wpd Finland Oy haluaa rakentaa lisäksi Kalajoen puolelle kolme 3 MW:n voimalaa. Kaikki sanovat, että yrittäjän asemaa pitäisi parantaa, kyllä, mutta where’s the beef, missä on pihvi, millä muutoksilla sitä parannetaan. Finnairilla uskotaan, että Keski-Pohjanmaalla on kasvupotentiaalia ja paras tapa hyödyntää se, on tarjota säännöllisiä yhteyksiä. Keinoista päällimmäiset olisivat ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen sekä byrokratian ja verotuksen helpottaminen. Päivien mittaan syvennyttiin muun muassa yksityisteiden rahoitukseen ja tiekunnan hallintoon sekä koottiin terveiset yksityistielain uudistajille. –?Finnair mahdollistaa nyt päätöksellään, että 10 000 lentomatkustajan lisäys vuositasolla on realistinen tavoite, sanoo Pohjanmaan kauppakamarin johtaja Jarl Sundqvist. –?Tiekunta voi sallia muitakin poikkeuksia lisäkilvellä, jossa kerrotaan, ettei rajoitus koske tiekunnan luvan saaneita. Hansan matala siipiosa Snellmaninkatu 6:ssa voidaan purkaa, koska sillä ei ole katsottu olevan suojeluarvoa. Helsingin tapahtumien kannalta kaksi paluuvuoroa illalla ovat tärkeitä, yhtä tärkeitä vastaavasti myös Keski-Pohjanmaan tapahtumajärjestäjille. Kaupunginhallitus hyväksyi etuosto-oikeuden käytön muuten yksimielisesti, mutta Marlén Timonen (r.) jätti päätökseen eriävän mielipiteen. Punaista näytti, kun panelistien mielestä toimia ei ole ollut riittävästi. Pyhäjoen ja Kalajoen kuntien rajalle rakennettavaa Mäkikankaan tuulivoimapuistoa halutaan laajentaa myös Kalajoen puolelle. Ja mihin kuulutaan; alueemme asemoituminen tähän maahan, Hanhisalo sanoi. PK-väki tupo-pöytään Yksimielisyys yrittäjien asioista oli suurinta, kun paneelin juontaja, päätoimittaja Kauko Palola pyysi nostamaan vihreän tai punaisen lapun sen merkiksi, onko onko valtio tehnyt riittävästi yrittäjyyden tukemiseksi vai ei. –?Jokaisella oli kanta yksittäiseen kysymykseen kuten koeajan pituuteen, mutta suuremmista linjoista ei oikein osattu sanoa. Lautakunta ei myöntänyt purkulupaa Torikadun puoleiselle rakennukselle, koska sillä voi olla suojeluarvoa. Alueen vuokraamista festivaalijärjestäjälle päätetään myöhemmässä kokouksessa. Eli kuljetuksia, jotka ylittävät normaaliliikenteelle sallitut mitat ja painot. Kokemus erottui Hanhisalon silmissä tällä kertaa edukseen. Hankkeen kohderyhmänä ovat myös organisaation yli 55-vuotiaat työntekijät, joiden työkyvyn ylläpitämiseen halutaan panostaa. –?Luottamus on mennyt. Tiekunnille uusia tehtäviä Yksityistielain muuttamisen yhteydessä tullaan harkitsemaan, voisiko tiekuntamalliin sisällyttää muitakin tehtäviä kuin tienpitoa –?Tieyhdistyksellä on meneillään maaseutu-infran kehitysprojekti, jossa kerätään tietoa niistä tiekunnista, jotka tekevät myös muuta kuin hoitavat omaa tietään. Hankkeen kustannukset ovat yhteensä 238 936 euroa, johon haetaan 80 prosentin rahoitusta. Yrittäjyyden vaikeutta ehdokkaat päivittelivät kuin yhdestä suusta, kun heiltä kysyttiin, miksi yrittäjien suurin ikäluokka on jo kuusikymppisiä. Loppu on nyt meistä käyttäjistä kiinni. Kaupungin omistuksessa ovat myös valtatie 13:n toisella puolella olevan maa-alueet. Kalajokilaaksossa liikenteessä on tällä hetkellä paljon tuulivoimaloiden osia, jolloin puhutaan kerrallaan yli sadan tonnin kuormista. Pakkolunastettavan maa-alueen nykyiset omistajat ovat myyneet määräalan tilastaan 92?000 euron kauppahinnalla viime joulukuussa. –?Kyllä elinkeinoelämän kannalta tärkeämpi on hallituksen tavoitteet ja toimet, koska ei meidän alueemme elä umpiossa. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien Ylivieskassa järjestämässä vaalipaneelissa kaikki kymmenen mukana ollutta ehdokasta halusivat, että puolueeton selvittäjä tutkii tilanteen, miten koulutuspaikat saadaan säilymään. Kaupungin tarkoitus on kaavoittaa alue teollisuusalueeksi, jolle tulee seitsemän tonttia. Rahja kertoo, että Tieyhdistys teki kyselyn yksityisteiden kunnosta tiekunnille vuonna 2013, kun raskaiden kuljetusten ajoneuvojen kokoluokka kasvoi. Se ei tee oikaisua tai muutosta rakennusja ympäristölautakunnan tekemiin purkulupapäätöksiin. Eija Nivala (kesk.) vaati koulutuspaikkojen säilyttämistä alueella, jossa on nuoria. Kaupunki on neuvotellut myyjän kanssa myös vapaaehtoisesta ratkaisusta, mutta neuvotteluissa ei ole päästy sopimukseen. Arkipäivisin Kruunupyystä on neljä päivittäistä edestakaista vuoroa Helsinkiin, lauantaina kolme ja sunnuntaina kaksi. Yrittäjiä edustavalla järjestöllä on vaalikaudelle omat tavoitteensa, kuten työmarkkinoiden uudistaminen, julkisen sektorin pienentäminen, sääntelyn karsiminen ja yksinyrittäjien aseman parantaminen. Kun arkipäivien lentovuorot ovat samanlaisia. – Bjarne Kallis oli ylivoimainen osaamisen ja kokemuksen perusteella, ottamatta kantaa puolueisiin. Hankkeessa pyritään rakentamaan kokonaisuus, jossa eri sukupolvet kohtaavat. Nyt julkistettu aikataulu on kesäaikataulu ja voimassa lokakuun loppuun. Hansan rakennukset sijaitsevat kahden korttelin alueella. Pysyvälle painorajoitukselle tarvitaan kunnan suostumus, mutta sitä ei tarvita tilapäiselle esimerkiksi kelirikon ajaksi asetettavalle rajoitukselle. Ventelän taloihin suunnitellaan muun muassa muistelumuseota ja senioritoiminnan paikkaa. Kaupunki aikoo myydä tontit rakennuksineen, kun asemakaavatyö on käynnistynyt. Toisaalta alue tarvitsee puolestapuhujia, joten ei ole vähäpätöistä, millainen ihminen meitä edustaa
Lakea järjesti tiistaina Kokkolassa vuorovaikutteisen asuntosuunnitteluillan. Jätteet viedään saman tien kaatopaikalle, Ullakko sanoo. –?Isokatu on suljettuna vain muutaman päivän, koska talo pystytään purkamaan pihalta päin. Asunnoista on hieno näkymä suoraan etelään kaupungin yli, Ullakko kehuu. Varuste-etu sisältää kattavan varustelun ja DSG-automaatin veloituksetta. Ullakon mukaan Niemen kortteliin rakennetaan noin 5000 neliön kokoinen liikeja asuinrakennus. Golf Variant Tänään Touran Family Edition 33.407 € 6.100 € 1 Varusteetu jopa Tänään Sharan Family Edition 48.028 € 4.200 € 2 Varusteetu jopa Pörhön Autoliike Oy Pörhön Autoliike Oy 020-alkuisiin numeroihin puhelun hinta: Lankapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min. –?Samassa kerrostalossa voi olla esimerkiksi pieni kahvio ja kotipalvelu, josta saa tilauksesta asuntoon siivouksen ja ruokailun, hän kuvaa. Paljastetaan torstaina 12.3. Kerrostaloasumiseen tuotaisiin käytännössä omakotitaloasumisen elementtejä. –?Kokkolaan aiotaan tehdä esimerkiksi rakennukseen puistomainen vehreä sisäpiha, Kotilainen sanoo. Jos kaava menee läpi ilman valituksia, rakentaminen voidaan aloittaa keväällä 2017. Liikehuoneistoille lohkaistaan ensimmäisestä kerroksesta noin 700–800 neliötä. Kaavan lähtökohtana on että, rakennuttaja toteuttaa kulkuyhteyden korttelin läpi. Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehti Sini Kotilaisen tekee väitöskirjaa modulaarisesta puurakentamisesta eli tiilielementtitekniikasta, johon Nukkumatin tontin kerrostalot perustuvat. Kuvan autot erikoisvarustein. Tiguan Paljastetaan lauantaina 14.3. Maximkauppakäytävää jatketaan Anttilan tavaratalolle asti. Vanhempi polvi voi taas toivoa yhteistä tilaa, jossa on kangaspuut. Isoimmat asunnot ovat enintään 90 neliön kokoisia. –?Tarvitsemme uusia asuntoja. Touran: yhdistelmäkulutus 4,5–6,8 l/100 km. CO 2-päästöt 146–162 g/km. Nuoret saattavat esimerkiksi kaivata isoa screeniä, josta voi katsoa jääkiekkoa. Talo puretaan ensi vaiheessa maan tasalle ja kellarikerros puretaan vasta rakennustöiden aikana, jotta tontille ei jää turhaan paljasta monttua. Polo Paljastetaan perjantaina 13.3. Kampanja-aika 11–18.3.2015. **)CO 2-päästöllä 146 g/km. Alue on Kokkolan häpeäpilkku. 1) Verrattuna vastaavilla lisävarusteilla varustettuun 1.4 TSI 103 kW Comfortline DSG -malliin. Asumaan uusiin puukerrostaloihin pääsee kolmessa–neljässä vaiheessa vuodesta 2018 lähtien. Valitukset ovat viivästyttäneet Niemen korttelin purkutöitä vuosikausia. Tampereen teknillisen yliopiston asuntosuunnittelun professori Markku Hedman kertoo, että tulevaisuuden asunnoissa on sekä yhteistä että yksityistä aluetta. Golf Sportsvan Paljastetaan perjantaina 13.3. Touran 1.4 TSI svh alk.: autoveroton hinta 24.220 €, arvioitu autovero* 8.586,44 €, kokonaishinta 33.406,44 € Sharan-mallisto svh alk.: autoveroton hinta 36.130 €, arvioitu autovero** 11.297,33 €, kokonaishinta 48.027,33 € *)CO 2-päästöllä 139 g/km. Das Auto päivät. Tervetuloa tutustumaan. Kokonaishinta sisältää toimituskulu 600 €. –?Uskomme, että keskusta-asunnot käyvät hyvin kaupaksi. Hedmanin mukaan tulevaisuuden asumisessa tarvitaan enemmän yhteisöllisyyttä. Ullakon mukaan purkutyöt kestävät enintään kaksi viikkoa, koska rakennusten pitää olla purettuna 25. Kokkolan keskustaan Nesteen ja Nukkumatin tontille aiotaan rakentaa moderneja puukerrostaloja. Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehti Sini Kotilainen ja Tampereen teknillisen yliopiston asuntosuunnittelun professori Markku Hedman vierailivat Kokkolassa. Purkutyöt alkavat heti, kun kaivinkone saadaan paikalle. Ullakon mukaan alimpiin kerroksiin tulisi pieniä asuntoja ja ylimpiin kerroksiin kolmioita ja neliöitä. Rakennus on tyyliltään ja väritykseltään samanlainen kuin ympäröivät kiinteistöt. –?Yksi kattohuoneisto on jo varattu, Ullakko sanoo. Ullakon mukaan käytävä rajoittaa liiketilojen mahdollisuuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa torstain ja tiistain välistä aikaa. Huoneistoista on jo tehty lukuisia ennakkovarauksia ja puheluita tulee edelleen. Sharan: yhdistelmäkulutus 5,5–6,0 l/100 km. Lakean toimitusjohtajan Keijo Ullakon mukaan yhtiö suunnittelee alueelle vajaan 200 asunnon kokonaisuutta. Jos kaavoitus menee läpi ilman valituksia ja muita esteitä, Niemen kortteliin pääsee asumaan vuoden 2017 aikana. Niemen kortteli pitäisi saada vihdoin rakennettua. Matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24 %) Vaunumiehenkatu 4, Kokkola, vaihde 020 762 44 Automyynti: ma-pe 8.30-17, la 10-14 Permonkaarre 117, Pietarsaari, vaihde 020 762 44 Automyynti: ma-pe 9-17, la 10-14. Ihminen ei menetä itsemääräämisoikeuttaan, Hedman sanoo. Isonkadun puoli olisi kolmekerroksinen ja Itäiselle Kirkkokadulle tulisi viisi kerrosta. maaliskuuta mennessä. –?Uusi asuminen eroaa perinteisestä kommuunista siten, että yhteisöllisyys ei ole pakotettua. Kokkola kasvaa, koska erityisesti vanhat ihmiset muuttavat kuntaliitosalueilta palveluiden perään. Jetta Paljastetaan torstaina 12.3. Ravintola ja vaatekauppoja Rakennukseen tulisi yhteensä noin 50 asuntoa sekä maanalainen parkkihalli. Tänään Das Auto -päivillä: kattavasti varusteltu Touran ja monipuolinen tilaihme Sharan nyt huippuvarustein ja etuhintaan. Edut koskevat uusia yksityisasiakkaiden asiakastilauksia, eivätkä ne ole yhdistettävissä muihin tarjouksiin ja kampanjoihin. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Juho Mäkelä KOKKOLA (KP) Lakean toimitusjohtajan Keijo Ullakon mukaan Niemenkulman tontin rakennusten purkaminen alkaa Kokkolassa joko tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa. Golf Paljastetaan lauantaina 14.3. Tapahtumaan pystyi osallistumaan myös netissä. –?Kaavaan saattaa tulla vielä valituksia, mutta toivottavasti niiltä vältytään. CO 2-päästöt 119–159 g/km. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Niemenkulman korttelin rakennukset hävitetään pikapikaa Havainnekuva Nukkumatin tontista luoteesta päin. Ullakon mukaan liiketiloihin on suunnitteilla ravintola, kahvila, vaatetusliikkeitä, kultasepänliike ja muita pieniä putiikkeja. Tulevaisuuden asunnot ovat yhteisöllisiä Juho Mäkelä KOKKOLA (KP) Kokkolan keskustaan Nesteen ja hotelli Nukkumatin tontille aiotaan rakentaa moderneja puukerrostaloja. Heidän mukaansa moderni puukerrostalorakentaminen sopii hyvin kaupungin historialliseen miljööseen. Lakean tarkoituksena on rakennuttaa kortteliin viisikerroksinen liikeja asuintalo, mutta kaavan käsittely on vielä kesken. 2) Verrattuna vastaavilla lisävarusteilla varustettuun 2.0 TDI 103 kW Highline DSG -malliin. Vaikka Kokkolan keskustassa on paljon tyhjiä liikekiinteistöjä, Ullakko uskoo, että näin hyvälle paikalle riittää yrittäjiä. Tilaisuudessa ihmiset saivat kertoa, millainen tulevaisuuden kerrostalon pitää olla
Ministeri Lauri Tarasti kertoo, että pilottikohteessa Äänekosken biotuotetehtaassa ympäristömenettely nopeutui noin puolella ennakkoneuvottelun ansiosta. Karahkan tuulipuistoon tulee suunnitelman mukaan yhdeksän tuulivoimalaa. Tarjous voimassa 9.-15.3.2015. Sopimuksen toinen osapuoli on Greenpower Finland -tuulivoimayritys. Tässä ei siis anneta taloudelle ylivaltaa ympäristöasioissa, Tarasti kertoo. Neuvottelu nopeutti huomattavasti lupien saantia, Grahn-Laasonen kertoo. Alue sijaitsee noin kuusi kilometriä Oulaisten keskustasta pohjoiseen. Toisenlainen Wappu peruttu tältä vuodelta Syynä työvoimapula ja työssä jaksaminen OULAINEN (KP) Oulaisten kaupunginhallitus hyväksyi kaavoitussopimuksen ja kaavoituspäätöksen tuulivoimapuiston osayleiskaavan laatimiseksi Karahkan sydänmaa-alueelle. LEHTIKUVA/ MARTTI KAINULAINEN Tarastin ryhmän keskeiset neuvot Lauri Tarasti: Direktiivin taakse ei pidä vetäytyä Grahn-Laasonen: Investoinnit liikkeelle Antti Savela (KP) Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoo olevansa hyvin tyytyväinen Tarastin työryhmän esityksiin joustavoittaa ympäristömenettelyä. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset. Kirkkoherra teki päätöksen työnjohdollisena toimenpiteenä. 3Valitusmahdollisuutta KHO:n rajataan: Lauri Tarastin arviointiryhmä esittää lainvalmisteluun, että ympäristöasioissa valittajan on saatava Korkeimpaan hallintooikeudesta valituslupa. Muitakin paikoitusalueita kirkon ympäristöstä on poistumassa, jos kaavoitus toteutuu suunnitellussa muodossa. Samalla jo hakuprosessin alussa hakija saa tietää, kuinka kauan lupahakemuksen käsittely kestää, ja mitä selvityksiä viranomainen vaatii. Silti ympäristön arvot ja edut pystyttiin ottamaan huomioon asianmukaisella tavalla. 2 Sähköinen asiointi: Vuosittain Suomessa käsitellään noin tuhat ympäristölupahakemusta. Kaupunki ei näe tarvetta ympäristövaikutusten arviointimenettelylle kyseisellä alueella. Kaikki kolme yritystä ovat lajitelleet itse omat tuotteensa ja myyvät ne itsenäisesti omilla tavaramerkeillään Saga Fursin tiloissa. Hyvänä ideana hän pitää myös sähköisten palvelun kehittämistä ja sitä, että hakija tietää jo lähtiessään, kuinka kauan lupien saanti kestää. Se tavoittelee esimerkiksi sitä, että kunnat voisivat tarjota palveluja myös englanniksi, jos ne niin päättävät. Huutokaupassa tarjotaan Sagan minkin-, ketunja suomensupinnahkojen lisäksi korkealaatuisia pohjoisamerikkalaisia Blackglama ja American Legend?-minkinnahkoja sekä laaja valikoima kanadalaisia riistaturkiksia. Valitus KHO:sta heltiäisi myös tavallisissa oikeustapauksissa, jos hallinto-oikeuden ratkaisu on ilmeisen lainvastainen. –?Tästä saatiin hyvää ennakkoa Äänekosken biotuotetehtaan ympäristömenettelyn alkuvaiheessa. Näillä saadaan investointeja liikkeelle, Grahn-Laasonen uskoo. Veikko Rantanen Kokkolalainen Veikko Olavi Rantanen nukkui pois Kokkolan terveyskeskuksessa 10.3.2015. Adressiin on kertynyt kaikkinensa yli 130 nimeä tapahtuman puolesta. Koskee vain uusia kauppoja. Suremaan jäivät veli ja sisar sekä veljien lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. –?Silti direktiivit eivät säätele luvan antamisen prosesseja. Näin vältytään tarpeettomilta lisäselvityspyynnöiltä. Lähin asutus on alueen länsipuolella Juusolassa, jonne on matkaa 1,7 kilometriä. Lämmin kiitos kaikille, eri tavoin osanottonsa ilmaisseille ja meitä surussamme tukeneille. Tiistaisessa täysistunnossaan eduskunta yhtyi lakivaliokunnan ehdotukseen hylätä kansalaisaloite, jonka mukaan rattijuoppouden rangaistuksia olisi tiukennettava. Ministeri Lauri Tarasti ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen tutkailevat Tarastin työryhmän esityksiä keventää ympäristömenettelyä. Neuvoston mielestä Kirkkotiehen liittyväksi suunniteltu Aarne Hallan katu lisäisi muutenkin vilkasta liikennettä. Lisäksi jokainen huutokauppayhtiö raportoi omista tuloksistaan kotisivuillaan. Neuvostolle esitettiin myös nettiadressi Toisenlainen Wappu -tapahtuman puolesta. Kunnilla ei ole nykyään yhteneväistä linjaa esimerkiksi aurinkoenergian toimenpidelupiin. Näin luvitus tehostuu ja nopeutuu. Ohjelmistoala virallistaisi englannin asemaa. Ympäristöluvan käsittely kesti 4 kuukautta, ympäristövaikutusten arviointi 5 kuukautta ja asemakaavan muutos 6 kuukautta. Elsa Ylikoski Elsa Rauha Ylikoski kuoli 10.3.2015 Nivalan terveyskeskuksessa 81 vuoden ikäisenä. Se vetosi kirkkoneuvostoon tapahtuman puolesta ja puolsi gospeltapahtuman järjestämistä. Grahn-Laasonen kertoo, että ympäristönsuojelulain uudistuksen kakkosvaiheessa lupaprosesseja saatiin lyhennettyä noin 25 prosentilla. –?Koskaan aiemmin tällaista lupaviidakon tarkastelua ei ole tehty näin kokonaisvaltaisesti. Sinut muistojen sillalla kohdata saan, joka ainut päivä ja ilta. Kirkkoherra selvitti kirkkoneuvostolle nuorisotyön tämänhetkistä tilannetta ja niitä toimenpiteitä, joihin hän on ryhtynyt asian hoitamiseksi työalalla. –?Kaiken kaikkiaan koko paketti on hyvä ja kannatettava, Grahn-Laasonen toteaa ja muistuttaa, että ministeriössä on jo aloitettu byrokratian purkamistalkoot ympäristön arvojen siitä kärsimättä. Rajaus on löyhempi kuin korkeimmassa oikeudessa, joka tutkii vain ennakkotapauksen luonteiset asiat. Hän oli syntynyt Kaarlelassa 9.2.1931. Minkinnahoista reilut 3,8 miljoonaa nahkaa sekä ketunnahat ovat Saga Furs Oyj:n valikoimissa. Keskeistä Tarastin ryhmän esityksessä on satsata muun muassa viranomaisten ennakkoneuvotteluun ennen varsinaisen luvitusprosessin aloittamista. Kirkkoneuvosto keskusteli myös työalan johtamisesta. Ylivieskan seurakunnan nuorisotyössä on tällä hetkellä työvoimanvajausta. VIIKON ISKU-TARJOUS! VIIKON 11 RELAA-KUPONKI INKOO-SARJAN SOHVAT Design Ilari Jääskeläinen VALITSEMALLASI KANKAALLA TAI NAHALLA -30% Vain tällä kupongilla. – Pysäköintialueiden rajaus on harkittava tarkasti, sillä jo nyt paikoitusalueita on vähän käyttöön nähden. Uusi tuulivoimapuisto Oulaisten pohjoispuolelle YLIVIESKA (KP) Ylivieskan seurakunta toivoo, että Kirkkotien ja vanhan torialueen kaavasta tekemiensä muistutusten jälkeen neuvotteluyhteys asiasta kaupunkiin saataisiin syntymään. Hän oli syntynyt 18.5.1948 Halsualla. –?huutokauppaliikkeiden kanssa. Tarasti kertoo, että luvan hakija saa tulevaisuudessa eteensä sähköisen hakemuskaavakkeen, jonka täyttäminen vastaa automaattisesti luvanhaltijan tiedontarpeeseen. Vain ympäristövaikutusten arviointia direktiivi säätää varsin tarkkaan, Lauri Tarasti kertoo. KUOLLEITA SURUKIITOKSET Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme BENGT NYGÅRDIN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kansalaisaloite keräsi 62?835 kannatusilmoitusta. Prosessia on nopeutettava. Pienenergian tuotannolla tarkoitetaan maalämpöä, chpvoimaloita, pientuulivoimaloita ja aurinkoenergiaa. Saamme siten lupiin vauhtia ja tehoa ympäristön edun siitä kärsimättä. Häneltä tulee konkreettisia ja selkeitä parannusehdotuksia, ministeri toteaa. Veli-Matti Priuska Ylivieskalainen Veli-Matti Priuska kuoli 6.3.2015 Oulun yliopistollisessa sairaalassa 56 vuoden ikäisenä. Saga Furs järjestää huutokaupan yhdessä Seattlessa toimivan American Legendja kanadalaisen Fur Harvesters Auction Inc. 30.08.1928 k. Nuorisotyön johtokunta on käsitellyt asiaa sunnuntaina pitämässään kokouksessa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Olli Ikonen Alavieskasta sote-johtoryhmään Maria Kalliokoski Ohjelmistoyrittäjät ry ajaa englantia Suomen viralliseksi kieleksi. Yksi nuorisotyönohjaajista on irtisanoutunut, yksi on palkallisella virkavapaalla ja johtavan nuorisotyönohjaajan lisäksi vain yksi nuorisotyönohjaaja on töissä. Kirkkoherra Timo Määttä teki asiasta viranhaltijapäätöksen maanantaina pidetyn kirkkoneuvoston kokouksen jälkeen. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan haudan lepoon 21.3.2015 klo 11 Sievin kirkossa, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, siskot perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kokonaisuuden hahmottaminen auttoi viranomaisia keskittymään olennaiseen ja vain omaan rooliinsa luvittamisessa. Niitä voidaan keventää ja tehostaa kansallisilla päätöksillä. 01.03.2015 Rakkaudella muistaen Reeta Sanna ja Wemppa Kasper, Jesper, Ronja ja Eemil Heikki Anna-Kaisa ja Kalle Lauri, Aliina ja Ellen sisaruksien lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Vaikka tiet erkanee päällä maan, jää jäljelle muistojen silta. Hetapalvelut Oy:n yhtiökokoukseen nimettiin Jarmo Nahkala. –?Tällaiset esitykset ovat sellaisia, joita Suomi nyt tarvitsee. Tällaisia suuria hankkeita Suomessa on noin 30-60. Yhdistys ei tavoittele englannille kansalliskielen eli ruotsin ja suomen kielen asemaa. 4 Energian pientuotannon luvitusta vauhditetaan: Lauri Tarastin työryhmän mukaan pienenergian tuotannon aloittaminen vaatii liikaa paperisotaa. Nykyään kaikki valitukset menevät KHO:n käsittelyyn. Tarasti korostaa, että valitusoikeutta ylempään oikeusasteeseen on tarkoitus rajata vain ympäristöasioissa. Kallion yhtymäkokouksissa kuntaa edustavat Eija Jutila ja Jari Murto. Esimerkiksi terveyskeskuksen parkkipaikat ovat jatkuvasti täydet, talouspäällikkö Pentti Haikola sanoo. Voimalat ovat enintään 3,3 megawatin tehoisia, ja niiden napakorkeus on 145 metriä sekä roottorin halkaisija 140 metriä. Neuvosto ei myöskään hyväksy kahden kerrostalon rakentamista Vieskankadun kulmaukseen, vaan esittää siihen yhtä taloa. Toivottavasti esityksemme etenevät nyt käytännön päätöksentekoon. Antti Savela (KP) 1 Epävirallinen ennakkoneuvottelu: Eri viranomaiset kokoontuvat saman pöydän ääreen ja pyrkivät selvittämään epävirallisesti, millainen hanke on kokonaisuutena. heinäkuuta. Yhdistys tähtää juhlavuoteen 2017. Kirkkoneuvoston mielestä kaavan vaikutusalueen rajaus ei ole osunut ihan kohdilleen, koska sillä on vaikutusta muun muassa kirkon ja sankarihautojen paikoitusalueisiin. Kaupungin mielestä tuulivoimapuistohankkeelle riittää normaali tuulivoimapuistoyleiskaava. –?Lauri Tarastin työhön voi aina luottaa. www.isku.. Kaupunki on käynnistänyt Kirkkotien itäpuolen ja vanhan torin alueen kaavamuutokset kuulematta seurakuntaa edeltä. Kirkkoneuvosto myönsi nuorisotyönohjaaja Marjo Jokitalolle eron nuorisotyönohjaajan virasta maaliskuun alusta alkaen. Syynä ovat työvoimavajaus nuorisotyössä sekä työnsuojelullinen näkökulma. Alavieska esittää, että peruspalvelukuntayhtymä Kallio nimeää edustajansa sote-johtoryhmään ja mahdollistaa kunnan oman henkilöstön työpanoksen käyttämisen asian valmisteluun liittyvissä työryhmissä. Valiokunnan mukaan Suomen lainsäädäntö vastaa jo nyt varsin pitkälti kansalaisaloitetta. Elinkeinoelämä oli päätelmistä tyytyväinen ja katsoi, että hallinnon keventäminen osiltaan lisää maan teollisuuden kilpailukykyä. Turkishuutokauppa uusissa tiloissa Vantaalla Anne Mattila YLIVIESKA (KP) Nuorten parissa erittäin suosittu Toisenlainen Wappu -tapahtuma on tältä vuodelta peruttu Ylivieskassa. Siksi kirkkoneuvosto esittää, että tie vedettäisiin suoraan Vieskankadulle. Huutokaupan kokonaistarjonta on yhteensä reilut 6,1 miljoonaa minkin-, 873 000 Saga Furs?-ketunnahkaa ja 330 000 riistaturkisnahkaa. Kunnanvirasto on kiinni helatorstain jälkeisenä perjantaina sekä 6.-26. Toivo Yli-Erkkilän omaiset Puoliso, isä, pappa, eno, appi Arvi Jalmari TAKALO-HAIKOLA s. Kiitos kaikille häntä hoitaneille pitkän sairauden aikana. Kaavauudistus huolestuttaa Ylivieskan seurakuntaa LM Eduskunta ei lähde kiristämään rattijuoppoutta koskevaa lainsäädäntöä. Birgitta ja tyttäret perh. Yhtiö on valtaosaltaan jo vuokrannut tuulipuiston 530 hehtaarin maa-alueet. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset ja lapsenlapset sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän haluaa varmistaa työntekijöiden työssä jaksamisen poikkeuksellisessa tilanteessa. Tarastin mukaan ympäristöhallinnon keventämistä ei pohdittu päivääkään liian myöhään. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 5 UUTISET Antti Savela (KP) Ministeri Lauri Tarastin työryhmä luovutti maanantaina raportin, jossa etsittiin keinoja keventää ja joustavoittaa ympäristöhallinnon lupamenettelyjä. Kupongit voimassa Isku Koti Oy:n omissa myymälöissä (ei Vaasassa eikä Kuopiossa eikä muissa shop-in-shop myymälöissä) V LEIKKAA IR TI JA HYÖDYNNÄ RELAA-KUPONKIT ARJOUS! KUOLLEITA VANTAA (KP) Saga Furs Oyj:n kansainvälinen turkishuutokauppa alkaa tänään uusituissa huutokauppatiloissa Saga Congress Centerissä, entisessä Fur Centerissä Vantaalla. Kansalaisaloitteen tie nousi pystyyn ALAVIESKA (KP) Alavieskan kunnanhallitus nimesi kunnanjohtaja Olli Ikosen kunnan edustajaksi Pohjois-Pohjanmaa sosiaalija terveydenhuollon järjestämismallia työstävään johtoryhmään. Samalla kunta päätti sitoutua maakunnalliseen järjestämismallin valmistelelutyöhön. Samalla he sopivat ympäristömenettelyn työnjaosta. Työryhmän vetäjä Lauri Tarasti muistuttaa, että lupaprosessi johtuu pitkälle Euroopan unionin lukuisista direktiiveistä, joita Suomenkin on noudatettava. Reijo Huusko Halsualainen Reijo Erkki Olavi Huusko kuoli lauantaina 7.3.2015 Tunkkarin vuodeosastolla
Sevastopolin laivastotukikohdan avulla Venäjä pääsee Välimerelle, ja Itä-Ukrainan separatistien hallussa olevalla vyöhykkeellä halutaan turvata maayhteys Krimille. LM:n kyselyssä kaikkien kolmen puolueen kenttäväki vastustaa jäsenyyttä. Niemistö (kesk.) perustelee. Johti vientiyhtiö FinnStroin Moskovan-toimistoa sekä toimi yksityisenä yrityskonsulttina. Sana on kilpi, jonka taakse yritetään kätkeytyä. Sdp ja vasemmistoliitto luottavat, kokoomus ja rkp eivät. Mitäköhän tarkoittaa se, että strategisilta paikoilta sähkölinjojen äärestä venäläiset ovat ostaneet maata ympäri Suomea, pohtii jäsenyyttä vastustava sosiaalidemokraatti. Asui Moskovassa 1988–1999. Kun väestö ikääntyy, silmälasien käyttö tuskin vähenee. Keskusta ja perussuomalaiset tasapainoilevat välissä. Sotilasarvoltaan Seppänen on everstiluutnantti (evp). –?Paasikiven–Kekkosen linja on Suomen turvallisin olomuoto, laihialainen Jussi K. Tast uskoo, että tulevaisuudessa silmälaseista maksetaan joka vuosi vähemmän. Jos Suomeen muodostetaan vaalien jälkeen hallitus, jossa ovat keskusta, sdp ja perussuomalaiset, hallitus suhtautuu todennäköisesti kielteisesti Natojäsenyyteen. Suomen edessä on linjavalinta, joka saattaa olla kohtalokas. . . Samalla hän kritisoi EU:n tapaa hoitaa kriisissä Venäjän-politiikkaa. –?Suomelle oikeampi viiteryhmä Venäjän naapurimaana olisi kuulua samaan joukkoon Norjan, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kanssa, Autto painottaa. Kritiikin kärki kohdistuu maata vastaan kohdistettuihin talouspakotteisiin. Stubbin mielestä Suomi ei voi olla yhteisessä puolustuksessa harmaalla vyöhykkeellä. Viimeksi julkaistiin syksyllä 2014 Seppäsen toimittama ”Kuka Kekkonen?”. Niiden yhteinen nimittäjä on pelko. Seppänen toimi palvelusvuosiensa aikana muun muassa presidentti Urho Kekkosen adjutanttina vuosina 1969–1971. –?Putin on kuin Stalin. Kovimmat kritiikit armeijaidealle antoi vasemmistoliiton Annika Lapintie. Ukrainan kriisiin olisi ollut diplomaattinen ratkaisu, jos todella olisi haluttu neuvotella. Vaikka peruslasien hinta on hienoisessa laskussa, uudet moniteholasit nostavat myös silmälasien kokonaiskeskihintaa. . Maa tulee hänen mukaansa jäämään kahtiajakautuneeksi, ja nykytilanne on vain hyväksyttävä. Sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä perusteltiin etenkin sillä, että EU on Suomelle myös turvallisuuspoliittinen valinta. Tässä on käynnissä ihan sama rakennemuutos, joka on koskenut esimerkiksi kodinkonekauppaa ja huonekalukauppaa, Tast kertoo. SDP PS Kok. Siinä on pelin henki, Esa Seppänen toteaa. Tulemme sitä vahvasti tukemaan Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa, Stubb sanoi puheenvuorossaan. – Suomen Nato-jäsenyys koettaisiin Venäjällä turvallisuusvajeena, hän sanoo. – On aivan turha ajatella, että Venäjä alistuisi. Heillä tuskin on ystäviä Turussa, eivätkä he ole kuulleetkaan UKK:sta. –?Pitää muistaa, että venäläisyys on syntynyt Ukrainassa. Presidentti Sauli Niinistön tapaan tukensa Junckerin ehdotukselle antoivat pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja (sd.). Kyselyssä 62 prosenttia kokoomuslaisista kannattaa liittymistä varauksetta ja 22 prosenttia yhdessä Ruotsin kanssa. Krimin niemimaan liittäminen Venäjään liittyy suurvaltahaaveisiin. –?Putinin kotirintama on hajanainen, mutta sitä yhdistää usko suurvalta-asemaan, hän sanoo. Specsavers ja Terveystalo löysivät toisensa viime syksynä. Menneen valtaajan ajattelu pitää kuitenkin kansan koossa, uskoo Seppänen. Ukraina, maailmansodat, yksin jäämisen trauma, pitkä itäraja, uskottava puolustus, itsenäisyys ja Venäjän laajentumispyrkimykset pureutuvat tajuntaan. RKP KD Kaikki Vihr. Kekkosen henkinen perintö vieroittaa keskustalaisia Natosta, mutta edes UKK:n haamu ei elä ikuisesti. Perussuomalaiset on kyselyn perusteella Natomyönteisempi puolue kuin sdp, mutta perussuomalaisistakin jäsenyyttä vastustaa yli puolet. Kommentti Lauri Nurmi @lannenmedia.. KUK A Esa Seppänen . –?On paine tehostaa tuotantoa. –?Myytyjen silmälasien keskihinta oli viime vuonna 260 euroa. Lähtökohtaisesti se johtaa siihen, että tuotteet maksavat vuosi vuodelta vähemmän. –?Suomettuminen on hirveä sana, en hyväksy sitä. –?Mitkään eivät ole niin idioottimaisia kuin pakotteet. Kokoomuslaisten vastauksista välittyy usko siihen, että jäsenyys takaisi Suomelle rauhan säilymisen, koska venäläiset eivät ole vielä koskaan uskaltaneet uhata Nato-maita sotilaallisesti. Vas. Alan hyvään tilanteeseen vaikuttaa myös se, että Suomessa käytetään paljon silmälaseja. Sanallisten vastausten perusteella Nato-mannerlaatat saattavat olla liikkeessä keskustassa: ”Keskusteluyhteys liittymisen eteenpäin viemiseksi pitää olla, jos turvallisuustilanne oleellisesti muuttuu.” ”Tulevaisuuden asia. Hän toivoisikin, että valtio lakkaisi turvallisuuspolitiikassaan luomasta Venäjästä vihollista. Tuotteiden hinta ei tosin ole pompsahtanut ylöspäin, vaan Suomessa ovat lyöneet läpi hyvin yksilölliset linssiratkaisut. –?Jos seuraa vaikkapa Suomi24:n keskustelua, voi saada käsityksen, että kaikki ostavat silmälasinsa Virosta, verkosta tai Thaimaasta. Ala myös keskittyy voimakkaasti ja kentän ovat vallanneet isot ketjut. Johanna Juupaluoma Euroopan unionin oma armeija sai kannatusta useissa tiistaina eduskunnassa pidetyissä puheenvuoroissa. Optikkoliikkeet tarjoavat myös enemmän muita palveluja, kuten näönhuoltoa. –?Keskittymisen voisin kääntää niin, että kuinka monta Pertin kodinkoneliikettä tai Leilan leninkiliikettä löydät enää. Tällä hetkellä Suomessa käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Seppäsellä on selkeä mielipide: Suomen kannattaisi pitää sotilaallinen sitoutumattomuutensa. –?Tämä on vasta alku, kertoo Specsaversin kaupallisen kehityksen johtaja Erkki Tala. Ja Seppäsen mukaan venäläiset osaavat neuvotella. Pelko yhdistää kaikkia Markku Uhari Esa Seppänen kertoo tarinan talonpoika Hermanni Määttäsestä, joka asui hänen isänsä, kirjailija Unto Seppäsen kotikylässä Kanneljärvellä: Pietarissa kauppaa käyneeltä Määttäseltä kysyttiin, millaista kaupankäynti Venäjällä oikein on. Henkilökohtainen vastauslinkki lähetettiin yli 3000 kunnanvaltuutetulle LM:n lehtien levikkialueilla. Ukraina on aina ollut erityisasemassa. . Hieman yllättävänä tietona voi pitää sitä, että perussuomalaisista löytyy enemmän Naton ehdottomia kannattajia kuin keskustalaisista. –?Ei meillä ole mitään uhkaa ole. Viime vuosina tietokirjailijana toiminut Seppänen on Venäjäsuhteiden veteraani. Syntynyt Helsingissä vuonna 1933. Presidentti Sauli Niinistö ei haluaisi Natosta eduskuntavaalien teemaa. Haluatteko todella tehdä EU:sta sotilasliiton, Lapintie kysyi puheenvuorossaan. –?Euroopan yhteinen puolustus on looginen jatko. Venäjä-tutkija Esa Seppäsen mielestä Suomen Nato-jäsenyys lisäisi turvattomuutta enemmän kuin turvallisuutta. Presidentti Vladimir Putin haluaa voittaa häpeän, jonka Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti. Siinä on reilun seitsemän prosentin kasvu. Väärin ei saa valita. Heistä 13 prosenttia veisi Suomen heti Natoon ja 15 prosenttia silloin, jos Ruotsi päätyy jäsenyyden kannalle. EU-armeijan syntymiseen myös epäilevästi suhtautuva ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini (ps.) muistutti, että EU:lla on jo nyt oma ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja sekä EU:n taistelujoukot, joita ei ole käytetty vielä kertaakaan. Väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Turun yliopistosta vuonna 2007 Kekkosen ja NL:n johdon välisistä suhteista. Kasvojen säilyttäminen on siellä kaikki kaikessa, hän sanoo. –?Keinoja olisi ollut, mutta niitä ei haluttu etsiä, Seppänen lisää. Mia Ylisuutari Lähde: Lännen Median suuri puoluekysely Kyllä, jos Ruotsi ensin tai samaan aikaan hakee jäsenyyttä Kesk. Missä aikataulussa, sitä en tiedä.” ”Nato-maihin ei ole koskaan hyökätty, Venäjän kehitys huolestuttaa.” Kaikista perusteluista heijastuu levottomuus, kannattipa vastaaja jäsenyyttä tai ei. Viime vuonna silmälasien kauppa kasvoi liikevaihdolla mitattuna reilut viisi prosenttia edellisvuoteen nähden. Nato-kysymykseen vastasi 1 164 poliitikkoa. . Suomi on kärsinyt niistä kaikkein eniten. Venäjän viimeaikaisen toiminnan taustalla on Seppäsen mielestä yksi selkeä motiivi: suurvalta-aseman palauttaminen. Sekä Naton kannattajat että vastustajat ovat huolissaan. ”Suomella on tulevaisuudessa vain kaksi vaihtoehtoa: itsenäinen Natoon kuuluva vapaa länsimaa tai sitten Venäjä vie meidät jossain vaiheessa”, kirjoittaa keskustalainen maanviljelijä. ESKO TUOVINEN ”Venäjä-pakotteet ovat idioottimaisia” Venäjä-tutkija, Kekkosen adjutanttina toiminut Esa Seppänen haluaisi valtionjohdon muistavan UKK:n opit. Kokoomuksen edustajilta kuultuihin innostuneisiin puheenvuoroihin verrattuna keskustan ja vihreiden kansanedustajat suhtautuivat varovaisen myönteisesti ajatukseen EU:n omasta armeijasta. Demaripoliitikoista jopa 72 prosenttia on Natoa vastaan. Koskaan et voi olla myöskään niin tyhmä, etteikö löytyisi joku vielä sinua tyhmempää, jota sinä pystyt huijaamaan. Neljännes keskustalaisista veisi Suomen Pohjois-Atlantin puolustusliittoon siinä tapauksessa, että Ruotsi hakee Nato-jäsenyyttä ensin tai samaan aikaan. Ulkomailtakaan ei lopulta juuri silmälaseja haeta. Jos kokoomus ja rkp pysyvät vallassa, niiden kenttäväki odottanee seuraavalta hallitukselta vähintäänkin selvitystä jäsenyydestä. Kunnioittavatko he rajojamme. Instru optiikka Oy:n toimitusjohtaja Catarina Fagerholmin mukaan tässä ei ole mitään uutta, sillä Instru on jo pitkään tehnyt yhteistyötä kuntien, sairaanhoitopiirien ja yritysten kanssa. Keskustan kenttä vastustaa Natoa Lännen Median suuri kysely: Vain seitsemän prosenttia keskustalaisista kannattaa ilman varauksia Nato-jäsenyyttä. Rkp on toinen Nato-myönteinen puolue. Keskihinnan kasvu tulee tästä monitehosilmälasien tuoteryhmän kasvusta, kertoo Suomen Optisen Toimialan toimitusjohtaja Panu Tast. Suomen Nato-jäsenyys koettaisiin Venäjällä turvallisuusvajeena, Seppänen sanoo. . Hän vetoaa Neuvostoliiton aikaiseen poliittiseen historiaan, johon nojaten monet keskustalaiset arvioivat Nato-jäsenyyden vaarantavan kahdenväliset Venäjä-suhteet. Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan ulkomailta ostettujen silmälasien määrä ei ole koskaan näkynyt merkittävänä. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Aki Laurokari Suomalaiset suosivat etenkin monitehosilmälaseja. Vuosina 1971–1980 vastasi pääesikunnassa puolustusvoimien Neuvostoliitto-suhteista. Toisaalta maa on tällä hetkellä vahvasti jakautunut vauraaseen ja hyvinvoivaan eliittiin sekä köyhään työväkeen. Asuu nykyisin Espoossa. Jos Suomi liittyy nyt Natoon, on avoin konfl ikti edessä. Puolustusvoimien-vuosien jälkeen hän työskenteli Wärtsilän ja RaumaRepolan palveluksessa. Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on useasti todennut, että puolueen tehtävänä on johdattaa Suomi Natoon. Mutta eikö tämä olisi suomettumista. Se on noin prosentin luokkaa. LM:n puoluekysely sisältää 230 sanallista kommenttia Nato-jäsenyydestä. Ikääntyvä väestö pitää silmälasikaupan voimissaan. Vastaajien joukossa on paljon valtakunnan tasolla toimivia poliitikkoja. Työskenteli Puolustusvoimissa vuoteen 1980 asti, kunnes jäi eläkkeelle. Niiden ulkopuolella yrittäminen onkin hankalaa. Stubb: EU:n oma armeija on looginen jatko Kansanedustajat keskustelivat turvallisuuspoliittista yhteistyötä koskevasta katsauksesta tiistaina eduskunnassa. PEKKA LASSILA Eduskuntapuolueiden kenttäväen Nato-kannat Kannatatteko Suomen liittymistä Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton jäseneksi. Putinin tavoitteena on sotkea naapurivaltioiden asiat. Lännen Median puoluekyselyn perusteella Juha Sipilä (kesk.) johtaa Nato-kriittistä puoluetta. Silmälasikaupassa on aikaan nähden yksi poikkeuksellinen piirre. Asia selviää Lännen Median puoluekyselystä, johon vastasi eri puolilta Suomea lähes 1?200 kunnallispoliitikkoa. Hänen mielestään Suomen valtionjohto on unohtanut presidentti Kekkosen aikana kehitellyt keinot hoitaa idänsuhteita, kun on innokkaasti hakeuduttu lännen yhteistyöelimiin. Optikkoketjujen edustajien mielestä tällaisissa palveluissa on edelleen kasvun paikka. Lauri Nurmi Enemmistö gallup-johtaja keskustan poliitikoista vastustaa Suomen liittymistä puolustusliitto Natoon. –?Pitää ajatella, mitä kaikkea saavutettiin Kekkosen johdolla, hän tiivistää. Luotammeko siihen, että Venäjä kunnioittaa rajojamme ja suvereniteettiamme nyt ja aina, vaikka poliitikkomme eivät ottaisi maallemme Nato-nimistä henkivakuutusta. –?Se on täysin kuolleena syntynyt idea. . –?Koskaan et voi olla niin viisas, etteikö löytyisi vielä viisaampaa, joka huijaa sinua. Niinistön toive ei toteudu, eikä sen pidäkään toteutua. –?Sodat Georgiassa ja Ukrainassa ovat avanneet silmät sille, että Suomen nykyinen turvallisuuspoliittinen viiteryhmä Venäjän liittoutumattomana naapurimaana Valko-Venäjän, Ukrainan, Georgian ja Azerbaidzhanin kanssa ei enää ole se joukko, johon haluamme itsemme asemoida, kirjoittaa rovaniemeläinen kansanedustaja Heikki Autto (kok.). Alle seitsemän prosenttia keskustan kenttäväestä kannattaa Nato-jäsenyyttä ilman varauksia, mutta sitä vastustaa peräti 58 prosenttia keskustalaisista. Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin esittämä ajatus yhteisten joukkojen luomisesta nousi keskiöön, kun kansanedustajat keskustelivat turvallisuuspoliittista yhteistyötä koskevasta katsauksesta. Seppänen uskoo, että Venäjä on saavuttamassa tavoitteensa ItäUkrainassa. He aloittivat yhteistyön koskien työterveysasiakkaita. Putinin Venäjällä varttuu tsaarinajan suuruutta ihaileva päättäjäpolvi. Se kasvaa. Kirjoittanut yksitoista tietokirjaa, jotka ovat käsitelleet pääsääntöisesti Venäjää ja Venäjä-suhteita. % 20 40 60 80 100 Kyllä EOS En 252 309 213 130 112 48 24 42 1 164 Vastaajia 62 22 7 9 723 58 12 614 72 8 13 15 56 16 619 10 22222 96 65 50 33 4 13 21 36 3 40 20 18 11 51 Kysely toteutettiin 28.2.–5.3.2015
Hakkeen muutettu tukijärjestelmä tulee voimaan vasta sen jälkeen, kun EU-komissio on hyväksynyt eli notifi oinut sen. Turveveron laskun voimaantuloaika muuttui laissa ensi vuoden alusta myöhemmin valtioneuvoston asetuksella annettavaan ajankohtaan. Teollisuus hiipui tammikuussa tilaukset ja tuotanto vähenivät Jorma Pöysä Puhtaaksi kartonkiyhtiöksi laittautuva Metsä Board oli laskupäivän selvä nousija Helsingin pörssissä. Neuvottelut liittyvät SSAB:n ja Rautaruukin viimevuotiseen yhdistämiseen, josta odotetaan yhteensä noin 150 miljoonan euron synergiahyötyjä. Vaihtoa kertyi 590 miljoonaa euroa. Välitöntä työntekijöiden vähennystarvetta ei ole, mutta katsomme aina eläköitymisten kohdalla tehtäväkohtaisesti, onko tarvetta uuden henkilön palkkaamiseen, Peuranto sanoo. Minulle ei ole selvinnyt, miksi, hän sanoo. Yhtiön mukaan annista saadut varat vahvistavat sen rahoitusasemaa ja mahdollistavat entistä nopeamman kasvun. Köysiä, verkkoja ja lankoja valmistava Piippo Oyj sai tiistaina näyttävän alun Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Turveala ei ymmärrä veroalen siirtämistä Eduskunnan hyväksymän turveveron laskun voimaantuloaika auki LAPPEENRANTA (STT) Kaakon Viestinnän lehdet painetaan jatkossa kahdessa lehtipainossa kolmen sijaan. Jatkossa lehdet painetaan Kouvolan ja Mikkelin lehtipainoissa, kun yhtiö lopettaa painamisen Lappeenrannassa. Kauppataseen alijäämä kutistui vuodentakaisesta 525 miljoonasta 285 miljoonaan euroon. Osakkeen merkintähinta oli 7,50 euroa. Metsä Boardin kartonkitarina puri Hannu Lehto (KP) Kokkolan ja Ylivieskan Osuuspankit perustavat yhdessä näillä näkymin maamme kuudenneksitoista suurimman osuuspankin. Se toimittaa tuotteitaan yli 30 maahan. Käytännössä Rehnin vaatima linjaus olisi käynnistänyt sanktiomekanismin. Konsernitoimintojen osalta vähennykset keskittyvät Suomeen. Hänen mukaansa edustajiston jäsenet ymmärsivät varsin hyvin yhteenliittymisen edut. –?Turvetoimialan on nyt vaikea tietää, millä pelisäännöillä ensi vuonna pelataan ja milloin vero laskee. Yhtiön henkilöstömäärä noin 800 henkilöä. Metsä Board kerää menossa olevalla annillaan 100 miljoonaa euroa Husumin uuteen taivekartonkikoneeseen. –?Meillä ei ole mitään syytä epäillä, ettei komissio olisi tehnyt arviota puolueettomasti ja oikein, valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) kuvasi Suomen kantaa asiaan. –?Rajaus meni läpi, mutta sovitusta turveveron voimaantulosta ollaan kuitenkin lipeämässä. Suomikin suurennuslasin alla Myös Suomi on joutunut komission silmätikuksi sääntöjen rikkomisen takia. Pakkausyhtiö Huhtamäki nousi tiistaina 2,7 prosenttia 27,67 euroon ja energiayhtiö Fortum 0,8 prosenttia 20,98 euroon. Tiukkaa linjaa ajoi myös kasvusta ja työllisyydestä vastaava varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.). Jotain suuntaviivoja pitäisi tiedossa olla, kun ne jo kerran luvattiin, hän edellyttää. Nykyisin olemme muutamissa hankkeissa tehneet yhteisiä rahoituspäätöksiä muiden luotonantajien kanssa, Peuranto sanoo. Tuoreimpien ennakkotietojen mukaan julkisen talouden alijäämä nousi 3,4 prosenttiin, kun vielä syksyllä sen arvioitiin olevan 2,7 prosenttia. Pörssiyhtiön selkeä pääomistaja on jatkossakin Metsäliitto-osuuskunta, jolla on yli 40 prosenttia osakkeista ja yli 60 prosenttia äänivallasta. KP/JUKKA LEHOJÄRVI KESKI-POHJANMAAN OSUUSPANKKI . Menossa oleva osakeanti ei muuta Metsä Boardin valtasuhteita. Järjestelyn vuoksi käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen perusteella työ vähenee tai loppuu kokonaan 32 henkilöltä. Rinne sanoi jakavansa huolen siitä, kohdellaanko pieniä ja isoja maita samalla tavoin. Ylivieskan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Pekka Nikula, Kokkolan Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Pertti Leskelä, Kokkolan Osuuspankin toimitusjohtaja Kimmo Peuranto, Ylivieskan Osuuspankin toimitusjohtaja Jarmo Somero ja Ylivieskan Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Terttu Korte kertoivat tiistaina noin vuoden valmistellusta uudesta pankista. Ylivieskaan perustetaan varainhoitajista oma tiimi, joten sijoittajien kannalta palvelutaso laajenee. Neuvottelujen piirissä oli yhteensä 251 henkilöä Helsingissä, Hämeenlinnassa, Oulussa, Raahessa, Seinäjoella ja Turussa. OP Kokkola 1277,9 714,7 61,9 43355 19223 88 . Valtiovarainvaliokunta perusteli, tiettävästi valtiovarainministeriön suosituksesta, voimantulosäännöksen muuttamista metsähakkeen tuen noston ja turveveron laskun sidonnaisuudella. Piippo keräsi listautumisannilla noin kahden miljoonan euron tuotot. Dovre Group -3,70 Stockmann B -3,36 Valmet -3,13 Vaahto Group -3,12 Nokian Renkaat -2,92 Metsä Board B +5,58 Exel Composites +5,11 Biohit +4,21 Saga Furs +3,46 Tikkurila +2,82 -1,123 1,073 -0,017 9,184 -0,807 0,712 -0,777 130,290 -0,115 65,983 58,53 -2,01% -0,003% 0,032% -0,48% 8949,99 -1,36% 17751,14 -0,4% 300,14 HELSINKI (STT) Teollisuuden vuosi alkoi vaisusti, kun sekä tuotanto että uusien tilausten arvo supistuivat tammikuussa. Kompromissi myötäili ranskalaisen talouskomissaarin Pierre Moscovicin näkemystä, vaikka enemmistö kannatti tiukempaa linjaa, joka olisi voinut johtaa sakkoihin. Rinteen mukaan uuden hallituksen keskeinen tehtävä on saada epäonnistuneet rakenneuudistukset tehtyä. –?EUtai muutkaan vaatimukset eivät tällaista edellytä enkä ole kuullut muitakaan perusteita sille, Peisa sanoo. Lepsuilu Ranskan kanssa syö EU-sääntöjen uskottavuutta Silmätikuksi joutunut Suomi epäilee, saako pieni maa lempeää kohtelua. Tilastokeskuksen mukaan Suomen budjettivaje ylitti viime vuonna EU:n edellyttämän kolmen prosentin katon. Danske Bankin pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan luvut eivät tue toiveita viennin kääntymisestä nousuun vielä alkukeväällä. Käytännössä pelisäännöt ovat toimitusjohtaja Peisan mukaan kuitenkin nyt aiempaa epäselvemmät. Nets irtisanoo Pohjoismaista 220 HELSINKI (STT) Teräsyhtiö SSAB vähentää 21 työntekijää konsernitoiminnoistaan Suomessa. Komission löperö linja Ranskaa kohtaan herättää arvostelua kulissien takana. Finnair kertoi laskuttavansa jatkossa ruumaan menevistä matkalaukuista erikseen. Talouskasvu pitäisi saada liikkeelle, vienti vetämään ja uusia työpaikkoja luotua. Lentoyhtiön osake putosi 0,9 prosenttia 3,16 euroon. Yhtiön vaihdetumpi B-osake kohosi 5,6 prosenttia 5,87 euroon. Kannanotossaan kansanedustajat sanoivat olevansa tyytyväisiä, että haketukipäätökseen kiinteästi liittyvä turpeen veron alennus etenee nyt eduskunnassa. SLP Kustannus Oy kustantaa maakuntalehti Kainuun Sanomia, kaupunkilehti Koti-Kajaania sekä tilattavia paikallislehtiä Ylä-Kainuuta, Kuhmolaista ja Sotkamo-lehteä. Kainuulaislehdissä alkamassa yyteet HELSINKI (STT) Suomalaisen luottokorttiyhtiön Luottokunnan ostanut Nets aikoo vähentää Pohjoismaista yhteensä 220 työpaikkaa. Finanssitalo Sammon A-osake vahvistui 0,5 prosenttia 46,13 euroon ja lastinkäsittelylaitteiden toimittaja Cargotec 0,4 prosenttia 33,51 euroon. Peisa sanoo suoraan, että häneltä loppuu ymmärrys, miksi jo luvatusta voimaantulosta livetään ja se laitetaan odottamaan epävarmaan EU-maailmaan. – Uuden pankin tavoitteena on vastata kaikkiin kannattaviin alueellisiin hankkeisiin oman rahoituksen kautta. Pankin henkilökunta siirtyy suunnitelman mukaan uuteen pankkiin vanhoina työntekijöitä. Yhteyden vuoksi myös turpeen veronalennus on syytä saattaa voimaan samanaikaisesti hakkeen tukea koskevien muutosten kanssa eli turpeen vero laskee yhtä aikaa metsähaketta koskevan muutoksen voimaantulon kanssa. Eduskunta hyväksyi eilen ensimmäisessä käsittelyssä valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisesti turpeen veroalen muuttuneen voimaantulon hallituspuolueiden sekä vihreiden että vasemmistoliiton tuella äänin 118-71. Vaihtoa osakkeella oli vajaat yhdeksän miljoonaa euroa. Kaakon Viestintä Oy on vuoden alussa perustettu mediayhtiö, joka julkaisee lukuisia Kaakkois-Suomen lehtiä. Kansanedustajien Lars Gästgivars (r.), Mats Nylund (r.), Janne Sankelo (kok.) ja Harry Wallin (sd.) julkaisema myönteinen lakikannanotto ennen turveveron eduskuntakäsittelyä onkin herättänyt ihmetystä alalla toimivissa. Kokkolan Osuuspankin toimitusjohtaja Kimmo Peurannon mukaan asiakaspalvelupisteiden kassatoimintojen aukioloaikoja tarkistetaan, mutta päätöksiä ei ole tehty. Pankkien edustajistolle kerrottiin ensimmäisen kerran yhdistymissuunnitelmista maanantaina. Piipon hallituksen puheenjohtaja on Antti Piippo, joka on aiemmin johtanut muun muassa elektroniikkayhtiö Elcoteqin hallitusta. Lopullista päätöstä investoinnista vielä odotellaan. Konepajayhtiöistä Valmet heikkeni 3,1 prosenttia 11,16 euroon ja Metso 2,4 prosenttia 27,52 euroon. SSAB:ssa työskentelee yhteensä noin 17?000 henkilöä. Ennen tammikuun notkahdusta teollisuuden tilausten määrä kasvoi puoli vuotta putkeen. Elvytysvara on hyvin vähissä. Rehnin mielestä Ranskalle olisi pitänyt pystyä sanomaan, ettei se ole tehnyt riittävästi alijäämän paikkaamiseksi. Tähän vaikutti öljyn hinta, joka näkyi erityisesti tuonnissa raakaöljyn arvon laskuna. Piippo aikoo käyttää listautumisannissa kerätyt kaksi miljoonaa yritysjärjestelyihin ja kapasiteetin laajentamiseen. Yt-neuvottelujen alkaessa vähennystarpeeksi arvioitiin 35, mutta määrä väheni lähinnä eläkkeelle jääntien vuoksi. Ne koskivat muun muassa konsernin tietohallintoa, taloutta, viestintää ja markkinointia. New Yorkin pörssin huoli vahvan dollarin ja edessä häämöttävien koronnostojen aloittamisesta heijastui tiistaina Helsinkiin. Ylivieskan Op:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Nikulan mukaan tällaisessa yhteistyössä monella nousivat tunteet pintaan ensimmäisenä. – Uuden osuuspankin kilpailukykyä parantaa hallinnollisten tehtävien keskittäminen ja näin voimavarojen suuntaaminen asiakaspalveluun. OP Ylivieska 415,6 257,4 28,2 11886 5481 25 . Kortteen mukaan yksityisille palkansaajille ja eläkeläisille yhdistyminen ei tuo juurikaan muutoksia. Rehnin kritiikin tehoa syö se, että hän oli aiemmin itse myöntämässä Ranskalle lisäaikaa. Pohjalaiskansanedustajat äänestivät laista ryhmiensä linjan mukaisesti. Tämän on arvioitu vievän noin vuoden, joskin nopeampi päätös ja siten lakien nopeammat voimaantulot ovat aina mahdollisia. Teollisuuden tuotanto supistui 3,9 prosenttia vuodentakaisesta. –?Kun toimialalle ilmoitettiin turveveron tulevan voimaan hakkeen rajauksen hyväksynnän jälkeen vuoden 2016 alusta, missään vaiheessa ei tullut esiin veron sitominen hakkeen tuen EU-hyväksyntään. SLP Kustannus Oy työllistää Kainuussa 74 henkeä. Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on suunniteltu Kimmo Peurantoa ja toimitusjohtajan sijaiseksi, varatoimitusjohtajaksi Jarmo Someroa. Suomi lipsuu myös rakenteellista alijäämää ja velkasuhdetta koskevista kriteereistä. Tuoretta rahaa tarvitaan mahdollisesti myös Metsä Boardin osallistumiseen Äänekosken uuden sellutehtaan 1,1 miljardin euron investointiin. Kokkolan Op:ssa on tällä hetkellä 88 ja Ylivieskan Op:ssa 25 työntekijää. Nyt tarkkaa veroalen voimaantuloa ei tiedä kukaan. Uudelleenjärjestelyt koskevat Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin organisaatioita. Osake noteerattiin ensimmäisen pörssipäivän päätteeksi 8,38 euroon. Keski-Pohjanmaan Osuuspankki nimeä kantava uusi pankki siunattanee ensimmäinen päivä kesäkuuta, kun sekä Kokkolan että Ylivieskan Osuuspankkien edustajistot päättävät asiasta. Kokkolan Op:n hallituksen vetäjä Pertti Leskelä kuvaa maanantain kokousta hyvin positiiviseksi. Vero laskee 1,9 euroon megawattitunnilta. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 7 TALOUS LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki Dow Jones Industrial -0,003% 0,219% Euribor 12 kk 3,24 -0,01 7000 7500 8000 8500 9000 helmi tammi joulu loka 0,00 0,10 0,20 0,30 0,40 3 2 1 12 11 10 9 Nousijat Laskijat OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Ison-Britannian puntina Japanin jeneinä Venäjän ruplina Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. Yhtiön tuotantolaitos ja pääkonttori sijaitsevat Outokummussa. OMX Helsinki -indeksi vajosi lopulta 0,5 prosenttia 8949,99 pisteeseen. –?Hallitus ja valiovarainministeriö lupasivat turvealalle jo viime marraskuussa, että jos haketuen rajaus hyväksytään, turveveron alennus tulee voimaan vuoden 2016 alusta, sanoo alan etujärjestön Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa. Köysivalmistaja Piippo listautui pörssiin Annu Marjanen BRYSSEL (STT) EU:ssa on kasvanut huoli siitä, että kriisin aikana sorvatut talouskurisäännöt eivät toimi käytännössä. Kurssit olivat aamun nousun jälkeen pitkin päivää laskussa. Toisaalta EU:ssa pelätään, että unioni palaa talouskriisiä edeltäneeseen aikaan, jolloin velkaa ja alijäämää koskevilla säännöillä pyyhittiin systemaattisesti pöytää. EU-maiden valtiovarainministerit antoivat Brysselissä tukensa esitykselle. – Yhdistyminen antaa aikaisempaa paremmat mahdollisuudet työntekijöiden urapolkuun. –?Tämä viime hetkellä yllättäen tullut veivaus turveveron laskun voimaantulon sitomisesta metsähakkeen tuen EU-hyväksynnän voimaantulon on kyllä kaikkien kytkösten kytkös. Oppositiossa keskusta ja perussuomalaiset olivat turveveron laskun alkuperäisen voimaantulon eli ensi vuoden alun kannalla. Uusia tilauksia tuli aiempaa enemmän kemianja paperiteollisuudessa. Sanktiomekanismia ei ole koskaan käynnistetty yhdenkään maan kohdalla. Entinen talouskomissaari Olli Rehn (kesk.) älähti viikonloppuna uuden komission linjalle ja vaati seuraajaltaan Pierre Moscovicilta tiukempaa otetta. Kaakon lehdistä saa lähteä yli 30 KAJAANI (STT) Kainuussa sanomalehtiliiketoimintaa harjoittava SLP Kustannus Oy käynnistää lehdissään yhteistoimintaneuvottelut, joiden myötä henkilökunnan määrä voi vähentyä enintään 18 henkilötyövuodella. Komissaarit olivat erimielisiä, kun esitystä valmisteltiin. STT:n haastatteleman virkamieslähteen mukaan Ranskalle löytyi ymmärrystä, koska maan hallitus on pyrkinyt viemään lähiaikoina isoja rakenneuudistuksia läpi parlamentin vastustuksesta huolimatta. Yhteensä 1693,5 972,0 90,1 55223 24704 113 Lähde: ViaCentra 12/2014 Kasvukaupungeille yhteinen pankki Osuuspankki suunnittelee Kokkolan ja Ylivieskan toimintojen yhdistämistä Arto Takalampi Turvealan toimijat ovat ihmeissään turveveron alennuksen voimaantulon muuttamisesta siitä, mitä jo aiemmin on luvattu ja hallitus lakiesityksessään esitti. Yhdistymisessä pankkien konttoritoiminta säilyy nykyisellään. Irtisanomiset pyritään minimoimaan vapaaehtoisella ero-ohjelmalla. Toisen lähteen mukaan Ranska ei ole toiminut tänä vuonna lainkaan lupaustensa mukaisesti. Verkkoyhtiö Nokia laski 1,2 prosenttia 7,16 euroon. Investoinnin jälkeen Metsä Boardin on määrä olla puhdas pakkauskartonkiyhtiö. –?Se murentaa euroalueen uskottavuutta, että komissiolla ei ollut rohkeutta sanoa (tätä) Ranskalle, vaikka se on ilmeistä jokaiselle, joka tietää vähänkin asiasta, Rehn sanoi talouslehti Financial Timesille. Kaupankäynti sen osakkeilla alkoi tiistaina. –?Toivottavasti pystymme hoitamaan asiamme niin, ettemme tarvitse joustopykäliä. Sääntörikkeet kriisin taustalla Suomessa ja muissa pienissä jäsenmaissa epäillään, saavatko pienet maat yhtä lempeää kohtelua kuin EU:n toiseksi suurin talous Ranska on saanut. Uusien tilausten arvo laski tammikuussa 2,5 prosenttia vuodentakaisesta. Komissio esitti vastikään, että Ranska saisi jälleen lisäaikaa budjettivajeensa paikkaamiseen. Investoinnin kokonaisarvo on 170 miljoonaa euroa. Elinkeinoelämälle ja maataloudelle yhdistyminen tuo uusia mahdollisuuksia, kun pankin hartiat levenevät. Husumista tulee parissa vuodessa integraatti, jossa valmistetaan vain korkealuokkaista ja rahakasta taivekartonkia sekä ohutta pakkauskartonkia laineria. – Tavoitteena on lähiaikoina tarkentaa vielä edustajistokokouksissa suunnitelmia ja yhdistymisen tavoitteita, Nikula sanoo. Tullin ennakkotilastojen mukaan sekä tavaraviennin että -tuonnin arvo laski tammikuussa. Tällä laitetaan alan toimijat epävarmaan tilaan. Venäjä-kytkentäinen Nokian Renkaat putosi 2,9 prosenttia 25,56 euroon ja rakennusyhtiö YIT 2,5 prosenttia 5,46 euroon. Saksan ja Ranskan yliolkainen suhtautuminen vakausja kasvusopimukseen oli yksi syy eurokriisin puhkeamiseen. Komissiolla on valtuudet määrätä sakkoja jäsenmaille, jotka rikkovat toistuvasti EU:n velkaja alijäämäkriteerejä. pankkitoiminta milj e tase milj e omat varat milj e asiakkaat jäsenet henkilöstö . Myös erityisosaamista saadaan kaikkien pankkien asiakkaiden käyttöön, Ylivieskan Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Terttu Korte perustelee yhteenliittymistä. SSAB vähentää Suomesta 21 HELSINKI (STT) Helsingin pörssin pienille yrityksille tarkoitetun First North -markkinapaikan uusin tulokas on köysiä, verkkoja ja lankoja valmistava Piippo. Asiakkaiden nykyiset palvelut, esimerkiksi luottoehdot, säilyvät nykyisellään. Sanktioja valvontamekanismi luotiin, jotta säännöistä luistelu voitaisiin vastedes estää
Patel otti paikallisesta pankista lainaa 70?000 rupiaa (tuhat euroa). EPA/PATRICK SEEGER Korruptio hidastaa . Ex-presidentti Laurent Gbagbo joutuu vastaamaan syytteisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan kesällä Haagin Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n edessä. STT, AFP Pariisi. –?Isoisäni perusti liikkeen yli neljäkymmentä vuotta sitten. . Kolobov napattiin luksusasunnosta Altean pikkukaupungissa. Azarovin poika poistettiin viime viikolla EU:n pakotelistalta. Ukrainan veroviranomaisten mukaan Kurtshenko ei ole maksanut kaasukaupoista sen paremmin alvia kuin muitakaan veroja. Kuhinaa riittää aamusta lähtien. Vuoden kestänyt sotiminen on vaatinut 1?549 Ukrainan armeijan sotilaan hengen. Janukovytshin klaani lymyilee Venäjällä Ukrainan syrjäytetty eliitti haaveilee paluusta. He osallistuivat tositv-ohjelman tekemiseen. Kurtshenko omistaa öljynjalostamon Odessassa, isot siivut kahdesta pankista ja jalkapalloseura Metallist Harkovan. Intian bruttokansantuote kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 7,5 prosenttia, nopeammin kuin Kiinan bruttokansantuote. Niin pian kuin tulee mahdollisuus palata, teen sen, Janukovytsh vakuutti. Parlamentti maksaa 20 ihmiselle mepin avustamisesta, vaikka he ovat puolueen virkamiehiä. Ukrainan nykyhallinto pitää Jakimenkoa yhtenä päävastuullisista Kiovan Maidan-aukion Pia Heikkilä DELHI Hiukan yli kolmekymppisellä Vikram Patelilla puhelin soi jatkuvasti ja kaupan ovi käy tiuhaan. Gbagbo pidätettiin huhtikuussa 2011 ja luovutettiin ICC:lle saman vuoden marraskuussa. Ukrainasta lähteneet Janukovytshin klaanin jäsenet tuskin kärsivät käyttörahojen puutteesta maanpaossa. . Siinä aikataulussa ei ihan pysytty. Keskiansio oli viime vuonna noin 5500 dollaria vuodessa. Venäjän armeija harjoittelee esimerkiksi tykistön ja raketinheitinjärjestelmien käyttöä. . Venäjän puolelle on siirtynyt koko joukko Janukovytshin lähipiiriin kuuluneita. Yhdysvallat, Kanada, Saksa ja Italia harjoittelevat Natoon kuuluvien Mustanmeren rantavaltioiden Bulgarian, Romanian ja Turkin kanssa. Ydinporukkaan kuuluvat ne 18 henkilöä, joiden matkustuskieltoja ja varojen jäädytystä EU jatkoi viime perjantaina 12 kuukaudella. EU:n mukaan syytökset eivät yksinään riitä, vaan pakotelistalla pysymiseen tarvitaan vireillä oleva oikeusjuttu. Toiminnan laajentamiseen liittyi riskejä, mutta Patelin mukaan siirto oli tarkkaan harkittu ja mies uskoon, että laina on maksanut itsensä pian takaisin. –?Laajensin toimintaa ostamalla naapurista lisää tilaa. Aiomme tehdä sen ennen viikon päättymistä, sanoi Simone Gbagbon asianajaja Rodrigue Dadje uutistoimisto Reutersille. Yhteensä syytettynä on ollut 83 entisen presidentin liittolaista. ”Perheen” jäsenet Interpolin etsintäkuuluttamia. Omaisuutensa pesämunan hän on kuitenkin kerännyt kaasukaupalla. MAKSIM SHIPENKOV/EPA Kuuba tukee Venezuelaa USA-pakotteissa Nato ja Venäjä sotaharjoituksissa Le Pen valittaa EU-puhemiehestä Kolme ranskalaista urheilijaa kuoli kopteriturmassa. Patel on huomannut saman mitä monet talouden tarkkailijat ja tutkijat – Intian kulutus on nousussa ja talous piristymässä vauhdilla. Työllisyyden lisääminen on ollut yksi Modin mantroja, samoin laajalle levinneen korruption kitkeminen. . Uutistoimisto Reutersin mukaan Kurtshenkon fi rma osti venäläistä kaasua alihintaan ja möi sitä markkinahintaan Ukrainassa. Väliraha oli yli 30 dollaria tynnyriltä. Yhdysvallat on asettanut pakotteita venezuelalaisia viranomaisia vastaan, joiden se katsoo rikkoneen ihmisoikeuksia esimerkiksi hallituksen vastaisissa marsseissa viime vuonna. Venäjän valtionsyyttäjä Juri Tshaika sanoi uutistoimisto Interfaxille, ettei Venäjä luovuta etsittyjä, koska syytteet ovat poliittisia. Lisäksi kasvua on hidastanut in. Itä-Ukraina tulitauosta sovittiin Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä 15. Intiassa on huomattavat määrät kivihiiltä, rautamalmia, mangaania, titaania, kromiittia ja maakaasua. Myös Simone Gbagbo halutaan ICC:n eteen. . Delhiläinen yrittäjä Vikram Patel on ottanut vetovastuun perheen kehysja taulubisneksestä. Ranskassa surraan kolmen urheilun kansallissankarin menehtymistä helikopteriturmassa Argentiinassa. Lisäksi ex-presidentin poika sai tätä lyhyemmän tuomion. Serhiy Kurtshenko oli keskeinen henkilö ”Perheen” rahavarojen hallinnoimisessa. Oikeus katsoi 65-vuotiaan Simone Gbagbon syylliseksi valtiollisen turvallisuuden vaarantamiseen vuoden 2010 vaaleja seuranneiden väkivaltaisuuksien aikana. Jakimenkon lisäksi pakotelistalta poistettiin Janukovytshin neuvonantajat Ihor Kalinin ja Andriy Portov sekä Oleksiy Azarov, entisen pääministerin Mykola Azarovin poika. Hiljaisia aikoja ei juuri ole, ja ihmiset ostavat jopa kalliimman hintaluokan tuotteita, hän myhäilee. Sotilasliitto Nato aloitti tiistaina merivoimien sotaharjoituksen Mustallamerellä. Ison joukon muodostavat Donetskin, Luhanskin ja ns. –?Nykyiseltä hallitukselta odotetaan paljon. Talouden uudistuksia on lupailtu jo pitkään, mutta Modin uskotaan pystyvän pysyviin muutoksiin, Prakash sanoo. STT, Reuters Havanna. Lisäksi siinä on runsaasti Janukovyshin hallinnon keskeisiä nimiä: pääministeri Mykola Azarov, varapääministeri Serhiy Arbuzov, energiaministeri Eduard Stavytsky ja sisäministeri Vitali Zahartshenko. Pakotelista kasvaa . EPA/LEGNAN KOULA Marine Le Pen. Maan osakemarkkinat ovat riehaantuneet Intian kasvuspurtista. Intiassa on alhainen tulotaso. Raskaat aseet pois Janukovytshin aikainen pääministeri Mykola Azarov esitteli helmikuun alussa Komsomolskaja Pravdan toimituksessa Moskovassa uuden kirjansa. . Samanlainen ”wanted”-ilmoitus ilmestyi Interpolin sivuille myös entisestä pääministeristä Mykola Azarovista, talousministeri Juri Kolobovista ja puhelinoperaattori Ukrtelecomin johtajasta Georgi Dzekonista. Seuranneissa levottomuuksissa kuoli noin 3?000 ihmistä. Intian lasketaan ohittavan Kiinan maailman runsasväkisimpänä maana vuonna 2030. STT, AFP, Reuters ABIDJAN. Sää oli hyvä. Seppo Ylönen Toiveet tulitauon pitämisestä Itä-Ukrainassa vahvistuvat. Yrittäjä uskoo tulevaisuuteen. Helsinki. Hän on ensimmäinen entinen valtionpäämies, joka joutuu vastaamaan syytteisiin ICC:n edessä. Kasvukiidon uskotaan jatkuvan seuraaville vuosikymmenille ja maasta ennustetaan tulevan bruttokansantuotteeltaan maailman kolmanneksi suurin talous vuonna 2029. PIA HEIKKILÄ Intian talous lähtenyt nousukiitoon Öljyn hinnan lasku on kiihdyttänyt Intian talouden huikeaan kasvuun. Ihmiset haluavat kauniita kuvia seinälleen, joten uskon, että uskallan tulevaisuudessakin kasvattaa bisnestä, Patel sanoo. päivän jälkeen 64 hallituksen joukkojen sotilasta. Miehet halutaan oikeuden eteen vastaamaan syytöksiin miljoonien eurojen kavaltamisesta valtion pussista. Täydensin varastoja, ja tilasin uusia tuotteita, Patel kertoo. Syrjäytetyn hallinnon keskeisen virkailijan, turvallisuuspalvelu SBU:n johtajan Oleksandr Jakimenkon varojen jäädytys ja matkustuskielto kumottiin kuitenkin viime perjantaina. Tärkeimpiä vientituotteita ovat jalokivet, teollisuuden koneet, tee, tekstiilit ja teknologiapalvelut. Laajalle levinnyt korruptio, heikko infrastruktuuri ja jähmeä julkinen laitos ovat olleet Intian kehityksen hidastajia. . Patelkin katsoo tulevaisuuteen optimistisesti. aatio ja työttömyys. Schulz ilmoitti maanantaina, että parlamentissa tutkitaan, onko Le Penin puolue syyllistynyt varojen väärinkäyttöön. . Viimeisin lisäys on helmikuulta, jolloin EU:n listalle tuli 19 uutta nimeä ja 9 yhteisöä. Modi tunnetaan talousmiehenä, jonka tukijoukot koostuvat yritysmaailman ja liike-elämän edustajista. helmikuuta. Norsunluurannikon entisen presidentin Laurent Gbagbon puoliso Simone Gbagbo tuomittiin tiistaina 20 vuodeksi vankeuteen. . Sopimuksen kummeina olivat Venäjän, Ukrainan ja Ranskan presidentit sekä Saksan liittokansleri. Novorossijan johtajat. Kurtshenko on vasta 29-vuotias, mutta hänellä on pitkä kokemus yritysten pyörittämisestä. Intialla ei ole öljyä omasta takaa, sanoo osakevälitystoimintaa harjoittavan WealthRaysin analyytikko Sakthi Prakash. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 8 ULKOMAAT protestien verisestä tukahduttamisesta vuosi sitten helmikuussa. STT, AFP, Reuters Entisen presidentin puoliso vankilaan Norsunsuurannikkon entisen presidentin puolisoa Simone Gbagboa vietiin oikeuteen helmikuussa. Arviolta puolet Intian 1,25 miljardista asukkaasta on alle 25-vuotiaita. Minskissä sovittiin, että yli sadan kaliiberin tykeille luodaan vähintään 50 kilometrin levyinen puskurivyöhyke. Kaksi helikopteria törmäsi toisiinsa sadan metrin korkeudessa. Se on selviytynyt sekä hyvistä että huonoista ajoista. Samalla tavoin toimi Janukovytshin lähipiiri, jolle annettiin Ukrainassa lempinimi ”Perhe”. . Ex-presidentti sanoi haaveilevansa paluusta Ukrainaan. Intia koukuttaa nyt myös sijoittajia, sillä muiden, paljon kasvua luvanneiden BRIC-maiden (Kiina, Brasilia ja Venäjä) taloudet ovat heikentyneet huomattavasti. Talouden uudistuksia on myös hitaasti pantu täytäntöön. –?Hän pysyttelee reippaalla mielellä, koska hän enemmän tai vähemmän odotti tätä (vankeustuomiota). Ukrainan presidentti Petro Poroshenko sanoi maanantaina, että separatistit ovat vetäneet raskaat aseet rintamalta. Raskaiden aseiden siirto oli määrä saada päätökseen maaliskuun alkuun mennessä. Presidentti Laurent Gbagbo kieltäytyi hyväksymästä tappiotaan Norsunluurannikolla marraskuussa 2010 käydyissä vaaleissa. Seppo Ylönen Syrjäytetty presidentti Viktor Janukovytsh karisti Ukrainan pölyt taakseen noin vuosi sitten. Venäjä pitää samaan aikaan sotaharjoituksen maan eteläosassa Stavropolin alueella. Venäjä on mukana Interpolyhteistyössä, ja sillä on rikollisten luovutussopimus Ukrainan kanssa. Nifty-indeksi nousi vuoden 2014 aikana yli 32 prosenttia. Ensimmäisenä haaviin jäi Juri Kolobov, joka pidätettiin viime viikolla Espanjan itärannikolla. Ukrainan kriisin vuoksi USA, EU ja monet yksittäiset maa ovat asettaneet pakotteita noin 150 venäläiselle ja ukrainalaiselle. Yhteenottojen määrä on kuitenkin vähentynyt olennaisesti sen jälkeen, kun separatistit valtasivat liikenteen solmukohdan Debaltseven. Toisen syyn nousukiitoon löytää Intian hallituksesta. Syyttäjät olivat vaatineet Simone Gbagbolle 10 vuoden tuomiota. Aseita on käytetty Minskin sopimuksen allekirjoituksen jälkeenkin. Kaikkien muiden ”Perheen” jäsenten arvellaan lymyilevän Venäjällä. Syrjäytetty presidentti Viktor Janukovytsh ja hänen poikansa Viktor ja Oleksandr ovat päätyneet listalle. . –?Jumala on jättänyt minut henkiin, joten näyttää siltä, että minua tarvitaan johonkin. Lisäksi pakotelistalla on joukko rikkaita liikemiehiä kuten Viktor Medvedtshuk, Gennadi Kernes ja Serhiy Kurtshenko. Delhiläinen Patel on yrittäjä jo kolmannessa sukupolvessa, sillä hän otti hiljattain vetovastuun perheen kehysja taulubisneksestä. Mikäli korruptio saataisiin kitkettyä Intiasta, maan bruttokansantuote kasvaisi vähintään kaksi prosenttia. –?Intia on yksi voittajista, sen talous hyötyy halvasta öljystä. Poroshenkon mukaan ItäUkrainassa on kaatunut helmikuun 15. Kuuba sanoo tukevansa Venezuelaa Yhdysvaltain uusien pakotteiden jälkeen. Etsintä tehostui tammikuussa, kun kansainvälinen rikospoliisijärjestö Interpol julkisti Janukovytshista etsintäkuulutuksen kuvan kera. Teollinen tuotanto, rakennusala ja infrastruktuurin rakentaminen ovat elpyneet viimeisen puolen vuoden aikana ja energiatuotanto saatu kasvuun. Tänä viikonloppuna maailman huomio kääntyy Intiaan, sillä Narendra Modin johtama hallitus esittelee valtakautensa toisen budjetin. Heistä kenraali, tasavaltalaiskaartin johtaja Bruno Dogbo Ble ja entinen merivartioston admiraali Vagba Faussignaux saivat kumpikin 20 vuoden tuomiot. –?Viime aikoina kysyntä on kasvanut, myynti on sujunut erittäin hyvin. . Tätä ydinporukkaa on sittemmin etsitty eri puolilla Eurooppaa. Ranskan äärioikeistolaisen kansallinen rintama -puolueen johtaja Marine Le Pen aikoo tehdä valituksen EU:n parlamentin puhemiehestä Martin Schulzista. Varojen jäädytys ei estä makeaa elämää. Venäjän television ykköskanava haastatteli Viktor Janukovytshia helmikuun puolivälissä. Reuters Maansuru. Intian vitsauksena on tähän asti ollut päivittäistavaroiden hintojen raju ailahtelu, mutta talouden tarkkailijoiden mukaan infl aatiopeikkokin on laatumassa. Raketeille vastaava vyöhyke on 70 kilometriä ja raskaille ohjuksille 140 kilometriä. Talouden tutkimuslaitos CEBR ennustaa Intian nousevan seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana yhdeksi maailman mahtitaloudeksi. Kuuban reaktio on ensimmäinen erimielisyys Yhdysvaltain kanssa sen jälkeen, kun maat aloittivat keskustelut diplomaattisuhteidensa palauttamiseksi. Poroshenkon mukaan myös Ukrainan armeija on vetänyt ”leijonanosan” raskaasta sotakalustostaan rintamalinjalta. –?Meillä on viisi päivää aikaa valittaa tuomiosta. Syitä Intian talouden kiriin on useita, mutta analyytikkojen mukaan selkein kasvumoottori on öljyn hinnan lasku. Turmassa kuolivat purjehtija, olympiakultaa voittanut uimari ja nyrkkeilyn olympiapronssimitalisti. Tästä huolimatta Viktor Janukovytsh, hänen poikansa Oleksandr ja Viktor sekä liikemies Serhiy Kurtshenko ovat vaatineet Euroopan unionin tuomioistuimelta pakotteiden poistamista
Väsymystä valitellut Dorin Habert ei osallistu normaalimatkalle, vaan keskittyy jo loppuviikon kisoihin. Aston Villa pelaa välierissä Liverpoolin ja Blackburnin välisen kamppailun voittajan. . Enderwin Herrera oli 15 pisteellä vieraiden paras. Avainpelaajat istuivat penkillä ja nuoriso pääsi rellestämään. – Danilo on tottunut lyömään korkeammasta passista kuin mitä tänään sai, Ramdoo kritisoi etenkin Maciek Kusajta. Viimeistään nyt Kontiolahdella on käynyt selväksi, että kaksikon rinnalla tasaveroinen on Ranskan 28-vuotias Marie Dorin Habert. Loimu päätti kotivoitolla Miten onnistuu Kaisa Mäkäräinen tänään MM-ampumahiihtojen kolmannella henkilökohtaisella matkalla. Pudotuspelit perjantaina vieraissa aloittava Leka Volley päätti runkosarjan voittamalla Joensuussa paikallisen Riennon 3–0. Lisäksi hän on pelannut uransa aikana Skotlannissa, Sveitsissä ja Australiassa. KHL-jääkiekkoliigan pudotuspelien avauskierrokselta saatiin viimeinenkin jatkaja selville, kun Avangard Omsk kukisti kotonaan Barys Astanan 3–1. –?En usko, että kukaan kolmesta valitsevasta valmentajasta ottaisi ylimääräisiä paineita itselleen ja ottaisi jonkin muun joukkueen kuin heikoimman niistä, joita voi ottaa, sanoi Ettan valmentaja Olli Kuoksa. Viisi torjuntapinnaa ja yksi ässäsyöttö kirjattiin tilastoihin. Se tarkoittaa, että keskiviikkona kisataan pikkupakkasessa, eikä radan pehmenemisestä pitäisi olla pelkoa. Liigatulokas Peltokangas iski yhden pisteen ja päätyi saldoon +1 kauden päätösottelussaan, siis runkosarjan sellaisessa. Tiikereiden avaus: Lauri Jylhä, Leppälä, Ropponen, Sauss, Väisänen, Lasse Jylhä (Hyvärinen). Joku vetäytyi keskittymään tuleville matkoille, joku lähti pilkille. Mies takoi peli-iloa uhkuen kahdeksan pinnaa, joista kuusi tuli passari Lasse Jylhän hyvistä tarjoiluista. Lähtökohta: Korson Vedolle aivan joutava ottelu. Nyt aloitukset aiheuttivat jatkuvasti suuria vaikeuksia vantaalaisten vastaanottajille. . Romans Saussin pommit ja Antti Leppälät torjunnat pistivät KoVen kanveesiin jo ottelun alkupuolella. Kaksi ensimmäistä erää se kuitenkin tuhri vastustajalle omilla virheillään. Urpo Sivula oli 23 pisteellä tehokkain. Totuus tulevasta kuullaan Tiilikaisen suusta heti keskiviikkona, jolloin valmentajat kokoontuvat Helsinkiin. Keskitorjuja uskoo hyvähenkisen joukkueen pärjäävän pitkälle. – Jos tätä ensimmäistä liigakautta vetää yhteen, niin peliaikaa tuli enemmän kuin odotin. Toisessa erässä Jari Nurro tuli yleispelaajaksi ja kokoonpano normalisoitui sen verran kuin oli mahdollista. Ensimmäisellä vastustajalla ei ole niin väliä, mutta veikkaan Leka Volleytä, Leppälä pohti. Tapio Toiviainen oli 13 pisteellä vieraiden tehokkain. –?Heidän kanssaan on ollut hyviä keskusteluja. Ei kuitenkaan niin pahasti kuin aiemmissa kilpailuissa, Laaksonen ennakoi. Johtuu kapeasta rosterista varmaan. – Kevät tietysti vasta näyttää minkälainen porukka meillä on kasassa. –?Irtiotto MM-hälinästä. Asenteesta se on kiinni, pää oli jossain muualla kuin pelissä, sanoi Särkkien valmentaja Shailen Ramdoo. Tihinen teki ottelussa kuusi pistettä. Heille on varmasti käyttöä vielä kauden jatkuessa, Leppälä kehuskeli Jylhän veljeksiä ja Ropposta. Aiemmin kaudella Ropposen syöttövarmuus on ollut vaatimaton. Etta voitti kotisalissaan vahvasti varamiehisen Hurrikaani-Loimaan 3–1. Heille on varmasti käyttöä vielä kauden jatkuessa, Leppälä kehuskeli Jylhän veljeksiä ja Ropposta. Ottelussa näytti pitkään, että Juventus jää ensi kerran tällä kaudella jalkapallon liigaottelussa maaleitta kotikentällään. . Päät notkahtivat jälleen liian herkästi, kun vastustajalle tuli muutama hyvä onnistuminen, kuvaili Sainio. Näin liiganelonen Hurrikaani-Loimaalle jäisi Sampo. Toinen lohkon välieräpari on Sibir Novosibirsk–Metallurg Magnitogorsk. Hienoa, että nuoret onnistuivat. Särkillä oli alla hyvä ottelu Ettaa vastaan sunnuntaina, mutta sen pelin hyvistä puolista ei juuri mitään siirtynyt Sastamalaan. Illan tehokkain tiikeri oli Ojansivua tuurannut Antti Ropponen (15/+14). Alle 21-vuotiaiden maaotteluja miehelle on kertynyt 15 ja poikien maaotteluja kahdeksan. Mutta väittäisin, että avausseitsikko on jopa kovempi kuin mestaruuskeväänä. . Se joutui päättämään kautensa kaukana kotoaan ja vieläpä keskellä viikkoa. Olemme valmiiRomans Sauss tuli topakasti takaisin ja tykitti avauserään kahdeksan pistettä. Hyvän keskittymisen huomasi siitäkin, ettei hävitty helppoja palloja, sanoi VaLePan valmentaja Ugis Krastins. Esittelyyn juoksi vaivaiset kahdeksan pelaajaa. –?Molemmat joukkueet saivat päätöspelistä sitä mitä halusivat. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER VAASA (STT) Jalkapalloliigassa pelaava Vaasan Palloseura ja liigan kaksinkertainen maalikuningas Juho Mäkelä ovat solmineet kauden mittaisen pelaajasopimuksen. Keskipohjanmaan ykkönen: Antti Leppälä nautti onnistumisista. Eli yksi voitettu erä lisää sopivaan paikkaan ja Kokkolan Tiikerit olisi ollut lentopallon Mestaruusliigan runkosarjan ykkönen. –?Muistamme kuitenkin tuoreesti viime vuoden välierän Wigania vastaan, Arsenalin valmentaja Arsene Wenger kommentoi. –?Ei kahdessa päivässä pysty tekemään juuri mitään. Tiikerit hakemaan virettä pudotuspeleihin. Juventus tavoittelee neljättä perättäistä LONTOO (STT–AFP) Englannin cupin maanantai-iltana tehty arvonta loihti Arsenalin välierävastustajaksi Bradford–Reading-otteluparin voittajan. Keskihyökkäyksiin ei tehoja oikein löytynyt, kun ajoitus passien kanssa oli hakusessa. Toki Mikko Keskisipilä oli sivussa työesteen takia, mutta se yksin ei selitä rumia lukemia. Jussi Mäkinen aloittikin toisen erän ja pelasi lähes loppuun saakka. Tiikerit ei ollut normaalitasollaan, mutta meiltä ei toiminut mikään. Koska runkosarjan voittoon ei kukaan enää uskonut, oli tärkein asia ajaa sairaslistalla olleita takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Dorin Habertista tuli viime syksynä äiti. Vaasan Palloseura sai maalikuninkaan TORINO (STT–AFP) Ranskalaisen keskikenttäpelaajan Paul Pogban viime minuuttien maali toi Juventukselle 1–0-voiton Italian liigan myöhäisottelussa Sassuoloa vastaan maanantaina. minuutilla, kun hän laittoi Simone Pepen syötön puoli-volleysta etunurkkaan. Pudotuspelit alkavat lauantaina Hollihaassa. Meillä oli kauden parhaita vastaanottoja, mutta liian paljon lyötiin silmittömästi päin torjuntaa tai rajojen yli. Mäkäräiselle aukeaa kolmas MM-tilaisuus Suomalaiset ovat latailleet akkujaan Kontiolahdella ta pleijareihin. Kotijoukkueen valmentaja Tiilikaista ilahdutti omien vähävirheinen esitys. Tunnelma on ollut hyvä, päävalmentaja Laaksonen kertoo. Kotijoukkue pelasi kotiin helpot sarjapisteet varamiehillään. Peliaikaa vaihtopelaajille ja hyvää taistelua pisteistä, sanoi Loimun valmentaja Henri Tuomi. Keskisipilän poissaolo näkyi kieltämättä alussa, sillä Nadazdin oli yleispelaaja, Danilo Carvalho hakkuri ja Janne Peltokangas keskitorjuja. Voitimme joukkueena hankalan ottelun, joka oli mestaruuden kannalta tärkeä, Pogba esitti. KP/JUHA SALLINEN . . Viime kaudella Mäkelä edusti sekä IFK Mariehamnia että Seinäjoen Jalkapallokerhoa. Omskin tehomies lähes kymmentuhatpäisen kotiyleisön edessä oli Chad Kolarik. Joukkueet selvittävät välieräpaikat uusinnassa.. Normaalikisa on naisille MM-kisoissa viimeinen henkilökohtainen matka, joka hiihdetään illalla. Ratkaisu: Korso ei pystynyt, eikä oikein kovasti edes halunnut, nöyryyttää Tiikereitä sen kotikentällä. Tiistaisen KoVe-pelin päälle arvailtiin yleisesti, että vastaan tulee Leka Volley ja Kokkolassa saatetaan pelata otteluparin kaksi ensimmäistä kamppailua. Alkukauden maailmancup jäi häneltä väliin, mutta mahtivire on löytynyt tärkeimpään aikaan MM-Kontiolahdella. Kyllä pelaajan pitää osata lyödä hyvin, löi sitten mistä paikasta tahansa, pelaajaapuvalmentaja Janne Peltokangas sanoi. Särkät aloittaa karsinnat vieraissa. LiigaSärkillä liikaa mustia aukkoja Vammalan Lentopallo vei kolmen pisteen voitolla runkosarjan voiton HELSINKI (STT) Raision Loimu kaatoi >lentopallon Mestaruusliigan päätöskierroksella Pielaveden Sammon 3–1 ja otti samalla 11:nnen peräkkäisen voittonsa. Leppälän (10/+8) ilta oli monipuolinen. Yleisöä: 587. Ennen keskiviikon kisaa tämä on ollut akkujen lataamista. Kerran keskimiehelle tuli paikka hyökätä kolmesta metristäkin. Voitolla Juventus kasvatti liigassa johtoasemansa 11 pisteeseen, joten joukkue marssii vakaasti neljänteen perättäiseen mestaruuteensa. Domratsheva ja Mäkäräinen nostettiin MM-ennakkokatsauksissa jalustalle muiden yläpuolelle. Perusseitsikosta olivat työvuorossa lähinnä vain Hyvärinen ja Antti Leppälä. Tommi Siirilä kävi kahdesti syöttämässä. Dorin Habert on voittanut molemmat henkilökohtaiset MM-matkat ja ottanut Ranskan sekaviestijoukkueessa hopeaa. Kovin pontevalla ilmeellä ei vierailija enää ollut liikkeellä. Arsenal sai helpottavan tiedon arvonnasta vain muutama minuutti sen jälkeen, kun joukkue Arsenalilla kävi arpaonni oli pudottanut puolivälierissä Manchester Unitedin maalein 2–1. Sen totesi myös Vedon valmentaja Petri Sainio. Lähellä Polvijärven maisemissa kalaa pyytänyt Toivanen sai saaliiksi tiettävästi ainakin ahventa. Pogba vähätteli suoritustaan Sky Sportin haastattelussa. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 9 URHEILU NÄIN KÄVI YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Rantaperkiön Isku voitti kotonaan Perungan Pojat yleispelaaja Tuomas Tihisen viimeisessä runkosarjan ottelussa 3–0. huhtikuuta. Srdjan Nadazdin teki Ettaa vastaan hyvillä hyökkäystehoilla 30 pistettä, nyt saldo oli kolme pistettä. Särkillä oli paras vaiheensa kolmannessa erässä, tilanne oli vielä 16–14 eli melko tiukka. Maanantai oli ollut tekemisen suhteen välipäivä. Sauss pelasi siis vain ensimmäisen erän ja teki sen jälkeen tilaa Teppo Heikkilällä. Mäkelä, 31, on voittanut urallaan kahden maalikuninkuuden lisäksi neljä Suomen mestaruutta HJK:ssa ja yhden Suomen cupin. – Meille tarjottiin kakkupalaa kermalla, mutta me annoimme sen takaisin kirsikalla höystettynä. Siinä sivussa kotijoukkue testasi libero Pasi Hyvärisen ja yleispelaaja Romans Saussin pelikunnon. Mutta en kokenut olevani ainakaan muiden jaloissa, Peltokangas sanoi. Toki VaLePalla on liigan paras torjunta, Eduard Venski kohensi yhden kauden liigaennätystä lukemiin 136 torjuntaa, mutta silti parempaan oli edellytykset. – Kokonaisuutena selvittiin pienillä virheillä hyökkäyspuolella. Lyhyen pilkkireissun teki torstaisella miesten normaalimatkalla kilpaileva Ahti Toivanen. Puolivälieräottelut Liverpool– Blackburn ja Bradford–Reading päättyivät maalittomiin tasapeleihin. Palloseuran päävalmentaja Olli Huttunen sanoi olevansa iloinen, että Mäkelä valisti ensi kaudeksi juuri Vaasan Palloseuran. Hyvä tunnelma ja kiva oli pelata, vaikka pelillä ei merkitystä ollutkaan. Vasta kolmannessa erässä keskittymisen taso vähän putosi. Juha Aaltonen SASTAMALA VaLePa–LiigaSärkät 3–0 (25–13, 25–13, 25–20) Kalajoen LiigaSärkät päätti tiistaina Mestaruusliigan runkosarjan odotetusti, sillä liigan runkosarjan voittanut Vammalan Lentopallo oli aivan liian kova ja voitti suoraan kolmessa erässä. Raimo Summasen valmentama Omsk selvitti näin tiensä liigan kahdeksan parhaan joukkoon otteluvoitoin 4–3. Niihin valmistaudutaan ainakin niin, että Leppälä leikkaa takatukan, nauratti Tiilikainen kuulijoita. Maailmancupissa normaalikilpailuja on tältä kaudelta takana kaksi, ja Mäkäräinen jakaa cupin johtopaikan ValkoVenäjän Darja Domratshevan kanssa. Keskisipilä pääsee mukaan reilun viikon kuluttua alkaviin karsintoihin, vastustaja tulee kolmikosta Mikkelin Passarit, Akaa-Volley tai Kyyjärven Kyky. Ne todettiin hyviksi. – Aloitimme ottelun ykköskuusikolla, mutta pian huomasimme että hieman vähempikin riittää. Summasen Omsk lohkovälieriin Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Tiikerit–KoVe 3–0 (25–20, 25– 20, 25–18) Niin pienestä kii. Nuori hakkuri teki kolmannessa erässä komeasti kahdeksan pinnaa. Tiilikainen lepuutti koko ottelun Ojansivua, Kehoeta ja Hietasta. Pogba pelasti kotijoukkueen kannattajien illan 82. –?En tunne itseäni liigan ratkaisijaksi. – Hyvä tunnelma ja kiva oli pelata, vaikka pelillä ei merkitystä ollutkaan. Runkosarjan viimeinen ottelu oli Tiikereiden osalta valmistautumista viikonloppuun. Arsenal selvisi Wiganista vasta rangaistuspotkukilpailussa. Juventuksen 18:s liigavoitto nosti joukkueen 11 pistettä AS Roman edelle. Hakkuri Mart Tiisaar teki 22 pistettä ja voitti liigan pistepörssin 671 pisteellä. Loimu pääsee keskiviikkona valitsemaan kolmantena ja ottanee liigakutonen Ettan. –?Dorin Habertin menestys ei yllättänyt ainakaan minua. –?Tuuli on todennäköisesti riesana keskiviikkonakin. Hienoa, että nuoret onnistuivat. –?Minulla on nyt todella mieletön motivaatio näyttää, kommentoi Mäkelä sopimustaan. Joukkueella on 12 peliä jäljellä. Nyt ykköseksi pelasi VaLePa ja Tiikereiden valmentaja Tommi Tiilikainen valikoi toisena puolivälierävastustajan. Suomen naisten toivot Mäkäräinen ja Mari Laukkanen suuntasivat ajatuksiaan tulevaan. Kaikki nauttivat kentällä jokaisesta hetkestä. 15 kilometrin normaalikisa sujuu maailmanhuipulta yhtä hyvin kuin muutkin matkat. Ramdoo löysi yhden syyn heikkoon hyökkäyspeliin. Ykköskuusikollaan pelanneen Ettan tehokkain oli Ville Sorvoja 22 pisteellä, Joshua Walkerin saldo oli 18 pistettä. Arvontatuloksen ansiosta Arsenal on vahva suosikki loppuotteluun. – Hyökkäyspeli oli tänään onnetonta. Pasi todettiin pelikuntoiseksi ja Sauss pelasi hyvän erän. – Oli taas se kauden aikana tutuksi tullut ongelma parin pelaajan kohdalla, että hyvän pelin jälkeen seuraa huono peli. Kun Veto viljeli välillä kovin lyhyttä syöttöä, joutui Leppälä vastaanottamaan viisi aloitusta. Sitten VaLePan rutiini tuli taas näkyviin. Haastaja: Antti Ropponen. Irtiotto MM-hälinästä Suomen joukkue treenasi tiistaina ampumista. Välierät pelataan viikonloppuna 18.–19. Ensimmäinen erä Korsoa vastaan oli latvialaispelaaja Saussin näytöstä. Hän on kokenut tekijä, Suomen päävalmentaja Marko Laaksonen sanoo. Omsk kohtaa itälohkon välierissä lohkoykköseksi runkosarjassa pelanneen Ak Bars Kazanin. Nadazdin oli vielä 16 passin jälkeen ilman hyökkäyspisteitä, mutta sai kuparisen rikki päätöserässä iskettyään 19-15-pisteen. Korso pysyi erien puoliväliin saakka jotenkin kuvassa mukana. Varmalla voitolla pleijareihin ”Kakkosketju” teki tuhojaan runkosarjan päätteeksi Reima Rautiainen KONTIOLAHTI/KUOPIO (STT) Kaisa Mäkäräiselle aukeaa keskiviikkona Kontiolahdella ampumahiihdon MM-kisoissa kolmas tilaisuus iskeä mitalisuoneen
3. Tervetuloa! Hoitokunta Keski-Pohjanmaan Urheilun Tukijat ry KEVÄTKOKOUS TI 24.3.2015 klo 16.00 Keski-Pohjanmaan Liikunnan toimisto, Mannerheiminaukio 7, Kokkola Esillä sääntömääräiset asiat. erä: 10.38 Matt Generous (Joonas RaskRobert Leino) 0–1, 13.36 Matt Generous (Joonas Rask-Juuso Salmi) 0–2, 14.45 Tomas Zaborsky (Matti Kuparinen-Arttu Luttinen) 0–3, 18.25 Teemu Ramstedt (Lauri Taipalus-Joonas Rask) 0–4 yv. Espanjan liiga: Cordoba–Getafe 1–2. erä: Maaliton. Toto (2-6-1): 5,06 1,171,24-1,14 7,66. JYP aloitti kovalla vauhdilla mutta ei saanut maalia vaikka kiekko kävi potkun seurauksena Bluesin maalissa jo ensimmäisellä minuutilla. Hermes–TuusKi ja Jokipojat–HC Satakunta. Oikeat numerot: 1, 5, 7, 9, 10, 12, 18, 21, 23, 24, 25, 26, 33, 34, 44, 46, 49, 54, 63, 67. Toto4 voitto-osuus: 228,00. Jäähyt: JYP 5x2, Blues 8x2 min. Ferrari on ottanut valtavan edistysaskeleen surkean kauden 2014 jälkeen. Myös Red Bullin odotetaan olevan melko samalla tasolla Williamsin ja Ferrarin kanssa. kierrosta: Toiset ottelut (2 voitolla puolivälieriin): Djurgården–Luulaja 1–3 (0–2, 1–0, 0–1) Voitot: 0–2. Cupin johtoon noussut Itävallan Stefan Kraft oli kolmas. Red Bullin suurin heikkous on edelleen Renault’n moottori, mikä näkyy suoranopeuksissa. Yllättävän moni tuntui kopissa tunteneen minut, Kestilä virnisti. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Pearl Cloud/Juulia Tuovinen 2,51,5, 2) Marjaleena 1190 SH 2,39,9.3) Pirttirannan Carneval 186 SH 2,37,4.4) Niemenpellon Pippuri 2,57,6. Rene Rinnekangas karsiutui välierissä. Ässät vei voiton 5–2. Voittoputki on vaarassa katketa, mutta ei välttämättä. MM-taistelusta taas tulossa Mercedesten jäsentenvälinen. 59 28 6 8 17 153– 122 104 Lukko ........ Lämminveristen kolmelle kilometrille löytyy kaksi pelihevosta ja niistäkin taitaa toinen olla turhaan lapulla. 33 24 4 2 3 90– 27 82 Tiikerit ..... 59 15 12 7 25 141– 160 76 Pelicans ... Yleisöä:3106. Torjunnat: Jussi Markkanen SaiPa 7+0+0=7, Andreas Bernard SaiPa 0+10+9=19, Kevin Lankinen HIFK 8+7+14=29. lähtö, lv 2100 m Nuorten Sarja 2015: 1) Proud Leader/Hannu Hietanen 20,7 (4,93), 2) Jasulito 20,7 (19,1).3) Caroline’s Truck 20,6 (35,42).4) Glory’s First 21,3 (7,61).poissa: 9. 59 27 5 8 19 171– 149 99 Blues ........ k C.D.*/Ville Pohjola 20,8 (4,39), 2) Opening Day 20,4 (4,53).3) Blendior 21,8 (1,93).4) Mr Bling Bling 21,9 (12,72). 3. Keno Tiistai 10. Itä (1. Toto (4-6-3): 24,20 3,58-1,70-1,28 124,96. Pelicans–Kärpät 1–5 (1–0, 0–4, 0–1) 1. 3. Tampereen kauden viidennessä paikallispelissä Ilves meni runsaassa seitsemässä minuutissa 2–0-johtoon ja vei lopulta ottelun 2–1. Torjunnat: Rasmus Rinne Ässät 11+9+6=26, Teemu Lassila TPS 6+1+0=7, Aleksandar Georgijev TPS 0+6+6=12 (poissa 57.25–58.27). ja 15.3. puolivälieräpeli (kolmella voitolla jatkoon): Bewe TuusKi–RoKi 6–2 (2–0, 1–0, 3–2). naaleissa. Blues – SaiPa, HIFK – Ässät, Kärpät – JYP, Lukko – Pelicans, Sport – Ilves, Tappara – KalPa, TPS – HPK. JYP pääsi pelaamaan tovin 5–3-ylivoimaakin, mutta ei saanut tulosta. 3. 31 13 18 2387– 2396 26 Korikobrat ..... lähtö, sh 2100 m: 1) Taajanvaltti/Hannu Tikkala 41,4 (8,25), 2) Villi-Riikka 40,8 (2,9).3) Uusi-Valtsu 42,5 x (10,62).4) Sirkkeli 44,3 x (9,01). Costello näytti lauantaina, että päivänkunto on se joka ratkaisee. Mercedeksen sisäinen taistelu saattaakin nousta valokeilaan. Viime kaudella Rosberg kuitenkin päihitti Hamiltonin paalutilastossa 11–7, ja aika-ajovauhti yhdistettynä virheettömyyteen on hänen valttikorttinsa. Alex Von Bentz sai mailille sisäradan ja voi hallita siitä tapahtumia. Jäähyt: SaiPa 5x2, HIFK 4x2 min. 2. 2. Blues lähti kolmanteen erään 2–1-johdossa, mutta Mikko Luoma, Markus Hännikäinen ja Jani Tuppurainen käänsivät päätöserän maaleillaan voiton jyväskyläläisille. lähtö, lv 2120 m: 1) Golden Sky/Mika Forss 22,1 (3,53), 2) Angry Bird 22,6 (4,29).3) Kirsberg 22,8 (20,82).4) Hot Wurst 22,0 (34,07).poissa: 1, 2. Stardust Fibber voi olla syytä myös huomioida, sillä Laaksosen ajokki saa nyt makoisan reissun sisäradalla. 32 21 11 2597– 2462 42 Kataja ............ 39) Harri Olli Suomi 92,5 (87),... Williams oli viime kaudella MMsarjan kolmas ja loppukaudella toiseksi nopein auto. 59 16 3 8 32 117– 170 62 Sport ....... Kunhan E-P Mäkinen ja Jorma Ruokonen tyytyvät tilanteeseen, on Don Corleonella loistava tilaisuus johtaa lähdöstä maaliin. 33 14 4 3 12 66– 58 53 Leka ......... Puolivälierät Bradford–Reading ja Liverpool–Blackburn ratkaistaan uusintaottelussa. KHL:n itälohkon puolivälierien 7/7 ottelu: Avangard Omsk–Barys Astana 3–1 (1–1, 1–0, 1–0) Avangard jatkoon voitoin 4–3. 33 9 6 18 45– 76 33 Lakkapää . 3. Planica. VI: 10 Magnat, 8 Global Kid (11 Harmi´s Frido, 9 Demi de Veluwe). 59 23 9 6 21 172– 148 93 Ässät ....... Testien perusteella Williams ja Ferrari kamppailevat Mercedeksen ykköshaastajan asemasta. Kela ei ole mikään Moilanen, mutta silti kuski paranee olennaisesti. Seppo Luokkala (KP) Toteutuma lienee jälleen kerran aivan toinen kuin ennakkonäkymä. 2–3 (1–1, 0–1, 1–0, 0–1) F: Anssi Salmela 1+1 (ja-maali), Tero Koskiranta 1+0, Toni Rajala 0+1. III: 4 Sahara Rouge, 5 Aragorn Hoss, 10 Starito, 12 Global Resource, 1 Stardust Fibber (7 Wallander, 9 Dats B.G.). Ilta-arvonta. Vuodenaika, varusteet sun muut vaikuttavat ja järkyttäviäkin yllätyksiä saatetaan raveissa kokea. Suomenhevosten ryhmään olisi Suomipoika ilmiselvä voittaja eturivistä. Pyhäjokelaiskasvatti Kestilä voitti A-nuorten pääsarjan maalikuninkuuden 37 osumallaan, mutta Lahden ottelu taitaa jäädä hänen kauden ainoaksi liigapeliksi. Kasipaikaltakin se saattaa hakeutua johtavan taakse ja iskeä sieltä lopussa. Färjestad–Brynäs 1–2 (0–0, 1–0, 0–2) Brynäs puolivälieriin voitoin 2–1. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 10 F1-tallit ja kuljettajat 2015 STT/AFP Claro 26 * ** * Roberto Merhi (Espanja) Red Bull Sebastian Vettel (Saksa) Daniel Ricciardo (Australia) Lewis Hamilton (Britannia) Nico Rosberg (Saksa) Mercedes 44 6 Kimi Räikkonen (Suomi) 3 26 14 22 77 19 27 11 Fernando Alonso (Espanja) Ferrari Lotus Felipe Massa (Brasilia) Nico Hulkenberg (Saksa) Jenson Button (Britannia) Sergio Perez (Meksiko) Daniil Kvjat (Venäjä) Valtteri Bottas (Suomi) McLaren Force India Toro Rosso Williams Sauber 5 7 Max Verstappen (Hollanti) Carlos Sainz Jr. erä: 21.01 Esa Lindell (Valtteri ViljanenMika Niemi) 3–0 vt yv, 21.32 Ville-Vesa Vainiola (Petteri Nummelin-Mikko Rantanen) 3–1. poikien maaottelu: Luxemburg–Suomi 2–4 (2–3) Suomen maalit: 1. huhtikuuta. KTP-Basket ... Valtteri Vesiaho 2–3, 79. Juuso Ikonen pisti erän alussa kiekon kasvattajaseuransa verkkoon Kim Hirschovitsin istuessa jäähyllä. –?Koko päivän jännitti, mutta lämmittelyssä rentouduin. 60) Jarkko Määttä Suomi 27,1 (55). 59 15 4 5 35 118– 183 58 Seuraavat ottelut: 12.3. Testeissä talli paini lähinnä Hondan moottorin luotettavuusongelmien kanssa, mutta itse autossa on valtavasti potentiaalia. 33 15 2 2 14 60– 61 51 Isku .......... Toto (4-12-5): 4,39 1,24-1,181,13 8,12. 59 23 6 9 21 149– 138 90 Ilves ......... erä: 28.11 Julius Junttila (Sebastian Aho-Jesse Puljujärvi) 1–1 yv, 30.19 Julius Junttila 1–2, 32.18 Aku Kestilä (Sakari Manninen) 1–3, 35.26 Aku Kestilä (Ryan Glenn-Arto Laatikainen) 1–4. HIFK murskasi SaiPan Lappeenrannassa SaiPa olisi noussut kotivoitolla HIFK:ta vastaan kuuden parhaan joukkoon ja suoralle neljännesvälieräpaikalle, mutta HIFK haki Lappeenrannasta 5–2-voiton. –?Normaalisuoritus. Pystyin parantamaan peliäni koko kauden, Juvonen kommentoi. 33 5 3 4 21 41– 81 25 Riento ...... Brynäs–Färjestad ja. erä: 18.55 Stefano Giliati (Jussi Makkonen) 0–1. Namika Lahti – Honka. JYP aloitti toisen erän kuten ensimmäisenkin ja painosti rajusti. 1. Freund hallitsee loppukauden maailmancupia Kuopio: Maailmancupin osakilpailu (HS100): 1) Severin Freund Saksa 139,3 pistettä (103,5 metriä), 2) Anders Bardal Norja 135,9 (102,5), 3) Stefan Kraft Itävalta 132,5 (99) ja Simon Ammann Sveitsi 132,5 (106), 5) Taku Takeuchi Japani 130,0 (102,5), 6) Anders Jacobsen Norja 129,8 (98,5), 7) Michael Hayböck Itävalta 126,9 (99,5), 8) Gregor Deschwanden Sveitsi 124,7 (105), 9) Nejc Dezman Slovenia 124,0 (98), 10) Piotr Zyla Puola 123,9 (96,5), ... Erän lopulla Blues pääsi peliin mukaan ja meni johtoon Stefano Giliatin laukauksella. Sergei Eremenko 2–4. Anssi Rulamo HELSINKI (STT) Lähes kaikki F1:ssä ovat yhtä mieltä siitä, että Mercedes-talli lähtee kauteen 2015 ylivoimaisena ennakkosuosikkina. Tallin suorituskyky jäi testeissä hieman piiloon, mutta Daniel Ricciardo ja Vettelin korvannut Daniil Kvjat ovat olleet varsin tyytyväisiä autoon. Pelicansin harvoja valonpilkahduksia on ollut jo kauden 45. Junttila ja Kestilä tuulettivat Lahdessa MÄKIHYPPY RAHAPELIT RAVIT SALIBANDY JÄÄKIEKKO JALKAPALLO KORIPALLO LENTOPALLO LUMILAUTAILU Liiga: JYP–Blues 4–2 (0–1, 1–1, 3–0) 1. Tapparan Kristian Kuusela kavensi ylivoimalla avauserässä, mutta enempää maaleja ottelussa ei nähty, vaikka Tappara pääsi aloittamaan toisen 5–3-ylivoimalla. Miesten mestaruusliiga Isku – Lakkapää 3 – (25 – 18, 25 – 22, 25 – 17), Riento – Leka – 3 (13 – 25, 24 – 26, 20 – 25), Etta – Hurrikaani 3 – 1 (25 – 16, 25 – 14, 22 – 25, 25 – 17), Loimu – Sampo 3 – 1 (22 – 25, 25 – 20, 25 – 20, 25 – 22), Tiikerit – KoVe 3 – (25 – 20, 25 – 20, 25 – 18), VaLePa – LiigaSärkät 3 – (25 – 13, 25 – 13, 25 – 20). Vihjesysteemi 15 euroa: I: 1 Alex Von Bentz, 8 Westcoast Pirate, 5 Classic St Pat (4 An-Lady, 7 Super Karma). 2. Jonni Stockus 1–2, 37. 9. San Jose–Pittsburgh vl. Consdorf, Luxemburg: Alle 16-v. Trondheim, 14. Ilves–Tappara 2–1 (2–1, 0–0, 0–0) 1. 59 31 9 4 15 165– 123 115 Tappara ..... 64) Ahonen 14,... Voitot 3–1. Tervetuloa! K-P:n Urheilun Tukijat ry hallitus HIMANGAN URHEILUHALLILLA to 12.3. Viidellä mennään myös kolmannessa kohteessa. 2. Kilpailussa hypättiin vain yksi kierros vaikeiden olosuhteiden takia. TPS:n maalivahdin Teemu Lassila 400. 59 23 9 7 20 151– 142 94 HIFK ......... Se riitti 20. 3–4 (1–0, 1–0, 1–3, 0–1) Detroit–Edmonton 5–2 (0–1, 2–0, 3–1) D: Teemu Pulkkinen 1+1. erä: 45.20 Mikko Luoma (Jani Tuppurainen-Juuso Pulli) 2–2, 51.47 Markus Hännikäinen (Darryl Boyce-Mikko Luoma) 3–2 yv, 53.43 Jani Tuppurainen (Markus Hännikäinen-Mikko Luoma) 4–2. 59 15 6 8 30 123– 165 65 TPS .......... Torjunnat: Janne Juvonen Pelicans 3+7+6=16, Iiro Tarkki Kärpät 3+6+6=15. kierrosta: Toiset ottelut (2 voitolla puolivälieriin): Djurgården–Luulaja 1–3 (0–2, 1–0, 0–1) Voitot: 0–2. Päiväarvonta. Englannin cupin 6. NHL maanantaina: Toronto–NY Islanders ja. 52) Ville Larinto Suomi 35,... Lohkovälierät (paras seitsemästä): Länsi (1. kierrosta, puolivälierä: Manchester United–Arsenal 1–2 Englannin cupin arvonta: Välieräparit: Bradford/Reading–Arsenal, Aston Villa–Liverpool/Blackburn. SaiPa–HIFK 2–5 (0–4, 1–0, 1–1) 1. V: 6 Carmela (10 Saaga S, 8 Oktaavia). 31 18 13 2531– 2491 36 Pyrintö ........... Kokkolan Felicia Factor on lähdössä mukana, mutta tehtävä näyttää voittoa ajatellen turhan hankalalta. 2–3 (1–1, 0–1, 1–0, 0–1) F: Anssi Salmela 1+1 (ja-maali), Tero Koskiranta 1+0, Toni Rajala 0+1. Reima Rautiainen KUOPIO (STT) Saksan Severin Freund hallitsee mäkihypyn maailmancupin loppukautta. 33 20 5 3 5 83– 42 73 Hurrikaani 33 17 6 2 8 77– 49 65 Sampo ..... 59 24 5 5 25 148– 158 87 HPK.......... naaleihin HIFK murskasi SaiPan Lappeenrannassa LAHTI (STT) Pelicans ja Kärpät pelasivat jääkiekkoliigan viimeistä edellisellä kierroksella höntsäilyn merkeissä, kun kummallekaan ei ollut ottelulla suurta merkitystä. Sarjajumbo Sport oli vielä seitsemän minuuttia ennen loppua 0–1 häviöllä Hämeenlinnassa, mutta paahtoi hämmästyttävästi viime minuuteilla 3–1-voittoon HPK:sta. Suomipoika on selvästi ravivarmempi kuin pahimmat kilpakumppaninsa, joista Sohvin Santeria lukuunottamatta muut ovat viime aikoina pilanneet laukkoihin. Helmikuun alusta seitsemästä viime cupkisasta neljä voittanut Freund lensi 103,5 metriä. Jäähyt: Ilves 5x2, Tappara 3x2 min. 33 5 3 25 28– 87 18 LiigaSärkät 33 1 2 3 27 24– 94 10 Korisliiga Vilpas – Bisons 75 – 81 (39 – 38). Mukana Eero Hakala. –?Jos vaihtoehtona olisi ollut kilpailla suurmäessä, olisin mieluummin hypännyt tuosta kaikkein pienimmästä hyppyristä, Ahonen letkautti montussa ja nyökkäili Puijon kolmen mäen suuntaan. 4. liigaottelu sujui synkästi, sillä hän antautui Porissa nopeasti kolme kertaa ja luisteli vaihtoon ajassa 21.01. Kärppien iloisimmat olivat kahden maalin iltaa viettäneet laitahyökkääjät Julius Junttila, 23, ja liigadebyyttinsä pelannut Aku Kestilä, 20. Nopea lähtijä starttaa neloselta ja pääsee ilmeisen sujuvasti piikkiin. erä: 52.53 Joonas Rask (Miihkali Teppo-Kevin Lankinen) 1–5, 59.09 Brian Salcido (Dave Spina-Chad Rau) 2–5 yv. Suomalaisista jo totutusti paras oli 96 metriin yltänyt Janne Ahonen. erä: 21.21 Juuso Ikonen (Jani Tuppurainen-Mikko Mäenpää) 1–1 yv, 31.07 Jari Sailio (Jussi Makkonen) 1–2. Tuomarineuvosto päätti, että toinen kierros jää hyppäämättä. Päivän Duo: 12-4, kerroin: 668,75. Toto (4-2-11): 4,93 2,084,19-6,20 39,09. Toto4 voitto-osuus: 6788,20. Torjunnat: Juha Järvenpää Ilves 3+6+8=17, Juha Metsola Tappara 10+4+8=22 (poissa 59.17–60.00). Pelkkää lähtölistaa lukemalla näyttää tämän illan T65peli kuitenkin hyvin selkeältä Vermossa. SHL:n pudotuspelien 1. lähtö, TROIKKA-2, sh 2100 m Satavarma-lähtö: 1) Alf/Jouni Törmänen 32,0a (2,02), 2) Suvi Kevätön 32,1a (21,31).3) Puharin Armas 32,6a (18,17).4) Riutan Perenna 32,8a (17,59).poissa: 8. Ja sitten niihin keskiviikon varmoihin. Blues otti toisessa erässä viisi jäähyä, mutta selvisi niistä ja meni johtoon Jari Sailion laukauksella, joka kimposi JYP-vahti Tuomas Tarkin ja tolpan kautta maaliin. erä: 47.38 Ville-Vesa Vainiola 3–2, 51.17 Aleksi Saarela (Mikael Saha-Ville Uusitalo) 4–2, 58.27 Esa Lindell (Mika Niemi) 5–2 tm. 31 10 21 2400– 2613 20 Vilpas............. Se on nyt paljon tehokkaampi ja ajettavampi. 59) Sami Niemi Suomi 19,... Henna Ikola, Emmi Parkkisenniemi, Iina Puhakka ja Veera Nissinen eivät päässeet karsinnasta jatkoon. Hoitokunta kokoontuu klo 18 kunnantalolla. Jäähyt: HPK 4x2, Sport 5x2 min. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Shiny Ray/Niko Jokela 20,0a (11,78), 2) Decena 20,4a (16,36).3) Paradise Leader 20,4a (2,16).4) Bel Ari 20,5a (6,03).poissa: 7, 8. LEHTIKUVA/JUHA SORRI JYP meni neljännes. Italian Serie A: Lazio–Fiorentina 4–0, Juventus–Sassuolo 1–0. Toto4 pelivaihto 104435,00 e, voittoosuus 6788,20 e Pelivaihto 317538,30 e, yleisöä 820. 33 11 5 5 12 61– 67 48 KoVe ........ BINGOT Halsuan osakaskunnan/ kalastuskunnan KEVÄTKOKOUS Halsuan kunnantalolla ti 24.3.2015 klo 18.30 Sääntömääräiset asiat. 8. Seitsemännen peräkkäisen pisteettömän ottelun pelannut Pelicans antautui maalein 1–5 (1–0, 0–4, 0–1). Maailmancupin pistetilanne 27/32 osakilpailun jälkeen: 1) Kraft 1368, 2) Freund 1343, 3) Peter Prevc Slovenia 1329, 4) Anders Fannemel Norja 1118, 5) Roman Koudelka Tshekki 1039, 6) Hayböck 1009,... 10. ottelunsa maalilla pelannut enolaiskasvatti Janne Juvonen, 20. Voitot: 1–1. Molemmissa talleissa oltaisiin tällä kaudella tyytyväisiä yksittäisiin gp-voittoihin. Ässät–TPS 5–2 (2–0, 1–1, 2–1) 1. Erityisesti Ferrarin hybridimoottori on kehittynyt roimasti. Radalta 12 on Harri Koivunen osittain muiden armoilla. Toto4 voitto-osuus: 6,40. Puijon HS100-normaalimäkeen siirretty kisa venyi yhdellä kierroksellakin tunnin ja 35 minuutin mittaiseksi. Oslo, 20.–22.3. Ensimmäisessä erässä Ikonen oli ottanut kauden ensimmäisen jäähynsä. 61) Anssi Koivuranta Suomi 18,... 3. 59 25 8 5 21 133– 113 96 SaiPa ....... sijaan. maaliskuuta): Moskovan TsSKA–Jokerit, Pietarin SKA–Moskovan Dinamo. Viitisen merkkiä systeemiin. 33 26 1 2 4 86– 31 82 Loimu ...... 9) Suomi 622. Kentällisen verran kärkimiehiään Ouluun lepäämään jättänyt Kärpät tarvitsi yhden erän lämmittelyyn kunnes kaasutti voittoon. 84) Olli 1. ottelut 13. Yleisöä:6421. II: 12 Suomipoika, 4 Sohvin Santeri, 8 Hymynkare, 11 Rokin Maxi, 2 Karman Lari (7 Lumitykki, 9 Vesker). lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Atos Palmen/Juha-Pekka Laurila 20,1a (24,2), 2) Beach Duke 20,1a (5,01).3) Donaldinjo 20,4a (2,22).4) Fade To Jam 20,4a (15,93).poissa: 7, 8, 12. erä: 9.13 Antti Jaatinen (Niko TuhkanenEetu Sopanen) 1–0. Hän kukisti toiseksi sijoittuneen Norjan Anders Bardalin 3,4 pisteellä. Tilanne maiden maailmancupissa: 1) Saksa 4832, 2) Norja 4550, 3) Itävalta 4298, 4) Slovenia 3786, 5) Japani 2882, 6) Tshekki 1691,... 20) Janne Ahonen Suomi 115,9 (96),... Brynäs–Färjestad ja. erä: 24.23 Chad Rau (Matti JärvinenRony Ahonen) 1–4. 6. Aragorn Hoss jatkaa suosikkina, vaikka laukkasi kaudenavauksessaan. Torjunnat: Juuse Saros HPK 5+16+6=27 (poissa 58.10–58.27), Hannu Toivonen Sport 17+12+8=37. –?Ihan hyvä fi ilis kaudesta jää. Kaksinkertainen maailmanmestari Hamilton on hitusen parempana kilpa-ajajana lievä ennakkosuosikki. Mercedeksen etumatka saattaa olla lähes sekunnin per kierros. Toto4 voitto-osuus: 16,30. Yleisöä:3654. lähtö, Toto4-2, lv 2600 m: 1) Magni. Toto (10-4-2): 2,02 1,39-4,02-6,00 22,75. Seppo Suurosen tallin Carmela on voitellut siihen tyyliin, että kokeneemmat kilpasiskot kukistuvat samaltakin tikulta lähdettäessä. JYP voitti ottelun 5-2 ja varmisti paikkansa jääkiekkoliigan neljännes. Lewis Hamiltonin ja Nico Rosbergin MM-kamppailu tarjosi viime kaudella paljon viihdettä, ja odotettavissa on jälleen tasainen taistelu. erä: 53.18 Charles Bertrand (Henrik Koivisto-Jarkko Immonen) 1–1 yv, 56.23 Jesse Väkelä (Henrik Koivisto) 1–2, 58.27 Charles Bertrand (Mikko Pukka-Jarkko Immonen) 1–3 tm. 3. McLaren saattaakin yltää kärkikamppailuihin loppukaudesta. 5. erä: 50.14 Esa Pirnes (Sebastian AhoAdam Masuhr) 1–5 yv. Torjunnat: Tuomas Tarkki JYP 9+10+6=25, Eetu Laurikainen Blues 10+14+13=37 (poissa 58.39–60.00). McLaren-Honda on alkavan kauden suurin kysymysmerkki. 33 16 17 2627– 2586 32 Namika Lahti . Toto (9-1613): 1,40 1,09-2,55-1,62 12,03. 2. 28) Asikainen 155,... Troikka: 331,90. Puolivälieräparit: Skellefteå–Brynäs, Linköping–HV71, Växjö–Örebro, Frölunda–Luulaja. 59 24 11 3 21 162– 149 97 KalPa ....... Kunkkunumero: 21. klo 18.00 Irtolehdellä 1500 €, pallorajalla 51. Suomenhevostammojen volttilähdössä ei kannata tuijottaa voittosummiin. Don Corleon voitti Teivossa ravilähdön niin helposti kuin se yleensä on mahdollista. Seuraavat ottelut: 11. 31 15 16 2305– 2327 30 Seagulls ......... Myös brittitallin uusi kilpuri on kilpailukykyinen ja Valtteri Bottaksen ja Felipe Massan pitäisi yltää alkukaudella säännöllisesti palkintopallille. 2. Magnat voittaa normaalitapauksessa, mutta Global Kidilläkään ei olisi mukava pudota pelistä. erä: Maaliton. 59 24 7 17 11 162– 145 103 JYP .......... 3. ottelut 12. Kärpät ....... Ensimmäiset pelit la 14.3. (Espanja) 8 13 9 12 Romain Grosjean (Ranska) Marcus Ericsson (Ruotsi) Pastor Maldonado (Venezuela) Felipe Nasr (Brasilia) 33 55 Manor Marussia Will Stevens (Britannia) * Kuljettajien numerot eivät ole vielä tiedossa ** Kauden 2015 autoa ei ole virallisesti esitelty Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) JYP varmisti paikkansa neljännesfi naaleissa vääntämällä 4–2-voiton Bluesista jääkiekkoliigan toiseksi viimeisellä runkosarjakierroksella. Miesten liiga, puolivälierät (jatkoon kolmella voitolla): SPV–Koovee 12–5 (2–3, 5–0, 5–2) SPV välieriin voitoin 3–0. Välierät pelataan 18.–19. erä: 5.45 Jesse Niinimäki (Jarkko Näppilä-Tommi Kivistö) 1–0 yv, 7.13 Steven Zalewski (Antti Tyrväinen) 2–0, 8.46 Kristian Kuusela (Jan-Mikael JärvinenOlli Palola) 2–1 yv. Paljon saa tapahtua, jotta saksalaistalli ei voittaisi toista perättäistä tuplamestaruutta. JYP:in Jani Tuppurainen juhlii tekemäänsä 4-2 -maalia joukkuekaverinsa Juuso Pullin (vas.) kanssa Liigan runkosarjan viimeistä edellisellä kierroksella ottelussa Bluesia vastaan. Oma suosikkini on Sahara Rouge, joka saa Ari Kelan kuskikseen. Happee–OLS (voitot 2–0), Classic–Erä (0–2), SSV–Oilers (2–0). Kärppien 20-vuotias Aku Kestilä laukoi kaksi maalia uransa ensimmäisessä liigaottelussa, kun sarjakärki Kärpät haki Lahdesta 5–1-voiton Pelicansista. Näistä Westcoast Pirate juoksee omimmalla matkallaan. 28) Lauri Asikainen Suomi 107,0 (92),... erä: Maaliton. Hallitsevan maailmanmestaritallin uusi F1 W06 -auto on talvitestien perusteella säilyttänyt Mersun viimevuotisen etulyöntiaseman kilpailijoihin. Tarkastetut pöytäkirjat on nähtävillä kunnantoimistossa 7.4.-22.4.2015 ilmoitustaululla. Jäähyt: Ässät 2x2, TPS 3x2 min. 29 22 7 2414– 2329 44 Kauhajoki ...... Yleisöä:3814. HPK–Sport 1–3 (1–0, 0–0, 0–3) 1. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Edward Star/ Ari Hautala 28,2, 2) Star Of Lily 28,4.3) Tilwirc 28,4.4) Excalibur It 34,0.poissa: 2. Helpolta näyttää Vermossa RAVIVIHJE Seinäjoki: 1. VaLePa .... Saaga S tuskin petraa niin paljoa, että suosikki kukistuisi. Jäljellä olevat kilpailut: 12.3. –?Oli itselläkin luottavainen olo koko ajan, että tänään me ei kyllä hävitä, JYPin valmentaja Marko Virtanen sanoi Nelonen Pron haastattelussa. erä: 19.58 Joonas Vihko (Tuomas Vänttinen-Jesse Saarinen) 1–0. 31 21 10 2690– 2481 42 Bisons ........... Kahdeksikkoon mahtuu muutama muukin nopea lähtijä. Kunkkunumero: 46. poissa: 6, 7. 33) Määttä 130,... Välierät: Hermes–Bewe TuusKi ja Jokipojat–HC Satakunta. Heti ensimmäisessä kohteessa juoksee yksi illan mahdollisista varmoista. Toto (10-5-4): 3,53 1,45-1,62-4,21 6,28. Freund liiteli voittoon Kuopiossa, jossa ykköstila heltisi yhdellä hypyllä. 33 13 6 3 11 69– 57 54 Etta .......... 31 7 24 2369– 2680 14 Seuraavat ottelut: 11.3. lähtö, sh 2100 m Criollo Suomen Cupkarsinta: 1) Turoveli/Jukka-Pekka Kauhanen 29,5 (1,82), 2) Tesantti 30,2 (9,47).3) Vihin Mahti 32,1 (16,22).4) Metkutus 30,5 (14,72).poissa: 4, 6. maaliskuuta): Ak Bars Kazan–Avangard Omsk, Sibir Novosibirsk–Metallurg Magnitogorsk. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Hamtaro S/Mika Forss 19,1a (5,06), 2) Orderly 19,3a (3,64).3) All In 19,6a (2,29).4) Trotteur 19,8a (17,92). Toto (5-9-6): 8,25 2,32-1,65-2,57 7,47. 32 9 23 2393– 2514 18 Honka ............ Toto (12-11-9): 11,78 2,90-3,621,32 65,45. SHL:n pudotuspelien 1. 1. 7. 1–2 (0–0, 0–1, 1–0, 0–1) N: Pekka Rinne 27/28 torjuntaa. 2. Troikka: 2188,59. 3. 2–1 (1–0, 0–0, 0–1, 0–0, 1–0) S: Antti Niemi 39/40 torjuntaa. Yleisöä:3800. Naiset: 1) Nora Healey USA 87,50, 2) Elli Pikkujämsä Suomi 72,50, 3) Chloe Sillieres Ranska 54,25, 4) Thalie Larochaix Ranska 53,25. Toto (8-7-5): 1,82 1,13-1,79-1,72 5,88. Helsinkiläiset löivät lappeenrantalaisille luun kurkkuun heti ensimmäisessä erässä, jonka he veivät 4–0. Sebastian Vettelin tulo talliin näyttää vaikuttaneen ilmapiiriin positiivisesti, ja uusi SF15-T sopii Räikkösen ajotyylille paljon viimevuotista autoa paremmin. Samanlainen hyppy kuin mitä viime aikoina on tullut hypättyä, Ahonen tuumi. erä: 18.48 Niko Ojamäki (Patrik Parkkonen-Mike Hedden) 1–0, 19.51 Jake Hansen (Jarno Kärki-Ville Uusitalo) 2–0. Yleisöä:4347. lähtö, sh 2100 m: 1) Tähti-Aura/Antti Tupamäki 35,0 (1,4), 2) Sivellin 34,4 (38,59).3) Mayatuuli 34,4 (11,02).4) Joikukka 37,6 (52,62).poissa: 4. Kristian Heinolainen 0–1, 17. NBA maanantaina: Charlotte–Washington 69–95, Atlanta–Sacramento 130–105, Miami–Boston 90–100, Chicago–Memphis 91–101, Milwaukee–New Orleans 103–114, Denver–New York 106–78, Phoenix–Golden State 80–98, Los Angeles Clippers–Minnesota 89–76. Tervetuloa! KOKOUKSET. IV: 4 Don Corleon (9 Amaretto Scoop, 6 Tilia´s Abraham). 28 18 10 2407– 2241 36 Kouvot ........... Yabuli, Kiina: Lumilautailun nuorten MM-kilpailut: Slopestyle: Miehet: 1) Erik Bastiaansen Hollanti 88,25 pistettä, 2) Carlos Garcia Knight Uusi-Seelanti 88,00, 3) Mikko Rehnberg Suomi 82,25, 4) Redmond Gerard USA 81,50. Vancouver–Anaheim 2–1 (1–0, 0–0, 1–1) Arizona–Nashville ja. Oikeat numerot: 2, 6, 10, 17, 21, 29, 32, 36, 39, 40, 45, 48, 49, 50, 51, 54, 58, 60, 62, 64. Jäähyt: Pelicans 4x2, Kärpät 3x2. Suomi-sarjan 3
Ke 18.3. Rovastikunnan kehitysvammaisten ja heidän perheidensä kirkkopyhä, messu kirkossa, Hanna Fähnrich, Olli Luhtasela, Päivi Aho, Kaarina Torvi ja Satu Heinonen. Karhulahti. Mukana mm. Hänen hyppyheittoaan ei pysäyttänyt ottelussa mikään. varttuneenväen leiripäivä Kallion leirikeskuksessa. Ry:n aikuistenkerho, hartaus –Tapani Kirsilä. Messu kirkossa. klo 18 Herättäjänseurat Samuel-salissa, Lilja Lindholm, Kytölä. Ti 17.3. Tempaus alkaa jumalanpalveluksella Virillä klo 12. JUMALANPALVELUKSET SU 15.3. klo 10 messu (Elämän leipä). Pikaiset ilmoittautumiset Hannelelle p. Ke 18.3. Messu klo 10 Perhon kirkossa, lounas ja päiväjuhla seurakuntatalolla. Aterian hinta on 20 €/ aik., 10 €/lapsi Ilm. Klo 13 Siioninvirsiveisuut pappilassa, Anja Seppä. Pe 13.3. Klo 19. klo 9.30 Avoin päiväkerho Koivupuhdon koululla luokka 202; klo 13 Kahvi ja teehetki Palvelutalolla. srk.talolla LAPSITYÖ To 12.3. MUUT Rovastikunnan lähetyspyhä Perhossa 15.3. klo 19 Kotiseurat Eskolalla, Talvitie 1, Kimmo Heikkilä, klo 19 Kotiseurat Salmelalla, Notkolantie 4, Jorma Hintikka, klo 19 Kotiseurat, Tytti Niemelä, Maarit Rautakoski, Haukitie 1 B1, Seppo Jokelainen. PÄIVÄKERHOTYÖ Ke 11.3. Lisätietoja Maarit Repo 044-7118630. To 12.3. Klo 19 Anja Seppä veisuuttaa Siionin virsiä srk-kodilla, puhe Aaro Marjakangas. 08-480015 Sähköposti: sievi.seurakunta@ evl.. klo 17 Aamuruskon hartaus, J. Musiikkia, arvontaa ja päiväkahvit. Tilaa näitä palveluja p. Klo 18 Raamis Kulumassa. RIPPIKOULUTYÖ Ti 17.3. Su 15.3. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 11 Toholampi SEURAKUNNAT SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 11.3. klo 14 Opistoesittely ja seurat ry:llä, Aimo Kattilakoski. KASTETTU Mikael Einari Haapalahti, Eppu Raimo Juhani Näsänen, Nelli Amanda Shubin, Jeeli Eero Julius Vierimaa KUOLLEET Maria Perälä 92 v., Erkki TakaloKippola 91 v., Kerttu Elviira Olmala 86 v., Terttu Kaarina Hannula 56 v. To 12.3. Lippu 10€ sisältää iltapalan, kyyti 5€ eli koko illan hinta 15€. Klo 12 Perhonjokilaakson ja Vimpelin näkövammaisten kerho Perhon seurakuntatalolla. TULOSSA Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä sunnuntaina 15.3.2015 Perhossa. Messun jälkeen on ruokailu ja yhteinen tilaisuus seurakuntakodissa. Tempausta ovat toteuttamassa Leijonat, Viri, 4H, Zetor-veljet, seurakunta, MUSIIKKI TO 12.3. Ke 18.3. Viulukonsertti. MILWAUKEE (STT–AFP) New Orleansin voimahyökkääjä Anthony Davis mätti NBA-uransa ennätystä sivuavat 43 pistettä ja johti Pelicansin 114–103-vierasvoittoon Milwaukeesta maanantaina. klo 18 19.45 rippikoulun oppitunnit Kulmakivellä, T. Eläkeläisten päiväkahvin vierailu Reisjärven sydänkerhon vieraaksi. klo 18.00 Ilosanomapiiri, kahvit, lauluhetki, raamattuopetus, pienryhmät. Rippikouluopetusta klo 18.00 alkaen ryhmille R1 ja R2 seurakuntakodilla. Keräysaika huhtikuun loppuun asti. mennessä Janille. Lähdemme Toholammilta klo 11. klo 19 Kappelikuoron harjoitukset Sykäräisen kappelissa. klo 19 Ompeluseurat Mirjami ja Juhani Alarannalla, opistoilta, Markku Launonen La 14.3. Klo 19 Raamattuluokka ry:llä. Messun jälkeen ruokailu ja päiväjuhla srkkodilla. Seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12 p. klo 10.15 -12 perhepiiri Kulmakivellä. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 11.3. Messun jälkeen lounas ja päiväjuhla srk-talossa: mukana Laurila, Juha Taanila Suomen Lähetysseurasta, Kylväjän seniorilähetit Juhani ja Kirsti Fiskaali, Jürgen Lapp, Arja Tuulikki Huhtinen, Kytölä, lähetystyön johtokunnan jäseniä, musiikkia: lauluryhmä Valo, Juha Kirvesmäki arvontaa ja kahvit. yhteinen Torstaituokio Salmenrannassa; klo 14 Seurakunnan ja eläkeliiton yhd. aika ja paikka) , Seppo Kinaret, Eila Kotiaho. klo 14.45 kevakerho Pihlajatuvalla. Jouko Heikkinen, khra 0405178210. Hiihto ei tarvitse olla verenmaku suussa menemistä ,vaan voit tulla myös viihdyttämään hiihdollasi yleisöä ja pukeutua hassuun hiihtoasuun. klo 9.15 lastenkirkko, isovanhemmat kutsutaan kirkkoon, jonka jälkeen perhekerho seurakuntakodilla KE 18.3. Rippikoulutyö SU 15.3. Matti Laurila ja Juha Taanila Oulun hiippakunnasta, lähetystyöntekijöitä Etu-Aasiasta, Perhon seurakunnan työntekijöitä ja lähetystyönjohtokunnan jäseniä. srk.talolla Su 15.3. klo 12 Lähetyspiiri srkkodilla. Klo 8 aamurukous Kivikololla. klo 10 Pyhäkoulu Lestijärven srk-kodilla. Klo 13 starttaa yhteisvastuuhiihto. to 12.3. 13.3. klo 19.30 Rauhanyhdistyksen nuorten oloilta; klo 19 Rauhan Sanan lähetyspiiri/ raamattupiiri Siltalassa, Savelantie 24; klo 19 Lauluilta Raudaskylän kappelissa, A. ke 18.3. klo 19 Nuorten keskusteluilta Suvi ja Pasi Toikkasella, Janne Syri. klo 19 seurakuntapäivät ry:llä, alustaa Antero Koskela aiheesta: Minä anna teille tulevaisuuden ja toivon. srk.talolla Ke 11.3. Klo 19 Jämsän kinkerit Raija ja Veli-Matti Jämsällä, Jämsäntie 129. klo 18.45 isoiskoulutusta ja klo 20-23 oloilta Mäntyristillä. AVIOLIITTOON AIKOVAT Tomi Valtteri Kalliokoski ja Satu Juulia Manninen. La 14.3. klo 17 isoskoulutus Kulmakivellä, Koski, Kytölä. Klo 19.30 Sievin Ry, seurat, -Simo Joentakanen. KUULUTETTU Miikka Juhani Huhtala ja Enni So. Su 15.3. Klo 13. Seurakuntatalolla lounas ja päiväjuhla. klo 10 Leipäsunnuntain messu Toholammin kirkossa, Moberg, Koskela, Elonjyvä. Mukana Riitta Kankimäki, Martti Haavisto ja Tiina Karhulahti. Varttuneen väen kerho Väentuvalla, Kirkkotie 7 Ke 18.3. Rautio, J. klo 9.15 11.30 5-vuotiaiden kerho ja 9.30 11.30 aikuinen-lapsikerho seuriksella. Varttuneen väen kerho Asemalla, Erkan talossa To 26.3. Karhulahti. klo 10 Perhekerho Lestijärven srk-kodilla. Tarja Puutio ( 5€/äiti). Hartaudet: klo 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, Naistenpiiriläiset. Klo 14 Jokisalon kinkerit, Hannu ja Jorma Jokisalolla, Jokisalo 2, Erkki Huuki, Erkki Simukka Riikka Haapamäki. Tarjolla on myös mm. Su 22.3. Klo 18 naistenja miestenpiirit seurakuntatalolla. (sievinseurakunta.. klo 10 Perhekerho päiväkerhotiloissa, jonka jälkeen ruokailu srk-kodilla, 5 €/perhe. Diakoniatoimiston asiakasvastaanotto parillisilla viikoilla ma ja ke klo 9-10 Vanhatie 20, diakoniatyöntekijä Marianne Joensuu p. klo 17.30 Kehitysvammaisten tuki ry:n vuosikokous ja ompeluseura Airi ja Outi Saarella;klo 19 raamattupiiri seurakuntakodilla KE 18.3. Hartaudet: klo 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, Onnenonkijat. Su 15.3. Ilm. Klo 19 Naiset kaivolla -ilta Virpi ja Hannu Ali-Haapalan navetan vintillä. klo 15 ry:n seurat Jalmiinakodilla, Antti Tyynelä. klo 13 pyhäkoulu Helena ja Petteri Saukolla NUORISOTYÖ PE 13.3. Nyt kaikki liikkeelle! To 19.3. 0400 767 814. lumenveistoa, toimintarasteja, lättyjä, makkaraa, kahvia, arpoja, lelukirppis, keppiheppakisa...Tule hiihtämään 1/2 tuntia n. Sievin Ry, myyjäiset. klo 19. Tulossa: Su 21.6. Su 8.3. klo 13 hartaus Omavieskassa, Eero Hintsala; klo 18 päiväkerho ry:llä KAATUNEITTEN OMAISET KE 25.3.klo 14 kahvitilaisuus seurakuntakodilla DIAKONIATYÖ renki-/piikamarkkinoilla” tarjolla ikkunanpesua, siivousapua, lumitöitä maassa ja katolla, autonrenkaiden vaihtoa, hoitoapua omaishoitajalle , leivonta-apua. Klo 19 Viva la Primavera -barokkikonsertti: Barocco Boreale, solistina sopraano Kajsa Dahlbäck, ohjelma 10 euroa. Reisjärvellä ruokailu ja yhteinen kerhohetki. klo 12 Kanalan lauluryhmän harj. Karhulahti. Pikkukirkko kirkossa. alkaen messulla klo 10 Perhon kirkossa. Keski-Pohjanmaan ev.lut. klo 19.30 Nuortenilta Eija ja Aimo Tanskalla. 0447118631. HUOM. Kiiskilän Ry, lähetysseurat, -Hannu Hintsala. Pe 20.3. klo 12 (huom! aika) torstaikerho ry:llä. Pe 13.3. Klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset vanhassa pappilassa. Klo 10-12 perhekerho seurakuntatalolla: ”Hätä kädessä?” – lapsiperheen turvaverkkoja heittelee Riikka Niemi. Ekavauvakerho toimitalo Pietarissa keskiviikkoisin klo 12-14. Tehtävälaput jaetaan koulun kautta hiihtoloman jälkeen. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla PERHETYÖ KE 11.3. mennessä. MYYTÄVÄNÄ Kirkkoherranvirastossa on myytävänä diakoniatyön hyväksi hengellisiä onnittelukortteja 0,50 e / kpl ja suruadresseja 8,00 e / kpl. NUORISOTYÖ Ke 11.3. Toholammin varttuneet tulevat vierailulle. klo 17-18 alkaa uusi Poikakerho Kulumassa 6-8 –vuotiaille pojille (08-09 –syntyneet), kerhonohjaajana Mikael Kuutti. Kahvit Tuula ja Juhani Teirikankaalla. klo 8.45 aamurukous, aamukahvit. alkaen perhekerhon retki Louetille. Voit lahjoittaa tempaukseen arpa-/ongintavoittoja, hyviä, toimintakuntoisia leluja ,pelejä ja kirjoja lelukirppikselle (tuo kirkkoherranvirastoon). klo 12.30. klo 12 Naistenpiiri Sykäräisen kappelissa. Ilmoittaa voi myös Eerolle ja Sirkalle. Ilmoittautumiset to 19.3. klo 19 Raamattuluento vanhassa pappilassa, Pasi Palmu. klo 10 Perhekerho päiväkerhotiloissa. Ti 17.3. Ke 18.3. Kiiskilän Ry, seurat, -Tuomo Jokitalo. To 12.3. klo 13 Penttilän ystäväpiiri, Rauha Kaunisto, Leena Poranen. DIAKONIATYÖ Diakoniatyöntekijän tavoitat puhelimitse 040 5638418. To 19.3. klo 18 raamattupiiri Samuel-salissa, J. klo 19.00 kirkossa. Rovastikunnan kehitysvammaisten ja heidän perheidensä kirkkopyhä, messu kirkossa, Hanna Fähnrich, Olli Luhtasela, Päivi Aho, Kaarina Torvi ja Satu Heinonen. Klo 14 kinkerit Koskenmaa-Jylhä-Rekilä-Nikula, Leevi Partasella, Rekiläntie 620, Sampsa Kuusamo, Hannu Korhonen. Rippikoululaiset tulevat paikalle klo 11.30. klo 18 lähetyspiiri srk.talolla. Ritvariitan jp-ryhmä avustaa. Klo 11. Ke 25.3. Klo 12. mennessä Markku Haaponiemelle, puh. MUUT Jouko Heikkinen lomalla 16.25.3. , työmuodot, rippikoulu ja isostoiminta) ISOSKOULUTUS Isoskoulutus jatkuu torstaina 12.3. Pe 13.3. KIRKKOHERRANVIRASTON aukioloajat: ma 9-14, ti 13-16.30 ja pe 9-12. lumikenkäilyä, mäenlaskua, hevosajelua, jumppaa, taidepaja ja kahvila, tuotto Yhteisvastuulle ja Pyhtilän lähettiperheelle. perhekerho seurakuntakodilla. Makkaranpaistomahdollisuus. Klo 10. La 11.4. Ke 25.3. Rippikoululaiset osallistuvat ja toteuttavat osaltaan yhteisvastuu tempausta. Leiripäivän hinta n. Klo 17.45 Miestenseurat Lahnalammin kylätalolla, pieniä puheita, keskustelua, Martti, Erkki ja Alpo. su 15.3. Mukaan omat eväät. Sijaisena Lauri Huhtinen. Hautausmaaja kiinteistötoimen kesätyöpaikkoja voi hakea 31.3. Yhteisvastuukeräys tukee Suurella Sydämellä -verkoston kautta vaikeassa elämäntilanteessa olevia Suomessa ja auttaa lapsia kouluun Haitissa Kirkon ulkomaanavun kautta. Musiikkia, arvontaa ja päiväkahvit. HAUTAAN SIUNATTU Erkki Kalevi Maunula 91 v. klo 15 SykeClub Lestijärven srk-kodilla. Ma 16.3. LÄHETYSTYÖ su 15.3 Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä Perhossa. To 19.3. PE 20.3. Klo 9.-16.30 Sievin Rauhanyhdistysten aikuistenkerhon leiripäivä Kallion leirikeskuksessa. MUUT Tulossa: La 21.3. Klo 12 hartaus vuodeosastolla, Eero Niemi-Korpi. Klo 19 Kirkkokuoro Laurentius-salissa. Klo 18 Lauluseurat Anneli ja Markku Huhtalalla. Rippikoululaisten kolehdinkantovuorot nähtävillä nettisivuilla. Tervetuloa! KUOROT Harjoitukset seurakuntakodilla keskiviikkoisin klo 18.30. Klo 19-24 Nuortenilta vintillä. Elisa Järvelä. Mukana mm. Ilmoitt. –?Häntä tuplattiin, rikottiin ja vaikka mitä. päivä! KYLÄKAMARI/KIRPPIS avoinna ti-pe 10-14, Haikolantie 23 (Sieviläisen talo) SULJETTU VIIKOLLA 14 30.3 – 5.4. PYHÄKOULUTYÖ Su 15.3. Ilmoitt. Klo 12. To 12.3. Nuorten pääsiäisleiri 3.4.-5.4. klo 16 mennessä. klo 14 Raamattuja keskustelupiiri srk. 0407417731. Helille(p.050-3024765) osallistumisestasi hiihtoon.(säävarauksena kävely) Heliltä saat myös sponsorilappuja, joilla keräät sponsoreita hiihdollesi. Ke 18.3. Tervetuloa seuraamaan! Ma 16.3. Ti 17.3. Klo 19 kirkkokuoron harjoitukset, toivotaan kuorolaulusta kiinnostuneita uusia laulajia mukaan! To 12.3. MUUT Ke 11.3. 050-3230885 /Leena Taka-Eilola. Davis pussitti 43 pistettä New Orleansille –?Yritin vain pelata vihaisesti ja auttaa joukkuetovereitani. Ruokailu järjestetään kaikille hintaan 15 e / henkilö. suljettu KASTETTU Eino Juha Antero Ritvonen, Fanni Elmiina Takkunen, Vertti Niilo Anders Isokääntä HAUTAAN SIUNATTU Maria Perälä 92 v. Ma 16.3. 050-3024765 to 19.3. Karhulahti. Rippikoululaisten kolehtivuorossa: Juho-Petteri Järviluoma ja Jesse Hemmilä SEURAKUNNAN VIIKKO TO 12.3. PYHÄKOULUTYÖ PE 13.3. Klo 16.30 seuraavan sunnuntain jp-ryhmän palaveri vanhassa pappilassa. klo 7.30 Rukouspiiri Pietarin kokoushuone Lydiassa; klo 9.30 Taukotupa Simonpuiston päiväkodissa; klo 13 Eläkeliiton kerho Mariassa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe Esko Sääskilahti; klo 18.30 Raamattuja yhteyspiiri Pietarissa, naiset kokoushuone Lydiassa, miehet Bäckmannissa. Eeva Korhonen, säestys Outi Alanen, lippu 10 e; klo 18.30 Sleyn lähetysja raamattuilta Marian rippikoulusalissa, Samuel Korhonen, Jouko S. klo 18.30 ry:n kylämyyjäiset: Humalajoki-Korkiakangas, Martta ja Pekka Vasalampi, Jylhä-Liukko, Teea ja Elias Kinnunen, Möttönen-Palokangas-Taipale: Kristiina ja Risto Kalliokoski, kirkonkylä, Sisko ja Rauno Salmela, Alajoki-Oksakoski, Inkeri ja Tapio Riihimäki. klo 12-15 Yhteisvastuu tempaus Virillä. Hongiston leirikeskuksessa. Kirppispöytä Petroskoin ystävyysseurakunnan toiminnan tukemiseen Wanhan Tavaratalossa nro 600, lahjoitukset p. Koivusaari, Raudaskylän musiikkikerhon tytöt, järj. Karhulahti. klo 10 Messu kirkossa, Jaakko Kaltakari, Veli Matti Linnanmäki, Jonna Ypyä, Aada Ypyä, huilu, virret: 205:1-5, 59, 330:1-, 224, 475, 324:4-6, sakastipyhäkoulu, kirkkokahvit toimitalo Pietarissa Yhteisvastuun hyväksi; klo 11-15 Kaikenikäisille tarkoitettu talvitapahtuma toimitalo Pietarin pihapiirissä, mm. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Suvannolla. Karhulahti. MUSIIKKI Ti 17.3. MUSIIKKI Ma 16.3. Sinä näköongelmista kärsivä, tule rohkeasti mukaan! Ti 17.3. mennessä p. yhteinen Torstaituokio Palvelutalolla; klo 18 Miestenilta Mirjami ja Veli Ahosella. Iltahartaus klo 21.30. (hiljainen viikko) YHTEISVASTUU 26.3. klo 14.30 Meiänkerho Kulmakivellä, Sarita Peltoniemi, T. Pe 13.3. klo 16.30 Ensi sunnuntain jp-ryhmän palaveri vanhassa pappilassa. Ke 18.3. Padingin diakoniatoimikunta. Käsien hoito. , etunimi.sukunimi@evl.. Klo 20 Iltakylä ja seurat, Marjo ja Antti Niemi-Korvella. klo 19 Lauluryhmä Mannan harj. Klo 18.30 lauluseurat Pirkko ja Osmo Tokolalla. Ke 18.3. srk-talolle. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntakodilla TO 19.3. Sievin Ry, lähetysseurat Vanhankirkon kappelissa, -Hannu Hintsala. klo 19 nuoret Kokkolagospelissa. . su 22.3. LAPSITYÖ Su 15.3. TI 17.3. Klo 12 Eskolan aikuisten päiväkerho Rukoushuoneella. Yhteisvastuutempaus. La 21.3. Klo 10. Listakerääjä saattaa jättää postilaatikkoon tilisiirtolomakkeen, millä voit myös osallistua keräykseen, jos et ole kotona tai sinulla ei ole käteistä rahaa. 35 e / henkilö, sisältäen ruokailun ja kyydin. Sievin Ry, seurat, -Jukka Muhola. Tervetuloa mukaan kantamaan yhteistä vastuuta yhdessä! Taloustoimisto suljettu 9.-16.3. 050-3024765(Heli-diakonissa). Matti Laurila ja Juha Taanila Oulun hiippakunnasta, lähetystyöntekijöitä Etu-Aasiasta, Perhon seurakunnan työntekijöitä. Su 15.3. NUORISOTYÖ Pe 13.3. Kirkkoherranvirasto suljettu koulutuksen vuoksi; klo 13 Varttuneen väen kerho Mariassa; klo 13.30 Rauhanyhdistyksen Hartaus Sipilässä, Eero Salin, klo 18.30 Alueellinen pyhäkoulu-, päiväkerhoja raamattuluokanopettajien koulutus ja virkistysilta Ylivieskan Rauhanyhdistyksellä, alustajana Arto Paavola. klo 19 kirkkokuoroharjoitus srk-talossa, Harju. Saarna kuvaelmana, Heli Heikkilä ja joukko seurakuntalaisia. Karhulahti.Ke 18.3. Perhekerhot toimitalo Pietarissa tiistaisin klo 9-11 ja torstaisin klo 9.30-11.30. Molemmat ryhmät osallistuvat klo 19 alkavaan nuorten messuun kirkossa. Isosten toteuttama Messu torstaina 12.3. La 14.3. klo 18 Raamattuluokka Mirja ja Marko Saukolla. Hakulomake ja tarkemmat tiedot seurakunnan kotisivuilla tiedotteissa. klo 18 miestenpiiri Kulmakivellä (huom! paikka), J. klo 13 Seurakunnan ja eläkeliiton yhd. Donkkisleiri kolmos-viitosluokkalaisille 20.-22.3. Jouko Heikkinen, Anni-Mari Kentala HAUTAAN SIUNATTU Helli Lusiina Kukkola, 96 v. Karhulahti. klo 19 Sykäräisen kinkerit kappelissa. Tervetuloa mukaan! Ke 11.3. klo 19.30 kirkkokuoron harj. srk.talolla Ke 18.3. Su 15.3. Ma 16.3. Helli Maritta Kukkola, 54 v. klo 12 seurakuntapäivät ry:llä, alustaa Marko Niskanen aiheesta: Anteeksiantaminen ja keskinäinen rakkaus. klo 19 Raamatun lukuja keskustelupiiri Rauhanyhdistyksellä; klo 17 Lapsikuoron ja klo 18 Nuorisokuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 18 Pekan raamattupiiri Mariassa; klo 18.15 Neuroklubi kokoontuu toimitalo Pietarissa, vieraana liikuntasuunnittelija Virpi Lumimäki Aivoliitto ry:sta. klo 19 kirkkoneuvoston kokous Samuel-salissa. RIPPIKOULUTYÖ 12.3. kodilla, Osmo Åivo (Jer. VARHAISNUORISOTYÖ Ti 31.3. 600 m latua, kerää sponsoreita kierroksillesi. JUMALANPALVELUKSET Su 15.3. klo 18 vapaaehtoisten ilta: ”Iloa ystävästä tukea tuttavasta” srk-talossa, Anu Riutta-Huopana SenioriKaste-hankkeesta, Minna Ventilä, T. klo 7.30 Rukouspiiri Pietarin kokoushuone Lydiassa; klo 18.30 Ompeluseurat Rauhanyhdistyksellä, seurapuhe Pekka Typpö; klo 14 Hartaus Suvantotuvalla, Anne Sumela; klo 18 Raamattupiiri Suvannon kappelin takkahuoneessa. Helille p. La 14.3. Klo 19 Seppälä-Nisulan kinkerit Häkkilän kylätalolla. klo 17.30-19 Isoskoulutus vintillä. Leirin hinta 20 € ja osallistumismaksu maksetaan paikanpäällä. To 19.3. klo 10 Perhekirkko, ei sakastipyhäkoulua. Monilta kyliltä puuttuu vielä kerääjä, ota rohkeasti yhteyttä diakoni Anna-Kaisa Syrjälään, mikäli voisit toimia kerääjänä, vaikka pienellekin alueelle. Lounaan hinta eläkeläisille 6,20 e, muilta 7,20 e. klo 10 messu kirkossa, 50 vuotta sitten (v. DIAKONIATYÖ Ke 11.3. Nämä pisteet tulivat todella hyvää puolustusta vastaan, New Orleansin valmentaja Monty Williams ihasteli.. Aterialla ovat mukana Eeva ja Mika Pouke. Ry:n sisarpiiri. KASTETTU Essi Kristiina Kangas KUULUTETTU Jere Sakari Raappana ja Jutta Meeri Anniina Poikkimäki HAUTAAN SIUNATTU Annikki Tölli e Hilliaho 91 v JUMALANPALVELUKSET su 15.3. To 19.3. Klo 18 seurat ry:llä, Juhani Tokola. Klo 19. Pikkukirkko kirkossa. Ei rippikoulumerkkiä. klo 13 Sanajumalanpalvelus Seurakuntatalolla, Pekka Favén, Eeva Korhonen; klo 11 Pyhäkoulu Helena ja Pekka Niemelällä; klo 12 Pyhäkoulu Rauhanyhdistyksellä. klo 9 VIRSIVISA eli 3-4 -luokkalaisten Valtakunnallisen Virsivisan paikallisvaihe Lestijärven srk-kodilla. Ti 17.3. JUMALANPALVELUKSET Su 15.3. Klo 10. Isoset, Olli Luhtasela, Päivi Aho, Satu Heinonen. Arvontaa, ohjelmaa ja seurapuhe. Kansanlähetys. Seurakunnan työntekijät keräävät kauppojen edessä lippailla 18.3. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA To 12.3. TYTÖT JA POJAT Ke 11.3. KOTISIVU: www.sievinseurakunta.. klo 10-18 Yhteisvastuun lipaskeräys Salen edessä. klo 18.30 ompeluseurat Helena ja Petteri Saukolla; klo 19 nuortenilta Kalajoen ry:llä MA 16.3. klo 18 Donkkis Toholammin srk-kodilla. klo 19.30 kirkkokuoron harj. klo 17 Ilonjyvän harjoitukset vanhassa pappilassa. La 14.3. SU 15.3. Klo 19. Klo 10. Davis sai 23 pelitilanneheitostaan 17 koriin. 08477119, fax 08-477425. 5). La 14.3. Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa avoinna ma-pe klo 10.3012. Ke 18.3. klo 9 Virsivisan paikallisvisa seurakuntakodilla;klo 13.00 hartaus Omavieskassa. Koritehtailun ohessa Davis sai kokoon kymmenen levypalloa, kuusi syöttöä ja kaksi blokkia. Klo 15 Pyhäkoulu Tuula ja Ari Peltolalla. DIAKONIATYÖ To 12.3. Klo 19. Klo 18.30 kirkkoneuvoston kokous virastolla. klo 19 Ompeluseurat Tellervo ja Juhani Saukolla. NUORISOTYÖ Normaali viikko-ohjelma. klo 18 67-ilta vintillä. klo 18-21 Seder-ateria Alavieskan seurakuntakodilla Seder on pääsiäisen juhla-ateria, johon sisältyy rukousta, ateriointia ja laulua. TULOSSA Iltamusiikki kirkossa palmusunnuntaina 29.3. Klo 12. Kirkkoherranvirasto avoinna klo 8-11.30. Ke 18.3. SEURAKUNNAN VIIKKO ke 11.3. Pe 20.3. klo 17 pyhäkoulu Aila ja Matti Viitamaalla SU 15.3. klo 10 messu kirkossa, Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä, messun jälkeen lounas ja päiväjuhla srk-talossa, arvontaa ja kahvit. La 21.3. p. klo 12 Sanajumalanpalvelus Virillä ulkona(säävaraus,huom. To 19.3. Ke 18.3. Tervetuloa! MUSIIKKI Ti 10.3. Klo 19. klo 19-24 K-16 -ilta vintillä toisen asteen opiskelijoille ja vanhemmille nuorille. klo 18.30 Toivevirsien lauluilta Korhosen koululla (Koulukatu 10) alkaen kahvituksella (vapaaehtoinen kahviraha). klo 18 19.45 rippikoulun oppitunnit Kulmakivellä, T. Viraston aukioloajat: Huom! Virasto poikkeuksellisesti suljettuna viikolla 12 (16.-20.3), mutta voit soittaa tarvittaessa Jennille numeroon 040 757 7345 tai Markolle numeroon 044 286 3584. Klo 18 Raamis Kulumassa. La 14.3. Yhteisvastuukeräyksen listakerääjät ovat liikkeellä. Messun jälkeen on ruokailu ja yhteinen tilaisuus seurakuntakodissa. Pe 13.3. LÄHETYSTYÖ Pe 13.3. To 12.3. NUORISOTYÖ Pe 13.3. Su 29.3. klo 12 Perhonjokilaakson ja Vimpelin Näkövammakerhon kokoontuminen srk-talossa, Riitta Kankimäki, Martti Haavisto, T. MUUT TAPAHTUMAT Ke 11.3. Tulossa: Pe 20.3. Luvassa pääsiäisen teemaan suunnattua tekemistä, toimintaa, pohdittavaa ja opetusta. Yhteiskuljetus järjestetään kinnulalaisten kanssa. klo 19 nuortenilta Kulmakivellä, Koski, Kytölä. Linja-auton aikataulu ensi viikon kirkollisissa ilmoituksissa. JUMALANPALVELUKSET Su 15.3. Klo 18.30 lauluseurat, Marja-Leena ja Reijo Erkkilällä. klo 14 Hartaus Kotipirtissä. Ma 16.3. klo 18.00 Avoilta nuorille seurakuntakodilla. klo 12 Siionin virsien päiväveisuut Marian toimituskappelissa; klo 13 Tiistaikerho Rauhanyhdistyksellä; klo 13.30 Sanaja sävelpiiri Kotikartano IV; klo 18 Yhteisvastuukonsertti Akustiikassa, seurakunnan lapsikuoro, joht. klo 20 Nuortenilta Kulumassa nyyttärimeiningillä, Nelli & Milla. KASTETTU Amanda Camilla Syrjälä, Leila Nazari, Terho Eliel Kellokoski. virsihartaus Kannelmassa. To 12.3. Niemi; klo 19 Kolme kohtaamista -ilta opiskelijoille ja nuorille aikuisille toimitalo Pietarin kokoushuone Bäckmanissa, järj. klo 10 Sakastipyhäkoulu jumalanpalveluksen yhteydessä; klo 11-15 Koko perheen talvitapahtuma toimitalo Pietarin ympäristössä, mm. Ti 17.3. klo 18.00-21.00 Naisten saunailta kunnan säästötalossa. klo 17.00 kirkossa. klo 13 ystäväpalvelun vierailu Omavieskaan;klo 18.30 ompeluseurat ry:llä ( Päivi ja Tapio Ojala); klo 19 Paastonajan lauluilta kirkossa, viulisti Tuomo Hirvi, Eila Kotiaho TO 19.3. Klo 12. a Niemi-Korpi, Antti Ilmari Siipo ja Kaisa Maria Seppänen HAUTAAN SIUNATTU Jenny Maria Niemelä 88v 9kk 5p, Eino Erkki Iso-Heiniemi 91v 1kk 2p SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 11.3. Myyjäisja arpajaistavaraa voi tuoda tullessaan. klo 18 Kauppisen Joentaustan Huuskontien kinkerit Kaarina ja Ari Koivistolla. MUUT Kirkkoherranvirasto avoinna MA 16.3. 044-581 9321 tai anja.keskitalo@evl.. Ke 18.3. klo 10 Elonjyvän harjoitukset vanhassa pappilassa. Ma 16.3. Ilmoittautumiset Riinille viimeistään torstaina! Su 15.3. 044 2824 516 yhteiskyytien vuoksi. Klo 18. To 12.3. La 14.3. lumikenkäilyä, mäenlaskua, hevosajelua, jumppaa, taidepaja ja kahvila, tuotto Yhteisvastuulle ja Pyhtilän lähettiperheelle; klo 13 Uudenheräyksen seurat Mariassa, Raimo Vanninen ja Heimo Mattila; klo 11 Lounas Rauhanyhdistyksellä ja jatkuen klo 13 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Timo Vänttilä ja Jaakko Kaltakari, klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä, Jaakko Kaltakari ja Timo Vänttilä; klo 14 Rauhan Sanan seurat ja vuosikokous Siltalassa, Rauno Sipilä; klo 14 Konevitsa -kvartetin konsertti Ylivieskan kirkossa, joht. Ti 17.3. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 11.3. Su 15.3. Kun heittopaikka tuli, laitoin palloa ilmaan, Davis heittäytyi vaatimattomaksi pelin jälkeen. Myyjäiset ja arpajaiset, oppilaat esiintyvät. klo 19 kevätillan hartaus kirkossa, mukana Jürgen Lapp. klo 10 messu kirkossa, Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä, saarna hiippakuntasihteeri Matti Laurila, liturgia Raimo Kytölä, kanttori, Arto Harju, kirkkokuoro, tekstit Raija Vasalampi. Osanottajalista Sievin Ry:n ilmoitustaululla. To 19.3. Mikään ei kuitenkaan häirinnyt häntä. klo 20 Iltahartaus Rauhanyhdistyksellä, Timo Vänttilä; klo 13 Rauhan Sanan ulkoilupäivä Huhmarissa, sisätilat käytössä ja omat eväät mukaan. Mukana mm. Veikko Siponkoski, kitara. klo 10 messu ja klo 19 ihanaa barokkia kotikirkossa. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Kytölä, Harju. Klo 10. klo 19 Lauluryhmä Mannan harj. Klo 10 messu kirkossa, Sampsa Kuusamo, Erkki Simukka, Riikka Haapamäki ja Ahto Huhtala. Viikolla 11 ei kuoroharjoituksia. LAPSITYÖ Perhekerhot ovat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 10-12 Väentuvalla, Kirkkotie 7. Olena Mikhailova, ortodoksista kirkkomusiikkia ja slaavilaisia lauluja, ohjelma 10e; klo 18 Siioninvirsiseurat kirkossa, Matti Nuorala, Reino Junttila. Klo 10 messu kirkossa. Klo 15.30 Aikuisten kehitysvammaisten kerho srk-kodilla. klo 17 lähtö Kulumasta Kokkola Gospeliin: klo 18 messu, klo 20 Mikaveli & Herz Kokkolan kirkossa, klo 21.30 Gospelkahvila seurakuntakeskuksessa. klo 15 SykeClub Lestijärven srk-kodilla. Matti Laurila ja Juha Taanila Oulun hpk:sta, lähetystyöntekijöitä Etu-Aasiasta, Perhon srk:n työntekijöitä ja lähetystyön johtokunnan jäseniä. Klo 18 paastonajanilta Kulumassa, Hannele Ilola. Eila Kotiaho PE 13.3.klo 19 raamattuluokka (isot) Annukka ja Heikki Kauppilalla LA 14.3. LESTIJÄRVI To 12.3. Su 15.3. Kanalan koululla Ti 17.3. 1965) rippikoulun käyneiden kirkkopyhä. Arpavoittoja otetaan kiitollisina vastaan ja niitä voi tuoda kirkkoherranvirastoon tai su 15.3. HAUTAAN SIUNATTU Kerttu Kyllikki Jänkä 77 v, Taito Kalervo Lehtimäki 87 v. Lämpimästi tervetuloa! Yhteisvastuukeräyksen listakeräys toteutetaan seurakunnassamme maaliskuun aikana. klo 10 Sakastipyhäkoulu jumalanpalveluksen yhteydessä. LAPSIJA PERHETYÖ Ti 17.3. klo 12.0014.00 TO 19.3. Vanhankirkon kerho Vanhallakirkolla, Turvalan kerhohuoneessa. Hongiston leirikeskuksessa. TULOSSA PE 27.3
/KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Tästäkään periaatteesta ei tule riitaa, sillä keskustan esityksessä palkkatulojen verojen kevennykset ulottuvat myös yli 100 000 euroa ansaitseviin kansalaisiin, tosin hyvin maltillisesti. –?Kuka tahansa paperiton olisi voinut uida meidän järjestelmäämme ja saanut ilmaisen terveydenhuollon. –?Verotus ei kiristy, mutta merkittäviin alennuksiin ei ole varaa. Sopimus on päivitys vuonna 2001 tehdystä lähes vastaavanlaisesta sopimuksesta, joskin myös joitakin muutoksia löytyy. Rajamäen mielestä laki olisi antanut liian avokätiset palvelut paperittomille siirtolaisille. 32 vuotta Arkadianmäellä istunut Rajamäki tiesi mitä oli tekemässä. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Puhelinvaihde puh. Kokoomus on painottanut, että kevennykset pitää toteuttaa kaikilla tulotasoilla. Näiden lisäksi Biaudet on ollut Helsingin kaupungin valtuuston jäsenenä vuosina 1989–1996 ja RKP:n presidenttiehdokkaana vuoden 2012 vaaleissa. Laki on saman puolueen peruspalveluministerin Susanna Huovisen valmistelema. 5 5 4 4 4 4 3 5 7 6 4 3 1 To 19.3. Backman: Tuli yllätyksenä puolueelle Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan Rajamäen päätös viivyttää lakia tuli puolueelle yllätyksenä. Huomioon olisi otettu esimerkiksi se, minkälaiset mahdollisuudet henkilöllä on saada hoitoa kotimaassaan ja kuinka kauan hän on viipynyt Suomessa. kestotilaus 291 e/vuosi (mikäli erissä, laskutuslisä 2 e/erä), määräaikaistilaus 334 e/12 kk. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 12 UUTISANALYYSI LYHYESTI Vielä aamulla sää on pilvistä, mutta päivällä selkenee +6 +8 +13 +6 +15 +13 +19 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 +3 +2 +3 +3 +4 +3 +5 +4 +5 +4 +5 +3 (-1) (-0) (-1) (-0) (-0) (+1) (-0) (-0) (-9) (-5) (-11) (-11) (-9) (-4) (-10) (-10) 6 10 KESKIVIIKKONA TORSTAINA PERJANTAINA -1 -2 +1 +2 +1 +2 +4 +2 +4 +2 +6 +6 +7 +1 -1 +1 +2 +1 +2 +5 +3 +2 +3 +6 +5 +5 +0 -2 +1 +2 +1 +1 +5 +3 +2 +4 +7 +6 +5 7 9 8 7 12 6 4 4 9 6 6 5 Los Angeles 22 Bangkok 34 Buenos Aires 28 Chicago 7 Edmonton 3 Johannesburg 27 Miami 27 Montreal 3 New Delhi 24 New York 12 Peking 10 Sydney 26 Tokio 11 Vancouver 13 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla +2 SSW 11 m/s Kallan +2 SSW 11 m/s Tankar +3 SSW 10 m/s Valassaaret +2 SSW 9 m/s Meriveden korkeus Oulu +35 cm Raahe +35 cm P:saari +34 cm Vaasa +41 cm Ke 11.3. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Hän muistuttaa, että esimerkiksi konfl iktien aiheuttamat muuttoliikkeet ja maailmalla leviävät tautiepidemiat vaikuttavat myös Suomen turvallisuustilanteeseen. Punamulta on ollut kyselyjen suosituin vaihtoehto seuraavaksi hallituspohjaksi. 5 6 4 3 4 5 3 5 5 6 4 2 1 La 14.3. 5 5 4 4 4 4 4 5 6 6 4 4 2 Ti 17.3. –?Näiden ennaltaehkäisystä voidaan huolehtia kehitysyhteistyöllä, Paatero toteaa STT:lle. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. 5 6 4 4 5 5 4 4 6 6 4 5 3 Ma 16.3. Asia kävi selväksi, kun SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki pyysi lakiesitystä maanantai-iltana pöydälle, eikä paikalla ollut ketään pyytämässä käsittelyn jatkamista mahdollisimman pian. (Ylivieska). 3 3 3 3 3 3 3 5 7 5 4 3 1 2 2 2 2 1 2 1 5 3 4 4 1 -1 4 2 4 4 5 2 4 8 6 6 5 4 2 Ke Las Palmas 20 Kreeta 14 Antalya 17 Bangkok 34 To 19 13 14 35 Pe 18 14 13 34 La 18 13 13 34 Su 23 12 16 34 Ma 20 13 20 35 Ti 16 12 19 36 Ke 17 11 22 37 -13,0 Salla Naruska +6,8 Märket +8,7 Kumpula 5,2 mm Kilpisjärvi www.kp24.. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Verotuksen muutokset keskusta rahoittaisi tiivistämällä yritysveropohjaa, jatkamalla tuloverotuksen verovähennysoikeuksien rajaamista, laajentamalla ympäristöveroja ja korottamalla noin euron tupakka-askin hintaa. Tarkempaa tietoa uudistuksen sisällöstä saadaan, kun Ruotsin ja Suomen sotilaallista huoltovarmuutta ja hankintoja pohtivat työryhmät saavat kukin työnsä alasopimuksista valmiiksi. –?Kehitysavun kantava ajatus on pitkäjänteisyys. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (sis. Näin uudistus vaikuttaisi Työtulovähennysreformin vaikutus nettotuloihin eri tulotasoilla Lähde: Keskustan veropoliittiset linjaukset Mia Ylisuutari Nettotulojen muutos, euroa/vuosi Työtulot, tuhansia euroja/vuosi 400 350 300 250 200 150 100 50 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 Puolueiden verolinjojen asetelmat kirkastuivat SDP:n Rajamäki kampitti viime töikseen lain, joka oli oman puolueen ministerin valmistelema Kari Rajamäen mielestä lakiesitys oli erittäin huonosti valmisteltu. Biaudet on aiemmin työskennellyt kansanedustajana vuosina 1991–2006. Näiden lisäksi saattaa syntyä myös alasopimus tai liite vientivalvonnasta. Paatero ihmettelee perussuomalaisten kehitysapulinjauksia HELSINKI (STT) Eva Biaudet lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin RKP:n listalta Helsingistä. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Kahden miljardin euron suuruiset veronalennukset ovat katteettomia, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä painotti vero-ohjelman julkistuksessa. Lännen Median uutishuone puh. 4 5 3 3 3 3 3 4 6 6 4 4 2 Su 15.3. Kokoomus on esittänyt samaa mallia selvitettäväksi, joten yritysverotuksessa keskustan ja kokoomuksen linjat ovat samansuuntaiset. Malli on käytössä Ruotsissa. ISSN 0788-8325. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Hän on myös hoitanut peruspalveluministerin tehtäviä vuoden ajan huhtikuusta 1999 alkaen ja 2002 alkaen. 4 5 4 4 4 4 4 5 7 6 4 4 2 Ke 18.3. SDP:n mielestä hyvätuloisten verotusta voi vielä kiristää, jotta eriarvoisuus rikkaiden ja köyhien välillä ei repeä lisää. Keskustan esittämä perintöja lahjaverojen alennus ei saa kannatusta SDP:ssä. –?Toimintatapa, jolla lakia on viety eteenpäin, pakotti minut poikkeukselliseen ratkaisuun, Rajamäki kertoi tiistaina. Kaksi tai useampi sopijamaata soveltaa sopimusta rauhan tai kriisin aikana. Viran oli määrä jatkua toukokuun puoliväliin saakka, johon asti myös hänen 2010 aloittama toimikautensa vähemmistövaltuutettuna olisi jatkunut. Kokoomus riehaantui heti syyttämään keskustan veropakettia riittämättömyydestä, mutta piti sitä oikean suuntaisena. Valmistelussa olisi hänestä pitänyt tarkemmin kartoittaa turvallisuusarvioita ja ottaa huomioon kuntien huoli uusista talousvelvoitteista. Sopimus täytyy vielä hyväksyä kansallisissa parlamenteissa. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Kevennys olisi suurin 20 000– 30 000 euroa ansaitsevilla, joiden nettotulot nousisivat reilut 200 euroa vuodessa. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Keskustan veromallissa työtulojen verotus kevensi 450 miljoonalla eurolla. alv 24%). Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Ei työtä voi tehdä muutamaa kuukautta ja lopettaa sitten, jos rahoitusta ei tulekaan, hän sanoo. Poliittisesti vaikeampi on menosäästöjen lista. Lain mukaan hoidontarvetta olisi arvioitu tapauskohtaisesti. Viron yritysveromalli ei käy sellaisenaan Suomeen eikä se Sipilän mukaan edes tässä taloustilanteessa olisi mahdollista. (luetaan ma-pe klo 8-14). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Paatero kummeksuu ajatusta, että Suomen ulkopuolella olevista asioista voitaisiin leikata surutta. Biaudet on hoitanut yhdenvertaisuusvaltuutetun virkaa. Olisi kannattanut heittää passi roskiin ja ilmoittautua paperittomana, Rajamäki perusteli. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN. Puolueista varsinkin SDP:lle paperittomien terveydenhuollon kaatuminen on ikävä takaisku. Valtion verotulojen on arvioitu pienenevän jopa 2,5 miljardia euroa vuodessa, jos yritykseen jätettyä voittoa ei verotettaisi lainkaan. Laki paperittomien terveydenhoidosta kaatuu eduskunnassa ajanpuutteen takia. Tällä hetkellä kiireetöntä julkista terveydenhoitoa saa vain silloin, kun henkilöllä on Suomessa kotikunta, hän on EU-kansalainen tai hänen kotimaallaan ja Suomella on sosiaaliturvasopimus. Kokkola 3 Pietarsaari 4 Toholampi 3 Halsua 4 Ylivieska 3 Kalajoki 3 Haapavesi 3 Helsinki 6 Tampere 5 Turku 7 Jyväskylä 4 Oulu 2 Kuusamo 1 To 12.3. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Sipilä viittasi kokoomukseen, joka on esittänyt työn verotuksen alentamista kahdella miljardilla eurolla ensi vaalikauden aikana, mikäli työmarkkinaosapuolet päätyvät palkkamalttiin. Hinnat sis alv. Kiireellistä hoitoa saavat kaikki. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. –?Alasopimukset mahdollistavat yhteistyön syventämisen ja luovat edellytykset yhteisille puolustusmateriaalihankinnoille sekä tutkimusja teknologiatyön sekä hankintojen kustannustehokkuudelle, puolustusministeri Carl Haglund (r.) sanoo tiedotteessa. 5 5 4 3 4 5 4 6 5 6 4 2 1 Pe 13.3. Keskustan vero-ohjelman vaikutus on neutraali eli puolue on hakenut verojärjestelmän sisältä noin 800 miljoonaa euron arvosta liikkumavaraa. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. SDP ei Viron veromallia haikaile. Keskusta esittää omaa sovellutustaan Viron veromallista eli jakamattoman voiton varausjärjestelmää. Laki olisi määrännyt kunnat järjestämään kiireettömiä terveyspalveluita, kuten raskauden ja synnytyksen hoitoa, paperittomille henkilöille. alv 24%). 10 % Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Puolue ei osannut näin varautua myöskään siihen, että salissa jonkun olisi pitänyt esittää asian käsittelyn jatkamista mahdollisimman pian. Keskilevikki LT2013 23 598. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Paatero tyrmää perussuomalaisten ideoiman rahastomallin, jossa veronmaksajat saisivat itse päättää, paljonko he sijoittavat kehitysapuun. Anniina Luotonen HELSINKI (STT) Suomessa ilman oleskelulupaa olevat ihmiset eivät vastakaan saa kiireetöntä julkista terveydenhoitoa. Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Veromallit ovat talouspolitiikan helpompi osuus. Paperittomien terveydenhoito kaatui HELSINKI (STT) Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusministerit allekirjoittivat ensimmäisen puolustusmateriaalialan Nordefco-valtiosopimuksen. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. SDP muistutti, että keskusta oli viime syksynä valmis lisäämään verotuksen oikeudenmukaisuutta. Viimeeksi tämä kävi ilmi viikonvaihteessa Lännen Median lehtien kyselyssä valtuutetuille. Puolueet ovat samalla linjalla eli keventämässä työn verotusta, mittakaava on kuitenkin erilainen. –?Tämä oli työtapaturma, ei tähän ollut varauduttu, Backman myönsi. Eva Biaudet lähtee RKP:n ehdokkaaksi Helsingistä Kirsi Turkki Vaaliasetelmat kirkastuivat verotuksen osalta tiistaina, kun keskusta julkisti veropolitiikan linjauksensa. Sosiaalidemokraattien näyttää kuitenkin olevan vaikea täysin niellä keskustan veromallia. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (sis. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Ensimmäinen puolustusmateriaalialan valtiosopimus allekirjoitettiin HELSINKI (STT) Kehitysministeri Sirpa Paatero (sd.) ihmettelee perussuomalaisten vaalilinjauksia, joissa säästöjä haettaisiin esimerkiksi kehitysavun leikkaamisesta. Täysin SDP ei teilaa keskustan veroesitystä, vaan varapuheenjohtaja Antti Lindtman iloitsee esityksestä keventää pienija keskituloisten verotusta. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Hän sanoo, ettei ollut koko uransa aikana törmännyt yhtä huonoon lainvalmisteluun. Verovähennysoikeuksista keskeinen, asuntolainojen korkojen verovähennyksen vähittäinen poisto ei käy SDP:lle, kokoomukselle poisto sopinee
Vielä ensimmäisinä vuosina työurallaan hän pyrki olemaan porukan kovaääninen hauskuuttaja. Esimerkiksi lähes kaikki kanadalaiset ruusut ovat nykyisin omajuurisia. Se sopii sekä aloittelijoille että pitempään ruusuja harrastaneille. – Omajuuriset ruusut ovat yleensä talvenkestävämpiä kuin silmutetut. Kestosuosikkeja ne ovat edelleen ja ruusuharrastuksen suosio vain kasvaa. Introvertiksi persoonallisuudeksi itsensä määrittelevä mies käsittelee kirjassaan Introvertit (Atena, 2015) rauhallisten ja vetäytyvien ihmisten asemaa sekä mahdollisuuksia työelämässä. Työskentelet mieluiten jaksoissa. Pirjo Raution risteymän ranskankielinen nimi Merveille tarkoittaa ihmettä ja viittaa ruusun väriin. Kirja muistuttaa, että introverteille ominaiset analyyttisyys, keskittymiskyky ja kyky itsenäiseen työskentelyyn ovat monissa ammateissa vahvuuksia, vaikka nykypäivänä yhä useamman työnhakijan odotetaan brändäävän itsensä ja markkinoivan estoitta saavutuksiaan – siis olevan ekstrovertti. Pohjolan Ruusut on oiva opaskirja kaikille ruusuja rakastaville kotipuutarhureille. – Yleisö on toivonut kuvia kokonaisista ruusupensaista. –?Lapsena olin vielä oma itseni – rakastin istuskella yksin esimerkiksi kirjan kanssa – mutta koulussa tajusin, että sellainen käytös rajaa minut ryhmän ulkopuolelle. Jonkman kertoo, että introvertteja on eri arvioiden mukaan noin 25–30 prosenttia maailman ihmisistä. Kokouskulttuurikin pyörii Jonkmanin mukaan usein ekstroverttien ehdoilla, aivoriihi-tyyppisesti. Se on myös erinomainen käsikirja niille, jotka haluavat löytää kymmenien ruusulajikkeiden joukosta omaan puutarhaansa sopivan lajikkeen. ”Avokonttoreiden etuja ja haittoja todella mietittävä” Hanna Anttila (STT) Ruotsalainen kirjailija ja konsultti Linus Jonkman on edennyt vauhdikkaasti urallaan, vaikka hän tunnustautuu yhdeksi työpaikkojen hiljaisista tyypeistä. Ruusut ovat myös kirjailijan itsensä suosikkeja heti hyötykasvien hedelmäpuiden ja marjojen jälkeen. Jonkman itse pyrkii järjestämään itselleen jokaiseen päivään hetken vain itsensä seurassa. Introverteistä kirjan kirjoittanut Linus Jonkman toteaa, että Ruotsiin on viimeisten 30 vuoden aikana vaikuttanut suuresti amerikkalainen kulttuuri myös johtamisessa ihannoidaan ulospäinsuuntautumista. Introverteille kuitenkin pitäisi antaa kokouksista käsiteltävistä asioista taustatietoja hyvissä ajoin, koska heidän vahvuuksiinsa lukeutuvat perin pohjin harkitut ja punnitut päätökset. Atena, 2015. Toinen introverttituloksen saanut suhtautui asiaan hyvin negatiivisesti, aivan kuin se olisi kuolemantuomio hänen uralleen. . Kirjassa esitellään sanoin ja kuvin 134 talvenkestävää ruusua. Pitää vain valita oikea lajike oikeaan paikkaan, hän neuvoo. Toiveita on kuunneltu. –?Nousen yleensä aamuisin tuntia aiemmin kuin muu perheeni ja lähden esimerkiksi lenkille. Jonkman kertoo, että hänen uralleen tapahtui vain hyviä asioita, kun hän joitakin vuosia sitten ”tuli kaapista”. – Kyllä ruusut menevät perennoiden ja muiden kukkien ohi. Lähde: Linus Jonkman: Introvertit. Ja jos töissä minulla on aamupäivällä tapaamisia, pyrin raivaamaan iltapäivälle tilaa itsenäiselle työskentelylle. . Jos työviikkoon on mahtunut paljon kokouksia ja tiivistä kanssakäymistä työkavereiden kanssa, haluat viikon jälkeen vain rentoutua rauhassa yksin tai perheen seurassa. Vaihtoehtoja kyllä löytyy, Blomqvist tietää. Ruusun kasvutapaa, kokoa ja korkeutta on helpompi hahmottaa, jos näkee kuvan koko pensaasta. – Esittelen kirjassa lähinnä pohjoisilla kasvuvyöhykkeillä menestyviä ruusulajikkeita, mutta olen ottanut mukaan toki myös muutamia mielenkiintoisia kolmosvyöhykkeen ruusuja, kertoo Leif Blomqvist. Kirjassa on myös Pirjo Raution, Inger Kullbergin, Margareta von Rosen sekä Marjatta Uosukaisen kuvia. – Ruusut ovat suosikkejani heti hyötykasvien hedelmäpuiden ja marjojen jälkeen, toteaa Leif Blomqvist, jonka suomenkielinen versio Pohjoisen Ruusut -kirjasta julkistettiin tiistaina Pietarsaaressa. Silmutetut ruusut tulevat meille usein Tanskasta, Hollannista ja Saksasta. Maata ei kannata ruveta muuttamaan ruusua varten vaan valita paikalle sopiva ruusu. Vaivaannut, jos liikkeen myyjä tulee heti kysymään, voisiko hän auttaa. Meillä on varmasti yhtä paljon introverttejä kuin muuallakin, mutta kaikki Ruotsin introvertit eivät myönnä asiaa itselleen. Siksi olen niistä kirjoittanutkin, toteaa Leif Blomqvist. RUUSUKUVAT POHJOISEN RUUSUT-KIRJASTA Harison`s Yellow -ruusu voi kasvaa jopa parimetriseksi pensaaksi. Jälkeenpäin saatat olla aivan poikki. Niihin liittyy paljon tarinoita ja myyttejä. Omajuurinen pärjää parhaiten Leif Blomqvistin neuvoo selvittämään etukäteen, onko ruusu omajuurinen vai silmutettu. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Ruusujen lumoa kansien välissä Pohjoisen Ruusut -kirjasta ilmestyi suomenkielinen versio Morden Blush on kanadalainen ruusu, joka kukkii vaaleanpunaisin kukin juhannuksesta syyskuuhun. Eri maiden kulttuureista riippuu, miten introverttiyteen suhtaudutaan. Leif Blomqvist on ottanut huomioon ruotsinkielisestä kirjasta tulleet yleisöpalautteet. Puutarhakirjan ruotsinkielinen versio Rosor i norr ilmestyi viime vuonna ja sai naapurimaassa heti innostuneen vastaanoton. –?Seminaarissa oli parikymmentä nuorta ihmistä, ja meistä kaksi – minä mukaan lukien – luokiteltiin persoonallisuustestin mukaan introverteiksi. Juhlissa keskustelet yhden tai kahden henkilön kanssa sen sijaan, että vaihtaisit pari sanaa kaikkien kanssa. Silmutetuista ruusuista eivät edes myyjät voi tietää, minkä lajikkeen juuri ruusulla on. Kirjailijan mukaan ihmisillä on uskomaton kyky säätää työnkuvaansa omaan persoonallisuuteensa sopivaksi. . Kirjassa on lyhyitä, tiivistettyjä neuvoja ruusujen istuttamiseen, lannoittamiseen, leikkaamiseen, talvehtimiseen ja kasvupaikan valintaan. Et oikein osaa rupatella niitä näitä, vaan sellainen tuntuu sinusta teennäiseltä. –?Ruotsiin on viimeisten 30 vuoden aikana vaikuttanut suuresti amerikkalainen kulttuuri, joten meillä ihannoidaan ulospäin suuntautuneisuutta. . . . –?Pystyn yhä osallistumaan sosiaalisiin tilanteisiin, mutta nyt aivan eri tavalla itsenäisenä kuin niinä vuosina, jolloin teeskentelin olevani ekstrovertti. Kovat äänet, muiden käymät keskustelut tai sotkuinen kirjoituspöytä herpaannuttavat keskittymiskykysi. Se oli ehdokkaana vuoden 2014 parhaaksi puutarhakirjaksi Ruotsissa. Ruusut ovat kestosuosikkeja Ruusut ovat olleet vuosituhansien ajan rakastettuja kukkia. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 13 KESKIVIIKKO KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus Riitta-Maija Sykkö (KP) Pedersöreläinen puutarhuri ja kirjailija Leif Blomqvist on julkaissut kirjansa Pohjoisen Ruusut suomeksi. Pohjoisen Ruusut on Leif Blomqvistin neljäs puutarhakirja. Esittelyjen joukosta löytyy muun muassa kestäviä kanadalaisia ruusuja sekä kotimaisia Pirjo Raution jalostamia ruusuja ja Helsingin yliopistossa jalostettuja ruusuja. Ruusut on esitelty aakkosjärjestyksessä ja sisällysluettelo on selkeä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO INTROVERTTIYDESTÄ KERTOVIA PIIRTEITÄ . Sosiaaliset tilanteet saavat sinut joskus häkeltymään. Vanhojen ruusujen rinnalle on viime vuosina tullut paljon uusia kestäviä ruusuja. Jos juuri ei kestä talvea ja paleltuu, ei auta vaikka varsinainen lajike olisi hyvinkin talvenkestävä. Hanna Anttila HELSINKI (STT) Kirjailija ja konsultti Linus Jonkman arvelee, että introverttityöntekijöiden tarpeita ei juuri oteta huomioon tämän päivän työelämässä. Helsingissä vieraileva Jonkman kertoo kiinnittäneensä huomiota erilaisiin persoonallisuustyyppeihin ylipäätään ensi kertaa 90-luvun lopussa, jolloin hän osallistui johtajuusseminaariin. – Myös kasvupaikkavaatimuksiin kannattaa tutustua huolella. – Pohjoisillakin kasvuvyöhykkeillä voidaan kasvattaa ruusuja onnistuneesti. Jonkman määrittelee itsensä ”kaapista tulleeksi introvertiksi”. Haluat keskittyä asiaan kerrallaan ja hoitaa yhden homman loppuun ennen kuin siirryt seuraavaan. Tietoa tarjolla helpossa muodossa Leif Blomqvist on pyrkinyt kirjassaan siihen, että tieto on helpossa muodossa. Ruotsissa myös yleisesti ajatellaan, että mikäli työntekijä pitää työhuoneensa ovea suljettuna, hän on masentunut. Kirjan voi ottaa mukaan vaikka ruusuostoksille. Kirjan on kääntänyt Hellevi Kytölä ja sen valokuvat ovat Leif Blomqvistin ja Jaana Kuoppamaan. Omajuuristen ruusujen tarjonta on lisääntynyt viimeisten 5–10 vuoden kuluessa. Aiemmat kirjat ovat Pohjoisen omenat, Puutarhan marjat sekä Puutarhan Hedelmäpuut. –?Jokaisessa yrityksessä pitäisi kuitenkin miettiä, onko avokonttorista oikeasti työntekijöille enemmän hyötyä kuin haittaa. Kukinta-aika 2–3 viikkoa juhannuksesta eteenpäin. Hiljainen poika päättikin muuttaa käytöstään, ja ottaa käyttöön eräänlaisen huumorinaamion. Suomenkielinen versio on hieman isompi ja paksumpi kuin ruotsinkielinen ja siinä on isompia kuvia. – Jos omajuurisen ruusun maanpäälliset osat paleltuvat talven aikana, ruusu uudistuu juuresta nopeasti kesän aikana. Työpaikan hiljainen tyyppikin voi edetä johtajaksi Introverttien vahvuuksia ovat analyyttisyys ja kyky itsenäiseen työhön. Mielestäni tällainen ajattelu on kauheaa – introvertin suljettu ovi tarkoittaa vain sitä, että hän pyrkii työskentelemään keskittyneesti, Jonkman sanoo. –?Avokonttorit yleistyvät koko ajan, ja yrityskulttuuri on usein sellainen, että kuulokkeita tai kuulosuojaimia käyttävää työntekijää pidetään epämotivoituneena. Kaikki kirjat ovat ilmestyneet sekä suomeksi että ruotsiksi. Uudessa kirjassa on jopa koko sivun kokoisia kuvia ruusupensaista, Leif Blomqvist kertoo. Ruusujen kasvattamista pidetään haasteellisena, mutta Leif Blomqvist toivoo, että kirja antaa uutta tietoa, inspiraatiota ja oppia ruusujen kasvatukseen ja hoitoon
Kotipaikka Karhi. Loma-asunnot . Pidätämme oikeuden muuttaa tai lyhentää tekstejä. 0400 706 842. 050 537 5774. 2–6 riviä vain 15 € . Hal. Hinta 650 €. R RANGAT KLAPEIKSI TAI HALOIKSI. Autot . Kanta-Kokkola. Myydään R Renault Megane 1.9 CDI -99 farmari. 040 762 4580. Taisto Peltoniemi 0400 383 922 www.pianonviritykset.net MOOTTORIKELKKAPURKAAMO Jaakko MYYDÄÄN PURKUOSIA Viitasaari 050 379 2746. Puh. Tervetuloa n. Vuokra 500€/kk(+vesi 18€/hlö) autop. Moottorikelkat O OMAKOTITALO tai PARITALO Nivalasta, myös iisohko KOLMIO käy. T:Mi Romuheikki Oulainen. ostaa M METSÄÄ Lohtajalta 5 25 ha. K KODINIRTAIMISTOA, S SOTA-AJAN Mitalit, miekat, pistimet. Ostot Palvelut Myynnit Sekalaiset P PIANON VIRITYKSET kaikki merkit. Myynnit . Kokkola puh. 050 349 0774. ILMOITUSTEKSTI 14 168 112 210 Valitse ilmoitusmalli . Siisti 34 m2 saunallinen Y YKSIÖ (oh,alkovi,kk,ph+lasit.parv.) Ylin (3) krs. Mielell. Puh. Mikäli havaitsemme, että yritys on rekisteröitynyt ja jättänyt ilmoituksen yksityishenkilönä, laskutamme hinnan erotuksen laskutuslisineen. Hinta 1590 €. P. Lisätietoja ja video www.klapimaster.. Veneet Palauta kuponki tiistaihin klo 12 mennessä toimipisteeseemme tai postita kuponki Keskipohjanmaa/Rivi-ilmoitukset, PL 45, 67101 Kokkola. NETISSÄ: www.kp24.. Puh. Yksityinen . Noudetaan. 0700-570 153 Paula Karhu selvänäkijä, parantaja 2,17 min. Ost. Tontit . Tasokas K KERROSTALOKAKSIO + autokatos Ylivieskassa 56 m2 sauna, tilava parveke. Ilm.mittaus 150 km. P.. 050 577 7782. Henkilökohtaiset . Varastotiloja www.niittykatu1.fi Puh. Liitä kupongin mukaan mahd. 200 tkm, 6-ist., saa rek. P. SÄHKÖPOSTILLA: aineisto@kpk.. alkaen, ei lemmikkejä. vastike. Tontit Henkilökohtaiset Eläimet Myynnit Revitive isorocker IX V VERENKIERRONTEHOSTAJA. 2-6 rivin ilmoitus . 0500 865 521. 0400 768 622 tai 040 717 3768. V Vuokralle tarjotaan! 1h+k+wc+ph+sauna 41 m². Tmi TassuTukku www.edustajahelena.com P. Myyt. Työkoneet . LEMMIKKIPALVELUT Ruuat, tuotteet, hoito-, ulkoilu, valokuvaus ja Relainhoito. Töitä tarjolla . Löydetty . KLAPIKONE Mökkiläiselle ja omakoti asujalle kotimainen, KLAPIMASTER 15. Puh. Eläimet . 0400 660 444 Anias A As. Kaiken kivan merkeissä, txt! 041 496 5837. Puh. ja viikonl. K KLAPIKONE Pilke Master Evo 36 kuljettimella ja nostolaitteella. Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. 100 m² asunto on 2.20 € /m² alv. ILMESTYMISPÄIVÄ Keskiviikko . Myynnissä mm Arabian astioita, tauluja, valaisimia, käyttötavaraa, mattoja, huonekaluja, kirjoja yms. 043 820 0161. 0503845857 tutustu www.rukan.. 040 849 2225. Moottoripyörät . Edullisesti, paikan päällä, kunnon laitteilla. Puh. Esim. Tiilipoimu prof., ruskea. Ostot . Hp. Etsitään töitä . Puh. alue läh.kesk. 040 719 0165. 196 merkkiä ja kehykset (Myyjaosta.com) Kuvallinen ilmoitus Kuva + n. Puh. P. 135.000 €. rauhall. P. 35-55 v. R Rakennusten ilmanvaihdon puhdistukset PiPa Oy, Kokkola. 0400 779 787. Hinta 1950 €. O OKT-TONTTI Kannuksesta. Näyttö to 12.3. 0440 233 402. väh. Moottorikelkat . 0500 563 879. 046 575 6834. P POLTTOPUUN PILKKOMISTA Palax Power 70 S-merkkisellä koneella asiakkaan kotona. Hyvin hoidettu yhtiö, edull. 046 903 1087. /rivit . P 000 5555 55555 Ilmoituskoot yksityisasiakas 25€ (yritykset 50 €) Hinta 15€ (yritykset 30 €) Hinta Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 € (ei koske verkon kautta jätettyjä ilmoituksia). Keskellä Kanta Kokkolaa L Liike..Työ.. R RT-KAKSIO 50 m² Nivalassa. kotitalousvähennys. Mittaus ja asennus 150 km. 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16.30) . Vanhat markat, ruplat, keräilytavaraa, ranneja taskukellot. 250 m, Euro/metri. 5€. säädöillä myös vaihto epäkuntoiseen traktoriin tai maatilakaivuriin. 040 502 5935. Vanhoja osakekirjoja ostetaan keräilijän toimesta. Asunnot . Edullista ajoa, 800 €. 100 m³. Kuolinpesät. . Uusi, käyttämätön, myyd. 0400 811683. N NAISTA. Haluamasi asia tulee mahtua tähän tilaan. Hp. HP 1200e. 050 541 3150 (Alavieska). Myydään käytettyä KATTOPELLIÄ yht. 0400 346 204. maksat vain 70-90% ovh:sta. Yritys huom. 150 km Ylivieska. 145.000 €. Kauppakamarin hyväksymä T TILINTARKASTAJA. pitkäaik. Tontilla saa olla purettavia rakennuksia. R Renault Espace, vm.-00 TD 2.2 l aj. 24 %=272.80 €.Muista kotital. Vapaa heti. Täysin remontoitu ja siisti yksiö Ylivieskan keskustassa. Oma tontti, kaukolämpö. 000 000 KUVALLINEN ILMOITUS ANTAA LISÄÄ TEHOA! TAVOITA OSTAJAT PAIKALLISESTI LEHDISSÄ Autot Asunnot Loma-asunnot Halutaan vuokrata Tarjotaan vuokralle Työkoneet Kaikenlaista M METALLIROMUA + ROMUAUTOT. Mahdollisimman pian! Puh. Puh. Hinta 239 000 €. Kaukolämpö sisältyy vuokraan. Vuokra 480 €/kk. puoleen hintaan. . Myytävänä O OMAKOTITALO 121 m² Kokkolassa, 3 mh+oh+k+s+kh+autokatos+ tekn.tila/varasto. 2 H + K + S + P PARV., 59m² Luotsikuja 5, Kla. Kotikatu 2, Kälviä. Väri sininen, soitin, kahdet renkaat, vetokoukku. Tarjotaan vuokralle . 044 342 6455. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. P. Halutaan vuokrata . 2012. T TOYOTA AVENSIS 2.0 D farmari -99, ilmastointi, 2 x renkaat, vetokoukku, kats. Korut. P. Asuntoautot ja -vaunut . Tarjoa! Kannuksen Romu Oy. 0500 808 872. autoksi, 2x hyvät renk., vetok., cd-boksi, radio, kattokait. Heti vapaa! Puh. hiihtolatu vieressä. Kät. Ruka huoneistoja myynti@rukan.. O Ostoja Myyntiliikkeen varaston loppuunmyynti. P. ihmissuhteet 2,17 min. 044 542 4056 klo 15 jälkeen. P. Ei lemmikk. Puh. n. P. Sähköllä toimiva. 044 545 0117. 050 372 3428 tai 050 372 3426. klo 18 18.30 ja la 14.3. T TOYOTA AVENSIS 1.6 LB -03 vetokoukku, 2 x renkaat, sähkölasit, sähköpeilit, viin.punainen erittäin siisti, täytyy nähdä. M Myyd. Muista kotitalousvähennys. Max. 2-6 rivin ilmoitus Kuvallinen ilmoitus Jos olet Y-tunnuksen omaava ammatinharjoittaja, tulee silloin rekisteröityä ja jättää ilmoitus yritysasiakkaana. Kuvallinen ilmoitus Valitse ilmoitusosasto . yritysasiakas 2-6 rivin ilmoitus 15 € 30 € 20 € 40 € 25 € 50 € Otsikkoilmoitus Lyhyt otsikko vahvennetuilla kirjaimilla max. valokuva ja palautusosoite, mikäli haluat kuvan takaisin. 040 843 3487. Haapaveden keskustassa kaksi osaketta, Y YKSIÖ ja K KOLMIO. mahdoll. 2-4 riviä Annetaan 2 tiibetinspanielia hyvään kotiin allergian vuoksi. Tarjoa! P. Myydään 2011 remontoitu saunallinen k kerrostalokolmio 81 m² keskustassa, hissitalon 5 krs. Palvelut . Heti vapaa.Tied. 040 849 2225. 0400 844 883. 045 873 4418. Huom. Klo: 12.00 alken. 0400 580 611. A Alfa Laval tilatankki 2600 l. vaunun ETUTELTTA Forum Amitta 1000, Ducaton PELTIVANTEET 15". AIV-rehua pyöröpaaleissa, maitoputkia, ritiläpalkkeja ym. menn. Annetaan P POIKAKISSANPENTU. Myydään P PELLONTASAUSLANA hyd. Kaikki palvelut vieressä, oma autokatospaikka. Puh. 040 568 2799 S SÄLEKAIHTIMET, MARKIISIT,PYSTYLAMELLIT teht.hintaan. 044 354 3094. Ostetaan Holstein rotuisia L LYPSYLEHMIÄ (tai pian poikivia HIEHOJA), mielellään tarkkailukarjasta. myös hajakokoja. (liitä mukaan tarkat laskutustiedot) . Hyväkuntoinen vähän käytetty kunnostettu vene 1982 malli 211 + traileri edullisesti. Kadonneet . Hinta 6950 €. Ylivieskan keskustassa 47 m² A ASUNTO, 2 h+k+ph+s+erittäin iso lasitettu parveke kahteen suuntaan. 6700 € sis. hp. K KUIVAA KARSITTUA ENERGIAPUUTA Merijärvellä n. AINEISTOT PERILLÄ viimeistään tiistaina klo 12 mennessä Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24 %). Puh. Käyttöja keräilytavaraa pilkkahintaan. M MÖKKI järven rannalta kesäksi 2015. KÄYMÄLLÄ PAIKAN PÄÄLLÄ: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n asiakaspalvelupisteet . PIHAKIRPPIS lauantaina 7.6. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 15 KP24.FI/RIVIT Ostamassa myymässä vaihtamassa Keskipohjanmaassa sekä Kalajokilaaksossa ilmoitat helposti ja edullisesti! Meillä kauppa käy! /rivit Julkaisupäivä ____ /____ Ilmoittaja Etunimi Sukunimi Asiakasnumero etukortista tai laskusta Puhelin Sähköpostiosoite Ruudukon täyttö: Täytä oheinen ruudukko selvästi tekstaten siten, että joka ruutuun tulee yksi kirjain. voimassa 9/15. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24 %). P. 14 merkkiä, teksti max. Vapautuu 30.3. Puh. Eränä tai erinä. Puh. Myytävänä PYLVÄITÄ, pituus 4-5 m, hinta 40 €/kpl. klo 12-12.30 Hakalahdenkatu 95 as 22 Kla, h. 0700-570 156 Iiris Roinio huippu hyvä näkijä erit. 050 527 1747. pak. navetan kalusteita. 0440 223 541. Siisti, luotettava 45 v mies etsii n. 040 716 8616, 0500 808 872.. SOITTAMALLA: Puh. Valm.v. 3800 €. Puh. Vapaa 1.4. Torilla tapahtuu . Sisävarastossa ollut suojasäiliöllä varustettu 1 500 l:n L LASIKUITUINEN ÖLJYSÄILIÖ. 050 557 0250. 050 595 0338. 0440 425 330 N NOSTO-OVET autotallit, hallit nostoautomatiikka, koodinäppäimistö alk.89 €. alv. 0500 682 958. vuokr. Sekalaiset . Puh. JÄTÄ ILMOITUS Keskipohjanmaaja Kalajokilaakso-lehtiin . eri hinta. Tai 0400 394 921 Myös ilt. P. KUVA + 2–4 riviä vain 25 € Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 € Rivi-ilmoituskuponki Rivi-ilmoitukset julkaistaan lehdessä keskiviikkoisin. 0400 954 747. Puh
Kun Harri Jylhä pingottaa päähänsä sateenkaarenvärisen vappuirokeesin ja heittää ylleen vaimon ompeleman punkkarin farkkutakin, niin me emme ajattele Kingiä. Ja (toim.huom.) Hautamäki ei ole koskaan katsonut Kingiä. Mozartin Ave verum corpus. Näyttely tulee Kiasmaan Ranskan kansallisgallerian Grand Palais’sta. PEKKA LASSILA. Bachin Magnifi catin Quia respexit. Teatteriesitys, olipa se kuinka musiikkipainotteinen tahansa, on aivan eri tilanne kun laulaa karaokessa. Ensi-ilta on 20. Reilu vuosi sitten toimintansa aloittanut yhtye esiintyy tällä kertaa hieman pienemmän kokoonpanon voimin ja musisoimassa ovat Maria Pulakka ja Siiri Virkkala, viulu, Merja Pyrhönen, alttoviulu, Lauri Pulakka, sello, sekä Tea Polso, cembalo. Heti alkuun ammutaan tiedotustilaisuudessa toimittajien luulot Kingin apinoinnista alas. Seppo ja Maire Mild vakuuttavat, että vuorosanat osataan ja jos jännittää, niin Seppo Mild nauraa panevansa mahdollisen vapinan vanhuuden piikkiin. Elokuvaohjaaja Antti Heikki Pesonen sai apurahan tv-sarjan käsikirjoitusta varten. Kun Lea Annala muistelee kouluaikojen musiikintunteja, jotka painoivat nuoren laulajan itsetunnon nollaan, Pirkko Hautamäki on asiasta tyystin eri mieltä. –?Kutsuin kaikki viikon ohjelmasta ja järjestelyistä kiinnostuneet paikalle ja ilokseni sali tuli täyteen. Sen sijana kaikki yksitoista tiedotustilaisuuteen osallistunutta karaokeharrastajaa ovat tainneet katsoa Voice of Finlandia, jonka juonta puolestaan toinen puoliaika lähes yksi yhteen noudattelee. W. Lisäksi apurahan saivat Anna Ruohonen ja Oskari Sipola etäsuhteesta kertovan elokuvan ”Kitty + Gustaf” käsikirjoittamiseen. Hän on kuratoinut Kiasman osuuden näyttelystä yhdessä museonjohtaja Pirkko Siitarin kanssa. Hänninen sanoo, että usein suomenkielisiä syytettään yhteisöllisyyden puutteesta, mutta kymmenpäiväistä tapahtumaa ynnätessään hän löytää listalta yhdistyksiä, järjestöjä, urheiluseuroja ja kulttuuriharrastajia. Noin 85 kilometrin pyöräilytapahtumasta vastaa Tawast Cycling Club yhteistyökumppaneineen. Sen sijaan Iskelmäkarusellin muutamankin kerran, josta ensimmäinen inspiraatio tähän esitykseen sai kipinänsä. Esiintymässä ovat seurakunnan kuorot: Lapsikuoro, Kirkkokuoro, Iktys-kvartetti, Raution mieskuoro Rauno Kotiahon johdolla sekä kanttorit Annukka Palola, Heidi Huhtala ja Veli Ainali. Mapplethorp kuoli aidsiin 1989 vain 42-vuotiaana. –?Ei tätä voi verrata. Hän alkoi kuvata ihmisvartaloita veistosten asennoissa. Iltamusiikkien ohjelma on monipuolinen; kuoro -ja yksinlauluja, duettoja sekä urku -ja pianomusiikkia. Antono Vivaldin (1678-1741) In furore iustissimae irae käsittelee vihaa ja oikeutettua raivoa kun taas Nicola Porporan (16861768) In caelo stelle clare fulgescant on iloinen ja toivoa herättävän valoisa. Nuorille on luvissa keskiviikkona ÄxÖn-ilta seinäkiipeilyine ja sumopaineineen ja perjantaina on vuorossa Yö-nuoppari, joka todella kestää iltakuudesta aamukuuteen. A. Ja näinhän se on. –?Hänen taidettaan leimasi pyrkimys kauneuteen ja veistoksellisuuteen. Jokainen voi lähteä itse paikan päälle Keski-Pohjanmaan Opiston auditorioon katsomaan ja kuulemaan, millainen Ramppikuume Kälviällä jyllää. kesäkuuta järjestetään myös Tour de Sibelius -pyöräily Sibeliuksen kotimuseolta Järvenpään Ainolasta Hämeenlinnaan. –?Omanlainen. Tehdään yhdessä Tiina Ruotsala KÄLVIÄ (KP) Kälviän karaokeharrastajien musiikkiteatteri on vahvassa nousussa. klo 19. Robert Mapplethorpen lakimiehenä 1980-luvun alusta toiminut Michael Ward Stout ei osaa sanoa, oliko Mapplethorpen tarkoituksena sokeerata teoksillaan. –?Parodiaa. Ramppikuumeen ensimmäisen puoliajan laulukilpailu, jossa istuu varsin persoonallinen kolmen hengen tuomaristo ei mukaile Kingin hulvatonta tuomaristoa, sillä Ramppikuumetta aloittaessaan kukaan ei olut nähnyt tai kuullutkaan uudesta hahmokilpailusta. Kohtalona Käläviä 15.-25.3. Sipola kertoo STT:lle, että aihe liittyy marsalkka Mannerheimiin. Jo sunnuntaina vedetään Jokikylätalolla Hääkutsukurssi ja tiistaina opiskellaan käläviää keskustelukurssilla. Jokainen sai esittää Lars Anderssonille kolme kappaletta, ja Andersson sitten valitsi näistä yhden. Hän kuitenkin korostaa, että projekti on vasta aivan alkuvaiheessa. Konserttiohjelmaan on valikoitunut italialaista barokkia ja vaikka 1700-luvun Italiassa elettiinkin oopperan valtakautta, kuullaan konsertissa myös soitinmusiikkia hieman varhaisemmilta vuosikymmeniltä. Pesosen elokuva Päin seinää palkittiin helmikuussa parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnolla. Piri vastaa Sibeliusjuhlailmeestä Pirjo-Liisa Niinimäki HELSINKI Nykytaiteen museo Kiasma oli puoli vuotta remontissa, mutta nyt sisääntuloaulan vuotava katto on korjattu ja kaareva käytävä taas valmiina johdattamaan yleisön näyttelysaleihin. Mukaan pääsee Ainolan lisäksi Hyvinkään ja Riihimäen huoltopaikoilta. Raija Nykyrin kuvataidenäyttely on Kälviän kirjastossa 16.3.-7.4. Museoon on puolen vuoden kiinniolon aikana tehty korjauksia, jotka eivät kuitenkaan juuri näy päälle päin. Kannuksessa italialaista barokkia Tiina Ruotsala Kohtalona Käläviä -tapahtumaviikko käynnistyy tulevana sunnuntaina neljättä kertaa kevätversiona. Ramppikuumeessa juontajana toimiva Hannele HammarKettunen sanoo, että esityksessä kuullaan vain suomalaisia kappaleita aina viisikymmentäluvulta tähän päivään. Valokuvaajahan oli yläluokan rouvien suosiossa. Lisäksi museon omista kokoelmista on koottu muotokuvaa käsittelevä näyttely Face to Face sekä alkuaineiden kautta todellisuutta tutkiva näyttely Elementit. Kun tiimi ei pelaa yhteen, ei lopputuloskaan ole yhtä hyvä. Myönnetyt apurahat ovat suuruudeltaan 1?625–6?500 euroa. Yhdessä sitten laadittiin runko. /blogit JUHO KÄHKÖNEN JA JONNA RINTAMÄKI: Allu ja Kerttu Teatterin tekeminen on tiimityötä. –?Aika oli 1960–1970-luvuilla hyvin vapaamielinen, hän sanoo. –?Komediaa. Hän haetutti Stoutin kuolinvuoteelleen, ja kun tämä kiiruhti paikalle kesävaatteissaan, ensimmäinen kommentti oli: ”Miksi tulit noissa kamalissa rytkyissä?” Robert Mapplethorpen näyttely on esillä Kiasmassa syyskuun puoliväliin saakka. Merja Oja toteaa, että karaokeharrastajat nauttivat laulamisesta. Eipä ole Hautamäenkään roolihahmo mukavimmasta päästä, sillä tämä tuomari on puolestaan äänessä kaiken aikaa. Viikolla on monta mainiota tapahtumaa. KP/TIINA RUOTSALA Kälviällä lauletaan tosissaan Karaoketeatteri nousussa, jo toinen musiikkiesitys ensi-iltaan HELSINKI (STT) Suomen elokuvasäätiö on jakanut käsikirjoitusapurahoja 47 kotimaiseen elokuvaja tv-sarjatuotantoon. Näyttelyn tutkielmat ihmisvartalon yksityiskohdista tai Leonardo da Vincin Vitruviuksen miehen mieleen tuovat alastontutkielmat ovat suorastaan klassisen kauniita. Urkusoolona soi Felix Mendelssohnin Preludi ja laulusoolona J. Vaikka Mapplethorpen taiteen juuret ovat Chelsea-hotellin boheemissa maailmassa ja vaikka hänen kuvansa henkivät 1960–1970-lukujen vaihteen seksuaalisen vapautumisen ilmapiiriä, häntä on täydellä syyllä nimitetty myös kauneuden kuvaajaksi. Kulttuurisihteeri Kirsi Hänninen uskoo, että jo 1990-luvun lopulla aloitettu tapahtuma ei olisi enää hengissä ellei ajankohtaa olisi muutettu loppuvuodesta alkukevääseen. Paastonajan iltamusiikkia Kalajoella ja Rautiossa KANNUS (KP) Tulevana sunnuntaina konsertoi Kannuksen kirkossa Pohjanmaan oma vanhan musiikin yhtye Barocco Boreale. Kvartetti laulaa mm. Uskotaan. Avajaispäivänä 13. On sanottu, että jos hän olisi elänyt aiemmin, hän olisi todennäköisesti ollut kuvanveistäjä, sanoo intendentti Marja Sakari. Kaiken kaikkiaan Ramppikuumeessa on mukana parikymmentä alan harrastajaa, osa, kuten Pirjo Aalto ja Seppo ja Maire Mild, ensimmäistä kertaa. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 www.kp24.. ”Kuvasipa hän kukkia tai genitaaleja, Mapplethorpen kuvissa tärkeintä olivat veistokselliset muodot ja valot.” SÄÄTIÖN JOHTAJA MICHAEL WARD STOUT Kulttikuvaaja saapui Kiasmaan Valokuvaaja Robert Mapplethorpe kuorii Kiasman remonttihupusta Robert Mapplethorpen lakimiehenä 1980-luvun alusta toiminut Michael Ward Stout kuvaa työnantajaansa hiukan ilkeäksi mutta äärimmäisen täsmälliseksi. Lauluduettoina kuulemme Tuomo Nikkolan sovittamat kansansävelmät Katselen Golgatalle ja Mä laulelen nyt verestä. Joukko puhuu paljon ja on lahjakkaan hyväntuulisesti eri mieltä lähes asiasta kuin asiasta. Entä minkälainen yksi 1900-luvun merkittävimmistä valokuvataiteilijoista oli ihmisenä. Yhteistyökumppanina on myös Robert Mapplethorpe -säätiö, joka tukee muun muassa valokuvataidetta sekä hiv-tautien tutkimusta. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 16 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Juhlailmeeseen kuuluu näyttäviä istutuksia sekä Sibeliuslippuja ja -viirejä, joita toivotaan myös yksityisten asukkaiden lipputankoihin. Mukana on sellaisia tuttuja kappaleita kuten Tyttö tuollainen, Marilyn, Perhonen, Suuret setelit. Jylhä ei nyt tee lavalla luonneroolia, sillä iloinen veikko on tässä esityksessä toista tuomaria esittävän Pirkko Hautamäen mukaan ”varsinainen kusipää”. Vaikka kilpailijahahmot ovat vitsikkäitä, niin kisaan vahingossa eksyvää lammasfarmaria esittävä Eero Vierimaa korostaa, että kappaleet lauletaan tosissaan ja niin hyvin kuin voidaan. –?No sinähän saat laulaa sen, muut lohduttavat. Apurahan saajien joukossa on muun muassa vuoden 2013 Finlandia-voittaja Riikka Pelo, joka valmistelee 1700-luvulle sijoittuvaa elokuvaa kirkkomaalarin ja kirkkoherran tyttären rakkaudesta. Koska budjetti on olematon, tällainen ei olisi mahdollista, elleivät kaikki puhaltaisi yhteen hiileen Viikolla on jo niin vahvat perustukset, että sen ohjelma laadittiin yhden illan aikana. Konsertin solistina taituroi sopraano Kajsa Dahlbäck, jonka monipuolinen virtuositeetti pääsee esiin kahdessa varsin erilaista tulkintaa vaativassa motetissa. maaliskuuta. Lapsikuorot laulavat muun muassa Palmusunnuntain teemaan liittyviä lauluja. Paljon muutakin on luvissa, tässä vain muutamia esimerkkejä. KALAJOKI (KP) Paastonajan sävelet soivat Kalajoen kirkossa ja Raution seurakuntakodissa perjantai-iltana Yhteisvastuun hyväksi. Keskiviikon Kuorot kohtaavat -konserttiin osallistuu peräti viisi kuoroa ja Kokkolan Talvitansseista paikalle saapuvat tanssijat Johanna Ikola ja Hanna Korhonen. Talvitanssien ensi-illan kenraali Tanssilinjan Koloro nähdään torstaina. Ramppikuumetta potevat Harri Jylhä (takana vas.), Eero Vierimaa, Seppo Mild ja Kyösti Sorvoja sekä edessä vasemmalta Pirjo Aalto, Tellervo Vierimaa, Maire Mild, Merja Oja, Lea Annala, Pirkko Hautamäki ja Hannele Hammar-Kettunen. Siinäpä evästä toimittajalle jutun tekoon. Viime vuonna karaokeharrastajat esittivät Lars Anderssonin ohjaaman Maitolaiturin, joka oli tämän porukan ensimmäinen teatteriesitys. Näyttelytekniikkaa on uusittu, energiatehokkuutta parannettu ja aulan vuotava katto kunnostettu. Tanssikurssilla on avoimet ovet päätössunnuntaina Jokitalolla. S. Ramppikuumeen ensimmäisellä puoliajalla kilvoitellaan levytyssopimuksesta ja toisella puolikkaalla Voice of Kälviässä puolestaan katsotaan kuka tuomari kääntää tuolinsa ja kenelle. Juhlavuoden tapahtumiin kuuluu konserttien lisäksi myös muun muassa taidenäyttelyitä, käsitöitä, yleisötapahtumia sekä Sib Dance -tanssikilpailu toukokuussa. –?Hiukan ilkeä ehkä, mutta äärimmäisen täsmällinen, toisin kuin monet muut edustamistani taiteilijoista, Michael Ward Stout hymyilee. New Yorkin undergroundpiireissä vaikuttanut valokuvaaja tuli tunnetuksi muun muassa homoeroottisista kuvistaan sekä yhdysvaltalaisten taiteilijoiden ja kulttuuriälymystön muotokuvista. Avausnäyttelynä räväytetään esille 1970–1980-lukujen kulttivalokuvaajan Robert Mapplethorpen (1946–1989) retrospektiivinen näyttely. Yleisö ei ainakaan tuntunut hätkähtävän, päinvastoin. –?Mutta kuvasipa hän kukkia tai genitaaleja, Mapplethorpen kuvissa tärkeintä olivat veistokselliset muodot ja valot, Michael Ward Stout sanoo. Samaan aikaan julkaistaan kaupungin Sibeliuksen juhlailme, jota suunnittelee muotoilija Markku Piri. Harri Jylhä sanoo Ramppikuumeen pitävän sisällään kaksi erilaista tarinaa ja jo vain kuuluu huoneen toisesta nurkasta, että eihän se näin ole... Mapplethorpe ihannoi vanhan taiteen muotopuhtautta ja innostui veistotaiteen valokuvaamisesta jo 1970-luvulla. Menestys oli sitä luokkaa (ensimmäinen näytös myytiin loppuun), että alkavalla Kohtalona Käläviä -viikolla nähdään uusi esitys, Lars Anderssonin käsikirjoittama ja ohjaama Ramppikuume. Esillä on kuitenkin myös K18osasto, jossa on melko suorasukaisia eroottisia kuvia ja sadomasokistisia asetelmia. Iltamusiikki huipentuu Lapsikuoron ja Kirkkokuoron lauluihin: On lepopaikka suloinen ja Jeesus on kuollut puolestamme. Käsikirjoitusrahaa Riikka Pelolle HÄMEENLINNA (STT) Hämeenlinnan Sibelius-kesä polkaistaan kesäkuun puolessavälissä käyntiin torin kansanjuhlassa. Barokkikonsertti Kannuksen kirkossa su 15.3. –?Näinkö oli, minä luulin, että vain yhden, parahtaa Kyösti Sorvoja. Vaikka karaokeharrastajia mollataan pubien laulutähdiksi, niin tosiasiassa Kälviälläkin harrastajat kokoontuvat joka sunnuntai laulamaan yhdessä ja kehittämään taitojaan
Etuvalo maksaa noin 20 euroa, takavalo noin 18 euroa. CO LO UR BO X Käytä vähennystä näin Huomioi siivouspalvelussa SUJUUKO. Esimerkkilaskelma Siivouspalveluyritys käy siivoamassa 170-neliöisen omakotitalon kaksi kertaa kuukaudessa. Nämä puhujat olivat naisia. Kertasiivouksen ajaksi on laskettu 4–5 tuntia. ELÄMÄ MAANANTAI TERVEYS TIISTAI KULUTTAJA KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI MATKAILU PERJANTAI KOTI LAUANTAI Marja-Riitta Vuorela, teksti Heikki Hakanen, kuvat Kodinhoitohuoneen ovesta kurkistaa punaposkinen pikkutyttö. Silloin tuntihinta vaikuttaa edullisemmalta kuin se oikeasti on. Toiset myöntelivät, kuinka työssä käyvän lapsiperheen vanhempien kuuluukin käyttää rahaansa arkea helpottavaan palveluun. Kolmikon perässä tulee äiti, joka on töiden päälle hakenut perheen tyttäret päiväkodista. Siivouspalvelut hoitaa perheissä 80-prosenttisesti nainen. Tärkeintä oli, että työstään palkan saava siivooja siivosi minun ja perheeni puolesta. Kotitalousvähennystä saa 45 prosenttia eli 1?600 euroa. Uskalla toivoa, kysellä ja esittää omat mielipiteet palvelun tarjoajalle, sillä erilaisia pakettivaihtoehtoja on useita. Lisäksi siivoojaa varten kannattaa järjestää paikat, että siivoojan siivousaikaa ei mene tavaroiden paikoilleen laittamiseen. Osa myönsi, että kyse on kehtaamisesta. –?Yleisin siivouspalvelu on säännöllinen siivous, joka tarkoittaa kahta siivouskertaa kuukaudessa. Yleisarvosana ???. Molemmat ovat led-valoja ja toimivat kahdella AAA-kokoisella paristolla. –?Esimerkiksi arvonlisäverotonta nollahintaa ei saisi kuluttajalle edes ilmoittaa, silti siivous hinnat kerrotaan usein ilman alv:a tai alkaen-hintoina. Ammattitaitoisen siivoojan pitää pystyä siivoamaan paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin asiakkaan. Olisiko sinulla asiaa heille. Siitäkin huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – että tykkään itsekin siivota. Lähetä kysymys tai kommentti osoitteeseen teema@ lannenmedia.fi. Siivousalan yrittäjä korostaa myös siivoustakuun merkitystä silloin, kun tulee erimielisyyksiä siivouksen laadusta. Askarruttaako sinua jokin sähköisessä pankkiasioinnissa. Huonoa: Etuvalon paristojen kolmen tunnin kesto oli pettymys. Huolehdi, että sopimukseen kuuluu myös palveluntarjoajan vastuuvakuutus siltä varalta, että esimerkiksi tavaraa rikkoontuu. Jos aviomies ei ole valmis maksamaan summaa ulkopuoliselle siivoojalle, antakoon rahan vaimolle. Kotitalousvähennyksen laskeminen riippuu siitä, onko työstä maksettu palkkaa työntekijälle vai korvaus yritykselle laskua vastaan. Mikä juhlallinen tunne! En ikinä unohda sitä puhtaan tuoksua, joka tuli vastaan, kun avasin kotini ulko-oven sen jälkeen, kun siellä oli käynyt siivooja. Entä keittiön kiiltävät hanat ja tiskiallas! Pesuhuoneen lattiakaivon ympärille olisi voinut järjestää piknikin. Siivouspalveluala on hinnoittelukäytännöiltään kirjava. Etuvalosta on myös ladattava akkuversio, joka on hieman kalliimpi. –Siis 38 euroa tunti! Siivoamisesta. KOLUMNI Mikä: Australialainen Knog on jo vuosia tehnyt polkupyöriin etuja takavaloja, joiden tunnusmerkki on kokonaan joustavasta silikonista valmistettu ”kuori”. –?Vertailukelpoisin tieto on se siivouksen tuntihinta, joka pitää sisällään kaiken, Ristimäki sanoo. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 17 KULUTTAJA YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. 35-43 e . Tällaisen säännöllisen siivouksen pakettihinta on 310 euroa kuukaudessa. Annetaanko siivoojalle esimerkiksi oma avain. Kirjallinen palvelusopimus asiakkaan ja siivousyrittäjän välillä on tärkeä molemmin puolin. Perussiivouksen lisäksi hinta sisältää pesuvälineet ja -aineet sekä raikastimet. Esimerkkilaskelma on 170-neliöisen omakotitalosta. Kirsi Panula, Puh. . Hän tekee sen palkan edestä ja perheen puolesta Miehet puhuivat rahasta. Varmista, että palveluntarjoajalla on siivoustakuu. Sukumme veressä virtaa vahva siivousgeeni, joka on minun kohdallani onneksi sen verran heikko, että hyväksyn mainiosti toisen siivousjäljen kotonani. Jos palkkaat henkilön työsuhteeseen, saat vähentää 15 prosenttia maksamastasi palkasta sekä palkkaan liittyvät työnantajan sivukulut. Marja-Riitta Vuorela @lannenmedia.. Idea ????. Laiskan maineenhan siitä saisi, jos jonkun vieraan antaisi oman kotinsa luututa. KOKEILIN Kietaistavat valot pyörään BOOMER JA SKINK -VALOT . –?Monesta muusta turhemmasta luopuisin kuin tästä kotiavusta. Huomaa, että arkisiivous jää itselle. Hintaan saattavat lopulta vaikuttaa esimerkiksi lemmikkieläimet, kilometrikorvaukset, siivousvälineet tai pesuaineet. Jos kodinhoitotyötä ei ole tehty sovitun palvelukuvauksen mukaisesti, se tehdään uudelleen ilman lisäveloitusta. –?Imuri meinaa sanoa sopimuksen irti. Sitten olivat ne, jotka eivät todellakaan päästäisi siivoojaa kotiinsa. Omavastuuosuus on sata euroa vuodessa. –?Ei ihme. Toiset olivat jo etukäteen varmoja, että työnjälki ei kelpaisi. 020 750 4479, kirsi.panula@kpk.fi KOHDENNA VIESTISI! Kerromme tutkimuksista ja taloudesta kiinnostavas lukijoillemme. Siisteys tuli vastaan jo eteisessä. COLOURBOX Mieti tarkasti omat tarpeet etukäteen. Kiinnitys tapahtuu kietaisemalla venyvä silikonirenksu tangon tai satulatolpan ympäri. . Uudessa isohkossa omakotitalossa asuva lapsiperhe, jossa molemmat vanhemmat käyvät töissä, on tyypillinen seinäjokelaisen siivouspalveluyrittäjä Nina Ristimäen asiakas. Erihintaiset siivouspaketit sisältävät perussiivouksen lisäksi esimerkiksi siivoojan mukanaan tuomat siivousvälineet ja -aineet tai lisäpalveluja, kuten suursiivoukset ja ikkunanpesut vuositasolla. Koska tänään on siivouspäivä, perheen naisväkeä on vastassa siivouspalveluyrittäjä Nina Ristimäki. –?Kun vanhemmat tekevät useampaa työtä, kuskataan lapsia harrastuksiin ja opiskellaankin vielä töiden ohessa, siivouspalvelun käyttö helpottaa arkea, Heini Länkimäki sanoo. Onhan sillä imurointikilometrejä takana jo satoja, perheen äiti Heini Länkimäki naurahtaa. Hyvä siivoussopimus ei lakaise roskia maton alle . Hinta–laatu ??. –?Sopimuksessa sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa, mitä siivouspakettiin kuuluu ja mitä siihen ei kuulu. Tee kirjallinen palvelusopimus, jossa määritellään tuntihinta (+ alv) sekä se, mitä siivotaan ja mitä ei. . –?Jos jälki ei ole asiakkaan mielestä tarpeeksi hyvä, on siivottava uusiksi. Siivouksen kokonaiskustannukseksi jää siis 2?300 euroa vuodessa eli noin 190 euroa kuukaudessa. . Sujuuko e-laskujen maksaminen jo rutiinilla. Siksi ennen kuin allekirjoittaa siivoussopimuksen, asiakkaan kannattaa lukea myös se sopimuksen pienimmällä präntätty teksti ja selvittää, mikä on palvelun todellinen hinta. Kokeilussa olivat Boomer-niminen etuvalo ja Skink-takavalo. –?Mutta siivoojan käyntien väliaikoina selviää imuroinnilla, vessanpesulla ja pyykinpesulla eikä koko ajan tarvitse olla huono omatunto, kun ei jaksa eikä ehdi siivota kunnolla. Antti Pasanen Pankkiasiat. Hintoja vertaillessa kannattaa aina tarkistaa, onko tuntitaksassa mukana arvonlisävero (24%). –?Siis 38 euroa tunti! Siivoamisesta. Arvostin ajanjaksoa, jolloin kotonamme kävi siivooja. Siivoussopimuksessa sovitaan muun muassa hinnat sekä listataan siivottavat työt. Jos ostat siivoustyön ennakkoperintärekisteriin merkityltä yritykseltä, saat vähentää 45 prosenttia arvonlisäverollisesta työkorvauksesta. Kotitalousvähennyksen euromääräinen yläraja on 2?400 euroa vuodessa per henkilö. Siivouksen yhteissumma vuodessa on 3?900 euroa. Seuraavaksi eniten käytetään Kerran kuukaudessa -siivouspalvelua. Jos koti siivotaan tuntiveloituksella, hinta on 37 euroa tunnilta. Siivouspalvelusyrittäjä Nina Ristimäki tekee työtään perheen menosta häiriintymättä. Teemasivut Keskipohjanmaassa • MA Elämä • TI Terveys • KE Kulu aja • TO Ruoka • PE Matkailu • LA Ko. Tyypillisesti siivouspalvelun tarjoaja lähettää asiakkaalleen vuoden siivouksista koonnin, jonka asiakas voi liittää suoraan veroilmoitukseen. Isoveli on koulussa ja isä töissä. . Entä oletko mobiilipankin käyttäjä. Kalleimmat tuntitaksat ovat pääkaupunkiseudulla. Kerro kokemuksistasi pankkiasioiden hoitamisessa. Etuvalon kirkkaus riittää valaistuille alueille, muttei pimeille teille. Siivouspalveluita hinnoitellaan esimerkiksi asunnon neliöiden tai eri siivouspakettien mukaan. Valmistaudu olemaan poissa kotoa 3–6 tuntia, ellet halua pyöriä siivoojan jaloissa. Tämä on summa, jonka ylityttyä saa vähennystä. Patterien vaihto vaatii askartelua, sillä koko silikonikuori pitää irrottaa elektroniikkaosan ympäriltä ja ujuttaa takaisin. Ilman palkkaa. Kotisiivouspalvelut ovat vähennyskelpoisia verotuksessa. Mieti, miten siivoojan pääsy kotiin järjestyy. Sitten toinen ja kolmas. Toimintatiloja on kaksi: vilkku tai kiinteä valo. Harrastajasiivoojana tiedän, että olisin itse pystynyt siivoamaan ajan kanssa yhtä hyvin. Heini Länkimäki (vas.) sekä perheen tyttäret Nella, 5, Iina, 4, ja Enni, 2, ovat kotiutuneet töistä ja päivähoidosta. . Ristimäki neuvookin siivouspalvelua harkitsevaa olemaan tarkkana erityisesti hinnoittelun suhteen. Tilastokeskuksen keräämien ajankäyttötietojen perusteella miehet osallistuvat siivoukseen, tiskien tiskaamiseen ja varsinkin pyykin pesuun ja vaatehuoltoon selvästi vähemmän kuin naiset. Pikkulapsiperheessä siivoamista riittää avusta huolimatta. Pyydä siivouspalveluyritykseltä sellaisia siivoustehtäviä, jotka ovat raskaita ja haasteellisia ja vievät paljon aikaa. Valot kestivät vesiroiskeet. OMAKOTITALO 170 M2 . En neuroottisesti, mutta jokaviikkoisesti ja määräajoin perusteellisesti. Vertailukelpoisin siivouspalvelun hinta on tuntitaksa, joka sisältää kaiken sovitun. Kun huokailin tyytyväisyyttäni siivoojaamme, kuulijat jakaantuivat kahteen leiriin. Siivouspalvelujen hintahaitari on 35–43 euroa/tunti. Kirjoittaja on suhteellisen sisäsiisti. Länkimäen nelilapsisessa perheessä siivooja on käynyt kerran kuukaudessa siitä lähtien, kun tyttäristä keskimmäinen syntyi. Hän ei antaisi siivousapua pois ”mistään hinnasta”. Lisäksi ostetaan lisäpalveluita, kuten ikkunanpesua, uunin ja mikron puhdistusta, saunan pesua tai pesuhuoneen laattojen tehopesua. Siivouksen hoitaa perheissä 80prosenttisesti nainen. Pariskunta voi vähentää yhteensä 4?800 euroa vuodessa. Ei hiekkaa matolla, eikä sormenjälkiä peilissä. Syitä oli kaksi. Kotitalousvähennys on hieno lisä palveluun, jota käyttäisimme muutenkin. . Hyöty ???. Vähennyksen tekee verotoimisto. Koti siivotaan säännöllisesti kaksi kertaa kuukaudessa. Miehet puhuivat rahasta. Hyvää: Kietaisurenksun ansiosta kiinnitys ja irrotus on verrattoman vaivatonta. Esimerkkihinta siivouspalveluyritys Talonhenki oy KOTISIIVOOJA Tunti-, neliövai pakettihinta Kun harkitset siivouspalvelun ostamista, allekirjoita siivoussopimus sen jälkeen, kun olet lukenut myös pienellä präntätyn tekstin
21.40-21.50 Urheiluradio. 15.3015.35 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 15.0515.55 Kultakuume. 13.30-13.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 09.16-10.00 Regional förmiddag. 06.35-06.54 God morgon Svensk. 18.02 One Way. 10.50-11.00 Kuuluttajan vieras: tuotantoasiantuntija Pentti Männikkö. 15.0015.03 Yle Nyheter. 11.30-11.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 08.4009.00 Puheen Aamu. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och sport. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 18.50-19.00 Iltahartaus. 18.5519.00 Luontoilta 0203-17600. 20.15 DeiPark. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. (Mieczyslaw Horszowski, Reginald Kell ja Lillian Fuchs). 19.03-21.30 Euroradion konsertti-ilta. 07.02-07.20 Puheen Aamu. 19.3.2015 . 01.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 06.30-06.40 Yle Uutiset. 10.0010.03 Yle Uutiset. 16.12-16.30 Radiohuset. 17.00 Uskon ilta. 17.10 Hartaus. 22.05-23.05 Ajassa soi. 17.0017.20 Yle Uutiset ja sää. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 14.03-15.00 Stiftelsen. 08.00 Neropatti. 07.10-07.44 Aamusoitto. 11.30 Levylautanen. /markkinoi/teemat www.keskipohjanmaa.. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN laita se kalkkuna takaisin ! veisin sen vain kävelylle. 02.30 Radioraamattupiiri. 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 06.32-07.00 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 08.0008.10 Yle Uutiset ja sää. 09.10-09.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.0116.00 Puheen Iltapäivä. 09.10 Musiikkipuolituntinen 0700 98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 12.0012.05 Yle Uutiset. 07.20-07.25 Alivaltiosihteeri. 18.00 Alueuutiset. 09.30-09.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 09.10-09.16 Andrum. -uutiset. Varaukset ja aineistot............. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 10.55 Viikon teos. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 03.02-03.53 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 03.53-04.00 Yöradio. Anssi Mäkelä Kokkola 050 598 2061 Ritva Myllymäki Kokkola 050 598 2033 Pirjo Savaloja Ylivieska-Kokkola 050 598 2035 Henry Sekki Kalajoki 044 359 7702 Tapani Mustonen Kokkola 044 586 3056 Joachim Kåla Kokkola-Pietarsaari 045 110 5132 Kokonaistavoittavuus yli 90.000 kpl Täältä löydät lisää tietoa: www.kp24.. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 23.00-00.05 Svenskonsdag. 06.50 Viikon teos. 12.1212.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 16.00-16.03 Yle Nyheter. 18.03-19.00 Café Continental. 08.32-09.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 10.0010.03 Yle Uutiset. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 20.05-20.06 Sää. 14.30 Lehtikatsaus. 17.01-19.00 Uuden musiikin iltavuoro. 23.00 Black gospel. 07.00-07.02 Yle Uutiset. 17.20-17.45 Aristoteleen kantapää: Internetin älykäs hakukone. 16.30-16.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 10.03-11.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 23.03-23.30 Päivä tunnissa. Kk i t itt li 90 000 k . 13.00-13.02 Yle Uutiset. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 17.30-18.00 Pyöreä pöytä. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 19.22-19.30 Lyssna! Berättelser: Sömnlös i Helsingfors. 22.00-00.00 Encore. 09.05 Päivän kupletti. 07:20 Beethoven: Pianotrio D-duuri (Aavetrio). 12.10-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 19.03-19.05 Urheiluradio. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 09.30 Yllätysvieras. 14.03-15.00 Puheen Iltapäivä. 17.06-18.00 Puheen Iltapäivä. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 10.03-11.00 Puheen Päivä. 14.05 Viikon levy. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 07.45 Sykettä Israelista. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 12.30 Suolapala. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. YLEX 94.0 ja 96.1. 965 YLEX 06.30-06.31 Yle Uutiset. 18.3018.50 Hartaita säveliä. RADIO EXTREM 99.7. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 19.00-22.00 YleX Jatkot. 16.03-17.00 Stiftelsen. 15.55-15.58 Yle News. Teemana Rakenna ja Asu! Keskipohjanmaa-lehden . Mozart: Trio pianolle, klarinetille ja alttoviululle Es-duuri (Kegelstatt). 12.10-12.55 Julkinen sana.Mainosradioiden vuosikymmenet. 10.30 Keskipäivän tasaus. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. (Mirecourt-trio). YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 23.1006.00 Yöklassinen. 07.30-07.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 18.50-18.55 Merisää. 15.33-16.00 Radiohuset fortsätter. 21.3021.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.35-08.00 God morgon Svensk. 12.00-12.12 Yle Uutiset ja sää. Lehti joka kotiin! kotiin! ko Megajakelu 70.000 kpl!. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 14.15 Kotimaisen gospelin iltapäivä. 06.3110.00 YleX Aamu. (Tasmanian SO:n kamariyhtye/Geoff rey Lancaster). 21.03-21.05 Sportradion. 21.35-21.39 Novosti Yle. 21.30-21.45 Musiikkia konsertin jälkeen. 10.0010.03 Yle Uutiset. 07.00 Aamuhartaus. (Detroitin SO/Paul Paray). 21.00-23.00 Musikrepubliken. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). L.Onerva: Mirdja, osa 65. EU ja Venäjän talous. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 10.00 Työpaikkatoivekonsertti. 16.00-16.17 Yle Uutiset ja sää. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 07.12-07.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. nland. 08.50 Päivän blogi. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 16.33-17.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 04.02-04.55 Kantritohtori Teppo Nättilä. 09.32-10.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.00-15.01 Yle Uutiset. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 07:02 Zelenka: Sonaatti kahdelle oboelle, fagotille ja continuolle n:o 3 B-duuri (Burkhard Glaetzner ja Ingo Goritzki, oboe, Knut Sönstevold, fagotti, Siegfried Pank, viola da gamba, Achim Beyer, violone sekä Walter Heinz Bernstein, cembalo). 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 09.00-09.03 Yle Nyheter. 10.00-10.05 Yle Nyheter med väder. nland. 00.0006.00 Arkisto. 06.00 Pookin aamu. 15.0015.05 Yle Uutiset. Ilmestymispäivä ..................... 15.00 Toivon päivä. RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. Normaalijakelu = Lehti tilaajatalouksiin. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 16.17-16.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 17.00-17.03 Yle Nyheter. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 07:52 Roussel: Sarja orkesterille F-duuri. 22.0022.05 Yle Uutiset ja sää. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 10.45 Viikon levy. 11.00-11.57 Riston Valinta. 14.00 Terveysuutiset. 20.30-21.00 Kulturmagasinet. 12.30-12.33 Yle Uutiset KeskiPohjanmaa. Täyspeitto = Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin. 16.33-17.00 Radiohuset fortsätter. 08.30-08.40 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 15.00 Alueuutiset. 10.00-10.03 Yle Nyheter. 09.05-09.10 Urheiluradio. 12.00-12.03 Yle Nyheter. 11.03-12.00 Puheen Päivä. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 07.32-08.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 09.02-09.30 Puheen Aamu. 15.0015.03 Yle Nyheter. 11.0011.03 Yle Uutiset. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 14.03-15.00 Radiohuset. 19.05-20.00 Luontoilta 0203-17600. 14.00-14.03 Yle Uutiset. Kysy lisää mediamyynnistämme ja varaa paikkasi! Megajako 19.3. 07.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ). 18.03-20.00 Ampumahiihdon MM. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. -uutiset. 18.0321.00 X3M Kväll. 02.0203.00 Yöradio. 17.45 Sana koskettaa. 15.30-15.33 Regionala nyheter. 07.10-07.12 Urheiluradio. 09.00-09.02 Yle Uutiset. 09.30-09.31 Yle Uutiset. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 08.20 Kisa. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 09.0009.10 Yle Nyheter. 21.05-22.00 Kors och ters. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 01.02-02.00 Yöradio – toiveiden yö. YLE PUHE 06.00-06.30 Yle Puhe esittää. Aineisto-osoite: aineisto@kpk.. 07.0007.03 Yle Nyheter. 13.02-17.00 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 06.56-07.00 Päivän mietelause. YLE RADIO VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 20.03-20.05 Urheiluradio. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 07.3007.40 Yle Uutiset. 09.0310.00 Succémorgon. 12.01-12.10 Yle Nyheter. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 08.00-08.03 Yle Nyheter. 18.00 Järviradio soi. 07.30 Aamuhartaus. 15.15 Kurkistus kirkkoon. 16.00-16.03 Yle Uutiset. 08.35-09.00 God morgon Svensk. 17.20 Seurakuntalainen.. 06.30-06.35 Regionala nyheter. 19.3020.30 Radiodoktorn. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 12.55-13.00 Suomi tänään. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. 12.40 Viikon teos. 10.03-12.00 Supernova. nland. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 08.3008.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 22.45-00.00 Svenska kvinnor. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 15.05-15.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 14.00 Toivon lauluja. 18.00-18.15 Musiikkikamari. 00.00 Paja. 07.25-07.30 Puheen Aamu. 19.32 NuottaFM. 17.00-17.01 Yle Uutiset. 17.2017.30 Suomi tänään. 13.00 Pookin iltapäivä. 15.03-16.00 Stiftelsen. 15.35-16.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 10.00 Pookin päivä. 08.12-08.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 22.15-22.45 Kulturmagasinet. 07.03-08.00 Succémorgon. 17.3.2015 mennessä . 10.00-10.03 Yle Uutiset. 16.02 Isäntänä Tapani Ruokanen. 22.05-23.03 Arto Koskelo. 06.54-07.00 Andrum. 11.03-13.00 Etusivu. 13.0313.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 08.1008.12 Urheiluradio. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 22.0022.05 Yle Uutiset. 06.4007.00 Puheen Aamu. 00.05-01.00 Yöradio – toiveiden yö. nland. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 10.55-11.00 Pikkujuttu. 08.03-08.30 Puheen Aamu. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 12.05 Toiveiden tunti. 03.00 Viikon debatti (u). 21.00-21.03 Yle Nyheter. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 09.31-10.00 Puheen Aamu. 21.55-22.00 Suomi tänään. 21.50-21.55 Merisää. 07.10-07.30 God morgon Svensk. Kirsi Panula Kokkola 040 127 8803 sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.. 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 09.03 Viikon debatti. 13.0214.00 Arto Koskelo. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. RADIO DEI 104.3. Tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen Suomen Pankista. 10.03-10.55 Ajantasa. 06:19 W.A. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 11.03-11.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. YLE X3M 06.00-07.00 Succémorgon. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 18 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 23.10-06.00 Yöklassinen. 17.03-18.00 Stiftelsen. 20.06-21.00 Metsäradio. 12.0314.00 Myteriet. 17.00-18.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. J. 12.33-12.45 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 14.03-15.00 Ajantasa. Yle Uutiset ja sää. 12.45-12.55 Merisää. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. B. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.15 Raamattuavain. 11.0312.00 Dokumenterat: Mohammed tur och retur. 06.25-06.56 Aamusoitto. Kiina demokratiaa vastaan. 17.15-17.45 Lotta Stenroos – Kirjeitä Amerikasta. 17.45-18.00 Tekijä: Perttu Saksa – valokuvaaja ja kuvataiteilija. 16.03-17.00 Puheen Iltapäivä. 13.03-14.00 Fokus på The Temptations. 15.03-15.30 Radiohuset. 09.00 Alueuutiset. 19.15-19.22 Aftonandakt. 12.00 Tunnelmoiden soittimilla. 13.33-14.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 20.00-22.00 Puheen Ilta. 21.35 Come Home. 08.03-09.00 Succémorgon. 06:40 Muff at: Sonaatti n:o 5 G-duuri. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 12.50 Päivän blogi. 23.30-00.00 Politiikkaradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 10.05-11.00 Kaff ekvarnen. 10.05-10.50 Brysselin kone. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 21.45-22.00 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 11.3312.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 23.03-00.00 Yöradio – toiveiden yö. 22.0022.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 22.0523.00 Café Tropical. 15.30 Seurakuntalainen.. YLE OULU RADIO 98.4. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 18.03-18.50 Luontoilta 020317600. 06.06-06.30 Morgonmusik. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 07.40-08.00 Puheen Aamu. 08.00-08.03 Yle Uutiset. 12.05-12.30 Puheen Päivä. 08.0008.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 07.00 Parempi huomen. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 16.45 Radiossa huomenna. 19.02 Uskovaiset nuoret LIVE. 06.30-06.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 00.00-06.30 Yöradio. nland. Haydn: Trio barytonille, alttoviululle ja sellolle n:o 97 (John Hsu, David Miller ja Fortunato Arico). 13.00-13.02 Yle Uutiset. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 12.00 Alueuutiset. 14.00-15.00 Kantapöytä. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 17.00 Salixin parhaat. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 13.02 Viikon debatti (u). 13.00 Kuuntelijan ääni
09.45 Kauniit ja rohkeat (S). Espoon Lainvalvojien vuoroa värittää puukotus alkoholistien asuntolassa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Direkt. 7.58 FOX Kids: Pac-Man. 16.47 Nina Patalo (7). Ilmojen sankarit. 7.27 Minun nimeni on. Osa 469: Pieniä suuria tekoja. 21.55 Urheiluruutu. 18.00 Skidskytte: VM. 3.15 Suomen vartijat. 01.00 4D: Diet Crazy Mums (S). 10.50 How I Met Your Mother. 20.45 Oddasat. 15.05 Alaskan poliisit. Tuore kolmen Oscarin ohjaaja Alejandro González Iñárritu teki ennen voitokasta Birdmania tämän karun tilinteon. etappi, ZooParc de Beauval Saint-Aignan/Saint-Amand-Montrond (172 km). 9.10 TV Shop Tvins. Yö museossa. Palvonnan aikakausi. Joulumaa. 1.10 SVT: Nyhetssammanfattning. MTV3 05.30 Aamusää. 1/4. 16.05 FOX Wild: Eläinmaailman pahikset. 03.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. Kausi 11. (U) 15.00 Yle Uutiset. 19.25 Lotto, joker och drömvinsten. 00.15 Bones (12). 21.00 Sveriges mästerkock. 16.00 Kadonneet (12). Jakso 5/10. 23.00–23.55 Ulkolinja: Putinin oma tie. 13.30 Tuhluriprinsessat. 22.30 Hitlåtens historia Army of Lovers. 23.00 Poliisit Norja (7). (Suomi, 1952). 19.35 Vardagspuls. Kriittiset Cranet. 06.39 FOX Kids: Julius-apina. 14.45 Mannen som talar med hundar. Hän on tullietsivä Tapio, joka vahtii viisikymmentäluvun alun Tornionjokilaaksossa, etteivät kahvi, nailonsukat ja muut vaaralliset laittomuudet livahda luvatta maahan. 11.45 Kansallisaarre: Suomen Leijona. 14.00 Jalkapallo: Algarve Cup, . Siskon visiitti, osa 2/3. 10.25 ShowHau. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 11.3.2015 19 TELEVISIO Hesher – kapinallinen Hero klo 21.00 (E) ??. 00.55 Purjehdus: Yacht Club. Semmoisiin kuuluu ilman muuta pystyyn nostettu keskisormi, joka tämän elokuvan nimihahmon selässä komeilee. 14.15 LA Ink. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 18.45 Uutiset. Ville Haapasalon Kaukasian-matka päättyy tänään. Kausi 4. 16.05 Koko Suomi leipoo. (USA 2010) Salakuljettajan laulu TV1 klo 13.10 ?. 3.45–4.35 Fame. 9.05 Wipeout. Silloin tällöin ihmisillä näkee tatuointeja, joista voisi hyvällä syyllä tehdä ilmoituksen ympäristöviranomaisille. 13.10 Hem till gården. Vaarallinen tehtävä. 18.00 Tiededokumentti: Kivikautiset juuremme. 11.30 Himosiivoojat New Yorkissa. 21.50 Yle Uutiset. Jakso 15/23. Suuri ?naali. Sarja päättyy. 20.45 Pyöräily: Pariisi-Nizza-ajo, 3. 09.30 Puoli seitsemän. 19.00 Tanskalainen maajussi. 8.15 A-Team (12). 14.30–15.00 SVT: Vid lägerelden. Jakso 10/10. 18.00 70’s show. 07.25 Gomorron Sverige. Suomalaisen viihteen ja urheilun legendan Tapio Rautavaaran syntymästä on kulunut tänään tasan sata vuotta. 19.20 Päivän sää. Yle Teema 04.00 Teematieto. 16.30 Uusi päivä (S). Osa 470: Kiikissä. 10.30 Ampumahiihto: MM-kilpailut, miehet, takaa-ajo 12,5 km, Kontiolahti. Vahva keski-ikäinen miestähti Biutifuliakin hallitsee. (U) 16.00 Ympäristöystävälliset autot. Osa 10/10. 1.30 Low Winter Sun. 19.05 Varastojen metsästäjät. SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. 02.00 Frasier (S). 19.00 Rapport. 13.45 Coronation Street. Miksi VR:n kassaan kasataan miljoonia. Koomikko itse innostui esittämään myös Bond-konnan pilakuvaa, Tohtori Pahaa. 15.10 Top Chef. 14.40 Kanahaukka. 19.00 Seitsemän Uutiset. 20.30 Farmen. 12.35 Hem till gården. 07.25 Disney esittää: Stitch! (7). Ihmissusielämää. Azerbaidzhan. 11.00 Yle Uutiset. Miksi korkea verenpaine, diabetes, selkäkivut ja allergiat piinaavat meitä. 15.05 Hurja painonpudotus. 8.15 Franklin ja ystävät. Nettideitti. 23.30 Pluggkoden. 14.10 Matiné: Skandal i Hollywood. 20.05 Bones. 02.30 Dox: Under pälsen. 20.00 Olipa kerran (12). 18.00 Emmerdale (S). Ammattikokkien kisailussa viehättivät ison porukan hektinen tunnelma ja siihen kuuluneet tunneskaalat. (To Hell and Back, USA, 1955) O: Jesse Hibbs. 1.55 Jopet-show (S). 17.00 Rapport. ONNIMANNI LIUKKONEN Autoja, tekniikkaa ja testosteronia AKSELI HERLEVI on Top Chef Suomen ensimmäisen kauden voittaja. Kauneusalan yrittäjä Jane pitää kovaa kuria 15-vuotiaalle Sashalle, jonka elämä on tiukkaa treeniä, eikä herkkuja sallita. 20.00 Lasso. TV5 6.20 Fame. 7.55 Onnenarpa. 00.00 Lainvalvojat. 22.10 Lucia S Selection. Onnittelut sinne jonnekin! Tapsa oli mies paikallaan myös tässä Lasse Pöystin ohjaamassa komediajännärissä. Eikä se ole vähän. Yksin yhdessä. 13.00 Jalkapallo: Algarve Cup, Brasilia Saksa, Portugali. 6.52 Rytmireissu. Vanhuus rokkaa! Vieraana Gugi Kokljuschkin. 11.55 Jopetshow (S). 18.00 Yle Uutiset. 23.15 Game of Thrones. (U) 06.25 Huomenta Suomi. 17.05 SVT Forum. Sarja alkaa. Vauvoistaan luopuvat. 23.50 TV4Väder och nyheter. 11.45 Jättimäiset rakennusurakat. 22.00 Sisäpiirin miehet (16). O: Lasse Pöysti. Jopa rap-tähti Snoop Dogg tälläytyi hillittömiin sutenöörikamppeisiin. Enkä myöskään ryhtyisi kutsumaan kyseistä Hesheriä kapinalliseksi. 16.00 Gomorron Sverige sammandrag. 23.00 Sportnytt. 22.00 Wednesday Selection. 10.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 10.15 Sarahin sisustusvinkit. 07.50 Disney esittää: Mikki Hiiri vauhdissa (7). 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Ensimmäisessä jaksossa Top Chef -voittaja Akseli Herlevi kohtaa keittiömestari Timo Linnamäen. 20.30 Yle Uutiset. 23.00 Hawthorne (7). Ranskalaistehtaalla käsityönä valmistettu tehopakkaus on siinäkin porukassa poikkeus. 22.55 Yle Uutiset. 19.15 Go’kväll. (USA 2003) Biutiful Yle Teema klo 21.45 ???. 22.00 Poliisit (7). Päivän kiinnostavimmat urheiluuutiset. 16.15 Sokkokokki. 22.00 Alla är fotografer. 17.00 Pikku Kakkonen. Viimeisessä jaksossa ihmetellään öljykylpylää ja villiinnytään napatanssista. Yle Fem 7.25–11.00 SVT: Gomorron Sverige. 22.40 Kulturnyheterna. 00.00 Hawaii Five 0. Direkt. Suora. 17.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 18.55 HS-uutiset. 7.38 Taavi-tiikerin naapurissa. Heikäläisiä saattaa hyvinkin kiinnostaa, että pääroolissa on toisen maailmansodan palkituin amerikkalainen sotilas Audie Murphy – esittämässä itseään. Direkt. 16.05 Hurja remontti. 10.00 SVT Forum. 1.00 SVT: Västnytt. Pojasta mieheksi. Krim vuosi valtauksen jälkeen. 1.00 Rods n’ Wheels. 15.55 Bröd Bara bröd. 00.30 Rapport. 22.20 Golf: US PGA Tour Honda Classic. 9.25 LIVE: Tiedä ja Voita. Takkunaamainen hevimies on pikemminkin nuorehko pultsarinalku, jota Joseph Gordon-Levitt yhtä kaikki intensiivisesti esittää. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 09.05 Kotikokkien taistelu. 23.00 Blacklist (16). 2.25 LA Ink. 0.55 SVT: Kulturnyheterna. Terva-ahon rooli Alénin rinnalla on edustaa tavallista ratinkääntäjää. 05.05 Gomorron Sverige sammandrag. Direkt. FOX 6.00 Sky News. 04.50 24 Vision. 00.55 Brottskod: Försvunnen. 15.20 Onni on pohjanhevonen. 03.30 Veckans brott. 04.05 Landet runt. TJ (Devin Brochu) on koulukiusattu poika kodissa, jonka äidin kuolema on lamauttanut. 12.30 Tennis: Mats Point. 8.49 Aamutohtori: suolistosyövät. 02.05 Nyhetstecken. 6.52 Yrtit kasvamaan nyt. Ongelmia (Siniestro total). 05.00 Rapport. 01.25 Maailman kauheimmat naapurit. 16.55 Spotlight: Lobbausta kiskoilla. 23.35 Sporten. 20.57 Keno. 20.15–20.42 Uusi päivä (S). 22.00 Viikingit (16). Borgin ja Vartiaisen talousopit kriittisessä käsittelyssä. 11.10–12.05 Lääkärit. 11.00 Strömsö. 16.20 Suomi on venäläinen. Pahan onnen paellaa. 16.25 Hevostila Mistral (7). 06.25 Ylen aamu-tv. 18.43 Clay Kids (7). Mike Myersin kirjoittama ja Jay Roachin ohjaama komedia herkuttelee 1960-luvun niin sanotun svengaavan Lontoon nostalgialla. 11.00 Pikakurssi kodinostoon. Oppiminen on elinikäistä lapsuudesta vanhuuteen. Lempeästä kisailusta puuttuu todellinen asenne ja tuomareidenkin kommentit jäävät vaisuiksi. 22.55 Kuudes aisti (12). 02.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 04.30 Gift vid första ögonkastet. ONNIMANNI LIUKKONEN Kokkikisan vaisu päivitys Teknavi MTV3 klo 22.40 ??. (U) 17.00 Britannian taiteen aikakaudet. (U) 11.15 Afrikan makuja. 15.20 Mannen som talar med hundar. 22.00 Seurapiirisäpinää Teksasissa. Virkamerkin takana. 18.30 Oddasat. 22.00 Loirinuotiolla. O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen (S). 11.15 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 127, Puijo/Kuopio. Direkt. 17.05 Lentoturmatutkinta. 2/7. Pandora, 1/2. 22.00 Aktuellt. 3.45–5.59 Sky News. Direkt. 15.00 A-Team (12). Direkt. 0.00 Sinkkulaiva. 0.00 Rekkakuskit jäällä (7). 18.30 Emmerdale (S). 1.00 Anthony Bourdain maailmalla. 12.40 Hetki ennen tuhoa. 16.00 Dieetit vaihtoon! 17.00 Lemmen viemää (S). Veyronista löytyy 1200 hevosvoimaa ja sen huippunopeus on yli 400 kilometriä tunnissa. Vuodesta toiseen meille syötetään samoja laulukilpailuja ja huumoriformaatteja. Alueellisia uutisia. 18.00 112 (7). 15.50 MOT: Muistisairas yksin kotona. Myös ruokaohjelmat ovat jatkuvasti itseään toistavia reality-kisailuja. 21.00 Castle. 19.00 Starat lastenvahteina. 14.45 Ajankohtainen kakkonen. Tyyliseikoista puheen ollen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.45 Kino: Biutiful (12). 6.42 Voita vai margariinia mitä päiväkodissa pitäisi leivän päälle laittaa. Lenitan tytär on löydetty kadulta kouristelemasta ja tuodaan sairaalaan hoitoon. 8.43 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut. 18.30 MasterChef Australia. 20.00–20.47 Välimeri lautasella. 21.00 21.00 Greyn anatomia (12). (Britannia 1997) Pako viidakkoon Kutonen klo 22.00 ??. 12.20 Sydämen asialla (7). 20.00 Prisma Studio. 16.30 Sarahin talo. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.45 SVT: Kärlek vid första ögonkastet. 7.44 Uutisluokan vaalitentti: Paavo Arhinmäki. Monen yhteisen elokuvan kokemuksella. Navigointi. 2.50 Suomen vartijat. 16.25 Halv åtta hos mig. 00.30 Lainvalvojat. 13.25 Ljushuvud. 18.30 Supersankari Energina (7). 22.30 Älä kokeile tätä kotona. 11.40 SVT: Matiné: Vi mötte stormen. 23.10 Myytinmurtajat. 20.20 TV4Vädret. 8.10 Enbuske360 Ratkaisijat. 14.05 Ufojen jäljillä. 9.55 Kalle – Chef on the Beach. 17.15 Uutiset. 14.05 70’s show (7). 18.55 Gazoon (S). 18.20 Nyhetstecken. 21.00 21.00 Kaukasia 30 päivässä. 13.10 Salakuljettajan laulu (7). 7.10 Unohtivatko puolueet ilmastonmuutoksen. 23.30 Poliisit Norja (7). 16.30 Rakt på. 19.00 Skidskytte: VM. 06.15-07.00 Go’kväll. 14.35 Emilyn sisustussalaisuudet. Kausi 1. 8.16 Koomikko Sami Hedberg. Edellisiltä kausilta tutut kilpailijat kohtaavat maamme huippukokkeja. 06.00-06.05 Rapport. 16.20 Längdskidor: Världscupen. 2.00 Kadonneet (7). 8.21 FOX Kids: Transformers – Rescue Bots. 19.55 This is my Office. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 23.40 Ilman johtolankaa. 21.30 På bröllop med Kakan. 07.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit (S). Osa 268. 23.00 SVT: Sportnytt. 00.20 Purjehdus: EM-kilpailut. 03.30–05.00 Ennustaja-TV. Liv 9.00 Hurja painonpudotus. 21.00 Viva Hate (16). Lahden partio Pia ja Mika kohtaavat vuorossaan murtovarkaita. 08.35 Villiä menoa eläintarhassa (7). 21.00 21.00 Syke (12). 21.00 Elokuva: Starsky & Hutch (12). 20.15 Regionala nyheter. 00.50 Golf Club. 19.50 Keno. 19.30 Salatut elämät (S). 21.00 Uppdrag granskning. Myers esittää ilomielistä brittiagenttia, joka sulatetaan kolmen vuosikymmenen syväjäädytyksestä maailmaa pelastamaan. 01.00 Wednesday Selection. 18.00 BUU-klubben: Hittehatt. 15.05 Yle News. 7.05 Max ja Meeri. 3.20–5.00 Ennustaja-TV. Myös televisiokokeista teräväkielisimmän Hans Välimäen julmuutta hipovat kommentit olivat ärsyttävyydessään ainakin dramaattisia televisiohetkiä. 11.40 Go’kväll. 01.15 Det är något med Susan Boyle. 12.55 SVT: Min morfar hade en rymdhund. Huikean sarjan päätösjaksossa Vesa-Matti Loirin vieraina Samuli Edelmann, Kalle Holmberg ja Pertti Melasniemi. 03.20 24 Vision. 6.57 Mitä ihmettä. 15.05 Grand Designs – unelma-asunnot. 23.15 SVT: När livet vänder. 19.00 Naapurit-arvonta. Hero 18.00 90210 (7). 23.00 Idrottens himmel och helvete. 2.20 Käenpesä (7). 19.00 MasterChef VIP. Selvitystyö on yhä kesken, mutta ihan sutkin kyttäkaksikon Ben Stiller ja Owen Wilson tyypittelivät. 23.10 TV4Nyheterna. 00.20 Arkitektur och natur med Tadao Ando. 1970-luvun monin tavoin leveät trendiseikat otetaan haltuun yhtä suvereenisti kuin Beastie Boysin ikimuistoisessa Sabotage-videossa. 23.00 Scorpion. 23.50– 00.40 90210 (7). 8.43 Cirque du Soleil. 2.25 Aarteen tonkijat. Yle TV1 05.55 Strada. 22.05 Ratsastus: Riders Club. 17.10 Doc Martin (7). 16.50 Novosti Yle. 0.00 Ritari Ässä (12). Lämpöä elokuvassa on sen verran, mitä Bardemin hahmon isänkatseeseen mahtuu. 7.14 Sana-Arkku: Kirpputorilla. O: Alejando González Iñárritu. 18.45–19.54 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). (USA 1955) PEKKA ERONEN Pummi tulee taloon ELOKUVAT JOSEPH GORDON-LEVITT on Hesher, joka saa pauloihinsa henkilökohtaisten ongelmien kanssa painiskelevan T.J.:n elokuvassa Hesher – kapinallinen. SVERIGES TV1 07.00 Rapport. 14.30 Ensisilmäyksellä (7). Katsellaan Senjan kanssa Noksu, Sirkus Temppula, Popi Kissa, Lasten musiikkiestradi, Kynä käteen! sekä Puuharit. Mahdotonta. 22.00 Stacey Dooley: Nuoret amerikkalaiset. 18.15 Ampumahiihto: MM-kilpailut, naisten normaalimatka 15 km, Kontiolahti. 0.30 Supermarjo ja tytöt 2. 0.15 SVT: Aktuellt. 13.35 Kiinan kesytön luonto. (U) 09.55 Kielletyt koirarodut. 23.00 TV4Nyheterna. 17.20 Min sanning: Eva Dahlgren. 02.00 Rapport. 03.05 Sportnytt. 15.00 Mitä tänään syötäisiin. Jesse Hibbsin kankea ja pateettinen elokuva jää sotahistorian harrastajien herkuksi. Kausi 2. 20.00 Suomen pisimmät treffit. 20.30 Vem vet mest?. 23.00 Poliisit – kotihälytys (12). 22.30 MTV Sport Uutiset. Hypnoosilla hoikemmaksi. 20.00 Valheen vangit (S). Jo vuodesta 1963. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). 19.00 Hurja painonpudotus. 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. Todd Phillipsin ohjaama toimintakomedia on pikemminkin tyylitietoinen irrottelu kuin oikea poliisile?a – siis sellainen, jossa jollakin tai jollakulla olisi oikeasti väliä. 18.55 Vardagspuls. 1.25 Neljät häät Amerikassa. 01.00 Kolme miestä ja tyttö (7). 21.00 21.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu. Karmiva tunnustus. 13.45 Kadonneita etsimässä. 20/20. 7.32 Samsam. 8.50 Makuja: Merellinen pastakastike. (U) 12.12 Kansallisaarre: Seitsemän veljestä. Direkt. KUOLEMANSAIRAS Javier Bardem järjestää Barcelonassa laittomille maahanmuuttajille töitä hikipajoista elokuvassa Biutiful. 14.00 SVT: Vem vet mest?. 21.00 Elokuva: Hesher – kapinallinen (16). 19.10 Regionala nyheter. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 19.53 Opi ja elä. 20.30 Rapport. 22.30 Panttilainaamo. 14.15 Coronation Street. EUROSPORT SUOMI 09.30 Pyöräily: Pariisi-Nizza-ajo, 2. 6.50 Makuja: Merellinen pastakastike. Alén ja Ylen urheiluohjelmissa kannuksensa hankkinut Marko Terva-aho ovat kymmenien matkojensa aikana testanneet huippuautoja Ferrarista lähtien. 6.40 Pulitzer-palkittu Jenny Nordberg. 7.40 Markkinaraati: Ilmiö nimeltä Björn Wahlroos. 20.30 Poliisit (S). Nelonen 05.00–06.30 Ennustaja-TV. 22.40 Teknavi. Sub 06.00 Voittostudio. 13.40 Hitlåtens historia Björn Skifs. Suora. 17.25 Sportmagasinet. 05.45 Sändningsuppehåll.. Ja samaan tapaan kuin pummi Jean Renoirin klassikossa Boudu (1932), hänkin ilmaantuu sysäämään jumiintuneet perhekuviot uuteen alkuun. 08.50 Näin Norjassa. 16.00 Olet mitä syöt. 17.00 Fashion Star. 1.35–1.55 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 22.25 Viking Lotto ja Jokeri. Kumpi on kumpi. Osa 1. Poliisin suositus. Pirteän Hanna-Riikka Hosion juontama sarja käynnistyy erikoisjaksolla, jossa Markku Alén pääsee koeajamaan todellista luksusurheiluautoa, Bugatti Veyronia. Hidas ja hiertävä kärsimystarina ei ole helppoa seurattavaa, mutta syvältä se ihmisen osaa kouraisee. Kausi 1. 19.00 Prisma: Lääke alkoholismiin. 06.00 Studio55.fi. 17.30 Leijonan luola USA. 15.40 Korealaisen keittiön aakkoset. 13.05 Pulmuset (7). Peter Bergin rehvakkaassa toimintaseikkailussa Dwayne Johnson – tuttavallisemmin The Rock – on palkkionmetsästäjä, joka päätyy Amazonin maisemiin gangsterin tuhlaajapoikaa ja aarretta etsimään. 13.50 Kotikokkien taistelu. 01.45 Ampumahiihto: MMkilpailut, naisten normaalimatka 15 km, Kontiolahti. 21.55 Elokuva: Austin Powers – kumma jätkä. 12.10 Fame. Jakso 10/24. 22.45 Regionala nyheter. 2.50 Ullaredin kyläkauppa. SVERIGES TV2 09.05 Världens fakta: Vikingakvinnor. 16.55 Husjägarna. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. (Meksiko, Espanja, 2010) Kuolemansairas Uxbal järjestää Barcelonassa laittomille maahanmuuttajille töitä hikipajoista ja yrittää huolehtia perheestään. 22.20 Päivän sää. Poikamainen, isoista moottoreista innostuva asenne saa häkellyttävän huipentumansa, kun Terva-aho kesken kiihkeimmän kiihdytyksen hihkaisee: ”Markku Alénin tarjoama orgasmi.” Rallilegenda ei tästä hämmenny, vaan toteaa viileästi: ”Joo”. 11.20 Miehen paikka. 11.25 Elämää halpalentoyhtiössä (S). 20.00 TV4Nyheterna. 15.10 Yle Oddasat. 13.10 Rajasota. 08.00 Astral TV. 00.00 Castle (12). 01.55 Tyst vittne. 17.45 Talvistudio. Se, että Top Chef Suomeen on tehty pientä päivitystä, tuntuu ensimmäisen jakson perusteella lähinnä pettymykseltä. 22.50–00.35 Helvettiin ja takaisin (12). 10.40 Emmerdale (S). 7.20 Kissakuiskaaja. 04.45 Jamie Oliver: Middag på 30 minuter. Javier Bardem on barcelonalainen pikkurikollinen Uxibal, joka kuulee sairastavansa kuolemaan johtavaa syöpää. 18.55 This is my Office. Christopher Walken järjestää kiipeleitä, joista selvitään nujakoimalla ja huulta heittämällä. Pohjoiset aavikot. (Espanja 2010) Helvettiin ja takaisin TV2 klo 22.50 ?. 01.20 FIA WTCC/ Vakioautojen MM-sarja: WTCC All Access. naali, Portugali. 12.30 Nätti nakuna. 18.35 Family Guy. 21.45 Pyöräily: LeMond of Cycling. 12.25 Under samma tak. 02.15 24 Vision. 00.05–04.00 Teematieto. etappi, Italia. 22.00 Sinun viikkosi, minun viikkoni. 18.30 Puoli seitsemän. Kas näin puristan tietoa brunettelta! 10.10 Emmerdale (S). Osa 2/6. 20.00 Kulturnyheterna. Tunisia. 22.00 Renées brygga. Direkt. 02.25–05.25 Voittostudio. Siskon visiitti, osa 2/3. 20.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. Äitini salaisuudet. 09.05 Studio55.fi. Kiehtovat, hiomattomat roolit ovat ylipäätään tämän salaa humoristisen ja hieman lämpimänkin pikku?lmin vahvuus. Jakso 7/9. 20.00 Rillit huurussa (S). Autoilun ja tekniikan erikoisohjelma Teknavi aloittaa jo yhdeksännen kautensa. Tai siis komeilee ja komeilee. etappi, Saint-Amand-Montrond Saint-Pourçain-sur-Sioule (179 km). 05.25 24 Vision. Kausi 1, 3/4. 20.05 Suuri Journalistipalkinto. Pojan, isän (Rainn Wilson) ja mummon (Piper Laurie) kuviota värittää myös lähikaupan Nicole (Natalie Portman). 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.15 Talviurheilu: Ski Pass. 16.30 Seitsemällä merellä. Talismaanit. Suora. 05.35 Strömsö. HERO YLE KUVAPALVELU Top Chef Suomi: Kaksintaistelu Sub klo 21.00 ?. Murtovarkaita. Viimeiset kerrat. 17.20 Päivän sää. 20.00 Pyöräily: TirrenoAdriatico-ajo, 1. Toinen semi?naali. 2/2. 12.05 Oddasat. (U) 14.00 Walker, Teksasista (12). 19.30 Top Chef. 19.00 Community (7). 12.25 Britannian paras leipomo. 01.50 Kallista kipua (7). 10.25 Tuhkimotarinoita. Kaupallinen televisio on tällä hetkellä formaattien vallassa. 17.55 Äntligen hemma. 08.00 Waverly Placen velhot (7). 0.35 Monet vaimoni. 7.53 Touhukkaat. 21.00 Temptation Island Suomi (7). Naama vääntyy koomisiin irvistyksiin Alénin avatessa kaasua. Sopimus. 4/5. 17.00 Kuuluisat kuppilat. 20.30 Simpsonit (7). 16.15 Maastohiihto: Maailmancup, miesten ja naisten sprintti (p), Drammen, Norja. 17.00 Yle Uutiset. 18.05 How I Met Your Mother. 03.00 Rapport. Laihdutushullut äidit. Direkt. 09.00 Dok: Miten lasten kävi. Agenttikumppanin rooli meni onneksi Elizabeth Hurleylle. 10.50 Onnenarpa. 05.15 Farmen. (USA 2004) Austin Powers – kumma jätkä Fox klo 21.55 ??. 01.15 UEFA Champions League -huippuhetket. Direkt. 1.15 SVT: En bok, en författare. (U) 13.15 Sinun viikkosi, minun viikkoni. 7.47 EK:n Matti Alahuhdan haaste. 04.00 Rapport. (Suomi 1952) Starsky & Hutch TV5 klo 21.00 ??. 8.40 Makuasioista voi kiistellä. 02.50–05.30 Voittostudio. Direkt. 09.40 Mitä tänään syötäisiin. JIM 5.00–6.55 Ennustaja-TV. 19.35 Huutokaupan Metsästäjät. Kun aikaa vielä on, hän tahtoisi tehdä edes jotakin hyvää. 07.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S). Ensi viikolla Teknavi palaa normaaliin makasiinirakenteeseensa. 7.36 FOX Kids: Monsuno. 13.20 Leijonan luola USA. 23.45 SVT: På bröllop med Kakan. 23.20 Golf: Naisten Euroopankiertue, Gold Coast, Australia. 19.05 Simpsonit (7). 17.20 Frasier (S). 11.05 Yle Alueuutisia. 7.01 FOX Kids: Lola & Virginia. 6.51 Nimipäiväonnittelu. 10.00–10.50 Doc Martin (7). 17.05 100 tarinaa Lastensairaalasta. Menneisyyden aave. Kaksintaistelumuottiin pakotettuna Top Chef lässähtää kuin liikaa paistettu tuulihattu. 00.00 Au pair i London. 21.00 21.00 Luojan kiitos! 22.00 Kymmenen Uutiset. 8.39 Hupsis. 22.55 Nyhetssammanfattning. 18.58 HS-sää. Osa 8. 7.18 Arkkipiispa ja köyhyys. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 7.14 FOX Kids: My Little Pony. Välimäki on poistunut omiin ohjelmiinsa, mutta onneksi vieraileva tuomari, huippukokki Stefan Richter tarjoaa ripauksen kunnon kritiikkiä. 00.35 Pearl Jam 20 år. Osastolla vietetään myös joulujuhlia, vaikka ulkona on kevät kauneimmillaan. Direkt. 23.30 Ekonominyheterna. 20.30 Sex & Sånt. Vieraana Pepe Willberg. Geeniperimän selvittäminen helpottuu, eettiset ongelmat pysyvät. 14.00 Rullaavat tytöt. 10.30 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 14.55 Top Chef. 12.01 Yle Oddasat. 18.00 Ampumahiihdon MM : Naisten 15 km. Pilottitakin alla tapahtuu! 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 Malou efter tio. 21.00 21.05 A-studio. Papuja ja pannukakkua. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 15.37 Jumalanpalvelus: Lauletaan ilosta. Kokemuksen rintaääntä ei sankarikuvan alta isommin tihku. 03.50 Beauty and The Beast. 4/4. (U) 12.45 Rune – eläinten kuningas. 21.00 När livet vänder. 17.00 Pulmuset
–?Hakemusjärjestelmä on auditoitu 2013 puolen välin kieppeillä. kunnat, yhdistykset ja säätiöt. Tekes kertoi, että kaikkiin tietomurron kohteena olleisiin ollaan oltu yhteydessä. –?Ei tämä silti mitään huuhaahommaa ole. Anonyymi kirjepalvelu toimii osoitteessa www.mll.fi /vanhempainnetti. –?Se motivoi, kun on kunnon laitteet ja tehdään eikä puuhastella, Lappalainen toteaa. Ryhmän sihteerinä toiminut professori Juho Saari vakuuttaa, että pohjalla on paljon asiantuntemusta ja konkreettisia ajatuksia siitä, miten uudistukset ovat toteutettavissa. Tutkinnanjohtaja Risu kertoo, että tapausta tutkitaan törkeänä petoksena. Sekä valtioneuvoston kanslian Ilkka että Kyberturvallisuuskeskuksen Tauriainen toteavat, että kehitys on silti oikeansuuntaista. Soinin mukaan tietoturva-aukko on tukittu ja nyt selvitetään, miten se on päässyt syntymään. Valtioneuvoston kanslian tietoturvallisuuspäällikkö Juha Ilkka huomauttaa, että ulkomaalaisilla tiedustelijoilla on varsin mittavaa osaamista. Opintotuen ehtojen tiukkeneminen etenee HELSINKI (STT) Marimekon perustaja Armi Ratia saa nimikkopuiston Helsinkiin. .-12 95.900 Massey Ferguson 7480 + EK ..........................-11 80.500 Massey Ferguson 7495 DYNA VT+ etunostol. 38. Toisaalta käytössä olevat järjestelmät ovat monelta aikakaudelta, ja muutaman vuoden takaiset uhkakuvat olivat aivan toisenlaiset kuin nykyiset. Yhtäläisyyksiäkin löytyy. Vanhempainpuhelin soi usein eron takia HUITTINEN (STT) Kaivosyhtiö Dragon Mining kiistää Maan Ystävät -yhdistyksen väitteet uraanin valumisesta Huittisten kultakaivokselta. Sitä mukaa kuin parannetaan, tulee uusia uhkia ulkopuolelta. Erimielisyyksien selvittäminen koettiin usein vaikeaksi. Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto Samok vetoavat eduskuntaan, jotta esitystä ei hyväksyttäisi toisessa käsittelyssä perjantaina. 790 ,BMW 320 i A TwinPower Turbo F30 Sedan Business -12 60 tkm, h-kirja, aut.ilm., Suomi-auto, 2xrenk., aluvant., xenon, ajotietok., urheiluohjauspyörä, urheiluistuimet edessä, vak.nop.s. Jos se pettää, voi koko systeemi vaarantua. –?Se ei kuitenkaan saa johtaa eettiseen kestävyysvajeeseen, Saari sanoi puhelimitse STT:lle. Ei ole kenenkään etu, jos he makaavat kotona. Seuraavana päivänä yksi heistä ilmoitti tietoturva-aukosta Tekesiin. Loppuvuodesta kootussa ryhmässä istui rinta rinnan työmarkkinajohtajia, yrittäjäjärjestön toimitusjohtaja sekä sosiaalija terveysalan keskeisten laitosten ja järjestöjen johtoa. –?Jokisivun kultakaivos toimii ympäristöluvan ehtojen mukaisesti, eikä se aiheuta riskiä ympäristölle tai naapureille, kommentoi tuotantojohtaja Ilpo Mäkinen Dragon Mining -yhtiöstä. Armi Ratialle nimikkopuisto Helsinkiin KATSO KAIKKI VAIHTOAUTOMME www.rinta-jouppi.com Meille käyvät vaihdossa autojen lisäksi myös mm. Työryhmä on kuitenkin lähtenyt siitä, että sen esitykset voidaan toteuttaa olemassa olevien resurssien puitteissa. Tekesin pääjohtaja Pekka Soinin mukaan tietoturva-aukon kautta on päästy käsiksi pelkkiin hakemuksiin mutta ei liitteisiin, kuten projektitai liiketoimintasuunnitelmiin. 020 777 2585 huolto ja varaosat avoinna ma-pe 8.00-16.30 13 Indolantie 7 Rinta-Joupin Autoliike Oy JY VÄ SK YL ÄN TIE VA AS AN TI E ETELÄVÄYLÄ 8 KOKKOLA VAASAAN OULUUN BMW 520 D A TwinPower Turbo F11 Touring -11 84 tkm, autom.vaiht., alv-väh., 1-om., aut. 900 ,Saab 9-3 Sport Sedan 2,0t Linear Business -09 81 tkm, aut.ilm., xenon, h-kirja, 2xrenk., aluvant., vetok., Suomi-auto, lohkol., vak.nop.s., met.väri. (25,00) of Finland f Sepon Kulta Rantakatu 8 ja Anttila Center, KOKKOLA Prismacenter, PIETARSAARI -Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA -Paletti, KYYJÄRVI www.seponkulta.fi suositushinnasta HELSINKI (STT) Aikuisten väliset ristiriidat, ero ja sen seuraukset nousivat viime vuonna yleisimmiksi keskustelunaiheiksi Vanhempainpuhelimessa ja -nettikirjepalvelussa. –?Se on ikuista kilpajuoksua. Sen sijaan heikoimmassa asemassa olevien näkökulma pitäisi ottaa huomioon kaikessa yhteiskuntapolitiikassa. Osa pomppii pajasta toiseen Miettisen mielestä tärkeintä pajassa on se, että kiinnostavaa alaa pääsee kokeilemaan käytännössä. Opetusja kulttuuriministeriö tukee toimintaa vuosittain noin 13 miljoonalla eurolla. . 24.89 0,HUI PPU VA RU ST EL TU ! VW PASSAT Variant Highline 2,0 TDI 103 BlueM DSG -12 55 tkm, autom.vaiht., nahkaverhoilu, h-kirja, 2xrenk., aluvant., Suomi-auto, navi, panoraamakattoluukku, ajotietok., vetok. Risu arvelee, että kolmikko ei vain pystynyt jättämään tilaisuutta kokeilematta, kun havaitsivat tietoturva-aukon. Pajatoiminta liittyy nuorisotakuuseen, jonka mukaan nuorelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-, työpajatai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. 38. –?On vaara, että totumme siihen, että enemmistön hyvinvoinnin hinta on se, että osa jää sivuun. Opiskelijajärjestöt eivät usko säätöihin, koska opintotuen leikkaus pidentää todennäköisesti opintoaikoja. Lappalainen, Turunen ja Ruupunen ovat tulleet työpajaan työvoimatoimiston kautta, mutta heillä on erilaiset taustat ja elämäntilanteet. 39.89 0,SUBARU FORESTER 2,0 TD XS WV Business -12 80 tkm, 4-veto, 1-om., aut.ilm., h-kirja, 2xrenk., aluvant., Suomi-auto, vak.nop.s., xenon, ajotietok., Bluetooth, met.väri, CD. Eduskunta hyväksyi tiistaina ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esityksen, jonka mukaan korkeakoulututkinnon suorittanut opiskelija ei voi enää saada opintotukea toista samantasoista tutkintoa varten. –?On hienoa, jos täältä löytyy oma juttu ja pääsee kiinni työelämään. Asiasta on päättänyt pääkaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta. Vanhempainpuhelimen numerossa 0800 92277 päivystävät MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät. Mäkisen mukaan yhtiö on tutkinut alueella kattavasti alkuainepitoisuuksia, mukaan lukien uraania. nuorisotakuuta. K-maatalous Kokkola Kosilankatu 3 Kysy lisää myyjältäsi: Petri Kivioja 0500-437805 Peter Mattas 050-3872532 Hinnat alv 0% Hinnat alv 0% OSTAMME KULTAA Diamond KISS of Finland amond KIS S SS S KIS SS -30% Suositut kultaiset Diamond KISS TIMANTTISORMUKSET Takuu RANNEKELLOT kuu RANNEK ku kuu R RANNEK 1990 Alk. Tutkinnanjohtaja Jukkapekka Risu Helsingin poliisista kertoi, että epäiltynä on kolme miestä, jotka huomasivat tietoturva-aukon jättäessään omaa rahoitushakemustaan Tekesille. 9.4 90,Anders Holm 050 363 5736 BMW 520 D A TwinPower Turbo Sport F10 Sedan -12 96 tkm, autom.vaiht., 1-om., h-kirja, Suomi-auto, vak.nop.s., Bluetooth, Sportratti, ajotietok., vetok., 2xrenk., aluvant. ”Nuorisotakuu ei mennyt putkeen, mutta työpajoja ei saa lopettaa” Pajassa voi myös huomata olevansa aivan väärällä alalla Mimma Lehtovaara HELSINKI (STT) Jos tietoturvallisuus olisi kahden armeijan yhteenotto, olisi hyökkääjällä parempaa kalustoa ja enemmän sotilaita. Järjestelmä on toimitettu talon ulkopuolelta, mutta Soinin mukaan päävastuu on Tekesillä. Sitten päätöksiä voi tehdä sen mukaan. 4.9 80, PÖSSL 2 WIN Citroen 3,0 HDi 158hv Retkeilyauto -11 57 tkm, suihku, Truma 6E lämmitin, markiisi, jääkaappi / pakastin lokero, liesi, Suomi-auto, 1-om., täyd.h-kirja, ajotietok. Myös Valtion tietoja viestintätekniikkakeskuksen Valtorin toimitusjohtaja Kari Pessi on samoilla linjoilla. 29.89 0,MB C 200 CDI BE T A -10 163 tkm, navi, Xenon-valot, autom.vaiht., aut.ilm., h-kirja, 2xrenk., aluvant., pysäk. Köyhyysryhmä ei halua Suomeen erillistä köyhyyspolitiikkaa. Opetusja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan 75 prosenttia on sijoittunut pajajakson jälkeen koulutukseen, työhön tai ”muuhun nuoren tarvetta vastaavaan aktiiviseen toimintaan”. –?Heistä kaksi on ollut pidätettynä ja kolmas on luvannut ilmestyä tänne huomenna, Risu kertoi tiistaina. 490 ,Claas 850 Speedstar ......................................-05 136.000 Massey Ferguson 7624 DYNA VT + etunostol. Nuorten työpajat perustuvat tekemällä oppimiseen. Kaikista voit tehdä kaupat meillä Kokkolassa + NETISSÄ YLI 2500 AJONEUVOA: rinta-jouppi.com tai auto.fi Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%), matkapuhelimesta 8.35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%). ilm., h-kirja, 2xrenk., aluvant., xenon-valot, Bluetooth, moot.lämm. Valmennusjakso kestää tavallisesti alle kuusi kuukautta. Toisen korkeakoulututkinnon suorittamisen syy on usein aiemman alan heikko työllisyystilanne. 36.89 0,BMW X1 xDrive 18d A Business TwinPower Turbo -13 39 tkm, Suomi-auto, xenon-valot, h-kirja, lämmitettävä ohjauspyörä, ajotietok., aut.ilm., pysäköintitutka taakse, 2xrenk. -14 116.500 Massey Ferguson 7624 DYNA VT + etunostol. Työpajoja on 270 kunnassa eri puolilla Suomea. 18.39 0,SIIS TI TIT ANIUM ! FORD TRANSIT 300S 2,2TDCi 85 N1 Van Trend FWD -11 41 tkm, alv-väh., 1-om., h-kirja, 2xrenk., aluvant., ilmast., ESP, vak.nop.s., mäkilähtöapu, vanerointi, pariovet, lohkol., sisäp. Teemu Tiinanen 040 734 5488 Petteri Puurula 040 637 4150 Terhi Weckman 050 564 6019 Timo Kauppinen 050 505 7650 Yli INDOLANTIE 7, Kokkola, p. Se on tietysti surullista. –?Tietysti tähän on vaikuttanut myös yleinen taloustilanne. Tietoturvan asevarustelussa hyökkääjä peittoaa puolustajat Alan huippuosaajista on kysyntää ympäri maailman HELSINKI (STT) Tekesin mukaan epäilty tietomurto koskee noin 3?600:aa asiakasta ja näiden noin 8?300:aa hakemusta. –?Eihän tällaista tehdä, jollei sen uskota vaikuttavan, Mäkinen sanoi. Kaivopuistossa sijaitsevalla puistolla ei tähän mennessä ole ollut virallista nimeä, mutta siitä on käytetty epävirallisesti nimeä Myllykallio. Tilannetta vaikeuttaa myös kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, joka on kuin suunnitelmallista liiketoimintaa. Takuuta on kritisoitu, eikä se Miettisenkään mielestä ”ole mennyt ihan putkeen”. Pajojen avulla pyritään parantamaan valmiuksia päästä töihin tai koulutukseen. –?Mutta tämäntyyppisistä osaajista on kansainvälisestikin kova kilpailu, ja meidän pitäisi pystyä pitämään heidät maan rajojen sisäpuolella, huomauttaa Ilkka. –?Ensimmäinen mahdollinen kompastuskivi on käyttöoikeuksien hallinta: kuka pääsee käsiksi tietoon. 23.49 0,SIIS TI TR AN SIT ! Peugeot 406 ST 2.0 HDI 4d -00 2xrenk., aut.ilmast., ajotietok., aluvant., met.väri, CD-soitin/radio. 050-3872532 TERVETULOA TUTUSTUMAAN LAAJAAN JA MONIPUOLISEEN MASSEY FERGUSON MALLISTOON KONEPERJANTAI KONEKESKON Perjantaina 27.3. Esityksen mukaan muutos toisi 10,5 miljoonan euron säästöt vuoteen 2019 mennessä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto kertoo, että eroon liittyvät huolet korostuivat etenkin isien soitoissa. Alkamassa on eläkeläisten tapahtuma, jossa tarvitaan audiovisuaalisen alan osaajia. Kaikki tähtää siihen, että tartutaan työhön tai opiskeluun. 18.50 0,Ford FOCUS 1,6 120 Flexifuel Titanium 5ov -12 55 tkm, h-kirja, aut.ilm., Suomi-auto, vak.nop.s., ajotietok., 2xrenk., aluvant., mäkilähtöapu, met.väri, CD-soitin. Ryhmä vetosi yhdessä sen puolesta, että köyhiä ei saa unohtaa, vaikka Suomen talous onkin tiukoilla. 30. klo 9-15 K-maatalous Loimaa Aleksis kivenkatu 9 Kysy lisää myyjältäsi: Pasi Rasimus 050 372 4851 Perjantaina 13.3. KESKIVIIKKONA 11.3.2015 KESKIPOHJANMAA 20 Tuomas Arkimies TAMPERE (STT) Nuorten työpajassa työskentelevät Toni Lappalainen, Juhani Ruupunen ja Pekka Turunen seisovat viimeistä huutoa olevan miksauspöydän takana Tampereen monitoimitalossa. Tietomurto Tekesissä koski noin 3 600:aa Merja Puisto HELSINKI (STT) Suomen vähäosaisilla oli puolustajinaan koko joukko hyväosaisia, kun arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma köyhyysryhmä julkisti tiistaina esityksensä vaalien jälkeen aloittavan hallituksen ohjelmaan. Eikä paraskaan turvallisuuskulttuuri poista inhimillistä tekijää, käyttäjän virhettä, huolimattomuutta tai sitä, että annettuja ohjeita ei noudateta. . 0500-437805 Kysy lisää: PETER MATTAS puh. Sitten siihen on tehty muutoksia 2013 lopulla ja oletus on, että siinä vaiheessa tällainen aukko on päässyt syntymään. Toki sellaistakin näkee, että pompitaan pajasta toiseen. Viime vuonna työpajoissa oli noin 14000 alle 29-vuotiasta. Suurin osa linjauksista on tutun kuuloisia ja varsin yleisluontoisia. –?Ainakaan työpajoja ei saisi tässä tilanteessa lopettaa. Puisto sijaitsee Olympiaterminaalin vieressä. . sisäpistokkeella. tutkat, ajotietok., Bluetooth, kattokaiteet. Köyhyysryhmä antoi omat teesinsä tulevalle hallitukselle HELSINKI (STT) Opintotuen ehtojen tiukentaminen etenee eduskunnassa. Kaivosyhtiö kiistää uraanin valumisen. Hän pahoittelee tietomurtoa. Pajoja järjestävät mm. 020 777 2586, varaosat: p. Lähes yhtä tärkeää on huomata, ettei tämä ala ollutkaan minua varten. Näin he pääsivät Risun mukaan käsiksi hakemuksiin. Vaikka kuinka hyvin suojaat tietosi, on aina uhkana, että joku on sinua viisaampi ja fi ksumpi. Se on haastavaa, sillä järjestelmät ovat isoja ja monimutkaisia ja käyttäjäkunta on laajaa. -10 76.200 Valtra N142 Direct + EK ..................................-10 72.000 Sampo 3045C puimuri .....................................-06 68.100 Valtra N142 Versu + EK ...................................-11 66.800 Massey Ferguson 5465 DYNA 4 + etunostol. Avee-pajan valmentajan Jukka Miettisen mukaan Tampereen monitoimitalon pajoihin on ollut viitisenkymmentä hakijaa työjaksoa kohti. Tällaisena näyttäytyy tietoturvallisuuden puolustajien ja uhkaajien maailma, kun asiantuntijat arvioivat Suomen valtionhallinnon tietotekniikan varmuutta. Pajoissa saa tukea myös arkisiin asioihin kuten oikean vuorokausirytmin löytämiseen tai hakemusten täyttämiseen. . Myös talous otettu huomioon Ryhmä on koostanut viestinsä tueksi pitkän luettelon uudistusehdotuksia, jotka ulottuvat lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaamisesta työllistymisen edistämiseen, tukiviidakon perkaamiseen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksien parantamiseen. Ratia työskenteli Helsingissä lähes koko aikuisikänsä ja asui nimikkopuiston lähellä. ..........................-99 21.700 JCB 527-58 Turbo ............................................-95 20.000 Pöttinger TOP 812 ............................................-13 15.000 Ursus 385 Turbo + metsäkärry ja metsäkuormain -77 7.600 Massey Ferguson 6485 DYNA 6 ......................-09 49.900 Valtra N141 HT ................................................-07 47.900 Massey Ferguson 6475 DYNA 6 ......................-09 46.900 Ford 7910-4 ......................................................-86 9.950 VAIHTOKONEET YLIVIESKA: VAIHTOKONEET VAASA: Kysy lisää: PETRI KIVIOJA puh. Tiukennus koskisi sekä alempia että ylempiä korkeakorkeakouluja ammattikorkeakoulututkintoja. Sellainen olisi vain omiaan jakamaan kansalaisia eri kasteihin. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo ”uskovansa ja toivovansa”, että ryhmän työ todella vaikuttaa tuleviin ratkaisuihin. 47.89 0,Ford FOCUS 1.6 Collection 100 5d -07 99 tkm, 1-om., ilmast., h-kirja, 2xrenk., aluvant., moot.lämm., ESP, vak.nop.s., ajotietok., radio-kasettisoitin, met.väri. Opiskelijajärjestöt arvostelevat muutosta siitä, että se voi tehdä alan vaihdon opiskelijalle taloudellisesti mahdottomaksi. Suoraan työelämään on liki mahdotonta päästä, joten pajoja tarvitaan. . TYÖPAJOISSA OLI NOIN 14 000 NUORTA VIIME VUONNA . Suunta on oikea, mutta onko vauhti riittävä Asiantuntijat pitävät Suomen valtionhallinnon turvallisuustietoisuutta kohtuullisen hyvänä. 020 777 2590 TEEMME KAUPPAA MA-PE 9-19, LA 10-15 MERKKIHUOLTO p. Riskit tunnetaan ja ymmärretään paremmin kuin ennen. 30.89 0,UP EA NE LIVE TO ! MB B 180 CDI BE A Premium Business SPOR -12 54 tkm, autom.vaiht., h-kirja, 2xrenk., Suomi-auto, puoliaut.ilmast., ajotietok., vak.nop.s., ESP, urheilualusta, xenon. Tauriainen muistuttaa, että järjestelmien haavoittuvuus ja suunnitteluvirheet ovat nykyaikaa. Yhteensä palveluihin tuli viime vuonna runsaat 1?100 yhteydenottoa, joista noin kaksi kolmasosaa oli puheluja. Nuorten työpajatoiminta on osa nuorisolaissa säädettyä nuorten sosiaalista vahvistamista, ja se toteuttaa osaltaan ns. Työn pohjalla oli Saaren mukaan ryhmän yhteinen ymmärrys, että kasvuun ja työllisyyteen on satsattava ja hyvinvointivaltion rakenteita joudutaan uudistamaan. –?Toinen keksii keinon murtautua, toinen yrittää puolustautua, ja puolustautujat ovat aina valitettavasti vähän jäljessä. Ristiriidat liittyivät esimerkiksi perheen vastuunjakoon tai huoltajuusasioihin erotilanteessa. . . Tekesin ja poliisin mukaan tiistaina ei ollut viitteitä siitä, että tietoja olisi käytetty hyväksi tai levitetty eteenpäin. Ryhmän työn taustalla oli arkkipiispa Mäkisen mukaan huoli siitä, että huono-osaisuus on Suomessa syventynyt. –?Valtaosa tänne tulevista nuorista on tavalla tai toisella hukassa. On ollut työttömyyttä, ja itselle sopivasta alastakin on epävarmuutta. Pajoissa voi olla ammatinvaihtajia, työja toimintakyvyltään heikentyneitä työnhakijoita, päihdeja mielenterveyskuntoutujia sekä vailla ammatillista koulutusta olevia. ...............-03 23.300 John Deere 6410 + etunostol. Miettisen kokemusten mukaan prosenttiluku on lähempänä viittäkymmentä. Nuoria tuntuu olevan yhä enemmän työttömänä, eivätkä yritykset uskalla nyt työllistää. Tietoturvassa mikään ei ole tarpeeksi. Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen ryhmäpäällikkö Aki Tauriainen vertaa tietoturvallisuutta asevarusteluun. Vanhempainpuhelin muuttui toukokuussa maksuttomaksi, minkä jälkeen puheluiden määrä kasvoi merkittävästi. JUURI KATSASTETTU! 1.19 0,TA RJOUSHIN TA AN ! SUZUKI GSX-R 1000 -04 42 tkm, Yoshimuran vaimennin, teräspunosjarruletkut, GIPro vaihdenäyttö, minivilkut, kaatumatapit, hyvät renkaat ja ketjut. Heistä noin puolet pääsee sisään. 18.89 0,Ford MONDEO 2,0 145 Flexifuel Trend Design 5-ov -10 69 tkm, aut.ilm., h-kirja, 2xrenk., aluvant., Suomi-auto, p-tutkat eteen ja taakse, ajotietok., ESC, met.väri, CD-soitin. -08 45.000 Massey Ferguson 5465 DYNA 4 ......................-08 43.900 Case IH MXM 140 + EK ...................................-05 42.600 John Deere 6420 S-4 + EK .............................-02 35.400 MF 6265 + ek ...................................................-02 28.000 Same Silver W105 + EK + etunostol