. .5-6 Talous . . . . .8 Ulkomaat . . . . .2 Maakunta . Nykyisin talonmiesten töitä hoitavat huoltoyhtiöt joutuvatkin usein miettimään, mihin vetää raja asukkaiden pyyntöjen edessä. Ratkaisu antaa Suomelle mahdollisuuden neuvotella tuen jatkosta vuoden 2007 jälkeenkin. – Vastaavan ongelman kanssa tapellaan ympäri maakuntaa jatkuvasti. Vaikka perinteiset "yhden talon" talonmiehet ovat Suomen Kiinteistöliiton mukaan katoava luonnonvara, ei talonmiesperiaate ole kadonnut minnekään. . . . . . . – Pehmeä materiaali ei kestä tällaista määrää, puuhamies Ari Muuraiskangas kiteyttää. . .13-15 Sarjakuvat . . Kyse on vain siitä, ollaanko sellaisen kokonaisuuden kanssa tekemisissä, jota kukaan ei hallitse. Hänen mielestään omakotitaloissa asuvien pitää puuttua hinnoitteluun esimerkiksi pienkiinteistöyhdistysten avulla. . Huttunen kummeksuu sitä, että esimerkiksi Hyvinkäällä vuoden jätelasku on noin sata euroa. . . . Yleensä taloyhtiön ja huoltoyhtiön väliseen sopimukseen on kirjattu, mitä kaikkea kiinteistönhuolto oikein koskee. Suomi tekee vuoteen 2006 mennessä arviointiraportin. . . Sivu 6. . . Sivu 2 Syksy alkaa lehtisavotalla Huoltoyhtiöt hoitavat välillä perinteisiäkin talonmiehen töitä Veikko Seijari ja Pasi Peltomaa siivoavat kerrostalon pihamaata lehdistä Pinnonäsinkadulla. . . . . . . Heidän lehtiensä lukijoita asia ei toistaiseksi kiinnosta, eikä vanhoista metsistä edes keskustella. . . Kalliomurskepintainen tie on sateen ja raskaan liikenteen jäljiltä muusina. . . Silti jätehuolto pelaa samaan tapaan kuin Ekoroskin alueella. . . . . . . . Sivu 3 Globalisaation rajoja koetellaan Niiniluoto Chydenius-seminaarissa: Rehtori Ilkka Niiniluoto toteaa globaalin tulleen rajapinnoille. . . . . . Nykyään kuluja kertyy lähes 240 euroa vuosittain. . . Pietarsaaren talonmiespalvelussa yritetään joustaa asiakkaan vaatimusten mukaan, mutta kohtuuden rajoissa. . . . . . . . . Sivu 4 Tiistai A B Tänään . . Sen pohjalta EU:n komissio tutkii, voiko tuen jatkamista jatkaa tämän jälkeen. . Ongelma on ollut akuutti jo vuosia. Varat ovat rajatut ja kurjuus jaettava tasaisesti, Vaasan tiepiirin Keski-Pohjanmaan tiemestari Fjalar Djupsjöbacka toteaa. . . . . Hintakehitys kismittää koivuhakalaista Helge Huttusta. . . Se on rajapinnoillaan ja nykyiseen laajuuteensa se on päässyt vain tietoteknologian ansiosta, joka mahdollistaa nopean ja laajan tietojen siirron. . . .15 Tv, Radio . . .3-4 Kotimaa . . . . . . . . . . . . . . . . Lehtisavotta aloittaa kiinteistöjen huoltoyhtiöiden kiivastempoisen syysrytmin. Kuva: Jukka Lehojärvi Iina Kluukeri PIETARSAARI (KP) Pietarsaaressa Pinnonäsinkadulla lehtipuhaltimet jylisevät läpi maanantaipäivän. . . . . . . .7 Mielipide . . Nordic Capitalin tavoitteena on kehittää monialayhtiö Hackmania edelleen. Tätä pelkäävät saksalaiset lehtitalot. . . . . . Mitään nikkareita me emme ole, Pasi Peltomaa täsmentää. .16-17 IRTONUMERO 1,20 € Nro 281 TIISTAINA 14. . . . . . . . Kuva: Iina Kluukeri Kansallisista maataloustuista sopu neljäksi vuodeksi s Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) suosittaa Suomen hallitukselle ja tuottajajärjestöille, että neuvottelutulos Etelä-Suomen maataloustukien jatkamisesta hyväksytään. Hänen mukaansa ehkä EU:ssa voitaisiin onnistua, koska kyse on kulttuurisestikin taustoiltaan samanlaisista maista, joiden peruserot eivät ole kovin suuret. . . . Maatalouskomisaari Franz Fischlerin mukaan ratkaisu antaa Suomen viljelijöille hyvän pohjan sopeuttaa toimensa EU:n maatalouspolitiikkaan. . Liiketoimiensa menestyksestä huolestuneet kustantajat välittävät viestit edelleen suomalaisille metsänomistajille. . Yhtiön Suomen johtajan Felix Björklundin mukaan sijoitusyhtiö jatkaa Hackmanin yrityskauppavetoista laajentumista. . Hänen mukaansa on harhaanjohtavaa kuvitella, että globaalisti pystyttäisiin kovin laajassa mittakaavassa hoitaa asioita ns. Korkeaojan mukaan ratkaisu ei täytä kaikkia Suomen alun perin asettamia tavoitteita, mutta hän oli silti varsin tyytyväinen. LOKAKUUTA 2003 Sisältö Sääennuste Sivu 10 Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Omakotitalossa Kokkolassa asuvan jätemaksut ovat nousseet reilussa kahdessa vuodessa lähes kolminkertaisiksi. . . . Hanke on aina tyssännyt tiehallinnon rahoitusvajeeseen. yhteisin keskinäisin sopimuksin. . . Ennen kaupungin liittymistä jäteyhtiö Ekoroskiin Huttunen maksoi roskistaan noin 85 euroa vuodessa. . Painetta pitää yllä vain kustantajille kiusallisia viestejä lähettelevä Greenpeace. . . . . . – Ehkäpä Yhdistyneet Kansakunnat pystyisi hoitamaan joitain tehtäviä, mutta mehän näemme esimerkiksi, miten WTO:ssa (maailman kauppajärjestössä) asiat menevät, hän toteaa. Vuonna 2006 tuen määrä on 97 miljoonaa ja sitä seuraavana vuonna 94 miljoonaa. . . . Remonttihommat menevät sopimuksen ulkopuolelle. . . . . . Varsinkin Metokselle uuden omistajan voimavaroista on hänen mukaansa hyötyä. . Taustalla Gustav Björkstrand. . Tarvittaisiin yhteisiä, niin kovia kuin pehmeitäkin sääntöjä. . Sen lisäksi tiellä on rehu-, maito-, polttoainesekä läpiliikennettä Lohtajalta. . . . . . Sivu 3 Jätemaksut ärsyttävät Kokkolalainen Helge Huttunen laskee, että kahdessa vuodessa jätemaksut ovat nousseet lähes kolminkertaisiksi. Maailmanlaajuisesti tullaan kuitenkin niin mutkikkaiden asioiden äärelle, että niiden hahmottaminen ja keskinäinen niistä sopiminen on mahdotonta. . Pietarsaaren talonmiespalvelun miehet siivoavat lehtiä lokakuussa viitenä päivänä viikossa. . Kuva: Mauri Ratilainen/com-pic Kotimaa +6 +6 +6 +5 +5 6-10 m/s Johanna Hietalahti KÄLVIÄ (KP) Vuolteen kylätoimikunta suivaantui lopullisesti maantien heikosta kunnossapidosta ja lähetti liikenneja viestintäministeriölle vetoomuksen tien päällystämisestä. . . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Vanhat metsät paperiviennin painajaisena s Saksalaiset lehtien lukijat saattavat ryhtyä karttamaan suomalaiselle paperille painettuja lehtiä, jos huoli Suomen vanhojen metsien hakkuista saa vahvistusta. Korkeaoja vahvisti maanantai-iltana, että Suomi ja EU:n komissio pääsivät poliittiseen yhteisymmärrykseen 141-artiklan kansallisista tuista. . Ratkaisun mukaan tulotukea voi jakaa suomalaisille ensi vuonna 129 miljoonaa euroa ja 2005 100 miljoonaa euroa. Niiniluoto luennoi maanantaina eduskunnassa järjestetyssä Anders Chydenius -seminaarissa. . . . . Hackmanin hallitus suosittaa yhtiön omistajille tarjouksen hyväksymistä. . . Sivu 6 Nordic Capital ostaa Hackmania s Pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital tekee Hackmanista 160 miljoonan euron ostotarjouksen. . . . . . . Tien päässä olevalta sorakuopalta ajetaan parhaimmillaan 60 rekkakuormallista päivässä. .11 Ruoka . . . . . . . . . . . Nyt Kälviän kunta on luvannut määrärahan pinnoitteelle. .10 Kulttuuri . .12 Urheilu . . Kylätoimikunta vetoaa ministeriön vastuuseen taata elinkeinoelämälle turvalliset ja laadukkaat liikenneyhteydet. Kyllä ihmiset normaalisti ymmärtävät missä se raja kulkee. – Kukaan ei ota täälläpäin kantaa hinnoitteluun, eikä olemattomaan kilpailutilanteeseen, Huttunen päivittelee. . – Pyynnöstä ollaan ripustettu tauluja ja verhotankoja, vaihdettu sulakkeita ja pesty ikääntyneiden ikkunoitakin joskus. Kuva: Jukka Lehojärvi Anita Salmi HELSINKI (KP) – Globalisaatio on kuollut tai ainakin aikansa elänyttä, viittaa Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto kanadalaisen taloustieteilijän toteamukseen. .9 Sää . . . . Sivu 4 Kyläläisten mitta on täynnä Vuolteentien kunnostamisesta vetoomus ministeriöön Vuolteentie eli vanha Ouluntie on huonossa kunnossa. . . . Lukuisista anomuksista huolimatta Vaasan tiepiiriltä ei ole saatu apua. Nyt globaalin rajoja koetellaan. . . . – Sen kanssa voidaan elää ja uudistaa suomalaista maataloutta, Korkeaoja sanoi myöhään maanantai-iltana Luxemburgissa. – Soratiet pysyvät varojen puutteen vuoksi sorateinä, suunnittelupäällikkö Anders Östergård linjaa
Toinen syy on työtehtävien muuttuminen. Antti Uusitalo valittiin Vuoden hovimestariksi Uudet keskipohjalaiset www.keskipohjanmaa.net. Petri ja Pasi Peltomaan sekä Veikko Seijarin varsinainen päivän pääurakka on taloyhtiön pihamaan siistiminen lehdistä, mutta lampunvaihtopyyntökin toki toteutetaan. Siten kokopäiväisen talonmiehen tarve on vähentynyt, Mattila huomauttaa. Lehtikuva/Markku Ulander Kupla on ikuistettu myös saksalaiseen postimerkkiin. Jyrki Markkasen komeasti kuvitettu opus Kupla – aikansa sankari (Atena Kustannus) kertoo koppakuoriaismaisesta nelipyöräisestä lähes kaiken mahdollisen, muun muassa menopelin historian. Kalajoella puhutaan näinä viikkoina paljon kouluista. Eteläväylä, Kokkola. Sinun käskysi ovat alati ohjeenani, ne tekevät minut vihollisiani viisaammaksi.” Ps. Mitä nyt Josef Stalinista on olemassa vallan muunlaistakin todistusaineistoa. 7 päivää) hyvitetään tilausajassa eli seur. Talonmiesperinteelle olisi tilausta Huoltoyhtiöiden työtehtävät vaihtelevat lampunvaihtajasta aina juttukaveriksi asti Talonmiespalvelua pyörittävä Petri Peltomaa kerää ruohonleikkurilla lehtiä talteen. Kuva Jyrki Markkasen kirjasta Kupla aikansa sankari. Neuvostoliittokin tilasi Sota-aika Wolfsburgin tehtaalla on surullinen luku autoteollisuuden historiassa. Tilalle ovat tulleet huoltoyhtiöt ja osaksi myös useamman kiinteistön talonmiehet eli korttelitalonmiehet. Kun Neuvostoliiton vyöhykkeellä tehtaita purettiin sotasaaliina tai tuhottiin, britit olivat maltillisempia. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . Niiden piti yllättäen olla väriltään tummanpunaisia. Voit tehdä jakelunkeskeytyksen esim. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Niin monenmoista hommaa joutuu päivässä toteuttamaan. Saksalaiset rakastaisivat autojaan, mutta samalla kansanautot helpottaisivat työvoiman liikkuvuutta. SS-miesten kovakouraisesti koeajamia Kdf-Wageneita (Kraft durch die Freude –wagen) ehdittiin ennen sotaa valmistaa vain parisataa kappaletta – yllättäen korkea-arvoisille natseille. Laadukas kuva (anamorfinen 1.81:1) ja ääniraita (DD5.1). (08) 411 0310, fax (08) 420 396 . 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. Kansanauton historian on kirjoittanut toimittaja Ilpo Mikkonen. Voittajalle järjestetään mm. Kansalle halpoja autoja, kuului Hitlerin viesti. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. kerran Suomen Hovimestarien Kilta. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 1,28 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 100 €; värillinen 115 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 5 €/rivi (min. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie, 69700 Veteli . 0204 52 7637 Himanka, Kannus: ma-pe 6-9 . Suurin osa taloyhtiöistä on huoltoyhtiöiden hoidossa. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. 2002 27 840 kpl Lukijoita 87.000 (KMT 2002) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. Kaija Irmeli Kihlautuneet Merkkipäivät Onnittelut Antti Eerola HELSINKI (STT) Kolmannen valtakunnan johtaja Adolf Hitler halusi osoittaa hallintonsa erinomaisuuden muun muassa sillä, että jokainen saksalaisperhe köröttelisi mukavasti omalla autollaan. Sana: ”Kuinka rakastankaan sinun lakiasi! Kaiken päivää minä sitä tutkin. Hän työskentelee hovimestarina ravintola G.W. asiakaspalvelussa ja myyntitilanteessa, ankan esille laitossa sekä jälkiruokajuoman myynnissä ja tuotetietoudessa. Ekstroihin on tallennettu Ilkka Heiskasen juontama 25 min. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. 0204 51 3646 Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Petteri Summanen on syntynyt 1975, joten mistä hän olisi tiennyt, että Crazy Days oli pettymys Roadrunnerin jälkeen. 0204 529444 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Kiinteistöpalvelu Engel toimii yleensä sen mukaan, mitä sopimukseen on kirjattu: eli ne hommat tehdään, joista taloyhtiö kuukausimaksussaan maksaa. Samoihin aikoihin amerikkalaiset joukot etenivät Wolfsburgiin. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Nyt kysymmekin: hyväksytkö nyt esitetyn koulujen lakkauttamissuunnitelman Kalajoella. Menen metsään. Kansanauto ei tosin ehtinyt kansan käyttöön – Hitlerin mielestä oli sittenkin tähdellisempää, että jokainen saksalainen isukki huristelee perheauton sijasta panssarivaunulla. Keväällä 1945 Adolf Hitlerillä oli Berliinin bunkkerissaan paljon muutakin mietittävää kuin kansanauto. (06) 827 2000 ark. laskutusjakso jatkuu keskeytysajalla. Jopa Neuvostoliitto tilasi 5 000 autoa. Miesten mielestä talkkariperinteelle olisi jälleen tilausta. Lätkä kiinnostaa kolmasosaa HELSINKI (STT) Vuoden 2004 hovimestariksi on valittu Antti Uusitalo. Myöhemmin Wolfsburg siirtyi brittien hallintovyöhykkeeseen. Kuplan valmistaminen lopetettiin tänä vuonna, mutta Hitlerin Saksan historiaan olennaisesti liittyvä Kuplan alkuhistoria on huomattavasti kaaran loppuvaiheita mielenkiintoisempi luku. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Passit, avaimet, kortit ja korut jäävät "matkatoimiston" hoteisiin, ja pariskunta alkaa elää oikeaa elämää 22 euroa arkipäivää kohden maksettavalla työttömyyspäivärahalla. Aliasing-välkyntä häiritsee kuvaa vain hieman. 0600 16 316, 3,52 €/min.+pvm. Voimaa ilosta -perheautojen sijasta saksalainen rahvas sai ajettavikseen monenlaisia Kuplan sotilasversioita ja uivia Schwimmwageneita. Jokainen saksalainen saattoi hankkia säästökortin, johon täytyi säästää viisi markkaa viikossa. Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Tässä työssä sosiaalisen puolenkin pitää pelata, sanoo Pasi Peltomaa. 0204 52 7637 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Osa-aikaisessa työsuhteessa on noin 5 000 talonmiestä. Tekstiviestit tulee lähettää numeroon 13525. Kansanautosta uivaksi vaunuksi Autosuunnittelija Ferdinand Porsche sai toimeksiannon Saksan liikenneministeriöltä vuoden 1934 alussa. Tehtaan työntekijät olivat pääasiassa sotavankeja ja valloitetuilta alueilta raahattua työvoimaa ja meno tehtaalla sen mukaista. 0204 52 7865 Kokkola, Lohtaja, Kälviä: klo 7-10 . Mutta kuten natsi-Saksan historialle niin kuvaavaa on, kaikki säästäjät jäivät ilman autojaan. Nousukausi $ (2003) O: Johanna Vuoksenmaa FS Film 95 min Elokuva: **** Kuva & ääni: **** Ekstrat: *** Lähde lähiöön Iina Kluukeri PIETARSAARI (KP) – Kuulkaas, lamppu on rikki Arapusta, ehdittekö millään.... Samalla Hitler muutti 300 000 autoa himoitsevaa saksalaista kahdella jalalla eteneviksi säästöporsaiksi. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Mihin katosivat talkkarit. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . – Erityisesti ikääntyneiden luona pienten korjaushommien lisäksi myös kahvitellaan ja rupatellaan. Lamput ja sulakkeet vaihdetaan, jos asukas niin pyytää. Hitler näki mustan sielunsa silmin koko kansan autobahneilla huristelemassa ja samalla ajattelemassa lämmöllä johtajansa ajan huutoon vastaavaa muotikampausta, komeita viiksiä ja ainutlaatuisen sisältörikkaita puheita. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. Osoitteenmuutos: Kirjoita OSOITTEENMUUTOS (väli) uusi osoite ja vanha osoite sekä päivä, jolloin haluat, että muutos tulee voimaan. Ei poika muista, kuinka keskiluokka söi vielä lihasoppaa. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Mutta Juha Veijonen on jälleen suomalaisen elokuvan mies, jonka kanssa menisit pubiin. Tilaus: Kirjoita LEHDENTILAUS (väli) tilauksen pituus, oma nimesi ja osoitteesi. Nykyisin esimerkiksi kerrostalojen lämmityksessä ei ole enää työtä, kuten ennen. Jo elokuussa 1945 Kuplan koriprässit olivat taas toimintakunnossa ja tehdas sai liittoutuneilta tilauksia. – Vuosikymmeniä on käyty keskustelua siitä, mitä talonmiesten toimenkuvaan oikein kuuluu, kertoo Suomen Kiinteistöliiton tutkimusjohtaja Mauri Mattila. 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Muutenkaan ei ollut pahemmin hurraamista – keväällä1945 tehdas oli pommitusten jäljiltä täysin raunioina. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . lomamatkan vuoksi. 0204 529447 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Hitlerin automaniaa voi pitää merkillisenä ilmiönä, sillä Führer itse ei pahemmin autoa ajanut. Alkukilpailussa oli 10 osanottajaa, joista kolme parasta pääsi loppukisaan. – Nyt kun talonmiesten asunnot ovat häipyneet, häviää kohta kokonainen ammattikunta. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Pekka Suorsa Kuinka osuvasti Nousukausielokuvan tekijät löysivätkään hyvinvointivaltion tunnussävelmän Hurriganesin levykatalogista: "I will stay by your side now and forever". Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 10 € 1x50 tai 2x25 mm 20 € 1x75 mm 25 € 30 € 1x100 tai 2x50 mm 30 € 35 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,10 €/pmm Määräpaikkakorotus 0,05 €/pmm Nimimerkkilisä 3,50 € Laskutuslisä 3,50 € Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi ylivieska@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Asioi kännykällä Juttuvinkki: Kirjoita KP (väli) juttuvinkkisi. – Silloin tulivat huoltoyhtiöt ja talonmiehet saivat lähteä, Mattila toteaa. Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. Talonmiehen laaja toimenkuva Päätoimisten talonmiesten määrä on tippunut tasaisesti 70-luvulta lähtien. Ilmoitushinnat 1.1.2003 alkaen Valmis aineisto mv värillinen € € 3:s sivu (moduloitu) 2,14 2,47 tekstissä 1,95 2,29 tekstin jälkeen 1,95 2,29 takasivu 2,14 2,47 välikannet 2,14 2,47 Valmistettavan aineiston korotus 0,07 € / pmm Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. ”Vierastyöläinen ei syö mitään, jos ei sille syötävää anneta”, lienee Saksan valtakunnan hallinnon huipulla filosofoitu. Usein talonmiehenpestiä hoiti pariskunta. Vastaajia viikonlopun kysymykseen oli 206. Nousukausi tavoittaa paljon ajan hengestä. Mutta Hitlerillä oli tälläkin kertaa taka-ajatus poikineen. Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . 119:97-98 Aurinko nousee: Kokkolassa 8.12 ( pimeys päättyy 7.24) Helsingissä 7.56 Utsjoella 8.18 Aurinko laskee: Kokkolassa 18.14 (pimeys alkaa 19.01) Helsingissä 18.15 Utsjoella 17.37 Nimipäivät huomenna: Helvi, Heta, Hedvig ja Hedda ortodokseilla Jehki Nimipäivät tänään: Elsa, Else, Elsi ja Ilse ortodokseilla Nasari, Paraske ja Eeva Tänään Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA Perhealbumi keskipohjanmaa.net DVD-elokuvat s viikko 42 Kihlauduimme 9.10.2003 Helsinki Maria Hakala & Juha Kivistö Pietarsaari Kälviä Edelleenkään EN JUHLI ennen enkä jälkeen. Idea on hyvä ja toteutus raikas. Mutta legendaarisen Volkswagenin Kupla-mallin Hitler tuli siinä rytäkässä ideoineeksi vähän kuin vahingossa. Nousukausi on romanttinen seikkailukomedia modernissa tyhjyydessä elävästä pariskunnasta (Tiina Lymi ja Petteri Summanen), joka päättää lähteä elämysmatkalle lähiöön. DVD, jonka valikossa soivat Hurriganesin Mr. kyselee Pinnonäsinkadulla sijaitsevan kerrostalon asukas Pietarsaaren talonmiespalvelun miehiltä maanantaiaamuna. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Nainen toimi porrassiivoojana ja mies hoiti teknisen kiinteistönhoidon. Kilpailijoiden taitoja mitattiin mm. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Ainoaksi moitteeksi nousee turha idealistisuus. Salmi on ottanut saman linjan: erillismaksua ei oteta, vaikka jokainen pyyntö ei sopimukseen kuulukaan. Tuomariston puheenjohtajana toimi keittiömestari Eero Mäkelä. Kovatasoisen finaalin muut kilpailijat olivat Tomi Räsänen Hotel Haagasta ja Henry Johannson ravintola Bulevardiasta. 0204 529358 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Kilpailun järjesti jo 16. (06) 827 2234, . Teollisuuslaitokset voitaisiin rakentaa kauemmaksi kaupungeista ja laittaa työntekijät kulkemaan työmatkat autoillaan. – Periaatteessa erityispalveluille, kuten esimerkiksi lampunvaihdolle, pitäisi olla erillisveloitus, koska sellaisia työtehtäviä ei kiinteistön hoitosopimuksessa edellytetä, sanoo Mattila. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.1.2003 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein € € 12 kk 189,00 12 kk 203,00 6 kk 96,50 6 kk 104,45 4 kk 65,00 4 kk 73,50 3 kk 49,25 3 kk 55,30 2 kk 33,50 1 kk 18,65 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Myös ne saksalaiset, jotka eivät osallistuneet säästötalkoisiin. X:n tremolosoundit, ei voi olla läpeensä huono. Sundmansissa Helsingissä. Pietarsaaren talonmiespalvelussa ei erillismaksuja ole käytössä. 0204 51 3646 Halsua, Ullava: ma-pe 6-9 . 0204 52 7633 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . (06) 723 4481, fax (06) 724 7055 Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki . Projektin etenemistä ei helpottanut se, että Hitler vaati nelipyöräiselle ystävälle alle 1 000 valtakunnanmarkan myyntihintaa. Kiinteistöpalvelu H. Päätoimisia talonmiehiä on Suomessa enää alle kaksituhatta. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. Yksi talonmiesten katoamisen syy oli 60 – 70-luvulla ilmestyneet kaupunkilähiöt. ”Aikansa sankarin” synkkä historia Kuplavolkkari oli Adolf Hitlerin sydäntä lähellä Jyrki Markkasen Kupla on valokuvakirja Volkkarista autosta, joka saa ihmiset hyvälle tuulelle. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Talonmiehille kuuluvista töistä ei ole päästy yksimielisyyteen juuri koskaan. Soneran, Radiolinjan, Telian ja DNA:n liittymistä toimivien palveluiden hinta on 0,61 euroa. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . Kestotilaajan jakelunkeskeytys (väh. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . Hitler halusi saksalaisperheet tien päälle omissa autoissaan, ja tämä kaikki olisi Aatun ansiota. Mutta omituisinkin diktaattori on yleensä ainakin vähän kansansuosion perään. Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. Tätä taustaa vasten pelataan hauskaa sosiaalista peliä ajassa ja paikassa. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. Kansanauton valmistaminen piti jotenkin myös rahoittaa. Syntyi idea rahoittaa Wolfsburgin linnan liepeille suunnitellun tehtaan rakennustyöt kansalaisten rahoilla. Kiinteistöjen huoltoyhtiöiden kovassa kilpailutilanteessa ei huonoa palvelua tai ei-vastauksia juuri suvaita. 2 riviä, sis. Mattilan mukaan perinteisten talonmiesten selvä väheneminen on jättänyt taloyhtiöiden asukkaiden tarpeisiin aukon, jota onkin vaikea täyttää. 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . dokumentti, kommenttiraita, yhdeksän tv-mainosta, musiikkivideo, tiiseri ja traileri. 0204 52 1058 Pedersöre, Luoto: ma-pe 7-9 . Ei köyhyys tee ihmistä sen paremmaksi. opintomatka Ranskaan. Kuva: Iina Kluukeri (KP) Noin kolmasosa Keskipohjanmaan verkkopalvelun lukijoista aikoo käydä jääkiekko-ottelussa paikan päällä juuri alkaneen kiekkokauden aikana
Poliisi pyytää niitä, jotka tietävät pahoinpitelystä jotain, ottamaan yhteyttä Kokkolan poliisin puhelinnumeroon 06-8339234. Paineita on tosin siihen, että joko kunta tai jäteyhtiö kilpailuttaisivat kuljetusyritykset ja siten valitsisivat tyhjentäjän kuluttajan ohi. Toisaalta osapuolina ovat olleet työntantajaja työntekijäjärjestöt. Renlundin museon kohdalla ja pihassa Kokkolan keskustassa Pitkänsillankadulla. Puolustus kiisti tapon yrityksen kokonaisuudessaan, sillä perusteella, että syytetty ei ollut tapahtumahetkellä paikalla. Valitukset taksoista hallinto-oikeuteen Olav Hansén ei ole myöskään samaa mieltä Helge Huttusen kanssa siitä, että omakotitaloissa asuvat eivät voi vaikuttaa jätemaksujen suuruuteen. Maaseudulla vaihtoehtoja on tälläkin hetkellä vähän. Sen sijaan hinnoitteluun voi vaikuttaa esimerkiksi jäteveron nouseminen ensi vuonna. HAAPAVESI (KP) Haapavetinen Voitto Lauri Johannes Hatunen tuomittiin tapon yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta kolmeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen Haapajärven käräjäoikeuden Haapaveden käräjillä maanantaina. Kuva: Jukka Lehojärvi Anita Salmi HELSINKI (KP) – Vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat kaikki hyvän yhteiskunnan tukipilareita. – Jätemaksut ovat sitä vähäisemmät, mitä paremmin ihmiset lajittelevat. Välineet voivat olla paitsi kovia myös pehmeitä. Oikeus katsoi, että tuomitun olisi pitänyt ymmärtää, että teon todennäköisenä seurauksena on uhrin kuolema. Esimerkiksi hyvinvointivaltion luomisessa julkinen valta on ollut yhtenä osallisena. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 Maakunta 3 Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Kokkolalainen Helge Huttunen ei sulata sitä, että hänen jätemaksunsa ovat lähes kolminkertaistuneet sen jälkeen, kun kaupunki pari vuotta sitten liittyi Ekoroskiin. Julkusen mielestä Suomessa ei ole kuitenkaan ole syntynyt kovin jyrkkiä eroja. läntisissä maissa hyvinvointivaltion rakentamiseen. Verottomana Huttunen on viime aikoina maksanut jokaisesta 240 litran roskapöntöllisen tyhjentämisestä 1,51 euroa jätteenkäsittelymaksua Ekoroskille. Se nivotaan kiinteisiin maksuihin, joilla ylläpidetään ekopisteitä ja hyötykäyttöasemia sekä maksetaan niiden työntekijöiden palkkoja. Niin sanottua kiinteää maksua peritään kerran kuussa. Pohjoismaisittain on uskottu talouskasvun, sosiaalisen tasoituksen ja demokratian laajenemisen hyvään kehään. Näin luonnehti Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto eduskunnan auditoriossa järjestetyssä Anders Chydenius -seminaarissa maanantaina. Toistaiseksi omakotitalossa asuva voi valita, kenen hinnoilla palvelun ostavat, Olav Hansén muistuttaa. Jätemaksuihin voi vaikuttaa Taksoista mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen Kokkolalaista Helge Huttusta harmittaa, että jätteet nielevät paljon rahaa. Syytekirjelmän perusteella uhrilta vaurioituivat sekä maksa että aorta, jotka yksinäänkin ovat hengenvaarallisia vaurioita. Kuljetusyritykset kilpailutettavissa Ekoroskin maksujen lisäksi laskussa näkyy kuljetusyrityksen osuus. Hansénin mielestä kahden vuoden takaista korkeammille taksoille ovat kuitenkin olemassa selkeät perusteet. Hänen mukaansa siitä on löydetty tukea elinkeinovapaudelle, työväestön asemaa parantavalle sosiaalipolitiikalle, monopolikapitalismia murskaavalle sosialismille ja kansallista ja kansainvälistä sääntelyä purkavalle uusliberalismille. Siinä huomioidaan ihmisten erilaiset edellytykset ja yhteiskunta tulee jäseniään vastaan. Se on puolestaan johtamassa itsesuojelun vastaliikkeeseen, jossa tarvittaisiin jälleen säännöksiä vakauden luomiseksi markkinoille ja tasapainoisemmalle kehitykselle. – Ehkäpä YK pystyisi hoitamaan joitain tehtäviä, mutta mehän näimme esimerkiksi, miten WTO:ssa asiat menevät, hän toteaa. Hinnoitteluun on mahdollisuus vaikuttaa vuosittain. Hän huomauttaa, että yhtäläisten tulosten sen kummemmin kuin yhtäläisten mahdollisuuksienkaan yhteiskunta ei ole mahdollinen. Lupa harvempaan tyhjennysväliin on anottava jätelautakunnalta. Hänen mukaansa yksilönvapauteen sisältyy paitsi ulkoisten rajoitusten poissaolo, myös yksilön voimavaroja ja kykyjä huomioiva vapaus. Jäteasioissa myös yhteistyö naapureiden kanssa kannattaa. Virheellisiä jätelaskuja sen sijaan on oiottu, kertoo jätelautakunnan sihteeri Johan Hassel. Hän toteaa toisaalta kylmän sodan aikana reaalisosialismin uhkan vaikuttaneen kaikissakin ns. Toisaalta mikään politiikka ei voi tehdä yksilöistä yhtä vahvoja kilpailijoita. Aiemmin jätteet vietiin kaatopaikoille: niitä ei lajiteltu ja käytetty uudelleen hyödyksi. Tarvitaan yhteistä päätöksentekoa, julkisia sopimuksia ja ohjausta. Käyttöpäällikkö muistuttaa, että Ekoroskin jätehuolto täyttää nykyajan ja pitkälle tulevaisuudenkin vaatimukset entiseen verrattuna. Lautakunnan tehtyä päätöksensä se on kuulutettava Ekoroskiin kuuluvien kuntien ilmoitustauluilla. Tuolloin syytetty oli syytekirjelmän mukaan laittanut veitsen uhrin kaulalle ja kysynyt: "Mitä sanot, jos vetasen?", tai jotain samansuuntaista uhkaavaa. Viime vuonna taksoista kerrottiin jäteyhtiön joka talouteen jaetussa tiedotuslehdessä sekä "Kuntasi jäteopas" -vihkosessa. – Ekoroskille maksetaan jätteenkäsittelymaksua jäteastian tilavuuden mukaan. Lyönti oli osunut rintalastan alapuolelle ja aiheuttanut suuren verenhukan. Vapaus tarvitsee rinnalleen veljeyden ja tasa-arvon Anders Chydeniuksen hengessä tulevaisuuteen Presidentti Mauno Koivisto ja Kokkolan kaupungin edustajia, Markku Pohjonen (vas.), Antti Isotalus, Stefan Anderson ja Veikko Laitila. Hinta on suoraan verrannollinen pöntön vetoisuuteen. Jos kunnassa on vain yksi jätekuljetusyritys, sen on noudatettava jätelautakunnan kanssa sovittua maksukattoa. Riidan päätteeksi puukottanut vankilaan KOKKOLA (KP) Usean nuoren miehen muodostama seurue pahoinpiteli kokkolalaismiestä K.H. Dosentti Raija Julkunen pohti, ovatko yhtäläiset mahdollisuudet lopulta vain harvojen mahdollisuuksia. Jätteenkäsittelymaksua Huttusilta laskutetaan kaksi kertaa kuukaudessa, koska heidän roskapönttönsä tyhjennetään joka toinen viikko. Oikeus katsoi toteen näytetyksi myös laittoman uhkauksen, joka oli tapahtunut elo-syyskuussa vuosi sitten. Muuten syrjäkylillä asuvat olisivat taajamissa asuviin verrattuna räikeän epätasa-arvoisessa asemassa. Tiedotteita ei lueta Helge Huttusen väitettä, jonka mukaan Ekorosk ei tiedota jätetaksoista tai niiden muutoksista, Olav Hansén ei allekirjoita. Nuorisojoukko ei tuntenut miestä, jonka kimppuun se hyökkäsi. Uhri oli raahattu museon pihalle, jossa häntä lyötiin nyrkillä kasvoihin ja potkittiin eri puolille vartaloa. Ehkä EU:ssa voitaisiin onnistua, koska kyse on kulttuurisestikin taustoiltaan samanlaisista maista, joiden peruserot eivät ole kovin suuret. Uusliberalismi epäonnistuu puolestaan, kun vapaata kilpailua suositaan ilman veljeyden ja tasa-arvon asettamia rajoituksia. Pahoinpitely tapahtui lauantaiyönä klo 02.00 – 03.00. Hän viittaa taloustieteilijä Karl Polanyin ajatteluun, jossa pohditaan, mitä tapahtuu kun työ, maaomaisuus, raha ja markkinat vapautetaan. Jäteyhtiön käyttöpäällikkö Olav Hansén ymmärtää Huttusen mielipahan. Koviin sisältyvät esimerkiksi erilaiset normit ja lait, pehmeitä voivat olla luottamus, kumppanuus ja yhteistyö. – Kuljetusyrittäjät perivät roskapönttöjen tyhjentämisestä erisuuruisia maksuja. Maksu kallistui vuoden alussa 20 senttiä, kun taksoja edelliskerran tarkastettiin. Nuorisojoukko pahoinpiteli miehen. Maksu nousi, koska hyötykäyttöasemille vuoden alusta viedystä kodin elektroniikasta ei enää peritä korvausta. Chydenius-seminaari oli Kokkolan kaupungin, Anders Chydenius-säätiön, Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutin sekä eduskunnan kirjaston järjestämä. Sitä Huttuselta on laskutettu 4,40 euroa, koska talouteen kuuluu kolme ihmistä. – Ekoroskin jätemaksut ovat pieniä siihen verrattuna, mitä ne olisivat, jos Kokkola olisi päättänyt hoitaa jätehuoltonsa yksin, Hansén uskoo. Oikeus sovelsi rangaistusta määritellessään koventamisperusteena syytetyn aiempaa rikostaustaa. Ne ovat tukeneet toisiaan. Ei ole sellaista diktatuuria, joka jakaisi kaikille saman. Jos yksi jätetään pois, muut kärsivät. Vihjeitä voi jättää myös Kokkolan poliisin vihjepuhelinnumeroon 068225454. Ennen Ekoroskia summa oli noin 85 euroa vuosittain. yhteisin sopimuksin. Se johtaa Polanyin mukaan markkinoiden saatanallisen myllyyn, jossa kuilut kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy. – Voidaan puhua kapitalismin hengen, sosialistisen utopian ja itsenäisen talonpojan traditioon liittyvien seikkojen vuoropuhelusta, Kettunen mainitsee. Kettunen puhuu suunnittelun ja kompromissin jännitteestä sekä toisaalta uskosta hyvään kehään. Dosentti Raija Julkunen Jyväskylän yliopistosta mainitsee viime vuosisadan lopulla yhtäläisten mahdollisuuksien ideologian siirtäneen sivuun tasa-arvon ajattelua. Kompostoimalla jätekuluissa säästää jopa neljä euroa kuukaudessa. Toisaalta yhteiskunta ei pohjoismaisessa ajattelussa ole ollut vain toiminnan kohde, vaan se itse on ollut vahva toimija. Kuvat: Mauri Ratilainen/com-pic Professori Pauli Kettunen sanoo pohjoismaisen tasa-arvon ajattelun taustalla olleen uskon, että se tuo mukanaan muitakin hyviä asioita. Se on yltänyt rajapinnoille. Kuulutus on esillä kuukauden, jonka aikana asukkaat voivat ilmaista mielipiteensä hinnoittelusta Vaasan hallinto-oikeuteen. Niiniluodon mukaan on harhaanjohtavaa kuvitella, että globaalilla tasolla pystyttäisiin kovin laajassa mittakaavassa hoitamaan asioita ns. Ilmiö ei ole outo hänen omassa perhepiirissäänkään. Tyhjennysvälistä johtuen Helge Huttunen pulittaa kuljetusyritykselle 3,57 euroa verottomana kahdesti kuussa. Hansén harmittelee, että Ekoroskin postit jäävät helposti lukematta. Ekoroskille 7–8 euroa kuussa Helge Huttusen kolmen kuukauden jätelasku on ollut viime aikoina vajaat 60 euroa, eli vuosittain noin 240 euroa. Oikeus katsoi toteen näytetyksi, että tuomittu oli yrittänyt heinäkuun puolivälissä eräässä haapavetisessä yksityisasunnossa tappaa toisen haapavetisen miehen lyömällä tätä 9,5 senttimetriä pitkällä taittoveitsellä ylävartaloon. Kun lajitellaan oikein, myös Ekoroskin kustannukset laskevat, huomauttaa Olav Hansén. – Tiedossani ei ole, että hallinto-oikeuteen olisi tehty jätemaksuista ainuttakaan valitusta. Ekoroskin hallitus tekee jätemaksuista esityksen, jota kunnallinen jätelautakunta käsittelee yleensä loppuvuodesta. Sosialismi epäonnistui, kun veljeys ja tasa-arvo yritettiin toteuttaa ilman vapautta. Yhteiskunta tässä yhteydessä ei ole palautettavissa jäsentensä, hallitsijansa tai Jumalan tarkoitusperiin. Ennen joulua postiluukuista löytyy Ekoroskin seinäkalenteri, jossa on myös tietoa maksuista. Maksimietu saadaan, kun naapuruksilla on yhteinen roska-astia, jos se tyhjennetään joka toinen viikko, Hansén neuvoo. Tekoa oli edeltänyt sanallinen riita. Professori Pauli Kettunen Helsingin yliopiston yhteiskuntahistorian laitokselta toteaa Chydeniuksen ajattelusta löytyvän modernin yhteiskunnan rakenteisiin liittyvää pohdiskelua. Uusliberalismi on kiinnostunut vain talouden esteiden poistamisesta, kun taas pohjoismaiseen perinteeseen sisältyy mahdollisimman suuri tasa-arvo. Hän viittaa kanadalaisen taloustieteilijän toteamukseen, jonka mukaan globalisaatio on kuollut. Se jaetaan koteihin myös ensi keväänä. Syyttäjä ei lausunut mitään rangaistuksen pituudesta. Lisäksi vaikutusta on sillä, että ostaa jo alunperinkin tavaraa, josta tulee vähän jätettä. Julkunen mainitsee erilaisia sääntöjä puretun 1980-luvulta alkaen. Myöhemmin uhka osoittautui virheelliseksi ja liioitelluksi. Ekoroskiin kuuluvan kotitalouden on kompostoitava kaikki eloperäinen, koska kompostoivan talouden jäteastian tarvitsee tyhjentää kerran kuussa. Koska Ekorosk on jo investoinut lujasti tarvittaviin laitteisiin, niistä aiheutuvia jätemaksujen korotuksia ei pitäisi olla näköpiirissä. Molempien vapauksien toteutuminen edellyttää yhteiskunnan läsnäoloa. Kihlakunnansyyttäjän Kosti Kurvisen haastehakemuksessa todettiin myös, että tuomittu oli kiertänyt puukkoa haavassa. Yhteistyö naapurin kanssa kannattaa Kuluttaja voi vaikuttaa jätemaksuihin muutoinkin kuin kilpailuttamalla kuljetusyrittäjiä ja valittamalla jätelautakunnan päättämistä taksoista. Myös kompostoiminen on suotavaa. Siihen liittyvä näyttely on kirjastossa avoinna lokakuun ajan
Keski-Pohjanmaa on harvaan asuttu, jolloin tiet eivät nouse parhaaseen hoitoluokkaan. Kunnanhallitus edellyttää, että valtuusto käy asiasta ensin "lähetekeskustelun", ennen kuin hallitus on valmis jättämään oman esityksensä. klo 19.00 Palkintoina ostokortteja ja kahvia. – Tieliikennelain mukaan kuljettaja on vastuussa, tiepiiri kommentoi. Esimerkiksi Vuolteenkylän tapauksen muutama sata autoa päivässä ei Östergårdin mukaan riitä. Kruunupyyssä on tällä hetkellä yhdeksän liikennevirkailijaa sekä yksi mekaanikko. Saksalaisten kustantajain todellinen ongelma ei ole kuitenkaan Suomen metsien hoito, vaan Saksassa aktiivisesti toimiva Greenpeace, jonka silmätikuksi Suomi ja varsinkin Lapin vanhat metsät ovat joutuneet. kunnanjohtajana. Se tarkoittaa noin 50 000 euron kustannuksia kilometriä kohden. Hokkanen aloitti Kärsämäen kunnanjohtajana vuonna 1998 ja toimi sitä ennen Reisjärven kunnassa projektisihteerinä, kunnansihteerinä ja vs. kaupunginjohtaja Päivi Kuljukka Nivalasta. – Runkokelirikot pyrimme hoitamaan heti. Rannat ja vesialue kuuluvat kunnalle ja yksityisille maanomistajille. Tuntuu, että Finnairin parhaat tiedotuslehdet ovat Helsingin Sanomat ja Kauppalehti. Laskelmien mukaan tästä ei kuitenkaan koidu haittaa kenellekään, koska tulvakorkeudet eivät juurikaan muutu. Ongelmat suomalaisten ja saksalaisten keskusteluissa kärjistyivät vuosi sitten syksyllä, kun kustantajain ja Greenpeacen edustajat saapuivat tutustumiskäynnille Lappiin. Kiuruveden kaupunginjohtajan virkaa haki myös filosofian lisensiaatti Mauri Nygård Kokkolasta. – Puhun liikemiehenä Saksan aikakauslehtien kustantajain puolesta. – Olemme kokoontuneet ympäristöjärjestöjen kanssa 15 kertaa viime talven ja kevään aikana keskustelemaan PohjoisSuomen metsien suojelusta. Suomalaisissa lehdissä kirjoitettiin ikävästi, kuinka saksalaiset tulevat nyt suojelemaan Lapin metsät. Ajanvaraukset puh. Miehet muistuttavat, että pehmeällä tiellä on sattunut lukuisia ojaanajoja ja läheltä piti -tilanteita. Nousu on korkeintaan viisi senttiä. Kunnan tarkoituksena on kunnostaa jokea niin maisemallisesti kuin virkistyskäyttöönkin eli veneilyyn ja uimiseen. Hän sanoo, ettei ihmettelisi, vaikka Finnair vetäytyisi kokonaan Kruunupyystä. Talvella tien jäätyessä railoiksi, tilanne on entistä pahempi. Ensimmäisellä kierroksella virkaan haki mm. Ympäristöjärjestöt toimivat keskustelun katalysaattorina ja vanhat metsät on helppo, jo aiemmasta keskustelusta muistettu teema. Ylä-Lapissa on paikoin lähes 60 prosenttia metsistä suojeltu tavalla tai toisella. Kyläläisten mukaan tien kunnostusmenot jäisivät mataliksi. – Rivien välistä saa lukea paljon. Helminen on joutunut laskemaan yhteen yksi ynnä yksi, sillä tietoja ei juuri tihku pääpaikasta. Tiepiirin määrärahat jaetaan tarpeen, kuntoarvioinnin, valitusten ja kuntaosuuksien perusteella. Kannatamme paikallisia ratkaisuja, toimitusjohtaja Fürstner toteaa Suomen Metsäyhdistyksen Berliinissä järjestämässä keskustelutilaisuudessa. Vähäjärven kunnostus siirtymässä vuodella KÄLVIÄ (KP) Kälviä suunnittelee pohjapatojen rakentamista Kälviänjokeen ja siitä haarautuvaan Vähäjokeen. Kyläläisten mukaan tien kunnostus on ratkaisevaa kuormaautoliikenteelle. Jyrkkä tuomio on puhtaasti rahakysymys. Ajatuksena on lisätä virkistyskäyttöä muun muassa kunnostamalla yhteisiä rantoja. vs. Kaija Vähäsöyrinki Berliini (KP) Toimitusjohtaja Wolfgang Fürstner on selvästi hermostunut: Miksi suomalaiset eivät voi hoitaa metsiään niin, ettei siitä ole haittaa aikakauslehtien myynnille Saksassa. KLO 10.00 Pohjanmaan Kauppakamarin K-P:n toimistossa Mannerheiminaukio 2. Liittoon kuuluu 50 julkaisijaa ja 90 prosenttia Saksan kaikista lehdistä. – Keskustaan ja kevyen liikenteen väylään löytyy kyllä rahaa. Yhtiö on hieronut sopimusta Finnairin kanssa lennoista Helsingistä Jyväskylään, Turkuun ja Tampereelle. "Se on kiva", ei riitä perusteluksi, muistuttaa Juha Mäkinen Metsähallituksesta. Kyse ei ole politiikasta. Niinpä Helmiselläkään ei ole käsitystä siitä, onko yhtiö kiinnostunut Kruunupyystä ollenkaan. – Valtion metsät kuuluvat kaikille suomalaisille ja kuuntelemme yleistä mielipidettä. Liiallista vesikasvillisuutta vähennetään happikatoja ja kalakuolemia estämällä. Kälviän koulutusstrategia vuoteen 2010 pitää sisällään muun muassa Passojan ja Välikylän koulujen lakkauttamiset. Ei se ole mikään vastaus. Kun asemalla ei ole airbus-liikennettäkään, suihkuliikenne näyttäisi loppuvan Kruunupyystä kokonaan. Finnvera Oyj :n päivystys Kokkolassa ke 15.10. Yhtiö on ilmoittanut sillä olevan kaksi tappiollista reittiä: Savonlinna ja Kruunupyy. Kuka kertoo totuuden . – Tien kantavuus ei riitä, mikä tarkoittaa, että olisi rakennettava uusi tie. Esillä ovat myös koulujen rehtorikysymykset sekä lukion kohtalo: jatkaako opinahjo itsenäisenä vai liitetäänkö se osaksi ammatillista koulutuskuntayhtymää. Pääpalkinto 170 €. ”Sorateiden päällystäminen kielletty” Raha asettaa säännöt teiden kunnossapidolle Vuolteentiellä on merkittävää kuorma-autoliikennettä. Kruunupyyn aseman päällikkö tietää Finnairin ilmoittaneen aikeistaan siirtää koko potkuriturbiinikoneeli ATR-kalustonsa virolaiselle tytäryhtiölleen Aerolle. Greenpeacella on Fürstnerin arvion mukaan Saksassa noin miljoona tukijaa, joiden mahdollinen negatiivinen reaktio riittää pelottamaan kustantajat yhteistyöhön ympäristöjärjestön kanssa. Viime lokakuisen katastrofin jälkeen asiat ovat kehittyneet parempaan suuntaan. Kunta hakee lupaa patojen rakentamiseen Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta myös niiden tilojen kohdalle, joiden omistajat eivät ole antaneet hankkeelle suostumusta. Nyt lentoja on vielä maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin sekä lauantaisin. Koulutusstrategia valtuuston ”lähetekeskusteluun” KÄLVIÄ (KP) Länsi-Suomen ympäristökeskus on tehnyt kunnostussuunnitelman Kälviän Vähäjärvelle. He uskovat Vuolteentien päällystämisen tuovan säästöjä pitkällä aikavälillä. Kälviä suunnittelee pohjapatoja KIURUVESI (KP) Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkanen on hakenut Kiuruveden kaupunginjohtajaksi. Onnettomuus sattui noin 400 metriä Seinäjoelle kääntyvästä risteyksestä. Ojitus on tehty viime vuonna ja kunta on luvannut määrärahan pinnoitteelle. Miehet ihmettelevät kaupungin kalliita töyssyjä, jotka kuitenkin puretaan pian. Nyt tielle kipataan lyhytnäköisesti monta kertaa vuodessa kevyttä mursketta, josta ei ole kuin haittaa ja turhia menoja. Hokkanen haki Kiuruvedelle. (06) 832 6400. – Suomessa ollaan nyt avoimempia ja ongelmia yritetään ratkaista keskustelemalla ympäristöjärjestöjen kanssa. ”Järjetöntä rahankäyttöä” Vuolteen kylätoimikunta ei ole täysin vakuuttunut rahojen jakaantumisesta tasa-arvoisesti. Ilmailulaitoksen kautta ilmailulupaa Aerolle ei ole ainakaan vielä tullut, mutta siirtosuunnitelma toteutuu automaattisesti ja viimeistään sitten, kun Virosta tulee Euroopan unionin jäsen ensi vuoden toukokuussa. Kälviän kunnan ja ympäristökeskuksen välisen tehtäväjaon perusteella Kälviän osuus nousee 23 000 euroon. Aero ei ole tähän päivään mennessä maininnut Kruunupyytä tulevana lentokohteenaan. Valtatiet ovat etusijalla. Kunnan kuuluu muun muassa suunnitella ja rakentaa järvelle uimaranta. Lentokentän jatko avoin Jan Helminen huolissaan Kruunupyyn liikenteen tulevaisuudesta PEDERSÖRE (KP) Hirvi juoksi kuorma-auton eteen Pedersöressä valtatie 8:lla maanantaiaamuna noin 08.20. Alustavasti talvella puheena ollut 100 000 hehtaarin alue oli kasvanut arviolta 400 000 hehtaarin suuruiseksi ! Toistaiseksi Metsähallitus odottaa, että metsäja porotalouden välisiä kiistoja ratkovan selvitysmies Pirkko Saarelan ehdotukset käsitellään. – Lohduttomalta tuntuu, mutta ei voi auttaa, vaikka haluaisi. – Teiden päällystäminen on kielletty. Metsähallitus sai kesäkuussa Suomen Luonnonsuojeluliitolta ja WWF:ltä kartat 476 kohteesta, joita haluttiin käsitellä. Niinpä hallintoja talousjohtaja Minna Korkiakoski uskoo hankkeen siirtyvän ainakin vuodella. Vastaavasti on Ruotsissa suojeltu 2,5 prosenttia metsistä ja Saksassa vain 0,5 prosenttia. Painostuskampanjat sinänsä ovat usein suomalaisten aktiivien Saksasta tai Hollannista tilaamia, eikä niillä ole sen laajempaa taustaa, toteaa kymmenen vuotta metsäkeskustelua seurannut Juha Mäkinen. Toteutuessaan ne merkitsisivät runsaan 10 prosentin suuruista pudotusta Metsähallituksen hakkuumäärään Ylä-Lapissa. – Hämmästys on heikko sana kuvaamaan tuntemaamme. Suurin osa niistä painetaan suomalaiselle paperille. Soratiet on pidettävä sorateinä, suunnittelupäällikkö Anders Östergård sanoo. Se on paljon rahaa, Djupsjöbacka puolestaan arvioi. Palavereissa on käyty yksityiskohtaisesti läpi ympäristöjärjestöjen suojeltaviksi ehdottamia kohteita. Eläin oli katkaissut takajalkansa, ja se lopetettiin. MD-kalustosta eroon Helminen kantaa huolta lentoaseman tulevaisuudesta myös siksi, että Finnair on luopumassa MD80-sarjan kalustostaan. Asemapalvelupäällikköä harmittaa Finnairin tiedotuspolitiikka. Jos Lapin vanhat metsät hakataan, on ne menetetty, kertoo toimitusjohtaja Wolfgang Fürstner viestinään. – Valtio vähensi Vaasan tiepiirin varoja 7 miljoonalla eurolla. Maanantai-iltana istunut kunnanhallitus suhtautui myönteisesti laadittuun suunnitelmaan ja ajatukseen järven kunnostamisesta. Törmäyksen jälkeen eläin katosi metsään, josta jahtiporukka löysi sen iltapäivällä puoli kolmen aikaan. Lentomäärät pysyvät ennallaan, myös konetyypit ovat samat. Kaiken kaikkiaan Suomessa on ylivoimaisesti eniten ankarasti suojeltuja alueita Euroopassa. Kylätoimikunta vetoaa nyt liikenneja viestintäministeriöön, jonka toimenkuvaan kuuluu huolehtia, että asukkaiden ja elinkeinoelämän käytössä on turvalliset ja laadukkaat liikenneyhteydet. Saksan lehdissä ei silti kirjoiteta Suomen vanhoista metsistä, eivätkä ne ole mikään yleinen keskustelunaihe. Kustannukset on arvioitu 60 000 euroksi. Tavalliset Vuolteen kaltaiset maantiet kuuluvat alimpaan, johon satsataan vähiten. Kuvat: Jukka Lehojärvi Leena Hjelt KRUUNUPYY (KP) Kruunupyyn lentokentän asemapalvelupäällikkö Jan Helminen on huolissaan lentoaseman tulevaisuudesta. Periaatteena on se, ettei uusia alueita enää suojella, vaan niiden luontoarvot turvataan tarvittaessa kuviokohtaisin keinoin, jos kohteesta saadaan uutta suojeluvaatimukset täyttävää tietoa. Metsähallitus jatkaa keskusteluja ympäristöjärjestöjen kanssa uusista suojelukohteista ja on valmis viivästyttämään hakkuita, kunnes kohteiden luontoarvot on tutkittu. En nyt sanoisi tiedotusta huonoksi, mutta en hyväksikään, Helminen kommentoi kuitenkin joviaalisti. Hirvi juoksi kuorma-auton eteen valtatie 8:lla KÄLVIÄ (KP) Koulukeskustelu Kälviällä käy tällä hetkellä niin kuumana, ettei maanantaina istunut kunnanhallitus ollut valmis edes keskustelemaan aiheesta, vaikka asia oli esityslistalla. Kun otamme yhteyttä Suomeen, meille kerrotaan kaiken olevan kunnossa. Tasa-arvo toteutuu ainoastaan veroäyreissä ja kiinteistöverossa, miehet jyrisevät. Kun on rajatut varat, myös kurjuus on tasattava, Keski-Pohjanmaan tiemestari Fjalar Djupsjöbacka toteaa. Ainoa asia mitä voimme pintakelirikolle tehdä, on hoitaa pintaa höyläämällä ja ajamalla siihen kuivempaa ja karkeampaa maa-ainesta, Östergård sanoo. Suomalaisen työryhmän on löydettävä vastaus siihen, mitä metsiä suojellaan ja mitä ei. Jos säännöstä halutaan poiketa, täytyy liikenteen olla hyvin merkittävää. Kruunupyyn asemaa uhkaa myös toimintojen ulkoistaminen. Toisaalta lentojen talviaikataulut ilmestyivät juuri, eikä niissä Helmisen mukaan ole muutoksia. Tavallisella pikkuautolla olisi tekemistä. Tiedot ovat hyvin tarkkoja, eikä meillä ole valmiuksia vastata kritiikkiin. Mitä, jos sattuu onnettomuus. Järveä niitetään, ilmastetaan ja rantoja ruopataan kolmen vuoden aikana. – Tarkempaa aikataulua myynnistä en tiedä, mutta joka tapauksessa kyse on lähivuosista, Helminen huomauttaa. – Greenpeacesta otetaan heti yhteyttä, jos jossain kohteessa tehdään kiellettyjä hakkuita. Pallorajoitus 48, potissa 340 €. Neuvonta on maksutonta. Kustantajilla on hyvässä muistissa, kuinka Greenpeace takavuosina lähetti sadoilletuhansille tukijoilleen Kanadan avohakkuista kertovan postikortin. Yhteistyöllä suojelukriisit kuntoon Suomen vanhat metsät huolestuttavat lehtien kustantajia Saksassa Saksalaisia lehtitaloja edustava Wolfgang Fürstner on huolissaan Suomen vanhoista metsistä, koska ympäristöjärjestö Greenpeace kiusaa kustantajia ikävillä kysymyksillä. Vanhat metsät on jo suojeltu Käytännössä Suomen vanhat, yli 120-vuotiaat metsät on jo virallisesti suojeltu. Kruunupyyhyn lentävän Golden Air -yhtiön tämänhetkisistä suunnitelmista Helminen ei liioin tiedä. Tiellä on merkittävä sora-, rehu-, maito-, polttoainehuoltosekä läpiliikennettä Lohtajalta. Osassa on rajattu uusia kohteita suojelulle, mutta usein ei hakkuille löydy perusteltua estettä, kertoo Metsähallituksen viestintäjohtaja Juha Mäkinen. Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta Bingot Lääkäripalvelut Ravintolat Sekalaiset Lääketieteen ja kirurgian TRI Professori ANTTI ARSTILAN lääkärinvastaanotto KOKKOLASSA Ajanvaraus 040-565 9123 TORSTAINA 16.10.2003 ALK. Haluan vain välittää ympäristöjärjestön toiveet suomalaisille metsänomistajille. Näiden alueiden osuus on lähes 7 prosenttia metsäalasta. Kuvat: Kaija Vähäsöyrinki Johanna Hietalahti KÄLVIÄ (KP) Vaasan tiepiirillä riittää ymmärrystä lähes päivittäin sateleville huomautuksille pikkuteiden heikosta kunnosta, mutta niukat määrärahat sanelevat ehdot tiehallinnolle. Mediassa saatu vastaanotto oli pettymys. Kuorma-auto oli tulossa etelästä, kun hirvi juoksi sen eteen. Kuvan nostama äläkkä sai lehtitalot tukalaan tilanteeseen ja lopulta kanadalaiset muuttivat toimintatapojaan ainakin jonkin verran. Halusimme vain omin silmin varmistaa, ettei käyttämämme paperi tule vanhoista metsistä, ja näin turvata oma menestyksemme. Lopulliset päätökset valtuusto tekee talousarviokäsittelyn yhteydessä joulukuussa. Ensi vuoden talousarviossa ei kuitenkaan ole varattuna alkuun tarvittavaa 20 000 euron määrärahaa. Jos meidän uskottavuutemme kärsii, kärsii myös suomalainen metsätalous, toimitusjohtaja Fürstner puhisee. Finnairin nimissä on enää viisi asemaa, muut, muun muassa Oulu, Rovaniemi ja Joensuu, on jo siirretty muiden hoitoon. Niistä kriittisin on Savonlinna
lokakuuta 2003 Lestijärvellä. kesäkuuta eli kaksi päivää sen jälkeen, kun presidentti oli nimittänyt Matti Vanhasen (kesk.) uuden hallituksen. Haukilahti s. tammikuuta. Haastava taloustilanne, rakennemuutokset ja opposition irtiotto konsensuspolitiikasta lisäävät painetta kolmikantamallia kohtaan, Kalliomäki sanoi maanantaina Uutispäivä Demarin järjestämässä Matkan jatkuessa -seminaarissa. Lapset perheineen Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme MIRJAM RANNAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Matti Jalmari Julku siunattiin viimeiseen lepoon uuden hautausmaan kappelissa Nivalassa lauantaina. Kuva: Lehtikuva/Arkisto/Matti Björkman HELSINKI (STT) Presidentti Tarja Halosen lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk vakuuttaa, ettei presidentin entisen neuvonantajan Martti Mannisen odotettu ainakaan enää Halosen presidenttikaudella pitävän yhteyttä erityisesti keskustaan. Presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalela puolestaan ilmoitti Romantschukin kautta, ettei hän ole ollut tietoinen tällaisesta yhteydenpidosta myöskään presidentti Mauno Koiviston kaudella, jolloin hän jo työskenteli kansliapäällikkönä. Wuoren mukaan vain Mannisen henkilökohtaisessa käytössä olleet tiedostot tutkittiin. Minulla ei ollut mitään vapaaehtoista yhteydenpitoa, vaan minulta meni välit poikki keskustalaisiin, sanoi Rusi, jota itseäänkin pidetään keskustalaisena. Mutta laskukausi on myös kestetty hyvin; nousukausi vahvisti yritysten taseita ja ne ovat aivan viime aikoihin saakka voineet pitää kiinni työvoimastaan. Pokelaa jäivät kaipaamaan lähinnä puoliso ja lapset perheineen. Kiitos Harjukodin henkilökunnalle. Sotaleski Helli Kristiina Niska e. Veikko Armas Hihnala siunattiin viimeiseen lepoon Kalajoen kirkossa lauantaina. Aaro Isopahkala Kokkolalainen Aaro Johannes Isopahkala, syntynyt 15.9.1929 Himangalla, nukkui pois 10. Kalliomäki kummasteli kokoomuksen Ville Itälän lausuntoja kolmikannasta ja kyseli, onko puolue oppositiossa asettautumassa uusliberalistisen oikeistopuolueen muottiin. Kuulustelupäivänä Jäätteenmäki oli yhteydessä myös presidentti Tarja Haloseen, joka on sanonut kuulleensa tuolloin ensimmäisen kerran Mannisen osuudesta jupakkaan. Muistotilaisuus pidettiin Omavieskassa. Poliisi otti lauantaina kiinni uhkaussoitot soittaneen miehen ja piti häntä huostassa sunnuntaihin saakka. Oikeuden asiakirjoista ilmenee, että salassapitorikoksen epäillään alkaneen 28. Kahvitarjoilu. lokakuuta 2003 Libeckin sairaalassa. Hän oli kuollessaan 75 vuoden ikäinen. Edunvalvonta ja järjestöjen vahva asema on siten syytä ottaa realiteettina ja kytkeä se poliittiseen päätöksentekoon ja kansanvallan rakenteisiin. Onnettomuus tapahtui ennen puolta päivää. Erityisesti teknologiateollisuus hyötyi järjestelmästä, joka piti sopimuspalkankorotukset kohtuullisina. 18.9.2003 Vetelin sairaalassa Rakkaudella äitiä muistaen lapset perheineen Menen Jeesuksen luokse teitä rakkaat odottamaan lasken ankkurin kristallivirtaan. – Lähtökohta oli, että vanhat järjestelmät loppui. Kalliomäki torjui silti tarmokkaasti ajatuksen, että tulopolitiikka ja konsensus olisivat vanhentunutta tavaraa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Tuolloin Jäätteenmäkeä kuulusteltiin vielä todistajana, epäilty hänestä tuli vasta myöhemmin. Rami Mäkinen HELSINKI (STT) Tasavallan presidentin entisen neuvonantajan Martti Mannisen epäillään aloittaneen salaisten tietojen vuotamisen vain päivää ennen television ensimmäistä suurta vaalitenttiä. Seinäjoen poliisin käsityksen mukaan uhkaussoitoissa oli kyse yksittäisen henkilön tunteenpurkauksista. Tapaus on paraikaa syyteharkinnassa valtakunnansyyttäjänvirastossa, jonne poliisi toimitti esitutkintapöytäkirjat syyskuun lopussa. lokakuuta Raution kirkossa. Siunauksen toimitti vs. Mannista epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta ja Jäätteenmäkeä yllytyksestä siihen. Vierailu sujui muilta osin rauhallisesti. Käräjäoikeus myönsi jatkoajan sillä perusteella, että tavaroilla voi olla merkitystä todisteina. Pohjalaismies uhkaili Franz Fischleriä Poliisin mukaan eteläpohjalainen mies soitti kaksi uhkaavansävyistä puhelinsoittoa komissaari Fischleriin liittyen perjantaina kahdelle eri henkilöille. Siunauksen toimitti pastori Mark Saba. maaliskuuta. Vesivehmaan suunnasta tullut henkilöauto ajautui vastaantulijoiden kaistalle. Siunauksen toimitti kirkkoherra Hannu Kinnunen. – Se on minulle uutinen, Rusi sanoi STT:lle. Tervetuloa! Johtokunta Keski-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry sääntömääräinen SYYSKOKOUS ti 21.10.2003 klo 18.00 Vak.yhtiö Pohjolan kerhotiloissa (Tavaratalo Anttilan sisäänkäynnin toisessa päädyssä). Poliisin mukaan eteläpohjalainen mies soitti kaksi uhkaavansävyistä puhelinsoittoa perjantaina kahdelle eri henkilöille. Maatalouskomissaari Franz Fischler vieraili viikonloppuna Seinäjoella ja osallistui EteläPohjanmaan Maaseutukeskuksen 140-vuotisjuhlallisuuksiin. Yhä muistot vielä puhuu. Eskonniemi siunattiin viimeiseen lepoon Raudaskylän kappelissa Ylivieskassa lauantaina. Hanna Hautala e. – Tilannetta ei yhtään paranna, että myös vasemmistoliitto on oppositioasemassaan siirtymässä sopimusyhteiskunnan kannattajien riveistä sen kriitikkojen joukkoon, Kalliomäki murehti. 1917 Kannuksessa. tammikuuta, jolloin Jäätteenmäki ja Manninen tapasivat helsinkiläisravintolassa. Kotietsintä kuulustelun jälkeen Helsingin rikospoliisi teki kotietsinnän Mannisen asuntoon Kauniaisissa 12. Tulokset ovat olleet hyviä, hän korosti. Ne otettiin talteen Mannisen rivitaloasunnon yläkerrassa sijaitsevasta työtilasta. Suominen muistaa puoluetoverinsa pääministeri Harri Holkerin raportoineen tästä Koivistollekin. Suvi Kykyri lausui runon, laulua esittivät Mari Pernu ja Raija Ypyä-Saarenpää säestäjänä kanttori Sisko Hihnala. Kahvitarjoilu Hallitus Kuolleita Kokoukset Rakkaamme Saima Eliisabet LEPPÄNIEMI o.s. Sauli Pietari Jussila siunattiin viimeiseen lepoon Pyhäjärven kirkossa perjantaina. 19.5.1941 Vaasa k. Huttunen siunattiin viimeiseen lepoon uuden hautausmaan kappelissa Ylivieskassa lauantaina. Omaiset Lämmin kiitos kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme TAIMI ONERVA ANNALAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Vuodot alkoivat vaalitentin aattona. Siunauksen toimitti kirkkoherra Heikki Hurskainen. Rusin käsityksen mukaan tällainen puolueiden luottomiesjärjestelmä oli kyllä käytössä Kekkosen ja jopa Koiviston kaudella, mutta Ahtisaaren aikana niitä ei enää ollut tarkoitus pitää yllä. Bushille näiden tavatessa Washingtonissa viime joulukuussa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakeskuksessa. Seidi Ypyä Seidi Sanelma Ypyä o.s. – Meillä Suomessa ei ole perusteita puhua järjestelmän kriisiytymisestä, Kalliomäki sanoi ja arvioi Suomen järjestelmän ottaneen kaiken hyödyn irti talouden nousukaudesta. Muistotilaisuus pidettiin Suvannon kappelissa. Syyttäjä päättää mahdollisista syytteistä tutkinnan valmistuttua. Pääministerinä Jäätteenmäellä on ollut laajemmat oikeudet kuin oppositiojohtajana saada käyttöönsä salaiseksi luokiteltuja ulkopoliittisia asiakirjoja. Kiitos Markkulan ja Harjukodin henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Rakkaamme Raili Kyllikki KOLPPANEN o.s. Manninen ei vastustanut etsintää. Paavo Pokela Paavo Johannes Pokela Alavieskasta kuoli Ylivieskan terveyskeskuksessa maanantaina. Siunas toimitettu Vetelin kirkossa läheisten läsnäollessa. Minä tein pelkästään niitä töitä, mitä presidentti minulle määräsi. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Jäätteenmäen uskotaan hyödyntäneen vuodettuja tietoja ainakin MTV3:n vaalitentissä 7. lokakuuta Kannuksen siunauskappelissa. Yhä takavarikossa ovat 31 levykettä ja kirja. Kytölä s. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Kokkolan Eläkeläiset ry:n SYYSKOKOUS pidetään tiistaina 28.10.03 klo 11.00 Snellmankodilla. Oikeuden asiakirjat viittaavat tiettyyn päivämäärään Anneli Jäätteenmäki ja Martti Manninen tapasivat 28.1.2003 helsinkiläisravintolassa, ja oikeus epäilee vuotojen alkaneen jo tuolloin. Siunauksen toimitti pastori Olavi Palovaara, kanttorina toimi Sisko Hihnala. Omaiset Lämmin kiitoksemme kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme LILJA YPYÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kuva: Lehtikuva/Timo Toivanen HELSINKI (STT) Suomalainen sopimusyhteiskunta ja kolmikantamalli ovat valtiovarainministeri Antti Kalliomäen (sd.) mukaan joutumassa kovaan testiin. Pääministerinä saatu aineisto eri asemassa Lipposen ja Bushin keskustelujen lisäksi Mannisen epäillään toimittaneen Jäätteenmäelle runsaasti muutakin ulkoministeriön salassapidettävää aineistoa, kuten raportteja ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) keskusteluista. Kokoomuksen entinen puheenjohtaja, europarlamentaarikko Ilkka Suominen kertoi maanantain Ilta-Sanomissa päätelleensä 1987, että Manninen välitti tietoa keskustapuolueelle. Aili Annikki Peltola e. Muistotilaisuus pidettiin Raudaskosken koululla. Kaipaamaan jäivät lähimpinä lapset perheineen, sisaret ja veljet sekä muut sukulaiset. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte äitimme LAIMI HYVÄLUOMAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hän oli syntynyt 18.5.1936 Vetelissä. Hän oli syntynyt 23.11. Jäätteenmäki oli edellisenä päivänä käynyt ensimmäistä kertaa poliisin kuulusteltavana. Päivärinta siunattiin viimeiseen lepoon lauantaina 11. Poliisi tutki myös virkahuoneen Presidentin lehdistöpäällikkö Maria Romantschuk vahvisti maanantaina STT:lle, että poliisi on etsinyt Irak-vuotoon liittyvää aineistoa myös Mannisen virkahuoneesta presidentin linnasta. Mannisen kotoa poliisi takavarikoi kannettavan tietokoneen, tietokonelevykkeitä sekä Anneli Jäätteenmäen viime vuonna julkaistun kirjan Sillanrakentaja. Helsingin käräjäoikeus käsitteli maanantaina Mannisen luo tehtyyn kotietsintään perustuvaa takavarikkoasiaa. Ulkoministeriön tietohallintojohtajan Martti Favorinin mukaan ministeriökään ei ole ryhtynyt toimiin Mannisen aiemman toiminnan saattamiseksi poliisin tutkittavaksi. Loka-auton kuljettaja säästyi vammoilta. Kaipaamaan jäivät siskot ja veljet perheineen, sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lämmin kiitos osanotosta. Hän huomautti, että vuosina 1995–99 syntyi lähes 300 000 työpaikkaa lähes yksinomaan yksityisiin yrityksiin. huhtikuuta. Hufvudstadsbladet puolestaan kertoi viikonloppuna keskustan entisten puheenjohtajien Paavo Väyrysen ja Esko Ahon vahvistaneen, että Manninen piti heihin yhteyttä heidän puoluejohtaja-aikanaan eli presidentti Koiviston ja presidentti Martti Ahtisaaren aikana. Siunauksen toimitti pastori Mark Saba. Asiakirjoista ei ilmene, saiko Jäätteenmäki jo tuolloin varsinaisia asiakirjoja tai muuta aineistoa Manniselta. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Eija Nivala. Väyrysen mukaan yhteydenpito tapahtui kuitenkin puhelimitse, ei kirjallisen aineiston muodossa. Kolmikannan testitulokset kestävät Ministeri Antti Kalliomäki:. Vilho Ragnar Heikkilä siunattiin viimeiseen lepoon Alavieskan kirkossa lauantaina. Sämpi nukkui pois Kannuksen terveyskeskuksessa 12. Poliisi sanoo, että puheluissa uhattiin komissaari Fischleriä, mutta on vaitonainen tapauksen yksityiskohdista. Muistotilaisuus pidettiin Rauhanyhdistyksellä. Poliisi tutkii tapausta normaalikäytännön mukaan. Mannisen asianajaja Matti Wuori kertoo, että poliisi otti virkahuoneesta mukaansa tietokoneen kovalevyn sekä levykkeitä. Takavarikon alkuperäinen määräaika umpeutui sunnuntaina, minkä takia valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski haki Helsingin käräjäoikeudelta jatkoaikaa syytteen nostamiselle, jotta takavarikko voitaisiin pitää voimassa. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Veli Matti Linnanmäki. Hän oli autossa yksin. Lämmin kiitos osanotosta. Rikostarkastaja Markku Nisulan mukaan poliisilla ei ole tällä hetkellä meneillään uusia selvityksiä vuotojupakkaan liittyen. Seppo Hakasalo Seppo Juhani Hakasalo, syntynyt 15.3.1959, kuoli 3. Lilja Ihanelma Ypyä siunattiin haudan lepoon lauantaina 11. Mannisen ei odotettu toimivan keskustan nimikkomiehenä Presidentin kanslia: ASIKKALA (STT) Asikkalalainen 42-vuotias mies kuoli henkilöauton ja loka-auton kolarissa maanantaina Asikkalan Vääksyssä. 4.1.1907 Vetelissä k. kirkkoherra Erkki Huuki. Kaipaamaan jäivät lapset, lastenlapset ja sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Ylen A-Studion kolmen suurimman puolueen johtajien välinen vaalikeskustelu käytiin seuraavana päivänä 29. Suurin haaste on Kalliomäen mukaan rakenteiden uudistaminen. Kiitämme myös Hopiakummun henkilökuntaa Mirjan hoidosta. 27.9.2003 Kokkola Kaivaten Raimo, Vuokko, Ville ja Veera Riitta, Matti, Jani, Krista ja Jonna Tarja, Rainer, Iida ja Ella sisarukset perheineen sekä ystävät ja muut sukulaiset Kotipolulla kohtaa emme sinua enää, vain muistoissa kanssas voimme elää. Virkasalaisuuden rikkomisen uskotaan jatkuneen 16:een huhtikuuta eli siihen asti, kun presidentti nimitti Jäätteenmäen pääministeriksi 17. Lapset perheineen Yhä olet, yhä meille elät. Rusille uutinen Ahtisaaren neuvonantajana työskennellyt Alpo Rusi vakuutti maanantaina, ettei hänkään tiennyt tämäntyyppisestä yhteydenpidosta Ahtisaaren kaudella. Irak-kysymys nousi heti esille silloisen oppositiojohtajan Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja pääministerin Paavo Lipposen (sd.) väittelyssä. Mies kuoli kolarissa SEINÄJOKI (STT) Seinäjoen poliisi vahvisti maanantaina tiedot, joiden mukaan kaupungissa viikonloppuna vieraillutta EU:n maatalouskomissaaria Franz Fischleriä uhkailtiin. Muistotilaisuus pidettiin Lähimmäisen kammarissa. Elma Lydia Tulkku siunattiin viimeiseen lepoon Pyhäjärven kirkossa lauantaina. Se törmäsi kovalla vauhdilla loka-auton nokkaan, ja pahoin puristuksiin joutunut henkilöauton kuljettaja sai surmansa. Kiitos myös Toholammin terveyskeskuksen vuodeosaston henkilökunnalle Taimin hyvästä hoidosta. Suomessa on tehty uudistuksia ja uskallettu puuttua olemassa oleviin etuihin. He kinasivat muun muassa lupauksista, jotka Lipposen on sanottu antaneen Yhdysvaltain presidentille George W. Sen sijaan Mannisen toimenkuvaan sisältyi kyllä yhteydenpito eduskunnan kanssa ja sitä kautta myös eri puolueiden kanssa. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla puhuivat pastori Olavi Palovaara, Jussi Karvonen, Mikko Ojala ja Tuula Nygård. Mannisen epäillään vuotaneen Jäätteenmäelle tietoja ulkoministeriön raporteista, jotka koskivat juuri Lipposen ja Bushin joulukuisia keskusteluja. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntakodissa. Rakennepolitiikankin tulokset kestävät silti Suomessa kansainvälisen vertailun. Saavun rannalle Jumalan maan. kesäkuuta, kun hän itse oli virkamatkalla Pariisissa. Äiti on siunattu 11.10.2003 läheisten läsnä ollessa. päivä lokakuuta. – Yhteydenpidon rajat jokaisen on vedettävä itse, sanoi Romantschuk maanantaina STT:lle. Syyttäjän vaatimusta ei vastustettu, sillä Manninen tai hänen asianajajansa Matti Wuori eivät olleet läsnä käräjäoikeuden istunnossa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Timo Määttä. Kuulusteluissa mies myönsi soittaneensa uhkaussoitot. Kaipaamaan jäivät lähinnä puoliso, lapset, äiti ja sisarukset. Kuvassa Jäätteenmäki poistumassa Keskustan puoluekokouksesta kaksi viikkoa sitten. – Vaikka järjestäytyminen tästä alenisikin, ei mikään nähtävissä oleva seikka johda tilanteeseen, jossa palkansaajien järjestöillä ei olisi vahvaa sananvaltaa työmarkkinoilla. Tuposopimusten vaihtoehto ei ole työpaikkatasolle hajautettu järjestelmä, niin kauan kuin palkansaajat ovat järjestyneitä. Samalla myös julkinen sektori on voinut jatkaa työllistämistä, Kalliomäki totesi. Heikki Nykänen Veteliläinen Heikki Aleksanteri Nykänen kuoli sunnuntaina 12.päivä lokakuuta 2003 Tunkkarin sairaalassa. Onnettomuuspaikalla on hyvä näkyvyys ja 60 km:n nopeusrajoitus. Tietokone palautettiin Manniselle 26
35 30 25 20 15 euroa 10/02 12/02 02/03 04/03 06/03 08/03 10/03 Kurssikehitys STT – 1777 Johan Friedrich Hackman, bremeniläisen kauppiasja laivanvarustajasuvun vesa, saapuu 22-vuotiaana Viipuriin. Ennen kaupankäynnin lopettamista kurssi kävi korkeimmillaan 33 eurossa. ”Emme havainneet sisäpiirikauppoja” Kaupankäynti Hackmanin osakkeilla keskeytettiin perjantaiaamuna Helsingin pörssissä yhtiön omasta pyynnöstä. Tähän asti ei ole löytynyt merkkejä sisäpiirikaupoista.Tulimme siihen tulokseen, että kurssin nousu ja kaupankäynnin vilkastuminen johtui markkinaspekulaatioista ja pörssin yleisestä noususta, sanoi Gustavson. Myöhemmin Hackman ostaa useita sahoja Itä-Suomesta ja ryhtyy sahatavaran viejäksi. Hackmanin osake on viime aikoina noussut voimakkaasti ja yhtiön hallituskin tutki osakekauppoja. Alustavaa tyytymättömyyttä Komissio sai läpi neuvotteluissa vaatimuksensa, että uusi sopimus kansallisesta tuesta on korkeintaan neljä vuotta pitkä mutta taipui lauselmaan neuvotteluista tukien jatkamisesta vuoden 2007 jälkeenkin. Kuvassa EU:n maatalouskomissaari Franz Fischler (vas.) keskustelemassa Ranskan maatalousministeri Herve Gaymardin kanssa Luxemburgissa maanantaina. Tänä vuonna eteläsuomalaisille viljelijöille jaetaan kansallista tukea 133 miljoonaa euroa. Puolustuksesta keskusteltiin myöhään maanantaina hallitusten välisessä konferenssissa (HVK) EU:n ulkoministerien kesken. Nordic Capital haluaa vauhdittaa Iittalan kasvua ja Metoksen laajentujista Euroopan pirstoutuneilla suurkeittiömarkkinoilla. Omistajan vaihdos ei sinällään vaikuta Hackmanin toimintaan. Korkeaojan mukaan vuodesta 2005 näyttääkin tulevan erittäin haasteellinen vuosi suomalaiselle maatalouspolitiikalle, kun kaikki nykyisen tukijärjestelmän osat muuttuvat. Fischler korosti myös, että ympäristötukia voidaan maksaa Suomessa viisinkertainen määrä muihin jäsenmaihin verrattuna. – 1924 Hackman ryhtyy valmistamaan Sorsakoskella ruostumattomasta teräksestä veitsiä ja myöhemmin kokonaisia aterinsarjoja. Hackmanin hallituksen puheenjohtajan Stig Gustavsonin mukaan hallitus piti Nordic Capitalin tarjousta kohtuullisena. Ostotarjouksen tehnyt Nordic Capital on perustettu vuonna 1989. Korkeaoja oli kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei neuvottelutulos muuta Eteläja Pohjois-Suomen maatalouden rakennetta. Oliko tieto kesäkuussa aloitetuista keskusteluista tai muista tarjouksista vuotanut. – 1891 veitsitehdas siirretään Viipurin lähistöltä Leppävirran Sorsakoskelle, josta tulee yhtiön metallinjalostuksen keskus. Yhtiö on hänen mukaansa valmis kehittämään myös Iittalaa ja tuntee vastuunsa yhtiön hyvin tunnetusta tuotemerkistä. Ensimmäisen maailmansodan aikana tehdas toimittaa muun muassa pistimiä Venäjän armeijalle. marraskuuta. Härmälä pettyi neuvottelutulokseen Maaja metsätaloustuottajien keskusliiton (MTK) puheenjohtaja Esa Härmälä pitää maataloustuista syntynyttä sopua vajaana. Nesteytettyä kaasua, butadieenia sisältävät vaunut samoin kuin niiden suojavaunut pysyivät kiskoilla. Suomen yhtenä huolenaiheena neuvotteluissa oli, että Etelä-Suomen kansallisten tukien karsiminen asettaisi viljelijät eri asemaan maan eri osissa. – 1876 Hackman perustaa Viipurin lähistölle saksia, veitsiä ja muita leikkausvälineitä valmistavan tehtaan. – 1939 talvisota syttyy ja Hackmanin pääkonttori siirretään Viipurista Helsinkiin. Vastapainoksi EU:n budjetista maksettava yleinen maatalouden LFE-tuki kasvaa 25 prosentilla vuonna 2005, mikä on otettu sopimuksessa huomioon, Fischler huomautti. Alunperin komissio vaati jopa kaksinumeroisia prosenttilukuja kansallisen tuen alentamiselle vuosittain. – Olemme valmiit satsaamaan Metoksen laajentumiseen, meillä on pääomaa, sanoi Björklund. –1990 Hackman ostaa 200-vuotisjuhlavuonnaan Arabian posliinitehtaan, Gustavsbergin ja Rörstrandin posliinitehtaat Ruotsista sekä Iittalan ja Nuutajärven lasitehtaat. Suomi vaati alunperin jopa kymmenen vuotta kestävää sopimusta, jotta maanviljelijöillä olisi varmuus elinkeinonsa jatkuvuudesta. Nordic Capital kehittää Andreenin mukaan yrityksiä tavoitteena niiden vieminen pörssiin 3–7 vuoden jänteellä. ”Tukiratkaisun kanssa voi elää” Maatalousratkaisu ei täyttänyt kaikkia Suomen toiveita Ratkaisu Etelä-Suomen maataloustukiasiassa ei täytä kaikkia Suomen alun perin asettamia tavoitteita, mutta maatalousministeri Juha Korkeaoja oli silti varsin tyytyväinen. Britannia vastustaa myös sellaisen EU:n esikunnan perustamista, joka olisi kilpaileva rakenne sotilasliitto Natolle ja Yhdysvalloille. Kemianliitossa uskotaan henkilöstön aseman muuttuvan epävarmemmaksi omistuksen siirtyessä ulkomaille. Kuluvalla kaudella tehtävää on hoitanut Keskustan entinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maria Kaisa Aula. Saksalainen Spiegel-lehti kertoi viime viikonloppuna, että Ranska, Saksa ja Britannia valmistelevat EU:n tämän viikon huippukokousta varten yhteisen puolustusaloitteen. Nordic Capital haluaa Hackmanin Nordic Capitalin toimitusjohtaja Robert Andreen (vas.) ja Hackmanin hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson vaihtamassa ajatuksia lehdistötilaisuudessa Helsingissä maanantaina. Ostaja haluaa tukea Hackmanin kasvua Nordic Capitalin Suomen johtajan Felix Björklundin mukaan sijoitusyhtiö jatkaa Hackmanin yrityskauppavetoista laajentumista. – 1950-luvun alussa Hackman ryhtyy valmistamaan myös teräskattiloita. – 1790 Hackman perustaa oman kauppayhtiönsä, joka kauppaa muun muassa silliä, suolaa, sokeria ja viinejä. Sopimus kattaa vuodet 2004–2007. Nordic Capitalin tavoitteena on Andreenin mukaan kehittää Hackmania edelleen. VR:n raivauskalusto nosti veturin kiskoille maanantai-iltana noin kello 21. Kemianliitto: Marko Ruonala Antti Autio LUXEMBURG (STT) Maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.) suosittaa Suomen hallitukselle ja tuottajajärjestöille, että neuvottelutulos Etelä-Suomen maataloustukien jatkamisesta hyväksytään. ELDR perustettiin 1993. Kemianliiton noin 35 000 jäsenestä Hackman-konsernissa työskentelee noin 550 henkilöä. Esikuntaa ovat ehdottaneet Ranska, Saksa, Belgia ja Luxemburg. Liitto muistuttaa, että Hackman on toiminut suhteellisen vakaasti ja että yhtiöllä on ollut viime vuosina selkeä strategia. Ratkaisu antaa Suomelle mahdollisuuden neuvotella tuen jatkosta vuoden 2007 jälkeenkin. Varma-Sampo omisti Hackmanista 3,4 prosenttia, Odin Finland 3,2 prosenttia ja Pohjola 3,1 prosenttia. – Sen kanssa voidaan elää ja uudistaa suomalaista maataloutta, Korkeaoja sanoi Luxemburgissa. – Tutkimme osakekaupat viime viikon alkuun asti itse. – Ostotarjous tehdään 4–6 viikon kuluessa, kertoi Nordic Capitalin toimitusjohtaja Robert Andreen maanantaina Helsingissä. Hackmanin hallitus suositti yksimielisesti yhtiön omistajille tarjouksen hyväksymistä. Suurin omistaja oli syyskuun lopussa Odin Norden, jolla oli 5,9 prosenttia osakkeista. Hackmanilla on vajaat 2 500 osakkeenomistajaa. Nordic Capital tarjoaa Hackmanin osakkeista 33 euroa kappaleelta. – LÄHTEVÄN JUNAN veturi putosi kiskoilta Kilpilahden ratapihalla maanantai-iltapäivänä hieman ennen kello neljää. Järjestön puheenjohtajana toimii saksalainen Werner Hoyer. Butadieenivaunut matkaavat tiistaina Ouluun päivän aikataulustaan myöhässä.. Hackmanin osakekurssi liikkui loppukevääseen asti alle 20 eurossa, mutta on sen jälkeen noussut voimakkaasti. Tuomioja esitti arvionsa sen jälkeen, kun hänellä oli ollut kahdenvälinen tapaaminen Britannian ulkoministerin Jack Strawn kanssa. Kauppa vaarantaa henkilöstön aseman Odin Norden Varma-Sampo Odin Finland Sij.rahasto Pohjola Finland Value Hörhammer, Jan Mikael Hohenthal, Susanne Ilmarinen Ekström, Robin Franzén, Helene Peter Fazerin kuolinpesä Hackman, Robin Valentini, Ebba Marianne Fim Forte sijoitusrahasto Fim Fenno Mutual sij.rahasto Diehl, Christina Hackman, Henry Köhler, Johan Fredrik Heikkinen, Marianne Gripenberg, Johan Köhler, Hans Fredrik Muut Yhteensä 5,89 3,41 3,20 3,12 2,55 2,18 2,17 2,16 2,13 2,11 2,09 2,05 1,78 1,77 1,72 1,69 1,56 1,53 1,50 1,36 283 247 263 850 153 700 150 000 122 500 104 816 104 400 103 650 102 208 101 387 100 590 98 420 85 500 85 200 82 540 81 047 75 200 73 500 72 169 65 410 2 598 392 4 807 726 Suurimmat osakkeenomistajat 30.9.2003 osakemäärä % omistaja Nordic Capitalin tarjous ja ehdot: 33 euroa/osake käteisenä, tai 28,50 euroa/osake käteisenä ja lisäksi yksi osake (nimellisarvo 3,50 euroa) uudesta yhtiörakenteesta Mikäli kaikki nykyiset osakkeenomistajat valitsisivat mukaan jäämisen, heille tulisi yhteensä 24 %:n vähemmistöosuus yhtiöstä osakkeenomistajat, jotka omistavat yhteensä vähintään 90% osakkeista, hyväksyvät tarjouksen kilpailuviranomaisten hyväksyntä ei ilmene merkittäviä kielteisiä liiketoimintaan vaikuttavia muutoksia (Material Adverse Change, ”1MAC”). Filosofian tohtori Rehn on tällä haavaa kauppaja teollisuusministeriön neuvotteleva virkamies. Korkeaojan mukaan ratkaisu ei täytä kaikkia Suomen alun perin asettamia tavoitteita, mutta hän oli silti varsin tyytyväinen. – 2003 Designor Oy Ab:n nimi muuttuu Iittala oy ab:ksi. Suurkeittiöitä valmistava Hackman Metos syntyy fuusion myötä. Yli kahden prosentin omistus oli myös Ilmarisella, Robin Ekströmillä, Helena Franzenilla, Peter Fazerin kuolinpesällä, Robin Hackmanilla ja Ebba Marianne Valentinilla. Jatkosodan aikana valtaosa Sorsakosken tehtaan tuotannosta on tarvikkeita Suomen puolustusvoimille. Hackmanin osakkeenomistajista tarjouksen ovat sitoutuneet hyväksymään runsasta 30 prosenttia osakekannasta edustavat omistajat, kertoi hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson. – 1980-luvulla Hackman ostaa muun muassa useita elintarviketeollisuuden laitteistoja valmistavia yhtiöitä sekä pohjoismaisia keittiötarvikeyhtiöitä. Rehnistä ELDR:n varapuheenjohtaja. Mikäli kaikki Hackmanin nykyiset osakkaat päättäisivät säilyttää osuuden myös uudesta hallintayhtiöstä heidän omistuksensa voisi nousta enimmillään 24 prosenttiin. Alustavien arvioiden mukaan neuvottelutulos johtaa ainakin siihen, että tukien kohdentuminen eri viljelijöille muuttuu. EU:n yleinen tuki huomioon 2005 Ratkaisun mukaan tulotukea voi jakaa suomalaisille ensi vuonna 129 miljoonaa euroa ja 2005 sata miljoonaa euroa. – 2002 Hackman etuoikeutetut K-osakkeet muutetaan A-osakkeiksi. Ykkösmaidolle EU:n poikkeuslupa HELSINKI (STT) Keskusta esittää tohtori Olli Rehnin valitsemista Euroopan liberaalipuolueiden kattojärjestön varapuheenjohtajaksi. Alimmillaan kurssi viimeksi kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana kävi 16,55 eurossa. Yhtiöllä on toimistot Tukholmassa, Helsingissä ja Kööpenhaminassa ja se on keskittynyt pohjoismaiden markkinoihin.Tähän mennessä se on tehnyt sijoituksia 51 yhtiöön yhteensä 1,1 miljardia euroa. Suomen ja Britannian käsitykset EU:n puolustuksesta ovat hyvin pitkälle yhtenevät, Tuomioja kertoi. Sijoitusyhtiö ei aio olla ikuinen omistaja Hackmanissa, vaikka tässä vaiheessa mitään myyntisuunnitelmia ei ole. Hänen mukaansa eteläsuomalaisten viljelijöiden tukitaso kasvaa verrattuna nykyiseen tilanteeseen. Kuva: Lehtikuva/Pekka Sakki HELSINKI (STT) SAK:lainen Kemianliitto on huolissaan monialayhtiö Hackmanin omistusjärjestelyiden vaikutuksesta henkilöstön asemaan. Jo aiemmin Puola ja eräät muut EU:n tulevat jäsenmaat ovat saaneet poikkeuslupia omille maidoilleen vuoteen 2009 saakka. Andreen ja Björklund vakuuttivat maanantaina tyytyväisyyttään Hackmanin toimivaan johtoon, joka myös tukee tarjousta. Junassa oli veturin lisäksi kaksi kaasuvaunua suojavaunuineen. Vaihtoehtoisesti Hackmanin osakas voi ottaa 28,50 euroa käteisenä ja yhden osakkeen uudesta yhtiöstä. – 1991 Hackman myy viimeisen sahansa Enso-Gutzeitille ja 190 vuotta jatkunut sahausliiketoiminta yhtiössä päättyy.– 1994 Hackmanin Aosakkeet listataan Helsingin pörssin päälistalle. Tuomiojan mukaan Britannia, Ranska ja Saksa selvittävät asiaa, mutta se ei välttämättä johda yhteiseen esitykseen. Prosenteissa tuki laskee kolmen prosentin vauhtia lukuunottamatta vuotta 2005, jolloin kansallista tukea leikataan reilusti. Valinta ratkeaa 12.–14. Korkeaoja vahvisti maanantai-iltana, että Suomi ja EU:n komissio pääsivät poliittiseen yhteisymmärrykseen 141-artiklan kansallisista tuista. Ykkösmaidon myyntilupa oli katkolla, sillä vuonna 1999 myönnetty poikkeuslupa on päättymässä ensi vuonna. Vuonna 2006 tuen määrä on 97 miljoonaa ja sitä seuraavana vuonna 94 miljoonaa. Britannia on luvannut pitää Suomen ajan tasalla siitä, miten kolmen suuren puolustusta koskevat mahdolliset ratkaisut etenevät, Tuomioja kertoi. Hänen mukaansa neuvottelut pidettiin tiukasti hallituksen piirissä ja tietojen käsittely oli tarkasti ohjeistettu. 20 suurimman omistajan joukossa oli lisäksi kaksi sijoitusrahastoa ja kuusi yksityishenkilöä. Suomi tekee vuoteen 2006 mennessä arviointiraportin. EU:n käytössä oleva luokitus sisältää kolme eri luokkaa rasvaprosentin mukaan. Sen pohjalta EU:n komissio tutkii, voiko tuen jatkamista jatkaa tämän jälkeen. Kaupankäyntimäärät kasvoivat myös selvästi. Kesäkuussa päätettyjen LFAtukien korotus merkitsee 48–50 miljoonan euron lisäystä nykyiseen noin 200 miljoonan euron tukitasoon. Ympäristötukien ja investointitukien parempi hyväksikäyttö Suomessa on osa sopimusta. Jos viljelijä on nyt tiukilla, pitää miettiä kuinka kovaa jaksaa polkea pysyäkseen paikoillaan, murehti Härmälä maanantai-iltana. ELDR edustaa yli 20 miljoonaa äänestäjää Euroopassa. Yhtiön rahastoissa on mukana myös runsaasti suomalaisia institutionaalisia sijoittajia. Tarjous ylittää viimeisten kahdentoista kuukauden kaupankäyntikurssin pörssissä 45 prosentilla ja viime torstain päätöskurssin 14 prosentilla. Suurimmat henkilöomistajat ovat Jan Mikael Hörhammer 2,6 prosentilla ja Susanne Hohental 2,2 prosentilla. Kuva: AFP Photo/Gerard Cerles Hackmanin virstanpylväitä LUXEMBURG (STT) Suuret jäsenvaltiot eivät välttämättä anna yhteistä ehdotusta Euroopan unionin puolustuksen rakentamisesta, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kertoi maanantai-iltana. – Turvatakuut toteutuvat niille, jotka tarvitsevat sitä Natossa, Tuomioja sanoi. Varsinkin sijoituspääomaa kaipaavalle Metokselle uuden omistajan voimavaroista on hänen mukaansa hyötyä. Siihen kuuluu 47 liberaalidemokraattista puoluetta EU:n jäsenmaista ja hakijamaista sekä puolueita Kaakkois-Euroopan maista. Suomen ykkösmaito vaatii EU:lta erityiskohtelun, sillä ykkösmaito ei sisälly EU:n maitoluokitukseen. Sen sijaan tuen tasossa komissio ainakin näytti antaneen periksi. Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa Heikki Karkkolainen HELSINKI (STT) Pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö Nordic Capital tekee Hackmanista 158,7 miljoonan euron ostotarjouksen. LFAtuen ottaminen mukaan laskelmiin komission vaatimuksesta sekoittaa kuitenkin kuvaa, ja kokouskäytävillä Luxemburgissa Maaja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n edustajat olivat pettyneitä neuvottelujen tulokseen. Liitto toteaa kannanotossaan, että kannattavien suomalaisyritysten siirtyminen ulkomaalaiseen omistukseen on johtamassa siihen, että Suomesta on tulossa tytäryhtiötalous, jonka tulevaisuuden riskit eivät ole tiedossa. Suurilta ei ehkä puolustusaloitetta Ulkoministeri Erkki Tuomioja: LUXEMBURG (STT) Suomi sai Euroopan unionilta poikkeusluvan myydä ykkösmaitoa vuoden 2009 huhtikuun loppuun saakka, EU:n maatalousministerit päättivät maanantaina kokouksessaan Luxemburgissa. Astioita ja aterimia valmistavat liiketoiminnot yhdistetään Hackman Designoriksi. Maatalouskomisaari Franz Fischlerin mukaan ratkaisu antaa Suomen viljelijöille hyvän pohjan sopeuttaa toimensa EU:n maatalouspolitiikkaan. EU:n tulevaisuuskonventin ehdotukseen sisältyvät turvatakuut ovat Tuomiojan mukaan erityisen herkkä asia Britannialle ja siksi pääsy yhteisymmärrykseen EU:ssa näyttää erittäin epätodennäköiseltä. – Pahin asia on tukien asteittainen väheneminen. Kemianliitto sanoo seuraavansa tarkasti, mihin järjestelyllä tähdätään ja onko uudella omistajalla pyrkimys kehittää yhtiötä siten, että työpaikat ja suomalainen osaaminen tulevat turvatuiksi
Concept Biotech. -0.13 1.56 +30.35 O SEB Internetfond -1.53 0.52 +100.72 O SEB Inv. 0.00 203.77 +2.61 L Sampo Kultapossu k. -0.14 18.90 +10.64 O Nordea Euro Korko k. Ne on aina ilmoitettava erikseen omilla nimillään. +0.24 546.47 +29.14 O Nordea Eur..fi k. Myynnissä 13.10.–31.10.2003 • Indeksilainat Medi Tuotto ja Medi Ekstra • Tuotto sidottu Dow Jones Stoxx Healthcare -osakeindeksin nousuun lainaehtojen mukaisesti • Laina-aika 4 vuotta • Minimimerkintä 1 000 euroa • Liikkeeseenlaskija Nordea Pankki Suomi Oyj Lisätietoja Nordean omaisuuspalvelukonttoreista, Nordea Asiakaspalvelusta, puh. Handelsb. +0.86 5.89 +16.57 O Handelsb. -0.10 59.80 +10.83 Y Nordea Optima.fi k. Velkasovinto-ohjelman ensimmäisen vuoden aikana maaliskuuhun mennessä Pankeissa ja perimistoimistoissa oli käsiteltävänä noin 2 500 sovintohakemusta. +0.24 160.90 +30.34 O Tapiola Rahamarkkina +0.01 11.08 +2.72 L HEX 13.10.2003 Tilanne eilen klo 18 Päälistan vaihto 424,8 milj. Rivakassa nousussa oli myös toiseksi eniten vaihdettu UPM-Kymmene, joka nousi 2,3 prosenttia 15,39 euroon. Tech k. k. Täydellinen luettelo rahastoista ja 15 minuuttia viivästetyt kurssitiedot verkkopalvelussamme: www.keskipohjanmaa.net/porssi PÖRSSI JA RAHA Osakkeet Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Hackman ponkaisi yli 12 prosentin nousuun Ruotsalaisen pääomasijoitusyhtiön Nordic Capitalin ostotarjous Hackmanista sinkautti yhtiön osakkeen reippaaseen nousuun Helsingin pörssissä. Osake maksoi 12,2 prosentin nousun jälkeen 32,55 euroa. 0.00 201.06 +2.40 L Nordea Maailma k. Harva tarttunut tarjoukseen Lama-ajan veloista voi päästä yhä sovintoon Jari-Pekka Laakso on toiminut talous-ja velkaneuvojana helmikuusta lähtien. Kokkolan talous-ja velkaneuvoja Jari-Pekka Laakson mukaan Kokkolan seudulla ehkä kolmisenkymmentä henkilöä on tänä vuonna tarttunut tarjoukseen ja ottanut yhteyttä ja varsinaisia hakemuksia on jätetty 15. Suurimpien laskijoiden listalle joutuivat maanantaina muun muassa Marimekko ja Nokian Renkaat, joiden molempien kurssit laskivat noin kaksi prosenttia. Määritelmien tiukentuminen on alkanut näkyä. +0.50 157.51 +15.59 Y Sampo Komp. Sovintoja saatiin aikaan vajaat 400. Kolmanneksi eniten vaihdettu Stora Enso nousi 1,7 prosenttia 11,07 euroon. -1.06 3.19 +10.12 O SEB Lux Eq. euroa Indeksi 6050.93 +1.74 % Vaihto päiväkaupan päättyessä klo 18 Kemianteollisuus Kemira +1.13 8.07 8.02 8.10 8.00 8.10 5.80 8.20 333,9 0.30 +0.38 +34.12 Orion-yhtymä A +0.62 16.35 16.30 16.40 16.25 16.49 13.27 21.60 3,0 0.93 -0.91 -20.92 Orion-yhtymä B -0.06 16.39 16.27 16.39 16.39 16.47 13.01 21.55 95,3 0.93 -1.20 -20.19 Uponor 0.00 21.30 21.18 21.30 21.16 21.40 16.80 21.75 27,3 1.50 +3.65 +17.87 Viestintä ja kustannus Alma Media 1 -2.69 26.76 26.80 27.70 26.75 26.76 17.00 27.50 0,2 0.25 +7.84 +41.03 Alma Media 2 +3.51 28.00 27.25 28.50 26.60 28.00 17.00 28.50 1,5 0.25 +3.68 +46.22 Ilkka-yhtymä 2 0.00 27.50 27.50 27.80 27.48 27.50 21.30 27.50 0,4 2.50 +2.80 +33.50 Janton 12.45 9.60 13.03 0,0 1.50 +1.80 +33.16 Keskisuomalainen A 50.50 38.10 53.00 0,0 4.10 +1.00 +44.29 SanomaWSOY A +2.08 12.76 12.26 13.19 12.75 13.00 9.00 13.20 0,4 0.40 -0.79 +25.00 SanomaWSOY B +0.25 12.18 12.10 12.44 12.05 12.49 7.75 12.80 2,5 0.40 -3.57 +29.81 Talentum +0.23 4.31 4.35 4.40 4.31 4.31 2.70 4.89 2,0 0.20 -12.07 +21.47 Muu teollisuus Amer-yhtymä -0.07 30.17 30.17 30.20 30.15 30.28 26.23 36.00 47,4 1.40 +3.75 +7.44 Exel -1.12 8.80 8.70 9.00 8.80 8.90 5.50 8.99 30,3 0.20 -1.00 +61.82 Hackman +12.24 32.55 32.55 32.64 32.00 33.00 17.10 29.00 114,3 0.60 +2.47 +61.11 Kyro +1.39 7.30 7.28 7.30 7.29 7.30 5.50 7.45 6,5 0.15 -2.70 +38.73 Leo Longlife A +1.06 6.68 6.61 6.68 6.61 6.68 4.51 6.70 2,1 0.30 +12.03 +47.87 Marimekko -2.21 6.65 6.66 6.70 6.65 6.80 4.33 6.98 4,7 0.85 +3.19 +94.29 Nokian Renkaat -1.93 55.90 55.70 57.34 55.01 58.45 32.98 57.00 23,0 1.11 +11.33 +101.77 Rapala VMC +4.17 5.00 4.90 5.14 5.00 5.00 3.71 5.25 7,5 0.05 +3.23 +23.08 Suominen Yhtymä +2.02 9.10 9.06 9.10 8.99 9.15 5.35 8.95 24,7 0.70 +26.52 +71.54 Tamfelt Etu +0.40 12.65 12.60 12.65 12.65 12.66 10.45 14.25 10,9 1.90 +5.44 -4.73 Tamfelt Kanta +1.94 12.64 12.70 0.00 12.63 12.64 11.00 14.47 0,5 1.86 +6.35 -8.15 Ruotsalaiset osakkeet Atlas Copco AB A 18.45 18.45 20.15 0,0 0.00 -8.03 Ericsson AB B +6.71 1.59 1.46 1.60 1.47 1.59 0.65 1.57 21,4 0.00 -0.67 Sandvik AB 22.45 0,0 0.00 Securitas AB 11.90 0,0 0.00 Skand. Ethical Eur. A -0.25 23.48 +4.25 P OP-Euro-obl. Eurom. Vapaaehtoisissakin velkasovinnoissa maksuohjelma sovitaan maksukyvyn mukaan ja nollamaksuohjelmiakin on hyväksytty. Lihavalmisteista määritellään, että lihaksi ei enää saa laskea koneellisesti erotettua lihaa, elimiä ja muita lihamääritelmän ulkopuolisia eläimen osia. +1.00 17.13 +80.70 O Nordea Amerikka k. +0.66 502.11 +21.14 O Sampo Korko k. Korko k. Japan +1.06 0.48 +8.88 O SEB Lux Eq. +0.64 507.69 +4.51 O Mandatum Neutral k. Kevennetty hakumenettely kestää elokuun 2004 loppuun saakka. +0.26 211.46 +46.04 O Mandatum BioTech+ k. Aggr. A +0.19 27.07 +11.61 Y OP-t. +1.00 107.78 +30.85 O Sampo Eur. 0.00 1.04 1.03 1.04 1.03 1.05 0.84 1.15 32,1 0.02 -2.80 -2.80 Rakennusteollisuus Lemminkäinen +0.69 16.10 16.00 16.20 15.90 16.20 13.40 16.89 2,6 1.50 +8.41 +11.82 Tulikivi A -1.67 20.55 20.60 20.90 20.55 20.90 17.49 21.50 0,6 1.05 +4.50 +17.75 Tietoliikenne ja elektroniikka Aspocomp +3.15 8.51 8.55 8.75 8.32 8.51 6.11 8.70 1,2 0.25 +3.12 +40.07 Comptel +1.63 1.87 1.86 1.87 1.81 1.87 0.69 2.05 72,7 0.00 +2.22 +162.86 Eimo -0.99 1.00 1.00 1.02 1.00 1.02 0.81 1.12 21,8 0.04 -0.98 +16.09 Elcoteq Network A +0.86 14.00 14.00 14.02 13.83 14.00 9.95 14.00 193,8 0.40 +10.42 +77.95 Elektrobit Group 0.00 0.48 0.47 0.48 0.47 0.49 0.28 0.49 368,4 0.00 +20.00 +77.78 Elisa A -1.25 7.90 7.89 7.99 7.90 8.00 4.83 9.38 210,9 0.00 -9.09 +76.60 Evox Rifa Group 0.00 0.11 0.10 0.11 0.10 0.12 0.04 0.11 758,0 0.00 +37.50 +120.00 F-Secure +1.92 1.06 1.05 1.06 1.04 1.06 0.65 1.05 273,2 0.00 +6.12 +131.11 Instrumentarium 0.00 36.00 36.00 36.20 36.00 40.00 32.20 38.40 42,3 4.70 +0.59 +41.18 Nokia +2.55 14.87 14.86 14.87 14.63 14.91 11.44 16.16 23742,3 0.28 +5.38 +5.22 Okmetic +0.31 3.20 3.12 3.20 3.10 3.25 1.45 3.24 5,2 0.00 +5.98 +67.89 PKC Group +1.19 17.00 16.94 17.00 16.94 17.00 6.75 16.80 5,6 0.45 +14.29 +158.46 PMJ automec +6.78 0.63 0.62 0.63 0.60 0.63 0.23 0.59 112,7 0.00 +40.48 +73.53 Perlos +2.91 5.30 5.29 5.30 5.14 5.30 3.17 6.60 167,5 0.22 +5.32 +9.57 SSH Comm. Se on mahdollista, jos työttömyys on kestänyt jo vuosia ja on pysyvää. – Ne pienituloiset toimeentulotuen saajat, jotka ovat saaneet viimeisten kahden vuoden aikana toimeentulotukea vähintään 12 kuukauden ajan, hakevat sovintoa sosiaalitoimiston kautta. Joidenkin lihavalmisteiden ja makkaroiden ilmoitettu lihapitoisuus on pienentynyt, kun koostumusja merkintävaatimuksia muutettiin. k. +0.45 0.90 +40.06 O SEB Lux Asia ex Japan +0.72 3.21 +25.95 O SEB Lux CS Baltic sc -0.96 1.54 +51.72 O SEB Lux Eq. +1.06 100.97 +38.42 O Mandatum MediLife k. Medical -0.74 2.29 -4.27 O SEB Lux f. BankenA 1.00 0,0 0.00 Skandia Förs.ab. Perinteisten velkajärjestelyhakemusten määrä käräjäoikeuksille on Laakson mukaan lisääntynyt. +0.12 209.60 +14.96 Y Sampo Globaali yhd. -1.80 1.42 +56.91 O SEB Lux Em. Kelan kautta hakevat puolestaan ne velalliset, jotka ovat saaneet pientä kansaneläkettä, työmarkkinatukea, peruspäivärahaa tai koulutuspäivärahaa. Luvuissa ei ole mukana Aktiv Hansa Oy:n ja Kontotjänst i Sverige Ab:n tietoja. g. yhd. +0.03 992.65 +7.74 Y Sampo Komp. Sovinnosta päättää pankki. En myöskään usko, että mitään rysäystä hakemuksissa enää tulee, mutta suosittelen kuitenkin kaikkia ottamaan yhteyttä, vaikkei olisikaan lamaajan velkoja Pankkien tarjoaman velkasovinnon mahdollisuus on voimassa ensi vuoden elokuun loppuun saakka. Tech. +0.75 14.97 +19.73 O Sampo Eur. B +0.20 5.00 4.99 5.00 4.98 5.00 4.35 5.49 2,2 0.50 +1.84 +2.67 Ramirent +2.15 13.79 13.55 13.79 13.70 13.79 12.59 15.30 1,5 0.50 -5.26 -2.17 Tietoenator -0.11 18.95 18.72 19.00 18.71 19.00 11.59 19.26 246,6 0.50 +3.10 +60.76 YIT-Yhtymä +0.37 24.70 24.68 24.80 24.65 24.85 14.25 24.61 67,8 0.90 +10.36 +70.78 Metalliteollisuus Componenta 0.00 2.95 2.95 3.00 2.95 2.95 1.45 3.25 0,2 0.10 +31.11 +47.50 Fiskars A +0.57 8.85 8.83 8.91 8.85 9.00 7.25 9.50 8,2 0.70 -2.22 +11.39 Fiskars K 9.00 7.47 9.89 0,0 0.68 -5.26 +15.38 KCI Konecranes +0.04 25.61 25.56 25.68 25.60 25.65 17.20 28.05 36,5 0.95 -3.36 +25.18 Kone B 0.00 44.10 44.05 44.50 44.01 44.68 26.80 45.00 199,7 1.50 +4.26 +78.61 Metso -0.11 9.30 9.25 9.31 9.25 9.41 7.58 11.27 175,4 0.60 +1.42 +17.55 Nordic Aluminium 7.10 5.80 7.30 0,0 0.60 +2.90 +1.43 Outokumpu +1.12 9.91 9.88 9.93 9.80 9.93 6.92 10.36 302,2 0.40 0.00 +6.52 Ponsse 1 +1.06 14.25 14.18 14.25 14.25 14.25 9.91 14.25 1,0 0.65 +17.50 +43.88 Rautaruukki K +0.19 5.35 5.30 5.38 5.22 5.38 3.05 5.34 133,1 0.00 +6.59 +52.57 Raute A +3.36 7.70 7.60 7.70 7.70 7.80 6.20 8.80 3,4 0.50 +3.47 -16.29 Rocla 6.99 5.50 7.25 0,0 0.15 -0.14 +1.45 Wärtsilä A +3.85 13.50 13.25 13.40 13.20 13.50 10.00 13.55 4,1 1.75 -0.76 +10.64 Wärtsilä B +1.29 13.31 13.30 13.39 13.23 13.47 9.20 13.15 73,2 1.75 +5.97 +22.80 Metsäteollisuus M-real A +3.25 7.95 7.95 7.99 7.94 7.95 6.20 8.69 3,1 0.60 -11.19 +28.33 M-real B +1.90 8.03 8.00 8.03 7.94 8.09 6.31 8.99 158,8 0.60 -6.19 +31.11 Stora Enso A -1.79 11.00 11.02 11.20 10.95 11.00 8.25 12.30 2,3 0.45 -0.09 +31.76 Stora Enso R +1.75 11.07 11.05 11.09 10.90 11.12 8.45 12.25 1689,0 0.45 -3.03 +22.38 Stromsdal B -1.72 2.85 2.85 3.00 2.85 2.85 2.42 3.70 0,2 0.10 +3.57 +36.79 UPM-Kymmene +2.26 15.39 15.38 15.41 15.15 15.40 11.56 16.99 1580,5 1.50 -2.65 +13.58 Monialateollisuus Aspo +1.47 10.35 10.35 10.44 10.20 10.35 8.70 11.00 4,3 0.98 +0.99 +28.30 Energia E.ON Finland 27.41 26.00 31.99 0,0 0.75 -2.11 -16.94 Fortum +1.05 7.67 7.64 7.67 7.53 7.69 5.77 7.86 1581,0 0.31 -0.13 +26.29 Elintarviketeollisuus Atria Yhtymä A +2.11 9.70 9.50 9.70 9.50 9.70 6.91 9.50 51,4 0.42 +13.10 +36.69 Chips A 16.80 14.50 16.80 0,0 0.66 +3.07 +20.00 Chips B +0.65 15.40 15.13 15.49 15.30 15.49 14.00 15.99 32,5 0.66 +4.08 +7.75 HK Ruokatalo A -0.76 6.55 6.50 6.55 6.25 6.70 5.16 6.60 2268,8 0.27 +10.00 +40.43 Huhtamäki +0.78 9.00 8.96 8.99 8.97 9.10 8.00 9.84 136,3 0.38 -2.40 -7.56 Lännen Tehtaat +1.56 9.75 9.67 9.75 9.60 9.75 8.20 9.90 2,4 0.30 +1.05 +1.59 Olvi A -0.80 12.40 12.45 12.50 12.40 12.50 10.00 12.50 3,4 1.25 +2.63 +25.63 Raisio vaihto-os. -0.97 1.84 +56.72 O SEB N.Am. Ensk. A 1.00 0,0 0.00 I-lista Benefon S +11.11 0.30 0.29 0.30 0.28 0.32 0.21 0.78 128,9 0.00 -3.57 -65.38 Efore A -0.33 6.13 6.15 6.23 6.05 6.20 0.94 6.58 20,9 0.00 +32.54 +623.53 Elecster A +1.59 6.40 6.20 6.50 6.30 6.40 4.80 6.30 4,4 0.25 +17.98 +26.00 Evia 0.00 1.50 1.46 1.68 1.50 1.50 0.83 1.84 1,0 0.00 +11.11 +15.38 Honkarakenne B +1.19 4.25 4.23 4.29 4.25 4.25 3.00 4.20 5,6 0.00 +7.69 +7.69 Ilkka-yhtymä 1 27.00 22.30 28.20 0,0 2.50 +3.81 +17.39 Incap -1.46 1.35 1.33 1.37 1.32 1.35 0.87 1.65 6,8 0.00 -2.14 -34.76 Kasola A 1.35 1.03 1.50 0,0 0.08 -3.57 -15.09 Kekkilä -0.75 6.65 6.65 6.90 6.65 6.80 5.60 7.00 0,5 0.25 0.00 +22.94 Kesla A 5.50 3.55 5.80 0,0 0.47 +10.22 +22.22 Kylpyläkasino A 3.10 2.40 3.10 0,0 0.00 +34.78 Larox B 10.00 6.00 10.00 0,0 0.20 +25.00 +1.01 Martela A 0.00 12.00 11.52 12.00 12.00 12.00 10.75 15.00 0,6 0.25 -4.00 -25.00 Menire +3.70 0.28 0.27 0.28 0.27 0.28 0.21 0.30 309,4 0.00 +12.50 +3.85 Neomarkka B +0.91 5.55 5.40 5.95 5.55 5.55 5.40 6.10 1,6 0.08 -9.84 0.00 P-Karjalan Kp A 82.00 70.00 82.00 0,0 5.00 +9.33 +2.50 Panostaja A 0.76 0.50 0.81 0,0 0.08 +31.03 +26.67 Panostaja B 0.74 0.50 0.80 0,0 0.08 +15.62 +27.59 Plandent A 10.54 8.00 13.00 0,0 0.17 -5.89 +17.11 Raisio K 0.00 1.14 1.08 1.14 1.14 1.14 1.04 1.40 1,0 0.02 -3.39 -21.38 Ruukki Group 0.04 0.02 0.03 0,0 0.00 0.00 +50.00 Ruukki Group 0.00 0.03 0.03 0.04 0.03 0.04 3662,0 0.00 S Sääst. Nordic Capital tarjoaa Hackmanin osakkeista 33 euroa kappaleelta eli yhteensä vajaat 159 miljoonaa euroa. Saunalahti kallistui reilut seitsemän prosenttia ja Satama vajaat kuusi prosenttia. +0.81 76.93 +34.47 O Mandatum G. Vuoden alusta Suomessa astui voimaan EU-direktiivin mukainen tiukennettu lihan määritelmä, jonka mukaan lihaksi ei enää lasketa elimiä ja luulihaa. -0.21 15.13 +14.55 O Nordea Medica Life Sc. Muut suorittavat sovitun velkamäärän maksuohjelman aikana. Nyt rasvaa saa laskea lihaksi vain säädettyihin enimmäismääriin asti. -0.87 77.22 +18.32 O SEB Optionsr. +0.49 603.48 +13.49 Y Sampo Obl. 0.00 115.30 +2.44 L Nordea Euro Midi Korko k. Berg Optimal A +0.08 295.57 +16.58 Y A. Bolagsf. -0.02 22.31 +2.25 H Mandatum Suomi k. Kokkolalaisten lisäksi hän palvelee himankalaisia, lohtajalaisia ja kälviäläisiä. -0.32 227.66 +3.41 P Sampo Suomi Osake k. Velkasovinto-ohjelman tarkoituksena on, että velkojat sopivat vanhojen velkasuhteiden takaisinmaksuehdot velallisten kanssa niin, että ne vastaisivat sisällöltään käräjäoikeuden vahvistamaa velkajärjestelyä. – Jos se on mukana velkojana, se sulkee pois mahdollisuuden saada vapaaehtoinen sovintoratkaisu nollaohjelmalla, mutta sitten voidaan hakea ratkaisu käräjäoikeudesta. G. -0.33 1.53 +18.14 O SEB Lux Eq. 1 -0.28 2.13 +13.59 O SEB Lux Eq. Määrä ylitti selvästi samana aikana tuomioistuimille jätettyjen velkajärjestelyhakemusten määrän. +0.06 117.46 +3.53 K Nordea Euro Obl. Automaatiolaitteita valmistava PMJ Automec nousi vajaat seitsemän prosenttia. – Siihen voi olla syynä se, ettei vieläkään tiedetä, että työtönkin voi päästä velkajärjestelyyn. Med. -0.55 19.93 +24.16 O SEB Likviditetsfond +1.56 10.30 L SEB Lux Eastern Eur. Puuhamaa 36.00 30.52 38.99 0,0 2.00 -7.67 +5.88 Turkistuottajat C 7.35 5.00 7.37 0,0 0.65 +5.00 -8.13 Turun Arvok. Osake k. Suomalaispankkien lisäksi velkasovinto-ohjelman ovat sitoutuneet tunnetuimmat perintätoimistot. Suurimpien nousijoiden listalle pääsivät maanantaina myös tietotekniikkayhtiöt Saunalahti ja Satama Interactive. Kontotjänst i Sverige Ab on toinen ulkomainen perintätoimisto. kielet, sydämet, päänlihat, luulihat, kamarat, silavat ja muut rasvakudokset. +0.16 257.34 +4.41 P Nordea Optima Plus k. (STT) Muutos-% 1 pv Viimeinen maksettu hinta Tarjoukset osto myynti Päivän alin ylin Vuoden alin ylin Osinko Vaihto tuhatta kpl Muutos-% 1 kk 12 kk Euribor-korot Raaka-aineet Eniten nousseet, % Eniten vaihdetut, miljoonaa euroa Viitekorot, % Ulkomaiset pörssit Eniten laskeneet, % Euromaat Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Belgia, Espanja, Hollanti, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa, Suomi 1 euro = 5,94573 FIM Arvo Muutos-% 1 kk Arvo % Muutos %-yks Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv A. -0.91 39.13 +38.70 O Nordea Itä-Eur..fi k. Laakso muistuttaa, että velat eivät vanhene koskaan, ellei niistä tehdä jonkinlaista joko vapaaehtoista sopimusta velkojien kanssa tai sitten haeta velkajärjestelyä. k. Laakso otti vastaan nykyisen toimensa helmikuussa. +0.35 4.93 +38.07 O Nordea Biotekniikka k. Pankit ovat lähettäneet viimeisen vuoden aikana noin 63 000 kirjettä niille asiakkailleen, joille velkasovinnosta olisi hyötyä ja vain 11 000 on vastannut. A +0.69 105.51 +25.27 O OP-Euro-obl. +2.77 751.90 +23.49 O Nordea Korko Plus k. EU:n direktiivi laskee lihapitoisuuksia Elimet ja luuliha ei ole lihaa Jouko Pensaari KOKKOLA (KP) Vain joka kuudes vuosina 199094 velkaantuneista, joille pankit ovat tiedottaneet velkasovintomahdollisuudesta, on vastannut tarjoukseen. SKOP A 0.00 0.02 0.01 0.02 0.02 0.02 0.01 0.03 120,0 0.00 +100.00 0.00 Ålandsbanken A 0.00 18.70 18.70 19.30 18.70 18.70 15.50 19.50 0,3 1.00 -1.58 +8.41 Ålandsbanken B 18.30 14.20 18.30 0,0 1.00 +0.55 +13.66 Vakuutus Pohjola-yhtymä -0.23 17.55 17.55 17.60 17.53 17.69 12.00 17.60 40,3 2.00 +4.08 +50.34 Sijoitus Citycon +2.82 1.46 1.45 1.47 1.42 1.46 1.01 1.42 55,3 0.09 +9.23 +40.59 Interavanti 2.54 2.15 2.75 0,0 0.05 -7.64 +23.90 Julius Tallberg B 5.80 4.95 5.80 0,0 0.26 +5.45 +10.48 Norvestia 0.00 14.60 14.60 15.25 14.60 14.75 12.50 16.00 1,6 1.40 -2.99 +14.06 Polar Kiinteistöt 0.00 0.75 0.75 0.76 0.75 0.76 0.50 0.82 1073,2 0.00 +2.74 +74.42 Sponda +1.48 5.48 5.41 5.48 5.41 5.48 4.49 5.74 168,7 0.90 -0.18 +2.86 Technopolis +1.47 3.45 3.45 3.54 3.40 3.54 2.67 3.40 28,6 0.25 +5.59 +24.09 Kuljetus ja liikenne Birka Line A 15.00 14.70 17.00 0,0 0.90 0.00 0.00 Birka Line B -2.35 14.55 14.50 14.90 14.55 14.70 14.01 16.00 0,7 0.90 -0.67 +6.43 Finnair +0.21 4.70 4.70 4.73 4.65 4.72 3.22 4.95 202,3 0.15 +1.96 +14.67 Finnlines +0.93 27.25 26.80 27.25 27.00 27.25 17.40 27.90 8,7 1.50 +8.87 +25.87 Viking Line +0.93 21.70 21.50 21.70 21.70 22.71 17.53 24.00 1,6 1.35 +8.04 +0.94 Kauppa Beltton-Yhtiöt -0.65 7.70 7.68 7.99 7.70 7.85 6.00 9.20 11,1 0.34 +3.20 +44.86 Kesko A -0.59 16.90 16.90 17.00 16.90 17.00 16.00 18.55 3,3 1.00 +1.19 +4.94 Kesko B +0.24 12.59 12.56 12.59 12.47 12.60 9.36 12.60 97,2 1.00 +4.67 +21.82 Stockmann A -0.65 16.69 16.50 16.88 16.50 16.90 12.80 16.90 6,8 0.90 +5.00 +40.00 Stockmann B +1.50 16.90 16.80 16.90 16.65 16.90 12.95 16.80 12,8 0.90 +5.38 +36.48 Tamro -0.22 4.50 4.41 4.50 4.50 4.50 3.77 4.57 2,0 0.13 +0.89 +23.56 Muut palvelut Aldata Solution +0.52 1.95 1.94 1.96 1.91 1.95 0.88 2.10 151,8 0.00 +3.74 +280.39 Jaakko Pöyry 18.20 13.75 19.00 0,0 0.60 -2.93 +51.67 Lassila&Tikanoja +2.51 21.20 21.14 21.49 20.90 21.25 15.10 21.00 3,4 0.75 +0.88 +56.67 Novo Group +0.54 3.70 3.68 3.70 3.70 3.77 2.10 3.68 181,4 0.12 +7.60 +53.33 OM HEX AB (Publ) 9.00 0,0 0.00 +2.16 Rak. Eur. 0200 3000 (pvm/mpm) ma–pe klo 8–21 tai Internetistä www.nordea.fi. Kiint. -0.01 1019.86 +1.99 Y Nordea Korko.fi k. f. -0.12 1187.67 +3.79 K Sampo Komp. Näillä velkojilla on perittävänään huomattava osuus, noin 40 prosenttia, lama-ajan pankkiveloista Tuottoa tai rahat takaisin Nordean indeksilaina tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa osakemarkkinoille ilman riskiä pääoman menettämisestä. Hänen toimialueeseen kuuluvat kaupungin lisäksi Himanka, Lohtaja ja Kälviä. Osake +0.56 1.81 +33.33 O Mandatum Baltic k. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 Talous 7 Pankit ja rahoitus CapMan B +2.65 1.55 1.54 1.55 1.53 1.57 1.33 1.70 44,3 0.10 +1.34 +16.15 Nordea AB FDR +0.59 5.11 5.08 5.11 5.07 5.11 3.60 5.11 690,5 0.23 +9.96 +40.72 OKO A +0.25 16.30 16.22 16.30 16.20 16.35 12.94 16.30 35,3 0.75 +6.27 +29.05 Sampo A +1.28 7.10 7.08 7.11 7.07 7.13 5.05 7.58 658,8 0.35 -1.96 +8.68 Yritysp. k. -0.13 340.09 +17.00 O Nordea IT k. Aiemmin lihaksi sai laskea mm. Nokian kurssi nousi Motorola-uutisten vanavedessä 2,6 prosenttia 14,87 euroon. Maksuohjelman pituus on pääsääntöisesti sama kuin oikeuksien vahvistamissa velkajärjestelyissä eli 5 vuotta. Eurokorko A +0.01 1989.55 +2.63 L Handelsb. konev. B +0.16 25.46 +11.62 Y SEB Europa Småb. – Velkasovintomenettely ei ole ollut mikään mullistava ratkaisu, sillä muutoinkin on tehty ja tehdään vapaaehtoisia sovintoja velkajärjestelylain mukaan. 25 k. Security +1.01 2.00 1.97 2.00 1.98 2.00 0.61 2.17 19,3 0.00 +46.67 +224.59 Scanfil +0.91 4.42 4.42 4.45 4.40 4.48 2.50 4.41 38,4 0.09 +12.31 +35.19 Stonesoft +1.61 0.63 0.63 0.64 0.62 0.64 0.35 0.70 39,9 0.00 +12.73 +93.75 Sysopen 0.00 3.50 3.45 3.50 3.50 3.55 2.84 3.73 7,0 0.38 +1.45 +27.27 TJ Group 0.00 0.26 0.25 0.26 0.25 0.26 0.12 0.27 44,7 0.00 +8.33 +116.67 Tecnomen 0.00 0.87 0.86 0.87 0.87 0.88 0.40 0.89 41,6 0.00 +4.82 +61.11 Tekla +8.61 1.64 1.64 1.72 1.60 1.64 0.98 1.69 12,4 0.00 +7.86 -22.56 Teleste +2.67 4.62 4.59 4.65 4.50 4.68 2.40 4.80 688,9 0.08 +2.27 +87.50 TeliaSonera AB +0.78 3.86 3.85 3.87 3.80 3.86 2.57 3.92 1136,6 0.04 0.00 Vacon +1.65 10.47 10.30 10.49 10.20 10.50 6.70 10.60 8,1 0.17 +3.83 +83.93 Vaisala A +0.48 21.10 21.10 21.40 21.10 21.40 16.77 22.90 3,0 0.55 -5.83 +11.64 Yomi -2.50 3.51 3.51 3.60 3.50 3.55 2.05 3.80 0,6 0.04 +1.41 +32.84 Hex-yleisindeksi pistettä 5200 5400 5600 5800 6000 6200 6400 elo syys loka 6050.93 +1.7% 3 kk 12 kk Euribor 3 kk, 12 kk % 2.00 2.10 2.20 2.30 2.40 elo syys loka Euron arvo dollareina 1.08 1.10 1.12 1.14 1.16 1.18 1.20 elo syys loka 1.1685 ?1.1% Euron arvo Ruotsin kruunuina 8.80 8.90 9.00 9.10 9.20 9.30 elo syys loka 8.9847 ?0.1% Australia, dollari 1.69270 Hongkong, dollari 9.01350 Intia, rupia 52.97600 Islanti, kruunu 88.75000 Iso-Britannia, punta 0.70170 Japani, jeni 127.21000 Kanada, dollari 1.54210 Kuwait, dinaari 0.34330 Kypros, punta 0.58320 Latvia, lati 0.64670 Liettua, liti 3.45160 Malta, liira 0.42590 Marokko, dirham 10.89600 Norja, kruunu 8.24100 Puola, zloty 4.51730 Ruotsi, kruunu 8.98470 Saudi-Arabia, rial 4.37970 Singapore, dollari 2.01230 Slovakia, koruna 41.26000 Sveitsi, frangi 1.54910 Tanska, kruunu 7.42950 Thaimaa, baht 45.87000 Tsekki, koruna 32.06300 Tunisia, dinaari 1.47360 USA, dollari 1.16850 Unkari, forintti 257.02000 Venäjä, rupla 35.29000 Viro, kruunu 15.64660 1kk 3kk 6kk 12kk 2.103 2.136 2.161 2.283 +0.001 +0.001 +0.003 +0.005 Raakaöljy, USD/barreli 31.78 +8.63 Kulta, USD/unssi 371.20 -0.45 Hopea, USD/unssi 4.87 -5.60 Kupari, c/naula 87.15 +6.83 Kahvi, USD/tonni 695.00 -11.56 Hackman +12,2 Benefon S +11,1 Tekla +8,6 Saunalahti Group +7,1 PMJ automec +6,8 Ericsson AB B +6,7 Vaahto Group A -3,8 Alma Media 1 -2,7 Yomi -2,5 Birka Line B -2,3 Marimekko -2,2 Nokian Renkaat -1,9 Nokia 351,6 UPM-Kymmene 24,2 Stora Enso R 18,6 HK Ruokatalo A 14,0 Fortum 12,0 Kone B 8,8 Sampo A 4,7 Tietoenator 4,7 TeliaSonera AB 4,4 Hackman 3,7 Nordea AB FDR 3,5 Teleste 3,2 Peruskorko 2,50 OP-prime 2,50 Sampo-prime 2,50 Nordea-prime 2,50 Aktia-prime 2,25 POP-prime 2,60 SP-prime 2,50 Ålandsbanken 2,30 Handelsbanken 2,25 EKP:n repo 2,00 EKP:n anto 3,00 EKP:n otto 1,00 New York, Dow Jones IA 9762.53 +0.91 New York, Nasdaq 1932.19 +0.88 Tokio, Nikkei 225 10786.04 +2.42 Hong Kong, HS 11961.90 +0.22 Lontoo, FTSE 100 4358.10 +1.09 Frankfurt, DAX 3542.65 +2.06 Pariisi, CAC 40 3360.34 +1.64 Tukholma, SAX 183.11 +1.34 Rahastot Muutos-% 1 pv Arvo Tuotto-% 12 kk Tyyppi 100 eniten omistettua rahastoa Rahaston tyyppi: O=Osakerahasto, Y=Yhdistelmärahasto, L=Lyhyen koron rahasto, K=Keskipitkän koron rahasto, P=Pitkän koron rahasto, V=Vipurahasto, H=Hedge-rahasto, I=Indeksirahasto Lähde: HEX ja S&P’s ComStock, pörssikatsaus STT:ltä ja viitekorot pankeilta. -0.17 68.66 -8.79 V SEB Östersjöfond/WWF -0.09 1.10 +29.99 O Sampo Aasia Osake k. k. B -0.27 22.09 +4.27 P OP-Focus A +0.31 114.88 +46.83 O OP-Itä-Eur. 50 k. Aktiv Hansa, joka hoitaa Arsenalin/säästöpankkien velat ostaneen C&A Finlandin perintää, ei hyväksy nollaohjelmia. A 0.44 0.33 0.47 0,0 0.00 -6.38 -8.33 Vaahto Group A -3.83 2.51 2.65 2.88 2.51 2.62 2.45 3.00 0,7 0.00 -13.00 -23.68 Vaahto Group K 3.00 2.41 3.00 0,0 0.00 0.00 -11.76 Yleiselektroniikka E 3.20 2.91 3.30 0,0 0.25 0.00 -5.88 NM-ja Pre-lista Amanda Capital 0.00 0.16 0.16 0.17 0.16 0.16 0.14 0.17 4,0 0.00 0.00 +33.33 Basware -1.68 4.67 4.66 4.75 4.67 4.80 3.96 4.85 2,0 0.05 -2.06 +1.06 Biohit B -1.38 2.15 2.03 2.15 2.10 2.15 1.23 2.18 5,4 0.00 +35.40 +24.57 Biotie Therapies +1.85 0.55 0.54 0.55 0.54 0.55 0.41 0.99 77,0 0.00 +3.85 Done Solutions 0.00 0.14 0.13 0.15 0.14 0.14 0.10 0.19 98,2 0.00 0.00 +75.00 Endero +5.07 1.45 1.40 1.50 1.40 1.45 1.00 2.00 7,8 0.00 -10.97 -8.00 Etteplan 0.00 4.90 4.86 4.95 4.90 4.90 2.99 4.98 2,0 0.25 0.00 +11.36 Proha 0.00 0.70 0.69 0.71 0.65 0.72 0.44 0.78 118,4 0.00 +22.81 +89.19 QPR Software +5.88 0.36 0.34 0.36 0.34 0.36 0.20 0.49 26,9 0.00 0.00 -60.00 Satama Interactive +5.75 0.92 0.90 0.92 0.87 0.95 0.42 0.87 53,6 0.00 +20.83 +67.31 Saunalahti Group +7.14 0.90 0.89 0.90 0.85 0.90 0.25 0.87 281,9 0.00 +18.31 +320.00 Sentera +4.00 1.30 1.29 1.30 1.29 1.31 0.95 1.30 2,4 0.00 +15.74 +16.82 Solteq +2.19 1.40 1.37 1.40 1.34 1.40 0.61 1.38 4,3 0.00 +10.48 +163.46 Tieto-X +1.05 1.93 1.92 1.95 1.93 1.95 1.48 2.08 10,0 0.12 +4.95 +2.69 eQ Online +1.75 1.74 1.73 1.75 1.71 1.74 1.36 1.73 17,4 0.00 +7.55 +64.42 Rahasto-osuudet HEX25-indeksiosuus -0.07 14.30 14.30 14.48 14.30 14.38 10.96 14.74 5,0 +0.77 +30.21 Päivän aikana pörssikursseja voi seurata kätevästi wap-palvelustamme: wap.keskipohjanmaa.net HELSINKI (STT) Tiukentunut lihan määritelmä on laskenut lihatuotteiden lihapitoisuuksia, ilmoitti elintarvikevirasto maanantaina. A +0.71 128.75 +48.38 O OP-Medical A +0.53 68.24 -1.68 O OP-Metsä A +0.49 41.43 +21.59 O OP-Pirkka A +0.32 46.53 +22.93 Y OP-Spektri A +0.56 66.05 +13.10 Y OP-Teknologia A +1.18 24.95 +40.99 O OP-t. +0.25 936.44 +10.43 Y Sampo Komp. Sitä haetaan joko sosiaalitoimistosta tai Kelasta, ei velkaneuvojalta, joka toki ohjaa "oikealle luukulle". Wireless 0.00 0.15 +62.77 O SEB Lux G. Markets f. +0.17 5.36 +4.81 P Nordea Euroland k. Velallisista neljäsosa teki sopimuksen kertasuorituksesta, jolloin velallinen vapautui välittömästi loppuvelan suorittamisesta. -0.56 1.43 +8.77 O SEB Lux Eq. Europaf. +0.05 229.32 +8.81 Y Nordea Pro Euro Korko k. -1.05 1321.81 +55.66 O Nordea Japani k. k. -0.50 79.40 +1.32 O Nordea Nordia k. Osake k. North Am. +0.31 13.44 +29.19 O Mandatum Eur. +3.65 14.17 +17.97 O Nordea Kaukoitä.fi k. 0.00 0.18 0.18 0.20 0.18 0.18 0.13 0.20 1,7 0.00 -10.00 0.00 Suomen Helasto 0.66 0.49 0.66 0,0 0.05 +13.79 +20.00 Suomen Spar A 36.00 34.00 38.50 0,0 1.60 +5.88 -5.26 Suomen Spar K 37.00 34.00 40.00 0,0 1.60 +5.71 Tervak. N o rd ea P an kk i S uo m i O yj Fakta. +1.59 15.71 +12.44 O Nordea Avanti k. Yleistä kurssikehitystä kuvaava Hex-indeksi nousi pörssiviikon alkajaisiksi 1,7 prosenttia 6 050,93 pisteeseen. -0.01 22.35 +2.11 H Mandatum Omega k. +0.19 6.34 +39.74 O Nordea Nordic SC k. B +0.78 20.63 +19.08 O Aktia Likvida 0.00 21.39 +2.25 L Aktia Medica B +0.74 64.11 +5.33 O Aktia Secura B +0.46 39.71 +19.28 Y FIM Forte +0.86 95.85 +39.91 Y FIM Russia -0.23 35.34 +91.67 O Handelsb. Kevennetty velkasovinto maksukyvyttömille Jos on ollut pitkään maksukyvytön, voi hakea kevennettyä velkasovintoa. – Osassa hakemuksista on päästy sovintoon ja osassa, joissa sovintoa ei ole tullut, on jatkettu virallista velkajärjestelyä. +0.22 696.89 +32.69 O Nordea Foresta k. Mikäli se hyväksyy hakemuksen, vanhat velat ja niiden perintä lakkaa. +0.21 169.41 +61.64 O Nordea Obl..fi k. -0.09 181.31 +19.66 O Nordea Fennia k. C/R -0.56 0.53 +8.18 O SEB Lux f. 0.00 8.79 +2.70 L ODIN Finland +1.33 217.82 +31.93 O ODIN Norden +1.13 62.42 +46.67 O ODIN Norge +1.75 85.67 +35.35 O ODIN Offshore +1.47 6.91 +27.29 O ODIN Sverige +0.62 72.72 +56.70 O OP-Delta A +0.18 87.24 +38.27 O OP-Euro A 0.00 19.30 +2.44 L OP-Euro B 0.00 18.53 +2.47 L OP-Euro Osake A +0.95 12.80 +22.87 O OP-Euro k. Berg Optimal B +0.08 399.87 +16.59 Y Aktia Capital B +0.39 79.66 +31.90 O Aktia Euro B +0.97 15.66 +20.70 O Aktia G. 1.00 0,0 0.00 Sv. Suurin osa hakemuksista on velallisten itsensä laatimia. Painorajoitettu portfolioindeksi nousi samaan aikaan 1,1 prosenttia
Mutta ei uutta pääministeriäkään valittaisi koskaan, jos valinnan pitäisi aina tapahtua vanhan kokemuksen perusteella. Nykyistä yhteiskunnallis-poliittista tilaa kuvaa se, että toiseksi tärkeimmäksi kansallisen ylpeyden aiheeksi nousivat ”me – ihmiset” ja vasta sitten nykyinen presidentti. Mistä Venäjän demokratian alennustila sitten johtuu. Ja onhan noita vallan vaihtumisen sotaisia merkkejä lähempänäkin, ajallisestikin. Vanhemmille poliittisille tarkkailijoille tilanne on kummallisen tuttu. Pääministerinäkin voi pärjätä sellainen, joka ei ole koskaan ennen siinä virassa toiminut. Ne kasvavat entisestään kuntaliitoksen jälkeen. Ilmiötä voi selittää neuvostoajan perintönä tai nostalgiana, mutta kaipuun takana on venäläisten halu turvautua vahvaan valtioon kriisiaikana. Karhua ei kylläkään kannata nylkeä ennenkuin se on kaadettu. Keneen nähden olemme vapaita, veljiä ja tasa-arvoisia. Ennemmin kannatamme kansanvaltaista järjestelmää moninaisine säännöksineen. Tarjoavatko vaalit sitten uusia dejavu-kokemuksia tai palautumia neuvostoaikaan jää nähtäväksi. S uomalaiset tukevat vahvasti eduskunnan puhemies Paavo Lipposta EU:n johtotehtäviin, sellaisiinkin joiden perustamista itse vastustavat. Siinä toinen vie, eikä toinen edes vikise. Ensi joulukuun parlamenttivaalit eivät kuitenkaan nostata mitään erityistä vaalikuumetta. Kuva: Arkisto/Lehtikuva/Markku Ulander ANITA SALMI Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 8. Näin ajateltuna joulukuun vaalit, vaikka ne ovatkin yllätyksettömät, tarjoavat mahdollisuuden arvioida Venäjän uutta poliittista kulttuuria. Samalla tietomme siitä on lisääntynyt ja olemme eri tavalla vapauden, veljeyden ja tasa-arvon äärellä kuin ennen. Sielläkin johtajan kannatus oli taattua ja äänestysprosentti korkea. Taisteluitta sekään ei ole tapahtunut. Kukapa meistä osaisi lähteä niitäkään ratkaisuja arvostelemaan. Jos se kuitenkin perustetaan, liki puolet kelpuuttaisi Lipposen tällekin paikalle. Jos tilanne johtaa uusien yrittäjien mahalaskuun, se on suuri vahinko syrjäisille maakunnille, joiden maantieja rautatieyhteydet pääkaupunkiin ovat heikot. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan Pietarsaaren aluetoimituksen esimies. Tämä kuilu hallittavien ja hallitsijoiden välillä onkin kyselyssä mielenkiintoisinta. Kun nämä kysymykset kansallisen heräämisen aikaan olivat kansallisesti keskeisiä, miten kohtaamme ne nyt globaalisti. Ne on tehty aikaansa ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen soveltuen. On aivan ymmärrettävää, että linjaansa räväköittäneen kokoomuksen puhujat saavat tällaisista esimerkeistä uutta vettä myllyynsä. Hän päin vastoin osoitti radion haastattelutunnilla kuuluvansa niihin ihmisiin, joilla ei ole taipumusta pikkusieluisuuteen. Viimeaikaisista puheenvuoroista voi päätellä, että keskustan politiikan päätavoite on todella hankkia SDP:n luottamus. Myös länsimaat ovat yhtä vaiti kuin neuvostoaikoina. Puolet 15-24 -vuotiaista ajattelee, ettei Lipponen sovi presidentiksi. Niiden todennäköisyys on kylläkin kasvanut isoksi. Vaikka keskustalaiset suhtautuvat Lipposen mahdolliseen EU-uraan huomattavasti pidättyvämmin kuin sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen äänestäjät, vaikutusvaltainen puolestapuhuja Lipposelle löytyy myös keskustalaisten joukosta. Hirmuvallassa määrää hallitsijan laki, joka on milloin mitäkin, mielivaltaakin. Kyselyssä etsittiin myös vastauksia siihen, mitä venäläiset odottavat johtajiltaan. Yhtä arvattavaa lopputulosta odotetaan Venäjän joulukuista parlamenttivaaleista. Aluukkanen@Elo.Helsinki.Fi Venäläissotilaat olivat näkyvästi läsnä Tshetshenian näytösvaaleissa. Syitä tähän on etsitty yleensä Venäjän historian menneisyydestä ja sen autoritäärisestä perinteestä. Maailma on muuttunut radikaalisti ja nopeasti viime vuosisadalla teknologian kehityksen ansiosta. Uusimpana todisteena tästä on juuri ilmestynyt kaupallisen yhtiön tekemä mielipidekysely, jossa mitattiin venäläisen yhteiskunnan kansallista itsetietoisuutta. Jos tehtävät perustetaan, presidentin, ulkoministerin ja komission puheenjohtajan tuolille on joka tapauksessa tunkua. Toki tämän voi tulkita keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa ilmaistun linjan mukaiseksi. Ja miten se tapahtuisi. Monimutkaisuuden haasteeseen yritetään vastata luomalla uusia määräyksiä ja uusia säännöksiä, joiden avulla pystyttäisiin asioita hallitsemaan. Vaikka suuri enemmistö toivoo vahvaa valtiota, se ei kuitenkaan tunne luottamusta valtion haluun kertoa kaikkea. Vallan ja kansan välillä kuilu Kyselyn tulokset ovat kuitenkin yllätyksellisiä siinä mielessä, että niissä kansalaisten enemmistö uskoo, että valtio tai valta ei tarpeeksi informoi kansalaisiaan. s KOUVOLAN SANOMIEN mielestä Evan tutkimus todistaa, että Suomen on katsottava työvoiman hankinnassa kauemmaksi kuin Viroon. Lipponen hyökkäsi juuri puoluekokouksen alla voimakkaasti Anneli Jäätteenmäkeä ja koko keskustan johtoa vastaan Irak-kortin käytön vuoksi. Tottakai Lipposella on paljon meriittejä. Siellä Vanhanen selvästi hautasi tahtopolitiikan ja vannoi rakentavan yhteistyön nimiin. Lukuisten asiantuntijoiden mielestä syynä on vaalien ennustettavuus. Ja olemmeko edes valmistautuneet siihen, että luopumisen aika voi olla kohta edessä. Voittaja näyttää olevan jo selvillä, Putinia tukevat valtapuolueet putsaavat pöydät. Suomi kun on tunnetusti palkansaajien yhteiskunta. Näin vapaus, veljeys ja tasa-arvo olivat kompromissi. Toisaalta on ollut olemassa asiantuntijoita, joiden etujen mukaista kansanvallan syntyminen oli. Suurin osa venäläisistä uskoi vahvaan valtioon ja toivoi, että sen rooli olisi nykyistä suurempi. Me tiedämme, mikä merkitys yhteiskunnassa on erilaisilla yhteisesti sovituilla laeilla ja sopimuksilla. Vanhanen ylisti Lipposta sanakääntein, jotka herättävät jo kysymyksiä. Tähän saakka onni on ollut Kremlin puolella, öljyn hinta on ollut korkea. Tällä instituutiolla ei ole kuitenkaan toimivaa mekanismia, jolla se keskustelisi hallittavien kanssa. Kaikki edellä todettu vahvistaa käsitystä siitä, että suomalaisen elinkeinoelämän on katsottava Viroa pidemmälle miettiessään ongelmilleen ratkaisuja. Olemmeko valmiit luopumaan mistään. Me ottaisimme niin kovin mielellämme sen hyvän, mitä maapalloistuminen tuottaisi meidän keskinäiselle vapaudellemme, veljeydellemme ja tasa-arvollemme. Tulokset kertovat konservatiivisesta kansasta. Ilman tarjonnan kasvua ja kilpailua vastaavaa hintakehitystä ei olisi tapahtunut. Euroopan unionin presidentin virkaa suomalaiset vastustavat. Suomen hallituksen tavoitteet toki täyttyisivät silläkin, että se kolmas jäisi Lipposelle. Vahvan johtajan kaipuu on yleistä ja uudistajien arvo kansan keskuudessa on alamaissa. Keneen nähden olemme tasa-arvoisia tai kuka meihin nähden. He olivat lainlaatijoita ja uusi järjestys palveli heidän valtansa kasvua. Viro on vain yksi, tosin läheinen, mahdollisuus ulkomaisen työvoiman tarjoajana. Jossain vaiheessa on puhuttu myös yhteiskuntarauhan ostamisesta. Nykyinen poliittinen koneisto ei kuitenkaan tunne toimivaa dialogia vallan ja hallittavien välillä. On täysi syy uskoa, että isot maat kahmaisevat niistä ainakin kaksi. Vaikka mielikuva olisi väärä, Vanhasen sanavalinnoista syntyy helposti käsitys, että keskustan johto on valmis nyökyttelemään, puhuipa eduskunnan puhemies mitä tahansa. Osa ripityksestä kohdistui myös Vanhaseen. Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Vesa Pajala (vast.), Hanna Kauppinen Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus P oliittinen elämä on vilkastunut Venäjällä viime aikoina. Kansalaiset toivovat, että tämä vahva valtio tukisi kansallisia – moraalisia ja kulttuurisia arvoja. Sama salailun ja pimittämisen ilmapiiri näyttää vallitsevan yhäkin ja kuten yleinen politiikan suunta näyttää – salailun perinne jatkuu yhä. Pelkosenniemen väestö ikääntyy ja syntyvyys on jo alhaisissa lukemissa. Venäläinen politologi Lilija Shevtsova onkin todennut, että Venäjän nykyisessä demokratiassa vaikuttaa ainoastaan ”superpresidenttiyden instituutio”. Viisimiljoonainen väestö tuskin pystyy pitämään ilmassa kuutta lentoyhtiötä. Tulevat vaalit näyttävät muistuttavan vaaleja menneisyyden neuvostojärjestelmässä. Kuka on näistä lähtökohdista meidän veljemme tai sisaremme. Se puolestaan johtaa jälleen uusiin. Yhteistyön ei silti tarvitse tarkoittaa alistumista, vaikka se olisikin vallassa pysymisen kannalta jonkin aikaa viisasta. Arto Hietalahti Kansa ja Vanhanen luottavat Suomalaisten mielestä eduskunnan puhemies Paavo Lipponen sopisi hyvin EU:n komission puheenjohtajan Romano Prodin (vas.) paikalle. Jos puolue kykenee osoittamaan, ettei se petä vaan palvelee ja siinä sivussa lobbaa Lipposta voimakkaasti EU:n huipputehtäviin, paikka seuraavaan hallitukseen voi avautua kakkossijaltakin. Nuorin väki on kriittisintä. Samoin kansa on jaksanut uskoa uuden presidentin haluun taistella epäkohtia vastaan. Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon henki on saatu erilaisten yhteiskunnallisten voimien työn tuloksena pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Virolaisen työvoiman saaminen osaksi toimivaa suomalaista työmarkkinajärjestelmää ei saatujen kokemusten valossa ole sekään ongelmatonta. Välimatkat Lapissa ovat jo nykyisellään pitkät. Neuvostojohtajista suosituimpia olivat Lenin ja Stalin, nykyisistä Vladimir Putin oli ylivoimaisesti suosituin. Vaarana on, että uusia toimijoita tulee liikaa ja matkustajia ei kaikille riitä. Toinen mielenkiintoinen tulos oli se, että venäläiset uskovat yhä vahvaan johtajaan. Ei vallanvaihto muutoinkaan tuolloin ilman ajatuksellisia taustavaikuttajia tapahtunut. Kahdeksan vuotta Eurooppa-neuvostossa on tuottanut ylivertaisen kokemuksen. Kenelläkään toisella ei tosin ole vielä voinut olla tilaisuuttakaan hankkia vastaavaa. Neuvostovaltiossa kaikki strategisesti merkittävä ja vähemmänkin merkittävä piti salata. Ankara hintakilpailu pudottaa uudet tulijat yksi kerrallaan pois markkinoilta. Yhteiskuntamme on kuitenkin mutkistunut monin tavoin ja olemme kytköksissä rakenteisiin, joihin emme paljoa voi vaikuttaa. Ei mikään vanha valta ole uuden tieltä taistelutta lähtenyt. Vanhasen suhtautumisessa Lipposeen alkaa näkyä Kekkosen kaudelle ominaisia piirteitä. Hän on tuore puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen. Kyselyn mukaan suurin osa venäläisistä määrittelee ”venäläisen idean” rakkaudeksi isänmaahan. V apaus, veljeys ja tasa-arvo. Raa'asti lähtivät liikkeelle keskieurooppalaisittain demokratian idut. Voidaanko globaaliin yhteyteen liittää vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Millä mittapuilla sen arvioimme. Uudistajat olivat huonossa huudossa, mutta bolshevikkivallankumouksen uhri, Nikolai II sai yllättävän korkean luvun. Samasta tiedustelusta näkyy sekin, että yli 60 prosenttia suomalaista toivoo kansanäänestystä perustuslaista ja Nato-jäsenyydestä. Erityisen voimakkaasti puhemiestä kannattavat SDP:n ja kokoomuksen äänestäjät, vaikka kokoomuksen johto on toista mieltä. s LAPIN KANSA kertoo Sodankylän ja Kemijärven kosivan Pelkosenniemeä kuntaliitokseen. Aivan samalla tavalla kuin neuvostojärjestelmässä vain jotkut harvat Venäjän poliittiset toisinajattelijat pyrkivät nostattamaan melua tästä poliittisesta tilanteesta. Vaikka koulutus ei vielä takaa menestystä, se antaa yrittäjiksi ryhtyneille kouluttamattomia paremmat lähtökohdat. Ennen vallankumousta olleista johtajista Pietari Suuri ja Katariina Suuri olivat ihmisten mielissä tärkeällä sijalla. Siinä riittää tekemistä, olipa liitossuunta kumpi tahansa. Ensi joulukuussa vaaleissa ollaan ilmeisesti kokemassa kollektiivista dejavukokemusta; monesta voi tuntua siltä kuin hän olisi elänyt tämän saman tilanteen aiemmin. Vielä ei ole edes aivan täyttä varmuutta, että EU:lle perustetaan presidentin ja ulkoministerin virat. Suomalaisilla on samaan aikaan perusteltua aihetta pohtia sitä, että EU-Virosta maahamme rantautuu rikollisuutta, huumeita ja muita ei-toivottuja ilmiöitä. Kauppalehden teettämästä mielipidetiedustelusta käy ilmi, että noin 60 prosenttia suomalaisista pitää Lipposta sopivana komission puheenjohtajaksi. On hyvä tiedostaa, että persoonallinen kyvykkyys sekä muista vaativista tehtävistä hankittu taito ja kokemus vaikuttavat siihen, miten eri henkilö uudessa tehtävässä selviytyy. Valistusfilosofit olivat jo muutosta alustaneet. Arto Luukkanen Kirjoittaja on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Helsingin yliopiston Renvallinstituutissa. Halpalentoyhtiöiden tulo kotimaan markkinoille on tervetullut ilmiö. Lehti muistuttaa liitoksen jälkeisestä arjesta. Suurin osa ilmoitti tähän kysymykseen, että ”meillä ei ole mitään syytä olla ylpeitä”. s KAUPPALEHTI iloitsee siitä, että akateemisesti koulutetut ryhtyvät entistä useammin yrittäjiksi. Neuvostovallan pitkät varjot Epäluulon ja kuilun syynä on ilmeisesti neuvostototalitarismin ajan ja salailun perinne. Kuninkaanvalta murskattiin verisesti. Palvelujen tai ihmisten kuljettaminen maksaa eikä asioiden järjestäminen käytännössä ole niin helppoa kuin se papereilla saattaa näyttää. s SAVON SANOMAT pitää halpalehtoyhtiöiden tuloa tervetulleena, mutta pelkää että yhtiöt syövät toisensa hengiltä. Jos liitos syntyy, on emäkunnan pystyttävä huolehtimaan siitä, ettei alue entisestään taannu, vaan se pystytään pitämään elinvoimaisena. Mutta tilanne ei ole välttämättä kovin vakiintunut. Venäläisten keskuudessa näyttää elävän vahva toive siitä, että valtio informoisi hallittaviaan ja samalla ajaisi Venäjän kansallisen idean mukaisia arvoja. Toisaalta tyypillisimmät venäläiset luonteenpiirteet olivat kyselyn mukaan ”shirokaja natura” – leveä luonne, suvaitsevaisuus ja raskas ryyppääminen. Kuva: Lehtikuva/AFP/Juri Kadobnov Kulkeeko Venäjä takaisin totalitarismiin. Tässä mielessä presidentti Putinin edessä on mielenkiintoinen poliittinen tehtävä. Retoriikan hallitseville oppositiopoliitikoille tarjoituu oivallista ainesta kritiikkiin. Menestystä seuraa myös arvostus, mikä yrittäjyyden kohdalla ei aina ole ollut itsestään selvää. Jo monta kertaa julkisuudessa Lipposesta myönteisesti puhunut Vanhanen ei provosoitunut nytkään. Kenen valta, kenen vapaus. Miksi Venäjän demokratia ei kyennyt 1990-luvulla varmistamaan asemiaan. Toisaalta tiedämme jo nyt, että näitäkään haasteita emme kaikki kohtaa yhtä vapaina, yhtä veljinä tai yhtä tasa-arvoisina. Menestystarinoitahan Suomi tarvitsee, jotta yrittäminen koettaisiin kiinnostavaksi ja mielekkääksi vaihtoehdoksi.. Niihin käsitteisiin nivoutuu Ranskan vallankumouksen keskeisin sanoma
Romanian sosialidemokraattiselle hallitukselle mustalaiset ovat poliittisesti kiusallinen mutta ainakin vaaleissa varteenotettava kansanryhmä. Jonkinlainen hyökkäys ydinlaitoksia vastaan on kuitenkin mahdollinen. Tarkoitus on pakottaa presidentti de Lozada eroamaan tai luopumaan suunnitellusta maakaasun viennistä Yhdysvaltoihin. – Tyttärelläni on isä, joka rakastaa häntä ja haluaa vain hänen parastaan. Rasmussenilla on tällä haavaa ainoana tanskalaisministerinä henkivartijoita, jotka suojaavat häntä vuorokauden ympäri. ulkoja turvallisuuspolitiikassa Khameneilla, monet ministerit antavat raporttinsa hänelle. Nuorimmat morsiamet ovat olleet vasta 9-vuotiaita. Lännen tuki meni Saddam Husseinille. Lentojen kuitenkin odotetaan jatkuvan tänään. ”Avioliitto oli raiskaus”, lehdet siteerasivat AnaMarian ystävätärtä. Rauhannobelisti kertoi käyttävänsä huivia Iranissa, koska laki määrää niin. Kokaiini löydettiin jo viime viikon keskiviikkona. Maa on teoriassa demokratia, jolla on kansan valitsema parlamentti ja presidentti Mohammad Khatami. Kyseessä oli ensimmäinen tapauksesta tuomioistuimelle annettu todistajanlausunto. Konfliktin syyt voivat kuitenkin olla syvemmällä. Pääministerin S-sarjan Mercedes on kaksi kertaa kalliimpi kuin muiden ministereiden käytössä olevat autot. Nainen poimi murhaajan pois heittämän puukon ja antoi sen tavaratalon henkilökunnalle, lehti kertoi. Levottomuudet puhkesivat köyhällä El Alton alueella maan pääkaupungin La Pazin lähellä. Heistä kymmenen prosentin arvioidaan noudattavan perinnettä ja järjestävän lastensa naimakaupat. Syyskuun 11. Viisitoista vuotta täyttänyt tyttö voi kuitenkin mennä naimisiin vanhempiensa luvalla. Kolme viikkoa jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut kaikkiaan kolmisenkymmentä ihmistä. Vaikka parlamentti hyväksyisi sopimuksen, Valvojien neuvosto hylkää sen, koska sopimus on ristiriidassa islamin kanssa. – Kukaan ei kuitenkaan muista yli kahta miljoonaa afgaania, jotka Iran on ottanut hoiviinsa, Amin Sabooni huomauttaa. Lähes viikon kestäneitä häitä seuranneet toimittajat havaitsivat, että morsian oli silminnähden haluton avioliittoon. Korkein neuvosto valvoo myös tiedostusvälineitä, ja sananvapaus onkin ollut maassa riidanaiheena. – Jos niin käy, hyökkääjä on Israel eikä Yhdysvallat. Tämä on toistaiseksi suurin huumetakavarikko, mitä Arlandan kentällä on tehty. Vuonna 1952 Iranin silloinen pääministeri Mohammad Mossadeq päätti kansallistaa brittiläisen Anglo-Iranian-öljy-yhtiön, joka vastasi koko öljytuotannosta. Tulevatkin vaalit ovat ainoastaan paikallisvaalit, mutta niitä pidetään ensimmäisenä merkkinä siitä, että uudistusmieliset voimat ovat saamassa hieman jalansijaa äärikonservatiivisessa maassa. Samalla hän tähdentää, että Iran on jo nyt avannut ydinlaitoksensa Kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle laajemmin kuin ydinsulkusopimus lisäpöytäkirja määrää. Romanian lain mukaan myöskään kirkollista vihkimistä ei voi toimittaa ellei ensin ole toimitettu siviilivihkimistä. Eri valtioelinten kesken on käynnissä kova valtataistelu. Juuret vieläkin syvemmällä. Maanantain Svenska Dagbladet -lehden mukaan poliisi uskoo, että Lindhin murhaaja juoksi naisen ohi paetessaan murhapaikalta alas rullaportaita. Hallitus tarvitsee mustalaisia vaaleissa – Nuorille tytöille on annettava karkkeja eikä aviomiehiä, julisti kantansa Romanian ehkä tunnetuin mustalaisjohtaja, mustalaisruhtinas Tortica äskettäin verkkosivullaan. Rasmussenin uuden auton kyljet, katto ja pohja panssaroidaan, ja siihen asennetaan luodinkestävät ikkunat. Menin itsekin naimisiin 14vuotiaana ja vaimoni oli tuolloin 13, hän kirjoitti. Kansanedustajista 13 naisia. Agentti suostutteli shaahin puuttumaan asiaan, Mossadeq teloitettiin ja britit saivat öljynsä takaisin. Kolme vuotta sitten yli 60 prosenttia mustalaisista äänesti PSD:tä. Kaksi miljoonaa iranilaista kuoli kahdeksana sodan vuotena. Iran haluaa jatkossakin takuut siitä, että maa voi jatkaa rauhanomaista ydinvoimaohjelmaansa. Mielenosoittajat vastustavat Bolivian presidenttiä Gonzalo Sanchez de Lozadaa. Ana-Marian isä, vaikutusvaltainen Florin Cioaba, on joutunut ahtaalle mutta on saanut myös tukea. – Meidän täytyy selvittää, mitä sopimukseen liittyminen meille merkitsisi. Kuva: AP Photo/Vadim Ghirda Thomas Ölander TEHERAN (STT) Iran tarvitsee aikaa pohtiakseen kantaansa ydinsulkusopimuksen lisäpöytäkirjaan. Iran oli yksin kun Irak hyökkäsi maahan lähes 15 vuotta sitten. Florin Cioaba puolestaan lähetti avoimen kirjeen EU:n Bukarestin-lähetystölle. Israel on tehnyt saman jo Irakissa, länsimainen diplomaatti totesi STT:lle. Lapsiavioliitolla ei ole lain voimaa Ympäri maailmaa levinnyt tarina alkoi 27. Mossadeqilla oli myös rooli vuoden 1979 vallankumouksessa. Liberaalin sanomalehden Iran Dailyn päätoimittajan Amin Saboonin mukaan päätös lisäpöytäkirjan allekirjoittamisesta on jo tehty. Ebadi toivoo, että musliminaisten huiveihin suhtauduttaisiin ymmärtäväisemmin. Monet menettivät henkensä Irakin käyttämien kemiallisten aseiden uhreina. Virka on elinikäinen. Kuva: Lehtikuva/Reuters/jose Luis Quintana LA PAZ (STT–AFP–Reuters) Boliviassa on useita mielenosoittajia kuollut sunnuntaina yhteenotoissa hallituksen sotilaiden kanssa. Kokaiinierän arvo on Ruotsin poliisin mukaan noin 10 miljoonaa kruunua eli noin 1,1 miljonaa euroa. Heidän todelliset ikänsä lienevät vain kaksitoista ja viisitoista. Kohu on kiristänyt mustalaisjohtajien välejä. USA on myös syyttänyt Irania talibanien ja al-Qaidan jäsenten suojelemisesta. – Huivin käyttäminen täytyisi sallia niille, jotka pitävät huivia henkilökohtaisista syistä ilman että yrittävät käännyttää muita. Ionescu johtaa mustalaisten sosiaaliasioita hoitavaa keskusta. Islamilaisten johtajien puhemies Hossein Shariatmadari taas sanoo päinvastaista: – Iran ei allekirjoita. ”Olemme ylpeitä perinteestämme” Romanian pääministeri Adrian Nastase on määrännyt lastensuojeluviranomaiset puuttumaan tapaukseen ja valmistelemaan toimia perinteen kitkemiseksi. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan nainen lähti maanantaina viideksi kuukaudeksi Brasiliaan. Hossein Shariatmadari torjuu kaikki myönnytykset ja sanoo, että kaikki jotka hyökkäävät Iraniin tulevat katumaan syvästi. Loput kuusi jäsentä valitsee parlamentti oikeuslaitoksen esityksestä. päivän iskujen 19 lentokonekaapparista 15 oli saudeja. Tätä mieltä on Nobelin rauhanpalkinnon saanut iranilainen Shirin Ebadi. Khamenei on yksi viimeisistä vallankumouksen johtajista, joka on yhä mukana Iranin johdossa. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 Ulkomaat 9 Tuula Koponen BUKAREST/BUDAPEST (STT) Kahden alaikäisen mustalaisnuoren syyskuussa solmima avioliitto kuohuttaa Romaniaa ja jakaa mustalaisjohtajat kahteen leiriin. Yhdysvallat on jopa säätänyt lain, jonka mukaan Iranin kanssa liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä rankaistaan. Lentoyhtiöt ovat eilen peruuttaneet tai lykänneet lentojaan Bolivian pääkaupunkiin La Paziin. – Hän on ajankohtainen edelleenkin. Syyskuun 11. Matkustajalla 12 kiloa kokaiinia Arlandassa KÖÖPENHAMINA (STT) Tanskan pääministerille Anders Fogh Rasmussenille hankitaan 1,7 miljoonaa kruunua (noin 230 000 euroa) maksava panssaroitu auto, tanskalainen B.T.nettilehti kertoi maanantaina. Mailla ei sittemmin ole ollut diplomaattisuhteita. – Kyse on arviolta 12–14 kilon kokaiinierästä, kertoi tullipäällikkö Anders Edström. Hänen tekemistään virheistä ja hänen poliittisesta linjastaan keskustellaan yhä, Seyed Araghchi sanoo. Yhteenotoissa on kuollut jopa kaksikymmentä mielenosoittajaa ja loukkaantunut lähes sata, kertoo bolivialainen ihmisoikeusjärjestö. Oikeus kuuli suomalaistodistajaa Lindhin murhasta TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsin tulli on löytänyt erään naismatkustajan matkatavaroista yli 12 kiloa kokaiinia Arlandan lentokentällä lähellä Tukholmaa, kertoi uutistoimisto TT maanantai-iltana. päivän terroriiskujen jälkeen Yhdysvallat on toistuvasti vaatinut Saudi-Arabiaa tekemään poliittisia ja hallinnollisia uudistuksia. Häät tapahtuivat yhteisömme perinteitä kunnioittaen ja olen ylpeä siitä. – Maa, joka nauttii yleistä hyväksyntää, ei tarvitse joukkotuhoaseita tai ydinaseita, presidentti Mohammad Khatami sanoi hiljattain. Ammattiliitot yrittävät lamauttaa maan tiesuluilla ja lakoilla. Sibiun kaupungin viranomaiset olivat kuitenkin sallineet kirkkohäät. Iranin ja USA:n konflikteille ei näy loppua Pitkät rivit Irakin sodassa kuolleiden hautoja lamauttavat vierailijan. Nainen, 43, on kertonut kuulusteluissa ostaneensa erilaisia kosmetiikkatuotteita tietämättä, mitä pullojen ja rasioiden sisällä todellisuudessa oli. Kokaiinitahna oli TT:n mukaan kätketty shampoopulloihin ja ihovoiderasioihin. Nainen oli lähtenyt Brasiliasta ja tehnyt välilaskun Espanjaan ennen saapumistaan Ruotsiin. Jos naisen lausuntoa käytetään mahdollisessa oikeudenkäynnissä, sillä on sama todistusarvo kuin tavallisella todistajanlausunnolla. Nykyään neuvosto myös hyväksyy parlamenttivaalien ja presidentinvaalien ehdokkaat. Morsiamen sanottiin olevan 14-vuotias ja sulhasen 17vuotias. Valtaosa Romanian mustalaisista elää äärimmäisessä köyhyydessä yhteiskunnan ulkopuolella, eikä heidän elintavoistaan juuri tiedetä. Ei sotaa, mutta ehkä hyökkäys Araghchi tai kukaan muukaan STT:n jututtama iranilainen ei usko, että maa ajautuisi sotaan lähiaikoina. Ne voittaakseen PSD tarvitsee myös mustalaisten äänet. – Hän todistaa (oikeudelle) siitä, mitä on kertonut meille aiemmissa kuulusteluissa, kertoi rikoskomisario Gösta Andersson Tukholman läänin rikospoliisista. Meidän on pidettävä huoli perinteistämme, sillä niiden hylkääminen olisi moraalitonta, totesi Vasile Ionescu Romanian hallituksen toimista ärtyneenä. Kuvat lapsiavioliitosta levisivät myös muualle Eurooppaan. Hänen kuvansa oli monessa mielenosoituskulkueessa Khomeinin kuvan vieressä. Käytännössä Iran on kuitenkin diktatuuri, jossa ajatollah Ali Khamenein johtama 12 miehen korkein islamilainen neuvosto voi asettua presidentin ja parlamentin yläpuolelle. Kiista Romanian lapsiliitoista EU:hun maata luotsaava hallitus yrittää kitkeä sitkeän perinteen 12-vuotias Ana Maria Cioaba, romanialaisen mustalaiskuninkaan tytär kävelemässä alttarille 15vuotiaan sulhasensa Birita Mihain kanssa Sibiun kaupungissa Romaniassa muutama viikko sitten. Monia lehtiä on lakkautettu, vaikka presidentti Khatami haluaisi lisätä sananvapautta. Iranilla pitkä lista konflikteja Ydinasekonflikti on jatkoa pitkälle sarjalle selkkauksia, joissa Iran on ollut mukana – eikä vain Yhdysvaltain kanssa. Lehdet raportoivat verisistä lakanoista, joita näytettiin vieraille hääyön jälkeen todisteena morsiamen neitsyydestä. Tanskan pääministerille panssaroitu auto BERLIINI (STT) Musliminaiset eivät koe huivin pitämistä nöyryyttävänä. Khamenei nimittää itse kuusi jäsentä neuvostoon. Avioliitolla ei ollut, eikä voinutkaan olla, Romanian viranomaisten siunausta, sillä laki kieltää alle 16-vuotiaiden avioliiton. Mutta koska korkein valta on mm. Iranin ja Yhdysvaltain konfliktin alkulähteet ovat vuoden 1979 vallankumouksessa, jolloin Yhdysvaltain liittolainen shaahi syöstiin vallasta. Oikeudenkäyntiä Lindhin murhasta ei ole aloitettu eikä syytettä nostettu. Naisen lausunto videoitiin mahdollista tulevaa oikeudenkäyntiä varten, koska hän matkustaa ulkomaille eikä todennäköisesti pääse oikeudenkäyntiin, jos sellainen alkaa lähikuukausina. Eisenhower antoi CIA:lle luvan lähettää agentin Teheraniin. Poliittisesta taustasta riippumatta kaikille yhteistä on se, että he kiistävät maalla olevan ydinaseita tai suunnitelmia hankkia sellaisia. Britit kääntyivät Yhdysvaltain puoleen, ja seuraavana vuonna presidentti Dwight D. Syyskuinen kohuavioliitto oli nimenomaan kahden vauraan ja merkittävän kalderash-suvun, Cioabasien ja Mihaisien, järjestämä. Ali Khamenei nousi korkeimman neuvoston johtoon Ruhollah Khomenein jälkeen. Kuvat: Thomas Ölander/STT TEHERAN (STT) Iranin poliittinen järjestelmä on monimutkainen sekoitus nykyaikaista islamilaista teokratiaa ja demokratiaa. syyskuuta, kun Ana-Maria Cioaba ja Birita Mihai vihittiin Sibiun kaupungissa avioliittoon kirkollisin menoin. Khamenei ja neuvosto valvovat monia tärkeimmistä valtionelimistä: oikeuslaitosta, tuomioistuimia, armeijaa, vallankumouskaartia ja turvallisuuselimiä. Seuraavat parlamenttivaalit pidetään ensi syksynä. – Hallituksen puuttuminen yksityisasioihimme on merkki diktatuurista. Meillä on venäläiset ydinvoimalaitokset, joten voimmeko pyytää vaikkapa Fortumia auttamaan meitä turva-asioissa, sanoo Iranin ulkoministeriön Länsi-Euroopan osaston päällikkö Seyed Araghchi Teheranissa. Yhdysvalloilla on joukkonsa naapurimaissa Afganistanissa ja Irakissa. Boliviassa useita mielenosoittajia kuoli Mikko Paakkanen TUKHOLMA (STT) Tukholman käräjäoikeus kuuli maanantaina suomalaista naista Anna Lindhin murhan todistajana. Aivan samoin kuin meidän pitäisi saada kävellä hattu päässä tai jopa alasti. STT:n Teheranissa tapaamat ihmiset puhuvat kaikki Iranin eristymisestä. Yksi tapauksen kolmesta syyttäjästä Krister Petersson on aiemmin kertonut, että nainen on ”tehnyt havaintoja ja suorittanut toimenpiteitä” murhapaikalla tavaratalo NK:ssa. Konservatiivit ottivat vallan Ruhollah Khomeini etunenässään, ja vallankumouskaartit valtasivat Yhdysvaltain suurlähetystön Teheranissa. Euroopassa hän ei huivia pidä. Kuningaskunnassa, jota nykyinen kuningasperhe on hallinnut yksinvaltaisesti seitsemänkymmentä vuotta, ei ole koskaan aikaisemmin pidetty vaaleja. Romania pyrkii EU:hun vuonna 2007. Romaniassa on 1,8–2,5 miljoonaa mustalaista. Shirin Ebadi on ensimmäinen musliminainen, joka on voittanut Nobelin rauhanpalkinnon. Parlamentti muodostuu 290 kansanedustajasta, jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. – Monet hunnutetut naiset tuntevat itsensä miehiä vahvemmaksi, Ebadi sanoi maanantaina saksalaisen Tageszeitung-lehden haastattelussa. Myös Israelin ydinaseet nousevat keskusteluissa esiin: miksi Iran muttei Israel. Iranin poliittinen järjestelmä on monimutkainen Mielenosoittaja hyppää barrikadien La Pazin levottomuuksissa Boliviassa maanantaina. Neuvosto sanoo viimeisen sanan kaikista lakiehdotuksista, jotka parlamentti, majlis, on hyväksynyt. Hallitus puolestaan yrittää kitkeä tavan, jonka EU ja ihmisoikeusjärjestöt ovat jyrkästi tuominneet. Myös Romanian parlamentin ainoa mustalaisjäsen, Romanian päähallituspuoluetta sosialidemokraatteja (PSD) edustava Madalin Voicu, sanoo pitävänsä lapsiavioliittoja häpeällisenä. Huivi antaa voimaa musliminaisille Rauhannobelisti: RIAD (STT–REUTERS) Saudi-Arabia ilmoitti maanantaina, että maassa pidetään sen historian ensimmäiset vaalit. Yhdysvallat on ilmoittanut, että Iran kuuluu ”pahan akseliin” ja tavoittelee maan hallinnon vaihtumista. Hän ei kuitenkaan sano, aiotaanko lisäpöytäkirja allekirjoittaa tai riittävätkö Iranin toimenpiteet Yhdysvalloille. Hän viittaa vuosikausia jatkuneeseen taloussaartoon. Suhteet Eurooppaan ja EU:hun ovat olleet huonot, useita ohjelmia ja keskusteluja on keskeytetty. Presidentti valitsee hallituksen, jonka on saatava myös parlamentin hyväksyntä. Korkein neuvosto tarkkailee sitä, että islamilaista perustuslakia noudatetaan. Nuoripari asuu nyt erillään vanhempiensa luona. EU ja useat ihmisoikeusjärjestöt vaativat Romanian hallitukselta toimia ja nuoren avioparin erottamista. Saudi-Arabiassa ensimmäiset vaalit historiassa. Eikö Iran ole jo kärsinyt tarpeeksi. Sukujen sopimat lasten avioliitot ovat erityisesti kalderash-mustalaisten perinteinen tapa Romaniassa. Tanskan kansankäräjien puheenjohtajan Christian Mejdahlin mukaan pääministerin turvallisuuden kohentaminen on tarpeen
Tarunhohtoisissa kertomuksissa on arjen pysäyttävää rauhaa. Suomentanut Marja-Leena Mikkola. Aikataulujen kiristymisen rinnalla yksityisellä sektorilla työskentelevien arkkitehtien työoloja kurjistaa vääristynyt kilpailupolitiikka. Hän muuttaisi sinut sammakoksi", neito sanoi. Soittokunnan tilauksesta teos on sävelletty sinfoniselle puhallinorkesterille. Aikaisemmin taksajärjestelmä takasi työn vaatimustason ja arkkitehdin ammattitason edellyttämän palkkion. Suunnittelijoille ei anneta aikaa ja resursseja. Leena Tanskanen Geraldine McCaughrean & Sophy Williams: Sadun taikamaa. Arkkitehdit toivovatkin muutoksen tuovan uusia työtilaisuuksia. Teoksen on suomentanut Kristiina Drews. Se on kertomus teiniikäisen pojan tiestä Auschwitziin, Buchenwaldiin ja Zeitziin. Suomalaisista nykykansantaiteilijoista – ITE-taiteilijoista – on näyttelyyn kutsuttu muiden muassa Rikhard Koivisto, Markku Susimäki, Johannes Setälä ja Juha Vanhanen. Näyttelyssä esillä on muun muassa Kalju Allikin, Aivar Kurvitsin ja Mati Reinokin teoksia. Sophy Williamsin pehmeän sävykkäiden kuvien herkullisuus saa lehteilemään kirjan läpi yhä uudestaan. "Älä ole typerä. Erityisen mukavaa on, että McCaughrean on jäljentänyt myös Sir George Dasentin aikoinaan kynäilemän koskettavan Pohjatuuli-sadun, the Lad Who Went to the North Wind. Suomi on voittanut kertaalleen Kehitysvammaisten Ihmisten Euroviisut. Huumori sävyttää perinteiset sadut Kirjat HELSINKI (STT) Otavan kirjasyksyn käännöskirjallisuus tarjoaa palkittujen kertojien vankkaa proosaa, romantiikkaa ja koko joukon jännitystä. Liitto on myös merkittävä suomalaisen musiikin kustantaja sekä nuottien vähittäisja tukkumyyjä. Aika on ilmeisesti tullut jälleen kypsäksi opettavaisten satujen julkaisemiselle. "Minä pysähdyn ja taistelen hänen kanssaan!" ritari sanoi rohkeasti. Molemmissa kaupungeissa on aktiivisesti kehitetty kaupunkikulttuuria muun muassa rakentamalla autotonta kävelykeskustaa. Lisäksi mukana ovat suomalaisvalokuvaajat Jan Kaila, Esko Männikkö ja Jouko Lehtola. Lähes kaikki noudattelevat perinteikkään kansansadun kertautuvaa mallia. Upeaa. Arkkitehtitoimistojen liitto on tutkinut palkkioiden ja suunnittelutyöhön käytetyn ajan välistä suhdetta. Muista lukuisista rauhaa tarjoavista satualbumeista Taikamaa poikkeaa persoonallisesti värittyneen kerrontansa ja ajassaan elävien kertomustensa ansiosta. lokakuuta Helsingin konservatorion konserttisalissa. Venetsialainen komisario Guido Brunetti tutkii kalastajasurmia Venetsian edustan saarella. Keijut ja velhot saavat vahamaisissa piirroksissa ylleen oikean lumovoiman. Suomalaisen arkkitehtuurin korkea taso on kiistatta myös arkkitehtikilpailujen ansiota. Jyväskylän matkakeskus kokoaa saman katon alle sekä junaettä linja-autoliikenteen palvelut. Tämä ”Botswanan neiti Marple” ratkoo rikoksia Naisten etsivätoimisto nro 1:ssä. Katriina Savolainen on suomentaja. Pohjoismaista romantiikkaa edustaa Herbjorg Wassmon Seitsemäs kohtaaminen. Uusi ja mieluisa tuttavuus on Mma Precious Ramotswe, keski-ikää lähestyvä afrikkalainen etsivä. Ruotsalaisen Liza Marklundin Punaisessa sudessa, suomennos Outi Knuuttilan, toimittaja Annika Bengtzon jäljittää terroristiryhmää. Sulasolin jäsenrekisterissä on 14 500 aktiivista musiikin harrastajaa. Sijansa toki silläkin. Art Bruta ja nykykansantaidetta Tallinnassa HELSINKI (STT) Suomi osallistuu jälleen European Songfestival -kilpailuun eli kehitysvammaisten euroviisuihin. Sulasol, Suomen laulajain ja soittajain liitto ry, on maamme suurin harrastajamusiikkijärjestö. Maatamme tapahtumassa edustaa savonlinnalainen Kirsi Hartikainen. Kokoelmassa on kaksikymmentä kertomusta. Vaativa työ edellyttää elämän ymmärtämistä kaikissa sen muodoissaan. Kehitysvammaisten euroviisujen tavoitteena on muun muassa edistää kehitysvammaisten mahdollisuuksia tasaarvoiseen elämään yhteiskunnassa. Näyttelyn Art Brut -osuus on Pariisissa toimivasta abcd-kokoelmasta, jota on 1980-luvun alusta saakka kerännyt ranskalainen filmintekijä Bruno Decharme. Tällainen toiminta on vastoin vuonna 2000 voimaan tullutta Rakentamisja maankäyttölakia, jossa edellytetään myös kunnollisia olosuhteita suunnittelutyölle. Kurt Wallanderin tytär Linda on ensimmäisen juttunsa kimpussa Henning Mankellin uutuudessa Ennen routaa. Nykyaika on otettu huomioon kaivatulla tavalla. Pakenija on kuvaus rakkaudesta, surusta ja unohduksesta. Tämän modernin rakkaustarinan kirjoittaja nousi kansainväliseen menestykseen Dinan kirjallaan. Voiton toi vuonna 1998 Mertsi Palmroth. Ihmiset ovat alkaneet arvostaa menneisyyttä ja vaatia vanhoille rakennuksille niitä kunnioittavaa kohtelua. Suomen kilpailuviranomaiset kielsivät hinnoittelun 1990-luvun alun laman aikana. Tätä Pulitzer-palkittua kirjaa on luonnehdittu ”kummalliseksi ja hienoksi romaaniksi, joka vie lukijalta jalat alta. tekijät ovat tavallisia ihmisiä, luovia henkilöitä, jotka ovat rohkeasti alkaneet tehdä taidetta omaksi ilokseen perinteisistä kuvataiteen säännöistä ja rajaaidoista välittämättä, kuvailee taidelajin asemaa taiteen kentällä Maaseudun sivistysliiton kulttuuritoimenjohtaja Liisa Heikkilä-Palo. ITE-taide, itse tehty taide, on suomalainen ilmiö. Suunnittelutyöhön palkataan arkkitehtejä niin halvalla, etteivät palkkiot kata toimiston pitämisestä aiheutuvia kuluja. Se minkälaisen ympäristön jätämme tuleville polville, riippuu myös tavallisista kansalaisista, arkkitehtuurin asujista. Tilalle tuli vapaan markkinatalouden mukainen kilpailu. Tilanne on muuttumassa, koska jokaiseen rakentamisprojektiin on nyt nimettävä vastuullinen pääsuunnittelija, jolta edellytetään pätevyyttä tehtävään. Merkitysten epäsuoruus ei olisi pahasta, kaikkea ei tarvitse lapsellekaan iskostaa. Kanadalainen Margaret Atwood käsittelee uutuudessaan Oryx ja Crake geeniteknologian vaaroja. Vivahteikas kieli ja kommellus-kuvausten synnyttämät mielikuvat rypyttävät naurunjuonteita aikuisenkin lukijan suupieliin. Outi Hassi on suomentanut Kertészin omiin kokemuksiin pohjaavan romaanin Kohtalottomuus. Kaustisen ja Tallinnan näyttelyt ovat päänavaus Eurooppaan suuntautuvalle yhteistyölle taiteen marginaalialueilla työskentelevien yhteisöjen välillä. Crime Club -sarja karttuu kahdella uutuudella, joiden päähenkilöt ovat myös meillä saaneet innokkaita ihailijoita. Kysynnän ja tarjonnan lainalaisuuksien mukaan lisääntynyt kysyntä nostaisi myös palkkioita. Konsertin johtaa säveltäjä itse. Lasten kanssa yhdessä luettavaksi soveltuu mainiosti omaleimainen Takaaajo, josta riittää avointa naurua lapselle ja piilevää, ironista iloa aikuiselle. Tämän neljännen Resnick-suomennoksen takana on Markku Päkkilä. Heillä on oikeus näkyä siellä missä muutkin ihmiset, myös kulttuurin ja viihde-elämän puolella. Se edistää monimuotoista musiikin harrastustoimintaa sekä osallistuu suomalaisen musiikkielämän kehittämiseen. Kokoelmassa on tuttujen Prinsessa Ruususen ja Tuhkimon lisäksi mukana myös modernimpia ja harvinaisempia satuja. marraskuuta saakka. Tematiikaltaan ja rakenteeltaan tarinat ovat jopa turhankin samankaltaisia. 240 s, Otava 2003. Arkkitehti on ollut vailla ammattisuojaa. Kokoelma muodostuu eristyneissä oloissa ja laitoksissa eläneiden ihmisten taiteesta. Kauneinkaan rakennus ei ole hyvää arkkitehtuuria ellei se kykene palvelemaan käyttäjiään. Kriittistä lukijaa rakkauden kaikkivoipaisuutta ylikorostavat fantasiat puuduttavat. Art Brut’n rinnalla esitellään suomalaista ja virolaista nykykansantaidetta. Jyväskylässä Alvar Aallon kaupunkiin suunnittelemat lukuisat rakennukset on huomioitu kaupungin strategioissa. Oulussa vaaditaan historiallisten rakennusten inventointia ja tutkimista niihin kohdistuvien suunnittelutöiden pohjaksi. Vastuu hyvästä ympäristöstä myös päättäjillä Arkkitehtien armoton arki Kaustisen kansantaiteenkeskus on toteutettu arkkitehtuurikilpailun voittaneen ehdotuksen perusteella. Virossa puhutaan vapaan tyylin taiteesta, Free Style -taiteesta. Niiden seuraukset saattavat antaa odottaa pitkäänkin. Erityisen hämmentävää on julkisen sektorin syyllistyminen alihinnoitteluun. KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 11 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri B Miia Perkkiö OULU Arkkitehdin ammatti on yksi arvostetuimmista ammateista. Lars Saabye Christensenin Velipuoli, suomentaja Katriina Savolainen, on sekä värikäs sukukronikka että kasvukertomus. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 50ja 60-luvun Osloon. Brittiläiskirjailija Geraldine McCaughreanin kokoama Sadun taikamaa on kotikirjahyllyn perusteos. Norjalainen Lars Saabye Christensen voitti Velipuolellaan viime vuonna Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja Imre Kertész vastaanotti samana vuonna kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Viime vuosina ilmenneet rakennusvirheet ovat kuitenkin langettaneet varjon arkkitehtien ylle. "Mitä mahtavat olla ne virheet, jotka ovat yhä piilossa". Suomennos on Juhani Lindholmin. lokakuuta. Kehitysvammaisilla euroviisut. Kaartin soittokunta esittää sinfonian HELSINKI (STT) Kaustisen ITE-museossa nähty Art Brut -taiteen eurooppalaisista klassikoista koottu näyttely on siirtynyt Viroon. Otavan syksyn ulkomaisia kertojia HELSINKI (STT) Filosofian maisteri Kalle Jämsen on nimitetty Sulasolin toiminnanjohtajaksi. "Seitsemän vuotta minä olin vankina tuon velhon luolassa, ja luuletko että istuin koko sen ajan pyörittämässä peukaloitani?" Tekstin voittaa tällä kertaa kokoelman upea kuvitus, jonka katselusta ei tunnu saavan kyllikseen. Sadut toisintavat uhon varjostamaa rakastavaisten kaipuuta ja pahan vallasta vapautumista. Myrskyjen meri on Venetsiassa asuvan Donna Leonin kymmenes Brunetti-kirja. Esimerkiksi Jyväskylän uusi matkakeskus on suunniteltu arkkitehtikilpailun voittaneen ehdotuksen perusteella. Se puolestaan on aiheuttanut alihinnoittelua, mikä näkyy myös suunnittelun laadussa. Näyttely on esillä Tallinnan taidehallissa 9. Jyväskylän lisäksi Oululla on oma arkkitehtuuripoliittinen ohjelma. Suunnittelukustannuksista tinkiminen ja tiukat aikataulut laskevat arkkitehtuurin laatua. – ITE-taide on nimenomaan nykykansantaidetta, jossa päällimmäisenä kuvastuu tekemisen riemu ja spontaanisuus. Tuttujen tarukerronan keinojen, kuten animismin ja elollistamisen lisäksi McCaughreanin kokoelmassa viljellään kiitettävästi huumoria. Kehitysvammaiset kilpailevat euroviisuillaan nyt viidennen kerran. Kirjan päähenkilö Snowman on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Kalle Jämsen Sulasolin tj:ksi HELSINKI (STT) Kaartin soittokunta kantaesittää Atso Almilan II sinfonian 14. Satu voi olla pelkästään mielikuvituksellinen kertomus, kuvaelma ja hauskuuttaja ilman alkukantaista opettavuutta. Tähän päivään voidaan sijoittaa esimerkiksi Hannua ja Kerttua jäljittelevä Jamin ja Jeminan tarina Rakkauden kukka sekä humoristinen velhoseikkailu Takaa-ajo. Sen suunnittelija oli Arkkitehtitoimisto Kaira-Lahdelma-Mahlamäki Ky. Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) myöntämän SAFA-palkinnon sai tänä vuonna Jyväskylän kaupunki, joka on järjestänyt viime vuosina useita kansainvälisiä suunnittelukilpailuja ja ottanut arkkitehtuurin osaksi kaupungin kehittämistä. Kantaesityksen lisäksi konsertissa kuullaan Einojuhani Rautavaaran Requiem in Our Time vuodelta 1953, Pavol Simain Nordron sekä Luigi Bassin Rigoletto Fantasia klarinetille ja puhallinorkesterille, jonka solistina soittaa Tapiola Sinfoniettan klarinetin äänenjohtaja Harri Mäki. Pakenijan on suomentanut Inkeri Tuomikoski. Satu saa ilmentää kauttaan. Taksajärjestelmän palauttaminen ei kuitenkaan ole enää mahdollista. "Nyt esiin tulleet rakennusvirheet ovat vain jäävuoren huippu", sanoo Vahtera. Vaikka arkkitehdin ammattinimikkeen käyttäminen edellyttää yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettua arkkitehdin tutkintoa, Suomessa kuka hyvänsä on voinut toimia "arkkitehtinä". Siihen kuuluu yli 2 000 teosta. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on edennyt yhdeksänteen osaan. "Kilpailupolitiikkaa ei tulisi suoraviivaisesti soveltaa arkkitehtuuriin", toteaa asiaan perehtynyt kansantaloustieteilijä Tuomas Takalo. Arkkitehtuuri on taiteenlajien joukossa erikoisasemassa, koska sen on kyettävä paitsi miellyttämään silmää ja pysyttävä pystyssä myös tarjoamaan suoja ihmisen toiminnoille. Kisa pidetään Saksan Bielefeldissä 16. Kaupunkien kehittäminen arkkitehtuurin keinoin ei ole kuitenkaan pelkästään uuden rakentamista. Williams kuvaa satujen kohtauksia omaleimaisesti eikä tyydy pelkästään jäljentämään huipennuksia. Takaa-ajo tuo ihanalla tavalla esiin muun muassa miehen ja naisen ajatusten eroavaisuuden. Hänen kilpailukappaleensa on Kenpä tietäis sen, suomennos ikivihreästä sävelmästä Que Sera, Sera. Hallin katon romahtamisesta tai koulun kosteusvauriosta ei kuitenkaan voi syyttää yksin arkkitehtejä ja insinöörejä. Amerikkalaisen Jeffrey Eugenidesin Middlesex kertoo Cal Stephanidesista, joka eli lapsuutensa tyttönä ja taisteli tiensä mieheksi. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman. Teoksen on suomentanut Laura Jänisniemi. Vaikka markkinatalous tuottaakin yhteiskunnalle edullisimman ratkaisun, arkkitehtuurin ulkoisvaikutuksia kuten hyvää ympäristöä ja sen psykologisia vaikutuksia se ei sisällä. Aiemmin Jämsen on toiminut muun muassa Konserttikeskus ry:n toiminnanjohtajana ja Teoston viestintäjohtajana. Kansansatujen parisuhdetarinoita ei samaan kokoelmaan näin montaa mahdu. Nyt yhdeksännen osan ilmestyessä myös aiemmin julkaistut kahdeksan osaa ovat saatavilla. Näin arkkitehtuurin laatukin nousisi. Tutkimus osoittaa, että käsitys työmäärästä on hävinnyt. Kaupunkikuvallisesti mielenkiintoisen rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Trevor Harris, Hennu Kjisik ja Petri Rouhiainen. Kadonneen pikkutytön tapaus on rikoskomisario Charles Resnickin päänsärkynä John Harveyn romaanissa Nuotin vierestä. Enää ei pureta ja rakenneta tilalle uutta ympäristöön sopimatonta. Taikamaan tarinat päättyvät nimittäin yksi toisensa jälkeen moralisoivaan kiteytykseen ja ovat kaikki avoimesti kasvattavia. Suomen Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Lasse Vahtera totesi viime viikolla Oulussa pidetyillä arkkitehtipäivillä, että rakennusvirheiden taustalla ovat yhä useammin arkkitehdistä riippumaton kiire ja suunnittelutyön alihinnoittelu
Yhdistä korppujauhot, kermaviili ja porkkanaraaste. Sen aromit kestävät lyhyen keittämisen. Anna hieman jäähtyä ja poista rosmariininoksa. Kuumanna liemi kiehuvaksi ja lisää kalapalat. Aitoa tai oikeaa reseptiä ei siten taida olla olemassakaan. Toisissa ohjeissa käytetään vain kalaa, toisissa myös äyriäisiä. Kotona porkkanat säilyvät parhaiten muovipussissa jääkaapin viileimmässä osassa. Vinkki: Jos tiedät kuinka monta tulee, voit koota kullekin vieraalle kasvisannoksen valmiiksi. Paahdettu porkkanakeitto (yhteensä litra pilkottuja kasviksia) 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä 1 keskikokoinen palsternakka 4 porkkanaa 2 jauhoista perunaa pala selleriä 2 rkl öljyä suolaa ja pippuria ripaus muskottia 1 l kasvistai kanalientä 1–2 tl valkoviinietikkaa Pinnalle: paahdettuja sieniä ja auringonkukansiemeniä raejuustoa Kuori ja paloittele kaikki kasvikset reilun kokoisiksi paloiksi. Tarjoa kylmän maidon kera. Tällä hetkellä porkkanaa syödään lähes 9 kiloa henkeä kohden vuodessa. Keiton päälle sopii nokare raejuustoa. Laita purkkeihin ja jääkaappiin maustumaan vähintään vuorokaudeksi. Porkkanan suosio on kasvanut selvästi viimeisten kymmenen vuoden aikana. 12 Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA Yhteystiedot Toimittaja: Riitta-Maija Sykkö (06) 827 2327 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Ruoka Syysmauste Herkutellaan sanoilla Riitta-Maija Sykkö (KP) Porkkanoiden maku ja ravintoarvot ovat parhaimmillaan syksyllä. Leikkaa puolikkaat lohkoiksi. Meiramilla voi maustaa hernekeiton, munakkaan, lammasja tomaattiruuat. Nosta kastikkeen päälle kuumat pihvit ja juustoja kurkkuviipaleet. Kuori ja viipaloi myös sipuli renkaiksi. Porkkana on myös hyvä välipala kouluun ja työhön. Porkkana-broilerimurekemassa ei ole aivan yhtä kiinteää kuin perinteinen jauhelihamurekemassa, mutta kiinteytyy uunissa kypsennettäessä. Kiehauta noin 5 minuuttia. Kuva:Sanna Peurakoski Suomessa viljellään juureksia noin 2600 hehtaarilla. Kaada päälle osa kuumasta kasvisliemestä ja soseuta. Juhla-aterian keitosta saa lorauttamalla siihen tilkan valkoviiniä ja ripauksen kullankeltaista sahramia. Tarjoa keiton kanssa kuivalla paistinpannulla paahdettuja sieniä ja auringonkukansiemeniä. Jäähdytä ennen tarjoilua. Välipalan valmistaminen onnistuu koululaisilta itseltäänkin, kunhan kotoa löytyy sopivia aineita. Harrastuksiin tarvitaan energiaa ja kasvuun kunnon ravintoa. Nälän vastaiseen rintamaan halutaan mukaan ruuan tuottajia, kuluttajia, kansainvälisiä organisaatioita, maiden hallituksia, maatalousalan yrityksiä, tutkijoita, tiedemiehiä, virkamiehiä, uskonnollisia ryhmiä ja kansalaisjärjestöjä. Siitäkin käydään ikuisuuskeskustelua, kuuluvatko simpukat ja äyriäiset aitoon bouillabaisseen laisinkaan. Bouillabaissea arkeen ja juhlaan Maailman ravintopäivä torstaina (KP) Tänä vuoden Maailman ravintopäivän (World Food Day) teema on Kansainvälinen nälän vastainen rintama. Laita kansi paikoilleen. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Beetakaroteenin lisäksi porkkanassa on monia kivennäisaineita. Välipala syntyy puurosta tai marjapuurosta. Paahda kasviksia uunissa 225 asteessa 30–60 minuuttia (kasvisten koosta riippuen, kunnes ne ovat kypsiä. FAO perustettiin samana päivänä vuonna 1945. Marjamaito (1 annos) 1,5 dl maitoa 1 dl marjoja (mansikoita, mustikoita tai vadelmia) 1 rkl sokeria 1/2 tl vanilliinisokeria Sekoita juoma tehosekoittimessa kuohkeaksi. Asettele kasvikset laakealle vadille kukin omaan ryhmäänsä. Kuumenna margariini ja hunaja paistinpannussa ja laita lohkot pannuun. Kaappiin kannattaakin varata maitoja viljatuotteita sekä kasviksia, marjoja tai hedelmiä. Porkkanabroilerimureke 350 g broilerin jauhelihaa 5 (n. Silloin se kannattaa pestä ja pakata muovipussiin tai -rasiaan, jotta porkkanan pinta ei kuivu nahkeaksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita. Bouillabaisse on ranskalainen vahvasti maustettu kalaja äyriäiskeitto. Paahdettuja juureksia keittoon Erilaisista juureksista valmistettu sosekeitto on maistuvaa syysruokaa. Kypsennä 5 minuuttia ja lisää sitten ravun pyrstöt, katkaravut ja simpukat. Vuosittainen porkkanan satomäärä on reilu 58 miljoonaa kiloa. Kuoritut porkkanat säilyvät hyvinä raikkaassa vedessä jääkaapissa. Dippikastike voi olla kulhossa pöydän keskellä. Anna korppujauhojen turvota hetki. Ruokaisa hampurilainen ja marjamaito tuovat vaihtelua välipaloille. Marinointiin kannattaa valita miedonmakuinen kasvisöljy, joka vahvistaa niin yrttien kuin porkkanan makuaineita. Rosmariinimarinoidut porkkanat 500 g porkkanoita 1 sipuli 3 dl vettä 1/2 dl sokeria 1 tl suolaa 1 oksaa tuoretta rosmariinia (appelsiinin kuorta) 1 dl appelsiinin mehua 1/2 dl rypsitai oliiviöljyä rouhittua mustapippuria (tuoretta rosmariinia) Kuori ja leikkaa porkkanat ohuiksi lanteiksi. Laita porkkanat ja sipulit kattilaan ja lisää vesi, sokeri, suola, yksi oksa tuoretta rosmariinia sekä halutessasi raastettua appelsiinin kuorta. Juhlava bouillabaisse 1/2 dl oliiviöljyä 2 sipulia 1/2 purjoa 3 valkosipulin kynttä 300 g tomaatteja 1 l vettä + 1/2 l valkoviiniä 2 laakerinlehteä 1/2 tl organoa 1/2 tl rakuunaa ripaus sahramia 800 g neljää eri kalaa, esim. Kukin maustaa kalakeittonsa omien mieltymystensä ja maustekaappinsa tarjonnan mukaan. Lisää kalojen ruodot ja päät ja keitä lientä puoli tuntia miedolla lämmöllä. Kuva:Sanna Peurakoski Riitta-Maija Sykkö (KP) Bouillabaisse johdattaa herkuttelijat Ranskaan ja kalakeiton äärelle. Suomessa sitä on viljelty jo 1600-luvulla, joten se on maamme vanhimpia maustekasveja. siikaa, kampelaa, turskaa, kuhaa tai haukea 6 kpl jättikatkaravun pyrstöjä 100 g pakastekatkarapuja 1 tölkki simpukoita Fileoi kalat, ota talteen ruodot, evät ja päät. Sen sijaan tomaatit, sipulit, mausteet ja oliiviöljy kuuluvat keittokattilaan oleellisena osana, mutta perunoita ranskalainen ei kalakeittoonsa laita. Sivele kasviksia öljyllä ja mausta suolalla, pippurilla sekä muskotilla. Porkkanat soveltuvat monenlaiseen ruoanlaittoon leivonnasta laatikkoruokiin. Hampurilainen 1 sämpylä 2 rapeaa salaatinlehteä 2 viipaletta tomaattia 2 rkl ruokajogurttia tai kermaviiliä 1 jauhelihatai kanapihvi 1–2 viipaletta juustoa, esim. Kuumenna myös pihvit. Lisää appelsiinin mehu ja öljy sekä tuoretta rosmariinia. FAO ei hyväksy sitä, että nykyisenä elintarvikkeiden ylituotannon aikana maailmassa elää yli 840 miljoonaa ihmistä nälässä.. Syynä tähän on kesän voimakkaat helteet ja syksyn kuivuus. Sitä kannattaa popsia niin tuoreena kuin kypsennettynäkin. Sitä voi käyttää myös viinietikan tai öljyn maustamiseen, marinadeihin ja kermaviilikastikkeisiin. Popsi popsi porkkanaa Syksy on juuresruokien juhlaa Marinoidut porkkanat sopivat lisäkkeeksi broilerille, rasvaisemmalle lihalle tai vaikkapa gratinoidulle vuohenjuustolle. Sama annos muuttuu jo juhlaruoaksi, kun porkkanakeitto tarjoillaan paahdettujen siitakesienien ja auringonkukan siementen sekä raejuuston kera. Beetakaroteeni imeytyy parhaiten suolistossa, kun porkkanat ovat keitettyjä tai ne tarjotaan öljyn kanssa. sulatejuustoa tai tuoremozarellaa (ohuita sipulirenkaita, basilikaa tai ruohosipulia) Paahda hampurilaissämpylä avattuna kuumaksi pannulla, mikrossa tai leipägrillissä. Laita kuumat kasvikset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen. Meirami on myös itseoikeutettu kaalija maksaruokien mauste. Lisää kattilaan neste ja mausteet. Huuhdo vihannekset hyvin vedellä. Kuumenna, älä keitä. Puuron kanssa maistuu kylmä maito. Samettinen omenayllätys 4 omenaa 1 rkl margariinia 1 rkl hunajaa 2 rkl tuoreminttusilppua Tarjoiluun: 2 dl vaniljajogurttia 1 tl jauhettua kanelia Pese ja halkaise omenat, poista siemenkodat. Kun koululaiset oppivat syömään kunnon välipalan, naksujen ja makeisten napostelu sekä limsan juominen jäävät pois. Valuta päälle kylmä kastike. Meirami lisätään ruokaan ruuanlaiton loppuvaiheessa. Muotoile murekemassa voideltuun pitkulaiseen tai soikeaan uunivuokaan kostutetuin tai öljytyin käsin. Laita kansi paikoilleen Tarjoa heti kylmän maidon kera. Lapsetkin popsivat mielellään valmiiksi kuorittuja ja paloiteltuja porkkanoita. Sosekeiton voi myös pakastaa valmiina annoksina, joita voi ottaa sulamaan tarpeen mukaan. Meirami nimittäin sopii kaikkeen siihen mihin oreganokin. Mausta vielä tilkalla viinietikkaa ja lisää suolaa tarvittaessa. Halkaise paprika ja poista siemenet. Monet yrttimausteet kuten rakuuna, kirveli ja timjami sopivat yhdisteltäväksi makean porkkanan kanssa. Itse asiassa kyseessä on vanha kalastajien arkiruoka, johon käytettiin kulloinkin saatavilla olevaa kalaa tai pienimmät saaliskalat, joilla ei ollut myyntiarvoa. Nosta pestyt ja valutetut salaatinlehdet leiville. Meirami sopii hyvin yhteen basilikan, kyntelin ja timjamin kanssa ja se on myös erinomainen valkosipulin kumppani. Keitä porkkanoita liemessä kannen alla, kunnes ne ovat vielä napsakoita. Tarjoa keitto paahdettujen leipäkuutioiden kanssa. Tästä alasta porkkanaa on vähän yli 60 prosenttia. Reseptejä liikkuu Ranskassa lukuisia. Porkkanaruuat kaipaavat seurakseen usein myös tilkan happoisuutta, jota saa vaikkapa etikasta, ananaksesta sitruunasta tai appelsiinista.. Kuva:Sanna Peurakoski Riitta-Maija Sykkö (KP) Meirami on Suomen käytetyimpiä yrttejä, tillin, persiljan ja nykyisin basilikan ohella. Juustohampurilaiset 2 hampurilaissämpylää 2 rapeaa salaatinlehteä 4 rkl vihreää kermaviilikastiketta 2 jauhelihapihviä 2 viipaletta juustoa 2–4 viipaletta kurkkua Lisäksi: ketsuppia Paahda hampurilaissämpylät avattuina kuumiksi pannulla, mikrossa tai leipägrillissä. Myös jogurtti ja mysli, marjatai hedelmärahka sekä voileivät tai kasvikset dippikastikkeen kanssa tarjottuna ovat mieleisiä välipaloja. Energiamäärä on 36 kcal/100 grammaa, joten porkkana päivässä ei kuormita päivittäistä energiamäärää. Meirami on kotoisin Pohjois-Afrikasta, mistä se on levinnyt keskiajalla Eurooppaan. Kuullota kattilassa öljyssä hienonnetut sipulit ja purjo, purista sekaan valkosipulin kynnet ja lisää paloitellut tomaatit. Keitto tarjotaan paahdetun leivän tai leipäkuutioiden kanssa. Dippivihannekset 2 keltaista paprikaa 4 porkkanaa 1 kurkku 2 lehtisellerin vartta 1 kukkakaali Dippikastike: 1 prk kevytkermaviiliä 2-3 rkl sitruunan mehua 0,5 dl hienonnettuja tuoreita yrttejä 1 tl sokeria ripaus suolaa rouhittua mustapippuria Sekoita dippikastikkeen aineet keskenään ja anna maustua jääkaapissa vihannesten pilkkomisen ajan. Siivilöi liemi, tarvittaessa puserra tomaatteja ja sipulia hieman siivilän läpi. Porkkana on helppoa ja sopivan kevyttä naposteltavaa, joten niitä kannattaa suosia esimerkiksi iltaja välipaloina. Paloittele kalat. Kotimainen porkkana loppuu ennusteiden mukaan huhti-toukokuussa, jolloin myyntiin tuodaan porkkanaa lähinnä Italiasta ja Yhdysvalloista. Esimerkiksi rosmariini ja kylmäpuristettu rypsiöljy sopivat hyvin porkkanoiden marinointiin. Irrota kukkakaalista kukinnot, halkaise suurimmat. Viikon vinkki Kuva: Sanna Peurakoski Riitta-Maija Sykkö (KP) Monet koululaiset viettävät tällä ja ensi viikolla syyslomaa. Välipala maistuu syyslomalaiselle Samettinen omenayllätys on herkullinen jälkiruoka tai välipala. Keitto on kansanomainen ruoka kuten suomalaistenkin kalakeittoversiot. Liikuntaharrastusten ja ulkoleikkien jälkeen kasvavat lapset ja nuoret kaipaavat kunnon välipalaa. Kevyttä ja herkullista syötävää on porkkanoista ja broilerista valmistettu mureke. Kypsennä keskilämmöllä 3–5 minuuttia silloin tällöin käännellen. Porkkana on erityisen hyvä kaliumin ja seleenin lähteenä. Voit maustaa sen halutessasi esimerkiksi basilikalla tai ruohosipulilla Nosta kastikkeen päälle kuuma pihvi, juustoja tomaattiviipaleet. Samalla nälkä pysyy poissa iltaruokaan asti. Teenä ja höyryhengityksessä sitä on käytetty myös vilustumistautien torjumiseen. Vuoden 2003 porkkanansato näyttää jäävän noin 15 prosenttia pienemmäksi kuin edellisenä vuonna. Sekoita hieman ja laita kansi päälle. Lisää turvonneen porkkana-korppujauhoseoksen joukkoon kananmunat sekä kaikki mausteet. Syksyn porkkanoita voidaan varastoida aina seuraavaan kesään asti. Porkkanat säilyvät jääkaapissa noin viikon. Lisää loput liemestä. Aromaattinen meirami Meirami kuuluu suomalaisten suosikkeihin. Se on aromaattinen ja hienostunut mauste. Porkkanan satokausi Suomessa on kesäkuusta lokakuuhun. Myös unettomuutta voi hoitaa iltaisin kupillisella rauhoittavaa meiramiteetä. Perinteiseen sosekeittoon saadaan lisäaromeja paahtamalla öljyllä sivelletyt juurekset uunissa ennen soseutusta. Kuumenna myös pihvi. Sitä kutsutaan usein myös oreganon isoveljeksi. Niinpä niitä kannattaa pitää mahdollisimman paljon esillä. Sekoita tasaiseksi. Leikkaa paprika, porkkana ja kurkku pitkiksi suikaleiksi, lehtiselleri 7-10 cm paloiksi. YK:n elintarvikeja maatalousjärjestö FAO:n järjestämää Maailman ravintopäivää vietetään torstaina 150 maassa. Yhdistä massaan lopuksi myös broilerin jauheliha. Tarjoa vaniljajogurtin ja kanelin kanssa. Valuta päälle kylmä jogurtti. 300 g) porkkanaa 1 dl korppujauhoja 1 dl kermaviili, kevytkermaa, ruoanvalmistuskermaa tai vettä 2 kananmunaa 1 tl rakuunaa 1 tl kirveliä 1–2 tl suolaa mustapippuria Kuori ja raasta porkkanat raastimen hienoimmalla terällä. Keskikokoisesta porkkanasta saa sopivan päiväannoksen esimerkiksi A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Nosta huuhdotut ja valutetut salaatinlehdet leivälle. Kuori ja huuhtele porkkanat
. Ferrarin väki tanssi ja hoilasi riemuissaan. Päätös luopumisesta on seuran johdon mukaan tehty taloudellisten ja pelillisten syiden takia. – Me olemme altavastaajia, Hollanti on suursuosikki. Pelivaihto 438 918.20 e, yleisöä 861. Turkki on pahempi kuin Ruotsi tällä hetkellä, Latvian valmentaja Aleksandrs Starkovs murehti. . Tulokset: Lähtö 1, sh 2 100 m: 1) A. Vip-tila ei All over press -toimiston välittämässä kuvassa näyttänyt enää vip-tilalta, vaan lähinnä kaaokselta. . . 7 3 4 39– 29 6 HIFK . Lähtö oli rajattu neljäja viisivuotiaille tammoille. Muissa otteluissa Turkki saa vastaansa yllättäjä-Latvian, Hollanti Skotlannin, Kroatia Slovenian ja Venäjä Walesin. . . Suurin osa viime kauden pelaajista on jo siirtynyt muihin seuroihin. Kaikki muut V4-kohteet voitettiin keulasta. 3 1 2 16– 21 2 SBS Wirmo . . . M. Espanja, Hollanti, Venäjä, Turkki ja Kroatia saivat kaikki ennakkoon arvioiden heikommat maat vastaansa. . Kun yksikään eniten pelattu osallistuja ei onnistunut voittamaan, tuli oikean rivin kertoimeksi 1867,66. Ferrari-tallin jäsenten riemu kupli villinä jo siinä vaiheessa, kun Schumacher ylitti maaliviivan kahdeksantena. . . Voittonumerot: 2, 3, 4, 6, 10, 11, 12, 14, 18, 19, 29, 31, 41, 47, 48, 54, 56, 59, 60, 68 MEXICO (STT) Mika Salo kiri viidenneksi Cartsarjan 17. I divisioona länsilohko Ilves – HaU 9 – 3 (3 – 0, 1 – 2, 5 – 1), TPS – FBC Turku 5 – 6 (3 – 1, 2 – 2, – 3). . – Tänään otin osaa FA:n haastatteluun ja jätin liitolle yksityiskohtaisen selvityksen asiasta. . – Teemme parhaamme, mutta vaikeaa tämä on. – Luotin itseeni aika paljon, mutta ehkä toisessa erässä pelasin liian passiivisesti. . Mikään ei ole kuitenkaan mahdotonta, Tanskan jälkeen toiseksi karsintalohkossaan sijoittuneen Norjan päävalmentaja mietti kotimaansa television haastattelussa. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Kai Pfaffenbach MADRID (STT–AFP–REUTERS) Suomen tennistoivo Jarkko Nieminen vertasi ammattilaistennikseen pesiytyneitä sopupelejä kiellettyjen aineiden käyttöön. Meillä on kuitenkin kaksi ottelua pelattavana, ja tiedätte että pelasimme hyvin Saksaa vastaan (karsinnoissa) ja he olivat myös suuria ennakkosuosikkeja. . . Ferdinand ei ilmestynyt syyskuun 23. . . päivä ManU:n harjoituskentällä järjestettyyn sattumanvaraiseen testiin, ja hänet pudotettiin viime lauantain Turkki-pelin kokoonpanosta. Ilves . Luomasten ohella Ylihärmä on tehnyt sopimuksen Ilmajoen Kisailijoista tulevan Emilia Loukon, 19, kanssa. Polttolinjalla pelaava Kati Luomanen, 21, on tähän asti edustanut kasvattajaseuraansa Pilkettä. Luomaset Ylihärmään RAAHE (STT) Karsintojen kautta paikkansa pesäpallon naisten SM-sarjassa säilyttänyt Pattijoen Urheilijat on päättänyt luopua ensi kauden sarjapaikastaan. Troikka: 990,37. Salo ohitti vielä viimeisellä kierroksella kaksi kilpailijaa eli kisa jäi suomalaiselta ikäänkuin kesken. . . V4-kerroin: 214,35. Walesin valmentajana hienoa työtä tehnyt Mark Hughes on optimistinen. 6 1 1 4 26– 33 3 SB Pro . Honey Candel, Texfame ja Classico Cavallo pitivät toiset loppuun saakka vaikeuksitta takanaan. 3 2 1 24– 20 4 FT Trackers . . Lähtö 10, lv 2 100 m: 1) Jula Västerås/Tommi Ala-Nikkola 19,1a, 2) Quartz Laukko 19,3a (210), 3) Henrietta Hill 19,9a (312), 4) Lyin Eyes 19,9a (330), poissa: 2,4,7. 7 3 4 27– 38 6 OLS . Suomalainen on selviytynyt tänä vuonna kerran ATP-turnauksen loppuotteluun viime toukokuussa Münchenissä. . . – Tämä oli paha arvontatulos, mutta vaikeaa olisi ollut, vaikka vastaan olisi tullut mikä muu maa tahansa, Hughes aprikoi. Nieminen voitti Long Islandin ATP-turnauksessa pelatun ottelun keskeytyksellä, kun Lopez tunsi itsensä huonovointiseksi. Suomalainen kuitenkin kertoi ymmärtävänsä Lopezin elokuisen ratkaisun. Huijannutta ei pidä ottaa pelikentille takaisin avosylin, Nieminen sanoi. Koko ajan menee aina vähän paremmin, luonnehti Salo lyhyttä Cart-kuljettajan uraansa. Kovimmassa suomenhevoslähdössä jouduttiin voitto jakamaan. . Ongelma keksittiin, kun jotkut vedonvälitysfirmat havaitsivat, että joistakin otteluista oli ilman näkyvää syytä lyöty vetoa tavallista suurempia summia. Turkki kohtaa yllättäjä Latvian Karsintalohkonsa kakkoseksi Ruotsin jälkeen pelannut Latvia joutuu tiukan paikan eteen Turkkia vastaan. . 6 6 43– 25 12 Josba . Lähtö 3, sh 2 100 m: 1) Hiskitar/Ahti Antti-Roiko 34,2ax, 2) Tupla Kuningas 35,5a (32), 3) Rulari 36,0ax (39), 4) Tuturi 36,2ax (157), toto (6-3-8): 2,04 1,07-1,22-1,12 7,56. Tarvitsemme onnea, mutta Hollannin on silti taisteltava päästäkseen Portugaliin, Skotlannin saksalaisvalmentaja Berti Vogts totesi. Nimekkään ryhmän edustaja oli tavanomaisen kohtelias ja arvioi Norjan olevan vaikeasti lyötävissä. toto (97-15): 8,57 3,30-3,16-1,57 68,69. Ferdinandilta sen sijaan saatiin lyhyt tiedote, josta tosin uudet tiedot jäivät puuttumaan. Seura ei ole johdon mukaan tällä hetkellä taloudellisessa kriisissä, mutta pelaaminen edelleen sarjan hännillä olisi ollut taloudellisesti mahdotonta. . Englantilaisen Sunday Telegraph -lehden mukaan Niemisen ja espanjalaisen Fernando Lopezin välinen ATP-kiertueen kohtaaminen elokuussa kuuluu otteluihin, joita tutkitaan sopupeleinä. . . – Rangaistusten tulee olla kovia. . Suomalaispeluri hämmästeli itsekin pelin lähes täydellistä kääntymistä. Kilpailun voitti sarjaa johtava Kanadan Paul Tracy, joka nappasi jo seitsemännen osakilpailuvoittonsa. . kilpailu: Frölunda–Häcken 1. Gaudio liian kova Niemisen taival Madridin 2,45 miljoonan euron Masters-sarjan tennisturnauksessa katkesi jo ensimmäisellä kierroksella, kun Argentiinan Gaston Gaudio kukisti suomalaisen 3–6, 7–5, 6–2. – En ole tyytyväinen. Espanjalaispuolen kommentin antoi toppari Ivan Helguera. päivä marraskuuta, ja otteluparien voittajat selviävät mukaan Portugalissa pelattaviin kisoihin. . sekä 18.–19. . . . Käsittelin vastauksessani useita kohtia, mukaanlukien syyn siihen, että en päässyt testiin ja sen, kuinka yritin korjata asiaa vielä saman päivän aikana. . 3 1 2 13– 16 2 HaU . . V4-kerroin: 17,44. Nopsan Vihellys käytti tilaisuuden hyväkseen. Karsintapelit pelataan 15.–16. 8 2 1 5 37– 46 5 Classic . Naisten ottelut olivat viime kaudella raskaita myös pelillisesti. . Schumacher juhli rajusti Olli Pietiläinen JYVÄSKYLÄ (STT) Jyväskylän raveissa oli nuorille suomenhevosille tarjolla hyvä ykköspalkinto. Salo lähti kilpailuun vasta 12. 8 2 2 4 42– 46 6 AC HaKi . . Nopsan Vihellykselle arvokas voitto FRANKFURT (STT–REUTERS) Suuret jalkapallomaat säästyivät toistensa kohtaamiselta, kun arvonnat ensi vuoden EMkisojen jatkokarsintoihin suoritettiin Frankfurtissa Saksassa maanantaina. Ihan hieno kilpailu. Lukkarina pelaava Niina Luomanen, 20, on ehtinyt uransa aikana pelata myös Pattijoen Urheilijoissa. 3 3 12– 21 Seuraavat ottelut: 15.10. . 7 6 1 41– 32 12 Happee . . toto (5/8-6): 1,32-2,66 1,43-2,18 5,63. . Yksi ikkuna hajosi, kun Schumacher ystävineen heitteli ympäriinsä tuoleja, pöytiä ja television. . . Lähtö 2, lv 2 100 m: 1) Killer Elaine/Kari Ahokas 19,7x, 2) School Moon 19,8 (73), 3) Macy Speed 20,2 (81), 4) Moira Gunn 20,3 (17), toto (8-1-3): 8,03 2,29-3,34-2,85 31,89. . toto (6-14-11): 9,37 2,11-3,564,76 66,59. . Kroatian ja Slovenian kohtaamisessa naapurisopu on koetuksella. Myös varikkokäynnit sujuivat täysin tyydyttävästi. Gaudion sijoitus tuoreimmalla maailmanlistalla on 37:s, kun Nieminen on kuusi sijaa korkeammalla. – Auto toimi hyvin. 3-vuotias jenkkiori paineli 2140 metriä aikaan 15,7 ja sai palkintorahoja 200 000 kruunua. toto (6-3-10): 10,79 3,11-3,92-3,86 53,08. . Moniveto 4 Jalkapallo 1. 3 2 1 25– 17 4 Pirkat . . . . Salo oli tyytyväinen viidenteen sijaansa. . . . . SPV – Blue Fox . Oilers . On Off yllätti karsinnassa Southwind Vernonin, mutta nyt vastaavaan temppuun ei ollut mahdollisuutta. 1 1 7– 3 2 SBS Pori . Lähtö 5, V4-2, sh 2 120 m: 1) Nopsan Vihellys/Heikki Hietanen 30,3x, 2) Sikon Lento 30,4 (16), 3) Annie Pat 31,3 (61), 4) Arvan Syke 31,4x (70), toto (11-68): 17,63 2,53-1,21-1,87 11,91. . . Tapaamisessa Ferdinand selitteli saarivaltakunnan jalkapallopiirit sekoittanutta syyskuista poisjääntiään dopingtestistä, josta hänelle saattaa rapsahtaa jopa kahden vuoden pelikielto. – Lopez keskeytti ottelun, mutta hän olikin oksennellut pitkin päivää. . Maalejakin noissa peleissä on syntynyt vain yksi. Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan maajoukkueitten maailmanlistalla kolmantena oleva Espanja hävisi Norjalle 0–1 edellisessä EM-lopputurnauksessa vuonna 2000. Nieminen oli kohdannut argentiinalaisen kahdesti viime vuonna ja hävinnyt silloinkin molemmilla kerroilla. osakilpailussa Mexicossa. Kaikki kääntyi hetkessä, eikä koskaan tiedä, mitä tapahtuu, Nieminen selvitti. . Naapurimaitten pelit ovat aina kiihkeitä, eivätkä koskaan helppoja, Slovenian kapteeni Miran Pavlin tiesi. Nieminen kertoi kannattavansa, että jos pelaajien joukosta löytyy sopuiluun syyllistyneitä, heitä rangaistaan ankarasti. puoliaika ja koko ottelu (1X2) Voittoyhdistelmä: 2 (1/X)–8 (2/X) Lopullinen kerroin: 161,61 Mitalipeli 42/03 Kulta: 4, 5, 3, 2, 1 Hopea: 1, 3, 5, 4, 2 Pronssi: 5, 2, 1, 4, 3 Keno 42/03 Maanantai 13. . 3 2 1 22– 20 4 FBC Turku . Salo viides Mexicossa MANTORP (STT) Reima Kuislan ja kumppaneiden omistama Southwind Vernon voitti Sikta mot stjärnorna -kilpailun finaalin maanantai-iltana Mantorpin radalla. 3 3 18– 9 6 SPV . Erot ovat pienet. Västerås–Kalmar FF 0–2 3. – Sopupelaaminen on yksi vakavimmista asioista, mihin pelaaja voi syyllistyä. Heikki Hietasen ajokki korjasi Derbytamma-sarjasta hieman yllättäen 4 000 euron voittorahat. Kärkiparina taivaltaneet Pinokkio ja K.M.Lantti eivät saaneet toisistaan eroa. Lähtö 8, sh 2 100 m: 1) Pinokkio/VeliErkki Paavola 28,6a, 1) K. Frölunda–Häcken 1–1 Tulosyhdistelmä: 3–3, 0–2, 1–1 Lopullinen kerroin: 8 989,51 Tulosveto: 5. 6 1 5 26– 44 2 Seuraavat ottelut: 16.10. . . FA ilmoitti, että sen asiaa koskevaa kommenttia voidaan odottaa aikaisintaan tänään. – Jos pelaan huonosti, saatan hävitä pystyyn kaverille, joka on minua maailmanlistalla sata sijaa alempana. . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Javier Sorano MANCHESTER (STT–REUTERS) Englannin jalkapallon valioliigan Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen puolustaja Rio Ferdinand tapasi maanantaina maan jalkapalloliiton FA:n edustajia. Mainiosti tällä kaudella menestynyt Southwind Vernon jätti pahimman vastustajansa On Offin loppusuoralla varmasti taakseen. . – Tästä tulee erittäin haastavaa, ja meidän on tehtävä erittäin kovasti töitä. 10. . Nieminen lisäsi, että suoritustason heittely miesten ammattilaistenniksessä on luonnollista. . V4: vaihto 144 670.20 e; oikea rivi 311-5-6; poissa II/2 IV/1,8,9 kerroin 1 867,66. 3 3 12– 18 TPS . . . Olivia/Heikki Hietanen 34,0, 2) Kihermä 35,0 (95), 3) Meno-Ralli 34,2 (28), 4) Lento-Purje 35,2 (39), poissa: 14. . . . . P. Omassa karsintalohkossaan yllättäen Kreikan taakse jäänyt Espanja kohtaa karsinnoissa Norjan. 7 6 1 40– 24 12 Gunners . . . . . Sikon Lento johti sitä pitkään, mutta suosikki joutui taipumaan viimeisen sadan metrin aikana toiseksi. 3 2 1 13– 17 4 Blue Fox . Suosikeilla arpaonnea Norja ja Espanja EM-jatkokarsintojen jännitysparina Walesin John Hartson ampuu rangaistuspilkulta tasoitusmaalin lauantai-illan ottelussa Serbia-Montenegroa vastaan. Ferdinandin tapaus saattaa ratketa tänään Salibandyliiga Rangers – HIFK 5 – 2 (3 – 1, 1 – 0, 1 – 1). . Urheilu Salibandy Oliko onnea Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Jukka Anias (06) 827 2340 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2340 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Fax: (06) 822 0208 KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 13 Lyhyesti REISJÄRVI (KP) Reisjärven Pilkkeen naisten ykköspesisjoukkueen avainpelaajiin kuuluneet Niina ja Kati Luomanen siirtyvät ensi kaudeksi Ylihärmän Pesis-Junkkareihin, joka nousi tänä syksynä naisten superpesikseen. . kilpailu: Norrköping–Trelleborg 2. . Kansainvälisen kuvatoimiston välittämissä pirskekuvissa kuubalaista pöllisikaria tuprutteleva Schumacher oli naamioitunut Toyotan paitaan rempseästi kaikki paidan napit auki. Pelaajat olivatkin viestittäneet johdolle, etteivät he halua enää pelata sarjan häntäpäässä. . Lähtö 6, V4-3, lv 2 100 m: 1) Texfame/Aki Antti-Roiko 17,0a, 2) Ove Southwind* 17,2a (111), 3) Daddy’s Eagle 17,3a (69), 4) Junior Scoop 17,5a (18), toto (5-2-8): 4,21 1,77-3,08-1,69 15,41. . . . . . . Lähtö 7, V4-4, lv 2 100 m: 1) Classico Cavallo/Antti Teivainen 17,8a, 2) Sugar Daddy 18,1a (20), 3) Prosa 18,3a (348), 4) Fitness King 18,3a (87), toto (6-12-10): 8,20 2,53-1,44-5,72 11,40. . Arvonnoissa oli kuitenkin mukana vaikeampiakin vastustajia, joten ihan hyvä näin, Helguera selvitti. . . Juhlia oli tarkoitus jatkaa karaoken merkeissä, jota ennen Schumacher kuitenkin poikkesi varikon vip-tiloissa. . Päivän Duo: vaihto 33 832.00 e; oikea rivi 5-6; poissa II/1,8,9 kerroin 43,97. 7 5 2 42– 29 10 SSV . V4-kerroin: 391,50. . . 6 2 4 26– 30 4 Rangers . . Lähtö 9, lv 2 100 m: 1) Royal Night/Arto Laaksonen 19,6, 2) Brave Index 19,1 (174), 3) Luna Rosita 19,9 (157), 4) Thomson Nordia 20,1 (340), poissa: 12. . Kun syötin ottelun voitosta, Gaudio tuli yhtäkkiä tarkemmaksi, eikä hukannut enää palloja. Frölunda–Häcken 1–1 Lopullinen kerroin: 8,27 Pitkäveto: 72 Norrköping–Trelleborg X (3–3) 3,15 73 Västerås–Kalmar 2 (0–2) 1,65 74 Frölunda–Häcken X (1–1) 3,00 Päivän Pari 4 Jalkapallo, Ruotsi 1. Wales kohtaa jatkokarsinnassa Venäjän. Kuva: Lehtikuva/Reuters/Toby Melville UEFA:n puheenjohtaja Lennart Johansson arpomassa EM-jatkokarsinnan ottelupareja. Kuislan Southwind Vernon ravasi suurvoiton Mantorpissa. Mekaanikko Chris Dyer ja insinööri Gabrielle delli Colli saivat huomata kampauksensa vaihtuneen kaljuksi. Jorma Kontio ohjasti Activity Speedin kolmanneksi. . . . . Se on sama kuin joku yrittäisi huijata käyttämällä dopingaineita, maanantaina Madridin ATP-turnauksessa Argentiinan Gaston Gaudiolle hävinnyt Nieminen selvitti. Schumacher ei heti päässyt juhlimaan, vaan joutui käymään todellisen mediamaratonin ennen kuin pääsi vetäytymään vaimonsa Corinnan, manageri Willi Weberin ja muutamien ystäviensä seuraan. 7 2 5 23– 36 4 Erä . . . Ottelu näytti olevan Niemisen hallinnassa, kun hän voitti ensimmäisen erän ja johti toista 4–2 ja pääsi jo syöttämään otteluvoitosta tilanteessa 5–4. Norrköping–Trelleborg 3–3 2. . Gaudio nousi kuitenkin tasatilanteeseen 5–5 ja meni sen jälkeen menojaan. Mailla on pitkä maaotteluhistoria (ensimmäinen peli jo 1929), mutta Skotlanti ei ole voittanut Hollantia kuudessa viime kohtaamisessa vuodesta 1982 alkaen. Hän ei tosiaankaan pystynyt pelaamaan, saati pelaamaan ottelua loppuun asti, Nieminen huomautti. Erä – Oilers, Rangers – AC HaKi, SB Pro – Classic. Brittilehden tietojen mukaan osa ATP-kiertueen pelaajista on hävinnyt otteluita tahallaan vedonlyönnin takia. Pattijoki luopuu paikastaan SUZUKA (STT–DPA) Ennätyksellisen kuudennen formula ykkösten maailmanmestaruuden sunnuntaina voittanut Michael Schumacher juhli voittoaan rajusti. Nieminen tuomitsi sopupelit Jarkko Niemisen taival Madridissa päättyi avauskierrokselle. Toin myös esille, kuinka tuomitsen dopingin käytön, Ferdinandin tiedotteessa luki. . . Lantti/Aki Antti-Roiko 28,6a, 3) Jeesau 28,7a (21), 4) Reisu-Juuso 28,7a (78), poissa: 3,4,7. Sopupelaaminen ja vedonlyöntiväitteet tulivat miestenniksen ammattijärjestö ATP:n tietoon noin kolme kuukautta sitten. Skoteilla vaikeaa Skotlannin ja Hollannin kohtaamisessa on myös vain yksi suosikki. . Ensimmäiseen arvoturnaukseensa sitten vuoden 1958 MMkisojen pyrkivä Wales kohtaa arvaamattoman Venäjän. lähtöruudusta, joten loppusijoitus oli hyvä. Arvonta ei kuitenkaan saanut Norjaa nykyisin käskyttävää Nils Johan Sembiä hehkumaan tyytyväisyydestä. – He sulkevat peliä tehokkaasti, ja lisäksi heillä on paljon pituutta hyökkäyspäässä. . . Lähtö 4, V4-1, lv 2 100 m: 1) Honey Candel/Ari Moilanen 17,6a, 2) Royal Spring 18,0a (373), 3) Iirosin 18,2a (461), 4) Ideal Sponsor 18,2a (77), toto (3-2-5): 2,42 1,70-5,34-4,30 50,31
.4,35 3,05 1,45 Madrid: Masters-sarjan turnaus, palkintoarvo 2,45 miljoonaa euroa: Miesten kaksinpeli, ensimmäistä kierrosta: Gaston Gaudio Argentiina–Jarkko Nieminen Suomi 3–6, 7–5, 6–2. . . . . . . klo 18.25 asti. . . .2,35 3,70 1,80 klo 22.00 74 NY Rangers–Atlanta T . . . . . .1,40 3,15 4,60 klo 19.55 85 Duisburg–Oberhausen . . Louisiin St. . .1,55 2,95 3,80 klo 18.25 35 Lukko–Blues T . . . . . . . 3 Everton–Southampton,/C+ Peliaika la 18.10.–su 19.10. 5 Tampere Utd–KooTeePee 6 Lukko–Blues Peliaika ti 14.10.–ke 15.10. Pisteitä on irronnut lähinnä kotihallista. . . . . . . . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 18.25 02 Ilves–JYP T . . . . . .1,40 4,70 3,10 klo 18.25 62 FPS–Haukat Kert. Lehtisen rinnalla Dallasissa pelaa kolme suomalaista maajoukkuemiestä: Niko Kapanen, Teppo Numminen ja Antti Nieminen, joka osui maaliin jo toisessa NHLottelussaan Nashvillea vastaan. Riskirivin kolmas kohde löytyy Elitserienistä. . . . . . . . . . . . . . . . . Vermon kierroksen toinen varmaehdokas löytyy kakkoskohteesta. .1,60 3,65 2,85 klo 20.55 71 Djurgården–Assyriska CUP . . . . .1,40 3,15 4,60 klo 21.55 26 Sunderland–Cardiff T . . Kariya teki kauden toisen maalinsa ja Selänne toisen syöttöpisteensä, mutta se oli laiha lohtu Coloradolle. LA: Klatt 2, Visnovsky, Modry. . . Sunnuntai 19.10. . . . . . . . . klo 18.25 asti. . . . 4 Birmingham–Chelsea Peliaika ti 14.10. 12 Ancona–Juventus,/C+ 1 Montreal–Toronto,/C+ Peliaika pe 17.10.–la 18.10. . . . . 4 MyPa–FF Jaro Peliaika la 18.10.–su 19.10. . . . . . . . Torstaina Hokki isännöi kotonaan sarjakärki KalPaa. . . Moniveto 2 Jalkapallo, UEFA 1. East Volley–KoVe Minimipanos 50 senttiä. . . . . . . . . . . 4 Dallas–Washington Peliaika to 16.10.–pe 17.10. . . . . . . Moniveto 4 Jalkapallo 1. . . . . . . Tulosveto Moniveto Tennis Pyöräily Jääkiekko Voittajaveto 14 Urheilu Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA Pitkäveto Tiistai 14.10. Kariya laukoi kohti maalia kuusi kertaa ja Sakic sekä Selänne viidesti. . .2,45 2,60 2,20 klo 21.40 87 Northampton–Scunthorpe . . . erän jälkeisestä tilanteesta (1X2) Peliaika ti 14.10. Voittajaveto 3 Jääkiekko Montako maalia tehdään lauantain viidessä SM-liigan ottelussa varsinaisella peliajalla. puoliajan ja koko ottelun kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) 1=1/1 2=1/X 3=1/2 4=X/1 5=X/X 6=X/2 7=2/1 8=2/X 9=2/2 Peliaika ke 15.10. . . . . Lumivyöry loppui alkuunsa Colorado kompastui yllättäen kotijäällään St. . . . . . . . . . . . . . .1,40 4,10 3,40 klo 22.00 89 Anaheim–Ottawa T . . . . . . . . . . . PerPo–NaPa 2. . . . . . . . . . . . . . . Puheille tasaisesta liigasta on alkukaudella löytynyt perusteita. . . . .1,85 3,65 2,30 klo 18.25 58 JYP–Ässät T . . . . . . . . .2,10 2,65 2,55 klo 21.25 43 Bor. . . . . . . . . . Ori tunnetaan nopeana kiihdyttäjänä, joka ampaisee vauhdilla hiostamaan M.L.Vokkia. . . Naisten WTA-ranking: 1) Kim Clijsters Belgia 6 584, 2) Justine Henin-Hardenne Belgia 6 433, 3) Serena Williams USA 4 400, 4) Lindsay Davenport USA 3 365, 5) Jennifer Capriati USA 2 809, 6) Venus Williams USA 2 507, 7) Amelie Mauresmo Ranska 2 439, 8) Elena Dementieva Venäjä 2 348, 9) Anastasia Myskina Venäjä 2 326 10) Chanda Rubin USA 2 213, 11) Ai Sugiyama Japani 1 743, 12) Vera Zvonareva Venäjä 1 624, 13) Conchita Martinez Espanja 1 528, 14) Nadia Petrova Venäjä 1 493, 15) Daniela Hantuchova Slovakia 1 442, 16) Anna Pistolesi Israel 1 440, 17) Paola Suarez Argentiina 1 414, 18)Patty Schnyder Sveitsi 1 365, 19) Magdalena Maleeva Bulgaria 1 324, 20) Meghann Shaughnessy USA 1 301. . . . Ottelun sankari oli vieraiden maalivahti Chris Osgood torjuen 39 laukausta. . . Lauantai 18.10. . . . . .1,30 3,50 5,15 klo 21.40 48 West Ham–Norwich T . Suomalainen kiihtyi Kariyan maalin jälkeisestä tilanteesta, jossa St. . Varman rivin täydentäjät löytyvät myös SM-liigasta. . . . . . . . . . . . 12 FC Kärnten–Feyenoord, UEFA Peliaika ke 15.10.–to 16.10. . Louisin pelaajat yrittivät tahallaan vahingoittaa Coloradon pelaajia. . . . . . . . Torstai 16.10. . .1,30 4,50 3,85 klo 18.25 60 K-Vantaa–Salamat . . . . klo 22.00 asti. . .2,20 3,50 1,95 klo 19.55 12 Djurgården–MoDo . . . Silloin oli huonoa tuuria, kun kausi loppui ennen aikojaan, muisteli Lehtinen 2–4 päättynyttä toista pudotuspelikierrosta Anaheimia vastaan. . . . . . . . . Päivän Pari 3, Jalkapallo, UEFA–cup 1. . . . .1,05 5,40 8,90 klo 22.00 51 Valencia–AIK UEFA . . . . . Mikko Peltolan, Jussi Tarvaisen ja Fredrik Norrenan tahdittamana Linköpingillä on saumat kasvattaa pistetiliään göteborgilaisten kustannuksella. . . . . .1,60 3,65 2,85 klo 22.00 75 Tampa Bay–Phoenix . . . . . . . .1,70 3,85 2,50 klo 22.00 53 Dallas–Boston . . Blackburn–Charlton,/C+ Peliaika la 18.10.–ma 20.10. Tkachuk teki vieraiden molemmat maalit, ensimmäisen (NHL-uransa 400.) avauserässä, kun St. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lauantai 18.10. . . . . .1,60 2,90 3,60 klo 21.40 15 Millwall–Preston +1 . Kun sarja alkoi, ketju hajotettiin ja Lehtinen sijoitettiin Bill Guerin ja Mike Modanon toiseksi laitamieheksi. .1,50 3,00 4,00 klo 21.40 86 Strasbourg–Marseille . . . . Kolmesta ensimmäisestä pelistä irtosi piste, mutta sen jälkeen HIFK on voittanut seitsemän peliä kahdeksasta. . Hammarby–Örebro 3. . . . . . . . . . . . . . . . puoliajan ja koko ottelun kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) 1=1/1 2=1/X 3=1/2 4=X/1 5=X/X 6=X/2 7=2/1 8=2/X 9=2/2 Peliaika pe 17.10.–la 18.10. . . . . . . . Täytyy tapahtua melkein ihme, jos Dallas Stars ei ole toukokuussa mukana pudotuspeleissä. . .3,35 2,90 1,65 klo 21.25 45 Perugia–Dundee UEFA . . . . Päivän Trio 2 TPS–Jokerit Ottelun 1., 2. . . . . . . . . . . . . . . . . . . Sunnuntai 19.10. . . .1,55 3,75 2,95 klo 22.00 81 San Jose–Philadelphia T . klo 18.25 asti. . . . . . . Nintendo Kemp parantaa koko ajan esityksiään ja antaa varmasti Hearst Hunterille vastuksen. . . . . . . . . . . . . 1=3–0 2=3–1 3=3–2 4=2–3 5=1–3 6=0–3. . Niin uskoo myös Jere Lehtinen. . . . Tiistaina Hannu Aravirran joukot saavat vieraakseen HPK:n, jonka tahti on hyvän alun jälkeen hiipunut. . . . . HPKpeli kelpaa varmaan riviin ja Jokeri-peli riskiriviin. .1,10 4,30 9,20 klo 21.40 47 Coventry–Wimbledon T . . . . . Vierasvoittoa tukee niin joukkueiden pelaajamateriaali kuin tämän hetken pelin tasokin. . kilpailu: West Bromwich–Sheffield United 1. . . SL: Tkachuk 2. . . . .1,60 3,65 2,85 klo 22.00 77 Nashville–St.Louis . . . . . . . . klo 19.55 83 Trier–Union Berlin . . . . . . . . HIFK hyvässä vauhdissa Homma toimii. .1,45 3,05 4,35 klo 21.55 27 Sunderland–Cardiff +1 . Ottelun selvästi paras ketju oli jälleen Joe Sakicin johtama ”Dream Line”, jossa hyökkäävät laidoilla Selänne ja Paul Kariya. . . Joukkueen ykköspakkipari on Teppo Numminen-Sergei Zubov. . . . . . . . . . . . . . . .1,95 3,50 2,20 klo 22.00 32 Calgary–Edmonton S . . . Torstai 16.10. .1,75 2,80 3,15 klo 21.40 21 West Bromwich–Sheffield U +1 . klo 18.25 asti. . . . Louis 1-2 (0–1, 0–0, 1–1) C: Kariya, Teemu Selänne 0+1. .2,85 4,30 1,50 klo 19.55 65 HV71–Färjestad T . . . . . . . . . . Mitä tekivät tuomarit, eivät mitään! – Haluavatko he, että Paul telotaan taas viikkokausiksi sairaalaan, Selänne raivosi. . . . . Derbyn epäonninen Last Love Song sen sijaan ravaa voitosta voittoon. klo 16.55 asti. . .3,50 3,40 1,50 klo 21.40 22 Blackpool–Tranmere LDV . . .2,60 3,25 1,80 klo 21.55 28 Crystal P–Derby T . . Lauri Lahesalun viikonloppuna Kärpistä saanut Hokki saa kotivoitostaan kertoimen (2,85), joka kelpaa riskiriviin. . . . . . . . . . . . . klo 21.40 asti. . . .1,25 4,80 4,15 klo 19.55 08 Luleå–Malmö . . . . . . . . . . . . erän jälkeisestä tilanteesta (1X2) Peliaika su 19.10. . . . . . . Viimeksi Heats Hunter sai ravata raskaissa olosuhteissa kärkipaikalla ja oli hyvä kakkonen. . TPS–Kärpät Peliaika ti 14.10. . . . Minnesota–San Jose 2–3 (1–3, 1–0, 0–0) M: Brandner, Burns. 1 Detroit–Vancouver Peliaika ke 15.10.–to 16.10. Selänne suuttui erotuomareille Ottelun jälkeen Selänne kävi kuumana erotuomareille ja lähetti terveisiä NHL:n tuomarivastaaville. 5 Milan–Lazio,/C+ 6 Dallas–Minnesota Peliaika su 19.10.–su 19.10. . . . . . . kilpailu: Kouvojen pisteet Peliaika ke 15.10. Voittajaveto 2 Jääkiekko Montako maalia tehdään torstain viidessä SM-liigan ottelussa varsinaisella peliajalla. Louis pelasi kahden miehen ylivoimalla ja toisen vastahyökkäyksestä päätöserän alussa heti sen jälkeen, kun Kariya oli tasoittanut pelin ylivoimamaalillaan. . . Dallas–Washington 2. . . . . . . . . . . . . . klo 18.25 asti. . . . klo 14.55 asti. . . . . klo 14.55 asti. . . . . Voittajaveto 4 TPS–Jokerit Lyö vetoa ottelun 1., 2. . . klo 22.00 asti. Liverpool–Olimpija 3. . . klo 20.00 asti. . . . . . . klo 18.25 asti. . . . . . . . . . . . .1,30 3,50 5,15 klo 21.10 42 Malmö FF–Sporting CP T UEFA . .2,90 2,75 1,85 klo 22.00 73 Minnesota–Colorado . . Päivän Pari 4 Koripallo, PuHu–Huima 1. . . . Päivän Pari 6, Jalkapallo 1. . . Perjantai 17.10. . . . . . – Ei ole valittamista, vaikka Nikon ja Antin kanssa olisi ollut todella kiinnostavaa pelata. . . . . . . ATP-ranking: 1) Juan Carlos Ferrero Espanja 4 195, 2) Andy Roddick USA 4 165, 3) Roger Federer Sveitsi 3 825, 4) Andre Agassi USA 3 670, 5) Guillermo Coria Argentiina 2 990, 6) Rainer Schüttler Saksa 2 850, 7) Carlos Moya Espanja 2 705, 8) Lleyton Hewitt Australia 2 465, 9) David Nalbandian Argentiina 2 145, 10) Sebastien Grosjean Ranska 1 970, 11) Paradorn Srichaphan Thaimaa 1 845, 12) Jiri Novak Tshekki 1 665, 13) Mark Philippoussis Australia 1 615, 14) Sjeng Schalken Hollanti 1 515, 15) Martin Verkerk Hollanti 1 407, 16) Agustin Calleri Argentiina 1 355, 17) Tommy Robredo Espanja 1 300, 18) Younes El Aynaoui Marokko 1 260, 19) Felix Mantilla Espanja 1 240, 20) Gustavo Kuerten Brasilia 1 225,....31) Jarkko Nieminen Suomi 1 050, 159) Tuomas Ketola Suomi 245. . . . . . . . . . Louisin puolustusta ajoittain kuin lumimyrsky. . . . . . Colorado–St. . .1,50 3,00 4,00 klo 21.40 49 Sheffield W–Grimsby LDV . . . . . 9 HIFK–Jokerit 10 Ilves–Tappara 11 JYP–Ässät Peliaika ke 15.10.–to 16.10. klo 21.55 asti. . . Harjoitusotteluissa ainakin sujui hyvin, ihmetteli Lehtinen ketjun pirstomista. . . . .2,25 3,55 1,90 klo 19.55 70 MoDo–Timrå T C+Z . . . . . . . . . . . . . Lokeren–Manchester City 1. . . . . . . . . . . . . . . klo 19.40 asti. . . . . Maanantai 20.10. . . Toista peliä putkeen Kärpät tuskin kotonaan häviää, vaikka maalintekovastuu onkin Kärpillä käytännössä kasaantunut Brett Lieversin ketjun ja Jari Viuhkolan vastuulle. . . . . . . . . . . Derbyrevanssi on koonnut kotimaan parhaat nelivuotiaat taistelemaan suurista seteleistä. HIFK:n Timo Pärssinen johtaa SM-liigan maalintekijätilastoa. . . Coloradon tasoitusmaalissa Selänne sai kiekon Sakicilta maalin kulmalle ja syötti sen poikittain Kariyalle, jolla oli edessään tyhjä maali. . . . . Päivän Trio 1 Lentopallo, kolmen ottelun erävoittopeli 1. . . . . Ari Moilasen ajokilla on unelmapaikka, mutta takamatkalla on nyt liian kovia kanuunoita. . . . . . . Riskirivi: 55 HIFK–Jokerit 1 (2,15) 64 Hokki–KalPa 1 (2,85) 69 Linköping–VFrölunda 1 (2,25) Kerroin: 13,79. . . SJ: Ricci, McCauley, Marleau. . . . . .2,20 3,50 1,95 klo 22.00 90 Leeds–Manchester U T C+ . . . . . . . . klo 18.25 asti. . . . . . . . . . . . . . . . . Päivän Pari 2 Koripallo, Kataja–Kouvot 1. . . . . . . . . . . . . . klo 21.40 asti. Plussaa on myös se, että valmentaja Dave Tippettilla on enemmän kokemusta, kun hän on mukana melkein saman joukkueen kanssa nyt toista kautta, Lehtinen pohtii. . . . . . . . . klo 20.10 asti. . . Meidän olisi pitänyt tehdä vähintään 5-6 osumaa, mutta Osgood oli nimensä mukaisesti hyvä, manasi Coloradon ainokaisen syöttänyt ja kaksi kertaa kiekon tolppaan avauserässä laukonut Teemu Selänne. . . Voittajaveto 1 HIFK–HPK Lyö vetoa ottelun 1., 2. kilpailu: Jokerit–KooTeePee 2. . . . . . .4,00 3,00 1,50 klo 21.40 14 Millwall–Preston T . Caskey DALLAS (STT) Dallas Starsin hyökkääjä Jere Lehtinen viihtyy hyvin seurassaan ja tutussa kotikaupungissaan. . Tiistai 14.10. . . . klo 22.00 asti. . klo 16.55 asti. Louisin ykkösketju Keith Tkachuk-Pavol DemitraMark Rycroft. . Tällä kertaa syntyi vain yksi osuma, mutta muuten ketju pyöritti St. . .1,15 4,10 7,30 klo 21.40 46 Udinese–Salzburg UEFA . kilpailu: Sp. . . . . . . . . . . klo 18.25 asti. . . . . . . . . . . . Linköping riepotteli viikonloppuna Brynäsiä vieraskentällä Ruotsin sarjaan harvinaisen suurin lukemin. . Pekka Korven valmennustallin tähti vieraili kesällä Italiassa, mutta turnee epäonnistui heikkojen lähtöpaikkojen vuoksi. . Ustica, Dole Ann, Highenergy ja Millenium ovat pakolliset hevoset. . . . . klo 18.25 asti. . . . . . . . . klo 21.25 asti. . . . . .1,05 4,50 13,00 klo 21.00 39 FC Köbenhavn–Ferencvaros UEFA . . . . . .1,60 2,90 3,60 klo 19.55 84 Lübeck–Osnabrück . . .1,30 4,50 3,85 klo 19.55 10 Brynäs–Timrå . . . . klo 18.25 asti. ja 3. . Perjantai 17.10. . . . Kohteen musta hevonen on loukkaantumisista kärsinyt Silver Playful. . . . . Vermon V5–pelin päätöskohteessa se kohtaa tavallisen vastuksen ja vaatimattoman ensipalkinnon, vain kahden tuhannen euron lahjan. . .1,75 3,75 2,40 klo 19.55 11 Linköping–HV71 . . . . . . . . . . Hokki on aloittanut Mestiksen toisen kautensa odotettua vaisummin. . . . . . . . . . .1,55 2,95 3,80 klo 22.00 30 Montreal–Washington . . . . . Antti Teivaisen Hard Boiled kun ravaa kärjessä pitkään. . . . . .2,20 3,50 1,95 klo 22.00 78 Columbus–Chicago . . .1,70 3,85 2,50 klo 19.55 69 Linköping–VFrölunda . . . . . .1,70 3,85 2,50 klo 22.00 80 New Jersey–Toronto S . . . . . . 16.11. . . . . puoliajan ja koko ottelun kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) 1=1/1 2=1/X 3=1/2 4=X/1 5=X/X 6=X/2 7=2/1 8=2/X 9=2/2 Peliaika ma 20.10. . . . .1,70 2,85 3,25 klo 21.40 23 Oldham–Hartlepool LDV . . . . . . . . . . . . . . . . Anaheim–Ottawa Peliaika to 16.10.–pe 17.10. .1,90 3,55 2,25 klo 19.55 67 Leksand–Malmö . . . Selänne allekirjoitti arvion, jonka mukaan ketju pelasi jopa paremmin kuin perjantaina Chicagoa vastaan. . . . . . . .1,60 3,65 2,85 Perjantai 17. . . . . . . . . . . . . . . . 1 Ilves–JYP 2 Pelicans–Jokerit 3 KooKoo–Jukurit Peliaika ti 14.10. . Sochaux–MyPa 2. . . . . . . . . .1,35 3,30 4,85 klo 18.25 34 Hajduk Split–Grasshoppers UEFA . . Avauskierroksella Areenassa pisteet jaettiin maalein 3–3. . klo 22.00 asti. . Peliaika la 18.10. . . . . . . .1,50 3,85 3,10 klo 22.00 54 Los Angeles–Ottawa S C+ . . . . . . . . . . . .2,60 2,65 2,05 klo 21.10 41 Crvena Zvezda–OB UEFA . . .1,30 4,50 3,85 klo 18.25 61 Sport–TuTo . klo 21.40 asti. . . . Loppuottelu: Laine/Hlavackova–Nozomi Aiba Japani/Yung-Jan Chan Taiwan 7–5, 6–0. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . V5–pelin avauslähdössä kaksi hevosta erottuu ylitse muiden. . .1,70 2,85 3,25 klo 22.00 88 Dallas–Washington T . . . . . . . kilpailu: AC Allianssi–HJK 2. . . . . . .1,65 3,90 2,55 klo 18.25 03 Pelicans–Jokerit T . . Hän on olut aika vakuuttava ja sopeutunut hyvin joukkueeseen, Lehtinen näki. . . . . . . . . . . . . . . ja 3. . . . . . 8 Los Angeles–Ottawa,/C+ Peliaika ti 14.10.–ke 15.10. . . . . . . . . . . .1,20 4,00 6,00 klo 21.25 44 Sp.Lokeren–Manchester C UEFA . . NHL sunnuntaina: Chigaco–Los Angeles 2–4 (0–1, 1–2, 1–1) C: Bell, Calder, Ville Nieminen 0+1. . .1,85 2,75 2,90 klo 21.55 29 Reading–Gillingham T . . . . . . . . HIFK mursi lauantaina Kärppien kotitaian. .2,00 2,70 2,65 klo 20.10 38 Sochaux–MyPa UEFA . . Kariya, Sakic ja Selänne olivat ottelun aktiivisimmat pelaajat. . . . . . . . . . . . . Sampo–Pateri 3. HIFK–HPK 2. . . . . . . . . Hamilton: Maantiepyöräilyn MM-kilpailut: Miehet, 258,3 km: 1) Igor Astarloa Espanja 6.30.19, 2) Alejandro Valverde Espanja jäljessä 5 sekuntia, 3) Peter van Petegem Belgia, 4) Paolo Bettini Italia, sama aika, 5) Michael Boogerd Hollanti –6, 6) Bo Hamburger Tanska, 7) Michael Barry Kanada, sama aika, 8) Luca Paolini Italia –12, 9) Oscar Freire Gomez Espanja, 10) Janek Tombak Viro, 11) Erik Zabel Saksa, 12) Allan Davis Australia, 13) Martin Elmiger Sveitsi, 14) Dimitri Konishev Venäjä, 15) Frank Höj Tanska, 16) Patrik Sinkewitz Saksa, 17) Tom Boonen Belgia, 18) Fred Rodriguez USA, 19) Tadej Valjavec Slovenia, 20) Giovanni Lombardi Italia. .1,60 3,65 2,85 klo 19.55 09 VFrölunda–Leksand . . . . . . . 5 AC Allianssi–HJK, TV2 6 Arsenal–Chelsea,/C+ 7 Blues–HIFK 8 HPK–Tappara 9 Lukko–JYP 10 Pelicans–Ilves 11 SaiPa–Ässät Peliaika pe 17.10.–la 18.10. . . . Superkaksari 1 Ranskan MM-ralli, Korsika, YLE Peliaika ke 15.10.–pe 17.10. . Hannu Laakkosen raamikas Hearts Hunter ja Esa Holopaisen Nintendo Kemp ovat muita ravureita lahjakkaampia. . . . . . . . . . puoliajan ja koko ottelun kahden merkin merkkiyhdistelmä (1X2) 1=1/1 2=1/X 3=1/2 4=X/1 5=X/X 6=X/2 7=2/1 8=2/X 9=2/2 Peliaika ti 14.10. . .1,80 2,80 3,00 klo 21.40 17 Ipswich–Burnley T . . . . . . . klo 18.25 01 HIFK–HPK T . . .1,75 3,75 2,40 klo 21.40 13 Birmingham–Chelsea T . . . . . . . Peliaika to 16.10.–la 18.10. . .1,70 3,85 2,50 klo 18.25 05 KooKoo–Jukurit . . . . . . . Siellä ranskalais–italialainen ori oli todella mahtava. klo 18.25 asti. . .1,40 3,15 4,60 klo 19.40 37 Steaua–Southampton T UEFA . . . klo 18.25 64 Hokki–KalPa . . Osaka: Juniorien A-kategorian ITF-pistekisa: Tyttöjen kaksinpeli: Puolivälieriä: Emma Laine Suomi–YungJan Chan Taiwan 6–, 6–3. . . . . Louisin maalivahti Chris Osgood torjui Teemu Selänteen maalintekoyritykset. . . . . . . . . . . Alkuviikon vetovihjeissä uskotaan HIFK:n nousukiidon jatkuvan. . Maanantai 20.10. . .1,80 2,80 3,00 klo 21.40 24 Plymouth–Bristol C LDV . – Joukkueessa kaikki näyttää nyt hyvältä. . . . . . klo 20.00 asti. . . . . . . . . – Tämä oli yksi niistä illoista, kun mikään ei mene sisään. . .1,90 3,55 2,25 klo 22.00 31 Atlanta–NY Islanders . . . . . . .1,95 3,50 2,20 Keskiviikko 15.10. . . . erän viimeisen maalin tekijät Pelikohteena pöytäkirjaan merkityt pelaajat. . .2,25 3,55 1,90 Torstai 16. . . . . . 2 TPS–Jokerit, MTV3 Peliaika la 18.10.–su 19.10. 9 NY Rangers–Florida Peliaika su 19.10.–ma 20.10. . . . . Kärpät isännöi torstaina SaiPaa. . . . . . Maalinteossa onnistui paremmin St. . . 16.11. .2,00 2,70 2,65 klo 21.55 25 Wigan–Stoke T . . . . . klo 18.00 asti. klo 16.55 asti. . . . . – Chris Pronger löi törkeästi Paulia heti maalin jälkeen takaa päin päähän, ja Barret Jackman veti mua poikittaisella selkään. . . . . . . . . . . klo 18.25 63 Ahmat–Hermes Kert. . . . Kuitenkin liigajumbon ja -kärjen kohtaamisessa vaaka kallistuu Jokereiden voitoksi. . . . . . . . . .1,75 3,75 2,40 klo 18.55 36 GAK–Vålerenga UEFA . . . kilpailu: Katajan pisteet 2. .1,95 4,05 2,05 klo 19.55 06 Tromsö–Bodö Glimt CUP . . . . . . . . . . Jos Italian turnee oli täynnä epäonnea, niin Classico Merett sai sopivaa balsamia reilu viikko sitten Tukholman Solvallassa. . . . .1,45 3,05 4,35 klo 21.55 50 Liverpool–Olimpija UEFA . . . . . . – Joukkue ei ole muuttunut paljon viime kaudesta. .1,50 3,85 3,10 klo 22.00 76 Edmonton–Buffalo . . . . . Neljäs kohde on kierroksen tasaisin, jossa rasteja ei säästellä. . . . . 250 riviä 25 euroa: I:11 Hearts Hunter, 6 Nintendo Kemp, 7 Silver Playful, 4 Simba Dahlia, 2 Rino Tribute (12 Rebelyell, 10 Amore) II: 8 Saran Salama, 11 Tähtihuvi (1 M.L. klo 18.25 asti. 3 Strasbourg–Marseille Peliaika to 16.10.–pe 17.10. . Moniveto 1 Jääkiekko 1. Hieno kohde ja mielenkiintoiset asetelmat. . . klo 22.00 asti. . . . . . . . . . . . . Louis Blues teki yhden maalin enemmän ja otti komean päänahan maalein 2-1. . . . .2,15 3,45 2,00 klo 18.25 56 HPK–Pelicans T . klo 18.25 55 HIFK–Jokerit T . . . . . . . . . . . . Moniveto 3 Jääkiekko 1. . . . . . . . . . . . . . ja 3. . kilpailu: FC Haka–FC Inter 1. . . . – On tosi hienoa, että Numminen liittyi joukkueeseen. . . . . . . . . . . . . . Anaheim–Phoenix 0–2 (0–1, 0–0, 0–1) P: Nagy, Langkow. . Tapio Perttusen tallin ylpeys, ori Saran Salama, porskuttaa mailin matkalla 20 metrin takamatkalta kärkeen. . . . . . .1,40 3,15 4,60 klo 21.10 40 Xamax–Auxerre UEFA . . . Varma rivi: 1 HIFK–HPK 1 (1,75) 3 Pelicans–Jokerit 2 (1,55) 59 Kärpät–SaiPa 1 (1,30) Kerroin: 3,53. . . 2 Oilers–Josba, salibandy,/UTV Peliaika to 16.10.–pe 17.10. . . . . kilpailu: PuHu:n pisteet 2. . . . . . . . . . . . Torstaina puolestaan pelataan kauden toinen paikallispeli Helsingissä. Vokki, 10 Juli Pat) III:12 Viking Quizas, 5 Last Love Song, 1 New Grove Global, 3 Gorgeous Guy, 4 Hard Boiled (11 Diabolo, 2 Tilia´s Wei Wei) IV: 6 Ustica, 5 Highenergy, 2 Dole Ann, 1 Millennium, 10 Sambuca Girl S (3 Pilagårdens Britt, 7 River Dance) V: 11 Classico Merett (6 Summer Zoot, 3 Marfire Hanover) Vermossa tasokkaat kohteet DENVER (UT) NHL:n kohujoukkue Colorado Avalanche löysi voittajansa jo kauden toisessa ottelussaan. . . . . . . . . . . . . Juoksupaikat ratkaisevat tässä pitkälti menestyksen. Kuva: Lehtikuva/Matti Björkman Jari Juntunen Tasokkaat V5–kohteet saavat jatkoa Vermossa, jossa ravimaailman huippuihin pian lukeutuva Classico Merett esittelee tyyliään hienon Solvallan voiton jälkeen. . . . . . . . kilpailu: Blackburn–Charlton 1. . . . . . . . . . . . kilpailu: Birmingham–Chelsea 2. . . klo 18.25 33 Tampere Utd–KooTeePee T . .1,50 3,85 3,10 klo 18.25 59 Kärpät–SaiPa T . . . . . . klo 16.55 asti. . . . . . 7 Sochaux–MyPa, UEFA Peliaika ti 14.10.–ke 15.10. . . . . . . . . . . . . . . Päivän Pari 5 Jalkapallo 1. Classico Merettille on osunut takarivin lähtöpaikka, mutta sen ei pitäisi haitata urallaan 15 lähtöä ravannutta ja 12 kilpaa voittanutta lupausta. . . Colorado pelasi kotikentällään jälleen näyttävästi voittaen laukaustilaston 40-26, mutta St. . . . . . . . . . . . . . Se ravasi eleettömästi kuolemanpaikalta 1.13,8tuloksen täydellä matkalla ja oli täysin ylivoimainen. . . .1,05 4,50 13,00 klo 22.00 52 Florida–Phoenix . .1,75 2,80 3,15 klo 21.40 19 Nottingham–Rotherham T . Ainoastaan JYP on päässyt nirhaisemaan HIFK:n voittoputkea. . . Peliaika to 16.10. . . . . . . . Keskiviikko 15.10. . . . . Tiistai 14.10. . . . . . Belgaum: ATP-haastajakiertueen kilpailu, palkintoarvo 25 000 dollaria: Miesten kaksinpelin karsinta: 1. . . . . . Nyt sillä on heikko lähtöpaikka melkein parin kuukauden tauon jälkeen. . Dortmund–Austria Wien UEFA . Päivän Pari 1 Jalkapallo 1. . . . . . Jokerit matkustaa tiistaina Lahteen. . . . . kierrosta: Ville LiukkoSuomi–Ajay Ramaswami Intia 6–2, 7–6 (7–2), Lauri Kiiski Suomi–Aiam-Ul-Hag Qureshi Pakistan 6–4, 2–1 luovutus, Tero Vilen Suomi–Aditya Madkekar Intia 6–3, 4–6, 6–2. . . . . . . . . . . . . . . Kertoimien valossa HIFK on asetettu kotihallissaan altavastaajaksi Jokereita vastaan. .1,75 3,75 2,40 klo 19.55 68 Brynäs–Luleå . . . .2,30 3,65 1,85 klo 22.00 82 Detroit–Vancouver . . . . FC Jokerit–KooTeePee 2. kilpailu: Steaua–Southampton 2. . . . . . . . . . . Nyt se ei pääsee kumartamalla kärkeen, vaan ruuna joutuu tekemään töitä tosissaan. . . .1,75 3,75 2,40 klo 22.00 79 Montreal–Pittsburgh . . . . . . Välieriä: Veronika Chvojkova Tshekki–Laine 6–4, 4–6, 6–4 Nelinpeli: Välieriä: Laine/Andrea Hlavackova Tshekki–Yukako Kato/Ayumi Oka Japani 6–2, 6–1. . . . . . Paikkoja oli enemmän kuin riittävästi. . . . . klo 14.55 asti. . . . . . . . . . . Teivossa se oli todella hyvä. Juha Savela (KP) HIFK on ollut jääkiekon SM-liigassa viime viikot hyvässä vauhdissa. . . . . . .1,35 3,30 4,85 klo 21.40 20 West Bromwich–Sheffield U S . . . . . . . . . . Kuva: Lehtikuva/Reuters/Gary C. . . . Lehtinen–Kapanen–Miettinen sovitteli taitojaan yhteen joukkueen harjoitusotteluissa. . . . .2,30 2,95 2,10 klo 19.55 07 Färjestad–Södertälje . 2-7-vierasvoiton hakenut Linköping kohtaa torstaina kotonaan Västra Frölundan. . Malmö FF–Sporting CP Peliaika ti 14.10.–ke 15.10. Lehtinen viihtyy Dallasissa. Juha Utalan Viking Quizas ei ole kilpaillut sitten Derbyn, jossa se oli hyvä kakkonen. . . . . .3,15 3,30 1,60 klo 21.40 16 Watford–Walsall T . . . . . . . 10. . .2,95 3,75 1,55 klo 18.25 04 TPS–Kärpät T . . . Keskiviikko 15.10. . . . . . Toki vastustajat ovat monin verroin kokeneempia, mutta niiden luokka ei riitä Classico Merettille. . 10. . . . . . Peliaika la 18.10.–su 19.10. . .1,60 2,90 3,60 klo 21.40 18 Crewe–Bradford C T . . . . . 8 Blackburn–Charlton,/C+ Peliaika su 19.10.–ma 20.10. . klo 18.25 asti. . . . klo 20.10 asti. . Kausi on lähtenyt mukavasti käyntiin, kun yksi liigan suosikkijoukkueista voitti Anaheimin ja Nashvillen. .1,25 4,80 4,15 klo 18.25 57 Ilves–Tappara T . . . . . kilpailu: Huiman pisteet Peliaika pe 17.10. . . . . . . . . . . . klo 11.05 asti. 7 FC Jokerit–KooTeePee Peliaika su 19.10.–ma 20.10. .1,10 4,30 9,20 klo 21.25 72 FC Kärnten–Feyenoord UEFA . . . . . . . . . . . . . .2,05 3,40 2,15 klo 19.55 66 Södertälje–Djurgården
(08) 411 2750 Avoinna ma-pe 8.30 -17, la 10-14 ROOMA (STT–REUTERS) Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokassa kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa sunnuntaina varmistanut Valentino Rossi saattaa vaihtaa kaksipyöräiset nelipyöräisiin, jos formula ykkösten mahtitalli Ferrari saa tahtonsa läpi. Tilaa esite 08001 8340. Wien: Keilailun Euroopan kiertue, loppuottelu: Anders Öhman Ruotsi–Amedeo Spada Italia 2–0 (289–222, 257–215). D-lk: 1) Joni Alahautala KalKe-90 885. Tällä hetkellä Rossi ei ole vielä tehnyt jatkosopimusta Honda-tallin kanssa, joten huhut miehen jatkosta pyörivät villeinä. Ellit Masi Pirkko ja Pentti Muumi Mustanaamio B. D-lk (8): 1) Jacob Nyblom CPS 1035 x, 2) Matti Knutar CPS 976, 3) Janne Knutar CPS 953. 8) Pertti Lähteenmäki Suomi 700. C-lk (16): 1) Heikki Kononen Rkm-89 1158 x, 2) Raija Hämäläinen Wecan 1108 x, 3) Kari Pekkala StarBo 1078, 4) Maija Leinonen Wecan 1071, 5) Anne Lappi Wecan 1062, 6) Pekka Marjakangas KalKe-90 1056. B-lk (31): 1) Marianne Brandt Tiger Sharks 1239 x, 2) Tommy Storbacka MBC 1222 x, 3) Kalevi Värinen Cosmos 1161 x, 4) Juhani Kujala Kulkurit 1159 x, 5) Raimo Harsunen Kulkurit 1155, 6) Juhani Seppelin KV 1153. Kokkola: Merkintätulokset, MA-lk (19): 1) Jukka Hooli CPS 1366 x, 2) Leif Enfors Drott 1324 x, 3) Harri Kalliokoski MBC 1300, 4) Veli-Matti Tissarinen MBC 1267, 5) Sami Järvilä MBC 1254, 6) Jussi Kivilehto KalKe-90 1253, 7) Martti Jyrkkä BCK 1244, 8) Lauri Heikkinen Cosmos 1205. – Tarkoitan oikeaa testiä, tämä ei ole mikään vitsi. Ferrari haluaa testata RR-mestari Rossin kyvyt KITEE (STT) Neljä viime kautta miesten superpesiksen Kiteen Pallon lukkarina pelannut Jukka Holttinen jatkaa ensi kesänä KiPa:ssa. 125 kg: 1) Paul Fletcher USA 885,... Päättyneellä kaudella yhdeksänneksi sijoittuneella Kiteen Pallolla on nyt sopimukset pelinjohtajan ja kymmenen pelaajan kanssa. Pitkän pelaajauransa aikana Holttinen on valittu muun muassa neljä kertaa vuoden lukkariksi ja kerran vuoden pesäpalloilijaksi. B-lk (22): 1) Kalevi Leinonen StarBo 1178 x, 2) Ilmo Vaaranmaa StarBo 1170 x, 3) Esa Nygård KalKe-90 1166 x, 4) Marko Röyttä JoKei 1161, 5) Paavo Lempinen JoKei 1126, 6) Mikko Kopakkala Lahtarit 1126. Mies ei ole tyrmännyt vaihtamista autoihin, mutta on kuitenkin aina julistanut rallin olevan hänen suosikkinsa nelipyöräisten moottoriurheilussa. Riikka Lehtosen Cannes saa alkulohkossaan vastaansa Bielsko-Bialan Puolasta ja Uzicen Serbia-Montenegrosta. Pitkäveto 68 Anaheim–Phoenix 2 (0–2) 3,10 69 Chicago–Los Angeles 2 (2–4) 2,30 70 Minnesota–San Jose 2 (2–3) 2,95 71 Colorado–St.Louis 2 (1–2) 2,85 Tulosveto 4. Virtanen Viivi & Wagner Jere KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 15 Keilailu Oliko onnea Voimanosto Freeway Uusi Citroën Jumper Paras varustetaso. Citroën-takuu 2 vuotta ilman kilometrirajaa. Nimekkäin vahvistus joukkueeseen on Sotkamon Jymystä Kiteelle palannut lukkari Toni Kohonen. Colorado–St.Louis 1–2 Lopullinen kerroin: 33,29 Moniveto 3 Jääkiekko 1. KPO:n ruskaturnauksen tilanne: 1) Jussi Kivilehto KalKe-90 1378, 2) Kari Putkisto KalKe-90 1374, 3) Pentti Mattila StarBo 1354, 4) Mikko Kopakkala Lahtarit 1348, 5) Ilmo Vaaranmaa StarBo 1333, 6) Veikko Viljakainen Keurla 1316, 18:s tulos 1265. Lopputilanne: 1) Öhman, 2) Spada, 3) Kai Virtanen Suomi. Urallaan kaikkiaan viisi maailmanmestaruutta ratamoottoripyöräilyssä voittanutta Rossia ovat jo aiemmin lähestyneet useat formulatallit. Miehet +60 v.: 67.5 kg: 1) Robert Cortes USA 510,....5) Vesa Latoniemi Suomi 462.5. C-lk (22): 1) Unto Lötjönen Kulkurit 1132 x, 2) Hannu Ruokoja Kulkurit 1124 x, 3) Erkki Niittykoski BCK 1115 x, 4) Nils-Erik Långbacka GBK 1099, 5) Sami Mäki BCK 1063, 6) Olli Siponkoski CPS 1045. Kiteen Pallon uudessa kokoonpanossa Holttinen nähtäneen vaihtajaja kotiuttajalyöjänä. Chicago–Los Angeles (2–4) 2. Naisten liigassa Riikka Lehtonen puolestaan lähtee tavoittelemaan jo kolmatta mestaruutta. SCC Berlin ja sen libero Nisse Huttunen joutuivat kovaan alkulohkoon, jonka muut joukkueet ovat Treviso Italiasta, Piraeus Kreikasta ja Czestochowa Puolasta. Anaheim–Phoenix (0–2) Tulosyhdistelmä: 2–4, 1–2, 0–2 Lopullinen kerroin: 58 811,61 Saskatzchewan: Naiset yli 50 v.: 48 kg: 1) Harumi Matsumoto Japani 325 kg, 2) Seija Turunen Suomi 242.5,...4) Eila Kumpuniemi Suomi 265.0 Miehet 40-49 v.: 100 kg: Volodimir Uhatsh Ukraina 852.5,... Pasi Raution valmentama virolainen Pärnu ja Tuomas Sammelvuon ranskalaisjoukkue Tours kohtaavat samassa alkulohkossa. Italialaistallin puheenjohtaja Luca di Montezemolo totesi maanantaina haluavansa nähdä 24-vuotiaan Rossin kokeilevan kykyjään formula ykkösen ohjaimissa. Vuoden mittaisen sopimuksen tehnyt Holttinen pukee tulevalla kaudella ylleen jokeripaidan. (06) 8301 500 Avoinna ma-pe 8.30 -17, la 10-14 Savarinkatu 3, 84100 Ylivieska puh. 4) Harri Hagfors Suomi 790. Syyskisan tilanne: 1) Olli Siponkoski CPS 1438, 2) Armas Matkoski Drott 1373, 3) Toni Palermaa Patteri 1369, 4) Jukka Hooli CPS 1366, 5) Mika Järvilä MBC 1364, 6) Harri Mäki BCK 1358. Ylivieska: Merkintätulokset, MA-lk (10): 1) Jarmo Koskela Lahtarit 1237 x, 2) Tuomo Hyyppä JoKei 1208 x, 3) Kari Löfbacka Lahtarit 1195, 4) Mika Mäkinen DC 1165, 5) Lauri Filppula Tasku 1151, 6) Kari Putkisto KalKe-90 1139, 7) Jussi Kivilehto KalKe-90 1121, 8) Jorma Röyttä Ränni 1084. Ainoa sekä moottoripyörillä että rataautoilla maailmanmestaruuden voittanut kuljettaja on britti John Surtees, joka voitti neljä 500-kuutioisten moottoripyöräilymestaruutta 1950ja 1960-luvuilla ennen kuin nappasi formula ykkösten MM:n Ferrarilla 1964. Suomalaiset iskevät yhteen myös toisessa lohkossa, kun Wienin Jussi Heino ja Janne Heikkinen kohtaavat belgialaisen Maaseikin, jonka riveissä passaa Mikko Esko. Uusi kattava Citroën tiepalvelu ammattilaisten apuna ympäri vuorokauden. Vertaa itse: Tiedot tarkistettu maahantuojilta 9/03. Valentino on kuitenkin hieno mestari, ja moottoriurheilumaan symboli, Montezemolo selvitti radiokanava Anch’io Sportin haastattelussa. Suomalaiset vastakkain. 25:s tulos 1271. www.citroen.fi Merkki Citroën Volkswagen Ford Toyota Malli Jumper 29M Transporter, pitkä Transit 280M Hiace, pitkä Freeway Hinta vakiovarustein 24 300 € 29 570 € 29 490 € 27 300 € HINTAERO + 5 270 € + 5 190 € + 3 000 € Teho 87 hv 86 hv 85 hv 88 hv Tilavuus 9 m 3 6,7 m 3 9 m 3 7 m 3 Kantavuus 1030 kg 950 kg 900 kg 1190 kg ABS-jarrut Vakiona Vakiona Vakiona Lisävaruste CD-soitin Vakiona Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Kauko-ohjattava keskuslukitus Vakiona Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Sähkötoimiset etuikkunat Vakiona Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Sähkötoimiset peilit Vakiona Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Lisälämmitin (Webasto) Vakiona Vakiona Vakiona Lisävaruste Kellosarja lisälämmittimeen Vakiona Lisävaruste Vakiona Lisävaruste Pariovet takana Vakiona Lisävaruste Vakiona Lisävaruste Liukuoven ikkuna Vakiona Lisävaruste Lisävaruste Lisävaruste Måttisenkatu 6, 67100 Kokkola puh. Colorado–St.Louis (1–2) 3. Hänen uralleen mahtuu myös 13 Itä-Länsi ottelua. Holttinen jatkaa Kiteen jokerina HELSINKI (STT) Sunnuntaina Wienissä järjestetty arvonta heitti suomalaisia pelaajia ja valmentajia vastakkain lentopallon miesten mestarien liigan alkulohkoissa. Moottoripyöristä autoihin siirtyminen on aina ollut vaikeaa, ja nykypäivänä se on entistäkin hankalampaa. Totta toki on, että Italialaiset haaveilevat italialaiskuljettajasta Ferrarin ohjaamossa, sillä edellinen Ferrarilla maailmanmestaruuteen yltänyt italialainen on vuosien 1952 ja 1953 mestari Alberto Ascari
040 758 2086, www.laihduta.net GRILLIVARUSTEITA: esim. Tracy tukee parhaan ystävänsä ja gynekologinsa romanssia ja siinä ohessa näiden lasten kanssakäymistä. Lionelin kihlajaiset. 3900 €. PUTKILYPSYKONE AlfaLaval. 044 294 7111. SeepratUusinta. 040 585 2307. Stereo. 22269 15.00 Tv-uutiset. 0+1=1, 0, 3, 12) Joni Pitkänen, Philadelphia 2. 8357882 16.00 A-studio. Keski-ikäisten kuolelmansyntiin syventyvät lääkäri Antti Heikkilä, perheterapeutti Kaija Maria Junkkari ja kirjailija Jaakko Heinimäki. Uusinta. 6772627 22.00 Kymmenen Uutiset. 4867085 18.20 Akuutti. 57608 19.55 Olen. Amerikkalainen komediasarja. ILMOITTAUDUTTAVA! Herustentie 94, p. Stereo. 145882 18.00 Emmerdale. Järjestäjänä Kokkolan Karoliina Tuloksia (29). -99, aj. LV-RUUNA, 11 v., ratsastukseen tai ajoon, kiltti hoitaa. 044 517 0658. Lotta retkeilee erämaassa ja Taitavat koirat kertoo homekoira Pulmusta. Puh. Vuokrattavana KOLMIO (72 m²) Alavetelin keskusta 3 H + K + sauna. Hengen velttous vaivaa niitä, jotka ovat saavuttaneet elämässään ”kaiken”. Stereo. Onko joku tekemätön asia jäänyt harmittamaan. Kiikkulaudat ja karusellit. 2685795 18.00 Tv-uutiset ja Kuuden talous. Romanian kaikki toivo EU:ssa.Stereo. 1700 €. 3193714 20.30 Rikosraportti. Tuomas menee raiteiltaan. Stereo. Ridge ja ruudinkeltainen sotamekko. 362646 14.00 Ykkösdokumentti: Lost and Found. 6108660 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Tiistaina 14.10.2003 s KESKIPOHJANMAA 16 K-P:n konerengashanke järjestää: RUISKUTTAJAN TUTKINNON LESTIJÄRVELLÄ torstaina 23.10.03 KÄLVIÄLLÄ tiistaina 28.10.03 Koulutuspäivän kesto klo 9.00 16.00. Amerikkalainen draamasarja. 34795 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu. OPEL ASTRA 1.6 16V Club farm. Jasper jatkaa seikkailujaan ja Taikuri Luttinen on maalauspuuhissa. 3185795 20.00 Will & Grace. Himangan keskustassa punaruskea COLLIENARTTU (Lassie). 050 546 8499. Kaksi asetta tanassa. 82658 18.15 Kakkosen syyssää. HONDA ACCORD 2.0 EX -86, kats. NISSAN PRIMERA 2,0 dsl 09/92 SLX varustus, 2-renkaat, kats. Myyt. Aj. 6.00 alkaen uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein, 6.15, 7.45 ja 9.00 Morgonnytt, 6.45 ja 9.10 YLE News, 6.25 Kuntotalkoot, 6.48 Irak pyhän sodan näyttämö. NordFrost 3 ja uusi SoftFrost 2 Turvallista pitoa nastoilla tai ilman MEILTÄ MYÖS JA RENKAAT MAAILMAN JOHTAVA TALVIRENGASVALMISTAJA NAUTI AJOSTA Nastoilla tai ilman Palveluhakemisto Myytävänä Sekalaiset Lukijan markkinat Myynnit Ostot Palvelut Tarjotaan vuokralle Sekalaiset Työkoneita Loma-asunnot Kuivalantavaunu pystöja vaakakela, Ford 4600 -80, Fiat 750 -75, Överum 4 x 16, perälevyjä, takakauha,ym. Max 1,20 €/paali + kulj.kulut. P. 190 tkm. Uusinta lauantailta. (06) 830 2109. Peliohjeet teksti-tv:n s. elok., 2 renkaat, aj. Sarjasta nähdään ensi tiistaista alkaen uusintoja. 33795 20.55 Urheiluruutu. Kilpailemassa Lars Karlsson Kotkasta, Jarno Haapasaari ja Raisa-Tiina LahtinenTampereelta sekä Tiia Marjanen Helsingistä.884714 20.00 Kahdeksan uutiset. Ajattelenko?. 044 343 4985. Zulupohjalta! www.yle.fi/zulu Milloin ja miksi elämä muuttuu. Ylimääräinen matkustaja. Soita niin kerron lisää. Tulosruutu klo 7.00 ja 8.00. 76714 17.50 Alueellinen uutislähetys. 220 € Puh. Kannattaako lupauksiin uskoa. Tänään nähdään ja kuullaan mm.Uusinta sunnuntailta. +49 171 3524939. Soita puh. 198 tkm, hp. Näkymätön nainen. P. Puh. 0400 929 995. Myyd. BMW 320i Coupe -92, helmi. hintaan. Toimittajat: Silja Sahlgren ja Johanna Grönqvist. 616795 07.25 Tuomas-veturi. 0+1=1, 0, 2, 14) Toni Lydman, Calgary 2. 2986207 17.20 TV2: Pikku Kakkonen. Hal. 959627 19.00 Upea luonto. Klo 6.30 lähtien uutiset ja sää puolen tunnin välein. 414559 19.15 Kauppalehden Talousuutiset. Verkostomarkkinointi lupaa helppoa rahaa. A. 9633462 13.55 Polttopallo – mobiilipeli. 040 523 4063 Vaihda hyvän sään aikana OVET / IKKUNAT. 217627 18.00 Oh Baby!. ei tupakoitu, vaunu tuotu Saksasta ja on Suomeen katsastettu. Osa 5/64: Valhe. VOLVO 440 1.8i -92 aj. AUTOJA vm. P. työssä oleva nainen hal. 0400 658 590. 1+1=2, +2, 4, 2) Olli Jokinen, Florida 2. Edullisesti! Annetaan VESIKILPIKONNA hyvään kotiin mahdollisimman pian! Puh. Hp. Peliohjeet teksti-tv:n s. Kaupungissa odottaa työttömyys, kodittomuus ja viina. Kalajoen Hiekkasärkät, tasokas LOMA-ASUNTO. 3028917 11.35 Prisma: Avaruusasema MIR.5036612 12.30 Inside the British Isles. Soita heti puh. RENAULT SEDAN 19GTS -90, kats. 7107795 17.00 Viiden Uutiset. Interaktiivinen tv-visailu. 050 368 6323. 392998 17.05 Lööpin takana. Keskustelua, kommentteja ja kritiikkiä viikon aiheista. Kiltti, panta ja fleksi kaulassa. 6109356 10.10-10.23 Koulu-tv: Luontoluuppi. (06) 877 062/A-L Toskala. 0+2=2, +2, 6, 4) Sami Kapanen, Philadelphia 2. MAALAUSJA KIRVESTYÖT. 2785085 17.45 FST: Kortnytt. Uusinta. Joskus muutokset riippuvat valinnoista, joskus ne vaan tapahtuvat. 9/03, hp. Kesto 84 min.Kanada USA 1999 5279288 06.25 Huomenta Suomi. Uusinta. 26608 17.40 Viittomakieliset uutiset. Soita, kysy puh. n. 1+0=1, +1, 3, 9) Teppo Numminen, Dallas 2. 040 523 4063. 1+0=1, +1, 1, 7) Antti Miettinen, Dallas 2. 1583337 13.45 Tänään otsikoissa. hp. Illan kiekkokierroksen ratkaisut, maalit ja tilanteet, isäntänä Oskari Saari. NHL:n suomalaistilastot sunnuntain pelien jälkeen (ottelut, maalit, syötöt, pisteet, plusmiinussaldo, laukaukset maalia kohti): 1) Niklas Hagman, Florida 2. Sanotaan, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, ja siksi lähestymme hämmästyneinä suomalaista miestä elokuvissa ”Helmiä ja sikoja” ja ”Broidit”. Muinaiset suomalaiset. 6959443 15.55 Matkalla. Puh. jos mahdollista. 041 449 5880. Tämän vuoden HEINÄÄ mieluiten pienissä paaleissa, kotiinkulj. 0+2, -1, 1, 6) Jarkko Ruutu, Vancouver 1. Tietokilpailuohjelma, jossa yleistieto ja taktikointi ovat valttia. 041 595 0135/Kaustinen Vuokrataan Kla:ssa RT 2 H + KK + S ja autopaikka 60 m², vuokra 470 /kk. Romeot ja Juliat. Nokian Hakkapeliitta TALVIRENKAAT 185/70-14, 4-pult. 8484511 07.00 Jackie Chan seikkailee. Puh. 2000 km, hp. 8417356 23.50-00.00 Euronews. 0400-383 922. Suorassa lähetyksessä mahdollisuus voittaa sievoinen summa euroja! Juontajana Annika Metsäketo. 1256288 14.45 Pohjantähden alla: Pukkila mielessäin. 0+1=1, -2, 8, 16) Ossi Väänänen, Phoenix 2. Musiikkia Marikan ja Jarin seurassa. Tuotanto: Fremantle Entertainment Oy. Ostetaan KAKSIO tai KOLMIO, myös remontoitavat kohteet. Doug ja Carrie muistelevat kuuden vuoden takaisia häitään. Entä tuleeko mieleen sellaisia hetkiä, jotka myöhemmin ovat osoittautuneet käännekohdiksi. Puh. Ideoita ja vinkkejä lastenhuoneen suunnitteluun; Marianne Sundell suunnitteli pojalle merirosvohuoneen. P. Teksti-tv s. Vakit. PEUGEOT 405 GLX 1.6i vm -94 met. Chloe hermostuu törmätessään luokkaretkilennolla Phillipiin. Monet grönlantilaiset naiset lähtevät saareltaan kohti Kööpenhaminaa, uuden elämän toivossa. Ohjaus Kirsi Markkanen. Amerikkalainen draamasarja. Kuntosalija anatomiaosuus. 050 454 9401. Soita YSTÄVÄKERHOON niin etsitään yhdessä sinullekin tosiystävä. 050 410 8679. MTV:n suora uutisja ajankohtaisohjelma. 9114269 15.40 Eläinten pelastuspartio. 608 22.00 FST: Murhakomissio. 885443 19.30 Giljotiini. Takuu 5 vuotta. OPEL TIGRA 1,6 -94. 0+1=1, -1, 3, 15) Kimmo Timonen, Nashville 2. Stereo. 4838207 23.30-00.00 Jeparit. 376. Puh. P. 044 292 4551. Näkymätön pyramidi. P. Stereo. 1414849 23.25 Urheilu-uutiset. 9925207 16.10 Zulu. Talousuutiset klo 7.30. Myyd. vanteilla, Audi 100. Vuokrattavana KOLMIO Kokkolassa, heti vapaa. 1 x aluv., soitin, lohkol. Puh. 29/30: Kyynelten aika. A-studio : Studio Eurooppa. 1+1=2, +1, 11, 3) Teemu Selänne, Colorado 2. 39191 17.10 Vierivät kivet. 0+0=0, +1, 2, 17) Niko Kapanen, Dallas 2. Käsikirjoitus Mika Ripatti ja Seppo Vesiluoma. 219066 22.20 Tulosruutu. Ilmoittautumiset maanantaihin 20.10.03 klo 16.00 mennessä: Lauri Laajala 044 725 0631 Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitaan tilatunnus. 0+0=0, +1, 2.. 1772917 10.10 Joka kodin asuntomarkkinat. SUOMEN TAKKATEOLLISUUS O S A K E Y H T I Ö R A J A M Ä E N T E H D A S TALVIRENKAIDEN TESTIVALIOT PALVELEMME ARK. 58820 11.05 Yle Teema: Avoin foorumi. pienehkö OK-TALO tai vastaava vanhastakaupungista. Soita 0400 282 552. Osa 1/8: A Publican in the New Forest.3172 13.00 Tv-uutiset. 943066 18.30 Bonus. 4168424 23.15 FST: Kvällsnytt. Zulussa aiheena elämänmuutos ja -hallinta. Myyd. Pinta-ala 73 m² (3h+k+kph), vuokra 310 €/kk. 8500 €. 040 553 4553. 4378998 16.10 Buusteri. Sohvakalusteet, sängyt, patjat, hyllystöt, matot, valaisimet. SÄLEKAIHTIMIA teht. 44716733 11.10 YLE Teema: Tiedefoorumi. Lämmintä ja elämänmyönteistä aamuohjelmaa juontaa Tiina Klemettilä. 126612 15.15 Kapteeni Tähti. Sovi esittely/ tarj.lask. Myyt. 8638 143. 64646 23.10 Kulttuuriuutiset. tarj. Interaktiivinen tv-visailu. Naistenhuoneet näyttelevät olennaista osaa elokuvassa, joka koostuu kahdesta eri tarinasta. Vuokr. Stereo. Vuokr. Soita 050 368 6323. Myydään MÖKKI + SAUNA Himangalla. 050 465 8120 Toim.muutos. Anna-Liisa hakee voimia Paulin haudalta. Myös asennuspalvelu. Nähtävänä Teerijärvellä 20.10. Treffejä. IIalue. 040 709 0845. 040 523 4063. 990 €, puh. P. Toinen esitys. Kaikki autot hyvin varustein, myös vaihto. 044-375 5868. 4388375 15.40 As if. Englantilainen draamasarja. KAUKOPARANNUS/ennustus Lisbeth 050 413 0131. 6500 €. Vuosikymmenet sitten murhatun uhrin luurangon arvoitus kytkeytyy selittämättömällä tavalla Johnin pätkittäin palautuviin muistikuviin. 2391269 07.55 Hugo Safari. 1172 17.00 Tv-uutiset ja Viiden talous. Turku. 0400 681 778. Komentokeskuksesta saapuva viestiraketti laskeutuu Nimettömän Planeetan pimeälle puolelle. 050 554 3190 (Kannus) 0440 425 330 (P-saari) Kuivaa sekahalkoa, määräm. Stereo. Stereo. 8313172 17.10 Päivien viemää. Kurssi kohti tulevaa. 4044240 20.00 Tie Eedeniin. 1759733 15.40 Hot Sport. 2 H + K + S 60,5 m² keskustassa. 47795 13.05 Basaari. Tuotanto: FST/Kulttuuri. Englantilainen piirrosanimaatiosarja, osa 7/13. 382172 20.55 Mullan alla. 2935527 19.30 Salatut elämät. Myyd. Luov. 041 481 9471. Sarja ammattilaisryhmän ponnisteluista ahdinkoon joutuneitten eläinten pelastamiseksi. Uusinta. 0400 719 526. 9376882 08.30 Päivien viemää. 1.400 €. 3843375 18.36 Minun perheeni. 050-545 5171. 201 tkm, 1 omistaja. Komedia pankin kassanhoitajasta, joka on jäämässä saneeraustoimien alle. Ostetaan 2 kpl FRIISILÄISHIEHOJA pian poikivia, tarkkailukarjasta. 864 8370. Kolumbuksen päivä. Kun ruumis pettää. 81952462 07.30 Huu-haa humanoidi. Teksti-tv s. TOYOTA CELICA 2.0 GTi -93. Kuvasuhde 16:9. 11630 15.05 Lovejoy. 0424 852 200 Tutustu ja katso ajo-ohje netissä www.ultimatemarket.com 1998 € g|Ätt }â{Ätx á|àx4 (norm.3700 €) Täyd. Hal. Huonekaluhalli, Lauri Salonkoski, Ouluntie 5, p. 1) Ville Pasanen Ritx voitot 8, 2) Jarno Ahola EBK 6, 3) Pekka Laatunen KCM 5, 4) Harri Karlsson HyvBk 5, 5) Petri Pohjola Red Ball 4, 6) Matti Jarkko MLS 3, 7) Petteri Hollanti KoKa 3, 8) Ilkka Mänttäri KoKa 3, 9) Jari Pessa Tok 3, 10) Tero Kiviaho KoKa 2, 11) Kristian Pesola KoKa 2, 12) Mika Halvari KemBk 2, 13) Timo Malinen Joku 2, 14) Jorma Liedes KoKa 1, 15) Kari Huopana KoKa 1. Jaksossa tutustutaan eläinmaailman uskomattomimpiin nokkiin ja hurjimpiin hampaisiin kolibrien, pähkinähakkien, haiden, vyötiäisten ja etanoiden avulla. 3702511 16.05 Ally McBeal. 9800820 20.25 Maailman sää ja Keno. 15vuotias tyttö ei tule kotiinsa Bornholmissa juhlien jälkeen.37153 23.00 Tv-uutiset. Eedeniläiset järjestävät tiedotustilaisuuden kyläläisille. 050 523 6921. TOYOTA COROLLA 1.6 -93, HB, syyshintaan. ilm. 10/03, ajettu 300 tkm, h. kattopeltiä. väri, huoltokirja, 2-renk., siisti. 5767462 17.35 Kauniit ja rohkeat. P. (06) 861 1445. 14.500 €/tarj. Puh. Varusteineen tai ilman osto. Häämuistoja. 8–17, LA 10–13 16/03 Turvallisin tapa liikkua. 3569998 08.05 Buusteri. Su. VINTTITAVARAT, JÄÄMISTÖT yms. Uusinta maanantailta. 941608 18.30 Kellarin kunkku. COCKERSPANIELIN PENTUJA musta, black & tan. Matti ja Pauliina tekevät terveellistä välipalaa. 0400 480 780. Asiaa Fitness Expo 2003 -messuilta. 5583004 23.25 Pyhät ja Pahat. 050 516 6601. OPEL OMEGA 2.0 GL -91, aj. 3668337 12.10 August järjestää kaiken. Puh. Ajankohtaista. Viihtyisiä ASUNTOJA Lohtajan keskustassa. 040 510 2780. 79816733 08.35 Ihana Aamu. Nuoret valmistautuvat luokkaretkeen autuaan tietämättöminä Nicolen isän suunnitelmista. Puh. 7/8 Pyörät pyörivät. 337 21.30 FST: Tarkkailija: Kuka vei voitot?. 2-3 H + K + S tai OK-talon Kla:sta. 877789 20.25 Frendit. 1499530 23.30-01.15 Elokuva: Sex Talk. Tiedustelut puh. 3/8. Naten ja Brendan suhde saa yllättävän käänteen. tarj. Pelaa nyt tuttua pihapeliä tekstarilla! 7178004 14.40 Ring-a-Ling. Asuinjärjestelyt muuttuvat, kun Grace uskoo joutuneensa murron uhriksi. Kolumbuksen arvosteleminen suututtaa kaupungin italialaisia, ja tilanne kärjistyy mellakaksi. Keskustelua ohjailee taustapiru Mikko Malm. 759288 19.00 Matkapassi: Andien kadonneet metsät. parila, rasvakeitin, 2 sähkö1 kaasujääkaappi ym. Renault Clio 1.4 RT -91 230 tkm, sähköt, k-luk, vetok, 2-renk, lohkoläm. Kotimainen lifestyleohjelma. 4490608 11.00 Tv-uutiset. (08) 425 330. 2 x renk. 141341 17.25 Ring-a-Ling. Puh. 050 552 2546. P. maksat vain 50-90 % ovh:sta tai vaihto mihin tahansa. 0+2=2, 0, 5, 5) Ville Nieminen, Chicago 3. Archie ottaa Lionelin kihlajaisissa yhteen George Jeffersonin äidin kanssa. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Vesa Pajala (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 05.55 Ykkösen aamu-tv. 1372153 22.30 SM-liiga Hockey Night. Suorassa lähetyksessä mahdollisuus voittaa sievoinen summa euroja! Juontajina Anna-Maija Koskela ja Alex Laszlo. 34350545 09.15 Rakkauden tähden. Jarkko Kause kertoo, miksi kiropraktikolla kannattaisi käydä säännöllisesti. Puh. www.yle.fi/tieeedeniin 1424 20.30 Elämäni eläimet. Heti käteisellä, myös vialliset. 050 404 8945. John Malkovichin ja Lorraine Braccon tähdittämä romanttinen draamaelokuva. Ruth suree yksinäisen naisen kohtaloa. 2801266 16.30 MOT. Myyt. P. 041 473 1366. 922337 00.10-01.00 Mikämikä-tvpeli. Hp. Merete Mazzarella: Tähtien väliset viivat. Teksti-tv s.334. 7569530 23.20 Myöhäisuutiset. Kyberkasvit. Rottasota atsteekkien tyyliin. 334. Toisen koti kullan kallis. 0+1=1, 0, 7, 13) Sami Salo, Vancouver 2. HOKS, HOKS MIES tai NAINEN Etsitkö tosiystävää. FORD KA -00 kaikilla mausteilla, h. Uudet ja käytetyt HUONEKALUT. 477563 20.15 Talousuutiset. toimitus 200 nopeimmalle upea varaavaa erkkeriuuni juhlatarjouksena lähes puoleen hintaan! E R K K E R I U U N I 3 ULTIMATE Tutustu tehtaan juhlanäyttelyssä jo tänä viikonloppuna la 10-16 su 12-16 ark 10-18 Tervetuloa! 590 x 745 x 1750 mm, paino 1500 kg lämmitysala 90 m 2 . Kirjallisuuden järjen ja tunteen ääniä. 0+1=1, +1, 0, 11) Jere Lehtinen, Dallas 2. Amerikkalainen komediasarja. 334. Nokat ja hampaat. 044 514 1750. Soita puh. 74.5 tkm, met.t.sin. 943761 15.10 Perhe on pahin. Amerikkalainen draamasarja. Osa 27/30. 5150424 22.55 Euroopan Vuoksi: Karu ja synkkä blues. Virikkeellisellä sisustuksella voi vaikuttaa lapsen kehitykseen. vuokrata YKSIÖ Kokkolasta. Uusinta. MITTAIKKUNAT oman maakunnan tehtaalta.Soita 040-7749450. vuokr. Myyt. Uusinta. loistoyksilö iso DETHLEFFS as.vaunu -90, 1800 kg, 2.5 lev. MAITOKIINTIÖ 59547 l. 4900 €. vuokr. 955801 06.00 Mikämikä-tvpeli. 040 740 1858. 3592240 22.05 Inhimillinen tekijä. Isäntänä Jussi Halli. Puh. vko 42. 2653085 10.40 Eskari-tv: Hoksaamo. asti, h. 880998 21.00 Sopranos. 966882 13.35 Opinportti. 7305462 09.15-09.45 Fit4You.tv. Stereo. iltaisin 050 344 5566. Amerikkalainen viihdesarja Los Angelesin muotimaailmasta. P. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. Minkälaista melua kerrosja rivitalossa pitää sietää ?2170085 10.35-11.05 T.i.l.a. 4165337 23.20 FST: Aikaa elokuvalle. Uusinta sunnuntailta. 376. 050 3421 395. Harchester pelaa Glasgow Rangersia vastaan. pieni OMAKOTITALO Kälviällä. Tuotanto: FST/Ajankohtaista. OMPELUKONEET uudet ja käyt. Asunnot Asuntoautot/vaunut Autot Eläimet Halutaan vuokrata Henkilökohtaiset Kadonneet Biljardi Jääkiekko Kokkola: Kokkolan avoimet Kaisabiljardi rankingkilpailu 10.–11.10. VIIKKO-OSAKE Kalajoki, Hiekkasärkät vko 43. 6982375 16.40 Dream Team. Puh. Uutisja ajankohtaisohjelma, joka tarttuu niin päivän kovaan uutiseen kuin mielenkiintoisimpaan puheenaiheeseenkin. Mv. 7.18 Metsänsuojelun uudet keinot, 7.50 Pakolaisoikeuden johtava asiantuntija professori James Hatway, 8.15 Katolinen kirkko murroksessa, 8.25 Lastenohjelma: Simon taikateltta, 8.45 Nylon Beat sammuu Jonnan ja Erinin uudet haasteet. 206578 19.25 Päivän sää. KÄYTETYT PIANOT, www.pianot.net Puh. veloituksetta. 050 385 3240. 1545 21.00 Ajankohtainen kakkonen. Toisin usein käy. Yrjänä Sauroksen ja Pedro Hietasen kiertue mielen maisemissa. 3300 €. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty animaatiosarja. TOYOTA COROLLA 1.3 -89, aj. Uusinta. Varma käyttöauto, h. 2833085 09.30 Tunteita ja tuoksuja. 90-00. Puh. 7204511 21.00 FST: OBS. 8691646 14.40 NRJ Top 10. Hyvässä kunnossa. 951085 19.00 Seitsemän Uutiset. Pinta-ala 52 m² (2h+k+kph), vuokra 285 €/kk. Uusinta. (06) 831 7265 Myydään KERROSTALO-OSAKE Kannuksen ydinkeskustasta 2 H+K+S 55 m². 0400 407 410. 497882 19.55 Uutiset ja sää. Uusinta maanantailta. Aikamatkalla. 2784356 17.46 FST: BUU-klubben. OK-TALO Kannuksen keskustassa. Tanskalainen poliisisarja. 0+1=1, +3, 1, 10) Janne Niinimaa, NY Islanders 2. Modernina klassikkona esitellään Eero Aarnion rottinkijakkarat. 4650795 16.55 Muumilaakson tarinoita. 39172 18.15 FST: TV-nytt. 325 tkm, juuri kats. Useimmat eivät säily hengissä kuin muutaman vuoden ja useimmat eivät koskaan palaa saarelleen. B. 3500 €. mittaus 150 km. 1+0=1, +1, 5, 8) Lasse Pirjetä, Columbus 2. Joustavat työajat. 7207882 18.35 Uutisotsikot. huoltok. 3051269 22.10 4D: Reittä pitkin huipulle. Lestijärvellä mahdollisuus kasvinsuojeluruiskun testaukseen. HALUATKO LAIHTUA 3-5 kg viikossa. Rottatalismaanin voimat ovat päätyneet Meksikossa sijaitsevaan temppeliin. Myyd. Pahaa aavistamatta. 0400 862 620. 55153 16.20 Paikan kertomaa: Kansallisteatteri. 51356 19.05 Prisma: Avaruuden kiertolaiset.5527240 19.55 Maailmanmenoa: Minihevosia.3478630 20.00 Tosi tarina: Äiti peloton.135 20.30 Tv-uutiset ja sää. Tekstiviestinumero on 17104 (hinta 0,49 Ç). Oma iso piha. Puh. 12.10. 851066 22.35 Mies vailla nimeä. Kitkanpoistajat Henna Vänninen ja Olavi Uusivirta joka sunnuntai TV2:ssa klo 20.30. Uutisia Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta koko maassa paitsi Keskija Pohjois-Suomessa, Hämeessä sekä Uudellamaalla. Eniten tarjoavalle. Puh
23.30 Stadens ljus (r,u). Näin äärimmilleen viety näkök ulma karsii nimittäin naisilta ammattitaidon ja muuttaa heidät työpaikoilla pelkiksi seksikauppiaiksi tai syöjättäriksi. 13.10 Päivänpaiste. 01.00 Uutiset ja sää. 7.30 Turn on. – Siitä monen alamäki taisi alkaa, miettii Berthels. 14.30 Puolen uutiset ja sää. 23.00 Country Gospel (r,u). 16.35 DragonBall Z. 09.00 Luostarin puutarhassa. 23.30 La Nuit de Varennes. 10.30 Puolen uutiset ja sää. Epäilyttää kyllä, tekevätkö tulevat miniät Ibadetin tapaan kotitöitä, kuten tämä toivoisi. August järjestää kaiken (1942) kuuluu ehdottomasti siihen joukkoon. 17.00 Uutiset ja sää. 22.10 Jazzradio: raportti Saalfeldenin jazzfestivaalilta. 15.12 Päivän reppi 15.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 07.00 Uutiset ja sää. Suomikalenteri 19.40. 15.45 Kinoteekki. 05.00 Uutiset ja sää. 12.25 Menovinkit. 09.05 Kuikan huuto. 12.05 Päivän klassinen. 18.45 Uutiset. 22.50 Kulttuuriuutiset. 20.00 Popsmart. 12.00 Uutiset ja sää. 00.00 Päivän studiovieras (u). 12.00 Tune in. 21.50 Merisää. 15.26 I-Studio. Mutta jossain kohdassa alkaa kaivata kriittisiä puheenvuoroja tai edes yhtä miesääntä. 00.00 Uutiset ja sää. 13.30 Puolen uutiset ja sää. 16.55 I-Studio. 07.10 Aamusoitto. 555 TV2 klo 22.55 Kirsikka Arkimies Ei ollut ruoho sen vihreämpää Monet grönlantilaiset naiset suuntaavat toiveikkaina kohti Kööpenhaminaa, uuden elämän toivossa. 18.00 Trl. Masentavaa baarielämää ohjelmassa nähdäänkin kyllästymiseen saakka. 19.00 Uutiset ja sää. 00.05 Yöklassinen. 17.35 Stade Africa. 12.45 Merisää. 22.55 Novosti po-russki. Gabriella Christiani ohjasi kahdesta tarinasta koostuvan feministisen fantasian, jossa naistenhuone on maailman keskipiste. 09.00 STT:n uutiset. 16.36 Oulu Radion iltapäivä. 13.08 Sää. 17.30 Mitt i naturen. Ruotsin tv 2 17.25 Vad är en människa. Aamu ulkomailla 09.10. 2.00 Drop out. 10.00 TV5 Infos. 1.00 Alternative Nation. 07.30 Puolen uutiset ja sää. 10.20 Onnentoivotukset. 13.55 Det nya Sverige: För svaga för att försvara. 11.33 Päivänpaiste. 7.30 Telematin. 5.25 Kiosque. 1.25 Bakom järngaller. 20.00 Dance Floor Chart. 18.50 Iltahartaus. 13.00 Suomalaisia solisteja: Petri Aarnio, viulu ja Juhani Lagerspetz, piano. 11.42 Päivässä kiinni 12.15 Oulu Radion päivä. 1.00 Farmen. 13.08 Sää. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 19.25 L’aigle a Deux Tetes. Vaikka kaipuu kotimaahan olikin suuri, päätti hän alun perin jäädä tänne. 13.20 Peliputki: Polttopallo. 21.00 Naturfilm – råkor. 21.00 Raamattu kannesta kanteen. 10.43 Viikon esitelmä. 20.30 Paradis. 20.00 X3M-Nyheter. 09.05 Oulu Radion aamu. 21.00 Uutiset. 17.30 Sessions. Rujot kerrostalot ovat murskanneet lumivallien ympäröivän pikkukylän. 21.10 Inblick i samhället. 13.55 Tucker. Piukka paita tai verkkosukkahousut saavat ihmeitä aikaan. Studionumero 0108 06000 (pvm). 23.00 Nyheterna. 14.30 Des Chiffres et des Lettres. 09.03 X3M-Önska. 18.55 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 18.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Vintage. Yhdeltä on viety lapset, toinen kertoo väkivallasta ja kolmas asunnottomuudesta. 12.00 Uutiset ja sää. 17.05 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna. 18.50 Merisää. 19.01 Alice från Kina. 7.55 News. 9.00 JT Radio Canada. 07.33 Kuikan huuto. 08.55 Urheiluradio. 22.30 Bästa formen. 09.42 Ajankohtaista tänään. 06.30 Maakuntaradio. 11.00 Top 10 at Ten MTV:New. Loma ystävälle 07.35. 17.00 Uutiset. 08.33 Kuikan huuto. Voi hyvin olla, että asteroidin tahi komeetan piti joskus 65 miljoonaa vuotta sitten tulla törmäämään maapalloon tuhoamaan dinosaurukset ja monet muut elolliset sen pinnalta. 10.00 Uutiset. 15.57 I-Studio. 00.05 Nattklassiskt. Vain kapakan ikkuna sykkii lämmintä valoa. Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa. 11.14 Nuotin vieressä 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 15.30 Pj – Police Judiciaire. 17.25 TV5, L’invité. 19.30 Hjärnkontoret. 12.55 Maakuntaradio. 14.00 Jalkapallo: World Cup USA. 0.20 Kobra. 19.54 Ekonominyheterna. 15.02 X3M-Centrum 16.00 X3M-Nyheter. Se kertoo neljän miehen ja yhden naisen muodostaman seurueen vaelluksesta kesällä 2002 samalla Chilcoot Traililla, jota kymmenet tuhannet kultakuumeen tartuttamat kulkivat vuosina 1897 ja 1898 kohti Dawson Cityä – ja jolle tuhannet menehtyivät. 15.42 Ajankohtaista tänään. 13.00 Rapport. Äiti Peloton on varsin tyypillinen Tosi tarina. 21.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Happy Hour. 20.03 X3M-K fortsätter. 18.03 X3M-Rock. Nainen edustaa ohjelmassa toivoa. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 21.40 Melodiradion. 05.02 Ylen aamu. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Morgon. 8.25 News. 07.25 Menovinkit. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 17.55 Fotbollskväll. 22.30 X3M-Fri Bas 00.05 Nattklassiskt. 23.45 Musik vid midnatt. 01.02 Yöradio. 17.30 Päivän peili ja sää. 22.30 Leena Lehtinen. 12.15 Päivänpaiste. 17.20 Le Journal de L’eco. 3.10 TV5, le Journal. 11.03 Päivänpaiste. 20.00 Dharma & Greg. 10.42 Ajankohtaista tänään. 1.30–1.55 Tre systrar. 19.00 Up North. Huomaamaton kosketus, ei niin huomaamaton rintojen esitteleminen ja muu ruumiinkieli ovat avaimia paksumpaan palkkapussiin. 15.15 Äntligen hemma. Kokeilevalta osakuntateatterilta haiskahtava toteutus ei ainakaan auta asiaa. 09.33 Kuikan huuto. 07.53 Maakuntaradio. Studionumero 0108 06000 (pvm). 22.45 Kohtaamisia: Tom Jones. Kiinnostavampaa olisi ollut kuulla enemmän grönlantilaisten lähtökohdista ja kulttuuritaustasta. Tanskan television tuotantoa olevan ohjelman hienointa antia ovat juuri valokuvat, filmit ja kertomukset karun saaren elämästä. 07.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.55 Urheiluradio. 07.53 Oulu Radion aamu. 15.36 Oulu Radion iltapäivä. 04.02 Ylen aamu. 10.30 Lg Super Racing Weekend: LG Super Racing Weekend Magazine. 15.00 Uutiset ja sää. 17.05 Maakuntaradio. Karu ja synkkä blues kertookin Grönlannista Tanskaan suurin toivein muuttaneista naisista, jotka eivät ole löytäneet onnea uudesta kotikaupungistaan. Loma ystävälle 20.20. 10.03 Maakuntaradio. 17.05 I-Studio. 9.30 Turn on. 20.00 Uutiset. 12.15 Maakuntaradio. Eurosport 9.30 Xtreme-urheilu: YOZ Session. 18.00 Radio Novan illat/Kati Hyttinen Uutiset tasatunnein. 20.00 Jeopardy! 20.30 Farmen. 16.35 I-Studio. 08.10 Ykkösaamu. Kanadalainen sarja tuoreuttaa ja kuvittaa historiaa. Ibadet kunnioittaa edelleen kotimaansa tiettyjä perinteitä. 22.00 Nikolaj & Julie. Juontajana Lalle Broberg. 06.25 Nousutahdit. Rahoitusalan uudelleenjärjestelyt, yrityssaneeraukset ja ihmisten ulkoistamiset eivät ole ihan uusi ilmiö, mikä sinänsä tulee karvaasti todistettua. 14.03 Maakuntaradio. Kovaa peliä. 21.45 Totuuden hetki: Salaisen poliisin valtakunta. 15.30 Tennis: WTA turnaus Zurich Sveitsi Suora. 16.15 Tästä tänään. 10.33 Päivänpaiste. 06.33 Oulu Radion aamu. Tästä hän ei syytä edesmennyttä miestään, sillä synnyinmaassa sekä miehet että naiset ovat perinteen kahlitsemia. 17.30 Hyvän sanoman hetki,toim.Alajärven Hell.srk.. Ymmärtäähän sen, että ankarissa olosuhteissa asuvat ihmiset haluavat mukavuuksia. 14.25 Menovinkit. 11.55 Päivän mietelause. Salaisen palvelun KGB:n perinne elää yhä vahvana Venäjällä.Toimittajana Jouni Sipilä. 20.00 Kulturnyheterna. 21.35 Urheiluradio/Kohti Ateenaa/V5-vihjeet. Ryhmä on pantu matkaan samoin eväin ja varustein kuin esikuvansa. 19.55 Urheiluradio. 14.03 Sanan paikka puh. Kolmen kopla. 23.00 Debatt. Tyynnyttelevää sitä vastoin on tieto siitä, että valvonta pelaa ja suunnitelmia tehdään. 11.15 Juuso ja Martta. 08.15 Aamuhartaus. Keskipäivän peili ja sää. 21.05 Les Carnets du Bourlingueur. Ohjelmassa kuultu Rosine Berthels jää kuitenkin pohtimaan sitä, oliko kehitys hyväksi. 14.25 Oprah Winfrey Show. Ibadet tahtoo siirtää perinteitä myös pojilleen. 17.00 Julkvisti. 08.42 Elämäni käänteet 09.04 Sää. 21.00 Uppdrag granskning. 09.30 Puolen uutiset ja sää. 15.30 Regionala nyheter 16.00 Aktuellt med väderrapport 16.30 Regionala nyheter 16.55 Nyhetssammandrag 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 14.25–14.55 Bostadsarkitekten Hilding Ekelund. 13.25 Menovinkit. 10.00 X3M-Nyheter. 09.15 Raitilla. 23.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 13.05 Fax Culture. 16.45 Onnittelut ja tervehdykset. Esitys jää kuitenkin hataraksi, sillä henkilökohtaiset marinat ja muutamat rakot varpaissa on nostettu pintaan. 08.10 Kuikan huuto. 19.05 Keno. 55 TV1 klo 20.00 Ari Rouvinen Aikaansaava pakolaisnainen rikkoo rajoja Muistelen nuorena lukeneeni montakin seikkailukirjaa Alaskan kultamaiden sankareista ja konnista. 15.10 Matiné: Lyckliga Vestköping. 14.30 MTV:New. 11.55 Hem till gården. 23.26 Vädret. 19.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 18.30 Krokodill. 18.30 Hartaita säveliä. 17.55 Urheiluradio. 15.55 Musiikkiuutiset. Siitä todistamaan on kerätty joukko brittinaisia, jotka tunnustavat tekijöiden näkökulmaa. 15.42 Ajankohtaista tänään. Siellä naiset saavat keskustella vapaasti ja sellaiseksi osoittautuu lopulta kiirastulikin. 13.42 Ajankohtaista tänään. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 10.30 Pussel. 10.55 News. 09.30 Regionala nyheter 09.35 Frizon forts. Kultaryntäys on ilman muuta niin poikkeuksellinen tapahtuma, että sitä kannattaa silloin tällöin muistella. 11.55 Urheiluradio. 22.00 X3M-Nyheter. 12.30 Taka-ajatuksia. 1.05 24 Konsument. 15.00 Tune in. 11.00 Uutiset. 06.45 Päivän kysymys. Uutisotsikot 07.30. 07.00 Aamun peili ja sää. 17.45 Kansissa. 3.00 Kvinnofängelset. Ruotsin tv 1 7.00 SVT Morgon. 18.00 TV5 Infos. 08.00 Uutiset ja sää. 19.20 Aftonandakt 19.30 Musikväktarna. 7.00 TV5, le Journal. 22.00 Uutiset ja sää. 0.45 NASCAR: Winston Cup Series Kansas City USA. 08.15 Kylässä. 17.45 South Park. 10.00 Uutiset. 23.30 Osbournes. 7.25 News. 17.10 Päivän persoona. 11.30 Watts – makasiini. 7.20 Ameriikan Office 7.40 333 euron minuutti p. Tekijät olisivat saaneet antaa enemmän sijaa tosiasioille, vaikkapa varusteitten ja reitin esittelylle. 07.45 Hartaita säveliä. www.radionova.fi. Kotona oli neljä keskenkasvuista poikaa. 16.50 Rock-klassikko. www.radionova.fi. Kun aviomieskään ei pannut vastaan, hän opiskeli suomen kielen ja meni töihin kaupan myyjäksi. Niin, ja vuodenajat vielä. 13.15 Kahvikonsertti. 18.00 Aktuellt. 12.35 Päivän kysymys. 11.15 Le Hasard Fait Bien les Choses ! 13.00 TV5 Infos. 22.55 Tiedeuutiset. 22.00 Boomtown. 08.33 Oulu Radion aamu. 10.00 YLEX Tänään. Kun miehet eivät mölise ympärillä, löytyy yhteisymmärrys myös entisten kiistakumppaneidenkin välille. 14.00 Tune in. Leffa, jonka nimen olisi pitänyt suomeksi oleman ”Naistenhuone” tai raflaavasti ”Naistenvessa”, sai kolmannella kotimaisella otsikokseen Sex Talk (Ladies Room, 1999). 11.14 Lounastarina: Jekkuputki. 9.20 3 from 1. 19.30 MTV:New. 07.10 Maakuntaradio 07.50 Merisää. 10.42 Ajankohtaista tänään. Kuvista paljastuva elinolosuhteiden muutos on karmaiseva. 19.30 Nyheterna. 16.42 Ajankohtaista tänään. Jälkimmäisessä naiset ovat hautoneet vihollisuutta rakkaudessa. 11.25 Päivän studiovieras. 21.03 Sportradion. 16.10 Maakuntaradio. 16.00 MTV Access. 17.20 Uutisotsikot. 09.25 Menovinkit. 10.03 Päivänpaiste. 14.33 I-Studio. 08.25 Menovinkit. 10.00 Nimipäivät. 19.25 Vädret. 18.00 Ramp – vetenskap. 10.00 Turn on. 12.55 Päivänpaiste. Bakteerivilinän katseleminen voi asiantuntijasta olla mukavaa, mutta tällaisesta perehtymättömästä yksi bakteeri on samanlainen kuin toinenkin. 03.00 Uutiset. 2.10 TV5, L’invité. 14.33 Oulu Radion iltapäivä. 12.20 Blossom. Ja kuten arvata saattaa, ei alkoholisteilla mene hyvin. 13.42 Ajankohtaista 14.03 Oulu Radion iltapäivä. Avaruuden kiertolaiset leikkii kyllästymiseen asti tietokonegrafiikalla, jopa niin että dramatisointi lipsahtaa joskus lapsellisen puolelle. 07.15 Aamupallo. 20.10 Vapaasatama. 16.15 Unohtumattoman kansan puolesta 16.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 16.00 Uutiset ja sää. 13.55 Pätkä. 02.02 Yöradio. Ja voi olla, että koko maapallo on syntynyt siitä, että useat asteroidit ja muut avaruusmöhkäleet ovat vähä vähältä juuttuneet yhteen ja muodostaneet planeettamme. 07.40 Päivän puheenaihe. 11.05 Levylautanen. 07.10 Oulu Radion aamu. 11.00 Uutiset ja sää. Perusajatus on mainio, mutta dokumentin tekotapa pilaa paljon. 8.30 Turn on. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 15.10 Kultakuume. Studionumero 0108 06000 (pvm). 11.25 Menovinkit. 17.05 24 minuter. 11.00 Late Night with Conan O’Brien. Helmi û naisasiaa, (www.radionova.fi/helmi), yhteistyössä Iltalehti ja MTV 3, 11.40. Se kertoo asiansa kiirehtimättä ja selkeästi, mutta tasapaksusti ilman intohimoa ja varsinaisia kohokohtia. 7.00 Uutiset ja sää. 23.06 Kvinnors och hundars vän. Sex Talkin nähtyäni tosin ymmärsin Nelosen ratkaisun paremmin. 15.15 Iltapäivässä. 15.30 Österbotten i dag. 00.40 RAW (K). 020 366 800 8.40 Viikon artisti 9.22 Paikalliskatsaus 9.30 Hyvät uutiset soita uutisesi aamulla p.020366800 9.40 Kuka puhuu 020366800 10.40 Viikon artisti Iskelmän siirtoketju klo 11-13 parhaita kotimaisia ja kevyen musiikin klassikoita Iskelmän iltapäivä klo 13-18 13.22 Paikalliskatsaus 13.40 Tuplaa palkkasi, ilmoittautumiset: www.iskelma.net 14.40 Viikon artisi 15.20 Ameriikan Office 15.40 Viikon artisti-kisa 020366800 16.22 Paikalliskatsaus 16.40 Viikon artisti Iskelmän ilta klo 18-23 19.40 Viikon artisti 20.40 Ameriikan Office 21.40 Viikon artisti 23.00-05.00 Iskelmän yö kevyen muusikin klassikoita STT:n uutiset tasatunnein klo 6-21 Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 6.30 Huomenta Järviradiossa. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. Aihe tuskin sinällään ketään hätkähdyttää, ovathan naisjuopot katukuvasta tuttuja. 21.00 X3M-Toast. 07.40 Arkiaamussa. Mahdoton kysymys 15.45. 21.00 Herraseurassa Seija Wallius. 14.47 I-Studio. 18.20 Classicas musikkompass 19.00 Nyheter från FNB. 9.55 News. www.radionova.fi. 23.00 Juha Kulmasen julkinen sana. 3.45 Nationalsången. 22.15 Livslära. 08.40 Elämäntapa. 17.25 YLE news. 12.00 Jalkapallo: EM-kilpailu Euro 2004. Kaikkea tätä katsoo virnistellen. 13.15 Glamour. 14.45 Päivän rysä. 13.20 3 from 1. Hän sanoo, että suomalaisiin tutustuminen on vaikeaa. Ryyppy päällä. 11.04 Nuotin vieressä. Tarinaan valitut naiset ovat hyviä kertojia, juttuja ryyditetään hauskasti näytellyillä tilannekuvilla ja ääniraidalle on valittu asiaankuuluvaa musiikkia. Toivo Särkkä ohjasi tönkköpolvisen komedian, jossa potkut uhkaavat kokenutta kassanhoitajaa. 22.30 Din släktsaga. 11.03 Maakuntaradio. 20.30 Rapport. 14.00 Uutiset. 05.50 Merisää. 1.45 Moottoriurheilu: Series. Hän tekee paljon käsitöitä ja ruokaa sekä leipoo joka viikonloppu leipää ja bürekpiirakoita. 19.15 Go’kväll. 00.15 Seikkailu-urheilua. Kati Hyttinen vetää Ässän hihastaan 19.20. 21.00 TV5 Infos. Radio Dei, Totuuden hetki, tiistaina 14.10. 06.03 Ylen aamu. 18.25 Oddasat. 15.00 Kulttuuriuutiset. 22.03 X3M-Toast fortsätter. 555 TV1 klo 19.05 Vesa Majanen Aika vilskettä avaruudessa Ibadet Faziliova tuli Suomeen pakolaisena Makedoniasta kymmenkunta vuotta. 555 YleTeema klo 21.00 Ensio Ruohomäki Vuorten yli kultamaille Tämäniltaista 4D-dokumenttia Reittä pitkin huipulle lähdettiin selvästi tekemään yhdellä perusolettamuksella: naiset eivät epäröi keikuttaa lantiota ja käyttää viehätysvoimaansa päästäkseen huipulle. Loma ystävälle 12.15. 19.05 TV5, le Journal. 21.30 När & fjärran. 16.20 Pj – Police Judiciaire. 05.35 Tänään 50 vuotta. Juttu muistuttaa aivan liikaa muodikkaita seikkailuja selviytymissarjoja. Ja lopulta surkea kuolema. 20.03 Musikväktarna fortsätter. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 06.00 Radio Novan aamut/Ile Jokinen ja Arttu Harkki Uutiset tasatunnein, aamun sää ja tuoreet liikennetiedot. 1.55 JTA. 13.30 Tune in. 11.15 Didar. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 00.00 Pookin yö aalloilla kotimaista musiikkia tauotta 7.00 Uutiset 7.05 Huomenta Pookista 8.00 Uutiset ja sää 8.05 Kohti aamupäivää 9.00 Alueuutiset 9.10 Kohti aamupäivää jatkuu 9.30 Talousuutiset tarjoaa Raahen Osuuspankki 9.40 Kohti aamupäivää jatkuu 10.00 Uutiset 10.05 Ajankohtaista aamupäivää 11.00 Alueuutiset 11.10 Ajankohtaista aamupäivää jatkuu 11.30 Veikkausvihjeet 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Päivästudio 13.00 Alueuutiset 13.10 Päivästudio jatkuu 14.00 Uutiset 14.05 Päivästudio jatkuu 15.00 Alueuutiset 15.10 Toiveiden tuntistudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 16.00 Uutiset 16.05 Puotipuksutstudion numero 0700-392111 (pvm+1.95e) 17.00 Alueuutiset 17.10 Puotipuksut jatkaa 17.30 Talousuutisettarjoaa Raahen Osuuspankki 17.40 Puotipuksut jatkaa 18.00 Uutiset 18.05 Syysilta Pookin aalloilla kotimaisen musiikin tahdissa 18.45-19.45 Sinulle tarjotaan -missio Alueuutiset 19 20 21 22 23 24.00 Iskelmä Kokkola 96,7, 92,7, 94,6 ja 103,7 MHz Iskelmän aamu klo 06-11. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 14.00 Journal RTBF. 14.03 X3M-Dag fortsätter. Sex Talkin ensimmäisessä tarinassa on tunnustusten aika kahden kilpailevan näyttelijättären välillä. 9.05 Tekstiviestitoivekonsertti (jr väli viesti 173900). 18.40 Questions pour un Champion. TV 5 5.00 TV5, le Journal. Jaana Jetzingerin toimittama Tosi tarina: Äiti peloton seuraa Ibadetia kotona, työpaikalla ja vapaa-ajan harrastuksissa. 17.55 Löpsedeln. 12.00 TV-universitetet vetenskap – medicinhistoria. 18.00 Lasten Propeli. 13.08 Sää. Ei ole kevyitä makuupusseja, muotoiltuja rinkkoja tai retkimuonaa – on 1 350 kiloa tavaraa osiin jaetuista veneestä ja reistä paistinpannuihin ja ruokatarvikkeisiin, jotka on raahattava säkeissä tai puisissa kantotelineissä. Se lienee ollut mielessä tekijöilläkin, koska kerrontaa on pakko höystää jatkuvilla lupauksilla tulevasta: ”Pian nähdään miten käy...” Reittä pitkin huipulle onnistuukin lähinnä muistuttamaan, että dokumentinkin keinoin kaiken saa näyttämään aivan miltä haluaa. 00.40 YÖDEI. 00.05 Yöradio. 22.45 Byggstenar – vetenskap och teknik. Tv 4 Nordisk 6.59 Nyhetsmorgon. 22.00 Temps Present. 23.00 Sportnytt. 19.30 Tosielämää New York. 19.10 Lokala nyheter. 17.30 Terveydeksi. 13.10 Levollisia säveliä. 22.00 The Real World Paris. 20.30 X3MSport. 10.30 Turn on. YLE Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 04.00 Uutiset ja sää. 15.40 Lättlagat. klo 21.45-22.45 Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Tiistaina 14.10.2003 Radio & TV 17 06.00 Sub chat. 14.42 Teatterintekijä 15.05 Oulu Radion iltapäivä. 24.00 Drop out. 18.05 La Cible. 22.10 Päivä tunnissa. 07.20 Missäs mennään. 16.10 Ordjakten. 12.15 Kulttuurikahvila. 06.00 Uutiset ja sää. 08.10 Oulu Radion aamu. 06.40 Katsaus lehtiin. 19.10 Angelina Ballerina. 11.30 Puolen uutiset ja sää. 19.20 Evas pysselshow. 11.40 Keski-Pohjanmaa.Nyt. 14.35 Studiovieras. 23.00 TV5, le Journal. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, kun mies kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen, ja Ibadetista tuli perheen ainoa elättäjä. 8.55 News. 16.25 Menovinkit. 13.10 Ajankohtaista aalloilla jatkuu.. 02.00 Uutiset. Tukevasti pihalla on jopa John Malkovich, joka on joskus yksinään pelastanut vieläkin heppoisempia leffoja. 16.30 Karamelli. 08.18 Kansan mielipide 08.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 21.00 Sorority Life. 23.03 Kovan päivän ilta. 10.10 Radiosta päivää/Maakunnasta päivää 10.30 Mä lehden luin 10.42 Ajankohtaista 11.03 Oulu Radion päivä. Monituisia ovat ne vanhat Suomileffat, jossa hänen vankka ammattitaitonsa ja hötkyilemätön olemuksensa on ainut kestävä elementti. 17.05 TV5 le Journal. 23.15 Sporten. 15.30 Puolen uutiset ja sää. 21.00 Yhteislähetys Järviradio/Helsingin Lähiradio Tuottaa Sana ja Ylistys 22.00 VOA Radio Dei 104,3 MHz 06.00 AAMUDEI. En tahdo väittää, etteikö henkilökemialla ja flirttailulla varmasti olisi vaikutusta työpaikoilla, mutta ei näin yksipuolista näkökulmaa jaksa seurata kokonaista tuntia. 10.05 Zigzag Cafe. 17.00 Jalkapallo: EM-kilpailu Euro 2004. 10.00 MIDDEI. 12.03 X3M-Dag 14.00 X3M-Nyheter. SubTV! Iskelmäradio Pohjanmaa Taajuudet: Kruunupyy 104,9 MHz, Pietarsaari 100,3 MHz, Kokkola 106,3 MHz, Kaustinen 89,3 MHz, Vimpeli 103,1 MHz, Alajärvi 104,3 MHz, Kopu 105.5 Euroopan vuoksi paneutuu tänään syrjäytyneiden naisten alkoholismiin. 08.00 Aamun peili ja sää. 15.00 Uutiset. 22.00 Uutiset ja sää. 18.30 Järviradio soi. 08.10 Maakuntaradio. 18.00 Kuvauksissa. 10.03 X3M-Önska fortsätter. ”Videopäiväkirjat” voivotteluineen ja henkilökohtaisten ristiriitojen korostaminen vievät siihen, että katsoja odottaa kohta äänestystä, jolla yksi joukosta lähetetään kotiin. 20.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. YLEX 94,0 ja 96,1 MHz 06.30 YLEX Aamu. 8.00 Turn on. 13.15 Sana hukassa. Niistäkin on kiittäminen pallomme ja asteroisin kolarointia, kertoo Prisma-sarjassa nähtävä Avaruuden kiertolaiset. 18.03 Suomi tänään/Jääkiekkokierros. 10.25 News. 0.10 Kulturnyheterna. 22.00 Tidningsliv. 14.15 Naurun aika 14.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 11.00 TV5 le Journal. Juontajana Kai Pohjanen. 07.50 Aamuhartaus. 21.30 Journal F2. 16.42 Ajankohtaista 17.05 Oulu Radion iltapäivä. 13.00 PÄIVÄDEI. Kenen vierestä heräsit 08.10. 09.15 Aamukahvilla 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 00.05 Yöradio. 10.05 Syystoive. 10.00 Radio Novan päivät/Sari Seppälä Uutiset tasatunnein. 22.00 Nyrkkeily: European Community Title Milano Italia Suora. 9.30 Carte Postale Gourmande. 9.00 STT:n uutiset ja sää. 21.00 Äntligen hemma. 18.55 Regionala nyheter. Naiset ryyppäävät, tekeytyvät iloisiksi, itkeskelevät ja potevat syyllisyyttä. 17.15 Farmen. 00.00 Uutiset ja sää. 20.00 Aktuellt. 18.00 Uutiset. 12.45 Det ligger i luften. 11.00 Välikysymyksiä. 07.53 Kuikan huuto. Mutta toisaalta voi olla, että maapallon elämä on saanut alkunsakin siitä, että sen pinnalle on törmännyt erilaisia taivaankappaleita. 17.26 I-Studio. 07.33 Oulu Radion aamu. 22.55 Lokala nyheter. 15.00 X3M-Nyheter. 09.42 Ajankohtaista 10.03 Oulu Radion päivä. 15.15 Pystykaffet. Osa-aikatyöntekijälle tämä merkitsee rahan säästöä, mutta Ibadet haluaa myös, että pojat saavat kunnon ravintoa. Ibadet oli elänyt islamin ja albaaniperinteen määräämän naisen roolin mukaisesti kotitöitä tehden ja huivia käyttäen. 20.30 Elokuvatarkastaja.21.00 Pimeyden sydän. 06-8220988. 8.00 kulttuuriuuriuutisia. 17.00 Rapport. 15.35 I-Studio. 01.55-06.00 Sub chat. 13.45 Idäntyön raportti. 03.02 Yöradio. Citizen Kane esitettäneen seuraavan kerran nimellä ”Sexy Boy”. 07.15 Avaimia Raamattuun. 19.30 Tennis: WTA turnaus Zurich Sveitsi Suora. 15.45 Miekan lumo. Loma ystävälle 17.15. Kööpenhaminassa odottavat vain työttömyys ja kodittomuus. 16.10 X3M-T 18.00 X3M-Nyheter. 11.00 Resandefolket. 07.40 Suoraan kentältä 07.50 Merisää. 06.15 Aamuhartaus. 12.03 Musiikkitunti. 18.40 Nyhetstecken. Näin surkeasti lepattavan draamanriekaleen kaupittelussa on otettava kaikki keinot käyttöön. 55 (84 min, E) Nelonen klo 23.30 Aku aiotaan saneerata Aku Korhonen on tietenkin Suomen John Malkovich. 23.00 Aktuellt. Toki dokumentti antaa jonkinmoisen kuvan ajasta ja kultaryntäyksen syistä: kuvat laatikkotolkulla kultaa löytäneistä miehistä sysäsivät lamasta kärsivät ihmiset liikkeelle. 17.00 Re:Action. 17.55 News. 16.42 Ajankohtaista tänään. Hän on päässyt jaloilleen katkaisuhoidon avulla ja haaveilee paluusta takaisin lumen syliin Grönlantiin. 06.42 Tiijäkkö nää. YLE Radio 1 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 11.30 Om barn. 2.15 Faut Pas Rever. 18.30 Valokeilassa. 15.00 TV5, le Journal. 20.35 Jälkikoirat. 11.35 Oulu Radion päivä. Ajankohtainen Suomi 18.20. 18.05 Kulturradion: Rapido. 11.45 Lätkässä. 21.00 Kalle Miettinen. Uutisotsikot 08.30. Toiveet harvoin toteutuvat. 2.15 Uutiset. 19.00 Bolibompa. 14.10 Raportti Israelista. 15.03 TÄÄLLÄ TURKU. 20.10 Regionala nyheter. Hailakan yhdentekeviksi nämä turinat jäävät, vaikka Greta Scacchi, Veronica Ferres, Sopranosista tuttu Lorraine Bracco ja muut esiintyjät yrittävät parhaansa. 15.05 I-studio. Kirjat taisivat kaunistella totuutta, sillä Klondiken kulta -sarja antaa perin rajun kuvan ainakin matkasta sinne. 09.04 Sää. Radio Nova ulkomailla (uusinta) 20.40. 09.00 X3M-Nyheter. 07.10 Kuikan huuto. 15.42 Ajankohtaista 16.10 Oulu Radion iltapäivä. Juontajana Niina Koskela. 18.00 X-Ryhmä. www.radionova.fi 22.00 Radio Novan yö Uutiset tasatunnein. Pehmeät toiveet 21-22. 17.15 Ajankohtainen juttu (u). Oulu-Radio 98,4 MHz 06.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 3.30 France Europe Express-des Racines et des Ailes. 16.00 Onnentunti. 1.30 Journal TSR. 24.00 Olympialaiset: M2A. Nuukin pikkukaupunki näyttää sinnikkäältä yhteisöltä jäävuorineen, villapaitaisine ihmisineen ja pikisilmäisine lapsineen. 11.00 X3M-Talk 12.00 X3M-Nyheter. Naistenhuoneessa on puherauhaa. 13.10 Maakuntaradio. 0.30 Uutiset. Syntynyt voittamaan 07.10. 6.25 Le dessous des Cartes. Ja voi olla, että sama toistuu vielä joskus. 09.42 Ajankohtaista tänään. Tunnelma on apea ja suurkaupunki näyttäytyy kalseana. 15.25 Menovinkit. 10.03 Tänään Suomen historiasta. 17.00 ILTADEI. Pelkoa voi lietsoa puhe siitä, että on ehkä vain ajan kysymys, milloin taas rysähtää. 13.33 Oulu Radion päivä. Syytä Faziliovan perheen pakolaisuuteen emme saa tietää. 23.00 Uutiset. 12.15 Ajankohtaista aalloilla. 13.45 Dagens rätt. 23.25 A-ekonomi. 23.45 Sessions. 22.00 Aktuellt. 24.00 Rapport. 06-8220988. 14.30 Peliputki: Water War 2. 13.00 STT:n uutiset. 20.55 Musiikkiuutiset. 23.03 Löpsedeln. Miehet dokumentti typistää typeriksi seksikoneiksi, joiden aivot kytkeytyvät pois päältä kun riittävästi ihoa vilahtaa. Pullosta tulee ainoa todellinen ystävä. 13.10 Skeppsholmen. 13.33 Päivänpaiste. 13.42 Ajankohtaista tänään. 14.03 I-Studio. 09.04 Sää. 21.00 Aktuellt. Joidenkin rahanhankintakeinona on myydä itseään. 23.00 Top 10 at 10 Metallica. 1.00 Filmkrönikan. 12.30 Puolen uutiset ja sää. 10.25 Menovinkit. 23.30 Filmklubben: B. 19.00 Ajan Sana, Lauri Vartiainen: Kiusaukset. 18.15 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 55 Nelonen klo 22.10 Lassi Kurkijärvi Seksi vie huipulle. 12.33 Päivänpaiste. 17.00 Päivän peili ja sää. 6.55 News. 08.30 Puolen uutiset ja sää. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 06.30 Puolen uutiset ja sää. 17.10 Studia generalia 2003-luentosarja: 17.27 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.25 News. 14.00 Terveysuutiset. Monkey. 13.00 Jalkapallo: UEFA Champions League Happy Hour. 09.05 Maakuntaradio. Illan sää 15.30, 16.30 ja 17.30.Studionumero 0108 06000 (pvm). 13.55 News. Radio Novan ja MTV3:n uutispäivä 15.30 ja 16.30. Aikaansaava nainen käy jumppaamassa ja juttelemassa Maahanmuuttajanaisten kahvilassa. 16.30 Puolen uutiset ja sää. Suomessa Ibadet päätti rikkoa niin perinteen rajat kuin pakolaisen syrjäytyneen asemankin. Välillä taas tuhokuvaukset ja muut uhkakuvat tuntuvat jankuttavilta, ja kun avaruudesta pudotaan Maan laboratorioihin, on katsojan pysyteltävä valppaana ettei putoa kyydistä – tai nukahda. 15.55 News. Music tv 7.00 Turn on. 15.05 Maakuntaradio. 05.52 Ylen aamu. 12.55 Tosielämää New Orleans. 18.15 Dr Phil. 09.15 Ajankohtainen juttu. 23.15 Regionala nyheter. 1.30–2.30 VM i rally. 14.15 Politiikan kuuma linja. 18.00 Raamattu kannesta kanteen. 14.03 Tänään iltapäivällä. 14.00 YLEX Iltapäivä. 14.00 Uutiset. Kauan sitten televisiosta tullut näytelmäsarja taisi vain antaa paremman kuvan siitä. 07.50 Merisää. Työpaikkatoiveita (www.radionova.fi) ja runsaasti hyväntuulista työpaikkaseuraa. 09.33 Oulu Radion aamu. 19.00 Aktuellt. 12.25 Työpaikkatoiveet 12.55 Oulu Radion päivä. 16.00 Uutiset ja sää. Se on kanadalais-ranskalainen dokumentti, joka samalla kertaa pelottelee – ennen muuta heikkohermoisia – että rauhoittelee. Nyt liikenteessä, Radio Nova ja Liikenneturva 17.40. 19.30 X3M-K. 14.00 Radio Novan iltapäivät/Kimmo Vehviläinen Uutiset tasatunnein. Radio Vega Österbotten 102,7 MHz 06.30 God morgon, Österbotten 06.30 Regionala nyheter 06.44 I tidningarna 06.55 Andrum 07.00 Aktuellt med väder 07.30 Regionala nyheter 08.00 Aktuellt 08.10 Väder med sjörapport 08.30 Regionala nyheter 08.53 Morgonandakt 09.00 Aktuellt 09.10 Frizon. 55 (95 min) TV2 klo 12.10 Pekka Eronen Kaiken takana on naistenhuone Ei mitään niin pahaa, ettei jotakin hyvää. 21.30 Diary of MisTeeq. 16.03 ALUEIKKUNA. 06.33 Kuikan huuto. 12.30 TV-universitetet Campus – rätt eller fel. 16.10 I-Studio. 23.00 Late Night with Conan O’Brien. 9.00 Turn on. Kivi ei putoakaan avaruudesta, sydämeltä vain. 15.05 Järvisport. 06.03 Hartaita säveliä. 01.30 Beavis ja Butt-head. Roy Schneider û täydellinen mies 09.35. Puh. 22.30 Making the Video Good Charlotte. 6.35 Arte Reportage. 11.30 Lättlagat. 2.20 Andromeda. 24.00 Hetluft. 09.45 Lastenkilpailu. 10.30 Jorden är platt. 00.00 Uutiset ja sää. 16.10 Faunin iltapäivä. 19.10 Kuopion sävellyskilpailun päätöskonsertti. 21.03 Suomi tänään. 22.00 Aktuellt. Kuva: TV2/Tiedotus Seksillähän myydään nykyään kaikkea iltapäivälehdistä kokkelipiimään, joten ajan henkeen saavat taipua myös elokuvien nimet. 13.10 Puskasta kuuluu
Hanke on Kirkon Ulkomaanavun virallinen projekti. Vähähyyppä Esa 8761 0400-866 684 Työkonevastaava Läspä Rauli 8765 044-276 3403 Myymälä Nordström Krister 8766 Maatila/Rauta Kerola Juha 8767 0400-802 832 Rauta Pelttari Vesa 8768 Rauta Syri Jouko 8769 Omamyyjä Hassel Jens 8770 040-513 3605 Varaosat Stenborg Karl-J 8771 Varaosat Hagqvist Johan 8772 Varaosat Koivumäki Erkki 8773 Multasormi Mäkelä Virpi 8774 Varasto Eteläperä Hannu 050-524 0503 Kaikki tulevat Tampereelle J ä r j e s t ä m m e k u l j e t u k s e n , o t a y h t e y t t ä ! Maan johtavat maatalouskauppiaat yhteistyökumppaneineen esittelevät ennakkokaupan valikoimiaan syksyn suurimmassa maatalousalan messutapahtumassa 15-17.10.2003 Tampereen Pirkkahallissa. www.bilarikokkola.fi Indolantie 5, KOKKOLA Puh. Se ei kuitenkaan riittänyt auton tavoittamiseen. Näin ollen pilaantuneiden maaperien puhdistamiseen käytettävät valtion määrärahat pienevät, ylitarkastaja Anna-Maija Pajukallio myöntää. Petroskoin luterilainen seurakunta rekisteröitiin ensimmäisenä inkeriläisseurakuntana vuonna 1969, ja seurakuntatyö alkoi heti seuraavana vuonna. – Elokuvakeskuksen alueella on aiemmin toiminut huoltoasema ja tiesimme siellä ongelmia olevan, sillä vuosikymmeniä sitten polttoaineen käsittely on ollut varsin erilaista. 9.900 € PEUGEOT 406 1.9 TD -96 270 tkm, met.tumm.vihr. Tilisiirtoon merkintä ”Petroskoin kirkko”. Vähähyyppä Esa 8761 0400-866 684 Agrimarketpääll. 06-832 6100 VAROITUSMAJAKKA . Ensi vuoden budjetissa on valtion rahaa osoitettu pilaantuneiden maiden kunnostustöihin 2,5 miljoonaa euroa. Jos saastuttajaa ei löydetä tai maaperän kunnostus tulee kohtuuttoman kalliiksi haltijalle, niin maksumieheksi tulee kunta. Korjausta edellyttävä ylempi arvo ylittyy joka kolmannessa asunnossa. Paluu Tampereelta alk. Harkintaa tarvitaan, sillä tämän vuoden valtion budjetissa pilaantuneiden maaperien kunnostukseen oli varattu runsaat kolme miljoonaa euroa. Rakennushankkeen kustannusarvio on 950 000 euroa, joka pyritään kokonaisuudessaan kattamaan keräyskampanjalla. -92 uud.korim, 270 tkm, met.t.vihr. 11.900 € RENAULT Laguna Farm. Kaupungista muodostui toisen maailmansodan jälkeen merkittävimpiä inkeriläisten keskuksia. 5.800e HONDA ACCORD 2.0i -95 214 tkm, hk., keskusl., met.harmaa H. 7.600 € NISSAN Sunny 1.4 LXi -94 230 tkm, 3 ov, met.vihr. Puhdistuksessa on edettävä pienin askelin, sillä emme voi lähteä kaivamaan kaikkia alueita ympäriltä auki. Seurakunnan nykyinen kirkko valmistui pääosin oman talkootyön tuloksena 1983, mutta se ei enää pysty tarjoamaan riittäviä toimintaedellytyksiä syrjäisen sijainnin, huonojen kulkuyhteyksien ja rapistuneen kunnon takia. Lähtö klo 7.00 Kokkolan Agrimarketin pihalta. 06-8278 766 Prismantie 1, 67700 Kokkola, puh. Noin puolet suomalaisten saamasta sätelilyannoksesta on peräisin huoneilman radonista. Näistä lähes 40 prosenttia on pilaantunut polttoaineen jakelun yhteydessä. BENZI & DI TERLIZZI 111 e 111 e TERVETULO A KAHVILLE! 49 e 49 e TRAKTORIN VARAOSAT JA TRAKTORIN VARAOSAT JA TRAKTORIN VARAOSAT JA TARVIKKEET NYT EDULLISESTI! TARVIKKEET NYT EDULLISESTI! TARVIKKEET NYT EDULLISESTI! BOULE 12/24 v T725086 ESITTELYREKKA KP-TRAKTORILLA ESITTELYREKKA KP-TRAKTORILLA KOKKOLASSA KESKIVIIKKONA 15.10. 17.900 € VOLVO V40 1.9 TD ..................-98 158 tkm, sin, ilmast, webasto, ym! 17.250 € TOYOTA AVENSIS 2.0 D4D Wagon-01 168 tkm, valk, ilmast, web, Sol-var. Ensimmäiset talkoot alkavat Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän alueella Hollolassa, Hämeenkoskella ja Kärkölässä. 06-8278 760 www.agrimarket.fi VAIHTO RAHOITUS Vanha Ouluntie 148 puh. 2.900 € 2 kpl OPEL Vectra 1.6 ja 2.0 -89 kpl 1.900 € AUDI 100 2.0 E -87 aj. LOKAKUUTA 2003 www.kptraktori.fi ISOJOEN KONEHALLIN SK1005 HINAUS/ SIDONTAKETJU 5 m 50 e 50 e Indolantie 6, Kokkola, puh. Toistaiseksi mittaus on tehty noin neljäsosassa asunnoista. 3.300 € BMW 316 1.8 Touring -85/89 2xaluv, kattol.ym, met.vihr. Kuva: Clas-Olav Slotte Pekka Moliis KAJAANI (STT) Kajaanin keskustan rakennustöissä on syksyn aikana tehty merkittäviä vanhoja löytöjä. Kirkon rakentamista varten Suomessa on aloitettu keräyskampanja, joka kantaa nimeä Tiili tiileltä. Raahen poliisi lähti puolen yön aikoihin autoa vastaan Kopsaan, joka on noin 20 kilometrin päässä Raahen keskustasta. Suomalaisessa luterilaisessa seurakunnassa on nelisensataa jäsentä. Kainuun alueella arvioidaan olevan yli 300 mahdollisesti pilaantunutta maa-aluetta. Lahden länsipuolella olevien kuntien alue luokitellaan erittäin korkean radonpitoisuuden alueeksi. Pylväs oli katkennut törmäyksen voimasta. Poliisiauto oli lähtenyt pakenijan perään 160 kilometrin tuntivauhdilla. Autossa ei ollut matkustajia. Karkean arvion mukaan yhteiskunnan varoja tutkimuksiin ja kunnostuksiin tarvitaan noin 125–220 miljoonaa euroa. 8.500 € CHEVY Sport Side 5.7 -89/90 bens, autom, 100 tml, uud.korim 6.500 € VW Caddy 1.6 Dsl -87 990 € ym, ym. Säteilyturvakeskuksen arvion mukaan Suomessa on noin 70 000 asuntoa, joiden radonpitoisuus ylittää 400 becquerelin enimmäisarvon. max.vetolujuus 12.600 kg . Lisäksi uudet talot on suunniteltava niin, että pitoisuus jää alle 200 becquerelin. Elokuvakeskuksen työmaalta paljastui 1960-luvulla tapahtunut bensiinivahinko, kun kaivinkoneen kauhasta lähtenyt kipinä roihautti pilaantuneen maaperän liekkeihin. 9.800e PEUGEOT 206 HDi Diesel 5-ov -01 100 tkm, hk., vetok., cd, keskuslukko H. klo 15.00. Kunnostustöiden määrä on vahvassa kasvussa, sillä 1990-luvun vaihteessa määrä oli alle kymmenen tapausta vuodessa, kun se viime vuonna oli noin 450. Radonpitoisuudet ovat Suomessa maailman suurimpia. Sosiaalija terveysministeriön päätöksen mukaan huoneilman radonpitoisuus ei saisi ylittää 400 becquereliä kuutiometrissä ilmaa. Talkoot pyritään lähivuosina toteuttamaan mahdollisimman monessa kunnassa. Kirkon rakennushankkeessa on mukana Kalajoen rovastikunnan seurakuntia sekä muun muassa Petroskoin ystävyysseurakuntatyössä aktiivisesti toimivat Lempäälän ja Varkauden seurakunnat. 14.900e TOYOTA Hiace 2.4D pitkä -00 95 tkm, hk., vetokoukku, siisti, sis. 290 tkm, met.harmaa 1.990 € OPEL Corsa 1.2 S -89 Swing, 4 ov, punainen 690 € CHEVY Van 6.2 Dsl -92 autom, 3 hen, met.sin. ristikko 90 x 30,2 mm . Vuosittain maaperän kunnostamiseen käytetään rahaa noin 40–50 miljoonaa euroa. Järjestämme kuljetuksen pe 17.10. Näistä asunnoista on tiedossa noin joka kymmenes. 8.900 € MB 200 D muovihelma -90 4xniskat, sävyl, valk. Osallistumisilmoitukset Krister Nordström puh. Lisäksi paikallisille yrityksille järjestetään koulutusta. Noin 2 400 kohdetta odottaa vuoroaan seuraavien 15 vuoden kuluessa. Katutyöremontti puolestaan toi päivänvaloon maan poveen unohtuneen 15 000 litran öljysäiliön, joka oli löydettäessä puolillaan polttoöljyä. Tälläisia ovat esimerkiksi kunnan maksettavaksi langenneet suuret kunnostustapaukset. perävaunut ym... 06-831 9977 0400-564 430, 0400-485 964 OPEL ASTRA 1.6i GL Sedan -93 111 tkm, hk, 2-renk., lohkolämmitin, siisti H. Jokainen tapaus kuitenkin harkitaan erikseen, ympäristöministeriön ylitarkastaja Anna-Maija Pajukallio kertoo. Monttu on nyt puhdas, mutta sen ympärillä oleva maaperä on puhdistettava. Kajaanissa katujen alle imeytynyt öljy pyritään saamaan pois huokoskaasuputkien avulla. H. Auto oli osunut valaisinpylvääseen ja lentänyt useita kymmeniä metrejä pellolle. 690 € NISSAN LAUREL 2.8 D .............-83 met.hopea, toimiva, kats, ok 990 € BMW 316i ............................-97 123 tkm, vihr, ABS, Suomi-auto 14.950 € Pekka Moliis KAJAANI (STT) Suomessa arvioidaan olevan noin 20 000 pilaantunutta maaaluetta. Sen tavoitteena on tarjota kuntien asukkaille tietoa radonista sekä edullisia radonmittauksia. Poliisin mukaan Keski-Suomen hätäkeskus oli aiemmin ilmoittanut Viitasaaren lähistöllä havaitusta, epäilyttävästä henkilöautosta. Stalinin valtakauden päätyttyä inkeriläiset saivat nimittäin palata takaisin Siperian karkotuksesta. Kirkon on suunnitellut savonlinnalainen arkkitehti Keijo Tolppa petroskoilaisten kollegoiden myötävaikutuksella. Elias Lönnrotin vanhoilta asuinseuduilta ei kuitenkaan ole löytynyt Kalevalasta tuttua sampoa tai muutakaan museoon kelpaavaa. Pilaantuneiden maa-alueiden puhdistaminen maksaa ympäristöministeriön laskelmien mukaan vähintään 400–700 miljoonaa euroa. Maaperän puhdistaminen keskellä kaupunkia on varsin ongelmallista, ja ongelmien ratkominen myös maksaa. TIISTAINA 14. Sen arvioidaan aiheuttavan vuosittain keuhkosyövän noin 200 ihmiselle. Päävastuu saastuneen maaperän kunnostuksesta on sen pilaajalla. FORD MONDEO 1.6i Farmari ......-98 146 tkm, met.hop, hieno 14.250 € OPEL ASTRA 1.6 Farmari ......-98/99 107 tkm, pun, automaatti, 100 hv 13.950 € CITROEN XSARA 1.9 TD Break ....-98 220 tkm, met.vihr, huollettu 11.500 € NISSAN ALMERA 1.6 SLX..........-96 136 tkm, met.hopea, varustein 8.950 € MITSUBISHI LANCER 1.6 GLXi....-94 200 tkm, 1 om, met.pun, 115 hv 6.900 € RENAULT CLIO 1.4 RN..............-91 210 tkm, met.vihr, ruosteeton, 80 hv 3.350 € CHEVROLET CHEVY VAN 6.2D.....-89 320 tkm, met.harmaa, 2+4 h, tarjous 8.250 € OPEL KADETT 2.0i Caravan........-90 met.kulta, juuri kats. Miehen epäillään olleen alkoholin vaikutuksen alaisena. Talkootyön osuus kanavoidaan Herättäjä-Yhdistyksen kautta. Elokuvakeskuksen perustustöiden yhteydessä paljastunut maaperän pilaantuminen on yllättänyt laajuudellaan. Itse rakennuksen pohja on saatu puhdistettua, mutta ongelman muodostavat rakennusmontun ympärillä olevat alueet. Säteilyturvakeskus aloittaa radontalkoot RAAHE (STT) Poliisiautoa paennut mies kuoli rajussa ulosajossa aikaisin maanantaiaamuna Raahessa. radiohäiriösuojattu STO405 NIVELAKSELI B106 . iskunkestävä kupu . Keski-ikäinen raahelaismies oli ilmeisesti kuollut heti. Onpahan vain löytynyt bensiiniä, bensiiniä ja vanhoja öljysäiliöitä. 17.950 € PEUGEOT 406 1.8 SR Familiale...-98 152 tkm, rek. Tarvetta lisärahalle olisi, mutta ensi vuodelle määrärahat päinvastoin vähenevät. Pakomatka päättyi rajuun ulosajoon HELSINKI (STT) Karjalan tasavallan pääkaupunkiin Petroskoihin rakennetaan uusi suomalainen luterilainen kirkko. 14.900e TOYOTA AVENSIS 1.8 LB Terra -99 140 tkm, hk., vetokoukku, keskuslukko, ym. 7.800 € TOYOTA Camry 2.2 autom. Keräyskampanjalla uusi kirkko Petroskoihin. 22.900 € 17.900 € TOYOTA COROLLA 1.3 TerraWag .-98 110 tkm, met.hop, varma peli 11.950 € TOYOTA COROLLA 1.3 Xli..........-93 200 tkm, met.vihr, takuu 5.950 € TOYOTA HIACE 2.4 D............-90/91 rek.3+6 h.p-autoksi, d-vero 120 e/v 7.900 € PEUGEOT 406 1.8 SR Farmari.....-00 88 tkm, met.vihr, uusi malli, tarj. 17.900e Pohjoinen Satamatie 8, 68100 Himanka JUHA 050-558 6816 KATSO TARKEMMIN www.himanganautomyynti.com + muita edullisia VOLVO S40 1.8i .....................-00 170 tkm, vihr, 1 om. Vanha kirkko pahoin rapistunut Petroskoissa on tätä nykyä lähes 300 000 asukasta. Puhdistamisen kannalta tämä on pahimpia mahdollisia paikkoja, sillä öljyistä maa-ainesta on katujen ja talojen alla, Kovalainen kuvailee. Maan kunnostus maksaa miljoonia Päävastuu saastuneen maaperän kunnostuksesta on sen pilaajalla. Keräystilit: Sampo 800 018223 340, Nordea 157 230500 504 ja Okopankki 572 302100 215 51. Konesihteeri Koskinen Riitta 8762 Konemyyjä Ruokoja Matti 8763 0400-366 022 Konemyyjä Hästbacka Kjell 8764 040-548 4504 Konemyyjä Känsälä Petri 050-587 0862 AGRIMARKET Agrimarketpääll. vahvuus 10 mm . Ympäristöhallinnossa oli viime vuoden loppuun mennessä tehty lähes 1 800 pilaantuneiden alueiden kunnostuspäätöstä. 06-8278 760 MEILTÄ SAAT BONUSTA Uudet voimassa olevat puhelinnumeromme Puhelinluettelo 06-8278 760/keskus 06-8278 780/fax 06-827+alanumero/suoraan KONEKESKUS traktorit, puimurit ja erikoistyökoneet Konekeskuspääll. Tyhjilleen jääneet huoltoasemat ovat viime vuosina lisänneet maaperän puhdistustöitä. Kirkon rakennustyöt alkavat ensi keväänä ja rakennuksen on tarkoitus valmistua vuonna 2006. Merkittävä 85 000 dollarin avustus on tulossa Amerikan luterilaiselta kirkolta. Tiirismaan alueen talkoot alkavat tässä kuussa ja seuranta jatkuu vuoden 2005 kevääseen. – Tiirismaan talkoot on pilottihanke, jonka pohjalta toivottavasti jatketaan ensi vuonna kymmenissä kunnissa, sanoo Säteilyturvakeskuksen luonnonsäteilylaboratorion johtaja Hannu Arvela. Arviot kunnostuskustannuksista vaihtelevat suuresti, sillä saastuneessa maaperässä muhii yllätys toisensa jälkeen. – Ongelmana on, ettemme tiedä, kuinka laajalle alueelle öljyä on imeytynyt. L=860 . Alv H. Radon on radioaktiivinen jalokaasu, jota ei voi haistaa. – Määrärahat eivät vastaa sitä tarvetta, joka rahalle olisi. 2.0 -96 230 tkm, met.sin. Niiden yhtenä rahoittajana on sosiaalija terveysministeriö. KLO 11-17 TRAKTORIN VARAOSAT JA TARVIKKEET NYT EDULLISESTI! Prismantie 1, 67700 Kokkola, puh. Valtiokin voi osallistua kunnostukseen – Valtio lähtee mukaan tapauksissa, joissa olisi kohtuutonta, että kunnostus tulisi kokonaisuudessaan kunnan kustannettavaksi. 7 h, pun. Jos pilaajaa ei saada enää vastuuseen, niin seuraavaksi vastuu siirtyy alueen haltijalle. Uusien asuntojen tavoitearvo ylittyy jopa 66 prosentissa mitatuista asunnoista. Kuntayhtymän kaikki pientalot, rivitalot ja kerrostalojen alimpien kerrosten asunnot tulisi Säteilyturvakeskuksen mukaan mitata. 1.950 € SAAB 900 iA..........................-85 275 tkm, met.hopea, 5-ovinen 790 € TOYOTA STARLET 1.0 ..............-85 260 tkm, met.hopea, juuri kats. Seuraavaksi suurimmat maaperän pilaajat ovat kaatopaikat ja korjaamot. Nämä alueet tulisi tutkia ja tarvittaessa kunnostaa seuraavien viiden vuoden aikana. 13.950 € PEUGEOT 406 2.0 ST ...............-96 139 tkm, met.pun, varustein 11.950 € VW PASSAT 1.6i.....................-97 175 tkm, sin, Comfort, alut 13.950 € VW VENTO 1.8 CL ...................-96 126 tkm, met.vihr, 90 hv 10.950 € TOYOTA AVENSIS 2.0 D4D Wagon-00 228 tkm, met.hop, ilm, Premier-var. 4.600 € NISSAN Laurel 2.8 Dsl -90 Manual, sähköherk, met.musta 2.900 € PEUGEOT 405 Farm, 1.6 Gli -92 Break, 256 tkm, valk. 06-8224964 0400 747655 KOKKOLAN HK-AUTO OY EDULLISESTI AUDI A6 2.0 E -95 220 tkm, kirkk.pun. Talkoiden ohjelmassa on muun muassa asukasiltoja, joissa kerrotaan turvallisesta korjausja uudisrakentamisesta. Myöhemmin henkilöauton havaittiin ajaneen ulos Kantatien 88:n ja Valtatie kahdeksan risteyksessä Raahen kaupunkialueen laitamilla. Bensiiniä, bensiiniä ja vanhoja öljysäiliöitä LAHTI (STT) Säteilyturvakeskus aloittaa kuntien ja kuntayhtymien kanssa Radontalkoot-kampanjan. Näiden alueiden puhdistamista ei kuitenkaan rahoiteta jätehuoltotöihin varatuista vähistä euroista, vaan kohteiden rahoitus tulee erityisen öljysuojarahaston kautta. Pilaantuneista alueista kiireellistä kunnostusta kaipaa ympäristöviranomaisten arvion mukaan noin 3 350 kohdetta. Kun kuljettaja oli nähnyt poliisin pysäytysvalot, oli hän kiihdyttänyt vauhtiaan. Aikanaan maaperään on päässyt bensiiniä tuhansia litroja ja sitä on päässyt maaperään myös katujen alla. Katujen lisäksi öljyä on voinut imeytyä maaperään myös rakennusten alle, ympäristögeologi Heikki Kovalainen arvioi