. . Nahkoja on heillä vielä varastoissa. . . Keskiviikkoiltana Jylhänjärven rannalla paljastettiin onnettomuuden muistomerkki. Kuva: Clas-Olav Slotte Maakunta Kulttuuri Kapellimestari Juha Kangas ja soittajat Framnäsin portailla ennen konsertin alkua. . Myös orkesteri viihtyi tilanteessa, jossa se sai soittaa lähellä yleisöään. . . . . . . . Kahdeksan ihmistä loukkaantui. . . . Poliisin tietojärjestelmäraportin mukaan se on Kaustisella maan 79:nneksi heikoin Aja B-kiireellisyysluokan tehtävissä eli niissä, joissa paikalle mennään pillit soiden. . .3-5 Kotimaa . . . . . . Kiinan ja Euroopan tulvat ovat vaikuttaneet markkinoihin, ja saattoi mukana olla psykologiaakin tämän päivämäärän takia, puheenjohtaja Heino Hanhikoski Turkistuottajat Oy:stä kuvaa huutokauppasalin tunnelmia. Kihlakunnankaan rajat eivät kahlitse, sillä naapuriapua tarjotaan tarvittaessa lähimmän partion periaatteella. . . . Turkistuottajat ilmoitti ennen syyskuun huutokauppaa joulukuun alun perinteisen ensimmäisen kettuhuutokaupan jäämisestä pois, koska lämpimät säät viivästyttävät kettujen turkin valmistumista. Orkesterin kyläkonsertit on järjestetty sen 30vuotisen taipaleen kunniaksi. Sivu 13 Poliisia odottavan aika on pitkä Pieni miehitys ja pitkät etäisyydet verottavat Kaustisen kihlakunnan toimintavalmiutta Vanhemmat konstaapelit Kari Salmela ja Vesa Viisteensaari heittävät keikkaa alueella, jonka vastaa pituudeltaan matkaa Oulusta Kokkolaan. . . .21 Tv, Radio . Uuden myyntikauden aloituksen siirtymisen toivottiin samalla piristävän kysyntää nyt, mutta toisin kävi. Kuva: Urpo Nykyri Nuoria seurakuntavaaleihin s Marraskuun seurakuntavaalien ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä. . – Säikähdyksen jälkeen ihmiset itkivät, valittivat ja etsivät omaisiaan. . Nahkojen keskihinta laski edelllisestä huutokaupasta noin 12 euroa 73,6 euroon. . . . . . . . Sen jälkeen markkinat ovat hapuilleet oikeaa tasoa. . – Jotain tiettiin odottaa, mutta ei näin paljoa. Lentonäytöksessä hätälaskun tehnyt kone syöksyi satojen katsojien joukkoon ja ruhjoi kuoliaaksi kaksi naista. . . Kunnilla ja sairaanhoitopiireillä on nyt etsikkoaika, jota ei ole vara hukata. . . . Sisarukset Aune Linna ja Saara Jylhä olivat paikalla ja näkivät peltoaukean vieressä sijainneen talon pihasta, miten pakokauhu, hätä, tuska ja lopulta viha valtasivat suuren ihmisjoukon. Kansallinen hanke on alan suurin uudistus sitten kansanterveyslain ja jotta se toteutuisi, pitäisi sitä koskeva periaatepäätös ottaa Myllymäen mielestä uuden hallituksen ohjelmaan. – Viime tammikuun huutokaupassa ketunhinta nousi yllättäen ja Kiinan pojat ostivat kalliilla hinnalla. . . . . Kaustisen kihlakunta sijoittuu valtakunnallisessa tilastossa toiseksi viimeiseksi ennen Kaarinaa. K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Kamariorkesteri kävi kylässä s Yleisön kehut ja kiitokset virtasivat vuolaina jo väliajalla, kun Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri piti syksyn ensimmäisen kyläkonserttinsa Öjassa tiistaina. . . . Tulvat iskivät kettukauppaan Urpo Nykyri PERHO (KP) Kesäkuun 22. . . . .22-23 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 249 TORSTAINA 12. Kuva: Esa Melametsä +19 +19 +16 +18 3-7 m/s Kaija Vähäsöyrinki (KP) Tuotantokauden viimeinen turkishuutokauppa Vantaalla kärsi kovan kolauksen Kiinan ja Euroopan tulvien seurauksena, sillä ketunnahoista saatiin myytyä vain vajaa kolmannes. . .19-20 Sarjakuvat . . Vaaleihin toivotaan ehdokkaiksi erityisesti nuoria aikuisia, joiden edustus seurakunnan luottamuselimissä on ollut aikaisemmin vain muutaman prosentin luokkaa. . . . . . . . . . . . . . . . Siniketun vuosituotanto on 2,1 miljoonaa nahkaa. Korvaako laatu määrän tutkinnassa. Olen vielä optimistinen. Kaustisen kihlakunnassa hoidetaan vähällä väellä pinta-alaltaan kutakuinkin Länsi-Suomen läänin suurinta poliisipiiriä ja tilastoidaan silti koko alueen parhaat rikosten selvittämisprosentit. . Hänestä jähmeä byrokratia ja lähestyvät vaalit haittaavat hankkeen valmistelua sosiaalija terveysministeriössä. . . . . . .7 Ulkomaat . Sama pätee sananjulistajiin ja pappeihin. . . Poliisipiirissä on 22 vakanssia, yksi1 294 asukasta kohti. . Ihmiset olivat vihaisia, eikä se tohtinut tietä pitkin mennä pois. Sivu 3 Hassataan paljon rahaa hukkaan Mikkeliläinen ylilääkäri Kati Myllymäki toimii jonotyöryhmän sihteerinä. . . . . . . . Emme missään nimessä soita "vasemmalla kädellä" pienessäkään konsertissa, kapellimestari Juha Kangas sanoi. . . Tarjotuista 370000 normaalilaatuisesta siniketunnahasta jäi 72 prosenttia varastoon. Kihlakunnan ääripäästä toiseen tulee matkaa suunnilleen saman verran kuin Kokkolasta Ouluun. Yleisöä tuli, salin täydeltä. . . Sivu 12 Kauhea onnettomuus syöpyi mieleen Perhon vuoden 1930 lento-onnettomuus sai muistomerkin Aune Linna ja Saara Jylhä näkivät vierestä, kun kone syöksyi Jylhänjärvellä lentonäytöksen ihmisjoukkoon. . Kyse ei ole suhdannekäänteestä, sillä turkikset ovat edelleen kovasti muodissa, toteaa Hanhikoski. . . . . Oli joku kai puhunut ampumisestakin, naiset muistelevat tapahtumia. . Ajoaika keikkaa kohti on samaa luokkaa kuin esimerkiksi Kittilässä ja tuplasti pidempi kuin Inarin ja Utsjoen piirissä. . .10-11 Sää . .6 Talous . . . . . . . – Kone putosi sakeimpaan ihmisjoukkoon. . . . . . . Suuret etäisyydet ja henkilöstön niukkuus heikentävät vääjäämättä toimintavalmiutta. Sivu 5 Väärän alan pappeja s Olisi melko typerää, jos kaupan kassa sanoisi, ettei omaantuntoon vedoten voi palvella määrätynlaisia ihmisiä. Paikalla oli paljon lapsia. . .2 Maakunta . . . Sivu 17 Torstai A B Tänään . . . . . . –Olemme aina tykänneet tulla lähelle yleisöä, ja haastetta on varsinkin niille kuulijoille soittamisessa, jotka eivät kovin paljon käy kuuntelemassa klassista musiikkia. . Keskiviikon tarjonta oli suuri. Mielestäni hän olisi silloin väärällä alalla. päivä vuonna 1930 tapahtui Perhon Jylhänjärvellä Suomen siviili-ilmailun siihen asti raskain onnettomuus. . . . . Ostajat vain katsoivat, huutotarvetta ei ollut. . . . . – Lentäjä istui jäykkänä ja järkyttyneenä koneessa. .12 Lestijokilaakso . Ihmiset pani ojiin maata, kun eivät toisten jaloista kauemmaksi ehtineet. Kuva: Leena Ahlholm Kari Viiperi (KP) Lestija Perhonjokilaaksoissa poliisitointa pyöritetään lähes Suomen vähimmällä miehityksellä. . Näin sanoo kansallisen terveysprojektin jonoryhmän sihteeri, mikkeliläinen terveyskeskuksen ylilääkäri Kati Myllymäki. . . . . . . . . . . Ellei heillä ole halua tai kykyä palvella yhdessä naisten kanssa, heidän on syytä siirtyä muihin hommiin, Veikko Kivikangas Pietarsaaresta kirjoittaa. .13-16 Kulttuuri . . Seurakuntaväen mielestä nuoret saataisiin aktiivisemmin vaaliuurnille, jos ehdolla olisi heille samanikäisiä ja tuttuja henkilöitä. SYYSKUUTA 2002 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Leena Ahlholm OULAINEN (KP) Terveydenhuollossa hassataan paljon rahaa hukkaan, kun lääkärit joutuvat kirjoittamaan turhia todistuksia eli todistamaan tyhjää ja vierekkäisten terveyskeskusten tietojärjestelmät ovat yhteensopimattomat. . . . . . . . .17-18 Urheilu . . . . Taisi olla Heikkilän Alma, joka lensi koneen törmäyksen voimasta järven rantamutaan. . . Samasta vertailusta ilmenee, että koko maassa poliiseja on suhteellisesti kaksi kertaa enemmän kuin Kaustisen kihlakunnassa. . . Sairauskertomuksille on tulossa standardi, mutta vasta vuosien kuluttua. . . . . . . .8-9 Mielipide . Sivu 11 Mielipide
(06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Alun perin kylän alta löytyi sukulaislajimme miehen luita. Kun. – Hän oli tuolloin Oulun terveydenhoito-oppilaitoksessa samaan aikaan kuin tyttäremme Kirsi. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Matkustelun ohessa Salot harrastavat moottoripyöräilyä, kansantanhuja ja talvella hiihtämistä. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . He muistuttivat myös tavoiltaan nykyihmistä, sillä laji muun muassa teki jalokiviä, kehitti kielen ja hautasi kuolleensa. Juice käänsi klassikon Elämän viemää -koosteen täkynä on Juice Leskisen uusi käännös Procol Harumin ikiihanasta Whiter Shade of Palesta. Niinpä esimerkiksi Esnesto Lecuanan lattaribravuuri Siboney on vaihtanut Harrin käsissä Karibianmeren saarta Kuubasta Jamaikaan: Marstion hauska versio soi reggaena. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Tästäkin pidettiin. Sen levytti Topmost 60-luvulla nimellä Merisairaat kasvot. Nyt löydetyt nainen ja lapsi ovat eläneet noin 40 000 vuotta sitten. kihlat! Josefiina Seikkula & Aki Hulkko Lohtaja Jalasjärvi Syntyneet Antti Savela REISJÄRVI (KP) Reisjärven Palvelukodin toinen yrittäjistä Raili Salo kertoo, että erilaiset reissut ja tapahtumat ovat tarpeellista mielenvirkistystä mielenterveyskuntoutujille. – Mutta siihen ympäristöön on niin juurtunut, ettemme ole hennonneet Reisjärvelle muuttaa. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Palvelukodin seurue lepäsi Pärnun kuntolaitoksessa peräti yhden viikon. lomamatkan vuoksi. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. – Olen pitänyt tärkeänä, että levytän ja esitän monenlaista musaa. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Hectorin ja kumppaneiden Mestarit ja Dannyn ympärille kootut Pojat ovat saaneet seurakseen myös Kultakurkut-nelikon. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . Tänä vuonna Reisjärven Palvelukoti on osallistunut myös laatuprojektiin. – Tämä matkustaminen on otettu meidän palvelukodissa erityisen huomion kohteeksi. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. – Tuolloin oli lehdessä ilmoitus, jossa haettiin palvelukotiin työntekijöitä. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Opettajat tuumasivatkin, että tilanne on kovin harvinainen; isä ja tytär samaan aikaan koulun penkillä. Olemme esiintyneet noin sata kertaa eli kysyntää on ollut ihan hyvin, Marstio kiittää. Eteläväylä, Kokkola. Reisjärven Palvelukodissa asuu kuntoutujia paitsi Reisjärveltä myös lähiseudulta. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Tällä kertaa Düsseldorfin lähistön arkeologinen aarreaitta paljasti käsivarren luita sekä maitohampaan. Raspikurkun huiput koosteeksi Harri Marstion kokoelman täkynä Procol Harum -klassikko Elämän viemää. Vanhoja herroja rillipäitä Kotomaamme pitemmän tien laulajat ovat havainneet, että yhteisprojektit avaavat heille uusia mahdollisuuksia. Kuva: Antti Savela BERLIINI (STT–Reuters) Saksan Neanderthalista on löydetty kahden Neanderthalin ihmisen luita. Siinä kävi kuitenkin niin, että meille sitten tarjoutui ostaa koko palvelukoti, Raili Salo kertoo. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . – Pidämme työstämme todella paljon, hän kertoo. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. On toivottu, että lähtisimme "erämaaseikkailuun" uudestaan vielä tämän vuoden puolella, Salo toteaa. Nyt pihapiirissä asuu kahdessa talossa yhteensä15 mielenterveyskuntoutujaa. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Harri Marstion parhaat on kasattu kokoelmalevyksi. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Neanderthaleja löytyi Neanderthalista Uudet keskipohjalaiset www.keskipohjanmaa.net Pertti Mattila HELSINKI (STT) Harva kotimainen laulaja on tehnyt niin jykevän läpimurron kuin Harri Marstio teki 1980-luvun alussa tulkinnallaan Romany Violin -kappaleesta. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. Hyväksi onneksi kävi ilmi, että Juice oli kääntänyt biisiä mielessään jo 60-luvulla, Marstio kertoo. Syntymäpäiväänsä hän viettää pienen seurueen kanssa Kreetalla. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. Lähdemme aina liikkeelle, kun siihen tulee järkevä mahdollisuus. Salot ostivat Reisjärven Palvelukodin liiketoiminnan vuonna 1989. – Työmme on erittäin sitovaa ja henkisesti raskasta. – Päätin vaatimattomana ihmisenä jättää nämä 50-vuotisjuhlat väliin, mutta sitten tuli paineita pitää ne kuitenkin, Raili Salo tuumaa vielä. syyskuuta 50 vuotta täyttävä Salo kertoo, että matkustelu on tuonut asukkaille uusia kokemuksia ja avartanut maailmankatsomusta. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Siitäkin syystä Marstion uunituore kokoelma Elämän viemää on paikallaan: sen 32 raitaa muistuttavat, että Kymenlaakson raspikurkulta onnistuu monenlainen musiikki. Sieltä löytyy vaikkapa vanhaa iskelmää ja klassista musiikkia, Marstio pohtii. Viimeksi joukko asukkaita vieraili yhdessä henkilökunnan kanssa toukokuussa Rhodoksella. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Siksi pyysin hommaan Juicea. Raili kertoo, että palvelukotiyrittäjänä toiminen on palkitsevaa mutta henkisesti aika raskasta. – Suosittuja ovat olleet myös luontoretket. (06) 827 2234, . 2001 28 385 kpl Lukijoita 82.000 (KMT 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Nykyihmisen lähisukulaisten jäännöksiä löydettiin ensi kertaa tästä kylästä vuonna 1856. Ei ole mielekästä tehdä samanlaista versiota kuin alkuperäinen on. Uudet tilat palvelukoti sai vuonna 1991. Mä olen koettanut löytää sellaisen sulatusuuni-tyyppisen ratkaisun. Mutta reissuun mennään aina kun voidaan, Raili Salo kertoo. Haapajärven Oksavalla syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Raili Salo oli palkkatyössä mielisairaanhoitajana Pieksämäellä ja Pyhäjärvellä sekä myös hoitajana Kärsämäellä ennen yrittäjäksi ryhtymistään. Kultakurkut on yhtä kuin Eero Raittinen, Harri Marstio, Pablo ja Esa Eloranta. syyskuuta lauantaina kello 12 alkaen. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. 17:14 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.41 (pimeys päättyy 5.52) Helsingissä 6.40, Utsjoella 6.11 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.05 (pimeys alkaa 20.53) Helsingissä 19.52, Utsjoella 20.03 Nimipäivät huomenna: Nimipäivät huomenna Orvo ja Ylva ortodokseilla Niila ja Vieno Nimipäivät tänään: Nimipäivät tänään Valma, Vilja ja Dagny ortodokseilla Ahti Tänään 50-vuotias Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi s viikko 37 Kihlauduimme 22.8.2002 Tiina Märsylä & Jyrki Hollanti Kihlautuneet Kiitokset Onnittelut Lämmin kiitos kaikille muistamisesta 90-vuotispäivänäni. Raili Salo ja hänen miehensä Simo Salo, joka on palvelukodin toinen yrittäjä, tykkäävät matkustella myös vapaa-ajallaan. – Haluamme koko ajan kehittää ja kehittyä, Raili Salo perustelee laatuprojektiin lähtemistä. Tiistaina 17. Retket antavat mielenvirkeyttä Raili Salo tykkää matkustamisesta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Pedro Hietasen levyllä ilmestynyt laulu oli niin kiistaton täysosuma, että se saattaa olla jopa hieman varjostanut Marstion myöhempiä levyjä. Sana: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.” 1. Hänen miehensäkin luki 90-luvun alussa mielenterveyshoitajaksi. – Myös muilta artisteilta ottamiini lainabiiseihin olen aina pyrkinyt löytämään jonkin uuden lähestymistavan. (06) 827 2000 ark. 2 riviä, sis. – Mielestäni Juice tavoitti upeasti Whiter Shade of Palen hengen, Harri kumartaa. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Tutkijat arvioivat, että käsiluu on kuulunut naiselle ja maitohammas noin 12-vuotiaalle lapselle. Miljoona hikistä kilometriä Harri Marstio kuuluukin epäilemättä siihen laulajakaartiin joka tietää, mitä Jukka Kuoppamäki ajoi takaa antaessaan eräälle albumilleen nimen Miljoona hikistä kilometriä. Neanderthalin ihminen hävisi sukupuuttoon noin 30 000 vuotta sitten. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Raili kutsuu juhliinsa kaikki ystävänsä, tuttavansa ja sukulaisensa. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Jotenkin tuntuu, että sitä levähtää vasta kunnolla, kun lähtee jonnekin kauemmas, Raili tuumaa. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Koska Harrin tyylikirjo oli jo ensimmäisistä levyistä lähtien laaja, miehen musiikkityylin muuttumista 80-luvulta tähän päivään on vaikeaa linjata. Äiti ja tytär viereisissä pulpeteissa ei ole niinkään kummallista. Mulla on aika vankkumaton oma kannattajakunta, mutta reviirin laajennus kyllä kelpaa aina, keikkakonkari naurahtaa. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Marstio ei kuitenkaan valita. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Palaute on ollut aina positiivista ja retkiä oikein kaivataan, Salo kertoo. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Nelikko tähtää hieman eri estradeille kuin Marstion omat keikat. Marstio myöntää, että näin legendaariseen kappaleeseen kajoaminen pisti aluksi miettimään. Yleisön myönteinen palaute ruokkii: kiitoksella jaksaa ajaa aika monta kilometriä, sanoo Suomen kevyen musiikin roheimman äänen omistaja. Koska asukkaat kustantavat matkansa itse, emme voi kovin usein reissata. Salot asuvat Kärsämäellä, jossa heillä on Rannankylällä maalaistalo, jota ei kuitenkaan enää itse viljellä. Sitä edelsi käynti Kosilla syksyllä. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Raili Salo viettää syntymäpäiväjuhliaan kotonaan 14. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Auditioinnin pitäisi olla vuorossa joulukuussa. – Kultakurkut on tehnyt keikkaa nyt puolentoista vuoden ajan. – Meillä on nyt koossa koko perhe, totesi Neanderthalmuseon edustaja Gerd-Christian Weniger. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. – Omat keikat ovat pienemmissä paikoissa. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Lopputuloksena syntyi lauluun uusi lyriikka nimellä Kalpeaakin kalpeampaa. Oman ilmeen on saanut niin ikään Sametinpehmeä yö (Moody Bluesin Nights in White Satin). 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Keikkamiehen taival on pitkä, ja kun kyse ei ole listaykkösten tehtailijasta, se tähtiglooriakin osuu kohdalle harvemmin. – Maanteillä ja keikoilla roikkumisessa on omat palkitsevat puolensa. Aarne Eteläperä Varmaan yllätys ... Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Henkilökuntaa hoitokodissa on seitsemän. Lopputulosta voi verrata myös saman kappaleen aiempaan suomennokseen. Ulkomaan kohteena on ollut myös Viro. – Ajattelin, että jos se suomennetaan, biisille pitää löytää Suomen paras tekstintekijä. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Kävimme elokuussa Kuivajärvellä patikoimassa ja vietimme siellä yhden yön. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Toisaalta olemme niin paljon Reisjärvellä, että täällä on tavallaan toinen kotimme, Raili miettii. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Kuva: EMI. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v
Yhteensä näytteitä otetaan peräti 250 kappaletta, Heikkilä kertoo. Tämän kokoinen on esimerkiksi Vieskan terveydenhuoltokuntayhtymä, joka toimii Ylivieskassa, Alavieskassa ja Sievissä. Radon lisää keuhkosyöpäriskiä Fakta ULLAVA (KP) Ullavassa keskustellaan maanantai-iltana peruskoulun yläasteen oppilaiden sijoittamisesta. Itä-Suomen lääni 11 62 18 4. – Muista kunnista tutkimukset ovat vielä kesken, eikä esimerkiksi Nivalasta, Pyhäjärveltä ja Haapajärveltä ole tullut vielä tutkimustuloksia. Kuva: Leena Ahlholm Antti Savela KÄRSÄMÄKI (KP) Haapavedellä ja Kärsämäellä on kaivoista ja Kärsämäellä kahdesta pienestä vesilaitoksesta löytynyt korkeita radonpitoisuuksia. Haapaveden ja Kärsämäen kaivoista kohonneet radonpitoisuudet ovat käyneet esille Oulun Eteläisen alueen ympäristöterveysohjelma -projektin tutkimuksissa, jonka projektipäällikkönä toimii Harri Heikkilä. Maailman suurin radonpitoisuusarvo on mitattu Askolassa Suomessa ja se oli yli 77 000 Bq/l. Myllymäki korosti hoitoonpääsyn ja sen tasa-arvonäkökulman tärkeyttä. Jos terveydenhuolto on vahvasti esillä vaaliteemana ja hanketta koskeva periaatepäätös otetaan uuden hallituksen ohjelmaan, on toteutumiseen parhaat mahdollisuudet, vastasi Myllymäki. Nyt kunnassa käydään valtuustoaloitteen pohjalta keskustelua siitä, voidaanko kaikki oppilaat sijoittaa samaan kouluun. –Työolot ja oman työn hallinta ovat ratkaisevia. Mikkeliläinen yleislääketieteen erikoislääkäri Myllymäki on kansallisen terveysprojektin jonoeli hoitoonpääsytyöryhmän sihteerinä sosiaalija terveysministeriössä ensi vuoden loppuun asti. Terveyskeskuksen riittävä koko Myllymäen lääke myös lääkäripulaan, sillä nuoret lääkärit eivät hakeudu pieniin terveyskeskuksiin, joissa he joutuvat työskentelemään yksin. Kaksi näytettä Kärsämäeltä on Heikkilän mukaan otettu pienistä vesilaitoksista. Molemmat näytteet osoittavat radonpitoisuuden kohonneen yli 300 bequerelin litrassa eli yli ohjearvon. Ostopalveluja voidaan hankkia niin yksityisiltä yrityksiltä kuin toisilta kunniltakin, ja pienet keskussairaalat voivat jakaa tehtäviä keskenään. Kahta koulua on käytetty 1970-luvulta saakka, jolloin peruskoulujärjestelmään siirryttiin. –Hoitoonpääsyn yleiset kriteerit tullaan kirjoittamaan lakiin. Jos valtioneuvosto niin päättää, uudet ylioppilastutkinnon rakennekokeilut voisivat alkaa jo ensi keväänä. Sairaanhoitopiirin jäsenyyspakko pysyy, mutta kunnan ei ole pakko ostaa sieltä risuakaan. K-P:n keskussairaala edullinen Pakkoa, esimerkiksi purettujen kuntayhtymien uudelleen muodostamiseksi, ei tulla käyttämään sopivan kokoisten yksikköjen muodostamiseksi. Haapaveden ja Kärsämäen ympäristötarkastaja Marika Suvanto kertoo, että Haapavedeltä löytyi kaksi korkean radonpitoisuuden näytettä, molemmat porakaivoista. Jos tarvitsee isomman toimenpiteen, siihen pitää päästä 3 – 6 kuukaudessa. Ei pidä paikkaansa, että pieni on aina kallis ja tehoton. Valtakunnallisesti on hyvin tiedossa, että Keski-Pohjanmaan keskussairaala toimii tehokkaasti ja numerot näyttävät selkeästi myös kustannustehokkuutta. Oulun lääni 11 49 22 5. Kansallinen hanke on hänestä alan suurin ja kokonaisvaltaisin uudistus sitten kansanterveyslain säätämisen, eikä kunnilla ja sairaanhoitopiireillä ole vara hukata etsikkoaikaansa. Kokkolan sairaalan kannattaa neuvotella vaihdosta, että se saa jotakin tilalle, jos luopuu jostakin, opastaa Myllymäki. Tilaisuudessa ovat mukana sekä Toholammin että Kälviän ja Kaustisen koulutoimen edustajat. Kuntien kannattaa olla valmiina, kun hanketta koskeva asetus tulee ensi viikolla ja pian myös sitä koskeva kuntatiedote. Kahdessa pahimmassa näytteessä radonpitoisuus kaivovedessä on kohonnut yli 1000 bequerelia litrassa vettä, mitä käytetään viranomaisten "toimenpiderajana" yksityiskaivoille. Kolme muuta pakollista ainetta voidaan valita ruotsin, englannin, reaalin ja matematiikan joukosta. Esimerkiksi kaihileikkaukseen pääsyssä on suuria eroja, ja kaihileikkauksia tehdään Suomessa enemmän kuin missään. – Seuraavat vaalit ratkaisevat rahoituksen. Etelä-Suomen lääni 13 167 8 2. Reisjärven ja Evijärven lukiot ovat ehdolla rakennekokeiluun ainoina oppilaitoksina Keski-Pohjanmaalla. Vaatimukset koetaan ahdistavina varsinkin silloin, kun yksi lääkäri joutuu tekemään toisenkin urakan, kun virkoja on täyttämättä. Heikkilä kertoo, että korkeita radonpitoisuuksia on löytynyt Kärsämäeltä yhteensä 10 näytteestä. Siihen ei pakota nykyinenkään laki, sanoo Myllymäki. Radonpitoisuutta voidaan alentaa joko aktiivihiilisuodatuksella tai ilmastuksella. Ihminen saa radonsäteilyannoksensa joko ruuansulatuskanavan tai hengityksen kautta. Rakennekokeilu tarkoittaa, että ylioppilastutkinnossa kirjoitettavana on yksi kaikille yhteinen pakollinen aine, äidinkieli. Yleislääkäritkin ovat kiinnostuneet eri tavalla eri asioista ja työt on järkevää jakaa suuntautumisen ja osaamisen mukaan. Säteilyturvakeskus on arvioinut, että Suomessa noin 20 000 ihmistä käyttää vakituisesti porakaivovettä, jonka radonpitoisuus ylittää 1000 Bq/l. Toinen näytteistä on löytynyt Haapavedeltä ja toinen Kärsämäeltä. Ullavan noin 50 yläasteikäisestä puolet käy koulua Kälviän ja toinen puoli Kaustisen yläasteella. Kaivovesien radontutkimukset ovat vielä kesken. Terveydenhuollon rakenteen uudistamisessa ei hänestä voi olla yhtä totuutta, vaan järkevä palveluverkko syntyy yhteistyöllä monista vaihtoehdoista. Tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa, kommentoi opetusneuvos Raija Meriläinen opetusministeriöstä. Tällä väestöpohjalla pystytään tuottamaan myös erikoishoitoa, sillä puheterapeuttia ja oikomishoidon erikoishammaslääkäriä ei voida palkata joka kirkonkylään. – Tarkoitus on tehdä järkeviä ja joustavia ratkaisuja eikä tuijottaa rajoihin. Väestövastuulääkärinä pienessä terveyskeskuksessa toimiminen on urakkatyötä, hyvin vaativaa ja yksinäistä. Ympäristötarkastaja Marika Suvanto kertoo, että säteilyturvakeskus lähettää ohjeita radonhaitan eliminoimiseen suositusrajojen ylittäneiden kaivojen ja vesilaitosten omistajille. Kolme Kärsämäen näytettä on lähetetty lisätutkimuksiin säteilyturvakeskukseen ja sieltä on jo saatu kahdelle näytteelle varmistus. Syövät ja muut kiireelliset tapaukset, hoidetaan yhä kiireellisyysjärjestyksessä, listaa Myllymäki uudistuksen periaatteita. arvon, viranomainen informoi asiasta yksityiskaivon omistajaa tai pientä vesilaitosta ja suosittaa radonpitoisuuden alentamiseen toimenpiteitä. Projektin vesinäytteet ottavat paikalliset ympäristötarkastajat ja terveystarkastajat ja ne analysoidaan Haapajärven ja Ylivieskan ympäristölaboratorioissa. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä todetaan, että hoitoonpääsy ei saa riippua potilaan asuinkunnasta eikä varallisuudesta. Kunnan alueelta otetaan yhteensä noin 35 näytettä. Reisjärvi ja Evijärvi yhä ehdolla Lukion rakennekokeilusta päätös lokakuussa %-osuus lukioista Lääni Kaikki lukiot OPM:n ehdotus rakennekokeiluun otettavista lukioista Yhteensä 61 lukiota Lukioita rakennekokeiluun 1. Kokkolan sairaala on edullinen. Radon on karsinogeeninen eli se lisää keuhkosyöpäriskiä. Uutena asiana koulukuvioissa on Toholammin peruskoulun tarjous 7 – 9-luokkien opetuksen järjestämisestä. Määrittelyn lähtökohtana ei ole kunnan eikä valtion budjetti, vaan potilaan terveydentila. Lääkärikoulutuksen lisäämistä Myllymäki pitää hyvänä, mutta se ei auta, jos valmistuneet eivät tule julkisiin virkoihin tai lähtevät Norjaan. Ahvenanmaa 1 1 100 Yhteensä 61 483 STT. – Aluesairaaloiden ja pienten keskussairaaloiden asema ovat kipeitä asioita. – Lopulliset päätökset rakennekokeiluun hyväksyttävistä lukioista tekee valtioneuvosto nähtävästi lokakuussa. Ullavassa keskustellaan koulusta Antti Savela REISJÄRVI (KP) Valtioneuvoston sivistyspoliittinen työryhmä valitsi Reisjärven ja Evijärven lukiot niiden 57 lukion joukkoon, joissa on tarkoitus joko aloittaa tai jatkaa ylioppilastutkinnon rakennekokeilua. Radon on hajuton, mauton ja väritön radioaktiivinen jalokaasu, jota syntyy maankuoressa uraanin hajoamisen seurauksena. Toisessa näytteessä suositusraja tuhannen bequerelia litrassa ylittyy ja toisessa se jää hilkulle. Länsi-Suomen lääni 14 177 8 3. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 Maakunta 3 Leena Ahlholm OULAINEN (KP) Tarpeeksi isot ja järkevään yhteistyöhön verkottuneet yksiköt, jotka toimivat nopeasti, saavat parhaiten osansa kansallisen terveysprojektin kautta terveydenhuoltoon valtion ensi vuoden budjetissa osoitettavasta 8 miljoonan euron lisäpotista. Hankerahat isoille ja nopeille Jonotyöryhmän sihteeri Kati Myllymäki: Oulaisten terveyskeskuksen avohoidon ylilääkäri Simo Jyväsjärvi, Vihannin kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Marjatta Tuohimaa ja Oulun ammattikorkeakoulun osastonjohtaja Aini Ojala keskustelivat ylilääkäri Kati Myllymäen kanssa. – Nyt täytyy aina muistaa, että täällä päin radonin suositusrajat ylittyvät vain niukasti eli tilanne on sikäli parempi kuin eteläisessä Suomessa, Suvanto sanoo. Oulaisten emerituskaupunginjohtaja Antti Niemelä kysyi: Onko todennäköistä, että valtioneuvosto sitoutuu rahoittamaan kansalaisen perusoikeuksia normittavan julistuksenomaisen ohjelmansa, joka periaatepäätös terveysprojektista on. Yksityistämisestä Myllymäki ei sinänsä ole hirveän huolissaan, sillä keikkalääkäri on potilaalle parempi kuin ei lääkäriä ollenkaan. Yläasteikäisten määrä vähenee koko ajan niin, että yhden koulun käyttökin olisi mahdollista. – Terveysprojektilla ei lakkauteta toimivia palveluja. Hän on siis toimeenpanemassa hallituksen keväällistä periaatepäätöstä. Myllymäki alusti keskiviikkona Oulun seudun ammattikorkeakoulun Oulaisten hoitotyön osaston 10-vuotisjuhlaseminaarissa aiheesta Terveydenhuollon tulevaisuuden turvaaminen. Vuotuisesta 2000 keuhkosyöpätapauksesta arvioidaan radonin aiheuttamaksi noin 10 prosenttia. Työryhmä tiputti opetusministeriön esittämästä 32 uuden rakennekokeilu lukion joukosta Janakkalan, Joutsenon, Kiuruveden, Kajaanin ja Paltamon lukiot ja vastaavasti otti esityksen ulkopuolelta kokeilulukioksi Espoon Kuninkaantien lukion. Kärsämäen kaivoissa paljon radonia Varmistus tullut säteilyturvakeskukselta Sosiaalija terveysministeriön suositus yksittäistalouksien talousveden radonpitoisuuden enimmäispitoisuudeksi on 1000 Bq/l (bequerelia/litra) ja pienille vesilaitoksille 300 Bq/l. Jos pitoisuudet ylittävät em. Pakottamista ministeriö käyttää erikoissairaanhoidon palvelujen keskittämisessä, josta se määrää asetuksella, jos sairaanhoitopiireissä ei ole päästy ensi vuoden aikana ratkaisuun alueellista yhteistyöhankkeista. Siihen miksi radonia löytyy alueelta vasta nyt, Suvanto vastaa, että alueella ei ole aiemmin juuri tutkittu kaivojen ja pienten vesilaitosten radonpitoisuuksia. Kuntia edustavan seminaariväen päällimmäinen kysymys oli raha. Lapin lääni 11 27 41 6. Terveydenhuollon rahoitukselle olisi hänestä iso asia, jos keskimääräinen eläkkeellesiirtymisikää saataisiin nostetuksi lähelle 65 vuotta, kun on kyse terveistä kansalaisista. Jos tarvitaan erikoissairaanhoidon palvelua, 3 viikossa pitää saada tieto, milloin pääsee poliklinikalle ja mikä on tutkimusja hoito-ohjelma. – Keskittäminen ei tarkoita, että kaikki täällä neuvoteltavat asiat menevät Ouluun, vaan niitä voi tulla myös Kokkolaan ja Kajaaniin. Vastaavanlaisia tutkimuksia kaivojen ja pienten vesilaitosten vedestä on tehty ja tehdään syksyn aikana muissakin Kala-ja Pyhäjokilaakson kunnissa. – 3 päivässä pitää päästä perusterveydenhuoltoon, kun asian luonne sitä vaatii. Sopiva koko 20 000 – 30 000 asukasta Riittävän iso perusterveydenhuollon yksikkö, järkevän palvelujen järjestämisen ja lääkärien työnjaon kannalta, on Myllymäen mukaan 20 000 – 30 000 asukasta. Näin viestitti ylilääkäri Kati Myllymäki sanomaa kunnallisille päättäjille ja terveysväelle keskiviikkona Oulaisissa. Kirkonkylän koululla järjestettävään tiedotusja keskustelutilaisuuteen on kutsuttu kaikki kiinnostuneet oppilaiden vanhemmista kunnallispäättäjiin saakka. – Sairaanhoitopiirien jonot perkataan läpi ja erot tarkastellaan
Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Perjantaina klo 19.00 Irtolehdellä 400 e. 06-3200 300 ma-pe klo 8-18, la klo 9-14 1.9.2002 31.12.2002 Lähtö klo 14.00 Vaasasta Takaisin Vaasassa klo 23.00 U U S I A I K ATA U L U Kaikki ajat ovat paikallisia. Valtionosuutta haetaan lääninhallitukselta ensi vuodelle vaikka näyttää siltä, että Sievi voisi saada valtionosuutta aikaisintaan vuonna 2007 tai sen jälkeen. 27.29.9. Sen lisäksi toinen miehistä tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon kuljettamisesta ajo-oikeudetta. Hakuaika 23:een syyskuuta. Tervetuloa! B I N G O www.rgline.com 14.9 Roxie 21.9 Candidos 28.9 Candy´s 5.10. Ohje oli selkeä – se on siirrettävä Nuuksion erämaahan, pois häiritsemästä päiväkodin rutiinia. Varaukset matkatoimistostasi tai www.rgline.com 24 h/vrk, puh. päivästä joulukuuta 7. Sievissä vuoteen 2007 saakka ei aiota odottaa. Kirurginen osasto on suljettuna puolentoista viikon ajan. Kunnanjohtajalla on valtuudet sopia suoraan asiasta, mutta kiistan selvittäminen ei ole yksinkertaista. Se, että investointi tehdään, on ollut tiedossa jo pitkään, mutta sen suuruusluokka on odotettua suurempi, jos siihen ei saada valtionosuutta, Johansson sanoo. Kunnanhallitus päätti tiistaina esittää valtuustolle, että hanketta viedään eteenpäin oman aikataulun mukaisesti jäämättä odottamaan valtion avustuspäätöstä. Toinen mies sai kolme kuukautta vankeutta, joka muunnettiin 89 tunnin yhdyskuntapalveluksi. päivä lokakuuta on virheellinen. Suurin osa kustannusten ylityksestä, 85 000 euroa, rahoitetaan Potilasja henkilökuntarahaston käyttämättömillä voittovaroilla ja rahaston hankintoja varten varatuilla rahoilla. Kotikuntastipendi on käytössä myös muun muassa Uudessakaarlepyyssä. Alkuperäiset laskelmat ylittyivät 139 000 eurolla. Talousjohtaja JanErik Backan mukaan hakemusten määrä on tähän mennessä noin 60–70 kappaletta. Lähdöt Vaasasta Lähdöt Uumajasta Maanantai 21.00 Maanantai 09.00 Tiistai 21.00 Tiistai 09.00 Keskiviikko ei lähtöä Torstai 09.00 Torstai 18.00 Perjantai 09.00 Perjantai 18.00 Lauantai 14.00 Lauantai 18.00 Sunnuntai 09.00 ja 21.00 Sunnuntai 14.00 Keskiviikko 02.00 Tanssiristeily Vaasa – Uumaja Euroopan aluekehitysrahasto tukee markkinointia L AVA L L A Huvittelupakettiin sisältyy edestakaiset laivamatkat, pe-la tai la-su yöpyminen kahden hengen huoneessa aamiainen kahden ruokalajin illallinen salsa-tunti sisäänpääsy yökerhoon 106 Hinta / hlö HOTELL DRAGONEN Uumajan kuumin huvipaketti! Muista myös 12.-18.9. Kirurgisella osastolla pidetään joulun pyhinä avoinna 15 paikkaa leikkausten jälkihoitoa tarvitseville sekä leikkausta odottaville potilaille. Vanhankirkon osayleiskaavan laatiminen alkaa. Vesa Laukkanen sanoo puhuvansa kokemuksella, joka perustuu 11 kunnanjohtajan erottamishankkeen läpi käymiseen. Autosta varastettiin kaiutin. Homeelle altistunut Mörö vaatii kunnalta noin 6000 euron korvausta. Pietarsaaren sairaala sulkee osastoja jouluksi Urpo Nykyri VETELI (KP) Vetelin kunnanjohtaja Juhani Filppula ei halua julkisuudessa esitellä näkemyksiään syistä, jotka ovat johtaneet kunnanhallituksen puheenjohtajan Johannes Pollarikosken julki tuomaan "syvään luottamuspulaan" kunnanjohtajaa kohtaan kunnan luottamuselimissä ja henkilöstön keskuudessa. Se voi olla suuruusluokaltaan noin 2,5 miljoonan euron luokkaa. Teatteriryhmä Kolurattaat esittää Ylivieskan kunnallislautakunnan kokouksen, johon käsikirjoituksen ja ohjauksen on tehnyt Maija Häivälä. Kirkkonummen palokunta ei sentään rynnännyt paikalle täyslähdöllä, vaan lähetti paikalle vapaapalokunnan ja tiedusteli kunnan eläinlääkäriltä, mitä metsolle täytyy tehdä. Työt alkavat tänä syksynä ja valmistuvat ensi vuoden aikana. Vankeutta rötöksistä PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren sairaala sulkee ensi jouluksi tavanomaisten sulkemisien lisäksi viikoksi lastenosaston, synnytysosaston ja leikkausosaston. – Yläaste tuo taloudellisesti tietyn lisärasitteen kunnan budjettiin. Yksi lastenhoitaja on tavattavissa konsultaatiota varten ensiavun kautta joka arkipäivä. Kasarmialueen vanhimmat rakennukset ovat vuodelta 1902, joten tapahtuma rakentuu vuosisadan alussa Ylivieskassa vaikuttaneiden merkkihenkilöiden ja persoonien ympärille. Kunnalla on vastuuvakuutus Pohjolassa, mutta tapahtuma on vakuutuksen korvauspiirin ulkopuolella. Filppula hakee sovintoa PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren sairaalassa tehtyjen päiväkirurgian ja lastenpoliklinikan uudisrakennuksen sekä lastenosaston saneerauksen ykkösvaihe on valmistunut. Budjetista maksetaan muun muassa kasarmialueen vuokra tapahtuma-ajaksi. Stipendi myönnetään toisella paikkakunnalla opiskelevalle luotolaiselle nuorelle, joka jää kirjoille kotikuntaansa. Muun muassa Ylivieskan kaupungin vastuu on selvittämättä. Työn aikana kävi myös ilmi, etteivät suunnitelmien perustana olevat vanhat LVI-piirustukset vastanneet todellisuutta. Lehdessä ollut tieto hakuajan päättymisestä 5. Yläasteesta päätös marraskuussa Sievin yläasteen oppilaat pitivät huhtikuussa spontaanin mielenosoituksen koulunsa kosteusongelmien vuoksi. Koulutusohjelmaan hakuaika kestää syyskuun 23. Viljanpäivät uudistuu vanhalla teemalla HELSINKI (STT) Ukkometso häiritsi päiväkodin rauhaa siinä määrin, että viranomaiset joutuivat puuttumaan peliin Kirkkonummella. Kerran vuodessa myönnettävän 150 euron suuruisen stipendin voi saada korkeintaan neljän vuoden ajan. Ukkometso häiritsi päiväkodin rauhaa KOKKOLA (KP) Tiistaina annettiin ajokieltoja yhteensä viidelle henkilölle rattijuopumuksista. Rakentamisessa huomioidaan avantouinnin turvallisuus rakentamalla avantoon suojahäkki. Pappilanmäen päiväkodin alueella tepastellut suurikokoinen metsäkanalintu koettiin lapsille niin vaaralliseksi, että päiväkodin henkilökunta teki siitä ilmoituksen aluehälytyskeskukselle. Vanhaan Ylivieskaan ja vanhoihin työmenetelmiin voi tutustua kameraseuran ja kotiseutuyhdistyksen näyttelyissä. Jätevedet vedetään Sievin kirkonkylän jätevedenpuhdistamolta Ylivieskan puhdistamolle. Samalla ilmastointi uusittiin vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja sääntöjä. Ensimmäisen vaiheen kustannuksia nostivat muun muassa kosteusvaurioiden ja vuotavan ulkokaton korjaaminen lastenosastolla. Ensiavussa työskentelee joka päivä sulkemisten aikana yksi kätilö, tosin ei joka työvuorossa. Kuva: Leena Ahlholm/arkisto Onerva Leisti (KP) Luodon kunta ottaa käyttöön kotikuntastipendin ensi vuonna. Kunnanhallitus hyväksyi 50 000 euron määrärahan, joka käytetään Villenjärven lähiliikuntapaikan rakentamiseen. Filppulan lakimies, oikeustieteen lisensiaatti Vesa Laukkanen sanoo, että herkässä tilanteessa on syytä välttää jyrkkiä kannanottoja. Liput Biljettcentrum: +46 90 133180. Palokunnan ehtiessä paikalle metso oli kuitenkin jo poistunut päiväkodin pihamaalta. BigBill Morganfield, Chris Hiatt, Sven Zetterberg, Knock Out Greg& Blue Weather, Bluebirds ja YoungGuns. Pietarsaaressa kotikuntastipendiä ei ole. Mörö sai keväällä sairaskohtauksen pidettyään kansalaisopiston järjestämää novellikurssia Taidelaarissa. Odeos Tarjolla reilu annos rehtiä tanssimusiikkia – jopa kuusi tuntia elävää musiikkia joka risteilyllä! Lauantaitanssit Casino Expressillä 19 O ik e u d e t m u u to k si in p id ä te tä ä n . Sadonkorjuujuhla maalaismarkkinoineen päättyy eloiltamiin juhlateltassa. Miehet yrittivät viime huhtikuussa käynnistää neljä autoa Pännäisten rautatieaseman parkkipaikalla onnistumatta. Yläasteesta on meneillään tilaohjelman suunnittelu. Sairaslomalle jäänyt kunnanjohtaja Juhani Filppula on 57 vuoden ikäinen, jolloin Laukkasen mukaan on useampiakin mahdollisuuksia hoitaa vuodesta 1991 jatkuneen työsuhteen päättyminen molempia osapuolia tyydyttävästi. Miehet yrittivät ottaa vielä yhden auton, mutta siinä vaiheessa poliisi saapui paikalle. Myös kansalaisopiston piirien esittämä ohjelma menee vanhan ajan malliin. Luoto ottaa käyttöön kotikuntastipendin PIETARSAARI (KP) Kaksi nuorta kokkolalaista miestä tuomittiin Pietarsaaren käräjäoikeudessa useista rikoksista vankeuteen. Mörön kanssa neuvotellaan Kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan sopimaan kirjailija Mari Mörön kanssa vahingonkorvausvaatimuksista. Venttiä, arvontaa, kylkiäiset. Palloraja 49. Viljanpäivät avaa unilukkari Puusti, jota esittää kulttuurisihteeri Tapio Helander. Tarvittavat varat otetaan mukaan vuoden 2003 budjettiin, ja stipendiä voi hakea ensi syksystä. Folkets hus. Uumajan kansainväliset elokuvafestivaalit www.ff.umea.com Bluesfestivaali Mukana mm. Kunta maksaa stipendejä yliopistossa, korkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa opiskeleville pedersöreläisille, jotka ovat lukuvuoden alkaessa kirjoilla kunnassa. Pietarsaaren sairaalaremontin ensimmäinen vaihe valmistui Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Ylivieskan sadonkorjuujuhla Viljanpäivät järjestetään lauantaina vuosisadan vaihteen teemalla, joka näkyy ohjelmaa ja puvustusta myöten. Kirkkoherra Montinina nähdään kappalainen Tuomo Kälviä ja kunnallislautakunnan puheenjohtajana Joonas Hannulana kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Jouko Hannula. Silloinkin odottamassa olevia kohteita on läänissä noin 90 miljoonan euron arvosta. Miehet veivät autoista tavaraa ja rikkoivat lukkoja, ikkunoita ja virtalukkoja. Ajoaika 4 tuntia. Silmähoitaja on töissä korvaklinikalla tai ensiavussa. Aikataulu etenee siten, että urakkapäätökset tehdään huhtikuussa. Kaikissa tapauksissa kyse oli muutaman kuukauden ajokiellosta. – Kunnanjohtaja pyrkii sovinnolliseen neuvotteluratkaisuun, joka on molemmille osapuolille paras ja halvin ratkaisu. Pedersören kunnassa kotikuntastipendiä on voinut hakea tästä syksystä alkaen, ja hakemuksia on tähän mennessä tullut runsaasti. Marraskuussa valtuustolle pyritään esittelemään luonnossuunnitelmat, jolloin valtuusto ratkaisee, peruskorjataanko vanha koulu vai rakennetaanko uusi. Juhlapuheen pitää itse oikeutetusti Pietari Päivärinta, jota esittää Pietari Päivärinta Seuran puheenjohtaja Oiva Luhtasela. – Vuoden 2004 aikana siirrytään lopullisesti uusiin tiloihin tai peruskorjattuihin tiloihin, aikatauluttaa kunnanjohtaja Matti Johansson. Valtiolle miehen pitää korvata 58,43 euroa. Lisäksi kaksi kokkolalaista naista sai sakkotuomion kenkien ja vaatteiden anastamisesta paikallisesta liikkeestä. Vanhankirkon, Markkulan ja Sievinkylän alueella tehostetaan maankäytön suunnittelua, jotta kylille on mahdollista lisätä omakotitalorakentamista. Rattijuoppojen päivä käräjillä (KP) Tiistain lehdessä oli uutinen Chydenius-Instituutin sosiaalityön maisterikoulutuksen alkamisesta. Hankkeen kokonaiskustannukset nousivat 1,03 miljoonaan euroon. päivään tammikuuta. Miesten teoiksi luettiin viisi luvattoman käytön yritystä, yksi luvaton käyttö ja kaksi varkautta, jotka tehtiin yhdessä. 21-02 Tänään torstaina Perjantaina Lauantaina & SONETTI 23-04 22-04 Lippu+narikka 5 € JAKE www.vieska.net HEIKKI KOTILA CMX TIINA RUUSKA & ROSETTE Bingot Lääkäripalvelut Matkailu Ravintolat Päivi Savela SIEVI (KP) Sievin kunnanvaltuusto saa marraskuussa päätettäväkseen yläasteen peruskorjausvaihtoehdot. Siksi oli mietittävä uusia ratkaisuja, jotka puolestaan aiheuttivat lisäkustannuksia. Pisimpään suljettuna on neurologiaja kuntoutusosasto 20. päivään asti. Stipendinä maksetaan 150 euroa vuodessa, ja se myönnetään enintään neljäksi vuodeksi. Toisen miehen aiempi ehdollinen tuomio pantiin täytäntöön ja hänet tuomittiin viiden kuukauden vankeuteen, joka muunnettiin 149 tunnin yhdyskuntapalveluksi. Tiiviin kyläryhmän erityispiirteitä ovat joki ja kulttuurihistorialliseesti merkittävät rakennukset sekä pohjavesialue. Miesten täytyy lisäksi korvata asianomistajien omavastuuosuudet 651,82 euroa korkoineen sekä vakuutusyhtiölle 1463,61 euroa korkoineen. Uutinen luottamuspulasta julkaistiin Keskipohjanmaan etusivulla keskiviikkona. Sievi käyttää noin 800 000 euroa jätevesien siirtoviemärin rakentamiseen. Seuraavana iltana samassa teltassa järjestetään herättäjäseurat. Toisella parkkipaikalla he ottivat auton luvattomasti käyttöönsä, mutta matka katkesi ajajan 2,85 promillen humalatilan vuoksi ojaan muutaman kymmenen metrin jälkeen. Yläasteen peruskorjaus tai uudisrakentaminen tulee olemaan kunnan suurin investointi lähivuosina. Jos valtuusto hyväksyy kunnanhallituksen esittämän aikataulun, marraskuuhun mennessä selvitetään tarvittavien tilojen laajuus, peruskorjaustarve sekä riskianalyysi. Ylivieskan elinkeinotoimi, kansalaisopisto ja Viljanpäivät ry järjestää tapahtuman talkootyönä sekä alle 10 000 euron budjetilla, johon saadaan EU-rahoitusta
Gold Point Heart Beat, M. ja I. Navin tavoitteena on saada jokaiselle ehdokaslistalle vähintään yksi alle 30-vuotias sekä jokaiseen valtuustoon ja neuvostoon kaksi nuorta, mikä nostaisi nuorten osuuden noin kymmeneen prosenttiin. Esimerkiksi nuorisotyöntekijät voisivat kertoisivat vaaleista nuorille ja auttaa heitä löytämään sopivan listan. Tievatuulen Auringonkehrä, P. 77-vuosimallin auto romuttui pahoin. Häkkinen Vörå, itäsiperian Laika, ROP 1) u. ja I. Tänä syksynä sopulistaa viriteltiin esimerkiksi Perhossa, mutta asia ei saanut lopulta riittävää kannatusta. Elma Kankkonen Ullavalainen Elma Maria Kankkonen, o.s. Svanbäck, Pietarsaari. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tytär, äiti, veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. foolihapon ja B12 vitamiinin merkitystä selvitetään. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Älvgårdens Cluny, M. 1918 Kokkolassa. Daragoj Lucky Future, Auvo Rahkola, Hollola. Sundholm, Munsala. Myös mm. Mahdollisimman pian rikokseen syyllistymiseen jälkeen nuorelle räätälöidään kolme kuukautta kestävä tukiohjelma, jonka avulla nuorta tuetaan ja pyritään auttamaan häntä järjestämään asiansa kuntoon. Maunu, Vantaa. Hedvig Birkman Kokkolalainen Hedvig Sylvia Margareth Birkman, o.s. Ongelmat ovat samoja kuitenkin joka paikassa. Sileäkarvainennoutaja, ROP 1) n. Kolmikko ajoi kuudenkympin nopeusrajoitusalueella Pietarsaaren suunnasta Kokkolaan päin, kun auto jostain syystä joutui väärälle kaistalle ja kaatui katolleen matalaan ojaan. Hän oli syntynyt 29.12. Kultainen noutaja kaunein Eskolassa Kajaani (STT) Kerran vankilaan joutunut nuori on usein vääränlaisen uraputken päässä. Nuoret äänestävät, kun ehdokkaina on samanikäisiä ja tuttuja henkilöitä. Interventiovaihe on suunnattu alkavassa rikoskierteessä oleville 15–20 -vuotiaille nuorille. Lappalainen, Palokka. On se sitten yhteislista tai poliittisen puolueen oma lista. Ryhmä 6: ryp 1) Beagle Daragoj Lucky future, Auvo Rahkola, Hollola, ryp 2) dreeveri Juholan Ruska, V. Teon katsottiin tapahtuneen olosuhteissa, joissa muiden turvallisuus vaarantui. Kypärä pelasti pyöräilijän HAAPAVESI (KP) Pyörällä liikkunut nuori tyttö sai lievän aivotärähdyksen Haapaveden keskustan tuntumassa sattuneessa risteyskolarissa. Novascotiannoutaja, ROP 1) n. Erilaisia ehkäisykeinoja testataan parhaillaan lukuisissa tutkimuksissa. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen. Männikkö, Veteli, ryp 4) itäsip.laika Suojarannan Rambo, L. Hentilä ja E. Soininen painottaa, että jo lievemmät muistihäiriöt olisi selvitettävä. Navin projektikoordinaattorin Juha Mustosen mielestä nuoret kiinnostuvat seurakuntavaaleista ehdokasasettelun avulla. Ehdokkaita asettavan valitsijayhdistyksen voi perustaa vähintään 10 äänioikeutettua seurakunnan jäsentä. Vimpulan VilmaVillikko, P. Rocbee Ambassador, S. Saksa kuoli tiistaina 10.9. 5.9. Yhteistyötä yli rajojen Kainuun projektissa tukivaihe alkaa jo nuoren istuessa tuomiotaan. Ryhmä 5: Lapinporokoira. Särkelä, Alavus, ryp 4) kiharakarv.nout. Lory, K. Äänestysvilkkaus on ollut pienempi suuremmissa kaupungeissa, esimerkiksi Perhossa äänestysprosentti oli viime vaaleissa 54 prosenttia, kun uurnille saapui Kokkolassa vain 11,4 prosenttia äänioikeutetuista. Leinonen, Kajaani. Valitsijayhdistysten on jätettävä valmiit ehdokaslistat syyskuun loppuun mennessä. kotonaan. Tuulenkuun Cuutamon Cajo, M. Ryhmä 8: Espanjanvesikoira, ROP 1, Walesinspringerspanieli, ROP 1) u. Peltola, Kokkola, venäl.-eur. Kokkolalainen Mustonen onkin kiertänyt eri puolilla Suomea puhumassa asian puolesta. Hyvä käytäntö on myös joissakin seurakunnissa oleva tapa lähettää uusille äänioikeutetuille kirje, jossa kerrotaan vaalija äänestyskäytännöistä. Tievatuulen Auringonkehrä, P. Huhtian Jysky, E. Ruotsalainen, Vihanti. Vankeutta petoksesta ja uhkauksesta PIETARSAARI (KP) Pedersöreläinen vuonna 1956 syntynyt mies tuomittiin ehdottomaan vankeuteen lievästä petoksesta ja laittomasta uhkauksesta. Yhdessä nuorten kanssa kartoitetaan tilanne ja päätetään niistä keinoista, joilla eteenpäin lähdetään, kertoo projektipäällikkö Tiina Airaksinen. Samanlainen menettely on ollut vallalla myös Pietarsaaren, Vetelin, Perhon ja Ylivieskan seurakunnissa. Jos ei nuoria saada nyt mukaan, niin miten tulevaisuudessa saadaan seurakuntalaiset kiinnostuneiksi ja vaikuttamaan. Puolueväen mielestä alhainen äänestysprosentti vähentää kiinnostusta myös ehdokkaaksi lähtemiseen. Dream max drop zone, T. Kultainennoutaja, ROP 1) U. Männikkö, Veteli. Oulun hiippakunnan lakimiesasessorin Osmo Rahjan mukaan suuremmissa kunnissa ollaan enemmän liikkeellä poliittisin tunnuksin kuin pienemmissä. Suomenpystykorva, ROP 1) u. kolesterolia alentavat statiinit, E-vitamiini, estrogeeni, eräät tulehduskipulääkkeet sekä monipuoliset harrastukset. Soinisen mukaan perimässä saatu apolipoproteiini E:n e4muoto lisää yksinään Alzheimerin taudin riskin kolminkertaiseksi, mutta yhdessä korkean kolesterolin ja kohonneen verenpaineen kanssa riski on noin kymmenkertainen. Kennel Lyhyesti Outi Ala-Härkönen (KP) Seurakuntavaalien ehdokasasettelu on vilkkaimmillaan ja monessa valitsijayhdistyksessä mietitään kuumeisesti sopivia kandidaatteja. – Ehdokaslomakkeita on haettu edellisvaalien tahtiin. Soininen uskoo, että taudin puhkeamista voidaan viivyttää, vaikka taudin perimmäistä syytä ei tunnetakaan. Kaikille riskitekijöille ei mahdeta mitään, mutta sekä verenpaineeseen että kolesteroliin voidaan vaikuttaa sekä elämäntavoilla että lääkkeillä. Venäjänajokoira, ROP suomenajokoira, ROP 1) n. Mies ajoi viime toukokuussa autoa 2,11 promillen humalassa. Kuskin vaadittua kyytimaksua mies suuttui ja uhkasi iskeä tätä veitsellä. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, Ritva ja sisarukset perheineen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Karjalankarhukoira, ROP 1) u. Vankilasta vapautuville 18–30-vuotiaille nuorille tarjotaan kymmenen kuukauden mittainen tukivaihe. Auvo Rahkola, Hollola. Libeckin sairaalassa. Herätysliikkeiden Keski-Pohjanmaalla on äänestysprosentti ollut yleensä korkeampi kuin valtakunnallisen tason 13,7 prosenttia. Mestari-kisälli-periaatteella toimiva työpari on tiiviisti yhdessä niin heille järjestetyissä työtehtävissä, kuin erilaisissa koulutuksissa. EU:n tukema kolmivuotinen projekti tekee työtä kahdella eri tasolla. Tyttö tuli vasemmalta auton kylkeen ja lensi konepellin yli tielle Kiikkusuontien ja Hyttikalliontien risteyksessä. Vimpulan Vilma Villikko, P.Käsnänen-Koivuporras, Laihia. JayJay´s Day Dreamer, T. syyskuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa. Manninen, Vanhala, ryp 3) suomenlapink. Nuorten rikoskierre yritetään katkaista Sinikka Suosalmi HELSINKI (STT) Viivästyttämällä Alzheimerin taudin puhkeamista viidellä vuodella tautia potevien määrä vähenisi puoleen jo yhden sukupolven aikana, arvioi professori Hilkka Soininen Kuopion yliopistosta. – Tukivaihe alkaa jo nuorten vankilassa ollessa. 1945 Kokkolassa. Lassila, Ullava. Jokainen maa on erilainen, mutta ongelmien ratkaisussa voidaan hakea oppia kumppaneilta. Jokela ja S. Jotkut puolueet, esimerkiksi RKP ja kristillisdemokraatit, ovat jättäneet ehdokasasettelun jäseniensä oman harkinnan varaan, eivätkä ole vaaleissa mukana puolueena. Nuorten määrä kolminkertaiseksi Viime seurakuntavaaleissa valituksi tulleista oli alle 25-vuotiaita kolme prosenttia. Kuljettaja ei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Vaaleista tiedotetaan radiossa ja lehdissä sekä Nuorten keskuksen yhteydessä toimiva nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä, Navi, on ryhtynyt kampanjoimaan nuoria vaaliuurnille ja ehdokaslistoille. Navi haluaa nuoret mukaan Syksyn seurakuntavaalien valtakunnallisena teemana on innostaa nuoria mukaan ehdokkaiksi ja äänestämään. ja J. ROP 1) n. Kuopiossa on tutkittu sydänja verisuonitautien yhteyttä Alzheimerin tautiin ja todettu keski-iän kohonneen verenpaineen ja kolesterolin lisäävän merkittävästi riskiä sairastua tähän tautiin. Toiseksi nuoret tukevat seurakuntien tulevaisuutta. Hän oli syntynyt 19.7. Lehtikankaan Kata, M. Tauno Hautanen Kokkolalainen Tauno Eljas Hautanen kuoli keskiviikkona 11 päivä syyskuuta 2002 KeskiPohjanmaan keskussairaalassa. Rauha Haikola Rauha Henriika Haikola e. Manninen, Vanhala. Ahokangas, Ullava, harmaa norjanhirvikoira, ROP 1) n. Hän oli kuollessaan 85 vuoden ikäinen. Jos seurakunta on taloudellisesti itsenäinen, toimitetaan yhdet vaalit, joilla valitaan kirkkovaltuuston jäsenet. Jay-jay's day dreamer, Keränen ja Svanbäck, ryp 3) labr.nout.n. Huhtian Jysky, E. Suremaan jäivät puoliso, lapset perheineen, siskot perheineen, sukulaiset ja ystävät. Listoille etsitään nuoria ehdokkaita Seurakuntavaalien ehdokasasettelu meneillään Tea Bjon, Juha Mustonen ja Anne Kellosalo toivovat lisää nuoria ehdolle seurakuntavaaleihin. Autoilija pysähtyi auttamaan. Suojarannan Rambo, L. Arviolta noin 120 000 suomalaista sairastaa jonkinasteista dementiaa ja dementian yleisin aiheuttaja on juuri Alzheimerin tauti. Jämtlanninpystykorva, ROP 1) u. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 Maakunta 5 Kuolleita Auto katolleen – kolme sairaalaan LUOTO (KP) Kolme nuorta larsmolaismiestä joutui sairaalaan henkilöauton suistuttua Seitsemän sillan tieltä keskiviikkona Luodossa. Alzheimerin tautia voidaan viivyttää. Äänestyspaikkojen lisäämisen ohella yhtenä ratkaisuna on esitetty postiäänestystä. norjan hirvik. Yhtenä syynä tavallista korkeampaan äänestysprosenttiin oli ennakkoäänestyspaikkojen sijoittaminen sivukylille, arvioi kirkkoherra Vesa Parpala. Koko dementiahoidon kustannuksista tämä on kuitenkin vain vähäinen osa, muistuttaa Soininen. Yhden dementiapotilaan hoidon arvioidaan maksavan noin 22 000 euroa vuodessa. Hän oli kuollessaan 77 vuoden ikäinen. Yleensä paperit palautetaan viimeisinä päivinä, kertoo Heli Häkkilä Kokkolan seurakuntayhtymän kirkkoherranvirastosta. Labradorinnoutaja, ROP 1) n. Ne menevät aika äkkiä, jos henkilön pään sisällä ei tapahdu mitään muutosta, toteaa Kriminaalihuoltolaitoksen ylijohtaja Maija Kukkonen. Raidis Tyson, L. Vuodesta 1994 on poliittisten tunnusten käyttö ollut sallittua. Hollannissa on saavutettu hyviä tuloksia erilaisten työohjelmien kautta ja Kreikassa vasta aloitellaan vankien auttamista takaisin yhteiskuntakelpoiseksi. Joonas Alahäivälä Joonas Alahäivälä kuoli tiistaina 10. KANNUS (KP) Koiranäyttelyn tuloksia Kannuksen Eskolassa 31.8.2002. Sakkoja miehelle määrättiin 120 euroa. Kuski onnistui ottamaan mieheltä veitsen pois ja hälytti poliisit paikalle. Ahokangas, Ullava. Kolari sattui kello 13.10 Holmin taajaman kohdalla. Mustonen kävi puhumassa nuorten aktivoimisen puolesta Kokkolan sosiaalidemokraattiselle valitsijayhdistykselle. Vankeutta rattijuopumuksesta PIETARSAARI (KP) Kuusikymmenvuotias pietarsaarelainen mies tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Seulontatestin, laajemman muistitestin ja tarkempien kuvantamistutkimusten kustannukset ovat noin tuhannen euron kieppeillä. Haapaveden poliisin mukaan päässä ollut kypärä pelasti tytön pahemmilta vammoilta. – Vetelissä oli viime vaalien äänestysprosentti 37,7. Laika, ROP 1 ruotsinlapinkoira, ROP 1) u. – Nuorten saaminen ehdokkaiksi riippuu paljon valitsijayhdistyksistä ja seurakunnan nuorisotyöntekijöistä. Ensimmäiseksi heidän tulee anoa vankilassa päihteettömälle osastolle. Aikaisemmin tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus pantiin samalla täytäntöön. Osa kyytimaksusta maksettiin myöhemmin, mutta tuomittu velvoitettiin korvaamaan loppusumman 47 euroa taksiyrittäjälle. Äänestäjien oman kiinnostuksen lisäksi aktiivisuutta nostaa äänestyspaikkojen tuominen lähemmäksi ihmisiä. Toisissa seurakunnissa osa puolueista kokoaa vaaleihin oman listansa. Ilman työtai opiskelupaikkaa, asuntoa ja riittävää tukea voi nuori jatkaa rikollista uraansa. Pienissä seurakunnissa on tehty toisinaan myös sopulistoja, jossa ehdokkaita on saman verran kuin valtuustopaikkojakin tai ehdokkaiden järjestys on sovittu ennalta. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, veli ja sisaret perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. 1915 Koivistolla. Särkelä, Alavus. Kauppinen, Kankari, englanninspringerspanieli, ROP 1, amerikancockerspanieli, ROP 1) u. Sundholm, Munsala. Kirmaisten Jermu, S. Ryhmä 6: Dreeveri, ROP 1) n. Frosty kiss'cast a spell, H. Dream Max Drop Zone, T. Ruotsalainen, Vihanti, ryp 3) suomenajokoira Lory, K. Ryhmä 5: ryp 1) jämtlanninpystykorva Reetala Eppu, J. Näyttelyn paras, BIS 1) kultainennoutajauros Dream max drop zone, om. Mies tilasi viime helmikuussa taksikyydin Kaustiselta Pännäisiin, vaikka hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa. Harju, Raahe. Kuva: Clas-Olav Slotte Seurakuntavaalit pidetään 10–11 marraskuuta. Koistinen kuoli 10. Mäkiharjun Humu Hertta, K. Rangaistus muunnettiin 90 tunniksi yhteiskuntapalvelua. Jokainen vapautuva saa oman tukihenkilön, joka on tehtävään koulutettu maallikko. Juuri vankilasta vapautunut nuori on suurimmassa vaarassa sortua rikoksenuusijaksi. Älvgårdens Cluny, M&M Lappalainen, Palokka, ryp 4) amer.cockers.u. Rikoskierteen katkaisemisessa tehdään yhteistyötä yli rajojen. Cockerspanieli, ROP 1) n. Mikäli seurakunta kuuluu täydellisessä yhteistaloudessa toimivaan seurakuntayhtymään, toimitetaan kahdet vaalit: seurakunnan toimintaa johtavaan neuvostoon ja seurakuntayhtymää johtavaan kirkkovaltuustoon. Navin yhtenä tavoitteena on lisätä äänestyspaikkoja esimerkiksi oppilaitoksiin. Ehdokkaaksi suostumiseen vaikuttaa myös se, kuinka aktiivisesti henkilö on aikaisemmin toiminut seurakunnassa. Hermosoluja saattavat suojata mm. Lehtikankaan Kata, M. Hän oli syntynyt 26.6. Leinonen, Kajaani, ryp 2) harm. Juholan Ruska, V. Ennakkoäänestys järjestetään 28.10–1.11. Kokonaisrangaistuksen pituus on 60 päivää vankeutta. – Nuoret valtuutetut toisivat nuorisotyön ja nuorten aikuisten äänet kuuluviin seurakunnan päätöksenteossa. Seurakuntavaalit eivät kiinnosta Nuorten ohella seurakuntavaalien äänestysprosentin toivotaan kasvavan koko äänestyskunnassa, sillä kiinnostus seurakunnalliseen päätöksentekoon on jäänyt selvästi jälkeen valtiollisista tai kunnallisista vaaleista. Britannia on nuorisorikollisten määrässä selvä edellä kävijä ja etenkin nuorten naisten tekemät rikokset ovat olleet siellä viime aikoina kasvussa. Muutaman kuukauden aikana tukivaiheeseen on lähtenyt mukaan 19 vankilassa olevaa nuorta. Hän oli syntynyt 18.1. Kainuulaisten hankkeella on yhteistyökumppaneita Britanniasta, Pohjois-Irlannista, Hollannista ja Kreikasta. Tapahtumien kulku risteyksessä on vielä epäselvä. Häkkilä, synt. Lääkärintarkastuksen jälkeen tyttö vietiin tarkkailtavaksi yliopistolliseen sairaalaan Ouluun. Bertta Piensoho Kokkolalainen Bertta Maria Piensoho, o.s. Frosty Kiss´ Casta Spell, H. syyskuuta Ylivieskan terveyskeskuksessa. Pohjois-Irlannin viidestä vankilasta vain kolme on toiminnassa, kun poliittisia vankeja on viime vuosina pystytty vapauttamaan. Toikka, kuoli maanantaina 9.9. Kiharakarvainennoutaja, ROP 1) n. Beagle, ROP 1) u. Kainuussa ja Kuusamossa on tänä vuonna aloitettu Kriminaalihuoltolaitoksen hallinnoima projekti, jolla pyritään katkaisemaan nuoren rikoskierre. 1922 Alahärmässä. Ryhmä 8: ryp 1) kult.noutajau. 1922 nukkui pois Libeckin sairaalassa tiistaina 10.9. Jyrki ja Inka Leinonen, Kajaani, BIS 3) BIS 3 beagleuros Daragoj lucky future, om. ja M. Lassila, Ullava, ryp 5) karjalankarhuk. – Pelkän asunnon ja työpaikan hankkiminen vapautuvalle vangille ei riitä. Keränen ja S. kotonaan. ja I. Osa puolueista esiintyy avointen tunnusten alla, osa tuo kantojaan esille ei-poliittisten tunnuslauseiden tai teemojen avulla. Jokela Tuula, Harju Sari ja Ilpo, Raahe, BIS 2) jämtlanninpystykorvauros Reetala Eppu, om. Perillä Pännäisissä taksikuski kantoi miehen ostokset tämän asunnolle. Seurakuntavaaleissa ehdokkaita asettavat valitsijayhdistykset, jotka kokoavat kukin oman listansa. Jokela, S ja I Harju, Raahe, ryp 2) sileäkarv.nout.n. Joissakin seurakunnissa tehdään yhteislistoja, jossa on mukana sitoutumattomia tai poliittisesti sitoutuneita ehdokkaita. Kuljettaja loukkaantui matkustajia pahemmin, mutta hänenkään vammansa eivät ole vakavia. Fakta Jaakko Korpi Kokkolalainen Jaakko Tapani Korpi nukkui pois tiistaina 10.9. Venäläinen, Siilinjärvi, Suomenlapinkoira, ROP 1) n. Pietarsaarelainen 48-vuotias mies tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta 60 päivän ehdolliseen vankeuteen. Käsnänen-Koivuporras, Laihia. Mies ajoi toukokuussa autoa 1,7 promillen humalassa muiden turvallisuuden vaarantaen. Reetala Eppu, J. Liian moni vapautunut nuori palaa takaisin vankilaan. Mies joutuu korvaamaan kuluja valtiolle 52,70 euroa. – Mahdollisena tulevaisuuden kysymyksenä on laskea vaalikelpoisuusikää, sillä toimivathan juuri rippikouluikäiset nuoret pariin kymmeneen ikävuoteen saakka aktiivisesti seurakunnissa, huomauttaa Mustonen, joka suunnittelee myös yhdessä oppilaitospastorin kanssa tapoja aktivoida kokkolalaisia opiskelijoita vaaliuurnille. Launonen, Muhos
Sen tarkoituksena on yhtenäistää huumeiden käytöstä ja vähäisten määrien hallussapidosta määrättäviä rangaistuksia. Tässä vaiheessa ”tutkitaan vasta markkinoita”. Tällä hetkellä virkavapaus jatkuu ensi vuoden kesään. Esitys pohjautuu kielilakikomitean mietintöön. Tarkempaa tietoa tutkinnan etenemisestä tai aikataulusta ei annettu. keskustan opiskelijaliiton hallitus on tukenut hänen ehdokkuuttaan. Rusi on nyt kansainvälisten suhteiden professorina Lapin yliopistossa ja virkavapaalla ulkoministeriöstä. Niiden selvittely on jatkunut vuosia DDR:n luhistumisen ja Saksojen yhdistymisen jälkeen. Pentikäisen mukaan vastaavaa toimintaa on harrastettu aikaisemminkin. Kuva: Lehtikuva/arkisto/Matti Björkman Pekka Pohjolainen HELSINKI (STT) Tavallisen nakkikioskin tuotevalikoima saattaa olla joskus laajempi ja yllättävämpi kuin osaa ajatellakaan. Uusi laki korvaisi vastaavan lain vuodelta 1922. RKP:n Henrik Lax kiitteli komitean yksimielisyyttä ja esityksen johdonmukaisuutta. Supo on selvitellyt monien suomalaisten Stasi-yhteyksiä. Pentikäisen mukaan asiaan ei liity mitään ”sen kummempaa”. Pentikäisen mukaan tauluja ei vielä edes ole varsinaisesti kaupan. Ulkoministeriön hallinnollisen osaston alivaltiosihteeri Pertti Torstila totesi virkavapauden jatkuvan normaaliin tapaan niin kauan kuin tutkinta jatkuu. Suomalainen malli on hänen mukaansa avoimen vuorovaikutuksen malli. – Aho sanoi Rusille, että jos tutkimuksista paljastuu jotain ikävää, niin me katsomme, että hän ei silloin voi olla ehdokkaana. Laki korvaa 80 vuotta vanhan nykyisen kielilain, mutta ei laajenna kielellisiä oikeuksia. Supo aloittanut esitutkinnan Keskusta odottaa selvyyttä Alpo Rusin Stasi-syytöksistä Ehdokkaaksi. Useampaa päihdettä käytetään samanaikaisesti, kun halutaan vahvistaa jonkun päihteen vaikutusta toisella. Vastaavasti vähäinen määrä on alle kolme grammaa amfetamiinia (rangaistussuositus 10–20 päiväsakkoa) tai alle gramma heroiinia (10–25 päiväsakkoa). Taulukon mukaan vähäiseksi määräksi huumetta voidaan katsoa esimerkiksi alle kymmenen grammaa hasista, ja sopiva rangaistus siitä olisi 5–15 päiväsakkoa, jos kyse on yksittäistapauksesta eikä jatkuvasta käytöstä. Palmun taidetta nakkikioskilta Taulukaupalla rahoitusta eduskuntaehdokkaan kampanjaan Rami Mäkinen HELSINKI (STT) Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki antoi keskiviikkona syyttäjille yleisen ohjeen huumausaineen käyttörikoksista jaettavista rangaistuksista. Peruste voi olla esimerkiksi tekijän ikä, ensikertalaisuus tai se, että käyttöön on yllättäen tarjoutunut tilaisuus, kun muut ovat tarjonneet huumetta nautittavaksi. Huumeriippuvaiselle puolestaan ei tule antaa rangaistusta, ennen kuin hoitoon ohjaus on annettu ja hoitoon hakeutumisen halukkuus selvitetty. Hänestä tuli presidentti Martti Ahtisaaren ulkopoliittinen neuvonantaja vuonna 1994. Pentikäinen itse on Espoosta ja toimii keskustanuorten tiedotussihteerinä sekä Helsingin ja Uudenmaan keskustanuorten julkaiseman Ruuhka-Suomen Sanomien päätoimittajana. Lankia toivoi, että asiaan saadaan nopeasti selvyys, jotta Rusin ehdokkuudesta voidaan tehdä päätös ennen kuin ehdokasasettelu keskustan Uudenmaan piirissä päättyy. Hän perusteli aloitettaan tällaisen identiteetin tunnustamisella. Mikko Alatalo harkitsee ehdokkuutta. Keskustan viime vaalien ääniharava Pirkanmaalla oli Sulo Aittoniemi, joka ei asetu uudelleen ehdolle. Alun perin häntä pyydettiin ehdolle Keski-Suomen vaalipiirissä. Ei häntä tässä millään tavalla sotketa tähän asiaan, Pentikäinen vakuuttaa. Ahtisaaren presidenttikauden jälkeen Rusi oli jonkin aikaa Brysselissä, Balkanin vakaussopimuksen koordinaattorina. Esityksen mukaan myös viranomaiset määritellään yksitai kaksikielisiksi. Partanen puhui keskiviikkona päättyneillä Päihdepäivillä, – Tällainen kerralla kaikki pois -hoito harvoin onnistuu. Käytännön epäyhtenäisyys näkyy myös niissä noin 1 300:ssa syyttämättäjättämispäätöksessä tai rangaistusmääräyksessä, jotka syyttäjät ovat lain voimaantulon jälkeen vahvistaneet. – Sen sijaan että puhutaan spesifisti jonkun tietyn huumausaineen käyttäjistä, on tärkeä huomata, että suurin osa huumeidenkäytöstä on ”suttuista sekakäyttöä”. Ehdokkaan nimikin auliisti annettiin. Mistään hämäräbisneksestä ei hänen mukaansa ole kyse. Valtioneuvosto joutuu puolestaan antamaan asiasta kertomuksen eduskunnalle kerran vaalikaudessa. Lain on määrä tulla voimaan vuoden 2004 alusta. Toivottiin ehdokkaaksi Alpo Rusi toimi vuosina 1975–77 varakonsulina Hampurissa. Yleisradion TV-uutisten kertomat tiedot eivät tuoneet mitään uutta siihen, mitä keskustassa jo tiedettiin, Lankia sanoi. Vakiokiista ruotsin kielenopetuksen pakollisuudesta ei noussut keskustelussa tällä kertaa näyttävästi esille. Oikeusministeriön tehtävänä on seurata kielilain täytäntöönpanoa ja soveltamista. Tasapainoiseksi kokonaisuudeksi kiitellyn esityksen käsittelyn toivottiin sujuvan sopuisasti myös jatkossa. Huumaavien aineiden sekakäyttö yleistä HELSINKI (STT) Hallituksen antama esitys uudeksi kielilaiksi otettiin keskiviikkona eduskunnassa vastaan suopeasti. Tästä on tulossa jonkinlainen paperitiikeri, joka on enemmänkin RKP:n poliittinen manifestaatio, Elo päätteli. Keskustan silloinen puheenjohtaja Esko Aho ja Lankia saivat vihjeitä Rusiin kohdistuvista epäilyistä jo vapun tienoilla. Mutta toisaalta olemme tarkkoja siitä, että kaikki ehdokkaamme kestävät kriittisen tarkastelun, Lankia sanoi STT:lle. Pentikäinen myöntää Palmu-taiteen nakkikioskikaupittelun. Hän sanoi tavanneensa Rusin vain kerran, kun tämä toukokuun lopulla ilmoitti olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta Uudellamaalla. Se mahdollisti huumeiden käyttöön tai vähäisten huumemäärien hallussapitoon syyllistyneiden sakottamisen ilman tuomioistuinkäsittelyä. Sen soveltamisala on laaja. Viime viikonloppuna satunnainen nakkikioskiasiakas havahtui järsiessään hot dogia Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa myyntipisteessä siihen, että hänelle kaupiteltiin ”tiskin alta” taiteilija Juhani Palmun maalauksia. Alkoholi ja eri huumeet on totuttu erottamaan selvästi toisistaan suomalaisessa huumehoidossa. – Ilmeisesti Palmu oli hänen tuttunsa, ja hän on ostanut näitä kohtalaisen edullisesti. Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Nina Törnudd HELSINKI (STT) Sisäministeri Ville Itälä (kok.) vahvisti keskiviikkona avustajansa välityksellä, että Suojelupoliisi on käynnistänyt virallisen esitutkinnan professori Alpo Rusin mahdollisista Stasi-kytkennöistä. Malmgren kertoi, ettei Rusi missään vaiheessa kertonut Stasi-tutkimuksista. Lain voimassaoloaikana rangaistuskäytäntö ja vähäisen huumemäärän määrittely ovat kuitenkin vaihdelleet paljon eri puolilla Suomea. Suojelupoliisi ei ollut keskiviikkona halukas kertomaan tutkimusten etenemisestä. Työryhmän mielestä opettajalta edellytettäisiin, että hän on suorittanut luokanopettajatai aineenopettajakoulutukseen sisältyvät uskonnon opinnot tai hänellä olisi vastaavanlaajuiset uskonnon opinnot opetettavassa uskonnossa. Hän toivoi eduskunnan käsittelevän esityksen vielä ennen vaalikauden päättymistä. Ehdotuksessa on myös eräitä muutoksia perusopetuslain ja lukiolain uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskeviin säännöksiin. Aho oli tuolloin Rusiin yhteydessä. Ohjeen mukaan ensi kertaa huumeiden käytöstä kiinni jäävälle alaikäiselle on säännönmukaisesti järjestettävä puhuttelutilaisuus. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankian mukaan Rusilla on tutkinnasta huolimatta mahdollisuuksia keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi. – Yksi henkilö, joka on aikaisemmin meillä ollut ehdokkaana, on joskus tällaista tehnyt ja minulla on yksii kampanjakaveri, joka tekee vähän tiedusteluja, että menisikö tämmöiset kaupaksi. Lisäksi hän on toiminut Lalli-lehden päätoimittajana lyhyen aikaa. Se ilmenee käräjäoikeuksien langettamista noin 250:stä käyttörikostuomiosta, jotka on kerätty valtakunnansyyttäjänvirastoon. Sekakäyttäjälle ei voida vain määrätä yhtä ja tiettyä lääkehoitoa. Puolue sai viime vaaleissa kaksi edustajaa läpi Pirkanmaalta, mutta kolmas paikka jäi vain noin 500 äänen päähän. Asiakas pyysi kertomaan yhä mielenkiintoisemmalta kuulostavasta asiasta lisää, ja kävi ilmi, että Palmun taidetta kaupitellaan erään keskustalaisen eduskuntavaaliehdokkaan vaalikampanjan rahoitukseen. Kaikki pitää tehdä tehokkaasti. Huumerangaistukset yhtenäisemmiksi Valtionsyyttäjä Matti Kuusimäki ja poliisiylijohtaja Reijo Naulapää kertoivat huumerangaistusten yhtenäistämisestä. Näiden lisäksi säädettäisiin kokonaan uusi hautaustoimilaki, joka korvaisi nykyisen uskonnonvapauslain hautaustointa koskevat säännökset. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander HELSINKI (STT) Hallituksen sivistyspoliittinen ministerityöryhmä sopi keskiviikkona uskonnonvapauslain uudistuksen sisällöstä. Siinä määritellään myös vaatimukset viranomaisten käsittelyja työkielestä sekä asiakirjojen kielestä. Siinä on ihan puhtaasti myyntivoitosta kysymys. Ohjeella pyritään yhtenäistämään myös sitä, milloin rangaistuksesta voidaan luopua tai jutussa tehdä syyttämättäjättämispäätös. Koskelan mielestä Alatalon työn vahva yhteiskunnallinen vire on hyvä peruste ehdokkuudelle. Eniten keskustelua ministerityöryhmässä kirvoitti muutos, jonka mukaan evankelisluterilaista tai ortodoksista uskontoa opettavalta henkilöltä ei enää edellytettäisi näiden kirkkojen jäsenyyttä. Tunnetuin tapaus oli vasemmistoliiton kansanedustaja Pentti Tiusanen, joka antoi tietoja Stasille opiskellessaan ItäSaksassa lääketiedettä. Tavoitteena on, että kaksikielisyys toimisi myös käytännössä ja kielelliset oikeudet turvattaisiin perustuslaissa edellytetyllä tavalla. syyskuuta, jolloin ehdokaslista on määrä viimeistellä. Kuntien jako yksija kaksikielisiin säilyy nykyisellään. Marjatta Vehkaoja (sd.) halusi lisätä lakiin maininnan, joka ottaisi huomioon henkilöiden kaksikielisyyden. Asialla on hänen avustajansa, joka ”tutkii aktiivisesti kaiken maailman keinoja saada rahoitusta kampanjalle”. Vuosina 1983–86 hän oli ulkoasiainsihteeri Suomen pysyvässä YK-edustustossa New Yorkissa, ja vuosina 1992–93 lähetystöneuvos Bonnissa. Laki huumausaineen käyttörikoksista on ollut voimassa runsaan vuoden. Piirin puheenjohtaja VarpuLeena Malmgren toivoi myös nopeaa selvyyttä. – Huumeiden ja lääkkeiden saatavuus on parantunut ja valikoima laajentunut, Stakesin tutkija Airi Partanen analysoi ongelmaa. Uuteen lakiin sisältyisivät säädökset mm. Partasen mukaan monikäyttöön liittyy usein mielikuva, että eri päihteitä käyttämällä voidaan löytää yksilöllisiä tarpeita sopivasti palveleva päihdeyhdistelmä. Rusin mahdollinen eduskuntavaaliehdokkuus nousi esille maaliskuussa. Stasi keräsi vuosikymmenien aikana laajat kokoelmat aineistoa saksalaisista ja ulkomaisista yhteyksistä. Viranomaisten ja tuomioistuinten lisäksi se koskisi valtion liikelaitoksia ja myös joitakin palveluja tuottavia yhtiöitä, joissa valtiolla tai kunnilla on määräysvalta. Ääniäkin olisi vapaina. Suomen ja ruotsin kielen ohella kertomuksessa käsiteltäisiin ainakin saamen ja romanin kieltä sekä viittomakieltä. Rusi vieraili Itä-Saksassa stipendiaattina parin viikon ajan vuonna 1971. Mm. Partasen mukaan monikäyttö pitäisi ottaa esille tarkemmin, jotta kokonaiskuva hahmottuisi. Ministerityöryhmä sopuun uskonnonvapauslaista HELSINKI (STT) Mikko Alatalo saattaa asettua ehdolle eduskuntavaaleihin. Toinen vaihtoehto olisi vähemmistökieli, joka käytännössä eristäisi sen kielen omaksi yksikökseen. Hän sanoi, että asiasta luultavasti keskustellaan seuraavassa piiritoimikunnan kokouksessa 25. Kielilakiesitys tyydytti eduskuntaa Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki, entinen puheenjohtaja Esko Aho, ryhmäjohtaja Mauri Pekkarinen ja varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila mietteliäinä eduskunnassa. Oikeusministeri Johannes Koskisen (sd.) mukaan Suomi on usein mainittu esimerkillisenä maana kielellisten vähemmistöjen aseman huomioon ottamisesta. Nykyään poliisi kirjoittaa tällaisissa tapauksissa sakon, jonka syyttäjä vahvistaa. Mikko Elo (sd.) ihmetteli, miten kielilakiin liittyvässä lainsäädännössä annettu lupaus tiukentaa virkamiesten kielitaitovaatimuksia aiotaan toteuttaa. Palmulla ei osuutta Eduskuntaan Uudeltamaalta havitteleva Petri P. Muiden uskontojen opettajilta taas edellytettäisiin esimerkiksi kyseisessä uskonnossa suoritettuja korkeakouluopintoja. Palmulla ei ole politiikan kanssa tietääkseni yhtään mitään tekemistä. Siitä ei pidä hänen mukaansa irrottaa palasia. Sen jälkeen hän siirtyi lähetystösihteeriksi Kööpenhaminaan. Sekakäyttäjien hoito on hidas muutosprosessi, jossa jätetään aina joku huumausaine kerrallaan pois. Stakesin tutkimuksen mukaan noin 60 prosenttia hoitoon hankkiutuneista ongelmakäyttäjistä on käyttänyt vähintään kolmea ja noin 85 prosenttia kahta huumausainetta. Irina Krohn (vihr.) korosti uuden lain tähtäävän siihen, että perustuslain maininta kahdesta kansalliskielestä pitää muuttua myös lihaksi. Uudessa perustuslaissa asetetaan julkiselle vallalle velvollisuus huolehtia maan suomenja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Erityisesti tämä koskee alle 18-vuotiaita nuoria ja huumeriippuvaisia ongelmakäyttäjiä, joiden kohdalla vaihtoehtoja rangaistukselle tulee ohjeen mukaan harkita erityisen tarkkaan. Laissa on täsmälliset säännökset oikeudesta käyttää suomea ja ruotsia eri tilanteissa. Viranomaisille annetaan omaaloitteinen velvollisuus huolehtia kielellisten oikeuksien turvaamisesta. Yle kertoi tiistaina Supon tutkivan Rusin mahdollisia yhteyksiä Itä-Saksan entiseen salaiseen poliisiin Stasiin. – Näitä tauluja ja tämmöisiä aika yleisestikin käytetään vaalityössä, Pentikäinen selvittää. Syyttäjän ei pidä vahvistaa rangaistusta ennen kuin vaihtoehdot on käyty läpi poliisin, sosiaaliviranomaisten ja lapsen huoltajien kanssa. – Tämä aika tukee sitä. Tiusasen tapaus ei johtanut jatkotoimiin. Taulut ovat vielä edellisissä vaaleissa ehdokkaana olleen henkilön hallussa. Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia totesi vuorostaan, ettei Rusi ole menettänyt mahdollisuuksiaan päästä keskustan eduskuntavaaliehdokkaaksi. Toukokuun lopulla, toisin sanoen sen jälkeen kun epäilyt tulivat keskustajohdon tietoon, ilmoitti Rusi pyrkivänsä eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudellamaalla. Käräjätuomioiden pohjalta uusien ohjeiden liitteeksi on nyt laadittu sakkotaulukko, jossa määritellään, millaisia seuraamuksia syyttäjien tulisi eri huumeiden käytöstä jakaa. Juhani Palmulla ei ole hänen mukaansa mitään tekemistä asian kanssa. Monikäyttö ei ole uusi ongelma Suomessa ja se aiheuttaa ongelmia myös muualla. Palmun latoaiheisista maalauksista pyydettiin käypää hintaa, useita tuhansia euroja. Viranomaisille velvoite oma-aloitteellisuudesta Kielilaki on Suomen kansalliskieliä eli suomea ja ruotsia koskeva yleislaki. Rusin kerrottiin olleen kesällä Supon kuultavana. – Tämänlaatuisten uutisten perusteella ei puolue voi olla viemässä keneltäkään kansalaisoikeuksia. Rusi itse ei ollut sen puheliaampi. Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Jouni Koskela vahvistaa, että Alataloa on pyydetty asettumaan ehdokkaaksi. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa HELSINKI (STT) Suomalaisille päihteiden ongelmakäyttäjille on yleistä aineiden sekakäyttö. Siististi pukeutuneelta, mutta kohtuullisessa hutikassa olleelta nakkikioskiasiakkaalta oli purskahtaa sinapit rinnuksille, kun myyjä kertoi, että ”puolueen asiallahan tässä itse asiassa ollaan”. Lax ei yhtynyt joidenkin ruotsinkielisten vaatimuksiin liittää lakiin rikosoikeudellisia seuraamuksia tai perustaa kieliturvaasiamiehen virka Kanadan mallin mukaisesti. Suojelupoliisi tutkii professori Alpo Rusin Stasi-yhteyksiä. Myös ne aikuiset, jotka eivät halua hoitoon, voidaan joissain tapauksissa jättää syyttämättä. Hän painotti, että ylimmät lainvalvojat turvaavat Suomessa kansalaisten perusoikeuksien toteutumisen. rekisteröidyistä uskonnollisista yhdyskunnista sekä jäsenyydestä uskonnollisessa yhdyskunnassa. Suuri osa keskusteluun osallistuneista kansanedustajista istui myös korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin johtamassa komiteassa, joka sai työnsä valmiiksi vuosi sitten
Finnair julkaisi lukunsa Yhdysvaltain terrori-iskujen vuosipäivänä. Vahvassa vedossa olivat myös seitsemän prosenttia noussut Eimo sekä viiden prosentin nousussa jo kahdeksan euron paremmalle puolelle yltänyt Elcoteq. Tarjonnan leikkausten ansiosta koneet kuitenkin lensivät hieman viime vuotta täydempinä. Nyt tarjonnan supistamisen vaikutus näkyi erityisesti reittiliikenteessä, jossa matkustajakäyttöaste koheni elokuussa 1,6 prosenttiyksikköä ja tammi–elokuussa 4,8 prosenttiyksikköä. Lustin mukaan työnantajalle ei ole laillista oikeutta kyseiseen koeaikaan. Tonneissa mitattuna rahdin määrä kasvoi 7,9 prosenttia. Asianajajaliitosta erotettu jäsen oli pesänselvittäjänä ja -jakajana toimiessaan anastanut itselleen kuolinpesän varoja. 0,70 0,52 3,50 3 Rak.Konev. B 5,20 5,40 5,00 5,70 0,22 9 2,97 Norvestia 0,75 13,40 13,65 13,40 13,40 13,40 79,67 200 12,60 16,19 1,40 10 -2,90 Polar Kiinteistöt 0,41 0,42 0,42 0,42 0,42 2,50 13000 0,36 0,48 5 17,14 Sponda 0,53 5,65 5,70 5,65 5,70 5,65 33,59 9128 4,48 6,45 0,30 14 26,40 Technopolis 2,20 2,78 2,83 2,79 2,79 2,79 16,59 900 2,60 3,32 0,25 8 -3,55 K Ku ulljje ettu uss jja a lliiiik ke en nn ne e Birka Line A 3,45 15,00 15,40 14,50 16,50 0,65 15 3,45 Birka Line B -0,33 14,50 15,19 15,15 15,15 15,15 90,08 60 13,20 15,95 0,65 15 11,11 Finnair 0,24 4,25 4,26 4,25 4,29 4,26 25,33 16000 3,70 5,10 0,07 53 14,56 Finnlines 22,80 23,00 22,80 23,00 22,80 135,56 2320 21,50 28,30 1,50 13 -1,77 Silja -0,91 2,18 2,25 1,65 2,43 12 30,54 Viking Line -0,14 21,20 22,47 21,12 21,12 21,12 125,57 50 20,11 25,99 1,50 9 -4,59 K Ka au up pp pa a Kesko A 16,15 16,20 16,20 16,20 16,20 96,32 700 14,40 17,70 0,60 27 7,67 Kesko B -0,09 10,89 10,90 10,85 10,95 10,89 64,75 107912 9,75 11,85 0,60 18 4,71 Rautakirja A 48,00 53,50 47,00 55,00 2,30 11 7,62 Rautakirja B 1,05 47,80 53,00 48,30 48,30 48,30 287,18 200 47,00 55,00 2,30 10 6,22 Stockmann A 1,98 13,61 13,89 13,60 13,89 13,89 82,59 750 11,70 14,85 0,60 20 1,57 Stockmann B -0,29 13,71 13,75 13,70 13,75 13,71 81,52 1327 11,80 15,00 0,60 20 1,93 Tamro 3,60 3,65 3,60 3,60 3,60 21,40 7000 3,35 3,99 0,15 11 4,05 M Mu uu utt p pa allv ve ellu utt Aldata Solution 2,04 0,98 1,00 0,97 1,02 1,00 5,95 16000 0,92 2,72 24 -53,77 Jaakko Pöyry 15,25 15,65 15,01 19,00 0,60 12 -3,85 Lassila &Tikanoja 1,27 15,75 16,19 16,00 16,00 16,00 95,13 200 16,00 22,25 0,60 17 -8,43 Novo Group 4,09 2,77 2,79 2,70 2,83 2,80 16,65 59500 2,45 4,25 0,12 14 7,78 Rak. 0,65 1,15 2,60 Olvi 99 A-opt. 0,80 1,00 0,60 2,30 TJ Group 99 A/B-opt. Flextronics Internationalilla on toimintaa 28 maassa neljällä mantereella. Korvausrahastosta, joka on perustettu 1989, voidaan korvata sellaisia vahinkoja, jotka johtuvat asianajajan tai hänen palveluksessaan olevan henkilön asiakkaan varoihin tai muuhun omaisuuteen kohdistuneesta rikollisesta menettelystä. (T) 0,01 0,05 0,01 0,54 M-real 97 B-opt. 7,01 12,50 10,01 10,01 10,01 59,52 40 6,00 41,00 4 -78,76 Tietoenator 99 opt. -2,75 10,60 15,50 10,50 21,00 4 11,58 Aspocomp 99 A-opt. -3,85 1,75 1,82 1,32 2,06 3 Huhtamäki 00 A -opt. 4,19 8,70 11,00 8,00 19,50 2 -36,03 Wärtsilä 96 opt. 0,13 0,19 0,11 0,19 0,01 36 Tervak. 10,7 prosentin pudotuksen aiheuttivat Euroopan reitit, sillä sekä New Yorkin että Kaukoidän reiteillä liikematkustajia löytyi reilusti viime elokuuta enemmän. Yomia ja Vaconia lukuunottamatta laskijoita ei teknorintamalta löytynyt. Security -4,69 Birka Line B -3,33 Leo Longlife A -2,25 Rautaruukki K -1,92 Fiskars A -1,91 Aspocomp -1,89 Ålandsbanken B -1,84 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3,314 -0,001 Euribor 2 kk 3,315 Euribor 3 kk 3,315 -0,002 Euribor 6 kk 3,318 0,001 Euribor 9 kk 3,311 0,014 Euribor 12 kk 3,330 0,016 Op-prime 3,75 Sampo-prime 3,75 Nordea-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,75 POP-prime 3,65 Sp-prime 3,75 Ålandsbanken 3,85 SP-peruskorko 4,00 Hex-yleisindeksi 5817,75 4,45% Hex-portfolioindeksi 2524,94 1,66% HEX25 Indeksi 1289,98 2,16% Pankit ja rahoitus 1183,36 1,17% Vakuutus 1110,96 -1,70% Sijoitus 1025,34 0,51% Kuljetus ja liikenne 1796,52 0,15% Kauppa 1962,44 0,23% Muut palvelut 4514,88 2,88% Metalliteollisuus 3007,40 0,39% Metsäteollisuus 4053,52 2,20% Monialayritykset 10747,38 0,60% Energia 940,66 -0,31% Elintarviketeoll. Finland 0,02 0,03 0,02 0,05 -50,00 Benefon 0,78 0,80 0,78 0,80 0,78 4,64 5600 0,72 4,20 -68,16 Efore A 0,82 0,85 0,82 2,29 -53,41 Elecster -0,59 5,05 5,20 5,05 5,05 5,05 30,03 400 4,11 5,45 0,12 19 2,02 Evia -1,36 1,46 1,65 1,45 1,46 1,45 8,62 4000 1,45 3,50 -39,92 Honkarakenne B 3,75 4,09 3,51 4,70 -11,76 Ilkka 1 3,60 22,20 24,50 23,00 23,00 23,00 136,75 40 21,50 28,50 4,00 8 -3,52 Incap 2,20 2,40 2,20 5,63 0,03 1 -54,17 Kasola A 1,25 1,60 1,25 1,66 -10,71 Kekkilä A 0,20 5,04 5,40 4,78 5,85 0,10 76 -4,00 Kesla A 5,00 5,30 3,20 5,70 0,30 19 61,29 Kylpyläkasino A (T) 2,23 2,10 2,21 12 6,19 Larox B 19,39 8,50 9,79 9,50 9,79 9,79 58,21 1200 6,50 11,00 0,50 8 32,81 Marimekko 1,76 10,27 10,40 10,23 10,40 10,40 61,84 8450 7,35 11,64 0,65 9 42,64 Martela A -2,63 18,50 19,25 19,00 26,00 1,20 24 -15,91 Menire -3,70 0,26 0,27 0,26 0,27 0,26 1,55 8000 0,22 0,69 -55,93 Neomarkka 5,50 5,67 5,50 5,50 5,50 32,70 300 4,64 5,74 0,08 14,35 Panostaja A 0,66 0,78 0,64 0,98 0,09 2 -20,48 Panostaja B -1,45 0,67 0,70 0,68 0,69 0,68 4,04 7000 0,67 0,97 0,09 2 -20,24 Plandent A 8,00 9,00 5,70 9,75 0,17 26 43,37 P-Karjalan Kp A 80,00 90,00 80,00 85,00 2,50 43 -5,88 Raisio K 0,76 1,32 1,38 1,31 2,25 0,02 33 -8,97 Suomen Spar A 1,85 33,00 43,50 27,00 38,00 0,20 24 26,92 Suomen Spar K 1,85 33,00 38,00 27,00 37,70 0,20 24 26,92 Suomen Helasto 0,57 0,60 0,58 0,75 0,05 7 -8,06 S. Pääluottamusmies Heidi Lehto ei halunnut kommentoida yt-neuvotteluja keskiviikkona millään tavalla. (T) 0,01 0,01 0,18 -75,00 Jippii 00 II-opt. Sonerakin kääntyi viime minuuteilla jo viidenteen perättäiseen nousupäiväänsä Telian imussa. Kovimmasta noususta vastasi Perlos, joka on ollut jyrkässä ylämäessä Nokian perjantaisten puhelinjulkistusten jälkeen. Työnantajan mukaan luottamusmiehen ruotsinkielen taito ei ollut riittävä. 0,40 0,55 0,40 1,05 F-Secure 98 A -opt. 0,12 0,13 0,07 0,20 12 Exel 1998 A-opt. Päivän päättyessä Hex-indeksi näytti 4,5 prosentin parannusta 5817,75 pisteessä. Nokia kallistui lähes kahdeksalla prosentilla 15,17 euroon. Viennin arvo oli keskiviikkona julkistettujen tietojen mukaan 3 420 miljoonaa euroa. 6,25 17,00 12,00 24,83 4 Instrum. -20,00 9,50 10,50 9,20 11,10 9,20 54,70 3000 7,90 13,50 2 Huhtamäki 97 B -opt. Flextronics vähentää jopa 300 työntekijää HELSINKI (STT) Suomen viennin arvo laski tullihallituksen ennakkotietojen mukaan heinäkuussa prosentin viime vuoden vastaavasta ajasta. B 0,60 5,00 5,05 4,95 5,00 5,00 29,73 6760 4,42 5,70 0,45 6 0,20 Ramirent 0,68 14,60 14,70 14,70 14,70 14,70 87,40 1700 13,53 17,50 0,84 8 Tietoenator 5,16 14,60 14,66 13,92 14,79 14,66 87,16 177275 12,96 32,35 1,00 6 -50,51 YIT-Yhtymä 0,63 16,02 16,10 16,00 16,11 16,10 95,73 25200 13,20 19,65 0,85 8 20,00 M Me etta alllliitte eo olllliissu uu uss AvestaPolarit 6,55 6,57 6,55 6,56 6,56 39,00 310753 4,25 6,58 0,08 33 54,12 Componenta 7,24 2,21 2,40 2,37 2,37 2,37 14,09 200 2,13 2,70 0,15 3 2,31 Fiskars A -3,53 8,20 8,30 8,20 8,36 8,20 48,75 2111 7,50 9,60 0,31 20 -0,97 Fiskars K 2,56 8,00 8,60 8,00 9,65 0,29 20 -0,74 KCI Konecranes 0,54 27,80 27,83 27,63 27,88 27,75 164,99 3300 24,99 36,83 0,90 12 -2,11 Kone B 1,44 28,10 28,25 28,00 28,25 28,25 167,97 60349 26,00 37,00 0,73 12 -0,31 Metso 10,98 11,00 10,90 11,05 11,00 65,40 342624 10,30 15,15 0,60 9 -5,75 Nordic Aluminium 6,50 7,65 6,21 8,50 0,13 18 -1,66 Outokumpu A 0,93 10,88 10,90 10,85 11,00 10,90 64,81 254078 10,72 14,00 0,61 18 -8,95 Partek 15,30 15,40 15,30 15,30 15,30 90,97 2941 9,00 15,38 0,50 35 66,30 Ponsse 10,05 10,30 10,10 10,30 10,10 60,05 4800 9,45 11,40 0,65 11 5,68 Rautaruukki K -1,68 4,09 4,10 4,10 4,20 4,10 24,38 24474 3,80 5,30 0,20 19 -0,73 Raute 8,90 9,20 8,00 10,30 1,00 6 4,71 Rocla 2,10 6,80 7,00 6,60 7,85 0,35 9 3,03 Wärtsilä A 1,20 15,10 15,15 15,18 15,18 15,18 90,26 100 14,81 23,50 4,00 3 -29,14 Wärtsilä B 0,34 14,52 14,58 14,52 14,60 14,55 86,51 12879 14,40 23,50 4,00 3 -32,65 M Me ettssä ätte eo olllliissu uu uss M-real A 3,95 7,70 8,00 7,89 7,90 7,90 46,97 1000 6,80 10,00 0,60 14 14,93 M-real B 0,75 8,00 8,03 7,76 8,10 8,01 47,63 265399 6,95 10,44 0,60 15 15,11 Stora Enso A 3,73 11,15 11,50 11,00 11,40 11,40 67,78 3200 10,00 16,00 0,45 11 -20,07 Stora Enso R 3,09 11,33 11,35 11,00 11,38 11,35 67,48 1488509 9,80 16,13 0,45 11 -20,49 Stromsdal B 3,90 2,35 2,40 2,35 2,40 2,40 14,27 1806 1,90 3,80 3 27,03 UPM-Kymmene 1,11 31,95 32,00 31,30 32,10 31,95 189,97 550134 29,20 44,50 1,50 8 -14,57 M Mo on niia alla atte eo olllliissu uu uss Aspo 1,81 7,75 7,89 7,80 7,89 7,89 46,91 400 6,15 9,26 0,56 12 29,17 Hackman A -0,59 18,48 18,50 18,50 18,80 18,50 110,00 3700 13,30 22,00 0,55 8 36,28 E En ne errg giia a Espoon Sähkö 28,05 33,00 28,06 33,00 0,48 34 -3,28 Fortum -0,34 5,86 5,87 5,85 5,90 5,88 34,96 1315215 4,75 6,52 0,26 10 20,58 E Elliin ntta arrv viik ke ette eo olllliissu uu uss Atria A 7,18 7,25 7,15 7,15 7,15 42,51 2030 5,85 8,90 0,43 7 22,74 Chips A 2,07 14,80 15,50 13,98 17,50 0,60 23 -1,33 Chips B -1,07 13,90 14,00 13,85 14,00 13,85 82,35 200 13,40 16,90 0,60 22 -8,55 Hartwall A -0,71 27,80 28,50 22,52 32,75 1,11 20 19,06 HK Ruokatalo 5,08 5,15 5,10 5,10 5,10 30,32 1000 3,20 5,95 0,17 8 53,47 Huhtamäki 4,21 11,81 11,88 11,53 11,89 11,88 70,64 88210 2,88 12,38 0,31 11 30,14 Lännen Tehtaat 0,20 9,90 10,20 9,98 10,00 10,00 59,46 1450 9,50 11,90 0,60 12 -14,29 Olvi A 2,68 21,48 21,80 21,48 21,50 21,48 127,71 750 19,65 24,00 0,90 14 9,31 Raisio V -0,88 1,13 1,14 1,13 1,15 1,13 6,72 50575 0,91 1,67 0,02 28 20,21 R Ra ak ke en nn nu usstte eo olllliissu uu uss Lemminkäinen 1,72 14,75 15,00 13,00 17,00 1,10 5 10,90 Tulikivi A -0,32 18,80 18,93 18,93 18,93 18,93 112,55 450 17,00 23,50 1,50 7 -9,83 T Tiie etto olliiiik ke en nn ne e jja a e elle ek kttrro on niiiik kk ka a Aspocomp 1,85 5,20 5,60 5,50 5,60 5,50 32,70 1000 4,22 13,25 -54,82 Comptel 2,11 0,97 0,98 0,95 0,99 0,97 5,77 147651 0,88 3,93 0,03 10 -70,61 Eimo 7,00 1,06 1,07 1,01 1,07 1,07 6,36 69600 0,78 2,45 0,04 15 -49,76 Elcoteq Network 5,19 7,92 8,10 7,67 8,20 8,10 48,16 75600 4,43 12,50 -19,68 Elektrobit Group 2,94 0,35 0,36 0,34 0,36 0,35 2,08 407875 0,31 0,68 -31,37 Elisa Communic. Kyröskosken tehtaalla työskentelee tällä hetkellä 680 henkilöä. Varustamo irtisanoi Casino Expressin koko henkilöstön heinäkuussa ja tarjosi heille saman tien työpaikkaa Ruotsissa toimivan yhteistyökumppaninsa OSM Sea Partnerin palkkalistalla. Työtä vaille jäi kaksi merihenkilöstöön kuuluvaa työntekijää, luottamusmies ja viimeisillään raskaana oleva nainen. 2,80 5,50 5,89 9 F-Secure 98 C -opt. 6400,00 11640,0011640,00 2105 YIT-Yhtymä 98 opt. Nyt osake kohosi 11,5 prosenttia 5,24 euron päätökseen. 97 A/B/C -opt. Mikäli asianajajan todetaan rikkoneen asiakkaan luottamuksen, hänet luonnollisesti erotetaan Asianajajaliitosta. Valtaosa aluksen henkilöstöstä jatkaa työntekoa laivalla ruotsalaisilla sopimuksilla ja työehdoilla. Jos työntekijät ovat ruotsalaisia, varustamo saa veroihin ja sosiaalikustannuksiin täysimääräiset palautukset. 3,70 14,00 11,00 32,00 4 7,69 J.Pöyry 98 A/B/C-opt. Viime vuoden vertailuluvut ovat näin viimeistä kertaa ajalta ennen terrorihyökkäystä, joka ajoi maailman lentoliikenteen syvään lamaan. Merimies-Unionissa pelätään, että jatkossa suomalaisten työntekijöiden määrää Casino Expressillä vähenee. Parhankangas kertoo, että työntekijöiden vähentäminen liittyy Flextronicsin maailmanlaajuisiin uudelleenjärjestelyihin, joilla tähdätään entistä parempaan kilpailukykyyn. 98 opt. Vaihto vilkastui iltaa kohti, ja kurssikäyrät kääntyivät Nokian johdolla jyrkemmin koilliseen. RG Line on laskenut säästävänsä noin miljoona euroa vuosittain ulosliputuksella. Aluksella on tätä nykyä noin 50 työntekijää. 98 B-opt. 1,60 2,30 3,55 3 -20,00 Teleste 97 A-opt. 00 A -opt. Nokia-klusteri vahvistui kauttaaltaan. Sääst. Asianajajaliitto korvaa kuolinpesälle Riitta Sillanpää VAASA (STT) Vaasan ja Uumajan väliä liikennöivä matkustajalautta Casino Express saa Ruotsin lipun peräänsä torstaina. Kotimaan reitit ovat olleet rajuimman supistuksen kohteena, joten matkustajakäyttöaste elpyi 1,1 prosenttiyksikköä. 98 A-opt. 6,00 6,65 6,00 6,02 6,00 35,67 1000 4,00 14,70 4 -41,52 Satama 99 A&B -opt. Osa heistä oli sen verran iäkkäitä, etteivät he halunneet eläke-etujen menettämisen pelossa siirtyä Ruotsin sopimusten piirin. Konevuokr. RG Linen toimitusjohtaja Börje Lassfolk ilmoitti keskiviikkona, että kyseinen koeaika on jälkikäteen poistettu sopimuksista. Comptel 99 A-opt. 1048,84 -0,06% Muu teollisuus 1401,62 -0,31% I-listan indeksi 1981,22 0,55% NM-listan indeksi 416,98 1,11% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 4200 4900 5600 6300 29 30 31 32 33 34 35 36 200 400 600 800 29 30 31 32 33 34 35 36 3.28 3.32 3.36 3.40 3.44 29 30 31 32 33 34 35 36 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,9749 6,0988 Kanada, dollari 1,5386 3,8644 Iso-Britannia, punta 0,6264 9,4919 Ruotsi, kruunu 9,1675 0,6486 Norja, kruunu 7,379 0,8058 Tanska, kruunu 7,4258 0,8007 Islanti, kruunu 84,59 0,0703 Sveitsi, frangi 1,4624 4,0657 Tshekki, koruna 29,792 0,1996 Unkari, forintti 243,59 0,0244 Viro, kruunu 15,6466 0,38 Latvia, lati 0,587 10,129 Liettua, liti 3,4525 1,7222 Venäjä, rupla 27,341 0,2175 Japani, jeni 116,93 0,0508 Australia, dollari 1,7826 3,3354 Thaimaa, baht 41,375 0,1437 Hongkong, dollari 7,6042 0,7819 Singapore, dollari 1,7118 3,4734 Malta, punta 0,4122 14,4244 Kypros, punta 0,5731 10,3741 7600 8000 8400 8800 9200 29 30 31 32 33 34 35 36 1050 1200 1350 1500 1650 29 30 31 32 33 34 35 36 New York, DJ 8602,61 0,98% New York, Nasdaq 1320,09 1,19% Tokio, Nikkei 9400,08 0,98% Hong Kong, HS 9882,35 -0,03% Lontoo, FTSE 100 4175,50 2,78% Frankfurt, DAX 3494,69 1,91% Pariisi, CAC 40 3299,64 3,12% Tukholma, SAX 154,47 0,99% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y K Kuurrssssiitt rreeiippaassttuuiivvaatt Terrori-iskun vuosipäivä vietettiin Euroopan pörsseissä vaisusta alusta huolimatta nousujohteisesti. New Yorkin koneissa sadasta paikasta täyttyi elokuussa peräti 93, kun tammi–elokuussa luku oli keskimäärin 84. Asianajajaliiton hallitus valvoo, että asianajajat noudattavat toiminnassaan hyvää asianajajatapaa. Tiistaina rajusti kohonneet metsäyhtiöt pysyivät hyvässä vireessä indeksin vahvistuessa runsaat kaksi prosenttia. Vienti laski prosentin Heinäkuussa HELSINKI (STT) Finnairin matkustajamäärä putosi elokuussa 10,2 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Päätös aluksen ulosliputtamisesta tehtiin toukokuussa. 3,10 5,50 1,84 7,60 2 171,93 A Comp. Casino Express Ruotsin lipun alle Luottamusmies ja raskaana oleva nainen jätettiin rannalle 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Koko liikenne Eurooppa PohjoisAmerikka Kaukoitä Kotimaa Reittiliikenne Lomaliikenne STT, lähde: Finnair Finnairin elokuun matkustajakäyttöasteet prosenttia elokuu 2001 elokuu 2002. Tiedossa on kuitenkin myös irtisanomisia. 22,18 15,65 15,94 13,70 15,70 15,70 93,35 8680 8,40 64,95 20 -72,62 Okmetic 00 A-opt. Mikäli kavalluksen olisi tehnyt muu lakimies kuin asianajaja, kuolinpesän osakkaat eivät olisi saaneet mitään korvausta, huomauttaa Asianajajaliiton puheenjohtaja Matti Manner. Asianajajaksi hyväksytään vain laissa säädetyt edellytykset täyttävä kokenut lakimies. Osalle työntekijöistä tarjottiin uutta sopimusta kahden kuukauden koeajalla. Sen sijaan kotimaan reiteillä matkustajia löytyi vain 54 penkille sadasta. -3,48 9,50 11,10 11,10 11,10 66,00 2000 7,20 13,50 2 Instrum. Puuhamaa -1,81 32,50 37,50 29,50 35,00 1,77 18 8,30 Turkistuottajat -1,20 8,25 8,70 8,20 8,30 8,20 48,75 2210 7,95 10,10 0,80 5 -8,33 Turun Arvok. Koko alkuvuonna vienti ja tuonti jäivät 4 prosenttia pienemmiksi kuin vuosi sitten ja kauppataseen ylijäämä laski 6 616 miljoonasta eurosta 6 365 miljoonaan euroon. Sen sijaan lomalennoilla matkustajakäyttöaste putosi elokuussa 3,6 prosenttiyksikköä, kun alkuvuoden luku oli niukasti plussalla. Keskimäärin Finnair sai täytettyä koneensa elokuussa 72,9 prosenttisesti, missä oli nousua viime vuoden elokuusta 0,4 prosenttiyksikköä. Lentoliikenne alkoi supistua viime vuonna kuitenkin jo ennen terrorihyökkäystä maailmantalouden hidastumisen vuoksi. 98 A/B-opt. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 Talous 7 P Pa an nk kiitt jja a rra ah ho oiittu uss Ålandsbanken A 1,45 16,53 16,75 16,75 16,75 16,75 99,59 100 16,02 17,50 1,00 14 3,96 Ålandsbanken B -0,61 16,00 16,44 16,30 16,30 16,30 96,92 200 15,50 17,40 1,00 13 2,24 Capman 2,35 1,70 1,74 1,74 1,75 1,74 10,35 2000 1,60 2,90 0,26 5 -25,76 Nordea 5,13 4,92 4,93 4,62 4,92 4,92 29,25 281132 3,59 6,93 0,23 9 -16,61 OKO A -2,37 14,30 14,40 14,30 14,41 14,40 85,62 7100 12,95 17,20 1,10 9 -2,05 Sampo A -0,41 7,22 7,27 7,12 7,33 7,22 42,93 559426 6,02 9,95 0,75 5 -18,14 Ypankki Skop (T) 0,01 0,03 0,01 0,03 1 -50,00 V Va ak ku uu uttu uss Pohjola-Yhtymä D -1,70 15,02 15,14 15,00 15,20 15,02 89,30 7477 13,65 26,10 4,00 10 S Siijjo oiittu uss Citycon -0,94 1,04 1,05 1,05 1,05 1,05 6,24 50000 0,98 1,12 0,08 9 1,96 Interavanti 2,15 2,25 1,67 2,35 0,04 15 29,52 J. 23,30 20,00 24,30 150 Perlos 98 A/B/C -opt. 99 A-opt. 5,15 5,40 5,30 5,30 5,30 31,51 500 4,50 6,10 6 3,00 Raute A-optio 1/98 Rocla 98 A/B-opt. 0,40 0,55 0,36 1,20 -58,33 F-Secure 98 B-opt. 2,73 5,53 5,65 5,40 5,84 5,65 33,59 106016 4,85 15,50 565 -59,43 Evox Rifa Group 16,67 0,06 0,07 0,07 0,07 0,07 0,42 6295 0,06 0,11 -38,89 F-Secure 0,66 0,67 0,65 0,67 0,66 3,92 144460 0,48 1,43 -45,00 Instrumentarium 0,44 25,01 25,20 24,35 25,46 25,10 149,24 321848 20,50 32,00 0,60 17 6,31 Nokia 7,67 15,13 15,17 14,20 15,26 15,17 90,20 35612320 10,52 30,32 0,27 19 -45,67 Okmetic 1,64 3,05 3,10 3,10 3,10 3,10 18,43 7700 3,05 5,99 -36,46 Perlos 11,49 5,15 5,24 4,80 5,24 5,24 31,16 226050 3,92 12,55 0,26 33 -54,86 PKC Group 1,46 6,90 7,00 6,95 6,95 6,95 41,32 500 5,80 8,10 0,25 12 16,95 PMJ automec 2,38 0,42 0,43 0,42 0,43 0,43 2,56 12104 0,33 0,88 -38,24 Sonera 1,11 4,55 4,56 4,39 4,56 4,55 27,05 971308 3,19 6,35 10 -21,42 SSH Com. 2050,00 2700,00 4030,00 5246 -14,58 Perlos 97 A/B/C -opt. 1139,31 2,55% Rakennusteollisuus 1359,64 -0,03% Tietoliik. 5,13 8,45 5,50 9,00 6 2,60 Jippii 99 I-opt. 0,27 0,37 0,31 0,69 1 Sonera 99 A-opt. 0,60 Sampo A/B/C -opt. 1,85 1,90 1,75 2,75 1 -7,50 Nokia 97 opt. – Varustamo ei hyödy ulosliputuksesta täysimääräisesti niin kauan, kun aluksella on suomalaisia työntekijöitä, huomauttaa Lust. Viennin arvo oli tammi-heinäkuussa 26 465 miljoonaa euroa ja tuonnin arvo 20 100 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa Kyröskosken tehdas palvelee jatkossakin asiakkaitaan elektroniikan sopimusvalmistajana osana Flextronicsin globaalia verkostoa. 0,50 0,80 0,70 9,00 9 -92,37 Elisa Comm. Aivan kaikki eivät kuitenkaan jatkopestiä saaneet. 11,60 12,45 73 Perlos 99 A-opt. Rauhallisesti sujuneet muistotilaisuudet ja huonojen uutisten puuttuminen riittivät sijoittajille syyksi ostopuuhiin. 9,30 188,00 193,00 175,00 192,00 188,00 1117,80 54240 120,00 427,00 238 -51,17 Nokia 99 A-opt. Security 1,22 1,28 1,25 1,30 1,28 7,61 6050 1,19 3,70 -60,65 Stonesoft 2,08 0,48 0,49 0,47 0,49 0,49 2,91 98900 0,44 2,63 -77,25 Sysopen 0,72 2,80 2,89 2,65 6,35 0,22 12 -42,86 Tecnomen 4,62 0,67 0,68 0,66 0,68 0,68 4,04 5600 0,56 2,10 68 -62,57 Tekla A -3,85 2,40 2,50 2,50 2,50 2,50 14,86 1400 2,40 4,12 0,04 21 -30,43 Teleste 2,64 2,68 2,64 2,70 2,64 15,70 32050 2,64 14,00 0,16 5 -79,06 TJ Group 0,14 0,15 0,13 0,14 0,14 0,83 25915 0,13 0,37 -54,02 Vacon -0,28 7,11 7,12 7,12 7,14 7,12 42,33 2000 7,01 11,60 0,16 16 -26,32 Vaisala A 2,54 23,50 23,75 23,21 24,75 23,80 141,51 3240 22,79 30,30 0,55 20 -12,96 Wecan Electronics -2,43 3,61 3,94 3,20 7,20 0,10 9 -34,36 Yomi -4,84 2,95 3,10 2,87 2,99 2,95 17,54 1650 2,87 5,95 0,14 7 -47,32 K Ke em miia an ntte eo olllliissu uu uss Kemira 2,84 7,11 7,25 7,00 7,30 7,25 43,11 17821 6,24 8,50 0,30 13 7,40 Orion A -1,10 22,50 22,75 22,23 22,50 22,50 133,78 8140 20,00 26,50 1,10 18 10,84 Orion B -0,97 22,50 22,65 22,49 22,75 22,50 133,78 13526 20,24 26,70 1,10 18 9,22 Uponor -0,48 20,90 20,99 20,90 21,00 20,90 124,27 37005 17,75 24,85 0,80 18 12,73 V Viie essttiin nttä ä jja a k ku usstta an nn nu uss Alma Media I -1,08 18,30 21,85 15,52 22,50 0,20 1,10 Alma Media II 1,99 19,50 20,00 19,70 20,00 20,00 118,91 1600 16,00 23,24 0,20 21,80 Ilkka 2 4,66 21,01 22,00 21,50 22,00 22,00 130,81 420 19,50 26,50 4,00 8 9,94 Janton -4,81 8,90 9,35 8,60 11,00 0,60 15 -16,04 Keskisuomalainen 35,50 37,50 33,00 42,50 2,50 11 18,33 Sanoma-WSOY A 0,10 10,01 11,30 9,70 13,40 0,51 32 -12,19 Sanoma-WSOY B -0,53 9,44 9,69 9,40 9,65 9,45 56,19 51400 8,66 13,63 0,51 27 -14,57 Talentum 2,56 3,88 4,00 4,00 4,00 4,00 23,78 700 3,60 6,30 0,10 -15,84 M Mu uu u tte eo olllliissu uu uss Amer A 0,69 29,00 29,20 28,95 29,49 29,20 173,62 41825 27,00 40,00 1,10 10 0,87 Exel -0,74 6,70 6,80 6,75 10,05 0,35 11 -28,72 Kyro 1,75 5,83 5,93 5,80 5,80 5,80 34,49 5200 5,45 7,35 0,35 21 6,00 Leo Longlife A 4,35 4,45 4,45 4,45 4,45 26,46 350 4,00 4,93 0,21 8 4,07 Metsä Tissue -3,06 9,51 10,00 9,50 9,50 9,50 56,48 300 8,50 11,00 0,10 12 13,89 Nokian Renkaat -1,46 33,00 33,49 33,01 33,50 33,01 196,27 8395 25,60 37,50 0,83 14 -5,71 Rapala VMC -3,95 3,65 3,90 3,20 4,35 0,02 24 12,31 Suominen Yhtymä 5,16 5,30 5,20 5,25 5,25 31,22 130440 4,52 6,01 0,40 13 -7,86 Tamfelt E -0,73 27,20 27,50 27,20 27,30 27,20 161,72 222 25,80 29,00 1,90 14 4,62 Tamfelt K -2,52 27,10 27,99 25,15 29,80 1,86 14 4,23 R Ra ah ha asstto o-o ossu uu ud de ett HEX25-indeksiosuus 2,38 12,60 13,00 12,66 12,90 12,90 76,70 11200 11,50 17,50 O Op pttiio o-o oiik ke eu ud de ett Alma M. – Tästä huolimatta joskus sattuu tällaisia tapauksia. Helsingissä keskiviikon pörssipäivä lähti käyntiin varovaisessa nousussa, mutta meno piristyi loppupäivästä jo reippaaksi ralliksi. Asianajajaliitto on niiden varalta kehittänyt asianajajan asiakkaan kuluttajansuojaa ja oikeusturvaa merkittävästi parantavan suojaverkon. Metalliteollisuus ylsi Koneen johdolla hivenen plussalle. Toimitusjohtaja Simo Parhankankaan mukaan työntekijöiden vähentäminen toteutetaan pääasiassa siten, ettei määräaikaisia työsuhteita uusita. Täysimpinä koneet lensivät New Yorkin reitillä, jossa tarjontaa on myös supistettu reilusti. Konsernin palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 70 000 työntekijää. Partek-strategiaansa tiistaina valottaneen Koneen osake vahvistui 1,4 prosenttia 28,25 euroon. ja elektron. Manner korostaa, että asiakkaan ja asianajajan välisen suhteen olennainen osa on luottamus. Uutisköyhän päivän huomio kohdistui investointipankkien uusiin Nokia -arvioihin yhtiön tiistaina antamien ennakkotietojen jälkeen. 5,10 5,50 4,50 6,35 21,43 Orion 98 A-opt. Tallberg-k. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä HÄMEENKYRÖ (STT) Flextronics International Finland Oy aikoo vähentää 200300 työntekijää yhtiön Kyröskosken tehtaalta vuoden loppuun mennessä. Myös Kaukoidän reiteillä penkkejä jäi keskimääräistä vähemmän tyhjäksi, vaikka Finnair on kasvattanut rajusti tarjontaansa idän kaukoreiteillä. 98 A -opt. Asiaa koskevat yt-neuvottelut on aloitettu. Finnairilla tammi–elokuussa matkustajamäärä putosi 8,7 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, joten elokuussa kysynnän supistuminen oli jopa suurempaa kuin alkuvuodesta keskimäärin. Asianajajat ovat oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti keränneet varoja korvausrahastoon, josta voidaan korvata asianajajan rikollisesta menettelystä asiakkaalle aiheutuneita vahinkoja, kertoo Manner. 5,26 0,40 0,66 0,40 1,95 1 14,29 Metso 00 A-opt. Myöskään kaikille aluksen koneja kansimiehille ei löytynyt enää töitä, kertoo sopimussihteeri Klaus Lust Suomen Merimies-Unionista. 0,33 3,05 3,06 3,06 3,40 3,06 18,19 1000 2,40 5,00 2 43,87 Outok. Asiakkaan tulee aina voida luottaa siihen, että hänen asiansa hoidetaan rehellisesti ja taitavasti, kun asiakas valitsee avustajaksi asianajajan. Rahtimäärät ovat Finnairilla kääntyneet nousuun. Kaukolennot lähes täynnä Finnairin matkustajamäärä laski elokuussa Jouko Pensaari (KP) Suomen Asianajajaliitto korvaa entisen asianajajan kavalluksen johdosta kuolinpesän osakkaille aiheutuneesta vahingosta 26 000 euroa. Myös perinteisemmän teollisuuden osakkeet suuntasivat ylöspäin. E 2,64 3,50 3,75 3,37 4,30 0,30 7 -8,14 Basware 0,42 4,82 4,85 4,82 4,82 4,82 28,66 355 3,50 6,10 0,04 121 -5,68 Beltton-Yhtiöt 5,16 5,23 5,60 5,50 5,50 5,50 32,70 5200 4,95 6,55 0,26 11 4,60 Biohit B 2,22 1,84 1,85 1,84 1,90 1,84 10,94 7000 1,72 4,40 -55,66 Biotie Therapies 0,38 2,51 2,65 2,64 2,65 2,65 15,76 500 2,40 4,39 -36,46 Done Solutions 8,33 0,11 0,13 0,11 0,13 0,13 0,77 20000 0,11 0,57 2 -78,62 Endero -20,00 0,04 0,05 0,04 0,05 0,04 0,24 36600 0,04 0,19 -77,78 EQ Online 2,99 1,38 1,39 1,35 1,38 1,38 8,21 6200 1,20 1,78 -17,86 Etteplan 8,79 4,50 5,00 4,95 4,95 4,95 29,43 100 4,51 6,44 0,30 7 -25,00 Finvest 0,14 0,15 0,15 0,15 0,15 0,89 12000 0,13 0,18 -6,67 Iocore 9,76 1,27 1,37 1,23 1,35 1,35 8,03 900 1,21 1,69 0,03 -14,77 Jippii Group (T) 0,24 0,25 0,23 0,24 0,24 1,43 84500 0,20 0,51 -17,24 Proha 5,13 0,40 0,41 0,40 0,41 0,41 2,44 10200 0,30 0,71 8 QPR Software -13,27 0,85 0,95 0,80 2,48 Satama Interactive 5,08 0,62 0,65 0,59 0,90 2 -13,89 Solteq -1,61 0,61 0,66 0,60 1,10 -11,59 Tieto-X -0,91 2,18 2,25 1,82 4,25 0,25 5 -45,50 Visma Software 2,32 3,05 22 Perlos 9,57 TJ Group 7,69 Nokia 7,53 Eimo 7,07 Nordea 5,13 Tietoenator 4,89 Tecnomen 4,69 Novo Group 4,53 Tekla A -7,69 SSH Com. 0,41 0,50 0,15 1,62 1 -69,63 Stockm. 4,00 2,60 2,50 5,00 -25,71 Amer 98 A/B-opt. Alus on jo siirtynyt Ruotsin rekisteriin, mutta virallisesti lippu vaihdetaan Uumajan satamassa torstaina puolen päivän aikaan. Valtaosa piti näkemyksensä ennallaan, mutta myös suositustennostoja nähtiin. 0,40 0,60 0,39 1,16 -57,89 Fortum 99 -opt. A 2,94 0,35 0,46 0,33 0,50 -14,63 Vaahto-Group 3,00 3,60 3,18 4,45 0,30 13 -14,29 Vaahto-Group K 3,20 3,60 3,40 4,60 0,30 13 -16,88 Yleiselekt. Kauppataseen ylijäämä oli 675 miljoonaa euroa. 4484,47 6,93% Kemianteollisuus 1067,38 0,15% Viestintä ja kustann. Päivän parhaat toimialat olivat lähes seitsemän prosenttia kohonnut tietoliikennesektori sekä Tietoenatorin toipuessa kolmisen prosenttia kiivennyt muut palvelut. Kiint. UPM 98 A-opt. Tuonti kasvoi heinäkuussa kaksi prosenttia 2 745 miljoonaan euroon. Selityksenä ovat viime kesän tarjouskampanjat, joilla koneita yritettiin täyttää ennen kuin terrori-iskut pakottivat lentoyhtiöt supistamaan tarjontaansa. 30,00 24,64 49,72 46 Tietoen. Liikematkustus kansainvälisessä reittiliikenteessä väheni edelleen nopeammin kuin koko matkustus. -36,18 9,70 10,20 18,50 3 Huhtamäki 97 A -opt
Bushin puheet vilisevät yhä isänmaallisia iskulauseita, joissa uhotaan ”pahantekijöiden ” hävittämisestä maailmankartalta. syyskuuta alkavalla viikolla. Bush (vas.) ja puolustusministeri Donald Rumsfeld osallistuivat keskiviikkoaamuna Pentagonissa pidettyyn yleisöltä suljettuun muistotilaisuuteen. – Keskeisiä kysymyksiä ovat miten määritellään yksipuolinen vastaan kollektiivinen kansainvälinen toiminta, toisaalta se miten määritellään mikä on turvallisuutta, Lipponen pohdiskeli. Isänmaallisuus on noussut näkyvään osaan amerikkalaista arkipäivää. – Meidän kannaltamme merkittävimpiin kehityssuuntiin kuuluu Venäjän uusi suhde Yhdysvaltoihin ja länteen, Lipponen sanoi keskiviikkona iskujen muistopäivänä. Niitä oli kauppojen näyteikkunoissa, pienoislippuja törrötti ihmisten takataskuissa, niitä liehui autoissa, postilaatikoissa ja talojen edustoilla. Pian iskujen jälkeen liput loppuivat kaupoista, ja niitä oli teetettävä pikavauhtia lisää, ei kuitenkaan Yhdysvalloissa vaan Kiinassa. Hän muistutti Brysselissä, ettei tuota taistelua ole vielä voitettu. Bushin oli määrä laskea iltapäivällä seppele Ground Zerolle ja hän osallistuu myöhemmin juhlatilaisuuteen WTC-alueen kupeessa Battery Parkissa. Myös Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa pelättiin iskuja amerikkalaiskohteisiin, ja monet lähetystöt pidettiin suljettuina. Bush odotti kuitenkin pitkään ennen kuin Yhdysvaltain johtama liittouma hyökkäsi Afganistaniin ja al-Qaeda-verkoston kimppuun. Samaan aikaan kaupungeissa ympäri maata hiljennyttiin . Bush ja hänen hallintonsa ovat saaneet kuitenkin isänmaallisuuden noususta paljon irti, ja he koettavat jatkaa samaa linjaa. Lipponen: Iskut muuttivat maailmaa KÖÖPENHAMINA/WASHINGTON (STT–REUTERS) Yhdysvaltain suurlähetystöihin tai konsulaatteihin ympäri Eurooppaa lähetettiin keskiviikkona valkoista jauhetta sisältäviä kirjeitä, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja. Paulin katedraalissa Lontoossa järjestettiin keskiviikkona muistojumalanpalvelus. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Peter Morgan Päivi Sinisalo WASHINGTON (STT) Muutos Yhdysvaltain katukuvassa tapahtui heti syyskuun 11. Amerikkalaislähetystöihin jauhekirjeitä Euroopassa PARIISI/MOSKOVA/YK (STT–AFP–REUTERS) Eri puolilla maailmaa muistettiin keskiviikkona vuosi sitten Yhdysvalloissa tehtyjä terrori-iskuja ja niiden uhreja. New Yorkin 2 801 uhrin nimet luettiin WTC:n alueella entisen pormestarin Rudolph Giulianin johdolla. Myös Britannia sulki lähetystönsä Indonesiassa. – Ihmiset sanoivat minulle ”älä koskaan unohda tätä, herra presidentti, älä petä meitä”, kertasi Bush tuntojaan 60 Minutes -ohjelmassa, joka lähetettiin vuosipäivänä. Pentagon-iskussa menehtyi 189 ihmistä. Kortensa kekoon kantoi myös Durac-koira. – Kaikki, minkä eteen teemme töitä rauha, kehitys, terveys, vapaus ovat vaurioituneet tässä kauhussa, painotti Annan. Puhe lähetetään New Yorkin edustalta Ellis Islandilta ja Vapaudenpatsaan on tarkoitus näkyä taustalla. Euroopan pörssit muistivat päivää, jolloin maailmanlaajuiset rahoitusmarkkinat keskeytyivät. Yhteinen pyrkimys on heijastunut YK:n päätöslauselmissa sekä yhteisissä poliittisissa ja sotilaallisissa toimenpiteissä. Suurissa urheilutapahtumissa oli entistä enemmän mukana lippuja ja muita isänmaallisuuden osoituksia. Paikalla olevien omaisten kasvoilta kuvastui yhä syvä suru, järkytys ja tuska. Presidentti vakuutti, etteivät terroristit onnistu pyrkimyksessään tuhota kansojen välinen luottamus. Jauhekirjeet herättivät heti pelkoja uudesta pernaruttoiskusta, mutta poliisin mukaan esimerkiksi Hampuriin lähetetty kirje sisälsi sokeria. Sosiologin mukaan kohonnut isänmaallisuus on kuitenkin pinnallista. Sen jälkeen hän oli mukana aamupäivällä puolustusministeriössä Pentagonissa pidetyssä, yleisöltä suljetussa tilaisuudessa. Bush osallistui aamulla yksityiseen rukoushetkeen Washingtonissa. Muistotilaisuudet jatkuivat New Yorkissa myöhemmin illalla. Pentagonista Bush lensi Shanksvilleen, Pennsylvaniaan. Ranskan presidentti Jacques Chirac kehotti maailmaa seisomaan rinta rinnan Yhdysvaltain kanssa taistelussa terrorismia vastaan. – Näen rituaalinomaista patriotismia. Tapahtumassa on mukana paljon YK-diplomaatteja ja eri maiden johtajia. Siellä hän laski seppeleen maahan iskeytyneen koneen putoamispaikalle. Blair haluaa parlamentin keskustelevan Irakin tilanteesta ja sotilaallisten toimien mahdollisuudesta. Lähi-idässä varauduttiin itsemurhaiskuihin amerikkalaiskohteisiin. Gaitlingin mukaan todellista isänmaallisuutta esiintyi New Yorkissa vähän aikaa iskujen jälkeen, mutta sitä ei näy enää. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder puolestaan sanoi, että sota Irakia vastaan heikentäisi terrorisminvastaista rintamaa, joka rakennettiin terrori-iskujen jälkeen. Pääsihteeri Kofi Annanin mukaan maailma yhdistyi vuosi sitten iskujen jälkeen. Mukana nimiä lukemassa omaisten lisäksi oli useita tunnettuja hahmoja, mm. päivän tapahtumista kattavaa arviota, koska seurauksia nähdään vielä pitkään. Suomesta paikalla on ulkoministeri Erkki Tuomioja. – Sivistyneen maailman on nyt noudatettava aiempien sukupolvien esimerkkiä heidän taisteluissaan totalitarismia vastaan ja oltava valmiina pitkään jatkuvaan taisteluun, hän sanoi. Lipulla koristetun tpaidan pitäminen ei ole vakavaa eikä aktiivista, se ei ole yhteisössä työskentelyä, ei yhteiskunnallista osallistumista, sanoo sosiologi Todd Gaitling New Yorkin yliopistosta. Uhreja yli 90 maasta YK piti oman muistotilaisuutensa New Yorkissa päärakennuksen nurmikolla. Pellolle pudonneen koneen uskottiin olleen matkalla kohti Valkoista taloa. Bush osallistui. Kuva: Lehtikuva/Reuters/John Stillwell. Bloomberg on pyytänyt, että kaupunkilaiset sytyttävät kynttilöitä illalla auringonlaskun aikaan. Uhrien muistoksi järjestettiin jumalanpalveluksia. Myös Norjan pääministeri Kjell Magne Bondevik osallistui niihin. Saksassa varauduttiin terroriiskujen vuosipäivään tiukemmin turvatoimin kuin muualla Euroopassa, koska viranomaiset olivat saaneet useita vihjeitä ääriryhmien toiminnasta. Suomea tilaisuudessa edusti Washingtonin-suurlähettiläs Jukka Valtasaari. – Toimimme jatkossakin yhdessä terrorismia vastaan. Jauhekirjeiden kohteina olivat lähetystöt Saksassa, Tanskassa, Italiassa ja Luxembourgissa. – Me uudistamme lupauksemme tämän vuosi sitten alkaneen sodan voittamisesta, lupasi Bush puheessaan. Presidentti George W. Isänmaallisuus nostikin Bushin kannatuksen vähäksi aikaa historiallisen korkealle, ja puolueet unohtivat muutamaksi kuukaudeksi keskinäiset kinansa. Persson puhui Tukholman keskustassa järjestetyssä tilaisuudessa. Lipputarroja oli junien ikkunoissa, ja autojen puskuritarroissa luki ”ylpeä amerikkalaisuudesta”. Patriotismi kunniassa I love New York... ulkoministeri Colin Powell, näyttelijä Robert de Niro ja senaattori Hillary Clinton. Ground Zerolla alkoi hiljaisella hetkellä paikallista aikaa kello 8.46, samalla hetkellä, kun ensimmäinen koneista iski World Trade Centeriin. Hän edusti EU:ta New Yorkissa järjestetyissä muistojumalanpalveluksissa. Hän arveli, että on vielä liian aikaista tehdä syyskuun 11. YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi, että vain YK:n turvallisuusneuvosto voi tarjota riittävän valtuutuksen toimintaan, kun kansainvälinen vakaus ja turvallisuus ovat uhattuina. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Mike Blake New York oli keskiviikkona tarkasti vartioitu kaupunki. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Shannon Stapleton HELSINKI (STT) Presidentti Tarja Halonen sanoi keskiviikkona, että 11. Yhdysvallat hiljeni surujuhlaan Presidentti Bush vannoi voittoa terrorismin vastaisessa sodassa Presidentti George W. Bushin mukana oli runsaasti Valkoisen talon henkilökuntaa. United Airlinesin lennolla 93 menehtyi 40 matkustajaa ja miehistön jäsentä sekä neljä kaappaajaa. – Yli 90 kansakuntaa menetti tyttäriään ja poikiaan, heidät murhattiin vain siitä syystä, että he olivat päättäneet asua Yhdysvalloissa, sanoi Annan. Kaupungin kirkonkellot soivat kello 10.29, samaan aikaan, kun toinenkin pilvenpiirtäjistä romahti. Valkoisen talon nurmikolla pidettiin hiljainen hetki, johon myös presidentti George W. Bushin raskaat hetket Bushin mukaan hänen raskain hetkensä iskujen jälkeen oli se, kun hän pari päivää iskujen jälkeen kävi Ground Zerolla ja tapasi uhrien omaisia. Viranomaiset eri puolilla maailmaa tiukensivat turvatoimia terrori-iskujen varalta. EU:n puheenjohtajamaan Tanskan ulkoministeri Per Stig Möller sanoi vuosi sitten tapahtuneen syöpyneen maailman ihmisten mieliin. New Yorkissa säkkipillinsoittajien johtamat kulkueet lähtivät marssimaan jo aamuyöllä kohti WTC:n aluetta viidestä eri suunnasta, kaupungin viidestä hallinto-osasta. syyskuun terrori-isku viime vuonna ei ollut hyökkäys ainoastaan Yhdysvaltoja tai amerikkalaisia vastaan, vaan hyökkäys kaikkia kansoja vastaan. – Se oli rikos ihmisyyttä vastaan, sanoi Halonen Yhdysvaltojen suurlähetystön järjestämässä muistokonsertissa Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Minuutin hiljaisuus pidettiin monin paikoin klo 15.46 Suomen aikaa eli hetkenä, jolloin ensimmäinen American Airlines -yhtiön kone törmäsi World Trade Centerin torniin. Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Ulkomaat Lyhyesti Päivi Sinisalo NEW YORK (STT) Syyskuun 11. Britannian pääministeri Tony Blair ehdotti, että maan parlamentti kutsutaan yksipäiväiseen ylimääräiseen istuntoon 23. Maailmalla luvattiin tukea Yhdysvaltoja taistelussa terrorismia vastaan. Myös Müncheniin lähetetyn kirjeen sisältö oli harmiton. Hän toisti tv-puheessaan, ettei Saksa liittyisi sotilaalliseen toimintaan Irakia vastaan. Eri maiden johtajat ja järjestöjen edustajat osoittivat kunnioitustaan yli 3 000:lle terroriiskuissa kuolleelle New Yorkissa, Washingtonissa ja Pennsylvaniassa. Nimienluvun aikana uhrien omaiset laskivat WTC-tornien kohdalla olevan kuopan pohjalle kukan tai muistoesineen, niistä on tarkoitus koota myöhemmin pysyvä muistomerkki. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Larry Downing New Yorkin asukkaat hiljentyivät keskiviikkoaamuna traagisen päivän muistamiseen. Paikalla oli edustajia kaikista 190 jäsenmaasta. Bush kertoi myös toisessa, CBS-yhtiölle antamassaan haastattelussa, että Pentagonissa oli pelätty ylipäällikön eli Bushin vaativan välittömiä ohjusiskuja kostotoimina. Pohjoismaat lupasivat solidaarisuutta Ruotsin pääministeri Göran Persson sanoi terrori-iskujen olleen hyökkäyksiä demokratiaa vastaan, mutta tähdensi, että taistelua terrorismia vastaan on käytävä kansainvälisen oikeuden asettamissa puitteissa. Puistossa sijaitsevalle tilapäiselle muistomerkille sytytetään ikuinen tuli. päivän terrori-iskujen jälkeen: maan lippuja oli kaikkialla. Hänen mukaansa terrorismi lyödään toimimalla yhdessä. Aamun seremonia ns. Tapahtuneen muistoksi pidettiin minuutin hiljaisuus ja järjestettiin muistotilaisuuksia. Varapresidentti Dick Cheneyn mukaan koneen maahan pakottaneet matkustajat säästivät paljon ihmishenkiä. – Venäjällä sanomme, että aika parantaa kaiken, mutta on asioita, joita emme voi unohtaa ja joita ei pidä unohtaa, sanoi Venäjän presidentti Vladimir Putin televisiopuheessaan. Presidentti Bush pitää vielä illalla amerikkalaisille suoran tv-puheen, puheessa painotetaan ennakkotietojen mukaan moraalisia arvoja ja vapauden tärkeyttä. Kun kyseessä on kotimaamme puolustaminen, olemme vielä vahvempia, mainosti Bush taannoisessa puheessaan hurraavalle kansanjoukolle. – He eivät kuolleet turhaan, Bush sanoi Pentagonin uhreista. Tulen sytyttää pormestari Michael Bloomberg ja hänen kanssaan on lapsia, jotka menettivät perheenjäseniään WTC-iskuissa. – Kun kyseessä on vapauden puolustaminen, olemme vahvoja. Vuoden 1941 Pearl Harborin pommituksen jälkeen amerikkalaiset olivat hänen mukaansa paljon valmiimpia todellisiin uhrauksiin. Yhdysvaltain joukot Lähiidässä asetettiin korkeimpaan valmiustilaan, kun viranomaisten tietoon oli tullut varoituksia mahdollisista terroriiskuista. Bush: He eivät kuolleet turhaan Presidentti George W. Saksan poliisi tunkeutui keskiviikkona hampurilaiseen moskeijaan etsiessään terroristiepäiltyjä, joiden uskottiin suunnittelevan pommi-iskua. Naton pääsihteeri George Robertson tähdensi Atlantin yli ulottuvaa yhtenäisyyttä taistelussa terrorismia vastaan. – Nuo matkustajat pelastivat minun henkeni ja kaikkien niiden, jotka olivat tuona päivänä Valkoisessa talossa, sanoi Cheney PBS-kanavan The NewsHour With Jim Lehrer ohjelmassa. Maailmalla muistettiin uhreja St. Halonen: Rikos ihmisyyttä vastaan HELSINKI (STT) Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) katsoo viime vuoden terrori-iskujen vahvistaneen kehityssuuntia maailmanpolitiikassa ja Yhdysvaltojen ja Euroopan välisessä suhteessa, jotka olivat jo alullaan sitä ennen. päivän terrori-iskujen muistojuhlat alkoivat Yhdysvalloissa varhain keskiviikkoaamuna paikallista aikaa
Sekä opposition konservatiivit että Blairin oma työväenpuolue ovat kehottaneet pääministeriä antamaan parlamentille mahdollisuuden keskustella kriisistä. Keskiviikon vastaisena yönä Putin soitti presidentti George W. Ne ovat tuhonneet siltoja, rautateitä, kouluja ja sairaaloita, sanoo pakolainen, joka sai väliaikaisen poliittisen turvapaikan Britanniassa viime vuonna. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Damir Sagolj Pekka Lehtonen MOSKOVA (STT) Venäjän presidentti Vladimir Putin esitti keskiviikkona kovasanaisen uhkauksen Georgialle ja vaati Georgian alueella olevien tshetsheenisissien tuhoamista. Britannian pääministeri Tony Blair haluaa parlamentin koolle keskustelemaan Irakin tilanteesta ja sotilaallisten toimien mahdollisuudesta. FPÖ:n kansleriehdokkaaksi nimitettiin sosiaaliministeri Herbert Haupt. Aiemmin keskiviikkona Arafat ilmoitti, että presidentinja parlamenttivaalit järjestetään 20. Venäjän ja Georgian välit kärjistyivät tämän vuoden alkupuolella varsinkin sen jälkeen, kun kävi ilmi, että Georgia on kutsunut amerikkalaisia sotilasasiantuntijoita kouluttamaan Georgian erikoisjoukkoja taisteluun sissejä vastaan Pankisin solassa. Maailmaa järkyttänyt hyökkäys oli osa laajoja sotatoimia, joiden seurauksena valtaosa maan kurdikylistä hävitettiin maan tasalle. – Menen pitämään tämän puheen YK:hon selkeästä syystä: koska uskon, että tämä on kansainvälinen ongelma ja että meidän on toimittava yhdessä sen ratkaisemiseksi, hän korosti. Haiderin ja muiden puoluejohtajien nimitykset alistetaan vielä syyskuun puoluekokouksessa äänestykseen. Televisioasema NTV arveli, että Putin kertoi samalla valmistelemastaan lausunnosta Bushille ja sai sen esittämiselle hänen tukensa. Putin sanoi Venäjän oman taistelun Tshetshenian sissejä vastaan tuoneen tuloksia hitaasti, koska sissit ovat voineet käyttää Georgian aluetta tukikohtanaan. syyskuuta alkavalla viikolla. Georgia järjestikin jokin aika sitten näyttävän sisäministeriön joukkojen marssin Pankisiin, jossa ne muodostivat useita uusia tarkastuspisteitä. Olin liittynyt kommunisteihin, koska mielestäni he puolustivat ihmisoikeuksia ja taistelivat demokratian ja sananvapauden puolesta, kertoo Aessa. Hän ei kuitenkaan aio esittää mitään uhkavaatimuksia, jos liittolaiset eivät ole samaa mieltä. Hän pakeni Irakista vuonna 1980, jolloin Saddam sai vallan. Putin valitsi tietoisesti kovasanaisen lausuntonsa päivämääräksi Yhdysvaltoihin tehtyjen terrori-iskujen vuosipäivän ja perusteli kovaa lausuntoaan juuri yhteisellä taistelulla kansainvälistä terrorismia vastaan. Bushin mukaan Irakin hallinto on lainsuojaton, koska se ei ole totellut YK:n päätöksiä. Palestiinalaiset pitivät vaalit edellisen kerran vuonna 1996. Venäjä kiisti väitteen ja epäili, että koneet olivat georgialaisia. Bushin puheita terrori-iskujen muistopäivänä. Bush puhuu YK:n yleiskokouksessa ja hänen odotetaan korostavan, että toimettomuus ei ole vaihtoehto. Hän toivoi, että tilanne on siihen mennessä ratkaistu. Kurdit yhdistävät rivejään Irakissa. Putin antoi ymmärtää, että Venäjän kärsivällisyys on nyt kerta kaikkiaan lopussa. tammikuuta. Arafat uudisti hallitustaan toukokuussa, mutta monien kansanedustajien sanottiin olevan sitä mieltä, että uudistukset eivät olleet riittäviä. – Ensin Georgia kiisti täydellisesti sissien oleskelevan alueellaan, mutta on nyt todennut, että Georgian alueella on jopa terroristeja, jotka osallistuivat vuosi sitten tehtyihin iskuihin USA:ssa. Hän korosti kuitenkin, ettei Venäjä ryhdy mihinkään toimiin, mikäli Georgia ryhtyy itse kontrolloimaan omaa aluettaan. Saddam Husseinin aseet sairastuttivat hänet, kertoi irakilainen poliittinen pakolainen Lontoossa tiistaina. Bush aikoo vedota tänään kansainväliseen yhteisöön saadakseen tukea hyökkäysaikeilleen Irakiin. Arafat ryhtyi keväällä uudistamaan hallitustaan sekä omiensa että ulkomaiden painostuksesta. Irakin suurimmat kurdijärjestöt vakuuttavat, etteivät ne pyri irti Irakista vaan niille riittää itsehallinnon vahvistaminen. Irakilaispakolaiset peloissaan Irakilaismiehet kuuntelivat Bagdadin keskustassa radiosta presidentti George W. Turkki seuraa Irakin tilannetta kuitenkin huolestuneena: se pelkää, että Irakin kurdit yrittävät käyttää Yhdysvaltain toimia hyväkseen oman valtion perustamiseksi ja että sen oma kurdiväestö innostuu kapinoimaan. Sotilaallista iskua vastustava, nimettömänä pysytellyt pakolainen pelkää Irakissa olevien sukulaistensa puolesta. Viime viikonvaihteessa kaksi suurta kurdiryhmittymää, Kurdistanin demokraattinen puolue KDP ja Kurdistanin isänmaallinen unioni PUK, päätti viimein haudata katkerat erimielisyytensä ja muodostaa yhteisen rintaman hyötyäkseen Yhdysvaltain yrityksistä syöstä Saddam vallasta. Äärimmilleen kahden maan väliset suhteet kiristyivät, kun sotilaskoneet tulittivat Pankisin solaa. Pakolainen kertoo kuulleensa tällä viikolla keskuksessa, että irakilaiset valmistautuvat sotaan hamstraamalla kuivaruokaa ja osa bagdadilaisista on muuttanut maaseudulle. Arafatin hallitus erosi LINZ (STT–REUTERS) Itävallan Vapauspuolueen (FPÖ) perustaja Jörg Haider on palaamassa puolueensa johtoon sen jälkeen, kun puolueedustajat nimittivät hänet keskiviikkona yksimielisesti johtamaan FPÖ:tä marraskuun ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin asti. – Georgiassa on satoja monien eri maiden kansalaisia, jotka harjoittavat aseellista toimintaa Venäjää vastaan, Putin sanoi. Yhdysvaltain pommit ovat aiheuttaneet kärsimystä vain siviileille. Yhteensä Lontoossa asuu noin satatuhatta irakilaista. Pääministerin kanslia julkisti alahuoneen puhemiehelle osoitetun kirjeen keskiviikkona. Aiemmin kurdijohtajat ovat olleet haluttomia tukemaan Yhdysvaltain sotakaavailuja ilman takeita siitä, että amerikkalaiset marssivat tällä kertaa aina Bagdadiin asti. Yhdysvallat on paitsi käyttänyt diplomatian keinoja myös toimittanut runsaasti aseita ja tarvikkeita Pohjois-Irakin kurdialueille. Venäjällä on kuitenkin arvosteltu operaatiota ja sanottu, ettei sen avulla edes yritetty pidättää sissejä. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat vuosien saatossa arvostelleet Saddamin hallitusta räikeistä ihmisoikeusloukkauksista. Ben-Eliezer sanoi Israelin radion mukaan, että Israelin hallituksen velvollisuus on kehitellä poliittinen aloite, joka toisi ratkaisun meneillään olevaan konfliktiin. Human Rights Watch -ihmisoikeusjärjestön mukaan sodassa kuoli 50 000–100 000 ihmistä, joukossa paljon naisia ja lapsia. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 Ulkomaat 9 Lyhyesti RAMALLAH (STT–REUTERS–AFP) Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin hallitus erosi keskiviikkona, ja Arafat hyväksyi eron, kertoi Arafatin edustaja. Georgia väitti, että koneet olivat venäläisiä. Saddam Husseinin hallitus aloitti hävityssotansa yli kolmimiljoonaista Irakin kurdiväestöä vastaan vuonna 1988. Hän liittyi Saddamin vastaiseen vasemmistolaiseen liikkeeseen vuonna 1990 ja joutui pakenemaan maasta. – Koko maailman on tiedettävä, että Yhdysvallat tekee kaiken, mikä on tarpeen vapautemme ja turvallisuutemme puolustamiseksi, Cheney sanoi. – Olin hallituksen tappolistalla, ja pakenin Syyriaan. Irakin hallituksen mustalla listalla hän sanoo olleensa pitkään myös siksi, että hänen isänsä vastusti hyökkäystä Kuwaitiin. – Vaikka minä en ole kommunisti, Irakin kommunistit suojelivat minua ja auttoivat Turkkiin tuolloin. Maksoin turkkilaisille ihmissalakuljettajille 5 000 puntaa ja pääsin tänne Lontooseen laittomasti, kertoo pakolainen. Miksiköhän. Se oli erävoitto Yhdysvalloille. Ben-Eliezer: Sotilaalliset keinot eivät riitä NEW YORK (STT) Yhdysvaltain presidentti George W. Blair on tähän saakka tukenut Yhdysvaltain presidentin George W. Putin piti sietämättömänä myös sitä, ettei Georgia ole luovuttanut Venäjälle heinäkuussa pidättämiään sissejä. Tarkkailijat arvelivat hallituksen mieluummin eronneen kuin asettuneen luottamuslauseäänestyksen armoille. Putin tapaa Georgian presidentin Eduard Shevardnadzen lokakuun alussa Itsenäisten valtioiden yhteisön huippukokouksessa. Bush on sanonut itse painottavansa sitä, miten Irakin aseidenriisunnassa pitäisi edetä. Ulkoministerin tehtäväksi Putin antoi Georgian syyttämisen kansainvälisissä järjestöissä terrorismin suvaitsemisesta. Monet Yhdysvaltain liittolaisista eivät kannata voimatoimia Irakin presidentin Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi. Arveltiin, että hallitus olisi äänestyksessä saanut epäluottamuslauseen. Hän sanoi Venäjän esittäneen jo vuonna 1999 yhteisiä toimia sissejä vastaan. Halabjan kylässä maan koilliskolkassa 3 000-5 000 kurdisiviiliä kärsi tuskallisen kuoleman, kun Irakin armeija hyökkäsi kylään kemiallisin asein. Varapresidentti Dick Cheney on korostanut puolestaan ”varovaista etenemistä”. Arabien omistamassa lihakaupassa työskentelee 49-vuotias lakitieteen tohtori Riadh Aessa. Putinilta jyrkkä uhkaus Pääesikunnalle määräys valmistella operaatioita Georgian puolella Presidentti Vladimir Putin esitti kovasanaisen uhkauksen Georgialle. Kuolemantuomion syyksi riitti sekin, että nainen oli sukua opposition jäsenelle. 37-vuotias pakolainen kertoo olevansa yksi niistä yli 10 000 irakilaisesta, jotka käyttävät Iraqi Community Center -keskuksen sosiaalialan palveluja. Kuva: Lehtikuva/EPA/Gert Eggenberger JERUSALEM (STT–AFP) Sotilaalliset keinot eivät yksistään riitä lopettamaan kaksi vuotta kestänyttä palestiinalaisten kansannousua, sanoi Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer keskiviikkona. – Ei riitä, että kerromme palestiinalaisille, kuinka paljon he menettävät terrorin vuoksi, vaan meidän on annettava heille myös poliittinen näkymä, sanoi työväenpuoluetta johtava Ben-Eliezer. – Ellei Georgia pysty luomaan Venäjän rajalle turvallista vyöhykettä, Venäjä käyttää oikeuttaan itsepuolustukseen ja tuhoaa itse sissien tukikohdat Pankisin solassa, Putin uhkasi. Israelin hallituksen tulisi hänen mielestään etsiä poliittista ratkaisua. Haider nimitettiin Vapauspuolueen johtoon Jörg Haider on palaamassa Vapauspuolueen johtoon. Parlamentti kokoontuu jälleen kahden viikon kuluttua keskustelemaan uudesta hallituksesta, jota Arafat esittää, sanoi parlamentin puhemies Ahmed Qorei päättäessään istunnon. Hän on kiitollinen Irakin kommunistipuolueelle. Omaa valtiota heillä ei ole koskaan ollut. Irakin lähetystön edustajan mukaan Lontoossa ei ole kyseistä keskusta. Miljoonia kurdeja elää Turkissa, Irakissa, Syyriassa ja Iranissa. Saddamille luetaan madonluvut Presidentti Bush hakee tänään YK:lta tukea hyökkäykselle Irakiin Johanna Sarjas LONTOO (STT) – Sisarentyttäreni kuoli leukemiaan kaksi viikkoa sitten Irakissa. – Yhdysvallat ei ole tappanut Saddamia. voimaministeriöiden päälliköt. Blair ehdottaa parlamenttia kutsuttavaksi yksipäiväiseen ylimääräiseen istuntoon 23. Bushille ja esitti Venäjän kansan myötätunnon Yhdysvaltain kansalle terrori-iskujen vuosipäivänä. Kaksi Ranskassa toimivaa ihmisoikeusryhmää syytti hiljattain Saddamia ”massiivisista ja järjestelmällisistä” ihmisoikeusrikoksista. Hän antoi pääesikunnalle käskyn valmistella mahdollisia operaatioita Georgian puolella. Kuva: Lehtikuva/EPA Meiju Malmberg HELSINKI (STT) Yhdysvallat on jo pitkään yrittänyt saada Irakin eripuraiset oppositioryhmät tekemään yhteistyötä Saddam Husseinin hallintoa vastaan. Järjestöjen mukaan rikoksista suuri osa kohdistuu naisiin: kesäkuussa 2000 Saddamin hallitus alkoi mestata julkisesti naisia, joita syytettiin prostituutiosta tai hallituksen vastustamisesta. Siinä on kuollut lähes 3 000 ihmistä. Putin esitti tiukan lausuntonsa loma-asunnossaan Sotshissa, jonne hän oli kutsunut ns. Bushin kovaa linjaa Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi
Pikemminkin voisi puhua rohkeasta elämästä. Toinen suuri merkitys iskulla oli ihmisten käyttäytymiseen ja heidän turvallisuudentunteeseensa. s TURUN SANOMIEN pääkirjoituksen mukaan Yhdysvallat on kääntänyt iskun propaganda-aseekseen: Toipuakseen järkyttävästä kokemuksesta ihminen tarvitsee aikaa ja muuta ajateltavaa. Mutta syvältä ajateltuna Tommy Hellstenin kehotus uskaltaa elää vaarallisesti on houkutteleva, rohkaiseva ja vapauttava. s IISALMEN SANOMIEN pääkirjoituksessa Risto Ylitalo sanoo demokratiasta muodostuneen iskun suurimman uhrin: Sotilaallisten toimien rinnalla Yhdysvalloissa ja monissa muissakin maailman maissa on terrorismin torjunnan varjolla toteutettu ja suunniteltu toimia, jotka uhkaavat paradoksaalista kyllä vakavasti ihmisoikeuksia, kansalaisvapauksia ja oikeusvaltioperiaatteita. Muistuttamalla jatkuvasti terrorin uhasta Bushin hallinto muokkaa maaperää otolliseksi omille pyrkimyksilleen ja ainakin toistaiseksi menestyksekkäästi. Monin tavoin maailma on entisensä. Euroopan keskuspankilta koronalennuksia ei olekaan luvassa, sillä euroalueen inflaatio liikkuu jo nyt EKP:n asettamalla ylärajalla. Jos näin sallitaan tapahtua, pääsevät Yhdysvaltoihin suunnattujen iskujen tekijät todellisiin päämääriinsä. Sellaisesta, jossa halu kokea ja tuntea asioita laidasta laitaan jyrää tieltään ne tavanomaiset puolustuspuheet: minä en uskalla, mitä muut sanovat, olen liian nuori/ vanha/ väärää sukupuolta/ köyhä/ tärkeä, ei ole aikaa, mahdollisuutta tai mitä tahansa. Heikkenevät resurssit ja tiukkenevat työehdot ovat kuormittavat sosiaalityöntekijöitä ja kasvattavat uupumisriskiä. Niin ei ole kuitenkaan käynyt. Niinpä hänellä oli pino punaisia asuja kätkettynä komeron ylähyllylle. Mitä enemmän kontrollia, sen vähemmän elämää. Kaikki niistä eivät sovi täysin yhteen länsimaiseen demokratiaan olennaisesti kuuluvien kansalaisvapauksien kanssa. T alouden taantuman käänne niin meillä kuin muuallakin Euroopassa on vain viivästynyt. Onnittelut benji-hyppysi johdosta! Janin, Jimin ja Jessen äiskä, Marja-Leena M. Talouden taantuman venähtämisessä arvioitua pidemmäksi on laitettu paljon viime vuoden syyskuun yhdennentoista päivän tapahtumiin. Isku kasvatti myös islamilaista fundamentalismia, maailmanlaajuista levottomuutta ja pelkoa uusista terroriteoista. Jotenkin näin meni ilmoitus viime viikolla Keskipohjanmaan Perhealbumissa. Jos ei rajoja riko tai kokeile vain rajojen rikkomisen takia eli uhmasta tai huomionkipeydestä, täytyy olla myös sisäistä varmuutta. Kyllähänminän vaihtaminen edes joskus ei-sanaan ei sittenkään kaada maailmaa. Yhtäältä sosiaalityötä pidetään hyvinvointivaltion huoltomiehenä, joka korjaa syntyneet häiriöt. Yksi tekee matkan, toinen ottaa omaa aikaa, kolmas sanoutuu irti työpaikasta. Asiakkaalla ja sosiaalityöntekijällä on oltava mahdollisuus kohtaamiseen, jossa asiakkaan ja työntekijän keskinäinen kuuntelu ja kuuleminen, osallisuus ja yhdessä tekeminen mahdollistuvat ongelmanratkaisussa. Eli pitää vain odottaa ja toivoa aikaa parempaa. Taloudellisesti yhdentyneessä Euroopassa budjettivajeet rassaavat jokaista maata. Näin uhkaa käydä myös aktivoivalle sosiaalityölle, jolle on asetettu niin paljon odotuksia. Toiveikkuutta oli ilmassa keväällä ja yleisten arvioiden mukaan syksyn piti jo näyttää suuntaa ylöspäin. Eli jos me koko ajan tarkkailemme itseämme, käytöstämme ja aikaamme, emme taida ehtiä tai uskaltaa lainkaan elää. Sosiaalityöntekijät itse näkevät työnsä palvelujen ohjaamisena, verkostojen rakentamisena eri auttajatahojen ja asiakkaan välille sekä psykososiaalisena auttamistyönä. Asiakkaalla on oikeus lakisääteisiin palveluja huoltosuunnitelmiin, joiden avulla myös tehdään näkyväksi ongelmaa ja olosuhteita, auttamisen ehtoja sekä lastensuojelun, päihdehuollon ja toimeentulotuen tarvetta. Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenyhdistys. Sitten hän otti esimerkiksi erään naisen, joka pukeutui aina hyvin tummasävyisesti, ja huomaamattomasti, vaikka rakasti punaisia, erikoisia vaatteita. Köyhyys, työttömyys ja sosiaalinen eriarvoisuus siirretään yksilöiden omalle kontolle, vaikka näiden ongelmien taustalla on usein rakenteellisia syitä, joihin yksilön on vaikea vaikuttaa. Vaarallista elämää Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Jukka Anias Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus K oko 1990-luvun ajan sosiaalityötä on tehty kasvavien palvelutarpeiden ja niukkenevien resurssien oloissa. Taantuman kääntyminen nousuun on venynyt, mutta sen ohella on järkevää muistaa myös se, että tulevasta kasvuvaiheestakin saattaa tulla maltillinen. Onkin kiireellisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin, joilla kunnallisen, lakisääteisen sosiaalityön toimintaedellytykset turvataan laadukkaiden palvelujen tuottamiseksi niitä tarvitseville kansalaisille. Yleiseurooppalainen kehitys näkyy hyvin Suomessakin. Se on kuitenkin vain osatotuus. Sosiaalityöntekijät kohtaavat päivittäisessä työssään ongelmia, jotka johtuvat asuinalueiden eriarvoistumisesta, arjen rakenteen murtumisesta, lasten kasvuolosuhteiden haavoittuvuudesta sekä tulevaisuuden näköalattomuudesta. Osittain kysymys on epäilemättä vilpittömästä surusta ja osanotosta. Toisaalta kysymys voi olla myös vallan käytöstä. Mutta hänellä oli toive tai unelma siitä, että joskus hän vielä uskaltaa niitä käyttää. päivän tapahtumiin: On sanottu, että maailma ei tuon päivän jälkeen enää koskaan tule samanlaiseksi. Simo Kattilakoski Taantuma ei taitu nopeasti Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on eurooppalaisten kollegojensa kanssa saanut viime kuukausina tuskailla budjettivajeiden kanssa. Suomen talouskehityksessä Nokia näyttelee melkoista roolia. Ammatillinen pätevyys määriteltävä säädöksin Sosiaalityöntekijät ovat huolissaan asiakkaiden sosiaalisten perusoikeuksien ja sosiaalityöntekijöiden ammatillisten oikeuksien toteutumisesta. Työssä saadun kokemuksen perusteella sosiaalityöntekijät tietävät, että ammatillisesti pätevä ja riittävä henkilöstö on avain kriisiytymisen katkaisemiseen. Onko se vain pelkkä fraasi. Voi vain arvailla, millainen paniikki meillä syntyisi, jos Nokia ilmoittaisikin näkymiensä radikaalisti heikentyneen. pirkko.niemi@mouhijarvi.fi Sosiaalityöntekijät kohtaavat päivittäisessä työssään ongelmia, jotka johtuvat asuinalueiden eriarvoistumisesta, arjen rakenteen murtumisesta, lasten kasvuolosuhteiden haavoittuvuudesta sekä tulevaisuuden näköalattomuudesta. Yhteiskunnan ja asiakkaiden heittämiin haasteisiin vastaaminen edellyttää osaavien työntekijöiden lisäksi lainsäädännön tarjoamia välineitä ja yhteistyövelvoitteita monille osapuolille. Euroopassa onkin pantu paljon toivoa Euroopan keskuspankkiin. Jokaisella on haaveita ja unelmia. Lyhytnäköisillä säästöillä palvelutarpeita siirretään tulevaisuuteen, jolloin ne näkyvät kalliina toimintakyvyn menetyksinä ja laitoshoidon kustannuksina. Erityisesti pysäytti esimerkki, jonka hän pohjusti kertomalla heistä, "jotka kuolevat viisikymppisinä, mutta haudataan vasta seitsemänkymppisinä". Orastava keväinen toiveikkuus kasvusta on edelleenkin epävarmalla pohjalla. Kuva: Clas-Olav Slotte Sosiaalihuollon kriisissä uhattuna asiakkaan ja työntekijän oikeudet s AAMULEHDEN pääkirjoituksessa arvioidaan monien muiden lehtien tavoin viime vuoden syyskuun 11. Tietysti yhteiskunnan sisällä elävällä täytyy olla jotkin rajat ja säännöt. Nopea muutos ei tapahdu itsekseen, vaikka kuinka sitä odottaa. Ja näkymät ovat kaikissa euromaissa samansuuntaiset: pörssien alavireisyys ja valtioiden budjettivajeet syövät osaltaan kasvun edellytyksiä. Uskomatonta. Yhteiskunnallisesti ja palkkauksellisesti arvostettu sosiaalityö, lainsäädännön tuki, riittävä hallinnollinen/esimiestuki sekä työnohjaus ja täydennyskoulutus ylläpitävät sosiaalityöntekijän työkykyä, ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta sekä sosiaalityön tuloksellisuutta. Nokia onkin ottanut tavakseen pitää yllä nousutoiveita, sillä se on tihentänyt osavuosikatsausten ohella tulosennusteidensa julkistamista. Kroonisesti kiltti voi päättää, että hänen ylitseen ei enää kävellä. Ja luottaa hyvään onneen. Aina muita palvellut voi opetella tervettä ja oikeutettua itsekkyyttä. uutisessa "kiireessä" paikoin Tommi) Hellsten puhui ajanpuutteen yhteydessä Kokkolan luennossaan vaarallisesta elämästä. s ÖSTERBOTTNINGENIN pääkirjoituksessa Börje Hästbacka ottaa myös kantaa syyskuun 11. Vääristyneitä odotuksia niukkoja resursseja Sosiaalityön roolia rasittaa moni vääristynyt odotus. Seurauksena ollut köyhäinhoidollisten piirteiden palaaminen sosiaalityöhön. Ymmärrettävästi sekä Suojelupoliisi että entinen erityisavustaja itse ovat tässä vaiheessa lyhytsanaisia. Oikeastaan vaarallinen pitäisi panna ainakin lainausmerkkeihin, sillä kuten yleensä sanat, tämäkin saattaa poikia ihmisten mielissä täysin eri tulkintoja. Yksikään maa ei voi myöskään itsekseen ryhtyä julkisin investoinnein tai veronalennuksin elvyttämään talouttaan, koska ne silloin rikkoisivat yhteisesti sovittua linjaa. Japanissa talous on julkisen vallan tukitoimista huolimatta viistänyt alhaalla pitkään, eikä Yhdysvalloissakaan keskuspankin useat korkoratkaisut ole suuntaa nopeasti kääntäneet. Budjettivajeet ja kasvaneet työttömyysluvut eivät taitu nopeasti jyrkkään nousuun. Amerikkalaisille tätä ei ole suotu. Esimerkiksi toimeentulovaikeuksiin kytkeytyy lähes aina monimuotoisia vaikeuksia, terveydestä lapsenkasvatukseen. Kyllä ja ei. Nyt esille nostettu epäily on mittaluokaltaan kuitenkin tyystin toinen kuin esimerkiksi oululaisen yliopisto-opettajan, sak-laisen toimitsijan tai vasemmistoliittolaisen kansanedustajan tapaukset. Suurin merkitys iskulla oli talouden taantumaan ja ehkäpä maailmanlaajuiseen lamaan. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan mielipidetoimittaja. Yleiseurooppalainen talous pysyy siten edelleen odottavalla kannalla eli vanhalla mantereella toivotaan sysäystä lähinnä Yhdysvalloista, jotta se kääntäisi talouden mittarit ylöspäin. Toivottavasti Alpo Rusiin kytketyt Stasi-epäilyt selvitetäänkin tarkasti. Samalla lailla kuin asiakkaat syyllistetään yhteiskunnallisista ongelmista, jätetään sosiaalityöntekijät yksinään kohtaamaan kiristyneiden normien ja asenteiden synnyttämä asiakkaiden hätä ja viha. Kuten Tommy Hellsten sattuvasti totesi: sisäinen turva vähentää ulkoisen yliturvallisuuden vaatimusta. Tämä kaikki yhdessä näkyy sosiaalityöntekijöiden lisääntyvänä sairastavuutena sekä pakona muihin tehtäviin. Tämä edellyttää myös riittävää aikaa ja rauhallisia, asiakkaan intimiteettiä kunnioittavia olosuhteita. Pahimmillaan unohdamme kokonaan, että olemme täällä omaa(kin) elämää varten. Ulkoministeriön virkamies painii heihin verrattuna kokonaan eri sarjassa. 43 v. Asiakkaiden monimutkaiset psykososiaaliset ongelmat edellyttävät laaja-alaista perehtyneisyyttä yksilön ja yhteisön väliseen vuorovaikutukseen sekä sosiaalisten ongelmien syntymekanismeihin. Kuva: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä Stasi ja Rusi s Ylen tv-uutiset kohahdutti suomalaisia tiistaina kertoessaan entisen presidentin Martti Ahtisaaren keskeisenä erityisavustajana toimineen Alpo Rusin mahdollisista suhteista entisen DDR:n turvallisuuspoliisin Stasin kanssa. Ilmoitus tuli eläväksi, kun Tommy (josta tuli Kp 11.9. Esimerkiksi ehkäisevää ja harkinnanvaraista toimeentulotukea olisi voitava nykyistä paremmin käyttää sosiaalityön välineenä. Kun täyttymätön toive toteutuu, se synnyttää meistä sen, mikä me todellisuudessa olemme. Tämän muutoksen seurauksena pitkällä tähtäyksellä saattaakin käydä niin, että suurimpia häviäjiä ovat sittenkin länsimainen demokratia ja vapaus. Viime syyskuun terroritekoja on haluttu pitää näyttävästi esillä kaiken huipentuessa tähän päivään, jolloin puheissa ja mediassa on vain yksi aihe. Tosiasioiden tunnustaminen voisi olla viisasta, sillä nopealla käänteelle ja jyrkälle kasvulle ei ole ollut näköpiirissä järkeviä perusteluja. Silloin mennään kuitenkin liian pitkälle, jos terrorismin vastaisen taistelun varjolla ryhdytään esimerkiksi ahdistelemaan normaalia poliittista toimintaa harjoittavaa oppositiota. Massamuotoiset, tarkoin hallinnollisesti ja taloudellisesti normitetut palvelut eivät ota riittävästi huomioon yksilöllistä elämäntilannetta ja avuntarvetta. päivän merkitystä maailmaan muuttumiseen. Taloudessa toiveet nojaavat valitettavan usein ylioptimismiin. Henkilöstöresurssit ovat pysyneet entisellään tai jopa supistuneet. Kaiken lisäksi yhteisvaluutta euron vahvistuminen on myös osaltaan hillinnyt talouskasvun aineksia. Keskeisten suomalaisvaikuttajien Stasi-yhteyksistä on vihjailtu aina silloin tällöin. Koronlasku kiihdyttäisi välittömästi inflaatioita eli söisi pohjaa yhteisesti päätetystä politiikasta. Kärjistäen voi todeta, että kaupunkikuntien sosiaalitoimistoissa on pysyvät asiakkaat ja tiuhaan vaihtuvat työntekijät. Tuskin kukaan haluaa elää tosi vaarallista elämää, jossa henkiparka roikkuu jatkuvasti hiuskarvan varassa. Toisaalta sosiaalityölle asetetaan mahdottomia tehtäviä, esimerkiksi kontrolloida lastensuojelun asiakasperheen päihteiden käyttöä, huolehtia perheen taloudesta ja vuokranmaksusta, jotta lapset eivät kärsisi. Simo Kattilakoski EEVA INKERI KLUUKERI Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 10. Sen näkymien nopea heikentyminen voisi johtaa dramaattiseen kierteeseen, mitä kukaan tuskin toivoo. Sosiaalityöntekijöistä tulee asiakkaiden silmissä syntipukkeja toimeentulotuen leikkauksiin tai väheneviin palveluihin. Tilannetta kuvaa hyvin se, että toimeentulotukiasiakkaiden määrä on kaksinkertaistunut ja huostaanotot ovat lisääntyneet hälyttävästi. Tai menee ja hyppää benji-hypyn. Pirkko Niemi Kirjoittaja on sosiaalityöntekijä ja Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry:n puheenjohtaja. Tilanne ei edesauta hyvälaatuisten palveluiden saamista eikä tuloksellisuutta sosiaalityössä. Siltä on odotettu korkojen laskua eli samanlaisia vetoja kuin esimerkiksi Japanissa tai Yhdysvalloissa, mutta ehkäpä juuri näiden maiden kokemukset ovat viittoneet suuntaa EKP:nkin keskeisille päättäjille. Lehden mukaan ylilyöntejä pitää varoa: Monessa maassa niin lännessä kuin idässä on viime syyskuun jälkeen on säädetty uusia turvamääräyksiä ja kiristetty entisten tulkintaa. Talouden kasvua kuvaavat käyrät eivät olekaan nousseet viime keväänä toivotulla tavalla. Mutta pienestäkin voi aloittaa. Yksilöllistä tukea joustavammin Psykososiaalisen tuen, palveluohjauksen, palvelujen kohdentamisen ja ongelmanratkaisun edellytykset luodaan suunnitelmallisessa työskentelyssä, jossa on yhteisesti asetetut tavoitteet. Sosiaalityön ammatista on tehtävä säädelty ammatti ja asianmukaisen koulutuksen saaneet sosiaalityöntekijät on rekisteröitävä. Sosiaalityöntekijät näkevät ajalle tyypillisenä ongelmana sen, että yhteiskunnalliset ongelmat yksilöllistetään. Kipeän totta ehkä monenkin kohdalla. Joillakin koko elämän. Niiden "punaisten vaatteiden" mitä ne itse kullakin sitten ovat kaivaminen kaapista saattaa tuntua niin vaikealta, että se kestää useita vuosia. Joistain niistä ovat kansalaisvapauksia vaalivat järjestöt jo älähtäneet, mutta todellista uhkaa olemassaoleville demokratioille niistä ei ole tähän mennessä ollut. Suunnitelman avulla myös sitoudutaan yhteisesti työskentelyn tavoitteisiin, jotka tähtäävät muutokseen kohti asiakkaan parempaa elämänlaatua. Sosiaalityön toimintaedellytyksenä on pidettävä myös sitä, että sosiaalityöntekijän asema lakisääteistetään
Elvi Löhönen KOKKOLA Sisältöä ja laatua elämään Nettikysymyksen 227 vastaajasta lähes 70 prosenttia uskoo hyökkäyksen Irakia vastaan toteutuvan. Yksi pienen koululapsen pappa KANNUS PS. P yhä typeryys ja evankeliumin irvikuvat hallitsevat vielä miespappien keskuudessa niitä, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä naispappien kanssa. Minusta ei taida pitää enää huolta kuin porvarit, joista minua lapsena peloteltiin. Jos täällä sovellettaisiin eri uskontojen fanaattisia lakeja, niin naiset olisivat miesten riistaa ja joutuisivat pukeutumaan ja toimimaan miten milloinkin ja hyppimään pelosta seinille. Oman leppoisuutensa tuo opiskeluun se, ettei oppeja tarvitse tenttiä. Se oli niin järkyttävä tapaus. Tapio Dahlman PIETARSAARI – Ei pelota enkä ole iskua miettinyt, vaikka siitä onkin puhuttu paljon. Tästä ei kuitenkaan voida syyttää sähkölämmityksen valinneita vaan sähkön tuottajia ja myyjiä, jotka lyhyen tähtäimen voiton sokaisemina houkuttelivat kiinteistöjen omistajia ottamaan sähkö lämmitysmuodokseen. "pitkä ja kapea leipä" ei takaa samaa tasoa eläkkeellä, vaan toimeentulo pienenee ja pienenee. Taitaa olla unohtunut edustajiltamme työteko ja tekijät kokonaan. Ellei heillä ole halua tai kykyä palvella yhdessä naisten kanssa, heidän on syytä siirtyä muihin hommiin. Puolukka-aika jatkuu vielä. Sama pätee sananjulistajiin ja pappeihin. Naisella ei vielä tuolloin ollut edes sielua, ja hän oli koiran veroinen ja aina jonkun miehen omaisuutta. Vaikka uskonto on ollut vuosituhansia miehille vallan väline, niin tapa ei voi enää sopia hengellisen seurakunnan toimintakulttuuriin. Olisi melko typerää, jos kaupan kassa sanoisi, ettei omaantuntoon vedoten voi palvella määrätynlaisia ihmisiä. Toivomus VR:n vastaavalle työnjohdolle: Vartioimattomien ylikäytävien turvallisuuden parantamiseksi tarttis tehdä jotakin. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki Sanotaan, että lapset ovat eläviä liikennemerkkejä. Luvataan vaikka mitä, ja sekin jo mieltä lämmittää, saanhan taas uskoa tulevaa varten, että kyllä tämä tästä. On aivan turha vedota Paavalin vuosituhansia vanhaan ohjeeseen, jossa mainitaan, " nainen vaietkoon seurakunnassa" ja ei ole soveliasta, että nainen opettaa sekä valittavan pitää olla mies. Niinpä on pienempi paha, että sähköpulan sattuessa osa paljon sähköä käyttävästä teollisuudesta kytketään irti sähköverkosta. Näin saataisiin ehkä teho riittämään sähkölämmitykseen suurten tuotantotappioiden kustannuksella. Tykkäätkö poimia puolukoita, kysytään seuraavaksi. Ehdimme tänä syksynäkin odottaa opiskelun alkamista. Raamatussa sanotaan: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana." SAK on suurin jarru veroalen toteuttamiselle. Made in HongKong KOKKOLA. Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. Sähkötehon puute talven kylmimpinä päivinä johtuu sähkölämmityksen lisääntymisestä ja siitä, että voimalakapasiteetin varaaminen sähkölämmityksen aiheuttamien kulutuspiikkien ajamiseen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Kysyminen ja keskustelu on luvallista, jopa toivottavaa. Clintonin aikana sellaista ei olisi tapahtunut, mutta Bush-poika jatkaa siitä, mikä hänen isällään jäi kesken Persianlahden sodassa. SAK sanoo asialle kyllä. Nyt katsotaan pienija keskituloisten edut. Sosialistiporvari KOKKOLA Kuka edustaa työväestöä. Sakeat vesakot estävät näkyvyyden. Niinistön on hyvä muistaa, että valtaosa eläkkeistä on alle 1000 euroa. Ei kirkko voi elää vain menneissä, sen on myös elettävä ajassa. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Hän lausunnossaan pitää entistä TEL-puoliväli-indeksiä parempana vaihtoehtona työeläkkeiden ostovoiman turvaamiseksi, eli 50/50, kuin uutta esitettyä. Takana Martti Korhonen, alueja kuntaministeri. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Ja siitä jatkuu opiskelumme. Mitään ei ole vesakkojen suhteen tehty. Huomioidaan myös opiskeluaika, hoitovapaat ym. Mutta se suurin "mörkö" uuteen eläkelakiin on kuitenkin ujutettu: Nykyisin käytössä oleva "taitettu indeksi". Tulevaisuuden eläkeläisillä (tuleva eläkelaki), jo alle 65-vuotiailla, tulee olemaan sama kohtalo, että eläkkeiden ostovoimaa tarkistavalla nykyisellä "taitetulla indeksillä". Jos katsotaan vielä sanan synnyintapahtumia, niin tuolloin toimintaympäristönä oli täysin juutalainen naiskielteinen maailmankatsomus, ja sitä on aivan turha vetää nykyaikaan. Olimme kaikki kolme menossa K-P:n Kamariorkesterin juhlakonserttiin ja kiire oli. Tehopula talven kylmimpinä päivinä on vakava uhka yhteiskunnalle. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Ns. Verkon ylösajo kaatumisen jälkeen olisi erittäin vaikeaa kaikkien sähkölämmittimien vaatiessa yhtäaikaa täyttä tehoa kylmenevissä kiinteistöissä. On täysin unohdettu tai pantu sivuun sellainen hyvä, ennen oikeaksi koettu asia kuin veronmaksukyky. Ay-liikkeet ovat tyytyväisiä (paitsi Akava). Esimerkiksi Kannuksessa Roikola-Alaviirre tieltä pienet, 6-12 -vuotiaat koululaiset tulevat pyörillä pihoilta ja tanhuvilta. Nopeasti pienten ja pienehköjen työeläkkeiden ostovoima vajoaa hiekkaan ja näin työvuosien työllä ansaittu eläke menettää ostovoimaa. Eläkettä voi kerryttää 1,5 % vuodessa, 1,9 % ja 4,5 %. Tiealue kuuluu puhdistaa yhden metrin verran vielä ojan takaakin. eläkkeiden yhteensovitus poistetaan, joten eläke voi olla enemmän kuin 60 % laskennallisesta eläkepalkasta. Kysyin, minkä vuoksi on pienituloisia, jos SAK on vuosikymmenet ollut pienituloisten asialla. Se olisi ainoa keino verojen alentamiseen matalapalkkaisille. Kun luennoitsijat ovat eri puolilta Suomea, korkeasti oppineita ja asiantuntijoita, niin tilaisuuksiin löytyy mielenkiintoisia näkökulmia. Isolla rahalla Venäjä ehkä suostuisi tarvittaessa ajamaan alas omaa teollisuuttaan, jotta sähköä voitaisiin toimittaa Suomeen tuhlattavaksi lämmittämiseen. Tarkentaisiko GoldQuest -nimisen yrityksen edustaja, miksi mukaan pääsyyn vaaditaan 1000 dollaria. Se lisäisi sekä lasten että vanhempien turvallista liikkumista. Totesin sananparren tavoin: "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat." Eipä tekstiäni julkaistu; se loukkasi kai lehden periaatteita kuten muutkin kirjoitukseni. Sitä ei saa tapahtumattomaksi, mikä tapahtui. Heille 0,5 % yksikön SV-maksun alennus merkitsee kuitenkin jonkinlaista tulonlisää, toisin kuin valtiovarainministerin suunnitelmat verotaulukoiden rukkaukset. Kansan Uutisissa (vas.) kerrottiin varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaaran lausuneen, ettei veroalea kohdistettaisi elintarvikkeiden arvonlisäveron vaan palkkojen verotuksen alentamiseen. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Nykyinen käytäntö on alentunut yli 65-vuotiaiden eläkeläisten ostovoimaa jo noin 6 prosenttia vuodesta 1996 lukien. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Myös käsite, että eläke on jatkopalkkaa, on syytä jo ajatuksenakin heittää pois, kun mennään tähän indeksikäytäntöön. Ei tätäkään toteuteta käytännössä. He eivät näe, mitä tiellä liikkuu. EU-maissa keskiarvo on 10 prosenttia. Mutta onneksi on tulossa vaalit, ja kaikki alkaa taas muuttua. Terroriisku oli Yhdysvaltojen presidentin oman ulkopolitiikan seurausta. Me eläkkeellä olevat, jotka olemme jääneet eläkkeelle ennen tämän uuden lain syntyä, tarvitsemme tulevaan lakiin merkinnän siitä, että ns "vanhojen eläkeläisten ostovoimatarkistus" suoritetaan entisen TEL-lainsäädännön mukaan, eli eläkkeitä tarkistetaan vuosittain 50 prosenttia palkkaindeksiin ja 50 prosenttia elinkustannusindeksiin. Eläketurvakeskuksen toiminnanjohtaja huomauttaa tästä samasta asiasta lehtihaastattelussa. Marja Vilpula, teksti Clas-Olav Slotte, kuva KOKKOLA (KP) Anna-Liisa Tuomaala KOKKOLA – Jossain vaiheessa on ollut mielessä, että uusikin isku voi tulla, mutta tosissani en siihen usko. Uusi eläkelaki syntyy. Meidän ostovoimaamme eläkkeissä tarkistetaan vuosittain alle 65vuotiaille, entisen TEL-indeksin, eli 50/50 mukaan ja yli 65-vuotiaille ns. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Sauli Niinistön malli merkitsisi selkeää verotuksen siirtämistä yhä enemmän vähätuloisten kontolle, johon päämäärään hänen puolueensa yleisemminkin pyrkii. Absoluuttisissa uskonnoissa on vieläkin niin mielivaltaisia tulkintoja, ettei kenenkään soisi niitä ihannoivan. Toivoisin, että raivaus suoritettaisiin pikimmiten. Lähetin Ahmavaaralle vastineen Kansan Uutisten välityksellä. Näin saadaan se eläke, jonka tulet saamaan. Varsinkin kun näkee, mitä Kannuksen Valtakadulla tehdään. Joka ei siihen kuvaan sovi, hänen on syytä hakeutua muualle. Opiskelun lisäksi on sosiaalista kanssakäymistä toistemme kanssa milloin kahvipöydän ääressä milloin muuten. Olemme olleet laman ja leikkausten uhrina kyllin kauan. Meille ikäihmisille järjestyy sopivaa opiskelua ikäyliopiston kautta. Kas, kun terve uteliaisuus elää meissä. Barbro Jaakonaho HAAPAJÄRVI Miksi tonni. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. On aina juhlapäivä, kun pääsemme pariksi tunniksi itseämme parempaan seuraan ja asiantuntevan tiedon maailmaan. Että lähtekää ihmiset liikkeelle nyt kun mahdollisuus on avautunut. Onko mahdollista saada valot. Roikolan koulullakin pyöräilee kolmisenkymmentä oppilasta, jotka eivät ole autokyydin piirissä. Eila Loukiainen KOKKOLA – Ei pelota, eivät kai ne niin hulluja ole, että uudelleen iskisivät. Samalla poistuu nykyinen "ikäsyrjintä" yli 65-vuotiaiden kohdalla. Kauko Manner KOKKOLA Loppuuko verkosta vääntö. Koulua on käyty nyt yhden kuukauden verran. Aarre Minkkinen TOHOLAMPI Hyöty matalapalkkaisille Rahaministeri moittii muuta eduskuntaa populismista, kun he eivät hyväksyneet sairasvakuutusmaksun korotusta. Tienvarsivesakot raivattava Kun elämme tietoyhteiskunnassa, niin kaikkien on jatkuvasti opittava uutta pysyäkseen ajantasalla elämänmenon kanssa. Sähkömarkkinoiden vapautuminen on lisäksi kiristänyt kilpailua, jolloin kannattamatonta tuotantoa on jouduttu karsimaan. Kantaverkkoyhtiö Fingridin toimitusjohtaja uskoo, että Suomessa sähköä riittäisi vaikeanakin talvena Venäjän tuonnin ansiosta (HS 22.8). Olen katsonut nyt iskuista tehtyjä dokumentteja eikä aihe kosketa enää sillä tavalla kuin vuosi sitten. Vuorio kysyy, miksi Pohjolan Voiman toimitusjohtaja ei mainitse tällaista mahdollisuutta vaan sanoo, että sähköä paljon kuluttavaa teollisuutta pysäytetään tarvittaessa talven kulutushuippujen aikana. Rakkauden evankeliumi ei lue tuollaista tekstiä. Ensimmäisellä luennolla FT Reijo Ahtokari Helsingistä selvitti sitten Salat ja valat vapaamuurarien toiminnasta. Pitäisi vihdoinkin ymmärtää, kuinka kallista kansantaloudelle energiahuolto on sellaiselle kuluttajaryhmälle, joka tarvitsee huipputehonsa yhtäaikaa talven kylmimpinä päivinä, ja ryhtyä toimiin tämän epäkohdan korjaamiseksi. Luotettavaa, tutkittua tietoa on tarjolla monilta aloilta. Venäjältä saadaan kuitenkin vain perusvoimaa pohjakuormaa varten eikä sähkölämmityssäätötehoa, sillä Venäjänkään ydinvoimaloita ei voida teknistaloudellisista syistä ajaa ulkoilman lämpötilan vaihteluiden tahdissa. Hei haloo, mamma haluaa sauvakävellä Kokkolan Patamäessä myös pimeällä. Sopii ollakin, eläkkeitä kertyy jo 18 vuodesta alkaen (entinen 23 v.) Ns. Työväestö taitaa joutua muuttamaan jäsenkirjaansa Ruiskaunokin Ruusun sijasta. Naisen sielu löytyi vasta joskus 1500-luvulla, ja nyt nainen on kokonaisuus ja tasaveroinen. Raamattu on tältä osin päivitettävä uudestaan. Miksei viranomaiset raivauta tienvarsia näkyvyyden parantamiseksi. Tievarsien puhdistuksen ei pitäisi olla rahasta kiinni. Taimi Nurminen PYHÄJÄRVI Uusi eläkelaki syö taas ostovoimaa Sosiaalija terveysministeri Maija Perho vastausvuorossa eduskunnan viimetorstaisella kyselytunnilla. Eläkepalkka työvuosien ansioista korotetaan kulloinkin eläkkeellejääntiajankohtaan niin, että kerrytetyt eläkkeet indeksoidaan 80 % palkkaindeksillä ja 20 % elinkustannusindeksillä. Omat asiat on saatu kuntoon ja tulevaisuus turvattu, kun on vain edustettu itseään. eläkekertymäajaksi. Timo Virmavirta KOKKOLA Niinistön populismia "Kokoomus haluaa järeämpiä toimia työllisyyteen." Työväen ihmisenä ihmettelen suuresti tätä otsikkoa, joka on ollut aiheena Kolilla pidettävässä kokoomuksen kesäkokouksessa. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Kuvitus: Clas-Olav Slotte Timo Vuorio on huolissaan Pohjolan Voiman toimitusjohtajan sähköpulapuheista (HS 22.8.) ja ehdottaa useampien voimaloiden käyttämistä pienemmällä teholla kutakin, jotta lisätehon tuottaminen tiukassa tilanteessa olisi helpompaa (Kp 6.9). Mielestäni Niinistö itse syyllistyy mainitsemaansa populismiin, väittäessään eduskunnan valitseman linjan suosivan yksipuolisesti suurituloisia eläkeläisiä. Veikko Kivikangas PIETARSAARI Rakkauden evankeliumi. Näyttää siltä, että vilkasliikenteisellä tiellä autoilijat eivät aina huomaa mitä liikennemerkki tarkoittaa. Se oli Paavalin subjektiivinen käsitys ja tuo vuosituhansia vanha määritelmä ei voi enää istua nykyaikaan. Tapaamiselle osaamme antaa arvoa. Missä on entiset työväestön edustajat, kun eivät enää perää työtä kansalle. Verotuksen yhdenvertaisuudesta palkansaajiin verrattuna en ole huomannut mainintaa. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 Gallup keskipohjanmaa.net lyhyet Pelottaako uusi terrori-isku. Tämä on johtanut siihen, että valtion huoltovarmuuskeskus joutuu jatkossa maksamaan niin sanotun hitaan varakapasiteetin ylläpidosta (Kp 7.9), jottei verkosta lopu vääntö kovien pakkasten aikana. Uskonnollisten yhteisöjen sisällä on aina ollut erittäin naiskielteisiä miehiä, ja koska uskonto on suonut heille vapaan temmellyskentän, he ovat käyttäneet sitä hyväkseen. Kiitos! KOKKOLA Mammalle valot! Apua paikalle Suuri kiitos sille tuntemattomaksi jääneelle pariskunnalle, joka lainasi Kokkolassa kännykkänsä viime lauantaina, jotta sain soitettua apua sammuneelle nuorukaiselle. Vasemmalla Sauli Niinistö ja oikealla Jari Koskinen. Vain vajaa viidennes vastaajista ei siihen usko. Mielestäni hän olisi silloin väärällä alalla. Daniel Uusitalo EVIJÄRVI – Vaikeahan sitä on sanoa, mutta ei olisi mikään ihme, vaikka joku koristelisi maamerkkejä uudestaan. Miesten on siitä vapaaehtoisesti vaikea luopua, mutta se pitää korjata demokratialla ja tasa-arvolla. Opiskelu ei siis ole suorituspainotteista. Tämä eri ikäkausina. Vaikka eihän sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu. Asia on sovittu tiekatselmuksessa silloin, kun tienvarret erotettiin viljelyksistä. Kosti Lepojärvi KOKKOLA – Enpä osaa sanoa, pelottaako. Onhan myös kirjoitettu " tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla," mutta olisi melko vastenmielistä, jos miehet vielä pussailisivat toisiaan. Pyhyys on pahuutta, jos sillä erotellaan työkavereita. Nyt voi tulla iskuja Irakissa, jos jenkit suuttuvat. Hyökkäys toteutuu Elintarvikeliiton liittokokouksen päätöksistä uutisoitaessa yksi keskeisimpiä oli mahdollinen veroale, joka olisi käytettävä kokonaan elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseksi 17 prosentista 12 prosenttiin. "taitetun" indeksin mukaan, eli korjataan ostovoimaa 80 prosenttia elinkustannusindeksiä ja 20 prosenttia palkkaindeksiä käyttäen. On aivan turha julistaa rakkauden sanomaa, jos pitää toisia karsinoida, ja kieltäydytään yhteistyöstä naisten kanssa. Tätäkö miespapit haluavat. Miten autoilijat voivat nähdä lasten tulon tielle, kun vesakot ovat jääneet tienvarsilta raivaamatta. Seurasinkin iltapäivällä televisiosta muistopäivän tapahtumia. Yrityksen edustajan vastineessa (Kp 5.9.) jätettiin taitavasti taka-alalle alkusijoitus, etenkin sen suuruus. Seurakunta ei saa olla mikään salaseura, jossa on omat mielivaltaiset toimintalait
Ajatus haudattiin, mutta sitä ennen koulutusta karsittiin, eikä aloituspaikkojen uusi lisääminen pure vielä täydellä tehollaan. Loput 36 kk:n aikana 32 E/kk. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 13 Lestijokilaakso Yhteystiedot Toimittaja: Kari Viiperi (06) 827 2322 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi B Compaq Pressario 4502EA Intel Celeron 1400 Mhz-suoritin väylänopeus 133 Mhz 17. Perhonja Lestijokilaaksosoissa ainakin poliisin odottelu voi kestää kauan: piirin miehitys on suhteellisesti toiseksi vähin koko maassa, mutta etäisyydet ovat Lapin mitoissa. Kaustisen kihlakunta roikkui listan hännässä toiseksi viimeisellä paikalla suhdeluvulla 1 294. Loput 36 kk:n aikana 32 E/kk.. Valtakunnan keskiarvoksi saatiin 19,9 minuutin toimintavalmius. Kaustisen kihlakunnan alueella poliisia pitää vartoa yli kaksi kertaa kauemmin kuin naapureissa. Tässä tapauksessa Kannuksen miehet palasivat hirvikolaripaikalta Himangalta, kun poliisit Kaustiselta joutuivat samaan aikaan Lappajärvelle. Ajoon tärvääntynyt aika oli molemmissa suunnilleen kolmasosa Kaustisen vastaavasta. Hylkilän mukaan pula avointen paikkojen hakijoista jäynää alaa yleisesti. näyttö ATX-kotelo 56 k modeemi Windows XP SF, F-Securen viruksentorjunta tai osamaksulla 32 E/kk Maksutapa E toimituksen yhteydessä. Ongelma kärjistyy, jos hälytysten suma kasaantuu ajallisesti, mutta hajoaa maantieteellisesti. TFT näyttö 128 Mb keskusmuisti 20 GB kiintolevy 8xDVD-asema 56 kb v. Helsingissä poliiseja työskenteli asukaslukuun verrattuna nelisen kertaa enemmän kuin Perhonja Lestijokilaaksossa. suomenkielinen Windows XP Home SF HP XE 4100 kannettava tietokone tai osamaksulla 32 E/kk Maksutapa 550 E toimituksen yhteydessä. Pula-aho, rallatteli ikivihreänsä vinyylille 32 vuotta sitten. Kuva: Jukka Lehojärvi/arkisto. Naapureissa tuplasti parempi valmius Kaustisen kihlakunnan palkkalistalla on 22 poliisia mukaan lukien päällikkö ja komisario. Muutamat tunnusluvut poliisin tulostietojärjestelmästä vahvistavat, että ongelma on todellinen, ja poliisipalvelujen saatavuus vaihtelee lähes ääripäästä toiseen hyvinkin pienellä alueella. Hylkilä pitää itsestään selvänä, että näin suuri muutos vaatii sisäänajonsa. – Alussa tulee ainakin jonkinlaisia siirtymävaiheen ongelmia. Works 200 ja Word 2000 SF DGC tehopaketti AMD Athlon XP 1700+ (1466 Mhz) 256 Mt DDR keskusmuisti 60 Gt kiintolevy 1,44 Mt levykeasema, DVD-asema Samsung 40x10x32 CD-RW-asema GeForce 4 MX-420 64 Mt Tv-out näytönohjain Äänipiiri ja 150 W kaiuttimet Q 17. Maksutapa 350 E toimituksen yhteydessä. Sen ajan hitti väitti, ettei naista, poliisia tai taksia näe tarvitessa. Lisäksi verkkopäätevuokra DATAYHTEYDET Dna-GRPS yhteys kiinteään hintaan 16,65 E/kk NOKIA 6310i GPRS puhelin Kari Viiperi (KP) Leo Jokela alias G. Suorinta pikitietä pitkin Perhon Möttösestä pitää sompailla sunnilleen kaksisataa kilometriä piirin pohjoiselle äärirajalle Himangalla. Keskimääräiseksi Kaustisen toimintavalmiudeksi on kellotettu tänä vuonna 31,3 minuuttia, joista 22,2 meni matkantekoon. J.K. Loput 36 kk:n aikana 32 E/kk. Luoton hinta osamaksulla 1822 96 E Osamaksulla 32 E/kk Ylivieska 08-425 263 Kannus 06-870 407 Surffaa kiinteällä kk-maksulla Baana Kotinetti modeemi 20,80 euroa/kk (Baana kytkentämaksu 42 euroa) Baana Kotinetti modeemi käyttäjänä olet netissä niin paljon kuin haluat samalla kiinteällä kuukausimaksulla Parhaa t liittym ät edullis immat hinnat MEILT Ä Kiihdytä nyt Laajakaistalle edullisesti! Nyt sinulla on tilaisuus sujahtaa helposti laajakaistakäyttäjäksi! PPO:n Baana ADSL-liittymien ASENNUSMAKSU nyt vain Tarjous vain kotiasiakkaille ja voimassa la 7.9.02 saakka. Saa nähdä, miten homma saadaan toimimaan. Tilastossa on kahdeksalta kuukaudelta A-ja B-lähdöt eli kiireisimmät tehtävät, joiden perään lähdetään pillit päällä. Paikalle lähin partio vaikka rajan takaa Poliisiylijohtaja Reijo Naulapää tutustui kihlakuntaan paikan päällä maaliskuussa ja myönsi, että 22 miestä on vähin, millä poliisipiiri toimii. suomenkieliset ohjel-mistot Windows XP sis. Yhteistyö on ollut lähes elinehto. Poliisien määrä lähes pienin Suomessa oli viime vuonna keskimäärin yksi poliisi 734 asukasta kohti. Tällä haavaa tyhjillään on kolme vakanssia, kun eläkkeelle lähteneen ja kihlakuntaa vaihtaneen lisäksi otetaan lukuun päällystökurssilainen. Hylkilän mukaan joka paikkaan poliisi on kuitenkin saatu – ennemmin tai myöhemmin. Myös Liikkuva poliisi on sitoutunut lähimmän partion järjestelmään eli homman hoitaa se, joka on lähinnä jouten. Se on ainakin selvää, että päivystysuudistus lisää kenttäjohtajiemme työtä ja vastuuta, Kaustisen poliisipäällikkö tietää. SoundBlaster yhteensopiva JBL-aktiivi-kaiuttimet takuu 2 v. Luoton hinta osamaksulla 1622 96 E TIETOKONE JA INTERNETYHTEYS SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN Celeron 1.13 GHz prosessori 14.1. Paasikivi valtioviisaana muistutti, ettei maantieteelle mahda mitään. Yhdeksän kunnan poliiseilla kuluu suhteettoman paljon aikaa kumipyörillä. Luoton hinta osamaksulla 1271, 96 E tai osamaksulla 32 E/kk. Marraskuussa hälytykset sekä palolaitoksille että poliiseille tulevat Vaasan keskuksen kautta. Sairastumiset, lomat ja koulutus verottavat vähäistä väkeä aika ajoin, mutta viikonloput voidaan silti pyörittää lähes poikkeuksetta kahdella partiolla Kaustiselta ja Kannuksesta. – Kuluu aikaa ennen kuin tilanne palautuu normaaliksi. Poliisien keikka-aikaa palaa asvaltille Lestija Perhonjokilaakson ongelmat tiivistyvät Paasikiven viisauteen ja Jokelan viisuun Viikonloppuna pyritään työllistämään kaksi partiota, eri asia, missä ne milloinkin liikkuvat. Pietarsaari ja Kokkola ovat toisessa ääripäässä sijoittuen valmiudeltaan kolmanneksi ja neljänneksi. Kihlakuntien rajat eivät kahlitse poliiseja. Kannuksesta lähtee tarvittaessa virkaapua Kokkolaan ja Pietarsaareen, ja päin vastoin. Lestija Perhonjokilaaksot erottuvat selvästi pulmallisimmaksi kolkaksi Keski-Pohjanmaalla. Tarvittaisiin tervettä resurssia eli valmistuneita saisi olla enemmän kuin avoimia paikkoja, toivoo Hylkilä, jonka mukaan maaseutupiirit eivät houkuttele enää samaan malliin kuin muinoin. Hänen paikkansa ei tosin tule hakuun, kuten kaksi muuta. Viime vuosikymmenellä suunniteltiin poliisien vähentämistä Suomessa. 90 modeemi näytönohjain 8-32 MB VIA Twister verkkokortti 10/100 integroitu kosketuspintahiiri 16 bit SoundBlaster yhteensopivat äänet kaiuttimet, tv-ulostulo itium-akku, kesto 4 h 2xUSB portti takuu 1 v. Pääkaupungin virkaveljillä ja sisarilla auton ratissa istumista oli yhdeksän minuuttia per keikka, suunnilleen yhtä paljon kuin Pietarsaaren ja Kokkolan seuduilla. 90 modeemi Internet-näppäimistö ja hiiriq 16 bit. Nyt monet valmistuneet haluavat kaupunkipaikoille, joissa riittää säpinää. näyttö 128 SDRAM keskusmuisti 20 GB kiintolevy 48xcd-romasema 8 MB näytönohjainmuisti 2xUSB-liitäntä 56 kb v. – Nuoret poliisimiehet hakeutuivat ennen mielellään maalle ja kotiseuduilleen. Pahimpina aikoina päällekkäisiä keikkoja järjestetään tehtävän luonteen mukaan – kiireisimmät hoidetaan heti, muut saavat odottaa vuoroaan. Ryttylän humoristin viisu kuullostaa kornilta Kaustisen kihlakunnassa. Runsas puolituntinen pudotti sijoituksen 79:nneksi yhdeksänkymmenen kihlakunnan vertailussa. Kaustisen kihlakunnan päällikkö Ilkka Hylkilä alleviivaa edesmenneen presidentin lentävän lauseen. Baana Kotinetti ADSL-liittymät alkaen 50 E/kk. Verrattuna asukaslukuun henkilöstömäärä oli Kokkolassa 13:nneksi paras, kun Pietarsaari löytyi sijalta 57
Vanhoille kiinteistöille tulisi kymmenen vuoden siirtymäaika, mutta uusien kiinteistöjen jätevedet olisi käsiteltävä esimerkiksi omassa pienpuhdistamossa tai maasuodattimen kautta, jos asetus astuu voimaan. – Toimikuntien nimet kertovat olennaisen päivien sisällöstä, mutta eivät kaikkea. Caravaanareiden ruskatreffit 29.9. 06-885 161, me kerromme lisää • kokoukset • häät • pikkujoulutarjoukset • synttärit • ruokailut ryhmille Kysy meiltä millä hinnalla haluaisit, että järjestämme Teille Majoitukset 33 €/hlö/vrk Lounas ark./Pizzat Jouko Pensaari (KP) Lestijokilaakson, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan vesihuollon aluesuunnitelma on valmistumassa. ”Suurpuhdistamo vahvasti esillä” Vesihuollon aluesuunnitelma valmistumassa: KANNUS (KP) "Puhtia perinteestä" oli valtakunnallisten kotiseutupäivien tunnus tasan kaksi vuosikymmentä sitten, jolloin 34. Asetusesitys edellyttää, että kaikkien haja-astutusalueiden kiinteistöjen jätevedet pitäisi käsitellä, puhdistaa. – Keskiviikon kokouksessa käsiteltiin kuntien lausunnot yleissuunnittelusta, eikä niissä tullut esille enää oleellista uutta. Kuntien ja ympäristöviranomaisten työryhmä käsitteli luonnosta Himangalla keskiviikkona. LEPPÄPANELI STP 15 x 95 alk. 873 661 Avoinna ma–pe 9–17 la sop. Palomäen johtamaa alueellista suunnittelutyötä on tehty vuoden päivät. Markku Tanner rohkaisi paikalla olleita toteamalla, että pienissä kunnissa juhlat ovat yleensä onnistuneet paremmin ja käytti esimerkkinä Suomussalmen kotiseutupäiviä. 0400-563 276 Pekka puh. Vesihuollon yleissuunnittelussa selvitetään ensin vesihuollon nykytilanne ja tulevat kehitysnäkymät, tarpeet. Palomäen mukaan ympäristölain nojalla valmistellusta asetuksen muutoksesta on valmistunut työryhmän mietintö viime syksynä ja lausuntokierroskin on takana. Suurpuhdistamo ei kuitenkaan palvelisi ainakaan lähivuosina "vähäväkisiä ja kaukaisia" kuntia, Lestijärveä ja Ullavaa, mutta runkoverkon mitoituksessa huomioitaisiin myös niiden tarpeet. Toisena vaihtoehtona on kuntien omien puhdistamojen kehittäminen. klo 18.30 Karikirkko ja ehtoollisen vietto 18.-20.10. 2004 mennessä, joten Lestijokilaakson kunnat ovat olleet ajoissa liikkeellä, kehuu toimialapäällikkö Jyrki Palomäki LänsiSuomen ympäristökeskuksesta. (06) 870 441 • GSM 044-3745 451 KUNTOILE RENTOUDU viihtyisässä Kannuksen Uimahallissa! AVOINNA: ark. Omaleimaisuus esiin kotiseutupäivillä ”Täältä vettä juurilleni” Pääsihteeri Sirkka Laurila (vas.) ja työvaliokunnan puheenjohtaja Päivi Laajala ovat "paljon vartijoina" tulevien Lestijokiseudun valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestämisessä. Ensimmäinen tapahtuma oli tutustuminen viime vuonna Kemi-Tornio -alueella järjestettyihin kotiseutupäiviin, johon matkasimme parinkymmenen henkilön joukolla. Lestijärvi ja Ullava irti suurpuhdistamosta Jätevedenkäsittelyssä on Palomäen mukaan ollut esillä yhtenä vaihtoehtona suurpuhdistamon rakentaminen esimerkiksi Himangalle. Katso myös www.ohtakari.net 27.-29.9. Tiistai-illaksi oli Kannuksen kaupungintalolle kutsuttu työvaliokunnan ja eri toimikuntien jäsenet ensimmäiseen yhteiskokoukseen ja paikalla olikin puolisensataa kuulemassa tilannetiedotusta, missä viime kesän juhlilla vierailleen ryhmän edustajat kertoivat havaintojaan järjestelyjen hyvistä ja vähemmän hyvistä puolista. kotiseutupäivät järjestettiin kolmipäiväisenä tapahtumana edellisen kerran Keski-Pohjanmaalla, Kokkolassa. Ympäristövaikutukset muun muassa laskupaikan suhteen ratkaisevat sitten hankkeen toteuttamiskelpoisuuden. Kyläkohtaisia ratkaisuja ei ole vielä ollut esillä yleissuunnittelussa. Enkä sitäkään, missä muodossa se joskus mahdollisesti esitellään. Tällä kerralla tunnuslauseena on "Täältä vettä juurilleni" ja sillä halutaan korostaa kotiseudun merkitystä täällä asuville ja täältä muuttaneille sekä sitä, että tulevien 56. Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Caravaanareille löytyy myös sopivia "taskuja" joihin vaununsa pysäköi. – Tähän työhön tarvitaan suuri joukko alueen vapaaehtoisia. 14.00-21.00, la 13.00-18.00 INTERIA INTERIA Abloy Oy An ASSA ABLOY Group company Lestijokilaakson Lukko Asematie 5, Kannus, puh. Vesihuollon aluesuunnitelmasta kerrotaan lokakuun 21. 8.30?17.00 LA 8.30?12.00 Honkatuotteen puru Rapidnastat JK-nastat LASTULEVY 11 mm 1200x2600 6 40 E/kpl LASTULEVY 11 mm paklattuna 1200x2600 8 00 E/kpl LUKKOPONTTILAMINAATTI 7 mm pyökki vaahtera 11 40 E/m 2 Beanastat taanapaperit veitset ym. 2004 ja keskuspaikkana tulee olemaan Kannus, mutta vahvasti tapahtumassa on mukana kahdeksan muuta lähikuntaa. Saostuskaivot eivät enää riitä, kun tai jos valmisteltu asetuksen muutos hyväksytään eduskunnassa. Aja ja koe! Tule ja ihastu! ... Niiden runkona olivat kruunuhäät. – Tulevat kotiseutupäivät on nelipäiväinen tapahtuma, jonka suunnittelu tietyllä tavalla alkoi välittömästi, kun järjestämisvastuu tuli meille. Päivät järjestetään 5-8. Tavoitteena on saada nelipäiväiselle tapahtumalle myös muuta sisältöä, kuten esimerkiksi sukujuhlia, luokkakokouksia, marttojen tapaamisia jne. Kaivot eivät riitä tulevaisuudessa Tulevaisuudessa myös haja-asutusalueilla jätevedet pitää puhdistaa nykyistä paremmin. Jos kunnat valitsevat suurpuhdistamovaihtoehdon, joka on ollut Palomäen mukaan vahvasti esillä, sen toteuttaminen vaatii vielä paljon jatkoselvittelyä. – Jokaisessa kunnassa on omat kehittämishankkeensa, jotka liittyvät kiinteästi yleissuunnitteluun. – Uusien jakeluverkkojen rakentamista vaativia alueita on aika vähän, mutta varmistavien yhteyksien rakentamistarpeita on sen sijaan noussut esille. Kuva: Jukka Lehojärvi 14 Lestijokilaakso. Tapahtuman suosiosta kertoo se, että viime kesänä Perämerenkaaren kotiseutupäivien eri tilaisuuksiin osallistui 29 000 kävijää ja kesän 2004 budjettikin on kunnioitettavat 151 370 euroa. Heti varastosta, varaa ajoissa! Hi ma nk a 2 km Ko kk ola Tomujoki 200 m AJO-OHJE TOHOLAMMILLA Soita puh. – Kunnilla on velvollisuus laatia vesihuollon kehittämissuunnitelmat 1.3. 06-875 166, fax 06-875 991 avoinna ARK. kotiseutupäivien onnistuminen on alueen väestön yhteinen haaste, korostaa kotiseutupäivien työvaliokunnan puheenjohtaja, Kannuksen kaupunginjohtaja Päivi Laajala. 8. päivänä Kannuksessa järjestettävässä yleisötilaisuudessa. – Milloin asetus esitellään, sitä en osaa sanoa. 040 7156 049, 06-873 407 Kannus 06-870 283 Lohtaja 06-877 014 Toholampi 06-885 017 Älä jätä lannoitteiden ostoa kevääseen: säkkisi tyhjenee 10%! Keväällä saat samalla rahalla vain tämän verran! TEE ENNAKKOOSTOT SÄÄSTÄT YLLÄTTÄVÄN SUUREN SUMMAN! P. Puhtaan veden verkot ovat jokaisessa suunnittelualueen seitsemässä kunnassa Palomäen mukaan kattavia, lähes sataprosenttisia. Satamäärin, ja heidän yksi tärkeä työ on saada muutkin alueella asuvat tiedostamaan tapahtuma jo etukäteen, mutta varsinkin neljän juhlapäivän aikana. Ulkopuolisille suurempi Lestijokiseudun valtakunnallisten kotiseutupäivien markkinointija tiedotustilaisuus tulee olemaan ensi kesän kotiseutupäivät, jotka järjestetään Tampereella. Sittemmin päätoimikunnan ja sen työvaliokunnan lisäksi on nimetty kuusi eri toimikuntaa, joista ripeimmät ovat jo polkaisseet oman sektorinsa valmistelut käyntiin, kertoo Päivi Laajala. mukaan JOKA KODIN REMONTTIMAALI sävytettynä 2,7 l 16 00 E/prk JOKA KODIN REMONTTIMAALI sävytettynä 9 l 37 00 E/prk Rauta-, rakennusja tarhaustarvikekaupan puh. Myöskin hän korosti Päivi Laajalan tapaan alueen väestön sitoutumista onnelliseen lopptulokseen pääsemisessä ja alueen omaleimaisuuden esille tuomista kotiseutupäivien ohjelmavalinnassa. Lestijokiseudun kotiseutupäivien järjestelyjä varten on nimetty tässä vaiheessa kuusi toimikuntaa ja heille on annettu toimenkuvat. 040-515 6643 Mikko Kaikki rakentamisessa tarvittava puutavara, esim. Aluesuunnitelman rinnalla työstetään myös kuntakohtaisia vesihuoltosuunnitelmia, jotka nekin valmistuvat vielä tämän vuoden aikana. Samalla tulevat esille ylikunnalliset hankkeet ja vaihtoehdot sekä puhtaan veden hankinnan että jäteveden käsittelyn osalta. Toimikuntia ovat: ohjelma-, retki-, seminaari-, huolto-, tekninenja tiedotustoimikunnat. Lestijokiseudun kotiseutupäivien aikana on tavoitteena antaa alueen omalle väelle ja tänne saapuville mielekäs kuva alueesta, korostaa Päivi Laajala. Kannuksen lisäksi Lestijokiseudun valtakunnallisten kotiseutupäivien järjestämisessä ovat mukana jokilaakson kuntien Himanka, Kannus, Toholampi, Lestijärvi lisäksi Sievi, Kälviä, Ullava, Lohtaja ja Kokkola. Lisäksi illan aikana käytti puheenvuoron paikalle saapunut Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Markku Tanner. 8 mk/m KULJETUSPALVELU Pasi Syrjälä Ky Rekiläntie 581, 69100 Kannus Puh. näistä, soittamalla (06) 877222 tai 040 5311187. Naisten päivät PUUTAVARAA KINNULASTA Lämpölaitoksentie 4 43900 Kinnula puh. Ideoiden kehittely on tältä osin vielä kesken ja niitä voi myös välittää ohjelmatoimikunnalle
Noin 15 000 euron ohjelmisto, kuulokkeet ja multimediakaapeli sekä asennustyö saatiin palkinnoksi oikeista kilpailuvastauksista ja idearikkaista perusteluista. Lohtajan Metsästysseura antaa rakennuksensa ja ampumarataalueen viestijärjestäjien käyttöön tien toiselta puolelta. – Atk-luokassa on nyt kaikki se, mitä tavallisessa kielistudiossakin, mutta digitaalisessa muodossa, Kyllikki Laitala kuvailee. Nyt viesti pidetään tavallisena viikonloppuna ja vieläpä niin aikaisin, ettei rekkaliikennekään ole pahimmillaan, Arto Niemi arvioi. Paikallisen urheilun yleisseuran hiihtojaostoa johtava Arto Niemi tietää järjestelyjen olevan kohtalaisen hyvällä tolalla. Siellä joudutaan ilmeisesti tasaamaan joitakin valleja. 875 642 Varmista eläketurvasi ajoissa Sijoittamalla Selektaan nyt, saat pienemmälläkin kuukausittaisella säästösummalla itsellesi kunnon eläkkeen. Hiihtokeskuksen rakennuspuoli on puutteellinen. Hänen takanaan ahkeroivat Eveliina Koivisto ja Sari Parkkonen. Maakuntaviestin kaikki ladut mahtuvat valtatien hiihtostadionin puoleiselle alueelle. Kielistudion välineitä voi hyödyntää muissakin aineissa. – Liikenteen sujuminen on pieni arvoitus. 06-876 540 Avoinna: ma?pe 9?15 JAUHOT JA RYYNIT OMASTA MYLLYSTÄ! TOHOLAMPI, PUH. Houraatissa ei ole merkittävästi rakennuksia, mutta pysyypä lumi paremmin kuin jossakin pellolla. Lohtajalla pesuja pukeutumistilat sijaitsevat kirkonkylässä noin viiden kilometrin päässä. Lisätietoja saat soittamalla 0200 3000 (pvm) ma–pe klo 8–21 tai Internetistä www.nordea.fi/selekta. Kilpailun arvostelijoita saivat heltymään muutkin syyt: Pohjanmaalla syntynyt raadin jäsen ymmärsi heti mistä oli kyse, kun hän näki erään Lestijärven oppilaan kirjoittaman perustelun "Jos jollekulle niin meille ilmainen studio olisi just äikkis!" Nauhuri nurkkaan ja kuulokkeet korvaan Erityisopettaja Kyllikki Laitala sai heinäkuussa tiedon Lestijärven voitosta. Ympäristörakentamista... Lisäksi koneita käyttävät iltaisin kansalaisopistolaiset. Oppilaat arvelevat, että uusi studio motivoi kielenopiskelua. Kaiuttimista kaikki kuulostaa erilaiselta, Ilona Haasiomäki toteaa. Selekta-vakuutukset myöntää Nordea Henkivakuutus Suomi Oy. – Hiihtojaosto vastaa lähinnä ratapuolesta, koska ollaan siitä parhaiten kuusalla. Edellisen kerran 24 vuotta sitten. Studiosta hyötyvät jatkossa yläasteen 47 oppilasta ja 75 oppilasta ala-asteen puolelta. Houraatin hiihtostadionin sijainti aivan valtatie 8:n tuntumassa aiheuttaa järjestäjille jonkin verran päänvaivaa. Sukupolven tärkein tapaus, koska tämän isompia hiihtokilpailuja ei Lohtajalle voi mitenkään saada. Kuva: Kaisa Kujanpää Seppo Luokkala LOHTAJA (KP) Noin viisi kuukautta on aikaa seuraavaan hiihdon maakuntaviestiin. Multimediaverkko on nyt kytketty ja opettajat pääsevät opettelemaan ohjelman käyttöä. päivänä. Opettaja voi kuunnella yksittäistä oppilasta tai koko ryhmää ja antaa neuvoja kuulokkeiden kautta. traktorityöt Puh. Maakuntaviestiä varten rakennetaan Lohtajalla varsin hillitysti. Ei ole vieressä mitään koulukeskuksia tai urheilutaloja. – Ainakin aluksi uusilla laitteilla on hauska leikkiä, Eveliina Koivisto arvelee. maalla ja merellä ... Kun maksat ensimmäisen maksun Solossa vakuutusta tehdessäsi, saat 5 % bonuksen vakuutussäästöillesi. Oppilaat voivat nauhoittaa ja kuunnella omaa puhettaan tai valmiita keskusteluja. N o rd ea H en ki va ku ut us S uo m i O y / N o rd ea P an kk i S uo m i O yj N d K A ti 4 www.keskipohjanmaa.net Tuoreita uutisia pitkin päivää Kaisa Kujanpää LESTIJÄRVI (KP) Lestijärven yläasteen atk-luokasta tehtiin kielistudio ilman, että kunnanisät investoivat senttiäkään. Opetusverkkoihin ja ohjelmiin erikoistunut Renet Oy pyysi kilpailussaan muutamien tehtäväkysymysten lisäksi oppilaita kertomaan, miksi juuri heidän koulunsa pitäisi saada palkinto. maalla ja merellä JAAKKO UUNILA 0400-707 033 EERO UUNILA 0400-707 032 Korjauspalvelumme käyttöösi Kannuksen Kello ja Koru p. Kieliohjelman mukana tulee muunmuassa koepohja, jota voi käyttää myös reaaliaineissa. Yhteistyö LMS:n kanssa sujuu hyvin, kuten se on aina sujunut, Niemi huomauttaa. Nyt uutta! Voit ottaa Selekta-eläkevakuutuksen myös suoraan Solossa. Asiantuntijoiden esittämä kanta voitti muut vaihtoehdot. Houraati oikea paikka Kun maakuntaviestiä haettiin Lohtajalle, nousi esiin useampikin vaihtoehto viestin pitopaikaksi. Liikennevalvontaan tarvitaan kaikkiaan liki sata ihmistä. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. 06-878 8821 http://www.hatala.fi Tuore silakkafile kalafileet NYKYAIKAISTA, MONIPUOLISTA KALANJALOSTUSTA HIMANGALLA NYKYAIKAISTA, MONIPUOLISTA KALANJALOSTUSTA HIMANGALLA Ympäristörakentamista... Loppiainen olisi ollut vaikeampi ajankohta paluuliikenteineen. Ennen kielenopetuksen kuunteluun käytettiin yläasteella luokan edessä särisevää tavallista nauhuria. – Meillä on vähän samanlainen tilanne kuin nivalalaisilla. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 SPIES HECKER SPIES HECKER ALAVIIRTEEN MYLLY Lohtaja Puh. SM-hiihtojen ja mahdollisen lumipulan vuoksi Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti hiihdetään vasta helmikuun 9. Idearikas sai ilmaiseksi ”Meille ilmainen studio olisi just äikkis!” – Uusi studio lisää opiskelumotivaatiota, Susanna Rentola arvelee. yli 30 v. Maakuntaviestiä valtatien varressa Liikenteen sujuminen pieni arvoitus Lestijokilaakso 15. Viesti järjestetään tällä kertaa Lohtajalla, missä vastaava tapahtuma on pidetty aiemmin kahdesti. Sitten talvi voi tulla, toteaa Arto Niemi. SIIKAPIHVIT . Tien nopeusrajoitusta joudutaan muuttamaan viestipäiväksi. Koulun hyvän ilmapiirin ja oppilaiden motivoituneisuuden lisäksi asiaan vaikutti se, että yläasteen atk-luokan konekanta oli tarpeeksi uusi ja lukumäärältään sopiva. – Kirjoitimme syiksi, että meillä ei ole vielä studiota, eikä näin pienellä koululla ole varaa sellaista hankkia, kilpailuun vastaamassa ollut Susanna Rentola muistelee. yli 30 v. Urheiluseuralle maakuntaviestin järjestäminen on merkittävä haaste. Mutta ei ollut Nivalassakaan, ja aivan hyvin kaikki toimi. Veikkojen hiihtojaoston puheenjohtajan mukaan lohtajalaiset tiedostavat tilanteen. yli 30 v. Viestiajankohta poikkeaa totutusta tuntuvasti. Muun muassa stadionia hieman laajennetaan, Lohtajan ulkoilupaikkoja työkseen hoitava hiihtojaoston vetäjä tietää. (06) 885 007 R Nuku leveämmin jaksat paremmin R Hannu Palola • Kalkin ja kuonan levitykset myös kuonan myynti • Kasvinsuojeluruiskutukset • Kuivalannan levitys • Lumityöt ym. maalla ja merellä ... Meidän osalta tilanne on tyydyttävä. 06-878 8800, ostot puh. – Maakuntaviestin järjestäminen on tärkein mahdollinen asia meille. 8350 675 Raumankarin Kello Himanka, p. – Voitto tekee hyvää lestiläisten itsetunnolle ja palkinnosta on hyötyä kaikille kuntalaisille, Kyllikki Laitala toteaa. 0400-269 992, 06-877 180, LOHTAJA TR-URAKOINTI EINESTUOTTEET . – Hiihtomiehet olivat heti sitä mieltä, että Houraati on oikea paikka maakuntaviestille. Toivottavasti routa pysyy poissa lokakuun loppuun, niin ehdimme hoitaa kaikki maansiirrot ajoissa. Multimediaverkko ja kuulokkeiden käyttö antaa uusia mahdollisuuksia opetusmateriaalin hakemiseen myös Internetistä. KIRJOLOHIPIHVIT . Keski-Pohjanmaan Liiton kumppaneina viestiä järjestävät Lohtajan kunta ja Lohtajan Veikot. Ympäristörakentamista... Atk-luokassa on jo ennen ollut opetusverkko, mutta nyt työpisteestä toiseen kulkee myös ääni ja kuva. – Kuulokkeista kuunnellen saa ääntämisestä paremmin selvää, kun se on lähellä korvaa. SILAKKAPIHVIT . MARINAADITUOTTEET 68100 Himanka fax 875 474, keskus puh. ... – Ampumaradalle tulee lähinnä paikoitusaluetta. Viime talvena maakuntaviesti pidettiin Nivalassa. Kaikki vanha kielenopetuksen materiaali voidaan siirtää nauhoilta uuteen järjestelmään. Muuten rakennustyöt liittyvät latu-uriin. Lohtajalaisten mielestä edeltäjän esimerkki antoi lisää uskoa omien kilpailujen onnistumiselle. – Ajanottorakennusta suurennetaan ja sen paikkaa vaihdetaan. Suksihuollolle on tilaa hiihtopaikan vieressä ampumaradan pitkässä katoksessa. 870 040 Kälviän Kello ja Koru p
Kustantamo kuitenkin edellyttää myös runoilijalta itseltään taloudellista panosta. 6.600E Skoda Felica 1.3, 5-ov -92 aj. hyvä, aj. Tietysti siihen sisältyy monenlaista. Mutta jälkeenpäin hän on ajatellut, että lopulta julkaisun toteuttaminen oli aika helppoa. Kirjailijana maaseudulla on omat ongelmansa. H. 7:lle, pitkä, aj.vain 110 tkm, 1-om., supersiist......H. Tänä vuonna kunnan maksuosuus on 110 euroa ja seuraavana kahtena vuotena 200 euroa. Hoitopaikasta kotimatkalle lähtevät pojat saavat kinttuihinsa vipinää. ja viikonloppuna Toholammilta KYSY EDULLISTA RAHOITUSTA Autokauppaa avoimin kortein! Myös vaihto ja rahoitus H. Ope Vectra 2.0 DTi farmari ......-98 aj. Asia on ajankohtainen ehkä vuodenvaihteessa, toteaa Tauno Uitto. Emmental vaatii uuden rakentamista. 70 tkm, 1-om., met.hopea, webasto ym! h.23380, TOYOTA AVENSIS 1.6 LT .........-98 aj. (139.500,-) 23.460 e Honda Civic 1.4 iS .................-01 pun., uusinta mallia, sedan, aj. 99 tkm, 1-om. 2000E Toyota Carina 1.6 XL -89 hyväkorinen luja Toyota..H. Oltermannia ei ole viety länteen. Esikoisteoksella Lassila osallistui Otavan lastenkirjakilpailuun, mutta ei sitä siellä silti julkaistu, vaikka hyvää palautetta tuli. Arvioitu kuntaosuus on tänä vuonna 500 ja ensi vuonna tuhat euroa. 4 tkm, vaihtoehto uudelle! h.14200, VOLVO V70 TDi autom. H. Kuva: Kaisa Kujanpää ULLAVA (KP) Ullavan kunta osallistuu sekä Farmarivalmennusettä Kylätalous-Equal -hankkeeseen. Hän aloitti runoilemisen oikeastaan vasta pari vuotta sitten saatuaan Keski-Pohjanmaan kulttuurirahastolta apurahan keväällä 2001. 3000E P-autot: VW Transporter 2.4 dies. Nuoret on aika kovilla, yhteiskunta tuntuu niin vaativalta, kirjailija pohtii. 110 hv, recarosis. Jotain "pientä" kuitenkin tehdään, sillä jalostukseen tulevat maitomäärät ovat kasvussa ja Valion nykyiset juustolat käyvät täysillä. Ne ovat suorasanaista runoa. Kirjan päähenkilöitä ovat pojat 8vuotias Saska ja 6-vuotias Jussi, heidän hoitotätinsä ja kaverinsa sekä vankikarkurit. Kunnanhallitus päätti osallistua Farmarivalmennus-projektin rahoitukseen mukaan lähtevien tilojen määrän perusteella. 170 tkm. Haapavedellä on vapaata lattia-alaa, joten oltermannin valmistuksen lisääminen uuden linjan avulla on mahdollista. Koutosentie 14, 69100 KANNUS (06) 870 029 – AJA MEILLE – ME PALVELEMME SINUA – KOKKO LA – KAJAAN I H IM A N K A Män tytie K o u to s e n ti e 1 4 A u t o k o r j a a m o NIKOR OY TESTAUKSET HUOLLOT KORJAUKSET VARAOSAT SIJAISAUTO TARVITTAESSA KÄYTTÖÖSI • • • • • TERVETULOA ERIKOISLIIKKEESEEN! . n.100 tkm, hyvä...........H. H. Kyllä hän esikoisteostaan Hyväntuulen laakso lähetteli vuoroin Otavalle vuoroin WSOY: lle. rek. 228 tkm. Nykyään tarjotaan käsikirjoituksia vielä enemmän. KONTTIEN VUOKRAUSTA Himangan konttori puh. Ei hän seuraelämää kaipaakaan, pääseehän täältä joskus huiteleen kuten hän asian ilmaisee. -93 aj. 3.900E Soutuvene uusi ......................4.75 m.H. Valion tuotantojohtaja Tuomo Keurulainen vakuuttaa, ettei kokonaista uutta juustolaa aiota rakentaa. alv:n h.14970, VW TRANSPORTER 1.9 TD ......-94 aj. Keurulaisen mukaan ratkaisua mietitään markkinalähtöisesti. Teoksen on kuvittanut Timo Mäkelä, oikeastaan kuvia on niin runsaasti, että voidaan puhua kuvakirjasta. NOSTURIPALVELUA 22 metrin korkeuteen . 160 tkm, .................H. – Perhe on yhteiskunnan tukipylväs ja koti. 94 tkm, liukuovella, mahd. 6050, NISSAN MICRA 1.4 COMFORT ..-01 aj. 130 tkm, 1-om. hyväkunt., tilava. 06-875 396, fax 06-875 484 Kokkolan konttori fax 06-828 1997 email: seppo.maattala@yritysnet.com Tiluksentie 13, 68100 Himanka Toimitusjohtaja Seppo Määttälä 044-029 8583 Työpäällikkö Vesa Määttälä 044-056 4713 Hyvä auto oikeaan hintaan Toholammilta! Mitsubishi Pajero 2,5 TD intercooler GLS 93 rek. AUTO-ÄSSÄ Seppo Savinainen, Puistotie 4, TOHOLAMPI Puh. – Cheddar-juuston valmistuksessa emme pysty kilpailemaan ulkomaisten valmistajien kanssa. Investointiohjelman pääosa on tehty vuonna 2004, mutta kokonaisuutena se päättyy vasta vuonna 2008. Aivan tarkoin hän ei halua juonesta kerrottavan, että lukijain mielenkiinto säilyisi. 22.000E Peugeot Partner 1.9 Dsl -99/00 tila-auto, aj. huollettu, eritt. Juustoissa ei voida tehdä mitään suuria investointeja päällekkäin tuoretuotteiden kanssa, Keurulainen toteaa. Else Lassilalta kolmas kirja Jännitystä lapsille Eskolasta Else Lassila saanee jouluksi julki myös runokirjan. Kolmivuotista KylätalousEqual-hanketta Ullava rahoittaa kaikkiaan 500 eurolla. Runoteos on tarkoitettu aikuisille. Kun juuston lisäkapasiteetin rakentamisesta päätetään, ratkaisu tehdään halvimmalla nykyisiin laitoksiin. Ullava osallistuu Farmarivalmennusprojektiin 16 Lestijokilaakso. 15.000E W Golf 1.4 CL 3-ov. Kuva: Jukka Lehojärvi Kaija Vähäsöyrinki TOHOLAMPI (KP) Keskiviikon Savon Sanomat uutisoi Valion olevan aikeissa rakentaa uuden ison juustolan lähivuosina. 3000E nto Bach Brandenburgilainen konsertto III Sallinen Aspekteja Peltoniemen Hintrikin surumarssista Vivaldi Konsertto kahdelle sellolle ja jousille g Sibelius Impromptu, Romanssi, Presto Respighi Antiche Danze ed Arie III Liput: Normaalilippu: 13 E, Eläkeläiset: 9 E, Opiskelijat, työttömät: 6 E Ennakkomyynti ja varaukset: Kannuksen kulttuuritoimisto 06-8745238, 044-3745238 VIERAILUKONSERTTI KANNUKSEN SEURAKUNTATALON AUDITORIOSSA ke 18.9.2002 klo 19.00 REIJO TUNKKARI kons.mest. Uutuus on kustantajalle aina riski. (06) 870 056 Himangan Himangan Himangan KENKÄ JA KÄSITYÖ KENKÄ JA KÄSITYÖ KENKÄ JA KÄSITYÖ Puh. – Silloin päätin, että lähen runolle. – Se on aivan uutta ja erilaista, realistinen ja vaikuttaa hurjalta, kirjoittaja paljastaa. Omat lapset ovat jo lentäneet maailmalle. Riskit ratkaisevat Suinpäin ei rakentamaan ryhdytä, sillä Valiossa on hyvässä muistissa edellisen Venäjän buumin aikaan Toholammille rakennettu oltermannilinjan kohtalo. 875 145 68100 HIMANKA naiste n 35-40 19 € miest en 40-46 48 € SYKSYYN KOUKKUKULJETUS OY . (3.500,-) 588 e Tulossa mm: Volvo 850 20V Sportwagon ......-97 met.t.vihr., kaikki varust., superhieno, aj. – Syksyn aikana teemme pienempiä päätöksiä, joilla juustonvalmistusta voidaan lisätä, mutta suurilla päätöksillä ei ole kiirettä. Lassilan mielestä pitää olla oikeus valita. laadukkaita kenkiä . Seurana ovat vain mies ja kissa eikä kissakaan ole juuri kirjojen aiheeksi päässyt. Se on tarkoitettu alle kouluikäisille tai aivan alaluokkalaisille, lukemaan opetteleville. Hanketta vetää Keski-Pohjanmaan Maaseutukeskus ja sen tavoitteena on käynnistää viljelijöiden muodostamien kehittämisrenkaiden toimintaa. Valio on tekemässä tuoretuotteissa joukon investointeja, joista suurin on ensi vuonna. 500E nto 0400 561 884 (06) 885 292 SOITA, SOVITAAN NÄYTÖSTÄ! RAHOITUS/TAKUU AUTOVÄLITYS H. Lastenkirja on juuri ilmestynyt. KUROTTAJAPALVELUA 17 metrin korkeuteen . h.15470, TOYOTA HIACE 2.4 D .............-96 aj. Linja valmistui juuri parahiksi loppukesäksi 1998, kun Venäjän talous romahti ja vienti loppui kuin seinään. h.21260, VW BORA 1.9 SDI X-CLASS .....-01 aj. Edelliset sisälsivät enemmän fantasiaa. Tekstien aiheet ovat perhe, kotiäitiys ja lapset. 202 tkm, .................H. Emmentalia on perinteisesti mennyt vakaita määriä Amerikan ja Kanadan markkinoille. ............-98 ilmast., met.tummansin., aj. (39.500,-) 6.643 e Warre farmari ......................-81 aj. Juustola rakennettaisiin todennäköisesti jollekin nykyisistä juustolapaikkakunnista Toholammille, Haapavedelle, Lapinlahdelle tai Joensuuhun. – Olemme linjanneet, että teemme mieluummin juustoa, jonka hinta on vakaa, kuin maitojauhetta tai voita, joiden hinnat heittelevät. vain 35 tkm, mukana aito haju ja pörinä. Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Pohjoinen Satamatie 8, 68100 Himanka www.himanganautomyynti.com VW PASSAT 1.8 20V ..............-97 aj. 06-885 586, 0400-562 393 Myös ilt. Emmental-tuotannon kasvattaminen onnistuisi koneistot uusimalla Toholammilla ja Lapinlahdella, mutta kypsyttämöjen kapasiteetti ottaa kiinni. Emmental ja oltermanni ovat realistisimmat vaihtoehdot. Käyttämättömäksi jäänyt linja on purettu ja tilat on otettu emmentalin valmistukseen. – Kyllä kirjoittaessani ajattelin lähinnä poikia, mutta en tiedä, miten tytöt suhtautuu. vain 180 tkm, huippuhyvä ...............................Nyt H. Rauhallinen asumispaikka sopii hänelle hyvin. Sen kuvitti Kirsi Kujansuu. Oltermannia menee tällä hetkellä Venäjän ja kotimaan markkinoille enemmän kuin sitä ehditään valmistaa. nyt myös Farkkuja Valtakatu 1, Kannus Puh. 100 tkm, met.hopea, ilmast., ym. Kirja julkaistiin sitten vuonna 1995. ESA LAASANEN & NIILES OUTAKOSKI sello Raija Pelttari KANNUS (KP) Kannuksen Eskolassa asuva kirjailija Else Lassila on julkaissut kolmannen lastenkirjansa Saskan ja Jussin pakoretki sopivasti syysmarkkinoille. 7.500E Mazda Europe 2.2 dies. vain 70 tkm! Löytö! h.17150, MITSUBISHI CARISMA 1.6 GLX.-99 aj. – Hallitus ei ole käsitellyt mitään sellaista, saati tehnyt asiasta päätöksiä. Kaukana Helsingistä Else Lassila asuu omakotitalossa syrjäkylällä Kannuksen Eskolassa. Teoksen kuvitti Otso Lindfors. LAVETTIJA VAIHTOLAVAKULJETUKSIA . H. Korpin laulu sai myös hyvät arvostelut, siitä on pidetty ja varsinkin sen huumoria kehuttu. Lassila odottaa, että kokoelmaan tulisi noin seitsemänkymmentä runoa. 70 tkm, kuin uusi, takuu 2 v. (99.500,-) 16.735 e VW Vento 1,8 CL (90 hv) ..........-92 pun., merkkil. – Nyt vain sponsoreita etsimään, Lassila tuumaa. 200 tkm, pun., siisti! h.10000, VW PASSAT VARIANT 1.6 TD IC ...-89 met.kulta, alut, hyvä kunto! h. Jouluksi runoteos Else Lassilalla on tekeillä myös runokirja. Jännitystä kehkeytyy siitä, että karkureilla nähdään jopa pistooli niin kuin dekkareissa ikään. Valio ei rakenna kokonaista juustolaa Tuotantojohtaja Tuomo Keurulainen: Valmistusprosessivastaava Tapani Lahnalampi suolavesialtaan äärellä, jossa kuutta tuhatta kiloa Valion emmental-juustoa pidetään vuorokauden ajan. maakunnan kuulu musavalikoima . Pieni helsinkiläinen kustantamo Runogalleria on ottanut yhteyttä ja luvissa on runoesikoisen julkaisu ennen joulua. 204 tkm, yksit.käyt., 1-om., puolinahat, alut, huippuhyvä. Toivottavasti tarina kiinnostaa heitäkin. Jos rakentamispäätös tehtäisiin maitovarojen perusteella, Toholampi on vahvoilla, lehti kertoo. MAUNULA Yamaha mönkijä 125 cm 3 01/02 tehtaan takuu (uusi 4.500E) ................................H. 127 tkm, siisti, sis. Uuden juustolan rakentaminen oli uutinen Valion hallituksen tyrnäväläiselle varapuheenjohtajalle Tauno Uittolle. Päätöksen riskit yritetään hallita tarkkaan. Onko kyseessä siis poikakirja. Teos poikkeaa kirjoittajansa mukaan aikaisemmista, se on jollain tapaa realistisempi, vaikka lasten sattumuksista kertookin. Teoksessa kuvataan maalaiselämää, sillä kirjoittaja itsekin asuu maalaiskylässä. Sitä ei nykyään osata arvostaa, kotielämää. 7:lle,.........H. -91 aj. Ellei sitten tulevaisuudessa. 139 tkm, 1-om., comfort, tekniikkapaketti ym! h.19500, + muita edullisia, osto, vaihto, rahoitus JUHA 050-558 6816 PETRI 050-585 4800 VW GOLF 1.9 TDI TRENDLINE...-99 aj. (169.500,-) 28.500 e MB C 220 D .........................-96 met.pun., yksit. käytt., varust., cd, eritt. -92 pitkä pariovet, koneella aj
Yleisradion johtajaksi päässyt kirjailija loi Huldan yli 70 vuotta sitten varakkaan kansanedustajan palvelustytöstä kasvaa tarinassa itsenäinen ihminen romanttisten käänteiden ja vahvojen naisten keskellä. Rohkean Pepin roolissa esiintyy Riina Björbacka. Jos yleisön joukossa on muutamakin ihminen, joka ensimmäistä kertaa kuulee konserttimusiikkia ja saa siitä kipinän harrastaa sitä jatkossakin, niin olemme onnistuneet, hän sanoo. – Fantastista, upea sointi, Dan Broström kiittää orkesteria. Viisi tuntia urkumaratonia Kälviän kirkossa – Nyt näillä viitsii soittaa, ja nyt näitä kestää kuunnella, Markku Hekkala iloitsee. Reijo Mäen Pimeyden tango myydyin kirja. – On harvinaista että näin ison joukon urkureita saa kokoon, ruokapalkalla. Sitä oli kesäkuun loppuun mennessä myyty 72 000 kappaletta. – Elävä musiikki on aina elävää, se koskettaa voimakkaammin. KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 17 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Leena Nygård (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Leena Nygård KOKKOLA (KP) Perinteikkään Framnäsin nuorisoseurantalon sali on tiistai-iltana ääriään myöten täynnä. Vaasan teatteri esittelee Kuntsin kokoelmaa HELSINKI (STT) Hella Wuolijoen Juurakon Huldan tavoitteena on päästä parlamenttiin ajamaan maalaisten ja työväen asiaa. Esityksessä on mukana sirkuskoulu Tuikun oppilaita, akrobatiaa, taikureita ja nuorallatanssijoita. Kangas kertoo niistä eleettömästi ja tärkeilemättä, huumoria unohtamatta. "Ehkä tulee käytyä useammin" – Fantastista, orkesterin sointi on mahtava, kaikki instrumentit ovat upeita, kokkolalainen Dan Broström puhkeaa kehuihin väliajalla. Käännetystä kaunokirjallisuudesta eniten myytiin Henning Mankellin Pyramidia (Otava), 47 800 kappaletta. Illan mittaan kappaleet vaihtuvat, samoin tunnelmat. Näissä konserteissa on aina oma, hyvä tunnelmansa ja yllin kyllin haastetta – myös maailmankuululle, kaikkialla runsaasti kiitosta ja kehuja niittävälle orkesterille. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterille on Kankaan mukaan mieluisaa soittaa paikassa, jossa orkesteri ja yleisö ovat läheisessä kontaktissa toisiinsa, niin kuin Framnäsin pienehkössä salissa pakostakin on. Viimeisenä saapuu kapellimestari Juha Kangas. Mukaan valittiin mukaan vahvoja, kerronnallisia töitä, kertoo Salin. Lokakuussa ensi-iltaan tulee Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu, jonkaa ohjaa Teija Hyvärinen. Hän on tullut konserttiin Öjan-mökiltään ja kertoo muutenkin kuuntelevansa paljon klassista musiikkia, levyltä ja radiosta. Kaikki kuulijat ovat meille yhtä tärkeitä. Jokainen soittaa puolisen tuntia. Kolmantena oli Katja Kallion Kuutamolla (Otava) 34 800:lla myydyllä kirjalla. Konsertin nuorin kuulija on äitinsä Eva Sjöbergin sylissä istuva Isabella Sjöberg, vuoden ja kymmenen kuukauden ikäinen. Öjan kyläkonsertti ei ole Kamariorkesterin ensimmäinen, mutta edellisistä, Sokojalla ja Vitsarissa pidetyistä, on jo seitsemisen vuotta. Taputukset voimistuvat entisestään. Ulkona on vielä valoisaa, ikkunan takana taipuvat pihlajan oksat marjojen painosta. Töitä on kaikkiaan 13 eri taiteilijalta. Teatterin tiloissa on esillä vuoden loppuun saakka kaikkiaan 25 kokoelman kotimaista teosta. Sitä myytiin vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 60 300 kappaletta. Hän "pilkkoo" sävellykset osiin ja soitattaa niistä pieniä näytteitä, niin että kuulijakin alkaa kokea itsensä melkoiseksi musiikin tuntijaksi ja ymmärtäjäksi. – Haluamme palvella parhaalla mahdollisella tavalla – emme ole täällä tuomassa esiin itseämme, vaan musiikkia. Salin akustiikka vaikuttaa harjoituksissa hivenen kovalta, mutta sen uskotaan pehmenevän, kun paikalla on yleisöä. Isabella selvästikin syventyy musiikkiin, koska jaksaa olla ihan hiljaa, kunnes nukahtaa syvään uneen Sibeliuksen rauhoittavan "järvimusiikin", Impromptun. Konsertin toisessa osassa kuullaan kansanmusiikkiin ja kansantansseihin pohjautuvia sävelmiä. Oman itsen esiintuominen ei ole meille tärkeää, vaikka valitettavasti maailmalla musiikinkin kaupallistuminen on johtanut siihen, että taiteilijat joutuvat niin tekemään. Muuten lähteminen on monesti hankalaa, liian harvoin tulee käytyä konserteissa. – Kannattaa käydä kuuntelemassa, miten erilaiselta soitto kuulostaa eri puolilla kirkkosalia. Uusi nykytaiteen museo on määrä avata Vaasassa vuonna 2005. Nyt olen todella iloinen tästä. Ensimmäisenä kajahtaa ilmoille tuttuakin tutumpi – jos ei muuten, niin kännykästä, Kangas huomauttaa – Mozartin Pienen yösoiton ilakoiva alkuosa. Soittajat saavat hersyvät aplodit astellessaan salin etuosaan. Kotimaisten lastenja nuortenkirjojen sekä sarjakuvakirjojen myyntitilastossa ykkösenä oli Kirsti Mannisen Salatut elämät, Sakun suuri suru -teos (WSOY). Sitä myytiin 12 100 kappaletta. Leena Nygård KÄLVIÄ (KP) Kälviän kirkon viime talvena perin pohjin remontoidut urut pääsevät täyteen käyttöön ensi sunnuntaina, sillä silloin kokoontuu peräti 12 seudun urkuria viiden tunnin mittaiseen urkumaratoniin. Kyläkonsertti tuo musiikin lähelle Kamariorkesteri soittaa tuttua klassista koskettavasti Enemmän yleisöä ei juuri olisi mahtunutkaan. Nähtävänä on myös seurakuntakodin taidekokoelma sekä urkuja esittelevä valokuvanäyttely. Itse hän on kerran seurannut vastaavaa Luulajan tuomiokirkossa, jossa sitkeimmät yleisön joukossa kuuntelivat soittoa penkeillä maaten, kun istua ei enää jaksanut eikä poiskaan malttanut lähteä. Yleensäkin urkumusiikki on kokemassa jonkinlaista renessanssia, ja urkukonserteissa on väki kaiken aikaalisääntynyt, Hekkala sanoo. Suomen lasten Kalevalaa (Otava) myytiin 11 100 ja Riikka Valosen Frendi, ystävä aallonharjalle ja pohjamutiin teosta (WSOY) 8 100 kappaletta. – Kälviän kirkossa penkit ovat kovemmat ja kapeammat, mutta musiikkia voi kuunnella myös seurakuntakodin puolella, maratonkahvilassa. Kokoelman yksittäisiä teoksia lainataan taidenäyttelyihin, mutta laajemmin kokoelma on ollut esillä edellisen kerran viime syksynä Keravan taidemuseossa. Silloin esillä oli yli sata kokoelmaan kuuluvaa työtä. Konsertin alkuosaan on valittu helposti sulavaa klassista, Kankaan sanoin "lauantain toivotut" -periaatteella. Teokset ovat tätä nykyä varastoituna eri puolilla Vaasaa. Tilakysymys on kuitenkin ratkeamassa, sillä Vaasan kaupunginvaltuusto päätti pari vuotta sitten sijoittaa kokoelman sisäsataman Tullipakkahuoneelle. Urkumaraton on Hekkalan mukaan Kälviällä aivan uutta ja kaiken kaikkiaankin harvinainen tapahtuma. – Kyläkonserteissa emme missään nimessä soita "vasemmalla kädellä". Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin syksyn ensimmäinen kyläkonsertti on alkamassa. Toisaalta voi kuulla eri soittajien versioita samoista kappaleista. Maalausten lisäksi kokoelmassa on veistoksia, grafiikkaa ja piirroksia. Tämä on kuitenkin toista. Voi vaikka vaeltaa eteen katselemaan alttarimaalauksia ja vertailla musiikin sointia kirkon sivuosissa tai urkuparven alla. – Kun kamariorkesteri kerrankin tuli Öjaan, niin olihan tänne ihan pakko tulla. Kuvat: Esa Melametsä Eva Sjöberg sanoo olevansa todella iloinen konserttiin tulostaan. Hartmanin urkusonaatista 1800-luvulta sekä Jerker Lejonin uutta urkumusiikkia. Vaasan kaupunginteatterissa keskiviikkona avatun näyttelyn on suunnitellut ja koonnut Tikanojan taidekodin museonjohtaja, Kuntsin kokoelman intendentti Anne-Maj Salin. Hekkala esimerkiksi suunnittelee soittavansa ainakin Bachin sukulaisen Georg Böhmin urkukoraalin "Sä taivaallinen isämme", osia J.P.E. Kuntsin kokoelmalle on haettu pysyviä näyttelytiloja 1980luvulta lähtien. Soittamaan saapuvat Hekkalan lisäksi Katriina Ala-Pöntiö Himangalta, Minna Pakkala Vetelistä, Janne Salmela Kokkolasta, Raija-Leena Kentala-Polso Kokkolasta, Tea Polso ja Aarre Polso Kokkolasta, Juhana Kalliokoski Kokkolasta, Toni Timlin Lohtajalta, Annukka Rannankari Himangalta ja Ritva Göös Kokkolasta. Kälviän kanttori Markku Hekkala suorastaan suosittelee pientä liikehdintää kirkossa konsertin aikana. Siksi hän ja orkesteri kokevat soittamisen kyläkonserteissa mieluisaksi ja tärkeäksi. Sitä seuraa Bachin vakava, tunteikas Air, jota Kangas kertoo käytetyn orkesterin monen soittajan häämarssina. Pieni Isabella nukkuu edelleen kaikessa rauhassa. Öjalaisten merkkimiehet ja esi-isät katsovat vakavina kehyksistään seiniltä. Konsertin päättyessä lopputaputukset ovat lämpimät, ja ylimääräisenä orkesteri soittaa vielä Wittingin railakkaan Jepuan polkan. Huldaa esittää Mari Pöytälaakso ja kaupungin tavoitelluimman poikamiehen, kansanedustaja Soratien roolissa vierailee CarlKristian Rundman. Ensi lauantaina Lappeenrannan kaupunginteatterissa ensiiltaan tulevan Huldan on ohjannut Teija Hyvärinen. Urkuremontti on osoittautunut onnistuneeksi. Maratonissa soitetaan urkumusiikkia monipuolisesti: ohjelmassa on muun muassa pohjoissaksalaista barokkia, ranskalaista barokkia ja romantiikkaa, ruotsalaista romantiikkaa ja suomalaista uudempaa musiikkia. Seurakuntakodissa on maratonin ajan myös taidenäyttely, jossa esillä on Voitto Puukankaan ja Juhani Nurilan töitä. Öja on tänä iltana, tilaisuutta avaavan valtuuston puheenjohtajan Stefan Anderssonin sanoin, "kansallisen ja kansainvälisen musiikkielämän keskipisteessä". Myös Eva Sjöberg nauttii konsertista. Sävyt ja rytmit vaihtelevat Haapalaisen Aamulla varhain -sovituksen riipaisevasta alakulosta tai Svendsenin Allt under himmelens fäste -sovituksen herkkyydestä tanssien vauhdikkaaseen kopinaan. John Irvingin Neljäs käsi -romaania (Tammi) myytiin 35 000 ja Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksua (Otava) 34 600 kappaletta. Juurakon Hulda nyt Lappeenrantaan HELSINKI (STT) Tämän vuoden alkupuoliskon myydyin kirja Suomessa oli Reijo Mäen Pimeyden tango (Otava). – Maratonin rikkaus on siinä, että siellä on paljon melko pieniä kappaleita ja paljon vaihtelua. Hän soittanut nuorempana rumpuja tanssiorkesterissa. En ole kovin usein käynyt konserteissa, mutta täällä sain kyllä sellaisen innostusruiskeen, että ehkä tulee mentyä useamminkin, sanoo Broström, jolla itselläänkin on muusikkotaustaa. Tänä syksynä soitto viedään kylille orkesterin 30-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Leena Luostarinen, Juhani Harri, Alpo Jaakola ja Kuutti Lavonen. Paikka on Öjan Framnäs. Suomen kustannusyhdistys on kerännyt tietoja jäsenkunnaltaan. Myös parvelle saa tulla seuraamaan soittajien työskentelyä. Ennen konserttia Juha Kangas korostaa seurantalon portailla musiikin kuuluvan kaikille. Broström kiittää myös kapellimestarin tapaa jutella musiikista ja sen taustoista. Yleisö voi vapaasti saapua maratoniin vaikka kesken konsertin ja poistua sieltä haluamallaan hetkellä. Konsuli Simo Kuntsin (1913–1984) alun perin keräämään kokoelmaan kuuluu tätä nykyä noin 900 teosta ja sitä pidetään yhtenä merkittävimpänä kotimaisen nykytaiteen klassikkokokoelmana. Toiseksi myydyin kotimainen kaunokirjallinen teos oli Arto Paasilinnan Kymmenen riivinrautaa (WSOY). Kappaleiden välillä Kangas kertoo kuulijoille soitettavasta musiikista, orkesterin soittimista ja soitinryhmistä. Soitto on ihanaa, ja Kangas kertoo musiikista kiinnostavasti. Keskiviikkona orkesteri vieraili Vitsarissa ja tänään torstaina on vielä tilaisuus kuulla sitä Sokojalla. Sibeliuksen musiikki on tuudittanut Isabellan uneen. Kuva: Jukka Lehojärvi VAASA (STT) Vaasan kaupunginteatteri juhlistaa teatterin 60-vuotissyksyä Kuntsin nykytaiteen kokoelmasta kootulla näyttelyllä
J. ”Mutta miksi nostaa kauhea häly moisesta, sillä muitakin uskontoja on olemassa ja niistä vedetään vitsiä koko ajan?” RisingSun -nimimerkki ei tuomitsisi Demonizeria missään nimessä kristinuskon pilkkaamisesta. Kuulijat eivät varmaan osanneet tulkita esitystä paikan päällä oikealla tavalla. Kukapa sen tietää. Ainakin, jos se maailmankatsomukseen tai uskontoon sattuu jollain lailla liittymään – tai jos sen voi jollain tavalla siihen liittää. Halkojen pilkkominen ohjaisi nuorelta mieheltä energiaa hyödyllisempään. Itse olen kristitty, vaikka en ikinä uskontoani päässyt valitsemaan. Saksan sopimus piristää bändiä entisestään. Gismo jättää Bomfunkin. Me mietittiin hyvää ja iskevää bändin nimeä ja Tony keksi sitten nimen Altaria. Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 18 Kulttuuri Keikat Uutiset Levyuutuudet Outi Airola (KP) ”Vitsejäkin on monenlaisia ja eri ikäisille” Viime viikon kysely siitä, sopiiko ristin särkeminen rockbändin esiintymisnumeroksi, kirvoitti vain vähän, mutta sitäkin perusteellisempia pohdintoja asiasta. Maunula muistuttaa, että rahantulo ei ole ainut motiivi Lampin lavan elävöittämiselle. Ua-Ua aloitti railakkaasti, Helvetisti järkeä vakiinnutti paikan eikä uudesta odoteta notkahduksen tekijää. Aikuiset osaavat ottaa asian rauhallisemmin, mutta miten on nuorten laita. Karjalainen teki läpimurtonsa jo 1980-luvun taitteessa Ankkurinappi-hitillään. Altaria on hajalla pitkin maailmaa, kun Sonata-kitaristi Liimatainen asuu Kemissä, laulaja Jouni Nikula vaikuttaa myös Requiem-bändissä ja asuu Kokkolassa, biisinikkarit Pukkila ja Smedjebacka Pietarsaaressa. Just Me:n mielestä uskon asioissa ei pidä olla liian herkkänahkainen. Sleeping Visionsin saaman suosion myötä bändistä kiinnostui myös saksalainen manageri, jonka kanssa Altaria sitten solmi mangerisopimuksen tänä kesänä, kertoo Pukkila taustoja. On se vain niin, että jokaisella on oma elämänkatsomus ja kaikkia näkökantoja voisi kunnioittaa. Poliisi suorittaa paraikaa esitutkintaa siitä, rikottiinko Koulupuistossa uskonrauhaa. Siellä etsitään liikuttavia tai huvittavia tarinoita siitä, miten joku zen-biisi on vaikuttanut kuuntelijan elämään. Seuraava keikkarundi tehdään sitten keväällä kun levy tulee ulos, sanoo Pukkila. – Levyn nimeksi tulee Foundation ja se julkaistaan helmimaaliskuussa 2003. ihmissuhteisiin liittyviä asioita. Altarian musiikki on pysynyt kohtuullisen samoilla linjoilla alusta saakka. Uutista ei kommentoi eikä kumoa tässä vaiheessa kukaan. Road Ruskaretkellä The Road esiintyy Kalajoella. Ruskaretken musiikista vastaavat mm. Levyn nauhoitukset aloitetaan 27.9 ja levy on valmis tammikuun lopulla. Kirjoittaja ihmettelee, miksi kristinuskoa suojellaan muita uskontoja paremmin. Kirjoittaja huomauttaa myös, että yleisö ei voi tietää ristin rikkomisen symboliikkaa tai sitä, mitä sillä halutaan sanoa. RisingSun pohtii myös sitä, miksi juuri Demonizer joutui rikosilmoituksen kohteeksi. Gismo asuu Turussa, musiikilliseen menneisyyteen kuuluvat mm. Kokkolasta lähtöisin oleva Gismo alias Ismo Lappalainen on niittänyt Raymond Ebanksin kanssa mainetta Bomfunk MC'na jo useita vuosia. – Se on erään sortin palvelua, joka vireyttää pitäjää. Syy: Tapahtuma oli puhtaasti lavashowta, tosin ankaraa sellaista. Gismo lähtee Gismo eli kokkolalaisittain Ismo Lappalainen jättää Bomfunkin. Sopimus tehtiin samaan aikaan, kun neljän biisin Feed the Fire oli valmis. Sunnuntain jumalanpalveluksena Kalajoen kirkossa kuullaan Riemumessu, jonka musiikki on The Roadin käsialaa. Lauantai-iltana yläasteella esiintyvät Tapion lisäksi The Road ja Dad's Hello. J. Emme kerro härskejä vitsejä perheen pienimmille ja kun kerromme isommalle joukolle aikuisia, niin jokainen käsittelee vitsin eri tavalla.Joku löytää siitä vain rivoja juttuja ja joku ymmärtää vitsin tarkoituksen. Juuri nyt Altaria valmistautuu kiertueelle, joka alkaa lokakuun lopulla. Mikäli olet Zen-fani, voit osallistua yhtyeen nettikilpailuun. Miksi ihmiset eivät ole puuttuneet muiden Demonizerin kaltaisten bändien soitantaan. Reijo Taipale, Matti Korkiala, Janne Tulkki, Mikko Mäkeläinen, Anne Mattila, Maarit Peltoniemi, Topi Sorsakoski, Arja Havakka... Itse olen Demonizer -bändin puolella. Vaikuttajiksi Pukkila mainitsee sellaisia nimiä kuin Dio, Judas Priest, Maiden, Queensryche. Miehen myöhempiä maamerkkejä ovat olleet esimerkiksi laulut Doris, Väinö ja Villejä lupiineja. Kuvitus: Jukka Lehojärvi Keskustelua Outi Airola PIETARSAARI (KP) Altarian syntyi vuonna 2001, kun Marko Pukkila ja Tony Smedjebacka löivät musiikkipäänsä yhteen. Onko se sitten ainut oikea uskonto ja senkö takia sitä pitäisi varjella. Ja kerta toisensa jälkeen huomaan, etta sananvapauskin saattaa olla pelkkä unelma. kokoonpanot Funky Kitchen ja Opera. Ollaan onnistuttu nostamaan Lampin lavaa, aika matalallahan jo käytiin, iloitsee puheenjohtaja Jorma Maunula. Viikonlopun teemana on Tosipohjalla, jota valotetaan monista eri näkökulmista: puhutaan uskosta ja toivosta, masennuksesta ja ahdistuksesta sekä pohditaan myös muita nuorille tärkeitä mm. Kiertuetta edeltää lokakuussa julkaistava Jiin nuottikirja Laulumies. Tässä taas näemme, kuinka kriittisessä maailmassa me asumme. Lampin lava elpyy Nuorille suunnattu Ruskaretki Raamattuun alkaa Kalajoen Kristillisellä Opistolla perjantaina. Nimittäin se lavakulttuurin kuolema, joka uhkasi tanssikansaa koko maassa. Käsittääkseni se ei edes ollut tarkoitus. Gismo on vannoutunut musiikin keräilijä, jonka kokoelmiin kuuluu soulia, funkia, groovea ja hip hoppia aina 60-luvulta lähtien. Konserttisaleissa on luvassa säveliä bändin lokakuussa julkaistavalta albumilta nimeltä Valtatie, minkä lisäksi yhtye annostelee helmiä vuosien varrelta. Vaikka itse esiintyjä on tutkinut raamattua ja tietää sisällöstä, ja omista tunteistaan sitä kohtaan, niin eiköhän asia tullut esille vasta lehtikirjoituksessa. Nimimerkki "En tuomitse, en suosittele" huomauttaa, että ristin pilkkominen taiteen merkeissä on varma tapa kokeilla rajoja. En tuomitse, en suosittele -nimimerkki toivoo tilaisuuksien järjestäjien vetävän rajoja esiintyjille– heillä kun on tiedossa yleisö ja tilaisuuden luonne. – Sopimus on kaksi levyä ja kaksi vuotta ja levy tullaan julkaisemaan Euroopassa, Japanissa sekä Etelä-Amerikassa. Ristin rikkominen jakaa kansaa "Halkojen pilkkominen ohjaisi nuorelta mieheltä energiaa hyödyllisempään." Ristin rikkoja saa puolustajia ja arvostelijoita. Se nauhoitetaan Helsingissä Sonic Pump Studiolla Nino Laurennen johdolla, selvittää Pukkila. Olen tullut siihen tulokseen, että kiihkouskovaiset ihmiset ottavat tuollaisen shown liian henkilökohtaisesti. Esitys loukkasi joidenkin tunteita, yksi puistokonsertin kuuntelija teki asiasta rikosilmoituksen. Toivottavasti juttu päättyy heidän edukseen. – Sillä ei oikein sen kummempaa tarinaa ole. Vitsejäkin on monenlaisia ja eri ikäisille. Freestyler-hitin lisäksi listasijoituksiin ympäri Euroopan on yltänyt kevään albumi Burning Sneakers useilla sinkkulohkaisuillaan. –Meistä vain osa elää musiikilla. Sattuivatko he vain soittamaan väärässä paikassa väärään aikaan. Kerro tarinasi, jos sellainen löytyy. Altaria rynnii Saksaan Altaria teki Saksan-sopimuksen ja pääsee pian työstämään albumia. Silloin se menisi yli, jos he hakisivat hautausmaalta ristin ja hajottaisivat sen. Haaveisiin kuuluu, että saadaan hyvä levy ulos ja sen myötä sen verran mainetta, että voitais edes osa elämästä elää musiikilla, kertoo Pukkila. Vai oliko se kohtalon ivaa. – Sanotaan, että aika suunnitelmien mukaan on edetty. marraskuuta Kuusankoskitalolta ja päättyy 7. Mutta se ei mennyt vielä yli. GerMusica Management alkoi neuvotella bändille levytyssopimusta ja manageri löysi bändille sopivan levy-yhtiön. Vastaukset osoitteeseen: webmaster@zencafe.net Zen tulee taas Zen-trio jatkanee triumfiaan. Rahoja tosin jaettiin jaostoille, jotka tekivät talkootyötä, mutta sehän on tarkoituskin. Mutta miksi nostaa kauhea häly moisesta, silla muitakin uskontoja on olemassa ja niistä vedetään vitsiä koko ajan. Paitsi että kokkolalainen tyttöbändi Shimmer on ilmoittanut hajoamisestaan, kun Sanna siirtyy muille elämänaloille, musiikkimaailmaa järisyttää myös toinen uutinen. Jos jätetään tanssit ja lavatoiminta kokonaan pois, meillä ei ole vähän ajan päästä enää yhtään mitään, uskoo Maunula. Se tuntui heti hyvältä, kertaa Pukkila historiaa. Muutamaa viikkoa myöhemmin sopimuksessa oltiin jo päästy yhteisymmärrykseen ja Altaria allekirjoitti sopimuksen. Marrasja joulukuussa Suomea kiertävä turnee on saanut tittelin Laulumies. Electric Saunassa soittavat Jiin ohella Tommi Viksten, Pekka Gröhn, Keino Hirvonen ja Mitja Tuurala. Gismo on koko Bomfunkin ajan heittänyt myös omia DJ -keikkoja, silti veneestä jättäytyminen suosion huipulla on harvinaista. – Useat lehdet ottivat yhteyttä ja halusivat bändin demon arvosteltavaksi. Yhtye uskoo, että Zen-uskovaisia alkaa olla jo niin paljon, että yhtyeellä on varaa myös rajojen kokeilemiseen. Mutta Altaria -nimi. Siitä se lähti, ihmettelee Pukkila vieläkin projektin lentoa. Muuten joku menee aina toisen edelle tekemään vielä "järisyttävämpää", jos sallittavuus on siinä rajamailla. Sitten saatiin mukaan vanha ystävä Jani Liimatainen Sonata Arcticasta ja laulajaksi kysäistiin toinen yhteinen tuttu vuosien takaa Johan Mattjus. – Altarian oli aluksi tarkoitus olla vain projekti, kun mulla oli pöydän laatikossa paljon biisejä puolivalmiina. Just Me pitää typeränä sitä, jos asiaa lähdetään puimaan oikeudessa. ”Tässä taas näemme, kuinka kriittisessä maailmassa me asumme.” Just Me ei myöskään koe bändin esiintymisen loukkaavan kristittyjä yleisesti. Nyt on aika tilinpäätökseen, kun viimeiset tanssit vedettiin viime lauantaina. Kyllähän jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä, oli se sitten kuinka rankka tahansa. Viime kesänä Lampilla tanssittivat mm. Mitä se merkitsee. Taustalla on siis tapaus, jossa Demonizer -yhtyeen Mikael Lundström särki Pietarsaaren Koulupuistossa pidetyssä konsertissa parimetrisen puisen ristinsä. – Plussaa tehtiin ilman muuta. Bändi on saavuttanut myös useita musiikkimaailman palkintoja. Kaikkien arvioiden mukaan Zen Cafen huomenna kauppoihin ilmestyvä albumi Vuokralainen jatkaa yhtyeen voittokulkua. Perjantai-illan konsertissa yläasteen salissa esiintyvät The Rain ja Juha Tapio Trio. Juha Tapio Trio, The Rain ja Suomen vanhin samalla kokoonpanolla soittava gospelyhtye The Road, joka juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Hän on hiukan yllättynyt asioiden saamassa nopeasta käänteestä. Yhteensä 20 konserttia tarjoava Laulumies-kiertue alkaa 6. Demo sai hyvän vastaanoton ja bändi nimi kiiri hyvin mediassa. Myös porukka on viihtynyt – ainoastaan laulaja siirtyi kiireidensä vuoksi syrjään – tilalle löytyi Jouni Nikula. Heillä on samanlaisia ristiriitaisia ajatuksia päässä kuin ristin pilkkojalla, mutta onko järkevää tuoda tuollaista mallia ajatusten purkamiskeinona. Samana vuonna julkaistiin vielä Sleeping Visions -demo, joka sisältää kolme omaa biisiä. Perinteistä heviä Altarian musiikki on perinteistä 80-luvun melodista heviä. Tottakai sopimuksen saaminen on kovan työn lopputulos ja jokaisen henkilökohtainen unelma, arvioi Pukkila. joulukuuta Espoon Areenaan. Yhtyeet Pietarsaarelaisyhtye valmistautuu kiertueelle, joka alkaa lokakuun lopulla (KP) Toholammilla päätettiin joku vuosi sitten, että hiljaiselo saa loppua. Tällä haavaa porukka kaipaa toista kitaristia, joka alkajaisiksi lainataan Nightwishilta. Tartuttiin toimeen ja pantiin homma pyörimään. HELSINKI (STT) Poppija rokkiveteraani J. Ismo Lappalainen eli DJ Gismo teki debyyttikeikkansa jo 15-vuotiaana keskittyen lähinnä houseen ja technoon. Jos edes kyseenalaistaa asioita kristinuskosta uskovaisten ollessa paikalla, niin todennäköisesti on sanaharkka tulossa. Mukana on myös toisena kitaristina Emppu Vuorinen Nightwish -bändistä. Todellista taloudellista hyötyä ei syntynyt vielä tässä vaiheessa, kun vasta rakennetaan systeemiä. Ilta-Sanomien mukaan tuottaja Jaakko Salovaara vain ihmettelee, miksi tieto tuli julkisuuteen viikkoa liian aikaisin. Yhtye lupaa palkita parhaat tarinat uudella albumilla, joka on kääritty Vuokralainen -T-paitaan. Karjalainen saunoineen konserttisaleihin. Luultavasti siksi, että he eivät ole tietoisia koko bändeistä. Ehkä tässäkin olisi voinut selvittää taustat teolle, jos se oli tarkoitettu viihteeksi, taiteeksi...ja aikuisille. Karjalainen ja hänen Electric Sauna -yhtyeensä tekevät loppuvuodesta kiertueen konserttitaloissa
Palkitut: I Jukka Latvala, II Ilkka Uusitalo. Jalkapalloliigan seurojen edustajille järjestämän kyselyn perusteella karsintasarjan hännänhuipuksi veikataan pohjoisen TP-47:ää. Jaron Tero Suominen ja HJK:n junnujen Otto-Pekka Jurvainen taistelivat pallosta Suomen cupin 8. Sotkamo niukasti edellä avauksessa Kentän puhkaisija. Nicola Anelka 1–1, 42. 0– Seuraavat ottelut: 15.9. Pohjoismaat ovat tyytyneet suunnitelmissaan pienempiin stadioneihin, kun Irlanti–Skotlannin valtti ovat olleet suurimmat katsomot. Dopingjutun syyteharkinnan arvioidaan kestävän useita kuukausia. Korkea keskityspallo osui Antti Kukkolan käteen ja Haka sai jo toisen pilkun. Anders Granberg 0–1, 31. Liigan huippujoukkueen ja Ykkösen keskikastin joukkueen tasoero oli selvä ensi minuuteistä lähtien, ja Pasoja oli päästä maalitilastoihin jo yhdeksän minuutin pelin jälkeen, mutta hänen vetonsa osui tolppaan. . Helsinki: 72:s Kaisaniemen juoksu. Chilufyan päivä musteni lopullisesti tunnin pelin jälkeen, kun hän taklasi rajusti takaapäin Popovitshia, eikä erotuomari Mika Peltolalla ollut muuta mahdollisuutta kuin ajaa mies ulos. Pattijoelta edukseen esiintyi loistavan ulkopelin pelannut lukkari Antti Tokkari. Palkitut: I Ulla Mäkinen, II Kati Rantala. Mestaruus heltiää kolmella voitolla. Yleisöä: 1 012. Heillä on yritystä, he pyrkivät pelaamaan vaikka kipeinä. Räsäs-juttu sai alkunsa, kun Suomen Tietotoimisto STT epäili jutussaan Räsäsen käyttäneen vuosina 1995 ja 1996 Ruotsissa sairaalasta varastettua Genotropini-merkkistä kasvuhormonia. Petteri Kaijasilta 0–1, 54. Vain pari minuuttia ehti kulua edellisestä, kun pallo oli jällen maalissa. . Haluamme päättää kauden positiivisiin tunnelmiin ja elämyksiin, KuPSin toimitusjohtaja Markku Raatikainen sanoi. Yleisöä: 32 155. Hän huusi ottavansa kulmurin, mutta ei ottanutkaan. Meneillään olevan dopingjutun tutkinta alkoi Lahden MM-kisoista 2001, kun kuusi suomalaishiihtäjää jäi kiinni hemohes-plasmavolyymin lisääjän käytöstä. Alkukaudesta vielä Haapajärven väreissä pelannut Sotkamon Roope Korhonen oli ratkaisijana ensimmäisessä pesäpallon finaaliottelussa. – Lisätutkinta puhdistaa sekä Jari Räsäsen että Lahden (2001 MM-hiihtojen) jutuissa epäillyt muutamaa pientä tekoa lukuun ottamatta, Petäjä toteaa Kalevalle. Jymy sai jakson ainoan ja samalla ottelun ratkaisseen juoksunsa Jani Komulaisen läpilyönnillä, jolla Mikko Kuosmanen kiiti suoraan kakkospesältä kotipesään. Hän nousi samalla kokonaiskilpailun kakkoseksi. . Pasoja (Ville Väisänen) 4–0, 88. . Peräti puolivälieriin asti selvinnyt, tiellään mm. . . 0– TP-47 . Sitä se ei ollut, Jaron käskijä Sixten Boström korosti. . – Uskon, että säilytämme sarjapaikkamme jatkamalla pelillistä noususuhdannetta. Myös VPS:n säilymistä liigajoukkueena pidetään käytännössä varmana. Suurempaa ongelmaa ei moisessa ollutkaan, vaikka nuoret terrierit yrittivätkin pörrätä päin parhaansa mukaan. Irlantiin ei uutta stadionia EM-hakemus 2008 koki takaiskun VALKEAKOSKI (STT) Hakan toppari Juha Pasoja nousi joukkueensa sankariksi tekemällä kolme maalia, kun valkeakoskelaiset kurittivat Rovaniemen Palloseuraa Suomen cupin puolivälierässä maalein 5–0. . Palkitut: I Mikko Röppänen, II Juha Korhonen. . Parin takaiskun jälkeen tämä oli hyvä peli meiltä, Niini arvioi. Kahden ja puolen kilometrin korkuisen Sierra Nevadan laelle päättyneen 198 kilometrin etapin jälkeen kokonaiskilpailun kärkeen nousi Espanjan Mikel Zarrabeitia, joka oli päivän osuuden neljäs. Popovitsh ja Mikko Innanen pelasivat näyttävästi paikan Jukka Ruhaselle ja tämä veti voimalla Hakan kahden maalin johtoon. Tällä kertaa vastuun otti Pasoja, joka tykitti varmasti pallon alakulmaan. Meidän panoksia liigan loppupeleissä on vähätelty, mutta lähdemme täyteen yritykseen tavoitteena kymmenen pistettä seitsemästä ottelusta. Eka jakso oli meiltä heikko, mutta toisella molemmat pelasivat. – Tämän ikäisten jätkien pitäisi saada lisää tällaisia pelejä. bundesliiga: Hertha Berlin–Borussia Mönchengladbach 1–2, Bayern München–TSV 1860 München 3–1, Werder Bremen–FC Nürnberg 4–1, Bochum–Borussia Dortmund 0–0. Ratkaisijana oli jälleen nuori Roope Korhonen, joka puhkaisi Pattijoen kakkospuolen, tuloksena 1+1 juoksua. 16 km: 1) Petri Saavalainen Teivo St 53.20. . . Olen tyytyväinen, Boström totesi. Kotijoukkue Jymy selvitti tasaisen väännön kuitenkin lopulta puhtaasti jaksoin 2–0 (4–3, 1–0). Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen. . – Se oli molarimme (Tommi Heinämaa) virhe. Jaro rokotti virheistä Tasoero junnujen ja liigaryhmän välillä näkyi Jaron jokaisen osuman syntyhetkillä. – Tärkein juttu tämäntyyppiseen peliin oli saada joukkue motivoitumaan tosissaan. Peli alkoi Pattijoen komennossa, ja se siirtyi jo 3–0-johtoon ensimmäisellä jaksolla. He yrittivät avausjakson lopussa tulokseen nähden kiitettävästi Jaron passaillessa taukoa varten. . Hallituksessa hän on saanut vastustusta, kun varapääministeri Mary Harney on pitänyt stadionia liian kalliina ja ollut huolissaan muutenkin koko projektista laskevien verotulojen aikana. Markus Paatelainen 2–2. Nyt hallitus esitti, että Croke Parkin 80 000 katsojan yleisurheilustadion muutettaisiin myös jalkapallon ja rugbyn käyttöön soveltuvaksi. Szilard Nemeth 1–0, 37. 4 2 2 13– 12 6 IFS . Yleisöä: 1 241. Ei ollut tarpeen hyökätä hullun lailla, vaan varmistaa takaiskujen jääminen yhteen. Tauon jälkeen kupletin juoni oli paljolti sama, mutta ei vierailla ollut omassa päässään isompaa hätää. . Pekka Sihvola 1–3. Jyväskylä johtaa otteluvoitoin 2–1. Vuonna 2003 liiga pelataan 14 joukkueen kaksinkertaisena sarjana. . . Tahko tarrasi pronssimitaleihin Miesten superpesiksen pronssitaistelu alkoi Hyvinkään Tahkon komennossa. Jaron Jimmy Wargh olisi voinut parannella pohjettaan kotioloissa, mutta hän oli mukana matkassa. Ainoa taktinen virhe sattui Pattijoelle kun Roopelle jätettiin tilaa mielipaikalleen, Sotkamon pelinjohtaja Olli Viljaranta kommentoi ottelun käännekohtaa. Etapin voittoon puristi Italian Guido Trentin ajalla 5.45.59. Seuraava ottelu: 14. 9. Seitsemän minuuttia ennen taukoa RoPS joutui taipumaan ensimmäisen kerran. 4 4 14– 3 12 Reima . Jaro marssi välieriin numeroin 3-1 (2-0). Denis Volodin 2–1, 116. . Hakan esitys oli vahva, mutta harmejakin tämä peli valmentaja Olli Huttuselle toi. Frederick Svanbäck 0–2, 58. Petäjä ennakoi, että keskusrikospoliisin dopingjutussa kokoaman 1 200-sivuisen lisätutkintapöytäkirjan ja varsinaisen pöytäkirjan 3 200-sivuisen aineiston perusteella lankeaa enintään muutama sakkotuomio laittomasta lääkeaineiden tai hormonivalmisteiden maahantuonnista. Venäjän mestaruussarja: ZSKA Moskova–Dynamo Moskova 2–3, Jaroslavl–Elista 1–0, Rostov–Vladikavkaz 1–1, Samara–Ramenskoje 1–0, Makhatskala–Saratov 0–1, Volgograd–Torpedo-ZIL Moskova 0–0. Sarjakaan ei ole meiltä vielä lopussa. Pori–Jyväskylä. Joku voi ajatella, että helppo voitto meille. Kova kääntölaukaus muutti George Chilufyasta suuntaa ja upposi Sandor Matusin selän taakse. 2–3, 2–2 (1–0) 29. Juniorit eivät kuolahtaneet kohtaloonsa. Hetkeä myöhemmin Zeddy Saileti kaatoi Valeri Popovitshin rangaistusalueella ja pallo vietiin pilkulle. . . Bremen: Naisten MM-kilpailut, puolivälierät: Venäjä–Bulgaria 3–0 (25–13, 25–21, 25–19) Italia–Etelä-Korea 3–0 (25–20, 25–22, 25–19) USA–Kuuba ja Kiina–Brasilia myöh. 0– 1 VPS . HJK:n junnuja piiskaava Jari Niini on valmentanut vuosien virrassa aikamiehiäkin monella sarjatasolla. . . Erotuomari: Jouni Hietala. Pronssimitalit saa kahdella voitolla. 2–2, 1–1 (0–1) 5. Naisten II-divisioona Alempi loppusarja Rei-Vo – Reima 2 – 4 , FC YPA – Rei-Vo 5 – 1 . . 1. Kuva: Lehtikuva/STR/Hannu Vierula HAAPAJÄRVI (STT) Suomen hiihtoliiton puheenjohtajan Paavo M. Popovitsh epäonnistui jo toisen kerran kuukauden sisään rangaistuspotkussa ja näin vieraiden maali säilyi vielä koskemattomana. Zeneli peippaili Veli-Matti Ekmanin täysin sekaisin päädyssä. Juha Pasoja rp. 4 1 3 6– 9 3 Rei-Vo . . viime kauden liigamestarin Tampere Unitedin järkyttänyt HJK:n A-juniorit voi keskittyä pikkufinaaliin. Pattijoki sai toisella etenijän kolmoselle vain kolme kertaa. Timo Marjamaa 2–1. Toisella jaksolla nähtiin tarkkaa ulkopeliä. Cleaver laittoi jalkansa väliin ja siellä kolisi. . . Urheilu Jalkapallo Pesäpallo Lentopallo Jääkiekko Yleisurheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Tapani Postila (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 19 HELSINKI (UT) Jaro kävi pääkaupungissa pistämässä nokkimisjärjestyksen Suomen cupissa uomiinsa. Petäjä: SIERRA NEVADA (STT–AP) Pyöräilyn Espanjan ympäriajossa alkoi tapahtua keskiviikkona, kun edessä oli kunnon vuoristo-osuus. Jymy tuli peliin mukaan vasta jakson kolmannessa vuorossa, mutta sitäkin komeammin. FC YPA . Naisten superpesis: 3. Heinämaa tuli vastaan, mutta veti vesiperän. Hattutemppunsa Pasoja sinetöi yhdeksän minuuttia ennen loppua Ville Väisäsen syötöstä ja loppulukemat viimeisteli Popovitshin esityöstä vaihdosta kentälle tullut Tarmo Koivuranta. Jos KoU venyy kotivoittoon, pelataan kolmas ottelu sunnuntaina Hyvinkäällä. Erotuomari. 7–8, ja. Tarkoituksena on ollut rakentaa Abbotstowniin uusi stadion, jonka kustannusarvio on 400–500 miljoonaa. . . Nemeth 3–0. . Saksan 1. . Runkosarjassa odotuksia paremmin esiintynyt ja kolmanneksi yltänyt Tahko kukisti kotikentällään Pihkalassa Koskenkorvan Urheilijat selkein numeroin 2–0 (5–0, 3–1). Seuraavat sijat menivät isäntämaahan, Felix Garcia Casas jäi kahdeksan sekuntia ja Haimar Zubeldia sekä Zarrabeitia kymmenen. Mika Peltola. . Haasteita riittää, Boström korosti. . Svanbäck tuikkasi pallon oikealla jalallaan varmasti pömpeliin. Joukkueen terveystilanne on hyvä ja kaikki pelaajat käytettävissä. Palkitut: I Roope Korhonen, II Jani Komulainen jr. . oma maali 3–0, 81. Puolen tunnin kohdalla Hakan maalivahti Mikko Vilmunen joutui venyttämään Matias Turpeisen läpiajossa parhaimmilleen, mutta se jäikin rovaniemeläisten ainoaksi tilanteeksi avausjaksolla. . FC Hämeenlinnalla on sarjaan lähdettäessä kaksi pistettä ja VPS:lla, KooTeePeella ja TPS:lla yksi lähtöpiste. . Halumme voittaa oli vahva. Se putosi Ossi Martikaisen jalkoihin. 90. Lukkareitten taistossa Antti Tokkari piti nopealla pelillään Jymyn kärjen kurissa, ja virkaveli Toni Kohonen piti varsinkin toisella jaksolla Pattijoen etenijät ja vaihtajat otteessaan. Sylvain Wiltord 1–0, 29. Massimo Maccarone 2–0, 66. MyPa–Allianssi rp. Pattijoki: Antti Mäkelä 0/1, Antti Vihtkari 0/1, Pasi Pohjola 1/0, Pertti Mäkelä 1/0, Teijo Kankaanpää 0/1, harhat 1. – Molemmat joukkueet riisuivat toisiltaan kärjen aseista. Pääministeri Bertie Ahern on ollut projektin vahva tukija, ja hän sanoikin olevansa vielä toiveikas yksityisen rahan löytymiseksi. Jakson voittojuoksu lähti Toni Kohosen mailasta. Mielestäni asenteemme olikin voittopuolisesti hyvä. Koskenkorva: Tommi Murto 0/1, Hannu Kiukkonen 1/0. Nyt oli vielä huilin paikka, mutta Jimmy saattaa pelata jo maanantaina tällä samalla areenalla (Finnair Stadium) HJK:ta vastaan, Sixten Boström ilmoitti. Chris Cleaver pisti nätisti pystyyn juoksupallon, johon Fredrik Svanbäck säntäsi kärppänä. Pori: Hannamari Kaario 0/1, Tytti Lamppu-Nurminen 1/0, Juuli Kemiläinen 0/1, Marika Mäenpää 0/1, Johanna Nieminen 1/0, Hanna Tuomaala 1/0. Seuraavat tilastomerkinnät olivat varoitukset Niklas Storbackalle ja Mattias Ainasojalle. Haka–RoPS 5–0 (2–0) 38. KuPS – Jokerit, KooTeePee – Jazz, FC H-linna – TPS, TP-47 – VPS. . Yksi nousuista päättyi nättiin osumaan, jonka syötti Zeneli ja viimeisteli Cleaver. . Puolen tunnin täytyttyä peli oli 0-2. . Marjamaa 2–2, 113. Palkitut: I Antti Mäkelä, II Marko Rasinkangas. Toisella jaksolla meillä ei ollut mitään jakoa. Maantiepyöräilyn Espanjan ympäriajo: 5. Yleisöä: 2 803. Hallituksen päätös oli shokki jalkapallo-Irlannille, johon Euroopan jalkapalloliiton Uefan arviointikomissio saapuu maanantaina tarkastamaan Irlannin ja Skotlannin yhteishakemusta. Keskitys oli kova, kierteinen ja tarkka. . Jaro rankaisi armotta junnuja Nokkimisjärjestys säilyi ja suunta cupin välieriin Punapaidat jatkavat välieriin. . Christopher Cleaver 0–3, 59. Tuomarit: Tero Hallila ja Mikko Valtonen. – Nuorten miesten kanssa on mukavampi tehdä töitä. Ridvan Zeneli lähetti 10. 0– 3 FC H-linna . . Roope Korhosen lisäksi Jymystä kunnostautui erehtymättömästi vaihtanut Jani Komulainen. . Oulu: Harjoitusottelu: Kärpät–Tappara 0–3 (0–2, 0–0, 0–1) Englannin valioliiga: Middlesbrough–Sunderland 3–0 (2–0) 17. Maastohiihdon dopingnäyttö jää ohueksi Paavo M. Toista jaksoa oli käyty vain kuusi minuuttia, kun Pasoja oli jälleen asialla. 0– 1 TPS . Erotuomari: Mika Salo. . . HJK-A–Jaro 1–3 (0–2) 10. Yleisöä: 457. . Sen sijaan Jokerien pikaiseen paluuseen uskotaan enemmän joukkueen vahvistuttua heinäelokuun aikana. Hiihtoliitto kummastelee sitä, että Räsäs-jutussa asianomistajiksi nimetyille Suomen Tietotoimistolle sekä sen entiselle päätoimittajalle Kari Väisäselle ja toimittaja Johanna AatsaloSalliselle annettiin nähtäväksi kaikki jutun asiakirjat. 0– 2 KooTeePee . . KonkurssiKTP:n jatkaja KooTeePee on myös melko vahvoilla. Aikaa järjestää yllätyksiä lisää oli puoli tuntia ja risat, mutta Jaro teki sen mitä tarvitsi. . – Jaro käytti riittävästi hyväkseen tietoisuutta siitä, että on parempi. Varatuomari Petäjä esittää käsityksensä Oulussa ilmestyvässä Kaleva-lehdessä. Tarmo Koivuranta (Valeri Popovitsh) 5–0. . Huonoon aikaan syntynyt Irlannin ongelma nostanee jonkin verran Pohjoismaiden yhteisen hakemuksen mahdollisuuksia. . Kokonaistilanne: 1) Zarrabeitia 16.53.20, 2) Trentin –0.16, 3) Jaksche –0.35, 4) Vinokurov –0.36, 5) Sevilla –0.52, 6) Zubeldia –1.03. 0– 1 Jazz . – Se on eri peli eri kilpailussa. . – Jimmy on mieluummin reissussa vaikka penkillä kuin jännittää teksti-tv:n kautta. loppuottelu (kolmella voitolla mestariksi): Jyväskylä–Pori 2–0 (3–0, 4–3) J: 3 0=3 3 1 0=4 2 P: 0=0 1 2 0=3 Jyväskylä: Päivi Halttunen 0/1, Terhi Rönkä 0/3, Paula Järvi 0/1, Johanna Vikman 0/1, Ulla Mäkinen 2/1, Katja Saari 2/0, Marja Miesperä 2/0, harhat 1. Kaikkien Pohjoismaiden hallitukset ovat täysillä rintamassa mukana. . . KuPS suosikkina karsintasarjaan DUBLIN (STT–REUTERS) Irlannin yhteinen hakemus Skotlannin kanssa vuoden 2008 EM-jalkapallon isännäksi koki tiistaina takaiskun, kun maan hallitus ilmoitti, ettei Dubliniin suunniteltua toista stadionia varten riitä julkisia varoja. Yleisöä: 1 983. minuutilla kulmurin oikealta. Mitalit ovat lauantaina Ilmajoella katkolla tahkolaisille. 4 3 1 10– 6 9 OuHu . . . Juha Hämäläinen 2–0, 89. 0– Jokerit . Jaron huolellinen puolustaminen pysäytti HJK:n nuoret miehet 20-25 metriin Antti Kuismalan maalilta. Luottotoppari Jarkko Okkonen sai varoitustilinsä täyteen ja huilaa näin maanantain tärkeässä paikallispelissä Tampere Unitedia vastaan. Zeneli pisti peippailuhetken Aina halutessaan Jaro sai säpinää toisessa päässä aikaan. Minuuttia myöhemmin junnut saivat maalin yrityksensä palkinnoksi. . . – Ensimmäinen jakso oli molemmilta finaalipeliksi värikästä peliä. Pasoja siivitti Hakan jatkoon SOTKAMO (STT) Miesten superpesiksen loppuottelusarja alkoi keskiviikkona Sotkamossa tiukalla taistelulla. loppuottelu: Sotkamo–Pattijoki 2–0 (4–3, 1–0) S: 4 0=4 1 0=1 2 P: 2 1 0=3 0=0 Sotkamo: Mikko Kuosmanen 0/2, Jani Komulainen jr 1/0, Toni Kohonen 1/0, Matti Salminen 0/1, Roope Korhonen 1+1/2, Markku Hylkilä 1/0. Kuva: Lehtikuva/Eila Kilpeläinen Suomen cupin puolivälierät keskiviikkona: Gnistan–FC Lahti ja. Nämä ne kehittävät jos mitkä, Jari Niini huokaili. Jaron kokoonpano: Antti Kuismala – Daniel Snellman (70. 1–0, 40. Jukka Ruhanen (Mikko Innanen) 2–0, 50. etappi, El Ejido o Almeria–Sierra Nevada, 198 km: 1) Guido Trentin Italia 5.45.59, 2) Félix Garcia Casas Espanja jäljessä 8 sekuntia, 3) Haimar Zubeldia Espanja –10, 4) Mikel Zarrabeitia Espanja sama aika, 5) Alexandre Vinokurov Kazakstan –28, 6) Jörg Jaksche Saksa –45. Siivoamisen sijasta Martikainen jäykistyi, ja pallo pomppasi Anders Granbergin eteen. 4 4 7– 20 Miesten superpesis: 1. Zarrabeitia kärkeen HELSINKI (STT) Kuopion Palloseura lähtee suurimpana suosikkina sunnuntaina käynnistyvään jalkapalloliigan karsintasarjaan. Tuomarit: Antti Aine ja Matti Lähteenmäki. . . Mikael Muurimäki), Roope Heilala, Anders Granberg, Niklas Storbacka – Rasmus Vikström, Mattias Ainasoja, Tero Suominen – Ridvan Zeneli, Chris Cleaver, Fredrik Svanbäck. . Pertti Mäkelän hapuillessa Mikko Kuosmanen ehti kotipesään, ja avausjakso meni Jymylle juoksuin 4–3. Liigakarsinta KuPS . . . . Vaihtotilannepelaaminen tökki pahan kerran, Pattijoen pelinjohtaja Santeri Haipus murehti. KuPSin lähtökohtia parantaa entisestään se, että liigan yhdeksäs sija tuo sille kolme lähtöpistettä. Eetu Seivo 1–0, 83. Selkeä virhe HJK/A:n puolustuksessa edesauttoi parempien onnistumista ratkaisevasti. . Myös liigan jumbo Jazz ja kahden taukovuoden jälkeen paluuta yrittävä TPS joutuvat kyselyn perusteella taistelemaan tosissaan paikasta liigassa. pronssiottelu: Hyvinkää–Koskenkorva 2–0 (5–0, 3–1) H: 2 2 1=5 3 0=3 2 K: 0=0 1 0=1 Hyvinkää: Marko Hovi 1/1, Vesa Musto 0/1, Juha Korhonen 3/1, Olli-Jussi Makkonen 2/0, Timo Rautiainen 0/1, Jussi Kivisilta 0/1, Miika Rantatorikka 1/0, Sami Laine 0/1, Marko Peltonen 1/0, Valtteri Ketonen 0/2. . Karsintasarjassa kaikkiaan kahdeksan joukkuetta tavoittelee kuutta liigapaikkaa kaudeksi 2003. Petäjän mukaan näyttö maastohiihdon epäillystä dopingin käytöstä kutistuu muutamaan veren plasmavolyymia lisäävään Hemohes-pussiin. – Cupissa ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa lopputulokseksi. Hämeenlinnakaan tuskin on vaarassa pudota. Arsenal–Manchester City 2–1 (2–1) 26. Hänen jalkansa oli ainoa, joka liikahti. Näpäytys kengänkärjellä upotti pallon keskeltä sisään. kierroksen ottelussa. Palkitut: I Tytti Lamppu-Nurminen, II Jonna Äijälä. Siitä johtui muiden jäykkyys, Niini puolusteli porukkaansa. Loppuottelusarja jatkuu lauantaina Pattijoella. Helsingin olympiastadionin päälle hakemuksessa piirretty kattolaajennuskin toteutettaneen ainakin osaksi. Antti Okkonen rp. Kari Arkivuo 2–3. Yleisöä: 495. Karsintasarjaan osallistuvien seurojen papereissa KuPS on ennakolta selkeästi vahvin joukkue sarjassa. . 1–1, 114. Thierry Henry 2–1. Otto-Pekka Jurvainen syötti vasemmalta ja Pekka Sihvola jatkoi pallon Kuismalan taakse. . . Sveitsin ja Itävallan hakemuksen kiusaksi saattaa muodostua jälkimmäisen hallituskriisi. Naiset, 9 km: 1) Minna Nummela HelsKV 36.28.. . Yleisöä: 37 878. Erotuomari: Jukka Liljavirta. 25 km: 1) Jukka Hartonen KeravU (olympiahiihtäjä) 1.31.36
9.38,15, 3) Jonathan Bagger, Borgå gymn. Einari Vidgrenin omistama nelivuotias ori jätti 12-vauhtisella päätöspuolikkaalla Pine Dustin selvästi taakseen. Suomelle ensimmäinen voitto maaottelun 9-vuotisessa historiassa. Lähtö 6, V5-3, lv 2 100 m: 1) Rosa Nova/Antti Teivainen 16,9a, 2) Secret Brave 17,0a (81), 3) Quick Ride Kid 17,0a (141), 4) Viveca Bones 17,1a (191), toto (1-2-12): 2,97 1,83-2,69-3,43 12,83. lokakuuta alkavaa harjoitusleiriä. / osallistuja Ilmoittautuminen 24.9. Miten urheilija voi selviytyä ehjin nahoin. Grand Prix`n toisen karsintalähdön Solvallan radalla Tukholmassa. Pelivaihto 386 333.80 e, yleisöä 1 637. Noudatimme tinkimättä tätä suunnitelmaa. Hollywood-aspekti urheilussa on kavala juttu, nyökyttelee myös Rahkamo. 181, 3) Jonathan Lindroos Åbolands yrkessk. lähtö: 3 Blue Suede Victory, poissa: – 3. Kohn tekee näin paluun Calgaryyn, jossa hän pelasi kausina 1995–96 ja 1997–98. Blue Suede Victory oli lämminveristen paras. toto (15-13-5): 3,79 2,03-4,27-4,07 42,91. – Kun keskityimme Petrin kanssa ensimmäisiin kisoihin, joissa meiltä odotettiin mitalia, annoimme kyllä haastatteluja, mutta emme lukeneet tai katsoneet ainuttakaan niistä. – Harrin viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita. Hovi-Ari on parantanut otteitaan joka kerta ja kukisti Vermossa jo koko kauden suurkilpailujen kärkipäässä keikkuneen Rickin. Juoksu oli Hovi-Arille taas yhden pitkän tauon jälkeen kolmas. Troikka: 260,30. 13,94, 3) Simon Bredbacka Kronoby gymn. 64.000 km, 1-omistaja, ABS, kauko-ohj. tytöt 800 m: 1) Nina Fagerudd Holm sk, Larsmo 2.40,37, 2) Nora Liljestrand Sävträsk sk, Liljendal 2.41,57, 3) Caroline Källberg Österby sk. 554, 2) Jonna Huhtaoja Vörå samgymn. Nissan Pick up 4x4 king cab -99 24.500E 145.670 mk, aj. 84.000 km, ABS-jarrut, 2xairbag... Seurakuntalainen saa tehdä oikaisuvaatimuksen koskien vaaliluetteloa sillä perusteella, että häneltä on ilman laillista syytä kielletty äänioikeus, tai että se on annettu jollekin toiselle. Washington hankki tiistaina laituri Bryon Russellin Jordanin viime kauden pelipaikalle, ja valmentaja Collinsin mukaan Larry Hughes sekä Richard Hamilton ovat aloittavat takamiehet. Pitää keskittyä varsinaisen asian tekemiseen. Viking Lotto Oikea rivi: 5, 15, 20, 24, 29, 31 Lisänumerot: 3, 41 Alustava voitonjako: 6 oikein 2 kpl voitto–osuus 271 701,60 e, 5+lisänumero oikein 7 785,60 e, 5 oikein 746,30 e, 4 oikein 18,20 e, 3 oikein 4,40 e Kalajoki Senioreiden golfin kalottimaaottelu. Kauneudesta tullut salakavala ansa Tennispelaaja Anna Kurnikova, kolmiloikkaaja Heli Koivula, pikajuoksija Markus Pöyhönen ja keihäänheittäjä Harri Haatainen ovat kauniita ihmisiä, jotka koreilevat nykyisin lehtien kansikuvissa. Muutama vuosikymmen sitten huipulla saattoi olla urheilijoita, joiden suhde mediaan oli poikkipuolinen. Hän teki selvän suunnitelman median ja sponsoreiden varalle. 22% 119.402 mk... lähtö: 1 Rosa Nova, poissa: 3, 8 4. 2.23,56. NBA-kausi alkaa 29. Middlesbrough–Sunderland 3–0 3. 2.18,11, 2) Jenny Widbom Mattlidens sk. Hyödyn jakajia riittää niin kauan kuin haaskassa on repimistä. Esimerkiksi meidän keihäsnaisemme pystyvät tulemaan toimeen keppiä heittämällä. 12-v. 12,15, 3) Kristian Hemming Högst i Petalax Malax 11,50. Esbo 2.21,98, 3) Emilia Granlund Pargas sv gymn. V5-arvo: 54,00 e. Toista rataa rinnalle edennyt Batzeba Brell vyöryi kärkeen ja piti Ilkka Korven ajamana Dollari Expressin niukasti kurissa. 29,20. 14,81. Keihäs: 1) Mette Fröberg Källhagens sk. Mutta onko se, että urheilija julistetaan kauniiksi, hänelle salahauta. Se riittää, ilmoittaa Samppa Lajunen. OTAMME VASTAAN MYÖS OSTOTARJOUKSIA SUORAAN ILMAN VAIHDOKKIA! Fiat Uno 45 3d ..................-89 114 tkm 2.900 ¤ Fiat Uno 60 S 5 d ..........................-89 188 tkm 2.600 ¤ Fiat Uno 70 S i.e. 12,22, 2) Tomas Söderlund Karis sv högst. 517, 3) Sandra Smedlund Vörå samgymn. Manageri suosittaa urheilijalle tiettyä tapaa toimia, valmentaja vaatii kurinalaisuutta ja kovia tuloksia. Seuraa hieman säälinsekainen jälkikohina entisestä huipputekijästä. mennessä. Kuva: arkisto. 2. Elmia Kone/viljelymessut, Jönköping Ruotsi. Lähinnä juuri Barba’s Starin tappion ansiosta täysosumien arvo nousi kahteensataan euroon. Jordan on aiemmin todennut pelaavansa vielä, jos terveys sen sallii, mutta lopullinen päätös tehdään vasta hieman ennen Wizardsin 1. gymn. 100 m aj: 1) Thomas Lindroos Strömborgska högst, Borgå 14,14, 2) Hubbe Söderholm Strömborgska högst, Borgå 14,72, 3) Pontus Latvala Strömborgska högst, Borgå 15,30. Tunnen Harrin hyvin, toiminhan hänen valmentajanaan pitkän ajan. puoliajan avausmaalin tekijä Voittoyhdistelmä: 2 Wiltord S–16 Ei maalia Lopullinen kerroin: 27,62 Poissa 1. Tällä keinolla säilytimme rauhan keskittyä harjoitteluun ja kilpailusuoritukseen, vuoden 1995 EM-kultamitalisti Rahkamo muistelee. högst, Pedersöre 507, 3) Åsa Bergdahl Kronoby högst. 20,17. kilpailu: 1. 13,79, 2) Rasmus Latvala Borgå gymn. 26,74, 2) Sandra Söderholm Kvarnbackens sk, Borgå 23,48, 3) Malin Helsing Vörå Norra lågst. Pituus: 1) Anette Forss Hagelstamska högst, Grankulla 513, 2) Karin Storbacka Sursik sk. 10.44,35. alv. tytöt 100 m: (+0,1) 1) Eva-Stina Knus Vörå samgymn. V5-arvo: 8,40 e. Rahkamo myöntää, että ulkomailla asuminen helpotti työskentelyä suomalaisen median kanssa. Viime kaudella Kohn, 27, pelasi Detroitin riveissä vain neljä ottelua. Loppupisteet: Suomi 19,5 – Ruotsi 16,5. Jordanille suunniteltiin pelikenkään laitettava tuki, jonka toivotaan Collinsin mukaan ”helpottavan kipua oikean polven ulkonivelessä”. Jordanille tehtiin polvileikkaus helmikuussa, ja pelit viime kaudella päättyivät siihen. Tulokset: 1.päivä (bestball/foursome): M45: Åke Karlsson/ Peter Linder R – Miikka Koivisto/ Ari Hatunen S 0,5–0,5/ 1–0, Lars-Göran Nilsson/ Ingvar Carlsson R – Markku Pirttimäki/ Jukka Alatalo S 0–1/ 1–0. Hinta 80 . 11,04. i Jakobstad 190, 2) Simon Bredbacka Kronoby gymn. Kuula: 1) Christian Sundman Korsholms högst. M55: Acke Lundgren/ Leif Gatedal R – Gustav Segerstam/ Juhani Seppälä S 0–1/ 1–0, Sune Lestander/ Göran Ekström R – Paavo Kilpinen/ Juhani Vanharanta S 1–0/ 0–1. Keskiviikkona 11-vuotias ori kilpaili vasta 27. – Kuka on päällikkö. lähtö: 9 Batzeba Brell, poissa: 1, 7, 12 Voitonjako: 5 oikein 1 452 kpl voitto–osuus 207,10 e. toto (3-11-4): 1,62 1,49-3,73-1,74 60,23. Päivän Duo: vaihto 34 212.00 e; oikea rivi 1-3; poissa I/3,8 II/4 kerroin 8,73. 51,06, 3) Richard Mitts Korsholms gymn. 497. – Minusta Seppo Räty menestyi omalla tavallaan hyvin mediassa. Päätöskohteen 2600 metrillä suosikki Pittsburg joutui aloittamaan 1.10:n vauhtia ja väsyi jo viimeisellä takasuoralla. Taiteen puolelta voi ottaa esille Linda Lampeniuksen, jonka kyvyt eivät ilmeisesti aivan riittäneet maailman huipulle. Lähtö 8, V5-5, lv 2 600 m: 1) Batzeba Brell/Ilkka Korpi 17,0a, 2) Dollari Express 17,1a (212), 3) Speedy Mic 17,5a (94), 4) Leolaven 17,6a (149), toto (9-10-6): 3,86 1,82-3,07-2,55 28,88. 14,25, 2) Adam Näse yrkessk. Tasaisen varmaa kuntoa esittänyt Blue Suede Victory kuittasi oman kolme tuhatta 2100 metrin matkalla ajalla 15,0a. Haatainen katkaisi yhteistyön. Urheilijan on oltava ehdottomasti pomo Urheilija ei voi antautua hänen ympärillään pyörivien voimien vietäväksi. Selviytyäkseen nykyisestä julkisuusmyllystä urheilija tarvitsee terveen pään, runsaasti itsetuntoa, kahmalollisen itsekkyyttä ja päämäärätietoisuutta. Jordan hakee apua kengistä Koripallokenttien liitelijän ura harkinnassa. pojat 400 m: 1) Jonathan Åstrand Vocana 50,75, 2) Nicklas Sandells Pedersöre gymn. Pituus: 1) Jennie Ahlgren Holm sk Larsmo 421, 2) Nina Fagerudd Holm sk Larsmo 403, 3) Daniela Häggman Komossa sk. Lähde mukaan hakemaan uusia toimintoja tai vahvistamaan jo käytössä olevia! Huom! Ilmoittautumisajat! Lisätietoja matkoista ja ilmoittautumiset: Lauri Laajala 040 7602 301 Sekalaiset KUULUTUS Kruunupyyn, Teerijärven ja Alavetelin seurakuntien vaaliluettelot, joita tullaan käyttämään kun valitaan edustajia seurakuntien seurakuntaneuvostoihin sekä seurakuntayhtymän kirkkovaltuustoon ensi marraskuussa, ovat nähtävinä tarkistusta varten tiistaina 17 syyskuuta klo 10-14 ja keskiviikkona 18 syyskuuta klo 15-19 kyseisten seurakuntien kirkkoherranvirastoissa. Rahkamon mielestä urheilijalla on vain yksi tapa selvitä ehjin nahoin ympärillä jyskivästä rumbasta: on valittava tie, jota kulkee itsepintaisesti, vaikka muut sanoisivat mitä tahansa. V5-arvo: 37,90 e. Lähtö 2, sh 2 100 m: 1) Vinkker/Olavi Nisonen 30,1, 2) Linkkari 30,6 (149), 3) Luukas K 31,7 (145), 4) Maestro 31,8 (32), poissa: 3. – Totta kai se hivelee sisintä, kun kehutaan julkisesti kauniiksi. Hän oli kova kaveri, melkoinen persoonallisuus. ”Män niinku män”, vastasi huippuhiihtäjä Mirja Lehtonen 1960-luvun alussa Pekka Tiilikaisen uteluihin, miksi suoritus epäonnistui. i Jakobstad 11,17, 3) Dan Gustafsson, Borgå gymn. puoliajan avausmaalin tekijä 2. 2.27,54. Arsenal–Manchester C 2–1 2. Haka–RoPS 2. 9. Lähtö 4, V5-1, sh 2 100 m: 1) Formula/Ari Moilanen 27,2, 2) Ville-Kiitäjä 27,3 (72), 3) Huugo 26,8 (90), 4) Suvi-Missi 26,9 (68), toto (1-4-15): 4,77 2,14-2,33-3,09 18,84. Korkeus: 1) Thomas Lindroos Strömborgska högst, Borgå 171, 2) Henrik Ekstrand Cronhjelmsk högst, Larsmo 168, 3) Björn Sundqvist Oxhamns sk. kilpailusta: 1, 3 2. 19.-22.1.-03. Yksi horjahdus riittää, ja putoaminen tapahtuu korkealta. Rick kiersi viimeisen kilometrin parijonon ulkopuolella ja haparoi takasuoralla sen verran, että myös Hovi-Aria sisäradalla seurannut Vänrik ehti sitä ennen maaliin. Oliko onnea Golf 20 Urheilu Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA Keski-Pohjanmaan Konerengashankkeen Ammatti/opintomatkat syksy 2002: Farma Konemessut, Turku16.-17.10. Odotamme yhteydenottoanne lastensuojelun perhehoitotoimistoon puh.nro 8222 174 tai 040 7008978 sekä 040 5321193 Eija Vironen-Forsström Anne Meriläinen YLIVIESKASTA Lisää autoja www.autosompa.fi Nissan Almera 1.5 Comfort -00 19.300E 114.752 mk, aj. Joka kuudennen viikon varasimme medialle ja sponsoreille. – Jos Michael pelaa ensi kaudella, en halua hänen pelaavan laitahyökkääjänä. Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Last Time Around/Antti Teivainen 19,1, 2) Garda Nevada 18,4 (69), 3) Hornet Arsenal 18,4 (33), 4) Friendly Favor 19,3 (166), toto (6-13-10): 6,08 2,53-3,94-1,98 27,13. Se pääsi tasoitusajossa matkaan kaksikymmentä metriä Rickin edeltä ja hyödynsi sen. Ehdottomasti urheilija on pomo, aina ja joka tapauksessa. Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Spade Of Ace/Ari Moilanen 16,6a, 2) Jeanne’s Jewel 16,6a (51), 3) Joy’s Royal 16,9a (377), 4) Vip Jeri 17,0a (232), toto (37-11-9): 7,70 3,83-2,76-16,45 25,07. pojat 300 m: 1) Johannes Hautaviita Karis sv högst. Hän oli 13-vuotias, kun aloitimme yhteistyön, Korjus kertoo. Tulos on aina hyvä, jos urheilija pystyy säilyttämään oman luonteensa, tyylinsä. Tätä kysymystä pohtivat keihäänheiton olympiavoittaja Tapio Korjus, jäätanssin Euroopan mestari Susanna Rahkamo ja yhdistetyn hiihdon olympiavoittaja Samppa Lajunen kansainvälisessä urheilujohtamisen kongressissa Jyväskylässä. Mediataidot nousevat arvoon arvaamattomaan Ne ajat ovat menneet, jolloin pelkkä urheileminen riitti. Crystal P–Plymouth 1–1 Tulosyhdistelmä: 2–1, 3–0, 1–1 Lopullinen kerroin: 2 463,39 Voittajaveto 4 Jalkapallo, kolmen ottelun yhdistelmä 1. päivän tuloksia: 20-v. / osallistuja Ilmoittautuminen 15.11.-02 mennessä. keskuslukko, 2xairbag, huollettu, ILMASTOINTI... Vaara on ilmeinen, Rahkamo ja Korjus toteavat. Sibbo 141. Asian voi kääntää myös myönteiseksi. Mutta silloin urheilijan pitää olla ehdotonta maailman huippua, vastaa Soulissa 1988 voittanut Tapio Korjus. 13,07. Seurakuntien vaalilautakuntien puheenjohtajat Markus Ventin Timo Saitajoki Christer Forsström Seinäjoki Pohjankaari 4 p. N50: Berit Nilsson/ Britt Brännström R – Tuija Hannukainen/ Arja Sammallahti S 1–0/ 1–0. Keihäs: 1) Linda Cainberg Helsinge gymn. Jos urheilija vastaa kyllä kaikkiin tarjouksiin, hän huomaa olevansa jonkin ajan perästä kaukana huipulta. Pohdimme mielellämme teidän kanssanne tukija /tai sijaisvanhemmuuden sopivuutta kohdallanne. V5: vaihto 501 316.70 e; oikea rivi 1-3-1-3-9; poissa I/9 III/3,8 IV/4 V/1,7,12 arvo 207.10 e. Vermo Oikea rivi: 1. Kuula: 1) Mathias Prest Centralsk i Kronoby 11.02, 2) Johan Lindroos Kvarnbackens sk, Borgå 10.71, 3) Andreas Westerholm Hirvlax sk, Nykarleby 10.45. Opel Vectra 2.0 CDX -99 21.900E 130.211 mk, aj. högst, Lojo 35,57, 2) Henrika Österlund Hangö högst. Korjus ei toimi enää Haataisen valmentajana. Dortmund X (0–0) 2,70 07 Middlesbrough–Sunderland 1 (3-0) 1,90 08 Burnley–Blackpool 1 (3–0) 1,45 09 Oldham–Notts Co 1 (3–2) 1,60 10 Bury–Stoke 1 (1–0) 3,25 11 Leyton Orient–Queens PR 1 (3–2) 2,90 12 Port Vale–Crewe 2 (0–2) 2,35 13 Watford–Luton 2 (1–2) 5,15 14 Lyon–Lens 1 (1–0) 1,55 15 Arsenal–Manchester C 1 (2–1) 1,15 16 Crystal P–Plymouth X (1–1) 3,30 17 Gnistan–FC Lahti X (2–2) 4,00 18 MyPa–AC Allianssi X (1–1) 3,20 19 MyPa–AC Allianssi(+1) 2 (1–2) 1,90 20 FC Haka–RoPS 1 (5–0) 1,10 21 Nice–Marseille 1 (2–0) 2,05 22 Halmstad–Hammarby X (1–1) 2,75 23 Malmö FF–Helsingborg 2 (0–2) 3,35 24 Malmö FF–Helsingborg(+1) 2 (0–3) 1,55 25 Örebro–Djurgården 2 (0–3) 2,25 26 Brann–Start 1 (3–1) 1,30 27 Lyn–Stabaek X (1–1) 3,05 Päivän Pari 1 Jalkapallo, Arsenal–Manchester C 1. Suomalaisten menestystä täydensi Markku Niemisen Derbysankari Don Giovanni, joka voitti kolmannen karsintalähdön Perfect Sundin kanssa samalla kilometriajalla 1.14,3a/ 2140 metriä. Pituus: 1) Sofi Fagerholm Jakobstads gymn. Korkeus: 1) Markus Sandbacka yrkessk. Mutta voiko Lehtosen tai keihäänheittäjä Seppo Rädyn tyyppiset persoonallisuudet menestyä lainkaan nykyurheilussa?– Voivat. lokakuuta. högst, Pedersöre 2.23,96, 2) Jenny Storlund Vörå-Oravais-Maxmo högst. Lähtö 3 1) From Above/ Örjan Kihlström 15,0a 2) Crown Sea 15,1a (198) 3) Com Maestro 15,2a (305) 4) Kremlin Conspiracy 15,4a (393) Toro: 1,17 1,06-1,50-1,62 Lähtö 5 1) Perfct Sund/ Jorma Kontio 14,3a 2) Pine Dust 14,5a (29) 3) Lobys Inferne 14,9a (999) 4) Millmaker 14,9a (73) 8) Sugar Free Kaarlo Ahokas 15,1a Toto: 2,09 1,46-1,49-6,55 Lähtö 7 1) Don Giovanni/ Markku Nieminen 14,3a 2) O`Malley Hornline 14,7a 3) Pegasus Boko 14,7a Toto: 2,66 1,21-1,31-1,86 Perfect Sund karsintavoittoon WASHINGTON (STT–AP) Kaikkien aikojen koripallotähti Michael Jordan ei ole vielä tehnyt päätöstä tulevan kauden toimenkuvastaan NBA-seura Washington Wizardsissa. Myytävänä moottoriajoneuvoja Kuulutukset Mikael Juudin JYVÄSKYLÄ (STT) Huippu-urheilijan elämä on muuttunut nuoralla kävelemiseksi. 26.000 km, tehdastakuu, ABS, 2xairbag, uudempi korimalli... MyPa–AC Allianssi 3. En halua, että hän joutuu rusikoiduksi. Hovi-Ari palaa huipulle TUKHOLMA (KP) Jorma Kontion ohjastama Perfect Sund voitti U.E.T. Sponsorit hyödyntävät urheilijaa minkä ikinä pystyvät. Aloimme ajatella asioista eri tavoilla. M65: Jöns Larsson/ Birger Westerlund R – Unto Savolainen/ Asko Sallamaa S 0–1/ 0,5–0,5, Terence Buston/ Curt Jaktin R – Jaakko Karjalainen/ Martti Kalliokoski S 1–0/ 0–1. 15-v. Neliveto: 16 885.13. Espoossa pelannut Kohn Calgaryyn CALGARY (STT–AP) Jääkiekon NHL-seura Calgary Flames hankki keskiviikkona tshekkiläisen laitahyökkääjän Ladislav Kohnin Detroit Red Wingsin organisaatiosta. Pitää olla juuri sellainen kuin on. Vanda 34,30, 2) Johanna Nylund Topelius gymn, Nykarleby 31,98, 3) Mikaela Kåll Pedersöre gymn. Nissan Almera 1.6 GX -99 16.800E 99.888 mk, aj. Urheilija, valmentaja, sponsori vai manageri. kilpailu: 2. Hinta 380 . N60: Birgit Johansson/ Ewa Öquist R – Katri Savolainen/ Raili Krook S 0–1/ 1–0. – Mutta hei, eihän se saa olla tärkein asia, että on julkisuudessa. Hinta 180 . Agromek-näyttely, Herning Tanska. pojat 1000 m: 1) Mathias Prest Centralsk i Kronoby 3.14,04, 2) Daniel Jansson Heimbacka sk, Pedersöre 3.16,19, 3) Christian Karv Pensala Lssk, Nykarleby 3.19,56. Mutta miksi. Chicago Bullsin väreissä mestaruuksia kahminut Michael Jordan kärsi viime kaudella loukkaantumisista. lähtö: 3 Hovi–Ari, poissa: 4 5. – Kyllä. V5-arvo: 116,30 e. Teemu Okkolin ajoi kärkihevosen kantaan ja pääsi kääntämään maalisuoran alussa oikeasta ohjasta. Rahkamo luisteli menestykseen Petri Kokon kanssa. Korkeus: 1) Robert Nordberg Normens sk, Nykarleby 153, 2) Esney Löf Risö sk, Larsmo 144, 3) Zacharias Planting Salpar sk. Barba’s Star putosi viidenneksi, kun myös Ragingblue ja Will Madonna kirivät ulkoratoja pitkin sen ohi. 170, Frank Dahlbacka Topelius gymn, Nykarleby 170, Mårten Häggman Lannäslunds sk, Jakobstad 170. Siinä vaiheessa media ja sponsorit menettävät kiinnostuksensa, ja kansa laskee peukalonsa alaspäin. 11.-14.11. Eurooppa Derbyn finaali ajetaan Ranskan Caenissa. Sen viikon aikana teimme kaikki tähän osa-alueeseen liittyvät työt. Urheilijan on kannettava itse vastuu myös niissä tilanteissa, kun julkisuus on negatiivista, Kuortaneen urheiluopiston rehtorina nykyisin toimiva Korjus tuumii. Teemu Okkolin ajoi Kikka Sellin valmentaman oriin sisäradalle, josta valjakko sai vapaan tilan aika onnekkaasti. Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimukset tiistaina 1 lokakuuta 2002 klo 15 pidettävässä kokouksessa. Washingtonin päävalmentaja Doug Collins kertoi tiistaina, että Jordan, 39, toivoo uuden kenkämallin helpottavan hänen raihnaista polveaan. mennessä. 12,83, 2) Lena Solvin Topelius gymn, Nykarleby 12,95, 3) Sofi Fagerholm Jakobstads gymn. 2.päivä reikäpeli: Naiset: Krook–Öquist 1–0, Johansson–Savolainen 1–0, Brännström–Sammallahti 1–0, Hannukainen–Nilsson 1–0, Engström–Myntti 0–1, Nurmela–Lundqvist 1–0. Johtopaikalla ravannutta Barba’s Staria seurannut Rapidsland’s Brave nousi viimeisessä kaarteessa toiselle radalle, muttei edennyt. 06-420 8660 Jouni Silvennoinen 420 8661 Jari Laaksonen 420 8630 Teuvo Kortesniemi 420 8663 NYT ILMAN KÄTEISTÄ! Vanhasta hyvitys 1690 ¤ ( 10048 mk ) , riittää käsirahaksi. / osallistuja Ilmoittautuminen 20.9. Tero Sipakko HELSINKI (STT) Olavi Nisosen valmentama Hovi-Ari on kärsinyt koko ikänsä loukkaantumisista. 23.-26.11. 62.000 km, 1-omist., ABS, 2xairbag, uudempi korimalli, ILMASTOINTI... 34,70, 3) Pernilla Ek Närpes hssk. 15-v. Miehet: Kalliokoski–Westerlund 1–0, Jaktin–Sallamaa 1–0, Buston–Karjalainen 1–0, Savolainen–Larsson 1–0, Ekström–Kilpinen 0–1, Vanharanta–Lestander 1–0, Gatedal–Segerstam 0–1, Seppälä–Lundgren 1–0, Alatalo–Linder 1–0, Pirttimäki–Karlsson 0,5–0,5, Nilsson–Koivisto 0–1, Hatunen–Karlsson 1–0. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja se on jätettävä kirkkoherranvirastoon 17-20 syyskuuta 2002 aikana. 2.24,33, 3) Emilia Österman Ekenäs högst. Silloin moinen tynkävastaus radiossa herätti lähinnä hilpeyttä, mutta nykyinen media olisi riepottanut nopeasti paikalta poistunutta Lehtosta olan takaa. 12-v. 800 m: 1) Anna Storlund Vörå samgymn. Hän vietti pääosan kaudesta SM-liigan Espoon Bluesissa, jossa mies teki 40 ottelussa 22 maalia ja syötti 13. 100 m aj: (+0,1) 1) Jonathan Lindroos Åbolands yrkessk. Ari Moilasen ajama Formula johti rivin avannutta suomenhevosten matalampaa sarjaa alusta loppuun ja samoin Antti Teivaisen tahdittama Rosa Nova lämminveristen keskimmäistä sarjaa. Rädyn tyyppinen urheilija voi saada sponsoreita, arvioi Susanna Rahkamo. Ja kansa on armoton, se nostaa ja laskee, taputtaa ja lyö. Eurotier-maatalousnäyttely, Hannover Saksa. Lajunen on ratkaissut ongelman kutsumalla median koolle, kun hänellä on jotain ratkaisevaa sanottavaa. Maksamme tukija sijaisperheille kulukorvausta ja hoitopalkkiota. tytöt 80 m: (+2,8) 1) Emma Linton Närpes hssk. Media voi tehdä urheilijasta hetkessä sankarin tai pellen. / osallistuja Ilmoittautuminen 27.9. – Meillä oli yksi kova harjoitusviikko, yksi puolikova ja yksi hieman helpompi. Lähtö 1, lv 2 100 m: 1) Leonfinn/Pekka Korpi 18,4, 2) Ebby Express 18,3 (226), 3) Herbert Qvist 19,4 (113), 4) Nasty Kemp 19,4x (33), toto (5-12-2): 2,26 1,56-4,87-2,35 24,53. Oravais 396. Anna Kournikova on paljon julkisuudessa vaikka pelit eivät ole vieneet kohti maailman huippua. kilpailusta: 1, 3 Keno-veikkaus Voittonumerot: 5, 6, 7, 12, 14, 23, 26, 29, 34, 38, 40, 41, 44, 45, 48, 51, 56, 58, 61, 64 V5-raviveikkaus Keskiviikkona 11. Kauneusarvot ovat entistä tärkeämpiä myös urheilussa. 5 d ...........-92 217 tkm 3.900 ¤ Isuzu VAN 2,4 DIESEL4 WD ...-89 152 tkm, METSÄMIEHET HUOM! 4.900 ¤ Mazda EUROPE 2,2 GLX diesel...-01 36 tkm 15.950 ¤ Opel Astra 1,7 DTL Merit Caravan DIESEL ............197 tkm 12.990 ¤ Subaru Legacy 1,8 SDX 4 WD Sedan........-93 8.900 ¤ VW Caddy 1,6 PICKUP Diesel .-88 4.490 ¤ KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Kokkolan Kaupunki Perusturvakeskus Kokkolan perusturvakeskuksen lastensuojelun perhehoitotoimisto etsii pariskuntia ja perheitä Kokkolasta ja lähikunnista tukija/tai sijaisperheiksi. 800 m: 1) Karin Storbacka Sursik sk. 80.000 km, 1-omistaja, automaatti-ilmastointi, vakionopeussäädin, stereot, sähkölasit, aluvant., todella varusteltu ja tehokas juhlamallin Vectra... Jos NBA:n historiassa neljänneksi eniten pisteitä tehnyt Jordan jatkaa pelejään, hän joutuu todennäköisesti ensimmäistä kertaa urallaan vaihtomiehen rooliin. 20-v. N40: Marianne Lundqvist/ Liselotte Engström R – Marjo Nurmela/ Laila Myntti S 1–0/ 0–1. Samaa reittiä vapaille vesille tullut Guenon Kemp hävisi kymmenyksen. 33.000 km, turbodiesel 2,5 104 hv, 1-omistaja, lavamuovi, vetokoukku, sis. Hinta 400 . kerran. Toyota Corolla 1.6 -98 14.970E 89.008 mk, aj. Mutta Lampenius on pysynyt julkisuudessa kauneutensa takia, Rahkamo sanoo. Collinsin mukaan Jordanin polven kuntoutuminen on sujunut hyvin kesän aikana, mutta päätös pelaamisesta riippuu silti luultavasti siitä, miten hyvin kenkätuki auttaa. Kauneusarvojen nostaminen voimakkaasti esiin häiritsee varmasti urheilijan keskittymistä varsinaiseen työhönsä, Korjus arvioi. Keihäs: 1) Jessica Ingo Vasa Övningssk lågst. Raviveikkaus koostui tällä kertaa melko odotetuista voittajista. Olemme puhuneet keskenämme, että hän voisi tulla vaihdosta takamieheksi, Collins puntaroi. 3000 m: 1) Lennart Söderlund Kimitoöns gymn. Hovi-Ari sai 3 000 euron palkintorahat ajalla 25,3. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Kevin Lamarque Pedersöre: Suomenruotsalaisten koululaisten yleisurheilun mestaruuskilpailut. Lähtö 5, V5-2, lv 2 100 m: 1) Blue Suede Victory/Teemu Okkolin 15,0a, 2) Guenon Kemp 15,1a (343), 3) Ragingblue 15,2a (95), 4) Will Madonna 15,2a (74), toto (3-4-7): 6,05 2,326,64-3,65 94,01. Yleisurheilu Tulosveto 1 Bayern München–1860 München 3–1 Lopullinen kerroin: 8,23 2 Arsenal–Manchester C 2–1 Lopullinen kerroin: 7,77 3 Sotkamo–Pattijoki 5–3 Alustava kerroin: 34,32 4 MyPa–AC Allianssi 1–1 Alustava kerroin: 9,06 5 FC Haka–RoPS 5–0 Alustava kerroin: 19,15 Moniveto 1 Jalkapallo 1. Kuula: 1) Markus Röösgren Vörå samgymn. Anna Kurnikova on julkisuudessa jatkuvasti, vaikka ei ole aivan maailman huipulla. Lähtö 7, V5-4, sh 2 100 m: 1) HoviAri/Olavi Nisonen 25,3, 2) Vänrik 25,3 (258), 3) Rick 24,6x (21), 4) Cameron 25,4 (44), toto (3-1-5): 2,93 1,311,99-1,29 14,74. lähtö: 1 Formula, poissa: 9 2. högst, Jakobstad 168. Imartelu, kauniiksi kehuminen on median vika, ei Harrin, joka on äärettömän herkkä persoona. 10,40. Ekenäs 2.42,13. – Nasta juttu, olen hyvänäköinen, ajattelee urheilija. 10,03, 2) Anette Forss Hagelstamska högst, Grankulla 10,29, 3) Josefin Skrifvars Nykarleby hssk. Haemme pariskuntia ja perheitä, jotka haluavat tukea lasten kasvua ja kehitystä tilapäisen ajan sekä pariskuntia että perheitä, jotka haluavat toimia sijaisperheenä turvattomille lapsille pidemmän ajan. Nissan Almera 1.5 Comfort -01 19.900E 118.320 mk, aj. Hovi-Ari voitti samanikäisen Rickin jo aikanaan Derbyssä, mutta muuten sen voittosumma ei ole päässyt karttumaan samalla lailla. Jos urheilija kumartaa joka suuntaan, hänestä tulee sätkynukke, joka revitään säälittä kappaleiksi. Urheilija revitään kappaleiksi Sponsorit, managerit, valmentajat, media ja yleisö kiskovat huippu-urheilijaa eri suuntiin Tenniksen kansikuvatyttö. HJK-A–Jaro Voittoyhdistelmä: 6 (1–X–2) Alustava kerroin: 9,80 Pitkäveto 01 Göteborg–Örgryte 2 (2–5) 2,25 02 Hertha BSC–Mönchengladbach 2 (1–2) 4,60 03 Hertha BSC–Mönchengladbach(+1) 2 (1–3) 1,90 04 Bayern München–1860 München 1 (3–1) 1,20 05 Werder Bremen–FC Nürnberg 1 (4–1) 1,45 06 VfL Bochum–Bor. 33,78. mennessä. 51,71. Ei sillä kyllä rikastumaan pääse, Korjus heittää Rahkamolle. Legendaarinen takamies teki viime kaudeksi kohua nostattaneen paluun pelikentille kolmen vuoden tauon jälkeen, mutta veteraanin esityksiä heikensivät loukkaantumiset. Lähtö 3, lv 2 100 m: 1) Scramble/Heikki Korpi 17,2a, 2) Angel’s Tiffany 17,7a (369), 3) Ua Huka 17,8a (98), 4) Pennipress 17,9a (100), poissa: 1,5. 497. NHL-urallaan Kohn on pelannut viidessä eri seurassa 183 ottelua, joissa on saanut aikaan tehot 14+27. 9.33,32, 2) Johan Kronström Karleby sv gymn. 39,12, 2) Christian Svenns Högst i Petalax Malax 39,67, 3) Martin Andersson Övernäs högst, Mariehamn 39,71
Su 29.9. 213 tkm, ei rekisterissä. Sekä McNish että Salo ajoivat Toyotan testejä ennen kuin talli liittyi F1-kiertueelle täksi kaudeksi. Laitteet uusia sisältävät alv:n. Punavalk. 040-553 4553. Myyt. P. Klo 15-19 Vaaliluettelo kirkkoherranvirastossa oman äänioikeuden tarkastamista varten nähtävänä. IVECO-FIAT 35F8/3600 dies.-85 lavapakettiauto jatko-ohjaamolla, aj. Haluatko kiinteytyä/laihtua. Myyt. NUORET: Kerhonohjaajakoulutus Kaustisella 27.-28.9. Idäntyön kirkkopyhä ja Karjalan työn seurakuntalounas. Puh. Kuivaa pilkottua POLTTOPUUTA traktorilla kotiin. P. 2.100 €. Klo 12 Lähimmäisen kamarilla runoja lauluhetki. Sley:n ilta Sinikka Tiluksella klo 19, khra ja kanttori. Vahva peite, kestoikä, n. Edullisesti PUUVILLA MATONKUDETTA, vaaleita värejä, Himangan Toimintakeskus, Puh. Syyslomalla nuortenleiri Ruonalla yhdessä Kannuslaisten kanssa. P.040-8155311. 30) Olli Posti/Markus Hongisto Suomi 198. SURIN THAI HIERONTA, hyvä palvelu. hevosille PORKKANAA. Su 15.09. klo 18 70ja 75-vuotiaitten syntymäpäiväjuhlat srk-kodissa. Vierimaa & Co Oy, Tehtaankatu 45, p. 0400-264 589 MAITOKIINTIÖ 20300 l. 29 t € sis.alv. Ilm. 20 kpl. VARHAISNUORET: Pe 13.9 klo 16 Sählykerho alkaa taas hallilla. Kaikki ala-aste ikäiset tytöt tervetuloa mukavaan menoon ja kivaan yhdessäoloon. Hopeahapset ja Gospelkuoro aloittavat viikolla 39. ASUNTOAUTO vm. Puh. 044-784 4212 AUTOT, MOOTTORIPYÖRÄT SAKSASTA ilman välikäsiä. Välkky MUOTOKUVAMAALAUKSET taidolla. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 21 Lukijan markkinat Uskonnollinen toiminta Purjehdus Hyvä PIANO nyt edullisesti, p. To 19.09. VARASTOTILAA tai AUTOTALLI Kokkolasta. Kaikki innokkaasti mukaan. Eläimet Autot Asunnot Tarjotaan vuokralle Myyd. Klo 12 Kyläkirkko Matintalolla Peltokorvessa Kotieläinpuistossa, Niemelä, Hekkala. Yläja alapohjat, routaeristeet. Klo 18 Kirkkoneuvoston kokous ja klo 20 Srk-kodissa informaatiotilaisuus Kirkkovaltuutetuille koskien mm hautausmaan rakentamisasioita, tervetuloa! TIISTAI: Klo 10-14 Vaaliluettelo äänestäjien oman äänioikeuden tarkastamista varten kirkkoherranvirastossa. 24) Maria Saarikallio/Maria Diesen Suomi 185.. Klo 13 hartaus Vanhusten rivitalojen kerhohuoneessa. VW PASSAT 5 D 1.6 D -86, hp. Eniten tarjoavalle. 2000. OMAKOTITALO 100 m² Sievin keskust. TYRNIÄ poimittuna/itsepoimien Kalajoella. Klo 14 hartaus Leporannassa, vierailee Ruotsalo-KarhulahtiJatkojoen diakoniapiirit. 0400-164 187 Uudet SOHVAKALUSTOT, RUOKAILURYHMÄT, SÄNGYT, PATJAT, MATOT otamme vaihdossa käytettyjä huonekaluja. Lohtajan kirkolla siisti RIVITALON PÄÄTYHUONEISTO 46 m² kirkko ja kaupat lähellä. P.0400-859 118 Hal. Klo 17 kirkonkylän diakoniakylätoimikunnan kokous seurakuntakodilla. 06-437 8330 Lapua 2 H + K miel. 8789 323. Klo 19 Siionin kanteleen lauluseurat seurakuntakodilla, iltahartaus Niemelä. P. kirkkopyhään Vaasaan. 100 €. Naiset: 1) Sofia Bekatorou/Emilia Tsoulfa Kreikka 40, 2) Lisa Westerhof/Margriet Matthijisse Hollanti 61, 3) Ingrid Petitjean/Nadege Douroux Ranska 61,... 1600 €. P. 0500-260742. Toyota ilmoitti elokuussa, etteivät Salo ja McNish jatka tallissa ensi kaudella. Ehtoollisjumalanpalvelus klo 10. Puh. 06-873 113. 040-553 5677 ASUNTOAUTO FIAT DUCATO TD -01, 6 henk. ROSKISSUOJA, uusi, h. 4100 €. Kyydit, ruokailu ja arvonta normaalisti. 1½ krs OK-TALO Tehtaank. ransk. hintaan. Puh. 8226 300, Minimania vastapäätä. Tulossa: Su 22.9. omaishoitajien ja hoidettavien päivä Pirskerissä klo 1114.30 yhdessä lohtajalaisten kanssa. Lammi. AUTOTALLITELTTOJA 515 x 300 cm, 7 kaarip. perusk. Retkestä voi soitella vielä Riitta-Liisalle puh.875685. 240 tkm. rippikoulun käyneille kerhonohjauksesta kiinnostuneille. 0400-263 678 Uusi, sinivalk. 050-5377 833 Myyd. Myyd. P. Myyd. Jos kysyttävää niin soita Esalle 040-7707794. 0400-844 883. 25 v. upea SHIHTZUN urospentu, pieni, iloinen koira. McNishia ovat lähestyneet ainakin Audin ja Bentleyn tallit urheiluautojen sarjoissa. NariThai HIERONTA. 06-875 467 Myyd. Lounas, ohjelmahetki ja päiväkahvit. Kehitysvammasten valtakunnalliseen kirkkopyhään ( mikä televisioidaan) lähdemme linja-autolla Vaasaan srk-kodilta klo 6.15. OK-TALO Halkokarilla, iso tontti, rauhallinen paikka, p. 050-591 0732. – Olen iloisesti yllättynyt siitä miten monet tallit ovat kiinnostuneita minusta, McNish viesti. 8220 051, 044-3361 014 Myyt. mennessä, kyyti järjestetään sitä tarvitseville.. SUNNUNTAI: Klo 8.00 lähtö Hoitokodin pihasta Kehitysvammaisten valtakunnall. HIEHOJA sekä LEHMIÄ n. 050-568 3547. p. H. McNish, 32, ei ole vielä yltänyt MM-pisteille ajamissaan 14 GP-kilpailussa. 200 €.P. Klo 18 Pirskerin leirikeskuksessa Kirkkokuoron ilta, sauna kuumana, kansioihin ja komeroihin kertyneet kuoronuotit matkaan, tehdään inventaario. 050-598 2060. Hallituskatu 10 Oulu, 040-541 3635. Puh. Esa-sirkku vastaa sulosointujenne kimeydestä. Klo 15 Löytömusikaali Kokkolassa Snellman-salissa. KESKIVIIKKO: Klo 10 alkaen arkiruokailu Lähimmäisen kamarilla: kirnupiimävelli. MITSUBISHI Pajero 2.5 Dsl -87, hyväkunt. 255 tkm, siisti ja hyväk. KoPu:n OMISTUSLIITTYMÄ 23.9. Ota yhteyttä Ariin p 875139 tai 050-5853680 Nuortenillat ja varhaisnuorten kerhot alkavat myöhemmin. Hartaus Palvelukeskuksessa klo 13, Pekka Tuorila, Erkki Hillilä, Esa Niemi, Yrjö Rahja. Kannattaa käydä kuuntelemassa ja kahvittelemassa. P.040-5110000. Rantakatu 9 II krs. Myyd. Myyt. Puh. 0400-862 620. P.virka-aik.06-8244 200 PIZZAUUNI 9x30 pizzalle, h. 06-877 500 Mauno Jukkola UUDET SOHVAKALUSTOT kymmeniä malleja, vanhat vaihdossa, rahoitus. Klo 12 Kronos-kerho seurakuntakodilla. Seurat Pajalan seuratuvalla klo 19, kirkkoherra. SATUN SIIVOUSPALVELU. McNish toiveikkaana F1paikan suhteen Cagliari: 470-luokan MM-purjehdus: Lopputulokset: Miehet: 1) Simon Cooke/Peter Nicholas Uusi-Seelanti 60, 2) Andreas Kosmatopoulos/Konstantinos Trigonis Kreikka 65, 3) Gustavo Martinez/Tunte Cantero Espanja 69... Ekaluokkalaisten siunaaminen klo 10 jumalanpalveluksessa. Puh. 500 kpl heti varastosta. 0400-873 916, 06-4849 593. 0500-860 057. 1100 €. Su 15.9 Urkumaraton seuriksella klo 1520. P. Lisätietoja p. Mukana srk:n työntekijät. Ma 19.00 Suomenkielinen ompeluseura Kesäkodilla, Hästössä. P. 2.100 €. Ti 24.9. autoihin edullisesti 09-385 4066 www.kaiknuutila.fi LUUSAHA, LIHAMYLLY, SIIVUTUSKONE, KYLJYSLEIKKURI, KUTTERI, KITTIKATTILOITA, YLEISKONEITA RAVINTOLALAITTEITA n. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Ke 18.09. – Olin tietysti pettynyt (Toyotan) päätökseen, ja hieman yllättynytkin siitä, ettei kumpikaan meistä jatka ensi kaudella. vuokr. 06-885 297. P. varust. URETAANIPURUA eristyksiin. Srk-kodilla koko maratonin ajan kahvia ym. Traktoriurkointi J. 28.29.9. Maata Näkyvissä-festarit Turussa 15-17.11.2002. 0500-818 357. klo 17 tyttökerho alkaa Ruotsalon koulun kerhotilassa. Eläkeläisten kerho seurakuntakodilla klo 11. Puh. Puh. Tutustu tuloks.: www.sola.2.com merkitse koodiksi: ainobe HALLI ja TOIMISTOTILAA 68 m² + 40 m² Jänismaalta. ark. NUORET: Pe 13.9 klo 18 Huomio kaikki laululinnut ja västäräkit!!! Vadari onkin vaihtanut päivää ja aikaa, joten vaihdahan myös sinä. Klo 19 raamis virittelee ja köhähtelee taasen. -89. Tämähän on kuultava ja nähtävä! MAANANTAI: Klo 11 Perhekerho srk-kodissa. 050-5206358. Seuraa ilmoittelua. 06-8648 587, 040-8326 474 KoPu:n I-liittymä 420 € ja omistusliittymä 500 €. 450 € p. Sääli, ettemme pääse korjaamaan pohjatyömme hedelmiä, McNish totesi. Ilmoittautukaa Leenalle p 0445405810 viim20.9. mittaus 150 km. P.06-873 580 Sekalaiset Palvelut Myynnit Halutaan vuokrata Käytettyjä vaaterekkejä, R-piikkilevyä ja piikkejä, pahviprässi, varastohyllyä. Puh. Puh. 040-536 8522. 050-554 3190 (Kannus) 050-544 2953 (P-saari) TOYOTA CARINA II XLi -90, aj. 6 kpl IKKUNOITA karmeineen, hp. Suoritan PELLONRAIVAUSTA murskausja kunnostusjyrsimillä. Ke 25.9. Ke 18.9 klo 16.30-17.30. Myyd. Korinttilaiskirjeen tunnelmissa jatketaan. Kaikki entiset ja myös uudet laulajat mukaan! LAUANTAI: Klo 9 Kälviän Syysmarkkinoilla seurakunnan lähetysjohtokunnan ja SLEY:n pöydät, molemmille otetaan lahjoituksia kiitollisina vastaan perjantaina srk-kodille ja lauantaina myyntipöydille. alk., h. To 19.9. Klo 15-20 Urkumaraton kotikirkossamme: klo 15 Kokkolan kanttori Janne Salmela, klo 15.30 Himangan kanttori Annukka Rannankari , 16.00 opiskelija Katriina Ala-Pöntiö, klo 16.20 kanttori Minna Pakkala, 16.50 Kokkolan kanttori Raija-Leena Kentala-Polso, Tea ja Aarre Polso, klo 17.20 Lohtajan kanttori Toni Timlin, klo 17.50 urkutaiteilija Juhana Kalliokoski, klo 18.20 Kannuksen kanttori Sisko Hihnala, klo 18.50 Kälviän kanttori Markku Hekkala, klo 19.20-20 Kokkolan kanttori Ritva Göös. 040-555 9773, 06-8311 766. Kokkolan kesk. Myydään hyvä saunallinen RTKAKSIO 63 m² Himangalla, rak.v. AUDI 100 AVANT -87, aj. 538 €. Maratonin ajan seurakuntakodissa taidenäyttelyssä esillä Juhani Nurilan ja Voitto Puukankaan sekä seurakuntakodin taideteoksia, valokuvanäyttely uruista sekä urkuaiheinen Tieto-, luuloja arvauskilpailu. TYTTÖKERHO starttaa seurakuntakodilla. 8317 356. Himanka Kälviä Kruunupyy LONTOO (STT–REUTERS) Britti Allan McNish ei ole menettänyt toivoaan F1-paikan suhteen. 06-8636 312 Kuvataiteilija M. 06-874 7242/Joensuu ISKARIT-JARRULEVYT-VETOAKS. Myös Pohjois-Amerikan Cart-sarja voisi olla vaihtoehto. Ilmoittautuminen myöhemmin. KASTETTU: Miro Kristian Mikael Kopakkala. Kuljetus. 040-553 5822. Salo on ajanut Toyotalle kaksi pistettä. Mika Salon kanssa Toyotaa kuljettanut McNish kertoi, että hän käy parhaillaan neuvotteluja työpaikasta sekä F1luokassa että eräissä muissa kilpasarjoissa. Kla. Vierailu Palvelukeskuksessa klo 13 Torvenkylän diakoniakylätoimikunnan toimesta. TORSTAI: Klo 10 Srk-kodissa Raimo Raukko esittelee Uuden Tien hengellisiä kirjoja ja lehtiä. 040-718 3434 CHRYSLER VOYAGER 2,4 -99 7 h autom, aj 94 tkm, runs. TAIKINAKONE 30 l h. Puh. 10 €/kuutio. 0400-260 742. 040-831 5537. Arctia PIZZAPÖYTÄ, h. mennessä 18 vuotta täyttävällä ja 31.8.2002 Kälviän seurakunnan jäsenenä olleella seurakuntalaisella. Äänioikeus 10.11. LEIKKIMÖKKI, h. Klo 10 Jumalanpalvelus, Jukkola, Hekkala. Lähetystyön johtokunnan ( jäsenet ja varajäsenet ) kokous srk-kodilla klo 18. KUIVAA KOIVUja SEKAKLAPIA. 050-584 8048 joka arkipäivä. P. To 12.09. 1970-luvun seurakuntanuorten tapaaminen. Hakalahdenkatu 74, Kla. SÄLEKAIHTIMET teht. Puh. Perhekerho srk-kodilla 9.3012. Huonekaluhalli Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, Kla, puh
Salaileva sydän. 8323893 22.05 Poliisi-tv. 4454218 16.25 Lemmikkiterapiaa. Missä sitten on vika, että vaikka monet ovat kristityksi kastettuja, niin vain harvat pelastuvat. klo 18. 9774251 06.25 Huomenta Suomi. Esteratsastusta: Nations Cup, Gijon. Dad´s Hello, Juha Tapio, The Road. Ruokamaailman tuoreimmat uutiset ja trendit, ideoita ja ohjeita arjen ruoanlaittohetkiin. 8819300. Varhaisnuorten kerhot alkaneet. 45218 16.15 Angela Anakonda. 5327980 19.00 Katkonen. Adressituotto SLEY:n kautta lähetystyölle. Talousuutiset klo 7.30. 5541 12.30-12.44 Koulu-tv: Uutisjuttu. 1006015 11.00-11.04 Tv-uutiset. Kastettu: Juha Pekka Ahlholm (vmt: Mervi Ahlholm ja Jaakko Kallio). klo 13. 1326164 12.40 Urheilukanavan ikkuna. 2438638 10.10 Koulu-tv: Uutisjuttu. 9210980 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. 5903947 16.10 Elämä käsissä. Don Huonot, SubUrban Tribe, Kemopetrol, Tiktak, Kwan, Mighty 44, The Ark sekä Suede. Hengenlähtö on taas lähellä. Ti 17.9. Jeesus on voittanut ihmistä ja koko luomakuntaa uhkaavan kuoleman vallan. Sen veden varassa olemme vapaita kaikesta pahasta ja painavasta. 47993305 09.15 Merilinja. Siinä vedessä on mukana Jumalan sana ja siksi se vesi kantaa aina iankaikkisuuteen asti. 382251 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. Klo 19. 121102 22.20 Tulosruutu. 4040657 15.45 Kiitos ja näkemiin. Lauri Virkkalan stipendirahastosta voivat hakea apurahaa Kaustiselta lähtöisin olevat nuoret, jotka opiskelevat joko kristillisissä oppilaitoksissa tai seurakunnan työhön valmistavissa laitoksissa. klo 10–14 virasto avoinna. De Koralli/Korallin kirjeystävä. Tulosruutu klo 7.00 ja 8.00. klo 8.30 – 17.00. 1876638 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. 8651744 23.00 Tv-uutiset. 86: 10-13, Job 19: 25-27, 2. Joka kesä tapahtuu lukuisia auto-onnettomuuksia, joissa kuolee nuoria ihmisiä. Äänestä, minkä tempun sinä haluat nähdä seuraavaksi ja toiveesi toteutetaan! Äänestyslistalla mukana sekä ennen näkemättömiä älyttömyyksiä että Duudson-klassikoita. Seurakuntasisaren tehtäviä hoitaa Marja-Liisa Uusitalo. Neitsyysmyrsky vesilasissa. 967386 20.00 Uutiset ja sää. 2979638 23.25 Uusi Kino: Balanssi. Osat 1-5. 8603100; kiireellisissä taloutta koskevissa asioissa myös Eero Hanni 8603122. Seurapiirisuhinaa kirjallisuuspiireissä: Tuomas WSOY:n syyskauden avajaisissa. Eläkeläisten kerho vanhassa pappilassa klo 12.00. KeskiPohjanmaan MTK:n 80-vuotisjuhla. 1576183 20.05 Suuri seikkailu. Kasteen kautta meidän luoksemme virtaa pelastava vesi, jonka alkulähde on Golgatalla. Tässä jaksossa pelataan amerikkalaista jalkapalloa, ollaan ihmissutena Lontoossa, temppuillaan skeittilaudalla ja lävistetään kankut yhteen. Epämääräiset tuhotyöt jatkuvat Kauhajoella: nyt paloi vanha pappila. klo 10–12 kk ja klo 11–13 Rahkosessa (huom. klo 19. Kristillisessä Kasteessa Jumalan Pyhä Henki jakaa kaikkea sitä hyvää, mikä on valmistettu Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa koko ihmiskuntaa varten. Hartaus terveyskeskuksessa, Aila Viiperi. Parisuhteet joutuvat koville sairauden tai pitkän välimatkan takia. Soittokunta. Tekstitys Teksti-tv:n s. Stereo 2317386 18.36 Suuri kupla. Ajankohtainen rikosohjelma, ilmainen vihjepuhelinnumero 0800-14555. klo 12 Veteraanikerho Metsäpeuranmaan opastuskeskuksessa, ohjelmaa, filmi. Ilm. Stereo. Kuvasuhde 16:9. Turvatoimet pettivät turvallisuusmessuilla Tampereella: kymmenen järeää asetta alamaailman käyttöön. Juontajana Erkki Toivanen. klo 10 Perhepiiri päiväkerhotilassa. Klo 6.30 lähtien uutiset ja sää puolen tunnin välein. 723299 18.05 Kauniit ja rohkeat. Yksinäinen vanha mies yrittää itsemurhaa, ja kylmäkiskoinen tytär epäilee isän yritystä vain esitykseksi. 84947 20.55 Urheiluruutu. Pe 13.9. Voimakas draama Tyynen meren sodan haaksirikkoutuneen karskin merisotilaan ja siveän nunnan kitkaisesta yhteiselosta autiolla saarella. Perhonjokilaakson syöpäkerhon kerhoilta srk-keskuksen kahviossa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jari Harju p. 68676 17.40 Viittomakieliset uutiset. Mike ja Rachel junnaavat paikallaan ja Charliella on huolia. Tuotanto: YLE Asiaohjelmat. klo 10–12 (huom. Tiina Klemettilä juontaa. Sisarilta ry:llä klo 18.00. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. Allison (K). Juontajana Minna Turunen, kokkeina Jyrki Sukula ja Antti Vahtera. Englantilaisessa eläinohjelmassa ratkotaan lemmikkien käytösongelmia. Miesten raamattupiiri ja jatkoripari Vetelin lähetyskahvilassa. Vuosittain jaettava summa on yhteensä 250 €. kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksessa. klo 19 Rauhanyhdistyksen lähetysseurat srk-keskuksessa. Raivokkaasti reviiriään hallitseva hanhi tarvitsee apua samoin kuin lammas, joka luulee olevansa hevonen. Lasten omat animaatiot esittäytyvät ja Nooran Naapurissa maistellaan Kaarinan marjakeittoa. Runopiiri kokoontuu vasta 1.10. Marianne Myllymäki lomalla viikolle 39 asti, sij. klo 19.30 kirkkokuoro srk-kodilla. klo 18.30. 5200928 20.25 Viikonlopun sää ja Keno. Ei se satu. Uutisja ajankohtaisohjelma, joka tarttuu niin päivän kovaan uutiseen kuin mielenkiintoisimpaan puheenaiheeseenkin. Seurakunnassamme suoritetaan myyjäisiä varten listakeräys, johon toivotaan myönteistä suhtautumista. Stereo 1115831 21.05 A-plus. Nerokas poika. 396909 19.00 Bergerac. klo 19.00 on seurakuntakodissa ilta vanhemmille ja huoltajille. 9023638 18.35 Uutisotsikot. Kanttori Heidi Huhtala 040-739 5027. 954812 21.00 Hyppönen Enbuske Experience. 8.30 Puutarhateemaaamu: hortonomi Anu Pirhonen ja viherasiantuntija Tapio Kolmonen vastavat katsojakysymyksiin. Pyhäkoulut alkavat Mikkelinpäivän perhekirkolla. Su 22.9. 773034 23.30-01.25 Taivas tietää, Mr. La 14.9. 2867812 20.45 Ruokala.tv. 0400-568569, 8611817. Järjestäjinä koulutoimi, päiväkoti ja MLL:n paikallisosasto yhdessä seurakunnan kanssa. Osa 1/52. Tänään valmistetaan omenaherkkuja. 8.48 Lapin sota saksalaissilmin. 1100164 17.05 Saint-Tropez. Klo 19. Stereo. Neiti Bellumin omituinen käytös herättää epäilyksiä. To 19.9. 7997102 19.30 Salatut elämät. Vesi kantaa enemmän kuin tavallisesti, koska siihen on liuennut suolaa erittäin runsaasti. Törkystudiossa Sub Urban Triben Villeltä poltetaan säärikarvat. 221096 22.05 RSO ja Oramo – eteenpäin!. 3930522 16.00 Koulu-tv: Uutisjuttu. Ilm. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. klo 16.30 – 18.00 ja pe 20.9. 11: 21-45. Kristillinen kastevesi on vielä väkevämpää. Kotimainen viihdeohjelma. Ke 18.9. Opiskelijailta ke 18.9. Lidlin tulo hämmensi Suomen olutmarkkinat onko keskioluen hinnassa ilmaa. 18980 19.15 Kuningaskuluttaja. Osa 1/78. Klo 19. Tarkoitus on, että et kastuttamatta selviä, vaan että elät tästä Vapaana veden varassa lähtien Jeesuksen omana veren voimasta veden varassa. 318096 14.15 Tänään otsikoissa. Erätulilla vierailee Laatokalla ja kokeilee onneaan vetouistelussa. 8.45 Aikakauslehtikatsaus. Stereo. Eeva Eerola, Jussi Isotalo, V-P Harju. Katala keimailija. kirkkoneuvosto srk-keskuksessa. Pyhä Henki synnytti meidät Jumalan lapsiksi veden ja sanan kautta, että me uskoisimme Jumalan Poikaan. 18.00 peli-ilta Herman Ojalan koululla. 971909 07.25 Jätti-robotti ja Punapää. Tutustumme uudenlaisten uistinten tekijään.Tarjolla myös norppakuvistaan tutun luontokuvaaja Juha Taskisen ajatuksia. Aiheena kommunikaatio ja hellyys. To 19.9. klo 19.00 67-ilta vanhan pappilan vintillä. Pöyhkeä taiteilijanalku Patrick Kilian on taannoin heitetty kylmästi ulos kodistaan ja välit isäpuolen kanssa ovat kerrassaan poikki. Toholampi Lestijärvi. Lähetysseurat Eija ja Keijo Yliluomalla klo 19.00. Päiväkerho ry:llä klo 11.00. 6.25 Kuntotalkoot. Su 15.9. 57183 17.50 Alueuutiset. Raivoisat tuulet. Klo 18 Peipposet ja klo 19 kirkkokuoro seurakuntakodilla. 1946909 09.50-10.15 Kauniit ja rohkeat. 2305657 18.20 Kotimaa.Nyt. Lisätietoja kyydistä ja hinnasta Minnalta. vielä muutamia paikkoja. Tuulta ja tuiverrusta. Kokkolan Rovastikunta To 12.9. Kaste ja uudestisyntyminen kuuluvat yhteen. 7023947 14.25 Korallifisut. 2973454 23.15 FST: Kvällsnytt. Kor. KUOLLUT: Väinö Emanuel Yli-Länttä 79 v. Tuotanto: Funny-Films Oy. Lähtö srk-keskuksesta klo 17. Mikä uhkaa lohien Mona Lisaa Tenojoella. Minna ja Ahti Valtonen. Vastaus on kristillisessä kasteessa. Pe 13.9. 12218 19.05 Kettu. Pääpalkinto on 50 000 dollaria. klo 18 Peipposet ja klo 19 kirkkokuoro seurakuntakodilla. 97218 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Konsertin juontavat Suvi Lindberg, Tea Khalifa ja Tatu Ferchen. Hinta 10 €. Kun tajuamme sen, että syntien sovitus ja anteeksianto on jo kerran tapahtunut ja aikoja sitten valmiiksi tullut asia, herää kysymys, miten me nykyajan ihmiset pääsemme siitä osallisiksi. 3310251 14.50 Lapitch ja taikasaappaat. Sarja vielä huomenna klo 18.30. Ilta aviopareille Vetelin seurakuntatalolla. Amerikkalainen viihdeohjelma. 72386 15.05 Armenialainen prinssini. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Jari Harju puh. 7797314 00.20-01.35 Yönäytös: Joulu on taas. klo 10 Messu, Tapani Kirsilä ja Hannele Laasanen. Työpäivät pääsääntöisesti parillisilla viikoilla ma–ti sekä parittomilla viikoilla ma–ti–ke. Henkan ja Tuomaksen vieraina koreografi ja ihminen Marco Bjurström, Scandinavian Music Groupin laulusolisti Terhi Kokkonen sekä Paska-yhtyeen kantava voima, haukkumakirjallisuuden pioneeri Ari ”Paska” Peltonen. Ajankohtaista urheilun maailmasta. Ruokailu seurakuntakodilla. Menossa mukana mm. Kaste ja usko kuuluvat yhteen. Klo 18.30. klo 15–19. Iltahartaus kappalainen. klo 10–14 ja keskiviikkona 18.9. Huonosti käyttäytyvät vihannekset näyttävät vihannesten pimeän puolen niiden vihannesten, joiden parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen aikoja sitten. Ma 16.9. matkat, konsertti, iltapala). Aila Viiperi. Kirkkoherra Moberg vuosilomalla 8.–17.9., sijaisena rovasti Rantamäki Reisjärveltä. 942657 20.05 Kokkisota. Ohjelman aikana kysymyksiä voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173 123 (0,59 e.): KK viesti. K uolleen meren vesi on niin raskasta, että uimari pysyy pinnalla aivan itsestään. Herran Henki, veri ja vesi ovat koskettaneet Sinun sisintäsi ja Sinun ruumistasi, kun olet kuullut Evankeliumin sanan, kun olet juonut Siunauksen maljasta ja kun Sinut on Pyhässä Pesussa puhtaaksi pesty. kamera, yo-lyyra, tied. 2970367 23.20 Uusi Kino: Clinton musikaali. Päivän tekstit ovat Ps. 7939676 09.00 Huomenta Suomen Uutiset. 12vuotias Beth on karkaamassa kotoaan, kun hän kaatuu junaasemalla. sunnuntai helluntaista Tätä sunnuntaita on kutsuttu evankeliumitekstien vuoksi pikku pääsiäiseksi tai syksyn pääsiäiseksi. 17. Ma 16.9. 2086183 21.35 Valopilkku. Salainen kylä. Tulot 2040,70 euroa. Päiväkerhon ja iltapäiväkerholaisten vanhempainilta srk-keskuksessa. Hakemukset Kaustisen seurakunnan kirkkoneuvostolle 30.9. BUSSI 2: Klo 7,30 Lohtaja St 1, klo 8,00 Kälviän hoitokoti, klo 8,25 Kokkolan srk-keskus. Tämänkertainen jakso: Pasaatituulia. Varhaisnuoret: pe 13.9. Tulot diakoniaja lähetystyölle. peilaa huomisen puheenaiheet. Halonen. Hullun lailla. Su 15.9. 90831 13.05 Tosi tarina: Sadan koiran mies. kirkkoherranvirastoon. Sairaalassa paljastuu ilkeä ongelmavyyhti. Ensi viikon keskiviikosta lähtien sarjaa esitetään maantaista keskiviikkoon klo 18.00. Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Stalin, Lenin ja Marx. MTV:n suora uutisja ajankohtaisohjelma. ma 16.9. mennessä, os. 333. Mutta mikä on, kun mies vain jääräpäisesti änkeää takaisin vaikka ikkunasta. Lisätietoja Minnalta 8819321. 2. 8447015 13.35 45minuuttia. Silja pyörittää postipalloa ja Viivi sekä Leevi ovat rakennuspuuhissa. 7.18 Ihmisoikeudet vuosi terrori-iskujen jälkeen. Oliko tämä kunniakosto, patriarkka Eric?. 355947 09.05 Tunteita ja tuoksuja. Pyhäkoulut piireittäin sovittuina aikoina. 84456909 08.15 Ihana Aamu. Lännensarja Shilohin ranchin miehistä ja naisista. 48812 18.15 FST: TV-nytt. 544164 17.05 Lööpin takana. 944015 20.15 Talousuutiset. 617744 19.45 Kotikatu. Pyhäkoulustartti koko perheelle Hongistossa su 22.9. Lastenhoito järjestetty. mennessä Ailalle, p. 7.50 Vanhemman naisen viisaus. 412812 15.20 Kolmas kivi auringosta. Suositukset päivän virsiksi ovat 242, 249, 604 ja 616. Retki Kalajoelle Ruskaretki Raamattuun -tapahtumaan. Tervetuloa! La 14.9. Seurakuntailta Lumppion laavulla Koskelassa klo 19.00, kahvia, makkaranpaistoa. vielä muutamia paikkoja. Kaste ja pelastus kuuluvat yhteen. Nuoret: to 12.9. KASTETTU: Jimi Petteri Ollila. 750183 22.00 Pelkokerroin. Laure haluaa Romainin takaisin ja Jessica selvittelee suhdettaan Louis’n kanssa. Myyjäisten tuotto menee puoleksi diakoniatyöhön omassa seurakunnassa ja nimikkolähettien työn tukemiseen. Löydetty kirkolta mm. pyhäkoulunopettajien kokous srk-keskuksessa. Kor 1. Olemme vapaita veden varassa! Kirjoittaja on Kannuksen kappalainen. Ke 18.9. poikkeavat ajat) Lähde Ruskamatkalle Tunturihotelli Vuontispirtille 21.–26.9. ARI JUUPALUOMA Su 15.9 valtakunnalliseen kehitysvammaisten kirkkopyhään Vaasaan menevät bussit Seuraavasti: BUSSI 1: Klo 6,15 Himanka, klo 6,40 Kannus, klo 7,10 Toholampi. 8.24 Matkailijan sää. Kuluttajat ja teollisuus vaativat ruoan arvonlisäveroa alas. Siksi häneen uskovilla on toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. To 12.9. Vika on siinä, että Herran Henki ei ole saanut hoitaa kaikkia kastettuja Jumalan sanan tuntemisessa. Klo 19. 4: 7-14 sekä Joh. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna maanantaisin ja torstaisin 9.30–12.00. Lämpimät kiitokset ja siunausta teille kaikille! SLEY:n Kaustisen ja Toholammin osastot. 8.25 Lastenohjelma: Merirosvolaiva. aika) virasto avoinna. Teksti-tv, s. Billie ja Aidan syöksyvät hullun lailla lahjaostoksille tajuttuaan, että heillä onkin vain kolmen päivän ikäero plus kymmenen vuotta! 1109980 16.10 Irti arjesta. klo 19 Vanhempainilta seurakuntakodilla 1990–1999 syntyneiden vanhemmille. klo 13.00. Tuotanto: YLE Lastenohjelmat. Rippikoululainen 2003 kaikki tulevat la 14.9. Vaaliluettelo äänioikeutetuista syksyn seurakuntavaaleja varten nähtävänä kirkkoherranvirastossa ti 17.9. Stereo. Mihin katosivat vakuutusyhtiöiden miljoonavoitot. 130305 20.00 Kahdeksan uutiset. Takkaja saunailta kylätoimikuntien ja palveluryhmien jäsenille Nuolisessa. Tuotanto: Intervisio Oy. klo 21.30-24.00 avoimet ovet vintillä. 8.15 Suomalaista elämää. 1556102 23.10 Törkytorstai esittää: Jackass. Ke 18.9. Aila Viiperi ja Eeva Kuorikoski. Oletko koskaan miettinyt mitä vihanneksesi tekevät kun valot sammuvat. Osa 1/13. Kappeliseurat Sykäräisen kappelissa klo 19.00. Matt salailee jotakin Judelta. Kotimainen viihdeohjelma. To 12.9. Kastettu: Eetu Joonas Pyykönen, Nelli Elina Kujala (Tuira) Kuollut: Arvo Fredrik Määttälä 71 v. Su 15.9. Ohjelmassa mm. Juontaja Juho Lehto käy kouluruokailun katastrofalisen tilan kimppuun! Kuvasuhde 16:9. Hartaus toimintakeskuksessa, V-P Harju. Perhekerho kirkonkylän päiväkerhotiloissa klo 11.00. Teknisiä lisätietoja Teksti-tv:n sivuilla 606 ja 607. Herra James tarkkailee alaistensa tuottavuutta. Ti 17.9.klo 13. Kaikki osallistuvat, myöskin muualle rippikouluun menevät. Keräyslistojen ja myyjäistavaroiden vastaanotto seurakuntakodissa diakoniatoimistossa to 19.9. Toimittaja Risto Arkimies tapasi myös Porkkalassa palvelleita korkea-arvoisia venäläisupseereita, jotka kertovat ensimmäistä kertaa julkisesti, millainen valmius neuvostojoukoilla oli hyökätä Helsinkiin. 1889102 16.25 Kotitilan kaksoset. 106928 23.05 Urheilu-uutiset. Erja Keskitalon lähetysjuhlan tuotto 2.040 eur. Syntymäpäivälistat molemmissa pankeissa. Musiikki: Ritva Hänninen. Hartaushetki Palvelutalo Maunulassa klo 14.00. SLEY:n Toholammin ja Kaustisen osastot kiittävät kaikkia lahjoituksista ja osallistumisesta Erja Keskitalon lähetysjuhlaan. Kso Hanhisalosta tiistain kohdalta. 7651270 20.30 Kaikki rakastavat Raymondia. Stereo 8749299 17.45 FST: Kortnytt. 5886015 15.15 Virginialainen. (102 min) USA 1957 6465763 13.45 Pallo Hallussa. Hätänumeropalvelut takkuavat Oulun läänissä. Sanajumalanpalvelus kirkossa klo 10.00. Salonkylän keskustelupiiri Virvellä. Jumalan sana ja vesi kantavat meitä, kun uskomme ja luotamme siihen, että juuri tämän Jeesuksen haavoista vuotava veren ja veden kautta Jumala varjelee meidät hukkumasta. Pulmallisten lemmikkien omistajat saavat apua eläinten käyttäytymisen asiantuntijoilta. Ruotsin vaalit sunnuntaina sitetääkö kansankoti enää siirtolaisia ja rotuvihaa. klo 11.00 – 12.30 Elomyyjäiset seurakuntakodissa. 4812 12.00 Etälukio: Yo-koe uusiksi. 619251 16.50 Saviset ja Vahaset. Klo 19. 398367 19.00 Seitsemän Uutiset. La 14.8. 122251 22.35 Silminnäkijä: Sirpin ja vasaran portti. Juontajana Raija Pelli. Krisse Salminen elämää suurempien kysymysten äärellä. Opettaja Ilona Kallio täyttää 90vuotta 25.9. Siltatie 3, 69600 Kaustinen. Cecil B. 107386 18.35 Erätulilla. Luolassa ja isoskoulutus la 21.9. 7257251 22.30 MTV3 Live Makasiineilla. Seksuaalista parannusta. 8612 300 UUTU USMA LLI 17. Ti 17.9. 9658693 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. 12522 11.30 Etälukio: Kestävä kehitys. Kerää porukka opettajiksi oman kyläsi pyhäkouluun ja ilmoita nimet kirkkoherranvirastoon 8637120 yhteydenottoa ja opettajille tilattavaa materiaalia varten. Histeria perehtyy kommunismin historiaan. 6.48 Ruotsin kieli ja yo-kirjoitukset. Rippikoulukorttien jako. Ilmaiskonsertti VR:n Makasiineilla. 414744 14.05 Päivärinta. klo 10–14 vaaliluettelot Jumalan turvaten – samassa veneessä Avioliittoon vihitty: Ilmari Tapio Tuohineva ja Asta Inkeri Hirvinen. 334. Ota siis tämä todistus vastaan ja anna sen vaikuttaa itsessäsi uutta elämää Jumalan tahdon mukaan. 311218 18.30 NewsRadio. La 14.9. Kasteen merkitys on siinä, että se pelastaa. Tööt, tööt. Stereo. 12873 17.10 A-studion Atlas. Klo 18.30 Raamattuluokka srk-kodilla. Kaustinen Ullava nähtävillä kirkkoherranvirastossa. 345805 15.00 Tv-uutiset. 5248015 23.40 Törkytorstai esittää: Huonosti käyttäytyvät vihannekset. To 19.9. Dokumentissa puhuvat eloonjääneet kertoen mitä tapahtui ja miksi. 6944096 08.05-09.00 Sairaalaelämää. klo 19.00 Raamis kappelissa. klo 19. Syntymäpäiväseurat seurakuntakeskuksessa su 29.9. 7530348 07.00 Histeria!. Ja miten he itse ovat onnettomuuden muistosta selvinneet. Lähde Ruskamatkalle Tunturihotelli Vuontispirtille 21.-26.9. Aplus kilpailutti: mistä perheelle halvimmat vakuutukset. Tervetuloa! Tulossa: la 21.9. Pyhän aiheena on Jeesus antaa elämän. Tule pyhäkoulunopettajaksi. klo 19 Seurat srk-keskuksessa. Pintakiiltoa. Su 15.9. 0400568569, 8611817. Kaste ja uusi elämä kuuluvat yhteen. Silloin kasteesta on meille hyötyä ja siitä riittää ilonaihetta aina iankaikkisuuteen asti. To 19.9. klo 10.00 vanhaan pappilaan. Vuosi ja päivä New Yorkin terrori-iskusta, mitä muistopäivä herätti. 752541 22.00 Kymmenen Uutiset. Matka Ruskaretki Raamattuun tapahtumaan Kalajoelle. 77164 23.10 Kulttuuriuutiset. To 19.9. 756367 23.00 Myöhäisuutiset. 6938218 18.30 Emmerdale. klo 10. Ke 18.9. 8.20 ja 8.43 Katin ruokavinkki: Rapumaiset silakkamurekepihvit. Piirrossarja maasika Artun seikkailuista. Tri Donovanin veljenpoika aiheuttaa suurta vahinkoa Quarkin tehtaalla. Nuoret: pe 13.9. 1532522 23.45-00.15 Törkytorstai esittää: Extreme Duudsonit Jukebox. Marja Valo puh. Meille kastetuille esitetään nyt kutsu parannuksen tekemiseen ja uskossa elämiseen, että me pysyisimme siinä Jumalan valtakunnassa, johon meidät on kasteen kautta synnytetty. 4082102 21.00 Teho-osasto. 8662 300, KAUSTINEN: Kaustintie 2, puh. Muista pyyhe ja uimapuku! Ke 18.9. 8603124. 8731270 17.46 FST: BUU-klubben: Oppåner å hitådit. 6323638 17.00 Viiden Uutiset. klo 18 Raamis Luolassa (Vellu). Matthew saa lahjaksi uuden auton. Itsemurhaiskut ja kansakunnan psyyke miten tavallinen israelilainen kestää terroriuhan. Pyhäkoulu ja lapsityö: Ti 24.9. Konsertissa jaetaan kolme MTV3Videopalkintoa. 733676 17.35 Marienhof. Sitten tulivat synttärit. 176218 19.25 Päivän sää. 5588522 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Torstaina 12.9.2002 s KESKIPOHJANMAA 22 Sana matkaevääksi Uskonnollinen toiminta KOKKOLA: Kaarlelankatu 21, puh. 3174015 16.55 Arttu. Päiväkerhot ke 18.9. Ohjelmassa mitataan kuuden kilpailijan sekä fyysistä että psyykkistä kykyä voittaa pelkonsa. 459386 20.30 Tv-uutiset ja sää. Uuden elämän syntyminen ja vahvistuminen on kasteen päämäärä. Neuvostojoukkojen miehittämässä Porkkalassa syntyneet ja kasvaneet venäläiset palasivat Porkkalaan muistelemaan aikaa, joka oli heille idylli mutta suomalaisille painajainen. 179183 21.00 Hamina tattoo. Kansainvälisen marssishown toinen osa. Pe 13.9. Kasteessa meidän omaksemme annetaan kaikki se, mitä kantaa meidät Taivaaseen asti. Kiitos ja Taivaan Isän siunausta kaikille. Veisataan Siionin virsiä. 80454 13.00 Tv-uutiset. Klo 12.30 Seurat seurakuntakodilla, Kirsilä, Reijo Lehtola, Tuomas Linna ja Markku Huhtala. klo 19.30 Kuoro ja johtokunta srk-kodilla. (sis. 53034 18.15 Kakkosen syyssää. Kaisaniemen kosto. To 26.9. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 6.15, 7.45 ja 9.05 Morgonnytt, 6.45 ja 9.10 YLE News. www.suurikupla.net 7302034 19.00 Kaisaniemi Pop. 6144102 23.05-23.51 Dokumenttiprojekti: Eloonjääneet. Stereo. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Aspfors, Vuori. La 14.9. Aamu-tv:n ajankohtaiset aiheet koosteena Kakkosella. Amerikkalainen viihdeohjelma. 493201 13.35 Vierivät kivet. Klo 15–19 vaaliluettelo nähtävillä virastossa. klo 10.00 rippikoululaiset kirkkoon. Kaste ja Golgatan tapahtumat kuuluvat yhteen. Tarvitaan kristillistä opetusta, joka avaa kasteessa annettua lahjaa ja tarvitaan uskoa, joka nauttii kasteessa saadusta pelastuksen lahjasta. klo 1517 Luolassa. Klo 18.30 Pyhäkoulu Hanhisalossa Heli Korpelalla. Ohjelman juontajana Matti Toivonen, toimittajina Heta Hyttinen ja Tommi Parkkonen. (Maria). Mies kuoli asuintalon tuhopoltossa Seinäjoella.Tamperelaisen miestarjoilijan surma edelleen selvittämättä. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. Pyhäkoulutyö tarvitsee yhä lapsia ja Jumalan sanaa rakastavia aikuisia ja nuoria. Kaunis ja värikylläinen piirrossarja pienen sateenkaarikalan uiskentelusta valtameren syvyyksissä. Puhelin/fax 863 7120. Lavalla nähdään useita huippunimiä, mm. Kuka on vastuussa, kun voimala raiskaa rannat. Kumppanit. Myyjäisten päävastuun hoitaa Asialanja Purontakan kyläläiset. klo 18 Rauhanyhdistyksen syysseurat alkavat seurakuntakodilla. 1368229 10.25-10.42 Koulu-tv: Kotitallilla. 7685831 07.50 Tehotytöt. Toisessa jaksossa rekkoja, matoja ja uudenlainen benjihyppy. 456909 18.00 Kellarin kunkku. Puhuvat: Tapio Räisänen, Juha Vihriälä. sunnuntai helluntaista, aihe "Jeesus antaa elämän", Klo 10 SANAJUMALANPALVELUS kirkossa, Typpö, Honkala, Partanen. Päivystys seurakuntakodilla tiistaisin klo 9–11 sekä muina aikoina matkapuhelimessa 050-3845766. 4633657 21.25 Kulttuuriuutiset
19.00 Aktuellt. 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 20.03 X3M-Rock fortsätter. 10.05 Löpsedeln. 14.00 Kimmo Vehviläinen ja iltapäiväsirkus Radio Novan ja MTV 3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. Menovinkit. Eväiden erikoinen: Tsau û Mainio matkailupalvelu. 11.03 Saariaho-syyskuu: Kolme preludia. 07.53 Aamulennolla. 11.00 Top 10 at Ten Instrumental. (R). (R). 11.25 Runt i naturen. Taivas tietää, Mr. 09.05 Huomenta Keski-Pohjanmaa. (R). 21.00 X3M-Toast. Leskinen on tutkinut muun muassa Porkkalan historiaa. Eurosport 9.30 Golf: U.S. 19.10 Verkko soi. Studionumero 0108 06000 (pvm). 15.30 Peliputki: Katapultti. 17.00 Simpsons. 17.20 TV5, l’invité. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 15.05 Kung av Queens. 11.00 Uutiset. 08.00 Uutiset ja sää. 07.00 Radiomafian Aamu. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.10 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 15.58 Båtväder. 07.53 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 21.00 MTV:New. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 06.33 Aamulennolla. 23.45 Lumottuja ääniä Tanskasta. Menovinkit. 15.35 Iltapäivän terassi. 13.10 RSO 75 vuotta: Toivo Haapanen johtaa Radio-orkesteria. 14.55 Urheiluradio. Huomenta Oulun lääni! 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 19.00 Keno. Eikä jännäripuoltakaan unohdeta. Aamun lehdet 6.20 ja 6.40. 17.30 Kustannettua ohjelmaa; Kotikirkon kanava; toim. 08.45 Sub chat. Sarjakuva avautuu alhaalta ylöspäin eli rakennukseen kiipeämisen suunnassa. 18.00 TV5 Infos. Keski-Pohjanmaa nyt. Radion Sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina 1.8. 0.30 Seriestart: Madame Bovary. 06.15 Aamuhartaus. Kotimainen tyttöjen talk show. 23.00 Aktuellt. Päivän puheenaihe 10.20. 19.30 Javisst har barnen rätt. 1.15 Xtreme-urheilu: X-Games 2002. 08.00 Saturday Night Live. 11.45 Kids english zone. 16.30 Radio keski-Pohjanmaan uutiset. Ohjaaja Huston pidättelee tilannetta kaiken kokeneen ammattimiehen ottein. 09.03 X3M-Dag 10.00 X3M-Nyheter. 20.30 Position X. 07.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. Avausjaksossa lähtökohtana on koulussa järjestetystä lasten ja vanhempien yhteisestä tilaisuudesta versova riita, joka paisuu järjettömiin mittoihin – kuten elämässä tahtoo liiankin usein käydä. Isä tietää kaiken. 15.00 Ooppera. 18.55 Urheiluradio. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 7.15 Journal Mondial des Journaux. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 06.00 Aamupala. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Jokisen eväät/ studiossa Ile ja Sanna Uutiset tasatunnein. 21.00 SUMO: Grand Sumo Tournament (Basho). Nyt on mahdollisuus kiivetä samanlaisen musiikin saattelemana Borobudurin huipulle. 19.50 Ekonominyheterna. 20.10 Regionala nyheter. 13.30 Journal de France 3. 6.00 Non Stop Hits. 1.10 Förödande orkaner. 08.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Huijarit. Tekijöitä kiinnostaa aivan toinen se, mitä tapahtuu tavallisille arjen tallaajille silloin, kun maailman vaikutusvaltaisin tyyppi hörppii muodon vuoksi sumppia jossain lähistöllä. 12.55 Löpsedeln. 19.25 Musiikkiuutiset. 08.15 Helmenkalastajat. 16.50 Subido. 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 11.00 Uutiset ja sää. Neitokammari. raskaansarjan ottelu D.SandersD. Sananselittäjät. 07.15 Aamulennolla. 18.00 Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 07.40 Hartaita säveliä. (R). 11.00 Uutiset. 17.00–17.05 Rapport. 10.03 X3M-Dag fortsätter. 6.00 Huomenta Radio Pookista. Hän on näyttelee newyorkilaista poliisia ja on hieman yksinkertainen. 22.40 Regionala nyheter. 17.55 Löpsedeln. 1.35 Soir 3. 12.45 Merisää. 23.00 Uutiset. 21.40 Melodiradion. Pehmeitä tunteita, pehmeän musiikin erikoisohjelma 21-22, mukana kotimaan eturivin artisteja ja kuulijoiden toiveita, www.radionova.fi. 6.05 TV5, l’invité. 24.00 Alternative Nation. 14.00 Uutiset. Reijo Lainela on ohjannut ja käsikirjoittanut Radioateljeen ohjelman Borobudur – maailman mahtavin sarjakuva. 23.00 Andy Dick. Studion nro 0108 06000 (pvm). 06.25 Nousutahdit. 20.00 The Lick Chart. 18.00 Upteekki. tekninen toteutus on Pekka Lapin ja tuottaja on Harri Huhtamäki. 16.10 X3M-T 18.00 X3M-Nyheter. (R). Alun perin pyhä rakennus rappeutui pahoin. 18.25 Verkko soi. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 23.03 Classicas musikkompass 23.45 Löpsedeln. 23.35 Sessions. 22.10 Sininen huvimaja. 21.50 Merisää. Siinä musiikki on pitkän kahvipaussin mittaista hölinää. 06.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 18.00 Pakolaisena Suomessa. 14.03 Radiopuhelin (09) 148 2822. 07.53 Maakuntaradio. 5555 Ylen Ykkönen klo 22.10 Maila-Katriina Tuominen Muistatkos kun. Uutiset tasatunnein. 3.00 Night Videos. Kaveri tasapainoilee pelotta viiden tuolin päällä 35 metriä korkeassa mastossa ilman turvaverkkoja, seisoopa kaiken kukkuraksi käsilläänkin. Hän kertoo, että joskus tulevaisuudessa RSO:n ulkomaankiertueella ei kuulla nuottiakaan Sibeliusta. Porkkalassa he vain harjoittelivat kuviteltua vihollista vastaan. Hän myös paljastaa, miksi RSO on poikkeuksellinen suomalaisella kentällä. 11.35 Café Continental. 22.50 Melodiradion. Ydinjoukko on ennallaan: Raymond Barone eli Romano itse, Patricia Heatonin, 43, esittämä vaimo Debra, viime näkemästä tietysti kasvaneet lapset, Raymondin vanhemmat – joita näyttelevät Doris Roberts, kohta 72, ja Peter Boyle, ensi keskiviikkona 67 – ja sarjan vaarillisimmassa osassa Raymondin veljenä Brad Garrett, 42. Uutiset 6, 7, 8, 10, 12,14,16 ja 18. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 20.00 P S. (R). Tfn. 19.00 X3M-Rock. 09.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 18.05 Kimurantti – viihdettä varttumattomille. 14.30 Peliputki: Bumber Cars. 12.15 Kuuma linja 068220988. Sirpin ja vasaran portti on nauttimisen arvoinen pieni historiapala. 21.10 SubSuosikki: Buffy, vampyyrintappaja. 09.00 Varrella virran. 20.20 Verkko soi. 20.00 Uutiset. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. Dokumentti näyttää näin toteutettuna hieman toiselta, kuin ne tavalliset Ylen dokumentit Neuvostoliiton aikaisesta Suomesta ja kahdesta sodastamme. (R). 11.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 12.15 Päivätori. 11.00 Yleisurheilu: IAAF Grand Prix TV 5 5.00 Journal RDI. 22.00 Indalsolyckan. 20.00 Aktuellt. (0,81PM+2,98EUR/min+PVM) 09.15 Kauppakanava 0700-92402 12.00 Päivän kysymys 14.30 Paikalliskatsaus 15.20 Ilmoitustaulu 15.30 Paikalliskatsaus 15.45 Menovinkit 16.30 Paikalliskatsaus 17.05 Tähtihetket 0700-92402 18.00 Radio Kokkolan jukebox soittaa parasta musiikkia tauottomasti aamuun asti Kuuntelijapalaute sähköpostilla: kokkola@radio967.com. Japanilaiset sotilaat rantautuvat ja aloittavat jämptin herrameiningin oitis. 0.15 Formula 1: Inside Formula. 10.00 RSO 75 vuotta: ensimmäinen ylikapellimestari Toivo Haapanen. 12.05 Päivän klassinen. 07.50 Aamuhartaus. 14.00 Uutiset. 19.45 Lilla aktuellt. 23.25 Des racines et des ailes/Vie privée vie publique. 7.00 Uutiset ja sää. 08.30 Regionala nyheter 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Firarsvängen.Hälsningar och önskemusik -tfn 06-3200 200 fax 06-72 45 200. 16.00 Uutiset ja sää. 14.03 Direkt. 13.00 STT:n uutiset. Auringonlaskun katu. 13.00 Rapport. Kaikki rakastavat Raymondia kuuluu valmiiksi naurettuihin ohjelmiin. 19.00 TV5, le Journal. 22.00 Aktuellt. 06.10 Hartaita säveliä. 10 000 Euron vastaus 16.15. 17.30 Le bateau de dieu. 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna. 18.30 Questions pour un Champion. Balanssissa nähdään arkistomateriaalia maailman suurimmasta sirkuksesta, jossa mm. 17.00 Aktuellt 17 med A-ekonomi och dagens debatt. 21.00 Ollebom. 20.30 X3M-Sport. 08.30 Radio keski-Pohjanmaan uutiset. Uskomattoman rikas, kertova, täynnä symboleita ja pyhiä tarinoita oleva kuvasto on samalla opas buddhalaiseen ajatteluun. 11.00 The ghost hunter. Jan Frode Johansenin ja Sverre Galgumin ohjaama tunnin dokumentti Balanssi kertaa norjalaisen sirkustaiteilijan Tell Teigenin (1923-1958) vaiheet tehdastyöläisestä suuruudenhulluksi sirkustaiteilijaksi. 00.05 Iltatähti. 12.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Firarsvängen forts. Orkesterinjohtaja haluaa kertoa meille, miksi musiikki on tärkeää. 09.00 X3M-Nyheter. Aamu ulkomailla 8.10. 07.15 Maakuntaradio. 19.20 Aftonandakt 19.27 Musik. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 07.45 Brännpunkt. Tästä tänään. Borobudur on yksi maailman ihmeistä, buddhalaisen Sailendra-dynastian 800-luvulla rakennuttama porraspyramidi. Alla Gorskovan, Violetta Kuznetsovan ja Vladimir Karasjovin käyskentely Porkkalassa antaa hyvän vastavärin rinnalla juoksutettavalle historialle. Sää 11.30, 13.30. 15.48 Takakansi. Arkipäivässä. Ruotsin tv 2 17.00 Hui hai hiisi. 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.00 Vem vill gifta sig med en mångmiljonär. Toiveiden tunti 15.10 Talousuutiset 9.30 ja 17.20. 8.00 Ulkomaanuutisia. 18.00 Gospelkolahtelu. Ei enää radio-ohjelmia televisioon, kiitos! 5 TV1 klo 22.05 Kari Salminen. (R). Onnen hytti û voita Nova club-risteily 4:lle 15.15. 13.05 Les z’amours quotidiennes. 555 TV1 klo 23.25 Jukka Kangasjärvi RSO ja Yle kahvitauolla Oman erikoisalan ulkopuolelle on vaikea nähdä. Onko kaikki tosiaan niin hyvää ja ilmeistä, että katsojalle ei tarvitse antaa mitään muuta. 13.08 Sää. 23.50 Musik vid midnatt. 1.00 Nyheterna och vädret. 14.52 Taukojumppa. 17.30 Ekg. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 20.00 Kulturnyheterna. 12.00 Pressiklubi. 12.30–12.40 Runt i naturen. 21.00 Uutiset. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. Mutta se ohjelma. 17.55 Kulttuuriuutiset. 18.30 Ocean Ave. 17.30 Gröna rum. 20.30 Regionala debatter. 15.05 Keski-Pohjanmaan torstaistudio. 20.20 Taka-ajatuksia. 19.00 Nyheter från FNB. RSO:n historia kulkee alalaidassa greatest hits -otsikkoina kuin aikanaan turhat uutiset Jyrkissä. 15.50 Veneilysää. 17.00 Uutiset. Kysyjä hymyilee. 23.55–0.55 Ryttar-VM. 13.10 Maakuntaradio. 15.00 TV5, le Journal. 1983 valmistunut restaurointi on palauttanut rakennuksen lähes alkuperäiseen asuunsa ja turistit, samoin kuin pyhiinvaeltajat saapuvat sankoin joukoin pyhälle paikalle. 18.00 Tähtikaarti tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 07.00 Huomenta Radio Kokkolasta Kesäsään tarjoaa Paavon Kone Sää tunnin välein alkaen klo 7.30. Spottikisa, jossa TV:n katselu palkitaan 09.20. 19.30 Biljardi: 8-pallon MM-kilpailu. Uutisotsikot 8.30. I Meeting Lausanne Sveitsi. Samoin suomalaisten valtiotieteen tohtoreiden näkemys Porkkalan tarkoituksesta on kovin erilainen, kuin dokumentin haastattelemien korkea-arvoisten venäläisupseereiden. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 09.05 Aamulennolla. 21.03 Sportradion. Kun muuan Jerry Seinfeld oivalsi tehdä tilannekomedian nuorehkojen naimattomien arkipäiväisyyksistä, Romano lähti perään ja teki tilannekomedian nuorehkon avioparin arkipäiväisyyksistä. PV Lehtisen Hyppääjän mieleentuova dokumentti ei yllä vastaavalla tavalla hahmotukseksi ihmiselämän rajoista, vaan jää kiehtovien katkelmien elämäkerraksi. (R). 22.00 Aktuellt. Siinä haaksirikkoutunut merijalkaväen jermu ajelehtii yksinäisen nunnan asuttamalle Tyynen valtameren saarelle. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.03 Tänään kymmeneltä. 16.00 X3M-Nyheter. Huomisen sää puolelta. 1.25–7.00 Nyheter från SVT24. 15.03 Direkt fortsätter. 12.15 Avoin tarina. 13.05 Café Svenskfinland. 17.05 Keski-Pohjanmaan torstaistudio. 18.00 That 70’s show. Silminnäkijä oli paikalla, kun Neuvostojoukkojen miehittämässä Porkkalassa lapsuutensa viettäneet venäläiset palasivat muistelemaan aikaa, joka oli heille idylli mutta suomalaisille painajainen. Kysypä samaa Suomen puolustusvoimien upseereilta. 1.00 TV5 L’invité. 20.45 SubSuosikki: Frendit. P.G.A. 18.00 Aktuellt. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Raamattu kannesta kanteen. 17.20 Myrskylinnut. 09.04 Sää. 14.03 X3M-Rockkrysset. 15.00 Aktuellt. Uusi Kino esittää tänään kaksi tuoretta lyhytelokuvaa tästä pohjoisesta naapuristamme. Uutiset tasatunnein klo 18 asti. 12.50 Hem till gården. 19.30 Nuorten sävel on vapaa / 09 – 144800. 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.30 Musiikkia maailmalta. 07.15 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 15.00 Bytesize. 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 23.10 Hundarna. Keski-Pohjanmaan sää. 16.10 Iltapäivän terassi. 14.00 TV5 Infos. 14.00 Nyheterna. Välillä tosin kuullaan Beethovenin, Melartinin, Kaipaisen, Sibeliuksen ja Berliozin musiikkiteoksista valittuja osia. 14.30 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. Aamun ajankohtainen 8.40. 23.20 Sporten. 20.00 Valpassagen. 13.10 Päivätori. 13.00 Peliputki: Water War. 00.15 Paljastuksia. 18.50 Merisää. 10.30 Sinkut soi. 15.00 Uutiset ja sää. 10 000 Euron vastaus 11.15. 11.03 Inblick i: medicin och hälsa. 22.00 Uutiset ja sää. Verisiteet. 2003 aloittava Sakari Oramo puhuu urastaan, suomalaisen musiikkielämän tilasta ja siitä, miten uusi partituuri orkesterinjohtajan käsittelyssä käyttäytyy. 21.00 Aktuellt. 19.05 Lokala nyheter. Menovinkit. 23.09 Valoa ikkunassa. 00.00 Yöbasaari. 22.00 X3M-Nyheter. 18.00 Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.00 Pyöräily: Espanjan ympäriajo. 16.10 Lagens änglar. 21.30 Kansanmusiikkia Rääkkylän kihauksesta. 18.20 Aktuell historia. 2.55 Kvinnofängelset. Allison taiteilee herkullisesti lausumatta jääneiden tunteiden ja romantiikan arkojen häivähdysten partaalla. 15.03 X3M-Centrum. 16.10 Vallan vaiheilla. Tour Bell Canadian Open Montreal Kanada. Allison (Heaven Knows, Mr. 18.30 Xtreme-urheilu: X-Games 2002. 06-3200 200. 2.00 Le JTA. 15.05 Iltapäivän levyt. 06.10 Maakuntaradio. Lindgren ja Oramo istuvat vastakkain kahvipöydässä. (R). 13.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 12.33 Keskipäivän katsaus. 2.15 L’avocate. 22.00 Uutiset ja sää. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Robert Mitchumhan muistetaan miehenä, joka ei nostanut kulmakarvaansakaan, ellei ollut ihan pakko. 22.30 Cribs. Hyväkään puhuva pää ei kokonaisuutta pelasta. 20.30 Rapport. Silti homma ei maiskahda vanhan toistolta. Tuskinpa hekään kertovat televisiossa, että harjoituksissa vihollinen tuli aina idästä. 07.50 Merisää. 23.06 Novosti po-russki. RSO ja Oramo – eteenpäin! viestii jotain muuta. 09.04 Sää. 17.05 Maakuntaradio. 21.03 Verkko soi. 18.55 Regionala nyheter. 22.50 Sportnytt. Nyt liikenteessä û yhdessä Liikenneturva ja Radio Nova 7.45. Päivän kysymys. Menovinkit. Pätkässä parodisoidaan uutisjournalismia kuvaamalla, kuinka Yhdysvaltain presidentti saapuu vierailulle maahan ja käy kahvikupposella leipomossa. 23.30 Jackass. 08.20 Kuuntelijoiden ilmoitustaulu kadonneet ja löytyneet numeroon 0700-92402. 10.45 Runt i naturen. 2.00 Bytesize. Jos Unesco ei olisi aikanaan tullut väliin Borobudurista olisi vain muisto jäljellä. 09.45 Viikon esitelmä. Uhan näkivät tietysti myös Suomen presidentti marsalkka Mannerheim, joka harkitsi esikuntineen pääkaupungin siirtämistä Tampereelle tai Turkuun. 18.05 Pyramide. Helmeilyä 11-12, yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Päivän Puheenaiheen purku 13.40. 9.00 Journal Radio-Canada. EU laajentumistiellä. 12.55 Tyrmäystippoja ja havaintoja ajasta. Ainakin heille avautui gamelanmusiikin pehmeän soinnin saattelemana kiehtova kaukainen kulttuuri. 14.03 Tänään iltapäivällä. 14.10 Tillbaka till Aidensfield. 13.00 X3M-Talk 14.00 X3M-Nyheter. 24.00 Uutiset: Eurosportnews report. 12.00 Uutisjuttu. 10.00 Päivästudio. 11.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 10.55 Urheiluradio/Liikuntapolitiikan arkipäivää. Sen sijaan Norjasta on vaikea vetäistä mielikuvia elokuvien pohjalta, ainakin nykykatsojan. 16.55 Urheiluradio. 18.45 Uutiset. 21.00 Journal TSR. 23.16 Vädret. Kuten aikaisemmilla tuotantokausilla, myös nyt revitään parhaat naurut perheen riitelystä ja erimielisyyksistä. Veikkausvihjeet 11.30. 00.05 Yöklassinen. 07.35 X-Men. 10.00 Tero Liete. 15.30 Regionala nyheter. 10.00 Nimipäivät. 18.10 STARStreet. Muut ovat väärässä jos eivät tajua. 16.35 Regional eftermiddag. 08.15 Aamulennolla. 19.15 Les Faux-Fuyants. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 12.00 Uutiset ja sää. 15.50 Veneilysää. 22.35 När & fjärrans favoriter. 20.03 Urheiluradio. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 12.00 MTV:New. 12.00 X3MNyheter. 11.15 Campus. 15.05 Maakuntaradio. Dag Johan Haugerudin viisiminuuttisessa Clinton – the Musicalissa on kehittämiskelpoinen idea. Ali. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 13.33 Keskipäivän katsaus. 17.55 Tähtihetki. Minna Lindgrenin kirjoittama, toimittama ja tuottama ohjelma RSO ja Oramo – eteenpäin! saa raivon valtaan, vaikka vieras on viisas ja sanavalmis. 10.05 Maatalousuutiset. (R). 15.30 Köket. 06.00 Uutiset ja sää. 15.15 Culture et dépendance. 11.30 Maakuntaradio. 20.03 Naturväktarna fortsätter. 4.05 Nom de dieux. 09.05 Maakuntaradio. 11.03 Kotimaiset. 08.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 13.10–14.10 Uppdrag granskning. 18.10 Arjen sankarit. 15.10 Kirjojen jatulintarha. 07.00 Uutiset ja sää. 11.10 Glamour. 23.30 Säsongsavslutning: Änglarnas stad. 14.00 Aktuellt. 16.15 Regional eftermiddag. Alueelta muuttanut suomalainen asukas ei muista lähtöään saati paluutaan yhtä romanttisesti. 22.50 Saturday Night Live. 12.01 Aktuellt. 09.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 18.50 A-kuppi. 11.35 Makt & begär. 20.55 Urheiluradio. Lopulta koko porukka on perheneuvonnassa katolisen papin vastaanotolla. 20.00 Taka-ajatuksia. 00.00 Uutiset ja sää. 16.10 Maakuntaradio. 21.00 Moods-ilta. 09.00 STT:n uutiset. 23.00 TV5, le Journal. 7.30 Télématin. Kaikki tuntuu niin itsestäänselvältä. 07.33 Huomenta Keski-Pohjanmaa. 15.50 Veneilysää. 5.30 Journal Mondial des Journaux. Music tv 7.00 Non Stop Hits. 0.30 Säsongsstart: Parlamentet. Siksipä hän ohjasi myös sotaseikkailun Taivas tietää, Mr. 23.05 Aktuellt. 18.25 Being Eve. Näin ei soisi tehtävän ohjelmaa miehestä, joka katsoo tehtäväkseen musiikin puolustamisen. Sen näki kaikkiaan 36 105 vierasta. Parhaista hetkistä vastaa Oramo. RIMPAUTTJA û Ilkka Heiskanen vauhdissa 7.35. 16.38 Iltapäivän terassi. 11.05 Levylautanen 12.00 Uutiset ja sää. 16.36 Keski-Pohjanmaan torstaistudio. 10.10 Musik för dej och mej. Menovinkit. 12.10 Slaget efter tolv – dagens diskussion. 13.08 Sää. 19.55 Urheiluradio. 12.25 Ocean Ave. 15.00 X3M-Nyheter. Kertojat johdattavat kuvien ytimiin. 18.00 Spinn. 15.52 Iltapäivän terassi. 19.00 VOA Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Torstaina 12.9.2002 Radio & TV 23 06.00 Sub chat. Hänhän ohjasi Afrikan kuningattaren, jossa Katharine Hepburn ja Humphrey Bogart lämpenivät toisilleen ikimuistoisesti. 12.03 X3M-Dag fortsätter. Puskaradio. 11.45 Rapido. Alueuutiset 9,11,13,15 ja 17. 11.30 Kids english zone. 23.10 Dokument utifrån: Att hantera terror. Kuinka kauniita muistoja, tässä oli kasvimaa, tätä ovea isä siirsi, täällä näimme häikäisevan Leningradin balettitanssijoiden esityksen ja olipa siellä puna-armeijan kuorokin. 555 TV2 klo 22.35 Sari Torvinen Borobudur on mahtava sarjakuva Marraskuussa 1996 Tampereen taidemuseossa päättyi komea Indonesia-näyttely. 15.52 Maakuntaradio. Nyt alkavat kuudennen tuotantokauden Kaikki rakastavat Raymondia -jaksot eivät ainakaan avausosan Vihainen perhe perusteella tarjoa mitään uutta jo nähtyyn verrattuna. 19.15 Go’kväll. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Sirpin ja vasaran portti hyödyntää kahden maan erilaisia muistoja ja niiden ristiriitaisuuksia. 18.00 Trl. Onnen hytti û voita Nova Club ûristeily 4:lle 13.15. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessatauotonta. 17.00 Musiikkiuutiset. 22.10 Radioateljee esittää: Borobudur – maailman mahtavin sarjakuva. 02.00 Yöklassinen. 15.00 Kulttuuriuutiset. 17.30 Position X. 18.00 Oddasat. 00.00 Uutiset ja sää. 0.45 Moottoripyöräily: Superbike Mag. Kuulijalle hahmottuu pelkästään tekstin ja tarkkaan mietityn äänitaustan varassa visio Borobudurista, buddhalaisen maailmanjärjestyksen ja selityksen monumentista. 07.00 Uutiset. 06.00 X3M-Morgon. 07.50 Merisää. Cap’n Tobi. Porkkalan tukikohdan piti pystyä tarvittaessa tuhoamaan Helsinki. 22.15 Tidsresan. Siitä pitivät Robert Mitchum ja Deborah Kerr visusti huolen. 07.15 Aamusoitto. 19.15 Iltahartaus. 23.03 News in English. 18.10 Krokodill. Tehdäänkö kulttuuriohjelmia vain niille, jotka ovat päättäneet katsoa ne vaikka kuva olisi pimeänä. 19.00 Arthur. 23.50 Movie Television. 10.30–12.40 UR-program. Ruotsin tv 1 7.00 SVT morgon. Osa 2/2. 08.55 Urheiluradio. 17.00 Uutiset ja sää. 0.20 Kulturnyheterna. 14.00 Terveysuutiset. Hänestä on aika selvää, että Porkkalan tarkoitus oli olla uhka myös Suomelle, jos Suomi ei täyttäisi välirauhan ehtoja. 10.55 Runt i naturen. Lavahumoristi eli suomeksi stand-up-koomikko Ray Romano, joulukuussa 45, todistaa oivalla tavalla, että jäljittelemälläkin voi menestyä, jos osaa jäljitellä taiten. 10.30 Purjehdus: Sailing World. 18.40 Nyhetstecken. Allison, 1957). 22.30 A-ekonomi. Se koki yhdenlaisen ruumiinryöstön, kun eri puolilta maailmaa saapuneet ”metsästäjät” hakkasivat rakennelmasta osia ja kauppasivat ne museoille tai yksityisille. Puheenaiheet, liikennetiedotukset yms. 13.00 TV5 Infos. 12.35 Lunchmusik. 21.30 Journal France 2. 20.00 X3M-Nyheter. 16.00 Aktuellt med väderrapport. Sananselittäjät. 23.10 Saariaho-syyskuu: Jardin Secret II (Salainen puutarha II); Pres (Lähellä). Turchanov tyytyy toteamaan, että moisista tehtävistä hän ei tiedä mitään. 22.03 X3M-Toast fortsätter. 19.30 Beavis and Butthead. 05.02 Herää Suomi! jatkuu. Radio Extrem 99,7 MHz 05.30 X3M-Nonstop. 13.45 Dagens Rätt. 09.04 Sää. Kysyjä kysyy ja vastaaja vastaa. 08.15 Maakuntaradio. 16.10 Keski-Pohjanmaan torstaistudio. 7.00 TV5, le Journal. 17.00 Tbc. Mielenkiintoinen ja huvittavakin osa on valtiotieteen tohtorin Jari Leskisen ja tykistön esikuntapäällikön Vasili Turchanovin erilaiset tulkinnat. 10.00 Uutiset. 17.27 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset . 21.10 Inblick i: medicin och hälsa. 7.20 Syysaamu Järviradiossa. – Mietelause. 13.33 Päivätori. 16.00 Nyheterna och vädret. Oulu-Radio 98,4 MHz 06.10 Aamulennolla. 23.15 Lokala nyheter. Ajankohtainen Suomi, mielenkiintoisia havaintoja ja puheenaiheita suomalaisille 19.20. 11.30 Jazzmusiikkia: Paul Desmond ja helppoa elämää. 10.30 Valpassagen. 11.00 TV5, le Journal. 07.00 Uutiset ja sää. Sitten selataan vanhoja valokuvia 1920-luvun lopulla toimintansa aloittaneen orkesterin matkan varrelta. Ruotsi ja Tanska vakiinnuttivat paikkansa elokuvan maailmankartalla jo mykkäkauden merkkiteoksillaan, Suomi Kaurismäellä ja Islantikin omaleimaisella luonnonmystikollaan Fridrik Thór Fridrikssonilla. 22.00 Nyrkkeily: Kv. Lakoninen miehekkyys olikin paikallaan, kun vastassa oli nunnarooleihin erikoistunut Deborah Kerr. 22.45 Gravida ballerinor. 19.25 Krumelurdjur. 22.00 Up North. 0.10 Rapport. Odottelua. 13.00 Nyheter från FNB. 11.08 Lounastunnin klassikot. 08.33 Aamulennolla. 14.05 magazine de la RTBF. 15.30 Radio Keski-Pohjanmaan uutiset. 11.33 Keskipäivän katsaus. 1.10 Journal RTBF. 08.00 Uutiset ja sää. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 10.30 Lilla löpsedeln. Radioateljee on vahvimmillaan Borobudurin kaltaisissa ohjelmissa, joissa luotetaan kuulijan kykyyn luoda mielikuvia ja ymmärtää vivahteikasta tekstiä. 07.50 Merisää. 5555 (102 min) MTV3 klo 23.30 Pekka Eronen He riitelevät, meidän tulisi nauraa Norjalaista käsillä seisomista Samaan tahtiin kuin suomalaisen elokuvan juhlakalu Aki Kaurismäki niittää maailmalla mainetta ja kunniaa, on norjalainen elokuva tipahtamassa oudoksi yrittäjäksi pohjoismaisen elokuvan pörssissä. Ikävä kyllä tätä ohjelmaa ei ole tehty ideasta. 11.35 Päivätori. 6.00 TV5 Infos. 21.55 Urheiluradio. 22.00 Lone Gunmen. www.iltalehti.fi/tsau 10.00 Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 9.30 Autant savoir. 12.55 Urheiluradio. 17.30 Päivän peili ja sää. 16.00 Teemamusiikkia. Reiluun puoleen tuntiin tulee siten mahdutettua pala venäläistä kansanluonnettakin. 12.15 Maakuntaradio. Aamun keskustelunaihe 7.10. 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.20 Tävling. Marlene Dietrich on estradilla. 15.05 Iltapäivän terassi. Hyviä uutisia; 17.30. 10.05 Zig Zag Café. 07.33 Aamulennolla. 6.20 Journal Mondial des Journaux. 3.45 Nationalsången. 11.00 Aktuellt. Williamson. 13.08 Sää. 13.55 Pätkä. No, näinhän vastaa armeijan mies. 14.05 Lokala nyheter. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 14.20 Musorgski – Funtek: Näyttelykuvia. 12.10 Ajankohtaista aalloilla 13.00 STT:n uutiset ja sää. 2.15 Uutiset: Eurosportnews report. 17.00 TV5, le Journal. 10.00 TV5 Infos. 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. 19.30 Nyheterna. 16.30 Regionala nyheter. 19.25 Vädret. 15.33 Direkt fortsätter. Kahden erilaisen muiston ideaa olisi voinut hyödyntää ehkä enemmänkin. Jermu ja nunna eivät nimittäin saa kauaa kaksistaan saarellaan paistatella. 06.32 Huomenta Keski-Pohjanmaa. Muistatko. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Polkka pauhaa 14.15. 19.00–20.00 Bolibompa. 16.15 Livslust. 19.15 Sessions.19.30 SubPremier: Popstars. (R). Ne ovat taitavasti tehtyjä, mutta suorastaan huutavat omaa otetta. 13.10 Keskipäivän katsaus. 19.30 Naturväktarna. 21.30 Leipäpuu. Alajärven srk. 555 Nelonen klo 20.30 Vesa Majanen Porkkalan vanhat ystävät tulivat käymään Silminnäkijä: Sirpin ja vasaran portti -dokumentti tuo Porkkalan vanhat asukkaat käymään syntysaarellaan ja meidän olohuoneissamme. 18.03 X3M-K. 15.52 Keski-Pohjanmaan torstaistudio. 2.05 Martial Law. 22.00 TV5 Infos. Sanna suosittelee 6.50. 13.00 Non Stop Hits. 09.33 Aamulennolla. 13.10 Paikallislehtikatsaus. 19.00 Becoming Blink 182. 16.00 Uutiset ja sää. 23.00 Nyheterna. Kuviin liittyvät tarinat osoittavat, miten rikas, aistillinen ja elämänläheinen buddhalaisuus on aina oivaltanut kuvien kyvyn vaikuttaa ihmismieleen. Vaara piilee siinä, että hän on koko ajan lipsauttaa roolihahmonsa yliampuvan koomisen puolelle. Kertojina ovat Katja Kiusu, Sakari Jurkka ja Eero Saarinen. 4.00 TV5 Infos. Totuuden tavoittelijat.00.40-06.00 Sub chat. 12.05 Anneli Tempakan paletti. 05.50 Merisää. 17.10 Klassista kiireettä. 17.30 Päivän peili ja sää. Täytyy muistaa, että köyhälle, paikalliselle väestölle Borobudur, samoin kuin monet muut kulttuurihistorialliset rakennukset ovat tarjonneet leivän lisän, kun he ovat toimineet ostajien apureina. 13.15 Glamour. Puhetta ajankohtaisista asioista, musiikkia ja hyvää iltatunnelmaa. 15.00 Uutiset. 17.05 Iltapäivän terassi. Leo Eläin. 15.35 Keski-Pohjanmaan torstaistudio. 18.05 Kulturradion: Rapido. Kuva: TV2/Tiedotus Jermu ja nunna ja paljon japanilaisia sodan saarella John Huston tiesi, että uskovaisen ikäneidon ja karskin äijänpahan yhdistelmä on oiva pohja tiiviille kahden hengen draamalle. 22.05 France Foot : résumé de L1. 00.05 Nattklassiskt. 23.00 X3M-Fri bas 01.00 Nattklassiskt. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.30 Herää Suomi! 05.00 Uutiset ja sää. 10 000 Euron vastaus 8.20. SubTV! Uutisotsikot 7.30
831 8830 Laatumerkkien erikoisliike www.kokkolanet.com/ kokkolanompelukone Palvelemme Sinua Ma–Pe 9.00–17.30 La 9.00–14.00 Power Partner www.valtra.fi Yläajovalosarja 314 € Mezzo, Mega, HiTech ei Forest NORDIC TYÖVALOT sis. 178 tkm (79.672,-) 13.400E PEUGEOT 306 1.6i XR -98 Met.sin., aj. Comfortline -99 Sin., aj. Miljoonaa asukasta kohden uusia tapauksia oli 21,8. Ketonen Oy:n edustaja avustaa pihavalaistuksen suunnittelussa Ulkovalaisinnäyttelytarjouksemme voimassa vielä viikot 38 ja 40. Kun uusia tapauksia todettiin vielä vuonna 1995 miljoonaa asukasta kohden 35 ja edellisvuonnakin vielä liki seitsemän, oli niitä viime vuonna enää vain alle kolme. Aloitteessa mainitaan esimerkkeinä myös kummien ja vanhempien välien rikkoutuminen tai kummin eroaminen kirkosta. H3 poltin 23 € ALK. klo 21 saakka! Esillä yli 100 pihapiirivalaisinta laadukkailta valmistajilta kuten esim. Pakkala arvioi, että ehkä noin 80 prosenttia kouluista kärsii kosteusja homevaurioista, jotka heikentävät koulujen ilman laatua. Työryhmä pohtimaan kummiuden perustaa Arkkipiispa Jukka Paarma (oik.), Turun piispa Ilkka Kantola ja Kuopion piispa Wille Riekkinen kertoivat piispankokouksen päätöksistä. 98 tkm (108.806,-) 18.300E FORD FOCUS 1.6i Ambiente Wagon -99 Met. Hollannissa epidemia on saatu tilastojen mukaan kunnolla hallintaan. uutena asiana piispainkokouksessa, joka päättyi keskiviikkona Siilinjärvellä. 06-871122 ma?to 10?17, pe 10?18, la 10?13 * Erä yöpaitoja -20 % * Syksyn lahjaja sisustustavaraa saapuu päivittäin * Uutta maustetut teet, joista tutustumistarjouksia tällä viikolla (to-pe-la) KOKKOLA: Kallentori, puh. 112 tkm, rek. – Koulujen kunnossapito on ollut silminnähtävien vaurioiden melko pinnallista korjausta. 822 6025 Kotiinkuljetus pe-su Neste Alikorpilahti Kokkola Puh. Espanjassa vuosina 1981-2001 todetuista tartunnoista kaikkiaan yli 63 prosenttia ja Portugalissa liki puolet on saatu huumeruiskuista. 831 3086 PEKKALAN OMPELUKONE OMPELUKONEET SAUMURIT JA PRÄSSIT MYY HUOLTAA PFAFF OMPELUN LAATUNIMI YLI 130 v. Nykyisin aids tarttuu yhä useammin heterosuhteessa. SISU JAUHESAMMUTIN 43 € 2 kg 60 € 6 kg FM RADIO KUULOSUOJAIN sisäänrakennettu FM radiovastaanotin paristoja säästävä automaattinen virrankatkaisu automaattinen asemanhaku muisti viimeksi käytetylle asemalle 90 € H. Myös Italiassa saastuneet huumeruiskut ovat olleet syynä noin 60 prosenttiin tartunnoista. 860 7711 Tarjous voimassa 15.9.2002 saakka. 118 tkm (109.044,-) 18.340E NISSAN PRIMERA 1.6i SERENADE -00 Met.sin., aj. Kosteus ja home kiusaavat kouluja SIILINJÄRVI (STT) Suomen luterilaisen kirkon piispainkokouksen mielestä kirkossa on aika kiinnittää huomiota kummiuden tukemiseen ja vahvistamiseen. Hän käsitteli kosteusja homeongelmaa keskiviikkona Turun Kiinteistömessuilla. 291 tkm, neliveto! (44.474,-) 7.480E SEAT TOLEDO 1.9 D SE -97 Met. Koko EU:n alueella huumeruiskutartunnat ovat kuitenkin viime vuosina vähentyneet vuoden 1996 lähes 44 prosentin huipusta viime vuoden reiluun 33 prosenttiin. 55 tkm, 5-ov.! (112.849,-) 18.980E VW GOLF Country 1.8i -91 Pun., aj. Erot eri maiden kesken ovat kuitenkin huomattavan suuria. 116 tkm (109.996,-) 18.500E VW GOLF 1.9 SDI, 5-ov. -94 Met.hopea, aj. vain 82 tkm! Siisti! (121.887,-) 20.500E CHRYSLER VOYAGER 3.3l Autom. (76.699,-) 12.900E VOLVO 850 2.4i Autom. ma?pe 8.30?17, palvelemme myös lauantaisin klo 10?14 AUDI A4 1.6i -99 Met.hopea, aj. Kuva: Lehtikuva/Olli Herranen Aids vähentynyt EU-maissa Lue tuoreita uutisia pitkin päivää! www.keskipohjanmaa.net. Espanjassakin aids-tilanne on edelleen paha, siellä uusia tapauksia oli 58 miljoonaa asukasta kohden. 210 tkm, kattol. Kummiudesta käytiin kokouksessa laaja keskustelu, jossa korostettiin kummiuden merkitystä ja sen luonnetta seurakunnan jäsenen luottamustehtävänä. Aloitteessa esitettiin tutkittavaksi, voitaisiinko kummeja lisätä jälkikäteen nykyistä joustavammin. 10, puh. TORIKATU 18, Kokkola puh. Portugalissa aids-epidemia riehui rajuimmin. 868 0680 Kotiinkuljetus pe-su Sammonkatu 1 Kokkola Puh. 67 tkm (149.237,-) 25.100E VAIHTOAUTOT VW PASSAT 1.9 TDI -98 Met.vihr., aj. vain 32 tkm! Löytö! (54.879,-) 9.230E VW POLO 1.9 SDI Variant -98 Pun., aj. Niin Portugalin kuin Espanjankin tartunnat liittyvät muita maita useammin huumeisiin. hopea, aj. Opetuskäytäntö on muuttunut, ja koulut ovat aamusta iltaan eri oppilasryhmien käytössä. Siilinjärvellä asetettiin myös työryhmä valmistelemaan piispainkokouksen lausuntoa tuoreesta virkarakennekomitean mietinnöstä. Ketonen, Norlys, Westerlund, Pelucci ja Caritti OSRAM in 60 W ja 40 W hehku lampu t 0,35 e/kpl ERIKOISTARJOUKSIA PIHAJA SEINÄVALAISIMISTA ALENNUKSET 25-45% Pe 13.9. Piispainkokous päätti myös esittää, että tuomiokapituli voisi antaa papille määräyksen seurakunnan avustavaksi papiksi. ...............-97 aj. Asia tulee aikanaan esille piispainkokouksessa, joka päättää jatkotoimista. 83 tkm! 1-om! (84.429,-) 14.200E SEAT LEON 1.6i STELLA -01 Valk., aj. 831 1275 SYYSHINTAAN! Laila Hietamies KOIVU JA TÄHTI... 63 tkm, nätti! (79.672,-) 13.400E VW POLO 1.9D -98 Pun, aj. Siellä uusia tapauksia kirjattiin peräti liki 106 tapausta miljoonaa asukasta kohden. Koulurakennukset ovat suurimmaksi osaksi vuosikymmeniä vanhoja, eivätkä niiden tekniset ratkaisut vastaa nykyistä vaatimustasoa. Suomessa ja Hollannissa uusia aids-tapauksia on tilastoitu asukaslukuun nähden vähiten. Esimerkkinä mainittiin muun muassa tilanne, jossa nuorena kummiksi valittu on mennyt naimisiin ja aviopuolisokin haluttaisiin kummiksi. Tyypillisiä kosteusvaurioiden aiheuttamia oireita ovat ihon limakalvojen ja silmien ärsytysoireilu, myös niveloireet ja hengitystieinfektiot voivat lisääntyä. Arkkipiispa Jukka Paarma arvioi, että työryhmän työhön kulunee vuosi. 163 tkm, siisti! (115.941,-) 19.500E OPEL ASTRA 1.4i -92 Valk., aj. Kummikysymys oli esillä ns. Espanjassa uudet tapaukset ovat kuitenkin vähentyneet pahimmista vuosista noin kolmannekseen. Pitkään jatkunut altistus voi aiheuttaa allergista nuhaa ja astmaoireita. Viime vuonna EU-maissa tilastoihin kirjattiin kaikkiaan 8 210 uutta aids-tapausta. Kolmea viimeksi mainittua kutsuttaisiin katakeetoiksi. Määräyksen voisi saada pappi, joka työskentelee muissa kuin papin tehtävissä, esimerkiksi uskonnon opettajana tai tutkijana. Näin Hollanti nousi Suomen edelle maaksi, jossa aids-tartuntoja todetaan asukaslukuun nähden EU-maista kaikkein vähiten. TORSTAINA 12. PERHEPIZZA LISTALTA (68,38 mk) 11 50 Valtakatu 1. (06) 832 4800 Fax (06) 831 4147 Email tekno@tekno.kpnet.com TERVETULOA ULKOVALAISINNÄYTTELYYN MYYMÄLÄÄMME TO?LA 12.?14.9.2002 Myymälämme on avoinna 12.?13.9. Kun vielä vuonna 1985 vain noin yhdeksän prosenttia tartunnoista saatiin heterosuhteessa, nyt prosenttiosuus on jo 36,5. Lisäksi toivottiin uusia keinoja kummien tukemiseksi. 29,95 e 010 555 4072/GSM 0500-665 997 010 555 4074/GSM 050-352 5233 Vaasantie, Kokkola . Kannus, puh. Asiassa ei tehty varsinaisia päätöksiä, vaan kummiuden teologista perustaa ja käytännön toteutusta pohtimaan asetettiin työryhmä. HELSINKI (STT) Uusia aids-tapauksia todettiin EU-maissa viime vuonna noin 11 prosenttia edellistä vuotta vähemmän. EU:n tilastoviraston Eurostatin mukaan tartunnat saastuneista huumeneuloista ovat vähentyneet viime vuosina selvästi, mutta tartunnat heterosuhteissa ovat lisääntyneet jyrkästi. 06-831 1761, avoinna ma-pe 9.30-18.00, la 10.00-14.00 Tervahovintie 2?4 67100 KOKKOLA Puh. Kummit nimetään kasteen yhteydessä, ja nykyiset ohjeet rajoittavat kummien lisäämisen jälkikäteen kastekirjaan vain poikkeustilanteisiin. Tämä vähentää oppimistuloksia, mutta siitä koituu myös suoranaisia rahallisia kustannuksia oppilasta kohti noin 300 euroa vuodessa ja opettajaa kohti noin 200 euroa. Lopullisen päätöksen kirkkojärjestyksen muutoksista tekee kirkolliskokous. 78 tkm, ilmast! (117.725,-) 19.800E VW BORA 1.9 SDI -99/00 Met.sin., aj. Diakonaattiin vihittäisiin kuten papin virkaan. 173 tkm (149.535,-) 25.150E AUDI 100 1.8 E -87 Valk., aj. Myös kummien lisäämiselle jälkikäteen löytyi ymmärrystä, jos se on vanhempien toivomus. (39.539,-) 6.650E VW PASSAT 1.9 TDI Variant -96 Met.vihreä, aj. harmaa, 179 tkm, 1 om. 7:lle (139.724,-) .......23.500 E q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q R IV IILM OITUS A U T O M A AT T I q q q q q q q q q q qq q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q q 3,52 €/min + pvm TURKU (STT) Suomessa on satoja koulurakennuksia, joissa on epäilty tai todettu kosteusvaurioiden aiheuttamia homekasvua ja materiaalipäästöjä. Tarjousta ei voi yhdistää toiseen tarjoukseen. 822 2015 Neste Kaustinen Kaustinen Puh. SYYSKUUTA 2002 Linja-autoasema Kokkola Puh. Kummiasia oli esillä Lapuan hiippakunnan aloitteesta. Avustava pappi ei olisi varsinaisessa työsuhteessa seurakuntaan, mutta hän voisi esimerkiksi toimittaa jumalanpalveluksia tai toimia rippikoulun opettajana. Monen mielestä paras KOKKOLAN OMPELUKONE Pitkänsillank. Kuntien rahapula pahentaa tilannetta, sillä varoja tarvittaviin kunnostuksiin on niukasti. Vain harvoin on tehty kattavia peruskunnostuksia, vaikka koulujen oppilasmäärät ovat kasvaneet, ja oppilaat viettävät välitunnit sisällä. VAIHTOVIRTALATURIT 65 € 45A 86 € 65A 189 € 95A KUMISAAPPAAT LASTEN JA AIKUISTEN KOOT 26 € PALLOLAAKERIT YLEISIMMÄT KOOT 20–90 mm ERIKOISHINTAAN Rantakatu 12, Kokkola, puh. Komitea ehdottaa, että papin ja piispan virkojen rinnalle muodostetaan viran kolmanneksi säikeeksi diakonaatti, johon kuuluisivat diakonit, diakonissat, kanttorit, lehtorit sekä seurakuntien nuorisotyönohjaajat, lapsityönohjaajat ja lähetyssihteerit. Erikoislääkäri Lassi Pakkala Turun työterveyslaitoksesta on laskenut, että tuhansien koululaisten, opiskelijoiden ja opettajien työskentelytiloissa on selkeitä terveysriskejä