Kuva: Clas-Olav Slotte Tänään Maakunta Mielipide -2 -2 1-5 m/s Riitta-Maija Sykkö KAUSTINEN (KP) Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa kansanparannus ja koululääketiede tekevät yhteistyötä, jonka veroista ei ole missään muualla Suomessa. . Asiaan vihkiytynyt työryhmä esitti vastikään, että rikettä aletaan seurata automaattikameroin. . . . Maikki arvelee, että Reisjärvellä ja lähikunnissa tiedetään varsin hyvin hänen mieliaiheensa. . . . Kuva:Timo Talus s – Minusta on surullista seurata miten Jumalan rakkaat lapset tappelevat keskenään. – Asiat ovat täällä hyvällä mallilla. . . . – Taivaan portit aukaistaan niille, jotka ovat uskoneet ja kastetut tai toisinpäin. . . . . .8 Kulttuuri . . . Lisäksi yhdistys vie sanaa veistoharrastuksesta eteenpäin mm. Riittää, jos asukasta kohden satsataan 10 – 20 markkaa, Korvela arvelee. . Kisaan oli kokoontunut kymmenkunta alan harrastajaa ympäri Suomea. . . . – Nykyisin puhutaan veteraaneista kunniakansalaisina, mutta samaan aikaan heille joudutaan kerjäämään roposia. . MAALISKUUTA 2001 Sisältö Sääennuste Sivu 14 Antti Hietalahti TOHOLAMPI (KP) Ovelta ovelle -keräykset sotaveteraaneille ja -invalideille ovat toholampisen Armo Korvelan mielestä jo aikansa eläneet. . . . . . . . . . . . . . . .2 Maakunta . . . . Ulkomaille suuntautuvia veistomatkoja tehdään vuosittain. . Esimerkiksi Vaasassa julkisia paikkoja kuvaa ja nauhoittaa toistakymmentä kameraa. . Kuva: Sanna Keskinen s Taidemaalari Maikki eli Maija-Liisa Parkkila Reisjärveltä kertoo, että tilaustyöt antavat mukavan lisän akvarellistin arkeen. . . . . Ainakin Kokkolassa vissi ongelmaväli on Vaasantie Prisman liittymästä Kustaa Aadolfin kulmaan. . . Sivu 5 Korvela luopuisi veteraanikeräyksistä Armo Korvela Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Poliisit kautta maan valittavat alati, että piittaamattomuus punaisista liikennevaloista lisääntyy. Jäänveisto on Suomessa vielä suhteellisen uusi laji, ja harrastajia on vähän. . . . Poliisilla ei yksinkertaisesti ole rahkeita lisätä valoristeysten tarkkailua. . . . . . . . . . . .10 Gepardi . . . . vierailemalla kouluilla. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Maanantai A B Tänään . Lumihukat on varkautelainen yhdistys, johon kuuluu jäseniä ympäri Suomea. . . Vaikka veteraanikeräyksiin nykyisin suhtaudutaan yleisesti ehkä muita keräyksiä myönteisemmin, Korvela luopuisi niistä. . Kamera saattaisi olla paikallaan ainakin Vaasantien pohjoispäässä Kustaa Adolfinkadun kulmassa, joka on osoittautunut ruuhka-aikojen sumpuksi. . . . . Latu saatiin viime tipassa auki Ridankylän kylätalolle asti. . Terveyskylän uuden toimitusjohtajan Pekka Kuusiston mukaan molemmat osapuolet hyötyvät siitä, ja ennen kaikkea siitä hyötyvät hoitojen käyttäjät eli asiakkaat. . . . Ratissa saattaa istua muu kuin auton omistaja. En minä usko, että keneltäkään tullaan taivaan portilla kysymään: "oletkos luterilainen vai helluntailainen?", Elisa Valo Kaustiselta kirjoittaa. – Materiaali voi olla mikä tahansa, kunhan kolmiulotteinen hahmotuskyky on hallussa ja työvälineet tuttuja, kiteyttää jäänja lumenveiston aktiiviharrastaja Marika Törmikoski Lumihukat ry:stä. Sivu 3 Jäistä taidetta Kalajoella Riitta ja Seppo Matikaisen teos "Elämänlanka" valittiin parhaimmaksi Kalajoella viikonvaihteessa järjestetyissä jäänveistokilpailuissa. Kälviän Tarmon hiihtojaoston voitelumestari Kari Aho kertoi, kuinka suksi luistaa säällä kuin säällä. . . . . . . . . . . . . Tällainen Ruotsin malli voisi toimia meilläkin, Wevar aprikoi myöntäen, ettei menetelmä ole vallan yksiselitteinen. . Sivu 2 Akvarellimaalauksessa paljon haasteita Maikki Parkkila maalaa luontoa ja maisemia. . Runsaat 180 hiihtäjää kiersi Rytikankaan valaistun ladun joko pidemmän tai lyhyemmän kaavan mukaan. . . . Moni on ajautunut mukaan kokeiltuaan ensin lumenveistoa. . Sivu 4 Kälviällä väki suksilla. . Veistoharrastuksen suosion nopeaa kasvua kuvastaa yhdistyksen historia: Kolme vuotta sitten toiminta aloitettiin kolmen jäsenen voimin. Kaustisella perinne onkin säilynyt rikkaana ja elävänä. . . . . .9 Terveys . Kokkolalainen komisario Tom Wevar kannattaa ideaa ilman muuta. . – On myös tärkeää, että ikivanhoja kansanparannusmenetelmiä vaalitaan ja perinnettä säilytetään jälkipolville. . . . . . . . . .20-21 IRTONUMERO 7 MK Nro 70 MAANANTAINA 12. Kokkolassa ei ole ainoatakaan. Toinen pulma ovat moottoripyörät, joiden tunnistaminen ei samaan tapaan onnistu kuvasta, kun rekisterikilpi on vain perässä. Pekka Kuusisto on opetellut talon tavoille pimeimmän talven ajan ja toteaa olevansa näkemäänsä ja kokemaansa tyytyväinen. . . . . . . . Idea jäänveistokisojen järjestämiseen tuli aikanaan kalajokisen Tapion Tuvan isännältä, Allan Seikkulalta. Latu otti kisat järjestääkseen, koska sillä oli hyviä kokemuksia lumenveistokisojen järjestämisestä jo lähemmäs kahdenkymmenen vuoden ajalta. – Kun halutaan tilata maisemia, käännytään minun puoleeni. . . . . . . . Se ehkäisisi ennalta esimerkiksi pahoinpitelyjä ja ilkivaltaa sekä auttaisi juttujen selvittämistä. . . . Nyt yhdistykseen kuuluu 27 jäsentä. . . . . . . .12-13 Urheilu . . Samalla hän korostaa, ettei tekniikalla haluta vähentää poliisin työtä liikenteessä vaan tehostaa sitä. . Sivu 10 Ainutlaatuinen liitto Kaustisella Koululääketiede ja kansanparannus saman katona alla Kaustisen kansanlääkintäkeskuksen uusi toimitusjohtaja Pekka Kuusisto myöntää, että terveyskylä pyörii sesonkiaikoinaan maksimissaan. . . .6 Ulkomaat . . . Kun halutaan esimerkiksi muotokuva, otetaan taas yhteyttä Unto Kinnulaan, Parkkila selvittää. .3-5 Kotimaa . Veteraanien asioista huolehtimiseen ja kuntoutukseen ei vaadita niin suuria summia, etteivät kunnat pystyisi menoja maksamaan. Wevar uskoo, että kamera voisi olla paitsi hyvä liikenteenvalvoja, myös oiva järjestysmies ja ilmiantaja keskikaupungilla. .7 Talous . . . . . . . Sivu 13 Riita ei rakenna Sanna Keskinen KALAJOKI (KP) Kalajoen Hiekkasärkillä järjestettiin viikonvaihteessa viidettä kertaa jäänveistokilpailut. . . . Kameravalvonta harkintaan Punaisen liikennevalon kunnioitus heikentynyt jo vuosikausia Liikennevalojen noudattamattomuus korostunee sisääntuloväylillä. . . . – Jos kamerakuvasta tunnistaa rekisterin lisäksi kuljettajan, lappu lähetetään kotiin. . . . . . Paikallispoliisissa muut tehtävät ovat syöneet liikennevalvonnan 90-luvulla kolmannekseen, mikä lienee yksi syy ajokurin höltymiseen yleensäkin. . Hän toimii myös Kalajoen Ladun puheenjohtajana. .15-18 Sarjakuvat . . .19 Tv, Radio . Myös tulevaisuudet haasteet vaikuttavat mielenkiintoisilta. . Wevar arvelee, että kaupunkiin riittäisi kuusi kääntyvää ja zoomaavaa kameraa, sillä viikonloppuöiden tyypilliset häiriöt kasaantuvat muutamiin keskustan kortteleihin. . . Kuva: Antti Savela s Vapaalle tyylille ei pitovoiteita tarvita, mutta Kälviä-hiihdossa perinteisen tyylin sivakoijat saivat menoaineitta suksiensa pohjiin Rytikankaan voitelupisteessä. .11 Mielipide . . . . . . . . – Teen niitä mielelläni, Parkkila sanoo
– Kursseillani kansalaisopistossa olen sanonut, että kaikki tekniikat on hyvä opetella. Kriisin jälkeen pankit ovat toimineet hyvin ja tehokkaasti ja varsinkin viime vuodet ovat olleet kaikille pankeille erinomaisia. Vahvat kauteni ajoittuvat keväälle ja syksylle. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . (06) 827 2234, . Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen 3:s sivu (moduloitu) 12,50 14,50 tekstissä 11,50 13,30 tekstin jälkeen 11,50 13,30 takasivu 12,50 14,50 välikannet 12,50 14,50 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Merkkejä on arkilla viisi kappaletta ja niiden maksuarvo on 1. Suunnittelijat ovat Susanna Rumpu ja Ari Lakaniemi ja painos suurehko, peräti 2 milj. Akvarellit ovat myös tekniikkalaji. – Se on ollut tämän alueen taiteilijoille mahdollisuus tulla suuren yleisön tietoisuuteen. Ihan kuin olisimme tulleet taiteen kehityshistoriassa pääteasemalle, josta pääsee eteenpäin vain sokeeraamalla ja räväyttämällä, Maikki kummastelee. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Kesäisin hän pyöräilee ja vapaa-aikaan kuuluu olennaisena myös Lestijärven kesämökki. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Auvo Ranta-Ylitalon mukaan Meritan vahvuus niin Kannuksessa kuin Vetelissäkin on henkilökohtainen neuvonta. Erikoista on merkkien harva hammaste 7 3/4 x 7,3/4 ja että keskimmäinen merkki on arkin taustakuvion takia muita matalampi. – Meillä kassaliikenteestä yli 80 prosenttia tapahtuu koneellisesti ja osuus kasvaa koko ajan. Yksi syy poisjäämiseeni oli myös se, että pankkityö vie paljon aikaa. Hän kertoo pystyttävänsä heinäkuussa näyttelyn Nivalaan ja runsaan vuoden päästä on suunnitteilla yhteisnäyttely Pirkko Ahon kanssa galleria Justukseen Kannuksessa. Nämä oviaiheetkin ovat herättäneet paljon erilaisia ajatuksia, ja hyvä niin, Maikki kertoo. Hän istui Kannuksen valtuustossa kolme kautta aikana, jolloin pankkipolitiikka ajoi paikkakunnalla ohi puoluepolitiikasta. Kuva: Clas-Olav Slotte Tiistaina 13.3. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Teo, Riiko, Riku ja Reijo Tänään 50-vuotias Maanantaina 12.3. Simo Kattilakoski KANNUS (KP) Kannuksessa syntynyt ja kasvanut Auvo Ranta-Ylitalo halusi jo nuorena olla ihmisten kanssa tekemisissä. alkaen 3,60. Ranta-Ylitalo haki ja sai paikan ja on edelleen samalla tiellä. Eteläväylä, Kokkola. Tarkka päivämäärä on 2.4. Parkkila on maalannut myös maakuntien kukkia käsittelevän 16-osaisen sarjan. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . Koko pienoisarkin hinta on siis ensin 17,50 ja postimaksujen noustua 18,00. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Iäkäs, melkein sokea Balder-turska kohosi julkkikseksi uituaan vuoden aikana 40 kertaa saman kalastajan verkkoon. Minusta on terveellistä, että niissäkin tehtävissä henkilöt vaihtuvat. – Mielestäni taiteilijan pitää ikuistaa kauniita asioita. Pidän edelleenkin siitä, että saan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Neutraali kannanotto voisi olla, että tämä riemunkirjava blokki saisi olla vähemmän kaupallinen. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Monissa töissä pienet keijut luovat sadunomaista tunnelmaa. Se ei todellakaan pidä paikkaansa, Parkkila kertoo. Kun perusasiat ovat hallussa, voi valita oman työskentelytapansa. – Näyttelyistä on ollut ilmiselvästi hyötyä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kuntoaan Auvo Ranta-Ylitalo hoitaa talvisin hiihtämällä. Nimi tunnetaan nyt kauempana, Maikki tuumaa. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Hänen maalaushuoneensa seinällä on vaikuttava teosketju luonnosta ja – ovista. Olennaisinta on, että lopputulos on hyvä ja kaunis. Kalastaja Harald Hauso päästi hieman epämääräiseltä ja turhan laihalta vaikuttaneen turskan yhtä monta kertaa takaisin mereen. Se on hänen mielestään niin kaunis. Auvo Ranta-Ylitalo täyttää 50 vuotta tiistaina, mutta merkkipäivää hän viettää vasta lauantaina 17. Elämäntyö pankissa Auvo Ranta-Ylitalo johtaa Merita Pankkia kahdessa jokilaaksossa. Lähes 30 vuotta pankkialalla työskennelleenä Ranta-Ylitalo on kokenut läheltä paljon, joista vähäisin ei varmasti ole 90-luvun alun pankkikriisi. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Akvarellien maalaamista Maikki pitää vaikeana, koska teosta ei voi juurikaan korjata kesken maalauksen. Luonto on niin kaunis Lapsuudesta maalaamista harrastanut Maikki Parkkila kertoo olevansa kahdessakin mielessä perinteinen taidemaalari; hän suosii töissään perinteisiä kauneusarvoja ja korostaa inspiraation merkitystä. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Tiistaina 50 vuotta täyttävän Ranta-Ylitalon vastuulla ovat tänään Merita Pankin Kannuksen ja Vetelin konttorit, joissa on yhteensä lähes 9 000 yksityisja yritysasiakasta. Kuva: Antti Savela Vuodenaikojen vaihtelu antaa aihetta maalauksiin. Pankin roolina on asiakkaiden neuvonta, pankinjohtaja kuvailee. Auvo Ranta-Ylitalon mukaan Merita Pankin asiakkaissa kahdessa eri jokilaaksossa ei ole eroa. EP-kuori maksaa tasan 20 mk. – Siinä oli haastetta kerrakseen. Kahtena kesänä Parkkila on pystyttänyt kotiinsa näyttelyn omista töistään. maaliskuuta kotonaan. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. – Toiset tekevät työnsä nopeasti ja käyttävät paljon vettä. Maikki kuvaa luontoa; puita, puroja, järviä ja kasveja. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Hän luopui lähes kokonaan öljyväreistä ja siirtyi akvarelleihin. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Niissä esitellään muiden muassa Karjalan villiruusu, Etelä-Pohjanmaan päivänkakkara ja KeskiPohjanmaan kissankello. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Taide on katsojan silmissä. – Sitä on niin vaikea selittää. Minä suosin aika painavaa paperia, koska se kestää paremmin vettä, Maikki selvittää. – Sijoituspalvelut ja erilaiset vakuutustuotteet ovat tänään yhä yleisempiä pankissa asioiville. Perinteiseen suomalaiseen maisemaan Maikki ei sano kyllästyvänsä. postimerkkivaltioihin. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-; värillinen 670,Lukijan markkinat (ti,to,la) 25,-/rivi (min. Ehkä myös siksi, että noina vuodenaikoina on luonto mielestäni kaikkein kauneimmillaan, Maikki kertoo. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,1x50 tai 2x25 mm 120,1x75 mm 150,200,1x100 tai 2x50 mm 200,250,Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm Nimimerkkilisä 20,Laskutuslisä 20,+ alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . – Valtuutetun tehtävä oli mielenkiintoista, jossa näki kunnalliselämää valmistelupuoleltakin. Reisjärven posliinikesää Parkkila kehuu. – Pelkäsin Balderista tulevan maailman ensimmäisen kalan, jonka tappaa median liiallinen uteliaisuus, Hauso kertoo. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Palaavat työnsä ääreen uudestaan ja uudestaan. Helmikuun alussa Balder siirrettiin Hauson verkosta, mistäpä muualtakaan, matkalle kohti akvaariohoitoa. Sen seurauksena Kannuksessakin kolme eri pankki nivoutui muutamassa vuodessa Meritaksi. Myönteinen puoli on kuitenkin siinä, että hyviä puolia tuli jokaisesta entisestä pankista. Auvo Ranta-Ylitalon mukaan Kannuksenkin Meritassa yhä useampi asioi koneellisesti, joko pankkiautomaatilla tai omalla tietokoneella. Suomen Posti julkaisee toisen sarjakuva-aiheisen uutuuden. – Joskus saa aikaiseksi paljon, joskus vähemmän. 2 riviä, sis. Minun periaatteenani on aina ollut eteenpäin katsominen, Ranta-Ylitalo sanoo. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Akvarellit veden, valon ja värin leikkiä Maikki Parkkila luottaa vielä perinteisiin kauneusarvoihin Maikki Parkkila tykkää tehdä sarjoja. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Sana: "Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein 12 kk 1056 mk 12 kk 1131 mk 6 kk 538 mk 6 kk 582 mk 4 kk 362 mk 4 kk 410 mk 3 kk 274 mk 3 kk 309 mk 2 kk 186 mk 1 kk 104 mk Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Niinpä silloisessa Kannuksen säästöpankissa 1972 avoinna ollut pankkitoimihenkilön paikka kiinnosti nuorta miestä. Monet luulevat, että akvarellit ovat jollain tavalla helpompia tehdä. Jumalani, sinun apuusi minä luotan. kpl. – Ovet tavallaan avaavat maailman ja vuodenajat. – Asiakkaat ovat tänään harkitsevia ja tietävät mitä tekevät, hän sanoo. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . – Kala oli niin huonona, että se olisi pitänyt tuoda ambulanssilla, akvaariopomo Jan Einarsen toteaa. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . – Kello 12:sta lähtien kaikki ovat tervetulleita kahville, hän sanoo. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Myöskään paperista ei kannata tinkiä. Sarjasta Maikki haaveilee tehdä joskus postikortteja. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . Eikä se tekniikka ole loppujen lopuksi tärkeintä. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@keskipohjanmaa.kpk.fi Toimitus: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.com Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Ranta-Ylitalon mukaan pankkien tuotteet ovat myös kasvaneet kaiken aikaa ja henkilökunnan tehtävänä on markkinoida niitä eteenpäin asiakkaille. Julkkisturska toipuu. Kuvaaiheina on Aku Ankkojen kuvien ja sivujen reproduktioita aikaväliltä 1951-2000. – En todellakaan ymmärrä kaikkea nykytaidetta. luokan kirjemaksu eli maaliskuun puolella 3,50 ja 1.4. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Akvarellit viehättävät Parkkilaa myös siksi, että tyylisuunta mahdollistaa useiden eri tekniikoiden käytön. – Alkuvaiheessa tietenkin vaikutti se, että henkilöt tulivat eri toimintakulttuureista. Julkaisua on pidetty sekä turhana että Disney-konsernin yksipuolisena mainostamisena. Maikki kertoo maalaavansa omalla tekniikallaan aiheen ja maalauksen koon mukaan. – Pidempiaikaisen tuntemuksen avulla henkilökohtainen pankkineuvoja tuntee ja tietää paremmin asiakkaansa tarpeet. 1996, nyt suomenkielisen Aku Ankkalehden 50-vuotisjuhlaa. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Levikki 28 915 (LT 5/2000) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola . Filatelistipiireissä on esittelemääni uutuuteen suhtauduttu varauksellisesti ja jopa verrattu Suomea ns. Molempina kesinä vierailulla käynyt puolen tuhatta taiteenystävää. Koko Meritassa Soloasiakkaita on jo yli miljoona. – Asiat hoituvat uudessa pankissa samalla tavoin kuin aiemminkin. Toiset maalaavat kerroksittain ja pikkutarkasti. – Välineet pitää olla huippuluokkaa. 25:1–3 Aurinko nousee: Kokkolassa 7.57, (pimeä päättyy 6.10) Helsingissä 6.46, Utsjoella 6.48 Aurinko laskee: Kokkolassa 18.19, (pimeä alkaa 19.06) Helsingissä 18.15, Utsjoella 17.57 Nimipäivät huomenna: Erno, Tarvo, Ernesti ja Ernst, Ortodokseilla. Nikifor ja Voitto Nimipäivät tänään: Reijo, Reko, Gregorius, Greger ja Grels, Ortodokseilla. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 3. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Kunnalliset luottamustehtävät Auvo Ranta-Ylitalo on karistanut tyystin. Ranta-Ylitalo ei ole katunut uravalintaansa: – Olen tyytyväinen, sillä työ on mielenkiintoista. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . – Voimakkaita persoonia oli kummallakin puolella, hän huomauttaa tänään ja sanoo, ettei kiihkeästä ajasta jäänyt Kannukseen pysyviä traumoja. – Pankkikriisin aika oli rankkaa ja se myös opetti paljon esimerkiksi muutoksiin, jotka nykyisin ovat tosiasioita päivittäin. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 2001 OSLO (STT–AP) Norjalaiset olivat helpottuneita saatuaan tiedon, että maan kuuluisin turska, nimeltään Balder, toipuu akvaariohoidossa hyvää vauhtia. Pääsiäiseksi ilmestyvät seuraavat Suomen uutuudet. Hyvä maalaus on sellainen, jonka voi laittaa olohuoneen seinälle ja josta katsoja saa hyvän mielen, Parkkila kertoo. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut! Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi." Ps. (06) 827 2000 ark. Balderin maine kasvoi ja lopulta Hausolla oli kalaretkillään aina mukana liuta lehtikuvaajia. Yhtenäkään aamuna ei tiedä, mitä päivän aikana tapahtuu. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Tässä hänellä on käsissään maakuntakukkia kuvaavia maalauksia. Kuukauden ajan Balderia ruokittiin letkun kautta suoraan mahaan. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Ranta-Ylitalon mukaan ongelmia ei ole enää ollut. Kiertäviä näyttelyitäkään Parkkila ei ole hylännyt. Parkkila tykkää tehdä myös sarjoja. Asiaan palaa Erkki Urmo Ankkoja pienoisarkilla 13. Nyt se on piristynyt ja syö itse. Edellisessä juhlittiin suomalaisen sarjakuvan 100vuotista olemassaoloa v. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Syksyllä luonto on kaunis. 2001 s KESKIPOHJANMAA Postimerkit s viikko 11 Åke 50 vuotta 13.3.2001 Merkkipäivät Antti Savela REISJÄRVI (KP) Viisi vuotta sitten reisjärvinen taidemaalari Maikki eli MaijaLiisa Parkkila vaihtoi tyylisuuntaa. Pankinjohtajan työviikosta neljä päivää menee Kannuksessa ja yksi Vetelissä
On ristiriitaista, että kansalaisia vaaditaan noudattamaan lakeja, jos virkaja luottamusmiehet eivät pidä kiinni pykälistä. George Kretschmar. Tosin myös he tunnustautuvat melkoisen aloittelijoiksi jäänveiston saralla. Jäätä kun on työstetty vasta tämä talvi. Matikaisista Riitalla on veistokokemusta jo useammalta vuodelta. Makuuhuoneesta kuolleena löydetyn vuonna 1938 syntyneen miehen kuolinsyy selviää alkuviikon ruumiinavauksessa. Työ tavallaan vie tekijäänsä, kuvailee Riitta Matikainen. Sosiaali-ja terveysosaston kantelut on kyetty käsittelemään keskimäärin puolessa vuodessa, mutta valitusten märän lisääntyessä kierto näyttää venyvän kahdeksaan kuukauteen. JOGURTIT 150 g 10 prk (6,67) 10 .00 Rainbow RANSKALAISET 500 g (6,67) 3 kpl 10 .00 Hartwall LIMSAT ja VICHYT 3x1,5 L pantteineen sis. Se aina ihmetyttää, että jääkimpaleenkin sisältä löytyy se mitä tavoittelee. Kuva: Sanna Keskinen Hallitsevat suomenmestarit osallistuivat Kalajoen kisaan veistoksella nimeltä "Haaskalla". Valo onkin erittäin tärkeä osa jääveistosta. Öystein Olsen Metodistikirkon piispaksi. Myös merijäätä voi veistämiseen käyttää, mutta makean veden jää on kirkkaampaa. Kauppateknikko Paavo Peltola tunnetaan Kälviän kunnan valitusautomaattina. Riitta Matikainen sai innostuksen veistoharrastukseen ollessaan opettajana Kalajoen Käsija Taideteollisuusoppilaitoksessa. Voiton kisassa ja myös yleisöäänestyksessä vei aviopari Riitta ja Seppo Matikainen Joroisista. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Asiaa puitiin näin hallinto-oikeudessa kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Viime kunnallisvaaleissa tuki ei piisannut jatkopestiin. Valitustie jopa lähes neljä vuotta Oikeusasiamies ja maaherra lisäävät vauhtia Länsi-Suomen hallinto-oikeuteen Kälviäläinen Paavo Peltola kiistää, että valitusten tekeminen ja voittaminen olisivat hänelle kunniaasioita. Siellä yksityiskohdat ovat hyvin tärkeitä, ja esimerkiksi lohikäärmeille veistetään jopa ripset. Kytevä tuli pääsi vuotavasta liittymästä lattialle ja edelleen takan viereiseen puukasaan. Sunnuntain vihkimisseremoniaan otti osaa useita piispoja myös muista kirkkokunnista. Mukana olivat hallitsevat suomenmestarit Timo Koivisto Porvoosta ja Jussi Miettinen Kuopiosta. Aikaisemmin hän on harrastanut lumenveistoa. Jutturuuhkan purkua joudutetaan nyt maaherran määräämin erikoisjärjestelyin. – Tuskin muut kälviäläiset valtuutetut tekivät aikanani yhtään valitusta, hän muistelee ottamatta kantaa kanteluilla saavuttamiensa muutosten merkitykseen käytännössä. Jään ohella hän tekee veistoksia lumesta ja hiekasta. –Jos pelisäännöt luodaan, niitä pitää noudattaa, hän edellyttää. NIVALA (KP) Yhden ihmishengen Nivalassa lauantaina vaatineen tulipalon syy on selvinnyt. Seppo on tähän asti ollut tukijoukoissa mutta innostui Kalajoella kokeilemaan itsekin. Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa edusti piispa Erik Vikström ja Venäjän evankelis-luterilaista kirkkoa arkkipiispa D. Se se on ollut myös sivistysosastossa. Hänen mukaansa kyseinen asia kypsyi ratkaistavaksi jo kesäkuussa 1998. Kalajoella jää saatiin Tahkokorven lammesta entiseltä soranottopaikalta. – Kyse on yleisestä oikeudentajusta. Syyksi hän mainitsee lääninhallituksen selvityksestä ilmenevän voimavarojen puutteen. – Erityisesti Peltolan tekemän kantelun käsittelyaika on ollut liian pitkä, kun otetaan huomioon se, ettei käsittely vaatinut normaalia laajempia selvityksiä, Lehtimaja arvioi kannanottonaan. Tehtävien lisääntyminen suuren lääninuudistuksen yhteydessä on ollut ristiriidassa säätölinjan kanssa. – Veistosten tekeminen kiehtoo. Monet heistä jaksavat tarkistuttaa juristeilla mitättömätkin muotovirheet, vaikka etukäteen tietävät, että ne ovat lopputuloksen kannalta hälläväliä. Materiaali saikin kilpailijoilta runsaasti kiitosta. Välineet valitaan sen mukaan millaista jälkeä halutaan. 22 ,50 (5,-/l) 30 .00 Tropic APPELSIINIja OMENATÄYSMEHU 1 L 3 prk (3,33) 10 .00 Suomalainen KERÄSALAATTIPUSSI/kpl 3 3 .90 .90 Lihaja kalaosastolta: Lihaja kalaosastolta: Snack NAKKI 300 g 2 pkt (16,67) 1 10 .00 .00 Warras Vaalea ja Tumma REVITTY 2 kpl 1 10 .00 .00 Maitotalous ja leivät: Maitotalous ja leivät: Ranskan Golden OMENA/kg 4 4 .90 .90 Hedelmäja vihannestorilta: Hedelmäja vihannestorilta: Atria Duke’s PIZZAT 200 g (19,50) 3 3 .90 .90 Lihajaloste ja eines: Lihajaloste ja eines: PYSYVÄÄ EDULLISUUTTA MAALISKUUSSA HELPPOA OSTAMISTA Palvelussa tänään Järvelän viljapossua ja Wartaan leipomotuotteita. Paikallispolitiikassa ura jatkuu nyt kunnanhallituksen varapaikalla, kokoomuksessa puoluevaltuuston varsinaisena jäsenenä Pohjanmaan piiristä. Toisen kauden valtuutettuna Peltola valitti kolmas helmikuuta 1998 vapaa-aikasihteerin viran täyttämisestä palvelujen tuottajan nimikkeellä. Jäänveistotekniikat vaihtelevat tekijän mukaan. Hänen mukaansa Kiinassa veistokulttuuri on paljon vanhempi ja kovin toisenlainen kuin Suomessa: – Kiinassa lajilla on todella pitkät perinteet. Henkilökohtaisen kanteluhistorian ensimmäinen valitus meni harakoille, kun lääninhallitus jätti sen tutkimatta toimialaansa kuulumattomana. Kirkkaassa auringonpaisteessa tai pimeällä kohdevalaistuna jääveistos on kuin timantti, kuvailee Riitta Matikainen. Usein karkeat linjat haetaan moottorisahan avulla, ja työkalut pienenevät veistoksen edistyessä. – Täällä on todella hyvä jää, paksu ja kirkas. Poliisi-, liikenne ja pelastusasiat hoituvat ongelmitta. Hallinto-osastolla käsittelyajat ovat venyneet ääritapauksissa kolmeen vuoteen ja yhteentoista kuukauteen eli Peltolan tapaus ei ollut edes vanhin sillä haavaa. Uusi piispa valittiin pohjoiseurooppalaisten metodistien konferenssissa Karjaalla. Päätökseen juttu saatiin viime marraskuussa. Taitoja on kuitenkin tullut hiottua lumen ja hiekan avulla jo seitsemän vuoden ajan. Vuotava hormi Nivalan palon syy HELSINKI (STT) Norjalainen pastori Öystein Olsen siunattiin Metodistikirkon Pohjoismaitten ja Baltian piispan virkaan sunnuntaina Kristuskirkossa Helsingissä. Töiden lisääntyminen ja säästöt ristiriidassa Vastineessaan lääninhallitus myönsi kritiikin aiheelliseksi. Norjan kirkkoa edusti piispa Olav Skjevesland ja Ruotsin kirkkoa piispa Christina Odenberg. Kun kohtuuttomaksi venyneeseen prosessiin ei lukuisilla puheluilla ja faksikyselyillä tullut vauhtia, valittaja kanteli asian pitkittymisestä oikeusasiamiehelle viime vuoden lokakuussa. Valikoima on laaja sahoista ja niittokoneen teristä puukkoihin. Vielä kun aurinko paistaisi, niin patsaat pääsisivät kunnolla oikeuksiinsa. Meira AROMI MOKKA Kahvi 500 g (19,80) 9 9 ..9 9 Valio VIILIS 2 dl (10,00) 5 kpl 1 10 ..0 Kariniemen marinoitu KOIPI-REISI /kg 9 9 .90 .90 Suomalainen Naudan 100 % JAUHELIHA/kg 1 19 9 .90 .90 Maitokolmion DELLA 400 g (17,25) 6 6 .90 .90 Kari Viiperi (KP) Kansalaisten kantelujen pitkittyminen Länsi-Suomen hallinto-oikeudessa huolestuttaa muun muassa maaherra Heikki Koskea sekä eduskunnan oikeusasiamiestä Lauri Lehtimajaa. – Ihan kivaahan tämä on. Kohtuuttomat viivästymiset ovat vaivanneet nimenomaa hallinto-osastoa sekä kilpailuja kuluttaja-asioita. Sen sijaan ne kielivät tinkimättömyydestä. Kolmanneksi tuli nivalalainen Lauri Ahokas. Kuva: Clas-Olav Slotte Kari Viiperi KÄLVIÄ (KP) Lähes joka kunnasta ja kaupungista löytyy yksi sitkeä pilkun viilaaja, joka kääntää viimeisenkin kiven varmistaakseen päätöksenteon laillisuuden. 1999 tai aikaisemmin vireille tulleet kanteluasiat pyritään ratkaisemaan kesälomakauteen mennessä. Makuuhuone tuhoutui palossa täysin. ”Valitusautomaatiksi” kuudella kantelulla Peltola ei hyväksy pykälämutkien oikomista päätöksenteossa Sanna Keskinen KALAJOKI (KP) Kalajoella viikonvaihteessa järjestetyt jäänveistokisat vetivät paikalle sekä Suomen huippuveistäjiä että aloittelijoita. Suomen uuden perustuslain 21. Oikeusasiamies ei huomautuksessaan moittinut virkamiehiä tahallisesta viivyttelystä. Oppia Matikainen on hakenut Kiinasta asti. He kiinnittävät huomiota epäkohtaan kälviäläisen Paavo Peltolan vetoomuksesta. Veden avulla saa osia liitettyä toisiinsa. Syttymishetkellä asuintalossa oli neljä miestä. pykälässä mainitaan, että jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Vuodelta 1997 oli samanaikaisesti kesken neljä juttua. Palo sai alkunsa yläkerran makuuhuoneen takan ja savuhormin liittymästä. Suomessa muotoilu on paljon pelkistetympää. Peltola istui kaksi kautta valtuutettuna. Tällä kertaa mestarit jäivät toisiksi. Kannattaako ylimalkaan jälkikäteen tarkastaa, onko palo väärin sammutettu. Jumalanpalveluksessa saarnasi virkakautensa päättänyt Pohjoismaitten ja Baltian piispa Hans Växby. Kahdeksan vuoden valtuustourallaan Peltola kertoo tehneensä kuusi kantelua joko kotikuntansa tai kuntayhtymän asioista. Saattaa tästä tulla jopa harrastus, hän myöntää. Veistos kuin timantti Kalajoella jää sai uuden muodon Pyhäjokinen Vesa Salmu debytoi jäänveistäjänä veistoksellaan "Tapulin pajatso". 06-8328700 Bio Luvil PESUAINE 1,5 kg (19,93/kg) 29 .90 Mio VAIPAT/pkt 19 .90 Ingman Perint. Näistä viisi hän katsoo voittaneensa. 2001 Maakunta 3 MAANANTAI TORSTAI KALLENTORI 9-21 (18) Bonusta jopa 4% Kallentorin kauppakeskus, Pitkänsillankatu 17, Kokkola Puh. Ensi syksynä pyritään jo keskimääräiseen kuuden kuukauden käsittelyaikaan. Paavo Peltola korostaa, etteivät valitukset ole hänelle kunnia-asia. Tällä lisänimellä häntä kutsuttiin myös vaalien alla riimitellyssä kronikassa
Voimaan jääneet leikkausajat varmistetaan Teille puhelimitse tai kirjeitse. Tälle talvelle on tullut hiihdettyä jo 140 kilometriä. Seuraavilla poliklinikoilla hoidetaan erikoisalan lakkoviikolla vain kiireellistä hoitoa vaativat potilaat. 315 4405) Urologian poliklinikka (puh. Voitelueksperttinä starttialueella hääräsivät Kari Aho ja Kari Lassila Kälviän Tarmon hiihtojaostosta. 315 3406) Naistentautien poliklinikka (puh. Poliisi on kiinniottanut kaksi teosta epäiltyä miestä ja esittää heidän vangitsemistaan alkuviikosta. VUODEOSASTOT Lakon johdosta joudutaan sulkemaan kolme kirurgian vuodeosastoa ja joitakin osastoja osittain. 873 560 Ossi Penttilä Kappelin liikekeskus Kaustintie 5 Kaustinen p. 831 9545 Pertti Peltokangas Tehtaankatu 9–13 Kokkola, 831 2932 Asematie 4 A Kannus, p. Ajokeli oli onnettomuushetkellä huono ja tienpinta loskainen. LISÄTIETOJA Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin internetin kotisivuilta osoitteesta www.ppshp.fi löytyy lakkoinformaatiota ja päivittäistä tietoa toiminnasta. Alustavissa tutkimuksissa kaksi pahoinpitelijää on kertonut halunneensa kostaa sen, että mies oli aiemmin rääkännyt koiraa. Linko ei ollut käynnissä. Traktoria kuljettanut mies hälytti apua, mutta 29-vuotias konneveteläismies menehtyi elvytyksestä huolimatta. Miestä pahoinpideltiin törkeästi potkimalla ja kuristamalla ja hänet jätettiin paikalle loukkaantuneena. Oulun seudun yhteispäivystys toimii entisessä laajuudessaan. Hän antaa oppitunnin, kuinka luistelutyylin suksenpohjat käsitellään. Pahoinpidelty mies sai helmikuun lopulla vankeusrangaistuksen muun muassa eläinrääkkäyksestä. Lopuksi harjataan nylon-harjalla, hän opastaa. – Moni on tehnyt paljon pahempia rikoksia kuin Suomen hiihtäjät. 315 3218) Syöpätautien poliklinikka (puh. Turma sattui mökkitiellä Sumiaisten Haapakylässä noin kello 14. 315 4259), kardiologinen osasto (puh. Kelkkailija kuoli KOKKOLA (KP) Koivuhaasta Punaketunkadun parkkipaikalta anastettiin sunnuntaina puolenpäivän jälkeen vihreä Saab 96 henkilöauto. Lähes joka sunnuntai ja usein viikollakin Hiltulan miehet näkyvät ladulla. Jos tarvitsette kiireellistä hoitoa, kääntykää asianomaisen erikoisalan poliklinikan tai yhteispäivystyksen puoleen. Vähäksi on käynyt raskas laji Kälviällä. 315 3548), gastroenterologinen osasto (puh. Tutkinnot. – Tänä vuonna ei ole kasassa kuin 600, viime talvena tuli hiihdettyä 2 600 kilometriä. Jälkiruoaksi jäätelötuutit. Sairaanhoitaja oli auton alla puristuksissa puoli tuntia, mutta selvisi ilman vakavia vammoja. Suojelutyönä huolehditaan erikoissairaanhoidossa mm. Entisenä kilpapyöräilijänä hän sanoo Kälviän pyöräilymaineen olevan hiipumassa. 315 4595) Lastentautien poliklinikka, lastenneurologian poliklinikka ja lastenkirurgian poliklinikka (puh. Lumi tahtoi tarttua suksen pohjiin voitelusta huolimatta. VIINIRYPÄLEET/kg 9 9 ..90 90 1 13 3 ..90 90 Kun ostat suikaleet marinoituna, ei tule maustamisongelmia. erikoisalan lääkärit eivät ole lakossa, ovat ajanvaraukset voimassa. Talvi tuli niin myöhään. 1. Hän oli yrittänyt tappaa halolla koiran, joka oli jäänyt teon jälkeen kitumaan. Muut vuodeosastot toimivat periaatteessa normaalisti. Mies on hoidettavana Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja hänellä ei ole välitöntä hengenvaaraa. Kun ao. Nopeusrajoitus tieosuudella on 80 kilometriä tunnissa. Henkilöauton keula meni törmäyksessä kasaan ja palokunta joutui irrottamaan katon pelastaakseen vuonna 1959 syntyneen mieskuljettajan ja kyydissä olleen, vuonna 1990 syntyneen tyttären. Kuvat: Clas-Olav Slotte Entiselle kilpaurheilijalle Reino Pietilälle kertyy satoja hiihtokilometrejä vuodessa. Onnettomuus tapahtui hieman ennen kello 15:tä, kun etelän suunnasta tullut hälytysajossa ollut ambulanssi lähti ohitustilanteen jälkeen heittelehtimään ja törmäsi oikea kylki edellä pohjoisesta tulleen henkilöauton keulaan. Osa ladulla lykkijöistä oli startannut aamu kymmeneltä omin avuin ennen tapahtuman alkua. Myöhemmin lopetettu koira ei ollut miehen eikä hänen pahoinpitelijöidensä omistama. Neljä miestä tunkeutui muhoslaisen miehen asuntoon jo aiemmin viime keskiviikkona ja kuljetti hänet autolla muualle pahoinpideltäväksi. HAMMASPROTEESIT KUNTOON PALVELUKSESSASI • Ilmainen tarkastus ja kustannusarvio • Kelan suoraveloitus, maksat vain omavastuuosuuden (veteraanit) • Uudet proteesit, pohjaukset, korjaukset, puhdistus ja desinfiointi TULE ERIKOISHAMMASTEKNIKOLLESI Heikki Kujala Torikatu 35 Kokkola p. – Tässä kunto kasvaa. 90 17 . Seuraavassa on tietoja toiminnan muutoksista, jotka voivat vaikuttaa hoitoon hakeutumiseen: PÄIVYSTYSTOIMINTA Kaikki erikoissairaanhoidon päivystystoiminta jatkuu normaaliin tapaan. 315 2370) Kuntoutustutkimuspoliklinikka (puh. Toisella lakkoviikolla, 19.3.–25.3., ovat lakossa kirurgian, neurokirurgian, sisätautien, neurologian ja keuhkosairauksien lääkärit. 332 591 ja 315 3306) Sisätautien poliklinikka (puh. 90 9 . Ridankylän kylätalolle ulottunut parinkymmenen kilometrin edestakaisen hiihtoreitin varrella väki pisti lisää luistoa suksen pohjiin. Mies hakattiin kostoksi koiranrääkkäyksestä LIMINKA (STT) Viisi ihmistä loukkaantui henkilöauton ja ambulanssin yhteenajossa valtatie 75:llä Limingassa sunnuntai-iltapäivällä. VIHR. -Mikäli pidät currysta, lisää valmis curry-kastike sekoita ja lisää tarvittaessa maitoa tai ruokakermaa. 315 2129) Hammasja suusairauksien poliklinikka (puh. Kolmannella lakkoviikolla, 26.3.–1.4., ovat lakossa gynekologian, korva-nenä-kurkkutautien, silmätautien ja röntgenlääkärit. Nyt ei olla kilpailussa, sanoo vapaa-aikasihteeri Kirsi Hänninen iloisena. Miehiä tullaan syyttämään törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä pahoinpitelystä. 315 3207) Äitiyspoliklinikka (puh. Hänen hiihtoharrastuksensa ei häviä mihinkään. 315 3401) Kuulokeskus (puh. Pitovoitelun voi silloin unohtaa. Sairaudenhoidon kiireellisyyden perusteella otetaan Teihin sairaalasta yhteyttä. 90 5 KPL 2 PKT 10.-.10.Tosi Rukiinen RUISLEIPÄ • 175 g LAUANTAI JA KEVYT LAUANTAI • 300 g 16,67/kg 11,43/kg 14 . Tytär loukkaantui isäänsä lievemmin. Mottorikelkka ja traktori kohtasivat kaarteessa. vaihteet 315 2011 ja 315 7011) 2. klo 12 alkaen – 18.3.2001, ovat lakossa anestesialääkärit. Jokainen hiihtää oman kunnon mukaan. Törmäyksen jälkeen ambulanssi suistui vasemmalle puolelle ojaan sillä seurauksella, että siinä ollut naissairaanhoitaja lensi ikkunasta ulos jääden kyljelleen kaatuvan ambulanssin alle. Päivystykseen kehotetaan hakeutumaan vain kiireellistä hoitoa varten. – Hiihdimme kymmenen kilometrin lenkin, vaikka oli vähän takkuinen keli. 315 3195) Kaikki psykiatrian alan poliklinikat (puh. Koko dopingsotku on mennyt liian isoksi, jatkaa Pietilä. Sitten annetaan suksen jäähtyä. Poliisin mukaan miehet ovat olleet tekojen aikana päihteiden vaikutusten alaisina. 315 3508) Kipupoliklinikka (puh. LEIKKAUKSEEN TULEVAT POTILAAT 12.3.2001 leikkaukseen tulevat potilaat hoidetaan tarvittaessa suojelutyönä lakon alettuakin klo 12. 861 1808 Lääkäripalvelut Lisää luistoa suksenpohjiin Innostuneet hiihtivät Klapurinjärvelle takkuisesta kelistä huolimatta Vesa (vas.), isä Veikko ja Juho Hiltula kiersivät kymmenen kilometrin lenkin takkuisesta kelistä viis veisaten. 315 2301) Neurologian poliklinikka (puh. Kaikki kiireelliset leikkaukset tehdään kaikilla erikoisaloilla. Seitsemän vuotias Juho tulee lähtöpaikalle punaposkisena. 315 3107) Neurokirurgian poliklinikka (puh. Muun henkilökunnan kuin lääkäreiden vastaanottotoiminta jatkuu normaalisti. – Perinteisellä murtomaatyylillä hiihtävän kannattaa levittää luistoparafiini keulaan ja kantaan. – Idea on saada väki liikkumaan. Seuraavaksi siklataan muovisiklillä, eli höylätään kaikki lastuina pois mikä lähtee. Muiden teosta etsittyjen miesten henkilöllisyys on myös poliisin tiedossa, ja osa heistä on syyllistynyt aiemminkin väkivallantekoihin. 90 10.4 . Yhteen suuntaan tulee ainakin kymmenen kilometriä. Lakkoviikkojen ulkopuoliset ajat toteutuvat normaalisti. 860 3600 • Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18 TUORETTA KALAA MA-PE 9-21 (18) HAKATORI 6 .90 Pouttu LAUANTAIMAKKARA 300 g (23,00) 23 .90 Erä perattu Lestijärven MUIKKU/kg 6 .90 Atria VERIOHUKAISET 400 g (17,25) 19 .90 NAUTA-SIKA JAUHELIHA/kg BROILERSUIKALEISTA NOPEASTI Atria broilerin marin. Vapaalla tyylillä hiihtäjille ei keli tuottanut vaikeuksia. Viisi loukkaantui ambulanssikolarissa SUMIAINEN (STT) Moottorikelkalla ajanut mies kuoli törmättyään traktoriin Sumiaisissa sunnuntaina. Mopo tappoi pyöräilyn – Kävin kylätalolla kääntymässä. Viime talvena kertyi 186, hän kertoo ylpeänä. Viime talvena Reino sivakoi 2 600 kilometriä. – Kuluva talvi on ollut vähän huonoluminen. Voitelu pitää tasaisella, mutta kun mennään mäkiin, niin lumi tarttuu pohjiin, selvittää Kari Aho. Noin puolen metrin matkalla suksen keskelle laitetaan pitovoidetta ohuina, useina kerroksina, jatkaa Aho. Edellisyönä anastettiin Kokkolan keskustasta valkoinen Mazda pakettiauto, joka löytyi sunnuntaina aamuyöllä Saloisista Raahen läheltä vahingoittumattomana. Seuraavat poliklinikat toimivat lähes normaalisti ja ajanvauraukset ovat voimassa: Foniatrian poliklinikka (puh. Hankalan oloinen keli Kolmena talvena ovat kunnan vapaa-aikalautakunta, Tarmon hiihtojaosto ja Ridankylän kylätoimikunta tempaisseet Kälviä-hiihto -tapahtuman. Me olemme kaikki tähän syypäitä. 315 4202) Silmätautien poliklinikka (puh. 4 Maakunta Maanantaina 12.3. – Luistoparafiiniä on erilaista eri keleille. MUHOS (STT) Muhoslainen mies pahoinpideltiin sairaalakuntoon useamman paikkakuntalaisen miehen voimin perjantai-iltana Muhoksella. Mustaherukkahilloa, kivettömiä luumuja, banaanipaloja... Mari Hautamäki KÄLVIÄ (KP) Plus kahden asteen suojasäässä harmaana sunnuntaipäivänä hiihtäjiä riitti Kälviän Rytikankaalla. Lisää luistoa olisi saanut olla, kertoo poikiensa Juhon ja Vesan kanssa kuntoillut Veikko Hiltula. PAISTISUIKALEET 300 g (46,33) MAANANTAI-TORSTAI 13 13 ..90 90 Faroe SEITI 4x100 g (24,75) Etelä-Afrikkal. 315 2372) Korva-, nenäja kurkkutautien poliklinikka (puh. Nyt en ole hiihtänyt kuin 600 kilometriä. Pitoa puuttui, kertoo pyöräilyssä ja hiihdossa kilpaillut kälviäläinen Reino Pietilä. Joka päivä palvelusta tuoreet lihat ja leikkeet. Vuodeosastoilla hoidetaan päivystyspotilaita ja kiireellistä hoitoa vaativia potilaita. 90 pkt pkt Rice Krispies RIISIMUROT • 375 g 39,75/kg Ranskan Cripps pink OMENAT kg 11,11/kg Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p. Ensin parafiini sulatetaan pohjaan, lämmitetään ja imeytetään pohjarakenteisiin saakka. Ensimmäisen kolmen viikon jakson jälkeen alkaa uusi vastaavanlainen kolmen viikon jakso ja tämä jaksotus toistuu, kunnes sopimus on tehty. Rytikankaan valaistu 5,5 kilometrin latu on kentänhoitaja Juha Uusimäen mukaan ahkerassa käytössä. – Nyt ei ollut omia eväitä tai mehua mukana, kun täällä oli mehutarjoilu, jatkaa Veikko Hiltula. – Nyt on hankalimman oloinen keli, erityisesti kuntoilumielessä ja vähän hiihtäneille. Traktorinkuljettaja yritti väistää penkalle, mutta moottorikelkka osui traktorin lumilinkoon. Mikäli ette sairautenne luonteen tai muun seikan vuoksi voi mielestänne jäädä turvallisesti odottamaan lakon päättymistä, voitte ottaa tarvittaessa yhteyttä yksikköön, joka on antanut Teille leikkausajan. Perjantai-iltana useamman miehen joukko tunkeutui jälleen miehen kotiin ja pahoinpiteli häntä lyöden kirveellä päähän ja katkaisten häneltä sormen. 2001 s KESKIPOHJANMAA Ensimmäisellä lakkoviikolla, 12.3. 90 Sika-nauta JAUHELIHA LASAGNE JA LASAGNETTE LASAGNE JA LASAGNETTE 9 . -Riisivaihtoehdoksi, vaihteen vuoksi Uncle Ben’s Jasmine -riisiä. 335 442) Perinnöllisyyslääketieteen poliklinikka (puh. Henkilöautoa kuljettanut mies loukkaantui kolarissa vakavasti ja hänet kuljetettiin pelastushelikopteri Sepellä Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Kateissa olevan vuosimallia 1973 auton rekisterinumero on VAP-540. vaihde 537 5011) Ihoja sukupuolitautien poliklinikka (puh. Sairaanhoitopiirin johtaja Pentti Silvola Johtajaylilääkäri Lauri Nuutinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Hinnat voimassa ma-ti HELPOSTI HALVALLA HYVÄÄ 10.Tropic 100% APPELSIINIJA OMENATÄYSMEHU • litra 3,33/L 3 PRK JOGURTIT • 150 g 10.6 PRK RASVAA VAIN 0,1% kg 17 . 315 2441) OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN OHJEITA YLEISÖLLE SUOMEN LÄÄKÄRILIITON LAKON AIKANA Jos varattu käyntinne ajoittuu lakkoviikon ajalle, käyntinne peruuntuu. AJANVARAUSPOLIKLINIKAT Kirurgian poliklinikka (puh. Pyydämme Teitä varautumaan lakon takia pitkiinkin odotusaikoihin. Autovorot liikkeellä Kokkolassa Oulun yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa filosofian maisterin tutkinnon ovat suorittaneet Antti Mikael Kaivosoja Himangalta ja Hanna Karoliina Lahnaoja Pyhäjoelta sekä lääketieteellisessä tiedekunnassa erikoislääkärin tutkinnon Marko Tapani Ruuska Toholammilta. Doping-häslinki ei ole vienyt hänen hiihdostaan makua. Ajanvarauspoliklinikoiden toimintaan vaikuttavat kyseisen erikoisalan lakkoviikko ja radiologian lakkoviikko. – Mopo tappoi pyöräilyn. päivystyspotilaiden ja muiden kiireellistä hoitoa tarvitsevien potilaiden hoidosta, tehohoidosta, keinomunuaishoidosta, syöpäpotilaiden hoidosta sekä raskaana olevien ja synnyttävien hoidosta. Oli vähän lipsuvat sukset. Ja kastike syntyy helposti lisäämällä kypsien suikaleiden päälle ruokakermaa tai maustamatonta jogurttia. Ambulanssin kuljettaja ja kyydissä ollut vuonna 1959 syntynyt naispotilas selvisivät kolarista lievimmin vammoin. 315 3430) Fysiatrian poliklinikka (puh. 315 2273) Kirurgian poliklinikan kipsipoliklinikka ja luunmurtumien jälkikontrollipoliklinikka (puh
Toholammilla toimii näistä vain Sotaveteraaniliiton paikallisosasto. Tervetuloa! Meiltä saat plussaa näistäkin ostoksista! NÄMÄ ELINTARVIKE-EDUT OVAT VOIMASSA 12.-13. Kuva: Clas-Olav Slotte SEINÄJOKI (KP) – On perin harvinaista, että hallitus julkistaa kohdennetun toimenpideohjelman budjettikehysten käsittelyn yhteydessä. Toholammilla suunnitellaan lisäksi veteraanien ja heidän puolisoidensa päiväkuntoutuksen järjestämistä ensi syksystä lähtien. Toisaalta se on ymmärrettävä osana toimenpiteitä, joita tehdään syrjäytyneiden auttamiseksi ja köyhyyden poistamiseksi. On aika miettiä perinteiden vaalimisen keskittämistä yhdelle etujärjestölle. – Vanhaa perua olevista keräyksistä on syytä luopua. Valtio huolehtii kuntoutusasioista, mutta paikallisesti kunnat voisivat hoitaa veteraanien asioita, eikä keräyksiin tarvitsisi turvautua, Korvela sanoo. Veteraanien syyskeräyksellä on saatu kuutisen tuhatta markkaa, mistä sotainvalideille on annettu 2 000 markkaa. Monin paikoin veteraanit kaipaisivat lisää kotiavustajien palveluja. Heidän keski-ikänsä on yli 80 vuotta. Veteraanikeräykset kerjäämistä Armo Korvela jättäisi talousvastuun veteraaniasioista kunnille ja tukirenkaille Armo Korvelan mielestä useita veteraanijärjestöjä ei enää tarvita. maaliskuuta vain kotitalouksille. Lopulla summalla on järjestetty veteraaniviikko Hirvikosken kurssikeskuksessa. Mutta Toholammilla asiat on mielestäni hoidettu hienosti kunnan taloudellisiin voimavaroihin nähden. Lomaviikko tukirenkaalta Neljä vuotta sitten Toholammille perustettiin sotainvalidien tukirengas, joka Korvelan tietojen mukaan on aika ainutlaatuinen ratkaisu. Järjestökenttä yhtenäisemmäksi Aiempaa myönteisempi suhtautuminen veteraaneja kohtaan näkyy Korvelan mielestä myös valtiovallan toimenpiteissä. Hallitus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kuntoutusrahaa ei vähennetä veteraanien määrän vähentymisestä huolimatta. Tukirenkaassa ovat kunnan lisäksi pankit, Lions Club, Maitokolmio, yrittäjäjärjestö ja seurakunta. Pakettia ei pidä nähdä viimeiseksi toimenpiteeksi todettujen ongelmien hoitamisessa. 10.60 kg) 10.10.Aito MAITOSUKLAA 200 g (34.50 kg) Della VOI-RYPSIÖLJYSEOS 400 g (19.75 kg) 7 90 ras Emännän VEHNÄJAUHOT 2 kg (1.48 kg) 2 95 pss 10.KOKKOLA 13 90 19 90 tanko pkt Snellman MAKSAMAKKARA 900 g (22.10 kg) Snellman VOILEIPÄKINKKU 300 g viip.(46.35 kg) 12 90 12 90 rasia pkt Saarioinen SALAATTIATERIAT 300 g tonnikala-, broiler-, katkarapu (43,. Lisätoimenpiteitä toki tarvitaan. Se voisi olla vaikka Vapaussodan Perinneliitto. 2001 Maakunta 5 Pro Vattaja r.y:n KEVÄTKOKOUS ma 19.03.2001 klo 19.30 OP:n kokoushuone. Suurista rahoista ei hänen mukaansa ole kyse. Terveyskeskusmaksu on poistettu veteraaneilta noin sadassa kunnassa Suomessa. Sotainvalideilla on kautta maan oma organisaationsa. Niissä kunnissa, joissa veteraaniasioiden hoito on lähinnä keräystuottojen varassa, veteraanit saavat vastikkeeksi aika vähän tarpeellisia palveluja. näiden asioiden osalta valmistelun tulee valmistua budjettiriiheen mennessä, Urpilainen sanoi. Tukirenkaalta on tullut vuosittain 18 000 markan summa käytettäväksi sotainvalidien ja heidän omaistensa lomaviikon kustannuksiin kesäkoti Jukolassa. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Tässä mielessä vastikään koottu yli 500 miljoonan markan köyhyyspaketti on nähtävä myönteisenä toimenpiteenä. Korvelan mukaan kunnan järjestämät kotiavustajapalvelut ovat riittäneet Toholammilla. Sotainvalidit ovat oikeutettuja kuntoutukseen viikoksi kerran vuodessa. Jakautuminen valtakunnallisella tasolla kahteen veteraanijärjestöön, Sotaveteraaniliittoon ja Rintamamiesliittoon, ei ole hyväksi. Yhtenä ongelmana Korvela pitää myös veteraanijärjestöjen hajanaisuutta. Köyhyyspaketti nähtävä osatoimenpiteenä Urpilainen:. Suomi on kuitenkin hyvinvointimaa, jossa kuntien talous on suhteellisen hyvällä tolalla. Jatkossa on myös arvioitava toimenpiteiden riittävyyttä asumiskulujen pienentämiseksi pienija keskituloisten osalta, sillä isot asumiskustannukset leikkaavat monessa kotitaloudessa kohtuuttoman suuren osan tuloista. Urpilaisen mukaan erityisesti peruspäivärahan ja työmarkkinatuen tasokorotukset edellyttävät asioiden valmistelua yhteistyössä Ay -liikkeen kanssa. Hallituksen ei pidä yksipuolisesti muuttaa vaivalla koottua työttömän perusturvajärjestelmää, vaan mahdolliset toimet on yhteensovitettava työntekijäjärjestöjen kanssa. Korvelan mielestä veteraanien piirijärjestöt voisivat vähitellen viedä eteenpäin "Toholammin mallia". Toinen vaihtoehto on jättää sanakarihaudoista, muistomerkeistä ja eri tilaisuuksista huolehtiminen vapaaehtoisen maanpuolustuksen vastuulle. Toholammilla on myös oma veteraanitoimikuntansa, johon kuuluvat veteraanijärjestöjen puheenjohtajat, kulttuurisihteeri sekä veteraaniasioiden asiamies, jona Korvela toimii. Veteraaniasiat on jätetty yhdelle virkamiehelle, terveyskeskuksen taloudenhoitajana toimivalle Pirkko Hautalalle. Mm. Uskon vakaasti, että lisätoimenpiteitä tullaan tekemään, kunhan asioiden valmistelu on edennyt päätäntätasolle, sanoi kansanedustaja Kari Urpilainen (sdp) puheessaan lauantaina Seinäjoella. kg) Kariniemen paneroidut KANANPOJAN PIHVIT 300 g 300 g viip.(43,kg) 5 kp l 3 ps s 4 kp l 7 pr k pkt 6 90 levy Valmista ruokaa 19 90 kg 3.35 kg € Terveydeksi! 10.1,68/4 prk € 4 p rk v a li n ta s i m u k a a n Herra Snellman tietää Uunituoretta pullaa Kokoukset Antti Hietalahti TOHOLAMPI (KP) Toholampinen Armo Korvela olisi valmis jo luopumaan kokonaan rahankeräyksistä veteraaneille, vaikka ovelta ovelle keräyksiin on viime vuosina suhtauduttu yleisesti entistä myönteisemmin. 4H-kerhon kautta on myös järjestetty työllistämistoimenpiteensä kotiavustusta. – Järjestöihin ei enää tahdo löytyä väkeä. Riittäisi, jos kunnissa satsattaisiin kymmenestä kahteenkymmeneen markkaa asukasta kohden veteraanien asioista huolehtimiseen. Veteraaniyhdistysten tulisi lähestyä kuntia, jotta avustustoiminta saataisiin vakaammalle pohjalle kuin pelkkien keräysten varaan. Varmempaa pohjaa pitäisi olla. Toholammilla käytössä olevaa menettelyä hän pitää hyvänä. Toholammin veteraanitoimikunnan puheenjohtajan mielestä sotainvalidien syyskeräys ja sotaveteraanikeräys ovat roposten kerjäämistä samaan aikaan, kun yleisesti puhutaan ylevästi veteraaneista kunniakansalaisina. Toimikunta huolehtii veteraanien asioista, mutta myös perinteen ylläpitämisestä ja juhlien järjestämisestä. Kunta on tukenut lomaviikkoa 20 000 markalla. Hän hoitaa kuntoutusasiat, yhteydenpidot valtiokonttoriin, toimii veteraanijärjestöjen kokousten sihteerinä, neuvoo asuntoja peruskorjausasioissa sekä hoitaa sairausapulisät ja tiliasiat. Korvela teki taannoin valtuustossa aloitteen terveyskeskusmaksun poistamisesta rintamatunnuksen omaavilta, ja se hyväksyttiin. MA TI PYSYVÄSTI EDULLISTA JOKA PÄIVÄ! Oululaisen REILU VIIPALEET 500 g (15.90 kg) 7 95 pkt Suomalaiset Star PORKKANAT 1 kg CMleipurin HERKKUTÄYTEPULLAT 10.Porsaan SUIKALELIHAA (myös marinoituna) Tropic appelsiinija omenaTÄYSMEHUT 1L (1 erä / talous) 2.50/L Hollantilaiset Jonagold OMENAT 4 90 kg 3 90 pss Backmaninj RANSKANLEIVÄT 340 g (5.90 kg) Aito MOKKA KAHVI 500 g (17.90 kg) 8 95 9 90 pkt Kokki RANSKANPERUNAT 450 g (7.40 kg) Bona Nan ÄIDINMAIDONKORVIKE 2 dl (7.50 l) 1 50 prk Lobster ALASKAN SEITI 400 g (24.75 kg) Semper, Piltti ja Bona LASTENRUOAT 4 kk (alk. – On toki kuntia, joissa veteraanit saavat enemmänkin rahallista avustusta suoraan järjestöille osoitettuna. Rintamatunnuksen omaavia on Toholammilla 140. Veteraanit saavat kuntoutusta keskimäärin kolmen, neljän vuoden välein kaksi viikkoa
Lipposen mielestä lääkärien työtilannetta pitää ymmärtää, että se voi olla vaikea. Poliisipartio oli hälytetty osoitteeseen Vuorikatu 8 kahden epäilyttävästi käyttäytyneen miehen takia. Tämä problematiikka on kuntien sisällä kaksipuolinen. Sieltä syntyy pelivaraa sitten menopuolelle. Sitä hän ihmetteli, että nyt päädyttäisiin kaikkein suuripalkkaisimpiin kuuluvien palkkojen korottamiseen. Vuorikatu eristettiin Kaisaniemenkadun ja Yliopistokadun väliseltä osuudelta. 6 Kotimaa Maanantaina 12.3. Lääkäriliitto on vakuuttanut, että kiireiset tapaukset hoidetaan. 2001 s KESKIPOHJANMAA Asiantuntemuksella. Moisalan konserniajattelun ydin ja lähtökohta on halu ja mahdollisuus nähdä ihminen tietoa prosessoivana olentona, jonka elämänarvo on oikeus käyttää omia aivojaan ja ymmärtää niiden suomat mahdollisuudet. Siksi onkin aika katsoa kuntaa uudelleen arvioidusta tarkastelukulmasta, joka on konserni, huomauttaa Moisala. Paikallista erimielisyyttä on esimerkiksi siitä, miten terveyskeskusten päivystys hoidetaan lakon aikana. * ) Taloustutkimus Oy, Suomi Tänään/Asuntolainat 2000. Suojelutyöllä tarkoitetaan työtä, joka on välttämätöntä kansalaisten hengen tai terveyden vaarantumisen ehkäisemiseksi. Lipponen sanoi kiinnittäneensä huomiota valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen lausuntoon, jonka mukaan osapuolten näkemyserot olivat niin kaukana toisistaan, ettei sovintoesityksen tekemiseen ollut edellytyksiä. Meiltä saat muutakin kuin asuntolainaa. Ne ovat vähentyneet jo noin neljänneksellä tämän hallituksen aikana. Suomen kuntien tämän hetken ja tulevaisuuden koko toimintakysyn ydinratkaisija on Moisalan mukaan kuitenkin kysymys siitä, millaisina me arkielämässä koemme itse ihmisen ja sen pohjalta kunnan johtamisrakenteet ja itse kuntalaiset. Uhkauksia kyllä on, mutta ei näin vaarallisia, todellisia tilanteita useita vuodessa ole, arvioitiin poliisista. – Ei nykyinen finanssipolitiikka ole tiukkaa. Paha vaara Helsingin poliisi eristi pommivaaran takia isohkon alueen Vuorikadun ympäristöstä, ja räjähde onnistuttiin eliminoimaan turvallisesti. syöpätautien tutkimus ja hoito, psykiatria, lastentaudit, patologia, raskauden keskeytykset, kotisairaanhoito, pitkäaikaissairaiden hoito, äitiysneuvolat, kehitysvammahuolto, kasvatusja perheneuvolat, A-klinikat sekä päihdeja huumeyksiköt. Hän ihmetteli sitä, että vaaditaan elvytystä silloin, kun talous kasvaa Euroopan huippuvauhtia. Kunta konserniajattelussa Emeritusdosentti Moisala haluaisi tuoda kuntatasolle laatujohtamisen konserniajattelun (CQM), jossa kunta on erilaisia omia tai ulkoistettuja toimintoja sisältävä ja toteuttava omistajiensa eli kuntalaisten palvelukokonaisuus, jossa kuntalaiset ovat sen omistajia. Hän sanoi yrittäneensä saada eduskunnassa aikaan tämmöistä finanssipoliittista keskustelua. köyhyyspakettiin. Asukkaita evakuoitiin Vuorikadun talosta noin 5-6 huoneistosta. Hän muistutti, että samaan aikaan maassa on meneillään kova keskustelu tuloeroista. – Kukin kunta elää tämän päivän tuloksissa, huomiseen valmistautumisessa ja tulevaisuuden visioissa. Moisala pitää tulosohjauksen vientiä kuntiin osin epäonnistuneena tai ainakin väliportaissa "takkuilevana". Poliisin nähtyään toinen miehistä heitti putkikassin Vuorikatu 8:n sisäpihalle kahden auton väliin. Epäily todelliseksi osoittautuneesta pommista tuli poliisin tietoon hieman kello 21:n jälkeen lauantaina. Kuva:Lehtikuva/Jukka Ritola K ai sa n ie m e n ka tu STT M an ne rh eim in tie Rautatieasema Vuorikatu 8 Aleksanterinkatu 200 m Rautatientori U n io n in k a tu HELSINKI (STT) Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) toivoo "kohtuullista" ratkaisua lääkärien palkkakiistaan. Tämä on tervettä taloudenpitoa, hän opasti arvostelijoita. Ongelmiin etsitään ratkaisuja paikallisissa neuvotteluissa etenkin niissä kaupungeissa, joissa lääkäreitä menee ensimmäisinä lakkoon. Siksi sen organisoimisen perusta tulee Moisalan esittämän mallin mukaan olla kuntalaisten ja muiden konsernin asiakkaiden tarpeissa ja palveluissa. Kunta, kuten "aito" konsernikin, on toimintojen verkko. Tuleva lakko ei ainakaan sunnuntaina näkynyt vielä erityisemmin terveyskeskuksissa. Hän myönsi, että tarvitaan parempia työoloja, koulutusta ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä. Jos näissä kehyksissä halutaan panostaa erityisesti johonkin, niin silloin hänen mielestään pitää hakea tilaa nimenomaan menopuolelta. Lipponen painotti talouspoliittista järkeä Haastattelutunnilla keskityttiin pitkälti hallituksen viime tiistaina hyväksymiin budjettikehyksiin ja tähän aihepiiriin liittyvään ns. Tule keskustelemaan, käytä verkkopalveluamme tai soita Puhelinpalveluumme 0100 0500. Toisaalta ilmeistä on, että muiden kuin kiireisten tapausten avunsaanti kangertelee. Lipponen toivoo, että kun aikaa on, niin yritettäisiin edelleen sovintoratkaisua. Lääkäriliitto on syyttänyt ongelmista tältä osin kuntatyönantajia. Kaksi pommimiestä pidätettiin Poliisi eliminoi räjähdelaukun Helsingissä Vuorikatua jouduttiin eristämään Kaisaniemenkadun ja Yliopistonkadun väliltä. Toisaalta uudet valtuutetut etsivät omille vastuilleen mielekkäitä toimintakohteita ja toisaalta muut kuntalaiset tehtävilleen arkielämässä tukea ja arvostusta. E. Erityisesti on esille noussut henkilöstön ja kunnan osatoimintojen arviointiproblematiikka ongelmineen. – Tämä kollegojeni kanssa, työkaluna aktiivi-ihmiseksi nimeämämme monitieteinen tarkastelutapa ohjaa jo viitatusti suhdetta itseemme, toisiimme, lähiympäristöömme, kuntalaisiimme ja koko kansankotiimme. Mihin on kadonnut se talouspoliittinen järki, jota Suomessa on riittänyt vuosien varrella hyvin, hän kysyi. Hän sanoi sunnuntaina Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla, että lakon alkaminen on valitettavaa. Lipponen perää kohtuullista ratkaisua lääkäripalkkoihin HELSINKI (STT) Lääkärilakon käytännön vaikutuksista on edelleen epäselvyyttä. – Silloin asiat ovat huonosti, hän tiivisti. Sunnuntaina aikana ei ainakaan virallisia neuvottelukosketuksia ollut. Hän päivitteli vaatimuksia, joiden mukaan ylijäämää pitäisi käyttää suoraan menojen lisäämiseen. U. Moderni kunta toimii kuntalaisten konsernina Moisala korvaisi tulosjohtamisen laatutietoisuudella U. Lääkärilakon alkaminen varmistui lauantaina, kun sovintoneuvottelut päättyivät tuloksettomina. Elinsiirtokirurgia, synnytyssalit ja synnyttäneiden vuodeosastot ovat lakon ulkopuolella toimintojen päivystysluonteen vuoksi. Neljä kiloa aniittia Poliisin pommiekspertit onnistuivat eliminoimaan räjähdysaineen noin kello 00.45 mennessä. Kuva: STT-Grafiikka. – Siksi kunnan tiloihin tuleva, fyysisesti tai netin kautta, on etuoikeutettu omistaja myös fyysisine tai psyykkisine ongelmineen, ja sellaisena häneen on myös suhtauduttava, korostaa U. E. Pidätetyt miehet ovat suomalaisia, toinen on vuonna 1960 syntynyt sekatyömies ja toinen 1958 syntynyt offsetapulainen. Esimerkiksi aurattu kaupungin katu tai lasten päivähoidon ongelmat tuottavat tyystin erilaiset odotukset ja arvioitavan tuloksen. Kassissa oli neljä kiloa louhintatöissä käytettävää voimakasta aniitti-räjähdettä sytytyslangan kera. Aikuisten sydäntutkimuksessa, sydänkirurgiassa, neurokirurgiassa, palovammojen hoidossa, äitiyspoliklinikoilla ja lasten neuvolatoiminnassa hoidetaan välitöntä ja kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat. Lakon ulkopuolella ovat mm. Lauantai-iltana Vuorikatu 8:n sisäpihalle hälytyksen saanut poliisi nappasi verekseltään kiinni kaksikon, joilla oli mukanaan räjähdysaineita sisältävä kassi. Tukea www.osuuspankki.fi ja neuvoja unelmiin. Moisala kehottaa kuntia suuntautumaan laatujohtamiseen. – Edellisen toimintoon istuu jopa tulosjohtamisen periaate, jälkimmäiseen ei. – Ylijäämää käytetään velan lyhentämiseen pääasiallisesti, ja se vähentää korkomenoja. Toisaalta kuitenkin tuloratkaisun yhteydessä oli paljon puhetta siitä, että nimenomaan pienipalkkaisten palkkoja pitää korottaa. Lakko koskee aluksi Helsingin, Kuopion, Oulun, Tampereen ja Turun terveyskeskuksia sekä suurinta osaa Helsingissä sijaitsevista HUS:n sairaaloista, Jorvin sairaalaa Espoossa, Peijaksen sairaalaa Vantaalla ja Oulun yliopistollista keskussairaalaa, Turun yliopistollista keskussairaalaa ja kaupunginsairaalaa, Kuopion yliopistollista sairaalaa ja Tampereen yliopistollista sairaalaa. Poliisi oli vielä sunnuntainakin vaitonainen pommia kuljettaneiden miesten motiivista. Lakko etenee porrastetusti muutaman viikon välein niin, että sairaalaja terveyskeskuslääkäreitä on lakossa kaikkiaan 13 kaupungissa. Oman kuntansa omistajia Kunkin kunnan toiminnassa kuntalaiset ovat aktiivi-ihmisinä tässä konserniajattelussa siis oman kuntansa omistajia, olivatpa sitten kyseessä kaupungit tai perinteiset "vanhat" kunnat. Putkilossa oli neljä kiloa aniittia sytytyslangan kera. Kun haluat toteuttaa toiveittesi kodin, ota yhteyttä asiantuntevaan Asuntopalveluumme. HELSINKI (STT) Helsingin rikospoliisi on pidättänyt kaksi miestä epäiltyinä yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta. Miehet ovat poliisin tuttuja, heidän tilillään ei tiedetä entuudestaan olevan mitään vakavia rikoksia. Komisario Vesa Hietalan mukaan tällainen määrä aniittia olisi räjähtäessään aiheuttanut valtavaa tuhoa, varsinkin kun räjähdyksestä syntyvä paineaalto ei olisi suljetulla sisäpihalla päässyt vapaasti purkautumaan. Lakko alkaa maanantaina puolitapäivin. Moisala haluaa painottaa, että monitieteinen ihmisen tarkastelutapa tuo myös vaikeisiin kohtaamisprosesseihin sitä inhimillistä lämpöä, jota me tutkimusten mukaan tarvitsemme. Liiton mukaan työnantaja maksaa suojelutyöstä normaalia pienempiä korvauksia. Lääkärilakon käytännön vaikutuksista epäselvyyttä Juha Raippalinna HELSINKI (STT) Laatujohtamisen suomalainen guru, valtiotieteen tohtori U. Partio tutki pussin, ja totesi sen sisältävän 15X50-senttisen lieriömäisen, räjähdysainetta sisältävän putken. E. Paikalle kutsuttiin räjähdysaineasiantuntijat ja lisää joukkoja alueen eristämisja evakuointitöihin. – Minä toivon, että jokin kohtuullinen ratkaisu tähänkin tilanteeseen löytyy ja ennen kaikkea, että lakosta huolimatta tärkeimmät terveysja sairaanhoitopalvelut voitaisiin hoitaa, hän huomautti. Lipponen kiisti jyrkästi väitteet hallituksen toimettomuudesta ja korosti, että budjetin raamit eivät ole tiukat. E. Todelliseksi osoittautunut pommivaara ei ole Suomessa kovinkaan yleinen. Partion saapuessa paikalle toisella miehellä oli kädessään stiletti ja toisella putkikassi. Koska meidät on arvioitu maan parhaaksi asuntolainapankiksi * ) , tiedät, että meidän avullamme toteutat toivekotisi hankinnan, rakentamisen ja remontoinnin turvallisesti ja luotettavasti. Tämän vuoden budjetin vaikutus kansantaloudessa on neutraali eli se ei ole elvyttävä mutta se ei ole myöskään kasvua hillitsevä, vaikka meillä on ollut poikkeuksellisen korkea kasvu. Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksella ei ollut edellytyksiä tehdä sovintoratkaisua, sillä osapuolet näkökannat olivat niin kaukana toisistaan. Sitä ei hänen mielestään kuitenkaan vaan tahdo syntyä. Moisala
Pääsihteeri Annan puolestaan kertoi Muttawakilin ilmoittaneen, että "kaikki liikuteltavissa olevat" Buddhan patsaat oli jo tuhottu. Toiselle kaudelle pyrkivällä Chiracilla on silloin ilmeisesti vastassaan sosialistinen pääministeri Lionel Jospin. Palestiinalaisten tiedotusministeri Jasser Abed Rabbo syytti Israelia "uuden sodan" aloittamisesta palestiinalaisia vastaan. Sharon kertoi pyrkivänsä lisäämään juutalaisten muuttamista Israeliin. Tiesulkuja on lukuisia. Kyselyiden mukaan vasemmisto ja vihreät saisivat Pariisissa kaikkiaan 48 prosenttia äänistä oikeistopuolueiden 41:ää vastaan. Sharonin mielestä nykyisessä väkivallan ilmapiirissä on mahdotonta järjestää rauhanneuvotteluja palestiinalaisten kanssa. Katkos pysäytti myös metroliikenteen ns. Sharonia haastatteli amerikkalainen Fox News Channel -televisiokanava. Tukholmassa pitkä ja laaja sähkökatkos BERLIINI (STT–AFP) Israelin presidentti Moshe Katsav kannattaa maansa liittymistä Euroopan unioniin. Kuva. Niitä tarvitaan armeijan mukaan "taistelussa terrorismia vastaan". Presidentti Chiracin RPR-puolue on johtanut Pariisia vuodesta 1977. Ääri-islamilaisen Talebanliikkeen ilmoitus Buddhan patsaiden hävittämisestä on herättänyt laajoja vastalauseita ulkomailla. PARIISI (STT–AFP–Reuters) Ovensuukyselyt ennakoivat voittoa sosialisteille Ranskan pääkaupungissa Pariisissa sunnuntain kunnallisvaaleissa. Katsavin mukaan Israel on demokraattinen maa, joka on taloudellisesti ja teknisesti Euroopan tasolla. Taleban-hallituksen ulkoministeri Wakil Ahmad Muttawakil sanoi myös, että Bamiyanin alueen kahden jättiläismäisen Buddhan patsaan tuhoaminen on jo aloitettu ja ettei patsaista ole enää paljoakaan jäljellä. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Israelissa halua EU:hun. Afganistan oli buddhalaisuuden keskus ennen kuin islamilaiset joukot saapuivat alueelle 1 400 vuotta sitten. Saarto on myös romahduttanut palestiinalaisalueen talouden. Lauantaina Arafat oli sanonut olevansa valmis jatkamaan neuvotteluja. – Tämä on pahin sähkökatkos, jonka olen kokenut 27vuotisen urani aikana, kertoi Birka Energin käyttöpäällikkö Ingemar Karlsson. Sharon varoitti tosin, että Israel ei antaisi israelilaisia vastaan hyökänneiden piileskellä näillä alueilla. Osa israelilaisista poliitikoista on vaatinut alueiden uudelleen miehittämistä palestiinalaisten hillitsemiseksi. Sähkökatkos sai alkunsa kaapelitunnelissa syttyneestä tulipalosta. Palestiinalaiset syyttivät Israelia kaupunkien muuttamisesta vankileireiksi. Vihreiden uskotaan tukevan Delanoeta kunnallisvaalien ratkaisevalla toisella kierroksella ensi sunnuntaina. Muualla Ranskassa vasemmisto ja oikeisto näyttivät saavan yhtä paljon ääniä kunnallisvaalien ensimmäisellä kierroksella. – Me toimimme jo läheisessä yhteistyössä EU:n kanssa ja toivon, että tätä yhteistyötä syvennetään. Sähköyhtiö Birka Energi ilmoitti, että sähkökatkos kestää tiistaihin saakka. Toivon, että vuoteen 2020 mennessä enemmistö maailman juutalaisista asuu Israelissa, Sharon kertoi. – Suurimman osan tämän hetken terroristitoimista tekevät palestiinalaisten asevoimat, turvallisuuspalvelu ja jopa Arafatia lähimmät joukot, Sharon sanoi. Ranskan kunnallisvaaleissa valittiin kunnanvaltuustojen lisäksi uudet kaupunginja kunnanjohtajat. sinisellä linjalla. Sähkökatkoksen piiriin kuuluu noin viisi prosenttia Birka Energin asiakaskunnasta Tukholman seudulla. Katkos koskee useita suuryrityksiä, mm. Äärioikeistolaisen kansallisen rintaman, joka on takavuosina ollut mahtitekijä Ranskan vaaleissa, uskottiin yltävän sunnuntaina vain vajaaseen neljään prosenttiin äänistä. Sosialistien ehdokkaan Bertrand Delanoen nousu Pariisin kaupunginjohtajaksi olisi kirvelevä poliittinen tappio oikeistolaiselle presidentille Jacques Chiracille. Peres muistutti, että Israelin uusi laajapohjaisen hallitus suostuu aloittamaan rauhanneuvottelut vasta, kun palestiinalaisjohto on selkeästi onnistunut lopettamaan palestiinalaisten kansannousun. Sharon kertoi asiasta Newsweek ja Washington Post -lehdille antamassaan yhteishaastattelussa. Peres: ei vielä neuvotteluja Israelin uusi ulkoministeri Shimon Peres ilmoitti aiemmin sunnuntaina, että Israel ei ole vielä valmis tapaamaan Arafatia. Pariisin kaupunginjohtajan virka oli aikoinaan ponnahduslauta presidentti Chiracin poliittiselle uralle. 2001 Ulkomaat 7 K O K K O LA 9 -2 1 (1 8 ) EDULLISESTI PRISMA-HINT EDULLISESTI PRISMA-HINTAAN! AAN! ATRIA LUUTON/ NAHATON PORSAAN UUNILIHA/KG 2 22 2 ,,9 90 ATRIA NAUTA-SIKA JAUHELIHA 400 G (24,75) 9 9 ,,9 90 VAIN KOTITALOUKSILLE! MEIRA KULTA KATRIINA KAHVI 500 G (25,80) 12 ,90 COCA COLA, CC LIGHT, SPRITE JA FANTA 1,5 L 2-PACK PANTT. Vastalauseisiin ovat yhtyneet myös monet maltilliset muslimit. 2,5 KG 23 ,90 HOLLANTILAINEN JONAGOLD OMENA/KG 4 ,90 7-VILJAN LEIPÄ 450 G (19,78) 8 ,90 BONUS BENSIINI KOKKOLAN OP KYRÖNMAAN OP ° POSTI MA-PE 10-18 LA 10-14 MAKSUAUTOMAATIT MERITA PIKASUUTARI MA-PE 9-20 LA 9-18 PALVELEVA KALATISKI PRISMASSA VIP APPELSIINIJA OMENATÄYSMEHU 1 L 3 PRK (3,33) 10 ,00 JERUSALEM (STT–AP–Reuters–AFP) Israelin pääministeri Ariel Sharon syytti sunnuntaina palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin henkivartijakaartia "terroristihyökkäyksistä" Israelia vastaan. Hän kertoi kannastaan saksalaisen Bildlehden sunnuntain numerossa julkaistussa haastattelussa. Sharon ei aio miehittää Sharon on vakuuttanut, että Israel ei tule hänen johdollaan ottamaan uudelleen haltuun palestiinalaisille luovutettuja alueita. Muttawakil kertoi korostaneensa tapaamisessa Annanin kanssa, että Buddhan patsaiden rikkominen oli uskonnollinen kysymys ja ettei sen tarkoituksena ollut ulkomaailman provosoiminen. Kuva: Lehtikuva/Epa Photo TUKHOLMA (STT–TT) Noin 16 000 kotitaloutta ja yritystä jäi sunnuntaina ilman sähköä Tukholman pohjoisosassa. Sosialistien voitto Pariisissa ei ennusta hyvää presidentti Chiracille ensi vuoden presidentinvaaleissa. LEMON 750 ML (17,20) 12 ,90 RAINBOW KALAPUIKKO 250 G (15,60) 3 ,90 MAITOKOLMIO DELLA RASVASEOS 400 G (19,75) 7 ,90 WARRAS TOSIRUKIINEN 175 G 5 KPL (11,43) 10 ,00 DANONE 0,1% RASVATON JOGURTTI 4x125 G 2 KPL 10 ,00 ATRIA ATRILLI KUORETON GRILLIMAKKARA 320 G (12,19) 3 ,90 MD FOODS EDAM /KG KOKON. Ulkoministeri Muttawakil oli sunnuntaina Pakistanissa, missä hän tapasi pääsihteeri Annanin. Muttawakil toisti myös, että Taleban-liike aikoo hävittää muutkin patsaat, joita liike pitää epäjumalan kuvina. 18 ,90 SISÄLTÖ 13,90 AHVENANMAAN MAUSTEKURKKU 4,8 KG (8,31) 39 ,90 MALVIALA RIISIPIIRAKKA 330 G 6 KPL (11,82) 3 ,90 MYLLYN PARAS EMÄNNÄN PUOLIKARKEA VEHNÄJAUHO 2 KG (1,45) 2 ,90 ATRIA KEVYT LAUANTAIMAKKARAVIIPALE 300 G (19,67) 5 ,90 BONA, PILTTI JA SEMPER LASTENRUOAT 4 KK 125-135 G 7 PRK (11,43-10,58) 10 ,00 PULLA PIRTTI RUISPALAT 660 G (13,49) 8 ,90 SANTER PATA-AINEKSET 175-200 G (56,57-49,50) 9 ,90 RAINBOW RANSKANPERUNAT 450 G 3 PSS (7,40) 10 ,00 FAIRY ANTIBAKTEERINEN JA ANTIBAKTEER. Ennakkosuosikki Pariisin kaupunginjohtajaksi oli sosialistien vielä vuosi sitten täysin tuntematon Bertrand Delanoe. Taleban torjui Annanin Buddha-vetoomuksen Ulkoministeri Wakil Ahmad Muttawakil. Armeija tiukentanut saartoa Israelin armeija tiukensi sunnuntaina saartoaan lukuisien palestiinalaiskapunkien ympärillä Länsirannan alueella. Viikon virassaan ollut Sharon oli aiemmin ollut maltillinen ja pitänyt esillä pikaisten neuvottelujen mahdollisuutta. Pakistanissa toimiva afganistanilainen uutistoimisto kertoi aiemmin, että Taleban-liike saattaisi keskeyttää patsaiden tuhoamisen, jos ulkomaiset ja afganistanilaiset islaminoppineet tätä yksimielisesti pyytäisivät. – Haluan tuoda Israeliin miljoona uutta asukasta seuraavien 10–12 vuoden aikana. Afganistanissa oli sunnuntaina vierailulla Islamilaisten maiden järjestön IOC:n asiantuntijoita, jotka neuvottelivat Taleban-liikkeen edustajien kanssa. Lehtikuva/Reuters Delanoesta tulossa Pariisin pormestari Bertrand Delanoesta äänestämässä. Näin siitä huolimatta, että veteraanipoliitikko Peresin Israelin yleisradiolle antaman haastattelun mukaan palestiinalaisten "terrorismi" on hieman laantunut. Kyllä, toivoisin Israelin liittyvän EU:n jäseneksi, Katsav sanoi haastattelussa. Ovensuukyselyjen mukaan Delanoe on saamassa noin 34 prosenttia äänistä eli lähes kymmenen prosenttiyksikköä enemmän kuin pahin kilpailija. Qalandian pakolaisleirin lähistöllä puhkesi sunnuntaina väkivaltaisuuksia palestiinalaisten ja Israelin armeijan välille, mutta kukaan ei tiettävästi loukkaantunut. Ericssonia, jolla on tuotantolaitoksia Kistassa Pohjois-Tukholmassa. Sosialistit pääsisivät voittaessaan valtaan Pariisissa ensi kertaa yli sataan vuoteen. Muun muassa Ramallahin kaupunkiin vieville teille on tuotu panssarivaunuja ja ympäristöön kaivettu ojia ja taisteluhautoja. Sharon syytti terrorismista Israel saartanut palestiinalaiskaupunkeja Länsirannalla Israelin pääministeri Ariel Sharon (oik.) tapasi sunnuntaina Jerusalemissa puolustusministeri Benyamin Ben Eliezerin. Afganistanilaisten lähteiden mukaan ei ole kuitenkaan luultavaa, että Taleban suostuisi ulkomaisten islaminoppineiden taivutteluihin. Bamiyanissa sijaitsevat, kallioon veistetyt Buddhan patsaat ovat lähes 2 000 vuotta vanhoja. Kuva: Lehtikuva/Epa Photo ISLAMABAD (STT–Reuters–AFP) Afganistanin Taleban-liike torjui sunnuntaina YK:n pääsihteerin Kofi Annanin vetoomuksen kuuluisien Buddhan patsaiden säätämisestä. Sähkökatkos vaikuttaa myös Ruotsin suurlehtien toimintaan, sillä ne painavat valtaosan painoksistaan Akallassa, joka sijaitsee katkosalueella. Tuhansille palestiinalaisille liikkuminen Länsirannan alueen teillä on tullut lähes mahdottomaksi. Hänen mielestään Arafat voisi halutessaan lopettaa väkivaltaisuudet
Baltian taloudet nousussa Pohjoisen Scandicit luopuvat poronlihasta ROVANIEMI (STT) Rovaniemen, Kajaanin ja Suomussalmen Scandic-hotellit luopuvat poronlihan tarjoamisesta ravintoloissaan ensi viikon aikana. Hän sai saaliikseen 180 markkaa. Osake kohosi viikon kuluessa reipastuneella vaihdolla 52 prosenttia korkeammille 6,23 euron tasoille. Yhtiön kurssikäyrä näyttää erityisen lohduttomalta, mutta noudattelee melko tarkkaan muiden nettikonsulttien vastaavaa kehitystä. 2001 s KESKIPOHJANMAA NCC Finland Oy Asuntomyynnit kautta Suomen Asiakkaamme arvostavat terveellisyyttä ja turvallisuutta. Kasarmikadun R-kioskiin saapui parikymppinen mies leipäveitsi mukanaan. Nedecon tehtaili viime vuodelta ennakkotietojakin rankemmat tappiot, vaikka onnistuikin viimeisellä neljänneksellä vähentämään tappioitaan. J D S U n i p h a s e o s t i Okmeticista kertaheitolla 5,3 prosentin siivun 10 euron kappalehintaan. Finnlines: yhtiökokous Rapala VMC: osavuosikatsaus Euribor 1 kk 4.833 0.009 0.028 Euribor 2 kk 4.806 0.008 0.023 Euribor 3 kk 4.782 0.004 0.021 Euribor 6 kk 4.662 0.001 0.011 Euribor 9 kk 4.576 -0.003 0.003 Euribor 12 kk 4.567 -0.002 0.004 Euribor 365 1 kk 4.900 0.009 0.028 Euribor 365 3 kk 4.848 0.004 0.021 Euribor 365 6 kk 4.727 0.001 0.011 Euribor 365 12 kk 4.630 -0.002 0.004 10400 10500 10600 10700 10800 10900 11000 11100 Pe Ti To Ma Ke 1000 2000 3000 P o h jo la E li s a P e rl o s N o rd e a S a m p o T ie to e n . Sen sijaan öljynjalostus väheni raaka-aineen puutteen vuoksi. Voimakkaat organisaatiomuutokset otettiin vastaan kurssilaskun merkeissä, vaikka kivuliaat ratkaisut saattavatkin pitkällä tähtäimellä osoittautua tuottoisiksi. Viikon yllätysnousijat Helsingissä olivat JDS Uniphasen reilulla preemiolla osakkaakseen saanut Okmetic sekä osakeantiaikeiden myötä rajuun ralliin ponkaissut matkapuhelinvalmistaja Benefon. www.ncc.fi POR PORTFOLIOIND TFOLIOIND.. Kuluttajaliitto esittää, että kuluttajaviranomaiset selvittäisivät tilanteen ja palauttaisivat valuutan vaihdon kohtuuttomat hinnat tasolle, joka paremmin vastaa tilannetta, jossa eurovaluuttojen kurssiriskit ovat poistuneet. F I N A N S S I K A F I N A N S S I K AT S A T S A U S U S FINANSIUM OY NOUSIJ NOUSIJA AT T T TOIMIALAINDEKSIT OIMIALAINDEKSIT LASKIJ LASKIJA AT T HEX-INDEKSI HEX-INDEKSI V VAIHDETUIMMA AIHDETUIMMAT T V VOL OLYYMI YYMI I-INDEKSI I-INDEKSI DO DOW JONES W JONES 300 600 900 Ma Ke Pe Ti To 7500 8000 8500 9000 9500 MaTi Ke ToPeMaTi KeToPe 1800 1850 1900 Ma Ke Pe Ti To 3100 3200 3300 3400 Ma Ke Pe Ti To VIITEK VIITEKOR ORO OT T TÄRKEITÄ T TÄRKEITÄ TAP APAHTUMIA AHTUMIA UUSI PÖRSSIVIIKK UUSI PÖRSSIVIIKKO O Maanantai 12.3. Asiakkuudenhallintaeli CRM-ratkaisujen tarjoamista varten TJ Group perustaakin oman myyntiyhtiön Englantiin. Siksi NCC TähtiKodissa on tarkoin valikoidut materiaalit kosteusturvalliset pesutilat oikein toimiva ilmanvaihto puhdas maaperä turvalliset ja pitkäikäiset rakenteet huolellinen rakennustapa käytön opastus Kysy myös OmaVerkko-tietoliikenneyhteyksiä. Rakennuskustannusindeksi 2/01, Tilastokeskus Raute: vuosikertomus Tiistai 13.3. Viron teollisuustuotannon myynti kasvoi reaaliarvossa mitattuna yli yhdeksän prosenttia. J a n to n Y IT R a p a la D a n is c o Koettelemukset jatkuvat Tulosvaroituspelkojen edelleen rasittama Nokia heilutti pörssiä tuttuun tahtiin kuluneella viikolla. U u d e n yhtiön liikevaihtotavoite on haastava: 100 miljoonaa markkaa. Elcoteq Network: yhtiökokous HK Ruokatalo: tilinpäätös Kuluttajahinnat 2/01, Tilastokeskus Torstai 15.3. Hyvin ei viikko mennyt myösk ä ä n N M l i s t a n N e d e c o n i l l a . Poronlihasta luovutaan hotelleissa ensi viikon aikana etsimällä korvaavat tuotteet riistasta ja kalasta. 5 pv muutos% 5pv muutos% 30pv korko arvo muutos ed .pv muutos 5 pv Hex-yleisindeksi TJ Group TALLINNA (STT) Teollisuustuotanto Baltian maissa kääntyi viime vuonna kasvuun vuoden 1999 rajun supistumisen jälkeen. Viikon isoimmat tulosvaroittajat olivat Yahoo! ja Intel, joiden vastoinkäymiset rasittivat loppuviikosta dotcom -yritysten ja puolijohdeteollisuuden lisäksi kaikkia muitakin teknologiayhtiöitä. A A m e r A S -W S O Y B E s p o o n S . -SIVULLISET miehet nujersivat nuoren miehen, joka oli juuri ryöstänyt veitsellä uhaten rahaa R-kioskista Kuopiossa sunnuntaina. Erityisesti kasvu näkyi hienomekaniikan koneiden ja laitteiden tuotannossa sekä mm. Haku koskee ensi elokuussa alkavia koulutusohjelmia. Yahoo alensi näkymiään ensimmäiselle neljännekselle keskiviikkona markkinoiden sulkeutumisen jälkeen. Metsä Tissue: yhtiökokous Uponor: yhtiökokous Vähittäismyynti 2/01, Yhdysvallat FOEX: Paperija selluindeksit Keskiviikko 14.3. – Pidättäydymme poronlihan käytöstä toistaiseksi. Latviassa tehdasteollisuuden kasvu ylti lähes viiteen prosenttiin; sen sijaan koko teollisuustuotannon kasvu jäi 3,2 prosenttiin ja energiatuotanto kääntyi jopa laskuun. HELSINKI (STT) Kuluttajaliitto vaatii kohtuutta ja merkintöjä valuuttojen vaihdon hintoihin. Senttiosakkeeksi tasaisen tappavaa tahtia valunut Nedecon ei halpuudestaan huolimatta ollut torstaina kelvata sijoittajille edes 0,4 euron hinnoilla, mikä tietää yhtiön markkinaarvoksi vain noin 40 miljoonaa markkaa. Kaikkiaan Liettuan teollisuustuotanto kasvoi seitsemän prosenttia. 1149.38 -0.5 1137.06 1.1 -1.8 Tietoliik. Samassa yhteydessä Okmetic tiedotti investoivansa 10 miljoonaa euroa perustaakseen JDS Uniphaselle SOIkiekkoja vääntävän tuotantolinjan. 7806.37 -2.6 7848.38 -0.5 -24.0 Kemianteollisuus 1044.95 -0.6 1026.84 1.8 6.7 Viestintä ja kustann. Hotellien johtajan Heikki Kestin mukaan käytön lopettamisella pyritään avaamaan keskustelu poroelinkeinoa, suurpetoja ja metsästystä koskevien ongelmien ratkaisemiseksi. Siitä huolimatta käteisen valuutan vaihdon kokonaishinta kuluttajalle näyttää useissa vaihtopisteissä nousseen kohtuuttoman korkeaksi, liitto arvioi. Ensimmäisen neljänneksen yhtiö odottaa jäävän nollatasolle, ja samaa tavoitellaan koko vuoden osalta. S t. Liettuassa kasvoivat tekstiilipuuja kemianteollisuus nopeassa tahdissa. Hakulomakkeita ja neuvoja saa lääninhallituksista, ammattikorkeakouluista ja työvoimatoimistoista. – Kiinteillä muuntokursseilla eurovaluuttojen keskinäiset valuuttakurssiriskit on poistettu. Ammattikorkeaan voi hakea verkossa. Me arvostamme asiakkaittemme mielipiteitä. Toivon, että ongelmiin käydään pian käsiksi, sillä tämänhetkinen tilanne aiheuttaa alueen luontoon pohjaaville matkailuyrityksille jo imagohaittoja, Kesti sanoo. huhtikuuta, ja tulokset julkistetaan heinäkuun lopulla. Yhdysvalloissa Nasdaq jatkoi laskukierrettään lähestymällä perjantaina jo uhkaavasti 2000 pisteen rajaa. Tapaus sattui keskellä kirkasta päivää. Sähköisen henkilökortin hankkineet hakijat voivat lähettää lomakkeen myös eteenpäin verkon kautta. Sekä Latvian että Viron kauppataseiden vaje nousi viime vuonna lähes 20 prosenttiin ennakoidusta bruttokansantuotteesta, vaikka kaikkien Baltian maiden vientiluvut kasvoivat tuntuvasti edellisvuodesta. Vielä alkuviikosta ripeässä t a h d i s s a t o i p u n u t T J G r o u p kääntyi perjantaina alamäkeen tiedotettuaan voitolliseksi pääsemisen jälleen lykkääntyvän. Oheisessa kuvaajassa on esitetty TJ Groupin ja Hex-yleisindeksin vertailukelpoiset prosenttimuutokset puolen vuoden tarkastelujaksolta. T e c n o m . Luoston Scandic-hotellia käyttökielto ei koske. Benefonin rahojen loppumista pelkäävät sijoittajat rohkenivat uudestaan ostolaidalle, kun Benefon tiedotti torstaina valmistelevansa uutta suunnattua osakeantia. tietoliikennevälineiden valmistuksessa. Intel leikkasi torstai-iltana ensimmäisen neljänneksen myyntiarviotaan ja kertoi mittavista henkilöstövähennyksistä. 765.92 1.2 717.51 6.7 -5.6 Rakennusteoll. Viivästyminen johtuu rahaa nielevistä saneeraustoimista, joiden myötä yhtiö aikoo muun muassa irtisanoa viidenneksen Suomen henkilöstöstään ja siirtää liiketoiminnan painopisteen asiakkuudenhallintaratkaisujen tarjoamiseen. P e rl o s S S H P M J A lm a M I O k m e tic JO T US-DOLLARI US-DOLLARI EURIBOR 3 KK EURIBOR 3 KK Hex-yleisindeksi 8411.32 -1.6 8381.77 0.4 -17.2 Hex-portfolioindeksi 3230.48 -0.5 3156.74 2.3 -6.4 Hex-20 vaihdetuinta 8033.65 -1.9 8034.44 -19.8 Pankit ja rahoitus 1861.61 1.0 1822.51 2.1 -1.6 Vakuutus 3343.06 -2.2 3266.31 2.3 -7.7 Sijoitus 907.74 0.8 885.12 2.6 12.7 Kuljetus ja liikenne 1798.66 -2.0 1705.45 5.5 1.4 Kauppa 1785.13 0.1 1781.90 0.2 -2.8 Muut palvelut 8341.64 0.3 8077.38 3.3 -5.8 Metalliteollisuus 2752.35 -0.3 2768.93 -0.6 0.7 Metsäteollisuus 4249.62 1.3 4128.46 2.9 5.3 Monialayritykset 8072.37 -0.4 7606.83 6.1 -1.8 Energia 699.51 1.0 683.57 2.3 7.6 Elintarviketeoll. – Myös valuutan vaihdon hintamerkinnät tulee saattaa määräyksien mukaisiksi, liitto kehottaa. A Company Finland: osavuosikatsaus Done: tilinpäätös Fiskars: yhtiökokous Kemira: tilinpäätös Lassila & Tikanoja: yhtiökokous Ponsse: yhtiökokous Rocla: yhtiökokous Vaisala: yhtiökokous Wecan Electronics: yhtiökokous Perjantai 16.3. Hakuaika päätyy 6. Alunperin keväälle kaavailtu k ä ä n n e p o s i t i i v i s e k s i v e n y y yhtiön julkistaman suunnitelman mukaan vuoden viimeiselle neljännekselle. Terveellinen asua turvallinen omistaa. Suurimmat vaikeudet taloutensa kanssa on edelleen Liettualla, joka ei ole saanut aiemmin sovittuja raakaöljymääriä Venäjältä. Perjantaina 8411 pisteen tasolle asettunut Hexyleisindeksi onnistui kuitenkin maanantain ja tiistain reippaiden nousujen turvin pääsemään viikkotasolla voiton puolelle. Kuluttajaliitto vaatii kohtuutta valuuttojen vaihtohintoihin HELSINKI (STT) Yhteishaku ammattikorkeakouluihin alkaa maanantaina. Tällaisia paikkoja haetaan suoraan oppilaitoksista. A W ä rt s il ä A O u to k . Lomake löytyy hakuaikana lisäksi Internetistä osoitteesta www.oph.fi/amkyhteishaku. Nopeinta kasvu on ollut Virossa. E im o S to n e s . Kioskin ulkopuolella oli viiden miehen joukko, joka havaitsi tapahtuman. 8 Talous Maanantaina 12.3. 1249.80 -0.9 1260.86 -0.9 -1.6 0.90 0.92 0.94 Ti To Ma Ke Pe 4.75 4.76 4.77 4.78 4.79 4.80 4.81 4.82 Ma Ke Pe Ti To indeksi pisteluku muutos% ed. -100 -80 -60 -40 -20 20 40 Syys Marras Tammi Maalis -100 -80 -60 -40 -20 20 40 10 20 30 40 E v o x R . Viikon talousdata ei tarjonnut suuria yllätyksiä. E n s o U P M S o n e ra N o k ia -15 -10 -5 L e o L . Piikiekkoja valmistava Okmeticin kurssi pomppasi JDS -uutisen myötä perjantaina 32 prosentilla 6,2 e u r o o n . Viron kauppavaje kasvoi noin 14 prosenttia. Paikkoja on jaossa yhteensä 21 000, joista 1 400 on ruotsinkielisiä. Aivan kaikki ammattikorkeakoulutus ei kuulu yhteishaun piiriin. Yhdysvaltain vahvoina säilyneet työllisyysluvut veivät perjantaina p o h j a a k o r o n l a s k u t o i v e i l t a , mikä sekin masensi kursseja. ja elektron. Nedecon ei vakuuttanut sijoittajia ostolaidoille, vaikka lupailikin edelleen pääsevänsä Endero-fuusion ansiosta voitollis e k s i k u l u v a n a v u o n n a
He pelkäsivät pahinta, mutta joutuivat vastahakoisesti tottelemaan Isä Aurinkoisen, Josif Stalinin todellisuudesta piittaamatonta uskoa, että Saksa ei hyökkäisi Neuvostoliiton kimppuun. Joko vammoihinsa, tauteihin tai kostonhimoisten voittajien luoteihin. Peking oli ensimmäinen Kohosen näyttelyn kaupungeista, jonne hän meni itse esittäytymään ja luennoimaan. Winston Churchill totesi brittien sinniteltyä vuonna 1940 torjuntavoiton taistelussa Englannista: "Tämä ei ole loppu. Ummistin silmäni riistanajolle ja tappamiselle, minkä aihepiirin ymmärsin "automaattisesti" kuuluvan metsästyksenvalvojan ammattiin. Kuva: Imperial War Museum London Kirjat ESPOO (STT) Eurooppaa 1000-luvulla esittelevä näyttely tuodaan ensi syksynä Espooseen. Kauas Pauluksen Kuudennen Armeijan selustaan iskeneet venäläisjoukot kietaisivat (liittolaisineen ja venäläisavustajineen) lähes 300 000 miehen armeijan mottiin. Kirjan teksti ei ole perinteistä, aikajärjestyksessä etenevää tapahtumankerrontaa, vaan kirjailija kertoo enemmänkin ajatuksiaan ja mielipiteitään asioista. Niinpä 6. Nälkiintyneet miehet uskoivat loppuun asti avun tulevan, vaikka arki oli pelkkää helvettiä. Vähintään puolet heistä kuoli jo kevääseen mennessä. Matka on lyhyt niin Helsingistä kuin Tallinnastakin ja Latvia ei peri suurkonserteistakaan veroa. Hänen juttukammionsa oli tulvillaan tarinoita, niin omia kokemuksia kuin maailmalta kuultuja. Jahtimestarissa on herkullisia kuvauksia näistä matkoista. Eddie esittelee teoksessaan myös varteenotettavia elämänohjeita, omaperäisiä neuvoja arjen aherrukseen ja jopa erilaisia kokkauskikkoja ja ruokareseptejä. 71 vuotta ennen poismenoaan. elokuuta 1942 Luftwaffe aloitti kenraali Wolfram von Richthofenin (I maailmansodan legendaarisen Punaisen Paronin Manfred von Richthofenin serkku) suunnitteleman Stalingradin pommituksen. Muistikuvani rekisteröisi kyllä jäniksenkin, jos sellainen olisi saatu. Venäläisjoukkojen paineessa saksalaisjoukkojen asema muuttui apokalyptiseksi. Pettureita eivät politrukit armahtaneet. Puna-armeijan huolto hoidettiin Volgan itärannalta lautoilla, joiden miehistöt kärsivät saksalaisten kranaattitulessa ja ilmahyökkäyksissä hirvittäviä tappioita. Tauno V. Otava. Suom. Helvetti nimeltä Stalingrad Antony Beevorin teos antaa järkyttävän kuvan toisen maailmansodan käännekohdasta Lyötyjä miehiä. Armeijan komentaja kenraali Friedrich Paulukselle annettu tehtävä oli arjalaiseen mystiikkaan kiedottu, pyhä missio. (Housebroken: confessions of a stayat-home dad). Kuuden Armeijan komentaja, sotamarsalkka Friedrich von Paulus (vas.) ja tämän adjutantti, kenraali Arthur Schmidt Neuvostoliiton 64. Tämä merkitsee noin 60 miljoonan kruunun siirtoa järjestäjiltä valtiolle, arvioi BDG:n toimitusjohtaja Peeter Rebane. Molotovin-Ribbentropin paktilla ei ollut merkitystä, kun saksalaiset joukot vyöryivät itärajan yli kesäkuun 22. Suomessa ensi-iltansa saava elokuva on yhtä hyvä kuin Beevorin teos, se kannattaa varmasti katsoa. Vihdoin tammikuun viimeisinä päivinä Paulus huomasi tilanteen mahdottomuuden. Kuukausista, viikoista ja päivistä, joista muodostui alkusoitto Kolmannen Valtakunnan tuholle. Kesän 1942 aikana Saksan joukot etenivät Don-joelle nopeaan tahtiin. Lukijalla voi olla naurussa pitelemistä myös silloin, kun Eddie paljastaa, että jäädessään ensi kerran poikansa kanssa kahden, hän mietti ihmetellen: "Mitä minä nyt teen. ...Uranukseen Käännekohta Stalingradin taistelussa tapahtui, kun Stalinin ja pääesikunnan edustajana Stalingradin taisteluita johtaneen kenraali Georgi Zhukovin suunnittelema Operaatio Uranus käynnistyi marraskuun 19. Kuukaudessa saksalaisten asema kävi epätoivoiseksi. Hän oli nuoresta pitäen metsästäjä, kalastaja, samoilija. Talvi ehti ennen Bockia eikä Stalinin tarvinnut jättää neuvostovaltion pääkaupunkia. Eddie kuvailee kirjassaan monia elämänsä tärkeitä tapahtumia, kuten muun muassa häämatkaansa, vaimonsa raskausaikaa ja synnytystä. Samoin olen karsinut hienoja kuvallisia sommitelmia esimerkiksi näyttääkseni, mitä tykkypuu on, Kohonen selittää. Kun suuret herrat lähtivät kuruille ja tuntureille retkeilemään tai metsästämään, niin pääkokkina oli Mäki. 23. Haavoittuneet, pahoin paleltuneet, punaja lavantaudin riuduttamat sotilaat makasivat Stalingradin tunkkaisissa kellareissa ihmettä odottamassa. Hänellä oli valtava määrä reseptejä päässä ja papereissa. Ilmaiskut tekivät Stalingradista hetkessä rauniokaupungin, jonka likaiset loukot saksalaiset vielä oppivat katkerasti tuntemaan. Mäen elämäkerran. Rebane arvelee myös, että vero on EU:n määräysten vastainen. Mäki oli myös mestarikokki. Pian agronomi-tutkinnon jälkeen hän löysi oman alansa: valtakunnan metsästyksenvalvojan elämänuran, ensinnä apulaiseksi, sitten päälliköksi eli maaja metsätalousministeriön ylijohtajaksi. Sitten peliin astui tekijä, jota Adolf Hitler ei ollut ottanut huomioon. Hän kertoo myös esikoisen syntymän aiheuttamista vaikutuksista parisuhteeseensa ja pohtii lisäksi useaan otteeseen miehen olemusta ja arvoa tämän ollessa koti-isä ja vaimonsa elätti. Kohonen palasi juuri Pekingistä, 10 miljoonan asukkaan suurkaupungista ja vuosituhansia vanhan kulttuurin keskeltä, jossa hän näyttelyn ohessa myös luennoi valokuvauksesta Tsinghuan yliopistossa. Lukijaa voi tosin häiritä tekstissä alituiseen vilisevät ja välillä niin tarpeettomat sulku-, heittoja kauttaviivamerkit. Maanviljelyskodin kasvattina hänellä oli hyvät eväät luontoihmiseksi. Ne maksavat ensi vuoden alusta lipuistaan vain viisi prosenttia leimaveroa. – Lumikiteet heijastivat kuvanottohetkellä valoa uskomattoman paljon, ja täyskuutamolla oli melkein keskipäivän valo, Kohonen naurahtaa. Alun perin valtiovarainministeriö vaati näillekin laitoksille 18 prosentin leimaveroa pääsylipputuloista. Eddien kirjoitustyyli on piristävää ja mukaansatempaavaa ja teksti sisältääkin paljon huumoria ja tilannekomiikkaa. Sen sijaan kaikki muut yksityiset konserttien ja teatteriesitysten järjestäjät maksavat veroa 18 prosenttia. Ne liittyvät Unkarin historian lisäksi koko keskieurooppalaiseen kulttuuriin. Leena Nivala. Sotilaan näkökulma Beevorin teoksen arvo on siinä, ettei se todellakaan tyydy pelkkiin sotilaallisten manööverien kuvaukseen. Saksalaisille – ja tietenkin Adolf Hitlerille henkilökohtaisesti – kesä ja alkusyksy 1941 olivat yhtä juhlaa. Lukija voi jäädä miettimään, kuinka paljon tosipohjaisessa teoksessa on fiktiivistä sepitystä. Kohosen 30 kuvan näyttely kiertää maailmaa kymmenenä kopiona. Eikä tämä ole edes lopun alku. "Maailmalta" tarkoittaa myös ulkomailta, joihin Mäki teki useita vierailuja virkansa puolesta. Otanta kirjan takasivulta. Hirvikiväärin kanssa hän kilpaili ulkomaillakin. Stalin oli onnistunut markkinoimaan saksalaisten hyökkäyksestä Suuren Isänmaallisen Sodan. Kiinnostavia sattumuksia toistuu eri elämäntilanteista a la Tauno V.Mäki. Kirjailija on saanut tiivistettyä samaan kirjaan paljon eri tapahtumia ja kokemuksia tarinan silti vaikuttamatta pitkäveteiseltä. Otava 2001, 238 s. 255 s. Kirjan on kustantanut Kärkölässä toimiva Pieni Karhu -kustantamo, joka julkaisee lastenja nuortenkirjallisuutta kaukaisista kulttuureista. Jos 23.3. Operaatio Barbarossa käynnistyi. Sitä kuumempina kävivät kokkimestarit, mitä kauempaa ulkomailta vieraat olivat. On Stalingrad sitäkin, mutta ennen kaikkea se on syvästi riipaiseva kuvaus toisen maailmansodan käännekohdasta. Viro menettää musiikkitapahtumia OULU (STT) – Kun tällainen mahdollisuus valokuvaajalle tulee, sehän on enemmän kuin voi kuvitellakaan. 2001 9 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Jukka Anias (KP) Antony Beevor: Stalingrad. Puna-armeijan taktiikka tuotti massiivisia tappioita, mutta uusia joukkoja näytti riittävän loputtomiin. Syksyn aikana Pauluksen joukot painoivat venäläiskenraali Vasili Tshuikovin johtaman 62. Eikä Stalingradia kannata unohtaa. Antony Beevorin mielestä Hitler myös aikaili kohtalokkaasti ennen kuin määräsi sotamarsalkka Fedor von Bockin toteuttamaan Operaatio Taifuunin, hyökkäyksen Moskovaan. Tauno V:llä oli armoitettu jutunkertojan lahja, todistelee Soikkanen, jonka monikymmenvuotinen tuttavuus Mäen kanssa on ollut vankka tukiranka kirjoittamisessa. Revontulet olivat Kohosen mukaan kiinalaisille aika tuttuja, mutta täyskuutamoa keskiyöllä he eivät uskoneet. Armeijan tuli saavuttaa Volga ja siellä sijaitseva Stalinin kaupunki, Stalingrad. Ranskalaisen Jean-Jacques Annaud´n ohjaama Enemy at The Gates (Vihollinen porteilla) kertoo Stalingradissa legendaksi nousseesta tarkka-ampuja Vasili Zaitsevista. Sodan mielettömyydestä Stalingrad antaa kuvan, jonka ääressä on pakko hiljentyä. Mutta tämä – saattaa olla – alun loppu." Stalingradin jälkeen helmikuun alussa 1943 asiat olivat toisin. – Tällainen luontonäyttely toimii hyvin nimenomaan joissakin vieraammissa kulttuuriperinteissä. Kapkaupungissa asuvan Dalyn teokset ovat voittaneet kirjallisuuspalkintoja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Stalin oli väärässä. Näihin matkoihin liittyi usein riistanajoa. Sanottaisiinko niin, että ylimmän jahtimestarimme lempiharrastuksena oli nimenomaan metsästys ja kalastus. Tai ainakin melkein. Hitlerin sotamarsalkaksi ylentämä hermoraunioksi riutunut vanha sotilas antautui eikä Führerin raivoksi ampunutkaan itseään. Eurooppa 1000-luvulla Espooseen HELSINKI (STT) Eteläafrikkalaisen Niki Dalyn lastenkirja Jamelan leninki on julkaistu suomeksi. Sotiminen ei varmastikaan ole koskaan eikä missään miellyttävää, mutta Stalingradin rinnalla helvetti vaikuttaa houkuttelevalta paikalta. päivänä 1941. Sisäsiisti isä. Hän esimerkiksi tunnustaa, että ensimmäinen silmäys esikoispoikaan herätti hänessä lähinnä kauhua muiden rakkauden vakuutteluista huolimatta. Peruuttamattomasti. Kuolema saattoi kohdata etulinjassa saksalaisten luodeista tai kranaateista, mutta rintamakarkurien kohtalo oli yhtä tyly. Näyttely käsittää Unkarin kansallismuseon ja sen alaisena toimivan Esztergomin linnamuseon aarteita. Suomentanut Matti Kinnunen. Lisäksi kirjan lopussa on ohjeet siitä, miten valmistautua vanhemmuuteen. – Yksinkertaistin näyttelyn sisältöä aika pitkälle vuodenaikoihin ja samoihin paikkoihin, jotta valon merkitys vuodenaikojen vaihtuessa nousee esiin. Saksalaisten SS-joukkojen julmuudet toimivat myös puna-armeijan innoittajana. Tauno V. Ei saa. Usein nämä olivat valtiomiehiä kuninkaallisista lähtien. Mäki, tasavallan jahtimestari, kuvitettu. Hänen mukaansa suurkonserttien vieminen Riikaan kannattaa. Stalingrad ei ole pelkkä tylsä sotahistoria, jossa sivu toisensa perästä luetellaan joukkojen liikkeitä ja kenraalien aivoituksia. Yleensä ihmeen sijasta armahtajaksi tuli kuolema. Saksan diktaattorille se merkitsi verivihollisen johtajan täydellistä nöyryyttämistä. Barbarossa tyssää Kenraali Talveen Antony Beevor aloittaa kirjansa kuvauksella neuvostoliittolaisten diplomaattien hermostuneisuudella kesäkuussa 1941. Kanadalaisen lehtija tv-toimittajanakin työskennelleen David Eddien tuore teos Sisäsiisti isä kertoo siitä, mitä tapahtuu kun vannoutuneesta poikamiehestä tulee lastenvaunuja työntelevä koti-isä. Myös suomen. Siinä toimessa hän oli eläkeikäänsä saakka. Armeijan päämajassa tammikuun viimeisenä päivänä 1943. Niki Dalyn lastenkirja suomeksi Marika Korhonen David Eddie. Mäki, jonka jänisjahti Öjassa oli kirjoittajan ensimmäisen reportaasimatkan kohde Keskipohjanmaassa. Mitä voi tehdä olennon kanssa, joka ei kävele eikä puhu eikä edes istu omin voimin?" Kirja on hauska ja hilpeä, ja sen lukee nopeasti. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. kuten Soikkanen ylijohtajaa tituleeraa, syntyi Varsinais-Suomessa, Mellilässä 1912 n. Stalingradissa taistelleiden sotilaiden kirjeet antavat karmaisevan kuvan rivimiehen sodasta. Erikoisen hohdon ja huolen sai Urho Kekkosen seurue, jonka ruokkimiseen tarvittiin kuormittain ruokatarvikkeita Helsingistä saakka ja paistinkääntäjiksi Mäen ohella rajavartiomiehiä ym. Saksa jatkoi sotaa, vaikka jo ensimmäinen talvi oli osoittanut valtavien huoltoyhteyksien päässä olevien joukkojen haavoittuvuuden. Meille skandinaaveille nämä luonnonolot ovat tuttuja, Kohonen selvittää. Pohjoinen valo mykisti Kiinassa Tauno Kohosen kuvat kiertävät maailmaa Yrjö Kujala Mauri Soikkanen: Tauno V. Saksalaisten pohjoinen rintama eteni nopeasti Leningradin porteille, keskinen Moskovan esikaupunkien tuntumaan ja eteläinen Krimille ja kohti Kaukasuksen öljykenttiä. Armoitettu jutunkertoja Soikkanen vetää Mäestä suuria linjauksia, ei siis kronologisesti elämänrataa juoksuttaen. Mäen jänisjahtia Öjan saaristoon paikallisten metsästäjien kanssa. Samalla sen käännösoikeudet myytiin lukuisille eri kielille. Ampumaurheilun harrastajat vanhemmasta päästä muistavat Tauno V. Äskettäin aiheesta on muuten valmistunut elokuvakin. Oli niin tai näin, on Sisäsiisti isä kuitenkin oivallinen opus – varsinkin tuleville ja nykyisille vanhemmille. Kyseessä oli Adolf Hitlerin luoman imperiumin lopun alku. Mäen olleen aikoinaan Suomen osuvimpia ampujia. Suomen ylin metsästyksenvalvoja Tauno V. Opus antaa aimo annoksen miehen näkökulmaa ja logiikkaa tuoden samalla vaihtelua tyypillisten viihdekirjojen joukkoon tai kotiäitien elämänkuvauksiin. Viron hallitus päätti myöntää verohelpotuksia vain valtakunnallisille teattereille ja konserteille. Ruoka-aineet olivat usein metsäntai kalavesien antia, mutta repertuaariin tietysti kuului muutakin kulinaarista tarveainesta. Konsertti saattaa kuitenkin olla viimeisiä Virossa järjestettäviä suurtapahtumia. Suomen jahtimestari Tauno V. Tarina perustuu kirjailijan omaan elämään ja pyrkii hauskalla tavalla vastaamaan kysymykseen, miten olla isä. Brittiläinen sotahistoriaan erikoistunut kirjailija Antony Beevor on syystä saanut suitsutusta teoksestaan Stalingrad. Näin lukijalla on läpi kirjan kokonaisluonnehdinta miehestä, joka antautui työlleen kokosydämisesti eli koko ajan tehden suunnitelmia maamme riistanhoidon ja metsästysolojen parantamiseksi. Metsästyksenvalvojan ominaisuudessa hän loi ainutlaatuisen tuttavapiirin suomalaisten metsästäjien ja kalastajien joukosta, jossa kermana oli lukuisa määrä valtiollisen elämän vaikuttajia Urho Kekkosesta lähtien. Hyvä niin, sillä Beevor on totisesti onnistunut. Tosikoille kirja ei kuitenkaan sovi, sillä Eddien jotkut letkaukset voivat vaatia lukijalta jo valmiiksi huumorimieltä. Helsingin olympialaisissa hän sai pronssia hirvikiväärissä. Oulussa asuvan valokuvaaja Tauno Kohosen Kuusamossa ottamat luontokuvat kiertävät parhaillaan maailmaa kolkasta kolkkaan ulkoministeriön siivittäminä. Taistelutahdon ryydittäjänä käytettiin myös puhdasta pakkoa. Operaatio Sinisestä... Armeijan aivan Volgan länsirannalle rakennetun Stalingradin kaupungin laidalle, vasten vuolasta virtaa. Hitler oli dramaattisesti aliarvioinut Neuvostoliiton reservit. Kirjat. Uusi kesä toi uusia menestyksiä, ja katseet kääntyivät Kaukasuksen öljykentille. Pohjoisen herkän valon filosofia ymmärrettiin Kohosen mukaan Kiinassa hyvin. 90 000 saksalaista jäi venäläisten vangiksi. Sinkkumiehestä koti-isäksi Kirjat TALLINNA (STT) Poptähti Elton Johnin uskotaan keräävän ensi heinäkuussa Tallinnan Laululavalle yli 35 000 kuulijaa. Maan suurin konserttien järjestäjä BDG suunnittelee nimittäin suurkonserttien siirtämistä Riikaan Viron korkean verotuksen vuoksi. Virossa alempaan veroprosenttiin oikeutettuja ovat ainoastaan valtakunnalliset ja maakunnalliset teatterit tai orkesterit, joiden tuloista vähintään 10 prosenttia tulee valtion tai kunnan talousarvioista. Venäjän rospuutto ja sitä seurannut hyinen talvi pysäyttivät saksalaisjoukot aivan Moskovan porteille. Näyttely on osa Unkarin valtion 1000-vuotisjuhlallisuuksia. Kaikkialla siellä, missä metsämiehet kokoontuivat, Tauno V:n läsnäolo sähköisti tilaisuuden. WSOY 2000. Kun tulin Keskipohjanmaahan syyskuun alussa -55, niin ensimmäinen reportaasimatkani, jolle Josua Ruotsala minut komensi, oli lähteä seuraamaan Tauno V. Hitler lupasi Luftwaffen huoltavan "Stalingradin linnoituksen" puolustajia, mutta kenraalit havaitsivat nopeasti korpraalin lupaukset katteettomiksi. Beevorin kuvauksesta käy hyvin ilmi Hitlerin pakkomielteenomainen suhtautuminen Stalingradin valloitukseen. Mäki kuoli 18 vuotta sitten eläkeiässä. Pauluksen mottiin joutuneet joukot sen sijaan kärsivät ammus-, varuste-, polttoaineja ruokapulasta. Muistan hyvin jahtimestarin olemuksen vaikkakaan en hänen kuuluisia juttujaan. Hänellä oli värikäs elämä "Suomen jahtimestarina, mestariampujansa, kokkimestarina, tarinaniskijänä, presidentti Urho Kekkosen erätoverina". Pauluksen yllätykseksi ja Hitlerin järkytykseksi ahdinko pani venäläisjoukot tappelemaan yhä sitkeämmin. 558 s. päivä vuonna 1942. Katastrofin siemenet olivat näkyvissä, mutta Hitler ei niitä nähnyt. Operaatio Sinisen joukkoihin kuuluvan 6. Henkilöhistoria voitti minussa lukeakseni Tauno V. Olenpa ollut todistamassakin Mäen metsästystä. Näyttely järjestetään Unkarin kansallismuseon, Esztergomin kaupungin, Espoon Unkari-seuran ja Espoon kaupungin yhteistyönä. Vuonna 1999 Beevorin teos sai Englannin kolme merkittävintä tietokirjapalkintoa
Olemme voineet lähettää esim. Apu moniin vaivoihin Porilaiselle Ville Mannilalle Kaustisen maisemat ja terveyskylä ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi. Erityisen vaativat lonkkaleikkaukset on Suomessa keskitetty Ortoniin Helsinkiin, jossa on parin vuoden ajan ollut käytössä tietokoneavusteinen leikkaustekniikka. Poliklinikkahuoneeseen astuva potilas on ehkä nähnyt kirurgin tuijottavan poissaolevana tietokonetta ja havahtuvan potilaan läsnäoloon. Monimutkaisia lantionluun sahauksia ja lonkkaproteesileikkauksia tehdään tietokoneohjauksen eli navigoinnin avulla. Hänen olemuksensa huokuu terveyttä ja virkeyttä, vaikka mittariin on kertynyt pitkä jono elinvuosia. Huolimatta siitä onko suojavaikutuksen takana yksin C-vitamiini vai monet ravintotekijät yhdessä, tutkimus antaa selvää näyttöä siitä, että pienilläkin ruokavalion muutoksilla voidaan vaikuttaa terveyteen hyvinkin merkittävästi. Hyvä ryhti parantaa jopa hengitystä eli siihen kannattaa kiinnittää huomiota, Taivassalo muistuttaa. On vaikea kuvitella, että robotti toimisi kokeneen kirugin tavoin. Maistuisiko rentouttava yrttikylpy tai kenties kuppaus saunan lämmössä. Suomessa on jo käytössä ääniohjattuja robotteja, jotka pitävät tähystysleikkauksessa tähystimiä täsmälleen pyydetyssä asennossa ja vaihtavat näkymää vain kirurgin antaman käskyn perusteella ("vaihda edellinen", "zoomaa" jne.). Perunalle allergiset lapset saavat siitä tavallisia ruoka-aineallergian oireita kuten ihottumaa ja suolisto-oireita. Muurahaispesäkylpyjä kolotuksiin Kaustisella vaalitaan kansanlääkinnän perinteitä Ville Mannila vakuuttaa, että hieroja Kari Taivassalon käsissä hartiaja käsivaivoihin on löytynyt apua. – Terveyskylän tulevaisuus vaikuttaa varsin lupaavalta. Kohtalaisen tasokas videokuva ja pienellä viiveellä perässä kulkeva ääni siirtyy Oulun yliopistosairaalan luentosaleista kaikkiin PohjoisSuomen keskussairaaloihin. Kylpy helpottaa etenkin reumaattisia kipuja, selvittää Sanna Pajukangas. Se on kuitenkin aivan ensimmäisiä kiinteitä ruoka-aineita, joita lapsille ruvetaan rintamaidon jälkeen antamaan. Tutkimuksessa oli mukana 39 lasta, joista osa oli alle 2-vuotiaita ja osa lähemmäs kouluikäisiä. Perunaa ei yleensä lueta tavallisimpien allergiaa aiheuttavien ruoka-aineiden joukkoon. Kuolemanriski oli puolet pienempi niillä, joiden veren Cvitamiinipitoisuus oli korkein verrattuna henkilöihin, joilla vitamiinitasot olivat matalimmat. Proteesirobotteja ei ole vielä Suomessa. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että keskenään samankaltaiset allergiaa aiheuttavat valkuaisaineet voivat aiheuttaa ristikkäisreaktioita. USA:ssa kirurgien koulutuksessa on kokeiluasteella tietokoneohjelma "virtuaalinen ihminen". – Suomalainen aikuisväestö on viime vuosien kuluessa muuttanut terveyskäyttäytymistään selvästi parempaan suuntaan. Tätä koulutustapaa ei ole tietääkseni Suomessa vielä käytössä. – Tavoitteenamme on vaalia ikivanhoja kansanparannusmenetelmiä sulassa sovussa koululääketieteen kanssa eli molempia löytyy saman katon alta, kertoo Kaustisen kansanlääkintäkeskuksen uusi toimitusjohtaja Pekka Kuusisto. Perusmallia voidaan muuntaa kulloisenkin potilaan mukaan. Positiivisen ihotestin jälkeen lapsille voidaan allergian toteamiseksi tehdä altistuskoe perunalla, ja jos tämä osoittautuu positiiviseksi, peruna poistetaan ruokavaliosta kokonaan, Seppälä selittää. Tätä työtä on tehty jo nyt lasten ravintoa, liikuntaa, lepoa ja iloa painottavan Lasten terveysfoorumin puitteissa, ja tulevaisuudessa toimintaa jatketaan ja laajennetaan. väärän lääkkeen määräämisestä allergiselle potilaalle tai lääkkeiden haitallisesta yhteisvaikutuksesta. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Terveys Vastaanotolla ANTERO HULKKO Riitta-Maija Sykkö KAUSTINEN (KP) Miltä tuntuisi ajatus muurahaispesäkylpyyn pulahtamisesta, turvehoidosta tai hopi korvakynttilähoidosta. A llerginen voi olla perunallekin Runsas C-vitamiinin saanti on yhteydessä alentuneeseen kuolemanriskiin, osoittaa tuore Iso-Britanniassa tehty tutkimus. Tutkimukseen osallistui lähes 20 000 iältään 45-79vuotiasta. Moni on saanut sillä avun myös migreeniin. Hieronnan lisäksi pyrin antamaan asiakkailleni neuvoja ja ohjausta jatkohoitoon, kertoo koulutettu hieroja Kari Taivassalo. Ensimmäiset robotit onkin kehitetty mekaanisiin tehtäviin. Työasemia ja ohjelmien lisenssejä tarvitaan satoja. Kuvat Timo Talus Porilainen Ville Mannila löysi kansanlääkintäkeskuksen ensi kertaa seitsemän kahdeksan vuotta sitten ja on käyttänyt sen palveluja siitä lähtien jopa pari kertaa vuodessa.– Paitsi hoitoja ja mielenvirkistystä sieltä on löytynyt myös uusia ystäviä, hän kertoo. Hoidoissa ei myöskään käytetä voimaa, vaan kaikki tapahtuu pehmein menetelmin, vakuuttaa Sanna Pajukangas. Kasvainten levinneisyys on voitu määrittää tarkemmin ja valita oikea hoito. – Yrttikylvyissä voi hoitaa myös erilaisia kipuja sekä rentouttaa kireitä lihaksia ja helpottaa flunssaista tai väsynyttä oloa. C-vitamiini suojaa Kolme vuotta sitten hyväksytty toimenpideohjelma suomalaisten sydänja verisuoniterveyden edistämiseksi on jo monilta osin onnistunut viemään asioita eteenpäin, sanoo Suomen Sydänliiton puheenjohtaja, ylijohtaja Jussi Huttunen. Kivuille kyytiä kylvyillä Muurahaispesäkylpy on eittämättä hoitomuoto, joka kansanlääkintäkeskuksen tarjonnasta pomppaa alkajaisiksi silmille ja herättää asiaa tuntemattomalle kysymyksien ryöpyn. Kansanlääkintää tarjotaan nykyaikaisessa paketissa pehmeästi ja perinteisesti. Suurin osa hoitoasiakkaista on vanhempia eläkeiän ylittäneitä, mutta toki täällä käy nuoriakin.– Nuoret tulevat hakemaan apua lähinnä akuutteihin selkävaivoihin. Kirurgit sekä leikkaushoitajat suhtautuvat yleensä ennakkoluuloisesti robotteihin, koska jokainen ihminen on rakenteeltaan ainutlaatuinen. – Usein on kuitenkin ajateltu, että positiivisen reaktion takana on esimerkiksi koivun siitepölyallergia, Seppälä kertoo. Lonkkaproteesi-kirurgiassa robotteja on käytetty reisiluun kaulan sahaamiseen ja reisiluun ydinontelon ja lantion nivelmaljakon valmistelussa. Filosofian maisteri Ulla Seppälä on tuoreessa väitöstutkimuksessaan selvittänyt ruoka-aineallergisten lasten herkistymistä perunalle määrittämällä perunasta allergiaa aiheuttavia valkuaisaineita eli allergeenejä. – Hoidon pitkittäminen kuitenkin vain pahentaa tilannetta. Nämä saavat yhdessä aikaan hellävaraisen tärykalvon hieronnan. Hänen mukaansa peruna-allergia on tyypillisesti 1–3 -vuotiaiden lasten ongelma. Silloin ihmiset heräävät hoitamaan itseään ja terveyttään. Tavallinen tapaus on nuorehko asiakas, jolla selkä on niin kipeä ja tulehtunut, että koko toimintaja liikuntakyky kärsivät. Hieronnan ja jäsenkorjauksen ohella monipuolinen liikunta, lihaskunnon kohentaminen ja hyvä ryhti auttavat paranemaan ja pysymään kunnossa. Miten se vaikuttaa potilaan kannalta. Uusi teknologia voi asettaa sairaalat osittain eri asemaan, koska yliopistopaikkakunnilla on yleensä hyvä tekninen osaaminen ja toisaalta laitteiden investoinnit voivat tulla pienemmälle sairaalalle liian suuriksi. Pekka Kuusisto myöntää, että ilmassa on jopa pieniä laajennuspaineita.– Hankkeisiin pitää toki suhtautua maltillisesti, sillä paitsi majoitustiloja myös kaikkia muita toimintoja pitäisi samalla laajentaa. Videokonferenssitekniikkaa voidaan käyttää myös etäpoliklinikkatoiminnassa. Sitä on kehitettävä opiskelulla ja ennen kaikkea leikkaamalla todellisissa tilanteissa kokeneen erikoislääkärin ohjauksessa. Uusi tekniikka ja kirurgian laatu jatkaa nykyisen tasoista kirurgiaa Keski-Pohjanmaalla, jos pystymme sekä ohjaamaan rahaa keskeisiin investointeihin että luomaan työympäristön ja toimintakulttuurin, jossa seuraavankin sukupolven kirurgit viihtyvät. Kaikki kodin askareet teen itse ja silloin tällöin käyn myös aikuisten tansseissa. Tulevaisuudessa ei riitä, että leikkauksesta tallennettuja kuvia tai videoita voidaan tallentaa, kuvat on kyettävä siirtämään vähitellen kolmiulotteisina sekä sairaalan sisällä leikkaussalista alueelliseen koulutustilaisuuteen, poliklinikalle erikoislääkärin tietokoneeseen tai yliopistosairaalaan, jonka asiantuntijalta halutaan ongelmaan neuvoa. Toimenpiteitä suunnataan Huttusen mukaan muun muassa nuorten alkoholinkäytön ja tupakoinnin vähentämiseen. Leikkausten laajentuva dokumentoiminen digitaalisin kuvin ja videoin on merkittävää potilasturvallisuuden kannalta, koska niiden avulla leikkauksen teknillisen laadun arviointi helpottuu ja koulutuksen seuraaminen tarkentuu ja systematisoituu. Paljon vaikeampi on ennustaa, miten hoitotoimenpiteiden laatu uuden teknologian ansiosta paranee. Seppälän mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että peruna on syytä ottaa huomioon yhtenä mahdollisena allergian aiheuttajana ruoka-aineallergisilla lapsilla.– Ihotesteissä perunalle reagoivia lapsia on tarpeen alkaa seuloa tarkemmin. Eri asia on, pitääkö kirurgien ja väestön hyväksyä, että myös tavalliseen keskussairaalakirurgiaan kuuluneet toimenpiteet siirretään yliopisto-sairaaloille tai muille erikoistuneille leikkausyksiköillei. Niiden tekemisessä tarvittavaa osaamista ei voi kehittyä ilman riittävää potilasmäärää. Tekniikan kehitys jatkuu lääketieteessä kuten muussakin elämässä. Kiireisimmät kaudet ajoittuvat päinvastaisiin aikoihin kuin matkailussa yleensä eli syksyyn ja talvikuukausiin. Asioilla on puolensa, Pekka Kuusisto pohtii. Niinpä asiakkaammekin ovat ympäri Suomea. – Monet kärsivät käsi-, hartiaja selkävaivoista, jotka ovat kehittyneet vuosien kuluessa. Muita tulevia painopistealueita ovat koko väestön psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen ja terveyden tasa-arvoisuuden lisääminen. Lopputulosta voidaan verrata. Nyt haasteena ovat erityisesti lapset ja nuoret, sillä heidän terveyskäyttäytymisensä ei Huttusen mukaan ole vielä sellaista kuin toivottaisiin. Tekniikka mahdollistaa keskusteluun osallistumisen Kokkolasta. Hyvän terveyden ja kunnon salaisuus on kuulemma monipuolinen ja säännöllinen liikunta. Kaustisella perinne on säilynyt rikkaana. Mitä nopeammin hoito aloitetaan, sitä nopeammin se tehoaa. Koulutettava voi tehdä tietokoneen ääressä "virtuaalisesti" saman leikkauksen, minkä kokenut erikoislääkäri samanaikaisesti tekee leikkaussalissa. Laajakaistatekniikalla kuvan ja äänen laatu saadaan vielä paremmaksi. Tutkimuksen mukaan jo hyvin pieni kasvu veren C-vitamiinitasossa alensi sekä sydäntautien että kuoleman riskiä terveillä aikuisilla. Hoito on ikivanha hopi-intiaanien menetelmä, joka perustuu korvakynttilän sisällä olevaan lievään alipaineeseen sekä kynttilän liekin luonnollisen liikkeen synnyttämään värähtelyyn. Runsas C-vitamiinin saanti on heidän mielestään pikemminkin merkki terveellisestä elämäntyylistä, johon kuuluvat täysipainoinen ruokavalio, liikunta ja tupakoimattomuus. Yksi ylimääräinen kasvistai hedelmäannos pienensi kuolemanriskiä 20 prosentilla riippumatta iästä, verenpaineesta, kolesterolitasosta, tupakoinnista, sokeritaudista tai ravintoainevalmisteiden käytöstä. Tarjolla on myös monenlaista hierontaa, lämpöhoitoja, jäsenkorjausta, ohjattua liikuntaa, rentoutusta ja retkiä, joista niin istumatyössä kremppaantuneet kuin kovassa ruumiillisessa työssä kulumia ja muita vaivoja saaneet voivat saada apua. Korkea veren C-vitamiinitaso on lisäksi voimakas kasvisten ja hedelmien käytön osoitin, joten luultavasti myös muut kasvisten ja hedelmien sisältämät ainesosat suojaavat sairauksilta. Suurin etu on leikkausvamman pieneneminen ja toipumisen nopeutuminen. Hoitojen ohella talo tarjoa mielenvirkeyttä ja ympäristö kaunista, rauhallista luontoa, Ville Mannila kiittelee. Potilaskontakti voi olla tietokoneen äärellä entistä sisällökkäämpi, kun lääkäri voi yhdessä potilaan kanssa tarkastella kuvia, konsultoida tietokoneen välityksellä erikoislääkäriä tai tarkistaa valtakunnallisen hoitosuosituksen, printata yksilöllisen hoito-ohjeen jne. Tässä muutamia vaihtoehtoja, joilla Kaustisen kansanlääkintäkeskuksessa hoidetaan mitä erilaisempia kipuja, kremppoja, flunssaa, ihottumaa tai vain muuten nuupahtanutta oloa. Sen kehittäminen on Keski-Pohjanmaan keskussairaalalle suurinvestointi. Selkä on yleensä muistutellut itsestään, mutta apua ei ole tullut ajoissa haettua. Ensiaskeleet on otettu vuosia sitten. – Tarvittaessa voin ottaa yhteyttä myös lääkäriin. Hänellä on takanaan myös pitkä työkokemus matkailualalta. Videokonferenssitekniikalla toteutetaan suuri osa erikoistuvien ja erikoislääkärien jatkokoulutusta. Sen myötä saatetaan menettää taas kodikkuutta, josta monet asiakkaat juuri nauttivat. Tutkimuksessa perunasta löydettiin neljä eri allergeeniä. Se vasta hyvää liikuntaa onkin, Ville Mannila vakuuttaa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa käytetään paljon moderneinta tekniikkaa sisältäviä laitteita. Avoimien leikkausten tilalle on tullut monimutkaisen varustuksen vaativia videoavusteisia tähystysleikkauksia. Haasteena lapset. Perunan aiheuttama ruoka-aineallergia on lapsilla tavallisempaa kuin tähän asti on uskottu. – Tämä on monipuolinen ja mielenkiintoinen talo, jossa asiat ovat hyvällä mallilla, vakuuttaa Ylistarosta kotoisin oleva Pekka Kuusisto. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koivun siitepölylle allerginen henkilö voi saada oireita myös perunasta ja päinvastoin. Asiakaskuntamme koostuu pitkiä hoitopaketteja suosivista eläkeläisistä, jotka tulevat meille usein ryhminä sekä yksittäisissä hoidoissa käyvistä työikäisistä. – Olen saanut täällä hyvän hoidon moniin vaivoihini, jotka olen saanut alunperin sodassa. Taito on siirtynyt suvussa polvelta toiselle.– Tätä perintöä hyödynnetään kansanlääkintäkeskuksessa, mikä on koko maatakin ajatellen ainutlaatuista. Sitä ennen hän työskenteli Karstulassa Honkarakenteen laskentapäällikkönä. Nukutetusta potilaasta seurataan valvontalaite-patterin avulla leikkauksessa kaikkia elintoimintoja. Ainakin he saavat paremman puhelinpalvelun, kun tiedot löytyvät tietokoneelta eikä sihteereiden tarvitse juosta etsimässä paperikertomuksia. kallovammapotilaista otettuja aivojen tietokoneja magneettikuvia Oulun yliopistosairaalan neurokirurgeille arvioitavaksi. Kauhukuvina nähdään robotin leikkaavan potilaita, joita tietokoneet valvovat. Tiedon siirrossa tarvitaan tässäkin toiminnassa nykyistä laajakaistaisempia ATM-väyliä. Ne nähdään ruudulta heti, kun potilaan sähköinen sairauskertomus avataan. Sen sijaan kesällä ja joulun aikoihin on hiljaisempaa. – Se on ikivanha hoitomuoto, jossa hylätyn pesän aineksia kuivataan ja käytetään kylpyvedessä. Tähystimillä voidaan tunkeutua syvälle hengitysja virtsateihin, synnyttimiin ja ruuansulatuskanavaan ja tähystykseen voidaan liittää yhä vaativampia toimenpiteitä. Terveyskeskuslääkäri näyttää potilasta tai hänestä otettuja kuvia terveyskeskuksessa toisella laitteella ja erikoislääkäri ottaa kantaa sairaalassa toisen laitteen äärellä. Seuraava ääniohjattu robottisukupolvi kykenee ohjaamaan koko leikkaussalin sähköisiä ja mekaanisia toimintoja valaistusta, leikkauspöydän korkeutta tai sivukallistusta. Tästä ollaan kaukana, mutta merkkejä tulevasta nähdään. Tutkituista ruoka-aineallergisista lapsista peruna-allergiaa todettiin jopa 75 prosentilla. Taitoa ja kokemusta ei voi hankkia vain tietokonesimulaatioilla. Kirjoittaja on kirurgian dosentti ja toimii Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ylilääkärinä Uusi tekniikka parantaa kirurgian laatua 10 Maanantaina 12.3. Terveydenhoitaja Sanna Pajukangas haastattelee ja tutkii asiakkaat. Hän etsii potilaan tietoja sähköisestä sairauskertomuksesta, Efficasta. Leikkausta suunniteltaessa voidaan kokeilla eri lähestymistapoja. Esimerkiksi luupiikit hoidettiin kuntoon ensimmäisen kerran täällä. Kehittämistyö etenee ja edessä on suuria ponnistuksia ennen kuin kaikki röntgenkuvat, tähystyskuvat, leikkauskuvat, valokuvat, ekgja muut käyrät ja laboratoriotulokset on tallennettu Efficaan digitaalisessa muodossa. Vaikuttavana aineena siinä on muurahaishappo, jota kuivahtaneessakin pesässä on edelleen pieniä määriä jäljellä. Hopi korvakynttilähoito puolestaan parantaa verenkiertoa, korvaja päänsärkyjä jopa poskiontelovaivoja. Ruokatottumukset ovat parantuneet ja tupakointi vähentynyt. Uudet röntgenmenetelmät magneettija tietokonekuvaus, ultraäänitutkimus ja valtimoiden kuvaus ovat tarkentaneet diagnostiikkaa. Vastaavanlaista kansanlääkinnän ja koululääketieteen yhdistelmää ei ole muualla tarjolla. Lisäksi huomiota aiotaan kiinnittää yksinäisyyden ja terveydenvälisiin yhteyksiin. Kansanlääkintäkeskus alkaa olla hänelle lähes kantapaikka, sillä hän käy hoidattamassa siellä itseään parikin kertaa vuodessa. – Päiväohjelmaani kuuluu aina kunnon lenkki, voimistelua ja lepoa. Kokemukset Oulusta ja Porista ovat lupaavia.Tekniikan hinta on laskenut, kun on voitu käyttää tavallisia mikrotyöasemia, joihin on liitetty kamera. Ohjelmat voivat varoittaa hoitovirheistä, esim. Mihinkään hoitoihin ei lähdetä ilman riittävää tutkimusta ja haastattelua. Talo pyörii osan vuotta täysillä Pekka Kuusisto aloitti uudessa tehtävässään tammikuussa. Ulla Seppälän mukaan ruoka-aineallergioiden selvittämiseksi tehtävät ihotestit ovat tähänkin saakka osoittaneet osalla lapsista herkistymistä perunalle. Kiinnostus matkailualaa kohtaan veti hänet lopulta myös kansanlääkintäkeskukseen. Erittäin monimutkaisia laitteistoja vaativat harvinaiset toimenpiteet on pakko keskittää. Tutkijat pitävät todennäköisenä, että pienempi sairastumisja kuolemanriski ei kuitenkaan johdu pelkästään C-vitamiinista. Hän pitää tärkeänä, että ikivanhat kansanparannusmenetelmät, tiedot ja taidot säilyvät jälkipolville. Tärkein yksittäinen laatutekijä on edelleen se, kuka toimenpiteen tekee. Sodassakin häneltä kului täydet viisi vuotta. Kiireisimpinä aikoina talo pyörii aika lailla maksimissaan. Ensitapaamisen yhteydessä käydään läpi mahdolliset sairaudet ja vaivat ja pohditaan, minkälaiset hoidot kullekin sopivat
Kokkolalainen Tiina Huopana luki muutama vuosi sitten Kokkolan ammattikoulussa kemianteollisuuden perustutkinnon ja valmistui prosessinhoitajaksi. Hakijat puolestaan kertovat ilmoittautumislomakkeessaan vastaavat tietonsa. Töitä voi saada heikollakin kokemuksella, jos osaa kieltä edes välttävästi. Hän kuuluu viimeiseen ryhmään, jonka koulutus kestää kaksi ja puoli vuotta. Jos tehtaiden ovet eivät aukea hänelle insinöörin papereilla, Tiina aikoo jatkaa edelleen koulunpenkillä. Kilpailuun voivat osallistua vuonna 1987 tai sitä ennen syntyneet. Kuvat: Hanne Yli-Parkas Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) Vihonviimeisiä kesätyöpaikkoja jaetaan parhaillaan, ja hitaimmat jäävät nuolemaan näppejään. Usealle opiskelijalle ammatinvalinnan ongelma on nyt ajankohtainen, sillä yhteishaku korkeakouluihin alkaa tänään. Yritän kuitenkin saada töitä mieluummin täältä. Keskustelupalsta ei ole vielä kovin montaa lukiolaista tavannut, joten kanna kortesi kekoon ja anna mielipiteesi kuulua. Merkitse työsi taakse nimesi, syntymävuotesi ja yhteystietosi, jotta voiton osuessa kohdalleen 1000 markan lahjakortti osataan lähettää oikealle taiteilijalle. Seuraavat lähihoitajaksi haluavat joutuvat kuluttamaan koulunpenkkiä kolme vuotta. Lisäksi mukaan voi laittaa vapaamuotoisen kirjeen, sillä lomake on hyvin persoonaton. Meidän luokan opiskelijoista noin neljäkymmentä prosenttia on tyttöjä, joten vanhat käsitykset ovat vääriä, Tiina huomauttaa. Työnantajilla on edelleen paljon ennakkoluuloja, vaikka tälle alalle tyttö sopii aivan yhtä hyvin kuin poikakin. Hänen mukaansa Jyväskylään hakevat eivät selviä pelkällä pääsykokeilla. Pätkiä Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) …oikea lakaisukoneen kuljettaja. Aikaisemmin yritysten asioista saattoi tiedottaa sihteeri, jolla ei välttämättä ollut alan koulutusta. Sen lisäksi, että kemia kiinnostaa, Tiina valitsi koulutuksensa myös tulevan työelämän vuoksi. – Käytännössä oppii paljon enemmän kuin pelkillä teoriatunneilla. Palkka saattaa vaihdella maasta ja työpaikasta toiseen suurestikin, mutta nälkäpalkalla kenenkään ei tarvitse työskennellä. Paljon puhuttu sairaanja lähihoitajien joukkomuutto Norjaan ja Ruotsiin kiinnostaa myös Maaritia. Saa nyt nähdä lähdenkö, sillä minulla on vielä opintoviikkoja jäljellä heinäkuussa, Sanna tuumii. Nyt saa itse toteuttaa ja tehdä oppimaansa, Maarit kehuu. Silloin vapaa-aikanakaan ei voi harjoitella ruotsia, Knookala harmittelee. Hakemukset käsitellään tulojärjestyksessä, ja paikat täytetään saman tien. Etelässä tietysti töitä on paremmin, ja periaatteessa voisin lähteä vähäksi aikaa töihin muuallekin. Hakiessa täytyy lähettää myös näytekansio aikaisemmista töistä. Osoitteessa www.lukio.fi voit kommentoida kirjoituksia, kysellä vinkkejä kohtalotovereiltasi tai jutella muuten vain lukiolaisen arjesta. – Se voi olla jännittävä paikka ensikertalaiselle. Hänen mukaansa lukuisat työharjoittelut ovat pelkkää plussaa. Täysin toisen tyyppiselle alalle on lähtenyt kokkolalainen Maarit Niemi, joka opiskelee lähihoitajaksi Kokkolan sosiaalija terveysalan oppilaitoksessa. Hän opiskelee ensimmäistä vuottaan Kokkolan ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä BBA -linjalla. Viestintäalan työtilannetta Elina pitää hyvänä, sillä tiedottajan ammatti yleistyy jatkuvasti. Aikaisemmin hän on lukenut Kokkolassa pukuompelijaksi, joten ala on hieman tuttu jo entuudestaan. Jos et usko pystyväsi kemian insinööriksi, lasten sairaanhoitajaksi tai kansainväliseksi BBA tutkinnon suorittajaksi, miten olisi vestonomin ammatti. Myös pääsykokeet olivat osittain englanniksi. – Tiedottaja on ollut aina toiveammattini, joten haluan tutkinnon ja olen valmis maksamaan siitä. Kouluja työtodistuksista kannattaa ottaa kopiot, sillä ne auttavat työnantajia valinnassa. Hän vietti reilut kaksi kuukautta viime kesänä tukholmalaisessa vanhustenhoitolassa, Enskede Nya Servicehusissa. – Yleensä nordjobbilaiset sijoitetaan samaan asuntolaan, mutta minulla oli yksityiseltä hankittu yksiö. – Pyrimme saamaan työpaikkoihin työntekijöitä ympäri Pohjoismaita. Parhaillaan hän suorittaa työharjoitteluaan keskussairaalan lastenosastolla. – Se on väärin. Työpaikka oli vain sen verran kaukana, että rahaa kului bussija ratikkalippuihin. Tilistä jäi jopa säästöön seuraavaksi vuodeksi. Jos ulkomaat kiinnostavat kuitenkin kotomaata enemmän, voit aina hankkia kansainvälisen tutkinnon kuten kokkolalainen Heidi Pirttimaa. – Ulkomaille lähtö olisi tietysti yksi vaihtoehto, sillä luonnollisesti haluan käyttää tutkintoa hyödyksi, Heidi huomauttaa. Me selvittelemme sitten hakemukset yksi yhteen. Reippaus kunniaan Nordjobbilaiselle maksetaan palkkaa, jonka pitää riittää vuokraan, ruokaan ja matkoihin. Kuva saa olla suurempi, mutta sen on oltava oikeassa suhteessa kirjan kanteen. – Yksi syy se, miksi halusin tänne, oli juuri kansainvälinen opetus. Pienenä lastenlääkärin ammatista haaveillut Maarit on aina halunnut alalle. – Kuulemma pääsisin sinne uudestaan tänä kesänä töihin suoraan, ilman Nordjobbia. Kirjaan voit tutustua myös WSOY:n sivuilla. Onnea kilpailuun! Mitä mieltä kirjoituksista. huhtikuuta. Uskon, että siitä on minulle hyötyä tulevaisuudessa, Heidi toteaa. – Hakulomakkeen saa esimerkiksi osoitteesta www.nordjobb.net/fi. BBA on lyhenne Bachelor of Business Administrationista, ja koko koulutus käydään englannin kielellä. Kuulin Nordjobbista kaveriltani, joka oli edellisenä vuonna Tanskassa. Työpaikalta ei välttämättä ehditä tulla kesätyöntekijöitä vastaan. Lähetä ehdotuksesi nuortenohjelma Breikin toimitukseen osoitteella Aleksanterinkatu 15 B, 00100 Helsinki tai sähköpostilla breikki@wellmedia.fi. Yhtenä vaihtoehtona on aina suosittu viestintäala, joka itmaailman myllerryksessä on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista. Homma ei ole enää kovin kansainvälistä, kun kaikki ovat suomalaisia. Nyt hän opiskelee toista vuottaan ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä kemiantekniikan koulutusohjelmassa. Kannessa pitää olla tilaa myös tekijän ja kirjan nimille sekä kustantaja WSOY:n lyhenteelle. Kahden kuukauden aikana porukasta tuli hyviä kavereita.. Christina Knookala muistuttaakin, että Nordjobbiin osallistuvan olisi hyvä olla itsenäinen. Miesvaltaisella alalla poikia palkataan yhä mieluummin kuin tyttöjä. Lisätietoja kilpailusta saat muun muassa osoitteesta www.wsoy.fi tai www.koulukanava.net. Tekotavoiksi hyväksytään muun vesi-, akryylija peitevärit, liidut, tussi tai tietokonegrafiikka. Kansainvälisyyttä lisäävät myös ulkomaiset vaihto-oppilaat ja viiden kuukauden työharjoittelu ulkomailla. Gepardi jututti eri alojen opiskelijoita ja kysyi heiltä, mikä omassa alassa viehättää. – Täytyy varmaankin ottaa valokuvia vaatteista, joita olen tehnyt, Marianne tuumii. Matka oli mahtava kokemus, ja viihdyin siellä todella hyvin, Sanna muistelee. Hän ei kuitenkaan opiskele alaa, vaan hän lukee kieliä Vaasan yliopistossa. Merkitse lähetykseen tunnus "WSOY:n Bulevardi-pokkarisarja -kirjan kansikuvaehdotus". – Jos vain saan Suomesta töitä, jään mielelläni tänne. Lisäksi jokaisella on oma yhteyshenkilö, jolle voi soittaa ongelmatapauksissa, Knookala huomauttaa. Työnantajalle lähetetään kolme tai neljä vaihtoehtoa, joista he saavat valita mieleisensä, Christina Knookala selvittää hakuprosessia. Uusi ja monelle outo ammattinimike tarkoittaa suomeksi vaatetusalan ammattikorkeakoulututkintoa. Jos kesätöitä ei Suomesta irronnut, apua voi silti löytyä lahden takaa. Instituutti poikkeaa muista kouluista siinä, ettei sinne haeta yhteishaussa, vaan oppilaitoksella on oma haku kaksi kertaa vuodessa. Kun opiskelijoiden piti valita ensimmäisen vuoden jälkeen erikoistumisalansa, Maarit suuntasi lapsisairaanhoitoon. Jyväskylässä panostetaan suunnitteluun ja markkinointiin, tai niin ainakin olen ymmärtänyt, Marianne kertoo. Naapuri kutsuu kesätöihin Nordjobbilainen Sanna Sandström kertoo, että hänen työpaikallaan Tukholmassa oli kolme muuta suomalaista ja yksi paikallinen kesätyöntekijä. Hän toteaakin, että suomalaisten hyvä työmaine on muodostunut jo ongelmaksi. 2001 11 Yhteystiedot Toimittaja: Hanne Yli-Parkas Sähköposti: hyli_parkas@hotmail.com Gepardi Kuvita kirjan kansi! Piileekö sinussa pieni graafikko. Nordjobb hankkii työpaikat, joiden työnantajat kertovat toiveensa hakijoiden koulutuksesta, kielitaidosta ja kokemuksesta. Ilmoittautua voi niin kauan kuin paikkoja riittää, mutta Knookalan mukaan kannattaa olla nopea. Tiinan mukaan hänen työnsaantiaan kuitenkin vaikeuttaa se tosiasia, että hän on nuori nainen. Kokkolalainen Marianne Fält aikoo hakea tänä keväänä Jyväskylän ammattikorkeaan opiskelemaan vestonomiksi. Prosessi-insinöörit työllistyvät esimerkiksi kemiantai elintarviketeollisuuteen, ja varsinkin tehdaskaupunki Kokkolassa on hyvät mahdollisuudet saada alan hommia. Mutta ennen kuin nuori lähtee, varmistamme, että hän tietää missä hän asuu ja missä työpaikka on. Opintoihin kuuluu kaksikymmentä viikkoa työharjoittelua, jonka aikana voi solmia suhteita työnantajiin. Muita vaihtoehtoja olivat muun muassa vanhustyö, kuntoutus ja mielenterveyden koulutusohjelma. Kahden vuoden päästä hänestä tulee kemianalan prosessi-insinööri. Hollantiin mielistynyt Heidi yrittää saada harjoittelupaikkansa tulppaanimaan toiseksi suurimmasta kaupungista, Rotterdamista. Kemiasta, fysiikasta ja matematiikasta pitävä Tiina päätti jatkaa opintojaan. Myös tuleva työpaikka voi löytyä ulkomailta. Christina Knookalan mukaan Ruotsissa on kova kysyntä suomalaisista kesätyöntekijöistä. Omin sanoin kirjoitettu kirje antaa työnantajalle paremmin kuvan siitä, minkälainen ihminen olet, Knookala muistuttaa. Esimerkiksi pääsykokeet ovat samat kuin kaikille tekuun hakeville. Knookalan mukaan hakijoiden taso vaihtelee ylioppilaista ammattilaisiin. Esimerkiksi huonopalkkaiset osapäivätyöt on karsittu valikoimista kokonaan. – Halusin ulkomaille töihin, sillä halusin vaihtelua, uusia kokemuksia ja oppia tuntemaan uusia ihmisiä. Aivan mitä tahansa raapustelua kisaan ei kannata lähettää, sillä säännöt ovat tiukat. – Suhtaudun tulevaisuuteen aika positiivisesti, ja melko varmasti saan töitä tältä seudulta. Töiden tulee olla perillä 2. Jos Nordjobb kiinnostaa, haku kesän työpaikkoihin on parhaillaan menossa. Silloin tavoitteena on opiskelupaikka Oulussa, jonka jälkeen hänestä tulee diplomi-insinööri. Paljon matkailleelle Sannalle ulkomaille lähteminen ei tuottanut ongelmia. Maarit kertoo, että koulutuksen aikana opiskelijat harjoittelevat muun muassa päiväkodeissa, Libeckin sairaalassa ja oman koulun palveluosastolla. BBA -tutkinnossa menee kolmisen vuotta, sillä linjalla ei ole varsinaisia erikoistumisopintoja. Työpaikalle pitää parhaassa tapauksessa löytää omin voimin. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. – Vestonomiksi voi lukea myös Kokkolan ammattikorkeassa, mutta täällä painotetaan insinööripuolta enemmän. Pohjola-Nordenin kesätyöja vapaa-ajan ohjelma Nordjobb on hankkinut kesätöitä 1825-vuotiaille suomalaisnuorille muun muassa Ruotsista jo seitsemäntoista vuoden ajan. Kannen koko on vain 130 X 197 millimetriä. Hakemuksessa pitää mainita yhteystietojen lisäksi koulutus, minne haluaa töihin ja kuinka kauaksi aikaa. Yksi monista lähtijöistä on kokkolalainen Sanna Sandström. Nyt lehtien työpaikkailmoituksissa haetaan yhä enemmän ammattitaitoisia tiedottajia. Kielitaito riittää Pohjola-Nordenin Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Christina Knookala kertoo, että Ruotsin lisäksi kesätöitä on tarjolla myös Tanskassa, Norjassa, Islannissa, Färsaarilla ja Grönlannissa. Vaikka koville se aina välillä ottaa, Elina hymyilee. Opus kertoo isänsä kanssa elävästä teinitytöstä, joka opettelee sopeutumaan uuteen äitipuoleen ja hänen teini-ikäiseen poikaansa. Sanna kertoo, että hänen työpaikallaan tienasi tarpeeksi. Toholampilainen Elina Kurikkala opiskelee Helsingin Markkinointi-instituutissa tiedottajan ammattitutkintoa, joka kestää noin kaksi vuotta. Tosin hän muistuttaa, että kielitaitoa pitäisi olla hieman enemmän. Tuntuisiko oma taideteos kirjankantena kivalta. Kannen pitää ennen kaikkea kertoa ensi silmäyksellä jotain kirjan sisällöstä, herättää mielenkiintoa ja houkutella lukemaan koko teos. Tehtävänä on suunnitella ja piirtää kansi Marika Uskalin romaaniin Veli Ilves. Suomen lukiolaisten liitto on avannut omilla sivuillaan palvelun tämän kevään abeille. Minusta tulee isona… Kokkolalainen Maarit Niemi opiskelee Kokkolan sosiaalija terveysalan oppilaitoksessa lähihoitajaksi. Lisäksi opiskelu maksaa. WSOY on aloittanut kilpailun, jossa taitosi voivat päästä vihdoinkin esiin. Vanhassa lastenlaulussa luetellaan monta mahdollista ammattia, joista valita. Sanna Sanström haki työpaikkaa vanhustenhoidon parista, sillä hän kertoo pitävänsä työskentelystä ihmisten kanssa. Mikä ala kiinnostaa, minne päin Suomea pitäisi lähteä opiskelemaan ja onko valinta sittenkään se oikea. Otin asiasta selvää, hain töitä ja sain paikan
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kulttuuritoimituksen esimies. Hän on keski-ikäinen kuten minäkin, enkä ole lainkaan varma, olisinko pärjännyt vastaavanlaisessa tilanteessaan yhtä hyvin. Toisaalta ei edes tiedetä, onko ilmiön tausta vain ihmisen suojamekanismiin liittyvä vai onko sillä muitakin selityksiä. Silloin syödään kanaa tai kalaa tai kasvisruokaa. Lasta on kaikin mahdollisin keinoin suojeltava jo sikiöaikana. Hän tuntee sulavan lumen alta paljastuvan maan tuoksut ja aistii auringon lämmön, vaikka sitä ei juuri sillä hetkellä näkyisikään. Sitten luin jostain, että muslimeille myös koira on likainen eläin. Susikannan kasvu ei oikeuta susien kaatamiseen laittomilla tavoilla, ei varsinkaan porohoitoalueen ulkopuolella. Kokkolan muslimiystävämme joutuivat lopulta jättämään kaupungin ulkomaalaisvastaisuuden vuoksi. Ensimmäinen ryhmä edustaa ruoasta kiinnostuneita perheitä. Ne ovat yleensä vakavaraisia ja niitä, joiden vaatimukset elintarvikevarmuuteen ovat suuret. Meillä oli niitä kaksi kappalein, ja niinpä kysäisin perheen isältä, oliko heistä kiusallista käydä talossa, jossa koirat katsoivat iltaisin televisiota isäntäväen kanssa. Ja parhaan maksun Suomi saa niiden joka tapauksessa melkoisen joukon kautta, jotka jäävät ja juurtuvat Suomeen. Riittääkö vetoaminen odottavien äitien tunteisiin vai miten hoito heitä vetäisi. Vuorokauden tunneista esimerkiksi unelle jää yhä pienempi osa, vaikka biologisesti elimistömme edellyttäisi talviaikaan enemmän unta. P ohjoisen ihmiseen kevät, valon lisääntyminen ja luonnon herääminen vaikuttaa yleensä myönteisesti. Ei kiinnostuneiden perheiden tulotaso on alhaisempi ja ainakin toisen huoltajan työpäivä pitkä. Vientiin menee kokonaistuotannosta 80 prosenttia, mikä on osoitus tanskalaisten elintarvikkeitten korkeasta tasosta. Huoleni heidän koirakammostaan, nauratti perhettä pitkään ja makeasti. Vuosia sitten tutustuimme Kokkolaan Iranista muuttaneeseen kurdiperheeseen. Nämä skenariot saattavat jäädä huomiota vaille siinä vauhdikkaassa kehityksessä, joka nyt on selvästi todettavissa: tanskalaiset haluavat helppoa ruokaa ja pikaruuan kysyntä kasvaa voimakkaasti juuri näinä vuosina. Pikaruoan kysyntää lisää henkilön kiire ja osaamattomuus ruuanlaitossa. Tautien torjuntaan uhrataan Tanskassa vuosittain suuret summat. Jokaisen tulijan on voitava tuntea olevansa yhtä tervetullut kuin Eduard Hämäläinen. Kevätauringon on todettu vaikuttavan suomalaisten henkiseen hyvinvointiin, minkä useimmat voivatkin tuntea itsessään. Valtaosa suomalaisista eli pitkälle viime vuosisadalle, aina 1960-70-luvulle saakka maatalousvaltaisessa elinympäristössä, jossa vuodenaikojen vaihtelu säänteli vahvasti elämää. Kuluttajan elintarvikehankinnassa määrää hinta. Niitä uhkaa halpatuonti itä-Euroopan maista. Voi pyhä yksinkertaisuus. Työt puolestaan jouduttiin paljolti tekemään talvisinkin valoisan aikaan. Tällaista kurdiystävämme eivät olleet edes ajatelleet. Ja taas veljeni on pyytänyt, että en koskaan valmista hänelle lampaan lihaa, koska hän ei ole sen makuun tottunut. Ruoka on jo pitkän aikaa ollut mitä kiinnostavin yleisen keskustelun kohde. s HELSINGIN SANOMAT toteaa viinan mainoskiellon olevan EY-tuomioistuimen äskettäin antaman, Ruotsia koskevan tuomion perusteella uhattuna. Hillevi Jännes-Larsen Kirjoittaja on Suomessa syntynyt, pitkään Tanskassa asunut toimittaja. Tanskan elintarvike sektoria luonnehtii tehokas pystysuora integratio alkutuotannosta elintarviketeollisuuteen. Yhteistyö ruuan riskivalvonnasta myöskin pohjoismaitten ja EUmaitten kesken todetaan välttämättömäksi. Siniset betoniporsaat oli todella valettu porsaan näköisiksi ihan vain piristyksen vuoksi, ja nyt ne eivät kelvanneetkaan maahan muuttaneille muslimeille... Pikaruualla on menekkiä, mikäli se tulee halvemmaksi kuin kotona valmistettu ruoka. Tilanne on sama valmistaessani ruuan sukulaisperheelle, jonka vaimo ei syö punaista lihaa. Sianlihaan he eivät ole tottuneet, mutta tottahan lemmikkejä voi olla. Ruotsissa kaikki alkoholimainonta on kielletty, Suomessa vain väkevien juomien mainostaminen. Varmasti he nauravat betoniporsasjupakallekin. Koulutus on parasta kehitysapua. Päivän pääateria Tanskassa on tehty suuri tutkimus siitä, kuinka perhe valmistuu illalla tarjottavaan päivän lämpimään pääateriaan. Kurdit eivät vaatineet mitään erityiskohtelua, mutta enin, mitä kokkolalaiset olisivat voineet antaa, olisi ollut asiallinen ja tasavertainen kohtelu. P istä porsas rattiin, niin se muuttuu siaksi", myhäili Tommy Taberman lauantain uutisvuodossa, kun kyseltiin, pitääkö väite espoolaisten betoniporsaiden hyllyttämisestä paikkansa. Eikä saanut perheen isäkään, vaikka opiskeli Kokkolan teknillisessä oppilaitoksessa. Suomessa vastaava tapaus voisi nousta votkamainoksesta: suosiiko votkan mainoskielto kohtuuttomasti Altiaa. Vähittäisetkin muutokset luonnossa valoisuuden lisääntymisen ohella ovat ainakin pohjoisen eläjälle merkki kevään tulosta. Talvisin, pimeänä aikana, sen eritys lisääntyy, ja vähenee keväisin ja kesäisin. Mitäpä sitä muuta ajattelemaan, kuin että jokainen muslimi, jota betoniporsas loukkaa, voi ottaa kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa maasta pois. Elettiin luonnon ehdoilla, kuten maataloudessa edelleenkin. Sikaa kerrakseen 12 Maanantaina 12.3. 2001 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Antti Hietalahti Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus T anskalainen kuluttaja tuntee itsensä jokseenkin turhautuneeksi siinä loputtomassa ruokaja elintarvikeviestinnässä ,jonka kohteeksi hän joutuu päivittäin elintarvikeministeriön, eläinlääkintäviranomaisten, maatalous-alan järjestöjen, tutkimuslaitosten, kuluttajavaliokunnan, supermarkettien, naisten lehtien ja mestarikokkien taholta. Koulu ei edes yrittänyt auttaa häntä löytämään pakollista harjoittelupaikkaa. Lapsilla on suuri päätösvalta aterian suhteen. s ILKKA arvioi it-alan opiskelijoiden rekrytointia itäisestä Euroopasta. Huomio on aikaisempaa vahvemmin kohdistettu koko elintarvikeketjun "pellosta pöytään" jokaiseen liitokseen. Ratkaisematta on myös kysymys siitä, missä hoitoa annettaisiin, koska paikoista on kova pula. Aika, jonka ihminen on näillä leveyksillä elänyt, on tälle selitykselle liian lyhyt. Maassa maan tavalla, hitto soikoon! Juttu ei luonnollisestikaan ollut aivan näin yksikertainen. Kevät, kesä ja syksy olivat aktiivisia tekemisen kausia, talvi rauhallisempaa. Uudet arvot Ensimmäinen tulevaisuuden skenario lähtee siitä, että luonto on saanut kunniasijan kuluttajantietoisuudessa. Lihapullat, sianpaisti ja jauhelihapihvit esiintyvät useimmiten lautasella. Lihan ohella tarjotaan terveellisiä vihanneksia. Niitä merkkejä on päivä päivältä enemmän. Aika on tullut selvittää maatalouden tuotantomuotoja ja myöskin kaupan osuutta elintarvikevälityksessä. Kevään merkit jo ilmassa Kevään merkit ovat jo ilmassa. Tästä johtuu, että tuotannon tavoitteet ovat säädettävissä kuluttajan ja viranomaisten vaatimusten mukaan. Tutkimuslaitos MAPP Center yhdessä Teknologi og Samfund Instituutin kanssa on suunnitellut teollisuudelle kolme eri resursseihin liittyvää tulevaisuuden kysynnän osoittavaa skenariota, joissa lähtökohtana on se, että "vuonna 2006 uusissa asunnoissa vain 60 prosentissa on keittiö". Ensin hän opetteli suomenkielen, aloitti sen jälkeen opinnot ammattioppilaitoksessa oppiakseen opiskelemaan suomeksi, jotta saattoi siirtyä Tekuun jatkamaan opintojaan. GMO on edelleenkin julistettu pannaan. Omien kuluttajien luottamus mm. Asia on kuitenkin polttavan tärkeä. Kuva: Clas-Olav Slotte Ruoka puhuttaa myös Tanskassa s AAMULEHTI kommentoi peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran näkemystä, jonka mukaan alkoholistija huumeäitien pakkohoitoa parempi ratkaisu olisi "vapaaehtoinen pakko". Skenario 3:ssa määrää raha.. Valon merkitystä kevään tulossa on korostettu ja valo saa niin luonnon kuin ihmisenkin heräämään. Anita Salmi. Näin myöskin silloin, kun kyse on elintarvikkeen tuoreudesta, säilyvyydestä tai ravintoarvosta. Auringon liikkeet ja vuodenajat ovat sitäpaitsi edelleen jotakuinkin samat kuin silloin, kun ensimmäiset ihmiset arviolta 10 000 vuotta sitten Suomenniemelle asettuivat. Valtaosa suomalaisista saa nykyään elantonsa muualta kuin peruselinkeinoista. Elintarvikkeitten tuottajan ja valmistajan vastuu on suuri. Se ei ole sairaus vaan peritty suojamekanismi kylmyyden ja ravinnon niukkuuden voittamiseksi talvella, joka ei hevin muutu olosuhteidenkaan eli asumisen ja ravitsemuksen tason kohennuttua. Eivätpä ole nämäkään ruokaehdot hankaluuksia tuottaneet. Ruoan terveellisyydestä keskustellaan myös Tanskassa. Hyvää aikaa puolestaan riittää maaliskuusta elokuuhun. Ruuan terveellisyyteen, vihreään ravintoon, luomutuotteisiin ei ole kiinnostusta, eikä myöskään aikaa vievään ruuanlaittoon. Melatoniinin määrä elimistössä kertoo niin ikään unen ja valvetilan vuorottelusta. Ostoksiin sisältyy monasti puolivalmisteita. Tanskalaiset laatutuotteet ei enää selviä kilpailussa. Vuosien tuttavuuden jälkeen nostan kyllä kurdiperheen jalustalle. Valon vaikutusta aivojen kemiaan ei vielä täysin tunneta, mutta pohjoisen kansoilla ilmenee yleisemmin masennusta pitkän ja pimeän talven aikana. Skenario 2 merkitsee, että kuluttaja hyväksyy uudet teknologiset mahdollisuudet, hän on kiinnostunut omasta terveydestään ja haluaa liberalisoida elintarvikelain. Heille tanskalaiset perustuotteet muodostavat perusruuan. eläinlääkintäviranomaisten bse-tarkkailuun on pitänyt tanskalaisten naudanlihan kulutuksen lähes muuttumattomana. Päivän ateria on harvoin suunniteltu edeltäpäin, vaan ainekset hankitaan usein kotimatkalla työstä palatessa. Neuvola voisi olla "houkuttelijan" roolissa, jos nämä äidit yleensä käyvät neuvoloissa. Kuva: Clas-Olav Slotte TIINA RUOTSALA Nykyajan mahdollinen kevätväsymys ei usein olekaan ravitsemuksellista, vaan elimistön yleistä väsymystä sen yrittäessä sopeutua ajan tehokkuusvaatimuksiin ja toisaalta elimistön talvikautena vaatiman rauhallisemman tahdin ristiriitaan. Luomutuotteitten hinta on niitten kysynnän esteenä. Hullun lehmän tauti nyt viimeisimpänä on nostanut keskustelun elintarvikevarmuudesta. Niin varmasti on, mutta kuka, miten ja mihin äitejä houkuteltaisiin hoitoon. Keväinen auringonvalo tekee hyvää varsinkin kaamosmasennukseen taipuvaisille, joiden vaikein kausi ajoittuu loka-joulukuun pimeisiin ja sateisiin jaksoihin kun maa on vielä lumeton ja pimeys korostuu. Lasten mukanaoloa keittiössä ei katsota tarpeelliseksi. Pitihän se. Suomalaisten viranomaisten on jo nyt syytä miettiä, ovatko mainontakiellon kansanterveydelliset perusteet loppuun saakka kestävät. Vielä vastenmielisempiä salakaadot ovat, jos kyse on kieroutuneesta "urheilumetsästyksestä". Kuluttajan on pystyttävä elämään eläinlääkintäviranomaisten ohjeitten mukaan salmonellaja kampylobakteerin kanssa osoittamalla mitä huolellisinta hygieniaa keittiössä ja elintarvikkeiden käsittelyssä. Tutkimuksessa lähes 900 yhden tai useamman hengen taloutta oli jaettu kolmeen ryhmään sen mukaan, kuinka perheessä suhtauduttiin ruuan valmistuksen tärkeyteen, elintarvikkeitten laatuun, valmisruokaan, lasten osallistumiseen jne. Pienet perheet, suuresti lisääntynyt yksin asuminen, aterioinnin laadusta kiinnostuneitten kuluttajien kasvavat vaatimukset ja lisääntyvä ateriointi ulkona tuo elintarviketeollisuudelle ja sen tuotekehittelylle uudet haasteet. Esiintymiä voi vähentää, muttei poistaa. Ihminen kuulee luonnossa pikkulintujen ääniä ja reagoi niihin. Perusvaatimus on, ettei ruoka saa koskaa koitua vaaraksi. EY-tuomioistuin perusteli kantaansa Ruotsin olutmarkkinoilla: mainontakielto suosii ruotsalaisia panimoita ulkomaisten kustannuksella. Samalla perheen isä painotti minulle, että he ovat aivan tavallisia ihmisiä. GMOtuotteet saavat sijan hänen jääkaapissaan. Suuri osa vientiin Tanskan maatalous tuottaa 15 miljoonan ihmisen peruselintarvikkeet. Itse asiassa ajatus oli jonkun maailmoja syleilevän byrokraatin, joka keksi moisen syyn possujen häätöön. Kyse on vastenmielisestä ja tuomittavasta toiminnasta, joka kaiken lisäksi on hyvin lyhytnäköistä. Perheen äiti ei saanut millään töitä, koska oli kurdi. Pääteemana on että kuluttaja tuntee epäluottamusta sovinnaisiin elintarvikkeisiin, vastustaa geenimanipuloituja tuotteita ja tekniikan ohjaamaa elintarviketuotantoa. Vasta kymmenisen vuotta sitten vuodenaikojen vaihteluun liittyvä kaamosmasennus on kuitenkin kuvattu omaksi oireyhtymäkseen. Valon tiedetään säätelevän elimistössä pimeähormonin eli melatoniinin tuotantoa. Tuotekehittely on tähän mennessä ollut lyhyen aikavälin toimintaa ja huomioinut vain päivän vaatimukset. Mitä elintarvikekilta vaaditaan, kuinka paljon kukin käyttää aikaa ruuanvalmistukseen, hyödyntää keittokirjaa ja lietensä useampia keittolevyjä, onko tärkeää, että lapset osallistuvat ruuanlaittoon, ja kuka määrää, mitä lautasella tarjotaan. Se syrjäyttää tiedotusvälineissä monet ajankohtaiset tapahtumatkin ja vaikuttaa monista ylimitoitetulta. Lapset ovat mukana keittiössä ja ruuan laittoon uhrataan aikaa ja uusia ruokaohjeita kokeillaan. Ihmisten vuorokausirytmiä säätelee työaika ja yhä aikataulutetumpi vapaa-aika. Nykyisestä laista poiketen voi hän vapaasti mainostaa terveysvaikutteisten dokumentoituja hyviä ominaisuuksia. Kun kuulin uutisista ensimmäistä kertaa Espoon kaupungin poistavan virastotalon edustalta betoniporsaat, koska ne loukkaavat etnisiä vähemmistöjä, tunsin tiettyä kiukkua. Näiden tietojen valossa ja mielialojen kannalta elämmekin jo vuoden parhaita aikoja, vaikka joillekin alkukevät voi olla henkisesti raskasta. Erityisesti olen ihaillut perheen isän valtavaa sinnikkyyttä. Kutsuessamme ystävämme syömään, emme tarjonneet heille sianlihaa ja täytyy myöntää, että tällainen ei tuottanut lainkaan ongelmia. Se vaihtelee kuitenkin myös vuodenaikojen mukaan. Toisaalta kevään aistimus on useampien aistien reaktio. Tällaiselle pienellä tempulla saatiin taas kasvatettua ennakkoluuloja ja juopaa alkuperäisväestön ja maahan muuttajien välille. Siitä kärsii jopa yli puoli miljoonaa suomalaista. Ateriointi on tapahtuma, joka on ohitettava nopeasti. He olivat luonnollisesti muslimeja ja mehän tiesimme, että muslimit eivät syö sianlihaa. Kuitenkin varallisia eläintauteja on ollut aina – ja ehkä tulee aina olemaankin. He eivät koskaan valittaneet tilannettaan, mutta muuttivat lopulta Espooseen muiden kurdien tapaan. Suomi ja itäeurooppalaiset voivat saada molemmat hyötyä koulutusyhteistyöstä, esimerkiksi siten, että Suomessa koulutetut siirtyvät kotimaihinsa suomalaisyritysten palvelukseen. s SAVON SANOMAT ottaa kantaa susien kaatoon
luokkien ja yläasteiden yhdistämistä siten, että niiden pitäisi toimia samoissa koulukomplekseissakin. Tulevia vaaleja ajatellen nuoret voisivat pitää ehtona heitä kosiskeleville puolueille, että jos tulee valituksi, puolue maksaa matkat kokouksiin. Enimmäispituus on nimellä kirjoittaville 1,5 A4-sivua ja nimimerkillä yksi sivu. En usko, että järjestyksellä on niin hirveästi väliä, koska meille ei Raamatussa ole annettu sellaista selkeää, yksiselitteistä käskyä, joka sanoisi meille missä järjestyksessä nämä Jumalan meille asettamat "kriteerit" tulee toteutua. Kirjoittaja on toholampinen kansanedustaja (kesk.). Siunausta kaikille lukijoille! Lattea Elisa Valo KAUSTINEN Hei, riitapukarit! Lähes päivittäin törmää tukityöllistämiseen (Kp 6.3. Jaakko Anttila, KOKKOLA – Onnea vaan, kuten kaikille muillekin aviopareille. Eipä siis hätäillä. Niinpä koulutoimenjohtaja pyöräytti esiin luvut, jotka äkikseltään vilkaistuina todistivat, että ruotsinkielinen koulutoimi on kovasti halpaa muuhun koulutoimeen verrattuna. Ja jos todella haluaa näistä tietää totuuden, siihen on vain yksi tie. Paavali kirjoittaa: Jumalan henki todistaa ihmisessä, että hän on Jumalan oma. Veikko Hyyppä, KOKKOLA – Onnea vaan ja hienoa että vanhemmallakin iällä menevät naimisiin. Tähän kysymykseen liittyy myös selvitykset/epäkohtia, joita yhdistelmätukeen liittyy. Helena Kotila TOHOLAMPI Osuvasti sanottu Loistava kolumni (Kp 4.3.) toimittaja Teuvo Harjulta susista. Se edellyttää pedagogista yhteistyötä, jota pitäisikin ensisijaisesti suunnitella, kuten rehtori Risto Johnsonkin viisaasti esittää. Kirjoitit tosi sattuvasti. Työttömyysturvan ansiosidonnaisuus on lievää. Ilman toimeentulevaa suomalaista maatalousyrittäjää ei ole puhdasta kotimaista ruokaakaan. Suurissa yksiköissä tapahtuva massiivituotanto on kuitenkin viime aikojen tautiongelmillaan osoittanut omat heikkoutensa. Ja jotta työtön pääsisi takaisin ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin, 2 vuoden aikana tulee olla työssä 10 kk. Voisin tähän loppuun jättää mietittäväksi erään runon joka itseäni ilahdutti kovasti: "Kun katsoo itseen– juuttuu. Menkää hiukan hikoilemaan ja harrastamaan. Massatuotannossa tuotantokustannukset on ajettu tehokkuudella minimiin tuotteen pitämiseksi edullisena. Yhdistämispakottomuuden toi esiin myös koulutoimenjohtaja esitellessään Mäntykankaan koululla yhdistämissuunnitelmia, joiden pontimena ovat säästöt, – toisin sanoen tavoite siirtää kiinteistökustannuksia koulutoimelta jonkun toisen sektorin maksettaviksi. Raamattu tuo esille näön, jonka Jumala antaa sellaiselle joka uskoo totuudenmukaiseen Jumalan sanaan. Te sanotte olleenne helluntailainen jossakin elämänne vaiheessa, mutta kirjoituksestanne päätellen ette ole kuitenkaan löytäneet sitä todellista uskoa, jonka vain Jumala voi meille ihmisille antaa. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Ympäristön luomat paineet eivät voi olla vaikuttamatta myös tuottajien henkiseen jaksamiseen. Kun katsoo Jeesukseen – muuttuu". Nyt kun työttömyysmenot kasvavat kaiken aikaa, olisi aika korjata tämä epäkohta. Mutta ehdottomasti korjaus tulee saada tähän työssäoloehtoon. Päivärahakauden kesto on 500 pv. Mielipide 13 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAKSI: (suunta 06) 822 0208 SÄHKÖPOSTI: mielipide@keskipohjanmaa.kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, mieluimmin koneella, käsin erityisen selkeästi, jätä rivien väliin aina reilusti tilaa. Mitä kiemurtelua ja suoranaista epärehellisyyttä! Lihan myyjä ei itsekään tiennyt, että liha olikin Saksasta. Hyvä Mot! Ihmettelen myös miten miltei samaan aikaan tuli BSE ja sitten suuja sorkkatauti. Se on tosi rankkaa. Jos haluamme verrata luterilaista oppia ja opetusta raamatun eli Jumalan sanan valossa, tulee heti suuri ristiriita kasteasiain kohdalla. Jos ei, niin siinä tapauksessahan nuoria ei kohdella eriarvoisesti tässä asiassa. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään yksi kuukausi tiedusteluja varten. Kyllästynyt KOKKOLA Oma lehti uskonnollisille kommenteille Kukaan ei voi enää kertoa vakuuttavasti, että "me myymme vain kotimaista lihaa", jos katsoi teeveen Mot-ohjelman, jossa seurattiin lihan kuljetusta Euroopassa. Tämän todistuksen kun on kokenut, voi vasta sanoa, että on uudestisyntynyt elävään todelliseen uskoon. Apt. Näin kaikkea elintarviketeollisuutta voidaan kontroloida. Myös suomalaiset perinteiset perheviljel-mät ovat joutuneet tekemään huomattavia investointeja pitääkseen tilansa mukana kilpailussa. Kokemusta on. Tuottajilta vaaditaan yhä suurempaa tehokkuutta tinkimättä elintarvikkeiden puhtaudesta ja turvallisuudesta. Eivät väkilukutai oppilasennusteetkaan ole ehdottomia. Ainoat todet ja Kokkolan sisäisessä vertailussa, samoin valtakunnallisessa vertailussa, käyvät luvut ovat ne, jotka kertovat, kuinka paljon yksi oppilas yhteiskunnalle maksaa. Helluntaiherätyksessä kastetaan vain ne, jotka ovat tämän henkilökohtaisesti kokeneet. Se on herätysliikkeen nimi, jonka alle hengellinen toiminta tapahtuu. Suomessa on voitu luottaa turvalliseen kotimaiseen ruokaan. Varmasti työmotivaatio kasvaa ja kannustaa hakemaan työtä, jos työssäoloehto yhdistelmätuenkin osalta saataisiin kertymään. Sitten tuli lyhyt pojan aikakausi, jolloin Jeesus oli maan päällä. Eduskunnasta Lyhyet KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Erityisen raskaaksi tilanne käy tuottajalle, jos hänen tilallaan epäillään olevan vaarallista tautia, kuten epäiltiin Suomussalmella. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Olen samaa mieltä. (Joh. Jotenkin se tuli kyllä yllätyksenä, kun ei Vikströmistä ole puhuttu julkisuudessa vähään aikaan. Taannoisten ennusteiden mukaan tässä maakunnassa olisi nyt asukkaattomia kuntia. Leena ja Joni Kupila, KOKKOLA – Hyvää menestystä ja onnittelut. Toimitus otsikoi, korjaa, kuvittaa ja lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Turvallisen ja ,voisi sanoa, inhimillisen tuotantotavan ylläpitäminen kilpailukykyisenä massatuotantoon nähden ei ole muuten mahdollista kuin hiukan korkeammilla hinnoilla. Eurooppalaisessa vertailussa tuotantoamme voidaan pitää varsin pienimuotoisena. Eero Kinare HIMANKA Susikantaa laajemmalle Perustakaa ihmeessä Kristillinen viikkolehti, niin Keskipohjanmaa säästyy typeriltä "raamatussa sanotaan" -kommenteilta. Vanha testamentti oli Isän eli Jumalan aikakausi. E läinsairaudet ja erilaiset ruokaskandaalit ovat viime aikoina hyvin keskeisesti hallinneet julkisuutta koko Euroopassa. 13:34,35) Tosiasia on se, että me kaikki olemme syntisiä. Lihateollisuus on täysin pois kontrollista Euroopassa. Liitto edellytti myös, että yhdistelmätuella palkattu työntekijä saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja työantaja maksaa kaikki työnantajamaksut. Varmasti onkin hyvä näin, koska sillä seudulla helluntailaisuus on jo liian lähellä luterilaisuutta. Tevan mielestä yhdistelmätuella syntyneen työsuhteen on kartutettava ansiopäivärahan edellytyksenä olevaa työssäoloehtoa. Pitkäaikaistyöttömien toimeentulon kannalta ansiosidonnaisuus on tärkeää, sillä se kannustaa tekemään työtä. Kiinteistöt jäävät tietysti olemaan, ei niitä pureta. Yksi niistä kuuluu: Pitkäaikaistyöttömille yhdistelmätuesta on toimeentulon kannalta tullut varsinainen loukku. Vasta sen jälkeen voidaan katsoa, mitä koulukiinteistörintamalla pitäisi yhdistää tai eriyttää. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne". Saadakseen myös jatkossa laadukkaita kotimaisia tuotteita täytyy kuluttajan olla valmis myös maksamaan niistä. Kuitenkin edellinen hallitus muutti sitä niin, että se kartuttaa sitä yhdistelmätuen osalta vain 4 kuukaudelta. Ei edellytä. Kyllä sitä kaveria tarvitsee, vaikka ikää olisikin. Se on hänen henkilökohtainen asiansa. En minä usko, että keneltäkään tullaan taivaan portilla kysymään: "oletkos luterilainen vai helluntailainen?" Taivaan portit aukaistaan niille, jotka ovat kastetut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja uskossa omistaneet Jeesuksen meille hankkiman anteeksiantamuksen tai toisinpäin: uskoneet ja kastetut. Mari Hautamäki teksti ja kuvat KOKKOLA (KP) Allan ja Emil Johansson, KOKKOLA – Onnittelut. Erityisesti yhdistelmätuki on se, joka eniten aiheuttaa keskusteluja, eikä syyttä. Nyt me elämme tätä Jumalan sanan viimeistä armotalousaikakautta, jolloin uskoon tuleminen koetaan Jumalan hengen ilmoituksena ihmisessä. Nimi ja osoite sekä puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkillä kirjoitettaessa. 2001 Gallup Millaiset terveiset vastavihitylle emerituspiispa Vikströmille. Kun Jeesus nousi ylös ja meni Isän tykö, alkoi pyhän hengen vuodatuksen jälkeen kolmas eli viimeinen aikakausi, jonka Raamattu tuo esille pyhän hengen aikakautena, joka päättyy Jeesuksen toiseen tulemukseen. En voi sille mitään, että tulee mieleen tahallinen varomattomuus. Maksetaanko iäkkäille valtuutetuille, jos he tulevat kokouksiin toiselta paikkakunnalta. Heidän ajatuksiahan te valtuustossa ajatte. Sakari Ahola REISJÄRVI Helluntailaisetko harhaoppisia. Jättää se oma minä pois ja sanoa Jumala minä turvaan vain sinun antamaan viisauteen ja apuun. Tirehtööri KOKKOLA Kuka enää tietää?. Kukaan ei vielä ei tiedä, kuinka laaja epidemia esimerkiksi kotieläinten suuja sorkkataudista muodostuu. Yhdistelmätuella kerran työllistetty ei ehdi kerätä työssäoloehtoansa täyteen, sillä harvemmin uutta tukityöpestiä löytyy tarpeeksi nopeasti. Kari Urpilainen teki tästä kirjallisen kysymyksen 1999: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että yhdistelmätuella työllistettävien työssäoloehtoon liittyvä epäkohta korjataan niin, että työssäoloehto karttuisi jokaiselta kuukaudelta. Uutinen ei ole yllätys, sillä en ole seurannut hänen elämäänsä. Me emme suomalaisessa elintarviketuotannossa pysty kilpailemaan hinnalla massiivituottajia vastaan. Ei tule sivuvaikutuksia eikä vaarallista riippuvuutta. Se ei lähde siitä että etsitään vikoja ja virheitä toisista tai toisista uskonsuunnista. Itsekin olen seurannut läheltä urheilijan kamppailua huipulla. Vaikka BSEsekä suuja sorkkatauti ovat jyllänneet tähän saakka ainoastaan Keskija EteläEuroopassa, lisäävät ne tuottajien kokemia paineita myös Suomessa. Vielä ei voida vuorenvarmasti sanoa, koituuko taudista todellisia ongelmia myös Suomelle, vai onko kyse vain heijastusvaikutuksista, kuten tähän saakka. Niin kuin niillä ei olisi jo muutenkin vaikeuksia näitten typerien Euroopan unionin sääntöjen takia. Tämä kannanaotto on toimitettu eduskunnan työasiainvaliokunnalle sekä SDP:n, vasemmistoliiton, kokoomuksen, RKP:n ja vihreiden eduskuntaryhmille. Siis Helsinkiin. Uusi maksukausi alkaa alusta aina, kun päivärahan maksukauden alkamisen jälkeen 43 viikkoa työssäoloehtoa täyttyy. En ole lukenut vielä päivän lehteä. Sen sijaan voisin nostaa esiin yhden sellaisen selkeän käskyn, jonka kohdalla sekä luterilaisilla että helluntailaisilla olisi parannuksen varaa: "Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne. Niitä on saatava sinne, missä ei vielä ole. Kaikilla ei ole onnea olla yhtä pitkään yhdessä kuin meillä, 53 vuotta. Yhdistelmätukihan on tarkoitettu niiden työmarkkinatukea saavien työllistämiseen, jotka ovat jo saaneet tukea 500 pv ja jotka ovat tänä aikana olleet vain lyhytaikaisesti töissä. Tekstiilija Vaatetustyöväenliiton Teva ry:n liittohallitus vaati 1997, että suunnitteilla oleva pitkäaikaistyöttömien yhdistelmätuki katsotaan normaaliksi työsuhteeksi niin työntekijän kuin työnantajankin kannalta. Itseensä menemällä tuhlaajapoika löysi kadottamansa uskon uudelleen. Enkä välitä tietääkään. En ole huomannut uutista hänen avioliitostaan. Kun lukioiden yhdistämistä seuraamuksineen pontevasti ajetaan, pitää tietysti rakentaa tavoitetta tukevia tilastoja. Voimia ja jaksamisia kaikille työttömille, kaikesta huolimatta, "Eteenpäin sano mummo lumessa." Marja-Liisa Hohenthal KOKKOLA Yhdistelmätuen kartutettava työssäoloehtoa koko ajalta Toreilla ja julkisuudessa käydyssä keskustelussa on ollut sellaisiakin sävyjä, että uusi perusopetuslaki edellyttää 1.–6. MIKA LINTILÄ Jari Hujanen kirjoitti otsikolla "Luterilaisessa kirkossa kannattaa pysyä" (Kp 1.3.). Tuottaja saattaa kokea riittämättömyyttä ja uupua kasvavien vaatimusten alla. Mikäli haluamme, että edellytykset puhtaalle kotimaiselle elintarviketuotannolle säilyvät myös jatkossa, on huolehdittava siitä, että tuottajien asema turvataan. Taimi Hyyppä, KOKKOLA – Onneksi olkoon, kun ovat löytäneet toisensa. Ja niinikään yhdistelmätuella olevan palkan tulisi olla työehtosopimuksen mukainen. Kuvitus: Clas-Olav Slotte M inusta on surullista seurata miten Jumalan rakkaat lapset tappelevat keskenään. Yrittäkää vaatia matkakorvauksia niiltä puolueilta, joiden listoilla olitte ehdokkaina. Turvallisen elintarviketuotannon perusta on ollut se tuotantotapa, jolla suomalainen maatalous on toiminut. Olimmepa sitten "latteita lutkuja" tai "hihhulihellareita" me kaikki tarvitsemme Jumalan uudistavaa armoa. Mitä tämä kastekäsitystä selventävä uudestisyntyminen on. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Raamatun selvä totuus on: ensin usko, sitten kaste ja pyhän hengen lahja, joka tarkoittaa Jumalan armoitusta hengellisessä palvelustehtävässä. Asiaan olisi edelleen tartuttava valtion puolelta. Kun katsoo toiseen – suuttuu. Toivotan pitkää ikää. Normaalityösuhteessa työssäoloehto karttuu joka kuukaudelta. Ilmainen resepti kaikille, jotka voivat jostain syystä huonosti kuten erehdyksen tehneet hiihtosankarimme. Myöskään yhdistelmätuen myöntämisen tarkoituksena ei ole työssäoloehdon täyttäminen ja työttömyyspäivärahaoikeuden uudistaminen, vaan työnhakijan työmarkkinavalmiuksien parantaminen ja pidemmällä tähtäyksellä avoimille työmarkkinoille työllistymisen edistäminen. uutinen Tukityö ei aina kiinnosta) liittyviin asioihin. Älkää jättäkö suksia käyttämättömiksi tai lähtekö ilman niitä luontoon. Hyvä puoli on se, että yhdistelmätuella olevalle kertyy kuitenkin eläkettä (sitä kun ei kerry työttömänä ollessa) mikä estää syrjäytymistä. Voimakkaasta rakennemuutoksesta huolimatta suomalaisen elintarviketuotannon tehottomuuden valittelu jatkuu. Tuottajaraukat ajetaan täysin konkurssitilaan. Aika yksinkertaista. Olemalla helluntailainen ei kukaan pelastu taivaaseen. Toisaalta uutinen oli yllätys, kun hän on jo sen ikäinen mies. Sauli Koivukoski Wanha opettaja KOKKOLA Maltti valtiksi Kotimaisen ruuantuotannon edellytykset turvattava Nuoret valtuutetut Kokkolassa ovat huolissaan (Kp uutinen 7.3.) siitä, että heille ei kaupungin taholta makseta matkakorvauksia, kun tulevat kokouksiin. Tätä tukea voidaan myöntää jopa 12 kk:n ajaksi. Ei ole enää sitä selvää raja-aitaa, joka erottaa pimeyden valkeudesta. Jeesus sanoi: Jos sokea sokeaa taluttaa, he ovat kohta kumpikin samassa kuopassa. Kari Maijala (Kp 20.2.), jolle Hujanen vastaisi, ei ole helluntaiherätyksessä. Aivan samalla tavalla kuin olemalla luterilainen, ei myöskään taivaan ovet aukene. Ei Reijo Ruotsalaisenkaan tarvitsisi pahoittaa mieltänsä (Kp 27.2.). Raamatussa on kolme jaksoa. Nämä eivät ole keneltäkään salattu. Jokainen voi ne henkilökohtaisesti ottaa Raamatusta esille ja tutkia niitä ja pyytää rukouksin Jumalalta apua. Valtaosa päivärahan saajista on pienipalkkaisia, eikä päivärahojen taso nouse edes suuremmillakaan tuloilla korkeaksi. Olen juuri menossa kirjastoon lukemaan. Sen sijaan kilpailuvalteiksemme ovat yhä selkeämmin tulleet elintarvikkeiden puhtaus ja turvallisuus. Muita voidaan rakennella mielin määrin sen mukaan, mitä kukin haluaa todistaa. Lars Nystedt KOKKOLA Tarjolla luonnon terapiaa Kiitos toimittaja Anita Salmelle kolumnistaan (Kp 7.3.) Karpaasien kansa. Suomessa me olemme välttyneet näiltä taudeilta, kiitos etäisen sijaintimme sekä laadukkaan ja ammattitaitoisen elintarviketuotannon. Kuvia tai piirroksia voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Seuraavaksi "isketään" siipikarjaan ja sitten kalateollisuuteen jne. Maija Perhon vastaus 11.1.2000 on pitkä, mutta otan siitä yhden otteen esille: Järjestelmä, jossa tukityöllistämistä käytetään lähinnä päivärahaetuuden uudistamiseen siten, että tukityöja työttömyysjaksot vuorottelevat, saattaa tosiasiallisesti lisätä syrjäytymistä avoimilta työmarkkinoilta. Kuluttaja siis vaatii suomalaiselta elintarvikkeelta puhtautta ja turvallisuutta. Tiedot BSEtaudista sekä suuja sorkkataudista ovat saaneet useat kuluttajat menettämään luottamuksensa elintarvikkeiden puhtauteen ja turvallisuuteen. Tähän mennessä Suomi on kuitenkin säästynyt useilta muualla Euroopassa jyllänneiltä epidemioilta etäisen sijaintimme sekä laadukkaan ja ammattitaitoisen elintarviketuotantomme ansiosta. Paikkakunnalla pysyvästi asuva KOKKOLA Entä ne vanhemmat valtuutetut
Kentällä nähtiin mm. Voittajaa ei löytynyt varsinaisella peliajalla eikä lisäajallakaan. Toisen Hermeksen maalin pohjusti hyökkäyspään täydellisellä aloitusvoitollaan Heikki Kettunen, joka tosin jäi ilman syöttöpistettä puolustaja Juha Salmun viimeistelemästä maalista. Blue Fox puolusti nöyrästi koko joukkueen voimin. – Suomesta oli mennyt tieto tulostani. KJT:n Ahola lupaili joukkueensa vielä taistelevan vähintään sadantuhannen markan palkintobonuksen tuomasta välieräpaikasta. Sen jälkeen kuudentena miehenä Ronni Luden onnistui vieraista ja kotijoukkueen pelaaja epäonnistui. Ajattelin, että tässä menee kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun joukkue on viikon reissussa. Nyt otetaan viikko rauhallisemmin ja sitten taistellaan Sampo Cupissa, tuumi Paananen. Riksman joutui venymään kiekon eteen kolmekymmentäneljä kertaa, kun KJT:n italialaismaalivahti Andrea Carpano selvisi ottelusta 19 torjunnalla. Lyhytnäköisyys ei todellakaan palvele sarjaa, jossa likimain kaikki ovat korvia myöten suossa. Viiden miehen sarjoissa Falconsin viimeisellä miehellä oli mahdollisuus ratkaista peli, mutta maalivahti torjui sen. Vetosivat siihen, että eivät saa asiantuntijaa paikalle. Hermeksen maaleista vastasivat Aki Lassi ja Joonas Kaas. Näin Kitee marssi Porin lopputurnaukseen yhdessä Sotkamon kanssa, joka klaarasi toisessa välierässä kuopiolaisen Puijon Pesiksen 1(6-2, 3-3). Mainitut tulokset kertovat selvästi Hermeksen vahvuuksista. Likimain vuosi sitten viimeksi kotihallipelin hävinnyt Jaro murjoi sunnuntaina jalkapallon ykköscupissa Närpiön Kraftia komein luvuin. Muut pelit ovat päättyneet Hermeksen voitoksi (2–0, 3–2, 3–0). Lopulta rankkarikisassa kuudes mies toi peliin ratkaisun ja Blue Fox voitti maalein 4-3 (0-0, 1-0, 2-3). Kaikessa kiireessä pitäisi muistaa, että Mestis on nimenomaan se sarja, jossa luodaan tulevaisuutta suomalaiselle jääkiekkoilulle. Ronny Luden teki 2-0 ja Markus Björn vei vieraat jo 3-0 johtoon. Rahaa ja aitoa urheilua survotaan liittojohtoisesti samaan säkkiin. Tästä huolimatta hän puski kaksi hienoa maalia toisen jakson 47. Kuulustelujen lisäksi tulli takavarikoi osan liiton tavaroista. – Muut kaverit eivät sitten halunneet lähteä. minuutilla. Olisivat vaikka soittaneet Norjan dopinglaboratorioon, Kyrö harmitteli. Turnauksessa lyöjäjokeri kokosi yhteensä neljä lyötyä. Heiveröinen vipeltäjä ei Paanasen mukaan saa missään nimessä sopimusta Jaroon. KJT taisi olla toisen peräkkäisen aikaisen herätyksen jäljiltä väsynyt, arveli yllättäväksi maalitykiksi kohonnut tamperelaislähtöinen Hirvonen. – Mieluimmin olisimme pelanneet enemmän meidän tasoisia joukkueita vastaan. Valmentaja Ahola komensi ryhmänsä aamuharjoituksiin jo yhdeksäksi! Kovin tarkkaavaisella päällä ei tuntunut olleen myöskään ottelun päätuomari Juha Pajunen, joka vihelteli molemmille joukkueille ihmeellisiä jäähyjä ja jakoi syöttöpisteitä kuin arpoen. Hänen varaan ei rakenneta mitään, vaan hänen tulonsa oli meille vain extralisä. 2001 J ääkiekkokausi on väistämättä vääntymässä kohti huipennustaan. Joukkue hyödynsi viikonvaihteessa kaksi aikaista herätystä kokeneen KJT:n väsymyksen myös Järvenpäässä. Nybäckin mielestä Blue Fox on nyt lähempänä sarjan voittoa. Ulkopelissä sunnuntaina ei löytynyt onnistujia, sillä ainoastaan Jukka Hannunniemi jaksoi liikkua Kiteen lyöntimyllyssä.. Matkatavaroiden joukkoon Kyrö pakkasi liiton tavaroita kuten hemoglobiinin ja maitohapon mittauksessa käytettäviä reagenttiputkia ja juottamiseen tarkoitettua materiaalia. Kymmenen minuuttia myöhemmin vapautti Borissov Svanbäckin läpi. Haapajärven toisen jakson ainoan juoksun löi Juha Kalajanniska. – Kun Oslossa oli ratsia, tajusin, että olen musta pekka enkä ota yhteyttä koko joukkueeseen, Kyrö kertoi. Kokkolalaiset eivät pahemmin notkahdelleet runkosarjassa. Yhdeksikössä oli tänään viisi alle 20-vuotiasta, joten varsin kokematon joukkue haastoi mestariKiteen. Ensi kaudeksi valmistellaan esitystä, joka toisi jotakin kaikille muille paitsi karsintaan joutuville. Tasaisesti parantunut peli toi kuntokäyrää oikeassa kulmassa kevääseen. – Henri tulee, jos tulee. Kuva: Lehtikuva/arkisto Jaakko Avikainen LISSABON (STT–REUTERS) Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF myönsi vuoden 2002 maastojuoksun MM-kilpailut Dublinille. Myntistä neuvotellaan KPV:stä Tromssaan siirtynyt Henri Myntti saattaa pelata tulevan kauden Jarossa. Esimerkin vastaavalle Ritamäki löytää hiihdon puolelta. Isäntien yhden kavennusmaalin jälkeen Hermes karkasi päätöserässä Juho Luoman ja Hirvosen ylivoimamaaleilla. Illan tähtiä kotijoukkueessa olivat Borissovin ja Svanbäckin ohella varmasti luutinut Juha Kirjonen sekä keskikentän pohjalla katkonut Rasmus Vikström. Torolf Käld vei vieraat 1-0 johtoon. – Nakkasin tavarat vaatteiden sekaan. Savolaisnousukas antoi Hermekselle syksyllä 9–0 turpiin. Andrei Borissov ei ole vahvimmillaan ilmatilassa. Muuten tarkasti pelanneen Blue Foxin peli oli hetken aikaa sekaisin ja vastustaja rankaisi välittömästi kolme kertaa. Norjan tulli pysäytti Kyrön ja kuulusteli häntä useamman tunnin ajan. Kiekko-67 oli Hermekselle tällä kertaa liian kova vastus. Muutaman viikon päästä jaetaan parhaille selvää rahaa. Kitee upotti Haapajärven KOKKOLA (KP) Hermeksen B-juniorit hävisi eilen toistamiseen Kiekko67:lle I-divisioonan play-off ottelussa. Parhaana pelaajana palkittiin viisi juoksua lyönyt ja 14 kärkilyöntiä kerännyt Olli Kippola. Tiivistyvässä pelitahdissa yksittäisten tähtien kuormittaminen korostuu. Pahiten Haapajärveä vei Sami Ahola, jonka tykki puhui seitsemän kertaa. Ottelun tuominnutta Karl-Erik Asplundia ei voi moittia ainakaan vieraskoreaksi. MM-maastojuoksu 2002 Dublinissa. Keijo Paananen oli pyhänä syystäkin tyytyväinen. Yötä myötä kotiinsa ajaneen KJT:n pelaajat ehtivät nukkumaan vasta aamu kolmelta. Mutta niiden piti tehdä takavarikko näiden reagenttien osalta, jotka on teollisesti valmistettuja avaamattomia pulloja. Toinen tehomies oli vaihtajajokeri Petteri Jokelainen. Lisäksi Falconsia rasittaa varmasti se, että rankkarikisassa sillä oli mahdollisuus lopettaa sarja. Imatravoitolla välieräpaikan saalistanut HP-K pystyi tasaiseen taistoon vain yhden vuoron ajan. Jannen puuttuminen heikensi PesäKiilojen etukenttäpeliä, jota KiPa käytti surutta hyväkseen. Kyrön mukaan Hiihtoliiton maastohiihdon erotetun valmennusjohdon keskuudessa syntyi viime viikolla ajatus pitää "päättäjäiset" seuraamalla maailmancupin osakilpailua Holmenkollenilla. Blue Foxin valmentaja Niklas Nybäck oli syystä tyytyväinen pelin jälkeen. Tämän jälkeen Blue Foxille tuli musta hetki ja kotijoukkue tuli viidessä minuutissa tasoihin. Hän ohitti halutessaan Kraftin pakkina pelanneen Henrik Fribergin. Perjantainen yritys matkustaa yksityishenkilönä kisaturistiksi Osloon seuraamaan Holmenkollenin kisoja jäi torsoksi Norjan tullin kuulustelujen ja tavaratakavarikon jälkeen. Peli päättyi Kokkolassa 2-3 (2-1, 0-2, 0-0) ja Kiekko-67 voitti ottelusarjan 2-0. Otin mukaan niitä analyysilaitteita, joita valmentaja työssään tarvitsee, urheilujuomiin liittyvää tarpeistoa ja kaksi väliaikakelloa, Kyrö muistelee. Se ei minua häirinnyt, mutta olisivat asiallisesti katsoneet tavarat ja palauttaneet ne. Toni Timosen purku osui Mikael Linzenin päähän ja leijui maaliin yli hölmistyneen Anders Sandlinin. divisioonan karsinnassa espoolainen Falcons oli lauantaina Pietarsaaressa ottanut edun Blue Foxista. – Puolustimme koko porukalla ja hyökkäyksiin otettiin laitapakit mukaan. Varsinkin vasemmalla pelannut Fredrik Svanbäck oli elementissään. Blue Foxilla oli eilisessä pelissä vain yksi mahdollisuus jatkaa kautta eli voitto. Tiettävästi nykyinen rahanjaon jaotus tyydyttää vain kahta Mestis-seuraa. Mestiksen voittaja, jota Jääkiekkoliiton mestariksi kutsutaan, kuittaa 450 000 markkaa. Matkansa Kyrö maksoi itse valmentajana ansaitusta stipendirahastosta. – Hiihtoliiton kamppeita oli jäänyt autotalliin. Ottelusarjan Hermes aloittaa vieraissa. Kahden kentän joukkueet ovat lopulta vaikeuksissa – Mestiksessäkin. Toisaalta kausi alkaa aika pian, joten joukkueen pitäisi olla vähitellen koossa. Ykköscupia pelataan seuraavan kerran Pietarsaaren hallissa jo torstaina. – Joukkue otti takaisin menetetyn kotiedun. Kolme ylivoimamaalia riittivät takaamaan Hermekselle voiton, jonka Juha-Matti Vanhanen sinetöi loppusekunneilla osumallaan isäntien tyhjään maaliin. Kraft kavensi onnekkaasti. Jimmy Wargh keskitti molemmat pallot Borissovin päähän. Joukkue käytti hyväksi jo KJT:n ensimmäisen jäähyn, kun kahdesti ottelussa viimeistellyt Ville Hirvonen laukoi avausmaalin ensimmäisen erän puolivälissä. divisioonassa. Blue Fox onnistui eiliseen peliin parantamaan omaa puolustuspeliään ja niinpä tällä kertaa maalijuhlia ei nähty. Kyrön mukaan tulli kyseli muun muassa minne hän on menossa, ketä hän aikoo tavata ja missä hän aikoo yöpyä. Norjan tulli pysäytti Kyrön Kari-Pekka Kyrö jäi Norjan tulliin selittämään miksi mukana oli reagenttiputkia ja juottamiseen tarkoitettua materiaalia. Vaikka KJT teki molemmat maalinsa käytännössä ylivoimalla ja jälkimmäisen vasta päätösminutilla, kehui isäntien valmentaja Harri Ahola omiensa pelaamista ajoittain joukkueen kauden parhaaksi. minuutilla puhallettiin Jarolle kyseenalainen rankkari, josta Svanbäck iski illan toisen osumansa. Sen pelin voittaja pelaa ensi kaudella 1. Kuva: Clas-Olav Slotte/arkisto Seppo Luokkala PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren Jaro ei hevin häviä omassa hallissaan. Ratkaiseva kolmas peli pelataan lauantaina Pietarsaaressa. Hermes ratkaisi ylivoimalla Välieräpaikka yhden voiton päässä Ville Hirvonen oli sunnuntaina tärkeä mies Hermekselle. Jukurit ja Sport näkevät asiat itsekkäämmin kuin muut seurat. Lopussa valmentaja Keijo Paananen antoi peliaikaa vaihtomiehille. Mestiksessä pudotuspelit aloitettiin räväkästi tuplakierroksella. Samaan pääsi tuotujen osalta Pyhäjärven kasvatti Tuomas Tervonen. Mustonen vie joukkonsa huhtikuussa viikoksi Espanjan lämpöön harjoittelemaan. Juonikas vahvistus pelasi kärjessä Robert Kaitforsin parina. – Tämä oli hyvä suoritus Jarolta. Pudotuspeleissä tasainen pelaajisto on korvaamaton seikka. Olli Kippolan upea kupperi karkasi Kiteen koppari Saku Kapaselta ensimmäisen tasoittavassa vuorossa vieden Haapajärven 12 yllätysjohtoon. Kiekko-67 on hyvä ja liikkuva joukkue. Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Paul Lipiäinen (06) 827 2344 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Yksi tänään, toinen huomenna, toteutuu hienosti Hermeksessä. Harmiksi ykkösvahti Janne Kippola ei pystynyt pelaamaan, mikä sotki ulkopelikuviomme." Olli Kippola paras Sievistä kotoisin olevista Kippolan veljeksistä Haapajärvelle on vielä paljon iloa. Valmentaja Paananen ei tiennyt Myntin tilanteesta mitään. Hermeksen puheenjohtaja Juha Ritamäen mielestä Mestiksessä on nostettu väärät arvot pintaan. Niinpä Blue Fox pelasi varovaisesti päästämättä vastustajaa vastahyökkäyksiin. Irlannin pääkaupungin oli määrä isännöidä kisoja tänä vuonna, mutta Britanniassa puhjennut suuja sorkkatautiepidemia siirsi ne Brysselin kautta Oostendeen. Minua maailman meno harmitti niin, että päätin lähteä Osloon, Kyrö kertoi. Ottelun alkupuolella tahtipuikkoa heiluttivat kuitenkin keskikenttämiehet. Samassa kokouksessa IAAF myönsi yleisurheilun GP-finaalit 2002 Pariisille. Hermes lähti sunnuntaina kohti Järvenpäätä Kokkolasta aamukahdeksalta. Tappiosta huolimatta Hermeksen SM-karsinta jatkuu. Hän viimeisteli kaksi maalia KJT:n pömpeliin. 33. Perjantaina teimme virheitä, joilta nyt vältyttiin. Varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla Blue Foxilla oli rimalaukaus, mutta jatkoajalle jouduttiin. Keskuspuolustukseen on vaikea asettua hetkessä, mutta onhan niitä muitakin pelipaikkoja, Paananen mietti. – Aion yksityishenkilönä jatkaa matkustelua myös tulevaisuudessa. minuuteilla. Hermes otti puolieräsarjansa toisen voiton lukemin 5-2. minuutilla loppuluvuiksi 6–1. – Riksman on ollut kaksi peliä hyvä, mutta tänään saimme jo kiekotonta liikettä hänen eteensä, Ahola varoitteli. Jaro murjoi Kraftia tennisluvuin Borissov teki hattutempun toisella jaksolla ESPOO (KP) Salibandyn miesten 1. Kraftin seisoskellessa karkasi Borissov tekemään 71. Silloin Kraft kohtaa viikonlopun turnaukseen saapuvan TP-47:n. Toisaalta lauantain pelissä omassa päässä soi kymmenen kertaa, joten ainoa lääke oli ottaa vastustajalta pois tilanteet. – Avauspelin jännitys oli tänään lauennut. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimittaja Työlle tulosta Kolumni J Ä Ä K I E K K O SEPPO LUOKKALA 15 B Pasi Peltola JÄRVENPÄÄ (UT) KJT–Hermes 2–5 (0–2, 1–0, 1–3) Kokkolan Hermes on vahvasti matkalla jääkiekkoilun Mestiksen välieriin. Tuntuu siltä, että meidän kustannuksella tehdään nyt jotakin kokeiluja, kiroili Pajuoja. Hermes nauttii nyt sen työn tuloksista, jota on tehty sisäpiiritiimin johdolla koko kausi – ja aiemminkin. Jaro oli saanut vahvuuteensa Andrei Borissovin. Eli pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella laulukuoroon lähtevät jäävät nuolemaan näppejään. Juho Luoma oli lauantaina ratkaisija, mutta mitään paineita ei nuoren miehen tarvitse kantaa. Toisaalta Hermeksen jaloissa alkoi jo painaa runsas reissaaminen. Niitä ovat tasaiset viisikot ja erinomainen maalivahti. Jos kaikki ennusmerkit pitävät kutinsa, pärjää myös Jukurit omassa pudotuskisassaan. Kraftin isokokoisista keskikenttämiehistä erottui kapteeni Jens Nygård. Torniolaiset joutuvat Jaron käsittelyyn perjantaina. – Tämä Pajunen oli meille aivan uusi tuttavuus. Kraft lähti kotimatkalle 6–1 (3–1) lyötynä. Pakkopelin lisäksi Hermes sai kiittää maalivahtiaan Juuso Riksmannia. Vuonna 2003 MM-maastojuoksut kilpaillaan Sveitsin Lausannessa, 2004 Brysselissä ja 2005 Le Mansissa Ranskassa. Näin Blue Fox voitti 4-3 Tämän tuloksen myötä joukkueet kohtaavat vielä kolmannen kerran. Seurat saivat jo syksyllä 50 000 markkaa toiminta-avustusta, joilla liitto tosin kuittaili osin omia saataviaan. Esimerkiksi Hermes ja KJT pelaavat seuraavan kerran vasta keskiviikkona. – Ylivomapelaamisemme napsahti nätisti kohdalleen, eron teki tänään nimenomaan onnistuminen ylivoimalla kolmesti, myönsi Hermeksen valmentaja Juha Pajuoja. Hermeksen B-juniorit hävisivät toistamiseen HELSINKI (STT) Suomen hiihtoliiton entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on merkitty mies. Hermes määräsi ottelun käsikirjoituksen alusta asti. Haapajärven pelinjohtaja Seppo Mustonen harmitteli kovia vastustajia. Jatkossa herätetty Kiteen karhu murskasi nuoren ykköspesisjoukkueen tylysti 2-0 (16-2, 5-1). Niin monta ikävää takaapäintaklausta jäi viheltämättä. Muistin varalta muu jako menee 250 000, 150 000 ja 50 000. Muuten otteluohjelma näyttää jokseenkin verkkaiselta. Kovin montaa Mestiksen ottelua ei ollut takanaan lauantainkaan pelin viheltäneellä Hannu Henrikssonilla. Sen aikana ei maaleja nähty ja edessä oli rankkarikisa. Kirkkaimmat tähdet ponnahtavat suoraan junnuista liigaseuroihin, mutta valtaosa hakee vauhtinsa toiseksi ylimmältä tasolta. Blue Foxin taistelu jatkuu Kari-Pekka Heinonen KUOPIO Hallitseva pesäpallon Suomen mestari Kiteen Pallo oli liian kova vastus ykköspesiksen Haapajärven Pesä-Kiiloille Kuopion SM-halliturnauksessa. Katselin niistä sellaisia mitä Jylhän Reijo voisi tarvita. ja 70. Vaikka KJT on aivan asiallisen hyvä joukkue, en usko sen pudottavan Hermestä jatkosta. Hermes menee neljän parhaan joukkoon, mihin se varmasti kuuluukin. Tulevana viikonloppuna se kohtaa karsinnassa joko K-Vantaan ja KooVeen. Toivottavasti ei tarvitse jatkuvasti joutua samanlaiseen kohteluun, Kyrö toivoi. Suomeen palatessaan Kyrö joutui vastaavaan Suomen tullin tarkastukseen, joka hänen mukaansa oli "asiallisempi kuin Norjassa". Viikonvaihteen yhdeksästa maalistaan Hermes teki peräti seitsemän erikoistilanteissa. –Onneksi selvisimme yhdellä takaiskulla toisen erän tuplajäähyistä, Pajuoja huokaili Teemu Käyhkön ja Juuso Riksmannin samaan aikaan ottamia istuntoja. Ykköspesiskausi käynnistyy vasta 20.5 Nurmon Jymyn vieraana. Asiasta neuvoteltiin Jaron ja Myntin asioita hoitavan agentin kesken sunnuntaina. Tarvittaessa muut pelipäivät ovat lauantai ja maanantai. Silloin toisella kierroksella kohtaisivat Jukurit ja Hermes. Vastaava kokonaisuuden huomioiva ajattelutapa ei liene kenellekään haitaksi, koska eräillä jokainen heltiävä markka näyttää menevän edelleen kulutushuumassa hukkaan. marokkolainen Alec Makouchi. "Mini" Svanbäckin pehmeä nosto toi toisen osuman. Rasmus Vikström pukkasi Svanbäckin kulmurin puolustuksen kautta verkkoon. Avausmaali nähtiin jo 3
. Tuusula johtaa voitoin 2–0. . . Tuomarit: Mikko Pitkänen (Ari Pulakka ja Jouni Saukkonen). . . Syötötkin pysyivät melko hyvin ruudussa. Näin kävi Pekka Luomala YLIVIESKA Jokilaakson Lentopallo aloitti tappiolla miesten ykkössarjan nousukarsinnat Kajaanin NMKY:tä vastaan sunnuntaina. . 2 1 1 3– 4 2 Riento . . Aikapulan takia jälkimmäisessä ottelussa ei pelattu supervuoroa. . . 11 1 10 7– 31 2 Seuraavat ottelut: 18.3. Sport–K-Vantaa 5–1 (2–0, 1–0, 2–1) 1. Miesten 1-karsintasarja Lohko 3 RaRa – KeiNu 3 – (25 – 21, 25 – 19, 25 – 14), HU – Luja 3 – 1 (23 – 25, 25 – 17, 25 – 19, 25 – 23). . 2 2 2– 6 Seuraavat ottelut: 18.3. Näin Suvi pääsi pyörittämään hyökkäyspeliä hyvin, Försti selvitti. . Vaikka pelillä ei suurempaa merkitystä ollutkaan, joutui Rekola "motivoimaan" pelaajiaan pienellä uhkauksella: – Sanoin pojille, että kävelemme Herttoniemen metroasemalle, ellei voittoa tule. . . . Yleisöä: 1 450. . . . GBK:n maalit: Jussi Roiko, Juhani Eskola 2. . . . Lohko A: Kanada–USA 3–0. . . Keskipohjanmaan ykkönen: Suvi Lauri taisteli passarina mainiosti, vaikka ei ollut polvileikkauksen jälkeen kolmeen viikkoon käynyt kentällä kuin pari kertaa. Örmen 5–1. HU oli eniten Lujaa edellä suoritusvarmuudessa. . . Jos Kimara pystyy tämänkertaiseen esitykseen myös Nurmoa vastaan, niin pisteet irtoavat varmasti vieraskentälläkin. Se aloitti ensimmäisen erän hyvin ja HU johti 11-7. Tuomarit: Juha Pajunen (Antti Aarvala ja Timo Aarvala). Myös Kajaanin torjunta tiivistyi kolmanteen erään ja suurin osa JoLePan hyökkäyksistä pysähtyikin Kajaanin rakentamaan seinään. 53 21 7 25 148– 148 49 HPK . . . 52 32 6 14 166– 123 70 Tappara . Hän uskoi kuitenkin vahvasti, että ykkössarjapaikan joukkue vielä varmistaa voittamalla Nurmon Jymyn kotipelissä. . . . Ulkona harjoitusotteluita kertyy vähintään seitsemän, enimmillään kymmenen. Muuramen Lentopallo jäi ykkössarjassa lohkossaan toiseksi viimeiseksi. . erä: 41.58 Janne Lehtinen (Pitkäjärvi) 3–1 av, 45.09 Vidman (Hallbäck) 4–1, 52.38 Lönnberg (Hallbäck–Ma Jämsä) 5–1 yv. Ratkaiseva ottelu: 14. Tässä pelissä Kimaralta ei heikkoa lenkkiä löytynyt. . . Niinpä joukkueen vahva hyökkäyspeli jäi tällä kertaa varsin vaisuksi. . . 30 16 14 2312– 2160 32 Huima . . . . . . . Kajaani ei antanut kuitenkaan periksi, ja ottelu jatkui tasaisena aina tilanteeseen 13-14 asti. . . Jos olisimme pystyneet pelaamaan edes eka erän tasolla muutkin erät, olisin ollut edes jotenkin tyytyväinen peliimme. . . Salama kohtaa runkosarjan viimeisessä ottelussa ensi lauantaina Helsingin NMKY:n. Nyt ennen lohkon viimeisiä pelejä se on varmistunut. Kolmanteen erään Kajaani tuli aivan eri asenteella. erä: 43.54 Jonni Kiiski (Jani Tuominen–Tero Forsell) 3–3, 49.27 Rantala (Tuomas Jalava) 3–4 yv, Ahmat aikalisä 57.53. 0– MuurLe . Muuten kotijoukkue hallitsi peliä välillä varsin suvereenisestikin. 1 1 3– 1 2 KaNMKY . 28 12 16 2370– 2367 24 Huima . ÅIFK–HIFK (25–25) 2. . – Kasia (Tsigankova) emme saaneet verkolla juuri kiinni. Hyvällä puolustuspelillä pystyimme nostamaan pallot melko varmasti ylös. Siitä lähdemme, että karsintasarjassa tulee kolmas voitto. 27 14 2 11 101– 98 30 Jymy . . SSV . . JoLePa ratkaisi erävoiton kolmella perättäisellä torjuntapisteellä. Yleisöä 5 337. . . Kolmannessa edessä Suvi syötti lähes peräkkäin kolme ässäsyöttöä. . . . Ennen tätä peliä oli pitkä jakso merkityksettömiä pelejä ja tähän peliin oli saatu rauhassa valmistautua. . . Muuramen parhaana palkittiin nuori passari Hanna Salmijärvi, joka selvisikin vaikeasta urakastaan vähintään tyydyttävästi. . . Skotlannin cupin puolivälieriä: Celtic–Hearts 1–0, Dundee Utd–Rangers 1–0. . Ensimmäisessä erässä JoLePa jakoi vastuuta tasapuolisesti ja Kajaanin torjunta olikin eksyksissä passari Juha Slidenin tarjoillessa passeja välillä tyhjällekin verkolle. Viimeksi mainitut olivat useasti myös pitävässä torjunnassa. . 28 22 6 2771– 2540 44 Vilpas . . erä: 58.13 Kangas (Kohvakka) 2–5 tv. Frankfurt–Schalke 04 X (0–0) 2,60 21 Ei avata 22 Tranmere–Liverpool 2 (2–4) 1,40 23 Bologna–Lazio 1 (2–0) 2,95 24 Inter–Verona 1 (2–0) 1,30 25 Juventus–Reggina 1 (1–0) 1,15 26 Lecce–Udinese 1 (2–1) 2,05 27 Perugia–Fiorentina X (2–2) 2,50 28 Roma–Brescia 1 (3–1) 1,15 29 Ilves–Lukko 2 (2–3) 2,10 30 Luleå–MoDo X (1–1) 4,25 32 West Ham–Tottenham 2 (2–3) 2,90 33 Kaiserslautern–1860 München 1 (3–2) 1,70 34 Hamburger SV–VfB Stuttgart X (2–2) 3,00 Tulosveto: 2 Ilves–Lukko 2–3 Alustava kerroin: 19,41 Voittajaveto: Superkaksari 5: Rallin MM-sarja, Portugalin osakilpailu Voittajapari: 7 Mäkinen T–3 Sainz C Lopullinen kerroin: 26,18 Poissa: – Superkaksari 4: Mäkihyppy, Holmenkollen K 115 m, Norja Voittajapari: 1 Malysz A–8 Horngacher S Lopullinen kerroin: 25,87 Poissa: 4, 5, 6, 10 Voittajaveto 1: Käsipallo, viiden ottelun yhdistelmä 1. 1 1 0– 3 Seuraavat ottelut: 18.3. . . . . . 12 4 8 18– 27 8 Kuula . . . . JoLePa vei ottelun kaksi ensimmäistä erää nimiinsä monipuolisen hyökkäyspelin ja hyvän kenttäpuolustuksen ansiosta. KaNMKY – Lentis-88, Kuohu – Jokilaakso. . Erän lopulla HU kavensi tilannetta, mutta Luja vei ensimmäisen erän. Roimalla oli jälleen loukkaantumisten takia ongelmia kokoonpanon kanssa. . Jos voitot menevät ristiin, kolmas peli pelataan paremman korieron omaavan kotikentällä. Haapakoski potee olkapäätään Kuula käytti otteluissa kaikkia 16 pelaajaansa. Joukkue oli valmistautunut siihen hyvin ja Luja kaatui lopulta ansaitusti erin 3-1 (23-25, 25-17, 25-19, 25-23). . . . . . Sunnuntaina se mittasi Jyväskylässä kahden sarjatulokkaan kunnon. Toisessa erässä JoLePa karkasi jo 17-12 johtoon, mutta Kajaani tuli vielä peliin mukaan JoLePan tehdessä helppoja virheitä ja kavensi tilanteeksi 2221. . . . Tulevan viikon aikana tehdään päätös, operoidaanko Jussin olkapää tähystämällä, vai pyritäänkö sitä kuntouttamalla vahvistamaan. Kuva: Clas-Olav Slotte Lähtökohta: Ykkösen karsintasarjan Kimaran lohkon avauspeli. . . 30 15 15 2238– 2298 30 BC Nokia . . erä: 31.46 Janne Turpeinen (Mikko Kainulainen) 1–2 yv. Vaikka supersarjakausi meni joukkueelta pahasti alakanttiin, niin karsintasarjan avauksessa Kimaran koko joukkue syttyi kunnon taisteluun. . . Jäähyt yht: Ahmat 10x2 min ja Niinikoski 10 min = 30 min, TuTo 3x2 min = 6 min. . . PerPo . . Kaikki täyttivät paikkansa pois lukien Ylihärmä-pelin ensimmäinen jakso, johon Kuula ei ollut vain puoli tuntia Juva-ottelun jälkeen lainkaan valmis. Torjunnat: Marko Härkönen S 5+6+5=16, Jaakko Suomalainen K 10+15+3=28 (vaihto 52.38/5–1), Joni Hallikainen K (0)+(0)+3=3. . . . . KJT–Hermes 2–5 (0–2, 1–0, 1–3) 1. . . . 2. 54 24 10 20 142– 139 58 HIFK . 1 1 3– 2 2 Kuohu . Meiltä puuttui nyt ratkaisijat verkolla ja sytyttäjää ei löytynyt, Salmijärvi harmitteli. . . . . 30 20 10 2348– 2127 40 PeKa . 2. Miesten 3-sarja Lohko 3 Roima – Nu-Vo 3 – (25 – 14, 25 – 19, 26 – 24). 27 18 4 5 144– 87 40 Josba . . . . Sarjakärki (24 kierrosta): PSV Eindhoven 57, Feyenoord 53, Ajax 47, Roda JC Kerkrade 41, RKC Waalwijk 41, Vitesse Arnhem 40. Sen jälkeen alkavat pudotuspelit, joihin Rekola on asettanut kaksivaiheisen tavoitteen: – Ensimmäinen tavoite on selvittää ensimmäinen kierros ja päästä välieriin. . NaPa-Piivolley. 30 19 11 2672– 2516 38 Korihait . . Onnistuimme tänään varsinkin torjuntapelissä mainiosti. . . . . . . . . . . . . . . TPS . Roima sai syötöillään Nurmon pelin sekaisin. . . . Neljännen erän JoLePa aloitti pirteästi ja karkasi näyttävällä hyökkäyspelillä jo 4-1 johtoon. Honka . . . . . . 30 8 22 2495– 2740 16 Seuraavat ottelut: 14.3. Viidenteen erään kestäneessä ottelussa virheiden minimointi osoittautui voiton avaimeksi. Jäähyt yht: KJT 7x2 min ja Pasi Pieninkeroinen 10 min = 24 min, Hermes 6x2 min = 12 min. Classic – OLS, AC Haki – HIFK, ÅSC – Steelers. . . Naisten1-karsintasarja Lohko 1 Kimara – MuurLe 3 – (25 – 18, 25 – 11, 25 – 13). Kotiuttajina kunnostautuivat erityisesti Juha Luhtavaara ja Muhokselta tullut Jaakko-Antti Peltola. . Toisaalta tiiviissä sarjassa kaikille tulee varmasti peliaikaa, Haapakoski puntaroi. HU kaatoi Lujan HIMANKA (KP) Himangan Roiman osalta lentopallon kolmossarja päättyi tältä kaudelta kotiotteluun Nurmoa vastaan. . . Ahvenniemi nosteli yhteensä 14 pistettä. . . . . Ratkaisevassa viidennessä erässä Kajaani piti hermonsa kurissa ja karkasi tehokkaiden hyökkäysten voimin 4-8 johtoon. Yleisöä: 811. . Joukkueet eivät tarjonneet yleisölle pitkiä palloralleja, vaan pisteet tulivat joko nopeilla hyökkäyksillä tai vastustajan virheiden kautta. . 11 4 7 15– 22 8 Nu-Vo . Luja aloitti neljännen erän vauhdikkaasti ja meni 5-1 johtoon. . Miesten liigakarsinta PerPo – KoVe 3 – 1 , VaLePa – Riento 3 – 1 . 30 5 25 1951– 2406 10 Koripallo Pitkäveto: 18 Atalanta–Milan X (1–1) 2,45 19 Deportivo–Numancia 1 (4–1) 1,10 20 E. Tulihan se. 30 12 18 2704– 2732 24 SäyRi . . . . Voitto lipesi vieraille numeroin 2-3 (25-23, 25-21, 1525, 20-25, 11-15). . Torjunnat: Mika Pietilä I 10+9+5=24 (pois 58.58–60.00), Bruce Racine L 13+14+9=36. 30 9 21 2237– 2505 18 LrNMKY . Riento – PerPo, KoVe – VaLePa. . HU:n pelaajat tekivät tiukoissakin paikoissa vähän virheitä ja niiden myötä joukkue haki voiton. . . . . SM-sarja: Välierien toiset ottelut (kolmella voitolla loppuotteluun): LL-89 Lapinlahti–Tuusula Ringette 2–7 (0–2, 2–2, 0–3). . . Virkiä – KyKy II, Kiisto II – ReiVo. . . Varsinkin torjuntapeliin olen erittäin tyytyväinen, Kimaran valmentaja Matti Försti iloitsi. Varsinkin korinaluskaksikko Ari Iivonen-Olli Ahvenniemi oli elementissään. . . . . . . Ottelun alusta tiivistynyt torjuntapeli piti huolen siitä, ettei JoLePa hyvistä hyökkäysyrityksistä huolimatta päässyt enään mukaan voittotaisteluun. . Ykkössarjassa kauden pelannut Muuramen Lentopallo oli koko ottelun ajan selvästi heikompi joukkue. . 30 19 11 2786– 2683 38 PuHu . . Välieriin menijä ratkeaa kahdella voitolla. Turku johtaa voitoin 2–0. . . 3. BK-46–HC Dennis (20–23) 5. Heidi Katkur 3–1, 59. . . . . Leikkauksesta toipuminen vie neljästä kuuteen viikkoa, joten sarja-avaukseen Haapakoski kuntoutuu joka tapauksessa. 30 10 20 2610– 2775 20 Pantterit . . 2 1 1 4– 4 2 VaLePa . . 27 20 2 5 127– 86 42 Oilers . Kahdessa ottelussa juoksuja syntyikin mukava määrä, 27. . Diskos–Jukurit 2–5 (0–3, 1–2, 1–0) 1. . . . 53 21 7 25 152– 169 49 JYP . 2. . Joukkue näytti näissä erissä, että sen pelikunto on tallessa ja näitä pelejä on odotettu. . Tuomarit: Tommy Grönlund (Toni Aaltonen ja Tuomo Kärkkäinen). 26 9 5 12 105– 116 23 AC Haki . . Salmijärvi antoi myös tunnustusta Kimaran hyvälle torjunnalle ja vastaanotolle. . . . . . erä: 21.32 Tero Koponen (Atte Saunamäki) 2–1 tv, 25.34 Tommi Hannus 2–2, 39.20 Mikko Niinikoski (Jäske) 3–2. . 2 2 6– 1 4 KoVe . Namika Lahti . . Ylivieskan Kuula hyvin aikataulussaan HIMANKA (KP) Lentopallon miesten ykkössarjan karsinnan HU aloitti eilen kotikentällä Laihian Lujaa vastaan. . . Kokemukset olivat voittopuolisesti positiivisia. Öjan maalit: Marko Sorvisto, Sebastian Tuukkanen. . KeiNu – HU, NJ – RaRa. 30 8 22 1950– 2333 16 FoA . 53 24 3 26 151– 144 51 Kärpät . . . . . Ottelussa Kimara sai 13 komeaa torjuntapistettä, kun vastustaja onnistui vain pari kertaa kunnon torjunnassa. – Meillä on tällä hetkellä oikeastaan positiivinen ongelma. ToPo-83 on kova joukkue, mutta muiden kanssa kyllä pärjäämme, Rekola pohti. Muurame pystyi vain ensimmäisessä erässä ajoittain tiukkaan vastarintaan. . . . Ratkaisu: Kimara oli selvästi vastustajaansa edellä verkolla, niin hyökkäyskuin varsinkin torjuntapelissä. . . Roiman nuori joukkue pelasi ryhdikkäästi loppuun asti ja Nurmo kaatui Himangalla 3-0 (25-14, 25-19, 26-24). . Tasaista porukkaa on yli joukkueen verran. . Jäähyt yht: Ilves 5x2 min = 10 min, Lukko 4x2 min = 8 min. . . . . . Toki on myönnettävä, että vastus oli nyt selvästi aikaisempaa heikompi, Lauri arvioi. Jokerit – HIFK. Jalkapallo. . . . 1 1 0– 3 Seuraavat ottelut: 25.3. . . . . Kouvot – Honka, Pyrbasket – Namika Lahti. . . erä: 13.00 Harri Lönnberg (Mikael Hallbäck) 1–0, 18.08 Hermanni Vidman (Kimmo Happo–Mika Viinanen) 2–0. . . . 27 12 3 12 105– 112 27 Happee . . . erä: 46.33 Juho Luoma (Rami Uusitalo) 1–3 yv, 50.00 Hirvonen (JuhaMatti Vanhanen–Normio) 1–4 yv, Hermes aikalisä 52.41, KJT aikalisä 56.26, 59.01 Matti Tevanen (Kainulainen) 2–4 im, 59.57 Vanhanen (Uusitalo– Petri Laitinen) 2–5 tm. . Kaikki se, mitä tästä reissusta oli saatavissa, saatiin. . . HU oli odottanut tätä karsintaa jo pitkään. . Muurame ei käynyt koko ottelun aikana kuin kolme kertaa johdossa, heti ensimmäisen erän alussa tilanteissa 1-0 ja 21 sekä kolmannen erän alussa tilanne oli 1-0 vieraille. Toki meidän joukkue löysi kunnon peli-ilon ja pelasi hyvän ottelun. . . Kauden loppupeleihin saatu libero Esa Lokasaari tuo joukkueen puolustuspeliin lisää tehoa. . 31 18 13 2696– 2741 36 BC Nokia . . Roiman tavoite ennen kautta oli kolmas sija. Korijuhlia ei pääkaupungissa nähty, sillä sarjapisteet matkasivat Pohjanmaalle numeroin 49-56. . erä: 6.54 Semi Pekki (Juha-Pekka Loikas–Ville Reikko) 1–0, 8.05 Joni Hakonen (Miikka Jäske–Tuomas Peltola) 2–0. Kimara . . . Joukkue esitti hyvää kenttäpeliä ja keskihyökkäys toimi ajoittain tosi mukavasti. Lentis-88 . . Jäähyt: 27.36 Tero Saari K 2 min, 30.19 Teemu Käyhkö H 2 min, 30.19 Juuso Riksman (kärsi Henri Hietaharju) H 2 min, 35.42 Mikko Vesterinen K 2 min. . erä: 38.38 Toni Sysimies (Lönnberg–Vesa Myllyaho) 3–0 yv. . – Sarjatasojen ero näkyi tässä pelissä selvästi. Hollannin mestaruussarja: Tilburg–Feyenoord 3–1, Utrecht–Vitesse Arnhem 0–0, Groningen–Ajax 3–3. . Salibandyliiga Ylempi jatkosarja Jymy – Happee 4 – 6 , SSV – Oilers 1 – 1 , Gunners – Josba 2 – 3 . . 26 9 1 16 110– 121 19 Steelers . . . Haastaja: Marja-Liisa Musikka. Kentän hahmo Heikkinen nappasi näyttävästi erävoiton Kajaanille yhden miehen torjunnalla. 30 9 21 2327– 2618 18 KTP . . . . . . . . . Torjunnan lisäksi myös Kimaran hyökkäyspeli oli Olga Tsigankovan johdolla vähintään pari pykälää vastustajaa parempaa. 3. Onnistuneen passipelin lisäksi Suvi Laurin syötöt olivat vieraille vaikeita. . 30 9 21 2475– 2775 18 Karkkila . . . . 30 24 6 2476– 2114 48 Pantterit . . Linda Örmen 4–1, 66. . Kajaani haki ratkaisua liian usein ykköshakkurinsa Matti Heikkisen kautta ja näin ollen JoLePan torjunnalla oli helppo tehtävä lukea vastustajan hyökkäyskuviot. . . Peli Nurmoa vastaan on lentopalloliiton sarjaohjelman mukaan vasta 1.4. tai 8. . Jäähyt: 1.44 Karo Koivunen H 2 min, 8.55 Mikko Kaukokari K 2 min, 16.28 Teemu Normio H 2 min, 17.24 Jani Honkanen K 2 min. Kimaran kokoonpano: Suvi Lauri, Sanna Kääntä, Olga Tsigankova, Jenni Hauta-aho, Marja-Liisa Musikka, Maria Koutonen; Tua Wihlman, Sanna Tuori. . . Pantterien pieni pistemäärä kyllä kertoo, että puolustus toimi. . . Pallo oli nyt pahasti hukassa. Salibandy Ringette JYVÄSKYLÄ (KP) Ylivieskan Kuula saa valmistautua kaikessa rauhassa toukokuun 20. TuTo–Ahmat, Jukurit–Diskos, Hermes–KJT, K-Vantaa–Sport. . . KaNMKY peittosi JoLePan HELSINKI (KP) Vaasan Salaman A-juniorit saivat pelata lauantaina paineettoman pelin Helsingin Pantterien vieraana koripallon SMsarjassa. Siinä Petteri Kiili oli joukkueensa voimahahmo. 3. 10 10 30– 3 20 Virkiä . . . . . Vilareal, Portugali: Jalkapallon naisten maajoukkueturnaus: Lohko B: Norja–Suomi 5–1 (3–0) 14. . erä: 10.24 Ville Hirvonen (Antti Rahkonen) 0–1 yv, 12.47 Juha Salmu 0–2. . . . . ReiVo . erä: 2.27 Jari-Pekka Pajula (Antti Hilden) 1–0, 3.33 Vesa Viitakoski 2–0, 10.27 Petri Lätti (Jonni Vauhkonen) 2–1, 13.16 Lätti (Ismo Kuoppala– Vauhkonen) 2–2 yv, 17.14 Erik Hämäläinen (Zdenek Nedved–Petri Pakaslahti) 2–3 yv. . . . 1 1 3– 1 2 NJ . 54 20 13 21 143– 144 53 Pelicans . . . . . . Lentopallo Miesten SM-sarja Karkkila – LrNMKY 80 – 82 , Namika Lahti – KTP 103 – 82 , BC Nokia – SäyRi 87 – 78 , PuHu – Vilpas 106 – 103 , Kouvot – Pantterit 77 – 52 . 29 23 6 2806– 2356 46 Pyrbasket . . . 2001 s KESKIPOHJANMAA Risto Lintilä KOKKOLA (KP) Kimara-MuurLe 3-0 (25-18, 25-11, 25-13) Kimaralta löytyi tarpeeksi tahtoa ja taitoa taistella pelaamalla ensi kaudeksi lentopallon ykkössarjapaikka. JoLePan libero Timo Koutonen näytti loistavilla pelastuksillaan kenttäpuolustuksen olevan kunnossa, mutta Kajaanin hyökätessä laajalla rintamalla oli Koutosenkin annettava periksi. . Melko varmasti pelasi myös Maria Liuhanen. Tuomarit: Jari Levonen (Tomi Harjanne ja Sami Seppälä). Torjunnat: Sami Heinonen A 17+18+15=50 (pois 57.51–59.14 ja 59.31–60.00), Ville Salminen T 4+5+6=15. Ensin Kuula kukisti Juvan jaksoin 2-0 (11-0, 3-1) ja heti perään jakoi jaksovoitot Ylihärmän kanssa (5-11, 8-2). Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotiottelun tai kotiottelut Salama pelaa Kokkolassa. Häntä tuurasi moitteettomasti velimies Sami. 53 11 8 34 136– 211 30 Seuraavat ottelut: 13.3. . Aivan erän lopussa Luja kavensi numeroita ja neljäs erä meni lopulta 25-23 HU:lle ja koko peli 3-1. . Tanska–Kiina 2–1. . Vakiopassari Suvi Lauri pyöritti Kimaran peliä mallikkaasti. . . . Akilles–SHC (29–26) Voittaja: 31 (M–M–M–M–K) Lopullinen kerroin: 81,16 Voittajaveto 2: Poroajo-cup, Yli–Ii Voittaja: 7 Revi Lopullinen kerroin: 38,93 Poissa: – Päivän Trio 1: Ilves–Lukko Ottelun erien avausmaalien tekijät, pelikohteena ottelun pöytäkirjaan merkityt pelaajat. Pienten korilukujen taustalla oli Pantterien hyvän puolustuksen ohella vieraiden puolustuskokeilu: – Pelasimme koko ottelun miesvartiointia, kun tähän saakka olemme pelanneet paikkaa. Mestis, pudotuspelit, 2. Paterit osoittautuvatkin tehokkaiksi. . . 30 23 7 2355– 1880 46 EBT . Muuramen valmentaja Auvo Salmijärvi ihmetteli myös omiensa vaisua peliä. . . . . 1 1 3– 2 HU . Seuraavat ottelut: 24. . . . . . GBK–Öja-73 3–2 (0–1). . . . . Jäähyt yht: Sport 4x2 min = 8 min, KVantaa 8x2 min ja Petri Pitkäjärvi 10 min = 26 min. 53 21 8 24 158– 173 50 Blues . ottelut: Ahmat–TuTo 3–4 (2–0, 1–2, 0–2) 1. . Ensi viikonvaihteessa lohkossa ei ole ainuttakaan peliä! Nyt Kimaran joukkue taisteli kuten kuuluukin lähes koko pelin ajan. . Naisten SM-sarja BC Nokia – PeKa 74 – 69 , Pantterit – PuHu 80 – 63 , Huima – FoA 81 – 68 , EBT – Honka 58 – 73 . . – Sarjassa voitimme Nurmon kahteen kertaan. . . . . . HU lähti eiliseen peliin luottavaisin mielin. Jorma Kangas palkittiin ja hän olikin terävä hyökkäyksissä. . päivänä käynnistyvään ykköspesikseen. . 26 10 3 13 94– 105 23 ÅSC . Tästä HU nousi tasoihin ja meni sitten reiluun johtoon. . . . . . Näin käytännössä yksikin voitto riittää ykkössarjaan. . . . . Mitä pitemmälle ottelu eteni sitä selvemmäksi tuli Kimaran paremmuus. . 2. . . . 1 1 3– 2 NJ . Hyökkäyspäässä sen sijaan oli vaikeampaa. . Erityisen tyytyväinen Haapakoski oli sisäpeliin. . VG-62 Naantali–Turun Ringette 5–6 (3–3, 1–2, 1–1). . Nuori joukkue voitti kuitenkin A-tyttöjen SM-hopeaa kuukausi sitten. 3. 12 3 9 14– 29 6 KyKy II . . Sunnuntaina Kuulan vahvuudesta oli pois lukkari Jussi Haapakoski, joka potee edelleen olkapäätään. . erä: 1.55 Lasse Kanerva (Antti Karhula–Janne Lappalainen) 0–1, 8.24 Petri Lehtonen (Jani-Matti Loikala) 0–2 yv, 15.04 Loikala (Lehtonen) 0–3 yv. Yleisöä: 1 136. 30 15 15 2313– 2224 30 PuHu . . 26 9 5 12 108– 115 23 HIFK . . . . Tätä kolmen viikon taukoa monet ihmettelivät aiheesta. Joukkue on siksi nuori, että tavoite on ehdottomasti jatkaa ykkössarjassa. . 3. . . 3. . Seuraavat ottelut: 14. erä: 23.07 Lehtonen (Tommi Kovanen) 0–4 yv sr, 27.20 Antti Laakso (Kovanen–Lehtonen) 0–5, 33.59 Ville Hyrkäs (Jari Korhonen–Pekka Kärkkäinen) 1–5 tv. . . . . . . . 27 14 4 9 115– 92 32 Gunners . Sitten tilannetta katsotaan uudelleen. 1 1 1– 3 KeiNu . 53 30 5 18 155– 129 65 Ilves . . 28 24 4 2625– 2208 48 Honka . JoLePa teki liikaa helppoja virheitä, joista Kajaani rankaisi armotta Heikkisen ja keskeltä hyökänneen Ville Kolehmaisen voimin. . Tiedämme vahvuutemme ja toisaalta asiat, joissa hienosäätöä vielä tarvitaan, pelinjohtaja Ari Saastamoisen apuna tulevana kesänä häärivä Kuulan pesäpallojaoston puheenjohtaja Kari Haapakoski kertoi. . Tottenhamin välierävastus on Arsenal. . . Pantterien 211-senttinen Artur Surov oli hyvä puolustuspäässä, Salaman valmentaja Tomi Rekola kertoi. . . . Yleisöä:: 554. Passariksi oli otettu 17-vuotias Ville Lehtinen, joka selviytyikin tehtävästään hienosti. . . . . . Lisäksi hän piti Lujaa sopivana vastustajana HU:lle. . . MuurLe – NJ. . . RaRa . . . . Cocks–SIF (20–32) 3. . . . Mellgren 2–0, 22. Classic . Toinen ja kolmas erä olivat sitten selvästi HU:n hallinnassa. 10 9 1 28– 10 18 Roima . 1 1 2– 3 SalSa . 3. Muutamaan otteeseen Suvin jujut upposivat myös makeasti vastustajan kenttään. – Kokonaisuutena voi olla tyytyväinen Ylihärmä-pelin ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta. . Tilanne ottelusarjoissa (paras viidestä): Ahmat–TuTo 0–2, Diskos–Jukurit 0–2, KJT–Hermes 0–2, Sport–K-Vantaa 2–0. . Lohkossa vain kolme joukkuetta, joista kaksi pelaa ensi kaudella ykkössarjassa. Lehtinen pyöritti peliä mallikkaasti alusta loppuun asti. . Sitten Kajaanin passari Tero Hänninen rupesi pyörittämään peliä keskeltä. . . . 27 11 1 15 107– 125 23 Alempi jatkosarja AC Haki – Classic 6 – 3 , HIFK – ÅSC 3 – 5 . . huhtikuuta pelattavissa välierissä Wycomben. Salama harjoitteli miesvartiointia SM-liiga: Ilves–Lukko 2–3 (2–3, 0–0, 0–0) 1. . . . . Tuomarit: Timo Favorin ja Pekka Kruus (Antti Hämäläinen ja Riku Peltonen). . . Tuusula–Lapinlahti, Turku–Naantali. . . Kiffen–Dicken (21–25) 4. . . . . . Olga Tsigankova iski eniten pisteitä, mutta tehokkaasti iskivät myös Marja-Liisa Musikka ja Sanna Kääntä. . – Vähän oli tuntuma alussa hakusalla, mutta onneksi pääsin pian rytmiin. 52 23 7 22 157– 152 53 Lukko . . Vastaan asettuu jo aamuseitsemältä (!) pelattavassa ottelussa Kempele. . . . Torjunnassa suurin ero Kimara varmisti käytännössä Muurame-voitolla ykkössarjapaikkansa Suvi Lauri passaa ja Sanna Kääntä nostaa pallon Muuramen torjunnan yli. erä: Maaliton, Ilves aikalisä 59.16. . 3. Tämän jälkeen HU:n peli meni yliyrittämiseksi ja Luja siirtyi nopeasti 11-15 johtoon. 0– Jokilaakso . . 30 13 17 2488– 2506 26 Kouvot . . 53 21 10 22 159– 156 52 SaiPa . Torjunnat: Andrea Carpano K 11+4+4=19 (pois 56.26–59.01 ja 59.14–59.57), Juuso Riksman H 6+13+15=34. 26 11 3 12 113– 117 25 OLS . 2. 12 8 4 27– 17 16 Kiisto II . . Voittoyhdistelmä: 9 Muu Ilves pelaaja–18 Ei maalia–18 Ei maalia Lopullinen kerroin: 231,56 Poissa: 10 Oliko onnea Kokkola: Jalkapallon harjoitusotteluita: KPV–FC Korsholma 2–0 (0–0). . 53 34 4 15 173– 106 72 Jokerit . . Verkkopelissä Kimara olikin selvästi Muuramea edellä. . erä: Maaliton. . . Torjunnat: Tero Kujala D 17+14+7=38, Pasi Keinänen J 1+5+7=13. HU:n suoritusvarmuus oli parempaa joka osa-alueella. . Koko joukkue osoitti olevansa hyvässä kunnossa ja kaikille pelaajille tuli onnistumisia. . . . Kuula pelaa ensi sunnuntaina Oulussa viimeisen hallipelinsä. Jäähyt yht: Diskos 9x2 min = 18 min, Jukurit 2x2 min = 4 min. . . Englannin cupin puolivälieriä: Tranmere–Liverpool 2–4 (0–2) West Ham–Tottenham 2–3 (1–1) Liverpool kohtaa 7. . . Margunn Haugenes 3–0, 57. . Miesten 1-karsintasarja Lohko 2 Jokilaakso – KaNMKY 2 – 3 (25 – 23, 25 – 21, 15 – 25, 20 – 25, 11 – 15), Lentis-88 – SalSa 3 – 1 (25 – 14, 25 – 17, 24 – 26, 25 – 18). . 54 15 8 31 131– 177 38 Ässät . Jäähyt: 45.51 Saari K 2 min, 49.17 Miikka Männikkö K 2 min, 53.06 Rahkonen H 2 min, 56.20 Pasi Pieninkeroinen K 10 min, 56.56 Salmu H 2 min, 59.57 jr KJT (kärsi Marko From) 2 min. . – Hyydyimme pelin joka osaalueella mitä pitemmälle peli eteni. . . . – Lähdimme peliin sillä taktiikalla, että syötöt pistetään varmasti ruutuun. Joukkueen valmentaja Esa Lauri oli tyytyväinen voittoon. Maalit: Pekka Kainu, Tomi Laitinen. HU:n voitto oli koko joukkueen voitto. . 0– Luja . Jääkiekko 16 Urheilu Maanantaina 12.3. . Dagny Mellgren 1–0, 18. . . 1 1 1– 3 Seuraavat ottelut: 18.3. . . . 26 4 3 19 101– 154 11 Seuraavat ottelut: 11.3. Iivonen pussitti Salaman korkeimman pistemäärän 28. . ottelu: Piivolley–NaPa 3–1 (23–25, 25–21, 25–17, 25–22) Voitot 2–2. Laihian Luja pelasi eilen hyvin tappiosta huolimatta. Roima päätti voittoon Miesten SM-liiga: Puolivälierien 4.
GIF hävisi Kohtiolahdelle 3.23. Pekka Lampela poimi toiseksi nopeimmin H21C:n rastit Ounasvaaralta. – Matin (Hautamäki) kohdalla tekniikka oli "pitkästä aikaa", eli sitten Oberstdorfin hyvässä kuosissa. Järvenpään Palon Mikko Kyyrö vei kultaa uudelle SE-tuloksella 59,30. Enää ei jännitys pääse pilaamaan kilpailujani, Ronkainen selitti menestyksensä taustoja. Kilpailuvarmuuteni on lisääntynyt huomattavasti viime vuodesta. KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Pokelaan eroa tuli jo 2.32. Kisojen osanottajarikkaimmassa sarjassa M17 KP-V:n Esa Känsäkoski oli seitsemäs tuloksella 46,32. Poikien puolella lähimpänä henkilökohtaista meilia oli YK:n Janne Haikola, joka oli neljäs 18-vuotiainen sarjassa. Kojonkosken harmia lisäsi se, että sumu ei häirinnyt lainkaan urheilemista. – Tässä madellaan viisi metriä minuutissa alas Kollenilta. Eipä oikeastaan parempaa olisi voinut toivoa, Latvakoski kertoi. Karhun tulos tavanomainen Norjan Kari Traa otti naisten kumparelaskun maailmancupin voiton, vaikka kömmähtikin Himoksessa yllättäen viidenneksi. Minulla menee runsas puoli vuotta ennen kuin pääsen laskemaan. Alkutalvi on mennyt kipinää kuivatellessa, viimeisessä osakilpailussa pahimman uhkaajansa forssalaisen Jussi Syrjälän 50 sekunnin päähän jättänyt Junnikkala kertoi. 12-16 -vuotiaiden nuorten ohjelmassa oli 800 metrin mittainen sprintti. Ainostaan pari huonompaa reitinvalintaa jäi harmittamaan. Tässäkin sarjassa mestaruus meni Kohtiolahden Urheilijoille Mari Laukkasen toimesta. Sillanpään tulos 22vuotiaiden sarjassa oli 48,91. Miehet 60 5.76 km: 1) Kauno Kangasvieri Toholammin Urheilijat 23.51, 2) Eero Hanni Oulun Ikiliikkujat 24.39, 3) Matti Hänninen Raahen Sporttiveteraanit 25.50. Ampumahiihdon nuorten SM-kisat Lieksassa Naiset 13 4 km (7): 1) Sarianna Repo KontiolU (1-0) 19.00,6, 2) Pii Pöyhtäri HU (0-0) 20.45,8, 3) Hanna Räty Lieksan HS (1-0) 21.22,2 Naiset 14 4 km (6): 1) Mari Laukkanen KontiolU (2-1) 19.15,7, 2) Laura Heikkilä HU (2-3) 20.53,7, 3) Leena Aalto Orimattilan J (3-1) 21.08,1 Naiset 15 5 km: 1) Salla Muurinen Säkylän U (1-4) 24.15,9, 2) Niina Lempinen Kymin K (3-3) 24.30,0, 3) Kati Sutinen Iisveden K (1-2) 25.22,4 Naiset 16 5 km (10): 1) Elina Pukki Oripään U (1-0) 22.28,5, 2) Hannele Alanko Kauhajoen K (1-0) 22.40,9, 3) Heli Väli-Kohtamäki JalasjJ (1-0) 22.57,1 Naiset 18 8 km (17): 1) Maija Hietamies Lemin E (1-2-0) 32.38,9, 2) Mervi Markkanen Konneveden U (0-1-2) 32.58,2, 3) Laura Pokela AV (0-2-1) 35.11,0.., 15) Maja Kronqvist GIF (23-1) 42.24,0 Naiset 20 23,5 km (5): 1) Maarit Kolehmainen Iisveden K (1-2-1-1) 55.16,0, 2) Teija Kuntola Laihian L (11-0-3) 55.56,1, 3) Sanna Huuki Tuusulan V-V (0-3-0-2) 58.20,5, 4) Hanna Saarenpää JalasjJ (1-4-3-3) 59.17,5 Miehet 14 5 km (11): 1) Jyri Tiihonen Kangasniemen K (0-1) 20.00,2, 2) Mikko Kolehmainen Tuusulan V-V (11) 21.33,6, 3) Mika Kokkonen Kajaani B (2-2) 21.58,3.., 6) André Kurtén GIF (2-3) 22.54,1 Miehet 15 8 km (12): 1) Heikki Karvonen Mikkelin H (0-0-1) 29.03,8, 2) Ossi Vuola Tuusulan V-V (2-1-0) 32.44,5, 3) Ville Antila Jurvan U (2-1-2) 33.05,5.., 7) Antti Kivelä HU (2-4-2) 37.46,0, 10) Tuomo Pietilä AV (1-4-4) 39.41,8 Miehet 16 8 km (10): 1) Jonne Lätti Mikkelin H (0-1-1-) 31.30,0, 2) Tuomas Säily Oulun HS (1-3-0) 32.15,0, 3) Juha Partanen Säkylän U (1-2-1) 33.11,0 Miehet 18 10 km (15): 1) Jouni Kinnunen Oulun HS (1-3-0) 36,10,5, 2) Henri Leinonen Tuusulan V-V (1-2-0) 36.26,1, 3) Juho-Matti Pallari Rovaniemen A (1-2-0) 38.20,0, 4) Janne Haikola YK (0-3-2) 40.27,0.., 10) Jani Tuomala GIF (2-2-2) 43.03,4, 12) Sebastian Kurtén GIF (0-4-1) 43.25,8 Miehet 20 15 km´(17): 1) Karo Konttila Kangasalan Kisa (1-1-0-1) 50.21,4, 2) Ville Laitinen Iisveden K (1-2-0-1) 51.23,0, 3) Reima Rajala Laihian L (01-0-1) 51.45,0, 4) Mikko Lehtola Kuikan K (0-2-0-2) 53.01,0. N22 Kiekko: 1) Niina Kelo JärvPa 47,47, 2) Pauliina Aalto RaisKu 45,23, 3) Tanja Mäkinen JärvPa 44,72, 4) Maria Arokallio JalasjJa 40,14, 5) Sanna Santanen VehmKi 38,83, N19 Kiekko: 1) Katja Strandman ViitVi 43,04, 2) Jaana Aaltonen UKK 40,64, 3) Jaana Nurmela JalasjJa 40,08, 4) Päivi Tukia HaminPo 36,85. Heikkilä ja Pöyhtäri hopealle Neljä SM-mitalia K-P:lle Lieksan SM-ampumahiihdoista (KP) Kestävyysjuoksun Pauhucupin 1. Kansalliset Himangan hiihdot (hiihtotyyli vapaa): M10 km: 1) Kuisma Taipale KJ 22.05,0, 2) Jari Kalliokoski HT +28,6, 3) Hannu Oja HK +30,9, 4) Jukka-Pekka Ojala HK +48,3, 5) Janne Ojala KJ +1.21,3, 6) Mauno Juola KJ +1.29,4, 7) Marko Santapakka KJ +1.48,0, 8) Marko Kinnunen PTuisku +2.04,8, 9) Jussi Mäkelä AV +2.11,6 M B 10 km (19): 1) Simo Törnvall KJ 24.05,0, 2) Jarkko Mäkelä HU +22,9, 3) Jukka Kohtaniemi YRe +29,2, 4) Olli Torppa VetU +32,7, 5) Keijo Etelämäki HU +36,2, 6) Kauko Himanka KJ +42,6, 7) Tapani Ylitalo KJ +49,0, 8) Jari Mäkelä YRe +50,7, 9) Juha Kuusisto HU +1.11,0, 10) Jari Kivelä HU +1.38,1 M20 10 km: 1) Janne Huhtakangas KP-V 24.19,5, 2) Veli-Pekka Korpela KU +1.32,3 M18 10 km: 1) Juha Auvinen PieHi 25.57,3, 2) Ari Hylkilä RP +0,7, 3) Janne Kinaret HU +17,3, 4) Tuomas Harmaala LoVe +27,1, 5) Arto Fränti KV +40,0 M50 5km: 1) Heikki Eskola YK 12.34,3, 2) Ari Heikkilä AV +1.32,3 N 5 km: 1) Elina Puusaari HU 12.55,4 N18 5 km: 1) Terhi Tuukkanen Ski 2000 13.18,2, 2) Maria Isosalo YK +20,5, 3) Sanna Huhtakangas KP-V +28,0, 4) Mirva Kauppinen RP +1.46,1, 5) Sari Vuotila HU +2.11,8, 6) Elina Hietarinne KT +2.17,3, 7) Päivi Pahkala HU +2.57,9, 8) Arja Haikola YK +5.01,8 Keskipohjanmaa Cup Sprintti (800 m): N12 A-finaali: 1) Titta Huttunen AV, 2) Tiina Ala-Pöntiö HU, 3) Suvi Niemetmaa PyPo B-finaali: 1) Marianne Harju KP-V, 2) Linda Lönnkvik PieHi, 3) Henna Iso-oja HU N13 A-finaali: 1) Vilma Urpilainen PK, 2) Elina Ryynänen PyPo, 3) Vilma Nikula KJ B-finaali: 1) Anna Lankila KJ, 2) Henna Ring RP, 3) Mari Vesaluoma SS N14 A-finaali: 1) Annu Kunto KT, 2) Lea Lampi RP, 3) Laura Heikkilä HU B-finaali: 1) Maarit Harju KP-V, 2) Jelena Roukala KJ, 3) Tiina Lepistö HT N15 A-finaali: 1) Aija Hylkilä RP, 2) Mia-Riitta Vikström KV, 3) Tuija Timonen HT B-finaali: 1) Jonna Laurila NU, 2) Mira Kauppinen RP, 3) Pauliina Mäkelä SS N16 A-finaali: 1) Jenna Jylkkä SaRei, 2) Heidi Kottari KP-V, 3) Satu Saaranen HK B-finaali: 1) Jaana Paakkonen RP, 2) Johanna Mäkelä SS, 3) Taru Lyyski KV M12 A-finaali: Kari Junno NU, 2) VillePetteri Brax YK, 3) Jussi Huhtala LV B-finaali: 1) Teemu Peltola PieHi, 2) Antti Ypyä NU, 3) Tuomas Saari HU M13 A-finaali: 1) Harri Latvakoski YK, 2) Petri Laajalahti PyPo, 3) Aleksi Huhtala LV B-finaali: 1) Oskari Kivinen VU, 2) Antti Vilkuna YK, 3) Heikki Kopakka AV M14 A-finaali: 1) Sami Paavola KU, 2) Ari Takala VU, 3) Janne Ruhala HK B-finaali: 1) Antti Orjala LV, 2) Henri Ihalainen KU, 3) Miikka Isosalo YK M15 A-finaali: 1) Toni Pulkkinen VU, 2) Timo Kanninen VU, 3) Ari Lepistö RP B-finaali: 1) Heikki Niemonen NU, 2) Tero Ojala LV, 3) Mauri Kaattari HU M 16 A-finaali: 1) Kalle Lassila VU, 2) Ville Tuukkanen Ski Team Perho, 3) Jussi Tuukkanen Ski Team Perho B-finaali: 1) Mikko Suni KJ, 2) Miikka Tilus SaRei, 3) Rami Oravakangas PyPo Aika-ajo: N12: 1) Huttunen 2.33,5, 2) Niemetmaa +1,9, 3) Ala-Pöntiö +4,5, 4) IsoOja +6,5, 5) Harju +7,6, 6) Lönnvik +7,7, 7) Sini Rajala RP +12,7, 8) Johanna Nevala HK +13,1, 9) Emma Pelkonen KJ +18,2, 10) Noora Mäki PieHi +18,6, 11) Katri Vesaluoma SS +20,4, 12) Kaisa Torvi SS +20,9, 13) Anni Mattila KP-V +23,0, 14) Heidi Niemi LoVe +27,1, 15) Mirka Alila AV +29,0, 16) Laura Välikangas TU +30,2, 17) Saara Luoto LoVe +32,9, 18) Venla Nikula KJ +33,9, 10) Hanna Hietala LoVe +35,2, 20) Anna Välikangas TU +40,3, 21) Pauliina Polet KJ +41,2, 22) Piia Boren Roima +43,7, 23) Sini Mattila KP-V +45,3, 24) Helena Lampi RP +49,4 N13 800 m: 1) Urpilainen 2.30,0, 2) Nikula +4,9, 3) Ryynänen +5,8, 4) Lankila +6,5, 5) Ring +13,5, 6) Vesaluoma +20,7, 7) Elina Polet KJ +33,7 N14 800 m: 1) Kunto 2.27,0, 2) Heikkilä +3,0, 3) Lampi +3,2, 4) Harju +5,7, 5) Roukala +6,7, 6) Lepistö +7,8, 7) Lea Koskela LoVe +9,3, 8) Sini Puurula SS +10,3, 9) Minna Niemetmaa PyPo +15,8 N15 800 m: 1) Timonen 2.16,9, 2) Hylkilä +2,3, 3) Vikström +7,3, 4) Laurila +7,8, Kauppinen +7,8, 6) Mäkelä +8,2, 7) Jenni Vetoniemi KJ +11,0, 8) Sari Kauppinen HT +15,0 N16 800 m: 1) Jylkkä 2.11,3, 2) Saaranen +5,8, 3) Kottari +7,6, 4) Paakkonen +7,8, 5) Mäkelä +8,4, 6) Lyyski +9,3, 7) Petra Isosalo YK +10,8, 8) Elina Harju KP-V +11,1, 9) Anne Tolonen AV +12,2, 10) Merja Hietarinne KT +12,7, 11) Maija Isokääntä KJ +22,3 M12 800: 1) Brax 2.20,1, 2) Junno +5,0, 3) Huhtala ´+6,0, 4) Peltola +8,3, 5) Saari +8,7, Ypyä +8,7, 7) Sami Kokkonen RP +12,7, 8) Teijo Ojala LoVe +13,5, 9) Matias Petäistö KJ +16,0, 10) Juho Nikula KJ +16,4, 11) Paavo Himanka KJ +22,0, 12) Seppo Heikkilä HU +23,9, 13) Aleksi Santaholma KJ +27,1, 14) Jari Hakola KP-V 27,2, 15) Juha-Matti Koskela LoVe +29,6, 16) Sauli Ketola TU +49,8, 17) Timo Pahkala HU +55,5, 18) Samu Alila AV +56,8, 19) Antti Lampi RP +1.47,1 M13 800 m: 1) Huhtala 2.10,9, 2) Latvakoski +1,2, 3) Laajalahti +5,5, 4) Vilkuna +8,5, 5) Kopakka +8,9, 6) Kivinen +10,8, 7) Tapani Kärjä KJ +12,0, 8) Juho Halonen RP +18,6, 9) Petri Ylitalo KJ +18,9, 10) Petri Takkunen KJ +19,0, 11) Mikko Välikangas TU +30,2, 12) Rami Ketola TU +36,7, 13) Pertti Huhtala LoVe +38,1 M14 800 m: 1) Paavola 2.04,6, 2) Ari Takala +3,8, 3) Ruhala +4,5, 4) Orjala +7,1, 5) Ihalainen +9,7, 6) Isosalo +12,7, 7) Ville Yliluoma YK +16,4, 8) Aleksi Ali-Haapala TU +17,4, 9) Miikka Sinko LoVe +19,3, 10) Timo Levänen KU +24,1, 11) Matias Aarnio HU +35,2, Timo Lankila KJ +35,2, 13) Niko Santaholma KJ +37,3, 14) Matias Pelkonen KJ +42,1 1) Pulkkinen 1.54,6, 2) Kanninen +5,9, 3) Lepistö +7,1, 4) Ojala +8,1, 5) Niemonen +10,8, 6) Kaattari +11,3, 7) Markku Isokoski YK +11,4, 8) Mikko Kauppi KJ +13,6, 9) Mikko Peltokangas TU +15,9, 10) Juha Lehto RP +17,7, 11) Antti Kivelä HU +18,3, 12) Esa Ryynänen PyPo +23,8 M16 800 m: 1) Tuukkanen 1.53,5, 2) Lassila +0,5, 3) Tuukkanen +4,4, 4) Oravakangas +4,8, 5) Suni +8,1, 6) Tilus +9,4, 7) Ilkka Kattilakoski AV +10,2, 8) Juho Torvi SS +13,4, 9) Janne Huhtala YRe +18,0, 10) Jukka Sinko LoVe +24,8, 11) Juho Pahkala HU +27,1, 12) Janne Hietala LoVe +32,8. Ajanpuutteen takia valmistaudun olympialaisiin hieman eri kaavalla kuin aiemmin ajattelin, kumparelaskua viime vuodet dominoinut Lahtela ilmoitti. – Yksi Jussin kauden parhaista kisoista. Kuvat: Jukka Anias Lupaus. Viidennessä Pauhucupissa miesten sarjan voittajaksi juoksi Raahen Vesan Arto Rantakari ja naisten sarjan ykköspokaalin kuittasi Oulun Pyrinnön Elina Lindgren. N Kiekko: 1) Tiina Kankaanpää SeinU 57,44 (SE), 2) Anita Hietalahti JoKa 51,92 (kaikkien aikojen 8:s Suomessa), 3) Katja Tenhonen VampU 51,41, 4) Milla Kelo JärvPa 44,63, 5) Liisa Voutila MaanMa 43,57. Heikkilä hävisi mestaruuden 1.38. M 17 5.76 km: 1) Samuli Nevanperä Saloisten Salama 20.52. Naiset 40 3.84 km: 1) Helena Rantakari Raahen Sporttiveteraanit 15.32, 2) Sisko Hiltunen ONMKYU 15.45, 3) Mervi Perkkiö Oulun Ikiliikkujat 15.55. Yksi päivän ylivoimaisimmista voittajista oli Ylivieskan Kuulan Harri Latvakoski, joka sai lasketella 13-vuotiaiden sarjassa maalisuoran ylhäisessä yksinäisyydessään. Latvakosken täysosumakausi Kansallisten lisäksi Pernussa hiihdettiin myös nuorten Keskipohjanmaa Cupin viimeinen osakilpailu. Viestin voitti Kontiolahden Urheilijat yli 2,5 minuutin erolla ennen Mikkelin Hiihtäjiä. Talvinen reitti oli hiekoitettu. Junnikkalalle kolmas voitto Lumirasteilta LIESKA (KP) Nuorten (13-20-vuotiaat) ampumahiihdon SM-kilpailut käytiin viikonvaiheessa Lieksassa. Naisten sarjassa hiihtosuunnistuksen nuoriin lupauksiin laskettavan Aino-Maria Hirven vajaan minuutin voittoon riitti ensimmäisenä päivänä hankittu puolentoista minuutin johto ennen kaksi viimeistä osakilpailua voittanutta Kuhmon Kristiina Huhtalaa. AV:n Petri Rautio oli puolestaan viides 19-vuotiaiden sarjassa tuloksella 45,25. Taipale tähtää SM-mitaleille Selkäkivut takana, vapaakin kulkee letkeästi Mitali mielessä SM-ladulle. Haapaveden Urheilijoiden Anita Lampela voitti D35-sarjan oltuaan ykkönen myös jokaisessa osakilpailussa. P 11 1.92 km: 1) Matti Harju Vetelin Urheilijat 7.51, 2) Heikki Hiltunen Raahen Vesa 9.14. osakilpailu juostiin Pyhäjoella 3 asteen kevätpakkasessa. M Kiekko: 1) Timo Tompuri PorvU 62,60 (kkk), 2) Mika Loikkanen JärvPa 61,15 (kaikkien aikojen 2:nen Suomessa), 3) Jouni Helppikangas SaarenkNSU 59,62 (kaikkien aikojen 5:s Suomessa). T 11 1.92 km: 1) Dacil Paulin Raahen Vesa 9.15, 2) Johanna Honka Raahen Vesa 9.23. Mestaruuden vei Kontiolahden Sarianne Repo 1,45 erolla. Toisen ja kolmannen päivän raskaat rinteet ja vaativa suunnistus pudottivat Pulkkisen sarjassa viidenneksi. Olympialaisia ajatellen tulee hieman kiire, mutta tavoitteestani en ole luopunut. Kolmanneksi ponkaisi saksalainen Martin Schmitt ennen itävaltalaista Andreas Goldbergeriä ja parasta suomalaista, Jussi Hautamäkeä. Miehet 50 5.76 km: 1) Teuvo Juuma Oulun Ikiliikkujat 21.07, 2) Kalevi Alatalo Raahen Sporttiveteraanit 22.30, 3) Lari Riusala Kempelen Maraton Klubi 23.46, 4) Niilo Harju Raahen Sporttiveteraanit 24.21, 5) Heikki Pyhäluoto Vihannin Urheilijat 24.33. GIF:n alle 16-vuotiaat pojat saivat lisäksi pronssia joukkueella Sebastian Kurtén, Andre Kurtén ja Jani Tuomala. Niinpä baana on avoin muille. Edellispäivänä Rautio voitti kultaa Kaustisella moukarissa. Suomalaisen cup-pisteet osoittavat sijaa viisi. Yhteistulos riitti kakkossijaan Epilän Veikko Tolkkisen jälkeen. Aikapulan vuoksi harjoittelusta oli pakko tinkiä, ja sen vuoksi Junnikkalan kunto on löytymässä vasta kauden loppupuolella. Jännitys ei pilannut Ronkaisen finaalilaskua, mutta 166senttinen patukka myönsi housujen hieman tutisseen mäen laella. Nuorukainen on hieman hämmentynyt menestyksestään. Viimeisessä osakilpailussa Pulkkinen oli tyttökatraan kymmenes. Loppukaudesta nuorella ylivieskalaislupauksella ei enää kovin paljon tavoitteita ole: – Hiihdän varmaan kansallisissa kisoissa vanhempien sarjassa. M22 Kiekko: 1) Mikko Kyyrö JärvPa 59,30 (22-v. Polven eturistisiteen leikkauksesta toipuva Janne Lahtela ilmoitti, ettei maailman ykköspaikka ole suinkaan jaettu vakituisesti Ronkaiselle. Jo konkarikaartiin laskettavalle Junnikkalalle voitto oli kolmas ja järjestyksessä toinen perättäinen. Miehet 40 5.76 km: 1) Pekka Seppinen Ruukin Kisa 19.47, 2) Sulo Lamu Sievin Lyly 19.55, 3) Teuvo Ohenoja Raahen Sporttiveteraanit 21.13, 4) Matti Pelkonen Kalajoen Junkkarit 21.46, 5) Martti Ahistus Nivalan Urheilijat 21.52, 6) Taisto Suua Pyhäjoen Pauhu 22.02. Henkilökohtaiset mitalit saivat HU:n Pii Pöyhtäri, HU:n Laura Heikkilä ja AV:n Laura Pokela. – Meidän (valmentajien) mielipidettä ei edes kysytty. Kakkoseksi hiihtänyt Halsuan Toivon Jari Kalliokoski sinnitteli parhaansa mukaan, mutta Taipaleen vauhtiin hänestä ei ollut. – Tuuli oli tasainen kaikille, Kojonkoski varmisti ja totesi, että kilpailun aikainen päättyminen oli osin myös hyvä asia. Ronkainen sijoittui Himoksessa toiseksi Yhdysvaltain Toby Dawsonin jälkeen, mutta jätti maailmancupin voittoa myös tavoitelleen Kanadan Pierre-Alexandre Rousseun kolmanneksi sekä finaalissa että yhteispisteissä. N17 Kiekko (12): 1) Hennariikka Järvinen TuUL 38,94, 2) Henna Rauhala HonkajSU 38,36, 3) Katri Arokallio JalasjJa 38,30, 4) Susanna Aarninsalo JanJa 37,89, 5) Elina Anttila HämTa 35,07, 6) Anni Nordström TuUL 33,66, 7) Eija Lappalainen IisVi 32,42, 8) Riina Flink KaukVo 32,01. Dopingkohukaan ei ole Latvakosken mieltä masentanut eikä saanut muuttamaan suosikkiaan: – On se Myllylä ihan hyvä jätkä. Rantakari nopein Pyhäjoella HELSINKI (KP) Kokkolan Veikkojen Juuso Sillanpää heitti sunnuntaina SMpronssille Myllypurossa kiekonheiton talvimestaruuskilpailuissa. Kaikkia mitalisteja rasitti kolme sakkominuuttia. Ensimmäisen kerran Junnikkala otti voiton 1997 Keminmaalla ja viime talvena Muoniossa alkoi Junnikkalan Ounasvaaralla jatkunut voittoputki. Hyyppä harjoitteli SM-kisoihin H18-sarjassa KoS:n Juho Hyyppä oli kolmen päivän tuloksissa toinen Iin Juha Karstusen jälkeen. M19 Kiekko (1,75 kg) (11): 1) Jari Hulkkonen TainTä 51,26, 2) Robert Häggblom VIS 49,63, 3) Jouni Waldén KuNMKYU 49,47, 4) Raine Munukka IlmajKi 48,82, 5) Petri Rautio AlavVi 45,25, 6) Rolf Ora VoikkUV 43,61, M17 Kiekko (1,5 kg) (14): 1) Antti Perho KorsKa 49,80, 2) Tero Järvenpää TP 49,48, 3) Ville Vuolanen KorsKa 47,99, 4) Kari Peltola LempKi 47,98, 5) Markus Röösgren NärpKr 46,94, 6) Hannu Holopainen TP 46,84, 7) Esa Känsäkoski KaustPV 46,32, 8) Markku Tanttu TP 45,66. Maailmanmestaruuden lisäksi tuli nyt myös cupin voitto. – Tässä kisassa ei paljon parannettavaa jäänyt. Dopingsopan takana on kuitenkin elämää. Ronkaisen, 22, kausi on ollut täydellinen menestys. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen OSLO (STT) Mäkihyppymaajoukkueiden päävalmentajat olivat sunnuntaina tyystin toista mieltä kuin Holmenkollenin maailmancupin kilpailua tuomaroinut jury. SE), 2) Petri Hakala AskolU 58,97 (yli entisen SE:n), 3) Juuso Sillanpää KokkVe 48,91, 4) Matti Vesterinen EsboIF 37,12. Kovat ovat myös Taipaleen omat tavoitteet: – Mitalista taistelemaan Kajaanin lähden, hän vakuutti. Pii Pöyhtäri sai puhtaalla ammunnalla hopeaa 13-vuotiaiden sarjassa. Ymmärrän kyllä, että videomittauksessa saattoi olla ongelmia, koska kameroiden on oltava aika kaukana alastulorinteestä, jotta ne saisivat tarpeeksi laajan kuvakulman, Suomen joukkueen opastaja Mika Kojonkoski kertoi. Kahtena päivänä sarjansa H50 kakkossijalle suunnistanut KoS:n Eero Viitasaari oli viimeisen osakilpailun viidenneksi nopein. – Olihan tämä tietysti jonkinlainen yllätys, että voitin sekä maailmanmestaruuden että cupin. 2001 Urheilu 17 Jukka Anias HIMANKA (KP) Suomalainen maastohiihto ei tunnetuista syistä johtuen tällä hetkellä kovin hääveissä kantimissa ole. P 13 1.92 km: 1) Aridani Paulin Raahen Vesa 7.46. Laura Pokela otti pronssia 18-vuotiaiden sarjassa. Rankkojen Ounasvaaran rinteiden kipuamista Hyyppä piti hyvänä harjoituksena normaalimatkan SM-kisoihin. Karhu laski neljänneksi. Naiset yleinen 3.84 km: 1) Elina Lindgren Oulun Pyrintö 13.51, 2) Riitta Kallio-Kokko Kuivasjärven Aura 14.20, 3) Karoliina Peltoniemi Raahen Vesa 14.30, 4) Marjo Mulari Oulu 15.16. Sunnuntaina voittanut Yhdysvaltain Hannah Hardaway jäi yhteispisteissä kolmanneksi. Yksi varteenotettava tekijä Kajaanin yhteislähdöllä hiihdettävässä viidenkympin kisassa saattaa olla Kalajoen Junkkarien Kuisma Taipale, joka vei vaivattomaan tyyliin nimiinsä sunnuntaina Himangan Pernussa hiihdetyn vapaan kympin. Junkkareiden Kalle Junnikkala rakenteli omakotitaloaan Kalajoen hiekkasärkille loppukesän ja syksyn. Kolmiosaisen Pauhucupin seuraava osakilpailu juostaan 31.3 ja päätöskisa Pauhun Pinkaisu 28.4 Tulokset: Miehet yleinen 5.76 km: 1) Arto Rantakari Raahen Vesa 18.20, 2) Matti Luokkanen Pyhäjoen Pauhu 19.17, 3)4 Tuukka Sundström Oulun Pyrintö 19.41, 4) Esko Impola Pattijoki 21.21, 5) Tarmo Liimatainen Nivalan Urheilijat 22.20. – Kaksi vuotta sitten olin seitsemäs. M 19 5.76 km: 1) Jouni Kärkinen Toholammin Urheilijat 22.52. Japanin Aiko Uemura oli toinen sekä finaalissa että cupin yhteispisteissä. Naiset 50 3.84 km: 1) Seija Honka Raahen Vesa 18.24, 2) Tuula Kurikka Raahen Sporttiveteraanit 18.31, 3) Pirkko Kinnunen Oulun Ikiliikkujat 20.13. Laura Heikkilä sai samoin hopeaa 14-vuotiaiden ikäluokassa. D16-sarjassa KoS:n Jaana Pulkkinen aloitti Lumirastit kolmossijalla. Ronkaisen olympiavoitto on takkuisten takana. Kolmanneksi yhteistuloksissa sijoittunut Epilän Johanna Perkkalainen napsi osakilpailujen kolmossijat Hirven ja Huhtalan jälkeen. Periaatteessa kausi on siis ollut lähes täydellinen. Lauantaina ratkaistiin normaalimatkojen mestaruudet ja sunnuntaina olivat vuorossa viestit. – Kyllä ihan nappiin on mennyt. – Tästä on hyvä jatkaa, sillä tarkoitukseni on yrittää vielä ensi kaudella. Kuisma Taipale on vertynyt viime viikkoina loistokuntoon. Muuramessa Jyväskylän kupeessa asuva Ronkainen voitti maailmanmestaruuden alkuvuodesta. – Eturistiside meni täysin poikki. Erittäin hyvää hyppäämistä, Kojonkoski kiitteli. Tulevaisuudessa tarkoitus on kyllä satsata tosissaan hiihtoon. Kuisma on varmasti tällä hetkellä yksi maan kovakuntoisimmista hiihtäjistä, Kalliokoski arveli. Jussin veli Matti ylsi kisan seitsemänneksi. Valmentajat kuten myös urheilijat olisivat halunneet jatkaa kilpailun loppuun, mutta jury päätti typistää koitoksen kierroksen mittaiseksi. Valmennettaviensa hyppyihin Kojonkoski oli sangen tyytyväinen, vaikka yhdeksänneksi sijoittuneelta Risto Jussilaiselta päävalmentaja olisi odottanut parempaakin tulosta. Sumu sokaisi Holmenkollenilla. N 17 3.84 km: 1) Jonna Alatalo Raahen Vesa 15.14. Keski-Pohjanmaalle kisoista tuli neljä mitalia. Nivalassa hiihdin lauantaina kuukauteen ensimmäisen vapaan kisan. Toivon, että hän vielä jatkaisi hiihtämistä, Latvakoski ymmärsi idoliaan. Syynä kisan keskeyttämiseen oli sakea sumu, joka samensi jonkin verran arvostelutuomareiden näkymiä mutta sekoitti erityisesti videomittauslaitteet. Yli entisen SE:n heitti myös hopeamies Petri Hakala. Antero Vauhkonen ROVANIEMI (KP) Ounasvaaralla hiihtosuunnistuksen maailmancupin yhteydessä järjestettyjen kolmipäiväisten Lapin Lumirastien voittajiksi suunnistivat Kalajoen Junkkareiden Kalle Junnikkala ja Epilän Esan Aino-Maria Hirvi. Kyllähän seitsemäs sija hyvä tavoite olisi tällekin kaudelle, mutta parempaa kuitenkin tavoittelen, totesi Hyyppä palkintopallin kupeella. Onneksi nyt ei ole kiire lentokoneeseen. T 13 1.92 km: 1) Annika Suua Pyhäjoen Pauhu 8.30, 2) Janika Törmäkangas Pyhäjoen Pauhu 8.39, 3) Johanna Kaivosoja Pyhäjoen Pauhu 8.55. – Olen kerran ollut tällä kaudella kolmas, joten tämä neljäs sija on tasoni mukainen. Eroa voittajaan kertyi puolisen minuuttia: – Ihan tyytyväinen olen kilpailuun. Sillanpää kiskaisi SM-pronssille JÄMSÄ (STT) Mikko Ronkaisesta tuli freestylen kumparelaskun maailmancupin voittaja Jämsän Himoksessa lasketussa loppukilpailussa. Lemin Eskojen Maija Hietamies vei kultaa 19,3 sekunnin erolla ennen Konneveden Mervi Markkasta. Ensimmäisen ja viimeisen kierroksen paras oli puolalainen maailmancupin voiton jo varmistanut Adam Malysz, joka peittosi itävaltalaisen Stefan Horngacherin 13,6 pisteellä. Eikä se tänään painanut, Taipale kertoi tyytyväisenä. Liikkeen ajoituksessa hyppyripöydällä oli vielä pikkuisen ongelmia, eikä hän saanut aikaan ihan maksimiponnistusta, mutta hyvä näin, päävalmentaja kertoi. Ronkaisesta kumpareiden maailmancup-voittaja Mikko Ronkaisen kausi on ollut menestys. Kotimaassa laskeminen nosti fiilistä. Viikko sitten Latvakoski otti vieläkin makeamman voiton Simpeleellä Hopeasomman loppukilpailussa. Mitaleille nousemiseksi tarvitsen lisää aggressiivisuutta laskuuni, Karhu sanoi. – Kyllä luistelukin on lähtenyt kulkemaan nyt hyvin. Minna Karhulla oli äärimmäisen ohut oljenkorsi nousta Himoksen voitolla ja muiden epäonnella pronssille cupissa. Mahdollisimman ylös tulosluettelossa aikoo myös Kalliokoski yltää: – Kyllähän sitä voi aina mitaleille asti nousta, jos kaikki onnistuu nappiin. Rousseaun kolmas tila Himoksessa tiesi myös sitä, että kainalosauvojen avulla Himoksessa liikkunut Janne Lahtela pokkasi cup-hopeaa. Harri Latvakoski oli omaa luokkaansa talven Keskipohjanmaa Cupissa. Olosuhteet olivat itse asiassa Kojonkosken mukaan ehkäpä parhaat koko kaudella. Olin viime kaudella cupissa kuudes ja otin yhden osakilpailuvoiton. Hemohessien sivuladulle heittämä hiihdon kärkiryhmä mietiskelee syntyjä syviä eikä kolmen viikon kuluttua (31.3.-1.4.) pidettäviä Kajaanin SM-kisoja. Lahtela joutui antamaan muille melkoisen edun, koska hän oli polvileikkauksen takia sivussa kahdesta viime kilpailusta
Toto (1-10-3): 15,13 6,50-2,51-2,29 39,03. Vatsataudista huolimatta Mäkinen ajoi kilpailun 18 erikoiskokeella kahdeksan pohjaaikaa. Lähtö 6, sh 2100m: 1)Pulkkinen/Juha Alikoski 30,8 2)Niko-Vokker 29,9 (27) 3)Hellun Likka 31,6 (33) 4)Lalli-Pekku 32,2 (999). Toto (8-2-4); 2,80 2,26-1,51-1,63 6,97. Ritakallio opiskelee yleisurheilustipendiaattina Hardingin yliopistossa. Loppukaarteen neljättäviidetä rataa kiertänyt Hika hyppäsi lyhyesti vielä maalisuoran alussa, mutta vei siitä huolimatta 14.000 markan arvoisen voiton Kalajoelle. – Jännäähän se oli, ja eikös rallin pidä sellaista ollakin, Mäkinen pyyhki hikeä kamppailun tauottua. Toto (11-212); 7,35 2,38-2,75-7,56 6,84. Verryttelykierroksella kiekko lensi Tompurin kädestä pitkälti yli 64 metriä. Samalla hän siirtyi cupin johtoon tasapistein Tanskan Henrik Lundgaardin kanssa. Our Colour Coctail ja Jarkko Sipilän Indian Rockhead tarjosivat Kannuksen oriille kovimman vastuksen. Toto (3-15-2): 15,01 5,12-1,64-1,92 23,69. Lähtö 8, lv 2100 m; 1) Zini Brave/Jani Mäntylä 22,1a, 2) Speed Morangie 22,2a (31), 3) New Prouse 22,5a (45), 4) Rebecca Cram 23,0a (150), poissa 12. Toto (2-3-7): 14,08 2,01-1,791,91 12,19. Lähtö 2, lv 2100 m: 1) Ripkin Prince/Marko Heikari 22,1, 2) Konstance 21,6 (25), 3) Big Boy Express 22,7 (42), 4) Voting Right 22,8 (976), poissa: 10, 11. Hän ylitti ensin kaikkien aikojen kolmantena suomalaisena neljä metriä ja sivusi sitten Annu Mäkelän viimevuotista SE-hallitulosta 410. Sweet Honeyn pikkuveli näytti luokkansa viimeisessä kaarteessa, kun se hyökkäsi näyttävästi kohden kärkeä. Seinäjoen Urheilijoita edustava Kankaanpää paransi ennätystään 1,26 metriä. Kaikkiaan 11 naista ylitti vähintään 400. Lähtö 3, lv 2 640 m: 1) Golden Cat/Anssi Nurminen 21,4a, 2) Action Andy 21,5a (43), 3) BWT Killerqueen 21,8a (282), 4) Coktail Moon 22,0ax (86). Troikka: 3 218,95. V4kerroin 27,61. Toto (2-3-1); 22,88 2,00-2,00-2,00 96,51. V4-kerroin 308,47. Aki Antti-Roiko kierrätti Brave Leaderin parijonon hänniltä 150 metrin matkalla kärkeen. Kerran meitä yritettiin laittaa erikoiskokeelle jo ennen nollaautoa, mutta en suostunut menemään, Mäkinen muisteli yhtä uransa hankalinta kilpailua. V4kerroin: 31,61. V4kerroin 72,68. Toto (5–9–8): 15,50 4,93–2,63–2,63 41,36. Toto (9/10–3): 4,83(9)/14,50(10) 1,78/(9)–4,60(10)–1,36 31,31. Porvoon Urheilijoiden Timo Tompuri heitti miesten kilpailussa viisi kertaa yli 60 metrin, joista kolme yli 62 metrin. Lähtö 2, sh 2 140 m: 1) Hulivalko/Antti Teivainen 39,3, 2) Tuli Ringo 39,4 (292), 3) Keitaan Salama 41,1x (97), 4) Tiima 40,6 (166), poissa 14. V4-kerroin: 322,47. V4-rivi 1-11-8-12, V4vaihto 10.960 mk. Peugeot sai Grönholmin ja Didier Auriolin (8:s) ansiosta myös kauden ensimmäiset merkkimestaruuspisteensä. Tässä on pikku ongelma, joka poistuu uuden auton myötä, mutta nykyisestä autosta sitä ei saada korjattua. Kankaanpää heitti kiekon SE:n Seinäjoen Urheilijoiden Tiina Kankaanpää heitti kiekon Suomen ennätyksen 57,44 talvimestaruuskilpailuissa. Troikka 604,10. Lähtö 9, lv 2 140 m: 1) Sun Rice Born/Harri Koivunen 20,4, 2) Speedy Miss 21,4 (346), 3) Golda Atac 21,8 (520), 4) Joy Time 22,1 (65), poissa 8. Suomalaisista yksityiskuljettajista Tapio Laukkanen ajoi Toyotallaan sunnuntaina varman päälle ja varmisti 9:nnen sijan. 19,5a (37). Bravo Leaderin voittoaika 18,8 oli päivän nopein. Kokonaisvaihto 790 264 mk, yleisöä 623. Kiekon talvimestaruuskisat olivat poikkeuksellisen korkeatasoiset, sillä 22-vuotiaiden kilpailussakin kaksi miestä heitti yli Timo Sinervon entisen SE:n. – Toinen erikoiskoe oli koko ajan sellaista pitkää mutkaa, joka ei sovi tälle autolle. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Heikki Saukkomaa Timo-Jaakko Virkkala VAASA (KP) Pauli ja Tauno Jylhän omistama Maybe Wild puolusti johtopaikkaansa alusta loppuun Vaasan Totoplus-raveissa. Mäkiselle sunnuntai oli yllätyksiä täynnä: ensimmäinen kolmesta erikoiskokeesta peruttiin ja toisella 25,26 kilometrin mittaisella taipaleella Sainz ajoi 13,3 sekunnin pohja-ajan. Sainz kauhisteli olosuhteita HELSINKI (STT) Tiina Kankaanpää heitti sunnuntaina naisten kiekon Suomen ennätyksen 57,44 lajin talvimestaruuskilpailuissa Helsingissä. MARIA DA FEIRA, PORTUGALI (STT) Tommi Mäkinen muistaa uransa 100. Toto (2-1-10): 6,91 3,19-4,39-2,09 88,01. Lähtö 3, sh 2100 m: 1) Hovin Papitar/Merja Ikäheimonen 33,9, 2) Linnun Virkku 36,9 (76), 3) Lennon Jussi 34,6X (55), 4) Peli-Jasser 37,9 (461), poissa: 5. Toto (2-14-1): 24,06 9,01-13,02-5,80 127,48. Lähtö 7, lv 2100 m; 1) Bravo Leader/Aki Antti-Leader 18,8a, 2) Born To Be Best 19,0a (96), 3) Wasa Active 19,0a (63), 4) Quick Moon 19,2a (659), poissa 3, 5. – Hikalla tähdätään V75:n alimpiin sarjoihin lähiaikoina, Antti-Roiko kaavaili. Ulkoa lähtenyt Bravo Leader kiersi alussa kolmatta rataa ennen kuin pääsi toiseen ulkopariin. Kolding, Tanska: Tanskan avoimet maastomestaruuskilpailut: Miehet, 6,4 km: 1) Dennis Jensen Tanska 20.50, 2) Turo Inkiläinen Suomi 21.11, 3) Steen Walter Tanska 21.13, 4) Sonni Thelmark Tanska 21.15. Toto (6-9-5): 2,50 2,79-5,02-7,04 13,99. V4-kerroin 446,07. Maalissa eroa Mäkisen hyväksi oli 8,6 sekuntia. Aivan kauheaa, espanjalainen muisteli. MM-voitto. Toto (12-7-4): 2,82 2,08-8,89-21,52 56,52. – Lähtöpaikasta ei saisi valittaa, mutta varsinkin ensimmäisenä päivänä kärkiautojen oli selvästi parempi ajaa. Tilanne automerkkien MM-sarjassa 3/14 MM-osakilpailun jälkeen: 1) Mitsubishi 33 pistettä, 2) Ford 20, 3) Hyundai 8, 4) Subaru 7, 5) Skoda 6, 6) Peugeot 4. Hämeenlinnasta kotoisin oleva Ritakallio sijoittui neljänneksi 800 ja 1 500 metrillä. – Jos ne olisivat sinne erikoiskokeen alusta päässeet, niin ne eivät olisi päässeet sieltä enää pois, Mäkinen arveli. En ole koskaan ajanut sellaisessa sumussa. Mika Loikkasen harjoittelutoveri Mikko Kyyrö sinkautti 59,30 ja Askolan Urheilijoiden Petri Hakala 58,97. MARIA DA FEIRA, PORTUGALI (STT) Fordin Carlos Sainzille Portugalin ralli oli pitkän uran 140. Maria da Feira, Portugali: Ralliautoilun kauden 3/14 MM-osakilpailun, Portugalin rallin lopputulokset: 1) Tommi Mäkinen Suomi Mitsubishi 3.19.17,4, 2) Carlos Sainz Espanja Ford – 8,6 sekuntia perässä, 3) Marcus Grönholm Suomi Peugeot –2.55,61, 4) Richard Burns Britannia Subaru –3.24,3, 5) Francois Delecour Ranska Ford –10.06,8, 6) Alister McRae Britannia Hyundai –12.08,4, 7) Kenneth Eriksson Ruotsi Hyundai –13.32,5, 8) Didier Auriol Ranska Peugeot –16.08,6, 9) Tapio Laukkanen Suomi Toyota –16.35,9, 10) Pasi Hagström Suomi Toyota –19.32,5. Viimeisellä erikoiskokeella taas Tommin (Mäkinen) auto oli kaivanut kiviä tielle. Lähtö 4, lv 2100m: 1)Secret Star/Jukka-Pekka Niskanen 21,8 2)Prince Dexter 20,5x (38) 3)Magic Dimwitty 21,5 (107) 4) Windy Tara 21,8 (464). Lähtö 6, sh 2 140 m: 1) Artisti/Pertti Puikkonen 33,0, 2) Vokkerinna 33,3 (205), 3) Mercur 32,9x (154), 4) K.Källi 32,0 (112). Grönholmin kausi jatkuu Katalonian rallissa, jossa hän ajaa vain kuljettajien MM-pisteistä. Toto (10-9-4); 30,66 1,59-1,41-1,95 38,94. Mäkisestä mutarallin sankari Uran 100. Toto (7-4-10): 30,88 6,84-3,33-4,43 171,28. Sumun takia näkyvyys oli 20 metriä, nuotissa luki, että kaasu pohjaan, ja tiellä vilisee erikoiskokeen järjestysmiehiä, Mäkinen jyrisi. Lähtö 2, lv 2100 m; 1) Stady Bullet/Pekka Myllymäki 21,8, 2) Our Colour Coktail 21,2 (89), 3) Indian Rockhead 21,3 (25), 4) Torpedo 22,1 (187), poissa 4, 8. V4kerroin 61,65. Järvenpään Palon Mika Loikkanen onnistui mainiosti ja heitti hopealle tuloksella 61,15. Palamaa paransi entistä ennätystään 14 senttiä. maaliskuuta. – Kellot erikoiskokeiden alussa näyttivät mitä sattuu, koskaan ei tiennyt montako nolla-autoa meitä ennen oli erikoiskokeelle mennyt. Juppi 35,6a (216), 3) Dira 35,7a (38), 4) Neiti Lilli 35,4aX (216). – Se iski iltapäivällä ja nosti kuumeen. Kilpailun aikana jatkunut sade ja korkeammilla paikoilla ajetuilla erikoiskokeilla leijunut vankka sumu vaikeutti kuljettajien urakkaa entisestään. Klemolan tallin nelivuotiaat superlahjakkuudet Bravoja Brave Leader avasivat kautensa vakuuttavilla voitoilla. Forssa: Lähtö 1, lv 2 140 m: 1) Unique Ina/Harri Koivunen 22,3, 2) Flea Boulevard 23,1 (180), 3) V.G.Majestic 22,7 (37), 4) Gunwale 23,5 (301), poissa 2,12. Toto (7-4-14): 36,40 5,55-1,68-2,22 47,01. Lähtö 8, lv 2100m: 1)Sir Romeo/Petter Rudström 18,9 2)Nobil Spectator 19,3 (51) 3)Etna Factor 19,3 (412) 4)Typhoon Nevele 19,6x (91), pois 1. Kovatasoisessa kisassa kaikkiaan 11 naista hyppäsi vähintään neljä metriä. Toto (4–1–6): 3,00 2,66–7,66–4,03 24,91. Lähtö 5, lv 2100m: 1)Red Chief/Paavo Koivurova 18,0 2)Flight Step 20,3 (34) 3)Dulcamara 19,8 (46) 4)Brando Tuna 19,9 (77). Lähtö 4, lv 2100 m: 1) Dollari Daisy/Ari-Pekka Pakkanen 20,1, 2) Mission 20,3 (77), 3) My Madeleine 20,7 (385), 4) The Bodyguard 20,0 (771). Vauhtiin päästyään Ahti Antti-Roiko taituroi toisen tolppansa herkästi laukkaavan Hikan rattailla. Ennen viimeistä erikoiskoetta Mäkinen kokosi itsenä ja ajoi 11,15 kilometrin rupeaman liki sekunnin per kilometri kovempaa kuin Sainz. – Sunnuntain ensimmäisellä erikoiskokeella otin riskejä, mutta se kannatti. Toto (1-10-7); 5,37 2,091,79-2,45 22,62. Yleisöä 753. Toto (12–10–11): 2,95 2,03–3,80–5,90 12,71. Sainz putosi parhaimmillaan puolen minuutin päähän, mutta iltapäivällä iskenyt mahatauti ja kuume söivät Mäkisen ajosta terää. Muista suomalaisista Peugeotin Marcus Grönholm oli kolmas. Urakka jatkuu pr-tehtävillä Kuumeiselle Mäkiselle Portugalin savikoissa pyöriminen ei päättynyt vielä sunnuntaina. Kuume vei parhaat mehut Mäkisellä oli vankka ote kilpailun voitosta jo lauantain erikoiskokeilla. Rallin MM-sarja jatkuu Katalonian rallilla 22. Toto (8-9-1): 1,95 1,41-2,90-1,41 9,31. Hidasvauhtiseen taktiikkaan sortui pelisuosikki Sweet Honey, joka jätettiin tylysti kuudenneksi. Lähtö 9, lv 2100 m: 1) Blend Back/Tapio Perttunen 20,1aX, 2) Disco Star 20,0a (40), 3) Maybe Me Brave 21,0a (167), 4) Queen Of Moon 21,1a (210), poissa: 8, 9. Toto (8-9-5); 3,24 1,201,80-1,21 3,34. Mikkeli: Lähtö 1, sh 2100 m: 1) Huaniitta/Pekka Vilpponen 36,5, 2) Tuttunelli 37,8 (78), 3) Antti-Riku 38,0 (999), 4) Vimina 37,5 (512). Portugalin rallin voitto oli hänelle jo toinen, edellinen tuli 1997, ja samalla kaikkien aikojen 22. 1 500 m: 1) Jennifer Michel USA 4.47,83, 2) Becky Leppard USA 4.49,35, 3) Alicen Maier USA 4.50,07, 4) Ritakallio 4.51,85 (kkk ja kaikkien aikojen 8:s Suomessa). Lähtö 2, sh 2100m: 1)Piskon Tyttö/Harri Vimpari 37,6x 2)TähtiPonseri 39,6x (34) 3)Liisa-Liukas 39,7x (27) 4) Saaren Osmo 40,1x (131), pois 2. Tompurin viimevuotinen SE on 63,44. – Olin vähän pettynyt, kun aamun ensimmäinen erikoiskoe peruttiin. Palamaa opiskelee yleisurheilustipendillä itäisessä Michiganin yliopistossa. Toto (14-4-5): 2,20 2,42-3,84-3,84 9,43. Toto (2-3-9): 16,20 3,74-4,52-2,76 295,46, troikka 2104,06. Kisajärjestäjille sapiskaa Portugalin ralli ajettiin vaikeammissa olosuhteissa kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Lähtö 8, sh 2100 m: 1) Lento-Vihi/Kari Viisterä 35,3a, 2) M.R.K. Tauti ei hellittänyt vielä sunnuntainakaan. Lähtö 9, Närpes Bröd -lähtö, sh 2100 m; 1) Apassi/Markku Nurmi 30,5, 2) Suikun Ralli 29,1 (29), 3) Musta-Hulmu 31,1x (69), 4) Mister Villari 30,3 (53), poissa 2, 4, 7. Lähtö 3, sh 2100 m; 1) Vohe/Markku Hietanen 40,0, 2) Tosi-Napsu 40,0x (27), 3) Utun Vilppi 38,5 (99), 4) Eelis 39,5 (218). Hyökkäsin kaasu pohjassa koko matkan. Lähtö 5, lv 2 140 m: 1) Lady Camaro/Kari Venäläinen 20,2a, 2) Only Laukko 20,5a (155), 3) Elma Bess 20,6a (88), 4) The Bellydancer 20,7a (65), poissa 11. Toto (5-10-9); 3,74 1,84-2,30-17,93 34,33. Ne pakottivat meitä monesti pois ajolinjalta, mutta se kuuluu lajiin, Sainz kuittasi 8,6 sekunnin tappionsa. Toto (11–1–9): 6,45 3,48–5,96–1,58 46,73. Toto (10-89): 6,52 2,44-2,67-2,29 32,05. Lähtö 6, sh 1600 m: 1) Turon Maine/Pekka Vilpponen 29,3a, 2) Iitaliina 29,6a (166), 3) Turotei 29,8a (93), 4) Pajatus 29,9aX (187). Yksityiskuljettajista Tapio Laukkanen sijoittui Toyotan WRC-autolla 9:nneksi ja Pasi Hagström Toyotalla 10:nneksi. Lähtö 7, lv 2100m: 1)Lotus Hornline/Mauri Jaara 18,5 2)Braveheart Kitt 19,2 (55) 3)Big Diamond 20,0 (888) 4)Luikon Fire Soul 20,8 (126). Mäkisen edellä MM-voittotilastossa ovat Juha Kankkunen ja Carlos Sainz, joilla on koossa 23 MMrallin voittoa. V4-kerroin 37,86. Lähtö 6, Plastweld -lähtö, lv 2100 m; 1) Brave Leader/Aki Antti-Roiko 19,5a, 2) Titan World 19,8a (321), 3) Mystique Ocean 19,9a (804), 4) Triple Star 20,2a (804), poissa 10. Kolmas sija reilut kaksi minuuttia kärjestä takasi inkoolaiselle kauden ensimmäiset neljä MM-pistettä, joilla hän sijoittuu kuljettajien MM-sarjassa seitsemänneksi. V4kerroin 76,95. Alussa johtanut Titan World nappasi toisen sijan ennen Mystique Oceania. Boston, Massachusetts: Yhdysvaltojen yliopistojen hallimestaruuskilpailut, 2. Lähtö 3, sh 2100m: 1)Terminaattori/Markku Peltoniemi 36,5 2)Vikkelän Vikke 37,6 (42) 3)V.A.Vikkelä 37,7x (50) 4)Laineen Poika 36,9 (180). Kokeneen rallimestarin mukaan keli sinällään ei ollut ongelma, vaan järjestelyjen pettäminen. Tiet olivat sateisen talven jäljiltä mutaisia, vetisiä ja erittäin liukkaita. 42 kpl 4 oikein – V4-kerroin: 345,51. He töppäilivät ja hölmöilivät koko kilpailun ajan, Mäkinen harmitteli rallin jälkeen. Tänään se avasi 15,5 puolikkaan ja tuli lopun 17,5, Ahti Antti-Roiko kertoi lähdön vauhdinjaosta. Maanantain on edessä pr-töitä kilpa-auton ratissa tallin päätukijan asiakkaita kyyditellen. Ahti Antti-Roikon ajama 7-vuotias Perhon tamma sinetöi voittonsa 17,5:n päätöspuolikkaalla. V4kerroin 46,03. Toto (3–4–2): 2,30 1,67–2,74–2,74 4,99. MM-rallin vielä pitkään. Kauden toisella MM-voitollaan Mäkinen nousi MM-sarjan johtoon neljän pisteen turvin ennen Carlos Sainzia. Lähtö 10, lv 2100m: 1)Wildest Dream/Tuomo Holma 20,9 2)Texiter 21,0 (999) 3)Kayester 21,1 (163) 4)Summer Romance 20,5 (999). Yleisurheilu. Hän otti täydet pisteet kv. Kokonaisvaihto 88.045 mk. Vaikeat olosuhteet ja kirvelevä tappio tekivät siitä ikimuistoisen. – Kilpailun järjestäjät sietäisivät saada sapiskaa. – Rallista jäi parhaiten mieleen sää. Tornio: Lähtö 1, lv 2100m: 1)Charlotte Charming/Kaarlo Palojärvi 20,6 2)Wind Of Change 21,3 (23) 3)Directive 20,9 (392) 4) Agatha 21,8 (58). Koko ajan oli kova hiki ja veto oli aivan poissa, Mäkinen kertoi. Troikka 937,47. V4-kerroin 719,48. – Se oli kapeaa tietä, jossa oli paljon lyhyitä mutkia. Rallin aikana kuljettajat esittivät aiheellista huolestumista niin oman kuin yleisön turvallisuuden suhteen, sillä paloja sairasautokalusto oli sellaista, että erikoiskokeilla liikkuminen olisi ollut vaikeaa. Lähtö 4, Suomen hevostarvike -lähtö, lv, 2100 m; 1) Maybe Wild/Ahti AnttiRoiko 19,0a, 2) Guarantee C 19,2a (134), 3) Durasan 19,8a (58), 4) Oscar Cape 19,9a (121). Varsinkin kaikki mutkat annoin mennä kaasu auki, Mäkinen kuvaili voitokasta ajoaan. – Tauti alkoi juuri niin pahaan aikaan kuin ikinä mahdollista, Mäkinen harmitteli. V4: vaihto 291 826 mk, oikea rivi 210-12-8, poissa II/2 III/10 IV/3, 5. Palamaa sivusi seipään SE:tä Fayetteville, Arkansas: Yhdysvaltojen suurten yliopistojen hallimestaruuskilpailut: Naiset: Seiväs: 1) Thorey Edda Elisdottir Islanti 451 (PE ja kaikkien aikojen 8:s maailmassa), 2) Tracy O'Hara USA 420, 3) Andrea Dutoit USA 420, 4) Rhian Clarke Britannia 420, 5) Amy Linnen USA 420, 6) Hanna Palamaa Suomi 410 (kkk ja sivuaa SE:tä). Yleisöä 537, pelivaihto 130 065 mk. MM-osakilpailu. Rovaniemeläinen Jouni Helppikangas heitti kaikkien aikojen viidenneksi parhaan suomalaistuloksen 59,62. Tilanne kuljettajien MM-sarjassa 3/14 MM-osakilpailun jälkeen: 1) Mäkinen 20 pistettä, 2) Sainz 16, 3) Harri Rovanperä 10, 4) Delecour 8, 5) Thomas Rådström 6, 6) Toni Gardemeister 5, 7) Grönholm 4, 8) Schwarz 3, 9) Burns 3, 10) Loix. Lähtö 7, lv 2 140 m: 1) Star Of Thunder/Antti Teivainen 19,1a, 2) Samuel Rock 19,2a (326), 3) New Feelings 19,4a (179), 4) Fairyland I.T. Troikka 131,99. V4-kerroin 1013,81. Ritakallio urakoi Kestävyysjuoksija Hanna Ritakallio urakoi Yhdysvaltain keskisuurten yliopistojen mestaruuskilpailuissa neljä starttia vajaan vuorokauden kuluessa. Lähtö 4, lv 1 640 m: 1) Elastic Jolb/Teemu Okkolin 20,1a, 1) Dark Fighter/Seppo Markkula 20,1a, 3) Amazing Talent 20,1a (21), 4) Sonja Braun 20,1a (23), poissa 7. Lähtö 7, lv 2100 m: 1) Please Straus/Jouko Tarvainen 18,5a, 2) Civil Life 18,5a (33), 3) Conehills Natalia 18,7a (220), 4) Rally Rosy 18,7a (90). Lähtö 8, sh 2 140 m: 1) Tupla-Heli/Ari Moilanen 32,9, 2) Soman Kuiske 33,2 (72), 3) Heikku 34,4 (118), 4) Morieero 34,4 (134), poissa 1,3. – Sunnuntaina ei enää ollut kiire, mutta silti piti kertaalleen sammuttaa auto yhteen risteykseen, inkoolainen naureskeli. V4-kerroin: 82,45. – Voi olla, että pääsen ennen sitä ajamaan Toyotalle kehitystestiä, Laukkanen kertoi. Me ajettiin ihan soossissa, Grönholm ruoti kisaansa. Toto (8-7-10): 1,82 1,4211,93-3,18 19,98. Se olisi ollut juuri sellainen meille sopiva tie, mutta etuauto juuttui sinne kiinni, Mäkinen kertaili aamun tapahtumia. Lähtö 5, sh 2100 m; 1) Hika/Ahti Antti-Roiko 34,1x, 2) Etu-Shekki 35,0x (229), 3) Vinsent 35,2 (151), 4) Valkoviiri 35,2 (114), poissa 2. Kuudenneksi sijoittunut Palamaa teki myös kolme yritystä SE-korkeudesta 420. MM-ralli päättyi voitokkaaseen kaksintaisteluun Tommi Mäkinen pääsi pienen tauon jälkeen jälleen samppakaljan ruiskutteluun kartturinsa Risto mannisenmäen kanssa. Toto (6-7-12): 2,17 1,91-2,21-5,55 7,31, troikka 67,44. Sille erikoiskokeelle tuli myös leikattua renkaita liikaa ja ne vähän suli alle, Mäkinen muisteli. – Vaikeinta oli lauantaina aamulla. Piikissä juossut Ullavan ori hölkkäsi kierroksen 22,0, joten takana tulevilla ei ollut mitään mahdollisuuksia 14,5aikaisella loppupuolikkaalla. Espoon Tapioita kotimaassa edustava Palamaa ylitti riman 410 sentin korkeudella. Lähtö 9, sh 2100m: 1)Jesperi/Seppo Knihtilä 35,7 2)Ailion Essi 35,0 (53) 3)Verilo 36,0 (242) 4)Kiikun Johanna 36,2 (193). Pekka Myllymäen Stady Bullet (TuxedoArgina Be) aloitti Keski-Pohjanmaan hevosten voitonjuhlat Vaasassa. Voittaja oli islantilainen Thorey Edda Elisdottir tuloksella 451. Toto (1-11-7): 9,31 2,22-1,781,52 20,45. Yleisöä 834. Troikka: 222,90. Portugalin rallin tilastoja: Erikoiskokeiden voitot: Mäkinen 8 kpl, Sainz 6, Rovanperä ja Burns 2. – Maybe Wild on parhaimmillaan tosi hyvä tamma, jonka suoritukset vaihtelevat paljon. 4oikein 454 kpl, kerroin 319,18. Lähtö 5, lv 1600 m: 1) Brother Beyond/Ville Mikkanen 16,4a, 2) Son Of Person 16,6a (93), 3) Fly Catcher 16,7a (335), 4) Vigo 16,8a (40). Kuva: Lehtikuva/Reuters ST. V4: vaihto 35 403 mk, oikea rivi 7-6-911, 4 oikein 3 kpl kerroin 7 434,63. 2001 s KESKIPOHJANMAA ST. Samaa mieltä oli myös Marcus Grönholm. Koko reitin Mäkinen selvitti 79 km/t keskivauhdilla. Onnistuessaan se olisi riittänyt kakkossijaan. divisioona: Naiset: 800 m: 1) Lana Jekabsone Latvia 2.10,94, 2) Ieva Zunda Latvia 2.11,21, 3) Rose Criss USA 2.11,32, 4) Hanna Ritakallio Suomi 2.12,69. Autoliiton FIA:n tallien cupista. Maybe Wild keulasta voittoon Vaasassa FAYETTEVILLE, USA (STT) Hanna Palamaa sivusi naisten seipään sisäratojen Suomen ennätystä Yhdysvaltain suurten yliopiston mestaruuskilpailuissa Fayettevillessä. Tulos rikkoo entisen ME-naisen Vala Flosadottirin Islannin ja Pohjoismaiden ennätyksen. Lähtö 10, sh 2100 m: 1) Muusan Patu/Eero Hyötyläinen 34,6, 2) Maikker 34,8 (108), 3) Tianella 35,2 (130), 4) Tirppana 35,3 (130), poissa: 5. Toto (3–11–7): 6,14 3,83–4,64–2,96 106,46. Se on Tompurin noteerausten jälkeen kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaistulos hallikilpailuissa. Lähtö 10, lv 2100 m; 1) Golden Pearl/Niko Jokela 20,1, 2) Ida Scott 19,8 (962), 3) Rubendorf 20,6 (240), 4) Wild Like A Wind 20,0 (721). Pitempi matka toi myös kauden kotimaisen kärkiajan ja kaikkien aikojen kahdeksanneksi parhaan kotimaisen ajan 4.51,85. Taistelu voitosta Portugalin mutaisilla teillä huipentui viimeiseen erikoiskokeen kaksintaisteluun, jolla Carlos Sainz kukistui 8,9 sekunnilla. Voittoheitto kantoi 62,60, mutta kilpailuheitot olivat silti pieniä pettymyksiä. – Brave Leaderillä on eniten rahaa tallimme nelivuotiaista, mutta kaikki kolme hevosta ovat lähes samanveroisia kauden tässä vaiheessa, arvioi Petri Klemola varsatähtiään. Toto (9-1-11): 2,57 1,55-3,01-2,76 8,98. Toto (11-1-9); 3,33 1,741,89-2,70 3,95. V4: Vaihto 23 024 mk; oikea rivi 9/10–5–4–3, poissa I/7, II/11. St. Toto (11-3-7): 11,87 3,18-2,09-5,36 30,52. Lähtö 1, lv 2100 m; 1) Meadowbell/Markku Hietanen 22,5, 2) Sarique 22,7 (56), 3) Unitedspeedy 22,8 (76), 4) Catherine 23,0 (260), poissa 10. Kahdeksalla sadalla metrillä Ritakallion aika oli 2.12,69. Toto (12-1-10); 4,44 2,46-3,35-9,48 6,54. Samalla espanjalainen nousi 0,3 sekunnilla kilpailun johtoon. 18 Urheilu Maanantaina 12.3. Kymmenenneksi sijoittuneelle Pasi Hagströmille Portugalin matka oli tuloksellinen. Troikka 14 311,67. Kokonaisvaihto 202 722 mk. Tärkeimmät keskeytykset: McRae kone (ek8), Solberg jousitus (ek8), Loix kytkin (ek15), Schwarz kytkin (ek2), Thiry sähkövika, Rovanperä kone (ek13), Martin ulosajo (ek15), Arai ulosajo (ek3). Toto (3-12-10): 3,38 1,70-2,34-1,27 16,62. Toto (7–1–2): 14,85 3,05–5,61–10,23 38.74. Toto (3–5–11): 2,30 1,40–1,94–4,94 14,38. Vaikeista olosuhteista huolimatta Portugalissa ajettiin kovaa: parhaimmilla erikoiskokeilla keskinopeus oli noin 96 km/t. Toto (1-12-6); 3,39 1,36-2,43-1,92 5,79. V4-kerroin 7434,63. Toto (4-2-12): 1,73 1,23-1,49-1,93 2,46. Seuraava MM-ralli on Kyproksen ralli kesäkuussa
Kysy eduksesi! Maahantuoja Espoo Palveluhakemisto Urheilu 19 ÅRE, RUOTSI (STT– REUTERS–AP) Kroatialainen Janica Kostelic oli alppihiihdon maailmancupin päätöspäivän iloisin ihminen. Sellaista ei toivo kellekään, Kostelic sanoi. – Varma yhdeksäs, Poutiainen totesi sijakseen, joka myös toteutui. Usko, että näytin tänä viikonloppuna, mitä mestarin pitää käydä läpi, Kostelic ruoti. Pujottelukauden iloisimpia yllätyksiä oli skotlantilainen Alain Baxter, joka keräsi cuppisteitä jokaisesta pujottelusta. Toiseksi laskeneen Pärsonin ja kolmossijalla yllättäneen Nowenin väliin jäi yksi sadasosasekunti. Aika-ajon nopein Tshekin Petra Markelova jäi neljänneksi. Pronssia sai Venäjän Vadim Sannikov, ja A-finaalin neljänneksi jäi Suomen Juha Kesti-Helia Preiviikin Kiristä Satakunnasta. Poutiaisella tasainen kausi Tanja Poutiainen jatkoi päätöskilpailussa totuttua rataa. Kostelic on cupin nuorin voittaja sitten vuoden 1971 ja itävaltalaisen Annemarie Moser-Pröllin aikojen. Ei ole oikeastaan kuin SM-kisat jäljellä, ehkä vielä yksi muukin kisa. E-mail: kentso@multi.fi Olli Vikström GSM 0400-564 773 Kenneth Kåla GSM 0400-560 260 Suoraan varastosta, tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin: • laakerit • liukulaakerit • akselitiivisteet • laakeritarvikkeet • hihnakäytöt • ketjukäytöt • kytkimet • lukitusholkit SÄHKÖMOOTTORIT ELMO -erikoismoottorit Myös vaihdekäytöt. Raich nousi sunnuntaina ykköseksi avauskierroksen viidenneltä sijalta. – Jyrkempi yläosa tuntui hyvältä, paremmin kulki kuin harjoituksissa, Poutiainen tuumi, kun seitsemän kisaajaa oli vielä mäen päällä. Matt jäi lajipisteissä kolmanneksi. Maailmancupissa Raich voitti kolme kisaa Mattin yhtä vastaan. Raich nousi Mattin ohi Miesten cup-kauden päättäneessä pujottelussa pisimmän korren veti itävaltalainen Benjamin Raich. Kaikkiaan 28 mitalilajin olympiakisoissa on 751 kilpailijaa 40 maasta. – Onneksi tämä kausi on ohi, se oli rankkaa henkisesti ja fyysisesti. Kostelicin kemut varmistuivat suurpujottelun avauskierroksella. Götschlin painajainen Kostelicia riivasi koko päätösviikonlopun kipeä polvi, joka vaatii leikkauksen. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Kostelicin, Raichin ja Nefin juhlaa Alppihiihtocup päättyi suomalaisittainkin iloisesti 19-vuotias kroatialainen Janica Kostelic on appihiihdon maailmancupin nuorin voittaja sitten vuoden 1971. Juri Ostrovski oli poikien paras yhden kilometrin ladulla perinteisellä hiihtotavalla ennen Norjan Öyvind Andmarkrudia. Eroa kilpailun voittajaan Ranskan Denis Robiniin jäi vaikeuksista huolimatta vain 20 sekuntia. Hän voitti myös pujottelucupin, kun titteliä uhannut Heinz Schilchegger jäi yhdeksänneksi. Suomen toinen edustaja Tuomo Niemelä Rovaniemen Lapista pääsi aika-ajosta 16:n parhaan joukkoon, mutta tie nousi pystyyn puolivälierissä. Koko kilpailun voittaminen on yksinkertaisesti uskomatonta, Raich kuvaili tuntojaan. 67600 Kokkola Puh. Nyt voi ajatella jo ensi kautta, suurpujottelun maailmanmestaruudenkin vienyt Nef tuumi. Hän jäi Kostelicin taakse yhdeksänneksi. Laukka taisteli voitosta kilpailun loppupuolella, mutta putosi rengasrikon takia 14:nneksi. – Molemmissa lajeissa viidentoista joukossa, enpä olisi tältä kaudelta parempaa osannut odottaa, Poutiainen summasi. 2001 KENTSO OY Kålantie 33. Hän sijoittui tasaisen varmoilla laskuillaan yhdeksänneksi, vaikka jäi Nefin käsittämättömän ylivoimaisesta ajasta sadasosia vaille kolme sekuntia. Suomalaisittain miesten pujottelu oli kauden ankein pettymys. Götschl oli valju myös perjantain supersuurpujottelussa, joka normaalisti lukeutuu hänen paraatilajeihinsa. – Ei ollut mukavaa nähdä Renaten ulosajo. KAJAANI (STT) Molemmat kultamitalit menivät Venäjälle, kun Euroopan nuorten talviolympialaiset alkoivat sunnuntaina "varaslähtönä" hiihdon sprinttikilpailuilla Kajaanin keskustassa. Tyttöjen voiton vei Tatjana Tsugajeva, ja hopealle kurotti sadasosan erolla Ruotsin Maria Magnusson ennen Slovenian Vesna Fabjania. Poutiainen nousi kaudella viidentoista parhaan kastiin sekä suurpujottelussa että pujottelussa ja kirjasi molemmissa lajeissa uransa komeimmat sijoitukset. Götschl rämpi Åressa joka lajissa. – Tiesin, että pitää puskea. – Huomenna kotiin. Virallisesti talviolympialaiset avataan sunnuntai-iltana. Venäjälle ensimmäiset voitot nuorten talviolympialaisista PLANCOTT, RANSKA (STT) Ammattipyöräilijä Joona Laukan mahdollisuudet kärkisijoituksiin tyhjenivät rengasrikkoon Ranskassa lauantaina ajetussa 160 km:n maantiekilpailussa. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Sprintissä oli mukana 47 poikaa 25 maasta. – Näin se kausi pitää päättää. Suurpujottelukilpailun voitti taas Sveitsin Sonja Nef. Kroatialaisen ainoa uhkaaja, itävaltalainen Renate Götschl ei pysynyt radalla ja menetti mahdollisuutensa Kostelicin etumatkan kuromiseen. MoserPröll oli alppihiihdon huipulla 17-vuotiaana. Nuoret ovat vuonna 1984 tai sen jälkeen syntyneitä. Kirkkonummen Hiihtoseuran Anni Laukkanen ei päässyt 16:n parhaan joukkoon. Mutta samalla piti varmistaa, että pysyn radalla. Euroopan nuorten olympialaisten lajit ovat ampumahiihto, jääkiekko, lumilautailu, maastohiihto, mäkihyppy (myös tytöille), pikaluistelu ja pujottelu. Kuvat: Lehtikuva/Reuters Itävaltalaisen Benjamin Raichin riemulla ei ollut rajoja maailmancupin ratkettua. Sunnuntain suurpujottelussa hän oli asemissaan jo kilpailun puolitiessä. Kausi alkaa olla tässä. Sunnuntaina teinitähteä piinasi myös vatsapöpö, mutta cup-titteliä puolustanut Götschl oli oudosti vielä huterampi. (06) 830 1536. 20-vuotiaalta rovaniemeläiseltä voi ensi kaudella odottaa rutkasti enemmän. Vasta 19-vuotias Kostelic pääsi sunnuntaina juhlistamaan naisten maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa. Johtoineen ja huoltojoukkoineen Kajaanissa ja Vuokatissa torstaina päättyvät kisat ovat keränneet 1 014 osanottajaa. Tytöissä osanottajia ja maita oli kaksi vähemmän. Rengasrikko pudotti Laukan kärkitaistelusta. Suomen Heli Lehikoinen Savonlinnan Hiihtoseurasta oli aika-ajon 10:s, mutta karsiutui puolivälierissä. Raich, 23, jäi MM-pujottelussa maanmiehensä Mario Mattin taakse hopealle. Hän kaatui torstain syöksyssä, lauantain pujottelussa ja sunnuntain suurpujottelussa. Poutiainen sijoittui yhdeksänneksi myös lauantain pujottelussa. Kauan sitten suurpujottelutittelin ominut Nef, 28, piti ruotsalaiskaksikon Anja Pärson–Ylva Nowen yli puolentoista sekunnin erolla takanaan
17.50 Keski-Suomen uutiset. Kaksoisvoittoon päättyi myös M55-sarjan 60 merin juoksu, jossa voittoon kiisi Pertti Ahomäki ja Jorma Manninen oli kakkonen. 3717183 15.10 Breikki. 2642428 07.00 Sissi. Osa 2. 94597 00.50 Yönäytös: Etälukio Äidinkieli. 08-776 990, f. Katsauksessa on presidentinvaalien ja Helsingin 400-vuotisjuhlien aika. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivuilla 606 ja 607. 28305 17.50 Lounais-Suomen uutiset. Ou Nou!. 1295:(1995:-) ETU 700:ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA. Laajakuvalähetys. Stereo. Suora haastatteluohjelma. Taltioitu Lahden Vapaakirkossa 27.1.2001. 3208947 08.00 Voitto kotiin!. 312454 19.45 FST: Egyptologian historiaa. kierros. Ed. 467812 15.00 Lauantaivekkari. Stereo 5018980 17.45 FST: Kortnytt. Marista seonneet. Saapasjalkakissa. 689763 21.00 Ou Nou!. 7940909 14.00 Junior: Simsalagrimm. 8413893 23.20 Urheilu-uutiset. 3. Kotimainen visailuohjelma. 1506541 16.30 Makupalat. 152560 17.10 Sunset Beach. 2325562 11.55 FST: Barnens århundrade. Yhteenveto Portugalin rallista. 4389909 13.00 Muistoja. Maggie ja Robin eivät pidä siitä, että Lisa yrittää muuttaa itseään uuden poikaystävän takia. Kaksi pekingeesiä. S-Etukortilla 3995:(5490:-) Askotilille 378:kk Janita-ruokapöytä, luonnonväristä pyökkiä 120x80x72 cm + 40 cm jatkolevy (1395:-) 895:Neljä Janita-tuolia (1795:-) 1100:1995:(3190:-) KANTA-ASIAKASETU 1195:PÖYTÄ+4 TUOLIA Askotilija S-etukortilla! Maaliskuun Kanta-asiakastarjous! ASKO w w w .a s k o .f i Maaliskuussa TUPLABONUS Ei koske ennen 1.3. Jälleen kotona. Naisten makasiini. Tutustu talomallistoomme kotiasivuillamme www.hartman.fi tai tule talomyyjiemme puheille. esitys 10.3.2001 54034 16.00 Sohva. luku. 96299 13.05 A-studio. 7154218 09.30-10.15 Tunteita ja tuoksuja. BBC:n suositusta Ballykissangel-sarjasta esitetään kaksitoista itsenäistä jaksoa. Hilary odottaa metsässä uutta ”erikoislähetystä” innokkaille asiakkailleen. Dopingin vastainen taistelu hävittiin 15 vuotta sitten. Karhun puutarha. Tuotanto: Jarowskij Draama Suomi Oy. MA–PE 9–18, LA 9–14. 8313 898. 13. Osa 19/30: Itiksen akat. 5249742 18.30 Voitto kotiin!. 4093831 18.35 Uutisotsikot. 1601096 05.55 Ykkösen aamu-tv. 05.55 Ykkösen aamu-tv:n otsikot. 7838893 17.30 Hotelli Seger. (94’). Stereo. Valokuva lähenee veistotaidetta. 2004473 11.10 Kauniit ja rohkeat. Toinen esitys tiistaina 13.3. 8801096 23.20-00.10 Harkittu murha. 42893 16.05 Mikrosaippua. 1506560 15.40 Aquanautit. Lotan ja Ransun seurassa näemme, kuinka Kaapon yksinäisyys voitetaan. Katsaus vuoden 1950 tapahtumiin. Ja kun molemmat ovat miehiä. 040-514 7622 Kokkola-Kälviä p. USA 1995 5132096 23.10 Päivän pari. Naapurustoonsa jouluiloa levittävä mies joutuu pulaan Petteri Punakuonon takia. Katuväkivalta koskettaa majakkalaisia. 710541 16.30 Viimeiset videot. 2846676 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Stereo. 4/2. 827 1111 Sten Ahlstrand Puh. 827 1227 Hannu Soini Puh. Kuinka paljon käytettyjen autojen kauppias voi laskuttaa auton säilytyksestä kertomatta asiakkaalle. 9976096 12.00 Sunnuntairaportti. 669909 20.00 Hyvät neuvot kalliit. Richard Crossin terveydentilaan liittyvän sensaatiomaisen huhun todenperäisyyttä yritetään selvittää. 393589 19.00 Aarteenmetsästäjä. Kaksi kaksoisvoittoa veteraanien EM-hallista. 1/6 Idea ja uskallus. Päivän haastattelu. Karhuprinssi. Keskustele nyt kännykälläsi koko Suomen kanssa! 32105023 05.55-09.15 Uutisikkuna. Kypsä konkurssiin. Maakunta tyhjenee Lapin päättäjät kriisikokouksessa. 050-566 7801 PARKETIN ASENNUS, LATTIOIDEN HIONTA JA LAKKAUS KOKKOLATTIA M. 2. 2. 7750473 22.00 FST: ”K-merkitty”. 2001 s KESKIPOHJANMAA Rakentajan muistio Veistämötie 6, 90550 OULU Tehdasmyynti Tuomo Rundgren Kalajoki Mauri Mustakangas (08) 465 214 ja 0400 385 496 fax (08) 563 1110 ¤ (08) 563 1100, 0400 911 619 TILAA NYT VÄRIKUVASTOMME! Kärsämäki Juhani Saarikoski 040 753 4985 KEHYSTYSLIIKE • KEHYSTYKSET • TAIDEJULISTEET • SISUSTUSTAULUT HUOM! UUSI OSOITE Tehtaankatu 18 Kokkola Puh. Houkutteleva ihmissuhdesarja tukholmalaishotellista ja sen omistajaperheen tempoiluista rahan, intohimojen ja vallanhalun ilmapiirissä. 06-822 2292, 050-564 8831 Huom! Myös sisustusremontit Suomen Hirsikoto Oy p. Talousuutiset klo 6.30 ja 7.30. Junior-sarjan Simsalagrimm-sadussa reipas kollikissa pyydystää prinsessalle peltopyitä mutta aikoo Jojon ja Krokon avustuksella myös nujertaa mahtavan velhon. 5340725 20.30 70´s Show. Villin lännen legenda Bill Hickock eli ja pelasi itseään,viinaa ja naisiaan säästämättä, kunnes luoti tavoitti hurjapään. AHOLA Railotintie 21. Ranskalainen dokumenttisarja egyptologian edelläkävijöistä; tulisieluista, jotka pyrkivät löytämään uudelleen muinaisen Egyptin ja sen mittaamattomat aarteet. Amerikkalainen humoristinen toimintasarja. 879744 07.25 Jumanji. Stereo. Päivän uutisaiheet Keski-Suomesta. Stereo 3942541 18.40 Firma pystyyn. 6417265 23.15 Myöhäisuutiset. Epäonninen eläinlääkäri saa hoidettavakseen vatsavaivoista kärsivän koiran. Ohjelmassa tavataan henkilöitä, jotka kokivat tuon suuronnettomuuden ja joiden rinnassa elävät yhä menetyksen, toivon ja veljeyden tunteet. 3638454 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 17.50 Pohjois-Suomen uutiset. 824763 22.05 Tervo & Päivärinta. 9852034 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. ilt. Jyrki musiikkia, elokuvia ja trendejä. Pubi myytävänä. Osa 10/12. Stereo. 478725 13.10 Dynastia. Nakkiborssikeitto ja suklaaohukaiset. Toinen esitys. McCall laittaa Kostmayerin suojelemaan uhkailtua opiskelijatyttöä, kun joku ryhtyy jahtaamaan roistoja hänen nimissään. Maanantaisohva. 20522 18.15 Kakkosen kevätsää. 4681183 22.55 Tv-uutiset. Hyden vierailu kiven sisässä saa etenkin Redin kuumenemaan. 6562034 18.05 FST: De raffiga riddarna. 5288980 23.55-00.50 Kutsukaa McCall. 1/5. Suurten eduskuntaryhmien puheenjohtajat kirjoittivat uudet hallitusohjelmat. Myös Tomilla on identiteettiongelmia. Ed. 0400-368 029 Myynti ja esittely Kalajoen Väri Esa Alasuvanto hirsitalomyyjä GSM 0400-568 144 08-463 100, fax 460 102 www.vuokattitalot.fi U U D E T M A L L I T • U U D E T E S I T T E E T PUHTAASTI HIRRESTÄ MÖKIT, SAUNAT, AITAT, HIRSITALOT Palveluhakemisto Palveluhakemisto Hartman Koti-valikoima sisältää kymmeniä kodikkaita vaihtoehtoja. 28270 17.40 Viittomakieliset uutiset. kierros. Selostus Markku Kataja ja Marko Terva-aho, tv-ohjaus Kalevi Korpela. 2242034 13.00 Tv-uutiset. 8857638 20.15 Talousuutiset. Jaksossa ihmetellään, että jos sä olet tosi pitkään ollu daun ja kalpee, niin onko tuu mats, jos kiljuminenkin on aut ov kvestsön. Tuotanto: Citytv/MuchMusic/Funny-Films Oy. Mistä rahat lääkärien palkankorotuksiin. Stereo. Murhalle ilmaantuu silminnäkijä, joka aiheuttaa Tonylle päänvaivaa. 472015 20.10 Huomisen sää. 3822183 23.25-00.06 FST: Anna Holt. 1596183 16.10 Sairaalaelämää. Stereo. 5/6.393183 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen 20 Maanantaina 12.3. Kaksoisvoiton varmisti hopeaa työntänyt Valto Mäkelä. 41855 19.10 Haastattelijana Mirja Pyykkö. 2019164 20.00 Jos. Juontajana Nicke Lignell. tehtyjä kauppoja Simon-sohva, Surat-kangasta, 100 % puuvillaa, värit vihreä, tummanruskea,pellava ja vaaleansininen (5490:-) 3995:Puurunko ja kääntötyynyt. Pientä kanadalaista Nova Scotiassa sijaitsevaa Springhillin kaivosyhdyskuntaa koetteli lokakuussa 1958 maanjäristys. Amerikkalainen komediasarja. Osa 3/8. 85630893 14.05 Tänään otsikoissa. 6052251 00.20 Ylen avoin yliopisto: Kasvava aikuinen. 7462164 19.30 Salatut elämät. Kotimainen visailuohjelma. Toinen esitys. Miten suhde toimii, kun elämä käy eri suuntiin. He olivat osallisena tapahtumasarjassa, joka muutti heidän yhdyskuntansa täysin. 199725 21.00 Yhdeksän Uutiset. 827 1217 koti • hem tarjouksia uutuuksia ideoita tuplabonus 1.-31. 121454 18.00 Kuuden uutiset. Toiveajattelua. 980299 12.15 Saldo – Kodin rahat. 5716386 21.20 Wild Bill (K). 1431034 18.20 Rallin MM-sarja: Portugalin ralli. PUH. Torstaina nähdään sarjan viimeinen jakso. 06.45 ja 07.45 Morgonnytt. Eriksonin voittotulos 13,02 oli uusi halliME. Ystävä vai vihollinen. 386299 18.00 Kymppitonni. Leveys 219 cm, syvyys 85 cm, korkeus 96 cm ASKOSSA ON SISUSTAJAN JUHLAVIIKOT! Atlanta-lepotuoli, Salina-kangas, eri värejä (1995:-) 1295:-. Murskaava Morgan miehiä herättelemässä. Sukeltajantauti vaivaa Hondurasin ja Nicaraguan hummerinsukeltajia. Kanadalainen piirrossarja. 177473 06.00 Huomenta Suomi. Jobin Blues.Gospelkuoro Sade kertoo kolmen miehen tarinan elämän arjesta. 373305 16.55 Ruututoimitus. 731713 16.30 Onnenpyörä. Parisuhteen ongelmia purkavat professorit Riitta Jallinoja ja Eeva Jokinen sekä valokuvaaja Jukka Uotila. Stereo. Oman käden oikeus. Duffy päättää vihdoinkin kertoa Adrew’lle totuuden salaperäisestä oksennustaudistaan. 671744 21.30 Elukka. www.yle.fi/sohva. 846676 19.15 Talousuutiset. 7481763 01.10-05.00 GSM Yöshow: Juonnettu Chat. Ohjaajat: Minna Virtanen ja Sina Kujansuu. Haluatko kunnon ydinperheen vai suuren rakkauden. 754541 13.35 Kaken pesula. 437170 21.15 Tulosruutu. Suomenruotsalainen opiskelijapoliitikko tapaa hollantilaisen soutuvalmentajan. Ed.esitys 29.11.1999. 90034 11.35 FST: Pussel. Vuokatti. Toimittaja Mikko Valtasaari. Sen jälkeen sarja päättyy. Kotimainen dokumentti. Kylän elämä menee mullin mallin oluttuvan uuden omistajan, uuden papin ja uuden kyläläisen myötä. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Erkki Hanni (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 04.00 Uutisikkuna. 705980 18.05 Maggie Winters. Stereo. Suuja sorkkatauti jälleen suomalaisviljelijöiden riesana. 23744 17.10 Basaari. Stereo. 960378 23.50 Ylen avoin yliopisto: DDT – petollinen ystävä. 481909 19.25 Päivän sää. Toinen esitys. Päivän ainoan EM-pronssin otti Pekka Koivisto M50-sarjan kolmiloikassa. 374034 17.05 Helmi. 15015 21.55 FST: Kvällsnytt. 918812 14.30 Marienhof. 76305 19.15 FST: Artur. Stereo. Englantilainen komediasarja. Maalaus Emilialle. Sataseitsemänkymmentä miestä jäi tuolloin loukkuun 3900 metriä syvällä sijainneeseen hiilikaivokseen. 1004183 08.55-09.20 Power Mover 2001. 104522 14.05 Prisma: Kehittyvä ja kuoleva kieli. Vangeille puhtaita huumeruiskuja. 30606226 03.20-04.01 Uutisikkuna. Stereo. Varsinais-Suomen ja Satakunnan uutisaiheet näkyvät koko maassa paitsi Keskija Pohjois-Suomessa. Puh. Charlie tuo Kanadasta surullisia uutisia. Lemmenainetta. Toimittajat Pekka Kaidesoja ja Olli Koivusalo. 7788102 16.10 Ympäristöuutiset. 1/2. Parhaasta tuloksesta vastasi M75sarjassa kuulantyönnön voittanut Erik Erikson. 924589 22.05 Sopranos. 91657 16.55 Pikkukarhun tarinoita. EM-hopeaa saavuttivat Seppo Taivassalo (M50 seiväs), Pertti Ahomäki (M55 kolmiloikka) ja Aate Lehtimäki (M80 kolmiloikka). Jackie on lääpällään sankariinsa, ja Kelso uskoo olevansa kuningas. Suomen turvallisuuden sanotaan perustuvan liittoutumattomuuteen ja omaan puolustuskykyyn. 9692015 21.00 FST: Sportmagasinet. Thorne Forrester, mentaalitentaattori. Kilpailemassa Luuppi Tampereelta ja Frendit Nivalasta. 229725 08.25 Breikki. 09.00 Uutiset ja Morgonnytt. 1950812 18.15 FST: TV-nytt. 853386 22.35 FST: Dokumentti: Yhdeksän mustaa päivää. 6061980 10.10-10.25 Koulu-tv:: Iikka Mittamaassa. Tvohjaus Jorma Vuorenoja. 395947 19.00 Seitsemän Uutiset. esitys 9.3.2001 3713034 15.10 Jumalanpalvelus: Musiikkijumalanpalvelus. Uusinta perjantailta. Sohvassa katsojien postia. Pääuutiset ja Tulosruutu klo 7.00 ja 8.00. Päivän uutisaiheet Pohjois-Suomesta. Stereo. 06.00 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. Tervahovintie 9 67100 Kokkola Puh. Hartmanilta nyt räätälöity koti sinun toiveittesi mukaan. 1638 21.30 FST: 360 grader. 8872947 20.20 20.20. 4913812 23.05 Nuorten olympiaturnaus. Kuolema Royston Vaseyssa. 8543560 15.05 Pisara. 9985744 11.35 Salatut elämät. 3581164 12.20-12.35 Koulu-tv Tarina toimii: Viidakkopoika. 18930164 14.20 60 minuuttia. Miksi lääkäreitä ei saada Lappiin edes rahalla. Kokkola. 1083034 18.45 FST: Ajan patinaa. 251 20.30 Tv-uutiset ja sää. 50638 20.55 Urheiluruutu. Assumpta Fidgerald ja isä Peter ovat muuttaneet kylästä. 33632657 09.05 Helmi. 19454 22.05 FST: Lihaa & Lempeä: Rakkauspilviä. 926831 15.00 Jyrki. Ajankohtainen kotiintulo-ohjelma naisille. Osa 16. Jadekeisarinna. 765 1603, 765 1604, fax 765 1603, 765 1748 HIRSIKOOT: höyläja lamellihirsi 70–206 mm, pyöröhirsi 145–190 mm TALOJA, HUVILOITA, SAUNOJA, HIRRESTÄ Rakennusurakointia K-R RAKENTAJAT – uudisrakentaminen – sisäja ulkoremontit Kannus-Lohtaja p. Tuotanto: TV 2 Lastenohjelmat. 8412164 23.25 Herrasmiesliiga. 08-776 991 Myynti: Östman: 0500-159 345, 06-728 2022 Alakoski: 0400-684 939, 08-776 990 HIRRESTÄ HYVÄ TULEE Myynti: Harri Puskala 0400 665 255 kreivi@talo.kpnet.com KULTALAHDEN SAHA JA HUVILAVEISTÄMÖ 62500 Evijärvi puh. Kolmannen EM-kullan otti Leo Saarinen M70-sarjan kuulantyönnöstä. 191183 20.00 Kahdeksan uutiset. 3763270 11.00-11.09 Euronews. 8901928 10.35-13.10 www.nelonen.fi. Yksinäisten joulu. Englantilainen draamasarja. Naisten makasiini. MTV:n suora uutisja ajankohtaisohjelma. Kilpailemassa All Stars Kurikasta ja Helmiset Lempäälästä. Rölli on onnellisten jonossa, ja Tähtitarina kertoo Herkules-harlekiinista. Tyttöjen ja poikien pujottelut sekä tyttöjen 10 km ja poikien 15 km vapaalla hiitotavalla. 9694589 07.50 Puuha-Pete. Stereo. 361164 20.10 FST: Elämää Ballykissangelissa. Klo 6.00 lähtien uutiset ja sää puolen tunnin välein. Stereo 4993096 21.00 A-studio. Tutustutaan ranskalaiseen Auguste Marietteen (1821-1881). 29928 16.55 Sohva. Ed.esitys 02.12.2000. 4468676 12.40 Luontopolku maailmalla. Ajatus uskosta! Stereo. Geoff, Mike ja Brian ovat myös metsässä, tosin eksyksissä. BORDEAUX (STT) Suomalaiset yleisurheiluveteraanit saavuttivat kaksi kaksoisvoittoa Bordeauxissa käytävien EM-hallikisojen kolmantena kilpailupäivänä. Red panee stopin hauskanpidolle, ja ryhtyy koviin otteisiin. 09.10 YLE News. 387928 18.30 Kauniit ja rohkeat. 4592386 17.00 Viiden Uutiset. 5017251 17.46 FST: Pussel. 040-564 6562 Himanka p. Sydneyn isä kutsuu tyttärensä Kiinaan etsimään kateissa olevaa jadepatsasta. Juontajina vuorottelevat Pirjo Kauppinen, Tiina Klemettilä ja Anneli Salmivaara. 28955725 09.15 Laakson kuningas. 92638 21.20 Kotikatsomo: Seitsemän. Juontajana Nicke Lignell. Jokaisen rahankäyttäjän hyötyohjelma. Uusinta sunnuntailta. www.yle.fi/sohva. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Toinen esitys
23.45 Hemligheterna om Kennedys. 21.00 NYPD Blue. 00.00 Uutiset ja sää. 07.50 Merisää. 17.00 Journal TV5. 2.05 Au nom du pere et du fils. 14.00 TV5 Infos. 20.20 Kovan päivän ilta. 07.33 Aamulennolla. 11.15 Anibal. 10.03 Bahia. 17.30 Nyheter. Ou nou! ei väännä vitsiä sukupuolista vaan puheenparsista. 17.30 Päivän peili ja sää. 00.00 Yövuoro. 14.00–15.00 Uppdrag Granskning. Jos on, ei se mikään mieskään ole. Hill loikkii Hickokin vuosia edes takaisin ja heittää sekaan oopiuminhuuruisia mielikuvia, mutta onnistuu lähinnä vain sekoittamaan elämäkertaa. Kysy@radionova.fi 18.40, vastauksia kysymyksiin, joihin ei vastauksia helposti löydy. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 555 TV2 klo 20.10 Nina Lehtinen Firma syntyy turhan hitaasti Suomessa perustetaan toistakymmentätuhatta yritystä vuodessa. 20.10 Regionala nyheter. Narutus. 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Muksuradio 10.30 Sinkut soi 11.00 Uutiset ja sää 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Maatalousvakka 12.30 Kuuluvuusalueen säveliä 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Ajankohtaista aalloilla 14.00 Terveysuutiset 14.30 Avoimet työpaikat kuuluvuusalueella 15.00 Uutiset ja sää 15.45 Politiikan kuuma linja 16.00 Järvisport 16.45 Onnittelut ja terveiset 17.00 Uutiset ja sää 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Sanasta Suunta, tuottajana Suomen Raamattuopisto 18.00 Raamattu kannesta kanteen 18.30 Hengellinen ilta;studiossa (Rukouspalvelu puh. 22.30 Cribs. 22.30 Mat. 07.40 Hartaita säveliä. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. Tiesää 15.30. 9.30 France Feelings. 3.00 Night Videos. räily: Sivuvaunuluokan MM-kisat, Valencia, Espanja. FST:n dokumentti Yhdeksän mustaa päivää (Blood on the Coal) hellii sensaationälkää yltäkylläisesti. 17.25 Kolla musik. 11.00 Journal TV5. 17.30 Beverly Hills 90210. 14.05 Mise au point. Ajan kuvaamisessa ohjelma onnistuu mainiosti. 18.40 Nyhetstecken. 09.05 Maakuntaradio. Dokumentti on tekstitetty suomeksi teksti-tv:n sivulla 779. 15.00 Pöytätennis: Liebherr Euroopan mestaruusliigaa. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. Valkoinen alkaa ranskalaispuolalaisen parin avioero-oikeudenkäynnistä Pariisissa ja päättyy Varsovaan. 1.35 Max – Försvarsadvokat. 22.40 Regionala nyheter. 16.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 06.10 Hartaita säveliä. 13.33 Keskipäivän katsaus. 23.00 Nyheterna. 23.03 Renhetens pris av den norska författarinnan Bergljot Hobaek Haff 23.13 Musica Nova -salong. 13.00 Moottoripyöräily: Supersport-luokan MM-kisat, Valencia, Espanja. 16.20 Ögonbrynet 16.23 Svaret på dagens fråga. 18.25 FAX-viihdeuutiset. 20.00 Bytesize. 5555 TV5 klo 23.20 Riitta Kurkijärvi Tunteiden kieli taipuu miehenkin suussa Se vain tapahtui. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 23.50 Beavis ja Butt-head (u). 16.10 Suomen kielen juhlan aattona ykkösvieraana äidinkieli. 17.55 Löpsedeln. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 11.33 Keskipäivän katsaus. 00.05 Iltatähti. Keskusteluohjelma “Nokakkain”. Tfn 063200 200. Tv-dokumentti Yhdeksän mustaa päivää kertoo mitä kaikkea silloin tapahtui. Altaasta löytyy rahaa ja Beavisin ja Butt-headin oma saari. 19.10 Terve, täällä Tuisku. 21.00 Roots-ilta. Dragningar i TV4. 22.00 TV5 Infos. Mustan komedian keinoin se käsittelee tasa-arvoa. Ennennäkemätön koneisto raportoi tapahtumasta kanadalaisille ja koko maailmalle. 20.30 Nya tider. 23.20 Vädret. 13.45 Dagens rätt. Ballykissangel on taas yksi esimerkki siitä, ettei sota yhtä miestä kaipaa. 20.00 Uutiset. 18.53 Keno. 19.20 Aftonandakt 19.27 Löpsedeln. 13.00 STT:n uutiset. En huudahtanut niin kuin mies tai nainen. 14.40 Glamour. 07.15 Maakuntaradio. Tarttuvatko hyvät tavat poikiin. 18.00 TV5 Infos. 18.00 Uutiset. 16.00 Pyöräily: Pariisi–Nizza. 18.00 UpTeekki. 14.00 MoottoripyöTV4 VKO 11 6.59 Nyhetsmorgon. 23.15 Lokala nyheter. Uusien hahmojen esittelyn lisäksi ensimmäisessä uudisjaksossa katsotaan, kuka huutaa eniten edesmenneeltä Assumptalta jääneestä baarista. Syynä tähän lienee pohjaton raatokärpäsviettimme, mutta toisaalta myös ainutlaatuinen kyky tuntea empatiaa. Vieraina Al Roker, Rachel Dratch ja Josh Joplin Group 18.00 Fashion Television. 14.00 MTV Data Videos. 13.00 Bettscape! 14.00 Nyheter. 16.10 Iltapäivän terassi. Poimintoja palstoilta 06.35. 08.00 Uutiset ja sää. 21.00 Aikamme suomalaista musiikkia. 21.30 Journal France 2. 09.03 EKsplorer. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Radio Pooki 90,9, 95,0, 100,5, 100,1 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta 6.00 Huomenta Radio Pookista Uutiset 7.00, 8.00 ja 9.00 10.00 Päivästudio Uutiset 10,12,14,16 ja 18 Alueuutiset 11,13,15,17,19 ja 20 Vuosituhannen sankarit 14.45 Löytöretki: kadonneet, löytyneet ja menovinkit 15.05 Toiveiden tunti 15.10 Etappi 17.05 Talousuutiset 17.30 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 06.30 Huomenta Radio Kokkolasta 6.45 Päivän tarjotin 07.00 Uutiset. 06.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 2. 10.55 Glamour. 555 TV2 klo 22.35 Juha Seitz Kauhujen keskellä.Kanadan Springfieldissä sattui 1968 järkyttävä kaivosonnettomuus. 11.03 Keskipäivän taiteilija: ranskalainen tenori Roberto Alagna. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.00 Jeopardy. 1.00 Journal Belge. Suora. Uutiset tasatunnein. Kuva: MTV3 – Tiedotus. 19.50 Ekonominyheterna. 18.05 Musica Nova -salong. etappi. Yhdeksän mustaa päivää on harkiten koostettu, mutta se sortuu paikoin mässäilemään surulla. 14.55 Urheiluradio. 5.30 Journal mondial des Journaux. 20.30 Rapport. 18.45 Barnradions Gunghäst. Puh. 9.00 Journal Radio-Canada. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.53 Maakuntaradio. 22.00 Aktuellt. Turpakäräjät 15.50 ja 16.40, Turpakäräjien päivän istunto. 18.00 Päivän uutiset 18.20 Ilmoitustaulu 18.30 Musiikkia tauottomasti 20.00 Raamattu kannesta kanteen 20.30 Vägen genom Bibeln 21.00 Radio Kokkolan jukebox soittaa parasta musiikkia tauottomasti aamuun asti KoPu:n talvisää tunnin välein alkaen kello 6.30. Olin muuttunut ämmämäiseksi mieheksi. 1.30 Soir 3. 17.45 Melodiradion. 12.05 Merkkituote: 13.00 STT:n uutiset ja sää. K115. 12.45 Merisää. 13.55 Pätkä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Uutisluotaus 08.35. 17.00–17.05 Nyheter från SVT24. 12.30–12.45 Våra landskap. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 07.45 Päivän tarjotin 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. Kieslowskin värit hehkuvat kolmena iltana tällä viikolla Puolalaisen elokuvan mestarin Krzysztof Kieslowskin kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi viisi vuotta. 00.00 Uutiset ja sää. Tiesää 09.30. 17.05 Maakuntaradio. 15.05 Maakuntaradio. 14.10 Nya tider. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 3.45–3.50 Nationalsången. 16.00 Total Request. Maaliskuun sarja: “Talon henki”. 23.06 Novosti po-russki. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.00 Koulussa jaksaminen. 23.25 Sporten. 17.30 Mediterraneo. 16.10 Oprah Winfrey show. Laatikon salaisuus 07.05. 0.15 Jalkapallo: Euromaalit. 17.55 Tähtihetki. TV 5 6.00 TV5 Infos. Sarja on saanut tolaltaan jopa suurten lehtien kolumnistiherrat. 18.38 Romanihelmiä – romano mirits. 15.10 Musiikin maanantaiseura. Olen entistäkin nolompi. 0503466000. 06.25 Nousutahdit. 07.50 Merisää. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 10.05 Zig Zag Cafe. 10.00 Nyheter. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 20.00 S Club 7 i Los Angeles. 18.50 Merisää. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Österbottnisk morgon 15.30 Regionala nyheter 16.15 Österbotten i dag. 13.30 Journal de France 3. 19.25 Musiikkiuutiset. Meidän miesten on tehnyt pahaa katsoa sitä kun mies kaakattaa kuin kana. Ehkä Nelosen sarjaa pitäisi katsoa enemmän viistoon. 06.00 Morgonshow. 13.00 Lunchnyheter från SVT24. 18.05 Pyramide. Ympärillä leijaileva pöly sekä pimeä lisäsivät kauhun tunnetta. 15.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 16.30 Regionala nyheter 16.44 Aktuellt magasin 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi. 23.09 Ajan sävel. 06.15 Aamuhartaus. “Tästä tänään”. 13.15 Gudstjänst från Ersta kyrka. He puhuvat siitä, mitä on olla ihan daun tai apsaiddaun. 18.55 Regionala nyheter. 21.00 Naturligtvis. Jeff Bridges näyttelee legendaarista Wild Bill Hickokia. Radio Novan kirjeenvaihtajan raportti ajankohtaisesta aiheesta 08.05. Tuotanto: Citytv Production. 17.40 Agenda. 11.20 Oprah Winfrey show. 24.00 Urheilu-uutiset. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 22.00 Nordic Top 5. 7.00 Journal TV5. 07.00 Radiomafian Aamu. Eivät uljaat suomalaiset naiset nyt tuollaisia hössöjä ole. 22.00 Aktuellt. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 14.00 Nyheterna och vädret. Eikä ennakkotietojen perusteella ennen neljättä osaansa, jossa raha puhuu. 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 18.00 Rattikelkkailu: Speed Monday -viikonloppukooste. Tekstiturpa, turpakäräjien tekstiviestit 10.15, puh. 10.30 UR-Akademin. 14.00 Uutiset. 21.30 Tennis: WTA-turnaus, Indian Wells, USA. 18.00 Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 23.00 Uutiset. 10.55 Urheiluradio. 18.30 Questions pour un Champion. (09) 144 800. 16.00 Uutiset ja sää. Isäntänä Conan O’Brien. 23.55 Kulturnyheterna. 11.03 Kotimaiset. 22.35 Aika alkoi maailmankaikkeudesta. Vaikka elokuvat ovat juonellisesti itsenäisiä, yhdessä ne ovat moraalifilosofinen kudelma, jossa kuvaus (Slawomir Idziak) ja musiikki (Zbigniew Preisner) ovat oleellinen osa viestiä. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.20 Sunset Beach. 17.33 Löptid 18.30 DDR 20.00 Tonic 22.00 Pameleonten. 13.10 Keskipäivän katsaus. 12.15 Maakuntaradio. 21.03 Kovan päivän ilta jatkuu. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 07.55 Nyhetsrubriker 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.17 Tävling 08.30 Regionala nyheter 08.40 Någonstans i Österbotten 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Vi firar i dag.Hälsningar och önskemusik -tfn 06-3200 200 fax 06-72 45 200. TV-maailma 16.15. 14.03 Kapten Koma. Avausjaksossa vain vilautetaan liikevaihtoja, konkursseja ja resursseja yhdessä perinteisesti yrittäjyyteen liitettävien vapauden, riskien ja rohkeuden kanssa. 12.55 Doktorn kan komma. Tuotanto: Music Television MTV. 10.30 Köket. 11.30 UR-Barnmorgon. 17.20 TV5 l'invite. 18.03 Metsäradio. “Korjausvinkki tumpeloille”. Tapaus oli koetinkivi myös medialle. Kannustavia esimerkkejä ovat yli kaksikymmentä vuotta radioja tv-asentajana työskennellyt Pirjo Laaksonen, joka perusti työttömäksi jäätyään ystävänsä kanssa kahvilan sekä Taina Leppilahti ja Henna Pakarinen, jotka totesivat jo opiskeluaikanaan, ettei työpaikkoja ole tarjolla. Ruotsin tv 2 16.40 Debatt. 06.10 Maakuntaradio. 14.03 Tänään iltapäivällä. 12.00 Runt i naturen. Kuvien taustalla soi Ewan McCollin ja Peggy Seegerin säveltämä Ballad of Springfield, joka Bruce Guthron koskettavasti tulkitsemana lisää inhimillisen tuskan tunnelmaa tehokkaasti. 09.04 Sää. Päivän kysymys. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 09.33 Aamulennolla. 20.00 China Beach. 08.15 Helmenkalastajat. 17.15 Le journal de l'eco. 16.10 Maakuntaradio. 2.00 TV5 Infos. 21.00 Journal Suisse. Samoina päivinä nähdään myös kaksi dokumenttia, joissa Kieslowski esittelee trilogiaansa. 09.00 Nyheter. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Se vain lipsahti. Billin hautajaisista käynnistyvä elokuva ottaa synkeän ilmeen alun alkaenkin. 19.00 Journal TV5. Kuva: Yle – Kuvapalvelu Irtopaloja Lännen villimiehestä Vanhan villin Lännen mittapuulla Wild Bill Hickok eli niin kutsutusti ”täyttä elämää”: huseerasi sheriffinä, showmiehenä ja pelurina, reuhusi kaksintaisteluissa ja toimitti kärrykaupalla miehiä hautaan. 11.30 Maakuntaradio. 06 5575895 ) 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot Päivän ruusu KESKIPOHJANMAA s Maanantaina 12.3. Ou nou! Suomalainen mies ole sinut feminiinisen puolensa kanssa. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 12.00 Nyheter. 22.50 Rapido. 21.00 Anderssons älskarinna. 18.30 StarTV (u). TVTV! veita, www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 21.03 Sportradion. 11.50 Äänikuvia luonnosta. 16.10 Tryckkokaren. 22.00 Plus. Sinisen päähenkilö Julie (Juliette Binoche) menettää auto-onnettomuudessa säveltäjä-miehensä ja lapsensa. Ventuksenvanhainkodin keittiöhenkilökunnan toiveet.Lähetä oman työpaikkasi toiveet faxilla numeroon 8225926 tai sähköpostilla osoitteeseen kokkola@radio967.com. Kun sarjan aiemmissa osissa esiintyneet Stephen Tompkinson (isä Peter) ja Dervla Kirwan (baarinpitäjä Assumpta) poistuivat sarjasta, tilalle kirjoitettiin uudet, edellisiä hieman mukailevat kasvot ja näin ”pysähtynyt” irlantilainen maalaiskylä saatiin säilymään lähes entisellään. 0.35 Filmkrönikan. 16.00 Uutiset ja sää. 19.10 Lokala nyheter. 23.00 Aktuellt. 18.00 Select MTV. 13.08 Sää. Lähes jokaisella kaupunkilaisella oli sukulainen tai tuttu, jota onnettomuus koski jollakin tavalla. 23.00 Jazzradio. Työpaikkatoiveet, joka tunti. 17.05 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 17.15 Vinna eller försvinna. 6.05 TV5 l'invite. 08.15 Maakuntaradio. 20.55 Urheiluradio. En ole minäkään sinut. Puskaradio. 7.30 Telematin. 22.40 Melodiradion. 12.15 Framtidssåpan. 2.15–2.30 Urheilu-uutiset. Trilogian värit ovat samat kuin Ranskan lipussa ja teemat vallankumouksen kuulut vapaus, tasa-arvo ja veljeys. 00.05 Nattklassiskt. 19.55 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 07.53 Aamulennolla. He tosin ovat olleet närkästyneitä naisten puolesta. Toivon kajastus on läsnä tässäkin melko pessimistisessä elokuvassa. Uutisluotaus 07.30. 08.15 Aamulennolla. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.00 Pressiklubi. 12.15 Kuuma linja (06) 8220 988. 17.00 Titus. Tuoreita jaksoja Ballykissangelin sympaattisesta pikkukylästä on luvattu näillä näkymin 12. Illan sää 11.30, 13.30. 19.30 Lilla Sportspegeln. www.radiolinja.fi/turpakarajat 14.00 Hanski Kinnunen Uutiset tasatunnein. 21.30 Kropp, känslor, kemi. 19.00 Nyheter från FNB. 20.00 Kulturnyheterna. 20.55 FAX-viihdeuutiset. Liehulettinen Jeff Bridges on topakka näky nimiroolissa riehuessaan, mutta legenda jää etäälle ja ulkokuoreksi. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. Music tv 6.00 Non Stop Hits. 10.00 Susanna. 21.00 Nova. 21.55 FAX-viihdeuutiset. – Mietelause. 15.00 Satu K. 19.25 Vädret. Nyt he ovat yrittäjiä. 11.30 Kansanmusiikkistudiosta. Ou nou! -miehet käsittelevät tunteita ja ihmissuhteita. 21.30 Kvällskonsert. Sellaiseen puheeseen voi syyllistyä melkein kuka tahansa. 19.30 Radioteatteri esittää: Sergei Dovlatovin yhdestoista vaimo. 15.00 Journal TV5 15.15 Anibal. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 20.00 Kaffekvarnen 21.00 Aktuellt. 0.50 Pensacola – vingar av guld. Sveitsiin sijoittuva Punainen elää eniten näyttelijöiden varassa. Kaivosyhtiön johto menetti toivonsa, mutta pelastusmiehistö jaksoi uurastaa. 19.30 Piloillaan (u). Siinä eivät puhu naismaiset miehet tai miesmäiset naiset. Nuori malli (Irene Jacob) ja vanha tuomari (JeanLouis Trintignant) käyvät perusteellisia keskusteluja ihmisen oikeudesta yksityisyyteen, salakuuntelusta, totuuden haavoittavuudesta ja elämän vaikeudesta. House-bändinä Max Weinberg Seven. 55 TV1 klo 18.40 Minna Saarniaho Hurja mies lännestä. 11.35 Päivätori. 19.00 Aktuellt. 21.00 Uutiset. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Jokaisellahan on idea, kuten ohjelmakin toteaa, mutta miten sen voi käytännössä toteuttaa. 16.00 Nyheterna och vädret. Vapaus on kuitenkin vaikeaa. 11.30 Mäkihyppy: Maailmancupia, Oslo, Norja. 00.05 Yöklassinen. 16.38 Iltapäivän terassi. 4.00 TV5 Infos. Ei ole yllätys, että hänen hahmonsa kiehtoi ohjaaja Walter Hilliä, joka melkein poikkeuksetta tekee elokuvansa ronskisti verta roiskuttavista miehistä. 08.00 Uutiset ja sää. 17.55 Kulttuuriuutiset. Arkiaamussa. 15.00 Uutiset. 23.00 Bytesize. 2001 Radio & TV 21 06.00 Pelichat. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 07.15 Musiikkia Brittein saarilta. 21.10 Medi-nytt. Verenpainetta/Murhajuttu. Se kannatti, sillä jopa yhdeksän päivän kuluttua onnettomuudesta kaivoksesta löydettiin elossa olevia. 22.10 Tanssiva karhu. 22.00 Uutiset ja sää. 15.35 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 18.45 Uutiset. 1.50–3.25 URAkademins samlade kurser. 4.05 Le Point. Se kertoo Kanadassa Springfieldin kaupungissa vuonna 1958 sattuneesta kaivosturmasta, joka jätti 170 työntekijää 3 900 metrin syvyyteen. Jorman kriisiä selvittävät kaverukset ovat Amerikasta lainattua terapiaja ihmissuhdepuhetta toistavia automaatteja, eivät naisia eivätkä miehiä vaan jonkin kolmannen lajin edustajia. 07.00 Uutiset ja sää. 23.40 Bättre Design. Amerikkalainen piirrossarja. Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. Pehmeitä tunteita, pehmeän musiikin erikoisohjelma 21-22, mukana kotimaan eturivin artisteja ja kuulijoiden toiEurosport 9.30 Yleisurheilu: MM-hallikisat, Lissabon, Portugali. 17.00 Musiikkiuutiset. 09.05 Aamulennolla. Eivät olekaan. 18.55 Sunset Beach. Paras porukasta on Ellen Barkin omia polkujaan tallaavana Calamity Janena. Sellainen, joka esiintyy esimerkiksi FST:n esittämässä BBC-sarjassa Ballykissangel – muiden muassa. 19.30 Nyheterna. 22.05 Le Point. 16.36 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 07.15 Aamulennolla. 21.00 Watts-makasiini. 6.30 Journal mondial des Journaux. 20.55 Vera, forts. Mutta miten se jatkuu û kisa 17.15. 17.00 Late Night with Conan O’Brien (u). 07.50 Merisää. 15.30 Köket. 0.50 UR-Akademin. 0.05 Kamera: Häktet. 19.00 Björnes magasin. 08.45 Päivän tarjotin 10.15 Eduskuntatalon eväät haastattelussa kuuluvuusalueen kansanedustaja. 23.05 Aktuellt. 21.30 Skolan. Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 Morgonrocken. Tragedia yhdisti koko Springfieldin. 12.03 Brynolf Bond. 11.00 TVTV! chat. 00.10 Nattklassiskt. Maaliskuun sarja: “Talon henki”. 13.10 Päivätori. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.43 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.15 På gång 07.20 Svaret i repris 07.30 Regionala nyheter 07.45 På tal om 07.50 Dagens fråga. 06.33 Aamulennolla. 13.00 TV5 Infos. 1.00 Superock. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 22.30 Arkiv X. 20.00 Marginaali. 19.00 Beavis ja Butt-head. 00.20-06.00 TVTV! yöchat. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 13.10 Maakuntaradio. Kuuma peruna, kuuntelijan mielipide aamun aiheesta 07.35. 22.00 Arkiv X. 16.10 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 17.10 Jazzradio. Päivän kysymyksen vastaus. 23.55 Musik mot midnatt. 23.03 News in English. 13.33 Päivätori. 23.10 Roligt.Elakt.Aktuellt. 23.45 Nyheter från SVT24. 12.05 Santa Barbara. Eräänä päivänä aukaisin suuni ja sieltä kuului: ”Siis apua!” En yhtään ihmetellyt muiden naurunremakkaa. 12.00 Päivän kysymys 13.15 Työpaikkatoivekonsertti. 17.00 US Top 20. Ranskankielinen TV5 esittää tänään, huomenna ja torstaina hänen loistava väri-trilogiansa Kolme väriä: Sininen, Valkoinen, Punainen. 11.00 Uutiset. Pohjois-Amerikassa useita palkintoja keränneessä ohjelmassa haastatellaan kaivoksesta pelastuneita. 20.30 Vera. 13.30 Olli Porthan soittaa Inkoon kirkon urkuja. 22.15 Slaget efter tolv – dagens diskussion. 15.00 Bytesize. Hickokin pyssynruokana ja riehuntojen silminnäkijöinä kohdataan värikästä ryhmää John Hurtista Bruce Derniin. 22.55 FAX-viihdeuutiset. Kieslowski pohtii läpi elokuvien onko noiden sanojen sisältöä mahdollista toteuttaa oikeassa elämässä. Kuuntelijakysymykset ja kommentit numeroon 8224024. Tänään alkavissa jaksoissa Ballykissangelin uutena pappina esitellään siis isä Aidan, joka on viettänyt viimeiset kymmenen vuotta luostarissa. Wild Bill (1995) onkin sitten melkein tauotonta pyssyttelyä, turpiin mättöä ja uhoa. 13.08 Sää. 10.03 Tänään kymmeneltä. Lemmenlaiva. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät Eväitä aamulle 06.00. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Uusi aamu Järviradiosta 7.00 Uutiset ja sää ( radiossa tänään ) 7.05 Aamuhartaus;toim.Soinin seurakunta 7.20 Uusi aamu Järviradiosta jatkuu... “Arkipäivässä”. Amerikkalainen talk show. 14.03 Leila ja Annukka. 09.30 Levantin kulttuurin mosaiikkia. 14.52 Taukojumppa. 17.27 KeskiPohjanmaan uutiset. 10.00 Romantiikan ystävälle. Hänen sähäkkä sisarensa Orla edustaa sarjan nuorempaa naiskauneutta. Sitten lempeän huumorin ryydittämä elämä kirkon ja baarin ympärillä voi taas jatkuakin. Upeasti tulkittu lainsuojaton ansaitsisi vaikka oman elokuvansa. 1.05–3.05 Nyheter från SVT24. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. Kuusiosaisen sarjan ensimmäinen jakso esittelee yrittäjiä, yrityksiä ja yrityshautomon, mutta itse asiaan se ei pääse. 2.45 Bouillon de culture. Dokumentti käyttää hyväkseen paljon autenttista, mustavalkoista televisiomateriaalia. 15.05 Hem till gården. Käytös haisee/Autiosaari altaassa. Nykypäivän yrittäjyyttä Firma pystyyn kuitenkin sivuaa useampaan otteeseen: jos työtä ei ole, se on tehtävä itse. Punaisessa Kieslowski sitoo trilogiansa yhteen autolauttaonnettomuuden avulla. 12.55 Urheiluradio. 22.30 A-ekonomi. 13.08 Sää. Ainaiset jäähyväiset. 15.30 Humor-CENTRUM 16.00 Nyheter. 15.00 Kulttuuriuutiset. Aamun lämpimin puheenaihe 09.05. 21.50 Merisää. 07.50 Aamuhartaus. 19.00 MTV:New. 20.40 En klass för sig. Katsaus päivän uutisiin 12.15. 10.00 TV5 Infos. Ihmiset surivat ja toivoivat yhdessä. Huomisen sää 16.30 ja 17.30. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. 06.00 Uutiset ja sää. 22.50 Sportnytt. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. 21.00 Top Selection. 07.00 Uutiset ja sää. Voi saatana! Nelonen klo 21.00 Kari Salminen Kaivosonnettomuus, joka liikutti koko maailmaa Katastrofit ovat aina kiehtoneet ihmismieltä suunnattomasti. 19.15 Iltahartaus. Iloisille yllätyksille ei jää pahemmin tilaa. 08.55 Urheiluradio. Direktsänt trav från Solvalla i Stockholm. 17.05 Iltapäivän terassi. Suora. 19.15 Urheilu-uutiset. 09.00 Olipa kerran – suomalaisia kansansatuja ja niiden taustoja. 18.55 Urheiluradio. 20.03 Urheiluradio. 18.00 Aktuellt. Yleisen käsityksen mukaan Peteliuksen, Mäkelän ja Vierikon komediasarjan miehet ovat naisten kaltaisia, koska he eivät tee paljon mitään vaan puhuvat ja puhuvat. 22.10 Tunnelmassa. Reaktio Eväs. 15.05 Iltapäivän terassi. Tolkkupuolta tarjotaankin sitten vähemmän. 15.25 Familjen Björck (Sverige 1940). 09.00 STT:n uutiset. 5.00 Journal RDI. 19.15 Livslust. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 20.25 Voxpop 1:an. Uusia kyläläisiä ovat myös Englannissa rikastunut ja leskeksi jäänyt natiivi Sean tyttärineen. 09.04 Sää. 09.04 Sää. Muodin ajankohtaisohjelma esittelee kansainvälisten suunnittelijoiden viimeisimmät luomukset ja tulevan kauden villitykset. 22.25 Dagens namn. 21.55 Urheiluradio. 11.30 KeskiPohjanmaan uutiset. 19.15 Anibal. 08.33 Aamulennolla. 1.45 Watts-makasiini. 16.55 Urheiluradio/Pitkävetovihjeet. 13.05 100% Questions. 20.35 Franz Schubertin lauluja. 14.00 Uutiset. 17.30 Päivän peili ja sää. 2.25 M.A.S.H. Kauhistuttavan paperisodan aikakin tulee paljon myöhemmin, vaikka juuri raha ja paperisota lienevät avainkysymyksiä useimmille yrityksen perustamista pohtiville. 15.35 Iltapäivän terassi. 18.15 Rederiet. 9.45 Silence ca pousse. Jos Firma pystyyn sarjan tarkoituksena on ollut antaa käytännön neuvoja yrittäjyyttä harkitseville, kovin ovat pitkähkön johdannon aiheeseensa valinneet. 23.00 Blottaren 00.00 Nattmusik. 23.00 Journal TV5. 13.10 Musiikkistudiossa: huilisti Tapio Laivaara ja pianisti Ilmo Peitso. 19.30 Jalkapallo: Euromaalit. 12.00 Uutiset ja sää. Huudahdin kuin amerikkalainen, joka ei häpeä näyttää tunteitaan. 14.30 Paikalliskatsaus 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 070092402. 11.00 Uutiset. 19.30 Per Spelman. 13.50 Iltapäivän barokkikonsertti Wienistä. 7.15 Journal mondial des Journaux. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Musiikkia. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 0.05 Mosquito. 17.00 Uutiset. 02.00 Yöklassinen. 23.15 Trois couleurs – Bleu (1993). 2.55 Kvinnofängelset. Itsemurha-ajatusten jälkeen hän päättää aloittaa uuden elämän Pariisissa. 10.00 Uutiset. He kertovat, että loukussa olleilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin istua alas ja odottaa joko pelastusta tai hidasta kuolemaa. 55 (94 min, E) MTV3 klo 21.20 Pekka Eronen Ihmiset vaihtuvat, Ballykissangel pysyy Väliin tuntuu, ettei vuosituhanteen vaihteen suurin menestyjä televisiossa suinkaan ole kukaan yksittäinen tähti tai sarja, vaan karun kaunis englantilais-irlantilainen maalaismaisema pikkukylineen. Jo silloin osattiin repiä tragediasta kaikki irti; haastateltavaksi kelpasi kuka tahansa kaupunkilainen. 12.15 Päivätori. 05.50 Merisää. 23.00 Autourheilu: Rallin MM-sarjaa, Portugali. 23.00 Uppdrag mord. 15.05 Keski-Pohjanmaan maanantaistudio. 22.00 Buffy, vampyyrintappaja
Renault Sopimus, jopa alle 100 mk/kk Edullinen Renault rahoituskorko 4,9 % Renault autolaina: Auton hinta toimituskuluineen mk Käsiraha (min. Seisoenkin voi on rento, muistuttaa Heikinheimo hymyillen. Porissa. Esimerkiksi budjettimäärärahojen alueellisesta jakautumisesta on Aulan mielestä tällä hetkellä vaikea saada selkoa. Masentuneissa on myös enemmän leskeytyneitä ja alhaisempiin sosiaaliluokkiin kuuluvia ihmisiä; jälkimmäisten keskuudessa esimerkiksi tupakointi on runsaampaa, Pulska selittää. Joogassa etsitään itselle sopivat liikeradat ja rytmi, sillä jokainen saa olla juuri niin jäykkä tai väsynyt kuin juuri sillä hetkellä on. Suoristetaan selkäranka, venytetään niska. Joogaharjoitukseen virittäytyminen tehdään usein yksinkertaisesti lattialla olevalla alustalla selällään maaten. Pulskan mielestä tutkimuksen yksi tärkein tulos oli se, että masennuksesta parantuneiden kuolleisuus ei poikennut merkittävästi ei-masentuneiden kuolleisuudesta. Jatkuvan ajatustulvan hiljeneminen hetkeksi on upea kokemus. Palokunnan ehtiessä paikalle Vöyrinkadulle linja-auton moottoritila oli ilmiliekeissä ja lieskoja näkyi myös ajoneuvon alta. helm.met., 2:t renk., stereo, webasto ajastimella, sähköikkunat, kauko-ohj. Suomen joogan harrastajien valtakunnallinen kokoontuminen järjestettiin 9.–11.3. Nyt myös uuden sukupolven Common rail -turbodiesel dCi, 105 hv! EU-keskikulutus 5,4–7,3 l/100 km ja CO 2 päästöt 143–175 g/km. pistoke, rails-kattok., ilmast., ajot.kone, sähköik., murtohäl., nahka/kangas verhoilu, DSA-luistonesto, huoltok. huoltokirja 79.500,FORD FOCUS 1,3i 5 ov. – Jooga on avoin kaikille. S o i t a 8 1 6 6 2 6 6 ja pyydä lämmittävä öljytarjous! AVOINNA ARK. Näiden kahden elementin tasapainottaminen voidaan tehdä erilaisten liikkeiden ja hengityksen avustamana. 174.500,VOLVO S70 2,6i 4 ov. ...........................-96 311 tkm, valk., 2:t renk., stereo, lohkoläm., ABS-jarrut, airbag, ilmast.laite, kauko-ohj. Pulskan tutkimusaineiston muodostivat ensimmäisessä vaiheessa 60 vuotta täyttäneet ja toisessa vaiheessa 65 vuotta täyttäneet ähtäriläiset. .......................-96 276 tkm, t.harm. Fakta Jooga auttaa itsensä ymmärtämiseen ja huoltamaan kehoa VAASA (STT) Kaupungin reittiliikenteessä ollut linja-auto syttyi tuleen kesken ajon sunnuntaina Vaasassa. ..................-95 96 tkm, met.pun., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, keskuslukitus, ohjaustehostin, metalliväri, huoltokirja 64.900,RENAULT LAGUNA 2.0i ...........................-95 94 tkm, pun., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetok., ohjausteh., kauko-ohjattu keskuslukko, huoltokirja 89.000,VOLVO 440 2,0i .....................................-96 46 tkm, tum.sin., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, metalliväri, keskuslukitus, ohj.teh., huoltokirja, 89.000,RENAULT SCENIC 1,6 ...............................-97 90 tkm, met.harm., 2:t renkaat, stereo, lohkoläm., vetok., kaukoohjattu, keskusluk., aluvant., ohj.tehost., huoltok. Renault autolaina on tarkoitettu sekä yrityksille että kuluttajille, siis juuri sinulle. Tekniikan Maailman suuressa farmarivertailussa (13/99) uusi Mégane Break sai ainoana täydet viisi tähteä. Volvia vakuutus. Ilman omavastuuta, ilman lisämaksuja. Kohti mielenrauhaa kuljetaan kehon kautta, tekemällä tutkittuja liikesarjoja, joilla asteittain päästään tasapainoon kehon tasolla. 895,-) (tarjous voimassa 12.3-17.3) Näin löydät meille Paavo Kari Kassu Sami Tuula OSTA NYT TOIMITUS SOPIMUKSEN MUKAAN ! Mégane Break, testivoittaja! K u v a n a u to e ri k o is v a n te in . 1 2 v u o d e n p u h k i r u o s t u m a t t o m u u s t a k u u Nyt saat rahoituksen 4,9 %:n korolla ilman muita kuluja. 114.500,VOLKSWAGEN GOLF Variant 1.8 .............-99 33 tkm, met.hop., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, sisälämm. ilmast., sähköik., vetok., lohkoläm., sumuv., stereo, vak.nop.säädin, hk. MAANANTAINA 12. 20 %) mk Rahoitettava osuus mk Luottoaika 60 kk Korko 4,9 % (sopimusajalta) mk Kuukausierä (1–59 kk) mk Viimeinen maksuerä 20 % mk Luottohinta yhteensä mk (Esimerkkilaskelma Renault Mégane Break Authentique 1,4 16V) 13/99 Anttila Wirkkala Finell Kristola 0500-280 766 0500-368 040 050-558 7149 0500-561 814 Vaasantie. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson – kokonaisvaltainen itsehoitoja itsekasvatusmenetelmä – tavoitteena kehon ja mielen rytmin tasapainottaminen harjoituksen avulla – jooga ei ole akrobatiaa tai syvämietteistä meditaatiota – ellet niin halua – Suomen Joogaliitossa noin 2 000 jäsentä, mutta suomalaisia joogan harrastajia on paljon enemmän – liitto kouluttaa joogaohjaajia, jotka toimivat jäsenyhdistyksissä, kansalais, työväen-, kuntoutusja liikuntaopistojen sekä työpaikkojen joogaryhmissä – liiton jooga sopii kaikille riippumatta elämänkatsomuksesta, iästä, kunnosta ja sukupuolesta – Suomen Joogaliiton talvipäivillä harrastajat kokoontuvat yhteen. huoltok. MAALISKUUTA 2001 Lämpöä. Renault Sopimuksella varmistat autosi hyvän kunnon ja jälleenmyyntiarvon säilymisen. Erityisesti vakava masennustila lisää kuolleisuusriskiä. Tutkimuksen mukaan depressiivisten henkilöiden kuolleisuusriski oli jälkimmäisessä tutkimusjaksossa 1,3-kertainen ei-depressiivisiin verrattuna. Rentous ja rauha ovat lähellä, jokaisen sisällä, mutta sen tavoittaminen vaatii usein harjoittelua. Myös tilan antaminen hiljaisuudelle, omassa seurassa olemiselle on taustameteliin tottuneelle nykyihmiselle uusi asia. – Sydänja verisuonitaudit ovat yleisin kuolinsyy. – Joogan rytmi on sama kuin ihmisen hengityksen. Se on jokaisella omanlaisensa: toisen tahdissa ei voi harjoitella. 831 5040 (Huber halli) www.toimistokalusteet.com Edullisin tapa kalustaa konttori... met., 2:t renk., stereo, lohkol., webasto ajastimella, ABS-jarrut, vak.nopeussäädin, sähköik., murtohälytin, kauko-ohjattu keskuslukko, hands free, huoltok.,1-omistaja 159.000,VOLVO 855.............................................-95 73 tkm, vihreä, 2:t renkaat, stereo, lohkoläm., ABS-jarrut, keskuslukitus, ohjaustehostin, huoltokirja 149.000,OPEL OMEGA 2,0i Farmari.......................-97 105 tkm, valk., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, ABS-jarrut, keskuslukko, ohjaustehostin 129.000,VOLVO 855 TDi Sportswagon A ......-97 217 tkm, helm.metal., 2:t renk., stereo, vakionop.säädin, webasto ajastimella, lisäistuin 179.500,VOLVO 945 GL TD Aut. Kun teet Renault Sopimuksen, tiedät tarkalleen autoilusi kustannukset. On hyvin vaikea saada todella masentunut vanhus syömään, Pulska kertoo. luistonesto, vetok., lohkoläm., huoltok. ..-98 26 tkm, met.vihr., 2:t renk., stereo/CD, lohkoläm., vetok., keskusluk., kattol., sähköik., sumuvalot, aluvant., huoltokirja 89.000,VOLVO 850 2.5i 4 ov. Kankeita joogaajia. hk. Heikinheimo onkin jo kolmekymmentä vuotta opetellut itsensä ymmärtämistä, huoltanut kroppaa ja mieltä joogan avulla. Tuula Pulskan vastaväittäjänä maanantain väitöstilaisuudessa on professori Matti Joukamaa Oulun yliopistosta sekä kustoksena Sirkka-Liisa Kivelä Turun yliopistosta. Joogan fyysisellä harjoituksella otetaan yhteyttä mieleen. elämän arvot. Kysy lisää jälleenmyyjältäsi. Kuljettaja ja kyydissä olleet viisi matkustajaa pääsivät bussista ulos vahingoittumattomina. 269.000,AUDI A6 TDi ...........................................-98 183 tkm, valk., 2:t renkaat, aluvanteet 8 kpl, ABS, autom. – Harjoitus on tutkimusmatka itseen, mahdollisuus löytää itsestään uusia puolia, Heikinheimo arvioi. .........................-98 60 tkm, t.rusk.met., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, abs, keskuslukko, ohjaustehostin, metalliväri,huoltokirja 139.500,RENAULT LAGUNA 19 DTi Sport ...............-99 83 tkm, met.v.vihr., 2:t renkaat, aluvanteet 8 kpl, stereo, lohkolämmitin, ilmast.laite, takaspoileri, sumuvalot, nahkaratti, sähköikkunat, keskuslukko, huoltok. Kilpailu ei kuulu joogaan, Heikinheimo muistuttaa. Rentous on jokaisen sisällä Rentoutusjoogaa Sanomatalossa. 124.000,FORD MONDEO TD 4-ov. Tutkimukseen osallistumisprosentti oli kummallakin kerralla päälle 90. 79.500,VOLKSWAGEN POLO CLASSIC 1.6i 4 ov. RENAULT Mégane Break, alkaen 112.900 mk + toimituskulut mk, yhteensä alkaen mk. Kuolinsyissä ei selvää eroa Kuolleisuutta ennustavista tekijöistä laihtuminen tuli Pulskan mukaan ainoana yksittäisenä oireena esille. Masennus lyhentää ikää. Kuolinsyissä Pulska ei kuitenkaan havainnut selvää eroa masentuneiden ja ei-masentuneiden välillä. alv. – Osittain kohonnutta kuolleisuusriskiä selittävät masennukseen yhteydessä olevat tekijät, kuten huono terveys ja heikentynyt toimintakyky. Palon arvellaan saaneen alkunsa sähkölaitteissa syntyneestä oikosulusta. Ne räätälöidään valintasi mukaan juuri sinulle eniten arvoa tuottavaksi kokonaisuudeksi. Tietoa kerättiin vuosina 1984–85 ja 1989–90, ja tutkittavia seurattiin näiden ajankohtien jälkeen kuuden vuoden ajan. Joogan harrastajan ei tarvitse olla nuori ja notkea – hän voi olla myös raihnainen ja kankea, joogaohjaaja Heikinheimo kannustaa. 139.500,VOLVO 855 2,5i Sportswagon.................-96 198 tkm, met.vihreä, 2:t renk., aluv. 214.500,Soila Ojanen PORI (STT) Elämän kiihkeä rytmi, meteli ja rauhattomuus imevät voimat, jos ihminen ei välillä rentoudu. Alkutaipaleen oivalluksiin liittyykin usein mielen rentoutumisen oppiminen. Oman kehon jännityksistä saa helposti tietoa pelkästään lattialla makaamalla. 96.000,RENAULT LAGUNA RT 2.0 ........................-98 50 tkm, helmiäispun., kitkarenkaat, aluvanteet, stereo, sähköikkunat, kauko-ohjattu keskusluk., sumuvalot, huoltok. Mielen tyynnyttämisellä löydetään oma tasapaino, aistitaan herkemmin arkielämässäkin vuorottelevat aktiiviset ja passiiviset hetket. Jännittynyt ihminen hengittää nopeasti ja pinnallisesti, rento hengitys on rauhallista. Suomen Joogaliiton talvipäivien alustusten aiheina olivat mm. pistoke, metalliväri, 2xairbag, huoltokirja 114.500,VOLVO 855 2.5i Sportswagon.................-94 234 tkm, valk., stereo, lohkoläm., sähköik., keskuslukitus, vetokoukku, nahka/plyyshi verhoilu 115.500,RENAULT LAGUNA 16 CONFORT .............-99 63 tkm, helmiäispun., 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, sähköikkunat, kauko-ohjattu keskuslukko 119.000,VOLVO 855 2.5i SE Sportswagon ............-94 178 tkm, pun., 2:t renk., aluvant., stereo/CD, sähköik., keskusluk., ohj.teh., rails-kiskot, sumuvalot, plyyshiv., hk. Kokkola. Aula lisäisi eduskunnan budjettivaltaa PORI (STT) Moottorikelkalla kiveen törmännyt mies kuoli sunnuntaina Porissa. ilmastointilaite, 2xairbag, keskuslukitus, ohjaustehostin, stereo + cd, huoltokirja 189.000,VOLVO 855 2.5 TDi Sportswagon ............-96 197 tkm, turk. kuvan pöytä 650,sis. Bussi syttyi tuleen Vaasassa HELSINKI (STT) Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Maria Kaisa Aula (kesk.) haluaa kohentaa eduskunnan budjettivaltaa. Autolainan korko on kiinteä koko sopimusajan ja lainan voi maksaa pois ennenaikaisesti ilman muita kuluja. Neljän moottorikelkan seurue oli ajelemassa meren jäällä, jolloin yksi kelkoista ajautui jostain syystä lähelle saaren rantaa ja törmäsi kiveen. Koeajettavana meillä! P A R A S T A K O E A J A A . TM kiittää loistavaa moottoria, pientä kulutusta, tavaratilan kokoa. Palon vahingot jäivät kuitenkin vähäisiksi, sillä tuli tuhosi lähinnä moottorin johtoja ja kaapeleita. Hengityksen tarkkailu antaa tietoa omasta tilasta. Energian tuhlaaminen vähenee. Mitä jooga on. Kelkkaa ohjannut 41-vuotias ulvilalainen mies menehtyi saamiinsa vammoihin. Tänä vuonna päivät vietetään Porissa 9.–11.3. Keho on hidas, mieli taas nopea. Puh. ...........................-96 59 tkm, sininen 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, huoltokirja 59.500,OPEL ASTRA 1,8i 16V .............................-95 100 tkm, keltainen, 2:t renk., stereo, lohkoläm., ABS, 2xairbag, kattokiskot, keskusluk., ohj.tehostin, sumuv., hk. Hän ei piiputa eikä hössötä. Porilainen Märta Heikinheimo henkii rauhallisuutta. Esim. Pulska tutki väitöksessään ähtäriläisiä ikääntyneitä postikyselylomakkeisiin ja lääkärintutkimuksiin perehtyen. – Toiseen tutkimusajankohtaan tullessa masennuksesta parantuneiden kuolleisuus ei ollut merkittävästi suurempi kuin ei-masentuneilla. Moni kiirehtii itsensä piippuun. .............................-95 100 tkm, beige metalli, 2:t renkaat, stereo, lohkoläm., vetok., keskuslukko, ohjaustehostin, ABS, airbag 129.500,VOLVO 850 GLE ......................................-93 318 tkm, t.sin., 2:t renkaat, aluv., stereo, lohkolämmitin, keskuslukitus, ohjaustehostin, ABS-jarrut 89.000,VOLVO 850 2,5 TDi 4-ov. – Yleinen vanhusten hyvä hoito ja myönteinen asennoituminen heihin ehkäisevät depressiota parhaiten, hän toteaa. (06) 870 987, (06) 870 986 NYT PAAVO ANTAA KODINKONEPAKETIN OSTAJALLE MIKROUUNIN KAUPAN PÄÄLLE ( ovh. SIIVOUSPÄIVÄT JATKUVAT... q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q Vi talar också svenska Asematie 16, Kannus, puh. Toisessa aineistossa ne olivat kuitenkin useammin masentuneiden kuin ei-masentuneiden kuolinsyynä. 06-827 311 www.hartman.fi A u t o 115.900 23.180 92.720 14.521.80 1.424.80 23.180 130.421.80 3.000 115.900 VAIHTOAUTOT KOKKOLASSA MERCEDES BENZ 200 DSL .......................-89 556 tkm, musta, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, vetokoukku, aluvanteet, keskuslukko, ohjaustehostin 68.500,FORD ESCORT 1,6i 16V 5 ov. Pienieleisesti harjoituksen ohjaaja avustaa joogaajaa jättämään tohinan. Masentuneita oli tutkittavista ensimmäisessä vaiheessa arviolta yli 20 prosenttia, seuraavassa noin 16,5 prosenttia. – Autoa ajaessakin voi rentouttaa itseään, rattia ei ole pakko puristaa rystyset valkoisina. Kun joogaharrastus syventyy, se alkaa vaikuttaa arkielämään. Maatessaan ajatuksen livahtavat helposti miettimään päivän tapahtumia tai tulevia. Saat edullista kuukausimaksua vastaan autosi huollot ja korjaukset jopa 10 v ajan tai 200.000 km asti. Aulan mielestä pitäisi luoda menettely, jolla eduskunta voisi ottaa kantaa finanssipolitiikan useampivuotisiin linjanvetoihin, niin menokehyksiin kuin EU:n talouspolitiikan ohjelmiinkin. 164.500,CITROEN XANTIA 1,8i Break....................-97 154 tkm, met.pun., 2:t renkaat, stereo, lohkoläm., keskuslukitus, ohjaustehostin, huoltokirja 89.000,VOLKSWAGEN PASSAT 1.9 TD ........-95 303 tkm, met.hop., stereo, lohkolämmitin, keskuslukitus, ohjaus-tehostin, airbag, täydel. keskusluk., rails-kiskot, vakionp. Näin toteaa lääketieteen lisensiaatti Tuula Pulska Oulussa maanantaina tarkistettavassa väitöskirjassaan "Ikääntyneiden depressiivisten kuolleisuus". 10-18 LA 10-15 TOIMISTOKALUSTEIDEN VARASTOMYYNTI Kosilankatu 3, Kokkola puh. Onnettomuus sattui Lampaluodon lähellä aamuyöllä kello 4.30. .............................-98 103 tkm, turkoosi helm.met., 2:t renk., stereo, lohkolämmitin, ABS-jarrut, murtohäl. Mielikuvat jalat niskan takana meditoivista joogeista voi siis unohtaa, kun mennään tavalliselle kansalaistai työväenopiston joogatunnille. 8 kpl, 3xairbag, ajotietokone, abs-jarrut, met.väri, tracs-luist., takaspoil. Pulskan mukaan ikääntyneiden depressiivisten hoitoon tulisi kiinnittää huomiota. Tutkimusmatka itseen Läsnäolo on tärkeää. Oman itsensä kuuntelemisen pitäisi olla perustaito, mutta niin ei aina ole. – Laihtuminen on psykogeriatrisilla vanhusten osastoilla varsin vaikea ongelma. 139.500,SAAB 9000 2,0i CD .................................-96 35 tkm, metallihopea, 2:t renkaat, stereo, lohkolämmitin, keskuslukitus, ohjaustehostin, sähköikkunat, huoltok. Harjoituksessa on tarkoitus on tässä ja nyt. Aula kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomissa sunnuntaina, että monet tehokkuutta ja joustavuutta lisänneet uudistukset ovat vähentäneet eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia. 159.000,VOLVO S80 2,5 TDi .................................-00 33 tkm, musta, 2:t renk., stereo/cd, aluv., ajotietokone, ilmast., ajotietok., vak.nop.säädin, sumuv., nahka/plyyshi verhoilu,hk. Vakavaa masennusta sairastavien kuolleisuusriski oli kaksinkertainen ei-masentuneisiin verrattuna. Renault-asiakkaana saatavillasi on useita lisäpalveluita, mm. ESSO Lämpöpalvelu Kun tarvitset lämpöä kotiisi. kesk.luk., sähköikkunat 129.500,VOLVO V40 2.0i 16V Sportswagon .........-98 35 tkm, met.kulta, 2:t renk., aluvant., stereo/CD, vetok., lohkoläm., sisäläm. Kelkkailija kuoli Porissa Minna Peltola OULU (STT) Masentuneiden ikääntyneiden kuolleisuusriski on korkeampi ei-masentuneisiin ikääntyneisiin verrattuna. – Vakavampaan masennukseen liittyy myös elimistön toiminnan häiriöitä, jotka voivat altistaa kuolemalle, hän jatkaa. säädin, vetok., murtohälytin, täyd. 149.000,VOLVO V70 TDi Sportvagon ....................-98 99 tkm, pun.met., kitkarenk., aluvant., takasp., rails-kattok., ABS-jarrut, 3xairbag, webasto, ilmast