Ostetut maaalueet sijaitsevat Kokkolan ratapihan eteläpuolella Kosilan alueella. Kokonaispinta-ala on noin 4,7 hehtaaria. Kasvihuoneille päivä oli todella musta. Österbacka ei ole uskaltanut kiinnittää sähköä sen korkean hinnan vuoksi. 1 Sivu 4 Valot sammuivat Österbackan puutarhalla Perjantain pörssisähkö, ja myös aluesähkö, nousivat uusiin ankariin lukemiin. Tammikuuta 2024 • Nro 8 KPO osti rata-alueita VR:ltä Osuuskauppa KPO on ostanut maa-alueita rakennuksineen VR:n omistuksesta. Putket paukkuvat Ensin kova pakkanen sai putket jäätymään, nyt lauhtuminen rikkoo niitä. Tarkempi suunnittelutyö on tarkoitus aloittaa heti. Esimerkiksi Pietarsaaressa perinnerakentamiseen ja antiikkiin erikoistuneessa myymälässä paljastui tiistaina putkirikko. Vaikutukset satoon näkyvät vasta muutaman viikon kuluttua. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Torstai 11. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Sivu 2. Esimerkiksi Teerijärvellä Sune Österbacka sammutti kasvihuoneista valot yli puoleksi vuorokaudeksi. 1 Sivu 3 Kasvisten saantiin pakkasjakso ja musta perjantai eivät vielä vaikuttaneet. TIINA RUOTSALA Lauhtunut sää on teettänyt töitä niin putkimiehille kuin pelastuslaitoksille
Parin viime viikon aikana työlistalle on kuitenkin noussut paljon niin sanottuja uusia kohteita. Ensin hänen piti vaan lapioida lumet pois kellarin oven edestä. Pidempi pakkasjakso alkoi loppuvaiheessa jäädyttää putkia todella, mutta lauhtumisen myötä ongelmat vasta alkoivatkin. En luule, että saamme vakuutuksesta, kun vanhassa talossa on vanhat putket, 1960-70 -luvuilta, Lund arvelee. Putkirikon pelko on yrittäjällä käynyt mielessä viime aikojen hirmupakkasilla. Esimerkiksi Kokkolaan on luvattu loppuja alkuviikolle parhaimmillaan kahdenkymmenen asteen pakkasia. – Vaikea sanoa olisiko se jotenkin ollut estettävissäkään. laa, kuuluvat suunnitelmat. Vesi kutistuu 0–4 asteen välillä, mutta laajenee taas jäätyessään, jolloin putket saattavat rikkoutua. Klemola ymmärtää, että hetkittäin korkealle kivunnut sähkön hinta on saanut ihmiset ainakin harkitsemaan lämmityksen pienentämistä. PUHEENAIHE: TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 2 Putkirikot Pirkko Högkulla Putkirikko säikäytti Lundagårdin yrittäjät Pietarsaaressa tiistaina aamulla. LUNDAGÅRD muutti Purmosta seitsemisen vuotta sitten Pietarsaaren keskustaan nykyisiin tiloihin, vuonna 1909 valmistuneeseen taloon. Vettä ehti todennäköisesti valua litimärältä lattialta rakojen kautta alle eristeisiin. Vettä lakaistaan lastoilla lattiakaivoihin, jos sellainen on lähettyvillä, tai imuroidaan vahingot pois vesi-imurilla, Hjufors kertoo. Sään lauhtuminen voi aiheuttaa vesivahinkoja. Lund meni äkkiä ulos, takapihalle ja kellariin sulkemaan päähanan kännykän taskulampun valossa. Itse vuoto voi kuitenkin ilmoittaa usein itsestään vasta, kun putket sulavat. Silloin vaihdoimme puolet lattiasta, muistelee Lund. – Kyllä putkirikkoja on ollut itse asiassa muutamia ja niistä on aiheutunut eriasteisia vahinkoja, kertoo päivystävä palomestari Samuel Hjufors Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Putkirikkoja sattui jo kovien pakkastenkin aikana, mutta enemmän ne ovat aiheuttaneet hälytystehtäviä lämpenevän kelin myötä. Aja Lund, yksi yrittäjistä, kertoo miten hän heti myymälän oven aukaistuaan kuuli voimakasta suihkuavaa ääntä sisätiloista. Se aiheuttaa taas jossain määrin uuden aallon näitä jäätymisiä, Klemola arvelee. Sisämaahan on povattu vielä kireämpiä kelejä. Veden juoksutus on kuitenkin vain tilapäinen keino äärimmäisiä tilanteita varten. Esimerkiksi Vetelissä toimivan LVI-Klemolan henkilöstöstä kolmannes painii parhaillaan pakkasen ja lauhtumisen aiheuttamien putkirikkojen kanssa. Vesiputki oli pamahtanut rikki yhdessä perinnerakentamiseen, sisustamiseen ja antiikkiin erikoistuneen myymälän huoneessa. ” Tämä on toinen putkirikko tässä kiinteistössä, ensimmäinen tapahtui keittiön puolella kun olimme vastikään muuttaneet. – Onneksi lattiassa on aitoa puuta, joka kestää vettä paremmin kuin vaikkapa lastulevy. Putkirikkotapauksissa pelastuslaitoksen tehtäväksi jää vahingontorjunta. Vaarassa ovat metalliputket, jotka eivät jousta. – Ääni osoittautui kovemmaksi kuin tähän asti havaitut vauriot. – Koittaisin mieluummin säästää jossain muussa. Lattialaudat on lisäksi käsitelty pellavaöljyllä, Lund huomauttaa. – Suljetaan ensimmäisenä tuloveden hana ja ohjataan vettä, jos sitä on päässyt sisätiloihin. Onni onnettomuudessa oli, että haaveri tapahtui näkyvällä paikalla, pinta-asennetussa putkessa lattianrajassa lasisten kupujen ja posliinisten sähkötarvikkeiden lähellä. Vettä ei lattialle tulleen määrän perusteella ollut voinut suihkuta hirveän kauan, Lund arvelee. – Todennäköisesti lasku maksetaan omasta pussista. – Muutoinhan käytämme vettä päivittäin, tavaroiden pesemiseen ja pyyhkimiseen. Klemolan mukaan tiettyjen kiinteistöjen kohdalla putkien jäätymistä osaa odottaa esimerkiksi rakenteellisten vikojen vuoksi. KAIKKEIN LAUHIMMAN sääjakson pitäisi nyt olla ohitse. Sille tielle hän ei kuitenkaan itse lähtisi, sillä lopputuloksena voi olla entistä kalliimpi lasku. – Tämä on toinen putkirikko tässä kiinteistössä, ensimmäinen tapahtui keittiön puolella kun olimme vastikään muuttaneet. – Se räjäytti pankin ja ongelmia alkoi tulla enemmän, LVIKlemolan toimitusjohtaja Marko Klemola kertoo. Hän juoksi ääntä kohden ja näki sitten, että lattianrajasta suihkusi vettä. – Pakkasjakso ei näyttäisi vielä hellittävän. Nyt pitää toistaiseksi pärjätä ilman kraanasta tulevaa vettä. Vesivahingon kohdassa sattuu lattiassa olemaan lyhyempi laudanpätkä, joka on helppo irrottaa kun seinän vieressä on tiAamu alkoi putkirikolla Aja Lund Lundagårdin myymälätilassa kohdassa, jossa tapahtui putkirikko lattiarajassa. Ennen putkirikkoa myymälä ehti olla kiinni parisen viikkoa. Vettä oli noin sentin verran lattialla, vesi ulottui noin puolentoista metrin päähän seinästä. – Tärkeintä on pitää lämmityslaitteet kunnossa, Klemola sanoo. Perinnerakentamiseen erikoistuneessa pietarsaarelaismyymälässä suihkusi vettä lattialle vesiputkeen tulleesta reiästä. Nyt on ollut paljon sellaisia kohteita, jotka eivät aiemmin ole oireilleet, Klemola sanoo. PIRKKO HÖGKULLA Töitä putkimiehille ja pelastuslaitokselle Laura Läspä Sään täyskäännös on työllistänyt putkimiehiä. Putki voi rikkoutua myös vasta sulaessaan, kun jää laajenee lämmetessään. Mitä uudelleen kiristyvä pakkanen tarkoittaa putkien kannalta. Missään tapauksessa en lähtisi lämmityksessä säästämään. – Ihan uuden edessä ollaan. Aja Lund Yrittäjä, Lundagård. Jos omasta kodista löytyy joku putki, joka on aiemmin päässyt jäätymään, kovilla pakkasilla voi koettaa hätäratkaisuna veden juoksuttamista. ÄKILLINEN lauhtuminen on työllistänyt myös pelastuslaitoksia. Esimerkiksi viereisellä seinällä ja lattialla peltitynnyrissä esillä olleet tapettirullat säästyivät vahingoittumattomina. – Avataan lattiaa, selvitetään tilanne ja tehdään tarvittavat toimenpiteet
Hänen tarkoituksensa oli muistuttaa ruotsalaisia siitä, ettei Natoon liittymistä voi odotella vain passiivisesti. – Noin 18 tuntia valot olivat pois ja se on aivan liikaa. Parin tunnin pimeys ei vielä alenna satoa, mutta koko päivä alkaa jo vaikuttaa. SODAN MAHDOLLISUUS nousi Ruotsissa keskiöön Sälenin turvallisuuskonferenssissa, kun ministerit ja armeijan edustajat katsoivat tarpeelliseksi ravistella käsitystä rauhan vakiintuneesta tilasta. Kesällä myydään myös kesäkukkaa. Ruotsin kansalaisilla on syvälle juurtunut käsitys ikuisesta rauhasta, sillä maassa on eletty ilman sotia jo noin 210 vuoden ajan. Spot-sähkössä aluehintaa ei enää makseta. Kannuksessa viljellään vuoden ympäri ilman kemiallisia torjunta-aineita kasvihuonekurkkua ja ruukkusalaattia. Paljon sähköä käyttävistä valtaosalla todennäköisesti kuitenkin on vähintään jonkinlainen kiinnitys. Nyt eletään vasta tammikuuta. Kasvihuoneille roima sähkölasku Sähköä riitti perjantaina, mutta siitä maksettiin suolainen hinta. Sen näkee vasta muutaman viikon päästä, hän sanoo. Teerijärvellä Österbackan puutarhalla sammutettiin valot. Nyt myös Ruotsissa käydään keskustelua puolustusja turvallisuuspolitiikasta. Maksimissaan niitä pystyy pitämään 12–14 tuntia. Joulukuussa Suomen ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak puolestaan kehotti suomalaisia reserviläisiä olemaan henkisesti ja fyysisesti elämänsä kunnossa vuoden 2025 alkuun mennessä sekä huolehtimaan kotivaroistaan. Suomi on naapurimaataan edellä, sillä maanantaina palvelukseen lähti 12 500 alokasta. Kun kalliin sähkölaskun päälle tulevat satomenetykset, tappiot kertautuvat. LED-VALOTKAAN eivät ratkaise kaikkea. Samalla yhteiskunnassa on tarkasteltava muitakin riskejä, kuten luonnonkatastrofeja, teknisiä ongelmia, terrori-iskuja ja pandemioita. Bohlinin vetoomus tuli aikana, jolloin Ruotsin Nato-jäsenyys on odottaa yhä vahvistamistaan. Kun se päättyi, olivat hinnat nousseet reippaasti. Österbacka pohtii, että elämme ihmeellisiä aikoja. Sähkön kipurajaa hän ei enää osaa sanoa, vaikka jo perjantain yli kahden euron hinta oli aivan kamala. Jännitteet Euroopassa kasvavat, ja historian opetukset osoittavat, että sodat voivat alkaa väärinymmärryksestä ja virheellisistä päätelmistä. Venäjän uhkaan on kuitenkin varauduttava, vaikka se ei olekaan välitön. Nyt aika on toinen ja ajatusmaailma on muuttunut. Kannuksen Kauppapuutarhan lämpö tulee omalta laitokselta. Vuona 2008 Österbacka otti käyttöön oman lämmityslaitoksen, joka käyttää palaturvetta ja pellettiä. Etenkin lapsissa puheet olivat herättäneet sodan pelkoa. Sune Österbacka uusi lamppuja energiaystävällisemmiksi mutta ei asentanut led-valoja. Aluehinta oli perjantaina Suomessa moninkertainen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja Magdalena Andersson kritisoi sotaisia puheita. Viime vuonna Kannuksen puutarhalla meni vielä mukavasti, sillä Hauhtonen oli solminut edullisen kiinteähintaisen sopimuksen. Nyt emme tiedä, mitä tämä teki kasvustolle. Tapio Lehtinen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. RUOTSALAISMINISTERIT ovat saaneet myös kritiikkiä pelon lietsomisesta. Ei ole olemassa parasta mahdollista ratkaisua, hän pohtii. KANNUKSEN Kauppapuutarhan toimitusjohtaja Aleksi Hauhtonen sanoo, ettei uskaltanut säästää sähköä perjantaina sammuttamalla valoja. Silti hän ei lähtenyt tasaamaan kuluja spoteli pörssisähköllä. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 3 Tiina Ruotsala Perjantaina pörssisähkö pomppasi sellaisiin lukemiin, että pelkästään spot-sähköä käyttäneet kasvihuoneviljelijät joutuivat sammuttamaan valot. – Viime vuoteen verrattuna sopimus on nyt puolta kalliimpi. Vuoden alussa Tanskan sotilastiedustelu varoitti Venäjän toiminnan muuttuvan aggressiivisemmaksi Itämerellä ja arktisella alueella. Ruotsin siviilimaanpuolustuksesta vastaava ministeri Carl-Oscar Bohlin ilmaisi jopa mahdollisuuden Ruotsin joutumisesta sotaan ja myös kaksi muuta kokoomusministeriä sekä puolustusvoimien komentaja Micael Bydén vahvistivat saman viestin Sälenissä. ANNI ÅGREN Euroopan turvallisuustilannetta varjostava epävakaus on saanut monet valtiot varoittamaan kansalaisiaan kasvavista uhista – myös Pohjoismaissa. Teerijärvellä Österbackan puutarhalla Sune Österbacka napsautti katkaisijat aamukuudelta ja pani valot päälle vuorokauden vaihtuessa. – Ledit ovat kylmiä ja sitten pitää lisätä lämpöä, jos niitä käyttää. – Valtiolta tulee koko ajan viestiä, ettei turvetta ja pellettiä pitäisi polttaa. VAIKKA SODAN ajatteleminen voi tuntua synkältä, valmistautuminen ja tiedon lisääminen ovat keinoja välttää pahimmat skenaariot ja estää paniikin leviäminen, mikä koskee kriisitilanteisiin varautumista myös yksilötasolla. Liitolla ei ole tilastoa siitä, kuinka iso osa yrittäjistä on valinnut pörssisähkön ja kuinka moni suojannut hintansa. Viime viikon kylmyys ei vielä aiheuta pulaa kasvihuonevihanneksista, koska jakso jäi lyhyeksi. Mikään ei kuitenkaan takaa, etteikö ankara pakkasjakso voisi toteutua viikon tai kahden kuluttua uudestaan. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. – Meille on tärkeää taata toimitusten jatkuvuus niin, että kasvikset myös saadaan luvatussa aikataulussa kuluttajille, hän sanoo. – Ennen sanottiin, että bensan hinnassa katto kulkee 1,60 eurossa. Österbackalla viljellään salaattia ja kurkkua. Sähkölaskuhan ei määräydy pelkän sopimuksen perusteella, vaan kiinnitetyn systeemihinnan lisäksi siihen tulee aluehinta, Hauhtonen selvittää. Siinäkin on haastetta tulossa, millä me lämmitämme kasvihuoneita. Koko syksy odotettiin, että hinta laskisi ja juuri kun se oli laskemassa Itämeren kaasuputki meni poikki ja hinta pomppasi heti. Anderssonin mukaan maan kansalaisten kriisitietoisuutta olisi voinut hyvin voimistaa myös toisin sanoin tai ainakin olisi pitänyt korostaa, ettei sota ole nyt ajankohtainen. – Laitos rakennettiin vuonna 2010 ja kaksi vuotta sitten se päivitettiin. Hauhtosen kuusi kasvihuonetta lämpiää oman lämpölaitoksen hakkeella ja palaturpeella. KAUPPAPUUTARHALIITTO julkisti perjantaina hätähuudon sähkömarkkinoiden toimivuuden ja sähkön saatavuuden turvaamiseksi. Silti kun polttoaine maksoi kalleimmillaan 2,40, kaikki tankkasivat edelleen. Österbacka ei ole uskaltanut kiinnittää sähköä sen korkean hinnan vuoksi. Joku seitsemän senttiä olisi vielä siedettävä, toisaalta sitä pitää maksaa läpi vuoden. Sähkömarkkinat ovat monimutkaiset. Niidenkin kasvatusta pitäisi aloitella. Ruotsi aikoo lisätä peruskoulutettavien varusmiesten määrää, tavoitteenaan kouluttaa 8 000 varusmiestä vuoden 2025 aikana. Ruotsalaiset hätkähtivät sotapuheista Ruotsin kansalaisilla on syvälle juurtunut käsitys ikuisesta rauhasta, sillä maassa on eletty ilman sotia jo noin 210 vuoden ajan.. Tähän saakka Ruotsissa maanpuolustus on herättänyt kiinnostusta lähinnä asiantuntijoiden joukossa. Koko ajan uutisoidaan uusista ikävistä asioista
– Tämän lisäksi alue mahdollistaa laajemman kaupallisen kehitystyön ja esimerkiksi retail park -tyyppisen kaupan keskittymän rakentumisen kaupungin keskustan välittömään läheisyyteen, kertoo Biskop. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 4 Löydä it sel le si sopiva presidenttiehdokas Ota selvää presidenttiehdokkaiden ajatuksista ja arvoista – tee Keskipohjanmaan vaalikone! keskipohjanmaa.fi/vaalikone Jani Kauta Joulukuussa allekirjoitettiin kauppa, jolla Osuuskauppa KPO on ostanut maa-alueita rakennuksineen VR:n omistuksesta, tiedottaa Osuuskauppa KPO. – VR toimii alueella vielä lähivuodet, minkä lisäksi uusien toimintojen suunnittelu kaavamuutoksineen vaatii oman aikansa. – Alueelle visioitu kehityssuunnitelma mahdollistaa tulevaisuudessa matkustajaliikenteen käyttäjien palveluiden parantamisen, kommentoi Perhola. KPO on ostanut VR:n rata-alueita Kosilasta Kim Biskop: ”Haluamme omalta osaltamme pitää huolen siitä, että Kokkolan kaupunki kehittyy” Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop. JUKKA LEHOJÄRVI. Tunnistamme alueen merkityksen myös kaupunkikuvalle ja haluamme omalta osaltamme pitää huolen siitä, että Kokkolan kaupunki ja sen palvelut kehittyvät, toteaa Biskop. Kauppaa koskevalla alueella on käytännössä kolme VR Groupin omistamaa rakennusta, joissa kahdessa on vielä toimintoja jäljellä. Uudet liikennejärjestelyt tulevat yhdistämään keskustan ja Kosilan alueet. Vaunukorjaamotoiminta on siirtynyt pois, eikä vanhalla veturitallillakaan ole ollut enää kuin tilapäistä käyttöä. VR Groupin kiinteistökehityspäällikkö Kai Perhola kertoo, että ratapihan uudistamisen yhteydessä alueelle on suunniteltu muun muassa kevyen liikenteen alikulkua ja lisää liityntäpysäköintiä. Alue vapautuu KPO:n käyttöön vaiheittain todennäköisesti seuraavan kahden vuoden aikana, alkaen tästä vuodesta. Toteutus voi alkaa, kun VR:n operatiiviset toiminnot poistuvat varikkoalueelta lähivuosien aikana. – Niille toiminnoille, mitä vetopalvelurakennuksessa vielä on, etsitään uudet tilat. BISKOP kertoo tiedotteessa, että alueella alkaa näkyä konkreettista rakentamista vasta joidenkin vuosien kuluttua. VR Groupin kiinteistökehityspäällikkö Perhola arvioi, että kyseinen kiinteistö on VR:n käytössä pisimpään. Vanha veturitalli, sitten vetopalvelurakennus, joka on uudempi yksikerroksinen toimistoja sosiaalitilarakennus, ja sitten lähempänä rataa on vaunukorjaamo, Perhola luettelee. KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop kertoo tiedotteessa, että alueiden osto on merkittävä investointi tulevaisuuteen, jolla turvataan Prismakeskuksen tulevaisuus ja kehittäminen, kun nykyisen kiinteistön elinkaaren loppupää alkaa häämöttää. Sen sijaan vetopalvelurakennus on yhä käytössä. Kokonaispinta-ala on noin 4,7 hehtaaria. Alue rajautuu Kosilanpolun ja rata-alueen väliin ja ulottuu itäpuolella lähelle Kosilanpolun ja Kosilankadun risteystä. TARKEMPI suunnittelutyö on tarkoitus aloittaa heti. – Kaupan kohteena on kolme rakennusta. Suunnitelmissa otetaan huomioon Ely-keskuksen, Väyläviraston ja Kokkolan kaupungin suunnittelemat ratapihaa koskevat uudistukset. Ostetut maa-alueet sijaitsevat Kokkolan ratapihan eteläpuolella Kosilan alueella. Uudet liikennejärjestelyt tulevat yhdistämään keskustan ja Kosilan alueet
kulutus 4,4–4,5 l/100 km. (1 Kulutus ja toimintamatka on testattu laboratoriossa keskivertoajoa jäljittelevällä WLTP-mittauksella. Kuvien autot erikoisvarustein. TURVA Toyota Hybridiakkuturva 10 v/350 000 km. TAKUU 3 v/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 v/100 000 km. Valitsemalla täysin uuden Toyota C-HR -mallin valitset rohkeuden, tyylikkyyden ja saumattoman käyttökokemuksen. Valitset ajettavuuden, jonka ketteryys, varmuus ja tunnokkuus hakevat vertaistaan. TOYOTA C-HR 1.8 Hybrid Active 36 594,75 €, WLTP CO -päästöt 105 g/km ja EU-yhd. **Korkokampanja voimassa valikoitujen mallien yksityisasiakastilauksiin 20.12.2023 alkaen toistaiseksi. ajotapa, nopeus, lämpötila, sääja ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Koeaja Toyota C-HR Hybrid nyt Toyota-jälleenmyyjälläsi. . TOYOTA C-HR 2.0 Plug-in Hybrid Intense 45 590,05 €, WLTP CO -päästöt 19 g/km ja EU-yhd. Kampanjat eivät koske Toyota C-HR -mallia. Tervetuloa! SUOSITUIMMAT TOYOTAT NYT LIMITED EDITION -MALLEINA KAMPANJAHINTAAN Kattavasti varustellut Yaris, Yaris Cross, Corolla, Corolla Cross ASIAKASETUSI JOPA YLI 2 000 €* TARJOAMME MYÖS EDULLISEN TOYOTA EASY OSAMAKSU -RAHOITUKSEN** TÄYSIN UUSI TOYOTA C-HR TÄYSIN UUSI TOYOTA C-HR ENSIESITTELYSSÄ TOYOTAN NÄYTTELYVIIKOLLA Oy Autoliike Nystedt Bila är Ab, Kokkola, Pietarsaari ja Ylivieska nystedt.. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 5 Autojen hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Toyota C-HR Hybrid (sis. Kulutukseen ja sähköiseen toimintamatkaan vaikuttavat mm. Sillä jokainen valinta merkitsee. Lukemat vaihtelevat eri varustetasojen kesken. kulutus 4,7 l/100 km. kulutus 0,8 l/100 km, WLTP-toimintamatka jopa 67 km (1 . Plug-in Hybrid -mallit saapuvat Toyota-jälleenmyyjille keväällä 2024. YARIS CROSS 1.5 Hybrid Active Limited Edition 28 595,04 €, WLTP CO -päästöt 101 g/km, WLTP EU-yhd. kulutus 3,9 l/100 km. Hinta vastaavalle mallille 39 060 € ennen 20.12.2023. Tulokset on tarkoitettu automallien väliseen vertailuun, eivätkä päde tarkasti liikennekäytössä. kulutus 4,4 l/100 km. YARIS 1.5 Hybrid 116 Limited Edition 24 892,58 € (MV24), WLTP CO -päästöt 87 g/km, WLTP EU-yhd. *Asiakasetu 2 155 € laskettu mallille Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid Limited Edition (MV24). Ladattavaa hybridiä on suositeltavaa ladata mahdollisimman usein kulutuksen ja päästöjen minimoimiseksi. Katso lisää toyota. COROLLA Touring Sports 2.0 Hybrid Limited Edition 36 904,62 € (MV24), WLTP CO päästöt 100 g/km, WLTP EU-yhd. kulutus 5,0 l/100 km. COROLLA CROSS 1.8 Hybrid Limited Edition 41 989,57 € (MV23), WLTP CO -päästöt 114 g/km, WLTP EU-yhd. Toyota C-HR Plug-in Hybrid -malliston akun bruttokapasiteetti 13,6 kWh ja WLTP-toimintamatka jopa 67 km. Tule vaikuttumaan Toyota C-HR -mallin vallankumouksellisesta muotoilusta ja aja uuteen aikakauteen ensimmäisten joukossa. Plug-in Hybrid) -malliston WLTP CO päästöt 19–117 g/km ja WLTP EU-yhdistetty kulutus 0,8–5,2 l/100 km. Erinomaisesti varustellut Plug-in Hybrid -mallit nyt ennakkomyynnissä. (1 Lopullinen CO -arvo ja keskikulutus määräytyvät COC-todistuksen arvojen mukaan
– Ajattelin, kuinka selviytyä yöstä. Oli erittäin kylmä. Olemme lähettäneet kaikille yhteistyökumppaneille viestiä, että kiinnittäkää huomiota säähän, kun lähetätte vetoautoja Suomeen, hän sanoo. Urmas kertoo yleisen tuotantotavan kansainvälisissä kuljetuksissa olevan sellainen, että vetoautot omistaa alihankintayritys ja myös kuljettajat ovat yhtiön palveluksessa. Sen kuski korjattiin myös lämpimään ja auto halliin sulamaan. Kello yksi yöllä. Yritettiin autoa kuitenkin muutama tunti käyntiin, mutta todettiin, että ei se käynnisty, Jouni Salmela sanoo. Pakkasta oli niin paljon. Zarkowski ajaa aina viikon kerrallaan Suomessa. Puolalaiskuskeille lämmitettiin vielä perjantai-iltana sauna korjaamohallilla ja miehet yöpyivät siellä. Yhteistä kieltä heillä ei ollut. Soitin pojalleni, ja pyysin häntä selvittämään englanniksi tilanteen, Salmela sanoo. – Meille tuli yhteydenotto, jossa kerrottiin vetoauton teknisistä ongelmista ja tiedusteltiin lähimpiä korjaamoja, kertoo Urmas. Pelkäsin jäätymistä. – Puhumme usein, kuinka vaikeat sääolosuhteet Suomessa ovat, Zarkowski kertoo. He antoivat minulle ruokaa ja lämpimän sängyn. Pelkäsin, että en pystyisi palaamaan vaimoni ja lasteni luo. Perhon kirkonkylän ja Möttösen välillä hän oli ajanut hätävilkut päällä. Pomoni etsi hotellia internetistä yhdeksi yöksi, mutta hän ei löytänyt mitään. Me emme kommunikoi kuljettajien kanssa, kertoo Urmas. – Perjantaina lähdettiin tekemään diagnoosia autosta. Urmas kertoo kuorma-autojen liikkuvan Suomesta Kreikkaan ja kaikkialla siinä välillä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 6 Sanni Aho Torstaina myöhään illalla puolalainen Patrik Zarkowski oli saanut purettua kuormansa ja lähti Perhosta kohti Poria seuraavaa kuormaa hakemaan. – Kiitos näille ihmisille henkeni pelastamisesta. Toinen rekka saatiin lauantaina ajokuntoon ja kuski pääsi jatkamaan matkaa. Siellä tankattu diesel ei vastaa meidän olosuhteita. Auton hätävilkut kiinnittivät Jouni Salmelan huomion. Kotona Grewoldin kaupungissa Zarkowskilla on vaimo ja kolme lasta. Kuljettajat ovat puolalaisen työnjohdon alaisuudessa ja myös vetoautot ovat puolalaisomistuksessa. Palatessaan kotiin hän näki Zarkowskin rekan Seon pihassa. Puolalainen rekkakuski oli paleltua autoonsa Puolalaisen Patrik Zarkowskin auto meni rikki keskellä yötä Perhossa, kun pakkanen huiteli pitkästi yli -30 asteessa. – Kuljettajat ovat heidän työnjohtonsa alaisuudessa ja meidän operatiivinen kommunikointi tapahtuu heidän puolalaisen työnjohdon kanssa. – Me kannamme omalta osaltamme vastuun, kunhan vaan tilanteesta tiedetään. Pakkasta oli reippaasti yli 30 astetta. Näytin hänelle myös, että millainen on oikea pakkasmakuupussi. Mikäli kuljettajan tilanne ei ole tiedossa, ei voida reagoida, Urmas sanoo.. Pukeuduin kaikkiin vaatteisiin, jotka minulla oli. Kielimuuria oli puolin ja toisin, mutta Googlen kääntäjällä kommunikointi sujui rallienglantia paremmin. Hän työskentelee puolalaiselle kuljetusyritykselle, jolta pohjoismaalainen Freja Transport & Logistics ostaa kuljetuspalveluita. Hän on Korjaamo Salmelan yrittäjä ja viime viikon huippupakkaset toivat yrittäjälle paljon lisätöitä. Kävelin rekan ympäri ja totesin, että ei webastostakaan tule savua ja kylmännäköistä oli, Salmela kertoo. ENNEN Jouni Salmelan koputusta Patrikin tunnelmat jääkylmässä autossa olivat suorastaan epätoivoiset. Ulkomaan kilvissä oleva hätävilkuttava rekka oli kiinnittänyt Jouni Salmelan huomion. Huoltoasema oli kiinni, enkä tiennyt mitä tehdä, Zarkowski kertoo. – Ajattelin, että vilkaisen, mikä homma. – Ne on lämpimän maan autoja. Puoliperävaunu irrotettiin rekasta ja rekkaveturi hinattiin Salmelan hallille muutaman kilometrin päähän sulamaan. Autoihin ei ole tankattu pakkasta kestävää dieseliä. Perholainen korjaamoyrittäjä kävi pelastamassa kuskin lämpöön yli 30 asteen pakkasesta. PATRIK ZARKOWSKIN rekan kanssa oli kuitenkin isompia ongelmia. Zarkowski sai ohjeet pakata tavaransa ja lähteä Salmelan matkaan. Zarkowskin autoon tarvittiin kuitenkin varaosia, joita löydettiin lopulta Tampereelta ja Jounin poika kävi ne lauantai-iltana Zarkowskin kanssa hakemassa 250 kilometrin päästä. – Hän vapisi horkassa. Patrik Zarkowski pääsi jatkamaan matkaansa tiistaina. Perhossa yli 30 asteen pakkasessa pulaan jäänyt kuski on puolalaisen kuljetusyhtiön Eltmarin palveluksessa. Puolalaiset kuskit vaihtavat tietoja ja vinkkejä Facebookissa ryhmässään. SANNI AHO Toimitusjohtaja: Puolalaiset kuskit ovat puolalaisella yhtiöllä töissä Sanni Aho Freja Transport & Logisticsin toimitusjohtaja Matti Urmas kertoo, että yhtiössä käydään säännöllisesti läpi yhteistyökumppaneiden kanssa haasteita ja säännöksiä. Freja Transport & Logisticsilla on Kruunupyyssä toimipiste, sillä se on vuonna 2021 hankkinut kruunupyyläisen TL Transin liiketoiminnan. Freja Transport & Logisticsilla on Suomen liikenteessä 850 traileria ajossa. Siinä vaiheessa viikonloppua vasten Salmelan korjaamosta näytti tulevan muidenkin puolalaisten pakkaseen hyytyneiden autojen huoltopiste, sillä myös ST1:sen pihalla kirkolla oli puolalaisrekka ongelmissa. Siksi hän oli vielä torstaina myöhään liikkeellä auttamassa Möttösessä autoilijaa. Salmela vei puolalaisen kuskin kotiinsa, missä oli vielä puuhellassakin tulet ja vaimo Sanna keitteli teetä. Jouni Salmela koputti oveen ja Patrik Zarkowskin avasi oven kylmissään, hupparissa, ilman kunnon varusteita. Patrik Zarkowski on 35-vuotias ja hän on ajanut on ajanut rekkaa 15 vuotta ympäri Eurooppaa. – Jos vetoyhtiö olisi pyytänyt apua, niin oltaisiin tottakai lähetetty Kruunupyystä omaa väkeä sinne auttamaan, Urmas sanoo. – Keskustelumme päättyi siihen ja sen jälkeen tilanne on elänyt, Urmas sanoo. Perhe on ollut huolissaan Zarkowskista ja eivät malta odottaa, että isä pääsee tulemaan kotiin. – Monet vetoautot ovat tankanneet etelässä. Pelkäsin jäätyväni, mutta sitten Salmelasta tultiin apuun. Patrik Zarkowskille tehtiin peti sohvalle. Peitin itseni peitoilla. Korjaamoyrittäjä Jouni Salmelalla on oma mielipiteensä puolalaisista rekoista. Pakkasjakson aikaan ulkomaalaisten rekkojen ongelmat eivät Matti Urmaksen mukaan ole lainkaan poikkeuksellisia ja yleinen syy on polttoaineessa. Olen heille kiitollinen loppuelämäni, enkä koskaan unohda tätä, kirjoitti Patrik Zarkowski kääntäjän avulla. Zarkowskin matka päättyi Perhon Möttösen Seon pihaan, sillä auto ei enää mennyt eteenpäin. Puolasta oltiin yhteydessä Frejaan vetoauton ongelmista viime torstaina. 700 litraa polttoainetta oli jäätynyt ja akutkin tyhjänä ja jäässä
KAMPUKSEN rakentamisen on määrä toteutua vaiheittain siten, että ensimmäisenä rakennetaan uusi päärakennus. Kokkolan Veden esitutkinta on valmis Pia Räihälä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedun ja Kalajoen lukion yhteinen kampushanke etenee kaavamuutoksen myötä. Lisäksi useamman henkilön osalta on suoritettu tutkinta liiketoimintakiellon määräämiseksi. Aluksi suunnitelmissa oli näyttävä, puuverhoiltu 5-kerroksinen rakennus, joka olisi sijoittunut kokonaan entiselle liikerakennustontille. Hankkeen kustannusarvio on enintään 15 miljoonaa euroa, joka jakaantuu tilojen neliöiden suhteessa kaupungin ja Jedun välillä. Kalajoen kampus etenee Opiskelu Jedun ja lukion yhteisessä kampusrakennuksessa voisi alkaa vuonna 2027. Tai voihan se olla vaikka omistusja vuokra-asumisen kombokin. Kampusaluetta koskeva kaavamuutos tulee kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 30. Lukion nykyisten, Merenojan yhtenäiskoulun yhteydessä olevien tilojen jatkokäytöstä ei ole vielä päätetty. Kesän 2022 tutkintapyynnön perusteella liikelaitoksen toiminnassa on tilattu rakennusalan palveluita ja muita palveluita vuosina 2018–2021 noin puolen miljoonan euron edestä. Niissä päärakennus ulottuu nyt matalampana, ”vaakasuuntaisena suurmuotona” koko valtatien varteen ja on tien puolelta metalliverhoiltu. tammikuuta. Lisäksi tutkintapyynnössä viitattiin Ylikarjulan mukaan joihinkin kesätyöntekijöihin. Rakennettu kerrosala on nyt lähes 10 000 neliötä. Helsingin Oodi-kirjastonkin suunnitellut Arkkitehtitoimisto ALA Oy on tehnyt viitesuunnitelmia päärakennuksesta. Epäillyt eivät työskentele enää Kokkolan Vedelle. Kaupungin kokonaispanos hankkeesta on yhteensä 10,4 miljoonaa euroa, josta antolainaa noin 7,25 miljoonaa euroa ja omaa pääomaa noin 3,105 miljoonaa euroa. Kokkolan nykyinen vesilaitosjohtokunta on tehnyt Kokkolan Veden aiemmasta toiminnasta kaksi tutkintapyyntöä poliisille. UUTISET TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 7 Frida Keränen Pohjanmaan poliisi kertoo, että sille tehtiin kesäkuussa 2022 tutkintapyyntö, jossa pyydettiin tutkimaan, onko Keski-Pohjanmaan kunnan tai kaupungin alueella sijaitsevan liikelaitoksen viranhaltija, työntekijä, jokin muu henkilö tai urakoitsijan edustaja syyllistynyt toiminnallaan rikoksiin. – Se voisi olla ylipäänsä vuokra-asumista. – Kun tässä on kirkon ja pappilan arvokas kulttuuriympäristö, niin haluttiin erityishuomiota rakennusarkkitehtuuriin ja ulkonäköön. Tämä kesäkuussa 2022 tehty tutkintapyyntö koskee lähinnä vesilaitoksen vanhan puhdistamon remonttia, ja myöhemmin tehtiin vielä puukauppoihin liittyviä epäselvyyksiä koskeva toinen tutkintapyyntö. Kampusrakennus tulisi tilaohjelman mukaisesti olemaan noin 4000 kerrosneliön kokoinen, ja se palvelisi noin 472 henkilöä, joista opiskelijoita olisi 420 ja henkilökuntaa 52. ARKKITEHTITOIMISTO ALA OY. Missään nimessä ei kolmea tehdä kerralla, sanoo kaupunginjohtaja Jukka Puoskari. Lisäksi haluttiin melusuojaus suorittaa rakennusmassalla, eikä haluttu melusuoja-aitaa, summaa Pekkala saatua palautetta. Opiskelija-asunnot investoi todennäköisesti kaupungin vuokrataloyhtiö, jolta Jedu vuokraa tiloja. – Varmaan se ulkoseinämateriaali herätti kysymyksiä, ja kyllähän siihen kustannuksetkin liittyivät. Loput epäillyistä henkilöistä liittyvät yrityksiin, joilta vesilaitos on tehnyt hankintoja. TEKNINEN johtaja Marko Raiman kertoo, että jos kaava hyväksytään valituksitta, seuraavaksi ryhdytään tekemään KVR-urakkatarjouspyyntöjä. Sen jälkeen puretaan nykyinen Jedun päärakennus uusien opiskelija-asuntoloiden tieltä. Tämä oli arkkitehtitoimiston alkuperäinen esitys päärakennukseksi. – On selvä, että asuntoja tarvitaan Kalajoelle, ja toivottavasti aika pian meillä on yksi asuinrakennustoteutus siihen rantaan. Kampus on suunnitteilla nykyiselle Jedun Kalajoen toimipaikan alueelle, ja kaupunginhallitus esittää alueen kaavamuutosta valtuuston hyväksyttäväksi. Havainnekuva kampusalueesta ilmasta käsin. Poliisi epäilee, että noin 250 000 euron edestä palveluja on tilattu ilman kilpailutusta. Kampuskortteli laajenee valtatie 8:n ja Holmantien kulmauksessa olevalle tyhjälle tontille, joka on aiemmassa kaavassa osoitettu liikerakentamiseen. – Rakentaminen lähtisi käyntiin varmaan huhti-toukokuulla 2025, ja valmista tulisi koulun alkuun vuonna 2027, hän arvioi. Kun paikka on näkyvä, niin haluttiin kiinnittää huomiota näyttävyyteen, kertoo kaupungin kaavoituspäällikkö Jaana Pekkala. Kampus on Kalajoen kaupungin ja Jedun yhteishanke, joka toteutetaan perustamalla keskinäinen kiinteistöyhtiö. Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksellä rikoshyötyä on määrätty vakuustakavarikkoon noin 120 000 euron edestä. Puuverhoilu olisi jatkunut meluaitana valtatien varressa. Paikalle suunnitellaan nyt kampuksen uutta päärakennusta, johon on tulossa tilat lukiolle, Jedulle sekä kaupungin elinkeinoja yrityspalveluille. Urakoitsija voisi olla valittuna noin vuoden kuluttua. Toimintaan epäillään liittyvän lisäksi rakennuskohteiden laskutusepäselvyyksiä sekä muuta taloudellisen hyödyn antamista sekä vastaanottamista, poliisi tiedottaa. Kaavaluonnosvaiheessa kuitenkin tuli palautetta, jonka perusteella arkkitehtitoimistolta pyydettiin toiset vaihtoehtoiset suunnitelmat. Esitutkintapöytäkirja on lähetetty syyteharkintaan. Koko kampuskorttelin rakennusoikeus nousee 21 000 kerrosneliöön nykyisestä 7000:sta, joka tosin on jo ylittynyt poikkeusluvilla. Kyseessä on Kokkolan Veden vuosien takaiseen toimintaan liittyvä esitutkinta, josta Keskipohjanmaa on uutisoinut useita kertoja prosessin edetessä. Vesilaitosjohtokunnan puheenjohtaja Jukka Ylikarjula kertoo Ylelle, että Kokkolan Veden palveluksessa epäillyistä työskenteli kolme työntekijää. Uusi päärakennus on kuvassa oikealla ja kolme asuintaloa korttelin joen puoleisella reunalla. Kaupungin osuus on arviolta 69 prosenttia ja Jedun 31 prosenttia. Ajateltiin, että puurakenne olisi hyvä tuohon ympäristöön. Esitutkinnan perusteella rikoksesta epäillään nyt kahdeksaa eri henkilöä, poliisi tiedottaa. Nykyinen, 1970-luvun alussa rakennettu asuntola puretaan pois. Kaupunginjohtaja toteaa, että perusopetuksessakin on tällä hetkellä tilatarvetta, kun osa yhtenäiskoulun oppilaista on lakkautetun Vuorenkallion koulun tiloissa. Puoskarin mukaan asuntoja ei ehkä ole järkevää korvamerkitä pelkästään opiskelijoille. Siinä rikosnimikkeitä ovat törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen, törkeä lahjuksen antaminen, törkeä petos, lahjuksen ottaminen, virka-aseman väärinkäyttäminen ja luottamusaseman väärinkäyttäminen. Se konsepti lyödään varmaankin lukkoon myöhemmin. Alueelle voisi rakentaa kolme 5-kerroksista, tiiliverhoiltua opiskelija-asuntotaloa
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 8 Jani Kauta Ensin hirvittävät miinuslukemat, sitten kuin kuumana hönkäyksenä mentiinkin plussalle. Ja sama koskee paleltumavammoja. – Puhutaan sellaisista määristä, mitä sattuu, vaikka olisi lämpimämpi sää, Björk summaa. Mikäli iho on sulatuksen jälkeen ehjä, on kotihoito riittävä, mutta jos siihen nousee rakkuloita tai se on tunnoton sulamisen jälkeenkin, hakeudu päivystykseen. Eli mistään buumista ei voi puhua. Hallituksen esityksen mukaan julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään kunnille 1. Tämäkään ei muuta tilannetta: ei merkittävää muutosta suuntaan tai toiseen. Jos kipu ei lakkaa, hakeudu päivystykseen. – Minusta ihmiset osaavat hakeutua esimerkiksi murtumaepäilyissä oikeassa ajassa hoitoon. Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalue muodostuu 46 000 asukkaan yhtenäisestä työssäkäyntialueesta. Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysaluetta valmistellaan Pohjois-Pohjanmaan eteläalueen työllisyysaluetta valmisteltiin jo vuoden 2023 aikana, mutta sopua ei silloin syntynyt. YLILÄÄKÄRI kehuu, kuinka alueen ihmiset näyttävät sopeutuneen hyvin nopeasti muuttuviin keliolosuhteisiin. Ihmiset ovat myös pääsääntöisesti hyvin perillä siitä, milloin kannattaa hakeutua päivystykseen. Uuden yhteistyösopimuksen vastuukuntana ja päätöksenteosta vastaavana kuntana toimisi Ylivieskan kaupunki. Siinäpä viimeisen viikon sää lyhykäisyydessään. Paleltunut ruumiinosa on usein tunnoton. Raja-arvoksi asetettu 20 000 työllisen määrä ylittyy sekä kuntien välinen maantieteellinen yhteys ja vaatimus yhtenäisestä työssäkäyntialueesta toteutuu. Jos liukastut ja epäilet murtumaa, kannattaa hakeutua päivystykseen. Siksi sitä ei kannata lämmittää esimerkiksi kuumaa patteria tai takkatulta vasten – saatat altistaa itsesi palovammoille. Jos tunnet loukkaantuneessa kohdassa voimakasta kipua, siihen tulee turvotusta tai se on selvästi virheasennossa, saattaa se olla murtunut. TIMO VARILA Jani Kauta Ylivieskan, Kalajoen ja Nivalan kaupungit sekä Sievin, Alavieskan ja Merijärven kunnat valmistelevat yhteistyösopimusta ja palvelujen järjestämissuunnitelmaa työllisyysalueen muodostamiseksi, tiedottavat edellämainitut kaupungit ja kunnat. Kun paleltuma alkaa sulaa, voi tunnottomuuden tilalle tulla voimakasta kipua. Etukumara asento, kylmäpakkaus ja sieraimen painaminen nenäluuhun riittää yleensä tyrehdyttämään vuodon, mutta mikäli vuoto jatkuu yli 20 minuuttia, on hyvä hakeutua päivystykseen. Pohjois-Pohjanmaan eteläalueen työllisyysaluetta valmisteltiin jo vuoden 2023 aikana, mutta sopua ei silloin syntynyt. Sekä kylmä että liukas voivat asettaa ihmisen terveyden alttiiksi, toinen paleltumien ja toinen venähdysten tai jopa murtumien muodossa. Nyrjähtänyttä raajaa voi jäähdytellä kylmällä noin puoli tuntia. Tällöin on tärkeä tukea raaja niin, ettei se pääse liikkumaan. Hakeudu päivystykseen. Raaja tulee pitää koholla, ja siihen tulee sitoa side turvotuksen estämiseksi. Tässä vielä hitusen lyhyemmin: ensin kylmää ja nyt liukasta. – Sanoisin, että jos on yhtään epävarma, kannattaa soittaa 116 117. Silloin kokenut sairaanhoitaja tekee hoidontarpeen arvioinnin ja kertoo, kannattaako tulla vai voiko kokeilla kotikonstein muutaman päivän. JOS ALTISTUT kylmälle ja saat paleltuman, on tärkeää päästä kylmästä lämpimään. En olisi huolissani siitä, etteivät ihmiset tietäisi, milloin tulla, Björk kertoo. JOUNI NIKULA. – Päivystyksen näkökulmasta on kuin olisi ollut kymmenen pakkasastetta koko ajan, kuvailee Björk. JOS LIUKASTUT jäisellä kelillä ja nyrjäytät vaikkapa nilkkasi, kannattaa palauttaa mieleen vanha kunnon ”kolmen koon sääntö”, eli kylmä, koho ja kompressio. Kalajokilaakson kunnista Ylivieska, Kalajoki, Nivala, Sievi, Alavieska ja Merijärvi pitävät kuitenkin aiemmassa valmistelussa tehtyä työtä hyvänä lähtökohtana työllisyysalueen muodostamiselle tällä kuntaryhmittymällä. Voit lämmittää paleltunutta ruumiinosaa esimerkiksi pitämällä sitä 40-asteisessa vedessä noin 15–45 minuutin ajan. Vastaus on ei, eipä juuri, kertoo Soiten ylilääkäri Tomas Björk. Niinpä työja elinkeinoministeriön odottamaa yhteistyösopimusta tai palvelujen järjestämissuunnitelmaa ei saatu maaliin asti, eikä työllisyysalueen muodostuminen toteutunut lain edellyttämällä tavalla. Björk nostaa paleltumien ja liukastumisten oheen vielä liikenneonnettomuudetkin. Jos ihon väri muuttuu tai siihen tulee rakkuloita, tai tunnet esimerkiksi sormissa voimakasta kipua, joka ei helpota lämpimässäkään, on hyvä hakeutua hoitoon, linjaa Björk. Hänen mieleensä tulee vain muutamia yksittäisiä liukastumisesta aiheutuneita vammoja, eikä paleltumiakaan niin ikään ollut kuin yksittäistapauksina. Pääkallokelit eivät ole näkyneet päivystyksessä Pääkallokelit ja paukkupakkaset eivät ole näkyneet Soiten yhteispäivystyksessä. Valmistelussa mukana olevat kunnat ovat yksimielisiä siitä, että tämän työllisyysalueen muodostamisella saavutetaan hallinnon ja henkilöstön näkökulmasta paras ratkaisu, ja varmistetaan alueen elinvoiman kehittyminen. Liukastumisen tärsky voi aiheuttaa myös esimerkiksi nenäverenvuotoa. Tällöin on hyvä niistää hyytynyt veri ulos nenästä. tammikuuta 2025 alkaen. Nyt, kun olemme loikkineet kymmeniä asteita suuntaan ja toiseen, lienee aiheellista kysyä, että onko nämä kelit huomattu myös päivystysjonoissa
Mukaan on valikoitunut yleisön toivomia säveltäjänimiä ja teoksia. Usein konsertteja on kuitenkin vain yksi. Kalajoen-konsertti on Virta-salissa. – Harjoituksen kuunteleminen on tärkeä osa prosessia. – Seuraavan levyn äänitämme toukokuussa. Hän teki kannen levyyn (Recharged by Nature), jonka minä ja viulisti Pekka Kuusisto teimme Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kanssa [levyllä on mukana Tarrodin teos Acanthes]. Kaustisella taas tuntee, että kansanmusiikki on kaikessa läsnä. Ilmeet voi nähdä ja aistia. Kamariorkesteri Kokkolassa ja Kalajoella Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin taiteellinen johtaja ja viulisti Malin Broman. Se meni harjoituksissa kuitenkin helposti. Siitä kuullaan jousiorkesterisovitus. Home away from home, sanoo Malin Broman, KeskiPohjanmaan kamariorkesterin taiteellinen johtaja, joka johtaa konsertit konserttimestarin paikalta. Kokkolaan on aina mahtavaa palata työskentelemään. TIMO VARILA. Konsertit avaa ruotsalaisen Andrea Tarrodin Paradisfåglar I. 62a. 27:ään. Torstaina on Kalajoen vuoro, perjantaina Kokkolan. Kyseessä on synestesia, perinnöllinen tila, jossa aistit voivat sekoittua toisiinsa. Dalbergin tuotannon merkittävin alue koostuu kamarimusiikista, mutta hän oli myös ensimmäinen sinfonian säveltänyt naispuolinen tanskalaissäveltäjä. Siksi Bromanilla on tapana äänittää viimeiset harjoitukset. – Andrea on myös hieno maalari. Yleisöissä on eroja, sanoo maailmaa kiertänyt Broman. Viulua soittava johtaja on myös siinä mielessä eri tilanteessa kuin perinteinen kapellimestari, että yleisöön ei olla selin. Hän sävelsi sen lankonsa Arvid Järnefeltin näytelmään Kuolema, jonka ensiesitys oli vuonna 1903. tammikuuta. Pohjoismaisia jousihelmiä -konserteissa Kokkolassa ja Kalajoella kuullaan muun muassa Jean Sibeliuksen Canzonetta op. 6 on tiivishenkinen teos jousiorkesterille. Sibelius muokkasi sävellyksestä myöhemmin uuden version. Niin sanotussa kaksoispysähdyksessä soittimella soitetaan kaksi nuottia samanaikaisesti. – Musiikin saa todella elämään, kun konsertteja on enemmän kuin yksi. Äänite antaa sopivasti extra-feedbackia. Keskiviikkona hän johti harjoituksia Keski-Pohjanmaan konservatoriolla. Keikkavuotensa hän avasi gaalakonsertilla heti 1. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on levytystahdiltaan hurja. Valmistautumista vaatii myös levyttäminen. Aina ilmeestä ei voi päätellä, meneekö juttu perille, mutta uskon, että kyse on vain huolella kuuntelemisesta. Vuonna 1981 syntynyt Tarrodi kuuluu maansa tällä hetkellä menestyneimpiin nykysäveltäjiin. KULTTUURI TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 9 Jouni Nikula Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri avaa vuotensa romanttisesti ja kaihoisasti. Broman kertoo Tarrodin näkevän musiikin väreissä. Von Otter on yksi laulumaailman arvostetuimmista tähdistä ja Kokkolassa ensimmäistä kertaa. Pohjoismaisia jousihelmiä -konsertit huipentuvat norjalaisen Edvard Griegin Jousikvartetto op. Scherzo op. Kokkolassa odotetaan vielä Musiikkikeskus Snellmanin valmistumista ja soitetaan Keski-Pohjanmaan konservatoriolla. Se tekee minulle hyvää. Siinä välissä, jouluvapailla, uutta ja tulevaa oli kuitenkin työstettävä. – Etelä-Amerikka! Siellä saatetaan puhua kesken konsertin ja eläytyä tosi vahvasti. – Griegin kustantaja hylkäsi aluksi teoksen, koska siinä on niin paljon ääniä ja double stop -tekniikkaa, Broman sanoo. Keväältä Broman odottaa myös orkesterin konserttia mezzosopraano Anne Sofie von Otterin kanssa. – Pidän uusista paikoista. Bromanille kerta Kalajoella on ensimmäinen. Tämä on ihana porukka (lovely gang). KAMARIORKESTERI esittää konserttinsa kahteen kertaan. Eroja on myös Ruotsin ja Suomen välillä. Niin nytkin, vaikka eniten päänsärkyä sain etukäteen Nancy Dalbergista. Modernin katastrofaalisen sijaan hänen musiikkinsa on tonaalista, kuin kuvia, Broman sanoo. Täällä todella keskitytään musiikkiin. – Siinä on kohta, jossa osasta toiseen kiinnipääseminen teettää usein töitä. – Yritän aina olla 2–3 viikkoa edellä, jotta musiikki voi kasvaa sisälläni. Viimeksi syyskuussa ulos tuli jo aiemmin mainittu Recharged by Nature, jota Kare Eskola ja Jari Kallio kuvailivat Ylellä näin: KPKO on perustellumpi, raikkaampi, eniten kiinni tässä ajassa kuin mitä orkesteri on pitkään aikaan ollut. Tila pitää ottaa soinniltaan haltuun. – Hän on työskennellyt käytännössä alan kaikkien parhaimpien tekijöiden kanssa. Koska soitan myös viulua, en voi keskittyä täysin pelkästään orkesterin kuuntelemiseen. joulukuuta. Malin Bromanin viimeinen esiintyminen viime vuonna oli 22. Malin Broman johtaa pohjoismaisiin tunnelmiin. Tanskaa konserteissa edustaa viime vuosisadan alkupuolella vaikuttanut Nancy Dalberg. Niin hän teki varmuuden vuoksi keskiviikkona Kokkolassakin. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri nousee esimerkiksi Ruotsissa esille juuri levyjen takia. Ne ovat myös testamentteja tekemisistämme. MUSIIKIN ammattilaisen mieli on töissä vapaallakin. Levy on aina enemmän kulttuuriteko kuin tulonlähde. Kokkolassa pidän erityisesti lumesta ja hiljaisuudesta
Mauri Peltokangas (ps.) sanoo, että supon kommentit on tärkeä ottaa huomioon Tiktokin tietoturvaa arvioidessa. Koskelalla on Tiktokissa noin 5?700 seuraajaa. –?Jokainen vastaa itse sosiaalisen median käytöstään. Perussuomalaisten ahkeraa Tiktok-viestintää on pidetty yhtenä puolueen menestykseen johtaneena seikkana edellisissä eduskuntavaaleissa. MINJA KOSKELA (vas.) kertoo, että ettei käytä Tiktokia työpuhelimella vaan erillisellä puhelimella. –?Tosi usein tekisi mieli lopettaa Tiktokin käyttö jo pelkästään kannanottona, sillä koen, että sillä on alustana paljon haittapuolia. Vaikka osa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä on hyvinkin aktiivisia sosiaalisessa mediassa, Peltokankaan mukaan ryhmässä ei ole annettu ohjeita Tiktokin käyttöön. ERITYISEN AKTIIVISIA Tiktokin käyttäjiä ovat olleet perussuomalaiset kansanedustajat. Vihreiden kansanedustajalla ja puheenjohtajalla Sofia Virralla on käytössään työpuhelimen ja henkilökohtaisen puhelimen lisäksi kolmas puhelin, jolla hän käyttää Tiktokia. Virta tavoittaa paljon Tiktokkäyttäjiä, sillä hänellä on lähes 119?000 seuraajaa. Toisille tämä voi tarkoittaa kokkausvideoita, toisille videopeleihin liittyvää sisältöä. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA ’’Tosi usein tekisi mieli lopettaa Tiktokin käyttö jo pelkästään kannanottona, sillä koen, että sillä on alustana paljon haittapuolia.’’ Sofia Virta Vihreiden puheenjohtaja Oleellista on miten kerättyä tietoa käytetään Johanna Latvala Tiktok osaa ”pelottavan tarkasti” profiloida käyttäjät keräämänsä tiedon perusteella, sanoo tietoturvayhtiö F-Securen kyberuhkatiedustelupäällikkö Laura Kankaala. Fagerströmillä on noin 3?300 seuraajaa. –?Vaara on se, että koukuttavien videoiden yhteyteen alkaa tulla videoita, jotka vaikuttavat perusteettoman negatiivisesti käsitykseemme maailmasta tai muista ihmisistä. Kankaalan mukaan ulkopuolisen on vaikeaa sanoa, mikä somealusta kerää eniten tietoja käyttäjistään. Moni kansanedustaja aikoo pysyä Tiktokissa Supo varoitti Ylen haastattelussa, että Tiktokin käyttäjätietojen vuotaminen Kiinan turvallisuusviranomaisille on mahdollista. Hänen mielestään on tärkeää keskustella ja kommunikoida nuorten kanssa, mutta hän kaipaa siihen turvallisempia alustoja. –?Tiktok käyttää keräämäänsä tietoa kohdistaakseen meille sisältöä, eikä tämä sisältö todellakaan aina ole harmitonta. Tiktok on kuitenkin hyvä kanava näkyvyyden lisäämiseen. Oleellisempana hän pitää kuitenkin sitä, miten kerättyä tietoa käytetään. –?Tietoturvakysymys ei rajoitu vain Tiktokiin. Fagerström kertoo pohtineensa Tiktokin turvallisuutta. Asiaa hankaloittaa läpinäkyvyyden puute siinä, miten somealustan algoritmi profiloi ja valikoi sisällön käyttäjilleen, kertoo sähköpostitse tavoitettu Kankaala. Hänen mukaansa on tärkeää käydä yhteiskunnallista keskustelua somejättien vallasta ja sosiaalisen median tietoturvasta. Päinvastoin. On hyvä muistaa, että teknologia ei ole aina puolueetonta. Syynä tähän ovat Tiktokin tietoturvaongelmat. STT ei tavoittanut Tynkkystä haastatteluun. Supo varoitti alkuviikosta Ylen haastattelussa pitävänsä mahdollisena, että Tiktokin käyttäjätiedot vuotavat Kiinan turvallisuusviranomaisille. Sebastian Tynkkysellä on 135?000 seuraajaa. Suojelupoliisi varoitti alkuviikosta, että sosiaalisen median palvelu Tiktokin käyttäjätiedot voivat mahdollisesti vuotaa Kiinan turvallisuusviranomaisille. Tiktok ei ole hänelle kanavana erityisen keskeinen. Jos vain osa poliitikoista poistuu Tiktokista, on vaarana, että esimerkiksi nuorten siellä kohtaama poliittinen sisältö jää hyvin yksipuoliseksi. Myös muiden somealustojen kautta on aikojen saatossa levinnyt salaliittoteorioita, hengenvaarallisia haasteita, joita nuoret lähtevät kokeilemaan sekä tietysti ihan poliittista mielipidevaikuttamista. ’’Mitään virallista ohjeistusta ei ole tullut, vaan on pyydetty käyttämään omaa harkintaa.’’ Noora Fagerström, kansanedustaja (kok.). –?Mitään virallista ohjeistusta ei ole tullut, vaan on pyydetty käyttämään omaa harkintaa. Koskela kertoo jakavansa Tiktokissa vain politiikkaan liittyvää sisältöä. Lisäksi Virran mukaan vanhemmille ja muillekin kansalaisille tulisi olla tarjolla enemmän tukea sosiaalisen median käyttämiseen ja ymmärtämiseen. –?Tiktok on ollut minulla käytössä kokeilumielessä. Näin sovellus osaa osoittaa käyttäjälle sisältöä, joka saa jatkamaan selailua tai lataamaan videoitaan Tiktokiin. Noora Fagerström (kok.) kertoo, ettei ole tehnyt Tiktok-päivityksiä elokuun jälkeen, mutta käy siellä joskus. Hänen mukaansa Tiktokin tietoturvasta on ollut paljon puhetta kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Virta on sitä mieltä, että Tiktok tulisi kieltää Euroopan tasolla. –?Mielestäni se riski, että Tiktokia väärinkäytetään esimerkiksi poliittisessa mielessä, on tärkeää ottaa vakavasti. Hänellä itsellään on lähes 10?000 seuraajaa. Näitä ovat juuri sen yhteys Kiinaan, mutta myös se, miten sovelluksen tiedetään olevan poikkeuksellisen addiktoiva lapsille ja nuorille ja miten algoritmien heille tarjoilema sisältö ei suinkaan ole aina hyväksi. –?Ymmärrän kuitenkin poliitikoiden tarpeen käyttää sitä, koska nuoret tekivät eduskuntavaaleissa äänestyspäätöksiä Tiktokin perusteella. –?Toistaiseksi koen kuitenkin tärkeäksi olla Tiktokissa demokratian kannalta. Tiktok käytännössä päättää algoritmien avulla, millaiset sisällöntuottajat pääsevät parrasvaloihin, mikä toki kannustaa muita sisällöntuottajia tekemään samaa katselukertoja saadakseen, Kankaala kertoo. 10 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa STT, Heli Laakkonen, Johanna Latvala Moni kansanedustaja aikoo pysyä lyhytvideosovellus Tiktokissa suojelupoliisin (supo) varoituksista huolimatta
Urpilainen ilmoitti suostumuksestaan SDP:n ehdokkaaksi vasta marraskuun puolivälissä. Hän viittaa muun muassa vuoden 2012 vaaleihin, joissa Haavisto ja Paavo Väyrynen kävivät tiukan taiston paikasta toisella kierroksella. Aina tietysti voi tapahtua jotain, jokin skandaali tai virhearvio, Grönlund sanoo STT:lle. Kuusi vuotta sitten äänestysaktiivisuus oli 69,9 prosenttia, kun Sauli Niinistö valittiin jatkokaudelle suoraan ensimmäisellä kierroksella. –?Suurimmilla puolueilla on spin doctoreita (pr-asiantuntijoita). Åbo Akademin valtioopin professorin Kimmo Grönlundin mielestä tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että ainakin kokoomuksen Alexander Stubb on matkalla vaalien toiselle kierrokselle. Sen sijaan Aaltola on ollut liikkuvien äänestäjien ehdokas. Lisäksi kannatusta on voinut tulla ihmisiltä, joilla ei ole puoluekantaa. Taloustutkimuksen toimitusjohtajan Jari Pajusen mukaan vaatisi luultavasti jonkin yllättävän tapahtuman tai Stubbin tai Haaviston epäonnistumisen vaalitenteissä, jotta joku muu vielä nousisi vaalien toiselle kierrokselle. –?En yhtään ihmettelisi, vaikka äänestysprosentti olisi 75. Nyt kuitenkin muutokset ovat olleet aika maltillisia viime kuukausina, niin se ei ehkä kieli siitä, että mitään kovin isoa olisi liikkeellä, Pajunen sanoo STT:lle. Valtio-opin professori Grönlund selittää Aaltolan alamäkeä puoluekoneiston puuttumisella taustalta ja sanoo, että Aaltolan kokemattomuus politiikasta on näkynyt tietyissä lausunnoissa. Grönlund arvioi, että ensimmäisellä kierroksella Stubbin asema näyttää vahvalta, mutta kakkossijasta voidaan vielä nähdä tiukka kisa. –?Silloinhan tilanne oli aika selvä, meillä oli yksi suosikki. Pajusen mukaan joulukuu on presidentinvaaleissa otollista aikaa isoille kannatusmuutoksille. –?Se oli vähän semmoista venkoilua sen asian kanssa. Grönlundin mukaan Andersson pärjää vaalikeskusteluissa hyvin ja saa vasemmistoliiton kannattajia todella hyvin liikkeelle. Varmasti selkeästi yli 70:n, Pajunen ennakoi. –?Niiden pitäisi silloin olla näkyvissä, jotta se pallo lähtee kierimään. Taktinen äänestäminen voi estää Halla-ahon kirin Mika Aaltola ei oikein ymmärtänyt, kuinka suuri koitos presidentinvaalit ovat, arvelee valtio-opin professori. Nyt on varmasti äänestäjillekin mielenkiintoisemmat vaalit. –?Siinä mielessä hän on harmillinen toki Haavistolle ja Urpilaiselle. Mutta sitten kun on yhtäkkiä poliitikko, niin poliitikkoja kohdellaan eri tavoin. Stubb ja vihreiden tukema valitsijayhdistyksen ehdokas Pekka Haavisto ovat hallinneet presidenttiehdokkaiden kannatusmittauksia selvällä erolla muihin. Tämä kertoo Grönlundin mukaan siitä, että ulkoja turvallisuuspolitiikassa ei ole suuria jakolinjoja, mutta myös siitä, että kärkinimet ovat olleet varovaisia. Pajunen ja Grönlund uskovat äänestysprosentin kohoavan näissä vaaleissa, kun istuva presidentti ei ole ehdolla. Aaltolalta sulanut kannatus on Pajusen mukaan jakautunut eri suuntiin. Valitsijayhdistyksen kautta presidentiksi pyrkivän Mika Aaltolan (sit.) kannatus on sukeltanut neljän prosentin paikkeille. Asiantuntijat arvelevat, että tulevissa presidentinvaaleissa äänestysprosentti saattaa nousta jopa yli 70 prosenttiin. –?Se ei erityisesti sada kenenkään laariin, vaan hajoaa monen ehdokkaan eduksi, Pajunen sanoo. Voi nousta ylikin, jos ihmiset oikein innostuvat, Grönlund sanoo. Kampanjaa mietitään yhdessä. Pajusen mukaan Halla-aho on saanut perussuomalaisten kannattajat entistä vankemmin taakseen. PERUSSUOMALAISTEN Jussi Halla-aho on viime aikoina hiipinyt ylöspäin gallupeissa. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 11 STT, Iiro-Matti Nieminen Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen alkuun on enää noin viikko. –?Voi olla, että sellaiset äänestäjät, jotka muuten äänestäisivät Urpilaista tai Anderssonia, alkavat miettiä, onko vaarana, että Halla-aho nousee toiselle kierrokselle, Grönlund arvioi. VAALIKESKUSTELUISSA ennakkosuosikit ovat haastaneet toisiaan vain vähän ja olleet melko samanmielisiä monista asioista. Silloin se vyöry voi voimistua. –?Stubb on mielestäni onnistunut laittamaan itsensä todella sinne arvokartan keskelle. –?Meidän tutkijoiden on helppo olla haastateltavina, kun saamme toimia asiantuntijoina. Siinä mielessä voisi ajatella, että äänestysprosentti nousee. VALITSIJAYHDISTYKSEN ja keskustan ehdokkaan Olli Rehnin suosio junnaa suunnilleen kymmenessä prosentissa. EU-komissaari Urpilaisen kohdalla on pohdittu, onko myöhäinen kampanjastartti verottanut hänen kannatustaan. Kummankin kannatus on liikkunut yli 20 prosentissa. Pajunen arvioi, että Rehn on jäänyt hieman gallupien kärkinimien jalkoihin. Kyllä se ikään kuin tuo oman varjonsa siihen, Pajunen sanoo. Grönlund arvelee, ettei Aaltola oikein ymmärtänyt, kuinka suuri koitos presidentinvaalit ovat. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA. Stubb ja Haavisto ovat Grönlundin mukaan asemoineet itsensä vaalikoneissa lähelle poliittista keskustaa. –?Mikäli nyt ei tapahdu mitään yllättävää. Grönlundin mukaan Hallaahon nousu voi myös johtaa Haaviston kannatuksen kasvuun ja syödä SDP:n Jutta Urpilaisen ja vasemmistoliiton Li Anderssonin suosiota. Halla-ahon yltämistä toiselle kierrokselle vaikeuttaa Pajusen mukaan se, että on paljon ihmisiä, jotka eivät mistään hinnasta tukisi Halla-ahoa. Kuvassa presidentinvaalien ulkomainoksia Espoontorilla Espoossa. Pajusen mukaan Aaltolalta puuttuu peruskannattajien joukko, joka toisi ääniä tilanteesta riippumatta. –?Halla-aho voi olla musta hevonen, joka tulee nostamaan kannatustaan selkeästi, mutta mihin asti se riittää, on sitten toinen asia, Pajunen sanoo. Hän ei halua ärsyttää ketään
–?Moni ei näe sitä tehokkaana tapana rekrytoida ihmisiä, koska heitä pitää myös jollain tavalla kannustaa. Hänen mukaansa presidentin kansliassa pelätään, että erittäin suosittu armeijan komentaja Valeri Zaluzhnyi voisi haastaa Volodymyr Zelenskyin poliittisesti. Lopulta vastuun kantavat poliittiset päättäjät, hän sanoo. PETRAS MALUKAS / AFP / LEHTIKUVA STT, Minna Holopainen, Mikko Gustafsson Suuri joukko suomalaisdiplomaatteja ilmaisi marraskuussa ulkoministeri Elina Valtoselle (kok.) tyytymättömyyttään Suomen Lähiidän politiikkaan. Lakiprosessissa kestää Nizhnikaun arvion mukaan ainakin kuukausi tai jopa useita. Valtosen mukaan Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikan linja nojaa myös Lähi-idässä ihmisoikeuksiin, demokratiaan, oikeusvaltioon ja tasa-arvoon. Hän myös sanoo, että Suomi on johdonmukaisesti tuominnut Israelin toimet Länsirannalla laittomissa siirtokunnissa, jossa väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet viime kuukausina. Netanjahu vastustaa ratkaisumallia kiivaasti. –?Israel on vastatoimissaan Gazassa selvästi ylittänyt suhteellisuusperiaatteen rajat, kohdistanut iskuja siviili-infrastruktuuriin sekä erityisen suojelun piirissä oleviin rakennuksiin, kuten sairaaloihin ja kouluihin. Bahrainissa sijaitsee Yhdysvaltojen laivaston Persianlahden-tukikohta. Yhdysvallat on sanonut toivovansa, että Länsirannan palestiinalaishallinto ottaisi ainakin väliaikaisesti hallintoonsa myös Gazan kaistan sen jälkeen, kun nykyinen sota päättyy. Lubinetsin mukaan puolustusministeriön kanssa onkin löydetty kompromissi, jossa ihmisten oikeudet turvataan. Useat kansanedustajat ovat jo vakuuttaneet, että ilman muutoksia parlamentti ei lakia hyväksy. Hyökkäyksillä on vaikutuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään. Hän myös toisti Yhdysvaltojen tukevan kahden valtion mallia, jossa palestiinalaisten oma valtio ja Israel ovat rauhanomaisia naapurimaita. Blinkenillä oli Bahrainissa myös sanansa sanottavana Iranin osuudesta viimeaikaisiin huthikapinallisten hyökkäyksiin Punaisellamerellä. Piskuiselle Bahrainille liittolaisuus Yhdysvaltojen kanssa on tärkeää sen oman turvallisuuden kannalta. Presidentti Zelenskyi kuvattuna Liettuan vierailulla. Reutersin mukaan lakiluonnoksessa ehdotettiin myös ulkomailla olevien jäljittämistä armeijaan rekisteröintiä varten. Blinken tapasi Abbasin Länsirannalla keskiviikkona. Nizhnikaun mielestä tämä paljastaa kaksi kehityskulkua. Nämä ovat todennäköisiä kansainvälisen oikeuden loukkauksia, jopa sotarikoksia, ministeriön työntekijät kirjoittivat. Tuolloin 79 ulkoministeriön työntekijää esitti Valtoselle kirjeellä, että Suomen tulisi vaatia Gazaan tulitaukoa ja tuomita Israelin suhteeton voimankäyttö sekä todennäköiset kansainvälisen oikeuden loukkaukset Gazan alueella. –?Se, mitä vien mukanani tästä kokouksesta on, että hän on sitoutunut ja erittäin hyvin valmistautunut etenemään asiassa, Blinken sanoi kun häneltä kysyttiin asiasta Bahrainissa, jonne Blinken saapui keskiviikkona. Äärijärjestö Hamasin hallinnoiman terveysministeriön mukaan Israelin iskut olisivat tammikuun alkupuolelle mennessä vaatineet yli 23?000 kuolonuhria. Hän myös sanoo, että Suomi on vahva tukija kansainväliselle rikostuomioistuimelle, joka kerää parhaillaan näyttöä muun muassa sotarikoksista alueelta yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Ukrainan hallitus julkaisi luonnoksensa uudesta liikekannallepanolaista joulukuun lopussa. Kansaa pelottaa, että rintamalle joutuu jatkossakin enimmäkseen huonoosaisempia ihmisiä. Yhdysvaltain ulkoministerin Antony Blinkenin mukaan palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas on sitoutunut palestiinalaishallinnon uudistamiseen. Aiemmin Ukraina ei ole värvännyt sotaan alle 27-vuotiaita kansalaisiaan, mutta lakiluonnos laskisi asepalvelukseen kutsumisen alaikärajaa 27:stä 25:een. Sitä muokataan hänen mukaansa ennen kaikkea ulkoministeriön Lähi-idän osaston päivittäisen työn pohjalta, minkä lisäksi hän nostaa esiin myös Suomen YKedustustojen työn. –?Israelin on lopetettava toimet, jotka heikentävät palestiinalaisten kykyä hallita itseään tehokkaasti, Blinken sanoi. Ehdotuksen mukaan esimerkiksi ulkomaille matkustamista, lainan hakemista sekä valtion tukien saamista voitaisiin rajoittaa, kertoo Kyiv Independent. –?Iran on avustanut ja tukenut näitä hyökkäyksiä teknologialla, varusteilla ja tiedustelutiedolla. Ulkoministeriössä tyytymättömyyttä Israel-politiikasta Lähes 80 ulkoministeriön työntekijää kirjelmöi ulkoministeriölle tyytymättömyydestä Suomen Israelpolitiikkaan. Suurin osa rintamalla olevista on Nizhnikaun mukaan pienituloisia miehiä maaseudulta. Valtosen mukaan vastuuvelvollisuuden ja poliittisten lausuntojen täytyy nojata luotettavaan tietoon, jota alueelta on vaikea saada. Nizhnikaun mukaan lakiluonnos nojaa vahvasti rangaistuskeinoihin. Liikekannallepanon sääntöihin ollaan tekemässä muutoksia tilanteessa, jossa Ukraina ei ole enää yhtä yhtenäinen kuin sodan alussa, ja oman poliittisen uran ajattelu on hiipinyt takaisin pöydälle, Nizhnikau sanoo. Virkakunnasta ministerille joukolla toimitettu kirje on suomalaisittain äärimmäisen poikkeuksellinen. 12 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa STT, Maiju Ylipiessa Viime vuoden tärkein puheenaihe Ukrainassa ei ollut Venäjään kohdistuva vastahyökkäys itsessään, Ukrainan suhteet länteen tai EUjäsenyysprosessi, vaan liikekannallepano, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau. –?Olemme vedonneet Israeliin sekä kahdenvälisesti että julkisuuden kautta, että tämä väkivalta pitää saada loppumaan saman tien. Blinken sanoi. Keskustelua Suomen linjasta on hyvä käydä. Nizhnikaun mukaan liikekannallepanon tärkeydestä on Ukrainassa kuitenkin laaja ymmärrys. VALTONEN KOMMENTOI kirjettä STT:lle tiistaina sanomalla, että keskustelua Suomen linjasta on hyvä käydä. Blinken otti asian eilen esille myös tiistaisessa tapaamisessaan Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa Israelissa. Myös uuden lain kohdalla ihmisiä pelottaa, että liikekannallepano kohdistuisi jatkossakin epäreilusti heikommassa asemassa oleviin ryhmiin, Nizhnikau sanoo. Laki on niin tärkeä, että hallituksella ei ole varaa epäonnistua sen läpiviennissä. Se nostatti meteliä niin poliitikkojen kuin kansalaisten keskuudessa. Ukraina yrittää säätää uutta liikekannallepanolakia Ukrainan presidentin kansliassa on pelätty, että armeijan komentaja Valeri Zaluzhnyi saattaisi haastaa presidentti Volodymyr Zelenskyin. STT:n näkemässä kirjeessä suomalaisdiplomaatit viittaavat muun muassa kuolleiden lasten ja kuolleiden YK:n työntekijöiden poikkeukselliseen määrään. Ukraina ei ensinnäkään ole enää samalla lailla yhtenäinen kuin vuonna 2022 hyökkäyksen alettua. Muun muassa YK ja Yhdysvallat ovat pitäneet lukujen mittaluokkaa oikeana. Kun komitea saa valmiiksi oman ehdotuksensa, se etenee parlamentin käsittelyyn. Tapaamisessa ulkoministeri korosti Abbasille Yhdysvaltojen kannattavan konkreettisia askelia palestiinalaisvaltion luomiseksi. LAIN ENSIMMÄISEN luonnoksen mukaan liikekannallepanosääntöjen rikkomisesta voisi seurata oikeuksien rajoittamista. –?Poliittinen harkinta on taas pöydällä, ja kaikki miettivät, miten tietyt askeleet saattavat vahingoittaa heidän uraansa ja poliittisia pyrkimyksiään. Blinken on Lähi-idän kiertomatkalla, jonka aikana hän on pyrkinyt kiivasta sukkuladiplomatiaa hyväksikäyttäen estämään Gazan sodan leviämisen laajemmaksi alueelliseksi konfliktiksi. Nähtävissä on myös poliittisen ja sotilaallisen johdon välinen konflikti, Nizhnikau sanoo. –?Ja ei kahta sanaa siitä, etteikö Suomi olisi valmis tuomitsemaan ja haluaisikin tuomita – riippumatta siitä, kuka se tekijä on – kaikkia näitä rikoksia, jotka osittain täyttävät jopa vahvat sotarikoksen merkit tai vielä pahempaakin. Lopulta vastuun kantavat poliittiset päättäjät. STT, AFP Blinken syytti Irania hyökkäysten masinoinnista. Ukrainan ihmisoikeusasiamiehen Dmytro Lubinetsin mukaan tällaiset rajoitukset olisivat perustuslain vastaisia. Nizhnikau uskoo, että jonkinlainen liikekannallepanolaki parlamentissa saadaan säädettyä. Pakollisen sodanajan asepalveluksen keston yläraja määritettäisiin 36 kuukauteen, kun aiemmin mitään rajoitusta ei ole ollut. Lakiluonnos on tällä hetkellä käsittelyssä kansallisesta turvallisuudesta, puolustuksesta ja tiedustelusta vastaavassa komiteassa. UKRAINAN POLIITTINEN ja sotilaallinen johto on vaikuttanut siirtelevän asiassa vastuuta toisilleen, kirjoitti muun muassa Financial Times. Ukrainassa ollaan muuttamassa liikekannallepanoa. Tarvitaan myös porkkanaa, ei vain keppiä
Aiemmin lehti jaettiin myös Pyhäjärvellä. Pystymme siis vastakin tarjoamaan Keparin lukijoille ensikäden tietoa ja taustoja paikallisista ilmiöistä, tapahtumista ja ihmisistä. Hilla Groupin maakuntalehti Keskipohjanmaa jatkaa uutisointia alueelta entiseen tapaan. Selänne on ollut tärkeä lehti haapajärvisille, reisjärvisille ja kärsämäkisille. Jatkossa alueen yrittäjiä palvelee Hilla Groupin toinen ilmaisjakelulehti Kalajaska, joka jaetaan Selänteen tilalla. – Pari viimeisintä vuotta ovat olleet kaupunkilehdille tylyjä. Se on koko Keskipohjanmaan pohjoisen vaikutusalueen lukijoille iso etu, hän lisää. UUTISET TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 13 KP 11.01.2024 Seppo Hietala Arja Kangas Hilla Groupin julkaisema kaupunkilehti Selänne lakkaa ilmestymästä helmikuun loppuun mennessä. Selänne on perustettu vuonna 2009, ja on toiminut ilmaisjakeluna koko olemassaolonsa ajan, mutta sillä on myös satakunta tilaajaa, joihin tullaan ottamaan yhteyttä henkilökohtaisesti, jos tilauskautta on helmikuun lopun jälkeen vielä jäljellä. Keskipohjanmaa jatkaa uutisointia Haapajärveltä. PÄÄSYY LEHDEN lopettamiseen on taloudellinen, Selänne on ollut tappiollinen jo pidempään. Muutosneuvottelujen tuloksena irtisanottiin yksi henkilö. Kustannukset ovat karanneet painon ja jakelun osalta käsistä, samalla kun paperilehden ilmoitusmyynti on valtakunnallisestikin tipahtanut rajusti, kertoo Hilla Groupin sisältöjen kehitysjohtaja Jonna Nikumaa. ARJA KANGAS Ratkaisu sivulla 17.. – Haapajärven ja sen ympäristön asiat ovat kiinnostaneet Keskipohjanmaankin lukijoita, joten jatkamme niiden perkaamista kuten ennenkin. Asiaa tutkittiin loppuvuodesta perusteellisesti muutosneuvotteluissa, mutta realistisia vaihtoehtoja lehden jatkamiselle ei löytynyt. Keskipohjanmaan päätoimittaja Suvi Tanner sanoo, että kaupunkilehden lopettaminen on iso ja surullinen asia. Selänteen julkaiseminen lopetetaan Ratkaisun taustalla ovat kustannussyyt. Keskipohjanmaan toimittaja Antti Savela työskentelee jatkossakin Haapajärvellä. Paikallinen journalismi on jo demokratian toteutumisen kannaltakin tärkeää. Liiketoimintana se ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole ollut kannattavaa. Selänne-lehti loppuu helmikuun 2024 loppuun mennessä
Netin reseptiarkistoista löytyy melkoinen määrä ruokaohjeita, eli kyllästymisen vaaraa ei ole. Leikkaa mureke neliöiksi. Jauhelihan myynnin arvo on noin puolet lihakaupasta. FREDMANS GROUP Leivinpaperi on monitoimituote, joka kuuluu jokaiseen suomalaiseen keittiöön. Naudan jauheliha on punaisinta ja voimakkaimman makuista. Vähärasvaiset soveltuvat mainiosti keittoihin sekä kiinteisiin pyöryköihin ja pihveihin. Vegaanivaihtoehdot ovat usein herne-, soijaja sienipohjaisia prosessoituja jauhelihoja, joiden valmistuksessa käytetään useita täyteaineita, kuten vehnägluteenia ja riisijauhoja. Leivinpaperiarkki on suosiossa päihittänyt perinteisen rullan – jo kaksi kolmasosaa paperista on arkkia ja yksi kolmasosa rullaa. Suojaa Suojaa leivinpaperilla keittiötasot tai leikkuulaudat, kun käsittelet voimakkaasti tuoksuvia aineksia, kuten kalaa tai sipulia, tai vaikkapa värjäävää punajuurta. Pehmeä kanan jauheliha on vaaleinta ja miedointa. Lindströmin savujuustomureke 12 annosta ½ kg kypsiä punajuuria (keitettyjä ja/tai etikkaliemeen säilöttyjä) 1 pkt (2 x 52 g) sipulikeittoaineksia (esimerkiksi Knorr) 2 dl lihalientä tai kermaviiliä 1 dl korppujauhoja 2 pkt (800 g) naudan jauhelihaa 2 kananmunaa 1 tl suolaa 1 tl mustapippuria TÄYTE: 150 g savujuustoa (esim. Ikisuosikin uudet muodot Puolet myytävästä tuoreesta lihasta on jauhelihaa. Hae potkua maailmalta, lisää tuttuun reseptiin uusi raaka-aine tai kokeile erilaista valmistustapaa. Voit pakastaa paketin sellaisenaan, mutta myös ohuiksi kaulittuina pannuvalmiina ”lehtipihveinä”, jolloin nälän iskiessä ruoka on valmista hetkessä. JAUHELIHAN PLUSPUOLIIN kuuluu myös kohtuuhinta. –?Suomalaisen leivinpaperin myynti Amerikassa on nyt kasvussa. Tarjouksessa tai punalaputettuna se voi olla suorastaan halpaa kokolihaa. Sekoitejauhelihoista tavallisimmat ovat sika-nautaja nautasikajauhelihat. Ripottele päälle valutetut kaprikset. Sekoita sipulikeittoainekset, neste tai kermaviili ja korppujauhot kulhossa. Raaka-aine taipuu myös luovempiin kokeiluihin. KYLMÄALTAAN ÄÄRELLÄ kannattaa viivähtää hetki tutkailemassa jauhelihapakettien rasvaprosentteja. Lindströmin mureke tarjoillaan perunoiden, parsakaalin ja kermaviilikastikkeen kera. Kuori sipuli, leikkaa renkaiksi ja painele ne tasaisesti jauhelihalevylle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita, höyrytettyä parsakaalia sekä sinapilla, ketsupilla ja ruohosipulilla maustettua kermaviilikastiketta. Levitä juustoviipaleet tasaisesti vuokaan ja taputtele loppu mureketaikina päälle. Leivinpaperi on suunniteltu käytettäväksi yhden kerran. Anna murekkeen levähtää folion alla 10 minuuttia. Siitä syntyy monenlaista herkkua arkeen mutta myös juhlaan. Helena Saine-Laitinen Keittiötuotteita valmistavan Fredmanin Rauman tehtaalta valmistui viime vuonna kotimaan ja ulkomaiden markkinoille yli 100?000 kilometriä leivinpaperia. Hygieniasyistä paperi puoltaa paikkaansa myös broilerin käsittelyssä, sillä se estää bakteerin tarttumista muoLeivinpaperi on suomalainen kestohitti Fredmanin liiketoimintajohtaja Peter Nyman kertoo, että Rauman tehtaalla valmistettiin viime vuonna yli 100?000 kilometriä leivinpaperia. 14 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa Helena Saine-Laitinen, teksti ja kuvat Jauheliha on varsinainen raaka-aineiden moniottelija: se on takuumureaa ja kypsyy hetkessä. Lisää punajuuret, jauheliha, munat ja mausteet. JAUHELIHAA VOIDAAN tehdä mistä tahansa luuttomasta lihasta. Viennin osuus on viidennes liikevaihdostamme, Fredmanin liiketoimintajohtaja Peter Nyman kertoo. Taputtele kostein käsin puolet jauhelihamurekeseoksesta vuoan pohjalle. Porsaan jauheliha on niin ikään vaaleaa ja usein vähärasvaista. 1. Käytä rasvaisempaa jauhelihaa kastikkeisiin, murekkeisiin, laatikkoruokiin sekä pehmeisiin pyöryköihin ja pihveihin. Ei haittaa, vaikka vaihtaisit ohjeessa olevan jauhelihan toiseen. Vuoraa uunivuoka (vetoisuus 3 litraa) kostutetulla leivinpaperilla. Lue 7 vinkkiä leivinpaperin hyödyntämiseen.. Kippari) LISÄKSI: 1 punasipuli 2 rkl kapriksia Valuta punajuuret ja raasta ne karkealla terällä. Sekoita tasaiseksi. Tiedätkö, miten säästyt sen avulla tiskaamiselta. Se on vahva todiste siitä, että olemme jauhelihakansaa. Kotikeittiössä paperia voi kuitenkin käyttää uudelleen, jos se ei ole kuumuudessa hapertunut eikä siihen ole jäänyt rasvaa tai ruoantähteitä. Syttymisvaaran takia varmista aina, ettei paperi pursua uunipellin yli ja kosketa kuuman uunin seinämiä tai vastuksia. Lapsiperheissä jauheliha tunnustetaan ikisuosikiksi. Alla seitsemän vinkkiä leivinpaperin hyödyntämiseen. Käytä rasvaisempaa jauhelihaa kastikkeisiin, murekkeisiin ja laatikkoruokiin. Ruokasuosikkien listalla keikkuvat vuodesta toiseen jauhelihapihvit, -pyörykät, -murekkeet, -kastikkeet ja -keitot. Muita vientimaita ovat Alankomaat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Tanska ja Espanja. Vähärasvaiset soveltuvat mainiosti keittoihin sekä kiinteisiin pyöryköihin ja pihveihin. Karitsan tai lampaan jauhelihassa on oma selkeä makunsa. Reseptit ovat joustavia. Korkeampi luku lupaa enemmän makua ja mehevyyttä. Ensin mainittua on sekoituksessa enemmän
Siirrä pihvi lautaselle ja peitä foliolla. Kääri Käytä leivinpaperia apuna, kun käärit maustevoita, munakasrullaa, mureketta tai kääretorttua rullalle. Tarjoile Leivinpaperinyyteissä, -paketeissa tai -veneissä kypsennetyt ruoka-annokset voit nostaa suoraan ruokailijoiden lautasille. Levitä uunipellille maissilastut ja niiden päälle jauheliha. Kuumenna pannulla rasvaa ja paista leivät parissa erässä ensin leipäpuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä ja paista toinen puoli. 2. Kun valmistat laatikkoruokia, murekkeita tai piirakoita, saat leivinpaperin myötäilemään vuoan muotoja parhaiten, kun kostutat paperin reilusti kylmällä vedellä. Ota jäinen pihvi pois papereista ja pane pannulle. Jos haluat kakun pintaan koristeen, leikkaa haluamasi muotoinen pala leivinpaperista, nosta paperi kakun päälle ja tuprauta sablonin avulla vaikkapa tomusokerisydän kakkuun. Vala tikkunekut leivinpaperimuotteihin ja laita pienet naposteltavat kuten sipsit, popcornit ja pähkinäseokset tarjolle pienissä paperitötteröissä. Liukuesteeksi voit laittaa alimman paperin alle kostutetun, ohuen sienitai talousliinan tai talouspaperin. Helppotekoiset pariisinleivät syntyvät vaaleasta leivästä, jonka päälle levitetään murekemassaa ja paistetaan pannulla maukkaaksi huikopalaksi. Ripottele päälle silputtua korianteria. Hienonna valkosipulit. Ripottele vielä juustoraastetta. Silppua leiville korianteria. Irtopohjavuokaan pingotettu paperi estää taikinan tarttumista ja helpottaa valmiin kakun siirtelyä, kun voit nostaa sitä paperin reunoista. Lindströmin mureke tarjoillaan perunoiden, parsakaalin ja kermaviilikastikkeen kera. Paista kalat ja lihat paistinpannulla leivinpaperin päällä, niin et tarvitse paistamiseen ylimääräistä rasvaa. Sekoita joukkoon jauheliha. Leikkaa maustevoiviipaleet pihvien päälle. Koristele Kääräise leivinpaperista kertakäyttöinen pursotin kermavaahdolle, suklaaja kinuskikastikkeille sekä majoneesille. Kypsennä Leivinpaperinyyttiin tai -pakettiin tehdyt ruoka-annokset voit höyryttää tai kypsentää uunissa. Kalan käsittelyssä leivinpaperi suojaa ja estää hajun tarttumista leikkuulautaan.. Jaa jauhelihaseos leiville ja tasoita pinnat. Salaattiin paistettavat vuohenjuustoviipaleet ruskistuvat molemmin puolin kahden leivinpaperipalan välissä. Paistopinnat ruskistuvat myös paperin läpi. Anna tekeytyä kymmenisen minuuttia. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla. Lusikoi päälle tomaattisalsaa ja juustodippiä. Leikkaa pursottimen suu sopivan suuruiseksi ja muotoiseksi. Paperi toimii myös tehokkaana suojakääreenä säilytyksen ajan. Nopeat jauhelihalehtipihvit 4 annosta 1 pkt (400 g) naudan jauhelihaa 2 rkl rypsiöljyä ¾ tl suolaa ¾ tl mustapippuria rouhittuna LISÄKSI: leivinpaperia maustevoita Muotoile jauhelihasta neljä palloa. Leivinpaperiin voit kääräistä eväsleivät, patongit ja pasteijat. Sekoita joukkoon tacomausteseos ja vesi. Kauli Pipari-, piirakkaja pizzataikinat tarttuvat herkästi leivonta-alustaan ja kaulimeen, ja liiallinen apujauhojen käyttö tekee äkkiä taikinasta kuivaa. Nachopelti 4 annosta 1 rs (400 g) jauhelihaa 1 rkl ruokaöljyä 1 ps (noin 30 g) tacomausteseosta ½–1 dl vettä noin 200 g maissilastuja noin 2 dl tomaattisalsakastiketta noin 2 dl juustokastiketta nachoille 2 dl juustoraastetta TARJOILUUN: chilikastiketta ranskankermaa avokadoa kuutioituna tomaattia kuutioituna jalapenoviipaleita limettilohkoja tuoretta korianteria Ruskista jauheliha öljyssä paistinpannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Käännä leivät lastan avulla ja paista jauhelihapuoli miedolla lämmöllä kypsäksi. Pariisinleivät thaitwistillä 6 kpl MUREKE: 400 g broilerin jauhelihaa 10 cm pala purjoa 2 valkosipulinkynttä 1 kananmuna ¾ dl korppujauhoja ½ dl korianteria silputtuna 2 rkl limettimehua 1½ rkl chilikastiketta (sriracha) 1 rkl soijakastiketta 1 rkl kalakastiketta 1 rkl inkivääriä raastettuna 1 tl suolaa ½ tl mustapippuria LISÄKSI: 6 viipaletta isoa paahtoleipää VIIMEISTELYYN: tuoretta korianteria seesaminsiemeniä paahdettuina Ota jauheliha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta. 3. Paista loput pihvit samoin. Vuoraa Vuoraamalla vuoat leivinpaperilla säästyt voitelemiselta ja useimmiten myös tiskaamiselta. Silppua halkaistu, huuhdeltu purjo. Tarjoa lisänä pinaatti-perunasosetta ja salaattia. Hauduta noin 5 minuuttia. 4. Gratinoi 225-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Nachopelti on suosittu perheen tai kaveriporukan perjantai-illan herkku. Mittaa kaikki murekeainekset jauhelihaa lukuun ottamatta kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Levitä yksi arkki taikinan alle, toinen leivinpaperi päälle ja kauli sitten. 5. Kun ohueksi kaulittu jauhelihapihvi odottaa pakastimessa, paistaminen sujuu noin minuutissa. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Viimeistele nachopelti makusi mukaan tomaattisalsalla, ranskankermalla, avokadoja tomaattikuutioilla, jalapenoilla ja limettilohkoilla. Annos säilyy pidempään lämpimänä, ja pöydässä avattu paketti on höyryävän aromikas elämys. 7. Aseta jokainen jauhelihapallo kahden leivinpaperin väliin, litistä ja kauli noin millimetrin paksuiseksi kiekoksi (ø 22 cm). TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 15 viseen leikkuulautaan. 6. Nosta pihvit papereineen tasaiselle alustalle pakastimeen. Voit torjua kermavaahdon vatkausroiskeet levittämällä kulhon päälle leivinpaperin, johon olet leikannut vispiläkoukkujen mentävän reiän. Paista minuutti tai kunnes neste nousee pihvin pintaan
Perustettiin Multrut, Puukstavit, Väkkyrät, Pyltryt ja Olemattomat. Molemmat juhlivat vuoden kansantanssiyhtyeen arvonimeä ja molempien ohjelma oli uunituoretta. Aivan kivutta uusi järjestely ei mennyt läpi. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Ohjaajina ovat toimineet omat kasvatit sekä lukusiat vierailijat. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9:30. Karjarakennuksia tehtiin loppuun kuusi, joista neljä oli lainoitettu maankäyttölainoilla. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@keskipohjanmaa.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Ottoset oli ensimmäinen kansantanssiyhtye, jonka Ossi ja Pirjo Penttilä perustivat Kaustisen nuorisoseuraan palattuaan Helsingistä Keski-Pohjanmaalle parikymmentä vuotta sitten. Lukuisat erinimiset ryhmät eivät enää pidemmän päälle voineet toimia. Viime vuonna myönnettiin Lohtajalla 12 asuinrakennuksen rakennuslupaa. Ajatuksena oli rationalisoida toiminta siten, että junioriryhmät ruokkivat edustusryhmää uusilla tanssijoilla kykyjen ja motivaation mukaan. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. -Saatiin hyvä mäkistartti, naurahtaa ryhmää kahdesti kuussa ohjaava Jarkko Peltola ja tunnustaa, että alkuperäinen idea oli tehdä debyyttikonsertti ensi kevääksi. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ www.hillagroup.fi/yhteystiedot TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 16 Minä otan hänet esikoisekseni, nostan kuninkaista korkeimmaksi. Lohtajalle 13 uutta asuntoa Tiina Ruotsala KAUSTINEN Kaustislaisen kansantanssiyhtye Ottosten valinta vuoden kansantanssiyhtyeeksi on ohjaaja Jarkko Peltolan mukaan kunnianosoitus ryhmälle, jota itse asiassa ei ole enää olemassakaan. Pikkuhiljaa ottoslaiset hajaantuivat opintojen ja leivän perässä ympäri Suomea ja viimeiset pari vuotta ryhmää ei käytännössä ole enää ollutkaan. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma-ke klo 9-11, 12-15. Edustusryhmälle valinta vuoden kansantanssiyhtyeeksi tuli kuin onnenpotkuna takamukseen. Toiseksi vanhin ryhmä Multrut pisti kampoihin ja ilmoitti haluavansa pysyä edelleen itsenäisenä yksikkönä. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Muita rakennuksia valmistui Lohtajalla viime vuonna rakennusneliömetreissä yhteensä 7.138. -Ps. Nyt Peltolassa on jälleen uutta puhtia ja ohjaaminen tuntuu mielekkäältä. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Niissä oli yhteensä 20 huoneistoa, joissa on mukana vanhustentalon 18 huoneistoa. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Tämä heille suotiin, joten Multrut toki tanssivat edelleen nuorisoseuran siipien suojassa, vaikka eivät Ottoset-brändiä ottaneet vastaan. FOLKLANDIA-RISTEILYLLÄ tanssivat sekä Ottosten iskujoukko eli edustusryhmä sekä Multrut. Myönnetyistä asuinrakennusluvista on neljä aravalainoitetuille ja neljä maankäyttölainoin lainoitetuille. Suurimmat tällä hetkellä keskeneräiset rakennuskohteet ovat Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan liikerakennus, Lohtajan seurakuntakeskus sekä kunnan teollisuushalli. 89: 28–29 1 Nimipäivä tänään: Kari, Karri (suom.), Osvald (ruots.), Mika, Mikael, Mikko, Miko, Miska, Mikaela (ort.). OTTOSET daiovat toki seuraajia. Liikeja teollisuusrakennuksia valmistui 14 kappaletta, jotka käsittivät neliömetrejä 928. Ottoset on vuoden kansantanssiyhtye. VIIME SYKSYNÄ oli perinpohjaisen kehittämispalaverin paikka ja koko nuorisoseuran kansantanssitoiminta päätettiin yhdistää perinteikkään Ottoset-nimen alle. Väistämättä kuitenkin opinnot ovat vieneet taitajat pois kotipitäjästä ja yhä enemmän Ottoset alkoi muodostua koko kansantanssitoiminnan brändiksi. Valmistuneista aravalainoitettuja oli viis ja maankäyttölainoilla lainoitettuja kuusi. Kesämökkejä sekö peruskorjauksia ja laajennuksia valmistui kumpiakin kymmenen kappaletta. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Nyt Ottoset käsittää koko nuorissoseuran kansantanssitoiminnan. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Koskaan en ota häneltä pois armoani, minun liittoni kestää horjumatta. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Lisäksi nuorisoseurassa oli useita pelimanniryhmiä. Nyt seurassa siis pyörivät pikkuOttoset, junioriOttoset ja miniOttoset. Asuinrakennuksia valmistui 13, joissa on 14 huoneistoa. Peltolan mukaan alkuperäisten Ottosten hiipuessa omaksi kiinnostus synnyinpitäjän kansantanssiryhmiä kohtaan laski. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Ottosista nivoutui tiivis ja taidokas tanssijoiden ja soittajien porukka, joka niitti kunniaa muun muassa kahdessa musikaalissa
Kaustisen Kehitys Oy tulee olemaan mukana vain hyvin pienenä vähemmistöosakkaana. Kannuksen uimahalli täytti vuonna 50 vuotta. Muistotilaisuus pidetään läheisten kesken. 22.12.2023 Kaustinen Levolle lasken, Luojani, armias ole suojani. Vilkkaimmat asiakaskuukaudet ovat alkuvuodesta, mutta viime vuonna myös loppuvuosi nousi alkuvuoden tasolle kävijämäärissä. Verrosen mielestä hiihtokeskukselle olisi ympärivuotista käyttöä. Kaipaamaan jäivät Kirsti, Anu ja Jouko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Luoma-Tokoi * 22.2.1937 Kannus † 31.12.2023 Kannus Rakkaudella kaivaten Kauko ja Marjatta Terttu ja Veikko Helena ja Seppo sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Minne meri ja taivas kantaa, minne aalto ja tuuli käy, siellä nouseva aurinko kohtaa ja sydämelles lempeän rauhan suo. Pirkko Repo Nivalalainen Pirkko Helinä Repo kuoli 2.1.2024 Nivalassa 86 vuoden ikäisenä. Nivalalainen Toivo (Topi) Matias Kesseli siunattiin Maliskylän kappelissa 5.1.2024. – Monipuolinen vesiliikunta hyvissä tiloissa tarjoaa nykyään kaiken ikäisille kiinnostavan harrastuksen uimahallista, joka selittää osaltaan lisääntyneitä kävijämääriä, toteaa Nivala. KP 11.01.2024 RATK K O K K O L A T O K I K E H O A A I N E S I M U S U O N E T A N N I K I T P A T O N I L I S E I T I K I T N A A T I T E D E S N O A N E L U T S A D E I P Ä S S I T T O B O E T E T A N A O U S A A R R U N S A U S I S K Ä R S Ä L A A V U T A M M I K U U A K U U T I T V A R T E P O V A T A Ä K R A K I I K I I N A U T I L A U S R O N T T I A D A M I T A S U T T A A T A E S S U V A N U S I T O V A K O P I N A T O I S E T E N I N S A A N A O T T O N I N A KUOLLEITA Veli Kuoppala Nivalalainen Veli Johannes Kuoppala kuoli 7.1.2024 Oulun yliopistollisessa sairaalassa 52 vuoden ikäisenä. Rakkaudella kaivaten Marjo, Juha, Moona ja Veera sisko perheineen veli perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kalajoen kirkossa la 20.1.2024 klo 12.00. Tapio Lehtinen Kannuksen uimahalli KitinVapari teki vuonna 2023 historiansa parhaan kävijämäärän. Nivalalainen Erkki Olavi YlenJulin siunattiin Nivalan kirkossa 5.1.2024. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Toive on, että lupa-asiat ratkeaisivat kesään mennessä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle. Verronen uumoili tähän suuntaan jo viime vuoden puolella. Hotakainen s. 22.12.2023 Kalajoki Minne meri ja taivas kantaa, minne aalto ja tuuli käy, siellä nouseva aurinko hohtaa ja sydämelles lempeän rauhan suo. Siunauksen toimitti rovasti Matti Nuorala. Useilla hiihtokeskuksilla on tarjolla hyvät pyöräilymahdollisuudet muun muassa alamäkipyöräilijöille. Tämä on 10 490 asiakaskäyntiä enemmän kuin vuonna 2022. Kuolleet Rakkaamme Taimi Annaliisa ÄIJÄLÄ o.s. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Muistotilaisuus pidettiin Juusolanmäellä. Uimahallin peruskorjauksesta sekä laajennuksesta tuli kuluneeksi samalla 10 vuotta. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Muutenkin olemme tehneet sosiaalisen median parissa työtä ja olemme lisänneet markkinointia, sanoo Nivala. 30.10.1954 Kalajoki k. Rakkaudella kaivaten Ulla Kaisa Milla Mari Juho Neea Helena-sisar perheineen Esko-veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa la 20.1.2024 klo 11 ja tähän tilaisuuteen olette kaikki tervetulleita. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kannuksessa Mikaelin kappelissa lauantaina 20.01.2024 klo 11.00. Jani Kauta Nyt se on varmaa: Kaustisella sijaitseva hiihtokeskus Puhkio pysyy kiinni tänäkin talvena. HAUTAUKSIA Kalajokinen Timo Heikki Aro siunattiin Vuorenkallion kappelissa 9.1.2024. Muistotilaisuus pidettiin kotona läheisten kesken. Siunauksen toimitti kirkkoherra Kari Lauri. Tarkoituksena on, että sijoittajat perustavat itsenäisen yrityksen, josta sijoittajat ostavat osuuksia. Kaustisen Kehitys Oy on etsinyt yksityisiä ihmisiä ja yrityksiä, jotka olisivat kiinnostuneita sijoittamaan hiihtokeskukseen. – Selvitystyöt ovat kesken, joten voi olla, että tämä talvi on katsottu, kun ollaan jo marraskuussa, kertoi Verronen Keskipohjanmaalle marraskuussa. Muistotilaisuuden vietämme omaisten ja kutsuttujen kesken. Rakkaamme Aila Tuulikki TASTULA o.s. – Alueen tielupa-asiat ovat vielä pahasti kesken ja juuttuneet viranomaisten rattaisiin, kertoo toimintaa elvyttävä Kaustisen kehitysyhtiön toimitusjohtaja Elina Verronen Ylen haastattelussa. Kaksi vuotta sitten Suomen uimaopetusja hengenpelastusliitto myönsi Kannuksen uimahallille Vuoden vesiliikuntapaikka-palkinnon. Yrittäjä, joka aiemmin pyöritti hiihtokeskusta useiden vuosien ajan, lopetti kolme vuotta sitten, koska hän ei saanut ostettua maita Kaustisen kunnalta. Sekä tietenkin kehitettyä asiakkaiden uimataitoa ja tätä kautta vesiturvallisuutta, sanoo Nivala. Kannuksen kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Marianne Nivala uskoo, että osasyynä uimahallin kävijämäärän lisääntymiseen on muun muassa positiivisella julkisuudella. Täysin vailla elämää ei Puhkio silti ole: sinne on tampattu tämän talven ajaksi pyllymäki. Uimahallissa oli 46 671 asiakaskäyntiä. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Kiinnostuneita sijoittajia on löytynyt, ja Kaustisen kehitysyhtiö toivoo, että mielenkiinto säilyisi. Siunauksen toimitti kirkkoherra Sanna Jukkola. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 17 SIVUN 13 RISTIKON RATKAISU. – Liikkumisen lisääminen on tärkeä tavoite liikuntapalveluissa ja toivottavasti viime vuonna on saatu liikkujan arkeen positiivisia vaikutuksia esimerkiksi juuri säännöllisillä uimahallija kuntosalikäynneillä. Rakas äiti ja mummu Eila Kaarina SIMI s. – Kaksi vuotta sitten otimme seniorikortin käyttöön, mikä on omalta osaltaan lisännyt suosiota. Syynä on lupaprosessi, joka on jämähtänyt paikalleen. LISÄKSI kuntosalilla tehtiin uusi kävijäennätys, joka oli myös historian suurin 34 002 asiakkaalla, joka oli 5 894 asiakaskäyntiä suurempi kuin vuonna 2022. 11.8.1933 Halsua k. PUHKIO ON kiinni neljättä kautta. Kannuksen uimahallissa polskittiin kävijäennätys Kannuksesta kotoisin oleva pikajuoksija Anniina Kortetmaa synnyinkaupunkinsa uimahallissa. Yle: Puhkiota ei saada auki vielä tänäkään talvena KANNUKSEN KAUPUNKI keskipohjanmaa.fi/ lukijailmoitukset
Rajaniemen torjuntaprosentti 92,15 on sarjan paras vähintään 20 ottelua pelanneista maalivahdeista. Turun kisa on myös erinomainen tilaisuus tavoitella kesäkuisten Rooman EM-kisojen ja elokuisten Pariisin olympialaisten tulosrajoja, selvitti urheilijahankinnoista vastaava Arttu Salonen. Murron hallikauden päätähtäin on maaliskuun alun MM-kisat Skotlannissa. Viime kesän MMpronssimitalisti avasi talven kilpailukautensa Kuortaneella hienolla halliratojen Suomen ennätyksellä 481. Mittatilaustyö Wilma Murrolle Wilma Murrolla oli onnistunut treenikausi syksyllä sekä alkutalvella. Kahden arvokisan kesä sopii Murrolle erinomaisesti. Yleisurheilu ”Toivottavasti tulen mitali kaulassa kotiin sekä Roomasta että Pariisista”, Euroopan mestari vahvisti tavoitteensa olympiakesään. –?Tunnen oloni kotoisammaksi kärkikahinoissa ja mitalisuosikkien joukossa. –?Hallikaudesta tulee tiiviimpi kuin aiemmin. –?Wilma Murto on suomalaisen urheilun supertähti ja hieno esikuva nuorille. Timanttiliiga alkaa toukokuun alussa, joten pitkä kilpailukesä on taas tulossa. Työrauha on kuitenkin vähän kärsinyt, kun menestys on tuonut velvoitteita. Manageri hoitaa työrauhaongelmat, Murto totesi. Murto on hypännyt vain kerran korkeammalta: Münchenin 2022 EM-kisojen kultamitalihypyllä ylittyi 485. HPK:n jääkiekkojohtaja Erkki Rajamäki sanoi olevansa tyytyväinen saadessaan pitää luottovahdin joukkueessa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. –?Perustaso ja monet ominaisuudet ovat parantuneet selvästi viime kesästä. –?Kuortaneen tulos kertoo, että paljon hyvää on tapahtunut kesän jälkeen. HPK:n lisäksi Rajaniemi on edustanut urallaan JYPiä, Pelicansia, Kärppiä ja Jukureita. Haluamme tarjota mahdollisuuden nähdä Wilma tositoimissa hyppypaikalla, hehkutti Nurmen kisojen toimitusjohtaja Jari Salonen. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ Murto pääsee näyttämään hyppytaitojaan kotiyleisölle, kun Paavo Nurmen kisojen organisaatio järjestää Turkuhallissa kansainvälisen seiväshyppykilpailun. URHEILU Urheilutoimitus P. –?EM-kisat ovat jo kesäkuun alussa, joten saan hyvän jaksotuksen kauteen. Hänen on pelannut myös Ruotsin SHL:ssa Timrån maalilla. Olen pystynyt nostamaan sekä tehoa että tasoa. Tällä kaudella Rajaniemi on ollut HPK:n maalilla 31 ottelussa ja torjunut lähes 800 laukausta, mikä on eniten Liigassa. Murtoa on haastamassa kanadalaisen Alysha Newmanin johdolla laadukas ulkomaisten hyppääjien joukko kotimaan kärkinimien lisäksi. Aika jännää, että olo oli melko neutraali huippukisan jälkeen. –?Pyrimme saamaan kisaan ainakin viisi ulkomaista huippuhyppääjää. Olen mielestäni löytänyt uuden tason ja varmuuden kilpailuihin. VIIME KAUSIEN menestys on tuonut vakautta Murron elämään ja harjoitteluun. Rajaniemi jatkaa HPK:n maalilla Ylivieskan kiekkokasvatti Sami Rajaniemi torjuu jatkossakin Kerhon maalilla. Syksyn ja alkutalven harjoitukset ovat sujuneet erinomaisesti. –?Sami Rajaniemi on ollut yksi joukkueemme johtavista pelaajista, ja hän on myös yksi sarjamme parhaista maalivahdeista. LEHTIKUVA/LAURA UKKONEN HÄMEENLINNA (STT) Jääkiekkoliigan HPK on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen maalivahti Sami Rajaniemen kanssa. Kun 480 menee rutiinilla, niin kymmenen senttiä enemmänkin voi ylittyä jo talvella. Kokonaisuutena kausi näyttää samanlaiselta kuin viime vuonna, joten hyvää tulosta on odotettavissa. Arjessa ja treenaamissa on pysytty silti hyvin tasapainossa. MM-kisojen lisäksi hyppään vain kuusi kisaa, joista kolme Suomessa ja kolme Ranskassa, Murto paljasti. On hienoa, että hän jatkaa HPK:ssa myös ensi kaudella, Rajamäki kehaisi. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 18 Rauno Laine TURKU (STT) Seiväshyppääjä Wilma Murron olemuksesta huokuu tyyneys ja rauhallisuus. –?Harjoittelu on sujunut hyvin. Tuntuu, että sitä enemmän on repimistä joka suuntaan mitä paremmin menestyy. En ollut hirvittävän yllättynyt, mutta kuitenkin tosi tyytyväinen, Murto kertoi. Sellainen ajatus on, että mitali kaulassa voisi tulla kotiin molemmista kesän arvokisoista, Murto virnisti. –?Elämän ja urheilun palapeliä kootessa vaihtoehtoja hartaasti harkiten kokonaisuus ratkaisi, kommentoi Rajaniemi HPK:n tiedotteessa
Vaikeina hetkinä olemme tyynempiä. Hyvänä ampujana tunnettu Minkkinen turvautui kahteen varapaukkuun. LEHTIKUVA/AFP/TOBIAS SCHWARZ ZUG (STT) Kanada palautti tiistaina Suomen jään pinnalle jääkiekon alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa Sveitsissä. LEHTIKUVA/AFP/DANIEL ROLAND RUHPOLDING (STT) Suomi sijoittui keskiviikkona 12:nneksi ampumahiihdon naisten maailmancupin viestikilpailussa Saksassa. Pelaajana MM-kultaa voittanut Alonso oli valmentanut ennen Leverkusenia vain Real Madridin nuorten joukkuetta sekä Real Sociedadin kakkosjoukkuetta, mutta Leverkusen on pelannut espanjalaisen johdolla äärimmäisen monipuolista peliä. Kilpailussa toinen oli Ruotsi ja kolmas Saksa. Kun Chloe Primerano iski kakkoserässä illan toisen maalinsa hieman ennen ottelun puoliväliä, Suomi vaihtoi 0–5-tilanteessa Kerttu Kuja-Halkolan tilalle maalivahdiksi Lilia Huovisen. sijaan Julia Simon, Sophie Chauveau, Jeanne Richard ja Lou Jeanmonnot-Laurent olivat Ranskan voitokas nelikko. Hän on hyvin kommunikoiva ja haluaa että kaikki ovat osana joukkuetta. –?Ei kukaan varmaan osannut odottaa, että vedämme syyskauden ilman tappiota, mutta ei se ihan yllättävääkään ole, kun näkee miten toimintamme on parantunut. Leverkusen menetti viime kesällä ykköstähtensä Moussa Diabyn Aston Villaan, mutta tilalle tuli kokeneita laatupelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Granit Xhaka, laitapuolustaja Alex Grimaldo ja laitahyökkääjä Jonas Hofmann. Hradecky on päästänyt liigassa vähiten maaleja (ottelua kohden 0,75 maalia), minkä lisäksi suomalaisella on korkein torjuntaprosentti (80) ja eniten voittoja maalivahdeista (13). Primerano teki lopulta kaikkiaan kolme maalia. ”Neverkusenin” leima halutaan karistaa Lukas Hradecky sanoo, että Leverkusen on oppinut käsittelemään vaikeita tilanteita. Suomen vauhti riitti Saksassa 12. Maailmanmestaruutta vuoden takaa puolustava Kanada kaatoi Tyttöleijonat Alohkossa Zugissa peräti maalein 10–0. Tilanne viestin maailmancupin kokonaiskilpailussa jännittyi äärikireäksi. On järjestetty erikoisjunia ja kaikennäköisiä lisäkuljetuksia. Tyttöleijonille tyly tappio. Se käytti kahdeksalla ampumapaikalla yhteensä seitsemän varapatruunaa. Viidesti Bundesliigan toiselle sijalle yltänyt Leverkusen on voittanut seurahistoriassaan vain yhden Saksan cupin ja kertaalleen Uefa Cupin (nykyisin Eurooppaliiga), mutta nyt seuran kannattajat odottavat lisää täytettä palkintokaappiin. Jo kuudetta kauttaan Leverkusenissa torjuva Hradecky, 34, korostaa, miten nykyjoukkue on aiempaa tasapainoisempi ja harmonisempi. Ruhpoldingissa kymmenenneksi romahtanut Norja johtaa cupia yhdellä pisteellä ennen tasapisteissä kärkkyviä Ranskaa ja Ruotsia. Yhtenä ikäpolvensa parhaimpana keskikenttäpelaajana pidetty Xabi Alonso, 42, tuli yllättäen Leverkusenin päävalmentajaksi lokakuussa 2022, kun joukkue oli luisunut Bundesliigan hännille. Suomi ampui hyvin. Suomi kohtaa torstaina pelattavassa MM-puolivälierässä Slovakian. –?Meillä on ihan hemmetisti isompi läjä faneja vieraspeleissä, siellä se on konkretisoitunut. Suomen nelikko Suvi Minkkinen, Venla Lehtonen, Noora Kaisa Keränen ja Sonja Leinamo hävisi Ruhpoldingissa 4x6 kilometrin kisan voittaneelle Ranskalle vajaat neljä minuuttia. Kanada ratkaisi ottelun kahden ensimmäisen erän alkujen pikamaaleillaan. Jalkapallo Lukas Hraceckyn kipparoima Leverkusen on noussut yhdeksi Saksan ja Euroopan kuumimmista joukkueista Xabi Alonson valmennuksessa. Jalkapalloseura Bayer Leverkusenin ikuisen kakkosen rooliin viittaavat pilkkanimet juontavat juurensa vuosituhannen alusta, etenkin kaudesta 2001–2002. Bayernin dominanssi on monien mielestä näivettänyt saksalaisen liigafutiksen mielenkiintoa, mutta Leverkusenissa paikallisen seuran tuore voittokulku on lisännyt kannattajamassan liikehdintää. LEVERKUSENIN ÄKILLISEN nousun kasvot löytyvät kuitenkin vaihtopenkin edestä. Lääketeollisuusjätti Bayerin omistama seura oli tuolloin matkalla triplamestaruuteen, mutta joukkue taipui ensin Saksan Bundesliigassa pisteen erolla Dortmundille, hävisi Saksan cupin finaalin Schalkelle ja nöyrtyi vielä Mestarien liigan loppuottelussa Real Madridille Zinedine Zidanen sankaritekojen jälkeen. URHEILU TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 19 Paavali Pastila LEVERKUSEN/HELSINKI (STT) Neverkusen, tai saksaksi Vizekusen. LEVERKUSENIA VOI pitää yhtenä Euroopan kuumimmista joukkueista, sillä Bundesliigan syyskauden se pelasi huimalla 2,625 pisteen keskiarvolla. Viime vuonna Suomi hävisi Kanadalle MM-alkulohkossa 0–8, mutta välierässä vain 2–3. Tuntuu, että harmonia on löytynyt fanien ja joukkueen välillä, Hradecky sanoo. Taktinen osaaminen on tietenkin yksi asia. Leverkusen johtaa neljällä pisteellä Bayern Müncheniä, joka on vienyt Bundesliigan mestaruuden murskaavasti 11 kautena peräkkäin. Suomen maajoukkuekapteeni Lukas Hradeckyn kipparoima joukkue pelasi sensaatiomaisen syyskauden: 25 pelatusta ottelusta 22 voittoa ja 3 tasapeliä sekä Bundesliigan kärkipaikka kauden kevätpuoliskolle lähdettäessä. Ampumahiihto Ranska nappasi naisten viestivoiton ennen Ruotsia ja Saksaa. –?Hän on koko uransa pelannut korkealla vaatimustasolla ja on onnistunut tartuttamaan sen meihin. Aiemmin olimme villimpiä, emmekä osanneet käsitellä vaikeita tilanteita, Hradecky kuvaili STT:lle puhelimitse. Meillä on nuorta voimaa ja täksi kaudeksi saimme vähän kokemusta, mikä on rauhoittanut pelejä. –?Ammunnassa oli pientä epävarmuutta, Minkkinen myönteli Ampumahiihtoliiton tiedotteessa. Bundesliiga palaa talvitauoltaan tulevana viikonloppuna. Euroopan top 5 -liigoista yksikään muu joukkue ei yllä vastaavaan lukemaan. Joukkueen ensimmäisen erän 1–0ja 2–0-maaleilla oli eroa seitsemän sekuntia, ja toisen erän 3–0 ja 4–0-osumilla kolme minuuttia ja neljä sekuntia. On iso juttu pitää kaikki tyytyväisenä, ja hän osaa pitää homman hanskassa päivittäisellä keskustelulla, Hradecky kehuu Alonsoa
3–2, Toronto–San Jose 7–1 (S: Mikael Granlund 0+1, Kaapo Kähkönen 16/20 torjuntaa, peliaikaa 22.06), NY Islanders–Vancouver 2–5, Nashville–Anaheim 3–5 (N: Juuso Pärssinen 0+1, Juuse Saros 28/33 torjuntaa. Tämä tulos asettaa herkulliset lähtöasetelmat toiseen osaotteluun, Lukon päävalmentaja Tomi Lämsä sanoi tiedotteessa. 12) Suomi 112. Olympialaisia tiiviisti seuraavan Inside the Games -sivuston mukaan olympialaisten suorituspaikat ovat 84-prosenttisesti valmiina, kun 26. Verkosta tuoreimmat uutiset kätevästi: keskipohjanmaa.fi. Kraken on voittanut seurahistoriansa kaikki viisi ottelua Sabresia vastaan. Dodig ja Krajicek voittivat ottelun lukemin 7–6 (7–3), 2–6, 10–4. Teimme kaksi maalia ja puolusLukko haki tasapelin välieräavauksessa timme riittävän tylysti. Kanada–Sveitsi, USA–Saksa, Suomi–Slovakia, Ruotsi–Tshekki. Jatkoajan katkaisi Nick Schmaltz, joka ohitti rannelaukauksella maalivahti Jeremy Swaymanin. Kisarakentamisessa on raportoitu 168 onnettomuutta. Niin ikään Toronton paidassa pelaava Jake McCabe teki maalin ja nappasi kaksi syöttöpistettä, kun taas William Nylander oli rakentamassa kolmea Toronton maalia. Tarjoa rohkeasti! Soita tai pistä viestiä Whatsapp löytyy 0414866255 2 Jääkiekko Mestis: KeuPa HT–Hokki ja. Kyse on viime viikkojen viivästyksistä, joiden ei pitäisi lopulta vaikuttaa kisoihin. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 20 Ostetaan Tarjoa autoja kaikki merkit käy! -Vialliset -Katsastamattomat -Puutteeliset -Kolaroidut -Verovelkaiset -Taxit-Yms yms Tarjoa omaasi nopea nouto jo mahdollisesti samana päivänä. Lukon maalit tekivät Julius Mattila ja Gabriel Fontaine. Louis–Florida 1–5 (F: Anton Lundell 0+1, Aleksander Barkov 0+1), Winnipeg–Columbus 5–0, Chicago–Edmonton 1–2, Arizona–Boston ja. 4–3 (A: Matias Maccelli 1+0), Calgary–Ottawa 6–3 (O: Joonas Korpisalo 30/35 torjuntaa). Floridan Matthew Tkachuk laukoi hattutempun ja Sam Reinhart onnistui maalinteossa neljännessä peräkkäisessä ottelussa. Arttu Mäkelä, Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Aleksander Barkov ja Anton Lundell kirjauttivat syöttöpisteet, kun heidän joukkueensa Florida Panthers voitti kahdeksannen perättäisen ottelunsa NHL-jääkiekkoliigassa. Kisakylän ja taitouinnin harjoitushallin rakentaminen on edennyt laskettua verkkaisemmin. Barkoville kirjattiin syöttöpiste Reinhartin 2–1-osumasta, kun taas Lundell oli syöttämässä Tkachukin 4–1-maalia. Maccelli on tämän kauden 39 ottelussaan tehnyt seitsemän maalia ja syöttänyt 21. Mikkola varmisti paikan MM-mitalilähtöön ja Suomelle maapaikan ensi kesän Pariisin olympiakisoihin. A: Urho Vaakanainen 0+1), St. heinäkuuta alkaviin kisoihin on alle 200 päivää. –?Kaikki tähän mennessä rakennettu on tietysti turhaa, ellemme saa kaikkea ajoissa valmiiksi, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Tony Estanguet kuitenkin muistutti puheenvuorossaan. 7) Monika Mikkola Suomi 95,0. LEHTIKUVA/AFP/STEPH CHAMBERS 2 Tennis Adelaide: Miesten ATP250-turnaus, palkintoarvo 661?585 dollaria: Nelinpelin, 2. Erän katkaisupelissä Heliövaaralle tuli syöttövuoroissaan kaksi kaksoisvirhettä. Sen jälkeen he saivat vähän momentumia, mutta pystyimme pysäyttämään heidät ja maalivahtipelimme oli erinomaista. B-lohko: Viimeiset ottelut: Ruotsi–USA 0–4 (0–1, 0–3, 0–0), Sveitsi–Slovakia 1–2 (0–1, 1–0, 0–0, 0–1) Loppujärjestys (3 kierrosta): 1) USA 9 pistettä, 2) Ruotsi 6, 3) Slovakia 2, 4) Sveitsi 1. päivä: A-lohko: Kanada–Suomi 10–0 (2–0, 3–0, 5–0), Saksa–Tshekki 1–6 (0–3, 1–0, 0–3) Lohkon lopputilanne: 1) Kanada 9 pistettä, 2) Suomi 6, 3) Tshekki 3, 4) Saksa 0. Kisarakentaminen etenee Pariisissa Järjestäjien sanoin rakentaminen on ”loppusuoralla ja jäljellä on enää loppukiri”. Kolmannen erän alku oli meiltä hyvä, mutta sitten saamamme jäähy muutti peliä. Suomalaismaalivahti Kaapo Kähkönen oli San Josen verkolla noin 22 minuuttia ja pysäytti 20 laukauksesta 16. 2 Purjehdus Mar del Plata: Naisten ILCA 6 -luokan MM-regatta: Kokonaiskilpailun tilanne ennen keskiviikon mitalilähtöä: 1) Anne-Marie Rindom Tanska 38,0 pistettä, 2) Charlotte Rosa USA 59,0, 3) Maud Jayet Sveitsi 70,0,... Jääkiekko Florida Panthersin Aleksander Barkov ja Anton Lundell kirjauttivat syöttöpisteet. Katkaisuerässä Dodig ja KrajiHeliövaara ja Harris putosivat cek valpastuivat uudestaan parhaalle tasolleen. Louis Bluesilta 5–1-vierasvoiton. Näillä näkymin Pariisi alittaa reilusti kesäolympialaisten rakennusvaiheessa aiemmin todetut onnettomuusmäärät. PARIISI (STT) Pariisin kesäolympialaisten kisarakentaminen etenee järjestäjien mukaan rivakasti. Pariisissa oli paljon valmiita suorituspaikkoja, kun kisat myönnettiin kaupungin järjestettäväksi. Panthers haki St. –?Meillä oli vähän hidas aloitus pelille, ja olimme vähän varovaisia emmekä uskaltaneet. Maksu käteisellä tai tilisiirto Kaikki merkit kelpaa. Zug: Alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaus, 4. Erävoitto heltisi alle puolessa tunnissa. Toisessa erässä Heliövaara ja Harris onnistuivat murtamaan kahdesti Krajicekin ja kerran Dodigin syötön. 2–3 (1–2, 1–0, 0–0, 0–1). NHL tiistaina: Buffalo–Seattle 5–2 (S: Eeli Tolvanen 0+2), Tampa Bay–Los Angeles ja. Voittoputkelle jatkoa Maalivahti Joey Daccordin mukaan Seattle Kraken on löytänyt vireensä. Kauden alku oli meille vaikea. Swayman oli hetkeä aiemmin korvannut loukkaantuneen Linus Ullmarkin eikä ehtinyt torjua kertaakaan. Seattle Kraken kasvatti peräkkäisten voittojen sarjansa seitsemään, kun se haki 5–2-vierasvoiton Buffalo Sabresista. kierrosta: Ivan Dodig Kroatia/Austin Krajicek USA (1)–Andrew Harris Australia/Harri Heliövaara Suomi 7–6 (7–3), 2–6, 10–4. miesten 4x7,5 km:n viesti (Ruhpolding). Puolivälierät: 11.?1. 2 Ampumahiihto Ruhpolding: Maailmancup, 5/10 tapahtuma: Naiset, 4x6 km:n viesti: 1) Ranska (Lou Jeanmonnot, Jeanne Richard, Sophie Chauveau, Julia Simon) 1.08.44,5 (0+4), 2) Ruotsi (Anna Magnusson, Linn Persson, Mona Brorsson, Elvira Öberg) jäljessä 8,7 sekuntia (0+3), 3) Saksa (Janina Hettich-Waltz, Sophia Schneider, Franziska Preuss, Hanna Kebinger) –46,7 (0+3), 4) Sveitsi –1.22,3, 5) Ukraina –1.36,1, 6) Italia –1.40,7,... Välierien toinen ottelu pelataan Raumalla ensi viikon tiistaina. –?On ollut todella hauskaa porukallemme nähdä, miten hyvin olemme pelanneet. Maailmancupin kokonaiskilpailu: 4/5 kisan jälkeen: 1) Norja 286 pistettä, 2) Ranska 285, 3) Ruotsi 285,... MATIAS MACCELLI laukoi Arizona Coyotesin 3–2-johtomaalin kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla, kun Coyotes katkaisi kolmen ottelun tappiokierteen 4–2-jatkoaikavoitolla boston Bruinsista. Keksimme keinoja hävitä pelejä, mutta nyt olemme löytäneet vireemme ja sitä on kiva katsoa, 36 laukausta Krakenin maalialla pysäyttänyt Joey Daccord sanoi NHL:n nettisivuilla. Seattlen kahdesta ensimmäisestä maalista kilahti syöttöpiste Eeli Tolvasen tilille. Heliövaara ja Harris aloittivat ottelun napakasti, mutta turnauksen ykköspari nousi ensimmäisessä erässä 2–5-tappioasemasta voittoon. Harris korvasi turnauksessa Australian John Peersin Heliövaaran parina. Toronto Maple Leafs otti San Jose Sharksista voiton selvin lukemin 7–1. Toiseen erään tulimme paljon paremmin. Rakentamista on ollut tavallista vähemmän, ja järjestäjät ovat onnistuneet toteuttamaan työt turvallisesti. San Josen suomalaishyökkääjä Mikael Granlund syötti joukkueensa ainoan osuman. Seuraava kilpailu: 11.1. ADELAIDE (STT) Adelaiden tennisturnauksen ykköspari Kroatian Ivan Dodig ja Yhdysvaltain Austin Krajicek voittivat rutiinillaan Harri Heliövaaran ja Australian Andrew Harrisin nelinpelin toisella kierroksella. GENEVE (STT) Rauman Lukko aloitti jääkiekkoilun Mestarien liigan CHL:n välierät 2–2-vierastasapelillä GeneveServetteä vastaan myöhään tiistai-iltana. Ottelun paras pistemies oli Toronton kahden maalin ja kahden syöttöpisteen Mitchell Marner. 2 Koripallo NBA tiistaina: Detroit–Sacramento 110–131, Orlando–Minnesota 92–113, New York–Portland 112–84, Dallas–Memphis 103–120, LA Lakers–Toronto 132–131. 12) Suomi (Suvi Minkkinen 0+2, Venla Lehtonen 0+1, Noora Kaisa Keränen 0+1, Sonja Leinamo 0+3) –3.51,2 (0+7)
alv 24%). KUULIN HEIDÄN JUURI SANOVAN NOIN! OLETKO VARMA. VOIN KÄSITTÄÄ MONET ASIAT VÄÄRIN, MUTTA SALAKUUNNELLESSANI EN. www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 21 B. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la 7-9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 040 560 8344 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset aineisto@kpk.fi mainostajalle.hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 473 205 4 7 8 9 6 9 5 1 3 7 1 4 6 7 1 6 2 1 2 5 2 3 7 8 2 3 4 6 1 6 5 4 1 7 8 3 7 8 9 5 4 9 1 7 5 3 5 2 8 5 7 8 9 2 4 5 6 9 2 4 1 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi SAKU! ÄITI JA ISÄ AIKOVAT LÄHTEÄ ERI TEILLE! MITÄ
Tarina ilveksen ja ihmisen ystävyydestä YLE ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 Joulukuu Tammikuu 2024 -35.0 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 11 14 17 20 23 26 29 1 4 7 Joulukuu Tammikuu 2024 4 8 12 To Alanya 15 Amsterdam +5 Budapest +3 Dubai 23 Dubrovnik 11 Hania 12 Las Palmas 24 Lissabon 13 Malaga 16 New York +8 Nizza 13 Oimjakon -47 Phuket 31 Riika +2 Skellefteå -5 Sydney 27 Tukholma +1 Tokio +7 Venetsia +7 Pe 15 +6 +3 23 10 15 25 15 14 +7 13 -47 30 -4 -6 26 +3 11 10 La 13 +6 +3 25 10 11 24 18 15 12 12 -47 30 -11 ?0 26 ?0 10 +8 10.1. Päivän lämpötila on -7 ja -20 asteen välillä. Ilveskuiskaaja Yle TV1 klo 19.00 Raumalainen Hannu Rantala on seurannut vuosien ajan hänen pihapiirissään elävien ilvesten elämää riistakameroilla. Pohjoisenpuoleinen tuuli on maan pohjoisosassa heikkoa, etelämpänä kohtalaista. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Mustaa huumoria tietenkään unohtamatta. Raumalainen Hannu tunnetaan Ilveskuiskaajana. Hannu käy taistoon ystäviensä puolesta. Euraasian ilveksen kannasta 25% on tällä hetkellä Suomessa. klo 14) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi ?0 °C 11 cm Oulu °C 14 cm Raahe °C +9 cm Pietarsaari +1 °C +3 cm Vaasa ?0 °C +2 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 10.1. Mainio Joonas Nordman on siivooja Untamo, joka vähemmän kultaisella ja hygieenisellä 1600-luvulla osuu mukulakasvi perunan Suomen-valloituksen alkuun. Vähän liikaakin. klo 14 °C +4,0 (10.1. °C -16,1 Lieksa Lampela Lämpimintä 9.1. Tuli pääsee irti 1930-luvun kirkonkylässä. Länsi-Lappiin saapuu illan ja yön aikana lumisateita. Kuka murhasi herra Thrombeyn. Tekijät innostuvat irrottelemaan nykypäiväisen kasvuyritystohinan merkeissä. (USA 2019) Hilman päivät TV1 klo 13.15 HHHH Matti Kassilan elokuvien sarja jatkuun Agapetuksen romaaniin pohjautuvalla, irtonaisella komedialla. 22 TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä Sub klo 21.00 HHH Rian Johnsonin rikoskomedia lupaa pari asiaa jo pelkällä nimellään: hengenmenoa on luvassa, ja Agatha Christien murhatarinoiden perinne elää. Pytinkiin on kokoontunut perheenjäseniä, joiden joukossa ei murhan motiiveista ole pulaa. Menestynyt rikoskirjailija Harlan Thrombey löydetään muhkeasta kartanostaan kuolleena heti syntymäpäiviensä jälkeen. Ohjaaja Joona Tena ja käsikirjoittaja Pekko Pesonen uskaltautuivat kuitenkin yhdistämään historiaa, nykypäivää ja hulppeata huumoria vähän Monty Pythonin hullun maailman (1975) ja Brianin elämän (1979) tapaan. Kuitenkin suojelustatuksesta huolimatta joka neljäs ilves tapetaan vuosittain poikkeusluvin. Vanha ja arvostettu Christopher Plummer sai kunnian esittää vainajaa. Elokuva on myös tärkeä osoitus suojelutyön voimasta. Kotimaisena edeltäjänä kaikille kolmelle voi muuten pitää vuoden 1968 Spede-komediaa Noin 7 veljestä. Tauno Palo on paikalla, kuinkas muuten. To Haapavesi -13 Halsua -12 Helsinki -6 Joensuu -11 Jyväskylä -10 Kajaani -15 Kalajoki -11 Kokkola -10 Kuopio -11 Kuusamo -17 Lahti -9 Lappeenranta -9 Oulu -13 Pietarsaari -10 Pori -8 Rovaniemi -17 Tampere -9 Toholampi -12 Turku -6 Utsjoki -20 Vaasa -9 Ylivieska -12 Pe -18 -18 -8 -17 -18 -22 -17 -15 -16 -20 -14 -16 -18 -13 -7 -23 -11 -19 -6 -21 -10 -18 La -6 -4 -5 -16 -8 -13 -3 -2 -12 -13 -8 -11 -7 -2 -2 -9 -6 -4 -2 -19 -1 -4 Su -14 -13 -3 -8 -7 -12 -13 -12 -7 -14 -6 -9 -14 -11 -7 -16 -4 -13 -1 -12 -10 -14 Ma -17 -16 -14 -20 -18 -20 -16 -16 -19 -19 -17 -17 -20 -15 -17 -21 -19 -16 -18 -12 -14 -16 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 9.1. klo 14 °C +4,8 Kruunupyy Sateisinta 8.1. Lännessä pilvisyys lisääntyy iltaa kohden. Jamie Lee Curtis, Don Johnson, Toni Collette, Michael Shannon, Ana de Armas ja muut tyypittelevät vahvasti – eli niin kuin tyylilaji vaatii. Parta-Jooseppi, Täplä, Ärmätti ja Laitilan Kauhu – kaikki ilveksiä, jotka Hannu tuntee nimeltä ja käytöksestä. (Suomi 1954) Peruna Hero klo 21.00 HHH Kotimaisesta elokuvasta erottaa harvoin Monty Python -vaikutteita. Pystyykö Hannu pelastamaan ilveksen vai pelastaako luonto sittenkin Hannun. (Suomi 2019) Pekka Eronen kriitikko Toni Collettella on vakava paikka rikoskomediassa. 12,1 mm Inari Angeli -20 -13 -18 -18 -17 -15 -13 -12 -10 -10 -9 -8 -2 5 5 8 11 9 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA -10 -13 -11 -13 -12 -17 -13 -16 -13 -15 -13 -20 -17 -19 -18 -21 -18 -21 -18 -21 -2 -17 -3 -18 -4 -20 -6 -21 -6 -20 3 2 2 1 8 6 Kokkola 10.1. Poliisin lisäksi paikalle karauttaa yksityisetsivä Benoit Blanc kuin Christien henkilövarastosta. Brittiläinen Daniel Craig oli yllättävä valinta Mississippin miehen rooliin, mutta muikeasti ex-Bond pinnalliseen leikkiin liittyy. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutainen ja aurinkoinen koko maassa. Pakkanen kiristyy. Sata vuotta sitten melkein sukupuuttoon kuollut ilves on palannut Suomeen lajin rauhoittamisen ansiosta
15.00 Suomen Tulli (S). 11.05 Alaskan rakentajat. 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen. 14.00 Kristityt työelämässä. 19.00 Rakkauden kosketus. 12.10 Valmistuksen salat. 16.35 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 03.00 Rakkauden kosketus. 21.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin. 06.30 Rempalla kaupaksi. 23.00 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 14.00 Leijonan luola USA. 11.10 90 päivää morsiamena. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.20–05.50 Saitureiden säästövinkit. 0.02 Yöradio. 22.30 Moderni perhe. 1.55 Yöradio. 9.11 Alueradio. 9.00 Yle Uutiset. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Ilpoistenpiiri. 04.30 Ensisilmäyksellä. 10.10 Anna kulkee enkelin kanssa. 02.35–03.05 Kanadan rajalla. 9.05 Urheiluradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 16.05 Timo Kuutti & band. 15.00 Koti koiralle UK. 13.30 Ensisilmäyksellä. 13.02 Paikka auringossa. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 13.03 Ikuisia säveliä. 07.30 Simpsonit. 12.30 Simpsonit. 23.05 NCIS Rikostutkijat (12). 07.25 Kullan sukeltajat. 03.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 01.00 9-1-1. 21.00 Long Island Serial Killer. 16.00 Voimaksi arkeen. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. Tarzan on jättänyt Afrikan viidakot taakseen jo vuosia sitten. 06.35 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 14.15 Kadonneen kullan metsästys. 00.30 Simpsonit. 23.27 Politiikkaradio. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 07.00–08.00 Lemmen viemää (S). 16.30 Derek Prince. 13.15 Voimaa Sanasta. 10.05 90 päivää morsiamena. 20.30 Jumala puhuu erämaassa. 18.55 Radio Suomen Urheiluilta. 6.36 Päivän sana. 15.20 Romuraudan valtiaat. 00.55 The Real Housewives of Salt Lake City. 12.30 Suolapala. 08.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. YleX 6.00 YleX Soittolista. Radio Dei 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 09.30 Moderni perhe. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 23 TLC 06.45 Say Yes To The Dress: Britannia. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Yle Uutiset. 05.15 Voimaa Sanasta. 18.02 Radio Suomen Urheiluilta. 14.40 Gossip Moms Suomi. 21.00 Rekkakuskit Suomi (S). 11.00 Yukonin eläinlääkäri. 02.00 Criminal Minds: Beyond Borders. 15.55 Yle News. Mies luulee iskeneensä kultasuoneen, mutta tajuaa liian myöhään erehtyneensä. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 10.30 Kadonneet. 22.05 Urheiluradio. Kuka oikeastaan on Riven perustaja Richard Olsson. 16.00 Alaskan jäälentokenttä. 19.00 Sydneyn lentokentällä. 15.10 Gossip Moms Suomi. 12.10 Urheiluradio. 10.30 Kujalla. 2.30 Avoin Raamattukoulu (u). 00.00 ELOKUVA The Good Liar. 5.50 Merisää. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 7.13 Alueradio. 00.30 Jeesuksen opetuslapsena. 13.50 Unelmakoti 100 päivässä. 11.30 Family Guy. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Come Home Kids. 03.50 Unelmahäät. 14.10 Kotikokit vastaan mestarikokit. 10.00 Hetki ennen tuhoa. Osa 2/3: Toinen elämä. 17.00 Studiosavo. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 06.20 Ensisilmäyksellä. 23.00 Family Guy. 13.15 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. Silmiä ja korvia hellivä sekä aivoja askarruttava elokuvaelämys vie meidät David Bowien (1947–2016) maailmaan niin, että Bowie itse on aavemaisen elävästi läsnä teoksen henkenä. 23.25 Musiikkivideoita. 10.00 Riku Rantala: M/S Mystery: Hannu katoaa laivalla. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 19.00 Luokan edessä. 20.03 Radio Suomen Urheiluilta. 03.15 Ensitreffit alttarilla Australia. 21.30 Lähteellä. 14.00 Saari ilman lakeja. 21.38 Päivän rukous (u). 16.30 Rillit huurussa. 06.40 Museoiden mysteerit. 23.35 Duudsonit (12). 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 20.02 Sää. 14.00 Miehen puolikkaat. 6.35 Hartaita säveliä. 18.25 Kielen päällä. 04.30– 05.43 The Dead Files. 17.00 Family Guy. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Ihmeelliset superautot. 17.10 Uutispodcast. 07.25 Rakkautta yli rajojen Norja. 8.10 Päivän blogi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Bronxin eläintarha. 00.00 Simpsonit. 13.00 Politiikkaradio. 18.45 Kadonneen kullan metsästys. 15.00 Yle Uutiset. 02.00 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 04.50–05.50 Alaskan rakentajat. 05.35–05.57 Family Guy. 16.50 Radiohartaus (u). 12.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 07.00 Kotikokit vastaan mestarikokit. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.15 Aalloilla. 0.00 Yöradio. 19.00 Duudsonit tuli taloon (S). 17.00 YleX Ilta: Womma. 7.50 Merisää. 06.55 Pikkukaupungin unelmakodit. Nyt hänet on kutsuttu takaisin Kongoon parlamentin kauppaedustajana, tietämättömänä, että hän on pelinappula ahneuden ja koston vaarallisessa liitossa, jonka takana on belgialainen kapteeni Leon Rom. 08.20 Return to Amish. 17.00 Koko Suomi leipoo. 18.05 Pikkukaupungin unelmakodit. 8.10 Urheiluradio. 21.50 Merisää. 16.13 Alueradio. 08.00 Egyptin kadonneet aarteet – parhaat palat. 19.02 Urheiluradio. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.30 Eliinan eväät. 04.30–05.40 Kaaos oikeusalissa. 14.20 Hengenvaarallisesti lihava. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. Moonage Daydream: David Bowie (7), Yle Teema & Fem klo 21.30. 06.35 Kotikokit vastaan mestarikokit. 00.05 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 19.55 Valheellinen nettimaailma. 18.00 Simpsonit. 10.00 Sanoja säveliä. 15.00 Unelmaasunto auringon alta. 09.05 Wheeler Dealers. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.25 Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO. 13.00 Yle Uutiset. 12.12 Päivän rukous. 07.05 Espanjan rannikkovartiosto. 15.30 Sisarvaimot. 05.15 Family Guy. 06.45 Food Factory USA. 08.30 Valitut Palat Collection. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 23.05 Hengenvaaralliset vanhemmat. 23.00 Linda (12). 15.50 Farmi Suomi. 00.35–01.10 Paratiisihotelli Tanska (S). 21.00 Huvila & Huussi. FRII 06.10 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 19.30 Miehen puolikkaat. 08.10 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 20.00 Hudson & Rex (12). 9.10 Sää. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 11.02 Radio Suomen Päivä. 2.00 Yle Uutiset. 05.30 Lähteellä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. (u). 10.00 Rantataloa etsimässä. 6.05 Alueradio. 00.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 11.00 Kanadan rajalla. 15.00 Moderni perhe. 19.00 Amerikan rumin talo. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Sandra Bullockin tähdittämä komedia tunaroivasta FBI-agentista, joka määrätään soluttautumaan kauneuskilpailuun tehtävänään estää yhden kilpailun osanottajan murha. 15.02 Alueradio. 19.02 Klassisen musiikin iltakonsertti. Sarjassa ihmetellään kadonneiden kaupunkien ja kulttuurien kiinnostavimpia tarinoita. 21.30 Moderni perhe. Sandra Bullockin tähdittämä komedia tunaroivasta FBI-agentista, joka määrätään soluttautumaan kauneuskilpailuun tehtävänään estää yhden kilpailun osanottajan murha. 08.30 Miehen puolikkaat. 02.20 Barnwood Builders. 09.00 Asunnon metsästäjät. 19.50 Wheeler Dealers. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 02.30 Eliinan eväät. 23.15 ELOKUVA Tarzanin legenda. 04.40–06.00 MTV Uutiset Live. 16.55 Poliisikamera. 07.45 Vintage-kodit kuntoon. 0.30 Minä uskon (u). 21.02 Urheiluradio. National Geographic 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.50 Päivän blogi. 20.20 Lähetyssydän. Toimittajat löytävät vastauksen Norjasta. Ostia-osan vieraana on antiikin historian dosentti Marja-Leena Hänninen. 11.00 Grand Designs Ruotsi. 17.30 Café Raamattu. 12.15 Apua, tyttäreni on raskaana. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.10 Museoiden mysteerit. 14.50 Kuuluttajan vieras: Toimittaja Jusu Lounela. 19.00 Paratiisihotelli Norja (12). 00.00 Ajankohtaista taivaasta. 7.53 Alueradio. 22.00 Radioteatteri esittää – Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Mikonraitti. 23.05 Duudsonit (16). 18.00 Maanteiden sankarit. 21.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Peruna (7). 2.02 Yöradio. 12.00 Lentoturmatutkinta. 10.35 Rantataloa etsimässä. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. Jumalan omaisuuskansa. 11.10 Barnwood Builders. 00.05 Petetty. 21.15 Voimaa Sanasta. 11.00 Rikkaat ja rahattomat. 20.00 Rillit huurussa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Anteeksi, että olen kohdellut itseäni väärin’’ Yhteisödiakoni Amanda Hiekkataipale Helsingistä puhuu kasteen armosta anteeksipyytämisestä ja anteeksisaamisesta. 19.50 Say Yes To The Dress With Tan France. 22.05 Duudsonit (16). 17.50 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa: Jälkipyykki. 23.00 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 15.02 Kulttuuriykkönen. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 9.05 Muistojen bulevardi. Kovan luokan huijari Roy Courtnay on iskenyt silmänsä juuri leskeksi jääneeseen miljoonaperijättäreen Bettty McLeishiin. 07.05 Simpsonit. 16.00 Koti koiralle UK. 21.00 The House Across the Street (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 7.10 Aamusoitto. 01.35 Lääkärihelikopteri. 15.30 Moderni perhe. 14.03 Raamattuavain (u). 13.00 Lentoturmatutkinta. 17.30 Family Guy. 22.30 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki. 00.05 Sinkkuillallinen. 20.00 Remppa vai muutto UK. • 23.30 Amerikan rajavartijat. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Elokuva: Miss Kovis, TV5 klo 21.00. 21.00 Sisarvaimot. 11.30 Kanadan rajalla. 17.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Sinkkuillallinen. Hartauden lopussa rukoillaan yhteinen rukous. 13.35 Kotikokit vastaan mestarikokit. 02.10– 03.10 Rikkaat ja rahattomat. 3.00 Yle Uutiset. TV5 06.15 Rantataloa etsimässä. 22.00 Tulossa: Utö (12). 07.30 Superhamstraajat. 18.00 Uskon ilta. 18.50 Iltahartaus. 12.05 Restaurant: Impossible. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 7.10 Urheiluradio. 18.35 Hartaita säveliä. 16.10 Kulmakivi. 0.00 Yle Uutiset. 09.00 Moderni perhe. 03.05 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa: Jälkipyykki. 22.00 Harry Wild (12). 18.50 Unelmahäät. 19.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. 0.45 Ikkuna Israeliin (u). 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 03.45 Superautojen rakentajat. 08.15 Amerikan rajavartijat: Meksiko. Kutonen 06.20 Valmistuksen salat. 10.45 Yksi on hyvää seuraa. 20.00 Poliisit 2022 (7). 02.40 Poliisikamera. Hero 13.35 Me postilaiset. 7.59 Hyvää huomenta. 22.00 Moderni perhe. 21.00 TV7 Israel News. 11.00 Epäilyttävän uutta – Aki Yli-Salomäki. 17.55 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 12.00 Remppa vai muutto UK. 05.15–06.00 Salakuljettajat satimeen. 15.30 Suomen Tulli (S). 10.00 Uusi elämä etelässä. 10.15 Ikkuna Israeliin. 09.30 Asunnon metsästäjät. 21.12 Radio Suomen Ilta. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 0.00 Yöklassinen. 10.35 Autojen fiksaajat. 12.40 Yksi on hyvää seuraa. 6.59 Hyvää huomenta. 02.00 Come Home Kids. 21.36 Päivän sana (u). Skandaalien ympäröimä ruotsalainen asianajotoimisto Rive rikkoo uusia ennätyksiä, mutta työntekijät kertovat pelon ilmapiiristä. 14.00 Yle Uutiset. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 17.00 Uusi elämä etelässä. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 15.40 Rakkautta yli rajojen Norja. 23.00 Tulossa: Utö (12). 17.35 Tuuli Saksalan keidas. 12.45 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 22.00 Kosketuskohta. 16.30 Top Gear. STAR Channel 06.00 Moderni perhe. 11.00 Yle Uutiset. 15.05 Koti koiralle. 01.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 09.30 Synnytysosastolla. 7.03 Raamattuavain. 10.00 Yle Uutiset. 04.30 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 13.30 Klassinen kattaus. 10.02 Radio Suomen Päivä. 03.50 Miehen puolikkaat. 22.30 Kutsu pyhään elämään. 07.10 Saitureiden säästövinkit. 03.00 Deep State. 12.40 Valmistuksen salat. 06.40 Ensisilmäyksellä. 13.00 Ensisilmäyksellä. 18.00 Linda (7). 01.30 Café Raamattu. 8.13 Alueradio. 21.00 Moderni perhe. 19.05 Radio Suomen Urheiluilta. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.35 Tämäkin on totta -podcast: Olenko paha ihminen, jos nauran kamalille asioille?. 16.00 Rillit huurussa. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 11.00 Family Guy. 06.00 Kosketuskohta. 22.05 Curious Case of Natalia Grace. 1.00 Ikuisia säveliä. 14.50 Vintage-kodit kuntoon. 01.05 Remppa vai muutto UK. 01.00 Studiosavo. 20.25 Latela – luonto kutsuu. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Isännän pöydässä. 11.35 Kaaos oikeusalissa. 05.00 TV7 Israel News. 17.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 12.30 Super Deals. 02.00 Viimeiset vonkaleet. 12.10 12 diktaattoria: Päiväntasaajan Guinean ‘’Jumala’’ – El Jefe Teodoro Obiang Nguema Mbasogo. 20.30 Rillit huurussa. 17.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 13.30 Rempalla kaupaksi. 21.05 Tiedeykkönen. 22.00 Temptation Island Suomi (S). 10.00 Leijonan luola USA. Hänet tunnetaan nykyisin nimellä John Clayton III, lordi Greystoke, ja hän elää keskiluokkaista elämää rakkaan vaimonsa Janen kanssa. POIMINTA Richard Olsson häpeämätön yritysjohtaja, Yle Teema & Fem klo 11.00. 19.00 Miehen puolikkaat. 19.55 Latela – luonto kutsuu. 13.30 Sinua varten. 02.05 Kanadan rajalla. Toimittaja Jukka Kuosmanen. 12.00 Emmerdale (S). 22.35 Duudsonit (16). 01.20 Chris Hansen ja tappajan vaisto. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.30 Superkirja. 14.00 Los Angelesin luksuslukaalit. 21.40 Itäraportti (u). 6.50 Aamuhartaus. 21.00 ELOKUVA Inception. 18.30 Simpsonit. 14.00 Sinkkuillallinen. 01.05 Alaskan jäälentokenttä. 15.00 Äärimmäinen selviytyjä. 03.00 Lentoturmatutkinta. YLE YLE. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 TV7 Israel News. 04.50 Ensisilmäyksellä. 13.00 Puutarhan pelastajat. 18.50 Tohtori Paise. 14.30 Kadonneiden kaupunkien jäljillä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Viikinkien nousu ja tuho. 15.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 06.30 Kutsu pyhään elämään. 22.00 Viimeiset vonkaleet. 16.00 Ihmeelliset superautot. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). YLE Radio 1 6.30 Hyvää huomenta. 1.02 Paikka auringossa. 2.45 Yöradio. 21.00 ELOKUVA Miss Kovis. 20.00 Nelli Kenttä Rock. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.00 Mitä on tapahtumassa pian. 20.00 Yle Uutiset. 10.10 Autojen fiksaajat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 23.30 Family Guy. 12.00 Simpsonit. 23.30 Herra käyttää lääkäriä. 18.50 Merisää. 09.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 18.30 Avoin Raamattukoulu. 10.00 Onnenpyörä VIP. 14.30 Miehen puolikkaat. 14.02 Alueradio. 01.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin. 11.33 Radio Suomen Päivä. 16.00 Lemmen viemää (S). 10.00 Remontilla rahoiksi. TV7 08.30 Derek Prince. 02.25 Hengenvaaralliset vanhemmat. 8.10 Ykkösaamu. 23.00 Markku Koivisto ja ihmisen ääni (u). 2.15 Pyöreä pöytä: Kevätkausi alkaa!. 14.20 Remppa vai muutto Suomi. 18.00 Yle Uutiset. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 04.10 Miehen puolikkaat. 04.30 Jumala puhuu erämaassa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.05 Say Yes to the Dress. 03.25 Kullan sukeltajat. 10.00 Theo ja ystävät. 08.30 Apua, mikä tauti!. 7.53 Ykköskolumni. 17.10 Urheiluradio. 00.00 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 17.13 Alueradio. 18.00 Massiiviset muutot. 18.03 Avainradio. Mistä löytäisin rauhan, levon, mielen kevennyksen?’’ Diakoni Pasi Rautiainen Helsingistä pohtii mieltä painavia tapahtumia ja pelkoja
08.17 Galaxi. 12.00 Veljeni, romukauppias. 00.45 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Jakso 1/10. 21.00 ELOKUVA Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä (12). 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Ruotsinkielinen selostus Marianne Nyman. TORSTAI 11.1.2024 Keskipohjanmaa 24 YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 2/2. Jakso 4/36. 17.05 Viiden jälkeen. Jakso 6/50. 16.40 Yle Oddasat ja Novosti Yle. Jakso 8/8. 7.23 Fluugalaiset (S). Tuolloin Airiola paljasti, että on siirtymässä konsulttiyhtiön palvelukseen. 18.20 Fia ja keijut. Isokokoinen koira raateli toisen koiran kuoliaaksi ja kävi lenkkeilijän päälle. OIKEUDEN MUKAAN koiran viettejä on pidettävä sellaisena, mitä ei voi pitää tavanomaisena saksanpaimenkoiralle. 03.45 Poliisit UK: Ajojahti (12). Tapio Lehtinen Saksanpaimenkoira puri toisen koiran kuoliaaksi ja puri myös sen omistajaa Siikalatvalla viime vuonna elokuussa. 05.15–05.41 Schitt’s Creek (7). 19.25 Tulosruutu. – Takana on pitkä rupeama molempien vetäjänä. Virran vietävänä. – Onhan vaihdossa mukana aina myös taloudellinenkin aspekti. Palkkakehitys suhteessa työmäärään ja vastuisiin on ollut kovin maltillinen. Kausi 5, 10/35. Koiran kanssa pallottelu onnistui vain käyttämällä kahta palloa. Koira määrättiin lopetettavaksi, mutta päätöstä ei panna täytäntöön ennen kuin tuomio saavuttaa lainvoiman tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää. Omistaja ei ole uskaltanut ottaa koiraltaan sellaista, mitä se pitää omanaan. 13.30 Simpsonit (7). 16.58 Uutiset. 19.00 Jay Lenon autotalli. 13.00 Simpsonit (7). 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12). Presidentinvaalit 2024. Kausi 4. 10, 19/20. 23.40–00.10 Puoli seitsemän. Kun toinen mahdollisuus ilmaantui, mietin, että jos joskus meinaa lähteä, se hetki on nyt, totesi Airiola tuolloin. Kausi 1. Kosteaa menoa. Kausi 6, 2/12. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 02.15 Huutokaupan metsästäjät. Osa 4/7. 12.00 Ruoka-Suomi. Levoton yö. Lisäksi hän toiminut teollisuusvesilaitos Kokkolan Teollisuusvesi Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2014. Painetta sanonnoista. 7.12 Retki-Roope (S). 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). Tahriintuneet enkelit. Fimpecillä Airiola vastaa alueensa liiketoiminnan kasvattamisesta, myynnistä sekä rakennuttamisen johtamisen tehtävistä. 08.00 Uusi elämä etelässä. Hän on 54-vuotias ja kertoo vetäneensä KIP Serviceä sen perustamisesta, vuodesta 2009 lähtien. 22.55 Oddasat. 16.30 Syke (7). 17.00 17.04 Päivän sää. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. Omistaja on tuttaviensa kanssa sopinut, että vieraat ennen tuloaan etukäteen ottavat yhteyden, jotta koira on voitu siirtää ulkoaitaukseen. Ampumahiihdon maailmancup, miesten viesti, Ruhpolding, Saksa. 15.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 14.00 Talot huokuvat historiaa. 17.55 Uutiset. Kausi 6, 1/12. 22.25 Tulosruutu. Mervi Kallio. Kausi 4, 1/3. Kausi 3. 22.35 Maria Kallio (12). 00.40 Billions (7). Jännitys tiivistyy. Tapahtumat saivat alkunsa, kun nainen pysäköi autonsa yksityistien varteen ja jätti saksanpaimenkoiransa autoon, kun hän itse oli mennyt marjastamaan autonsa läheisyyteen. OIKEUDENKÄYNNISSÄ keskeinen kysymys koski sitä, voidaanko kyseistä koiraa pitää ihmiselle vaarallisena eläimenä ja mikä on ollut sen omistajan tietoisuus tästä. Li Andersson ja Mika Aaltola. 4/8. 21.30 Moonage Daydream: David Bowie (7). 08.00 Erämaan armoilla. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.1. 12.30 Käräytyskamera (12). 09.30 Mutsi (S). Vispilät heilumaan! Kausi 9, 7/10. 10.00 Remppa vai muutto UK. 17.00 Simpsonit (7). 1/4: Pakomatka alkaa. Kausi 12. 09.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 02.45 Poliisit 2021 (7). Kokkolan alueelle suunnitellut useat investointihankkeet tuovat tullessaan myös positiivisia tulevaisuudennäkymiä Fimpecille, Airiola ennakoi tiedotteessa. Kausi 12. Irlantilaista tuuria. 09.50 Tanskalainen maajussi. 12.30 Rempalla kaupaksi. Siihen tulee vaihdon myötä korjausta. Kausi 6. Saksanpaimenkoira puri toisen koiran kuoliaaksi ja myös sen omistajaa käteen ja reiteen. 07.20 LEGO Ninjago (7). 04.45 Simpsonit (7). Kausi päättyy! 20.58 Keno ja Synttärit. 22.40–00.46 Vain elämää. Jakso 6/10. Jakso 9/10. Kausi 3, 4/8. (U) 13.15–14.28 ELOKUVA Hilman päivät (S). Liikaa treeniä. Kausi 15. 2/12. 4/8: Viininjäähdytin. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. Kausi 13. 09.00 Luokan edessä. Menestyksen salat. 13.30 Stacey Dooley yökylässä. 18.00 Luokan edessä. Kausi 2, 2/4. Keneltä päivystys poistuu, kun hallitus perkaa keskussairaalaverkkoa. 12.30 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 7.05 Henrietta (S). Kausi 1. 22.05 Tulossa: Diili. Fimpec PMO Oy:n toimitusjohtaja Mikko Turusen mukaan Airiolan siirtyminen Fimpeciin vahvistaa yhtiön paikallista osaamista länsirannikolla. Kausi 2. Kuluttaja on kuningas. 06.35 Smurffit (7). 7.35 Sankarikoulu (S). 20.00–20.50 Agentit. Autoklassikot. 4/5. Tunnontuskia ja tunnustuksia, osa 2. Piileksivä mies. KESKIPOHJANMAA kertoi Airiolan aikeista marraskuussa 2023. 11.00 Richard Olsson – häpeämätön yritysjohtaja. YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. Keskeisiksi syiksi päätökselle jättää sekä KIP Service Oy:n että Kokkolan Teollisuusvesi Oy:n toimitusjohtajien pestit Airiola mainitsee sekä iän että rahan. Airiola aloittaa uudessa toimessaan 1. Kausi 2, 6/9. 03.15 Poliisit UK: Ajojahti (12). Kontio saa Jimbon litrakiintiön täyteen. 15.00 MasterChef Australia. 22.10 Renki (12). 18.00 Ruso ja rihmalat (S). 07.10 LEGO Friends (S). Marjastaja oli sulkenut autonsa takaoven huolimattomasti. 21.00 21.05 A-Talk. Väkivaltainen yö. Jakso 6/10. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 20.00–01.45 YLE TEEMA. Jakso 2/4. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. (1954) (Mv) (U) • 14.34 Kaamosjärven kalastajat. Tuure Kilpeläisen päivä. 11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 07.10 Muumien maailma (S). 23.30–00.15 Persaukiset (12). 08.29 Minä, Elvis Riboldi (7). 18.21 Puoli7 tänään. Kausi 2, 2/10. 19.20 Päivän sää. Saksanpaimenkoira oli osoittanut häiriökäyttäytymistä myös aiemmin. Kim Davidsen myy suosittuja kontteja. 07.45 S.M.A.S.H! (S). 11.30 Kaikkea kaupan. Kausi 6, 6/14. 10.00 Casualty (12). 04.15 Simpsonit (7). 16.00 Syke (7). 19.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 18.00 Kuutamolla. Kausi 10, 4/10. Saksanpaimenkoiran omistaja, 73-vuotias nainen, tuomittiin eläimen vartioimatta jättämisestä ja vammantuottamuksesta 40 päiväsakkoon, joista kertyi maksettavaa 520 euroa. Kausi 3, 8/10. 07.30–07.55 Mimmit musapatti (S). Luokkaretki lautasella. Jakso 10/10. 16.00 Vaaleihin Tommolan kanssa. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Rahaa on. 11.00 Remppa vai muutto Suomi. 14.00 Uusi elämä etelässä. Lunnaat. 09.00 Koiralle koti. 23.35 Billions (7). 10.20 Teiden sankarit. Koiran omistajalle sakkoja Oulun käräjäoikeus määräsi saksanpaimenkoiran lopetettavaksi ja omistajalle sakkoja. (U) 15.25–16.50 Ampumahiihdon MC, M viesti, Ruhpolding. 12.00 LIVE: Onnenarpa. 21.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.50 Jumppahetki. 17.05 Haluatko miljonääriksi. 08.00 Simpsonit (7). Kausi 4. (U) 10.50 Yle Alueuutiset. Futuristi Perttu Pölönen haluaa olla kehittämässä inhimillistä internetiä. 10.00–10.30 Emmerdale (S). 06.10 Pyjamasankarit (7). 08.18 Eka & Helmi (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.05 Kindi Kids (S). Kausi 2, 7/9. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 13.15 Näin Norjassa. 14.57 Siskonpeti (7). 11.30 Suurmestari UK. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 04.40–05.35 Pitääkö olla huolissaan. 07.35 Tara Duncan (7). 21.50 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.30 Emmerdale (S). (U) 12.45 Tanskalainen maajussi. Oulun käräjäoikeus määräsi saksanpaimenkoiran lopetettavaksi. Olli-Matti Airiola nimitettiin Fimpecin operatiiviseksi johtajaksi. 21.00 21.00 Stadi vs. 7.50 Ryhmä Hau (S). Myrskytuhoja. Kausi 13. Samanaikaisesti koiranulkoiluttaja lähestyi autoa. 09.30 Jens erämaaseikkailulla. 10.00 Moderni perhe (S). Kausi 1. 16.40 Milanon naisten paratiisi (7). Saksanpaimenkoiran iäksi oikeuden käsittelyssä määriteltiin 5–6 vuotta ja painoa uroskoiralla on 38 kiloa. 01.25–01.45 Enemmän elokuvasta: Cape Fear – tuomitun kosto. 07.20 Muumien maailma (S). Kausi 24, osa 2/10. 01.45 Poliisit 2021 (7). (U) 15.30–16.30 Presidenttitentti: Sari Essayah. 19.00–20.20 Ilveskuiskaaja (S). 10.10–10.52 Norja veden alla. Onnea, Kari ja Karri! 6.53 Poppelikumpu (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 23.10 Smugglad (7). 23.45 ELOKUVA Kino Klassikko: Cape Fear – Tuomitun kosto (16). 02.45 Huutokaupan metsästäjät. Kausi 7. 06.25 Huomenta Suomi. 20.00 Koko Suomi leipoo. • 23.35 ELOKUVA Aquaman (12). Intensiivistä tunnelmaa. 16.00 Ulosottomiehet. Kausi 8. Kausi 5, 7/8. 22.20 Päivän sää. Valkoinen peto. Sari Essayahin nokkahuilusoolo. Selostus Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen. Saksanpaimenkoira on karannut koirahoitolasta ja karkumatkansa aikana kaivautunut harrastekanalan aitauksen alta ja purrut kuoliaaksi kanalassa olleet kuusi kanaa ja kukon. 17.25–19.53 YLE FEM. Kausi 10, 5/10. Lande. 18.05 Viiden jälkeen. Suorassa lähetyksessä muistellaan urheiluvuoden 2023 tapahtumia, palkitaan parhaita ja äänestetään sykähdyttävintä urheiluhetkeä. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Suomen Urheilugaala. MTV3 06.15 Aamusää. 6.58 Piikki ja Siiri (S). 22.00 Ulkolinja: Musk ja Twitterin valloitus. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Kausi 4, 8/10. 09.30 Puoli seitsemän. 08.30 Paavo Pesusieni (7). Omistaja kertoi hankkineensa koiran omaksi turvakseen. 8.12 Nuorten kesätyönäkymät 8.50 Tämän vuoden UMK-odotukset. Kausi 4. (U) 18.00 Yle Uutiset. Kausi 14, 5/13. 13.00 MasterChef Suomi: Professionals. Saksanpaimenkoira pääsi autosta ulos, ja hyökkäsi toisen koiran suuntaan ja koiranulkoiluttaja on siinä yhteydessä kaatunut polvilleen. Koiralla on ilmennyt saalistusviettiä esimerkiksi oraviin ja ruohonleikkurin renkaisiin. 21.00 22.00 Taitoluistelun EM: Parien vapaaohjelma. Jakso 4/8. Transsukupuolinen äiti ja isä. 08.40 Norja veden alla. 20.00 Rekkakuskit Suomi (S). Jakso 7/13. 17.25 Uutiset. 13.55 Remppa vai muutto Australia. helmikuuta. Yhtiön nimeä hän ei halunnut silloin paljastaa. HANNA SOINI Jani Kauta KIP Service Oy:n toimitusjohtaja Olli-Matti Airiola on nimitetty teollisuusja energia-alan projektikonsultointiyritys Fimpec PMO:n Kokkolan alueen projektinjohtopalveluiden operatiiviseksi johtajaksi, tiedottaa Fimpec PMO Oy. 17.00 17.00 Onnenarpa. Kausi 6. 12.00–12.45 Michel Roux ja ranskalainen maalaiskeittiö. Kausi 36, 39/47. KIP Servicen toimitusjohtajana Airiola vastasi Kokkolan suurteollisuusalueella erilaisten palvelu-, hyödykeja hinnoittelumallien luomisesta sekä niiden kehittämisestä ja johtamisesta. 20.30 Frendit (S). 15.00 Aarrepaja. (U) 11.00 Osta, tuunaa ja myy. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Kausi 3, 3/8. Voimaa reisiin 09.00 Strömsö 2016. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Se on ollut ihmisiä ja muita eläimiä kohtaan aggressiivinen ja murissut. NELONEN 06.00 Bing (S). 18.00 Päivän sää. MTV SUB 07.00 Muumien maailma (S). 18.30 Puoli seitsemän. 21.00 21.00 Temptation Island Suomi (S). 19.30 Vaaleihin Tommolan kanssa. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 01.40 Suomalainen menestysresepti. Paluu Larneen. 23.40 Ennen elokuvaa: Cape Fear – tuomitun kosto. (4.5.1969) (Mv) (U) 15.00 Suomi on maalainen. Kausi 2, 2/10. 6.38 Presidenttitentin jatkot: Sari Essayah 7.16 Taiwanin vaalit 7.40 Urheilugaalan ennakkotunnelmia 7.44 Jälkinäytös 8.25 Mikä vaikuttaa ostopäätöksiimme. 14.15 Persaukiset (12). Jakso 8/10. 18.30 Snowhow – Den nordiska vintern. 17.30 Simpsonit (7). 08.40 Lulu ja lehmä (7). Jakso 3/36. Kaunas, Liettua. 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Jakso 21/35. 17.30 Viiden jälkeen. Edelleen asiassa oli kysymys siitä, oliko saksanpaimenkoiran omistaja ovea sulkiessaan huolimaton. Kausi 5, 8/12. Kaunas, Liettua. 20.00 Frendit (S). 13.00 Selma Lagerlöfin elämä ja työ. 11.40 Yle Oddasat. 11.44 Oddasat. – Airiolan kokemuksella ja kattavilla verkostoilla meillä on mahdollisuus laajentaa toimintaamme Keski-Pohjanmaalle kasvustrategiamme mukaisesti, Turunen kertoo. – Minulla on vahvat verkostot moniin Suomen teollisuusalueisiin KIP:n lisäksi. 11.30 ARPA.FI. 02.35 Victoria’s Secretin nousu ja tuho. 18.00 Taitoluistelun EM: Naisten lyhytohjelma. Jakso 20/22. Jakso 9/9. 3/3. 17.25 Unelmakoti Sisiliassa