Jos kyydistä sinkoutuva pellettirae osuu esimerkiksi pyöräilijään, voi tämä kaatua ja loukkaantua vakavasti. – Kotitaloudet ja lapsiperheet säästäisivät paljon, jos ruokakaupoissa voisi asioida sunnuntaisinkin. Kannuslainen Risto Pouttu valittiin yksimielisesti KPV:n uudeksi puheenjohtajaksi seuran vuosikokouksessa sunnuntaina. – Lasten parlamentti on hyvä, koska siellä lapset saavat itse päättää asioista. Nro 309 Keskellä elämää vuodesta 1917 Hinta 2 euroa www.keskipohjanmaa.net Maanantai 12. Isäntien parhaana palkittiin korkealta iskenyt Jussi Kaattari. – Aikaisemmin luultiin, että hyvin hämärässä lukeminen pilaa näön, mutta se ei pidä paikkaansa, sanoo valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo. Aikuiset eivät ehkä tiedä niin hyvin lasten ajatuksia, Juuso Haarala pohtii. Siihen tarvitaan uusia toimintamalleja ja nykyistä tiiviimpää yhteistyötä terveydenhoidossa, toteaa projektipsykologi Virpi-Liisa Kykyri Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä. Poutun lisäksi johtokunnan uudeksi jäseneksi valittiin Vesa Pihlajamaa. Lähdemäen mukaan sunnuntaikaupalla on myös monta hyötyjää. Laki mahdollistaa sen, että joukkoirtisanoutumisista huolimatta osa hoitajista voidaan määrätä töihin. Jos laki olisi pitänyt säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, hallituksen esitys ei olisi saanut riittävää kannatusta eduskunnassa. Tämä on johtanut tuotannon rajoituksiin ennen kaikkea juuston valmistuksessa. Sivu 11 Tommi Lahtonen (KP) Kannuksen keskustassa Valtakadun ylittävää rautatietä liikennöivät malmijunat ovat aiheuttaneet reilun vuoden aikana useita peltija tuulilasivaurioita ajoneuvoille, jotka ovat osuneet radan alle samanaikaisesti kun juna jyristää yläpuolelta kadun yli. Sivu 2 Parlamentaarikot aloittivat kautensa Sivu 10 Juuso Haarala (vas.) ja Eetu Padinki ovat Kokkolan uudet parlamentaarikot. Sivu 3 Maxie Leinonen ja Morris, punatabby-kotikissa, ovat sitä mieltä, että kissojen arvostusta on syytä korottaa niin, ettei heitteillejätettyjä kissoja enää tulevaisuudessa ole. Lasten parlamentti kokoontui Tampereella, ja jatkossa se toimii pääasiassa internet-sivuston kautta. Raskas lasti. Kannuksen Kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Ranto on huolissaan painavien, taivaalta satavien, pellettien tuhovoimasta. – Onneksi mitään vakavampaa ei ole sattunut. Masennus-teemaa on tarkoitus tuoda lähelle ihmisiä ja avuntarvitsijoita. Sivu 12 Masennusta pitää hoitaa tiimityönä Sunnuntaina pitkään kokoustanut eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoo, että potilasturvallisuuslaki voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Kalle Lähdesmäellä on vahva osuuskauppatausta. Numeroin 3–1 päättyneestä pelistä saaduilla pinnoilla HU vankisti asemiaan sarjan kärkipäässä oululaisen Ettan kintereillä. Nuoret parlamentaarikot pitävät tärkeänä sitä, että lapsilla on nyt oma eduskunta ja suora kanava aikuisten eduskuntaan. KPV:n johtokunnan jäsenmäärä pieneni kahdeksasta viiteen jäseneen. – Tilanne on hankala, sillä vienti vetäisi nyt todella hyvin ja kilpailukykyiseen hintaan. Sivu 2 Valiolla maitopula Simo Kattilakoski (KP) Kuudella paikkakunnalla toimivan seinäjokisen Minimaniketjun toimitusjohtaja Kalle Lähdesmäki arvelee sunnuntaikaupan tekevän vääjäämätöntä tuloaan. – On työsuojelullisesti kyseenalaista, jos samoja ihmisiä voidaan jatkuvasti laittaa töihin viikoksi kerrallaan, Laitinen-Pesola sanoi. Maidontuotannon vähentymisen Valio arvioi johtuvan kalliista rehusta ja tilojen kustannusten yleisestä noususta. Sivu 6 Kiistelty Tehy-laki tulee voimaan LYHYESTI SITAATTI SÄÄ . Ympäristöön sinkoilevat, suurimmillaan parisenttiset pelletit ovat lastaamisen tai purkamisen yhteydessä vaunun rakenteisiin pääsyttä materiaalia. Mutta uskon niin myös tapahtuvan suhteellisen lyhyessäkin ajassa, hän sanoo. Sivu 15 HU lentiskärjessä Valo ei saa häikäistä Kesäkissat historiaan Sivu 10 Pietarsaaren ruotsinkielisen lukion uusi iltavalaistus on hätkähdyttävän kaunis. Kampanjalla pyritään ennaltaehkäisemään masennusta ja toteamaan se mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Sivu 3 Malmijunista harmia Kannuksessa Antti Savela (KP) Maitoa jalostava Valio on joutunut ennennäkemättömään tilanteeseen: maitopulaan. Sivu 14 Risto Pouttu KPV:n puheenjohtajaksi . Hän oli parikymmentä vuotta Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan toimitusjohtajaksi. Kuva: Clas-Olav Slotte. Lain hyväksymiseen riittää siten eduskunnan yksinkertainen enemmistö. Sitten voidaan saada niitä asioita, mitä lapset tarvitsevat. Lähdesmäen johdolla Sryhmä kehitteli muun muassa ABC-ketjua. Vanhoina jäseninä jatkavat Pekka Kuusela, Kari Pallaspuro sekä Janne Ylinen. Seuraa kolme edellistä kautta johtanut Jorma Nikkanen valittiin KPV:n kunniapuheenjohtajaksi. Hankintajohtaja Ilkka Nivari kertoo, että vuodentakaisesta vastaanotetut maitomäärät ovat tippuneet 3-5 prosenttia. Maxie odottaa idearikkaita ihmisiä mukaan kissayhdistystä perustamaan. Olen ollut yhteydessä Ratahallintokeskukseen ja sieltä on luvattu parantaa ylikulun aitoja. Kuva: Jukka Lehojärvi Pia Räihälä KOKKOLA (KP) Kokkolan Hollihaan koulun oppilaat Juuso Haarala ja Eetu Padinki aloittivat viime perjantaina kaksivuotisen kautensa ensimmäisessä Suomen Lasten Parlamentissa. Sivu 4 Sunnuntaikaupassa paljon hyötyjiä Riitta-Maija Sykkö (KP) Pohjalaisten masennustalkoiden väestökampanjan käynnistäminen on alkanut eri puolilla Keski-Pohjanmaata. Himangan Urheilijat voitti sunnuntai-iltana miesten lentopallon 1-sarjassa Laihian Lujan. MARRASKUUTA 2007 Pahin virhe, minkä valaistuksessa voi tehdä silmilleen, on käyttää häikäiseviä lamppuja: halogeeneja, hehkulamppuja ja voimakkaita LEDejä. Ongelmana ovat niin täydessä lastissa kuin tyhjänäkin kulkevat pellettilastia vetävät junat. Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola on samaa mieltä kuin perustuslakivaliokunta. Kuva: Clas-Olav Slotte Himangan Jussi Kaattari (vas.) iskee korkealta. Tavoitteena on myös masennuksen hyvä hoito ja kuntoutus. Venäjällä ja muuallakin Euroopassa maidon kysyntä on hyvällä mallilla, Nivari kertoo. Rautapellettejä kuljettava tavarajuna saapumassa Kokkolan rautatieasemalle. Pari vuotta hän oli SOK:n kenttäryhmän johtajana
– Kouluun pitäisi tulla enemmän liikuntaa, ja kaikkien lasten pitäisi saada kokeilla uusia lajeja, sanoo Juuso. Parlamentilta voidaan myös kysyä mielipidettä lapsia koskevissa asioissa. Siellä oli pieniä ihmisiä pienessä eduskunnassa, kuvaa mukana ollut Juuson äiti Pia Haarala. perustettu valtakunnallinen Lasten Parlamentti on Euroopassa ensimmäinen laatuaan. Uutiset Maanantaina 12.11.2007 . Maitopulan vuoksi Valio on Nivarin mukaan joutunut rajoittamaan teollisuusvoin, juustojen ja maitojauheen vientiä. – Ainakin tähän saakka tilojen vähentyminen on korvattu tiloja laajentamalla ja maidon keskituotosta kasvattamalla. Jalostuslaitoksilla on Nivarin mukaan ollut katkoksia, mutta tuotantoa ei ole vielä tarvinnut keskeyttää eikä esimerkiksi lomautuksiin ole ollut tarvetta. – Lasten parlamentti edesauttaa lasten osallistumista heitä koskeviin asioihin ja saattaa lasten ääntä kuuluviin. Ensimmäisen istuntokauden suojelija on presidentti Tarja Halonen. löytyy myös aloitekanava, jonka kautta kaikki Suomen lapset voivat tehdä aloitteita. Liettualaisia oppiin Haapavedelle Pia Räihälä KOKKOLA (KP) Kokkola sai viime perjantaina kaksi uutta parlamentaarikkoa, kun viidesluokkalainen Juuso Haarala ja vuotta nuorempi Eetu Padinki aloittivat kautensa ensimmäisessä Suomen Lasten Parlamentissa. Fakta Antti Savela (KP) Maitoa jalostava Valio kärsii maitopulasta. Ja että rehellinen pitää olla, ja semmoista kaikkea, Eetu kertoo. uoritablettien jakamisesta kouluruuan jälkeen, pehmustetuista tuoleista sekä pulpeteista, joista ei tule tikkuja käsiin. OP-rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy. Välillä ehti tosin olla vähän tylsääkin, mutta päivä päättyi lätkäharrastajien mielestä upeasti: – Sinne tuli Raipe eli Raimo Helminen! – Saatiin nimmarit, ja hampurilaiset ja limsaa. , tai tekstiviestillä vinkki (välilyönti) kirjoita haluamasi viesti, lähetä numeroon 13525. Yritystä ei puutu Lasten parlamentin tarkoituksena on saada lasten ääni kuuluviin päätöksenteossa. – Pääosa edustajista on 9–11-vuotiaita. antti.savela@kpk.. – Ainakin yritetään! Raipelta nimmarit Juuso ja Eetu valittiin Tampereella valiokuntaan, jonka tehtävänä on kehittää lasten parlamentin toimintaa ensimmäisen kaksivuotisen kauden aikana. Tilojen lopettamisvauhdista Nivari ei ole niinkään huolissaan. – Jokainen kunta voi nimetä edustajan parlamenttiin. – Lasten aloitteet menevät eduskuntaan, joka ottaa ne vakavasti käsittelyyn. Rahaston takuutaso turvaa sekä tuottoja että sijoittamasi pääoman. – Ensimmäinen istuntokausi kestää vuoteen 2009. Hollihaan koululaiset äänestivät selvästikin viisaasti valitessaan Kokkolan edustajat parlamenttiin. SEKÄ LAUANTAINA 17.11.07. Juttuvinkki ja palaute: Uutispäivystys 020 750 4405, www.keskipohjanmaa.net w w w.puuke skus.f i Puukeskus Kokkola Topparinmäentie 2 • puh. Juusolla ja varaedustaja Eetulla on nimittäin jo mielessä asioita, joihin he haluaisivat parlamentaarikon urallaan vaikuttaa. Valio kärsii maitopulasta Juustontuotantoa jouduttu rajoittamaan Maitopula on rasittanut Valion tehtaiden toimintaa jo elokuun alusta lukien. Avajaisistuntoon ilmoittautui 224 kuntaa. 020 55 65900 Palvelemme: ma–pe klo 7 – 17 la klo 9 – 14 HYVÄT ASIAKKAAMME! OVEMME OVAT SULJETTUINA INVENTAARION VUOKSI PERJANTAINA 16.11. – Pitäisi saada enemmän rimpuilutelineitä ja keinuja kouluihin. HAAPAVESI (KP) Haapaveden ammattiopisto vahvistaa kansainvälisiä suhteitaan ja saa 18. Maitopula on rasittanut Valion tehtaiden toimintaa jo elokuun alusta lukien. – Kaikki oli hyvin virallista. – Yksi esitys oli, että aikuiset viettäisivät enemmän aikaa lasten kanssa ja kuuntelisivat, mitä sanottavaa lapsilla on, kertoo Pia Haarala. Meidän koulussa on vain neljä keinua, ja se on liian vähän. Tampereen istunnossa muilta lapsilta tuli ehdotuksia muun muassa . – Vuoden takaisesta vastaanotetut maitomäärät ovat laskeneet 3-5 prosentilla. HAOssa vastataan myös vieraiden ohjelmasta kouluajan ulkopuolella. pia.raihala@kpk.. Markkinoita on avannut kasvava maidon kysyntä Aasiassa sekä biopolttoaineiden viljely, joka on vienyt peltoalaa rehulta. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että maitopula jatkuu. Opetus tulee koostumaan teoriaopetuksesta ja käytännön työskentelystä keittiöllä, kertoo ammattiopiston kansainvälisyyskoordinaattori Jaana Liukkonen. Jääkiekkoa ja jalkapalloa harrastava Eetu puolestaan kantaa huolta myös välituntiliikunnasta. – Siellä puhuttiin paljon lasten oikeuksista. – Parlamentti kokoontuu kerran vuodessa ja pitää muulloin yhteyttä internetissä. Viikon ajan opetusta Haapavedellä seuraa myös yksi liettualaisopettaja. Aloitteita käsittelee ryhmä, jossa on edustaja jokaisesta puolueesta, Pia Haarala kertoo. Toivon myös, että pojat oppivat tästä paljon ja saavat kokemusta ja itseluottamusta. Kuva: Clas-Olav Slotte (STT/KP) – Perjantaina 9.11. Nyt osakemarkkinoiden tuottopotentiaali on valjastettu käyttöösi pääomaturvatusti. Nivari kertoo, että tätä nykyä maidolle olisi menekkiä. Opiskelijat ovat koululla kuukauden. Tulevasta talven tilanteesta Nivarilla ei ole vielä arviota. Pääosassa tuotto ja turva: OP-Pääomaturva 2012. Toiveissa lisää koululiikuntaa Pikkuparlamentaarikot vievät lasten asioita eduskuntaan Juuso Haaralan (vas.) ja Eetu Padingin mielestä koulussa pitäisi olla enemmän liikuntaa, koska se on niin kivaa. Merkinnät tähän ja kaikkiin muihin OP-rahastoihin teet ilman merkintäpalkkioita koko loppuvuoden 2007 ajan! Lisätietoja saat OP-Pohjola-ryhmän konttoreista, osoitteesta op.fi/sijoitusrahastot ja OP 0100 0500 puhelinpalvelusta. Hankintajohtaja Ilkka Nivari kertoo, että tilanne on ehkä ainutlaatuinen Suomen maataloustuotannon historiassa, jota on leimannut menneinä vuosina keskustelu erilaisista elintarvikevuorista. TERVETULOA TERVETULOA MAANANTAINA 19.11.07 KLO 7–17. Kuva: Arkisto/Clas-Olav Slotte. Parlamentissa on nyt edustajia yli 200 kunnasta. Uskovatko Juuso ja Eetu, että lapset onnistuvat muuttamaan asioita. Avajaisistunto pidettiin Tampereella. Markkinat ovat kasvaneet erityisesti viennissä: Eurooppaan ja ennen kaikkea Venäjälle menisi maitojalosteita vaikka kuinka ja vielä kilpailukykyiseen hintaan. marraskuuta vieraakseen opiskelijaryhmän Liettuasta. Samalla opitaan demokratiaa ja saadaan tietoa yhteiskunnasta. Juuso itse harrastaa jääkiekkoa, hiihtoa ja juoksua, eikä kolme viikkotuntia koululiikuntaa riitä hänen mielestään alkuunkaan. Lassi Jaakkola, päätoimittaja 020 750 4401 Tiina Ojutkangas, toimituspäällikkö 020 750 4402 Jens Oja, uutistuottaja 020 750 4404 Viestin hinta 0,25 euroa. Seuraava istunto pidetään vuoden päästä Jyväskylässä. Ryhmään kuuluu kymmenen opiskelijaa. Odotetun OPPääomaturva 2012 -rahaston avulla saat globaalisti hajautetun ja aktiivisesti hoidetun sijoitussalkun, jossa ovat mukana myös kehittyvien markkinoiden kiinnostavimmat kohteet. . KeskiPohjanmaalta edustettuina ovat Kokkolan lisäksi Kaustinen, Perho ja Lestijärvi sekä Kalajokilaaksosta Nivala, Alavieska, Ylivieska ja Pyhäjärvi. Yhtiössä arveltiin, että sisäruokintakauden alkaessa tuotosmäärät lisääntyvät, mutta toisin kävi. Hänen mukaansa ongelman taustalla on väkirehun korkea hinta ja tilojen muu kustannusten nousu. KESKIPOHJANMAA 2 Ota yhteyttä sähköpostilla toimitus@kpk.. Maitotili karttunut Valio on myös korottanut maidon tuottajahintaa. – On hienoa, että lapsia kuullaan ja he saavat olla viemässä asioita eteenpäin. – Suomen Lasten Parlamenttiyhdistyksen taustavoimiin kuuluvat eduskunnan neuvottelukunta, opetusministeriö ja Kuntaliitto. – Verkko-osoitteesta www.lastenparlamentti. Avajaisistunnon jälkeen poikien tuntemukset parlamentaarikon tehtävästä ovat hyvät. Luvut tuntuvat pieniltä, mutta ne ovat itse asiassa suuria, kun muistaa, että Valio jalostaa vuosittain 1,9 miljardia litraa maitoa, Nivari toteaa ja muistelee, ettei ole paininut vastaavan ongelman kanssa kertaakaan 20-vuotisen työuransa aikana. – Vieraat tutustuvat ammattiopistolla catering-alan opetukseen, sillä heidän tavoitteenaan on saada lisäoppia luomusta, kestävästä kehityksestä, lähiruoasta ja ekologisuudesta ruoanlaitossa. Parlamentaarikot saavat piakkoin tunnukset nettisivuille, joilla he voivat käydä esittämässä omia asioitaan ja osallistua keskusteluun sekä virtuaalikokouksiin. Tänä vuonna hintaa on nostettu lähes kymmenen prosenttia ja toinen vastaava korotus on tulossa vuoden alussa. Kotimaahan on pystytty toimittamaan tuotteita entiseen tapaan. – Maitoa ei saada riittävästi vieläkään, Nivari kertoo. Opiskelijat tulevat Leonardo da Vincin Lifelong Learning -ohjelman välityksessä, ja ryhmä on valittu paikallisen kilpailun kautta. Yhtiössä arveltiin, että sisäruokintakauden alkaessa tuotosmäärät lisääntyvät, mutta toisin kävi
Valaistussuunnittelija Ilkka Pekanheimo sanoo, että valon määrä ei ole kuitenkaan niin oleellista kuin valon laatu. Valon pitää tulla lukijan takaa ja hieman sivulta. Hiljattain löytyi silmästä uusi, valoherkkä solu, joka on herkkä siniselle valolle. . Kyseisten tahojen nettisivujen yhteistiedot-sivulta löytyi nippu nimiä, jotka olivat tekemisessä esimerkiksi turvallisuuden kanssa, mutta pääpaikan henkilöt pyysivät kyselijää ottamaan yhteyttä alueen vastuuhenkilöihin. – Mahdollista on myös valitettavasti se, että materiaalia pääsee sinkoutumaan vaunujen laidoissa olevista rakosista. Maanantaina 12.11.2007 Varhaisjakelupäivystys arkisin klo 6-14 ja viikonloppuisin klo 6-12 Jakelusta vastaa Suomen Posti . Jos lapsi laitetaan selälleen lattialle tai hoitopöydälle, hakeutuu silmä ensimmäiseksi kirkkaimpaan valopisteeseen ja voi viipyä siinä pitkäänkin. – Liikennöitsijän pitää huolehtia siitä, että lasti on esimerkiksi sidottu hyvin eikä aiheuta muutoinkaan vaaraa. Vaunut ovat naapurimaastamme, joten sitä asiaa en tunne sen paremmin, Kangasluoma sanoo. Lämminsävyinen valo aiheuttaa myös päivänvaloa enemmän kiiltoheijastusta, kun luetaan kiiltäväpintaista paperia. Nyrkkisäännöt lukutuokioon. Isoimmat pelletit, joita vaunuista lentelee, ovat halkaisijaltaan parisenttisiä epämääräisen muotoisia palasia. Valoa on monenlaista Valon laatu on tärkeämpää kuin valon määrä Kun säleverhot on laitettu päivällä estämään häikäisy, tulisi muistaa avata verhot, kun aurinko ei enää häikäise. Pekanheimo huomauttaa, että päivänvalossa nähdään noin 30 prosenttia vähäisemmällä valomäärällä paremmin. Kannuksen tapauksessa toimenpide meidän osaltamme turvallisuuden parantamiseksi on se, että paikalle tullaan asentamaan marraskuun aikana korkeampi ja tiheämpi verkkoaita, Sauni kertoo. Kun säleverhot on laitettu päivällä estämään häikäisy, tulisi muistaa avata verhot, kun aurinko ei enää häikäise. Paikalla on noin 30 senttiä korkea metalliverkkoaita, jonka yli pelletit lentelevät. – Onneksi ei ole sattunut mitään vakavampaa. Olen ollut yhteydessä Ratahallintokeskukseen asian tiimoilta ja RHK on lupaillut paikkaan parempia suojalaitteita, mutta mitään ei ole tapahtunut. Tämä selittää, miksi päivänvalossa nähdään paremmin. – En suosittele lyhyin välimatkoin kattoon upotettuja halogeeneja tai muita downlight-valoja. Häikäiseekö valo vai onko sitä liian vähän. VR on korvannut ajoneuvoille aiheutuneita vaurioita, mutta luvatut parannukset paikan turvalaitteissa ovat tekemättä. Vaarana on se, että materiaali sinkoutuu esimerkiksi pyöräilijän päälle ja tämä kaatuu. Oetker Pakastepizzat 320-380 g (6,22-5,24/kg) 11 99 99 Kokki porsaan marinoitu lihasuikale 500 g (3,98/kg) Hakatori • Lohtaja • Teerijärvi Himanka • Kallentori • Kruunupyy • Kälviä Palvelemme: Kruunupyy ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Hakatori • Lohtaja • Teerijärvi ma-pe 9-21, la 8-18, su 12-18 Himanka • Kallentori • Kälviä ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21 75 Kirsikkatomaattirasia 250 g (3,00/kg) Israel 1 lk. Häikäistä ei saa. – Pelletit eivät lennä itse kuormasta vaan satamassa lastauksen tai purkamisen yhteydessä vaunujen rakenteisiin pääsee pellettejä. Parannusten tekemiseen ei kuluisi hirveästi rahaa korkeampi tiheäverkkoinen aita tai pleksilevy korjaisi asian, Ranto toteaa. Vastuuta siirrettiin sulavasti niin Ratahallintokeskuksessa kuin VR-Cargossa henkilöltä toiselle. Ratahallintokeskuksen vastaava turvallisuuspäällikkö Simo Sauni, muistuttaa, että ensisijainen vastuu tällaisissa tapauksissa on liikennöitsijällä. On lukupaikka, nojatuoli ja sen vieressä jalkalamppu. – Ihanteellinen on säädettävä, valoa kohdistava jalkalamppu. Aitoa valoa Pekanheimo korostaa, että aitoa päivänvaloa tulisi saada mahdollisimman paljon sisälle, mutta ei niin paljon, että se häikäisee. Vakavilta onnettomuuksilta vältytty Malmivaunuista tippuvat pelletit aiheuttaneet useita vaurioita autoille radan alikäytävällä Kannuksessa Ympäristöön lentelevät pelletit eivät ole peräisin kuormasta vaan kyse on vaunun rakenteisiin lastauksen tai purkamisen yhteydessä joutuneesta materiaalista. Vaunuista lentelevät pelletit ovat rikkoneet tuulilaseja ja tehneet lommoja autoihin, kertoo Kannuksen Kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Ranto. Loisteputkivaloja on Jorosen mukaan vaikka minkä sävyisiä. Taajuuden tulisi olla 30 000 hertsiä nykyisen 50-100 hertsin sijasta. Optikko Kimmo Joronen Seinäjoelta korostaa, että valoa on oltava riittävästi, mutta se ei saa kohdistua liian suoraan. Toki ei ole toista niin tehokasta valonlähdettä kuin aurinko. Valoa ei ole tarpeeksi, jos tämän jutun lukeminen hidastuu ja lehteä yritetään käännellä, jotta siihen saataisiin enemmän valoa. Pahin virhe Pekanheimon mukaan pahin virhe, minkä valaistuksessa voi tehdä silmilleen, on käyttää häikäiseviä lamppuja: halogeeneja, hehkulamppuja ja voimakkaita LEDejä. tommi.lahtonen@kpk.. Sillä ei ole ainakaan positiivista vaikutusta silmiin. Itse osuin taannoin malmijunan kanssa samanaikaisesti paikalle ja vaunusta lensi autoni konepellille palanen, joka teki ison lommon peltiin. Hinta voimassa ma-ke Hinta voimassa ma-ke Tommi Lahtonen KANNUS (KP) Kannuksen keskustassa Valtakadun ylittävillä raiteilla liikennöivät malmijunat ovat aiheuttaneet reilun vuoden aikana lähes parikymmentä vaurioita ajoneuvoihin, kun ajoneuvo on alittanut rataa junan kulkiessa samanaikaisesti yläpuolella. 3 KESKIPOHJANMAA . Lukija ärsyyntyy ja väsyy, kun ei oikein näe. – Silmä ja sen toiminta on tärkeässä asemassa lääketieteellisestä peruskoulutuksesta, joten siitä on yllättävän paljon apua myös valaistuksen suunnittelussa. Joronen muistuttaa, että mitä enemmän ikää ihmisellä on, sitä tärkeämmäksi käy valon sääteleminen. Kaikista valaisimista tulisi poistaa sähköjännitevälkyntä käyttämällä nykyaikaista elektroniikkaa. – Tämän vuoksi esimerkiksi kirkasvalohoito tulisi ottaa LED-valolla, jossa on riittävästi sinistä ja vihreää aallonpituutta. Ilmeisesti korjausten viipymiseen vaikuttaa se, että konsernin organisaatio on hajautettu radankunnossa pitoa myöden. Herkimmät ihmiset saavat välkynnästä päänsärkyä ja se heikentää keskittymiskykyä. Pekanheimo on laatinut Kodin valaistusoppaan, joka on nähtävänä myös Internet-sivuilla www.adlux.. Kuva: Jukka Lehojärvi Tietojen onkiminen malmijunasta tippuvista pelleteistä osoittautui puhelinnumeron naputtelumaratoniksi. Kuva: Esko Keski-Vähälä Olli Mäkelä Kun näkö ontuu, ei riitä, että hankitaan entistä isompia lamppuja. Yhdessä malmia kuljettavassa vaunussa on painoa 65 tonnia, joten vaunujen kantavuuskaan ei riittäisi ääriään myöten lastaamista. Varsinkin kiiltäväpintaisten aikakauslehtipapereiden kanssa pitää olla tarkkana. Kun ihminen kävelee niiden alla normaalinopeudella, aiheutuu niistä silmiin vilkkuvaloa. – VR:llä on suhtauduttu korvaushakemuksiin hyvin. Lamppujen sijoitteluja ja näkijän oma sijoittuminen on merkittävää. Turkulaisen AD-Lux Oy:n Ilkka Pekanheimo suunnittelee kodin ja työpaikkojen valaistuksia ympäri maata. Kyselyihin malmijunista ja radan turvallisuuden kehittämisestä vastattiin antamalla kerta kerran jälkeen uusi puhelinnumero, josta tiedustella asiaa. Kyllähän pään täytyy tietää mitä kädet tekevät. Harmaakaihet ja samentumat astuvat kuvaan. – Aikaisemmin luultiin, että hyvin hämärässä lukeminen pilaa näön, mutta se ei pidä paikkaansa. 0200-55888 Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Ilmoitukset: . Ennemminkin häikäisevä valo voi olla haitallista silmien terveydelle. Suoraan kirjan tai lehden sivulle valo ei saa paiskautua, että se ei pongahda sitä kautta päin lukijan näköä. Vaunuissa on korkeat laidat ja materiaalia ei lastata koskaan laitojen tasolle. – Jos valo on normaalia, lämminsävyistä, siinä ei nähdä läheskään yhtä hyvin kuin päivänvalossa, ja värit vääristyvät. – Parhaan lopputuloksen antavat lähimpänä luonnonvaloa olevat. 020 750 4400 vaihde www.keskipohjanmaa.net/mediakortti Tuplabonuksen saat seuraavista KPO:n kauppapaikoista: 10 %% jopa jopa MARRASKUUSSA MARRASKUUSSA Bonus Bonus TUPLANA TUPLANA 2 89 Snellman Sika-nauta Jauheliha 750 g (3,85/kg) 00 99 99 Vaasan Viipaleet 500-535 g (1,98-1,85/kg) 00 79 79 Atria Lauantaimakkara 225 g (3,51/kg) 11 59 59 Saarioinen Lasagne 300 g (5,30/kg) 00 29 29 Valio Kidius vanukas 120 g (2,42/kg) 11 99 99 Dr. Tommi Lahtonen Kommentti Missä tieto sinkoilevista pelleteistä Olli Mäkelä Missä vika, kun silmiä kirvelee, päätä särkee ja ärsyttää. – Tuollainen rae on todella painava ja sinkoutuessaan ylhäältä, se saa yllättävän isoa tuhoa aikaan. Pelletit sinkoilevat vaunun rakenteista VR Cargon Kokkolan asiakaspalvelukeskuksen päällikkö Pekka Kangasluoma tiedostaa ongelman ja valittelee asiaa. Hän on peruskoulutukseltaan hammaslääkäri. Myös lastaaminen ja purkaminen tulee tehdä niin, että materiaalia ei lentele ympäristöön eikä vaunujen rakenteisiin
Pahaksi onneksi se oli karkko, joka paineli suoraa päätä ensimmäisen jäniksen ajopoluille. – Ei kauppaa voi perustaa aivan mihin tahansa. Ensimmäisen päivän jälkeen Viivi oli samalla paikalla eli kakkosena 96 ja 105 minuutin ajoillaan, joista hyvien ansiopisteiden kera kehittyi vakuuttava 84,13 pinnan ykkönen. – Kotitaloudet säästäisivät paljon muun muassa jääkaappihävikin minimoinnissa. Poliisipartio puhallutti miehen ja promilleja löytyi 1,22. Suomessa kaupassa ei myöskään ole tehty paljoa virheinvestointeja, jotka maailmalla ovat yleisiä. Lauantaina vastaisena yönä koemaastoihin saatiin parin sentin lumikerros, sunnuntaina sateli lunta ja räntää koko päivän. Siinä tehtävässä hän oli avainasemassa muun muassa silloin, kun S-ryhmässä kehiteltiin ABC-ketjua. simo.kattilakoski@kpk.. – Hitaus maksaa sekä yhteiskunnalle että kuluttajille paljon. Antti Rautsalo, Kangasniemi 82,77+70,54= 153,21, 2) n. – Marketit tarvitsevat suurten volyymiensa vuoksi paljon tilaa ja siksi niiden sijoittaminen ei ole sattuman kauppaa. Pökänpalon Aatu, om. parhaana haukkujana. Byrokratia jarruttaa rakentamista Kalle Lähdesmäen mukaan kauppapaikkoja Suomessa on edelleen, mutta kauppapaikkojen rakentaminen on usein liian hidasta ja työlästä. Pikijussin Manta, om. Lähdesmäki arvelee sunnuntaikaupan toteutumiseen uuden sukupolven myötä. Kanuunan Hitsi, o. Lähdesmäki sanoo, ettei kaupparyhmän koolla suhteessa menestykseen sinänsä ole merkitystä, sillä vähittäiskauppa on aina paikallista. Kalle Lähdesmäki kysyy, voiko päättäjän toiminnan keskeisenä lähtökohtana olla kaupan päätöksentekokyvyn epäily. Jos olisi mahdollista asioida kaupassa myös sunnuntaisin, niin kotitaloudet ja erityisesti lapsiperheet säästäisivät merkittävästi. – Kaupan ammattilaiset ovat taitavia ja kiertävät paljon maailmaa. – Yhtiön yrityskulttuuri on hyvin avoin, mutta omistajaperheen ulkopuolelta tuleva toimija vaikuttaa tietenkin johtamisjärjestelmään. Nappe, om. Keikun Jemina, om. Kaupan on sopeuduttava niihin. Minimani toimii nykyisin kuudella paikkakunnalla eli Seinäjoki-Nurmon, Vaasan ja Kokkolan lisäksi Jyväskylässä, Espoossa ja Lempäälän Ideaparkissa. Uusia luovuttajia tarvitaan. – Sääntely loppuu, kun huomataan hyödyn edut. – Lidl on ainoa uusi toimija, joka Suomeen on viime vuosina tullut. Viivi palkittiin mm. Maanantaina 12.11.2007 . Lähdesmäki muistuttaa, että liikerakentaminen on aina pitkäjänteistä. Kaavoituksessa taas katsotaan muutaman vuoden päähän, vaikka maasto muuttuu koko ajan. Jumppanen ja M. Sunnuntaiaamuna noin klo 05 aikaan Heinolankaarella ABC:ltä lähti autoilemaan vuonna 1980 syntynyt mies. Alkuvaiheessa konseptiin uskojia oli vähän. Tulokset: 1) ja Ajokuningas -07 u. Lähdesmäen mukaan yhdyskuntasuunnittelua ohjaavat maakuntakaavat ovat liian vaikeita muutettaviksi. Eino Korhonen, Jämsä 58,75+31,71=90,46, 10) n. Toinen kisapäivä tarjosi Viivin isännälle koko tunneskaalan. Haka viitoitettiin kuninkaaksi suomenajokoirien SM-ottelussa, Kilpa 2007:ssä Pieksämäellä viikonvaihteessa. Sakari Jauhiainen, Rautajärvi 90,21+51,50= 141,71, 5) u. Eero Ahola, Kuhmoinen 4,00+luop.=4,00. Mikko Lindgren, Kyläjoki 47,54+43,67=91,21, 9) n. Lempäälän Ideaparkin suunnittelulle Lähdesmäki antaa täydet pisteet. Ketjun liikevaihto kohoaa tänä vuonna noin 115–120 miljoonaan ja yhtiö työllistää vakinaisesti noin 360 henkilöä. Vuosittainen kasvuvauhti on yhdeksän prosentin luokkaa. – Arvoketjun hallinta ja sitä kautta syntyvä tehokkuus on keskeistä. – Paras-hanke muuttaa käytännössä kaikkien maakuntakeskusten infrastruktuurin muutamassa vuodessa. Kitiremun Ani, om. Vastaavasti esimerkiksi Tradeka ja Tokmanni ovat siirtyneet pääomasijoittajien käsiin. – Ei maa ole maasta loppunut. Tommi ja Vesa Hievanen, Huittinen 33,96+3,00=36,96, 12) n. Espooseen Minimani meni 2005 ja Lempäälään viime vuonna. – Ja pitää muistaa, että meidän on luonnollisesti toimittava yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan. Nokikallion Haka, om. Liikepaikkojen uusperustanta kasvattaa kuitenkin selkeästi myös kuntien tuloja. – Sijoittelussa nojauduttiin tielaitoksen olemassa olleisiin ja suunniteltuihin liikennejärjestelyihin. Oltiin liikkeellä oikeaan aikaan. – Rakentamissuunnittelua voi verrata vaikkapa pörssiyhtiöiden toimintamekanismiin. Sitä tukee hänen mukaansa myös kuluttajien keskuudessa tehdyt tutkimukset. Kaavat myös vanhenevat nopeasti. Haarapolun Viivi taisteli hopealle Nokikallion Haka Ajokuningas -07 Raimo Mannisen kasvattama ja omistama Haarapolun Viivi sijoittui toiseksi suomenajokoirien SM-kisassa Pieksämäellä.. Tilanne vaikutti tosi hyvältä, kun toinen ajo lähti neljässä minuutissa. Ongelmana on byrokratian pitkäkestoisuus. Ketju aikoo kasvaa edelleen Minimani käy Lähdesmäen aikaa Vankan osuuskauppataustan omaava Kalle Lähdesmäki on Minimani-ketjun ensimmäinen omistajaperheen ulkopuolelta tuleva toimitusjohtaja. Lujaa tahtoa ja rautaista kuntoa se osoitti tekemällä täyttä päivää. – Kerromme niistä sitten aikanaan. Lähdesmäki sanoo, että ketjun onnistuminen edellytti oikean konseptin löytämistä. Ei ole kaupan ongelma, jos kunnan tai kaupungin keskusta ei ole vetovoimainen. – Jo nyt valtaosa kuluttajista toivoo päivittäistavarakauppojen olevan auki myös sunnuntaisin. Raimo Manninen, Kokkola 84,13+62,29=146,42 3) n. Simo Kattilakoski SEINÄJOKI (KP) Seinäjokiseen Minimani-ketjuun kuuluu nykyisin kuusi markettia Länsija EteläSuomessa, mutta ketjun tavoitteena on kasvu uusille paikkakunnilla. Kisat käytiin vaativissa alkavan talven aloissa. Hänet vietiin kiinniotettuna Kokkolan poliisivankilaan. Tiejärjestelyillä, isoilla rampeilla ja liittymillä tulisi vahvistaa olemassa olevien ja tulevien kauppapaikkojen rakentamista. Kvartaalitaloutta elävä pörssiyhtiö katsoo tulevaisuuttaan kolmen kuukauden periodeissa. Se piti isäntäänsä ja kotosohvillaan jännittäneitä fanejaan piinassa loppumetreille. Kokkolan veripalvelutoimisto, Isokatu 2, p. Hän johti parikymmentä vuotta Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppaa, josta siirtyi pariksi vuodeksi SOK: n kenttäryhmän johtajaksi. Sekä Vaasassa että Kokkolassa Minimania enemmän myyvät vain S-ryhmän Prismat. KESKIPOHJANMAA 4 Uutiset Voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää, enintään 14.11.2007 asti. Kaikki satiinipussilakanasetit pussilakana ja tyynyliina (59,95 /kpl) Kokkola Tehtaankatu 12 Vaasa Rewell Center Helsinki Espoo Vantaa Lohja Lahti Pori Raisio Salo Turku Järvenpää Riihimäki Jyväskylä Kotka Lappeenranta Nokia Tampere Lempäälä Hämeenlinna Mikkeli Kempele Rovaniemi Ojenna kätesi. Hopealle kiilasi hienosti kokkolalaisen pitkän linjan ajokoiramiehen Raimo Mannisen oma kasvatti Haarapolun Viivi. Ajo hyytyi 13 minuuttiin ja varmalta näyttänyt mestaruus valui käsistä. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Vaasan. Mutta ei ollut likikään selvää, että ketjun rakentaminen ja liikkeellelähtö onnistuivat niin hyvin. Vaikka suomalaiset varastuvat, niin iso osa kotitalouksista on silti tiukalla. Laitetaan veri kiertämään myös osoitteessa UUSI VERI KIERTÄMÄÄN. Hyvät liikenneyhteydet ovat avaintekijöitä kauppoja suunniteltaessa ja rakennettaessa. Kuva: Harri Toivola LOHTAJA (KP) Lauantai-iltana noin klo 23 aikaan Lohtajalla kesäasunnolla 63-vuotias mies pahoinpiteli 59-vuotiasta vaimoaan lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin, potkaisemalla ja lyömällä kirveen hamarapuolella silmäkulmaan. – Tavoitteenamme on kasvaa edelleen, vaikka laajentumistahti on tähänkin saakka ollut vauhdikas. Hänen mukaansa sunnuntaikaupan puolesta puhuvat myös taloudelliset tekijät. Aki ja Arto Haataja, Jormua 29,75+66,67=96,42, 7) n. R. – Kun saimme siellä uudet tilat, nousimme myyntiluvuissa nelosesta selkeäksi markkinakakkoseksi. Minimanissa Lähdesmäki on ensimmäinen omistajaperheen ulkopuolelta tuleva toimitusjohtaja. Korventaustan Iri, om. Kilpailua rajoitetaan eniten sillä, ettei sallita uusia kauppapaikkoja. Matti Rönnberg, Tervajoki 60,17+31,75=91,92, 8) n. 822 4789, ma, ti, to klo 12–18, ke, pe klo 10–15. – Asiakkaiden kulutusja ostotottumusten muutosten tulkinta oli ensisijaisen tärkeää. Kumpanakin koepäivänä se palasi viimeisenä maastosta. Kalle Lähdesmäki myöntää, että sunnuntaikaupan vapauttamisessa ovat vastakkain toisaalta rationaaliset ja liiketaloudelliset syyt, toisaalta eettiset syyt. Vipulan Vanha-Viini, om. Lappalainen, Kitee luop. Jukka Leskelä, Kalanti 78,13+68,17=146,30, 4)u. Viljo Rouvinen, Vesivehmaa 78,13+30,67=108,80, 6) n. Samoin Kokkolassa olemme jo pidempään ollut selkeä kakkonen. Lähdesmäki ei tässä vaiheessa suostu valottamaan tarkemmin Minimanin laajentumissuunnitelmia. Vähän uusia toimijoita Kalle Lähdemäen mukaan suomalainen kauppa on aika staattista. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Juhani Metsäranta tekee tiivistä yhteistyötä toimitusjohtajan kanssa. – Seuraava sukupolvi sen toteuttaa. Joskus viiden vuoden kuluttua ihmetellään, etteivätkö kaupat olekaan aina olleet sunnuntaisin auki, Minimanin toimitusjohtaja ennakoi. Börje Nyström, Korppoo sulj. Mies pahoinpiteli vaimoaan Lohtajalla PIEKSÄMÄKI (KP) Kangasniemeläisen Antti Rautsalon seitsenvuotias Nokikallion Haka on Ajokuningas mallia 2007. Ensimmäinen haku venähti pitkännäpiksi 193 minuuttia minkä päälle narttu pyöritteli upean 120 minuutin ajon korkeilla ominaisuuspisteillä. Haarapolun Viivi, om. Erikoisliikkeiden kohdalla tilanne on toinen. Sunnuntaikaupalle kysyntää Kalle Lähdesmäki toivoo ja uskoo sunnuntaiaukiolon pysyvään toteutumiseen ruokakaupassa. Lähdesmäki sanoo hyvien kauppapaikkojen ja tilojen merkityksen näkyvän kaupassa. Kaikukorven Mari, om. – Voidaan kysyä, onko olemassa koko kuntakeskusta, jos sen vetovoima ei kestä marketin sijoittamista keskustan ulkopuolelle. Minimanin toimitusjohtajana elokuun alusta 2006 aloittanut kauppatieteen maisteri Kalle Lähdesmäki (55) sanoo, ettei hän suinkaan tullut Minimaniin pitämään taloa ennallaan. Mies oli myös rikkonut paikkoja huvilalla. Siksi kaikki maakuntakaavat tulisi ottaa välittömästi uuteen käsittelyyn. Lähdesmäen mukaan ongelmalla on myös kääntöpuolensa. Kun kyse on kaupan rakentamisesta, niin lupa-asiat venyvät liian pitkiksi. Lähdesmäki myöntää, että hänen Minimaniin tuloonsa liittyi paljon haasteita. Lähdesmäen myötä Minimanissa siirryttiin uuteen aikaan. Ota virallinen henkilötodistus mukaasi. + 7.00= 7.00, 13) M-06 Hautakorven Sepeli, om. Uusimmat investoinnit ovat nimenomaan Etelä-Suomessa. Hyvin olemme matkaan päässeet, Lähdesmäki tiivistää runsaan vuoden kokemustaan Minimanissa. +79,25=79,25, 11) u. Sunnuntaikauppa olisi nimenomaan kotitalouksien etu. – Liikennöinti sinne ja siellä toimii. Ei kävelykatu ja automarket sovi samaan paikkaan. Kalle Lähdesmäki sanoo tapaavansa hallituksen puheenjohtajaa viikoittain. Puskajussin Jami, om. Kalle Lähdesmäki ei allekirjoita sitä, että kaupunkien keskustojen tuntumaan rakennettavat hypermarketit hiljentäisivät kaupunkien keskustoja. Uskon, että jo viidessä vuodessa tapahtuu suuri muutos vapaampiin aukioloihin ja muutenkin sääntelyn vähentämiseen.
Määrät voivat vaihdella myymälöittäin. 00 8. 12 kpl/myymälä 9. Uudella menetelmällä sadealueiden ennustustarkkuudessa voitaisiin päästä alle viiteen kilometriin muutaman vuoden kuluessa, Eresmaa arvioi. • pantin 0,30/L • 6. Kokkolalaisen Soini Kosken hunaja sijoittui kiteytyneiden hunajien jaetulle 2. 90 paria/myymälä Angora alaselänlämmitin koot: S-XL • sis. Viime vuonna lupia oli 4 670 kappaletta. saakka Käyttötavaratarjoukset voimassa ma 12.11. Ylimenevä osuus tarkoittaisi käytännössä kajoamista niin sanottuun lupapankkiin. 24 kpl/myymälä Angora hartialämmitin koot: S-XL • sis. Tästä hyötyvät esimerkiksi lentäjät ja tielläliikkujat mutta myös vaativien olosuhteiden maassa asuvat. lee 700g/pkt • 14,27/kg • Langaton sääasema useita eri toimintoja esim. Suurimmat tuhot sarvipäät tekevät juuri talvella, Hanhineva kertoo. 40% • angoravillaa 9. Vei voimat ja unen antoi. Apuväline hyödyntää jo olemassa olevaa satelliittipaikantimien kuten gps-laitteiden verkostoa, mikä tekee siitä Eresmaan mukaan myös edullisen. Tattarihunaja vuoden paras Keskipohjalaiset menestyivät HAAPAVESI (KP) Nuori haapavetinen nainen ajoi henkilöautolla ojaan Haapaveden Säisänkujalla sunnuntain vastaisena yönä yhden jälkeen. 59 -17% Dessa Talouspaperi 3-kerroksinen • 4 rl/pkt • 0,50/rl • 1. 99 3. Kotiaho . Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri ry. 49 Halvempi! Grafenwalder III-olut alkoholipitosuus 4,5% • 0,5L/tlk • hinta sis. marraskuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa 92-vuotiaana. 99 2. Näyttää siltä, että hirvimäärä on valtaosaltaan pudonnut jo lähelle tavoitetta, eli 3 hirveä tuhatta hehtaaria kohti, piirin puheenjohtaja Risto Hanhineva Haapajärveltä kertoo. pantin • 2,68/L • 1. 08.09.1922 Nivalassa k. Kun radioluotauksia tehdään Suomen alueella kolmella paikkakunnalla kahdesti vuorokaudessa, satelliittipaikantimien avulla niitä saataisiin tunnin välein sadalta mittausasemalta. hintaan • 24. 12 pkt/myymälä 6. Uusi havaintomenetelmä kerää tietoa satelliittipaikantimilla. Käsitellään sääntömääräiset asiat. • pantin 0,88/L • 0. – Koskettaahan se monen elämää, jos pystytään entistä tarkemmin sanomaan, millä alueella lunta tulee ja mihin aikaan, Ilmatieteen laitoksen tutkija Reima Eresmaa sanoo. Arto, Ari, Armi, Airi Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa. 99 Halvempi! Kukkakaali hinta/kg • G.Bellini Partahöylä tai -terät höylä+5 vaihtoterää • tai 12 vaihtoterää 3. Voittoisat hunajat seulottiin 60 näytteen joukosta. sijalle ja kaustislaisen Aappo Valon hunaja juoksevien sarjan 5. – Tämän jälkeen seurueet miettivät, rokottavatko kantaa vielä lumilla vai ei. Suremaan jäivät sisarukset perheineen. 12.10.1929 Evijärvellä . Kanta pudonnut lähelle tavoitetta Hirvijahtiin ollaan tyytyväisiä riistanhoitopiireissä Pohjanmaan riistanhoitopiirille myönnettiin yhteensä 3 460 hirvenkaatolupaa tälle vuodelle. 49,90€) Grape Lonkero alkoholipitosuus 4,7% • 0,5L/tlk • hinta sis. Osa hirviseurueista on Rannilan mukaan jäänyt seuraamaan tilannetta ja odottamaan hirvien siirtymistä talvilaitumelle. On luultavaa, että lupamäärät eivät ensi vuonna tästä ainakaan kasva, Rannila kertoo. 02.11.2007 Ventuksen vanhainkodissa Kaipauksella muistaen Laina ja Rolf perheineen Helena ja Lasse perheineen sekä serkut ja ystävät Väsyneenä silmäs suljit, siihen hiljaa nukahdit. 50% • angoravillaa 19. Ei jälleenmyyjille. 99 Angorahousut koot: S-XL • pitkät lahkeet • sis. Raatiin kuuluivat liiton toiminnanjohtaja Heikki Vartiainen, hunajien siitepölyanalyysien tekijä Tarja Ollikka, ammattimehiläistarhaaja Hilkka Parikka ja Oulun Kärppien kokki Toni Salminen. Kimmo ja Hannele perh. Siihen kyllä päästään, piirin varapuheenjohtaja Pasi Rannila Perhosta kertoo. 29,90€) Asiakaspalvelu avoinna ark. 79 3. 99 Angora kyynär-/ polvenlämmittimet yksi koko • sis. 79 0. Periaatteena on, että ilmakehä vaikuttaa gps-paikannukseen sellaisella tavalla, joka tunnetaan. 24 pkt/myymälä housuja väh. Kuva: Arkisto/Jukka Lehojärvi Arja Päivärinta OULU (KP) Suomen mehiläishoitajain liitto on valinnut Ylivieskalaisen tarhaaja Kari Vääräkankaan juoksevan hunajan vuoden parhaaksi samalla pistemäärällä kiteisten hunajien sarjan voittajan, euralaisen Reino Hongiston kanssa. Johtokunta Kokkolan Eläkeläiset ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 19.11.2007 klo 12.00 Snellmankodilla Kahvitarjoilu Tervetuloa! Rakkaamme Helvi Maria SVARTSJÖ o.s. 41% • angoravillaa 9. Keski-Pohjanmaan maakunnan metsissä hirvikanta on jo Pasi Rannilan mukaan pudonnut suositukseen ja paikoin jopa sen alle. Voittajat jakavat kiertopalkinnon pitämällä pokaalia hallussaan puoli vuotta kumpikin. Pohjanmaan riistanhoitopiirille myönnettiin yhteensä 3 460 hirvenkaatolupaa tälle vuodelle. 99 väh. 99 Halvempi! Grafenwalder Radler olut-sitruunalimonadimix • alkoholipitoisuus 2,5% • 0,5L/tlk • hinta sis. 36 kpl/myymälä 1 pari/pkt Angorahousut koot: S-XL • lyhytlahkeiset • sis. Sitä vastoin Kalajokilaaksossa ja eräillä alueilla pohjoisemmassa kanta on vielä hieman runsaampi. – Tämän vuoksi syytä kannan erityiseen verottamiseen ei enää ole. Osallistu ja voita! 3 3 x x (arvo n. 99 -20% www.lidl.. – Pohjanmaan puolella luvista on käytetty puolet. 29 -13% Heimon Kala Savustettu kirjolohi. 99 4. 20 kpl/myymälä Angorasukat koot: 36-44 • kaksi • värivaihtoehtoa pohjissa • liukuesteet sis. pantin • 1,68/L • 0. Vääräkankaalta oli kilpailussa kolme näytettä, jotka kaikki sijoittuivat juoksevien hunajien sarjassa kärkipaikoille. Idean kehittely lähti siitä, että on tarkoitus käyttää mahdollisimman monipuolisesti eri havaintoja, joita ilmatilasta saadaan. 24 kpl/myymälä paitoja väh. Henkilövahingoilta säästyttiin eikä autokaan vaurioitunut. Haapavedellä ojaan ajanutta epäillään rattijuopumuksesta Väinö Liedes Halsualainen Väinö Liedes kuoli lauantaina 10. 99 Erä! Terttutomaatti hinta/kg • 1. 50% • angoravillaa 19. – Oulun riistanhoitopiirissä luvista on ammuttu kolme neljästä. kosteusmittari, • sääennuste, ilmanpaine 24h ajalta, herätyskello torkkutoiminnolla, kalenteri sekä kuun vaiheet, mittaa sisäja ulkolämpötilan minimija maksimilämpötilanmuisti • lämpötilannäyttö -20 +70 • o C langaton sensori, • jossa lämpötilannäyttö paristot ei sis. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siskomme siunataan Nivalan Uuden hautausmaan kappelissa lauantaina 24.11.2007 klo 12.00. 49 Halvempi! 1. 99 langaton sensori Shokkihinta! väh. 99 1. Tutkija Reima Eresmaa väittelee ensi viikon perjantaina. Kilpailuraati tutkii hunajat niin näkö-, haju-, kuin makuhavaintojen perusteella. Keskipohjalaiset hunajantuottajat menestyivät kisassa hyvin. 40% angora• villaa Angora t-paita koot: S-XL • eri malleja • sis. www.lidl.. Maksuvälineinä käteinen, suomalainen pankkikortti ja Visa Electron. Nykyisin ennusteet tehdään 10–20 kilometrin tarkkuudella. Menetelmällä pystytään tarkentamaan kahden vuorokauden päähän ulottuvia sääennusteita. Lisäksi Valon Hillahunaja sijoittui lajihunajissa kolmanneksi. Se taittoi sukumme vanhinta viljaa, pois rakkaamme Taivaaseen kantoi. Rakkaamme siunataan Marian kappelissa 16.11.2007 klo 12.00. 99 2. 99 väh. Yli rajan silloin kuljit, rauhan rannan saavutit. Viime vuosina kaatolupia on myönnetty runsaasti, sillä hirvikantaa on haluttu harventaa. 27.10.2007 Helsinki Lämmöllä muistaen Laura Kauko, Lyyli ja Tuula Jaakko ja Aila Olavi, Maija ja Johanna Martti ja Tarja Eila ja Seppo perh. Poliisin mukaan puhalluskoe osoitti rattijuopumuslukemia. Nivalalainen Jukka Konttila sai kisassa erikoismaininnan reseptillään ”Vaarin hunajaleipä”. Kokkolan Sydänyhdistys ry:n SYYSKOKOUS ti 20.11.2007 klo 18.00 Tervakartanossa. 99 -20% Valio Oltermanni 1kg/pkt • 5. Käsitellään sääntöjen määrämät asiat. 99 housuja väh. Menetelmän avulla saadaan aiempaa enemmän havaintoja ilmakehästä. Tervetuloa! Hallitus Rakkaamme Rauni Sylvia VÄHÄSÖYRINKI s. 49 -34% Dessa WC-paperi 3-kerroksinen • erittäin pehmeä • 10 rl/pkt • 0,30/rl • 2. Elintarviketarjoukset voimassa ke 14.11. Antti Savela (KP) Sekä Oulun että Pohjanmaan riistanhoitopiireissä ollaan tyytyväisiä puolivälin krouviin edenneeseen hirvijahtiin. 9-17 numerossa 0800-0-5435 (LIDL). 33% • angoravillaa 7. Maanantaina 12.11.2007 Kuolleita Tilaa sähköpostiisi ilmainen Newsletter! Osallistut arvontaan, jossa pääpalkintona 3 kpl kannettavia tietokoneita! Lisäksi paljon muita palkintoja yhteisarvoltaan 8800 euroa! Lisätietoa osoitteesta www.lidl.. Hanhinevan saaman tiedon mukaan rannikkoseudulla hirvikanta on alentunut tavoitetasolle. Menetelmä mittaa vesihöyryn määrää ilmakehästä. Oulun riistanhoitopiiriin myönnettiin viime vuonna peräti 15 497 hirvenkaatolupaa. aitoa bourbon-vaniljaa • 2,5L/pkt • 1,12/L • 2. Sääennusteet kohentuvat asteittain Viikon sana myös netissä www.keskipohjanmaa.net. 19 -13% Choc Me Suklaakeksi maitosuklaa tai cappuccino • 125g/pkt • 6,32/kg • 0. Väitöstyössään hän tutki maanpäällisten satelliittipaikannusmittausten hyödyntämistä numeerisessa sääennustuksessa. Rannila korostaa, että 70 prosenttia luvista tarkoittaa varsinaisen kiintiön täyttymistä. Havaintojärjestelmä tekee käänteisen mittauksen siitä, miten paljon ilmakehä häiritsee mittausta. 85 -13% Panda Lakumix 350g/ps • 5,69/kg • 1. Oulun riistapiirissä lähdettiin kaatamaan tänä syksynä 10 822 lupaa vastaava hirvimäärä. – Hirven kaataminen talvilaitumelle on parasta taimikkotuhojen ehkäisyä. antti.savela@kpk.. Vääräkangas kertoo voittoisan hunajan salaisuudeksi tattarin, joka antaa muutoin valkoja keltamesikästä valmistetulle hunajalle väriä ja eksoottista makua. 99 6. klo 19 piiritoimistolla, Isokatu 2 (2krs). Eresmaan mukaan tuloksia voidaan hyödyntää myös seurattaessa Pohjanmaalla havaittavaa jääkauden jälkeistä maannousua. 20 20 x x (arvo n. HELSINKI (STT) Sääennusteisiin on luvassa entistä tarkempaa tietoa. Viime vuonna lupia oli 4 670 kappaletta. 94 6 pulloa! -33% Freshton Siivutetut voileipäkurkut 2 eri makua • 530/290g/prk • 3,41/kg • 0. 29 -13% Eis Stern Vaniljajäätelö sis. Muistotilaisuus Koivuristin seurakuntakodissa, joka täten ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. sääntömääräinen SYYSKOKOUS ma 19.11. Hunajaa katsotaan kuluttajan silmin, onko tuote tasaista vain näkyykö kerrostuneisuutta, roskia tai vaahtoisuutta. Hunajat arvioitiin ja palkinnot luovutettiin liiton sadonkorjuujuhlassa Oulussa sunnuntaina. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakodilla. 50% angora• villaa 11. 59 Halvempi! Freeway Cola 6 pl myös light • 2L/pl • hinta sis. Hanhinevan mukaan kannan 90-prosenttiseen verotukseen päästään aivan hyvin, sillä osa porukoista on suosiolla jäänyt odottamaan sarvipäiden siirtymistä talvilaitumille. Uutiset 5 KESKIPOHJANMAA . 99 väh. 1000€) 24 24 x x (arvo n. Tervetuloa. Tavoitteemme oli kaataa 70 prosenttia lupahirvistä. sijalle. 99 lämmittimiä väh
Järjestö ehdotti samaa jo omassa lausunnossaan. Yön putkassa viettänyt poika päästettiin vapaaksi lauantaina. Vantaan poliisikin kuulusteli sunnuntaina kahta poikaa, joiden epäillään laittaneen YouTubeen länsivantaalaista koulua koskevan uhkausvideon. – Potilasturvatyössä pitää soveltaa keskeisiä työoikeudellisia säännöksiä. Perustuslakivaliokunta ei puuttunut sanktiouhkaan. – Lailla voidaan velvoittaa terveydenhuollon ammattilaisia töihin, irtisanomisista huolimatta, jos potilaiden henki on vaarassa, tai jos heitä uhkaa pysyvä vammautuminen. Tarjous on voimassa 6.1.2008 asti Elisaverkon alueella. – Korvauksia pitää täsmentää niin, että ylija sunnuntaityökorvaukset maksetaan kertoimella korotetusta palkasta. – Kyseessä on järjestön päättämä laillinen työtaistelutoimenpide. Valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) totesi, että tarkennuksia tarvitaan muun muassa lain määrittämään tehtäväluetteloon, työvelvollisuuden kestoon sekä lain voimassaoloaikaan. Hanki kahdet, maksa yhdet! + Vielä muutaman päivän toiset kaupan päälle! Etusi vähin tään! Yksit ehot 79 € Moni tehot 179 € HAAPAJÄRVI, Puistokatu 48, puh. Lisäksi pojan tietokone takavarikoitiin. Kuulustelujen jälkeen 14ja 15-vuotiaat pojat vapautettiin. MAANINKA/ VANTAA (STT) Kuopion poliisi selvitti nopeasti, kuka oli Maaningan koulua uhanneen videon takana. Mikäli et ole tyytyväinen silmälaseihisi, voit vaihtaa ne kuukauden sisällä samanhintaisiin maksutta! Ei Ei Ei voi voi voi yh yh yh y y dis dis distää tää tää mu mu muihi ihi ihin t n t n tarj arj arjjjouk ouk ouksii sii siin n. KESKIPOHJANMAA 6 Uutiset Fakta Taulukon esimerkissä on käytetty pk-seudun ADSL-hintoja, esim. Laitinen-Pesola on tyytyväinen työelämäja tasa-arvovaliokunnan kantaan, jonka mukaan paikallisia ammattiosaston edustajia tulisi kuulla suojelutyöhön määrättäessä. Poika on kertonut julkaisseensa videon pilailumielessä, ei uhkaillakseen. HELSINKI (STT) Potilasturvallisuuslaki eteni sunnuntaina eduskunnassa hallituksen toiveiden mukaisesti. 0201 70 8290. Kk-maksutarjous koskee uusia väh. Minusta on hallituksen kannalta noloa kohdella korkean ammattietiikan omaavia työntekijöitä tällä tavalla. Työntekijän ei pidä joutua palaamaan välittömästi aikaisempaan työhönsä, jos hän on joutunut tekemään työtä ilman riittävää lepoaikaa. n. – Töihin määrätyille maksetaan korotettua palkkaa. Sillä esitettiin kuvaa Maaningan koulusta, ja sen loppupuolella kuvissa oli hahmo, jolla oli ase hallussaan. Edut edellyttävät 12 kk määräaikaista sopimusta. SDP: n, vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien edustajat katsoivat, että lakia ei olisi pitänyt säätää ollenkaan. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander HELSINKI (STT) Tehyn puheenjohtaja Jaana LaitinenPesola on samaa mieltä kuin perustuslakivaliokunta, jonka mukaan hoitajien työvelvoitteen uusimista tulee rajata. Tänään jatketaan Perustuslakivaliokunnassa vain vasemmistoliiton Veikko Puhjo edellytti, että työtaisteluoikeuteen puuttuva laki olisi pitänyt säätää perustuslaillisessa järjestyksessä. Lisätietoja Elisa Etusopimuksesta ja Bonuksesta sekä rekisteröitymisohjeet www.elisa.fi/edut Tekee sen helpoksi. – Määräys työhön voidaan antaa enintään viikoksi kerrallaan. Maksa 2. Hänen mielestään sakkojen ei myöskään tulisi kohdistua yksittäisiin tehyläisiin. Häntä epäillään laittomasta uhkauksesta. Tehy-lailla valiokuntien tuki Laki säädetään yksinkertaisella enemmistöllä Eduskunnan perusturvavaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan lain tarkennuksia tarvitaan muun muassa sen määrittämään tehtäväluetteloon, työvelvollisuuden kestoon sekä lain voimassaoloaikaan. Laitinen-Pesolan mukaan uhkasakot antavat signaalin pakkotyöstä. Suurimmillaan on arvioitu, että töihin olisi velvoitettava puolet irtisanoutuneista. Hallituksen esittämä tehtäväluettelo on nyt liian laaja. 0201 70 8380. – Laki on säädettävä määräaikaisena. Jos sanktio tarvitaan, se täytyy kohdistaa sille organisaatiolle, joka työtaistelusta vastaa eli Tehylle. Saat toiset kaupan päälle, kun hankit mitkä tahansa normaalihintaiset silmälasit syksyn laajasta valikoimastamme! Voit valita esimerkiksi monitehojen lisäksi toiset monitehot. Kaupan päälle tulevat silmälasit erikoismallistosta kirkkain tai aurinkolasilinssein. – Lainsäädännön tarkoitus ei saa missään tapauksessa olla se, että pyrittäisiin murtamaan työtaistelu, Sasi sanoi. – Potilasturvatyöhön joutuvien työsuojelusta on pidettävä huolta. Kk-hinta vaihtelee alueesta ja liittymätyypistä riippuen. 2 Mbit/s-liittymiä ja nykyisten liittymien nopeuden muutoksia väh. Tai lukulasit. Hän otti heti yhteyttä poliisiin. Pelkonen jatkaa julkisuudelta salassa Arkkiatri Risto Pelkosen johtama sovittelulautakunta jatkaa koko ajan töitä hoitajien palkkakiistan ratkaisemiseksi, mutta ei kerro neuvottelujen etenemisestä mitään. Lisäksi vaadittiin korjauksia potilasturvatyön tekijöiden työoikeuksiin ja työsuojeluun. Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi, että laki voidaan säätää yksinkertaisella enemmistöllä, kunhan siihen tehdään muutoksia. Työelämäja tasa-arvovaliokunta: – Haluaa lakiin vaatimuksen, että Tehyn paikallisia edustajia pitää kuulla, kun valmistellaan kunnan tai kuntayhtymän esitystä työhön määrättävistä. Tarjoukset eivät koske ennen tarjousaikaa tehtyjä, peruttuja ja samalle henkilölle tai samaan talouteen uudelleen tehtyjä tilauksia. 1 Mbit/s 24,90 €/kk. – En voisi kuvitella että tällaista lakiesitystä hallitus antaisi, jos se koskisi laajemmin miespuolisia työntekijöitä. Lakiin on lisättävä määräykset, kuinka usein tämä voidaan uudistaa. Vajaan minuutin mittainen video julkaistiin YouTubessa perjantaina. Määräaikainen 12 kk sopimus jatkuu sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana tuolloin voimassa olevin hinnoin. Loponen kertoi, että tapaus otetaan esille koulussa heti maanantaiaamuna. Nettiuhkausvideon tekijät otettiin kiinni. Kannat jakautuivat Työelämäja tasa-arvovaliokunnassa näkemykset jakaantuivat hallituksen ja opposition edustajien välillä. Hän huomautti, että arviot tarvittavan hoitotyövoiman määrästä ovat hyvin erilaisia. Se lisää irtisanomisten todennäköisyyttä. WLAN-modeemitarjous on jälleenmyyjäkohtainen eikä ole voimassa Avaimet käteen -asennuspalvelun tilaajille eikä liittymätyyppeihin, joissa modeemia ei tarvita tai joihin sitä ei ole saatavilla. Video jäljitteli PekkaEric Auvisen videota Jokelan koulusta. Koskee tilauksia 8.10.-24.11. KALAJOKI, Kalajoentie 6, puh. Kahden valiokunnan lausunnot annetaan sosiaalija terveysvaliokunnalle, joka laatii esityksestä mietinnön. Poliisi otti jo perjantai-iltana kiinni 16-vuotiaan pojan, joka laittoi ”Maaninka massacre” -videon YouTube-sivustolle. Irtisanoutumiset astuvat voimaan ensi viikon maanantaina. Eduskunnan täysistunto jatkaa asian käsittelyä iltapäivällä. Jos olet jo Elisa Laajakaista -asiakkaamme, vaihdat nopeutesi kätevästi osoitteessa www.elisa.fi/laajakaistamuutos, olipa nykyinen nopeutesi mikä tahansa. Maanantaina 12.11.2007 . Myös nykyisille asiakkaille Säästä 120 €/vuosi Säästä 120 €/vuosi Säästä 120 €/vuosi Säästä 120 €/vuosi Säästä 60 €/vuosi Säästä 60 €/vuosi 8 Mbit/s 24 Mbit/s 8 Mbit/s 2 Mbit/s 2 Mbit/s 1 Mbit/s Uuden Elisa Laajakaistan avaus € (etusi 78 €) ja WLAN-modeemi € (etusi 79 €). Valiokunta halusi, että Tehyn paikallisen ammattiosaston edustajia pitää kuulla ennen kuin hoitajia määrätään töihin. Elisan edustaja tarkistaa saatavuuden ja hinnan osoitteeseesi. Säästä 120 €/vuosi Säästä 120 €/vuosi Säästä 60 €/vuosi Moninkertaista Elisa Laajakaistan nopeus vuodeksi veloituksetta. – Ratkaisua itse työtaisteluun haetaan arkkiatri Risto Pelkosen johdolla sovittelulautakunnassa. – Tehyn työtaistelussa noin 12 000 hoitajaa on irtisanoutunut töistään. Uhkauksen vuoksi koulua tarkkailtiin loppupäivän. Toiset kaupan päälle normaalihintaisten (ei tarjoustai pakettihinnoiteltujen) silmälasien ostajalle. Enemmistö valiokunnassa kuitenkin puolsi lain säätämistä. Koulun rehtori Kari Loponen sai tiedon videosta perjantaina hieman ennen kello neljäätoista. Loponen näki siinä vaiheessa vain koulurakennusta esittävän pysäytyskuvan, ei asehahmoa. Selvisi, että pojat olivat laittaneet aineiston nettiin ajattelemattomasti. Kanta-asiakkaanamme saat lisäksi täyden tyytyväisyystakuun. – Esitys potilasturvalaiksi on tarkoitettu turvaamaan välttämätön hoito Tehyn joukkoirtisanomisista huolimatta. Suojelutyöhön määräämistä rajoitettava Jaana Laitinen-Pesola: Perustuslakivaliokunta: – Haluaa rajata työhön velvoitettavat ensisijaisesti irtisanoutuneisiin. 0201 70 8750. Varapuheenjohtaja, SDP: n Jukka Gustafsson paheksui silti koko lakihanketta ja sanoi sen vaikeuttavan sopimusneuvotteluita. Poliisi aikoo kuitenkin olla uhkauksen kohteena olevassa koulussa läsnä koko maanantain. Poika on koulun entinen oppilas, joka on nykyisin lukiossa muualla. 0201 70 8760. KOKKOLA, Rantakatu 5, puh. SDP:n edustajat olisivat halunneet poistaa laista uhkasakon, joka voidaan määrätä työstä kieltäytyville. Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi piti esitystä yksiselitteisesti lakonmurtolakina. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. – On työsuojelullisesti kyseenalaista, jos samoja ihmisiä voidaan jatkuvasti laittaa töihin viikoksi kerrallaan, Laitinen-Pesola sanoi STT:lle sunnuntaiiltana. Ota 8. PIETARSAARI, Isokatu 18, puh. Myös monitehot. Uuden nopeamman Elisa Laajakaistan saat numerosta 0800 46 46 46, osoitteesta www.elisa.fi/laajakaista tai Elisa Shopitista. Lisäksi pitää säätää korvaukset mahdollisista matkaja majoituskustannuksista. Jos laki olisi pitänyt säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä, sen taakse olisi tarvittu viiden kuudesosan enemmistö, jotta se olisi saatu nopeutetusti voimaan. Hallituksen esitys ei olisi saanut näin suurta kannatusta eduskunnassa. 1 Mbit/s -nopeuteen. Pelkonen sanoi sunnuntaina STT:lle, että neuvottelurauhan varmistamiksi lautakunta on päättänyt, ettei se myöskään anna tietoja neuvottelujen ajankohdasta tai niiden pitopaikasta. YLIVIESKA, Asemakatu 12, puh. 0201 70 8770
– Mereen valuneen öljyn kerääminen kestää kauan, ja turman seuraukset tuntuvat siten vuoden ja ehkä pidempäänkin, sanoi Ympäristöpuolustus-järjestön puheenjohtaja Vladimir Slivjak Interfax-uutistoimistolle. – Ympäristötuhojen laajuus riippuu hätätilaministeriön ja pelastustyöntekijöiden toiminnasta, mutta joka tapauksessa kyseessä on vakava ympäristöonnettomuus, sanoi venäläisen Vihreä risti -järjestön puheenjohtaja Sergei Baranovski Ria-uutistoimistolle. Aluksen 13-henkinen miehistö saatiin pelastettua hylystä illan aikana. 8603 600 MA-PE 8-21 LA 8-18 SU 12-21 Tarjoukset voimassa ma-ke tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Oikeustieteen professori Türk on entinen diplomaatti, jota kannattavat useimmat vasemmistopuolueet. Liian hutera alus Asovan kaupungista lähtenyt alus kuljetti yli 4 700:aa tonnia polttoöljyä, ja mereen valui ainakin 1 200 tonnia öljyä. Tilipusseista löytyy myös enemmän kruunuja, koska hallitus on laskenut tuloveroja. Luopuminen komentajan tehtävistä on vaalien järjestämisen ohella oleellista, jotta Pakistan pääsee takaisin demokratian polulle, Rice sanoi ABC-televisiokanavan haastattelussa. Roomasta poliisilta tulleen tiedon mukaan Lazion kannattaja oli autossa, kun luoti osui häneen. Tankkeriturmista laajat tuhot Kymmenen laivaa upposi myrskyssä Mustallamerellä Myrsky katkaisi venäläisen Volvoneft-139-säiliölaivan Venäjän ja Ukrainan välisessä Kertshinsalmessa, joka yhdistää Mustanmeren Asovanmereen. n mukaan viimeistään 9. Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Helle Thorning-Schmidt otti puolestaan esille Suomen ja piti Suomen tapaa hoitaa pakolaiskysymyksiä hyvänä esimerkkinä. Heitä on noin 800. Tuuli puhalsi yli 30 metriä sekunnissa, kertoivat Ukrainan hätätilaministeriön edustajat. Vuonna 1978 rakennettu alus oli alunperin tarkoitettu jokija rannikkokuljetuksiin. – Se toisi Tanskaan suuria määriä turvapaikanhakijoita, Fogh Rasmussen varoitti ja viittasi Ruotsiin, jonne on virrannut kymmeniätuhansia irakilaisia. Ehdotuksen mukaan esimerkiksi ne irakilaiset, joille ei ole myönnetty turvapaikkaa, saisivat työskennellä ja asua pakolaiskeskusten ulkopuolella. a”, sanoivat venäläiset ympäristöjärjestöt tuoreeltaan. Poliisi kertoi kuitenkin ampuneensa ilmaan. Hän oli matkalla Milanoon katsomaan Lazion ja Interin välistä ottelua. Hän kehotti kuitenkin Musharra. Myrsky katkaisi venäläisen Volvoneft-139-säiliölaivan Venäjän ja Ukrainan välisessä Kertshinsalmessa, joka yhdistää Mustanmeren Asovanmereen. Pelastustöitä jatkettiin kovassa myrskyssä. Tuskin kukaan muu oletti näin käyvän, mutta kampanjan edetessä odotukset ovat kasvaneet ja juuri nyt olemme hyvinkin toiveikkaita, Türk sanoi käytyään äänestämässä Ljubljanan keskustassa. Tiedon poliisin virheestä vahvisti Italian poliisi. Vasemmistolainen Danilo Türk Slovenian presidentiksi Ovensuukysely: Ari Setälä KÖÖPENHAMINA (STT) Kaikki Tanskan puolueet ovat rummuttaneet hyvinvointivaltion puolesta ennen tiistain vaaleja. Ainakin kaksi merimiestä hukkui, ja parikymmentä eri alusten miehistöön kuuluvaa merimiestä oli kateissa sunnuntai-iltana. Kansankäräjille ThorningSchmidt valittiin vuoden 2005 vaaleissa ja saman tien sosiaalidemokraattien puheenjohtajaksi. Öljyvuotoa ei pystytty rajoittamaan kovan merenkäynnin vuoksi. Aluksen peräosa ajelehti lopulta karille salmessa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/RVN Television Mustameri T U R K K I STT VENÄJÄ UKRAINA Kertshinsalmi Asovanmeri 200 km Onnettomuuspaikka ISLAMABAD/ WASHINGTON (STT–AFP–REUTERS) Pakistanin presidentti Pervez Musharraf lupasi sunnuntaina, että maan parlamentti hajotetaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ensi torstaina. lokakuuta. Maanantaina 12.11.2007 minimani Tehtaankatu 43 KOKKOLA p. Vaalien alla Tanskan lehdissä on haastateltu useita suomalaisia viranomaisia pakolaiskysymysten hoidosta. Hän oli saamassa 69 prosenttia äänistä. Kukaan ei ole ehdottanut palveluiden karsimista. Politiikan asiantuntijoiden mukaan monet slovenialaiset ovat pettyneet pääministeri Janez Jansan vanhoillisen hallituksen toimiin. Miltei samanaikaisesti öljyaluksen kanssa myrskyssä vaurioitui rikkipitoista kemikaalia kuljettanut alus. Oppositio muistuttaa, että monet maksut ovat kallistuneet. Opposition pääministeriehdokas on sosiaalidemokraattien melko tuore johtaja Thorning-Schmidt. Suomi vilahti pakolaispuheissa Myös pakolaisasiat nousivat tapetille, kun Uusi allianssi ja sosiaalidemokraatit vaativat pakolaiskeskuksissa asuvien olojen kohentamista. Türkin vastaehdokas vaalien toisella kierroksella oli keskusta-oikeistolaisen hallituksen tukema Lojze Peterle. Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice luonnehti tuoreeltaan ilmoitusta tervetulleeksi. Kyselyjen valossa Türk, 55, oli saamassa lähes 70 prosenttia äänistä, vaikka hävisikin Peterlelle vaalien ensimmäisellä kierroksella 21. Keväällä perustettu Uusi allianssi ja sen värikäs johtohahmo Naser Khader ovat ottaneet tehtäväkseen tuupata Pia Kjärsgaardin johtama Tanskalainen kansanpuolue syrjään vaikutusvaltaisesta asemastaan. Vaalit pidetään Musharra. Tapauksen johdosta Italian jalkapalloliitto päätti siirtää Interin ja Lazion ottelun myöhempään ajankohtaan. Alus ei venäläisviranomaisten mukaan ollut riittävän lujatekoinen myrskyä vastaan, ja sen olisi pitänyt jäädä satamaan myrskyn uhatessa. Talous on hyvällä mallilla, ja työttömyys on pudonnut ennätyksellisen alhaalle 3,1 prosenttiin. Musharraf vakuutti tiedotustilaisuudessa myös luopuvansa armeijan komentajan tehtävistä, kun hänen uudelleenvalintansa presidentiksi on vahvistettu korkeimmassa oikeudessa. Hän on toiminut keskusammattijärjestö LO:n kansainvälisenä sihteerinä ja europarlamentaarikkona. Venäjän syyttäjäviranomaiset ryhtyivät illalla tutkimaan öljyturmaa. Oppositiossa ovat sosiaalidemokraatit, radikaali venstre, sosialistit ja yhteislista, joka on kaikista punaisin. Kuva: STT/Ari Setälä AREZZO (STT–AFP–REUTERS) Poliisin varoituslaukaus surmasi jalkapallofanin moottoritien levähdyspaikalla Arezzon kaupungin lähellä Italiassa. Vaalit on tarkoitus järjestää viimeistään tammikuun alussa. Yli 40 alusta siirrettiin satamasta turvallisempaan paikkaan. – Olen alusta lähtien odottanut voittavani nämä vaalit. Sunnuntai-iltaan mennessä upposi yhteensä kymmenen alusta. Poliisi yritti estää kahden pienen ryhmän välistä yhteenottoa pahenemasta, Arezzon poliisipäällikkö Vincenzo Giacobbe totesi. Musharraf ei kuitenkaan luvannut kumota poikkeustilaa, jonka hän julisti viikko sitten. Muutaman tunnin kuluttua toinen rikkilastia kuljettanut alus upposi Kavkazin edustalla. Keskustelua käydään siitä, millä tavoin koulutusta, sairaanhoitoa, lastenja vanhustenhoitoa sekä joukkoliikennettä pitäisi parantaa. Pääministeri Anders Fogh Rasmussen ylpeili tv-väittelyssä, että porvarihallitus on rakentanut vuosittain paljon enemmän kunnallisia asuntoja kuin niitä rakennettiin demarihallituksen aikana. Pieni mutta vauras Slovenia hoitaa EU:n kiertävää puheenjohtajuutta ensi vuoden alkupuoliskolla. Auto, jossa jalkapallofani kuoli, on poliisin hoivissa tutkintaa varten. Venäjä ja Ukraina perustivat yhteisen kriisikeskuksen pelastustöitä varten. Musharraf lupasi järjestää vaalit tammikuun alussa LJUBLJANA (STT–AFP–REUTERS) Vasemmiston ehdokas Danilo Türk oli sunnuntai-iltana voittamassa Slovenian presidentinvaalit, kertoivat ovenkyselyt. Radikaali venstre taas on keskilinjan puolue, joka on tukenut vuoroin oikeistoja vasemmistohallituksia. Hallituksen muodostavat konservatiivit ja Venstre. Varoituslaukauksella poliisi pyrki rauhoittamaan levähdyspaikan ravintolassa alkanutta Lazion ja Juventuksen fanien välistä yhteenottoa. Musharraf suututti opposition poikkeustilan julistamisella. Uusi puolue sekoittaa pakkaa Ensi vilkaisulla saa helposti sen käsityksen, että Tanskan politiikka olisi täynnä vasemmistolaisia puolueita. Se upposi Kavkazin satamassa Kertshinsalmessa. 1 99 4,98/kg rs LIHASUIKALE 400g 1 00 2,27/kg 4kpl HAMPURILAINEN 110g 4 99 kg ARKIJUUSTO SIPULIPUSSI PAISTIJAUHELIHA Palvelutiskiltä SILAKKAFILE 3 99 kg 5 90 kg 69 0,69/kg pss 3 00 2pkt SINISET LENKIT 500-580g 2,59-3,00/kg 2 39 7,97/kg rs RUUKUT 300g 1 39 1,99-2,67/kg pkt TOAST 2 99 5,98/kg pkt PERHEKINKKU 500g 99 0,99/L prk MEHUT 1L 1 99 7,96/L plo SUIHKUSAIPPUA 3 50 7,00-8,75/L 2plo SHAMPOO HOITOAINE MOSKOVA/KIOVA (STT–ITAR-TASS–AFP– REUTERS–DPA) Mustanmeren sunnuntaisten tankkeriturmien ympäristötuhot merkitsevät ”ekologista katastro. Esimerkiksi metrolippu on noussut kuudessa vuodessa 13 kruunusta 19 kruunuun eli noin 2,5 euroon. Tarkka päivämäärä on vaalilautakunnan päätettävissä. Sunnuntaina poliisi otti kiinni 250 mielenosoittajaa Karachissa, missä entisen pääministerin Benazir Bhutton kannattajat osoittivat mieltään poikkeustilaa vastaan. Hallitus on riippuvainen siirtolaisvihamielisen Tanskalaisen kansanpuolueen tuesta. Venstren puheenjohtaja Fogh Rasmussen on johtanut puolueensa ja konservatiivien porvarillista vähemmistöhallitusta vuodesta 2001. Tanskan vaalitaistelussa kaikki puolustavat hyvinvointivaltiota Tanskalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Pia Kjärsgaard Kalundborgin kävelykadulla. Türk sen sijaan on melko uusi tulokas Slovenian politiikassa. – Se oli traaginen virhe. Sevastopolin edustalla kaksi venäläistä merimiestä hukkui, kun heidän metalliromua kuljettanut aluksensa kaatui. a kumoamaan poikkeustilan. Aluksen peräosa ajelehti lopulta karille salmessa. Lojze Peterle on myös maan entinen pääministeri. Surmansa saanut oli 25-vuotias roomalainen Lazion kannattaja. Hän on hieronut yhteistyötä radikaali venstre -puolueen ja sosialistisen kansanpuolueen kanssa. Varoituslaukaus surmasi jalkapallofanin. Juventuksen fanit olivat matkalla Napolista Parmaan katsomaan Juventuksen ottelua. Polttoöljyä kuljettanut säiliölaiva katkesi kahtia ja kaksi rikkipitoista kemikaalia kuljettanutta alusta upposivat kuusimetriset aallot nostattaneessa myrskyssä Mustanmeren pohjoisosassa. Uutiset 7 KESKIPOHJANMAA . Slovenian presidentin virka on pääosin seremoniallinen. Tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että Venstre on oikeistolaisempi kuin sen hallituskumppani konservatiivit. tammikuuta
Tämä saa palaset välkehtimään valossa. Hänellä ei ole voimia eikä rehellisyyttä kohdata todellista itseään. Huomion heti aluksi ja ylivallan kokonaisuudesta ottaa neljän, ehyenä yhtenäiskompositiona näyttäytyvän maalauksen sarja Rannalta I-II ja Kadulta I-II. Sen sijaan englanninkielisten lausekkeiden painaminen kuvien täyttämälle alustalle jättiää sotkuisen vaikutelman. Kaksinkertaista kierrätystä Tähän saakka äyttelyn teema toimii. Vitan vuoksi hän ei eroa, vaan haluaa antaa tytölle kaikkensa, liikaakin. Mutta kestävätkö taiteilijoiden yksittäiset työt lähempää tarkastelua. Kunnes tapaa Vitan, isänsä kadulle unohtaman viisivuotiaan, ja Vitan myötä tämän isän Asserin. Muutamien maalausten taustatilana on keittiö. Vasemmalla lattialla ovat palapelin palasten näköiset Pernun Ajopuu ja A piece of Cake takanaan Välimäen Silmu sekä Erkkilän pitsien halkomalle liinalle painettu Se joka tahtoo rakastaa I. Parhaimmillaan teokset toimivat seinävaatteen tapaan, jonka voisi kuvitella sijoittavansa ullakkohuoneeseen parin 1950-luvun nojatuolin ja pyöreän tupakkapäydän seuraksi. Hän käytti sen pohjana edellisenä vuonna ilmestynyttä Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjaansa. Teokset ovat myös ekologisia. Esillä olevissa katuja ranta-aiheissaan hän on keskittynyt pehmeiden kellan-, okranja ruskeansävyjen säätelemiin valööreihin, joissa myös kohteiden heijastamilla varjoilla on merkityksensä. Irene Välimäen Rosa. Pernun teoksissa kaikki on paikallaan, niissä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Ruskean sävyihin on painettu myös Erkkilän Toinen substanssiosaamiskeskus. Toisessa huoneessa meno onkin sitten rajumpaa. Helsingin Taiteilijaseuran ylläpitämä Rantakasarmi on sinä päivänä kuitenkin hiljainen. Se merkitsee Sirrelle luopumisen hetkeä, lopullista luopumista taiteilijaidentiteetistä ja takertumista kotiäitiyteen. Ehdin juuri ja juuri tasatunnein Helsingin kauppatorin kupeesta kulkevaan Suomenlinnaan menevään yhteysalukseen. Kodin ahdistus riipaisee, kun sitä kuvataan myös lapsen näkökulmasta. Kukin taiteilija on ajatellut sitä omalla tavallaan ja ilmeinen tarkoitus lienee ollut, että ’palaset’ koplautuvat yhteen. Sittemmin hän on lähinnä työskennellyt siivonnut sairaaloissa ja nukkunut elämänsä ohitse pienessä yksiössä. Kulttuuri Maanantaina 12.11.2007 . Tämänlaatuisia kierrätysmateriaalille painettuja teoksia, hienoviritteisiäkin, olen tottunut näkemään Salon-vuosinani muun muassa Jaana Saarion ja Lotta-Pia Kallion teoksissa. Työpaikalla ja kavereiden kanssa viihtyvä Asser saa Sirrestä sopivan assistentin, joka mahdollistaa entistä runsaamman poissaolon. Mielipiteittensä vakuudeksi Kangas on luonut keittiömaalauksiinsa kevyen ja aurinkoisen tunnelman. Yllättäen kirja on myös hauska. Kolmijakoisessa, värivoimaisessa johdantomaalauksessaan, Kaikki keinot sallittu, Kangas pohtii ajallemme tyypillistä, keinoja kaihtamatonta pyrkyriyttä. Kunnes tajuaa, että totuuden voi tuoda esiin myös humoristisin keinoin. Kolmikymppinen Sirre on kauan sitten ollut taiteilija, jonka syöpään sairastuneita vanhempia esittävä maalaus on saanut valtakunnallista tunnustusta. Sirren persoonaa valotetaan monilta puolilta, mutta silti hän ja hänen valintansa jäävät arvoituksiksi. Rakkausromaani. Ne on rakennettu usein luonnonvaroja syömättömästä joutopuusta, Ajopuu jopa meren pohjasta löytyneistä puunpalasista. Struktuuria on korostettu vinosti kunkin palasen läpi kulkevalla kohoneuloksella sekä Rosa-teosta lukuun ottamatta vapaasti liehuvalla helmalla. On siinä kierrätystä kerrakseen. Häpeä yleisinhimillinen kokemus ei ole helpoimpia aiheita taiteilijalle. Irene Välimäki on tällä kertaa rakentanut teoksensa neliöntai suorakaiteenmuotoisista neulepalasista, joissa on käytetty jäykistävänä aineksena ohutta metallilankaa. Jaana Erkkilän Viisauksia. Kankaan symbolisessa kuvakielessä henkilö, sekä mies että nainen, on lähinnä ihmisen merkki, äärimmilleen pelkistetty, joko ääriviivamainen tai värillinen hahmo. Kun aiheet paljastuvatkin tarkoitukseen sopimattomiksi, pariskunta pyytää varaston pitäjää hävittämään ne. Miten löytää osuva vertauskuvallisuus, joka nostattaisi tajuntaan jonkin vastaavan oman tunteen, kivun ja peittämisen halun. Jokainen yksityiskohta on hiottu. Marjatta Hietaniemi HELSINKI Galleria Rantakasarmi, Suomenlinna: Palasia, Jaana Erkkilä, Jaakko Pernu ja Irene Välimäki. Pernu on selvästi monumenttien rakentaja. – Keittiö on mieleen syöpynyt vahva perussymboli. Sysäysten voimaa Kirsi Jokelaisen Häpeäkuvia -teema on vain osa hänen kolmijakoista näyttelyaiheistoaan. Kankaan henkilökohtainen vastaveto, maalaus Kaikki mitä tarvitset on rakkaus, on ensi katsomalta leikillisen tyylin ja vahvan sisällön välinen paradoksi. Taiteilijaparin moniselitteinen kuvakieli Kirsi Jokelaisen upea maalaussarja on kasvanut arkipäivän havainnoista. Tämän miehen kuuluisi saada töistään näyttely Tennispalatsiin tai Meilahteen, kuten kolleegansa Pekka Jylhä. Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistys ry on valinnut varsinaisessa kokouksessaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi kannatusyhdistyksen valtuuskuntaan seuraavat jäsenet: Matti Sundberg, puheenjohtaja, Esko Lankila, varapuheenjohtaja, Irma Hankaniemi, Tarja Huuhka, Jaakko Hölsö, Simo Kangas, Leea Keto, Hilkka Kopsa, Annukka Kuusio, Jan-Erik Nygren, Vuokko Orjala, Riitta Pellinen, Marjo Perkkiö ja Roy Sabel. Eniten pidin parista Se joka tahtoo rakastaa I ja II. Onkelin henkilöissä on jotain asetelmallista, ja kirjan tunnelma ensi lukemalla jopa outo ja surrealistinen, tarkasta arjen kuvauksesta huolimatta. Sisältöä tiivistävät hahmojen lukumäärä, asennot, yksinkertaiset lisäelementit ja tila, joka on vaikkapa keittiö. Vaikka on jo marraskuu ja meri jokseenkin hyinen, alus on täynnä väkeä, japanilaisia turistejakin. Kipeät tunnekokemukset välittyvät joka tapauksessa vahvoina ja viiltävinä. Isompana Vita kokee ahdistavana Sirren ylenpalttisen huolenpidon ja alituiset kouluun ja koulusta kotiin saattamiset. Kokkolalaisen taiteilijakolmikon Jaana Erkkilän, Jaakko Pernun ja Irene Välimäen näyttelyn teema on Palasia. Maalauksellaan Kangas luotaa terävästi ihmisen keskeneräisyyteen. Huoneen oikealla puolella lattialla on Pernun Riippumatto sekä Välimäen Syvämaa ja Rosa -teokset. Sirre on taloudellisesti riippuvainen miehestään, jolta ei saa toivomaansa aikaa eikä rakkautta. Aiai-mies keittiössä Johannes Kankaan avoituksellinen näyttelyaihe, Aiai-mies, suostuu hyvinkin kohdattavaksi, kun käy ilmi, että taiteilija sen välityksellä ruotii paitsi ajan ilmiöitä myös omia kokemuksiaan ja tuntojaan. Viimeksi olen nähnyt Erkkilän teoksia pari vuotta sitten Keravan taidemuseossa. Ensimmäisessä huoneessa näin on käynytkin: Pernun monumentaalinen Puuraja on saanut taakseen ruskeasävyisen Välimäen Terra-tekstiiliteoksen. Helsinki elää hänen kirjassaan, mutta ei pääasiana. Miksi juuri keittiö. kyselen tutkiessani maalausta Ison miehen trauma, jonka otaksun – täysin väärin – kuvaavan miehen epäviihtyisyyttä tuossa tilassa. Sirre on yksinäinen ja kokee alemmuutta. Yleisvaltakunnallisesti Pernu on valitettavasti jäänyt jonkinlaiseen katveeseen, josta Rantakasarmin näyttely ei häntä valitettavasti vielä nosta. Hän etsii ulospääsyteitä, mutta palaa aina takaisin kotiin ja avioliittoon. Johannes Kangas: Aiai-mies. Sammakko 2007. Kuka vain on valmis maksamaan kyseisenkaltaisesta seinävaatteesta 3000 euroa tai huoneentaulusta lähes saman verran. En lainkaan ihmettele, että keskija eteläeuroooppalaiset ovat Pernun teoksiin lääpällään. Myrskyinen sää on kuulemma karkottanut yleisön, jota muuten on paikalla ollut ihan kiitettävästi. Aviomies Asser näkee niissä keinon ansaita rahaa, tauluista voisi painaa postikortteja. Makuhermoja viekoittelevaan ruoka-sarjaansa Jokelainen on valinnut leivoksen, pähkinöitä ja konvehtirasian. Parhaiten syynistä selviävät Jaakko Pernun teokset, olkoonkin, että vanhin niistä on vuodelta 2003. Galleria Harmajassa 2.-25.11. Keski-Pohjanmaan konservatoriolla uusi hallitus Leena Nygård (KP) Kreetta Onkeli: Kotirouva. Minun silmääni se ei ainakaan miellyttänyt. Palasia-teema toteutuu niissä sataprosenttisesti, mutta entä sitten. Mutta tässähän piilee myös taiteilijan kiehtovin haaste: olla ikuisesti matkalla, tavoitella tavoittamatonta. Eniten hämilläni olen Jaana Erkkilän teosten suhteen. Kuvat: Soile Seppä Näyttelyt Johannes Kankaan Aiaimies. Tytöstä, jonka Sirre toivoi kasvavan tasapainoiseksi ja vahvaksi, tulee murrosiässä sulkeutunut ja vihamielinen. Häpeän tunteita voi tietenkin synnyttää myös taipumus herkutteluun. KESKIPOHJANMAA 8 Yhteystiedot Osaston esimies: Tiina Ruotsala 020 750 4426 Toimittaja: Leena Nygård 020 750 4427 Sähköposti: kulttuuri@kpk.. Huoneesta löytyy myös samannimisen teoksen toinen versio. Sirrestä tulee kotirouva ja äidin korvike Vitalle ja ennen pitkää perhe muuttaa asumaan hienoon asuntoon Katajanokalle. Miehen molemmilla puolilla kasvavat koivut toteuttavat elämäänsä niin itsestään selvästi häneen verrattuna. Siellä oli mukana samoja Neiti Toplinin sarjasta olevia vedoksia kuin mitä Erkkilä on painanut nyt lakanakankaalle ja ympyröinyt tilkuilla. Näyttely avoinna 25.11. Muumien luoja Tove Jansson oli sarjakuvan ilmestyessä 33-vuotias. Sisustaminen, pyyheliinojen viikkaaminen ja täydellisten aterioiden valmistaminen eivät kuitenkaan riitä elämänsisällöksi. Niissä tekstit näkyvät kunnolla ja ne edustavat vanhaa (suomalaista) huoneentauluperinnettä. Sympaattisten, kasvavaa arvostusta nauttivien tekijöiden vakavaa paneutumista taiteeseensa kuvastaa se, että hesuostuivat auliisti aukomaan erikoislaatuisen, joskin toisistaan poikkeavan kuvakielensä lukkoja ja selvittämään teostensa perimmäisiä motiiveja. On nimittäin todettava, että antautuminen pelkästään yksinkertaistetun symboliikan ja suppeahkon väriskaalan johdateltaviksi ei olisi vienyt lähellekään oikeita tulkintoja. Kotirouvan ahdistus Kirjat HELSINKI (STT) Sanomalehti Ny Tid on juhlistanut ensimmäisen Muumi-sarjakuvan ilmestymisen 60-vuotisjuhlaa julkaisemalla koko tarinan kirjana. Muumit ovat päässeet toistenkin kansien väliin. Juuri tämä seikka aiheuttaa ongelman: kun kerran teoksen yläreuna on tuettu rautalankatangolla, niin mielestäni alareunakin olisi pitänyt tukea tai sitten koko teos olisi pitänyt tehdä niin kankeaksi, että sen olisi voinut asentaa seinää vasten muulla tavoin kuin yläreunasta ripustamalla. Näyttelyt Soile Seppä OULU Kirsi Jokelainen: Häpeäkuvia. Jokelainen kertoi, että sysääjänä saattaa olla vaikkapa kadulle lennähtänyt paperinpala tai rannalle ajautunut juurakko. Se on kodin keskeisin ja puoleensavetävin tila. Ensimmäiset Muumisarjakuvat kirjana. Muista yhteyksistä tuttua Neiti Toplinin tarinaa Erkkilä on painanut lakanakankaille, jotka hän on ympäröinyt erilaisen (näyte)kangaspalasin. Maailmanloppu tulee! kirjan sarjakuvat julkaistiin alunperin 3.10.1947– 2.4.1948. Onkeli kirjoittaa lyhyin lausein, mutta käyttää myös hengästyttävän pitkiä, lähes kolmenkin sivun mittaisia virkkeitä, jotka koostuvat tajunnanvirtamaisista luetteloista. Hän kuvaa esimerkiksi Katajanokkaa, yhtä lailla fantasian kuin päiväkohtaisten tosiasioiden kautta. Samalla hän lahjoittaa elämänsä ihmisille, jotka eivät anna sille arvoa. KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan konservatorion kannatusyhdistyksen valtuuskunta on valinnut konservatorion hallitukseen kahdeksi vuodeksi seuraavat jäsenet: Juhani Punkari, puheenjohtaja, Pirjo Urpilainen, varapuheenjohtaja, Marja Hylkilä, Vuokko Peltoniemi, Juha Saari, Ritva Tuikka ja Timo Virolainen. En tiedä, onko se tarkoituksellista. Sirren vanhat maalaukset ovat tallessa huonekaluvarastossa. WSOY on julkaissut Vilijonkka ikkunassa -kirjan, joka käsittelee muumiteosten kuvaa, sanaa ja liikettä. Nimimaalauksessa Aiaimies, kippuroiva, huppupäinen mies on selkeässä ristiriidassa minuuttaan raastavien vastavoimien otteessa. Tavoitellessaan ulkoisin keinoin merkitystään ihminen jää vain varjokuvaksi itsestään. Itse teosten värimaailma on tasapainoinen ja voi hyvin kuvitella niiden soveltuvan julkisen tilan teoksiksi. Maalaukset vahvistavat sitä usein todettua seikkaa, ettei realistisen lähtökohdan laadulla ole merkitystä silloin, kun se laukaisee jonkin sisäisen impulssin niin voimakkaasti, että se alkaa säädellä maalauksen koko luonnetta. Häivyttäessään henkilöiden ominaispiirteet ja turvautuessaan häpeän punaiseen väriin Jokelainen on löytänyt vakuuttavuuden etenkin maalauksiinsa Häpeäkuva allergisena ja Häpeäkuva hiekkarannalla. Taiteilija hallitsee pienten yksityiskohtien suhteen kokonaisuuksiin ihmeteltävän hyvin. Siellä luetaan aamulehti, siellä valmistetaan ruokaa, syödään ja puidaan henkilökohtaiset asiat. Oululaissyntyinen taiteilijapariskunta Kirsi Jokelainen (s.1970) ja Johannes Kangas (s.1967) on kuuden vuoden tauon jälkeen ripustanut uusinta öljyvärituotantoaan Galleria Harmajaan. saakka. Palasia kokoamassa Suomenlinnassa Jaakko Pernun teoksissa kaikki on paikallaan, niissä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Samalla palapeli-idealla on rakennettu Opettajan huoneentaulu sekä Viittauksia ja Viisauksia. Kreetta Onkelin kolmannen romaanin nimi Kotirouva kalskahtaa oudolta näinä päivinä, joina naiset ylpeinä ilmoittavat olevansa kotiäitejä ja vaativat arvostusta kasvatustyölleen. Joka paikkaan heitä näyttää riittävän. Pelkistys nostaa esiin juuri sen tehon, jolla nämä herkut houkuttelevat satimeensa. 224 s
Niinpä palopaikalle kutsutaan palomiehiä. Me olemme kuntapalvelujen kehittämisen kannalla, emme tue niiden purkamista. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset. Kuusi tappavaa tautia ovat kurkkumätä, hinkuyskä, jäykkäkouristus, tuberkuloosi, polio ja tuhkarokko. Syntyneellä lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Pelkkä lentokapteeni kelpuutetaan jumbojetin puikkoihin lennättämään satoja ihmisiä merien taakse. Synnyttäjä ei odota avukseen huippukätilöä vaan kätilöä ja tietää silti saavansa huippuluokan hoitoa ja palvelua. Suomalaiset rakastavat kieltolakeja. Niin syntyi jälleen uusi ammattinimike ja samalla kokin ammatti kipusi nuorten suosikkien joukkoon. Tässä tapauksessa Esa Jussilalle oli annettu toiveita ja unelma suur-Nivalasta ja Kallion kuntayhtymästä ja sen siunaamiseen julkilausuma tähtäsikin. Vielä kun ottaa huomioon mitkä valtavat kulttuuri ja muut perinteet kaikilla on yhteensä, niin siitä voi tulla vielä vaikka mitä, jos vain vanhat luutuneet ja joidenkin kaunaisetkin asenteet heitetään pois. Lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella jokainen lapsi on rekisteröitävä heti syntymän jälkeen. KOKKOLA Hallituspolitiikka nostattaa kuntaveroja Hämmästyin kun luin Perjantain lehdestä selvitysmies Esa Jussilan lähettämän julkilausuman ledille josta sai sen käsityksen että Haapajärvikin olisi selvityksessä mukana. Ruokapöytäkeskustelut kynttilänvalossa edistävät perheeni hyvinvointia. Olisiko ollut järkevämpää kieltää taulutelevisiot ja digiboksit. Valitettavasti tilanteen voi perustellusti ymmärtää niin, että porvarihallitus on haluton tukemaan kansalaisten peruspalvelujen eli kuntapalvelujen turvaamista. En tältä syömältä usko, että minun 40 watin kattovaloni ja itsenäisyyspäivänä ikkunalle laittamani sähkökynttilät ovat Suomen suurin energiatuhlari. Ehkäpä taustalla on ajatus pakottaa kunnat yksityistämään palvelujaan. Kiitos kaikille juhlassa esiintyneille ja jokaiselle juhlavieraalle! UNICEFin Kokkolan paikallisryhmä Irma Isohanni ja Merja Seppälä Ikkuna Hyvän tahdon maakunta S itä se on näköjhän ollu (Kp 9.11.) viime aikoina Kaustisen ja Vetelin kihilhoin / naimishinmenoyritykset. Kohta Suomenlahti ja Perämeri ovat täynnä hehkulamppujen salakuljettajia. Kun teini luonnehtii opettajaansa huipuksi, hän ei kuitenkaan tarkoita huippuopettajaa vaan hyvää opettajaa. Ammattinimikkeissä vilistelee monia muitakin huippualkuisia kuin johtajat. Ilman minkäänlaista alkuliitettä. Suomi on turvallinen maa. Ihmisten suuri huolen aihe on, että mistä saadaan uunikäyttöön sopivia energiansäästölamppuja, joita nyt ei edes ole olemassa. Olemmeko energiakriisissä, todella. Ellei se ole mahdollista, edellytämme mahdollisten lisäeurojen kohdentamista etenkin sosiaali-, terveysja koulutuspalveluihin. Siinä vaiheessa, kun televisiokanavat alkoivat syytää tuntitolkulla kokkiohjelmia, oli tarpeen erottaa kokit ja huippukokit. Lokakuussa tehdyissä mittauksissa huoneilmassa havaittiin liian korkeita hiilidioksidipitoisuuksia. Ehkä se ei olisi tarpeeksi vetovoimainen näin huippuammattien aikakaudella. Huippuvalmentajia sen sijaan löytyy. Kaupungin terveystarkastaja määräsi talo-osaston korjaamaan Pursisalmen ilmanvaihdon ja teettämään tiloissa kuntokartoituksen. Epätasaarvoinen on myös sellainen lapsi, jonka syntymää ei rekisteröidä häntä ei oikeastaan ole ollenkaan olemassa. Jos tutkitaan mopot liikenteessä, vain osa mopoista tutkitaan, lisäksi se on varmasti helppo tutkimuskeino poliisille. Yhteisvastuuta tuntien Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä Matti Hänninen, pj. Lukevalla äidillä on lukevat lapset. Veteli saa kaksi ravirataa, jos nimittäin Halsua huolitaan mukaan. Pimeässä en aterioi yksin, suihkuhuoneeseen ja vessaan en jätä valoja. Töissä minulla on jo sellainen. Kiitämme teitä kaikkia lämpimästi tuloksellisesta yhteistyöstä kuluneiden 20 vuoden aikana. Minusta moporatsia koulunajalla on tosi hyvä ajatus. Moni pitää tieyhteyttä Vaasasta Uumajaan pelkkänä vitsinä, mutta viime aikoina elinkeinoelämän edustajat molemmin puolin Merenkurkkua ovat korostaneet hankkeen tärkeyttä. Koulutus antaa paremmat eväät huolehtia omasta ja lastensa toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Tuntureille kavunnut ymmärtää hyvin sanonnan ”huipulla tuulee”. Toivomme, että mukanaolo ja vapaaehtoistyö ovat tuottaneet iloa ryhmäläisten lisäksi myös muille UNICEFin ystäville. Hyvä uutinen, mutta huippu herätti kysymyksiä: minkälainen ammatti on huippujohtaja, miten se eroaa pelkästä johtajasta, mitä lisäarvoa etuliite ”huippu” tuo johtajalle. Etelänummen kiinteistön laajennushanke on henkilöitynyt erityisesti virastopäällikkö Terhi Päivärintaan. Annettiin paljon varoituksia ja sakkoja. Kuntien tukemiseen olisi nyt siis edellytyksiä. Vastaavasti valtion ensivuoden talousarvio tullee olemaan ainakin 2000 milj. Lukiolaisia ei ole kuitenkaan riittävästi täyttämään koko rakennusta, mutta samaan aikaan palloilulajien harrastajat valittavat tilanpuutetta. Nykyiseen tilanteeseen on ajauduttu poukkoilevan koulupolitiikan vuoksi suomenkielisellä puolella. Sammutan valot kotona ja töissä. Hanke olisi ollut toteuttamiskelpoinen, mutta se torpedoitiin valtuustosta tulleella valituksella ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi. Hän kärsii jatkuvasti sekä henkisesti että fyysisesti. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Kotitalouksiin kohdistuvat pakkotoimet purevat. Myös Kaustarin alueen palvelut odottavat ratkaisuaan. Itellä tämä yhteenliittymisen henki vain vahvistui viime maanantaina, kun Kokkolan,Kälviän, Lohtajan ja Ullavan yhdistymisasia oli keskustelun aiheena Kälviän valtuustosalissa.Meillä päin isomman kuntayksikön muodostaminen on askel kohti parempaa tulevaisuutta, näin väittäisin. Olin todella innoissani, kun kuulin, että Kaustinen ja Veteli viimeinkin ovat liittymässä yhteen. Pannaan uudet vetreät hevoset aisoihin ja suunnataan vanhaan kuvioon SOTE tielle,ystävät ja yhteistyökumppanit löytyvät lähempää kuin arvaakaan. Kuva: Tapio Lehtinen YK:n alainen UNICEF on 60-vuotias, Suomen UNICEF yhdistys on 40-vuotias ja UNICEFin Kokkolan paikallisryhmä 20-vuotias, mitä juhlittiin Kokkolassa lokakuun loppupuolella. 020 750 4403, sp: arto.hietalahti@kpk.. Miksi ei kannattaisi korjata Pursisalmi pysyvästi lukiolaisten käyttöön. Mielipide 9 KESKIPOHJANMAA . Miten on silloin leikkaukseni valon tehontarpeen ja suuren pistemäisyyden laita. Lukijalta: mielipidetoimittaja Eeva Inkeri Kluukeri 020 750 4428. Syystä voimme kutsua Keski-Pohjanmaata hyvän tahdon maakunnaksi, jossa kaikenikäiset ihmiset ovat halunneet parantaa maailman lasten tilaa ja rakentaa lapsille parempaa tulevaisuutta hankkimalla merkittäviä summia UNICEFin toimintaan. Kaksikielisyys toimii kaupungissa hyvin ja opetus on laadukasta, mutta ihmisten huomio kiinnittyy koulurakennusten kaltaisiin konkreettisiin asioihin. Kokkolan ja Keski-Pohjanmaan kumppanuusvuoden kohdemaassa Nepalissa peruskoulun aloittaneiden lasten määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa lähes 20 prosenttia. Rakennuksen jugend-osa hallitsee uudessa ”iltapuvussaan” keskustan kaupunkikuvaa pimeänä vuodenaikana. Lasten päivähoitoon tarvitaan lisäpaikkoja. Tekstarit: alkuun mp välilyönti ja teksti, numeroon 13525, hinta 0,25 euroa. Rannikkojen etäisyys on noin 70 kilometriä, mutta välissä on useita saaria. Huippukokit muuten työskentelevät huippuravintoloissa ja kokit ravintoloissa. Epätasa-arvo perustuu usein sukupuoleen, esimerkiksi siten, etteivät tytöt pääse kouluun. UNICEFin toiminta koulutuksen edistäjänä on tuottanut tulosta, esim. Eikö pelkkä johtajakoulutus sentään riittäisi lukiovaiheessa. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Ei tarvitse kuin lukea sunnuntain lehteä eteenpäin niin saa huomata että Sosia alidemokraatit,Vasemmisto liitto,Maataloustuottajat ja Suomen keskustan kunnallijärjestön yleiskokous Haapajärvellä ovat kuntasliitosta vastaan. RKP on toiminut viisaasti ja ottanut sivustakatsojan roolin tässä asiassa. Sipirämheltä päin asioita tarkastellessa ei voi ajatellakaan muuta kuin kolmen kunnan yhteenliittymistä. Ja viranomaisten valvonta pelaa. Kansanedustaja Christina Gestrin teki lakialoitteen hehkulamppujen myynnin kieltämiseksi. Netti: www.keskipohjanmaa.net Pääkirjoitus Lukijalta Lyhyet Kolumni M uutaman päivän takainen uutinen kertoo, että Tampereella lukiolaistytöistä koulutetaan huippujohtajia. Onko loisteputkivaihtoehto saatavissa lääketieteellisiin tähystimiin. Huippu opettaja on reilu ja ammattitaitoinen. Sitä en tiedä mitä Helsingin herrat tykkää siitä jos uudessa kunnassa on kaksi lukiota.Se asia on meikäläisen päälle liian kova pala mietittäväksi,mutta molemmille täytyy olla tilaa koulutuskentässä. Maalaisjärkeä näyttää löytyvän tarvittaessa. Siitä on jo 37 vuotta aikaa, kun viimeksi veroja olen syntymäpitäjääni maksanut, joten hatarat kieltämättä ovat tiedot minkä perusteella uskallan kuitenkin olla kaikkien kolmen yhdistämisen kannalla. Siltojen yhteenlaskettu pituus olisi 40-41 kilometriä, joista pisin yksittäinen silta on 26 kilometrin mittainen. Kaupunginjohtaja onkin ymmärrettävästi päätynyt 0,5 %: n korotusesitykseen. Väittäisin, että kumpikaan ei yhdistymisessä menetä yhtään mitään, päinvastoin. Tuntureilla vaeltaneelle huippu tuo mieleen Saanan, Haltin, Sokostin ja etenkin tuulen tuiverruksen. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja riittamaija.sykko@kpk. Esa Puumala KÄLVIÄ Kinnausta ja pönnäystä Kuva: Juha Sallinen Poliisit suorittivat yllättävästi moporatsian Kokkolan yläasteissa ja lukioissa. Koululaiset olivat tosi yllättyneitä ja monet suhtautuivat negatiivisesti moporatsiaan. Esimerkiksi Kokkolassa valtio vähentää suhteellista osuuttaan kaupungin tulopohjasta tavalla, joka aiheuttaa nostopaineen kuntaverotuksessa. euroa ylijäämäinen. Kaikki mopot, skootterit ja moottoripyörät testattiin ja tutkittiin perusteellisesti. Entä jos sairastun vakavasti ja tarvitsen lääkärin apua. Siitähän meillä on eri aikoina kokemuksia. Yhteystiedot: Pääkirjoitukset: artikkelitoimittaja Arto Hietalahti, puh. Teinien kielessä huippu tarkoittaa vähän enemmän kuin parasta. Lapset, jotka elävät yksin ilman vanhempien turvaa, ovat erityisen suuressa vaarassa joutua väärinkäytetyiksi. Urheiluseurojen kuukauden takaisessa tapaamisessa kaupungin kärkihankkeeksi nostettiin monitoimihalli, joka kuitenkin joutuu odottamaan parempia taloudellisia aikoja. Siinäpä sitten suuresti arvostamani suunnitteluinsinööri suunnittelee lampunpesään sopivan vaihtoehdon. Näin etenkin tilanteessa, jossa valtion hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa valtionapujen pitämisen tasolla, joka tukisi kuntapalvelujen tuottamista ja järjestämistä nykytasolla. Vanhustenhuolto kaipaa uuden Honkaharjun jouduttamista. Osoite: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola, sp: mielipide@ kpk.. Suomen arvostetuimpiin ammatteihin kuuluvat lentokapteeni, palomies ja kätilö. Kaamokseen tarvitaan keinovaloa, mikäli elimistöni sattuu kaipaamaan virkistykseksi normaalia enemmän luonnonvaloa, jota ei täällä pohjoisessa ole. Enimmäispituus nimellä 2500 merkkiä (runsas A4-liuska) ja nimimerkillä noin 1000 merkkiä (1/2 liuskaa). Pitäisikö hankkia kirkasvalolamppu kotiin tuomaan valoa ja pitämään mielen virkeänä. Tänä vuonna valtion kassaan kertyy noin 1500 milj. Kari Urpilainen,vpj. Ei ole kummallekaan kieliryhmälle eduksi, että ulkoiset erot lukiorakennusten välillä ovat näin suuret. Tänään hiv/ aids -epidemia on maailmanlaajuinen uhka. Ainoa huono puoli on se, että moporatsia tehtiin koulunajalla ja tärkeät oppitunnit jätettiin pois. Turvaverkkoa tarvitsevat myös lähes 250 miljoonaa lapsityöläistä, joista noin 180 miljoonaa tekee hengenvaarallista työtä. Taloudellisesti hanke kuulostaa mahdottomalta toteuttaa. Lisäksi parhaimmat kiitokset Kokkolan kaupungille, muille juhlapuitteiden luojille sekä juhlaamme monin eri tavoin muistaneille. Maksetaanko Alladdinin taikalampun kierrättämisestä tulevaisuudessa saman verran kuin limsapullojen kierrättämisestä. Toivoisimme voivamme tehdä palvelut turvaavan talousarvion vuodelle 2008 ilman verotuksen kiristämistä. Paljon muutakin oikein hyvää teinit kuvaavat lyhyesti ja ytimekkäästi ikiomalla adjektiivillaan huippu. Miksi sitä ei tehdä. Ja eikö energialampuissa käytettävä elohopea sitten olekaan ympäristölle myrkyllistä. Pursisalmen koulun huonon ilmanlaadun syy on viimeisten tietojen mukaan luultua yksinkertaisempi. Johanna Wargh, KOKKOLA . Koulujen tila-ahtauden ja huonon kunnon takia sekä Hollihaan, Isonkylän että Torkinmäen koulujen kunnostamiset ja laajennukset näyttävät välttämättömiltä. Historian kirjoittajan ammattia sanotaan helpoimmaksi mahdolliseksi hommaksi sillä lopputulos on aina jo lähdettäessä tiedossa kun tutkimus aloitetaan. Silloin tuli mieleeni, että voisiko esimerkiksi pitkien metsätaivalten välillä olevien asumattomien taivalten katulamppujen puhumattakaan Pohjolan valkean kaupungin juhlavalaistujen megaostoskeskusten valomerestä valaistusta rajoittaa joskus samoin kuin tehtiin 1970 luvun öljykriisin aikaan. Riitta-Maija Sykkö Huippujohtajia ja huippu opettajia P ietarsaaren ruotsinkielisen lukion uusi iltavalaistus on hätkähdyttävän kaunis. Toiminnan perustana on sisällöltään laajin ihmisoikeusasiakirja, Lapsen oikeuksien sopimus. Tapio Lehtinen Silta yli Merenkurkun K un illat pimenevät ja valoisaan aikaan ei ehdi lenkille, olohuoneen sohva alkaa houkuttaa. Asiat vain etenevät tuskastuttavan hitaasti. Teknisesti hanke on toteutettavissa. Sen on laskettu maksavan 2 miljardia euroa. Lapsi, joka joutuu kokemaan väkivaltaa, riistoa ja hyväksikäyttöä on hengenvaarassa. UNICEFin toiminnan tavoitteena on taata jokaiselle lapselle terveys, koulutus, tasa-arvo ja turva. Siihen voi huoletta lisätä aina-sanan. euroa enemmän verotuloja kuin oli ennakoitu. Kävin Oulussa katsomassa Kärppien lätkämatsin valonheitinpattereiden loisteessa. UNICEF rakentaa turvaverkkoa lapsille, jotka elävät suuressa vaarassa. Maanantaina 12.11.2007 Ohjeet Nimi, osoite ja puhelinnumero aina mukaan, myös sähköposteihin ja tekstiviesteihin. Rokotukset kuutta tappavaa lastentautia vastaan ovat keskeinen osa UNICEFin työssä, jonka tavoitteena on pitää lapset terveinä ja hengissä. Poliittisia piirejä ei voi ainakaan syyttää tahdon puutteesta järjestää suomenkielisten lukiokiinteistöä kuntoon. Mistä silloin näkee, milloin joulukinkku on kypsä tai cocktailpiirakka sopivan lämmin. Olemme erittäin harmissamme, että päättäjät pakotetaan tähän valintatilanteeseen, ei vain Kokkolassa vaan monessa muussakin kunnassa. Valittu linja johtaakin pahimmillaan eriarvoisuuden lisääntymiseen peruspalvelujen rapautuessa. Nykymaailman menossa se on aivan välttämätöntä. Veijo Tikanmäki Säästöliekki kaamokseen Mikäli maan hallitus ei muuta suhtautumistaan kuntapalvelujen rahoittamiseen, joutuvat kunnista monet joko nostamaan veroja tai leikkaamaan peruspalveluja. UNICEFin Kokkolan paikallisryhmän varat työhön (lähes 900 000 euroa 20 vuoden aikana, kumppanuusvuonna 2004 yli 600 000 euroa) ovat tulleet keskipohjalaisilta ihmisiltä, jotka ovat osallistuneet lukemattomiin erilaisiin tapahtumiin, tempauksiin, lahjoituksiin ja keräyksiin. Pursisalmella olisi jo valmiina tilava ja hyvä liikuntasali. Kaikille keskipohjalaisille kuuluukin iso kiitos kahdestakymmenenstä ilon ja toion vuodesta. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Lasten sosiaalinen eriarvoisuus rikkoo Lapsen oikeuksien sopimusta. Samaan aikaan suomenkielisellä lukiolla, Pursisalmen kiinteistössä, tehdään kuntokartoitusta. Kun ammattikuntaan luotetaan kokonaisuutena, ei erottelu huippuihin ja vähemmän huippuihin liene tarpeen. Googlestakaan ei löytynyt huippuopettajia. Kirjoituksia ei palauteta. Veteli ja Halsua ovat festivaalipitäjää. On siis johtajia ja huippujohtajia, mutta ei opettajia ja huippuopettajia. Vuonna 2011, mikäli RKP:n kansanedustajan lakialoite menee läpi, minullakin on usein asiaa Kalajoen Rahjan satamaan. Lautakunnassakin on halua siirtää suomenkielinen lukio uusiin tiloihin, mahdollisesti lastentarhaopettajaopistoon. Tapio Lehtinen Pietarsaaren lukiot valokeilassa Ruotsinkielinen lukio on ”iltapuvussaan” hätkähdyttävän kaunis. Ovatko kotitaloudet suurimpia energiasyöppöjä. Ajatelkaas nyt törkiän koria yhteinen murre ja tosiaan paljon asioita, jokka hoituu yhdessä paljon paremmin. Peli näyttää olevan pelattu ja selvitys työ olisikin syytä lopettaa turhana ja turhauttavana välittömästi. Ei siis johtajia eikä hyviä johtajia vaan nimenomaan huippujohtajia. Koivuhaan koulu puolestaan tarvitsee pikaisesti valmistuskeittiön sekä ruokasalin. Tänä syksynä suomalaiset joutuivat hankkimaan yli 3,5 miljoonaan televisioon digisovittimen tai vaihtamaan television taulumalliin. Kaustinen ja Halsua saavat uimahallin ja paremman urheilukentän, ja Kaustinen palaa pitkästä aikaa pesäpallopitäjäksi. Suomi palkkaa valotarkastajia entisten aikojen kahvin nuuskijoiden, televisiolupatarkastajien ja viinapoliisien arvokasta perinnettä jatkamaan. Ilmastointiputkien paperitukokset ovat ainakin osasyy huonoon ilmanlaatuun. , fax: 020 750 4444. Sakari Mustanoja Selvitysmiehen päiväunia. Vatsat täyteen nuotiolla paistettuja makkaroita, lettuja ja nokipannukahvia!!! Kirjoittaja on Haapajärven sivistysjohtaja. Kuntapalvelut ovat kansalaisten tasa-arvon näkökulmasta aivan keskeisiä. Nämä samat taudit tappoivat lapsia Suomessakin vielä 1940-luvulla
18.00-18.03 X3M-Nyheter. 11.55-11.57 Sanakirja. Mikko Kekäläinen. 00.05-06.00 Nattklassiskt. an historia. / Vastuullisuus 3 95 kg KAIKKI KERRALLA K-CITYMARKETISTA 15 .HINNAT VOIMASSA MA-KE 12.–14.11. (Lev. 08.00-08.15 Aamun peili ja sää. 21.0821.43 Päivä tunnissa. 16.00-16.05 X3M-Nyheter. 14.05-18.03 YleX Iltapäivä. 16.59-17.00 Minuutti. 16.10-16.57 Faunin iltapäivä. 17.00-17.30 Päivän peili ja sää. (Lev. Olli ja Tuomas. 07.15-07.45 Aamusoitto. 18.00 23.00 Radio967:n ilta. YLE Radio Suomi 05.00-06.30 Mikkokiekuu. 06.2506.58 Nousutahdit. 19.03-19.55 Radioteatteri esittää: Aikalisä. 19.55-20.55 Jazzradio. Jake Nyman. 06.00 Mendelssohn: Sinfonia nro 4 A-duuri ’’Italialainen’’; Kesäyön unelma, näyttämömusiikkia (Clevelandin ork./George Szell). 00.05-06.00 Yöklassinen. 20.0420.05 Jääkiekkotilanteet. . 12.15-13.55 Maakuntaradio. (Lev. 20.30-21.00 Finland 90 år: Människor och minnen. 16.05-18.00 Musikrepubliken. 09.05-09.06 Minuutti. 14.30-17.00 Maakuntaradio. 18.03-21.00 X-Ryhmä. 1936-38) n. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. KESKIPOHJANMAA 10 Radiot Sää tänään Lihamestarin NAUDAN JAUHELIHA Kariniemen marinoidut BROILERIN PAISTISUIKALEET 450 g 4,42 /kg Erä, katso hintaa! Form TUOLI maalattua taivutevaneria, kromatut metallijalat, useita värejä Ingman Pohjanpoika KERMAJUUSTO 1 kg Vaasan TOSIRUKIINEN 175 g 1,90 /kg Riitan Herkku METRIPIZZAT 750 g 6,65 /kg Ruotsalainen KUKKAKAALI Saarioinen MIKROKEITOT 300 g 5,00 /kg Valiojogurtti maustetut JOGURTIT 200 g 1,25 /kg Espanjan uuden sadon Navelinas APPELSIINIT Etu Plussa-kortilla 0,50–1,50 /kpl Hinta ilman Plussa-korttia 5,49–6,49 /kpl Etu Plussa-kortilla 0,80 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 0,35 /prk Etu Plussa-kortilla 0,78 /erä Hinta ilman Plussa-korttia 1,89 /rs Etu Plussa-kortilla 0,80 /rs Hinta ilman Plussa-korttia 2,79 /rs Serla Toilet valkoinen WC-PAPERI 24 rl (0,32 /rl) ja Serla TALOUSPYYHE 12 rl (0,43 /rl) SÄKIT YHTEISHINTAAN Yksittäin: WC-PAPERI 8,19 TALOUSPYYHE 5,39 Erä, katso hintaa! Line TUOLI pähkinäpetsattu, kromijalat Palvelee ark. 17.30-17.33 Maakuntauutiset. Radio 967 Radio 967 Kokkola 96,7, Kannus 92,7, Pietarsaari 94,6 ja Kaustinen103,7 Mhz. 07.45-07.50 Hartaita säveliä. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 15.30-15.35 Regionala nyheter. Tekstiviestit numeroon 173 191. STT.n uutiset seitsemää minuuttia vaille tasan. nland runt fortsätter. 07.30-07.35 Regionala nyheter. 12.00-12.03 X3M-Nyheter. 21.00-21.03 Uutiset. 22.05-22.15 Väderöversikt med sjörapport. / 09 – 144 800. 10.0014.00 Radion päivä. 18.00-18.03 Aktuellt. 18.00 Respighi: Konsertto miksolyydisessä moodissa; Kolme preludia gregoriaanisista sävelmistä (Sonya Hanke, piano, ja Sydneyn SO/Myer Fredman). Sanna Kojo. 17.00-17.55 Aktuellt 17 med dagens nyhetsanalyser, debatt och kultur. 21.55-22.00 Suomi tänään. 10.00-10.03 X3M-Nyheter. Soita (09)1482822 / www. 14.00-14.30 Uutiset ja Ajantasa. 19.20-19.30 Aftonandakt. 10.00 Välipala ja Sari Seppälä. 12.00 Päivän kysymys numerossa 06-8316415.14.0018.00 Radio 967:n iltapäivä. 23.03-00.00 Bluesministeri Esa Kuloniemi. Pirkan parhaat reseptit www.pirkka.. 14.00-14.03 X3MNyheter. 21.55-21.58 Novosti po-russki. Laura. 12.0314.00 Pravda. 23.00-23.03 Aktuellt. Paikallisuutiset puolelta. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. Parhaat palat päivän varrelta.23.0006.30 Radion yö, menevän musiikin siivittämänä. 12.15-13.00 Kultakuume. 6.30 -10.00 Radio967:n aamu. . 22.00-22.05 Aktuellt. 22.52-23.00 Suomi tänään. 19.30-20.30 Kaff ekvarnen. 09.00-09.10 Aktuellt med väder. 15.00-15.10 Kulttuuriuutiset. 21.03-21.08 Urheiluradio. Radio Extrem 06.00-09.51 Godmorgon med A-laget. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 1952) 18.00-00.05 Iltaklassinen. 14.00 Jokisen Eväät ja Ile Jokinen. 18.00-18.03 Uutiset. 00.05 Schubert: Jousikvartetot nro 14 d-molli ?Der Tod und das Mädchen. 1979) n. 1943-53). 07.50-08.00 Aamuhartaus. KOKKOLA Rautatienkatu 67100, puh. 10.03-10.57 Konserttilavoilla Eisenstadtista Pariisiin. 22.05-23.00 Mstudio. Tarja Närhi. 15.3016.40 Österbotten EM Nyheter. 11.00-11.40 Kylmä sota ja kirkkojen vapaus. 23.00-00.00 Ääniversumi. 16.0016.10 Uutiset ja sää. 22.45-23.00 Lira – folkmusik. 23.03-23.06 Löpsedeln. 06.30-06.35 Regionala nyheter. Päivän tarina. 16.40-17.00 Svensk. 21.4522.00 Rapido. 13.00-13.45 Julkinen sana. Kirjoita POOKI_(välilyönti) sitten terveisesi ja musiikkitoiveesi. Marja, Peltsi ja Ile. 10.03-14.05 YleX Tänään. 08.00-08.15 Aktuellt med väder. Virtanen 19.00-24.00 Iskelmän saunavuoro Timo Virkkula 19:35 Viikon artisti 20:35 Viikon artisti 21:35 Viikon parhaat uutiset Järviradio 6.30 Huomenta Järviradiossa 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus. 17.30-18.30 Kysykää jazzmusiikista. 17.55-18.00 Löpsedeln. 18.45-19.00 Klassiskt. 12.00-12.15 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.15-22.45 Visgalleriet. 21.03-21.10 Sportradion. Lisätiedot www.kesko.. 10.3012.00 Maakuntaradio. 16.30-16.40 Regionala nyheter. 3 KPL 2 RS 8 PRK 12 90 (39,90) -62% (29,90) -50% YLE Radio 1 06.00-06.05 Uutiset. 07.00-07.10 Aktuellt med väder. 16.00-16.15 Aktuellt med väder. 1993) 00.05-06.00 Yöklassinen. Marko Miettinen. 23.06-00.05 Country Juke-Box. 10.00-10.30 Uutiset ja Ajantasa. Radio Nova 06.00 Aamun Radio/Kimmo Vehviläinen & Minna Ottavainen. YLEX 06.31-10.03 YleX Aamu suorana YleXXL -risteilyltä. 20.0520.45 Sekahaku. 13.4514.00 Filoso. 06.1506.25 Aamuhartaus. Automaalamo Orjala syyssää tasatunnein. Keskipäivän peili ja sää. 20.00-20.03 Uutiset. (Hinta 3,5 e/viesti.)Varatoive mukaan! 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Alueuutiset 13.05 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 16.00 Uutiset ja sää 17.00 Alueuutiset 17.05 Etappi 18.00 Uutiset 18.05 Pookin aalloillakotimaisen musiikin tahdissa 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.45 Ääni-Piplia 07.00 RADIO DEIN AAMU 07.15 Raamattuavain 07.40 Viikon teos 08.40 Päivän persoona 08.50 Viikon levy 09.00 Päivän vieras -tunti 10.00 RADIO DEIN PÄIVÄ 10.00 Soittolista 10.30 Onnentoivotukset 11.00 Kuuntelijan toivelista 12.05 Suolapala 12.30 Viikon levy (u) 12.50 Ikkunoita Kiinaan 13.05 Päivän persoona 13.15 Viikon teos (u) 13.25 Päivän vieras -kooste 14.00 TOIVON ILTAPÄIVÄ 14.30 Toivon uutiset 15.15 Päivän salmi 15.30 Mikon vieras 15.45 Kinoteekki (u) 16.15 Mainingit 16.30 Kysy mitä haluat, Mikko vastaa mitä haluaa 16.45 Tarjotin 17.00 RADIO DEIN ILTA 17.05 Poimintoja illan ohjelmista 17.10 Ääni-Piplia 17.15 Aikamme Agricolat 17.30 20.55 ALUEELLISTA OHJELMAA 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.30 Levähtäkää vähän 21.40 Pelastusrengas 23.00 Toivekonsertti (u) 01.00 Päivän vieras -tunti (u) Ylen Klassinen 06.00-12.00 Aamuklassinen. 19.0019.03 Uutiset ja sää. 20.03-20.04 Sää. 21.10-21.45 Saldo. 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän Kupletti 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,01€+pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.10 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 R a a m a t t u kannesta kanteen 18.00 Hengellinen ilta, Studiossa Jyväskylän Rauhanyhdistyksen edustajat 21.00 Ilkan verkkokatsaus 21.10 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 6.00 Uutiset 6.05 Huomenta Pookista 7.00 Uutiset 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.30 Aamukahvilla 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Toiveiden tunti (0700392 111: 2,95 e/puhelu+pvm). Maanantaina 12.11.2007 . Iskelmäradio 00.00-07.00 Iskelmän yö Kevyen musiikin klassikoita 07.0008.00 Parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Uutiset ja sää tasatunnein 08:0021.00 08.00-14.00 Piia Koriseva 08:35 Viikon artisti 09:35 Piian Peili 11:35 Viikon artisti 12:35 Piian Peili 14.00-16.00 Iskelmä Lista Ari Ojala 16.00-18.00 Toni Lund 18.00-19.00 IskelmäDisko Dj. 06.55-07.00 Andrum. 09.00-09.05 Uutiset. 20.45-21.00 Urheiluradio. 11.40-11.55 Ennakkoluuloja: Muusikot ovat boheemeja. 19.05-19.20 Väderöversikt med sjörapport och programinformation. 10.03-12.00 Maximalt. 18.00 Iltatoive ja Maria Leppänen. 15.10-15.55 Välilevyjä. 22.0000.05 Fri Bas. 18.50-19.00 Iltahartaus. 12.00 Ponchielli: La Gioconda, ooppera (Maria Callas, Fedora Barbieri, Giulio Neri, Maria Amadini, Gianni Poggi, Paolo Silveri, Piero Poldi ja Armando Benzi sekä Torinon radion kuoro ja SO/Antonino Votto). 01.15 Cherubini: Sinfonia D-duuri; Alkusoitot oopperoihin Ali-Baba, Anacreon, Medea. 21.00-21.03 Aktuellt. 13.55-14.00 Pätkä. 18.03-20.00 Bumerang. 14.03-16.00 Pravda fortsätter. 00.00-00.05 Uutiset ja sää. 2007 1 99 rs 15 .4 95 1.erä 4 99 kpl 1 99 kg 3 .2 .erä 99 kg kpl erä Palvelemme myös sunnuntaisin klo 12–21. Chyde. Juha Roiha. 07.00-07.15 Aamun peili ja sää. 08.53-09.00 Morgonandakt. 18.03-20.00 Suomi tänään. 09.0610.00 Merkkituote. 10.00-10.03 Uutiset. 21.50-21.55 Merisää. (Lev. Aamusta aamuun. 20.0022.00 Nästan varje kväll. 18.50 Berlioz: Requiem (Vinson Cole sekä Tanglewoodin musiikkijuhlien kuoro ja Bostonin SO/Seiji Ozawa). 17.33-18.00 Taustapeili. ylex.. Jääkiekkoilua. 22.10-22.52 Kersantti Pippuri. (Lev. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 22.05-22.10 Urheiluradio. 14.03-14.58 Epookki. klo 9–20, la klo 9–18 w w w .k -c it y m a rk e t. 23.00-23.03 Uutiset. Radio Vega 09.00 Österbottnisk morgon. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 00.05-05.00 Yöradio. 11.3011.35 Regionala nyheter. 14.0014.03 Uutiset. 10.06-11.00 Vardagen för barn under skolåldern. 00.0006.30 Ylen Yöradio. 23.00-00.00 Ringo’s Soundsystem. 10.05-12.00 Österbottnisk förmiddag. Haastattelussa Sonic Syndicate. ja 15 G-duuri (Buschkvartetti). 08.15-09.00 Ykkösaamu. Cimarosa: Alkusoitto oopperaan Salainen avioliitto (NBC:n SO/Arturo Toscanini). 17.00-17.30 Päivän peili ja sää. 020 720 4500 MA–PE 9–21, LA 8–18, SU 12–21. 19.00-19.05 Aktuellt. 18.03-18.45 K3: ’’Från och med nu är du en annan’’. 1967) 12.00-18.00 Päiväklassinen. 22.00 Radio Novan yö. (Lev. 15.55-15.58 Yle news. 12.0012.15 Keskipäivän peili ja sää. 20.5521.55 Jazzradio Live!. 21.00-23.00 Mestarisoundi. 22.00-22.05 Uutiset ja sää. 06.30-10.00 Maakuntaradio. 16.30-16.40 Regionala nyheter. 00.00-00.05 Uutiset ja sää
Vasta päätöserässä Kronan käänsi ottelun numeroin 6–3 (0–2, 1–1, 5–0). Gini voitti vetonsa Ginille jo palkintopalli oli uusi tuttavuus maailmancuptasolla, sillä hänen paras suorituksensa ennen sunnuntaita oli maaliskuussa Kranjska Goran pujottelussa tullut yhdeksäs sija. Koska Venäjä oli voittanut torstaina turnauksen avausottelunsa Ruotsissa, vei se ykkössijan nimiinsä keskinäisen ottelun voitolla. Ei se kauan kestä, mutta ainakin nyt vähän aikaa, mies myhäili vielä. Joki-Erkkilä pelasti pisteet JHT:lle KRUUNUPYY (KP) Kronanin kotivoitto Kauhavan Hela-Kiekosta kakkosdivarin Keskimaan lohkossa ei tullut helpoimmalla tavalla. Mahdollisuus irtiottoon kiinnosti, mutta nyt voi toki todeta, että olisi ollut viisaampaa laittaa kiekko vaaratta laitaan, kertasi Pirnes lipsahdustaan kamppailun päätyttyä. Kronan voittoon REITERALM (STT–AP) Kalle Palanderin kausi alppihiihdon maailmancupissa on alkanut mainiosti. Palander on seuraavan kerran cuprinteessä Yhdysvaltain Beaver Creekissä 2. Jenkkeihin lähdetään 20. Fax: 020 750 4444 ”Onhan tämä aika älytöntä”, 1000 metrin ME-mies Pekka Koskela Sivu 16 VAASA (KP) Helposti voisi olettaa, että Kalajoen JHT menetti pisteen Suomi-sarjan vierasottelussa lohkon jumboa KoMu HT:tä vastaan Vaasassa. Muista kotiosumista vastasivat Johnny Fagerudd 2 ja John Fellman. Olimme matkassa huonolla asenteella, liekö vielä Jeppispelin voitto maistui suussa. Miesten maailmancupia kisataan seuraavan kerran Kanadan Lake Louisessa 24.–25. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies. Tällöin astui esiin JokiErkkilä, joka ensin kavensi 7–6:een ajassa 57.20. Tshekki puolestaan ratkaisi keskinäisen kamppailun voiton (3–2) kahdella pakkopeliosumallaan. Kieltämättä se osa-alue pelissämme ei toiminut, Shedden kuittasi. Kesken treenien tapahtunutta pidätystä seurasi perjantaina vangitsemispäätös todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Suomi painosti ja haki kaksi erää turhaan maalia. Niin Kalle Palander kuin voittaja Marc Gini tuulettivat suorituksiaan tyytyväisinä. Tilastot seuraavalla sivulla. Sunnuntaina suomalaistähti rutisti toiseksi pujottelun cup-avauksessa Itävallan Reiteralmissa, ja parin viikon takaisen Söldenin suurpujottelun kolmossijan ja Reiteralmin myötä hän johtaa maailmancupin kokonaiskisaa. päivä, alppisankari totesi lähiaikojen ohjelmastaan. Vaikeissa olosuhteissa (lumipyry, tuulenpuuskat) lasketun kisan voittoon laski yllätysmies, Sveitsin Marc Gini. Nuorukaisen tie vei vaikeissa oloissa ulos radalta, kuten kävi 32 muullekin laskijalle. Torstaina 23 vuotta täyttänyt alppinisti johti jo avauslaskun jälkeen, kesti paineet toisella ja otti mieluisan synttärilahjan 0,28 sekunnin erolla Palanderiin. Kiusallisen tuttua kaavaa toisti myös turnauksen ratkaisuottelu Ruotsia vastaan. Sitten tuli yksi virhe ja Ruotsi ratkaisi. Ehkäpä Sheddenin valinnassa oli kyse ”Kalen” intuitiosta. Ginin suoritus yllätti Palanderinkin, mutta ei niin kovasti kuin kenties miehen itsensä. Rintamahyökkäyksellä tietenkin. Suomen toisen edustajan Marcus Sandellin kisa jäi yhteen kierrokseen. Isäntämaan paras oli viidenneksi laskenut slalomin maailmanmestari Mario Matt, kun avauskierroksen jälkeen kolmantena Ginin ja Palanderin jälkeen ollut Manfred Pranger sekä viime kauden pujotteluykkönen Benjamin Raich epäonnistuivat toisella kierroksella. Forsellin hattutemppuun tarvittiin niin tasavoima-, alivoimakuin ylivoimamaalikin. Suomen vastustajille vihellettiin yhteensä 18 kaksiminuuttista, mutta ylivoimamaali Leijonilta jäi tekemättä. – Kokonaisuutena oli järkyttävä peli, vaikka tiedettiin kaverin tulevan hyvällä jalalla vastaan. Sen verran kotijoukkueelle löytyi henkistä tukea, että turnauksessa työskennellyt lehdistö äänesti kuuden pelaajan tähdistöön maalivahdiksi Jussi Markkasen, Anders Holmqvstin rinnalle puolustajaksi Janne Niinimaan ja toiseksi laitahyökkääjäksi Toni Koiviston. Voittaja äimistyi saavutuksestaan. JHT-maaleista kuusi merkittiin Joki-Erkkilälle, kaksi muuta Henri Mustoselle ja Tuomas Pirttijärvelle. Kun edes Antti Laaksosen kehikkolaukaus ei kuitenkaan kilahtanut tolppaa tarkemmaksi, oli Leijonien kahdesta tolppavedosta huolimatta myönnettävä maalinteon lisäksi ongelmat jopa tekopaikkojen luomisessa. Niinimaan esityksestä näki päätöspelin ratkaisuhetkillä kolmen peräkkäisen maaottelun olevan urakka, johon Sveitsin liiga ei hetkessä valmista. Erätauolla oli sitten herätettävä poikia, sanoi JHT:n valmentaja Risto Liikka, joka vaihtoi myös Toni Prittisen Jari Mäyrään herättääkseen pelaajiansa enemmän. Lopulta kalajokiset saavat kuitenkin olla tyytyväisiä 7–8 (3–2, 2–2, 2–3, 0–1)-jatkoaikavoittoon, joka irtosi Aku Joki-Erkkilän ajassa 64.16 tekemällä maalilla. – Hallitsimme kahta ensi erää, mutta sitten meille sattui yksi ratkaiseva virhe (Esa Pirneksen kiekonmenetys ja Ruotsin ylivoimahyökkäys kesken suomalaisten vaihdon). – Kun kaikki ovat yhden maalin otteluita, olisi ylivoimalla onnistuttava. Ja kokonaiscupin johtoon, taitaa olla ensimmäinen kerta urallani. Syksy Oulun Kärpissä vaikutti ainakin julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella uudelta alulta Karalahden uralla aina viime tiistaihin asti. Pääpiirteittäin mentiin Erkka Westerlundin ja edeltäjien viitoittamalla tiellä. Juha Savela juha.savela@kpk.. Kun he vielä tekivät lähes jokaisesta paikasta maalit, vaikeaa oli, totesi Liikka, joka nosti hattua vastustajalle aktiivisesta pelitavasta. Tämän jälkeen kuitenkin KoMu käänsi erän itselleen pitkälti kalajokisten virheistä. Urheilu 13 KESKIPOHJANMAA . Koko ottelun ajan JHT oli takaa-ajajana. Kronanin yhtenä voiton arkkitehtina voidaan pitää Mikko-Pekka Forsellia, joka onnistui erikoistilannepelaamisessa. HIFKslogan ”aina sattuu ja tapahtuu” on piinallisen osuvasti kuvannut Karalahden uran vaiheita. Silti, mieletön kisa, iloinen Palander hehkutti kisan jälkeen STT:lle. Lopussa JHT haki tasoitusta ilman maalivahtia ja jälleen oikeassa paikassa oli, ottelussa kaikkiaan kuusi maalia viimeistellyt, JokiErkkilä, jonka tasoitus näki päivänvalon ajassa 59.40. Maanantaina 12.11.2007 Kolumni J ääkiekkomaajoukkueen uuden valmennusjohdon ensiilta meni tuloksen osalta penkin alle. Se on sääli, mutta vaikea Karalahden on muitakaan tilanteestaan syyttää. Markkanen hoiteli peräkkäiset pelinsä vahvasti. Tehoton Suomi jäi jumboksi Doug Sheddenin maajoukkueuralla vaikea alku Suomen Esa Pirnes (vas.) jäi Ruotsin Johan Åkermanin jalkoihin Helsingin turnauksen päätöspelissä. Pirnes harmitteli lipsahdustaan Ruotsia vastaan suomalaiset hallitsivat kamppailun toista erää. Ikään kuin jostain kulisseista kuuluisi ylipäällikkö Summasen komento: ”mennäänpäs tuon siniviivan yli että heilahtaa”. Ne kolme muuta koitosta ovatkin päättyneet jumbosijaan. Molemmat joukkueet pelasivat muuten liki täydellisen ottelun, Shedden kommentoi. Se tosin on vielä monen mutkan takana, tuleeko Sheddenin johdolla Kanadasta toinen. Vaikka Karalahti on lain mukaan syytön kunnes toisin todistetaan ja vaikka Oulun Kärpät ilmoitti vielä seuraavansa tilannetta, Karalahden pelaajaura on nyt vakavasti vaakalaudalla. Kuvat: Lehtikuva/Reuters. Vladimir Antipovin pelin voittomaali syntyi jo toisen erän aluksi. Koko päätöserässä Ruotsin maalivahti Stefan Liv selvisi kahden kiekon torjumisella! – Tämä oli loistava esitys ja taistelu joukkueeltani. – Puolustuspelaamisemme oli todella vaisua, ei tehty yhtään mitään oli sovittu. – En ollut viime vuonna kertaakaan palkintopallilla pujottelussa, joten siinä mielessä aika upea startti. Vanhaan malliin J Ä Ä K I E K K O Pasi Peltola HELSINKI (UT) Doug Sheddenin avaus Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajana tuotti tulokseksi jumbosijan kotiturnauksessa. Suurta eroa joukkueille ei saatu, sillä sinikeltaisille riitti voittoon 1990-luvulla Kiekko-Espoota edustaneen Nils Ekmanin päätöserän maali. Olisi siinä voinut voittaakin, mutta ensimmäisen laskun puolivälissä vähän sähläsin ja toisen laskun yläosassa oli myös pieniä ongelmia. Tavoittelemansa voitokkaan alun sijaan Doug Sheddenin johtama valmennustiimi aloitti jumbosijalla. Venäjä ykköseksi Suomelle lauantaina nöyrtynyt Venäjä otti turnauksen toisen voittonsa kukistamalla sunnuntain ensimmäisessä pelissä Tshekin 4-1. Sveitsiläiset ovat vetäneet kovaa treeneissä, Palander mietti. – Nyt on neljä päivää taukoa, ja sitten taas treenaamaan. Italian Manfred Mölgg harppasi toisella laskulla kahdeksannelta sijalta kolmanneksi. Voitto sunnuntain päätöspelissä Ruotsista 10 000 katsojan edessä olisi kääntänyt kurssin kärkipaikalle, mutta jämähtäminen maalittomaan suoritukseen jätti Leijonat viime vuoden tapaan peränpitäjäksi. Ikään kuin vastustajaa omine pelikirjoineen ei olisi kaukalossa olemassakaan. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.. Äärimmäinen testi odottaa keväällä Kanadassa. Ensimmäinen turnaus Sheddenin alaisuudessa antaa etenkin lopputuloksen osalta ainespuita kritiikkiin, mutta projekti on vasta alussa. Pelitavaltakaan Helsingin turnaus ei Leijonien osalta suuria muutoksia tarjoillut. Vedin huvikseni vetoja joukkuekavereideni kanssa, mutta en koskaan ajatellut, että voisin voittaa täällä, Gini totesi. – Helkatin hyvä kisa, pitää olla todella tyytyväinen. Tusinasta eurosarjan kotiturnauksesta suomalaiset ovat voittaneet peräti yhdeksän. Tietysti valmennuksella ja valmentajilla on jääkiekossakin olennainen merkitys, mutta loppupeleissä kyse on pelaajien pelistä. Tshekki hallitsi ottelua, laukaisutilastolla mitaten jopa 43– 21, mutta Zbynek Irglin toisen erän lopun maalista ei paljoa iloa ollut. Edellisen Leijonien ulkomaalaisen päävalmentajan Kummola bongasi saksalaisesta yökerhosta. Päätöserän kiri kuitenkin pelasti kalajokiset pahimmalta, sillä KoMu johti vielä kolme minuuttia ennen päätöstä vielä 7–5. – Sain kiekon puolustussiniviivan päällä, ja tarkoituksenani oli haastaa vastustajan puolustaja. Selitteleminen on turhaa. Eikös siellä Väinö Linnan ”Tuntemattomassakin” suon toisella puolella ollut kapteeni Kaarnaa ja kumppaneita vastaanottokomitea vastassa. Pelikirjakysymykset ovat lopulta pieniä kysymysten edessä, joihin Jere Karalahti joutuu lähiviikkojen aikana etsimään vastauksia. Erityisesti hyvää oli Suomen pitäminen kahdessa laukauksessa päätöserän viimeisten 18 minuutin aikana, korosti Ruotsin päävalmentaja Bengt-Åke Gustafsson. joulukuuta, jolloin suurpujotellaan. Palander hehkui tyytyväisenä ”Helkatin hyvä kisa” toi kakkossijan ja kokonaiskilpailun kärkipaikan Ilmeet kertovat kaiken. Käytännössä koko jääkiekkoilijan uransa aikana Karalahdella on ollut homma hanskassa paljon paremmin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Kovinta julkista kritiikkiä Sheddeniä vastaan ovat esittäneet ”pelikirjamiehet” Urheilulehden Petteri Sihvosen johdolla. Ruotsalainen Curt Lindström luotsinaan Suomi otti toistaiseksi ainoan maailmanmestaruutensa. Kalervo Kummolan mahtikäskyllä maajoukkueen päävalmentajaksi nimetyn Doug Sheddenin valinta herätti tuoreeltaan intohimoja. Suomi teki turnauksessa neljä maalia, joista puolet riitti takaamaan voiton Venäjästä 2–1. Uusi valmennusjohto, mutta vanha malli, siinä saldo. Euroturnausten perinteiseen tapaan Suomi oli kutsunut paikalle jokseenkin parhaan mahdollisen joukkueensa Euroopan kaukaloista, kun vastustajat olivat matkassa enemmän kokeilumielellä. – Tämä on mahtava, uskomaton tulos. Tulokset seuraavalla sivulla. Fläppitauluilla pelikirjakuviot (wanhan ajan walmentajilla taktiikat) näyttävät kovin yksinkertaisilta toteuttaa. – Pieni yllätyshän se oli, mutta kyllä tällaiset rinteet ovat aina yllätyksiä täynnä. marraskuuta syöksylaskulla ja supersuurpujottelulla. Janne Pesosen, Antti Laaksosen ja puolustaja Teemu Aallon osumista huolimatta Venäjän kyykyttänyt Toni Koivisto (1+1) oli Leijonien ainoa kahden tehopisteen pelaaja. Alussa kaikki näytti hyvältä, kun parinkymmenen sekunnin kohdalla punavalo paloi jo KoMun päädyssä Joki-Erkkilän ensimmäisen maalin merkiksi. Eroa kakkosena olevaan Norjan Aksel Lund Svindaliin on 20 pistettä
3–1-osuma syntyi melkoisen hässäkän jälkeen, kun Hietanen pääsi melkein maaliviivalta tökkäämään pallon Hongan maaliin. 12 3 4 5 10– 14 13 Murcia ......... Tanskan liiga: Midtjylland–FC Kööpenhamina 2–2, Nordsjälland–Aalborg 1–2, Lyngby– Esbjerg 1–3, Odense–Randers 0–0. Cup-mestaruus on Tampere Unitedin ensimmäinen. Madrid: Naisten 2,08 miljoonan euron WTA-mestaruusturnaus: Loppuottelu: Justine Henin Belgia (1)–Maria Sharapova Venäjä (6) 5–7, 7–5, 6–3. Tamperelaiskatsomo oli jo hoilannut 3–1-tilanteessa tuplamestaruudesta, ja nyt se sai jatkaa laulujaan rankkarikisan jälkeen. 2 erä: Maaliton. Ottelu näytti jo menevän espoolaisille, kun Honka johti vaihdosta kentälle tulleen Jami Puustisen osumalla. Turnauksen pääsarja alkaa maanantaina. Jatkoajalla Tampere United kävi 3–1-johdossa, mutta Honka kiri rinnalle. Hanna Saaranen 1–1, 95. Kiia Laine, 89. Torjunnat: Aleksandr Jeremenko Venäjä 10+21+11=42 ja Milan Hnilicka Tshekki 6+ 5+ 7=18. Helsinki: Helsingin Talin ATP-haastajaturnaus: Kaksinpelin karsinnan 3. Keno Voittonumerot: 4, 5, 6, 7, 11, 13, 17, 19, 29, 31, 32, 33, 42, 44, 47, 49, 55, 58, 60, 61 Mitalipeli Kulta: 5, 4, 3, 2, 1 Hopea: 1, 3, 5, 2, 4 Pronssi: 2, 1, 4, 3, 5 Veikkausbingo Ensimmäiset vaakabingot: 26, 10, 47, 35, 74, 48, 1, 9, 51 Vaakabingot: 26, 10, 47, 35, 74, 48, 1, 9, 51, 37, 72, 5, 43, 60, 8, 11, 3, 25, 28, 17, 4, 75, 46, 31, 36, 23, 62, 59, 18, 2, 15 Voitonjako: Ensimmäiset vaakabingot ei yhtään kappaletta, Vaakabingot 29 kpl voitto-osuus 5,40 e. Ensin Ville Jalasto kavensi vapaasta paikasta 2–3: een. Oslo: Norjan cup, loppuottelu: Haugesund–Lilleström 0–2 (0–0) 57. 13 6 2 5 19– 15 20 West Ham .... Johtokunta päättää edelleen seuran päälinjat. Man Utd ...... 12 3 6 3 18– 9 15 Napoli ......... min. Didier Drogba 1–0, 89. Ville Jalasto 3–2, 116. 3. Jännittäväksi se meni, kun Taru Laihanen syötti Hanna Sariselle aivan maalin eteen. Tuomari: Sami Partanen. 13 2 2 9 10– 23 8 Derby .......... Oli kyllä dramaattinen matsi, Kavén naureskeli tyytyväisenä. Jenas 2– 0, 34. – Olin varma, että Mikko (Kavén) hoitaa homman. Harmi vain, että isänpäivänä Töölön stadionille oli vaivautunut vain vajaat 1 500 katsojaa. Tuomari: Aleksander Poljakov. Yleisöä: 10 011. Tampere United voitti rp-kilpailun 3–1. Nina Hietanen), Daniela Tjeder, Heidi Lindström, Nora Vartia, Linda Ruutu (68. Lapua: Alle 19-vuotiaiden maaottelu: Suomi–Tanska 10–2 (4–1, 3–0, 3–1) Reiteralm: Miesten maailmancupin osakilpailu, pujottelu: 1) Marc Gini Sveitsi 1.53,49 (58,96+54,53), 2) Kalle Palander Suomi 1.53,77 (59,23+54,54), 3) Manfred Mölgg Italia 1.53,99 (59,78+54,21), 4) Jean-Baptiste Grange Ranska 1.54,12 (59,58+54,54), 5) Mario Matt Itävalta 1.54,14 (59,67+54,47), 6) Markus Larsson Ruotsi 1.54,33 (59,87+54,46), 7) Benjamin Raich Itävalta 1.54,35 (59,47+54,88), 8) Julien Lizeroux Ranska 1.54,53 (59,82+54,71), 9) Rainer Schönfelder Itävalta 1.54,64 (59,92+54,72), 10) Manfred Pranger Itävalta 1.54,91 (59,25+55,66), 11) Felix Neureuther Saksa 1.55,02 (59,79+55,23), 12) Alexander Koll Itävalta 1.55,10 (1.00,75+54,35), 13) Aksel Lund Svindal Norja 1.55,32 (1.00,15+55,17), 14) Jimmy Cochran USA 1.55,33 (59,48+55,85), 15) Bernard Vajdic Slovenia 1.55,40 (1.00,77+54,63). Ensi kaudeksi seura perustaa uudelleen myös Ajuniorijoukkueen. Erotuomari: Lina Långbacka. Sipiläisellä ei ole vielä sopimusta ensi kaudesta. Komein torjunta nähtiin jatkoajalla, kun Kallio nappasi Maija Ruotsalaisen tarkan pukkauksen hanskoihinsa. Helsinki: SM-joukkuekilpailut, palkintojärjestys: 1) PT Espoo (Timo Tamminen, Toni Soine, Jani Jormanainen, Arto Pelli), 2) HUT (Jani Utriainen, Kimmo Jokinen, Lari Ikonen), 3) PT-75 (Mika Tuomola, Eero Aho, Juha Rossi) ja KuPTS (Esa Miettinen, Miko Haarala, Jani Kokkonen). Vuoden herrasmiesjoukkueenjohtaja, Ykkönen: Tapani Korhonen, JJK. Anna Laurila), Eveliina Sarapää (46. 13 1 3 9 5– 31 6 Serie A Torino – Catania 1 – 1 (1 – 0), Fiorentina – Udinese 1 – 2 (1 – 1), Siena – Livorno 2 – 3 (1 – 3), Atalanta – Milan – 0, Reggina – Genoa 2 – (1 – 0), Parma – Juventus 2 – 2 (1 – 0). – Meillä on mahdollisuus pienemmän johtokunnan kanssa ja sen tukena olevien osaavien seuraihmisten tietotaitoa hyväksi käyttäen viedä palloveikkoja eteenpäin johtavana jalkapalloseurana Pohjanmaalla, uusi puheenjohtaja jatkaa. Annika Kukkonen), Leena Puranen. Koko tilanteen käynnisti tamperelaisten sankari Sipiläinen. Jatkoajalla ratkaisijaksi nousivat HJK:n vaihtopelaajat Annika Kukkonen ja Nina Hietanen. minuutilla. Samoin seuran tavoitteena on nostaa lisenssipelaajien määrää niin poikakuin tyttöjoukkueissa. Ja niinhän se hoitikin, Hjelm iloitsi. 12 3 3 6 10– 17 12 Recreativo .... Sonja Suosalo), Maija Saari, Elina Syrjälä. Naisten Ykkösen maalikuningatar (19 maalia): Iina Taipale, MPS. Silti hän oli mukana kaikissa joukkueensa maaleissa. Vastassa ollut Honka kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen rangaistuspotkuilla 4– 3. Bolton–Middlesbrough 0–0 Jussi Jääskeläinen B pelasi 90 min. Linda Ruutu 0–1, 83. Yleisöä: 35 504. Loistosyötön osumaan antoi Antti Ojanperä. Chelsea–Everton 1–1 (0–0) 70. – Ei varmaan ole enää epäselvää, mikä porukka on maan paras jalkapallojoukkue. 12 3 3 6 10– 14 12 Deportivo .... Vuoden Fair Play -pelaaja, liiga: Jos Hooiveld, FC Inter Suomen Cupin maalikuningas (9 maalia): Jarno Isaksson, AC Vantaa. Cupin luonne on sellainen, että siinä otetaan kovia riskejä. Madrid – Mallorca 4 – 3 (2 – 2), Almeria – At. 12 3 5 4 12– 17 14 Torino .......... Tämä on iso asia meille, Hjelm suitsutti. Vuoden Fair Play -pelaaja, Ykkönen: Jarmo Korhonen, JIPPO. Toisella jaksolla peli tasaantui. Seuraava osakilpailu: 24. 2. Rami Hakanpää), Tuomo Turunen, Roni Porokara (77. Edellinen tuplamestari oli HJK vuonna 2003. Nyt Hongalla onnistui riskipeli. Maalimalja (27 pistettä): TPS (Jaetaan maalirikkaimpia otteluita pelanneelle joukkueelle. 10 5 5 21– 14 15 Getafe ......... Annika Kukkonen 1–2, 102. Jännä matsihan se oli, Sipiläinen iloitsi voitosta. Henri Myntti 3–1, 114. 3 3 12– 9 9 Venäjä ............................ Rankkarit olivat sitten tamperelaisten heiniä, kun Hongan Janne Saarinen veti yli. Yleisöä: 41 683. Kun Kavén torjui Mika Helinin vedon, oli cup ratkennut. Ottelun 116. 13 2 4 7 13– 22 10 Middlesboro 13 2 4 7 12– 23 10 Bolton ......... kierrosta: Michail Elgin Venäjä–Tobias Clemens Saksa 6–4, 6–4, Martin Fischer Itävalta–Maximillian Abel Saksa 6–3, 5–7, 7–6 (7–5), Sebastien De Chaunac Ranska–Igor Sijsling Hollanti 7–6 (7–5), 7–5, George Bastl Sveitsi–Philipp Oswald Itävalta 7–5, 6–4. erä: 43.43 Nils Ekman (Linus Videll) 0–1. HJK:n hienosti pelanneella maalivahdilla Minna Kalliolla ei ollut mitään mahdollisuutta torjua Saarisen ohjausta. 3 1 2 4 – 5 3 Leksand: Naisten neljän maan turnaus: Pronssiottelu: Suomi–Ruotsi 1–0 (0–0, 0–0, 1–0). 12 2 6 4 15– 21 12 Lazio ............ 12 2 3 7 7– 19 9 Primera División Espanyol – Athletic 2 – 1 (1 – 1), Recreativo – Osasuna 1 – (0 – 0), Getafe – Barcelona 2 – (1 – 0), Betis – Zaragoza 2 – 1 (0 – 1), Valladolid – Levante 1 – (0 – 0), R. Kun edellä mainitut asiat hoidetaan hyvin, Kokkolassa on mahdollisuudet pelata tulevaisuudessa maan korkeimmalla sarjatasolla. Marianna Tolvanen), Jaana Lyytikäinen, Hanna Saaranen (116. Nina Hietanen 1–3. 13 7 4 2 19– 9 25 Liverpool ..... minuutilla vasta 17-vuotias Linda Ruutu, jonka hyvä vasemman jalan laukaus yläkulmaan ohitti Honka-vahdin Tinja-Riikka Korpelan. Voittajien ensimmäisen maalin teki 44. 12 6 4 2 24– 13 22 Roma ........... 11. sijalle.. 287 (–1): mm. Portsmouth–Manchester 0–0 Yleisöä: 19 529. Kuva: Clas-Olav Slotte/arkisto Johtokunnan jäsenmäärä supistui kahdeksasta viiteen Helsinki: Epävirallisen EM-sarjan Helsingin-turnaus: Suomi–Ruotsi 0–1 (0–0, 0–0, 0–1) 1. Johtokunnan jäsenmäärän pienentyminen merkitsee mm. ulosajo), Mika Helin, Nicholas Otaru, Joel Perivuo (70. Honka ei antanut periksi, kun tamperelaiset alkoivat löysäillä. 3–3, 1–1 (0–0) 60. 12 9 1 2 29– 12 28 Barcelona ..... 13 6 5 2 23– 13 23 Blackburn .... Madrid ... Lake Louise, Kanada (syöksylasku). jaostojen roolin korostumista. 3 2 1 8 – 4 6 Ruotsi .................................. Seniorijaosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja neuvottelukunnan koollekutsujana toimii Antti Porko. Yleisöä: 75 710. Vanhoina jäseninä jatkavat Pekka Kuusela, Kari Pallaspuro sekä varapuheenjohtajana toimiva Janne Ylinen. Tero Koskela). Naisten Suomen Cupin maalikuningatar (6 maalia): Aliya Hadja, KPV; Ella Seppälä, KPV ja Emma Juntunen, Klubi-36. minuutilla, kun tamperelaisten vaihtopelaaja Miki Sipiläinen kuittasi ruuhkasta 1–1. 3 2 1 10– 4 6 Ruotsi ............................ Honka: Tinja-Riikka Korpela, Maria Mustonen (77. 3 1 2 11–10 3 Tshekki........................... erä: 49.10 Timofei Shishkanov (Ivan Neprajev, Nikolai Kulemin) 3–1, 53.30 Oleg Saprikin (Konstantin Kornejev, Anton Kurjanov) 4–1. – Kun GBK:n ja KPV:n yhteinen edustusjoukkue on nyt toistaiseksi laitettu hamaan tulevaisuuteen, KPV: n johtokunta keskittyy tiiviiseen yhteistyöhön koko seuratoiminnan kehittämiseksi. Vaasa: Alle 20-vuotiaiden neljän maan turnaus: Suomi–Ruotsi 6–5 (2–1, 3–2, 1–2), Venäjä–Tshekki 5–1 (1–0, 2–1, 2–0) Suomi ............................ Naisten Suomen Cupin yhteydessä palkitut: Naisten liigan maalikuningatar (21 maalia): Taru Laihanen, FC Honka. 12 4 1 7 15– 26 13 Fulham ........ Ykkösen Veikkauspörssin voittaja: Nchimunya Mweetva, RoPS. Jaostojen tehtävänä uudessa mallissa on toteuttaa käytännön tehtäviä ja toimintaa. Helsinki: Miesten Suomen cup, loppuottelu: Tampere U–Honka rp. Lisää palkittavia saadaan ensi lauantaina, kun kotimainen jalkapallokausi huipentuu A-maajoukkueen EM-karsintaotteluun Azerbaidzhania vastaan. Kolmesta maalista kolme pistettä ja jokaisesta lisämaalista kaksi lisäpistettä. 44) Sandell 5. erä: Maaliton. Ykkösen maalikuningas (18 maalia): Petteri Kaijasilta, PK-35. 12 3 4 5 16– 22 13 Osasuna ....... Jäähyt: 30.15 Patric Hörnqvist R 2 min, 35.25 Tommi Santala S 2 min, 36.38 Rickard Wallin 2 min. TamU ei kuitenkaan antanut periksi, vaan tasasi tilanteen 90. Sveitsin liiga: Aarau–Neuchatel Xamax 3–2, Basel–Luzern 3–2, Young Boys–FC Zürich 1–1. Yleisöä naisten Suomen cupin loppuottelu ei juuri kiinnostanut, sillä isänpäivänä Töölön jalkapallostadionille oli vaivautunut vain kourallinen katsojia. oma maali (Liam Ridgewell) 0–1, 62. Pouttu muistuttaa, että Kokkolassa lajilla on pitkät perinteet. 12 4 2 6 13– 15 14 Athletic ........ 12 8 4 20– 19 24 Espanyol ...... Mikael Forssell B kentälle 46. Atalanta ....... Madrid .... Hjelmiä ei huolestuttanut enää ennen rankkarikisa. 1–3, varsinainen peliaika 1–1 (0–1) 45. 13 8 2 3 16– 13 26 Chelsea ........ minuutilla Janne Saarisen noin 25 metristä antama vapari upposi takakulmaan ohi Mikko Kavénin. Pietarsaaren Jaron valmentaja Mika Laurikainen palkittiin vuoden herrasmiesvalmentajana. Miki Sipiläinen 1–1, 95. – Oli varmaan yksi jännimmistä otteluista mitä koskaan olen pelannut. 11 7 4 22– 7 25 Fiorentina .... Ilonen sijoittui jaetulle 15. Suomen mestari Honka aloitti pelin pirteästi, mutta hyviä pelikuvioita ei riittänyt kuin viitisen minuuttia, kun hallinta siirtyi HJK:lle. Junioritoimintaansa seura kehittää Palloliiton Sinettiseura-statuksen puitteissa. – Tärkeä osa olosuhteita on suunnitteluvaiheessa oleva stadion-hanke. Tänään pallo pomppi minulle. – Mielellään Tampereella pelaisin. Vuosikokous päätti perustaa jaostojen lisäksi neuvottelukunnan, jonka tehtävänä on hoitaa seuran sidosryhmäsuhteita. HJK vei naisten cupin HELSINKI (KP) Sunnuntaina Suomen Cupin loppuottelujen yhteydessä palkittiin Palloliiton 100vuotisjuhlakauden parhaita. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Helsingin Jalkapalloklubin naiset pelastivat seuransa 100vuotisjuhlavuoden voittamalla Suomen cupin . Maailmancupin kokonaistilanne 2/41 kilpailun jälkeen: 1) Palander 140, 2) Svindal 120, 3) Mölgg 100, 4) Gini 100, 5) Raich 86, 6) Ted Ligety USA 80, 7) Matt 59, 8) Bode Miller USA ja Grange 50, 10) Larsson 47, ... Poutun mukaan seurassa toivotaan, että Kokkolassa kehitetään myös lajin olosuhteita ajanmukaiselle tasolle. Jäsenmäärä pieneni kahdeksasta viiteen: Poutun lisäksi johtokunnan uudeksi jäseneksi kokous valitsi Vesa Pihlajamaan. Vanhan perinteen mukaan pelaajat käyttivät valmentaja Ari Hjelmin suihkussa, mutta litimäräksi he eivät vahvaa jässikkää saaneet. Kapteeninsa kimpussa Henri Myntti, Mathias Lindström, Jussi Kuoppala ja Antti Ojanperä. erä: 0.46 Fjodor Fjodorov (Dmitri Afanasenkov) 1–0. 12 5 3 4 18– 10 18 Newcastle .... Tottenham–Wigan 4–0 (3–0) 13. Inter ............ Seuraa kolme edellistä kautta johtaneen Jorma Nikkasen vuosikokous valitsi KPV:n kunniapuheenjohtajaksi. naalissa pahimman vastustajansa Espoon Hongan 3–1 jatkoajan jälkeen. Naisten Suomen cup, loppuottelu: Honka–HJK ja. Mikko Ilonen Suomi (74+69+72+72). Myntti onnistui, Tero Koskelan vedon Kavén torjui, Jussi Kujala ampui sisään, Jami Puustinen onnistui ja samoin Antti Pohja. Laurikainen ja Uusimäki ”herrasmiehiä” Palloliitto palkitsi parhaitaan cupin yhteydessä KOKKOLA (KP) Pitkään liike-elämässä vaikuttanut kannuslainen Risto Pouttu valittiin yksimielisesti KPV:n uudeksi puheenjohtajaksi seuran vuosikokouksessa sunnuntaina. 12 4 4 4 21– 19 16 Sevilla .......... ulosajo), Jonne Hjelm (46. 12 2 7 3 13– 14 13 Parma .......... 11 8 3 22– 16 24 Valencia ....... Pujottelun maailmancupin pistetilanne 1/11 kilpailun jälkeen: 1) Gini 100, 2) Palander 80, 3) Mölgg 60, 4) Grange 50, 5) Matt 45, 6) Larsson 40. Aaron Lennon 3–0, 72. Olivier Occean 0–1, 90. uusintareiällä), 279 (–9): Kevin Stadler USA (64+69+73+73), 280 (–8): Vijay Singh Fidzhi (67+70+72+71), Padraig Harrington Irlanti (68+72+69+71), 281 (–7): Steve Webster Englanti (69+70+72+70), 282 (–6): Andrew McLardy Etelä-Afrikka (68+69+72+73), ... 12 1 1 10 6– 24 4 Bundesliiga Bielefeld – Nürnberg 3 – 1 (0 – 1), Wolfsburg – Leverkusen 1 – 2 (0 – 1). 12 4 6 2 17– 16 18 Sampdoria ... Mikael Forssell 1–1, 87. KPV:n tavoitteena on edustusjoukkueen pitkäjänteinen rakentaminen ja sitä kautta menestyminen Ykkösessä. Kukkonen veti rankkariviivalta taitavasti ohi Kallion. Jäähyt: 41.25 Teemu Aalto S 2 min. HJK: Minna Kallio, Hanna Pyhäjärvi, Tuija Hyyrynen, Sanna Malaska (v), Miia Niemi, Jessica Thorn (63. 12 3 4 5 8– 13 13 Valladolid ..... Antti Hynynen 2–1, 101. 12 6 4 2 17– 13 22 At. Yleisöä: 365. Hjelm oli jo ennen ottelua veikannut pelistä mielenkiintoista. 12 2 3 7 14– 24 9 Empoli ......... Englannin Valioliiga: Birmingham–Aston Villa 1–2 (0–1) 11. 11 3 3 5 13– 14 12 Almeria ........ 11 6 4 1 25– 16 22 Udinese ....... Jami Puustinen), Janne Saarinen (v), John Weckström (49. Skotlannin Valioliiga: Hearts–Aberdeen 4–1. Marcus Sandell Suomi keskeytti. Rangaistuspotkukilpailun Tampere United voitti 3–1. Occean 0–2. Tampere U: Mikko Kaven, Toni Järvinen, Mathias Lindström (v), Antti Ojanperä, Jussi Kujala, Antti Pohja, Henri Myntti, Daniel Nwoke (82. 12 4 7 1 15– 13 19 Palermo ....... Risto Pouttu KPV:n johtoon Risto Pouttu on KPV:n uusi puheenjohtaja. Jostain syystä päästettiin ne kuitenkin takaisin peliin. 12 5 2 5 19– 19 17 Mallorca ...... A-maajoukkueen vuoden viimeisen kotiottelun jälkeen järjestetään perinteinen Captain’s Ball -gaala. Vuoden herrasmiesjoukkueenjohtaja, liiga: Jani Meriläinen, FC Inter. Maanantaina 12.11.2007 . Ulosajo: 53. 13 2 6 5 16– 20 12 Tottenham ... – Oli värikäs ja aika dramaattinen. Naisten Liigan Veikkauspörssin voittaja: Eveliina Sarapää, FC Honka. 12 1 6 5 9– 18 9 Livorno ........ naali ratkesi rangaistuspotkukisassa Kavénin torjuntoihin Tampere Unitedin maalivahti Mikko Kavenia kutiteltiin kukilla . 12 7 3 2 23– 10 24 Villarreal ....... 12 4 3 5 19– 15 15 Catania ........ 12 6 4 2 14– 13 22 Vakio 4 Oikea rivi: X11 XX2 2X1 X11 Voitonjako: 12 oikein ei yhtään kappaletta, 11 oikein 50 kpl voitto-osuus 1 123,40 e, 10 oikein 41,60 e. 12 5 3 4 19– 18 18 Reading ....... Homma näytti jo selvältä, kun Henri Myntti tökkäsi läheltä pallon Hongan maaliin. Linda Lindqvist), Kati Hakala, Anna Westerlund, Teija Laiho (63. R. Teemu Tainio T kentälle 53. 12 5 5 2 10– 9 20 Zaragoza ..... Honka johti cup-. David Dunn B (v+v). 4–3, ja. 12 2 5 5 10– 16 11 Levante ........ Jami Puustinen 0–1, 90. Miesten Suomen Cupin yhteydessä palkitut: Vuoden herrasmiesvalmentaja, liiga: Mika Laurikainen, FF Jaro. 12 6 3 3 23– 14 21 Racing ......... minuutilla. Yleisöä: 17 624. Madrid – 0, Valencia – Murcia 3 – (2 – 0), Deportivo – Racing – 1 (0 – 0). 3 1 2 6–10 3 Suomi .................................. Ensimmäisen jakson kulmatkin menivät klubilaisille 8–1. Selvästi näki, että jo Suomen mestaruuden ja liigacupin voittaneella Hongalla oli vähemmän virtaa kuin klubilaisilla. Jussi Kuoppala, v), Juska Savolainen (30. Jäähyt: Venäjä 8x2 min, Tshekki 6x2 min. KPV:n jaostot ja niiden puheenjohtajat: Juniorijaosto (Jouko Vierimaa), akatemia (Kalle Myllykangas), naisjaosto (Harri Seppälä), tiedotusja markkinointijaosto (Jorma Uusitalo), Pallo-Siskot (Pia Savolainen), järjestysmiesjaosto (Kalevi Tyynelä), fanijaosto (Tapio Hakala). 13 2 5 6 23– 24 11 Birmingham . Jäähyt yhteensä: Suomi 4 x 2 min, Ruotsi 4 x 2 min. 12 5 2 5 14– 14 17 Milan ........... Vuoden herrasmiespelaaja, Ykkönen: Tuomas Uusimäki, KPV. Syöttäjänä maalissa oli tamperelaisten tehopelaaja Sipiläinen. Miki Sipiläinen), Heikki Aho (68. KESKIPOHJANMAA 14 Urheilu Rahapelit Jääkiekko Alppihiihto Golf Tennis Jalkapallo Pöytätennis HELSINKI (STT) Tampere United voitti jalkapalloilun miesten Suomen cupin. Maiju Ruotsalainen), Taru Laihanen (116. Tim Cahill 1–1. 12 1 6 5 12– 18 9 Cagliari ........ 13 1 5 7 11– 18 8 Wigan .......... Yleisöä: 6 159. 12 6 4 2 15– 11 22 Aston Villa .... Darren Bent 4–0. Yleisöä: 26 539. 12 6 5 1 19– 9 23 Juventus ....... Jäähyt: 3.99 Fredrik Warg R 2 min, 5.31 Sanny Lindström R 2 min, 11.17 Pekka Saravo S 2 min, 16.06 Ossi Väänänen 2 min. Ronaldo 2–0. Janne Saarinen –, Henri Myntti 1–0, Tero Koskela –, Jussi Kujala 2–0, Jami Puustinen 2–1, Antti Pohja 3–1, Mika Helin –. Manchester U–Blackburn 2–0 (2–0) 34. 13 3 2 8 13– 20 11 Sunderland .. 11 2 4 5 11– 16 10 Siena ........... KPV kehittää pitkäjänteisesti myös naisten edustusjoukkuetta, jonka tavoite ensi vuonna on säilyttää sarjapaikka naisten Ykkösessä. Cupin loppuottelu oli varsin jännittävää jalkapalloviihdettä. Tampere United tuplamestariksi Värikäs cupin . Nollapelistä yksi miinuspiste). Suomen maalin teki Riikka Noronen. naalia 1–0 varsinaisen peliajan loppuhetkille, mutta Tampere United tasoitti 90. erä 20.38 Vitali Prostshkin (Ilja Nikulin, Sergei Mozjakin) 2–0 yv, 36.57 Zbynek Irgl (Filip Novak) 2–1. Joukkue voitti tällä kaudella myös liigamestaruuden. 11 8 3 24– 9 27 Man City ..... 11 2 3 6 10– 18 9 Reggina ....... Kakkosen maalikuningas (29 maalia): Matti Heimo, KaaPo. Jyväskylä: Kansallinen turnaus: Miehet avoin, loppuottelu: Juuso Ojanen KTS–Antti Kokko JTS 6–3, 6–2. Honka: Tomi Maanoja, Roope Heilala, Ville Jalasto, Peke Huuhtanen (29. On tärkeää, että seuraa kehitetään kokonaisuutena, Risto Pouttu korostaa. Varsinainen peliaika päättyi 1–1 (1–0). Taktisesti HJK pelasi taitavammin kuin Honka, joka yritti itsepäisesti puskea keskeltä läpi. 12 3 6 3 11– 11 15 Genoa ......... Tamperelaisten paras pelaaja Miki Sipiläinen pääsi kentälle vasta 82. Janne Saarinen 3–3. 12 6 3 3 18– 14 21 Everton ........ Jatkoajan viidennellä minuutilla Antti Hynynen ohjasi lähietäisyydeltä ohi Honkavahdin Tomi Maanojan. Gabriel Agbonlahor 1–2. Jermaine Jenas 1–0, 26. Jatkoajan jälkeen tilanne oli 3–3. 3 2 1 6 – 5 6 Tshekki................................. Ranskan liiga: Lorient–Toulouse 1–0, Bordeaux– Rennes 3–0. Varsinainen peliaika päättyi 1–1. Venäjä .................................. Maalivahtien torjunnat: Jussi Markkanen 6+10+9=25, Stefan Liv Ruotsi 8+8+2 =18. KPV:n johtokunta muuttui kokouksessa merkittävästi. Se oli kuitenkin turhaa, sillä koko HJK:n puolustus pelasi tarkasti ja uhrautuvaisesti. 13 9 3 1 23– 6 30 Arsenal ........ Antti Hynynen). 12 6 6 19– 6 24 Portsmouth .. naalin jälkeen. 12 3 3 6 8– 15 12 Betis ............ Myös maajoukkueessakin esiintynyt Mikko Kavén piti ottelua kivana. 3. Kun rankkareissa saatiin heti hyvä etumatka, niin loppu olikin sitten aika helppoa. Shanghai: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvoltaan 3,4 miljoonaa euroa, lopputulokset: 278 lyöntiä (10 alle parin): Phil Mickelson USA (68+66+68+76), Ross Fisher Englanti (68+68+68+74), Lee Westwood Englanti (70+74+67+67) (Mickelson voitti 2. Tilanteessa 3–1 olin ihan varma, että tää hoidetaan. Cristiano Ronaldo 1–0, 35. Venäjä–Tshekki 4–1 (1–0, 1–1, 2–0) 1. Hollannin liiga: Feyenoord–Ajax 2–2, PSV–Alkmaar 1–1, Roda JC–Groningen 5–1, Vitesse–Heerenveen 0–1. 3 3 4 –14 Suomi voitti turnauksen. Ilveksessä olen pelannut junnuna, joten kuviot ovat tuttuja. Ottelun selvästi paras pelaaja oli HJK:n maalivahti Kallio, joka aivan kirjaimellisesti liimasi näppeihinsä monta hyvää Hongan yritystä
7 4 3 47– 47 8 Oilers ............. 7 3 4 13– 13 6 Riento .................. 6 4 2 15– 12 8 LuoWo ................. . . . 7 2 5 9– 18 4 Kuortane II ........... 8 7 1 75– 28 15 SPV ................ 8 8 4– 24 Seuraavat ottelut: 14.11. 6 5 1 602– 454 10 KoNMKY .............. Erotuomarit: Daniel Bartosek ja Michael Bartosek, Tshekki. OYUS – Roima, Lentis-88 – Kisko. . 6 4 2 14– 9 8 Ploki .................... Miesten 2. Tuomareiden mielestä Lips teki liikkeen ja sai kaksi pistettä. . Naisten SM-liiga Pieksämäki – Prihat 3 – (25 – 14, 25 – 11, 25 – 13), Vanajan RC – Ploki 3 – 1 (25 – 22, 25 – 17, 24 – 26, 25 – 22). Kotikentällä joukkueen suoritus oli aika takkuinen 12 maalista huolimatta. – Olen tyytyväinen turnaukseeni. Kotijoukkueen maaliseppoina kunnostautuivat puolestaan Hannu Hirvi 3, Jori Kopsala, Ossi Heiti sekä Tuomas Hägg. Ottelu ratkesi pitkälti toisella neljänneksellä, jolloin kokkolalaiset rykäisivät selvän pesäeron. 8 7 1 22– 9 14 OrPo .................... Maalit kuitenkin ratkaisevat ja niitä Lapua teki hattutempun tehtailleen Jarmo Eteläahon johdolla enemmän. Miesten 100 kilon sarjassa Rauli Kärpänen käänsi matkalla . . . . 9 8 1 24– 7 16 Sampo ................. Suomen parhaana palkittiin Juha Tikka. Vieraiden hakkuri Janne Vedenjuoksu teki alussa mitä tahtoi, mutta törmäsi jatkossa yhä useammin tiiviiseen torjuntaan. Lauantaina HiPa pelasi selvästi pirteämmin kuin eilen, mutta silloin pisteitä ei Kokkolasta irronnut. Vapaapainin Baltian maiden mestaruuskilpailut: 55 kg (8 osanottajaa): 1) Eduards Kucepavlovs Latvia, 2) Juris Jakolevs Latvia, 3) Ville Lehtikangas Suomi ja Toomas Hunt Viro. 8 1 7 30– 45 2 Gunners ......... . . . 6 1 1 4 27– 57 3 MIF . Himankalaisten iloksi Sisu ei ollut nyt parhaassa iskussaan. Maanantaina 12.11.2007 Salibandy Koripallo Jääkiekko Lentopallo Seppo Luokkala HIMANKA (KP) HU–LaihLuja 3–1 (21–25, 25–21, 25–20, 25–23) Alkukauden merkit näyttävät siltä, että Himangan Urheilijat ja Laihian Luja kamppailevat miesten lentopallon 1-sarjassa lähinnä sijasta kaksi. 6 2 4 27– 43 4 OLS ............... Miesten 1-sarja lohko 1 ETTA – LuoWo 3 – 1 (25 – 27, 25 – 20, 25 – 21, 25 – 19), NJ – Sampo II 3 – 1 (25 – 21, 27 – 29, 25 – 17, 25 – 13), HU – LaihLu 3 – 1 (21 – 25, 25 – 21, 25 – 20, 25 – 23). . . Ensimmäistä kertaa Pacesin kohdanneen Kärpäsen . Kaksosveli Jarmo Hyytiäinen sijoittui pronssille. Kraft . Sampo II – Kuortane. Hyökkäystehoja on varsinkin Keskisipilältä löytynyt joskus enemmänkin. Naisten 2-sarja lohko 2 LaihLu II – NJ II 3 – 2 (25 – 18, 16 – 25, 25 – 21, 22 – 25, 16 – 14), KauWi – VaVa II – 3 (12 – 25, 12 – 25, 22 – 25), HU – SeLe – 3 (23 – 25, 12 – 25, 13 – 25). . 7 7 21– 5 14 Roima .................. . Ylinen, 23, on olympialaisia ajatellen erinomaisissa asemissa, sillä hän on tällä hetkellä Euroopan rankingissa neljäntenä, kun viisi parasta saa paikan Pekingiin. 7 4 3 57– 35 8 TUS . . naalissa amerikkalaisen Marti Malloyn ipponin arvoisella ”uhrautumisheitolla”. Lauri kiitteli erityisesti Marko Hiitolaa hyvistä otteista. Suomi-sarja alkulohko 2 KoMu HT – JHT 7 – 8 (3 – 2, 2 – 2, 2 – 3, – 1). 9 2 7 9– 23 4 Hurrikaani ............ 6 5 1 36– 23 10 KooVee .......... . Hiitola ja toinen keskipelaaja Jari Tuura olivat lopulta avainpelaajia Laihian kaadossa. . . 2. 8 3 5 13– 15 6 NJ II ..................... . 8 5 3 16– 16 10 Pihtipudas............ 7 6 1 53– 24 12 Los Bombers . – Hyvä taistelupeli. JyWe – OYUS, Naisten SM-sarja BC Nokia – PuHu 92 – 65. . Naiset: 52 kg: 1) Kubra Tekneci Turkki, 2) Sanna Askelöf Ruotsi, 3) Anni Ikälä Suomi, 3) Tiia Suo-Yrjö Suomi, 5) Toni Prince Britannia, 5) Pinja Hautanen Suomi. Toisessa erässä johtoasema vaihteli parin pisteen sisällä puolelta toiselle. 66 kg (10): 1) Elar Hani Viro, 2) Romas Homenko Latvia, 3) Pavels Vasjukevics Latvia ja Vadim Badin Viro. 74 kg (16): 1) Ahto Raska Viro, 2) Rain Aleksandrov Viro, 3) Raido Jalas Viro ja Rolle Rantala Suomi. Tasaisten vaiheiden jälkeen pisteet matkasivat Pietarsaareen lukemilla 6–7 (2–3, 2–3, 2–1). VaVa II ................. OuHu – Kraft, Hermes – YJK, S-Kiekko – Sport. 6 4 1 1 27– 21 9 SPV ................ 6 5 1 42– 21 10 AFC Campus .. – Yritettiin ottaa Kaattari kiinni. Tuomarilinja sotki jonkin verran pelaamista, valmentaja tuumi. 7 6 1 51– 32 12 ISB-Ilmajoki .... 6 1 1 4 24– 37 3 Karhut ........... Myös passari JussiPekka Taittonen ja yleispelaaja Tomi Jääskeläinen erottuivat edukseen. Tällä hetkellä 98 kiloa painava Kärpänen suunnittelee sarjan vaihtoa alle 90-kiloisiin, ja olympiapaikan tavoittelemista kevään maailmancupeissa. Jussi Kaattari sai paljon vastuuta, eikä pettänyt nytkään. ne muutamat pallot, jotka saivat vierasjoukkueen Urheiluhallilla lämpenemään. . 2 2 2– 6 Sampo II .............. Naisten Suomi-sarja lohko 2 S-Kiekko – YJK 3 – 1. – Ottivat Jussia niin tarkasti, että neuvoin lisäämään pateripelaamista. 7 5 2 49– 41 10 NST ............... . Sunnuntaina kapuloita KoNMKY: n rattaisiin yritti laittaa oululainen Multilateriaalit siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä pisteet lähtivät Kokkolaan numeroilla 68–87 (36–57). 9 9 8– 27 Seuraavat ottelut: 17.11. . 7 1 6 34– 63 2 NJ .................. 6 3 3 35– 29 6 SSV ................ . 9 4 1 4 41– 47 13 KieHa . Paljoa ei Luja himankalaisten perässä ole. . . KoMu HT 2 . Classic – Gunners, SSV – Trackers. 7 3 4 54– 58 6 Sisu ................ Suhteellisen selvistä loppulukemista huolimatta myös vierailla oli paikkansa. Kolmannen mitalin toi pronssille sarjaa alempana sijoittunut Ville Lehtikangas. . Ei ollut eilenkään. naaliin tiukkoja otteluja edukseen, mutta loppuottelussa Ruotsin Martin Paces pääsi yllättämään suomalaisen kahdesti tomoe–nage-heitolla. KoMu HT – Jeppis. 3. . Peli oli jotenkin lopahtanut yön aikana. Pauli Peltoniemi syötti kaksi maalia. . 8 3 5 10– 18 6 NJ ........................ HU:n valmentaja Esa Lauri myönsi, että monipuolinen hyökkäyspeli kaivettiin aseeksi kärkiotteluun. Kauron lisäksi yli kymmenen pisteen KoNMKY: stä ylsivät Jari Mutka 14 ja Jussi Ritamäki 12. 4 3 1 326– 261 6 KiiRi ..................... Karsintaturnauksina toimivia maailmancupkilpailuja on kuitenkin vielä viisi jäljellä sekä lisäksi kevään EM-kisat. SBS Lapua ...... Painissakin SM-tasolla menestynyt Kärpänen, 28, otteli viime vuonna Finnish openissa 120 kilon sarjassa. Ylisen ja Kärpäsen lisäksi Jerry Lammasniemi ja Elina Paulman ottelivat lauantain . 9 7 2 22– 13 14 KemPeLe.............. erä: 29.56 Joel Friolet 1–1 av. . 9 6 3 64– 46 12 Josba ............. HU – AV, KauWi – SeLe, Ryhti – VaVa II, LaihLu II – Pihtipudas. 2 1 1 4– 5 2 OYUS ................... Lyönnit eivät olleet kaksisia, mutta hyvin kotijoukkue niillä sai tulosta, Sauli Somppi ihmetteli. Hyytiäiset ja Lehtikangas mitalikantaan Antti Tiri VANTAA (STT) Johanna Ylinen ylsi ainoana suomalaisjudokana voittoon Finnish openissa Vantaalla viikonloppuna. Kuva: Clas-Olav Slotte OULU (KP) Kokkolan NMKY:lle ei tunnu löytyvän pysäyttäjää koripallon miesten kakkosdivarissa. . HoNsU ................. 7 3 4 13– 14 6 Pieksämäki ........... . . Himangan pelaajista kunnostautuivat Janne Heikkilä ja Mikko Keskisipilä lähinnä puolustustehtävissä ja aloitusten vastaanotossa. III-divisioona Keskimaa Virkiä – Kraft 2 18 – 3, IHT – KoMu HT 2 2 – 10, KK-81 – Jääkarhut 16 – 3, Los Bombers – IKK 2 9 – 6, TUS – MIF 8 – 0. . Arvokilpailuja kolunnut Lips leivottiin Jarmo Hyytiäistä vastaan voittajaksi jaksoin 2–1 (1-0, 0-1, 2-0). Santasport ........... . Ottelun alku oli vähän vaikea. 7 7 21– 3 14 HU ....................... . Tiesin, että kaveri tekee sen (tomoenagen), mutta hän teki sen vain niin varmasti ja hyvin. . SBS Lapua – Redy. . 6 4 1 1 45– 14 9 Nokian KrP .... 9 2 1 1 5 43– 55 9 HeKi . . Viime viikonloppuna Ruotsin avoimissa 81 kilon sarjan voittanut Mika Toroi nappasi tällä kertaa pronssia. . Laihia keskittyi nimenomaan ottamaan Himangan kovakätisen hakkurin kiinni. . . SSV ................ Myös Anni Ikälä ja Tiia SuoYrjö sijoittuivat pronssille. 5 5 15– 4 10 Kiisto II ................ Torjuntapeliään HU paransi koko ajan loppua kohden. Latvialaistuomari ehdotti minulle pisteitä, mutta kaksi virolaistuomaria näki tilanteen toisinpäin, Jarmo Hyytiäinen ihmetteli. . 7 4 3 36– 39 8 HiPa ............... 6 6 0– 18 Seuraavat ottelut: 14.11. 7 1 6 30– 43 1 Seuraavat ottelut: 14.11. 6 2 4 18– 24 4 LoSB .............. . . Marcos haki usein passeillaan Jussi Kaattarin vasuria ja tulosta tuli kohtalaisen hyvin. Ensi kerralla käy toisin. . 81 kg: 1) Travis Stevens USA, 2) Aigars Milenbergs Latvia, 3) Mika Toroi Suomi, 3) Tyler Boras Kanada, 5) Michael Kazydub Venäjä, 5) Petteri Luukkainen Suomi. 6 1 2 3 28– 41 4 Kraft 2 . 84 kg (11): 1) Armands Zvirbulis Latvia, 2) Henri Leino Suomi, 3) Nerijus Rimkus Liettua ja Jesse Tuominen Suomi. . Loppuottelussa Lips pyöritteli 2–0 (6-1, 2-0) voiton. Zuchwil: Alle 19-vuotiaiden poikien MMturnaus: Pronssiottelu: Sveitsi–Suomi 2–3 (0–1, 1–0, 1–2) 1. Kaksikko otteli 52-kiloisissa. . Viesti .................... Viikon päästä oululaisilla on mahdollisuus päästä kuittaamaan potut pottuina, sillä joukkueet kohtaavat lohkossa ainoana tappioitta olevan KoNMKY:n vuorostaan tämän kotikentällä. HiPa piti pisteet kotonaan murskaluvuin 12–4 (3–1, 3–1, 6–2). 6 2 4 20– 30 4 SalBa ............. Nibacos työllisti joukkueensa parhaana palkittua maalivahti Miika Asunmaata 43 torjunnalla, kun Tony Jumppanen selvisi kokkolalaisten maalilla 26 torjunnalla. 9 6 1 2 51– 29 20 Kronan . Kauron koreilla pisteet KoNMKY:lle Miesten SM-liiga KemPeLe – VaLePa 2 – 3 (22 – 25, 25 – 19, 25 – 23, 12 – 25, 14 – 16), Loimu – MuurLe 1 – 3 (24 – 26, 17 – 25, 25 – 23, 23 – 25), Riento – Sampo – 3 (17 – 25, 24 – 26, 16 – 25), Hurrikaani – Isku-Veikot – 3 (15 – 25, 22 – 25, 22 – 25), Kiisto – Piivolley 2 – 3 (25 – 14, 33 – 35, 22 – 25, 27 – 25, 13 – 15), Isku-Volley – Santasport 1 – 3 (17 – 25, 25 – 21, 23 – 25, 22 – 25). . Kaksi muuta otteluvoittoa tuli helpommin. – En ole luonnostani iso enkä pitkä. . Sitten HU tuli keskeltä. . 100 kg: 1) Martin Paces Ruotsi, 2) Rauli Kärpänen Suomi, 3) Andrew Burns Britannia, 3) Adler Volmar USA, 5) Villepetteri Lammasniemi Suomi, 5) Gabor Potyi Unkari. Mitalisaumat Jarmo Hyytiäinen varmisti kukistamalla Latvian Karelis Macedasin 2–1 (0-2, 7-0, 3-0) sekä selättämällä Viron Aavo Olgon. Ihan hyvältä nyt näyttää. Urheilu 15 KESKIPOHJANMAA . . . – Oli aika käsittämättömiä juttuja. . . . 8 3 5 16– 17 6 SalSa .................... Jeppis niukasti Redyä parempi LAPUA (KP) Voittonsa ansiosta miesten kakkosdivarin kärkeen kivunnut SBS Lapua oli liian vahva Nibacokselle. 13 2 2 2 7 35– 58 12 KoMu HT . 8 4 4 15– 17 8 LiigaEura .............. . . 7 3 4 13– 15 6 Isku-Volley ........... Karsintaturnauksista neljä parasta turnausta huomioidaan loppupisteisiin. 13 8 3 2 64– 36 30 Jeppis . . Jäähyt: Sveitsi 5x2 min, Suomi 3x2 min. 60 kg (13): 1) Jaanek Lips Viro, 2) Jukka Hyytiäinen Suomi, 3) Jarmo Hyytiäinen Suomi ja Andrejs Vasiljevs Latvia. Lentis-88.............. 3 3 227– 276 Into ..................... 10 4 6 15– 23 8 Isku-Veikot ........... Vuoden kuluttua samoissa maisemissa painitaan juniorien EM-kisat. Käsittelyvirheitä ja verkon ylityksiä ei ottelun tuomaristo nähnyt Sompin mielestä aivan tasapuolisesti. Jukka Hyytiäinen hankki suomalaisista kovimman päänahan voittamalla juniorien EM-kilpailuissa viidenneksi sijoittuneen ja aikuisten EM-kilpailuissa 13: nneksi sijoittuneen Latvian Andrejs Vasiljevsin 2–0 (1-0, 2-0). 9 5 4 20– 16 10 Loimu ................ ottelupäivä: Miehet: 66 kg: 1) Colin Oates Britannia, 2) Justin Flores USA, 3) Taylor Takata USA, 3) James Millar Skotlanti, 5) Michal Popiel Kanada, 5) Joel Benoit Kanada. HiPan kaikki kentälliset tehtailivat tasaisesti maaleja. 9 6 1 2 61– 55 13 Classic ........... . 7 5 1 1 57– 31 11 KK-81 . Semi. 7 6 1 58– 37 12 Trackers ......... 5 4 1 444– 338 8 JyWe .................... 9 4 1 4 49– 38 14 APV . – Viime vuonna saimme täältä samat sijoitukset. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio Vantaa: Finnish open, 2. Torjumassa Lujan passari Jussi-Pekka Taittonen. 6 1 5 8– 15 2 SaPu .................... divisioonan länsilohko Nokian KrP – SPV 5 – 4 (1 – 0, 2 – 3, 2 – 1), KooVee – AFC Campus 13 – (4 – 0, 4 – 0, 5 – 0). . . 9 1 2 6 47– 66 4 AC HaKi ......... 9 2 1 6 41– 67 7 Cowboys . – Alkuvuoteen tulee tiukka putki. Ei voinut muuta kuin laittaa lasit silmille ja nauttia lennosta, Kärpänen vitsaili. 7 7 9– 56 Seuraavat ottelut: 17.11. 8 1 7 6– 21 2 Prihat ................... . 13 7 2 2 2 55– 38 27 Hermes . . . Jukka Hyytiäinen paini sarjassa 60 kiloa hopeaa. 9 9 29– 76 Seuraavat ottelut: 16.11. Ettan vahva kulku ykkösenä jatkuu ja HU puolestaan otti sunnuntaisella voitolla kiinnityksen kakkospaikkaan. 8 4 4 18– 17 8 KyKy .................... erä: 18.32 Sami Saarinen (Jiri Tikkanen) 0–1. 8 5 1 2 43– 40 11 Erä ................. Ylinen kukisti sunnuntaina 63 kilon . 8 3 5 11– 16 6 Kiisto ................... . . . . . Miikka Tuomola ja Tuomas Väyrynen eivät läheskään aina ehtineet Tuuran ja Hiitolan sivallusten tielle. HIMANKA (KP) Himangan Urheilijoiden nuori naisjoukkue oli sunnuntaina lähellä voittaa ensimmäisen erän tämän kauden lentopallon 2-sarjassa. Redy pystyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella pelaamaan tasaisesti koko 60 minuuttia, vaikkakin jeppisläiset rokottivatkin vielä kokkolalaisten virheistä armottomasti. 8 4 4 15– 15 8 AV ....................... Kärpänen pohtii sarjan vaihtoa Rauli Kärpänen ei sortunut selityksiin tappiollisen loppuottelun jälkeen. 8 5 3 18– 15 10 SeLe..................... Nibacoksen maaleista vastasivat Mika Palo, Jukka Laitinen ja Tommi Penttilä. Marraskuun lopulla Ylinen suuntaa Aasiaan, jossa hän on kolmisen viikkoa Etelä-Koreassa ja Japanissa harjoitusja ottelumatkalla. Ensi viikonloppuna Lehtikangas osallistuu Slovakiassa käytävään junioriturnaukseen. Olympiapaikan varmistanut Nina Koivumäki taipui 57-kiloisten sarjan välierissä jatkoajalla Ruotsin Jennie Andreassonille, mutta voitti lopulta pronssia. . . 8 5 3 18– 12 10 Lujattaret ............. . . 7 2 5 32– 55 4 HIFK .............. naalissa sarjan voittanut Latvian Eduards Kucepavlovs oli selvästi vahvempi ottamalla selkävoiton. 6 6 388– 603 Seuraavat ottelut: 17.11. SalBa – AFC Campus, LoSB – SSV. Himanka oli kotiedun verran parempi, kuittasi Laihian valmentaja Sauli Somppi. . Kahden 3–1 -voiton viikonloppuun voi olla erittäin tyytyväinen, laski Esa Lauri. . Hyvät aloitukset olivat Marcosin sekä hetkittäin kentällä piipahtaneen Tomi Niemen valtteina. . Laitinen palkittiin Nibacoksen parhaana. JHT . . Tuolloinkin hän taipui hopealle. Lujasta palkittiin Tuomas Väyrynen. Vaan ei riittävästi. . . 6 6 14– 64 Seuraavat ottelut: 16.11. HeKi – Kraft. . II divisioona lohko 3 Kronan – HeKi 6 – 3 (0 – 2, 1 – 1, 5 – 0). 96 kg (4): 1) Kaupo Kaasik Viro, 2) Kestutis Miðkins Liettua, 3) Dmitrijs Mihailovs Latvia. 7 3 4 49– 59 6 Redy .............. naalissa, mutta hävisivät. 120 kg (4): 1) Antons Staricenko Latvia, 2) Kristo Kiik Viro, 3) Ragnar Kaasik Viro. Seuraavat ottelut: 17.11. . 90-kiloisissa minulla on paremmat mahdollisuudet kuin satasessa. 7 4 1 2 35– 39 9 TPS ................ Ylinen ainoa suomalaisvoittaja Suomalaisjudokat saavuttivat neljä loppuottelupaikkaa Finnish openissa Rauli Kärpäsen voittokulku katkesi loppuottelussa. 7 4 3 15– 11 8 NaPa ................... Vierasjoukkue vei pisteet pitkälti kokeneen osaston Kristian Öströmin kolmen maalin johdolla. 8 7 1 21– 5 14 VaLePa ................. divisioona Pohjanmaa Redy – Jeppis FBC 6 – 7 (2 – 3, 2 – 3, 2 – 1), SBS Lapua – Nibacos 7 – 3 (2 – 0, 2 – 2, 3 – 1), HiPa – Sisu 12 – 4 (3 – 1, 3 – 1, 6 – 2), NJ – ISB-Ilmajoki 1 – 11 (0 – 2, – 4, 1 – 5), PeTo – SB Vaasa 4 – 3 (2 – 1, 2 – 1, – 1). . . naalissa kotiinpäin. . Laihiaa vastaan ei avauserä sujunut toivotulla tavalla. 6 6 3– 18 Seuraavat ottelut: 17.11. . . 7 2 5 14– 17 4 Kuortane.............. 6 1 5 382– 543 2 OYUS ................... . Loppuottelu: Tshekki–Ruotsi 3–9 (1–3, 1–5, 1–1) Välierät: Ruotsi–Sveitsi 14–1 (7–1, 4–0, 3–0), Suomi –Tshekki 4–6 (1–1, 1–3, 2–2). Suomalaiset saavuttivat viikonloppuna kaikkiaan neljä loppuottelupaikkaa. . 8 6 2 20– 8 12 Vanajan RC .......... 8 3 3 2 43– 40 9 Virkiä . naali kesti vain alle kaksi minuuttia. 12 5 1 5 1 44– 38 22 YJK . . . 8 3 5 15– 17 6 KauWi .................. 6 2 4 465– 464 4 RoNMKY .............. . . 5 4 1 397– 337 8 SäyRi.................... 7 1 6 34– 47 1 Happee .......... Johanna Ylinen ratkaisi mestaruuden ottelun puolivälissä ”uhrautumisheitolla”, josta hän sai ipponin eli kymmenen pistettä, ja ottelu päättyi siihen. 7 3 4 52– 55 6 Jeppis FBC ..... . . Painon pudotus ei ole minulle ongelma, Kärpänen tietää. . 7 6 1 19– 6 12 SeLe..................... . Hyvä yritys jatkui ottelun loppuun asti ja ensimmäinen erävoitto tuli jälleen lähemmäksi toteutumistaan. Somero – Vanajan RC. Seuraavat ottelut: 17.11. . 7 6 1 69– 35 12 SB Vaasa ........ Sarjakärki liian vahva Nibacokselle KANNUS (KP) Kolmannen voittonsa tälle syksylle ottanut Himangan Pallo vietti sunnuntaina maalijuhlia salibandyn miesten kakkosessa. HU härskimpi keskiverkolla Luja kiinnitti jopa liikaa huomiota Kaattariin Janne Heikkilä haki iskuilleen tilaa rajasta. 7 6 1 18– 6 12 LaihLu II ............... 7 4 3 49– 32 8 PeTo .............. Uskon kyllä paikkaan, Ylinen sanoo. Öströmin lisäksi vierasjoukkueesta maalinteossa onnistuivat Viljar Hanso, Jani Pesonen, Janne Karjala sekä Sam Mäenpää. . Kotijoukkueen peliä pyörittänyt Marcos oli kärsinyt viikolla selkäkrampista. . Passari Marcosin hyvillä syötöillä HU kuroi eron yhteen pinnaan (17–18), mutta sitten Luja oli lujempi. 9 5 1 3 46– 38 16 PyPo . . 12 2 3 1 6 38– 42 13 SHT . Viime viikolla olin Ruotsin avoimissa viides ja se jätti hampaankoloon, Ylinen kertasi. . 7 4 3 42– 22 8 IKK 2. Lukemat Lapualla olivat kotijoukkueelle 7–3 (2–0, 2–2, 3–1). . ETTA .................... 7 6 1 19– 5 12 Ryhti .................... Toisen erän lopulla tuli Marko Hiitola mukaan HU:n kentälliseen. 5 5 446– 349 10 ONMKY ............... . . 7 5 2 56– 39 10 Nibacos ......... . 63 kg: 1) Johanna Ylinen Suomi, 2) Marti Malloy USA, 3) Emilie-Claude Leroux Kanada, 3) Maier Uriarte Marcos Espanja, 5) Hannah Wahlberg Ruotsi, 5) Maude-Helene Benoit Kanada.. 7 7 37– 75 Naisten 1. 7 1 6 7– 18 2 HU ....................... Keskelle Luja laittoi ison kaksikon. Yleisöä: 920. 7 5 2 18– 10 10 Piivolley ............... Olisimme olleet Jukan kanssa vastakkain loppuottelussa, mutta tuomarit vetivät semi. Sinänsä iloista lentopalloa pelaava HU napsi avauserässä joitakin hyviä torjuntapisteitä ja pelasi muutenkin syksyn parasta peliään. 8 5 3 19– 13 10 Kisko .................... . Miehissä olympiapaikan saa yhdeksän parasta urheilijaa. 6 2 4 389– 441 4 Multilateriaalit...... . VILJANDI Vieskan Voiman painijat kuuluivat suomalaisjoukkueen parhaimmistoon Viron Viljandissa käydyssä Baltian maiden vapaapainin mestaruuskilpailuissa. Los Bombers Miesten II-divisioona Multilateriaalit – KoNMKY 68 – 87, SäyRi – RoNMKY 80 – 57 (33 – 35), KiiRi – HoNsU 65 – 69 (42 – 49). – Ensimmäisellä jaksolla työnsin Lipsin ulos, mutten saanut pistettä. Kokkolaisten kapellimestarina hääri kentän ylivoimaiseksi kunkuksi noussut Juho Kauro, joka teki ottelussa 12 levypallon lisäksi 34 pistettä. 9 3 6 16– 21 6 MuurLe ................ Hirvittävä syöttövirheiden määrä ratkaisi erän vieraiden eduksi. 13 1 2 3 7 43– 67 10 Seuraavat ottelut: 15.11. 8 8 0– 24 Seuraavat ottelut: 18.11. Rutinoitu Seinäjoen Lentis piti kuitenkin pintansa ja voitti lopulta 0–3 (23–25, 12–25, 13–25). Laihiaa säikähdettiin, mutta onneksi toisesta erästä alkaen päästiin paremmalle tasolle. . Ottelun viimeisen pallon Keskisipilä tykitti voimalla kenttään. . Samaa mieltä oli valmentaja, Jarmo Hyytiäinen kritisoi. Sunnuntain urakan jälkeen Koivumäki valitteli ottelujäykkyyttä, mutta uskoi herkistelyn tuovan kunnon esille ennen parin viikon kuluttua kilpailtavia alle 23-vuotiaiden EM-kisoja. – Kaveri oli parempi. 6 4 1 1 54– 27 9 IHT . 6 2 1 3 35– 33 5 Jeppis FBC ..... Kolmannella jaksolla pidin häntä sillassa. 7 3 4 13– 13 6 Somero ................ Santasport – Kiisto. Sain suhteellisen paljon pistesuorituksia. 9 7 2 55– 29 21 KuRy . HU:lla oli alla hieno vierasvoitto Kiuruvedestä. Somppi sisällytti kotietuun mm. Pelissä vaiva ei brassin suoritusta haitannut. 7 1 2 4 24– 61 4 Jääkarhut . 6 3 3 9– 13 6 Kuula ................... Kannuksessa vieraillut Seinäjoen Sisu ei saanut peliinsä tolkkua missään vaiheessa. 7 6 1 18– 9 12 LaihLu .................. Ville Lehtikangas voitti Viron Ats Urvan 2–0 (6-0, 6-0) ja Latvian Sergei Lukjoneksin 2–1 (1-1, 2-0, 6-0). . 57 kg: 1) Yahaira Aguirre de Juan Espanja, 2) Jennie Andreasson Ruotsi, 3) Hannah Martin USA, 3) Nina Koivumäki Suomi, 5) Julia Bezko Viro, 5) Janine Nakao USA. HU lähellä erävoittoa KOKKOLA (KP) Redy ja Jeppis FBC tarjosivat katsojilleen tiukan väännön salibandyn kakkosdivarissa. erä: 45.21 Juha Tikka (Tikkanen) 1–2 yv, 46.08 Tikka (Petri Jalanko) 1–3 yv, 49.21 Christoph Meier (Philipp Frankhauser) 2–3. 8 6 1 1 59– 35 20 HaU . Miesten 2-sarja lohko 1 SaPu – Lentis-88 1 – 3, Kiisto II – SeLe 3 – (25 – 13, 25 – 14, 26 – 24), Kisko – SaPu 3 – (25 – 11, 25 – 14, 31 – 29). HiPa täytti tusinan Salibandyliiga SSV – Josba 5 – 4 (0 – 2, 2 – 2, 3 – 0), Trackers – OLS 12 – 7 (5 – 2, 5 – 1, 2 – 4), SPV – HIFK 6 – 2 (3 – 0, 1 – 2, 2 – 0), NST – TPS 4 – 8 (1 – 1, 1 – 3, 2 – 4), Erä – Happee 4 – 2 (1 – 0, 2 – 0, 1 – 2). Verkko heiluttivat: Manne Niskanen 3, Janne Seppälä 3, Juha Sundberg 2, Antti Kivelä, Janne Mäkelä, Tuomas Palovaara ja Matias Judin. . . . Viron Jaanek Lips on ollut aina meidän edellä. Classic II........
B-ryhmässä Pasi Koskela paineli kuudenneksi ennätyksellään 35,66. Åke Svanstedt parkkeerasi Torvald Paleman johtohevosen rinnalle. Jorma Kontion ajama suosikki Opal Viking väsähti pahoin. Koskela kertoi jo silmänräpäyksen verran miettineensä pitäisikö matkanteko lopettaa kilkkaukseen. ections ETK 136,14. – Kahden miehen voimalla laitettiin ennätyksiä uusiksi. MILANO (STT) Fabrice Souloyn valmentama ranskalaisravuri Oiseau de Feux voitti EM-sarjan päätöslähdön Gran Premio delle Nazionin sunnuntaina Milanossa. – Katjan meno paranee koko ajan. Koskelan parina luistellut Kiinan Fengtong Yu oli suomalaista sadasosasekunnin pirteämpi ajalla 34,49. Naisten 10 kilometrin kilpailussa voiton vei Puolan Krystyna Palka. Kaisa Varis oli kuudes 2.44,3 voittajalle jääneenä. 400 m sku: 1) Elina Kontio OUS 5.04,99, 2) Jessika Stolze Cetus 5.09,09, 3) Emilia Uusitalo VUS-VSS 5.10,98. Mutta vauhti oli kovaa, ja avauspuolikas mentiin alle 1.10-kyytiä. Minulla on ulommainen kehräsluu oikeassa jalassa vähän musta ja paisunut. Päivän Duo: vaihto 0.00 e; oikea rivi 8-3; poissa I/4 II/4 kerroin. Kokkolalaisen Sinikka Pekkalan valmentama Fernando Kane on juossut urallaan 29 starttia, joista voittoja on kertynyt seitsemäntoista. Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) Sujatar/Olli Lattu 38,0, 2) Kurrin Veto 37,2 (73), 3) Hetvi 39,2 (48), 4) Vipla 39,3x (207), poissa: 3,9,12,15. Lähtö 5, V4-2, sh 2 100 m: 1) Rokin Vire/Niko Jokela 30,5a, 2) Pulun Pilke 30,9a (32), 3) Raisu Jussi 31,0a (536), 4) Nötö Kasper 31,0a (124), toto (5-3-9): 4,74 1,89-1,92-3,54 13,23. Se antoi periksi jo loppukaarteessa ja putosi häntäpäähän. 400 m vu: 1) Maria Albert TaUS 4.20,93, 2) Tiina Lindgren HSS 4.26,03, 3) Eveliina Jaakkola ÅSK 4.27,95. SM-juniorit: 1) Team Fintastic HTK 161,32, 2) Les Miracles JoKa 159,98, 3) Musketeers HL 157,87, 4) Team Mystique HSK 152,03, 5) Ice Steps EVT 136,95, 6) Re. 50 m su: 1) Ville Korpi RaiSU 26,39, 2) Teemu Saviola HSS 26,46, 3) Jaakko Rautalin Koo-Vee 26,50. Päivän Duo: vaihto 5 589.00 e; oikea rivi 9-7; kerroin 11,64. EM-joukkue hakee vielä muotoaan ja varmistuu Berliinissä 17.–18. Ykkössija ratkaisi myös koko EM-sarjan voiton Oiseau de Feuxille. 50 m ru: 1) Katja Lehtonen HSS 31,29 (SE), 2) Laura Koivusalo HSS 33,37, 3) Susanna Salkola Cetus 33,70. Pelivaihto 111 853.50 e, yleisöä 556. Balanssi oli hyvä, vaikka takasuoralla tuli pientä kikkailua parin kanssa, Koskela kertasi tilannetta, jossa hänen ja Denny Morrisonin luistimet osuivat yhteen. V4-kerroin: 2 926,82. 100 m sku: 1) Linda Laihorinne OUS 1.03,98, 2) Riikka Majander SWIM 1.05,53, 3) Jane Kaljonen ÅSK 1.05,92. Omistajien kanssa ei ole vielä päätetty jatko-ohjelmasta, Fernando Kanen uran kaikki startit ajanut Niko Jokela totesi. Leo Linkovesi ehti tuolloin 500 metriä aikaan 38,00. toto (3-7-4): 2,46 1,532,34-3,30 6,12. Pekka on harjoitellut hyvin koko kesän. – Aika pitkään terää ja kenkää hinkattiin illalla. 125 000 euroa, 1) Oiseau de Feux/Jean Michel Bazire 12,6a, 2) Torvald Palema 12,7a, 3) Camilla Highness/Peter Ingves (valmentaja Petri Puro) 12,7a, 4) Hövding Lavec 13,0a, ... Valjakko sai kirissä vielä vetoapua Oiseau de Feuxiltä. V4: vaihto 29 709.00 e; oikea rivi 9-7-9-7; poissa I/6 kerroin 99,23. Kirikierroksen alkaessa toisesta ulkoparista laukannut 4-vuotias Relinka ( K.M. – Minä en sille oikeastaan mitään voinut. ME-mies Pekka Koskela sai ensimmäiset onnittelut päävalmentaja Janne Hänniseltä. Kolmanneksi ennätti kanadalainen Jeremy Wotherspoon (1.07,34). Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Brave Dusty/Eero Hakkarainen 19,5a, 2) The Speed Boy 19,6a (103), 3) Quick Flyer 19,9a (73), 4) Basaldella 20,4a (59), toto (7-10-5): 4,63 1,60-2,241,70 14,74. Veli-Erkki Paavolan ohjastama Manaman avasi voittotilin kukistaessaan kirikamppailussa Poika-Vilauksen. Ilta vierähti luistinta sorvatessa Koskelalla oli vielä perjantaina ongelmia luistimensa kengän kanssa. 34 sekunnin alitus ja ME: n 34,03 rikkominen jäi vielä haaveeksi. Timo-Jaakko Virkkala SEINÄJOKI Pekkalan tallin vauhtihirmu Fernando Kane jatkoi upeaa voittokulkuaan isäinpäivän raveissa Seinäjoella. Opal Vikingissä ei ollut tuttua puhtia. Koskela kiisi neljänneksi 500 metrillä, ja pisti Suomen ennätyksensä uusiksi aikaan 34,50. 100 m ru: 1) Iisakki Ratilainen JoUS 1.00,24, 2) Jarno Pihlava RaiSU 1.01,93, 3) Niko Hämäläinen Cetus 1.03,13. 125 000 euron ykkönen tuli ajalla 12,5. Petrus Rokin 6-vuotias poika aloitti sitkeän takaa-ajon ja rutisti onnekkaasti voittoon Komun Sällin ja Konjakin laukatessa ratkaisun hetkillä. egmaattisessa . – En osaa vielä sanoa miltä tämä tuntuu. Mårten Sandbergin nelivuotias Primabelle kruunasi Keski-Pohjanmaan hevosten voitokkaan iltapuhteen Seinäjoella kauden kolmannella täysosumallaan. Tai tuntui se, mutta pystyi pitämään kenkää jalassa, Koskela kertoi. 1 000 m, B-ryhmä: 1) Steven Elm Kanada 1.08,60,...11) Risto Rosendahl Suomi 1.10,12. Varis kävi sakkoringillä yhdeksän kertaa. MUONIO (STT) Timo Antila piti parasta vauhtia ampumahiihtäjien kansainvälisessä leirikilpailussa sunnuntaina Oloksella Muoniossa. S. naalissa Helsingin Ruskeasuolla sunnuntaina johtivat harhaan. Ehkä sen huomenna tajuaa mitä on tullut tehtyä. – Suomen ennätyksiä ei pidä aliarvioida, mutta oma spekulaationi on se, että tulos ei ollut ihan niin hyvä kuin Pekka halusi. 1 500 m: 1) Christine Nesbitt Kanada 1.52,75, 2) Kristina Groves Kanada 1.54,25, 3) Chiara Simionato Italia 1.54,65, 4) Cindy Klassen Kanada 1.54,91, 5) Ireen Wüst Hollanti 1.55,28, 6) Renate Groenewold Hollanti 1.55,44. Odotan, että hän parantaa vielä Tukholmassa (maailmancupissa), valmentaja Mika Kekäläinen tuumi. Runsaat 2600 euroa palauttanut V4-peli käynnistyi jättiyllätyksellä, kun Aleksi Salojensaaren lähes pelaamaton Madeleine Key puikkelehti sisäratoja pitkin kärkitaisteluun. Ensimmäisen V4-voittonsa Jokela suitsi Suvilo-tallin Rokin Vireellä, joka laukkasi hyvistä asemista puolen matkan krouvissa. 4x50 m skuv (SM-kilpailu): 1) Helsingfors Simsällskap 1.53,79 (SE, So. 100 m pu: 1) Ville Tirroniemi SCR 54,65, 2) Miikka Korventausta RaiSU 55,65, 3) Juho Allonen SWIM 56,09. Troikka: 334,77. – Ulkoradan lähtöpaikka arvelutti ennakkoon, mutta pääsimme pikku vaikeuksien jälkeen johtohevosen rinnalle. Miehet: 50 m vu: 1) Andrei Tuomola JUK 22,57, 2) Tatu Waltari Cetus 22,64, 3) Jani Rusi RaiSU 22,65. Miesten 100 metrin rintauinnissa Iisakki Ratilainen alitti EM-rajan voittoajallaan 1.00,24. Jussi Korkia-ahon omistama Athene on mielenkiintoinen varsa, joka näyttää luokkansa ensi kaudella. Päävalmentaja Janne Hännisen oli hankala löytää sanoja kuvaamaan Koskelan urotekoa. Naiset: 500 m: 1) Jenny Wolf Saksa 37,22, 2) Wang Beixing Kiina 37,45, 3) Sayuri Yoshii Japani 37,90, 4) Xing Aihua Kiina ja Marianne Timmer Hollanti 37,99, 6) Ren Hui Kiina 38,01. Pekka Koskela hurjasteli lauantaina 1 000 metrillä cupvoiton maailmanennätysajalla 1.07,00. 50 m pu: 1) Jenni Pienimäki RaiSU 27,96, 2) Linda Laihorinne OUS 28,12, 3) Sara Neulanen AUi 28,34. Niitä aina välillä tulee. 200 m su: 1) Heikki Luukko HäUS 2.03,76, 2) Ossi Oksa AUi 2.05,03, 3) Rodi Tikkanen KoU 2.06,18. Ainoan henkilökohtaisen SE:n ui Katja Lehtonen naisten 50 metrin rintauinnissa. Maailmancupin pistetilanne 1/10 kilpailun jälkeen: 1) Pekka Koskela 100, 2) Davis 80, 3) Wotherspoon 70, 4) Lee 60,... Anttila selvitti 12 kilometriä ja neljä ampumapaikkaa kahdella sakolla (1+0+1+0). Opal Viking pystyi sisäradalta pitämään johtopaikan. Torvald Palema meni johtoon, mutta Jean Michel Baziren ajama Oiseau de Feux vyöryi vastustamattomasti ohi. Tuulta halkonut Red Caner leikkasi maaliviivan kolmantena. Maailmancupin pistetilanne 1/7 kilpailun jälkeen: 1) Nesbitt 100, 2) Groves 80, 3) Simionato 70, 4) Klassen 60. Mutta Camilla jaksoi vain kolmanneksi, kun myös Torvald Palema pysyi edellä. toto (5-13-3): 10,66 3,701,75-2,52 19,84. Pelivaihto 372 455.70 e, yleisöä 831. Cupin pistetilanne: 1) Wotherspoon 200, 2) Kang-seok Lee 160, 3) Kyouhyuk Lee 130, 4) Yu 120, 5) Pekka Koskela 100, 6) Dimitri Lobkov Venäjä 100, ...8) Poutala 73, ... 200 m vu: 1) Severi Allonen SWIM 1.51,79, 2) Miika Rahkonen LaUS 1.52,10, 3) Tommi Törmänen TaUS 1.54,14. palk. Poutalakin paransi ennätystään toista sekuntia. Risto Sarkarannan Turneri kukisti suomenhevosten jännitysottelussa teräsruuna Plantomin turpakarvan mitalla. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Madeleine Key/Aleksi Salojensaari 18,6, 2) When In Rome 19,0 (137), 3) Ruter Gabri 18,3 (48), 4) Magic Rockhead 19,2 (240), toto (7-1012): 64,20 12,53-4,60-2,17 621,07. gp-kilpailut (25 m allas), 2. Suomalainen pikaluistelija on viimeksi luistellut ME:n vuonna 1972. toto (1316-5): 11,32 3,51-2,12-1,64 26,59. – Kaikissa muissa paitsi miesten sekaviesteissä ollaan alle sen laskennallisen aikarajan, ja siinäkin kaikki viestijoukkueen jäsenet ovat EM-joukkueessa jotain muuta kautta, Kekäläinen kertoi. V4-kerroin: 40,09. a Mustelin, Katja Lehtonen, Juuli Dolk, Marlene Niemi), 2) Oulun Uimaseura 1.58,53, 3) Cetus 1.59,08. HSS:n naiset ehtivät 4x50 metrin sekauinnissa alkuerissä SE-aikaan 1.56,24, joka parani illalla SE-ajaksi 1.53,79. Lähtö 7, V4-4, sh 2 100 m: 1) Turneri/Risto Sarkaranta 28,0, 2) Plantom 27,2 (18), 3) Tupla-Heli 28,2 (136), 4) Mökin Poika 28,5 (180), toto (3-8-2): 6,91 1,94-1,493,15 9,85. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Felicia Malibu/Mona-Carita Kyynäräinen 22,7m, 2) Dex Barnibs 22,1m (40), 3) Daniel Vigil 23,9m (209), 4) Four Feet Runner 21,6m (544), toto (4-76): 8,77 2,55-2,19-4,81 26,41. Lehtonen kellotti 31,29 ja paransi viime kesän SE-aikaansa 15 sekunnin sadasosaa. Koskela teki historiaa Suomalainen on viimeksi luistellut ME:n vuonna 1972 Uskomatonta. Lähtö 9, lv 2 640 m: 1) Jewel Express/Hannu Hietanen 20,5, 2) Joy Boy 20,5 (41), 3) Ronya Raymond 21,3 (144), 4) Fanny Game 21,3 (239), poissa: 7. SM-valintakilpailu: SM-seniorit: 1) Rockettes HTK 191,00 pistettä, 2) Marigold IceUnity HL 183,91, 3) Team Unique HSK 181,37, 4) Energetics ETK 151,69. iliksen päivän sekanelinpelissä, enkä oikein löytänyt asennetta itse . Kymi Grand Prixin voittanut Camilla Highness sai kasaan 12 pistettä ja sijoittui Kool du Cauxin kanssa jaetulla kakkossijalle. – Menetin . Oiseau de Feuxin Milanon täysosuma toi myös ravureiden EM-sarjan Grand Circuitin voiton 13 pisteellä. Viime kaudella Koskela pisteli sprinttereiden MM-kilpailuissa hopeaa, voitti neljä maailmancupin osakilpailua ja ylsi maailmancupin yhteispisteissä kolmanneksi. päivä: Naiset: 100 m vu: 1) Sara Neulanen AUi 56,64, 2) Jenni Pienimäki RaiSU 57,03, 3) Riia-Rosa Koskelainen RaiSU 57,20. Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Limpukka/ Kari Viisterä 37,0, 2) Suwis 37,1x (37), 3) Turporiina 35,7x (54), 4) Vinroven Asteri 35,7 (76), poissa: 1. Oulu: Kv. Seinäjoen Urheilijoita edustavan Koskelan, 24, edellinen Suomen ennätys oli 1.08,04, sekin Salt Lake Citystä maaliskuulta. 5 000 m: 1) Enrico Fabris Italia 6.07,40 (ME), 2) Sven Kramer Hollanti 6.07,52, 3) Håvard Bökko Norja 6.14,14, 4) Carl Verheijen Hollanti 6.14,90, 5) Arne Dankers Kanada 6.17,71, 6) Wouter Olde Heuvel Hollanti 6.20,93. Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Toivon Lohtu/Ari Moilanen 31,7, 2) Veikkonen 33,8x (442), 3) Ruukeri 35,0 (47), 4) Keessar 34,5 (208), toto (9-6-5): 5,99 2,07-7,52-6,59 73,29. Mika ja Pasi ovat kuitenkin A-ryhmässä mukana, Hänninen vahvisti. 37) Pasi Koskela 2. Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Duval Blues/ Ari Moilanen 21,5, 2) Catherine Queen 23,2 (471), 3) Della Myy 23,3 (39), 4) New Hopesin 23,6x (157), poissa: 6. Kilpailu oli kauden ensimmäinen katsastus maailmancupin kisoihin mieliville suomalaisille. Oiseau de Feux ja Camilla Highness seurasivat mainioilla paikoilla toisen radan jonossa seuraavina. Maanantaina 12.11.2007 . Niko Jokelan ohjastama Fernando Kane jyräsi johtohevosen rinnalta kauden 10:nnen voittonsa päivän nopeimmalla ajalla 15,4. – Luistelu oli tänään herkkää. marraskuuta järjestettävän maailmancupin jälkeen. Milano: Gran Premio delle Nazioni, kauden viimeinen EM-osakilpailu, 2100m, 1. a Mustelin HSS 1.03,73, 2) Katri Säntti OUS 1.04,22, 3) Jenni Pöyhönen LrU 1.06,64. Lähtö 1, sh 2 120 m: 1) Tähtibonus/ Ismo Karhulahti 35,3, 2) Relinka 35,8x (57), 3) Kuppi 38,0 (121), 4) Virpaus 35,6x (313), poissa: 4,12. Päätinkin lähteä peliin tylsällä ja puolustusvoittoisella taktiikalla, Lång paljasti. Lehtonen oli mukana myös viestissä. – Olen erittäin iloinen myös Mikan luistelusta, Hänninen sanoi. Ajalla 34,14 Wotherspoon päihitti kuitenkin luisteluparinsa Etelä-Korean Kang-seok Leen selvästi 0,09 sekunnilla. Lähtö 6, V4-3, lv 1 640 m: 1) Fernando Kane/Niko Jokela 15,4a, 2) What A Jackpot 15,5a (34), 3) Red Caner 16,0a (173), 4) Bart Kemp 16,1a (121), toto (8-7-3): 6,91 1,94-1,49-3,15 9,85. Lähtö 8, lv 2 100 m: 1) Primabelle/ Heikki Hietanen 18,8a, 2) Kiss And Fly 18,9a (119), 3) My Fair Blend 19,3a (778), 4) Wildman’s Rose 19,4a (778), toto (1-5-12): 3,12 2,033,90-19,38 24,74. Onneksi ehdin siitä vielä kääntämään ihan hyvin kurviin, eikä teräänkään tullut mitään suurempia ongelmia. – Pekan lähentäjälihas on rasittunut, joten 1 000 metriä jää nyt väliin. 4x50 m vuv (SM-kilpailu): 1) Helsingfors Simsällskap/1 1.29,33 (SE, Simo Selin, Mikko Sinisalo, Reijo Hyvenen, Matti Rajakylä), 2) Raision Urheilijat 1.31,16, 3) Helsingfors Simsällskap/2 1.33,33. Kuva: Lehtikuva/Reuters Salt Lake City: Maailmancup: Miehet: 1 000 m: 1) Pekka Koskela Suomi 1.07,00 (ME), 2) Shani Davis USA 1.07,18, 3) Jeremy Wotherspoon Kanada 1.07,34, 4) Kyou-Hyuk Lee Etelä-Korea 1.07,40, 5) Erben Wennemars Hollanti 1.07,42, 6) Simon Kuipers Hollanti 1.07,45, ...11) Mika Poutala Suomi 1.08,14. Lähtö 3, sh 1 640 m: 1) Manaman/ Veli-Erkki Paavola 33,2, 2) PoikaVilaus 32,2 (153), 3) Pipsan Kiusa 32,6x (589), 4) H. Loppukaarteessa ahtaan kiriväylän löytänyt Salojensaari kannusti Madeleine Keyn yllätysvoittoon peliprosentein 0,55. Lång voittoon Eliittikisoissa. toto (16-1-9): 6,90 2,405,46-2,32 54,19. HELSINKI (STT) Ville Långin 21–19, 21–19 voittolukemat Antti Viitikosta sulkapallon Eliittikisojen . Lähtö 2, lv 2 120 m: 1) Athene/Akseli Lahtinen 21,8, 2) Can Correct 21,2 (56), 3) Disa Donna 23,1 (492), 4) Stoneisle Elvis 23,1 (77), poissa: 9,10,11,12. Myös Kinnunen kävi sakkoringillä kahdesti (1+0+0+1). NopsaRelissa) nousi hienosti kakkoseksi ajalla 35,8. Toinen oli Kaisa Mäkäräinen, joka jäi voittajalle 41,5 sekuntia. Peter Ingves tarjosi Camilla Highness -tammalle täydellisen juoksun. Davis sijoittui lauantaina toiseksi ajalla 1.07,18. Maailmancupin pistetilanne 1/7 kilpailun jälkeen: 1) Fabris 100, 2) Kramer 80, 3) Bökko 70, 4) Verheijen 60. Kontio ajoi Daddy di Jesololla lähes 13 000 euron arvoisen ykkösen ajalla 12,5. Kanadan Jeremy Wotherspoon voitti kisan perjantain ME-vauhtisen kilpailun tapaan. 200 m pu: 1) Annika Nieminen SWIM 2.16,81, 2) Ninni From MaU 2.27,20, 3) Henna Virtanen OUS 2.27,45. Viestissä hän ui osuutensa 30,42, se on jo aika hyvä. toto (10-8-1): 2,40 1,82-1,98-2,54 7,45. Lokakuussa Erfurtissa hän oli niin hyvä, että tiesimme hänen pystyvän mihin vaan, Hänninen kertasi. Reijo Mattila valmentaa Relinkaa ja taustajoukkoihin kuuluu myös suomenhevosten ystävä Tiina Ruotsala. Maailmancupin pistetilanne 2/14 kilpailun jälkeen: 1) Wolf 180, 2) Wang 180, 3) Yoshii 140, 4) Xing 105. Tiukasta tuloksesta huolimatta sekä Lång että yleisö taistelivat haukotusta vastaan . 1 500 m vu: 1) Robert Margalis USA 14.55,39, 2) Severi Allonen SWIM 16.10,52, 3) Aleksi Eskelinen Cetus 16.25,34. – Uskomaton on ehkä vähän loppuun käytetty sana. Akseli Lahtisen luotsaama 3-vuotias Athene ( Giant Touchdown (10,0a)Athene Drew (13,4a) debytoi komealla voitolla lämminveristen alokassarjassa. 9) Opal Viking/Jorma Kontio 14,0a. Mauri Jaaran ohjastama What A Jackpot haastoi loppusuoralla Fernando Kanen kuten viime sunnuntaina Kaustisella, mutta sai tyytyä jälleen toiseen sijaan. Kuva: Aki Paavola/arkisto Mikkeli: Ponilähtö 1, 1 120 m: 1) Jokimäen Pepe/Veera Pietiläinen 3.02,6, 2) Broängens Ghosakrama 2.52,2x, 3) Jokimäen Viiru 3.11,1x, 4) Smevallens Hurricane 3.04,4. Fernando Kane on rehti hevonen, joka vastasi What A Jackpotin hyökkäykseen viime metrien kilvanajossa. Pasi Koskela Suomi keskeytti. Kyseessä oli kauden ensimmäinen kunnolla rasittanut viikonloppu. V4: vaihto 122 476.20 e; oikea rivi 7-5-8-3; poissa I/8,16 III/4 IV/4 kerroin 13 268,25. Siitä poika sisuuntui, ei ruvennut mököttämään, Hänninen kertoi. Syyskeleillä nousukuntoa esittänyt Tupla-Heli kiilasi kolmanneksi ennen Mökin Poikaa ja Joihuria. 200 m ru: 1) Eeva Saarinen TaUS 2.34,71, 2) Hannele Luoma SomE 2.36,58, 3) Janika Lähteenmäki TaUS 2.39,62. Hän kukisti kilpailussa toiseksi tulleen Jouni Kinnusen 24,8 sekunnilla. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Leader Croft/Eero Hakkarainen 19,8a, 2) Lumiere 20,5a (307), 3) Snowdrop 20,6a (65), 4) Black Romeo 21,0a (65), toto (9-1-11): 1,84 1,15-2,662,04 14,38. Jorma Kontio menestyi Milanon alkulähdöissä paremmin kuin pääkilpailuissa. Taukohevoset Totemi Rok ja Apassi jäivät kauas kärjestä. Oulussa viisi uinnin SE:tä SALT LAKE CITY (STT) Pekka Koskelan hurja vauhti jatkui pikaluistelun maailmancupissa sunnuntaina. Ennätystahti jatkui sunnuntaina Maailmancupin sunnuntain tuloksia: Miehet: 500 m: A-ryhmä: 1) Jeremy Wotherspoon Kanada 34,14, 2) Kang-seok Lee Etelä-Korea 34,23, 3) Fengtong Yu Kiina 34,49, 4) Pekka Koskela Suomi 34,50 SE ja Kyou-hyuk Lee Etelä-Korea 34,50, 6) Mika Poutala Suomi 34,55. Koskela viiletti maailmancupin kilpailussa 1 000 metrin maailmanennätykseksi 1.07,00. Mika Poutala luisteli 11: nneksi ajalla 1.08,14. Neljä muuta SE-tulosta syntyivät viesteissä ja Helsingfors Simsällskapin toimesta. Fernando Kane kauden voitokkain Niko Jokelan ohjastama Fernando Kane on kymmenellä voitollaan kauden menestynein hevonen Keski-Pohjanmaalla. Perjantaina Koskela luisteli 500 metrillä SE:n 34,60. Kahdelta pakilta salamastartin saanut Tähtibonus hallitsi iltapäivän avausta lähdöstä maaliin. V4-kerroin: 18,67. 11) Poutala 26. toto (4-2-15): 16,75 3,98-1,55-3,51 32,65. KESKIPOHJANMAA 16 Urheilu Luistelu Taitoluistelu SALT LAKE CITY (STT) Pekka Koskela teki suomalaista pikaluisteluhistoriaa Salt Lake Cityn olympiahallissa lauantaina. naaliin. Kolmanneksi paras suomalainen kilpailussa oli Jarkko Kauppinen 34,7 sekuntia voittajalle hävinneenä. Edellinen ME oli amerikkalaisen Shani Davisin 1.07,03 marraskuulta 2005. V4-kerroin: 65,86. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Chastity/Janne Valentin 21,4a, 2) Sensation Kid 21,6a (77), 3) Balt Balanced 22,0a (739), 4) Micky Michelle 22,0a (422), toto (7-12-10): 4,62 2,96-2,73-18,69 10,86. Risto Rosendahl Suomi hylättiin B-ryhmässä. Koskela taas kertoi Hänniselle avauskaarteen menneen huonosti. Petri Puron valmentama Camilla Highness kiri kolmanneksi. B-ryhmä: 1) Ki-Ho Lee E-Korea 34,89,...6) Pasi Koskela Suomi 35,66. Kummallakin on silti vielä parannettavaa viisisatasella, pikaluistelumaajoukkueen päävalmentaja Janne Hänninen ruoti puhelimitse Salt Lake Citystä. Kenkää saatiin sen verran muokattua parempaan suuntaan, että se ei tänään jäällä haitannut. 100 m su: 1) So. HSS:n miehet uivat alkuerissä 4x50 metrin vapaauintiviestin SE:n 1.30,29 ja paransivat sitä vielä illan loppukilpailussa lukemiin 1.29,33. Kekäläinen uskoo, että Suomi saa jalkeille joukkueet kaikkiin viesteihin. Antila nopein Oloksella Espoo: Muodostelmaluistelun 1. V4-kerroin: 5 941,00. 200 m sku: 1) Robert Margalis USA 2.00,23, 2) Ossi Oksa AUi 2.01,12, 3) Matti Rajakylä HSS 2.03,37. Tai tosi hyvältähän tämä tuntuu, mutta onhan tämä aika älytöntä, Koskela päivitteli. Panu Ahosen lahjakas When In Rome kiri kepein askelin toiseksi ennen Tapani Huopanan Rutger Gabria. Poutalan vauhtia hidasti Hännisen mukaan horjahtaminen takasuoralla. Oiseau de Feux EM-lähdön ykkönen OULU (STT) Oulussa järjestetyissä gp-uinneissa syntyi sunnuntaina viisi lyhyen radan (25 m) Suomen ennätystä. Myös kuudenneksi luistellut Mika Poutala (34,55) alitti ennätyksellään Koskelan perjantaina tekemän SEajan 34,60. Viikonlopun rasitukset ovat verottaneet sen verran, että hän jättää sunnuntain myöhäisillan tonnin väliin. Sirella 34,0 (294), toto (3-12-10): 14,18 4,484,98-12,95 54,49. naalissa. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Wannabe Gull/Tommi Ala-Nikkola 18,4a, 2) Livi Blanco 19,0a (372), 3) Jolie Fille 19,1a (61), 4) Fifth May 19,5a (50), toto (3-9-12): 3,19 1,35-5,09-1,95 59,42. Ismo Karhulahden ajama Tähtibons kaunisteli ennätystään aikaan 35,3. V4-kerroin: 987,71
Washington–Tampa Bay 2–5 (0–0, 1–1, 1–4) Atlanta–Carolina 3–5 (1–1, 1–2, 1–2) Nashville–Columbus rl. 2 1 1 14– 11 3 LPK ................ Välierät: Petri Markkanen–Petri Mannonen 204–190, Magnus Lönnroth–Pasi Pöllänen 198–130. Ranskan liiga: Lauantaina: Monaco–Strasbourg 3–0, Metz–Lens 1–2, Sochaux–Auxerre 1–1, Le Mans–St Etienne 3–2, Lille–Nice 1–1, PSG–Nancy 0–0, Valenciennes–Caen 3–0. B-lk (15): 1) Jorma Röyttä Ränni 1151 x, 2) Aarno Mehtälä Rkm-89 1137 x, 3) Kalevi Leinonen StarBo 1117, 4) Reijo Järvinen StarBo 1109, 5) Anne Lappi Wecan 1084, 6) Kalervo Prittinen KalKe-90 1082. Karsinnan nopeimmat: 1) Malvalehto 2.53,55, 2) Rysina 3.02,74, 3) Mäkinen 3.03,84. Ilman pistemenetyksiä kauden aloittanut Sievi Futsal on nykäissyt jo selvän kaulan sarjakakkoseen. Maanantaina 12.11.2007 Keilailu Jalkapallo Jääkiekko KONTIOLTA LÖYDÄT AINA PARHAAN VAIHTOEHDON! Kontio Kajo2 www.kontio.. San Josen Jeremy Roenick viimeisteli uransa 500. Dallas tasoitti vielä loppuhetkillä, mutta Los Angeles nappasi kuitenkin voiton Anze Kopitarin jatkoaikamaalilla. San Jose–Phoenix 4–1 (0–1, 2–0, 2–0). Futsalin SM-liiga PoPa – VALO 4 – 2 (3 – 2), Ruutupaidat – Tervarit 3 – 4 (2 – 1). Suomalaismaalivahdeista lauantaina pelasivat Columbuksen Fredrik Norrena, Toronton Vesa Toskala ja Calgaryn Miikka Kiprusoff, joille kaikille tilastoihin merkittiin tappio. 3 3 4– 14 Seuraavat ottelut: 17.11. – Kiekko pomppi nyt meille, toisin kuin edellisissä peleissä. HAAPAJÄRVI: HAAPAJÄRVI: Kauppakatu 25 Puh. 2 1 1 11– 6 4 OuJK .............. Hän peittosi perinteisellä hiihtotavalla käydyssä 1,1 kilometrin kilpailussa Venäjän Nina Rysinan selvästi. C: Fredrik Norrena 24/27 torjuntaa. 2–3 (0–0, 2–2, 0–0, 0–0, 0–1) T: Vesa Toskala 25/27 torjuntaa. AHOLA Railotintie 21. Flyersin neljä ensimmäistä maalia tulivat kaikki ylivoimalla. – Ei ollut oikein vastusta, mutta itseni kanssa jaksoin hyvin taistella. NHL-runkosarjamaalin 4–1voitossa Phoenixista. k a n n u s t a l o . Pauli–Augsburg 2–0 (1–0). Tervarit – Ilves FS, TP-Kaarle – PoPa, VALO – TPK. Timonen keräsi pörssipisteitä Neljä pörssipistettä kerännyt Kimmo Timonen (44) oli Flyersin hahmo, kun Philadelphia kukisti Pittsburghin. 4 2 2 14– 14 6 TP-Kaarle ....... Roenick on kaikkien aikojen 40:s 500 maaliin yltänyt pelaaja. (06) 724 5250 www.topi-keittiot.fi www.topi-keittiot.fi K a i k k i k o h d a l l a a n K a i k k i k o h d a l l a a n HAAPAJÄRVI: Kauppakatu 25, (08) 762 300 KALAJOKI: Tehtaanmyymälä, Kalajoentie 43, (08) 469 5537 KOKKOLA: Pitkänsillankatu 8, Arto Mäkitalo, p. 0500 668 761 Pitkänsillankatu 8, KOKKOLA Kalajoentie 32, KALAJOKI PHILADELPHIA (STT–AP) Kimmo Timonen teki ensimmäisen maalinsa Philadelphia Flyersin paidassa ja täydensi iltaansa vielä kolmella maalisyötöllä Flyersin 5–2-voitossa Pittsburghista NHL-jääkiekkoliigassa lauantaina. 12 Puh. Toronto–NY Rangers rl. KOKKOLATTIA M. Lauantain hurjin takaa-ajo nähtiin Los Angelesissa, kun paikallinen Kings nousi kolmannessa erässä 0–4-tappiosta 5–4-johtoon Dallasia vastaan. Rakentamisaikeissa. Bundesliiga: Aachen–Kaiserslautern 2–1 (1–0), Greuther Fürth–Freiburg 1–1 (0–0), Carl Zeiss Jena–Hoff enheim 0–1 (0– 0), St. D-lk: 1) Juhani Perkkiö Rkm-89 929, 2) Siiri Ruuskanen KalKe-90 850. – betonin pumppaus, ulottuvuus 24–50 m – täyshydrauliränneillä ulottuvuus 9 m – seinäelementit, kellarit, tuotantorakennukset – sokkelielementit – maatalouselementit, siilot, säiliöt Parketin ja laminaatin asennus, lattioiden hionta ja lakkaus. Boston–Buff alo 2–1 (0–0, 1–0, 1–1) Bu: Toni Lydman 0+1. Siihen olen tyytyväinen, että viimeinen erä kulki kovempaa kuin aika-ajo, Malvalehto iloitsi. 3 3 14– 7 9 GFT ............... Miesten kilpailun voitti Venäjän Igor Rysin. Malvalehto voittovireessä Strandvall toinen miesten sprintissä Ylivieska: Merkintätulokset, MA-lk (8): 1) Jarmo Koskela KalKe-90 1245 x, 2) Arto Saarilampi Lahtarit 1203, 3) Pentti Mattila StarBo 1114, 4) Kari Löfb acka Lahtarit 1110, 5) Harri Viitanen StarBo 1078, 6) Kari Putkisto KalKe-90 1075. Puh. naalit vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Dallasin maalissa pelannut Marty Turco torjui isäntien 27 ensimmäistä laukausta, mutta seuraavista kuudesta taakse meni viisi. Lappeen Riennon Anu Tähtinen oli kolmas ja Kangasniemen Kalskeen Silja Tarvonen neljäs. 4 1 3 15– 19 3 Loiske ............ 5 2 1 2 19– 26 7 KemPa ........... 3 1 2 17– 20 3 FC Lynx ......... Kirsi Perälän kisa jäi väliin äkillisen selkäkivun vuoksi. f i HAAVEILETKO UUDESTA KODISTA. 4 2 1 1 16– 14 7 Tervarit .......... Malvalehto voitti kaikki kolme hiihtoaan. Finaalissa hiihdin taas pidolla ja yritin nykäistä jyrkän päällä, mutta Rysin roikkui perässä ja tuli lopussa ohi, Strandvall summasi. 5 5 35– 15 15 FTK ................ Karsinnan nopeimmat: 1) Strandvall 2.50,04, 2) Lassila 2.54,10, 3) Kurttila 2.55,22. Kuva: Lehtikuva/Reuters SIEVI (KP) Sievi Futsalille ei löydy pysäyttäjää Ykkösen C-lohkossa. 4 1 3 15– 24 3 FS CAMU ....... Soita meille hyvissä ajoin. Naiset: sprintti (1,1 km, p): 1) Mona-Liisa Malvalehto Lahden Hiihtoseura, 2) Nina Rysina Venäjä, 3) Anu Tähtinen Lappeen Riento, 4) Silja Tarvonen Kangasniemen Kalske, 5) Naoko Omori Japani, 6) Anne Mäkinen Tarvasjoen Urheilijat (ei hiihtänyt loppukilpailua). Dallas oli voittanut ennen lauantaita peräkkäin 34 sellaista ottelua, joissa se johti vähintään kahdella maalilla. Kokkola. 0500 668 761 PIETARSAARI: Koulukatu 7, (06) 724 5250 YLIVIESKA: edustus Arto Mäkitalo, p. 17 KESKIPOHJANMAA . Muonion Oloksella. (08) 762 300 KALAJOKI: KALAJOKI: Kalajoen tie 43 Puh. 6–5 (0–2, 0–2, 5–1, 1–0) D: Jere Lehtinen 0+1. Saksan 2. 3 3 12– 6 9 Mad Max ....... Kiprusoff taipui kotona Edmontonille 2–4, tappio oli suomalaistähdelle ja Calgarylle jo viides peräkkäinen. Meillä on hyvää kerrottavaa... Kolmas oli Kuusamon Erä-Veikkojen Keijo Kurttila. 06 831 6170, 0400 366 170 www.talo-myynti.com Vesa Peltoniemi 0400-733 331 www.. KONTIO TEKEE UNELMISTASI TOTTA! POHJANMAAN TALOMYYNTI Torikatu 21, Kokkola p. Toskala hävisi Norrenan tavoin rangaistuslaukauksin New York Rangersin haettua Torontosta 3–2-voiton. Sievi Futsal voittoputkessa NBA lauantaina: Orlando–Phoenix 96–106, Indiana– Denver 106–113, New Jersey–Boston 101–112, Chicago–Toronto 71–101, Utah–Memphis 118–94, Sacramento–Minnesota 100–93, Portland–Dallas 91–82. ilt. Koripallo INARI (STT) Lahden Hiihtoseuran Mona-Liisa Malvalehto oli voittovireessä maastohiihdon sprintticupissa Saariselällä. TPK ................ Nashvillestä Philadelphiaan kesällä siirtynyt Timonen päätti neljän ottelun pisteettömän putkensa iskemällä kiekon ohi Pittsburgh-vahti Marc-Andre Fleuryn jo ottelun toisella minuutilla. NY Islanders–New Jersey 2–1 (1–0, 0–0, 1–1) Philadelphia–Pittsburgh 5–2 (2–0, 1–2, 2–0) Ph: Kimmo Timonen 1+3. Futsalin Ykkönen lohko C Sievi Futsal – FC Lynx 8 – 3 (4 – 1), LPK – FTK 7 – 9 (3 – 1). 4 3 1 16– 5 9 PoPa .............. FC Lynx – LPK, KemPa – OuJK, FTK – KaDy. Aidot suomalaiset perinnetalot Myynti Kannus-Kokkola: Teuvo Karppinen Särkiojantie 60, Kannus Gsm 044 505 0076 Fax (60) 872 497 teuvo.karppinen@lappli.. Ari Luoto 050-5648 002 (palvelen myös ruotsinkielellä) Markku Isomöttönen 040-8254 521 www.jetta-talo.. Loppujärjestys: 1) Markkanen, 2) Lönnroth, 3) Pöllänen, 4) Mannonen, 5) Osku Palermaa, 6) Pekka Kiviniemi, 7) Ari Valaranta, 8) Pekka Mäyry, 9) Ari Halme, 10) Nina Manninen. 4 1 2 1 20– 22 5 VALO ............. Calgary–Edmonton 2–4 (1–2, 0–0, 1–2) C: Miikka Kiprusoff 31/35 torjuntaa. C-lk (10): 1) Kauko Korhonen StarBo 1124 x, 2) Pentti Huotari KalKe-90 1019 x, 3) Helena Röyttä Lahtarit 1016, 4) Eila Löfb acka Lahtarit 983, 5) Eija Marjakangas Lahtarit 950, 6) Martti Törmälehto StarBo 925. Leksand: Naisten neljän maan turnaus: Suomi–USA 1–2 (0–1, 1–1, 0–0) Suomen maali: Saara Tuominen.. 0500 668 761 PIETARSAARI: PIETARSAARI: Koulukatu 7 Puh. Terveellinen hirsitalo, upea edustushuvila tai pieni rantasauna... 06-822 2292, 050-564 8831 Palveleva Iskukeittiökauppiaasi: KOKKOLA Pitkänsillankatu 17 puh. 3 3 13– 27 Seuraavat ottelut: 17.11. Kotijoukkueen maaleista vastasivat Joni Pakola 3, Juho Alasuutari 2, Henri Heikkilä, Ville Saxman ja Jani Harja 1. nnlamelli.. Sunnuntaina Sievi Futsal otti kauden viidennen voittonsa kaatamalla Lynxin 8–3 (4–1). 11. Dallasin Jere Lehtinen kirjautti tililleen yhden syöttöpisteen, samoin kuin Montrealin Saku Koivu, Buffalon Toni Lydman ja Nashvillen Ville Koistinen. Montreal hävisi Ottawalle 1–3 ja Buffalo Bostonille 1–2, mutta Nashville otti 4–3-voiton Columbuksesta rangaistuslaukauskisalla. Jos ylivoimapeli toimii, silloin on lähellä voittaa ottelun, Timonen pohti pelin jälkeen. Lynx kävi toisen jakson alussa lukemissa 4–2, mutta Sievi Futsalilla ei ollut siinäkään vaiheessa suurta hätää. Kahteen seuraavaan Flyers-maaliin suomalaispuolustaja kirjasi syötön, ja hän järjesti myös ottelun ratkaisseen Daniel Brieren 4–2-maalin päätöserässä. Eilisen (lauantaina 10 km vapaalla) jälkeen olin tosi väsynyt ja sitä ennenkin lihakset olivat tukkoiset. 06-868 0428 gsm 0400-342 469 www.iskukeittiot.fi Perhonjokilaakso: Harri Puskala 0400 665 255 Lestinjokilaakso: Pia Anttila 0400 131 990 Kalajokilaakso: Keijo Vierimaa 0440 486 497 På svenska betjänar: Joakim Välitalo 0400 362 240 UPEA Nordland JA MONTA MUUTA UUTUUSMALLIA Ammattilaisemme apunasi: LESTINJA KALAJOKILAAKSO, tehdas AIMO JUKKOLA GSM 0500 364 115 KOKKOLA, LUOTO, HIMANKA PENTTI PORRASSALMI GSM 0400 866 180 PIETARSAARI, KAUSTINEN, ALAJÄRVI VESA PELTONIEMI GSM 0400 733 331 w w w . Kansallinen kilpailu ja sprintticupin 2/10 osakilpailu: Miehet: sprintti (1,3 km, p): 1) Igor Rysin Venäjä, 2) Matias Strandvall If Minken, 3) Keijo Kurttila Kuusamon Erä-Veikot, 4) Kalle Lassila Vetelin Urheilijat, 5) Jari Joutsen Joutsan Pommi, 6) Egor Sorin Venäjä. 2 1 1 16– 11 3 KaDy ............. Myllyrannan syysturnauksen tilanne 11.11.: 1) Pekka Marjakangas StarBo 1307, 2) Jarmo Koskela KalKe-90 1305, 3) Pentti Mattila StarBo 1301, 4) Maija Leinonen Wecan 1286, 5) Kalevi Leinonen StarBo 1285, 6) Kari Putkisto KalKe-90 1284, 18:s tulos 1228. Los Angeles–Dallas ja. Sievi Futsal ..... NHL lauantaina: Ottawa–Montreal 3–1 (0–1, 0–0, 3–0) M: Saku Koivu 0+1. www.lappli.. (08) 469 5537 KOKKOLA: KOKKOLA: Pitkänsillank. 4 1 3 9– 17 1 Ilves FS .......... Hollannin liiga: Lauantaina: Doetinchem–Excelsior 1–1, Twente–Breda 1–1, Venlo–Sparta 2–0, Willem II–Utrecht 1–4. Sunnuntaina kotihallissa joukkue iski maalin heti alkuminuuteilla ja pisti palloa tasaisesti pussiin pelin loppuun asti. 3 1 2 8– 10 3 Ruutupaidat ... 4–3 (1–1, 1–0, 1–2, 0–0, 1–0) N: Ville Koistinen 0+1. – Välierässä kokeilin hiihtää ilman pitoa, vaikka oli kova latu. Sitä ei olisi kannattanut tehdä, se söi paljon (voimia) käsistä. Lahti: Keilailun rankingturnaus: Loppuottelu: Petri Markkanen– Magnus Lönnroth 177–165. voiton juhlinnat tulevaisuuteen, mutta historiankirjoihin kirjattiin lauantaina kuitenkin yksi merkittävä saavutus. Kisassa hiihdettiin vain välierät ja . New York Islandersin 2–1voitto siirsi New Jerseyn veteraanimaalivahdin Martin Brodeurin uran 500. Maastohiihdon maailmancupin katsastukset jatkuvat 16.–18. Belgian liiga: Lauantaina: FC Brussels–Dender 4–1, Genk–Charleroi 1–0, Standard Liege–Lokeren 1–0, Westerlo–St Truiden 2–0, Zulte Waregem–Excelsior 2–1. 1,3 kilometrin matkalla toiseksi sijoittui If Minkenin Matias Strandvall, jonka Rysin nujersi loppusuoralla
Suzanna Leigh esittää tv-studiossa keikkaa heittänyttä iskelmälaulajaa, joka joko ylirasituksen tai pieleen menneen huulisynkan vuoksi tuupertuu tajuttomana lattialle. Sen neitseellisiin maisemiin on muuttanut hyvin toimeentulevia ulkomaalaisia, jotka ovat keski-iän kriisissään halunneet pois suurkaupunkien kiireisestä ja vaativasta elämänrytmistä. Maanantaina 12.11.2007 . KESKIPOHJANMAA 18 Baby Blues Masi Dilbert Muumi Mustanaamio B. Heillä on toivoton manageri ja yksi intohimoinen fani. Canal+First klo 23.00 Antti Lähde DOKUMENTTI. FST5 klo 21.45 Tuija Heikkilä Engelsmanni ryhtyy espanjalaiseksi Astronauttinen turistimatka Meno vai meno-paluu. Dokumentissa on maaginen jännite jatkuvasti. Duon muodostavat kämppäkaverukset Bret McKenzie ja Jemaine Clement. Flight of the Conchords -komediasarjan (USA, 2007) lähtökohta voisi olla kuluneempikin. YleTeema klo 22.30 Haljusti huonoa makua KOMEDIA. Monet sovitukset poikkeavat rauhallisuudessaan levyversioista mutta totta puhuen eivät tee oikeutta ainakaan hittibiiseille. Sitä paitsi Tappajamehiläisten (Deadly Bees, 1967) todellinen konna on hyönteisparkoja manipuloinut, vainoharhainen mehiläistenkasvattaja. EUsukupolven suomirockin menestyneimpiin nimiin kuuluva Zen Café on yhdistelmä itsetietoista koruttomuutta ja miehistä itsetutkiskelua. Moottoripyöräpoliisin jakaantuneelle mielelle hörisevässä komediassa yritetään kohdella kaltoin niin lehmää kuin katsojaakin, mutta kovin harvoin minkäänlaista todellista oivallusta osoittaen. ”Uuden-Seelannin neljänneksi suosituin folkparodiaduo” haaveilee menestyksestä ja muuttaa sen toivossa New Yorkiin. Alpujarra Etelä-Espanjassa Sierra Nevadan vuoristossa on syrjäistä seutua. Tämä selviää ohjelmasta Näin se tehtiin: Ua ua, joka keskittyy bändin kolmannen levyn tekemiseen. Prismaa kannattaa seurata tällä kerralla ilman tahdistimia. Ensimmäisessä jaksossa Jemaine esittää ”seksikkään” Prince-pastissin Most Beautiful Girl (”olet niin kaunis, että voisit olla tarjoilijatar”). Bändi itse on kyllästynyt siihen, että lehtijutuissa aina puhutaan pelkästään teksteistä. 20 miljoonaa dollaria maksava matka alkoi Baikonurista, Kazakstanista. ?. Ohjelma on täynnä koukuttavia kysymyksiä: Nouseeko raketti, onnistuuko liitäntä avaruusasemaan, loppuuko happi ennen laskeutumista. (112 min) ?. Biisien koruttomuudessa on myös musiikillinen puolensa, josta on kertomassa myös tuottaja Martti Salminen. Alpujarran rinteillä asuvat espanjalaiset puolestaan ovat yksinäisiä ikä-ihmisiä, sillä nuoret ovat muuttaneet suurkaupunkeihin ja jättäneet taakseen karun seudun, jolta ei elanto irtoa ja jonka talot ovat vailla mitään mukavuuksia. MTV3 klo 21.15 Pekka Eronen Lintuja pienemmät siivekkäät FAKTAFIKTIO. Farrelly-veljekset rienasivat niin sanottua hyvää makua enää lähinnä vanhasta tottumuksesta. Amerikkalainen 66-vuotias liikemies Greg Olsen teki unelmastaan totta ja käväisi avaruuslennolla. Neidin huililomasta tulee ikävä kyllä vähemmän hunajainen. Espanjan sana forasteros tarkoittaa vierasta. Levy-yhtiön mies Pekka Ruuska kiinnostui bändin johtohahmon Samuli Putron teksteistä juuri niiden suorapuheisuuden ja ironian vuoksi. Sarjan jokaiseen jaksoon on upotettu muutama Flight of the Conchords duon kappale, ja ne kestävät ainakin yhden kuuntelun. Putron tekstit harvemmin jättävät täysin kylmäksi, mutta musiikillisesti ne huutavat puolelleen sitä, jota englanninkielisessä popjournalismissa kutsutaan edgeksi. Pintapuolinenkin populaarikulttuurituntemus auttaa nauttimaan sekä musiikkiesityksistä että sarjan huumorista, joka kolahtanee parhaiten bändielämään, soluasumiseen ja tyhjäntoimittamiseen tutustuneille. Brittieleganssissaan hän nauttii uudesta elämästään vanhoissa puitteissa. Olsenin turistimatkaa ja muita avaruuslentoja esittelevä dokumentti pistää sydämen tykyttämään katsojallakin. Hän onkin varsinainen sopeutuja, sillä hän on jopa kääntänyt nimensä ja alkanut kutsua itseään espanjalaisittain Orlando Cazadoriksi. Arkipäiväisen elon monimutkaisuudesta, täydellisestä lahjattomuudesta ja sosiaalisten tilanteiden vaivaannuttavuudesta on ammennettu onnistuneemmin esimerkiksi Officessa, Extrasissa ja Curb Your Enthusiasmissa, joille Flight of the Conchords on paljon velkaa. Tietoisen jähmeä ja minimalistinen huumori kyllä toimii, mutta saa lähinnä hymähtelemään. Virtanen Viivi ja Wagner Jere Sarjakuvat Maksukanavat ROCKDOKUMENTTI. Lentopelkoisten ja heikkohermoistenkin kannattaa harkita, koska tärinää riittää. Ja leffa on lysti tapaus. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Muusikkohuumori saa hymähtämään TV 1 klo 19.10 Pete Pokkinen Yle Teema klo 21.00 ja klo 21.30 Jukka Kangasjärvi. ??. Matkakohde oli maata kiertävä avaruusasema. Me kaksi ja Irene (Me, Myself & Irene, 2000) -leffassa viuhtovat väsyneitä maneereitaan niin ohjaajakaksikko Bobby ja Peter Farrelly kuin päätähti Jim Carreykin. Tällä kertaa musiikki pelastaa paljon. Toivottavasti vapaaehtoinen matkailija ei katsonut näitä kuvia useasti ennen reissuaan. Hunaja on hyvää ja mehiläiset niin sympaattisia pikku ahertajia, että kyllä niiden imago yhden mustamaalauksen kestää. Tässäkin leffassa siivo blondi saapuu huilauslomalle merenrannalla sijaitsevaan taajamaan. Ohjelmassa olisi ollut hyvä mahdollisuus keskittyä enemmänkin siihen puoleen. Amerikkalaisella liikemiehellä Greg Olsenilla oli rahaa ja unelma. Forasterosdokumentin (Muukalaiset eri maailmoista) hollantilainen tekijä Stefanie de Brouwer on itsekin yksi Alpujarran vieraista ulkomaalaisista. Alpujarran asukkaita ja komeita maisemia on hauska katsoa, vaikkei ohjelma kovin kummoista näkemystä tarjoa. Olsen täräytetään taivaalle keskeltä Kazakstania ja epävarmuustekijöitä on mustan aukon verran. Ua ua ilmestyi vuonna 1999 ja sisälsi hitit Harri, Mies eikä poika enää ja Talo. Hitchcockin Psykon pohjana toimineen romaanin kirjoittanut Robert Bloch päätti jatkaa menestysputkea ja väsäsi tiukasti Hitchcockin Lintujen perässä pörräävän jäljitelmän, jossa vain siivekkäiden ja vihaisten luontokappaleiden laji vaihtuu. Levynteko-ohjelmaa seuraavassa Kosketuksessa-konsertissa Zen Café esittää tunnin verran biisejään. Kuusikymmentäluvun rockin ystävien kannattaa katsoa ainakin elokuvan alku, jossa The Byrds on iskussa Amerikkaa valloittamaan. Kuva: Yle/Kuvapalvelu Samuli Putro. ????. 66-vuotiaan herrasmiehen lomavalmistelut ovat aavistuksen järeämpää kalustoa. Harjoittelua on ollut yli 900 tuntia ja testit päälle. Hän halusi avaruuteen turistina, koska luottoluokitukset ja asenne olivat kohdallaan. Valitettavasti sarja ei aivan lunasta lupaavaa alkuasetelmaansa. Ruuska ei pidä Putroa kovin kummoisena biisintekijänä, mikä ei kuitenkaan ole haitta, sillä Putrolla on kerrottavanaan omintakeisia tarinoita. Ohjelmaansa hän on kuvannut ja jututtanut niin alkuperäisiä asukkaita kuin sinne muuttaneita muita ulkomaailmaisia. Ilmakehän ja avaruuden välillä on monta liikkuvaa palasta, joita Prismadokumentti Avaruusturisti on onnistunut loistavasti kuvaamaan. Dokumentissa kohdataan ihmisiä eri maailmoista: tulokkaille naureskeleva veikeä mummu ja esi-isiensä rakentamassa talossa asuva vanhapoika, saksalaispariskunta, joka haaveilee vielä asuvansa Tiibetissä sekä englantilainen arkkitehti Grahame Hunter. Toisessa jaksossa Bret pääsee ääneen hykerryttävässä Pet Shop Boys -parodiassa Inner City Pressure. Hintalappuun liimattiin 20 miljoonaa dollaria, ja ei muuta kuin mies sukkulaan! Avaruuteen ei toki liidellä täysin vapaasti. Alan mies Freddie Francisin ohjaamassa elokuvassa on huokean jäljitelmän makua, kökköjä efektejä ja tolkuton tarina, mutta myös viehättävää brittiläistä viileyttä, mukavaa ajankuvaa ja jokunen oikeastikin kirveltävä näky. Mies on valmistautunut avaruuskipaisuun kahden vuoden ajan venäläisten lempeällä johdolla. Yle Teema klo 21.00 ja 21.30 Zen eikä ken enää DOKUMENTTI. ?. Ja Ron Woodilla siloiset posket. (90 min, E) ??. TV1 klo 19.00 Pete Pokkinen KAUHUJÄNNÄRI
Suomeen runnotaan nyt kiireellä ja vaikka väkisin kahta uutta ydinvoimalaa. 10.15 Alppihiihto: Maailmancup Levi, Suomi. 7.15 Sairaalat Tehyn työtaistelusuunnitelmien puristuksessa. 447742 20.20 Yrttikoulu. 8.50 Tangokuninkaalliset Jenna Bågeberg ja Henri Stenroth56657270 09.10 Hollyoaks. 5.25 Kung av Queens. Jose. Uusinta. Laita hakemus sisään Extran netissä www.yle.. 13.25 Hem till gården. 6/11: Fjodor Shaljapin 1/2. 15367 20.55 Urheiluruutu. 2.05–7.00 Sändningar från SVT24 Åter till toppen. 1838299 00.05-00.15 Euronews. 18.30 Kiinteistökauppaa maailmalla. Erään bändin kanssa Ranskan tullissa I think it´s a cardan aksel. Kirsin keittiö toiminnallisuutta ja harmoniaa. Uusinta. 8.20 Saariselällä nautitaan notkuvasta herkkupöydästä. 89034 07.00 Mikämikä-tvpeli. 17.10 Gomorron Sverige. www.yle.. 18.15 TV-nytt. Kotimainen peliohjelma. Karoliinan tulo Keräsille aiheuttaa perheessä kitkaa ja Outi joutuu tarkistamaan asennettaan. Kulttuuria ja työpaikkajuopottelua. 15.00 Doktorn kan komma. Ohjelman voi kuunnella kolmella eri kielellä: englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Jakso, jossa Paff abriken löytää Aasian. 8344367 09.40 Ruudukko. Vaikeavammaiset joutuvat sinnittelemään liian vähäisen henkilökohtaisen avun varassa. Lisäksi tapaamme naisen, jonka täydellinen aviomies osoittautui huijariksi joka kavalsi naisen rahat. 22.55 Lokala nyheter. Jose. 69249 13.05 Lauantaiseura. 20.30 Nauruhuussi. 541096 18.00 Oikea kysymys. Bettina Sågbomin sohvalla tavataan tänään liikenainen Liisa Lipsanen, kirjaiilija Hannele Mikaela Taivassalo, ja rockyhtye The Giant Leap. 00.45 Not Born To Rock. 19.30 Allt om djur. 18.35 Deal or no deal. 1544 14.30 Kamera kiertää. Uusinta. Länsimaiden merkittävin populaarikulttuurin päivittäisohjelma todistaa, että määrässä on oma laatunsa. 4.40 Alias. 15.15 Tennis: Sony Ericsson Championships Madrid, Espanja. 11.00 Mielensäästäjä. 14.00–14.45 Sportspegeln. Motivaattori. 855657 19.00 Alaston Hollywood. 17.00 Amerikan sisällissota. 07.00 Lohikäärmeen merkki. Uusinta. ne. 5725 16.30 Kuningaskuluttaja. Olette alaston lounas, neiti Forrester!. 10.30 Hurmaava kokki. Pehmopalloni. 14.15 Rantajalkapallo: MM-kilpailut Rio de Janeiro, Brasilia. ne. Romanttinen ja räiskyvä vauhtikomedia poliisista, jolla on kahtia jakautunut persoonallisuus ja jonka pienenkin päähänpiston tullen on vaikea hallita sekä lempeätä että aggressiivista puoltaan. 8248638 17.00 Harri ja dinot. 16.20 Viinitila Afrikassa. 6.30 Äntligen hälsa – yoga. 17.14 Kortnytt. Löydä oma avec! 6746299 12.55-13.25 Pähkinä. 06.30 YleX extrana. 22.00 Kamppailulajit: Fight Club. Uusinta. Tutkimusmatkailija G. Päiväkoti-ikäiset lapset miettivät, mikä on Linnunrata. Läppärin korjaaminen ei kannata! Mummokännykkä tulee vihdoin. Broiler-nugetit ja yrttidippi. Venäläinen telenovela. Ratkaise sanatehtäviä, peleinä SanaSeppä ja SanaPala. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. 8.15 Luonto lähellä: Seitsemisen kansallispuisto. 06.00-09.00 Taitopeli.com. 18.00 opettaja.tv. 23.00 Nerokkaat rikolliset (K15). Janne Saarikivi: posti. Kuka on tällä viikolla tullut mukaan Testikuvaan. ne. Uusinta. 7.50 Esko Antola: Suomen paikka paisuvassa unionissa. 16.00 Ridsport: Världscuphoppning. Kauniit tytöt. 17.00 Rapport. 14.00-14.50 Taitopeli.com. Mitä maan alla on. 3594218 13.56 Ohukainen & Paksukainen: Parhaat palat. Helppo ja hauska venäjän alkeiskurssi. 2274657 19.00 Alueellinen uutislähetys. 11183 13.00 Tv-uutiset. Kirsin Brysselin antiikkimarkkinoilta hankkima pöytä kunnostetaan keittiön ruokapöydäksi. Berliiniläisessä koulussa moni voi huonosti: Teinit häiriköivät ja opettajien jaksaminen on nollissa. 8725102 08.00 Perhe on pahin. 17.00 E! Entertainment: Kuuluisuuden kirous. 71454 17.25 TV2: Pikku Kakkonen. Ongelmien kierre. 25812 11.00 Jeesus ja Jose. Saamenkieliset tv-uutiset. yle.. 422183 19.50 Makujen matkassa: Kylie Kwong. 19.30 Ekonominyheterna. 18.25 Korisliiga LIVE: Componenta – Tarmo. 04.30 Ricki Lake 05.15 Los Lopez 05.40 Home and away 07.30 Beverly Hills 08.25 Home and away 09.55 Montel Williams show 10.50 Våra bästa år 11.40 Oprah Winfrey show 12.30 Rachael Ray 13.25 Momento 13.50 Våra bästa år 14.40 Oprah Winfrey show 15.35 Cityakuten 16.30 Nanny 17.00 Missing 17.55 Hidden palms 18.50 Ensam mamma söker 19.50 Update 19.55 Allt för byn 20.30 X-men 20.55 Grannfejden 21.55 Update 22.00 Extra extra! 22.30 The fast and the furious 00.30 Dr Hfuhruhurrs dilemma 02.10 Cradle will rock YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz YLEX 94,0 ja 96,1 MHz YLE Radio Suomi/Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9/Oulu Radio 98,4 MHz Radio Extrem 99,7 MHz Radio Vega Österbotten 102,7 MHz Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz Radio 967, 92,7, 94,6, 96,7, 103,7 MHz Iskelmä 107,0, 107,7 MHz Radio Pooki 95, 95,5, 100,5, 101, 103,3, 105,9 MHz Järviradio 87,9, 89,7, 99,1 MHz SuomiPOP 104,6, 106,3 MHz Iskelmäradio Pohjanmaa 103,1 MHz Radio Dei 104.3 MHz Radio-ohjelmat sääsivulla 07.00 Tiny Toons. Juontajana Laura Vähähyyppä. J. Osa 10/13. TV 19 KESKIPOHJANMAA . 1/5: Valo. Chandlerin ja Monican häät, osa 2/2. Länsimaiden merkittävin populaarikulttuurin päivittäisohjelma todistaa, että määrässä on oma laatunsa. 20.00-21.05 Uskomattomat videot. 18.30 Oddasat. 00.15-04.02 Mielensäästäjä. 630164 21.20 Hullu juttu. Osa 3/52. 657657 23.10 IS Urheilu-uutiset. (U) 16.40 Närbild. 6.45 Alaskan Sitkan kirkon suomalaisjuuret. 19.55 Dr Dogg. 7803367 14.25 Kukkulan kuningas. oliivinoksilla ja metallilangalla. 28178503 06.25 Huomenta Suomi. 12.30 Päiväkahvit. Anu Harkin juontamassa ohjelmassa Arja Lohtander ja Reijo Heikkinen ratkaisevat piilotettuja kysymyksiä. a. 09.40 Tuhkimotarina. 9.45 Alppihiihto: Maailmancup Levi, Suomi. Jyrki ja Neponen aloittavat viikon. 13.55 TV4Nyheterna. 3056305 15.35 Anastasia. 23.55 Tid att gå. 22.30 Hockeykväll. Riemastuttavimpia hetkiä koomikkoparin alkuajoilta. Filmi poikki. Tekniset apuvälineet. 20.10 Regionala nyheter. 3413102 00.15 OK – oikea kysymys tvpeli. Muslimiksi kääntynyt Abu Hamza oli ennen nyrkkeilijä, nyt saarnaaja. 10.40 Kysy tähdiltä. Kuka on Anastasia. Jose. 19.05 Keno. /aamutv 11947164 09.15 Elämää Ballykissangelissa. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena. 20.00 Kulturnyheterna. 15.50 TV4Nyheterna. 962386 23.00 Nelosen uutiset ja sää. 04.00 Teematieto. 4212058 05.55 Ykkösen aamu-tv. 6.50 Nyhetsmorgon. Tämän jakson aiheita ovat muun muassa entiset Baywatch-tähdet. Viimeiseen henkäykseen. 15.55 Dawson’s Creek. Amerikkalainen draamasarja. 3899015 10.30 Tutkimusmatkailijat: G.J Ramstedt. 10.00 Taitopeli.com. Osa 1/11. 687218 08.30 Pulmuset. 16.30 E! Entertainment: Julkkis-stailaus. Extra Large koolla on väliä. 20.03 Tanssia kameralle. 18.00 Bowls: Kv. Uusinta. 10.00-11.09 Veta. Osa 1/6. 23.50 Henry Rollins Show. 21.00 Num3rot. 204893 13.45 Arto Nyberg. 1/5: Mitä aine on. 4138042 03.00-04.00 Sudoku. Kliseeviikko. 7692305 23.20 Sleeper Cell (K15). (23’) Uusinta lauantailta. 18.45 Uutiset. 22.30 Kino Into: Tappajamehiläiset (K15). 6.25 Luonto lähellä: Seitsemisen kansallispuisto. 19.00 Jalkapallo: Eurogoals. 6883454 15.50 Pisara. Osa 1/5. 17.40 Will & Grace. Ulkonäkö voi tappaa. 1836522 14.30 Tohtorit. 23.55-00.00 Veikkauksen Kenon ja Mitalipelin numerot. 24.00 Rapport. 3738313 01.25-01.35 Viihdeuutiset. 76270 11.05 Sydämen asialla. Juontajana Mari Kakko. 9031096 17.30 Emmerdale. 467096 17.25 Mitä tänään syötäisiin?. Philin vieraana on kaksi naista, jotka olivat naimisissa saman miehen kanssa yhtä aikaa. 8290251 16.15 McLeodin tyttäret. Alueellisia uutisia. Uusinta. 23.00 TV4Nyheterna, Ekonominyheterna och TV4Sporten. 20.20 Sportnytt. 20.30 Snooker: Northern Ireland Trophy Belfast, Iso-Britannia. 8.25 Lastenohjelma: Pablo. 7.39 Keventäjät: Vuoden onnistuja 2007. Lasse saa kuuman perunan syliinsä. 15.00 opettaja.tv. Hannu Lehtilän vieraana komissaari Olli Rehn. 22.30 Kobra. Antti Koivulan ja Heikki Puhakaisen juontamassa ohjelmassa etsitään parasta suomalaista laulavaa ja tanssivaa . päivä. 21.00 Fotbollsgalan. Vauvakuumetta. 6125724 14.00 Se on siinä. 6.50 ja 7.05 Kirkon yhteiskuntatyön johtaja Heikki Hiilamo. Kielivalinta tehdään digilaitteen valinnoista. 21.00 Off season – jakso 1. 0.10 Kulturnyheterna. 17.10 Anthony Bourdain maailmalla. ne viettää yhä enemmän aikaa Jeesuksen luona Nasaretissa ja oppii pitämään asioista joita on ennen inhonnut. . 1116 11.00 Tv-uutiset. 1/6. 595218 21.10 Tulosruutu. 21.00 Andra Avenyn. Mikä sotku! Stereo. 9223270 12.00 TV2: Hetkinen. Uusinta. Anu Harkin juontamassa ohjelmassa Markus Tallila ja Matti Tähkäaho ratkaisee piilotettuja kysymyksiä31812 18.25 Melukylän lapset. 18.55 Regionala nyheter. 6.40 Isä Mitro mökkeilee. 3763725 21.00 Yhdeksän Uutiset. TekstiTV 335. Ohjelman juontavat Minni Salminen ja Matti Airas. Phil. (K13). Vierailukohteena Heurekan Laivat ja Meri -näyttely. 06.00 X3M: God morgon med A-laget. 6672503 02.55-07.00 Taitopeli.com. jäätiköt, eläinkunnan ihmeet ja otsonikerros. 11.15-11.31 opettaja.tv: Tiedealus – kohti ydintä. 08.00 Kahvia & keksejä. Yhteisessä talossa asuvat kuusi nuorta opiskelijaa roskaavat, kuluttavat ja juhlivat suruttomasti kuin pienet lapset. Ylituomarina Peter Nyman. Kenkäkauppiaan kuolema. 9249096 22.05 Robin Hood. Asunnon keittiö on tyyliltään ja väritykseltään sekava. Autokaupan alamäki. Hiiriä ja ihmisiä. Oskari Katajiston morkkis Kanarialla, Tapio Korjus palauttaa raikulipojan huippu-urheilun arkeen. Uusinta. 21.50 Pala juustoa, tilkka viiniä. 9465560 10.30 Emmerdale. 3736955 01.25 Navigare. Osa 10. 345744 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 20.30 Jonas och Musses religion. Hollyoaksin pikkukaupunkiin sijoittuvassa brittiläisessä draamasarjassa seurataan eri perheiden ja niiden nuorten arkea ystävien, koulun ja tämän päivän haasteiden keskellä. 7.50 Ruotsalaiset vaatemerkit valtaavat Suomen. Tavoitteena on valoisampi, yksinkertaisen selkeä mutta käytännöllinen keittiö, jossa pieni tila on hyvin hyödynnetty. 20.55 Lapset puhuvat. 19742 13.50 Ohukainen & Paksukainen: Parhaat palat. 16.30 Moskovan valot ja varjot. 15.40 Late Night with Conan O’Brien. Australialainen sketsikomediasarja. Pääsenkö mukaan. Ramstedt (1873-1950) oli kielinero, runoilija ja diplomaatti, joka vaatimattomana sopeutui aron kansojen elämään. 21.00 Näin se tehtiin: Ua Ua. 2593034 22.50 Priima. Napaseudulla. 11.30 Voita ja auta. 19.00 Remppapartio. Uusinta. Lahjoja. Osa 11: Maustemeirami, oregano ja mäkimeirami kannattaa opetella erottamaan toisistaan. 17.35 Landet runt. Kenestä tulee USA:n presidentti. 7.45 Sanakirja. Teksti-TV 335. 19.30 Mutsin kyydissä. Nuhteita. Isänpäivän kunniaksi sorateiden spesialisti Juha Kankkunen kurvaa Riston ja Jukan rinnalle. 23.00-23.30 Clement Amerikassa. 13.00 Rapport. 1.05 Pokermiljonen. Digitaalisen maailman ajankohtaisohjelma. 16.45 Snooker: Northern Ireland Trophy Belfast, Iso-Britannia. . 17.25 Ravi-tv: Pelivihjeet (suora). Eläinlääkäri Steve Leonard tarkkailee eläimiä lämpöja erikoiskameroiden avulla. 22.00-23.05 Hurjat poliisivideot (K15). Osa 1446. Sebbe on ystävystynyt Dannin kanssa, johon hän on salaa rakastunut. 1837164 11.40 Jeesus ja Jose. 09.10 YLE News. Yhteen hiileen. 3.55 Lost. Kirsi on muuttanut syyskuun alussa Helsingin Käpylässä sijaitsevaan tunnelmalliseen kolmioon. 7063831 20.25 Liikennepoliisit. 9038909 16.40 Päivien viemää. 12.30–12.45 Mediekompassen. Riemastuttavimpia hetkiä koomikkoparin alkuajoilta. Uusinta sunnuntailta. 10.30 I love språk. Suuri haastattelusarja, jossa suomalaisen televisioviihteen veteraanit kertovat uransa vaiheista. 4254034 05.00 Sudoku. 6618015 19.30 Salatut elämät. 22.00 Big Brother. 23.00 Uhan alla. 23.25 Filmkrönikan. Tuotanto: A Roving Production/ Ten Network, Australia. 1587416. 23.00 Sportnytt. Cloe, Jade, Sasha ja Yasmin ovat määrätietoisia tyttöjä, jotka ovat perustaneet oman tytöille tarkoitetun lehden988305 15.20 L.A. Dr. 23.00 Bomberna i Madrid. Hermoromahduksesta kärsivä brittipoppari kokee luonnon kammottavan koston kaikkien aikojen ensimmäisessä mehiläiskauhuelokuvassa. 10.00 Testikuva. 6/24. Muslimina Saksassa. 15.55 LPGA Golf: The Mitchell 4. 17.45 Lapset puhuvat. Keittiön kaapistoja ja pöytäpintoja yhteinäistetään, seinät maalataan ja lattiaan hankintaan uusi parketti. 848367 18.00 Jätteet järjestykseen. http://veta. Vihertyvä opiskelijakuusikko. Walesissa toimiva autokauppa tuottaa jo kolmatta vuotta tappiota. Moyo. 801015 14.35 Melkein sukua. Päiväkoti-ikäiset lapset miettivät, mikä on naapurimaa. Rouvasta on tullut potilas ja herrasta lääkäri, kun heidän tehtävänään on estää Bosnian rauhanprosessin sabotointi. ken. FST5:n kulissien takana. Uuden musiikin erikoisohjelma. 189251 18.30 Tuho-osasto. Huumekauppaa. 1.20 Vita huset. 17.00 Pelistudio, Casinoja Ässä-arvan lisäarvonnan voittajat (s). Palatessaan omaan aikaansa Jose. Videoleikkeiden aiheina mm. Canopuksella mietitään pimeää ja Hassu laakso esittelee Kyöstin. 20.15 Sport: WATTS. 09.00-09.30 Maastopyöräilyä: Avalanche trophy 2007 – Parhaat palat. ne on siirtynyt ihmeellisesti ajassa taaksepäin Jeesuksen aikaan. 8.05 Oikeusministeri Tuija Brax. . 16.00 Kapusta Master 1. 56102 19.10 Urheiluruutu. 21.30 Emigranterna. Interaktiivinen keskusteluohjelma, jossa puhutaan perheen tärkeistä asioista vierailijoiden kanssa. 9224725 16.00 A-zoom. Ajatus uskosta. 20.10 Koulu huutaa apua. 3485788 07.50 Pikku väkeä. 22.45 Oddasat. Kuolleet sotilaat. / 10.00 Pussel. 3/10. 19.00 Bolibompa: Nicke Ny. 963015 22.30 André W: Ruotsi juhlii. 6.38 Webbivinkit. Viininkorjuun aikaan. Perhe Riossa. 6.50 Mielialalääkkeiden arvaamattomat sivuvaikutukset. 7.20 Miten astmaatikot pärjäsivät Nykin maratonilla. 05:55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. Siistii retroo. 20.00 Frendit. 7/24. rmaa. 1006560 17.30 Dr. Ajankohtaista alueilta. 21.35 Ravi-tv: Jyväskylän ravit. Kaikki, mitä BBtalossa tapahtui eilen. Jean S:n smokkijätkien jäätävä ringettekeikka. 4225522 06.00 Piilosana. Kolmasluokkalaisten oma kisailu. 18299 21.55 Härkää sarvista. 3243947 22.50 Hädän hetkellä. 860304 09.30-10.30 Rahasampo. 6.15 Taitaja: paperiprosessinhoitaja. 08.30 Urheilun iltapäivä: Täällä Pasila ja SLU. 664367 20.56 Kenon arvontatulos. 10.15-10.29 opettaja.tv: Kuinka kaikki toimii. Uusinta. 07.35 Animaaniset. ne on hyvin ymmällään. 10096 15.05 Diagnoosi: Murha. 20.30 Fitness Expo 2007: Classic bodybuilding. 23.30 Vädret. Stereo. 01.15 Langalla. Lehmiä, hevosia, possuja, lampaita ja kanoja. (U) 10.30 Kuonoja ja kavioita. Kohtalokas viivytys. 21.20 Fingerfärdig. Yliopiston professori odottaa tuomiotaan murhasyytteessä. 3270 12.30 Oikea kysymys. For those about to rock! Matka kohti rocktähteyttä alkaa! Uusinta. 16.55 Urheilusähkeet (suora). 499265 09.00 Inno. 08.00 TV-Urheilulääkäri. Amerikkalaisen Greg Olsenin unelma on päästä avaruuslennolle. Musta keskiviikko. 2.55 Nattliv. Elämää rajaseudulla. Law. Toinen lähetys. 01.30-06.00 Taitopeli.com. 18.30 Krokomax. 5/24. 607812 20.55 Comedy Inc. Marko ja Minna muuttavat pienen keittön ilmeen täysin toiseksi! Kotimainen sisustusohjelma. 20.00 Todella upeeta. 22.25 A-ekonomi. 19.15 Fråga doktorn. JÅ-NE TV. 19.25 Norjaa ristiin rastiin. 17.55 Urheilusähkeet (suora). André sheivaa perseensä lähteäkseen näyttelyavajaisiin opettelemaan kulttuuripimujen iskemistä. Tuotanto Euronews. Levien ja vesiheinien maailma. 2.00 Sport: Eurosport Buzz. Kiistaa työajoista662909 21.00 Täydelliset naiset. 1522023 04.00 Mikämikä-tvpeli. Interaktiivinen tv-visailu. 12.30 Jackpot. 23.30-00.30 JIM D Henkilökuva: Carmen Electra. Mv. 0.55–1.25 Vetenskapsmagasinet. Kuka Suomessa saa puhua, kysyy riippumaton ajattelija. Alpujarra on syrjäinen paikkakunta Sierra Nevadan vuorijonon kyljessä Espanjassa. 851831 00.00 Verkossa. 18.00 Paratiisisaaret. Nopea punajuurikeitto ja melonibagelit. 157638 19.25 Päivän sää. 12.00 TV4Nyheterna. Uusinta sunnuntailta. 20.00 TV-nytt. 19.10 Deal or no deal. 3157909 16.15 Ruokala. 19.25 Ebb och Flo. 22.05 Espanjan jalkapalloliiga: Villarreal – Sevilla. 6193928 23.35 Pomo hukassa!. 18.30 Extra large. 19.50 Lokalt väder. 10.00-10.15 SLU – Hyvää Seuraa, vieraana Arto Nyberg. 7865034 22.45 Tv-uutiset. Tuotanto: FremantleMedia Finland Oy 955096 20.00 Sydänjää. Faktasarja maailman vaativimmista rakennushankkeista. 19.00 Liikkeellä luonnossa: Kesyttömät Kanaalisaaret. /oikeakysymys 8947 13.00 Firman tähdet. 21.30 Kosketuksessa: Zen Café. 3980 15.00 Tv-uutiset. 3102 17.00 Tv-uutiset. 17.15 Tredje klotet från solen. Uusinta sunnuntailta. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. 17.50 Carnegie Art Award: Taiteilijakuva. 20.00 Jalkapallo: Maalikooste. 15.50 Monster Jam Uusinta. 21.30 Föreställningar. /extra ja odottele, mitä tapahtuu. 18.00 Tuhkimotarina. 5204183 20.00 MOT: Vammaisten suuri kusetus. 20.54 5 minuuttia. 9116683 20.00 Ruma Betty. Yllättävä uusi tieto: Viisikymppiset ovatkin työllistyneet hyvin! 8881676 23.35 Islam Euroopassa. Näin se tehtiin avaa klassikkolevyn syntyhistorian. 39183 17.08 Sydämen asialla. 3286580 10.00 Sudoku. Tällä kertaa Patsy pääsee skandaalilehtien palstoille riekuttuaan kansanedustajan kanssa. 11.30 Världen. 22.00 Aktuellt. Roolit vaihtoon!. 11251 14.50 Riskirajoilla: Jättirakennelmat. 07.25 Boblins. 12.45 Jalkapallo: Afrikan Mestarien liiga. Kotimainen peliohjelma. 9.30 Moottoriurheilu: Makasiini. Marlena valehtelee Romanille laboratoriokokeiden tuloksista. 00.15-04.00 Teematieto. Lämpöä ilmassa. Osa 8/13. 5934183 19.15 Kakkosen syyssää. Lisalla on oma käsityksensä salaperäisen Anastasian henkilöllisyydestä. 397638 19.45 Nelosen sää. 8.45 Aamutohtori: matkustajien rokotukset. Kuuman tieteen kuumat jutut. 14.30 Subbari. Uusinta. Muukalaisten signaali kuullaan eräissä reiveissä Miamissa ja Thresholdin tiimi lähtee tutkimaan asiaa. 17.15 Zon5: Paff abriken. Vieraina iskelmätaivaan kiintotähti Paula Koivuniemi, näyttelijä HannuPekka Björkman sekä valosuunnittelija Mikki Kunttu. 8806198 21.00 Kotikatsomo: Rakkauden nälkä. 14.00 Kuvatietäjä. 56928 11.20 Jeesus ja Jose. Hänen hämmästyksekseen Jeesus on ihan tavallinen samanikäinen poika. Uusinta. 18.20 Nyhetstecken. 7.00 Gomorron Sverige. 10.30-13.00 Jääkiekon Mestis: SaPKo – Jukurit.13.30-15.40 Salibandyliiga: SSV – Josba. 784980 13.20 Perhefoorumi. 13.05 Agenda. 251 20.30 Tv-uutiset ja sää. 8.38 Ruokala: broilerinuggetit ja yrttidippi. 22.40 Kvällsnytt. 17.45 BUU-klubben: Pussel. 390305 11.45 247avec.. 20.30 Rapport. Kotimainen peliohjelma. 16.50 Gudstjänst. Ihmisillä on aina ollut silmää koskemattoman luonnon kauneudelle. Syntistä rahaa. 19.40 Väder. (112’) Ohjelma sisältää kohtauksia, jotka saattavat olla haitallisia lapsille. Caligula sydämessämme. 19.45 Lokala nyheter. Huijarien huijaamat. 18.05 That ’70s show. Maanantaina 12.11.2007 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Yle Extra Urheilu FST5 Teema SubTV Eurosport SVT 1 TV 4 SVT 2 TV 3 JIM Radiot 10.30 24 Direkt. Smith. Mukana puolen tunnin Musiikki-tvspecial, joka keskittyy yhteen bändiin viikoittain. 21.00 Bettina S. 18.00 Testikuva. 19.00 Francon aika – näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó). TVUrheilulääkäri. Australialaiset koomikot panevat parastaan. Osa 2/4. 14.00 Dagens rätt. Osa 6. Extra Large koolla on väliä. Aikaisemmista sisustuksista on opittu, että tarvitaan ulkopuolista apua perherauhan säilyttämiseksi. (U) 10.20 Koulu-tv: Sukellus. Edina puolestaan joutuu sairaalaan. Eeron ralli. 10.45 Snooker: Northern Ireland Trophy Belfast, Iso-Britannia. (U) 10.40-11.09 Koulukiusaaminen seis!. 2/3. 3198 19.00 Maailman luonnon helmiä. 9691102 12.00 Tänään otsikoissa. 5945305 18.50 Tv-uutiset. 24.00 Det fredlösa Burma. Kotiinpaluu Uusinta. Pulssi. Mukana talousja kulttuuriuutiset sekä päivän pääuutiset viitottuna. 4755893 10.05 Viihdekonkarit. Koomajuttu. 19.00 Big Brother Extra. 17.55 Carnegie Art Award: Taiteilijakuva. Energisistä klubikeikoistaan tunnettu bändi täytti ison telttalavan vaivatta. Luvassa muun muassa toimistopainia, erilainen unelmien poikamies ja uudenlaista gol. Ohjelman juontavat Minni Salminen ja Matti Airas. Udaipur. 22.45 Extra large. 13.00 Mielensäästäjä. 16.45 Kung av Queens. 219831 22.00 Runeberginkatu. Keskusteluohjelma, joka tarjoaa ratkaisun. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 02.20-06.00 Deittichat. 23.50 Late Night with Conan O’Brien. Töissä koulussa 3/6: Terveydenhoitaja, Koti ja koulu 3/6: Opettaja kotikäynnillä, Elä niin opit 4/4: Oppia ilman pakkoa. 10/60. 20.30 Simpsonit. 20.00 Bobster: Lilla sportspegeln. 1.00 Jalkapallo: Eurogoals. Muuttouhka. 20.00 TV4Nyheterna. 3298394 02.00 Tellus-tietovisa. Uskonsoturi. 5947 18.30 Uutisvuoto. 11.05 Efter tio. 310589 19.15 Kauppalehden talousuutiset. 703042 00.30 Mr. 21.45 Dokumentti: Muukalaiset eri maailmoista. Uusinta. 18.30 Zon5: Danni. Tukahdutetut tunteet tapetille!. Yksinhuoltaja. 20.52 Roudarin iltasatu. 12.05 Efter tio. 20.25 Strömsö. Ohjelman juontavat Minni Salminen ja Matti Airas. Edina ja Patsy muodikkaassa pintaliidossa, jossa ei vältytä pohjakosketuksiltakaan. 0.35 Ett jobb för en riktig karl. Huutokauppa. 12.00 Taitopeli: Finaali. Mika Linnamäen vieraana Big Brotherista tuttu Kaarlo Nisso. 21.00-22.05 JIM D Rikos: Mystiset lento-onnettomuudet (K15). 11/13. 6604812 19.50 IS Urheilu-uutiset. 849096 18.30 Elixir. 9225454 15.55 Sanakirja. Olga ja Aleksandr hakevat turvaa mustalaisten leiristä. USA 2000 7200015 23.30 Will & Grace. Osa 8/10. Epäsopua. 34560 08.00 Tellus-tietovisa. Katen kuoleman jälkeen Nick yrittää selvitä yksin kuusiviikkoisen tyttövauvansa kanssa. 5931096 19.20 Muuttohaukantie. 438980 16.30 TOP5-visailu. 5.50 Lättlagat. Löytö vaatekaapista. nen äidin saarnapäivä jännittää kaikkia. 12.00-13.27 Ohjelmakirjasto. 318522 15.05 Rahasampo. 12.00 Testikuva. www.yle. Uusinta. Ohjelma leipoo tavallisista duunareista tähtiä kahdessa päivässä! Tuotanto Metronome Film & TV. 837251 17.00 Kauniit ja rohkeat. 1739725 00.30 Kynnys tuntemattomaan. Yksi vuoden kiinnostavimmista uusista suomalaisbändeistä ensi kertaa livenä televisiossa Provinssirockista kesäkuulta. Open Sheffi eld, Iso-Britannia. 95589 19.10 Prisma: Avaruusturisti. 857015 19.00 Seitsemän Uutiset. 11.00 TV4Nyheterna. 2198980 14.50 Bratz. 594639 11.00-11.10 Viihdeuutiset. 20.30 Veterinärerna. 1967831 15.45 Steve ja eläinkamerat. Lee tekee korvakorut lasista, Paul näyttää jännittävän tavan paistaa kanaa kermassa, ja Owe ja Jocke koristelevat peilin mm. 14.00 YleX extrana. 22.00 Extra LIVE: Rubik. stelyä, suklaa-tastingia: gourmet sekoitti suomalaiset. 18.50 Viihdeuutiset. 23.15 Regionala nyheter. 18.00 Ramp. 14.30 Nya tider. 0.20 Babben & co. Tällä kertaa kerrotaan Ollin koirasta. Nasse temppuilee kottikärryillä ja Galilei arvuuttelee. 21.00-21.59 Musiikki-tv. 19.00 Aktuellt. (21’) 954367 19.30 Nelosen uutiset. 3551023 01.55-02.25 Yöpeli. 16.45 Matkalla Intiassa. 15.00 Matiné: Gäst i eget hus. 16.30 Andra Avenyn. 3787305 21.15 Me kaksi ja Irene (K15). Tuskallisia ratkaisuja. 18.00 Korisliiga: Componenta – Tarmo, ennakkotunnelmat. svenska.yle.. 2027299 16.35 Nelosen uutiset ja sää. 23.35 David Beckham: ny på plan. 19.30 Kylpyhuone kuntoon!. Vieraina ovat Idols-voittaja Ari Koivunen ja näyttelijä Satu Silvo. 21.00 Vem håller i kopplet. Julkkiskokki Hans Välimäki kertoo, mikä on hulluilun uusin huippu502928 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Poikkeamia kaidalta tieltä. Kokkikurssia, kahvi-hi. 985657 07.25 Sabrina. 2.00 Mayday. Eero on mielestään rallin varma voittaja, mutta Reetu-sammakko järjestää Eerolle mutkia matkaan. ja Mrs. Juontajana Mari Kakko. Mitä maan alla on. 19.30 Ratatosk. Onko Ideaparkissa itua, ihmetellään Mikkelissä
831 9221 Av.: ma-to 10-16, pe10-17, la 10-13 PÖRRÖSUKKIA + MUUTA 1–2,50 /pr C Pitkänsillankatu 20, Kokkola, p. – Tapahtumasta annettiin oikeaa tietoa sitä mukaa kun sitä saatiin. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio ”Isotkin lapset kaipaavat syliä” Sini Ihanainen-Alanko JYVÄSKYLÄ (STT) – Vakiintunut media antoi Tuusulan koulutragediasta oikeaa tietoa ja taustainformaatiota. Ajo-ohje; Kangasvierentie 23 69440 LESTIJÄRVI TUUSULA (STT) Liput liehuivat saloissa Tuusulan Jokelassa sunnuntaina. Liki kaikilla mediataloilla onkin omat sähköiset lehtensä tai muut sivunsa, joita päivitettiin Tuusulan tragediankin osalta tiiviisti. Muutaman sadan metrin päässä kirkolta sijaitsevan koulukeskuksen luona tunnelma oli vähintään yhtä harras kuin kirkossa. Monen kynttilän kylkeen oli kirjoitettu tussilla surmansa saaneen koulutoverin nimi. Tosin asiasta puhuminen ja kertominen on monille tärkeää. Tuusulan kirkon messussa kuultiin myös nuorten ja lasten musiikkiesityksiä. Puoli yhdeksän aikaan Helsinki-Vantaalta noussut kone oli ollut ilmassa noin puolen tunnin ajan, kun kaksi matkustajaa ryhtyi rähinöimään. 822 2626 Pitkänsillankatu 20, Kokkola, p. On tärkeää, että teon seurauksia, kuten uhrien kärsimystä, tuodaan esiin. ”Sylissä on turvallista puhua” Muistojumalanpalveluksia Jokelan kouluammunnan uhreille järjestettiin eri puolilla Suomea. Ei vain pieni lapsi, vaan myös meidän isotkin lapset kaipaavat syliä. klo 10-15 Mika Kangasvierellä No-Stress kierrosvahti, joak lopettaa syötön kierrosten laskiessa • hakkeen laatu pysyy tasaisena • traktori ei sammu suurillakaan puilla • Järeä suppilo kuormainkäyttöön Farmi-Forestin kuulu monivaihehaketus: • ensioleikkaus ja lastun murto • vastaveitset ja risunmurskaus Tutustu edullisiin ja käytännöllisiin lämmitysratkaisuihin tehtaan edustajan K-Maatalousmyyjän opastuksella. Hän pitää myös tärkeänä, että aina kun itsemurha-asioita uutisoidaan, jutun yhteydessä olisi linkki sellaisille nettisivuille, joista saa apua. 822 2626 A Avoinna: ma 11-17, ti-to 10-17, pe 10-17.30, la 10-14 voinna: ma 11-17, ti-to 10-17, pe 10-17.30, la 10-14 Tutustu myös o t i n a & c o Upeat takit saapuneet! Upeat takit saapuneet! TYÖNÄYTÖS NORMET HAKKI CH 380 hakkurilla urakoitsija Hannu Similä klo 13-15 Mukana tehtaan edustajat esittelevät tuotteitaan. – Tällöin mieleltään epätasapainoiselle tarjotaan myös vaihtoehtoista ratkaisumallia. – Sylissä on turvallista puhua kaikki mieltä painavat asiat. K-maataloudesta Risto Höykinpuro p.0440-866846 ARIMAX-LÄMPÖKONTTI 120 kw ARIMAX-LÄMPÖKONTTI 120 kw ESITTELY LESTIJÄRVELLÄ ESITTELY LESTIJÄRVELLÄ TERVETULOA ! TOHOLAMPI puh. Joillekin lausuntojen antaminen voi olla jopa osa surutyötä. Tässä Tuusulan asiassakin oli kuitenkin kyseessä myös itsemurha. Tragedian asianosaisten haastatteluista Mustonen on osin huolissaan. Myös mediapsykologi, psykologian tohtori Anu Mustonen näkee median pääosin onnistuneen tehtävässään. Tätä he eivät ole osanneet ajatella vielä lausuntoa antaessaan. Hän näkee hyvänä, ettei vainajia näkynyt uutiskuvissa. – Alussa tietoa sai kaikkein nopeimmin internetistä, jatkaa Liebkind. Koneen oli määrä lähteä uudestaan kohti Bangkokia myöhään illalla. Se voi heikentää heidän toipumistaan ja pahentaa traumaa. Koulun vieressä olevaa lampea reunusti yhä satojen muistokynttilöiden ja -kukkien ketju. MAANANTAINA 12. ”Voi hyvin siellä taivaassa”. Tämä estää sitä, että tekijästä tulisi muiden mieleltään häiriintyneiden keskuudessa ihailtu, pohtii Mustonen. Kriisikeskuksena toimineen kirkon lasioveen oli vielä kiinnitetty muistutus: Ei toimittajia, No press. Median kanssa kokemattomia ihmisiä saattaa kuitenkin haavoittaa, jos heidän kuvansa näkyy myöhemmin julkisuudessa. Vielä puoli yhdentoista aikaan harkittiin miehistön vaihtamista koneeseen. Silloin asia revitään uudelleen auki, pelkää mediapsykologi. Poliisin ja pelastuslaitoksen sulkunauhat lyhtypylväissä kuitenkin muistuttivat, ettei kaikki ollut niin kuin ennen. – Ihmiset antavat melko shokissa lausuntoja. Se poisti pelkoa ja kysymysmerkkejä. Hänen mukaansa lapsille tärkein syli on äidin ja isän syli. 881 7700 KANNUS puh. Koneessa olleen matkustajan mukaan henkilökunta pyysi matkustajilta apua häiriköiden taltuttamiseksi. Media onnistui tehtävässään, arvioi sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind Helsingin yliopistosta. Koulukeskuksen ikkunoissa paloivat valot ja vilahtelivat remonttimiesten haalarit. Pastori Ulla Rosenqvist muistutti saarnassaan välittämisen ja lohduttamisen tärkeydestä. – Rakkaus voittaa kuitenkin vihan. Finnairin kone palasi Helsinkiin häiriköiden takia. Neljä päivää mustan keskiviikon jälkeen siniristit oli nostettu ylös saakka isänpäivän kunniaksi. Isänpäivän messuissa surtiin Jokelan uhreja Isänpäivän perheiden messussa Tuusulan kirkossa sunnuntaina muistettiin Jokelan uhreja. – Lapsi kaipaa syliä. Ihmisiä valui kirkkosaliin harvakseltaan, eivätkä kaikki penkit täyttyneet. Väkivaltaisten matkustajien vuoksi kone kääntyi takaisin Helsinkiin. Tuusulan kirkossa Hyrylässä pidetty perheiden messu televisioitiin. Kirkonkellot kutsuivat messuun pieneen punatiiliseen kirkkoon kuten aina pyhäisin. Mässäilyltä pääosin vältyttiin, kuvaa Mustonen. Finnairin viestinnästä kerrottiin, että häiriköt olivat hyökänneet ainakin koneen purserin kimppuun. Asianosaisten yksityisyys tärkeä Mediapsykologin mukaan eräs tärkeä uutisoinnissa onnistumisen kriteeri on, kuinka uhreja ja asianosaisia on kohdeltu. Pastori Ulla Rosenqvist muistutti saarnassaan välittämisen ja lohduttamisen tärkeydestä. – Kaikkein pahinta on, jos asianosaisten kuvat näkyvät, kuten Estonian ja Myyrmannin osalta, vuosienkin päästä julkisuudessa. Pientä puuta vasten nojasi lapsen tekemä kehystetty piirustus, jossa oli tikku-ukko, kynttilöitä, aurinko ja pilviä – ”Jesperiltä Villelle”. 831 0666 ke 14.11. Media vältti ylilyönnit Jokela-uutisoinnissa Asiantuntijat: HELSINKI (STT) Finnairin Bangkokin-lento käännytettiin sunnuntai-iltana takaisin kahden väkivaltaisen matkustajan vuoksi. Myös me aikuiset kaipaamme syliä, joka välittää, Rosenqvist sanoi. Sylissä, lähellä toista ihmistä on myös helpompi kertoa ja turvallista kysyä vaikeita kysymyksiä, Rosenqvist muistutti. Ampumisen tuomittavuus esille – Niille medioille antaisin kiitosta, jotka ovat tuoneet tämän teon alkeellisuuden ja tuomittavuuden esiin. Elämä jatkuu. He päätyivät viranomaisten huomaan. 873 770 KOKKOLA puh. Kävelytiellä kulki harvakseltaan ihmisiä tuomassa uusia kynttilöitä tai lukemassa maahan jätettyjä muistosanoja. Se on hänen mukaansa luonnollista tällaisessa äkillisessä, yllättävässä tilanteessa. Hän toivookin, että media antaisi asianosaisille rauhan ja kunnioittaisi heidän yksityisyyttään. MARRASKUUTA 2007 Tehtaan II-laatu kotimaisia PARTTITUKKU OY Tehtaankatu 45, p. Suuri osa kynttilöistä oli jo sammunut, mutta monen liekki vielä sinnitteli koleassa marraskuun aamussa. Aina, vakuutti toinen viesti. He voivat katua näitä myöhemmin