Slovakialainen Folklore Ensemble Stavbár tarjoaa yleisölle vauhdikasta ja iloista tanssia, jossa laululla on tärkeä rooli. 1 Sivu 10–11 Kaustisella voi nähdä sekä kotimaisten että ulkomaisten ryhmien kansantanssiesityksiä. ANNI ÅGREN Purra selitti vanhoja nettikirjoituksiaan Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi keskiviikkona, ettei hänen vanhoissa kirjoituksissaan ole mitään puolusteltavaa, vaan ne olivat vääriä. Heinäkuuta 2023 • Nro 171 Illalla Suomeen saapunut Biden ylisti Ukrainaa Keskiviikkoiltana Suomeen saapunut Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ylisti Ukrainan urheutta tavatessaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Vilnan Nato-huippukokouksessa. Bidenin mukaan Ukrainan ja ukrainalaisten urheus on esikuva koko maailmalle. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Torstai 13. RONI REKOMAA. 1 Sivu 12 Riikka Purra mediatilaisuudessa pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa keskiviikkona. 1 Sivu 9 Tanssin riemu näkyy Slovakialainen Stavbár Folklore Ensemble esiintyy Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla loppuviikolla joka päivä. Purra saapui lopulta median eteen kommentoimaan vanhoista nettikirjoituksistaan herännyttä kohtua keskiviikkona iltapäivällä pääministeri Petteri Orpon (kok.) koolle kutsumaassa mediatilaisuudessa Kesärannan pihalla. Hän vakuutti anteeksipyyntönsä olevan täysin aito
Kokeilla uutta, kehittää toimintaa ja varautua tulevaan. Hän on ohjeistanut meitä prosessin Kesäperunaa ja taikatemppuja Maria Muuraiskangas nostamassa kesäperunaa. PUHEENAIHE: TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 2 Perunatilan kesä Tiina Ruotsala Kesäperunan tuoksu on vastustamaton. Muuraiskankaan pelloilla, Himangan Hillilän joen rannassa nostetaan kesäperunaa paikallisiin kauppoihin myytäväksi. Lomapäivät voi pitää myöhemmin pois. Muutama tila kylällä viljelee harson alla enemmän kesäperunaa, ja niillä on laajat jakeluverkostot. Nyt peruna on sopivan kokoista, liian suureksi sitä ei saa päästää. Kaikki, mikä taivaalta tuli, imeytyi maahan. – Alkukesän kuiva jakso ei meitä haitannut. Dokumentaatiota vaaditaan paljon, se vaatii muistiin kirjaamista monelta eri osa-alueelta. Enemmänkin olisi mennyt. Maassa on sen verran kosteutta, että se riitti perunalle ja juhannukselta alkoivat sateet. Niinpä ensi tiistaina tilalla on jännittävä päivä. GlobalGAP antaa myös yrittäjälle itselleen varmuutta siitä, että kaikki toiminnan osa-alueet on otettu huomioon. – Joskus Janilla on ollut menoja, ja silloin olemme nostaneet kaksistaan Harrin kanssa, mutta se on jo aika vaikeaa. Kyseessä on kansainvälinen laatujärjestelmä, joka huomioi tuotannon eettisyyden, ekologisuuden ja turvallisuuden. Harri Muuraiskangas nyökkää, että tänä vuonna on nostettu laadukasta ja hyvää perunaa, sillä sää on ollut suotuisa. Oli mukava tavata ihmisiä ja kauppa kävi paremmin kuin odotimme. Tänä vuonna ei ole tarvinnut kastella lainkaan. – Me pesemme sen kerran, ja ostaja vielä toiseen kertaan. Jos oikein tuulee, puuska saattaa nostaa harsot pois ja ne pitää laitta uudestaan paikoilleen. Se on ollut kannattavaa, ja voisi tehdä enemmänkin, Harri Muuraiskangas laskee. TILAN RAKENNUSTEN seiniin on kiinnitetty varoituskylttejä, joita ei vielä huhtikuussa ollut. – Mekin kokeilimme parina vuonna viljellä enemmän, mutta totesimme, ettei se kannata työmäärään nähden, Harri Muuraiskangas sanoo. Hän toteaa, ettei loman keskeyttäminen muutamaksi päiväksi ole mikään ongelma. Maria Muuraiskangas jatkaa, että sadettakin saatiin sopivalla volyymilla. Joskus on jäänyt muutama laatikko myymättä, niin oikeaa määrää on vaikea arvioida. HARRI JA MARIA Muuraiskangas haluavat olla tuottajien etujoukoissa. – Harsot levitetään käsin. Todellista lähiruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä. – Harri ja Tuuli (Muuraiskangas) huolehtivat myynnistä. Sitten tuote pakataan vakuumiin. Santala asuu perunatilan lähellä. Tuolloin aloitetaan GlobalGAP-auditointi, jota ei ihan päivässä hoideta. – Menettelemme näin ainoastaan kesäperunan kanssa eli kuljetamme perunan pellolta lähikauppoihin, Maria Muuraiskangas selvittää. – Rankkasateessa osa vedestä olisi valunut pois. Se vaatii tiloilla useita toimenpiteitä, kuten erilaisten riskien arviointia, suunnitelmien ja ohjeistusten laatimista. Se on keltainen, kiinteä ja hyvänmakuinen syysperuna. – Tätä on valmisteltu jo pitkään, ja olemme ostaneet ulkopuolista apua tyrnäväläiseltä Juho Räbinältä, joka on erikoistunut GlobalGAP-auditointiin. – Myytävä peruna on pystyttävä jäljittämään aina oikealle peltolohkolle saakka riippumatta siitä, myydäänkö se Suomessa vain ulkomailla. Sen sijaan muutaman vuoden tilalla on nostettu pientä siikliä. KESÄPERUNA istutettiin toukokuun alkupuolella. Juhannuksena Muuraiskankaiden pöydässä syötiin omia perunoita, tosin peukalonpään kokoisia, mutta kumminkin. Kesäperunan laatu on kuluttajan silmiin erinomainen. ALKUVIIKOSTA NOSTETUT perunat eivät ole kuitenkaan ensimmäiset myyntiin päässeet, sillä viikonlopun Raumankarin markkinoille oli nostettu kolmesataa kiloa kesäpottua. Yhteistyöllä tämä sujuu.. – Täällä on nyt kaikki dokumentit ja kansiot valmiina, Maria Muuraiskangas esittelee toimiston hyllyä. Näin optimaalinen alkukesä näkyy perunoissa, niissä ei ole kuivuuden tuomaa rupea. Harri ja Maria Muuraiskankaan lisäksi apumieheksi on tullut kesken kesäloman Jani Santala, sillä ensimmäiset perunat nostetaan suoraan laatikoihin kauppaan vietäväksi. Muuraiskankailla Himangan Hillilässä nostetaan perunaa suoraan kaupan hyllylle, Maria Muuraiskangas kävi myös taikomassa Alavieskassa
Nyt näemme tekstit yksittäisinä nostoina, mutta emme tiedä syytä Purran turhautumiseen. Pyydän Maria Muuraiskangasta taikomaan perunan Harri-puolison korvasta. Sen minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Sitä ei voi pestä mitenkään pois. Tietyssä asemassa, ministerinä, journalistina tai yhteiskunnallisena vaikuttajana sanojen painoarvo on suurempi mitä niitä lausuttaessa arvaammekaan. Ehkäpä tuolloin temppukin on valmis. Valtiovarainministerinä vajaan kuukauden ajan toimineen perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran nimimerkin takaa 15 vuotta sitten tehdyt kirjoitukset nousivat keskusteluun, kun Helsingin Sanomat kävi läpi Jussi Halla-ahon (ps.) Scriptablogin vieraskirjan kommentit. Ensiesitys nähtiin vappuna. Harri Muuraiskangas vetää perunannostokonetta, ja pystähtyy merkistä kun laatikot ovat täyttyneet. Tarvitsemme tässä polarisoituneessa yhteiskunnassa jatkuvasti eri puolia yhteen tuovaa keskustelua. Sanni Aho Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Hän ei tilaisuudessa kuitenkaan pahoitellut sitä, että oli alkujaankaan tekstit kirjoittanut. Valtiovarainministeri on julkilausuman lupauksineen allekirjoittanut. Purran silloiseen vihaisuuteen syitä voi vain arvailla, hän itse on päättänyt toistaiseksi olla tarkentamatta ajankohdan taustoja. Selvä, seuraavan kerran Keskipohjanmaa matkaa Muuraiskankaiden perunatilalle syyskuussa, kun perunaa nostetaan väen voimalla. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja Purran keskiviikkopäivänä pitämä yhteinen tiedotustilaisuus toi selvemmin esiin asian ja Purra pyysi tilaisuudessa myös anteeksi vanhoja kirjoituksiaan niistä mielensä pahoittaneilta ja kirjoitukset epäasialliseksi kokeneilta. Sanojen voima on arvaamaton Tarvitsemme tässä polarisoituneessa yhteiskunnassa jatkuvasti eri puolia yhteen tuovaa keskustelua.. Ajatusmaailmansa omana tietonaan pitäminen taas ei ole. Kirjoitettu teksti on sekin jo teko. Purran kirjoituksista noussutta kohua voi pitää odotettuna, sillä ministeriksi kohonneen henkilön menneisyyden sanomiset ja tekemiset kaivetaan kyllä esiin. MARIA MUURAISKANGAS esiintyi Alavieska-päivien lasten tiistaissa Vesa Pietikäisen kanssa. Tekstit ovat irrallisina nostoina julmia ja tähän hetkeen yksittäin nostettuna asiattomia. Penkomisesta löytyi yhtäläisyyksiä Purraan, joka lopulta pyysi anteeksi Twitterissä vanhoja kirjoituksiaan. Sen sijaan Purra vakuuttaa, että hänen ajatusmaailmansa on muuttunut silloisesta yksityishenkilönä esiintuoduista ajatuksista. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 3 TIINA RUOTSALA aikana, auttanut dokumentoinnissa ja vieraillut meillä muutamaan otteeseen. Kun kauramaito, translaki ja näkemys maahanmuutosta erottaa, olisi ensiarvoisen tärkeää, että maan toimiva hallitus saisi sorvattua keskusteluissaan yhteisen linjan. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Taikuri miettii, että taikashow ei ole pelkkää harrastusta eikä toisaalta työtä. – Sitä pitää ensin harjoitella, ei se ihan tuosta vain onnistu, hä nauraa. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Toimituksissa päätökset tekee kuitenkin toimiva uutisjohto, viime kädessä päätoimittaja. Sanoissa on valtava voima. Vauhdikas taikaduo on käsikirjoittanut vuoden kuluessa lapsille suunnatun satunäytelmän nimeltä Taikametsä ja lumottu avain. Monen vihapuheen taustalla voi olla kuitenkin tragedioita, joiden avaaminen toisi keskusteluun uuden sävyn. – Suht hyvin pitäisi kaikki olla paketissa. Jokaisen tallaajan nettikirjoittelu ei ole merkityksellistä tai uutisen aihe, mutta ministeritason asemassa olevan on. – Meillä on kuitenkin yritys, siinä mielessä ihan työksemme tätä teemme. Hän on myös mukana ensi viikon auditoinnissa, Maria Muuraiskangas selvittää. Nettiaika tekee vanhojen kirjoitusten siivilöinnin kohtuullisen helpoksi. Luonnollisesti toiveissa on, että kaikki sujuisi vaatimusten mukaisesti heti ensimmäisellä kerralla. Vaikka tuleva viikko tuo Muuraiskankaille ylimääräistä jännitystä, niin mahdolliset auditoinnissa ilmenevät puutteet voi korjata myöhemmin. Siitä on turha syytellä varsinkaan kesätoimittajia. Yhteinen hallituspuolueiden puheenjohtajien julkilausuma tiistailta lupaa, että hallitus työskentelee tasa-arvon ja syrjimättömyyden eteen hallitusohjemassa kirjattujen periaatteiden mukaisesti. Oman bloginsa postauksessa Purra kuittaa kirjoitukset vain vihaiseksi puheeksi, ei miksikään muuksi ja toteaa myös, että hän ei enää asemassaan, nykyisessä elämänvaiheessaan ja iässään ole samaa mieltä kolmekymppisen ”riikan” kanssa. Meillä on jo Kotimaisten kasvisten sertifikaatti, mutta haluamme varautua tulevaan, niin että meillä on myös kansainvälinen sertifikaatti
Pihan remonttikin on valmis, ainoastaan nurmialueen laitto odottaa syksyä. Vitriinit saimme tänne viime kesänä, ja siitä asti olemme tehneet näyttelynrakennustyötä, kertoo Kiepin museopedagogi Mari Mäenpää. – Näytteitä on todella paljon, ja välillä on joutunut pitämään niin sanotusti pään kylmänä ja ajatella, että “yksi vitriini kerrallaan”. Mineraalipuolella joihinkin kaappeihin oli päässyt hieman savupartikkeleita, mutta mineraalien tarkistusten yhteydessä havaittiin, ettei tulipalo ollut aiheuttanut niille juurikaan vahinkoa. Teimme yhteistyötä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) sekä Kokkolan hautakivipalvelun kanssa. Pyrimme saamaan kaiken mahdollisimman pitkälle valmiiksi siihen mennessä, kun viralliset avajaiset pidetään syksyllä. – Yksi osa työtämme on ottaa vastaan asiakkaita heitä opastaen. Eläinten näytealustoissa oli vuosikymmeniä vanhoja jäkäliä ja sammalia, joista suurin osa on jouduttu vaihtamaan. Niiden jokainen lasipinta on puhdistettu huolellisesti erikseen. Mäenpää kertoo, että ensimmäisen viiden aukiolopäivän aikana Kiepissä vieraili yli 500 ihmistä. Niille ei tapahtunut yhtään mitään, joka on todella hieno juttu. Tulipalosta pelastui suurin osa Kiepin näytteistä ja ne toimitettiin väistötiloihin, jossa niiden kunto tarkistettiin. Palossa menetettiin Veikko Salkion luontokokoelmasta yli 500 näytettä. Näyttelyiden rakentamisessa on ollut hänen ja minun lisäkseni vielä museoassistentti, sekä kesätyöntekijöitä että harjoittelijoita. – Siinä työssä oli museosiivooja suurena apuna, ja muutenkin hänen työpanoksensa on tässä uudelleenrakentamisessa ollut todella suuri. – Emme saaneet heti näyttelytiloja käyttöömme, koska korjaustöitä oli vielä kesken. Remontoidut tilat mukailevat Mäenpään mukaan entisen tilan pohjaratkaisua. Uusiin, remontoituihin tiloihin päästiin muuttamaan takaisin vuodenvaihteessa 2021– 2022. Lähes kaikki museon vitriinit ovat uusia. Jokaiseen Kiepissä olevaan näytteeseen on uudistettu nimilaput. ENNEN VARSINAISTA näyttelynrakennustyötä väistötiloissa pyrittiin valmistelemaan asioita mahdollisimman paljon etukäteen. Kiepin näyttelyiden palauttaminen entiselleen on ollut suuri työ, joka Mäenpään mukaan jatkuu edelleen. Mäenpää kertoo perhoskokoelman selviytyneen palosta parhaimmin. – Tuon lukeman ja saadun palautteen perusteella on ollut ihana huomata, että Kieppiä on toden teolla kaivattu nämä vuodet. Olemme vaihtaneet niitä Veikon alkuperäisiä alustoja mukaillen, ja sitä kasvimateriaalia keräsimme pitkään. Uutena asiana entiseen on se, että nyt meillä on työpajoille ja luennoilla oma tilansa. Menetimme pääosin hirven sarvia, linnunmunia sekä pyyntivälineitä. Huolella tekeminen vie aikaa mutta ajattelemme niin, että sitten niitä ei tarvitse olla heti korjaamassakaan. – Ainoastaan pintamateriaaleissa on tehty uusia ratkaisuja, mutta tilankäyttö itsessään on aika lailla samanlainen kuin aikaisemminkin. – Ne olivat yläkerran varastossa, missä tulipalo teki eniten tuhojaan. SINI SULKAKOSKI. Niiden jokainen lasipinta on puhdistettu huolellisesti erikseen. – Eniten aikaa on nyt vienyt eläinten näytealustojen kunnostus, sitä työtä emme pystyneet väistötiloissa tekemään. Renlundin säätiön myöntämän apurahan turvin, jonka avulla pystyimme palkkaamaan myös edellä mainitun valokuvaajan. Kaapit suojasivat laatikoita, missä perhoset olivat. Kieppi on nyt auki yleisölle Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi valmistautuu uuteen arkeen remontoiduissa tiloissaan. KIEPIN PIHALLE on valmistunut geologinen näyttely, jossa esitellään Keski-Pohjanmaan kallioperän kivilajeja ja Suomen geologisia erikoisuuksia. – Palomiehet kantoivat palon aikana kokonaiset perhosia sisältävät kaapit ulos. Paikalla oli useita kuukausia myös valokuvaaja kuvaamassa niitä näytteitä, joita ei oltu vielä ennen digitalisoitu. Lähes kaikki museon vitriinit ovat uusia. Muutoksia on tullut lähinnä varastotiloihin. MÄENPÄÄ TOTEAA olevan ihanaa, että arki palaa vähitellen Kieppiin. – Sopivat lohkareet kartoitettiin viime kesänä ja syksyllä saimme lohkareet paikalleen, jonka jälkeen alkoi viimeistely tekstien ja kylttien muodossa. Tämä on toteutettu K.H. Kokkolan luonnontieteellisen museo Kiepin museopedagogi Mari Mäenpää iloitsee, että Kieppi pääsee vähitellen palaamaan arkeen. Perhoskokoelma selviytyi Kiepin tulipalosta parhaimmin. – Eniten töitä on vielä mineraalipuolella. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 4 Sini Sulkakoski Vuoden 2019 tammikuussa Kokkolan luonnontieteelliseen museoon Kieppiin syttyi tulipalo, joka vahingoitti pahoin rakennusta ja osaa sen luontokokoelmasta. Vaikka osa näytteistä vielä uupuu vitriineistä, niin silti nähtävää on paljon jo nyt
Suomessa tietoa välitti muun muassa Iltalehti 4.7. Kesällä tiet voivat urautua vain lähinnä raskaiden rekkojen vaikutuksesta. Antti Savela Leedsin yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan sähköautot kuluttavat tiestöä hurjasti: tarkkaan ottaen ne rasittavat tieverkkoa 2,24 kertaa enemmän kuin bensiinikäyttöiset autot ja 1,95 kertaa enemmän kuin dieselautot. Painavat ja tehokkaat sähköautot aiheuttavat tutkimuksen mukaan myös asvaltin liikkumista, mikä puolestaan johtaa pieniin murtumiin, jotka saattavat sääolosuhteiden johdosta kasvaa suuremmiksi aukoiksi asfaltissa. Asfaltti koostuu Katri Eskolan mukaan 95-prosenttisesti kalliosta louhittavasta kiviaineksesta ja 5-prosenttisesti öljyperäisestä bitumista. Myös ilmasto ja tien materiaalit ovat erilaisia. SUOMESSA sähköautojen aiheuttamaa nastarengaskulumista suhteessa bensiiniautoihin ei ole tiettävästi tieteellisesti tutkittu. Suomessa kallio on kovaa ja sopii hyvin asfaltin raaka-aineeksi. 01.00 Groovaavaa musiikkia funkista, discosta ja housesta eri puolilta maailmaa peräisin olevaan klubija tanssimusiikkiin. – Britanniassa teitä kuluttavat esimerkiksi autojen paino, ja niiden suuret tehot. Siitä huolimatta, että Suomessa kiviaines ja asfaltin koostumus valitaan huolella ja mahdollisimman hyvin kulutusta kestäväksi. Määttälän muistolle. Suomessa teitä kuluttavat erityisesti nastarenkaat, joiden kulutusvaikutusta auton paino ja nopeuden kasvu lisäävät. Mitä raskaampi auto ja mitä lujempaa sillä ajetaan, sitä enemmän tiestö käytännössä kuluu. Tämänkin vuoksi talvinopeudet ovat paikallaan, Eskola kertoo. Valtateillä asfaltti kuluu renkaiden ajolinjoissa ja taas vähän liikennöidyillä teillä ongelmia aiheuttavat routa ja muut sääolot. 19.30 Koko kansan tuntema laulaja-lauluntek?ä esittää uuden albuminsa kappaleita sekä soolouransa muita helmiä verevän trion voimin! 21.45 ( ) Norjalainen folkrocktykinkuula, jonka energisyyttä et heti unohda. ilmestyneessä uutisessa. Sähköautot lisäävät teiden asfalttivaurioita Tässä kuvassa päällystetään tietä Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen alueella vuonna 2022. 16.15 Yhtye yhdistää parhaat ainekset niin kansanmusiikista, bluegrassista, kelttimusiikista kuin akustisesta rockistakin. Yliopisto teki painovertailun viidestätoista suositusta automallista, joita verrattiin vastaaviin polttomoottoriautoihin. Tienpidon asiantuntija Katri Eskola Väylävirastosta ei epäile brittitutkimuksen luotettavuutta, mutta hän toteaa asfalttiteiden olevan Britanniassa rakenteeltaan toisenlaisia kuin Suomessa. Urakoitsijat ovat Asfalttikallio Oy ja Peab Industri Oy. Asiasta ovat uutisoineet lukuisat brittiläiset tiedotusvälineet, mukaan luettuna The Telegraph. Kun nopeus nousee yli 80 kilometriä tunnissa, tie kuluu enemmän. Nastarenkaiden vaikutuksesta Suomen teitä asfaltoidaan enemmän kuin eteläisemmässä Euroopassa. Briteissä päällyste ei ole yhtä kulutuskestävää, koska siellä autoissa ei käytetä nastarenkaita. Tiestön kulumisen syyt ovat silti jo tiedossa. UUTISET TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 5 10.30 Järvelän pelimannit Johannes Järvelän jalanjäljillä ja ulkokaustislaisen nimeäminen 13.00 ! Nuorisoseura Ottosten kansantanssi ja -musiikki ryhmien ilottelua! 14.00 Katsaus suomalaiseen kansanmusiikkiin ja kansantanssiin mestareiden tarjoilemana. 22.15 Uniikki kolmen viulisti-laulajan trio 23.30 : & täyttää tanssilattian jo 40. ! torstai 13.7.2023 ja paljon muuta! : . Kulumista tapahtuu käytännössä vain nastarenkailla. 17.15 Kyläläisten kunnianosoitus ja kumarrus sata vuotta sitten syntyneen toholampilaisen Viljo S. Keskimääräinen painoero vertailussa sähköja polttomoottoriautojen välillä oli 312 kiloa, mikä selittää suurimman osan erosta tien kulumisessa. 15.15 & Yli 50-vuotisen taiteil?auran tehnyt tunnettu rocklaulaja esittää yhtyeineen parhaita hittejään sekä tunnettuja covereita. kertaa! Tule ja koe tanssin huuma! 23.45 Rytmimusiikillinen kuusikko jonka käsissä akustinen sielukkuus kohtaa rockin potkun. Suomalaisasiantuntija vahvistaa brittitiedot, syynä raskaammat autot ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS. Tämä johtuu siitä, että vähäliikenteisiä teitä ei ole rakennettu niin hyvin, Katri Eskola toteaa. – Suomessa asfalttitie kuluu vilkkaassa liikenteessä. Jos sähköauto painaa enemmän kuin bensiinimoottorilla varustettu auto, se samalla tavalla nastarenkaita käyttäessään kuluttaa asfalttia enemmän myös Suomessa, Eskola kertoo. 18.30 ( ) Menevää ja sielukasta nykyaikaista nepalilaista perinnemusiikkia. – Rasitus Suomen vilkkaasti liikennöidyillä teillä on kova
Päivän onnennumerot julkaistaan ti-la lehdissä. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 6 Arvomme suklaalevyjä / tuubihuiveja /Hilla-tuotepaketteja. On pakkaamista, lähettämistä, luettelointia ja itse myyntiä. Ensin yritys perusti nettikaupan keskellä koronakevättä, ja aukaisi myöhemmin kivijalkaliikkeen Kokkolan ydinkeskustaan. PITKÄN LINJAN levykauppiaana toiminut Holm uskoo, että vastaisuudessa ihmiset tulevat haluamaan fyysisiä levyjä entistä enemmän. – Suoratoistopalveluita ei voi verrata esimerkiksi vinyylien kuunteluun, joka on täysin omanlainen maailma, harrastus ja rituaali. 82 46 62 11 59 Sini Sulkakoski Kokkolalaisten Pekka Hietalahden, Mika Rintalan, Reijo Holmin, A-P Savolaisen ja Risto Hannulan pitämä Levykauppa 33 RPM täytti huhtikuussa kolme vuotta. Voitot postitetaan voittajille ja heidän nimet julkaistaan lehdessä kisan päätyttyä. LEVYKAUPAN pyörittämisessä hommaa riittää. Huom. Levykauppayrittäjien mukaan kausivaihtelu näkyy levymyynnissä jonkin verran. 33 RPM:n yrittäjät eivät pidä suoratoistopalveluita uhkana A-P Savolainen, Mika Rintala, Pekka Hietalahti ja Reijo Holm toteavat kesän olevan hyvää kauppa-aikaa levymyynnin suhteen. Palkinnot www.keskipohjanmaa.fi 29 78 39 04 31 34 35 91 10 71 ONNENNUMEROT 13.7. – Kesä on hyvää kauppa-aikaa. Tilaaja, jos matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin ylläolevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. Viikoittain arvomme vastanneiden kesken lisäksi 100 euron lahjakortin. Lähetä tekstiviesti: KISA KPLOMA nimesi ja yhteystietosi Osallistu! 17191 numeroon Kesäkisa Kesäkisa 11.-29.7. Vinyylissä ja levyissä myös kansitaide esittää omaa suurta osaansa, joka suoratoistopalveluissa jää varjoon. Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. Meillä pätevät samat haasteet kuin muillakin pienillä kivijalkakaupoilla siinä, kun nykyihminen on tottunut tilaamaan tavarat kotiovelle. Viestin lähetys on onnistunut, kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta Lomalottoon...”. – Sinne siirrettiin toista tuhatta levyä tästä isommasta tilasta ja silti tuntuu, etteivät levyt vähentyneet täällä yhtään, levykauppayrittäjät nauravat. Levykauppa 33 RPM laajensi hiljattain myymäläänsä yhden huoneen verran. Kesäturistit tuovat eritoten vilskettä. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän onnennumeroista. Levykaupat alkavat olemaan harvinaisia tänä päivänä ja kolmen vuoden aikana liikkeessämme on käynyt henkilöitä, jotka ovat kertoneet tulleensa Kokkolaan varta vasten levykaupan takia. Holm toteaakin levyjen keräämisen olevan eräänlaista aarteenetsintää. Hietalahti ei myöskään näe suoratoistopalveluita kivijalkaliikkeen vihollisena. – On hieno tunne, kun löytää hinnakkaamman levyn huokeampaan hintaan. – Vaikka itse pidämme tästä aivan valtavasti, teemme tätä asiakkaiden sekä Kokkolan kulttuurielämän vuoksi. – Itse ostotapahtuma on monelle tärkeä koska edelleen on heitä, jotka haluavat kokea levyn myös konkreettisesti. – Ajattelen suoratoistopalvelut vähän kuin promootiona fyysisille levyille, että ensin pitää vähän tietää mitä on ostamassa, jotta osaa ostaa itselleen tuntemattoman artistin levyn levykaupasta, toteaa Rintala. Levykauppa 33 RPM järjestää lisäksi Meet & Greet –tapahtumia, joissa ovat vierailleet esimerkiksi Paleface, Jori Otsa sekä Arppa. Lähimmät muut levykaupat sijaitsevat Oulussa ja Jyväskylässä. Tekstiviestin hinta on 1,10€. Itse olen ostanut esimerkiksi ensimmäisen levyni 1960-luvulla. ”Vinyylien kuuntelu on täysin omanlainen maailma, harrastus ja rituaali” SINI SULKAKOSKI Levykauppa 33 RPM laajensi hiljattain myymäläänsä yhden huoneen verran. Alati kasvava suoratoistopalveluiden valintaviidakko ei levykauppayrittäjiä hirvitä. Holm muistuttaa, että levykauppa on avattu ennen kaikkea asiakkaita varten. Pääpalkinnot: 4 kpl 100 euron lahjakortteja, vuoden kahvit sekä puolen vuoden lehtitilauksen arvomme kaikkien vastanneiden kesken ti 8.8. Kuvassa Mika Rintala (vas.) ja Reijo Holm.. Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. Esimerkki: kisa kploma Leena Lehtinen, Lukukatu 1, 67100 Kokkola, etunimi.sukunimi@osoite.fi
alkaen. Saalismäärä oli 830 valkohäntäpeuraa. Kokkolan seudun pyyntiluvut hirvelle ovat 84 (75 kaudella 2022–2023) ja valkohäntäpeuralle 25 (25). Valkohäntäpeuraa voidaan metsästää täysimittaisesti 30.9. ETSIJÄKOIRATOIMINTAA harrastava ja Toffeenkin etsintöihin osallistunut kokkolalainen Janette Makkula kuvailee Toffeen katoamista ja löytymistä klassiseksi tapaukseksi. Toffee löytyi lopulta noin kilometrin päästä katoamispaikastaan, jossa se oli hakeutunut lapsiperheen pihalle. –\?Huomioiden poliisin toiminta, tapahtumapaikka ja olosuhteet, kuvaamisen kieltämiselle ja sitä kautta sananvapauden rajoittamiselle tapahtumapaikalla ei ole ollut lainmukaisia perusteita. –?Tosi väsynyt se oli. Pyyntilupamäärä perustuu Rannikko-Pohjanmaan alueellisen riistaneuvoston asettamiin hirvikannan tiheystavoitteisiin. Camilla Witickin Toffee-kissan neljä viikkoa kestänyt karkumatka päättyi tiistaina onnellisesti Kannuksessa. Näin Poliisihallitus katsoi yleisjohtajana toimineen komisarion toimineen asiassa virheellisesti. Tavallista on, että kesäaikaan kissat saattavat olla kateissa useita viikkoja, jopa kuukausia. CAMILLA WITICK Pietarsaarelainen Camilla Witick on etsinyt aktiivisesti Toffeeta kuvassa olevan Miko-kissan kanssa. alkaen ja hirveä 14.10. Pietarsaaren seudun pyyntiluvut hirvelle ovat 128 (95) ja valkohäntäpeuralle 65 (67). Koska alueen asukkaat olivat tietoisia kissan karkumatkasta Witickin jakaman tiedon ansiosta, perhe päätteli nopeasti, että kyseessä on Witickin kateissa ollut lemmikki. Pohan mukaan kuvaamista ei ollut mahdollista kieltää myöskään muiden seikkojen, kuten yksityiselämän suojaamisen perusteella. Toffeeta on etsitty muun muassa etsijäkoirakkojen voimin yhteensä kolme kertaa. Loukutus onnistuu huonommin kesällä, sillä silloin kissalle on muutakin ruokaa ja saalista tarjolla. Jukka Anias Hirvieläinkantojen pieneneminen vähentää Rannikko-Pohjanmaalla pyyntilupien määrää. Ihmiset tuulettavat pitämällä ovia ja ikkunoita auki, jolloin kissat karkaavat. RIISTANHOITOYHDISTYKSET ovat laatineet kaikilla hirvitalousalueilla verotussuunnitelman, joka tähtää asetettujen tavoitteiden säilyttämiseen. Vuonna 2022 myönnettiin 1 497 valkohäntäpeuran lupaa ja niistä käytettiin 41,2 prosenttia. Keskipohjanmaa kertoi aiemmin tiistaina verkkosivuillaan (11.7.) ja keskiviikon printtilehdessä (12.7.) Witickin kissan etsintäoperaatiosta, joka oli kestänyt jo nelisen viikkoa. On sanomattakin selvää, että Witick on helpottunut pitkään kestäneiden etsintöjen jälkeen. Uudenkaarlepyyn seudun pyyntiluvut hirvelle ovat 178 (138) ja valkohäntäpeuralle 44 (100). Hirvieläinten metsästyskausi alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä vahtimismetsästyksellä. Kissa keskittyy ensin karattuaan täysin selviytymiseen, mutta väsähtää sitten ja hakeutuu ihmisten pariin. Rannikko-Pohjanmaalla on kolme hirvitalousaluetta. Alueelle myönnettiin 1 173 hirvenpyyntilupaa ja 1 088 lupaa valkohäntäpeuran kaatamiseen. Witickin mukaan sekä tutut että tuntemattomat ovat osallistuneet Toffeen etsintöihin. Valjaissa ulkoilevien kissojen kiinni saaminen on hankalampaa. Joskus karkulainen on saattanut löytyä vasta lähes puolen vuoden kuluttua katoamisesta. Poliisi perusteli kieltoa julkisuudessa sillä, että purkaminen kuuluu poliisin taktisiin ja teknisiin menetelmiin. Kroonista ohutsuolitulehdusta sairastava Toffee voi Witickin mukaan olosuhteisiin nähden hyvin. Makkulan mukaan etsijäkoiratoimintaa on kattavasti Etelä-Suomessa ja rannikolla, mutta tavoitteena on laajentua koko Suomen alueelle. Hakkuita vastustaneet mielenosoittajat olivat pystyttäneet hakkuutyömaalle johtavalle tielle puisen kolmijalan, jonka poliisi päätti sahata kappaleiksi. Tiheystavoitteena on 3–4 hirveä tuhatta hehtaaria kohti suhteutettuna kokonaismaapinta-alaan. Hirvieläinkantojen pieneneminen vähensi lupamäärää Pohjanmaalla OUTI YLI-ARVO (STT) Poliisihallituksen (Poha) mukaan poliisi toimi virheellisesti, kun se kielsi kuvaamisen Aalistunturilla helmikuussa. Poliisi toimi virheellisesti Aalistunturilla. Neljäs kerta olisi tapahtunut tiistai-iltana, mutta Toffee päätti lopettaa karkumatkansa ennen sitä. Poliisihallitus toteaa, ettei tilanteeseen Aalistunturilla voida soveltaa julkisuuslakia. –?Äidilleni soitettiin, että kadonnut kissa taitaa olla nyt heillä. Edellisellä metsästyskaudella vuonna 2022 Rannikko-Pohjanmaalla käytettiin 78,4 prosenttia myönnetyistä pyyntiluvista ja niillä kaadettiin 1 539 hirveä myönnetyllä 1 490 pyyntiluvalla. Karkumatka voi kestää useita viikkoja, jopa kuukausia. Paino on myös tippunut, mutta se on varmaankin ihan normaalia, kun ei tiedä mitä se on syönyt koko tämän ajan. Uudet harrastajat ovatkin Makkulan mukaan tervetulleita toimintaan. Poha saattaa käsityksensä komisarion tietoon, eikä asia sen mukaan anna aihetta muihin toimenpiteisiin. UUTISET TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 7 Outi Yli-Arvo Pietarsaarelaisen Camilla Witickin Toffee-kissan karkumatka päättyi tiistaina alkuillasta onnellisesti Kannuksessa. –?Kissalla ei ole silloin syytä mennä loukkuun, koska sillä ei ole nälkä, Makkula selittää. Toffeen tarina sai onnellisen lopun Kesäaikaan kissat pääsevät karkaamaan helposti omille teilleen. –\?Poliisin toimintaa olisi kuvannut yksityinen taho eikä poliisin toiminnasta kuvatussa videotallenteessa olisi myöskään ollut kyse julkisuuslain tarkoittamasta viranomaisen asiakirjasta, päätöksessä sanotaan. Se oli onnistunut, koska Toffee oli siellä puskenut näiden ihmisten jalkoja, naurahtaa Witick, joka oli noutanut karkulaisen kotiin. Sisäkissat, jotka eivät koskaan käy ulkona, saadaan Makkulan mukaan helpoimmin kiinni, jo noin vuorokauden sisällä katoamisesta. Kesä on Makkulan mukaan tyypillistä aikaa, jolloin kissojen etsimiselle on tarvetta. Saadun selvityksen perusteella kuvaaminen ei olisi estänyt tai haitannut poliisin virkatoimen suorittamista. Kissa löytyi noin kilometrin päästä katoamispaikastaan. Tavoitteet ovat hirvitalousalueittaisia ja voimassa kolme vuotta. –?Ihmiset reissaavat, ja kissat ovat hoidossa, jolloin ne saattavat päästä hoitopaikassa helpommin karkuun. Hirvieläinten pyyntiluvalla voi kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Myös Miko-kissa sai vihdoin kaverinsa kotiin! Witickin kissat Toffee ja Miko pääsivät karkuun valjaista kesäkuussa, kun ne olivat hoidossa Kannuksessa Witickin reissun ajan. Witick käyttää Toffeen vielä keskiviikon aikana eläinlääkärin tarkastettavana. Miko löytyi jo parin päivän kuluttua, mutta 16-vuotias Toffee jatkoi seikkailujaan neljän viikon ajan. Äiti oli kysynyt, että saisivatko he houkuteltua kissan sisälle. Paikalla ollutta dokumenttiryhmää ja mielenosoittajia kiellettiin kuvaamasta sahaamista
VIIMEINEN sapiens kuvaa ihmislajin toimintaa dystooppisessa maailmassa. YUP:n bändiversioihin verrattuna toteutus oli kansanmusiikkimaisempi, ja Martikaisen soololevyjen riisuttuja versioita lämpimämpi. Viimeinen Sapiens olisikin ollut parempi nähdä konserttisalissa. Puhdistavaa katsottavaa Viimeinen sapiens -esitys sisältää näyttäviä tanssikohtauksia ja kekseliästä liikekieltä. Joukkokohtaukset ovat hienoja, liike on samaan aikaan luonnollista ja virtuoottista, mikä muistuttaa koreografien kansantanssitaustasta. Kerta kaikkiaan hieno kohtaus. Lavalla on parikymmenpäinen, kirjava yhteisö, jossa käydään ihmislajille niin tyypillisiä valtataisteluja. Tai sitten ihan vain tanssia. Viime päivien rasismiuutisten valossa sen katsominen tuntui sekä ajankohtaiselta että lohduttavalta. Viimeinen sapiens on esitys, joka tekisi heti mieli nähdä uudestaan. Näkökulmahenkilö (Mitja Pilke, istumassa) juopuu muun muassa vallasta. Toisaalta Areena oli esityksessä myöhäisestä esitysajasta huolimatta lähes täynnä, joten kaikki eivät sitä olisi varmaankaan mahtuneet muualle katsomaan. Esitys sisältää Martikaisen tekemiä kappaleita niin YUP-yhtyeen ajoilta kuin soolouraltakin. Martikaisen laulu oli tunnistettavaa ja taitavaa, ja koko ajan esityksen luonteeseen sopivaa. Kappaleet esitettiin supertaitavan Haaga Folk Machinen (Anssi Salminen, Tero Hyväluoma, Sami Zimmermann) kanssa folk-sovituksina, jotka toimivat erittäin hyvin. Tuolloin Jarkko Martikainen esiintyi juhlilla, ja Hanna Poikela ja Elssa Antikainen ehdottivat hänelle isomman, hänen lauluihinsa pohjautuvat esityksen tekemistä. Esitys Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla festivaaliareenalla 11.7. Ne eivät tule aikajärjestyksessä, eikä niiden alkuperäistä esittämistapaa kunnioiteta, vaan niiden teemat on taitavasti otettu esityksen dramaturgian käyttöön. Jarkko Martikainen nähdään välillä myös tanssijoiden keskellä. Vaikka Martikainen väliin tulee myös tanssijoiden kanssa lavalle, hän ei ole pääesiintyjä, vaan esityskokonaisuuteen sisältyvien laulujen esittäjä. RISTO SAVOLAINEN.. Yhdelläkin kerralla sen katsomisesta jää puhdistunut olo. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 8 Anni Saari Viimeinen sapiens. KULTTUURI Tuottaja: Anni Saari P. Varsinkin, kun Viimeinen sapiens sai alun perin alkunsa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Esimerkiksi Valssi tanssitaidottomille kuullaan esityksessä tilanteessa, joka liittyy päihteiden käytön aiheuttamaan sekavuustilaan. Varsinaisesti kansantanssiteos Viimeinen Sapiens ei ole, vaan kyllä se nykytanssia edustaa. Laulut ja tanssi ovat tasavahva pari. Viimeinen sapiens -esityksessä Jarkko Martikaisen laulut ja tanssikoreografia kietoutuvat upeaksi kokonaisuudeksi. Vuosia siihen meni, mutta esitys sai ensi-iltansa Oulussa viime syksynä, ja se palkittiin tammikuussa Vuoden tanssitekona. Väliin Poikela ja Antikainen tuovat nimittäin lavalle hienoja teatterillisia näkyjä raamatullisine viittauksineen. Mutta se ei todellakaan ole huumoripläjäys. Tekijät ovat käyttäneet termiä ”soiva kuvaelma”, mikä sopiikin esitykseen hyvin. Ja ihmisen typeryyttä. Musiikki: Jarkko Martikainen ja Haaga Folk Machine. Koreografia Hanna Poikela ja Elssa Antikainen. Kun esitys oli festivaalien pääareenalla, joku paikalle kesken kaiken tullut saattoi erehtyä tulleensa kuulemaan konserttia. MARTIKAISEN kappaleet ovat monelle tuttuja. JARKKO Martikainen on kappaleissaan usein analysoinut ihmistä lajina rujon tarkkanäköisesti ja samaan aikaan empaattisesti. Tämä asenne välittyi myös Viimeisestä sapiensista. On hienoa, että Kaustisella nähdään uusia nykykansantanssikoreografioita. Esitys sisältää Martikaisen tekemiä kappaleita niin YUP-yhtyeen ajoilta kuin soolouraltakin. Esitys sisältää näyttävää tanssia, kappaleet menevät jalan alle ja siinä on huvittaviakin kohtauksia. VIIMEINEN sapiens on liikkeellisesti näyttävä esitys. Tanssijat esiintyvät siinä hyljemäisinä hahmoina. Viimeinen sapiens kuvaa päähenkilönsä kautta kylmäävästi yhteisön ulkopuolelle jättämistä, kiusaamista, väkivaltaa ja lopulta rajatonta valtaa
ANNI ÅGREN. Folklore Ensemble Stavbár toimii Žilinan yliopiston yhteydessä. Kyseessä on siis korkeatasoinen harrastajaryhmä. Monet jatkavat vielä opiskeluajan jälkeenkin, Teglar sanoo. Tansseissa on aina sanat, Maliar kertoo. – Ohjelmistossamme on sekä vanhoja että uusia kerografioita. Ulkomaisia ryhmiä festivaaleille saapuu loppuviikolla kaikista Baltian maista. Valtaosa ryhmän jäsenistä on opiskelijoita. Karhun kaatamiseenkin liittyviä lauluja on. Ei kuitenkaan musiikin tai tanssin, vaan aivan muiden alojen. – Perinteisesti muusikot olivat miehiä, ja kun miehet lähtivät tauolle tai ryypylle, naiset esittivät yksin omia tanssejaan, kertoo Maliar historiasta. Teglar on ollut mukana ryhmässä kymmenen vuotta. – Harjoittelemme ympäri vuoden pari-kolme kertaa viikossa ja esiinnymme paljon Slovakiassa, kertoo Maliar. Liivejä koristavat kauniit käsityönä tehdyt kirjailut, naisilla on leveät hameet ja miehillä housut, jotka mahdollistavat liikkumisen. Folklore Ensemble Stavbárin tansseissa on miesten ja naisten ryhmätansseja, mutta ohjelmistoon kuuluu myös naisten soolotansseja. Tässä ryhmässä nuorimmat ovat 18-vuotiaita. Esiintymismatka ulkomaille tehdään yleensä kesällä. Osassa esitetyistä kappaleista on myös erillinen lauluryhmä. Folklore Ensemble Stavbárilla on esityksissä useita erilaisia asuja, sillä jokaisella kylällä on omat perinneasunsa. Tanssin ja laulun erottaminen tuntuu Folklore Ensemble Stavbárin esitystä katsoessa keinotekoiselta, sillä tanssijat laulavat esiintyessään. Ryhmä esittää erityisesti Pohjoisja Keski-Slovakian perinnettä, mutta sen ohjelmistossa on tansseja ja lauluja koko Slovakiasta. Folklore Ensemble Stavbár esiintyy Kaustisella loppuviikolla joka päivä. Nykyisin muusikoissa toki on niin miehiä kuin naisiakin. Tanssi ja laulu ovat yhtä Slovakialaisen Stavbár Folklore Ensemblen tanssijoista suuri osa on yliopisto-opiskelijoita. Tänään torstaina Areenalla puolestaan koittaa monelle festivaaliviikon kohokohta, Petri Kauppisen ohjaama Yökatrilli. Lauantaina on Kaustinen-salissa myös toinen esitys Kapioihin kiedottu -esityksestä, jossa kaustislainen häämusiikki saa uuden musiikillisen ja näyttämöllisen muodon. KENIALAISEN Wana Mziki Afrika -tanssiryhmän piti esiintyä Kaustisella joka päivä, mutta sen saapuminen Suomeen peruuntui viime hetkellä kokonaan viisumiongelmien vuoksi. Aiemmin ryhmä on esiintynyt mm. – Meillä on myös esiryhmä, johon tullaan mukaan lapsina. Kolumbialainen Diana Teresa Gutiérrez ohjaa Kaustisella joka päivä kehollinen kulttuurienvälisyys -työpajoja. Osassa tansseista käytetään lyhyitä ja leveitä, kuviollisia hameita. – On todella yleistä, että tanssijat laulavat. oululainen Vilikas, rovaniemeläinen Siepakat sekä pääkaupungin karjalaiset nuoret. Vauhtia tansseissa riittää, ja osaan kuuluu käsirytmityksiä, joissa tahtia lyödään reisiin tai saappaanvarteen. Teglar soitti siellä alun perin harmonikkaa, mutta alkoi itsekseen opiskella kansanmusiikkipuhaltimia. Kaustisella keskiviikkona esitetyssä materiaalissa riitti menoa ja meininkiä, mutta toisenlaistakin on olemassa, kuten hautajaislaulut tai laulut, joissa surraan miehelään lähtevää morsianta. Kaustisella hän soittaa esimerkiksi kaksoishuilua, jossa toisessa on sormiaukot, toinen on yläsävelhuilu. viulut, kontrabasso, jota soitetaan jousella, harmonikka ja huilut. SLOVAKIAN eri alueet ovat perinteiltään erilaisia. Kotimaisia kansantanssiryhmiä edustavat paikallisten Ottosten lisäksi mm. Koreografiat perustuvat aina perinteeseen, ja ryhmä tekee yhteistyötä perinteen tutkijoiden ja musikologien kanssa. Koreografiat perustuvat aina perinteeseen, ja ryhmä tekee yhteistyötä perinteen tutkijoiden ja musikologien kanssa. Kolmas ryhmä ovat perhejuhlissa esitettävät laulut. Lisäksi hän kertoo lauantaina rauhan puolesta esiintymisestä ja toimimisesta. On esimerkiksi kevät-, kesäja joululauluja. Folklore Ensemble Stavbárin johtaja Radoslav Maliarin mielestä matka ei kuitenkaan ollut mikään ongelma. Kaustiselle on saapunut parinkymmenen hengen ryhmä tanssijoita sekä musiikkiryhmä, jossa instrumentteja ovat mm. Ensimmäiseen kuuluvat vuodenkiertoon liittyät laulut. Meillä on tosi vähän sellaisia tansseja, joissa ei laulettaisi. Musiikkiryhmän jäsenet ovat kaikki opiskelleet musiikkiopistossa. Lauantaina festivaaliareenalla nähdään tositapahtumiin perustuva tanssiteos Rauha – Lottatytön tarina palavasta maasta. Festivaaliyleisölle halutaan kuitenkin nyt tarjoa iloisempia kappaleita. Vuonna 1959 perustettu Folklore Ensemble Stavbár esiintyy Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Toisissa hameet ovat pidempiä ja yksivärisiä. SLOVAKILAISET kansanlaulut voidaan Maliarin mukaan jakaa kolmeen kategoriaan. Turkissa, Italiassa, Sveitsissä, Puolassa ja Tsekissä. – Lauloimme ja soitimme paljon, lisää muusikkoryhmän johtaja Viktor Teglár. – Toiseen kuuluvat seremonioihin, kuten häihin tai lapsen syntymään liittyvät laulut, sanoo Teglar. Esitämme Kaustisella yhden aivan uuden koreografian, ja vanhin on tehty 40 vuotta sitten, Teglar kertoo. KULTTUURI TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 9 Anni Saari Slovakian pohjoisosassa sijaitsevasta Žilinan kaupungista on Kaustiselle karttaohjelman mukaan 1866 kilometriä. Se on pitkä istuminen bussissa. Slovakialainen Folklore Ensemble Stavbár esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla
–?Jos jotakin kipinöintiä oli niin se rauhoittui, kun saatiin päätöslauselmat julki ja ensimmäiset istunnot neuvostossa istuttua, Valtonen sanoi Lännen Medialle. Niinistön näki Zelenskyin äänensävyn maltillistuneen keskiviikkona. Hän kertoi olevansa kiitollinen tuesta. Biden on varoitellut sodan leviämisestä ja jopa maailmansodan mahdollisuudesta, jos Ukrainasta tulisi Naton jäsen väärään aikaan. G7-maat lupasivat Ukrainalle aseellista apua, mitä Nato ei tehnyt. Ukrainassa ymmärretään presidentti Sauli Niinistön mukaan hyvin se, että sodan aikana maa ei voi päästä Naton jäseneksi. Naton kokoustodellisuus pakotti Ukrainan tekemään välttämättömyydestä hyveen. Ukrainalaistoimittajat pitävät puhetta selvästi pikaisesti kirjoitettuna uuteen Naton huippukokoustodellisuuteen. Hän toki osoitti kiitollisuutta. Nato vannoo tukevansa Ukrainaa yhtenäisenä.. TÄYSJÄSENMAA SUOMEN ensimmäistä huippukokousdelegaatiota johtanut tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi iltapäivällä tiedotusvälineille, että tuki Ukrainalle osoittaa Naton yhtenäisyyttä. Saapuessaan keskiviikkona huippukokoukseen presidentti Zelenskyi määritteli Ukrainalle kolme isoa tavoitetta: uudet asepaketit, turvallisuustakeet ja kutsu liittyä Natoon. Zelenskyi osoitti tiukan kritiikin jälkeen kiitollisuutta. –?G7-maiden päätöksiin myös kaikki Pohjoismaat yhtyvät, ulZelenskyi nieli kiukkunsa Bidenin edessä Britannian pääministeri Rishi Sunak (vas.), Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Italian pääministeri Giorgia Meloni kokoontuivat Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa ensimmäiseen Nato-Ukraina-neuvoston kokoukseen Vilnassa. Keskiviikkona äänensävy kokonaan toinen. 10 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa TOIMITTAJAMME VILNASSA Toni Viljanmaa @lannenmedia.fi J ännittyneisyys Ukrainan Nato-jäsenyyslupauksen ympärillä laukesi väkisin keskiviikkona Naton huippukokouksessa Liettuan Vilnassa. Luulen, että Ukrainassa hyvin ymmärretään, että sodan aikana jäsenyys ei ole mahdollinen, Niinistö arvioi. TONI VILJANMAA Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pitää Naton lupauksina liian pieninä Ukrainan auttamisessa. Naton jäsenmaista etenkin Puola, Baltian maat ja Romania haluaisivat edetä jo nyt Ukrainan jäsenyyden kanssa, mutta suurin jarruttaja on presidentti Joe Biden ja puolustusliiton johtajavaltio Yhdysvallat. –?Tiistaina Zelenskyi oli ärtynyt ja jopa aggressiivinen, mutta keskiviikkona lähinnä surullinen. Zelenskyi toisti keskiviikkona sen, kuinka Ukrainassa ymmärretään se, että sodan ollessa käynnissä jäsenyys ei voi toteutua. –?Kukaan ei halua maailmansotaa, se on loogista ja ymmärrettävää. Huippukokoukseen osallistunut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli edeltävänä iltana lytännyt Naton sopimat askelmerkit, joiden avulla Ukraina lähestyisi Natoa. Se kävi ilmi puheesta, eräs kokouslähde kuvaa Zelenskyin muutosta Lännen Medialle. Ennen Vilnaan tuloaan Zelenskyi moitti olevan ”on absurdia, ettei aikajanaa ole asetettu”. Ukrainalaismediassa arvioidaan, että Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg olisi vakavasti rauhoitellut sotilasliiton päätöksistä ärsyyntynyttä Zelenskyi’tä ennen keskiviikon esiintymistä. Lännen Median haastattelemien kokouslähteiden mukaan Zelenskyi ja Biden kävivät kävivät jäsenyysasiasta erittäin kovaa kiistelyä tiistaina. Suomen delegaatiossa edustanut ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) arvioi kokouspäätösten ja perustetun Nato–Ukraina-neuvoston rauhoittaneen tilannetta Zelenskyin ja Bidenin välillä. Jokainen jäsenmaa auttaa Ukrainaa omin päätöksin. UKRAINA–NATO-NEUVOSTON perustaminen, jäsenyysohjelman poistaminen ja jäsenmaiden mittavat apupaketit ovat Naton vastaus Ukrainan toiveisiin. Hän varmasti ymmärtää tämän tilanteen. Zelenskyi kiitteli erikseen vielä G7-maiden Ukraina-ohjelma, jotka maat hyväksyivät keskiviikkona. Huippukokouksen puheessaan Zelenskyillä oli selkeä, rauhoitteleva viesti Bidenille. Joitakin tarkempia koordinaatteja hän olisi silti mieluusti nähnyt. –?Eilen välittömässä tunnelmassa Zelenskyi näytti kritisoivankin, mutta tänään sekä tiedotustilaisuudessa että kokoontumisen puolella hän esitti toivomuksen, että olisi ollut hyvä saada kutsu [Natoon]
Sen ensimmäinen kokous pidettiin Vilnassa. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg luonnollisesti kehui Vilnan huippukokouksen Ukraina-päätöksiä ”historiallisiksi”. Naton viidennen artiklan tapaisia turvatakuita julkilausumaan ei ainakaan tässä vaiheessa sisälly. –?Ranskan [Emmanuel] Macronin kanssa puhuimme paljon globaalista kehityksestä, joka kokouksessa tuntui nostattavan huolta. Niinistö kertoo käyneensä useita kahdenkeskisiä keskusteluita valtionjohtajien kanssa. Natoa arvostellut Ukrainan presidentti lämpeni lopulta myös puolustusliiton päätöksille, mutta ”kutsu jäseneksi olisi ollut ihanteellinen lopputulos”. Odotan sitä päivää, jolloin tapaamme liittolaisina, Stoltenberg sanoi. Zelenskyi nieli kiukkunsa Bidenin edessä Britannian pääministeri Rishi Sunak (vas.), Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Italian pääministeri Giorgia Meloni kokoontuivat Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa ensimmäiseen Nato-Ukraina-neuvoston kokoukseen Vilnassa. –?Ukrainan delegaatiolla on viemisinä kotiin merkittävä turvallisuusvoitto Ukrainalle – maallemme, kansallemme ja lapsillemme, Zelenskyi muotoili vierellään muun muassa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. Sekä Suomi että Puola ovat ottaneet puolustuksensa vakavasti, eivätkä ole karsineet sitä naapurimaiden tavoin. Osa ansiosta kuuluu kuitenkin johtavien Natomaiden ja Japanin muodostamalle G7-ryhmälle, jonka Vilnassa julkistettu julkilausuma Ukrainan pitkäjänteisestä ja jatkuvasta tukemisesta oli erityisesti presidentti Volodymyr Zelenskyin mieleen. –?Tänään tapaamme tasavertaisina. Zelenskyi sai Nato-kokouksesta parhaat tuliaiset G7-mailta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vierellään Yhdysvaltain presidentti Joe Biden Naton huippukokouksesssa Vilnassa keskiviikkona. Puolan pääministeri Andrzej Dudan kanssa Niinistö kertoo keskustelleensa etenkin puolustuksesta. –?Ukraina on nyt lähempänä Natoa kuin koskaan, Stoltenberg totesi. NATO-JOHTAJAT PÄÄTTIVÄT Vilnassa muun muassa Ukrainan asevoimien monivuotisesta tukiohjelmasta irti neuvostokalustosta ja -käytännöistä kohti Nato-yhteensopivuutta. – Vierailusta haluaisin muistuttaa, ettei kyseessä ole ainutkertainen tapahtuma. Myös pääsihteeri myönsi yhteisen tavoitteen olevan saman. Bidenin mukaan tavoitteena pysyy Ukrainan jäsenyys Natossa. TONI VILJANMAA. Unkarin pääministeri Viktor Orbán toisti kokouspaikalla Niinistölle sen, että Unkari ei aio olla viimeinen maa, joka hyväksyy Ruotsin jäseneksi. Zelenskyi ylisti julkilausuman olevan ”merkittävä turvallisuustakuiden paketti”. Lisäksi Ukrainalta ei aiota edellyttää MAP-jäsenyysohjelman toteuttamista ennen jäseneksi kutsumista, mikä tekee jäsenyysprosessista yksivaiheisen. Nato vannoo tukevansa Ukrainaa yhtenäisenä. Niinistön mukaan Nato-maat onnistuivat muotoilemaan myönteiseksi Ukrainalle: liittoutuman maat jatkavat tukeaan, ja Ukraina pääsee Naton jäseneksi sen jälkeen, kun ehdot täyttyvät. Se, että jakautuuko maailma kahtia vai ei. G7-maat eivät kuitenkaan halua jäädä odottamaan prosessin saamista loppuun ja antavat siksi pitkän tähtäimen sitoumuksia Ukrainan turvallisuuden takaamiseksi, Biden sanoi. –?Stoltenberg kuvasi aika hyvin, että kahdesta askeleesta on siirrytty yhteen askeleeseen sikäli kuin on kyse Ukrainan jäsenyydestä, Niinistö sanoi. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Hän lisäsi muidenkin kuin G7-maiden olevan tervetulleita liittymään julkilausumaan. Se keskeytyi presidentti [Donald] Trumpin aikana, mutta nyt se tuntuu taas erinomaisesti sopivan, Niinistö sanoi lehdistötilaisuudessa. Presidentti Sauli Niinistö ja Puolan pääministeri Andrzej Duda keskustelivat muun muassa puolustusasioista Naton huippukokouksen aikana. Stoltenberg korosti, että neuvostossa osapuolet kohtaavat tasavertaisina, eikä esimerkiksi mikään yksittäinen Nato-maa voi estää neuvoston toimintaa. Sekään ei vielä merkitse Ukrainan pääsyä EU:n jäseneksi, mutta on itsessään tärkeä viesti ukrainalaisille, Zelenskyi perusteli. Stoltenbergin mukaan kaikkein tärkeintä juuri nyt on kuitenkin jatkaa Ukrainan sotilaallista tukemista siten, ettei Venäjä voita sotaa ja Ukraina selviytyy siitä. –?Voimme todeta huippukokouksen päätösten olevan hyviä, mutta jos olisimme saaneet kutsun jäseneksi, se olisi ollut ihanteellista, Zelenskyi sanoi. Kolmas merkittävä päätös oli uuden Nato–Ukraina-neuvoston perustaminen. Naton kokoustodellisuus pakotti Ukrainan tekemään välttämättömyydestä hyveen. HUIPPUKOKOUKSEN ENSIMMÄISENÄ päivänä tiistaina Zelenskyi herätti huomiota arvostelemalla Natoa kovasanaisesti liiasta varovaisuudesta Ukrainan jäsenyyden edistämisessä. Keskiviikkona äänensävy oli jo maltillisempi. Voi olla, että juuri Ukrainan tukemiseen on tulossa yhteisvakuutus Pohjoismailta, jotka kokoontuvat torstaina Helsingissä yhdessä Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa. Hänen mukaansa Ukraina ei kuvittele pääsevänsä Naton jäseneksi sodan aikana. Saksan liittokansleri [Olaf] Scholzin kanssa kävimme keskusteluita akuutista Euroopan tilanteesta ja Venäjstä. SUOMEN ENSIMMÄISEEN huippukokoukseen asettamat tavoitteet täyttyivät presidentti Niinistön mukaan: kokous esiintyi yhtenäisenä, antaa tukea Ukrainalle –?ja Ruotsin jäsenyys välkkyy nyt vihreää, kun Turkki lupautui edistämään sitä nopeasti. FILIP SINGER / EPA-EFE Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi pitää Naton lupauksina liian pieninä Ukrainan auttamisessa. Vilnasta Helsinkiin matkustanut Joe Biden on Niinistön mukaan ollut edeltäjäänsä aktiivisempi Natossa. Hänen vierailunsa Suomessa on samalla tervehdysmatka uuteen Naton jäsenmaahan. Zelenskyi osoitti tiukan kritiikin jälkeen kiitollisuutta. Jo [Barack] Obaman aikana aloitettiin tällainen Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen keskustelu, ensin Ruotsissa, myöhemmin Valkoisessa talossa. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 11 STT, Niilo Simojoki, Mikko Gustafsson VILNA Naton huippukokouksesta jännityksellä odotettu määrittely puolustusliiton ja Ukrainan uudesta suhteesta näytti lopulta tyydyttävän molempia osapuolia. Toteutumatta jääneen jäsenyyskutsun merkitystä Zelenskyi selitti vertaamalla tilannetta Ukrainan aiempaan hyväksymiseen EU:n jäsenehdokkaaksi. Neuvoston voi kutsua halutessaan koolle myös presidentti Zelenskyi, Stoltenberg muistutti. Sen sijaan G7maat lupaavat antaa Ukrainalle nopeasti taloudellista ja sotilaallista apua Venäjän mahdollisen tulevan hyökkäyksen varalle. ” Jos Ukraina ei selviydy, ei ole enää mitään jäsenyyskysymystä, mistä keskustella.” Jens Stoltenberg Naton pääsihteeri ANDREW CABALLERO-REYNOLDS / LEHTIKUVA / AFP koministeri Valtonen sanoo Lännen Medialle. –?Sillä jos Ukraina ei selviydy, ei ole enää mitään jäsenyyskysymystä, mistä keskustella, Stoltenberg totesi
–?Kuten totesin jokin aika sitten (entisen) ministeri (Vilhelm) Junnilan kohdalla, nämä asiat eivät lopu. Pääministeri Orpo sanoi, ettei mitenkään voi hyväksyä valtiovarainministeri Purran aikanaan Scripta-blogiin kirjoittamia tekstejä. Hänen mukaansa Turkin vihreä valo Ruotsille antoi koko Vilnan huippukokoukselle positiivisen pohjavireen. –?Luotan ja lähden siitä, että hän myös sitä tarkoittaa. Nämä periaatteet on kirjoitettu myös hallitusohjelmaan ja eiliseen yhteiseen julkilausumaan. Purra yhdistettiin tällä viikolla perussuomalaisten entisen puheenjohtajan, nykyisen eduskunnan puhemiehen Jussi Hallaahon Scripta-blogin vieraskirjaan ”riikka”-nimimerkillä kirjoitettuihin, muun muassa rasistisiin kommentteihin. Valtiovarainministeri Riikka Purra ja pääministeri Petteri Orpo mediatilaisuudessa pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa Helsingissä keskiviikkona. Tapaamisen tunnelma olisi voinut olla kovin erilainen, jos Turkki ei olisi näyttänyt Ruotsille vihreää valoa. Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) on pyytänyt hallituksen puolesta Turkilta anteeksi valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) vanhoja kirjoituksia. Purran mukaan tilanteessa on uutta se, että perussuomalaiset ovat hallituksen jäseniä valtioneuvostossa. 12 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa STT, Terhi Riolo Uusivaara, Jecaterina Mantsinen Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi keskiviikkona, ettei hänen vanhoissa kirjoituksissaan ole mitään puolusteltavaa, vaan ne olivat vääriä. Valtiovarainministeri tviittasi tiistaina pyytävänsä anteeksi 15 vuoden takaisia typeriä somekommenttejaan ja vakuutti, ettei hyväksy minkäänlaista väkivaltaa, rasismia tai syrjintää. Halla-aho luonnehti Ilta-Sanomissa keskustelua muun muassa joukkopsykoosin kaltaiseksi tilaksi ja vihervasemmistolaisten aktivistien ja toimittajien surutyöksi siitä, ettei maassa ole vasemmistolaista hallitusta. Orpo korosti, että hallitustyössä on nollatoleranssi rasismiin. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lennähtää Helsinkiin suoraan Naton kaksipäiväisestä huippukokouksesta Vilnasta. –?Sitä, mitä puhemies tai varapuheenjohtaja ovat kommentoineet, kannattaa itseltään kysyä heiltä. On hyvä, että nyt on selvät sävelet siinä, ettei tässä mene vuosia ennen kuin Ruotsi jäseneksi pääsee. Kirjoittelut ovat nousseet julkisuuteen myös Turkin mediassa. En ole perehtynyt näihin ulostuloihin, Purra sanoi. Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas sanoi KeskiPohjanmaassa, että Purra-kohu on median vika. Vaikka vastaavat tapaamiset järjestettiin myös 2013 ja 2016, on Pohjoismainen yhteistyö tiivistynyt Venäjän hyökkäyssodan aikana. Purra: kirjoitukset sisäpiirihuumoria RONI REKOMAA / LEHTIKUVA STT, Anssi Rulamo Turkin Vilnassa antama lupaus Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnista nostanee tunnelmia myös torstain Pohjoismaat–Yhdysvallat-huippukokouksessa Helsingissä. –?Haluan tehdä vielä täysin selväksi: Me emme hyväksy minkäänlaista ihmisten syrjintää heidän sukupuolen, etnisen taustan, ihon värin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Purran mukaan eräissä medioissa tekstejä on irrotettu kontekstistaan, jolloin ne näyttävät entistäkin pahemmilta. –?Kyseessä on hyvin paljon eräänlainen sisäpiirihuumori, mikä ei ole mielestäni lainkaan puolusteltavissa, mutta näin asia on. Hän huomauttaa, että Pohjoismaiden ja Yhdysvaltain välisten huippukokousten formaatti aloitettiin Barack Obaman presidenttikaudella, mutta Donald Trumpin aikana niitä ei järjestetty. –?Pohjoismailla kyllä on hyvät edellytykset Pohjoismaisen puolustusyhteistyön raameissa, siihen olisi mahdollisuuksia ollut ja poliittista tahtoa, mutta se olisi ollut harmillista, vähän hankalaa, vähän ärsyttävää. Ulkoministeriö tviittasi keskiviikkona, että Valtonen esitti anteeksipyynnön Purran sopimattomista kommenteista Turkin ulkoministerille Hakan Fidanille. –?Siltä osin varmasti vierailu, jota on suunniteltu pitkään, ja totta kai se haluttiin ajoittaa Bidenin aikataulujen kannalta lähelle Vilnaa, logistiikka on helpompaa. PÄÄMINISTERI ORPO puolestaan sanoi, ettei mitenkään voi hyväksyä Purran aikanaan Scriptablogiin kirjoittamia tekstejä. Myös tutkija Henri Vanhanen Ulkopoliittisesta instituutista katsoo, että ilmapiiri on torstaina positiivisempi Ruotsin Nato-prosessin nytkähtämisen ansiosta. Perussuomalaiset ovat vuosien varrella, erityisesti Jussi Halla-aho, ollut vastaavien asioiden kohteena. BIDENIN VIERAILU Helsingissä on Ålanderin mielestä Yhdysvaltain kunnianosoitus tuoreelle Natoliittolaiselleen Suomelle. Purra kirjoitti takavuosina Jussi Halla-ahon (ps.) Scripta-blogin vieraskirjaan ”turkkilaisapinasta”. –?Se olisi ollut aika hankalaa, koska sitten olisi pohjoismaisen puolustussuunnittelun kannalta pitänyt miettiä, että millä tavalla tämä ongelma voidaan kiertää ja minkälaisia muita järjestelyjä voidaan tehdä Ruotsin integroimiseksi, Ålander sanoi STT:lle. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Minna Ålander arvioi, että Ruotsin jäsenyyden eteneminen on hyvin keskeistä Pohjoismaiden puolustussuunnittelun kannalta. Ålanderin mielestä on kiinnostavaa, että Pohjoismaat tapaavat Yhdysvallat jälleen yhteisenä blokkina. Mitään suuria uutisia tai avauksia torstain huippukokouksesta ei kuitenkaan odoteta. Nato-nytkähdyksestä Bidenin Suomenvierailulle positiivista virettä. –?On Suomessa varsin uutta, että ministereitä arvioidaan sen perusteella, mitä he ovat tehneet jopa ennen poliittista uraa. –?En ajattele tällä tavalla enkä käyttäisi vastaavaa kieltä enkä edes osallistu keskustelufoorumien keskusteluun, Purra sanoi keskiviikkona pääministeri Petteri Orpon (kok.) koolle kutsumaassa mediatilaisuudessa Kesärannan pihalla. Hän toisti, miten välttämätöntä oli, että Purra on pyytänyt kirjoituksiaan anteeksi. Myös Vanhanen näkee vierailussa paljon symboliikkaa. –?Tämä on enemmän tällainen liittolaisten hyvä tapaaminen, Vanhanen sanoo. PURRALTA KYSYTTIIN myös näkemystä siihen, miten muut perussuomalaiset ovat kommentoineet kirjoituksista käytävää keskustelua. Hän vakuutti anteeksipyyntönsä olevan täysin aito. Hän toisti, ettei ole koskaan hyväksynyt minkäänlaista väkivaltaa. Kyseessä on siihen maailman aikaan eli vuonna 2008 ollut keskusteluympäristö, joka ei ole samanlainen kuin nykyään, Purra sanoi
Lapsuudessani kuningas olisi saanut suuremmat järjestelyt, hän pohti. Kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara oli toimittanut Presidentinlinnalle keltaisia betoniporsaita torstaita varten. Kuusi aiempaa vierailua on pohjoismaalaisittain korkea luku. W. Raumalainen Irmeli Alankoja pohti mansikkaostosten äärellä, että pääseekö torstaina enää Stockmannille ykkösratikalla, jos Bidenin vierailu sotkee aikatauluja. –?Jännittävää tämä tietysti on, mietin että olisiko Britannian kuningas Charlesin turvatoimet vielä Yhdysvaltain presidenttiä isommat. 1 16.7.2018: Donald Trump tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Kumpikaan ei tosin odota sellaisen pikaista toteutumista kireän kansainvälisen tilanteen takia. Siellä järjestetään presidenttien Sauli Niinistön ja Joe Bidenin kahdenkeskinen tapaaminen ja myöhemmin varsinainen huippukokous torstaina. BIDENIN VIERAILU olisi seitsemäs kerta, kun Yhdysvaltain presidentti käy Suomessa virkakautensa aikana. KATUKUVA OLI keskiviikkona aamupäivällä viranomaisten järjestelyjä lukuun ottamatta turisteineen hyvin tyypillinen heinäkuun lomakuukaudeksi. Lähes kaikilla aiemmilla vierailuillaan Yhdysvaltain presidentti on tavannut Helsingissä Neuvostoliiton tai Venäjän johtajan. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa A13 STT, Ilkka Hemmilä Presidentti Joe Bidenin saapuminen eroaa aiemmista kerroista, jolloin Yhdysvaltain presidentti on vieraillut Suomessa, sanovat STT:n haastattelemat politiikan tutkijat. Katu katkaistiin Bidenin mahdollisen yöpymispaikan läheltä.. Särkkä huomauttaa, että Pohjoismaita ja Pohjois-Amerikkaa yhdistää arktinen toimijuus. 1 25.–29.5.1988: Ronald Reagan tapasi presidentti Mauno Koiviston matkalla Moskovaan, jossa hän kohtasi Neuvostoliiton puoluejohtaja Mihail Gorbatshovin. hän kysyy. Ulkopoliittisen instituutin tutkija ennakoi Naton sisälle arktista yhteyttä. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA STT, Hanna Iittala, Markus Puolakanaho, Hannu Toivonen Keskiviikkona Helsingissä valmistauduttiin torstaina järjestettävään huippukokoukseen. –?Kun Ronald Reagan tuli tänne vuonna 1988, varsinaista tapaamista ei Suomessa järjestetty, mutta hän oli matkalla Moskovaan, Särkkä sanoo ainoasta poikkeuksesta. Suomenlinnan lauttaliikenne hoidetaan Katajanokalta lähtevän Suomenlinnan huoltolautan laiturista. Kylmän sodan jälkeen Suomi on esiintynyt siltoja rakentavana maana. Puolustusvoimat toi Senaatintorille mellakka-aitoja Helsingissä varauduttiin Yhdysvaltain presidentin vierailuun. Särkkä tai Clerc eivät pidä mahdottomana ajatusta siitä, että jatkuneesta länsiliittoutumisesta huolimatta Suomi voisi pyrkiä toimimaan kansainvälisten kokousten areenana. Kaupungintalo toimii huippukokouksen aikana sekä kotimaisen että ulkomaisen median lehdistökeskuksena. Tämän viikon vierailulla Särkkä näkee Suomen olevan paitsi isäntä, myös aktiivinen osapuoli Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen välisen yhteistyön syventämisessä. Jo keskiviikkona aamupäivällä Helsingin katukuvassa näkyi yhä enemmän katujärjestelyjä. Helsingin poliisilaitoksen ja pelastuslaitoksen lisäksi Puolustusvoimat ja Rajavartiolaitos auttavat kokouksen järjestelyissä ja turvallisuuden takaamisessa. –?Tässä on uusi viitekehysajattelu Suomen osalta, ja siitä puuttuu itäinen ulottuvuus. Vierailu vahvistaa symbolisesti Suomen kuulumisen uuteen verrokkiryhmään, arvioi Clerc. TOR WENNSTRÖM / LEHTIKUVA Presidentti Mauno Koivisto ja Yhdysvaltain presidentti George Bush Presidentinlinnan parvekkeella syyskuussa 1990. SUOMEN MUUTTUNEEN roolin huomioi Särkän ohella poliittisen historian professori Louis Clerc Turun yliopistosta. Viiteryhmä on pohjoismainen ja arktinen. Nyt Ukrainan sota on pakottanut Suomen asettumaan selkeästi läntiseen leiriin. Yhteensä seitsemän armeijan kuljetusrekkaa täynnä mellakka-aitoja odottivat kasaamistaan. He tuomitsivat Irakin vasta tapahtuneen hyökkäyksen Kuwaitiin. Itäinen ulottuvuus puuttuu Bidenin vierailulla Bidenin vierailu poikkeaa aiemmista Yhdysvaltain presidenttien käynneistä Suomessa, kun itää ei huomioida kuten ennen. KAUPUNGINTALON EDESSÄ partioi poliiseja jo kymmenen aikaan aamulla. Tilanne muuttuu tässä, Clerc sanoo. Kadun varressa sijaitsevaa Radisson Blu Royal -hotellia on veikkailtu Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin mahdolliseksi yöpymispaikaksi. Huomionarvoista on sekin, että paikalla ovat Suomen presidentin Sauli Niinistön ohella kaikkien muiden Pohjoismaiden pääministerit. Tutkijat arvioivat, että Biden on kiinnostunut Suomesta sotilasliitto Naton tuoreimpana jäsenmaana. Kuuden valtionpäämiehen yhteistapaaminen on kolmas laatuaan. Esillä oli myös kysymys Venäjän joukoista Baltiassa. Puolustusvoimat oli ottanut käyttöönsä Tuomiokirkon edessä aukeavan Senaatintorin. Ruotsissa virkaatekevä Yhdysvaltain presidentti on käynyt kahdesti, samoin Norjassa ja Islannissa. FAKTA Yhdysvaltain presidentti on käynyt Suomessa kuudesti 1 29.7.–2.8.1975: Gerald Ford osallistui Euroopan turvallisuusja yhteistyökonferenssiin (Etyk) Finlandia-talossa. Illalla Runeberginkadun liikenne oli katkaistu liikenteeltä armeijan rekalla ja betoniporsailla. Clintonin kanssa ovat myös silloiset ulkoministeri Madeleine Albright ja suurlähettiläs Derek Shearer. Presidentti Martti Ahtisaari toivotti vuoden 1997 maaliskussa Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin tervetulleeksi Mäntyniemeen. Hotellin lähistöä oli rajattu metallisilla aidoilla ja muutama poliisi oli paikalla. Ne odottivat vielä kiltisti järjestelyä Kauppatorin kupeessa. Poliisi on ilmoittanut poikkeavista liikennejärjestelyistä torstain ajaksi. –?Suomella on ollut maine puolueettomana ja harmittomana paikkana, jossa ensin kylmän sodan isojen blokkien edustajat suostuivat tapaamaan. Sen päätösasiakirja linjasi puitteista Euroopan turvallisuudelle. Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin ja pohjoismaiden pääministerien huippukokous järjestetään Presidentinlinnassa torstaina kello 14.15 alkaen. 1 20.–21.3.1997: Polvivamman takia pyörätuolissa liikkunut Bill Clinton ja Venäjän presidentti Boris Jeltsin keskustelivat muun muassa sotilasliitto Naton laajenemisesta. Bushin ja Gorbatshovin kahdenkeskistä huippukokousta. Särkän mukaan Suomen viiteryhmä on muuttunut. Molemmat kiistivät Venäjän vaikuttaneen Yhdysvaltain edelliseen presidentinvaaliin. –?Ajan myötä kyllä Suomi voisi edelleen toimia tällaisessa asemassa, mutta haluaisiko Venäjä sitä enää. Kauppatori on kokonaan kiinni torstaina alkaen kello 7. 1 8.–9.9.1990: Persianlahden sota varjosti George H. 1 8.–10.7.1992: Bush osallistui Etyk-huippukokoukseen, jossa 51 jäsenmaata tuomitsi Serbian toimet Bosnian sodassa. –?Turvatoimet ovat täällä niin mahtavan kauheat, että kaikki Suomen maan poliisit on tänne agiteerattuja, Alankoja hämmästeli. –?Rivien välistä on luettavissa, että Suomi, Ruotsi ja muut Pohjoismaat kenties ollaan liittämässä osaksi Naton arktisen alueen ja Atlantin puolustussuunnitelmaa, jossa keskeiset kumppanit tulevat Pohjoismaiden kanssa olemaan Yhdysvallat ja Kanada. Tanskaan vierailuja on toistaiseksi siunaantunut neljä, selviää Yhdysvaltain hallinnon verkkosivuilta. Vanhempi tutkija Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista sanoo aiempien vierailujen liittyneen siihen, että Suomi on toiminut välittäjän roolissa idän ja lännen välisenä sovittelijana. Särkkä on samoilla linjoilla, vaikka kysymykseen sisältyy ongelmia. –?Suomessa elää kuitenkin vahvana Etyk-mytologia ja Etyk-henki, Clerc sanoo. Tapahtumat keskittyvät Pohjoisesplanadille, jonka varrella sijaitsee sekä tapahtumajärjestelyissä mukana olevat Helsingin kaupungintalo että Presidentinlinna
Tomaatti-caesar neljälle 500–750 g erikokoisia ja erivärisiä tomaatteja kourallinen tuoreita basilikanlehtiä parmesaanista höylättyjä lastuja KASTIKE 3 anjovisfileetä 1 valkosipulinkynsi 2 rkl hyvää oliiviöljyä 3 rkl tuoretta sitruunamehua 2 rkl majoneesia 1 tl dijon-sinappia 2 rkl raastettua parmesaania suolaa ja pippuria 2 palaa vähintään eilistä vaaleaa leipää (hapanjuureen leivottua, jos mahdollista) Aja anjovikset, kuorittu valkosipulinkynsi, öljy, sitruunamehu, majoneesi, sinappi ja parmesaani paksuksi kastikkeeksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Olisi nimittäin lähes häpeällistä mennä kuorimaan kotimainen voimakkaan vihreä keskikesän kurkku, jonka kuoressa on pelkkää yrttisyyttä, eikä tippakaan kitkeryyttä. Tomaatteja kannattaakin tehdä aina sellainen määrä, jonka arvioit tulevan käytetyksi. Perinteinen versio koostuu tomaatista, kurkusta ja paprikasta. Vaihtelua tomaatin käyttöön saat valmistamalla uunissa helppoja puolikuivattuja pikkutomaatteja. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua, 4-6 tuntia tai yön yli. Leikkaa tomaateista pyöreitä ohuita siivuja ja levitä ne, osittain välillä limittäin, matalan tarjoilulautasen päälle. Caprese-salaatin innoittama pastakastike sekoitetaan kylmänä vastakeitettyyn kuumaan pastaan. Ne valmistuvat muutamassa tunnissa uunissa ja tuovat seuraavan viikon ruuanlaittoon pientä viimeisteltyä luksusta. A14 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa Nanna Rintala, teksti ja kuvat Gazpacho on espanjalaista alkuperää oleva, kylmä kasviskeitto, joka tuo ihanaa helpotusta helteiseen päivään. Salaatinlehdet jätetään kokonaan pois ja tomaatti nousee pääosaan. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Kesän kuumin keitto on kylmä – Gazpacho ja Ajo Blanco Perinteinen Gazpacho on hauska shotti grillijuhlien alkuun.. Pakkaa tomaatit puhtaisiin lasipurkkeihin ja lisää purkkeihin hyvää oliivi/rypsiöljyä, niin, että tomaatit peittyvät kokonaan. Jos tarvetta, voit lisätä kylmää vettä. Kiitos kurkun, valkoinen mantelikeitto päätyi vaaleanvihreäksi, ja Cantaloupe-keitto ei oikein koskaan tavoittanut raikkaan oranssia tai edes keltaista väriä. Pasta tuoretomaattikastikkeella neljälle 750 g mieleisiäsi tomaatteja 1 dl hyvää oliiviöljyä 1 valkosipulinkynsi kourallinen basilikanlehtiä ½ sitruunan mehu Tomaattikesän herkkureseptit Huumaavan umamisiksi paahtuneet pikkutomaatit voi tarjoilla vaikkapa sitruunajugurttipediltä, joka suorastaan kutsuu upottamaan itseensä palan maalaisleipää. Kotimaisten tuottajien kasvihuoneet pullistelevat satoa ja pikkuhiljaa kotikasvattajatkin saavat käsiinsä ensimmäiset kypsät tulokkaat. Tomaatit ovat todella helppoja tehdä ja sata kertaa vaivansa väärtti. Puolikuivatut pikkutomaatit ½ kg pikkutomaatteja suolaa öljyä yrttejä ja valkosipulia Laita uuni kuumenemaan 120 asteeseen. Laita kaikki isoon tehosekoittimeen muiden ainesten kanssa ja anna käydä ainakin minuutin sileäksi keitoksi. Paista noin 2 tuntia, eli kunnes tomaatit ovat menettäneet suurimman osan nesteestään. Nokitomaatit kypsennetään, grillataan tai paahdetaan, purskahtelevan mustiksi. Kun keittojen makuun pääset, voit alkaa varioida niitä yhdistelemällä meloneita, mansikkaa ja muuta kesän satoa. Kesän varsinainen pikaruoka syntyy tomaatista, basilikasta, mozzarellasta ja pastasta. Valuta pinnalle kastikeraitoja ja säästä loput kastikkeesta erikseen lisättäväksi. Tomaatin ympärille voi rakentaa satoja erilaisia salaatteja. Perinteinen Gazpacho 1 kg tomaattia 1 kurkku 1 punainen tai vihreä paprika 1 punasipuli 2 valkosipulinkynttä 3 rkl oliiviöljyä 2 rkl sherrytai punaviinietikkaa 1 tl suolaa ½ tl juustokuminaa 1/2 tl mustapippuria ½ tl punaisia chilihiutaleita tai maun mukaan Valmistele kasvikset: Pese, kuori ja/tai pilko. Tomaatti on mahtava ruoka-aine juuri siinäkin, että se toimii upeasti sekä kylmänä että kuumana. Viimeisen puolen tunnin ajaksi voit lisätä tomaattien päälle hiukan murskattua valkosipulia ja tuoreita tai kuivattuja yrttejä, basilikaa, oreganoa tai timjamia.. Nosta valumaan ja odottamaan talouspaperin päälle. Käytä lähitomaattia nyt surutta ja anna tuoksuvan, mehevän, makoisan ja hapokkaan tomaatin hurmata. Puolikuivatut tomaatit tuntuvat tiivistävän koko kesän maut. Revi leivät pieniksi suupalan kokoisiksi paloiksi ja paista ne rapeiksi pannulla öljyssä. Pikkutomaatti on paras snack ja rasiallinen tai kaksi kulkee helposti mukana vaikkapa retkelle. Toinen klassikko on Ajo Blanco, jonka valkoinen väri saadaan valkosipulista, leivästä ja kuorituista manteleista. Viimeistele leipäkrutongeilla. Kun keittojen makuun pääset, voit alkaa varioida niitä yhdistelemällä meloneita, mansikkaa ja muuta kesän satoa. Käytä salaatteihin, leivän päälle, pastaan, pizzaan ja piirakoihin tai tapas-lautasella juustojen ja leikkeleiden seuralaisena. Ihanan kesäinen fiilis tulee jo pelkästään kun sipaiset ruisleivälle hiukan voita ja tomaatinsiivun. Ne tarjoillaan Ottolenghin tapaan kylmällä sitruunajugurttipedillä. Rouhi pintaan mustapippuria ja levittele basilikanlehdet sekä parmesaanilastut päälle. Pirskottele pintaan öljyä ja suolaa. Kastike saa olla paksua, koska mehevät tomaatit vesittävät sitä jonkin verran. Mutta kesällä voi hullutella, gazpachoillakin. Ripottele pieniä makupommeja salaatteihin, pastaan ja leivälle. Nanna Rintala, teksti ja kuvat Elämme kaikkien aikojen tomaattikesää. Tomaatti on loistava raaka-aine myös siksi, että se toimii sekä kylmänä että kypsennettynä. Pikkutomaatti on paras snack ja rasiallinen tai kaksi kulkee helposti mukana vaikkapa retkelle. Halkaise tomaatit pituussuunnassa ja asettele leivinpaperin päälle uunipellille halkaisupinta ylöspäin. Tämä resepti ei ole täyssäilyke vaan kestää jääkaapissa reilun viikon. Keittojen lopullinen väri selviää kuitenkin vasta tehosekoittimen lopetettua laulunsa. Tällä kertaa tomaatti saa kaverikseen klassisen caesarkastikkeen, kylläkin kesäruuanlaittoon helponnetun version, jossa kastike maustetaan valmiiseen majoneesiin
Valitse uuniin pieni vuoka, johon tomaatit mahtuvat, grilliin metallinen. Kuumaa spagettia ja kylmä, aromaattinen tuoretomaattikastike, niistä on paras kesälounas tehty. Aja sileäksi keitoksi. Cantaloupegazpacho 1 cantaloupe ilman kuorta ja siemeniä 1 kurkku 1 punasipuli 3 rkl oliiviöljyä 2 rkl sherrytai punaviinietikkaa 1 tl suolaa ½ tl rouhittua mustapippuria tuoretta minttua Kuori tarvittaessa ja pilko/lisää ainekset tehosekoittimeen. Sekoita jugurttiin sitruunan raastettu kuori ja mehu ja sokeri. Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä napakan kypsäksi. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa A15 Vaalea Gazpacho (muunnelma Ajo Blancosta) 2 palaa vaaleaa, eilistä leipää ilman kuorta 3 dl kylmää vettä 2,5 dl mantelijauhoa 2-3 valkosipulinkynttä 1 kurkku 250 g vihreitä viinirypäleitä 3 rkl oliiviöljyä 2 rkl sherrytai punaviinietikkaa 1 tl suolaa Kuori tarvittaessa ja pilko/lisää ainekset tehosekoittimeen. Grillissä grillatessa paista kunnes tomaatit hiukan poksahtelevat rikki ja saavat väriä pintaan. Jos käytät isoja tomaatteja, kuutioi ne, pienemmät kirsikkatomaatit voit vain puolittaa. Lisää kulhoon öljy, hienonnettu valkosipulinkynsi, hienonnetut basilikanlehdet (vinkki: kääri lehdet rullaksi ja leikkaa ”viipaleiksi”) ja sitruunanmehu. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes tomaatit alkavat kuplia. Nokitomaatit jugurttipedillä neljälle 500 g pieniä terttutomaatteja/grillitomaatteja 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna 3 rkl oliiviöljyä muutama oksa tuoretta oreganoa tai mäkimeiramia ja/tai timjamia suolaa ja mustapippuria 4 dl paksua turkkilaista tai kreikkalaista jugurttia 1 sitruuna, raastettu kuori ja 3 rkl mehua tai maun mukaan 1 tl sokeria Nokitomaatit voi valmistaa sekä uunissa tai grillissä. Se toimii upeasti liitossa parmesaanin ja leipäkrutonkien sekä klassisen caesarsalaatinkastikkeen kanssa. Laita grillivastuksen alle vielä hetkeksi, jotta saat pintaan hiukan mustuneita kohtia. Valuta vuokaan jäänyttä lientä mukaan sopivasti. Siivilöi pasta ja sekoita kulhossa tomaattien kanssa. Revi ja sekoita mukaan mozzarellapallot. Aja sileäksi keitoksi. Tomaatti on loistava raaka-aine myös siksi, että se toimii sekä kylmänä että kypsennettynä. Tarjoile hyvän leivän kanssa jaettavana alkupalana. Levitä kylmä jugurtti tarjoilulautasen pohjalle ja nostele pinnalle kuumat nokitomaatit. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua, 4-6 tuntia tai yön yli. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua, 4-6 tuntia tai yön yli. Lisää mukaan öljy, valkosipuli ja yrtit sekä suola ja pippuri. Kesän ehdottomasti nopein ja raikkain pasta-annos tulee tässä. suolaa ja mustapippuria 400 g spagettia tai muuta lempipastaasi 2 palloa mozzarellaa (á 125 g) Paloittele tomaatit kulhoon. Alkuperäisessä Ajo Blancossa käytetään kokonaisia kuorittuja manteleita, jotka antavat melko rouhean suutuntuman. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Tällä kertaa oikaistiin kohti silkkisempää keittoa käyttämällä mantelijauhoa.. Pintaan voit tarvittaessa vielä lisätä sormisuolaa. Anna odottaa kylmässä. Cantaloupe-gazpacho on raikas ja helposti toteutettava kylmä keitto. Sekoita ja anna marinoitua pastan keiton ajan. Pikkutomaatti on paras snack ja rasiallinen tai kaksi kulkee helposti mukana vaikkapa retkelle. Jos tarvetta, voit lisätä kylmää vettä. Tästä ei alkupala parane! Huumaavan umamisiksi paahtuneet pikkutomaatit tarjoillaan sitruunajugurttipedillä, joka oikein kutsuu upottamaan itseensä palan maalaisleipää. Jos tarvetta, voit lisätä kylmää vettä. Viipaloidut tomaatit ovat tomaatti-ceasarsalaatin pääraaka-aine
Kruunupyystä löytyy Crone Hotel & Restaurant. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. Keskiviikkoisin ja perjantaisin käy nuorempaa väkeä, muulloin vanhempaa. Kaapit ovat Kokkolan vanhasta apteekista. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Äänin 10-8 valtuusto valitsi kunnan maataloussihteeriksi Voitto Kalliokosken Halsualta. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Kannuksesta löytyy jo 1952 perustettu Kahvi-baari, joka voi olla hyvinkin Suomen vanhin. Etsivä löytää vaihtelua, kun ottaa käyttöönsä puskaradion. Koulupuiston vieressä sijaitsevan pubin valikoimassa on ulkomaisia olutmerkkejä. -Hes. Kalajoen Dyyni on avoinna sesonkiaikana kesällä joka päivä, mutta talvisin vain viikonloppuisin. • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. Hyväksyttiin kunnan tilija kuntakertomus. • Avaa sähköpostisi. -Joka tavaralla on oma tarinansa. Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). Tiskin takaa löytyy yleensä Järvelöiden nuorempi sukupolvi Reetta, Veera tai Markus, Seppo-isäkin viihtyy Pelimannissa. Asiakkaiden iät ovat noin 30 vuodesta ylöspäin. • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. Kaava on saarelle tarpeen yhä enentyvän loma-asutuksen ohjaamiseksi. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. Ensimmäiseksi varamieheksi valittiin Kalervo Mikkola Kannuksesta, toiseksi Markku Koski-Niemi Laihialta ja kolmanneksi Eljas Niemi Lapualta. Baarissa on kaunis maalaiskylätunnelma, jonka näkee myös terassilta. Tämän on Vaasan lääninhallitus päättänyt saaren maanomistajien anomuksesta. Katutason oluttupa on somistettu näyttämään vanhan kaupungin julkisivulta. KOKKOLALAISEN Wanhan Lyhdyn ravintoloitsija Annika Ojatalo sanoo rakastavansa sisustamista. Lauantaisin on joskus karaokea. Kunta velkoo Marinkaisten koululla toimineelta Elektromuovilta saatavansa oikeusteitse. Ravintola nimestä huolimatta levylautasella soi yleensä Maija Vilkkumaa, Ismo Alanko tai joku muu nykypäivän artisti. Viulu on seinällä ja harmoni lattialla ja niillä myös soitetaan. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu. Myös musiikki riippuu asiakkaiden iästä. Siellä soi muun muassa bluesia ja evergreeniä. Suuri tienviitta näyttää helposti oikeaan, jos ajaa Pietarsaaresta päin. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Valikoimassa on 300 cd:tä. Silja Kononen, Minna Laukka, Katja Pesonen, Henna Kaisa Sivonen KOKKOLA Kesällä keskipohjalaisistakin tulee seurallisia. Säät vaikuttavat pubien ilmapiiriin kesäisin Lohtajan Ohtakarin saari saa rantakaavan. Musiikki on sitä, mitä kulloinkin sattuu tulemaan radiosta. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Siellä pääpaino on ruualla, joka tarjotaan pöytään. VIVE´S PUB sijaitsee Pietarsaaressa Ahlholminkadulla. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. KAUSTISEN Pelimanni on perheyritys, joka on toiminut 60-luvulta lähtien. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 16 Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Tällä hetkellä 24 ha:n saarella on noin 80 lomamökkiä. Talvella pysytään omissa nurkissa kotosalla, mutta aurinkoiset säät houkuttelevat terassille ja joskus mieli palaa kylän kantakuppilaa kauemmas. 2: 6 1 Nimipäivä tänään: Joel, Ilari, Lari (suom.), Joel (ruots.), (ort.). Baari on pellon laidassa, tienvarressa. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Laajan saaren rakentaminen ehditään näin ollen saada ohjattuihin uomiin, rakennuslautakuntakin on viime aikoina ollut nirso myöntämään rakennuslupia Ohtakariin. Hänet voi nähdä usein pelaamassa korttia kanta-asiakkaiden kanssa. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Paikka on suosittu etenkin jalkapallon jälkipeleihin. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Yritys on jo kolmas, joka lopettaa toimintansa Marinkaisten koululla. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. Ohtakariin rantakaava. Erilaisia paikkoja, kahviloita, ruokaravintoloita, diskoja ja pubeja on maaseudullakin paljon. Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. Tämä lääninhallituksen päätös luettiin valtuuston kautta tiedoksi eilen Lohtajalla. Kahvi-baari on kuin Suomi-filmistä ja kuvauspaikkana sitä onkin takavuosina käytetty. Ylivieskan Vieskassa illat on jaettu eri ikäluokille. Viikonvaihdetoimitus valitsi summittaisesti muutaman paikan kuvitteelliselle pubi-kierrokselle. Terassille paistaa iltaaurinko. Kaavoittajaksi on valittu arkkitehti Marjatta Mäkinen Kokkolasta. Evijärven Vasikka-aholla on ravintola, jolla on hauska nimi, Norsunkärsä
Olemisen sietämätön keveys sai myös elokuvaversion, josta siitäkin tuli arvostettu. Jyväskyläläinen Pekka Juhani Lassila siunattiin Rauduskylän kappelissa 12.7.2023. Hän asettui maanpakoon Ranskaan. Muistotilaisuus pidettiin Rauduskylän Kristillisessä Opistossa. 2.7.2023 Kokkola Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Siunaajana toimi pastori Anja Kontkanen. Kukkalaitteiden sijaan toivomme yhden ruusun. Kundera myös opetti elokuvakoulussa, missä hänen oppilaisiinsa kuului tuleva Oscar-voittaja, ohjaaja Milos Forman. Hän oli syntynyt Kokkolassa 7.8.1934. On arvioitu, että romaani on moraalitarina vapaudesta ja intohimosta sekä yksilön että kollektiivin tasolla. Hän opiskeli Prahassa, liittyi kommunistiseen puolueeseen ja käänsi ranskalaista runoilijaa Guillaume Apollinairea. STT–AFP Tunnettu tshekkiläinen kirjailija Milan Kundera on kuollut. Hän oli syntynyt 12.8.1921 Sievissä. Runoilijana aloittaneen Kunderan muita keskeisiä teoksia ovat romaanit Pila, Elämä on toisaalla sekä Naurun ja unohduksen kirja. Kirsti Kalliokoski Halsualainen Kirsti Kyllikki Kalliokoski, os. Kunderan ylivoimaisesti tunnetuin teos on romaani Olemisen sietämätön keveys, joka julkaistiin vuonna 1984. Kundera erotettiin puolueesta Milan Kundera on kuollut Tshekkiläinen kirjailija tunnetaan etenkin menestysromaanistaan Olemisen sietämätön keveys. Tshekin tasavalta antoi – tai palautti – sekin hänelle kansalaisuuden jokunen vuosi sitten. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän oli syntynyt Reisjärvellä 12.01.1943. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Prahan kevääseen 1968. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodilla. Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Kundera syntyi Brnon kaupungissa 1929 kuuluisan pianistin poikana. Kaarina Hakanen Kokkolalainen Toini Kaarina Hakanen, o.s Hurme, kuoli Kokkolassa 29.6.2023. On niin ikään arvioitu, että hänelle oli ominaista pyrkiä ilmaisemaan satiirin ja runollisen proosan avulla sitä kaikkea, mikä elämässä on pakottavaa ja absurdia. 1.2.1939 Kaustinen k. Kaipaamaan jäivät puoliso ja pojat. Philip Kaufmanin ohjaaman elokuvan päärooleissa ovat Daniel Day-Lewis, Juliette Binoche ja Lena Olin. Rakkaudella kaivaten Matti ja Kaisa Ville ja Saara Alisa Jukka ja Virpi Juuso ja Juulia sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Vetelin kirkossa 14.7.2023, klo 13.00, jonka jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Kunderan kirjalliseen tyylin kuului fiktion ja filosofisten pohdintojen yhdistely. Kundera osallistui myös itse Prahan kevään tapahtumiin, minkä jälkeen hänen työnsä kiellettiin Tshekkoslovakiassa vuoteen 1989 asti. –?Valitettavasti voin vahvistaa, että herra Milan Kundera kuoli tiistaina pitkäaikaisen sairauden jälkeen, kertoi Milan Kundera -kirjaston tiedottaja Anna Mrozova keskiviikkona. Kommunistihallinnon vainoama Kundera joutui myös jättämään kotimaansa. Hanhikoski s. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 17 KP 13.07.2023 Seppo Hietala Ristikon ratkaisu sivulla 24 Kuolleet Rakkaamme Irma Hillevi NYKÄNEN o.s. KUOLLEITA Yngvar Rehn Kokkolalainen Karl Yngvar Rehn nukkui pois Kokkolan Keskussairaalassa 7.7.2023. Maanpaossa Kunderasta tuli Ranskan kansalainen. Kaipaamaan jäivät puoliso ja tyttäret perheineen, sisarukset perheineen, sukulaiset ja ystävät. 94-vuotias Kundera kuoli tiistaina, ilmoitti hänen nimikkokirjastonsa edustaja uutistoimisto AFP:lle. HAUDATTUJA Kalajokinen Hilkka Kyllikki Hietala siunattiin Vuorenkallion kappelissa 12.7.2023. Kaipaamaan jäivät vaimo, tyttäret, sisko, sukulaiset ja ystävät. Perkkiö, entinen Kauppinen kuoli Palvelukeskus Kannelmassa 11.7.2023. Milan Kundera -kirjasto avattiin Tshekin Brnossa tänä vuonna.. Mika Tanskanen Kokkolalainen Mika Pekka Tanskanen nukkui pois 5.7.2023 Kokkolan keskussairaalassa. Vaikka Kundera tunnusti olevansa uskollinen kommunismille, hänen kirjoitustensa itsenäinen henki saattoi hänet vaikeuksiin. On hiljaisuus ja suru sanaton mut tiedämme, sun hyvä olla on. kaksi eri kertaa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Iina Rahkola. Kundera kirjoitti myös näytelmiä ja esseitä. Hän oli syntynyt 20.9.1968
LIPUNMYYNTIJÄRJESTELMÄSTÄ ei ole vielä tiristetty tarkempaa dataa yleisöstä. On olemassa kiinteä kisoja kiertävä ryhmä, muttemme vielä tiedä, miten paljon sitä saapuu tapahtumaan ulkomailta, Pirkola jatkoi. URHEILU Urheilutoimitus P. Yleisön käyttäytyminen on vähän muuttunut siinä mielessä, Pirkola arveli. Lipunmyynti virkistyi, kun Suomen joukkue saatiin nimetyksi. Nuorten yleisurheilu herätti yleisön Pääsihteeri Hanne Pirkola kertoo lipunmyynnin sujuneen hyvin. KOSONEN VOITTI kaksi vuotta sitten nuorten maailmanja Euroopan mestaruudet 19-vuotiaissa. –?Tällä kaudella on tarkoitus hakea kaksi kunnon kisapiikkiä. KOSONEN LÄHTEE kilpailuun tilastoykkösenä. Tällä viikolla kaksikon ajatukset ovat silti vain nuorten kisoissa. Rentous ja itseluottamus välittyi tavasta, jolla Kosonen kertoi viimeistelyharjoituksistaan ja kisaodotuksistaan. heinäkuuta hän heitti kauden parhaansa 79,87. Heittoharjoituksissaan Kosonen ei ole enää tavoitellut huippupituuksia ja voimaharjoituksissa on käytetty maltillisia vastuksia. –?Uskon, että ulkomailta tulee kisoihin aika lailla urheilijoiden lähipiiriä. –?Lipunmyynti on alkanut vauhdittua kahden viime viikon aikana ja koko ajan kiihtyvällä tahdilla, EM-kisojen pääsihteeri Hanne Pirkola kertoi keskiviikkona. Pääkatsomo täyttyy hyvää vauhtia. Kosonen on valittu Suomen edustajaksi myös Budapestin MMkisoihin, joihin myös Laine pyrkii. –?Toivottavasti pääsen finaaliin, ettei tuttavilta mene rahat hukkaan. Nyt tilanne on hieman erilainen. Ensin näihin kisoihin ja elokuussa sitten Budapestin MM-kisoihin. Pasi Rein ESPOO (STT) Loppuviikosta Espoossa järjestettävien yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisojen lipunmyynti on nousemassa laukkaan. Kososen tuttavista Espoon kisakatsomoon saapuvat ainakin valmentaja, vanhemmat ja ”muutamat frendit”. Hänellä on kilpakumppaneihin verrattuna ylivoimainen kilpailurutiini aikuisten MMja EM-finaaleineen. –?Lisätoiveena on, että kisojen vapaaehtoisille jäisi kisoista hyvä fiilis. Pääsihteeri toivoo, että kisoista kehittyisi tasokas yleisurheilutapahtuma, jossa viihtyvät sekä urheilijat että yleisö. –?Täysi fokus näihin kisoihin, Kosonen vakuutti keskiviikon tilaisuudessa. –?Poikkeava tilanne, kun on kotikisat. Laine voitti kaksi vuotta sitten alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Kunnon puolesta siihen pitäisi olla mahdollisuudet. Laineen ennätys on 81,67 kesältä 2021. Varsinkin perjantain ja lauantain vahvoilta vaikuttavat suomalaislajit naisten kolmiloikka ja moukari sekä miesten keihäs houkuttelevat suomalaisia Leppävaaran urheilupuistoon. Viime päivinä lipunmyynti on saanut vauhtia myös päivä päivältä kirkastuneesta sääennusteesta. Yleisurheilu Hallitsevana mestarina kilpaileva Topias Laine sekä Silja Kosonen suosikkeja Espoossa LEHTIKUVA/KIMMO PENTTINEN Topias Laine lähtee kisoihin keihään hallitsevana mestarina. Ja hyvin on kulkenut, eikä ole punttiharjoituksissakaan valittamista. –?Olen koittanut nauttia kesästä ja vähän treenannut samalla, Kosonen kertoi viime harjoituksistaan. –?Lopullista tulosta ei vielä tiedä, mutta veikkaan, että kisojen alkupäivinä menee vielä paljon lippuja. –?Ehkä myös joitain urheilukavereita, Kosonen arveli. Täysi fokus nuorten kisoihin Silja Kosonen on yksi suomalaissuosikeista EM-kotikisoissa. Naisten moukarin loppukilpailu heitetään perjantaina ja miesten keihäsfinaali lauantaina. Edellisessä kilpailussaan 2. Se antaa kisoille mielenkiintoisen lisän, Laine huomautti. –?En tiedä tarkalleen esimerkiksi ulkomailta tulevasta yleisöstä. Nuorten arvokisoissa menestykseen tottuneet heittäjät odottavat Espoon kisoista kauden alkupuoliskon kohokohtaa. –?Näissä kisoissa kaikkia kiinnostavat mitalit, mutta toivon, että pystyisin myös ennätykseen. –?Voi olla, että lippuja myös ostetaan myöhemmin kuin joskus aikaisemmin. –?Meillä on kisoihin monenlaisia tavoitteita. –?Hyvä merkki, kun Pärnun kilpailusta tuli kauden paras, Laine totesi. Espoon kisojen suomalaissuosikeista Saga Vanninen kilpailee 7-ottelussa torstaina ja perjantaina. On varmaan monen tekijän summa, että sain sitten heiton osumaan paremmin kuin alkukaudesta. –?Olen hakenut viime heittoharjoituksissa vain rentoa ja hyvää heittoa. –?Olen saanut kisatuntumaa ja sitä kautta rutiinia kilpailuheittoihin. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 18 Pasi Rein ESPOO (STT) Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisojen suomalaissuosikeihin laskettava kaksikko Silja Kosonen ja Topias Laine selvittivät rennolla otteella kisojen kansainvälisen mediatilaisuuden keskiviikkona. LEHTIKUVA/KIMMO PENTTINEN. –?Ohjelmassa on ollut heittoa ja punttia, mutta harjoittelua on kevennetty niin, että kyse on juuri kisoihin herkistelystä. Lipunmyyntiin ja talouteen liittyvien tulosten lisäksi toivon, että näkisimme sekä suomalaisilta että ulkomaalaisilta urheilijoilta suorituksia, joista jäisi katsojille hyvä mieli, Pirkola kertoi. Laine saa vastaansa ukrainalaisen Artur Felfnerin tilastoykkösenä (82,24). Niissäkään ei ole tavoiteltu enää maksimeja vaan harjoiteltu painoilla, jotka ovat noin 75 prosenttia maksimista. Espoon EM-kisojen liput menevät hyvin kaupaksi
Perinteisesti aivan sitä ei kaikilta finaaliin selviäviltä ole vaadittu, mutta Kivinen on realisti: – Varmasti itseltä vaatisi ennätysparannusta, että finaaliin pääsisi. Kyllä minä voittamaan lähden. Läspä puhuu tavoitteistaan suoraan ja kainostelematta. Ajanjakson huippuhetki oli, kun Suomelle avautui länsimaiden boikotin takia paikka Moskovassa vuonna 1980 järjestettyihin olympialaisiin. –?Kyllä ne rastit sieltä ilmoittautui, mutta olisin kaivannut vähän sujuvampaa menoa, Teini kertasi karsintaa. – Ehkä ensimmäisellä pitää ottaa vähän tulos alle. Tuntuu hyvältä, että ekan kerran moneen vuoteen sain ennätystä hilattua ylöspäin. Kivinen nousi naisten moukarissa kilpailevaan kolmikkoon varalta. Laaxissa suunnistettavissa MM-kisoissa kilpaillaan torstaina pitkän matkan finaalit. KIINAN Zou Lijuan voitti MM-kultaa kisaennätyksellä 20,74. – Se on hyvä varsinkin niille, joilla on vähän vammoja, Läspä sanoo Suomen joukkueen hotellin edustalla Espoossa. Innoissani jatkan kilpailukautta. Keskimatkan finaalit ovat vuorossa lauantaina ja viestit sunnuntaina. URHEILU TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 19 Heidi Lehikoinen ESPOO Janne Läspälle sopii hyvin, että alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Espoossa miesten keihäs heitetään lauantaina suoraan finaalina. Tilastoykkönen on 82,24 heittänyt Artur Felfner, suomalaisista kuusikkoon mahtuvat myös Topias Laine (79,87) ja Aleksi Yli-Mannila (77,78). Olkapää on tänä kesänä vaivannut, mikä on pitänyt heittämisen vähissä. En voi olla pettynyt. –?On siinä vähän vielä parannettavaa, mutta hyvällä mallilla oli tekeminen, Syrjäläinen kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa. – Räjähtävyys ja nopeus on alkanut taas löytyä. Läspä on EM-tilastoissa tuloksellaan 77,24 kuudentena. Harmi, ettei riittänyt finaaliin aikavertailussa. Malm valmensi miesten maajoukkuetta vuodet 1979–1981. – Alkukausi oli niin kankea, että aloin miettiä, ettei se varmaan mene. – Vaikutti ainakin siltä, että rata on nopea. Kovaa siellä pystyy juoksemaan, mutta sitä ei tiedä, toimiiko tekniikka, jos juoksee kovaa. Suomalaiset keskimatkan finaaliin suunnistuksessa HELSINKI (STT) Suomen miesten jalkapallomaajoukkuetta Moskovan olympialaisissa valmentanut Esko Malm on kuollut. Hän oli syntynyt 23. Ajattelin, että kävi ohraisesti, Heikkinen kertoi Ylen televisiolähetyksessä. Haka voitti Malmin pelaajauran aikana kolme Suomen mestaruutta 1960-luvulla ja Suomen cupin neljä kertaa. Työvoittoa korosti se, ettei Heikkisen valmistautuminen MM-kilpailuihin sujunut odotetulla tavalla. Voitosta jos haluaa heittää, kaiken pitää osua kohdalleen. Hän kelasi ajan 46,87 ja jäi 11 sadasosasekuntia sivulajinsa jatkopaikasta. elokuuta 1940. On sitten vähän omasta päivästä kiinni, onko se hyvä vai huono. Läspälle ”kaikki on mahdollista” Julia Kivinen heittää torstaiaamuna EM-kisojen moukarikarsinnassa. Kiviselle jo EM-rajan rikkoutuminen oli iloinen asia. Valmentajana Malm luotsasi Hakan tuplaan eli SM-sarjan ja cupin ykköseksi vuonna 1977. Marjaana Heikkiselle tuli lopulta työvoitto Marjaana Heikkinen voitti pronssia parakeihään F34-luokassa. Heikkinen varmisti Suomelle maapaikan ensi vuonna Pariisissa kisattaviin paralympialaisiin. Muuten menee kisa ihan mönkään, jos ekalla vetää ihan urku auki. Parakeihään kestomenestyjä ajatteli jo käyvän ohraisesti. Stadionia hän kävi testaamassa keskiviikkona. Suomen Leo-Pekka Tähti jäi neljänneksi ratakelauksen miesten T54-luokan 400 metrin alkuerässään. – Kisakaudella olenko kaksi treeniä pystynyt heittämään. Olen yleensä ollut näissä paikoissa hyvä, Läspä sanoo. Saksan Frances Herrmann nappasi hopeaa tuloksella 17,74. Mitali on Suomen ensimmäinen Pariisissa järjestettävissä MM-kilpailuissa ja Heikkiselle kaikkiaan 13:s arvokilpailumitali. On kuitenkin luottavaiset fiilikset, että täällä onnistuu. Joko on kisajännitystä. Läspän suurin haaste huippuheittoa ajatellen on tällä hetkellä ajoitus ja juoksu, sillä juoksua keihään kanssa on tullut vähän. Naisten karsintakilpailussa Marika Teini oli eränsä kolmas, Venla Harju eränsä neljäs ja Kirsi Nurmi eränsä seitsemäs. Palloliitto ja Malmin seura Haka kertoivat, että Malm kuoli tiistaina 82-vuotiaana. –?Oma veto oli hyvä ja lähelle Suomen ennätystä. Yleisurheilu Kaustisen Julia Kivinen on löytänyt taas räjähtävyyttä ja nopeutta moukaririnkiin. Tähän joukkoon hän kuuluu valitettavasti myös itse. – Ei vielä, mutta perjantai-iltana kun menee nukkumaan, rupeaa heittämään mielessään pitkiä heittoja. Hän kiskaisi tiistai-iltana 16,90 metriä ja taivutti Australian Dayna Creesin neljänneksi kuuden senttimetrin erolla. Seuraavaa Suomen mestaruutta Haka joutui odottamaan vuoteen 1995. Hänellä on näyttöä tiukoissa paikoissa onnistumisesta, sillä hän voitti alle 20-vuotiaiden MMkultaa 2021. –?Tuli työvoitto. Veteliläinen uskoo tilanteen olevan kaikkien keihäänheittäjien mieleen. Sykkeet olivat korkealla aussitytön heittäessä 16,84. Haka oli Malmille rakas seura, sillä hän pelasi sen riveissä 252 SM-sarjan ottelua. Läspä tuli Espooseen jo maanantaina, ja odottavan aika on ollut pitkä. Kuva tämän kesän moukarikarnevaaleilta. Syrjäläinen ja Ojanaho lähtevät lauantain finaaliin luottavaisin mielin. – Luulen, että kaikki mahdollista. LEHTIKUVA/MIKKO STIG LAAX (STT) Kaikki MM-kisojen avauspäivään osallistuneet suomalaissuunnistajat varmistivat paikkansa lauantaisessa keskimatkan finaalissa Sveitsissä. KESKIPOHJALAISTEN EM-kilpailut aloittaa torstaina Kaustisen Pohjan-Veikkojen Julia Kivinen moukarin karsinnassa. Esko Malm on kuollut. Ennen maajoukkuetta Malm valmensi Valkeakosken Hakaa vuodet 1973–1978. Kivisen luottamusta jatkoon lisää, ettei ennätys tullut millään nappiheitolla. –?Kevään aikana on ollut turbulenssia, Siilinjärven Ponnistusta seuratasolla edustava konkariheittäjä avasi. Ne ovat olleet pari vuotta kateissa. Ennätys on nyt 61,05. – On metrejä lisää. Leppävaarassa hän ei ensimmäisellä heitollaan lupaa räväyttää vielä kaikkea. – Kyllä 75:n päälle pystyy heittämään, vaikkei niin osuisi. SEPPO JÄRVELÄ PARIISI (STT) Marjaana Heikkinen saavutti pronssia parayleisurheilun MMkilpailujen naisten F34-luokan keihäänheitossa. Miesten karsintakilpailussa Topi Syrjäläinen ja Olli Ojanaho olivat eriensä kuudensia ja Miika Kirmula eränsä 12:s. Hänen edellinen ennätyksensä oli vuodelta 2019, mutta tänä kesänä hän rikkoi ensimmäistä kertaa neljän kilon moukarilla 60 metriä. Lisämetrejä kaivataan jo torstaina, sillä karsintaraja on 66 metriä. Nyt saan keskittyä sataseen
–?Voi sen niinkin sanoa, sillä viime peleissä olen onnistunut tekemään muutaman maalin. Tytöt Future (4): 1) Aino Pirilä VirpinGC 82, 2) Henni Kokko Golf Pirkkala 100, 3) Linnea Kenni VaG 101. Seurajoukkuerintamalla Korpelalla on tiedossa uusia kujeita. VePen parhaina palkittiin Veeti Kortehisto ja Arttu Isoranta. –?Ihan mahtavaa, että niitä pelejä tulee nyt myös naisten puolelle. SUOMI LUOTTAA maalinteossa Jutta Rantalan tulivoimaan. Kansojen liigan jalkapallopelit ovat tuttuja miesten puolelta. Hyvin on turnaus lähtenyt käyntiin, on ollut tiukkoja pelejä. Pojat Future (22): 1) Aleksi Kokko Golf Pirkkala 78, 2) Rasmus Kenni VaG 79, 3) Aleksi Matinlassi Nokia RG 80. Se takaa pääsarjaan osallistumisen. Helmareille tosipelejä harjoituspelien sijaan Helmarien maalivahti Tinja-Riikka Korpela pitää tulevia otteluita tärkeinä. Heidän lisäkseen sarjaan osallistuu myös samasta seurasta Nella-Sofia Koikkalainen ja Elea Taskila. Ilomäki/Kouki voitti viime vuonna Hiekkasärkillä beach volleyn SM-osakilpailun. Tasaisesta Pesä-Kiilojen ryhmästä palkittiin Riina Kuisma ja Selina Saarenpää. Turnauksen ottelukaavioissa otetaan aikaisempien turnauksien sijoitukset huomioon. Heidät ovat lähtöpisteissä sijoitettu kuudenneksi. 2 Golf Kalajoki: Future Tour 5 Pohjoinen/Pohjanmaa, tuloksia: Easy 9r (20): 1) Elmeri Marttila OGK 29, 2) Veikka Leinonen OGK 25, 3) Frans Somero KlG 23. Suomi on seitsemäntenä. HANNU TILUS KANNUS Naisten suomensarjan länsilohkon jumbosijaa pitävä Ura kaatui selvin luvuin lohkokärki Pesä-Kiiloille. Kuula oli tilanteiden ja tilastojen valossa hiukan kotijoukkuetta edellä ja pelasi molemmilla jaksoilla yhden tehokkaan sisävuoron, jolla jaksoi kääntyi Kuulalle. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 20 PALVELUHAKEMISTO Yrittäjäntie 10, Kokkola, puh. Hiekkasärkillä alkoivat keskiviikkona junioreiden ottelut, miesten ja naisten alkavat perjantaina. Kokkolalais-turkulainen pari on miesten sarjassa lähtöpisteissä sijoitettu kolmanneksi. Ainoan juoksunsa Ura sai vapaataipaleella, Pesä-Kiiloista kaikki 12 pelaajaa saivat tililleen lyötyjä tai tuotuja juoksuja. Hän löi kaksi kunnaria ja yhden tavallisen, toi kuusi juoksua ja keräsi 13 kärkilyöntiä. Onhan se mahtavaa, että saadaan Suomen parhaat beach volley -pelaajat Kalajoelle. Hiekkasärkillä huippupelejä Joona Ilomäki ja Akseli Kouki voittivat viime vuoden SM-osakilpailun Hiekkasärkillä. Suomen 37-vuotias konkarimaalivahti Tinja-Riikka Korpela pitää tulevia pelejä tärkeinä, sillä Suomi valmistautuu ensimmäistä kertaa syksyllä alkavaan naisten Kansojen liigaan. Toivotaan, että sää pysyy hyvänä koko tapahtuman ajan ja saadaan hyvin yleisöä paikalle. Hän teki äskettäin vuoden mittaisen sopimuksen italialaisen huippujoukkueen AS Roman kanssa, jonne hän siirtyy englantilaisseura Tottenhamista. –?Oli kivaa päästä taas maajoukkueen mukaan, koska edellisestä leiristämme on jo noin kolme kuukautta aikaa. SMosakilpailun lisäksi tapahtumassa järjestetään alempaa sarjaa oleva Jyrki Nurminen beach volley -turnaus. Pelit seurajoukkueessa ovat sujuneet hyvin, Rantala kertoo. Kuulan palkitut olivat Niklas Vähä ja Eemeli Mikkilä. MIESTEN SARJASSA kamppailee kokkolalainen Joona Ilomäki parinsa Akseli Koukin kanssa. Sarjaan osallistuu myös oulaistelaislähtöinen Anni Viitala sekä hänen parinsa Jonna Mechianikov. Se avaa meille myös enemmän mahdollisuuksia arvokisapaikan saavuttamiseen, vaikka se on yhä vaikeaa. Juniorien luokassa nähdään ylivieskalaista ja kokkolalaista edustusta. Kuulan lukkari Vähä oli ottelun tehokkain pelaaja. Oulaistelaistaustainen Ville Sorvoja lähtee Otto Viitalan kanssa lähtöpisteiden kautta kahdeksannelta sijalta. Mikko Korvenkari HELSINKI (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kohtaa perjantaina Islannin vieraskentällä Reykjavikissa. On hienoa, että pääsen vielä kokemaan tuollaisessa huippujoukkueessa ja huippuliigassa pelaamisen. Viime vuoden finaalissa Ilomäki/ Kouki kaatoivat Kalle Katteluksen ja Marko Määttäsen. päivän jälkeen: 340 lyöntiä (20 alle parin): Ruotsi, 345 (–15): Saksa, 349 (–11) Espanja, ...360 (par): Suomi (Henni Mustonen 70 lyöntiä+Katri Bakker 71+Anna Backman 76+Oona Kuronen 72+Emilia Väistö 71+Krista Junkkari 77). Myös Rantala on innoissaan Kansojen liigasta, jossa Suomi pelaa B-liigan lohkossa kaksi, jossa se kohtaa Slovakian, Romanian ja Kroatian. Täällä näkee huippupelejä. Tavoitteemme Kansojen liigassa on lohkovoitto, jotta nousisimme kovimpaan A-liigaan. Uran palkitut olivat Jonna Jyrkkä ja Janika Pekkarinen. Heidät on sijoitettu kahdeksanneksi. –?On hyvä, että saamme tasokkaita otteluita alle ennen kuin Kansojen liiga alkaa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN. Hämeenlinna: Amatöörien naisten EM-joukkuekilpailut, tilanne 1. –?On hyvä, että saamme lisää kilpailullisia pelejä. Beach volley Kokkolalainen Joona Ilomäki parinsa Akseli Koukin kanssa on yksi SM-osakilpailun ennakkosuosikeista. –?Aika pian on muutto sinne (Roomaan) edessä. Pisteet lähtivät Kannuksesta Haapajärvelle luvuin 0–2 (1–11, 0–9). Kattelus/Määttänen osallistuvat myös tämän vuoden kisoihin. Tyttöjen 18-vuotiaiden B-luokassa pelaavat Ylivieskan Kuulan Sara Sorvoja sekä Sofia Sorvoja. Olen innoissani ja samalla jännittää myös. (06) 831 5040, 0500 683595 Avoinna: ma-pe 9.00-16.30 MARALU KALUSTEET SÄHKÖISTETYT TYÖPÖYDÄT JA TYÖPISTERATKAISUT KAUTTAMME TOIMISTOKALUSTEET.COM MEILLÄ KALUSTEET TOIMISTOOSI ON TOIMISTOKALUSTEET Avoinna heinäkuun ajan klo 9-15 muina aikoina sovitusti Lassi Ojanperä Kalajoella järjestetään beach volleyn SM-kiertueen avausosakilpailu. Ensi viikon alussa Helmarit mittaa puolestaan Skotlannin iskukyvyn Tampereella. 16-vuotiaiden poikien sarjassa pelaavat kokkolalaiset Kasper Emmes ja Samuel Wentus. Parhaiten sijoittuneet parit pääsevät suoraan pääsarjaan, kun taas loput ilmoittautuneet parit pelaavat karsintakierroksia. Turnausvastaava Teemu Sorvojan mukaan turnaus on lähtenyt käyntiin mallikkaasti. Hän tulee Suomi-paitaan tulikuumana maalitykkinä, sillä Ruotsin jalkapallon pääsarjassa Vittsjötä edustava suomalainen teki juuri kolme maalia Djurgårdenia vastaan pelatussa ottelussa. Jalkapallo Helmarit hakee kovista peleistä vauhtia Kansojen liigaan. – Keli on ollut mahtava. Easy red (23): 1) Konsta Korhonen ViipG 48, 2) Tomas Lehmussola HirvihG, Lenni Aspford VaG 45. Naisten sarjaan osallistuu kokkolalainen Jenny-Katariina Tahkola ja hänen parinsa on Maija Isokangas Isokangas/Tahkola on sijoitettu seitsemänneksi. Vastassa on kaksi kovatasoista joukkuetta, Korpela sanoo puhelimitse Eerikkilästä, missä joukkue leireilee. On aina kivempaa pelata tosipelejä harjoituspelien sijasta. Pesä-Kiiloille selkeä voitto Urasta VIMPELI Veteli Pesis taipui Ylivieskan Kuulalle poikien superpesiksen B-lohkon paikallispelissä, kun ottelu Kuula voitti paikallispelin Vimpelin Saarikentällä päättyi lukemiin 0–2 (4–6, 2–5). 23-vuotias Rantala lähteekin maaotteluihin täynnä itseluottamusta. Molemmat parit ovat osallistumassa pääsarjaan. Miesten sarjaan on ilmoittautunut 28 paria, naisten sarjaan 24 paria ja junioreiden eri sarjoihin osallistuu 90 paria. Numerot kertovat selvää kieltä joukkueiden tasoerosta. Perjantaina pelataan karsinnat, joista parhaiten menestyneet pääsevät pelaamaan pääsarjaan
EI SE OLE JÄRKEVÄÄ. KATSON LENTOJA. alv 24%). Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 21 B. UNOHDA KOKO JUTTU. päätoimittaja Sanni Aho 040 1209 369 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset aineisto@kpk.fi mainostajalle.hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la 7-9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@kpk.fi Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@kpk.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi va. EI SE MITÄÄN. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi HALUAN, ETTÄ MENET SINNE KIRJAILIJOIDEN KONFERENSSIIN, ULLA. EHKÄ MENIN VAHINGOSSA AVARUUSLENTOJEN SIVUILLE. MINUN PITÄISI LÄHTEÄ KAHDEN PÄIVÄN PÄÄSTÄ JA SE OLISI AIVAN LIIAN KALLISTA! PÖTYÄ. www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. 320 40 4 2 6 1 9 7 8 3 7 1 3 4 7 6 1 5 9 7 9 8 5 4 2 2 8 7 5 1 8 4 3 8 6 1 7 3 4 2 9 7 5 1 1 4 2 6 3 7 5 8 9 4 3 2 4 6 7 1 9 4 6 8 5 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea
Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Tarmo Ropponen, Lotte Lounasmeri ja Ilkka Kanerva. Musiikki itsessään oli kyllä enimmäkseen hyvää, ja yleisökin enimmäkseen rauhanomaista. heinäkuuta 2002: supertähti DJ Fatboy Slim järjesti kotikaupunkinsa biitsille ilmaiset big beat -teknobileet, joihin odotettiin 40-60:n tuhannen reivaajan yleisöä. Ei tästä kuitenkaan uutta Urho Kekkosta tule. Vierailua analysoivat maan parhaat ulkoja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat. klo 15) Merivesi Kemi 21 °C cm Oulu C ?0 cm Raahe 15 °C -1 cm Pietarsaari 21 °C +4 cm Vaasa 18 °C +5 cm SADESUMMA 7.7.– 12.7. (Britannia 2023) Ajojahti Sub klo 22.40 HHH Peter Bergin jännärin sankarihahmo on kuviteltu, mutta aihe totta. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Monin paikoin poutainen päivä. Tuhoisan sodan vaikutukset ihmisten arkeen Yle Uutiset erikoislähetys: Presidentti Bidenin Suomen-vierailu Yle TV1 klo 16.00 Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Suomessa. Mark Wahlberg esittää tuliluontoista poliisia, jolle tulee kiire, kun terroristit räjäyttävät pommit vuoden 2013 Bostonin maratonilla. Kun DJ räjäytti pankin Ulkolinja: Sodan kylmät kasvot Yle TV1 klo 22.30 1/3. ”Täällä on enemmän ihmisiä kuin rantakiviä”, ihmettelee Jak Hutchcraftin dokumentissa näyttelijä John Simms. Joe Biden saapuu Suomeen ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 12 15 18 21 24 27 30 3 6 9 Kesäkuu Heinäkuu 2023 -5 5 15 25 13 16 19 22 25 28 1 4 7 10 Kesäkuu Heinäkuu 2023 4 8 12 16 To Alanya 32 Amsterdam 20 Budapest 27 Dubai 44 Dubrovnik 31 Hania 31 Las Palmas 26 Lissabon 30 Malaga 32 New York 30 Nizza 33 Oimjakon 26 Phuket 29 Riika 23 Skellefteå 24 Sydney 20 Tukholma 23 Tokio 32 Venetsia 29 Pe 33 24 28 45 29 33 25 26 28 29 27 28 30 21 19 21 23 30 29 La 34 23 31 46 30 32 24 25 32 29 27 28 30 24 24 22 21 30 30 To Haapavesi 19 Halsua 23 Helsinki 20 Joensuu 17 Jyväskylä 24 Kajaani 15 Kalajoki 22 Kokkola 23 Kuopio 17 Kuusamo 17 Lahti 25 Lappeenranta 22 Oulu 17 Pietarsaari 25 Pori 21 Rovaniemi 18 Tampere 24 Toholampi 22 Turku 21 Utsjoki 27 Vaasa 25 Ylivieska 22 Pe 22 23 21 20 24 19 21 21 23 16 22 24 20 21 22 18 22 22 23 23 21 23 La 23 22 22 22 22 21 21 21 23 21 23 24 21 21 21 22 22 22 23 18 20 23 Su 24 25 22 25 25 23 24 24 25 23 24 25 23 25 24 23 24 25 25 21 22 25 Ma 23 22 21 22 23 22 21 21 22 21 24 23 22 21 21 21 22 22 22 22 19 23 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 11.7. Paikalle odotettiin noin 50 000 bilettäjää, mutta lopulta heitä oli paikalla noin neljännesmiljoona. Jaksossa muistelevat mm. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 12.7. °C +2,3 Juuka Lämpimintä 11.7. Mukana lähetyksissämme ovat myös pääministeri Petteri Orpo, entinen ulkoministeri Pekka Haavisto ja nykyinen ulkoministeri Elina Valtonen. 22 TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa Right Here, Right Now – kaaos rannalla Yle Teema & Fem klo 22.05 HHHH Elokuussa 1969 hipit ja muut survoivat itsensä Woodstockin rockfestivaaleille semmoisella väellä ja voimalla, että koko tapahtuman infrastrukruuri repsahti. Niin kuin ei tule kenestäkään ensi kevään presidentinvaaleissa. mm Kouvola 27 22 19 21 17 15 16 23 25 18 23 24 21 3 8 5 2 7 4 5 5 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 25 14 22 11 23 +9 19 +9 21 +9 21 14 21 11 23 10 22 10 23 +9 21 13 21 12 22 10 23 10 22 11 4 2 2 2 5 4 Kokkola 12.7. Päivän lämpötila on +15 ja +27 asteen välillä. Tervon juontama mainio sarja lähtee tänään liikkeelle ETYK-vuodesta 1975, jolloin Kekkonen edustavana ja hyvässä kunnossa isännöi maailman mahtavia. Tungos oli hirmuinen, ja rantaan kuulemma pinttyi sitkeä kusenhaju, mutta muuten tilaisuus sujui suhteellisen mukavasti. klo 15 °C +28,2 Utsjoki Sateisinta 10.7. Lounaisrannikon tuntumassa sekä maan itäosasta Keski-Lappiin ulottuvalla alueella muodostuu sadekuuroja. Ulkolinja-dokumentti ’Sodan kylmät kasvot’ kuvaa tuhoisan sodan etenemistä ja sen vaikutuksia ihmisten arkeen Ukrainassa, Venäjällä ja Suomessa. (Suomi 2017) Pekka?Eronen kriitikko Brighton 13. Sukupolvikokemuksesta voitiin puhua jälleen. Voitiin hyvällä syyllä puhua sukupolvikokemuksesta. Tuuli on heikkoa. Lämpimintä on lännessä ja Pohjois-Lapissa, kylmintä idässä. Naamiot putoavat. (USA 2017) Kekkonen TV1 klo 20.00 HHHH Dokumentin alussa parturi ajaa Jari Tervon kaljuksi. Heinäkuussa 2002 Fatboy Slim päätti pitää ilmaiset big beat -teknobileet kotikaupungissaan Brightonissa. Housemartins -yhtyeen entinen basisti nousi DJ:nä supertähtiluokkaan, ja veti perässään monet, monet kollegansa. klo 15 °C +24,0 (12.7. Jotkut ehkä niin haluaisivat, mutta kaipaako Suomi valtionpäätä, joka valitaan virkaansa ilman vaaleja, hallitsee suurvallan tahdosta liki yksinvaltaisesti 20 vuotta, ja päätyy virkakautensa aikana valtakunnan arvokkaimpaan seteliin tähyilemään. Yle seuraa historiallista vierailua suorana. Venäjän hyökkäsi Ukrainaan järkytti koko maailmaa
01.40 Castle. 10.00 Miia Krause. 13.00 Uusi elämä etelässä. 09.20 Superhamstraajat. 21.00 ELOKUVA U-571. 21.40 Uskosta totta. National Geographic 06.00 Turvatarkastus: Ensimmäinen luokka. 10.30 Lapsen sydän. 23.05 Sinkkuillallinen. 02.30 Barnwood Builders. 09.20 Kiinteistöveljekset. 17.30 Lainvalvojat. 03.55 Onnenpyörä. 03.45 Food Factory. YLE Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 03.25– 06.00 MTV Uutiset Live. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. POIMINTA Ex-Onnelliset, MTV3 klo 12.25. 05.15–06.00 Vankilassa ulkomailla. 18.35 Hartaita säveliä. 7.50 Merisää. 14.10 Valitut Palat Collection. Mukana muutosvastarinnassa Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. 18.00 Superhamstraajat. 22.50 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 22.00 You, Me & My Ex. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 19.02 Juurien kesä: Kaustisen kansanmusiikkijuhlat. 11.55–12.20 Emmerdale (S). 18.00 Yle Uutiset. 16.55 Top Gear: Parhaat palat. 09.15 Unelma-asunto auringon alta. 07.00–07.21 Simpsonit. 14.15 Elä vapaana tai kuole. Anni Sinnemäki. 1.00 Yle Uutiset ja sää. Puhutaan myötätunnon ja rakkauden sanoilla’’ Kirkon ulkoasiainosaston asiantuntija Laura Huovinen Helsingistä kehottaa tänään katsomaan kiitollisuudella ja kunnioituksella kaikkea Jumalan luomaa. 12.40 Silent Library Suomi. 21.00 Yle Uutiset. 22.05 Lukulamppu. 02.35 Castle. Luulitko että tämä tästä jotenkin muuttuisi. 15.10 Lottovoittajan unelmakoti. 23.55 Doc: Haihälytys (12). 02.40 Remontilla rahoiksi. 00.00 Katastrofin todistajat. 6.50 Aamuhartaus. 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.50 Mielen uudistus – Tyrone Singh. 22.08 Yöradio. 14.20 Onnenpyörä VIP. Muun muassa tästä kertoo tutkija Tom C. Kuuntele ja ylläty, riemastu tai ärsyynny! 7.59 Hyvää huomenta. 08.20–09.10 Unelma-asunto auringon alta. 00.30 Jeesuksen opetuslapsena. 14.05 Kakkukuningas. 20.02 Sää. 13.25 Miten kaikki tehdään?. 04.50 Mielen uudistus – Tyrone Singh. 12.10 Tuntematon Ruotsi: Vapaamuurarien rooli yhteiskunnassa ja kunniamerkkien jakamisen paluu. 15.00 Puutarhan pelastajat. 20.00 Remppa vai muutto. 07.30 Say Yes to the Dress Amerikka. 01.35 Maanteiden sankarit. 13.55 Ensisilmäyksellä. 19.00 Puutarhan pelastajat. Yle Puhe 6.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 12.55 Miten kaikki tehdään?. 16.00 Israelin vuorilla rukoillen. 17.00 Vain yksi tie. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Pernilla Wahlgrenin maailma. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen. 18.00 Sinkkuillallinen. Lisäksi 50 vuoden tauon jälkeen Ruotsissa aletaan uudelleen jakaa kunniamerkkejä kansalaisille. 11.40 Rantataloa etsimässä. 13.05 Onnenpyörä. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 04.05–04.52 Ihmemies MacGyver. 11.00 Resonanssi – Topias Tiheäsalo. 18.50 Iltahartaus. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka – Parhaat. 05.20–05.45 Miten kaikki tehdään?. 04.50 Asunnon metsästäjät. 16.00 Raskaan kaluston pelastajat. 11.00 John Fenn – Tunne-elämän parantuminen. 06.30 Rempalla kaupaksi. 02.00 Ultimate Escape Suomi. STAR Channel 06.00–06.21 Moderni perhe. 10.55 Family Guy. 01.55 Love Island Suomi. 15.10 Melkein MENSA. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 10.20 Valitut palat collection. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 08.50 Miehen puolikkaat. 01.00–01.35 Paratiisihotelli Norja (7). 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.50 Merisää. 07.10 Kakkukuningas. Hero 13.35 Hurja painonpudotus Suomi (S). 21.30 Ensisilmäyksellä. 13.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 15.00 Kaverille ei jätetä (7). 12.10 Tuho-osasto. 09.00 Askelmerkit herätykseen. 7.53 Alueradio. 07.45–08.15 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 15.05 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 22.14 Hyvää yötä. 06.50 Rantataloa etsimässä. 03.40 Extreme Sisters. 05.40 Uskosta totta. 10.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 00.05 Remppa vai muutto. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. Otto Mannisen runo Heinäkuunsää kokoelmasta Virrantyven WSOY, 1925. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.50 Asunnon metsästäjät. 6.35 Hartaita säveliä. 18.55 Apua, mikä tauti!. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.25 Maailman herkullisimmat ruoat. 16.30 Derek Prince. 1.02 Elämäni kesä Juha Itkonen. 20.00 Nelli Kenttä Rock. 21.00 Ensisilmäyksellä. 22.40 Vanha testamentti avautuu. 13.15 Rakastaa, ei rakasta. YleX 6.00 YleX Soittolista. 16.05 Extreme Sisters. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.30 Café Raamattu. 17.30 Diili. 14.30 Grillimestari maailmalla. 11.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol 17. 00.50 Simpsonit. 23.30 Ensisilmäyksellä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 9.05 Muistojen bulevardi. 00.00 Family Guy. 22.15 Yöklassinen. 23.15 Valoksi elämäsi polulle. 19.55 Unelmahäät. 08.05–08.27 Moderni perhe. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Nyt vanhaan käytäntöön palataan, mutta uudistetuin säännöin. 7.13 Alueradio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 06.25 Autonrassaajat. 20.00 Yle Uutiset. 00.25 Family Guy. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 00.50 100 Places to Be. 10.10 Laululautta. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 ELOKUVA Inside Man. 07.15 Miten kaikki tehdään?. 15.30 Wimbledon: naisten välierä. 21.02 Urheiluradio. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Leijonan luola USA. 18.50 Kadonneen kullan metsästys. 07.10 Saarielämää. 18.00 Välimeren unelmakodit. 02.30 Kun valo on pimeyttä. 15.55 100 Places to Be. 15.35 Lottovoittajan unelmakoti. 17.13 Radio Suomen Ilta. 13.10 Apua, mikä tauti!. 13.20 Äärimmäinen selviytyjä. 17.00 Simpsonit. 03.55 Murder In The Heartland. 08.25 Pernilla Wahlgrenin maailma. 08.00 Maatilan pelastajat. 12.00 Remppa vai muutto. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.30 Saari ilman lakeja. 03.05–04.10 Vieraissa Australia. 17.00–17.50 Kotoisa. 17.30 Simpsonit. Kausi 5, 3/14. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 01.45 Vankilassa ulkomailla. 13.05 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 18.00 Come Home Kids. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Family Guy. 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 06.45 Dubain lentokenttä. 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 6.05 Alueradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.25 Kielen päällä. 17.00 Rooman kadonneet aarteet. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.55 Lainvalvojat. 11.45 Simpsonit. Perusteltuja näkökulmia ajankohtaisiin aiheisiin. 22.05 Urheiluradio. 04.50 Naisten autopaja. 10.05 Simpsonit. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.05 Urheiluradio. 14.00 Sinkkuillallinen. 09.30 Superkirja. 16.00–16.55 Lemmen viemää (12). TV5 06.25 Asunnon metsästäjät. 14.00 YleX Iltapäivä: Libiso. 7.53 Ykköskolumni. 02.55 Uskomattomat uima-altaat. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 09.40 Simpsonit. 03.00 Pyhiinvaeltaja. 08.25 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 13.20 Hilja Aaltonen. 10.25 Evankeliumi Matteuksen mukaan | LUMO. 08.25 Kauneusoperaatio helvetistä. 15.10 Lentoturmatutkinta. 23.05 Tohtori Paise. 8.13 Alueradio. 7.10 Aamusoitto. 17.35 Juurien kesän Kansanmusiikin 10 käskyä: Kytke selviytymisvaihde päälle. roll ja cumbia-leipureita. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 23 TLC 06.20 Superhamstraajat. 15.05 Superkauppiaat. 20.00 Miehen puolikkaat. 11.30 Emmerdale (S). 12.00 Pastorin pulpetti. 14.35 Tarjousten metsästäjät. 12.55 Radio Suomen Päivä. 06.40 Vanha testamentti avautuu. 2.02 Radio Sami Yaffa: Sex & drugs & rock ?n. 14.00 Yle Uutiset. Kutonen 06.00 Garage Kings Suomi. 00.05 Mean Girl Murders. 12.30 Mielen uudistus – Tyrone Singh. 13.02 Elämäni kesä Juha Itkonen. 12.13 Radio Suomen Päivä. 03.00 Lentoturmatutkinta. 15.50 Farmi Suomi. 20.30 Miehen puolikkaat. 23.00 Yle Uutiset. 01.00 Massiiviset muutot. 19.00 Intia ylhäältä päin. 03.30–04.00 Amerikan rajavartijat. 8.10 Ykkösaamu. 11.30 Amerikan rajavartijat. 16.30 Tuho-osasto. 11.55 Naisten autopaja. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Karibian rannikkovartiosto. 22.15 Rakastitko, Vesku?. 19.02 Urheiluradio. 01.00 Vain yksi tie. 14.50 Gold Rush – Kultakuume. 07.35 Sofian enkelit. 12.45 Ruotsi soi. 0.02 Yöradio. Jätskikioskilla Elias Salonen. 04.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 04.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 18.50 Merisää. 03.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.30 Kanadan rajalla. Toimittajana Topias Tiheäsalo. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.30 Heprealaiskirje. Tutkija Tom C. 02.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.55 Fast n’ Loud. 13.00 Rakas puu, kaadettu puu: Meillä on ratkaisuja!. 19.00 Simpsonit. 18.30 Alastomat selviytyjät. 19.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. Joka arkipäivä uusi kolumni. 01.05 True crime: Murhan DNA (12). 09.50 Superautojen rakentajat. 10.10 The Real Housewives of Salt Lake City. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.00 Kanadan rajalla. 14.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 17.05 Kauneusoperaatio helvetistä. 02.00 Raskaan kaluston pelastajat. 14.10–15.25 Ensitreffit alttarilla Australia. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Team Bachstad Eurooppa sodassa ja rauhassa, Yle Teema & Fem klo 18.50. 6.59 Hyvää huomenta. 0.00 Yöradio.. 06.40–07.02 Simpsonit. 11.20 Simpsonit. 08.25–08.46 Miehen puolikkaat. 17.10 Urheiluradio. 20.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 16.00 Huvila & Huussi. 19.55 Tulossa: Munkkivuori (12). 9.11 Alueradio. 01.50 Hengenvaarallisesti lihava. 07.25–07.46 Simpsonit. 17.30 Café Raamattu. 03.00 Amerikan rajavartijat. 21.00 ELOKUVA Don Jon (16). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä (12). 04.20 Naisten autopaja. 3.54 Yöradio. FRII 06.25 Lottovoittajan unelmakoti. 01.05 Rikkaat ja rahattomat. 23.00 Egyptin kadonneet aarteet. 09.20 Unelmahäät. 15.00 Yle Uutiset. Viivi suunnittelee syntymäpäiväjuhliaan, joihin aikoo kutsua pelkästään häntä kiinnostavia poikia. 03.20 Destination Fear. Bergroth kertoo Ruotsin vapaamuurareista ja siitä, että onko heillä piilotettua valtaa yhteiskunnassa. 15.55 Yle News. 23.30 Herra käyttää lääkäriä. 15.50 Top Gear: Parhaat palat. 11.02 Radio Suomen Päivä. 09.00 Gold Rush – Kultakuume. 18.00 Remonttipari. 23.00 Ensisilmäyksellä. 5.50 Merisää. 19.50 Top Gear: Parhaat palat. Bergroth. 07.55 Grillimestari maailmalla. 15.15 Hengellistä musiikkia. 14.30 Rumien naisten vallankumous: Ei anneta ulkonäön määrittää ihmisarvoa!. 02.35 Australian rajalla. Näin on aina tehty ja se on ollut hyvä. 15.35 Tiny House Hunting. 22.00 Ensisilmäyksellä. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.03 Radio Sami Yaffa: Sex & drugs & rock ?n. 12.00 YleX Etusivu: Angela Nurmi. 07.35 Grillimestari maailmalla. 07.45–08.06 Moderni perhe. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 0.00 Yle Uutiset. 8.10 Urheiluradio. 2.00 Yle Uutiset. 22.10 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus. 07.35 Miten kaikki tehdään?. 10.00 Uusi elämä etelässä. 00.00 Hengenvaarallisesti lihava. 06.50 Maailman herkullisimmat ruoat. 13.15 Love Island Suomi. 7.10 Urheiluradio. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 15.02 Alueradio. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.25 Naisten autopaja. 08.15 Tutankhamonin aarteet: Kultaiset faaraot. 23.20 ELOKUVA Tappava ase. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.30 Family Guy. 19.55 Oslon poliisi. 22.35 Yöradio. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 11.15 Rantataloa etsimässä. 09.00 Ihmeelliset superautot. 14.30 My Way. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). Toimittajana on Jari Aula. 01.15 Simpsonit. 10.47 Yksi on hyvää seuraa. 07.10 Rantataloa etsimässä. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen. 10.40 Eurooppa ylhäältä päin. MTV3 klo 16.05. 10.55 Ylistysliike. 21.55 Radio Suomen Ilta. 6.05 Aamusoitto. Pitääkö olla huolissaan. 06.55 Lemmen viemää (12). 02.00 Come Home Kids. 02.05 Save the Date Suomi. 14.02 Alueradio. 10.00 Theo ja ystävät. 00.00 Uskontäyteistä. 3.02 Kissankehto – Susanna Vainiola. 18.30 Family Guy. 17.10 Uutispodcast. 9.10 Sää. 21.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 23.00 Kova laki (12). 04.05 Food Factory. 10.00 Yle Uutiset. roll ja cumbia-leipureita. 16.05 Miehen puolikkaat. 19.55 Sisarvaimot. 11.00 Donal Skehan: Syödään yhdessä. 23.00 Poliisit 2020 (7). 13.55 Kadonneen kullan metsästys. 11.25 90 päivää morsiamena. 06.20– 06.41 Moderni perhe. 18.05 Remontilla rahoiksi. 03.25–04.08 Criminal MInds: Suspect Behavior. 16.10 Kulmakivi. 9.00 Yle Uutiset. 21.00 Apocalypse: Maailmojen sota. 10.20 Tervetuloa kuutoset. 12.30–13.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 04.50–05.33 9-1-1: Lone Star. 12.45 Merisää. 14.20 Save the Date Suomi. 22.30 Ensisilmäyksellä. 21.00 Martine: Murha Lontoossa. 05.30–05.52 Family Guy. 10.20 Say Yes To The Dress: Atlanta. 20.00 Lentoturmatutkinta. 06.50 Romuaittojen aarteet. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen ja Anna Keränen. 10.00 Arvokaman etsijät. 17.30 Rakastitko, Vesku?. 00.00 Arman ja viimeinen ristiretki (16). 22.00 Piiritys (16). 23.50 Amerikan rajavartijat. 14.50 Kuuluttajan vieras: Tuottaja Olli Kangassalo. 00.55 Apocalypse: Maailmojen sota. 06.10 Nathan Morris – Kaikkien kansojen kaipaus. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.30 Juuret lähteellä. 05.20–05.45 Grillimestari maailmalla. 05.25–05.50 Maailman herkullisimmat ruoat. 13.50 Kansanheimot Jumalan sydämellä. 21.00 1+5 tytärtä erikoisjakso. 17.00 Sisustajat Nate ja Jeremiah. TV7 08.30 Derek Prince. 16.05 Autojen ensiapu. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Ilta: Womma. 18.30 Kun valo on pimeyttä. 02.45 Rakkautta paratiisissa: Karibia. 01.05 Murha menneisyydestä. 12.25 Meret ilman vettä. 00.20 Amerikan rajavartijat. 17.55 Maatilan pelastajat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 19.30 Simpsonit. 11.00 Puutarhan pelastajat. 22.00 Koti koiralle UK. 19.00 Pyhiinvaeltaja. 11.00 Amerikan rajavartijat. 14.40 Saarielämää. 17.50 Radio Suomen Ilta. 16.13 Alueradio. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 17.00 Rajavalvojat (S). Vuodesta 1975 tähän päivään asti kunniamerkin on voinut saada vain ulkomaalainen, mutta ei ruotsalainen. 18.00 Lainvalvojat. 16.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. 09.15 Tuhoosasto. Norjalaiset Øystein Bache ja Rune Gokstad suunnittelevat ajavansa pakettiautolla maailman pisimmän maantiereitin, Portugalin luoteiskolkasta Sagresista aina Vladivostokiin asti, Venäjän ja Pohjois-Korean rajalle. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 3.00 Yle Uutiset. 13.30 Ensisilmäyksellä. 14.05 Grillimestari maailmalla. 21.17 Radio Suomen Ilta. 11.20 Hengenvaarallisesti lihava. Suomella on ollut roolia tässä Ruotsin kunniamerkkien jaon palauttamisessa. 13.30 Klassinen kattaus. 23.45 ELOKUVA Everest
YLE TV1 06.55 Yle Uutiset erikoislähetys: Presidentti Bidenin Suomen-vierailu. • 23.25–00.20 Pölynimurikauppiaat (S). 09.00 Schitt’s Creek (7). 15.10 Super-Jahti. 23.35 Stadi vs. 23.20–00.15 Gordon Ramsay tien päällä. Kausi 14. Kausi 4, 1/8. Pienen tossun alla. 03.25–04.20 Poliisit 2021 (7). Millainen keskusteluilmapiiri Suomessa tällä hetkellä on. 11.00 Yle Alueuutiset. 07.45 Riisuttu. Messi saapui Floridaan Lionel Messin kannattajat odottavat hänen saapumistaan Inter Miamin stadionille. Kukkaloistoa. 07.20 LEGO Ninjago (7). heinäkuuta.. 14.05 Historia: Muhammad Ali. 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset. 07.35 Tara Duncan (7). 14.45 Ensimmäinen opettaja. Jakso 5/12. 23.25 Christoffer Strandberg Show. Sukeltajan kuolema. Messin odotetaan pelaavan ensimmäisen ottelunsa Inter Miamin riveissä 21. Kausi 1, 6/8. 19.30 Kesäterassi. 19.45 Drakar – ystävyyden roadtrip (12). 08.05 Horseland – heppajengi (S). 15.49 Yle Uutiset viittomakielellä. (U) 12.00 Kandit. Kausi 1. 15.55 Simpsonit (7). 13.15 Juurien kesä: Sami Yaffa – Sound Tracker: Indonesia, Bali. Kausi 1, 4/4. 22.13 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 20.00 Frendit (S). 15.45 Milanon naisten paratiisi (7). Bull Mentula. Ajatuksenlukulasit. Maalaispuutarha. PARIISILAISESTA PSG:stä Yhdysvaltoihin siirtyvä Messi, 36, on eittämättä MLS-jalkapallon merkittävin pelaaja sitten vuoden 1975, jolloin brasilialainen Pele siirtyi New York Cosmosiin. 00.30 ELOKUVA I Am Elizabeth Smart (16). (U) 10.50 8 minuuttia. 06.10 Pyjamasankarit (7). Kausi 5. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. Hänen odotetaan allekirjoittavan seuran kanssa kahden ja puolen vuoden sopimuksen, joka toisi hänelle runsaat 54 miljoonaa euroa vuodessa. 03.35–04.22 Penn & Teller: Naruta meitä (12). 15.50 Yle Uutiset. Kausi 13. 16.20 Moderni perhe (S). 08.35 Paavo Pesusieni (7). Peleä, argentiinalaista Diego Maradonaa ja Messiä pidetään yleisesti lajin kaikkien aikojen suurimpina niminä. Kausi 1. 07.00 Sanni Sateenkaari (S). Ville Peltonen ja Alma. 21.00 21.00 ELOKUVA Vaarallinen tehtävä (12). Messin joukkuekaverina Miamissa on muun muassa Suomen maajoukkuepelaaja Robert Taylor. Mukana mm. Pariisi, Ranska. Karkaa kanssani, rakas. Miesten Ykköspesis: Jyväskylän Kiri–Oulun Lippo 2–0 (1–0, 7–0). (U) MTV3 06.15 Aamusää. Kausi 2, 6/10. Jakso 4/9. 20.00–00.20 YLE TEEMA. Espoo. 17.30 Kauniit ja rohkeat (7). 12.00 Neljän tähden illallinen. Kausi 1, 2/10. 10.30 Pentukoulu. 09.30 Yleisurheilun U23 EM. Naiset, pystyurheilijoiden T12-luokka, pituus: 1) Oksana Zubkovska Ukraina 578, 2) Jokuthon Holbekova Uzbekistan 554, 3) Uran Sawada Japani 523, 4) Iida Lounela Suomi 516. 6/6. Lammasjengin paukkuvat terveiset. 10.00 Emmerdale (S). Emman ja Hilman haasteellinen tehtävä on siirtää lammaslauma toiselle laitumelle. 07.36 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 08.05 Tiedehemmot. 02.00 Kuutamolla. 21.55 Right here, right now – kaaos rannalla (12). 17.55– 19.56 YLE FEM. Talonrakentajan traumat. MTV SUB 06.30 Teletapit (S). Ruotsinkielinen selostus Niklas Henrichson, lajiasiantuntija Mikael Ylöstalo. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Jalkapallo MLS odottaa supertähdestä liigan profiilin nostajaa. 22.30 Tulosruutu. 22.25 Päivän sää. 16.55 Pikku Kakkonen. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Suomessa. Jakso 5/20. 09.30 Vintage-valtakunta. Maalaisunelmia. 09.15 Nikki rides bikes. Toffee. 11.00 Baywatch (12). 10.00–10.50 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.20 Veikkausliiga – Oletko valmis?. Jalkapallolla on nostetta Pohjois-Amerikassa myös siksi, että miesten seuraava MMlopputurnaus pelataan Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa vuonna 2026. Kausi 3, 7/10. Loppuhuipennus. Kausi 11, 51/89. 22.05 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Jakso 10/10. Kausi 2. Lande. 12.55 Valitut Palat Collection. Manni karsiutui finaalista. 08.45 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. 12.35 Sometähtien sinkkuelämää. Jakso 4/10. Espoo. 08.00 Puutarhan pelastajat. (U) 12.30 Yle Uutiset erikoislähetys: Presidentti Bidenin Suomen-vierailu. 21.00 21.01 Valioliigan tarina: Pelistä bisnestä. Argentiinan maajoukkueessa hän sai pelaajauralleen kruunun viime joulukuussa, kun Argentiina kukisti MM-finaalissa Ranskan rangaistuspotkuilla. 16.00 Yle Uutiset erikoislähetys: Presidentti Bidenin Suomen-vierailu. NELONEN 06.00 Bing (S). 19.00 Suurmestari UK. Kausi 7, 7/23. Kausi 1, 15/15. 13.55 Remppa vai muutto UK. Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut. 18.50–19.24 Team Bachstad – Eurooppa sodassa ja rauhassa. 09.30 Professori korkkareissa. Kausi 5. Kausi 1, 6/8. Ruotsinkielinen selostus Niklas Henrichson, lajiasiantuntija Mikael Ylöstalo. Uusinta. Jakso 8/10. Bändi pääsee saunaan. 18.12 Kiri ja Lolo (S). 20.00 Supernanny Suomi. 11.30 Muisti: Teiniliiton loppu. 19.20 Päivän sää. Kausi 13. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). Yle seuraa historiallista vierailua suorana. • 01.05 Simpsonit (7). 20.00 Sairaanhoito-opisto (7). 12.00–17.55 YLE TEEMA. Lahti: Etelä-Suomen mestaruuskilpailut, 1. 10.00 Søren Vesterin puutarha. (U) 20.00 Kekkonen. FORT LAUDERDALE (STT) Lionel Messin debyytti jalkapalloilun Pohjois-Amerikan MLSsarjassa lähestyy. Yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kilpailut. 11.10 Koutsi (12). 08.30 Professori Balthazar (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.00 21.05 Yle Uutiset erikoislähetys: Presidentti Bidenin Suomen-vierailu. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 13.00 Salatut elämät (12). 07.25 Fluugalaiset (S). 3/6. Naiset, F34-luokka, keihäs: 1) Zou Lijuan Kiina 20,74 (MM-kisaennätys), 2) Frances Herrmann Saksa 17,74, 3) Marjaana Heikkinen Suomi 16,90, 4) Dayna Crees Australia 16,84, 5) Yousra Ben Jemaa Tunisia 16,57, 6) Zao Qian Kiina 15,78, 7) Fouzia el Kassioui Marokko 15,24, 8) Saida Amoudi Marokko 14,60. Selostus Jari Haapala ja Tuomas Törrönen. Mukana lähetyksissämme ovat myös pääministeri Petteri Orpo, entinen ulkoministeri Pekka Haavisto ja nykyinen ulkoministeri Elina Valtonen. 18.30 Emmerdale (S). 02.25 Poliisit 2021 (7). 18.00 Paras harrastus. Lammasta pelastamassa. TORSTAI 13.7.2023 Keskipohjanmaa 24 KP 13.07.2023 A S K I E N S I T Ä R K E Ä K I A T V U S K I A I L I K E S Ä P Ä I V Ä L E I V Ä T A R A M Ä I T K U N I M I A A A T O S A S T E Ä A L A S I R A N L E M U E R I T E R A K E N N E O S K U S L N M A U K E A A V A T A R T I I K E R I L A U S U N T A I U K I T E S A T N L L A G O S S I N I S S T A R A T O R A A T E S I K U V A A A R I E H T O T E L L P A R A S K I M P P A O M M E L L U U R A T A E T O A K A N I S U L A T I L A T SIVUN 17 RISTIKON RATKAISU. 16.25 Taivaallisen hyvää. (U) 15.44 Novosti Yle. Kausi 6. 18.30 Kaipuu maalle – kyläkoulusta koti. 22.20 Blue Lights – Belfastin poliisit (12). Uusinta. Kausi 6, 3/10. päivä 400 m aj: 1) Mila Heikkonen HIFK 60,02, 2) Saimi Lupala IFRaseb 62,74, 3) Aada Määttälä ToholU 64,20. 06.25 Huomenta Suomi. Selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntija Tuomas Raja. 09.30 Schitt’s Creek (12). Epäilyksen varjoja. 06.05 Sunny Bunnies (S). Jakso 9/10. 16.05 Pitääkö olla huolissaan?. Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai suomalaisten enemmistön kannattamaan sotilasliitto Naton jäsenyyttä. 09.30 Remppa vai muutto Suomi. 22.50 Parayleisurheilun MM: Kooste päivän kisatapahtumista. 4/6. 07.10 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 11.00 Simpsonit (7). 17.00 17.00 Kesäterassi. 14.40 Panttilainaamo. 14.00 Suunnistuksen MM. Jakso 7/20. 19.00 Leijonan luola USA. 00.10–01.00 Freud – tappajan mieli (16). 17.00 17.25 Yleisurheilun U23 EM. 02.50 Unelma-asunto auringon alta. Jakso 10/10. 07.51 Ryhmä Hau (S). 22.40 Love Island Suomi. Vierailua analysoivat maan parhaat ulkoja turvallisuuspolitiikan asiantuntijat. 08.50 Muumilaakso (7). 07.45 S.M.A.S.H! (S). Kausi 7, 8/23. Paloja ja ruutuja. Naisten Superpesis: Kempeleen Kiri–Manse PP, Tampere 0–2 (1–6, 1–11). 13.25 Olen Julkkis. Myös ottelujen pääsylippujen hinnat noussevat Messin takia. 08.17 Haukku ja Poku (7). Jakso 8/10. 12.00 Kauniit ja rohkeat (7). (U) YLE TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Kotikenttä. 22.40 ELOKUVA Ajojahti (16). Santorini ja Mykonos. 18.00 Simpsonit (12). 00.25 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 17.10 Panttilainaamo. 12.00 Ellan matkassa: roomalainen Ranska. Kausi 9, 14/26. Argentiinalainen Messi saapui tiistaina yksityiskoneella Yhdysvaltain Floridaan, jossa hänen uransa jatkuu Inter Miamin riveissä. Naisten suomensarja, länsilohko: Kannus–Haapajärvi 0–2 (1–11, 0–9). (U) 10.00–10.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 16.55 Onnenarpa. 15.00 Gran Hotel (12). 07.40 Mansikka Marja (S). Kausi 5, 3/14. 08.25 Pesästä lentoon. 17.35 Panttilainaamo. 17.00 18.30 Vintage-valtakunta. Kausi 4. ESPN:n mukaan Messi esitellään seuran kannattajille sunnuntaina. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.30 LIVE: Onnenarpa. Kausi 7, 6/28. 4/8. heinäkuuta, kun joukkue kohtaa liigojen cupissa meksikolaisen Cruz Azulin. Kausi 3, 2/3. 18.00 Emmerdale (S). 15.00 Farmi Suomi. MLS toivoo, että Messi nostaa liigan profiilia ja parantaa liigan mahdollisuuksia rahakkaaseen tv-sopimukseen. Kausi 1, 12/12. Kurikka: Miehet, 800 m: 1) Rasmus Koski KauhajKa 2.09,09. 16.45 Simpsonit (7). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. Liigan 29 joukkueen vertailussa Inter on 28:s. 21.00 ELOKUVA Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). Etenee kuin ratikka. Kausi 2, 7/10. 09.00 Annan herkulliset leivonnaiset. Jakso 7/8. Poikien superpesis, lohko B: VePe–Kuula 0–2 (4–6, 2–5). 08.40 Emma ja maatilan eläimet. Televisiokanava ESPN näytti kuvaa, jossa Messi nousi perheineen yksityiskoneesta Fort Lauderdalessa. (U) 22.00 Koutsi (12). Muggs. Jakso 15/22. 19.25 Tulosruutu. 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: Seinäjoen JymyJussit–Manse PP, Tampere 1–2k (5–1, 0–4, 0–0, 1–2), Kiteen Pallo–Imatran PalloVeikot 0–1 (3–3, 4–7), Alajärven Ankkurit–Sotkamon Jymy 0–2 (1–3, 1–6), Pattijoen Urheilijat, Raahe–Kempeleen Kiri 0–2 (0–2, 1–8). Kausi 4. Kausi 1. 20.40 Pro arte utili: Sinisen kukan maa. 21.00 Sulaneita unelmia (S). 07.12 Retki-Roope (S). Luota kaveriin. Kausi 14. Kausi 7. Jakso 3/8. Päästäkää Minut Pois!. Tähti karsiutui finaalista. YLE TEEMA & FEM 07.45–12.00 YLE FEM. 15.30 Simpsonit (7). 10.30 Emmerdale (S). Messin seurajoukkueuran merkittävimmät saavutukset kertyivät Barcelonassa, jonka Messi johdatti kymmeneen Espanjan liigan voittoon, seitsemään Espanjan cupin pokaaliin ja neljään Mestarien liigan titteliin. Riita, erä 1. Selostus Mikko Hannula, lajiasiantuntija Tuomas Raja. 23.15 Ulkolinja: Sodan kylmät kasvot (12). Kausi 4. Jakso 8/14. Moukari: 1) Simon Solvin 30 PedersFa 54,34. 12.30 Juurien kesä: Sami Yaffa – Sound Tracker: Indonesia, Java. Messin taituruudelle on käyttöä, sillä Inter Miami on MLS:n itälohkon jumbona voitettuaan vain 5 ottelua 21:stä. Kausi 4. Osa 5/8. 18.07 Nipsis, Napsis ja Nopsis (S). Kolmikosta enää Messi on elossa ja jatkaa uraansa. Miesten suomensarja, länsilohko: Vaasa–Seinäjoki II 2–0 (6–1, 7–4). Kylmä kuin kala. 21.00 21.00 Murha paratiisissa (12). Jakso 28/35. 12.30 Ex-Onnelliset (7). Kasvun paikka, osa 2/2. Kausi 4, 34/40. 01.25 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 08.16 Galaxi. 17.00 17.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 20.55 Urheiluruutu. 14.45 Koiralle koti. Kausi 2, 9/22. 2 Yleisurheilu Pariisi: Parayleisurheilun MM-kilpailut, suomalaistuloksia: Maanantain myöhäislaji: Miehet, T34-luokka, ratakelauksen 400 m, alkuerät: 1) Chaiwat Rattana Thaimaa 49,00, 2) Walid Ktila Tunisia 49,49, 3) Austin Smeenk Kanada 49,68, ...9) Henry Manni Suomi 51,77 (kkk). Tiistaina, Miehet, T54-luokka, ratakelauksen 400 m alkuerät: 1) Hu Yang Kiina 44,45, 2) Athiwat Paeng-Nuea Thaimaa 45,16, 3) Nathan Maguire Britannia 45,80, ...9) Leo-Pekka Tähti Suomi 46,87. Onnea, Joel, Ilari ja Lari! 06.52 Poppelikumpu (S). 19.00 Seitsemän uutiset. Ruotsinkielinen selostus Magnus Eklöv, lajiasiantuntija Fredric Portin. 15.00 Rantabaari (12). Anni Sinnemäki. Rattiraivoa Los Angelesissa. Selostus Nina Vanhatalo, lajiasiantunijana Minna Kauppi, Sveitsi. (U) 19.00–19.53 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. Väkivaltainen yö. LEHTIKUVA/AFP/CHANDAN KHANNA Messin odotetaan pelaavan ensimmäisen ottelunsa 21. miesten T34-luokan 100 metrin finaali, Vilma Bergin (T38) pituusfinaali, naisten T12luokan 400 metrin finaali. 18.17 Babylonin tuoli (7). 2/3 Tie Natoon. • (U) 20.30 Yle Uutiset. Kasvun paikka, osa 1/2. 08.29 Salainen museo (S). Martti Suosalo. 06.35 Smurffit (7)