Ne tunnistavat erikseen kymmeniä lajitovereita ja samassa tipueessa kuoriutuneet pitävät yhtä vielä aikuisina. –?Jos me muut sanomme, että meillä on joku suosikki, se perustuu joihinkin henkilökohtaisiin mieltymyksiin tai mielipiteeseen – mutta se ei voi perustua siihen varsinaiseen suorituskykyyn, minkä perusteella kone valitaan, Perttula muotoilee. alv 10?%) Torstai 11. Suomen uuden hävittäjän pitäisi olla paras nyt ja yli 30 vuoden kuluttua 1 Sivu A6 Tietokirjailija Pentti Perttulan Paras hävittäjä Suomelle Hornetin seuraajaehdokkaat -kirja julkistettiin keskiviikkona Helsingissä. Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan yritysten investoinneissa on näkyvissä notkahdus. Viranomaiset eivät ole löytäneet todisteita, jotka yhdistäisivät murhan Marinovan ammattiin. Kirja tarjoaa runsaasti tietoa viidestä seuraajaehdokkaasta, mutta Perttula vakuuttaa, ettei hänellä ole omaa lehmää ojassa. Siinä ärsyke, joka sai ilmailutoimittaja Pentti Perttulan kirjoittamaan kirjan Hornet-hävittäjien seuraajien valinnasta. Vaalipuheiden retoriikka on nyt sillä tasolla, että halutaan nähdä ensin seuraava hallitusohjelma ennen kuin tehdään investointeja, Lintilä sanoo. keskipohjanmaa.fi Hinta 2,50 €. Kestotilattuna kotiin 0,95 € (sis. Kotivoitto irtosi maalein 6–2. Pääministeri Boiko Borissov kritisoi sitä, että tapaus on yhdistetty EU:n aiempiin toimittajamurhiin. Joonas Niemelä (oik.) keräsi 2+1-pörssipistettä ja nousi Mestiksen pistepörssin kärkeen. LOKAKUUTA 2018 /// NRO 278 Huolimatta hyvistä työllisyysuutisista, ruoka-avulle on jatkuva tarve. Hermes juhli kuudesti 1 Sivut A12–13 URHEILU CLAS-OLAV SLOTTE Liian vahvoja mielipiteitä liian heppoisin perustein. Asiasta tiedottivat ja Saksan viranomaiset keskiviikkona, kertoi uutistoimisto Reuters. Lintilä sanoo, että se johtuu tulevista vaaleista. Sebastian Moberg, Miro Lehtimäki, Jesse Koskenkorva ja Miika Tiihonen vastasivat muista maaleista. Yrityksille keskeinen asia on ennustettavuus. Jari Vuorinen kertoo, että Kokkolan Työttömien yhdistyksellä valmistaudutaan kovaa kyytiä syksyn EU:n ruoka-avun jakoon. 1 Sivu A9 LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO Kanat ovat tarkkanäköisiä ja hyvämuistisia. –?Yrittäjät kuuntelevat nyt tarkalla korvalla puolueiden puheenjohtajien puheita siitä, miten painopisteitä siirretään. Vaalikuume näkyy yritysten investoinneissa 1 Sivut B6-7 Saksan viranomaiset ottivat kiinni 20-vuotiaan bulgarialaismiehen, jota syytetään bulgarialaistoimittaja Viktoria Marinovan raiskauksesta ja murhasta. TV-toimittajan murhasta epäilty kiinni Saksassa 1 Sivut A10-11 Kokkolan Hermes juhli keskiviikkoiltana kuudesti Kooveen kustannuksella ja palasi nopeasti voittokantaan. Tilanne kun on sellainen, ettei muilla kuin HX-hankkeena tunnetun valintaprosessin asiantuntijoilla voi olla kaikkea tarpeellista tietoa koneiden laittamisesta paremmuusjärjestykseen. Erityisesti vähävaraisille tarkoitettua ruoka-apua tarvitsevat ikääntyneet työttömät ja eläkeläiset. Pahin pullonkaula on pula osaavasta työvoimasta. Ruokajonot kiemurtelevat Kokkolassa ULLA NIKULA Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) kertoo olevansa valmis lähtemään ehdolle eurovaaleihin, jos keskusta asettaa hänet ehdokkaaksi. 1 Sivu A6 KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Alueelliset kehitysnäkymät jatkuvat positiivisina läpi Suomen, ilmenee työja elinkeinoministeriön tuoreesta selvityksestä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO 1 Sivut A2-3
Kokkolan työttömien yhdistyksen puheenjohtajan mukaan ruoka-avulle on jatkuva tarve, eivätkä ihan kaikki avun tarvitsijat ole työttömiä. Kokkolan Työttömien yhdistyksessä sekin puoli näkyy hyvin. Pakettien jako tarvitseville aloitetaan ensi viikon perjantaina. Emme kontrolloi, emmekä pyytele tiliotteita. Toiseen kasseista hiutaleet, myslit sämpyläja vehnäjauhot, laskeskelee Tarja Pölk. Suuret organisaatiot hakevat avustusmahdollisuutta ja jakavat sen omille jakopisteilleen. Suurin osa ruokaavun hakijoista on eläkeläisiä sekä opiskelijoita ja ikääntyneitä työttömiä. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A2 Minna Mustonen KOKKOLA (KP) Kokkolan Työttömien yhdistyksen varastohuone on pikku hiljaa täyttymässä täpötäysistä muovikasseista. Hänen mukaan jonkin verran avuntarvitsijoina ovat myös matalapalkkaista työtä tekevät. –?Eihän tämä määrä riitä kuin korkeintaan pariksi viikoksi. Ruuan jako on yksi asia, sosiaalisen verkoston tarjoaminen on ihan yhtä tärkeää, muistuttaa Niemi. Kaikkiaan Keskipohjanmaan levikkialueelle mavilta on tullut tälle syksylle eri jakopisteille jaettavaksi 48 000 kiloa EU:n ruoka-apua. Kaikkiaan jaettavaksi Kokkolan työttömienyhdistyksen jakopisteelle saatiin tänä syksynä 2200 kiloa elintarvikkeita. –?Tuotteet jaetaan kahteen muovikassiin listan mukaisesti. Ensi vuodelle suunnitelmissamme on vaihtaa pastajuustoateria perunamuusijauheeseen, kertoo ylitarkastaja Sari Niemi mavilta. Totta kai kuuntelemme kentältä tulevaa palautetta ja olemme muun muassa vaihtaneet maitojauheen laktoosittomaksi ja pyrimme vaihtamaan mahdollisuuksien mukaan viljatuotteet täysjyvätuotteiksi. –?Ruoka-avun sisältö on pysynyt kutakuinkin samana muutaman vuoden ajan. Ensin paikalle tuotiin hapankorppuja, maitojauhetta, lihasäilykettä, mysliä, kauraryynejä ja vehnäjauhoa. Jo ennalta tietoa on siitä, että yhtä sukkelaan sujuu ruokapakettien jako. Ehkä varallisuudesta moni yhdistyksen jäsen on joutunut tinkimään, mutta hyvä seura, vitsailu ja keskustelu on täysin ilmaista. Jako alkaa ensi viikon perjantaina. Niittykadulla, yhdistyksen pitkissä pöydissä keskustelu polveilee laidasta laitaan. Mutta ikääntyviä, vähävaraisia työttömiä on alueellamme todella paljon, sanoo Vuorinen. Ihan hullultahan se tuntuu, että vuosi on 2018 ja ylijäämäruuan sekä ruoka-avun tarve on jatkuvassa kasvussa, puuskahtaa Vuorinen. Sitten se on kaikki jaettu, laskeskelee Jari Vuorinen. ULLA NIKULA Ikääntyneet työttömät tarvitsevat apua eniten. EU:N RUOKA-APU tulee mavin eli maaseutuviraston kautta. –?Toisaalta nuorten työttömien määrä on vähentynyt, he ovat tainneet työllistyä. Ruoka-avulle on huut Tarja Pölk on pussittanut EU:n ruoka-apua muovikasseihin. Työ tehdään parityönä ja se sujuu sukkelaan. Toiseen pusseista tulee makaronia, hernekeittoa, lihasäilyke, hapankorppua ja maitojauhetta. Myöskään uutisointi työttömyyden vähenemisestä ei suoraan näy Kokkolan Työttömien yhdistyksessä. Yhdistyksen työntekijät urakoivat ja ovat pussittaneet muovikasseihin EU:n ruoka-apupaketit. –?Täällä tiedetään jo se, mistä Kepari kirjoittaa parin viikon päästä, huikkaavat miehet pöydästä kiusoitellen ja nauravat päälle hersyvästi. Se, joka tuntee olevansa avun tarpeessa saa sitä. –?Me emme täällä kysele keneltäkään yhtään mitään
Nyt Ricon kuolema tuntuu niin turhalta. Rico-koira myrkytettiin kuoliaaksi kotonaan 1 ”Eläinlääkäri totesi, että kyse oli rotanmyrkystä.. Nykyään etenkin maitoja lihatuotteita tulee lahjoituksena vähänlaisesti. Tarja alkoi kuulla välillisiä uhkailuja öisin haukkuvasta koirasta. 040 823 5938 | 0400 661 379 www.taipaleenteras.. –?Nyt sitä vain miettii, miten joku voi tehdä tuollaista. – Sitä paitsi öisin lähistöllä haukkui kyllä koira, mutta se ei ollut meidän koiramme, kertoo Tarja. Vatsasta löytyi myös lasinsiruja ja nastoja, kertoo Tarja. –?Käytin vain iltaja aamupissat lähistöllä, päivälenkille ajoin auton kanssa jonnekin kauemmaksi. Siltä osin kuin sitä oli jäljellä. Rico oli kuuman kesän aikaan jonkin verran öitä häkissään. – Meillä oli aiemmin koira, joka kuoli haimasyöpään. Kello 9.45 alkaa vuoronumeroitten jako. Teini-ikäinen tytär on jo lähtenyt kouluun, ohi tyhjäksi jääneen koirahäkin talon pihalla. Hän piti koiran yöt sisällä ja alkoi olla varovainen sen kanssa. Minna Mustonen 1 KOMMENTTI Perhe koki suuren surun, kun vasta vuoden ikäinen lemmikki menehtyi rotanmyrkkyyn Outi Airola Omakotitalon oven avaa Tarja Kallio-Parpala. – Hänkin on aivan murtunut tapauksesta, kertoo Tarja. KATTOJA SEINÄPELLIT tava tarve –?Kaupoista lahjoitettavan hävikkiruuan määrä on vähentynyt, mutta avun tarvitsijoiden määrät ei ole vähentyneet, muistuttaa Jari Vuorinen. Ylijäämäruuaksi sanotaan elintarvikkeita, joissa on tulossa päivämäärä vastaan sekä vihanneksia ja hedelmiä, jotka eivät enää välttämättä kaupan hyllyltä täydellä hinnalla kauppaansa tee. Kymmenet jonottavat ylijäämäruokaa joka aamu Kokkolan Työttömien yhdistykselle useat kaupat lahjoittavat niin kutsuttua ylijäämäruokaa. HÄN ON TEHNYT poliisille rikosilmoituksen asiasta ja toivoo, että asia selviää. – Vaaleanpunainen crocsin kärki, mutta edes kengän koko ei selviä kuvasta. –?Näitä tuli aika paljon ja joskus niitä oli häkissäkin. En voi ymmärtää, että joku voi tehdä tällaista – aiheuttaa eläimelle turhaa kärsimystä, sanoo Tarja. Hän jakaa öisin postia ja saksanpaimenkoiran ja huskyn sekoitus Rico toimi silloin tukena perheen 17-vuotiaalle, kun pienempi lapsi oli yöhoidossa muualla. Hän teki poliisille ilmoituksen siinä vaiheessa, kun pihalta alkoi löytyä kinkkukääröjä. – Tuntui että se alkoi suojella minua jo pikkulinnuiltakin. Joka aamu yhdistyksen kuskit kiertävät autoilla hakemassa kaupoista ylijäämäruuat varastolle, josta ne jo saman aamupäivän aikana jaetaan eteenpäin. Kaikki alkoi jo jonkin aikaa sitten. Nopeasti vuoronumerot rullaavat jo numerossa 28, kaikkiaan ylijäämäruokaa haki keskiviikkona viitisenkymmentä henkeä. Ja miten tuon olisi voinut estää, pohtii Tarja Kallio-Parpala. Tarja oli stressaantunut ja tilanne välittyi lemmikinkin käyttäytymiseen. Pihalla sen sijaan näkyi vieraan ihmisen kengänjälkiä ja yhteen kameran kuvaan tallentui jotakin. Eräänä yönä Tarja oli jälleen työssä ja palasi kotiin aamulla. Tilanteesta on vaikea päästä yli. Oven välistä luikahtaa leikkeihinsä viisivuotias Manu. Tunnelma on apea, vaikka Ricon kuolemasta tulee jo kohta kaksi viikkoa. Vuoronumerollaan saa kaksi tuotetta mukaansa. Hain ammattikouluttajalta apua koiran kasvatukseen, kertoo Tarja. Kun postilaatikosta kolahti lappu ”Lopeta rakkisi tai minä lopetan”, Tarja säikähti. Ja miksi. Luulen, että syynä siihen on se, että aika useat kaupat myyvät viimeisellä aukiolotunnillaan reilulla alennuksella tuotteita, joissa on päivämäärä tulossa vastaan. Talon ovessa on postilaatikko, jota kautta sisälle oli pudotettu puruluu, joka oli sinertävä. Rico oli syönyt luun ja kuoli hiukan myöhemmin myrkytykseen. – Eläinlääkäri totesi, että kyse oli rotanmyrkystä. Niissä kinkkusiivun keskelle oli laitettu lasinpaloja, nastoja, ruuveja tai hammastikkuja. Perheen elämä muuttui painajaiseksi. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A3 nahkalaukut www.utua.fi Kauppakeskus Chydenia, Kokkola, ma-pe 10-19, la 10-16 Kantolantie 8, Sievi, ma-pe 9-17, la 9-14 E L I S A M I N J A Koot: 35-43 Värit: viinpun, musta 139€ Koot: 35-42 Värit: vihreä-aqua, oranssi-tiili, 159€ E L II S A M I N J A A Koot: 35--43 Värit: viin npun, musta 139€ Koot:: 35-42 Värit:: vihreä-aqua, oransssi-tiili, 159€ € oheistuotteineen tehtaalta suoraan asiakkaalle edullisesti ja nopeasti Linjalantie 4 | 43700 | Kyyjärvi P. Avuntarvitsijoiden määrä ei kuitenkaan ole yhtään vähentynyt, muistuttaa Kokkolan Työttömien yhdistyksen puheenjohtaja Jari Vuorinen. –?Meille lahjoitetun ruokatavaran määrä on vähentynyt. TARJA VIRITTI pihalle valvontakameroita, mutta ei onnistunut saamaan kuviin ketään. Hän toivoo myös malttia ihmisille, jotka eivät pidä koirista, ja muistuttaa, että lemmikin tappaminen on rikos. Keskiviikkoaamuna tarjolla on jaettavaksi muutama lihapakkaus, maitoa, piimää, erilaisia salaatteja, leipää sekä hedelmiä. Kaikkiaan kinkkukääröjä ilmestyi ehkä kolmisenkymmentä
Taustalla on Soiten vastaanottotoiminnan uudistaminen. Samaan aikaan sähköisiä palveluita kehitetään kovaa vauhtia. Palvelualuejohtaja Annika Ollikainen puhuu jouston lisäämisestä. Sain ajan, Helander kertoo. – Siitä lähdetään, ettei sitä hakkeeksi panna, Virkkula kuitenkin sanoo. Jos tiimissä oli poissaoloja, tietty osa väestöstä ei saanut palvelua yhtä hyvin kuin toiset. Terveyskeskuslääkäri, vastuualuejohtaja Markku Vähähyyppä antaa esimerkin. Nyt asian pitäisi korjautua. Kun alueisiin perustuvista tiimeistä luovuttiin, asiakkaat on ohjattu vastaanotoille kiireellisyyden mukaan. Ei ainakaan sitä, että alueiden vastaanottoja lähdettäisiin karsimaan. Matka jatkuu joko kiireelliselle ja kiireettömälle puolelle, sanoo Ollikainen. OTETAAN esimerkki. Ritva Helander sanoo, että uusi malli vaatii totuttelua. –?Apua ja tukea on saatava nuorten mielenterveyden parantamiseksi riittävän aikaisessa vaiheessa, jo silloin kun ongelma ilmenevät. –?Sen, mitä olen lukenut kelpoisuusehtopykäliä, niin meillä ei pitäisi olla minkäänlaisia ongelmia kelpoisuusehtojen täyttämisessä, huomioon ottaen säädöksissä määritellyt siirtymäajat, Haapanen toteaa. Kokkolan pääterveysasemalle voi ottaa yhteyttä puhelinnumerosta 06 8287310. Tarvitsemme kuitenkin välittömiä panostuksia ja lisää resursseja ongelmien ratkaisemiseksi, RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson sanoo tiedotteessaan. Ne on mahdollisuus saada uuteen käyttöön, mutta ulkovuoraus menee todennäköisesti poltettavaksi. Asmo Suorsa on ilmoittanut johtokunnalle jättäneensä eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ensihoitohenkilöstön hoitovelvoitteista. Vähähyypän mukaan uusi malli on sujunut kolmen päivän kokemuksella ”yllättävän hyvin”. –?On sinänsä myönteistä, että hallitus on kuunnellut RKP:tä ja päättänyt laatia mielenterveysohjelman. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A4 Uutiset Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Ritva Helander kävelee Kokkolan Mariankadun pääterveysaseman B-ovesta sisään ja pysähtyy itseilmoittautumispisteelle. Virkkula mainitsee muun muassa Maaseudun Tulevaisuuden. –?Verenohennushoidossa käytettävien INR-etämittauslaitteiden käyttö laajenee. Kirjeessään Suorsa kertoo omasta näkemyksestään, jonka mukaan alueilla työskentelee useita ensihoitajia, joiden koulutustaso ei hänen mielestään nykyisten vaatimusten mukaisesti ole juridisesti kunnossa. Nyt sain ajan seuraavalle päivälle. Kun Kokkolan Rytimäellä asuvalla ihmisellä oli vaiva, otti hän yhteyttä ykköstiimiin. ULLA NIKULA Vastaanottotoiminnan uudistaminen ei uhkaa palveluita maakunnan alueella 1 Kokkolalainen voi käyttää tarvittaessa Kälviän asemaa ja päin vastoin. Kokkolalainen Martta Nygård odotteli keskiviikkona iltapäivällä aikaa hoitajalle. Esimerkiksi niin sanottu hoitajan takaisinsoitto otetaan käyttöön muuallakin kuin Kokkolassa, jos siitä saadaan hyviä kokemuksia. Sama Soite kuin ennekin Ritva Helander kävi keskiviikkona Kokkolan uudistuneessa vastaanotossa. Vähähyypän mukaan pitkiä hoitosuhteita pyritään painottamaan. Jokilaaksojen ensihoitohenkilöstöstä kantelu. Seuralla ei ole asiassa suurta hätää, sillä purkuluvan mukaan työ pitää aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan saamisesta. Vanhassa elokuvateatterissa on paljon käyttökelpoista hirttä. Maanantaista asti pääterveysaseman sijaan on puhuttu Kokkolan vastaanotosta. Hänen olisi kuitenkin pitänyt tietää, mihin tiimiin hän kuuluu ja mistä numerosta tiimissä vastataan. NU kokoontunee lähiaikoina pohtimaan purkutarjousta uudelleen. Hänestä tuntui siltä, että mikään ei ole hirveästi muuttunut. Jokilaaksojen pelastuslaitos on Haapasen mukaan laatinut asiasta selvityksen puolestaan sairaanhoitopiirille. Soittoihin on vastaamassa monta ihmistä. Lisäksi palvelua tarjotaan asiakkaille, joilla on kansansairauksia tai jotka tarvitsevat vastaanottopalveluita usein. UUSI toimintamalli laajenee myöhemmin koko maakunnan alueelle. YHDEN puhelinnumeron takaa vastataan nykyään asiakkaiden soittoihin Kokkolan terveyskeskuksessa. – Lääkäriajat ovat riittäneet, jopa vapaita aikoja on jäänyt. Odottelin hoitajan soittoa vain muutaman minuutin. Anna-Maja Henriksson: Mielenterveystyön on oltava kansallinen ykköshanke RKP:n mielestä Suomeen tarvitaan pitkän aikavälin ohjelma mielenterveyden parantamiseksi, sillä mielenterveysongelmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja vuosittain miljardien eurojen kustannukset yhteiskunnalle. – Nyt olemme yhden puhelinnumeron takan. Lääkärille en päässyt, mutta sain ajan hoitajalle, Nygård sanoi. Tarjousaika päättyi syyskuun lopussa. – Varmistamme, että kaikki asiakkaat saavat palvelua tasapuolisesti. – Sitä kautta kokonaiskuva muodostuu parhaalla tavalla. Kova tavoitteemme on saada lääkäritilannetta vahvistettua ensi vuoden aikana. Henrikssonin mukaan Suomeen tarvitaan enemmän matalan kynnyksen vastaanottoja, joihin apua tarvitsevien nuorten on helppo mennä. Kokkolalainen voi käyttää tarvittaessa Kälviän asemaa ja päin vastoin. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jarmo Haapasen mukaan kantelu on jo edennyt Valviralle, joka on lähestynyt asiassa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä, joka on vastuussa alueen ensihoitopalvelujen järjestämisestä. –?Lisäksi, jos minulla on kipeä vaiva, voin hoidattaa sen siellä, missä satun olemaan. On tärkeää, että kouluissa on riittävästi osaamista lasten ja nuorten mielenterveyden tukemiseksi ja riskien tunnistamiseksi. Numeroautomaatista saa vuoronumeron. ?–?Palvelu oli ennekin hyvää ja soittopyyntöihin vastattiin. Yhtenä vaihtoehtona on ilmoittaa asiasta valtakunnallisemmin. Kun asiakkaat ohjattiin tiimeihin asuinalueiden mukaan, aiheutti se ongelmia. Nivalan urheilijat aikoo vielä odotella jonkun aikaa, jos tarjouksia kuitenkin tulisi. Vastaanotolle saavutaan edelleen B-ovesta, minkä jälkeen voi tehdä itseilmoittautumisen. Risto Puolimatka Tuiskulan elokuvateatterista ei tullut määräaikaan mennessä yhtään purkutarjousta. Vastaanottotoiminnan joustoa lisätään. Mitä se tarkoittaa. Lupa tuli nyt keväällä. Uudesta numerosta saa ajan joko kiirevastaanotolle tai ei-kiireelliselle vastaanotolle. Purku-urakasta ei tullut edes yhtään vakavasti otettavaa kyselyä, kertoo rakennuksen omistavan Nivalan Urheilijoiden varapuheenjohtaja Unto Virkkula. Tuiskulan elokuvateatteri ei saanut purkutarjouksia Arja Kangas Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta käsittelee perjantaina Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ensihoitohenkilöstöstä jätettyä kantelua. Haapasen mukaan kantelun tekijä ja sairaanhoitopiiri tulkitsevat ensihoitoon liittyviä säädöksiä eri tavalla. –?Kävin aiemmin päivällä tilaamassa luukulta ajan lääkärille. Henrikssonin mielestä on hälyttävää, että yhä useampi nuori voi huonosti
DNA-puhelinliittymäsi tulee olla otettu käyttöön vähintään yhtä kuukautta ennen etuhintaisen puhelimen ostoa. Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Kaupunginhallituksen hyväksymän sopimuksen mukaan kaupunki vastaa hiihtostadionin kevyistä rakennelmista ja aidoista kisapäivänä ja alueen sähkölaitteiden kytkemisestä sähköverkkoon. Kaupunginhallitus myönsi luvan varhaiskasvatuksen erityisopettajan viran täyttöön. . 799 € 6,2” Infinity-näyttö. Alkoholittomien juomien myynti kasvoi 0,4 prosenttia. Alkon syyskuun litramyynti laski edellisvuodesta lähes 18 prosenttia ja oli vajaat 6,2 miljoonaa litraa. . Lisäksi kaupunki luovuttaa kisapäiväksi yläasteen ja monitoimitalon kisajärjestäjien käyttöön. Syyskuussa roseeviinejä myytiin yli 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. 19 € Kuusi lonkeroa, 23 imukuppia ja tuhansia tapoja käyttää. Tarjoukset voimassa vain 9.–14.10.2018 – 70 € . 12+13 MP kaksoiskamera ZEISSlaajakulmalinssillä ja 2 x optinen zoomilla. Pölytiivis ja vedenkestävä. 150 € a 200 € 100 € 200 € Antti Savela HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven kaupunki ja Haapajärven Kiilat ovat sopineet uudenvuodenpäivänä hiihdettävän Keski-Pohjanmaan maakuntaviestin järjestelyistä. Tarjoukset ovat voimassa 14.10.2018 asti niin kauan kuin tuotteita riittää. 50 € Nokia 8 Sirocco 499 € Norm. Hyvitys vanhasta laitteesta vähennetään myymälöissä kertamaksusta ostohetkellä tai uuden laitteen laskutuksen ensimmäisistä kuukausimaksuista. Urheilijat ja huoltajat ruokailevat kisan jälkeen yläasteella ja palkinnot jaetaan monitoimitalossa. asti. Annamme hyvitystä myös useista viallisista puhelimista tai tableteista. Esittelyssä: Hyödynnä ajankohtaiset edut takeistamme! Lämmintä ja tyylikästä. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. DNA Vaihtohyvitys: Hyvitämme nykyisistä, toimivista ja ehjistä puhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen tai tablettiin 1–600 €. Etuhinta on voimassa vain kuluttaja-asiakkaille. Samsung Galaxy S8+ 599 € Norm. Kaupunginhallitus päätti hylätä sen jäsenen Matti Viitalan (ps.) oikaisuvaatimuksen päätöksestä, jossa käsiteltiin maanomistajan lunastusvaatimusta uuden Silatien tielinjauksen vuoksi. Enemmän on parempi. . Virka on ollut väliaikaisesti täytettynä, mutta vakinaista viranhoitajaa ei ole löytynyt. Myynnin laskua selittää osittain kalenteri, sillä tänä vuonna syyskuussa oli yksi perjantai vähemmän kuin viime vuonna. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu on voimassa 20.10.2015 ja tämän jälkeen DNA:lta ostetuille matkapuhelimille ja tableteille. Mahdollisen sähkökatkoksen vuoksi kisapaikalle tuodaan myös aggregaatti. Ensimmäinen puhelin, jossa on neljä kameraa! dna.fi/pinkitpäivät | DNA Kauppa Enemmän vastinetta. Kysy lisää DNA Kaupan myyjältä, kun tuot laitteesi vaihtoon. Untuvatakki 299,– (399,–) Toppatakki 39 99 (49,99) -20% LauRie on valintasi, kun vaadit vaatteiltasi kestävyyttä, laatua ja huolellista designia. 200 € Apple iPhone 7 Plus 32 Gt 599 € Norm. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa puhelimet ja tabletit esim. Celly Squid -kuva € Norm. 5,5 tuuman Retina HD -näyttö, kirkkaat värit ja 3D Touch -kosketusnäyttö. LauRie esittelyssä liikkeessämme perjantaina 12.10. Teräväpiirtonäyttö ja HD-tason äänentoisto. Huawei Mate 10 Lite norm. Xiaomi Mi A1 179 € Norm. Kaupunginhallituksen mukaan kaupunginjohtaja ei ollut asian lunastusvaadeasian käsittelyssä jäävi kuten Viitala oli oikaisua perustellut. Kaupunki avustaa monin tavoin Haapajärven maakuntaviestiä HELSINKI (STT) Roseeviinien myynti on nopeassa kasvussa, kertoo Alko. Esittelyetuna kaikki Laurie -tuotteet S-Etukortilla -20% esittelypäivän ajan. 100 € Laaja valikoima puhelimia, tabletteja ja tarvikkeita erityisen pienillä hinnoilla. 699 € Kaksi 12 MP kameraa, joissa on korkearesoluutioinen zoomaus ja f/1.8 aukko. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A5 Uutiset Selected Homme villakangastakki 119,– (169,99) Takkiedut S-Etukortilla 31.10. Pidennetty 3 vuoden DNA Takuu: Ostamaasi puhelimeen tai tablettiin 36 kk takuu mikäli valmistajan myöntämä takuu on lyhyempi. Ei jälleenmyyjille. . . 699 € Valmistettu yhdestä ruostumattoman teräksen kappaleesta. Takuu kattaa laitteen valmistusviat, kun laitetta on käytetty asianmukaisesti ja ohjeiden mukaan. Katsele videot ja valokuvat isompina. Asian käsittelyssä kaupunginjohtaja ja Viitala jääväsivät itsensä. Kaupunki myös vuokraa tarvittavat lisäalueet. Korko % ja kulut €. . Paikalla LauRie-asiantuntija Leena Rauhamäki. 399 € Ikoninen design-esine ja bluetooth-kaiutin ensiluokkaisella äänellä. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. 12 MP + 12 MP:n kaksoiskamera 2-kertaisella optisella zoomauksella. Kuusi l kuppia käyttää puhelin 10 € Harman Kardon Onyx Studio 5 -langaton kaiutin 199 € Norm. Celly Squiddy Flexible -kuvausteline 9 € Norm. . Voit ostaa vuoden sisällä korkeintaan yhden etuhintaisen puhelimen. 10,1” Full HD -näyttö, neljä Harman Kardon -kaiutinta. 149 € 77 – 7 – 7 – – 77 – 7 – 7 – 7 – – – 77 – 7 – 7 – 7 – 7 – 7 – 77 – 7 – – 7 – 777777777777777777770 € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € € Huawei Mediapad M3 Lite 10 199 € Norm. Ohut ja kompakti puhelin. Laitteiden värit ja saatavuus vaihtelevat myymälöittäin. Aiemmin virkanimike on ollut erityislastentarhanopettaja. . Roseeviinien ja alkoholittomien juomien myynti kasvussa. CHYDENIA, TEHTAANKATU 3-5, MA-PE 10–19, LA 9.30–16, SU 12-16 DNA Asiakasetuhinta: DNA:n puhelinliittymäasiakkaana voit saada valittujen puhelinten myyntihinnasta ylimääräisen alennuksen. Kaupunki myös auraa pysäköintialueen ja johtaa yleisön turvallisesti parkista kisapaikalle. 299 € Viihdelaite vaativaan makuun. 229 € Ohut metallirunko. Alennuksen suuruus vaihtelee puhelinkohtaisesti. Sopii kaikkiin puhelinmalleihin. Tämän vuoksi vaade päätettiin hylätä. 299 € Nappaa astetta ultimatemmat selfiet. Kaupungin tehtävänä on myös huolehtia siitä, että ladut ovat hyvässä kunnossa viestin aikana
TUOREESSA Paras hävittäjä Suomelle -kirjassa Perttula käy läpi jättimäistä asehankintaa. Jos niitä on viiden vuoden päästä, niin asiaa pitäisi punnita tarkasti Suomessa. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A6 Uutiset Antti Savela REISJÄRVI (KP) Tänään torstaina aamulla kokoontuva Selänteen peruspalvelukuntayhtymän hallitus joutuu kovan paikan eteen. –?Valtuusto on asettanut 250?000 euron säästötavoitteen Selänteen palveluista, vaikka olemme tekemässä Reisjärvelle tänä vuonna kuntayhtymästä 500?000 euroa ylijäämää, jos loppuvuosi ei aivan ihmeitä yllätyksiä aiheuta. Reisjärven vuodeosastolla on 16 paikkaa. Vakinaisia työsuhteita ei ole tarkoitus vähentää, mutta työnkuvaan on tulossa muutoksia, Aikkila toteaa. Siksi kauppa herättää keskustelua. –?Kun kyse on käyttökustannuksista ja käyttäjien määrästä, niin käyttö ei ole edullista. Eivät ihmiset tällä hallintopäätöksellä parane, Nyman toteaa. –?Soveltuuko se sijaintiaan vaihtaviin maantietukikohtiin. Vuodeosasto loppumassa Reisjärven vuodeosaston tilalle kaavaillaan arviointiyksikköä ilman akuuttihoitoa Reisjärven terveyskeskuksen akuuttivuodeosastoa uhkaa sulkeminen. Näin vastaa tietokirjailija Pentti Perttula, kun häneltä kysytään suosikkia Hornet-hävittäjän seuraajaksi. Potilaiden sairaalahoito siirtyisi Reisjärveltä Haapajärvelle, Pyhäjärvelle ja Kokkolaan, jossa sijaitsevat varsinaiset sairaalat ja akuuttihoito-osastot. Komentaja-arvion mukaan F35:llä on niin monta ostajaa, että on vaikea kuvitella, että ne kaikki tekisivät virheratkaisun. Selänteessä kuntayhtymän hallitus tekee budjettiesityksen, jonka Reisjärven, Pyhäjärven ja Haapajärven valtuustot hyväksyvät yhtenevin päätöksin. –?Omana mielipiteenä kannatan 10-12-paikkaista vuodeosastoa, mutta en hyväksy sen muuttamista vain hoitopaikan arviointiin. Jos sopimus puretaan, Selänne tuottaa ikäihmisten palvelut Mansikkaan kotihoidon henkilökunnalla. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO. Ruotsalaiskone saa satikutia myös siitä, ettei kone ole ehkä ajoissa valmis, kuten kävi edellisen hävittäjähankinnan aikana. Tuntuu oudolta lakkauttaa vuodeosastoa kokonaan tällä tiedolla, Nyman kertoo. Ylläpito niillä hartioilla on rankka homma. Silti tiedämme, että koneella on merkittäviä huoltoja varaosaongelmia. TEUVO NYMAN ihmettelee asian käsittelyn tiukkaa aikataulua ja hämmästelee säästötavoitteen suuruutta. Terveyskeskuksen tiloissa sijaitsevaan tehostetun palvelun Honkalinnaan uudistukset eivät ulottuisi, jollei arviointiyksikköä perusteta juuri sinne. KIRJASSA KAKSI ilmavoimien entistä komentajaa pääsee ääneen, tosin nimettöminä. Kyse on Yhdysvaltain asevoimien viidennen sukupolven sotakoneesta. Uuden maakuntamallin idea on siinä, että sairaalat ovat paikkoja, joissa on lääkäri paikalla seitsemänä päivänä viikossa vähintään kahdeksan tuntia päivässä, Aikkila toteaa. Tuoreessa Paras hävittäjä Suomelle -kirjassa Pentti Perttula käy läpi jättimäistä asehankintaa. Super Hornet olisi komentajien mukaan askel eteenpäin, mutta ei askel tulevaisuuteen. Hanke on mittava, noin kymmenen miljardia euroa. Tilalle on tulossa hoidon arviointiyksikkö. Ehdolla ovat yhteiseurooppalainen Typhoon, ranskalainen Rafale, amerikkalaiset Super Hornet ja F-35 sekä ruotsalainen Gripen E. –?USA:ssa se on käytössä lentotukikohdissa, jossa varustelut ovat valmiina. Siirrymme Selänteen alueella ensi vuonna omana työnä tehtävään jatkuvaan kotihoitoon vuorokauden ympäri seitsemänä päivänä viikossa. Tämä ei välttämättä ole se vahvuus, jota etsitään. Sillä ei ole sellaisia ominaisuuksia, joita tarvittaisiin uhkaamme vastaan. –?Toiminnan uudelleen järjestelystä on aloitettu yt-neuvottelut henkilökunnan kanssa. Selänteen johtaja Tuomas Aikkila ei esityksessään aseta arviointiyksikölle paikkamäärää. –?Mansikan nykyiselle henkilökunnalle tämä tarkoittaa työsuhteiden päättymistä, Reisjärven Vanhainkotiyhdistyksen puheenjohtaja Teuvo Nyman kertoo. Kirjailijan mukaan ei ole tietoa siitä, miten hyvin F-35-kone soveltuu maantietukikohtiin. Toimiiko koneen huoltojärjestelmä niissä oloissa. Anita Simola –?Kaikki ovat suosikkejani omissa vahvuuksissaan. Yhdistys on tuottanut palvelun neljän henkilön työpanoksella. Lockheed Martinin valmistamaa F-35 hävittäjää on suitsutettu ehkä eniten. Hän arvelee joutuvansa jääväämään itsensä Mansikan osalta kokouksesta mutta saavansa osallistua muuhun kuntayhtymän budjetin käsittelyyn. Jos yksi kunta lipeää ruodusta, kutsutaan kuntayhtymäkokous koolle. Suomi on lähettänyt tarjouspyynnöt viidestä konetyypistä. Koneen vahvuus on siinä, että sen tuotantolinja säilyy. –?Arviointiyksikkö on nimensä mukaisesti paikka, jossa arvioidaan kaikessa rauhassa asiakkaan hoidon ja palvelun taso. Eri koneilla on erilaisia huolenaiheita. –?Resurssia siirretään entistä enemmän kotihoitoon. SATU KANGAS-VILJAMÄKI 1 Kannatan 10-12-paikkaista vuodeosastoa, mutta en muutosta arviointipaikaksi. Olen yrittänyt kartoittaa, mitä riskejä kuhunkin koneeseen liittyy. Käytön hän arvioi kalliiksi. Sen pitäisi tehdä päätösesitys Reisjärven terveyskeskuksen akuuttivuodeosaston lakkauttamisesta ja uuden arviointiyksikön perustamisesta tilalle. –?Gripen E on topakka kone Ruotsin tarpeisiin, mutta sen ongelmana on jäädä lentokerhon jäseneksi. Heiltä tulee kovaa kritiikkiä länsinaapurin koneesta. Kirja läpivalaisee Hornetin perijät Ilmavoimien entisiltä komentajilta rajua kritiikkiä ruotsalaisten Gripen E -koneesta. Perttula korostaa, että Suomi tekee riippumattoman ratkaisun. –?Kaikki mallit ovat samalla viivalla omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Toinen tärkeä havainto on, ettei Suomeen ajatellulla A-mallilla ole sotakokemusta. REISJÄRVELLÄ Selänne kaavailee nykyään Vanhustenkotiyhdistyksellä olevan Mansikan tuetun palveluasumisen kahdeksan paikan yksikön siirtämistä kuntayhtymän haltuun. Hornetit on tarkoitus korvata vuodesta 2025 alkaen. Säästöt Reisjärvelle ovat vähäiset, sillä joudumme ostamaan sairaalahoidon jatkossa muualta. Nyman on myös Selänteen hallituksessa. Viime vertailussa Saabilla oli erittäin suuret ennakkomaksujen tarpeet, koska he tarvitsevat rahaa koneiden valmistamiseen. –?Kun on kyse F-35-hävittäjästä, niin helposti puhutaan teknisestä edistyksestä ja siitä, että tällä koneella Suomen ilmavoimat ottaisi pitkän teknologisen loikan, jota tarvitaan seuraavaksi 30 vuodeksi
. Hivuttautui viereen orrelle ja nyhti rinnuksille jääneen ruuan pois hyöhenineen. Jäsenlehti Munaus. Jo edelliset sukupolvet ovat olleet valistuneita kanaharrastajia. Nivalan pihapiirin reunalle puiden ja pensaiden ympärille on tehty iso ulkoaitaus kesäkanaloineen. Se aiheutti melkoisen mekkalan. Muistikin on pitempi kuin sanonnassa väitetään. . Kanojen ulkoilu ja tuonti on rajattua tautivaaran takia. . Hömppä-Hedvig puolestaan muistuttaa Harry Potterin Hedvig-pöllöä. –?Ulkotarhassa on iso, vinoon kasvanut hopeapaju. . Ruuaksi tarjoan hapankaalella ja vedellä hapatettua kauraa ja talvisin parvekelaatikoissa idätettyä vehnänorasta. –?Kun emo vieroittaa poikasensa, ovat ne jonkin aikaa parvessa pahnanpohjimmaisia, kunnes löytävät oman paikkansa. Lapsenlapset olivat toinen syy hankkia kanoja, Anita Nivala kertoo. KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Suhdekiemuroita, värikkäitä persoonia ja yllättäviä käänteitä FAKTA Kanaharrastus on säädeltyä . . Vuonna 2010 perustetulla Suomen Kanayhdistyksellä on noin sata jäsentä. Parven äkäisin kana on Pyryharakka. Harrastekanat luokitellaan tuotantoeläimiksi. Tulijalle annetaan nokkaa. Ajatuksena oli saada omia munia. Säädökset koskevat kanojen hoitoa, ruokintaa, eläintautien ehkäisyä, lääkitsemistä, kirjanpitoa ja lopetusta. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A7 Uutiset Kaija Vähäsöyrinki NIVALA (KP) Kanojen tarkkailu on antoisaa, vakuuttaa kanaharrastaja Anita Nivala. Kanaharrastajat pitävät yhteyttä nettiryhmien ja yhdistysten kautta. Kanat ovat luonteeltaan uteliaita ja oppivia. –?Parta-Irmelillä jää ruokaa rinnuksille. Tilannetta voi yrittää korjata siirtämällä kiusaajaa ja tai kiusattua toiseen parveen. Kukolla on lempikana. . Ne eivät lennä, vaan kipuavat runkoa pitkin ja hyppivät oksalta toiselle niin ylös kuin vain pääsee. . Aina on jotakin laittamista. Kanaharrastus alkoi vuonna 2002. Muutamat kanat ovat ketteriä kiipeäjiä. –?Kanat tunnistavat toisensa ulkonäöltä. Olisiko sitä pitänyt pelätä vai ei. Heti Doriksen nähtyään Felix tarjosi sille ruokaa ja tanssi. Ne hakevat samannäköistä seuraa. –?Kanat muistavat hyvin, missä edelliskesänä oltiin tarhassa ja missä oltiin yötä. . Lähteet: evira.fi , Suomen Kanayhdistys ry:n puheenjohtaja Kristiina Rintamäki Parven äkäisin kana Pyryharakka, kukon lempikana Doris (kuvaushetkellä sulkasatoinen) ja vaaleista pitävä Felix-kukko.. Kun nuorikko alkaa tulla munintaikään, kukko ottaa sen kanojensa joukkoon. Annan kanoille nimet vasta, kun olen nähnyt millainen luonne kullakin on. –?Vakavampaa harrastus on ollut vuodesta 2013, jolloin harrastekanojen suosio alkoi muutenkin nousta. Siipikarjalehti on tullut taloon jo 1920?-luvulla ja isännän isoisän sisko on kasvattanut leghorneja 1930-luvulta alkaen. Ryhmissä on pari tuhatta jäsentä. TIETEILIJÄT OVAT välillä kyseenalaistaneet nokkimisjärjestyksen olemassaoloa, mutta Anita Nivalan mukaan parvessa on selvästi jokin järjestys. Oli tosi hauskaa katsoa, kuinka kanat päät kallellaan ihmetteli taivaalla pörrännyttä ultrakevyttä lentokonetta. En ole aiemmin nähnyt, että kukko tykkää jostakin kanasta niin paljon, Nivala kertoo kokemuksistaan. Jokaisen kesäkanankin pitäjän on rekisteröidyttävä kunnan maaseututoimeen. Orrelle menossakin on tietty järjestys. Yöpuulle asetutaan vierekkäin. Harrastajilla on yli 30 kanarotua eri koko ja värimuunnoksineen. . KANAT OPETTAVAT monenlaista hoitajilleen. Näki, ettei ne oikein tienneet mikä se oli. Parvessa voi olla kiusaajakanoja ja ajokanoja, joita kaikki kiusaavat. –?Tietyt kanat syö aina ensin. –?Aistit ovat hyvät. –?Kaurat tulevat omasta pellosta ja kuivikkeiksi käytän akanoita. Lattialämmitys huolehtii talven lämmöstä. Hidasteena on tarkempien viranomaisohjeiden puute. Jos joku uusi tai parvesta poissa ollut jäsen palaa, arvojärjestys menee sekaisin. Se on niin äksy, että nokkaisi käteeni kaksi haavaa, kun yritin seurata sen hautomista. Kanan taidot yllättävät Anita Nivala tarjoilee kesällisille kananpojille leivänmuruja. Sisälle kanalaan Anita on rakennellut monenlaisia orsia, rappusia, kiikkuja, tasoja ja pesiä. Välienselvittelyn jälkeen kukin tietää paikkansa. –?Ne ovat omia persooniaan. KANAT OVAT tarkkasilmäisiä ja -kuuloisia. Yhdistys kouluttaa ja järjestää näyttelyjä. Nivalat asuvat Pirttiperän tilalla, joka on perustettu 1600-luvun lopulla. Vien ruoantähteet kanoille. –?Olen oppinut tekemään remonttia ja käyttämään kaikenlaisia työkaluja: ruuvaria, kuviosahaa ja sirkkeliä. Entisen maitohuoneen yhteyteen on remontoitu talvikanala sekä linnuilta suojatut jaloittelutarhat. –?Kerran menin kanalaan erilainen pipo päässäni. –?Samassa tipueessa kasvaneet tietävät olevansa sisaruksia ja kulkevat yhdessä. Lisäksi kaava-alueella on otettava yhteyttä kunnan terveydensuojeluviranomaiseen ja rakennusvalvontaan. Harrastus on laajentunut kanataiteeseen, -kirjallisuuteen ja historiaan. Viime talvena joku toinen kana nokki siltä parran pois. Mustavalkoinen Felix-kukko ihan selvästi rakastui vaaleaan Dorikseen, joka on vähän samannäköinen kuin se itse. Kanan hautaaminen on sallittua koko Suomessa, jos pitopaikassa on alle 100 kanaa. Jos minulla ei olekaan tuttua kippoa kädessäni, kun menen kanalaan, kaikki ovat kaulat pitkällä ja ilmeet ovat paheksuvia: ”Et sitten oikeasti tuonut mitään!” Kanat osaavat paitsi lentää myös kiivetä
Jotta tavoitteessa pysytään, on ruoka-aineympyrä ajateltava uudelleen. Lisäpontta aiheelle saatiin, kun YK:n ilmastopaneelin raportti kertoi karut luvut siitä, etteivät valtioiden lupaukset ole tarpeeksi jämäköitä estääkseen maan keskilämpötilan nousua 1,5 asteella. –?Se tarkoittaa, että rajoituksia on nopeutettava. Se on tutkijoiden mielestä liian myöhään, Suomela toteaa. –?Hintaohjaus olisi keino vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta, sanovat vihreiden EU-parlamentaarikko Heidi Hautala sekä Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Iiris Suomela. Nyt rahaa käytetään paljon kotieläintuotannon tukemiseen, joten kasvisruoan on vaikea ottaa hintakuilua kiinni. –?Moni on aiheellisesti varoittanut, että liikenteen nestemäiset biopolttoaineet eivät ole pitkän ajan ratkaisu, sillä hiili palaa nopeasti ilmakehään. –?Se on mielestäni katastrofaalinen teollisuuspoliittinen ratkaisu. Hän jatkaa, ettei ydinvoiman perään kannata haikailla senkään tähden, että uusiutuvan energian kustannukset ovat alentuneet dramaattisesti. Tätä emme halua, Suomela jatkaa. Hän on sitä mieltä, että suomalaiset päätöksentekijät osoittivat huonoa harkintaa. (vihr.) Molemmat ovat ehdolla eurovaaleissa. Varmaan joskus tutkitaan, miten valtio lähti ohjaamaan pörssiyhtiötä ja onko Venäjän puolelta ollut painostusta. Anita Simola Kevään eduskuntavaalien kärkiteema on ilmastomuutos. Siihen asti metsien päästöt lisääntyisivät. –?Ei tarvitse kuin katsoa Olkiluotoa ja Fennovoimaa. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A8 Uutiset Fennovoimapäätös katastrofi Anita Simola Kun sähköautot lisääntyvät, lisääntyy myös sähkön tarve, mutta vihreät eivät ole pehmentäneet kantaansa ydinvoimaan. Lihavero, sähköautot ja avohakkuut pannaan Vihreät tavoittelevat meppiehdokkaidensa mukaan hiilineutraaliutta 5–10 vuotta muita aiemmin. Hänen mukaansa nyt päätetään siitä, pysytäänkö 1,5 asteessa vai ollaanko menossa kohti kahta astetta. –?Me tavoittelemme hiilineutraaliutta 5–10 vuotta aiemmin kuin muut suuret puolueet. Fennovoima on ongelmallinen turvallisuuspoliittisesti, vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala toteaa. Hän korostaa, ettei ole tarkoitus lopettaa maidontuotantoa Pohjois-Savossa. Ei voida ajatella, että lihan kulutus kielletään, mutta tarvitsemme ohjauskeinoja käyttöön varsinkin vauraissa maissa, jotta kulutus supistuisi, Hautala sanoo. –?Yksi tulevaisuuden haaste on uusiutuvan energian varastointi. Vihreät esittävät, että eläintuotteille asetetaan vero tuotannon synnyttämien kokonaispäästöjen mukaan. Metsäpolitiikka pitäisikin ottaa uuteen tarkasteluun varsinkin, kun ilmasto lämpenee Pohjolassa nopeammin kuin muualla. –?Veron avulla saisimme kasvisruoasta edullisempaa. Suomi on pohjoismaisesta tasosta kaukana. Vihreiden tavoite on, että 2030-luvun puolivälissä sähköautoja olisi 90 prosentin osuus henkilöautokannasta. JOEL MAISALMI. Hakkuut olisi vietävä siihen suuntaan, että hiilinielut kasvaisivat nykyistä nopeammin. Vihreät ovat pitkään vaatineet nykyistä tiukempia rajoituksia ja toivoneet muita puolueita tiiviimmin mukaan talkoisiin. Hallitus tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2045 mennessä liikenteessä. –?Jättimäisillä hakkuusuunnitelmilla vasta vuonna 2050 tehokäytössä oleva metsä muuttuu nieluksi. Vihreälle puolueelle raportti ei ollut yllätys. Luovutaan avohakkuista, polttomoottoriautoista ja asetetaan lihalle ja kotieläintuotteille vero. Avohakkuiden tilalle otettaisiin kestävät hakkuutavat. Autokanta ei uudistu hetkessä. Fennovoimasta 66 prosenttia on suomalaisomistuksessa ja 34 prosenttia venäläisen Suomeen rekisteröidyn yhtiön omistuksessa. Hautala jatkaa, että Suomessa on satsattu liikaa siihen, että liikenteen ongelmat ratkeaisivat biopolttoaineilla. Olkiluoto 3 on monta vuotta peräkkäin lykkääntynyt vuodella. Jos karsisimme vain tukia, niin tuontilihan määrä lisääntyisi. –?Joskin Suomen sisällä kasvisja eläintuotantoalueet ovat eristyneitä, mikä vaikeuttaa kiertotaloutta. Se voi olla myös hajautettua. Vihreiden reseptit ovat selvät. Vihreät ottaisivat käyttöön lihaveron. Muilla on ollut löysemmät tavoitteet, europarlamenttiin ja eduskuntaan pyrkivä Tampereen valtuuston varapuheenjohtaja Iiris Suomela sanoo. Vihreät ottaisivat käyttöön lihaveron. SUOMELA JA EU-vaaleihin ehdolle asettuva vihreiden parlamentaarikko Heidi Hautala ovat sitä mieltä, että pysyminen 1,5 asteessa on iso haaste. HAUTALA NOSTAA esille metsät. Hanketta ei ole selvitetty vielä loppuun asti. Hintaohjaus olisi keino vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Intoa puupohjaisiin biopolttoaineisiin kannattaisi suitsia. Heidän mukaansa Ruotsissa tuetaan eri lailla sähköautoja samoin kuin Norjassa, jossa polttomoottoriautojen myynti pyritään ajamaan alas. –?Ruoka on iso päästölähde
–?Jos käräjäoikeus hylkää syytteet, sitten päästään hovioikeuteen nopeammin. Käräjäoikeus kuuli keskiviikkona syytettyjä. Pekkarinen, 71, ilmoitti syyskuussa, ettei hän asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. KÄRÄJÄOIKEUS ratkaisee syytteiden perusteettomuutta koskevat väitteet marraskuun loppuun mennessä ennen todistajien kuulemista. Euroopan integraation edistämistä en kannata. –?Vaatimuksen perusteluissa tehtiin kyllä aika kovaa väkivaltaa laille ja säädöksille. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on ajettava alas, Pekkarinen luetteli tavoitteitaan. –?Jos keskustan puoluevaltuuskunta valitsee, olen valmis ehdokkaaksi, Pekkarinen sanoi keskiviikkona pitämässään tiedotustilaisuudessa. Muoviroskan määrään voidaan vaikuttaa kierrättämällä muovia, minimoimalla hylätyn muovijätteen määrä ja korvaamalla muovi tuotteessa muulla materiaalilla, Hertell toteaa. Tein lisäksi aikanaan keskustalle raportin, jossa ei kannatettu jäsenyyttä yhteisvaluutta eurossa. EU-kansalaisille olisi hyvä osoittaa, että komissio saa aikaan tekoja muoviroskan vähentämisessä. –?Minulla on vahva tausta EU:n parlamentaarikon tehtävien hoitoon. Alueiden komitea ei ole tyytyväinen EU-komission kertakäyttömuovin käyttöä koskevaan direktiiviehdotukseen. –?Ei tämä meidän toimintaamme vaikuta. MUOVI ON NOUSSUT ympäristöongelmien kuuma asia, koska se roskaa meriä. –?Suurin osa muovista on mahdollista kierrättää. Ääneen pääsivät muun muassa Jari Aarnion ja Mikko Paateron asianajajat. Hertell ei ymmärrä, miten se vaikuttaisi muovin määrään. Vaatimuksen esitti oikeudelle keskiviikkona ensin Jari Aarnion puolustusasianajaja, jonka jälkeen muut syytetyt yhtyivät näkemykseen. Olemme tutkineet juttua kahden vuoden ajan ja näkemyksemme asiasta on selkeä ja kirkas, Tiesmaa ilmoitti keskiviikkona. Hertell on asiassa temppelin harjalla, sillä hänen käsialaansa oli Alueiden komitean keskiviikkona Brysselissä hyväksymä lausunto. Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ilmoitti Twitterissä jo Pekkarisen tiedotustilaisuuden aikana, että keskusta ottaa hänet ilomielin ehdokkaaksi. Pekka Mauno EU:n toimielinten välille on muodostunut erimielisyys muoviroskan vähentämisestä. Poliisien mukaan tietolähdetoiminnan säännöt olivat niin epäselviä, ettei virkarikossyytteillä ole minkäänlaista oikeudellista pohjaa. Sitä päätyy mikromuovina lintujen ja kalojen ruuansulatukseen. KIMMO PENTTINEN 1 ”Mikään näissä isoissa jutuissa ei enää syyttäjää yllätä, kaikki keinot ovat käytössä.” HARRI TIESMAA syyttäjä. –?Komissio haluaa muovituotteiden kieltolistan, kun pitäisi vähentää hylätyn muovijätteen määrää. Ne eivät komissiota innostaneet. Alueiden komitea valitsi aiheeseen kieltolistan sijaan toisen lähestymistavan. Pekkarinen korostaa myös sitä, että Suomella on paljon vaalittavaa maatalouspolitiikassa ja koheesiopolitiikassa erityisesti Itäja Pohjois-Suomen hyväksi. Monella vastaajista on juristin koulutus ja puolustajana maan eturivin asianajajia. Hän kertoo esitelleensä komissiolle pariakin Suomessa käytössä olevaa esimerkkiä: muovipullojen panttijärjestelmää ja kaupan vapaaehtoista muovikassisopimusta. Pekkarinen tähyää europarlamenttiin OSSI RAJALA Mauri Pekkarinen tarjosi tiedotustilaisuudessa hänen vaimonsa tekemiä korvapuusteja. Se on kiirehtinyt muiden EU:n toimielinten lausuntoja, että valmista saataisiin ennen ensi kevään Euroopan parlamentin vaaleja. Jos kielletään muovilusikka, sille keksitään toinen nimi, ja muovi raaka-aineena säilyy. Erityisen vahingollista muovi on arktisessa ympäristössä, jossa se hajoaa hitaasti, sanoo Hertell. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A9 Uutiset Ossi Rajala Kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) haluaa EU:n parlamenttiin. Muoviehdotus on komissiolle tärkeä. –?Rikosoikeudessa on periaate, että rankaisemisen tulee perustua selviin määräyksiin. Myös syyttäjä Harri Tiesmaa luonnehti pyyntöä epätavalliseksi. Se hyväksyttiin pääasiassa sellaisena kuin esittelijänä toiminut, EPP-ryhmään kuuluva Hertell oli sen kirjoittanut. Tosin esityksen yksityiskohdista äänestettiin, mutta pääargumentit esityksessä säilyvät. Syyttäjän väitteet ovat olleet alusta saakka rankan ammattilaistason rusikoinnin kohteena oikeussalissa. Oikeuden puheenjohtaja Marjatta Berg kuitenkin lisäsi, etteivät tämän tyyppiset ratkaisut oikeastaan kuulu tuomioistuimen rooliin. Schengen-sopimus on uudistettava, jotta maahanmuutto on vastuullista ja hallittua. Sen ansiosta muovipulloista kierrätetään Suomessa 90 prosenttia. Olisi hyvin poikkeuksellista, jos käräjäoikeus ottaisi asian ratkaistavakseen, Tiesmaa kommentoi vastaajien vaatimusta medialle. –?Sisämarkkinoilla prakaa kaiken aikaa. EU:ssa Pekkarinen keskittyisi sisämarkkinoiden parantamiseen sekä hallitun ja vastuullisen maahanmuuton edistämiseen. –?Mikään näissä isoissa jutuissa ei enää syyttäjää yllätä, kaikki keinot ovat käytössä. Poliisijohto vaatii pikaratkaisulla syytteitä nurin Toistensa niskaan vastuuta vierittävä poliisijohto vaatii oikeutta lopettamaan oikeudenkäynnin heti alkuunsa. Poliisijohtajien puolustus haluaa käräjäoikeuden ratkaisevan, olivatko tietolähdetoimintaa koskevat määräykset selviä vai eivät. –?Kieltojen tie on loputon. Syytteessä on kahdeksan entistä ja nykyistä poliisimiestä, mukana korkeinta poliisijohtoa. Meidän mielestämme säädöspohja oli erittäin epäselvä ja täynnä valtavia keskinäisiä ristiriitoja, Aarnion asianajaja Mikko Ruuttunen selvitti yllätysvetoaan. Sen sijaan komissio kirjoitti direktiiviehdotukseen, että kertakäyttöiset muovipullot pitäisi jatkossa varustaa sellaisella korkilla, joka ei irtoa. En ole siitä mitenkään pahoillani. KOMISSIO HALUAISI, että kymmenkunta eniten meriin päätyvää kertakäyttöistä muovituotetta kiellettäisiin. Kieltojen kiertäminen on helppoa ja muoviteollisuudella riittää kekseliäisyyttä, sanoo alueiden komitean suomalaisjäsen Sirpa Hertell. Muovikiellon tilalle halutaan kierrätystä EU:n alueiden komitean mielestä kieltolistat eivät toimi, koska muoviteollisuudella riittää ideoita kieltojen kiertämiseksi. HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS piti vastaajien pyyntöä outona, mutta ilmoitti käsittelevänsä kaikki sille esitetyt vaatimukset. Olin mukana aikanaan Suomen EU-jäsenyysneuvotteluissa. Muutenkin hän vierastaa ajatusta kertakäyttöisestä muovista. Vaatimuksen pikaratkaisusta esitti Jari Aarnion asianajaja, muu poliisijohto yhtyi siihen. Käytännössä poliisijohdon virkarikossyytteiden käräjäkäsittely päättyisi tähän. Muovinsiruja on löytynyt jopa merenpohjan eliöistä. Hän kannattaa EU:n ulkopuolelle mahdollisesti perustettavia maihinnousupisteitä, joissa eroteltaisiin turvapaikkaa todella tarvitsevat. Syytetyt vaativatkin joukolla käräjäoikeudelta pikaratkaisua syytteiden hylkäämiseksi ja oikeudenkäynnin lopettamiseksi heti alkuunsa. Kyllä Suomikin jäi housut nilkoissa kiinni 2015, kun rajoja pidettiin auki. Panttijärjestelmä on tästä hyvä esimerkki. –?Komissio puhuu vain merten muoviroskasta, mutta yhtä lailla sitä on kaikissa vesistöissä. Yllätyskäänne oikeudenkäynnissä syntyi Jari Aarnion asianajajan esityksestä, johon toistensa niskaan vastuuta virkarikoksista vierittävät poliisijohtajat yhtyivät. –?Jos käräjäoikeus pitää sääntöjä epäselvinä, rangaistusvastuu ei voi toteutua kenenkään syytetyn osalta, Ruuttunen arvioi. Rebekka Härkönen HELSINKI Poliisijohdon virkarikosoikeudenkäynti sai keskiviikkona yllätyskäänteen
Khashoggista ei ole sen koommin kuultu mitään. Sabahin mukaan mainitut miehet astuivat 2. Trump kertoi keskustelleensa ”korkeimman tason” saudien kanssa aiheesta ja kuvaili tilannetta pahaksi. Murhasta ja raiskauksesta syytetään 20-vuotiasta bulgarialaismiestä, jonka Saksan viranomaiset ottivat tiistaina kiinni sukulaistensa luota Staden kaupungissa Pohjois-Saksassa, kertoi Bulgarian sisäministeri Mladen Marinov. Khashoggi lähti vapaaehtoiseen maanpakoon Yhdysvaltoihin usean hänen ystävänsä pidätyksen jälkeen. Turkin viranomaiset sanovat, että kriittinen toimittaja murhattiin lähetystön sisällä. Ihmiset kokoontuivat muistamaan murhattua tv-toimittajaa Viktoria Marinovaa Bulgarian pääkaupunkiin Sofi aan alkuviikosta. Hänen käsialaansa ovat sotaretki Jemenissä, yritys eristää Qatar ja Iran sekä Libanon pääministerin Saad al-Haririn nöyryyttäminen. Nyt kun katoamisesta on kulunut viikko, Saudi-Arabia antaa Turkin viranomaisille luvan tutkia konsulaatin tilat. Maan pääministeri Boiko Borissov sanoi, että bulgarialaiset toimittajat nauttivat täydellistä vapautta kirjoittaa ja raportoida asioista. Joukko saudimiehiä näytetään saapumassa Istanbulin lentokentälle, kirjoittautumassa hotelliin ja lähtemässä maasta yksityiskoneella. Trump vastasi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa. Lehti julkaisi kuvia Istanbulin lentokentän passintarkastuspisteeltä. Kruununprinssi on Saudi-Arabian tosiasiallinen vallankäyttäjä, sillä 82-vuotiaan kuninkaan Salman bin Abdul Aziz Al Saudin terveys on horjuva. EU-maiden huonoin sija johtuu toimittajin kohdistuvista hyökkäyksistä ja tappouhkauksista. Khashoggin turkkilainen morsian Hatice Cengiz odotteli tuntikausia konsulaatin ulkopuolella miehensä paluuta. Samana päivänä myös Khashoggi oli konsulaatissa. Hänet löydettiin murhattuna Pohjois-Bulgarian Rusen kaupungista viime lauantaina. KANSALAISVAPAUKSIA on Saudi-Arabiassa varovaisesti lisätty – naiset päästettiin auton rattiin ja jalkapallokatsomoon – mutta samaan aikaan mielipidevalvonta on kiristynyt. USA avustaa tutkinnassa. Mielenosoittajat päivystävät Saudi-Arabian Istanbulin-konsulaatin edustalla vaatien tietoja Jamal Khashoggista. Khashoggilla oli aikaisemmin läheiset suhteet Saudi-Arabian kuningashuoneeseen, mutta hän on ollut myöhemmin erityisen kriittinen 33-vuotiaan kruununprinssi Mohammed bin Salmanin yksinvaltaisiin pyrkimyksiin. Hän astui viikko sitten Saudi-Arabian Istanbulin-konsulaattiin hakeakseen papereita naimisiin menoa varten. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A10 Ulkomaat Katja Ihatsu Viikonloppuna murhattuna löydetyn bulgarialaisen televisiotoimittajan Viktoria Marinovan tapauksessa näyttää käyvän juuri niin kuin hänen kollegansa ennakoivat: viranomaiset kiistävät, että murha liittyy Marinovan ammattiin. Cengiz kirjoitti, että vaikka hänen toivonsa on hiipumassa, on hän luottavainen, että Jamal on yhä elossa. Khashoggin morsian vetosi Washington Postiin kirjoittamassaan esseessä presidentti Donald Trumpiin ja Melania Trumpiin avun saamiseksi. –?Jamal on arvokas henkilö, poikkeuksellinen ajattelija ja rohkea mies, joka on taistellut periaatteidensa puolesta. Saudi-Arabia on torjunut syytökset perusteettomina. SAUDIARABIALAISEN al-Watan-lehden entinen toimittaja, 59-vuotias Khashoggi on ollut tuttu hahmo arabitelevisiokanavien poliittisissa keskusteluohjelmissa. Myös turkkilainen TRT World channel -televisiokanava esitteli keskiviikkona turvakamerakuvaa, jossa mustat pakettiautot saapuvat konsulaatin eteen. En tiedä, miten jaksan jatkaa elämää, jos hänet on siepattu tai tapettu Turkissa, Cengiz kirjoitti. Turkissa esiteltiin kuvia toimittajan katoamisjutussa Saudi-Arabia lupasi avata konsulaatin ovet Jamal Khashoggin kohtalon selvittämiseksi. Marinova oli 30-vuotias televisiotoimittaja. lokakuuta konsulaattiin ja poistuivat myöhemmin maasta. Hänet oli raiskattu ja paPääministeri kiisti murhan liittyneen toimittajan työhön Tv-toimittaja Viktoria Marinovan murhasta ja raiskauksesta syytetään bulgarialaismiestä, joka saatiin kiinni Saksasta. Kruununprinssi on ollut hyvin aktiivinen ulkopolitiikassa. Hän on kirjoittanut Saudi-Arabiaa käsitteleviä kolumneja Washington Post -lehteen. TOLGA BOZOGLU/EPA. Bulgaria tiedotti keskiviikkona, että Marinovan murhaaja on saatu kiinni. Seppo Ylönen, Reuters Tunnetun sauditoimittaja Jamal Khashoggin kohtalo on yhä mysteeri. Hän myös kertoi työskentelevänsä Turkin viranomaisten kanssa tapauksen selvittämiseksi. TURKIN HALLITUSTA myötäilevä Sabah-lehti nimesi kuvien kera keskiviikon numerossaan 15 saudiarabialaista, jotka ovat lehden mukaan sekaantuneet Khashoggin katoamiseen. Bulgaria on lehdistönvapausvertailussa sijalla 111
Bulgarialainen Viktoria Marinova, 30, on vuoden aikana kolmas EU:n alueella murhattu toimittaja. Kaikki toimittajat Maltalla tuntevat pelon ilmapiirin, hän sanoi. –?Olemme hieman peloissamme, sillä alueella asuu läheisiä ystäviämme. Roig oli tiistaina kotonaan noin 5 kilometrin päässä turmapaikasta. . REUTERS Ilmansaasteet saattavat siirtää Delhin maratonia NEW DELHI. Marinovan kollega Assen Yordanov on eri mieltä. MARINOVA ON vuoden sisällä kolmas ja 14 kuukauden sisällä neljäs toimittaja, joka on murhattu EU:n alueella. Kuusi ihmistä on kateissa ja sadat joutuivat jättämään kotinsa. Vettä satoi vajaassa kahdessa tunnissa yli 20 senttiä. EU ja Yhdysvallat kehottivat Bulgariaa saamaan tekijän vastuuseen. Bulgarian pääkaupungissa Sofi assa ihmiset kokoontuivat sytyttämään kynttilöitä muistaakseen Marinovaa, jonka kuolema jätti äidittömäksi 7-vuotiaan tyttären. Sen tarkoitus on toimia esimerkkinä, ikään kuin varoituksena, hän sanoi uutistoisto AFP:lle The Guardianin mukaan. Paikalliset ovat järkyttyneitä ja surullisia tapahtuneesta. . LM ANKARA. Daphne Caruana Galizia, 53, kuoli autopommi-iskussa kotinsa edessä Maltalla vuosi sitten lokakuussa. Viime vuonna maratoniin osallistui 32?000 juoksijaa, osalla saasteilta suojaava maski kasvoillaan. Keskiviikkona uutisoitiin myös Venäjän sisäministeriön tutkijan Jevgenija Shiskinan murhasta. Slovakialaistoimittaja Ján Kuciak, 27, ja tämän tyttöystävä ammuttiin kotonaan viime helmikuussa. Vähän ennen kuolemaansa Galizia kertoi The Guardianille tulleensa painostetuksi ja uhkailluksi. . Opettaja Joan Juan Roig kertoi Lännen Medialle, että turma-alueella sataa edelleen ja että se oli keskiviikkona hälytystilassa. –?Toimittajien turvallisuustilanne EU:n alueella on heikentynyt merkittävästi. Tutkijat arvioivat Ria Novostille, että murhan motiivina oli todennäköisesti laittaa piste Shiskinan tekemälle rikostutkinnalle. Galizia kirjoitti juttuja korruptiosta ja rahan pesusta Maltalla. Marinova suunnitteli tutkivan journalismin ohjelman perustamista. Venäjän mukaan yli tuhat kapinallistaistelijaa on poistunut alueelta. REUTERS Syyriaan demilitarisoitu vyöhyke ISTANBUL. 53-vuotias maltalaistoimittaja Daphne Caruana Galizia murhattiin viime lokakuussa. He olivat saapuneet muistamaan kolme vuotta sitten päärautatieaseman läheisyydessä tehtyä pommi-iskua, jossa kuoli yli 100 ihmistä. . Ohjelma olisi myös käsitellyt korruptiota. Kreikassa surraan sydänkohtaukseen kuollutta Kyriakos Papadopoulosta. Intiassa paikalliset lääkärit ovat vedonneet Delhin maratonin siirtämisen huonon ilmanlaadun takia. Delhissä ilmanlaatua mittaava asteikko näytti keskiviikkona lukemaa 331, kun jo 100:aa pidetään epäterveellisenä. Kolmea toimittajamurhaa yhdistää se, että kaikki toimittajat tekivät juttuja korruptiosta. Erityisesti korruptiosta raportointi on muuttunut kuolemanvaaralliseksi, kuten Galizian ja Kuciakin tekemä tutkiva journalismi osoitti. VASSIL DONEY/EPA FAKTA EU:n kolmas toimittajamurha . REUTERS Mallorcan tulvissa kuoli ainakin yhdeksän Ainakin yhdeksän on kuollut tulvissa Sant Llorenç des Cardasserin kaupungissa espanjalaisen Mallorcan saaren itäosissa tiistaina. SANKARIA MUISTELLAAN 5?000 ATEENA. Hänet ammuttiin kotitalonsa edustalla Moskovassa. Kaksi pommia räjähti kurdimyönteisten ryhmien rauhanmarssilla. Hän oli erikoistunut Panamapaperien tutkimiseen. Turkin ja Venäjän joukkojen on tarkoitus tarkkailla aluetta. . EU:n ja sen jäsenmaiden päättäjien on tehtävä pikaisesti toimia, jotta toimittajien elintärkeä työ olisi turvattu, sananvapautta puolustava PEN-järjestö kommentoi tapauksia. ”Egean sankariksi” kutsutun rannikkovartioston 44-vuotiaan luutnantin kerrotaan pelastaneen yli 5?000 pienillä kumiveneillä Eurooppaan yrittänyttä vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana. Yordanovin mukaan Marinova oli ainoa toimittaja, joka uskalsi käsitellä aihetta. Kaksi kuolleista oli brittejä, jotka olivat turmahetkellä taksissa. –?Viktorian kuolema oli teloitus. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A11 Ulkomaat 1 MAAILMA Koonnut: Anu Kerttula hoinpidelty. Marinova esiintyi televisiossa viimeisen kerran 30. Slovakialainen Ján Kuciak, 27, ammuttiin tyttöystävänsä kanssa kotiinsa Bratislavassa viime helmikuussa. Kolmea ihmistä vastaan on nostettu murhasyyte. VIRANOMAISET EIVÄT ole yhdistäneet murhaa Marinovan työhön, ja pääministeri Borissov kritisoi tapauksen hätäistä yhdistämistä EU:n aiempiin toimittajamurhiin. Tulvavesi huuhtoi mukaansa kymmeniä autoja, Roigin mukaan jopa 20 kilometrin päähän. REUTERS VUOSIPÄIVÄ EPA. Onnettomuus sai alkunsa, kun kaupungin läpi kulkeva joki tulvi yli äyräidensä rajujen sateiden takia. Kuciak tutki veronkiertoa ja korruptiota. Poliisi hajotti väkijoukkoa Ankarassa Turkissa. syyskuuta, jolloin hän haastatteli Yordanovia, joka on tutkinut EU-rahojen kavaltamista Bulgariassa. Turkin puolustusministeriön mukaan Syyrian Idlibiin muodostettiin keskiviikkona 15– 20 kilometriä leveä demilitarisoitu vyöhyke ja että alueelta on poistettu raskasta aseistusta
Keväällä Mestis-paikasta pelanneen kaksikon tasoero oli keskiviikkona suuri. –?Hienoa, että onnistumisia tuli tasaisesti ja juuri niille pelaajille, jotka niitä tarvitsivat. Lisäksi tämän kauden nippuun uutena pelaajana liittyi puolustaja Jyri Marttinen. KAIKEN PITI näyttää Ässille keskiviikkona paremmalta. Vastustaja pelasi hyvin kolmannen erän. Kokoonpanoon palasivat ykkössentteriksi Peter Tiivola ja laituriksi Mikko Salmio. JANNE TUUNANEN HELSINKI (STT) Ilves on nähty viime kausina miesten jääkiekkoliigan runkosarjassa vaatimattomilla sijoilla, mutta tänä syksynä peli on kulkenut. Eihän nuo ole mitään verrattuna Juha Metsolan määriin KHL:ssä, sanoi Aittokallio viitaten Metsolan tiistain 62 torjuntaan. Meillä oli paljon paikkoja tehdä osuma, muttei tehty. Ensimmäisen 40 minuutin tehottomuus vaivasi, sanoi HPK:n valmentaja Antti Pennanen. –?Olisimme voineet tappaa pelin jo aiemmin, mutta kolme pistettä tuli näinkin, Helenius sanoi. Myös Koskenkorvan (1+1) johtama kolmosketju oli hyvällä pelipäällä. Katastrofaalinen alkukausi miesten jääkiekkoliigassa oli mahdollista unohtaa ainakin hetkeksi. – Selkeästi parempi voitti, tunnusti Kooveen valmentaja Juha Pajuoja pelin päätteeksi. Lahden Pelicans vei sen nimiinsä 3–0, eivätkä numerot valehtele yhtään. Näin ei käynyt. Toki päätöserän viimeisellä kympillä tarjoiltiin vielä viiden maalin kimara, jonka aikana Joonas Niemelä (yhteensä 2+1) tehoili itsensä Mestiksen pistepörssin kärkeen ohi Samu Markkulan. Maalivahti Riku Helenius piti nollan myös Ilveksen edellisessä kotiottelussa, kun HIFK kaatui 3–0. PELI OLI sillä selvä. Koove 1 ?Hienoa, että onnistumisia tuli tasaisesti ja juuri niille pelaajille, jotka niitä tarvitsivat. Maalejakin syntyi tasaiseen tahtiin. Lopulta peli päättyi Ässien tappioon maalein 2–5 (0–3, 1–1, 1–1). Mitä pitemmälle peli eteni, sitä kliinisemmin Hermes peliä vei. Vieraat pysyivät liukkaasti liikkuneen kotijoukkueen vauhdissa toisen erän alkupuoliskolle. Ässien alkukausi on ollut poikkeuksellisen huono. Laiturit Lehtimäki (1+1) ja Sampo Paulaharju (0+2) olivat mukana ketjun molemmissa maaleissa. Annusen 21 torjuntaan mahtui pari hyvää hanskavenytystä ja läpiajon hoitamista. Muissa keskiviikon peleissä KalPa hävisi kotonaan SaiPalle voittolaukauskisan jälkeen 3–4 ja KooKoo taipui kotonaan Lukolle 1–4. Oli mahdollisuus aloittaa kausi henkisesti kokonaan alusta. Komea kuvio oli myös Hermeksen kolmas maali: Miro Lehtimäki ohjasi hienosti Jesse Koskenkorvan siniseltä lähettämän kiekon ohi Toni Ristelin. Kristian Kangas passasi takatolpalle, jonne liukunut Sebastian Moberg sai putata puolityhjään nuottaan 2–0. YHTEYSTIEDOT Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Osaston esimies: Juha Savela 050 598 2064 TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A12 Urheilun toimitussihteeri: Jarno Herranen 050 502 3710 Juha Savela KOKKOLA (KP) Hermes–Koovee 6–2 (1–0, 2–0, 3–2) Vahvaa alkusyksyä jääkiekon Mestiksessä pelaava Kokkolan Hermes palasi edelliskierroksen vierastappion jälkeen nopeasti voittokantaan Kooveen kustannuksella. Haave nollapelistä murtui viimeisellä kympillä, mutta pelin lopputulokseen sillä ei ollut mitään merkitystä. –?Se oli aika tärkeä maali, ettei tehottomuuden tuska päässyt kasvamaan liikaa, Hermeksen valmentaja Janne Tuunanen arvioi. Se tietää hyvää jatkoa ajatellen, Tuunanen kehui. VAASAN SPORT nappasi kauden kolmannen kolmen pisteen voittonsa, kun se kukisti miesten jääkiekkoliigassa vieraissa Hämeenlinnan Pallokerhon 3–1. Jukurit jäi ensimmäisen kerran tällä kaudella maaleitta liigassa. Ilves on sarjataulukossa kolmantena, kun joukkueella on takana kymmenen ottelua. –?Pelasimme 40 minuuttia hyvin. –?Ei oltu lainkaan valmiita, ja se menee täysin minun piikkiini, Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi totesi lehdistötilaisuuden ainoassa kommentissaan. –?Maaleilla ei mässäilty, mutta energiaa ja luistelua riitti. Ottelussa oli hyviä ja huonoja asioita. Jukurit nollannut Ilves ärjyy jääkie Tamperelaisjoukkue nousi sarjataulukossa kolmanneksi. HPK:n Philippe Cornet esti Aittokallion nollapelin vain 37 sekuntia ennen loppua. Miika Tiihonen sai myös nimensä maalitilastoihin, kun Risteli varmemmaksi vakuudeksi sohi 6–1-osuman omiin. Sportin Aleksi Ainali (1+1) teki voittomaalin, ja Roope Talaja löi viimeisen tyhjiin. Molemmat maalivahdit palkittiin joukkueidensa parhaina. Siis selvä peli. Kymmenestä pelistä joukkueella on kasassa vain neljä pistettä. Pudotuspelijuna puksuttaa jo yhdeksän pisteen päässä, eikä se vastaavilla otteilla tule lähemmäksi. –?Melkein sama torjuntamäärä kuin viime pelissä (45 Pelicansia vastaan). Juho Korhonen petasi paikan Joonas Niemelälle ja Hermes sai hallinnastaan palkinnon ennen erätaukoa. Jäähyjä otettiin liikaa, se oli huonoa, sanoi Jukureiden päävalmentaja Pekka Kangasalusta. Keskiviikkona tamperelaisjoukkue kaatoi kotijäällään Mikkelin Jukurit 1–0. Ässät oli ensimmäisessä erässä surkea. Koovee rimpuili Hermeksen mukana avauserän viimeiselle minuutille, jolloin vieraiden puolustaja Joni Mäkelä hukkasi omalla alueellaan kiekon. Tykkään, kun kuteja tulee tasaisesti. Toinen tärkeä – ja komea – maali tuli heti toisen erän avausminuutilla. Loppuun vielä pari ranskalaista viivaa vierasjoukkueesta: – Juha Pajuoja, 51, valmensi eilen Kokkolan jäähallissa ensimmäisen kerran sitten kevään 2001, jolloin hän luotsasi Hermeksen Mestiksen Ilta Hermeksen hallin Kotijäällä tuli nopea paluu voittokantaan Joonas Niemelä keräsi 2+1-pörssipistettä ja nousi Mestiksen pistepörssin kärkeen. Sportin maalivahti Sami Aittokallio venyi 42 torjuntaan ja oli ottelun avainhahmo. Hermeksen hallitsemaa iltaa kuvasi myös Ristelin torjuntamäärä (38). –?Jos niin kävisi, niin peli olisi menetetty heti, Helenius sanoi. Kärppäkasvateista Justus Annunen peittosi selvästi Tomi Ristelin, vaikka Hermeksen maalilla vähemmän hommia olikin. Hermes piti kiekkoa ja juoksutti vieraitaan. Joko Karjala-turnaus on ajatuksissa
ekkoliigassa häijysti Ilves juhli jälleen voittoa. ”Mikään ei ole siis muuttunut, Hermes voitti silloinkin”, Juupe kommentoi vuosien kulumista. Vahvat otteet ovat nostaneet Forsellin takaisin Suomen maajoukkueeseen. Ei puuttunut kuin Koivistonkylän EKA-marketin mainos. Suomi kohtaa perjantaina Kansojen liigassa Viron. Yhteensä liigaosumia on tullut kuusi, ja Forsell on maalipörssin jaetulla kakkossijalla. HJK tiedotti myös, että VPS:n entinen kakkosvalmentaja Jani Sarajärvi liittyy Lehkosuon vetämään valmennustiimiin. Forsell kuukauden pelaaja Puolassa HELSINKI (STT) Mika Lehkosuo jatkaa miesten jalkapalloliigan voiton jo hyvissä ajoin ennen kuluvan kauden päättymistä varmistaneen HJK:n päävalmentajana. Teemu Pukki valittiin Englannin toiseksi korkeimmalla tasolla pelaavan Norwichin kuukauden pelaajaksi. Helenius pyysi tekstiviestillä Kurrilta, että Jokerit maksaisi Korkin palkkion pelaajasopimuksen purkamisesta. Lehkosuo jatkaa HJK:n valmentajana Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Jääkiekkoagentti Jarmo Korkin toimisto Professional Sport Service FI (PSSFI) on jättänyt Helsingin käräjäoikeuteen haastehakemuksen jääkiekkojoukkue Jokereille. HJK kertoi keskiviikkona myös, että Miika Takkulasta tulee seuran urheiluja kehitysjohtaja. Se tieto on virheellinen, Kohonen sanoi, mutta ei halunnut kommentoida haastehakemusta muuten. Kork vaatii Jokereilta maksamattomia agenttipalkkioita. Helenius kertoi Kurrille syyksi sen, että se auttaisi häntä verotuksellisesti. Jääkiekkoagentti haastaa Jokerit oikeuteen Kokkolalaislähtöinen Petteri Forsell loistaa Puolassa. Hän oli ehdolla myös koko sarjan kuukauden parhaaksi. Puolan liigan kotisivujen mukaan Forsell on kautta aikain ensimmäinen Miedz Legnican pelaaja, joka on saanut kyseisen tunnustuksen. Jokerien toimitusjohtaja Jukka Kohonen halusi kommentoida haastehakemusta STT:lle vain tältä osin. Kiistat liittyvät maalivahtien Ryan Zapolskin ja Riku Heleniuksen sopimuksiin. Suomessa jääkiekkoilijoiden agenteille maksamat palkkiot ovat verovähennyskelpoisia tulonhankkimiskuluja. Heleniuksella oli tuolloin sopimus Jokerien kanssa vielä seuraavaksi kaudeksi, mutta joukkue ja Helenius sopivat sopimuksen purkamisesta siten, että Jokerit maksaa Heleniukselle korvauksen kahdessa erässä. Haastehakemuksen mukaan Kurri hyväksyi järjestelyn tekstiviestillä, mutta Korkin palkkiota ei ole maksettu. –?Me emme ole olleet aloitteellinen sen suhteen, mihin (maahan) lasku maksetaan. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER. – Kooveen komeat perinnepaidat olivat kuin suoraan 1970-luvulta. Haastehakemuksen mukaan Jokerien general manager Jari Kurri pyysi, että Jokerit voisi maksaa agenttipalkkion Suomen ulkopuolelle Venäjä-pakotteiden vuoksi. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER nnassa een Miro Nalli jäi sivustakatsojan rooliin. Toinen kiista koskee Heleniuksen sopimuksen purkua toissa kesänä. Kuvassa Ilves-pelaajista Samuli Vainionpää, Topias Haapanen ja Mark Flood. Sitä ennen hän valmensi vajaat yhdeksän vuotta Honkaa. Palkkio jäi kuitenkin haastehakemuksen mukaan maksamatta Zapolskin sopimuksen toiselta vuodelta (2017–2018). CLAS-OLAV SLOTTE pronssimitaleille Sportin kustannuksella. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A13 LEGNICA (STT) Komeaa kautta pelaava Petteri Forsell on valittu syyskuun parhaaksi pelaajaksi Puolan jalkapalloliigassa. Haastehakemuksesta uutisoivat keskiviikkona Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Suomalaisten maajoukkuehyökkääjien seurajoukkuevire on ollut tällä kaudella vahva. Lehkosuo on valmentanut HJK:ta keväästä 2014 ja voittanut tänä aikana joukkueen kanssa kolme Suomen mestaruutta. Zapolski siirtyi Lukosta Jokereihin kaudeksi 2016–2017, ja PSSFI:n mukaan Jokerit hyväksyi, että seura maksaa agentin palkkion. Miedz Legnicaa edustava Forsell teki syyskuun neljässä liigapelissä kolme maalia. Lehkosuon vuoden mittaisesta jatkosopimuksesta uutisoi Elmo-lehti keskiviikkona, ja HJK vahvisti asian myöhemmin kotisivuillaan. Haastehakemuksen perusteella Jokerit on sitä mieltä, ettei PSSFI enää edusta Zapolskia, joka edelleen pelaa Jokereissa. Forsellin valinnasta kuukauden pelaajaksi kertoi Suomessa Iltalehti. Lasku lähti Jokereille PSSFI:n virolaisen yhteistyökumppanin Projar Investin nimissä. Toissa kesästä lähtien HJK:n apuvalmentaja työskennelleen Jose Riveiron siirtymisestä Interin päävalmentajaksi uutisoitiin syyskuun lopussa
Löllön ensimmäinen yritys 127,5 kilosta ei onnistunut, painot menivät toisella ja pronssitulos syntyi kolmannella yrityksellä. Syyttäjien mukaan ratsioita on tehty kaikkiaan seitsemässä maassa: Belgiassa, Ranskassa, Luxemburgissa, Kyproksella, Montenegrossa, Serbiassa ja Makedoniassa. Helpoissa palloissa on parannettavaa, mutta suunta on oikea. Kohteina ovat olleet tunnetut seurat kuten Anderlecht, Club Brugge ja Standard Liege. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO SUEKin selvitys poiki heti lisää yhteydenottoja HELSINKI (STT) Suomen urheilun eettisen keskuksen SUEKin maanantaina julkistama selvitys Suomen jalkapalloja jääkiekkomaajoukkueissa esiintyvästä seksuaalisesta häirinnästä kertoi, että useampi kuin joka kymmenes maajoukkuepelaaja on kokenut seksuaalista häirintää jossain vaiheessa pelaajauraansa. –?En voi ottaa itse tapaukseen kantaa, mutta siihen voin, mitä me olemme tehneet. Selvitys toimitettiin Tennisliitolle, ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Mitali oli Löllölle kolmas tämän vuoden nuorten arvokisoissa. Tiikerit hakee revanssia HELSINKI (STT) Brittiajaja Kris Meeke on päässyt sopimukseen rallin MM-sarjan Toyota-tallin kanssa ensi kaudesta, kertoi Autosport-sivusto keskiviikkona. –?Valmentajat puhuvat mielellään kilpailusta pelipaikoilla, mutta meillä on nyt passareilla aito kilpailutilanne. Kichtonin vahvuudet ovat kiekollisessa pelissä, Tuomenoksa sanoi SaiPan tiedotteessa. Meeke, 39, sai toukokuussa lähtöpassit Citroenilta lukuisten ulosajojen jälkeen. Alkukauden perusteella liiga on tasainen, ilmaiseksi ei saa mitään, Keskisipilä sanoo. Viimeksi keskiviikkona Oulusta lähti mukaan kaksi pistettä, kun Etta kaatui viisieräisen pelin jälkeen. Belgialaismedian mukaan tutkinnan keskiössä ovat jalkapalloagentti Mogi Bayat’n toimet. 26-vuotias, 178-senttinen ja oikealta laukova Kichton on pelannut viisi viime kautta AHL:ssä ja kerännytpisteet 34+131. –?Hyvä asia on se, että ei voida puhua laajamittaisesta ilmiöstä. Viime viikosta lähtien Tiikereiden mukana on treenannut myös Niklas Seppänen, joka on toipumassa rasitusmurtumastaan. Ilmitulleista seikoista emme voi kommentoida. Hopean vei Venäjän Anna Mikrjukova 137,5 kilon tuloksella. Tennisliiton hallitus asetti hänet väliaikaiseen toimintakieltoon, häntä ei palkata mihinkään tehtävään eikä hänen kanssaan toimita yhteistyössä. –?Ok aloitus meiltä. Tennisliiton mukaan kävi ilmi, että ”valmentaja on syyllistynyt tekoihin, jotka eivät ole urheilun eettisten periaatteiden mukaisia ja saattavat täyttää rikoksen tunnusmerkit”. Huippuseurat poliisin syynissä. Ja heti julkistuksen jälkeen alkoivat keskuksen kanavat vilkastua. SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa sanoo Kichtonin tuovan erinomaisen lisän SaiPan puolustukseen. Sarjan mestaruuden voitti Norjan Marthe Ramsrud tuloksella 147,5 kiloa. MTV Sportin mukaan valmentajaa epäillään alaikäisen pelaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Seppäsellä ei ole sopimusta minkään seuran kanssa. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A14 Urheilu HAMM (KP) Kokkolan Jymyä edustava nivalalainen Julianna Löllö saavutti 23-vuotiaiden sarjan pronssia varustepenkkipunnerruksen EM-kisoissa Luxemburgin Hammissa. Passarin tontilla nuori Anton Välimaa on saanut vastuuta. Tapasimme keväällä SUEKin kanssa, kerroimme ne huhut, mitä tiesimme ja tilasimme selvityksen tästä tapauksesta, Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho kertoo. Mutta urheilu on osa yhteiskuntaa, eikä ole suojassa tämän tyyppiseltä epäasialliselta käytökseltä tai tämän tyyppisiltä rikoksilta. Tennisliitto puolestaan tilasi toukokuussa Suomen urheilun eettiseltä keskukselta (SUEK) selvityksen ”erään Suomessa tennisvalmentajana toimivan henkilön epäillystä seksuaalisesta häirinnästä valmennettaviaan kohtaan”. Tennisliitto ei kerro tapauksen yksityiskohdista, kuten ei myöskään selvitystä tehnyt SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen. Käsittääkseni asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille, asia ei ole enää SUEKin käsiteltävänä oleva vaan muilla tahoilla nyt. Kokkolan Jymyn edustajista kisoissa nostavat vielä Jani Sundholm ja Anette Tunkkari. Lappi Citroenille, Meeke Toyotalle HELSINKI (STT) SaiPa on tehnyt kuluvan kauden loppuun kestävän sopimuksen kanadalaispuolustaja Brenden Kichtonin kanssa. Toivon, että kukaan muu ei joutuisi jatkossa enää kärsimään hänen toiminnastaan. Syötöllä pitää saada vastaanottoa rikki, Keskisipilä miettii. –?Epäily seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai -häirinnästä tuli tietoomme keväällä. Tennisvalmentajaa epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä Uhri MTV:lle: ”Tiedän varmuudella, etten ole hänen ainoa uhrinsa vuosien varrella” Suomalaista tennisvalmentajaa epäillään alaikäisen pelaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tiedän varmuudella, etten ole hänen ainoa uhrinsa vuosien varrella, vaan niitä on lukuisia, pelaaja sanoi MTV Sportille. Sundholm nostaa torstaina Masters 1-luokan 93 kilon sarjassa. Voidaan mennä päivän vireen, vastustajan ja tilanteen mukaan. Olemme jo tämän viikon aikana saaneet uusia yhteydenottoja, ja se on tietysti hyvä, SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen sanoo. Syksystä 2014 lähtien Seppänen on pelannut ammattilaisena Ranskassa ja viime kaudella Valko-Venäjällä. Kun Anton ja Kalle (Määttä) ovat erityylisiä passareita, se antaa valmentajalle vaihtoehtoja. –?Sieltä oli enemmänkin pinnoja tarjolla, joten revanssihenkeä jäi kotipeliin, Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä myöntää. Liiton kurinpitovaliokunta käy parhaillaan asiaa läpi. –?Jos aikaisemmin on ollut niin, että urheilu haluaa suojella itseään negatiivisilta asioilta, niin toivon mukaan ajat ovat muuttuneet. Juha Savela KOKKOLA (KP) Kokkolan Tiikerit kohtaa lyhyen ajan sisään jo toistamiseen Akaa-Volleyn lentopallon Mestaruusliigassa, kun Akaa tekee viikonloppuna tuplapelireissun Ouluun ja Kokkolaan. Teimme selvityksen asiasta, haastattelemalla lukuisia ihmisiä. Sen myötä on ymmärrettävää, että näitä tulee ilmi. –?Yleensä näissä käy niin, että kun tällainen selvitys tulee, se poikii lisää yhteydenottoja. Asiat olivat ennen ehkä toisin. Akaa-Volley on koonnut täksi kaudeksi kokeneen joukkueen, jonka avainpelaajiin kuuluvat Tiikereistäkin tuttu Enderwin Herrera, Joni Mikkonen, Ville Heiskanen ja passari Ville Juntura. –?Niklas on ollut mukana lähinnä liberon roolissa, sillä hyppyluvan hän saa vasta marraskuun lopulla. Tunkkari kilpailee naisten avoimen luokan 63 kilon sarjassa perjantaina. Autosportin mukaan jo pitkään huhuttu diili julkistetaan ensi viikolla, jolloin myös Esapekka Lapin siirto Toyotalta Citroenille ilmoitetaan. Poliisi on myös tehnyt etsintöjä kaikkiaan kymmenen seuran tiloissa. – Libero haki palloja aika kaukaa peliin. –?On hienoa saada tämäntasoinen pelaaja joukkueeseen. –?Selvitys vahvisti sen, että tämä henkilö on rikkonut urheilun eettisiä sääntöjä. Käsittely lähti liikkeelle liitolle kantautuneista huhuista. KESKISIPILÄ SANOO olevansa kohtuullisen tyytyväinen Tiikereiden neljään ensimmäiseen peliin. – Akaalla on hyvä vastaanotto ja laitahyökkäys. Näistä asioista uskalletaan puhua enemmän. Tiikereiden kokoonpanoa eivät loukkaantumiset tällä hetkellä kiusaa, joten pelipaikoillekin riittää kilpailua. On sitä valveutuneisuutta nostaa niitä asioita esiin, Ikonen kiittelee. –?Kävin psykiatrilla valmentajan tekojen vuoksi. Löllön tulos 72 kilon sarjassa oli 130 kiloa. Löllö nosti nuorten EM-pronssia Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Suomen Tennisliitto ilmoitti keskiviikkona Suomessa tennisvalmentajana toimivan henkilön epäillystä seksuaalisesta häirinnästä valmennettaviaan kohtaan. Tiikereiden yleispelaaja Jiri Hännisen mieleen avauspelistä jäi myös nuori Voitto Köykkä. Tallipäällikkö Tommi Mäkinen ei ole kommentoinut asiaa, mutta hän on myöntänyt aiemmin, että Meeke on kuvioissa mukana tallin hakiessa ajajaa Ott Tänakin ja Jari-Matti Latvalan rinnalle. Autosportin lähteiden mukaan Meeke hyväksyi Toyota-sopimuksen viime viikolla. Syyskuun lopussa Toijalassa Akaa voitti Tiikerit viisieräisen matsin päätteeksi. SaiPa pestasi Kichtonin BRYSSEL (STT, AFP) Belgiassa on meneillään laaja poliisitutkinta jalkapallon tulosmanipuloinnista. Pelaaja teki kesällä tutkintapyynnön poliisille entisestä valmentajastaan. Sarjaan osallistui viisi nostajaa, joista Ruotsin Emma Johansson jäi ilman tulosta
6. Suomi-sarja Hunters Haukat 10-3 (3-0, 3-1, 4-2). 2019-04-25 klo 9:30 Kälviän seurakuntakoti, osoite: Kälviäntie 22, Kälviä. Pyeongchangin dopingtestauksessa turvallisuuspuutteita 2Koripallo Miesten Korisliiga: KTP-Basket–Kouvot 82–78 (41–33) Pyrintö–Ura Basket 110–73 (54–40) Seagulls–Korihait 87–72 (40–29) 2Ravit Helsinki 10.10. Toto (8-3-1): 4,19 1,95-6,69-4,22 23,44. 4. 8. Troikka: 152,84. 3. erä: 41.01 David Goodwin (Joni Nikko– Robin Salo) 2–2, 41.25 Oskari Lehtinen 2–3, 41.52 Kai Kantola (Aleksi Klemetti–Ryan Wilson) 3–3. 6 1 1 4 22– 44 3. 4–3 (0–1, 1–2, 2–0, 1–0) Classic........... 2. • Lisätiedot: www.tankkari.. Täydelliset hakuilmoitukset on julkaistu sähköisessä hakupalvelussa osoitteessa www.kuntarekry.. Toto (2-6-4): 15,96 3,933,67-5,48 107,99. erä: 3.27 Jesse Mankinen (Severi Lahtinen–Jarkko Pynnönen) 0–1, 4.53 Jesse Ylönen (Manuel Ganahl) 0–2, 17.35 Hynek Zohorna (Jarkko Pynnönen–Jesse Saarinen) 0–3. 6 2 1 3 24– 44 7 Nokian KrP ... erä: 27.38 Kristian Tuohilampi (Matias Varttinen) 1–3 vt, 34.56 Aleksi Mustonen (Hynek Zohorna) 1–4. Lisätietoja http://www.maanmittauslai2019-04-25 klo 12:00 Kälviän seurakuntakoti. Jatkoaika: Maaliton. Mestis: Hermes–Koovee 6–2 (1–0, 2–0, 3–2) 1. 6 2 1 3 24– 30 5 Karhut ...........7 1 1 5 39– 60 4 OLS ............... 3. erä: 55.25 Niko Kivelä (Keni Karalahti– Taavi Vartiainen) 1–5, 59.19 Tuomas Huhtanen (Niklas Appelgren) 2–5. NHL tiistaina: Columbus–Colorado 5–2 (Columbus: Markus Nutivaara 0+1, Colorado: Mikko Rantanen 0+1), Carolina–Vancouver 5–3 (C: Sebastian Aho 1+1, Teuvo Teräväinen 0+2), Philadelphia–San Jose 2–8 (SJ: Joonas Donskoi 0+1), Nashville–Calgary 0–3 (N: Pekka Rinne 24/27 torjuntaa), Winnipeg–Los Angeles 2–1, Dallas–Toronto 4–7 (D: Miro Heiskanen 0+1, Esa Lindell 0+1, T: Kasperi Kapanen 0+2). erä: 19.07 Joonas Niemelä (Juho Korhonen) 1–0. Toto (311-4): 5,79 1,71-1,36-1,46 6,29. 6 3 1 2 23– 16 11 RoKi ...............5 2 1 1 1 18– 14 9 Ketterä ..........5 2 1 1 1 11– 12 9 K-Vantaa ........5 2 1 2 16– 13 7 Koovee ......... Troikka: 194,07. Vl-kilpailu: Ahti Oksanen 3–4 Jäähyt: KalPa 2x2 min=4 min, SaiPa 3x2 min=6 min. Kiinteistönmääritykset aloitetaan seuraavasti: Kokkolan kaupungissa: 2019-04-24 klo 13:00 Ullavan aluetoimisto, osoite: Ullavantie 672, Ullava. Toimitusnumero 2018-588761, joka koskee Keskusjär-ven vesijättöä 272872-1-8, Vähäjärven vesijättöä 272-872-1-9, Leukunjärven vesijättöä 272-872-1-10 ja Saarijärven vesijättöä 272-872-1-11. erä: Maaliton. KalPa–SaiPa vl. 2. Lukko–HPK, JYP–Kärpät, HIFK–TPS. Awa 55,0.3) Katrinebergs Malla 2,09,2.4) Dayzee Wee 2,05,6 x. 4 2 2 9– 15 6 TuTo Hockey 6 2 4 13– 20 6 Peliitat ...........5 1 1 3 11– 18 4 IPK ................ 6 4 1 1 20– 12 14 Hermes......... lähtö, Toto65-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Carleman/Jukka Torvinen 14,7a (7,22), 2) Axel Foley 14,8a (2,36).3) Piedmont 14,9a (24,64).4) Lecrosse 14,9a (35,88). Jokipojat–Ketterä vl. ponilähtö, 2100 m ULHO:n SuperStar: 1) Gemstone Aria 36 RUSS/Suvi Saarinen 55,4 x, 2) Ai.Ka. 3. 3. Toto4 voitto-osuus: 4,40. Jäähyt: KooKoo 3x2 min=6 min, Lukko 6x2 min=12 min. Yleisöä: 2?612. Päivän Duo: 3-10, kerroin: 35,31. 2Lentopallo Miesten Mestaruusliiga: Hurrikaani–PerPo 3–0 (25–22, 25–17, 25–20) VaLePa ......... 2. Kustaa Aadol?nkatu 1B) MUUTTAA • 15.10.2018 alkaen Kt Oy Tankkari opiskelijaasuntojen vuokrausja asiakaspalvelut siirtyvät Centria-ammattikorkeakoulun Talonpojankadun kampukselle (Talonpojankatu 2, Kokkola). 4 1 1 1 1 8– 9 6 Akaa-Volley ...3 1 1 1 7– 6 5 Loimu ............2 1 1 3– 6 1 Etta ................3 1 2 2– 9 1 PerPo ............ ARD on saanut haltuunsa useita ilmiantajan kuvaamia videoita Pyeongchangin testiloista. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Blady Saga/ Jukka-Pekka Niskanen 17,9a (3,84), 2) Too Cool For You 18,0a (2,59).3) Perberg 18,1a (11,35).4) Giant Leap 18,2a (22,53).poissa: 6. Maanmittauslaitos kutsuu niitä, jotka katsovat olevansa alla lueteltujen erillisten vesijättöjen omistajia, esittämään toimitusinsinöörille selvityksen omistusoikeudestaan kuuden kuukauden kuluessa kuulu-tuksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. 4 4 2– 12 Vantaa Ducks 2 2 1– 6 Naisten Mestaruusliiga: LP Viesti–LP Kangasala 0–3 (24–26, 26– 28, 17–25) Hämeenlinna 4 3 1 12– 3 11 LP Kangasala .2 2 6– 1 6 LiigaPloki .......3 1 1 1 6– 5 5 LP-Vampula... 4 3 1 12– 4 11 Savo Volley ....3 3 9– 9 Hurrikaani .....3 3 9– 1 9 Tiikerit .......... erä: 55.15 Aleksi Ainali (Joel Kiviranta– Jyri Niemi) 0–2, 57.31 Roope Talaja (Aleksi Ainali) 0–3 tm, 59.23 Philippe Cornet (Markus Nenonen–Eetu Tuulola) 1–3 yv im. Toto4 voittoosuus: 25,10. klo 16 ja VIHERALUEMESTARIA (työavain KOK-02-28-18), hakuaika päättyy 31.10.2018 klo 16. Kokkolan kaupunki hakee Puistot ja liikuntapaikat yksikköön PUISTOTYÖNTEKIJÄÄ (työavain KOK-02-27-18), hakuaika päättyy 24.10. 6 4 1 1 40– 24 15 EräViikingit ... Koovee–RoKi. Oikeat numerot: 6, 8, 16, 17, 20, 21, 24, 27, 32, 34, 35, 37, 43, 46, 51, 53, 55, 57, 60, 70 Kunkkunumero: 6 Ilta-arvonta. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A15 Urheilu www.kokkola.. erä: 44.30 Tapio Laakso (Justin Danforth) 1–2 yv, 53.18 Aaro Vidgren (Jere Friberg) 1–3, 59.54 Eetu Koivistoinen (Justin Danforth) 1–4 tm. Päiväarvonta. Yleisöä: 4?253. 3–2 (0–0, 2–2, 0–0, 0–0, 1–0) IPK–RoKi ja. lähtö, lv 2100 m: 1) Casimir Tof/Hannu Torvinen 18,3 (3,97), 2) BWT Divine 17,6 (5,66).3) Tzubodai 18,4 (21,31).4) Queen Of Pirates 18,7 (2,23).poissa: 13. Torjunnat: Justus Annunen H 4+12+5=21, Tomi Risteli K 13+15+10=38. 9 3 1 4 1 30– 30 15 Jukurit ..........11 2 2 4 3 28– 28 14 HPK .............10 2 3 1 4 24– 27 13 JYP ..............10 2 3 1 4 29– 33 13 Lukko ..........10 3 1 1 5 26– 34 12 KooKoo ........11 3 2 6 34– 45 11 Tappara .......10 2 1 2 5 29– 32 10 Ässät ............10 2 8 19– 39 4 Seuraavat ottelut: 11.10. poissa: 2, 8. Yleisöä: 624. 1 1 2– 3 1 NJ ..................3 1 2 2– 9 1 WoVo .............3 3 2– 9 2Jääkiekko Liiga: HPK–Sport 1–3 (0–1, 0–0, 1–2) 1. Yleisöä: 3?676. erä: 10.32 Malte Strömwall (Erik Karlsson–Miikka Pitkänen) 1–0 yv2. Torjunnat: Riku Helenius I 6+8+8=22, Juhana Aho J 7+11+8=26. erä: 20.33 Sebastian Moberg (Kristian Kangas, Niemelä) 2–0, 31.27 Miro Lehtimäki (Jesse Koskenkorva, Sampo Paulaharju) 3–0. erä: 24.31 Joona Riekkinen (Tommi Jokinen–Lauri Taipalus) 2–1. 9. 040 181 7400 (24/7), Mäntynäädänkatu 6, Kokkola vuokra-asunnot@talohoito.?, www.kovaoy.. 4. Jäähyt: Ässät 2x2 min=4 min, Pelicans 3x2 min=6 min. Toimitusnumero 2018-589989 joka koskee Pirttijärven vesijättöä 217-872-1-1 sekä osaksi Raution jakokunnan yhteistä vesi-aluetta 208-415-876-1 Pirttijärvessä. lähtö, lv 2100 m: 1) Tiff any Journey/Esa Holopainen 16,6a (15,61), 2) Dauntless Girl 16,7a (7,23).3) Spunky Girl 16,8a (34,85).4) Rim Bay Beau 16,8a (22,7). Jäähyt: Hermes 3x2 min, Koovee 3x2 min. Torjunnat: Samu Perhonen K 2+12+6=20 (pois: 57.40–59.54), Oskari Setänen L 8+6+6=20. 6 6 54– 20 18 TPS ............... Toto4 pelivaihto 14?857,80 e, voitto-osuus 877,90 e. Toto (2-7-11): 14,49 3,61-1,63-2,14 18,41. lähtö, lv 2100 m Tammasarja 2018: 1) Ultimate Critic/Tuomas Korvenoja 17,1 (1,68), 2) Cocktail Princess 16,6 (3,78).3) Sweet Carolina 17,5 (16,79).4) Je Suis Justine 18,0 (8,87). Jäähyt: Ilves 4x2 min=8 min, Jukurit 5x2 min=10 min. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Spicy Day/ Mika Jauhola 16,4a (16,21), 2) Goliath 16,6a (2,2).3) Sunday’s Robertta 17,2a (5,44).4) Senator Case 17,5a (7,7).poissa: 1, 5. Kannuksen kaupungissa ja Kalajoen kaupungissa: 2019-05-23 klo 12:30 Kannuksen virastotalossa, osoite: Asematie 1, Kannus. Päivän Duo: 8-2, kerroin: 102,47. Yleisöä: 3?091. Toto (13-16-7): 3,99 1,64-1,48-2,66 5,56. erä: Maaliton. Toto (10-7-4): 3,84 1,30-1,38-2,63 3,73. Toto (1-5-3): 1,68 1,18-1,34-1,64 3,58. Toto (10-5-11): 7,22 2,08-1,293,82 8,56. 2. Toimitusinsinööri Matti Poranen, matti.poranen@ 95400 Tornio Avoimet työpaikat 1 KT OY TANKKARI JA KOKKOLAN VUOKRA ASUNNOT OY PALVELUPISTE (os. 6 3 2 1 25– 17 13 LeKi .............. Troikka: 317,17. Olympialaisten dopingtestauksesta on vastuussa Kansainvälinen olympiakomitea KOK. 3. 1 1 3– 1 3 OrPo ..............3 1 2 5– 6 3 LP Viesti ........2 1 1 3– 4 3 Kuusamo ....... Kärpät .........10 6 2 1 1 31– 14 23 TPS ..............10 5 2 2 1 29– 19 21 Ilves .............10 6 1 3 30– 22 20 SaiPa ............10 5 2 3 28– 24 19 KalPa ............11 4 2 3 2 30– 30 19 Pelicans ........11 4 1 3 3 32– 27 17 HIFK ............. Toto (67-1): 8,82 1,29-1,14-1,30 5,42. erä: 8.22 Valentin Claireaux (Tomi Körkkö–Gustav Willman borvik) 0–1. lähtö, Toto65-2, lv 2100 m: 1) Stonecapes Poe/Ari Moilanen 13,8a (5,0), 2) Leon Coger 2Rahapelit Keno Keskiviikko 10.10. Torjunnat: Denis Godla K 5+14+12+2=33, Frans Tuohimaa S 5+4+6+2=17 Yleisöä: 3?522 Ässät–Pelicans 2–5 (0–3, 1–1, 1–1) 1. 6 2 4 34– 42 6 Koovee ......... Toto65-ravit: 1. Toto (4-7-12): 15,61 3,35-2,67-5,71 21,02. 1. ARD:n mukaan osa olympialaisten dopingtestaajista joutui myös itse maksamaan matkakulujaan kisoihin. Toto4 pelivaihto 41?648,10 e, voitto-osuus 130,30 e Toto65 pelivaihto 232?376,30 e, voitto-osuus 1?280,50 e Pelivaihto 501?007,70 e, yleisöä 740. 6 1 5 10– 26 1 Seuraavat ottelut: 11.10. Toto4 voitto-osuus: 50,00. • 24.10.2018 alkaen Kokkolan Vuokra Asunnot Oy kanta-Kokkolan asuntokohteiden vuokrausja asiakaspalvelut siirtyvät Koivuhaan palvelukeskukseen. Toto4 voittoosuus: 16,40. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 3100 m Karanor Teräsmiesliiga: 1) Honorary Consul/Jukka Torvinen 16,0 (3,99), 2) Guido di Quattro* 16,2 (2,78).3) Sahara Hot Mama 17,5 (8,89).4) Benobi Zet 16,5 (37,02).poissa: 2, 3, 11. Jäähyt: HPK 2x2 min=4 min, Sport 4x2 min Jyri Niemi 10 min=18 min. Toimitusnumero 2018-588731, joka koskee Raateveden vesijättöä 272-872-1-5 ja Ämmäsenjärven vesijätTN2018-588731. 3. Toto (1-9-6): 3,97 1,791,51-2,84 8,27. 2. erä: 11.58 Erik Autio (Tomi Iso-Mustajärvi–Bastien Maia) 0–1, 19.56 Aleksi Klemetti (Otto Leskinen–Ari Gröndahl) 1–1 yv2. 3. KooKoo–Lukko 1–4 (1–0, 0–1, 0–3) 1. ja Kokkolan kaupungin kotisivuilla www.kokkola.?. Näkyvillä ei ole vartiointia, testitiedot sisältäviä dokumentteja on näkyvillä pöydillä ja testinäytejääkaapit auki. Toto4 voitto-osuus: 3,30. 5. 7. 2. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m Kylmäveristen Tammatähti: 1) Vieskerin Virva/Mika Forss 24,4a (5,79), 2) Huimariina 24,4a (3,22).3) Virin Camilla 24,5a (3,12).4) Ryti-Tyttö 24,7a (15,44).poissa: 2. 9 3 3 2 1 32– 27 17 Sport ............ lähtö, sh 2120 m: 1) Krislina/Juha Sillanpää 32,9 (15,96), 2) Hilpukka 32,3 (9,8).3) Turena 33,2 x (20,23).4) Riuska-Poju 33,0 x (11,88).poissa: 3. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä. Ilves–Jukurit 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) 1. Toimiin haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta ja puistotyöntekijän toimeen myös kirjallisesti osoitteella Kokkolan kaupunki, kirjaamo, PL 43, 67101 Kokkola, kuoreen merkintä ’Puistotyöntekijä’. 4 2 2 15– 10 6 KeuPa HT...... Toto4 voitto-osuus: 877,90. 3. Mestarien liiga CHL: A-lohko: Zürich–Wien 7–4 (2–0, 2–1, 3–3) B-lohko: München–Malmö 3–2 (2–0, 0–1, 1–1) G-lohko: Växjö–Cardiff 3–1 (2–1, 0–0, 1–0) H-lohko: Lugano–JYP 2–0 (1–0, 0–0, 1–0) 2Salibandy Miesten liiga: EräViikingit–Steelers 5–3 (1–0, 2–0, 2–3) TPS–Indians ja. Toimitusnumero 2018-588749 joka koskee Kannusjärven vesijättöä 272-872-1-4, Valkiajärven vesijättöä 272-872-1-6, Lapin-järven vesijättöä 272-872-1-7 ja Kivijärven vesijättöä 272-872-1-13. Torjunnat: Andreas Bernard Ä 8+9+11=28, Jakub Skarek P 5+8+11=24. Toto (5-98): 4,34 1,99-2,42-2,33 36,29. 2. Tämä voisi mahdollistaa näytteiden tai dokumenttien manipuloinnin tai testitulosten pitävyyden kyseenalaistamisen. Toto (1-10-2): 5,00 2,00-3,21-2,00 27,39. 2. • Asiakaspalvelu avoinna ma-pe klo 11 – 16.30 2Jalkapallo Tallinna: Alle 19-vuotiaiden poikien EM-karsintaturnaus: Suomi–Tanska 0–0, Italia–Viro 3–0. Torjunnat: Emil Larmi H 7+9+7=23 (pois: 56.43–57.31) (pois: 58.42–59.23) (pois: 59.28–60.00), Sami Aittokallio S 14+17+11=42. Suomen seuraavat ottelut: 13.10.?Italia–Suomi (Tallinna), 16.?10.?Viro–Suomi (Rakvere). 6 2 4 41– 47 6 LASB ............. 3–4 (1–1, 1–0, 1–2, 0–0, 0–1) 1. erä: Maaliton. Oikeat numerot: 3, 7, 8, 14, 16, 20, 25, 26, 27, 29, 32, 38, 44, 48, 52, 53, 54, 63, 68, 70 Kunkkunumero: 44 13,9a (9,88).3) Quite A Boy 13,9a (4,71).4) BWT Bayern 14,0a (3,47). HELSINKI (STT) Pyeongchangin talviolympialaisten dopingtestitilat olivat ajoittain vartioimatta, testidokumentit avoimesti esillä ja testinäytteitä sisältävät jääkaapit lukitsematta, paljastaa saksalainen ARDkanava. Toto (7-49): 16,21 3,97-1,50-1,36 25,64. Oulu: 1. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Erica Field/Mauri Jaara 16,8a (4,19), 2) Prytzygo 16,9a (17,69).3) Sunlit Carmela 17,0a (74,26).4) Blanket Slipper 17,0a (1,45). ja www.centria.. Kaupunkiympäristö Kuulutukset 1 Muut 1 Maanmittauslaitos selvittää viran puolesta erillisten vesijättöjen omistusoikeudet kiinteistönmääritys-toimituksissa erillisten vesijättöjen lakkauttamisesta kiinteistöinä annetun lain 373/2016 nojalla. Toto4 voitto-osuus: 130,30. 5. 6 3 2 1 33– 27 13 Happee .........5 3 1 1 31– 24 10 SPV ................3 3 28– 17 9 Steelers .........7 3 4 39– 36 9 Oilers .............5 2 1 2 36– 30 8 Indians...........5 2 1 2 27– 27 7 SB Welhot .... lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, sh 2100 m Kyvyt Esiin -divisioonakarsinta: 1) Valon Veeni/Jani Huusko 28,4a (4,34), 2) Teilor 28,8a (15,91).3) Tulipallo 28,9a (7,68).4) Arlan Ilo 29,2a (69,13).poissa: 2. Toto4 voittoosuus: 10,00. erä: 50.10 Koskenkorva (Paulaharju, Lehtimäki) 4–0, 50.57 Miika Rissanen (Jesper-Juhani Ilvessuo, Vili-Jesper Koivula) 4–1, 55.56 Niemelä 5–1 tm, 56.49 Miika Tiihonen (Samu Markkula, Jussi Nättinen) 6–1, 59.28 Niki Huovinen (Kristian Tikka, Ville Saloranta) 6–2. Pelivaihto 48?198,30 e. 4 2 1 1 17– 15 7 SaPKo ........... lähtö, Toto65-1, lv 1609 m Tammatähti: 1) Free Me/Santtu Raitala 11,3a (8,82), 2) Callela Ladyboss 11,6a (2,09).3) Withma* 11,7a (2,7).4) Sylvie De Vie 11,8a (25,26). • Yhteystiedot: p. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Maana’s Black Rose/Kari Alapekkala 15,7a (14,49), 2) Sahara Crack It 15,8a (2,56).3) Blueray Savoy 16,1a (12,74).4) Like Buljonki 16,2a (4,73).poissa: 3. erä: 38.46 Brandon Defazio (Jere Friberg) 1–1. erä: 4.03 Panu Mieho (Mike Halmo–Juho Liuksiala) 1–0. 3–4 (3–2, 0–1, 0–0, 0–1) K-Vantaa–Peliitat 1–3 (0–0, 1–2, 0–1) LeKi–TuTo Hockey 5–0 (2–0, 0–0, 3–0) Jokipojat .....
Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € CO2-päästöllä 140 g/km. 020 762 44 Arkisin klo 9-17, la klo 10-14 – Lankapuhelinliittymästä 0,0835 /puhelu + 0,1669 /min (alv 24%) – Matkapuhelinliittymästä 0,1669 /puhelu + 0,17 /min (alv 24%) Kokkola Martti Kumpulainen 020 762 4373 Petteri Pirttimäki 020 762 4377 Johan Skrabb 020 762 4370 Toni Puutio 020 762 4374 Jukka Kumpulainen 020 762 4375 Jens Finell 020 762 4371 Teemu Tiinanen 020 762 4372 Grilli kuumana To-Pe Klo 10-15 Munkkikahvit Pe-La. Ammattitaitoiset myyjämme auttavat sinua oikean Volkswagenin löytämisessä. HALUTUIMMAT VOLKSWAGENMALLIT TALVEKSI KOTIIN JOPA TUHANSIEN EUROJEN EDUILLA. 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) 4MOTION DSG-automaatti 40 355 € Passat Variant alk. Kaikkien perjantaina myymälässä käyneiden kesken arvotaan yllätyskori! Pikakampauksia, kulmien ja ripsien muotoilua ja värjäyksiä edullisesti! Kaikki korut -50%, lahjapakkaukset -30% sekä muut -20%. Savonia lahjapakkaus 24-os + 6 kahvilusikkaa 59 € (115,00€) Kattauskilpailu, Marttojen kilpailussa aiheena Syksyisiä tunnelmia. Passat. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa A16 TARJOUKSIA & YLLÄTYKSIÄ KOKO VIIKONLOPPU! NAISTEN ILLAN OHJELMAA: NAISTEN ILLAN OHJELMAA Naisten ilta PALETISSA PERJANTAINA 12.10. Passat Variant -kampanjamalliston yhdistetty EU-kulutus 4,4–5,2 l/100 km, CO2-päästöt 114–137 g/km (alarajan kohdalla vanha mittaustapa, ylärajan kohdalla uusi mittaustapa, takaisinlaskettu NEDC 2.0). Golf Variant Comfortline 1,0 TSI 85 kW (115 hv) DSG-automaatti 26 550 € CO2-päästöllä 112 g/km. Kaikille keleille. Tiguanin etusi 4 655–5 935 € Golf Variant alk. Volkswagen Golf. Golf Variant Comfortline 1,6 TDI SCR 85 kW (115 hv) DSG-automaatti 28 142 € CO2-päästöllä 107 g/km. Livemusiikkia: JESSE JOENSUU -20 % Pe 12.9 klo 17-20 NAISTEN ILLAN YLLÄTYSKASSI yli 40€ ostoksista. Naisten alusasujen ja Vapaa-ajan ja työkenkien sekä käsilaukkujen edustajia paikalla Marleena Ruuska opastaa kranssien tekoa syksyisistä luonnon materiaaleista. Tiguan. 24 868 € Comfortline 1,0 TSI 85 kW (115 hv) DSG-automaatti 26 550 € Comfortline 1,6 TDI SCR 85 kW (115 hv) DSG-automaatti 28 142 € Tiguan alk. Ajamista rakastaville. Savonia salaattiottimet 15:2-laadun valkoista Teemaa alkaen 6 :-/kpl Kampanjan ajan yli 100 euron ostoksista Kastehelmi kulho kaupan päälle. klo 17–20 Erikoiseriä ja löytöjä Iittala outletissa 23.9 saakka. Aloita tutustuminen malleihin ja rakenna haluamasi Volkswagen osoitteessa volkswagen.fi. Tarjolla vihersalaattia, lihapullia, viinirypäleitä, juustopaloja ja hyvää juomaa! Tarjoilua! 3kk Kasko Vaihtoautotarjouksia Rahoit ustarjouk sia € Merkkikohtaisia etuja Paljon myymäläja autokohtaisia tarjouksia! Kauppapäivät 8.– 13.10. Golf Variant Comfortline 1,0 TSI 85 kW (115 hv) 24 868 € CO2-päästöllä 131 g/km. Tiguan Comfortline 2,0 TDI SCR 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 433 € CO2-päästöllä 128 g/km. Edut ja tarjoukset ovat voimassa Volkswagen-jälleenmyyjillä 2.10.2018 alkaen rajoitetun ajan, koskevat vain rajoitettua erää autoja. Golf Variantin etusi 1 001–2 472 € Gol Comf DSG-a Comf DSG-a Go 1 Volkswagen-henkilöautojen koko laaja mallisto myynnissä. Merkkikohtaisia etuja PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Vaunumiehenkatu 4, Kokkola, puh. Lisää Iik-kampanjan tuotteita löydät myymälästämme. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Passat Variant Comfortline 2,0 TDI 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 221 € CO2-päästöllä 114 g/km (vanha mittaustapa). Kuvien autot erikoisvarustein. Golf Variant -kampanjamalliston yhdistetty EU-kulutus 4,1–5,8 l/100 km, CO2-päästöt 107–131 g/km (uusi mittaustapa – takaisinlaskettu NEDC 2.0). Tiguan-kampanjamalliston yhdistetty EU-kulutus 4,9–5,4 l/100 km, CO2-päästöt 128–143 g/km (uusi mittaustapa – takaisinlaskettu NEDC 2.0). Äänestä kaunein kattaus! Kauneus ja Hyvä Olo Zarassa pikakampauksia ja ripsien, sekä kulmien muotoilua/ värjäystä. Nyt kannattaa hyödyntää ainutlaatuiset veroja kampanjaedut, jotka ovat voimassa vain rajoitettuun erään halutuimpia Volkswagen-malleja. ( kuvan laitan erikseen tulemaan) Yllätystarjouksia Kaikista normaalihintaisista tuotteista Naisten illassa perjantaina klo 17-20 Valaisimet ja varjostimet -20% ja vielä oranssi hortensia tuotteita jäljellä -30% Erä kankaita 15 €/metri Tarjous voimassa pe–su. ARVONTAA! Arvonnassa Kylpylä Kivitipun lomapaketti sekä Paletin kauppiaitten lahjoittama 250 € arvoinen tuotekassi. 37 221 € Comfortline 2,0 TDI 110 kW (150 hv) DSG-automaatti 37 221 € > Katso kaikki moottoriversiot: volkswagen.fi Passat Variantin etusi 1 932–2 375 € Ti Co DS Co 4M Nopean toimitukse n kampanjamallit! P C D > Kaikille teille
Wasabikin sopii silakoiden mausteeksi. SILAKASTA SAAT AINA JOTAIN UUTTA 1 Sivut B10-11 NANNA RINTALA Keväällä viimeksi julkaistut alueiden näkymät olivat hyvin myönteiset. Tai tarjoa limemarinoidut silakat perulaisittain cevichenä. Torstai 11. Kääräise fi leet rullalle etanapannuun aurajuustotahnan kera. 1 Sivu B6-7. Talouden ja työllisyyden odotettiin kehittyvän nousujohteisesti. LOKAKUUTA 2018 Suomenlahden hopeakylkisestä herkusta eli silakasta taiot muutakin kuin pihvejä tai laatikkoa
EPA/ANTONIO LACERDA Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n julkaisema raportti alkuviikolla sai omantunnon kolkuttelemaan varmasti monella. Sitran Elämäntapatestin mukaan parantamisen varaa olisi erityisesti liikkumisessa ja autoilussa, mutta maaseutukaupungissa elävänä ei siltä osin pysty tekemään määrättyä enempää. Kaikki mahdollinen olisi suotavaa kasvattaa itse ja kulutusvalinnat pitäisi tehdä äärimmäistä harkintaa käyttäen. Viesti ei jäänyt epäselväksi: päästöjä on vähennettävä entistä rivakammin, jos vakaa aikomus on, että ilmaston lämpiäminen saadaan rajattua 1,5 asteeseen aikaisemman kahden asteen sijaan. Valitettavasti sinun ainoa mahdollisuus muuttaa asioita on sisällissota”. 020 750 4400 Avoinna ma–pe 8.00–16.00. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset tekivät alkuvuonna, pelkästään tammi-huhtikuun aikana, kaikkiaan 1,8 miljoonaa ulkomaanmatkaa lentäen. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Päätoimittaja: Kauko Palola Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola Lukijoiden mielipiteet sähköpostilla: mielipide@kpk.fi netissä: www.keskipohjanmaa.fi tekstiviestillä: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Bolsanaro ei pyytänyt puheitaan koskaan anteeksi vaan syytti kollegansa nimitelleen häntä aiemmin raiskaajaksi. Vastaus löytyy Brasilian murenevasta yhteiskunnasta, köyhyyden kiroista ja turvattomuuden kasvusta. Arja Kangas arja.kangas@kpk.fi. Eipä siinä, lentäminen on monella muullakin henkilökohtaisena ilmastotaakkana. Maapallolla lämpeneminen näkyy jo: merenpinnat ovat nousseet, merijää on sulanut ja sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet. Sammakoita ja tulikiveä suustaan syöksevä, kampanjakiertueellaan puukotuksessa loukkaantunut Bolsonaro meni jo lähes läpi presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Jos se jokin kertoisi avoimesti olevansa vähemmistöjä vastaan ja väheksyvänsä naisia. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa sosiaalisessa mediassa: facebook.com/ keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/ kepari_toimitus www.keskipohjanmaa.fi PÄÄKIRJOITUS KOLUMNI TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B2 Pääkirjoitus Äänestäisitkö sinä sitä jotakin. Kongressissa miehen räväkät puheet eivät ole muuttuneet vahvoiksi esityksiksi vaan hänellä on tuuliviirin maine. Sitä on viime vuosina tullut harrastettua noin kerran vuodessa ja vapaaehtoinen lentomaksu on jäänyt rästiin. Raportin yhteydessä kerrottiin uhkakuvista, jotka meitä odottavat, jos ilmaston lämpiämiseen ei reagoida. Voisin syödä vähemmän lihaa, vähentää yksityisautoilua sekä vaihtaa vihreämpään sähköön. Harva voi kuvitella seuraavaa kommenttia demokratiaa vaalivan reilun kaksisataa miljoonaisen kansan valtion johtajan suuhun: ”Sinä et voi muuttaa mitään tässä maassa äänestämällä. Iso kysymys on, miksi jotkut tai edes kukaan äänestää moukkamaista ehdokasta, joka vain lupaa rautaista kuria ja kurittavaa kättä. Näköalattomuus, vastakkainasettelu ja eriarvoisuus synnyttävät kasvualustaa sille jollekin. Puhelinvaihde puh. Se jokin saa repivän voimansa epätoivosta. Voisi siis odottaa, että ilmastokeskustelun vanavedessä myös lentoveroa koskeva keskustelu kiihtyy. Lokakuun lopussa ratkeaa tuleeko tuosta jostakin presidentti. Millään järjellisellä ei voi selittää hänen vuosien takaista sanallista oksennusta väittelyn tiimellyksessä vihaamalleen kongressin naiskollegalle: En aio raiskata sinua, koska olet niin ruma. Samalla tavalla kuin ilmastotavoitteita asetetaan isommassakin kuvassa, voi tavoitteita asettaa omaan arkeenkin. Tapani Postila Ehdokas joka ei raiskaa rumia 1 Iso kysymys on, miksi jotkut tai edes kukaan äänestää moukkamaista ehdokasta. Kontollani on myös liikkumisen muodoista se kaikkein pahin synti, lentäminen. Tuntuu kuin Bolsonaro olisi ottanut yliannoksen populismia sisältäneitä stereoideja. Populistien johtotähteä, Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ei voi kuvailla kovinkaan maltilliseksi, mutta vertailussa brassiehdokas Jair Bolsonaroon Trump on kuin säyseä vanha setä. Kuulostaa ihanteelliselta downshiftaukselta, mutta myönnän, että sisälläni asuva hedonisti pitää myös puoliaan tässä asiassa. Omatuntoani soimasi, koska tiedän, että voisin tehdä enemmän hiilijalanjälkeni pienentämisessä. Ex-kapteeni ja pitkäaikainen oikean äärilaidan kongressiedustaja Bolsonaro tuntuu ammentavan voimaa vain vihasta ja halveksunnasta. Kaikkialla. Bolsonarolla ei ole selkeää taloussuunnitelmaa, jolla maan rapakunnossa oleva talous saataisiin jaloilleen. Äänestäisitkö. Kun kadulla ei uskalla kulkea ja korruptio kourii kaikkialla, niin äärimmäisiä keinoja lupaavasta on tullut liian monelle paras vaihtoehto. Kannattaa aina muistaa, että hyvinvoiva yhteiskunta on demokratian paras puolustaja. Jonkinlaisella kohtuullistamisella pääsee kuitenkin alkuun. Vuoteen 2050 mennessä maailman pitäisi olla hiilineutraali eikä kukaan voi jättäytyä ilmastotalkoista pois. Maailmantuskaa helpottaakseni asetin tavoitteekseni vähentää turhaa autoilua ja päätin miettiä tarkemmin kulutustottumuksiani. Mikä on sinun tavoitteesi. Brasilian presidentiksi hamuava ja vaalimainoksissa hymyilevä äärioikeistolainen Jair Bolsonaro ei ole peitellyt näkemyksiään naisista ja vähemmistöistä. Jos arkeaan pohtii täysin ilmastonäkökulmasta, olisi paras pysytellä tyystin kotosalla tai liikkua harkiten ja mieluiten vain jalkavoimin. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) Juttuvinkit ja uutispäivystys joka päivä klo 7.00 – 23.00 tekstiviesti ja WhatsApp 040 036 5601. Kirjoittaja työskentelee yhteistoimituksessa Maailmantuskaa lievittämässä 1 Omatuntoa soimasi, koska tiedän, että voisin tehdä enemmän hiilijalanjälkeni pienentämisessä. Trumpin puheissa itseensä käpertyminen on suojakeinoista paras, mutta Bolsonaro on valmis vaikka sisällissotaan maansa siistimiseksi. Etelä-Amerikan suurimman maan presidentinvaaleissa vahvoilla oleva Bolsonaro, kannattajien kutsumanimellä ”The Thing ”Se” lellittelemä on kuin Trumpin tylympi pikkuserkku, jonka puheet menevät ylitse kaikkien sovinnaisuussääntöjen. Jos se jokin kertoisi kannattavansa kidutusta ja pitävänsä presidentinvaaleja merkityksettöminä, jos se ei voita
Plan International Suomi julkaisee tänään, kansainvälisenä tyttöjen päivänä, kyselytutkimuksen. Emme voi hyväksyä näin hidasta kehitystä – emmekä varsinkaan takapakkia. Perinteisten vallan instituutioiden on uskallettava kuunnella ja osallistaa tyttöjä aidosti. Elämään kuuluu se arvostaminen, vaikka yhteiskunnassamme se pyrkii ohentumaan ja siten luomaan turvattomuutta. Metsästäjät ovat jo pitkään kertoneet tästä havainnosta. Lastenoikeusjärjestö Plan Internationalin ruohonjuuritason kokemus ympäri maailmaa osoittaa, ettei mikään muuta yhtä tehokkaasti haitallisia ajatteluja toimintatapoja kuin tyttöjen ja poikien yhteen koottu voima – ja nyt jos koskaan tarvitsemme muutosta globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Joskus tuntuu, että kaikki muu on tärkeämpää kuin potilas itse. Hirven pyyntilupia on tänä vuonna ennätysmäärä, noin 55 000 kappaletta. Ay-liikkeessä on muitakin jäseniä kuin vain jäykän linjan ”kommunisteja”. Susien määrää suojelee ja susikannan vähentämistä rajoittaa EU:n luontodirektiivi. Riittääkö rohkeus jää nähtäväksi. Korvattavien petovahinkojen määrä oli viime vuonna 12,4 milj. pyörätuolissa tulleen syöpäpotilaan nenäverenvuoto voi olla oire vakavasta laajasta aivoverenvuodosta. Haluan antaa viimeisen sanan nuorelle tytölle. Määräaikaiset ja pimeät työsuhteet vain kukoistaa. Äidin keho ei ole lapsen, eikä lapsen keho ole äidin. Olen havainnut myös sen miten paljon vanhoja suomalaisia poliitikkoja hakeutuu meppien virkoihin Brysseliin. Vastaavasti lammasvahinkoja oli 100 kpl, tässäkin kaksinkertaistuminen samassa ajassa. Tuula Luhtala kirjastotoimenjohtajana kantoi silloin oman vastuunsa. Tähän elämän arvostamiseen kuuluu myös syntymätön lapsi. Myös lastenosasto on kadehdittavan runsas. Aiemmat hallitukset ovat taipuneet ay-liikkeen uhkauksien ja kiristyksien edessä. Puolet tytöistä on valmiita tekemään vapaaehtoistyötä tyttöjen oikeuksien edistämiseksi. Näin jo lapsen kasvaessa kohdussa. Määrä on tuplaantunut kymmenessä vuodessa. Kiitos rohkeasta askeleesta tuntemattomaan! Teko oli kulttuuripalkinnon arvoinen. Poliittisten päättäjien, yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskuntien on puolustettava rohkeasti tyttöjen oikeuksia haitallisia virtauksia vastaan. Vai onko, niin että me emme voi päättää enää omista valtiomme asioista. Lisäksi uusi uhka lähestyy pohjoistakin, sillä villisikakanta on Luken mukaan kasvanut vuodessa 23 prosenttia. Jopa yleislakolla uhataan. Vesiveijarista rautatiehen ja aina merelle asti. Johtajan taitonsa vuosien mittaan on kunniakkaasti lunastanut Susann Forsberg. Hirvenmetsästyskauden alkaessa moni koiranomistaja pelkää pahinta, uskaltaako hyvää hirvikoiraa päästää metsään susien pelossa. Säälittävää. Tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi, ja kriiseissä ja katastrofeissa tyttöjen asema on heikoin. Rakastava äiti etsii ja toivoo lapsensa parasta. Kuinkahan kauan Suomen kokoisen minivaltion kestää havaita tämä. Me haluamme uuden maailman, jossa on uudet säännöt ja joka on kaikille parempi. Ihmiskunta ei saavuta tasa-arvoa, ennen kuin tytöt saavuttavat tasaarvoisen aseman. Vihaiset naisetko ovat muuttamassa sääntöjä uusiksi. Salliikohan laki kaupungin maksattaa kiinteistön omistajaa tyhjästä. Kolmekymmentä vuotta sitten ensin puhuttiin ja puhuttiin. Nimim. Lapsen varttuessa tunneside vain kasvaa. Joka vuosi 12 miljoonaa tyttöä joutuu naimisiin alle 18-vuotiaana ja 16 miljoonaa kehitysmaissa asuvaa tyttöä tulee äidiksi 16–19-vuotiaana. Se olisi todellinen, maailmanluokan turistimagneetti. Olkaamme onnellisia osastamme! Käykööt kirjaston ovet yhtenään kiinnostuneista asiakkaista! Kirjasto on loistopaikka, helmi. Ukkovaari HUIMA ajatus: läpinäkyvä putki Suntiin, vesijuoksijoille ja uimareille. Tee edellä mainitut koska esim. Olisi heti pitänyt esittää lainmuutos koskemaan kaikkia työnantajia tasapuolisesti. Sitten alkoi konkreettinen suunnittelu ja toimeenpano. Tarvitsemme muutoksen, ja tarvitsemme sen heti.” Ossi Heinänen Pääsihteeri, Plan International Suomi Tyttöjen oikeuksien heikentämiselle on saatava loppu Sipilän hallitus on soittanut, että sillä on selkärankaa, kun on lähtenyt purkamaan ay-liikkeen ylivaltaa, irtisanomissuojan heikentämisessä; koskemaan pienyrityksiä ja yrittäjiä. Taustalla on hirvikannan kasvu, huomioiden kuitenkin alueelliset erot. Britit maksavat jo tälläkin hetkellä 550 miljoonaa joka minuutti. Esimerkiksi metsästyskoiria menetettiin 50 kpl. Siispä. Harri Kero SYNTYMÄTÖN lapsi on oma persoona. Nyt eri puolilla maailmaa on kuitenkin vallalla suuntauksia, jotka heikentävät tyttöjen asemaa ja uhkaavat saavutettuja tuloksia. Tämän vuoden kevään havaintojen mukaan jo neljä laumaa ja yksi susipariskunta. Nosta takapuolesi tuolista ja mene potilaan luo, kyse voi olla minuuteista tai sekunneista. Nämä osaltaan voivat vaikuttaa väestökasvun myönteiseen kehitykseen. Nyt pitäisi myös puuttua lakko-oikeuksiin siten, että avainliitoilta tämä oikeus otetaan pois! Itse kuulun ammattiliittoon vuodesta 1972, jossa Ann Selin uhkailee kovimpana haukkana, työtä ihmisille antavia yrityksiä ja Suomen demokraattisesti valittua hallitusta vastaan. Hiljattain on kiinnostukseni kohteeksi valikoitunut: Lauri Karénin Aatos Erkko, Tuomas Anhavan Ääni sillalla, Pia Perkiön Keveässä keinussa, Minna Canthin elämä, Sylvi Kekkosen muotokuva, Hannu Mäkelän Valo, Juhani Ahon elämä, Aino Kallaksen (osasi viittä ,kieltä) elämä ja Päiväkirjoja (5), Aki Ollikaisen Pastoraali, Leena Rantasen kolme kirjaa, Liisa Karvosen Aukusti Oravala, Anna-Maija Raittilan Nuoruuden ääni, ylioppilasvalioita 2018, Anni Kytömäen Kivitasku, Eero Huovisen Parhain päin ja lukemattomia muita lukemisen arvoisia teoksia. Onneksi löytyi arkkitehti Nils-Erik Stenman omista joukoista. Nyt viralliset tilastotkin vahvistavat sen. Halpaa. Keinoina olisivat kannanhoidollinen metsästys ja reaaliaikainen tappolupa. paljon panostettiin jo monessa suhteessa parikymmentä vuotta sitten. Nimim. Samaa viestiä tulee myös jäniskoiramiehiltä. Planin nuori aktivisti Ecuadorista, 19-vuotias Erica, tiivistää viestin: ”Nyt riittää! Tytöt ovat kaikkialla aliarvostettuja, aliarvioituja ja maahan poljettuja. Luonnonvarakeskus (Luke) esitteli tilastoja kansanedustajille pari viikkoa sitten. Sinulla on kädet auta potilasta. Koko hoitoketju alusta loppuun toimi erinomaisesti. Luken mukaan vuosi sitten alueella oleva viisi susipariskuntaa. 11.7.2018/Leski KAUPUNGIN määräämä hulevesimaksu sotii kyllä kaupunkilaisjärkeä vastaan rajusti. Metsästäjät tekevät arvokasta työtä riistakannan hoidossa. Kuinka keskeinen paikka kirjastosta on tullut kaupungissamme! Kuinka monipuolisesti se meitä palvelee! Kuinka sopivalle paikalle se sijaintinsa löysikään (peruskalliona sivistyslaitos, vanha koulu)! Asia, joka vetää meitä kirjastoon on tietenkin jokin elämää suurempi henkinen nälkä, mutta myös asioita tunteva ja ystävällinen palvelu. Sen ymmärtäisimme paremmin, jos jostain syystä jonain päivänä kirjastot pyyhkäistäisiin kartalta pois. Voi sinua Aatami! Tässä me nyt sitten ollaan sotineen ja intrigineen! Naisen kyyneleet heikentää miehen vastuskykyä ja järjen käyttöä! Bengt Gustavsson KOKKOLA Hallituksen rohkeus mitataan nyt KIITOS Soiten sydänyksikölle nopeasta ja hyvästä hoidosta 13.-14.9. Lupien määrä on noussut viiden vuoden aikana 33 000:sta nykyiseen määrään. Siksi juuri tyttöjen asemaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Vihdoinkin on hallitus, joka uskaltaa tuoda esille sen, että kenen tätä maata oikeasti kuuluu hallita. Yleinen tavoite on saada mukaan uusia metsästäjiä, myös nuorempia metsästäjiä. Tulokset osoittavat, että suomalaiset 15–19-vuotiaat tytöt antavat sosioekonomisesta taustastaan riippumatta vahvan tuen tasa-arvon edistämiselle ja näkevät, että Suomen tulee tukea tyttöjen asemaa myös kansainvälisesti. Elämän pehmeisiin arvoihin kuuluu äidin rakkaus lastaan kohtaan. Katoaisivat ulottuviltamme sen siliän tien. Toki onhan mies aina ollut tossun alla, joten loppujen lopuksi: naiset ovat aina kääntäneet miehen pään haluamaansa suuntaan. Onko Suomessa nousemassa akkavalta meetoo-kampanjan jälkimainingeissa. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B3 Mielipide Monet tämän päivän asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaikka näin huomaamme ajattelevamme. Se, että vaikka et kuulu järjestelmään, niin joudut maksamaan. Tänä vuonna keskustelu petoeläinkannan määrän kasvusta on kiihtynyt. Susikannan kasvu on tosiasia. Lähiidässä ja Afrikassa jalansijaa saaneet islamistiset järjestöt ovat polkeneet tyttöjen oikeuksia. Erityisesti Oulun eteläpuoleisessa maakunnassa ja Pohjanmaalla susikanta on jopa tuplaantunut vuodessa. Lapsen elämä alkaa hedelmöityksestä äidin kohdussa. Yhteiskunnan tehtävä on vanhempien sekä henkinen että aineellinen tukeminen. Ei ayliikkeellä ole mitään halua luopua asemastaan, joka on vahvistunut heikompien hallituksien aikaan, useimmiten silloin, kun vasemmisto on ollut mukana hallitsemassa. Elvi Löhönen KOKKOLA Minun (meidän) kirjasto Tällä vuosituhannella yhä useampi tyttö on päässyt aloittamaan alaja yläkoulun ja varhaisavioliitot ja lapsikuolleisuus ovat vähentyneet. Näin oli jo Eedenissä, jossa Eeva viekoitteli Aatamia syömään omenaa kielletystä puusta. Yksi tärkeimmistä keinoista on varmistaa, että tytöt pääsevät mukaan päätöksentekoon. Venäjä dekriminalisoi hiljattain perheväkivallan. Molemmat ovat omia persoonia. Samalla myös sikaruton riski kasvaa. Eikö Suomessa havaita/haluta nähdä sitä tosiasiaa. Aulis Rusi, Jyväskylä LYHYESTI Hirvenmetsästys on alkamassa ensi viikonloppuna. Antti Rantakangas Kansanedustaja (kesk.) Eduskunnan Eräkerhon vpj Petokannan kasvu huolestuttaa. On ilo viikonlopun kunniaksi ja muulloinkin kasata kirjastossa kassillinen kirjoja ja lehtiä; hyvää mieltä hyvää mieltä hyristen suunnata kotiin. Jokainen ihminen on yksilö omaten omat fyysiset ja henkiset tarpeet. Tämä näkyy käytännön näköhavainnoissa ja vahinkojen määrässä. Tyttöjen aseman parantaminen on tutkitusti tehokkaimpia keinoja vähentää köyhyyttä ja hillitä väestönkasvua. Sen soveltamisen uutta tulkintaa valmistellaan Jari Lepän (kesk.) johdolla maaja metsätalousministeriössä. Hirvien aiheuttamien liikenneonnettomuuksien määrä on myös alentunut viime vuosina. Hallitus puolittamalla nuorten alle 18-vuotiaiden metsästyskortin hinta 20 euroon. Mauri Harju SOITEN päivystyksen ilmoittautumisen hoitajalle: nosta katseesi tietokoneesta ja katso potilasta. Tähän on vastattu mm. Maailman talousfoorumi arvioi uusimmassa tasa-arvoraportissaan, että sukupuolten välinen tasa-arvo on heikentynyt. Susikantaa tulisikin pienentää huomattavasti vahinkojen vähentämiseksi ja ihmisten turvallisuuden lisäämiseksi. Metsästyksessä on kyse mielekkäästä harrastuksesta. Siksi on aika ymmärtää sivistyslaitoksemme korvaamaton arvo ja suhtautua kunnioituksella eri toimintoja kohtaan. kiitos hänelle ja hänenkaltaisilleen kaupunkimme työntekijöille! Luottamus ja vastuu malliksi otettavaa! Hehkutan edelleen koko Suomessa toimivaa kirjastolaitosta. Nyt ei saa taipua! Pannaan kova kovaa vastaan! Katsotaan sitten seuraavissa vaaleissa, mitä mieltä koko kansa on. Rahaa ropisisi kaupungin kassaan, ihan syytämällä! Mauri J Lokkila, KOKKOLA IRTISANOMISISTA poliittinen kilpavalehtelulaulanta on menossa puolin ja toisin. euroa. Jotain 34 miljoonaa silkkaa rahaa. Kannan kasvu pitää ehdottomasti pysäyttää, näillä ajatuksilla syksyn pyyntikauteen. Samoin kahvila istuu kuvaan nyt luontevasti. Olemme kyllästyneet siihen, että meidät vaiennetaan ja sivuutetaan. Saksaan siirtyy nyt keskuspankki sekä työntekijät. Valtio toisensa jälkeen on alkanut harkita paluuta itsenäiseen valuuttaan sekä omaan määräysvaltaansa. Lukiessa avautuu huikeita uusia maailmoja: saa vertailla asioita, löytyy uutta, samaistuu, kulkee mukana, syventyy ja täsmentyy elämän monikerroksisuutta ja ennen kaikkea henki ja sielu saa osansa, tuntee olonsa uudistuneeksi, rikastuneeksi. YK arvioi, että nykytahdilla tasa-arvo toteutuu palkoissa 118 vuoden ja poliittisessa osallistumisessa 50 vuoden päästä. Yksi räikeimmistä esimerkeistä on tyttöjen ja naisten itsemääräämisoikeutta heikentävä abortinvastainen liikehdintä, jota ilmentävät Yhdysvaltojen päätös evätä rahoitus perhesuunnittelua tarjoaville järjestöille ja konservatismin nousu eri puolilla Itä-Eurooppaa. Seppo Kuusjärvi OLEMME joutuneet seuraamaan jo pitemmän aikaa miten EU:n on vaikeaa saada rivejänsä ryhmittymään unionin taakse
Tehdas aloitti toimintansa osakeyhtiönä vuonna 1955. Jo ensimmäisen pykälän ensimmäisessä lauseessa luodaan jykevä lähtökohta sille, mitä on Suomi: ”Suomi on täysivaltainen tasavalta.” Perustuslaissa säädetään myös perustuslain muuttamisesta. Ovatko salaisuutemme enää loukkaamattomia, turvassa. Villasian huuto hivelee korvia Kotieläinpiha Hulivilin eläinkatraan erikoisuudet villasiat ovat sähäkkiä, mutta kilttejä possuja Mangalitzat eli villasiat ovat herkkujen perään. Euroopan ihmisoikeussopimus ja tuomioistuinten siitä tekemät tulkinnat ohjaavat omia tulkintojamme ”kansallisesta turvallisuudesta”. Tuotanto käsittää 0,5 mm:n kasvihuonemuovista rakennusja aina 0,02 mm:n pakkauspussehin. Kyse oli näennäisen pienestä muutoksesta, muutamien sanojen lisäämisestä perustuslain kymmenenteen pykälään. Mangalitzat eli villasiat tietävät, että nyt tulee herkkuja. Välillä ne tulivat tupaankin perässä, jos ovi jäi raolleen, Merijärvellä asuva Minna mainitsee. Mutta miten tulkita jatkossa yksityiselämän suojaa. Järjestö arvioi, että myös Portugali, Espanja ja Britannia keräävät tuntuvia summia. On todennäköistä, ettei eläinrakkaan kaksikon karvakorvalauma ole vielä täynnä. Tällainen tiedottaminen kertoo asian tärkeydestä. Onneksi niitä löytyi Halsualta, ettei tarvinnut sen kauemmas lähteä. Viimeinen virke on kuulunut näin: ”Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.” Uusi muotoilu on tällainen: ”Lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten torjunnassa, oikeudenkäynnissä, turvallisuustarkastuksessa ja vapaudenmenetyksen aikana sekä tiedon hankkimiseksi sotilaallisesta toiminnasta taikka sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta.” Muutoksella valmistaudutaan tiedustelulakien säätämiseen. Muutosehdotus voidaan tosin ”julistaa kiireelliseksi päätöksellä, jota on kannattanut vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä”. Tällainen harvinainen tapaus koettiin vastikään eduskunnassa. –?On meille kaupattu aasia ja poroja olisi jo tulossa, Minna paljastaa. Heinäkuussa ostettiin 1000kg:n peitemuovimäärään vuorokaudessa yltävä kotimainen kone. Keväällä -68 otettiin käytäntöön 940 neliön tehdashalli ja toimistotilat. Rani Muovi Oy Teerijärvellä valmistaa 70 eri muovilaatua Keskipohjanmaa 11.10.1968 1 50 vuotta sitten Hanna Parhaniemi KALAJOKI Minna Kekolahti on vielä hyvän matkan päässä kohteesta tyttärensä Jenni Siermalan ja tämän Viivi-tytön kanssa, mutta huuto alkaa kuulua jo varsin railakkaasti. Ne seisovat kiltisti odottamassa, että emännät tulevat heidän luokseen omppujen kanssa. Siellä oli possukasvattaja, jolla oli myös esimerkiksi villisikoja, Minna kertoo. Tehtaan tuotannosta huomattavin osa menee kotimaan tarpeeseen. Koneita oli nimittäin vain yksi ja töissä miehiä 2-3. Vesa Heikkinen Twitter: @tosentti Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija. –?Ne ovat niin herkkujen perään, että saattavat napata sormesta, Jenni varoittelee. Osa tilan eläimistä onkin suoraan joko Minnan tai Jennin kotoa. Turvallisia perussanoja KIELIJUTTU BRYSSEL (STT) Rikkaille sijoittajille on myyty ainakin 6?000 EUpassia ja lähes satatuhatta oleskelulupaa vuosikymmenen aikana, kertoo Transparency International. Huuto hivelee korvia sitä enemmän mitä lähemmäs omenavati tulee kahta nappisilmää, Nuppua ja Nättiä. Kilit Anna-Liisa ja Ursula ovat ehkäpä kotieläinpihan hellittävimmät eläimet. Järjestön mukaan kultaisten passien tai oleskelulupien kaupasta on tullut miljardien bisnes. Yksi varta vasten kotieläinpihalle hankituista eläimistä on shetlanninponi Didi. 78: 2-3 Björn, Styrbjörn Ilpo, Siina, Teo Ruotsinkielisillä: Ortodokseilla: Yli 70 erilaista muovilaatua tuottava teerijärveläinen Rani Muovi Oy. Tuotanto rajoittui pääasiassa muoviputkiin. Hulivili on avoinna ympäri vuoden. Kotieläinpihan erikoisuutena on, että asiakkaat pääsevät halutessaan hoitamaan eläimiä Minnan ja Jennin kaverina aitausten sisälle. Vuonna -67 tehtiin Neuvostoliittoon 2 milj. Käytännössä tiedustelulakien hyväksyminen saattaa tarkoittaa vaikkapa sitä, että viranomaiset voivat jatkossa lukea ulkomaille osoitettuja tai sieltä lähetettyjä sähköposteja. –?Nämä ovat minun perääni, kun ne olivat minulla vapaana Merijärvellä. Tätä ennen oli hankittu uusia puhalluskoneita ja laajennettuun rakennukseen saatettiin sijoittaa painoja käsihistauskoneita. Poika ja äiti, Santtu ja Siiri, ovat itse rauhallisuudet, kun vertaa naapuriaitauksen kiharakarvaisiin serkkuihin. Pykälässä käsitellään yksityiselämän suojaa: kirjeen, puhelun tai muun luottamuksellisen viestin ”salaisuus on loukkaamaton”. Minipossuja löytyy myös Hulivilistä. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B4 1 Nimipäivät tänään 1 Päivän Sana Otso, Ohto Minä aion esittää viisaiden mietteitä, tuon julki menneisyyden arvoituksia, vanhoja asioita, joista olemme kuulleet, joista isämme ovat meille kertoneet. Rikkaille ulkomaalaisille myydyistä kultaisista passeista on tähän asti ollut vain vähän koottua tietoa. Villasiat ovat lauantaina avattavan, Kalajoella sijaitsevan Kotieläinpiha Hulivilin harvinaisimmat eläimet. ETELÄNKYLÄNTIEN VARRESSA sijaitsevan Hulivilin eläinkatraaseen kuuluvat myös poni, hevonen, kilejä, lampaita, kukko, vasikoita, kanoja, kaneja sekä kolme vuokra-alpakkaa. HANNA PARHANIEMI Uusi perustuslaki tuli voimaan maaliskuussa 2000. Korruption vastaisen Transparency Internationalin keskiviikkoinen raportti antaa kuitenkin käsityksen passibisneksen laajuudesta. Merkitysten tulkintaa ei sentään tarvitse aloittaa tyhjältä pöydältä. Hieman hämärän oloinen ”kansallinen turvallisuus” tulee näin uutena ilmauksena suomalaiseen lainsäädäntöön, vieläpä sen perustaan. Nuppu ja Nätti odottavat malttamattomina omenatarjoilua. Rikkaat sijoittajat ostaneet ainakin 6000 EUpassia. Kiireelliseksi julistettu ehdotus voidaan hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä. säkkiä ja jatkuvaa vientiä on ollut myös Ruotsiin. Tällä hetkellä tehdas työskentelee neljässä vuorossa vastalaajennetuissa tiloissa, kertoi toimitusjohtaja John Timmerbacka. Samana vuonna suoritettiin myös huomattavia konehankintoja ostamalla puhalluskoneita ja käsihitsauskone. Tiettyjen jäsenmaiden arvioidaan saaneen niillä noin 25 miljardin euron arvosta investointeja tai rahaa kymmenen viime vuoden aikana. Perustuslakikin kytkeytyy toisiin teksteihin. –?Siitä tulee sellainen halipusu-poni lapsille, Jenni sanoo. Ps. Posti kiikutti jokaiseen kotitalouteen asiaa koskevaa materiaalia: perustuslain saatesanoineen ja kuvitetun esitteen perustuslain keskeisestä sisällöstä. Niitä on Suomessa vain muutamalla tilalla ja maailmalla on kaikkiaan noin 2000 villasikaa, joista 600 on vaaleita eli samanvärisiä kuin Hulivilin Nuppu ja Nätti. Pykälän 73 mukaan muutokset on hyväksyttävä kaksilla valtiopäivillä. –?Mutta kilttejä ne kyllä ovat, vähän tuollaisia sähäkkiä vain. Kypros on saanut kultaisten ohjelmien avulla viime vuosina 4,8 miljardia ja Malta noin 718 miljoonaa euroa. Perustuslaki onkin nimensä mukaisesti perusta: lainsäädännön vakaa pohja, joka varassa on turvallista toimia ja rakentaa uutta lainsäädäntöä. Tuotantokäyrä on jatkuvasti ollut nousussa viime vuonna lisäys oli 20 pros. –?Näin joskus kuvan ja sanoin Jennille, että noita me otetaan. Vuonna -61 oli ensimmäinen laajennus: tuotannossa siirryttiin pakkausmuoviin
Nyt hän työskentelee suomenruotsalaisessa EkoNu! -projektissa, jonka tarkoituksena on edistää ekologisen lähiruoan käyttöä koulujen keittiöissä. Päiväkotien henkilöstöä koulutetaan syksyllä, ja kokeiluvaihe alkaa päiväkodeissa tammikuussa. Poika ei aikonut jatkaa vanhempiensa jalanjäljillä, vaan lähti Uumajaan opiskelemaan fysiikkaa. Hankkeen päiväkodeissa lapsia kannustetaan liikkumaan paljon sekä tutkimaan, koskemaan ja havainnoimaan ympäröivää luontoa. Tiistaina ruokalistalla oli vasikanjauhelihasta valmistettua tillilihaa, joka oli maustettu etikalla, yrteillä, valkosipulilla ja laakerinlehdillä. Huéber sai runsaasti tukea televisionkatsojilta, muun muassa eräältä vaasalaiselta tytöltä. Alerten ruokapalvelupäällikön Carina Lundin ja kokin Kenneth Finnholmin mukaan ongelmia ei enää ole. Näin voi käydä jopa alan ammattilaiselle. Rakkaus toi ranskalaisen kokin Julien Huéberin Vaasaan. Hän putosi siinä vaiheessa, kun kuusi kilpailijaa oli jäljellä. Huéber valmistaa kolmen päivän ajan ruokaa pietarsaarelaiskoululaisille. KOKO KANSAN tietoisuuteen Ruotsissa hän nousi osallistuttuaan Mestarikokki -kisaan vuonna 2013. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B5 Tapio Lehtinen PIETARSAARI Vanhan sanonnan mukaan tie miehen sydämeen kulkee vatsan kautta. Kisareissuilla hän ryhtyi valmistamaan urheilijoille ruokaa, koska se on edullisempaa ja ravitsevampaa. –?Kosketus monimuotoiseen luontoon ja runsaasti kasviksia sisältävä ruokavalio lisäävät terveydelle hyödyllistä mikrobistoa elimistössä. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että sydän voi ottaa kuskin paikan. Tämä on erityisen tärkeää lapsuudessa. Finnholmin mukaan aluksi kritisoitu Cook & Chill -ruoanvalmistus on saanut pelkkiä kehuja. Parhaiksi osoittautuvat käytännöt pyritään toteuttamaan myöhemmin valtakunnallisesti. Lisäksi lapsia ohjataan kasvattamaan erilaisia kasveja esimerkiksi puutarhapihoilla ja viherseinillä. Ripaus ranskalaisuutta Länsinummen keittiöön Ruotsin Mestarikokki-kisasta tuttu kokki valmistaa kouluruokaa kolmen päivän ajan. Torstaina koululaisille tarjotaan ranskalaisen reseptin mukaan valmistettua vuokaleipää. – Koska viinin käyttö ei ole mahdollista, ranskalaisuuden ilmentämiseen täytyy käyttää muita keinoja, ranskalaiskokki sanoo. Ranskalaisesta ruokailukulttuurista kertoo paljon sekin, että kaupunkien keskustoissa ei jaeta pysäköintimaksuja lounasaikaan. Kestävää kiertotaloutta edistetään vähentämällä ruokahävikkiä ja lisäämällä kasvispainotteisia aterioita. Rakkaus toi ranskalaisen kokin Julen Huéberin Vaasaan. Kuluvalla viikolla Huéber osallistuu kouluruoan valmistamiseen Pietarsaaren Länsinummen koululla kolmen päivän ajan, tiistaista torstaihin. Oliiviöljy tuo ruokaan ripauksen ranskalaisuutta. Tuomareiden tulkinnan mukaan Huéber teki virheen makutestissä. Keskiviikkona oppilaille tarjotaan kalamureketta, jossa on puolet haukea ja puolet lohta. Hänen molemmat vanhemmat olivat ammatiltaan kokkeja. TAPIO LEHTINEN Kouluruoka maistuu toisen luokan oppilaille Venla Suolle ja Moa Myllymäelle. Oppilaat pitävät kouluruoasta, eikä sitä mene juuri ollenkaan roskiin. Luonto ja kierrätys tuodaan osaksi päiväkotien varhaiskasvatusta Kokeilussa lisätään myös kasvisten käyttöä aterioilla. –?Monet oppilaat käyvät koulupäivän aikana kotona ruokailemassa, koska tauot ovat pidempiä. Huéber työskenteli opintojensa ohella tennisvalmentajajana. Nyt hän työskentelee suomenruotsalaisessa EkoNu! -projektissa. Luontoaskel hyvinvointiin -hanke pohjautuu alkuvuodesta julkaistuun varhaiskasvatuksen ruokailusuositukseen, ja siinä ovat mukana myös Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Sitra. Putoamisessa oli skandaalinkäryä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoimassa hankkeessa on mukana 12 päiväkotia Helsingistä, Jyväskylästä, Oulusta ja Lappeenrannasta. HUÉBERIN kotimaassa ei tarjota ilmaista kouluruokaa koululaisille. Viime vuonna Pietarsaaressa keskusteltiin paljon kouluruoan laadusta. Kouluruoka on maksullista. Myöhemmin kävi ilmi, että tuomareiden tulkinta oli väärä ja Huéberin oikea. 1 ”Monet oppilaat käyvät koulupäivän aikana kotona ruokailemassa, koska tauot ovat pidempiä.” JULIEN HUÉBER kokki HELSINKI (STT) Päiväkoteihin on kehitetty uusi toimintamalli, joka edistää lasten tervettä suhdetta luontoon ja vahvistaa lasten ja perheiden taitoja kiertotaloudessa. – Lounasruokailuun käytetään paljon aikaa, koska siitä halutaan nauttia, sanoo Huéber. –?Se on täysin samanlaatuista kuin samana päivänä lämpimänä tarjottu ruoka, sanoo Finnholm. Monipuolinen mikrobisto vähentää muun muassa astman ja allergian riskiä, sanoo hankepäällikkö, THL:n erikoistutkija Heli Kuusipalo. Huéber on hakenut kouluruokaan inspiraatiota kotimaastaan. Rakkaus toi hänet Vaasaan
TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B6 Kirsi Turkki HELSINKI Työja elinkeinoministeriö julkisti tuoreet alueelliset kehitysnäkymät keskiviikkona. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo, että kehitysnäkymät jatkuvat positiivisina läpi Suomen. –?Yrittäjät kuuntelevat nyt tarkalla korvalla puolueiden puheenjohtajien puheita siitä, miten painopisteitä siirretään. Vaalipuheiden retoriikka on nyt sillä tasolla, että halutaan nähdä ensin seuraava hallitusohjelma ennen kuin tehdään investointeja, Lintilä sanoo. JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS puh. Vaalipuheet varjostavat jo investointihaluja Talousnäkymät ovat vahvat, mutta hidastumista näkyy jo. Elinkeinoministerin mukaan yrittäjiä kiinnostavat erityisesti verotusasiat. Yrityksille keskeinen asia on ennustettavuus. Lintilä sanoo, että yrittäjillä on kyllä aikaa odottaa 8–9 kuukautta ennen kuin tekevät investointipäätöksensä. RAHA -1,88% 9565,25 NOUSIJAT LASKIJAT Osake päätös, € % Osake päätös, € % DNA 18,93 3,22 Martela A 4,29 2,14 Elisa 36,09 1,95 Kamux 6,54 1,87 Telia Company 4,00 1,65 Silmäasema 4,59 1,55 Aspo 10,30 1,48 Rapala VMC 3,50 1,45 Atria A 9,05 0,78 Asiakastieto Group 26,30 0,77 Olvi A 28,10 0,72 Tokmanni Group 7,12 0,64 Finnair 5,91 -6,86 Restamax 8,72 -6,84 Stora Enso R 14,51 -6,33 Metsä Board B 7,61 -5,76 Nixu 10,20 -5,56 Uponor 10,22 -5,37 UPM-Kymmene 30,80 -4,94 Fortum 20,06 -4,48 Stora Enso A 15,00 -4,46 Ålandsbanken B 13,00 -4,41 Talenom 18,50 -3,90 Kotipizza Group 16,15 -3,58 VAIHDETUIMMAT INDEKSIT Osake milj.€ Indeksi pistettä % Nokia 87,31 UPM-Kymmene 58,47 Stora Enso R 57,82 Neste 54,29 Kone 40,10 OMXH CAP 6568,58 -1,91 OMH Mid Cap 324,25 -0,71 OMX Nordic 304,80 -2,08 OMX Nordic 40 1472,64 -2,20 DJ Industrial 26058,64 -1,41 EURIBOR Euribor 12 kuukautta -0,156% Euribor 3 kuukautta EURO ENERGIA Yhden euron arvo USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Britannian puntina Venäjän ruplina Japanin jeneinä Kiinan juaneina Raakaöljy, brent muutos Suomen aluehinta USD/tynnyri 83,29 -1,52% 5,00 0,41 Sähkö / Nord Pool, spot, snt/kWh 1,1541 10,4986 0,8739 76,9130 130,0780 7,9909 Lähteet: Nasdaq Helsinki, Kauppalehti, EBF / Millistream -0,318% 05 06 07 08 09 10 1,12 1,14 1,16 1,18 1,20 1,22 1,24 05 06 07 08 09 10 -0,35 -0,30 -0,25 -0,20 -0,15 05 06 07 08 09 10 9400 9600 9800 10000 10200 10400 10600 % 3kk 12kk Euro USA:n dollareina NASDAQ HELSINKI 10.10.2018. Yritysten investoinneissa on näkyvissä notkahdus, ja se johtuu Lintilän mukaan tulevista vaaleista. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Uudenkaupungin autotehtaan rekrytoinnit eivät enää kasva viime vuosien tahtiin, kun tehdas työllistää nyt lähes 5?000 henkilöä. Lähetä viesti numeroon 13525. Esimerkiksi sdp:n vero-ohjelmassa esitetään muutoksia listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen. Lintilän mukaan yrittäjät odottavat seuraavaa hallitusohjelmaa ennen investointien tekemistä. 020 750 4405 Sähköposti: toimitus@kpk.fi (ma-pe klo 8.00-23.00, la-su klo 15-23)
Myös maahanmuuttajia tarvitaan. Uudenkaupungin autotehdas työllistää nyt lähes 5000 henkilöä. TYÖTTÖMYYDEN ALENEMINEN jatkuu koko maassa. Pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Oulun, Tampereen ja Jyväskylän seuduilla rakentamisen ennakoidaan pysyvän lähiajat vilkkaana. Me lähdemme tästä liikkeelle ja pikku hiljaa laajennamme, kertoo Cinian kehityspäällikkö Jyrki Hyyrönmäki. Katsauksen arviot kerätty elo-syyskuussa 2018. –?Osaltaan kasvua tukevat lentokenttien laajennusinvestoinnit niin Helsinki-Vantaalla kuin Lapin kentillä. Venatorin pigmenttitehtaan alasajo varjostaa. Hän muistuttaa, että syksyn budjettiriihessä hallitus sopi Lounais-Suomen siltasopimusmallin laajentamisesta muille työvoimapulasta kärsiville alueille. –?Olemme lähteneet liikkeelle viljaketjun toimijoista. . . Hyyrönmäki uskoo, etteivät järjestelmät voi olla erillisinä kovin suuria kaupallisia menestyksiä maataloudessa, mutta tilanne on toinen, kun järjestelmät seurustelevat keskenään. Työttömyyden kestot ovat lyhentyneet ja työttömyysjaksot päättyvät yhä aikaisemmin. Alueelliset kehitysnäkymät on ELY-keskusten ja keskeisten aluekehittäjien näkemys. ValueNetin kautta tietoa kertyy viljelijöille esimerkiksi laiteja ohjelmistotoimittajilta, maatalouden palveluorganisaatioilta, Luonnonvarakeskukselta, sääpalveluista sekä viranomaisten tuottamista palveluista. . Eri puolilla Lappia rakennetaan nyt matkailukohteita. Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Savossa metsäteollisuudella on investointisuunnitelmia. Rakentaminen on kiivasta Turun, Oulun, Tampereen ja Jyväskylän seuduilla, mutta näkymät tasoittumassa. Kymenlaaksossa vetävät metsäteollisuus ja logistiikka-ala. Lounais-Suomi pysyy kasvun veturina, kärkenä ovat automerija lääketeollisuus. Satakunnassa automaatio-, robotiikkaja ohjelmointialat kasvavat. . Järjestelmän tarkoitus on yhdistää erilliset tietojärjestelmät keskustelemaan keskenään. Asikaisen mukaan Smile olisi täyttänyt kaikki vaatimukset pörssilistauksen toteuttamiseksi. . Talouden ja työllisyyden kasvu jatkuu koko maassa, mutta hidastuu. Maanviljelijä ja MTK:n peltokasvivaliokunnan puheenjohtaja Esa Similä arvioi, että Cinian järjestelmä avaa huikeita mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Lounais-Suomi on kasvun veturi, kärkenä autoja meriteollisuus. KARI PITKÄNEN ALUETALOUS Kasvu jatkuu . Smilen toimitusjohtajan Sami Asikaisen mukaan yhtiössä oltiin Nordean kanssa eri mieltä annin toteuttamiskelpoisuudesta. Instituutioannissa annettiin merkintätarjouksia noin 98 prosenttia, henkilöstöanti ylimerkittiin, ja yleisöannissa annettiin merkintäsitoumuksia noin 38 prosenttia listautumisannin ehtojen mukaisesta alustavasta enimmäismäärästä. Tällöin tiedetään minkälaista dataa järjestelmät sisältävät, mikä mahdollistaa niiden sovittamisen yhteen. Työvoimaa on vaikea saada koko maassa. Smilen hallitus päätti peruuttaa listautumisannin, koska annin pääjärjestäjän Nordean mukaan nykyisissä markkinaolosuhteissa annilla ei voitu saavuttaa riittävää määrää merkintöjä annin toteuttamiseksi. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B7 LÄHIAIKOJEN KASVUNÄKYMÄT ovat hyvät käytännössä Suomen kaikilla alueilla ja mahdolliset uhat tulevat kansainvälisestä taloudesta. Porin seudun automaatio-, robotiikka ja ohjelmointialojen klusteri kasvaa voimakkaasti. Antti Autio HELSINKI (STT) Sovelluskehittäjä Cinia uskoo, että yhtiön uusi ValueNet-järjestelmä soveltuu laajasti eri elinkeinoihin maataloudesta metsäteollisuuteen. –?Tähän asti omalla tilallani olen käyttänyt useita ohjelmistoja, mutta ne eivät keskustele keskenään, vaan joudun siirtämään tietoa käsin, hän kertoo. . Tällöin tilan tuottavuus ja kilpailukyky kohenevat. Matkailurakentaminen on vilkasta Lapissa ja pääkaupunkiseudulla. Sovelluskehittäjä Cinia yhdistämässä maatalouden erilliset tietojärjestelmät Erilliset datajärjestelmät jarruttavat maatalouden digitalisoitumista 1 Maanviljelijä ja MTK:n peltokasvivaliokunnan puheenjohtaja Esa Similä arvioi, että Cinian järjestelmä avaa huikeita mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen. PÄÄOSIN VALTION OMISTAMAN Cinian mukaan ValueNet toimii siten, että jokainen järjestelmään liittyvä julkaisee datansa kuvauksen. Passi varmistaa myös jokaisen viljaerän jäljitettävyyden. Rakentaminen on selvityksen mukaan edelleen kiivasta, vaikka näkymät ovat koko maan tasolla tasoittumassa. Turun telakan tilauskanta ulottuu vuoteen 2024 saakka ja telakka myös investoi merkittävästi. Myös pääkaupunkiseudulla on käynnissä ja suunnitteilla useita hotellihankkeita. Hänen mukaansa maataloudessa on käytössä muun muassa ajoneuvoihin liittyviä järjestelmiä ja pellossa olevia tai laatua mittavia antureita. Lintilän mukaan tarvitaan myös jonkinlaiset kansalaistalkoot, jotta vain peruskoulun käyneet 20–29-vuotiaat kaikesta irti olevat nuoret saadaan työelämään mukaan. –?Se buustaa (lisää) järjestelmän myyntiä välittömästi, kun muutkin järjestelmät alkavat käyttää sen dataa, hän ennustaa. HELSINKI (STT) Henkilöstöpalveluyritys Smilen elokuussa julkistettu pörssilistautuminen perutaan, yhtiö kertoo. Äänekosken biotuotetehdas toimii nyt täydellä kapasiteetilla ja metsäteollisuudessa on vireillä merkittäviä investointisuunnitelmia erityisesti Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Savossa. ValueNetin kokoamassa arvoketjussa järjestelmät imevät Hyyrönmäen mukaan dataa ketjun seuraavasta osasta. Metsätalous porskuttaa eteenpäin varsinkin sellun tuotannossa. Altian Koskenkorvan tehtaalla viljapassi otetaan käyttöön jo tämän vuoden loppuun mennessä. . Lintilän mukaan on selvää, että kasvun edellytys on osaavan työvoiman saaminen yrityksiin. Niiden erillisyys on este maatalouden digitalisoitumiselle. –?Koskenkorvan tehtaallamme sähköinen viljapassi integroidaan suoraan keskeiseksi osaksi viljakuormien automaattista vastaanottojärjestelmää, Kiltilä sanoo. Ensimmäinen ValueNetiin liittyvä palvelu on sähköinen viljapassi, joka tulee kaikkien maanviljelijöiden ulottuville ensi vuoden viljelykauden alkuun mennessä. Hankintapäällikkö Kari Kiltilä kertoo, että sähköinen viljapassi helpottaa huomattavasti viljelijän, kuljetusliikkeen ja yhtiön työtä. Keskusteluja on käyty jo yleisemminkin maataloudessa. Viljelijät käyttävät tällä hetkellä pariakymmentä eri järjestelmää. Henkilöstöpalveluyritys Smilen pörssilistautuminen peruttiin. Satakunnan muuten hyviä näkymiä varjostaa Venatorin pigmenttitehtaan alasajo vuoteen 2021 mennessä. Matkailun vahva kasvu näkyy koko maassa
Ulla Jokisalo, Jussi Kivi ja Tove Jansson. Ulkomailla kanteleella ei ole riesanaan klisheistä Suomi-kuvastoa. Syksyisiä sävyjä -konsertin ohjelmistossa on muun muassa Kalevalaan perustuva Pekka Kostiaisen Sampo-sarja useine solisteineen sekä osia Bob Chilcottin teoksista A Little Jazz Mass ja Nidaros Jazz Mass. – Se oli sellainen mukava akustinen huone, jossa kantele soi hyvin. Kaikki tämä on mahdollista, koska Kardemimmit on osakeyhtiö. Sinertävän pilven tekstin hän löysi Alavuden laulukirjasta. Yleensä mitään ei kirjoiteta nuoteille, vaan kappaleita soitetaan ja ne sovitetaan yhdessä treeneissä, kertoo Anna Wegelius. HAM-galleriassa ja HAM– kulmassa jatkuvat ajankohtaiset nykytaiteen esittelyt. Kardemimmit Anna Wegelius (vas.), Jutta Rahmel, Leeni Wegelius ja Maija Pokela. Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertuebändi lokakuussa. JIMMY HELSINKI (STT) Brittiläisen taiteilijaparin Gilbert & Georgen näyttely The Major Exhibition aukeaa Helsingin taidemuseossa huomenna perjantaina. Kardemimmien musiikissa voi kuulla nykykansanmusiikin lisäksi jälkiä folkista ja jopa progesta. 040 672 1257 TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B8 Anni Saari (KP) Kun Kardemimmit-yhtye palasi talvella 2017 Japanin kiertueelta, mukana oli pyyntö seuraavana vuonna julkaistavasta talvilevystä. Tällaisissa paikoissa oli Wegeliuksen mukaan tärkeää näyttää, että miehiä ei välttämättä tarvita, että naiset voivat toimia muusikoina itsekin. Kardemimmit ei koe itseään tyttöbändiksi, mutta ulkomailla keikkaillessaan yhtye on saanut huomata, että sukupuolella on merkitystä. Perustettu musiikkiopiston ryhmäksi vuonna 2000. Yhtyeen kaksi viimeistä levyä on äänittänyt ja miksannut Samuli Volanto. Tämä näkyi etenkin USA:n koulukiertueilla, joiden myötä Kardemimmit kiersi satoja keskilännen osavaltioiden kouluja. Mutta kun yhtyeen jäsenet toukokuussa kokoontuivat työstämään levyä, kaikilla oli mukanaan kesäkappaleita. Tätä ennen puikoissa oli Antti Järvelä. HAMissa on esillä myös useita taidemuseon kokoelmiin liittyviä kokonaisuuksia, joiden nimiä ovat mm. Isot konserttisalit olivat täynnä. Julkaissut viisi albumia. Arkistonauhoilta löytyy Wegeliuksen mukaan melkoisen progressiivista materiaalia. – Onhan se ihan mukava nähdä maailmaa, mutta kyllä varmaan jokainen haluaisi tehdä töitä kotimaassaan. Wegelius arvioi, että proge-kuulokuva on seurausta vanhojen kantele-arkistonauhojen ahkerasta kuuntelusta, jota kaikki yhtyeen jäsenet ovat harrastaneet. Tämä demokraattinen toimintatapa yhtyeella on ollut alusta saakka. Kansanmusiikkia pitäisikin kuulua Suomessa radiosta. Maija Pokela, Jutta Rahmel, Anna Wegelius ja Leeni Wegelius. He eivät ainoastaan tee taidetta vaan ovat sitä itse. Ulkomailla on vain pakko keikkailla, muuten ei tule toimeen, Wegelius sanoo. Sen alkupääomaa kerrytettiin jo yhtyeen alkumetreillä, jolloin jäsenet olivat vasta ala-asteikäisiä. Hius heliän teksti taas on peräisin Suomen kansan vahoista runoista. – Jokainen säveltää. Kanteleen ja laulun sa Torstaina Kokkolassa konsertoiva Kardemimmit on ulkomailla tahtomattaankin tasa-arvon lähettiläs Kardemimmit . YHTEYSTIEDOT kulttuuri@kpk.fi Osaston esimies: Tiina Ruotsala puh. Heidän harkittu tyylinsä ja julkinen esiintyminen toimivat performanssin tavoin. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari puh. Kardemimmien soundi syntyy kanteleista ja laulusta. KARDEMIMMIEN LEVYN korkeatasoinen äänimaisema on tulosta paitsi taitavista muusikoista myös tekniikasta. Chorus Vallis on Ylivieskan seudun ja Kalajoen kansalaisopistojen yhteisenä opintopiirinä toimiva sekakuoro, jossa on 42 laulajaa viideltä paikkakunnalta. Suomessa vastaavaa suosiota ei kansanmusiikille voi kuvitellakaan. On maita, joissa se, että nainen tekee uraa muusikkona, on jotain poikkeuksellista. cant. – Se on meille elinehto, varsinkin silloin kun keikoilla on vieras miksaaja, Wegelius toteaa. Miehiä on kuorossa vähemmän, ja kuluvan vuoden aikana kuoro on menettänyt riveistään tärkeitä bassoja. Teosten ytimessä sykkii myös anarkistinen huumori. Haastavissa ja provosoivissa teoksissa raaka realismi yhdistyy romanttiseen kuvastoon. Japanissa Kardemimmit kiersi virolaisen Curly Stringsin ja ruotsalaisen Krajan kanssa. Soili Autio toteaa teosten valintakriteereitä olevan muun muassa kaunis melodia, puhutteleva teksti ja hienoinen haasteellisuus. Kaikki soittavat kanteleita ja laulavat. Helmikuussa julkaistulle Kesäyön valo -levylle kaikki Kardemimmit ovat säveltäneet kaksi kappaletta. Suurin osa näyttelyn yli 50 teoksesta nähdään Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. . Yhtiö tuottaa levyt itse ja on voinut satsata niihin enemmän kuin kansanmusiikkiyhtyeet yleensä. Vuoden toinen suurnäyttely Graffi ti tarkastelee keväällä graffi tin historiallisia juuria ja nykyisyyttä sekä erityisesti helsinkiläisen graffi tikulttuurin yhteyttä kansainväliseen kenttään. Siellä ei myöskään kysytä, voiko kanteleella soittaa rockia, kuten Suomessa usein, Wegelius kuvaa. Gilbert & Georgen taide on täynnä ristiriitoja ja äärimmäisyyksiä, ja sen tarkoitus on provosoida, kyseenalaistaa, repiä ja innostaa. Näyttelyteokset jakautuvat kymmeneen sarjaan kuten Uusdemokraattiset kuvat, Silkkaa paskaa, Lippufriikki-sarja, Syntipukkiuskuvat sekä Utooppiset kuvat. Masteroijana on jo pitkään ollut Minerva Pappi. Taiteilijaparia on kuvattu ”eläviksi veistoksiksi”, he esiintyvät valokuvissaan mutta myös joka päiväisessä elämässään taiteensa ehdoilla. Värikylläiset työt sekoittavat nykyhetkeä ja monikulttuurisuutta tabuihin, uskontoon ja politiikkaan. WEGELIUS ON säveltänyt uusimmalle levylle Hius heliä ja Sinertävä pilvi-kappaleet. Keikoilla äänimaiseman toteuttaminen onnistuu, koska yhtye on panostanut äänentoistoon. – Amerikassa meiltä kysyttiin tosi usein, olemmeko naimisissa. Kappale kertoo tarinan pitkätukkaisesta tytöstä, joka saa kamman, mutta se hukkuu mereen. He tuntevat kanteleen äänen ja tietävät, miten sitä pitää äänittää, Wegelius kertoo. Joten ei tullut talvilevyä. Muita teoksia ovat esimerkiksi Tony Edelmannin Armaan läheisyys, Billy Joelin And So It Goes, Leonard Cohenin Hallelujah, Freddie Mercuryn Bohemian Rhapsody ja Christopher Tinin Baba Yetu. Volanto on kiertänyt paljon Kardemimmien miksaajana myös ullkomaan kiertueilla. Kuoroa säestää Minna-Liisa Kaattari. Sellaisessahan kannelta on perinteisesti soitettu, Anna Wegelius toteaa. Kaikilla yhtyeen jäsenillä on 25?% omistus yhtiöstä, joten se toimii yhtä demokraattisella pohjalla kuin säveltäminen. Osa yhtyeen jäsenistä tekee stemmat suhteellisen valmiiksi, osassa kappaleista ne syntyvät pitkälti improvisoimalla. . – Meillä on ollut onni työskennellä pitkään samojen ihmisten kanssa. Kesäyön valo on äänitetty Leeni Wegeliuksen vaarin rintamamiestalon yläkerrassa, ”kotistudiomeiningillä”. Kuoronjohtaja, dir. Se, joka tuntee meidän musiikkiamme pitkältä ajalta, pystyy varmasti erottamaan kunkin yksilöllisen kädenjäljen. Wegeliuksen mukaan kukaan jäsenistä ei identifi oi itseään varsinaisesti laulajaksi, mutta kaikki kuitenkin laulavat soittamisen ohella. . – Polveilevuus on varmasti seurausta myös sitä, että meitä on monta tekemässä kappaleita. – Siinä on vähän sellaista feminististä asennetta, Wegelius kertoo. Kansanmusiikin suosiota nostaisi Wegeliuksen mielestä ainakin se, että ihmiset tietäisivät sitä olevan olemassa. Konserttikanteleessa on soitinrakentajan valmistamat mikit, ja pienkanteleissa vimpeliläisen Mässbckan laatumikit. Gilbert &Georgen värikäs anarkismi täyttää Tennispalatsin helmikuun loppuun saakka KALAJOKI (KP) Chorus Vallis -kuoro juhlii 25-vuotista toimintaansa ja konsertoi sen merkeissä nyt Kalajoella Virta-salissa tulevana sunnuntaina. Ajatuksena oli, että miten miehemme päästävät meidät keikalle, Wegelius kertoo. Konsertti: Syksyisiä sävvyjä Virtasalissa su 14.10.klo 19 Chorus Vallis juhlii konsertoiden. Kappaleen musiikkivideon on tehnyt Jimmy Träskelin. Näyttely esillä 24.2.2019 saakka. – Ei siellä ole kuvaa Elovena-tytöstä, joka soittaa kanteletta kansallispuvussa.
Kaikki yhtyeen kappaleet ovat perinnesävelmiä. Bändin tiedotteen mukaan edelliseen levyyn verrattuna tällä levyllä ei ole ulkopuolista tuottajaa, vaan sekin tulee bändin sisältä. tuo lavalle neljä bändiä. Chydenius-kapelli otti pyynnön vastaan ja toimii järjestäjänä. –?Molière pilkkasi näytelmissään kirkkoa, tekopyhyyttä, oppineita ja lääkäreitä (jotka olivatkin aikamoisia puoskareita tuolloin). Rautawaara-klubi Corner´s Pubissa 11.10. Korpin 10-henkisen kollektiivin ydin on rockbändi, jonka äänimaisemaa sävyttävät klarinetit sekä nelihenkinen taustakuoro. –?Tein lapsena koko ajan teatteria ja näyttelin, mutta herkässä murrosiässä sain opettajalta ”ei niin kannustavaa palautetta” ja kun musiikki vei vahvasti, teatteri sai jäädä. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B9 aumaton liitto TRÄSKELIN Neljän bändin ilta tänään Rautawaara-klubilla KOKKOLA (KP) Truba ry:n tämän syksyn toinen Rautawaara-klubi 11.10. Kanteleeseen suhtaudutaan kuin mihin tahansa eksoottiseen instrumenttiin ja se ihastuttaa kuulijoita etenkin kuulaalla äänellään. Erikoisuuden keikalle tuo se, että yhtye soittaa uuden albuminsa alusta loppuun, kenties ainoan kerran ikinä. cembalisti, musiikin tohtori ja taiteilijaprofessori . Itse asiassa Molièren pelasti kuningas, näytelmäkirjailija oli aurinkokuningas Ludvig XIV:n suojeluksessa, Mustonen taustoittaa. –?Yksi nuori tyttö tuli kertomaan, että tekstit olivat kuin suoraan hänen elämästä. Toki mietin, että uskallanko lähteä enää keskiikäisenä opiskelemaan, mutta sitten ajattelin, että jos mokaan niin mokaan vain itseni – ja mitä siitä, kukaan ei kärsi! ONNEKSI ELINA MUSTONEN on rohkea ja tarttui haasteeseen. Kun Mustonen nousi oopperan lavalle sekä näyttelijänä että soittajana 1980-luvun puolivälissä, seurasi uusi innostus, joka vei kymmenisen vuotta myöhemmin cembalistin opiskelemaa teatteritaidetta Lontooseen Royal Academy of Dramatic Art -korkeakouluun pääaineena Shakespeare. Tapahtuma on ikärajaton, ilmainen ja päihteetön. Ohjelmisto koostuu eurooppalaisesta kansanmusiikista höystettynä ”kylähulluuden aromeilla”. Ja sitten Shakespearen 400-juhlavuoden kunniaksi Mustonen valmisti yhteistyössä kirjallisuudentutkija Nely Keinäsen ja ohjaaja-dramaturgi Johanna Freundlichin kanssa näyttämöllisen sooloteoksen Her Infi nite Variety – Shakespearen naiset sanoin ja sävelin. Pro Musica -palkinto vuonna 2013 YLIVIESKA Ylivieskalainen pop-yhtye Save julkaisee Ylivieskan lukiolla Soihduksi pimeään-pitkäsoittonsa 9. Heinola Residence-festivaalin taiteellinen johtaja . Hän nauhoittaa Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin vuonna 2020 ilmestyvälle (Anders) Chydenius-CD:lle yhden kamarimusiikkiteoksen. Se kestää vain tunnin, teksti on hauskaa ja musiikki ihanaa, lupaa lapsesta saakka cembaloa soittanut Mustonen. kello 20.30 alkaen. Lisäksi hänellä on ollut Suomessa mm. Lisäksi klubilla esiintyy Kardemimmit. JOUEZ! Molièren matkassa Raatihuoneella la 13.10. kaudella 2006-2007 toteutettiin ensi kerran poikkitaiteellinen kamarimusiikkiteos, joka perustuu Domenico Scarlattin cembalomusiikille ja Nobel-kirjailija José Saramagon romaaniin Baltasar ja Blimunda . Rohkea mies, mutta niin on rohkea myös kaikki näyttämöhahmot esittävä ja musiikin cembalolla soittava Elina Mustonen, joka on uskaltanut seurata intohimoaan ja opiskella musiikin lisäksi aikuisena vielä teatteritaidetta. Eikä tässä vielä kaikki, esityksessä kuullaan myös Molièren ajan musiikkia, cembalolla soitettuna. Yhtye esittää myös Suomessa harvemmin nähtyä fl atfoot-tanssia, jossa tanssija toimii ikäänkuin yhtyeen perkussionistina. Korppi on sen solisti Keke Lammassaaren pitkään kypsyttelemä uusi bändi, jonka lauluissa historia ja myytit sekoittuvat nykyajan tragedioihin. lukuisia radionauhoituksia Yleisradiolle ja osallistunut TV 1:n kansainvälisiin yhteistyöohjelmiin . –?Koen olevani onnekas ja iloinen siitä, että sain myös teatterin takaisin. Royal Academy of Dramatic Art korkeakoulussa Lontoossa . opiskellut näyttelijäntyötä mm. Saven muodostavat Niko Marjakangas, laulu, Mikko Keskinen, kitara, koskettimet, ohjelmointi ja laulu ja Roope Rantala, kitara ja laulu. Cembalo on ollut Elina Mustosen instrumentti ihan lapsesta saakka. cembalonja continuosoiton sekä cembalopedagogiikan opettajana Sibelius-Akatemiassa . Lontoossa hän pääsi näyttelemään niin Prosperon roolin Shakespearen Myrskyssä kuin Hippolytan ja Titanian Kesäyön unessa. Hänellä oli todella paljon vihamiehiä ja näytelmäkirjailijaa vaadittiin jopa poltettavaksi roviolla. Albumia julkaisua juhlitaan erikoiskeikalla Ylivieskan lukion salissa. –?Koska minulla oli sovittuna Molière-esitys Vaasassa sunnuntaina ja nauhoitus osui samalle viikonlopulle, ehdotin, että voisin esittää Molièren matkassa myös Kokkolassa. Kolmihenkiseksi hiljattain kokoonpanonsa muovannut yhtye on uudistanut rohkeasti soundiaan popin suuntaan. HEIKKI TUULI KUKA Elina Mustonen . Vastaavanlaisen kokemuksen Mustonen lupaa myös niille, jotka saapuvat katsomaan hänen esitystään Kokkolan Raatihuoneelle, joka jo miljöönä on aivan erinomainen esityspaikka. Moosic esittää Pohjois-Amerikkalaista perinteistä old time -musiikkia. Tämä on Wegeliukselle mieleen. nimirooli Jussi Kylätaskun näytelmässä Maaria Blomma. Huoli oli turhaa, yleisö tykkäsi. Tiina Ruotsala (KP) Molièren (1622-1673 Pariisi) tunnetuimmat näytelmät käydään läpi tunnissa Kokkolan raatihuoneella lauantaina. Kuvittele! Ne on kirjoitettu jo neljäsataa vuotta sitten. Grand Slamista sekä heavystä ja progesta. Ylivieskalainen Save julkaisee pitkäsoiton. Hänestä on myös mukava nähdä pitkästä aikaa Kokkolaa. Cembalisti ja musiikkipedagogi Elina Mustonen nauraa iloisesti tiivistäessään esityksensä JOUEZ! – Molièren matkassa annin, mutta vakavoituu sitten hetkeksi kerratessaan Molièren tarinaa. Instrumentaatio on perinteinen: viulu, banjo, mandoliini ja kitara, mutta suuressa osassa on alueelle tyypillinen stemmalaulu. –?Tämä on juuri sellainen matalan kynnyksen esitys. klo 15 Soittajasta myös näyttelijä Cembalisti Elina Mustonen lupaa käydä tunnissa läpi kaikki Molièren tunnetuimmat teokset. Soihduksi pimeään -albumilla yhtye kuulostaa siltä, miltä haluaakin vuonna 2018. Kaupunki on tuttu, koska Wegelius suoritti Centriassa kansanmusiikkipedagogin tutkinnon. Mutta ei teatterin kipinä sammunut. ITSE ASIASSA Elina Mustosen tuo Kokkolaan levytys. Vasti on Susanna Leppäsen, Ruusu Saksion, haitarin ja cajonin muodostama jyväskyläläinen duo. marraskuuta. Silloin kävi mielessä, kuinkahan oppilaat ottavat esityksen vastaan. Tyylilajina on suomenkielinen proge, johon sekoittuu vaikutteita mm. Produktio on kiertänyt ympäri Suomea, ja se on nähty myös Dublinissa ja Lontoossa. Kansanmusiikkiliiton kiertueella Kardemimmit saa tehdä viisi keikkaa putkeen kotimaassa. kysytty solisti ja kamarimuusikko niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, useita sooloja kamarimusiikkilevytyksiä . Mustonen kertoo koululaiskeikasta, jossa esiintymislavana oli auditorion edusta
Sulata pannulla voi. Pyrstö ja ruoto antavat silakalle mukavan rouskuvan rakenteen. Kurpitsasoseen teet helpoiten paahtamalla lohkot kypsiksi uunissa ja soseuttamalla sauvasekoittimella. Sitruunamuusi 800 g jauhoisia perunoita 50 g voita 1 tl suolaa 1 luomusitruunan kuori 2 rkl sitruunan mehua Kuori perunat ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Asettele fi leet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin, suolaa ja pippuroi. Uunisilakat pestolla ja fetajuustolla 500 g silakkafi leitä noin 1 tl suolaa pari kierrosta mustapippuria myllystä 1 prk (130 g) vihreää pestoa 150 g fetajuustoa 1 tlk tomaattimurskaa 1 tl oreganoa 10 kirsikkatomaattia 1 dl kivettömiä kalamata-oliiveja pinnalle reilusti tuoretta lehtipersiljaa Leikkaa silkkafi leistä selkäevät saksilla. . . Silakka on edullinen, ekologinen, terveellinen ja maistuva vaihtoehto. Kaikki ohjeet ovat neljälle. Kääri silakkafi leet rullalle ja lado voideltuun uunivuokaan. Kaada silakkarullien päälle. Harva syö enää suolasilakkaa, mutta silakasta valmistuvat lämpimien ruokien lisäksi monenlaiset marinoidut kalat ja säilykkeet. Tarjoile wasabisilakat sitruunamuusin kanssa. Mehevä kurpitsakakku 2 dl öljyä 4 isoa kananmunaa 5 dl kurpitsasosetta 2 rkl siirappia 1 dl fariinisokeria 1 dl sokeria 1 tl vaniljasokeria 4 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 2 tl kanelia 1 tl jauhettua inkivääriä, maustepippuria ja neilikkaa Kuorrute 100 g tuorejuustoa 50 g voita 5 dl tomusokeria Pinnalle 1 dl kurpitsansiemeniä 1 rkl voita 1 dl sokeria Yhdistä öljy, munat, kurpitsasose, siirappi ja sokerit vatkaimella. . Valmiista silakkafi leestä valmistuvat herkut hetkessä, mutta kokeile tänä syksynä myös kokonaista tuoretta silakkaa. Levitä silakkaparien toiselle puolikkaalle wasabituorejuustoa ja ripottele pinnalle reilusti ruohosipulia. Kaada leivinpaperilla vuorattuun, 22 x 33 senttimerin vuokaan. Se on myös taloudellisesti merkittävin pyyntikalamme. Hopeakylkistä herkkua löytyy kaupan tiskiltä kaikissa muodoissaan: kokonaisena, fi leenä, savustettuna ja hiillostettuna. Vatkaa sileäksi. Sen perkaaminen onnistuu helposti napsauttamalla pää irti, ujuttumalla etusormella mahapuoli auki samalla sisälmykset pois vetäen. Paista uunissa vielä 15 minuuttia. Lohta syömme nykyään noin 4,2 kiloa henkilöä kohden. . Pestokastike, fetajuusto ja oliivit tuovat uunissa haudutettaviin silakkarulliin ripauksen välimerellisyyttä. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Paahda siemeniä pannulla voin ja sokerin kera. Rouhi pieniksi ja ripottele pinnalle. Wasabisilakat 600 g silakkafi leitä 2 tl suolaa 1 tl valkopippuria 2 dl ruisjauhoja 150 g wasabi-tuorejuustoa 1 ruukku ruohosipulia hienonnettuna 2-3 rkl voita paistamiseen Lajittele silakkakafi leet samankokoisiksi pareiksi ja lado ne leikkuulaudalle vierekkäin nahkapuoli alaspäin. Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto ja voi sileäksi, lisää tomusokeri ja vatkaa vielä 2 minuuttia, kunnes kuorrute on valkoista ja ilmavaa. Kurpitsa korvaa porkkanan mehevässä kakussa Reilu kerros unelmankevyttä kuorrutusta sekä karamellisoidut kurpitsansiemenet kruunaavat mehevän ja mausteisen kurpitsakakun.. FAKTA Silakka on kestävä valinta . Kuohunnan tasaannuttua paista pihvit erissä molemmin puolin keskilämmöllä kauniin ruskeiksi, 3–4 minuuttia per puoli. Sivele fi leet pestolla ja murenna pinnalle fetajuustoa, mutta säästä juustosta kolmannes silakkalaatikon pinnalle. Murenna päälle loput fetajuustosta. Sekoita tomaattimurskaan loput pestosta, mikäli sitä jäi yli, sekä oregano. . Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Nanna Rintala, teksti ja kuva Jos pidät porkkanakakusta, rakastut tähän syksyiseen kurpitsakakkuun. Silakka ottaa vastaan lähes mausteen kuin mausteen aina katajanmarjasta ja sinapista chiliin ja kookosmaitoon asti. Ripottele fi leiden päälle puolet suolasta ja valkopippurista. Sekoita kuiva-aineet ensin keskenään ja lisää sitten taikinaan. Levitä ruisjauhoja matalalle lautaselle ja mausta ne lopulla suolalla ja pippurilla. Suosi silakkaa Hopeakylkinen merikala on edullinen ja maukas herkku, jota muuntelet pestolla, wasabilla ja vaikka aurajuustolla haluamaasi suuntaan. Anna jäähtyä. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B10 Ruoka Nanna Rintala, teksti ja kuvat Näin lokakuun alussa troolarit varustautuvat kesätauon jälkeen silakanpyyntiin. Ota vuoka uunista ja asettele tomaatit sekä oliivit sen pinnalle leikkuupuoli ylöspäin. Vuosituhannen vaihteessa suomalainen söi silakkaa 1,2 kiloa, nykyisin enää 300 grammaa vuodessa. Tarjoile keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Hienonna valmiin ruoan pinnalle reilusti tuoretta lehtipersiljaa. WWF:n kalaoppaan mukaan silakan kanta ja kalastus on tällä hetkellä kestävällä tasolla. Silakka on osa ruokaperinnettämme ainakin tuhannen vuoden ajalta. Paista 180 asteessa puoli tuntia. Kääntele pihvit molemmin puolin ruisjauhoissa. Nosta toinen silakkafi lee kanneksi, lihapuolet vastakkain. Mikään ei nimittäin vedä vertojaan voissa rapeaksi paistetulle, ruisjauhoissa kieritetylle kokonaiselle silakalle. Halkaise kirsikkatomaatit
Laita nyljetyt fi leet kulhoon. Survo perunat yhdessä voin ja suolan kanssa. Vahvuutensa vuoksi olutta saa vain Alkon ja ravintoloiden valikoimista. Purista päälle limettien mehu, sekoita ja anna kypsyä viileässä noin 4 tuntia. Loistava alkuruoka tai iltapala syntyy pannuun silakoista, etanoiden hengessä. Silakkaceviche 300 g silakkafi leitä 3 limeä 1 punasipuli 2 tuoretta jalapeñoa tai vihreää chiliä 1 tl suolaa 2 valkosipulinkynttä 1 rkl oliiviöljyä 1 avokado 1 ruukku tuoretta korianteria Nylje silakkafi leet vetämällä niistä nahka varovasti irti. ???. Viipaloi puolet punasipulista samaan kulhoon fi leiden kanssa. Maltainen makeus jatkuu oluen maussa ja toimii hyvin tasapainossa humaloinnin tuoman katkeruuden kanssa. ?. Jos haluat muusista notkeampaa, lisää säästämäsi keitinvesi. Sekoita voi, aurajuusto, hienonnettu kylmäsavulohi, kaprikset ja puristetut valkosipulinkynnet tahnaksi. Mausta lopuksi raastetulla sitruunankuorella ja -mehulla. Keveydestään huolimatta olut on Pirkka-tuotteeksi yllättävän hyvä. Tarjoile kylmässä kalapöydässä perunoiden kera, meksikolaisittain tortillalastujen kanssa tai tee silakkacevichestä herkulliset suupalat voilla voidellulle saaristolaisleivälle. Murskaa valkosipulinkynnet. Olutluokitteluja dominoiva amerikkalainen Brewers Association määritteleekin ne samaan tyyliin. Jaa tahna tasaisesti etanapannujen koloihin fi leiden päälle. Ambereissa käytetyt maltaat tuovat oluisiin punertavan värin ja usein makean maltaisen maun. Älä anna etanapannujesi pölyttyä kaapissa. Tarjoile sitruunalohkojen ja vaalean leivän kanssa. Tuoksussa ilmennyt makeus kääntyy banaanimaisen ensipuraisun jälkeen metalliseksi. Sekoita kaikki pilkkomasi ainekset silakoiden kanssa. Kääri kapeat fi leet rullalle ja asettele etanapannun koloihin. Aurajuustosilakat etanapannulla 12 silakkafi leetä ripaus suolaa ja pippuria 4 kuuden kolon etanapannua 50 g huoneenlämpöistä voita 80 g aurajuustoa 80 g kylmäsavulohta hienonnettuna 2 rkl kapriksia 3 valkosipulinkynttä tarjoiluun sitruunalohkoja ja vaaleaa leipää Poista silakasta selkäevät ja aseta fi leet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin. Amber ale muistuttaa paljon red alea. ??. Kuutioi toinen sipulinpuolikas, poista chileistä siemenet ja hienonna. Tuoksultaan se on makean maltainen. Olut maistuu kirpeän raikkaalta ja jättää suuhun kuivan katkerahkon jälkimaun, joka nostattaa veden kielelle. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B11 Ruoka Valuta vesi pois, säästä 1 dl vettä. Petteri Pulkkinen, teksti ja kuva PANETTELUA Kokenut olutharrastaja vertailee tällä palstalla erityyppisiä oluita. MAKU BREWING Amber Alea tuoksutellessa voi muistella edesmenneen Filmtownin karamellihyllyjä. Olutkriitikko innostui kotimaisten panimoiden amber-valikoimasta.. Kypsennä pannuja 225-asteisessa uunissa 15 minuutin ajan. Helppo tapa hahmottaa amber ale on ajatella se american pale ale ja red ale -oluiden väliin. Tunnetko jo maltaisen makeat amber alet. Valuta silakat ja pilko pienemmiksi. Amber alet ovat usein punertavia ja makeahkoja. PIRKAN PARHAAT Amber Alen on valmistanut Saimaan Juomatehdas. Kokonaisuus on varsin raikas ja miellyttävä. Ennen tarjoilua kuori ja kuutioi joukkoon avokado ja hienonna korianteri. RUOSNIEMEN PANIMON Artesaani Amber Ale on väriltään kuparinruskea ja tuoksuu vienosti sitrukselta ja havuilta. Lisää oliiviöljy ja mausta suolalla. Suolaa ja pippuroi, ja halkaise silakkafi leet pituussuunnassa. Maku on ohuempi kuin Artesaanissa. Keittiöiden törmäyksessä tumma ja makea saaristolaislimppu saa ylleen kukkurallisen eteläamerikkalaista cevicheä kotimaisesta silakasta valmistettuna
Lähetä viesti numeroon 13525. lehti) 12 kk 33,25 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. alv 10%. alv 24%). 020 750 4405 (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. Tiedustelut puh. Juttuvinkit ja uutispäivystys Puh. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola, 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto, 020 750 4408 Päivi Savela, 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.kp24.fi /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. lehti+digi) 12 kk 28,90 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.fi / palaute Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.fi (Kokkola) ja ylivieska@kpk.fi (Ylivieska). 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.fi /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Mielipiteet Sähköpostilla: mielipide@kpk.fi Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Hannu Uusihauta Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B12 Ajanviete B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Lännen Median uutishuone puh. MORSIUSSAARI KEVYTAUTO NOKIPÖLY VAATETUSALA KOULUHANKE VIRTA A H K O F S N P Ö I M V D P H V A A T E T U S A L A A R I K J Ö V N P I A S U T V E H C A R I M O K Y I Q V E P S A M I B T A E L H R U T Ä I N E O Ö R T V A I P E E S Q E A N R U K Y E M S S L H A S A M E S R T N K X R U L I A N Z K B I A G A W V K I R N P K O U L U H A N K E R Y T R E R U E T S H P M V Y U Y W M T S U O O S Ö T Y I M U A N K P A I S J A B T D P L Y S A I O S H M R A A A S E A K A K Ä T Y I U P R K E A T O U N Q Y N S A E T I L S U Ä S O T Y C V S T O S L K K Y K R Y K U E I F P O A J U R T H Q A D A T R N R K I N O K I P Ö L Y G I T E Ö J R T L S A R A A L A I A V O A U I T F S K V I R P T 1 SANAPIILO
08.00 Neropatti. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 21.00 Järviradio soi. 00.00 Raamattubuff et (u). 06.30-06.33 Regionala nyheter. 21.40 Itäraportti. 08.0008.10 Yle Uutiset ja sää. 20.0023.15 X3M:s bästa. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus – Luetaan sähköpostiin tullut keskisuomalaisen 5 juttua. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 13.02-14.00 Mahadura & Özberkan. 23.00-23.02 Yle Uutiset. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 17.13-18.00 Päivä tunnissa. 06.54-07.00 Andrum. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 14.00-14.03 Yle Nyheter. 07.10-07.13 Urheiluradio. 12.10-12.13 Urheiluradio. 20.00-22.00 Teppo Vapaus. 22.3023.28 Politiikkaradio Extra. 21.03-22.00 Kaff ekvarnen tema: En trogen lyssnare. Hyvä ja huono johtaminen. 11.0312.00 Vega Förmiddag. 10.30-10.33 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Uskon ilta. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 20.03-21.00 Kvanthopp. 10.03-11.00 Vega Förmiddag. 06.06-06.30 Morgonmusik. 20.03-20.10 Radio Suomen Ilta. 19.05-20.00 Radio Suomen Ilta. 12.45-12.55 Merisää. 06.36 Päivän sana. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 17.10-17.13 Urheiluradio. 01.00 Raatihuone (u). 07.50-07.53 Merisää. 07.33-08.00 Vega Morgon. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 11.00-11.40 Valkoista valoa: Mitä me emme näe. 10.00-12.00 X3M Dag. 12.0014.00 X3M Fokus. 14.00-14.02 Yle Uutiset. 15.55-15.58 Yle News. 00.02-01.00 Yöradio – Kasaritunti. Marko Maunuksela. 19.02-19.05 Urheiluradio. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). 13.15 Iltapäivän toiveet puh. 02.15-02.45 Pyöreä pöytä. 18.50-18.55 Merisää. 14.0018.00 Päiväklassinen. Millaista on rikollinen taide?. 21.17-21.50 Päivä tunnissa. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 06.59-07.00 Hyvää huomenta. 19.03 Antamisen salaisuus. 08.33-09.00 Vega Morgon. Korngold: Lauran päiväkirjalaulu oopp. YLE KLASSINEN 06.00-09.00 Aamuklassinen. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 01.55-02.00 Yöradio. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 10.00 Päivän vinyyli. 15.02-16.00 Alueradio. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Israel-raportti. 12.55-13.00 Radio Suomen Päivä. 07.10-07.15 Hartaita säveliä. 21.36 Päivän sana (u). 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 06.3306.54 Vega Morgon. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 17.15 Raamattuavain (u). 04.0205.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.10-08.13 Urheiluradio. 00.00-00.02 Yle Uutiset. 11.57-12.00 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.30 Päivän vinyyli. 07.1507.25 Aamuhartaus. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 14.02-15.00 Nosto. 08.45 Päivän blogi. 11.00-11.03 Yle Nyheter. 21.00-21.02 Yle Uutiset. 18.55-19.00 Radio Suomen Ilta. 10.00 Pookin päivä. YLEX 06.00-06.29 YleX Soittolista. 16.13-17.00 Alueradio. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 15.0015.02 Yle Uutiset. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 20.00-20.03 Yle Nyheter. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 14.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 02.45-03.00 Yöradio. 03.02-03.54 Pollari. 12.10-12.13 Urheiluradio. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 070088200 ( 10,01 euroa /puhelu+pvm). 11.02-11.30 Radio Suomen Päivä. Tshaikovski: Italialainen kapriisi (Minnesotan ork./Eiji Oue). 10.30 Raamattu. 10.45 Viikon teos. Chopin: Poloneesi n:o 1 cis-molli (Teppo Koivisto, piano). 05.02-05.30 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.05 Viikon teos. 06.05-06.35 Politiikkaradio. 12.30 Suolapala. 06.05-06.15 Hartaita säveliä. 13.00 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 11.40-11.57 Valomusiikkia. Helppo Vaikea 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 15.55 Alfatv tänään ja Järviradiossa huomenna. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 07.10-07.30 Vega Morgon. 16.09-17.00 Vega Eftermiddag. 20.02-20.03 Sää. de Machaut: Messe de Nostre Dame (Neitsyt Marian messu) (Graindelavoix/Björn Schmelzer). 06.00-06.05 Yle Uutiset. 15.03-16.00 Vega Eftermiddag. 21.50-21.55 Merisää. 20.10-21.00 Kvarttiteoria. 10.00-10.03 Yle Nyheter med väder. 18.02-21.30 Jääkiekkokierros. 06.35-06.59 Nosto. Brahms: Unkarilainen tanssi n:o 3 F-duuri (Pittsburghin SO/Marek Janowski). YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 19.15-19.22 Aftonandakt. 11.10 Toivelevyt puh.0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). 15.25 Raamattu. 14.00 Toivon päivä. 22.08-23.00 Kuuntelijan lista. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 17.00-20.00 Supernova. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 10.00-12.03 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 15.15 Lähtöruutu. 17.30-18.00 Vega Kväll med Vegatoppen. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 16.10-16.13 Urheiluradio. 10.02-11.00 Kevyet mullat: Käsikonsolipelit. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 19.00-19.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 09.05-09.10 Urheiluradio. 09.10-09.16 Andrum. 17.00-17.10 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Keskipäivän tasaus. 12.20-12.30 Puheen Aamussa tänään. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B13 Ajanviete Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. YLE X3M 06.00-10.00 X3M Morgon med Simon och Märta. 07.53-08.00 Alueradio. 03.54-04.00 Yöradio. 15.00 Iltapäivän polkka. 21.12-21.17 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.02-15.00 Alueradio. 08.20-08.30 Vega Morgon. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 08.30-08.33 Regionala nyheter. 16.00-16.09 Yle Nyheter med väder och sport. 16.02 Raatihuone. 05.52-06.00 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.11-10.00 Alueradio. 17.00 Kotikirkon kanava toim. 23.15-00.00 Yle Vega. YLE RADIO SUOMI 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 14.15 Otteita Vihreä valhe kirjasta. 13.02-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.13-07.50 Alueradio. 14.00-17.00 Poikelus ja Hätönen. 21.30-22.30 Mahadura & Özberkan. Marko Maunuksela. 10.33-11.00 Radio Suomen Päivä. 22.1522.50 Dagens debatt. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 17.13-18.00 Alueradio. 18.20-18.29 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 8. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 12.1312.45 Radio Suomen Päivä. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. 02.00-04.00 Arkisto: Suomi, EU:n väkivaltaisin maa. 09.05 Päivän kupletti. 19.15 Sateet. 03.00 Herätyksen! parhaita paloja (u). 00.00-06.00 Yöradio. 23.25-00.00 Vega Musik. 21.55-22.00 Radio Suomen Ilta. 19.0222.00 Läpileikkaus Paulon sellokilpailun historiaan. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 07.30 Aamun toiveet puh. 14.00-17.00 X3M Eftermiddag. 22.00-23.00 Päivän parhaat. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 19.00-19.02 Yle Uutiset ja sää. 12.01-12.03 Yle Nyheter. 12.50-13.00 Kuuluttajan vieras. 19.22-20.00 Bokpodden Hietanen & Henrikson. 07.15 HERÄTYS!. 11.3011.33 Yle Uutiset alueeltasi. 17.05 Radiohartaus. 06.50 Viikon teos. 23.10-06.00 Yöklassinen. Kuvio. 15.02-15.57 Politiikkaradio Extra. 08.13-09.00 Alueradio. 17.10-17.30 Huutoja kiven sisästä. 20.00-20.02 Yle Uutiset. 17.00-17.30 Aktuellt 17. 16.10-17.00 Faunin iltapäivä. 16.00-16.10 Yle Uutiset. Der Ring des Polykrates 18.00-23.10 Iltaklassinen. 06.5606.59 Päivän mietelause. 21.02-21.12 Urheiluradio. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 23.10-06.00 Yöklassinen.. 14.00-14.57 Riikan tähtitarha: Vierana urkuri Petros Paukkunen. 00.00-02.00 Arkisto: Työmiehen tunti. 02.30 Avoin raamattukoulu (u). 16.0016.10 Yle Uutiset ja sää. 14.10 Terveysuutiset. 11.02-12.00 Akti. 11.33-12.00 Radio Suomen Päivä. 17.10-17.13 Urheiluradio. 07.29-07.30 Hyvää huomenta. 05.50-05.52 Merisää. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. RADIO DEI 05.30 Raamattu (u). 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 17.00-20.00 Jani Kareinen. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 04.00-06.00 Arkisto: Kaupallistunut urheilu. 18.02-18.50 Radio Suomen Ilta. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 06.00 Pookin aamu. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 12.03-14.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. Alajärven Seurakunta. 10.00-10.02 Yle Uutiset. 13.03 Herätyksen! parhaita paloja (u). 16.13-17.00 Nosto. 11.00 verkkouutiset.fi . 05.0005.02 Yle Uutiset ja sää. 22.05-22.55 Radio Variaatio. 10.0210.30 Radio Suomen Päivä. 07.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 12.10-12.50 Havaintoja ihmisestä: Vanhemmat jätetään liian usein yksin. 16.0016.10 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Avoin raamattukoulu. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 18.03-19.00 Vega Kväll med Vegatoppen. 13.33-14.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.50 Radiohartaus. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 09.0009.05 Yle Uutiset. 18.02 Avainradio. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 23.00-23.10 Iltahartaus. 14.25 Toivonlauluja. 12.13-12.20 Keskipäivän klassikko. 22.55-23.00 Äänitarina. 11.00-11.02 Yle Uutiset. 07.30-08.00 Ykkösaamu. 10.00-10.55 Mikä maksaa. 09.1610.00 Vega Förmiddag. 05.32-05.50 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.03 Raamattuavain. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. Marko Maunuksela. 06.25-06.56 Aamusoitto. 15.00-15.02 Yle Uutiset. 06.2910.00 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 23.02-00.00 Yöradio. 06.06-07.00 Alueradio. 01.0201.55 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 23.28-00.00 Päivä tunnissa. 06.05-06.06 Sää. 03.00-03.02 Yle Uutiset. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 12.50 Päivän blogi. 20.50 Iso Katekismus. 15.02-15.55 Kulttuuriykkönen: Suomenruotsalainen rikoskirjallisuus. 07.30-07.33 Regionala nyheter. Rock-etsivä. 05.30-05.32 Yle Uutiset ja sää. 17.0017.10 Yle Uutiset. 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 18.00-18.02 Yle Uutiset. 02.0202.15 Yöradio. 10.15 Israel-raportti. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 16.10-16.13 Urheiluradio. 06.59-10.00 Puheen Aamu. 14.03-15.00 Vega Dag. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 09.10-09.11 Sää. 22.50-23.25 Efter Nio radio: Producenten och mediamångsysslaren Andrea Reuter börjar köra bil igen. 18.50-19.00 Iltahartaus. 17.30-18.20 Keidas. 22.05-22.08 Urheiluradio. 12.00-12.10 Yle Uutiset. Ihmeseinä eli rakkaudesta Oasikseen. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 13.0314.00 Vega Dag. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 23.00-00.00 Päivän parhaat. 16.45 Ravivihjeet. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 13.00 Pookin iltapäivä. 17.30 Syysillan toiveet puh. 07.25-07.29 Musiikkihetki
Kausi 3, 8/16. Elinkautinen. 17.00 17.50 MasterChef Australia. Kausi 1. 13.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 03.50 Asunnon metsästäjät. 21.00 Tuntematon potilas. 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (7). Onnea, Otso ja Ohto! 6.52 Raa Raa, leikkisä leijona (S). 15.45 Sarah’s sound of musicals. 16.00 Yukonin kultamaat. 09.40 Anthony Bourdain maailmalla. 10.30 Tanskalainen maajussi. 05.20–06.09 Intohimon uhrit (12). Kausi 2, 4/10. 03.05 Nyhetstecken. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Family Guy. 14.30 Australian rajalla. 17.00 Lentoturmatutkinta. 11.55 Det stora racet. MTV3 06.00 Aamusää. 06.25 Huomenta Suomi. 08.10 Seinfeld (S). 12.00 Huutokaupan metsästäjät. 05.00–05.59 Rajasota. 08.05 Kokkaushaaste. 14.40 70’s show (12). 19.00 Kriminalisti (12). 11.00 Hurjat tonnikalat. 21.00 Stadi vs. Direkt. JIM 05.00 Astral-TV. 20.00 Wheeler Dealers. 19.25 Tulosruutu. 20.30 Förväxlingen. 19.00 Poikkeuksellinen raskaus (12). 10.50 Asunnon metsästäjät. 16.30 Uusi päivä (S). 01.55 ELOKUVA Henry’s Crime (12). (S). 17.15 Meningen med livet. 16.00 Henkka & Niki vs. NELONEN 05.00 Astral-TV. 23.20 Revolten. Jakso 8/15. 23.05 Yle Uutiset. 07.25 Madagascarin pingviinit (7). 15.55 Det stora familjeäventyret. 02.20 Kreisit kotivideot. 23.00 Huumebisnes Oy. 08.50 Seinfeld (7). 09.20 Norjan kovin. 23.11–00.00 Sisällä. 08.45 Supernelikko (7). 11.10 Ibiza Weekender (S). YLE TEEMA & FEM 08.10–12.00 YLE FEM. 15.10 Wedding Town (S). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 14.15 Terapian tarpeessa (S). 08.10 Rusty Rivets (S). 11.00 Malou efter tio. 19.00 Remontilla rahoiksi. 12.50 Hääpukuja kurvikkaille. TV5 06.15 Sofi an enkelit. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 15.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 23.10 Oddasat. 21.00 21.00 Villi kortti. 16.05 Remonttikilpailu Teksasissa. 03.00–05.00 Astral-TV. 18.30 Simpsonit (7). 8.07 Simo (S). 01.55 Pieni suuri perhe. 16.30 Simpsonit (7). 15.25 Upeat skandikodit. 08.50 Kakkukuningas. 13.05 TV Shop. 08.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 13.15 Kauppaneuvos Jethro (7). 10.30 Simpsonit (7). 01.50 Brottskod: Försvunnen. 13.00 Rapport. SUB 06.35 Muumilaakson tarinoita (S). 19.00 Say Yes: Wedding SOS. 21.55 Urheiluruutu. Jakso 2/8. 04.45 Kuinka sitten kävikään?. 10.00–10.45 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12). 12.45 Alla för en. 23.00 Kalakulma. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.10. 16.30 Henkka & Niki vs. 01.10 Jahti. Sveriges TV4 06.45 Nyhetsmorgon. 01.15 Mustat lesket (12). 09.20 Kultakuume. 15.00 Unelmarempat. 10.50 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta. 14.05 Kuinka sitten kävikään?. Isättömyys, Spencereiden kirous. Kausi 3. 15.30 Science of Stupid. 12.35 Lukujärjestyksessä luovuutta. 12.00 Rempalla kaupaksi. 12.25 Pikakurssi kodinostoon. 06.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 15.30 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 20.58 Keno ja Synttärit. Vanhassa ja arvokkaassa taidelaitoksessa tapahtuu kummia. 20.00 Miesnukeksi hinnalla millä hyvänsä. 20.00–00.59 YLE TEEMA. 12.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 04.00–04.55 Rikoksista pahin (12). 08.05 Leo (S). Kausi 1, 7/12. 16.30 Simpsonit (7). 23.00 Häät sulhasen tapaan. 09.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). Vieraana Gasellien HätäMiikka. 00.15 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 8.37 Frederik muistelee Junnu Vainiota. 20.00 Idols. 23.45 Idas skilda världar. 00.10 Wheeler Dealers. Ruokakemikaalit ja safk aturvallisuus. 11.30 Sportmagasinet. 21.00 ELOKUVA Miami Vice (16). 22.25–23.06 Bates Motel (16). 23.00 Ulosottomiehet. 17.00 Panttilainaamo. 19.00 Engelska Antikrundan. 21.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. Pimeyttä. 15.25 Kylänmies Uudu (S). 09.30 Henkka & Niki vs. 17.00 Siskot. 05.05–05.54 Sofi an enkelit. Direkt. 6.37 Jokamiehenoikeudesta Unescon maailmanperintö. 12.00 Viro – Tuulten pieksämä maa (12). Karkea kokki. 13.55 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin. 18.55 Alaska: Viimeinen rintama. Kausi 3, 9/10. 22.00 Stand Up! (S). 00.15 Rapport. 13.00 Hem till gården. 01.50 Kohde (12). 02.00 Yukonin kultamaat. 08.10 Paavo Pesusieni (7). 13.45 Uppdrag granskning. 03.50 Kalliovuorten eläinlääkäri. 22.20 Päivän sää. 01.20 Arbogafallet. 21.00 Timjan, tupp & tårta. 21.50 Yle Uutiset. Päiväni murheenkryyninä. 01.40 Todella upeeta (12). 11.45 Vaihtokaupan sankarit. 12.30 Manuela leipoo. 13.00 Yukonin eläinlääkäri. 20.30 Simpsonit (7). Alexander Stubb kisaan EU:n huippuvirasta. AlfaTV 07.00 Tanssi kanssain. 18.00 Hirviökala. 09.45 Kalliovuorten eläinlääkäri. 08.55 Eläinlääkärin elämää. Kutonen 06.35 Alaska: Viimeinen rintama. 20.00 Bachelorette Suomi (S). 00.05 Family Guy. 12.14 Oddasat. 15.05 Houstonin eläinpoliisit (7). 14.30 Unelmarempat. 22.46 Lokala nyheter. 12.30 Salatut elämät (7). Kausi 12, 6/10. 18.30 Sverige idag. 13.50 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 21.00 ELOKUVA Saint-Paulin kelloseppä (S). Uusi tulokas. 6/9. 00.40 Remontilla rahoiksi. 10.30 Kalakulma. 15.00–15.30 Tanskalainen maajussi. 16.05 Kerran viikossa (7). 03.40 Oikeuden puolustaja (12). 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 23.15 Kyttäputki: 24: Legacy (16). 11.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.00 Suomen huutokauppakeisari. Kausi 1, 6/10. 14.35 Vaihtokaupan sankarit. 00.35 Suorat sanat sapuskasta. 11.15 Seinfeld (S). 12.20 TV Shop. 03.50 Fixer upper. 02.40 Kysy seksistä (16). 10/10. 09.45 Synnytä ja voita!. Jakso 773: Kirje. 19.00 Jahtikuksa. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). B14 TV-ohjelmat TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 07.40 FOX Kids: Horseland – heppajengi (S). 19.30 Lokala nyheter. 19.00 Simpsonit (7). 16.45 Allt för Sverige. Näin on aina ollut, tai ainakin siihen asti, kunnes taivaalta alkaa tipahdella kaikenlaista kummaa ja oudoimmasta päästä on nainen, joka ei muista edes omaa nimeään. 03.35– 05.00 Astral-TV. 13.41 Havanna (12). 11.15 Kuinka sitten kävikään?. 09.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Suorat sanat sapuskasta. 00.00 48 tuntia rikoksesta (12). 23.00 Suomen Tulli. Jakso 5/10. 08.12 Vilkki Ankka (S). 23.30–00.00 CBN News. 14.00 Ummikot ulkomailla. 11.00 Au pairit Los Angelesissa. 7/9. 08.40 Lulu ja lehmä (7). 23.00 Prameat mustalaishäät. • 22.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 11.00 Yle Alueuutiset. 14.05 Mavis!. 07.35 Isojalan jäljillä. 19.00 Kadonneet (7). 23.00 Sportnytt. 01.40 Mystery ER (12). 18.00 Häät sulhasen tapaan. 04.50 Det stora familjeäventyret. 20.00 Jakttid. Jumissa. 01.00 Toinen maailmansota: Pinnanalainen helvetti. 02.00 Mad Cook Show (7). 16.00 Huutokaupan metsästäjät. 16.50–17.20 Saunabaletti. 19.50 Keno. 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 7.11 Touhukkaat (S). 13.50 Tyttöjen erämaaseikkailu. Kausi 19, 48/64. Vieraana ekonomisti Leena Mörttinen. 14.45 Voittoa asuntokaupoilla. 20.00 AlfaStudio. 18.30 Ultimate Rush. 7.16 Säilyykö pankkitilien yksityisyys. 18.00 Greyn anatomia (7). 09.30 Puoli seitsemän. 03.05 Poliisit 2017 (S). Joulu. 16.35–16.44 Eurooppalainen keksintöpalkinto 2016. 16.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 19.00 Huvila & Huussi. 10.40 Kakkukuningas: Paras leipuri. 12.15 Löytöretki tuntemattomaan. 14.00 Doktorn kan komma. 22.39 Kulturnyheterna. 22.00 Ulkolinja: Tapaus Interpol. 11.30 Classic Motor Show. 06.40 FOX Kids: Bing (S). 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 07.00 Eläimellistä kamppailua. Robert herää sekavassa tilassa, ja ulkona odottaa tavallistakin julmempi maailma. 22.00 Klimakteriet det ska hända dig med. 22.05 Numb3rs (12). 22.00 Noin viikon studio. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 12.30–13.12 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 08.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7). 16.45 Leijonan luola USA. 16.15 Selviytyjät. 23.40 Love Island Suomi. 8.27 Galaxi. 19.00 Obs debatt. 02.50 Hawaii 5-0. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 12.20 Jotain lainattua, jotain uutta. Osa 3435. 11.00 Family Guy. 08.20 Pienten perhe. 09.00–09.50 Casualty (12). 11.27–11.57 Au pairit Los Angelesissa. Sveriges TV2 10.00 Forum. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 16.35 Jon ja Kate +8. AVA 06.00 Aamun AVAus. 19.20 Päivän sää. 7.34 Nalle. Hero 08.55 Amerikan karmeimmat kokit. 19.00 Love Island Suomi. Amerikka. 22.00 Yukonin kultamaat. 06.15 FOX Kids: Teletapit (S). 21.10 Criminal Minds (16). Kun taivaalta tipahti nainen. Nuotiotarinat. 11.25 Drömyrke: veterinär. 07.55 Pomo keittiössä. 22.42 Arkistovieraana: Matti Rönkä. Koiria studiossa. 16.55 Novosti Yle. 20.15 Sporten. Kausi 11, 1/10. 13.35 Tv Shop. 15.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 18.30 Kolmikko ja Keplerin timantit (7). 20.00 TV4Nyheterna. 13.00 Tekijänoikeus rikokseen: Matti-Yrjänä Joensuu. 23.05 Simpsonit (7). 00.15 ELOKUVA Air America (12). 01.20 Babel. 15.00 Husjägarna Danmark. 09.00 Heikoin lenkki. 16.15 Världens sämsta indier. 22.59 Rikostarinoita Suomesta. • 23.05 The Quick and the Curious. Amerikka. 19.00 Leijonan luola Kanada. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Osa 3/8: Autoja, eroja ja mokia. 01.00 Mad Cook TV (7). 03.15–05.00 Astral-TV. 03.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. 19.30 Kaasujalka. 20.35 Siskonpeti : Kuolema (7). 11.00 Kokkisota. 21.00 21.05 A-studio: Talk. 19.00 Doctor Who. 18.00 70’s show (12). Direkt. 13.30 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 07.10 Pikku Prinssi (S). 15.15 Pernilla Wahlgrenin maailma. 14.00 Lapin poliisit. Onko vanhan diivan kuoleman takana sittenkin murha. 20.30 Halv åtta hos mig. 08.28 Karvinen (7). 19.00 MasterChef USA. 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 12.10 Yle Oddasat. 21.40 UEFA Nations League Ryssland Sverige. 10.00 Leijonan luola Kanada. 21.00 21.00 Enbuske, Veitola & Salminen. Direkt. Kausi 24, 20/49. 15.30 A-studio. 10.00 Toivomus: Marco Bjurström. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 00.40 Pako painajaisesta (12). 18.15 Nyheter på lätt svenska. 10.55 Strömsö. 12.00 Emmerdale (12). 02.35 Poliisit 2017 (S). 18.00 Dosentti: Jouko Paavola. 15.40 Kimmo (7). Jakso 5/12. 00.15 Pitääkö olla huolissaan. 21.00 ELOKUVA Tower Heist (12). 17.30 Jääkiekkoa: Liigailta. 06.55 Chuggington (S). 22.00 Kadonneen jäljillä (S). Osa 3436: Aaron iltarukous. 23.45 Studio: UEFA Nations League. 17.30 Kakkukuningas. 14.30 Kerrostalojen prinsessat. 20.55 Lokala nyheter. 18.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). Direkt. 23.40 The Quick and the Curious. National Geographic 06.00 Huumebisnes Oy (16). 08.05 FOX Kids: Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 16.52 Yle Oddasat. 22.00 Kymmenen Uutiset. • 23.40 Salaisuus kuolemaan saakka (12). 20.00 Metsien kätkemä. • 22.41 Elävä arkisto: Rikos. 14.35 Caribbean Life. 00.30 Science of Stupid. 07.50 Disney esittää: LEGO Star Wars: The Freemaker Adventures (7). 05.45 Sverige idag. 08.50 Näin Norjassa. Lande. 14.55 Pientä pilaa. 03.00 Lentoturmatutkinta. 7.07 Elämä munuaissiirron jälkeen 7.17 Liikenneraivo kuriin 7.37 Pöllöraati 8.10 Duunikunto – Juoksukoulu. 15.55 ELOKUVA Haluatteko kuulla tarinan. 22.45 UEFA Nations League Ryssland Sverige. 17.00 Simpsonit (7). Kausi 1. 17.25 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 07.20 FOX Kids: Sunny Day (S). 08.10 Dok: Paavo – viisi annosta elämää. Amerikka. 18.00 BUU-klubben. 21.00 Studio: UEFA Nations League. 10.30 Pikakurssi kodinostoon. 20.20 TV4Vädret. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 16.00 Eläinlääkärin elämää. Kumpulan tunnelmaa. 07.00 Kung Fu Panda (7). 17.25–20.00 YLE FEM. Liv 05.00 Astral-TV. 12.00 Dexpedition (7). Kuolema. Amerikka. 17.05 Forum. 13.20 Remonttikilpailu Teksasissa. 17.00 Wheeler Dealers. 18.00 Haunted (12). 10.00 Pikakurssi kodinostoon. 14.45 Tjejer gör lumpen. 14.15 Jon ja Kate +8. 13.00 Autoilun hullut kaupungit. 08.00 Romantiikan jättiläiset. 00.02–00.59 Rikoksen musta pohjoinen. 16.55 Veterinärerna. 15.05 Kultakuume. 7.55 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 04.30 24 tuntia putkassa (12). 02.25 Pieni suuri perhe. FOX 06.00 Sky News. Kausi 1. 07.55 Leo (S). Direkt. 11.00–12.00 Pelastavat enkelit. 21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 04.00 The Gifted (12). 01.35 Rekkakuskit jäällä (7). 17.10–17.55 Etsiväpari Shakespeare & Hathaway (12). 12.00–17.20 YLE TEEMA. 01.05 Alaska: Viimeinen rintama. 13.00 Peter Nyman. 12.05 Älä kokeile tätä kotona. 17.00 Asunnon metsästäjät. 14.00 Rekkakuskit jäällä (7). 22.35 Studio: UEFA Nations League. 08.30 Katujen kaaharit. 00.00 Science of Stupid. 16.00 Alaska: Viimeinen rintama. 00.55 Kohde (12). 17.30 Panttilainaamo. 18.30 Simpsonit (7). 05.50 Husjägarna Danmark.. 20.00 Kyttäputki: Quantico (12). Rokkimimmi Virve Rostin juhlavuosi. 00.00 Madventures I (7). 6.42 Munasarjasyöpään etsitään tehokkaampia hoitomuotoja 6.52 Osaavatko yritykset varautua kyberrikollisuuteen. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 22.00 Poliisit 2017 (S). Yliluonnolliset voimat hallitsevat Koskissa. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. 09.35 Emmerdale (12). 11.30 Family Guy. 03.15–06.06 Yön AVA. 18.54 Ruohonjuuritasolla (S). Arto Nyberg. 10.00 Yukonin kultamaat. 02.00–02.45 Paratiisihotelli (12). 20.00 Suomen Tulli. 19.00 Rapport. 04.20 Remonttikilpailu Teksasissa. 19.45 Go’kväll. 22.00 Luonnon insinöörit. 04.00 Autonraadot rahaksi. 20.00 Top Gear (12). ”Meillä Sheffi eldissä ei ole alieneja”. Direkt. 07.05–08.00 Lemmen viemää (12). 09.00 Simpsonit (12). 17.45 Hemma hos arkitekten. 09.00 Henkka & Niki vs. Direkt. 11.00 Uusi elämä etelässä. 23.00 Billions (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Direkt. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 09.20 TV Shop. 14.41 Arkistokuvia: Rahan rata (S). 00.20 Vår tid är nu. 13.03 Forum. Direkt. 06.00 LIVE: Astral-TV. 02.05 American Horror Story: Cult (16). 18.45 Uutiset. 14.00 Kielletty rakkaus (S). 13.00 Sinkkuillallinen. 05.10– 05.39 Vaihtokaupan sankarit. 22.55 Nyhetssammanfattning. 10.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 00.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 02.05 Kultakuume: Parkerin kultareitti. 15.10 Kadonneet (7). 18.00 Paavo Pesusieni (7). 7.06 Mohvelit (S). 22.00 Sisarvaimoa etsimässä. FRII 07.35 Caribbean Life. 17.00 17.25 Salatut elämät (7). 17.55 Bagges hemlösa hundar. 00.00 MacGyver. 18.25 Emmerdale (12). 17.55 Kultakuume: Parkerin kultareitti. 09.00 Autonraadot rahaksi. 1/12. 02.00 Häät sulhasen tapaan. 17.00 Talonrotiskot kuntoon. 21.00 ELOKUVA The Good Lie (12). 14.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 7.40 Tiketi Tok (S). MUUT TV-KANAVAT TLC 07.25 Asunnon metsästäjät. 15.40 Hauskat kotivideot. 15.00 Science of Stupid. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 16.40 Onnenarpa. 16.00 Tanssin superäidit. 08.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. Teatterin kummitus. 19.30 Simpsonit (7). 02.45 Sportnytt. 11.00 Älä kokeile tätä kotona. 17.00 Ruotsin miljonääriäidit. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 18.30 Puoli seitsemän. 22.25 Tulosruutu. 19.30 Salatut elämät (7). 06.25 Ylen Aamu-tv. 03.05 Arrow (12). 20.30 Rapport. 18.30 Oddasat. Direkt. 17.00 Stadi vs Lande. 06.00 LIVE: Astral-TV. 01.00 Pikkuruinen elämäni (S). 15.00 Australian rajalla. Äidiltä pojalle. 13.20 ELOKUVA Suopursu kukkii (7). 15.00 Pientä pilaa. Ensisilmäyksellä. 03.15 Engelska Antikrundan. 18.30 70’s show (12). 23.00 Opinion live. 13.00 Vapaaksi veloista. 22.00 Love Island Suomi. 02.15 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 11.00 Moottorit. 16.05 Kaapista ulos. 11.45 Seinfeld (S). 06.15 Go’kväll. 21.00 Body Fixers. 10.15 TV Shop. 10.00 Seinäjoen vauhtiajot. 12.00 Amerikan Gladiaattorit. 13.30 Hem till gården. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Pasta Mifugnese 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Jahti. 20.00 Simpsonit (7). 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Leijonan luola Kanada. 19.00 Seitsemän Uutiset. Tyylitaiturille mies. 18.55 Fixer upper. 23.35 Simpsonit (7). 21.00 Tahdon morsiuspuvun. 10.25 Hell’s Kitchen. 09.30 Simpsonit (7). Häät ja hyvästit. 10.00 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin. 17.30 Family Guy. 12.40 Siivousfanaatikot. 06.50 Angry Birds Piggy Tales (S). 20.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 10.40 Tv Shop. 11.40 Talonrotiskot kuntoon. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 03.20 TV Shop. 00.00 Sinkkuillallinen. 22.00 C.S.I. 15.55 Pitääkö olla huolissaan?. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 17.00 Rapport. 20.00 Hups, mikä kotivideo!. Pitääkö työntekijän saada lakkoilla milloin tahansa. 12.50 Pikakurssi kodinostoon. 18.10 Casualty (12). 21.00 Rövarens dotter. 16.00 Bob’s Burgers (S). 22.30 Poliisit 2017 (S). 7.42 Juha ”Watt” Vainion värikäs elämä 8.11 Koodausopetusta Afrikkaan 8.20 Ronja yhden päivän Keskon toimitusjohtajana 8.43 Elävä arkisto 8.48 Aamun kirja: Antti Tuomainen ja Pikku Siperia. Kausi 24, 20/49. 01.00 Pallon ympäri (S). 23.27 Ei vanhene koskaan: Tulilahden kaksoismurha – syyllinen vai syytön. 21.00 Toisenlaiset teiniäidit. 00.00 90 päivää morsiamena. 21.00 ELOKUVA Barb Wire (16). 19.25 Sportnytt. 00.35 The Walking Dead. 07.15 Remonttipainajainen. 18.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. 16.55 Viettele vaatteilla. 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 20.00 Houstonin eläinpoliisit (7). 22.00 Aktuellt. 23.00 Sinkkuelämää (12). Cyber (12). 04.40–05.06 Asunnon metsästäjät. 10.15 Oho, olen raskaana! (12). 04.00 Isojalan jäljillä. 10.20 Asunnon metsästäjät. 08.35 Kaisu Kuu (S). 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 05.50–05.59 Sky News. 14.45 Kuokkavieras Kataja (S). 02.45 Posse. 10.10 Go’kväll. 17.45 Mord och inga visor. 4/40. 10.00 Simpsonit (7). 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 15.15 Robins. 13.20 Kakkukuningas. 19.13 Kulturnyheterna. Sukupolvea myöhässä. 16.00 Lemmen viemää (7). 12.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Sveriges TV1 07.00 Morgonstudion. • 20.05 Yliopistollinen eläinsairaala: Kolarissa halvaantunut Milo-koira. 23.25 Nousuvesi (16). 09.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 08.30 Yö-yhtyeen 35v-juhlakonsertti. 21.00 21.00 Napakymppi. 20.30 Hääpukuja kurvikkaille. 17.00 Sinkkuillallinen. 03.05 Katujen kaaharit. 14.00 Valehtelevat viettelijät (12). 13.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 05.00 Criminal Minds (16). 20.00 Lentoturmatutkinta. 9/10. 18.20 Nyhetstecken. 01.00 Rikkaiden deittipalvelu (S). 06.55 FOX Kids: Pyjamasankarit (7). 00.55 Law & Order: Special Victims Unit. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. 10.05 Kotoisa. 06.35 Myyrä ja Panda (S). 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.20 Linen mukana maailman ympäri
Huumekonnan jahtaus jää haalean tyylikkääksi pinnaksi, mikä on ihme sikäli, että ohjaajana toimi alkuperäisen sarjan luoja Michael Mann. Rillit huurussa, ti 84?000 3. Alkutekstien aikana suomensukuinen Baywatch-tähti visioi märkänä, anteliaan kaula-aukon kera. Clarke) ja tämän aviomies Graham O’Brien (Brandley Walsh). Yle uutiset, ti 823?000 2. Poliisit 2017, ke 73?000 3. Vain elämää, pe 484?000 3. (USA 2006) Philippe Noiret on hiljaista elämää viettävä isä Saint-Paulin kelloseppä -elokuvassa. Sohvaperunat, pe 303?000 2. Huippu ???. Doctor Whon taika on hulvaton yhdistelmä tavallista arkea ja yliluonnollisia tapahtumia avaruudesta. Entinen linja-autonkuljettaja Graham kyselee oudoista tapahtumista kaupungin bussikuskeilta. Yle uutiset alueeltasi, ma 698?000 TV2 1. Simpsonit, ma 67?000 JIM 1. S. –?Koska olette nainen, vastaa Yasmin Khan (Mandip Gill). Kehno Ulkolinjassa käsitellään Interpolin rahoitusta. YLE KUVAPALVELU Outo ja arki eläväisesti sekaisin Jodie Whittaker on Doctor Who uudistetun sarjan 11. USA vuonna 2017: maa on jyrkästi jakautunut, taantumusväki hamuaa valtaa ja ennakkoluulot jylläävät. Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. Ja heiltä tuleekin vihje. Uusi päivä, ti 199?000 3. Maajussille morsian, ma 628?000 NELONEN 1. Haluatko miljonääriksi?, la 424?000 AVA 1. Uudistettuna scifi -sarja alkoi 2005. Arjen ja oudon yhdistelmä on toimiva. Love Island Suomi, pe 105?000 2. kauden jaksossa tapahtumat alkavat vyöryä, kun 19-vuotias Ryan Sinclair (Tosin Cole) yrittää opetella ajamaan polkupyörällä. Ensitreffi t alttarilla, ti 257?000 2. Bachelorette Suomi, ma 108?000 2. Colin Farrellin ja Jamie Foxxin kyttäkaksikko poseraa kuin kilpailisi pestistä after shave -mainoksessa. Ulkolinja: Tapaus Interpol, TV1 klo 22.00 INTERPOL KATSOTUIMMAT TV1 1. Istanbulin kissat, la 132?000 2. Aika on kirinyt kellosepän ohi Georges Simenon -tulkinnassa, jonka Bernard Tavernier ohjasi esikoisenaan. Hän on avaruuden aikamatkalainen, joka taitelee uhkia vastaan. Kuka oli visioimassa tarkkaa tulevaisuudennäkyä jo 1996. Tanssii Tähtien Kanssa, su 1?049?000 2. Aivan kuin olisi lyöty yhteen Mr Bean ja Linnunradan käsikirja liftareille sekä lisätty sekaan omia mausteita. Tieteissarja kertoo salaperäisen, vain nimellä Tohtori tunnetun aikamatkaavan avaruusolennon seikkailuista. Hän vähän ihmettelee, kun häntä sanotaan ensimmäistä kertaa rouvaksi junassa Sheffi eldissä. Tahattomankin huumorin apokalypsin ohjasi David Hogan. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B15 TELEVISIO ????. Lyonin ravintolakaupungissa ollaan, ja iloisen pöydän ääressä aloitetaan. Viettele vaatteilla, ti 71?000 3. Sitten siirrytään tiukkassa asussa palkkionmetsästäjän toimiin. –?Miksi sanoit rouvaksi. Onnenpyörä, ke 113?000 2. UUSI DOCTOR WHO on Jodie Whittaker. Sen enempää huomiota ei sukupuolenvaihdokseen kiinnitetä. Hyvä ??. TOHTORIN APULAISINA ovat Yasmin, Ryan hänen isoäitinsä Grace (Sharon D. Pitkän elämänsä aikana tohtori ei ole koskaan aiemmin ollut nainen. Napakymppi, ke 73?000 SUB 1. Se ei oikein onnistu, ja hän heittää raivoissaan pyöränsä menemään. S. Elokuvan nimi lupaa Don Johnsonia ja käärittyjä pikkutakin hihoja, mutta siinä mökötelläänkin uudella vuosikymmenellä. –?Olenko, sopiiko se minulle. Isä Matteon tutkimuksia, to 120?000 3. Itse ilkimys, la 83?000 3. huutokauppakeisari, ke 105?000 2. KULTTISARJALLA ON pitkä historia. BBC on tehnyt alkuperäistä Doctor Whota vuodesta 1963 vuoteen 1989 saakka. Tiina Vuorimäki 1 Tohtori pöllähtää junaan Sheffi eldissä naisen hahmossa. huutokauppakeisari, ti 498?000 2. TUOREET JAKSOT nähdään TV2:n torstai-illan esityksen lisäksi Yle Areenassa jo maanantaisin vain joitain tunteja Britannian ensiesityksen jälkeen. Ensimmäisessä 11. Kelmin naisena kohdataan kiinalaistähti Gong Li. Kannattaa katsoa ?. Paremman puutteessa . No, tietenkin Pamela Anderson. Aika on meidän, su 116?000 TV5 1. MIB – miehet mustissa, ma 82?000 LIV 1. Stand Up!, pe 69?000 Lähde: Finnpanel, vko 40 Herkuttelut jäävät kesken ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi Saint-Paulin kelloseppä Yle Teema & Fem klo 21.00 ???. 1 Aina aikaisemmin Doctor Who on ollut mies.. (USA 1996) Miami Vice Frii klo 21.00 ?. Maajussille morsian, ma 67?000 YLE TEEMA & FEM 1. Kymmenen uutiset, ke 632?000 3. Ohjaajan luottotähti Philippe Noiret esittää keski-ikäistä mestaria, jonka lupsakka leskimieselämä ja kellopajan kotoisa tikitys päättyvät, kun selviää, että hänen poikansa (Sylvain Rougerie) on pakosalla, murhaepäilys niskassaan. Villi kortti, to 185?000 MTV3 1. (Ranska 1974) Barb Wire Kutonen klo 21.00 . Tohtorilla on poikkeuskykyjä, mutta ihmiset pärjäävät pitkälti nokkeluutensa ansiosta. Neljät häät Suomi, ke 101?000 3. Poliisijärjestö on viime aikoina ollut julkisuudessa Kiinan pidättämän johtajansa Meng Hongwein vuoksi. YLE KUVAPALVELU Doctor Who TV2 klo 19.00 ???. kauden jaksoissa. Urheiluruutu, ti 723?000 3
klo 15.00 +16,6 °C Kumpula Lämpimin mitattu 11.10. 11 11 10 10 11 11 10 12 11 11 12 12 10 11 10 10 +8 +7 Eilen Vuosi sitten °C 10 °C +9 °C 10 °C 10 °C 10 °C 10 °C 10 °C 16 °C 14 °C 13 °C 15 °C 12 °C 10 °C 11 °C 11 °C +8 °C +8 °C +6 °C +8 °C +8 °C +7 °C +7 °C +8 °C +7 °C +7 °C +8 °C +7 °C +7 °C +9 °C +9 °C +7 °C +7 °C +8 °C +8 °C +6 °C +7 6 6 3 9 9 4 1 1 1 1 °C +3 °C +3 °C +4 °C +6 °C +6 °C +7 °C +8 °C 12 °C 11 °C 11 °C 15 °C 15 °C +3 °C +3 °C +5 °C +7 °C +7 °C +9 °C 12 °C 15 °C 16 °C 13 °C 17 °C 16 (10.10. 16 15 15 15 15 15 15 15 16 16 16 17 14 15 15 15 11 12 Ti 16.10. 10 11 +9 +9 +9 +9 +8 11 12 12 12 13 10 11 +9 +8 +5 +5 To 18.10. Kohtalaista lounaistuulta. TORSTAI 11.10.2018 Keskipohjanmaa B16 Sää -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 ALLE 1 1 5 5 10 10 20 20 30 30 40 40 60 YLI 60 (mm) 960 980 980 990 990 995 995 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 1030 Enimmäkseen pilvistä Odotettavissa torstai-iltaan asti: Sää vaihtelee puolipilvisestä pilviseen ja on poutainen. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 7:48 18:23 Jyväskylä 7:49 18:16 Kokkola 8:03 18:24 Rovaniemi 7:59 18:06 Ivalo 7:59 17:53 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 14 °C 12 °C 12 °C 11 °C 10 °C 16 °C 15 °C 15 °C 14 °C 13 °C) (+5 °C) (+4 °C) (+2 °C) (+1 °C) (+0 °C) (+7 °C) (+8 °C) (+7 °C) (+7 °C) (+7 8 3 9 3 To 11.10. 18,3 mm Rautavaara Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) To Amsterdam 21 Buenos Aires 15 Budapest 22 Lissabon 22 New York 23 Oimjakon -8 Riika 15 Skellefteå 14 Sydney 16 Tukholma 17 Tokio 25 Pe 20 17 22 23 16 -8 17 11 16 16 21 La 24 21 22 23 12 -7 18 13 16 18 17 Su 20 24 21 20 15 -7 17 17 18 18 20 Ma 15 25 20 22 18 -11 17 14 19 16 21 To Alanya 27 Dubai 37 Dubrovnik 23 Funchal 24 Hania 20 Honolulu 26 Las Palmas 24 Malaga 23 Nizza 21 Phuket 29 Venetsia 18 Pe 27 36 23 25 20 25 24 26 24 27 18 La 24 35 22 24 20 26 23 24 23 28 18 Su 25 35 22 25 20 25 26 24 22 29 18 Ma 26 32 21 24 20 25 26 24 19 28 17 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (5.10.–10.10.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. klo 15) Merivesi Kemi +6 °C 46 cm Oulu +7 °C 50 cm Raahe +7 °C 46 cm Pietarsaari +8 °C 43 cm Vaasa +7 °C 41 cm Rauma 10 °C 32 cm Turku 11 °C 28 cm Helsinki +9 °C 31 cm Hamina 10 °C 35 cm Lämpimintä 10.10. 16 15 16 16 16 16 15 15 16 16 16 16 12 15 14 15 +9 +9 Su 14.10. 17 16 17 17 18 17 18 16 17 17 17 17 15 16 17 18 12 13 Ma 15.10. 15 14 15 15 15 14 14 15 16 17 16 16 12 15 14 12 +8 +7 La 13.10. klo 3.00 -3,8 °C Inari Saariselkä Kylmin mitattu 11.10. 12 11 12 12 13 12 12 13 14 12 11 11 11 12 12 12 +9 +9 Ke 17.10. -17,9 °C 2009Kittilä Sateisinta 9.10. Lämpötila on 10...13 astetta. Kokkola 13 Pietarsaari 13 Toholampi 11 Halsua 11 Ylivieska 11 Kalajoki 11 Haapavesi 10 Helsinki 14 Lahti 14 Tampere 13 Turku 15 Pori 15 Joensuu 10 Jyväskylä 12 Kuopio 12 Oulu 10 Rovaniemi +7 Kuusamo +6 Pe 12.10. 12 12 11 11 12 12 11 13 12 12 14 13 10 11 11 11 +9 +7 Pe 19.10. +17,6 °C 2005Pori Kylmintä 10.10