Sivu 9 Itsemurhaisku varjosti Powellin neuvotteluja. . . Sivu 4 Jätekiistaan löytymässä ratkaisu Jätemaksu painon mukaan. . – Pietarsaaren ja Tornion välillä on nyt neljä jäänmurtajaa. – Satamasta on jää pois, oikein hyvältä näyttää, en muista milloin olisi ollut viimeksi, Kari Niemi toteaa. . . . Jennystä oli aiemmin pyydetty jopa 2,5 miljoonaa kruunua, kun hankintahinnaksi tuli vain 143 000 euroa eli 850 000 markkaa. . . . Kuva: Päivi Savela Onerva Leisti (KP) Jäätilanne satamissa on vuodenaikaan nähden helppo. . . . . . . . . Kalajoella Rahjan satamassa on jää jo kevyttä, mutta ulompana on vielä ahtaumia. . .12 Asuminen . . Alakerrassa on ravintolasali, johon mahtuvat kaikki matkustajat. Jennyä pidetäänkin huomattavasti toimivampana aluksena Kokkolan edustan matkustajaliikenteeseen, lähinnä kaupungin ja Tankarin välille. Jo Elbattaren kapteenina ollut Jarl Sundbäck apureineen kunnostaa Jennyä Ykspihlajassa täydet päivät toukokuun alussa alkavaan matkustajakauteen. . . Kuva: Clas-Olav Slotte Juontaja-toimittaja. Osapuolilla on ollut hyvin erilaiset näkemykset asiasta. . . . . . . . . . . Olennaista englantilaisessa puutarhassa on eri elementtien hienovarainen yhdistely ja erilaiset katseenvangitsijat. . . . . .2 Maakunta . . . . . . Sopua kiistaan on haettu yhteistyöneuvotteluryhmässä parin vuoden ajan. . Satamissa odotetaan luokitusten putoavan viikon sisällä, jolloin Kalajoella päästään 3000 tonniin. .10 Kulttuuri . . . . . . Suomeen soveltuvia puutarhavinkkejä hän jakaa kuusiosaisessa Pioni-sarjassaan. Pionissa englantilaisia ideoita sovelletaan Suomen oloihin. . . . . . . Klaucken mukaan englantilainen puutarhakulttuuri soveltuu vapaasti soveltaen myös suomalaiseen puutarhaan. .18-19 Sää . Kun nyt liikenteeseen tulee suunnilleen kaksi kertaa kookkaampi alus, matkustajamääränkin uskotaan edelleen lisääntyvän. . Elbattaren matkustajamäärä lisääntyi vuosi vuodelta ja oli viime vuonna 4 600 matkustajaa. . . . Sisätilojen pientä kunnostamista ja ulkopintojen maalausta riittää. . Varmaan sekä yhtiö omistajiensa kautta että jätepuolen yrittäjät joutuvat antamaan periksi, Isokoski sanoo. Kuusiosaisessa sarjassa tehdään parvekkeesta viihtyisää kesähuonetta, koristellaan hyötypuutarhasta katseenvangitsija, käytetään peiliä ja solisevaa vettä puutarhan sisustuselementteinä sekä rajataan nurmija istutusalueet omiksi ryhmikseen. Sivu 3 Jäätilanne satamissa helppo Jäänmurtajat auttavat aluksia vielä ulompana satamista. Tähän velvoittaa jäteyhtiön osakassopimus, johon yhtiötä perustettaessa kirjattiin, että jätekuljetuksissa siirrytään kilpailutettuun systeemiin vuoden 2003 alusta. . . . . . . . . . . .20 IRTONUMERO 1,18 € 7 MK Nro 100 LAUANTAINA 13. . . – Kompromissia haetaan. Jäteyhtiön toimitusjohtaja Antero Isokoski myöntää osapuolten näkemysten lähentyneen toisiaan. . . . Himankalainen jäteauto punnituksessa Jokilaaksojen Jäte Oy:n jätekeskuksen vaa'alla. HUHTIKUUTA 2002 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 20 Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) Viimeksi ravintolalaivana ja lähiristeilyaluksena Tukholmassa palvellut Jenny-laiva korvaa Elbattaren ensi kesänä Kokkolan saaristoliikenteessä. . Itsemurhapommittaja räjäytti itsensä bussipysäkillä Jerusalemissa tappaen kuusi ihmistä ja haavoittaen liki 90:tä muuta. . Kokkolan sataman satamakapteeni Hans Biskopin mukaan heikompia aluksia avustetaan vielä lyhyitä matkoja. . . Kuva: Timo Talus Ulkomaat Treffi-liite +6 +6 +8 +8 0-3 m/s TVja Radioliite Treffi . . . . MTV3:ssa nähtävä, puutarhasuunnittelija Eija Klaucken Pioni-sarja pohjautuu englantilaiseen puutarhakulttuuriin. . . . . . . . . . . . . . . . .5-6 Talous . . . Ympäristöhuoltoyritykset puolestaan ovat esittäneet, että nykyinen sopimusperusteinen systeemi jatkuisi vuoteen 2013 saakka. Baro-koira pitää puutarhan kuin puutarhan tuoksuista. – Saimme mersun ladan hinnalla. .13 Urheilu . . . Sopimusperusteisessa jätteenkuljetuksessa yritys tekee suoraan sopimuksen kuljetuksesta jätteen tuottajan kanssa. Suunnittelija Eija Klaucke on erikoistunut englantilaiseen puutarhanhoitoon. . . . . . . . Tilat ovat niin paljon paremmat, että laiva sopii erilaisten kokoustenkin pitopaikaksi. Jäänmurtaja on vielä auttamassa ulompana. Niissä on mahdollista pitää baaria, Sundbäck kertoo. . . . Jäällä kävelemistä ei Kalajoellakaan enää suositella. s Kevät tuo televisioon erilaiset puutarhanhoitoa käsittelevät ohjelmat. Laivojen jääluokan 1A mukaan Pietarsaaressa ja Kokkolassa aluksilta vaaditaan yli 3000 tonniin kuollut paino, Kalajoella raja on 4000 tonnia. . . . . . . . Sivu 3 Jenny korvaa Elbattaren Jarl Sundbäck jatkaa myös Jennyn kipparina. . . . Ensi näkemältä englantilainen puutarha saattaa näyttää hallitsemattomalta kukkamereltä, vaikka takana onkin tarkka ennakkosuunnittelu ja huolellinen hoito. . . . . . . . Jennyn ostoon tarvittavat rahat saatiin, kun Elbatar myytiin Päijänteen liikenteeseen Padasjoelle. . .11 Muoti . Jäte Oy:n yhtiökokous antoi viime vuonna vuoden verran aikaa päästä sopimukseen. . . . . . . . . . . .17 Tv, radio . . . – Yritykset ovat jo varanneet runsaasti tilausristeilyjä. .9 Mielipide . . .3-4 Kotimaa . . . Vuonna 1978 rakennettu Jenny on rekisteröity 150 matkustajalle, kun Elbattaren rekisteröity määrä oli 97. . . . . Kahdeksat häät on jo tiedossa. . Nordica on palvellut meitä lopputalven, tarpeen mukaan pääasiassa Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Kalajoella, Hans Biskop kertoo. . . . Jäteyhtiö pyrkii kilpailuttamaan jätekuljetukset kaikkien asuinkiinteistöjen jätteenkuljetukset. . . . . .1-16 Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Jokilaaksojen Jäte Oy ja sen alueella toimivat ympäristöhuoltoyritykset ovat pääsemässä sopimukseen jätekuljetuksista. . . Sitten on keskikansi ja ylimpänä aurinkokansi. Sundbäck pitää kauppaa aivan erinomaisena. . . – Jääluokitus ei olennaisesti isommissa kuljetuksissa enää rajoita liikennettä, meilläkin isot erät ovat olleet normaalisti kesäajan avoveden laivauksia, Biskop sanoo. . – Jennyssä on kolme kantta. . . . .8 Ulkomaat . Satamavalvoja Kari Niemi kertoo Pietarsaaren sataman olevan jo auki. . .14-16 Sarjakuvat . . . . . . . . . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai A Tänään . . . Presidentti Jasser Arafatin Fatah-järjestöön kuuluvaksi katsottu Al Aksan marttyyrien prikaatit ilmoittautui iskun tekijäksi. . . . . . . . . . . Liite Englantilainen puutarha-ajattelu soveltuu myös Suomen oloihin s Lähi-idän verenvuodatukselle ei näkynyt loppua perjantainakaan. . .
Marita Pasanen. klo 19.30. Ent. Kokkolan Eläkeläiset: Snellmankodilla ma 15.4. Himangan Eläkeläiset: Ykspihlajan eläkeläisten iloiseen iltapäivään 18.4. Mukana M-B. Nuotit mukaan. p. saakka. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . saakka. Matkoilla Aake Uusitalo Merkkipäivät Alavieska Alpo Alatalon ryijyjä ja Martta Mäen öljyväritöitä kirjastossa huhtikuun ajan. klo 11 johtokunta. klo 11 jäähallin edestä. Rivistä on jokin aika sitten poistunut myös nuori sankari Arska Tiainen, joka nykyisin keskittyy Lahdessa levy-yhtiö Levy-yhtiön johtamiseen ja takatukan kasvattamiseen. 8220921 tai 8314636. klo 10-17. Mistä tunnet sä ystävän. Kokkolan Sydänyhd: Hallitus Sopessa ma 15.4. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Kokkolan Eläkkeensaajat: 15.4. Toholampi Ilmanvaihto ja sisäilman laatu -yleisötilaisuus ti 16.4. Keski-Pohjanmaan Sydänpiirin sydänjuhla su 14.4.klo 13 Kansantaiteenkeskuksessa. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Terveyspiste Helppi järj. lomamatkan vuoksi. Suomenkielisen työväenopiston avoimet ovet ja oppilastöiden näyttely la ja su klo 13-17 Runeberginkatu 1. klo 19. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. Juttuja, sananparsia, arvoituksia ym. – Moni kertoo jo kauan ajatelleensa, miksei kukaan ryhdy tekemään mitään sotaorpojen yhdistämiseksi. Miehistä ja miehiltä naisille kertoo Hannu Kippo, Kauko Erkkilä musisoi. 8361593. Ke 17.4. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. AnnaLeena Salokorpi, Risto Mäkinen. Keski-Pohjanaan käsija taideteollisuus: Päivän mittainen ostosretki ma 29.4. klo 11 jumppa, pidro, käsityöt. Vammaisjärjestöjen YTT: Tapaaminen ke 17.4. klo 18 Tervakartanon Juttutupa. K-P:n Rintamanaiset: Oulun ja Vaasan sotilassoittokuntien konsertti pe 19.4. Elokuvakerho Outolempi esittää su 14.4. Lestijoen Hengitysyhd. Yhteislaulua ruokalassa talonväen kanssa. Teosofinen seura. Pohjanmaan sotaorvot on kolmastoista Suomeen perustetuista yhdistyksistä. Lestijoen Hengitysyhd. Yhdistykset KANNUS (KP) Lapset, jotka menettivät viime sodissa isänsä, äitinsä tai kenties molemmat vanhempansa, ovat saaneet oman alueellisen yhdistyksen. Sen jälkeen yhdistyksiä on perustettu pikku hiljaa ympäri Suomea. 26.4. Lohtajan Sotainv., naiset ja ystävät: Päiväkahvit Airi ja Uuno Palolalla ti 16.4. klo 18.30 monitoimitalolla yli 4-vuotiaille. Ilm. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Heidi Lunabban valokuvia Pietarsaaren kaupunginkirjastossa huhtikuun ajan. Sana: ”Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun.” Ap.t. Järj. 15 B III krs. Sotaorvot ovat mielestään sodan uhreja siinä missä sotainvalidit tai sotaveteraanitkin. Ke 17.4. saakka. Paljon on tehtävää ennen kuin yhä avoimet haavat on hoidettu, tuoreen yhdistyksen sihteeriksi valittu Mauri Teppo kuvailee. Uudet ja "vanhat" pelaajat mukaan. Simo Kangas. Dementiaa sairastavien omaistenryhmä ti 16.4. 8311506 E. klo 12 Tervakartanoon. p. Sen sijaan siihen kuuluivat edelleen mukana olevien kitaristi Matin ja basisti Hanskin sekä silloisen solistin Janskun lisäksi rumpuja paukuttanut romanipoika Henkka. Kirjastotalon näyttelytilassa Oulasopiston aikuisten kuvataideryhmän näyttely to 25.4. Geena Davis synnytti tytön TUKHOLMA (STT–TT) Yhdistyneen Telian ja Soneran uudelle pomolle Anders Igelille kävi lievästi sanoen nolosti – miehen matkapuhelin mykistyi Telialle maksamatta jääneen puhelinlaskun takia. klo 14 Havulassa, Plassintie 56. saakka. Mukana SPR:n edustus ja Kylän Pojat. Toisten mukaan nyt on jo myöhäistä, Mauri Teppo kuvailee saamiaan yhteydenottoja. Kari Krapu. Merijärvi Porilaisen Loviisa Talan taidenäyttely kirjastossa 18.4. tarjoilussa. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Kokkolanseudun Reumayhd: Kerhoilta to 18.4. Kokkolan Matkailuoppaat: Tapaaminen ti 16.4. Tyyntä ja myrskyä Pietarsaari 350 vuotta Tupakkamakasiinissa vuoden loppuun. Tehosekoittimen laulusolistisanoittaja Otto on Suomen Mick Jagger ja Marc Bolan samassa persoonassa. klo 17 kunnantalolle Askele Askeleelta -iltatapahtuman (Herättäjäjuhlien yhteydessä) infoon. klo 17.30, kynttiläkruunu kristallein kurssi la 20.4. klo 18 Keskustan piiritoimisto, Isokatu 2. yhteistyössä K-P:n amm.korkeakoulun th.opiskelijoiden ryhmä 4 ja yliop. Kahvitarjoilu klo 17. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Akvarelli, pastellija öljyväritöitä. Vuonna 1944 syntyneet sotaorvot saattavat vielä olla työelämässä mukana. Ilm. Pyhäjoki Konsertti su 14.4. Pirta 1/2002. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. ti ja to klo 14-18, ke 1014. Liittymäpomon liittymä mykistyi. Yhdistys haluaa kantaa kortensa juhlapyhien viettoon, kuten kaatuneiden muistopäivän ja itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin. Kokkotupa: Ma 15.4. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Monella on sisässään vielä paljon purkamatonta surua, Teppo kertoo. Vapaa pääsy. Heikki Kukkosen pastellimaalauksia ja grafiikkaa kaupunginkirjastossa 30.4. klo 10 tanhut, lauluharj. Suuri osa sotaorvoista on kuitenkin jo eläkeiässä. klo 18.30 srk.kodilla. klo 18 Keski-Pohjalaisten Klubi, Rantakatu 6 Kokkola. Kokkolan Sydänyhd: Leikattujen kerho Osuuspankin tiloissa ke 17.4. – Hiljaisuudesta on jäänyt paljon katkeruutta ja sotaorpojen surutyö saattaa olla yhä tekemättä. Annukka Hintsala, viulu ja Ismo Hintsala, piano. Av. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Vapaa pääsy. Solarplexus ry: Naisten hyvän olon ryhmä (5 tiibetiläistä liikettä) kaikille kiinnost. p. Mukana lymfaja hermoratahierojat. Parin päivän ikäinen tyttö on Geena Davisin ensimmäinen lapsi. Anneli Eerikäinen. klo 19 Pirkko Huikurilla, Vanha Veistämöntie 49. ja teatteriesitys, n. Kuva: Lehtikuva HELSINKI (STT) Suomalaisen elokuvaohjaajan Renny Harlinin ex-vaimo, filmitähti Geena Davis synnytti keskiviikkona Los Angelesissa potran tyttölapsen. klo 18 Kruununvoudintalossa. Naiskuoro Madrigalen, joht. kerran ti 16.4. klo 19-20.30 seurakuntakodissa. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Maastoharjoitus, sotilaskotitoiminta poikkeusoloissa Vattajalla 27.-28.4. P. Keskustan Kokkolan kunnallisjärj: Kokoont. Ei ole liian kovaa, sanoi runsas 40 prosenttia vastaajista eli lievä enemmistö. saakka. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Sodan päättyessä sotaorpojen määrä oli noin 50 000. Ykspihlajan Eläkeläiset: Ma 15.4. Ohj. klo 18 valtuustosalissa. Kokkolan Liikeja virkanaiset: Kokoont. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . klo 18.30 Ykspihlajan kirkossa. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . klo 13 ja 14.30 Konservatoriolla. Jumalanpalv., ruokailu, museovier. Haapajärvelle. Kaustinen Kansantaiteenkeskuksen teatterin komedia Ompelukone ke 17.4. 8318594. Eht.jumalanpalvelus klo 10 kirkossa, ruokailu Mariassa. valtakunnalliset Suomen Liiton ravinaisten kevätpäivät. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. – Jotenkin tuntuu, että tässä olisi muuttunut taas teiniksi. saakka monitoimitalolla klo 10-18. Kokkolan maaja kotitalousnaiset: Ompeluseurat Helvillä ti 16.4. ja Toholammin Silmu: Ilmanvaihto ja sisäilman laatu -yleisötilaisuus ti 16.4. to 18.4. La 13.4. Kirj. Kapituliherra, Alavieskan harrastajanäyttämön esitys su 14.4. – Sotaorpoja yhdistää suru ja isän ikävä. klo 12. Kalevalaiset Naiset: Liiton Suvijuhlat Kotkassa 15.-16.6. Pikkupaketti. klo 10. Renlundin taidemuseossa Kokkolan seudun opiston ja Lasten ja nuorten kuvataidekoulun 20-vuotistaidenäyttely 28.4. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Teliaan asti kyseinen suoritus ei kuitenkaan tullut, joten Igelin liittymä suljettiin. Golden Greats esittelee Tehosekoittimen useaan suuntaan rönsyilevää tuotantoa vuodesta 1994 eteenpäin. Geena Davis palkittiin vuonna 1988 sivuosa-Oscarilla roolistaan filmissä Yksinäinen matkailija. Kokkolan os. klo 19 Snellman-salissa, joht. Kokkolan Sotavet. saakka. 2-4. Hans Hästbackan valokuvanäyttely Keskellä Kivimaata Foto Galleri Teamissa 5.5. Annica Nyberg, Maria Rönngård. alkaen klo 14 Saara ja Alpo Siipolla Puutarhatie 20, Rahja. Tied. Selkäyhd: Tapaaminen ke 17.4. klo 13 neuvonta-asemalla. klo 19. 2 riviä, sis. ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. Kerhotoimikunta klo 16.30. P. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Klo 10 jumalanpalvelus kirkossa, ruokailu Pelimannitalossa. Maija Maunulan johdolla verenpaineenmittausta to 18.4.: klo 1113 kesk. Klan srk.yht:n tiedottaja Eva Johansson. Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. Marjut Järvimies, maalauksia ja veistoksia Galleria Stenman, Pitkänsillankatu 37, 17.4. pääkaupunkiseudun sisustusmyymäläjätteihin. Körttipuku kansanpukuna, aluesihteeri Eeva Eerola luento ti 16.4. K-P:n Meniere-yhd: Anja Ahlgren: homeopatia ja väriterapia aiheena to 18.4. Kalajoki Iltakävelylle, Käsija taideteollisuusoppilaitoksen tekstiilin opiskelijoiden valmistamia ryijyjä ja kuultokudoksia Kela:n näyteikkunassa 15.4. menn. to 18.4. Esiint.mm. p. Jopa niin paljon, että yhtyettä on syytetty linjattomuudesta. saakka. Jokainen levy on tuonut yhtyeelle uutta yleisöä, jokaista levyämme aina joku luulee meidän ensimmäiseksi. Kuusela. Vapaalippuja r.naisille ja ent. Johtokunta kokoontuu. 5. KPS: D-89 jun., tärkeät harj. – Yritämme saada sotaorvot kuntoutuksen piiriin, jotta heidän toimintakykynsä säilyisi mahdollisimman pitkään. klo 19 urheilutalolla. Pelastakaa Lapset: Kokoont. klo 13 Helppi, Rantak. Ilm. lapsiprostituutio, lapsityövoima. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Perho Elias Lönnrotin virsi-ilta su 14.4. Kovaa ja kovaa Vihityt En juhli merkkipäivääni. La 20.4. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . 2002 s KESKIPOHJANMAA Menolista keskipohjanmaa.net s viikko 15 Liigakiekkoilun kovuudesta 128 vastaajan mielipiteet jakaantuivat "puolesta ja vastaan" jonkin verran. saakka. Säest. klo 19, Kotipellonkatu 5 c. Kokoomuksen Naiset: Tutustuminen Tolvmansgårdeniin, Kaarlelankatu 45, ma 15.4. Suomen Batikkitaiteilijoiden yhdistyksen Batikkinäyttely Tupakkamakasiinissa 28.4. Elieser-kuoron ja Mäntykankaan 6a-musiikkiluokan Kevätkonsertti Toivon Siemeniä Aunustyön hyväksi ke 24.4. klo 13 ja ma 15.4. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Huonevarausten vuoksi ilm. Tied. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Juhlakonsertti su klo 18 Jugendsalissa. kahvilla. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . ma 15.4. Kälviä Konserttiretki Pohjanmaan ja Pohjan Sotilassoittokuntien konserttiin 19.4. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. ja ilm. Ulrika Hedström ke 17.4. Pitkänsillankatu 20. Kalajoen Eläkeläiset: Kerho ke 17.4. Vier. Sydänyhd: Lauluryhmä la 13.4. Tanssiseura Kokkolan Corte: Kisajärjestelypalaveri Villan koululla ma 15.4. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . – Se on vähän kuin rumpalimme Teron jutut. klo 19 jäähallin pihalla. klo 19 kirkossa. saakka. Tosin niin, että jotain on opittu – uudesta teiniydestä pystyy nauttimaan täydemmin, luonnehtii 25-vuotias Otto, jonka omiin Tehissuosikkeihin lukeutuvat muun muassa kappaleet Pillitä Elli pillitä, Kaikki on mahdollista ja Valonkantaja. 8311334 tai 8314636. ja ilm. 0400-834269. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . klo 18 Kokkolan kaup:n valtuustosalissa. ja naisjaosto: Kirkkopyhä Ylivieska su 14.4. Kannuksen veljeskodissa pidettyyn kokoukseen osallistui 97 osanottajaa Ähtäristä Pietarsaareen ja Oulaisista Perhoon. tiistaisin klo 19 Mäntykankaan koulun alasalissa. klo 20. Himangan Seudun Invalidit: Päiväkahvitapaaminen ke 17.4. klo 18 Tervakartanon Juttutupa. 8225688. klo 12, Erja Herlevi. p. L.auto Koivuhaka klo 8.20, Laajalahdent., H.Renl., A.Chyd., Mar., K.Aadolf.k., MT, Kaarlelank., Hak., Ouluntie. ja ohj. Askartelua, arvontaa ym. menn. urheilutalolla klo 1213.30. Kolumbia-tapaaminen ma klo 18 Musiikkikahvila After Eightissä. Thomas Enroth. Kai-Eerik Känsälä. Mailis p. Juhlapuhe sis. Kokkolanseudun Näkövammaiset: Kerhon kerhoilta ti 16.4. klo 18 Länsipuiston koululla. Kokkolan Seudun Diabetes: Mitkä ovat hyvän hoidon kulmakivet. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,24 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. 875162 tai 875244. Veteli Hyväntekeväisyyskonsertti Patanan koululla su 14.4., klo 14 alkaen kahvitarjoilu. Myös yhteistyö yliopistollisen tutkimustyön kanssa on suunnitteilla sotaorpojen kokemusten kartoittamiseksi. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kahvitarj. Tilaisuudessa piti hartaushetken lääninrovasti Mikko Himanka, joka on itsekin sotaorpo. Evankelisen Kansanopiston toveripäivät 14.4. 8313431 Niemonen. Tate´s Jig, Snekka, Pikkuaapit, Viriaremmi. Pietarsaari Ruotsinkielisen työväenopiston kevätnäyttely ja 90-vuotisjuhlanäyttely la ja su klo 13-17 ruotsinkielisellä lukiolla. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Kannus Ritva Airaksisen Tanssijat-taidenäyttely Galleria Justus, Asematie 1, 26.4. Järj. klo 17.30 Konservatorion salissa. Kokkolan Porvarillinen Kulttuuriyhd: Ilmajoen oopperamatka 12.6. Tehosekoitin julkaisi tuplakokoelman Golden Greats esittelee Tehosekoittimen useaan suuntaan rönsyilevää tuotantoa vuodesta 1994 eteenpäin. klo 18.30. klo 19. 1, (ChydeniusInstituutin A-ovi). Tehosekoittimen työstämä materiaali on rönsyillyt ansiokkaasti laidasta laitaan. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Aloit. Joht. To 18.4. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Aulis Karvonen Vetelistä ja sihteerija rahastonhoitajaksi Mauri Teppo Kannuksesta. mape klo 11-17, la 10-14, su 12-16. Jumppa maanantaina klo 11. Ti 16.4. Ylivieska Tammenlehväjoukon alueellinen kirkkopyhä su 14.4. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . asti. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. klo 13. Sjögrenin syndroma: Kokoont. Kokkolan Shakkikerho: Kokkolan Mestaruusturnaus 20.-21.4. klo 19. Marketta Viitalan vetämä tanssiprojekti Tanssien tutummaksi kutsuu mukaan tanssin maailmaan to 18.4. Eteläväylä, Kokkola. klo 19 K-P:n kesäyliopisto, Pitkänsillank. Esitelmä: Elias Lönnrot virsirunoilijana, khra Esko Heloneva, kanttori Arto Harju, Kirkkokuoro, veisataan Lönnrotin virsiä. menn. Tied.pääll. Norrlund. Neuletyyny-kurssi ke 17.4. Haapajärvi Ahaa Teatterin Lastenmusikaali Kissat musikaali ti 16.4. klo 7.30-18, tark. Kahvikonsertti su 14.4. Englanninkielinen tilaisuus on avoin kiinnostuneille. klo 10-15 vohveleita. Järj. 877038, Aila 879572, Eeva 876485 ilt. Moni pitää Tehosekoittimen estradiolemusta dominoivaa Ottoa Tehosekoittimen pomona. p. klo 14. Haapajärven Kansalaisopiston posliinitöiden näyttely 14.4. Otto kieltää pomouden jyrkästi. myöhemmin. P. La klo 11-13 lastenjuhla opistolla. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . Myös tietoa kevään otteluista. klo 15 Nivalan NS:llä. Kari Krapu. diab.hoit. klo 11-17 liikuntahallissa. Igel kuitenkin vakuuttaa, että noin 300 euron suuruinen lasku on maksettu neljä vuorokautta ennen 14. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Werner Schwab. Hymnoskvartetti Kannuksesta, laulua keskiajalta tähän päivään, paikallisten soittajien instrumenttiesityksiä, kahvit. Kokkola Kokkolan kaupunginteatterissa Callas-mestariluokka la 13.4. Alustus aih. Mukana Alisa Koivisto ja Aili Nyström Alzheimer-yhdistyksestä. Sotainvalidit ja naiset: Sotilassoittokuntien konsertti 19.4. Kirsti Dahlmanin luento 17.4. Lasten tukena ei ollut kriisiryhmiä ja monet joutuivat työelämään jo hyvin nuorina erittäin vaikeissa oloissa. vapaita paikkoja. Arv. klo 10 Tapion Tupa Kalajoki. Tied. Sisaria tarvitaan avust. Eläkeliitto Kälviä: Päiväkahvitilaisuus ma 15.4. to 18.4. klo 10-11.30 Tervakartanossa. klo 16 Renlundin koulu, Katariinank. eli Iloinen Improvisaatio Teatteri la 13.4. Muutaman uuden yhdistyksen perustaminen on vielä vireillä. ja terv.alan oppilaitos Kla 19.4. Pohjanmaan Syöpäyhd: Prostataryhmä kokoontuu viim. Lohtaja Naistenilta su 14.4. Raution Kylätmk. klo 11 voim., 12-13 Pärnu-Riika loppusuor. klo 11 srk.talolla. 8260000. ensija turvakodin toim.joht. Se voi sanoa jotain, ja seuraavassa lauseessa yhtä sujuvasti kieltää sen. klo 19, seur. – Tehosekoittimen muodostavat oman elämänsä sarjakuvasankarit, tai paremminkin oman elämänsä sarjakuva-antisankarit, lahtelainen pörröpää määrittelee. Mukana Inkeri ja Jukka Luomaoja Seinäjoelta. Ilmoitushinnat 1.1.2002 alkaen mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . klo 18 Parakkiteatterissa. ja Toholammin Silmu. Tietoa kesäretkestä ja nuotioillasta Karhin laavulla. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Kirkkok. Av. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Aih. Sotaorpojen yhdistyksen erääksi toiminnan pääpainoksi nousee jäsenten henkinen virkistäytyminen ja yhteinen kanssakäyminen. Tehosekoitin ei yli kymmenen vuoden aikana ole pahemmin miehistövaihdoksista kärsinyt, vaikka edes Otto ei aivan alkumetreillä kuulunut Tehiksen kokoonpanoon. klo 17.30-18.30 Terveysalan oppilaitos. Porilaisen Matti Järvenpään öljyvärimaalauksia Cicca-Artissa 30.4. klo 19 kirkossa, joht. klo 18 srk.keskuksen toimituskappelissa. klo 19 . K-P:n Allergiaja Astmayhd: Neuvontaa ja välinevuokrausta, Tehtaankatu 18 B 14, p. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Vetelin Lions Ladyt. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . GBK-94 pojat: Seuraavat harjoitukset su 14.4. Kannuksessa perustettiin eilen Pohjanmaan Sotaorvot ry. Keitelerantaan lähtijät, lähtö klo 11 Kokkolan Työväentalon luota. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Ykspihlajan Työväen Näyttämö esittää Arto Paasilinnan veijaritarinan Onnellinen mies, jonka on ohjannut Päivi Laihorinne-Björkbacka, la 13.4. klo 18. Ohj. Laulu-Martat: Kokoont. Kokkolan Kansalliset Seniorit: Mikkelin kesäretki 24.-26.5., p. klo 18.30 Tervakartanon ruokasalissa. Viisaat Kuluttajat: Tietoa elintarvikkeista ja keskustelua ke 24.4. Alueella on toivottu järjestettävän tapaamisia, joissa sotaorvot voivat jakaa surun ja ikävän kokemuksiaan. Kokkolan Eläkkeensaajat: Helsingin matkalle 13.-15.6. Ilm. ma 15.4. K-P:n Mehiläishoitajat: Kokoont. Halsua Räyringin maalareiden taidenäyttely huhtikuun loppuun kunnnantoimistolla. klo 19 Nivalan NS:llä. klo 18 ja su 14.4. Pohjanmaan Sotaorpojen yhdistyksen tehtävänä on parantaa sotaorpojen asemaa ja sosiaalisia etuja. Surutyö ja isän ikävä yhdistävät Pohjanmaan Sotaorpojen yhdistys perustettiin Kannuksessa Antti Eerola HELSINKI (STT) Lahtelaisbändi Tehosekoitin on uurastanut jo niin hyvän tovin poikineen, että yhtyeen urasta voi häpeilemättä julkaista tupla-cd:n mittaisen kokoelman. Kokkolan Sydänyhd: Kolesterolin mittauspäivät ovat Sydänsopessa 15.4.-17.4. saakka. klo 13 yhteislaulua ja Honkaharjussa Kokkotupa-päivä klo 10-15, ohjelmaa klo 13. Kälviän Opaaliin lähtijät, kokoont. Ti 16.4. Sircus Caliban avausnäytös ma 15.4. Alustajana Anja Ahlgren. Kankuri, L. 3:19-20 Aurinko nousee: Kokkolassa 6.05 (pimeys päättyy 5.12) Helsingissä 6.10,Utsjoella 5.20 Aurinko laskee: Kokkolassa 20.53 (pimeys alkaa 21.47) Helsingissä 20.33,Utsjoella 21.08 Nimipäivät huomenna: Taito ja Ruben, ortodokseilla Martti ja Tuomi Nimipäivät tänään: Tellervo ja Etel, ortodokseilla Arto Tänään Lauantaina 13.4. Kokkolan Lauluveikot, kevätkonsertti la 13.4. kunnonkohotuskurssilaisille ja kaikille kiinn. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Tämä mahdollistaa sen, että voimme olla ikuisesti nuoria ja nälkäisiä, perilahtelaista rokukulttuuria osaltaan parrasvaloihin palauttamassa ollut Otto naureskelee. K.H. VR Eläkeläiset: Tervakartanolle ti 16.4. GBK: Harjoitusottelu GBK IIYpa la 13.4. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Anu Määtän tilataideteoksia kaupungintalon ala-aulassa 30.4. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. K-P:n Psoriasisyhd: Potilasjärjestöjen kesäretki Halkosaaren kesäteatteriin 29.6. – Synnytyksessä kaikki sujui hyvin ja tyttö on aivan äitinsä näköinen, Davisin tiedottaja Paul Bloch iloitsee. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . – Kukas se toinen rumpuja soittava romani-Henry nyt mahtaa ollakaan, Otto kyselee viitaten Remu Aaltoseen. Geena Davis, 45, ja 30-vuotias lääkäri Reza Jarrahy avioituivat viime syyskuussa. klo 14 ja 19. klo 15 Bio Rex Baltasar Kormakur: 101 Reykjavik (Islanti 2000, K-15, 88 min.). Os. saakka. Av. Ilm. Roiman talolta klo 12. erik.lääkäri Maarit Graner. STTK Kokkolan Pato: Elintarviketietoutta ke 24.4. ja terv.hoito-oppilaitos. ti 16.4. lotille ovelta klo 18. ma-ke 9-16, to 9-17, pe 9-15, su 13-16. Sydänviikkoon liittyvä yhteinen virkistysilta Pohjankylän koulun juhlasalissa ma 15.4. k.toimistoon p. (06) 827 2000 ark. 2001 28 385 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. 15.4. (06) 827 2234, . Sotaorpojen ääntä on tuonut kuuluviin esimerkiksi viime vuonna julkaistu Timo Malmin kirja Isän ikävä, joka antoi puheenvuoron yli kolmellekymmenelle sotaorvolle. klo 12 rieha. Suomen Unicefin ja paik.ryhmien uudet keräyskohteet sekä mm. Haapavesi Presidentittäret, Harrastajateatteri ry:n esitykset la 13.4. Juhlapuhe Eero Palola. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Jäsenet kutsuttu K-P:n Meniere-yhd:n jäseniltaan Tervakartanon Juttutupaan to 18.4. klo 13. Esiint. Marjatta p. Parantaja Pertti Nykäsen luento Ajatuksien ja käsien voima la 13.4. Luento täydentävistä hoitomuodoista, homeopatiasta ke 17.4. srk-talo, klo 11-13 nuorisok. Kokkolaan sos. Mukana kaksi edustajaa Los Pisingosin lastenkodista Bogotásta. Järj. Pohjanmaan Sotaorvot aikoo selvittää alueen sotaorpojen määrän. klo 10-12 Vetelin Lähetyskahvilassa naisten aamukahvit. Teatteritalossa. klo 9-15 käsija taideteoll. 30-henkisen Jakaranda-yhtyeen konsertti la 13.4. I.T.T. luentotilaisuuden ke 17.4. Vier. Kahvit. to 18.4. klo 15 Tervakartanon Juttutuvassa. Loppukesällä Pohjanmaan Sotaorvoille on luvassa yhteinen tapaaminen. Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoron 50-vuotisjuhlakonsertti su 14.4. 8328550. asti. Kokkolan Sotilaskotiyhd: Sotilassoittokuntien konsertti sos. Mus., arpajaiset, kahvit. "Ihmisiä", lastentaidetta koko maailmasta After Eightissä huhtikuun ajan. – Uuteen teiniyteen liittyy sekin, että Tehosekoitin tuntuu ikuisesti olevan uusi bändi. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.2.2002 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € mk € mk 12 kk 188 1117,80 12 kk 201,05 1195,39 6 kk 96 570,79 6 kk 103,40 614,79 4 kk 65 386,47 4 kk 72,75 432,55 3 kk 49 291,34 3 kk 54,75 325,53 2 kk 33 196,21 1 kk 18,45 109,70 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Kalajoen Rintamaveteraanit: Päiväkahvitilaisuus Neliapilassa to 18.4. 8328550. Eläkeliitto Kokkola: Päiväkahvitilaisuus ma 15.4. 8214555, 8311319. klo 15 kirkossa, Kamarikuoro Kiurut. Eläkeliitto Kannus: Päiväkahvitilaisuus ti 16.4. klo 18 Kokkolan kaup:n valtuustosalissa. 20.4. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Kesäretki Halkosaaren kesäteatteriin 29.6. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Laulu-Jaakkojen Kevätkonsertti la klo 19 Runeberginsalissa. p. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Joukolla mukaan. Pianoja viulukonsertti la 13.4. to 18.4. Työttömien Terveyspiste Helppi järj. klo 19 sos. Raimo Vakkurin luento Arjessa jaksaminen klo 18. Ensimmäinen sotaorpojen yhdistys perustettiin vuonna 1999 Lahteen. Ilmainen l.autokuljetus KPO:n mäeltä. Johtokunta klo 11.30, lauluryhmä 12.30. Nivalan nuorisoseuran esitys. Päiväjuhla klo 13 Jokirannan koululla (yläaste). klo 17.15 Santahaan hiekalla tai jalkapallohallissa. klo 12 huutokauppa. peruttu. Su klo 10 messu kirkossa, klo 12.30 päiväjuhla ja rehtorin tulojuhla. Tähän mennessä eri puolilla Suomea sotaorpojen yhdistyksiin on liittynyt yli kaksi tuhatta jäsentä. 27.4. Vetelin Kööri: Sauvakävelylle la 13.4. Kokoelman julkaisu herkistää Oton muistelemaan Tehosekoittimessa vietettyä vuosikymmentä. Lauri Ruottinen SML:stä puhuu mehiläistaloudesta ja emon kasvatuksesta. Keskustanaiset Lohtaja: Kevätretki su 5.5. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin lastenkonsertti Mammuttijahti la 13.4. 8315424, Anna-Liisa 8315447. Sotaorvot olivat pitkään vaiettu sodan uhrien ryhmä. Mutta mä väitän, että Tehosekoittimella on punainen lanka keskellä reikäleipää, sanoo Otto, ja pyytää heti anteeksi keikkaputken aiheuttamaa filosofoinnin ajoittaista vaikeaselkoisuutta. Hyvinkään Lasten ja nuorten taidekeskuksen kokoama näyttely. Ohj. klo 18 Koivuristissä. Sievi Yritysja yhteistyömessut su 14.4. klo 18 (huom aika). Tied. Nivala Rosa Liksomin monologeja ja Valentin Chorellin pienoisnäytelmä Pullonpohja su 14.4. Jouni Rissanen. Kyläkeidas: Nikulan kyläläisten suunnittelukokoontuminen tulevan kesän festivaalien kyläsoittoa koskien Nikulan koululla su 14.4. Ks. Kirj. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. klo 18.30 Tervakartanossa. klo 19.30 jalkapallohallissa. ja terv.hoito-oppilaitos, Pohjanmaan ja Pohj.-pohjanmaan sot.soittokunnat. (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . La-su 13.-14.4. Toimisto av. Hansa, klo 12 K-P:n aikuiskoulutuskesk., Tehtaankatu 5, Koivuhaan Paletti klo 11-13, Koivuhaan Diakoniatoimisto klo 11-13. klo 18 Toholammin kunnan valtuustosalissa. Nyt kysytään solariumin käytöstä ja alkuviikosta luokkaretkistä ulkomaille. klo 11 jumppa, 13 kerho. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . P. Himanka, G. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. 8225688. tammikuuta ollutta eräpäivää. Kangaskylän mukulat ja Savipitäjän ajattelijat Aila Murron mielikuvitushahmojen näyttely Lohtajan kirjastossa 17.4
Kuva: Clas-Olav Slotte Osmo Vasala SIEVI (KP) Homeja kosteusvaurioista kärsineet Sievin yläasteen koulu ja kirjasto pyritään panemaan kuntoon mahdollisimman nopealla aikataululla. – Varmaan on edesauttanut tämäkin, alukset ovat päässeet kuljettamaan tavaroita satamaan ja sieltä ulos, Hans Biskop sanoo. Hän on kiireinen. päivänä. Kirjaston korjaaminen alkaa heti maanantaina. – Strategialla luodaan näkemys siitä, mihin maakunnassa kannattaa satsata, Mika Niskanen Pohjanmaan TE-keskuksesta tiivistää. Saaristossa, missä on ollut kauemmin jäätä, voi olla paksumpaa vielä, mutta itse en suosittelisi enää jäälle menemistä, Rahja painottaa. – Strategia toimii keskustelun pohjana ja suunnannäyttäjänä sille, mitä tulevaisuudessa kannattaisi tehdä. Joka talvi maksimirajoitus on 4000 tonnia, ja siihen on varauduttu, Kira Rahja sanoo. Kalajoellakaan ei jää enää ole jalankulkijalle turvallisessa kunnossa. Strategiassa yritetään hahmottaa maakunnan teknologisen kehittämisen painopisteet ja yhteinen näkemys kehittämisen suunnista tuleville vuosille. Mutta normaalissa liikennöinnissä aluksen vahvuutena on kapteeni ja kaksi kansimiestä. Mutta siihen voi kulua vuosia. Näihin pilareihin on hyvä nojata myös jatkossa. Mutta matkustajat varmaan tykkäävät, kun kookkaammassa laivassa on paljon enemmän liikkumatilaa, Sundbäck sanoo. Toimintaa on koordinoinut molemmissa maakunnissa Vaasan yliopiston Levón-Instituutti. Painoltaan se on 128 tonnia, kun Elbatar oli 33 tonnia. Jää sulaa jo nopeasti Jääluokitukset todennäköisesti putoavat viikon sisällä. Väliaikaisena ratkaisuna esitetään selvitettäväksi koneellisen tuloja poistoilmanvaihdon rakentamista ennen varsinaista peruskorjausta. Virtapaikat ovat todennäköisesti täysin auki. Se ei ole absoluuttinen totuus, vaan prosessi jota päivitetään. Elbattaren kapteenina kuusi vuotta ollut Jarl Sundbäck luonnehtii uutta alusta "vakaammaksi paatiksi". – Nyt ei ole suuria odotuksia volyymin kasvuun, koska kesän aikana satamassa toteutetaan puhdistusruoppaus. Jennyssä tilaa Elbatarta enemmän Jenny on noin kaksi kertaa kookkaampi kuin Päijänteelle siirtyvä Elbatar. 2002 Maakunta 3 Antti Hietalahti KOKKOLA (KP) Kokkolan saaristoliikenteessä Elbattaren korvaava Jenny saapui Tukholmasta Kokkolaan joulukuun neljäntenä päivänä. Tasan viisi kuukautta myöhemmin sen pitäisi olla ensimmäistä kertaa liikenteessä Kokkolan edustalla. Voi olla päivistä kiinni, että jäämaksuluokka tippuu. Tankarin laituriin pitää vain asettaa lisäpainot. Kuvat: Timo Talus Jarl Sundbäckillä kumppaneineen riittää ravintolasalissa vielä pintaremonttia. Yksin ei enää pärjää. Yleisesti ottaen jäätilanne on vuodenaikaan nähden helppo. Tietotekniikkaa tarvitaan liitännäisteknologiana, eli tietoliikenneja viestintäteknologiaa sovelletaan perinteisen teollisuuden hyväksi. Yrittäjäkimppa Viihdemestarit järjestää laivalle palveluja. Rajoituksen keventämistä on toivottu. Kemian vahvuuksia ovat erityisesti käytännön sovellukset erityispuhtaiden metallien ja polymeerikemian alueella. Reittiliikenne alkaa toukokuun 25. Hälliksen mukaan suhdanteiden vertaaminen on joskus vaikeaa, mutta viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna satamassa ollaan jääty jonkin verran jälkeen. Pietarsaaren sataman liikennettä haittaa nyt kuten viime vuodenkin aikana 8,7 metrin syvyys, kun syvyyden pitäisi olla 9 metriä. – Mulle on sama, minkä kokoinen alus on. Laserpinnoitusteknologia, veneala ja kemian osaamiskeskus luovat pohjan maakunnan osaamiselle. – Kyllä kaikki kukat saavat kukkia, toteaa Mika Niskanen. Strategia kannustaa yhteistyötä saman alan eri maakunnissa olevien toimijoiden välillä ja eri alan toimijoiden välillä maakunnan sisällä. Tilausristeilyjä tehdään pitkin kesää. Jenny pitää saada katsastuskuntoon ja siistittyä toukokuun alkuun mennessä, vaikka edellinen omistaja oli kunnostanut ravintolalaivana ja lähiristeilykäytössä Tukholmassa ollutta alusta monin tavoin. Osa kansallistastrategiaa Maakuntastrategia on kansallisen teknologiastrategian tarkempi osajoukko. Jennyllä ajetaan kuten Elbattarella noin yhdeksän solmun nopeutta. Jenny on väreiltään Elbattaren kaltainen eli valkoinen sinisen sävyttämänä. Yläaste ja kirjasto remonttiin pikaisesti Sievin yläasteen uudisrakentaminen selvitetään myös Kaisa Kujanpää KOKKOLA (KP) Perjantaina julkaistun Pohjanmaan ja KeskiPohjanmaan teknologiastrategian mukaan maakunnan osaamisen kärkeä edustavat kemian sovellukset sekä veneja metalliteollisuus. – Meillä on semmoinen odotus. Kunnanhallitus päätti keskittää kunnantalon henkilöstön kesälomat alkaviksi heti herättäjäjuhlien jälkeen eli 8.7. Liikennöinti jatkuu entiseen tapaan lähtöja tulosataman muuttumista lukuunottamatta. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Se häiritsee pahemmin kuin jäätilanne, Hällis toteaa. Elbatar liikennöi Mustakarilta Tankariin, mutta Jennyn lähtöja tulosatama on Ykspihlajassa perinteisellä matkustajalaivojen paikalla. – Jos tämä säätyyppi jatkuu, jää sulaa nopeasti. Strategian avulla maakunta erottuu muista. Alustavien arvioiden mukaan peruskorjauskustannukset ovat noin 2,6 miljoonaa euroa, kun uuden vastaavan koulun rakentaminen maksaisi 4,2 miljoonaa euroa. Kunnantalon vaihde suljetaan 8. Maakunnallinen teknologiastrategia on Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla viime joulukuussa käynnistyneen yritysten, maakuntakuntaliittojen, Pohjanmaan TE-keskuksen, Tekesin, Kauppakamarin, Vaasan yliopiston, ammattikorkeakoulujen sekä teknologiapalveluja osaamiskeskusten yhteistyön tulos. Pohjatyöhyvin tehty Keski-Pohjanmaan alueella on tehty pitkäjänteistä työtä, joka näkyy muutaman ydinalueen vahvuudessa. Tavaramäärät ovat satamakapteeni Hans Biskopin mukaan lisääntyneet 12 prosenttia verrattuna viime talveen, mikä ehkä osaltaan johtuu juuri helposta jäätilanteesta. tämä on Rahjan mukaan häirinnyt jonkin verran. Oli uusittu sammutusja hälytysjärjestelmät, patterit ja sisustusta. Kalajoella oltiin 1990-luvun alussa olimme samassa rajoituksessa kuin Kokkolassa ja Pietarsaaressa, mutta nyt satamassa seurataan Tornio-KemijokiRaahe -tilannetta. Varusteiden hankintahinta veroineen on noin 6 000 euroa. Sundbäckin mukaan satamapaikan muuttuminen lyhentää hieman aikataulua. Matkailupäällikkö Anne Brännströmin mukaan Jenny on suurin Uudenkaupungin pohjoispuolella kotimaan liikenteessä käytettävä alus. Kemian sovellukset ja veneet K-P:n lippulaiva Teknologiastrategia määrittää maakunnan vahvuudet. Maakuntastrategia antaa suunnan sille, mihin TE-keskus ja teknologiayksikkö yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa resursseja suuntaavat. Jennyn leveys on kuusi metriä ja syväys 1,40 metriä. – En itse menisi enää sinne. Tietyn kierroksen jälkeen palataan lähtöruutuun ja tarkastetaan tilanne, Mika Niskanen toteaa. Tietotekniikka parantaa perinteisen teollisuuden toimintaa ja kilpailukykyä. Strategian ei ole tarkoitus johtaa välittömästi tositoimiin. – Jäänmurtajan tietojen mukaan Rahjaan on aika vaikea tulla, ahtaumia on ulompana edelleen. Brännströmin mukaan tulevaisuuden suunnitelmana on, että liikennöinti voisi siirtyä Vanhansatamanlahdelle, kun siellä kunnostustyöt saadaan tehdyksi. ja päättyväksi 3.8. Kunnanhallitus esittää yläasteen osalta valtuustolle, että tässä vaiheessa käynnistettäisiin välittömästi sellaiset korjaustyöt, joilla voidaan käyttöturvallisuutta parantaa. Kokkolassa kunnostustöinä ovat olleet vessojen ja keittiötilojen eristäminen, ulkopintojen maalaaminen kokonaan sekä sisätilojen pintaremontti, jota vielä riittää. Maatalous, puunjalostus ja matkailu tuovat oman lisänsä maakunnan pussiin. Jääluokitus on Pietarsaaressa, Kokkolassa ja Kalajoella edelleen voimassa, mutta Hällis uskoo sen poistumiseen pian. Jäänmurtajat ovat toimineet Pietarsaaresta pohjoiseen. väliseksi ajaksi. Kalajoella luokitus ei vielä poistune, mutta putoaa meklari Kira Rahjan mukaan viikon sisällä 3000 tonniin. Sataman lähellä jää on todella ohut, vain muutamia kymmeniä senttejä paksu maksimissaan. Se selvittää tulevaisuuden tutkimusja kehitystarpeita. – Kokkolan liikenteessä paljon valtameren yli kulkevia aluksia, meillä on enemmän syöttöliikennettä Keski-Eurooppaan joten alukset ovat pikkuisen erilaisia, Kristian Hällis kertoo. Yläasteen peruskorjauksen ja laajennuksen suunnittelu esitetään käynnistettäväksi niinikään välittömästi tilaohjelman laadinnalla. Pituutta on kaksi kertaa enemmän eli 30 metriä. Teknologiastrategian tehtävä on alueen kilpailukyvyn ylläpito ja parantaminen. 28.7. Tämä ei kuitenkaan johdu jäistä vaan puuteollisuuden suhdanteista. Lähialue itse satama-altaassa on kevyttä. – Toimimme yhä enemmän verkostoituneessa ympäristössä. Teknologiastrategian ei ole tarkoitus jyrätä kaikkea Keski-Pohjanmaan tuotantoa kemian ja veneiden alle. Sen avulla kansallista teknologiapolitiikkaa voidaan toteuttaa maakunnan lähtökohdat huomioon ottaen. Onerva Leisti (KP) Leuto sää on helpottanut liikennettä Kokkolan satamassa koko talven ajan. Se riippuu tuulistakin. Erottumista tärkeämpää on kuitenkin maakuntien välinen yhteistyö. Isompi alus ei aiheuta Sundbäckin mukaan mitään ongelmia liikennöintiin. Kirjaston kunnostuksen osalta kunnanhallitus esittää valtuustolle 60 000 euron ylitysoikeutta. Suunnittelun yhteydessä selvitetään vielä todellinen hinnanero uudisrakennusvaihtoehtoon. – Täytyy korostaa, että strategia on paperi. Juhannukseen asti seilataan kolmesti, juhannuksesta elokuun alkupuolelle viidesti ja jälleen loppukesällä syyskuun kahdeksanteen päivään kolmesti viikossa. Rahjan mukaan tämän talven aikana rajoituksen kovuus on jonkin verran tuntunut. Se ohjaa rahoituspanosten aallokointia, Niskanen kertoo. Välttämättömiin palveluihin liittyvät tehtävät hoidetaan myös lomatauon aikana. Työt on näiltä osin tarkoitus saattaa loppuun kesäloman aikana. Pietarsaaressa jäätilanne ei satamapäällikkö Kristian Hällisin mukaan ole vaikuttanut tavaraliikenteeseen kovin paljoa verrattuna viimevuotiseen, eikä myöskään sitä edellisen vuoden tilanteeseen. Kunnanhallitus päätti hankkia palolaitokselle ensivasteyksiköltä puuttuvat varusteet; defibrillaattorin, niskatukisarjan, ensivastetakit ja tyhjiöpatjan
Suomessa voi väittää, että prostituoitu voi vapaasti valita ammattinsa. – Näkemykset ovat jonkin verran lähentyneet, Isokoski sanoo. Hän haluaa korostaa myös isien vastuuta. Osakepääomatavoite on 210 200 euroa. päivänä. Paju muistuttaa, että hallitus on sitoutunut budjetin sukupuolivaikutusten arviointiin. Jäteyhtiötä perustettaessa osakassopimukseen kirjattiin, että yhtiö siirtyy vuodesta 2003 lähtien kuntien järjestämään jätteenkuljetukseen eli jätekuljetukset kilpailutetaan. Aikaisemmin maksu perittiin arvion ja muuntokertoimen mukaan, joka esimerkiksi rakennusjätteen kohdalla oli korkea. Teollisuudelle sopivaa aluetta on myös Viirteessä ja Parhalahdella. Pajun mukaan vanhempainvapaata käyttää vain 2,2 ja isyyslomaa vähän alle 60 prosenttia isistä. Viime vuoden liikevaihto oli 990 000 euroa. hinta 20,90-32,90 €) NYT 9 90 € TOPPEJA (norm. Kirjasto muuttaa perjantaina 19.4. Toivomme myös kaikkien lainaavan paljon ja monipuolista kirjallisuutta ensi viikon aikana ja palauttavan niitä sitten kunnantalolle ja uudelleen lainattavaksi, kulttuurija kirjastotoimenjohtaja Anne Ruuttula-Vasari kertoo. Perjantaina kokoontui Jokilaaksojen Jäte Oy:n hallitus, joka asetti aikataulut neuvotteluille. päivä, jonka yhteydessä Wecan muuttaa nimensä Scanfil Oyj:ksi. Toisaalta Suomikin on Pajun ja Lodeniuksen mukaan läpikulkumaana osa globaalia naiskauppaa. – Olisi nostettava myös miesten tietoisuuteen, että asia ei ole ihan oikein, Lodenius huomauttaa. Evakkoa kestää näillä näkymin neljä viikkoa. OHJELMASSA muotinäytöksiä, tanssiesityksiä klo 14.30 TAIKURI JEAN DARK ja käsityksesi taikuudesta ei enää koskaan ole entisensä... – Nyt rakennusjätteen tuontihinta on pudonnut, mutta puristavilla jäteautoilla hinnat nousivat, sanoo kaatopaikanvalvoja Olavi Kantola Ylivieskasta. Sen suuruinen summa on varattu kunnan kuluvan vuoden talousarvioon, millä kunta saa yhtiöstä noin 40 prosentin suuruisen omistusosuuden. Jätehuollossa yhtenä ongelmana on kolminkertainen verotus. Tonttien koko on 3 000-3 500 neliötä. Hallituksen tekemä päätös saatettiin kunnanvaltuustolle tiedoksi. Tarkoitus on että puututtaisiin myyjistä ja välittäjistä alkaen, Paju sanoo. Kuva: Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Wecan Electronics Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi perjantaina sulautumissuunnitelman, jonka mukaan Scanfil Oy sulautuu Wecan Electronics Oyj:öön. Sillä on muun muassa vuonna 1985 valmistunut asuinrakennus, vanha asuinrakennus, pihasauna ja kylmä ulkorakennus. Yritystilaja teollisuustonttien neliöhinnaksi puolestaan vahvistettiin 0,5 euroa. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna suurin osa naisista on jollakin tavalla pakotettuja mukaan. päivä. Esimerkiksi konfliktialueilla työpaikat ovat hävinneet. Jäteveroa kolmannes liikevaihdosta Jäteyhtiötä velvoittaa osakassopimus, joka määrää järjestämään jätehuollon paitsi mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja teknisesti toimivalla tavalla sekä myös taloudellisesti. Jäteyhtiötä perustettaessa osakassopimuksen teon pohjana olivat kuntaliiton tutkimukset jätekuljetuksista. Nyt neuvottelut ovat herkässä vaiheessa, sillä molemmat osapuolet toivovat kompromissia. Lisäksi monet keski-ikäiset naiset alkavat olla tilanteessa, jossa työn ja kodin lisäksi hoidetaan omia vanhempia. Kälviällä vapaa-ajan talolla klo 10-15 Miehille: Autio-Caravan, Lerbacka, moottoripyörät Pekka Parviainen, onki ja pilkki Koski Ab, kotihifi Infinitie Audio, Sonera, puukkoja... hinta 22-29 €) LASTEN TRIKOOHOUSUJA NYT 3 90 € 86-116 cm (norm. Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää. Sopimuksesta ei haluta kertoa vielä mitään. – Nythän on tulossa uusi järjestyslaki, jossa prostituutio ja asiakkuus on kielletty, jos se on häiritsevää. – Tiedetään, että kilpailutettu jätteenkuljetus on halvempi ratkaisu kuin sopimusperusteinen, Isokoski muistuttaa. Esimerkiksi konfliktialueilla usein prostituutio leviää myös YK:n rauhanturvajoukkojen toiminta-alueille. hinta 9,90-19,90 €) NYT 4 90 € MIEHET HOUSUJA (norm. – Se on viimeinen raja, jolloin sopimus joko on tai ei, sanoo Jokilaaksojen Jäte Oy:n toimitusjohtaja Antero Isokoski. – Ihmisten tulisi oppia käyttämään olemassa olevia mahdollisuuksia, samoin työnantajien pitäisi kannustaa siihen, Lena Paju sanoo. Kirjahyllyt ovat kunnantalon käytävällä ja lehtien lukupiste on 4Hkahviossa. Rahoitussuunnitelman mukaan jäähallin kustannusarvio on 720 000 euroa, mistä avustuksilla katetaan 200 000 euroa. Hallitus puolestaan antaa selvityksen yhtiökokoukselle, joka päättää asiasta toukokuun 27. Pietarsaaressa keskusteltiin torstaina aiheesta "Onko kaikki kaupan". Niitä ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai alennuksiin. Vasemmistonaiset ovat Naisjärjestöt Yhdessä ry:n kautta. Keskustelun teemoina olivat globaali naiskauppa, naisten palkat ja koulutus. Osakkeista puolet on maksettu välittömästi ja loput sitten kun on saatu selvitys, että tarvittava osakepääoma ja muu kokonaisrahoitus on järjestynyt. Kuva: Onerva Leisti Heikki Gummerus PYHÄJOKI (KP) Pyhäjoen kunnanhallitus merkitsi Pyhäjoen Jäähalli Oy:n osakkeita 100 900 eurolla. Tilan pinta-ala on 0,4820 hehtaaria. Tästä epäkohdasta on jätetty muun muassa lakialoite. Jokilaaksojen Jäte Oy maksoi viime vuonna valtiolle jätevero 330 000 euroa eli noin kolmasosan liikevaihdostaan. Huoltorakennuksessa on muun muassa neljä pukuhuonetta ja kaksi pesuhuonetta. Prostituutioon liittyy myös rasismi, mikä Suomessakin näkyy suhtautumisessa Venäjän ja Baltian maiden naisiin. Jäteveron ja arvonlisäveron lisäksi liikevoitosta joudutaan maksamaan normaali pääomavero ennen kuin rahaa voidaan rahastoida pakolliseen jälkihoitoon. Selvitys on tarkoitus antaa huhtikuun puoliväliin mennessä. Jokilaaksojen Jäte Oy:n liikevaihdosta kolmannes meni viime vuonna valtiolle maksettavaan jäteveroon. – Pyrimme siihen, että tasa-arvokysymys leikkaisi läpi kaiken toiminnan, eduskunta-avustaja Laura Lodenius sanoo. Viemme kunnantalolle vain pienen osan kirjoista ja laajempi lainaus turvataan kirjastoautolla, joka liikennöi normaalisti ja päivystää lisäksi torilla. Ympäristöhuoltoyrityksille tämä merkitsi jätemaksujen laskemista tai nousemista. – Vaatimuksena on, että koko ketjuun puututaan. Ollinmäen asemakaavaalueella on 16 ja Järvisuon teollisuusalueella tonttia. Ympäristöhuoltoyritykset eli entiseltä nimeltään jätehuoltoyritykset vastustavat kilpailuttamista ja haluaisivat pitäytyä nykyisessä sopimusperusteisessa jätteenkuljetuksessa vuoteen 2013 saakka. hinta 44,90 €) NYT 18 90 € PAITOJA (norm. Lauantaina 13.4. Wecan muuttuu Scanfil Oyj:ksi. – Meillä on kunnantalolla valokaapeliyhteys, eikä lainausta ei tarvitse keskeyttää. Naiset vastaavat vielä paljon kotitöistä palkkatyön ohella. – Vakavasti tähän ryhdyttiin kiinnittämään huomiota vasta sitten, kun huomattiin siihen liittyvän muutakin rikollisuutta, kuten huumekauppaa, Lodenius sanoo. Lainaa on tarkoitus ottaa 120 000 euroa. Asia ei mielestämme kuuluisi järjestyslakiin vaan rikoslakiin, koska kyseessä ei ole moraalinen vaan ihmisoikeusasia, Paju sanoo. Helsingissä puhuttiin naisen markkina-arvosta, muissa kaupungeissa on keskusteltu muun muassa puhtaasta ruoasta ja rakkaudesta sekä lapsista. Hänen mukaansa vasemmistossa on ollut toiminnassa vahvoja naisia kuten Suvi-Anne Siimes, joka on esimerkiksi puhunut verotuksen sukupuolisuudesta. Puolueen tavoiteohjelmaan yritettiin saada prostituution asiakkuuden kriminalisointi, mutta jouduttiin tyytymään kompromissiin. Neuvottelut ovat varsin pitkällä, mutta lopputulos on vielä avoin. Talkootyön osuus on arvioitu 200 000 euroksi. Isäkuukauden pitäisikin liittyä vanhempainvapaaseen. Isokosken mukaan tavoitteena on saada rahastoitavaa rahaa jälkihoitovelvoitteisiin ja investointeihin. Samalla jätemaksuja korotettiin. Jäähallille on vuokrattu maaalue urheilupuistosta. Haapaveden Jätehuolto Martinmäki Oy:n toimitusjohtaja Marja Virta toivoo kompromissia kiistaan. Pyhäjoki merkitsi jäähalliosakkeita SIEVI (KP) Sievin pääkirjaston toiminta siirtyy viikon kuluttua 22.4 kunnantalolle, kun kirjastotalon korjaus alkaa. Valtionavun ehtona on, että rakentaminen käynnistyy tänä vuonna. – Jäteyhtiön kanssa neuvotellaan ajojen jatkumisesta, Virta myöntää. Hallitus toivoo saavansa neuvottelutuloksen seuraavaan kokoukseensa, joka on huhtikuun 23. hinta 10 €) Koskee normaalihintoja. Ennen kokousta jää siis kuukausi aikaa informoida sopimustilanteesta osakkaita eli kunnanja kaupunginhallituksia. Halliosan pinta-ala on 2 142 neliötä. Jos jotain kontrollia on ollut, niin on puututtu yksittäiseen naiseen. Yhtiökokous hyväksyi sulautumissuunnitelman ja yhtiöiden sulautumisen muutoksitta. Kiertueen aikana naisilta kysytään, mitkä teemat heitä itseään kiinnostavat. Isien viettämä pitempi aika kotona auttaisi muun muassa rikkomaan sukupuolirooleja. Tehtaankatu 5, Kokkola, puh. Kunnanhallitus oikeutettiin päättämään hinnasta annettavista alennuksista, missä huomioidaan rakennushankkeen laajuus ja merkitys. Sulautumisen täytäntöönpano on syyskuun 30. Aiheesta puhuivat muun muassa eduskunta-avustaja Laura Lodenius ja tasa-arvokonsultti Lena Paju. Jäteyhtiö siirtyi viime joulukuussa painoperusteiseen jätteen vastaanottoon kolmessa jätekeskuksessaan Haapajärvellä, Haapavedellä ja Ylivieskassa. Limingojan kylässä sijaitseva Tonttipalstatila myytiin Mauri ja Paula Jukkolalle 59 202 eurolla. Paikka sijaitsee tenniskenttien, pallokentän ja monitoimitalon läheisyydessä. Sievin kirjasto kunnantalolle Päivi Savela YLIVIESKA (KP) Kahdenkymmenen kunnan omistama Jokilaaksojen Jäte Oy ja sen alueella toimivat ympäristöhuoltoyritykset ovat käyneet rankkaa vääntöä jätekuljetusten kilpailuttamisesta jo kaksi vuotta. Hän on mukana kahdeksanhenkisessä yhteistyöneuvotteluryhmässä, jossa on neljä ympäristöhuoltoyritysten ja neljä jäteyhtiön edustajaa. Keskustelutilaisuuksissa yhä uudestaan esille nouseva ongelma on työelämän ja perheen yhteensovittaminen. 06-832 8500 Sekalaiset Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Mikä naista kiinnostaa, kysytään kahdeksassa kaupungissa kevään aikana käyvällä Vasemmistonaisten hallituksen eli Valtikan kiertueella. Katsomoon tulee 300 paikkaa. Rasismi ja prostituutio käsi kädessä Suomikin läpikulkumaana osa globaalia naiskauppaa Valtikasta Pirkko Kalliosaari, Laura Lodenius ja Lena Paju. Seminaarissa halutaan juhlapuheiden tasolla toimivan tasa-arvon toteuttamiseksi konkreettisia tekoja. Kuljetuskiista herkässä vaiheessa Jokilaaksojen Jätteen alueella haetaan kompromissia kilpailuttamiseen Jätehuollon ongelma on kolminkertainen verotus. kattauskiöpailu Matkailu KEVÄÄN HINTAJUHLAA -50% ALENNUSTA SUURESTA OSASTA TUOTTEITA JUURI NYT MYÖS PALJON ERIKOISTARJOUKSIA, ESIM: NAISET HOUSUJA (norm. Naisvaalit 2003 -verkoston Nyt riittää -seminaarissa ensi 19.4. hinta 30 €) NYT 9 90 € LAPSET POIKIEN HOUSUJA NYT 12 90 € 86-170 cm (norm. Summa on jo ylittynytkin, sillä yksityiset henkilöt, yritykset ja muun muassa Merijärven kunta ovat merkinneet osakkeita runsaalla 109 000 eurolla. Lapsille puuhapiste Lahjakorttiarvonta Kahviosta lämpimät munkit, pihalta kalakukot... 2002 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta MYYNTIMESSUT 20.4. Muun muassa opetusministeriö on myöntänyt 167 000 euron suuruisen avustuksen. Pyhäjoella on edelleen Etelänja Pohjankylän, Liminkakylän, Parhalahden, Pirttikosken ja Yppärin äänestysalueet. Jäähallin menot on arvioitu vuositasolla noin 69 000 euroksi ja tulot 8 000 euroa suuremmiksi. Taika-shown tarjoavat Best Hall, Kreivitalot, Linex Boat ja Kannustalot Liput 2 €, 1 € alle kouluikäiset ilmaiseksi Naisille: askartelu, käsityö, lasi, keramiikka, kattaus ja lahjatavarat... Parhalahdella sijaitsevan 14 omakotitontin neliöhinnaksi vahvistettiin 0,75 euroa. Suomessa tapahtuvan tasa-arvotyön lisäksi vasemmistonaiset osallistuvat globaalia naiskauppaa käsitteleviin tapahtumiin ja seminaareihin. Perhevapaita käyttävät enimmäkseen naiset
Orion osti enemmistön Kronans Droghandelista Lääketukkumarkkinoista taas kahden kauppaa TAMPERE (STT) Subutex-lääkeaineen käytön epäillään aiheuttaneen 15-vuotiaan pojan kuoleman Tampereen Härmälässä. Merenkurkun laivaliikenteen tuelle esitetään jatkoaikaa Raisa Karsikko HELSINKI (STT) Lääkealan konserni Orion ostaa enemmistön Ruotsin toiseksi suurimmasta lääketukkurista Kronans Droghandel AB:stä. Vaasan ja Härnösandin sekä Vaasan ja Uumajan välillä pääsääntöisesti rahtiliikennettä harjoittava Botnia Link on ollut taloudellisissa vaikeuksissa. Tuettu liikenne ei saisi kuitenkaan haitata ilman tukia toimeentulevaa rahtiliikennettä. Siunauksen toimitti kappalainen Matti Nuorala. KD:n toimitusjohtaja Ralph Nilsson pitääkin nyt tehdyn kaupan yhtenä etuna sitä, että se vahvistaa sekä Oriolan että KD:n mahdollisuuksia pitää puoliaan isoja eurooppalaisia vastaan. Reitin kannattavuus romahti kesällä 1999, kun veroton myynti laivareitillä loppui. huhtikuuta Karvoskylän kappelissa Nivalassa. Poliisin mukaan aiemmin ei ole tullut ilmi tapausta, jossa Subutexin käyttö olisi johtanut kuolemaan. KD:n kannattavuus oli viime vuonna kuitenkin pahasti kuralla, sillä tulos rahoituserien jälkeen jäi kolmeen miljoonaan euroon. Rahaa tarvittaisiin arviolta 11,5 miljoonaa euroa vuodessa. Saalis oli muutamia tuhansia euroja, Miilunpohja sanoo. Lehtosen mukaan pääväyliltä taajamaan siirryttäessä valopylväät muuttuvat usein vanhanmallisiksi. JYVÄSKYLÄ (STT) Poliisi jäljittää edelleen KeskiSuomen Osuuspankin Voionmaankadun konttorin keskiviikkona ryöstäneen miehen liikkeitä. huhtikuuta Libeckin sairaalassa. Subutex on huumevieroituksessa käytettävä huumausaineeksi luokiteltava lääkeaine. Kauppa tuplaa Orionin liikevaihdon Orion on jo ennestään omistanut kymmeneksen KD:stä, ja nyt sovitun kaupan jälkeen osuus nousee noin 69 prosenttiin. Kaipaamaan jäivät kotiväki ja sisarusten lapset perheineen. KLO 13.00 & 14.30 MAMMUTTIJAHTI! LASTENKONSER TTI Kuolleita Hautaustoimistot Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme TYYNE LEMPI JÄRVEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Synergiaetuja toki haetaan ja niitä uskotaan löytyvän lähinnä logistiikan, tilojen ja kuljetusten puolelta. Kuva: Lehtikuva/Jaakko Avikainen Kalevi Inha VAASA (STT) Korkeintaan kolmen vuoden mittainen ostoliikennesopimus turvaisi ympärivuotisen matkustajaliikenteen Merenkurkussa Vaasan ja Uumajan välillä. Kevyt kulkea on ei ahdista siellä, ei tuskaa tunneta, taivaan tiellä. 831 3726 Hautaustoimisto N DAHLSTRÖM Rakkaamme Veikko August LAHTINEN s. Kaksi varustamoa liikennöi Rabbe Grönblomin omistama varustamo RG Line harjoittaa matkustajaliikennettä Vaasan ja Uumajan välisellä reitillä. saksalaisen jakelujätti Gehen ja brittiläisen Alliance Unichemin on uumoiltu tähyilevän täkäläisiä markkinoita. Hän oli syntynyt 17.11.1917 Ullavassa. Surmansa saanut oli käynyt ostamassa Subutex-lääkeainetta katukaupasta. Ruotsin ja Suomen valtiot sekä alueelliset tahot ovat tukeneet RG Linen liikennettä noin 1,9 miljoonalla eurolla. Toini Annikki Repo, s. Varustamon omistajapiireissä nähdään, että Merenkurkun liikenteen tulee saada samat kuljetustuet kuin muuallakin EU:n alueella, mutta ylimääräiset tuet tulee poistaa. Härnösandin sataman saatavat maaliskuussa olivat noin 3,4 miljoonaa kruunua. Tutkinnanjohtaja Heikki Miilunpohjan mukaan poliisi on saanut miehen liikkeistä useita vihjeitä, joita tutkitaan parhaillaan. Louhion mukaan on kuitenkin toivottavaa, että motoristeille vaarallisia vaijerikaiteita ei enää rakennettaisi lisää. Kaupan toteutuminen vaatii vielä kilpailuviranomaisen hyväksynnän, mutta sen saannissa ei uskota olevan ongelmia. Kolmannes KD:stä jää edelleen muille omistajille, jotka ovat lähinnä lääkeyhtiöitä. Lehtonen muistuttaa, että turvallisten kaiteiden ja etenkin myötäävien valaisinpylväiden soisi lisääntyvän myös taajamissa. Kaupan myötä Orion kasvattaa tuntuvasti liikevaihtoaan ja saa vankan otteen myös Ruotsin lääkejakelusta. Järjestelyn avulla varustamo pääsisi Ruotsin kaltaiseen sataprosenttiseen nettopalkkausjärjestelmään. Työryhmä ehdottaa, että rahoitus tulisi hoitaa samalla tavalla kuin se hoidettiin tukimallissa, joka päättyi 15. Muutoksia markkinoille on tulossa myös, jos Suomessa ja Ruotsissa luovutaan ns. Tähän tulokseen tuli meriyhteyden tulevaisuutta pohtinut työryhmä, joka luovutti mietintönsä perjantaina liikenneministeri Kimmo Sasille (kok.). Pääkaupunkiseudulla kaiteiden turvallisuutta parannetaan ensin Turkuun vievällä ykköstiellä ja pikku hiljaa kehä I:llä. Orionin omistukseen siirtyy nimittäin myös Kronans Droghandelin Suomessa toimiva tytäryhtiö KD-Tukku, joka on muutamassa vuodessa vallannut 19 prosentin siivun Suomen markkinoista. Kuolemaan johtaneita olosuhteita ei vielä tiedetä tarkkaan. Oikeuslääketieteellinen kuolinsyyselvitys ei ole vielä valmistunut. Jos Ruotsi ei pysty päättämään mukaantulosta riittävän nopeasti, niin Suomen tulisi työryhmän mielestä varautua siihen, että ostoliikennesopimus tehdään Suomen ja alueellisten tahojen välillä. Varustamo on jo aiemmin ilmoittanut, että mikäli RG Line luopuu matkustajaliikenteestä, niin yhtiö on valmis siinä tapauksessa kuljettamaan matkustajia kesäaikana Vaasan ja Uumajan välisellä reitillä noin 300 matkustajaa ottavalla katamaraanialuksella. – Verrattuna moniin muihin tieympäristön muutostöihin kaiteiden lisääminen ja kunnostaminen on kustannustehokasta, toteaa Kelkka. KD ja Oriola jatkavat kaupan jälkeenkin itsenäisinä yhtiöinä myös Suomessa. Orionin tavoitteena on pohjoismaisittain vahva lääkeja terveydenhuoltotuotteiden tukkukaupparyhmä, ja Ruotsiin menoa on pohjustettu jo pitemmän aikaa. Lisää kaiteita kannattaisi rakentaa erityisesti sellaisten kallioleikkausten kohdalle, joissa tie on hyvin lähellä kallioseinämää. 2002 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Rakkaamme Elsi Esteri RÖNNKVIST o.s. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. huhtikuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Rakkaamme on siunattu hiljaisuudessa lähiomaisten ja ystävien saattelemana Kaarlelan kirkossa 10.04.2002. Kehittämispäällikkö Kari Lehtonen Tiehallinnosta lupaa, että kaiteet pitenevät ja vanhat korvautuvat uudemmilla myötäävillä malleilla koko ajan. 831 1902 LA 13.4. Nissinen siunattiin haudan lepoon perjantaina 12. Orion-konsernin lääketukkurin Oriolan osuus oli viime vuonna 32 prosenttia ja Tamron 49 prosenttia. huhtikuuta Kaarlelan kirkossa. Tiehallinnossa ollaan kiinnostuneita tutkimuksen tuloksista, ja kaiteisiin aiotaan sijoittaa lisää rahaa lähivuosina. Viinasen mukaan KD-ostos oli siihen selvästi parempi ratkaisu kuin se, että Oriola olisi lähtenyt laajemmin etabloitumaan Ruotsiin. – Kunnat varmaan kiinnittäisivät kaiteisiin ja pylväisiin enemmän huomiota, mikäli päättäjät olisivat turvallisuusseikoista paremmin tietoisia, Lehtonen arvioi. 22.06.1920 Kaustisella k. Tutkinnassa ei ole kuitenkaan tullut ilmi mitään muuta tekijää, joka voisi selittää 15-vuotiaan kuolemantapauksen. Tiehallinto nojaa kaiteisiin Tutkimuksen mukaan ihmishengen säästäminen maksaisi alle miljoona euroa Tiehallinnossa ollaan kiinnostuneita tutkimuksen tuloksista, ja kaiteisiin aiotaan sijoittaa lisää rahaa lähivuosina. – Ryöstössä käytettiin harmahtavaa, pistoolimallista käsiasetta, jossa oli lyhyt piippu. Poliisi sai tiedon kuolleesta kello kuuden aikaan aamulla. Vielä maaliskuussa yhtiöllä oli velkaa Vaasan kaupungille tavaraja satamamaksuja 396 000 euroa. Hinta saattaa kuulostaa pieneltä siihen nähden, että KD on liikevaihdolla mitaten suunnilleen Orion-konsernin kokoinen yhtiö. Hän oli syntynyt 24.9.1908 Ullavassa. Penttilä, siunattiin haudan lepoon keskiviikkona 10. 02.04.2002 Kokkolassa Syvästi kaivaten Aila ja Jan Kalevi ja Anna-Liisa Ensio ja Raili Rolf ja Pirjo Anita Irja ja Olavi Kai ja Somprathana lastenlapset ja lastenlastenlapset veljet ja sisaret perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siellä kukkia täynnä on maa, siellä uupunut levätä saa. Lisäksi ohituskaistallisille teille aiotaan jatkossa sijoittaa kaiteet, jotta nokkakolareilta vältyttäisiin. Suomessa lääketukusta taas tulee käytännössä jälleen kahden kauppaa, jossa Orion ja Tamro kilpailevat tasapäisesti markkinaosuuksista. Siirto kauppa-alusrekisteriin ei vaadi muutoksia itse alukseen, mutta vaatii merenkulkuviranomaisten päätöksen. Tuki loppui kuitenkin maaliskuun puolivälissä. – Olemme olleet tietoisia tutkimuksen tuloksista jo jonkin aikaa, joten asiaan on kiinnitetty huomiota. Siunauksen toimitti kirkkoherra Peter Kankkonen. Subutex-kuolema Tampereella. Pari viikkoa sitten yhtiö myi tappiollisen Norjan tytäryhtiönsä, joten Orionille siirtyvä KD on Viinasen mukaan jo paljon terveemmällä pohjalla kuin mitä yhtiö oli vuoden alussa. Lisäksi kaupungilla on vakautettu saatava vuodelta 2000, 286 000 euroa. Esillä yhdistyksen sääntömuutos. Ruotsin lääkejakelu jakautuu jo ennestään melkein tasan kahden toimijan eli Tamron ja KD:n kesken. Sokos Hotelli Kaarle, Kokkola. – Mikäli Ruotsi ei tule mukaan, niin se tietysti pienentää kokonaistukea, sanoi Sasi. Orion maksaa 58,3 prosentin osuudesta kahdelle sijoitusyhtiölle, Ratokselle ja 3i:lle noin 61 miljoonaa euroa. – Ruotsissa ohituskaistallisilla teillä on kaiteet ja Suomessakin niiden määrä lisääntyy nopeasti, Lehtonen lupaa. Tervetuloa! Elsi Ester Rönnkvist, s. yksikanavaisesta jakelusta. Muistotilaisuus vietettiin seurakuntakodissa. Tamrosta kolmannes Tamrosta on jo saksalaisen Phoenix Pharmahandelin omistuksessa. Teknillisen korkeakoulun tutkijan Marko Kelkan mukaan kaiteiden avulla olisi mahdollista säästää toistakymmentä ihmishenkeä vuodessa. Vilho Vähälä Ullavalainen Vilho Armas Vähälä kuoli torstaina 11. Pojan ei tiedetä käyttäneen Subutexin ohella muita huumausaineita. Ihmishenki säästyisi alle miljoonalla eurolla Huomion kiinnittäminen kaiteisiin on tutkimuksen mukaan yksi halvimmista keinoista vähentää tiekuolemia. Se tuli julkisuuteen, kun lääkäri Pentti Karvonen sai puolentoista vuoden vankeusrangaistuksen Subutexin maahantuonnista. MIKKO PERKOILA, laulu & kitara Liput: 13, 9, 6 € Ennakko: Kokkolan Matkailu, puh. Varustamo aikoo nyt siirtää aluksensa osaksi vuotta kauppaalusrekisteriin, jolloin se voisi ottaa kerrallaan rahdin lisäksi vain 119 matkustajaa. Toimitusjohtaja Jukka Viinasen mukaan päällekkäisiä toimintoja ei juuri ole, joten laajaan saneeraukseen tai irtisanomisiin ei ole tarvetta. Penttilä s. Lisäksi yhtiön ydintoiminnot ovat paremmassa kunnossa kuin mitä viime vuoden surkeat luvut osoittavat. Kaiteiden pidennyksillä voitaisiin estää ne tuhoisat onnettomuudet, joissa auto syöksyy tieltä alikulkuun. Työryhmän luovuttamassa mietinnössä kuitenkin todetaan, että Merenkurkun laivaliikenne Vaasan ja Uumajan välillä uhkaa loppua ilman julkista rahoitusta tulevan kesän jälkeen. Tänä vuonna uutta kolmikaistaista tietä, jossa eri suuntiin kulkevan liikenteen kaistat on erotettu kaiteella, valmistuu ainakin ysitielle Tampereen ja Jyväskylän välille. L A S T E N K O N S E R T T I K O N S E R V A T O R I O PEKKA HAAPASALO, joht. KD:n liikevaihto oli viime vuonna noin miljardi euroa, kun koko Orion-konsernissa sitä kertyi noin 970 miljoonaa, mistä Oriolan osuus oli vajaat 330 miljoonaa euroa. Tanja Huikari kertoo Pietarista matkailukohteena. Kelkan mukaan noin 160 miljoonan euron investoinneilla voitaisiin 20 vuodessa välttää 180 kuolemaan johtanutta onnettomuutta eli yli 200 ihmishengen menetystä. Pankkiryöstäjä yhä karkuteillä. Poika oli ollut viettämässä iltaa Härmälässä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa kahden toverinsa kanssa viime lauantaina. Hänen lisäkseen muistotilaisuudessa seurakuntakodilla puhui vainajan poika Kalevi Rönnqvist, Helka Hynninen ja Maria Joutsi lauloivat. Ulkomaiset jätit tähyävät Pohjolaan Pohjoismaisen lääkejakelun järjestelyt eivät välttämättä jää vielä tähän, sillä mm. Kaiteiden turvallisuus lisääntyisi myös niin, että kaiteiden päihin lisättäisiin myötäävä elementti tai viistetty pää sijoitettaisiin nykyistä kauemmaksi tiestä. 20.3.1928 Joutsassa nukkui pois 28.3.2002 Kaipauksella muistaen Birgit Henrik perheineen Ulla-Helena perheineen Eva-Marika perheineen sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Jätit meille muiston valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Siunaus toimitettu 6.4.2002. Ja senhän kaiteet takaavat, sanoo Moottoriliiton toiminnanjohtaja Eino Louhio. Sunnuntai-iltapäivänä oli huomattu yhden pojista kuolleen. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Mies oli ilmeisesti pudonnut kuuden metrin matkan alas ja menehtynyt vammoihinsa. Työryhmän mielestä ostoliikennesopimuksella turvattaisiin kuluttajaystävällinen hinnoittelu ja matkustajia parhaalla mahdollisella tavalla palvelevat aikataulut. Kiitämme kaikkia lämpimästi osanotosta. Tässä tapauksessa Suomen valtion osuus olisi 70 ja alueellisten tahojen 30 prosenttia. Poliisin mukaan huumausaineen osuus kuolemaan ei ole vielä selvillä. TAMPERE (STT) Tamperelainen 29-vuotias mies löydettiin kuolleena autotallin luiskasta Finlaysonin alueelta Tampereella perjantaiaamuna. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Matalasalmentie 24, Kokkola Puh. Karvonen käytti ainetta klinikallaan potilaidensa huumevieroitushoitoon. Siinä Suomen ja Ruotsin valtiot olivat molemmat mukana 40 prosentin osuudella. Motoristit suhtautuvat myönteisesti Kaiteet ovat aikoinaan herättäneet vastustusta moottoripyöräilijöiden keskuudessa, mutta nykyään uudistuksiin suhtaudutaan melko myönteisesti, – Tärkeintä on, että autot pysyvät omilla kaistoillaan. maaliskuuta tänä vuonna. Mies kuoli pudottuaan luiskaan Panu Tuunala HELSINKI (STT) Tiekaiteiden lisääminen ja uusiminen on tehokas ja halpa keino vähentää sekä tieliikennekuolemia että vakavia onnettomuuksia, selviää perjantaina julkaistusta tutkimuksesta. Eino Niskala Ullavalainen Eino Jalmari Niskala kuoli torstaina 11. Sesonkiaikana kesällä ja hiihtoloman aikana laiva liikennöisi matkustaja-aluksena, jolloin voitaisiin kuljettaa kerralla runsaat 600 matkustajaa. Taajamissa sattuu kuitenkin paljon kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, jotka olisi voitu välttää uudenmallisilla pylväillä. Omaiset Konsertit Teatterit Kokoukset KESKI-POHJANMAAN MATKAILUYHDISTYS ry KEVÄTKOKOUS 28.4.2002 klo 18. Ministeri Sasi totesi, että neuvottelut Suomen liikenneja viestintäministeriön sekä Ruotsin elinkeinoministeriön kesken aloitetaan ensi viikolla. – Uudet myötäävät pylväät eivät ole olennaisesti kalliimpia kuin tavalliset, Lehtonen tähdentää. Maiden alueellisille tahoille jäi kummallekin 10 prosentin tukiosuus vastuulleen. Kaksi seurueen pojista oli liuottanut lääkeainetta nesteeseen ja käyttänyt suonensisäisesti
Tämä alueellinen kehitys on asettanut paineita myös aluepoliittisten toimenpiteiden uudistamiselle kaikissa Pohjoismaissa. Olisin halunnut kuulla miten nuorten liikuntaa aiotaan tulevaisuudessa tukea, Saija pahoittelee ja myöntää olevansa huolissaan sohvalla sipsejä syövistä nuorista. Vähävaraisillekin asiaa automaatille Ministerit pääsivät kertomaan myönteisiäkin uutisia. Ympäristöministeri Satu Hassi (vihr.) kertoi tulleensa kahteen kertaan mukaan politiikkaan, ensin opiskelijajärjestöihin ja 1984 kunnallisvaaliehdokkaaksi. Tanskassa harjoitetaan suppeaa aluepolitiikkaa, joka on tiukasti sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. –.Heti helpotti, kun sain puhuttua. Norja menee pisimmälle verovähennysten käytössä. Ahvenanmaalla ei ole sotilaallisia rakenteita, joten valvontalentoja ei tarvita, instituutti perustelee. Antoisa päivä parlamentissa Muutamien ministerien puuttuminen kismitti nuorten parlamentin edustjia. Pohjois-Suomen syöpäyhdistys jakoi lauantaina apurahoja yhteensä vajaat 60 400 euroa. Ilahduin erityisesti siitä, että lakiesitys on jo tehty ja menossa eteenpäin, Angkarn iloitsee. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Anne Lahnajärvi HELSINKI (STT) Lahden Salpausselän peruskoulusta tulleet Anna Rapala ja Saija Kemppi ovat tyytyväisiä päiväänsä eduskunnassa. 16 vuoden ikä sai kannatusta vain 76 äänen verran. gelatinaasien) olevan tärkeitä syövän leviämisessä. Instituutin mielestä ne loukkaavat sopimusta Ahvenanmaan demilitarisoinnista. Suomen osalta selvityksessä sanotaan, että olemme aktiivisesti pyrkineet kehittämään keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestystä heijastetaan kansalliselle tasolle. Aluepolitiikkaan käytetään asukasta kohden Suomessa 335 euroa, Ruotsissa 259 euroa, Norjassa 165 euroa, Islannissa 140 euroa ja Tanskassa 83 euroa. Parlamentin äänestyksessä tämä kanta voitti luvuin 100-93. Ministerit koululaisten tentissä Nuorten parlamentti alentaisi rikosvastuun ikärajaa Tulevat vallankäyttäjät opissa. Islannin aluepolitiikassa on vähemmän yritystoiminnan kehittämiseen liittyviä toimia kuin muissa Pohjoismaissa. Akavan lakimies Markku Kojo sanoi perjantaina, että kehityssuunta on väärä ja lisää isyysloman käyttöä vain vähän. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman HELSINKI (STT) Pohjoismaisen ministerineuvoston alainen tutkimuslaitos Nordregio pitää Suomea aluepoliittisen ajattelun edelläkävijänä. Sisäministeri Ville Itälä (kok.) tunnusti aloittaneensa politikoinnin jo 13-vuotiaana kouluneuvostossa. Suomessa suurin aluetuki Suomessa aluetuen piirissä on eniten asukkaita ja tuki on suurinta asukasta kohti. Suuri osa Ruotsin aluepoliittisista toimista on kerätty yhteen pakettiin eli ”läänien miljardiin”, joka antaa suuremman toimintavapauden. Istuntosalissa pidetyllä kyselytunnilla ministerit vastailivat kansanedustajien tuoleilla istuneiden oppilaiden kysymyksiin, joiden aiheet ulottuivat Nato-jäsenyydestä ministerien työtehtäviin. Lyhyesti KLUUVI, ALEKSI 9 ma-pe 10-20, la 10-17 POHJ.ESPA 37 ma-pe 10-20, la 10-17 ITÄKESKUS ma-pe 10-20, la 10-18 ViikonloppuTARJOUS ViikonloppuTARJOUS Tekonahkatakki 50 € Tekonahkatakki 50 € Takki 83,70 € 30 € Takki 83,70 € 30 € HELSINKI (STT) Eduskunnassa perjantaina kokoontunut nuorten parlamentti olisi valmis alentamaan nuorten rikosoikeudellisen vastuun alaikärajaa nykyisestä 15 vuodesta. Norjan luvussa eivät ole mukana alueelliset verohelpotukset. Mika Ranne Kiukaisten yhteiskoulusta pyysi ministereitä kertomaan omasta päätymisestään politiikan uralle. Maantieteellisesti eriytyvät työnantajamaksut kompensoivat syrjäseutujen suuria kuljetuskustannuksia. Erojakin löytyy Vaikka Pohjoismaat noudattavat samaa kansainvälistä säännöstöä, on kansallisen politiikan rajoissa paljon liikkumatilaa. –.Oli harmillista, että jotkut ministerit puuttuivat. Muuttoliike on suuntautunut muutamiin suuriin keskuksiin. Ajokortin ikärajasta kysynyt porilainen Anni Kankaanpää sai kuulla liikenneja viestintäministeri Kimmo Sasilta (kok.) liikenneturvallisuuden olevan hallituksen ensisijainen prioriteetti. Nimeä lehdellä ei vielä ole. Itälä lupasi Espoon Karakallion koulun Angkarn Phiuphongille, että eduskunta saa tänä keväänä esityksen kaksoiskansalaisuuden sallimisesta. Hänestä nykyinen hallitus ei ole pystynyt tekemään niin merkittäviä parannuksia perhepolitiikassa kuin tarvittaisiin. Braxin mielestä lapsia ja perheitä koskevien asioiden keskittäminen yhdelle henkilölle takaisi, että perheiden hyvinvoinnista muodostuu kokonaisnäkemys. Lauantaina 13.4. Tarkoitus on jatkaa lehdentekoa kevään ajan. –.Koiraverojuttu jäi erityisesti mieleen, vaikkei minulla koiraa olekaan, Anna kertoo. Suomessa toteutetaan Pohjoismaiden laajamittaisinta aluepolitiikkaa. Nordregionin selvityksessä todetaan, että 1990-luvun jälkimmäinen puolisko on ollut vahvan alueellisen keskittymisen aikaa kaikissa Pohjoismaissa. Oululaisprofessorille apuraha syövän tutkimiseen OULU (STT) Professori Taina Turpeenniemi-Hujanen sai lauantaina Pohjois-Suomen syöpäyhdistyksen apurahan syövän tutkimiseen. Joihinkin kysymyksiin olisi varmasti tullut lisää informaatiota. –.Ministereitä olisi saanut olla vastaamassa kysymyksiin vielä täällä juhlassakin, Terhi harmittelee. Itsellänikin on vain Thaimaan kansalaisuus, Angkarn kertoo. Tiina Lampimäki (vas.), Hanna Rantasalo ja Marjo Kukkonen osallistuivat perjantaina nuorten parlamentin istuntoon eduskuntatalossa. Thaimaalainen Angkarn Phiuphong Karakallion koulusta Espoosta jännitti etukäteen vuoroaan kysyä kaksoiskansalaisuudesta. Ulkomaankauppaministeri Jari Vilén (kok.), uskoi että pankkiautomaatteihin saadaan piakkoin pieniäkin seteleitä ainakin suurilla opiskelupaikkakunnilla. Peruskoulujen yläasteilla toimivien parlamenttikerhojen edustajat isännöivät perjantaina eduskuntataloa. –.Ministeri kertoi jengeistä, joissa yhä nuoremmat tekevät rikoksia. Toinen äänestys käytiin ajokorttiin oikeuttavasta ikärajasta. Juho Pessi käy Ehnroosin koulua Mäntsälässä. Terhi Valjakka on tekemässä juttua koulunsa uuteen lehteen. Minulla on ollut hauska ja mielenkiintoinen päivä täällä. Turpeenniemi-Hujasen työryhmä tutkii Oulun yliopistollisessa sairaalassa syövän leviämistä syöpäkudoksissa. Käyty keskustelu lähetetään valtioneuvostolle tiedoksi. Maakuntapäivien itsehallintovaliokunta hyväksyi perjantaina Suomen suunnitelman liittyä Open Skies -sopimukseen, mutta vaatii Suomea pyytämään kaikilta sopimuksen osapuolilta lupauksen, ettei demilitarisoidun Ahvenanmaan yli lennetä. –.Sain tavata ministeri Koskisen ja jatkoimme keskustelua täällä juhlassa, Pessi kertoo. Suomi aluepolitiikan mallimaa Nordregion tuore selvitys:. Nuorten parlamentti -projektin yhteydessä on peruskouluihin perustettu yli 80 parlamettikerhoa. Hallitus antoi torstaina eduskunnalle lapsipoliittisen selonteon, jossa esitetään 18 päivän isyysloman lisäksi kahta lisäviikkoa, mikäli isä pitäisi molempien vanhempien yhteisestä vanhempainvapaasta kaksi viikkoa. Vähän harmittaa, kun Lahden kysymyksiä ei käsitelty ollenkaan. Apurahan suuruus on 16 800 euroa. Tiedossa ei myöskään ole koko maan kattavaa viehekalastuslupaa. Suomea luonnehditaan esimerkiksi muille maille. –.Enemmän kysymyksiä olisi saanut käsittelyssä olla. 116 peruskoulun yläasteen oppilasta halusi säilyttää sen nykyisellään 18 vuodessa. Enemmän panostetaan kuntiin ja maaseudun elinolojen hyväksi. Tapasin puhemies Riitta Uosukaisen ja totesimme yhdessä, että olisi tärkeää saada lakiesitys läpi. Työryhmä on osoittanut metallia vaativien, sidekudosta hajottavien entsyymien (ns. Nuorten parlamentti järjestettiin eduskunnassa kolmatta kertaa. Nordregio on vuonna 1997 perustettu Tukholmassa sijaitseva pohjoismaisen ministerineuvoston alainen riippumaton, alueellisen kehityksen ja suunnittelun tutkimuksen keskus. Brax ehdottaa perheministeriä HELSINKI (STT) Vihreiden kansanedustaja Tuija Brax esittää perjantain Vihreässä Langassa, että seuraavaan hallitukseen nimitettäisiin perheasioista vastaava ministeri. Islannissa luku on 38 prosenttia, Norjassa 25 prosenttia, Tanskassa 18 prosenttia ja Ruotsissa 16 prosenttia. Suomessa on toteutettu alueiden tarpeiden mukaan eriytettyä alueja kaupunkipolitiikkaa. Istuntoa johtaneen puhemies Riitta Uosukaisen (kok.) esityksestä nuorten parlamentti antoi vapautuksen läsnäolosta pääministeri Paavo Lipposelle (sd.) ja ulkoministeri Erkki Tuomiojalle (sd.), jotka olivat joutuneet flunssan kouriin. Juho Pessi esitti hallitukselle kysymyksen nuorten rikosoikeudellisen vastuun ikärajan alentamisesta viidestätoista kolmeentoista. Kouluissa toimivissa parlamenttikerhoissa oli valmisteltu 180 kysymystä, joista vain parikymmentä ehdittiin käsitellä. Akava moittii isyysvapaamallia HELSINKI (STT) Akava ei kannata hallituksen esitystä isyysvapaan lisäämisestä, koska isä saa lisää tuettua vapaata vain, jos äiti luopuu osasta omaa vapaataan. Ministeri voisi olla joko erityinen perheasiainministeri tai joku toinen ministeri voisi saada vastuulleen perheasiat. Meillä aluepoliittisesti tuetuilla alueilla elää 41 prosenttia väestöstä. Keskeisimpinä välineinä tässä ovat olleet osaamiskeskusohjelma ja aluekeskusohjelma. Nuoret saivat kuulla kauppaja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) tyytyväisyydestä poliitikon työuraan lääkärin uran jälkeen. Braxin mielestä koko hallituksen täytyy sitoutua siihen, että perhepolitiikalle varataan rahaa, mieluiten jo hallitusohjelmassa. Jotkut vastaukset kuullostivat samanlaisilta kuin kansanedustajille oikealla kyselytunnilla annettavat selvitykset. Ahvenanmaan rauhaninstituutti on tiukasti vastustanut ylilentoja. Paikalla oli silti 11 ministeriä, jotka kaikki joutuivat selostamaan hallituksen aikeita eri hallinnonaloilla. Ulkoministeriö toteaa vastauksessaan, ettei sopimus salli maantieteellisiä poikkeuksia. Kaupunkimaisten alueiden kehittäminen on meikäläiseen aluepolitiikkaan liittyvä elementti, jollaista ei ole muissa Pohjoismaissa. Ministerien vastaukset ovat tyttöjen mielestä olleet hyviä. Alueellisen kehityksen suurimpia haasteita Suomessa ovat työpaikkojen määrän vaatimaton kasvu syrjäisillä seuduilla verrattuna nopeasti kasvaviin keskuksiin, sekä väestön ikärakenteen nopea muutos. Asiasta kysyi Hanna Rantasalo Myllymäen koulusta Vantaalta. 2002 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Ahvenanmaa ei halua valvontakoneita taivaalleen MAARIANHAMINA (STT) Ahvenanmaa ei halua maakunnan ylle kansainvälisiä asetarkkailuja valvontalentoja. Ruotsi on ainoa Pohjoismaa, jossa on käytössä yrityksille maksettava huomattava, todellisiin kuljetuskustannuksiin perustuva kuljetustuki. Olin tosi tyytyväinen ministeri Itälän vastaukseen. –.Tosi antoisaa on ollut, Saija kertoo. Sen sijaan hallitus ei luvannut muutoksia kunnalliseen koiraveroon. Vilén vakuutti Suomen Afganistanin-politiikan laimeudesta huolestuneelle lavialaiselle Silja Löfströmille, että Suomi noudattaa YK:n päätöslauselmia ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteistä kantaa Afganistanin osalta
LA. KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET OVAT VOIMASSA 13.04. 2002 7 Mammutilta entistä enemmän! Säästä 30% Mammuttihalvalla nyt! 11 50€ 63,38 mk pari (16,50 €) Lasten lämminvuoriset KUMISAAPPAAT koot: 22-35 Säästä 15% 11 90€ 70,75 mk tuote (23,90 €) 5 40€ 32,11 mk tuote (8,39 €) Kanaset hauska LASTENPELI 3 35€ 19,92 mk (6,70 €) Mammuttihalvalla nyt! Philips VAKIOLAMPPU 5 kpl/pkt 40 W tai 60 W Säästä 39% 149 90€ tuote (249,00 €) 891,26 mk Force 26/18 V Miesten CITYMAASTURI 26” 18 vaihteinen, Shimano TY-22-vaihteisto, Grip Shiftvaihteenvalitsimet, V-jarrut, teräsrunko, varusteltu (lokasuojat, tavarateline, seisontajalka), takuu: runko ja etuhaarukka 5 vuotta, muut osat 1 vuosi 149 00€ tuote (199,00 €) 885,91 mk Mammuttihalvalla nyt! 2 60€ 15,46 mk tuote ® ® Lumene Air Light PUUTERI Lumene koko vartalon KOSTEUSEMULSIO 400 ml 1 70€ 10,11 mk tuote Lumene hoitava KÄSIVOIDE 100 ml Mark 14” TEKSTI-TV automaattinen kanavien viritys, teksti-tv, scart-liitin, takuu 12 kk Säästä 25% Halpa hinta! 44 90€ tuote 266,96 mk Melissa VCC 11 PÖLYNIMURI teho 1200 W, pehmeät kumisuojat, pölymäärän ilmaisin, takuu 12 kk 33 50€ tuote 199,18 mk Melissa TGH 2000 SÄHKÖGRILLI teho 2000 W, portaaton termostaatti, takuu 12 kk Etusi 32% 49 90€ Hinta ilman Plussa-korttia 299 00€ tuote 1777,77 mk Bernette Bernina 75 OMPELUKONE automaattilangoitin, 1 vaihteinen napinläpi, 21 ompeluohjelmaa, portaaton tikinpituuden säätö, portaaton neulanasennon säädin, alalangan katkaisin, ompelu kaksoisneulalla Etusi 55% 670 00€ Hinta ilman Plussa-korttia 249 00€ tuote 1480,49 mk Eva 650 OMPELUKONE langan pujotin, vaakatasossa oleva lankatappi, paininjalan puristuksen säädin, päältä laitettava puola, syöttjän valitsin, metallirunko, piston pituuden säädin, kaksivaiheinen näpinläpiautomatiikka, useita hyöty-, koristeja jousto-ompeleita Etusi 57% 590 00€ Hinta ilman Plussa-korttia Vaativalle ompelijalle! Mammuttierä! Ammattiompelijalle! Napero BODY tai PUOLIPOTKUHOUSUT 100% puuvilla interlock, yksivärinen tai kuosillinen POTKUPUKU 6,95 € (9,92 €) 41,32 mk 3 95€ setti (4,95 €) 23,49 mk 2 PAKETTIA YHTEENSÄ! Plussaa ostoksistasi. Sunnuntaina suljettu. KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. ellei tavara suuren kysynnän vuoksi lopu aikaisemmin. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4
99 A-opt. Swedish Bond -0,10 -0,01 0,28 243,74 1449,21 Hiisi Yrityskorko -0,02 0,27 4,63 109,68 652,13 Invesco GT Asia Ent. B/100 -1,26 0,42 -16,13 126,74 753,56 A. 1315,74 -0,14% Muu teollisuus 1501,37 0,17% I-listan indeksi 2241,12 -1,13% NM-listan indeksi 541,85 -0,34% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 7000 7500 8000 8500 9000 7 8 9 10 11 12 13 14 200 400 600 800 1000 7 8 9 10 11 12 13 14 3.33 3.36 3.39 3.42 3.45 3.48 7 8 9 10 11 12 13 14 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,8803 6,7542 Kanada, dollari 1,3989 4,2503 Iso-Britannia, punta 0,6125 9,7073 Ruotsi, kruunu 9,098 0,6535 Norja, kruunu 7,6235 0,7799 Tanska, kruunu 7,4367 0,7995 Islanti, kruunu 86,26 0,0689 Sveitsi, frangi 1,4656 4,0569 Tshekki, koruna 30,084 0,1976 Unkari, forintti 242,00 0,0246 Viro, kruunu 15,6466 0,38 Latvia, lati 0,5585 10,6459 Liettua, liti 3,4523 1,7223 Venäjä, rupla 27,341 0,2175 Japani, jeni 116,28 0,0511 Australia, dollari 1,6455 3,6133 Thaimaa, baht 38,319 0,1552 Hongkong, dollari 6,8661 0,866 Singapore, dollari 1,6186 3,6734 Malta, punta 0,3999 14,868 Kypros, punta 0,5757 10,3271 9600 9900 10200 10500 10800 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1680 1750 1820 1890 1960 6 7 8 9 10 11 12 13 14 New York DJ 10176,0 -1,98% New York Nasdaq 1725,3 -2,37% Tokio Nikkei 10962,9 -1,65% Hongkong HS 10710,5 -0,32% Lontoo FT-SE 1131,2 0,08% Frankfurt DAX 5170,7 0,15% Pariisi CAC-40 4457,4 0,36% Tukholma GX 223,6 0,22% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y K Kuurrssssiitt eellppyyiivväätt IIB BM M::nn ppeerräässssää Helsingin pörssi avasi perjantaina alavireisesti, mutta suunta vaihtui iltapäivällä loivaksi nousuksi Wall Streetin lähdettyä toipumaan edellispäivän notkahduksesta. Eurokorko A/1000 0,05 0,25 3,60 1911,00 11362,29 Handelsb. 4,00 5,00 4,00 5,00 14,29 Amer 98 A/B-opt. Y. (Ma) K/1000 -2,85 -5,88 -10,35 990,01 5886,33 Sampo S. K/100 -0,10 0,21 3,80 4,81 28,59 Nordea Euro Obl. Global Value B -2,09 -4,69 -18,87 14,02 83,36 Ålandsb. -2,84 -6,52 47,15 280,34 ABN AMRO Gl. Eq. Isoista omistajista UPM-Kymmene ehätti perjantaina kiistämään olleensa kauppojen takana. B -1,44 -2,13 -6,39 93,39 555,27 Gyllenberg Forum A -0,42 -5,68 -1,76 100,26 596,12 5,25 Gyllenberg Forum B -0,41 -0,76 3,36 115,94 689,35 Gyllenberg Foundation A -0,26 -6,28 -11,09 85,74 509,79 5,40 Gyllenberg Foundation B -0,25 -0,44 -5,56 103,30 614,19 Gyllenberg International A -1,14 -8,34 -9,58 114,67 681,80 6,20 Gyllenberg International B -1,14 -3,46 -4,76 142,88 849,53 Gyllenberg Optimum A -1,43 -7,27 -6,45 178,55 1061,61 9,60 Gyllenberg Optimum B -1,43 -2,35 -1,50 225,60 1341,36 Handelsb. Berg Global A/100 -3,24 -6,65 -20,29 78,53 466,92 3,00 A. Berg Euro Yhd.korko A 0,04 0,27 -1,51 96,21 572,04 5,00 A. B 0,36 -0,52 99,09 589,16 3,06 Opstock Euro B. Puuhamaa 33,00 35,50 29,50 33,00 1,60 17 9,96 Turkistuottajat 8,45 8,74 8,45 8,45 8,45 50,24 100 7,95 10,10 0,80 5 -6,11 Turun Arvok. Berg Sicav Far East (USD) -0,95 0,33 11,82 134,11 905,81 A. K -0,52 -1,61 6,97 26,04 154,81 Sampo Suomi Yhteis. A -0,44 -4,11 657,23 3907,71 JPMF UK Equity A -GBP 0,13 -0,52 -5,36 7,59 73,68 0,03 JPMF US Disc. T/1000 -5,26 -6,23 1,08 147,07 874,44 7,34 Sampo Suomi Yhteis. Small Cap B -0,67 1,24 0,05 30,59 181,86 Franklin Biotech. Berg Euro Korko A/100 0,06 0,26 -0,39 173,00 1028,61 7,00 A. Konevuokr. Share Index B -0,13 -6,06 15,80 93,94 H He ed dg ge e rra ah ha asstto ott 3C Alpha -0,44 -2,79 6,73 101,34 602,54 Avenir A 0,77 1,69 13,18 1181,52 7025,00 Avenir B 0,77 1,69 13,18 1181,52 7025,00 Evli Citius A -0,22 0,16 98,80 587,46 4,10 Evli Citius B -0,22 0,16 102,94 612,04 Mandatum Omega K -0,04 0,06 21,59 128,34 Mandatum Vega T/1000 -1,89 -5,36 20,75 740,54 4403,05 14,46 Opstock RM Optimus A -0,03 -0,37 100,57 597,96 Opstock RM Optimus B -0,03 -0,37 97,55 580,01 3,01 Seligson Phalanx A -1,59 -6,14 21,36 2,97 17,64 Seligson Phalanx B -1,57 -10,09 12,45 2,57 15,25 0,11 S Siijjo oiittu ussrra ah ha asstto ott Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus M Mu uu utto oss% % vvk ko o kertoo rahaston tuoton viikon ajalta, M Mu uu utto oss% % 1 1 k kk k tuoton kuukauden ajalta. Healthscience 0,35 1,59 11,49 77,61 MST European -1,20 -0,88 51,71 349,26 MST Eur. A -0,54 -2,57 117,50 698,62 JPMF Global Bal. K/1000 0,11 0,36 4,17 1105,00 6570,03 Sampo Komp. Equity A 5,98 5,75 16,63 9,75 57,97 JPMF Europe Dynamic A 0,20 1,02 9,66 9,88 58,74 JPMF Europe Equity A -0,89 -1,24 -6,07 35,76 212,62 0,10 JPMF Europe Small Cap A -0,17 1,22 -4,53 24,00 142,70 JPMF Europe Strat. TeleTech -3,66 -7,05 5,27 35,59 MST W. Select Equity A -0,66 -3,47 99,90 674,75 JPMF Gl. Yield Bond 0,77 1,55 6,56 39,00 0,07 MST Gl. Berg Eettinen B -0,67 -1,49 98,87 587,85 A. A -2,45 -2,89 -15,17 80,37 477,86 5,20 Evli European Alloc. Pro B/100 0,06 0,28 3,90 104,47 621,15 Aktia Likvida/100 0,10 0,24 3,52 20,58 122,36 Aurator Likvidi 0,06 0,27 4,31 108,25 643,63 Carnegie Likvidi 0,06 0,29 0,46 17,29 102,80 0,61 Evli Euro Korko 0,06 0,26 3,68 22,50 133,77 Evli Money Manager+ A 0,07 0,28 -0,03 98,39 585,01 4,15 Evli Money Manager+ B 0,07 0,27 4,20 106,86 635,37 FF Austr. Ind. kasv. A 0,05 0,23 851,14 5060,65 JPMF Europe Bond A -0,04 0,05 123,29 733,05 JPMF FF Em. K 5,41 2,74 10,16 1003,42 5966,06 Mandatum Osake K. 1,87 -3,28 7,08 42,10 Baring Latin America 4,64 4,10 13,98 83,12 Baring Leading Sector -0,87 -5,20 9,12 54,23 Baring North America 1,23 -3,14 68,15 405,20 Baring Pacific -2,82 -5,69 63,70 378,74 Carnegie Aksje Norje -2,00 1,37 9,86 377,85 2246,59 Carnegie East-European 3,94 4,71 39,86 19,79 117,67 Carnegie Eurooppa Osake -0,32 -0,32 -8,86 12,65 75,21 Carnegie Internet -3,40 -11,70 -20,82 4,83 28,72 Carnegie Medical -2,85 -4,20 -3,60 48,15 286,29 Carnegie Monirahasto -0,72 -2,41 -6,64 13,77 81,87 Carnegie Nordic Markets -1,72 -2,54 -2,19 57,14 339,74 Carnegie Suomi Osake -0,70 -1,96 1,04 63,45 377,26 Carnegie Småbolag -3,69 -7,94 -21,31 21,90 130,21 Carnegie Sverige -2,90 -8,86 -12,31 21,80 129,62 Carnegie Teknologia -9,59 -21,34 4,24 25,21 Carnegie WorldWide 0,60 -0,14 -10,97 43,51 258,70 CDC Emerging Asia C -2,69 0,02 13649,64 92192,52 CDC Emerging Europe C 2,41 2,57 7092,90 47906,93 CDC Emerging Latin America C 4,12 2,30 9440,31 63761,82 CDC Europe Equities C -1,55 -1,97 235,48 1400,10 CDC Europe NM C -1,97 -0,93 48,87 290,57 CDC Europe Small Cap C -0,50 0,81 250,65 1490,30 CDC Glob. Y. -3,89 -11,17 6,92 46,74 Franklin Technology -6,96 -15,84 4,41 29,79 Franklin U.S. A -1,43 -7,02 -11,06 81,06 481,96 4,35 Gyllenberg Eur. Markets 0,55 3,51 12,69 85,71 Templeton Euro M. Berg Avkastningsfond (SEK) -0,13 -9,03 -7,77 954,81 623,99 94,55 Evli Euro Yhd.korko A 0,01 0,25 0,64 17,52 104,15 0,55 Evli Euro Yhd.korko B 0,01 0,25 3,79 20,41 121,34 Nordea Euro Midi Korko K 0,07 0,26 3,66 109,34 650,11 Nordea Euro Midi Korko T 0,07 0,26 0,58 103,13 613,18 3,15 Pohjola Sininen Korko 0,04 0,31 3,87 22,84 135,80 Sampo Komp. Disc. Ind. Plus K/100 -4,37 -7,48 982,27 5840,31 Nordea Am. 0,75 -0,64 9,35 55,59 Carnegie Euro Korko 0,06 0,46 0,06 17,45 103,75 0,72 CDC Euro Bonds C 0,34 0,36 59,24 352,23 CDC Global Bonds C 0,79 -0,09 951,53 6426,83 Credit Agricole Euro B. Tech. 0,26 0,23 1041,01 6189,56 Credit Agricole E Corp. -1,73 -2,75 -17,69 959,75 6482,35 Credit Agricole Europe -1,62 -1,88 903,17 5370,00 Credit A. Eq. 3,45 3,00 3,40 2,40 3,50 3 41,51 Outok. A 0,01 -0,96 113,64 767,55 JPMF USD Global Bal. D -0,01 -1,03 100,63 598,32 Mandatum I-Eur. Cap Eur. K -1,70 -0,87 323,76 1924,99 Pictet Targ. Plus T/100 -4,37 -7,48 982,27 5840,31 Nordea Amerikka T/100 -3,79 -7,93 -8,99 21,48 127,70 0,30 Nordea Avanti K/100 -3,88 -2,95 -13,77 6,27 37,30 Nordea Avanti T/100 -3,88 -2,95 -15,13 5,93 35,24 0,10 Nordea Biotekniikka K/100 -3,30 -8,89 -9,84 775,83 4612,85 Nordea Biotekniikka T/100 -3,30 -8,89 -11,34 762,99 4536,51 14,49 Nordea Euroland K/100 -1,46 -1,77 -11,87 238,38 1417,36 Nordea Euroland T/100 -1,46 -1,77 -13,24 224,04 1332,09 3,46 Nordea Eurooppa Plus K -1,77 -1,24 -9,87 847,19 5037,19 Nordea Eurooppa Plus T -1,77 -1,24 -10,35 842,67 5010,27 4,44 Nordea Eurooppa.fi K/100 -1,89 -1,43 -9,78 26,32 156,49 Nordea Eurooppa.fi T/100 -1,90 -1,43 -11,16 24,80 147,44 0,38 Nordea Fennia K/1000 -1,13 -1,51 3,89 719,50 4277,95 Nordea Fennia T/1000 -1,13 -1,51 2,38 673,08 4001,95 9,60 Nordea Fennia Plus K -1,06 -1,28 -2,80 932,33 5543,36 22,57 Nordea Fennia Plus T -1,06 -1,28 -4,22 896,58 5330,83 12,99 Nordea Foresta K/1000 -0,57 -3,57 24,12 415,24 2468,90 Nordea Foresta T/1000 -0,57 -3,57 22,38 388,30 2308,73 5,38 Nordea Global Mob. Sweden -1,66 -7,03 -6,54 28,42 168,98 Handelsb. Sm. Warrant -4,34 -6,47 4,19 28,30 JPMF Balanced Fund A -0,15 -0,44 -3,44 6,74 40,07 0,12 JPMF Gl Capital Pres. T -0,11 0,18 -2,45 10,17 60,46 0,65 Nordea Pro Euro Obl. Eq. O. Bond 0,38 0,39 108,59 645,65 Pictet EUR Bonds 0,50 0,33 298,91 1777,24 Pictet Glob. K 0,13 0,39 20,86 124,00 Sampo Valtionoblig. K/1000 -4,10 -8,82 -10,27 715,76 4255,72 Mandatum MediL. IT -9,03 -19,96 -42,98 3,64 24,57 Firstnordic Gl. Berg Global B/100 -3,23 -6,64 -17,35 81,43 484,16 A. -1,10 -6,87 -7,61 3,14 18,69 SEB Lux (F) Teknologi -5,60 -14,24 -24,46 2,43 14,43 SEB Lux Asia Fund -2,75 -2,24 21,02 3,75 22,28 SEB Lux Cap. USD -0,53 0,58 15,83 44,85 302,93 ABN AMRO Glob. Gold & Mining 2,61 19,06 12,18 82,27 MST World Mining 2,00 5,79 14,26 96,32 MST World Technology -3,42 -11,92 8,20 55,38 MST World Telecoms -4,87 -9,42 6,44 43,50 MST World Utilities 1,99 7,68 51,87 Nordea 3Pro Global Eq A -1,83 -5,47 4,84 28,78 Nordea 3 Pro Global Eq B -1,79 -11,29 3,85 22,89 0,20 Nordea Amerikka K/100 -3,79 -7,93 -7,76 22,96 136,51 Nordea Am. Aiemmin Evlin kautta isoja omistuksiaan on vähentänyt Enfo Group, joka liputti torstaina omistuksensa yhtiössä laskeneen alle viiden prosentin. Index K -2,09 -2,19 98,86 587,79 Pictet Targ. Bond 0,13 0,09 114,25 463,50 MST USD Global Bond 0,13 0,06 15,97 107,86 0,04 MST USD Reserve 0,06 0,18 137,17 926,47 Nordea Euro Obl. -0,53 -0,46 13,07 88,28 Turun yliopiston rahasto A -3,35 -6,36 -23,60 52,86 314,29 3,04 Turun yliopiston rahasto B -3,35 -6,36 -19,58 58,57 348,24 Ålandsb. -0,17 2,14 16,36 97,27 Firstnordic Far East -2,40 -4,78 2,24 16,24 109,65 Firstnordic Gl. B/100 0,03 0,31 3,61 254,00 1510,22 A. C. M. 2,46 2,94 17,88 120,77 Invesco GT Leisure 0,71 -1,65 15,50 104,69 Invesco GT N. 75 A -0,25 -1,34 -4,55 83,67 497,49 3,50 Evli Global Multi Man. Euro Active -2,27 -2,58 -11,62 51,74 307,63 Handelsb. -4,41 -8,31 6,07 41,00 Invesco GT WW Tech. Pro A/100 0,06 0,28 0,91 101,46 603,25 3,00 A. Bonds 0,82 -0,06 1,78 17,16 102,03 Handelsb. -1,91 -1,54 10,26 61,00 Invesco GT PRC 0,19 -0,10 10,38 70,11 Invesco GT Taiwan Gr. 2,84 25,00 35,00 28,28 28,28 28,28 168,15 2500 25,00 49,72 53 -41,86 Tietoen. -1,43 -6,50 -34,10 118,56 704,94 O Ossa ak ke erra ah ha asstto ott ABN AMRO East. 0,20 -1,59 18,69 1,49 8,84 SEB Lux Eastern Europe 5,05 4,77 38,92 1,19 7,05 SEB Lux Emerg. Euro-Obl. -2,77 -3,97 10,17 60,47 Invesco GT Pan Eur. Soc. America -0,03 -4,84 -5,53 35,55 211,37 Handelsb. Bond A 0,31 0,86 124,99 844,21 JPMF EUR Gl. -2,12 34,51 36,00 33,50 35,50 33,78 200,85 2560 33,50 64,95 43 -39,62 Nordic Alum. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä V Viip pu urra ah ha asstto ott Conventum Focus A -10,65 -16,50 -21,20 12,75 75,81 0,86 Conventum Focus B -4,89 -11,17 -16,12 15,35 91,27 Gyllenberg Momentum A -0,94 -7,60 -5,00 148,07 880,38 7,60 Gyllenberg Momentum B -0,94 -2,90 -0,17 186,36 1108,05 Mandatum Kontra K 1,59 2,02 2,25 13,86 82,38 Mandatum Vipu Kasvu -2,55 -3,47 -5,19 29,59 175,93 SEB Optionsrätter Europaf. -3,47 -11,49 -20,58 10,12 68,37 Firstnordic Gl. Mark. Instit. Growth A -0,75 -1,50 -11,32 6,58 39,12 JPMF Europe Strat. Eq. 98 A-opt. Euro Bond B 0,10 0,37 4,20 19,11 113,62 P Piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Mark K 0,02 2,17 175,61 1186,11 Pictet Targ. -1,08 -1,33 -12,15 15,55 92,46 FF France Fund -0,61 -2,08 -7,25 29,16 173,38 FF Germany Fund -0,61 -3,28 -14,89 21,26 126,41 FF Greater China (USD) -1,07 -3,36 -0,06 48,91 330,35 0,21 FF Iberia Fund -1,28 -1,72 -10,76 24,62 146,38 FF Indonesia Fund (USD) 12,05 20,89 83,19 3,92 26,50 0,02 FF International Fund (USD) -1,42 -3,17 -10,74 23,53 158,93 FF Italy Fund -0,97 0,59 -7,93 20,44 121,53 0,02 FF Japan Fund (JPY) -3,02 -4,56 -18,06 144,30 7,38 FF Japan Sm. 1,86 2,50 1,75 2,00 2 -7,00 Nokia 97 opt. Pro B/100 0,03 0,33 3,92 104,23 619,72 Aktia Interest A 0,06 0,46 1,50 17,58 104,53 0,80 Aktia Interest B 0,03 0,44 3,55 38,47 228,73 Baring Euro Bond 0,61 9,97 59,28 Baring Sterl. Eurokorko B/1000 0,05 0,25 0,52 1854,12 11024,10 55,00 Hiisi Lyhytkorko 0,07 0,29 102,12 607,18 JF EUR 0,06 104,57 621,74 JF GBP 0,08 142,54 847,50 JF USD 0,03 136,15 809,51 JPMF Euro Liq Enh Y A 10007,79 59503,64 JPMF Euro Liq Enh Y B 10020,80 59580,99 JPMF Euro Liq Enh Y C 10015,74 59550,90 JPMF Euro Liq Enh Y X 10012,24 59530,05 JPMF Sterling Liquidity A 0,06 0,29 11276,24 109462,01 JPMF USD Liquidity A 0,03 0,12 11205,76 75686,06 Nordea Eurokorko K/100 0,07 0,25 3,05 110,81 658,84 Nordea Eurokorko T/100 0,07 0,25 0,10 102,59 609,96 3,01 Nordea Korko.fi K/1000 0,07 0,26 3,29 193,20 1148,72 Nordea Korko.fi T/1000 0,07 0,26 0,20 177,67 1056,38 5,45 Nordea Pro Euro Korko K 0,08 0,27 4,12 8,41 50,00 Nordea Pro Euro Korko T 0,06 0,27 -0,04 7,80 46,37 0,32 Op-Euro A 0,05 0,22 18,54 110,23 Op-Euro B 0,06 0,28 1,34 18,17 108,03 0,37 Pictet Euro Cash Plus 0,12 0,27 113,42 674,36 Pictet USD Cash Plus 0,03 0,13 109,71 741,00 Pohjola Likvidi 0,05 0,25 3,51 20,37 121,11 Sampo Korko K/1000 0,08 0,28 3,80 195,50 1162,39 Sampo Korko T/1000 -3,88 -3,70 -0,31 174,84 1039,55 7,21 Sampo Likvidi Kasvu 0,07 0,26 3,92 20,39 121,23 Sampo Yhteisökorko K 0,09 0,32 4,16 20,87 124,09 Sampo Yhteisökorko T -3,88 -3,66 0,03 18,67 110,98 0,77 SEB Lux Euro Short Bond 0,09 0,18 3,28 1,10 6,56 Seligson Rahamark. Aggressive -0,15 1,30 12,34 13,20 78,48 FF Euro Blue Chip Fund -1,62 -3,20 -10,84 13,33 79,26 FF Euro STOXX 50 Fund -2,38 -4,30 -16,31 10,67 63,44 0,06 FF European Growth Fund -0,13 1,99 1,33 7,84 46,62 0,02 FF Europ. S. B -1,69 -1,69 9,91 58,92 Handelsb. -9,06 14,55 19,00 13,20 19,50 4 6,99 Wärtsilä 96 opt. K 0,17 0,39 3,54 20,89 124,18 Sampo Yhteisöoblig. T/100 -0,09 0,23 0,07 4,36 25,91 0,16 Nordea Obligaatio.fi K/1000 -0,10 0,14 3,80 230,54 1370,73 Nordea Obligaatio.fi T/1000 -0,10 0,14 0,11 209,11 1243,31 7,75 Nordea Pro Corp. Eurost. 98 opt. -2,92 11,65 11,68 11,55 12,10 11,65 69,27 106705 9,80 15,50 0,07 1165 -14,53 Evox Rifa Group -8,33 0,11 0,12 0,11 0,12 0,11 0,65 9300 0,10 0,14 -8,33 F-Secure 0,85 1,17 1,19 1,16 1,19 1,19 7,08 55970 1,12 1,43 -2,50 Instrumentarium -1,59 30,91 31,29 31,00 31,50 31,00 184,32 429024 23,30 32,00 0,60 21 31,39 JOT Automation 2,33 0,43 0,44 0,43 0,47 0,44 2,62 1351650 0,37 0,68 0,01 -15,69 KSP Yhtiöt -0,19 5,02 5,14 5,14 5,14 5,14 30,56 100 4,77 5,95 0,14 11 -10,36 Nokia 1,82 21,30 21,34 20,42 21,42 21,30 126,64 29926231 20,42 30,32 0,27 27 -23,52 Okmetic 2,00 4,94 5,10 4,90 5,10 5,10 30,32 5200 4,30 5,99 2,92 Perlos -2,69 9,05 9,13 9,05 9,29 9,05 53,81 82280 7,99 12,55 0,26 57 -20,68 PKC Group 6,12 7,50 7,84 7,30 7,80 7,80 46,38 1300 5,80 8,10 0,25 14 27,12 PMJ automec 5,00 0,62 0,63 0,63 0,64 0,63 3,75 10600 0,58 0,88 -8,82 Sonera 0,19 5,38 5,40 5,36 5,45 5,40 32,11 2516551 4,50 6,35 0,07 12 -7,08 SSH Com. Bond (USD) 0,57 -0,11 -2,88 0,88 5,92 0,03 FF Sterling Bond GBP) 0,36 -2,14 0,28 2,67 FF US Dollar Bond (USD) 0,56 0,65 1,18 5,75 38,86 0,15 FF US High Yield (USD) 0,14 0,37 9,97 67,31 Fidelity European High Yield Fund 0,67 2,82 -7,48 8,46 50,29 Fides Eurobond A -0,38 0,46 -1,61 92,95 552,66 4,92 Fides Eurobond B -0,38 0,46 3,57 106,16 631,20 Fides High Yield B A 1,01 2,45 -9,86 90,58 538,56 9,63 Fides High Yield B B 1,02 2,45 -0,22 100,27 596,18 FIM Euro 0,32 2,90 18,83 111,96 Firstnordic EMU Bond A 0,03 0,09 2,03 11,32 67,32 Firstnordic EMU Bond D -0,01 0,02 -1,81 10,33 61,43 0,40 Firstnordic Gl. O Ossu uu ud de en n a arrvvo o E EU UR R kertoo rahaston osuuden arvon euroina, o ossu uu ud de en n a arrvvo o FFIIM M on osuuden arvo markkoina. K/1000 -1,88 -3,43 -7,13 616,06 3662,93 Sampo Komp. -6,27 -12,24 3,44 23,23 JF China A 0,92 1,09 8,47 12,04 81,32 0,04 JF India A 0,31 -3,39 5,64 13,11 88,55 JF Asia Equity A -USD -1,83 -2,04 16,23 23,56 159,13 0,13 JF Greater China A USD -1,38 -1,80 9,26 62,54 JF Hong Kong A USD 0,52 -2,79 15,34 103,61 JF Japan Equity A -USD -2,75 -7,20 -16,50 18,42 124,41 0,18 JF Japan Small Cap A -USD -0,15 -18,77 6,45 43,56 JF Pacific Bal. Bond A -0,07 0,02 126,16 852,11 JPMF USD Gl. A -1,40 -3,14 -3,14 16,94 100,72 WIP Market Leaders Gl. -1,99 -8,95 -19,84 2,95 17,54 Gartmore SICAV N Am 2,16 -0,53 5,68 33,77 Gartmore SICAV Pan Eur. Em. H. -4,55 5,25 5,70 5,00 5,50 7 5,00 Raute A-optio 1/98 Sampo A-opt. Europe K 3,03 1,96 139,16 827,41 Pictet Targ. 0,39 -0,50 28,06 189,52 MST Digital Europe -3,93 -9,38 3,67 21,82 MST Emerging Europe 5,85 5,75 31,64 188,12 MST Emerging Markets -0,22 0,56 9,05 61,13 MST Em. (Ma) T/1000 -7,89 -10,76 -15,00 806,07 4792,67 45,07 Sampo Suomi Os. Berg Small Cap B/100 -0,09 -2,15 -9,29 241,00 1432,92 A. Bond 1,46 2,34 15,28 103,20 Invesco GT Euro Reserve 0,05 0,23 269,91 1604,81 Invesco GT Eurol. Eq. Yhd. Smaller Comp. -3,44 -3,10 281,00 14,37 Invesco GT N. -1,40 -2,55 42,36 286,11 Invesco GT Gl. 0,23 -2,60 -1,77 3,44 20,47 SEB Lux (F) Miljöfond -0,35 -3,44 -11,91 0,84 5,01 SEB Lux (F) Sverige Off. Euro Active B 4,79 -1,79 -10,45 17,05 101,37 Ålandsb. Em. Markets 0,33 2,35 12,20 82,40 Invesco GT Energy -0,10 1,46 9,76 65,92 Invesco GT Euroland -1,38 -2,32 7,15 42,51 Invesco GT Financial Services -0,11 -1,31 9,02 60,92 Invesco GT German G. Berg Finland HPI B/100 -0,80 -1,52 110,58 657,48 A. 97 A&B -opt. Berg Optimal Eur. -4,04 0,95 1,15 0,95 1,05 F-Secure 98 A -opt. A -0,01 0,35 102,15 607,36 OP-Euro Yritysl. B. Småbolagsfond -0,41 1,20 -9,06 1,94 11,52 0,08 SEB Internetfond -3,31 -19,85 -37,80 0,53 3,12 SEB Lux (F) Europafond -0,78 -2,46 -8,78 1,79 10,62 0,08 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. Yhd. High Inc. Berg Finland A/100 -1,10 -2,75 -3,74 651,40 3873,05 33,00 A. A/100 -0,93 -1,17 -13,03 143,69 854,34 7,00 A. Corp. Bond A 0,22 0,76 101,47 603,31 JPMF Gl. N.Am. -12,50 28,00 11,00 32,00 11 115,38 J.Pöyry 98 A/B/C-opt. M. Nord. Corp. 6276,33 1,55% Kemianteollisuus 1151,97 0,67% Viestintä ja kustann. Equity A -USD 4,14 4,23 13,06 13,07 88,28 0,13 JPMF Mid. -0,26 -1,41 27,24 183,98 MST Latin American 3,12 4,24 10,58 71,46 MST New Energy -1,45 3,04 7,46 50,39 MST North American 0,57 -2,31 61,30 414,03 MST North Am. B 0,06 0,39 0,84 103,48 615,26 3,21 Pictet EUR High Yield 0,12 0,48 101,34 602,54 Pictet Global Bonds 0,59 -0,11 96,71 653,20 Pictet Glob. Equity A 0,45 -2,94 134,17 906,21 JPMF US Select Eq. Berg Norden (Sicav) (SEK) -1,35 -5,41 -7,73 3261,77 2131,63 A. A/100 -1,26 0,42 -19,82 111,67 663,96 5,00 A. Security 0,87 2,32 2,35 2,30 2,38 2,32 13,79 6500 2,23 3,70 -25,16 Stonesoft -6,11 1,68 1,72 1,68 1,78 1,69 10,05 25961 1,63 2,63 -20,38 Sysopen 1,58 5,80 5,90 5,80 5,80 5,80 34,49 4000 4,50 6,35 0,22 25 18,37 Tecnomen -2,58 1,55 1,57 1,51 1,57 1,51 8,98 8055 1,51 2,10 -13,41 Tekla A 4,00 4,09 4,00 4,00 4,00 23,78 739135 3,40 4,11 0,04 33 15,94 Teleste 7,68 7,70 7,65 7,74 7,70 45,78 41200 7,61 14,00 0,16 15 -39,10 TJ Group 0,28 0,29 0,27 0,29 0,29 1,72 78100 0,26 0,39 -12,50 Vacon 0,79 11,40 11,49 11,40 11,49 11,49 68,32 3000 9,50 11,50 0,16 26 18,13 Vaisala A 28,70 29,00 28,70 29,00 29,00 172,43 278 25,35 29,30 0,55 24 6,30 Wecan Electronics 2,66 5,26 5,40 5,26 5,47 5,40 32,11 1300 5,11 7,20 0,10 14 -4,36 K Ke em miia an ntte eo olllliissu uu uss Kemira 1,15 7,86 7,90 7,84 7,90 7,90 46,97 23740 6,60 8,30 0,30 14 18,73 Orion A 0,58 24,40 24,44 24,10 24,45 24,43 145,25 4110 20,00 24,99 1,10 20 20,20 Orion B 0,91 24,50 24,54 24,00 24,68 24,50 145,67 151050 20,24 25,10 1,10 20 18,93 Uponor -0,95 21,78 22,00 18,05 22,59 0,80 19 17,48 V Viie essttiin nttä ä jja a k ku usstta an nn nu uss Alma Media I 0,10 20,72 22,20 18,25 22,49 0,20 14,48 Alma Media II 21,75 21,80 21,65 21,80 21,80 129,62 5701 16,60 23,24 0,20 35,85 Janton -3,33 10,30 10,65 10,15 10,65 10,15 60,35 2050 9,45 11,00 0,60 16 -2,83 Keskisuomalainen 39,00 39,00 39,00 39,00 231,88 250 34,00 39,00 2,50 12 30,00 Sanoma-WSOY A 12,10 13,40 11,51 13,40 0,51 36 6,14 Sanoma-WSOY B 12,70 12,85 12,70 12,85 12,70 75,51 14072 10,75 13,63 0,51 36 14,93 Talentum 5,80 5,98 4,45 6,30 0,10 25,81 M Mu uu u tte eo olllliissu uu uss Amer A 0,45 33,00 33,40 33,00 33,70 33,40 198,59 16482 27,00 34,89 1,10 12 14,78 Exel -0,54 9,25 9,40 9,25 9,25 9,25 55,00 1000 8,50 10,05 0,35 14 -1,60 Kyro -1,30 6,85 6,95 6,81 6,81 6,81 40,49 2800 5,45 7,35 0,35 25 24,55 Leo Longlife A -1,50 9,21 9,30 9,21 9,35 9,21 54,76 1000 8,36 9,85 0,42 9 10,17 Metsä Tissue 0,20 10,05 10,49 8,50 11,00 0,10 13 20,36 Nokian Renkaat 1,64 30,70 31,00 30,50 31,20 31,00 184,32 6350 25,60 35,49 0,83 13 -12,29 Rapala VMC -2,50 3,90 4,00 3,90 3,90 3,90 23,19 300 3,20 4,00 0,02 24 20,00 Suominen Yhtymä -3,00 4,85 4,93 4,81 6,01 0,40 12 -13,39 Tamfelt E 1,85 27,00 27,50 27,50 27,50 27,50 163,51 2050 26,00 29,00 1,90 14 3,85 Tamfelt K 27,00 27,99 27,00 27,00 27,00 160,53 300 25,15 29,80 1,86 14 3,85 R Ra ah ha asstto o-o ossu uu ud de ett HEX25-indeksiosuus -0,12 16,86 16,90 16,85 16,90 16,88 100,36 20650 15,89 17,50 O Op pttiio o-o oiik ke eu ud de ett Alma M. Balanced -0,34 -1,45 17,63 119,08 MST USD Triple A 30 -0,24 -0,84 8,24 55,65 0,01 MST USD Triple A 50 -1,35 7,29 49,24 MST USD Triple A 70 -0,15 -1,91 6,69 45,19 Nordea 3 Private A -1,25 -4,37 3,94 23,43 Nordea 3 Private B -1,05 -8,74 2,82 16,77 0,20 Nordea Graniitti K/100 -1,75 -1,48 -4,14 99,15 589,52 Nordea Graniitti T/100 -1,76 -1,48 -10,13 90,32 537,01 5,96 Nordea Optima.fi K/1000 -1,44 -2,60 -3,77 255,16 1517,11 Nordea Optima.fi T/1000 -1,44 -2,60 -5,79 238,22 1416,39 5,12 Nordea Optima Plus K/100 -2,49 -4,99 -9,62 79,55 472,99 Nordea Optima Plus T/100 -2,49 -5,00 -11,50 77,15 458,73 1,66 Nordea Pro Balance K/100 -2,50 -4,92 -9,48 103,01 612,45 Nordea Pro Balance T/100 -2,50 -4,92 -15,23 85,17 506,41 5,83 Nordea yksit. Ind. Tech -7,24 -15,22 -24,32 12,28 82,93 Firstnordic Global -2,17 -5,23 -10,95 22,05 131,13 Firstnordic Gl. 0,67 -1,41 18,15 122,59 MST Japan -1,89 -4,88 15,02 101,45 MST Japan Opport. Berg Russia (SEK) 4,33 7,31 106,91 145,02 94,77 A. 0,25 0,35 0,35 0,69 2 Sonera 99 A-opt. M. T/1000 -6,69 -8,44 -10,76 161,92 962,73 8,56 Sampo K. Berg Portfolio A -1,10 -2,67 -3,28 50,19 298,40 2,57 A. 0,34 -1,01 8,85 59,77 Invesco GT Healthcare -0,64 -2,90 52,81 356,69 Invesco GT Hong Kong Invesco GT Hong Kong 0,12 -1,58 80,86 546,15 Invesco GT India 1,71 -0,89 8,93 60,32 Invesco GT Investment -2,49 -5,30 26,98 182,23 Invesco GT Italia -0,43 1,91 6,93 41,20 Invesco GT Japan -3,55 -5,37 15,50 104,69 Invesco GT Japan Ent. -1,44 -6,52 14,34 96,86 Invesco GT Asean 1,62 3,41 38,85 262,40 Invesco GT Cont. -2,33 21,00 23,40 20,00 24,30 125 Perlos 98 A/B/C -opt. -0,30 0,52 13,50 80,27 Templeton Glob. M Mu uu utto oss% % 1 12 2 k kk k on rahaston tuotto voitto-osuuskorjattuna 12 kuukauden ajalta. Yhd. Value A -USD 1,12 0,37 5,68 10,79 72,88 JPMF US Technology A -USD -6,02 -19,83 -40,21 5,62 37,96 Mandatum Eur Gr K/1000 -3,83 -5,75 -36,87 97,48 579,59 Mandatum Eur Gr T/1000 -9,16 -10,98 -40,37 87,52 520,37 5,31 Mandatum Gl Tech K/1000 -7,62 -15,33 -33,23 140,67 836,39 Mandatum Gl Tech T/1000 -12,99 -20,25 -37,11 125,95 748,86 8,19 Mandatum MediL. High Yield Bond A 0,29 0,29 -25,54 3,44 20,45 0,41 JPMF Euro F. Europe Value A -7,07 -7,12 17,61 104,70 1,11 Ålandsb. 98 A -opt. A -0,01 0,24 -0,68 20,92 124,35 0,90 Evli Euro Valtionobl. Large C. Berg Sverige (SEK) -2,35 -10,59 -16,99 263,04 171,90 8,47 Aurator BioMed -1,80 -4,81 -23,15 57,39 341,23 Aurator Nexus -3,37 -8,95 -31,37 31,22 185,63 Baring Asia Growth -2,35 -3,11 29,86 177,54 Baring Australia 0,67 -0,83 46,77 278,08 Baring Eastern Europe 5,40 4,83 28,87 171,65 Baring Emerging World -0,39 -0,39 1,29 7,69 Baring Europa -1,43 -1,40 28,91 171,89 Baring Gl. (Eur.) T/1000 -6,68 -6,37 -10,93 935,64 5563,06 50,07 Sampo S. Berg Finland HPI A/100 -0,79 -1,52 109,56 651,41 1,00 A. Berg Sicav Global (USD) -2,96 -5,62 -15,71 225,69 1524,36 A. H. T/1000 -5,74 -6,03 -4,52 187,37 1114,05 9,81 Sampo Euro Value T -5,78 -4,48 38,09 226,47 1,86 Sampo Glob. 2002 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous P Pa an nk kiitt jja a rra ah ho oiittu uss Capman 2,48 2,45 2,49 2,44 2,49 2,48 14,75 22755 2,30 2,90 0,26 7 6,99 Nordea 1,25 6,46 6,48 6,30 6,48 6,48 38,53 773541 5,52 6,92 0,23 12 9,49 OKO A 16,00 16,10 16,00 16,15 16,00 95,13 6657 14,20 17,00 1,10 10 9,59 Sampo A 1,12 9,00 9,01 8,90 9,02 9,00 53,51 917255 8,56 9,95 0,75 6 2,04 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,02 0,03 1 Ålandsbanken A 16,50 16,70 16,02 17,50 1,00 13 3,77 Ålandsbanken B -0,31 15,60 15,90 15,90 15,99 15,90 94,54 700 15,60 17,40 1,00 13 -0,32 V Va ak ku uu uttu uss Pohjola-Yhtymä D -20,43 20,55 20,62 20,49 21,00 20,57 122,30 279682 20,49 26,10 4,00 14 S Siijjo oiittu uss Citycon 0,99 1,02 1,05 0,98 1,12 0,08 8 Interavanti -9,09 2,00 2,20 1,67 2,20 0,04 16 20,48 J. Berg Euro Oblig. Torstaina New Yorkia vaivanneet pelot IBM:n kirjanpitoepäselvyyksistä hälvenivät, kun SEC ilmoitti myöhään torstai-iltana ettei aio tutkimustensa nojalla ryhtyä jatkotoimenpiteisiin. Finland 0,04 0,05 0,04 0,05 Benefon 2,14 2,15 2,15 2,20 2,15 12,78 18500 1,70 4,20 -12,65 Efore A -8,82 1,60 1,69 1,55 1,74 1,55 9,22 2700 1,50 2,29 0,10 -9,09 Elecster 4,51 4,98 4,75 4,75 4,75 28,24 1000 4,51 5,44 0,12 29 -8,89 Evia 2,16 2,36 2,68 2,31 3,50 -2,88 Honkarakenne B -3,53 4,06 4,10 4,10 4,15 4,10 24,38 2600 3,80 4,70 0,34 -4,47 Ilkka 1 23,00 27,50 1,50 10 Ilkka 2 -5,66 26,00 26,50 25,00 25,00 25,00 148,64 10004 19,50 26,50 1,50 9 36,05 Incap -6,82 4,10 4,41 3,73 5,63 0,03 20 -14,58 Kasola A 1,40 1,65 1,45 1,65 0,10 Kekkilä A 5,00 5,20 5,17 5,85 0,10 74 -4,76 Kesla A 4,75 5,00 3,20 5,20 0,30 18 53,23 Kylpyläkasino A (T) 2,10 2,10 2,15 11 Larox B 10,00 10,50 6,50 11,00 0,45 8 56,25 Marimekko -2,33 8,40 8,60 7,35 9,98 0,65 7 16,67 Martela A 21,50 23,00 21,05 26,00 1,20 29 -2,27 Menire -3,33 0,29 0,30 0,29 0,32 0,29 1,72 19900 0,29 0,69 -50,85 Neomarkka 5,25 5,26 5,25 5,25 5,25 31,22 220 4,64 5,50 0,08 9,15 Panostaja A 0,75 0,78 0,74 0,98 0,09 2 -9,64 Panostaja B 0,75 0,85 0,73 0,97 0,09 2 -10,71 Plandent A 6,70 7,50 5,70 7,20 0,17 11 20,07 P-Karjalan Kp A 85,00 95,00 2,50 36 Raisio K -5,59 1,72 1,88 1,69 1,79 1,69 10,05 10600 1,54 2,25 0,02 42 18,62 Suomen Spar A 19,93 30,51 36,00 36,22 36,22 36,22 215,35 50 27,00 36,22 0,20 17,35 Suomen Spar K 1,03 30,51 40,00 27,00 31,50 0,20 17,35 Suomen Helasto 0,63 0,75 0,61 0,75 0,05 9 1,61 S. K -2,65 -2,63 464,61 2762,45 Pictet Targ. 2020 T/1000 -6,71 -6,58 -14,37 799,74 4755,04 43,83 Sampo T. T -5,21 -6,24 1,92 21,56 128,19 1,07 SEB Eur. Markets Equity A -USD 0,23 0,92 14,71 8,81 59,50 0,02 JPMF Eur. B 0,21 1,14 -8,04 20,04 119,16 Evli Euro 50 A -2,59 -4,50 -19,29 16,11 95,81 0,70 Evli Euro 50 B -2,60 -4,51 -15,82 18,58 110,47 FF America Fund (USD) 0,72 -1,32 -3,79 3,50 23,65 FF American Growth (USD) -0,69 -3,20 4,44 20,25 136,77 FF Asean Fund (USD) 0,50 -1,00 24,53 8,77 59,24 FF Asia Technology (USD) -4,91 -8,25 9,92 66,99 FF Asian Special Sit. -4,04 0,95 1,20 0,94 1,16 Huhtamäki 97 A -opt. Bond A 0,25 0,64 106,34 632,27 JPMF Gl. 98 opt. 219 Perlos 99 A-opt. A 0,02 0,36 106,61 633,87 Opstock Euro B. Sel. Europe -1,13 -1,56 -9,01 3,16 18,80 SEB Baltic Smaller Comp. Berg Optimal Eur. Growth -0,72 -1,85 13,76 81,81 0,11 Trevise Glob. Yield Bond 0,66 -0,32 12,29 73,07 Baring Hong Kong China -0,22 -3,38 200,96 1194,85 Baring Int. Value A 0,57 2,99 5,25 12,42 73,85 JPMF Europe Technology A -1,74 -5,38 -24,21 7,92 47,09 JPMF Germany Equity A -0,76 -1,80 -11,83 6,56 39,00 JPMF Gl. Smaller Comp. 100,00 0,30 UPM 98 A-opt. Lauantaina 13.4. International -0,76 -4,68 -8,88 91,84 546,06 Handelsb. B 0,21 4,81 4,84 4,77 4,83 4,82 28,66 9600 4,77 5,70 0,45 6 -3,61 Ramirent 4,04 16,56 16,75 16,10 16,80 16,75 99,59 11500 14,41 16,80 0,84 9 13,42 Tietoenator -1,11 26,76 26,80 26,40 27,00 26,80 159,35 431515 26,00 32,35 1,00 11 -9,29 M Me etta alllliitte eo olllliissu uu uss AvestaPolarit -2,94 4,90 4,95 4,95 5,24 4,95 29,43 56850 4,25 5,60 0,08 25 15,29 Componenta -2,13 2,24 2,30 2,30 2,33 2,30 13,68 3400 2,13 2,70 0,15 3,70 Fiskars A 9,01 9,15 9,14 9,15 9,15 54,40 750 8,35 9,60 0,31 22 8,82 Fiskars K -3,70 9,10 9,45 8,30 9,65 0,29 23 12,90 KCI Konecranes -0,42 35,01 35,64 35,65 35,75 35,65 211,97 4850 28,20 36,83 0,90 15 23,27 Kone B 0,42 108,50 108,95 107,99 109,00 108,95 647,79 7306 82,50 110,00 2,20 15 28,31 Metso 0,22 13,90 13,94 13,88 13,93 13,90 82,65 485658 11,75 14,79 0,60 11 19,31 Nordic Aluminium 6,90 7,35 6,66 7,20 0,13 19 4,39 Outokumpu A 2,72 13,02 13,20 12,80 13,20 13,20 78,48 159827 11,90 14,00 0,61 22 8,95 Partek 12,00 12,05 11,60 12,07 12,00 71,35 16660 9,00 12,10 0,50 27 30,43 Ponsse 1,48 10,10 10,30 10,30 10,30 10,30 61,24 1200 9,45 11,40 0,65 11 6,20 Rautaruukki K 0,23 4,34 4,45 4,36 4,40 4,36 25,92 16992 4,10 4,80 0,20 20 5,34 Raute -4,21 9,11 9,49 9,10 9,10 9,10 54,11 71000 8,00 10,30 1,00 6 7,18 Rocla 7,45 7,50 7,50 7,50 7,50 44,59 100 6,70 7,85 0,35 10 12,88 Wärtsilä A -0,05 18,26 18,45 18,26 18,40 18,39 109,34 8706 18,00 23,50 4,00 3 -14,31 Wärtsilä B -0,60 18,31 18,35 18,35 18,49 18,35 109,10 145634 17,95 23,50 4,00 3 -15,07 M Me ettssä ätte eo olllliissu uu uss M-real A 1,66 8,40 8,69 8,58 8,70 8,59 51,07 1500 6,80 9,27 0,60 16 25,37 M-real B -2,07 8,51 8,52 8,51 8,70 8,52 50,66 120717 6,95 9,44 0,60 15 22,45 Stora Enso A -2,03 14,50 14,80 14,50 14,95 14,50 86,21 6540 13,80 16,00 0,45 14 3,94 Stora Enso R -1,42 14,59 14,60 14,57 14,87 14,59 86,75 2491527 13,75 16,13 0,45 14 2,39 Stromsdal B -2,52 3,45 3,55 3,48 3,58 3,48 20,69 10600 1,90 3,80 12 86,49 UPM-Kymmene 0,12 40,35 40,40 40,30 40,75 40,35 239,91 600991 36,00 44,50 1,50 10 7,89 M Mo on niia alla atte eo olllliissu uu uss Aspo 8,86 9,08 9,05 9,08 9,05 53,81 1418 6,15 9,10 0,56 26 47,67 Hackman A 18,50 19,00 19,15 19,20 19,20 114,16 600 13,30 19,79 0,55 9 36,43 E En ne errg giia a Espoon Sähkö 33,00 33,80 28,06 33,00 0,48 55 13,79 Fortum 1,47 6,20 6,22 6,10 6,24 6,20 36,86 406889 4,75 6,42 0,26 11 27,57 E Elliin ntta arrv viik ke ette eo olllliissu uu uss Atria A 8,10 8,19 8,08 8,10 8,08 48,04 4000 5,85 8,20 0,43 8 38,46 Chips A 16,10 17,00 16,00 17,50 0,60 26 7,33 Chips B 1,25 16,00 16,20 16,00 16,20 16,20 96,32 200 15,00 16,45 0,60 26 5,26 Hartwall A 2,56 30,12 30,17 29,00 30,19 30,10 178,97 378466 22,52 30,19 1,11 22 28,99 HK Ruokatalo 1,16 5,22 5,29 5,20 5,25 5,25 31,22 8600 3,20 5,30 0,17 8 57,70 Huhtamäki 1,12 44,01 44,05 43,60 44,09 44,09 262,15 55900 35,50 44,53 1,25 10 21,24 Lännen Tehtaat -0,67 10,43 10,68 10,43 10,43 10,43 62,01 200 10,30 11,90 0,60 12 -9,70 Olvi A 0,88 22,56 23,00 22,55 23,00 23,00 136,75 17884 19,65 23,35 0,90 15 14,81 Raisio V 1,40 1,44 1,46 1,43 1,46 1,45 8,62 63500 0,91 1,54 0,02 36 53,19 R Ra ak ke en nn nu usstte eo olllliissu uu uss Lemminkäinen -1,33 14,80 14,99 14,80 14,80 14,80 88,00 600 13,00 16,70 1,10 5 11,28 Tulikivi A 20,70 20,90 21,00 21,00 21,00 124,86 200 19,35 23,50 1,50 8 -0,72 YIT-Yhtymä -1,16 17,00 17,04 17,00 17,20 17,00 101,08 3200 13,20 17,40 0,85 8 27,34 T Tiie etto olliiiik ke en nn ne e jja a e elle ek kttrro on niiiik kk ka a Aspocomp -0,97 8,16 8,32 8,15 8,25 8,17 48,58 9500 7,53 13,25 0,50 -29,11 Comptel -4,06 2,60 2,64 2,59 2,71 2,60 15,46 114843 2,45 3,93 0,03 28 -21,21 Eimo -0,91 2,16 2,19 2,17 2,22 2,17 12,90 77300 1,94 2,45 0,04 31 2,37 Elcoteq Network 1,96 8,30 8,46 8,15 8,50 8,31 49,41 4468 7,84 12,50 0,38 -15,82 Elisa Communic. V Vo oiitttto o-o ossu uu uss on tuottorahastojen maksama osuuskohtainen hyvitys. A -0,20 -0,77 906,89 5392,12 JPMF Gl. Bond A 0,01 -3,76 -0,67 83,24 494,92 3,50 Gyllenberg Eur. Countries -1,93 -0,69 49,16 332,04 Invesco GT Nippon Ent. Micro Cap A -USD 2,37 2,14 35,59 75,89 512,58 0,05 JPMF Am. Small Cap Eur. Bond 0,20 0,10 1,00 5,92 SEB Lux Euro Bond 0,20 2,51 0,98 5,84 0,02 SEB Lux Internat. Bal. 2,02 0,95 1,30 1,01 1,01 1,01 6,01 3000 0,92 1,20 -1,04 F-Secure 98 B-opt. Berg Sicav Germany -1,47 -4,37 -15,20 293,07 1742,52 A. Kummankaan vaihtomäärä ei ollut häävi. O. 0,11 0,36 1043,13 6202,17 Credit Agricole Global B. 24,50 28,40 20,05 41,00 10 -25,76 TJ Group 99 A-opt. Capital Appr. High Yield A 0,25 1,94 -5,93 92,88 552,23 3,90 Evli Eur. ex-Europe 0,38 -3,73 8,00 47,57 MST Global Equity -0,40 -2,18 82,25 555,53 MST Global. Index B -1,01 -1,28 21,58 128,31 0,63 Opstock Global Eq A -1,72 -2,75 -4,72 24,01 142,76 Opstock Global Eq B -1,73 -2,76 23,28 138,42 0,70 Pictet Country Germaval K -2,67 -3,91 122,21 726,63 Pictet Country Indiaval K 0,66 -3,42 76,05 513,66 Pictet Country UK Val K -0,81 -1,24 119,17 1156,82 Pictet Country ValFrance K -3,78 -3,92 465,18 2765,83 Pictet Country ValJapan K -0,85 -2,49 5134,38 262,54 Pictet Global Biotech K -7,02 -9,12 177,33 1197,72 Pictet Global Equities -1,89 -3,90 64,37 434,77 Pictet Global Leisure K -2,75 -1,23 75,42 509,40 Pictet Gl. Dollar C (CAD) 0,01 0,07 22,30 94,79 FF Euro Cash Fund 0,05 0,22 -0,61 9,60 57,07 0,36 FF Euro Currency 0,04 0,20 15,68 93,25 FF Japanese Yen C (JPY) 2695,40 137,82 FF Sterling C (GBP) 0,05 0,25 17,03 165,29 FF Swiss Franc C (CHF) 0,01 0,04 30,69 124,49 FF US Dollar C (USD) 0,01 0,06 29,35 198,22 FF US Dollar Cash (USD) 0,03 0,10 -3,07 11,93 80,56 0,67 FIM Likvidi 0,05 0,26 3,74 19,41 115,41 Gyllenberg Money A 0,07 -3,72 -0,32 90,50 538,09 3,75 Gyllenberg Money B 0,07 0,26 3,81 103,69 616,51 Handelsb. Sääst. 8,75 10,00 8,75 10,10 2 Instrum. K -2,13 -3,67 -5,98 883,89 5255,38 Nordea yksit. Inv. K/1000 5,09 3,98 33,43 1206,03 7170,73 Mandatum I-Eur. B -1,02 -1,27 -1,87 1,94 11,55 0,08 Seligson Osakesalkku A -1,61 -3,22 -3,52 8,90 52,90 Seligson Osakesalkku B -1,61 -3,22 -7,30 8,55 50,83 0,36 Seligson Phoebus A 0,72 1,83 12,72 75,61 Seligson Phoebus B 0,72 -2,03 12,23 72,70 0,48 Seligson Phoenix A -2,15 -4,65 17,16 12,54 74,57 Seligson Phoenix B -2,15 -7,74 13,07 12,10 71,97 0,46 Seligson Prosperity Russia 2,82 7,31 142,65 19,44 115,58 Seligson Topix Core 30 A -3,51 -7,93 -27,53 4,45 26,45 Seligson Topix Core 30 B -3,49 -7,91 -30,22 4,28 25,47 0,18 Sp-Osakerahasto B/100 -2,42 -4,29 -7,89 77,45 460,50 Tapiola Hyvinvointi 0,42 -3,22 -1,78 9,72 57,80 Tapiola Instituutio -1,86 -3,35 -9,49 10,76 64,00 Tapiola Trendi 0,44 2,23 7,56 10,53 62,58 Tapiola Tulevaisuus -3,78 -8,76 -14,25 7,56 44,97 Templeton Eastern Europe Fund 4,07 7,85 10,99 65,34 Templeton Em. M. Teklalla tehtiin taas isompia Evlin välittämiä kauppoja yhteensä lähes kolmen miljoonan euron edestä. East Equity A -USD 2,18 -1,26 -15,71 7,03 47,48 0,13 JPMF Renta V. K -1,30 -4,17 -25,95 19,04 113,21 Mandatum S. M. Berg Euro Ob. 1,01 1,10 0,65 1,30 2 188,57 Metso 00 A-opt. A -1,03 -1,26 2,13 2,11 12,56 Seligson HEX 25 -ind. Aspocomp sen sijaan halpeni prosentin. B -1,39 -3,10 -6,91 15,63 92,93 0,69 WIP Pikkujättiläiset 1,10 2,91 27,20 40,26 239,38 WIP Value Visions A -0,23 4,47 20,63 26,20 155,78 WIP Value Visions B -0,21 4,50 15,92 24,17 143,71 0,87 Ålandsb. (T) -9,09 0,10 0,17 0,08 0,18 150,00 Jippii 00 II-opt. Bond T -0,13 0,32 -3,36 98,88 587,90 6,28 Nordea Pro Euro Obl. S. USD 2,55 5,51 2,67 51,92 350,68 Aktia Capital A/100 -0,82 1,83 14,69 63,96 380,29 1,81 Aktia Capital B/100 -0,82 1,83 18,21 78,53 466,92 Aktia Euro A/100 -1,71 -1,13 -7,94 18,44 109,64 0,66 Aktia Euro B/100 -1,72 -1,14 -7,92 20,01 118,97 Aktia Global A/100 -2,44 -4,73 -10,63 22,37 133,01 0,85 Aktia Global B/100 -2,44 -4,73 -10,61 26,36 156,73 Aktia Medica A/100 -2,08 -5,38 -12,29 86,20 512,52 3,23 Aktia Medica B/100 -2,08 -5,38 -12,30 88,86 528,34 Aktia TMT A/100 -6,42 -14,53 -34,55 47,51 282,48 Aktia TMT B/100 -6,42 -14,53 -34,55 47,51 282,48 A. Em. Eq. -1,40 284,00 290,00 273,50 281,00 281,00 1670,75 2300 230,00 427,00 356 -26,23 Nokia 99 A-opt. Health C -0,75 -4,32 18,78 111,68 Firstnordic Gl. Arvo T/1000 -6,85 -8,58 -14,80 132,51 787,87 7,11 Sampo Komp. Index A -1,23 -6,24 -10,97 78,11 464,42 4,15 Gyllenberg Eur. Value -2,19 -4,39 8,92 60,25 Invesco GT G. Classic -0,94 -2,07 16,63 98,90 Firstnordic Myriadi -6,99 -10,13 -17,70 16,23 96,50 Firstnordic Nordic -3,83 -7,29 -10,09 35,39 210,40 Firstnordic US -2,22 -5,57 -7,28 11,89 80,29 Fondita 2000+ A -5,02 -13,39 -30,58 23,04 136,96 1,50 Fondita 2000+ B -5,02 -8,17 -26,40 27,50 163,52 Fondita Equity Spice A -0,64 -4,70 6,89 27,61 164,16 1,60 Fondita Equity Spice B -0,63 0,80 13,07 35,88 213,31 Fondita Nord. 5,45 5,32 37,34 131,24 780,32 ABN AMRO Gl. Os. Gl. Berg Euro Oblig. B 0,01 0,35 1,14 103,40 614,79 3,21 Opstock Fin. Tech. 3,70 0,84 0,98 0,75 1,62 2 -37,78 Stockm. Bond 0,56 3,61 21,46 Invesco GT Eur. kasv.T -2,13 -3,67 -7,54 844,14 5019,00 14,29 Op-Pirkka A -2,03 -3,58 1,70 54,45 323,74 1,01 Op-Pirkka B -2,02 -3,56 52,82 314,05 1,59 Op-Spektri A -1,99 -3,25 -5,10 80,16 476,61 Op-Spektri B -1,99 -3,25 77,76 462,34 2,36 Op-Tuotto A -0,74 -1,27 28,00 166,48 Op-Tuotto B -0,77 -1,27 1,88 27,15 161,43 0,83 Opstock Global Bal. B -1,49 -4,28 -8,88 18,57 110,41 0,58 Opstock Private A -0,67 -2,72 94,00 558,90 Opstock Private B -0,66 -2,72 91,18 542,13 2,73 Pohjola Euro Forte A -7,42 -9,59 -5,98 71,73 426,49 4,65 Pohjola Euro Forte B -1,50 -3,83 0,02 81,18 482,67 Pohjola Forte A -6,12 -6,36 3,35 29,29 174,15 1,87 Pohjola Forte B -0,11 -0,39 9,97 37,95 225,64 Pohjola Solid A -2,19 -2,19 0,05 18,29 108,75 0,37 Pohjola Solid B -0,23 -0,18 2,10 21,86 129,97 Pohjola Tummansininen -0,80 -1,85 99,89 593,92 Pohjola Vaaleansininen -0,37 -0,85 100,05 594,87 Sampo Eur. 2020 K/1000 -1,64 -1,50 -9,71 948,67 5640,54 Sampo T. 1,50 2,40 2,50 3,50 16 -47,55 Rak.Konev. Eurooppa Aggr. Amer.fi K/100 1,55 2,66 2,05 936,87 5570,35 Nordea Lat. Dynamic A -USD 1,31 0,87 3,81 9,27 62,61 JPMF Global Equity A -USD -0,56 -1,56 -8,92 17,67 119,35 0,58 JPMF Global Financ. Ent. Small C. A -USD -2,89 -3,85 -3,85 7,74 52,28 JPMF Global Small Cap A -USD -0,78 -3,05 0,16 6,36 42,96 0,02 JPMF International Equity A -0,50 -2,42 -6,23 57,18 339,98 JPMF Jap Sel Eq D JPY 10000,00 511,33 JPMF Japan S. Index A -1,02 -1,29 2,35 22,25 132,29 Opstock Finl. B -0,08 0,47 9,62 57,22 0,55 Tapiola Korko -0,03 0,13 3,10 10,41 61,88 Templeton Glob. China Opp. C -0,91 2,52 -15,98 3,26 19,38 Gartmore SICAV Jap. A 1,35 1,15 94,64 639,22 JPMF Global Life Sci. Eastern Europe 6,74 5,04 31,23 15,84 94,18 Handelsb. B -2,45 -2,89 -9,72 97,16 577,71 Evli Global Multi M 40 A -0,12 -0,60 97,54 579,96 4,10 Evli Global Multi M 40 B -0,12 -0,60 101,68 604,55 Evli Global Multi Man. Debt A -USD 0,79 1,75 -1,01 12,80 86,45 1,43 JPMF FF Euro Bond A -EUR 0,16 -0,16 6,10 36,27 0,16 JPMF FF Global Bond A -USD 0,25 0,33 -3,30 12,00 81,05 0,70 JPMF FF USD Bond A -USD 0,27 0,64 2,52 10,98 74,16 0,21 JPMF Gl. Chance/Risk -0,52 -0,82 -9,98 1118,44 6649,97 SEB Lux Contin. -6,75 -16,45 4,42 29,85 Invesco GT WW Telec. Berg Euro Ob. Pro A/100 0,03 0,33 -0,06 100,24 596,00 4,00 A. Fund kasvu -0,63 -2,83 -11,37 187,25 1113,34 WIP Market Leaders Gl. High Yield B 0,25 1,94 -1,84 96,92 576,25 FF Euro Bond Fund 0,09 0,44 -1,05 11,33 67,37 0,46 FF Internat. B. America -3,88 -7,06 4,21 28,44 Invesco GT Pacific -1,42 -1,30 15,92 107,53 Invesco GT Pan Eur. -2,21 -2,05 995,87 6726,31 Credit Agricole Asian R. Small Cap A -0,67 -4,31 -5,44 25,75 153,08 1,50 Fondita Nord. A -0,08 0,47 10,18 60,51 Seligson Euro Corp. (T) 0,01 0,01 0,54 M-real 97 B-opt. Berg Optimal B/100 -0,58 -1,60 0,88 401,93 2389,77 A. 0,97 1,46 2,08 12,37 Invesco GT Global Bond 4,72 31,88 Invesco GT Gilt -1,01 11,78 114,35 Invesco GT max. Cap A -0,51 -1,69 82,70 558,57 JPMF US Sel. -2,32 -1,48 799,00 40,86 Invesco GT Nippon G. T/1000 -9,75 -14,20 -15,56 673,55 4004,75 42,83 Mandatum Nord IT Sm F K -1,55 -5,06 -27,19 6,74 40,04 Mandatum Baltic K/1000 1,52 3,57 23,50 153,60 913,26 Mandatum Batit T/1000 -2,79 -0,82 18,26 142,67 848,28 6,23 Mandatum BioTech+ K -5,10 -9,87 -10,91 16,68 99,16 Mandatum BioTech+ T -11,06 -15,53 14,76 87,77 1,01 Mandatum Em. Comptel 99 A-opt. 0,36 2,04 5,51 37,22 Invesco GT Global Ent. Markets -2,72 -1,48 14,64 98,88 MST Australian & New Z. Tallberg-k. Em. Chance/Risk -1,09 -3,56 -12,96 0,81 4,83 SEB Lux Euro Equity -1,16 -2,39 -8,34 1,02 6,08 SEB Lux Global Fund -0,81 -4,02 -12,67 2,08 12,34 SEB Lux Japan Fund -1,99 -7,81 -16,67 0,59 3,51 SEB Lux Nordic Fund -2,22 -5,85 -7,35 3,97 23,62 SEB Lux Norge Aksjefond 0,22 0,82 -2,45 1,35 8,03 SEB Lux North America -0,08 -4,36 -8,80 4,87 28,97 SEB Nordam. -4,55 2,10 2,25 1,55 2,60 Olvi 99 A-opt. Kasvuos. Hex-yleisindeksi kohosi perässä 0,8 prosenttia 7565,37 pisteeseen. Bal. Cap -0,61 -0,61 4,62 8,16 48,52 Handelsb. T/1000 -8,06 -12,90 -20,55 101,61 604,15 5,90 Sampo S. 3,55 77,50 Teleste 97 A-opt. A -6,19 -16,72 -40,74 35,50 211,10 1,65 Evli U.S. Eur. Berg Finland B/100 -1,10 -2,75 1,13 820,20 4876,69 A. Aspocomp Groupin kanssa yhteisyrityksen perustanut Elcoteq Network pääsi lähes viiden prosentin nousuun. A USD -0,39 0,52 15,42 104,15 JF Pacific Equity A -USD -2,77 -2,40 -5,24 36,14 244,10 0,33 JF Pacific Technology A -4,38 -2,73 9,37 6,77 45,73 JF Singapore -1,04 -3,59 24,13 8,59 58,02 JF Taiwan -2,32 -6,18 -3,69 13,05 88,14 JPMF America Equity A -USD -0,18 -3,79 -0,16 70,37 475,29 JPMF Am. K. Berg Sm. Markets 0,60 0,81 14,55 1,00 5,95 SEB Lux Eq. A -1,49 -3,61 141,05 838,65 JPMF Euroland Equity A -1,20 -1,76 -9,97 36,22 215,35 0,14 JPMF Europe Conv. World Bond 0,63 -0,37 1,61 9,57 Baring USD Corp. E 1,35 3,70 3,75 3,75 3,75 3,75 22,30 1000 3,58 4,30 0,30 8 -2,89 Basware -1,75 5,51 5,57 5,50 5,60 5,60 33,30 4122 4,87 5,75 0,04 140 7,83 Beltton-Yhtiöt 5,21 5,25 4,95 5,40 0,26 10 4,20 Biohit B 3,30 3,39 3,35 3,40 3,35 19,92 2300 3,25 4,40 -20,48 Biotie Therapies -0,68 2,90 3,15 2,40 4,39 -26,58 Done Solutions 6,90 0,30 0,31 0,30 0,31 0,31 1,84 20000 0,29 0,59 5 -43,40 Endero (T) 0,11 0,12 0,11 0,12 0,11 0,65 116225 0,11 0,19 -38,89 EQ Online 1,61 1,62 1,60 1,62 1,62 9,63 30920 1,51 1,78 -4,17 Etteplan 0,16 6,20 6,29 6,21 6,21 6,21 36,92 100 5,90 6,44 0,30 9 3,33 Finvest 0,15 0,16 0,15 0,16 0,16 0,95 33000 0,15 0,18 Iocore -2,07 1,42 1,49 1,28 1,69 0,03 -4,70 Jippii Group (T) -5,26 0,36 0,38 0,36 0,38 0,36 2,14 54700 0,28 0,51 24,14 Proha 5,00 0,60 0,63 0,54 0,63 0,63 3,75 98700 0,31 0,71 13 50,00 QPR Software -0,50 2,00 2,10 2,00 2,07 2,00 11,89 34600 1,91 2,48 Satama Interactive -2,67 0,74 0,75 0,73 0,76 0,73 4,34 200 0,69 0,89 3 2,78 Solteq -5,43 0,87 0,90 0,73 1,10 0,02 26,09 Tieto-X 0,27 3,65 3,69 3,57 4,25 0,25 8 -8,75 Visma Software 2,34 2,40 2,34 2,34 2,34 13,91 450 2,32 3,05 0,07 19 -4,49 Birka Line B 3,81 Aldata Solution 3,77 Ramirent 3,50 PMJ automec 3,33 KCI Konecranes 2,97 Hartwall A 2,62 Chips B 2,56 Polar Kiinteistöt 2,44 Pohjola-Yhtymä D -20,53 Rautakirja A -6,00 Lassila &Tikanoja -3,71 Comptel -3,70 Hackman A -3,65 Stonesoft -3,45 AvestaPolarit -2,97 Perlos -2,69 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3,327 -0,004 Euribor 2 kk 3,371 -0,002 Euribor 3 kk 3,411 -0,003 Euribor 6 kk 3,546 -0,008 Euribor 9 kk 3,717 -0,010 Euribor 12 kk 3,884 -0,014 Op-prime 3,50 Sampo-prime 3,75 Nordea-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,50 POP-prime 3,40 Sp-prime 3,50 Ålandsbanken 3,40 SP-peruskorko 3,50 Hex-yleisindeksi 7565,37 0,79% Hex-portfolioindeksi 3093,18 -0,16% HEX25 Indeksi 1642,00 -0,17% Pankit ja rahoitus 1487,22 1,09% Vakuutus 1521,47 -20,43% Sijoitus 977,76 -0,14% Kuljetus ja liikenne 1906,10 0,03% Kauppa 1966,77 -0,32% Muut palvelut 7405,70 -0,63% Metalliteollisuus 3261,80 -0,03% Metsäteollisuus 5104,02 -0,87% Monialayritykset 11753,05 0,00% Energia 987,03 1,34% Elintarviketeoll. Kaupat syntyivät neljän euron hinnalla. A -4,19 -8,80 -44,34 17,47 103,88 0,80 Evli Emerging Tech. A 0,03 -0,17 114,63 774,23 JPMF USD Gl. Europe Equity A -USD 6,16 7,36 47,42 14,30 96,59 JPMF Em. T/100 -6,49 -12,44 -45,84 504,84 3001,62 9,32 Nordea IT K/100 -8,02 -14,16 -37,04 50,45 299,97 Nordea IT T/100 -8,02 -14,16 -38,09 47,34 281,49 0,92 Nordea Itä-Eurooppa.fi K/100 2,72 4,95 24,32 1102,29 6553,89 Nordea Itä-Eurooppa.fi T/100 2,72 4,95 23,39 1094,01 6504,69 7,66 Nordea Japani K/100 -2,22 -5,54 -23,46 16,01 95,19 Nordea Japani T/100 -2,22 -5,54 -24,73 15,00 89,18 0,23 Nordea Kasvuyhtiö Plus K -5,16 -9,56 776,50 4616,85 Nordea Kasvuyhtiö Plus T -5,16 -9,56 763,90 4541,93 13,57 Nordea Kaukoitä.fi K/100 -1,88 -1,42 15,22 989,21 5881,60 Nordea Kaukoitä.fi T/100 -1,88 -1,42 13,62 975,57 5800,45 12,87 Nordea Lat. Indexed C 0,79 -2,76 857,24 5789,98 Conventum Osake A -0,80 -3,18 -1,80 40,83 242,76 Conventum Osake B -0,80 -3,18 -1,80 40,83 242,76 Credit Agricole Asian Gr. ex-US Bond A -0,01 0,04 137,43 928,23 JPMF Gl. T -4,84 -4,64 -1,64 17,61 104,69 0,93 SEB Lux Corp. Orionin vaihdetumpi B -osake päätyi 0,9 prosentin nousussa 24,50 euroon. B. Equity A -1,79 -1,54 110,99 749,65 JPMF Asia Sel Eq D USD -1,79 98,75 587,14 JPMF Eastern Europe Equity 5,58 4,40 31,77 16,84 100,13 JPMF Em. Berg Sicav Switzerland (CHF) -0,91 1,35 -15,88 371,44 1506,88 A. Amer.fi T/100 1,55 2,66 0,69 924,37 5496,04 11,10 Nordea Maailma K/100 -2,92 -5,86 -12,41 21,49 127,79 Nordea Maailma T/100 -2,91 -5,86 -13,80 20,19 120,01 0,33 Nordea Medica LS K/100 -0,97 -3,85 -2,24 113,72 676,17 Nordea Medica LS T/100 -0,97 -3,85 -3,72 106,45 632,90 1,70 Nordea Nordia K/100 -2,94 -3,08 -9,31 7,09 42,15 Nordea Nordia T/100 -2,95 -3,07 -10,71 6,67 39,65 0,10 Nordea Nordic SC K/100 -1,77 0,08 -3,24 168,92 1004,36 Nordea Nordic SC T/100 -1,77 0,08 -4,48 162,32 965,11 1,99 Nordea Pro Eurooppa K/100 -1,88 -1,37 -9,09 109,28 649,72 Nordea Pro Eurooppa T/100 -1,88 -1,37 -14,73 98,18 583,73 6,39 Nordea Pro Suomi K -1,14 -1,44 6,92 25,43 151,21 Nordea Pro Suomi T -1,14 -1,44 0,59 22,59 134,31 1,37 Odin Finland 1,05 2,66 32,25 193,16 1148,48 Odin Maritim -0,49 1,80 16,06 24,36 144,84 Odin Norden -0,27 1,29 5,10 65,93 392,00 Odin Norge -0,25 1,86 -5,32 103,48 615,26 Odin Offshore -0,91 3,70 -17,30 9,80 58,27 Odin Sverige -0,94 -0,93 30,55 66,19 393,55 Op-Aasia A -2,52 -2,50 88,28 524,89 Op-Aasia B -2,52 -2,49 85,63 509,13 2,54 Op-Amerikka A -0,47 -4,10 92,23 548,37 Op-Amerikka B -0,47 -4,10 89,46 531,91 2,71 Op-Britannia A -0,58 -0,88 94,23 560,27 Op-Britannia B -0,58 -0,89 91,40 543,44 2,69 Op-Delta A -1,27 -1,59 9,75 93,30 554,74 Op-Delta B -1,28 -1,60 90,49 538,03 2,64 Op-Euro Kasvu A -0,70 1,75 -5,27 118,70 705,76 Op-Euro Kasvu B -0,70 1,76 115,14 684,59 3,36 Op-Euro Osake A -3,24 -5,02 -18,36 17,61 104,70 Op-Euro Osake B -3,23 -5,01 17,08 101,55 0,53 Op-Focus A -2,01 -2,58 104,31 620,20 Op-Focus B -2,01 -2,59 101,17 601,53 2,99 Op-Itä-Eurooppa A 2,52 3,28 25,27 107,77 640,77 Op-Itä-Eurooppa B 2,52 3,27 104,53 621,51 2,95 Op-Medical A -1,51 -5,75 -10,04 96,46 573,53 Op-Medical B -1,51 -5,74 93,57 556,34 2,91 Op-Metsä A -0,04 -3,50 22,35 50,75 301,75 Op-Metsä B -0,04 -3,51 49,22 292,65 1,42 Op-Suomi Kasvu A 1,17 1,39 108,94 647,73 Op-Suomi Kasvu B 1,18 1,39 105,67 628,29 3,03 Op-Teknologia A -6,82 -14,88 -26,04 34,71 206,38 Op-Teknologia B -6,84 -14,89 33,66 200,13 1,15 Op-Trendi A 0,37 -1,12 -10,62 76,26 453,42 Op-Trendi B 0,35 -1,12 73,96 439,75 2,19 Opstock Euro Index A -1,80 -2,77 -15,59 100,76 599,09 Opstock Euro Index B -1,81 -2,78 97,73 581,08 2,95 Opstock Finl. Euro Active A -7,12 -7,63 -21,17 15,01 89,25 0,96 Ålandsb. (USD) -2,02 -2,07 12,33 9,31 62,90 FF Australia Fund (AUD) -0,12 -3,13 1,10 24,73 89,36 0,23 FF Emerging Market (USD) 0,24 1,96 18,03 6,59 44,53 FF Eur. Ent. Global Value A -8,06 -10,53 -28,70 12,32 73,25 0,82 Ålandsb. 75 B -0,25 -1,34 -0,48 94,96 564,59 Evli Mix A -0,67 -1,70 -4,37 2,54 15,08 0,11 Evli Mix B -0,66 -1,72 -0,21 3,32 19,73 FF Euro Balanced Fund -0,88 -1,67 -6,35 11,21 66,65 0,17 FFPS Defensive Fund -0,14 -0,17 -1,32 6,44 38,28 0,17 FFPS Global Growth (USD) -0,60 -2,28 -6,02 11,56 78,08 FFPS Growth Fund -1,09 -2,69 -7,24 12,68 75,39 FFPS Moderate Growth -0,42 -0,88 -1,98 9,27 55,09 0,13 Fides Portfolio A -3,33 -6,30 -21,53 83,85 498,55 2,83 Fides Portfolio B -3,33 -6,30 -19,11 114,31 679,66 FIM Forte -0,70 -0,04 0,79 93,95 558,60 FIM Piano -0,30 -0,70 9,86 58,62 Gyllenberg 20 A -0,15 -5,36 -1,29 95,74 569,24 5,00 Gyllenberg 20 B -0,14 -0,43 3,86 100,73 598,91 Gyllenberg 50 A -0,38 -6,12 -1,55 87,57 520,67 4,60 Gyllenberg 50 B -0,38 -1,23 3,58 92,13 547,78 Gyllenberg 80 A -0,53 -6,57 -2,88 79,31 471,56 4,10 Gyllenberg 80 B -0,52 -1,79 2,09 83,37 495,70 Gyllenberg Eur. -2,25 -3,58 16,95 114,48 Invesco GT Japan OTC S. B -6,19 -16,72 -37,94 37,18 221,08 Evli Global A -2,93 -7,99 -19,21 8,13 48,31 0,40 Evli Global B -2,93 -8,01 -15,35 10,69 63,54 Evli Eur. Eur/100 -0,39 -0,80 -10,54 138,90 825,89 Roburs Östeuropa/100 5,12 3,56 29,53 119,61 711,18 Sampo Aas. O. Value A -0,78 -4,58 -6,73 104,69 622,46 5,35 Gyllenberg Eur. Arvo K/1000 -1,92 -3,74 -10,29 146,86 873,19 Sampo K. Bond 0,19 -0,09 10,67 63,44 0,01 MST European Bond -0,07 -0,43 13,84 82,29 0,05 MST Eur. H. O. 1,37 13,90 14,30 13,90 14,10 14,10 83,83 3875 9,78 14,70 9 35,48 Satama 99 A&B -opt. 23,08 7,50 8,31 8,00 8,00 8,00 47,57 6050 5,50 8,00 6 50,00 Jippii 99 I-opt. T/100 -7,24 -6,43 -16,16 16,98 100,95 0,92 Sampo Euro Value K -1,18 0,19 10,97 39,95 237,53 Sampo Japani Kasvu -2,87 -5,93 899,32 5347,11 Sampo Japani Tuotto -7,55 -10,46 856,05 5089,84 44,15 Sampo Komp. Berg Euro K. Bond D -0,08 99,94 594,22 Mandatum E Yrit K/1000 0,06 0,35 3,42 183,98 1093,90 Mandatum K Konv. S. Nordic -2,31 -5,76 -4,74 34,18 203,23 Handelsb. Enh. Eur. Eur. Markets -0,93 0,86 12,84 76,34 Baring Global Equity -0,13 -2,47 7,89 46,91 Baring Global Resources -0,08 3,10 13,32 79,20 Baring H. Dur. Berg Optimal A/100 -0,58 -1,60 -4,01 312,71 1859,29 16,00 A. Aasia K -0,99 -1,57 6,98 21,32 126,77 Mandatum Em. USD -8,74 -19,36 -40,41 37,78 255,17 ABN AMRO Soc. YIT-Yhtymä 98 opt. Bond 0,19 0,06 15,86 94,30 0,05 MST Euro Reserve 0,07 0,15 67,29 400,09 MST Euro ST Gl. Eur. ja elektron. Equity A -2,97 -4,96 7686,00 393,01 JPMF Latin Am. Bond 0,59 -0,39 20,43 121,47 Baring Japan -2,44 -7,38 10,80 64,21 Baring Japan Sm. Berg Euro Yhd.korko B 0,04 0,27 3,60 108,64 645,94 A. Equity A 0,70 -2,94 78,78 532,10 JPMF US Disc. Med. Index B -1,22 -1,33 -6,30 88,17 524,24 Gyllenberg Eur. Small Cap A -USD -0,53 -5,34 7,03 69,45 469,08 JPMF Asia S. B -0,02 0,24 3,57 26,38 156,83 Evli Eur. Dollar C (AUD) 0,06 0,27 23,78 85,91 FF Can. Eur. T -6,44 -9,16 -29,80 17,16 102,02 0,95 MST Asian Em. Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus. D 0,43 -2,97 99,55 591,90 JPMF US Strat. Bond A 0,66 1,58 139,29 940,79 JPMF Eur. Berg Small Cap A/100 -0,08 -2,15 -13,47 204,01 1212,99 10,00 A. T/1000 -4,84 -4,64 -2,03 175,55 1043,77 9,23 Sampo Valtionoblig. Bond K -0,13 0,32 2,80 110,69 658,11 Nordea Pro Corp. Eur. Berg Portfolio B -1,10 -2,67 1,68 63,21 375,83 A. K. -0,24 -3,08 4,09 27,62 Invesco GT Technology -7,04 -17,53 12,80 86,45 Invesco GT Telecom -6,51 -12,84 11,06 74,70 Invesco GT US Equity -5,96 -13,49 35,34 238,69 Invesco GT US Smalls Co -1,25 -6,13 40,24 271,79 Invesco GT WW Dyn. Berg Euro Korko B/100 0,05 0,26 3,66 206,04 1225,06 A. S. Em. Kiint. Smaller Comp. Debt 0,69 1,29 110,41 745,73 Pictet USD Bonds 0,86 1,11 368,50 2488,93 Pohjola Euro Yrityslaina A 0,05 100,20 595,76 Pohjola Euro Yrityslaina B 0,05 100,20 595,76 Pohjola Obligaatio A -3,95 -3,60 -0,05 18,99 112,91 0,79 Pohjola Obligaatio B 0,04 0,40 4,10 22,62 134,49 Roburs Obl.fond/100 -0,49 -0,30 -3,20 1270,86 7556,21 32,81 Sampo Oblig. Eur. Imbera Electronics -nimellä kulkeva yhteisyritys keskittyy IMB -liitosteknologian kehittämiseen ja kaupallistamiseen. A/100 0,03 0,31 -1,28 201,62 1198,78 10,00 A. Em. S. 2,30 4,30 33,17 5,34 31,75 Gartmore SICAV Eur. East. Opport. 2010 T/1000 -5,88 -5,77 -8,33 868,87 5166,07 46,73 Sampo T. Yield (Euro) 0,85 2,16 7,10 42,21 0,70 Gyllenberg Eur. Opp. Aasia T -5,53 -6,09 -3,36 18,70 111,18 0,90 Mandatum Eurooppa T -7,94 -6,91 -19,32 14,75 87,69 0,79 Mandatum Eurooppa K -3,08 -2,00 -10,04 17,24 102,48 Mandatum Global K -2,41 -4,44 -16,63 24,91 148,11 Mandatum Global T -7,42 -9,36 22,28 132,49 1,23 Mandatum Osake K. Bond A 0,21 109,16 649,04 JPMF Sterling Bond A -GBP 0,10 0,20 -1,36 1,02 9,86 0,03 JPMF US Bond A 0,25 0,72 132,31 893,65 JPMF US Sh. 4,17 4,45 6,50 5,00 5,00 5,00 29,73 500 5,00 9,00 54 -32,06 Exel 1998 A-opt. 2030 T/1000 -7,58 -7,41 -17,49 735,08 4370,59 40,81 SEB Lux International A -0,52 -3,17 -9,33 23,22 138,07 Seligson Joustosalkku A -0,77 -1,46 1,89 10,36 61,62 Seligson Joustosalkku B -0,76 -1,46 -2,14 9,54 56,73 0,40 Seligson Vakaasalkku A 0,02 0,08 3,43 10,88 64,68 Seligson Vakaasalkku B 0,02 0,08 3,43 10,88 64,68 Sp-Yhdistelmärahasto B/100 -1,63 -2,87 -5,42 79,91 475,12 Tapiola 2010 0,09 -1,62 -1,71 11,00 65,37 Tapiola 2015 0,06 -2,19 -1,96 10,91 64,88 Tapiola 2020 0,06 -2,23 -1,55 10,95 65,11 Tapiola 2025 0,06 -2,29 -2,59 10,78 64,07 Tapiola Maailma 0,05 -2,09 -1,79 10,84 64,46 Tapiola Tasapaino -0,88 -0,80 10,31 61,29 Templeton Global Bal. K/100 -2,28 -1,42 -11,68 19,82 117,84 Sampo Eur. -1,96 4,00 5,50 5,00 5,10 5,00 29,73 5000 1,84 6,90 2 250,88 A Comp. -2,29 8,55 10,00 8,75 8,75 2 Huhtamäki 97 B -opt. -3,35 -0,89 13,29 89,76 Invesco GT Korea -5,21 3,89 9,09 61,40 Invesco GT Latin Am. Balanced -1,81 10,87 64,63 MST Euro Triple A 30 -0,12 -1,07 8,29 49,29 0,02 MST Euro Triple A 50 -1,94 7,59 45,13 MST Euro Triple A 70 -2,55 6,88 40,91 MST USD Gl. T/1000 -7,08 -9,62 -21,36 103,30 614,19 5,04 Sampo Eur. Markets -0,39 -0,69 12,91 76,76 MST Eur. 1186,63 1,75% Rakennusteollisuus 1417,64 -1,25% Tietoliik. Sm. A 0,40 0,49 0,40 0,50 -2,44 Vaahto-Group -8,86 3,60 4,20 3,60 4,45 0,30 15 2,86 Vaahto-Group K -6,08 3,71 4,39 3,75 4,60 0,30 15 -3,64 Yleiselekt. Inter -5,89 -19,29 -29,55 4,57 30,85 Firstnordic Gl. Healthtech A -0,97 -1,86 90,95 614,30 JPMF Gl. 37,50 16,50 17,50 16,50 16,50 16,50 98,10 1150 10,50 16,70 6 73,68 Aspocomp 99 A-opt. K/1000 -0,83 -1,13 0,46 218,43 1298,73 Sampo Eur. 2030 K/1000 -2,52 -2,34 -12,97 883,68 5254,12 Sampo T. 1,95 -1,36 13,77 110,09 654,55 SEB Norden Småbolags. Myyjäksi veikkailtiin suuromistaja Janus Capitalia, joka on jo aiemminkin pistänyt Nokioitaan lihoiksi. Th. -1,08 -0,72 2,75 16,35 Invesco GT Gl. K/1000 -2,61 -5,28 -17,58 113,97 677,63 Sampo Aas. Grade A -0,01 0,50 100,49 597,46 4,25 Evli Eur. A 0,21 1,14 -11,76 17,45 103,74 0,70 Evli Eur. 1,53 -1,53 69,46 469,15 MST Pacific -2,32 -2,68 10,54 71,19 MST United Kingdom -0,41 -0,94 40,91 397,13 MST World Energy -2,23 1,39 8,75 59,10 MST World Financials 1,82 4,63 10,62 71,73 MST W. A -1,69 -1,69 9,91 58,92 Handelsb. B/100 -0,93 -1,17 -8,81 172,42 1025,16 A. Large Cap A -USD -0,11 -3,04 -1,87 8,92 60,25 JPMF Am. Bal. Res. Eq. K/1000 0,54 2,46 13,60 1231,19 7320,32 Mandatum E Yrit T/1000 -4,93 -4,65 -1,73 166,07 987,41 8,70 Mandatum K Konv T/1000 -4,38 -2,56 8,03 1170,90 6961,86 59,94 MST Euro Gl. 0,70 12,90 Okmetic 00 A-opt. Os. -1,55 0,32 46,85 316,43 Invesco GT Cont. -2,63 -3,66 -14,84 744,95 4429,27 Credit Agricole Global Eq. Biot. USA Index K -1,66 -3,92 83,07 561,07 Pictet Targ. -1,80 0,13 39,78 268,68 Invesco GT Bond 0,11 0,21 18,73 126,51 Invesco GT dollar Reserve 0,03 0,14 74,12 500,62 Invesco GT Em. B. Berg Sm. B -4,20 -8,79 -41,91 19,12 113,65 Evli European Growth A -3,02 -3,53 -15,80 56,63 336,72 2,40 Evli European Growth B -3,02 -3,53 -12,25 61,59 366,19 Evli Finland Small Tech A 0,66 -7,74 -31,61 28,17 167,49 1,25 Evli Finland Small Tech B 0,65 -7,74 -28,69 30,63 182,14 Evli IT-Informaatioteknol. AustralAsia K -2,39 -2,78 90,24 609,50 Pohjola Euro Kasvu A -9,17 -11,83 -19,71 27,34 162,56 1,81 Pohjola Euro Kasvu B -3,35 -6,18 -14,56 32,93 195,79 Pohjola Euro Value A -7,23 -5,76 -14,95 75,78 450,57 4,90 Pohjola Euro Value B -1,32 0,26 -9,53 85,76 509,91 Pohjola Finland Value A -5,57 -3,53 21,64 60,65 360,61 3,85 Pohjola Finland Value B 0,43 2,61 29,38 73,02 434,16 Pohjola Pharma A -7,13 -9,74 -9,15 102,25 607,95 6,61 Pohjola Pharma B -1,20 -3,98 -3,35 123,10 731,92 Pohjola Tekno A -10,78 -18,34 -27,80 26,98 160,42 1,81 Pohjola Tekno B -5,13 -13,14 -23,21 30,53 181,52 Roburs Contura/100 -5,34 -13,85 -20,60 1329,84 7906,88 Roburs Amerika/100 -0,70 -5,03 -9,35 333,04 1980,16 3,21 Roburs Japanfond/100 -2,77 -9,02 -21,89 91,50 544,03 1,60 Roburs Kommunikations/100 -6,59 -15,45 -27,43 241,10 1433,50 Roburs Pacificfonden/100 -2,56 -3,85 20,18 215,19 1279,47 4,83 Roburs Privatiserings/100 1,04 -0,66 -2,83 189,84 1128,71 5,34 Roburs Ryssland/100 4,90 4,82 63,56 88,86 528,31 Roburs Råvarufond/100 0,42 -0,19 10,33 166,69 991,06 1,60 Roburs Skogsfond/100 1,34 -2,44 29,34 414,18 2462,58 5,88 Roburs Småbolag. 98 A-opt. 0,62 0,67 1027,61 6940,69 Evli Altius A -0,07 0,23 -0,91 98,91 588,11 4,20 Evli Altius B -0,07 0,23 3,31 107,53 639,36 Evli Corporate Bond A 0,03 0,80 -0,65 99,61 592,26 4,20 Evli Corporate Bond B 0,03 0,80 3,57 112,75 670,39 Evli Eur. A/10 0,07 0,28 3,91 19,41 115,42 Seligson Rahamark. Berg Eettinen A -0,67 -1,49 98,87 587,85 A. Bond 0,46 0,62 6,50 38,65 0,23 Y Yh hd diisstte ellm mä ärra ah ha asstto ott A. T/1000 -3,87 -3,63 0,03 1018,56 6056,08 42,18 Ålandsb. -0,15 0,20 20,17 119,90 Firstnordic US Dollar 0,29 0,69 5,66 27,06 182,77 Franklin H. Europe Value B -1,27 -1,32 18,71 111,24 L Ly yh hy ye en n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. K/1000 -2,85 -7,96 -16,05 113,02 671,99 Sampo P-Am. Equity A -1,16 -1,97 769,43 4574,82 JPMF Eur. Value B -0,79 0,21 -2,05 124,45 739,95 Gyllenberg Finlandia A -0,90 -5,80 12,27 202,87 1206,21 10,15 Gyllenberg Finlandia B -0,89 -1,11 17,85 250,28 1488,10 Gyllenberg N Am Index B 0,30 99,02 588,75 Gyllenberg N Am Index A 0,30 99,02 588,75 Gyllenberg Small Firm A 0,05 -4,82 -6,65 178,71 1062,56 9,10 Gyllenberg Small Firm B 0,05 0,03 -1,90 222,88 1325,18 Handelsb. ex-US S. (JPY) -0,87 -0,58 -9,07 1022,00 52,26 FF Korea Fund (USD) -6,15 2,33 67,04 7,63 51,51 FF Latin America (USD) 3,49 4,48 5,65 8,87 59,88 0,05 FF Malaysia Fund (USD) 3,34 1,07 47,71 16,10 108,74 0,02 FF Nordic Fund (SEK) -2,60 -2,34 -7,21 437,50 285,92 FF Pacific Fund (USD) -2,07 -5,19 -3,42 9,20 62,14 FF Singapore Fund (USD) -2,15 -5,50 10,67 15,45 104,35 0,07 FF South East Asia (USD) -2,44 -0,93 20,00 1,92 12,97 FF Switzerland Fund (CHF) -1,16 1,90 -9,64 31,60 128,20 FF Taiwan Fund (USD) -1,84 -4,38 3,13 7,08 47,83 FF Thailand Fund (USD) 4,98 -3,47 42,70 7,38 49,82 FF United Kingdom (GBP) -1,21 -0,27 -6,26 1,47 14,25 0,01 FF World Fund (USD) -1,32 -2,24 -9,02 10,49 62,37 Fidelity Consumer Industries Fund 0,62 0,34 2,24 17,83 106,01 Fidelity Emerging Japan Fund -0,45 0,99 1,20 532,90 27,25 Fidelity European Mid Cap Fund -0,61 1,18 -1,16 17,95 106,73 Fidelity Financial Services Fund -0,22 -1,80 -1,64 18,04 107,26 Fidelity Health Care Fund 0,50 -2,92 -2,55 17,95 106,73 Fidelity Industrials Fund -1,22 -1,57 2,64 19,45 115,64 Fidelity Technology Fund -6,21 -11,96 -17,68 7,35 43,72 Fidelity Telecommunications Fund-7,67 -11,11 -31,41 5,62 33,43 Fides Consumer A 1,83 2,99 102,39 608,78 Fides Consumer B 1,83 2,99 102,39 608,78 Fides Financial A -0,43 -0,59 99,54 591,84 Fides Financial B -0,43 -0,59 99,54 591,84 Fides Healthcare A -1,04 -3,72 95,23 566,21 Fides Healthcare B -1,04 -3,72 95,23 566,21 Fides Industrial A -0,03 -1,97 97,09 577,27 Fides Industrial B -0,03 -1,97 97,09 577,27 Fides New Media A -5,81 -18,36 -44,14 27,74 164,93 1,91 Fides New Media B -5,83 -18,38 -41,20 34,59 205,66 Fides Telecom A -7,69 -14,15 -46,17 45,14 268,39 3,21 Fides Telecom B -7,68 -14,15 -43,34 56,86 338,07 FIM Fenno -0,73 0,65 14,24 57,11 339,56 FIM Mondo K -0,81 -3,03 -9,90 740,89 4405,13 FIM Mondo T -0,81 -3,03 -9,90 740,89 4405,13 FIM Nordic -2,89 -1,41 9,08 53,99 FIM Rento 0,43 -0,74 3,42 9,38 55,77 FIM Rohto -3,28 -6,83 -14,64 8,86 52,68 FIM Russia 0,22 1,27 96,23 22,39 133,12 FIM Tekno -2,72 -7,27 -30,12 11,09 65,94 FIM Unioni -2,66 -2,51 -17,11 6,59 39,18 Firstnordic Europe -1,83 -2,73 -17,13 8,74 51,99 Firstnordic Eur. A 0,46 1,49 71,41 482,32 JPMF Em. H. K/1000 -0,56 -1,58 6,10 179,74 1068,69 Sampo Suomi Os. Cap Eur. Nokia onnistui piristymään lopulta 1,8 prosenttia 21,30 euroon käytyään aamulla alimmillaan 20,42 eurossa. Equity -2,59 -5,75 12,79 86,39 Gartmore SICAV Cont. A -1,49 -4,25 19,16 113,92 Opstock Global Bal. Ent. Nokian torstaisten jättikauppojen osapuolista ei vielä perjantain kaupankäynnin aikana saatu varmuutta. Japan -2,50 -8,70 -20,87 2,73 16,23 Handelsb. K/100 -6,49 -12,44 -44,95 513,12 3050,87 Nordea Global Mob. A 0,06 0,40 106,69 634,35 Opstock Fin. Os. B -4,46 -15,81 -19,81 8,12 48,28 Evli Nordic Smaller Com A -2,14 -1,30 -35,82 9,47 56,31 0,40 Evli Nordic Smaller Com B -2,15 -1,31 -33,08 10,80 64,22 Evli Select A -1,09 -2,66 -6,94 8,32 49,46 0,35 Evli Select B -1,08 -2,65 -2,94 10,80 64,20 Evli U.S. Orion kertoi hankkineensa enemmistön ruotsalaisesta lääketukkuri Kronans Droghandelista noin 61 miljoonan euron kauppahintaan. Os. Euro-Obl. -1,43 -1,66 -5,05 4,14 24,62 Gartmore SICAV Em. Markets 0,74 4,41 9481,56 64040,44 CDC Hong Kong Renaissance C 3,40 3,40 86,99 587,55 CDC Japanese Equities C -1,03 -3,79 83355,00 4262,18 CDC Pacific Rim Equities C -0,75 -2,73 1013,11 6842,76 CDC US Eq. Tech. M. New Finance K 0,54 0,41 83,45 496,17 Pictet Global Telecom K -4,78 -12,09 70,11 473,54 Pictet Global Water K 0,31 0,30 111,73 664,32 Pictet Latin America -0,73 0,51 93,49 631,45 Pictet Targ. Kasvuos. I. Wireless -4,29 -14,89 -38,57 0,22 1,33 SEB Lux Gl. USD -1,18 -1,84 -15,88 59,29 400,46 ABN AMRO Gl. Bolags. 25 K/1000 -0,30 -0,46 1,67 973,37 5787,40 Sampo Komp. T/1000 -6,78 -8,25 -11,76 556,05 3306,12 29,56 Sampo P-Am. Eur. L. Berg Optimal Norden (SEK) -1,31 -6,35 -7,33 169,25 110,61 5,11 Aktia Folkhälsan A/100 -1,32 -0,68 -2,32 102,35 608,55 0,03 Aktia Folkhälsan B/100 -1,32 -0,68 0,70 112,13 666,69 Aktia Secura A/100 -1,20 -1,61 -2,86 33,67 200,19 0,01 Aktia Secura B/100 -1,18 -1,59 0,15 40,88 243,06 Aktia Solida A -0,20 -0,08 102,31 608,31 Aktia Solida B -0,20 -0,08 102,31 608,31 Aurator Luotsi 1,29 1,30 101,09 601,05 Aurator Tellus 1,04 -1,12 -5,69 104,62 622,04 Carnegie Optimi -2,07 -2,56 -9,08 21,32 126,76 Carnegie Plus -0,40 -0,30 1,41 20,17 119,93 Carnegie Sijoitus+ -1,31 -1,64 -3,75 21,02 124,98 Conventum Korko+Osake A -6,59 -8,37 -6,23 2,41 14,33 0,15 Conventum Korko+Osake B -1,09 -2,86 -0,73 2,72 16,17 Conventum Vision A -6,76 -8,02 -10,46 71,83 427,08 4,62 Conventum Vision B -0,81 -2,15 -4,75 86,47 514,13 Evli Euro Mix A -1,19 -1,97 -9,00 9,52 56,61 0,40 Evli Euro Mix B -1,19 -1,95 -5,19 10,89 64,73 Evli European Alloc. Yhd. K/1000 -1,81 -3,65 -6,10 188,79 1122,49 Sampo Glob. Ind. K/1000 0,18 0,39 3,14 208,09 1237,25 Sampo Oblig. T/1000 0,66 -0,39 27,81 1155,26 6868,86 49,50 Mandatum Neutral K -0,01 0,15 3,48 21,64 128,65 Mandatum Neutral T -2,00 -1,85 20,78 123,56 0,42 Mandatum Omega T -2,02 -1,92 21,16 125,79 0,43 Mandatum Safeguard K -0,17 -0,57 -1,24 19,51 116,02 Mandatum Safeguard T -2,22 -2,61 19,02 113,06 0,40 MST Euro Gl. 14,58 2750,00 3750,00 2700,00 4030,00 5246 14,58 Perlos 97 A/B/C -opt. (Eur.) K/1000 -1,73 -1,40 -6,21 1137,18 6761,37 Sampo S. Internat. -1,20 -4,05 852,95 5761,00 Credit Agricole Japan -3,02 -4,23 79219,00 4050,69 Credit A. Equity D 0,70 -2,98 96,78 653,67 JPMF US S. Eq. 0,24 -2,19 -5,33 838,28 5661,92 Elite-rahasto 6,74 -2,36 95,45 21,07 125,28 Evli Emerging Tech. America (USD) -1,11 -5,64 -3,81 228,62 1544,15 A. Euro Bond A -3,87 -3,61 -3,87 17,63 104,82 0,73 Ålandsb. Teletech A -4,80 -12,44 31,11 210,12 JPMF Glob Healthtech D -0,98 96,09 649,01 JPMF Global 50 Equity A 0,01 -2,93 93,77 633,34 JPMF Glob. Instit. T -4,87 -4,62 -5,30 19,04 113,18 1,00 Sampo Yhteisöoblig. C. -2,78 -3,95 -26,40 8,03 47,74 Handelsbanken Osake -1,55 -2,06 7,34 1,90 11,30 Hiisi Euro 50 -1,88 -2,98 -14,89 70,27 417,81 Hiisi Kasvu -2,87 -8,92 -17,38 63,65 378,45 Invesco GT Amer. Europa -1,53 -3,01 -14,23 31,58 187,77 0,52 Handelsbanken Global IT -4,24 -14,47 -10,29 8,81 52,38 Handelsb. Comp. Gr. 5,50 F-Secure 98 C -opt. B/1000 0,03 0,29 -0,37 1875,03 11148,42 75,00 Handelsb. Bond 0,87 1,35 10,49 70,85 Invesco GT USD Liquidity 0,03 0,13 97,65 659,55 JPMF Em. R. Berg Sicav Japan (JPY) -2,00 -5,26 -16,80 7440,00 380,43 A. USD -0,36 -1,39 -9,38 50,35 340,07 ABN AMRO Latin Am. Share Index A -0,13 -6,06 15,80 93,94 Ålandsb. Opportunities -0,21 -1,04 48,47 327,38 MST Gl. B. B. B. Em. Berg Sicav N. A -1,90 -0,89 138,04 820,75 JPMF Gl. A 4,03 1,90 75,71 511,36 JPMF Latin Am. 5,75 4,50 5,50 36,90 Orion 98 A-opt. Sm. M. Bond B 0,02 0,31 3,54 93,99 558,84 Gyllenberg High Y F A 99,87 593,80 Gyllenberg High Y F B 99,87 593,80 Handelsb. B/10 0,07 0,28 -0,16 17,22 102,40 0,70 Tapiola Rahamarkkina 0,07 0,26 5,22 10,61 63,07 K Ke essk kiip piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Ind. B 3,77 5,20 5,69 5,50 5,50 5,50 32,70 500 5,00 5,70 0,22 9 2,97 Norvestia -0,50 13,70 13,85 13,70 13,80 13,80 82,05 1500 13,60 16,19 1,40 10 -0,72 Polar Kiinteistöt 2,38 0,42 0,43 0,42 0,43 0,43 2,56 3500 0,36 0,48 5 20,00 Sponda -0,76 5,20 5,24 5,20 5,22 5,20 30,92 6800 4,48 5,75 0,30 13 16,33 Technopolis 2,75 2,77 2,72 2,78 2,75 16,35 2627 2,60 3,32 0,25 8 -4,59 K Ku ulljje ettu uss jja a lliiiik ke en nn ne e Birka Line A 5,33 15,00 16,45 15,80 15,80 15,80 93,94 660 14,50 16,50 0,65 16 3,45 Birka Line B 7,27 15,00 16,25 15,50 15,50 15,50 92,16 20 13,40 15,95 0,65 16 14,94 Finnair 4,57 4,60 4,60 4,69 4,60 27,35 127000 3,70 4,69 0,07 5 23,18 Finnlines 0,42 23,82 23,99 23,80 24,00 23,90 142,10 9300 22,99 26,40 1,50 14 2,63 Silja 0,90 2,25 2,27 2,13 2,29 2,25 13,38 25650 1,65 2,32 12 34,73 Viking Line -1,32 22,50 23,90 22,00 25,99 1,50 10 1,26 K Ka au up pp pa a Kesko A 16,40 16,50 16,50 16,50 16,50 98,10 1900 14,90 17,70 0,60 27 9,33 Kesko B 0,37 10,71 10,75 10,70 10,80 10,75 63,92 91162 10,07 10,90 0,60 18 2,98 Rautakirja A 2,00 47,00 53,00 51,00 51,00 51,00 303,23 119 47,00 54,00 2,30 10 5,38 Rautakirja B 2,11 48,50 50,99 47,00 52,00 2,30 11 7,78 Stockmann A -0,57 13,96 14,08 13,90 14,08 14,00 83,24 1757 12,11 14,85 0,60 21 4,18 Stockmann B 0,72 14,00 14,10 13,90 14,00 14,00 83,24 9625 12,40 15,00 0,60 21 4,09 Tamro -2,68 3,67 3,74 3,63 3,63 3,63 21,58 1000 3,35 3,90 0,15 11 6,07 M Mu uu utt p pa allv ve ellu utt Aldata Solution 2,33 2,20 2,22 2,12 2,20 2,20 13,08 364900 1,97 2,72 52 3,77 Jaakko Pöyry 18,05 18,40 18,00 18,20 18,20 108,21 19662 16,00 18,80 0,60 14 13,81 Lassila &Tikanoja 20,51 21,50 21,50 21,50 21,50 127,83 100 18,00 22,00 0,60 19,24 Novo Group -1,08 3,68 3,74 3,68 3,74 3,68 21,88 3800 2,54 3,98 0,12 18 43,19 Rak. Grade B -0,01 0,50 104,74 622,73 Evli Euro Valtionobl. Gl. Bond 0,32 -0,87 0,86 17,74 105,48 0,31 Seligson Euro Obl.ind. A -0,32 -1,57 1009,92 6004,71 JPMF USD Gl. 0,14 0,17 0,14 0,14 0,14 0,83 50000 0,11 0,14 0,01 28 7,69 Tervak. 25 T/1000 -5,27 -5,42 -3,41 878,57 5223,74 46,17 Sampo Kompassi 50 K -0,90 -1,45 992,99 5904,05 Sampo Kompassi 50 T -5,83 -6,35 943,60 5610,39 49,65 Sampo Kompassi 75 K -1,46 -2,76 993,14 5904,94 Sampo Kompassi 75 T -6,35 -7,58 943,91 5612,23 49,97 Sampo Kultapossu K/1000 -2,51 -4,98 -9,78 711,40 4229,79 Sampo T. A/1000 0,03 0,29 3,80 1953,51 11615,04 Handelsb. -2,20 -2,54 86,30 582,89 Invesco GT Dev. Berg Euro K. Berg Europe A/100 -1,80 -2,27 -23,30 75,93 451,46 4,00 A. 2010 K/1000 -0,84 -0,72 -3,41 1017,63 6050,55 Sampo T. K -0,10 0,18 3,77 11,41 67,82 Op-Euro Obligaatio A 0,05 0,28 21,19 125,99 Op-Euro Obligaatio B 0,05 0,29 0,39 20,55 122,18 0,64 OP-Euro Yritysl. Bond -0,09 0,19 10,66 63,38 Invesco GT Eur. Yield Bond 0,63 1,06 9,57 64,64 MST Sterling Reserve 0,08 0,29 155,87 1513,08 MST Swiss F. -1,34 -1,34 -9,58 3,68 21,88 Gyllenberg Eur. Berg Europe B/100 -1,79 -2,26 -19,26 87,48 520,13 A. Kaupan myötä Orionin omistusosuus yhtiössä nousee noin 69 prosenttiin. T 0,76 -1,79 5,30 959,17 5702,97 43,40 Mandatum S. Growth A -USD -1,08 -5,73 -7,76 6,42 43,36 JPMF US Strat. Em. Pacific -0,83 -2,44 15,41 7,19 42,75 Handelsb. A -4,46 -15,81 -23,38 7,07 42,06 0,35 Evli IT-Informaatioteknol. de Din. -1,26 -1,69 -8,18 1,34 7,94 1,35 SEB Östersjöfond -2,60 -5,99 -9,40 1,35 8,02 Seligson Eurooppa 50 A -1,86 -2,18 -13,63 1,84 10,96 Seligson Eurooppa 50 B -1,91 -2,20 -17,45 1,69 10,07 0,08 Seligson APS Far East -2,22 -0,50 46,17 14,80 87,98 Seligson Euro-area 50 A -1,79 -2,75 8,62 51,23 Seligson Euro-area 50 B -1,79 -2,75 8,62 51,23 Seligson Global Brands A -0,64 -2,25 6,41 2,48 14,72 Seligson Global Brands B -0,66 -6,28 2,02 2,27 13,50 0,10 Seligson Global Pharma A -2,29 -6,33 -7,48 10,82 64,34 Seligson Global Pharma B -2,29 -10,16 -11,27 9,89 58,81 0,45 Seligson HEX 25 -ind. A 0,05 0,32 3,66 1,90 11,29 Seligson Euro Obl.ind. B 0,06 0,34 -0,85 1,75 10,39 0,08 Seligson Euro Corp. Income -1,05 -1,05 0,94 9,12 Invesco GT Str. Ind. Inv. Multimarket -1,53 -5,30 -4,99 23,24 138,18 Invesco GT Eur
Israelin armeijan hyökkäys Länsirannan palestiinalaisalueille oli Sharonin mukaan välttämätön terrorismin kitkemiseksi. – Yli 50 poliisin pelätään kuolleen yhteenotoissa, mutta odotamme vielä täsmällisempiä tietoja, hän lisäsi. – Itsemurhapommittajien terrori on uhka Israelille ja koko vapaalle maailmalle, Sharon sanoi. Britannian suuja sorkkatautiepäily perätön LONTOO (STT–Reuters) Britannian suuja sorkkatautiepäily on alustavien testitulosten mukaan osoittautumassa perättömäksi, viranomaiset kertoivat perjantaina. Valkoisen talon edustajan Ari Fleischerin mukaan tämä ei kuitenkaan estä Bushia jatkamasta Lähiidän rauhanponnisteluja. Powell ei ollut alueella välikohtauksen tapahtuessa. Itsemurhapommittaja räjäytti itsensä bussipysäkillä Jerusalemissa tappaen kuusi ihmistä ja haavoittaen liki 90:tä muuta. Satakunta kuoli sissihyökkäyksessä Nepalissa KATHMANDU (STT–AFP–Reuters) Yli sata ihmistä heidän joukossaan yli 80 poliisia on saanut surmansa kahdessa maolaississien iskussa Nepalin lounaisosissa, turvallisuuslähteet kertoivat uutistoimisto AFP:lle – Lähes 3 000 maolaississiä hyökkäsi yllättäen kahdelle poliisiasemalle Dangin alueella myöhään torstai-iltana. Niiden mukaan israelilaisten mielipiteet ovat siirtyneet poliittisesti selvästi aiempaa oikeammalle. Aamulla armeijan päätiedottaja kenraali Ron Kitrey sanoi armeijan radiolle, että kuolonuhreja oli ”ilmeisesti satoja”. Rinconin mukaan myös osa armeijan johdosta on tarjoutunut eroamaan. Vastakkaista mieltä on 33 prosenttia ja kantaansa ilmoittamattomia oli 8 prosenttia. Israel vastasi tulitukseen kiivaalla tykistötulella ja ilmaiskuilla. Kovat toimet eivät kuitenkaan tunnu näkyvän Israelin hallituksen suosiossa. Syyrialla on noin 20 000 sotilasta Libanonissa. Bushin kanssa, joka Valkoisen talon tiedottajan Ari Fleischerin mukaan kertoi tukevansa ajatusta. Berlusconin mukaan sopimuksen allekirjoitusseremoniaan osallistuu kaksikymmentä valtionpäämiestä. Hizbollah-sissit ovat viime päivinä tulittaneet Libanonista israelilaisten joukkojen asemia. Lyhyesti KABUL (STT–Reuters–AFP–DPA) Ainakin 50 ihmistä sai surmansa ja noin 150 loukkaantui maanjäristyksessä perjantaina Nahrinin kaupungin lähistöllä Afganistanin pohjoisosassa, kertoivat afgaaniviranomaiset. – Naton ja Venäjän huippukokous tukisi presidentin käsityksen mukaan niitä uusia suhteita, jotka ovat kehittyneet Venäjän ja lännen, Venäjän ja Naton sekä, tietysti, Venäjän ja Yhdysvaltojen välille, hän selvitti. – Jotkut ihmiset haluavat tuhota ulkoministeri Colin Powellin tehtävän. Israelin joukot piirittävät edelleen Arafatin päämajaa. Pakistanin seismologien mukaan järistyksen keskus oli Hindukushin vuoristossa. Powell sanoi lehdistötilaisuudessa, ilmeisesti Syyriaa tarkoittaen, että kaikkien on pyrittävä hillitsemään väkivaltatoimia Israelin pohjoisrajalla. Schröderin asianajajat ovat hankkineet Schröderin parturilta asiantuntijalausunnon, jossa vakuutetaan, että Schröderin tukan väri ei ole peräisin kemikaaleista. – Alustavat tulokset olivat negatiiviset, ympäristö-, elintarvikeja maatalousasioista vastaavan viraston tiedottaja sanoi. Hän haluaa rauhaa ja aikoo tavoitella sitä. Hän oli Madridissa osallistumassa YK:n konferenssiin. Kolme ihmistä kuoli ja viisi vammautui. Helsingin yliopiston seismologian laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 6,0 richteriä. Valkoisen talon edustajan Ari Fleischerin mukaan tämä ei kuitenkaan estä Bushia jatkamasta Lähi-idän rauhanponnisteluja. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Presidentti Jasser Arafatin Fatah-järjestöön kuuluvaksi katsottu Al Aksan marttyyrien prikaatit ilmoittautui iskun tekijäksi. Siksi ulkoministeri on alueella, Fleischer selvitti. Hugo Chavez erosi Venezuelassa Armeijan uusi komentaja ilmoitti presidentin pidätyksestä Venezuelan presidentti Hugo Chavez erosi perjantaina armeijan painostuksen jälkeen. Schröder toivoo, että hampurilainen tuomioistuin määrää DDP:lle kovat sakot ja samalla kieltää DDP:tä toistamasta väitettään. Jeninin uhrien määrä epäselvä Epätietoisuus Jeninin pakolaisleirissä kuolleiden palestiinalaisten määrästä jatkui perjantaina, Israelin armeijan kumottua omia tietojaan. Lähes kaksi kolmesta israelilaisesta kannattaa palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin karkottamista Länsirannalta ja Gazasta, selviää perjantaina julkistetusta mielipidekyselystä. Palestiinalaisten presidentin Jasser Arafatin Powellin on määrä tavata lauantaina Ramallahissa. Hizbollah tulitti jälleen perjantaina raketein ja kranaatein israelilaisten asemia rajan pinnassa. Kuva: Reuters/Reinhard Krause CARACAS (STT–Reuters) Venezuelan presidentti Hugo Chavez erosi perjantaina armeijan painostuksen jälkeen. Tämän tapaamisen jälkeen Powell jatkaa keskusteluja Sharonin kanssa. Virkamies hirttäytyi Madridissa MADRID (STT–AFP–Reuters) Korkea Jugoslavian sosiaalija terveysministeriön virkamies Miodrag Kovac hirttäytyi perjantaina Madridissa Espanjassa. Kymmeniä kuoli maanjäristyksessä Afganistanissa 100 km 100 km 100 km KABUL KABUL KABUL Kandahar Kandahar Kandahar Herat Herat Herat AFGANISTAN TADZHIKISTAN PAKISTAN IRAN Mazar-i-Sharif Mazar-i-Sharif Mazar-i-Sharif Jalalabad Jalalabad Jalalabad Nahrin Nahrin Nahrin TURKMENISTAN Perjantaiaamun maanjäristys oli voimakkuudeltaan 5,8 Richterin asteikolla STT/AFP UZBEKISTAN Koita kestää. – Jotkut ihmiset haluavat tuhota ulkoministeri Colin Powellin tehtävän. Hän ei kuitenkaan yksilöinyt tietoa tarkemmin. Ulkoministeri Powell sanoi keskustelujen Sharonin ja ulkoministeri Shimon Peresin kanssa olleen ”hyvä alku” hänen välitysmatkalleen Lähiidässä. Venezuelan suurimman yrityselämän etujärjestön johtaja Pedro Carmona ilmoitti asettuvansa väliaikaishallituksen johtoon. Sopimus allekirjoitettaneen Venäjän ja Naton huippukokouksessa Italiassa ”toukokuun lopussa”, Berlusconi sanoi. Maata kolme vuotta hallinnut vasemmistolainen Chavez, 47, taipui eroon sen jälkeen kun armeijan johto syytti häntä väkivaltaisuuksista, jotka leimahtivat presidentin vastaisessa suurmielenosoituksessa pääkaupungissa Caracasissa torstai-iltana. Siksi ulkoministeri on alueella, Fleischer selvitti. Kantaa ei ottanut 9 prosenttia. Perjantainen järistys tapahtui vain hieman yli kaksi viikkoa sen jälkeen kun edellinen maanjäristysten sarja alueella vaati yli tuhannen ihmisen hengen. Powell aikoo kuitenkin edelleen pysyä suunnitelmissaan ja tavata Arafatin, kertoi korkea amerikkalaisviranomainen perjantaina. Schröderillä kinaa lehdistön kanssa ROOMA/WASHINGTON (STT–AFP) Sotilasliitto Nato ja Venäjä ovat päässeet sopimukseen yhteisen neuvoston muodostamisesta ”ensimmäisenä askeleena kohti Venäjän täyttä integraatiota liittoumaan”, sanoi Italian pääministeri Silvio Berlusconi perjantaina. Maariv-lehden teettämässä kyselyssä Arafatin karkottamista tuki 62 prosenttia ja vastusti 29 prosenttia haastatelluista. DDP vertaili tammikuisessa artikkelissaan Schröderiä ja opposition liittokansleriehdokasta Edmund Stoiberia. Tuomioistuin ilmoitti perjantaina, että päätös jutussa annetaan toukokuun puolivälin aikoihin. Myös useat jälkijäristykset vavisuttivat aluetta. Nepalilaispoliisi lohduttaa kollegaansa Birin sairaalassa Kathmandussa. Myöhemmin nimettömänä pysytellyt korkea-arvoinen armeijan upseeri kertoi kuitenkin uutistoimisto AFP:lle, että Israel arvioi noin 250 palestiinalaisen saaneen surmansa pakolaisleirissä. Kuva: Reuters/Gopal Chitrakar JERUSALEM/WASHINGTON (STT–Reuters–AFP–DPA) Lähi-idän verenvuodatukselle ei näkynyt loppua perjantainakaan. toukokuuta. Schröder on haastanut DDPuutistoimiston oikeuteen, koska uutistoimisto on kertonut liittokanslerin värjäävän kutrejaan. Sovusta keskusteltiin perjantaina puhelimitse myös Yhdysvaltain presidentin George W. Kulokuolemat Baltiassa jatkuvat TALLINNA (STT-ETA) Edelleen jatkuva kulottaminen vaati Latviassa torstaina lisää uhreja. Sopimus vielä kaukana USA:n ulkoministeri Powell Israelin vetäytymisaikataulusta: Tästä on kysymys. Carmonan mukaan hallitus aikoo järjestää maassa vapaat vaalit. Tänä vuonna Latviassa on jo viisi ihmistä kuollut kuloa poltettaessa. YK:n edustaja Kabulissa, Rebecca Richards, sanoi, että avustustyöntekijöitä oli jo matkalla onnettomuusalueelle. Hän haluaa rauhaa ja aikoo tavoitella sitä. Dangin alue sijaitsee noin 450 kilometriä lounaaseen Nepalin pääkaupungista Kathmandusta. Uusi kysely vahvisti aiempien tuloksia. Latvian palolaitos sammutti torstaina 110 käsistä karannutta kuloa ja kaikkiaan kulotettiin Latviassa torstaina 985 hehtaaria. Pohjois-Englannissa sijaitseva maatila eristettiin torstaina karjatautivaaran vuoksi. Maan armeijan uusi komentaja Efrain Vasquez ilmoitti Chavezin olevan ”pidätettynä”. Jugoslavian Espanjan-suurlähetystön mukaan Kovacin itsemurhalla ei ole mitään yhteyttä Serbian sisäministerin Vlajko Stojiljkovicin torstaiseen itsemurhayritykseen. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 5,6 richteriä. Heti artikkelin ilmestymispäivänä Schröderin asianajajat ottivat yhteyttä uutistoimistoon ja vaativat värjäystiedon peruuttamista. Powell sanoi kuitenkin keskustelujen vasta alkaneen, ja hän vakuutti jäävänsä Lähi-itään, kunnes Israel ja palestiinalaiset pääsevät eteenpäin nykyisen kriisin lopettamisponnisteluissa. Karjan suuja sorkkatauti on aiemmin aiheuttanut suuria menetyksiä maan karjankasvattajille. Artikkelissa eräs imagokonsultti sanoi, että 58-vuotias liittokansleri olisi uskottavampi, jollei hän värjäisi harmaantuvia ohimohiuksiaan. Vaikka hän ei antanutkaan tarkkaa päivämäärää sopimuksen allekirjoittamiselle, nimettöminä pysytelleet Italian hallituslähteet tiesivät kertoa uutistoimisto AFP:lle, että Naton johto ja presidentti Vladimir Putin tapaavat 28. Israel menetti samaisen upseerin mukaan Jeninissä 23 sotilasta. Powellin ohjelmassa oli perjantaina myös vierailu Israelin pohjoisrajalla. Kymmenien rakennusten kerrottiin sortuneen kahdessa Nahrinin lähikylässä. Sharonin tapaan johtaa maata luottaa kyselyn mukaan 59 prosenttia israelilaisista. Hänen mukaansa ”se osoittaa tilanteen vaarallisuuden”. Powell kertoi aikovansa tähdentää Arafatille, että Yhdysvallat haluaa tekoja eikä pelkkiä sanoja väkivaltaisuuksien tukahduttamiseksi. Israel sanoo Syyriaa ja Irania hyökkäysten tukijoiksi. Israelin poliisin mukaan itsemurhapommittaja oli nainen. Israelissa iskun tapahtuessa ollut Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell ilmaisi ”syvän pahoittelunsa” iskusta. Tästä hyökkäyksestä huolimatta presidentti ei aio luopua rauhan tavoittelusta. Myöhemmin toinen armeijan edustaja kiisti Kitreyn arvion kuolleiden lukumäärästä. Kuva: Reuters/Reinhard Krause JERUSALEM (STT–AFP) Israelin pääministeri Ariel Sharon ei sitoutunut minkäänlaiseen vetäytymisaikatauluun tavatessaan Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin perjantaina Jerusalemissa. Kovacin kerrottiin hirttäytyneen hotellinsa kylpyhuoneeseen kirjoitettuaan perheelleen osoitetun itsemurhaviestin. Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell (oik.) kertoi neuvottelujen tuloksista. Bush tuomitsi perjantaina tuoreen itsemurhaiskun Israelissa, sanoi Valkoinen talo. Pääministeri Sharon sanoi toivovansa, että Israelin armeija lopettaa ”pian” operaationsa Jordanjoen länsirannan palestiinalaisalueilla. Edustajan mukaan Kitreyn mainitsemaan uhrien määrään sisältyivät sekä kuolleet että haavoittuneet. 2002 Ulkomaat 9 Valkoinen talo: Rauhanhanke jatkuu WASHINGTON (STT–Reuters–AFP) Yhdysvaltain presidentti George W. Bush tuomitsi niinikään iskun. DDP on sanonut valittavansa päätöksestä, jos se häviää jutun Hampurissa. Ohikulkijat auttoivat pommiräjähdyksessä loukkaantunutta naista Jerusalemissa. Maa vavahteli myös Afganistanin muissa osissa ja tuntui 160 kilometrin päässä olevassa pääkaupungissa Kabulissa sekä naapurimaan Pakistanin puolella. Yhdysvaltain presidentti George W. Toinen armeijan edustaja ilmoitti jo aiemmin armeijan valvovan tilannetta koko massa. Tänä keväänä Latviassa on palokunta sammutellut jo yli 2 000 valvonnasta karannutta kulopaloa, joissa on palanut yli 250 rakennusta. Israelin pääministeri Ariel Sharon seuraa vieressä. – Presidenttiä pyydettiin eroamaan ja hän suostui siihen, Venezuelan armeijan tähänastinen komentaja kenraali Lucas Rincon sanoi suorana televisioidussa lehdistötilaisuudessa. DDP suostuikin, mutta ei sen sijaan suostunut allekirjoittamaan asianajajien vaatimaa lupausta olla koskaan toistamatta värjäysväitettä. Tästä hyökkäyksestä huolimatta presidentti ei aio luopua rauhan tavoittelusta. Hyökkäys kesti varhaiseen aamuun asti, paikallinen virkamies kertoi. Sharonin mukaan terrorismin kanssa ei kuitenkaan voi olla rauhaa. Verenvuodatus jatkui Israelissa Al Aksan itsemurhapommittaja tappoi kuusi ja haavoitti liki 90:tä Jerusalemissa Ensiaputaidot koetuksella. Venäjä ja Nato pääsivät sopimukseen yhteisneuvostosta Italian pääministeri Silvio Berlusconi:. Kuva: Reuters/Chico Sanchez HAMPURI (STT–Reuter–TT) Saksan liittokanslerin Gerhard Schröderin tukan väri oli tuomioistuimen pohdittavana perjantaina Hampurissa
Nyt käyttöönotettava järjestelmä on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla ammatillisen koulutuksen piireissä. Siinä suhteessa puolueiden toimintakulttuureissa on suuria eroja, kuten lukijat ovat havainneet. euroa/vuosi (150 mmk/ vuosi), joka on noin kolme prosenttia perusrahoituksen suuruudesta. 2002 s KESKIPOHJANMAA 10 Ammatilliseen peruskoulutukseen tuloksellisuusrahoitus. Silti Ruotsikaan ei ole päässyt muutto-ongelmasta eroon. Selvitysmiehen loppuraportti ehdotuksineen on kokonaisuudessaan julkaistu Opetushallituksen wwwsivuilla osoitteessa www.oph.fi/info/rahoitus Ehdotuksen pohjalta Opetushallituksen asettama erillinen työryhmä on valmistellut tulosrahoituksen mittareiden tilastollisen ja muun teknisen toteuttamisen niin, että tulosrahoitus voidaan jakaa ensimmäisen kerran tämän vuoden lopulla. Yksi mahdollinen selittäjä voisi löytyä suurimpien keskusten harmaan talouden markkinoilta. Kuntien riippuvuus suhdanneherkästä yhteisöverosta on muutenkin ollut ongelma. Järjestäjät palkitaan Ehdotukseni mukaan tuloksellisuusrahoitus jakautuu tulosrahoitukseen ja laatupalkintoon. Tosin on myönnettävä, että kaikkea ei voi pistää hallituksen piikkiin. Nuoren pääministerin harteille pantiin mahdoton taakka. Ehdotus luovutettiin opetusministeriölle viime vuoden lopulla ja ministeriö teki sen pohjalta päätöksen, että ammatillisessa peruskoulutuksessa otetaan yliopistojen ja korkeakoulujen tapaan tänä vuonna käyttöön nykyistä perusrahoitusjärjestelmää täydentävänä rahoitusmuotona tuloksellisuusrahoitus. J. Kysymys Ahon seuraajasta on avoimesti auki kesäkuussa Hämeenlinnassa pidettävään puoluekokoukseen saakka. Työllistymismittarin laskennassa otetaan huomioon koulutuksen järjestäjien alueellisesta sijainnista johtuvat erilaiset työllistymisolosuhteet alueen nuorisotyöttömyyteen perustuvan aluekertoimen avulla. Keskitettyä sopimusjärjestelmää on moitittu liian tiukaksi sekä työmarkkinoiden joustavaa kehitystä jarruttavaksi. Kansallinen terveysohjelma terveydenhoidon toimivuuden parantamiseksi on ajankohtainen. Mitä heikommat kehitysedellytykset, sitä aktiivisemmin palveluita on täytynyt tekemällä tehdä. Järjestelmä turvaa varsin luotettavasti koulutuksen määrällisen toteuttamisen ja siihen ollaan kentällä kohtuullisen tyytyväisiä. Kehityksen eväitä lakiesitys lupaa tarjota jatkossakin, mutta erityisesti aktiivisille tulevaisuudenrakentajille. Sodanjälkeistä asutuspolitiikkaa on myöhemmin moitittu. Isoimmat kaupungit vetävät kaikissa Pohjoismaissa edelleen. Toiminnan laajuuden ja luonteen perusteella järjestäjät jaetaan kolmen sarjaan: monialaiset suuret ja pienet järjestäjät sekä yksialaiset koulutuksen järjestäjät. Kehityksen linja on niin selvä, että sen seurauksena hallitus on jo antanut periksi. Laatupalkinto säilyy Nykyistä ammatillisen koulutuksen laatupalkinto-käytäntöä olen esittänyt jatkettavaksi, kuitenkin niin, että myös laatupalkinnossa käytetään sarjajakoa ja laatupalkinnon suuruus on nykyistä tuntuvasti suurempi. Osa virallisesti työttömiksi kirjautuneista saattaa saada kaupungeissa helpommin pimeää työtä kuin syrjäseuduilla. Lisäksi mittaamisen kohteena on koulutuksen järjestämisluvan käyttöaste, eli kuinka täysimääräisenä koulutuksen järjestäjän opiskelupaikat ovat käytössä. Tuloksellisuusrahoitusmenetelmästä saatujen lausuntojen ja muun palautteen perusteella ammatillisen koulutuksen kenttä sekä muutkin keskeiset sidosryhmät pitävät tärkeänä tuloksellisuusrahoituksen käyttöönottoa. Hän on tehnyt opetushallituksen kutsumana selvitysmiehenä ehdotuksen ammatillisen peruskoulutuksen tuloksellisuusrahoituksesta. Se on hyvä, että säpinää on syntynyt ja kansanvalta toimii. Sitten tulivat uudet voimat ja uudet ajat. Ruotsissa on todettu, että vain kolme prosenttia muuttaneista on siirtynyt työttömyydestä työelämään. Pääsäännöksi jää, että keskukset yksinkertaisesti vetävät, oli työtä tarjolla tai ei. Ei sekään ole läheskään loppunut, vaikka tietoa tupakan vaaroista on levitetty vuosikaudet. On tärkeää, että riskit tuodaan selvästi julki. Opetusministeriön toimeksiannosta Opetushallitus kutsui allekirjoittaneen selvitysmieheksi. Nämä todella ovat vaihtoehtoisia. Moraalista sokeutta ei pidä suvaita, mutta sitä on olemassa. Kun Sukselaisen kausi kesti 19 vuotta. Määrää olen ehdottanut korotettavaksi asteittain niin, että se viidenkuuden vuoden kuluttua on tasossa noin 25 milj. Virolaisen Kouvolassa saama niukka voitto vaihtui niukkaan tappioon. Arto Hietalahti PENTTI PULAKKA Lauantaina 13.4. Siksi alle 18-vuotiaiden pitäisi käyttää solariumia vain lääkärin määräyksestä. Kokonaan hukkaan valistus ei ole kuitenkaan mennyt. Kuva: Jukka Lehojärvi Parhaita palkitaan tulosten mukaan s HELSINGIN SANOMAt varoittaa antisemitismistä, joka on taas kasvussa, ja jolle Ariel Sharon on avuksi. Sisällöllinen muutos merkitsee Helsingin Sanomien (11.4) uutisen perusteella, että hallitus nostaa kädet pystyyn ja luopuu tasapuolisen aluekehityksen tavoitteesta. Tuloksellisuusrahoitusta koskevat päätökset tekee opetusministeriö tätä varten asetettavan neuvottelukunnan esityksen pohjalta. Pohjois-Norjakin tyhjenee kovaa vauhtia, vaikka sen asukkaille on tarjottu tuntuvia etuisuuksia. Ay-liikkeestä vastataan tähän, että tilanne paranisi, kun palkkaja muita talouspoliittisia tavoitteita yhtenäistettäisiin sekä päästäisiin eroon epäterveestä palkkaja verokilpailusta. Hänen johtamansa puolueen kannalta päätös oli ilmeisen viisas ja vastuuntuntoinen. Laiva tuli satamaan, mutta veronsa se vaati. Maamme talouselämän laiva oli juuri silloin joutunut rauhanajan historian pahimpaan myrskyyn ja menossa haaksirikkoon. Keskeisin mittari on opiskelijoiden sijoittuminen työelämään ja jatko-opintoihin. Väyrysen vapaaehtoinen luopuminen puheenjohtajan paikalta jo kymmenen vuoden jälkeen käynnisti lyhyen ja sähäkän seuraajakampanjan, joka sai niin maakunnan kuin puolueenkin kannalta upean päätöksen Esko Ahon selvitessä Porin kokouksessa 1990 voittajaksi ohi ennakkosuosikki Eeva Kuuskosken. Sellaiset rikolliset pitää pysäyttää. Laitteessa iho ruskettuu, mutta siinä ei synny samanlaista suojaa kuin auringossa. Silloista "puhallusta" vedetään nyt tavallaan takaisin. Sen ohjausvaikutus on määrällinen: mitä enemmän opiskelijoita koulutuksen järjestäjällä on, sitä enemmän rahaa on käytettävissä koulutuksen toteuttamiseen. euroa/vuosi (15-20 mmk/ vuosi). Tulosrahoitus myönnetään valittujen arviointikohteiden numeraalisten tunnuslukujen perusteella. Käsitykseni on, että tässä järjestelmässä käytettävät mittarit muodostavat vähitellen "mittarirungon", jota kukin koulutuksen järjestäjä täydentää tarpeelliseksi katsomillaan mittareilla. Kyse on tietysti työpaikkojen synnyttämästä imusta, mutta muustakin. Pahimpia kärsijöitä ovat olleet Kainuu ja Lappi, mutta isoilta miinuksilta ei ole välttynyt KeskiPohjanmaakaan. Sen on jossain tapauksessa nähty johtavan myös epätarkoituksenmukaiseen koulutuksen järjestämiseen. Jatkossa tärkeimmiksi periaatteiksi nousevat alueiden oma kilpailukyky ja taloudellinen kasvu. s UUTISPÄIVÄ DEMARI tukee puheenjohtaja Lauri Ihalaisen näkemystä, että ay-liikkeen tehtävät lisääntyvät EU:n laajentuessa. Hyvä on kyllä muistaa, ettei paikkakuntien kehittyminen ole ollut tähänkään asti ulkoa tuputettavan avun varassa. Muutkin kuin keskustaväki sai kansanvallan oppitunnin Virolaisen onnittelupuheen Pulinat pois -ilmaisussa. Näin Suomesta tulee kolmas EUmaa, jossa on käytössä ammatillisen peruskoulutuksen tuloksellisuusrahoitus. Siinä tilanteessa sosialidemokraatit hyppäsivät rannalle, pois vastuusta. Palkitsemisessa keskeinen mittari on opiskelijoiden sijottuminen työelämään tai jatko-opintoihin. Turun värikäs puoluekokous 1980 nosti johtoon Paavo Väyrysen. Arto Hietalahti Hallitus luovuttaa aluepolitiikassa Kasvukeskukset vetävät puoleensa niitäkin, jotka eivät saa uudelta kotipaikkakunnaltaan töitä. Ken Keskustan johtoon. Se tulee vaatimaan veronmaksajilta lisää satoja miljoonia euroja vuosittain. Koulutuksen laadun ohella tuloksellisuusrahoituksen on nähty korostavan ammatillisen peruskoulutuksen tärkeyttä ja lisäävän sen myönteistä julkisuutta. Kritiikkiä on kuitenkin esitetty siitä, ettei se korosta ja palkitse opetuksen laatua. Olin Kouvolan kokouksessa 1964 lehtimiehenä ja yhtenä ääntenlaskijana läheltä seuraamassa Johannes Virolaisen niukkaa voittoa. Eikä se toinen ole Paavo Väyrynen, jonka mukaan lähtö taitaa olla enemmän vanhan suolan synnyttämää janoa kuin järkevää harkintaa. Tasapainoisen ja terveen talouden mittarina esitin käytettäväksi vuosikatetta/ tai vastaavaa ja sen riittävyyttä investointien ja muun kehittämisen rahoitukseen. Negatiivinen keskeyttäminen tarkoittaa senlaatuista opintojen keskeyttämistä, jossa opiskelija jää "tyhjän päälle". Terveyttään ajattelevat uskovat sitä. Järjestelmän toimivuuden kannalta on myös tärkeää, että koulutuksen järjestäjät tiedottavat henkilöstölleen riittävästi uudesta rahoitusmuodosta, jotta myös varsinaiset tuloksentekijät ovat siitä selvillä ja ottavat sen esiintuomat näkökohdat toiminnassaan huomioon. Kun en näe mitään tarvetta yrittää vaikuttaa yhdenkään puoluekokousedustajan viisaaseen harkintaan, niin jätän voittajan veikkauksen tekemättä. Siitä näyttää olevan tulossa kahden kauppa. UV-säteilyn aiheuttamia ihosyöpätapauksia arvioidaan olevan vuosittain noin 700. On kysyttävä, kumpaan veronmaksajien varoja sijoitetaan, voimaloiden tukemiseen vai terveydenhuoltoon. s KAUPPALEHTi ymmärtää Helsingin ylipormestarin kiukun yhteisöverojen menetyksestä. Erikoispalvelut, mitä kaikkea ne sitten ovatkin, on tarkoitus rakentaa vain kasvukeskuksiin. Ehdotuksen mukaan kussakin sarjassa palkitaan viisikuusi koulutuksen järjestäjää. Keskittymiskehitys koetaan ongelmaksi myös monilla seuduilla Keski-Euroopassa. Koulutuksen järjestäjien erilaisista talousarvioja kirjanpitokäytänteistä johtuen on osoittautunut, että mittaria ei voi käyttää ainakaan nyt alkuvaiheessa. Ensimmäinen ja suurin kynnys on se, että Keskusta saa seuraavissa eduskuntavaaleissa kansalta riittävän vahvan valtakirjan maan suurimmaksi puolueeksi. Asetuksen toteutumista on silti mahdoton valvoa. Sen voiton bonuksena tuli keskustalle vuoden 1991 suuri vaalivoitto ja Aholle pääministerin paikka. Sukselainen hoiti Viljami Kalliokosken lyhyen sota-aikaisen kauden jälkeen tehtävää menestyksellisesti vuodesta 1945 vuoteen 1964 eli 19 vuotta. Jos voitto on "veret seisauttava", niin silloin sivuuttaminen ei onnistu. Tulosrahoituksen osuudeksi olen esittänyt 70-90% käytettävästä rahamäärästä. Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Erkki Hanni (vast.), Jyrki Aro Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus A mmatillisen koulutuksen nykyinen rahoitusjärjestelmä perustuu opiskelijakohtaiseen yksikköhintaan, jonka suuruus vaihtelee koulutusalasta riippuen. Itse taipumus ei varmasti poistu, mutta sen vaarallisuudesta ja typeryydestä voi aina muistuttaa. Kuva helsinkiläisen kauppakeskuksen avajaisista. niin Virolaisen kausi jäi 16 vuoden mittaiseksi. Arvonlisäverojen palautusten takaisinperintäjärjestelmä, josta nyt on luovuttu on suosinut Helsinkiä ja muita suuria kuntia pienten kustannuksella. negatiivisesta opintojen keskeyttämisestä. Monille seuduille viime vuodet ja vuosikymmenet ovat olleet eloonjäämistaistelua. s Matti Kupari pitää POHJALAISESSA PVO:n selvitystä tuulivoimasta täydellisenä toiveiden tyrmäyksenä. Satoja miljoonia euroja ei riitä jaeltavaksi lisämenoina sinne tänne. Niiden eteen on tehtävä entistäkin kovemmin työtä. Arvioinnin ja siihen perustuvan rahoituksen ja samalla palkitsemisen kohteena ovat koulutuksen järjestäjät (kunnat, kuntayhtymät tai yksityiset järjestäjät) eivät järjestäjien yksittäiset oppilaitokset tai vastaavat. Eihän se tähän astikaan ole ollut juuri muuta kuin ihanteellinen periaatekirjaus. Muita mittareita ovat tutkintojen läpäisyaste, joka mittaa, kuinka suuri osa opiskelijoista valmistuu lain mukaisessa määräajassa, opintojen keskeyttämisaste kertoo vuotuisesta ns. Ihan näin räikeästi suunnitelmissa asiaa ei sentään ilmaista. Jos kaikki onnistuu hyvin, niin tulevasta puheenjohtajasta tulee myös tulevan hallituksen pääministeri. Luku kuulostaa jopa epäuskottavan pieneltä. Puolueen puheenjohtajana Esko Aho joutui pahimpaan myrskynsilmään ja tuon ajan veroa hän joutuu edelleen maksamaan kannattajakunnan kypsyessä odottamaan verestä vetojuhlaa. Eikä ongelma koske vain Suomea, vaikka se meillä onkin polttava. Tämä vero oli keskustalle ankara. V. Muutamat kasvukeskukset ovat keränneet tulijoita, ja 90 prosenttia Suomen pinta-alasta on ollut menettäjien aluetta. S uomen Keskustan puheenjohtajakisassa ovat vahvat panokset. Tuloksellisuusrahoitus myönnetään koulutuksen järjestäjille "korvamerkitsemättömänä." Tuloksellisuusrahoituksen suuruus on järjestelmän sisäänajovaiheen ( n.3 v ) ajan noin 2,5 3,0 milj. Solariumia on yksi niiden aiheuttajista. Suomen ennätysvauhtia kasvaville kehittyneisyyseroille on myös historiallisia taustoja. S isäministeriö on valmistellut aluekehityslain uudistusta. Vanhasta muistista tulee eläkemiehenkin puheenjohtajakisailua seuratuksi. Samantyyppisestä, mutta paljon isommasta ongelmasta on kyse tupakoinnissakin. Mutta vaihtoehtojakaan ei silloin ollut. Elävä elämä on kulkenut vuosikaudet aivan toista rataa. Kauko Niinikoski Kirjoittaja on opetusneuvos Nivalasta. Vaaleissa 1995 tuli takkiin ja puolue suljettiin hallitusvallan ulkopuolelle. Väestömenetyksistä kärsivälle maakunnalle se tarkoittaa, että omatoimisuudesta ja uusista kehityshankkeista ei pidä luopua. Antisemitismi on äärimmäinen esimerkki ihmisten piintyneestä tavasta yleistää, ulottaa syyttely yksilöistä ryhmiin ja keksiä kollektiivisia syntipukkeja kaunoilleen. Totta tietysti on, etteivät soille kuokitut tilat tarjonneet kestäviä elämisenmahdollisuuksia. Myös mittareista ja niiden painoarvoista on vallinnut varsin suuri yksimielisyys. Samalla saa varmaankin muistuttaa, että antisemitististen ilmiöiden varmasti tehokkain lietsoja tänään on pääministeri Sharon itse. Muut Pohjoismaat ovat lähestulkoon samassa veneessä. Vaihdokseen sisältyy aina oma jännitteensä. Jos joku ei ohjeista piittaa, hän vaarantaa terveyttään turhamaisuuttaan ja tieten tahtoen. Kaksi muuta ovat Englanti ja Hollanti. Ehdotuksessani arviointikohteena on myös koulutuksen järjestäjän talous. Aluepolitiikan kohteeksi otetaan koko maa. Tehtäväni oli tehdä ehdotus toisen asteen ammatillisen peruskoulutuksen tuloksellisuusrahoitusmenetelmästä ja siinä käytettävistä mittareista. Asiaan on kiinnittänyt huomiota myös valtioneuvosto koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa KESU:ssa ja edellyttänyt, että ammatillisen peruskoulutuksen rahoitusta kehitetään enemmän tuloksellisuuteen kannustavaksi. On siis käymässä kuten on pitkään pelätty: aluepolitiikan idea uhkaa vesittyä lopullisesti. Pääkaupungin näkökulmasta muutos näyttää turhankin rajulta. Tuloksellisuusrahoitusjärjestelmän käytännön toteuttamisesta vastaa Opetushallitus. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Säteiltä suojaan s Ministeriö pitää solariumista aiheutuvia UVsäteilyn terveyshaittoja kiistattomina. Siinä luvataan myös köyhille alueille edelleen tukea peruspalveluiden turvaamiseen. Tämä olisi yritystenkin etu verrattuna siihen, että hillitön kilpailu tuo mukanaan kieroutuneet ilmiönsä. Virolaisen johdolla puolue kävi läpi yhteiskunnan suuren murroksen aiheuttaman vaikean kujanjuoksun 1960-luvun toisella puoliskolla ja 1970-luvulla. Useat koulutuksen järjestäjät ovat todenneet, että tuloksellisuusrahoitusmenetelmä mittareineen voi palvella myös koulutuksen järjestäjän oman arviointija mahdollisen palkitsemisjärjestelmän kehittämistä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan aikaisempi päätoimittaja. Ahon luopumispäätös 12 puheenjohtajavuoden jälkeen oli muodollisesti vapaaehtoinen. Pohjoismaiden neuvoston perustaman Nordregio-tutkimuslaitoksen raportti paljastaa, että työssä olevat muuttavat uusiin työpaikkoihin, mutta työttömät muuttajat jäävät yllättävän usein ilman työtä kasvukeskuksissakin. Noissa vaiheissa on mukana eläneen tuntua, kun niitä näin jälkikäteen mieleen palauttaa. Jos liikenevä tuki ohjataan vahvojen vahvistamiseen, nykyiselle vaurauden ja köyhyyden välisen kuilun kasvulle ei ole loppua näkyvissä. Opetushenkilöstön kelpoisuusaste sekä koulutuksen järjestäjän panostaminen henkilöstönsä osaamiseen ja sen uudistamiseen kertovat henkilöstön osaamistasosta ja sen kehittämisestä. Koko ilmiötä tämä ei tietenkään selitä. Sittemmin harjoitetun alueja maatalouspolitiikan ansiosta väestön keskittyminen kaupunkeihin alkoi meillä myöhemmin ja hitaammin kuin naapurimaissa. Polttopullon heittäjä ei ota huomioon, ettei paikallinen synagoga ole Sharonin omaisuutta eikä missään yhteydessä Israelin politiikkaan
Konserttiyleisö voi tutustua myös harmonikkanäyttelyyn. Totta kai tiheät harjoitukset, ja myös konsertin loppuosan pääteoksen vaativuus, ovat nostaneet tasoa. – Minusta kokonaisuus on tärkeä. Viime vuosina kansainvälisempään suuntaan kehittynyt Täydenkuun Tanssit on Suomen merkittävin nykytanssifestivaali. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Mutta temperamenttinen hän ei ole, vaan saksalainen kasvatus kulkee matkassa, ja lisäksi Regina on äärimmäisen uskonnollinen. Lopulta Kankaan piti kertoa, että ylimääräistä ei todellakaan tule. Sen sijaan itse esityspaikka, Vaasan jäähalli, ei saa nuorta sopraanoa lämpenemään. Retretin taideluolastossa leikkivät tulella nykytaiteilijat. Tärkeä rooli Simo Kangas pohtii, että aikanaan maakuntakuorolla oli tärkeä rooli keskipohjalaisessa musiikkielämässä. Venäjän ja Ranskan mestareita Retretissä. Naisilla on useampia ryhmiä samoin kuorot pääsevät esiintymään. Myös Malmstenin syntymän 100-vuotisjuhlaa muistetaan maestron suosikkikappaleilla. Siitä, oliko jäähalli oikea miljöö uutuusoopperalle, voidaan kuitenkin olla monta mieltä. Esa Heikkinen, Timo Alhanen ja Hannu Aario toteuttavat tulta, valoa ja veden heijastuksia hyödyntävän installaation Kalliosaliin. Viipurissa tehdyt soittopelit soivat vielä mukiinmenevästi. Sopraano Mari Palo luonnehtii oopperaa toimivaksi paketiksi, jossa romanttinen tarina on sekä kiehtova että hauska. Hän on toiminut ammattitanssijana Oulussa 20 vuotta, sillä hän oli perustamassa 1982 Oulun Tanssistudion Ryhmää, jossa hän toimi tanssija-koreografina ja toiminnanjohtajana. Yli-Maunula on valtion tanssitaidetoimikunnan puheenjohtaja kaudella 2001 – 2003. Oulun konservatorion tanssinopettajakoulutusta suunnittelemassa ja käynnistämässä hän oli -91. Myös säestäjät on kutsuttu mukaan eri kokoonpanoista, ja he ovat maakunnan lahjakkaita ammattimuusikoita. Lapuan taidemuseohanke etenee SYSMÄ (STT) Suomen harmonikkamuseo aloitti näyttelykautensa jälleen keskiviikkona. Taidekeskuksen näyttelyt Punkaharjulla avautuvat 30. Konsertti sujuu pääosin kerhon omin voimin ja kerhon osuutta on entisestä lisätty, yleisön pyynnöstä, kertoo puheenjohtaja Helge Järvenpää. Sen riveissä soittivat monet etevät muusikot, jotka olivat esikuvina nuoremmille sukupolville. Tuottaja huomauttaa, että väkeä mahtuu kyllä mukaan, vaikka Kuninkaan Sormuksen varsinaisia esityksiä on vain kaksi. – Vaikka henkilöt ovat fiktiivisiä, niin tapahtumapaikat ovat oikeita. – Olemme harjoitelleet kaksi kertaa kuussa, kun normaalisti harjoituksia on kerran kuussa tai joskus kolmen viikon välein. Harmonikoilla kevätkonsertti Lapin ja meren musiikkia HELSINKI (STT) Niin Ilja Repin ja Kasimir Malevitsh kuin Claude Monet ja Paul Cézanne ovat esillä Taidekeskus Retretin tämän kesän kahdessa klassikkonäyttelyssä, joista toinen esittelee Venäjän ja toinen Ranskan suuria maalaustaiteen mestareita. Venäjän taiteessa spiritualismi on ollut tuntuvammin läsnä kuin läntisessä taiteessa. Venäjän maalaustaidetta esitellään viideltä vuosisadalta. Rintaniemi sanoo aina olleensa kiinnostunut myös käyttöesineistä, ja koska hänen oli ajateltava elinkeinonsa turvaamista ja perheensä elättämistä, käyttöesineiden suunnittelu oli mukana kuvioissa alusta lähtien. Jalkapallofanitkin saattoivat ihailla idoleitaan, kun liigajoukkue Vaasan Palloseuran pelaajat taistelivat lavalla hakkapeliittoina. Romanttisen seikkailuoopperan teksti pohjautuu Sakari Topeliuksen Välskärin kertomuksiin ja tapahtumat sijoittuvat pääosin Vanhaan Vaasaan, Korsholman linnaan ja Isoonkyröön Penttilän taloon. Myös Sata-Häme Soi -tapahtumassa käydään. Parhaillaan hän harjoittelee Alpo Aaltokosken tanssiteosta Sahara, jonka ensiesitys on Oulussa 25.4. Niihin on tarjolla yhteensä noin 7 000 lippua. Palo iloitsee siitä, että on saanut tehdä oopperaa yhdessä toimivan ryhmän kanssa ja mikä parasta, säveltäjä on ollut koko ajan mukana. Dallapéllä oli iso vaikutus Suomen harmonikkaelämään. Hän kuitenkin toteaa, ettei taiteilijan ja yrittäjän elämän yhdistäminen ole koskaan ollut hänelle vaikeaa. Retretin näyttely esittelee yhden version Ivanovin pääteoksesta Jeesus näyttäytyy kansalle. Palkinto ojennettiin hänelle Lapuan Vanhassa Paukussa Pohjanmaan taidetoimikunnan järjestämän Uskalla!-kulttuuripäivän iltatilaisuudessa perjantaina. Taidetoimikunta on jakanut taidepalkinnon entisen Vaasan läänin alueella vuosittain vuodesta 1969 lähtien. Viitisensataa koululaista Vaasasta ja lähiympäristöstä sai tutustua tähän musiikkispektaakkeliin jo torstaina, jolloin oopperan kenraaliharjoitus vietiin läpi yhdellä keskeytyksellä. Näistä tunnelmista matkataan sitten kuoron kanssa Mozartin, Händellin ja Vivaldin teoksiin, Kangas sanoo poimineensa Mozarti Requemista ja Händellin Messiaasta koskettavimmat osat, joita Kangas nimittää helmiksi. Palo luonnehtii roolihahmoaan herttaiseksi ja syvästi uskonnolliseksi saksalaisneidoksi, joka oopperan edetessä kasvaa uskolliseksi aviovaimoksi. Ja Kangasta on syytä uskoa, sillä hän on tunnettu paitsi innostavana niin myös vaativana ja kriittisenä kuoronjohtajana. Ilkka Kuusisto on säveltänyt Kuninkaan Sormusta tosissaan, mutta ei ole unohtanut huumoria. Ranskalaisnäyttelynsä Retretti järjestää yhdessä Pariisin Petit Palais -museon kanssa. Reginan rooli on Palon mukaan hyvin laulettava kuten koko ooppera. Kuninkaan sormus kiehtoo Mari Palo laulaa Vaasan jäähallissa oopperassa Sopraano Mari Palo ja baritoni Jorma Falck laulavat Ilkka Kuusiston säveltämässä oopperassa. Tällä hetkellä hän saa elantonsa vuonna 1995 rekisteröidyn Amfora -tuotemerkkinsä kautta, käyttöja sisustusesineiden suunnittelusta ja valmistuksesta. Juhlavuotta juhlitaan kunnolla eikä tyydytä kaikkein vähimpään. Professori Irma Rewell toteaakin, että harvoin on tällaisia elämyksiä nuorisolle tarjolla. Yli-Maunula jatkaa tanssitaiteilijan uraansa ja hänellä on menossa toinen vuosi Taiteen keskustoimikunnan myöntämästä viisivuotisesta työskentelyapurahasta. – Nyt olemme harjoitelleet kaksi kertaa kuussa ja lisäksi väellä on ollut omia stemmaharjoituksia alueittain. Konsertin ohjelmisto on haluttu säilyttää kuulijoille yllätyksenä, mutta Lapin lumoa ja meren aaltojen loisketta palkeista revitetään. Kuva: Jyrki Tervo LAPUA (STT) Opetusministeriö on myöntänyt Lapuan kaupungille 200 000 euron valtionavustuksen taidemuseon rakentamiseen Vanhan Paukun Kulttuurikeskuksen alueella olevaan entiseen lataamoon, joka myöhemmin toimi pintakäsittelylaitoksena. Syykin selviää. Tämä näkyy ja kuuluu, kuoro on erittäin hyvässä kunnossa, Kangas iloitsee. – Muut saavat hoitaa jatkossa käytännön asiat ja me vain taiteilemme! Esityspaikan lisäksi myös oopperan esityskertoja on ihmetelty. Voin sanoa, että maakuntakuoro on tällä hetkellä tämän seudun parhaita kuoroja, antaa Kangas tunnustusta 46-jäseniselle kuorolleen. – Niin mikäs siinä, mieluummin teen kyllä pienemmässä ja akustisemmassa tilassa, enemmän kamarimusiikkimaisessa ympäristössä. Mutta ajat muuttuvat. Kokkolalainen kerho on myös saanut luvan pitää tilaisuutta yhtenä Suomen harmonikkaliiton 50vuotisjuhlavuoden tapahtumana. Tulevaisuudessa Rintaniemi toivoo Amforan toimivan eri valmistajien ja suunnittelijoiden tallina ja tarjoavan mahdollisuuden eri alojenkin taiteilijoiden työllistämiseen. Rintaniemi on rohkeasti ja tietoisesti hyödyntänyt suunnittelemiensa ja valmistamiensa, taiteellisesti korkealuokkaisten käyttöja sisustusesineiden markkinointia, unohtamatta kuitenkaan taiteellisuutta ja luovuutta. ”Näkijän Pallo” Päivi Rintaniemelle Taiteilija ja yrittäjä Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Kokkolanseudun harmonikkakerhon jokakeväinen odotettu kevätkonsertti pidetään Kokkolan Snellman-salissa viikon päästä sunnuntaina 21. Yli-Maunula JoJosta Täydenkuun Tansseihin LAPUA (KP) Keramiikkataiteilija Päivi Rintaniemi on saanut Pohjanmaan taidetoimikunnan myöntämän Näkijän Pallo -palkinnon. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 1,4 miljoonaa euroa. Taiteen maisterin paperit hän suoritti Helsingin taidekorkeakoulussa vuonna 1987. Solisteja Kuninkaan Sormuksessa on kaikkiaan kolmisenkymmentä, mikä tekee siitä suuroopperan. Näkijän Pallo on taiteilija Tuula Ylivinkan suunnittelema ja valmistama puinen pienoisveistos. Kokoelman pääosa on akateemikko Sam Vannin tuotantoa, mutta joukossa on myös Eero Nelimarkan, Veikko Vionojan ja Aimo Kanervan töitä. Opettamisen ohessa hän valmistui myös taidepedagogiksi. Sysmässä esitellään tänä vuonna oman soitinkokoelman lisäksi Dallapé-yhtyeen historiaa. päivänä. Taidemuseon luonnospiirustukset on laatinut Juha Leiviskä Helsingistä. 1959 syntynyt Pirjo Yli-Maunula on Jojon perustaja. Näyttelyn teeman muodostaa Jeesuksen tarina. Ihmisiä kiinnostavat historialliset tarinat, hän tuumii ensi-illan kynnyksellä. Rooleissa nähdään sopraano Mari Palon lisäksi, tenori Hannu Jurmu, sopraano Anitta Ranta, mezzosopraano Raija Regnell, baritoni Jorma Falk, tenori Ville Salonen, mezzosopraano Wivan Fagerudd, sopraano Rebekka Suninen ja mezzosopraano Katja Gubanova. Hän on toiminut sen taiteellisena johtajana alusta eli vuodesta 1998 lähtien. Lisäksi hän työstää myös reliefejä ja suurikokoisia taideteoksia. Silloin käydään läpi suosittu sota-ajan ohjelmisto. Tänä aikana on tuotettu kaikkiaan 75 produktiota, joista peräti seitsemän on kantaesityksiä. Vanhoilla ennen sotaa valmistetuilla hanureilla repäistään vanhoja valsseja. Taidemuseohankkeen taustalla on varatuomari Pauli Laurilan noin 60 teoksen taidelahjoitus. Näyttely on nimeltään Visions de la nature – luonnon näyt, ja se koostuu 1800-luvun jälkipuoliskon ja 1900-luvun taiteilijoiden teoksista. Kuva: Arkisto/Tiina Ruotsala PYHÄJÄRVI (KP) Tanssitaiteilija ja koreografi, JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen taiteellinen johtaja Pirjo Yli-Maunula on valittu Täydenkuun Tanssien taiteelliseksi johtajaksi kesästä 2003 alkaen. Näyttely sisältää lukuisia Petit Palais’n helmiä ja maalaukset on jaettu neljään teemaan: Matka Italiaan, Luonto sielun peilinä, Luonto ilmenemismuodoissaan ja Valo. Tiedossa koskettava konsertti Maakuntakuoro juhlii 50-vuotistaivaltaan Maakuntakuoron johtaja Simo kangas lupaa, että luvissa on tasokas juhlakonsertti. Oopperatoiminnan käytännön toteutus Vaasassa siirtyy tämän jälkeen Vaasan Oopperasäätiölle, jonka perustajajäseniä ovat Vaasan Ooppera, Vaasan kaupunki ja Vuorio-säätiö. Yhdistys on toiminut 46 vuotta ja se on alueoopperoista Tampereen jälkeen toiseksi vanhin. Seinäjokelainen Päivi Rintaniemi on luonut uransa Pohjanmaalta käsin. Harmonikkakerhossa on jäseniä yli viisikymmentä, konsertissa kokoontuu kolmisenkymmentä harmonikan taitajaa lavalle. Uutta on sitten itse juhlaa varten valmistettu Vivaldin Gloria, joka on konsertin pääteos. Varhaisin teoksista on 1500-luvun alusta ja tuorein 1990-luvulta. Tänä vuonna palkinto päätettiin antaa Päivi Rintaniemelle, joka on menestyksekkäästi kyennyt yhdistämään taiteellisen luovuuden innovatiivisiin markkinointikeinoihin. Venäläisistä 1800-luvun mestareista esimerkiksi Aleksei Jegorov ja Aleksandr Ivanov maalasivat lähes yksinomaan uskontoaiheisia teoksia. – Vihdoinkin toiveeni on toteutunut, iloitsee Vaasan oopperatoiminnassa alusta lähtien mukana ollut Rewell. Esimerkiksi Vetelissä väki ei tahtonut jättää kirkkoa, vaan olisi halunnut kuunnelle enemmän. JoJon taiteelliseksi johtajaksi valittiin vuoden määräajaksi 1.8.2002 alkaen oululainen freelance-tanssija ja koreografi Maria Littow. McAlester johtaa vielä ensi kesän 11. Dallapé harmonikkamuseossa Tiina Ruotsala (KP) Maakuntakuoroa lähes 20 vuotta johtanut Simo Kangas vaikuttaa todella innostuneelta kertoessaan Ylivieskassa sunnuntaina kuultavan kuoron 50-vuotisjuhlakonsertin ohjelmasta. Kangas sanoo, että valitettavasti kerran kuussa harjoittelevalta kuorolta ei voi odottaa liikoja, sillä osa kuorolaisista ei ole nuotinlukutaitoisia ja heidän harjoittelunsa tahtoo jäädä näihin kuukausitapaamisiin. Yli-Maunula seuraa tehtävässä Katarina McAlesteria, joka teki sopimuksen ylimääräisestä vuodesta kolmivuotisen kautensa päälle. toukokuuta ja ovat avoinna 25:nteen elokuuta saakka. Pohjoinen Tanssi Foorumin puheenjohtajana hän on toiminut viime vuodesta alkaen. Orkesteri järjesti harmonikkakilpailuja sekä julkaisi nuottivihkoja ja levyjä. Itse konsertti on läpileikkaus kuoron taipaleelta. Oopperan libretto on Esko Elstelän, musiikinjohto Hannu Norjasen sekä ohjaus Ilkka Bäckmanin. Viimeiseksi kuultava teos jää yleensä kuulijalle soimaan, ja antaa hänelle sen tietyn tunnelman, jonka vallassa poistuu konsertissa. Vireästi toimiva harmonikkakerho valmistautuu jo Sysmän harmonikkamuseon konserttiin, joka pidetään toukokuun 18. Retretissä nähtävät venäläisteokset kuuluvat Pietarissa sijaitsevan Venäläisen museon kokoelmiin, joissa on toista miljoonaa taideteosta ja -esinettä. Se kokosi musiikin harrastajat yhteen, ja antoi mahdollisuuden lahjakkaille laulajille päästä esittämään sellaisia teoksia, joita pienessä pitäjäkuorossa ei ollut mahdollista laulaa. Muita kesän nykytaiteilijoita ovat muun muassa Seppo Suomensyrjä esineteoksineen sekä hollantilaissyntyinen Johan Verkerk suurine tilateoksineen. Päivi Rintaniemen mukaan vahva taiteellinen koulutus antaa pohjan ammattitaidolle, muttei useinkaan sille, miten oma elinkeino rakennetaan. – Ei todellakaan, huumoria on ja paljon – ja romantiikkaa, Palo naurahtaa. Seppo Rautio johtaa tuttuun tapaansa, alkeisryhmää johtaa Mervi Kyllönen. Oulun läänin tanssitaiteen ohjaavana läänintaiteilijana YliMaunula toimi 1990 – 91. Hän pyrkii ottamaan huomioon myös taloudellisia ja yrityksellisiä näkökantoja, toisaalta tekeminen ja luovuus ovat hänelle tärkeitä. Nähdäänhän tämä suurtöinen spektaakkeli vain kaksi kertaa. Alkuosan muodostavatkin lähinnä keskipohjalaissäveltäjien Viljami Niittykosken, Konsta Jylhän ja Eero Erkkilän pienimuotoisista hengellisistä sävellyksistä, jotka ovat aina kuuluneet kuoron ohjelmistoon. Kankaan mukaan Gloriassa solistiosuudet ovat vaikeita. Itse juhlavastaanotto alkaa klo 15.30 Ylivieskan seurakuntatalolla. Se tarkoittaa Lapin tangoa, Saariston Sirkkaa ja Tähtiä meren yllä. Jäähallin peitetylle jäälle pystytetyllä lavalla nähtiin kaikkiaan runsaat 130 esiintyjää. Konsertti päättyy Händellin Messiaan osaan, ja se on Kankaan mielestä niin vaikuttava teos, että tunnelma vesittyisi, jos sen päälle vielä esitettäisiin jotain muuta. Solisteista vain Ponkala on kuoron jäsen. Myös nappulat esittävät pari numeroa arvatenkin suuren suosion saavuttaen. Rintaniemi päätti tehdä vaikean ja rankan päätöksen luopua säännöllisestä toimeentulostaan opettajana ja kokeilla omia siipiään yrittäjänä. Kaupungin tämän vuoden talousarvioon on varattu suunnittelumääräraha, mutta rakentamisen edellytyksenä on myös ulkopuolisen rahoituksen löytyminen. Taso ei ole vain kuoronjohtajan arveluja, sillä maakuntakuoron pari konserttia, ensin Kälviällä ja sitten Vetelissä, ovat viestittäneet samaa tunnetta. festivaalin heinäja elokuun vaihteessa. 2002 11 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Tiina Ruotsala VAASA (KP/STT) Säveltäjä Ilkka Kuusistolta Vaasan palon 150-vuotismuistovuotta juhlistamaan tilattu suurooppera Kuninkaan Sormus sai kantaesityksensä Vaasan jääurheilukeskuksessa perjantaina. Uskonnollisilla teemoilla oli suuri yhteiskunnallinen merkitys erityisesti 1800-luvun realismin aikana, mutta myös venäläisen modernismin alkuvaiheessa. Rintaniemen suunnittelemia esineitä ja taideteoksia on ollut esillä ympäri maailmaa erittäin tasokkaissa näyttelyissä. Vaasan Oopperan, Vaasan kaupunginteatterin ja Vaasan kaupunginorkesterin yhteistyön on tuottanut professori Irma Rewell. – Kyllä Ilkka Kuusisto osaa säveltää laulajille, niin sanat kuin musiikki sopivat yhteen. Rintaniemi opetti tuotesuunnittelua Jurvan käsija taideteollisuusoppilaitoksessa yhdeksän vuoden ajan. Viimeinen produktio Kuninkaan Sormus jää historiaan Vaasan Oopperan viimeisenä produktiona. On tainnut johtajan innostus tarttua kuorolaisiinkin, sillä juhlakonserttia valmistellut maakuntakuoro on kovassa iskussa. Solisteina kuullaan Verna Ponkalaa sekä Marianne Tunkkaria ja Kristiina Saloa. Mari Palo on oopperan Regina von Emmeritz. Juhlasta kuorolaiset kiirehtivät viimeisiin harjoituksiin ja konsertti kuullaan Ylivieskan kirkossa iltaseitsemältä. Avajaiskappaleen saa yleisö kuultuaan arvata, mikä se onkaan nimeltään. Parhaimmillaan hänellä oli neljä kuoroa johdettavana, ja aikaa ei yksinkertaisesti ollut riittävästi. huhtikuuta. Kangas ottaa tason laskusta syytä myös omalle kontolleen
Halvan trendivaatteen elinikä on vain muutamia kuukausia. Raitamuodissa täytyykin löytää oikea suunta, jotta ne imartelevat käyttäjäänsä parhaiten. Ketjun suomalainen yhteistyökumppani on Stockmann, joka sai solmittua franchising-sopimuksen espanjalaisen Inditex-yhtiön kanssa. Epäsymmetrinen raita, tai joukko eri levyisiä raitoja ovat usein suopeampia kuin säännöllinen horisontaalinen tasaraita. Näyteikkunat ovat trendien tulkintoja, joita ohikulkijat tulkitsevat. Trendikäs on muita edellä Kun raita on nyt trenditietoisen virkamerkkinä, mitä trendi oikeastaan tarkoittaa. Ja se on kotimaiselta muotijournalismilta paljon. Kaikilla raita ei ole parhaimmillaan lähellä kasvoja. Suomessa kirpputorija vaatekeräysten ohella kierrätysvaihtoehdot ovat mekaaninen kierrätys ja tekstiilijätteen poltto. Tänä keväänä raidasta on tehty trendi, joka läpikäy vaatteet ja asusteet joko tyylikkään kaksivärisenä tai iloisen kirjavana. Raita onkin ollut kuosimaailman perenna, klassikon omainen monivuotinen kestosuosikki. Trendeillä on aina tekijänsä, ne eivät synny itsestään. Pääasiallinen uusiokäyttömateriaali on villa, johon lisätään sidosaineeksi akryyliä kestoominaisuuksien paranemiseksi. Neulekoneen keksiminen helpotti raidan syntyä. Jos hiukset kuitenkin nyt ovat kiillottomat, katkeilevat ja karheat, mitkään hoitomenetelmät eivät enää pysyvästi korjaa näitä hiuksen rakenteen vaurioita. Myös sulatusta on kokeiltu. Praton lumput palaavat kotiin Westerlund suunnittelee tuottavansa kierrätysmateriaalista valmistettua lankaa kankaaksi ja neulokseksi. Jonkun on aina sisäänajettava uudet ajatukset, ennen kuin valtavirta hyväksyy ne. Hiuspohjan terveyden perusta on puhtaus. 2002 s KESKIPOHJANMAA 12 Muoti Ilmiö Niukkaa pukeutumistyyliä korostetaan keväthiuksissa romanttisilla yksityiskohdilla, kuten kangaskukilla ja helmikoruilla 1960 ja -1970-lukuja muistellen. Sonia Rykiel on toistanut vuosikausia erivärisiä ja suuntaisia raitoja neulosmekoissaan. Se saattaa tarkoittaa farkun likaista pesua, niittikoristelua, tiettyä kuosia tai väriä. Ne ketjuuntuvat ja muuttuvat, ottavat uutta informaatiota kärsimättä siitä, synnyttäen uutta. s s s Kotimaan muotipiirit ovat pienet, ulkomaanreportaasit muutaman messuja reissaavan toimittajan varassa. On maita, missä pukeutuminen on kulttuuria, muoti taidetta ja kirjoittelu kriittistä tai muuten uutta ammentavaa. Yhtiön parisataa suunnittelijaa takaavat sen, että myyntiin tulee noin 10 000 uutta tuotetta vuosittain. Se pyörii mainostoimistojen, elektroniikkaja muoviteollisuuden, taiteilijoiden ja erilaisten luovaa työtä tekevien pöydillä. Minä teen omia nojatuolimatkoja showroomien backstageille salamavalojen räiskeeseen ja kirjoittelen korulauseita siihen suuntaan mihin muodin mekasta milloinkin kuuluu kumartaa. Kaupat täyttävät hyllyjään muutaman viikon välein säilyttääkseen kuluttajien mielenkiinnon. Vaatesuunnittelija Miia Westerlund löysi oman vihreän peukalonsa. Samat asiat saisi kerättyä seuraamalla aikaansa, matkustelemalla ja lukemalla eri alojen lehtiä, mutta harvalla on tähän aikaa, kertoo jo talven 2003–2004 muotia työstävä Pulkkanen. Raidan viehättävyys perustuu yksinkertaisuuteen ja helppouteen. Zara tunnetaan nopeudesta ja valtavasta tuotemäärästä. Tästä syttyi yhteinen idealamppu kansallispukuvalmistaja Vuorelman Tee se itse -kansallispukupaketteihin: ”Savon alueen puvulle on tunnusomaista neonvärit punainen ja keltainen ja erityispiirteenä heijastinraita vain vasemmassa hihassa”. Vuodesta 1967 toiminut ranskalainen Promostyl on vanhin trendejä ennustava yritys. Hiukset voi sitoa myös jännittävästi etnotyyliin leteille ja punoksille. Sana on omittu muotiin kuvaamaan sen vaihteluja. Jatkuvaa tarkkailua suoritetaan mantereelta toiselle, mutta omaksuminen on hidasta. Westerlund kävi tutustumassa Italiassa Praton alueella sijaitsevaan tekstiilijätettä uusiokäyttöön valmistavaan tehtaaseen. Jos aikoo olla trendikäs, täytyy olla nopea: kun trendi kulkee jo valtavirran mukana, se on jo loppusuoralla. Toivon vaatteiden elävät useamman sesongin, ja päättävät elinkaarensa takaisin Pratoon, pohtii Westerlund. Nykyisin ennusteita käyttävät yritykset, joiden toiminta ja tuotteet tähtäävät tulevaisuuteen. Se takaa turvallisen tuotteen, jossa haitalliset aineet eivät ylitä tarkkoja raja-arvoja. Tampereen teknillisen korkeakoulun tutkija Päivi Talvenmaan teos Tekstiilit ja ympäristö syntyi tekstiiliteollisuuden ja kaupan pyynnöstä. Raitamuoti kuiskii kuosien paluusta Anne Korkala Laura Nissinen, kuvat Kahden väriraidan vuorottelu trikoopaidassa synnytti 1960-luvulla lähes kulttuurivallankumouksen. Kokonaisuus kevenee, jos laittaa kasvojen ja raitapaidan väliin kaulakorun tai huivin. Sitä pidetään muotialalla kovana tahtina, koska tavallinen uusiutumistahti on kahdesta neljään. – Odotan mielenkiinnolla, mitä sinä saat omasta näkökulmastasi toimittajana yhdisteltyä tämän keskustelun aineksista. – Trendien synty on evoluutiomaista. s s s Juttujani varten metsästän mielenkiintoisia ihmisiä. Luulen hänen tarkoittaneen uuden luomista, innovaatiota. Karinen puhuu käyttömuodista, jolla olisi myös käyttöikää vastaava laatu ja hoitoominaisuudet. Nämä alkuaan sporttiset ideat leviävät katupukeutumiseen ja sisustukseen. Siellä lumput lajitellaan värin ja materiaalin mukaan, niistä poistetaan vetoketjut ja muovi ja metalliosat. Suunta johon nyt katsotaan vakavasti, on Venäjä, paljastaa Väänänen. – Pitkän mustan ja yksivärisen kuviottoman ajan jälkeen nyt opetellaan värien ja kuosien käyttöä. Saimme muutamat hyvät naurutkin aikaiseksi. Jotenkin trendikeskustelu rönsyili kansallispukunäyttelyyn ja ajatukseen suomalaisen perussuosikin tuulipuvun hyväksymisestä osaksi näyttelyä. Marimekon ainutlaatuinen tyyli, tasaraidat ja unikot noteerattiin Promostylissäkin 1960-luvulla. Toiset ottavat kaiken käyttöön heti, hitaammat ensin varmistavat valtatrendit, kertoo Pulkkanen. Kevyen leveät raitahousut tai kesämekko tuovat itämaista tunnelmaa kotikadulle. Ralph Laurenin suunnittelun ja raitojen ydin on USA:n lippu. Trendien syntyyn voivat vaikuttaa taidemaailman tapahtumat ja ihmiset, maailman tilanne, sodat ja elokuvat. Liikkuvilla ja luonnollisilla hiuksilla voi samanaikaisesti peittää ja paljastaa. Ehkäpä kirjoitan muotivitsikirjan viihdyttääkseni edes itseäni. Sileälinjainen kampaus saa pehmeän ja naisellisen ilmeen, kun otsahiuksiin leikataan pitsipykälää ja osa latvoista viimeistellään kevyen ilmavaksi, läpikuultavaksi harsoksi. Vaikka kokoelma olisi selkeästi saanut vaikutteita lähinnä roskalavalta, keksitään näppärä kiertoilmaus raikkaasta ideasta. Sport & Street käsittelee pukeutumista, logoja ja materiaaleja. Usein leventävä raita on rinnan kohdalla, jolloin vyötärö näyttää kapeammalta. – Trendi on kehityssuunta, joko nouseva tai laskeva. Trendien suunnat ovat paljon viitteellisemmät ja trendejä on päällekkäin. Kotihoidosta suurin rasite Harvan mieleen kuitenkin juolahtaa, että kaksi kolmasosa vaatteen ympäristökuormituksesta syntyy kotihoidosta. Mitä karkeammalta hiukset tuntuvat sitä enemmän ne tarvitsevat rasvamaisia hoitoaineita. Ulkomaalaisilla kollegoilla on teippi suun edessä. Kiillottomat ja lentävät hiukset hoituvat parhaiten kosteuttavien ja pinnoittavien hoitoaineiden avulla . Tähän ryhmään kuuluu etenkin paljon taiteilijoita, kertoo Suomen Promostyl-agentti Riitta Pulkkanen. Tuotantoportaassa kemikaalit, värjäykset ja viimeistelyt, pölyja meluongelmat sekä leikkuujäte kasaavat kuormaa. Promostylin sielu ja perustaja, Sébastien de Diesbach, on esimerkki siitä, etteivät muoti ja trendit ole ikään sidottuja. Alunperin uusiokangasta valmistettiin, koska se oli edullista. He vain toteuttavat itseään omista individualistisista lähtökohdista. Tutkijat ovat kuitenkin hereillä. Puuvilla on maailman tuotetuin luonnonkuitu. Villa, jota voi puhdistaa tuulettamalla, on ihanteellinen hoidettava. – Odotan kiinnostuneena, kuinka paljon muotimaailma ottaa tulevaisuudessa vaikutteita idästä. Leveämpää liituraitaa näkee erityisesti jakkupuvuissa. Väänänen mainitsee myös Issey Miyaken, joka työstää raitamaista jälkeä prässäämällä ja pliseeraamalla kangasta. Raitakuosiin on helppo yhdistää muita värejä, etenkin raidallisia asusteita, laukku, kengät tai nostalginen raidallinen patellavyö. Tässä Serpentiinin versiossa raitakuosin kaveriksi on yhdistetty värikästä kukkaisuutta. Pratossa lumppujen keräys ja lajittelu on kehitetty vuosisatojen kuluessa pitkälle ja osaaminen kannattaa hyödyntää. Muodin kiertokulussa ähkyjä ja äkkikuolemia Anne Korkala Muodin kiihkeässä kiertokulussa vaatteen käyttöikä lyhenee. Kuva: Kengät Celeste, 205 e, sukkahousut Sokos 13,29 e Peitä tai näytä. Etenkin nuoret kuluttajat tuntuvat olevan pyörällä päästään. Tiedon saaminen tekstiilien koko tuotantoketjusta on vielä puutteellista. Hiuksen pinnan saa tilapäisesti näyttämään kiiltävämmältä, kunhan käyttää miedosti peseviä sampoita, kosteuttavia hoitoaineita sekä pintaa silottavia muotoilutuotteita. Yksinkertainen ja helppo raita on nyt jälleen trendikäs. Heitä kannustetaan kuluttamaan, mutta huoli ympäristöstä painaa. Toki asioita on jo mietitty meilläkin – paperilla. Sillä on konttoreita kaikissa muodin metropoleissa. Varasto uusiutuu 12–15 kertaa vuodessa. Ihmiset miettivät, mitä he pukevat päälleen ja missä vaate on valmistettu. International Herald Tribunen Susy Menkes on yksi harvoista toimittajista, jonka sanat voivat todella tiputtaa suunnittelijan palliltaan. Muodintutkija Ana Väänäsen mukaan raidan tulo kertoo kuosien paluusta. Dafecor Oy Turengissa valmistaa tekstiilijätteestä imetyspyyhkeitä. Ympäristöasioita ei silloin vielä mietitty. Alennusmyyntien alkaessa uutuustuotteen alamäki on jo pitkällä. On järkevämpää pestä useammin miedosti puhdistavalla sampoolla kuin harvemmin tehokkaasti puhdistavalla sampoolla. Muotihan on täynnä ylisanoja ja kummallisia ideoita. Kaikki edelläkävijät eivät edes ajattele olevansa trendikkäitä. Ei pelkästä raidasta. Tähtilippu neulepaidassa on kevään raitatrendin vahva ilmentymä. Minua harmittaa vain se, etten ole itse keksinyt tuota. Vastaavasti esimerkiksi polyesterin raaka-ainetta syntyy öljynjalostuksen sivutuotteena. Onneksi meillä on Jaakko Selin. – Vaikka mahdollisuudet on tutkittu, kaatuu kierrätys toistaiseksi taloudellisiin takaiskuihin. Suurimmat ympäristöhaitat ovat lannoite ja torjunta-aineet sekä keinokastelu, joka vaatii valtavasti vettä. Joutsenmerkkiä ei täällä ole saanut kukaan, sen kriteerit ovat tekstiiliteollisuudelle liian vaativia. Raitahuivi tai vyö somistaa kivasti yksiväristä kokonaisuutta. Lauantaina 13.4. – Malliston muoto ja värit eivät huoju muodin mukana. Keväthiuksetkin kannattaa siis pestä aina, kun hiuspohjaan on kertynyt talia, sillä tali on hyvä kasvualusta useimmille mikrobeille. Hillitty, villi ja sekoileva Raita voi olla yhtä aikaa tyylikäs ja hillitty, villi ja sähäkän sekoileva. Klassiset Tizian-sävyt korostavat kevyesti päivettynyttä kevätihoa. Mielikuvitus vie raitaa ja trendiä eteenpäin. Tuotteet on suunniteltu kestämään vain muutama pesukerta, jotta voidaan hankkia uusi vaate. – Kestävä kehitys, tuoteturvallisuus ja vähäiset päästöt ovat tulevaisuuden arvoja ja yritysten kilpailutekijöitä. – Toivottavasti toimittajan hyvät hetket välittyvät edes joskus lukijalle, totesi Väänänen haastattelun lopuksi. Ketju tarjoaa pari kertaa viikossa uutuuksia. Yksi kesän muodin teemoista on regatta. Marc Jacobsin ja Marnin viime kesän karkkivärit ja raidat näkyvät nyt muidenkin valmistajien mallistoissa. Välillä kohtaan oikeita helmiä. Tasaraitapaidasta tuli farkkujen ohella vaate, joka kävi kaikille sukupuoleen tai ikään katsomatta. Annika Rimala suunnitteli 1960-luvulla Marimekolle Tasaraitapaidan, joka on päässyt postimerkkiin suomalaisen muotoilun taidonnäytteenä. Raidan jälkeen tulevat ruutu, pilkku, kukka ja lopulta amebamaiset luonnonaiheet. – Myös kauppa reagoi trendeihin erilailla. Näin heitetään hukkaan valtavasti hyvää panosta. Kirpputorit aarreaittoja Huomio suunnataan myös muotitaloihin, vaikka yhtä lailla ideat saattavat tulla kaduilta tai kirpputoreilta. Eikö muotitoimittajakin voi olla hivenen kriittinen tai edes luova. Talvenmaa oikaisee yleisiä harhaluuloja luonnonkuitujen ekologisuudesta, mutta ei aseta materiaaleja paremmuusjärjestykseen. Saman ajan muotiin vaikutti vahvasti myös mustavalkoinen ja graafinen Op-taide, jolla haluttiin vaikuttaa havaintokykyyn ja kontrasteihin. Merimieshenkiset raidat olivat uima-asujen ornamentteina jo 1900-luvun alussa. Talvenmaa toivoisi, että tekstiilit olisivat tarpeeksi korkealuokkaisia kestämään riittävän pesun. Raitaa on tarjolla myös kengissä, huiveissa, vöissä ja muissa asusteissa. – Kirjat helpottavat suunnittelijan työtä ja herättävät mielikuvia, niitä ei ole tarkoitettu kopioitaviksi. Samalla kulutetaan maapallon uusiutumattomia luonnonvaroja. Alun perin trendikirjat kasattiin helpottamaan muotitoimittajien työtä. Perustana puhtaus Hiuksen pysyviä rakennevaurioita voi parhaiten välttää pysymällä kohtuudessa kemiallisten käsittelyiden käyttötiheydessä: värjäykset enintään neljän-viiden viikon välein ja permanentti enintään kolmen kuukauden välein. J.P Gaultierin tavaramerkkinä on kaksivärinen, yleensä sinivalkoraidallinen paita. Raita kulkee mukana myös housun sivussa, hihansuussa tai kauluksessa. Myös kuivan hiuspohjan omaavien kannattaa pestä hiuksiaan vähintään kerran viikossa. Hänen on kirjoituksillaan tituleerattu tekevän jopa kulttuurihistoriaa. Minne vaan. Väänäsen mukaan 1920-luvulla alkanut laivamatkailu Atlantin yli aloitti tavallaan lifestyleajattelun. Keväthiuksissa luonnollista kiiltoa Nopeudesta tunnettu Zara avasi liikkeen Suomessa Espanjalainen vaateketju Zara on avannut ensimmäisen suomalaisen myymälänsä Helsingin Aleksanterinkadulle. Merimiestyyliin kuuluvat kevään kipparintakit ja raitaneuleet. – Trenditoimistot etsivät yksilöllisiä edelläkävijöitä ja suodattavat heidän ideansa trendeiksi. Sitten vaatteet revitään ja rouhitaan flokiksi. Vaatteen virallisista ympäristömerkeistä vain EU:n ympäristömerkin kriteeri kattaa koko tuotteen elinkaaren. Kesä tuo raitatopit, housupuvut ja jakut kipparinapeilla, raitanauhasomisteilla ja klubimerkeillä koristeltuna. On syntynyt kelvoton käyttövaate, joka on täysin ehjä, mutta kelpaa nihkeästi kuluttajalle. Kiinnostus tekstiilien ympäristövaikutuksista ja kuluttajaturvallisuudesta on kasvanut. Hameen poikki vinosti kulkeva raita antaa vauhdikkaan kuvan käyttäjästään. Suurissa tekstiilin valmistajamaissa Euroopassa kierrätys on paljon pidemmällä. Kokonaismäärät ovat pieniä, eivätkä ympäristöviranomaiset ole kovin kiinnostuneita sen kierrättämisestä, toteaa Talvenmaan tutkimuksessaan. Ennen tekstiilejä kierrätettiin raaka-aineen hinnan takia: isosta takista syntyi takki pienelle ihmiselle. Liikkuvilla ja luonnollisilla hiuksilla voi samanaikaisesti peittää ja paljastaa. Minun ei tarvitse tyytyä kommentoimaan, vaan voin myös luoda – ja luominen sisältää myös vahvaa kritiikkiä. Tulevaisuudessa firmat, joilla on tutut ja lähellä olevat kasvot koetaan turvallisiksi. Kun hiukset tuntuvat karkeilta tai selviävät huonosti pesun jälkeen, tarvitaan hoitoainetta. Myönnän, että joskus sanojen pyörittely ja uuden näkökulman keksiminen samoille asioille on kovaa työtä. Itävaltalainen Ökö-tex merkki myönnetään vain vuodeksi kerrallaan. Kuva: Mekko Muotiputiikki Inga/Serpentiini, 105,50 e, kengät Celeste, 275 e Nojatuolimatkoja pitkin piennarta Minä en liiku muodin metropoleissa, tai tappele sisäänpääsystä muotiviikoille näkemään edes vilaukselta Chloén tai Dolge & Gabbanan mallistojen puhutuimmat uutuudet. Pitkistä kuljetuksista aiheutuu energiaja ilmapäästöhaittoja. Nykyään Promostyliltä tulee vuosittain 11 erilaista trendikirjaa. Jenkkimuoti jälkijunassa Influence Style & Design-kirja sisältää trendien perustat ja käsittelee ilmiöiden ja asioiden syntyä. Zaralla on noin 500 myymälää kolmella mantereella. – Enää ei voi puhua yhdenlaisesta vaatteen elinkaaresta, toteaa Tekstiilija vaatetusteollisuusliiton puheenjohtaja, Finn Karelia Virke Oy:n toimitusjohtaja Jussi Karinen. Loput istuvat toimituksissa lueskellen lehdistötiedotteita ja painavat lehteen sesongin mantrat toistaen toinen tosiaan. Raitatrendi-juttuani varten haastattelin muodintutkija Ana Väänästä. PIKE & TOMI. Mielenkiintoista nähdä, kuinka mustalla kaudella syntyneet nuoret suunnittelijat käsittelevät raitaa estottomammin. Amerikan ja Euroopan muodin aikaero on hämmästyttävän pitkä: jenkit tulevat kolme vuotta jälkijunassa. Tasaraitapaita postimerkkiin Myös muotisuunnittelijoista löytyy raidalla uraansa uurtavia. Nykyinen lifestyle-ajattelu tuottaa trenditoimistoillekin päänvaivaa. Tästä valmistetaan muun muassa tweed-tyyppistä lankaa, paloturvahuopia ja öljynimetysmattoja sekä täytemateriaaleja. Markku Koski kirjoitti Journalisti-lehdessä muotitoimittajan olevan kuin pellon pientareella ilmoja harvakseltaan, aina samoin sanoin kommentoiva isäntä. Kulutusta ja kierrätystä Tulevaisuudessa vaate kulutettaisiin loppuun ja kierrätys tai jatkojalostus olisi tarkkaan mietitty. Etenkin moniväriseen raitaan on helppo yhdistää muita värejä. Kangasmessuilla hänelle esiteltiin uusiokankaita, joka oli alku Westerlundin Design huominen-vaatemallistolle. Raita on arvaamaton: suunta muuttuu, kun se kohtaa toisen raidan. Kiiltävät ja rakenteeltaan ehjät hiukset ovat taas arvossaan. Karkkiväriset raidat on varattu kesään. Globalisoituminen tuo painetta pienille vaatefirmoille, mutta syntyy myös mahdollisuus valita. Matkalle varustauduttiin mukaviin ja merellisiin vaatteisiin, joissa raita oli vahva ja esteettinen koriste elementti. Kiharapilvikampaus leijailee keveänä kasvojen ympärillä hiusten latvojen ollessa vaaleampia kuin tyvihiukset. Farkut voi viedä vaihdossa ja gore-tex kalvot kerätään talteen
– Sama ongelma on useammalla muullakin maaraportilla, mutta Suomen pitäisi näyttää eturivin metsätalousmaana esimerkkiä. Järjestö julkaisi perjantaina analyysin metsäluonnon monimuotoisuuden toteutumisesta, eikä selvityksessä juuri kiitoksia jaella. Valtio kerää rakentamisesta tuloja yhteisöveroa. Työryhmän mielestä vuokra-asuntojen määrä olisi lisättävissä jo käytettävissä olevilla keinoilla. Hallitusneuvos Lauri Tarastin vetämä työryhmä korostaa mietinnössään, että kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon edellytys on kohtuuhintaisten tonttien tarjonta. Parasta kuitenkin kokeilla ensin! Aine levitetään isolla varsiharjalla seinään mieluiten kesähelteellä, kostutetaan puutarhaletkulla sumuttamalla jotta se vaikuttaisi kauemmin, ja jonkun ajan muhittuaan raapataan pois käsikaapimella. myydään tontista 2000 m 2 määräala Hp. keväistä rysäpyyntiä. Jos tulos tyydyttää, annetaan olla sillä tavoin. Toimitilarakentamisessa näin ei ole. Jäljelle jää vain äärettömän työläs ratkaisu: käsiraapalla kaapiminen ja kemiallinen poisto. maaraporttia, joka on paraikaa esillä Rion biodiversiteettisopimuksen 10-vuotiskokouksessa Alankomaiden Haagissa. Huom! mahd. Työryhmän mielestä myös tietoa vuokramarkkinoista pitäisi saada nykyistä jouhevammin. Ministeriön olisi myös kiireesti saatettava voimaan esitys vaellussiian verkkopyydysten harventamisesta. Hänet yllätti ovella vastaanottokomitea Heurekan johtajan Per-Edvin Perssonin johdolla. arvonlisäverot, varallisuusverot, työntekijöiden tuloverot, sosiaaliturvamaksut, yhteisöverot, eläkemaksut STT / Rakennusteollisuus L aitoimme hirsimökkiimme ensin tavallista väritöntä kyllästystysainetta. Mietintöön liittyi eriäviä mielipiteitä. Rahoituspuolella työryhmä näkee kehittämisen varaa kiinteistörahastojen verotuksessa. Liitto vaatii edelleen myös harmaahylkeiden pyynnin vapauttamista. Vuokramarkkinoiden epäkohtiin ei työryhmän mielestä ole tarpeen puuttua muuttamalla asuinhuoneiston vuokrauksesta annettua lakia. Jos pinta saadaan puhtaaksi, neuvoisin jättämään sen ainakin muutamiksi vuosiksi patinoitumaan. Ahkerasti teroitetulla raapalla laine kerrallaan uurastamalla pinnan kaunis kuvio saadaan kyllä säilymään. Heurekassa neljä miljoonaa kävijää HELSINKI (STT) EU:n vastaiset pienryhmät yrittävät yhdistää voimansa vuoden kuluttua pidettäviä eduskuntavaaleja varten. Kuntien tulisi harkita pitkäjänteisesti raakamaan hankkimista vuokraasuntotuotantoon. Olen nähnyt riittävästi näitä "kevyesti" hiekkapuhallettuja: hirren pinta on karvainen kuin kissan selkä. -99 rak. Harvennus parantaisi merkittävästi siikaistutusten tulosta. Uuteen hankkeeseen mukaan menneet puolueen pääsihteeri Heikki Männikkö ja lehden päätoimittaja Reijo Katajaranta on erotettu tehtävistään riidan vuoksi. Lopullista ehdotusta takauksesta ei niitattu, vaan jatkossa pitäisi selvittää erikseen, olisiko takaus yhteisesti kunnan ja valtion vai voisiko olla valtio yksin takausvastuussa. Tarpeen olisivat esimerkiksi asuntoja kiinteistöosakeyhtiöiden sähköinen omistajuusrekisteri sekä laaja asumissivusto internettiin. Jos talo olisi jätetty ilman mitään aineita, se olisi nyt kauniisti harmaantunut ja auringon puolella ruskettunut. Uuden asunnon hinnasta verottajalle lähes 40 % Palkansaajat 330 e Yritykset 410 e – poistot 10% – voitto 11% Ulkomaat 250 e Tontin myyjä 220 e Kunta 120 e Valtio 550 e LEL,TEL 120 e 17% 21% 12% 11% 6% 27% 6% UUDEN KERROSTALOASUNNON 2000 EURON NELIÖHINNAN JAKAVAT 39% * * ilman tonttikustannuksia 44% verot ja veroluonteiset maksut Verot ja veroluonteiset maksut ovat mm. Merkkivieras sai vuosikortin tiedekeskukseen ja lahjakortin sen myymälään. Greenpeacen mukaan metsäohjelma on esitetty raportissa liian yksipuolisesti. Ikkunoiden pielilaudat toivottavasti ne ovat höylättyä puuta voidaan vaikka tervata syvän ruskeiksi tai vetää öljymaalilla tumman punaisiksi tai -vihreiksi. Työryhmä ehdottaa myös, että kaavoituksen lisäämiseksi voitaisiin luoda tilapäinen harkinnanvarainen valtiontuki. 200 m 2 Jokivarren OP-Kiinteistökeskus Oy LKV, Valtakatu 1, 69100 Kannus 06-8785580, 0440-561560 KESÄMÖKKI !!! Halsua Perhonjoki 4000 m 2 tontilla v. Luonnonkaunis paikka eteläranta, sähkölämmitys, kunnallinen vesiliittymä, hyvä metsästys -ja kalastusalue. Vuokra-asuntojen ylikysyntäalueilla kunnat voisivat myös nopeuttaa kaavoitusta. Järjestöt julkistavat kaavailunsa virallisesti ensi maanantaina. Takausjärjestelmää tarpeen Lisäksi työryhmä katsoo, että vuokraja asumisoikeusasuntojen rahoitukseen tarvitaan takausjärjestelmä. Tiedekeskuksen näyttelyiden kävijämäärät ovat ulkomailla kotimaata suuremmat. "Kevyttä" hiekkapuhallusta ei ole olemassa vain sellainen on kevyttä, jossa hiekka ei osu seinään. EU-vastustajille vaalipuolue. Ministeriön olisi toimittava nopeasti myös hylkeiden aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi. Verotuksen tarkistamisen avulla kiinteistörahastojen ja kiinteistöihin sijoittavien yhteisöjen perustaminen voisi tulla houkuttelevammaksi. Ympäristöviranomaisillakaan ei ole tarpeeksi resursseja tai keinoja edes seurata monimuotoisuuden toteutumista. Koko talonrakennuksen verorasitus on siis muutaman prosenttiyksikön alhaisempi kuin asuntorakentamisessa. Painepesurilla poistaminen rikkoo taas pinnan ja vesi menee ikkunanpielistä sisään. Rakennusteollisuus ry:n toimitusjohtajan Terho Salon mukaan ala ei aio kampanjoida esimerkiksi veronalennusten puolesta. Viime vuonna järjestetyssä dinosaurus-näyttelyssä kävijämäärä nousi yli 400 000:n. Liiton mukaan pyynnin olisi alettava Perämeren molemmin puolin samanaikaisesti, yhtä aikaa Ruotsin kanssa. Harmaan pinnan kanssa myös syvä terrankeltainen on mehevä. Puuvirrat ajavat ohi ekologisen kestävyyden ja metsäluonnon monimuotoisuuden, Liimatainen sanoi. Yhteiskunnalle kiertyy iso osa juuri asuntorakentamisesta, koska ostajat eli yksityiset ihmiset joutuvat maksamaan arvonlisäveron. VTT:n laskelmista ilmenee, että verojen osuus on noussut 1980-luvulta, jolloin asiaa selvitettiin edellisen kerran. Heureka on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen merkittävimpänä matkailukohteena erityisesti koululaisten parissa. Työssä on ehdottomasti käytettävä suojalaseja ja -rukkasia. Asiasta kertoo perjantain Helsingin Sanomat. Uudelleen piiluaminen olisi hyvin kallista, eikä ikävä kyllä edes onnistu entisen lailla, sillä täysin kuivunutta hirttä ei saa lohkeamaan yhtä kauniisti kuin tuoretta puuta. Jos uuden asunnon kustannuseriä tarkastellaan ilman tonttikustannuksia, verojen ja veronluonteisten maksujen osuus nousee jopa 44 prosenttiin. Vaikeinta on poistaa räystäiden suojassa kiinteänä säilynyt pinta. Myös vuokrakiistojen tuomioistuinkäsittelyä ja muuta sovittelua voitaisiin yksinkertaistaa. Näet hiekka, joka irrottaa kovan pintakuoren, rikkoo välttämättä myös pehmeämmän puun pinnan alla. Näin julistavat tietysti suoja-aineiden tuottajat ja kauppiaat: eihän sillään säilyttäminen hyödytä muita kuin omistajaa. Jäte kerätään seinille levitettyjen muovien avulla vaikka maahan haudattavaksi. Sen sijaan kuluttajaneuvojat ja Kuluttajavirasto voisivat alkaa käsitellä yleisesti vuokra-asioita.. Tupak.+mh+ps+s+tilava parvi. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Järjestöt ovat perustaneet yhteistyöjärjestön, joka rekisteröidään puolueeksi, mikä on sitten mukana tulevissa vaaleissa. laatimalla kansallisen metsäohjelman. – Tarkoitus on selventää vaikutussuhteita ja oikaista mahdollisia väärinkäsityksiä, Salo sanoo. Pyyntiä olisi näin ollen aikaistettava vähintään kahdella viikolla. miljoonas kävijä, talouspäällikkö Matti Korpelainen Kalvitsasta. Selvityksessä keskitytään erittelemään Suomen ns. Vaikeudet alkoivat kun puunsuoja hilseili. Greenpeace suomii metsäpolitiikkaa Analyysi metsäluonnon monimuotoisuuden toteutumisesta ei juuri kiitoksia jakele RAAHE (STT) Pohjanmaan kalastajaseurojen liitto vaatii maaja metsätalousministeriöltä aktiivisempia toimia kalastuselinkeinon säilyttämiseksi Perämerellä. Liiton edustajiston mielestä ministeriön on kiireesti aikaistettava mm. Torstaina saapui tiedekeskukseen Vantaan Tikkurilassa alkaneeseen seurakuntien seminaariin 4. Verkossa: soneraplaza.net⁄asuminen Puunsuoja pilasi puun Talotohtori PANU KAILA HELSINKI (STT) Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan Suomen harjoittama metsäpolitiikka on tuhon politiikkaa. Selvityksen mukaan raportti on vain lista luonnonsuojelun hankkeista, eikä siinä esitetä tuloksia metsäluonnon monimuotoisuuden kriisistä. Hirsien päät ja luonnolliset kuivumishalkeamat ovat mustanaan homeesta ja pintakalvo repeilee jättäen vaaleita läikkiä. Suomi ei vie maailmalle pelkästään metsätuotteita vaan myös metsäpolitiikkaa ja toimintatapoja, sanoi järjestön metsäkampanjavastaava Matti Liimatainen. Kysymykset: talotohtori@txti.net. vapaaajan asunto ympärivuotiseen käyttöön. Vuokra-asuntojen tarjonta parannettavissa maapolitiikalla Työryhmä: HELSINKI (STT) Uuden asunnon hinnassa veroa voi olla lähes 40 prosenttia, ilmenee kansantalouden tilinpidosta tehdyistä laskelmista. Rysäpyyntiä aikaistettava Pohjanmaan kalastajat: VANTAA (STT) Tiedekeskus Heureka on saavuttanut neljän miljoonan kävijän rajan. Jättäisinkö seinät patinoitumaan ja millä värillä sitten ikkunoiden pielet?" Mitä tavallisin tapaus! Mukana tulleissa valokuvissa näkyy muhkeista kahdeksan tuuman hirsistä rakennettu ja aivan erikoisen taitavasti norolle piiluttu hirsirakentajien taidonnäyte, jonka pinta sitten on pilattu kiiltävällä kuultokäsittelyllä. Urakka on yhtä suuri kuin sokerijuurikaspellon kitkeminen, mutta tulihan sekin hirmuhomma aina lopulta valmiiksi. Perusongelmana on järjestön mukaan se, että Suomessa ei ole riittävästi suojeltuja metsiä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. 2002 13 Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Jouko Pensaari (06) 827 2319 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi 2h+kt+s 42,5 m 2 € 76.912 (457.300 mk) 2h+kt+s 50,5 m 2 € 91.400 (543.380 mk) 3h+kt+s 83,5 m 2 € 149.120 (886.618 mk) 4h+k+s 140,0 m 2 € 249.927 (1.486.000 mk) HINTAESI MERKKEJ Ä: Kokkolan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV, Rantakatu 5, puhelin (06) 8299111 Isokatu 6, Kokkola puh. Öljypohjaiset tuotteet tottelevat yleensä kemiallisia maalinpoistoaineita. 8299 111 ENSIESITTELYSSÄ HUOMENNA SUNNUNTAINA Metsästäjänkatu 10, 8h, k, 2 k, s alaja yläkerrassa erilliset huoneistot, alakerta remontoitu, öljylämmitys (uusittu-91), oma tontti 1023 m 2 , hyväkuntoinen kiinteistö suositulla alueella, autotalli 2:lle autolle HINTAMUUTOS HP 107 000 € KESKUSTA KT n.70 m 2 Pitkänsillankatu 10B 3h,k heti vapaa kolmio, keittiö ja ph remontoitu, III kerros, ensiesittely, HP 50 000 € Es. Ympäristöministeriön työryhmä luovutti tiistaina mietintönsä asuntoasioista vastaavalle ministeri Suvi-Anne Siimekselle (vas.). "Voiko seinästä poistaa vanhan värin kevyellä hiekkapuhalluksella siten ettei käsin veistetty piilutus kärsi, vai pitääkö seinät veistää uudelleen puhtaiksi. ”Puuvirrat ohittavat ekologisen kestävyyden” Maaja metsätalousministeriön laatimassa raportissa kerrotaan Suomen toteuttaneen metsien monimuotoisuuden suojelua mm. klo 14.00–14.30/Kalliokoski 0500-569 156 KOKKOLAN OSUUSPANKKI Es. Sen jälkeen ammattimiehet kehottivat laittamaan öljypitoista puunsuojaa koska sen piti antaa kestävä ja kaunis pinta. – Metsäteollisuuden näkemykset painottuvat viranomaistyössä, myös suojelukysymyksissä. On onnetonta, kun ihmisille tyrkytetään sitä viisautta että hirsipinta muka pitäisi suojata. Hankkeen takana ovat EU:n vastainen kansanrintama, Suomi: Ei EU -järjestö, Vaihtoehtoväkija Vapaan Suomen liitto puolueet sekä Kommunistisen työväenpuolueen Helsingin piiri. Jos taas siltä tuntuu, maalataan keittomaalilla pastellinhimmeä mieleinen väri. Löytyisikö kesätöitä haluavia nuoria. Nyt sitten tuskitellaan, millä ilkeän näköiseksi muuttunut "suojaus" voitaisiin jälkeen päin poistaa. Myyjä kehotti käyttämään pohjustusväriä, muttei siitäkään ollut apua", vaikeroi A.V. Kaustisilta. Tehtaan edustaja neuvoi värillisen öljypitoisen suojan, mutta hilseily alkoi uudelleen ja nyt seinä on kauhean näköinen. Laskelmat on tehnyt Valtion teknillinen tutkimuskeskus Rakennusteollisuus ry:n tilauksesta. – Raportissa ei esimerkiksi kerrota, että ohjelma tähtää metsätalouden tehostamiseen, ja sen avulla lisätään monimuotoisuudelle haitallisia ojituksia, avohakkuita ja tienrakennusta. 55.500 € (330.000 mk) TEE TARJOUS HELSINKI (STT) Vuokra-asuntomarkkinoiden ongelmia pohtinut työryhmä patistaa kuntia tehostamaan maapolitiikkaansa. klo 13.00–13.50/Kalliokoski 0500-569 156 HAKALAHTI Okt n. Uusi yhteistyökuvio on jo ehtinyt repiä rikki piskuista kommunistista työväenpuoluetta. Esitys valmistui vuonna 1999
Jokerit meni näin Banhamin kevään kahdeksannella pudotuspelimaalilla 2–0-johtoon. 74 kg: 2. – Olen kohdannut sen joku kolme vuotta siten. – Unkarilainen on sellainen vahva jyrä eikä mikään tekninen painija. 120 kg: Tasauskierros: Mihaly Deak-Bardos Unkari–Yekta Yilmaz Turkki 3–0, Juri Jevseitshuk Israel–Ramazi Nozadze Georgia 7–1. Jos taas sijoitumme toiseksi, pari jatkopeliä pelataan jo keskipäivällä, Soro kertoi. Lohkovoittajien ottelussa YliHannuksela kohta joko Bulgarian Tano Proshenskin tai Unkarin Tamas Berziczan, jonka suomalainen maailmanmestari voitti jatkoajalla vuonna 1997 Wroclavin MM-kisojen loppuottelussa. – Ateenan olympiakisojen jälkeen painilla on paha paikka. – Kamppailu oli veristä ja kaikkia keinoja käytettiin. Banhamin maaliin löi alkutahdit Niko Mikkolan napakka rannelaukaus. 3. Yli-Hannuksela ja Isokoski lähellä EM-mitalia Kyllä lähtee. Näillä vastustajilla ei ollut mitään ihmemeriittejä, vähätteli Yli-Hannuksela. Sipilän valmentajana toiminut Mikko Ranta on vaihtanut pillin ja pyyhkeen verkostomarkkinointiin. Onhan tässä pari vuotta aikaa nuorilla kehittyä, mutta harjoittelun pitäisi olla kovempaa. Kovin vaarallisia maalipaikkoja Suomi ei kuitenkaan onnistunut luomaan. 66 kg: 3. Tervo torjui 27 kertaa ja piti Valko-Venäjän vaaralliset hyökkääjät kurissa. Samoilla linjoilla on myös Mikko Ranta, joka uskoo huipulle päästävän myös tänä päivänä ilman vippaskonteja. loukk. Kortesmäki ei siten saanut yhtään suoituspistettä kummassakaan ottelussa. Jokerit kaatoi kolmannessa loppuottelussa Tapparan Tampereella maalein 3–0 (1–0, 1–0, 1–0) ja johtaa loppuottelusarjaa voitoin 2–1. Toisessa ottelussa tuli vastaan jo kovempi mies, Moldovan Jon Gardner. Norja–Saksa 2–2 (0–1, 2–1, 0–0) Slovakia–Tshekki 1–5 (0–2, 0–2, 1–1) Kanada–Venäjä 4–8 (3–2, 1–2, 0–4) NHL-liiga torstaina: Ottawa–Boston 4–0 (0–0, 2–0, 2–0) O: Chara 1+1, Hossa 1+1, Bonk, Brunet, Ardedson 0+2, Juha Ylönen 0+1. Bulgaarin voitin viime MM-kisoissa 3–0, muisti Yli-Hannuksela. 2. Lehtonen pelasi ottelun alun erinomaisesti ja torjui jo kolmannen nollapelinsä kevään pudotuspeleissä. takia 7–0 (2.27), Gaimer–Passos 6–5, Martinez–Pormann 3–1, Lomadze–Venckaitis ypv 12–1 (5.04), Motsios–Rayhaniasl 10–7, Tüfenk–Futo ypv 10–0 (4.00), Eivazov–Sivinska 3–1, Nazarian–Ståhl ypv. 96 kg: Mindaugas Ezerskis Liettua–Jari Kortesmäki Suomi sv 3.21, Roman Meduna Slovakia–Kortesmäki 4–0. Miikka Kiprusoff torjui 19 laukausta. kierros: Levente Füredy Unkari–Hovannes Kurginian Hollanti ypv (1.43), Elbrus Mamedov Azerbaidzhan–Fabro Spano Italia sv (2.17), Seref Eroglu Turkki–Adrian Oszda Romania 7–0, Mickael Beyer Ranska–Michalv Blama Tshekki 7–6, Vitali Zhuk V-Venäjä– Vjatsheslavs Masloborvs Latvia 8–0, Aleksandr Sandev Bulgaria–Ivan Kron Sveitsi 10–3, Grigori Kamishenko Ukraina–Wlodzimierz Zawadzki Puola 4–2, Juha Lappalainen Suomi–Feodor Gaivan Moldova ypv (4.15), Manuchari Kvirkvelia Georgia Ismail Baygus Saksa ypv (3.57). Kortesmäki karsiutui jatkosta. Ottelun ratkaisu meni tuomariäänestykseen, jonka Isokoski voitti. Puolivälierät: Michael Beilin Israel– Füredy 6–1, Eroglu–Maksim Semenov Venäjä 5–3, Zhuk–Sandev 4–1, Kvirkvelia–Kamishenko 3–2. – Meidän touhu meni tänään tehottomaksi kulmissa pyörimiseksi. Urheilu Jääkiekko Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Lauantaina 13.4. Torstain 2–0-paremmuus Ruotsista sai jatkoa Valko-Venäjän kukistamisesta maalein 4–3 (1–0, 1–1, 2–2). Tapparan toinen puolustaja Tuukka Mäntylä oli pois tontiltaan, ja Machulda sai kaikessa rauhassa vastaanottaa laidasta tulleen syötön. 2002 s KESKIPOHJANMAA 14 SEINÄJOKI (STT) Ilmajoen Marko Yli-Hannuksela on hurjassa kunnossa. Viimeisellä minuutilla en uskaltanut ottaa enää minkäänlaista riskiä, ettei vastustaja pääse passaamaan. 66 kg: Jari Lappalainen Suomi–Feodor Gaivan Moldova ypv 4.15. 59 kg: Christina Oertli Saksa–Sirpa Saarela Suomi sv 2.37. 2. erä: 14.38 Jussi Pesonen (Antti Törmänen–Ari Vallin) 0–1. Isokoski yllätti Haukiputaan 26-vuotias Marko Isokoski oli perjantain suomalaisyllättäjä. Tilanteen rakensivat Machuldalle ketjukaverit laituri Pavel Rosa ja keskushyökkääjä Petri Pakaslahti, jotka kaivoivat kiekon laidassa pois Tappara-kaksikolta Janne Grönvall–Aleksander Barkov. Tamperelaisten kova taklauspeli ja liukas luistelu piti Jokereita ahdingossa. Kreikkalais-roomalaisen painin EMkilpailut, 2. Suomen Marko Yli-Hannuksela on hurjassa kunnossa ja voitti molemmat ottelunsa ennen täyttä aikaa. Päätöserässä Jokerien tshekkilaituri Vladimir Machulda iski ajassa 47.12 ottelulle sinetin pyöräyttämällä kiekon maalin edestä Thomas Draperin selän taakse. Suomalaiset tavoittelevat alkulohkossa pääsyä kolmen parhaan joukkoon ja jatkopeleihin. Sarjassa 96 kiloa Ilmajoen vasta 21-vuotias Jari Kortesmäki hävisi molemmat ottelunsa ja karsiutui. Harjoituksen puutetta TAMPERE (STT) Helsingin Jokerit otti perjantaina ison harppauksen kohti jääkiekon Suomen mestaruutta. Tamperelaisilta loppui sekä taito että peliajatus. Isokoski saa todennäköisesti lauantain lohkovoittajien ottelussa vastaansa pietarilaisen Rustem Mambetovin. tekniikka on kuitenkin tärkeä osa painimista. Hän kunnostautui myös 3–2-osuman syöttäjänä kolmannessa erässä. Jani Hurme torjui 22 laukausta. Ensimmäisessä ottelussaan Isokoski voitti lähes leikitellen Portugalin Hugo Possosin 8–0. St. V-Venäjä–USA 0–9 (0–2, 0–1, 0–6) Ruotsi–Suomi 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) Ukraina–Sveitsi 0–10 (0–4, 0–2, 0–4) A-lohko: Tshekki–Norja 7–4 (2–1, 2–2, 3–1). Lohkovoittokin on kamppailemisen arvoinen asia, sillä se takaa hyvät peliajankohdat jatkopeleihin. 84 kg: Puolivälierät: Hamza Yerlikaya Turkki–Andrei Tshezepahine Venäjä 7–1, Vladislav Metodijev–Marcin Letki Bulgaria 4–1, Ara Abrahamian Ruotsi–Sandor Bardosi Unkari 3–3 (tuomariäänestys), Vjatseslav Makaranka V-Venäjä–Levon Geghamyan Armenia 3–1. Edustuspaikoista kamppailtiin silloin tosissaan ja molemmat liitot panostivat rajusti edustusmiehiin. TRNAVA, SLOVAKIA (STT) Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue jatkoi perjantaina voittotahtia ikäluokan MM-kisoissa Slovakiassa. – Naapurin maalit syntyivät sellaisella tavalla, jollaista SMliigan finaaleissa ei saisi tapahtua. Huipulle ei pääse vapaalipulla, muistuttaa himoharjoittelijana aikanaan tunnettu Ukkola. Louis–San Jose 4–1 (1–1, 2–0, 1–0) St.L: Ferraro 1+1, Stillman 2+0, Tkachuk. erä: 47.12 Vladimir Machulda (Pavel Rosa–Petri Pakaslahti) 0–3. Suomen nykyisestä edustusjoukkueesta vain 60 kiloisten Marko Isokoski ja 96 kilon Jari Kortesmäki ovat alle kolmekymppisiä olympiadin jälkeen. Nuorten, alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut, 2. – Saisivat riittää jo nämä yhdeksännet sijat, harmitteli Lappalainen, joka oli myös edellisissä EM-kisoissa Istanbulissa yhdeksäs. Tänään ratkaisu oli tällainen, Tapparan valmentaja Jukka Rautakorpi kuittasi tilanteen pelin jälkeen. LA: Mikko Eloranta, Deadmarsh. Painilla ei itseään elätä. Maalivahtien torjunnat: Tommi Tervo S 4+12+11=27, Dimitri Kamovitsh V-V 13+26+12=51. Painavia sanoja seinäjokisen hotellin aamupalalla ei lausu kuka tahansa, vaan sanojen takana on Pertti Ukkola olympiavoittaja vuodelta 1976. Suomen mestaruus on katkolla Jokereille sunnuntaina, kun joukkueet kohtaavat Helsingissä. Toisessa ottelussa Azerbaidzhanin Rashad Mansurov meni ensimmäisen jakson lopussa junttaan ja ottelu loppui ajassa 2.59 (10–0). Ensin kaatui Israelin Jakov Mamashherov päivän hienoimman takavyöheiton jälkeen ajassa 5.02 (12–0). Ensimmäiseen jaksoon Oulun Pyrintöä edustava Isokoski oli tyytymätön. Torjunnat: Thomas Draper T 6+9+8=23, Kari Lehtonen J 12+3+6=21. Yritimme sitä, mutta Jokerit puolusti tänään hyvin ja painoi pelin kulmiin, Tapparan kakkosvalmentaja Kari Makkonen arvioi Tapparan esitystä. Hylätyn osuman jälkeen ote siirtyi Jokereille, kun tamperelaisten hyökkäysten avaaminen ei onnistunut, vaan avaukset menivät roiskimiseksi. Yleisöä: 950. Nättiaho karsiutui jatkosta. erä: 11.34 Sean Bergenheim (Tommi Pelkonen–Valtteri Filppula) 1–0 yv. Turha sitä on yhteen tuomioon jäädä kiinni. Kun ennen Neuvostoliitosta tuli yksi kova painija, niin nyt samalta alueelta tulee 8-12 yhtä kovaa eri maiden väreissä, vertailee Ranta. Oli itsestään selvää, että kaikkiin harjoituksiin tullaan, ihmettelee Muhoksen mies. Jussi Pesonen tuulettaa tekemäänsä avausmaalia. Jääkiekon SM-liigan play-offsien pistepörssi: 1) Vladimir Vujtek HPK, 8 ottelua, 4 maalia+7 syöttöä=11 pistettä, 6 rangaistusminuuttia, 2) Vladimir Machulda Jokerit, 11, 7+3=10, 2, 3) Tom Koivisto Jokerit, 11, 3+7=10, 2, 4) Frank Banham Jokerit, 11, 8+1=9, 22, 5) Antti Aalto Jokerit, 11, 1+8=9, 10, 6) Janne Ojanen Tappara, 9, 1+7=8, 4, 7) Zdenek Nedved HPK, 8, 4+3=7, 0, 8) Jussi Tarvainen Tappara, 9, 4+3=7, 0, 9) Aleksandr Barkov Tappara, 9, 3+4=7, 0, 10) Niko Mikkola Jokerit, 11, 3+4=7, 4, 11) Tomas Kucharcik HPK, 8, 3+4=7, 24, 12) Pavel Rosa Jokerit, 11, 2+5=7, 18, 13) Kimmo Peltonen HPK, 7, 2+4=6, 4, 14) Eric Perrin HPK, 8, 2+4=6, 6, 15) Antti Miettinen HPK, 8, 2+4=6, 8, 16) Tuukka Mäntylä Tappara, 9, 2+4=6, 8, 17) Petri Pakaslahti Jokerit, 11, 2+4=6, 10, 18) Tuomo Ruutu Jokerit, 9, 0+6=6, 29, 19) Jani Hassinen Tappara, 9, 3+2=5, 4, 20) Pasi Määttänen HPK, 7, 3+2=5, 12, 21) Marko Ojanen Tappara, 8, 2+3=5, 2, 22) Ari Vallin Jokerit, 11, 1+4=5, 0, 23) Ville Immonen TPS, 8, 3+1=4, 0, 24) Jukka Voutilainen Jokerit, 10, 2+2=4, 0, 25) Lasse Pirjetä Kärpät, 4, 2+2=4, 2, 26) Tommi Turunen Pelicans, 4, 2+2=4, 2, 27) Jussi Pesonen Jokerit, 11, 2+2=4, 2, 28) Eero Somervuori HPK, 8, 2+2=4, 6, 29) Sebastian Sulku HPK, 8, 2+2=4, 10, 30) Ville Vahalahti TPS, 8, 1+3=4, 2, 31) Ilkka Mikkola Jokerit, 11, 1+3=4, 6, Maalivahdit: 1) Fredrik Norrena TPS, 4 pelattua ottelua, 256.43 pelattu aika, 7 lasketut maalit, 138 torjuntaa, 95,17 torjunta%, 1,64 lasketut maalit/60 minuuttia, 1 0peli, 2) Thomas Draper Tappara, 9, 558.51, 16, 242, 93,80, 1,72, 0, 3) Kari Lehtonen Jokerit, 10, 563.04, 17, 249, 93,61, 1,81, 3, 4) Joni Puurula HPK, 8, 453.42, 13, 190, 93,60, 1,72, 0, 5) Antero Niittymäki TPS, 4, 295.29, 11, 138, 92,62, 2,23, 0, 6) Mikko Rämö Pelicans, 1, 93.49, 4, 41, 91,11, 2,56, 0, 7) Pasi Kuivalainen Pelicans, 3, 199.45, 9, 92, 91,09, 2,70, 0, 8) Tim Thomas Kärpät, 3, 180.00, 12, 112, 90,32, 4,00, 0, 9) Jarmo Myllys Blues, 3, 177.54, 9, 79, 89,77, 3,04, 0, 10) Juha Pitkämäki Ilves, 1, 59.18, 4, 28, 87,50, 4,05, 0, 11) Markus Korhonen Kärpät, 1, 60.00, 5, 25, 83,33, 5,00, 0, 12) Bruce Racine Ilves, 2, 120.00, 10, 43, 81,13, 5,00, 0. Veristä kilpailua – Tapio Sipilä, Muhoksen Voitto selkävoitto. päivä, suomalaisten ottelut: 60 kg: Marko Isokoski Suomi–Hugo Passos Portugali 8–0, Isokoski–Jon Gaimer Moldova 5–5, Isokoski voitti tuomariäänestyksellä. Samaan aikaan kansainvälinen kilpailu on Neuvostoliiton hajoamisen myötä rajusti koventunut. Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen Tampere: Jääkiekon SM-liigan 3. Tuomarit: Markku Kruus ja Rami Savolainen (Panu Bruun ja Antti Hämäläinen). Siperia. kierros: Bona–Alexandrov 4–3, Belobaba–Svehla luov. Isokosken veljekset ovat varmaan kyllästymiseen saakka kuulleet siitä, kun höpötän tekniikan tärkeydestä, naurahtaa Mikko. Pekka Moliis SEINÄJOKI – Parikymppisistä painijoista vain Jesse Kekki treenaa niin paljon kuin maailman huipulle pääsyyn vaaditaan. Painin EM-kisojen toisena kilpailupäivänä Yli-Hannuksela voitti molemmat ottelunsa ennen täyttä aikaa ja eteni 74-kiloisissa jo kahdeksan parhaan joukkoon. 67 kg: Stanka Zlateva Bulgaria–Heidi Martti Suomi 4–3, Lise Legrand Ranska–Martti ypv 4.01. Lappalainen sijoittui sarjassaan yhdeksänneksi. Tapparan puolustuksen pelaaja-arsenaali ja tähtiketjut eivät yksinkertaisesti pystyneet vastaamaan laatujoukkue Jokerien haasteeseen. 74 kg: Marko Yli-Hannuksela Suomi–Jakov Manashov Israel ypv 5.02, Yli-Hannuksela–Rashad Mansurov Azerbaidzhan ypv 2.59 (10–0). Vancouver–Los Angeles 5–2 (1–0, 1–1, 3–1) V: Bertuzzi 1+2, Näslund 3+0, Chubarov. Lehtonen piti Tapparan maaleitta Jokerit voiton päässä Suomen mestaruudesta Jokerit juhlii. Viisi painiharjoitusta viikossa ei riitä. Miehet: 55 kg: Puolivälierät: Tenyo Tenev Bulgaria–Håkan Nyblom Tanska 3–2, Boris Radkevich V-Venäjä–Artiom Kiouregian Kreikka 6–3, Renat Bikkinine Venäjä–Florin Gavrila 5–0. Lähes yhtä hienosti Seinäjoella paini 60-kiloisten Marko Isokoski, joka voitti myös molemmat perjantain vastustajansa ja on niin ikään varmistanut paikkansa kahdeksan joukossa. – Ihan liian löysä alku. Ajassa 11.56 Tapparan keskushyökkääjä Aleksander Barkov ohjasi puolustaja Janne Grönvallin laukauksen Jokerien maaliin. – Venäläiseltä painilta luultiin rahan loppuvan, mutta siinä kävi toisin. Sitä ennen joukkue ehtii tutustua hieman kisakaupunki Trnavaan sekä vetää lauantaina punttitreenin ja 45 minuutin jääharjoituksen. Tamperelaiset saivat pelata kaksi minuuttia ylivoimaa, mutta kiekkoa ei saatu Lehtosen selän taakse. 60 kg: 3. Aika usein olen kuitenkin tällaisissa tappiotilanteissa pystynyt vielä voittoon. Lähes kaikkiin sarjoihin löytyi vähintään kaksi kovaa miestä, muistelee Ranta. erä: 38.27 Banham (Niko Mikkola–Antti Aalto) 0–2 yv. Maalivahti Tommi Tervo palkittiin Suomen parhaana. Silloin hävisin, muisteli Isokoski. Lauantai on jännittävä päivä EM-paineissa, sillä Yli-Hannukselan ja Isokosken lisäksi 120 kilon sarjan Juha Ahokas ottelee jo välierissä. Lappalainen varmisti MM-kisapaikan Sarjassa 66 kiloa Ylä-Tikkurilan Juha Lappalainen voitti Moldovan Feodor Gaivanin hienon juntan jälkeen ajassa 4.15. Yhdestä tuli monta TUL:n ja Painiliiton rauhaisan yhteiselon myötä kilpailu edustuspaikoista on rauhoittunut. Eniten odotettiin 67-kiloisten Heidi Martilta, mutta hän hävisi perjantaina molemmat ottelunsa ja putosi jatkosta. 3. Toisessa ottelussaan Slovakian Roman Meduna voitti Kortesmäen 4–0. 55 kg: Ida Karlsson Ruotsi–Virpi Nättiaho Suomi ypv 3.55. Miehet joutuivat painimaan kolmen minuutin jatkoajan, mutta kumpikaan ei saanut aikaiseksi pisteitä. Pikkuleijonat jatkoi voittotahtia MM-jäällä. päivä: B-lohko: Suomi–Valko-Venäjä 4–3 (1–0, 1–1, 2–2) 1. – Jos voitamme lohkon, pääsemme jatkossa pelaamaan iltapelejä. Sulassa sovussa on kotimainen kilpailu jäänyt osassa sarjoista olemattomaksi. – Tuomarit nämä pelit tuomitsevat. Erän vanhetessa Tappara painoi kuitenkin helsinkiläiset ahdinkoon. Jokerit kesti Tapparan paineen maalivahti Kari Lehtosen johdolla. Oltiin helsinkiläisten maaleista mitä mieltä hyvänsä, niin laadukkaampi joukkue voitti perjantaina. Muilla mittari raksuttaa tuossa vaiheessa jo 30 paremmalla puolen ja on aika ryhtyä oikeisiin töihin. Muhoksen miehellä on myös omia kokemuksia neuvostoliittolaisen painin tason laajuudesta. Meluzin ehti istua jäähyllä vain 26 sekuntia, kunnes Jokerien teholaituri Frank Banham iski Thomas Draperin suojuksensa taakse pudottaman kiekon verkkoon. Ehjin ketjukoostumus oli Bluesvitja, jossa pelasivat Joni Töykkälä, Jarkko Immonen ja Joni Lappalainen. Päätuomaripari Rami Savolainen–Markku Kruus tulkitsi maalin syntyneen korkealla mailalla tehtynä ja hylkäsi osuman. Kun toista erää oli jäljellä parisen minuuttia, Tapparan tshekkilaituri Roman Meluzin otti typerän jäähyn kampituksesta Jokerien maalin takana. Yleisöä 8 070. Pikkuleijonat hallitsi näennäisesti peliä, sillä Valko-Venäjän maalivahti Dimitri Kamovitsh joutui venymään peräti 51 torjuntaan. Toisen erän alkua Jokerit hienokseltaan hallitsi, kun Tappara ei saanut kiekkoa kunnolla purettua omalta alueelta pois. Jäähyt yht: Suomi 5x2 min, V-Venäjä 6x2 min. kierros: Koutsioumbas–Mirko Englich Saksa 4–1, Martin Lidberg Ruotsi–Cedric Theval Ranska luov, Koguashvili–Lajos Virag Unkari sv 4–0 (2.10), Maret Sitnik Puola–Özal ypv 10–0 (2.20), Listvan–Ezerskis 3–0, Meduna–Kortesmäki 4–0, Soldadzeuka–Karelson 6–0, Svec–Papiashvili sv 7–0 (1.36). Naiset (vapaapaini): 51 kg: Maria Wojtanowska Puola–Mari Tuomela Suomi sv 2.11. erä: 48.53 Andrei Kastitshin (Tsimafei Filin) 2–2, 52.51 Jaakko Viljanen (Tuukka Pulliainen) 3–2, 55.02 Viktar Homan 3–3, 55.34 Pulliainen (Teemu Nurmi–Kevin Kantee) 4–3. Edustuspaikoista kamppailtiin verisesti liittojen kesken. Nashville–New York Islanders 2–5 (0–2, 1–0, 1–3) N: Simpson, Erat. Voittomaalin teki Tuukka Pulliainen lähietäisyydeltä ajassa 55.34. Lappalainen 9:s. 96 kg: 2. Painiliitto toi ketkuja tuomareita SM-kisoihin Ruotsia myöten ja TUL käytti aseenaan politiikkoja. erä: 26.46 Konstantin Zakharan (Aleksander Zhidkih) 1–1, 27.51 Joni Lappalainen 2–1 yv. Tapparan ykkösvalmentaja Jukka Rautakorpi harmitteli Jokerien maalien helppoutta, Makkonen sanoi karun totuuden suoraan. Kävin jokin aika sitten eräällä salilla katsomassa painitreenejä ja harjoitusten päätteeksi valmentaja kyseli painijoilta, että pääsevätkö he illalla treeneihin. Kuvat: Lehtikuva/Sari Gustafsson Suomen Marko Isokoski (sin.) pisti toisella jaksolla tehovaihteen päälle ja tasoitti Moldovan Jon Gardner johdon lempiotteellaan takavyöllä. Jäähyt yht: Tappara 3x2 min ja Thomas Draper 10 min, Jokerit 5x2 min ja Banham 10 min. kierros: Konstantin Schneider–Schnyder ypv 14–1, Jaworski–Cristophe Guenot Ranska 3–0, Yli-Hannuksela–Rashad Mansurov Azerbaidzhan ypv 11–0 (2.58), Tano Proshenski Bulgaria–Poplawski ypv 11–0, Babulfath–Alberto Recuero Espanja 7–3, Khasaia–Ali Arikoglu Turkki 6–0, Atshi–Nikitin 9–1, Rusu–Karapetyan 4–0. Yhden harjoitusvastustajan sijasta siellä oli ollut kymmeniä sopivia harjoituskavereita. – Hannulan Toni kertoi erään kilpailumatkan yhteydessä menneensä moskovalaiselle painisalille harjoittelemaan. Ensin kaatui Israelin Jakov Mamashherov päivän hienoimman takavyöheiton jälkeen ajassa 5.02 (12–0). Jäähyt: 29.12 Rami Alanko J 2 min, 38.01 Roman Meluzin T 2 min. NY: Miller 1+1, Kvasha 1+1, Czerkawski 1+1, Peca, Isbister, Scatchard 0+3. Naisten EM-paineissa koko suomalaiskuusikko on ulkona mitaliotteluista. SJ: Graves. Kortesmäki meni Liettuan Mindaugas Ezerskisin puolilindeniin ja hävisi selälleen ajassa 3.21. – Jos painiminen olisi pelkästään voimaa ja kestävyyttä, niin silloin tilanne voisi olla toinen. Hyvin nytkin riittivät voimat, vaikka painittiin yhdeksän minuuttia, iloitsi kokopäiväisesti viime ajat painiin keskittynyt Isokoski. Kun Sipilän Tapsa ja Hannulan Toni olivat huipulla, niin ei tuollaisia asioita tarvinnut kysellä. Suomi jatkaa turnausta sunnuntaina, kun se kohtaa B-lohkon iltaottelussa USA:n. – Laukauksemme olivat tehottomia, joukkueenjohtaja Hannu Soro vahvisti. Litania tuli perin tutuksi hokemaksi niin kotikuin ulkomaisilla molskeilla parikymmentä vuotta sitten. Lappalaisen yhdeksäs sija on kuitenkin arvokas, sillä sijoittuminen EM-kisoissa 15 parhaan joukkoon takaa maalle sarjapaikan tulevissa MM-kisoissa, jotka painitaan syksyllä Moskovassa. – Tiesin, että voitto on minun, jos se menee äänestykseen. Muhoksen Voitto on TUL:n seura ja Muhoksen painin kulta-aikoina liittoriidat painissa olivat tosiasia. Jäähyt: 4.25 Teemu Laine J 2 min, 15.33 Pasi Puistola T 2 min, 15.33 Frank Banham J 2 min. Painikisoissa mies käy edelleen tarjoamassa laihdutustuotteita paino-ongelmista kärsiville painijoille. Kun ottelua oli pelattu lähes viisitoista minuuttia ohjasi laitahyökkääjä Jussi Pesonen maalin kulmalta laituri Antti Törmäsen laukauksen ohi Tapparan maalivahdin Thomas Draperin ja Jokerit meni 1–0-johtoon. Meidän olisi pitänyt saada hyökkäyksiimme suoraviivaisuutta enemmän. Jäähyt: 46.33 Banham J 10 min, 47.12 Thomas Draper (kärsi Meluzin) T 10 min, 50.40 Mikko Ruutu J 2 min, 53.30 Jaakko Uhlbäck T 2 min, 58.42 Banham J 2 min. Yli-Hannuksela pääsi molemmissa otteluissaan esittämään lempiotteitaan takavyötä ja jälkimmäisessä vielä komeaa junttanostoa. – Tapio treenasi parikymppisenä leireillä ollessaan varmaan 15 kertaa viikossa. – Lauantaina vasta veri punnitaan. loppuottelu: Tappara–Jokerit 0–3 (0–1, 0–1, 0–1) 1. Isokoski pisti kuitenkin toisella jaksolla tehovaihteen päälle ja tasoitti pisteet lempiotteellaan takavyöllä. Tappara hallitsi avauserää lähes 12 minuuttia. Joukkueen parhaana palkittiin maalivahti Tommi Tervo, joka venyi moniin upeisiin pelastuksiin. Isokosken peli näytti jo menetetyltä, kun moldovalainen johti ensimmäisen jakson jälkeen 5–1
Pitkäveto: 35 IFK Malmö–Öster 1 (2–1) 2,25 36 Ei avata 37 Basel–Young Boys X (1–1) 3,30 38 Lausanne–Grasshoppers 2 (1–4) 1,70 39 Feyenoord–Inter X (2–2) 2,60 40 Milan–Bor. Pyhäjoen Pauhu LENTOPALLON PARITURNAUS YLIVIESKASSA 20-21.4. Matkalla finaaliin kukistuivat kuitenkin kotiyleisön suosikit Thomas Johansson ja Thomas Enqvist. Ilmoittautumiset 15.4. Star Of Uuno johti kalkkiviivoille, jossa tahmeasti juossut Briso Robertto rutisti edelle. 4. Kilpailulla on niskassaan ainakin puolen miljoonan euron velat. Kestävät 70mm/80A pyörät ja ABEC 1 laakerit. Alustava voitonjako: Täyskäsi 1 kpl voitto–osuus 6 069,00 e, Nelosvaaka 40,80 e, Kolmoisvaaka 10,20 e, Tuplavaaka 4,50 e, Vaakabingo 11,60 e. Myöhemmin faksi osoittautui väärennökseksi, ja se johtaa poliisitutkintaan. 08-434153, 040-5405974 Järj. ranne-, polvija kyynärsuojat ja kypärä (arvo 48-58,-) 159,189,EVO 08 miehille ja naisille. Imola, Italia: Formula-ykkösten 4/17 MM-osakilpailun San Marinon GP:n perjantain vapaiden harjoitusten tulokset: 1) Michael Schumacher Saksa, Ferrari 1.36,898 (183,273 km/t), 2) Rubens Barrichello Brasilia, Ferrari 1.37,094, 3) Giancarlo Fisichella Italia, Jordan 1.38,093, 4) David Coulthard Britannian, McLaren 1.38,747, 5) Kimi Räikkönen Suomi, McLaren 1.38,773, 6) Heinz-Harald Frentzen Saksa, Arrows 1.39,158, 7) Jarno Trulli Italia, Renault 1.39,204, 8) Felipe Massa Brasilia, Sauber 1.39,253, 9) Juan Pablo Montoya Kolumbia, Williams 1.39,480, 10) Ralf Schumacher Saksa, Williams 1.39,518, 11) Takuma Sato Japani, Jordan 1.39,764, 12) Nick Heidfeld Saksa, Sauber 1.39,971, 13) Eddie Irvine Britannia, Jaguar 1.40,551, 14) Jenson Button Britannia, Renault 1.40,601, 15) Jacques Villeneuve Kanada, BAR 1.40,787, 16) Pedro de la Rosa Espanja, Jaguar 1.40,809, 17) Olivier Panis Ranska, BAR 1.41,565, 18) Enrique Bernoldi Brasilia, Arrows 1.41,730, 19) Mark Webber Australia, Minardi 1.41,969, 20) Mika Salo Suomi, Toyota 1.42,261, 21) Alex Yoong Malesia, Minardi 1.43,986, 22) Allan McNish Britannia, Toyota 1.43,986. Helsingin ja Berliinin lisäksi kisaisännyydestä kilpailevat Bryssel, Budapest, Moskova ja Rooma. loppuottelu: VFT–HIFK 0–4 (0–0, 0–1, 0–3) 1. lv 2 100 m: 1) T. toto (5-11-10): 3,15 1,94-1,391,72 14,16. erä: maaliton. Naiset harrastajat ei rekisteröityjä sarjapelaajia. Haluan voin voittaa otteluja, Nieminen kommentoi. Illan tähtiohjastaja Veli-Erkki Paavola suitsi ensimmäinen tolppansa Opal Scoopilla, joka kesti 14-vauhtisen avauksen pitkällä perusmatkalla. Speden Spelit 15/02 Perjantai 12. Kisan suosikkina pidetyn Berliinin tielle on viime metreillä ilmaantunut vaikeuksia, joten tilanne on kääntymässä tiukaksi. erä: 50.49 Puustinen (Kettunen) 0–2 yv, 58.46 Palomäki 0–3, 59.28 Kettunen (Sipola) 0–4. (29,-) YHTEENSÄ 60,70/54,70 PRO LIMIT 2829 Kengät aikuisille ja junnuille. 1 (5–2) 1,85 45 Tappara–Jokerit 2 (0–3) 2,60 Tulosveto: 5 Vancouver–Los Angeles 5–2 Alustava kerroin: 27,82 6 Feyenoord–Inter 2–2 Lopullinen kerroin: 15,33 1 St. Sun laukoi ilmakiväärin ME:n SYDNEY (STT) Etelä-Korean Sun Hwa Seo teki perjantaina maailmanennätyksen ampumaurheilun maailmancupissa Sydneyssä. 74: Mark Brooks USA, Kirk Triplett USA, David Duval USA, Michael Campbell Uusi-Seelanti. Timo-Jaakko Virkkala YLIVIESKA Suomenhevosten terävintä kärkeä edustava Tino herkisteli tauon jälkeen kuntoaan Ylivieskan Keskisessä. Kovasta tuloksesta huolimatta Harmse ei aio kilpailla Kansainyhteisön mestaruuskisoissa Manchesterissä ensi heinäkuussa. Lähtö 5, V4-2, lv 2 100 m: 1) Silk Ticker/Juha Utala 17,8a, 2) Millstone’s Original 17,8a (71), 3) Dolphinee C 17,9a (120), 4) Ben Jehuda 18,0a (35), toto (8-6-7): 3,42 3,00-4,66 9,59. Seuralla oli hänen kanssaan optio ensi kaudesta, mutta koska en pystynyt tarjoamaan hänelle varmuutta ykköspaikasta ensi kaudeksi, ei ole järkeä käyttää optiota, Taylor selvitti. sh 2 100 m: 1) Kossupotti/Esa Holopainen 31,6, 2) Hansu 31,6 (70), 3) Tuiske-Tuuli 32,6x (330), 4) Tollo 31,4 (59), toto (5-6-2): 5,79 1,631,82-5,69 18,82. 32) Jenni Ranta Suomi 388. KOKKOLA Rantakatu 8-10, 10-18 • 10-15 RULLALUISTELUUN 69,S 320 JR Käytännöllinen ja mukava, säädettävä junioriluistin. Samasta syystä hän kieltäytyi viime vuonna Edmontonin MM-kisoista. V4kerroin: 65,89. Tekninen fitnessluistin vaativalle harrastajalle. Rabat, Marokko: Challenge Tourin osakilpailu: Tuloksia 18/72 reiän jälkeen (par 73): 1) David Dixon Englanti 67, 2) Dominic Nouailhac Ranska 70, Kalle Väinölä Suomi 70,...82) Pasi Purhonen Suomi 78,...129) Janne Martikainen Suomi 81,...133) Mikko Manerus Suomi 82,...143) Ari Pasanen Suomi 84. ottelu: Honka–KTP 103–83 (49–56). Oikea rivi: 121 114 3144 Alustava voitonjako: 10 oikein ei yhtään kappaletta, 9 oikein 6 kpl voitto–osuus 949,40 e, 8 oikein 43,30 e, 7 oikein 11,80 e, 6 oikein 3,20 e. Forssell sivuun maaottelusta Lappeenrannan ravit Lähtö 1. 4. Onnennumero: 1. toto (3-1-6): 2,00 1,85-2,36-5,08 13,92. Autourheilu Golf Oliko onnea Salibandy Futsal. Pyöräkisko titaniumia/alumiinia. toto (4-5-10): 19,32 4,782,89-5,47 61,32. Lähtö 2. HIFK voitti mestaruuden voitoin 3–1. toto (5-13-12): 12,80 2,241,69-3,17 10,34. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Briso Robertto/Mauri Jaara 17,5, 2) Star Of Uuno 18,2 (140), 3) Born Leader 18,2 (57), 4) Cold Finn 17,8 (492), toto (106-3): 1,75 1,34-1,85-1,55 16,64. (9,90) 4 ,90 NYT V9 PYÖRÄILYKYPÄRÄ hyvin istuva turvahyväksytty kypärä. Kuva: Timo Talus ESTORIL, PORTUGALI (STT) Suomen tennis on saanut huhtikuussa viikoittain hyviä uutisia. lv 2 100 m: 1) Spring Breeze/Markku Hietanen 21,0, 2) Adopted Son 20,3 (18), 3) Fresh Talent 20,5 (768), 4) Oliver Smoke 20,0 (768), poissa: 4,14,15. Pauhun Pinkaisu juostaan la 18.5. Kaksi kokoaluetta 31-34 ja 35-38. toto (9-2-7): 8,51 1,822,40-6,20 15,96. Aktiiviharrastajan tekninen, mukava ja suorituskykyinen huippuluistin. Pohjois-Pohjanmaan maantiejuoksun piirinmestaruuskisat T/P 11-N/M 19, mitalit 3:lle. KTP: Kenneth Price 18/4, Pasi Heinonen 0/1, Anssi Kinnaslampi 16/4, Mika Vekkilä 2/1, Markus Myllylä 13/3, Ronald DeGray 27/14, Jani Jernvall 7/3. Nieminen nousi voittoon lähes kuilun partaalta, sillä hän oli häviöllä toista erää jo 3–5. Lämminveristen päälähdön suursuosikki Briso Robertto onnistui viime metreillä työntämään turpansa ykkösenä maaliviivalle. lv 2 120 m: 1) Jason Katcord/Aki Antti-Roiko 20,5, 2) Robin Power 20,5 (91), 3) Archipelago 22,1 (28), 4) Guvijon Hese 22,1 (434), poissa: 11. Seuraavat ottelut: 13. U.S. LA 20.4. Lähtö 3. toto (3-5-2): 12,89 2,92-2,07-1,31 27,62. Kantavaimennus, Arch Tec -tuki lisää kiertojäykkyyttä. V4kerroin: 26,69. Tino herkisteli kuntoaan Pelimanni-ajoon ruisleivän voimalla Veli-Erkki Paavolan ohjastama Tino palasi täydessä kilpailukunnossa radalla Kekisessä. V4: vaihto 97 770.80 e; oikea rivi 2-8-2-1; poissa I/6 II/1,5 IV/7 kerroin 4 967,38. Pelivaihto 18 352.60 e, yleisöä 617. sh 2 100 m: 1) Sonia/Kaarlo Ahokas 29,5, 2) Presto 29,5x (62), 3) Vokkerin Liito 29,5 (51), 4) Onska 30,1 (115), poissa: 1. Veli-Erkki Paavolan valmentama kuhmolaisori eteni takakaarteessa kohti kärkeä ja hallitsi juoksun lopputapahtumia täysin suvereenisti. Tieto perustui faksiin, jonka oli allekirjoittanut Berliinin Kultaisen liigan kilpailun talousasioista vastaava Jürgen Dammel. (217,-) 229,CORE 07 miehille ja naisille. Maailman Ympäri 15/02 Oikea rivi: 2, 3, 4, 6, 7, 10, 12, 14, 15, 18, 19, 22, 24, 26, 27, 28. Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Black Bandito/Kaarlo Ahokas 19,2, 2) Kim Wili 19,6 (870), 3) Pearly Hill 19,0 (90), 4) Flower’s Brave 19,8x (106), toto (2-1114): 3,70 1,96-6,21-1,91 129,33. lv 2 100 m: 1) Erins Drew/Merja Ikäheimonen 21,2, 2) Spencer Nordia 20,6 (113), 3) Johnny’s Queen 20,8 (61), 4) Pennies From Heaven 22,7 (680), toto (10-11-13): 3,09 3,0313,20-2,01 51,97. – Kaikki nämä turnaukset ovat suuria tapahtumia minulle. kilpailupäivä: Naisten ilmakivääri: 1) Sun Hwa Seo EKorea 502,3 (400 ME + 102,3), 2) Anjali Vedpathak Intia 500,1 (397+103,1), 3) Katerina Kurkova Tshekki 498,6 (397+101,6), 4) Valerie Bellenoue Ranska 498,5 (395+103,5), 5) Ling Li Kiina 498,4 (395+103,4, 6) Ljubov Galkina Venäjä 498,1 (396+102,1),... mennessä maksamalla 35 € Nordea 211418-4464 muista nimet tai soita 040 5151361 Jussila. Lähtö 5, V4-2, lv 2 600 m: 1) Opal Scoop/Veli-Erkki Paavola 20,4a, 2) Miguel Bravestar 20,9a (355), 3) Monia Star 21,0a (222), toto (1-6-5): 14,80 3,03-5,74-5,74 59,30. Norpan lenkki 10 €, muut 6 €. Ravia kulkenut Poika-Valokas kuittasi kolmannet rahat. sijalle. TERVETULOA ! Tiedustelut 0500 160644 / Ala-Korpi Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Miesten SM-sarja: Välierien 3. Bingolotto viikolla 15/2002 Täyskäden arvotut numerot I vaiheessa arvottu 25 numeroa: 1, 4, 6, 8, 12, 14, 16, 22, 25, 26, 27, 29, 30, 34, 38, 40, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 56, 70, 72 II vaiheessa arvottu 15 numeroa: 2, 3, 7, 28, 32, 33, 35, 42, 53, 58, 60, 62, 64, 71, 75 III vaiheessa arvottu 7 numeroa: 11, 15, 24, 51, 61, 73, 74 IV vaiheessa arvottu 4 numeroa: 17, 21, 54, 59 Yhteensä numeroita arvottiin 51 kpl. klo 12. ABT-jarrut. Välierissä pelaavat myös Espanjan Carlos Moya ja Argentiinan David Nalbandian. menn. Harrastajan hyvin istuva ja miellyttävä kenkä koville alustoille. Harmse on harras kristitty, joka ei halua urheilla sunnuntaisin. Nieminen ei ole niinkään kiinnostunut rankingsijoituksistaan erilaisilla ATP-listoilla, vaikka harppasi viime vuoden lopussa jo 60:nneksi. Päivän Duo: vaihto 612.00 e; oikea rivi 510; kerroin 1,97. Sopii eri venttiileihin. Miehet B 3-sarja-harrastajat naiset liiga -3-sarjapelaajat. Kolmannessa erässä Nieminen olikin selvästi Safinia parempi, minkä myös venäläispelaaja tunnusti. Olen täysin tyytyväinen ensi starttiin, mutta tästä on parannettava paljon Pelimanniajoon, kun vastaan asettuvat Santeri Dahlia ja kumppanit, huomautti varovaisista lausunnoistaan tunnetuksi tullut Veli-Erkki Paavola. Viime viikonloppuna suomalaiset ylsivät Davis cupissa maailmanlohkon karsintoihin kukistamalla vieraskentällä Italian, ja tällä viikolla on taas ollut Jarkko Niemisen vuoro vallata suurimmat otsikot. Hyvä yleisluistin, jossa tukeva ja istuva kenkäosa. Troikka: 647,73. Seuraavan kerran kuhmolaisori puolustaa Pelimanni-ajon voittoa Nikulassa. Tuulispäänä kirinyt Spring Breeze katkaisi Adopted Sonin voittoputken Keskisen maalisuoralla. Augusta, Georgia: Miesten ammattilaisgolfin kauden 1. V4-kerroin: 157,53. Pelivaihto 235 593.30 e, yleisöä 950. (119,-) X-TR SYMBIO miehille ja naisille. Viisi muuta hakijaa, joukossa myös Helsinki, ovat tosissaan nousemassa saksalaisten uhaksi. Lähtö 2. lv 2 100 m: 1) Husky Lake/Heikki Räisänen 19,2a, 2) Noble Brave 19,4a (48), 3) Lydia Poker 20,0a (209), 4) Little Red Flash 20,1ax (30), poissa: 3. KTP–Honka. Kisaa ovat varjostaneet talousongelmat. Mukana pyörään kiinnitettävä kuljetusteline. Hän kruunasi erän 6–5-johtoasemassa murtamalla puhtaasti Safinin syötön. Erotuomarit: Muurinen, Saros, Wennberg. Ilm. Hän laukoi cupin avauspäivänä naisten ilmakiväärin peruskilpailussa täydet 400 pistettä. Aki Antti-Roikon valmentama ruuna eteni takamatkalta kohti kärkeä ja vastasi lopussa Spencer Nordian hyökkäykseen. Schmeichel sai potkut Villasta, Enckelman avaukseen HELSINKI (STT) Hyökkääjä Mikael Forssell joutuu jäämään sivuun ensi keskiviikkona pelattavasti jalkapallon A-maaottelusta Makedoniaa vastaan. Miguel Bravestar vei yllätten toisen sijan ennen Monia Staria. Louis–San Jose 4–1 Alustava kerroin: 20,96 2 Tappara–Jokerit 0–3 Alustava kerroin: 56,46 3 Josba–Oilers, ei avata Naisten liiga: 4. Digel vahvisti myös sen, että Berliini pystyy järjestämään Kultaisen liigan kilpailun 6. Forssellin vasemman polven rasitusvamma ei ole parantunut, joten hän joutuu yhä lepuuttamaan polveaan. sh 2 100 m: 1) Jaavan Välkky/Jouni Kanala 35,5, 2) Liisa Liukas 36,5 (160), 3) Kaikun Taika 34,8 (320), 4) Taksvilma 34,8 (42), poissa: 10. Niemisen lisäksi Safinilla oli vastuksena rannevamma, joka teki hänen lyönneistään kivuliaita. – Tinolla on ajettu tällä harjoituskaudella huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. (8,50) IMPREZA C5 POLKUPYÖRÄN DIGITAALIMITTARI 5-toimintoinen mittari, selkeä suuri näyttö. Korealainen on ensimmäinen nainen, joka laukoi peruskilpailussa täydet 400 pistettä. Hyvin istuva kenkäosa, jossa miellyttävä Coolmax-sisus. Nieminen löi Safinin ja eteni välieriin Jarkko Nieminen kukisti Estorilissa Portugalissa hienosti maailman huippuihin lukeutuvan Venäjän Marat Safinin. V4: vaihto 3 367.00 e; oikea rivi 3-1-5-10; poissa I/2 II/2 III/10 kerroin 44,57. Lähtö 9. Suomen maajoukkuemies Peter Enckelman pelaa lauantain ottelussa Leedsiä vastaan. (29,-) 4 9 ,RATIFY miehille ja naisille kuntoilijan mukava juoksukenkä. V4kerroin: 15,41. Päivän Duo: vaihto 22 559.00 e; oikea rivi 21; poissa II/7 kerroin 181,92. Suomalaisista tarkin oli Helena Juppala, jonka 389 pistettä oikeuttivat 28. Sarjat ja matkat: T/P11, 13, T15: 1,92 km, P15, N17, Naiset, N40, N50, hölkkäsarja; 3,84 km, M17, M19, Miehet, M40, M50, M60: 5,76 km. Yleisurheilun vuoden 2005 MM-kisat oli myönnetty Lontoolle, mutta kaupunki luopui hankkeesta, kun suunnitteilla olleen uuden stadionin rakentaminen kaatui rahoitusvaikeuksiin. 78mm/78A pyörät ja ABEC 7 laakerit. Viime kaudella Suur-Hollolaajon voittanut Tino on luonut peruskuntonsa 14-32 kilometrin pituisilla lenkeillä. Korealainen on ensimmäinen nainen, joka on pystynyt 400 pisteen tulokseen ME-kelpoisessa peruskilpailussa. 78mm/78A pyörät ja ABEC 7 laakerit. Ravit Koripallo KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kappaletta, 15 oikein 9 kpl voitto–osuus 619,40 e, 14 oikein 36,10 e, 13 oikein 6,50 e. Miehet olivat päättäneet yhteisymmärryksessä, että maalivahdin sopimusta ei enää jatketa. Honka: Damian Owens 17/4, Jukka Matinen 18/7, Markus Hemdahl 13/5, Heikki Zitting 0/1, Roope Mäkelä 7/3, Martti Kuisma 19/2, Lonnie Cooper 29/6. arvoturnaus, 66. Hän eteni loppuotteluun asti viime syksyn Tukholman avoimissa, ja hävisi silloin Hollannin Sjeng Schalkenille. 4. Safin pelasi tammikuussa Australian avoimen mestaruusturnauksen loppuottelussa. (179,-) EXTRA!! 13.-19.4. 2002 Urheilu 15 Sunnuntaina 21.04.2002 klo 13.00 XXV NORPAN LENKKI Ullava, Kilpailukeskus Kunnantoimisto Ullavan Kilpa • Norpan lenkin sarjat 11.6 km • Muut 1–5 km:n (10–19v) Ilmoittautumiset ja maksut kilpailupaikalla klo 12.30 mennessä. Honka johtaa voitoin 2–1. Forssell ei pelaa myöskään Englannin cupin sunnuntaisessa välierässä, jossa hänen joukkueensa Chelsea kohtaa toisen lontoolaisseuran Fulhamin. Aki Antti-Roikon vauhdittama Jason Katcord veti lopussa niukasti pidemmän korren. Dortmund 1 (3–1) 1,60 41 Ottawa–Boston 1 (4–0) 1,90 42 St.Louis–San Jose 1 (4–1) 1,80 43 Nashville–NY Islanders 2 (2–5) 1,85 44 Vancouver–Los Ang. lv 2 100 m: 1) Money Boy/Lauri Turunen 19,2, 2) Wille’s Helen 19,9 (78), 3) Grande Madeleine 20,3 (525), 4) Lord Of Tuesday 19,7 (105), poissa: 4. Erins Drew haka Monte-lähdössä Merja Ikäheimosen kannustama Erins Drew debytoi voitokkaasti Monte-lähdössä. SU 21.4. Troikka: 1 400,27. Nieminen kohtaa välierissä Brasilian Fernando Meligenin, joka juhlisti 31-vuotissyntymäpäiviään 6–4, 6–1 -voitolla Tshekin Radek Stepanekista. 3. Erän lopussa Nieminen voitti neljä peliä peräkkäin. Riika, Latvia: Miesten kv. Lähtö 8. Kuhmon hevosten menestystä täydensi Tinon kova kilpakumppani Matukka, joka varmisteli päätöspuolikkaalla toista sijaansa uhkaamatta illan sankaria. Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Tino/Veli-Erkki Paavola 27,6, 2) Matukka 28,1 (99), 3) Niko-Vokker 28,6 (116), 4) Pulkkinen 29,7x (53), toto (5-7-9): 1,42 1,84-2,52-2,29 2,49. futsal-turnaus: Suomi–Valko-Venäjä 0–5 (0–5). Tämän vuoden tavoitteisiin kuuluu pelin parantaminen. Lahti–Kataja (voitot 2–0), 14. Safin oli sijoitettu toiseksi Estorilin kisassa. sh 2 100 m: 1) Vokkerin Lupaus/Roi Iltanen 34,4, 2) Lammasmäen Sepe 35,4 (129), 3) Visan Vesku 34,6 (56), 4) Ässän Ässä 35,8 (67), toto (31-9): 4,32 1,98-2,64-1,92 38,64. Jason Katcord ja Robin POwer iskivät yhteen lämminveristen alokassarjassa. (45,-/39,-) + TAJMAHAL OLYMPIC JALKAPALLO (12,50) + CH-004 PALLOPUMPPU (3,20) JUOKSUUN FUTIKSEEN TÄNÄÄN 1 kpl/asiakas niin kauan kuin tavaraa riittää 9 ,90 7 ,90 Urheilumuistio KESTÄVYYSJUOKSUN PAUHUCUP la 20.4. ed.ilt. Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto (1,20 e, 2,40 e tai 3,40 e). 28) Helena Juppala Suomi 389,... Johtohevosen rinnalla vauhtia säädellyt Pirta-Ella piti ulkoratoja kiertäneen Rosvilin varmasti takanaan 2600 metrin ryhmäajossa. Suomi kohtaa lauantaina Latvian. – Annan Tinolle ruisleivän ennen pitkää harjoitusta, jonka jälkeen matka taittuu mukavasti, Hannu Paavola kertoi. Lähtö 9. toto (13-10-3): 7,54 3,20-3,202,00 25,28. Kaksi kuukautta sitten Gregoryn korvannut Taylor sanoi keskustelleensa Schmeichelin kanssa torstaina. Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Matador Qui/Pertti Puikkonen 20,2a, 2) Vir Supersonic 20,3a (44), 3) Sherwood’s Marion 20,3a (193), 4) Millstone’s Sunshine 20,4a (135), toto (1-8-9): 29,55 4,87-1,70-5,08 28,35. Kuva: Lehtikuva/EPA PARIISI (STT–AFP–AP) Yleisurheilun vuoden 2005 MM-kilpailujen järjestäjä ratkaistaan sunnuntaina Nairobissa Keniassa Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallituksen kokouksessa. liiga-2-sarjapelaajat. Kotiradan Niko-Vokker nousi pääjoukosta kolmanneksi ennen Pulkkista. Miehet A. erä: 22.05 Upari (Kettunen) 0–1. 2. tai 1h ennen kisap. Paavo Peiposen valmentama 6-vuotias tamma on jatkossakin pelihevosia. V4-kerroin: 41,76. – Peterillä oli entisen valmentajan John Gregoryn kanssa suullinen sopimus, että hän on Villan ykkösmaalivahti. Nieminen pehmitti puolivälierässään todellisen tähtipelaajan, sillä maskulaisen käsittelyssä taipui Venäjän Marat Safin 4–6, 7–5, 6–3. klo 12.00 Pyhäjoen Parmacolla, Annalantie 15. Viime kaudella Harmse, 18, heitti parhaallaan 79,40. Berliinin mahdollisuudet uhkaa kaataa epävarma taloustilanne. Samassa turnauksessa ammattilaisuransa ensi askeleita ottanut Nieminen hävisi ensimmäisellä kierroksella Pete Samprasille. Fresh Talent kaunisteli tulosrivistöään kolmannella sijalla. sh 2 120 m: 1) Hopeahattara/Markku Hietanen 39,4, 2) Ilos-Piirto 40,3x (360), 3) Millan Miller 40,8epx (46), 4) Tulimeri 40,8 (270), toto (9-86): 9,00 4,78-6,04-1,84 93,77. – Aina kun osuin palloon täydellisesti, mailan jänteiden värinä sinkoutui kipuna ranteeseen, 22-vuotias venäläinen kertoi. Ylivieskan ravit Lähtö 1. Viime vuoden heinäkuussa ilmaisella siirrolla Villaan tullut Schmeichel on jo jättänyt joukkueen. Harmsen tulos 80,19 on Kansainyhteisön ennätys. Lähtö 4, V4-1, sh 2 600 m: 1) Pirta-Ella/Ahti Antti-Roiko 34,7a, 2) Rosvili 34,9a (54), 3) Poika-Valokas 35,0a (150), 4) Kihin Purje 35,1a (300), toto (3-6-8): 3,00 2,72-2,03-6,17 8,51. Lähtö 3. Lähtö 8. Nieminen pelaa Estorilissa toista kertaa urallaan ATP-turnauksen välierissä. – Joku yrittää vaikeuttaa Berliinin mahdollisuuksia saada MM-kisat. Perjantaina Nieminen eteni välieriin 665 000 dollarin ATPturnauksessa Portugalin Estorilissa. toto (7-2-16): 1,71 1,282,22-3,68 31,65. Olen varma, että yritys epäonnistuu, IAAF:n saksalainen varapuheenjohtaja Helmut Digel vakuutti. Harmse heitti moukaria 80,19 BIRMINGHAM, ENGLANTI (STT–REUTERS) Englannin jalkapallon valioliigajoukkueen Aston Villan maalivahti Peter Schmeichel on pistetty ulos joukkueesta, valmentaja Graham Taylor ilmoitti perjantaina. Lähtö 6, V4-3, sh 2 100 m: 1) Tiara Hagby/Esa Holopainen 31,6, 2) Huvelman Poika 30,8 (264), 3) Nasakka 31,0 (384), 4) Ukko-Matti 31,2 (162), toto (2-4-9): 5,96 2,87-2,22-6,61 112,94. Kestävät X-TR 76mm/78A pyörät ja huippuluokan laakerit. Perjantaina tilanne kärjistyi, kun Berliinistä kantautui tieto, jonka mukaan MM-kisoilla ei ole Saksan poliittisen elämän tai talouselämän tukea. Rullaluistinten ostajalle suojasetti VELOITUKSETTA! sis. Sydney: Maailmancup, 1. V4-kerroin: 41,92. syyskuuta. – Briso Robertto ei syttynyt tänään tavanomaiseen vauhtiin. lv 2 100 m: 1) Sunshine Frances/Arto Heikari 21,6, 2) Master Boy 21,7 (170), 3) Flybowl 21,0 (312), 4) Flame Symphony 21,4x (432), poissa: 6,12. Tuulta halkonut Opal Scoop irtosi maalisuoralla omille teilleen. Lähtö 10. Berliinin MM-hankkeen ympärillä kuohuu PRETORIA, ETELÄ-AFRIKKA (STT–AFP) Etelä-Afrikan Chris Harmse lennätti moukarinsa kelpo lukemiin perjantaina Pretoriassa. Bonelli/Kalle Lindgren 18,9a, 2) Auf Wiedersehen 19,1a (67), 3) Cheri Scott 19,5a (59), 4) Justin Katcord 19,8a (536), poissa: 4,6. (275,-) HINTAPOMMIT SPIRAALILUKKO Koko 8mm x 150cm. B. (85,-) PYÖRÄN JUOMAPULLO + ALUTELINE kiinnikkeineen (4,50) 2 9,1,00 2,90 PYÖRÄN TELESKOOPPIPUMPPU + TELINE pienikokoinen ja tehokas. Norpan lenkin oma mitali, huolto, sekä kunniapalkinnot joka sarjassa. Viimeisessä kaarteessa olin vielä varma voitosta, mutta tipalle se meni, myönsi Mauri Jaara. Kuolemanpaikalla matkannut Born Leader jäi samassa rintamassa niukasti pronssille. Lähtö 10. Masters: Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 72: 67 lyöntiä: Davis Love III USA, 68: Sergio Garcia Espanja, Angel Cabrera Argentiina, 69: Retief Goosen Etelä-Afrikka, Padraig Harrington Irlanti, Phil Mickelson USA, 70: Scott Verplank USA, Jesper Parnevik Ruotsi, Chris DiMarco USA, Ernie Els Etelä-Afrikka, Jose Maria Olazabal Espanja, Tiger Woods USA, Miguel Angel Jimenez Espanja, Nick Price Zimbabwe, Justin Leonard USA, Vijay Singh Fidzhi, Darren Clarke Pohjois-Irlanti, 71: Adam Scott Australia, Greg Norman Australia, Tom Watson USA, Brad Faxon USA, 72: Jerry Kelly USA, Paul McGinley Irlanti, Mike Weir USA, 73: Frank Lickliter USA, Rory Sabbatini Etelä-Afrikka, Jeff Sluman USA, Matt Kuchar USA, Toshi Izawa Japani, Robert Allenby Australia, Sandy Lyle Skotlanti, Fred Couples USA, Jim Furyk USA, Craig Stadler USA, David Toms USA, Bob Estes USA, Bernhard Langer Saksa
Tuolloin lasten energia purkautuu hyvällä tavalla ja oikeisiin asioihin. Valmentaja Pusan lisäksi ryhmään kuuluvat lihashuollosta vastaava ex-pituushyppääjä Jarmo Kärnä, kuntoutusta suunnitellut fysioterapeutti Jari Malinen, oma lääkäri Pertti Karjalainen sekä Juri Hanin, joka on henkisen valmennuksen asiantuntija. Kiirettä ei ole, sillä kauden päätavoite Euroopan mestaruuskisat ovat vasta elokuun alussa. – Mielestäni vanhempien kannattaa viedä lapsiaan ohjattuun toimintaan mukaan. Luottamukselliset yhteydet: Sisko Laitinen p. Puheenjohtaja Ilkka Kanerva teki myös puheessaan selväksi, ettei dopingin käyttöä hyväksytä. Kuvioihin on tullut paljon uutta, kuten levon merkityksen ymmärtäminen. Naiset: 9. – Ville Vakkurin käryn jälkeen Urheiluliitto järjesti Kuortaneella tilaisuuden, johon kutsuttiin parisataa valmentajaa ja urheilijaa sekä urheilulääkäreitä, jotka informoivat dopingin vaaroista. Ohjelmia laadittaessa on otettava huomioon monta urheilijan eri ominaisuutta. Käryt ovat tietysti aina erittäin ikäviä asioita: esimerkiksi hiihtäjien Lahden tapaus heijastuu tavalla tai toisella kaikkiin lajeihin. Hän väistää kysymyksen, joko kipu on kokonaan poissa, ja kertoo, että edessä on vielä pientä hienosäätöä. Tasapisteisiin päättyneet Kanada, Tanska ja Sveitsi pelaavat uusinnan välieräpaikasta. Kyse on aina nuoren urheilijan terveydestä. – Urheilijat ovat yksilöitä. Lahden MM-hiihtojen 2001 pääsihteerinä, Lentopalloliiton toimitusjohtajana ja Kansainvälisen lentopalloliiton kilpailupäällikkönä. kerran ja Keski-Suomi oli mukana 30. Marko Kiviniemi oli yhteistuloksissa seitsemäs 69 kilon sarjassa ja nosti mm. Välierät: Norja–Ruotsi, Skotlanti–Kanada/Sveitsi. kertaa. Esimerkiksi voimaharjoittelu ei sovi samanlaisena kaikille. Niemi kamppaili paremmistakin sijoituksista: mikäli viimeinen työntö olisi onnistunut, tuloksena olisi ollut pari SM-hopeaa. 2002 s KESKIPOHJANMAA Toimistomme kalusteiksi Talonpoikaisrenginkaappi, -kaappi, nurkkakaappi ja komuuti. Heittoharjoittelun alkuvaiheissa Parviainen heitteli valmentajansa mukaan jopa pajunvitsoilla, jotka pakottavat oikeaan tekniikkaan. Kaiken kaikkiaan valmentaminen on ollut erittäin mielenkiintoista. Ojala aikoo vähitellen lopettaa valmennushommat. Toisen lohkon järjestys on Saksa, Tshekki, Belgian AIF ja Itävalta. – Tavallaan kehä nyt umpeutuu, kun palaan tähän SLU-taloon muutaman vuoden jälkeen. Peruskoululaiset saavuttivat kolme kultaa, neljä hopeaa ja pronssia. Suunnistusliiton puheenjohtaja Jan-Erik Krusberg on tyytyväinen liiton toimitusjohtajatilanteen ratkettua. turnaus: Alkulohko: Suomi–VVB-liitto, Belgia 3–0 (33–31, 25–11, 25–21). Ratsukot kisaavat 80, 90, 100 ja 110 sentin luokissa. Luokkaan on ilmoittautunut 28 ratsukkoa ylittämään satasenttisiä esteitä. Kuusi ja puoli kuukautta olkapääleikkauksen jälkeen Parviainen uskaltaa sanoa, että kuntoutus on onnistunut hyvin. +105: 1) Antti Vihelä KJ 280 (127,5+152,5), 2) Juha Roukala RK 262,5 (125+137,5), 3) Mikko Niemi LV 255 (115+140). Järjestävän seuran ratsukoista mukana ovat mm. 58: 1) Eija Mustasaari RK 120 (52,5+67,5), 2) Anu Linnala RK 107,5 (45+62,5), 3) Anne Jylkkä RK 100 (45+55). neljä veteraanien SE:tä. Ranking-kilpailu: 1) Marko Kiviniemi, 130, 2) Anu Linnala 65, 3) Heikki Niemi 54, 4) Eija Mustasaari, Antti Hyry 44, 6) Virpi Korkeasaari 43, 7) Maria Koivusipilä 41, 8) Marika Roukala 33, 9) Pirjo Korkeasaari 32, 10) Anne Jylkkä, Rami Roukala 30. Uusinta välieräpaikasta: Sveitsi–Tanska 10–5, Kanada–Sveitsi pelataan 12. Rantakatu 15 B 5 67100 Kokkola Puh. Punttipalsta Kaija Yliniemi HELSINKI (STT) Aki Parviainen on keihäänheiton maailmanmestari ja MMkakkonen, mutta menestyksekkäänkin urheilijan on joskus hyvä puntaroida tekemisiään tavallista tarkemmalla syynillä. Ojala siirtyi valmennustehtäviin, kun omat lapset aikoinaan alkoivat harrastaa urheilua. – Nyt joutuu tekemään niitä liikkeitä, joita olisi pitänyt tehdä kymmenen vuotta sitten, Parviainen kertoi. Hannu Karhula oli toinen. toukokuuta Parviainen myöntää, että talven aikana kalvoi usein epävarmuus siitä, koska olkapää ehtii kuntoon. 75: 1) Pirjo Korkeasaari VetU 130 (57,5+72,5). Mukavahan sitä on ollut harjoitella pullan tuoksussa, Parviainen naurahti. Ojala ei hyväksy kiellettyjen menetelmien käyttöä urheilussa. Esimerkiksi korkeushyppääjä Pia Lambergilla olisi ollut lahjoja huipulle, samoin poikani Matti lopetti ennen kuin ehti kokeilla rajojaan. – Valmentaja tarvitsee fysiologista asiantuntemusta. Naiset: 1) Mari Kuvaja LHS 117, 2) Niina Sarias RLL 100,62, 3) Ilona Ruotsalainen JHS 100,62, 4) Saana Nyström.. Punttimaljan kärjessä on voittoa puolustava Raution Kisailijat ennen Kalajoen Junkkareita. Kiuruveden Siemen Oy Rytkyntie 403, 74700 KIURUVESI Kaikki lakiasiat, riitaja rikosasiat, myös maksuttomat oikeudenkäynnit. Parviaisen mukaan heittäjät ovat ennenkin viskoneet keppiä mielikuvissaan, mutta Haninin tulo mukaan kuvioihin on tuonut mielikuvaharjoitteluun systemaattisuutta. Innanen on toiminut useissa merkittävissä tehtävissä urheiluelämässä: Mm. Hannu Karhula Painonnostotilastot: Naiset: 48 kg: 1) Maria Koivusipilä RK 67,5 (25+42,5). Muut joukkueet pelaavat sijoista 5–8. Niemi KJ 142,5 (62,5+80). 4. Jos olkapäätä alkaa varoa, kannattaa siirtää avauskisaa myöhemmäksi kesään. Tietysti urheilijan menestyminen tuntuu myös valmentajasta hyvältä. Louvain-la-Neuve, Belgia: 17-vuotiaiden poikien kv. Tutuimpia lajeja ovat kiekko, keihäs ja korkeus. Curling Koripallo Lentopallo Iso-Syöte, Pudasjärvi: SM-kilpailut, parisuurpujottelu: Miehet: 1) Joni Vastamäki Levi 240 pistettä, 2) Antti Guttorm GrIFK 226,15, 3) Mikko Nuuttila STT 216, 4) Tuomas Porkkala GrIFK 208,33, 5) Mikko Wendelin RLL 202,18. – Valmennan enää urheilijoiden elämäntilanteiden ja tavoitteiden ehdoilla. 99–101 (O: McGrady 39/16, Garrity 18/2. Valmentaminen on jatkuvaa oppimista. Siitä opetuksena oli levon tärkeys, Parviainen muisteli torstaina helsinkiläisessä urheiluliikkeessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. – Epäonnistumisen syyt pitää tietysti analysoida ja ottaa opiksi, mutta palaute pitää pyrkiä antamaan myönteisenä, rakentavana kritiikkinä. Ojala painottaa valmentajan omaa harkintaa harjoitusohjelmien laadinnassa. Myös valmennuksen tekniset apuvälineet tietotekniikka huomioiden ovat kehittyneet huomattavasti. Ranking-kilpailua hallitsee selvällä erolla useita veteraanien Suomen ennätyksiä nostanut Marko Kiviniemi. Naisten ja miesten Suomen mestaruuksista nostettiin Laukaalla. Kilpailukauden avaus 26. – Mielikuvaharjoittelusta oli apua kuntoutuksessakin. Alkusarjan lopputilanne: 1) Skotlanti (Warwick Smith) 7 voittoa/2 tappiota, 2) USA (Paul Pustovar), Kanada (Randy Ferbey) ja Norja (Paal Trulsen) 6/3, 5) Sveitsi (Patrick Huerlimann), Tanska (Ulrik Schmidt) ja Suomi (Markku Uusipaavalniemi) 5/4, 8) Ruotsi (Per Carlsen) 3/6, 9) Japani (Hiroaki Kashiwagi) 2/7, 10) Itävalta (Alois Kreidl) 0/9. Välierät: Skotlanti–Norja, USA–Kanada. Kuva: Tomi Hirvinen Tulosten takana Tammikuun lopulla Vetelissä järjestettyjen piirinmestaruuskisojen osanottajamäärä lisääntyi edellisvuodesta viidellä nostajalla, mikä oli erittäin positiivista. 63: 1) Eija Mustasaari RK 122,5 (55+67,5), 2) Anu Linnala RK 100 (40+60). Tällä tasolla harva urheilee elääkseen, työ ja opiskelu tulevat ensin. Naisten toisessa välieräparissa kohtaavat Norja ja Ruotsi. Vahvan kokemuksen urheilujärjestöjen johtotehtävistä omaava Innanen, 47, aloittaa tehtävässään toukokuun alussa. Heikkoja ominaisuuksia on kehitettävä vahvojen rinnalle. +75: 1) Marika Roukala RK 105 (45+60). Valmentajan roolin Ojala näkee urheilijan tukijana, opastajana ja kasvattajana. – Sitä mietti, koska pääsee heittämään kivuitta, Parviainen sanoi. Singlair-pisteet: Naiset: 1) Virpi Korkeasaari 150.295, 2) Eija Mustasaari 147,011, 3) Pirjo Korkeasaari 140.404, 4) Anne Jylkkä 139.197, 5) Anu Linnala 130.419. – Harmittavaa on tietysti myös silloin, kun urheilijan uraa pilaa loukkaantuminen tai sairastuminen. Kisojen pääluokka on Nordic Hallin kolmas ja samalla viimeinen osakilpailu, jossa ratkeavat vappuna Pietarsaaressa järjestettävään finaaliin pääsevät. Vaikka kädestä ei tulekaan koskaan uuden veroista, sillä voi ainakin tämän hetken arvioiden mukaan heittää pitkälle. Se auttaa virittämään kehon huippuiskuun juuri oikealla hetkellä. Painotimme valinnassa kykyä luoda ja ylläpitää yhteistyösopimuksia sekä henkilöstöjohtamista, Krusberg sanoi. Kohta 40 vuotta Ojala on toiminut yleisurheilun eri tason valmennusja kouluttajatehtävissä. Venyttely on perinteisesti ollut keihäänheittäjien kirosana, mutta Parviaisenkin on ollut pakko nöyrtyä. Kolme pronssia toivat Eija Mustasaari ja Pirjo Korkeasaari. Rahasta ei näissä yhteyksissä puhuta mitään, Ojala sanoo. Syyskuun loppupuolella leikatun käden kuntouttaminen on ohjannut Parviaisen tekemisiä talviharjoittelun aikana. Perusasiat pysyneet Ojala sanoo, että valmennuksen perusasiat ovat säilyneet ennallaan vuosikymmenten kuluessa. Heikki Niemen jäätyä ilman tulosta loppupisteet olivat lopulta tasan EteläPohjanmaan kanssa. NJ: Martin 26/3, Van Horn 19/14) Memphis–Portland 102–99 (M: Gasol 23/8, Swift 17/9. Miehet: 1) Antti Vihelä 297.549, 2) Marko Kiviniemi 297.129, 3) Heikki Niemi 285.947, 4) Jarkko Kangas 276.153, 5) Markku Roukala 271.731, 6) Juha Roukala 271.375, 7) Kari Virkkala 267.126, 8) Mikko Niemi 263.262, 9) Hannu Niemi 262.771, 10) Heikki Rautapuro 262.315. Oppia antavat niin onnistumiset kuin epäonnistumiset. Tampereen Sisun veteraanikansallisissa sarjavoitot nostivat Marko Kiviniemi ja Kari Virkkala. Kilpailutoiminta jatkuu Lohtajan ja Kalajoen piirikunnallisilla ja samoilla paikkakunnilla järjestetään nuorten ja veteraanien piirileirit. Palkkio tulee elämyksinä Valmentaja Esko Ojala painottaa urheilun kasvattavaa merkitystä Kiekkokaari kohdalleen. Kalajoella peruskoululaiset ja opiskelijat nostivat Suomen mestaruuksista. Valmentaja Esko Ojala (vas.) valvoo Ilkka Laihorinteen heittoharjoituksia Kokkolan urheilutalolla. Keskipohjalaisnostajat saavuttivat 12 SM-mitalia, kolme edellisvuotta enemmän. 69: 1) Virpi Korkeasaari VetU 135 (57,5+77,5). – Valmennussuhde vaatii aikaa ja pitkäjänteistä työtä, mutta on oltava valmis hyväksymään sekin, että urheilija lopettaa. 69: 1) Marko Kiviniemi KV 225 (100+125), 2) Hannu Niemi KJ 195 (90+105), 3) Hannu Karhula RK 170 (77,5+92,5), 4) Miika AnttiRoiko KJ 147,5 (62,5+85), 5) Petri Olkkola KJ 97,5 (42,5+55). 20-vuotiaiden pm-nostoissa Rautiossa mukana oli 19 raudan kesyttäjää eli saman verran kuin edellisvuonna. Kisojen merkittävimmät ennätykset nosti Marko Kiviniemi, joka teki kuusi veteraanien Suomen ennätystä. C: Chandler 16/15, Bagaric 16/6), Orlando–New Jersey ja. kierros: Ruotsi–Norja 7–3, USA–Saksa 8–2, Sveitsi–Skotlanti 9–5, Tanska–Venäjä 8–5, Kanada–E-Korea 8–6. Työtä nykytilanteeseen pääsy on kuitenkin vaatinut, ja apuna ovat olleet muun muassa tervehtymistä nopeuttava happikammio ja monipuolinen kuntoutus, johon on kuulunut etenkin lihashuoltoa. – Kun Leksa (Leo Pusa) tuli valmentajakseni ennen viime kautta, vedimme talven kuin heikkopäiset. – Valmentajan paras palkkio tulee elämyksinä ja kokemuksina. Keskipohjalaisille kisat olivat menestyksekkäät. Aikoinaan omaa poikaani valmentaessani huomasin, että hänelle annoin palautteen paljon tiukemmin kuin muille valmennettavilleni. Venyttelyn ja lihashuollon lisäksi harjoitteluun on kuulunut vesijumppaa ja muuta liikuntaa. 62: 1) Heikki Niemi KJ 180 (80+100), 2) Miika Antti-Roiko KJ 150 (65+85), 3) Juha Varila KV 137,5 (60+77,5), 4) Rami Roukala KJ 125 (55+70), 5) Tuomas Takkunen RK 112,5 (50+62,5), 6) Iikka Rahkola KJ 67,5 (30+37,5). Miehet: 56: 1) Heikki Niemi KJ 185 (85+100), 2) Rami Roukala KJ 132,5 (57,5+75), 3) Antti Hyry RK 100 (45+55), 4) Aki Roukala KJ 90 (40+50), 5) Janne Kerola KJ 80 (35+45), 6) Sami Torvi RK 77,5 (35+42,5). 94: 1) Jarkko Kangas NU 245 (105+140), 2) Kari Ruotsala KV 202,5 (92,5+110), 3) Janne Niemi KJ 190 (80+110), 4) Jari-Matti Niemi KJ 187,5 (85+102,5). Ojala myöntää, että joskus hänenkin on ollut vaikea hyväksyä urheilijan lopettamispäätöstä. Nastolaan muuttanut heittäjä on päässyt nauttimaan Pajulahden hyvistä harjoituspaikoista ja on Pusan johdolla valuttanut hikeä myös lahtelaisen leipomon portaisiin. Henkisen valmennuksen avulla heittäjä on kehittynyt myös rentoutumisessa, joka on tärkeää ennen suorituksia. Poriin muuttaneen keihäänheittäjä Jarkko Koski-Vähälän valmennusvastuu siirtyi äskettäin Ojalalta Esa Utriaiselle. Virkkala teki työnnössä 40-44-vuotiaiden uuden SE:n. NBA-liiga: New York–Chicago 101–104 (NY: Thomas 26/17, Jackson 18/6. 11 nostajaa. Suomi voitti lohkonsa, Ranska sijoittui toiseksi, Belgian VVB kolmanneksi ja Espanja neljänneksi. Kuva: Lehtikuva/Marja Airio HELSINKI (STT) Seppo Innanen on nimitetty Suomen suunnistusliiton toimitusjohtajaksi. Suomi kohtaa välierissä Tshekin ja Ranska Saksan. Nyt keihäs lentää jo stadionin yli, Parviainen selvitti. Urheilijan menestymättömyys ei sinänsä harmita, sillä tappion mahdollisuus on urheilussa aina olemassa. Sarjavoitot olivat Keski-Pohjanmaan eduksi 5-3 ja ratkaisivat voiton isännille. Ojala on ollut pitkään urheilussa mukana. Ratsukoita alue-estekisoihin tulee ympäri Pohjanmaan aina Vaasaa, Seinäjokea ja Lehtimäkeä myöten. Nordic Hallestefinalistit ratkeavat Heimarissa Bismark, North Dakota: Curlingin MM-kilpailut: Miehet: 9. Lumilautailu 16 Urheilu Lauantaina 13.4. 53: 1) Anne Jylkkä RK 107,5 (47,5+60), 2) Saara Hyry RK 47,5 (20+27,5). Punttimalja: 1) Raution K 187, 2) Kalajoen J 162, 3) Kokkolan V 64, 4) Vetelin U 38, 5) Nivalan U 13, 6) Lohtajan V 10, 7) Ylivieskan K 9. 105: 1) Markku Roukala RK 252,5 (112,5+140), 2) Kari Virkkala KV 250 (110+140), 3) Raimo Seppälä YK 237,5 (105+132,5), 4) Antti Vihelä KJ 230 (120+110). Joukkuekilpailussa Kalajoki oli selvä ykkönen. Ojalan mielestä suomalainen yleisurheilu toimii nykyisin puhtaalla pohjalla. Kaiken kaikkiaan startteja kisoissa on noin 70. Valmentaja Pusan mukaan ratkaisevaa on se, tuleeko täysillä heittämiseen uskallus. Tilaisuuden henki tuli varmasti kaikille läsnäolijoille selväksi, Ojala kertoo. Sitä on ohjelmassa lauantaina alkavalla leirillä Portugalissa. Parviainen, 27, joutui tekemään sen viime syksynä, kun heittokäden olkapään takaosan lihaksesta ja jänteestä löytyi repeämä. Tuntiakaan en niistä hetkistä vaihtaisi pois, Ojala sanoo. Valmennusohjelmat on laadittava niin, että terveys säilyy, mutta myös kehitystä tapahtuu kilpakentillä. – Silloin harmittaa, jos lahjakas urheilija lopettaa uransa kesken, eikä testaa todellisia rajojaan. Hiljalleen olen lopettelemassa näitä hommia. Kokkolassa nostettu miesten piiriottelu oli varsinainen thrilleri. – Meidän piti mennä juoksemaan Lahden suurmäen portaita, mutta ne ovat talvella aivan jäässä. Keväällä takki olikin sitten ihan tyhjä. Vaikka urheilu on tärkeää, elämästä löytyy tärkeämpiäkin asioita. Myöhemmin välineeksi muotoutui heittäjien ja valmentajien kehittämä muovinen harjoituskeihäs, jonka uumoillaan hälventävän huolta keihäänheiton tulevaisuuden jatkumisesta. Ryhmätoiminnassa lapset oppivat myös sosiaalista käyttäytymistä, Ojala kertoo. toukokuuta Vantaalla. H: Mobley 29/8, Francis 20/4), Phoenix–Utah 96–97 (P: Marion 24/11, Marbury 24/0, U: Malone 26/7, Marshall 20/9), LA Lakers–Minnesota 96–83 (LA: O’Neal 32/9, Bryant 28/3. Olkapäävamma opetti Parviaiselle uusia metkuja Aki Parviaisen syyskuun loppupuolella leikatun käden kuntouttaminen on ohjannut miehen tekemisiä talviharjoittelun aikana. 017-758 342 tai Pauli Laitinen p. järjestää lauantaina Stall Classicin maneesissa Kokkolassa Pohjanmaan alueen esteratsastuskilpailut. 017-758 442. P: Wallace 22/10, Anderson 19/3), Dallas–Houston ja 95–98 (D: Finley 25/7, Najera 17/15. Kun olkapää meni, en pystynyt heittämään edes mielikuvissani. EteläPohjanmaa kohdattiin piiriottelussa 38. 77: 1) Marko Kiviniemi KV 215 (95+120), 2) Johannes Luotsinen VetU 207,5 (90+117,5), 3) Heikki Rautapuro KV 205 (90+115), 4) Pekka Torvi RK 165 (72,5+92,5), 5) Heikki M. Kunnostettavatkin käyvät. Ehkä sitä omaltaan pystyi vaatimaan enemmän, joskus liikaakin, Ojala miettii. M: Garnett 18/16, Peeler 16/3). Toukokuun lopulla 17-vuotiaat nostavat Porissa SM-mitaleista ja touko-kesäkuun vaihteessa Tukholmassa järjestettäviin veteraanien EM-kisoihin lähtee Keski-Pohjanmaalta neljä nostajaa. Hän ei kuitenkaan ota kisakauden avaamisessa riskiä, vaan päättää osallistumisestaan vasta pariviikkoisen leirin kokemusten perusteella. Malin Broända-Sir Vihtory, joka sijoittui viime viikonloppuna ensimmäisissä kansallisissa kisoissaan Kiuruvedellä kolmanneksi sekä Johanna Manderbacka-Yepyup, jolla on jo useita ykkösja kakkossijoja kuluvan kevään aluekisoista ja joka on vahvoilla Nordic Hallin finaaliin. – Esimerkiksi koulu, opiskelu ja siviilityö ajavat tärkeysjärjestyksessä urheilun edelle. Parviainen suunnittelee aloittavansa kilpailukautensa 26. – Tietysti tietous ja tutkimustulokset eri lajeista ovat kehittyneet, mutta perusasioissa ei suuria muutoksia ole tapahtunut. Virpi Korkeasaari saavutti kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Alkusarjan lopputilanne: 1) Skotlanti (Jackie Lockhart) 7/2, 2) Norja (Dordi Nordby) ja Ruotsi (Margaretha Sigfridsson) 6/3, 4) Kanada (Colleen Jones), Sveitsi ja Tanska (Lene Bidstrup) 5/4, 7) Venäjä (Olga Jarkova) ja USA (Patti Lank) 4/5, 9) Saksa (Natalie Nessler) 3/6, 10) Etelä-Korea (Kim Mi-yeon) 0/9. Loppukilpailuun pääsee osakilpailujen kymmenen parasta. Innanen Suunnistusliiton toimitusjohtajaksi KOKKOLA (KP) Kokkolan Urheiluratsastajat ry. Menestys on saavutettava normaalilla harjoittelulla ja ravinnolla. Esimerkiksi urheilukouluissa lasten fyysinen ja henkinen kehitys kulkee käsi kädessä. Ojala uskoo, että valmennussuhteen tulokset putkahtavat esiin enemmin tai myöhemmin, jos urheilijalla riittää tahtoa kehittää itseään. Arvostan suunnistuksen arvopohjaa, perhearvoja ja lajin monipuolisuutta, Innanen kuvaili seuraavaa postiaan. Naisten ottelu meni selvästi kotijoukkueelle, kun E-P:lta oli vain yksi nostaja mukana ja K-S:sta ei yhtään. Kiellettyihin aineisiin sorrutaan useimmiten silloin, kun halutaan liian lyhyessä ajassa huipulle. Asiantuntemus tärkeää Ojala pitää asiantuntemusta hyvän valmentajan tärkeimpänä ominaisuutena. Urheilu pysyy monella nuorella harrastuksena, toki hyvänä sellaisena, Ojala paaluttaa periaatteitaan. Kun oma urheiluura jäi aikoinaan sairastelujen vuoksi kesken, Ojala lähti 1960luvun puolivälissä mukaan Kokkolan Veikkojen toimintaan. Opiskelijasarjoista tuli kolme mestaruutta, yksi hopea ja kaksi pronssia. 85: 1) Teppo Nygård RK 195 (85+110). Heikki Niemi toi ainoat miesten mitalit, kolme pronssia 56 kilon sarjassa. Ojala sanoo oppineensa ennen muuta kokemuksen ja koulutuksen kautta. Naiset toivat loput yhdeksän mitalia. Tällä kaudella hän valmentaa kiekonheittäjä Ilkka Laihorinnettä ja keihäänheittäjä Markus Peltoniemeä. – En voi suositella kiellettyjä aineita kenellekään urheilijalle. 06-8310 430 Fax 06-8310 435 Ostetaan Lakiasiaintoimistot Juha Savela KOKKOLA (KP) Pitkän päivätyön valmentajana tehnyt kokkolalainen Esko Ojala korostaa urheilun kasvattavaa merkitystä nuoren kehityksen kannalta. kierros: Norja–Itävalta 11–3, Skotlanti–Kanada 6–5, Suomi– USA 7–1, Sveitsi–Japani 11–3, Tanska–Ruotsi 8–4. – Seppo on aloitteellinen ja tavoitteellinen johtaja. Parviaisella on tukenaan tärkeä joukko, joka vie heittäjää kohti uusia saavutuksia
040-739 4567. VW POLO CLASSIC 1.4 -97, aj. 6000 h takav., hyväk. Jorma Hietaharju puh. P. vielä muutama mahtuu mukaan, puh. (pit+lev) 8351102 HONDA CA 125 Rebel -97, siisti custom, aj. harm. 040-536 8522. 040-7577 902. lisävarustein hp. Halkoniemen Tila, Iisalmi puh. PARISÄNKY 1,60 x 2,00 valk., kaaripäädyt, joustinp. 37 tkm, m.p.6 kasetti wc, erill. 06-862 1579, 861 1693. Tilaa puh. 550 €. VOLVO 740 Turbo IC, puh. Puh. Traktoriurakointi J. FIAT LMC 580 2.8 JTD -01, aj. n. 0400-665 557. + petausp. Hal. hyväk., hp 160 €. 2002 17 Lukijan markkinat Myyt. PIANO puna-rusk. Vuokr. 146 tkm, 12000 €. 214 t. Puh. 0400-889 568 (Kla). 040-590 4493. 040-510 9521. p. Puh. Sieviin MAITOKIINTIÖITÄ, kauppa-alue C. tarj. ilt. 841 €. P. 040-555 9307. Puh. Halutaan vuokrata 2 3 H + K + S Kokkolan ympäristöstä. 050-540 0333, 06-835 0576. Lohtajan Matkailuauto Ay puh. SÄLEKAIHTIMET tehtaan hintaan. SAKSANPAIMENKOIRA UROS 2 v. v. TOYOTA HIACE -90 aj. Ystävälliset vast. YKSIÖ tai vastaava Klan kesk. Vetelissä RT-PÄÄTYHUONEISTO 4 H +K+PESUH+S, puh. PENTUJA. puuliesi ym. 165 tkm, hp. 06-864 8340, 040-533 6023. ja viikonlopp. 0400-483 328 Myyd. radio, moottori+sisälämm., vetok., h-kirja, hp. PEUGEOT 205 GR -85, kats., 2 renkaat, radio, siisti ja hyvä, h. Myös suursäkeissä ja peitattuna. 320 euroa. Myyd. Myyd./vaihd. 050-585 0389, 06-879 689. Klan keskustasta 3 H+K+S Vast. Isoja KUUSIJA MÄNYTUKKEJA p. ost. 1.200 €. 3200 €. Puh. Puh. 250 tkm, kats. 1350 €, puh. 06-830 2109. Saksal. Mielel. 0500-515 176. 27000 €. 2:n hevosen KULJETUSKOPPI hyvä, h. Hal. Todella siisti, hp. 11.800 € ja OPEL ASCONA 2.0 -87, aj. Myynti / osto. Tyttäremme tarvitsee ASUNNON miel. h. Puh. 1500 €. n. KESÄMÖKKI Trullevissa. Kalajoen Holmalla Lippotie 5, puh. Myyd. YAMAHA TZR 125 -90 täysiteh., erittäin hyvä ja hieno , h.1190 €. KOPUN PUHELINOSAKE. 42 tkm, h. Puh. 040-5334 345. puh. TOYOTA COROLLA SE -86 kolar. 0400-562 393. ilt. POLKULAITE uusi, hp. 040-553 7336. n. Rantakatu 9 II krs. poppanat, yo-tyynyliinat, posliinia, koreja, silkkihuiveja ym. LÖYTÖ! Nyt minulle tuli vihdoinkin niitä kysyttyjä uusia, vanhanaikaisia PULSAATTORIPESUKONEITA, h. NISSAN VANETTE 2.0 Diesel p-auto -87 ym. P. 420 €/kk. Ajanvaraus, puh. 2 ha Kaustisella vt. Myyd. MEGANE CLAS 1.4 16 V -00, aj. Timotei Iki. Puh. runko, hp. Myyd. AUDI 100 Diesel -86 aj. Puh. MATKAAJA 8004 vm. 040-845 5335. halv. 050-572 8161. P. Puh. Puh. Ohrat Kunnari, Artturi, Barke, Pohto. P. käyttöön. 040-5730 979 Mukava lisäansiomahdollisuus, mahtava tuote!! Itsenäistä muttei yksinäistä työskentelyä! Soita 050-552 5861. Puh. 0400-568 177. 680 €. Kuhn FC 202 2 m niittomurskain. 0400-383 922. 06-830 2367, 050-543 8807. 15/10, verot ok, h. Virtanen KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. mittaus 150 km. Myyd. Puh. Oma tontti. 040-5948 715. Puh. p. OPEL VECTRA 1.8 i -96. 29.000 mk, 0400-866185 Myyt. p. 040-843 6118. HONDA MONKEY -98 aj. 06-822 4418 Uudet SOHVAKALUSTOT, ruokailuryhmät, sängyt, patjat, matot. 270x230. Puh. MAZDA 626 2.0 LX farm. 050-345 2317, 06-885 757. H. maatalouskoneita. Puh. H. Myyt. 040-518 4610. 30 €, puh. hyvät sertifioidut KYLVÖSIEMENET, satoisa Jyvä, Artturi, Pohto, Veli, Iki ja nurmiseos. -85. CITROEN XSARA farm. Uudet MOPOSKOOTTERIT MBK Nitro musta/pun. Puh. toukokuun loppuun. jälkeen. Myyd. 06-8638 206. kalustetun ajalle 1.6. ELEMENTTIHUVILAT JA AUTOTALLIT edullisesti. FIAT ELNAGH MARLIN 58 id td vm. pieni MAATILA n. 040-553 5822. Puh. NariThai HIERONTA. P. 878 9323. 700 € puh. Veteli, puh. Ilm. 800 €, p. Myyd. ost. Hal. Huonekaluhalli Salonkoski L. 124.000 €. 800 €. 0400-809 751. 08-779 519. 230 €, ZETOR 4511 -72, turvaohj., h. KIRKKOURUT Johannus Opus 5. 1650 €. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. Hp. 050-529 4922. Ost. PELTIKATTOMAALAUKSET edullisesti ammattitaidolla. Puh. SUZUKI RG 125 F vm-92, siisti, kunnossa, A1-kortti, hp. 040-7249 356. RAVINTOLALAITTEITA 500 kpl. 0400-660 444. vant., viininpun., aj. 6:lle h. Varma vuokra. 0400-162 191. 06-863 6008, 040-508 0907. 0500-964 325. 040-818 6398. LEHMÄVASIKOITA. 110 m² tai isompi, p. Täysjalkiolla, harrastustai ammattikäyttöön. 0400-448 584. 3.200 €, puh. KAWASAKI Z750 -81 aj. Kotiin toimitettuna. 0400-367 020. Webasto. Vaihdossa henk.auto. RAHTISAHAUKSET ajanmukaisella siirtokalustolla ammattitaidolla. SKI-DOO 583 MAHC -90, hyvä, h. P. Helsingistä. 14.380 € (85.500 mk), p. 040-556 7958. Soita Aino 08-485 003, 050-595 0338. 050-584 8048 joka päivä. Lammi puh. P.040-8155311. Hyvässä kunnossa! H. ajo, 050-3398300 Himangan Toimintakeskuksesta kevään LAHJAT, esim. NISSAN SUNNY 1.6 SE -90, aj. SUNNY LX 1.6 -88 kats. 5.500 €/tarjoa. ost./vuokr. ja OK-TONTTI 1250 m² Kaustarissa. Myyd. UPEA ANTIIKKIPIANO. 6, kerrosvuoteet ja iso takatalli, luxuspak., soitin ym. 250 m² harkkotalolle Espooseen. 040-572 7798. 050-360 1047 SERTIFIOITU SIEMEN: Kaurat Aslak, Roope, Veli. MAZDA 626 HB 1.8 LX -89. Ost. CITROEN AX 11 TRX -90 ajettu vain 85 tkm, ruisku, 5-vaihteinen, pikkumusta. mukaan. 040-7525 554. t.l.k. MITSUBISHI LANCER 1,5 GLX -85 kats., verot OK, siisti, aj. Puh. Puh. Tahkolle 20 m. 1200 €. kuin uusi, hp. 8351 537, 040-5829 864. Nimim. KELOHONKAKEHIKKO 6-kulm., käy saunaksi tai huvimajaksi. KELOMÖKKI Ylläkseltä vko 18, halpa vuokra, p. Vesija puhelinliitt., p.pinta-ala 55 m², merenrant. P. Autot Asuntoautot/vaunut Asunnot Tahdotko todella laihtua. Vuokr. 06-4378 112. 2.0 HDi, 9/99 aj 91 tkm, ilm.vak.nop. P. P. kattoluukku, stereot, vetok., 2 renkaat, ruosteeton sinkkikori, hp. 040-8488 505, 040-549 2423. tarj. ja Pihamökki 4:lle h., edull. Klan kesk. -88. 06-863 6312. Peltinen palo-ovi 2.10 x 1 m. 500 m² 4 €/m², puh. kotimainen PIANO. P. 2000 €. puh. Suoritan PELLON RAIVAUSTA 3.2 m kunnostusjyrsimellä. Hakalahdenkatu 74, Kla. 050-3733 258. Puh. 200 € ja HETA MISA h. 0400-977 822, klo 14. MELAMIINILEVYÄ eri värejä hyllyiksi yms. 0400-602 604. 040-578 9021 tai 06-861 1178. 040-830 6074 Ostetaan PERÄMOOTTORI 30-50 hv. RIVITALOKOLMIO Kokkolasta kevään aikana P. 870 519, 0400-560 477, 873 202 PUUHELLAT HÖGFORS SIRO No 50, h. Puh. -99 PARITALON PUOLIKAS Lappilanmäellä 104 m² 3 MH+OH+K+KHH+S, oma tontti, laadukkaat pintamateriaalit, upea löytö tosi ostajalle, h. Huippuedulliset uudet ja käytetyt ASUNTOAUTOT sekä valikoidut vähänajetut TUONTIMERSUT Lohtajalta. VOLVO 240 D 6 -84, keskuslukko, ylivaihde, kats. -89. Myyd. 28.000 €/tarjous. 050-343 3271. Lapua, Tilasiemen Pullin Pakkaamo. Yläk., 2 H, toinen sähköistetty, sähkölämm. 75.630 €. Ostamme käytettyjä huonekaluja. 050-345 2410. 39.500 €, 050-373 0218 CAGIVA ALETTA ORO 125 cc -86, A1-paperit, konerem. 050-5434 830. 06-8316 670, 040-9011 429. Hal. Moottoripyöräkypärä KIWI hyväk., hp 60 €. 0400-683 263. VW PASSAT Variant 2,0 CL -94 aj. 040-830 6074. vuokrata ASUNTOAUTO aj. -85, hp. suihku, markiisi, pyöräteline, tikkaat. Hiace 2.4 moottorinosia. P. n. 0400-563 304. 18500 €/vaihto. 050-535 9815. 040-8306 775. 06-8314517 ALUMIINIVANTEET Michelin Exalto 205/55/15 jako 114,3. h. Ei lapsiperh. NISSAN SUNNY 1.6 SLX -88. AS-OSAKE 50,2 m² Kannuksessa, Kannuksenkatu 35, p. Sekalaiset Tarjotaan vuokralle Halutaan vuokrata Loma-asunnot Moottorikelkat Moottoripyörät/mopot Myynnit Ostot Palvelut Eläimet. Myydään LATO ja LEIKKIMÖKKI. Myydään hyviä IKKUNANPOKIA 26 kpl (13 lämpölaseilla) edullisesti. 0400-564 334 SELVÄNÄKIJÄ Aino. SATUN SIIVOUSPALVELU. Korinvaihto, valkoinen, autom. Alak. VOLVO 740 P-auto vm-85. 040-511 9815, 040-720 3972. P. 040-753 8327. Myyd. 1.200 €, 040-705 3703. 317 tkm, hp. 040-747 1166 VW PASSAT TDi VARIANT -96, puh. Vuokra 555 €. Lähde bussimatkalle LEVILLE 25-28.4. 050-320 4262. 800 m, hp. 0400-182 364, Evijärvi ROTTWEILERIN REK. tarj. YAMAHA VIRAGO 535 -88 aj. 14 tkm, h. Kla:ssa 3 H + K + S 73 m² siisti, iso lasitettu parv., rak. 09-455 7363, 041-543 3342. Puh. Myös kivennäismaat. DODGE 4 D LANSER vm-61 varaosiksi, hinta 300 €. kunto, uudet akut ja talvir., h. TRAKTORI IH 685 XL -84 ml. 0400-685 009 Myydään SOLIFER 5602 i -91, puh. KAWASAKI Z 500 -83 runs. 14 tkm, rek. 050-5677 911, ilt. tupak., mh, s, WC. Terassi 160, h. MBK Booster hop. P. 3.500 €/vaihto halvempaan p. 2000, aj. VOIMAVIRTASIRKKELI + OIKOHÖYLÄ p. SURIN THAI HIERONTA, uusi tyttö, hyvä palvelu. OPEL KADETT 1.6 farm. Ellit Masi Dilbert Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. Tarjotaan silppuava noukinvaunu rehuntekoon ym. Hinnasta sov. 0400-929 191, Reisjärvi. 0400-862 620. 50 tkm, 2 renk., teht. PEUGEOT 306 1.6 i Style -96/97. 0400-702 342. 800 €, kysy lisää 050-308 0434. Ouluntie 5. Vuokr. 040-5577 859. ostaa SOLIFER 550 tai 5502. tarpeettomana TOYOTA HIACE -90 5-ov., pitkä malli, hieno, vasta kats., hp. Näyttö sop. 316 t. Myyd. 017-743 621. Puh. 0400-614 087. Kaikki huomioid. 06-831 6286, 050-577 1196. YKSIÖ Mariankadulla, lähellä keskussairaalaa ja kouluja. SIIKAA kalastajan sumpusta ti ja la klo 9-12, muulloin sop.muk. Kyrönhovi Oy puh. Kuljetus järjestyy. Pyydä tarjous! Puh. KAWASAKI EPX 750 R A1 -87, p. TOYOTA TERCEL -83 just.kats. Ostetaan METSÄPALSTA. 450 tkm, keskusluk., alkup. 06-830 1209, 040-778 0922. 040-567 8074 tai 0400-427 829. Takuu 1 vuosi. VESISÄNKY valk. 06-831 6085, 050-374 0429 SUZUKI SOLIFER BV 50 -88, hp. edullinen AS-VAUNU. 08-460 924. puh. Myyd. 06-822 1828, 050-539 2328. 040-500 9435. Asuntovaunu, Kuomuperäkärry sekä Mökki Särkillä kesk. mahonkia Renner-kone, 0500-860 057. 08-831 149, 040-544 5040. P. VOLVO 240 Dsl -83, 5-vaiht., 2 renk., h. 35 €. 050-512 0616. tehdasvalmist. Puh. 0400-682 175. 2000 € tai PRIMERA 1.6 Sportdeck -91, aj. 3.9. Puh. 4.700 €, puh. Myyn tilanpuutteen vuoksi 1900luvun alussa valmistetun tammisen RUOKASALIN KALUSTON p. 1.500 euroa. 9000 km, kuin uusi, hinta 1.200 €, puh. 040-768 8548 myös ilt. Poikien polkupyörä käytetty 20". 040-511 4406. 9200 km, Veteli p. Ei kaunis mutta käytännöllinen, h. 3000 € p. vero ok, 2-renk., h. Puh. -00, h. Myyt. 040-830 6074. 040-767 9996. Kokovartalo SOLARIUM kampaamo/kosmetologi yms. 8621 345. 06-872 325, 040-505 3403. 6.700 €/tarj., 050-545 5177. Hyvää RUOKAMULTAA edullisesti. 02, ei ruostevaur. tarj. 0400-289 418 Oulu. 2x renk. Kokkolan KTK:N OSAKKEITA, VOLVO S 12 -87, 3-aks., puh. Ilmainen kotiinkuljetus. Tied. 2000 €, SUZUKI INTRUDER 750 -91, sekä 4 kpl muita upeita custompyöriä, p. P. p. Puh. P. TD ASUNTOAUTO Halsualta, p. TRANSIT -79 kats., verot maks. Myyd. 13 varrella. 050-359 4312. 040-596 1814. 0400-5415 66. SAUNAN PYÖRÖHIRSIKEHIKKO, uusi, ulkom. 318 tkm, hopea, asiall. Kesk. 212 tkm, hp. uusia GLAMOX-LOISTEPUTKIVALAISIMIA ja LÄMPÖPATTEREITA. 06-723 6643. MUMMONMÖKKI Himangan Kekolahdessa. Valmistan savupiipun suojakattoja mittojen muk. 0400-619 831. 0500-563 879 www.multi.fi/kik/laatumersut/ Myydään VW GOLF 1,3 be -86 2renkaat, 14" aluvanteet, vetok., lohkol. P. Uudet BMW 300 sarjan 16 " ALUVANTEET uusilla 205/55x16 contimental-kesärenkailla, edulliset 06-8316 670, 040-9011 429. Hal. Terveet vanh. 150 m² TYÖ-VARASTOTILA talliovet sekä 60 m² TILA lastauslaiturin takana osoitteessa Niittykatu 1, puh. traktorin TELIPERÄKÄRRY. Myyt. 0400-368 525. 71 tkm, hp. Viihtyisät rantamökit Nilsiässä. 700 €. tai vuokr. 27.000 €. OPEL KADETT vm-88, 3-ov., aj. POPEDA vm -49 ajokunt., paperit on, ei ruostevik., valmis entisöitäväksi. klo 17 jälk. Etsimme PYSTYTTÄJIÄ n. "Pikaisesti." 3 H+K+S+LASIT.PARV. KAKSIO 53 m² Kokkolan ydinkesk., v. 06-4176 125, 0400-160 937. Halutaan ostaa vanha 3 H + K Kokkolasta. 0500-260742, 06-4713 479. 0400-633 805. 050-60055 Edull. rantaan.Hp. 80 m. 2.000 €, puh. 27.6.-1.7.02. Myyt. OK-TALO Sievistä. REHUVILJAA, kauraa + ohraa edullisesti, kotiintuotuna. Läh. Elementtitoimitus haluamaasi valmiusasteeseen, myös valmiiksi pystytettynä. OPEL OMEGA 2.0 GLS -91/92. paikalla n. PONTIAC GRAND PRIX SE -89, 2.8 V6, cruiser + muut herkut, 2:t renk., alkup. Vesi ja sähkö. Puh. TILATANKKI 1800-3000 l. 310 €. Myydään SOLIFER 500 Artic -88 + etuteltta. 2 H+K+S 49 m² ja 1 H+K+ALK 32 m². pianpoikiva HIEHO ja siemennysik. Ost. Vuokr. 040-547 1193
Ylituomarina Peter Nyman ja kapteeneina Jari Tervo ja Tommy Tabermann. Toisen tuotantokauden jaksoissa Mr. 1763684 11.30 Prisma Studio. Roxanne on vettä rakastava leikkisä delfiini. Puh. tarj. 101.500 km Tiedusteluihin vastaa vahtimestari Mika Myllymäki puh. Selostajina Asko Arkkola ja Lassi Tilander. 8503 17.00 Tv-uutiset. Osa 1/9: Tulta ja tikkejä. Myydään TONTTI Toholammilla. 7633706 11.00 Tv-uutiset. 1722329 19.40 Hetty ratkaisee. 8716787 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 13.4. Isäntänä Santeri Kinnunen. 040-545 9937. 134058 13.15 UEFA Champions Leaque -viikkomakasiini. Osa 1/4 Kristillistyminen. Vuokr. Isoäitinalle tarinoi. Kosinta. Ydinvoima on yksi tehokkaimmista energiantuotantomuodoista, mutta sen säteilyriskit ovat monien mielestä liian suuret. 9.30 Vetelin kotitalousoppilaitos Luennoitsijoina Päivi Parikka ja Tuomo Tuovinen, MTT:n tutkimuslaitokselta Jokioisista. 8387608 11.25 Digimon. 6383771 23.45 Urheilu-uutiset. www.yle.fi/sohva. Tutut vieraat kertovat jälleen uskomattomia tarinoitaan ja arvuuttelevat toistensa poskettomia valheita. Myyd. ja sen on ohjannut pääosaa yksityisetsivä Jake Gittesia näyttelevä Jack Nicholson. Tarjoukset pyydetään lähettämään 19.4.2002 mennessä osoitteella: Oulun yliopisto/ kirjaamo, PL 8000, 90014 Oulun yliopisto. 566023 21.00 Lotto ja Jokeri. Kesto 120 min. 050-526 3033. Selostus Mikko Hannula, studioisäntä Bror-Erik Wallenius, tv-ohjaus Tapio Holappa ja Markku Jylhäsalo. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 15.4. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset. Myyd. 3100665 08.55 TV2: Koki kananpoika. 8162868 20.50 Urheiluruutu. 5902787 15.15 Koripalloa. 23131394 23.40 Myöhäisuutiset. Toimintaelokuva Speedin jatko-osa, jossa pääparin romanttinen luksusristeily katkeaa kesken, kun muuan höyrypää kaappaa laivan. Koko perheen elokuva harvinaislaatuisesta ystävyydestä ja unohtumattomasta seikkailusta. 6201503 19.00 Seitsemän Uutiset. ESTRE-pilkkukone. Tervetuloa penkomaan. 06-863 6008, 040-508 0907. 24058 09.05 Lauantaivekkari. Hal. 5966503 09.35 TV2: Ralle Ryökäle: Tiedekilpailu. 6615329 16.15 Uudesti eletty. Klikkaa hoivaa netistä. Ajankohtaista alueilta. VALMET 803 -83, 4 x 4, aj. 1000 €. Volvo Ocean Race on maailmanympäripurjehduskilpailu, joka käynnistyi 23. Zeus-koira on katujen kasvatti, jonka tassut ovat tiukasti maassa. 218067 20.50 Kahden keikka. 4687058 19.25 Painin EM-kilpailut. Suora lähetys. YKSIÖ 40 m² Klan kesk. 7569706 15.45 Lumimies 2002. 4610226 17.40 Salatut elämät. Janne Ahonen. 18936 22.05 Frasier. 611042 15.20 Auringonpimennys. Katso, mitä toiset katsoo!351348 16.00 Sohva. Kilpailu koostuu yhdeksästä etapista, kestää noin yhdeksän kuukautta ja päättyy Kieliin, Saksaan kesäkuun alussa. 08-441 748. Esittelyssä jalkapallon MM-lopputurnauksen joukkueet ja pelaajat. Moottoritie. Mietaan Jussin johdolla käy Lumimies 2002 -kisaan joukko miesväkeä ja kaksi naista: Minna Lehtinen ja Miss Miljoona Marianne Harjula. Stereo. 311690 18.00 Kuuden uutiset. Kahdeksanlonkeroinen mustekala on monimuotoinen ja -värinen peto. Jake Gittes tutkii kaimaansa Jake Bermaniin (Harvey Keitel) liittyviä hämäriä kiinteistökauppoja sekä aviorikosta. 9597 12.00 Painin EM-kilpailut. vant. 9619 18.00 FST: Pohjoismainen videolista. Sulkemisaika. Ketä Satumaa tänään auttaa Kajaanissa, Sotkamossa, Vantaalla ja Riihimäellä. 050-547 0233. puh. Meillä on autollesi jo ostaja! Teet hyvän kaupan! Onko sinulla hyvä Sunny. Suuri salaisuus paljastuu. Stereo. USA 1997. Yöllinen autoilija saa aikaan tuhoa peruuttamalla päin katuvaloa. 3428110 17.10 Viiden Uutiset. 06-831 7864 tai 040-5121 391. Vanhus ja meri. 77435 18.15 FST: TV-nytt. Smithiä esittää Paul Popowich. 9753400 17.30 FST: Kompakomppi. 3800t, suoraan viljelijältä 7232 €, PARIPYÖRÄT sup. 4864400 17.10 Rajatapaus. syyskuuta 2001 Southamptonista, Englannista. Englantilainen poliisivideosarja paljastaa tieliikenteen vastuuttomat vaarantajat. 9004810 13.50 FST: Mambo Poa. Marjanviljelyn edistäminen ja korjuutapojen kehittämishanke Luomuvihannes,-marja ja -perunahake Marjakasvien kasvinsuojeluseminaari Koulutus Huutokaupat Ti+Ke Kokkolan markkinoilla PÖLYNIMURIpussit, suulakkeet, letkut myös keskusimureihin Allways jne. 2002 s KESKIPOHJANMAA 18 Myytävänä moottoriajoneuvoja KOKKOLAN SUURKIRPPUTORI NIITTYKATU 6 Avoinna joka päivä ma-pe klo 10-18, la-su klo 10-16. Albrecht palaa entisiin tehtäviinsä ensimmäisenä työnään jäljittää vankilasta karannut Funboy. Englanti Kiina 1997. Tarjotaan vuokralle Tontit Työkoneita Veneet Työsuorituksia Täsmäsää myös netissä ww.keskipohjanmaa.net. Eeppinen draama vuoden 1839 Kiinasta ja Hong Kongin syntyyn johtaneesta tapahtumaketjusta. 4596042 09.00 TV2: Huimat lentoretket: Suunta etelään. Kun rikoskomisario Trählersin autotallista löytyy kokaiinia, vaikuttaa tilanne lavastetulta. 6/10 osa. Puh. Osa 6/9. Nelonen seuraa tätä mittavaa urakkaa maaliviivan ylittämiseen saakka lauantaiaamupäivisin. P. Kesto 108 min. esitetyn Chinatownin jatko-osan tapahtumat sijoittuvat Los Angelesiin vuonna. vm-97, aj. San Marino. Irlanti USA 1996. 7911435 12.15 Volvo Ocean Race. 6139 12.00 Etälukio: matematiikka. 8145 13.00 Tv-uutiset. eritt. ostaa OPTIMISTIJOLLA tai vastaava, puh. OULUN YLIOPISTO MYY TÄYDEN PALVELUN MATKAILUAUTOJA VAUNUTALO KOKKOLASSA VIIKONLOPPUNÄYTTELYMME LA KLO 10-15 SU KLO 11-15 Höyläämökatu 1, Kokkola 06-822 4190, 040-822 4190 www.autio-caravan.kpnet.com HUOM! PULA VAIHTOVAUNUISTA JA -AUTOISTA STRÖM & KUMPP. 9625481 22.00 Kymmenen Uutiset. Oulun yliopisto pidättää oikeuden hyväksyä/hylätä tarjouksen. Jalkapalloilijat nousevat oopperaestraadille. Toinen esitys. Kesto 136 min. 4.000 € sis. 4083706 20.25 Poliisikamera – käy!. 6305023 22.05 Elämän hinta. K-P: n maaseutuakatemia Perhon toimipaikka taudit ja tuholaiset to 18.4.2002 alk. 889 220 tai 0400-999 315. 437313 16.45 Kohti jalkapallon MM-kisoja. 796597 09.25 Ti-Ti Nalle. 388752 20.10 Urheilu-uutiset. Viihdyttäjä 2002 -tanssiorkesterikilpailun finaalissa on mukana neljä yhtyettä. 8195232 10.45 Karvinen. Juontajana Lasse Lehtinen. Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Jyrki Järvilehto, varikkotoimittajana Antti Haajanen. Totuusmikki iskee. 1½ kerroksinen omakotitalo Kokkolassa TARVITSEE ULKOMAALAUKSEN touko kesäkuussa. Janne Ahonen on suomalaisen mäkihypyn ykkösnimi. 68955 13.05 Lastenkodin hyväntekijät. 759226 19.10 Tulosruutu. Tulevien ottelujen taustoja, tähtihaastatteluja ja joukkueiden esittelyjä. 040-522 3352. Miten pakkoruotsista saadaan mielenkiintoista. 010 401 3430. Seinäjoki. 9883665 09.00 Tv-uutiset. Suodattimia liesituulettimiin. 96787 08.25 TV2: Veturi. P. Hämäräperäinen agentti suostuttelee Dravenia aloittamaan uudestaan soittamisen. Myyd. 374684 18.05 Elokuva: Taistelupari Zeus ja Roxanne. Myytävänä TONTTI 2000 m² Kokkolassa rak. paripyöriksi, hp. 6060085 22.30 LauantaiAction: Speed 2 – vaara iskee vesillä. 87597 08.05 Ben Furman. Tuotanto: ARD / Degeto, Saksa. lupa on, puh. 822955 22.30 Murhan jäljet. tarjousten perusteella Henkilöauton VOLVO S70, 2.5, 2OV AUTOM. Enkeleitä. Puh. 93787 12.45 FST: Tanskan kuninkaallinen puutarha. 519690 16.55 Painin EM-kilpailut. Euroopan mestaruuskilpailujen mitaliottelut. 5833394 23.55-02.00 Golfia: US Masters. 66400 17.05 FST: Närbild Svenskfinland. 6430023 20.00 Kahdeksan uutiset. 06-877 393. 1.5-1.6. 3682416 11.05 Hot Sport. 4650690 20.15 Haluatko miljonääriksi?. Se on naamioitumisen mestari. 5916348 18.00 Tv-uutiset. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. 050-585 0389, 06-879 689. tarpeettomana KRONE 3500 TURBO silppuava noukinvaunu, teli, paripyörät, hyväkunt., edullisesti. Kahdeksaa venekuntaa odotetaan Kieliin 9. harmaa FERGUSON bensiini/petrooli -52, käyntikuntoinen, hp. Kaikki Askon taattua laatua ja tuttua designia. 2011400 11.50 Addams Family. Sokea kerjäläinen 2/2. 6033315 21.30 Uutisvuoto. Suuri tavaraerä tullut. Puh. Didi painostetaan kosioretkelle.6521936 15.45 Nikola. 3 p. Mitä tapahtuu kun ryhmä ruotsalaisia maalarioppilaita lähtee kolmeksi viikoksi moskovalaiseen esikaupunkiin kunnostamaan lastenkotia numero 67. 34481 10.05 Lauantaiseura. 1.600 €, puh. Stereo 368787 21.15 Itse valtiaat. Tuoreimmat uutuudet ja pelimaailman kuulumiset esittelee Jaana Pelkonen. 6260329 20.30 Tv-uutiset ja sää. Kevään ensimmäisen ohjelman aiheena on vakava ja monimuotoinen neurologinen sairaus, Parkinsonin tauti.Furmanin vieraina ovat Parkinsonin tautia sairastavat Ari Valpas, Lea Korpisammal, eläkkeellä oleva neurologi ja parkinsonpotilas Kari Aho sekä hänen vaimonsa Tellervo Aho. 85313 20.45 Lotto. Hölmöt roistot yrittävät varastaa auton poliisiasemalta. Puh. Euroopan mestaruuskilpailujen mitaliotteluja. 4912481 23.55-01.40 Oopiumisota. AVANT CAT PIENKUORMAAJA hyvä, h. (06) 831 5925. Ash jatkaa kumppaneineen uupumatonta kamppailua kohti pokémonmestaruutta. 9728145 17.15 Salatut elämät. Reilu peli. WANTED Sepontie 7, Ylivieska puh. Käytetty RUOHONLEIKKURI Stiga Park 12 runko-ohjattava etuleikkuri automaattivaihteisto, hp. 2134665 09.45 TV2: Hupsis: Pyöräretkellä. Osa 2/7.313597 13.15 FST: Puutarhassa. 7206684 10.00 Kotimaa. Kotiinkuljetus. Tallbackan puutarhassa riittää työtä ympäri vuoden. Ja tietysti Bonusta.Tule! A s k o -k u v a s to : w w w .a s k o .f i Joustavasti Askotilille. OK-TALO yläkerta Klassa, heti vap. Suora lähetys. Linnut huomioon kaupunkisuunnittelussa. Nikola saa senssi-ilmoitukseensa tukuittain vastauksia, mutta vain yksi on ylitse muiden. 9978145 11.30 Peliuutiset. 88961 23.20 Haluan todistaa. Katsaus Suomen virallisen top-40 albumilistan tapahtumiin. Kuvasuhde 16:9. OK-TONTTI 4500 m² Ruotsalon Luodolla. 050-353 1438. puh. 289771 18.30 Viittomakieliset uutiset. 329435 15.15 Karavaanarit. Juontajana Marco Bjurström. Seinäjoki. 779145 12.45 Sporttitähdet. 99394 11.05 Taito-tv: Sukututkimuksen alkeet. 0400-162 046. Tarjoa! 0500-665 635. Selostajana Tomi Tuominen, kommentaattorina Jyrki Järvilehto, varikkotoimittajana Antti Haajanen. 831 3898. Selostus Mikko Hannula, studioisäntä Bror-Erik Wallenius, tv-ohjaus Tapio Holappa ja Markku Jylhäsalo. 294329 22.15 Tulosruutu. 3838684 13.45 Formula 1: aika-ajot. Miesten SM-koriksen 3. San Marino. 9518232 00.40-01.30 Crow. 044-523 3934. Senssi-ilmoitus. Uusia SOUTUVENEITÄ pituus 4.70 m. hyväkunt. alv:n, puh. Stereo. Osa 20/42: Kuu, tähdet ja aurinko. Stereo. 86658706 10.40 Aarresaaren seikkailu. Lahtelainen maailmanmestari tavoittelee mitalia Salt Lake Cityn olympialaisista. 665351 12.35 Kippari-Kalle. 1914961 12.05 Tilt.tv. Seija Varila, puh. 654787 21.05 Poliisipäällikkö Mannion. Voss ja Matula alkavat selvitellä asiaa. Selostus Mikko Hannula, studioisäntä Bror-Erik Wallenius, tv-ohjaus Tapio Holappa ja Markku Jylhäsalo. 550 €, 040-507 5590. KODIN KÄYTTÖTAVARAT Myytävänä Kahvitie 44, Kokkola Puh. Tiedustelut puh. Boyd ja Grace painostavat Moiraa paljastamaan salaisuutensa. Käsikirjoitus: Peter Steinbach (Heimat). US Masters pelataaan Augusta National Golf Clubilla Georgiassa. 4878232 11.10 Formula 1: vapaat harjoitukset. 441139 16.30 Tiikeri. 86232 16.05 Majakan väki. 040-828 1189. Suora lähetys lauantain vapaiden harjoitusten toisesta osiosta. 153058 16.20 V75 ravit. 6382042 23.50 Lotto ja Jokeri. Lumipyry. Yhteys puh. 280 €/kk, vap. 631110 18.50 Avara luonto: Hämähäkkiapinoiden metsä. Euroopan mestaruuskilpailujen välieräja tasauskierroksenotteluja. HT-VENE 5 x 2 m, Mercury 50, satamatraileri. Välillä se on kuin suihkulentokone, välillä se kykenee katoamaan kokonaan. Kuoreen merkintä: Autotarjous. 831 3252, 040-847 7069. Stereo 83042 18.35 Ykköskatsomo. 1250874 21.05 Elokuva: Chinatown II. 6240874 11.20 Tuhat vuotta, sata kirjaa. 408110 12.50 Ihmeellinen luonto. 868394 14.45 AXN. TR-50 LIETEPUMPPU vm-94, 6-tuuman putkella. 040-505 0146. Jäljet johtavat Chinatowniin. 06-8318401 tai 040-5518442. 5761597 19.50 Tosi TV. Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste. USA 1990. 46892 09.25 TV2: Kanan muna: Eläintarhassa. 14-9-38 uutta vast. 950 €. Puh. Osa 11/13: Usko, rakkaus, valhe. 08-425 052 REALISOINTIPISTE OTETAAN JATKUVASTI MYYNTIIN / OSTETAAN HYVÄKUNTOISTA TAVARAA MYYDÄÄN EDULLISESTI UUDET JA KÄYTETYT HUONEKALUT YM. 3594435 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. Nuori tyttö on muuttanut opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja hän pelkää joutuvansa demonien valtaan. Seinäjoki. Myytävänä TONTTI Öjassa. Mustekalan maailma. Kesto 106 min. välieräottelu. Ale nnu kse t -30 %-4 0% -50 % jop a -70 %! ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA, MA–PE 10–18, LA 10–15, PUH. Vierailulla rikoslaboratoriossa. Demonit. Piirrossarja hupaisten ankkojen toilauksista. 5255508 00.10-00.20 Euronews. Hetki jolloin poistuminen saarelta on mahdollinen, lähestyy vääjäämättä. 869077 13.45 FST: Veden tie. Mannion vaarantaa työrauhan määräämällä poliiseille rikollisten työajat. ostaa edullinen MOOTTORIVENE. 1133503 09.40 Pokémon. Myyd. Sukellusveneen merikelpoisuutta kokeillaan. 3412481 19.35 Maailmanmenoa: Saapasjalkakoirat. Tuomari Otniel lähettää enkelikokelaan Jumalan asialle pelastamaan huumenuoren. 7879530 08.00 TV2: Teletapit: Numero kaksi. Osa 4. 06-831 2762 KUMIKORJAAMO Palvelemme huhtikuussa lauantaisin klo 9-14 keskusvaraston tyhjennys Tyhjennyshinnoin. 8435868 14.15 NHL Power Week. 224435 18.05 Parhaat vuodet. Seppo Hovin joukkueessa kilpailevat Ewa Kaarela ja Timo Turunen, Tuomas Kesälän joukkueessa Eija Ahvo ja Jukka Hiltunen. Vieraana tuleva peruspalveluministeri Eva Biaudet. 5463139 19.15 Kuutamolla. 08-420 151 PYYDÄ NYT EDULLINEN VAIHTOTARJOUS UUTEEN NISSANIIN YLIVIESKASTA. 7868 12.30 Etälukio Eurooppalainen ihminen. Nelosella 6.4. 0400 137 899 tai Jari Tikkanen 0400 162 147 Järj. Vieraina Sikke Sumari, Annika Metsäketo ja Raija Pelli. TR renkaat Michelin 16.9 R30 ja 11.2 R24 kp 75 % esim. Myyd. Stereo.5956077 10.45 Itse valtiaat. 8616972 08.45 Ankantahtiin. FINNMASTER 445 -99 + Johnson 40 -95, kuljetustraileri rekisteröity, puh. Nyt – Remix. 980665 20.00 BumtsiBum!. 166936 14.45 Satumaa. Vittsari 06-822 2344, 040-777 9740. Seminaarin hinta 27 euroa, sisältäen kansion, luentomateriaalin, lounaan ja kahvin. 050-353 1379. Pelaajan viikoittainen tietopaketti, joka kertoo kaiken pcja konsolipeleistä. Uusi rullalautailun Mekka, sirkuskoulun priimukset ja kestävyyskisa vuoristoradalla. 1545752 10.05 Ihana Aamu. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. kesäkuuta. Kyttäilyä. 050-379 6858. Kivikehän salaisuus. siisti KYLVÖLANNOITIN Simulta, kevythinattava sekä nostolaitesovitteinen. KY Hakalahdenkatu 56, Kokkola, puh. Saksanjuutalaisen professori Klempererin päiväkirjoihin perustuva saksalainen draamasarja elämästä natsien halitsemassa saksassa. Lähes fiktiivinen kertomus neljästä sisaruksesta, jotka ovat AIDS-orpoja Mosambikissa. Kesto 94 min. Vauhdikkaassa puolen tunnin paketissa viikon taklaukset, maalit sekä suomalaispelaajien kuulumiset. Tositarina kahden nälkälakkoon ryhtyneen IRAvangin äideistä. Stereo. Andreas Kleinert. 43936 18.10 Estradilla: Viihdyttäjä 2002. Näiden kahden välille syntyy esimerkillinen rajat ylittävä ystävyys, samalla kun Zeuksen isäntä ja Roxannen emäntä hoitavat omaa suhdettaan. Ylivieska Savarink. Kaksi eri mallia. Hal. Tuottaja: Marjukka Yliruusi. P. Tiedustelut puh. USA 1997. 520690 14.00 Toisten-tv. 8240706 10.00 Tv-uutiset. 2346665 09.00 Sinisen talon nalle. Dr. Myyt
23.15 Drömbilden. 13.00 Nyheter från FNB. Neljä riviä rakkaudesta 15 tunnilla. Vaikeaa on vielä lopputekstienkään vieriessä ruutuun sanoa, mistä Chinatown II:ssa tarkkaan ottaen on kyse. Listasuosikit. (R). (R). 07.53 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Amerikkalainen rajatiedon ilmiöitä käsittelevä dokumenttisarja. 17.35 Reprisstart: Okänt ursprung. 21.00 Reprisstart: En komikers uppväxt. Pian hän ryhtyi ratkomaan lähipiirin mysteereitä. 19.00 Nu är det NU! (R). 16.00 Uutiset ja sää. 09.04 Sää. Musavideolista.18.55 The New Music. 13.30 Making the Video Marilyn Manson. 2.00 TV5 Infos. 11.20 Mat. Heidän rinnallaan Steve Guttenbergin ja Kathleen Quinlanin ihmiskuhertelu on aika vaisua touhua. 7.15 Ici Bla-Bla. 11.00 Uutiset. 08.33 Lauantaisuora. 22.15 Film: Svart katt, vit katt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. Mutta kaikesta tästä huolimatta tansanialainen rap peräänkuuluttaa solidaarisuutta tarjoten siten piristävän vaihtoehdon länsimaiselle, usein kaupallisten voimien linjaamalle uholle. 20.50 Kerava. 17.45 Mediemagasinet. 11.15 Le dessous des cartes. Suora. Kansa jakautui kahtia, ja monet etsivät vaihtoehtoja uudelle tyylille hoitaa asioita. 14.03 Alivaltiosihteeri. 00.00 Uutiset ja sää. Äitien kokemus tekee tositarinasta kuitenkin yleisinhimillisen. 12.35 Lääketieteen ajankohtaisohjelma Reseptori. 11.03 Jälkikaiku. 23.00 Journal TV5. 16.05 Todellisia tarinoita. 07.50 Aamuhartaus. 10.00 Fanatic. Hyi hänelle! 5 (120 min) MTV3 klo 22.30 Hong Kongin syntyhetket Oopiumisota (The Opium War/Yapian zhanzheng, 1997) on englantilais-kiinalainen elokuva tapahtumista, jotka johtivat Hongkongin erottamiseen Kiinasta. 19.00 Nyheter från FNB. 12.00–13.00 På teckenspråk. Karjalaisen kanssa. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. 11.03 Maakuntaradio. 16.00 Grammari. Music tv 7.00 Kickstart. 5555 (108 min, E) TV2 klo 22.05 Koira ja delfiini kavereina Eläinseikkailuissahan vallitsee yleensäkin ystävyys, mutta nyt lasketaan homma viimeisen päälle. 07.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. Viikonlopun sää 13.30. 15.00 Ooppera. 21.00 Uutiset. 13.10 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt. Heti kärkeen terhakka Zeuspiski vilkuttaa aalloissa loikkivalle Roxanne-vesselille, sitten siirrytään jo nokikkain ja rupatteluasteelle. Tv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. 13.00 STT:n uutiset. 22.00 Making the Video N’sync Pop. 16.00 Making the Video W/e. 09.04 Sää. 17.00 Go’kväll. 12.55 Lördax. pienenpienestä pilleristä, jolla ehkäistiin suuri raskaus. 1.00 Journal Suisse. Laskelmointi ja piittaamaton rahastus paistavat läpi joka käänteestä, eikä ohjaaja Jan De Bontissakaan ole enää taikaa. 20.03 Urheiluradio/Painin EM-kilpailut. 20.30 Vägskäl. 11.10 Runt i naturen: Små djur. 08.00 Uutiset ja sää. 15.45 Etuovi.com. 20.30 Moottoripyöräily: Le Mans 24 Hours, Ranska. 06.55 Andrum. Elokuvan pääosassa IRA-yhteyksistä syytetyn poikansa puolesta raivokkaasti taistelevan Kathleen Quigleyn roolissa nähdään Helen Mirren. 14.03 X3M-Listan fortsätter. 14.00 Lasten tunti. Kärsimys vaikuttaa tekevän autuaammaksi kuin inhimilliset teot. 20.00 Dance Floor Chart. 10.00 Uutiset. Lea Tajakan, Kai Rantalan, Satu Härkösen sekä Hannu Kariston toteuttama dokumentti esittelee melko raskassoutuisesti uskonnollista hurmosta, jonka jääräpäisyys on omaa luokkaansa. 9.40 Ökenbio. 22.00 Aktuellt. 09.05 Maakuntaradio. 13.30 Cleo. 19.20 Radio Peilin mielipidelehdet. 11.30 Seriestart: Bombay. 10.03 Lördax 11.30 Lördax för barn. 11.55 Decouverte. 22.05 Mitä Suomi soitti. 16.55 Löpsedeln. 15.55 Urheiluradio. Suora. 555 TV2 klo 13.50 Jukka Kangasjärvi Terroristien äidit Ulsterissa Äiti se on tappajalla ja terroristillakin. Nämä tekijät heijastuvat myös raplyriikkaan, jolla halutaan taistella sortoa vastaan ja neuvoa välttämään virheitä elämässä. 10.20 Plus. 9.15–10.15 Bolibompa. 08.03 Maakuntaradio. 2.45–3.00 Urheilu-uutiset. 9.45 Två snubbar på utflykt. 9.45 Menovinkit. 21.00 Journal Belge. 18.30 Questions pour un Champion. 12.00 Hjärnkontoret. Hetty epäröi jutun ottamista, sillä toimiston periaatteisiin kuuluu, ettei se hoida väkivaltaisia tai epäsiveellisiä juttuja. 13.00 Sub Mobile Games. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. 0.20 Queer. 10.05 Archimede. 23.25 Rapport. Harmi. 23.30 Golf US Masters. Uudistuksia vastustaneet starovertsit eli vanhauskoiset pakenivat vainoja Pohjois-Venäjälle, Vienan Karjalaan ja Aunukseen. 1.45 Le Canada aujourd’hui. Heila on vaihtunut Jason Patriciksi, jonka kanssa Sandralla ei näytä olevan kivaa hetkeäkään. Hän näyttää komeasti, ettei ihmisen tarvitse olla nuori, nätti ja hyväkuntoinen pärjätäkseen. 16.03 X3M-Sport. 10.03 Maakuntaradio. 15.00 Uutiset. 22.00 Norppa. 17.25 SubSuosikki: Ritari Ässä. 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.00 Uutiset. 555 (106 min, E) TV2 klo 23.55 Pekka Eronen Hetty palaa lauantai-illan iloksi Mitä tulee kun yhdistää Columbon ja Miss Marplen. 19.10 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 08.55 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 24.00 Yo. 10.15 På teckenspråk: Teckenlådan. Klo 21 jälkeen lauantai-illan kuulumisia, soita studioon 010806000 23.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. Heidän perustamissaan erämaaluostareissa vaalittiin hartaasti liturgisia perinteitä. 18.55 Helgmålsringning. 14.45 Radioteatterin lastenklassikot: Kaislikossa suhisee. (R). Nicholson hoiteli ohjausvastuun enimmäkseen kunnialla, mutta Roman Polanskillakin olisi ollut aimo urakka takoa ryhtiä Robert Townen harhailevaan käsikirjoitukseen. Ruotsin tv 2 9.20 Gröna rum. 13.30 JT France 3. 08.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 11.33 Lauantaisuora. 19.55 Urheiluradio/Painin EM-kilpailut/ Vakioveikkausrivi. 3.00 Saturday Night Music Mix. 19.25 Suomalaisen oopperasäveltäjän passikuva: Jorma Panula. 1.30–2.15 Rederiet. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 5555 TV1 klo 19.40 Lotta Lehtonen Oksalta oksalle, eläimestä eläimeen Lauantai-iltojen kestosuosikki Avara luonto vie saunapuhtaat suomalaiset saksalaisin voimin Brasilian ja Bolivian toistaiseksi koskemattomiin maisemiin, Noel Kempffin kansallispuistoon. 12.00 Uutiset ja sää. 13.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 21.03 Lotto. 17.00 Journal TV5. (R). 21.50 Merisää. Haastateltavien puheesta päätellen rap-musiikki tuntuu saavan yleistä arvostusta vasta, kun sillä menestyy. Mitä enemmän vanhauskoisia vainotaan, sitä sitkeämmin he pistävät kampoihin. Uutiset tasatunnein. Radiodokumentti Vanhauskoisten valinta kertoo tarinaa Venäjän kirkon 1600-luvulla tapahtuneesta hajaannuksesta, joka aiheutui kirkon sisällä tehdyistä uudistuksista. Brittiläinen dokumenttisarja seksin kauneudesta ja käyttökelpoisuudesta. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 09.03 Fri Zon – var mans fritidsradio. 19.15 Iltahartaus. 18.05 Ett ord inför helgen. 18.15 Ekg. 18.00 Tiina Uusiniitty Uutiset tasatunnein. 20.00 Sjung min själ. 23.03 News in English. 20.20 Lauantai-illan iskelmäkaruselli. Parantavat labyrintit. 12.00 Uutiset ja sää. 10.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 22.35 Dietrich Fischer-Dieskau ja Leonard Bernstein lavalla. 08.10 Håll-i-gång. 08.25 Finlandssvensk tonträff. Harvey Keitel, Meg Tilly, Madeleine Stowe ja Eli Wallach jatkavat pätevää joukkoa. Suora. Radio Nova 09.00 Sami Sirkiä Radion Novan viikonvaihteessa tapaat Suomen suosituimmat artistit ja yhtyeet. 17.30 Uimahyppy: EM-kisat, Tukholma, Ruotsi. 22.30 Veckans konsert: En man och hans gitarr. 20.45 Sportnytt. 18.45 Lotto. 01.00 Nattklassiskt. 11.00 Runt i naturen. (R). Uusi multizone-muotoon tuotettu televisioohjelma. 10.03 Lauantaisuora. Soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 16.00 Uutiset ja sää. 17.00 Uudet levyt. 06.40 Andlig musik. 19.30 Nyheterna och Sporten. Prätkäkylppäri/ Kyltymätön neuloja. 9.00 Journal RadioCanada. 10.55 Urheiluradio/Formula 1: San Marinon kolmas harjoitusajo/Painin EM-kilpailut. 16.05 Urheiluradio/75-rivi. 10.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Eurosport 9.30 Xtreme-lajit: YOZ Mag. Miesten semifinalit. Alkuperäisen menestyselokuvan jättämät odotukset petetään raskaasti. 18.05 Verkko soi. 17.30 Sport Africa. Toimintapoitsu tuntuukin olevan kiinnostuneempi laivalla matkaavasta kuurosta teinitytöstä, kuin omasta morsmaikustaan. 21.45 Svart och vit. 22.30 Curling: MM-kisat, Bismarck, Pohjois-Dakota, USA. vaeltavat uskonnolliset profeetat, joita pidettiin pahaenteisten pakanallisten riittien esittäjinä. Mutta pelko pois. 13.10 Maakuntaradio. 21.05 Om en bok. 19.00 Journal TV5. 01.40 Chat Show!. 0.30 Sabotören. 08.03 Lauantaisuora. 11.00 Uutiset. 12.45 Images de pub. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.00 Tennis: WTA-turnaus, Amelia Island, USA. Radio Novan Studionumero 0108 06000 (pvm). 12.20 Zone science. 17.45 Päivän peili ja sää. 18.00 Aktuellt. Viihdettä lauantai-iltaan. 14.00 Aktuellt. Loistavan Patricia Routledgen näyttelemä Hetty palaa tänään lauantai-illan dekkaripaikalle englantilaisessa Hetty ratkaisee -sarjassa. 10.00 Uutiset. 12.03 US & UK Top 40. 20.05 Mad TV. 12.30 Tigermuren. 23.10 Musik vid midnatt. 11.03 Parrasvaloissa. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 11.45 Lilla löpsedeln. Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. 1.00 MTV Amour. 13.00 STT:n uutiset ja sää. Pohjoiskalifornialainen hotelli kätkee sisäänsä kammottavia tarinoita. 6.00 Non Stop Hits. 6.05 TV5 l’invite. 13.00 Debatt. Melkein mutta ei aivan. 13.00 Musiikkia tauottomasti aamun asti. 10.00 TV5 Infos. 00.05 Yöklassinen. 10.30 Karamelli. 07.53 Lauantaisuora. 10.00 Aktuellt med väderrapport. (R). 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 06.15 Aamuhartaus. 21.03 Sportradion. Kuva: TV2/Tiedotus Tansanialainen rap tuo virkeitä tuulia Hengellisten perinteiden vaalintaa Venäjällä Kristilliset kirkot pitävät usein kynsin ja hampain kiinni vanhakantaisuudestaan. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 13.00 X3M-Listan. (R). Välierät. 07.53 Maakuntaradio. Ehdottomat starovertsit pitivät pitkiä rukoushetkiä luostareissa ja kodeissa, ja vaativat seurakuntalaisiltaan kaikin puolin nuhteetonta ja harrasta elämää. Remontti-Nalle. 10.45 Paroles de clips. 10.50 Packat & klart. Jos pitää valita, kenen joukoissa seisoo, kannattaa asettua elämän puolelle. Sää tunnin välein. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. (R). 12.15 Toivekonsertti. (R). Radio Kokkolasta hyvää viikonlopun alkua! 9.30 Kevätsään tarjoaa Pyörätavaratalo Lybäck. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. 1.55–2.25 Pop i fokus. 08.00 Aktuellt. Ketterän ykkösosan vauhti hyytyy, kun Sandra Bullock siirtyy painajaislomalle mielipuolikonna Willem Dafoen kaappaamalle Karibianristeilijälle. 9.50 Reprisstart: Folke Falköga och föräldramysteriet. 9.30 Les Niouzz. 01.10 SexTV (K). 23.15 Envoye special. 09.04 Sää. 19.15 Landet runt. 00.05 Iltatähti. 23.10 Exploitica. Puh. 06.25 Nousutahdit. 068220988. 09.00 STT:n uutiset. (R). 17.00 European Top 20. Suora. 13.10 Madetoja-huhtikuu: Shakkipeli, Syksysarja ja Tanssinäky. 10.03 X3M-Dag 12.00 X3M-Nyheter. Jos ei tästä tule suu makeaksi, niin ei sitten tippaleivästäkään. Erikoisjakso amerikkalaisen Chippendalesryhmän eroottisesta viihdytystaiteesta. 18.05 Pyramide. 19.50 Arkipäivän epäjohdonmukaisuus. 13.05 Lördax. 12.30 Kolla. 20.30 Rapport. (R). 12.45 Nyhetstecken – lördag. – Mietelause. Välissä on käyty toinen maailmansota, mutta Los Angeles on yhä korruption ja kalvavien muistojen tutiseva pesä. Itsestään selvältä kuulostava ajatus avaa tuoreet näkymät Pohjois-Irlannin väkivaltaan elokuvassa Elämän hinta (Some Mother’s Son, 1996). levytys ja pohjatyöt. 12.15 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 11.30 Jalkapallo: Kick In Action. 07.40 Hartaita säveliä. 10.00 Jalkapallo: Gillette Dream Team. Speed 2 – vaara iskee vesillä (Speed 2: Cruise Control, 1997) on tavallistakin turhempi jatko-osa. 1.30 Soir 3 week-end. 4.05 D. 21.00 Tom Jones Show. 13.08 Sää. 16.00 EM i simhopp. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 23.06 Novosti po-russki. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.00 Aamu oopperassa baritoni Dmitri Hvorostovskin seurassa. 23.00 Nyheterna och vädret. Keski-Pohjalaista musiikkia. Olisipa niin, että vielä vuosikymmenien kuluttua luontodokumenttien katsojat saavat ällistellä samalla tavalla. Uutiset tasatunnein. 18.05 Lauantain toivotut levyt. Sinne tänne hyppelehtivää kuvaa erilaisista eläimistä, perhosista pikkukaloihin ja saukoista krokotiileihin. 11.00 Uutiset. 22.15 Swingsalabim. 12.00 Teckenlådan. 2.35 Nationalsången. 21.00 Aktuellt. Köyhälle nuorisolle rapmusiikki on luonnollinen itseilmaisun väline, ja niin sillä on myös vahva side ympäröivään yhteiskuntaan, jossa ammottavat luokkaerot, aids, huumeet ja myös uskonnollisuus vaikuttavat suuressa roolissa. Viehättävä englantilainen maalaismaisema, uskottavat juonenkäänteet ja ymmärtävä suhtautuminen myös rikoksen tekijöihin nostavat sarjan perusdekkarin yläpuolelle. Naisten finaali. 22.00 Drömbilden. 0.05 BIOnytt. Ovela ja empaattinen yksityisetsivä Hetty Wainthropp, tietenkin. mestaruuskilpailu, Imola, Italia. 09.00 Radioateljee esittää: Silmätikku – allegorioita korvalle. 19.55 Vädret. 9.10 FF. 16.15 Verkko soi. 06.00 Uutiset ja sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.10 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Ohjelman eräänlaisena tunnussävelmänä kuultava hiphop-biisi on hiljaisessa tyylikkyydessään todella virkistävää sorttia. Kuulopuheiden mukaan mielipuoliksi leimatut hengenmiehet tekivät ristinmerkkejä shamanistisissa asusteissa ja hallitsivat pimeyden voimia. 55 Ylen Ykkönen klo 16.05 Juha Seitz. Suora. 11.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 11.30 Musiikkia maailmalta. 07.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Hämähäkkiapinoiden metsä on niitä luonto-ohjelmia, joita katsellessaan tulee ajatelleeksi, että kaikkea sitä maailmassa onkin. Thatcherin ajan Britanniassa ei käyty terrorismin vastaista sotaa, vaan päinvastoin kriminalisoitiin terroriteot. 18.47 Taisto ja Irmeli. 24.00 Urheilu-uutiset. Hämähäkkiapinoiden metsä alkaa germaanisen perusteellisella alustuksella, jonka venyessä alkaa pelätä pahinta: tätäkö tämä nyt on täydet kolme varttia. 17.00 Moottoripyöräily: Le Mans 24 Hours, Ranska. Hetty ratkaisee on dekkari, jossa ei viljellä väkivaltaa, seksiä tai kirosanoja. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 21.20 Radion sinfoniaorkesterin Sibeliuskonsertti Wienissä jatkuu. 20.35 Bingolotto. 19.00 X3M-Rock And Akt. 1.25 Sabotören. 16.10 A-xplock. Naisten semifinals. 00.00 Harsh Realm. 14.00 Formel 1: Kvalificering till San Marino GP. 14.00 Uutiset. Mambo Poassa kamera kulkee Dar-es-Salaamin kujilla ja kojuilla tuoden paikalliset tähdet ja tavalliset takapihojen muusikot kameran eteen valottamaan puhelaulun sosiaalista luonnetta. 21.30 SmackDown! (K). 10.30 MTV Movie Special. 14.00 X3M-Nyheter. 16.00 Mitt i naturen – film. 08.03 Helmenkalastajat. Terroristit kuvataan perheellisinä yksilöinä, brittiviranomaiset ylimielisenä byrokraattiarmeijana. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 17.00 Uutiset. Varsinkin Mirren on vakuuttava äitinä, joka oman pojan kohtalon myötä joutuu kohtaamaan aiemmin täysin tuntemattomaksi jääneen todellisuuden. 13.00 Lekande lätt. 12.45 Merisää. 18.00 Hard Rock Club. 15.00 Golf US Masters. 16.30 Fashion Television. Tai ollakseen rakastettu ja arvostettu näyttelijä. 8.25 Babar. 14.00 TV5 Infos. 09.33 Lauantaisuora. Soita Studioon nro 0108 06000 (pvm). 19.30 Allra mest tecknat. Vanhauskoisten valinta. Erilaisia rikoksia putkahteli esiin lisää ja Hetty työllisti pian eläkkeelle jääneen miehensä sekä Geoffrey pojan, joka uusissa jaksoissa on jo naisten perään tähyilevä nuori mies. 5.00 Journal RDI. Radio Vega 102,7 MHz 05.30 Sjörapport. 18.07 Afrikas stjärna, olika aspekter på Afrika. 12.05 Järviradion top 5. Kirjailija Katherine Liepe-Levinsonin kirja Strip Show tutkii heteronaisia ja heille strippaavia miehiä. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Radiomafian Viikonloppuaamu. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Hetty ratkaisee -sarjan viehätys lepää enimmäkseen Patricia Routledgen hartioilla. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. 19.00–19.30 Bolibompa. 6.30 Journal mondial des Journaux. 20.25 Radion sinfoniaorkesterin Sibeliuskonsertti 3/3 Wienissä, 21.00 Wien sata vuotta sitten. 13.00 Making the Video W/e Music Mix. 00.00 Uutiset ja sää. 5.30 Journal mondial des Journaux. 8.00 Huomenta Radio Pookista. Käsialatutkimus voi palvella monia asioita, kuten työhönottoa ja rikostutkimusta. Helen Mirren ja Fionnula Flanagan esittävät äitejä, jotka joutuvat kohtaamaan poikiensa jaman siinä tilanteessa. 14.05 Reflets. Sotilaita tappaneet IRA-aktiivit eivät siten olleetkaan sotavankeja, kuten he itse otaksuivat, vaan murhasta syytettyjä kansalaisia, joita voitiin tuomita siviilioikeudessa. 2002 Radio & TV 19 06.00 Sub Mobile Games. 7.00 Journal TV5. 12.15 Maakuntaradio. (R). Näköjään voi. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. 14.03 Tänään iltapäivällä/Formula 1: San Marinon osakilpailun aika-ajo. 07.50 Merisää. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 20.00 Bingolotto. 23.35 Ufoa!. 12.03 X3M-Dag fortsätter. 16.05 NextTV. 8.50 Pokémon. 23.00 X3M-Dance. 15.00 Så ska det låta. 7.30 Les Zaps. 15.40 Jazzmusiikkia. 06.00 Aktuellt med väderrapport. 14.30 Making the Video W/e. 19.20 Keno. 03.30-06.00 Deittichat. Anton Hausen ja Reino Röynä syventyvät dokumentillaan Mambo Poa tansanialaiseen rapja hiphopkulttuuriin. 06.03 Herää Suomi! jatkuu. Hetty ratkaisee alkoi aikanaan päähenkilönsä 60-vuotispäivästä, jolloin tomera nainen päätti, ettei hän aio olla loppuelämäänsä kotirouvana. 15.05 Ajan sävel. 14.55 Urheiluradio/Formula 1: San Marinon osakilpailun aika-ajo. 16.30 Making the Video. 20.55 Urheiluradio. 07.03 Aamusoitto. 08.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 23.00 Uutiset. 13.08 Sää. 15.00 Tavarapörssi. 15.00 Tähtikaarti-tauotonta. 18.00 Uutiset. Kiinalainen virkamies ryhtyy kitkemään korruptiota, mutta bisneshenki jyrää alleen kaiken kuin nykypäivänä ikään. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 18.30 Vinnare: V75. 07.50 Merisää. 10.00 Uutiset ja sää. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 23.00 Aikamme pianotaiteilijoita: Christian Zacharias. 9.50 Mitt i naturen. 15.03 Formula 1: San Marinon osakilpailun aika-ajo. 55 (84 min, E) Nelonen klo 18.05 Nicholson palaa Chinatowniin Hauska tappa vanha tuttu. Kuitenkin kirkkojen täytyy jäsenistönsä säilyttämiseksi elää ainakin osittain nykyajassa, joten niiden on paradoksaalisesti rimpuiltava moderneissa tuulissa. Ei siinä mitään vapauden ja veljeyden juhlaa vietetty. 15.00 Making the Video. 22.00 Uutiset ja sää. Toteutustapa on pitkälti samanlainen kuin Mika Kaurismäen brasilialaista musiikkikulttuuria marssittavassa filmissä Moro no Brasil, mutta FST:n ohjelmassa tekijät pysyvät itse poissa kuvasta. 0700-98300 ( 5,05 euroa ⁄ puhelu + pvm). 09.33 Toiveiden aamu. 13.00 Kalla fötter. 11.25 Genies en herbe. (R). 11.15 Barndokumentären. Zinedine Zidane. Vietä nyt viikonvaihde vapaalla yhdessä J. Ennakkosumma maksetaan, mutta konsertin jälkeistä palkkiota vähennetään. 20.00 X3M-Toast. 13.33 Toivekonsertti. Sarjakuvataiteilija Phoebe Gloeckner piirtää pitkää, kipeää tarinaa nuoren tytön kompleksisesta seksuaalisuudesta. 15.30 Making the Video. 20.30 Olivia Twist. 11.00 Journal TV5. 00.45 Sextaasi. 13.55 Urheiluradio/Viime hetken vakiovihjeet. Terry Georgen ohjaama, Jim Sheridanin tuottama elokuva on enemmän tai vähemmän kallellaan IRA:n suuntaan, kuten Pohjois-Irlantia käsittelevät brittidraamat melkein aina. 00.05 Nattklassiskt. 21.04 Iskelmäkaruselli pyörii edelleen. 19.20 Folk! 19.30 Jazz.vega 20.00 Aktuellt. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport. Poliisi kuitenkin puhuu etsivän ympäri ja pian Hetty soluttautuu Geoffreyn kanssa pieneen kylään. 14.00 Nova. 17.00 Aktuellt med väderrapport. Malleja ja neitoja. 22.00 Adrian Mole i cappuccinoåldern. (R). 13.15 Tennis: WTA-turnaus, Amelia Island, USA. 19.20 Popkorni. 19.15 Des racines et des ailes. 20.00 Koe-eläinpuisto. 12.15 Jalkapallo: UEFA Cup. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantaisuora. Hobbes ja Pinochio löytävät väärentäjän, joka voi saada heidät sisään kaupunkiin ja jopa pois itse pelistä. 17.15 TV5 l’invite. 9.05 Raimon ihana aamu jatkuu... 18.50 Merisää. 18.50 Anslagstavlan. Ohjaaja Jin Xie muistuttaa, kuinka suurvaltapolitiikan lonkerot ulottuivat jopa huumekauppaan. Taistelupari Zeus ja Roxanne (Zeus and Roxanne, 1997) tekee kavereita koirasta ja delfiinistä, tytöstä ja pojasta sekä kaupan päälle vielä viimeksi mainittujen isästä ja äidistäkin. 10.30 Curling: MM-kisat, Bismarck, Pohjois-Dakota, USA. 19.00 Real World. 12.10 CBS 60 Minutes. 10.00 Sub chat. 18.00 Ehtookellot. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 14.00 Uutiset ja sää. 2.05 Tout le monde en parle. Muusikoita sorretaan taloudellisesti keikkasopimuksilla. Tarinaan tulee puhtia, kun kuvaan astelee luonnonpuiston vartija Manuel, joka alkaa kutsua hämähäkkiapinoita kiehtovan taidokkaasti – paha vain, että siihen Manuelin osa jääkin. 18.55 Urheiluradio/Painin EM-kilpailut. Seksiä ja sentimentoa vartalon ja verbaliikan kielellä. 11.00 Morning Glory. 21.00 Karl för sin kilt. 19.00 Tennis: WTA-turnaus, Amelia Island, USA. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa-tauotonta. Edelliselle pojan puuhat tulevat järkytyksenä, jälkimmäisen kodissa kannatetaan IRA:ta leuka pystyssä. 13.00 TV5 Infos. 22.00 TV5 Infos. 555 (136 min) Nelonen klo 21.05 Sandra hyytyy risteilyllä Voiko sellainen leffa olla tylsä ja yksitoikkoinen, jossa ajetaan hanat pohjassa, rysäytetään ruotsinlaivan kokoinen loistoristeilijä keskelle kaupunkia, murskataan taloja korttelikaupalla ja aiheutetaan vakava ekokatastrofi. 9.15 Tweenies. Kun musiikilla ei ole Tansaniassa erityisen suurta kaupallista saati tuotannollista arvoa, käsitykset siitä näyttävät vaihtelevan laajalti. 14.30 Curling: MM-kisat, Bismarck, Pohjois-Dakota, USA. Suora. (R). 21.10 Bingolotto. 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. 09.05 Lauantaisuora. 15.05 Dolda kameran. 05.32 Morgonmusik. Elämän hinta on Terry Georgen vuonna 1996 ohjaama, tositapahtumiin perustuva elokuva Pohjois-Irlannin eli Ulsterin väkivaltaisesta tilanteesta. Kirkolle tuottivat päänvaivaa mm. 14.00 Lasten sävel on vapaa / 09 -144 800. Preesensissä. 555 TV1 klo 18.50 Vesa Majanen Pojan vuoksi. 15.15 Culture et dependances. 19.10 Kirjatoukka. Leffan jatko-osassa nuoripari lähtee epäilemättä kimpassa huonekaluostoksille. 12.04 Lördax. 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. 20.00 Uutiset. 19.30 Schubertin lauluja miesäänille. 17.30 Päivän peili ja sää. 10.00 Toiveiden tunti numerossa 0700-92111(1,95e+pvm)12.00 Puotipuksut;osta,myy tai vaihda mitä vaan;studio 070092111(1,95e+pvm). 21.10 Wiikend 22.00 Aktuellt. 15.45 Formula 3000: Kv. (R). 12.05 Radio Ilona Wienissä. 13.08 Sää. 11.55 Urheiluradio/Formula 1: San Marinon neljäs harjoitusajo/Painin EM-kilpailut. Amerikkalainen toimintasarja. 07.03 Maakuntaradio. Illan jaksossa poliisi pyytää etsivätoimiston apua tuhopolttajan kiinnisaamiseksi. 14.00 Making the Video. Rekkakuskit.18.15 Bänd-X. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 19.25 Talousykkönen. Naisten välierät. 08.00 Uutiset ja sää. Geoffrey joutuu rakentamaan pihavajaa ja Hetty ompelukerhoon, mutta molemmat onnistuvat saamaan kyläläisten luottamuksen ja verkko tuhopolttajan ympärillä kiristyy. 23.03 Löpsedeln. 19.30 MTV Movie Special. Ruotsin tv 1 8.45 Safari. 16.00 X3M-Nyheter. (R). 21.50 Bättre, sämre?. Kulttuurivaikutteet kulkevat, veitsi ja haarukka herättävät hämmästystä. 22.05 Union libre. (R). Fransk-tysk komedi från 1998. 12.00 Making the Video N’sync. 2.15 Xtreme-lajit: YOZ Mag. 07.50 Merisää. Nainen kysyy miehiltä 16.15. Jack Nicholsonin esittämä Jake Gittes palasi yksityisetsivän hommiin 16 vuoden tauon jälkeen jatko-osassa Chinatown II (The Two Jakes, 1990). 06.03 Classicas morgonkonsert. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 12.55 Urheiluradio/Painin EM-kilpailut. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. Labyrinteissa vaeltaminen saattaa tuottaa helpotusta nykyajan kiireen aiheuttamasta stressistä kärsiville. 04.00 Matti Puhtila. 13.10 Toivekonsertti. Zeus ja Roxanne on somaa nähtävää, mutta sen seuraaminen käy työstä. (R). 15.00 Journal TV5. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 08.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. Musiikkia. 10.33 Lauantaisuora. 17.15 Danscafét. 0.15 Curling: TV 5 6.00 TV5 Infos. 22.20 Rysän päällä. 20.30 BIOgram. 15.30 NHL Powerweek. 18.00 Journal TV5. 23.00 The Late Lick. 18.45 Moottoripyöräily: Le Mans 24 Hours, Ranska. 16.55 Tilt.tv. 13.05 Griffes. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. SubTV! Radio Dei 103.4 MHz 07.00 HYVÄÄ HUOMENTA 10.00 Country Gospel 11.00 KULTTUURIAREENA 12.00 LAUANTAIPÄIVÄÄ 14.00 MAAPALLORADIO 15.15 Matin MusiikkiMakasiini® (u) 16.15 ILTADEI 16.20 Kinoteekki 16.30 Mediauutiset 17.00 Brian Williams Talk Show 18.10 Vain kerran lapsi (u) 18.30 Viikon levy 19.00 Loistavaa 20.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti 22.00 Black Sign (u) J-Club MM-kisat, Bismarck, Pohjois-Dakota, USA. 1.20 Om en bok. Brasilia. 12.00 Uutiset ja sää. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla 40 vuotta metsissä eläneen ihmisen tarinoita eläimistä ja muusta luonnosta. 10.03 Toiveiden aamu. 21.30 Journal France 2. 0.55 Musikbyrån. Aikakauden tunnelma on vahva, ja kamera hakeutuu jänniin asemiin. 21.55 Urheiluradio. 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 13.4. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu. 19.00 Aktuellt. Suora. (R). 16.00 Efter Faddergalan – med Agneta och Bengt. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 06.03 Aamun sävel. 11.00–12.00 UR-program. 11.03 Lauantaisuora. 12.15 Salt & peppar. Voin sieluni silmin nähdä, kuinka dokumentin kuvaajaohjaaja ja käsikirjoittaja Robert Anzeneder antaa ilmoituksen, että Manuel on työnsä tehnyt, Manuel saa mennä., vielen Dank ja auf Wiedersehen. 10.00 Nyhetsmorgon lördag. 23.00 Aktuellt. Oopiumisota on heleiden värien historiallista viihdettä, jossa eepoksen sekaan mahtuu myös intiimimpiä hetkiä. 16.55 Urheiluradio/Painin EM-kilpailut. 11.45 Menovinkit 12.00 Kauppakanava 0700-92402 (0,81PM +2,98 EUR ⁄ min+ PVM). 17.03 Verkko soi jatkuu. 12.01 Aktuellt. 20.03 Jazz.vega fortsätter. 17.45 Urheiluradio/Painin EM-kilpailut. 23.09 Valoa ikkunassa. 09.05 Toiveiden aamu. Ylimääräisen sympaattisuus pisteen sarja ansaitsisi skootterista, jolla Hetty ja Geoffey huristelevat kohti auringon laskua. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. 14.00 Den förste zigenaren i rymden. Suora. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. (R)