Suomen yli sadan vuoden olympiamitaliputki katkesi Pariisissa Rautakorpi ei ymmärrä, miksi päättäjien pitää laittaa kulttuuri ja taide vastakkaisiin vaakakuppeihin urheilun tai vaikkapa terveyspalvelujen kanssa. Myös Keski-Pohjanmaalla on huomattu kiinnostuksen mehiläistarhausta kohtaan kasvaneen. 1 Sivu 6 1 Sivu 8. 1 Sivu 2–3 MINKA LEPPÄNEN » Kaikenlaisista verhoista ja sälekaihtimista on apua, ja yksi vinkki on myös se, että kannattaa jättää ikkunat pesemättä. Sirkusta möyryävällä otteella Lotta Rautakorpi palasi lapsuudenkotiinsa Kalajoelle esiintymään kansainvälisen taiteilijakollektiivin kanssa Rapid Art Force -festivaaleilla. Hän kaipaa päättäjiltä kauaskantoista näkemystä kulttuurin ja taiteen arvosta. Maanantai 12.8.2024 Keskipohjanmaa.fi | Nro 60 Hinta 4,20 €. Lisää luettavaa verkosta Uutiset aina mukanasi: keskipohjanmaa.fi Lataa Keskipohjanmaan sovellus sovelluskaupasta ja tiedät ensimmäisten joukossa mitä alueellamme tapahtuu. Harva kuitenkaan tajuaa harrastuksen työläyden ja hinnan. Kun ikkunoissa on enemmän likaa, linnut hahmottavat ne paremmin. (sis. Hän on improvisaatioteatterin, nykysirkuksen ja ilma-akrobatian moniosaaja, joka inspiroituu monista taidemuodoista ja liikunnasta. 1 Sivu 4–5 RIKU TULLA Poikamehiläinen eli kuhnuri. alv 10 %). Mehiläiset kiinnostavat KeskiPohjanmaalla Mehiläistarhaajat ovat entistä nuorempia, ja myös naisten osuus on kasvanut
Tämä käy ilmi Suomen Mehiläishoitajan Liiton tiedoista. Muille se on joko harrastus tai sivutyö. Liiton alkukeväästä tarhaajille tekemä kysely osoitti, että harrastajien joukossa on nykyään entistä enemmän kolmekymppisiä. Tarhaajien keski-ikä on Martikkalan mukaan silti noin 50–60 vuotta. – Buumi alkoi jo jokunen vuosi sitten. Suomessa on reilut 3?000 mehiläistarhaajaa. Martikkalan mukaan Suomessa on noin sata ihmistä, joille tarhaus on ammatti. Mehiläisharrastus tuntuu kiinnostavan etenkin nuoria naisia, sanoo Keski-Pohjanmaan Mehiläishoitajat ry:n puheenjohtaja Jarkko Isokungas. Mehiläistarhaaja Soini Koski punnitsee itse kehittelemäällän tehdyllä vaakasysteemillä pesät sekä ennen talviruokintaa että sen jälkeen, jotta hän tietää, miten paljon mehiläiset ovat syöneet.. MYÖS KESKI-POHJANMAALLA on huomattu kiinnostuksen mehiläistarhausta kohtaan kasvaneen. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Eva Fredriksson-Lidsle on aloittanut mehiläisten hoitamisen tänä kesänä Soini Kosken opissa. elokuuta 2024 2 // Marja Aaltio Suomalaiset mehiläistarhaajat ovat entistä nuorempia, ja myös naisten osuus on kasvanut. Edellinen mehiläishoitajien peMehiläisinnostus kasvaa Harva tajuaa harrastuksen työläyden ja hinnan. Suurin osa mehiläisyhteiskunnista on kuitenkin nimenomaan ammattitarhaajilla, sillä tarhauksella eläminen vaatii Martikkalan mukaan jopa satoja yhteiskuntia. Omat pesät eivät vielä tänä vuonna tuota hunajaa. Mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkalan mukaan mehiläistarhaus oli aikoinaan lähinnä vanhempien herrasmiesten harrastus
Epävirallista tosin, mutta toimivaa. – Minna-tiimi otti kolmospaikan ja me jäimme neljänneksi. Uumajan yliopiston ekologian apulaisprofessori ja Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Helena Wirta on tutkinut villipölyttäjiä ja tarhamehiläisiä. Hän juoksi 130 kilometriä yksin, sanoo Koskela. elokuuta 2024 // 3 ruskurssi järjestettiin Keski-Pohjanmaalla parisen vuotta sitten. Puhdistuslennon jälkeen Soini Koski juottaa mehiläisilleen suolavettä. Eva Fredriksson-Lidsle on opiskellut mehiläistenhoitoa Kosken opissa koko kesän. Kisan konsepti on hänen sanojensa mukaan huikea. Emo on aloittanut munimisen pikkuhiljaa jo talvelle, ja tahti kiihtyy kesää kohti. SK HUPI. KASVANEEN mehiläisinnostuksen takana on monilla huoli pölyttäjäkadosta. Soini Kosken pihassa olevat mehiläiset ovat varsin rauhallisa. Kierrettävä, kumpuinen maastoreitti on pituudeltaan noin 3,8 kilometriä. Huomaa, että näinki voi tehdä, Eve Fredriksson-Lidsle sanoo. Emon mukana siirretään myös muita mehiläisiä, ja syntyy uusi parvi. SK Hupi on ennenkaikkea suunnistusseura, hän toteaa. Fredrikson-Lidsle kiittelee Soini Kosken oppeja, joista yksi erittäin tärkeä on rauhallisuus. Kun hän aikoinaan sai luvan tuoda pesät Rytilaakson puutarhat ry:n alueella olevan mökkinsä pihaan, saivat mansikoita viljelevät naapurit huomata pölytyksen vaikutuksen. Samoin työmäärä voi yllättää. Hänen mukaansa villipölyttäjien kato ei parane mehiläistarhauksella. Voittaja on se, joka ehtii 24 tunnin aikana se joukkue, joka onnistuu juoksemaan eniten kierroksia. Mehiläisleivän talteen kerääminen on Kosken mukaan vielä kovempaa puuhaa kuin hunajan kerääminen, joka sekin on voimaa vaativaa työtä. KUN MEHILÄISTEN talvilepo loppuu, lähtevät ne puhdistuslennolle eli käyvät tyhjentämässä suolensa. Kreisijärvi 24h -tapahtuma saa Kinnuselta vihreää valoa. Mutta ei mitään, kaikkemme annettiin ja siihen me ollaan tyytyväisiä!, sanoo Kinnunen. Voittajaksi suoritui joukkue Konepojat, joka juoksi yhteensä 99 kierrosta eli noin 376 kilometriä. Tänä kesänä on opastanut Eva Fredriksson-Lidsleä mehiläisten saloihin. Pelkkä webinaarikurssi ei riitä, ja ulkomailla käydyt kurssit eivät välttämättä tuo osaamista Suomen oloihin. Toiseksi kipusi joukkue Niskaset, tuloksella 97 kierrosta eli noin 367 kilometriä. Kolmannelle sijalle pääsi joukkue Feel Well with Minna, joka ehti juosta 93 kierrosta, eli 353 kilometriä. Okko Kinnunen SK Hupista ottaa sijoituksen vastaan kepein mielin. – Auttaa todella paljon, kun saa seurata rauhallista ja kokenutta hoitajaa. SK Hupi tavoitteli paikkaa kolmen parhaan joukosta, mutta joutui taipumaan neljänteen sijaan. – Olen Evalle sanonut, että 5–6 vuotta kun hoidat, niin sitten olet tuttu mehiläisten kanssa. Keski-Pohjanmaan Mehiläistarhaajien puheenjohtaja Jarkko Isokungas arvelee, että perustamiskustannukset ovat monille nuorille alan harrastajille liikaa. Mehiläisleipä eli perga on mehiläisten säilömää siitepölyä. PRONSSIPAIKASTA loppuun asti taistellut joukkue SK Hupi joutui lopulta taipumaan neljänteen sijaan. Kisa oli loppuun asti jännittävä ja taistelu oli hieno, toteaa Kinnunen, jolle on aivan selvä, mihin kisa lopulta ratkesi. Myös talviruokintaan sokeriliuoksella kuluu rahaa. Tosin ihan hetkessä se ei käy. TIMO VARILA Reisjärvellä juostiin kellon ympäri Jani Kauta Reisjärvellä juostiin järjestyksessään toinen Kreisijärvi 24h -tapahtuma, jossa juoksujoukkueet ottivat toisistaan mittaa tapahtuman nimen mukaisesti vuorokauden mittaisessa juoksussa perjantaina ja lauantaina. Pesät nostettiin autoon ja toisessa pesässä yksi laatikko oli hieman raollaan. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Yhtenä motiivina oli myös uuden oppiminen, ja sitä on riittänyt. Kymmeneen litraan vettä sekoitetaan ruokalusikallinen merisuolaa. SOINI KOSKELLA on omakohtaista kokemusta pölyttäjien kyvystä kasvattaa satoa. Wirta muistuttaa, että tarhamehiläinen on kuitenkin todella hyvä pölyttäjä, josta on hyötyä monille kasveille. Tarhamehiläisiä tarvitaan Suomessa erityisesti satoa tuottavien kasvien pölytykseen, sillä varsinkin suurilla satokasvialueilla tarhamehiläiset turvaavat hyvät sadot. Kyselyjä uudesta kurssista tulee yhdistykselle jatkuvasti, mutta tällä hetkellä ei ole tiedossa, milloin sellainen järjestetään. Suolavesi ja syksyllä pesästä talteen otettu mehiläisleipä auttavat mehiläisiä tuottamaan ruokaa toukille. – Se oli se sprintti! Paikalliset pojat olivat vetäneet intervallitreeniä – vetotreeniä – sen verran enemmän, että se sitten ratkaisi kisan, analysoi Kinnunen. Talviruokana mehiläisillä on sokeriliuosta. Mittelöihin osallistui yli sata ihmistä. Erityisesti yksi joukkue jää selvästi alle kahdeksan. – Kemistit osaavat tehdä maitohapon avulla pegaleipää, mutta se ei kelpaa mehiläisille, koska kemistit eivät tiedä, mitä entsyymejä pergassa on. – Meillä oli yksi yhden naisen joukkue, joka juoksi noin 18 tuntia ja sitten lopetti. Mehiläiset säilövät pergan medessä olevien maitohappobakteereiden avulla. Hän on tarhannut mehiläisiä yli 40 vuotta. Tuosta jäädään kuitenkin aavistuksen verran, sillä aivan kaikissa joukkueissa ei ollut täyttä määrää. Sekä pesät että muut tarvikkeet maksavat. Pitkään alalla olleet siirtävät tietoa aloitteleville, ja joskus myös jo alalla jonkin aikaa olleet voivat päivittää tietojaan konkareiden opissa. Yhtä kaikki, meininki pysyi korkealla sateistenkin jaksojen ajan ja tsemppi oli kova. Toisaalta vastineeksi saa makeaa hunajaa ja naapureiden puuEva Fredriksson-Lidsle on aloittanut mehiläisten hoitamisen tänä kesänä Soini Kosken opissa. Mehiläishoidon neuvoja Maritta Martikkalan mukaan mehiläisiä ei saa ottaa, ellei ole käynyt käytännönkurssia. Samalla hän saisi hyvän ja puhtaan makean lähteen eli hunajan. SK Hupin juoksu kantoi 92 kierrosta, eli noin 350 kilometriä. Tarhamehiläisillä saattaa olla jopa negatiivisia vaikutuksia villipölyttäjiin. Säätiedotus oli näet luvannut kisaviikonlopuksi sadetta, mutta välillä kelit olivat jopa priimaluokkaa. Kahdeksan juoksijaa pääsääntöisesti per joukkue, laskee Koskela. SEKÄ MEHILÄISTARHAAJIEN liitto että kokenut tarhaaja muistuttavat, että harrastus vaatii sitoutumista, eikä se kovin halpaakaan ole. Hän ajatteli, että mehiläiset pölyttäjinä tekisivät hyvää hänen pihansa kasveille. – Meitä oli aika sekalainen seurakunta joukkueessa, mutta jäsenissä on paljon harrastuneisuutta kestävyysurheilussa. Kilpailutilannetta ei kuitenkaan synny, jos tarjolla on paljon ja monipuolisia kasveja, kuten esimerkiksi maatalousympäristössä. Hoitajan tehtävä on keväällä kurkata pesään, onko siellä ruokaa, onko emo hengissä ja onko se muninut. SK Hupin joukkueessa kisasi täydet kahdeksan jäsentä, joista viisi oli Kreisijärvi 24h -tapahtuman ensikertalaisia. JUOKSUT juostiin melko vaihtelevassa eli ennusteita paremmassa säässä. Hyvin se lopulta meni, sanoo Fredriksson-Lidsle. Kokkolalaisella Soini Koskella on ollut oppilaita pitkästi toistakymmentä. Jos kaikissa joukkueissa olisi täydet kahdeksan jäsentä, tarkoittaisi tämä 184 kisaajaa. Omat pesät eivät vielä tänä vuonna tuota hunajaa. Hän on hoitanut mehiläisiä Kosken pihassa, ja kesäkuussa hän yhdessä Kosken kanssa teki kaksi hallittua parvea. – Meillä juoksi täällä 23 joukkuetta. – Muutama tunti oli aika kurjia, mutta kyllä se siitä, naurahtaa Koskela. – Auto oli täynnä mehiläisiä. Soini Koski punnitsee pesät syksyllä, jotta hän tietää keväällä, miten paljon mehiläiset ovat talven aikana syöneet. Keski-Pohjanmaalla on jo pitkään ollut myös mestari ja kisälli -toimintaa. Soini sanoi, että käynnistä vaan auto, kyllä ne menevät takaisin pesään. – Nappimansikat hävisivät ja tilalle tuli suuria, kertoo Koski. Tosin monen innostus laskee, kun mehiläisten hoidon työläys ja harrastuksen hinta käyvät selväksi. Hän tunnustaa, että pesien siirto Linnusperältä Alaveteliin hieman hermostutti. Vaikka olen 40 vuotta hoitanut mehiläisiä, aina tulee vastaan uutta, kertoo Soini Koski. Isokungas toteaa, että alan ammattilaisten keski-ikä on korkea, joten tarhausinnostus on tervetullut. Hallittu parven jakaminen edesauttaa sitä, että vanha emo ei lähde etsimään uutta kotia laumalleen esimerkiksi naapurin puskasta tai savupiipusta. Ne syntyvät niin, että vanha emo eli kuningatar siirretään pois pesästä ennen uuden syntymää. Tapahtuman järjesti Reisjärven yrittäjät, jonka jäsen Jessica Koskela kertoo, että ilmassa on tänäkin vuonna ollut tekemisen meininkiä. Koski painottaa, että hoitajan rauhallisuus tarttuu mehiläisiin. Koskella on pesiä mökkinsä pihassa Rytilahden puutarhayhdistyksen palstalla
– Teimme esityksen Rölli tässä taitavasti voimistelee -kappaleeseen ja se oli mielestäni todella tyhmää ja noloa. Tilanne ei ole kokeneelle improvisaatioteatterinäyttelijälle uusi, mutta esitysten lopputulos on aina yllätys. Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt niin paljon ja niin ahnaasti kaikkea, että on vapauttavaa saada keskittyä perusasioihin. Nykysirkuksessa temppu tai yleisön häikäiseminen ei välttämättä ole itseisarvo, vaan esitys voi rakentua muiden teemojen ympärille, Rautakorpi kuvailee. Sinne tulee taiteilijoita eri puolilta maailmaa, joitakin olen tavannut, monia en, ja sitten vain menemme esiintymään ilman yhtiäkään yhteisiä treenejä, Rautakorpi naurahtaa. Lapsena Kalajoella Rautakorpi harrasti telinevoimistelua, ratsastusta ja teatteria. Yhdelläkään ryhmän jäsenellä ei ollut aiempaa kokemusta sirkuksesta, joten yhdessä oli hyvä opetella. Ilma-akrobatia on Rautakorven mieleen. Vauhdikkaat temput ja pää alaspäin oleminen kiinnosti. Lukion jälkeen nuori nainen muutti Jyväskylään, ja Jyväskylän ylioppilasteatterissa hänelle avautui aivan uusi maailma. – Pariakrobatiassa ihminen kannattelee toista, ja kiinalainen tolppa on vähän kuin tankotanssia, mutta tangossa on kumipinta. elokuuta 2024 4 // Sirkustaiteilijan elämässä leikki on aina läsnä Rautakorpi tekee sirkusta tutkivalla, kokeilevalla ja möyryävällä otteella. Kaikenlainen temppuilu alkoi kiehtoa häntä jo lapsena. – Ne olivat minun oppisopimuskoulutuspaikkojani taiteeseen. VAIKKA Rautakorpi ei aikoinaan ollut kovinkaan toiveikas sen suhteen, että taiteesta voisi saada elantoa, yhtäkkiä hän havahtui siihen, että taiteesta oli tullut hänelle työ. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Kimalaiset pörräävät kesäkukka-amppeleissa ja Onni-koira juoksee innokkaasti tervehtimään. Perinteisessä sirkuksessa on lyhyitä ohjelmanumeroita, joita nähdään usein sirkusteltassa, mutta nykysirkuksessa teosten muoto voi olla moninainen. – Rapid Art Force on impron syvä pää. Hyödynsin sitä vapautta ja tein opintojen ohessa tosi paljon teatteria. Nykysirkus on melko nuori taiteenlaji, vaikka perinteisellä sirkuksella onkin pitkä historia. Annika Tiitto Lotta Rautakorpi kyykistyy kynnykselle ja kirjoittaa nimikirjoituksensa solumuoviin, joka jää uuden parketin alle. Pikkusisko Nooran ja naapurin Anun kanssa hän perusti 10-vuotiaana punkhenkistä a cappella musiikkia esittävän Kelekkayhtyeen. – Tämä on syyskauden ensimmäinen työhomma ja on ihanaa palata lomalta suoraan esiintymään. Samassa Kalajoen Naisvoimistelijoiden kevätnäytöksessä näin telinevoimistelijoiden esityksen ja tajusin, että tuotahan minä haluan tehdä. ANNIKA TIIT TO MIKA LEVÄLAMPI " Aloitin vuonna 2004 ja se taisi olla viimeinen vuosikurssi, jonka opintoaikoihin ei liittynyt Kelan puolelta rajoituksia. RAUTAKORPI lähti mukaan Company Uusi Maailmaan siltä pohjalta, että hän tekee teatteria, omaa telinevoimistelutaustan, tykkää esiintyä ja on kiinnostunut opettelemaan lisää. Hänen mielestään siellä oli kuitenkin tylsää ja lapsellista. – En tosin edelleenkään ole vakuuttunut, että tästä saisi elanSyksyllä Lotta Rautakorpi os. ENSIMMÄISELLÄ luokalla Rautakorpi lähti kaverinsa vanavedessä musiikkiliikuntakerhoon. Ovet Jyväskylän yliopiston journalistiikkaopintoihin eivät kuitenkaan auenneet, joten Rautakorpi opiskeli seuraavan vuoden ammattikorkeakoulussa viestintää. Lotta Rautakorpi. Hyödynsin sitä vapautta ja tein opintojen ohessa tosi paljon teatteria. – Aloitin vuonna 2004 ja se taisi olla viimeinen vuosikurssi, jonka opintoaikoihin ei liittynyt Kelan puolelta rajoituksia. Sirkuslajeja on paljon, mutta Rautakorpi on jo pitkään keskittynyt ilma-akrobatiaan, erityisesti vertikaalisiin välineisiin, kankaaseen ja köyteen. Sitten hän pääsi opiskelemaan yliopistoon kirjallisuus pääaineenaan, mutta opintoja kertyi muun muassa taiteesta, kulttuurista, kielistä ja valtio-opista. Rautakorvella on kuitenkin hetki aikaa istahtaa alas kahvikupin kanssa. Aluksi Rautakorpi opiskeli Alkio-opistossa journalismia vuoden verran. Niiden lisäksi Rautakorpi ehti myös ratsastaa ja osallistua samaisen ystävänsä vanavedessä Raimo Hentusen ohjaamaan näytelmäkerhoon. Taina ja Teija Kemppaisen telinevoimistelutreenejä oli kolme kertaa viikossa. Rautakorpi oli mukana perustamassa Ässiä Hatusta -improteatteriryhmää sekä Company Uusi Maailma -nykysirkusryhmää. 3-vuotias pikkuveli Lauri puettiin kissapukuun, käskettiin seisomaan lavalle ja olemaan söpö. VAIKKA Rautakorpi on nyt sirkustaiteilija, tanssija, esitystaiteilija ja improvisaatioteatterinäyttelijä, hän ei ole koskaan varsinaisesti opiskellut niistä itselleen ammattia. Ilma-akrobatian rinnalle hän on ottanut pariakrobatiaa ja kiinalaisen tolpan. – Oli ihanaa viettää lapsuus täällä, kun oli paljon lapsia ympärillä ja naapuriin pystyi juoksemaan pihan poikki. Olen hyvä esimerkki siitä, että kun opintojen ohessa on mahdollisuus tehdä jotakin muuta, siitäkin voi tulla ammatti. Kiinalainen tolppa on siinä mielessä erinäköistä kuin tankotanssi, että kiinalaisessa tolpassa pitää olla paljon vaatteita päällä, jotta iho ei pala kumia vasten, kun taas tankotanssissa paljas iho antaa tarvittavan kitkan. Hän on saapunut Jyväskylästä Kalajoelle ja lapsuudenkotiinsa Mustikkatielle. Tuolla oli mäntyjä, joiden välissä oli kaksi tankoa, joissa temppuilimme yhdessä, Rautakorpi kertoo ja viittaa kädellään pihan perälle. Haastatteluhetkellä hänellä on edessä viikon verran improvisaatioesityksiä kansainvälisen taiteiljakollektiivin kanssa Rapid Art Force -festivaaleilla eri puolilla Kalajokea. Roukala aikoo työskentelyapurahan turvin rauhoittua ideoimaan ja työstämään esityksiä eteenpäin. Hän on kiitollinen siitä, että laajamuotoinen harrastaminen oli mahdollista vielä hänen opiskeluaikoinaan. Takapihan terassilla kissa on löytänyt parhaan paikan pöydän päältä. Tanssissa ja improvisaatioteatterissa hän antaa ajatusten ja liikkeiden virrata vapaasti. – Nykysirkus mahdollisti meille elementtejä, joita ei ollut teatterissa. – Sieltä löysin ihmisiä, joiden kanssa voin olla kunnolla kokonainen. – Kiipeilin puissa ja leikin tangoilla
– Minulla on 3ja 5-vuotiaat lapset eli saan ja joudun olemaan äiti. – On maailman ihaninta irrota omasta arjen pyörästä ja olla vain yhtä asiaa varten. Hän oli kuullut paukahduksen saunasta ja mennessään tarkastamaan tilannetta hän oli havainnut, että kiuas olikin tulessa. On tärkeää, että taide saa olla villiä ja vapaata, sillä ihmiskunta näivettyy ja taantuu ilman taidetta ja luovaa ajattelua. – Tykkään liikkua monella tavalla. – Lentokone oli jo ilmassa tyhjentänyt öljysäiliötään, joten pellolle ei riittänyt kuin ehkä kahvikupillinen, arvioi Komulainen.. Hälytyksen teki talon asukas. APURAHOISTA käydään kovaa kilpailua, sillä rahat vähenevät koko ajan. Asukas oli päässyt poistumaan talosta, eikä tilanteesta koitunut henkilövahinkoja. Ja mitä tarkoittaa onnistuminen taiteen kontekstissa. Pelastuslaitos pääsi paikalle nopeasti ja savusukeltajat saivat tulipalon sammumaan. Rautakorven mielestä Suomessa on nyt taidevihamielinen hallitus, joka kokee, että taide ja kulttuuri ovat ylimääräistä ekstraa, joka ei ole yhteiskunnalle niin tärkeää ja josta voidaan tarvittaessa luopua. Uskon elinikäiseen oppimiseen, joten kaikki on vielä mahdollista. Tanssissa en ole syventynyt minkään lajin tekniikkaan, mutta esimerkiksi afrotanssin ja katutanssin liikelaatu, biitti ja maasta tuleva voima viehättää. Lisäksi meillä on kotina Toivakan Haukkamaalla tänä vuonna sata vuotta täyttävä vanha kansakoulu, joka on ikuinen työmaa. – Ongelmani on se, että innostun niin monenlaisista asioista. Tässä kohti elämää aikaa ei kuitenkaan tahdo löytyä. Työpajoille on kysyntää niin paljon kuin jaksaa tehdä. Kalajoelle hän ei aio palata, sillä täällä ei ole tarjolla tarpeeksi taidetta. Paljon jää pois, jos tehdään vain myyvää ja kaupallista taidetta, johon ihmiset haluavat massoittain ostaa pääsylippuja. Kun apurahoja vähennetään, vaarana on, että taiteen ja kulttuurin kenttä kapenee. Toiveena on, että vielä joskus työpäivät voisivat sisältää vähemmän opetustyötä ja enemmän taidetta. – Ja yleissivistävässä koulutuksessa oppii siihen, että kaikkea ei voi laskea rahassa. En voi tehdä kaikkea kerralla. – Se on ihan uskomatonta ja häkellyttävän lyhytnäköistä. Omakotitalon sähkökiuas oli syttynyt tuleen yllättäen. Mutta kenen näkökulmasta se tulee: katsojan, tekijän vai ryhmän. NYT RAUTAKORPI haaveilee taiteen tekemisestä ja kanoista. Kone oli kääntynyt pakkolaskussa nokan kautta katolleen. Pitää harjoitella priorisointia ja luopumista. Hän esimerkiksi syventyi pitkästä aikaa perusteellisesti ilma-akrobatiaan Kalajoen Rapid Art Force -festivaalia varten. Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt niin paljon ja niin ahnaasti kaikkea, että on vapauttavaa saada keskittyä perusasioihin. – Haluaisin opiskella taidetta ja laajentaa taiteellista ajatteluani. Läsnäolossa on taikaa. Päivystävä palomestari Kusti Komulainen kertoi, että koneessa olleet kaksi henkilöä selvisivät onnettomuudesta ilman loukkaantumisia. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Koti on Jyväskylässä, mutta jossain vaiheessa koko perhe saattaa lähteä taiteilijaresidenssiin jonnekin päin maailmaa. Ei ihmistä ole olemassa ilman taidetta ja kulttuuria. Lapsuudenkotinsa terassilla hän toteaa, että elämää on vielä paljon edessä. Siksi esimerkiksi kouluilla järjestetyt taiteilijavierailut ja erilaiset hankkeet ovat tärkeitä. Vettä oli joitakin satoja litroja. Päättäjät eivät näe, kuinka oleellinen osa taide on ihmistä. Tapani tehdä sirkusta on tutkivaa, kokeilevaa ja möyryävää: toisinaan harjoittelen temppuja, usein vaan nuljuan telineillä. Onko mahdollista, että esitys tuottaa pettymyksen. RIKU TULLA Rautakorpi jännittää esiintymistä aina pienellä, kutkuttavalla tavalla. – Kun esiintyjät ovat aidosti läsnä ja katsoja on altis ja mukaan otettu, siinä on kyllä aina jotakin erityistä. RAUTAKORVELLE taide on ennen kaikkea luova tapa toteuttaa itseään. Pelastuslaitos poisti vettä tilasta vesi-imureilla sekä lattialastoilla. Tämä kuva on Vemsomhelst-nykysirkusesityksestä vuodelta 2018. Mutta kun kyseessä on puhdas improvisaatio, eikö jokin voi mennä pieleen. Vesi oli tullut kellariin kaivojen kautta. Pettymyksen sijasta lopputulos voi olla myös timanttia. Liikekiinteistön kellaritilan lattialle oli päätynyt sadevettä reilun 100 neliömetrin alueelle. Minä saan peruselantoni opetustöistä. Syksyllä Lotta Rautakorpi os. Opetan Jyväskylän sirkuskoulussa akrobatiaa ja kierrän kouluilla pitämässä työpajoja. Rautakorpi ei halua olla yhtään enempää poissa kotoa perheensä luota. Tulipalo ei ollut ehtinyt levitä omakotitalon rakenteisiin. Kiuas sytytti tulipalon Jani Kauta Pelastuslaitos sai lauantai-iltana noin kello seitsemän hälytyksen rakennuspalosta Ylivieskan Koskitanhualla. Vian syy on Komulaisen mukaan vahvistunut äkillisesti alentuneeksi moottoriöljynpaineeksi. Haapajärvellä oli satanut runsaasti vettä lauantain aikana. Työn alla on esimerkiksi japanilaista köysisidonta shibaria ja kontakti-improa yhdistelevä duo, Rautakorpi paljastaa. Mahdollisista aineellisista tai rakenteellisista vahingoista ei ole esittää arviota tässä vaiheessa. Niiden lisäksi haluaisin harrastaa lukemista ja laulamista: tulisipa joskus aika, että voisin harrastaa laulamista kivassa pikkukuorossa, sillä laulaminen tuntuu tosi hyvältä kehossa. Pelastuslaitos varmisti, ettei koneesta vuotanut ympäristöön haitallisia aineita, kuten moottoriöljyä tai jäähdytysnesteitä. elokuuta 2024 // 5 toa. – Puutarhanhoitoa harrastan keväisin ja myös shibarisidonnan lasken harrastukseksi. Roukala aikoo työskentelyapurahan turvin rauhoittua ideoimaan ja työstämään esityksiä eteenpäin. IIDA LIIMATAINEN Vettä kellariin Haapajärvellä Antti Huusko Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuurelle vahingontorjuntatehtävälle Haapajärven Puistokadulle sunnuntaina hieman kello 12 jälkeen. Apurahoista käydään kuitenkin kovaa kilpailua. – Ainahan voi tulla pettymys. Silloin ympäriltä karsiutuu koko elämän sälä. Lisäksi tykkään luontoretkeilystä ja purjehtimisesta. TOISINAAN Rautakorvella on vaikeuksia erottaa työtä vapaa-ajasta, sillä treenit ja harrastukset menevät suloisesti sekaisin. En näe taidealalla mitään varmuutta ja taiteilijat elävät köyhyysrajan alapuolella. Lentokone laskeutui pellolle Perhossa Jani Kauta Sunnuntaina iltakuuden jälkeen pelastuslaitos sai hälytyksen ilmaliikenneonnettomuudesta Perhossa Kuikkaharjuntiellä. Elämässä on paljon suoriutumista ja suorittamista enkä meinaa ehtiä leikkiä. Tällöin hän soitti hätänumeroon. NIINPÄ Rautakorpi ei voi myöskään harjoitella kaikkia lajejaan jatkuvasti. Taide ei käänny rahan kielelle. Kaksipaikkainen pienkone joutui tekemään pakkolaskun pellolle teknisen vian vuoksi. Ja jos sitä yritetään kääntää, mennään pahasti metsään. Improteatterin myötä Rautakorpi on saanut pidettyä leikin mukana elämässä. Vihdoinkin saan tehdä rauhassa sitä työtä, josta olen haaveillut pitkään: pidän opetustyöt syksyllä minimissä ja asetun kehittämään ideoita ja konsepteja, jotta voin hakea niille teosapurahoja. Rautakorven mielestä kaikki kietoutuu lopulta koulutukseen, sillä taiteen ja kulttuurin arvoa ei voi ymmärtää, jos ei ole niiden parissa. – Monipuolinen, uusia avauksia ja kokeellisia ehdotuksia synnyttävä taide ei ole mahdollista ilman yhteiskunnan tukea. Akrobatiatreeneissä hän kokee moninaisen liikkumisen riemua ja harjoittaa voimaa ja tekniikkaa, improteatteritreeneissä taas vahvistetaan ryhmän keskinäistä leikkiä ja taitoa luoda yhteisiä improvisoituja maailmoja. Rautakorpi on nyt 41-vuotias. Kontakti-improssa taas on tiettyä virtaavuutta ja kiehtovaa painonjakamista. Niinpä leikin aikuisten kanssa improteatterissa. – Olen saanut aiemmin vain muutaman henkilökohtaisen lyhyen jakson, mutta nyt sain kolmen kuukauden työskentelyapurahan
Törmäämistä voi pyrkiä estämään useilla keinoilla. Yksi vaihtoehto on esimerkiksi uv-kuviointi, jota ihmissilmä ei erota, mutta jonka linnut näkevät. –?Myös nuoremmat linnut törmäävät ikkunoihin vanhempia lintuja todennäköisemmin, sillä ne eivät ole vielä yhtä taitavia lentämään, Salmela kuvailee. Etenkin muuttolinnut ja nuoret siivekkäät törmäävät ikkunoihin.. Salmelan mukaan rakennusten ympäristössä pysyvästi elävät linnut oppivat paremmin hahmottamaan ympäristönsä ikkunoita ja siten myös välttämään niitä. –?Kaikenlaisista verhoista ja sälekaihtimista on apua, ja yksi vinkki on myös se, että kannattaa jättää ikkunat pesemättä. Salmelan mukaan markkinoilla on nykyään sellaisia ikkunoita ja ikkunakalvoja ja -teippejä, joilla voi estää lintujen ikkunoihin törmäämistä. HEIKKI SAUKKOMAA Muista pihapiirin vaaroista suurin on kissa Merkittävin uhka linnuille on ulkona vapaana liikkuvat lemmikit, varsinkin kissat EIJA KONTIO Mustarastas kylpemässä Espoon Suvelassa. SEY Suomen eläinsuojelun asiantuntija Sonja Blom huomauttaa, että varsinkin muoviset verkot ja aidat ovat linnuille vaarallisia, sillä linnut jäävät herkästi kiinni niihin. Kokemukset tarrojen toimivuudesta ovat kuitenkin ristiriitaisia, Blom sanoo. –?Tämä arvio on alakanttiin, sillä tutkimus perustui siihen, kuinka paljon kissat tuovat tappamiaan lintuja kotiin näytille, mutta eiväthän ne kaikkia tuo, vaan tappavat niitä myös muualla, Salmela sanoo. Moni suojaa esimerkiksi marjapensaitaan linnuilta erilaisilla keinoilla. Erityisesti muuttolinnut ovat alttiita törmäyksille, mutta ikkunoihin törmäävät kaikenlaiset linnut. Salmela huomauttaa, että helpointa ja halvinta on huomioida asia jo uuden rakennuksen suunnitteluvaiheessa karsimalla ikkunapintaa ja läpinäkyviä ikkunakulmia. Se on tärkeää myös kissojen oman turvallisuuden näkökulmasta. Linnut voivat luulla, että tällaisesta kulmasta saa lennettyä läpi. –?Jos rakennus on jo olemassa, lintujen ikkunoihin törmäyksiä voi pyrkiä estämään myös esimerkiksi haukkaikkunatarroilla tai laittamalla ikkunan eteen näköesteeksi jotain kevyttä ja liikkuvaa, jolloin lintu ei välttämättä valitse tätä lentoreittiä. Lintujen pesimäaika ajoittuu huhtikuun alusta heinäkuun loppuun. Kissoja ei tulisi päästää vapaana luontoon. Blomin mukaan erityisen suuri riski linnuille ovat koko seinän kokoiset ikkunat sekä sellaiset kulmat, joissa ikkuna jatkuu molemmin puolin. –?Kaikkien luonnoneläinten näkökulmasta piha olisi hyvä säilyttää mahdollisimman luonnontilaisena, Blom sanoo. Jos lintu selviää törmäyksestä elossa, mutta ei pian lennä omille teilleen tai on näkyvästi loukkaantunut, tulisi olla yhteydessä esimerkiksi SEY Suomen eläinsuojelun luonnonvaraisten eläinten hoitajaan. –?On tärkeää muistaa myös, että kuolleelta vaikuttavaa lintua ei saa haudata ennen kuin sen ruumis on jäykistynyt, sillä usein ikkunoihin törmänneet linnut voivat vaikuttaa kuolleilta ennen kuin virkoavat. Merkittävin uhka on ulkona vapaana liikkuvat lemmikit, varsinkin kissat. SALMELA muistuttaa, että puiden kaadot ja pensaikkojen raivaukset tulisi tehdä lintujen pesimäajan ulkopuolella, sillä pesimäaikana toiminta hyvin todennäköisesti häiritsee pesimistä ja tuhoaa pesiä. BLOM MUISTUTTAA , että jokaisella suomalaisella on lain mukaan velvollisuus auttaa luonnonvaraisia eläimiä, eli törmäyksen sattuessa tulisi seurata tilannetta ja toimia sen edellyttämällä tavalla. Blom kertoo, että Helsingin kaupunki julkaisi alkuvuodesta Lintuturvallinen rakentaminen -ohjeen, josta löytyy lisää vinkkejä. Blom uskoo törmäyksiä tapahtuvan eniten viheralueilla, joissa puusto heijastuu ikkunasta, sillä lintujen on vaikea erottaa heijastusta oikeasta maisemasta. Suomessa on tutkittu vähän sitä, kuinka paljon lintuja kuolee ikkunoihin törmäämisen takia, joten arvio on suuntaa antava. Esimerkiksi Turun yliopiston vuoden 2015 tutkimuksen mukaan kissat tappavat Suomessa vuosittain noin 1,8 miljoonaa lintua, kertoo BirdLife Suomen suojeluasiantuntija ja lintuatlaskoordinaattori Aapo Salmela. Janita Virtanen, STT Arviolta useita miljoonia lintuja kuolee Suomessa vuosittain ikkunoihin törmäämisen takia, sanoo BirdLife Suomen suojeluasiantuntija ja lintuatlaskoordinaattori Aapo Salmela. elokuuta 2024 6 // KOTIMAA Janita Virtanen, STT Ikkunat eivät ole ainoa lintuja uhkaava vaara suomalaisten pihapiireissä. Kun ikkunoissa on enemmän likaa, linnut hahmottavat ne paremmin. Suuret ikkunat lisäävät lintujen törmäysriskiä Arvio ikkunoihin törmäävien lintujen määrästä on hätkähdyttävä. SEY Suomen eläinsuojelun asiantuntija Sonja Blom arvioi lintujen ikkunoihin törmäämisen lisääntyneen entisestään, kun monissa uusissa rakennuksissa on suosittu aiempaa suurempia ikkunoita. LINTUJEN IKKUNOIHIN törmäämistä voi pyrkiä estämään vähentämällä ikkunan läpinäkyvyyttä ja heijastavuutta, neuvoo Salmela. –?Linnut kuitenkin törmäilevät kaikenlaisten alueiden ja rakennusten ikkunoihin – oli sitten kyse keskustassa sijaitsevasta suuresta lasirakennuksesta tai aivan tavallisesta kerrostalosta tai omakotitalosta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Yleistä on myös se, että linnut törmäävät, pökertyvät, virkoavat ja lähtevät lentoon, mutta kuolevat myöhemmin vammoihinsa
Ukraina ei hänen mukaansa aio liittää mitään Venäjän alueita itseensä. –?Olemme hyökkäyksessä. Lisäksi joulukuussa 2022 puolustusja turvallisuusstrategioiden keskiöön nostettiin ensimmäistä kertaa Japaniin kohdistuvan sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuus. Japani oli kieltänyt aseiden viennin 70-luvulta lähtien. Pääministeri Fumio Kishidan hallitus esimerkiksi kertoi huhtikuussa, että maan puolustusmenot kasvavat tänä vuonna 1,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Kyseessä ei ole rankaisuvaan selvästi kieltopelote. –?On hyvin tärkeää, että Ukraina ei riko mitään yleissopimusta. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää myös sisäisistä syistä. Zelenskyi viittasi puheessaan toistuvasti Ukrainan armeijan komentajaan Oleksandr Syrskyiin, jolta hän on kertomansa mukaan saanut useita raportteja ”niin etulinjasta kuin siitä, että olemme työntäneet sodan hyökkääjän maaperälle”. Sillä olisi enemmän yhteyksiä länsimaihin, mutta sen pitäisi alati varoa (naapuriaan). Filippiinien kanssa neuvottelut samanlaisesta sopimuksesta ovat käynnissä. –?Tilanne on periaatteessa ennallaan. YUICHI YAMAZAKI " ?Ilman vastaiskukykyä Japanin johdon olisi hyvin vaikea päättää tukea Yhdysvaltoja. Hänen mukaansa näyttää siltä, että venäläisillä on ongelmia koordinoinnissa ja toimintavalmiudessa. Viranomainen ei suoraan vastannut AFP:n esittämään kysymykseen Kurskin ydinvoimalan valtaamisesta. Kishidan hallitus on panostanut myös kansainvälisen kumppanuuksien ja yhteistyön vahvistamiseen. Kasvu on osa toissa vuonna julkistettua suunnitelmaa nostaa puolustusmenot kahteen prosenttiin vuoteen 2027 mennessä. –?Ilman vastaiskukykyä Japanin johdon olisi hyvin vaikea päättää tukea Yhdysvaltoja. Hän huomauttaa, että turvallisuusstrategian mukaan maan tulee luoda itselleen vastaiskukyky eli tässä tapauksessa kehittää ja hankkia pitkän matkan ohjuksia, joilla iskeä kohteisiin maan ulkopuolella. Maan hallitukset olivat pitkään noudattaneet 70-luvulla puolustusmenoille asetettua epävirallista noin yhden prosentin ylärajaa. Telegram-kanavalla julkaistu valokuvamateriaali näyttää Sudzhassa Ukrainan joukkojen tulituksesta aiheutuneita vaurioita 6. Venäjä on siirtänyt Kurskin alueelle lisää sotilaita ja kalustoa lyödäkseen hyökkääjät. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi viittasi hyökkäykseen puheessaan sanomalla, että sota on viety hyökkääjän maaperälle. Nimettömänä pysyttelevän viranomaisen mukaan Ukraina aikoo noudattaa hyökkäyksessä tiukasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta. Watanaben mukaan kehitys uhkaa Japanin kykyä panna toimeen sinänsä hyviä strategisia päätöksiään. Japani on uudistanut ulkoja turvallisuuspolitiikkaansa rajusti Aleksi Teivainen, STT Japani on viime vuosina panostanut turvallisuuteensa tavalla, joka on kansainvälisessä mediassa tulkittu irtiotoksi maan rauhanomaisesta lähihistoriasta. Japani on uudistanut ulkoja turvallisuuspolitiikkaansa kovalla kädellä. elokuuta 2024 ULKOMAAT // 7 STT-AFP Ukrainan hyökkäykseen Venäjälle Kurskin alueelle osallistuu tuhansia ukrainalaisia sotilaita, kertoo ukrainalainen turvallisuusviranomainen uutistoimisto AFP:lle. SASAKAWA-RAUHANSÄÄTIÖN vanhempi tutkija Tsuneo Watanabe sanoo STT:lle, että puolustusmeno-ohjelma ja strategiat edustavat suurta muutosta. Huhtikuussa Kishida ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoivat päätöksestä uudistaa Japaniin sijoitettujen yhdysvaltalaisjoukkojen komentorakennetta yhteistyön sujuvoittamiseksi. –?Olen kiitollinen jokaiselle puolustusvoimiemme yksikölle, joka sai tämän aikaan. Japanin maavoimien taistelupanssarivaunut osallistuvat ammuntaharjoitukseen East Fuji -harjoitusalueella Gotembassa toukokuussa. –?Syy on selvä: mahdollinen konflikti Taiwaninsalmella, Watanabe sanoo. Japani, Australia, Etelä-Korea ja Uusi-Seelanti ovat Naton kumppaneita Indopasifisella alueella. Jos Yhdysvallat vetäytyisi Japanista, Japanin omat sotilaalliset kyvyt eivät riittäisi torjumaan Kiinan uhkaa. Tavoitteena on venyttää vihollisen asemia, aiheuttaa mahdollisimman suuria tappioita ja horjuttaa Venäjän tilannetta, koska se ei pysty suojelemaan omaa rajaansa, viranomainen sanoi. Japani ei kuitenkaan voi laskea pelkästään tärkeimmän liittolaisensa varaan, sillä Yhdysvaltain tuki voi olla yhä enemmän kiven alla marraskuisten presidentinvaalien jälkeen. Venäjän asevoimat kertoi sunnuntaina pysäyttäneensä Ukrainan etenemisen läntisellä Kurskin alueella jopa 30 kilometrin päässä Venäjän ja Ukrainan välisestä rajasta. Venäjän ydinvoimavirasto varoitti lauantaina, että Ukrainan hyökkäys on ”suora uhka” läheiselle Kurskin ydinvoimalalle. Osalla uudistuksista maan hallitus on viitannut kintaalla vuosikymmeniä vanhoille perinteille. Noudatamme tiukasti humanitaarista oikeutta: emme teloita vankeja, emme raiskaa naisia, emme ryöstä, hän sanoi. Japanin talouskasvu on hyytynyt, ja väestö on vähentynyt jo 13 vuoden ajan. Venäjän asevoimat kertoi aiemmin, että Ukraina oli lähettänyt alueelle noin tuhat sotilasta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Myös Ukraina on antanut evakuointimääräyksen noin 20?000 ihmiselle Sumyn alueella, joka sijaitsee Kurskin raja-alueen vieressä Ukrainan puolella. Ukraina ei ollut tätä ennen suoraan kommentoinut hyökkäystä. Italian ja Britannian kanssa Japani onkin alkanut kehittää seuraavan sukupolven hävittäjää, josta on Kishidan hallituksen maaliskuisen päätöksen myötä tulossa maan ensimmäinen ase, jota voidaan viedä myös valmistusmaiden ulkopuolelle. Hän painotti, että Ukraina ei aio vaarantaa ydinturvallisuutta. Watanaben mukaan Japanin täytyisi tukea Yhdysvaltoja maantieteellisistä ja strategisista syistä, jos Yhdysvallat päättäisi puolustaa Taiwania Kiinan hyökkäykseltä. Ajatushautomon mukaan Venäjän joukot ovat kuitenkin pystyneet puolustautumaan paremmin sen jälkeen, kun lisää taistelukykyisempiä sotilaita on tullut muualta Ukrainasta Kurskin alueelle. UKRAINA MYÖNSI ensimmäistä kertaa lauantaina hyökänneensä rajan yli Venäjän länsiosaan. UKRAINALAISVIRANOMAISEN mukaan hyökkäys on kohottanut ukrainalaisten motivaatiota. Yhdysvaltalaisen ajatushautomo ISW:n mukaan Venäjän ”terrorismin vastaisen operaation” monimutkainen johtamisjärjestely voi heikentää Venäjän vastausta hyökkäykseen. Ukraina on näyttänyt toteen, että se pystyy tuomaan oikeutta ja saamaan aikaan tarvittavaa painetta, painetta hyökkääjää kohtaan, Zelenskyi sanoi. Watanabe penää läheisempää yhteistyötä myös esimerkiksi EU-maiden, Naton ja Intian kanssa. Ukrainalaisviranomaisen mukaan tunkeutuminen Venäjälle ei ole hillinnyt Venäjän hyökkäystä Itä-Ukrainassa. Ukrainan hyökkäykseen osallistuu tuhansia sotilaita Nimettömänä pysyttelevän viranomaisen mukaan Ukraina aikoo noudattaa hyökkäyksessä tiukasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta. Tsuneo Watanabe Sasakawa-rauhansäätiön vanhempi tutkija. AUSTRALIAN JA BRITANNIAN kanssa maa on solminut muun muassa satamia koskevan vastavuoroisen käytön sopimuksen, mikä osaltaan mahdollistaa yhteiset sotaharjoitukset. Heidän painostuksensa idässä jatkuu, eivätkä he ole vetämässä joukkojaan pois alueelta, hän sanoi. Venäjän valtiollisen median mukaan Kurskin raja-alueelta oli lauantaina evakuoitu yli 76?000 ihmistä sen jälkeen, kun Ukraina aloitti yllätyshyökkäyksensä sinne tiistaina. Tammikuussa Japani päätti hankkia Yhdysvalloilta 400 Tomahawk-ohjusta noin 2,2 miljardilla eurolla. Japanin itsepuolustusjoukkojen tukikohdista tulisi siten kohteita Kiinalle. Kieltopelote tarkoittaa kykyä vakuuttaa vastapuoli siitä, että hyökkäys ei saavuttaisi sille asetettuja tavoitteita nopeasti. elokuuta. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA kertoi lausunnossaan perjantaina, että se seuraa tilannetta Kurskin ydinvoimalan luona Kurtshatovissa. Japani olisi kuin Suomi toisen maailmansodan jälkeen. Japani on huolissaan myös siitä, että päätös olla tukematta Yhdysvaltoja olisi Japanin ja Yhdysvaltain liittouman loppu
Kolmikon mukaan Pariisin kisojen menestymättömyys on tarkoitus analysoida huolella. MITALIMÄÄRÄT ovat olleet jo pidemmän aikaa kesäkisoissa pieniä, sillä Tokiossa Suomi keräsi kaksi pronssia ja vuonna 2016 Riossa yhden pronssin. Pariisissa joukkoliikenne sujui varsin hyvin ennakkopeloista huolimatta, mutta Los Angelesia ja sujuvaa joukkoliikennettä ei helpolla yhdistä toisiinsa. Toiset ”paikallislajit” eli baseball ja softball palaavat nekin taas olympiaohjelmaan. Yhteistyötä tarvitaan kaikilla hallinnon tasoilla. VAPAAVUOREN mukaan tilanne ei muutu, jos ”asioita tehdään samalla lailla, mutta vain yritetään vähän kovempaa”. –?Meidän täytyy ottaa aidosti tosissaan lajirajat ylittävä yhteistyö. Pitää käydä raaka ja rehellinen keskustelu siitä, haluammeko Suomessa huippu-urheilua jatkossa, totesi puolestaan Heikkinen. Jan Vapaavuori Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja. Mutta lupaus ”autottomista” olympialaisista hämmentää. Siitä tulee melkoinen suoritus, me olemme aina rakastaneet autojamme. Kokonaan uusia lajeja Los Angelesissa ovat squash ja amerikkalaisen jalkapallon pehmeämpi versio lippupallo. Vapaavuori nosti esille kysymyksen, mikä on suomalaisen järjestelmän kyky tuottaa potentiaalisia mitalikandidaatteja. –?Autottomat olympialaiset vaativat joukkoliikennettä kaikille kisapaikoille. –?Ei kaikilta osin, mutta kesäyksilölajien ja kesäolympialaisten osalta. Eikä tuolloin ollut sellaista teknologiaa, mitä meillä nykypäivänä on, pormestari jatkoi ja mainitsi myös, kuinka koronaviruspandemia opetti ihmisiä etätöihin ja sen uskotaan myös auttavan ruuhkien kanssa. Ja hämmästyimme, kun ei ollutkaan. –?Koskeeko isompi muutos strategiaa, rakenteita, resursseja vai ihmisiä. Kolme vuotta sitten Tokiossa ”onnistujia tai ylittäjiä” oli yli 70 prosenttia. Laji syntyi muinoin Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Olympiakomitean puheenjohtaja seuraavalle nelivuotiskaudelle on määrä valita loppuvuodesta. Tuolloin perustettiin myös Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö johtamaan ja koordinoimaan suomalaista huippu-urheilua. LOS ANGELESISSA kisaillaan kesällä 2028 kaksi viikkoa aiemmin kuin nyt Pariisissa. ”Ketuttaa kuin pientä oravaa” Tapio Keskitalo, Janne Lehikoinen, STT –?Ketuttaa kuin pientä oravaa, Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori tiivisti ajatuksensa Suomen joukkueen ”menestyksestä” sunnuntaina päättyneissä Pariisin olympialaisissa. ANT TI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Seuraavana: Hollywood Olympialaiset Los Angelesissa 2028 uusia lajeja ja uuden opettelua ihmisten liikuttamisessa paikasta toiseen. Vapaavuori nosti esille myös yksilölajien harrastajamäärät, sillä joukkuelajit keräävät ison osan urheilevista lapsista ja nuorista. elokuuta 2024 8 // URHEILU Janne Lehikoinen, STT –?Meillä ei ole Eiffel-tornia. Los Angeles järjesti tapahtuman 1932 ja 1984, ja kaupunki on nykytyyliin korostanut kestävää kehitystä: yhtäkään uutta pysyvää urheilurakennelmaa ei tarvita kisojen käyttäessä kaupungin kuuluisia stadioneita, tarvittaessa muokattuina eri lajeihin. Olympialaiset ”Vaikka olisimme saaneet yksi tai kaksi mitalia, olemme tosi paljon jäljessä muita Pohjoismaita.” Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori aikoo todennäköisesti hakea jatkokautta. Ja beach volleykin pelataan ihan aidolla rannalla. Kanadan Ben Johnson (oik.) joutui tyytymään kahteen pronssiin. STAFF / AFP / LEHTIKUVA " ?Pitää käydä raaka ja rehellinen keskustelu siitä, haluammeko Suomessa huippuurheilua jatkossa. –?Syksyn aikana tulemme perkaamaan läpi koko tämän huippu-urheilun kokonaisuuden. Meillä on Hollywood-kyltti. Joukkueen kokonaiskuvasta kertoo se, että kisajoukkueen johtajan Leena Paavolaisen mukaan hieman yli puolet joukkueesta ylitti itsensä tai ylsi tasolleen ja ”alisuoriutujia tai epäonnistujia” oli 45 prosenttia. –?Nämä olympialaiset ovat todellakin olleet aidosti ranskalaiset ja pariisilaiset, ja seuraavat tulevat olemaan aidosti Los Angelesia. –?Menikö pieleen strategia, toimeenpano, jotkin roolitukset, onko kyse resursseista vai eikö yhteistä tahtotilaa saatu aikaiseksi, Vapaavuori pohti. Voi olla, että muutoksia tarvitaan vähän kaikissa näistä. Mutta työt vihreämmän Los Angelesin eteen on jo aloitettu, Los Angelesin pormestari Karen Bass sanoi tiedotustilaisuudessa. –?On rehellistä myöntää, että tänne tullessa hirveän monta potentiaalista mitalikandidaattia ei ollut. Kisoissa nähdään myös liuta uusia tai olympialaisiin palaavia lajeja. Yhdysvaltojen Carl Lewis (vas.) voitti vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisissa neljä kultaa. –?Se on pohjanoteeraus, jota ei ole aiemmin nähty, Vapaavuori sanoi Suomen jäämisestä ilman mitaleita. Vapaavuoren mukaan noin 15 vuotta sitten aloitettu huippu-urheilun muutosprosessi on epäonnistunut. heinäkuuta ja päätetään 30. Suomi jäi ensimmäistä kertaa olympialaisissa mitalitta. Ja losangelesilaiset olivat kauhuissaan (ennen vuoden 1984 kisoja) siitä, että meillä tulee olemaan ihan kauheaa liikennettä. KALIFORNIAN suurimmassa ja Yhdysvaltain toiseksi suurimmassa kaupungissa kilpaillaan olympialaiset kolmatta kertaa, kuten Pariisissakin. Suomalaista urheiluelämää on uudistettu Huippu-urheilun muutostyöryhmän 2012 jättämästä raportista asti. Vapaavuori, Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Matti Heikkinen ja kisajoukkueen johtaja Paavolainen nostivat esille kansainvälisen huippu-urheilun kovan vaatimustason. Pistesijoja kertyi yhdeksän, parhaina skeittaaja Heili Sirviön, nyrkkeilijä Pihla Kaivo-ojan ja moukarinheittäjä Silja Kososen viidennet sijat. Sen lähiviikot ja -kuukaudet näyttävät. –?Pyrimme nyt jo luomaan työpaikkoja laajentaaksemme joukkoliikennejärjestelmää. heinäkuuta, eikä pohjoisella pallonpuoliskolla ole kesäkisoja päätetty noin aikaisin sitten vuoden 1924 Pariisin kisojen. Tarvitsemme (yli) 3?000 bussia, jotka lainaamme joka puolelta Yhdysvaltoja. Los Angelesin vuoden 2028 kesäolympialaisten johtajan Casey Wassermanin kommentti lauantaisessa tiedotustilaisuudessa Pariisissa kertoo osaltaan, mikä muuttuu kesäolympialaisten suunnatessa maailman kauneimmasta kaupungista kohti seuraavaa päämääräänsä, globaalin viihteen mekkaa. Kriketti palaa olympiaohjelmaan peräti 128 vuoden tauon jälkeen, ja lacrosse eli haavipallo nähtiin viimeksi vuonna 1908. Kisat avataan 14. Vapaavuori kertoi hakevansa todennäköisesti jatkokautta. Sen takia huomion ei ehkä pitäisi niinkään kiinnittyä siihen, miten tällä joukkueella pärjättiin, vaan enemmän siihen, miksei järjestelmämme tuota enempää potentiaalisia mitalikandidaatteja kesäolympiakontekstissa, Vapaavuori sanoi verraten Suomea kymmenen mitalin tienoilla Pariisissa urheilleisiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Vaikka olisimme saaneet yksi tai kaksi mitalia, olemme tosi paljon jäljessä muita Pohjoismaita. Isompaa muutosta tarvitaan
– Vähän heikko alku peliin, mutta parannettiin ja saatiin sisäpeli hyvin pyörimään ekalla jaksolla. Jokilaakson PesäKuula otti pakkovoiton naisten ykköspesiksessä. Hiljalleen PesäKuula sai juonesta kiinni ja vastaus tuli toisessa vuoroparissa. Kivistö vei voiton, sillä Junkkareiden hyppääjä ylitti siihen mennessä kaikki korkeudet ensimmäisellä yrityksellään, kun Blomfeltille tuli alemmista korkeuksista muutama rasti pöytäkirjaan. Jauhiainen saavutti pronssinsa 17-vuotiaiden keihäänheitossa tuloksella 46.40. ARI-PEKKA OJALA. Teemu Simoisen hyvä kausi sai jatkoa nuorten SM-kullan muodossa. Sunnuntain viimeisiä lajeja oli 16-vuotiaiden 200 metrin juoksu ja siinä SM-pronssille pinkoi Kähtävä. Alueen urheilijat jatkoivat mitalivauhdissa myös viimeisenä kisapäivänä, jonka saldona oli viisi mitalia. Toisella jaksolla PesäKuulan sisäpeli oli huomattavasti nihkeämpää. Eklund pukkasi kolmanneksi 17-vuotiaiden kuulassa tuloksella 15.79. Ura II jatkoon Kannuksen Uran kakkosjoukkue otti kotivoiton Napapiirin Pesis-Teamista ja selvitti tiensä jatkoon miesten Suomensarjan pohjoislohkon välieristä. Uran parhaaksi valittiin neljä juoksua lyönyt Aleksi Alanko. Suomen mestaruutta pääsivät juhlimaan Halsuan Toivon Teemu Simoinen ja Kalajoen Junkkareiden Klaara Kivistö. Kun pää oli saatu auki, tuli PesäKuulalle onnistumisia laajalla rintamalla. Mestariksi heitti Lahden Ahkeran Jenni Väänänen kiskaistuaan 49.06. Neljännen tasoittavalla Lappajärvi rakensi palottoman ajotilanteen. elokuuta 2024 URHEILU // 9 Simoinen ja Kivistö nuorten SM-kultaan Jarno Herranen Yleisurheilun 16ja 17-vuotiaiden SM-kisat saatiin sunnuntaina päätökseen Savonlinnassa. Vasa IS:n Ella Wallin oli selkeä ykkönen kellotettuaan 24,99. SM-kultaa tienasi myös Kivistö, joka vei nimiinsä 16-vuotiaiden seiväskisan. Lauantaina vuorossa olivat nuorten sarjat ja tulloin suomalaiset ylsivät kahdeksaan mitaliin. Vierimaa vastasi tasoituksesta ja Ahlholmin hieno lyönti vei PesäKuulan johtoon. Simoinen kiskaisi kolmannellaan 71.12 ja se jäi lopulta voittoheitoksi. SM-hopeamitalisti oli 47.49 heittänyt Raision Kuulan Minea Kumlander. No Stars voitti oman alkulohkonsa ja kellisti puolivälierässä Universtasin, mutta kärsi välierässä selvän 0–4-tappion Helsingin Ponnistukselle. Pohjoislohkon loppuottelussa kohtaavat kaksi runkosarjan parasta ryhmää. Aikaisemmin tänä vuonna keihäänheitossa nuorten EM-pronssia saavuttanut Simoinen sai tehdä täyden päivätyön mestaruutensa eteen, sillä 17-vuotiaiden kisassa kolme heittäjää viskasi keihään 70 metrin paremmalle puolelle. Real Kokkola voitti alkulohkossaan kaksi ottelua ja pelasi tasan lohkovoittaja FC Kiffenin kanssa. Jakson voittolukemia PesäKuula kaunisteli kolmannen tasoittavalla Ria Ojalan ja Janika Vierimaan toimesta. Real Kokkola jäi ilman mitalia, sillä pronssipelin voitti rankkarikisan jälkeen PJK. Nina Jutilan välilyönti avasi PesäKuulan juoksutilin ja Jenna Ahlholm täräytti merkistä kakkossauman puhki tasoitusjuoksun arvoisesti. Toisella jaksolla oli tiukempaa, mutta hieno nousu meiltä aika mahdottomalta tuntuneesta tilanteesta, PesäKuulan parhaana palkittu Fiona Soini summasi Ruudun välittämässä lehdistötilaisuudessa. Myös pohjoislohkon toisessa välieräparissa tarvitaan kolmas ottelu, sillä Tyrnävän Tempaus voitti sunnuntaina kotonaan lohkovoittaja Oulun Lipon tasoittaen puntit. PesäKuula haki pakkovoiton Jarno Herranen Jokilaakson PesäKuula hankki kaudelleen jatkoa naisten ykköspesiksessä, kun PesäKuula voitti pohjoislohkon toisessa välierässä Lappajärven Veikot vieraskentällä jaksoin 0–2 (2–7, 1–2). Sarjakakkonen Ura saa vastaansa oman lohkovälieränsä suoraan kahdessa ottelussa voittaneen lohkokärjen Muhoksen Pallo-Salamat. Tässä ikäluokassa Kokkolaa edustaa perinteiseen tapaan No Stars, joka tällä kertaa ylsi SM-pronssille. Pöxyt pelasi lopulta mestariksi saakka. Jos lauantaina pallo vähän poltteli PesäKuulan räpylöissä, niin tällä kertaa ulkopeli oli rautaa. PRONSSIN MAKUUN alueen nuorista yleisurheilijoista pääsivät Reisjärven Pilkkeen Helmi Jauhiainen, IF Nykarlebynejdenin Gabriel Eklund sekä Alavieskan Virin Livia Kähtävä. Meeri Seppälän erittäin hyvä lyönti kakkospuolelle painui kauas kenttärajojen ulkopuolelle ja PesäKuula johti 2–4. Yleisurheilu Kolme pronssia täydensi nuorten SM-kisojen päätöspäivän. Pronssiottelussa No Stars kohtasi Iltatähden ja voitti maalein 3–1. Tuo oli jakson ainoa juoksu neljänteen vuoropariin saakka, kunnes PesäKuula nousi ahdingosta. Kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan keskiviikkona Ylivieskassa. Sekä Kivistö että Esbo IF:n Frida Blomfelt saivat tuloksekseen 345. Porin Yleisurheilun Vilma Kosken hopea-aika oli 25,67 ja Kähtävän 25,90 riitti kolmanteen tilaan reilun kymmenyksen turvin. Kakkospalkinnon sai lukkarina toiminut Oliver Lastikka. 40-vuotiaiden SM-turnaus pelattiin Oulussa. Puolivälierässä Real Kokkola voitti Puijon Pallon 4–1, mutta taipui välierässä Pöxyille 1–0. Seuraavana Kiia Jauhiainen upotti pallon väliin ja Odessa Tiitto viiletti viidennen juoksun. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Mestaruustaisto oli tasainen ja sen vei nimiinsä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Valtteri Paksuniemi (17.14) kolmen sentin erolla Vasa IS:n Alexander Bromaniin. Ottelu päättyi Neoen Areenalle kerääntyneiden 178 silmäparin todistaessa luvuin 2–0 (4–1, 6–3) ja pudotuspelisarja meni Uralle voitoin 2–1. LaVe laittoi vieraansa ahtaalle menemällä johtoon Saana Lahden onnistumisella toisessa vuoroparissa. Voho nosti 84-kiloisten kisassa 145 kiloa ja se riitti EM-pronssiin. PesäKuula oli hieman hermostunut sarjan avausottelussa lauantaina Haapajärvellä, ja sama tahti jatkui sunnuntaina Lappajärvellä. Kangasalan Kisan Jussi Koskela vei SM-hopeaa tuloksella 70.89 ja Lempäälän Kisan Aapo Närhi oli kolmas heitettyään 70.61. LaVe aloitti pelin paljon terävämmin ja hankkiutui heti ensimmäisessä vuoroparissa 2–0-johtoon. SEPP O JÄRVELÄ No Stars pronssille Jalkapallon 55-vuotiaiden SM-turnaus pelattiin viikonloppuna Lohjalla. Sievin Sisun Ninni Kopola nosti 110 kiloa ja sillä irtosi EM-pronssia 18-vuotiaiden 63 kilon sarjassa. Voholle ja Kopolalle EM-pronssia Penkkipunnerruksen EM-kilpailut Turkin Istanbulissa päättyivät sunnuntaina avoimen sarjan varustepenkkiin. Päätöspäivä toi Suomelle vielä useamman mitalin, joista yhden saavutti Kokkolan Jymyn Tiina Voho
Kolmantena on siis OLS, jolla on matkaa Pallo-Veikkoihin kuusi pistettä. Runkosarjan perusteella ennakkosuosikkina miesten Ykköspesiksen puolivälieriin lähtenyt Puijon Pesis ei pystynyt pysäyttämään Kannuksen Uran vahvaa menoa ratkaisevassa kolmannessa ottelussa, vaan kannuslaiset marssivat välieriin 1–2 (1–2, 2–1, 0–0, 1–2) -voiton ansiosta. Kaksikko kyllä yritti toimittaa matalia palloja boksiin, mutta ajoitukset muiden KPV-pelaajien kanssa eivät menneet yhteen. Kauan ei Ura pysty voitosta nauttimaan, sillä jo tiistaina jatkuu välieräsarja, jossa vastaan tulee runkosarjan voittanut Kankaanpään Maila. JUKKA LEHOJÄRVI oli laadukas. Pallo-Veikkojen kannalta tulos oli kuitenkin laiha, sillä useampi Viidaksen lähettämä matala keskitys pysähtyi sinipaitojen jalkoihin. – Markus (Lehtiniemi) sitä vastoin kuunteli koko pelin ajan entisen kotiyleisönsä kuittailua, että ihan makeaan paikkaan osuivat varmasti hyvät lyönnit tänään, myhäili Kauppinen Kuopiossa aiemmin ”koirankoppiin” joutuneen Lehtiniemen onnistumisia. Läpi ottelun lautasen ääressä onnistunut Uran lukkari Antti Toivola nollasi puijolaiset sitten supervuorossa, kun miestä irtosi kolmoselta taktisilla väärillä. Toivola irrotti miehiä kolmoselta ja Lehtiniemi löi miehiä kotiin. – Ennakkopaineita meillä ei ole, sillä voittomme olisi varmasti Ykköspesiksen suurin pommi. Viimeisten minuuttien painostuksen aikana KPV sai yhden hyvän vastahyökkäyksen sekä kulman, mutta tasoihin saakka joukkue ei päässyt. Ensimmäisellä jaksolla KPV:n hyökkäykset kulkivat enemmän oikean laidan kautta, jossa töitä paiskivat sekä Jusa Ihalainen että Ricarco Cardoso. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Erityisesti takatilanteet olivat betonia, että vain hyvillä lyönneillä sai jotain, jakoi kiitosta omilleen kovien juhlaäänien saattelemana kopista pelin jälkeen tavoitettu Uran pelinjohtaja Jarmo Kauppinen. JUKKA LEHOJÄRVI Pallo-Veikoilla pisteetön reissu Ouluun Jarno Herranen Jalkapallon miesten Ykkösen runkosarja lähestyy loppuaan. Läpi kauden kärkisijoilla keikkunut Kokkolan Pallo-Veikot kärsi sunnuntai-iltana karvaan tappion suoraa nousua ajatellen, sillä kakkosena oleva KPV hävisi kolmanneksi nousseen OLS:n vieraana maalein 2–1 (1–0). – Vaikka jo lauantaisen pelin jälkeen kehuin meidän ulkopeliä, niin olihan tuo tänään vielä parempaa. SUURI ERO joukkueiden välillä oli juuri jokeripelaajat. Urakaan ei onnistunut superissa, joten ratkaisua haettiin kotiutuslyönneistä. TOISELLA JAKSOLLA Uran tiivis ulkopeli piti vieraat nollilla aina kolmannen tasoittavalle, jossa kuopiolaiset onnistuivat kahdesti peräkkäin ajotilanteessa kotiutuksissa ja nousivat 2–1-jaksovoittoon Lehtimäen lyömän juoksun ohi. elokuuta 2024 10 // URHEILU Kankaanpää odottaa välierissä Jukka Määttälä Kannuksen Ura on päässyt oivaan pudotuspelihurmokseen juuri ratkaisevalla hetkellä. Avausjaksolla Puijo sai aikaiseksi yhden juoksun jo ensimmäisen aloittavallaan, mutta sen jälkeen Ura laittoi luukut kiinni. OLS-vahti Nuutti Kaikkonen liimasi Viidaksen lähettämän kulmapotkun ja sen jälkeen tuomari Tatu Korkalainen vihelsi pilliinsä kolme kertaa. " Markus (Lehtiniemi) sitä vastoin kuunteli koko pelin ajan entisen kotiyleisönsä kuittailua, että ihan makeaan paikkaan osuivat varmasti hyvät lyönnit tänään. Nyt oli KPV:n vuoro syöteillä viimeisellä kolmanneksella näyttävästi ja paitsion rajamailla kärkkynyt Viidas niittasi Pallo-Veikot tulostaululle. Toisiin kotiutuslyönteihin edennyt peli ratkesi, kun Lehtimäki löi väliin ja Kasperi Salmela tuli kotiin. Kotiutuslyönneissä jatkui sama meno. Uran jokeri Markus Lehtiniemen lyönnit lähettivät Puijo Pesiksen kesälomille. KPV:n paras paikka avauspuolikkaalla syntyi jakson lopussa, mutta Ville Välipakan ja Torfig Ali-Abubakarin vedot jäivät blokkeihin. Siinä missä Uran jokerit Lehtiniemen johdolla onnistuivat, olivat Puijon jokeri täysin lamaantuneita Uran tiiviin ulkopelin edessä. Ykköstä johtaa kolmen pisteen erolla KPV:hen HJK Klubi04, mutta helsinkiläiset ovat pelanneet ottelun vähemmän. Lopussa pelistä silti saatiin jännittävä, sillä KPV iski maalin päähän kolme minuuttia ennen täyttä aikaa. TOISELLA JAKSOLLA KPV sai pallolliseen peliin paremmin mukaan myös vasemman laidan Sten Viidaksen johdolla. Kohta kuitenkin kolahti, kun OLS sai vajaan vartin pelin jälkeen vapaapotkun vajaasta 20 metristä. – Aika monen joukkueen merkki meillä on ollut tiedossa, mutta nyt ei ollut mitään hajua. Jaksovoittoon riitti näin ensimmäisen tasoittavalla jokeri Markus Lehtiniemen ja Aleksi Patrikan lyömät juoksut ajolähtötilanteista. OLS sai ottelun alkuun pari kulmaa, mutta mitään vaarallista kotijoukkue ei niistä saanut aikaiseksi. Uran pelinjohtaja Jarmo Kauppinen. Mutta me olemme henkisesti vahvempia nyt kuin runkosarjassa, nyt pelataan vain voitosta. Että kyllä kaikki kunnia menee Antille (Toivola) tällä kertaa, myönsi Kauppinen taktisten väärien osumisista kohdilleen. Daniel Heikkinen sijoitti erittäin tarkasti riman alle, eikä Maciej Raniowskilla ollut mitään mahdollisuuksia venyä torjuntaan. Tappioasemassa KPV:n oli pakko nostaa pakkaansa ylemmäs ja OLS iski armotta parisenkymmentä minuuttia ennen loppua. OLS lähti matsiin erittäin tiiviillä puolustuspaketilla, eikä KPV tahtonut löytää keinoja saada oululaisten pakkaa auki. Hienon syöttökombinaation jälkeen OLS-kapteeni Eemeli Raittinen oli avopaikassa ja viimeistely Sten Viidas viimeisteli KPV:n ainokaisen Oulussa
9. Kokkolan kesän molemmissa raveissa otti Olavi Koivisto voitot ajokkinaan Tuisku-Taika. Reilut parikymmentä minuuttia myöhemmin Sergei Eremenkon kulma näytti jo valuvan keskikentälle, kun Sipola otti pelivälineen haltuunsa. Ei kahta ilman kolmatta. Varma sijoitus alakulmaan ja peli oli jo 4–0. Nelivuotias meni ajan 32,1. 10. lähtö, sh 2100 m: 1) Isosalon Se/Hannu Hietanen 28,5 (1,56), 2) Päivän Pokeri 28,0 (12,66).3) Passinto 28,9 (2,97).4) Lainaks 28,9 (18,71).poissa: 1, 3, 7. Hannu Hietanen oli Heimarin voitokkain tänä vuonna. – En osannut odottaa tällaista. Toto (11-54): 11,69 3,08-11,43-1,52 174,43. – Onhan tuota voittoa jo odotettukin, kun kolmosia on tullut edellisistä. Aron Bjonbäck ohitti laitapuolustuksen oikealta, ja pallo pelattiin alueelle Sipolalle. Toto (11-1-10): 4,69 1,67-5,99-2,02 58,12. lähtö, lv 2100 m Aloittelevien Nuorten sarja: 1) T.Wall’s Nitro/Tommi Törnvall 16,4 (5,15), 2) Zesty Leader 18,0 (7,99).3) Elsus Dream 16,5 (8,37).4) Rose’s Hero 17,4 (3,29).poissa: 6. Ensin Michael Ogungbaro ja Severi Kähkönen riistivät pallon keskiympyrässä. Heimarin T4-rivin osasi veikata lapulleen vain kolme peluria, jotka kuittasivat yli 5000 euroa kukin. Troikka: 4841,02. elokuuta 2024 URHEILU // 11 Ravit Kokkola 11.08 Toto4: 1. Sain jalan auki ja näin, että takakulmassa on tilaa niin palloa sinne vain. Keulahevonen on lyöty, eikä ohituskaistalla ole ketään. SEPP O LUOKKALA Murskajaiset syyskauden avauksessa Kasperi Lumijärvi Pietarsaaren keskuskentällä nähtiin kolmannen sarjakierroksen avauksessa sunnuntaina Jaron ja JäPSin välillä luonteeltaan joukkueiden edellisestä kohtaamisesta eronnut ottelu. Toto (2-4-5): 1,87 1,19-1,97-0,00 10,65. Jaro nousi voitolla Ykkösliigan kakkoseksi ohi joensuulaisen Jipon. Toto (11-2-10): 5,15 2,30-2,06-2,46 22,55. Ruusuvuori eteni kesän Wimbledonissa ensimmäistä kertaa grand slam -kaksinpelin kolmannelle kierrokselle. Toto4 voitto-osuus: 938,00. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Ukkosen Poika/Lempi Salmela 2,35,3 x, 2) Jokimäen Jalmari 2,35,3.3) Niittykorven Pocahontas 2,39,6.4) Aarteen Sankaritar 1418 SH 2,40,7 x. Mannisen valikoimasta puuttuu Heimarin käynnin jälkeen vain Kannus. TOISEN JAKSON alussa Sipola kasvatti kauden kolmannella maalillaan johdon jo kolmeen maaliin. Toto (5-8-4): 1,56 1,00-1,00-1,00 5,24. Kaksinpelin maailmanlistalla sijalla 70 oleva Ruusuvuori ei paljastanut Instagramissa tarkempaa syytä kilpailutauolleen. 4. minuutilla, kunnes päätti laukoa kierteisen kaukolaukauksen. Ruusuvuorelle parin viikon huili Suomalaispelaaja Emil Ruusuvuori palaa tennisturnausten pariin vasta kahden viikon päästä Yhdysvaltain avointen grand slam -turnauksessa. Bingo Pop oli liian innokas johtavan rinnalla, enkä uskonut sen kestävän maaliin saakka, hämmästeli ruunaa ohjastanut Carolina Krokvik. Timo Salmelan valmentama hallitsi loppua mielin määrin. Lähdin sillä mielellä kisaan, että tämä voitetaan, Ville Koivisto totesi. JARO PYSTYI käyttämään vieraiden avonaisemman pelisuunnitelman hyväkseen ja vastasi ottelussa maalinteosta. Kaukolaukaus meni 42. Nyt nähtiin kauden parasta, sanoi kurikkalainen Koivisto. Muut ehtivät vain jäämään, kun Tuisku-Taika meni täyden matkan aikaan 30,0a. elokuuta. Sittemmin mies on kasvanut ja ajokit myös. Sunnuntaina laihialaisen voittosaldoa kasvatti Isosalon Se. Törnvallin ajokkina oli kotitallin T.Wall´s Nitro ja tapahtumapaikkana Heimarin ravirata Kokkolassa. lähtö, sh 2100 m: 1) Laurilan Valos/Sampo Kujala 32,1 x (4,23), 2) Nevan Veitikka 30,7 (1,99).3) Lampin Aarre 30,9 (34,58).4) Pase Kevätön 32,6 x (27,67). Toto (2-8-9): 0,01 0,01-0,01-0,01 0,07. Sunnuntaina Törnvall ohjasti uransa ensimmäisen voiton totoravilähdössä. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) All That She Wants/Ville Koivisto 17,9a (11,69), 2) Callecustaa 18,0a (42,64).3) Paparazzi Zon 18,0a (2,14).4) Scorchio 18,0a (11,19).poissa: 7. Ei niinkään voitto. Ruuna pääsi takarivistä sujuvasti läpi ja johtoon. Niin sanottu kuolemanpaikka ei ollut nimensä veroinen, kun porukkaa johtanut Ullavan Zesty Leader sai tyytyä kakkoseen. Olavi Koiviston jälkikasvuun kuuluva Ville Koivisto yllätti vastustajat kaasuttamalla Halsuan tamma All That She Wantsilla lyhyellä spurtilla keulaan. Loppulukemat kirjattiin 5–0 (2–0). Ville Pohjola antoi Ville Hakalan valmentaman pinkoa päätöspuolikkaan aikaan 10,0. Päivän Duo: 11-11, kerroin: 20,20. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Sweet Amber/ Jani Peräsalo 16,1a (25,6), 2) Rim Bay Willmore 16,1a (39,82).3) Thylane 16,1a (9,3).4) Indigo Star 16,3a (15,58). Maakunnan ehdottomaan eliittiin lukeutuva Lake´s Action oli pienen lähdön nopein alussa ja lopussa. – Toinen maali oli mielestäni hienoin noista. Edelliskerrralla Kokkolassa voittanut Rim Bay Willmore ehti lopussa tuntumaan. Toto (10-27): 11,20 1,88-2,18-1,44 14,40. Sipola eteni vasemmalta 51. Valjakko kisasi edellisenä perjantaina Power Parkin radalla. Toto (7-9-10): 7,72 2,23-2,17-3,98 28,01. Yhden ottelun vähemmän pelannut KTP on kaksi pistettä edellä. 1. Troikka: 123,90. Kokkolassa Pertti Manninen sijoittui Mintinolla seitsemänneksi. Voidaan olla tyytyväisiä siihen, miten ensimmäisellä puoliajalla puolustettiin, kolmen maalin iltapuhteen merkiksi hatun päähänsä kesken haastattelun saanut Sami Sipola arvioi Ruudulle. Ihan meni kuin elokuvissa, Törnvall myhäili. Hyvät on fiilikset. Toto (8-12-5): 25,60 6,33-18,14-3,79 304,56. Ajattelin olla ”Jamppaan” yhteyksissä ja neuvoa häntä menemään tuona päivänä Rovaniemelle Kirppu-ajoon, 62-vuotias Pertti Manninen naurahtaa. Myös koko matkan Bingo Popin kanssa kinastellut Even Johnny saa täyden kympin esityksestään. – Ajettiin tasaisesti toista rataa, kun ainoa selkä katosi edestä. 8. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Little Dreamcatcher/Siiri Autio 3,24,6 x, 2) Mäntylahen Steijeri 3,27,8.3) Golden Moment 3,29,9 x.4) Golden Memory of Love 3,36,5. Ei tiennyt selostaja Antti Pylkkänen, ei tämän jutun tekijä, eikä liioin kangasniemeläinen Pertti Manninen, että kuinka moni raviohjastaja on ohjastanut Suomen kaikilla totoraviradoilla. Loppulukemat 5–0 viimeisteli Edvin Crona puskemalla Albin Björkskogin laadukkaan keskityksen sisään. Kaikilla muilla 42:lla radalla hän on ajanut. minuutilla JäPS-pelaajasta ottaneesta kimmokkeesta maaliin. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Tuisku-Taika/Olavi Koivisto 30,0a (4,69), 2) Salamyhke 30,9a (18,72).3) Maisamiina 31,0a (5,37).4) Costimus 31,0a x (12,35).poissa: 9. 3. Tommi Törnvallin voittosarake aukesi seitsemännellä yrityksellä. minuutilla sujahtaneella laukauksella. Yhdysvaltain avoimet alkaa pääsarjojen osalta 26. Elokuun alussa hän vetäytyi Montrealin ATP Masters -turnauksen karsinnoista, ja myös alkavan viikon Cincinnatin Masters-kisa jää suomalaiselta väliin. En muista, että heillä olisi niinkään maalipaikkoja ollut, mutta painetta oli. Saatiin sellainen juoksu, ettei tarvinnut kaikkia takaa lähteä kiertämään, totesi Törnvall Koivuhaassa. 3. – Saarelan Jarmolta puuttuu myös Kannus. Toto (1-8-11): 4,23 1,66-1,36-3,08 4,48. Näissä viimeisissä starteissa on nimenomaan osallistuminen pääasia. Toto4 pelivaihto 23?608,83 e, voitto-osuus 5?115,24 e Pelivaihto 77?069,14 e, Törnvall voittoon Heimarissa Seppo Luokkala Kalajokinen Tommi Törnvall oli kymmenisen vuotta sitten verraton kuski ponilähdöissä. Mintino kuin myös Typyn Teho on jo 15-vuotias konkaritamma. Siellä ravataan 25. MANNINEN havahtui viime vuonna huomaamaan, että vuonna 1979 alkanut raviura oli vienyt hänet hevosen kanssa kuutta vaille kaikille Suomen radoille. Toto4 voitto-osuus: 287,80. Sitten päätettiin antaa tammalle vielä mahdollisuus. Osuma oli Sipolan kauden toinen. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Bingo Pop/Carolina Krokvik 14,8a (11,2), 2) Even Johnny 14,9a (4,39).3) Betterbegoodtome 15,0a (4,96).4) Count Marcel 15,0a (2,61).poissa: 1, 4. Vain kuusi minuuttia myöhemmin Sipola viimeisteli hattutemppunsa. – Paljon on tehty työtä ja ollut tuuriakin. elokuuta. Kahdelta takamatkalta lähtenyt nelivuotias aloittelija eteni päättäväisesti kohti kärkeä ja jäi taivaltamaan johtaneen rinnalla. Toto4 voitto-osuus: 25,08. – Kivaa saada ensimmäinen hattu ikinä, Sipola iloitsi. – Luotin hevoseen paljon. Sehän ne palkinnot maksaa, Kannuksen reissua innolla odottava Manninen tuumii. Vuotta nuorempi Riksun Xavier hurjasteli nollasarjassa tuloksen 33,9 kyydissään valmentaja Niko Jokela. Jaron päävalmentaja Niklas Vidjeskog povasi Ruudun haastattelussa ottelun alla haasteellista iltapuhdetta. 6. Ruusuvuori vahvisti asian sunnuntaina Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa. ERITTÄIN VÄKEVÄN esityksen toiselta ilman vetoapua teki myös T4-lähdössä onnistunut Bingo Pop. Pariviikkoista sarjataukoa edeltänyt kakkoskierroksen päätösottelu Järvenpäässä päättyi 2–2, ja Järvenpään Palloseura onnistui tekemään Jaron hyökkäyspelin vaikeaksi. – Oli korkea aika lähteä liikkeelle, kun hevosilta loppuvat ajovuodet. HALSUALLE meni myös lämpöisten ykkössarjan ykkönen. 2. En ole koskaan ajanut hampaat irvessä naapuria vastaan, vaan ravirataa vastaan. lähtö, lv 2100 m: 1) Lake’s Action/Niko Jokela 14,7a (1,87), 2) Ilos Silmarillion 14,8a (9,52).3) Ambrosius 15,3a (24,83).4) Com Tuff 15,8a (12,98). Kolmeen vuoteen ei Tuisku-Taian kanssa oltu tehty mitään. Suomalaispelaaja päätti heinäkuun lopulla pitkän yhteistyönsä valmentajansa Federico Riccin kanssa. ponilähtö, ponilähtö 2100 m: 1) Dischamps/Harriet Heikkinen m2,04,9, 2. Pallo upposi takakulmaan JäPS-vahti Joona Tiaisen ulottumattomiin. Ogungbaro juoksi keskeltä kohti JäPS-maalia ja avasi kauden maalitilinsä puolustajan kautta maalin vasempaan alakulmaan 20. lähtö, sh 2100 m: 1) Riksun Xavier/Niko Jokela 33,9 (1,7), 2) Hepon Veikka 33,6 (10,97).3) Tulilatva 33,7 (3,14).4) Loviisa 36,5 (28,23). Uusikaarlepyyläisten Ruotsista löytämä 4-vuotias kesti hurjan matkavauhdin loistavasti. lähtö, lv 2100 m: 1) Snooty Foe/Janne Jokilehto 19,4 (7,72), 2) Krasivyy 19,8 (6,43).3) Strait Lioness 20,0 (45,65).4) Lift You Up Sisu 20,8 x (2,13).poissa: 3, 11, 13. 5. Ruusuvuori on kärsinyt tällä kaudella terveyshaasteista ja pelannut kesäkuun jälkeen vain kahdessa turnauksessa, Wimbledonissa ja heinäkuun lopulla Washingtonin ATP-turnauksessa. – Ei tämä mikään elämäntehtävä ole, mutta halusin kilpailla kaikilla radoilla kun vielä pääsee. Jos mitään merkillistä ei satu, tulee Pertti Mannisesta sellainen kahden viikon kuluttua. Nyt oli kuitenkin toinen ääni kellossa. – Ensimmäinen puoliaika oli tosi tasainen, ja ekan maalin jälkeen JäPS piti hyvin palloa. – Oltiin Härmässä pari päivää, ettei tarvinnut ajaa edestakaisin Savosta Pohjanmaalle. Rivin aloitti Sweet Amberin ja Jani Peräsalon yllätys. 7. JäPS lähti rohkeasti pelaamaan omaa hyökkäyspeliään, joka tuottikin ajoittaista pallonhallintaa ja tilanteita varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Toto4 voitto-osuus: 5115,24. Siis nyt kun mies, hevoset ja kuljetuskalusto ovat vielä kunnossa. Kaustisen Sampo Kujala jatkoi menestysvuottaan ajamalla Laurilan Valoksen voittoon. STT. Harvoin voittava Sweet Amber sai kierroksen kirissä vetoapua ja oli maalisuoralla vahvin
50 vuotta sitten 20 vuotta sitten JUTTUVINKIT JA UUTISPÄIVYSTYS Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri: kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu: urheilu@keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/uutisvinkki Tekstiviestit ja WhatApp: 040 036 5601 TILAUKSET, LUKIJAILMOITUKSET 020 750 4469 arkisin klo 9–15 ASIAKASPALVELU 020 750 4469 arkisin klo 9–15 asiakaspalvelu@hillagroup.fi keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Kunnan huomioimista he pitävät myönteisen tunnustuksena. KOKKOLAN MEDIAKULMA Rantakatu 10 ma–ke klo 9–11 ja 12–15 suljettu to–pe Särkät Soi -tapahtuman puitteissa soitot on soitettu tältä kesältä. He uskaltavat ottaa riskejä ja olla mukana, palkintolautakuntana toimivan elinkeinojaoston puheenjohtaja Kaj Boström perustelee. Ensi vuoden tapahtumina tulevat todennäköisesti olemaan myös pienimuotoisemmat teemaillat. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Leirin runko tulee säilymään samanlaisena, mutta sitä monipuolistetaan. Särkät Soi alkaa silloin elokuun 4. SUNDSTRÖM OY AB työllistää 46 työntekijää sekä parikymmentä alihankkijaa. Jatkoa tulee ensi kesänä. Pidetyt yleisötilaisuudet saivat hyvän vastaanoton, harvoin on nähty sellaista vauhtia kalajokisissa hotelleissa kuin lauantaina hanuristien esiintymisten aikana. Siskoja on neljä ja heistä kolme on osa-aikatyössä perheyrityksen konttorissa, veljekset kertovat. Päätapahtuma on 9. Raakamateriaali saadaan vieressä olevasta omasta louhoksesta. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Sundströmien vanhemmat eivät enää elä. Kalajoen valtakunnallinen harmonikkaleiri päättyi eilen opettajien ja puuhamiesten kokoontumisen merkeissä Rantakallassa. KOKO TOUHU lähti liikkeelle yhdestä miehestä ja traktorikaivurista vuonna 1966, kun vanhin veli Hans-Erik Sundström alkoi 17-vuotiaana tehdä metsäojituksia. Viime vuonna yritys investoi betoniasemaan. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. PERHEYRITYS siis sanan varsinaisessa merkityksessä. Haluamme tsempata Sundströmejä. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 1,7 miljoonaa euroa. -Kyllä se kä hyvin. Leirillä oli mukana loppuun asti 30 hanuristia. -Meitä on kaikkiaan kymmenen veljestä, mutta yksi ei ole mukana firmassa. Palkinto perustettiin, koska haluttiin antaa kannustava potku paikallisille yrityksille ja kiinnittää huomiota yrittäjyyden merkitykseen elinkeinoelämän ja paikallisyhteiskunnan kehitykselle. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Talvisin määrä on hieman pienempi. 14-lapsisessa Sundströmin perheessä lienee opittu yhteispeliä, sillä pedersöreläinen maansiirto-, asfaltointi-, kuljetusja betoniyritys pyörii veljesten mukaan suuremmitta riidoitta. Veljekset ovat kotoisin Lepplaxista, työskentelevät siellä ja kaikki myös asuvat Lepplaxissa. Yksi työntekijöistä on Kajaanista saakka. Vaikka ongelmiakin tulee joskus, virnistää Ulf Sundström katraan nuorimpana. -Matt. elokuuta 2024 12 // PÄIVYRI Päivän sana Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. päivänä ja kestää viikon. -Meillä on paljon yrityksiä Pedersöressä, suuria ja pieniä, mutta koolla ei ole tässä merkitystä. Huolta jatkuvuudesta ei aivan heti ole, sillä nuorimman ja vanhimman osakkaan ikäero on 20 vuotta. Sen jälkeen muita veljeksiä alkoi tupsahdella mukaan bisnekseen suoraan peruskoulusta päästyään tai pari vuotta muualla työskenneltyään. Vuonna 1999 hankittiin asfaltointilaitos kaikkine levityskoneineen. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Hanuri soi Särkillä ensi kesänä viikon Yhdeksän veljestä yrittää yhdessä Miia Puutio PEDERSÖRE Voisi kuvitella, että pientä kähinää voi syntyä, kun yhdeksän veljestä pyörittää yhteistä firmaa. 23: 10–11 Nimipäivät tänään Kiira, Klaara (suom.), Kira, Klara (ruots.), Foti, Fotios, Valo (ort.). Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. -Kyllähän tämä on positiivinen tunnustus ja myös yllätys, Kjell Sundström virkkoo.. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Päättäjäiset tulevat olemaan juhlavammat kuin nyt. Tarkoitus on, että silloin soitetaan jokaiselle jotakin, konserttimusiikkia ja kevyempää. Leiripäivät täytti valtava innostus ja se näytti vain nousevan loppua kohti osanottajien keskuudessa. Juurevan pohjalaismaiseman bisnes työllistää paitsi paikkakuntalaisia myös pietarsaarelaisia ja luotolaisia. elokuuta. Pedersören kunta palkitsi Sundström Ab Oy:n eilen yrittäjäpalkinnolla, joka jaettiin nyt toista kertaa. Toiminta-alue ulottuu Kalajoelta Vaasaan ja sisämaan suunnassa Seinäjoelle
Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma–pe klo 7–11 ja la 7–9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma–su klo 6.30–22) Sähköposti toimitus@keskipohjanmaa.fi Lukijan kuvat lukijankuva@keskipohjanmaa.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@keskipohjanmaa.fi Kulttuuri, kulttuuri@keskipohjanmaa.fi Urheilu, urheilu@keskipohjanmaa.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 020 750 4404 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset Kirsi Panula, 040 1278 803 Anssi Mäkelä, 050 5982 061 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi aineisto@keskipohjanmaa.fi mainostajalle.hillagroup.fi Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi HEI, LYÖJÄ, ALA LYÖDÄ! HEI, LYÖJÄ, ALA LYÖDÄ! LYÖ, LYÖJÄ! LYÖ, LYÖJÄ! SORI, VÄÄRÄ PELIKENTTÄ! 653 416 5 8 6 9 2 9 1 6 1 7 4 5 8 6 5 2 9 9 7 2 8 7 4 3 1 8 6 2 4 7 4 3 9 1 6 7 9 5 9 4 3 1 5 6 8 3 8 9 7 8 7 6 5 1 3 7 6 2 1 9 4 5 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea. elokuuta 2024 SARJAKUVAT // 13 B. keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola
Tavoitteellisen treenaamisen ja kisamatkojen lomassa pitäisi pystyä hoitamaan kunnialla myös lukio-opinnot. Millaista on nuoren elämä, kun arki on tiukasti aikataulutettu treenien, kilpailujen ja opintojen ympärille eikä ole varaa tai halua löysätä. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. Osaajia oli pelissä siinäkin. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 11.8. NUMI NUMMELIN / YLE ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 11 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 Heinäkuu Elokuu 2024 10 20 30 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 Heinäkuu Elokuu 2024 4 8 12 16 Ma Alanya 33 Amsterdam 30 Budapest 33 Dubai 44 Dubrovnik 31 Hania 28 Las Palmas 23 Lissabon 28 Malaga 29 New York 26 Nizza 31 Oimjakon 22 Phuket 30 Riika 21 Skellefteå 20 Sydney 18 Tukholma 22 Tokio 35 Venetsia 33 Ti 33 27 32 45 30 29 24 26 36 27 29 14 30 21 22 18 25 37 32 Ke 33 22 33 45 30 31 24 27 35 28 30 +9 29 22 22 18 24 36 32 Ma Haapavesi 20 Halsua 20 Helsinki 19 Joensuu 21 Jyväskylä 20 Kajaani 20 Kalajoki 20 Kokkola 18 Kuopio 20 Kuusamo 19 Lahti 18 Lappeenranta 18 Oulu 20 Pietarsaari 18 Pori 18 Rovaniemi 23 Tampere 18 Toholampi 20 Turku 16 Utsjoki 24 Vaasa 20 Ylivieska 20 Ti 24 23 24 24 23 23 22 23 23 21 23 22 23 22 23 23 23 24 24 22 23 25 Ke 24 24 24 24 25 24 22 23 23 22 25 25 23 24 22 24 24 24 24 26 23 25 To 25 24 22 24 24 24 24 24 24 23 25 25 25 24 21 22 22 24 23 25 23 24 Pe 21 21 22 21 21 20 20 21 21 19 20 21 20 21 19 20 22 21 21 22 22 21 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 10.8. 34,2 mm Kokemäki 24 18 23 22 19 20 20 20 20 20 17 17 18 9 6 12 6 10 3 4 4 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 18 13 20 12 20 +9 20 10 21 10 22 13 22 +9 23 +8 24 +9 24 +7 24 10 22 +9 24 +7 24 +8 24 +6 3 3 3 2 1 2 Kokkola 11.8. klo 15 °C +19,0 (11.8. Vielä yli kahden vuosikymmenen jälkeen moni katsoja saattaa löytää tyyppigalleriasta jonkun tuttunsa. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Nyrkkeilijä Veera, sulkapalloilija Petra, keskimatkojen juoksija Joonas ja koripalloilija Tiia tähtäävät määrätietoisesti lajinsa huipulle. Nuoret tahtovat huippuurheilijoiksi Urheilulukio Yle TV2 klo 21.30 Kausi 2, osa 1/8. Varsinaisesta nyrkkeilystä Bayoneta – Viimeinen isku ei saa yhtä paljon irti. Iltaa kohden sää poutaantuu ja selkenee suuressa osassa maata. (USA 1999) Rion yö TV1 klo 14.05 HH Pahvikulissit kävivät kaukomaista ja Assi Nortia Brasilian neitosesta, kun meripojat Leif Wager, Tapio Rautavaara ja Lasse Pöysti tutustuivat eksotiikkaan. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi 18 °C 26 cm Oulu 16 °C 25 cm Raahe 14 °C 26 cm Pietarsaari 18 °C 26 cm Vaasa 18 °C 23 cm SADESUMMA 6.8.– 11.8. Urheilulukiota käyvien nuorten arki on tiukasti aikataulutettu. Taikka – herra ties – itsensä. klo 15 °C +24,7 Utsjoki Sateisinta 9.8. Lämpötila on 15 ja 24 asteen välillä. Voi vain kuvitella, miltä Kyzza Terrazasin elokuva mahtaa näyttää jonkun sikäläisen silmään. Neljän urheilijanuoren tarinat yhden kevään ajalta valottavat, mistä pitää luopua ja millaista epävarmuutta sietää, kun tähtäimenä on olla lajinsa paras. Nimenomaan niistä suhteista monikansallinen elokuva kypsyttää tiheimmät hetkensä. elokuuta 2024 14 // RADIO JA TELEVISIO Työpaikka riepoi aiemminkin Konttorirotat Sub klo 21.00 HHH Ei Ricky Gervais polkaissut menestyksekästä Konttoria ilmoille tyhjästä. Tahto unelman saavuttamiseksi on luja. °C +6,9 Tohmajärvi Lämpimintä 10.8. Suunnaltaan vaihteleva tuuli on heikkoa tai kohtalaista. Musiikkikomedian ohjasi Ville Salminen. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on epävakaista, sadeja ukkoskuuroja tulee monin paikoin. (Meksiko/Suomi 2018) Pekka Eronen kriitikko Gary Cole ja Ron Livingston hivuttavat konttorikomediassa. Hivuttavan hiertävää roolityötä tekee moni muukin. Niin kuin nyt Bayonetassa, jossa entinen ammattilaisnyrkkeilijä Meksikosta lähtee entistä elämää karkuun talviseen Suomeen. Useimmat ovat valkokaulustyöläisiä keskisuuressa ohjelmistofirmassa, jossa potkujen uhka roikkuu miekkana päitten yllä. Kieltämättä siitä irtoaa puhuttelevaa symboliikkaa. Luis Gerardo Méndez välittää pääroolissa ahdistusta, johon vastapainoa tarjoavat paikalliset erikoisuudet: Laura Birn, Joonas Saartamo ja pullo. Yksi ilmeisistä edeltäjistä oli amerikkalainen Konttorirotat, joka yhdisteli hyvin samanhenkistä, kaavakkeenkuivaa huumoria ja passiivis-aggressiivista työpaikkajurnutusta. (Suomi 1951) Bayoneta – Viimeinen isku TV2 klo 23.05 HHH Kolmen kuukauden päästä ollaan jo tukevasti marraskuussa. Ohjaajana toimi Beavis & Buttheadin Mike Judge, ja näyttelijäpuolelta löytyivät sekä Frendien Jennifer Aniston että myöhemmin Loudermilk-sarjassa loistanut Ron Livingston. Nöyryytykset kuuluvat luontaisetuna työnkuvaan, mikä nostattaa hiljaista vastarintaa
11.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 10.20 Say Yes to the Dress. 08.30 The Harlins. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Elävä yhteys. 18.55 Rock-balladien ilta. 06.30 Tiny House Hunting. 18.00 Egyptin kadonneet aarteet. 13.30 Ensisilmäyksellä. 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 16.50 Radiohartaus (u). TV5 06.15 Kirpputorikisa. 6.59 Yksi on hyvää seuraa. 17.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. RADIO DEI 4.00 Aamuvirkut. 23.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.40 Sisarvaimot. 08.35 Miehen puolikkaat. 21.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 23.20 Australian rajalla. 23.50 100 Places to Be. 12.30 Suolapala. 11.15 Uskontäyteistä. 20.00 YleX Vaihtoehto: Raine Laaksonen. 21.25 Midsomerin murhat (12). 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 14.35 Erakkoperhe erämaassa erikoisjaksot. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. Oliver haluaa eroon kuorsauksesta. 16.10 Puutarhan pelastajat. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 7.10 Urheiluradio. 12.10 Urheiluradio. JIM 09.00 Diili. 0.30 Viikon seurakuntalainen (u). 13.00 Politiikkaradio. 00.00 Muinaiset avaruusoliot. 03.20 Ghost Adventures. Sanna ja Juha Männyn ruokapöydässä istuu helposti toistakymmentä ihmistä. 23.30 Maailman tärkein tehtävä. 11.30 Family Guy. 18.55 Pelastajat. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 8.10 Päivän blogi. 9.11 Radio Suomen Aamu. 20.55 Radio Suomen Ilta. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. Julius pääsee seuraamaan kampasimpukoiden keräämistä ja valmistamaan simpukoita rantanuotiolla. Tahdotaan ylistää Jumalaa niin että aamunsarastuskin herää. 21.35 Tiedeykkönen. 15.50 Veneilysää. 03.30 Miehen puolikkaat. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 18.00 Simpsonit. 17.55 KIDS kesä. 09.15 Kulttuurisota. 02.55– 03.55 Rikkaat ja rahattomat. 18.25 Lintubongarit. 16.40 Armon kalliolla. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 00.05 Hengenvaarallisesti lihava. 21.55 Radio Suomen Ilta. 13.45 Etupenkillä. 6.36 Päivän sana. 04.35–05.40 Superhamstraajat. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.10 Miehen puolikkaat. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.30 Kirpputorikisa. 6.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 13.30 Maalaismakuja. 00.25 Simpsonit. 7.59 Yksi on hyvää seuraa. YLE YLE RADIO JA TELEVISIO // 15. 03.50 The Real Housewives of New York City. 1.00 Ikuisia säveliä (u). 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 07.45 Unelmahäät. 10.00 Sanoja säveliä. 13.35 Mökin rakentajat. 00.00 Paratiisihotelli Tanska (S). 12.30 Los Angelesin kuningas (7). 09.30 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 23.00 Toivekonsertti (u). 13.03 Ikuisia säveliä. 19.55 Latela – luonto kutsuu. 06.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 09.00 Egyptin kadonneet aarteet. 09.05 Kohtasin Messiaani. Jaksossa 18. 22.00 Disney EPCOT: Uuden sukupolven teemapuisto. 10.33 Radio Suomen Päivä. 21.50 Merisää. 16.05 Curious Case of Natalia Grace. 7.13 Radio Suomen Aamu. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Simpsonit. 15.00 Moderni perhe. 20.00 NCIS Rikostutkijat (12). 13.00 Emmerdale (7). 16.10 Urheiluradio. 07.20 Arvokaman etsijät. 23.00 Yle Uutiset. 07.00–08.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 11.55 Unelmahäät. 09.00 Alavan seurakunnan virsiä. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Pienkaupungin kokki tekeytyy veljensä suurkaupungin kokin hahmoon osallistuakseen kokkikilpailuun ja rakastuu tapahtuman vastuuhenkilöön, joka luulee häntä naimisissa olevaksi veljeksi. Bean matkustaa taidemuseon edustajana Iso-Britanniasta Yhdysvaltoihin ja onnistuttuaan tuhoamaan niin kalliin taideteoksen kuin paikallisen Davidin perhesuhteetkin hän joutuu pian korjailemaan aiheuttamiaan vahinkoja. Kausi 8, 2/12. 01.20 Pahin painajaisesi. 19.55 Myrskyn armoilla. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 12.30 Simpsonit. 12.10 Berliinin olympialaiset 1936 ja suomalaiset. 10.55 Musiikkivideoita. 01.00 Yövalo. LIV 09.00 Suomi Soi. 08.20 Apua! Tyttäreni on raskaana. 21.00 ELOKUVA Forrest Gump (12). 08.10 Gold Rush – Kultakuume. 02.30 Ensitreffit alttarilla Australia. 04.25 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 01.45 Disney EPCOT: Uuden sukupolven teemapuisto. 23.55 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 20.35 Leipää ja kalaa. 17.00 Koti koiralle. 00.00 Christian World News. 15.10 Turvatarkastus: Peru & Brasilia. 16.10 Puhalla Jumalan tuuli. 12.55 Radio Suomen Päivä. 20.00 Yle Uutiset. 21.45 Lähemmäksi Jumalaa. 12.13 Radio Suomen Päivä. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 16.10 Faunin iltapäivä. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Miehen puolikkaat. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Maalaismakuja, MTV Ava klo 13.30. 14.15 Aalloilla. 14.00 Yle Uutiset. 03.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 ELOKUVA Bean – äärimmäinen katastrofielokuva. 14.00 Yökylässä Maria Veitola. 02.25 Naked Attraction. 07.05 Mökin rakentajat. 00.00 Egyptin kadonneet aarteet. STAR CHANNEL 06.00 Moderni perhe. 16.00 Rillit huurussa. FRII 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 15.00 Lottovoittajan unelmakoti. 14.25 Mexico Life. Tanskalainen maajussi, Yle TV2 klo 12.45. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 7.50 Merisää. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.00 Marttyyrien Ääni. 20.00 Rillit huurussa. 1.02 Kesäheila. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Esirukouskoulu. POIMINTA Me kuorsaajat, Yle Teema & Fem klo 20.04. 05.15– 06.00 Salakuljettajat satimeen. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 12.00 Los Angelesin kuningas (7). 14.30 Israel puhuu. 15.00 Yle Uutiset. 14.55 Ant Ansteadin unelma-auto. 19.25 Pelastajat. 03.00 Hauskimmat eläinvideot. 00.35 Kanadan rajalla. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 14.15 Viimeiset vonkaleet. 21.00 Yle Uutiset. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 03.50 Miehen puolikkaat. 20.00 Mistä maailma puhuu: Mitä Venäjän kanssa lähentynyt Pohjois-Korea aikoo. 02.20 Vauhtipaja. 10.02 Radio Suomen Päivä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 04.35–05.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.00 Arman Pohjantähden alla (S). 18.30 Los Angelesin kuningas (7). 01.10 Tohtori Paise: Poksautustarinat. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 16.50 Sisarvaimot. 15.52 Radio Suomen Kesäradio. 09.10 Hengenvaarallisesti lihava. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 17.00 Jerusalem studio. 05.15 Voimaa Sanasta. 14.30 Tohtori Paise. Miltä sinun Jeesuksesi näyttää?’’ Diakoni Marika Rajala Ylöjärveltä miettii hartaudessaan, mikä merkitys on sillä, millainen kuva ihmisellä Jeesuksesta on. 21.00 Panttilainaamo. 12.50 Päivän blogi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 04.55–05.35 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 5.50 Merisää. 15.55 Mike Brewer: Autojen maailma. 15.00 Australian rajalla. Tilalle kaivetaan lammikko, ja Frank alkaa purkaa maalaistalon vanhaa olkikattoa. 8.50 Israel tänään. 08.45 San Franciscon eläinpoliisit. 21.00 Leikkaus ilman nukutusta. 01.00 Los Angelesin kuningas (7). 07.25 Simpsonit. 17.40 Gold Rush – Kultakuume. 21.36 Päivän sana (u). 13.20 Lentoturmatutkinta. 22.30 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus. 15.25 Mike Brewer: Autojen maailma. 19.30 Miehen puolikkaat. 15.10 Ensimmäinen Pietarin kirje. 11.05 Alaskan rautatiet. 13 Oscar-ehdokkuudella huomioitu ja kuusi Oscaria (mm. 18.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 10.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.30 Moderni perhe. 10.50 Kaunotar ja nörtti Britannia. 18.03 Iltalamppu. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Yle Uutiset. 12.30 Emmerdale (S). 7.10 Aamusoitto. 05.15 Family Guy. 09.25 Oman saaren metsästäjät. 16.05 Autojen ensiapu. 7.50 Radiohartaus. 21.00 Yle Uutiset. Raamatussa on yhteensä 150 psalmia, jotka luetaan maanantai-illoissa kesän ja syksyn aikana. 00.55 Sinkkuillallinen. 17.00 YleX Ilta: Womma. 17.55 Rakkautta yli rajojen Norja. KUTONEN 06.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 9.05 Muistojen bulevardi. 10.40 Meret ilman vettä. 18.40 Top Gear. 15.00 Yle Uutiset. 16.30–17.00 Rillit huurussa. 10.15 Yksityisetsivä Wolfe. 12.10 Ruokamatkalla USA:ssa. 20.03 Radio Sami Yaffa. 17.31–18.01 Futurama. 18.15 Unelmahäät. 02.25 Maanteiden Sankarit. 9.10 Sää. 21.05 Politiikkaradio. 04.55–05.35 Asunnon metsästäjät. 04.55 Ensisilmäyksellä. 23.25 Missing People (12). 15.25 Nyt jos koskaan (S). 22.25 Afrikkalaisia kirjoituksia. 21.02 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 09.00 Moderni perhe. 22.05 Urheiluradio. 00.05 Suomurhat. 10.00 Melkein MENSA. 11.33 Radio Suomen Päivä. HERO 14.15 Annan herkulliset leivonnaiset. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 06.20 Moderni perhe. 04.35 Ensisilmäyksellä. 19.55 Tohtori Paise: Poksautustarinat. 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Uutispodcast. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Käsi kohoaa. 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.25 Latela – luonto kutsuu. 11.25 Rakastunut mammanpoikaan. 19.00 Maalaistaloa rakentamassa. 17.00 Remppa vai muutto. Kausi 1, 6/6. 21.00 ELOKUVA The Bag Man. 04.30 Asunnon metsästäjät. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 07.55 Kotieläinten pelastaja. 17.01 Futurama. 9.00 Yle Uutiset. 20.02 Sää. 10.03 Viikon Seurakuntalainen. 08.55 Asunnon metsästäjät. 15.00 Raamattu puhuu sinulle. 21.00 TV7 Israel News. 13.00 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 06.35 Museoiden mysteerit. 20.30 Rillit huurussa. 6.03 Raamattu kannesta kanteen (u). 18.00 Los Angelesin kuningas (7). 23.30 Futurama. 7.53 Ykköskolumni. 20.00 Remppa vai muutto. 12.45 Museoiden mysteerit. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Amerikan juuret svengaavina ja koskettavina. 21.00 Rikoskamera. 04.10 Ensisilmäyksellä. 17.13 Radio Suomen Kesäradio. 19.00 Lentoturmatutkinta. 23.00 Futurama. 15.55 Yle News. elokuuta. Mr. 17.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 8.13 Radio Suomen Aamu. 15.30 Australian rajalla. Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. 14.30 Miehen puolikkaat. 2024 TLC 06.25 Say Yes to the Dress. 00.55 Autojen ensiapu. 23.10 ELOKUVA I Am Legend. 05.00 TV7 Israel News. 16.50 Maanteiden Sankarit. 14.05 TV Shop / Valitut Palat. 14.30 Luomiskertomus: Tommi Kinnunen kertoo romaanistaan Kaarna. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Rock-balladien ilta. 22.05 Paiseklinikka. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 19.02 Urheiluradio. 00.00 Simpsonit. Petetyn valitus’’ Näyttelijä Krista Kosonen lukee Psalmeja Psalmit 2024 käännöksen mukaan (55:157:12). 07.05 Ensisilmäyksellä. 21.00 ELOKUVA Top Gun – lentäjistä parhaat (12). 08.15 Rooman kadonneet aarteet. 12.45 Merisää. 10.00 Virtasen taloushistoria. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 07.10 Hulppeat kodit. 01.15 Rakkautta yli rajojen Norja. 0.00 Yhdessä ylistämään (u). 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.40 Gospelkirkkokuoro. 05.35– 05.56 Family Guy. 01.50 9-11. 18.00 Unelma-asunto Espanjassa. Kokoonpanossa on vaihtelevasti Sannan biologisia jälkeläisiä sekä pitkäettä lyhytaikaisessa sijoituksessa olevia lapsia. 15.40 Myrskyn armoilla. 19.10 ELOKUVA Mix Up in the Mediterranean. 13.00 Ensisilmäyksellä. 19.00 Burgerimiehet Aasiassa (S). 04.30 Mukavuusalueen rajoilla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.40 Kulmakivi. 15.35 Lottovoittajan unelmakoti. 20.32 Musiikkikamari. 7.53 Radio Suomen Aamu. 12.25 Lentoturmatutkinta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Kesä lähestyy loppuaan, ja Julius järjestää ystävilleen ja veljilleen kunnon kestit, joissa lammas paistuu vartaassa ja jälkiruokana tarjoillaan mehukkaita luumuja. 12.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 00.40 Hudson & Rex (12). 02.35 Food Factory. 21.12 Radio Suomen Ilta. 12.05 Kirpputorikisa. Kuorsaus voi olla kovaa ja erittäin ärsyttävää. 10.30 Diili. 06.40 Ensisilmäyksellä. 14.00 Käännekohta. 19.47 Yksi on hyvää seuraa. 01.55 Remppa vai muutto. 18.30 Voimaksi arkeen. 11.00 Välilevyjä retkellä: Karjalan kultalinja. 03.25 Paiseklinikka. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Leijonan luola Suomi (S). 7.15 Herätys!. 08.35 Asunnon metsästäjät. 11.00 Katselkaa Herran tekoja. Frank jatkaa oluenpanoa, ja taloon poikennut vieras ryhtyy auttamaan häntä. 02.00 Australian rajalla. 05.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 09.00 Valmistuksen salat: Unelma-autot. 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 Tohtori Paise. 09.55 Oman saaren metsästäjät. 14.00 Miehen puolikkaat. 17.10 Urheiluradio. 15.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 0.02 Yöradio. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.30 Farmi Suomi. 14.20 Ant Ansteadin unelma-auto. 18.50 Merisää. 22.55 ELOKUVA 40 v. 15.40 Jerusalem studio. 06.45 Hauskimmat eläinvideot. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 22.45 Näistä levyistä en luovu. 12.30 Petolliset. 19.00 Duudsonit tuli taloon (7). 12.30 Kesän suuri leivontakilpailu. 03.45 Superautojen rakentajat. 02.30–03.00 Australian rajalla. 10.30 Himohamstraajat. 18.30 Simpsonit. 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 18.02 Rock-balladien ilta. 07.50 Simpsonit. 04.45 Unelma-asunto auringon alta. 12.00 YleX Etusivu: Sikke. 21.55 Evankeliumi Luukkaan mukaan | LUMO. ja neitsyt. 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 05.40–06.00 MTV Uutiset Live. 13.02 Kesäheila. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 06.40 Kirpputorikisa. 7.03 Raamattuavain. Yksi heistä on toimittaja Oliver Zahle, jonka kumppani usein passittaa hänet sohvalle nukkumaan. 6.05 Radio Suomen Aamu. 23.40 Yöklassinen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen: Mihin menet suomalainen peruskoulu?. 01.25–01.50 Los Angelesin kuningas (7). 9.00 Yle Uutiset. 12.30 Gloryline. 0.00 Yle Uutiset. 14.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.50 Meret ilman vettä. 18.00 Sinkkuillallinen. 01.05 Alaskan rautatiet. YLE RADIO 1 6.30 Hartaita säveliä. 20.00 Egyptin kadonneet aarteet. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 09.45 Yksityisetsivä Wolfe. 10.05 Vauhtipaja. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Alaskan lentopelastajat. 16.00 Lemmen viemää (7). 16.00 Massiiviset muutot. 10.00 Läpimurron viikonloppu. 00.50 War of the Worlds. 23.00 Kalliovuorten raiteilla. TV7 08.40 Armon kalliolla. 21.00 Huutokaupan metsästäjät. 6.50 Aamuhartaus. 1.55 Yöradio. 21.00 Autojen ensiapu. 13.30 Klassinen kattaus. 22.00 Miehen puolikkaat. paras elokuva, paras ohjaus, paras käsikirjoitus) voittanut elokuva hyväsydämisestä Forrest Gumpista (Tom Hanks), joka tarkkailee maailmaa omintakeisella tavallaan ja sotkeutuu kuin sattumalta mukaan lukuisiin maailmanhistoriaa määrittäviin tapahtumiin. 01.35 Hudson & Rex (12). Moni meistä tuntee jonkun kuorsaajan tai on itse yksi heistä. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 21.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Hauskimmat eläinvideot. 01.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 15.30 Moderni perhe. 11.02 Radio Suomen Päivä. 21.15 Voimaa Sanasta. 18.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 20.00 Poliisit 2022 (7). 02.45 9-1-1. 10.30 Rantatalot remontissa. 19.02 Dokumentti: Ihan tavallinen sijaisperhe. 14.40 Suorinta reittiä (S). 11.00 Family Guy. 02.25 Leikkaus ilman nukutusta. 16.30 Arvokaman etsijät. 2.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 0.00 Yöradio. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 13.15 Syväluotain. 03.35 Mökin rakentajat. 13.45 TV-Shop / Valitut Palat. 18.50 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 19.00 Miehen puolikkaat. 8.10 Ykkösaamu
18.45 IS esittää: Sain sen videolle (S). 1500m (15): 1) Lauri Mononen SavonlRi 4.16,70, 2) Ville Viitakoski MikkKV 4.17,76, 3) Jerry Vilenius HKV 4.18,15, 6) Jani Tytärniemi GamlakIF 4.21,23, 12) Elmer Halmesmäki Drott 4.36,56. 7.39 Robo ja riiviöt (S). Bäkström Axel Femman 30.58. 21.00 Tarina Ruotsin historiasta (12). 13.30 Salatut elämät (7). Loppusuoralla. 12.00 LIVE: Onnenarpa. (U) 07.25 Ylen aamu. Kausi 4, 4/6. 07.55 Angry Birds Toons (S). Lähtö 3: 1) Westman, 2) Kiminki +5,850, 3) V. 09.35 Puutarhakausi. Jakso 1/6. 17.10–17.55 Vera Stanhope tutkii (12). (U) 13.15 Saaristotie, meno-paluu. 07.05 LEGO Friends (S). Nuoret (15): 1) Petteri Kettu VetUA, 2) Riki Rautio LakUA, 3) Jere Antinaho KarstUA. 07.45 S.M.A.S.H! (S). 03.10–04.10 Arman ja viimeinen ristiretki (7). Etuveto/kardaani (15): 1) Konsta Haarala OuMK/UA, 2) Joni Antinaho KarstUA, 3) Aki Junnonaho OuMK/UA. KUNTO RR 1,55 km (1): 1. Naiset (12): 1) Inka Hillilä SsUA, 2) Elina Rahkola TohUA, 3) Sini Siltala OuMK/UA. Naisten ykköspesiksen puolivälierät (2 voittoa): Tyrnävä–Oulu 2–1 (5–4, 1–3, 1–0), Voitot 1–1. Suunnistus Kalajoki: Kansallinen keskimatka 11.8.2024, Vasankari Pollelankalliot: D21 4,25 km (6): 1) Kuusikko Kiia Pohjant 45.02, 2) Niinimäki Nelli Pohjant +09.01, 3) Pihlajaniemi Aini Pohjant +13.15, 6) Kivineva Alisa Botnia +37.16. Lähtö 2: 1) Ojaranta, 2) Toni Lähteenmäki +0,294, 3) Tuomaala +0,355. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 09.15 Suurmestari Ruotsi. Kausi 12, 1/6. FRC GT Open, lähtö 1: 1) Tuomaala, 2) Matias Salonen +5,101, 3) Tommi Haru +24,980. H80 1,62 km (3): 1) Jokela Vesa NiS 31.43, 2) Mikkilä Mauno NiS +19.54, 3) Teppo Jaakko GIF +23.56. D40 3,26 km (1): 1) Eronen-Löytynoja Elina SievSi 1.01.12. P17, kuula (10): 1) Valtteri Paksuniemi JyväskKU 17.14, 2) Alexander Broman VasaIS 17.11, 3) Gabriel Eklund IFNykn 15.79, 5) Niilo Torvi HimU 15.22, 6) Juuso Tuura HaapKi 14.83. 22.35 Selviytyjät. Lähtö 2: 1) Niko Kalliokoski, 2) Nuoramo +14,115, 3) Aapo Skaffari +15,860. Kausi 2, 4/16. D14 1,55 km: (3): 1) Räsänen Tilda Pohjant 18.02, 2) Heikkinen Aamu Pohjant +12.07, 3) Spets Wilma Falken +21.38. 08.05 Adampourin perhe. 12.00 Valokeilassa Atte Blom. 16.00–16.43 Milanon naisten paratiisi (7). 7.40 Lähi-idän tilanne 7.55 Suomalaisten käsitykset sodan säännöistä 8.11 Ukrainan suunnitelmat 8.16 Ovatko paperiset oppikirjat digitaalisia parempia. 1/10. 14.10 Ammatti: kirjailija: Elina Karjalainen. 19.00 Topi – nuoren miehen elämää. 08.35–08.50 Taruvaeltajat (7). P16, kuula (11): 1) Jesse Kaipiainen KUY 16.15, 2) Riki Honkanen ParkU 15.66, 3) Aleksi Tanskanen JoensKa 15.41, 4) Ville Isokääntä AlavVi 14.94. 14.00 Moderni perhe (S). 18.00 Panttilainaamo. Kolmiomökin uusi elämä. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. H16 2,94 km (3): 1) Kauppila Roope Koovee 34.21, 2) Seväkivi Heikki Pohjant +07.28, 3) Forsell Björn Botnia +24.31. (1–1). 08.22 Galaxi. 22.00 Kymmenen uutiset. 2024 16 // TELEVISIO YLE TV1 06.55 Kandit. 18.00 Iskelmä-Suomi: Kohtalon tähdet. Miehet: 1) Jukka Laakso OSU 122, 2) Eemil Pirttisalo RMY 118, 3) Jari Rämö KHA 116, 4) Timo Nissilä RMY 115, ...6) Mauno Ylikangas KannA 115. 200m, välierät (16): 1) Silja Filenius HIFK 25,59, 2) Vanessa Store KälvTa 25,73, 4) Aava Raudaskoski KokkTU 25,95, 6) Angelina Lauren Åsarna 26,25, 9) Frida Isojärvi KaJu 26,66, 10) Jenniina Tuura KaJu 26,88. 17.00–23.58 YLE FEM. Kansallinen liiga: FC Honka–KuPS 2–2 (1–2). 18.30 Panttilainaamo. Lähtö 3: 1) Nuoramo, 2) Skaffari +3,175, 3) Mäkelä +4,402. Lääkärin yrttitarha. Kuusankoski–Lappeenranta 0–2 (0–2, 0–7) Voitot 0–2. Miesten Ykkönen: OLS–KPV 2–1 (1–0). 3/3: Muutos. 11.30 ARPA.FI. Jakso 10/24. Jyväskylän Kiri ja Kannuksen Ura välieriin voitoin 1–2. Kausi 1. Pesäpallo Miesten Superpesis: Ylempi jatkosarja: Sotkamo–Tampere 1–0 (0–0, 6–2), Kouvola–Kempele 1–0 (1–1, 7–2), Vimpeli–Kitee 2–0 (3–1, 13–0). 14.00 MasterChef Suomi. Kausi 2, 4/16. 09.05 Arkkitehdin kotona. Kausi 6, 3/8. Armon lapset 1/2. H60 3,13 km (3): 1) Stubb Stefan Falken 37.17, 2) Tilvis Pauli SalRe +56. (U) 19.30 Kokkonen Kokkosesta. Kausi 6. 16.35 Veikkausliiga – Futiksen nälkään. 01.30 Gassed up. Jakso 13/14. (U) 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Huomenta Suomi. Kausi 6. 20.00 Grand Designs Suomi. (U) 12.15 Agentit (7). 09.00 Remppa vai muutto UK. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 00.30 Suurmestari. Uuvuttava ikuisuusprojekti. 13.00 Salatut elämät (7). (U) 12.00–12.39 Tiettömän taipaleen takana. Miesten ykköspesiksen puolivälierät (2 voittoa): Simo–Jyväskylä 1–2 (5–2, 2–4, 0–1), Kuopio–Kannus 1–2 (1–2, 2–1, 0–0, 1–2). 7/8. Lääkärin yrttitarha. 00.40 Erikoisjoukot (7). H12TR 1,35 km (5): 1) Heikkilä Niilo SalRe 12.40, 2) Vanhamäki Niilo KoS +20, 3) Vanhamäki Veikko KoS +06.21, 4) Kettu Onni KoS +14.21, 5) Taipale Aaron KoS +19.51. D70 1,65 km (3): 1) Kuusela Vappu VaKa 25.58, 2) Kattilakoski Kirsti KoS +04.12, 3) Ketola Pirjo SalRe +10.37. 20.00–20.50 Stacey Dooley: Stalkkerin vainoamat (7). Seiväs (5): 1) Klaara Kivistö KaJu 345, 2) Frida Blomfelt EsboIF 345, 3) Essi Suni JyväskKU 315. 08.00 Puutarhan pelastajat. • 22.45 EXIT Suomi (16). 01.20 MasterChef Suomi. Philin piina. Ykkösliiga: FF Jaro–JäPS 5–0 (2–0). Miesten suomensarjan pohjoislohkon välierät (2 voittoa): Kannus II–Rovaniemi 2–0 (4–1, 6–3). 1500m (20): 1) Winnie Marken VOM 4.47,99, 2) Klaara Mertsalo EspTa 4.51,49, 3) Enni Räisänen AnjLi 4.53,31, 11) Aino Vuolle KälvTa 5.14,02. Jakso 3/8. 12.00 Salatut elämät (S). Legends, lähtö 1: 1) Henri Tuomaala, 2) Leevi Lintukanto +0,085, 3) Arto Ojaranta +0,385. (U) 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.30 Remppa vai muutto UK. 01.40 Top Gear Suomi. H10RR 1,55 km (4): 1) Saarela Noah KoS 12.28, 2) Kettu Oskari KoS +36, 3) Bäckström Max Femman +01.20. Jakso 4/8. 40-vuotiaiden SM-turnaus: Välierät: FC Kiffen–PJK 4–3, Pöxyt–Real Kokkola 1–0. 15.00 Hudson & Rex (12). Kausi 5, 13/15. 18.30 Emmerdale (7). Putoamiskarsinta (2 voittoa): Jalasjärvi–Jyväskylä II 0–2 (3–8, 0–4). 18.15 Syke (7). 17.00 17.45 Syke (7). 21.00 21.00 A-studio. KUNTO B 1,92 km (4): 1) Harjuhaahto Anne SalRe 31.15, 2) Autio Pekka YlivKu +27.57, 3) Törmälä Tuovi YlivKu +28.06. Dinot jään uumenissa. Pilvi Hämäläinen. 15.05 Ytterholmin elämää. Piru parka. 17.30 Simpsonit (7). Loppuottelu: Reipas–Ponnistus/Telakka 0–2. 14.25 Remppa vai muutto UK. Joukkue, yleinen: 1) OSU2 (Simo Köylinen, Laakso, Sami Ritsilä) 345, 2) RMY (Eemil Pirttisalo, Nissilä, Aleksi Pirttisalo) 338, 3) KHA (Petri Haklin, Rämö, Tomi Hämäläinen) 338. (U) 21.30 Urheilulukio. Jakso 4611. 18.30 Taivaallisen hyvää. 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 19.55 Huippuvuoret yläilmoista. H14 1,55 km (3): 1) Vähäsöyrinki Jonne NiS 13.50, 2) Kantomaa Leo Pohjant +02.59, 3) Seväkivi Eero Pohjant +13.32. Kausi 1. 6/8. elokuuta. 20.00 Huvila & Huussi. Lillä läikkyy yli. 13.30 Rehtori (S). Pronssiottelu: Iltatähti–No Stars 1–3. MTV SUB 07.00 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Itseluottamus. Ilmiöviikko. 20.04 Me kuorsaajat. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.20 Päivän sää. Liian suuria toiveita. (Britannia-USA 1999) 23.35 Tulossa: Haluatko miljonääriksi. Revontulikoti. Jakso 14/14. 17.00 17.04 Päivän sää. Suljetut kultakaivokset saastuttavat Johannesburgia. Mäkelä +29,561. Välierät: No Stars–Ponnistus/Telakka 0–4, Iltatähti–Reipas 0–3. 1/15. Jakso 12/12. 17.25 Uutiset. 16.40 Onnenarpa. Tuloksia: T17, keihäs (10): 1) Jenni Väänänen LahdA 49.06, 2) Minea Kumlander RaisKu 47.49, 3) Helmi Jauhiainen ReisjPi 46.40. Palkittu dokumentaristi Louis Theroux matkustaa Yhdysvaltain länsirannikolle tutkimaan kuolinavun antamista ja saamista. Kausi 1, 9/9. (U) 14.05 ELOKUVA Rion yö (S). D45 3,26 km (3): 1) Peltoniemi Päivi KoS 46.10, 2) Lähetkangas-Heikkinen Alma Pohjant +14.21, 3. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 43, 14/16. Jakso 1/9. 18.50 MasterChef Australia. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 18.20 8 minuuttia. Jakso 5/8. Jousiammunta Tampere: Yleisten luokkien taulu-SM 10.–11.8.2024: Vaistojousi: 1) Matti Alakylmänen JJA, 2) Riku Mäkelä HOOD, 3) Pertti Raivio HOOD, ...6) Jarmo Finnilä KaJu. 03.40 Simpsonit (7). 23.40 Korvessa kulkevi (12). D35 4,01 km (1): 1) Autio Ida SievSi 1.04.32. Kausi 12. 17.00 Simpsonit (7). 3/6. Pronssiottelu: Espanja–Slovenia 23–22 (12–12). Keskipohjanmaa // Maanantaina 12. 21.00 21.00 ELOKUVA 007 – Kun maailma ei riitä (16). 16.55 Uutiset. tuotantokausi, osa 2/12. Possua Curtisin tapaan. H21 5,27 km (16): 1) Heikka Lauri Pohjant 37.43, 2) Ketonen Miikka HimU +03.38, 3) Bäckström Anders Femman +04.24, ...6) Forsell Mickel Botnia +07.51, 9) Rantala Peetu KoS +12.33, 10) Löfbacka Sami KPV +14.20. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. Lähtö 2: 1) Westman, 2) Kiminki +4,311, 3) Petri Ortju +36,430. 21.00 21.00 Pahan väri (12). Lähtö 2: 1) Tuomaala, 2) Salonen +6,468, 3) Haru +6,913.. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Osa 3/6. 16.00 Tiny House Hunting. 16.00 Poliisit UK: Parhaat ajojahdit (12). 22.25 Tulosruutu. 20.00 Frendit (S). 18.00 Päivän sää. Tällä kertaa suunnataan Kroatian Zagrebiin. YLE TEEMA & FEM 07.35–11.59 YLE FEM. 20.30 Frendit (S). (U) 10.00 Unelmia ja studiohommia. 10.30 Emmerdale (7). Kolmiloikka (12): 1) Selma Pollari ÄänekU 11.88, 2) Alexia Myllymäki RaumU 11.81, 3) Iina Suomäki SaarPu 11.61, 8) Wilma Grannas Drott 10.96. 17.00–17.38 Tiettömän taipaleen takana. 17.30 Viiden jälkeen. 06.30 Smurffit (7). Ampumaurheilu Lempäälä: SM-trap: Naiset: 1) Noora Antikainen OSU 115, 2) Silja Nieminen MKMS 105, 3) Mopsi Veronmaa SSG 104, ...9) Pihla Pulliainen KP-V 97. H40 4,25 km (5): 1) Kinnunen Juha Pohjant 41.11, 2) Aho Mika Pohjant +01.47, 3) Vähäsöyrinki Erkki NiS +03.40. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Suurmestari UK. 18.18 Leirille! (7). 18.30 Peltsin toinen luonto. Yleisurheilu Savonlinna: 16ja 17-vuotiaiden SM-kilpailut. 13.55 Valitut Palat Collection. Kausi 1, osa 1/6. Keihäs (13): 1) Lilli Tiainen KerimU 51.68, 2) Milla Aarnio RaisKu 46.92, 3) Piitu Tourunen LahdA 46.55, 8) Sara Cederholm IFNykn 38.62. Finaali (8): 1) Ella Wallin VasaIS 24,99, 2) Vilma Koski PorinYU 25,67, 3) Kähtävä 25,90. 08.23 Metsäleikkimestarit (7). H70 2,59 km (6): 1) Lehto Esa ONMKY 30.29, 2) Lövsund Bengt Botnia +03.05, 3. K2, 1/8. 22.55–00.10 Jozi Gold (S). 02.10 Pitääkö olla huolissaan. Lentopallo: Naiset: USA–Italia 0–3 (18–25, 20–25, 17–25). (U) 19.00–19.50 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 19.25 Tulosruutu. 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kaappaus kaupungintalolla. Alempi jatkosarja: Hamina–Alajärvi 1–2 (0–2, 3–1, 1–3), Raahe–Seinäjoki 2–1 (8–2, 2–4, 2–1), Hyvinkää–Imatra 2–0 (3–2, 10–2). 22.00 Theroux ja oikeus kuolla (16). 23.30 Ruotsin surkein kuski. 19.55 Tulossa: Raharemontti. 10.00 Kettu (12). tulokset: V1600, lähtö 1: 1) Miio Nurminen , 2) Matias Nuoramo +1,027 3) Roope Mäkelä +1,757. Kausi 16. Jakso 26/35. Osa 1/8. 11.30 Vintiöt (7). Kausi 15. 400m aj (11): 1) Emma Juntunen KuivAu 1.02,49, 2) Anni Niskala KuivAu 1.03,12, 3) Emma Helminen RaumU 1.04,95m 8) Cederholm 1.11,36. KUNTO A 3,77 km (8): 1) Räsänen Aleksi Pohjant 37.35, 2) Högnäs Tore Brahe +08.32, 3) Qvist Lasse KoskRi +08.58, ...7) Määttälä Jukka KoS +16.46. Saippuaoopperaa. Kausi 43, 13/16. 19.00 Maailman ihanimmat lapset. (Meksiko-Suomi 2018) • (U) MTV3 06.15 Aamusää. 21.35 Perjantai-dokkari: Katujen kasvatit. 20.58 Keno ja Synttärit. Voitot 1–1. Jakso 3/8. 8.40 Sähkösopimuksen valitseminen on hankalaa 8.45 Jälkihiki 09.30 Peltsin toinen luonto. Kausi 6. (U) 12.45 Tanskalainen maajussi. Lähtö 2: 1) Grönthal/Grönthal, 2) Rantanen/Rantanen +0,164, 3) Martin Makkonen +2,062. Lähtö 3: 1) Grönthal/Grönthal, 2) Welin/Valli +8,659, 3) Makkonen +16,835. Kausi 6, 4/8. 23.35 Selviytyjät. H65 3,13 km (4): 1) Palomäki Eero Femman 46.24, 2) Henriksson Fjalar Falken +02.01, 3) Pietilä Heikki YlivKu +02.59. 19.45 Alkoholikokeilu. Pronssiottelu: Real Kokkola–PJK 4–5 rp. 03.00–03.53 Super-Jahti. 10.00 Emmerdale (S). Lappajärvi–PesäKuula 0–2 (2–7, 1–2). (U) 16.00 Talot huokuvat historiaa. Kausi 2, 10/11. Tuuppari (25): 1) Kankaanpää, 2) Matti Rahkonen TohUA, 3) Tuomas Koskinen KMK. 00.30 Hudson & Rex (12). Käsipallo: Miesten loppuottelu: Saksa–Tanska 26–39 (12–21). 04.10–04.41 Simpsonit (S). Joulun jälkeen palataan kouluun. 4/6. 7.57 Ryhmä Hau (S). 11.00 Simpsonit (7). 16.45 Puutarhan pelastajat. Jakso 18/23. Lukujärjestys. (U) 10.30 Rescue Me! – Koirien tarina (7). Kausi 7. Jakso 26/35. Jalkapallo Miesten liiga: Ilves–IFK Mariehamn 2–0 (1–0), FC Haka–KuPS 2–2 (0–2). Kausi 2. 7.26 Fluugalaiset (S). Yleisurheilu Yleisurheilun päätöslaji, naisten maraton: 1) Sifan Hassan Hollanti 2.22.55, 2) Tigst Assefa Etiopia 2.22.58, 3) Hellen Obiri Kenia 2.23.10, ...65) Camilla Richardsson Suomi 2.38.02. Popparilabra. NELONEN 06.00 Bing (S). Kausi 48, 7/9. 22.00 La Storia (16). (U) 15.53 Prisma: Etelämantereen dinosaurukset. D10RR 1,55 km (2): 1) Hyväluoma Nelli VetU 11.25, 2) Kantomaa Nita Pohjant +13.30. Kausi 2. Jiri ja uusi alku. H55 3,82 km (3): 1) Lammi Harri SalRe 36.06, 2) Kauppila Timo SalRe +02.08, 3) Jokela Harri NiS +04.11. Kausi 1. (U) 21.00 21.00 Kaikki irti eläimistä: Näkymätön lehmä. Saasteita ja pahuutta. Urbaani koti Seattlessa. 14.10 Valitut Palat Collection. 11.00 Riistametsällä. Kausi 12. 22.58–23.58 Ohuella langalla (12). D16 2,39 km (2): 1) Räsänen Reeta Pohjant 23.39, 2. 11.15 Jumalanpalvelus. Kausi 6. 18.00 Nälkäiset nallet (S). Seniorit (7): 1) Jarno Lempiälä VetUA, 2) Markku Raudaskoski KrsSUA, 3) Kai Haarala OuMK/UA. Kausi 7. 11.10 Pisara. Kolmiloikka (16): 1) Minni Ruska HKV 11.67, 2) Ainu Verho LeKi 11.66, 3) Adriana Kalymialaris HIFK 11.61, 7) Aada Eskola NivU 11.25, 8) Annie Lunden Drott 11.10, 15) Natalie Ainasoja Falken 9.95. Uuvuttava ikuisuusprojekti. Kausi 1, 7/10. Naisten Superpesiksen 1. Osa 6/8. Kausi 16. 15.00 Ex-Onnelliset (7). (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Kova alku. 10.30 Simpsonit (7). Armon lapset 2/2. 22.00 Ohuella langalla (12). Kausi 1, 1/2. 7.17 Kim ja Kai (S). Finaali (8): 1) Enni Virjonen TuUL 24,51, 2) Filenius 25,14, 3) Milja Miikkulainen IkaalU 25,40, 4) Raudaskoski 25,59, 5) Store 25,62, 7) Lauren 26,34. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Loppuottelu: Pöxyt–FC Kiffen 2–1. 7.44 Kengulahti (S). 11.05 Kadonneen aarteen arvoitus (12). Keihäs (16): 1) Teemu Simoinen HalsTo 71.12, 2) Jussi Koskela KangasKi 70.89, 3) Aapo Närhi LeKi 70.61. Keihäs (10): 1) Elmer Keinänen EsboIF 60.38, 2) Leevi Kumpumäki JyväskKU 60.17, 3) Aleksi Pasanen SiilPo 58.54, 8) Jesse Seppälä YlivKu 49.65. 19.00 Seitsemän uutiset. Janakkala–Laitila 0–2 (3–4, 1–4) Voitot 0–2. Kausi 16. 07.10 Muumilaakson tarinoita (S). (1951) (Mv) • 15.23 Metsän ääni. 21.00 ELOKUVA Konttorirotat (S). 13.10 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina. 08.05 Suurmestari Ruotsi. 11.34 Jokaisen miehen takana (12). Voitot 2–1. 8. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 12.30–13.00 Rehtori (7). Maunula Minna KoS +20.47. Lillhonga Elin GIF +01.43. Kausi 7, 12/14. Olympialaiset Koripallo: Miesten loppuottelu: Ranska–USA 87–98 (41–49) Naisten loppuottelu: Ranska–USA 66–67 (25–25) Pronssiottelu: Belgia–Australia 81–85 (36–37). Pärnu: FRC:n Estonian Grand Prixin 10.8. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 19.30 Salatut elämät (7). 18.07 Kuviomaa (S). T16, 200m, välierät (24): 1) Vilma Luontila TampPy 26,19, 6) Livia Kähtävä AlavVi 26,37, 11) Minea Perttu YlivKu 26,80. (U) 14.25 Kalastajat. 17.05 Viiden jälkeen. 22.20 Päivän sää. Kausi 5, 13/15. 07.35 Rune – eläinten kuningas. Kausi 1, 18/26. Tuloksia: Yleinen (41): 1) Tero Kankaanpää ReiUA, 2) Jalmari Höglund KausMK/UA, 3) Erno Leskinen OuMK/UA. 09.00 Strömsö 2021. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano. 13.00 Periaatekysymys (S). Vesisenaho Markku SievSi +09.54, ...5) Nygård Eelis VetU +14.35. (U) 11.00 8 minuuttia. Voitot 0–2. 02.30 Suurmestari Ruotsi. 13.20 Vera Stanhope tutkii (12). H45 4,01 km (6): 1) Lindell Niklas Brahe 41.43, 2) Koljonen Jouni VaKa +02.11, 3) Östman Henrik Brahe +04.02, ...5) Lindgren Markus Botnia +15.07. Autourheilu Toholampi: JM-Huha. Jakso 27/50. (Britannia, 2018) (U) 23.05–00.45 ELOKUVA Bayoneta – Viimeinen isku (12). Kausi 1, 5/12. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 09.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Mitä johtopäätöksiä Pariisin olympialaisten heikosta suomalaismenestyksestä pitää vetää. Jakso 9/24. 55-vuotiaiden SM-turnaus: Puolivälierät: Iltatähti–Valtti 1–0, Ponnistus/Telakka–Ilves/KKI55 4–3 rp, Reipas–PuPa 4–2, No Stars–Universtas 3–1. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.8. 17.55 Uutiset. (U) 15.45 Scenic view (7). Kausi 1, 6/10. 10.35 Oikeus kuolla. 08.25 Tunturien ihmisiä. 16.50 Novosti Yle. Jakso 9/13. V8 Thunder, lähtö 1: 1) Emil Westman, 2) Miko Kiminki +11,773, 3) Harri Komu +14,775. BMW Xtreme Race, lähtö 1: 1) Petri Haavisto, 2) Jake Welin/Joakim Valli +3,285, 3) Timo Grönthal/Markus Grönthal +8,794. D65 2,31 km (1): 1) Pöyhönen Lea VetU 59.20. Liikemies. 2/6. 12.00–16.43 YLE TEEMA. Onnea, Klaara ja Kiira! 6.53 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia (S). 11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 14.30 Moderni perhe (S). Ere Kokkonen oli yksi suomalaisen tv-viihteen uranuurtajista. 18.05 Viiden jälkeen. 07.20 LEGO DreamZzz (7). 12.30 Salatut elämät (S). 1/2. puolivälierät (3 voittoa): Tampere–Vaasa 1–0 (5–0, 4–4), Lapua–Pori 2–1 (3– 2, 1–3, 0–0, 4–3)