KP/JUKKA LEHOJÄRVI Väistötilat olisi vanhempien ratkaisu Teppo Kuittinen Monet suomalaisyritykset ovat muuttaneet Viroon edullisemman verotuksen takia. Kestotilattuna kotiin 0,93€ (sis. Hänen mukaansa väite on niin rankka, että siinä liikutaan jo ministerivastuualueella. Kouluvierailuilla Kaleva kannustaa nuoria itsetunnon kehittämiseen, positiivisuuteen ja rohkeaan esiintymiseen. Elämäntaidonvalmentaja ja nuorisotyöntekijä Janne Kaleva sanoo, että jatkuva informaatiotulva sekä yhteyksissä olemisen tarve väsyttävät ja sekoittavat helposti pään. Sivu 14 Keskipohjalaiset kulttuuritoimijat ja urheiluväki kokoontuivat tiistaina Keski-Pohjanmaan liiton tiloihin pohtimaan Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumien järjestämistä maakunnassa. Laulutaito on aina plussaa. KP/MARKKU JOKELA Lucia-neito on avoin ja iloinen KP/MARKKU JOKELA Suomi 100 – yhtä juhlaa Viro haluaa hillitä yritysten säästöpossuilmiötä Vuokra-asuntoja osinkorahalla Urheilutaloon sitten joskus Heidi O’Gorman Olen melko rohkea ihminen, vaikka pelkään todella paljon. Rohkeus on mielestäni eri asia kuin pelottomuus. Moni on tiedostamattomassa tilassa, jossa ei tajuta, että asioihin voi vaikuttaa myös itse. –?Sitä kautta koetaan ulkopuolisuuden tunteita. Sosiaalisen median luomiin paineisiin on alettu havahtua vasta pikku hiljaa. –?Tätä ei voi edes villeimmissä fantasioissa pitää potilasturvallisuutta parantavana uudistuksena, Wallin sanoi sote-kokonaisuuteen kuuluvasta päivystysuudistuksesta. Vihreät ja SDP esittävät koko esityksen hylkäämistä, mutta sillä tuskin on enää merkitystä. Vaasan laaja päivystys haudattiin Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Länsipuiston vanhempainyhdistys havittelee oppilaille väistötiloja koulun sisäilmaongelmien vuoksi. –?Olisi voinut löytyä yhteisymmärrys, jos tämä olisi käsitelty ensi vuoden alkupuolella. Nro 342 Keskiviikko 14. Kalevan mukaan teknologian lisääntyminen ja sosiaalinen media ovat iso haaste nuorten mahdollisuuksille hallita elämäänsä. Hän sanoo haluavansa henkilökohtaisesti selvittää väitteen todenperäisyyden viimeistään, kun hänen ministeripestinsä on loppunut. Muu oppositio komppasi ruotsinkielisiä, kun eduskunta jatkoi asian käsittelyä. Tällä viikolla elämäntaitoja valmentavia kouluvierailuja järjestetään Keski-Pohjanmaalla. Sivu 5 Minna Frilund on Länsipuiston koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Sivu 2 Lue elokuva-arvioita KP24:stä. Nykyään elämä on helpompaa, mutta samalla monin tavoin vaikeampaa. Tiistai-illaksi yhdistys, johon kuuluu yläkoululaisten vanhempia, organisoi kaupungintalolle keskustelutilaisuuden, johon oli kutsuttu myös kaupunginvaltuutetut ja lukuisia viranhaltijoita. Edellisen päätöksen mukaan uuden Urheilutalon piti olla valmiina vuonna 2019, mutta nyt hanketta ei näy enää millään listalla. Nykyään ollaan enemmän kuin koskaan riippuvaisia muiden hyväksynnästä. Poissa oli 51 edustajaa. –?Virolaisyrityksistä on tullut säästöpossuja, sanoo pankkiiri Vesa Heikkilä, joka on toteuttanut yritysjärjestelyjä Virossa. Kaksi muutosehdotusta lakiin hylättiin äänin 85–63 tiistaina. Sivu 6 Marita Nieminen, Riikka Junkala, Jenny Girod ja Raija Ilo opettavat lähes kolmensadan oppilaan balettiopistossa. Viron uusi hallitus on kirjannut ohjelmaansa uudistuksia, jotka muuttaisivat tätä ns. Hyvä olo lähtee kuitenkin sisältä, ei ulkopuolelta. Vuokra-asunnot aiotaan suunnata oikealle kohderyhmälle. Ongelmia on yritetty ratkoa pitkin vuotta erilaisilla korjauksilla, mutta lukuisat oppilaat ja opettajat oireilevat edelleen. Kaupungin säästökuuri haukkasi hankeluettelosta mm. Hänen yksi vinkkinsä kuuluu seuraavasti: Älä mieti liikaa, miltä tuntuu, että mielen painopiste ei suuntautuisi kielteisyyteen. Sivu 17 KP/MARKKU JOKELA Balettia salin täydeltä Kokkolan seudun Lucianeitona kuluvalla viikolla esiintyvän Nicolina Sarinin, 17, mielestä Lucian on oltava ennen kaikkea iloinen ja avoin, joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hallituksen verouudistusten yksityiskohdat ovat osin vielä auki. Janne Kaleva on yrittäjä nuorten elämänhallintaa tukevassa turkulaisessa Nuorisopalvelu Balanssissa. Oppilaille keväällä tehtyä oirekyselyä esittelee tarkemmin sisäilma-asiantuntija Tuula Putus 11. –?Tarvitsemme pelkkiä olemisen hetkiä, mutta pää täytetään jatkuvasti informaatiolla. Asuntojen vuokrataso on kunkin alueen tuetun asumisen hintataso. Tuoreimmassa arviossa Hannu Björkbacka käsittelee Dennis Villeneuven Arrival-elokuvaa, jolle hän antoi neljä tähteä. JOULUKUUTA 2016 KLO 14 KOKKOLA -2 YLIVIESKA -6 KLO 8 -2 -5 Hinta 2,50€. Nyt yritysveroa maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun voittoja maksetaan omistajille. Eilen pysähdyttiin Kiviniityn koulussa Kokkolassa, tänään on Kaustisen vuoro. Harjoitusjäähallille kävi samoin. –?Nykyään on entistä helpompi syrjäytyä niin, että kukaan ei pidä sitä syrjäytymisenä. Keskiviikkona ja torstaina eduskunta käsittelee ensi vuoden budjettia, jonka vuoksi myös päivystykseen liittyvä laki täytyy saada kiireellä nuijittua. /elokuvat Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Menneinä vuosikymmeninä koululaiset hiihtivät pakkasten läpi kouluun. Olen muuttanut maailman ääriin vailla kielitaitoa (kauhusta jäykkänä). Olemme mieleltämme koko ajan jossain kiinni. Sivu 13 Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Liikuntapaikkarakentaminen ei käy Kokkolassa vilkkaana lähivuosina. Sivu 4 Elämänhallinta monimutkaistunut Kokkolalainen Marjatta Pekkarinen oli tiistaina lukuisten muiden kanssa lähettämässä joulukortteja Kokkolan pääpostissa. Olen ostanut kaksi vanhaa taloa (edelleen pienessä paniikissa). Haasteet ovat monimutkaistuneet. Viron valtion kannalta tällainen uudistus olisi järkevä, Heikkilä sanoo. Sivu 2 Jatkuva informaatiotulva sekä yhteyksissä olemisen tarve syövät mielenrauhaa. Viron mallia. Hänen mielestään virhe on niin iso, että se tuskin voi olla vahinko. Paikalle saapui yksi valtuutettu. Keski-Pohjanmaan Balettiopiston joulunäytöksessä on mukana reilut parisataa lasta ja nuorta. Osingon saajan ei tarvitse maksaa pääomaveroa henkilökohtaisessa verotuksessa, kuten Suomessa. Sivu 3 KP/MARKKU JOKELA JOULUMERKKIKORTIT EHTIVÄT MATKAAN VIELÄ TÄNÄÄN Sanna Nikula HELSINKI (STT) RKP:n kansanedustajien tunteet kiehahtivat hallituksen aikeesta jättää Vaasan keskussairaala laajan päivystyksen ulkopuolelle. Perheja peruspalveluministeri Juha Rehulan (kesk.) mielestä Henrikssonin väite on vakava. Sivu 14 Suomen kautta aikojen yksi suurimmasta hallinnon muutoksista vaatii ahkeraa ja asiantuntevaa tiedottamista. – Tämä oli aistittavissa pitkin syksyä, sanoo liikuntatoimenjohtaja Lotta Nyqvist. Eilinen ja tämä päivä ovat joulupostiasioinnissa ruuhkaisimmat, sillä tänään on viimeinen päivä saada kortit matkaan edullisemmalla joulumerkillä. Neljä ammattiliittoa sijoittaa uuteen asuntorahastoon, joka aikoo rakentaa tuhansia vuokra-asuntoja. Internet on tärkeä tiedotuskanava, mutta ei todellakaan ainoa. Huonovointisuus tarttuu eteenpäin – jopa yhteisöön asti. SDP:n Tuula Haatainen ihmetteli, miksi uudistus ylipäätään haluttiin budjettilaiksi ja siksi kiireellä käsiteltäväksi. Viron valtio haluaa hillitä tätä ilmiötä alentamalla yritysveroprosenttia niiltä yrityksiltä, jotka maksavat osinkoja omistajilleen vuosittain eivätkä jätä voittoja sisään. Kokkolan pääpostin palvelu on sujunut mallikkaasti, vaikka posti toimii nyt ensimmäistä joulua uusissa, aiempia huomattavasti pienemmissä tiloissa. RKP:n Stefan Wallin luonnehti sote-uudistusta tuplapuhallukseksi, jossa hallitus vie 60 prosenttia kuntien tuloista ja sitten ohjaa rautanyrkillä. Se tuo levottomuutta, hän sanoo. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Laissa on siirtymäaika, ja se on tulossa voimaan vasta 2018. tammikuuta. Sivu 8 Johanna Puukka Avoimet työpaikat ja työttömät eivät kohtaa, koska kasvukeskuksissa ei ole tarjolla kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. –?On kuitenkin hyvä, että asiasta aletaan puhua yhä enemmän, kokee yhdistyksen puheenjohtaja Minna Frilund. Elämänhallinta ei ole enää muutamasta palikasta kiinni. Sarinin mukaan valoa ja iloa tuovan Lucian vierailusta pitävät kaikki. Viron uusi hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa, että yritysverotusta lasketaan 20 prosentista 14 prosenttiin. RKP:n puheenjohtaja AnnaMaja Henriksson epäilee, että sosiaalija terveysvaliokunta on antanut perustuslakivaliokunnalle väärää tietoa asiassa. pitkään suunnitellun Urheilutalon rakentamisen. Keski-Pohjanmaan liiton kulttuurikoordinaattori Sanna-Maija Kauppi toimii Suomi 100 -yhteyshenkilönä alueella
Sokos teki erinomaisen ja tulevaisuuden maailman mukaisen päätöksen ja on todella harmi mikäli se joutuu päätöksensä pyörtämään. Tai onko niitä. En kiellä sattuman mahdollisuutta tai sitä, että kokemuksiini perustuen satuin vain kiinnittämään kyseisiin mainoksiin enemmän huomiota kuin muihin, mutta näin on tosiaan käynyt jo niin monta kertaa, että en oikein enää usko mainosten olevan vain sattumaa. Kaustarin koulua perustettaessa ja lähikouluperiaate huomioidaan erityisopetusjärjestelyjä tehtäessä, tässä onkin aikamoinen ristiriita. /mielipide KOLUMNI Heidi O’Gorman heidi.o.gorman@kpk.. työryhmistä ja työn aikatauluista. Siellä voi olla esim.asukasyhdistyksen työttömien toimipiste (Reiska-ryhmä), teatteriharrastus, Ykspihlaja/sataman/Friisin historiaa olevaa aineistoa ym. P imeää. Kahdella pohjalaismaakunnalla on internetissä omat verkkosivut, jotka tarjoavat maakuntauudistuksesta tietoa kootusti. Uskallettuani olen saanut uusia ystäviä ja elämyksiä, joista olen rikastunut valtavasti. Samaan aikaan suunniteltaessa kouluverkon rajua karsimista lähikouluperiaatetta toisaalta vaalitaan, tämä painoi vahvasti esim. Tutkikaa ja valitkaa itse, mitä brändejä haluatte tukea vai haluatteko tukea yhtään mitään – valinnoillanne on väliä. Facebook mainosti minulle I Love Harry Potter -sivun jakamia mainoksia aiheeseen liittyvistä paidoista ja huppareista. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €) . Maalaisjärjen pohjalta voitaneen kuitenkin tyynen rauhallisesti todeta, että pienehkö lähikoulu palvelee etenkin alakoululaisia kaikkein parhaiten, siellä on parhaat edellytykset luoda hyvä pohja tulevalle. Pelot taitavat olla erilaisia eri elämänvaiheissa. Mahdolliset pienimuotoiset rahalliset säästöt eivät paina vaakakupissa juuri lainkaan siihen nähden mitä menetetty lähikoulu merkitsee meidän kaupungin lapsille ja heidän perheilleen. Tukesilta poikkeuslupa uudelleen koulun avaamiseksi, pelastussunnitelman päivittäminen, niin että saadaan jatkoaikaa kunnes uusi koulu/suunnitelma saadaan valmiiksi, sen jälkeen uudemman laajennusosan purkaminen. Kun te nyt pian teette päätökset koskien Kokkolan kouluverkkoa, niin muistattehan seuraavat tosiasiat. Facebook, Youtube ja lähes kaikki vastaavat nettisivut ja applikaatiot näyttävät ihmisille mainoksia rahasta. Keski-Pohjanmaan maakuntauudistuksen sivuilla kerrotaan uudistuksen taustoista, mahdollisuuksista sekä etenemisestä Keski-Pohjanmaalla. Tässä muutama esimerkki. On varmasti totta että muualla standardit ja toiminta ovat vielä kauempana eettisyydestä, mutta niin kauan kuin kokonainen elinkeino perustetaan käsittämättömään eläinten hyväksikäyttöön, ei turkisalaa elinkeinona voi puolustaa. Maakuntia koskevan muutoksen vuoksi ihmisten on tärkeätä saada mahdollisimman laajasti ja kattavasti tietoa tulevasta. Nykymainostaminen on tunkeilevaa, ylimalkaista ja suoraan sanottuna melko ärsyttävää. Kuntajohdon matkoihin pitää muutenkin kiinnittää huomiota. Maakuntauudistuksessa vetovastuussa olevilla ja muutosta valmistelevilla on suuri vastuu tiedon jakamisessa. PohjoisPohjanmaan muuttuvasta maakunnasta kerrotaan nettisivulla ja sinne lisätään uudistukseen liittyvää materiaalia, tietoja asiaa valmistelevista Poliitikot näyttäköön esimerkkiä Kokkolan kouluverkosta päättäville Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. KeskiPohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa ovat ottaneet omalta osaltaan haasteen kiitettävästi vastaan. Olen yhä osa-aikatöissä hotellissa. Todettakoon vielä, että kouluverkkosuunnitelmaan tulee sisältyä kaikki koulut. Vuoden 2015 reissut tekevät vielä päälle 4 323,27 euroa. Kuolemaa tai terveyden mennettämistä en sen sijaan ymmärtänyt pelätä. En tiedä miten se on mahdollista. KP/MARKKU JOKELA Pohjanmaat tarvitsevat tietotulvaa Kolumnissaan 13.12.2016 kansanedustaja Mikko Kärnä esitti mielipiteensä, jossa hän kertoi seikkoja suomalaisen turkistuotannon puolesta. Vanhassa vara parempi MENEEKÖ Ykspihlajan koulun suunnitelurahat Kälviän ylimitoitettuun hammashoitolaan. Kirjoittaja on opiskelija. Meillä on pääosin hyvä ja toimiva kouluverkko Kokkolassa, niin suomenkuin ruotsinkielisellä puolella. Pelkäsin niinkin arkipäiväisiä asioita kuin vauvan peittoa, liian sikeää unta, lattian liukkautta ja kaikkea mahdollista pesuaineista maailmanloppuun. Yksi leikkauskohde löytyy EUystävyysmatkoista, joihin Kannuksen poliittinen eliitti on jo vuosia osallistunut kannuslaisten verorahoilla. Mikäli turkiselinkeino halutaan jatkossa nähdä edes jollain tasolla eettisenä toimintana, tulee koko alan toiminnan muuttua täysin. Suomeen palattuani Facebook mainosti minulle Innocentin muita (Suomesta saatavia) tuotteita. Nykyaikaisen valtapelin välilliset uhrit R eilun kahden vuoden kuluttua maakuntauudistus on fi naalissa. /palaute. Aleksi Hernesniemi (ps) kaupunginvaltuutettu, yhteiskuntatieteiden maisteri KANNUS Miili Matikainen A ihe, josta nyt aion kirjoittaa, on minulle tuntematon. Poliitikkojenkin pitää näyttää esimerkkiä kuuntelemalla presidentin ja pääministerin viestiä. Muutos on historiallinen ja maakuntien merkitys nousee aivan uudelle tasolle 1.1.2019. Nimellä kirjoitettaessa maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 arkisin kello 7-16.30 ja viikonloppuisin 9-11.30. Eri kanavat tavoittavat yhdessä enemmän ihmisiä. Äidiksi tultuani vaarantaju saavutti hetkeksi huippunsa. Teidän päättäjien, valtuutettujen tehtävä on tuoda kuntalaisten, valitsijoiden ääni kuuluviin, ei ensisijaisesti toteuttaa virkamiesten tahtoa. 1) Kokkolassa peruskoulutukseen käytettävä raha on valtakunnallisesti katsottuna keskiarvon alapuolella, eli meidän kaupungissa ei ole erityisen korkeat koulutuskulut mitkä pakottaisivat kouluverkon karsimiseen. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Olen muuttanut maailman ääriin vailla kielitaitoa (kauhusta jäykkänä). Varsinkin huomioiden, että Chydeniuksen laajentaminen kaksisarjaiseksi mitä suurimmassa määrin vaikuttaa ruotsinkieliseen kouluverkkoon kokonaisuudessaan. Olen yrittänyt asioita, joita en vielä osaa (epäonnistumisen pelosta tutisten). Kaikkihan me pelkäämme jotakin. Netissä : www.kp24.. Eikä siihen välttämättä ole edellytyksiä. Näin on käynyt liian monta kertaa sen ollakseen vain sattumaa, ja haluaisin tietää, olenko ainut. Olisi paljon tuottavampaa, että nämä rahat laitettaisiin Kannuksen yleiseen kehittämiseen, koska siten hyöty jakautuisi tasaisemmin kaikille asukkaille. Ile Junttila Sokos teki oikean päätöksen MIELESTÄNI nyt pitäisi vanha Ykspihlajan koulu saada uudestaan käyttöön, pienellä kustannuksella saadaan ilmastointiongelmat kuriin, tuloilmaa lisäämällä, ettei hajut tule rakenteista, ilmastoinnin remontti mitä viimeksi tehtiin, oli täysin epäonnistunut, ja joudutti koulun alasajoa. Jos lakisääteistä peruspalvelua lähdetään ankarasti karsimaan, perustelujen tulee olla vankat ja pitävät, toisin kuin nyt. Ostin – tai itse asiassa äitini osti – niitä minulle muutaman kotiin, eli en edes käyttänyt tapahtumaan omaa pankkikorttiani. Kumpaa pitäisi pelätä enemmän: elämää vai kuolemaa. 020 750 4400 vaihde puh. Virkamiesten päätökset kun ani harvoin ovat voitettavissa, heillä kun on koko virka-aika käytettävissään omien visioiden läpiviemiseksi. Katselin kaupassa käyttämiäni Bedhead -hiustuotteita poikaystäväni kanssa ja sanoin, että pitäisi ostaa, kun ovat melkein loppu. Hallinto ja toiminta järjestetään uuteen malliin ja muun muassa sosiaalija terveyspalvelut, pelastuslaitokset sekä ympäristökeskukset ovat uudistuksessa mukana. Rohkeus on mielestäni eri asia kuin pelottomuus. Onneksi lopullinen päätösvalta on tässäkin asiassa kuluttajalla. Se että toiminta Suomessa on ”eettisempää” kuin muualla, ei poista sitä faktaa että ala kokonaisuudessaan on kaukana eettisestä toiminnasta. Muuan huonetta siivotessani löysin sieltä käytetyn Erisanin hajustamattoman lakkapullon, jota allergikkona tutkin hetken itse ennen kuin vein sen pois. Se on valinta. Turun Sanomien (27.5.2015) mukaan ”Juha Sipilä pyytää hyvätuloisia leikkaamaan palkkojaan. Ykspihlaja tarvitsee oman koulunsa! Nimim. Luonnollisesti en yksin ollessani maininnut asiaa ääneen, puhelin minulla oli taskussani ja millään järkevällä inhimillisellä keinolla ei pitäisi olla mahdollista, että kotiin tullessani, Facebookissa oli mainos mistäpä muustakaan kuin samaisesta Erisanin hajustamattomasta lakasta. Ostin kokeiluun Pepsi Max Cherrya kun sitä muutama kuukausi takaperin myytiin. Kyseiset virkamiehet syöttävät faktaa siitä, että uusi opetussuunnitelma vaatii isot yksiköt, vain isojen yksiköiden kautta opetus voidaan toteuttaa ajanmukaisesti ja laadukkaasti, pedagogisesti oikea-oppisesti jne. Nykyään melkein kaikesta säästetään. Kaikissa näissä ylikohdennetun mainostamisen tapauksissa mainokset olivat täysin tilannekohtaisia. Monessa kodissa eletään tarkan markan linjalla. Osa jaksaa taistella, iso osa ei, arjen keskellä voimat eivät riitä toimimaan, eikä aina uskokaan. Yksinäisyyttä. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Onhan raha sentään valtaa. Vanha kouluosa joka on suojeltu käyttöön. Toivotan teille uskallusta ja rohkeutta toimia vastoin valtakunnallista linjausta (keksittäminen, isot yksiköt) ja pitää pienten koululaisten ja heidän perheiden puolia, pitkän päälle tämä tuottaa kokonaisvaltaista säästöä. Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa kertovat verkkosivuilla maakuntauudistuksesta paikallisesta näkökulmasta. Akka maalta. Suomen kautta aikojen yksi suurimmasta hallinnon muutoksista vaatii ahkeraa ja asiantuntevaa tiedottamista. Sanonnan mukaan suomalaista sotilasta johdetaan edestä ja omalla esimerkillä. Hupireissuilla ei ole tulosvastuuta. On uskallettava leikata omista etuuksista yhteisen hyvän takia. Mutta tuotannon perusteleminen hyvinvointistandardien kehittämisellä ja eettisyyden tuominen edes jollain tasolla turkistuotantoa puoltavaan perusteluun on vähintäänkin mautonta. Nähtäväksi jää miten päätätte. LYHYET on Keskipohjanmaan tekstaripalsta: kirjoita MP välilyönti ja mielipiteesi. Paikallisiin medioihin on tärkeätä pitää aktiivisesti yhteyttä maakuntauudistuksen edetessä ja lähestyä asukkaita myös suoraan. Onko todellakin niin, että kuntajohdon koulutukset täytyy pitää Budapestissa ja Firenzessä. Kotiin tultuani Facebookissa tuli vastaan mainos juuri samaisista sinisistä puteleista joita olin katsonut. 2) Lakkauttamalla pieniä kouluja ja rakentamalla isoja keskitettyjä yksikköjä ei aikaansaada lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä merkittäviä säästöjä eikä ole minkäänlaista varmaa tietoa saavutettavista säästöistä ylipäätään. Kirjoittaja työskentelee Keskipohjanmaan yhteistoimituksessa. Saatan kuulostaa vainoharhaiselta ja foliohattupäiseltä salaliittoteoreetikolta, mutta se on riski, jonka olen valmis ottamaan, sillä tämä on aihe josta haluan puhua. Kävin Lontoossa. Miksi. Pelko on ihmisen suurin vihollinen ja tärkein pelastaja. Nykyisin pelkään paljon enemmän toisten puolesta kuin omastani. Mitä sinä pelkäät. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut enemmän kuin kerran, että mainokset, joita minulle näytetään, ovat olleet hieman liiankin tarkkoja ja henkilökohtaisia, ja mikä parasta, niillä ei ole ollut edes mitään tekemistä selainhistoriani kanssa. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Olen ostanut kaksi vanhaa taloa (edelleen pienessä paniikissa). Lähikoulut ovat useille ainoa jäljellä oleva palvelu, tuiki tärkeä jokapäiväisessä arjessa, ei vain kouluna vaan myös harrastusja kokoontumispaikkana. Teiniikäisenä tunteet kuohuivat niin suurina, että taisin pelätä eniten sitä, että sydän pakahtuu tai tämä vähäkin järki häviää. Ja erityistä lujuutta vaaditaan niiltä, jotka itse voivat vaikuttaa omiin ja lähipiirinsä etuuksiin.” Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pyysi vuoden 2013 alussa alentamaan palkkionsa vuoden 2006 tasoon eli 160 000 eurosta 126 000 euroon. Olen ajatellut ääneen, nauranut ja itkenyt – olen luottanut ihmisiin (vaikka jännitän aina ensin, hyväksytäänkö minut). Se on hyvä ohjenuora koko elämään yleisesti. Jo kauan sitten on ollut selvää, että nämä kyseiset mainokset muokkaantuvat kaikille ihmisille henkilökohtaiseksi heidän sijaintinsa ja selainhistoriansa perusteella ja tämänkin ominaisuuden saa halutessaan pois päältä. Kylätalo, jossa on erillaista toimintaa. Nimim. Pohjalainen tietotulva on tarpeen, jotta jokainen maakunnan ihminen saa haluamaansa ja tarvitsemaansa tietoa. Niin raju karsiminen kuin nyt on ehdotettu, ei millään tavoin ole perusteltua, eikä välttämätöntä. Tapani Postila KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Lukijoiden kuvia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Koulu on äärettömän tärkeällä sijalla kasvavan lapsen elämässä, koko perheen kannalta, sillähän kuntalaiset reagoivat erityisen kiivaasti oman lähikoulun ollessa uhattuna. Unelmien särkymistä vai niiden täyttymistä. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Lähetä viesti numeroon 13525. Olisi paljon parempi ja halvempikin vaihtoehto pitää koulutukset Suomessa. Internet on tärkeä tiedotuskanava, mutta ei todellakaan ainoa. Ainakin siinä mielessä, että kaikki tieto, mitä minulla siitä on, perustuu omaan kokemukseeni. Lontoossa oli myös Innocent-merkkisiä hiilihapotettuja juomia, joita ei Suomesta saa, ja olin niistä kovin innoissani. Kaikki asioita, jotka eivät todellisuudessa uhanneet minua. Myös Kannuksessa. 3) Pyrkimys karsia kouluverkkoa ja rakentaa keskitettyjä isoja kouluyksiköitä perustuu ensisijaisesti valmistelevien virkamiesten visioihin. Hän vetoaa poliittiseen ja virkamieseliittiin, kirkon ja elinkeinoelämän johtoon, että he osallistuisivat vapaaehtoisesti taloustalkoisiin”. Kriittinen suhtautuminen myös tekee niiden vaikutuksesta päinvastaista, emmekä me ihmiset ole tyhmiä. Ja reissuthan jatkuvat. Töihin paluu onneksi taittoi pahimmat pelot, joskin maailma tuntuu näyttäytyvän vanhemmuuden lahjan saaneelle edelleen aikaisempaa vaarallisempana paikkana. Chydeniuksen asettaminen erityisasemaan ja sen käsitteleminen kaikista muista erillisenä kouluna ei ole millään tavoin oikeudenmukaista, suorastaan perin erikoista, tähän tulisikin puuttua mitä pikimmiten. Lapsena muistan pelänneeni sotaa, kummituksia ja susia. Nuoruuteen kuuluu illuusio kuolemattomuudesta, jota minäkin uhmasin laskuvarjohypyillä ja ties millä hurjilla tempauksilla. Ehkä Visa myy ostotietojani Facebookille ja Android puhelimeni ja sen kameran/ mikrofonin tietoja ties mille fi rmoille, mutta sen minä tiedän, etten pidä siitä pätkääkään. Potkuja. Kyse on lopulta periaatteista ja arvoista. Nämä ovat tietysti jäävuoren huippuja. Olen melko rohkea ihminen, vaikka pelkään todella paljon. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. Törmäsin teatteriin, jossa esitettiin uusinta Harry Potter -näytelmää ja otin sen edustasta kuvan. Edellisten lisäksi; Kuntaliiton tekemän tutkimuksen mukaan kokouspalkkiot ovat kannuslaisilla päättäjillä huomattavasti maan keskiarvoa korkeampia. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Rohkeus on kannattanut, vaikka menettämisenpelko vain kasvaa. Anette Hagström-Penttilä Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lausui virkaanastujaispuheessaan 1.3.2012 seuraavasti: ”Viestini päättäjille ja vaikuttajille on: Luottamuksen voittaa vain näyttämällä esimerkkiä. Eri maakuntien uudistusta koskevia nettisivuja päivittävien kannattaa vilkuilla myös naapurimaakuntien tiedottamista. Verotulot, työllisyys ja brändi maailmalla ovat varmasti paikkansapitäviä ja tärkeitä asioita. Uudistukset tulevat käytännössä koskettamaan jollain tavalla kaikkia maakunnissa asuvia ihmisiä. Instagramia selatessani minulle tuli sponsoroitu mainos pepsimax_suomi -sivulta, jossa minua pyydettiin makutestaamaan kyseistä tuotetta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan hienot kuvat ja nasevat faktat kiinnittävät huomiota heti etusivulla. Maltillisuus olisi tässäkin asiassa hyve. Kävin kaupungilla. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LYHYET MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide Sähköpostilla: mielipide@kpk.. www.kp24.. Hyvät päättäjät. Selvityksen mukaan pelkästään vuosien 2004–2013 aikana eurokuntaverkoston matkoihin on palanut kymmeniätuhansia euroja. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla uudistus koskettaa lähes tusinan organisaation toimintaa ja vaikuttaa lähes 4000 ihmisen työhön. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh
Joulukortti lähentää ja vahvistaa ihmissuhteita, uskoo yli 60 prosenttia vastanneista. Jopa 90 prosenttia vastanneista kertoo pitävänsä joulukortit esillä koko joulun ajan. –?Työryhmää ei ole vielä nimetty, mutta se tulee selvittämään onko järkevää perustaa toinen osasto ja missä laajuudessa, sanoo sairaanhoitopiirin vs. Oulaskankaan synnytystoiminnasta on keskusteltu pitkään ja nyt odotetaan Rantalan mukana hallinto-oikeuden päätöstä, joka saattaa venyä syksyyn saakka. –?Kyse ei ole siitä, etteikö Oulussa pystyttäisi hoitamaan kaikkia leikkauksia, Oukka sanoo. Hänen mukaansa Oulaskangas toimii ainakin ensi vuoden ihan normaalisti. Kalajoki Akatemian urheilutoimintaa pyritään kehittämään laajuudeltaan urheiluopiston tasoiseksi. ja palvelevat uusissa tiloissa 2. Itselleen hyvän mielen joulukorttien lähettämisestä koki saavansa yli 70 prosenttia kaikista vastaajista. Oulaskankaan yhteispäivystys vastaa virka-ajan ulkopuolisesta perusterveydenhuollon päivystyksestä ja ympärivuorokautisesta erikoissairaanhoidon päivystyksestä. Uusissa tiloissa verkkoneuvoja opastaa TE-toimiston asiakkaita sähköisten palveluiden käytössä päivittäin kello 9–2 ja 13–15. –?Aika nopeasti pääsin palveltavaksi, vaikka aina tahtoo mennä viimeisille päiville omien korttien postittaminen. Visalan sairaala on tuottanut aikuispsykiatrisia erikoissairaanhoidon palveluja ja kuntoutuskotipalveluja. Palkkioita on korotettu viimeksi neljä vuotta sitten. Tilat on remontoitu valtion toimitilastrategian mukaisesti. Joulumieltä sukulaisille Tiistaina pääpostissa asioinut kokkolalainen Marjatta Pekkarinen lähettää joka joulu saman verran, noin viisitoista korttia. Ykkösluokassa kortit ehtivät perille vielä, jos ne postitetaan viimeistään ennen ensi keskiviikkoista kirjelaatikoiden tyhjennysaikaan mennessä. Tällä toimenpiteellä hankitaan vain lisäaikaa talouden tervehdyttämiseen niin, ettei Haapavesi päätyisi kriisikunnaksi. Konsernilukuja ryhdytään tarkastelemaan yhtenä kriisikuntakriteerinä vuonna 2018. –?Synnytykset jatkuvat ennallaan, Rantala alleviivaa. Visalan ja Oulaskankaan tulosalueen ylilääkäri Asko Rantala lupaa, että tilat löytyvät toisellekin osastolle, mutta se vaatii järjestelyjä. Hän muistuttaa, että tehty päätös yhdestä avo-osastosta perustuu laskelmiin ja potilastarpeeseen. Kaukolämpöyhtiö Haapaveden Energia Oy:lle on kertynyt voittovaroja 1,6 miljoonaa euroa. Sairaanhoitopiirin vs. € 21,2 Valtionosuudet milj.€ 23,9 Vuosikate 2,6 Investoinnit nto milj.€ 3,5 Lainakanta milj. Noston vaikutus olisi 220?000 euroa vuodessa. Tarkoitus on siirtää kaupungin koko hallinto yhteen paikkaan soteja maakuntauudistuksen jälkeen. Lukiolle on myös tarkoitus valita 1–3 urheilulajia, joissa opiskelijoille on tarjolla huippuvalmennusta. Kaupunki pystyy kirjaamaan 7,3 miljoonaa euroa myyntivoittoa. Oukka pitää yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa tärkeänä. –?Asiakkaat ovat vaikuttaneet aivan tyytyväisiltä saamaansa palveluun. KP/MARKKU JOKELA JOULUPOSTIN AIKATAULUA . . Tavoitteena on myös englanninkielinen yo-tutkinto. Kaupunki tuottaa ensi vuonna palveluita 42,7 miljoonalla eurolla. Raskaiden investointien vuoksi Kalajoen lainamäärä lähes kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa. Vuorohoito keskitetään päiväkoti Mäntylään. Autovarkaus Pietarsaaressa. Kokkolan pääpostin asiakaspalvelussa toimivista melkein kaikki työskentelevät myös marketin puolella. Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan ely-keskukset ovat suljettuna perjantaina 30.12. Myllylän mukaan veroprosenttiin onkin korotuspainetta vuoden kuluttua. Sipisen esitys hävisi äänestyksen lukemin 35 7. Tavallisesti postin tiskillä on kahdesta kolmeen ihmistä, nyt joulun aikaan muutama enemmän. johtaja Aino-Liisa Oukka. Hän pitää sitä hyvin todennäköisenä ja huomauttaa, että sairaanhoitopiiri haluaa ylläpitää toimintoja myös Oulaskankaalla. Pietarsaari korotti kokouspalkkioita Liisa Ängeslevä OULAINEN (KP) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto lähetti maanantaina sairaanhoitopiirin hallituksen valmisteltavaksi esityksen perustaa Oulaskankaalle toinenkin avo-osasto mielenterveyspotilaille. Irtisanomisuhan alla ollutta henkilöstöä sijoittuu muihin tehtäviin sairaanhoitopiirissä. Akuuttipotilaat on siirretty Ouluun ja Kokkolaan. –?Kaikki omat lapset asuvat Kokkolassa, joten lahjat menevät perille ilman postia. Lukiossa on määrä käynnistää englanninkielinen business school -opintokokonaisuus. Kasvua vuoden 2016 talousarvioon on maltilliset 2,4 prosenttia. Lisäkiire tulee siitä, että nykyisen paloaseman alueella on kasvavaa kaupan toimintaa. Hän hankki merkit, liimasi ne ja pakkasi kortit punaiseen joulukorttikirjekuoreen, jonka jätti laatikkoon. Pohjois-Pohjanmaan vs. Ely ja TE-toimisto muuttavat Kallentorille Kokkolassa PIETARSAARI (KP) Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä anastettiin Pietarsaaresta Itänummen kaupunginosasta harmaa, metallinhohtoinen Toyota-merkkinen henkilöauto, jonka rekisterinumero on YEX-872. Oulaskankaan päivystystoiminta jatkuu myös tiukemman asetuksen myötä. Oulaskankaan toiminta jatkuu entisellään Päivystysasetuksen tiukennus ei vaikuta päivystykseen tai leikkaustoimintaan Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupunginvaltuusto korotti luottamushenkilöiden kokouspalkkioita viidellä eurolla. Venäläinen koulu suunnitteilla Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen varaudutaan suunnittelemalla venäjänkielistä koulua. sairaanhoitopiirin johtaja AinoLiisa Oukka on samoilla linjoilla Rantalan kanssa. Yli puolet vastaajista yhdistää joulukorttien lähettämisen myös hyviin tapoihin. Muutosta johtuen TE-toimisto on suljettu 21.–23.12. Viimeiset potilaat Visalasta siirrettiin marraskuun lopussa. Merenojan alueelta Junnikkalan sahan viereen muuttavan paloaseman kustannusarvio on 3,6 miljoonaa euroa, josta puolet kohdistuu ensi vuodelle. Lukion taideopinnot ovat puolestaan täydentymässä musiikin opintokokonaisuudella. Valvontayksikössä on kaksi paikkaa. € 35,3 Lainat/asukas € 4 925 Tulos 425 000 KOKKOLA (KP) Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ely-keskusten ja Pohjanmaan TE-toimiston Kokkolan toimipaikat muuttavat yhteisiin tiloihin Kallentorin kauppakeskukseen vuoden vaihteessa. Sairaanhoitopiirin hallitus päätti tiistain kokouksessaan perustaa työryhmän selvittämään toisen avohoitoyksikön perustamista. Oikeus asetti Valviran määräyksen toimenpidekieltoon kunnes hallinto-oikeus ja mahdollisesti korkein hallintooikeus ovat käsitelleet asian. Esimerkiksi tuloveroprosenttia esitetään nostettavaksi 0,25 prosentilla vuonna 2018. . Kylpylän laajempi saneeraus lykkääntyy. Joulukorttiin uskotaan Joulukortteja lähetettiin viime jouluna yli 30 miljoonaa, ja Postin toteuttamasta tutkimuksesta selviää, että tästä traditiosta suomalaiset tahtovat pitää kiinni. ja palvelee uusissa tiloissa 27. Voitosta esitetään kotiutettavaksi tässä vaiheessa miljoona euroa, mutta samalla todetaan, että kaupungin on syytä varautua tukemaan yrityksen tulevia hankkeita omavelkaisilla takauksilla. Edullisemmalla 90 sentin joulumerkillä lähetettävät joulukortit pitää laittaa matkaan viimeistään tänään. Helinä Sipinen (pro) esitti Mervi Rantalan (sd.) tukemana, että korotukseen suunnatut rahat suunnataan mieluummin esimerkiksi urheiluseurojen salivuokrien tukemiseen. johtaja Aino-Liisa Oukka kertoo, että poikkeusluvan hakemista harkitaan tammikuussa, kun nähdään mikä synnytysten lukumäärä oikeasti on ollut kuluvana vuotena. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri valitti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen Valviran päätöksestä lakkauttaa Oulaisten synnytykset keväällä 2017. Rantalan mukaan asiassa ollaan viisaampia tammi-helmikuussa. Lisäksi Kalajoelle tavoitellaan Kokkolan Villa Elban tapaista nuorisokeskustoimintaa. tammikuuta alkaen. Uusi, kolmen viraston yhteinen toimipaikka on avoinna arkisin 8.00–16.15, mutta asiantuntijat palvelevat pääsääntöisesti vain ajanvarauksella. Mäenpään esitys hävisi äänestyksen lukemin 25 17. Puoskarin mukaan Himangalla on tarkoitus selvittää palvelusetelin käyttömahdollisuutta niin, että esimerkiksi Kokkolassa vuorotyössä käyvä voisi viedä lapsensa hoitoon Kokkolaan. Päiväkoti Puolukkaan on tulossa kansainvälinen ryhmä. Joulupaketteja Pekkarinen ei postita. Vesija viemärilaitoksesta ollaan perustamassa osakeyhtiö, ja kaupunki myy yhtiölle vesija viemäriliiketoiminnan. Sairaalan erikoisalat ja poliklinikat ovat anestologia ja leikkaushoito, fysioterapia, keuhkosairaudet, kirurgia, korva-, nenä.ja kurkkutaudit, laboratorio, lastentaudit, päiväkirurgia, röntgen, sisätaudit sekä synnytykset ja naistentaudit. Lautakuntien, johtokuntien, osastojen, jaostojen sekä toimikuntien kokouspalkkioita korotettiin 65 eurosta 70 euroon. Merenojan yhtenäiskoulu, lukion laajennus ja palloiluhalli haukkaavat tästä kalusteineen reilut 13 miljoonaa euroa, joka jakaantuu vuosille 2018–19. Postivastaava Camilla Ylinen kuitenkin vakuuttaa, että jouluruuhka on hoitunut hyvin myös uudessa sijainnissa. Säästöä koulun sulkemisesta lasketaan tulevan vuodessa 200?000 euroa. Kaupunginvaltuuston, valiokuntien, kaupunginhallituksen, jaostojen, sekä sosiaalija terveyslautakunnan kokouspalkkioita korotettiin 95 eurosta 100 euroon. Se vain on sellainen perinne, ja mukavahan kortteja on itsekin saada, Pekkarinen sanoo. Kaupungintalon tiloja uudistetaan kahtena seuraavana vuonna yhteensä 700?000 eurolla. Teemme töitä sen eteen, että voimme mahdollistaa ylioppilastutkinnon suorittamisen venäjän kielellä Kalajoella, Jukka Puoskari kertoo. 11 kunnan päivystyssairaala Oulaskangas on jo pitkään toiminut nykyisellä tavalla eli siellä on useiden kuntien yhteispäivystys. Tua Mäenpää (kd.) ehdotti korotusesityksen hylkäämistä. Uudessa paikassa Postin tuotevalikoima eli kortit ja pakkausmateriaalit, on paljon aiempaa pienempi, mutta Ylisen mukaan palautetta siitä ei ole tullut. Katuja rakennetaan muun muassa Tapionportille ja Kesärantaan. € 38,65 Valtionosuudet milj.€ 30,19 Vuosikate 5,8 Investoinnit nto milj.€ 10,64 Lainakanta milj. LYHYESTI KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 3 UUTISET Hanna Kauppinen KOKKOLA (KP) Kokkolan pääposti siirtyi keväällä Kallentorilta K-Supermarketin tiloihin, jotka ovat merkittävästi aiempia pienemmät. Siellä on virka-ajan ulkopuolinen perusterveydenhuollon päivystys 11 kunnan asukkaille eli mukana ovat Alavieska, Haapavesi, Haapajärvi, Kalajoki, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäjärvi, Sievi ja Ylivieska. Eikä kortteja laiteta joulun jälkeen paperinkeräykseen, vaan yli 70 prosenttia suomalaisista säästää ne seuraavaan jouluun. Talousarvio ei sisällä muutoksia kouluverkkoon, mutta siihen sisältyy myös suunnitelma siitä, miten kunnan taseeseen kertynyt 2,8 miljoonan euron alijäämä katetaan neljän vuoden kuluessa, kuten kuntalaki edellyttää. . Asia on pitkälle maakuntien päätettävissä ja se on myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin näkemys asiassa, Rantala huomauttaa. Täällä on neljä kassapistettä, kuten aiemmassakin paikassa, nyt kun olemme ottaneet yhden ylimääräisen kiirekassan jouluksi käyttöön, Ylinen sanoo. Oulaskankaalle harkitaan toista mielenterveysosastoa Katariina Anttila HAAPAVESI Haapaveden kaupunginhallituksen esitys vuoden 2017 budjetiksi on 425?000 euroa ylijäämäinen. Isompaa remonttia on määrä ryhtyä suunnittelemaan vuonna 2021. –?Leikkauksien keskittämisestä on käyty vääntöä, mutta kyllä ne tämänhetkisen tiedon mukaan meillä Oulaisissa säilyvät, Rantala sanoo. joulukuuta välisenä aikana henkilöautosta rekisterikilvet NCS-388. Yt-neuvottelut Visalassa aloitettiin syyskuussa lääkäripulan takia. Helmikuulla on aloittamassa 12-paikkainen osasto. Kaupunginvaltuusto päättää talousarviosta kokouksessaan 20.12. –?Meillä on yhteispäivystys, jossa on niin perusterveydenhuollon kuin erikoissairaanhoidon palveluja ja ne myös jatkuvat. Työryhmän odotetaan vastaavan myös kysymyksiin olisiko toisella osastolle kysyntää ja mitä se maksaa. –?Se on sairaanhoitopiirin johtoryhmän käsissä, että pitääkö anoa poikkeuslupaa synnytyksille. Oukan mukaan kiireetön leikkaustoiminta voi hyvinkin säilyä Oulaskankaan palveluna. Potilaita ei pystytty hoitamaan lain ja asetuksen määräämällä tavalla. Oulaskankaalla syntyy tänä vuonna arviolta 940 vauvaa ja asetuksen mukaan synnytyksiä pitää olla noin tuhat. Hallitus edellytti, että virkamiehet ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin neuvottelutuloksen ja korjaavien toimintamallien täytäntöön panemiseksi. Vastanneista yli 70 prosenttia pitää joulukorttia aitona ja merkityksellisenä tapana toivottaa hyvää joulua. Kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin mukaan suunnittelu on vauhdilla käynnissä. En ole kuullut valituksia hitaudesta, Ylinen toteaa. Kaupunginjohtaja Antti-Jussi Vahteala huomauttaa, että ne miljoonat ovat kirjanpidollista rahaa – eivät mikään kaupungin kassaan tupsahtava jättipotti. Tässä talouden tasapainottamislaskelmassa on mukana yhden kyläkoulun sulkeminen ensi syksystä lähtien. Kirjastoja kulttuuritilan kustannusarvio on 3 miljoonaa euroa, joka on budjetissa jaettu puoliksi vuosille 2017–18. joulukuuta alkaen. Potilasmäärän vähentyessä ryhdyttiin järjestelemään henkilökuntaa uudelleen. Kalajoki investoi ja kansainvälistyy Asukasluku 12 568 Veroprosentti 20 Verotulot milj. Kotimaan paketit voi niin ikään postittaa viimeistään ensi keskiviikkona. Kokkolan pääpostin postivastaava Camilla Ylisen mukaan tiistai ja keskiviikko ovat joulupostipäivistä vilkkaimmat. Ikä ei juurikaan vaikuta tähän kokemukseen. –?Viiden vuoden suunnittelukausi sisältää 50 miljoonan euron bruttoinvestoinnit. Poliisi pyytää vihjeitä kyseisistä tapauksista puhelinnumeroon 0295 415 809 tai kiireellisissä tapauksissa hätänumeroon 112. Uudet tilat toimivat ruuhkassakin Kokkolan pääpostilla ensimmäinen joulu marketin aulassa Pia Räihälä KALAJOKI (KP) Kalajoen valtuusto saa ensi viikolla käsiteltäväkseen talousarvion ja -suunnitelman, joka sisältää kaikkien aikojen suurimman investointiosuuden. Rakentaminen on edelleen sidoksissa uuden kauppakeskuksen toteutumiseen. Hänen mukaansa joulupostirumba alkoi heti joulukuun alussa, mutta kiireisimmät päivät vietetään tämän viikon tiistaina ja keskiviikkona. Sinne on myös saatu psykiatri. Poikkeusluvan hakija on sairaanhoitopiiri, sairaala ei voi sitä itse hakea, Rantala kertoo. € 40,42 Lainat/asukas € 3 204 Tulos 831 177 Paloasema rakenteille ensi vuonna, kirjastokin toiveissa Liisa Ängeslevä OULAINEN (KP) Päivystysasetuksen muutospaineet eivät Oulaskangas-Visalan tulosalueen ylilääkäri Asko Rantalan tulkinnan mukaan uhkaa Oulaskankaan toimintoja. –?Tosi hyvin täällä on mennyt, ihan kuten etukäteen ajattelimmekin. Puoskari kuitenkin uskoo hankkeen käynnistyvän ensi vuonna. Postin tuotepäällikkö Johanna Rouhe uskoo, että henkilökohtainen, käsin kirjoitettu joulutervehdys kuuluu myös someajan jouluun. –?Pelastuslaitoksella on tarve uudelle paloasemalle. –?Läheisille sukulaisille Suomeen ja Ruotsiin. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hallitus merkitsi tiedoksi Visalan sairaalan yt-neuvottelujen tuloksen, jonka perusteella sairaalan noin sadan työntekijän henkilöstöstä irtisanotaan 31. Tiistaina puolenpäivän aikaan jonossa oli noin kymmenen ihmistä ennen numerolapun saajaa. Soteuudistustuksen pitäisi tulla voimaan 2019, ellei sitä ennen tule muutoksia. Samoilla asioilla liikkui iso joukko muitakin asiakkaita. Ruotsiin ja Baltian maihin lähtevät joulukortit pitää postitta ensi maanantaina, ja muualle Eurooppaan lähetettävät viimeistään perjantaina. Ensi vuoden suurimmat talonrakennusinvestoinnit ovat uusi paloasema sekä kirjastoja kulttuuritilat. Vastaavanlaisia säästölinjauksia, joista päätetään lopullisesti vasta myöhemmin, on suunnitelmassa koko joukko muitakin. Oulaskankaalle on perustettu Valviran vaatima vauvojen valvontaosasto ja henkilökunta on koulutettu vauvojen tehostettuun valvontaan. Pietarsaaresta anastettiin myös 10.–12. Ensi vuonna perusparannetaan pesu-, pukuja löylytiloja 700?000 eurolla ja laajennetaan kuntosalia 300?000 eurolla. –?Kumppanuusneuvottelut ovat jo käynnissä. Tilat tukevat tuloksellista toimintaa ja virastojen keskinäistä yhteistyötä sekä vastaavat nykypäivän asiakaspalvelun tarpeita. Ne ovat elinvoimaan liittyviä ja samalla aikamoinen työllisyyspaketti, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä. Uusien kaava-alueiden kuntatekniikkaan varataan ensi vuodelle 2,5 miljoonaa euroa. Haapavesi pyristelee irti alijäämästä Asukasluku 7 084 Veroprosentti 22 Verotulot milj
–?Ei saa olla kielteisesti virittynyt ja hokea päänsä sisällä, että olen ruma ja en kelpaa kenellekään. Moni on tiedostamattomassa tilassa, jossa ei tajuta, että asioihin voi vaikuttaa myös itse. –?Olen työskennellyt kaksitoista vuotta nuorten kanssa. Tällä viikolla elämäntaitoja valmentavia kouluvierailuja järjestetään Keski-Pohjanmaalla. Suhtaudu myönteisesti itseesi. Tiedä, mitä haluat ja mitä et. Joissain kouluissa asiat ovat paremmin, joissain huonommin. Tarkoituksemme on kanavoida mieli hyviin asioihin. –?Harrastus, johon keskittyy, on parasta ennaltaehkäisyä ongelmilta. –?Tämä on kolmas vuosi peräjälkeen Kokkolassa. Älä mieti liikaa, miltä tuntuu, silloin mielen painopiste suuntautuu kielteisyyteen. Kouluvierailujen kautta olen huomannut, että huonovointisuus tarttuu eteenpäin – jopa yhteisöön asti. Hänen mielestään teknologian lisääntyminen ja sosiaalinen media ovat iso haaste nuorten mahdollisuuksille hallita elämäänsä. Nuoret listasivat myös kiitollisuuden kohteitaan. Aina löytyy asia, joka on muilla paremmin, mutta kukaan ei osaa nähdä päivitysten taakse. Meeri Annala Olen ehkä musiikillisesti hyvä. Nuorena oleminen on ollut ulkoisten paineiden kanssa taistelemista aina. –?Sisäistä kestävää rauhaa ei rakenna se, käykö joku tykkäämässä. Laatuvastuu-merkin löydät pakkauksista. Esille nousivat muun muassa kaverit, perhe, rakastavat ihmiset ja musiikki. Yksi teemapäivien tavoitteista on yläkoululaisten ja opiskelijoiden itsetunnon kohottaminen. Sosiaalisen median luomiin paineisiin on alettu havahtua vasta pikku hiljaa. Somen takia rauhan löytäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin joskus ennen. Hänen mukaansa elämänrytmin kiihtyminen näkyy myös nuorten odotuksissa. Anna myös muille myönteistä huomiota. Rauhoita jännittynyt kehosi hengittämällä rauhallisia syvähengityksiä. Moni on ollut irti älypuhelimesta ja muista ärsykkeitä pidemmän aikaa kuin pitkiin aikoihin keskellä päivää. Olen myös hyvä kertomaan juttuja kavereille.. Ohjeita positiivisuuteen . Suuntaa huomiosi mahdollisuuksiin epäonnistumisten sijaan. Näe positiiviset puolesi. Älä vaadi jatkuvaa täydellisyyttä. –?Sitä kautta koetaan ulkopuolisuuden tunteita. Olemme mieleltämme koko ajan jossain kiinni. Tee aamuhetkestäsi mieluisa, se ennakoi hyvää päivää. Tarvitsemme pelkkiä olemisen hetkiä, mutta pää täytetään jatkuvasti informaatiolla. Hyvä olo lähtee sisältä Janne Kaleva palaa ”mobiiliajan haasteisiin”. –?Nykyään on entistä helpompi syrjäytyä niin, että kukaan ei pidä sitä syrjäytymisenä. Ryhmäkeskusteluissa mainittiin vahvuuksia, kuten hyvä kuuntelija, taitava liikkuja ja hyvä käsistään. Musiikki on aina ollut iso osa elämääni. KP/MARKKU JOKELA NÄIN KEHITÄT ITSETUNTOASI . Ville Sillanpää Olen kohtalaisen hyvä musiikissa. Siedätä itseäsi hakeutumalla jännittäviin tilanteisiin. Todellisuutemme rakentuu ajatuksista, joita ajattelemme. Ongelmat arjen hallinnassa johtuvat enimmäkseen siitä, että kosketuspinta elämään jää pintapuoliseksi, sanoo Kaleva. Kokkolassa on näppituntumalta tervehenkistä meininkiä. Koetaan, että viidessä minuutissa syrjäytyy, jos ei ole aktiivinen jossakin. Huonovointisuus tarttuu yhteisöön Kiviniityn yläkoululaiset pantiin eilen kertomaan hyvistä puolistaan ja löytämään niitä. Soitan vähän kaikkea, mikä käteen osuu. Muista, että jokainen jännittää. Elämäntaidonvalmentaja ja nuorisotyöntekijä Janne Kaleva pisti Kiviniityn koululaiset löytämään hyviä puolia itsestään ja kavereistaan. Muihin vertaillaan liikaa. Soitan trumpettia. Sellainen väsyttää ja sekoittaa, mikä tuo levottomuutta, sanoo Kaleva. Toiminta rahoitetaan yrityksiin suunnatulla mainosmyynnillä, sanoo Kaleva. Että on aidosti hyvä olla. Harrastan uintia. Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Juhlasalin loisteputkivalo tuntuu ankaralta. –?Makuuhetki antaa luvan irrottautua sähkölaitteista. Lisäksi pystyn keskittymään ja olen luotettava. Tee 20 kohdan luettelo asioista, joissa olet hyvä. Hetki hiljaa ilman puhelinta Elämänhallinta ei ole helppo juttu maailmassa, joka täyttyy hälystä ja huomiosta Missä olet hyvä. Ilari Koskinen Musiikissa yleisesti. Maiju Rajaniemi Olen liikunnallisesti lahjakas. Nykyään ollaan kuitenkin enemmän kuin koskaan riippuvaisia muiden hyväksynnästä, sanoo Kaleva. Maailma on kova paikka. Tärkein asia on ihmissuhteet. Nyt odotetaan, että jotain tapahtuu koko ajan. Puhu jännittämisestä: kun asiasta poistuu häpeä, se muuttuu siedettäväksi. Kaleva on myös yrittäjä nuorten elämänhallintaa tukevassa turkulaisessa Nuorisopalvelu Balanssissa. Ennen riitti, että meni ja kertoi asioista. Voimaannuttavien ihmisten seuraan kannattaa hakeutua. Nykyään kaikkein vaikeinta on olla hiljaa, sanoo elämäntaidonvalmentaja ja nuorisotyöntekijä Janne Kaleva. Eilen pysähdyttiin Kiviniityn koulussa Kokkolassa, tänään on Kaustisen vuoro. Ohjeita jännittäjälle . Aikakausi, jota elämämme, on tuonut ihan uusia haasteita. Sano itsellesi hyvä ja kannustava asia, kun astut ulos kotiovestasi. Kahdeksasluokkalaiset ovat juuri maanneet viisitoista minuuttia lattialla, hämärässä, ja keskittyneet vain kehoonsa ja omiin ajatuksiinsa. Se merkitsee minulle paljon. Olen mielestäni myös hyvä kuuntelemaan kavereitani. Janne Kalevan mukaan sisäisen hyvän olon löytäminen vaatii kielenkäytön muuttamista itseään kohtaan. Kalevan viesti on, että hyvä olo lähtee sisältä, ei ulkopuolelta. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET SE TURVALLISEMPI JOULUKINKKU Kun haluat ostaa vastuullisesti tuotettua sianlihaa, jonka alkuperästä voit olla varma ja jonka alkutuotanto on varmistettu, valitse Laatuvastuu-merkitty tuote. Anna musiikin hoitaa. Ajattele itsestäsi myönteisesti: positiivinen sisäinen puhe lisää elämäniloa. Kaleva painottaa tärkeiden harrastusten merkitystä
Tauno Parttimaa siunattiin Haapajärven kirkossa 5.12.2016. Olavi Havela Lohtajalainen Unto Olavi Havela nukkui pois 13.12.2016 Palvelukeskus Lepolassa. Samalla valtuusto hyväksyi myös sivistyslautakunnan 190 000 euron ylityksen. Lisämäärärahan tarve on tullut vasta jälkikäteen mieleen, ihmettelee Paasimäki. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen, siskot ja veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. tekninen johtaja Rune Hagström saapuu jaoston kokoukseen informoimaan suunnitelmista ja aikataulusta. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Palo ei levinnyt muihin liiketiloihin eikä myöskään rakenteisiin. Annikki Pakkala Veteliläinen Aino Annikki Pakkala, o.s. Rakkaudella kaivaten, Sirkka Voimasi uupui, olit väsynyt niin. 18.06.1943 Sievissä k. Ehdon poistaminen merkitsisi käytännössä sitä, että kuudensien luokkien siirto Etelänummelle voidaan toteuttaa, vaikka puutteita ei ehdittäisi korjaamaan lukuvuoden alkuun mennessä. Seurana sinulla on enkeleitä. Ole vastassa minua silloin. Helsingin hovioikeus kuitenkin katsoi, että kolmen vuoden vanhentumisaika oli alkanut kulua jo 19.6.2003, jolloin Kilpailuviraston asfalttikartelliselvitys valmistui ja siitä kerrottiin julkisuudessa, joten korvausvaatimus oli vanhentunut. Lista lasten oireista, joita Länsipuiston yläkoululaisten vanhemmat kuvailivat tiistai-illan keskustelutilaisuudessa Kokkolan kaupungintalolla, on pitkä. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme SYLVI HUHTALAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Helli Marjatta Ojala siunattiin Haapajärven kirkossa 5.12.2016. –?Olisi hyvä laittaa yksi virka auki, niin nähdään, onko virkaan kiinnostusta, sanoo Paasimäki. Se on perustettu tämän syksyn aikana, koska vanhemmat ovat huolissaan lastensa terveydestä sekä opetuksen laadusta myös lukuisten opettajien oireillessa ja ollessa siksi pitkillä sairauslomilla. Myös etäopetuksen järjestämistä hyötyineen ja haittoineen pohdittiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi ylityksen yksimielisesti. Yhdistykseen kuuluu yläkoululaisten vanhempia. Kiitokset kaikille Rainerin hoitoon osallistuneille. Illan aikana Rajaniemi toi useasti esiin, että kaikkien tahojen on tehtävä kärsivällisesti yhteistyötä asian ratkaisemiseksi ja samalla on sopeuduttava siihen, että eteneminen on hidasta. Palokunta sammutti palon ja savutuuletti tiloja. Pukkinen myöntää, että yksi vaihtoehto on lykätä kuudensien luokkien siirtoa vuodella eteenpäin. Me katsoimme silmiisi sammuviin. Paasimäki haluaa saada kyseisen ehdon pois päätöksestä. Nivala sai Lemminkäiseltä korvauksia 317?304,56 euroa, sillä Lemminkäinen oli osallistunut kartelliin, mistä oli aiheutunut Nivalalle vahinkoa. Siunaus toimitettu Sievin kirkossa 10.12.2016 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Samasta syystä ei voi tuntikehystäkään lyödä lukkoon. Vesa Kaunisto Valion hallituksen puheenjohtajaksi KRUUNUPYY (KP) Kruunupyyntiellä sijaitsevassa liikerakennuksessa tapahtui pesukonepalo tiistaina aamupäivällä Kruunupyyssä. Kokoontumisen organisoi koulun vanhempainyhdistys. Koollekutsujaksi yhdistys pyysi muutama viikko sitten Jukon pääluottamusmiehen Timo Rajaniemen, joka on myös kaupungin työsuojelutoimikunnan puheenjohtaja. Myllyoja s. Korkein hallinto-oikeus päätti 29.9.2009, että kartelli oli ollut, ja Nivala katkaisi saataviensa vanhentumisen vuonna 2010. Hän oli syntynyt 24.3.1931 Ullavassa. Muistotilaisuus oli Sinikan Lounaspalvelussa. Kiinnostus on toistaiseksi ollut laimeaa. Pietarsaari hyväksyi yli 3 miljoonan ylitykset Rakkaamme Leila Orvokki VIRKKALA o.s. Kaupungin vt. Hän oli 94-vuotias. Tyypillisesti oppilaat, jotka ovat altistuneet jo alakoulussaan sisäilmaongelmille, oireilevat selkeimmin. Esityksiä ylöskirjannut Rajaniemi kannusti vanhempia ehdottamaan ratkaisuja, joita viranhaltijat lähtisivät viemään eteenpäin. Hanke voi siirtyä vuodella Suomenkielisen koulujaoksen puheenjohtaja Markku Pukkinen pitää kiinni muutostöiden valmistumisesta ennen lukuvuoden alkua. –?Poliitikot ovat itse olleet myöntämässä summaa, eikä silloin kukaan ole esittänyt korotuksia. Kaipaamaan jäivät poika perheineen, veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Vaasan sairaanhoitopiirin laskutuksen osuus määrärahan ylityksestä on 1,5 miljoonaa euroa. Uutena jäsenenä Valion hallituksessa aloittaa vuonna 2017 maanviljelijä Jarno Kämäräinen Kiuruvedeltä. Valion hallituksessa on vuonna 2017 neljä maitotilayrittäjää. Pietarsaaren kaupungin osuus oman sosiaalija terveysviraston kustannuksista ylittyy 1,5 miljoonalla eurolla. Kämäräisen ja Kauniston lisäksi hallituksessa toimivat maanviljelijät Sauli Lähteenmäki Ruskosta ja Pentti Suokannas Askolasta. Opettajien kiinnostus laimeaa Paasimäki esittää tänään keskiviikkona kokoontuvalle suomenkieliselle jaokselle ehdon poistamista Etelänummi-päätöksestä. Kyseessä on rakennus, jossa on useita pienliikkeitä, ja palo tapahtui yhdessä näistä liikkeistä. Kaipaamaan jäivät puoliso Aarne, lapset perheineen, Saida-sisko sekä muut sukulaiset ja ystävät. Pietarsaaren kaupunki hakee Etelänummen kuudensille luokille opettajia sisäisellä haulla. Lisäksi tilaisuuteen osallistui pari opettajaa Kiviniityn koulusta, jossa on myös ongelmia. Korvaukset on palautettava Lemminkäiselle viimeistään 12.1.2017. Tällöin kuudensien luokkien siirto tapahtuisi samanaikaisesti, pohtii Pukkinen. 07.12.2016 Pidä kädestä kiinni silloin, kun minulla vaikeinta on. –?Me kuuntelemme keskiviikkona koulutoimenjohtajan perusteluja. Pelastuslaitos sai hälytyksen kohteeseen hieman ennen kello 11. –?Yhden suomenkielisen alakoulun sulkeminen tapahtuu elokuusta 2018 alkaen. –?Mitä jos kaksi alinta kerrosta korvattaisiin väistötiloilla. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Päätökseen sisältyy ehto, jonka mukaan kutoset voivat siirtyä Etelänummelle vain siinä tapauksessa, että muutostyöt koulurakennukseen on tehty kesän aikana. Nivalalle on asianajokuluja kertynyt jo 390?000 euroa. Sopimus tehtiin enemmän oikeudenkäynnin ja kustannusten välttämiseksi. Omassa puheenvuorossaan opettaja Marjut Kontiokoski kävi läpi sisäilmasta sairastuneen tyypillistä sairastumispolkua. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Vanhemmilla huoli lapsistaan Länsipuistossa oireillaan edelleen koulun sisäilman vuoksi Seija Krapu NIVALA (KP) Nivalan kaupunginhallitus hyväksyi sopimuksen Lemminkäinen Oyj:n kanssa siitä, ettei kumpikaan osapuoli hae valituslupaa korkeimpaan oikeuteen hovioikeuden antamasta tuomiosta, ja että Nivala palauttaa Lemminkäiseltä saamansa asfalttikartellikorvaukset korkoineen, yhteensä runsaat 321?000 euroa. KUOLLEITA SURUKIITOKSET HAUTAUKSIA KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 5 UUTISET Olavi Marjakangas Ylivieskalainen Olavi Mikael Marjakangas kuoli 12.12.2016 OYS:ssa. Rajaniemi puntaroi myös sitä, että jos kanta-Kokkolan lukioita kaavaillaan saman katon alle Länsipuistoon, suunnitelman toteuttaminen tuskin onnistuu ilman remonttia. Paasimäki ei vastusta remonttia, mutta ehtoon sisältyvä epävarmuus haittaa opettajien rekrytointia ja tuntikehyksen suunnittelua. 07.09.1935 k. Me hyvästelemme – silmissä kyyneleitä. Rajaniemi kokoaa illan annista muistion, jonka hän lähettää sähköpostitse tämän viikon kuluessa ainakin kaupunginvaltuutetuille. Omaiset KUOLLEITA Rakkaamme Antti Matias OJA s. Vahvimmin keskustelussa nousi esiin tavoite oppilaiden siirtämisestä väistötiloihin. 15.11.2016 OYS Kaipauksella muistaen puoliso Tapio Satu Marko ja Minna Ninni ja Konsta sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siellä on ikuinen kesän maa, siellä uupunut sydän levätä saa. Väistötilat ratkaisu Läsnä olleista valtaosa oli Länsipuiston yläkoululaisten vanhempia. Suomenkielisten kuudennen luokan oppilaiden on määrä siirtyä Etelänummen koululle seuraavasta lukuvuodesta alkaen elokuussa 2017. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. (KP) Valion hallintoneuvosto valitsi tiistaina kokouksessaan Valion hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2017 maanviljelijä Vesa Kauniston Vetelistä. Uhkana on, ettei kaupunginvaltuusto myöntämä 200 000 euroa ei riitä kaikkiin Etelänummen muutostöihin. Viime viikon alussa Rajaniemi lähetti sähköpostitse kutsun tilaisuuteen kaupunginvaltuutetuille, Länsipuiston rehtoreille, useille teknisen toimen viranhaltijoille, sivistysjohtajalle ja kaupunginjohtajalle. KP/MARKKU JOKELA Remonttirahan puute voi kaataa koulupäätöksen Pietarsaaressa Kaupunginvaltuuston myöntämä 200 000 euroa ei välttämättä riitä muutostöihin Anne Saarikettu KOKKOLA (KP) Ihoja hengitysoireita, väsymystä, päänsärkyä, fl unssankaltaisia oireita, nenäverenvuotoa... Irja Maria Mikkola siunattiin Haapajärven kirkossa 10.12.2016. Länsipuiston vanhempainyhdistys organisoi keskustelutilaisuuden koulun sisäilmaongelmien vuoksi kaupungintalolle. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun vanhemmat pyrkivät laajempaan keskusteluun eri tahojen kanssa koulun sisäilmaongelmista. Nivala ja Lemminkäinen tyytyvät hovioikeuden maksupäätökseen Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren kaupungin sosiaalija terveyspalvelujen määrärahat (68,8 milj. Anne, Sami ja lapset perheineen Anita, Tom ja lapset Heikki, Saila ja lapset sisaret ja veli perheineen Jari sekä muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Himangan kirkossa lauantaina 17.12.2016 klo 11. Ehtoon sisältyy piha-alueen, pienryhmätilojen, opettajanhuoneen ja valaistuksen remontointi. Paikalla oli myös muutama opettaja. –?Tarkoitus oli kertoa inhimillistä tietoa oppilaista ja heidän voinnistaan, mutta kutsuttujen informoiminen on vaikeaa, jos he eivät tule paikalle, puhetta johtanut Rajaniemi totesi aluksi. –?Se ei tietenkään riitä niille, jotka edelleen oirehtivat, hän jatkoi. Rajaniemi olisi myös toivonut, että tilaisuudessa olisi käyty arvokeskustelua nykytilanteesta, jossa vastuu oppilaiden ja opettajien terveysoloista ja niiden kokonaisvaikutuksista jakautuu monelle taholle samalla kun talousasiat sanelevat. Paasimäen mukaan virkaa on vaikea laittaa hakuun, kun päätökseen sisältyvä ehto voi romuttaa hankkeen. Hän oli syntynyt 21.4 1922 Lohtajalla. Esimerkiksi maanantain budjettivaltuustossa kaikkien Kokkolan koulujen korjaustarpeisiin osoitettiin ensi vuodelle vain miljoona euroa. Kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen. –?Meidän on saatava varmuus muutostöiden valmistumisesta ajallaan. Sovinnolla ei oteta kantaa mahdollisen korvausperusteen olemassa oloon tai muihin erimielisyyksiin asiassa. ehdotti yksi vanhemmista. Sirkka Rautapuro Toholampilainen Sirkka Saara Rautapuro, o.s. Väliaikaisilla ratkaisuilla on taipumuksena vakiintua, perustelee Pukkinen. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Kaija Tiirola. Klemola, kuoli 13.12.2016 Palvelukeskus Harjukodilla. euroa) tulevat marraskuun ennusteen mukaan ylittymään 3 miljoonalla eurolla. Muistotilaisuus pidetään Himangan seurakuntakodilla. Toisaalta Rajaniemi muistutti, että tilannetta Länsipuistossa on pyritty vuoden mittaan korjauksilla useasti kohentamaan. Isä rakas, hyvää matkaa. Rekrytoimisongelmat voin toki ymmärtää, myöntää Pukkinen. Muistotilaisuus oli Sinikan Lounaspalvelussa. Suomenkielisten kuudennen luokan oppilaiden on määrä siirtyä Etelänummen koululle seuraavasta lukuvuodesta alkaen elokuussa 2017. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme RAINER VAPOLAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Muistotilaisuus oli seurakuntatalossa. Liikerakennuksessa pesukonepalo Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren koulutoimenjohtaja Juha Paasimäki haluaa tehdä muutoksen päätökseen, joka koskee kuudennen luokan oppilaiden siirtoa Etelänummen yläkouluun. Omaiset. Suominen, nukkui pois 13.12.2016 palvelutalo Männistössä 85 vuoden ikäisenä. Ja luokses, kun saavun – milloin. Paikalle saapui vain keskustan Ari Kemppainen Kälviältä
–?Harvaan asutuilla alueilla jakelu on helposti kannattamatonta. Sen jälkeen sitä voitaisiin pienentää nykyisestä. Suomen kasvukeskuksia ovat pääkaupunkiseutu, Lahti, Turku, Tampere, Jyväskylä, Seinäjoki, Kuopio ja Oulu. Viestintävirasto ei päätä kilpailutettavaa kokonaisuutta, Lindholm sanoo. Suomessa on noin 2,6 miljoonaa asuntoa. Malinen perustelee Taalerin rahastoon sijoittamista kohtaantoongelmalla. Luonnoksen mukaan Postin olisi kilpailutettava kirjeiden jakelu sanomalehtien varhaisjakeluverkon ulkopuolisilla alueilla, jotka määrittelisi Viestintävirasto. Viestintävirasto tarkentaisi varhaisjakeluverkkojen rajat. JUHA NEUVONEN Postin yleispalveluun kuuluvien lähetysten osuus on enää noin viisi prosenttia kaikista postilähetyksistä. Perhevapaiden käyttöaikaa tulisi keskustan mukaan pidentää siihen saakka, kun lapsi on kahdeksan vuotta. Ajatuksena on, että kustannuksia alentaisi kilpailu: jakelua voisivat tulla hoitamaan myös erilaiset kuljetuspalveluja tarjoavat yritykset. Ensi vaiheessa rahaston suuruus on 15–20 miljoonaa euroa. Rajojen on sen mielestä oltava tarkat, jotta markkinoiden toimivuus voidaan varmistaa. . Aloittaa selvitys perheetuuksien laajasta uudistuksesta. –?Se on nykyisessä markkinatilanteessa kohtuullinen verrattuna esimerkiksi talletusten, valtion lainojen ja matalariskisten yrityslainojen tuottotasoon. Kaupunkeihin muuttaa Suomessa vuoteen 2030 mennessä 500 000–600 000 ihmistä. Liikenneja viestintäministeriö tutkii paraikaa luonnoksesta annettuja lausuntoja ja muokkaa tarvittaessa esitystään. Tämän jälkeen maksettava kotihoidon tuki olisi nykyistä suurempi, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Kirjeet jaettaisiin siellä yhä viidesti viikossa. Voimaan laki tulisi kesällä. . Maria Kalliokoski Talviaamu on vielä siniharmaa, kun postityöntekijä Tarja Mäkinen lähtee kierrokselleen. Oikeus kotihoidon tukeen jatkuisi kuitenkin Saarikon mukaan siihen saakka, kun lapsi täyttää kolme vuotta. THL:n mukaan kotihoidon tuella on enää kaksi äitiä viidestä sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kaksi vuotta. Liikenneja viestintäministeriö on saanut juuri lausunnot luonnoksesta. Hän toivoo, että lopputulos uudesta laista on hyvä. Vuokra-asunnoista on nyt kova pula esimerkiksi Uudenkaupungin seudulla, jossa autotehdas palkkaa uusia työntekijöitä. Se laskee tarvitsevansa alueiden määrittelyyn aikaa vähintään kymmenen kuukautta lain voimaantulon jälkeen. Jos kilpailijoita ei olisi, asia palautuisi Postille ja sen olisi järjestettävä jakelu itse. Alhon mukaan pyritään löytämään muitakin kriteerejä kuin vain yleisesti käytössä olevat tulorajat. Suomen Yrittäjät kannattaa kilpailutusta pienissä osissa, mutta se laajentaisi kilpailutuksen koskemaan koko maata. Sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattilalla (ps.) ei ole halua muuttaa kotihoidon tukea tällä vaalikaudella, mutta selvitystä hän ei tyrmää. Merkittävä osa hankkeista aiotaan rahoittaa ARA:n lainoilla. Liitot saivat miljoonapotin, kun VVO myi 8?000 ARA-asuntoa. Se katsoo kilpailutuksen järjestämisen viisipäiväisestä jakelusta olevan paikallaan vain silloin, kun se tuottaa ”selkeitä kustannushyötyjä” yleispalvelun järjestäjälle eli Postille. Yhdessä lainarahoituksen kanssa asuntojen määrä voisi nousta 3?000:een. JORI LIIMATAINEN Ay-rahaa vuokra-asuntojen tekoon JHL, PAM, Pro ja Tehy sijoittavat VVO:lta saamiaan ylimääräisiä osinkoja Taalerin uuteen asuntorahastoon. Saada joustava hoitoraha aktiivisempaan käyttöön. Kilpailutus riittävän pienissä osissa antaisi sen mukaan myös pienille yrityksille mahdollisuuden osallistua jakeluun. Rahaston vuotuinen tuottotavoite sijoittajalle on 3,5–4,25 prosenttia. Sen toteuttaminen jäisi seuraavalle hallitukselle. Kilpailuja kuluttajavirasto arvioi, että kirjeiden jakelu viidesti viikossa maaseudulla voi tulevaisuudessa olla yhä tehottomampaa, kun jakelumäärät vähenevät. Kirsi Turkki HELSINKI Neljä ammattiliittoa ryhtyy keskeisiksi sijoittajiksi asuntorahastoon, jonka perustaa varainhoitoon ja rahoitukseen erikoistunut fi nanssitalo Taaleri Oyj. Se arvelee jakelualueiden määrittelyn olevan sille työlästä. POSTILAKI VOIMAAN KESÄLLÄ . Kilpailutettavien alueiden lähtökohtana olisi sanomalehtien nykyiset varhaisjakeluverkot. Vastaamme yhdessä ammattiliittojen kanssa näihin asumisen ongelmiin tuomalla kohtuuhintaisia uusia vuokra-asuntoja, Taalerin kiinteistösijoituksista vastaava johtaja Jouni Alho sanoo. Jakelua ei kuitenkaan tarvitsisi kilpailuttaa yhtä laajoilla alueilla. Myös vanhempien yhdessä kotona viettämää aikaa tulisi perheen niin halutessa voida pidentää. Joustavoittaa äitiyspäivärahakauden alkamisajankohtaa. Voutilaisen mukaan Postilla ei missään vaiheessa olisi kaksoisroolia. . Toivottavasti loppuratkaisu on hyvä, hän tyytyy sanomaan. Heille keskusta haluaisi erityistä työllistymiseen liittyvää tukea. RIITTA SALMI . Sen mukaan hallitus arvioi kriittisesti kaikkia sellaisia tukijärjestelmiä, jotka ohjaavat työkykyisiä ihmisiä pitkäaikaisiin poissaoloihin työmarkkinoilta. . Posti itse arvostelee aietta pakkokilpailuttaa kirjeiden jakelu harvaan asutuilla alueilla. –?Mukana on paljon spekulaatioita. Asuntojen hinnat ja vuokrat nousevat tarjonnan puutteen vuoksi. Sitä jakaja voi tarvita 70 kilometrin pituisella lenkillään. Meneillään olevassa postilain uudistuksessa Postin kohdalla kyse olisi pakosta kilpailuttaa jakelu tietyillä alueilla. Nykyään isyysvapaa on 54 arkipäivää ja vanhempien vapaasti valittava vanhempainvapaa 158 arkipäivää. Lopuista äideistä, jotka ovat kotona lapsen ollessa kahdesta ikävuodesta kolmeen, 56 prosentilla ei ole työtä, mihin palata. . Maria Kalliokoski Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta rinnastaa Postin kirjeiden jakelua koskevan yleispalveluvelvoitteen kuntien vastuuseen järjestää sotepalvelut: ne on joko tuotettava itse tai sitten hankittava ulkopuoliselta. Hänestä siihen velvoittaa hallitusohjelma. Heistä kaksi viidestä jää suoraan uudelle äitiysvapaalle, ennen kuin lapsi täyttää kolme. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto, JHL, Palvelualojen ammattiliitto PAM, ammattiliitto Pro ja Tehy saivat äskettäin kohua aiheuttaneet miljoonaosingot VVO:lta. –?Tällaiselle rahastolle on laaja yhteiskunnallinen tarve. Eduskunnalle lakiesitys etenisi alkuvuodesta. Keskimäärin asuntojen neliökustannukset ovat 300–500 euroa kalliimpia. Avoimet työpaikat ja työttömät eivät kohtaa, kun tarjolla ei ole kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Palauttaa opintotukeen huoltajakorotus. Vanhempainvapaaseen voisi saada bonuksena lisäpäiviä, jos ne jakaa tasaisesti molempien vanhempien kesken. Postilain muutos sallisi taajamissa kolmipäiväisen jakelun. – Taustalla on ilmeisesti ajatus postipalveluiden turvaamisesta ja siitä, että posti voisi järjestää ne muuta kautta edullisemmin. Se tapahtuisi pidentämällä vanhempien vapaasti valittavaa ja isälle kiintiöityä vanhempainvapaakautta. –?Me lähdemme siitä, että isien ansiosidonnaisen perhevapaan pidentäminen tasoittaa naisten asemaa työelämässä, Saarikko perustelee. Ennusteiden mukaan myös kerrostalorakentamisen kasvu taittuu ensi vuonna. . Pakkokilpailutus ei sen mielestä välttämättä vähentäisi kustannuksia. Vuokra-asunnoista 36 prosenttia on yksityisten sijoittajien omistamia vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja, 29 prosenttia kuntien omistamia tuettuja vuokra-asuntoja ja 19 prosenttia muiden toimijoiden omistamia tuettuja vuokra-asuntoja.. Postille kilpailutuksen järjestäminen luontuisi Voutilaisen mielestä ministeriötä tai Viestintävirastoa paremmin. Vain kerrostalojen rakentaminen on kasvanut viime vuosina. Vuokra-asunnot aiotaan suunnata oikealle kohderyhmälle. Postin yleispalveluun kuuluvat kohtuuhintaiset perustason kirjeja pakettipalvelut, käytännössä postimerkkilähetykset. Mäkinen jakaa päivittäin kirjeitä 70 kilometrin lenkillä. –?Ansiosidonnaista tukea maksettaisiin niin pitkälle kuin talouden raamit mahdollistavat, Saarikko sanoi. Se muistuttaa, että jo nyt on mahdollista tarvittaessa kilpailuttaa jakelu. Kilpailutus on lain mukaan hoidettava niin, että menettely on tasapuolinen ja syrjimätön. Kirjejako palautuisi Postille Postityöntekijä Tarja Mäkinen on seurannut keskustelua jakelun pakkokilpailutuksesta ristiriitaisena. Liikenneja viestintäministeriössä on katsottu tehtävää puoltavan sen, että Posti tuntee jakelureitit parhaiten. Perhevapaiden uusimista on vaadittu sillä perusteella, että äitien pitkät jaksot kotona lasta hoitamassa heikentävät heidän työmarkkina-asemaansa. Tulevina vuosina rahasto rakennuttaa tuhansia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja suomalaisiin kasvukeskuksiin, kuten pääkaupunkiseudulle, Turkuun, Tampereelle, Seinäjoelle ja Ouluun. . . Sen jälkeen tuki voisi laskea. Kuukauden pidennys vapaasti valittavaan vapaaseen maksaa noin 80 miljoonaa euroa. Siellä Postin olisin kilpailutettava jakelu. Pro sijoittaa Taalerin rahastoon kaksi miljoonaa euroa ja Tehy miljoona euroa. –?Posti saa itse päättää, millaisina palasina se alueen kilpailuttaa. Alueet rajattava kirjejakelun kilpailutukseen Viestintävirasto haluaa lähes vuoden aikaa tarkentaa alue, jossa Postin olisi kilpailutettava kirjeiden jakelu. Uudesta asuntotuotannosta 75 prosenttia rakennetaan neljälle suurimmalle kaupunkiseudulle, jotka ovat Helsinki, Tampere, Oulu ja Turku. . Alhon mukaan Uudestakaupungista on jo oltu Taaleriin yhteydessä, ja rahasto aikoo kartoittaa Uudenkaupungin tilanteen. Pitkän aikavälin tavoite on kerätä rahastoon noin 50 miljoonan euron pääoma. KESKUSTA PIKATAVOITTEET . Hän jakaa kirjeitä Kajaanin haja-asutusalueella kolmen neljän tunnin ajan. . Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ja Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo vahvistavat, että liitot laittavat nyt liikkeelle VVO:n osinkoja. Kokoomuslaisen opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mielestä perhevapaiden uudistamisessa ei ole tarvetta odotella seuraavaa vaalikautta, vaan työ on laitettava käyntiin heti. –?Ansiosidonnaisen vanhempainvapaan pidentäminen ja kotihoidon tuen lyhentäminen olisi paras ja tasapuolisin ratkaisu, GrahnLaasonen toteaa. Keskusta uusisi perhevapaita Tuleva perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko haluaa, että hallitus aloittaa selvitystyön laajasta perhevapaiden uudistuksesta. TAUSTA VÄKI VIRTAA KAUPUNKEIHIN Pron puheenjohtaja Jorma Malinen kertoo, että Taaleri ja Pro ovat tehneet yhteistyötä jo ennen asuntorahastoa. Keskustelua uudesta postilaista ja uusien toimijoiden tulosta jakeluun Mäkinen on seurannut tiiviisti. Tehyn Vesivalon mukaan esimerkiksi hoitoalan työntekijöiden tulotaso ei riitä nykyiseen kasvukeskusten vuokratasoon. Laatikoiden takana auton tavaratilassa näkyy lumilapio. Äitiysvapaa säilyisi 105 arkipäivän pituisena. Kaupungistuminen on yleinen kehityssuunta maailmalla. Mäkinen pakkaa autoon laatikoita, joiden sisällön hän on aamulla lajitellut ja järjestänyt. Kun jaettavan postin määrä vähenee, jakelu käy Postille yhä kalliimmaksi. Asunnoista noin 820 000 on vuokra-asuntoja. Keskustan tavoittelemassa mallissa alle 2-vuotiaan lapsen kotihoito mahdollistettaisiin nykyistä paremmin vanhempien ansiosidonnaisella tuella. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Aki Taponen HELSINKI Keskusta haluaa hallituksen asettavan selvitysmiehen ja parlamentaarisen ohjausryhmän valmistelemaan perhevapaiden laajaa uudistusta. Viisipäiväinen jakelu jatkuisi lehtien varhaisjakeluverkon ulkopuolella, mikä mahdollistaisi myös sanomalehtien viisipäiväisen jakelun. Luonnoksen mukaan se määrittelisi alueet kerran vuodessa. Asuntorahastojen tuottotavoite on tavallisesti 6–9 prosenttia. Rahaston tavoitteena on rakentaa vuokra-asunnot 2?500–3?000 euron neliöhinnalla. Viestintävirastosta ei haluttu kommentoida enää tarkemmin aluerajauksiin liittyviä asioita, koska asian käsittely on kesken. Rahaston nimi on Taaleri Vuokrakoti ky. Säästö saadaan aikaan käyttämällä uusia rakennusmenetelmiä. Tarja Mäkinen kantoi tällä kerralla jaettavaa viisi laatikollista. Rahastoa hoidetaan tavanomaista pienemmillä kuluilla, Alho sanoo. Ei ole reilua, että yritysten hoidettavaksi annettaisiin vain alueet, joilla toiminta ei kannata, ja Posti saisi monopolin taajama-alueille, kilpailuasioiden päällikkö Satu Grekin Suomen Yrittäjistä linjasi järjestön kertoessa kannastaan luonnokseen. Keskustan mukaan tällä vaalikaudella tulisi: . Ministeriölle antamassaan lausunnossa se haluaa täsmennystä varhaisjakeluverkon käsitteeseen, koska ei pidä sitä yksiselitteisenä. Kuinka paljon niitä pidennettäisiin, on tulevan perheja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan täysin neuvotteluja rahoituskysymys. Parempaa tukea alle 2-vuotiaan lapsen vanhemmille. –?Ajatuksena ei ole, että jos jossakin on potentiaalinen verkko, se otettaisiin huomioon, neuvotteleva virkamies Tomi Lindholm liikenneja viestintäministeriöstä täsmentää. Maaseudun teillä liikkuu esimerkiksi ateriaja koululaiskuljetuksia. Rahaston toimintaa ohjaa sijoittajaneuvosto, johon tulevat suurimmat sijoittajat. Yrittäjät laajentaisi alueen kattamaan koko maan. Jos uusi laki tulee voimaan liikenneja viestintäministeriön luonnoksen mukaisesti, Postin on kilpailutettava kirjeiden jakelu sanomalehtien varhaisjakeluverkon ulkopuolisilla alueilla. Asuntojen vuokrataso on kunkin alueen tuetun asumisen hintataso. . Viestintävirastolle alueiden määrittely olisi uusi tehtävä
–?Ihmisyys on romahtamassa kokonaan Aleppossa. Oikeudenkäyntiä pidetään testinä siitä, onko väkimäärältään maailman suurimmassa muslimivaltiossa uskonnonvapautta. Valkoisten kypärien mukaan yli 100?000 siviiliä on pakotettu todella pienelle alueelle pommituksen keskellä, ja kuolleet jäävät niille sijoilleen. Lea Peuhkuri Sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää maanantaina epätoivoisia viestejä Aleppon kapinallisalueilta. Tillerson vastustaa Venäjän vastaisia pakotteita. Hän on tavannut lukuisia kertoja Venäjän presidentin Vladimir Putinin, jonka kanssa Tillersonilla sanotaan olevan lämpimät välit. Tulitaukosopimus syntyi sen jälkeen, kun YK:ssä kerrottiin raportista, jonka mukaan Syyrian hallituksen joukot olivat tappaneet mielivaltaisesti ihmisiä valtaamillaan alueilla Aleppossa. Tapahtumaketju sai alkunsa syyskuussa, kun Purnama siteerasi vaalitilaisuudessaan Koraania. Heistä 11 oli naisia, 13 lapsia. –?Emme voi uskoa, että maailman voimakkaimmat maat eivät saa 100?000 siviiliä turvaan neljän kilometrin päähän! Valkoisia kypäriä ehdotettiin Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi. Indonesian presidentti Joko Widodo on syyttänyt ”poliittisia toimijoita” viimeaikaisten protestien lietsomisesta mutta kieltäytynyt selittämästä asiaa tarkemmin. Senaatin kuulustelussa nousee varmasti esiin Tillersonin tiiviit yhteydet Venäjälle. Emme voi antaa tämän jatkua, Zeid Ra’ad al Hussein sanoi Reutersin mukaan. EPA/TATAN SYUFLANA Seppo Ylönen, Reuters, STT, AFP WASHINGTON Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump jatkaa hallintonsa tärkeiden paikkojen täyttämistä politiikan ulkopuolelta. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 7 ULKOMAAT Linda Laine, Reuters Jumala on suuri -huudot ja Indonesian kansallislaulu ottivat tiistaina mittaa toisistaan, kun Jakartan kuvernööriä Basuki Tjahaja Purnamaa vastaan nostettujen jumalanpilkkasyytteiden puinti alkoi oikeudessa. Jos esimerkiksi Venäjän vastaisista talouspakotteista luovuttaisiin, Exxon Mobilin osakekurssi lähtisi todennäköisesti nousuun. Kapinallisten oli määrä vetäytyä kaupungin itäosista keskiviikkoaamuna. Johti käynnissä olevaa kuvernöörikisaa ennen rienaussyytöksiä. Mutta nyt on kaikki melkein ohi, ja menee vain tunteja ennen kuin he tappavat meidät. Tuhansia pakeni kaupungista tiistaina. Hän koki, että Koraania käytetään äänestäjien ohjailuun. Kapinallisten vastarinta päättyi. Tillerson omistaa Exxon Mobilin osakkeita noin 150 miljoonan dollarin arvosta. Hyvissä väleissä presidentti Joko Widodon kanssa. . Me emme polvistu. Tarkkailijoiden mukaan lakeja käytetään etenkin uskonnollisia vähemmistöjä vastaan. KUKA BASUKI TJAHAJA PURNAMA . Yhdysvalloissa on noussut epäilyjä siitä, onko Tillersonin tavoitteena tulevissa sopimusneuvotteluissa huolehtia valtion vai öljy-yhtiön eduista. . Tillerson onkin avoimesti vastustanut Venäjä-pakotteita. . Tämä saattaa johtaa ristiriitatilanteisiin, sillä ulkoministerin päätökset voivat vaikuttaa öljy-yhtiön osakekurssiin. Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla on hyvät ja asialliset suhteet Yhdysvaltojen tulevaan ulkoministeriin, sanoi Putinin ulkopoliittinen avustaja Juri Ushakov. Valtavat mielenosoitukset ovat nostaneet esiin pelon joukko-oikeudesta, eli siitä että oikeuslaitos taipuu mielenosoittajien vaatimuksiin. –?Me emme tue pakotteita, koska emme pidä niitä tehokkaina, ellei niitä panna toimeen erittäin laajassa mitassa, mikä on erittäin vaikeaa, Tillerson sanoi New York Timesin mukaan vuonna 2014. Heitä on Aleppossa ja muualla yli 3?000. Kirjoittajat pitivät viestejään jäähyväisinä. Näin kuvaili YK:n humanitaarisen avun tiedottaja Jens Lärke epätoivoa Syyrian Aleppossa tiistaina BBC:n mukaan. YK:n lastenjärjestö Unicef on ilmaissut huolensa Itä-Aleppon lapsista, jotka ovat joutuneet eroon perheistään ja jääneet rakennuksiin, joita vastaan hyökätään. Hänellä ei ole ollut poliittista virkaa, eikä hän ole ollut diplomaattisissa tehtävissä. 50-vuotiasta Purnamaa syytetään Koraanin kritisoimisesta. joulukuuta. BBC:n mukaan Venäjä ilmoitti aiemmin, että hirmuteoista ovat ”vastuussa oikeastaan terroristiryhmät”, tarkoittaen kapinallisryhmiä. Jakartalaisen oikeustalon eteen oli kokoontunut niin Purnaman vangitsemista kovaäänisesti vaativia muslimeja kuin kuvernöörin kannattajia. Texasilaissyntyinen Tillerson on tehnyt koko työuransa Exxonin palveluksessa. –?Olen hyvin surullinen, että minua syytetään islamin loukkaamisesta. Purnaman poliittinen menestys on ollut maassa poikkeuksellista. Suurinta amerikkalaista öljyyhtiötä johtaessaan Tillerson on tehnyt Venäjällä useita sopimuksia. On vaikea tietää, kuinka paljon Aleppon piiritetyssä osassa on jäljellä asukkaita. Syyrian presidentti Bashar alAssad on saamassa Aleppon valtauksessa suurimman voittonsa yli viisi vuotta kestäneessä sodassa. Kapinallisten antautuminen tai vetäytyminen Alepposta olisi sodan suurin voitto presidentti Bashar al-Assadin hallinnolle. Mitä tapahtuu Aleppossa, voi tapahtua Doumassa, Raqqassa, Idlibissa. Vuonna 2013 Putin ojensi Tillersonille Venäjän valtion ystävyysmitalin. Joukot menivät aleppolaisten koteihin ja ampuivat asukkaat teloitustyyliin. . Tillerson on taustaltaan puhdas liikemies. –?Tämä on viimeinen hetkeni joko elää tai kuolla. Mies itse on kiinalaistaustainen kristitty, jonka adoptiovanhemmat ovat muslimeja. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan luonnehti Trumpia ja Tillersonia pragmaattisiksi. Jakartan kristitty kuvernööri, jota syytetään Koraanin kritisoimisesta. Rex Tillerson on Putinin vanha tuttu. Indonesian perustuslaki takaa uskonnonvapauden kuudelle uskonnolle, ja maan ankarat jumalanpilkkalait koskevat niitä kaikkia. Osa muslimeista katsoi kuvernöörin lausuntojen loukanneen Koraania, mikä sai sadat tuhannet ihmiset kaduille osoittamaan mieltään. Oikeudenkäynti jatkuu 20. Toimittaja-aktivistiksi itsensä esittelevä Rami Zien jätti myös jäähyväiset Twitterissä maanantaina. Järjestystä valvomassa oli useita poliiseja. CNN:n haastattelemien aktivistien mukaan jokaista, jolla on yhteyksiä vuoden 2012 voittoisiin kapinallisiin kaupungissa, etsitään. YK:n saaman tiedon mukaan Syyrian hallinnon joukot liittolaisineen, joihin kuuluu muun muassa irakilaisia taistelijaryhmiä, ovat tappaneet ainakin 82 siviiliä viime päivinä. Yhdysvallat, Turkki ja monet arabimaat puolestaan tukevat joitakin kapinallisryhmiä Syyriassa. . Heti ei ollut selvillä, koskeeko sopimus myös siviilien evakuointia, jotka ovat loukussa taistelujen keskellä. Jos Purnama todetaan syylliseksi, häntä odottaa jopa viiden vuoden vankeustuomio. Ennen häntä Jakartaa johtivat 50 vuoden ajan ainoastaan muslimit, eivätkä kaikki hyväksyneet uutta kuvernööriä. Apuna ovat Venäjän ilmavoimat ja Iranin tukemat taistelijaryhmät. EPA/SERGEI ILNITSKY Tillerson on tavannut Putinin usein. The Guardianin mukaan Purnaman asianajaja kommentoi tiistaina, että kuvernööri on joukkojen tuomittavana. Tillerson on tehnyt paljon yhteistyötä Venäjän valtiollisen öljy-yhtiön Rosneftin kanssa. Miehillä sanotaan olevan lämpimät välit. Kyltissä lukee: pidättäkää jumalanpilkkaaja heti. Indonesialaiset muslimit osoittivat tiistaina mieltään oikeustalon edessä Jakartassa. Tillersonin nimitys tarvitsee vielä senaatin vahvistuksen. Purnaman oikeudenkäyntiin sekoittuvat uskonto, politiikka ja joukkovoima. Aiemmin tiistaina kaksi kapinallisryhmää ilmoitti sopimuksesta, jonka mukaan Aleppon itäosista voidaan evakuoida sekä siviilit että kapinallistaistelijat kevyine aseineen. Trump on kehunut Tillersonin olevan menestyksellinen sopimusten hieroja kansainvälisillä areenoilla. Purnamaa vastaan protestoitiin kaduilla jo kaksi vuotta sitten. Aleppon kaupunki tyhjenee kapinallisista Syyriassa Tulitaukosopimus syntyi. 2014 alkaneella kaudellaan kitkenyt korruptiota, vähentänyt liikenneruuhkia ja vaatinut maahan ilmaista koulutusta. Ukrainan tapahtumien takia Venäjää vastaan asetetut talouspakotteet ovat kuitenkin hyydyttäneet Exxon Mobilin ja Rosneftin yhteistyön. Venäjä oli aikaisemmin torjunut pyynnöt humanitaarisen tulitauon aikaansaamiseksi. Kuvernööristä tehtiin lukuisia ilmoituksia poliisille, joka aloitti tapauksesta tutkinnan. EPA/MAST IRHAM. 64-vuotiaan Tillersonin oli määrä jäädä eläkkeelle öljyyhtiöstä ensi vuonna. Emme voi antaa tämän jatkua.” ZEID RA’AD AL HUSSEIN YK:N IHMISOIKEUSKOMISAARI Trumpin ulkoministerin Venäjä-yhteys mietityttää Yhdysvaltojen tuleva ulkoministeri Rex Tillerson on tuttu mies Venäjällä. EPA/SANA TAUSTA ALEPPOSSA VIELÄ 50 000 IHMISTÄ SAUDIARABIA TURKKI SYYRIA IRAK JORDANIA JORDANIA 300 KM 300 KM 300 KM Aleppo ”Tämä julma konfl ikti ei ole lähelläkään loppua. –?Ensi vaiheessa evakuoidaan siviilit ja haavoittuneet, ja sen jälkeen lähtevät taistelijat kevyen aseistuksensa kanssa, kertoi Nurredin al-Zinki -ryhmän edustaja Yasser al-Youssef uutistoimisto AFP:lle. Purnama hakee ensi helmikuussa pidettävissä vaaleissa jatkokautta kuvernöörinä. Yli tuhat ihmistä kuoli. Näin tviittasi Twitter-julkisuudeksi nousseen seitsemänvuotiaan Bana Alabedin äiti Fatemah maanantaina. Syyrian, Turkin ja Venäjän hallitusten edustajat kertoivat tiistaina illansuussa, että tulitaukosopimus on syntynyt ja että kapinallisten vetäytyminen Aleppon itäosista alkaisi keskiviikkoaamuna kello viisi paikallista aikaa. Toisissa tviiteissä huudettiin kansainvälistä yhteisöä apuun. –?Tämä julma konfl ikti ei ole lähelläkään loppua. Ulkoministeriksi Trump poimi Rex Tillersonin, joka on öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja. Kuvernööri tuomiolla jumalanpilkasta Kyyneleet valuivat Jakartan kuvernöörin poskilla, kun hän vakuutti tuomareille syyttömyyttään. Vapaaehtoiset pelastavat siviilejä pommitusten keskellä. BBC:n saaman arvion mukaan jäljellä olisi 50 000 ihmisiä. . Se on sama asia kuin minun sanottaisiin loukanneen adoptiovanhempiani ja sisaruksiani, Purnama sanoi suorana lähetetyssä oikeudenkäynnissä. Työskennellyt aiemmin liikemiehenä. Indonesialla on historiaa myös kiinaIaistaustaisiin kohdistetusta väkivallasta. . Nyt gallupeissa toisena. Myös Syyrian siviilipuolustuksen vapaaehtoiset joukot, joita kutsutaan myös Valkoisiksi kypäriksi, tviittasi maanantaina. YK:n ihmisoikeuskomisaari Zeid Ra’ad al Hussein varoitti tiistaina, että myös muut kapinallisten hallussa olevat kaupungit ovat vaarassa kohdata saman kohtalon kuin Aleppo. Aleppo oli Syyrian suurin kaupunki ennen kuin sota alkoi vuonna 2011. Kaupungista sateli epätoivoisia viestejä Syyrian valtiollisen median kuvassa joukko asukkaita pakeni Alepposta maanantaina. Lea Peuhkuri, Reuters, STT, AFP Aleppon yli viisi vuotta kestänyt taistelu on ohi. Purnama on pyytänyt toistuvasti anteeksi, mutta kiistänyt syyllistyneensä jumalanpilkkaan. Omien sanojensa mukaan hänen tarkoituksenaan oli tuoda esille se, ettei Koraani kiellä muslimeja äänestämästä muiden uskontokuntien edustajia. Kapinallisten vetäytymisestä sovittiin tiistai-iltana. Hyvästi. Tiistaina Zien tviittasi, että edessä on varmasti kuolema, koska ”kaikki jättivät meidät yksin”. Indonesian lähes 250 miljoonasta asukkaasta enemmistö on muslimeja, mutta maassa vaikuttavat myös suuret kristityt, hindulaiset ja buddhalaiset vähemmistöt. YK:n ihmisoikeustoimiston tiedottaja Rupert Colville kuvaili kapinallisalueita Itä-Aleppon ”helvetilliseksi loukoksi”. –?Tässä hetkessä olemme muistutus siitä, että ihmisyys voittaa aina ja uhmaa diktatuureja. Hän on tehnyt siellä miljardien arvoisia öljysopimuksia. Vuonna 2013 Putin ojensi Tillersonille Venäjän valtion ystävyysmitalin. Vuonna 1998 ihmisjoukot ryöstivät ja polttivat kiinalaisten kauppoja ja taloja. Exxon Mobilin ykkösjohtajaksi hän nousi vuonna 2006. Sodan loppu olisi senkin jälkeen vielä kaukana näköpiiristä. –?Kiitos kaikille, jotka tukivat meitä ja rukoilivat meidän puolestamme. Floridan republikaanisenaattori Marco Rubio sanoi, että hänellä on ”vakavia epäilyksiä” Tillersonin nimityksen suhteen. Bana itse pääsi ääneen tiistaina. YK:n mukaan kymmeniä teloitettu koteihinsa. –?Viimeinen viesti – Olen hyvin surullinen, että kukaan ei auta meitä, kukaan ei evakuoi minua ja tytärtäni. Viime vuosina jumalanpilkkaoikeudenkäynnit ovat Indonesiassa yleensä johtaneet tuomioihin. Itä-Alepposta lähtevät voivat matkustaa joko muille kapinallisten hallussa oleville alueille Aleppon länsipuolella tai Idlibin maakuntaan Syyrian luoteisosassa
Mutta paljonhan suunnittelua on tehty virkamiestyötä, arvioi Lotta Nyqvist. – Opin jokaisesta kilpailusta, mutta eniten opettavat nämä kaudet, jotka eivät mene hyvin. Toivon, että ihmiset tajuavat, että nyt on luvassa harvinaista herkkua. Tervetuloa vaan paikan päälle kannustamaan suomalaisia. Avuksi tuli isoveli Homayoun, joka teki kaupan muovipussista paidan Messi-tekstein. Näin kävi Kokkolan Urheilutalon rakentamiselle maanantaina, kun kaupunginvaltuusto aika odotetusti heivasi parikymmentä vuotta esillä olleen hankkeen johonkin tulevaisuuteen. Valtuusto päätti kuitenkin kalkkiviivoilla, ettei rakentamaan ryhdytä. Eikä Eemeli Salinkaan vielä hirveän vanha ole (26 vuotta). –?Suomen maajoukkueen päävalmentajana minun pitää katsoa muutakin kuin sitä yhtä MM-periodia. Kaikki hyvin tietävät, että Urheilutalo on murheenkryyni harjoittelijoille ja koko kaupungilta vetovoimaa vievä tekijä. – Jalkapallossa pärjättäisiin kyllä Santahaalla. Lotta Nyqvistin mukaan Torkinmäelle saadaan mm. – Tänä syksynä olen piirtänyt paljon. –?Saamme ryhmäämme jälleen yhden erittäin tavoitteellisen pelaajan. Niin kovatasoisia vastustajia suomalaisilla on, että erittäin kovia otteluita on luvassa. Oli hyvä aika tehdä leikkaus. Aivan kokonaan kaupungin budjetin investointiosa ei liikuntapuolta siltikään jätä nollakerhoon. – Nyt on neljä vuotta aikaa Tokion olympialaisiin. Valitettavasti en ole Söldenin (lokakuinen maailmancup-kisa) jälkeen voinut laskea yhtäkään normaalia harjoituslaskua, Sandell kertoi Ski Sport Finlandin tiedotteessa. Kokkolan budjettivaltuusto muljautti Urheilutalon kokonaan listoilta, eli pöytä puhdistui kyseisestä hankkeesta tyystin. Sen teki Ilkka Räsänen Helsingissä ja kaikki meni hyvin, Eriksson sanoo. Ahtinen, 19, vaihtaa Vantaalle Kuopion Pallokissoista. Naisten liigassa hän pelasi ensi kertaa 15-vuotiaana kaudella 2013. Vuoden 2017 suurimpana hankkeena Kokkola toteuttaa Torkinmäen lähiliikuntapaikan rakentamisen. Kehäneliöön kipuavat muun muassa Robert Helenius, Edis Tatli, Niklas Räsänen ja naisten ammattilaisnyrkkeilyn ykköstähti Eva Wahlström. Vuonna 2018 jouduttaisiin radan pohjat tehdä uusiksi. Allergiavaivat kiusasivat Erikssonia, 27, viime kesänä. Mutta onhan se toki iso mittari, jos tekee kansainvälisen läpimurron MM-kisoissa ja pelaa kuusi peliä hyvällä tasolla. – Juoksijana on vaikea kehittyä, jos ei ole mahdollista juosta, mutta olen tehnyt paljon liikkuvuusja voimaharjoittelua, että kroppa olisi vahva sitten, kun taas pääsee juoksemaan normaalisti. sija. Tittelit ja meriitit heitetään syrjään, kun katsotaan kuka on kuka. – Minulla oli toissa vuonna pieni leikkaus polvessa tammikuussa. Piirtäminen rentouttaa Harjoittelu kahdesti päivässä syö leijonan osan Tukholmassa asuvan juoksijan arjesta. EM-kisoista heltisi 10. Kaudeksi 2016 liigaan noussut PS Kemi sai päättyneelle kaudelle poikkeusluvan olosuhteidensa osalta. Kaikki Suomen nyrkkeilijät ovat terveitä ja täydessä iskukunnossa, joten hyvältä näyttää. Ahmadi on afgaanipakolainen, jonka perheellä ei ollut varaa ostaa pojalle oikeaa fanipaitaa. PS Kemi pelaa Karihaaran tekonurmella ja JJK Viitaniemen kentällä. Jalkapalloliigan seuroille lisenssit VANTAA (STT) Naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajistoon kuuluva Olga Ahtinen siirtyy ensi kaudeksi PK-35 Vantaan riveihin. Viime kesän jälkeen osaan elää paremmin nykyhetkessä, ja ottaa asiat päivä kerrallaan, Eriksson sanoo. Viime vuosituhannen lopussa viriteltiin jo tosimielellä sen täydellistä remontointia. Meidän kärki on terävä, mutta perustyö pitää tehdä seuroissa, jotta maajoukkueeseen tulee hyviä jätkiä jatkossakin, Kettunen muistutti. Ovet eivät avaudu. GBK:n lisäksi hän on pelannut liigaa Kokkola F10:ssä ja kaksi kautta Kuopion Pallokissoissa. Vaikka suurempi huomio kiinnittyykin kahden vuoden välein pelattavaan MMturnaukseen, työtä tehdään jatkuvasti. Kahden vuoden päässä siintäviin Tshekin MM-kisoihin voi ainakin katsoa hyvillä mielin. Kälviän urheilukentällä vastaava työ tehtiin päättyvän vuoden aikana. Nyt tiedetään asiasta enemmän. Se on minulle hyvä tapa rentoutua, Eriksson mainitsee. – Oli mahtava seurata miten Suomi menestyi viime viikonloppuna. Hakemukset käsitteli Palloliiton liigalisenssikomitea. Kemiläisseura pelasi kauden ensimmäiset kotiottelunsa Oulussa, kun sen omaa kotikenttää uudistettiin. Kettunen itse ainakin jatkaa töitä, sillä sopimus kattaa vuoden 2018 MM-kisat. –?Olen edelleenkin hyvänä päivänä nopea, ja siksi tämä päätös on erityisen vaikea. Kirkonmäen urheilukentän radat saavat uuden pinnan ja vieläpä edellisiin päätöksiin verraten nopeutetulla aikataululla. Kokkolan Urheilutalon remontointi/rakentaminen ei ala näillä näkymin vielä moneen vuoteen. – Yleisurheilua on potkittu päähän, mutta nyt oltiin yksimielisiä yli puoluerajojen Kirkonmäen pinnoittamisen tarpeesta. Sandell keskittyy lähikuukaudet selkänsä kuntouttamiseen. Messi oli jo aiemmin lähettänyt Ahmadille virallisen pelipaitansa. Rion olympialaiset päättyivät alkueriin. –?Toivottavasti. Talven hallikilpailut jäävät vielä väliin, mutta kesällä Eriksson uskoo olevansa valmis juoksemaan lujaa. Ammattinyrkkeilijöillä ei ole halua jäädä Saara Aallon ja salibandyjoukkueen varjoon. – Leikkauksen jälkeen kesti yhdeksän viikkoa ennen kuin aloin juosta, mutta nyt olen juossut jo muutaman viikon. Vuosi sitten uutta Urheilutaloa suunniteltiin rakennettavaksi Keskuspuistoon yhdessä Chydeniuksen koulun kanssa. Hän luottaa itseensä ja ryhmäänsä. Silloin Urheilutaloon paloi oikeasti euroja. Sandell uskoo pystyvänsä palaamaan kilparinteisiin ja jatkamaan uraansa. Varovastikin laskien alustaviin töihin on uponnut satojatuhansia euroja johtamatta mihinkään konkreettiseen. – Olikohan vuonna 2012, kun hanke oli valtion rakennussuunnitelmassa ja sille oli näytetty vihreää valoa. Jalkapallon supertähti Lionel Messi tapasi tiistaina Dohassa pienen kannattajansa, joka tuli kuuluisaksi muovipussista kyhätystä Messi-paidastaan. Urheilutalohanke tulee epäilemättä uudelleen päätöksenteon volttirinkiin haettuaan taustalta vauhtia. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI HELSINKI (STT) Selän välilevypullistumien kanssa muutaman vuoden kipuillut alppihiihtäjä Marcus Sandell keskeyttää kilpailukautensa ennen kuin se ehti kunnolla edes päästä vauhtiin. Rakentamistarvetta ei voi kiistää, mutta siihen ei vain valtuuston näkemyksen mukaan ole varaa, sanoo kaupungin liikuntatoimenjohtaja Lotta Nyqvist. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU LYHYESTI YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Risto Lintilä 020 750 4422 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. –?Olen todella iloinen, kun sain nyt tavata sankarini. KP/SEPPO LUOKKALA Urheilutaloa ei näy ei kuulu Budjettivaltuusto jätti Kokkolan urheiluväen tuttuun tilanteeseen Janne Lehikoinen HELSINKI (STT) Kolmas kerta sanoi toden salibandymaajoukkueen päävalmentajalle Petri Kettuselle, kun Suomi yllätti sunnuntai-iltana MM-loppuottelussa Ruotsin. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Pojista kasvoi miehiä Salibandyn maajoukkueella valoisa tulevaisuus Mikko Korvenkari HELSINKI (UT) Laulaja Saara Aalto ja Suomen salibandyjoukkue nostivat Suomen menestyshuuman korkealle viime viikonloppuna. Kaksi edellistä MMturnausta Kettunen oli päättänyt synkeästi fi naalitappioon, mutta apuvalmentajana vuonna 2010 otettu kulta sai nyt seurakseen uuden arvometallin. Ajanmukaisen monitoimiareenan ovien arveltiin avautuvan vuonna 2019. Sandra Eriksson jättää hallikisat juoksematta. Me olemme käyttäneet viittäkymmentä pelaajaa maajoukkueessa tämän projektin aikana. Pakko on urheiluihmisen vain nöyrtyä, Pekka Leppälä hymähtää. – Onhan se turhauttavaa, kun kerran hyväksytty hanke pudotetaan pois ohjelmasta. Olga Ahtinen meni PK-35:n ryhmään Kokkolalaislähtöinen Olga Ahtinen siirtyy ensi kaudeksi PK-35 Vantaan riveihin. Yleisölle on tarjolla koko Suomen ammattinyrkkeilyn eliitti. Myös joukkueen muut 22–23-vuotiaat eli Sami Johansson, Nico Salo ja Krister Savonen osoittivat olevansa maailmanluokkaa. Ei noin hienon viikonlopun jälkeen nyrkkeilijät voi muuta tehdä kuin laittaa kunnon hakkaaminen käyntiin. Salibandyn MM-kultaa voittaneen Suomen maajoukkueeen päävalmentaja Petri Kettunen jatkaa töitä, sillä sopimus kattaa vuoden 2018 MM-kisat. Ammattinyrkkeilijöiden vuoro tuoda Suomelle menestystä HELSINKI (STT) Kaikki jalkapalloliigan seurat ovat saaneet liigalisenssin kaudelle 2017, Palloliitto tiedotti maanantaina. Kettunen, 46, ei kantanut paineita hopeaputken katkaisemisesta. Latviassa pisteja maaliykköseksi sekä kaiken kruunuksi myös turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi yltänyt Peter Kotilainen, 22, ja mestaruuden rangaistuslaukauskisassa sinetöinyt Miko Kailiala, 23, voivat ottaa joukkueen harteilleen. Rahan ja kuoren välissä tässä ollaan. Heikkenee. Se meidät erottaa näistä muista lajeista on, että on vedettävä turpaan tai sitten itse lentää persuuksilleen, sanoo nyrkkeilyvalmentaja ja tapahtuman matchmaker Pekka Mäki. Aika paljon juoksen AlterG:llä (anti-gravity juoksumatto), mutta olen juossut vähän myös ulkona. Määrätietoinen työ palkitsee lopulta, kuten nyt. – Nyrkkeily on arvaamaton laji. Olen pettynyt valtuuston päätökseen, mutta ymmärrän sen että koulut menevät tässä tilanteessa edelle. Kokkolan Urheilutalo rakennettiin 1960-luvun puolivälissä. Kauden paras noteeraus 3000 metrin esteistä oli Tukholmassa juostu 9.31,88. Pekka Leppälä aikoo tuoda uudelleen mietittäväksi ajatuksen, joka joitakin vuosia sitten eteni aika pitkälle. Maajoukkue on käynyt vuosien 2008 ja 2010 MM-voittojen jälkeen läpi nuorennusta. Toivottavasti jätkät kestävät kasassa ja heillä riittää motivaatiota tehdä huippu-urheilun ehdoilla töitä. Marcus Sandell lopetti alppikauden heti alkuunsa (KP) Syksyllä kantapääoperaatiossa käynyt IK Falkenin Sandra Eriksson rakentaa kuntoaan kohti Lontoon MM-kisoissa huipentuvaa kesän kilpailukautta. Pakko on urheiluihmisen vain nöyrtyä, Leppälä hymähtää. Siksi en kilpaile hallissa, Eriksson kertoo kuntoutuksesta Urheiluliiton nettisivuilla. Olin huippukunnossa jo kauden alussa. Meillä ei ole vielä pelaajatuotanto niin leveää kuin Ruotsissa. –?Kailialalla oli toiset ja Kotilaisella ensimmäiset MM-kisat. Kestävyyspohjia Eriksson on kehittänyt treenaamalla paljon altaassa, crosstrainerilla ja pyörällä. – Ei voi kuin harmitella. Nyt ei siis ole syytä stressata, Sandra Eriksson vakuuttaa. Olga tuo harjoituksiin lisää laatua ja kilpailua, PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen kommentoi seuran nettisivuilla. Lisenssi on olosuhteiden osalta ehdollinen PS Kemille sekä sarjanousija JJK:lle. Tämä on kuin unta minulle, Ahmadi kuvasi Messi-tapaamista. Se on todella paljon, mutta se on samalla osittain myös investointi tulevaisuuteen, Kettunen kertoi. Kasvoiko pojista miehiä Latviassa, päävalmentaja Kettunen. Suomalaisittain ensi viikonlopun nyrkkeilyilta on poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Olen pettynyt valtuuston päätökseen, mutta ymmärrän sen että koulut menevät tässä tilanteessa edelle. Viime kaudella hän oli pelaajien valinta liigan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi. Arvioituaan huolellisesti kaikkia kriteerialueita komitea myönsi lisenssin kaikille 12 seuralle. Rahaa on palanut vuosien saatossa, eikä tilanne ole miksikään muuttunut. On ihan oikeaa politiikkaa arvioida tilanteita uudelleen niihin vaikuttavien seikkojen muuttuessa. Hänen selkäänsä on hoidettu monin tavoin, mutta toistaiseksi Sandell ei ole saanut vaivaan helpotusta. Erikssonin kantapäästä operoitiin syyskuussa Haglundin kantapää -nimellä tunnettu vaiva. Tärkeintä on, ja on koko ajan ollut, ettei saa olla kiire. –?Meidän on katsottava myös pidemmälle. Mäki ei kuitenkaan uskalla luvata sinivalkoista menestysjuhlaa. Se on luukasvama akillesjänteen kiinnityskohdan tuntumassa. Kun pinnoite laitetaan jo ensi vuonna, tulee pinnoitustyö puolta halvemmaksi, tietää Pekka Leppälä kertoa. Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Pekka Leppälä (ps.) on pitkin vaalikautta vienyt Urheilutalon rakentamista kärkihankkeena eteenpäin. –?Kun me koutsit ja urheilijat teemme tämän perusduunin päivä päivältä niin hyvin kuin pystymme, tulos on sitten se, mikä se on, ja sitä pitää kunnioittaa. Tulevaisuus on sen suhteen valoisa. Kirkonmäelle uusi pinta Urheilutalon kohtalotoveriksi hankeluettelossa joutui jääkiekon harjoitushallin rakentaminen. Hyvät ideat miljoonahankkeen rahoittamiseksi ovat siis edelleen tarpeen. Kokkolalainen Ahtinen on GBK:n kasvatti, joka valittiin vuoden tyttöpelaajaksi 2013 ja vuoden lupaavaksi nuoreksi pelaajaksi 2015. Kahden hankkeen niputtaminen katsottiin niin hyväksi ideaksi, että investointirahaa varattiin seuraaville vuosille 16,5 miljoonan verran. Sille oli varattu euroja vuosille 2017–18, mutta maanantaina ne sarakkeet näyttivät nollia. Yksi tapa irrottaa ajatukset urheilusta on piirtäminen. kuntorata, pelikenttä, telineitä ja pyöräilyrata eri-ikäisten liikkujien tarpeisiin. Messi tapasi ”muovikassifaninsa” Dohassa Seppo Luokkala KOKKOLA (KP) Ihan kuin seurapelissä joutuessa ikävään ruutuun on palattava lähtöpisteeseen. Nyt se riitti mestaruuteen, Kettunen totesi. Se oli silti minun paras kauteni toistaiseksi. Seuraavaksi menestystä Suomelle iskee ammattinyrkkeilymme kerma, joka nousee yksi toisensa jälkeen kehään ensi lauantaina Pasilan areenalla Helsingissä. Minusta olisi kannattavaa myydä Keskuskenttä ja korvamerkitä siitä tulevat rahat Urheilutalolle, Leppälä ehdottaa. Kuusivuotias Murtaza Ahmadi sai astella pelikentällä Messin kanssa käsi kädessä Barcelonan joukkueen maskottina. Liikunnan ja urheuilun viranhaltijaettä luottamushenkilöpuolella ollaan luonnollisesti pettyneitä. Kun kongi kumahtaa niin mikä tahansa on mahdollista. Istuin usein kahvilassa piirtämässä muutaman tunnin treenien välillä. – Olen todella tyytyväinen, että saimme kaikki parhaat nyrkkeilijät samaan nyrkkeilyiltaan mukaan. Mutta kyllähän ne kaikki miehiä olivat jo tänne tullessaankin. –?Haluan jatkaa uraani ainakin vuoden 2022 olympialaisiin asti, Sandell kertoi ja sanoi tähyävänsä mitaliin 2018 olympialaisissa. Nyrkkeily on parasta paikan päällä, sanoo Mäki
Toto (4-8-5): 4,28 1,59-1,591,89 6,97. Vain osalle on kerrottu, että kisat ovat varmuudella edessä. Kansainvälisen autoliiton FIA:n MM-rallijohtaja Jarmo Mahonen. Arkistossa on valokuvia, oikeusteknisiä raportteja, testituloksia, aikatauluja ja sähköposteja. Toto5 voitto-osuus: 436,40. Tämä oli takavuosina lentävä lause moottoriurheilussa. Lapin osaksi jää kin tällä erää ajaa testikuljettajana. Trollhättän: Neljän maan turnaus: Norja–Venäjä 2–11 (1–7), Ruotsi–Suomi 10–8 (4–4), Suomi–Venäjä 4–8 (2–5), Ruotsi–Norja 13–0 (5–0). Kunkkunumero: 3. Keno tiistai 13. 16 9 7 108– 105 18 LNM ........... Ouaiche käänsi jatkopalloilla erän ja koko ottelun. Ogier testasi mutta päätyi Fordiin Rallin MM-sarjaan pitkän tauon jälkeen palaavan Toyotan kisakuljettajina kaasuttavat Latvala ja Hänninen. 14 1 1 12 75– 105 3 Seuraavat ottelut: 16.12. LYHYESTI JÄÄPALLO JÄÄKIEKKO LENTOPALLO RAHAPELIT RAVIT SALIBANDY KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 9 URHEILU Tuomas Arkimies HELSINKI (STT) If you want to win, take a Finn. Suomalaisista virkeimmin pelasi Alex Naumi, joka piti Stephane Ouaichea avauserän ajan tiukilla. Kanadalaisen lakimiehen Richard McLarenin johdolla laaditussa raportissa arvioitiin, että yli tuhat venäläistä urheilijaa on osallistunut maan ylhäältä johdettuun dopingohjelmaan. Troikka: 390,67. – Se mikä on taas hienoa on se, että parhaimmat pelaajamme ovat jälleen jalat maan pinnalla olevien tyyppejä, mutta samaan aikaan itsetietoisia ja itsevarmoja. Naumi pääsi käsiksi jopa kolmeen eräpalloon, mutta erävoittoon asti taidot eivät riittäneet. Eivät ”Pate” (Laine) ja ”Sepe” (Aho) olleet vielä reilu vuosi sitten niin hirveässä hypetyksessä kuin olivat kisojen jälkeen, sanoo Rautakorpi. Växjö–Zürich Lions 3–2 (0–2, 2–0, 1–0) Växjö välieriin yhteismaalein 3–2. Kanadassa pelataan vuoden vaihteessa nuorten alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat. HPK.......... Toto5 pelivaihto 111474,00 e, voitto-osuus 436,40 e Pelivaihto 388418,40 e, yleisöä 868. 15 7 1 7 77– 81 15 Karhut ........ 8. 10 8 2 25– 9 24 OrPo ........ Materiaali on koottu sveitsiläisen, Uefalle tulosmanipulointia selvittävän Sportradarin tiedoista. Toto (9-2-6): 2,27 1,25-1,78-1,75 5,51. 15 6 1 8 69– 84 13 LeBa SB ..... Onneksi kaikki on nyt hyvin, Lappi tuumi. Veikkaan, että jokunen palkintopallisijoitus voisi olla mahdollisuuksien rajoissa. Se helpottaisi hommaamme eteenpäin. 1–2 (0–0, 0–1, 1–0, 0–1) B: Tuukka Rask 30/31 torjuntaa. lähtö, sh 2120 m Nuorten Sarja 2016: 1) Onnelan Viisari/Sauli Tammi 37,2 (4,28), 2) Jaajo 36,3 (2,75).3) Kömin Lento 37,9 (10,17).4) Lillgårds Liisi 39,0 (10,99). 12. Kirjeenvaihto myös osoittaa, millaisilla ”pelastetaan”-viesteillä suojeltavista urheilijoista ilmoitettiin Rodtshenkoville. Toyotan testikuski Lappi odottaa kärppänä kisakomennusta Mikko Korvenkari VANTAA (UT) Finnairin pääkonttorilla Vantaalla oli leppoisa tunnelma, kun Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkue tapasi median edustajia ennen kun MM-leiriryhmä suuntasi Amsterdamin kautta kohti Montrealia. Uutiskanava ABC:n mukaan esimerkiksi Moskovan dopinglaboratorion ex-päällikön Grigori Rodtshenkovin sähköpostit osoittavat, että hän uskoi sokeille syötetyn salaa urheilussa kiellettyjä lääkeaineita. Se on aika harvinaista, että uusi auto olisi heti valmis huippumenestykseen. –?Tarvitsemme erittäin hyviä tuloksia. 14 6 1 7 83– 81 13 SB Vaasa ... Oikeat numerot: 1, 3, 4, 8, 9, 16, 18, 23, 25, 26, 28, 34, 36, 39, 44, 45, 51, 52, 53, 60. Lapin mukaan ei ole kuitenkaan täysin pois suljettua, että hän pääsisi ajamaan myös kilpailuissa jo alkavalla kaudella. Tärkeintä on kilpailla vastustajaa vastaan, mutta myös joukkueen sisäinen kilpailu on jatkuvasti käynnissä – myös kisojen aikana, sanoi Suomen päävalmentaja Jukka Rautakorpi. –?Jos saisin laittaa tunnustusta eteenpäin, laittaisin sen Oliver Lindellille. ABC News: Dopingohjelmassa hyödynnettiin jopa urheilijan sokeutta HELSINKI (STT) Suomen golfammattilaisten järjestö PGA on valinnut Mikko Ilosen vuoden 2016 suomalaispelaajaksi. Erä Ak ........ –?Jari-Matti on kokenut kuljettaja, ja hänellä on erittäin kova tekninen tietämys. – Niinhän se menee, että MMkisat nostavat pelaajia tapetille. Toto5 voitto-osuus: 47,40. Suomen päävalmentaja Mattias Bergkvist antoi harkitusti peliaikaa nuorille pelaajille. Hän sanoo, että joukkueen peliesitykset ja tappiot pakottivat muutoksiin. Tappio oli tosin jopa odotettu, kun Suomi joutui kamppailuun ilman olympiaedustaja Benedek Olahia ja Otto Tennilää. Toto5 voitto-osuus: 4,60. –?Tiukkaan aikatauluun nähden se on kuitenkin saatu aika hyväksi, Hänninen lisäsi. 4. Minulla ei ollut halua venyttää ratkaisua pidempään, joten totesimme, että jatkamme eteenpäin, Mäkinen kertoi. Mäkistä ja Toyotaa ei haittaa myöskään se, että Latvala on ajanut laajan testiohjelman ajokilla, jolla Volkswagenin tehdastallin piti kilpailla ensi kaudella. Pian kuitenkin leppoisuus on kaukana, sillä kaikki pelaajat eivät vielä ole varmoja kisapaikoistaan. Tallipäällikkö Mäkisen mukaan Ogierin testiajo Toyotalla ei antanut ranskalaiselle aivan oikeaa kuvaa ajokin iskukyvystä. 3. 5. Myös ranskalaistähti Sebastien Ogier mainittiin aiemmin yhtenä vaihtoehtona Toyotalle. –?Täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen siihen, että pääsin ylipäätään johonkin talliin tuon Volkswagenin vetäytymispäätöksen jälkeen. CAS:n johto uskoo, että monet raportissa mainituista urheilijoista valittavat dopingsyytöksistä. Ei ollut itsetarkoitus valita pelkästään suomalaiskuljettajia, mutta tämä oli lopputulos tässä tilanteessa, Tommi Mäkisen kanssa tehtyjen harkintojen jälkeen. Vasta MM-kotikisat nostivat kolmikon suuriin parrasvaloihin. Mihin tuo potentiaali voisi kilpailuissa riittää. ottelut: Sparta Praha–Bern 4–1 (0–0, 3–1, 1–0) Sparta Praha välieriin yhteismaalein 5–2. Ei voi kauden alussa lähteä joka pätkälle urotekoja tekemään. –?Kolme ensimmäistä kisaa voi mennä totutellessa, mutta sen jälkeen pitäisi olla palkintopallilla, vastasi Latvala. Malttia täytyy olla. Toyotan uudesta MM-rallitallista sanottua: . Myöskään epäiltyjen nimiä lehti ei kertonut uutisessaan. Toyota-sopimuksensa pituutta Lappi ei paljastanut. Mikko Ilonen palkittiin Suomen parhaana golfammattilaisena PITTSBURGH (STT) Tuukka Rask selvisi maanantaina voittajana NHL:n maalivahtien eliitin taistelusta. 7. –?Maalivahtivalmentaja varmaan näyttää tilanteen minulle videolta, koska olin myöhässä. Tutkimus keskittyi Sotshin 2014 talviolympialaisiin ja Lontoon 2012 kesäkisoihin, mutta raportin mukaan toiminta jatkui vuoteen 2015. DN ei kertonut, missä otteluissa tuloksiin olisi vaikutettu. DN kirjoittaa, että sen tiedot ovat salaisista dokumenteista, jotka lehti on onnistunut hankkimaan yhteistyössä Ruotsin tv:n SVT:n kanssa. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Euphoria Diablo/Jarmo Saarela 17,0a (5,66), 2) Lyck Spruce 17,1a (3,18), 2) Arrowsrain 17,1a (11,1).4) Nelilyn Mr Big 17,3a (6,13). Vasta leirityksen ja harjoitusotteluiden jälkeen varsinainen kisajoukkue on selvillä. Superettan oli jo aiemmin luokiteltu tulosmanipulaation kannalta riskiluokkaan. Hänninen puolestaan totesi, että asfalttiauton kehittämisessä tuli ”vähän kiire”. Näin se vaan menee kaikissa joukkueissa. 15 8 2 5 84– 72 18 Loviisa ....... 6 1 1 4 7– 17 3 Seuraavat ottelut: 17.12. –?Ei kukaan ole sanonut, etten pääsisi ajamaan myös kilpaa jossain vaiheessa. 13 7 6 81– 77 14 NJ .............. lähtö, Toto5-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Sun Capitano/Ari Moilanen 15,6a (12,89), 2) Ariana 15,6a (5,14).3) Jag Rapide 15,7a (29,36).4) Stone Capes Nanet 15,7a (2,34). GENEVE (STT–AFP) Urheilun välitystuomioistuin CAS varautuu Wadan teettämän McLaren-raportin aiheuttamaan vetoomusten tulvaan Venäjältä. lähtö, Toto5-5, lv 2100 m: 1) Rock Bolt/ Ari Moilanen 16,0a (57,68), 2) Hazelhen Hermes 16,2a (7,02).3) Quick Petrol 16,5a (15,74).4) Yummy Rappson 16,6a (25,26). Päivän Duo: 9-7, kerroin: 27,53. Silmäys Suomen pelaajalistaan kertoo, ettei Suomen joukkueessa ainakaan vielä ole suuria yksittäisiä tähtiä. Tulevien MM-kisojen ykkössuosikkina voidaan pitää Kanadaa, joka pelaa alkulohkon Torontossa. Viisi pelaajaa putoaa vielä pois kisajoukkueesta. lähtö, sh 2100 m: 1) Julmin/Peter Lindroos 31,8 (12,58), 2) Rojalti 30,1 (11,37).3) Amoriini 33,0 (3,38).4) Humu-Liisa 30,9 (44,69). Karhut – Josba, SB Vaasa – NJ. NHL maanantaina: Pittsburgh–Arizona 7–0 (1–0, 4–0, 2–0) P: Olli Määttä 0+1. Hän taisi voittaa viisi kilpailua tällä kaudella. 14 12 1 1 99– 69 25 Welhot ....... PerPon puheenjohtaja Oiva Tapio kuvailee valmentajapäätöstä vaikeaksi. KHL: Neftehimik Nizhnekamsk–Ak Bars Kazan 1–2 (0–0, 1–2, 0–0) (N: Ville Kolppanen 27/29 torjuntaa). 13 6 1 6 74– 74 13 ÅIF ............. Ilta-arvonta. Ilonen ansaitsi valinnan tasaisuudella, jota hän osoitti Euroopan-kiertueella. Toto (7-1/10): 5,66 2,17-1,68/2,49 6,53. Toto5 voitto-osuus: 3,20. 6. Viime kaudella WRC2-luokan maailmanmestaruuden voittanut Lappi sanoo, ettei häntä varsinaisesti harmita testikuljettajaksi päätyminen. Tosin viime vuonna tähän aikaan heidänkään nimensä eivät vielä olleet kaikkien kiekkofanien huulilla. Viime vuoden maailmanmestarijoukkuetta tähdittivät Patrik Laine, Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi. Mutta se oli hyvä torjunta. Meillä ei ole varaa hävitä, ja sen takia tarvitsemme kilpailukykyisiä kuljettajia. Toto (9-12-3): 4,10 1,47-2,54-8,53 17,26. –?Molemmat maalivahdit olivat hyviä. Volkswagenin vetäytymispäätöksen myötä Latvalan tapaan hetkeksi työttömäksi jäänyt Ogier kävi testaamassa Toyotaa, mutta valitsi lopulta ensi kauden ajokikseen M-Sport-tallin Fordin. Raskin huippuhetki osui toiseen erään, kun hän venyi patjoillaan Tomas Plekanecin laukauksen tielle. Pöytätenniksen EM-karsintaa: Suomi–Ranska 0–3 Alex Naumi–Stephane Ouaiche 0–3 (11–13, 5–11, 5–11) Miikka O’Connor–Benjamin Brossier 0–3 (8–11, 7–11, 7–11) Veikka Flemming–Tristan Flore 0–3 (2–11, 5–11, 2–11) Divari LeBa SB – Welhot 3 – 5 (2 – 2, 1 – 2, – 1). 13 1 3 3 6 19– 33 12 Pieksämäki 11 1 2 8 11– 31 5 Kuortane .... Tommi Mäkisen johtama Toyotan rallitalli esitteli tiistaina Finlandia-talossa odotetusti myös Jari-Matti Latvalan ja Esapekka Lapin kuljettajikseen. 9. Vastaa ja voita liput 2 hengelle Suomen Cup-otteluun Nibacos LASB la 17.12.2016 Kokkolan Kampushallilla (vastaukseen löytyy vinkkiä osoitteesta www.nibacos.. Tällöin Volkswagenin entiset kuljettajat vapautuivat markkinoille ranskalaistähti Sebastien Ogierin johdolla. Rask torjui 30 laukausta, ja Careylle torjuntoja kertyi 27. – Meillä on nyt kolme ekstrapuolustajaa ja kaksi ylimääräistä hyökkääjää. Toto (7-16-3): 12,58 2,85-2,651,57 95,61. Tuollaiset ovat ainoa tapa päästä nykyään liigan huippuhetkien koosteisiin, Rask tuumasi. LP Viesti – OrPo, Kuusamo – LP Vampula, Pieksämäki – Kuortane. Päiväarvonta. Myös Veikka Flemming hävisi ottelunsa Tristan Florea vastaan kolmessa erässä. Rask torjui Bostonille 2–1-jatkoaikavoiton liigan kärkijoukkueesta Montrealista, jonka torjuja on Carey Price. Toto5 voittoosuus: 4,10. Tiedot Volkswagenista ovat arvokkaita tiukalla aikataululla MM-sarjaan valmistautuneelle Toyotalle. Kunkkunumero: 50. Katsotaan, olen heti kärppänä valmiina, jos komennus kisoihin tulee. /nibacos. Olin aika lailla löysät housuissa, kun tuo uutinen Volkswagenin päätöksestä tuli. –?Ja sitten siihen aikaan, kun halusimme tehdä kuljettajapäätökset, niin Ogierilla oli hieman erilaisia suunnitelmia. –?Tämä on häpeällistä, Rodtshenkov valitti valtiojohtoiseen harjoituskeskukseen, kun viisi sokeaa voimanostajaa oli antanut anabolisia steroideja sisältäneet näytteet. poissa: 6. . Se on sitten vain kaadettava nurin. Mäkinen antoi ymmärtää, että Ogier ajoi Toyotalla vain parikymmentä kilometriä vesisateessa. Kanadan MM-kisoihin matkustavan pikkuleijonien päävalmentaja Jukka Rautakorpi kertoi, että joukkueeessa on vielä kolme ekstrapuolustajaa ja kaksi ylimääräistä hyökkääjää. Jos haluat voittaa, palkkaa suomalainen. –?Olen totta kai iloinen, että tunnustus jälleen kerran osui omalle kohdalle, mutta ne saisivat joskus kiertää nuoremmillekin, Ilonen kiitteli valinnasta PGA:n tiedotteessa. Montreal–Boston ja. Lapin tilanne kuljettajamarkkinoilla hankaloitui sen jälkeen, kun Volkswagen ilmoitti päätöksestään vetäytyä MM-sarjasta. Toto (9-11-12): 2,59 1,35-1,99-2,30 9,01. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN Jukka Rautakorpi johdatti pikkuleijonat kohti Kanadaa Tampere: 1. Hänen sopimuksensa kattaa loppukauden. Oikeat numerot: 5, 7, 8, 9, 11, 19, 21, 22, 25, 27, 32, 35, 38, 44, 45, 48, 50, 60, 61, 65. Toyota-tallin ensi kautden rallikuljettajat Jari-Matti Latvala (vas.), Juho Hänninen ja Esapekka Lappi sekä kilpailutiimin johtaja Tommi Mäkinen tiedotustilaisuudessa. 14 5 1 8 66– 80 11 NST ............ –?Että otetaan ohjelmaan sokeita, jotka eivät voi edes nähdä, mitä heille syötetään. Dagens Nyheterin mukaan Ruotsin Superettanissa olisi sovittu kahdeksan ottelun tulokset kaudella 2015. Tuomi PerPon valmentajaksi Joukkueen uudeksi päävalmentajaksi nousee apuvalmentajan paikalta Henri Tuomi. 12 11 1 35– 4 34 LP Viesti .. – Mahdollinen Kanadan kohtaaminen jatkopeleissä sen kotiyleisön edessä olisi hieno mahdollisuus. Ruotsin Superettanissa tutkitaan 43 pelaajan epäiltyä tulosmanipulaatiota HELSINKI (STT) Maailman antidopingneuvosto Wada on julkistanut McLarenraportin yhteydessä yli 1?000 dokumentin todistearkiston Venäjän dopingtoimista. Skodalla WRC2-luokassa kilpaillut Lappi kertoo ajaneensa ammattikuskina neljä viime vuotta. Suomi lähtee mestarinviitastaan huolimatta kisoihin haastajan asemassa. Toto (7-1-9): 12,89 4,31-1,76-3,34 29,41. Ilonen sijoittui Euroopan-kiertueen rahalistalla sijalle 58 hankittuaan kauden peleistä palkintorahoina 636?463 euroa. Miikka O’Connor sai Benjamin Ranska pöllytti Suomen pingismiehiä Brossierin ajoittain paineeseen, mutta hänkin koki Naumin tapaan tappion lukemin 0–3. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA ”JOKUNEN PALKINTOPALLISIJOITUS MAHDOLLISUUKSIEN RAJOISSA” . Rallin MM-sarjassa lauseen sanoma ei ole täysin toteutunut viime vuosina, mutta Toyotalla luotto suomalaisiin vaikuttaa yhä kovalta. 15 5 10 75– 90 10 HIFK ........... lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Dreamysine/Mika Forss 16,7a (2,59), 2) Black Maya 17,0a (10,06).3) Final Bet 17,0a (9,09).4) Enrique Web 17,4a (11,39). Toyota-kuski Juho Hänninen Toyota vahvisti Latvalan sopimuksen Toyota-pomo: Ei ollut itsetarkoitus valita vain suomalaiskuljettajia Tuomas Arkimies HELSINKI (STT) Esapekka Lapin pesti Toyotan MM-rallitallissa alkaa testikuljettajan töillä. 13 11 1 1 107– 60 23 FBC Turku .. lähtö, Toto5-1, lv 1600 m: 1) Ypäjä Hereiam/Olli Koivunen 15,4a (4,1), 2) Maryland Rose 15,7a (20,91).3) Mac Duncan 16,0a (224,49).4) Rocket Richard 16,0a (16,27). Mistä salibandyseura Nibacoksen nimi tulee. –?Odotamme jopa satoja tapauksia käsittelyymme, koska raportissa mainittiin tuhat väärinkäytöstä, CAS:n pääsihteeri Matthieu Reeb kertoi tiistaina Genevessä. 11 7 1 1 2 27– 15 24 Kuusamo . Rallin maailmanmestari Hannu Mikkola . Kotimaisille rallifaneille Toyotan kuljettajavalinnat ovat mannaa, mutta kansainvälisen markkinoinnin kannalta japanilaisvalmistajan ratkaisu ei ole välttämättä se kaikista paras. Epäiltyjen listalla olevista pelaajista 25 on liitetty vähintään kolmen ottelun tulosmanipulaatioon. Tämä on huippu-urheilua ja kilpailullisuus täytyy olla mukana. Wada on jättänyt raportin perusteella 695 urheilijasta ilmoituksen kyseiseen lajiliittoon. CAS varautuu venäläisten valitustulvaan TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsissa epäillään 43:a toiseksi korkeimman sarjatason pelaajaa otteluiden tulosmanipulaatiosta. Auto pitäisi saada kilpailujen maaliin, jotta saisimme tietoa siitä. 15 6 1 8 77– 90 13 Blue Fox ..... Rask veti pidemmän korren huippuvahtien kaksintaistelussa HELSINKI (STT) Ranska leipoi Suomen miehet nurin tympein lukemin 3–0 tiistaina Helsingin Ruskeasuolla pöytätenniksen EM-karsinnassa. 13 4 4 1 4 27– 26 21 LiigaPloki 12 2 3 2 5 21– 28 14 LP Kangasala 11 3 1 2 5 18– 24 13 LP Vampula 9 3 1 1 4 15– 18 12 WoVo ....... Harvoinhan uusi tiimi yltää ensimmäisenä vuotenaan voittoihin. Lappi antaa ymmärtää, että siirto Toyotalle toi hänelle palkankorotuksen. Kauden mieleenpainuvimmaksi hetkeksi Ilonen mainitsi Rion olympialaiset. Sanoisin silti, että meidän vahtimme oli parempi, Bostonin valmentaja Claude Julien tiivisti NHL:n nettisivuilla. lähtö, Toto5-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Velvet Girl/Juho Ihamuotila 15,3a (2,27), 2) Hoboken 15,4a (6,03).3) Karl Adam 15,5a x (10,84).4) Remote Control 15,6a (86,3). –?Nyt siirrytään eri levelille, hän kuvaili palkkaustaan. Toto (6-7-3): 57,68 5,50-2,583,81 110,14. Toto (11-9-3): 5,67 1,78-2,62-2,38 19,77. ROVANIEMI (STT) Vain kaksi voittoa tällä kaudella Lentopallon Mestaruusliigassa ottaneen PerPon ja päävalmentaja Normunds Veinbergsin yhteistyö on päättynyt, seura tiedottaa nettisivuillaan. Kyllä siinä yleensä vuosi menee, ennen kuin huipputulosta alkaa tulla. Molempien kuljettajien mukaan Toyotassa on paljon potentiaalia. Toyotan johtoportaaseen kuuluvan Koei Sagan mukaan kaikkien tärkeintä kuljettajavalinnoissa on varmistaa menestys kilpailuissa. 14 5 1 8 62– 69 11 Josba ......... Myös Latvala puhui tämän suuntaisesti. Suomi taas hakee jatkopaikkaa Montrealista käsin. Päättyneen kauden parhaan sijoituksen hän pelasi Turkin kilpailussa, jossa hän oli kymmenes. Suomen automarkkinat kun ovat verrattain pienet, ja rallissa kilpailemisen tavoite on viime kädessä myydä autoja. poissa: 1. Latvala: Neljännessä kisassa palkintopallille Testiteiltä tihkuneiden tietojen mukaan Toyotalla olisi eniten kehitettävää asfaltilla ajettaessa. Tiistaina hän vakuutti tyytyväisyyttään siihen, että Latvala on nyt Toyotan mies. Troikka: 65,69. Mestarien liiga CHL: Puolivälierien 2. Jo aiemmin oli kerrottu, että Juho Hänninen kilpailee Toyotalla alkavalla kaudella. Naisten mestaruusliiga HPK – Kuortane 3 – (25 – 10, 25 – 23, 26 – 24). ) Kilpailu löytyy osoitteesta: www.kp24.. 2. lähtö, lv 2100 m: 1) Corinne Corinne/ Kim Åkerlund 18,4 (5,67), 2) Eeyore 18,4 (10,19).3) Malaguena 19,3 (6,01).4) First Time Out 18,6 (9,32)
Björgen ja Jacobsen olivat lievästi sairaana, mutta ovat tervehtyneet. 1850 mm. KOTISIVU: www.sievinseurakunta.. Ms. –?Rakennamme Klitshko-ottelun taktiikan juuri Joshuan nopeuden varaan. –?Joshua ratkaisee ottelut nopeudellaan. Naisten maailmanlista: 1) Lydia Ko UusiSeelanti 11,95 (1), 2) Ariya Jutanugarn Thaimaa 8,11 (2), 3) Chun In-gee EteläKorea 7,59 (3), 4) Shanshan Feng Kiina 7,22 (4), 5) Lexi Thompson USA 6,51 (5), 6) Kim Sei-young Etelä-Korea 6,38 (6), 7) Jang Ha-na Etelä-Korea 6,13 (8), 8) Brooke M. Uusi ryhmä aloittaa Uusi ryhmä aloittaa tammikuussa 2017, haku 31.12.2016 mennessä! tammikuussa 2017, haku 31.12.2016 mennessä! Kysy lisää p. Klo 9. MUUT Su 19.02.2017 CUB FOR FIVE KONSERTTI klo 19 Kannuksen kirkossa. p. KAUNEIMMAT JOULULAULUT klo 21 Menomonossa, Riikka Haapamäki & Himmel Quartet. 7:14). 3:15) ja ihmiskunnan kohtalon ratkaiseva poika, joka oli saatu Herran avulla. Joulukonsertti ” Yhteinen Joulu” kirkossa. Rion paralympialaisten suomalaisista stipendin saivat maalipallojoukkueen Miika Honkanen ja yleisurheilija Esa-Pekka Mattila. hyvä terveys ja soveltuvuus alalle. Rannevaivaisen Tlustyn ura Kärpissä kesti vain koeajan Hongkong: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2 miljoonaa dollaria: Lopputulokset 72 reiän jälkeen (par 70): 267 (13 alle parin): Sam Brazel Australia 66+66+67+68 268 (–12): Rafa Cabrera Bello Espanja 64+65+70+69, 269 (–11): Andrew Dodt Australia 69+67+67+66, Tommy Fleetwood Englanti 66+68+67+68 270 (–10): David Lipsky USA 66+70+66+68, 271 (–9): Danny Willett Englanti 68+66+71+66 Suomen Mikko Ilonen vetäytyi kisasta kilpailun avauspäivänä. Gontsharenko aloittaa TsSKA:n päävalmentajana OULU (STT) Tshekkijääkiekkoilija Jiri Tlusty ei saanut koeajan jälkeen sopimusta Kärppiin. Kauneimmat joululaulutMessu kirkossa, Anita, Päivi, Piia ja Ryhmä Aspfors/Harri. Klo 19. Naiset: 50 m vu: 1) Ranomi Kromowidjojo Hollanti 23,60, 2) Silvia Di Pietro Italia 23,90, 3) Madison Kennedy USA 23,93. JOULUHARTAUS klo 12 vuodeosastolla, Anne Vihanta & co. elokuuta ja Brysselissä 1. Tonttu jakaa pienen paketin! Päiväja perhekerhot alkavat ensi vuonna 2017 viikolla 1. Kahdentuhannen euron apuraha myönnettiin 97 urheilijalle, jotta he pystyisivät yhdistämään urheilun ja opiskelun tuloksekkaasti. Tuo kaivattu ja odotettu Aabrahamin pojan syntymä haluaa herättää neljäntenä adventtina meidänkin sydämemme luottamaan, että ”lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Timanttiliigan ykköset ratkeavat vasta . Su 18.12. Northug on kilpaillut maailmancupissa vain Lillehammerissa runsas viikko sitten. GOLF Tutkinto antaa valmiudet toimia perhepäivähoitajana Tutkinto antaa valmiudet toimia perhepäivähoitajana sekä hoitajana ryhmäperhepäiväkodissa. Siksi hän mieluummin harjoittelee kotona kuin kilpaiBjörgen palaa maailmancupiin lee korkealla, maajoukkueen johtaja Vidar Löfshus kertoi. , etunimi.sukunimi@evl.. Perjantaina 23.12. 4. Ennätysmäärä urheilijoita haki tukea opinnoilleen PARIISI (STT) Yleisurheilun Timanttiliigan kilpailukiertue kerää ensi kaudella jännitystä sarjan kahteen fi naalikilpailuun. Kumpikin oli sivussa viime viikonloppuna Davosista. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 4.10.2016 nro 3528/1/15 hallinto-oikeuden päätös jää voimaan ja Lestijoen osayleiskaava tulee ko. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” (Jes. 4x100 m skuv: 1) Venäjä 3.21,17 (Andrei Shabasov, Kirill Prigoda, Aleksandr Harlanov, Vladimir Morosov), 2) Australia 3.23,56, 3) Japani 3.24,71. Pääsyvaatimuksena on 18 vuoden ikä, peruskoulun oppimäärä, timuksena on 18 vuoden ikä, peruskoulun oppimäärä, hyvä terveys ja soveltuvuus alalle. MUUT Kirkkoherranviraston joulunajan aukioloajat: Ma 19.12. Nämä uudistukset ovat ensimmäinen askel, Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtaja Sebastian Coe kertoi. Klo 9.30 Alakoulujen jouluhartaus kirkossa, Tapani ja Päivi. AAMURUKOUS klo 9 pappilan vintillä, Ulla-Maija Karvonen. Hän näki sen ja riemuitsi.” (Joh. –?Saamansa rannevamman vuoksi Jiri ei kykene jatkamaan pelaajauraansa – ainakaan nykytilanteessa, kommentoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho tiedotteessa. Hosszu saalisti häikäisevät seitsemän kultamitalia, sillä hän voitti kaksi selkäuintimatkaa, kaksi perhosuintimatkaa ja kolme sekauintimatkaa. Gontsharenko, 39, työskenteli viime kaudella TsSKA:n apuvalmentajana ja piipahti sen jälkeen Ufassa, jonka kanssa hän sai nyt purettua sopimuksensa. – Haluamme nostaa Timanttiliigan houkuttelevuutta. Sen ansiosta hän kykenee tyrmäämään kenet tahansa. Adventtisunnuntai Klo 10. 4x100 m skuv: 1) USA 3.47,89 (Alexandra Margaret De Loof, Lilly King, Kelsi Worrell, Mallory Comerford), 2) Kanada 3.48,87, 3) Australia 3.49,66. LAPSITYÖ Ke 14.12. TsSKA on sarjassa kolmantena kahdeksan pisteen päässä liigaa johtavasta Moskovan Spartakista. 200 m ru: 1) Molly Renshaw Britannia 2.18,51, 2) Lauren Wog Kanada 2.18,52, 3) Chloe Tutton Britannia 2.18,83. –?Oli erityistä, että pääsin palkintosijalle 50 metrin selkäuinnissa. Joshuan, 27, ja Klitshkon otteluJoshuan valmentaja ennustaa Klitshkoa eläkkeelle sopimus julkistettiin, kun Joshua oli kukistanut kolmessa erässä yhdysvaltalaisen haastajansa Eric Molinan. Hartaus, joululauluja, glögija piparkakkutarjoilu. –?Petter ei koe olevansa maailmancupin edellyttämässä kunnossa. Jumala täytti lasta koskevan VT:n profetian Mariassa, joka synnytti pojan, joka on suuri, jota kutsutaan Korkeimman Pojaksi ja joka hallitsee valtaistuimella ikuisesti (Luuk. LAULUSEURAT klo 18.30 Kaija ja Antero Puolivälillä, Valtakatu 30. adventtisunnuntain MESSU klo 10 kirkossa, Erkki Huuki, Ulla-Maija Karvonen, Johanna Koivumaa, Minna-Leena Lahti, jumalanpalvelusryhmä 1/ Anna-Maija ja Pekka Korhonen. Esiintyjinä mm. PERINTEISET JOULULAULUT klo 19 kirkossa, Kannuksen soittokunta, esilaulajana Antti Huhtala, ohjelma 5 euroa. 2017. OSLO (STT) Naishiihtäjät Marit Björgen ja Astrid Uhrenholdt Jacobsen palaavat maastohiihdon maailmancupiin ensi viikonloppuna, kun kiertue jatkuu Ranskan La Clusaz’ssa. Klo 18. KUNNIANOSOITUS ja SEPPELEENLASKU sankarihaudoilla. Valkovenäläinen Gontsharenko korvaa tehtävässä seuraa pitkään valmentaneen Leonid Slutskin, joka ilmoitti erostaan viime viikolla. Tuosta Abrahamin ilosta Jeesus sanoo: ”Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Lippuja myynnissä kirkkoherranvirastossa, käteismaksu. Pe 16.12. Liiton mukaan Pinturault loukkasi kätensä harjoituksissa Sveitsissä viime viikolla. URA myönsi apurahaa 45. mennes sä! Muutosta johtuen virastot ovat kiinni seuraavasti: Aukioloajat uudessa osoitteessa ely-keskus.fi Kannuksen kaupunki Vaasan hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 6.10.2015 nro 15/0522/3 Kannuksen kaupunginvaltuuston päätöksen 3.3.2014 § 3 Lestijoen osayleiskaavan kaavamerkintöjen /me ja me osalta. Suomalaiset uivat seitsemän fi naalipaikkaa. . Hyökkääjä Tlusty pelasi Kärpissä 14 ottelua, mutta pelaaja ja oululaisseura purkivat yhden kauden sopimuksen ennen kuin koeaika päättyi 15. 4:16). Lajien parhaat ratkeavat vasta fi naaleissa, joihin alkukauden parhaat urheilijat etenevät. Klo 9.20 Yläkoulun ja lukion jouluhartaus kirkossa, Anita ja Päivi. Ohjelma 5 €, tuotto Kotimaanavun hätäapurahastoon. Suomen ennätyksiä syntyi henkilökohtaisissa lajeissa viisi ja viesteissä yksi. klo 18. Jumala antoi Abrahamille lupauksen ja täytti sen sillä tavalla, että Abrahamille ja tänään myös meille jää ainoaksi mahdollisuudeksi vain uskoa lupauksen sanaan ja kokea, että nytkin Jumala toimii yksin armosta (Room. Miesten maailmanlista: 1) Jason Day Australia 11,36 keskiarvopistettä (edellisen listan sijoitus 1) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 10,20 (2), 3) Dustin Johnson USA 9,86 (3), 4) Henrik Stenson Ruotsi 8,97 (4), 5) Jordan Spieth USA 8,42 (5), 6) Hideki Matsuyama Japani 7,64 (6), 7) Adam Scott Australia 6,75 (7), 8) Patrick Reed USA 5,56 (8), 9) Alex Norén Ruotsi 5,46 (9), 10) Bubba Watson USA 5,42 (10), ...suomalaisia: 210) Mikko Ilonen 0,85 (210), 289) Mikko Korhonen Suomi 0,64 (282), 398) Roope Kakko 0,46 (295), 470) Oliver Lindell 0,38 (466). 12, Kla Anna-Mari Helsing Mari Palo BUSSIKULJETUS: Ventuskartano ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS to 15.12.2016 klo 18.00 Päihdekeskus Portissa, kokoushuone Eilassa, Terveystie 4, Kokkola. Klo 19. Joulukonsertti ” Sydämeni Joulu” kirkossa. suljettu. Pääsyvaaon keskimäärin kolme päivää kuukaudessa. Nuorten jouluhartaus kirkossa. KIRKKOHERRANVIRASTOSSA MYYNNISSÄ: Pohjolan Joulu-Lehteä 5€/kpl, cdlevyjä mm: Seppo Tastulan Lohdutus 15€/kpl ja Vaeltajan Joulurukous 10€/kpl, Kirkkokuoron Minun maani 10€/kpl, Hymnoksen Res Miranda 10€/kpl, kuorojen Täältä vettä juurilleni 10€/ kpl, lasten Laula kanssani ja Laula kanssani 2 10€/kpl. Ke 21.12. Klo 19.30 Sievin Ry, seurat, Martti Autio. LONTOO (STT–AFP) Tyrmäysvoitolla IBF-liiton raskaan sarjan mestaruutta lauantaina puolustanut Anthony Joshua tavoittelee ensi huhtikuussa sarjan kiistatonta mestaruutta. Henderson Kanada 6,12 (7), 9) Ryu So-yeon Etelä-Korea 6,02 (9), 10) Inbee Park Etelä-Korea 5,87 (10), ...suomalaisia: 253) Ursula Wikström 0,43 (247), 279) Noora Tamminen 0,35 (290), 453) Sanna Nuutinen 0,14 (455), 469) Krista Bakker 0,13 (465), 490) Minea Blomqvist-Kakko 0,12 (490). 100 m vu: 1) Simonas Bilis Liettua 46,58, 2) Shinri Shioura Japani 46,59, 3) Tommaso D’Orsogna Australia 46,70. syyskuuta kisattavissa liigan fi naaleissa on joka lajissa jaossa noin 93?000 euron palkintopotti, josta voittaja nappaa puolet. Jaossa kauppojen lahjoittamia hävikkituotteita. RUOKA-APUA klo 19 seurakuntatalolla kaikille tarvitseville. DIAKONIATYÖ Diakoniatyöntekijän vastaanotolle voit varata ajan puhelimitse soittaen, sähköpostilla tai tekstiviestillä 040-5638418. Klo 10. 9:6). 1:32). Ensi kaudella liigassa palataan vanhaan siinä, että kenttälajeissa jokaisella on kuusi yritystä heitoissa sekä pituudessa ja kolmiloikassa. Joulukonsertti ”Kaunis Joulu” kirkossa, Pete Parkkonen ja Lauluyhtye Tuuletar. Ma 19.12. Le Clos voitti 50, 100 ja 200 metrin perhosuinnit, joista satanen kulki maailmanennätysvauhtia 48,08. Raikkaita sovituksia perinteisistä joululauluista kuoron, solistien ja soittajien esittämänä. Ufa oli sarjassa kahdeksantena ennen kolmen kuukauden talvitaukoa. päiväystuotteita, joista osa pakastettuja. HARTAUDET: klo 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, UllaMaija Karvonen. To 15.12. Kiiskilän Ry, Joululauluilta La 17.12 Rovastikunnallinen kuurojen joulujuhla Kalajoella. Timanttiliigassa on 2017 mukana 14 kilpailua. Kultamitalien lisäksi unkarilainen ui hopeaa 200 metrin vapaauinnista ja 50 metrin selkäuinnista. Ennen kokousta klo 17 alkaen joulupuurotarjoilu yhdistyksen jäsenille. Su 18.12. Tuo lapsi oli Jumalan lupaaman Eevan siemenen kantaja (1. Timanttiliigassa kilpaillaan 32 lajissa. Hosszu kahmi seitsemän MM-kultaa lyhyellä radalla HELSINKI (STT) Presidentti Urho Kekkosen vuonna 1972 perustama Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) sai tänä vuonna ennätysmäärän hakemuksia, kun urheilijat halusivat opinnoilleen taloudellista tukea. Erikoisvärit turkoosi marmori ja harmaa graniitti -100 %. 21:1-2). To 22.12. KIRKKOKUORO klo 18 Rippikoulusalissa. Ms. Kinkeripaikkoja puuttuu vielä Jokikylältä, Jyringistä, Sievinkylältä, Karjula-Kiiskilästä, JärvikyläKalliosta Sievin kirkonkylältä sekä Lahdenperältä. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 10 SANA MATKAEVÄÄKSI JALKAPALLO KORIPALLO GOLF YLEISURHEILU KASTETTU Jooa Tapani Valtteri Leppänen, Emma Tytti Marissa Törmänen, Noel Henrik Kansanoja VIHITTY Harri Markus Hyyppä ja Katri Anneli Kalliokoski HAUTAAN SIUNATTU Juhani Haapalehto 84v 8kk 26p SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 14.12. 044 2824 514/ Ulla-Maija Karvonen. (Jes. Pe 06.01. JOULUAAMUN MESSU klo 8 kirkossa, Erkki Huuki, Terho Pajukoski, Johanna Koivumaa, Tuula Kauppila, jp-ryhmä 3/ Päivi & Markku Heiniemi. KYLÄKAMARI/KIRPPIS Avoinna ti-pe 10-14, Haikolantie 23 (Sieviläisen talo) Käykäähän katsomassa kirppislöytöjä ja kyläkamarista löytyy aina juttuseuraa. JOULUHARTAUDET: klo 13 Kotiranta ja klo 14 Puistola, Miestenpiiriläiset & co. Jaossa kauppojen lahjoittamia hävikkituotteita, nk. Se tapahtui juuri siihen aikaan, jonka Jumala oli ilmoittanut.” (1. klo 9-14, Ti 20.12. Ti 27.12. Saara tuli raskaaksi ja synnytti Abrahamille hänen vanhoilla päivillään pojan. Tervetuloa! Hallitus KUULUTUKSET. Ma 19.12. –?Hakijoista 89 prosenttia oli aktiiviurheilijoita, loput jo urheilemisen lopettaneita, kertoi säätiön asiamies Jukka Tirri. 12:3). kerran. Ihmeellistä on, että tuo olemattomalta tuntuva pieni lapsi on keskeinen osa Jumalan ilmoitusta ihmisten pelastamiseksi. Ti 20.12. joulukuuta. Kun Jumala toteuttaa lupaamiaan suuria pelastustekoja, hän kätkeekin toimintansa ylpeän ihmisen katseilta. Osayleiskaavasta ei tullut muita valituksia, näin ollen osayleiskaava on lainvoimainen. avoinna klo 9-12. Ilmoitt Kaarinalle. Lähiopetusta on keskimäärin kolme päivää kuukaudessa. Sievin Ry, Aikuisten kerhon joulujuhla. www. –?Olen iloinen, kun voin palata TsSKA:han, jossa tunnen kaikki erittäin hyvin. Kirppis/Kyläkamari joululomalla eli suljettu ma 19.12.2016 ma 9.1.2017. METSÄKIRKKO klo 18 Poleenharjulla. Tuomo Jukkola Rovasti Pienessä suurta JUMALANPALVELUKSET Su 18.12. NUORTEN JOULUJUHLA klo 19 ry:llä. Hän täyttää jokaisen antamansa lupauksen ja kaikki tapahtuu oikeaan aikaan, juuri siihen aikaan, jonka Jumala on ilmoittanut. Rion olympialaisissa kilpailleista suomalaisista stipendin saivat painonnostaja Anni Vuohijoki, purjehtijat Camilla Cedercreutz ja Tapio Nirkko sekä uimari Hanna-Maria Seppälä. NBA maanantaina: Indiana–Charlotte 110–94, Toronto–Milwaukee 122–100, Miami–Washington 112–101, Houston–Brooklyn 122–118, Dallas–Denver 112–92, LA Clippers– Portland 121–120, Sacramento–LA Lakers 116–92. Pe 16.12. Kirkkokuoro, Lauluyhtye Foibe, Lauluyhtye Kuutama, Irmeli Blomqvist, Mikko Tervamäki, Teemu Pelkonen, Päivi Jokitalo ja Lea Linna. Yksisuuntainen liikenne: Kannus-Rautiotieltä opastus. Ainakin valmentaja Rob McCracken uskoo, että Lontoon 2012 kisojen olympiavoittaja pystyy voittamaan alkuvuodesta 41 vuotta täyttävän Vladimir Klitshkon. Espanjan liiga: Villarreal–Atletico 3–0 (2–0) Italian Serie A: Fiorentina–Sassuolo 2–1 (2–0), AS Roma–AC Milan 1–0 (0–0). 4. Petter Northug sen sijaan jättää väliin toisen maailmancup-viikonlopun peräkkäin. Klo 19. Hyvää ja siistiä vaatetta ja tavaraa otetaan vastaan aukioloaikana. naalikilpailuissa MOSKOVA (STT–AFP) Venäjän jalkapalloliigassa pelaava Moskovan TsSKA nimesi maanantaina Viktor Gontsharenkon joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. To 15.12. klo 10. Pikkuväen jouluhartaus kirkossa. Korhosen koulun jouluhartaus Vanhankirkon kappelissa. Ms. Ahon mukaan Tlustyn käsi ei kestä pelaamisen ja harjoittelun tuomaa rasitusta. Lanzarote: Kv. To 15.12 Klo 10 Perhekerhon joulujuhla seurakuntakodilla. merkintöjä lukuun ottamatta lainvoimaiseksi. Klo 10 Pikkuväen jouluhartaus kirkossa. Pe 30.12. Sievin Ry, seurat, Markku Kalliokoski. Käsiohjelma 5 euroa. Lyhyen radan (25 m allas) MM-kilpailut, päätöspäivän loppukilpailut: Miehet: 50 m ru: 1) Cameron Van Den Burgh Etelä-Afrikka 25,64, 2) Peter Stevens Slovenia 25,85, 3) Felipe Lima Brasilia 25,98. 1.980 €) KYLPYTYNNYRI Puoleen hintaan! Ulkokamiina+allas+verhoilu 6-hengen, halk. Oma kassi mukaan! Lisätietoja p. Tuo poika oli osa sitä täyttymystä, josta profeetta Jesaja ilmoittaa: ”neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel”, joka merkitsee: meidän kanssamme on Jumala. MUUT TAPAHTUMAT Ke 14.12. Klo 12. Pinturaultin, 25, kädessä on sormivamma. Vapahtajan äidin odotus ja meidän joulun odotuksemme kuuluvat yhteen. Lähiopetusta sekä hoitajana ryhmäperhepäiväkodissa. Finaalin voittamalla yltää Timanttiliigan ykköseksi. Talvikynttilätjoululehteä myytävänä virastossa 5€/kpl KIRKKOHERRANVIRASTON aukioloajat: ma 9-14, ti 13 -16.30 ja pe 9-12. JOULUNAJAN OHJELMA La 24.12. Kärpät sai viikon alussa sairauslistalta pois kolme pelaajaa, sillä hyökkääjät John Albert, Jesse Koskenkorva ja Tuomas Vartiainen palaavat kokoonpanoon. Stipendiä haki peräti 479 urheilijaa yli 60 lajista. Ma 26.12. Mikaelin kappelin ovet avoinna klo 8-23 hiljentymistä varten. Sievin seurakunnan kinkerit alkavat viikolla 3, eli 16.1. Joshua on voittanut kaikki ammattilaisottelunsa ennen täyttä aikaa. To 22.12. Vanhan testamentin tekstissä kerrotaan profeetallisesti Abrahamista ja Saarasta: ”Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen. TAPANINPÄIVÄN SANAJUMALANPALVELUS klo 10 Eskolan Rukoushuoneella, Sampsa Kuusamo, Terho Pajukoski, Johanna Koivumaa, jpryhmä 4/ Teija, Terho & Alma Pajukoski. Su 25.12. Hän on niin nopea, ettei vastustaja ehdi nähdä hänen lyöntejään, McCracken ennakoi ottelua BBC:lle. 8:56). KAIKU-NUORISOKUORON JOULUKONSERTTI klo 19 kirkossa. MUSIIKKI Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 18.30. Käsiohjelma 24 euroa. /tapahtumakalenteri WINDSOR (STT) Unkarilainen Katinka Hosszu ja Etelä-Afrikan Chad Le Clos ylsivät lyhyen radan MM-uintien parhaiksi Kanadassa. RUOKA-AVUN PIKKUJOULU JA RUOKAJAKELU klo 18.30 seurakuntatalolla. Joukkueeseen liittyy myös Niklas Dyrhaug, joka voitti viikonloppuna Skandinavia-cupin kilpailun Lillehammerissa. klo 18.00 Nuorten jouluhartaus kirkossa. JOULULAULUILTA klo 18 ry:llä, Sakari Typpö, joulupuuro. 08-480015 Sähköposti: sievi.seurakunta@evl.. virasto suljettu. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Zürichissä 24. En pidä itseäni sprintterinä, Hosszu sanoi Kansainvälisen uimaliiton Finan haastattelussa. PARIISI (STT–AFP) Ranskalainen alppihiihtäjä Alexis Pinturault laski viime viikonloppuna maailmancupin suurpujotteluykköseksi käsi tiukassa paketissa, kertoo Ranskan hiihSormivamma varjostaa Pinturaultin menestyskulkua toliitto. Abraham näki pienessä lapsessa jotain sanomattoman suurta. toukokuuta Dohasta. Mikäli haluat avata kotisi ovet kinkereille, ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon puh. Hän tekee pienessä suurta. Kannuksen Korvenkävijät tarjoilevat makkaraa, lämmintä mehua, ja joulutorttuja. Oma kassi mukaan! NUORISOTYÖ La 17.12. Saaran lapsi oli kauan odotettu ja kaivattu. 200 m su: 1) Radoslaw Kawecki Puola 1.47,63, 2) Jacob Pebley USA 1.48,98, 3) Masaki Kaneko Japani 1.49,18. Tehtävässä on iso vastuu, ja se on minulle myös suuri kunnia, Gontsharenko kiitteli. EHTOOLLISHARTAUS klo 13 Kitinkannuksessa, Sampsa Kuusamo ja Johanna Koivumaa. JOULUAATON SANAJUMALANPALVELUS klo 14 kirkossa, Anne Vihanta, Johanna Koivumaa, Heli Huuki ja kirkkokuoro, jp-ryhmä 2/ Eija & Jarkko Ylikangas. Su 01.01. ’Kannuksen kirkko 200 vuotta’ JUHLAVUODEN AVAUSMESSU klo 10 kirkossa. YKSINÄISTEN JOULURUOKAILU klo 17 Seurakuntatalolla. Kiiskilän Ry, joulujuhla, Tuomo Jokitalo. New Jersey Devilsistä Kärppiin siirtynyt Tlusty, 28, loukkasi ranteensa noin vuosi sitten. Hän näki elävällä tavalla aivan kuin syntyneen Iisak-lapsensa läpi kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin Abrahamin saama ”siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” (1. 08 480015 tai 0447001310. Vaasan hallinto-oikeus päätöksellään 20.9.2016 nro 16/0455/3 ei antanut valituslupaa Kannuksen kaupunginvaltuuston päätökseen 6.6.2016 § 26 Kannuksen kaupungin Kaukasennevan tuulivoimapuiston osayleiskaavasta. UUDENVUODENPÄIVÄN MESSU klo 10 kirkossa. maraton: Naiset, puolimaraton: 1) Susanne Rüegger Sveitsi 1.19.40, 2) Eleanor Davis Britannia 1.20.35, 3) Annemari Kiekara Suomi 1.22.38. La 17.12. Kausi alkaa 5. klo 13-16.30. Sekakuoro Kaiku, johtaa Lea Linna. 1 500 m vu: 1) Park Tae-hwan EteläKorea 14.15,51, 2) Gregorio Paltrinieri Italia 14.21,94, 3) Wojciech Wojdak Puola 14.25,37. Vain tilauksiin 19.12. klo 18 Irtolehdellä potti 1900 € , palloraja 47 KOULUTUS KONSERTIT BINGOT Ennakkomyynti: 23€ 18€ 10€ Lauantai 17.12.2016 Kokkolan kirkko 19.00 Läntinen Kirkkok. Saamme sydämestämme olla vakuuttuneita siitä, että kuten Saaran niin meidänkin elämässämme Herra pitää huolen aina ja kaikessa. Kannus 13.12.2016 Kaupunginhallitus KOKOUKSET MYYTÄVÄNÄ HIMANGAN URHEILUHALLILLA Kinkkubingo TO 15.12.2016. 100 m pu: 1) Katinka Hosszu Unkari 55,12, 2) Kelsi Worrell USA 55,22, 3) Rikako Ikee Japani 55,64. Klo 19. Maailmancupin kokonaispisteissä toisena oleva Pinturault empii, pystyykö hän osallistumaan ensi sunnuntaina an Alta Badiassa laskettavaan suurpujotteluun. Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 10-12 Väentuvalla, Kirkkotie 7 Lämpimästi tervetuloa! Lastenohjaajien puhelinnumero 040 5638417 NUORISOTYÖ Ke 14.12. 4x50 m vuv: 1) Kanada 1.35,00 (Michelle Williams, Sandrine Mainville, Taylor Ruck, Penny Oleksiak), 2) Hollanti 1.35,37, 3) Italia 1.35,61. HAUTAAN SIUNATTU Kuollut: Leila Orvokki Virkkala e Myllyoja 73 v. 08 4639 200 tai katso www.kkro.fi PERHEPÄIVÄHOITAJAN AMMATTITUTKINTO Monimuotokoulutuksena, vaikkapa työn ohessa 998 € Tilaa heti! 02 2590 200 (Norm. N eljäs adventti on omistettu esikoistaan odottavalle Marialle. 08 4639 200 tai katso www.kkro.fi Kysy lisää p. Klo 19. Aikuiset 15€/kpl, 15v ja sitä nuoremmat lapset, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja varusmiehet 5€/kpl. Perhekerhon joulujuhla seurakuntakodissa Anne, Asta, Anita, Päivi
To 15.12. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 11 Kalajoki Rautio Himanka Toholampi SEURAKUNNAT JUMALANPALVELUKSET Su 18.12. Klo 18.30 Kauneimmat joululaulut Kärkisen koululla, mukana Kirkkokuoro, Heidi Huhtala ja Suvi Lehtimäki. Klo 15 Jouluaaton hartaushetki kirkossa, Eija Seppä, seurakuntalaisten esittämä joulukuvaelma YHTEISET Jouluvaelluksen avoimet ovet ke 14.12. Ma 26.12. Jouluaatto 24.12. Jouluaattona 24.12. klo 14 Jouluhartaus Palvelutalolla. klo 19 Cappellan harjoitukset Sykäräisen kappelilla. AVIOLIITTOON AIKOVAT Jussi-Markus Henrikki Aho ja Matleena Lampela. joulujuhla srk-talolla, mukana kehitysvammatyön pappi Tuire Wuorijärvi, Karhulahti, Kentala. Kirkkovaltuuston kokous ti 20.12. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 16.12. Kirkkoherranvirastossa myytävänä uusia virsikirjoja a´25 € ja lasten virsikirjoja a´16 €. Klo 18 joulujuhla Räyringin rukoushuoneella, Pasi Palmu, Hannu Läspä, osaston kuoro Riitta Kaariniemen johdolla, lasten ohjelmaa. klo 16 Virsikuoron harjoitus Marian rippikoulusalissa. klo 13 joulujuhla ry:llä, Veikko Humalajoki. messu kirkossa. La 17.12. Avoin kaikille nuorille, Ei ennakkoilmoittautumista. klo 18 Ilonpisaran harjoitukset Lestijärven srk-kodilla. messu kirkossa, Raimo Kytölä, Arto Harju, Vocalia-lauluryhmä. Klo 18.30 Ompeluseurat ry:llä. klo 9.00 11.00. henkilökohtaiset kilpailut (normaalimäki). KASTETTU Aarni Olavi Aleksanteri Puumala HAUTAAN SIUNATTU Raija Leena Ylipihlajamaa e Helotie o.s. MÄKIHYPPY PÖYTÄTENNIS YHDISTETTY Helsinki: Suomen joukkue naisten Continentalcupiin Norjaan 15.–17. mennessä: toimisto@ kkro.. Joulupäivänä 25.12. Klo13 Rovastikunnallinen kuurojen joulujuhla, viikkomessu kirkossa ja joulujuhla seurakuntakodilla, Päivi Liiti, Heidi Huhtala, Maria Orjala. DIAKONIATYÖ Ke 14.12. Klo 18.30 Raution seudun rauhanyhdistyksen joulujuhla kirkossa, Martti Nuorala. Jouluaattona 24.12. Pe 16.12. Kynttilöiden sytyttäminen sankarihaudoille. NUORISOTYÖ To 15.12. Ovet avoinna klo 17.00 alk. klo 12 lasten joulukirkossa laulamme Kolme hienoa herraa. Seurakunnan ja eri järjestöjen joulumyyjäiset ti 13.12. Tammikuussa kerhot jatkuvat viikolla 2. Pe 16.12. klo 12 Hyvän mielen jouluateria seurakuntakodilla. Ke 21.12. Annelin jp-ryhmä avustaa. Su 25.12. Klo 13-18 Jouluavustaminen lapsiperheille Kalajoen seurakuntakodilla, joulupuurotarjoilu, ei puhelinvarauksia, avuntarvitsija tule paikalle. Pe 16.12. KALAJOEN ALUESEURAKUNTA Jumalanpalveluksen radiointi kirkosta joka sunnuntai 101.5 MHz ja netissä www.kalajoenseurakunta.. klo 14.30 Kahvihetki Palvelutalolla. klo 9.15 Lastenkirkko kirkossa. Jouko Heikkinen, Kentala, lukutekstit Anita Heikkinen, musiikkia ReijaElina Jylhä, huilu. Kaikki tervetulleita! Ma 19.12. klo 19 Ecclesian harjoitukset Vanhassa pappilassa. Diakoniatoimisto avoinna maanantaisin klo 9-10, p. klo 15 kevakerho ja klo 15.30 ehtoollishartaus Jokekodilla. henkilökohtaiset kilpailut (normaalimäki). Su 18.12. Ti 20.12. klo 7.30 Rukouspiiri toimitalo Pietarin kokoushuone Lydiassa; klo 11.45 Perhekerho Pietarissa; klo 13 Ehtoollishartaus Suvantokartanossa ja klo 14 Suvantotuvalla, Veli Matti Linnanmäki ja Teija Siirtola; klo 13.30 Hartaus Sipilässä, Yrjö Koskimäki; klo 18 Raamattupiiri Suvannon kappelilla; klo 19 Gospelkuoron harjoitukset Suvannon kappelilla. Klo 9.30 Lasten joulukirkko kirkossa, Eija Seppä. Ma 19.12. Myyjäisten tuotto diakoniaja lähetystyölle. Lähtö vaellukselle n.15 min.välein. Klo 19 Joulukonsertti Pentti Hietanen & Laulava Perhe kirkossa, ennakkomyynti: Prisma Ylivieska ja S-Market Kalajoki, Setukortilla 28 e, Lipputoimisto 28 e + toim. Mukana mm. Olisiko sinun mahdollista auttaa Toholammin kirkonkylän hautausmaan kynttilänsytytyksessä. Myynnissä mm. Klo 11.30 Eläkeliiton joulujuhla kerho seurakuntakodilla. To 15.12. Matka järjestetään yhdessä Suomen Lähetysseuran sekä Koonono Matkat Oy:n kanssa, arvioitu hinta n. Kari Lauri, saarna Aino Luhtasela, avustaa Iktys-kvartetti Veli Ainalin johdolla. ja pe 30.12. Ramsaun ohjelma: 17. MUSIIKKI Ke 14.12. KASTETTU Aino Ellen Kanninen, Elsa So. Kerhot jatkuvat viikolla 2. Ma 19.12. klo 23 jouluyön messu kirkossa, Kytölä, Jarkko Sivula, Harju, ehtoollisavustaja Pentti Neuvonen. Klo 18 Mieskuoron ja Kirkkokuoron pikkujoulu seurakuntasalissa. Lähtö srk-talolta klo 11.30 Jalmiinakoti klo 11.35, Möttönen klo 11.40. LESTIJÄRVI Su 18.12. MUUT Kirkkoherranvirasto on suljettu pe 23.12. Eija Seppä, Annika Kempe. henkilökohtainen kilpailu (normaalimäki). Su 25.12. klo 19 kauneimmat joululaulut kirkossa, Kytölä, Harju, kirkkokuoro. klo 19 Kauneimmat joululaulut Sykäräisen kappelilla, lauluyhtye Cappella, Hurtig, hartauspuhe Minna Koskela, juontaa Jani Heinineva. PE 16.12. MUSIIKKI To 15.12. klo 8 Kauneimmat joululaulut, Ylivieskan Prisman ravintolamaailmassa; Kirkkoherranvirasto suljettu koulutuksen vuoksi; klo 11 Yksinäisten ja työttömänä olevien joulujuhla-ja ateria seurakuntakoti Mariassa. Päivähoidon joulukirkko maanantaina 19.12, tiistaina 20.12 ja keskiviikkona 21.12 klo 9 ja 10.15 Suvannon kappelissa. AVIOLIITTOON VIHITYT Petri Mikael Leppäkari ja Henna Maria Laajala. joulukuuta: Mico Ahonen, Petteri Forsström. Ota yhteys srkmestariin p. Ti 20.12. Pe 6.1. MUUT Kirkkoherranvirasto on avoinna torstait 15.12.,22.12. klo 13 Vivace Muksulassa. MERIJÄRVEN KAPPELISEURAKUNTA Ke 14.12. 2 e. La 31.12. Klo 19 Kauneimmat joululaulut Rahjan nuorisoseurantalolla, Jukka Kesola, Annika Kempe, Iktys-kvartetti Veli Ainalin johdolla. klo 15 Hartaus Suvannon kappelissa, Anne Sumela, Teija Siirtola; klo 15 Hartaus Terveyskeskuksessa, Eeva-Kaisa Laakko, Eeva Korhonen; klo 16 Hartaus kirkon raunioilla, Eeva-Kaisa Laakko, Eeva Korhonen; klo 17 Hartaus Heikkilän kappelissa, Veli Matti Linnanmäki, Jorma Heikkilä; klo 17 Hartaus Raudaskylän kappelissa, Tuomo Kälviä, Arto Vähäkangas; klo 23 Jouluyön hartaus kirkon raunioilla, Timo Määttä, Teija Siirtola, Gospelkuoro Kirkkoherranviraston ja taloustoimiston aukioloajat ma-ke klo 9-15, to klo 11-17, pe suljettu. Hiljaisuus päättyy iltarukoukseen, joka alkaa kirkossa klo 18. klo 18-23 Oloilta Vitiksessä. Klo 17.30 Kirkkokuoro seurakuntasalissa, huom. La 24.12. klo 19 Raamattuluokka Ry:llä. klo 12 Huom.aika!, jumalanpalvelus, perhekirkko ja lasten joulukirkko, Parpala, Kalliokoski, Vivace, Vetelin Poikakuoro, joht. klo 11.30. Klo 12 Rahjan pyhäkoulu Maija ja Mikko Siipolla. Musiikissa Runomies. ja ke 21.12. 050-3024765. Odottaa, kuunnella. Arpajaisvoitot osuivat seuraaville: matto: Anne Länttä, Marja-Liisa Patovisti, taulu (Herran siunaus): Matti Hautala, hopeavati: Anne Leskinen, päiväpeite: Markku Jänkä, liinavaatesetti: Matti Sahipakka, pöytäliina ja ruokaliinat: Emma Mäkelä, hierontalahjakortti: Helena Haukilahti, tyynyliinapari: Aatu Ukskoski, kukkakaupan lahjakortti: Pyry Kivelä, tyyny: Terttu Lassila, lamppu: Aada Kellokoski, naulakko: Martti Viitala, koristekranssi: Senni Peltoniemi, Aino Puumala, saapasrenki: Taisto Anttila, tyynyliina: Paula Nygård, sukat: Outi Leväniemi, Jani Humalajoki, Ulla Ronkainen, Merja Huopana, Paula Flink, Ritva Jänkä, Pirkko Tiala, pipo: Selja Kytölä, kynttiläkoriste: Terhi Pohjonen, ripsiliina: Ulla-Maija Paananen, sirotinsetti: Jenna Lamminmäki, karamelliruukku: Johanna Harsunen, Pentikin marmeladi ja lautasliinat: Veeti Patovisti, minihiustenkuivaaja: Kari Viitala, maljakko: Merja Flink, tarjoilukulhoja: Osku Polvilampi, torkkupeitto: Lauri Ukskoski, lapaset: Riia Luoma-aho, Teemu Kivelä, päähine: Matias Kinnunen, liina ja patalaput: Elsa Huopana, Tapio Salmela, liina ja lautasliinat: Anniina Varvikko, Jarmo Harju, käsivoide ja yrttibalsami: Emilia Kalliokoski, kynttiläasetelma: Anja Kalliokoski, kahvia: Ulla Poikola, Lasse Salmela, Katri Huopana, Kaija Kuusjärvi, pesusetti: Leevi Mäkelä, ihonhoitogeeli ja sukat: Krista Pannula, deodorantti ja sukat: Katri Leskinen, hiustuote ja sukat: Armi Pohjonen, Saga Tuomivaara, Vuokko Peltokangas, hillopurkki: Raili Maanselkä, Katri Haukilahti, lasten puuhakassi: Ritva Pajuoja, suklaarasia: Eila Linna (Taipale), suihkugeeli ja pyyhe: Onni Göös, kynttilä: Ritva Honkonen, lautasliinat ja kynttilä: Tuula Kinnunen. Seurakunnan ateriapalvelu Mariassa avoinna ma-pe klo 10.30-12. EI perhekerhoa. klo 8.45 Koululaisten joulukirkko, Tuomo Kälviä, Eeva Korhonen, 9. Klingenthalin ohjelma: 16. Pe 23.12. Kahvitarjoilu juhlan jälkeen. a Eleonoora Hirvinen ja Anna Maria Nikula. klo 10 Päiväkerholaisten ja perhekerholaisten joulujuhla Toholammin srk-kodilla. Su 18.12. Pe 16.12. Lounaan hinta eläkeläisille 6,20 e, muilta 7,20 e. Lisätietoja Maarit Repo 044-7118630. PE 23.12. Pe 16.12. Su 18.12. Messun jälkeen kirkkokahvit ja juhlahetki seurkuntakodilla. LAPSITYÖ Joulujuhla perheja päiväkerholaisille to 15.12 klo 18 Suvannon kappelissa Kerhot joulutauolla. Kari Lauri, saarna Aino Luhtasela, avustaa Iktyskvartetti Veli Ainalin johdolla. Tule nauttimaan ateriayhteydestä ja joulun sanomasta. DIAKONIATYÖ Ma 19.12. Klo 15 Joulukonsertti kirkossa, Merikosken laulu ja tenori Tuomas Katajala, johtaa Marita Kaakinen, ohjelma 15 e. klo 19 uudenvuodenaaton hartaus kirkossa, Kytölä, Harju. Ilmoitt. Ti 20.12. To 22.12. klo 18.30 Someronkylällä Verrosen galleriassa SU 18.12. Tule kanssamme laulamaan, jouluista ohjelmaa ja jouluisia esityksiä, joulupuuroa ja torttukahvit. Kaikki ystävämme tervetuloa yhteiseen joulujuhlaamme! MUSIIKKI Kirkkokuoro laulaa jouluaaton hartaudessa. Tulossa joulunajan jumalanpalveluksia: La 24.12. La 17.12. Klo 19-22 Nuortenilta Halsuan seuriksella. klo 12 joulujuhla seurakuntakodilla, yhdistys tarjoaa jouluaterian. klo 10 uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Kytölä, Harju. Helsinki: Suomen joukkue maailmancupiin Itävaltaan 17.–18. Klo 12.30 Seurat ja joulupuuro Mehtäkylän ry:llä, Jukka Muhola. Klo 10 Messu kirkossa, Eija Seppä, Heidi Huhtala. KAUNEIMMAT JOULULAULUT KE 14.12. Seurakuntamestarin puhelinpäivystys ma-ke klo 9-12 ja to-pe 13-15. klo 11-13 Kirkkoherranvirasto avoinna; klo 13.30 Hartaus Sipilässä, Veli Matti Linnanmäki ja Teija Siirtola. klo 9.30 päivähoidon jouluhartaus kirkossa, Vapaavuori. Armoa Miestenpäivät 20.-22.1. Klo 13.30 Joululauluhetki Kotipesässä. 06 8636 019. Klo 13-18 Jouluavustaminen Kalajoen seurakuntakodilla Kalajokisille ja Rautiolaisille yhden ja useamman hengen talouksille, joulupuurotarjoilu, ei puhelinvarauksia, avuntarvitsija tule paikalle. klo 8 Jouluaamun sanajumalanpalvelus Lestijärven kirkossa, Harju, kanttorina Mirka Mäkelä, Anna Mäkelä, sello; Lassi Mäkelä, laulu. klo 12.30 Kannelmassa Joululauluhetki. Lari Lastikka ja Venla Kauppila, vuorot jatkuvat joulun jälkeen 8.1. nimetään tiistaina. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 14.12. Eija Nivala, Eila Kotiaho. Jouluaatto 24.12. KASTETTU Inari Elsa Esteri Paavonperä, Onni Olavi Timlin, Elo Onni Ilmari Koirikivi, Kerttu Matilda Aho KUOLLEET Rauno Jaakko Kauppi 76 v. luku, Lauri Huhtinen. Suomen joukkue miesten FIS-cupiin Norjaan 15.–16. Klo 13 Syöpäpotilaat srk-kodin takkahuoneessa, huom päivä. klo 17 Omaishoitajien joulujuhla Suvannon kappelilla, ennakkoon ilmoittautuneille Timo Määttä, Eeva Korhonen, Tuomo Hirvi ja Jaana Tuomi, järjestää Peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja seurakunta; klo 20 Kauneimmat joululaulut, Ylivieskan Prisman ravintolamaailmassa. DIAKONIATYÖ Pe 16.12. Sauna, mässyä, nuotio ja hartaus. aika!) messu, lauletaan Kauneimmat Joululaulut -vihkosista. Klo 12 Jouluruokailu yksinäisille, veteraaneille, leskille ja näkövammaisille seurakuntakodilla. SEURAKUNNAN VIIKKO To 15.12. Klo 13-18 Jouluavustaminen Kalajoen seurakuntakodilla, yhden ja useamman hengen talouksille, joulupuurotarjoilu, ei puhelinvarauksia, avuntarvitsija tule paikalle. Klo 14.45 Jouluhartaus Mäntyrinteellä, Jukka Kesola, Heidi Huhtala ja Kirkkokuoro. 044-7118632, hannele.aho(at) evl.. Helille ma 19.12. klo 9 Perhekerho Pietarissa; klo 14 Ehtoollishartaus Kotikartano IV, Eeva-Kaisa Laakko ja Teija Siirtola; klo 17 Lapsikuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 17 Jouluhartaus Koskituvalla, Tuomo Kälviä, Eeva Korhonen; klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset Marian rippikoulusalissa; klo 18 Kohtaamispaikka Uusheräyksen rukoushuoneella Betaniassa, Lupaukset täyttyvät, Tuisku Winter, kahvia, opetusta, rukousta ja ylistystä, lapsille pyhäkoulu, järj. Ke 14.12. Eskarilaisten joulukuvaelma; klo 10 Perhekerho srk-kodilla VARHAISNUORISOTYÖ 0-3 lk puuhakerho joulutaolla, kerho jatkuu 13.1.2017 klo 16-17 seuriksella Joulukekkerit kaikille puuhakerholaisille ja ilmoittautuneille lauantaina 17.12. Pe 16.12. 12. To 15.12. Mukana seurakunnan työaloja ja paikkakunnalla toimivia järjestöjä. klo 18 Kirkkokuoro srk-kodilla. klo 13 hartaus Omavieskassa. mennessä p. klo 18 Kehitysvammaisten ja heidän läheisten joulujuhla Toholammin srk-kodilla, puurotarjoilu. HAUTAAN SIUNATTU Hilkka Hannele Mattila 94 v. Pe 16.12. Kahvitarjoilu. Ilmoita tulostasi etukäteen Janille. henkilökohtaiset kilpailut (suurmäki, 10 km hiihto).. 5v. klo 18 Tapaninpäivän musiikill. NUORISOTYÖ Ke 14.12. klo 14 Joululauluhetki ja hartaus Ry:llä, Tapani Kirsilä. klo 12 Sykäräisen kappelissa, Leppänen, Rautiola, Peltokangas, Lehtonen-Jukantupa. Kirkkoherranvirasto suljettu. Ohjelma 10 € Järj. Su 18.12. MUUT Kirkkoherranvirasto avoinna KE 21.12. Naisten joukkuekilpailun loppuottelu: Japani 1–Japani 2 3–1. Ma 26.12. La 24.12. La 17.12. Lasten jouluhartaudet Ma 19.12. Ken lahjan tuo, se lahjan saa (2-3e). klo 18 Ry:n joulujuhla Toholammin kirkossa, Markku Huhtala. 3500 e/hlö. PERHOLAINEN JOULU 2016 -LEHTI Perholainen Joulu 2016 -lehteä hintaan 5 euroa / kpl, on myytävänä kirkkoherranvirastossa ja myös seuraavissa liikkeissä: Valkoinen Purje ja Perhon Osuuspankki. klo 13-17 Relax-iltapäivä nuorisotila Vintillä. miesten lauluryhmä. KASTETTU Evia Viktoria Jylhä, Kalle Armas Pannula, Aaron Jeremias Syrjälä. luokan kuvaelma. klo 19-24 Nuorten joulujuhla Vintillä, joulupuuro, joululauluja, arvonta ja hartaus. 12. Halsuan Yrittäjät, Kunta ja Seurakunta. Klo 16 Lapsikuoro seurakuntakodilla. LAPSITYÖ Päiväkerhoja ei viikolla 51. Pe 16.12. klo 10 loppiaisen messu kirkossa, Kytölä, Harju, nimikkolähetti Maritta Peltokankaan matkaan siunaaminen. klo 12 ehtoollishartaus Kuusikodilla ja klo 13.30 ja 14.15 ehtoollishartaudet Harjukodilla, Lauri Huhtinen. Klo 11.15-11.45 Koulupäivystys. klo 10 tapaninpäivän messu kirkossa, Kytölä, Harju. To 15.12. JUMALANPALVELUKSET SU 18.12. aika!. (silloin vuorossa Iiro Heikkilä sekä Iina Nyman) Rippikoulupäivä seuriksella 14.1.2017, seuraile ilmoittelua tarkemmasta aikataulusta! NUORISOTYÖ Nuorten turinatunnit sekä iltakirkot jatkuvat keväällä, seuraile ilmoittelua! TULOSSA KE 28.12. klo 7 jouluaamun jumalanpalvelus. Klo 10-14 jouluavustaminen ja puurotarjoilu seurakuntakodilla. klo 19 Kirkossa Joulukonsertti Maksetut viulut Vapaa pääsy. Su 18.12. Ohjelmallinen osuus klo 20-21 Christmas carols. Kalajoen Kristillisellä Opistolla. TULOSSA Jouluajan ohjelmaa: Jouluaattona 24.12. Järj. Jouluaattona 24.12. klo 18 Naisten pikkujoulu Helena ja Pekka Niemelällä; klo 18 Kauneimmat joululaulut Eeva ja Heikki Kalaputaalla. Klo 16 Rauhan Sanan joulujuhla seurakuntasalissa. Klo 17 Sotaveteraanien joulujuhla seurakuntakodilla. klo 15 jouluaaton hartaus kirkossa, Hannu Vapaavuori, Harju, Kai Jylhä, laulu. klo 18 alkaen Jokelan pappilan pihapiirissä, Malbergin tuvalla. klo 18 Nuorten Taizéryhmä kutsuu kaikki joululaulujen ystävät Suvannon kappelin joululauluihin, yhteislauluja ja nuorten musiikkiryhmät esiintyvät, ohjelmamaksu 10 e nuorten Taizé-matkan hyväksi, järj. klo 19 Kalajoen Ikhthys-salissa. klo 19 Käännänkylällä Liisa ja Olavi Simillä, Ylikäännäntie 277 PE 16.12. klo 10 4. RIPPIKOULUTYÖ Kolehtivuorossa 18.12. PERHETYÖ Perhekerho jatkuu ti 10.1. suljettu KASTETTU Oona Fanni Viola Kinnunen, Eero Mikael Vuollet (Kalajoki) HAUTAAN SIUNATTU Sulo Veikko Matias Järveläinen 85 v. Klo 11.15-12 Koulupäivystys. Miesten kaksinpelin loppuottelu: Hokuto Koriyama Japani–Kohei Sambe Japani 4–2 (11–7, 9–11, 11–8, 5–11, 11–5, 11–6), 59) Toni Soine Suomi. Ke 21.12. klo 18! kirkkokuoro srktalolla. klo 9.15.-11.30. ja tiedustelut 30.12. ja Continental-cupiin Rukalle 17.–18.12. ja 18. klo 10 Neljännen adventin messu Suvannon kappelissa, Veli Matti Linnanmäki, Anne Sumela, Teija Siirtola; klo 14 Rauhan Sanan seurat Siltalan seurahuoneella, Rauno Sipilä; klo 14.30 Joulujuhla Rauhanyhdistyksellä, Markku Launonen; klo 19 Kauneimmat joululaulut Ylivieskan Liikuntakeskuksessa, Närhitie 2. NUORISOTYÖ Pe 16.12. joulukuuta: Susanna Forsström, Jenny Rautionaho, Julia Tervahartiala. Kirkkokyyti Suvannolle messuun järjestetään sunnuntaisin seurakuntakoti Marian pihasta taksikuljetuksena. Seurakunnan hoidossa oleville haudoille sytytetään kynttilät. Pe 16.12. 044 537 7596. Diakoniakylätoimikunnat huomio! Joulumuistamiset ovat haettavissa to 15.12. Ken lahjan tuo, se lahjan saa (2-3e). Su 1.1. Su 25.12.klo 8 joulupäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Vapaavuori, Harju, kirkkokuoro. klo 12 jouluhartaus Aamuruskossa, Vapaavuori, Harju. Voit sytyttää myös oman kylän palstalla edesmenneille tutuillesi halutessasi. klo 10 Perhekerho Toholammin päiväkerhotiloissa ja kerhon jälkeen ruokailu srk-kodilla. Pe 16.12. Su 8.1. klo 18 Sykemessu Toholammin kirkossa, Widjeskog, Heinineva, Syketiimi ja Runomies-yhtye. TULOSSA Joulunaika: La 24.12. Matkalle otetaan 15 ensiksi ilmoittautunutta. Jouko Heikkinen, Kentala. To 15.12. KASTETTU Eero Mikael Vuollet (Kalajoki), Iiro Elias Henrik Mäyrä (Kalajoki), Inari Leena Elisa Isopahkala (Kalajoki) HAUTAAN SIUNATTU Mikko Aukusti Himanka 76 v (Kokkola), Teuvo Vasankari 60 v (Kalajoki) JUMALANPALVELUKSET Su 18.12. Tapaninpäivänä 26.12. Klo 18.30 Sleyn Polson osaston joulujuhla Polson koululla. Klo 18 ”Ken on kuullut laulua enkelien” -konsertti kirkossa, Fermaatti -nuorisokuoro Soili Aution johdolla, säestys Minna-Liisa Kaattari, Hilla Isokääntä, huilu ja Reija Kekäläinen, viulu, Raution mieskuoro Rauno Kotiahon johdolla, Eveliina Ylikoski, laulu, ohjelma 10 e. vanhemman väen ja meiänkerhon yhteinen jouluruokailu Koirasalmessa, Karhulahti. Manna laulattaa Kauneimmat joululaulut vihkoista. klo 19 Valkoisen Purjeen joululauluilta kirkossa. joulukuuta: Ilkka Herola, Arttu Mäkiaho. aattohartaudet kirkossa klo 14 ja klo 16, jouluyön messu klo 23. Klo 19 Raamattuluokka ry:llä. klo 11 seurakuntakoti Mariassa. Ke 21.12. Pe 16.12. SEURAKUNNAN VIIKKO To 15.12. Su 18.12. Klo 16 Lapsikuoro seurakuntakodilla. MUUT Joulumieltä vapaaehtoistyöstä aattoaamuna klo 8.00. Toholammin kirkon maalämpöremontin aikana, hautausmaan valaistuksessa ja nettiyhteyksissä voi olla häiriöitä. klo 9.15 yläkoulun ja lukion joulukirkko, Kytölä, Harju. Ylivieskan lukio ja srk sekä nuorten Taizé-ryhmä; klo 20 Christmas carols in Vitis, Terveystie 11, Teija Siirtola, Gospel choir, Aino Himanka, Pihla Rahja. 08 4639 200. Simo Kangas. 12. adventtisunn. klo 13 Tunkkarin sairaalahartaus, Arto Syrjälä, Harju. Notoddenin ohjelma: 15.–17.12. Klo 18-21 Nuortenilta Artoksessa. PERHETYÖ KE 14.12. Juhla alkaa kahvituksella. Su 18.12. Klo 16 jouluaaton hartaus Kannelmassa. Klo 14 Uutelan Jouluhartaus, Anna-Maija Pahkala. Pihlajatuvan ja työtuvan yht. Ke 21.12. Pekka Simojoki, Heikki Hilvo, Hannu Uusmies ja Reino Junttila. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Saat tulla kynttilöin valaistuun kirkkoon ja vain olla hiljaisuudessa omaan tahtiisi. Tiedoksi: Vuoden 2017 alussa virastosihteeri Jenni Kentala palaa töihin, p. klo 13 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Veli Matti Linnanmäki, Eeva Korhonen, Tuomo Hirvi-viulu; klo 18.30 Seurat ja Joululauluilta Rauhanyhdistyksellä Aimo Tanska. klo 10 Joulupäivän sanajumalanpalvelus Toholammin kirkossa, Harju, Hurtig, Ecclesia. klo 16 miesten raamattupiiri Räyringin rukoushuoneella, Filippiläiskirjeen 4. klo 15 jouluaaton hartaus kirkossa. 044-7118629. PERHETYÖ Ke 14.12. klo 13-16 Diakonialahjoitusten vastaanotto pappilassa, kahvitarjoilu. NUORISOTYÖ Pe 16.12. Klo 18.30 Joulujuhla Mehtäkylän ry:llä, Jukka Muhola. Ti 20.12. Klo 19-22 Nuortenilta seuriksella. Ti 20.12. klo 14-15.30 ystäväpalvelun vierailu Omavieskaan. Jouluiset kirkkokahvit kirkon perällä. Su 18.12. klo 16-18 srk-koti Mariassa. 044-7118631 Merijärven seurakuntatoimisto avoinna ma, ke ja pe klo 9-12 p. Miesten joukkuekilpailun loppuottelu: Japani 1–Japani 2 3–0. Klo 13.30 Joulujuhla ry:llä, Heikki Vänttilä. klo 19 Nuorten joulusauna ja nuotioilta Hongiston leirikeskuksessa. klo 19 (huom. klo 13.30 Jalmiinan ystäväpiiri pikkujoulun merkeissä, Karhulahti ja vapaaeht. Ti 20.12. kulut, Ilman S-etukorttia 32 e ja ovelta 32 e. Klo 13-18 Jouluavustaminen Kalajoen seurakuntakodilla Kalajokisille ja Rautiolaisille lapsiperheille, joulupuurotarjoilu, ei tarvitse puhelinvarauksia,avuntarvitsija tule paikalle. Ilm. klo 19 Taluskylällä Linnakalliolla KAATUNEITTEN OMAISET TO 15.12. Klo 18-21 Nuorten avoimet ovet Artoksessa. Viikon muina päivinä (ma, to, pe) asiakasvastaanottoa ei ole. klo 9 toimintakeskuksen aamunavaus, Harju. JUMALANPALVELUKSET Su 18.12. klo 13 Työtuvan hartaus, Karhulahti, Kentala. klo 9 14. Kettunen 84 v. klo 11 jouluinen torstaikerho ry:llä. klo 19 raamattuluokka, pienet, isot ja pyhäkoululaiset joulujuhlaharjoitukset ry:llä SU 18.12. Felicitas -kuoron uutta äänitettä on myynnissä: Parturi-Kampaamo Kosmetologi Koo Koo:lla, Hoitokulma Leena Hietalahdella sekä kuorolaisilla. Ateriasta on vapaaehtoinen maksu. klo 8.30-10. jouluisia leivonnaisia, joululaatikoita, käsitöitä ja kahviossa tarjolla joulupuuroa ja joulutorttukahvit. MA 19.12. Yksinäisten ja työttömänä olevien joulujuhla ja -ateria 21.12. Klo 23 Jouluyön messu, lit. Su 18.12. Su 25.12. kuluvan vuoden pyhäkoululuettelot laskettuina tilastointia varten khranvirastoon, josta saatte uudet luettelot vuotta 2017 varten. klo 14 joulujuhla ry:llä, Usko Ojala TI 20.12. klo 10 messu. klo 19 jouluista musiikkia uruilla kirkossa, János Gyülvészi. Kansanlähetys; klo 18 Sydänyhdistyksen joulujuhla seurakuntakoti Mariassa; klo 19 Jouluhartaus Kankaan kappelissa, Reino Junttila, Arto Vähäkangas. joulukuuta: Matti Herola, Jim Härtull, Mikke Leinonen, Leevi Mutru, Olli Salmela, Jussi Salo. Ti 20.12. Klo 13.30 Jouluaaton sanajumalanpalvelus, toim. klo 10-12 Joulumyyjäiset Toholammin srk-kodilla, myynnissä joululimppuja, porkkanaja lanttulaatikoita, monenlaisia käsitöitä ym. Ke 21.12. Kirkkokyytisetelit Kirkkokyytiseteleitä liikuntarajoitteisille tai kirkkokyytiä tarvitseville voi tiedustella diakoniatyöntekijöiltä 044-7118626-629. klo 14 sotaveteraanien jouluhartaus ja kahvitarjoilu srktalossa, Vapaavuori. Talvikynttilät joululehteä myytävänä kirkkoherranvirastossa, hinta 5 €. klo 23 Jouluyön messu Toholammin kirkossa, Mikko Pöyhtäri, Hurtig. Tulossa joulunajan tapahtumia: Su 18.12. LAPSITYÖ To 15.12. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 14.12. Yhteislauluja ja jouluevankeliumi. Kerhot jatkuvat 12.1. ystäviä. Felicitas levyjä on myynnissä kirkkoherranvirastolla ja kuorolaisilla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 31.1.2017 mennessä: Hannele Aho, p. diakoniatoimisto avoinna klo 9 11. Pe 16.12. klo 10 Lestijärven kirkossa, Leppänen, Rautiola, Peltokangas, Lehtonen-Jukantupa. Ke 21.12. Kirppispöytä Petroskoin ystävyysseurakunnan toiminnan tukemiseen Wanhan Tavaratalossa nro 600, lahjoitukset Marja p. Lähtö Mariasta klo 9.40 ja paluu n. JUMALANPALVELUKSET Su 18.12. To 15.12. Adventtisunnuntai ja Lauriinan läksiäismessu Toholammin kirkossa, Harju, Hurtig, Ecclesia, Cappella ja Aapo Hooli, laulu. kerho joulutunnelmissa. Klo 10 Sanajumalanpalvelus, lit. Klo 15 Jouluaaton sanajumalanpalvelus, toim. Suvi Lehtimäki, avustaa Lapsikuoro, Veli Ainali, laulu. Jukka Kesola, saarna Suvi Lehtimäki. 12. klo 12 -17 avoimet ovet seurakunnan virastotalolla, toimistosihteeri Helinä Poikolan viran viimeinen työpäivä, täytekakkukahvit, arvontaa. Kalajoen joulutervehdys -konsertin tuotto oli 9515 euroa, suuret kiitokset esiintyjille ja taustajoukoille, lämmin kiitos myös sponsoreille sekä kaikille konserttiin osallistuneille! Tuotto käytetään diakoniatyön kautta apua tarvitseville /jouluavustamisiin. La 24.12. Notoddenin ohjelma: 15.–16.12. Joukkueetmaailmancupiin Sveitsin Engelbergiin 16.–18.12. La 24.12. Lohja: Pöytätenniksen Finlandia Open: Naisten kaksinpelin loppuottelu: Minami Ando Japani–Antonina Savelieva Venäjä 4–1 (11–6, 11–6, 8–11, 11–8, 11–4), 32) Annika Lundström Suomi. Klo 12.15 Koululaisten kauneimmat joululaulut kirkossa. LÄHETYSTYÖ Lähetysmatka Namibiaan 24.3.8.4.2018. Suomen joukkue Continental-cupiin Saksaan 16.–18. La 17.12. ja p. Rippikoululaisten kolehtivuorossa Lari Lastikka ja Venla Kauppila SEURAKUNNAN VIIKKO TO 15.12. La 17.12. Mukana Pasi Palmu, HannaLeena Lehtola ja mummotertsetti. Ti 20.12. Ma 19.12. Klo 19 Miesten laulupiiri huoltorakennuksella. Hinta 5 €/ perhe. Jouluyön messu 24.12. klo 10 4. 08-477119, fax 08-477425. klo 10.15 Toholammin kirkossa, Leppänen, Rautiola, Peltokangas, Lehtonen-Jukantupa. Siirosentie 1. Hiljainen hetki kirkossa. Klo 13 Palvelukeskushart. klo 19 Kirkkovaltuuston kokous Vanhassa pappilassa. Kyydin omavastuuosuus meno-paluumatkasta yht. Koulujen joulukirkot 5-9 lk klo 8.15 ja 0-4 lk klo 9.15 KE 21.12. Onnea voittajille ja lämmin kiitos kaikille arpajaisissa eri tavoin mukana olleille! PYHÄKOULUTYÖ Pyhäkoulunopettajia pyydetään palautt. henkilökohtainen kilpailu (suurmäki, 5 km hiihto), 17.–18. lähtien diakoniatoimistosta. Sleyn kirkonkylänja Räyringin osastot. RAUTION KAPPELISEURAKUNTA Ke 14.12. Vietetään joulujuhlaa. ja 29.12. Klo 23 jouluyön messu kirkossa. Suvi Lehtimäki, lapsikuoro HIMANGAN KAPPELISEURAKUNTA Ke 14.12. MUUT To 15.12. Klo 13 RY:n joulujuhla srk-talolla. DIAKONIATYÖ Diakoniatyön asiakasvastaanotto avoinna jouluviikolla ti 20.12. LÄHETYSTYÖ Lähetysarpajaisten (pe 2.12.) tuotto oli 2 779,90 euroa. La 17.12. Pe 16.12. klo 23 Kalajoen kirkossa, lit. Ma 19.12. Klo 18.30 Kauneimmat joululaulut Mehtäkylän koululla, Eveliina Ylikoski, Aino Luhtasela ja Lasten lauluryhmä. Klo 12 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Suvi Lehtimäki, jumalanpalveluksen jälkeen veteraanien ja varttuneenväen joulujuhla seurakuntakodissa. klo 12-16 seuriksella. La 17.12. klo 14. Klo 13.30 Jouluhartaus sairaalan vuodeosastolla, Jukka Kesola, Heidi Huhtala ja Kirkkokuoro. Su 18.12. klo 14 Aattohartaus Pyhänkosken hautausmaalla, Juhani Alaranta, Markku Sakko; klo 15 Aattohartaus kirkossa Juhani Alaranta, Markku Sakko, Ry:n lauluryhmä. klo 14.30 Jalmiinakodin jouluhartaus, Vapaavuori, Harju. Eero Hintsala. Klo 18 Lapsikuoro seurakuntakodilla Iktys-salissa. klo 18 kirkkokuoro srktalolla. La 17.12. klo 19 alueellinen nuorten joulujuhla Kyyjärvellä. Manna vierailee. klo 19 kirkossa, Alavieskan Lapsija nuorisokuoro, johtaa Jonna Koistinen, Eija Nivala, Eila Kotiaho. Ti 20.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut Lestijärven kirkossa, Harju, Hurtig, Ilonpisara, juontaa Paula Jokela. Su 18.12. Vietetään joulujuhlaa. Klo 18 Lapsikuoro kirkossa. klo 7 jouluaamun jumalanpalvelus, klo 19 Vetelin Poikakuoron joulukonsertti. Klo 19 ”Jumala kuiskaa joulun”, Lauluyhtye-Soinnun joulukonsertti kirkossa, johtaa Sari Pahkala, vapaaehtoinen ohjelmamaksu
Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Tämä maa nostaa valokeilaan ihmisiä ja ilmiöitä, jotka antavat kasvot Suomen menestykselle. Kokonaistavoittavuus KMT s2015-k2016 89 000 kpl ISSN 0788-8325. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. alv 24%). 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. alv 10%. 1 -1 -1 -3 -2 -2 1 -4 -3 -6 Ti 20.12. Kirjaa saatavilla suomen-, ruotsinsekä englanninkielisenä. -0 -4 -4 -2 -1 -2 -1 -2 1 -4 -4 -4 La 17.12. Etuasiakashinta 32 €, myynti toimipaikoista. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. -2 -2 -3 -3 -4 -2 -4 -1 -1 -0 -5 -4 -11 Pe 16.12. Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kp24.. (Ylivieska). (ma-pe klo 8-16.30) Tilaa kätevästi netistä ja katso muita kirjavinkkejä: Joulu on taas, joulu on taas... /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Tiedustelut puh. Levyn tuottajia ovat Heli Uusimäki sekä Maija Turunen. Puhelinvaihde puh. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. 32 kappaleen joulukorttipaketti. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. 1 1 -1 -1 -1 -0 -2 1 2 -1 -2 -4 To 22.12. 2 2 1 1 1 2 2 2 1 2 1 1 Ke 21.12. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. 2 2 1 1 1 2 1 2 1 2 1 -1 -4 -6 -6 -6 -7 -1 -4 -2 -6 -3 -8 -5 -1 -6 -6 -6 -0 -6 1 -5 -1 -5 -5 -11 Ke Las Palmas 21 Kreeta 10 Antalya 9 Bangkok 29 To 20 15 12 26 Pe 20 13 13 24 La 19 10 7 26 Su 16 6 8 27 Ma 18 11 12 29 Ti 17 13 11 31 Ke 16 16 15 30 -30,6 Salla Naruska +1,6 Kristiinankaupunki +3,4 Fagerholm 1,7 mm Utsjoki Nuorgam www.kp24.. Perinteisiä ja idyllisiä 1900-luvun alun Rudolf Koivun kuvittamia erilaisia joulukortteja. Teosta on painettu numeroitu ja signeerattu 300 kappaleen painos. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). -1 -1 -2 -2 -1 -0 -2 1 1 2 -2 -2 Su 18.12. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. LÄHDE Jyrki Portin SO MANY SISTERS KESKIPOHJALAINEN KALAKIRJA TÄMÄ MAA KAUSTISLAINEN TARINA-ARKKU Toinen osa RUDOLF KOIVUN JOULUKORTIT 78,78,15,15,37,37,45,45,32,32,25,32 kpl 32 kpl Korkeatasoinen valokuvateos sekä musiikki-CD-levy ”Suo on kaunis”. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (sis. Kirja on koottu muistoista, kaipauksista, kunnioituksesta ja rakkaudesta. Illan pimetessä -levyllä kuullaan rakastettuja tunnelmallisia lauluja molemmilla kotimaisilla kielillä. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Lähetä viesti numeroon 13525. 1 2 -3 -3 -3 -0 -4 1 -1 1 -2 -3 -3 Ma 19.12. Myynti: Keskipohjanmaan asiakaspalvelu Mediakulma (Rantakatu 10, Kokkola) Tiedustelut: 020 750 4469 tai asiakaspalvelu@kpk.. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Kokkola -2 Pietarsaari -1 Toholampi -5 Halsua -5 Ylivieska -6 Kalajoki -3 Haapavesi -8 Helsinki -3 Tampere -3 Turku -2 Jyväskylä -5 Oulu -11 Kuusamo -20 To 15.12. (luetaan ma-pe klo 8-14). Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Ilmoitushinnat: www.kp24.. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Kalastamisen ja retkeilyn ystäville paikallinen kalakirja. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/ min (sis. Lännen Median uutishuone puh. lehti) 12 kk 31,67 €/kk Digipaketti 12 kk 16,90 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus puh. Jollet saanut lehteä: soita 0800-30101 arkisin 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Kaustislainen tarina-arkku jatkaa ensimmäisen kirjan tarinointia Kaustiselta. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.. 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. /palaute. www.kpshop.fi ll ll ll k t tttttttt jjj tt lll lllli li lll ii. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 12 Lännessä poutaa ja aurinkoista 980 980 985 990 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 1025 -8 +6 +7 +5 +13 +8 +14 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -5 -10 -2 -5 -3 -7 -2 -4 -2 -3 -3 -5 (-7) (-5) (-7) (-8) (-6) (-2) (-6) (-5) (-7) (-4) (-8) (-8) (-6) (-2) (-6) (-4) 4 5 KESKIVIIKKONA TORSTAINA PERJANTAINA -19 -3 -15 -10 -20 -14 -4 -16 -4 -7 -3 -4 +2 -8 -3 -8 -9 -11 -10 -3 -16 -4 -11 -1 -2 -0 +0 -3 -5 -8 -4 -4 -4 -4 -3 -3 -1 -2 +2 3 7 7 8 7 7 7 4 8 8 9 Los Angeles 21 Bangkok 29 Buenos Aires 25 Chicago -8 Edmonton -12 Johannesburg 22 Miami 27 Montreal -2 New Delhi 24 New York 4 Peking Sydney 34 Tokio 12 Vancouver Merisää eilen klo 14 Ulkokalla +0 SSW 9 m/s Kallan S 8 m/s Tankar -3 SSW 6 m/s Valassaaret -1 SW 7 m/s Meriveden korkeus Oulu +27 cm Raahe +31 cm P:saari +30 cm Vaasa +37 cm Ke 14.12. lehti+digi) 12 kk 27,50 €/kk Peruspaketti määräaikainen (sis. Itsenäisen Suomen täyttäessä 100 vuotta juhlimme pienen maan suurta menestystarinaa. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.
Virossa yritykset maksavat yritysveroa vasta siinä vaiheessa, kun yrityksen voittoja maksetaan omistajille osinkojen muodossa. Hän muistuttaa tutkimusten viittaavan siihen, että Viron yritysverotus ei ole ollut erityisen hyödyllinen Viron kansantaloudelle. Tiettyjen liikevaihtorajojen ylittyessä verot ja velvoitteet hyppäävät rajusti. Luxemburg 37,0 % 13. Osingoista maksetaan veroa 20 prosenttia. Virossa työnantajan pitää maksaa työntekijän palkasta sivukuluja lähes 34 prosenttia, kun Suomessa palkkojen sivukulut ovat keskimäärin 23 prosenttia, Heikkilä muistuttaa. Veromalli on muuttanut paikalliset yritykset säästöpossuiksi: ne maksavat yritysveroa vasta siinä vaiheessa, kun voittoja maksetaan omistajille. Kreikka 36,8 % 15. Tai jos yritysverotulot halutaan pitää samalla tasolla, yritysveroprosentti pitäisi VATT:n laskelmien mukaan nostaa Suomessa peräti 32 prosenttiin nykyisestä 20 prosentista. Viron malli sorsii pääomasijoituksia ja suosii joko yrityksen omien tulojen tai pankkilainan käyttöä. –?Suomalaisessa keskustelussa on unohdettu kokonaan Viron korkeat palkkojen sivukulut. Tällöin houkutus jättää tulot ilmoittamatta on suuri, Seppo Kari huomauttaa. Malli toisi Suomeen uuden sijoituskuoren, joka olisi helposti otettavissa käyttöön ilman vakuutusyhtiön tai pankin toimimista välikätenä. Viro 33,6 % 19. Vuonna 2015 Viron veroaste oli OECD:n tilastojen mukaan korkeampi kuin muun muassa Tšekissä ja Britanniassa. TOOMAS VOLMER/ARKISTO ”Suomalaisessa keskustelussa on unohdettu kokonaan Viron korkeat palkkojen sivukulut.” Viro muuttaa henkilöverotustaan Viro korjaa yritysverotuksen lisäksi myös henkilöverotustaan. –?Viron valtion kannalta tällainen uudistus olisi järkevä. Ruotsi 43,3 % 8. Kuvassa Raatihuoneen torni ja liikerakennuksia Tallinnan keskustassa. Ympäröivä muu verojärjestelmä, mihin yhteisövero pitäisi sovittaa, on niin totaalisen erilainen. Seppo Kari Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT) on selvittänyt Viron yritysverotusta. Eli Viron valtio haluaa hillitä säästöpossuilmiötä. –?Tässä on kuitenkin se vaara, että järjestelmä lisää harmaata taloutta. Pääomasijoittaja antaa rahoitusta startupin osakkeita eli omistusosuutta vastaan. Alle 25?000 euron liikevaihdolla toimivat yritykset voivat toimia hallitusohjelman mukaan jatkossa ”byrokratiavapaasti”. Tällöin pääomasijoittaja voi olla ainoa vaihtoehto. –?Keskustelussa on jätetty paljon asioita huomiotta, Kari toteaa. Valtio saa tasaisemmin yritysveroja, ja yritysten voitot siirtyvät tehokkaampaan käyttöön, Heikkilä toteaa. –?Esimerkiksi vertailut Latviaan ja Liettuaan ovat osoittaneet, että Viron kansantalouden kehitys ei ole ollut oleellisesti parempaa erilaisesta yritysverotuksesta huolimatta, Kari toteaa. Belgia 44,8 % 4. Hallituksen verouudistusten yksityiskohdat ovat vielä osin auki, mutta sekä Heikkilän että Virossa toimivan suomalaisen verokonsultin Salla Koivuahon saamien tietojen mukaan yritysvero laskee 14 prosenttiin vain sellaisilla yrityksillä, jotka maksavat vuosittain osinkoja omistajilleen. Tasaverojärjestelmä suosii parempituloisia. Korkeat palkkojen sivukulut nostavat Viron veroastetta. Karin mukaan järkevässä analyysissä ja keskustelussa otetaan huomioon kytkennät muuhun verojärjestelmään. Käytännössä Viron malli tulisi kalliiksi Suomen valtiolle. Jos yritys pitää voitot sisällään, sen ei tarvitse maksaa veroa laisinkaan. Näin on tehnyt moni virolaisyritys. KESKIVIIKKO KESKIPOHJANMAA ON MYÖS SOSIAALISESSA MEDIASSA facebook.com/keskipohjanmaa @keskipohjanmaaphoto twitter.com/kepari_toimitus. –?Viron henkilöverotus on niin eri maailmasta. Portugali 34,5 % OECD:n keskiarvo 34,3 % 17. VATT on selvittänyt, mitä Viron yritysverotuksen tuominen Suomeen tarkoittaisi. VATT:n arvion mukaan Viron malli saattaisi johtaa myös Suomessa säästöpossuilmiöön. Tanska 46,6 % 2. VATT:n Seppo Karin mukaan Suomessa käyty keskustelu Viron mallista on ollut ”pinnallista”. Islanti 37,1 % 12. Hollanti 37,8 % 11. Uusi-Seelanti 32,8 % 21. Suomessa käytäntö on tuttu niin sanotuista vakuutuskuorista, joiden sisällä varakkaat suomalaiset sijoittavat voittojaan verovapaasti. Palkkaverotuksen keventämisestä syntyvää verotulojen laskua Viron uusi hallitus pyrkii kompensoimaan muun muassa alkoholiveroa korottamalla sekä rajoittamalla asuntolainojen korkovähennystä. Saksa 36,9 % 14. Britannia 32,5 % 22. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 13 S uomessa käytiin loppukesällä vilkasta keskustelua Viron mallista. Kyse on Viron yritysverotuksesta, jonka ominaisuuksia suomalaiset yritykset ja muun muassa keskustapuolue haluaisivat tuoda Suomeen. Yritykset ovat kasvattaneet kassaansa tai sijoittaneet rahat yrityksen ulkopuolelle sen sijaan, että olisivat maksaneet vuosittain osinkoa omistajilleen. Slovenia 36,6 % 16. Viron uusi hallitus onkin nyt ryhtymässä tukemaan maan startup-yrityksiä, jotka kärsivät maan yritysveromallista. Suomeen fi nanssitalo Taalerin palvelukseen syksyllä siirtyneen Vesa Heikkilän mukaan Viro on kohtuullisen hyvä paikka ammatinharjoittajatyyppiselle pienyritykselle, mutta ei isoille yrityksille. Esimerkiksi VATT:n muistiossa pyrittiin ottamaan huomioon myös henkilöverotus, vaikka tällöin Viron ja Suomen vertaaminen muuttuukin hyvin monimutkaiseksi. Tšekki 33,5 % 20. Viron veroaste oli silti tuona vuonna selkeästi Suomea alhaisempi, sillä Suomen veroaste oli 44,0 prosenttia, kun Viron veroaste oli 33,6 prosenttia. Viron uusi hallitus on kirjannut hallitusohjelmaansa, että yritysverotusta lasketaan 20 prosentista 14 prosenttiin. Italia 43,3 % 7. Espanja 33,8 % 18. Talousteorioiden mukaan yritysten on parempi maksaa voitot osinkoina omistajilleen, jos yritys ei löydä voitoilleen riittävän hyviä investointikohteita omassa toiminnassaan. Heikkilä on aikaisemmin julkisuudessa nimittänyt Viroa jopa ”verohelvetiksi”. –?Virolaisyrityksistä on tullut säästöpossuja, kiteyttää maassa seitsemän vuotta yritysjärjestelyitä toteuttanut pankkiiri Vesa Heikkilä. Seppo Karin ja Olli Ropposen laatimassa VATT:n muistiossa myös todetaan, että Viron malli on epäedullinen pääomasijoituksille, sillä siinä uuden osakepääoman verokohtelu on ankaraa. Kanada 31,9 % Lähde: OECD Viron malli on johtanut tilanteeseen, jossa yritykset ovat kasvattaneet kassaansa sen sijaan, että olisivat maksaneet vuosittain osinkoa omistajilleen. Uusi hallitus on ilmoittanut tukevansa pienituloisten ostovoimaa ja lisää keskituloisten eli reilut tuhat euroa kuussa ansaitsevien verovapaata osuutta palkastaan 500 euroon. Se on aiheuttanut juuri sellaisia ongelmia, mitä veroasiantuntijat ovat ennustaneet. Erityisesti startup-yritykset rahoittavat usein toimintaansa pääomasijoituksilla. Yritys voi sijoittaa verottomasti voittojaan ja sijoittaa myös sijoitusvoittonsa ilman veroseuraamuksia. Ranska 45,5 % 3. OECD-maiden kokonaisverotus suhteessa bruttokansantuotteen kokoon vuonna 2015: 1. Veroasteella tarkoitetaan julkisen sektorin keräämien pakollisten verojen ja veronluonteisten maksujen vuosikertymää suhteessa saman ajanjakson bruttokansantuotteeseen. Maassa on käytössä niin sanottu tasavero, eli kaikkien veroprosentti on 20. Virossa uusi hallitus on nyt kuitenkin muuttamassa Viron mallia. Slovakia 32,3 % 23. Siksi koko keskustelu Viron yhteisöveron tuomisesta sellaisenaan Suomeen on vähän absurdia. Norja 38,1 % 10. Osingon saajan ei tarvitse maksaa pääomaveroa. Heikkilän mukaan virolaisyrityksistä on tullut samalla eräänlaisia sijoituskuoria. Suomi 44,0 % 5. FAKTA VIRON VEROTUS OECD-MAIDEN KESKIARVOA . Itävalta 43,5 % 6. Unkari 39,4 % 9. Startupeilla ei ole vielä juuri tuloja toiminnastaan, ja pankkilainaa on vaikeaa tai mahdotonta saada. Osingon saajan ei tarvitse maksaa henkilökohtaisessa verotuksessaan pääomaveroa niin kuin Suomessa, vaan osinkotuotto on hänelle verovapaata. Tällöin omistajat voivat sijoittaa rahat johonkin toiseen yritykseen, jolloin talouden toiminta tehostuu. Viro tukee myös pienyrittäjien elämää. Verovapaus vähenee palkka-asteikolla noustaessa niin, että yli 2?100 euroa ansaitsevien tulee maksaa koko palkastaan 20 prosentin vero. TEPPO KUITTINEN teksti Viro korjaa veromalliaan Suomessa on hehkutettu Viron mallia, jota Viron uusi hallitus on nyt muuttamassa. Yritykset pitäisivät voitot kassoissaan tai sijoittaisivat ne sijoitusmarkkinoille
Eniten kolmikkoa ovat koskettaneet käynnit vanhainkodeissa. Näyttää siltä, että tänä vuonna menehtyy tulipaloissa enemmän lapsia kuin monina aikaisempina vuosian. 1: 19 Aurinko nousee: Kokkolassa 10.10 (pimeys päättyy 8.54) Ylivieskassa 10.08 Helsingissä 9.18 Utsjoella Aurinko laskee: Kokkolassa 14.34 (pimeys alkaa 15.50) Ylivieskassa 14.25 Helsingissä 15.12 Utsjoella Nimipäivät tänään: Jouko ruotsinkielisillä Ove, Sverker ortodokseilla Aari Nimipäivät huomenna: Nooa, Heimo ruotsinkielisillä Noah ortodokseilla Paavo, Pauli, Teppo, Tapani, Triifon HELPPO VAATIVA EILISEN TEHTÄVIEN RATKAISUT Outi Yli-Arvo KOKKOLA (KP) ”Taivaalla tähtivyö, kirkkaana loistaa, viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa. /tapahtumat. Kannuksen kirkko 200 vuotta . Hankkeita ovat toteuttamassa niin yksittäiset kansalaiset, järjestöt kuin yritykset. Keskipohjanmaa 14.12.1966 Kaarlelan uusjako vie vielä ainakin 5 vuotta –?Jos ollaan optimistisia, niin uusjako on päätöksessä viiden vuoden kuluttua, totesi maanmittausinsinööri G.E. Piet. Pietarsaaren ja Kokkolan musiikkikoulutusten yhteiset Suomi 100 -juhlakonsertit 28.1.-29.1. Minun Suomeni -valokuvanäyttely 9.1.-22.1. Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus. Heidän urakkansa ei rajoitu pelkästään joulukuun 13. . Pyhä Lucia (lat. Oskari Tokoi ennen ja jälkeen vuoden 1917 -seminaari 9.8. –?Olin ajatellut jo aikaisemmin, että tämä voisi olla kivaa. Kokkolan seudun Lucia-neito Nicolina Sarin sekä Emilia Widjeskog (vas.) ja Vanessa Grundvall aloittivat Lucian päivän kierroksen Mediakulmasta Kokkolassa. Aaltoa tuuraavat loppukiertueen ajan hänen siskonsa Suvi Aalto sekä Camilla Bäckman. Keski-Pohjanmaan nuorisoseura 100 vuotta . Tunnus valtioneuvoston kansliasta Keski-Pohjanmaa sai juhlavuoden hankkeiden ja tapahtumien järjestämiseen alueellista tukea noin 60?000 euroa. Tiedotusvälineet voivat käyttää tunnusta uutisoidessaan juhlavuodesta. Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. Kokkolassa esittelee keskipohjalaista käsityöosaamista. KP/MARKKU JOKELA POIMINTOJA TAPAHTUMISTA . KP/MARKKU JOKELA LUCIAN PÄIVÄ . Pohjanmaan Kauppakamari 100 vuotta . Maanjako-oikeuden päätös on odotettavissa ensi vuonna, mutta sitä vastaan ilmeisesti valitetaan Korkeimpaan Oikeuteen, jonka päätös saataneen 1–2 vuoden kuluttua. Näköispatsas Vladimir Froloffi sta julkistetaan 13.8. Tapahtumista on laajemmin tietoa KP24.. Kokkolan Kruununvoudintalo 350 vuotta . Käymme myös yksinäisten vanhusten kodeissakin, Sarin kertoo tyytyväisenä. Heidän mielestään on ollut mukava huomata, kuinka ihmiset ilahtuvat heidän vierailustaan ja laulustaan. Se alkoi jo vuonna 1927, mutta varsinaisiin töihin päästiin käsiksi 1950. Keski-Pohjanmaalla lähes 60 yhteisölle, urheiluseuralle ja yhdistykselle myönnettiin aluetukea tapahtumansa järjestämiseen, kulttuurikoordinaattori Sanna-Maija Kauppi sanoo. Kruunupyyn lentoasemalla. Lisää tapahtumia osoitteessa: www. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää. . Lucia-neito tuo valoa ja iloa Kokkolalaisella Nicolina Sarinilla on meneillään vilkas viikko Riikka Sipilä (KP) Loppiaisena Vetelissä järjestettävä perinteinen Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti on ensimmäinen virallinen Suomi 100 -juhlavuoden tapahtuma KeskiPohjanmaalla. Kokkolassa, maakuntakirjaston läheisyydessä. Kokkolan kulttuuritoimenjohtaja Sampo Purontaus, Kokkolan Jymyn puheenjohtaja Pirjo Urpilainen ja Kokkolanseudun Omaishoitajien toiminnanjohtaja Jyrki Jouppi (taustalla) keskustelivat juhlavuoden tapahtumista Keski-Pohjanmaan liiton tiloissa. keski-pohjanmaa-kulttuuri.. –?Vaikka voittoa ei tullut, joudun näin pitkälle kisassa päästyäni perumaan kaikki loppuvuoden joulukonserttini Suomessa X Factorin ja Roar Globalin sopimuksien takia. –?Vierailemme ja laulamme yhteensä noin sadassa paikassa, muun muassa päiväkodeissa, kouluissa ja vanhainkodeissa, kertoo Sarin. Sen jälkeen kulkue suunnisti kohti Mannerheimin aukiota. Saara Aalto perui kaikki joulukeikkansa KIITOKSET. Oman kylän puuveistokset 100 vuoden ajalta -näyttely 10.6. . Arviolta yli 400?000 suomalaista on jo mukana juhlavuoden tapahtumien ja juhlien suunnittelussa. Tapahtuman Suomi 100 -juhlamenu tuo esimerkiksi tarjolle aitoja keskipohjalaisia raaka-aineita ja makuja, toiminnanjohtaja Johanna Hylkilä kertoo. Oulun yliopiston luonnontieteellisessä tiedekunnassa on fi losofi an maisterin tutkinnon pääaineenaan biologia suorittanut Anni Sillanpää (Veteli). Me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. /ilmoitatapahtuma. Ylivieska 150 vuotta . :n tapahtumakalenterissa www.kp24.. –?Maakuntaviestin päätarkoitus säilyy tietysti entisellään, mutta samalla hiihtotapahtuman ohjelmassa korostuvat juhlavuoden teemat monin eri tavoin, kertoo Sanni Aho maakuntaviestin tiedotuksesta. Sarin, Grundvall ja Widjeskog ovat nauttineet viikosta. Suomi 100 -tunnus eli logo on juhlavuoden ohjelmaan hyväksyttyjen ohjelmahankkeiden käytössä. Keskipohjanmaa -lehti 100 vuotta . Tänä vuonna häntä pyydettiin Lucia-neidoksi, ja Sarin oli heti valmis. Juhlavuoden kunniaksi on kehitelty lisäksi myös täysin uniikkeja tapahtumia. joulukuuta. päivään, vaan hulinaa on riittänyt viime lauantaista lähtien ja se kestää aina sunnuntaihin saakka. Keski-Pohjanmaan 4H järjestää lapsille suuret synttärijuhlat villiruokateemalla keväällä 2017. Avustuspäätös Kirkkohallituksesta saadaan huhtikuun 2017 loppuun mennessä. Lucia-perinne tuttu jo lapsuudesta Nicolina Sarinille Lucia-perinne on tuttu jo lapsuudesta, jolloin hän on käynyt katsomassa kruunausta kirkossa. Aalto pahoitteli tilannetta tiistaina lähettämässään tiedotteessa. Kirkkoneuvosto hyväksyi Nivalan kirkkoremontin avustushakemuksen HELSINKI (STT) Laulaja Saara Aalto perui tiistaina osallistumisensa Jouluenkelitkonserttikiertueelle. Kälviän Jokikylässä. Valtioneuvoston kanslia myös hyväksyy ohjelmahankkeet osaksi Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Sellaiseksi ei vielä riitä se, että joku väittää liitoksen olevan tarpeen. Ohjelmistoon kuului myös Leonard Cohenin Hallelujah, joka ei ole joululaulu, mutta sopi mainiosti tunnelmaan. 2. Holmberg, joka hoitaa Kaarlelan uusjakoa. . Sarinin eli Kokkolan seudun Lucia-neidon kruunasi illalla kaupunginkirkossa kaupunginjohtaja Stina Mattila. ProAgria KeskiPohjanmaa ja Keski-Pohjanmaan maaja kotitalousnaiset juhlistavat osaltaan satavuotiasta Suomea herättelemällä eloon paikallista Kekri-perinnettä. Kälviän kulttuurikedolla. Kokkolassa. Kokkolan kaupunginteatteri (Vartiolinna) 90 vuotta . Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. . . –?Tämä on todella harmillista, ja pyydän anteeksi näitä viime hetken muutoksia, joihin en itse voi vaikuttaa, Aalto kirjoittaa. Koko kysymys on perusteellisesti tutkittava ja sitä ei ole vielä ainakaan minun tietojeni mukaan tehty. . Korjauksen aikana kirkko on pois käytöstä. –?Maaherran viimeksi käydessä täällä uskoisin liitosidean törmänneen juuri tähän ja niinhän käy nytkin, jollei ole osoitettavissa tarpeeksi perusteltuja syitä. Vuonna 2019 remontissa on välivuosi. Koko Keski-Pohjanmaa laulaa -yhteislaulutilaisuus 4.7. Remontti, joka pitää sisällään muun muassa katon uusimisen sekä invaluiskan rakentamisen, on tarkoitus toteuttaa vuosina 2018 ja 2020. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat 50 vuotta Lähde: www.keski-pohjanmaakulttuuri.. (STT) Tänä vuonna on kuollut tulipaloissa tähän mennessä jo 19 lasta, joista kuusitoista on ollut alle viisivuotiasta pienokaista. Sancta Lucia, 283–304) on katolisen kirkon kanonisoima pyhimys ja ortodoksisen kirkon muistelema pyhä, joka koki marttyyrikuoleman keisari Diocletianuksen hallituskauden lopulla noin vuonna 304. tai puhelimella 020 750 4400 / tapahtumat. Oli toisaalta todella iloinen yllätys, että hakijoita oli niin paljon. Ohjelmaan haku on avoin kaikille ja jatkuu aina lokakuun 2017 loppuun saakka. Kaarlelan kannalta kysymys on hyvinkin laajakantoinen. Kunnat voivat käyttää Suomi 100 -tunnusta ilman ohjelmaan hakua kuntalaisille suunnattujen omien tapahtumien yhteydessä. Viime vuonna kuoli tulipaloissa kaikkiaan viisitoista lasta, kerrottiin palosuojelulaitokselta STT:lle tiistaina. Kannuksessa. Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Hankkeen kustannusarvio on 4,5 miljoonaa euroa. Lisäksi palavista taloista on kyetty pelastamaan kymmeniä pienokaisia aivan viime hetkessä. On tutkittava myös se onko mahdollisesti jäljelle jäävä Kaarlelan osa edes elinkelpoinen vai olisiko se yhdistettävä muihin kuntiin jne. Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.” Kokkolan seudun Lucia-neito, 17-vuotias kokkolalainen Nicolina Sarin yhdessä kulkueensa eli Emilia Widjeskogin, 17, ja Vanessa Grundvallin, 16, kanssa aloitti työntäyteisen päivänsä kynttiläkruunuun, valkoiseen mekkoon ja punaiseen vyöhön pukeutuneena tiistaina Mediakulmasta Kokkolasta. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 14 VALMISTUNEET PÄIVÄN SANA TÄNÄÄN SUDOKUT 50 VUOTTA SITTEN TAPAHTUMAT Tapahtumaja yhdistystietojen ilmoittaminen netissä www.kp24. . . Lucia-neidon on Sarinin mielestä oltava ennen kaikkea iloinen ja avoin, joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tiedustelut sähköpostilla menot@kpk.. . /maakunnassa-tapahtuu-2017 Suomi 100 -vuosi käynnistyy hiihtäen Juhlavuosi vietetään yhdessä ja se myös rakennetaan yhdessä VUODEN 2017 MERKKIVUOSIA . Oikeudet Suomi 100 -tunnukseen ja muihin materiaaleihin omistaa valtioneuvoston kanslia. Itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmassa on tällä hetkellä yli 2?000 hanketta eri puolilla Suomea. Jymyn voimistelujaosto aikoo puolestaan järjestää erillisen juhlanäytöksen 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Käsityö 2017 -näyttely 22.6.-2.9. Tulipaloissa kuollut tänä vuonna 19 lasta Helsinki 13.12. . –?Järjestämme suuren keskipohjalaisen sadonkorjuujuhlan ja maalaismarkkinat syyskuun puolivälissä Kokkolassa, Kruunuvoudintalolla. Mitä arvelette uusjaon vaikuttavan mahdolliseen liitokseen. –?Meidän nuoret ohjaajamme ovat jo työstäneet Yhdessä-näytöksen koreografi oita, silmin nähden innoissaan siitä että saavat olla mukana rakentamassa Suomen synttärijuhlia, seuran puheenjohtaja Pirjo Urpilainen sanoo. –?Siellä olemme laulaneet vanhusten omissa huoneissakin, ja on ollut hienoa huomata, kuinka he ovat ilahtuneet ja liikuttuneet vierailustamme. Perinteisen Santa Lucian lisäksi neidot lauloivat Mediakulmassa kappaleet Maa on niin kaunis ja Heinillä härkien kaukalon. . Silloin Nivalassa järjestetään Herättäjäjuhlat, ja kirkko halutaan pitää silloin käytössä. –?Suomi 100 -aluetuen rahat loppuivat valitettavasti jo heti kättelyssä. Amerikan Päivät 2017 Kokkolassa – 100 vuotta siirtolaisuutta -tapahtuma 10.-12.8. –?Ja laulutaito on tietysti plussaa. . –?Ehdotusjako on valmis, mutta sitä vastaan on tehty 50 valitusta, joita Vaasan maanjako-oikeus parhaillaan tutkii. Sen lisäksi on vielä erinäisiä muita toimintoja, joten optimistisia oltaessa voidaan arvella, että asia on kunnossa viiden vuoden kuluttua. Suomi 100 -tunnuksen alle on koottu useita muitakin keskipohjalaisille ennestään tuttuja juhlia ja tapahtumia: Keski-Pohjanmaan Urheilugaala, Talviharmonikka ja Talvitanssit, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, Kokkolan Oopperakesä ja Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat, Ohtakarin kalajuhlat, Lestin muikkumarkkinat ja Nivalan kapinaviikko. NIVALA (KP) Nivalan seurakunnan kirkkoneuvosto on hyväksynyt kirkon peruskorjaukseen liittyvän avustushakemuksen. He ovat aloittaneet valmistautumisen muutamia viikkoja aikaisemmin lauluja ja stemmoja harjoittelemalla. Keski-Pohjanmaan MTK kokoaa itsenäisyyspäiväksi sata jätkänkynttilää teiden varsille ja jokivarsille. –?Lucia tuo lämpöä, valoa ja iloa, ja kaikki ovat selvästi tykänneet
Puh. 050 5667 829. TUUBIHUIVEJA ym pe 16.12. Liitä kupongin mukaan mahd. 046 575 6 6834. Luotettavaa käteiskauppaa. 33 v. noin klo 12 Ylivieskan päivystyksessä k kultasormus. Tapani Hautala puh. Y Yksiö Ylivieskan keskustassa, 34 m² isolla lasitetulla parvekkeella. . n. Myynnit . 045 679 0663. 400 €. 044 323 0922. Myydään edullisesti naisten M MOOTTORIPYÖRÄ NAHKATAKKEJA 2 kpl. Puh. Kadonneet Asunnot Eläimet Tarjotaan vuokralle Vuokrattavana K KAKSIO Alavieskan keskustassa, hyvä kuntoinen, edullinen vuokra. P. 044 329 7290. Myös lahjakortit.. Uusia ja kerran käytettyjä. asunto. Heti vapaa. 050 359 6552. Puh. Yksityinen . Autoileva punapukuinen JJOULUPUKKI lähtee taas liikkeelle Kokkolan kaupungin alueella. Moottorikelkat . Lemmikit sallittu. Hinnat 800 1500 €. Moottoripyörät . valokuva ja palautusosoite, mikäli haluat kuvan takaisin. S Savu, graavi ym KALAA, siianmätiä Kokkolan torilla 17.12., 21.12., 22.12. 0400 132 620 tai 08 432 761. Myyd. Kuvia ym. Puh. 040 580 7394. Kokkolassa Kallentorilla ala-aula myynnissä torstaina 15.12. Paketissa lukee: Antilta... Myytävänä H HIMMELEITÄ. KUVA + 2–4 riviä vain 25 € Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 € Rivi-ilmoituskuponki Rivi-ilmoitukset julkaistaan lehdessä keskiviikkoisin. Ostetaan P PAKETTIAUTOJA esim. 6,80 €/m² sis. Hyväkuntoinen vähän käytetty kunnostettu vene 1982 malli 211 + traileri edullisesti. Ostot . JJOULUKUUSIA Kalastajatorpantie 1, Halkokari, Kla. p. 06 822 1677. Kalajoki, Ylivieska, Nivala JJouluksi! Perint. Etsitään töitä . Hilux, Hiace, Urvan, L300, Mazda ym. Kuljetusta varten mahdollista saada verkkoon. Mauno Pirkola, Kalevalan jäsenkorjaaja, Kuumäentie 9. P 000 5555 55555 Ilmoituskoot yksityisasiakas 25 € (yritykset 50 €) Hinta 15 € (yritykset 30 €) Hinta Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 € (ei koske verkon kautta jätettyjä ilmoituksia). P. (liitä mukaan tarkat laskutustiedot) . Takuuvuokra 1 kk. LC Kannus vuokraa S SAUNALLISEN KAKSION Kannuksen keskustasta. Vapaa 1.1.17. P.040 774 9450 / Keijo Arilehto Myydään pian poikivia laidunnettuja nupoutettuja tarkkailukarjan hiehoja. 0400 736 134. Sekalaiset . Pentti Anias puh. Erityisalana ihmissuhdekriisit. Hp 500 €. 040 587 6559. kerr. V Vanha Suutarin ompelukone 50 €. 2-4 riviä TAVOITA OSTAJAT PAIKALLISESTI LEHDISSÄ Kunnostettu rruokintatrukin rehupumppu Minkomatic 530 hdrauli. JJOULUKUUSIA MiniManin pihalla radan puolella. yritysasiakas 2-6 rivin ilmoitus 15 € 30 € 20 € 40 € 25 € 50 € Otsikkoilmoitus Lyhyt otsikko vahvennetuilla kirjaimilla max. Vuokra 395 €/kk. 040 520 3227. 196 merkkiä ja kehykset (Myyjaosta.com) Kuvallinen ilmoitus Kuva + n. Myydään K Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n K-osakkeita 5 x 80 kpl markkinahintaan. Vuokra 440€. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. U UPEAT JOULUKUUSET Halpa-Hallin pihalta. Töitä tarjolla . 050 594 0421. Lasitettu parveke, kaukolämpö, 2 krs. keskiviikkona Oulaisten tori 9.10.30, Haapav. Sähköl., v. K Kadonnut mummon punainen, puinen, 5-osainen K KYNTTELIKKÖ Evijärven kirpputorille. E Edulliset ikkunaja oviremontit keskipohjalaisilla tuotteilla ja työllä. Autot Joulupukit Myynnit Myynnit Ostot Palvelut Torilla tapahtuu Tarjotaan vuokralle K Kalevalaista jäsenkorjausta Kälviällä. Ostetaan kansakoulun P PULPETTI miel. 1 kk vakuus. RATSASTUSSAAPPAAT, k39, 30€, 20€, 10€ Ylivieskassa. Henkilökohtaiset . Yritys huom. tori 13.40-15. Autot . Puh. 10 kpl. Heti vapaa. Asunnot . 050 364 6585. 044 533 4854 K KODIN IRTAIMISTOA, VINTTITAVARAA KUOLINPESÄT Vanhat postikortit, keräilytavaraa, vanhat rannekellot. 11/99, 2-renk., vetok., j.kats. eri hinta. Vapautuu 1.1.17. Y YPPÄRIN KALAA torilla tänään Oulainen klo 9-11, Haapavesi klo 12-13, perjantaina Ylivieska klo 9-10, Alavieska klo 10.3011.15. K Kuivaa k koivuklapia 55 €/heittokuutio, kotiinkuljetus. Kuvallinen ilmoitus Valitse ilmoitusosasto . Palvelut . (kuin uudet) ja N NAHKAHOUSUJA. lämpö, sähkö, vesi, jätehuolto. Puh. Myös ilt./vkl. SOITTAMALLA: Puh. V Varasto ym. JÄTÄ ILMOITUS Keskipohjanmaaja Kalajokilaakso-lehtiin . Tarjoa! P. 0500 562 252. Puh. ja 23.12. Tarjoukset 31.12. 2-6 rivin ilmoitus Kuvallinen ilmoitus Jos olet Y-tunnuksen omaava ammatinharjoittaja, tulee silloin rekisteröityä ja jättää ilmoitus yritysasiakkaana. asunto(n.120m²).Mahd. os. ILMOITUSTEKSTI 14 168 112 210 Valitse ilmoitusmalli . Tilaukset 040 7632 470, 050 3260 479, M ja H Lahti V Vuokrataan Kokkolan keskustasta kt 4-5 h+k. IIso yksiö Ylivieskan ydinkesk. Kahdella parvekkeella varusteltu hyväkunt. Puh. Eläimet . tori.fi. E EDULLISTA VILLALANKAA ym. Puh. Puh. Halutaan vuokrata . Soita! 044 373 1710. tilaa Niittykatu 1, Kokkola. K KOTIMAISTA LASITAVARAA! Taidelasit, maljakot, lasisarjat, kaatimet, pullot, Toikan linnut yms..Arabia, Kupittaan Savi, kellot, korut, muu vanha tavara.. Kysy! p. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24 %). Veneet Palauta kuponki tiistaihin klo 12 mennessä toimipisteeseemme tai postita kuponki Keskipohjanmaa/Rivi-ilmoitukset, PL 45, 67101 Kokkola. Myynnissä mm Arabian astioita, tauluja, valaisimia, käyttötavaraa, mattoja, huonekaluja, kirjoja yms. KÄYMÄLLÄ PAIKAN PÄÄLLÄ: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n asiakaspalvelupisteet . Kotiinkuljetus. 8,30 ha salaojitettua peltoa + 2,75 ha metsää. Torilla tapahtuu . S SELVÄNNÄKIJÄ Seija Holm ratkaisee ongelmasi jo yhdellä puhelinsoitolla. Alavieskan Vanhustenkotiyhdistys ry. 1.1.2017 alkaen. 2-6 rivin ilmoitus . Saunankiuas Kota vesisäiliöllä 50 €. 050 537 6551. uudenveroinen, hyväkuntoinen ja laadukas tummanruskea N NAHKASOHVA, ollut käytössä naishenkilöllä. 040 520 3227. 046 842 7252. 0400 660 444. 040 566 8965/klo 16.30 jälk. M MYYDÄÄN SUURSÄKKEJÄ Erikokoisia, neljällä nostolenkillä. Vuokratakuu 1kk. 0700 928 38. Klo: 12.00 alken. Puh. klo 9 14. alkuperäiskunnossa, Kokkolan alueelta. Asuntoautot ja -vaunut . 050 598 2029. Juhani Korpela p. Kuivaa K KOIVUPOLTTOPUUTA ja HALKOJA. 14 merkkiä, teksti max. 0400 184 512. Työkoneet . Puh. katsastettuja n. 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16.30) . JJoulukuusia jokaiseen makuun kotiin toimitettuna Alavieskassa kotoa Toivolantie 23. 0400 367 602. Luottotiedot tarkistetaan. ILMESTYMISPÄIVÄ Keskiviikko . 171 tkm,lohkolämm., 2-renk. 1.1.2017. tori 11.-13, Yliv. Kysy talvitarjousta. Hyvät ja huonot. Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. alkaen klo 8. Saunallinen RT-KAKSIO Ylivieskassa Kotkatiellä 2 2 H + + K + KPH + S, 61 m². T:mi Esko Turpeinen 0400 388 334. vuokrata myös lämmin at.Vuokra 880€ +vesi+sähkö. AINEISTOT PERILLÄ viimeistään tiistaina klo 12 mennessä Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24 %). P. Torilla 16. P. /rivit . 0400 440 559/Ylivieska. P Puh. Sisällä kaiverrus. Puh. Pidätämme oikeuden muuttaa tai lyhentää tekstejä. kokemus. E EDULLISESTI. V Vuokrattavana ylivieskassa siisti 44 m2 rrivitalokaksio. H. Vapaana 75 m², 20 m², 15 m², 12 m², 10 m². Puh. Tied. P. Löydetty . Tarjotaan vuokralle . Myydään M MAATILAKIINTEISTÖ Kälviän Pirttisalossa. kinkut, poropaistit, kalkkunarintafile, savukalat, kylmäsavul., ym. Rauhallinen, 1. 2–6 riviä vain 15 € . SÄHKÖPOSTILLA: aineisto@kpk.. Tontit . savust. Erilaisia, kuviollisia V VILLASUKKIA + ns. ja la 17.12. 040 513 9915. Loma-asunnot . Puh. 050 324 2208. Puh. Puh. C Citroen Xara 1,6 i farm. 040 557 5363. HP 1200e. Tervetuloa ostoksille! Pudonnut perjantaina 9.12. Vuokrataan Y YKSIÖ 1 h+kk+kh 28.5 m², Lukkarinkatu 2 Päivä-Pekka Yliv. Mikäli havaitsemme, että yritys on rekisteröitynyt ja jättänyt ilmoituksen yksityishenkilönä, laskutamme hinnan erotuksen laskutuslisineen. 040 563 5391. Kät. Puh. . 044 724 1292. Osta elämäkertakirja lahjaksi M MINÄKÖ LENTÄJÄ "ROMUKORPELA" osa II, suoraan kirjantekijältä. N NOKIA HAKKAPELIITTA TYRES 205/55R16 94 TXL, 190 km/h, uudet. JJOULUKUUSEN myynti Ylivieskan vanhalla torilla alkaa perjantaina 16.12., iltaisin Veitsimäentie 137. Vuokra 450 €/kk sis.vesi. Puh. Puh. menn. Kirjassa 199 sivua ja runsaasti värikuvia hintaan 38 € sis. Korut, vanhat rahat. 050 530 4692. 0400 566 285. Löytöpalkkio! Puh. Anttila Center Pop Up tilassa Kokkolassa. alv. 0440 711 500. 040 830 9898. Puh. Kotikatu 2, Kälviä. NETISSÄ: www.kp24.. 050 3633 410 S SAUNALLINEN KT-KOLMIO 76 m² Ylivieskan keskustassa. 050 323 0840. 540 €/kk. E Erikoiskuljetuksien liikenteenohjaus www.kuljetustienpaalla.fi Westien eli länsiylämaanterrierin tyttöjä.Puh 0500 699292 L Lasten varasänky/matkasänky mukana patja ja kantopussi, vähän käytetty. Soita rohkeasti puh. Tarkemmat tiedot puh. Tervetuloa n. Tervetuloa! Myydään T TOYOTA YARIS 1,0 vm.-99, aj. ja 17.12 sekä 21-23.12, Ylivieskassa Kirppisparatiisin pihalla. Ym. Haluamasi asia tulee mahtua tähän tilaan. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 15 KP24.FI/RIVIT Ostamassa myymässä vaihtamassa Keskipohjanmaassa sekä Kalajokilaaksossa ilmoitat helposti ja edullisesti! Meillä kauppa käy! /rivit Julkaisupäivä ____ /____ Ilmoittaja Etunimi Sukunimi Asiakasnumero etukortista tai laskusta Puhelin Sähköpostiosoite Ruudukon täyttö: Täytä oheinen ruudukko selvästi tekstaten siten, että joka ruutuun tulee yksi kirjain. Vapaa viim. PIHAKIRPPIS lauantaina 7.6. Tunnearvo! Ostitko. 044 543 0212. Vuokralle tarjotaan 80 m² H HUONEISTO Kalajoen keskustassa. Kadonneet
Yhtiön mukaan se kasvaa edelleen vahvasti keskipitkällä aikavälillä samalla kun kannattavuus pysyy hyvänä. Nokian osake vahvistui 2,12 prosenttia 4,44 euroon. Liikanen varoittaa triangelista Hallituksen kevään puoliväliriihen lähestyessä julkisuudessa on keskusteltu vilkkaasti julkisen talouden mahdollisista lisäleikkaustarpeista ja toisaalta elvytyksestä. Sisäpiirirekisteristä ilmenee, että kaksi muuta johtoryhmän jäsentä myi osakkeita kokouspäivänä tai ennen kuin yhtiö julkaisi pörssitiedotteen. . Kyseisten sijoitusten käypien arvojen korotuksesta seuraava realisoitumaton arvonmuutos kirjataan yhtiön tilikauden 2016 toisen puolivuosikauden tulokseen. helmikuuta. Yhtiö ei ole aiemmin julkistanut taloudellista ohjeistusta vuodelle 2016. Lammassaaren tavoin kaikki muutkin epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Vasta nyt siihen on todellinen mahdollisuus, kun kaikki omistajatkin ovat mukana toiminnassa, kertoo Isokoski. Velkaantumisarvioihin vaikuttaa esimerkiksi eri ennusteissa käytetyt arviot hintakehityksestä ja miten ennusteissa huomioidaan vaikkapa valtion myyntitulot. Kun yhtiö tiedotti nikkelituotantonsa tilanteesta markkinoita heinäkuun puolivälin tienoilla, osake putosi 9 prosenttia. Isokoski on tyytyväinen ratkaisuun, vaikka se tapahtuikin vaikeimman jälkeen, vasta jätelautakunnan päätöksen perusteella. Lammassaarella on ollut puolustuksen mukaan syy luottaa tuotantoennusteiden huolellisuuteen. Ylöskirjausten vaikutus kuluvan vuoden tulokseen ennen veroja on noin 6,5 miljoonaa euroa. Kuntalaiset ovat tuona aikana maksaneet arviolta noin kolme miljoonaa euroa enemmän jätemaksuja, kuin siinä tapauksessa, että kaikki omistajakuntien kiinteistöt olisivat olleet alusta alkaen Vestian kuljetuksen piirissä. Nämä myyjät merkitsivät ennen yhtiön pörssitiedotetta osakkeita enemmän kuin myivät. Maailmantaloudessa riittää kuitenkin epävarmuuksia. Elisa ostaa Viron suurimman kaapeli-tvoperaattorin HELSINKI (STT) Vakuutusyhtiö LähiTapiola ennustaa Suomen talouden kasvavan kahden seuraavan vuoden aikana reilun prosentin vuodessa. Talvivaaran kaivoksen johtaja ja yhtiön johtoryhmän jäsen Lassi Lammassaari myi maaliskuussa 2011 Talvivaaran osakkeita hintaan 128 600 euroa. Syynä ovat uudesta kirjanpidon tuotantolinjasta saadut skaalahyödyt, digitalisaation kehittyminen sekä säästöt orgaanisen kasvun operatiivisissa kustannuksissa. Keskiviikkona Talvivaaran perustajaa ja toimitusjohtajaa Pekka Perää syytetään kahdeksasta tiedottamisrikoksesta. Tähän asti osa Vestian omistajakunnista on antanut omien kiinteistöjensä jätekuljetukset yksityisille yrityksille. Pitkäaikaistyöttömyys talouden jarruna Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen totesi, että vaikka talouden kasvu vahvistuu, niin julkinen velka kasvaa osin työttömyyden takia. Lisäksi hän tiesi syytteen mukaan, että tuotannon kannalta tärkeä talteenottolaitoksen syöttöliuoksen nikkelipitoisuus oli merkittävän alhainen. Syyttäjän mukaan miehellä oli sisäpiiritietoa mm. Liikasen mukaan julkista taloutta vahvistavat toimet pysyvät ajankohtaisena. Johtoryhmässä Lammassaari on ollut vuosina 2011–2012. Sievi Capital julkaisee tilinpäätöstiedotteen kuluvalta tiistaina 28. –?Olemme hoitaneet jätekuljetuksia jo yli kymmenen vuotta. nikkelin tuotannon jäämisestä ennustetusta, huhtikuun tuotantokatkoksen venymisestä ja tulosvaroituksen antamisen tarpeesta johtoryhmässä käydyistä keskusteluista. Kouranoutopalvelu sopii irtonaisille jätteille kuten risuille, rakennusja purkujätepuulle sekä muille vastaaville jätteille, Isokoski opastaa. Istutaan kevääseen asti Talvivaaran nykyisen ja entisen johdon epäiltyjen pörssirikosten käsittely jatkuu tällä tietoa maaliskuuhun asti. Liikanen muistutti tiedotustilaisuudessa, että velka-aste on kaksinkertaistunut lyhyessä ajassa. Suomen Pankin ennusteen perusteella hallituksen tavoitteeseen työllisyysasteen nostosta 72 prosenttiin on matkaa. Lammassaari on toiminut Talvivaarassa useissa eri johtotehtävissä vuodesta 2005 alkaen. Suomen Pankin mukaan julkisen talouden kestävyysvajeongelmaa ei ole vielä ratkaistu. Vuonna 2013 Lammassaaren tehtävä yhtiössä oli strategisesti tärkeiden hankkeiden kehittämisen ja yhtiön laajennusprojektien johtaja. Lisäksi kilpailukykysopimus parantaa hintakilpailukykyä ja rahapolitiikka tukee kasvua. Viime vuonna liikevaihto kasvoi 11,6 prosenttia. Lisäksi hän tiesi syytteen mukaan liuotuskasojen ongelmista ja syöttöliuoksen laimeudesta. Syyttäjän mukaan Lammassaarella oli sisäpiiritietoa siitä, että nikkelituotanto on jälleen jäämässä vuositavoitteista. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER ISOJA KAUPPOJA ENNEN KURSSINOTKAHDUKSIA . Kun markkinat saivat samat tiedot myöhemmin lokakuussa, osakkeen kurssi sukelsi 7,4 prosenttia. Syytteet sisäpiirikaupoista koskevat vain Lammassaarta. Myös ovet kansainväliseen laajentumiseen pidetään avoinna. Vestia alentaa jätemaksuja ensi vuonna HELSINKI (STT) Teleyhtiö Elisa ostaa virolaisen kaapeli-tv-operaattori AS Starmanin koko osakekannan kahdelta sijoitusyhtiöltä. Hän otti sukupolvinäkökulmaan liittyen esille ”triangelin”, joka voi toteutua, jos toimia lykätään. joulukuuta pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään osingonjakoon yhtiö julkistaa taloudellisen ohjeistuksen kuluvalle vuodelle. Syyttäjän mukaan Talvivaaran nykyinen kehitysjohtaja Lassi Lammassaari syyllistyi vuosina 2011–2013 kuuteen sisäpiirintiedon väärinkäyttöön ja hyötyi niistä yhteensä noin 220?000 euroa. LähiTapiolan ensi vuoden kasvuennuste on 1,1 prosenttia, mikä on sama kuin yhtiön kesäkuussa antama ennuste. Suomen Pankki arvioi, että pitkäaikaistyöttömyyden suuri määrä voi alkaa jarruttaa talouden elpymistä. Talenom kiri päivän nousijaksi hyvillä näkymillään Mikko Gustafsson Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Oikeudessa alettiin tiistaina käsitellä Talvivaara-johtajan epäiltyjä sisäpiirintiedon väärinkäyttöjä. Velkasuhteen kasvu on pysähtymässä vain tilapäisesti. . Suomen Pankin mukaan velkasuhteen kasvu pysähtyy vasta vuosina 2022–2023. Lammassaari on kiistänyt syytteet. Sievi Capital nostaa sijoitustensa käypiä arvoja (KP) Vestia Oy alentaa kotitalouksista kerättävän poltettavan jätteen jätemaksuja ensi vuoden alusta viisi prosenttia. Tällä hetkellä Viria-konsernin liiketoiminnoista suurimmat ovat Suomessa turvaratkaisuja tuottava Securi ja asennusyhtiö Viria Link sekä Ruotsissa tv-palveluita toimittava Sappa. Uusina palveluina Vestia tarjoaa ensi vuonna noutopalvelua sellaisille jätteille, joita ei voi laittaa omaa jäteastiaan eikä ekopisteiden jäteastioihin. Tuoreet talousennusteet ovat povanneet Suomen lähivuosille prosentin ympärillä pyöriviä kasvulukuja. Yhtiö arvioi sen osakekohtaisen substanssin olevan 0,69–0,73 euroa loppuvuonna. Talenom arvioi liikevaihtonsa kasvavan enemmän kuin viime vuonna ja että asettuu 36,9– 37,4 miljoonaan euroon. Kuluvan vuoden liiketoiminnan rahavirran ohjeistukset yhtiö piti ennallaan. Toinen peruste jätemaksujen alentamiselle Isokosken mukaan on, että Vestian osittain omistama jätteenpolttolaitos alentaa jätteenkäsittelymaksuaan. –?Yrityksissä syntyy valtava määrä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää liiketoiminnassa nykyistä selvästi paremmin. Hän myi tuolloin yhtiön osakkeita 57 800 eurolla. Tiistaina ennusteensa julkistanut Suomen Pankki arvioi, että kokonaistuotanto kasvaa 1,3 prosenttia ensi vuonna ja 1,2 prosenttia 2018 ja 2019. Ennusteen mukaan työllisten määrä kasvaa noin 2,2 prosenttia vuosina 2016–2019 ja työllisyysaste nousee 70,2 prosenttiin. Puolustus kummeksuu sitä, että Lammassaari on ainoa, jota vastaan on nostettu syyte sisäpiirikaupoista. Liikasen mukaan on riski, että aiempaa useampi nuori on ilman työtä ja opiskelupaikkaa. Talvivaara-johtaja kiistää 220 000 euron voitot sisäpiiritiedolla Syyttäjä vaatii Lassi Lammassaarelle vankeutta ja sakkoja (KP) Viria-konsernin uudessa strategiassa painopisteitä on liikevaihdon voimakas kasvu, kannattavuuden parantaminen ja liiketoiminnan kehittäminen. Sijoitusyhtiö Sievi Capital nosti listaamattomien sijoitustensa sekä sijoituskiinteistöjensä käypiä arvoja. Arvonmuutosten nettovaikutus tilikauden tulokseen ennen veroja on noin 6,5 miljoonaa euroa. Kauppakonserni Stockmannin myynti laski marraskuussa seitsemän prosenttia. Entistä varatoimitusjohtajaa Saila Miettinen-Lähdettä syytetään kahdesta ja entistä toimitusjohtajaa Harri Natusta yhdestä tiedottamisrikoksesta. Vestian toimitusjohtajan Antero Isokosken mukaan suurimpana perusteena maksujen alennukselle on, että loputkin Vestian omistajakunnat alkoivat käyttää omistamansa yhtiön palveluja omien kiinteistöjensä jätehuollossa. ”Muutkin myivät” Kirjallisessa vastauksessaan puolustus tuo esiin, ettei Lammassaari ollut yhtiön hallituksessa päättämässä tulosennusteista ja pörssitiedottamisesta. Sievi Capitalin osakekohtaisen substanssiarvon vuoden 2016 lopussa arvioidaan olevan 0,69– 0,73 euroa. Puolustus kiistää vastauksessaan sisäpiiritiedon käytön myös muun muassa tuotantokatkoksesta, nikkelituotannon määristä tai tulosvaroituksesta. Viria-nimen juuri käyttöön ottaneesta, entisestä Anvia-konsernista ollaan lähivuosien aikana rakentamassa turvallisuusja verkkoratkaisujen ja tiedonhallinnan edelläkävijää. Talenomin kurssi vahvistui päivällä enimmillään reilusti yli kymmenen prosenttia ja jäi pörssin sulkeutuessa plussalle 9,24 prosenttia 6,50 euroon. Anvia-konsernin nimi muuttuu Viriaksi SIEVI (KP) Sievi Capital Oyj nostaa listaamattomien sijoitustensa sekä sijoituskiinteistönsä käypiä arvoja. Näemme isoja mahdollisuuksia tiedon jalostamisessa ja analysoinnissa yritysten hyödyksi, ja tätä haluamme lähteä kehittämään, kertoo Virian konsernijohtaja Mika Vihervuori. –?Tällaisia jäte-esineitä ovat esimerkiksi käytöstä poistetut kodinkoneet, huonekalut ja muut isommat esineet. –?Epävarmuus kansainvälisen talouden tilanteesta ja talouspolitiikasta on poikkeuksellisen suuri, sanoi Suomen Pankin ennustepäällikkö Juha Kilponen ennustejulkistuksen yhteydessä. Talvivaaran kaivoksen kehitysjohtaja Lassi Lammassaari (vas.) syytettynä Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 16 TALOUS PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki Dow Jones Industrial 0,000% -0,081% Euribor 12 kk 4,38 +0,55 7000 7500 8000 8500 9000 marras loka syys elo heinä ?0,35 ?0,30 ?0,25 ?0,20 ?0,15 ?0,10 ?0,05 0,00 marras loka syys elo heinä Nousijat Laskijat OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Ison-Britannian puntina Japanin jeneinä Venäjän ruplina Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.. Ensi vuonna Vestian asiakkaiden on huolehdittava pyörättömien jäteastioiden korvaamisesta pyörällisillä astioilla. vuodesta › Työmarkkinat vahvistuneet › Teollisuustuotannon alamäki taittunut › Kilpailukykysopimus parantaa hintakilpailukykyä ja rahapolitiikka tukee kasvua 19 18 17 16 1,0 1,3 1,2 1,2 Taantuma selätetty Suomen taloudessa Kasvusta huolimatta velkahuolet eivät kaikkoa. Julkisen velan kasvu jatkuu Suomen Pankin ennusteen perusteella koko vaalikauden. Perustuen tehtyihin arvonkorotuksiin, yhtiön liiketoiminnan odotettuun kehitykseen loppuvuonna sekä yhtiön 9. Reilun 40 miljoonan euron kasvusta noin neljäsosan odotetaan olevan orgaanista ja kolme neljäsosaa tulisi yritysostoista. Yhtiön vaihdetuin B-osake reagoi uutiseen heikentymällä 0,46 prosenttia ja kurssi päätyi 6,54 euroon. –?Lammassaari on ollut johtoryhmän jäsen siihen saakka, kunnes hän lopetti tuotantojohtajan tehtävät, eli 11. Hän myi maaliskuussa ja heinäkuun alussa yhteensä 237 000 euron edestä yhtiön osakkeita. Kun yhtiö tiedotti tilanteestaan huhtikuussa, osakkeen kurssi laski 7,1 prosenttia. Syyttäjä vaatii Lammassaarelle vankeutta ja tuntuvia sakkoja. Syyttäjän mukaan Lammassaarella oli kaupat tehdessään sisäpiiritietoa ennustetta matalammasta alkuvuoden nikkelituotannosta sekä suunniteltua laimeammasta syöttöliuoksesta. Äänivaltainen A-osake puolestaan vahvistui 0,08 prosenttia 6,53 euroon. Vaikka työllisyys kohenee, pitkäaikaistyöttömyys on iso ongelma taloudessa. –?Meidän velkaantumisvauhti on tällä hetkellä ellei euroalueen nopein niin ainakin kahden nopeimman joukossa, Liikanen sanoi. Painorajoitettu OMXH Cap nousi 0,71 prosenttia 5976,34 pisteeseen. Syytteen mukaan Lammassaari tiesi esimerkiksi, että kaivoksen nikkelituotanto on ennustettua pienempää. . Suomen Pankki ennustaa reilun prosentin kasvua lähivuosille ST Lähde: Suomen Pankki 10 5 -5 -10 00 Prosenttimuutos edellisvuodesta Ennuste Kokonaistuotannon määrä 2000–2019 04 02 06 08 10 12 14 16 18 Suomen taloudessa merkkejä paremmasta, luottamus talouteen vahvistunut Bkt:n kehitys %-muutos ed. Starmanin Viron liiketoimintojen liikevaihto oli viime vuonna 37 miljoonaa euroa ja käyttökate 18 miljoonaa euroa. –?Pyörätön astia on työturvallisuusriski. Teleoperaattori Elisa ostaa kaapeli-tv-operaattori Starmanin Viron liiketoiminnat 151 miljoonalla eurolla. Suomen Pankin uusi arvio kestävyysvajeesta on noin 3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kustannukset jaetaan poltettavien jätemäärien mukaan eikä ylimääräisiä voittoja kerätä. Pörssin kokonaisvaihto oli 528,907 miljoonaa euroa. Elisan osake vahvistui tiistaina 1,09 prosenttia 30,72 euroon. Sievi Capital -3,52 SSAB B -3,40 PKC Group -2,97 SSAB A -2,97 Tulikivi A -2,40 Comptel +4,65 Vaisala A +4,10 Metsä Board A +3,92 Dovre Group +3,90 Orion A +3,57 -0,03 1,063 -0,10 9,737 -0,04 0,838 0,33 122,583 -0,47 64,533 55,69 +2,50% 0,000% -0,316% +0,75% 8808,65 +0,42% 19879,07 +0,9% 291,06 Paula Nikula Helsingin pörssi sulkeutui tiistaina nousupäivän päätteeksi 0,75 prosenttia plussalle, 8808,65 pisteeseen. Vuoden 2018 alusta pyörättömät jäteastiat eivät ole sallittuja toimialueen jätehuoltomääräyksien mukaan. Polaris Investja Com Holding -sijoitusyhtiöiden kanssa tehdyn kaupan hinta on 151 miljoonaa euroa. Kun asioista tiedotettiin julkisesti huhtikuussa 2012, osakekurssi putosi 14,1 prosenttia. Puolustuksen mukaan hän ei ole tämän jälkeen kuulunut yhtiön sisäpiirirekisteriin tai saanut sisäpiiritietoa. iLOQin liiketoiminta on kehittynyt hyvin ja sen lähiajan näkymät ovat positiiviset. Hänellä oli syyttäjän mukaan sisäpiiritietoa muun muassa syöttöliuoksen nikkelipitoisuuden laimeudesta, tuotantokatkoksen venymisestä ja mahdollisesta tulosvaroituksesta. Moni jäteautonkuljettaja on loukannut itseään vetäessään perässään painavaa pyörätöntä jäteastiaa, Isokoski kertoo. ILOQin liiketoiminta on kehittynyt hyvin ja sen lähiajan näkymät ovat positiiviset. Kestävyysvajeongelmaa ei taklattu Hallitusohjelman tavoitteena on, että velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä ja velaksi eläminen lopetetaan vuonna 2021. Kannattavuus paranee odotettua enemmän, mutta liikevaihdon kasvu jää hiukan aiemmin ilmoitettua pienemmäksi. Lokakuussa 2012 Lammassaari toimi yhtiössä strategisten hankkeiden johtajana muttei enää johtoryhmässä. Merkittävin arvonkorotus kohdistuu iLOQ Oy:n osakkeisiin. Puolustus vetoaa myös siihen, että vuoden 2011 maaliskuussa päätös osakekaupoista on tehty viimeistään päivää ennen johtoryhmän kokousta. Maaliskuussa 2012 Lammassaari myi yhtiön osakkeita kahdella eri kerralla yhteensä lähes 320 000 eurolla. Esimerkiksi Nordea ennakoi Suomelle äskettäin prosentin kasvua ensi vuodelle ja LähiTapiola ennakoi tiistaina Suomelle 1,1 prosentin kasvua ensi vuodelle. Hän on työskennellyt esimerkiksi yhtiön kaivosja suunnittelujohtajana. Viria tavoittelee liikevaihdon kasvattamista 120 miljoonaan euroon vuonna 2020. Hän myi osakkeita ennen kuin yhtiö tiedotti asioista pörssissä ja osakekurssi putosi. Tarkoituksena on näiden rinnalle neljänneksi tukijalaksi kasvattaa tiedonhallintaan ja analytiikkaan keskittyvää liiketoimintaa. Häntä avustaa asianajaja Sami Uoti. –?Omistajakunnat ovat antaneet Vestian tehtäväksi hoitaa jätehuolto mahdollisimman tehokkaasti. Starmanin Liettuan liiketoiminnot eivät sisälly kauppaan. Jätteenpolttolaitos toimii myös omakustannusperiaatteella kuin Vestiakin. Kaupalla ei ole vaikutusta Elisan osingonmaksukykyyn eikä voitonjakopolitiikkaan, yhtiö kertoo. Piristymisen merkit Suomen taloudessa ovat vahvistaneet luottamusta talouteen. Käyttökatteensa yhtiö odottaa kasvavan 50–60 prosenttia ja asettuvan 7,3–7,8 miljoonaan euroon. LähiTapiola odottaa Suomen talouskasvun painopisteen siirtyvän kotimaisesta kasvusta nettovientiin. Vuodelle 2018 vakuutusyhtiö ennustaa 1,2 prosentin kasvua. Suurin korotus kohdistuu iLOQin osakkeisiin. LähiTapiola ennustaa Suomen taloudelle noin prosentin kasvuvauhtia Olli Kuivaniemi HELSINKI (STT) Tuoreiden talousennusteiden perusteella taantuma on Suomen taloudessa selätetty, mutta mitään nopeaa kasvua ei lähivuosina ole näköpiirissä. nikkelin tuotantomäärästä, joka oli jäämässä alle sijoittajille kerrottujen tavoitteiden. –?Tämän päivän nuorille jää kannettavaksi vanhempien ikäluokkien hoitomenot, vanhempien ikäluokkien eläkkeet ja myös kasvava julkinen velka. Päivän nousija oli tilitoimisto Talenom, joka täsmensi kuluvan vuoden taloudellisia näkymiä sekä liikevaihdosta että käyttökatteestaan. toukokuuta 2012 saakka, vastauksessa sanotaan. Suomen Pankin mukaan näitä ovat työmarkkinoiden vahvistuminen, teollisuustuotannon alamäen taittuminen. Syyttäjän mukaan hänellä oli tuolloin sisäpiiritietoa mm. Ennen tiistaina kerrottuja muutoksia Talenom odotti liikevaihdon asettuvan 37,2–38,2 miljoonaan euroon ja käyttökatteen 6,5–7,0 miljoonaan euroon. Yhtiön mukaan kannattavuusnäkymät ovat kohentuneet selvästi
Henkilökunta: linjanjohtaja Jenny Girod, tuntiopettaja Marita Nieminen, tuntiopettaja Raija Ilo, tuntiopettaja Eleni Pierides, tuntiopettaja Riikka Junkala. Näyttelystä voi kukin käydä tekemässä arvionsa joulukuun loppuun mennessä. Maalarin lahjoja esittää heti ovella Hannu Kivelän Pieksut, joka onkin ripustettu enteellisesti ensimmäiseksi. Kun häirintä yltyy, on Michèlen tehtävä päätöksensä. . Käsikirjoitus David Birke Philippe Djianin romaanista. Samalla hänestä on tullut kovapintainen ja luja. Suuri määrä täysin erilaisia töitä on haaste pystyttäjälle ja ripustuksen merkitys korostuu. Tätä naista ei pysäytä edes kuolema, miten sitten raiskatuksi tuleminen. Elokuvan alussa nainen joutuu kotonaan kommandopipoisen päällekarkaajan raiskaamaksi keskellä kirkasta päivää. Isokoski laulaa tulevana viikonloppuna J.S. Kehon hallinta on yllättävän vaikeaa, usein opettajan on esimerkiksi asetettava tanssijan jalka oikeaan asentoon tai korjattava ryhtiä suoremmaksi. –?Jos opettaja ei pääse tällaista korjaamaan, niin koko lihaksisto alkaa kehittyä toispuoleisesti, tietää Ilo. –?Kyllä sieltä vilkutetaan vanhemmille, tietää balettipedagogi ja koreografi Marita Nieminen vuosien kokemuksesta. Kiusaantuneena Nathalie poistuu, mutta mies seuraa häntä kadulle ja suutelee väkisin. Hänellä on työn alla kansainvälinen teatterielokuva Mirdja, joka pohjautuu löyhästi L. Ja onnistuu. Perhe, ystävät ja naapurit tulevat tutuiksi. Apurahan sai muun muassa kokkolalaislähtöinen näyttelijä Oona Airola työryhmänsä kanssa. Sylin täydeltä toisessa päässä salia osoittaa kuitenkin missä taiteilija on omimmillaan. Lapsuudentrauma on jättänyt naiseen epäluottamuksen poliisiin. Vuoden kärkifi lmejä Vaikka sitä ei joka hetki tahtoisi myöntää, Elle on suurenmoista elokuvaa. Balettiopiston joulunäytös to 15.12. . Kookas tekstiili lyö viereiset maalaukset laudalta. Lyyli ja Tolstoi taas on tv-sarja jossa seurataan kahden suvun elämää Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Ei Verhoeven toki raiskausta vähättele. Ilo vetää myös kerran viikossa harjoittelevia teinija aikuisryhmiä. Irma Vänskän Kuura. Parinsadan oppilaan pari tuntia kestävä joulunäytös vaatii opettajilta paljon, sillä sisääntulot ja poistumiset on saatava toimimaan sujuvasti. Isabelle Huppertilla on jo kaksi pääroolia, jotka kuuluvat vuoden 2016 huippuihin. Toivottavasti vuosien myötä tilanne muuttuu. Paul Verhoeven, 78, on saanut haukkujakin Philippe Djianin romaanista kankaalle luomastaan henkilöhahmosta. tte. . Näyttely on taiteilijan julkinen foorumi, jyrytys on kritiikkiä, jota muuten ei nykyään tahdo saada mistään, siksi se kannattaisi ottaa kehitysaskelena. Joulunäytös on kaikille yhteinen eli mukaan tulee myös Kaustisen toimipisteen balettioppilaat. Niiden merkitys tänä valokuvamuokkauksen valta-aikana onkin vaikeammin ymmärrettävissä. Filmissä Tämän jälkeen Nathalie, fi losofi an opettaja ja kirjailija, joutuu ahdistelluksi elokuvateatterissa. Yhdentekevä se ei ole. Sinänsä taitavia ja mielenkiintoisia tallenteita. Molemmat aloittivat kunnianhimoisilla rooleilla, mutta Huppert jatkaa samaa linjaa kuusikymppisenäkin. Nimetyt solistit aloittavat vuoden konsertoimalla uutenavuotena 1.1.2017 Temppeliaukion kirkossa. Näin on saatu samankaltaiset työt rinnakkain ja se rauhoittaa näyttelyn ilmettä. Kesällä 2017 työryhmä tekee viikon mittaisen soutureissun, jonka jälkeen dramaturgi työstää aiheesta näytelmätekstin. Michèle suomii äitiään nuoresta rattopoikasulhasesta. Vankilasta ehdonalaiseen pääsemässä olevaa isäänsä Michèle on aina vihannut. Erotiikka on voimakkaimmin läsnä, kun Michèle saa naapuriapua syysmyrskyn repiessä ikkunaluukkuja. Törmälän keramiikkatöihin tutustumista hankaloittaa sijoitus vitriiniin. Myös Zarathustra on kansainvälinen teatterielokuva, joka kertoo nykyajan marttyyrista. tte. Läheisille järjestetyt illalliset ovat nekin muistorikkaat. Hän on opettanut teatteriaineita mm. Projektiin kuuluu viisi jokea, joista Pyhäjoen teemana on ydinvoima, energia ja jokien kuormitus. . Kaikki Ellessä toimii upeasti myös päähenkilön ympärillä. Sanoo vain, ettei kiinnosta ja kävelee pois. Kokkolassa tilanne on parempi ja esimerkiksi syksyn lastenmusikaalissa tanssi Eleni Pieridesin poikaryhmä. Lumen valo, valon lume on puhdas pelkistetty maalaus, lumi on valkoista ja taivas sininen, molemmissa töissä loistaa luonto. Viiltävät tunnelmat tavoittava Anne Dudleyn musiikki, Stéphane Fontainen vivahteikkaasti kuvaama Pariisin esikaupunkialueen naapurusto rikospaikkana, jopa kamppailussa käytetyt lähitaisteluaseet tuovat mieleen Hitchcockin. Ilo opettaa myös nykytanssia, joka on oleellinen osa balettiharrastusta. –?Muistan yhden vuosikurssin, jossa oli monta tanssijaa, joiden asentoa opettaja ei saanut korjata koskettamalla. Paavo Tuomaala on palannut juurilleen talviseen metsään. Ohjaus Paul Verhoeven. Eila Törmälän iso tekstiilityö on hallitsee tilaa ja vaatisi sitä enemmän. Työt ovat pikkutarkkoja ”jäljennöksiä” mustavalkoisista valokuvista, joihin tekijä on lisännyt värit. Marita Nieminen, Riikka Junkala, Jenny Girod ja Raija Ilo opettavat lähes kolmensadan oppilaan balettiopistossa. SBS Productions 2016. Kai heille oli koulussa puhuttu, etteivät aikuiset saa koskettaa lasta. Marita Nieminen sanoo, että nykyaika on mennyt sellaiseksi, että kosketusta pelätään. K16. Opintojen laajuus ulottuu harrasteopinnoista aina ammattiin valmentavaan koulutukseen asti. Fontainen kuva Michèlestä kylpyammeessa ei hevin unohdu. Työt on ripustettu tekijöittäin, joita on kymmenkunta. Kuvaus Stéphane Fontaine. Junkala kertoo, että Kaustisella on tilaa lasten ryhmissä, joten balettiopistoon voi ottaa yhteyttä vuodenvaihteen jälkeen ja tiedustella vapaita paikkoja. Paul Verhoeven pelkistää ja tiivistää väkivallan viitteelliseksi, mutta ottaa sen sitten lähikuviin. Keski-Pohjanmaan Balettiopisto antaa tanssin laajaa perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten ryhmiin on ollut jopa jonotuslista, kertoo linjajohtaja Jenny Girod. Balettiopisto on perustettu 1978 ja Marita Niemisen perustama opisto yhdistettiin Keski-Pohjanmaan konservatorioon elokuussa 2013. Kuinka on mahdollista, että mies pääsee tunkeutumaan sekä hänen kotiinsa että hänen tietokoneelleen. Naista ei näytä vaivaavan, että hänkin on osa sensaationnälkäistä mediaa. Pojat ovat edelleen vähemmistönä baletissa. Leena Alangon utuisromanttiset maalaukset tanssittavat katsojaa tähtiin. Ellessä Huppert on Michèle, videopelifi rman pomo. Marita Nieminen laskee, että viime vuosien aikana oppilasmäärä on kasvanut parikymmentä prosenttia. –?Syyslukukauden aikana meillä on ollut yhteensä yli 270 oppilasta. Hän ei ilmoita viranomaisille, ja läheisilleenkin vasta päivien päästä. Viiden tähden yön kuningatar Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Huomenna torstaina Snellmansalin katsomo täyttyy ääriään myöten yleisöstä ja lava esiintyjistä. Nathalie ei raivoa eikä järjestä kohtausta. Haapaveden kansalaisopistossa ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa ja on ollut Oulun läänin taidetoimikunnan näyttämötaiteen läänintaiteilija. Ensimmäinen on ranskalaisen Mia Hansen-Løven Tämän jälkeen, toinen 2000-luvulla harvakseltaan elokuvia tehneen alankomaalaisen Paul Verhoevenin Elle. Tanssipedagogi Raija Ilo myöntää baletin olevan kurinalainen harrastus, mutta hän kokee kuri-sanan positiivisena. Häntä on vastikään kuultu Keski-Pohjanmaan seudulla Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin sekä Guardia Nuevan solistina. Isokoski ja Lindroos ovat molemmat vuoden 2016 Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa menestyneitä laulajia. klo 18 Snellman-salissa. Vaikka tanssija kuinka kuvittelisi tanssivansa suorassa, saattaa hän silti olla asennoltaan vinossa. Opintojen intensiteetin voi kukin valita omista lähtökohdistaan ja tavoitteistaan käsin. . Opetus on avointa kaikille. Kinokulma, Oulainen. Päivi ja Paavo Lipposen rahasto toimii Kansan Sivistysrahaston alaisuudessa ja tukee nuoria taiteilijoita urallaan eteenpäin. Naapuri auttaa sulkemaan ikkunaluukut rajuilmalta: Isabelle Huppert, Laurent La. Junkala on itse Kannuksesta lähtöisin ja kävi aikoinaan Marita Niemisen johtamaa Keski-Pohjanmaan Balettiopistoa. Sivellintyö on leveää eikä muotokuvassakan ole sorruttu pikkumaisuuksiin. Työryhmä valmistaa siitä esitykset, jotka esitetään talvella 2018. Kuvataiteilija Joel Slotte sai 18 000 euron apurahan laajan yksityisnäyttelyn valmistamiseen. Kaunista ja kurinalaista KOKKOLA (KP) Kokkolalaislähtöinen sopraano Johanna Isokoski on nimetty Päivi ja Paavo Lipposen rahaston vuoden 2017 solistiksi yhdessä baritoni Kristian Lindroosin kanssa. Se on apurahatiedotteen mukaan dokumentaarinen kahden naisen musiikkiteatteriesitys, jossa käsitellään Suomessa asuvien ihmisten vihaa turhia kaunistelematta. Oma poikakin valitsee väärin eikä äidinrakkaus saa naista säästelemään sanoja. GUY FERANDIS ELOKUVA . Elokuvan Tämän jälkeen Nathalie luki ja kirjoitti. Huppert vähät välittää miellyttämisestä ja valtavirran myötäilystä. Tämän vuoksi Ilo kertookin aina uusille aloittajille, että hänen on kosketettava välillä oppilasta ja siihen on saatava tanssijan hyväksyntä. Balettiopiston perinteinen joulunäytös tuo tanssin harrastajia lavalle reilut parisataa. Johanna Isokoskelle tunnustusta. Kalajoen teemana on körttiläisyys vs.lestadiolaisuus. Huppertin rooli on häikäisevä, mutta häiritsevä, ilkeä ja arvoituksellinen. Irma Vänskä on jo monena vuonna poikennut maisemalinjasta ja tehnyt omaperäisiä maalauksiaan. Pääosissa Isabelle Huppert, Laurent La. Bachin Jouluoratorion sopraanosolistina Schwertessä ja Kamenissa Saksassa. Hänellä on syynsä. Ajat muuttuvat, toteaa Nieminen. Viileän toteava tapa kuvata porvariston hillittyä charmia on silti lähempänä Claude Chabrolia, jonka seitsemässä elokuvassa Huppert on näytellyt. Iloisesti Michèle myöntää pelibisneksensä suunnatun aggressiivisille teineille, joilla ei ole makua. Charmin ohella Huppertilla on sitä jotakin – ”je ne sais quoi” – josta tähtiä leivotaan. Tekijä käyttää rosoista pintastruktuuria ja saa aikaan mielenkiintoista jälkeä. Esimerkiksi Venäjällä jääkiekkoilijat treenaavat baletin avulla. Michèle on siirtynyt kirjankustannuksesta pelialalle. Mielen maltti Michèlen maltissa ei ole mitään ihailtavaa. . Ellessä pelien visuaalinen väkivalta heijastaa rikosjuonta. Streep on tällä vuosikymmenellä valinnut mukavia rooleja keskinkertaisista fi lmeissä, jotka eivät yllä hänen kykyjensä tasolle. On tällaista ollut Kokkolassakin. Onervan romaaniin. Apurahan sai yhteensä 615 henkilöä, organisaatiota tai työryhmää. Opetus on tavoitteellista ja vuosittain tasolta toiselle etenevää. Elokuvaohjaaja-käsikirjoittaja Maria Ruotsala sai 32 400 euron apurahan käsikirjoitusten valmistamiseen. Keski-Pohjanmaan Konservatoriossa opintonsa aloittanut Isokoski opiskelee tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa. Baletti voi kuitenkin Keski-Pohjanmaalla enemmän kuin hyvin. KP/MARKKU JOKELA BALETTIOPISTO . NÄYTTELYT . Elle (Hän) yllättää katsojan joka käänteessä. –?Pari omista oppilaista joutui perumaan osallistumisensa, mutta onneksi minulla on Lestijokilaaksossa balettiopetusta kansalaisopiston alaisuudessa, joten sai rooleja paikkaamaan kaksi tyttöä Toholammilta, huokaisee Riikka Junkala. . –?Ja Englannissa jalkapalloilijat, olen nähnyt siitä dokumentin, jatkaa Marita Nieminen. Hän muistuttaa, että baletti on erinomainen tapa oppia hallitsemaan omaa kehoaan. Ei myöskään Maiju Joenväärän Renattessa, joka toimii ronskina kontrastina harmaille lyijykynäpiirustuksille. 25 000 euron apuraha käytetään Vihapuhevastaanotto-näytelmän tekemiseen. Seppo Kamsulan sekateknisesti toteutetut työt Ylivieskan kirkonkylästä perustuvat vanhoihin valokuviin Ylivieskan keskustasta menneiltä vuosilta. Luovontunkki ry sai 19 060 euron apurahan projektiin, jossa nostetaan esiin pohjoisten jokialueiden kulttuuriperintöä. Myös muotokuva baskeripäisestä tytöstä vuodelta 1998 osoittaa, että näkemystä on. Opisto on toiminut jo kolme vuotta Keski-Pohjanmaan konservatorion alaisuudessa, Marita Nieminen opettaa edelleen muun muassa klassista balettia ja tekee myös koreografi oita. Miehille on suunniteltu omaa äijäryhmää. Koneen säätiön apurahaa keskipohjalaislähtöisille taiteilijoille Hannu Björkbacka KOKKOLA Ei voi mitään, Isabelle Huppert, 63, on valkokankaan jännittävin, taitavin ja pelottomin näyttelijä. Projektin vastavana on teatteriohjaaja Jouni Rissanen. Vaikka Kaustisella kansantanssin parissa on paljon poikia, niin baletissa vain yksi. Jättämällä pari työtä pois, ilme olisi ryhdikkäämpi ja työt parhaimmillaan. Elle on siis myös jouluelokuva! Ellessä kaikki ei ole, miltä näyttää. Slotte valmistelee muodoltaan joustavaa installaatiota, joka vie piirustuksia ja maalauksia kaksiulotteiselta pinnalta selkeämmin ympäröivään tilaan lavastuksen ja koristelun keinoin. Michèle vaikuttaa olevan vain piirun päässä psykopaatista itsekin. Ylivieskan seudun taideyhdistyksen vuosinäyttely Akustiikassa 31.12. Sen tukipilareita ovat hyvä fyysinen kunto ja notkeus, monipuolinen taito liikkua, visuaalisuus, näyttämötaiteet ja koko musiikin maailma. Rex, Kokkola. 131 min. saakka Keveitä unelmia Ystyn näyttelyssä (KP) Koneen säätiö jakoi apurahaa tieteen ja taiteen avauksille 41,6 miljoonaa euroa. Michèle yrittää itse tehdä tiedusteluja, olisiko joku hänen nuorista alaisistaan hyökkäyksen takana. Elle. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 17 LYHYESTI KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Tanssi on monipuolinen taidemuoto ja se voi olla myös elämänikäinen harrastus. Michèle nousee, kerää palaset lattialta ja menee kylpyyn. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Anni Saari 020750 4451 Aili Dammert YLIVIESKA Kuun alussa avattu ystyläisten vuosinäyttely jatkaa rönsyilevää linjaansa esitellen jäsentensä tuotantoa öljyvärimaalauksista ja lyijykynäpiirustuksista keramiikkaan ja koruihin Näyttelyluetteloon on kirjattu nelisenkuymmentä työtä. Kumppanin löytämisen vaikeus, mustasukkaisuus ja petetyksi tuleminen sekä ikääntymisen tiukat paikat pääsevät kriittiseen tarkasteluun. Molemmille on tarjolla toinenkin harjoituskerta viikkoon, tällöin tanssitaan samalla tunnilla. Ohjaaja sekä syö kakun että säilyttää sen. New Yorkerissa Anthony Lane vertasi ranskalaista Huppertia amerikkalaiseen Meryl Streepiin. Varsinkin pienimmät tanssijat saattavat hyvinkin unohtaa lavan pongatessaan yleisön joukosta omat vanhemmat. Esimerkiksi hän ottaa Amerikan, jossa on balettikouluja, joissa opettaja ei saa hipaistakaan oppilastaan. . Tuomaalalta olisi odottanut enemmänkin katsottavaa
03.4704.00 Yöradio. 12.1012.12 Urheiluradio. Kaikki 1.-24.12. 10:15 Schubert: Arpeggione-sonaatti a-molli. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 14.05 Viikon levy. 17.10 Hartaus. 15.25 Raamattu. 03.0003.02 Yle Uutiset. 11.0011.03 Yle Nyheter. 09.0509.10 Urheiluradio. 18.55-19.00 Luontoilta 0203-17600. 13.0314.00 Tuija Pehkonen. 09.11-10.00 Alueradio. 19.02 Uskovaiset nuoret LIVE. 06.06-06.30 Morgonmusik. 18.00 Talvi-illan toiveet puh. (Leonard Pennario, piano). 15.00-15.05 Yle Uutiset. 22.05-23.00 Musiikkikeidas – Tuuli Saksala. 06.30-07.00 Alueradio. 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 11.03-12.00 Puheen Päivä. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 21.3022.00 Puheen Ilta. 19.03-19.30 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 10.45 Viikon levy. 21.00-23.00 Myteriet repris. 11.5712.00 Päivän mietelause. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 07.30 Aamuhartaus. 12.1012.12 Urheiluradio. 11:30 Corteccia: Osia häämusiikista lauluäänille ja soittimille (WeserRenaissance Bremen/Manfred Cordes). 18.0021.00 X3M Kväll. 22.05 DeiPark. nland. 10.0010.59 Uuden musiikin aamuvuoro. 10.55 Viikon teos. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 08.12-09.00 Alueradio. (John Williams, kitara, ja Izhak Perlman, viulu). 14.03-15.00 Vega Dag. 06.25-06.56 Aamusoitto. 16.00 Turkulainen lehden verkkokatsaus. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 23.1006.00 Yöklassinen. 10.50-11.00 Kuuluttajan vieras: toimittaja Minna Dufton. 21.35 Come Home. . 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. 06.33-06.54 God morgon Svensk. Paperittoman julkisuus. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 11.00 Ilkan verkkokatsaus. 22.0000.00 YleX Encore. Haydn: Jousikvartetto n:o 81 G-duuri (The Angeles String Quartet). 12.30 Suolapala. 16.45 Radiossa huomenna. 21.00 Järviradio soi. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 13.0014.00 Klassista kahteen. 10.55-11.00 Pikkujuttu. YLE VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 17.00-17.30 Aktuellt 17. 19.0019.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 20.00-20.03 Yle Nyheter. 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 17.30-18.00 Pyöreä pöytä. 20.03-20.05 Urheiluradio. 10.00 Työpaikkatoivekonsertti. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 01.00 Jippu ja ihmisen ääni (u). 07.50-07.59 Aamuhartaus. 15.00-15.05 Yle Uutiset. Mozart: Fagottikonsertto B-duuri. 12.00 Hilpeästi hanurilla. Tekstiviestin lähetys maksaa 0,75 €. 23.20-00.00 Podd Mammapolis Medelmåttighet. 09.0509.58 Muistojen bulevardi. 07.5308.00 Alueradio. 08.20 Kisa. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 23.03-00.00 Yöradio – toiveiden yö. 09.10-10.00 Puheen Aamu. 12.50 Päivän blogi. 17.30 Itäraportin viikkokatsaus. 08.33-09.00 God morgon Svensk. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 09.10-09.11 Sää. 07.33-08.00 God morgon Svensk. Näin osallistut: Lähetä numeroon 16323 tekstiviesti: kp (väli) joulu Saat paluuviestinä joululahjakoodin (kirjain/numerosarja) . 15.30-15.33 Regionala nyheter. 16.03-17.00 Yle Puhe esittää. 12.0112.03 Yle Nyheter. 07:12 J. 18.03-19.00 Vega Kväll. 04.00-06.00 Arkisto: Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. 07.10-07.12 Urheiluradio. 10.0012.00 Supernova. 07.00 Aamuhartaus. 08.30 Raamattu. 06.15-06.24 Aamuhartaus. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 10:37 W.A. 07.15 Raamattuavain. Arvomme päivittäin Jouluaattoon asti upeita palkintoja ja kuka ties voit voittaa kaikki joulun lahjat. 08.00 Neropatti. 09.1610.00 Regional förmiddag. 16.17-17.00 Alueradio. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 07.37 Mukana menossa. 17.0019.00 Uuden musiikin iltavuoro. RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 22.15-22.45 Aktuellt 17. 06.0507.00 Yle Puhe esittää. 16.00-16.03 Uutisotsikot. 15.33-16.00 Vega Eftermiddag. 10.0311.00 Regional förmiddag. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 18.02 One Way. 12.40 Viikon teos. 06.54-07.00 Andrum. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 00.00-06.30 Yöradio. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 09:12 Sibelius: Kuusi impromptua (Eero Heinonen, piano). 06:59 Paganini: Sonata concertata A-duuri. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 13.00-13.03 Yle Uutiset. 07.10-07.44 Aamusoitto. 15.00 Toivon päivä. 14.00 Terveysuutiset. 07.00 Parempi huomen. 20.06-21.00 Metsäradio. 16.33-17.00 Vega Eftermiddag. 07.0007.10 Yle Uutiset ja sää. 12:04 Saint-Saëns: Sonaatti klarinetille ja pianolle Es-duuri (Jonathan Cohler ja Rasa Vitkauskaite). 21.00-21.03 Yle Uutiset. 17.00 Uskon ilta. 15.0516.00 Alueradio. 08.50 Päivän blogi. 13.30 Urheilumajakka. 12.00-14.00 Myteriet. 14.00-18.00 Stiftelsen. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 12.03-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 14.00-14.03 Yle Uutiset. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 11.03-12.00 Alueradio. 07.10-07.12 Urheiluradio. 12.5513.00 Suomi tänään. 15.15 Iltapäivän toiveet puh. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. . 02.25-03.00 Yöradio. 22.05-23.05 Ajassa soi. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och sport. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 16.15-16.17 Urheiluradio. 07.12-07.50 Alueradio. (David McGill ja Clevelandin ork./Christoph von Dohnányi). 14.15 Kotimaisen gospelin iltapäivä. 18.03-21.30 Jääkiekkokierros. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 11:09 Prokofjev: Pakenevia näkyjä. 15.05-15.55 Kultakuume. 12.30 helsinginuutiset. 21.35-21.39 Novosti Yle. 13.03-13.30 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.45-22.00 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 09.0509.10 Urheiluradio. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 00.0002.00 Arkisto: Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe. 18.5018.55 Merisää. 070088200 (10,01 euroa /puhelu+pvm). 11.00 Keskipäivän tasaus. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 10.03-11.00 Puheen Päivä. 00.05-01.00 Yöradio – toiveiden yö. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. 23.10-06.00 Yöklassinen. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 04.02-04.55 Kantritohtori Teppo Nättilä. 17.20-17.30 Suomi tänään. 18.0318.50 Luontoilta 0203-17600. (The Smithsonian Chamber Players/Kenneth Slowik). B. (Uuden-Seelannin kamariork./Donald Armstrong). KARVINEN Joululahja Tässä kilpailussa voi voittaa –jokikinen päivä! Aaton pääpalkinto on 1000 euron lahjakortti Kokkolan K-rautaan. 15.00 Alueuutiset. 22.05-23.02 Tuija Pehkonen. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 19.00-19.03 Yle Uutiset ja sää. 10.0010.03 Yle Nyheter med väder. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 14.00 Toivon lauluja. 10.45 Poptorin aarteet-vartti – Kenttäpostia. 02.00-02.02 Yle Uutiset. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 17.45 Sana koskettaa. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. YLEX 94.0 ja 96.1. RADIO DEI 104.3. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE miksi kaikki menee pieleen?! ai niin. YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. 12.12-12.45 Alueradio. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 20.0321.00 Kulturens julbokvaka. Joulun parhaat lahjat löytyvät meiltä: Lähe tä tekst ivies ti kp joulu nume roon 1632 3 13.12. 10.59-12.59 YleX Etusivu. 07.30-07.33 Regionala nyheter. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. 07.12-08.00 Puheen Aamu. 21.03-22.00 Kulturens julbokvaka. Couperin: Concerts Royaux n:o 1-3. 21.0021.03 Yle Nyheter. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 116. YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. 01.02-02.00 Yöradio – toiveiden yö. 12.10-12.55 Julkinen sana. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 10.00 Pookin päivä. 07.00-07.10 Yle Uutiset. 23.00 Black gospel. 070088200 (10,01 euroa /puhelu+pvm). YLE PUHE 06.00-06.05 Yle Uutiset. YLE OULU RADIO 98.4. 13.33-14.00 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 09.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus. Marko Maunuksela. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. Marko Maunuksela. 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 21.00-21.45 Myöhäisillan kamarimusiikissa kuultua: Dmitri Shostakovitshin jousikvartetto nro 9 Es-duuri ja Oliver Knussenin sävellyksiä. 07:35 Brahms: Viulusonaatti nro 3 d-molli (Pamela Frank, viulu, ja Peter Serkin, piano). 09.10-09.16 Andrum. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. Mikäli vastaanottamasi koodi on sama kuin Keskipohjanmaassa julkaistu koodi, olet voittanut jonkin palkinnoista. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 11:49 Foote: Francesca da Rimini (Seattlen SO/Gerard Schwarz). 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 17.20-17.45 Aristoteleen kantapää: Kukunorin sense ja nonsense. Bach: Englantilainen sarja n:o 5 e-molli (Mieczyslaw Horszowski, piano). 19.22-20.00 Kulturens julbokvaka. 11.10 Toivelevyt puh. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 12.05 Toiveiden tunti. 14.30 Lehtikatsaus. 06.50 Viikon teos. 11.03-12.00 Regional förmiddag. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm). JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 13.00 Pookin iltapäivä. 13.03-14.00 Vega Dag. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 07.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 10.05-10.50 Brysselin kone. 08.00 Ilkan verkkokatsaus. Lisäksi jokaisena päivänä, kun osallistut arvontaan kasvatat voittomahdollisuuksiasi viikkopalkintoihin ja pääpalkintoon: 1000 € lahjakorttiin Kokkolan K-Rautaan. 09.03 Viikon debatti. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 06.00 Pookin aamu. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Alueuutiset. 02.00-04.00 Arkisto: Vuosituhannen vaihtuessa. 18.00 Alueuutiset. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 18 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 19.15-19.22 Aftonandakt. 14.00-15.00 Kantapöytä. 03.00 Viikon debatti (u). 09:51 J. 19.05-20.00 Luontoilta 020317600. 19.30-19.55 Väliajalla haastateltavana säveltäjä Eero Hämeenniem. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 02.0202.20 Yöradio. 0700-98300( 5,09 e/puhelu + pvm). voittokoodit 1 KK LEHDET VOITTOKOODIT: 2001 WBV8 44YC 9Z2V 200B D3JL JKN7 Z97Z 200K C29U 1GQT JJJW ÄSSÄ-ARPA VOITTOKOODIT: 200H PBW9 216S DB66 2002 PFTT 6MGM YN1E AUTON PESU -KORTTI VOITTOKOODI: 200R WQTP 32XW AEMV GRILLAUSHANSKA VOITTOKOODI: 200X KQBF QC2Q WJJ7. 15.00-15.03 Yle Nyheter. 12.4513.00 Väderoch sjörapport. 070098300 (5,09 e/puhelu + pvm). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 02.20-02.25 Pikkujuttu. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 08.10-08.12 Urheiluradio. 17.30-18.00 Vega Kväll. 08.30-08.33 Regionala nyheter. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 18.00-18.20 Suomalaisen juhlimisen 7 kuolemansyntiä. 12.5917.00 Poikelus ja Hätönen. RADIO EXTREM 99.7. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 07.10-07.30 God morgon Svensk. 17.45-18.00 Ykkösvieras: Erkki Saarela. 15.03-15.30 Vega Eftermiddag. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 11.00-11.57 Riston Valinta. 19.03-19.05 Urheiluradio. (Leonard Rose, sello, ja Leonid Hambro, piano). 14.03-15.00 Ajantasa. ajan voittokoodit ovat nähtävissä 28.12.2016 Keskipohjanmaalehdessä sekä osoitteessa www.kp24.. 21.55-22.00 Suomi tänään. 08.10-08.12 Urheiluradio. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 12.12-12.30 Puheen Päivä. 07.50-07.53 Merisää. Pehmeät totalitarismit. 08.0008.10 Yle Uutiset. /jouluarvonta. 20.0520.06 Sää. 03.02-03.47 Kissankehto – Susanna Vainiola. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 19.5521.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 12.00 Alueuutiset. 16.12-16.30 Vega Eftermiddag. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Turun parhaat – Perinteiset joululaulut. 19.00-22.00 YleX Jatkot. 12.45-12.55 Merisää. 19.32 NuottaFM. 1507 RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 12.00-12.10 Yle Uutiset. 13.03 Viikon debatti (u). Pyhä juoruilu. Yle Uutiset ja sää. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.50-21.55 Merisää. YLEX 06.29-10.00 YleX Aamu. 07:57 Bortnjanski: Konsertot kuorolle n:ot 10-16 (Venäjän valtion sinfoniakuoro/Valeri Poljanski). 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 21.40-21.50 Urheiluradio. 11.0011.03 Yle Uutiset. Mozart: Adagio serenadista B-duuri (RSO/Sakari Oramo). 07.45 Aamun toiveet puh. Beethoven: Muunnelmia Händelin Juudas Makkabealainen -oratorion teemasta ’’Riemuitse tytär Siionin’’ (Yo-Yo Ma, sello, ja Emanuel Ax, piano). 09.10 Musiikkipuolituntinen puh.0700-98300 (5,09 e/puhelu + pvm). 22.45-23.20 Slaget efter tolv – dagens debatt. 13.0013.03 Yle Nyheter. 01.00-01.02 Yle Uutiset ja sää. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 13.30-13.33 Yle Uutiset alueeltasi. 10.0010.03 Yle Uutiset. www.keskipohjanmaa.. 17.06-18.00 Päivä tunnissa. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 09:00 Beck: Sinfonia n:o 2 F-duuri. nland. 10.03-10.55 Ajantasa. S. nland. 07.45 Sykettä Israelista. YLE X3M 06.00-10.00 Succémorgon. 16.02 Jippu ja ihmisen ääni. 23.00-00.05 X3M-Nonstop. ato-kamariyhtye). 18.50-19.00 Iltahartaus. 15.00 Iltapäivän polkka. 00.00-06.00 Nattklassiskt. nland. 17.0017.06 Yle Uutiset. 13.00 Kuuntelijan ääni puh. 15.5515.58 Yle News. 09:30 Pleyel: Sekstetto puhaltimille Es-duuri (Mozza. 09.05 Päivän kupletti. 06.30-06.33 Regionala nyheter. 10:56 Saint-Luc: Sarja luutulle D-duuri (David Russell, kitara). 14.03-16.00 Puheen Iltapäivä. 23.02-23.55 Päivä tunnissa. 08.12-09.00 Puheen Aamu. nland
19.00 Karl Pilkington: Elämän tarkoitus. 22.45 True Blood (16). 23.00 Yle Uutiset UutisSuomi. 17.00 SVT Nyheter. 07.30 Mäkihyppy: Maailmancup, miesten HS 138, Lillehammer, Norja. 20.55 Urheiluruutu. 18.00 Kultakuume. 20.00 Lasso. 19.00 Prisma: Jääkauden jättiläiset. Sitten Rubenille ja Teemulle tulee riita, ja tarina siirtyy Pariisiin. 00.15 SVT Nyheter. 06.30 Go’kväll. 08.43 SVT: Gomorron Sverige. 05.05 Musikhjälpen. 19.00 Tavallista elämää. 09.35 Emmerdale (12). 21.00 Elokuva: Trainspotting (16). FOX 06.14 FOX Kids. 4/6. 22.00 Aktuellt. 03.20 Kakkukuningas. Dokumentin päähenkilö on paikallinen sur?aaja Kala Alexander, joka nousee merestä iso kivi sylissään. 2/3. 22.39 Kulturnyheterna. 8 8.30 Uutiskatsaus. 8.15 Päivän puheenaihe. 06.00 Snooker: Home Nations Series, Skotlannin avoimet, Glasgow, Skotlanti. Arijoutsin näytelmä purki sodanjälkeisen säännöstelyn tuntoja huteraksi satiiriksi. 02.45 Nanny (S). 21.00 Criminal Minds (16). 13.25 American Chopper. 18.15 SVT Nyheter på lätt svenska. 23.40 Uusi Kino: Hätäkutsu (12). Marjatta Kallio on haksahtanut naimisiin inhotun Kansanhuollon toimistopäällikön Eero Elorannan kanssa. 20.30 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 07.40 American Chopper. 01.15 Kenet ihmeessä nain. 14.30 Elixir Life. On aika kuulla Havaijin Sharkageddonista, haiden hyökkäysaallosta. 00.45 Jalkapallo: MLS-liiga, . 15.15 Yle Oddasat. 03.20 Elokuva: Trainspotting (16). 22.25 Tahdon morsiuspuvun! 22.55 Pienten perhe. Yle Fem 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 20.45 Oddasat. 23.10 Yle Uutiset. Sankarimme myös esiintyy kuvissa mielellään ilman paitaa. Belgradin jalkapalloderbyn suosio on uhmannut niin kommunismia kuin sisällissotaakin. 13.05 Musikhjälpen. 21.00 Ota rahat ja juokse. 20.00 Ummikot ulkomailla. (USA 1984) Trainspotting TV5 klo 21.00 ????. Kohti kompromissia on mentävä. 18.00 Olipa kerran (12). 23.00 Rajavalvojat (S). 11.00 Malou efter tio. 10.00 Urheilu-uutiset. 02.05 Musikhjälpen. 07.40 Red Caps (S). 01.05 Lakon & Herban BOKSI. . 20.00 Iiron musiikkiluokka. Osa 14/24 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 04.35-05.24 Autotalli remonttiin. 22.30 Seksileikeistä ensiapuun (12). Direkt. 16.50 Leijonan luola USA. (Suomi 1956) Indiana Jones ja tuomion temppeli Nelonen klo 21.00 ?. N: Harrison Ford, Kate Capshaw, Ke Huy Quan, Amrish Puri, Dan Aykroyd. Norja on kansainvälisissä vertailussa maailman parhaita maita. YLE KUVAPALVELU TV5 Havaijin kadonnut paratiisi Kutonen klo 20.00 . 22.00 Konstnärsdrömmen. Vyötiäisensukuiset nisäkkäät olivat hankalia saalistettavia jopa sapelihammaskissoille. 23.00 Sportnytt. 10.36 Lääkärit. 03.45 Neljät häät Amerikassa. BBC:n tuottama kolmiosainen dokumenttisarja perkaa karun aikakauden eläinlajeja ja sitä, kuinka ne selvisivät eloonjäämistaisteluistaan. 10.00 Kotiin takaisin (12). 21.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.00 Yle Uutiset. 13.30 Matkaoppaat. 12.35 Murha paratiisissa. 13.00 SVT Nyheter. 00.00 Mäkihyppy: Maailmancup, miesten HS 138, Lillehammer, Norja. Iggy Pop ja teknosukupolven nimet antavat kaikelle sykkeen. 13.45-14.45 SVT: Historieätarna. 01.55 Good Wife. (USA 1999) PEKKA ERONEN Kannattaisi jäädä Ouluun ELOKUVAT LET MY PEOPEL GO! kertoo Rubenin (Nicholas Maury) ja suomalaisen Teemun romanssista. Näyttävät tietokoneanimaatiot havainnollistavat asiantuntevaa kerrontaa. 17.20 Kakkukuningas. 18.30 Oddasat. 17.45 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). Siellä Let my people go! alkaa ranskalaiseksi juutalais/homo/ perhekomediaksi. 18.00 Kantapöytä. 19.00 Siperian metsurit. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 08.55 Uutispäivä. 8.05 Mitä Suomi googlaa. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 19.00 House (12). Ainakin suomalaisen mielestä samassa hengessä olisi voinut jatkaa vaikka lopputeksteihin asti. 21.00 Nobel 2016: Snillen spekulerar. 07.38 Jussin matkat (S). 18.55 HS-uutiset ja sää. 18.25 Emmerdale (12). (12). 20.30 Rapport. 16.50 Husjägarna. 02.00 Säpinää kannen alla (S). 15.40 Kadonneet (7). 03.00 Katastro?leffa: Delete (12). 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 04.00-04.48 Valheellinen verkkomaailma (12). SVERIGES TV2 06.00 SVT Nyheter. 17.00 Pulmuset (7). JUHA SEITZ Kylmien arojen selviytyjiä KUVASSA professori Jim Mead Grand Canyonilla Arizonassa. 13.05 Jättimäiset rakennusurakat. T2 Trainspotting eli Trainspottingin jatko-osa on luvassa le?ateattereihin ensi helmikuussa. 13.05–13.45 Tyttöjen erämaaseikkailu. 15.50 Sveriges yngsta mästerkock. 12.00 Sara leipoo. 18.20 Nyhetstecken. Valentin Vaalaa parempaa romanttisten komedioiden tekijää ei vanhan polven Suomi-elokuvassa ollutkaan. 17.10 Pomo piilossa. 06.53 Unohdettujen purkkien kansa (S). 17.00 Pikku Kakkonen. 23.00 Skolpojkarna. 20.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 17.45 Jodie Marsh: Postimyyntimorsiamet (S). Toki on Porilaisten marssin arvoinen juttu, että Let my people go! alkaa Suomen Oulusta. Se ei tietenkään ole mahdollista. 20.00 Ummikot ulkomailla. 12.35 Lähiö – Reunalla. Ei tukea ilman tekoja. Ei ole helppo homma tehdä toimivaa Pedro Almodóvar -tyylin sukufarssia, vaikka saisi mukaan konkaritähti Carmen Mauran. 19.00 Tanskalainen maajussi. Vieraana huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva. . 22.00 Kymmenen Uutiset. 8.23. 01.35 Rämeveljet. 22.30 MTV Sport Uutiset. 20.00 Havaijin kadonnut paratiisi (12). 13.00 SVT: SVT Nyheter. Aika vähän on väliä millään, kun Indiana Jones (Harrison Ford) syöksyy pyhän kiven perässä eksoottisessa Aasiassa. Ja varsinkin, missä kunnossa mentiin: pää on enemmän tai vähemmän turvoksissa Markilla (Ewan McGregor) ja Spudilla (Ewen Bremner) kumppaneineen. 11.00–11.05 Yle Uutiset. 21.00 Bonde söker fru. 13.15 House (12). Mahtuisi siihen enemmänkin tarinaa, mutta asetelma on mielenkiintoinen ja kuvapuoli upeaa. 08.25 Galaxi. 09.30 TV Shop Tvins. Direkt. 16.38 Lonkeroiset (S). 20.30 Sex & Sånt. 15.30 Vanderpump Rules (S). 11.00 SVT: Vem vet mest. Sinne Nicholas Mauryn esittämä Ruben on päätynyt postia jakamaan ja asumaan yhdessä pellavapäisen poikaystävänsä Teemun (Jarkko Niemi) kanssa. 00.05 Tilt. Jo kertojaääni alkaa naurattaa. (Suomi 1956). FRII 08.10 Houstonin eläinpoliisit. 23.45 SVT: Juicebaren. 22.00 Vain elämää. 16.50 Novosti Yle. John McTiernan ohjasi Michael Crichtonin elokuvasta seikkailun, jossa Antonio Banderas päätyy Arabiasta viikinkien maille. 20.30 Halv åtta hos mig. Direkt. 23.15 Hitlåtens historia Baby Got Back. 17.00 Rämeveljet. 23.55 Bonnie & Clyde (16). 14.00 Ihan kuin ihmiset (S). 09.45 Vaaleanpunainen pantteri (S). 18.00 Ninja Warrior. 13.50 Kakkukuningas. Vai onko. Ensimmäisessä jaksossa perehdytään jääkauden saalistajiin, joista pelottavin oli sapelihammaskissa. 23.50 TV4Vädret. 21.00 21.00 Modus (12). Heroiini ja muut huumeet harventavat joukkoa, mutta Danny Boylen elokuva ei suoraan syöksy elämän viemäriin ja riippuvuuden helvettiin. 13.20 Pomo keittiössä. 17.00-17.55 Kauneuden monet kasvot. 16.00 Matkaoppaat. TLC 09.25 Pienten perhe. 19.00 Kauppaneuvos Jethro. 13.00 Matkaoppaat. 21.00 Wheeler Dealers. 20.00 Go’kväll. 02.40–03.36 Pomo piilossa. 09.50 Kielletty rakkaus (S). 21.30 Melkein täydellinen rikos (7). Ranskalaisohjaajan pitkää esikoiselokuvaa voi hyvällä tahdolla kutsua sympaattiseksi, mutta kun tyhjä tohina ja vaisut vitsit ovat jatkuneet muutaman kymmentä minuuttia, alkaa olla vaikeata pitää peukkua pystyssä. 08.50 Transformers Rescue Bots (7). 12.30 Strömsö. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Yle Teema 04.00 Teematieto. 19.35 Jul med Ernst. 12.35 Hem till gården. 23.30 Leijonan luola USA. 11.30 SVT: Livet går vidare. 20.15 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten viesti 4x6 km, Pokljuka, Slovenia. 22.55 Nyhetssammanfattning. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 16.00 Myytinmurtajat. 17.30 70’s show (7). Transpotting pohjautuu Irvine Welshin kohuttuun romaaniin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.35 Ekonominyheterna. 14.15 Candice sisustaa. 15.00 Snooker: Home Nations Series, Skotlannin avoimet, Glasgow, Skotlanti. 16.30 Aku ja 7 ihmettä (12). 14.20 Kultakuume. 16.00 Verisukulaisia (12). 01.20 Elokuva: Scarecrow – Painajainen maissipellossa (16). 00.30 Sinkkuillallinen. Ja hauskempi. 20.15 Sporten. 10.25 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 14.00 Elixir Fitness. 14.45 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 15.45 Onnenarpa. Se metsästi ravinnokseen muun muassa maalaiskiaisia ja kolumbianmammutteja. 01.35 Almost Human (16). 10.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. Nalle Nybergin joulun parhaat kirjavinkit. 00.20 Dox: Strandad i Kanton. 19.00 Mutsi (S). 03.05 Musikhjälpen. 08.26 Tenavat (7). 00.30 Poliisit (S). 14.35 70’s show (7). Suora. Kohta kumminkin vanha Tiilikainen (Kari Väänänen) käy hankalaksi, kieltäytyy rahalähetyksestä ja kuolee pihamaalleen. 20.01 Sinulle on postia. 15.00 Piilokamera. 1/8. SVERIGES TV1 07.00 SVT Nyheter. 11.15 Det sitter i väggarna. 01.00 Olipa kerran (12). 18.30 Puoli seitsemän. Rubenin äidin roolissa nähdään Carmen Maura. 12.15 Ampumahiihto: Maailmancup, miesten viesti 4x7,5 km, Pokljuka, Slovenia. 21.00 21.05 A-studio. 07.15 Pound Puppies (S). HD 22.20 VICELAND: Black Market. 02.40-04.10 Elokuva: Paratiisiin kadonneet (12). 03.00 SVT Nyheter. 23.55 Urheilu-uutiset. naali, Toronto FC Seattle Sounders, Kanada. 11.40 Prameat mustalaishäät (7). 19.00 Säpinää kannen alla (S). 00.00 Tänk till Melanin. 12.35 Typerät videot. 10.50 Kakkukuningas. . 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. Ohjelmasta voi saada ihan asiallistakin tietoa haiden käyttäytymismalleista, mutta koko ajan sensaation hakeminen ajaa edelle. 20.58 Keno. 04.55-05.43 Blacklist (12). 9.00 Uutispäivä. 20.00 TV4Nyheterna. VICE lähti stadionille katsomaaan, mikä sytyttää Red Starin ja Partizanin kannattajat. 19.30 Kadonneet (7). 21.00 Kaukasia 30 päivässä. 21.25 Hestonin brittiherkut. 01.45 Verisukulaisia (12). 07.25 Metsurit suolla. 19.00 Seitsemän Uutiset. EUROSPORT 1 04.00 WATTS. 13.45 Amerikan kovimmat diilit. Samaan aikaan naissukeltaja tutkii meren pohjaa pakarat paljaana, kunnes näyteltyyn kohtaukseen liitetään uhkaavia kuvia haista ja heitetään veteen ämpärillinen punaista väriainetta. 14.40 Britannian paras leipomo. 21.45 Kino: Let my people go! (12). 23.15 Ulkolinja: Isisin peitelty historia. 19.25 Sportnytt. 15.45 Neljät häät Amerikassa. 22.00 Maailman paras isä. 02.00 SVT Nyheter. 21.55 True Crime: Pahasta pelastuneet (12). MTV3 06.00 Aamusää. 08.35 Selviytyjäkaksikko. 16.30 Matkaoppaat. 05.45 Sändningsuppehåll.. 21.00 Dokument inifrån: Ensamma mot IS. 01.05 Rämeveljet. 23.30 Makt hos mig. 19.00 Family Guy (12). Nykyinen Suomen aluekin sai osansa hyytävästä ilmastosta; tuhti jääkerros peitti eräässä vaiheessa kaiken alleen. 05.20 Atlanta (7). Aina se ei ole onnistunut edes Almodóvarilta itseltään. 20.00 Simpsonit (7). 08.50 Näin Norjassa. 23.30 Naismurhaajat (16). 7.35 Markkinaraati: Miten hyvin meitä suomalaisia johdetaan. 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. 17.45 Hurja painonpudotus Ruotsi. 22.00 Leijonan luola USA. 20.30–20.55 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). Ikimuistoisimmin soi Underworldin Born Slippy. 01.45 Kenet ihmeessä nain. 00.40 Pukumiehet (7). 07.00 Musikhjälpen. Viime jääkausi alkoi maapallolla noin 116000 vuotta sitten. 23.0023.26 Taivaallista menoa: Terve ydin. 04.45 Jalkapallo: FIFA jalkapallon ytimessä. 18.16 Merirosvoaarteen salaisuus (7). 15.30 Fresh Off the Boat (S). . Taitavasti koostettu kokonaisuus tuo ruutuun kiehtovan, mutta brutaalin maailman. 23.55 The Walking Dead (16). 14.50 Halv åtta hos mig: England. 13.15 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 05.00 SVT Nyheter. 02.30 Snooker: Home Nations Series, Skotlannin avoimet, Glasgow, Skotlanti. 06.00 Sverige idag. Direkt. Sellaisena se saattaa hyvinkin olla ensimmäinen lajissaan, mutta aika turhauttava sellainen. Alkuperäisestä menestyselokuvasta yritetään panna paremmaksi meteliä ja vauhtia lisäämällä. 07.02 Tie tähtiin (S). 23.30 Rajavalvojat (S). 14.15 Jon ja Kate +8. 06.30 Huomenta Suomi: Omat rahat. 16.00 Jättimäiset rakennusurakat. 15.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). 16.30 Uusi Päivä (S). 18.30 Sverige idag. 19.45 Julkalendern: Selmas saga. 14.10 Kehonvartijat. 10.00 Remppa vai muutto. 15.50 A-studio viittomakielellä. 16.00 Rajaton rakkaus. Kausi 7, 3/10. 23.25 Liiga: Illan parhaat. Koko ajan ollaan muka ihan hiuskarvan päässä hain hampaista. Sapelihampaisten maa. 08.20 Angry Birds Toons (S). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.15 Sisarvaimot (S). 07.25 Gomorron Sverige. 00.20 Sisarvaimot (S). 16.55 Jon ja Kate +8. 03.30 Poliisit Norja (S). 16.25 Pax maan kamaralla (S). 11.25 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 19.45 Päivä Ruotsissa. 6.51 Jäiden kestävyys. 10.20 Kakkukuningas. 08.43 Gomorron Sverige. 08.25 Lego Nexo Knights (7). 13.00 Network. 23.45 Musikhjälpen. 13.35 Badhotellet. 12.55 SVT: Treårig simmare. (7). Fysioaamu jakso. 23.05 Temptation Island Suomi 2 (S). 12.15 Sinkkuillallinen. 20.00 Vem vet mest?. 21.00 21.00–21.40 Downshiftaajat (12). 19.30 Salatut elämät (7). 10.30 Onnenarpa. 22.00 Alone – yksin erämaassa. 15.00 SVT Forum. 10.55 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 18.00 Leijonan luola USA. Eikä se onnistunut Mikael Buchiltakaan. 23.40 Sporten. (Britannia 1996) 13. Luonnon lait olivat tuhansia vuosia sitten armottomia, joten vain vahvimmat ja nokkelimmat menestyivät ankarissa olosuhteissa. 23.10 Jäitä hattuun (12). 11.25 Amerikan paras ravintola. 07.28 Herra Heinämäki (S). 01.40 Vihdoin yhdessä. 08.15 SVT: Julkalendern: Selmas saga. 23.5504.00 Teematieto. 13.50 Tykkää mun ravintolasta. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 18.50 Jul med Ernst. 02.05 American Chopper. 8/12. 22.00 Syrror. 08.15 Julkalendern: Selmas saga. 08.15 Pyöräily: 6 Day Series, Amsterdam, Hollanti. Direkt. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.10 Tavallista elämää. 16.25 Rajaton rakkaus. 17.00 Ummikot ulkomailla. 09.55 Pienten perhe. 23.00 Supernatural (12). Ohjelmassa tutustutaan myös muihin lajeihin kuten glyptodontteihin. 18.45 Uutiset. 06.05 Musikhjälpen. 12.30 Breaking Amish (7). 8.00 Uutiskatsaus. 08.30 SVT: SVT Nyheter. Suora. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 16.40 Minun kaksi perhettäni (S). 22.46 Lokala nyheter. 00.00 Havaiji 5-0 (12). 22.00 Wheeler Dealers. 16.00 Salatut elämät (7). Kaksoset koroissa. 20.30 Kakkukuningas: Paras leipuri. 11.00 Julkalendern: Selmas saga teckenspråkstolkat. 11.00 Häät sulhasen tapaan. 15.00 70’s show (7). Sosiaaliturva vastikkeelliseksi. Carmen Maura on totta kai ruudikas, mutta kehtaisin väittää, että Teemun äitiä esittävä Outi Mäenpää on vielä parempi. 23.00 Blacklist (12). 00.00 Det tredje ögat. 15.05 Bull vs. 19.00 Velvet – muotitalon tarina (7). 17.05 Musikhjälpen. 19.30 Last Man on Earth (7). 01.00 Ummikot ulkomailla. 02.45 Kielletty rakkaus (S). 17.07 Kotiin takaisin. 14.05 Pulmuset (S). 09.00 Mitä tänään syötäisiin. 05.15 Mäkihyppy: Maailmancup, miesten HS 138, Lillehammer, Norja. 17.00 Sekoilevat idiootit (12). 21.00 Greyn anatomia (12). 19.20 Päivän sää. 17.30 Dawson’s Creek (S). 13.00 Made in Chelsea (S). Onni. 18.00 Vem vet mest?. 22.00 Exodus: Matkamme Eurooppaan. 21.50 Yle Uutiset. Tulilinjalla. EWAN McGregor ja kumppanit pakenevat karua arkea huumeisiin kulttielokuvassa Trainspotting. 08.35 Studio55.fi. 20.30 Simpsonit (7). 03.30 Poliisit (S). O Lisää televisiokanavia osoitteessa telkku.com Yle TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 16.45 Sinkkuillallinen. 15.05 Yle News. 06.50 Lazy Town (S). . 03.45 Revolution. 10.05 Emmerdale (12). 20.30 Yle Uutiset. 06.25 Ylen aamu-tv. 17.50 Äntligen hemma. 01.40 Kuuma laki (12). 09.15 Eläinsairaala (S). 20.00 Kielletty rakkaus (S). 20.55 Lokala nyheter. 12.15 En predikstol med hisnande utsikt. 01.50 Vanderpump Rules (S). 9/12. 00.25 Kirotut kartanot (7). 04.00 Poliisit (S). 04.15 Jalkapallo: MLS Highlights -makasiini. 3/4. Steven Spielberg sortui Kadonneen aarteen metsästäjien jatko-osassa samaan, johon lankeaa 90 prosenttia kaikista jatko-osien tekijöistä. 14.05 Mökkikuume. 00.30-01.00 SVT: Kobra. 18.35 Vihdoin yhdessä. 20.00 Havaiji 5-0 (12). 12.20 Prameat mustalaishäät (7). Direkt. Tankki. 15.40–16.25 Villi kortti: Kauden komeimmat osumat. 03.00 Poliisit Norja (S). 07.16 Babar ja Badun seikkailut (S). Se kehtaa näyttää myös houkutuksen ja hurman, joka huumeisiin sisältyy. 22.35 Wheeler Dealers. 09.05 TV Shop Tvins. 02.36 Valehtelevat viettelijät (7). 1/16. 00.50 Jättiläisnaiset. Hänellä on kuitenkin selkeä tavoite, selvittää, miksi haiden hyökkäykset ovat lisääntyneet. 01.30 Häät sulhasen tapaan. SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. ONNIMANNI LIUKKONEN Jälleen pelotellaan hailla Prisma: Jääkauden jättiläiset TV1 klo 19.00 ???. 19.00 Musikhjälpen. 19.30 Pienten perhe. 04.30-05.00 Poliisit (S). 2/5. 07.50 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 08.30 SVT Nyheter. 04.05 Musikhjälpen. 7.05 Afrikan väkiluku ennätyskasvussa. 19.50 Keno. 13.05 Hem till gården. 23.00 TV4Nyheterna. Nelonen 05.15 Astral-TV. 18.00 Emmerdale (12). Yle TV1 05.55 Akuutti. 21.00 Vettä sakeampaa (12). 14.45 Viestejä tuonpuoleisesta. 19.13 Kulturnyheterna. TV5 06.30 Dawson’s Creek (S). 11.30 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten viesti 4x6 km, Pokljuka, Slovenia. 8.35 Studio55.?: Stig-Björn ”Nalle” Nyberg esittelee parhaat joululahjakirjat. 19.30 WATTS. UUSI SARJA ALKAA! 1/8. 23.00 Scream Queens. 17.00 Yle Uutiset. 19.30 Lokala nyheter. 09.20 TV Shop Tvins. 16.55 Spotlight: Rekan ohjaamon vankina. 01.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 02.30 Poliisit – kotihälytys. 13.05 SVT: Go’kväll. 15.15 Selviytyjäkaksikko. 14.40 Sinikeltaisia unelmia. 10.15 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten pikamatka 7,5 km, Pokljuka, Slovenia. 15.00 Taste UK. . Identtiset kaksoset Ashley ja Brandon omistavat omaperäisen Hamburger Mary’s -ravintolaketjun. Vertti. 10.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 17.55 Ravit: Toto65 vihjeet. 7.48 Mihin suomalaiset uskovat. 16.20 Made in Chelsea (S). 18.30 Terapian tarpeessa. 13.30 Yhteinen vaimomme (S). 00.00 SVT: Förväxlingen. Matalaääninen mies kertoo haihyökkäyksistä kuin toimintaelokuvan trailerissa. 00.00 Ninja Warrior. 12.50 SVT: Programtablå. Sijaissynnytys. HD 17.03 Yle Uutiset alueeltasi. Tokkuraisen elämän ääripäät ovat läsnä ja liki toisiaan pitkin matkaa. 15.10 Alias Lönnrot. Direkt. 21.00 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja tuomion temppeli (12). 15.35 Jotain lainattua, jotain uutta. 19.00 Vanderpump Rules (S). Paljastuksen hinta. 8.19 SuomiLOVE: laulaja Marion Rung ja ohjaaja Aleksi Sariola. (Ranska 2013) Yhteinen vaimomme TV1 klo 13.30 ?. 00.35 Ammattina sankari. 21.45 Sokerileipurin jouluherkut. soturi (16). Osa 14/24 20.00 Uusi Päivä (S). 09.30 Ralli: EM-sarja, All Emotions -makasiini. 10.50 Onnenarpa. He ovat Skotlannin nuoria maan toivoja – ja toivottomuuksia. 03.50 Kultakuume. 23.40–00.10 Seksiministeriö. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.30 Förväxlingen. 21.00 Snooker: Home Nations Series, Skotlannin avoimet, Glasgow, Skotlanti. 14.15 Mäkihyppy: Maailmancup, miesten HS 138, Lillehammer, Norja. 08.37 Aika härdelli! (7). 15.30 Nanny (S). 13.35 SVT: Programtablå. 19.25 MTV Sport Uutiset. 20.00 Lapin poliisit. 10.30–11.05 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 25/40. 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 21.30 Wheeler Dealers. 00.30 Kauppaneuvos Jethro. 02.50 Hawaii Five-0. Liv 09.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 00.55 Numbers. Sarja alkaa, 1/5: Harjoittelu ja rentoutuminen. 7.18 Suomen Pankki ennustaa talouskasvua. 19.30 Family Guy (12). 04.45 Brottskod: Försvunnen. 8.12 Kirsi Kunnas 92 vuotta. 06.00 Bubble Guppies (S). Sub 10.00-11.00 Lemmen viemää (7). 18.00 70’s show (7). 20.55 Urheilu-uutiset. 17.25 Sportmagasinet. 08.34 Joraavat juurikkaat. 23.30 Scandal (12). 14.45 Remppa vai muutto. 16.20 MOT: Terrorin varjot Suomen yllä. 04.00 SVT Nyheter. Direkt. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.12. 15.50 Grillit huurussa (S). 22.00 VICELAND: World of Sports. O: Steven Spielberg. JIM 05.00-07.00 Astral-TV. 16.35 Houstonin eläinpoliisit. Hero 10.35 Britannian paras leipomo. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 20.30 Pahuuden perintö. 17.30 Lakon & Herban BOKSI. HD 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 03.05 Naismurhaajat (16). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). Tasokas sarja pohjaa tietonsa fossiililöytöihin, joita tehdään koko ajan lisää. soturi Hero klo 21.00 ??. . 17.30 Jäljillä (12). Kate Kapshaw’n ja pienen Ke Huy Quanin kanssa seikkailijamme muodostaa jonkinlaisen perheentapaisen, mutta ei siihenkään oikein ehditä keskittyä. 19.00 Rapport. 21.00 Elokuva: 13. 6.42 Mihin suomifutis on menossa. Direkt. 20.20 TV4Vädret. 21.55 Urheiluruutu. 04.00 Poliisit (7). O: Valentin Vaala. 09.30 Puoli seitsemän. 7.13 Aleppon valtaustaistelu. 08.01 Puu Fu Tom (S). 18.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 18.00 Yle Uutiset. 19.25 Lotto, joker och drömvinsten. 08.20 Historian mysteerit (12). 11.00 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten takaa-ajokilpailu 10 km, Pokljuka, Slovenia. 2/9. 13.00 Dawson’s Creek (S). 12.05 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 17.30 Rämeveljet. Oulu on tässä elokuvassa somien pientalojen onnela, jossa postipoika saa herttaisilta tätiihmisiltä vastapaistettua pikkuleipää. 14.40 Sisarvaimot (S). 1/3. 12.30 Autotalli remonttiin. 13.50 Under the Dome (12). 19.50 Vaikeita kysymyksiä. Kutonen 06.50 Autotalli remonttiin. 19.45 Joulukalenteri: Jäätävä seikkailu (S). 22.25 Viking Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 7.15 Wilson Kirwan synnyinmaa taistelee irti köyhyydestä. 08.10 Tashi (7). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 23.10 Fast n’ Loud. Nyt on siis hyvä hetki päivittää muistot siitä, missä kaksi vuosikymmentä sitten mentiin. 02.15 Melkein täydellinen rikos (12). 00.50 #Herocrew: Ike. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 17.00 Typerät videot. 8.45 Aamutohtori: Hiuspohjan ihottumat. Direkt. 13.15 Jalkapallo: Saksan Bundesliigan huippuhetket. KESKIPOHJANMAA KESKIVIIKKONA 14.12.2016 19 TELEVISIO Let my people go! Yle Teema klo 21.45 ?. 02.30 Breaking Amish (7). 2/6. 18.45 Häät sulhasen tapaan. 23.40 Bear Grylls – selviytyjien saari. 07.00 Huomenta Suomi. 7.30 Uutiskatsaus. Sitten hänen ensimmäinen miehensä, kuolleeksi luultu Kosti Klemelä palaa vapautettujen sotavankien mukana. 12.10 Pomo piilossa. 16.05 Katujen kaaharit. 02.55 Selviytyjäkaksikko. 06.25 Transformers Rescue Bots (7). 00.00 Poliisit (7). 23.25 Prameat mustalaishäät (7). 22.20 Päivän sää. 13.30 Rikas ja rakas (S). 03.35-04.05 Salatut elämät (7). Tähän elokuvaan vain sattui turhan kitkerät eväät. 09.00 Astral-TV. 03.45-04.12 Jon ja Kate +8. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 00.10–00.40 Puoli seitsemän. Epäuskoisia tunteita. 22.40 Myytinmurtajat. Kaiken kruunaa kääntäjän kömmähdys, jossa väitetään Alexanderin sukeltavan kolmen kilometrin syvyyteen
Kärsämäen kunta ostaa Suomenselän Osuuspankin KOY Kärsämäen Liikekeskuksen omistamat osakkeet yhteensä vajaan 75?000 euron kauppahintaan. Yksityisteiden hoito on hiertänyt valtuustossa ja kylillä kesästä lähtien. –?Pitää vielä odottaa valtakunnallista ratkaisua uuden tukimallin osalta sekä energiaja ilmastostrategiassa linjattua selvitystä tuulivoiman terveysvaikutuksista, Virtanen toteaa.. Lisäksi valittiin edustajat rakennusja urkutoimikuntiin. Kaupunginvaltuusto hyväksyi lopulta tammikuussa tekemään päätökseensä muutoksen äänin 15-12. Kaavoitusalueelle voitaisiin rakentaa 25-30 tuulivoimayksikköä. Laina-aika 61 kk, viimeinen suurempi erä 5.990 €, korko 0,99 %, käsittelymaksu 9 €/kk, kk-erä 149 €. Avustusta voidaan maksaa myös yksityistielle, kuten esimerkiksi vanhan kaatopaikan tielle, joka on liikenteellisesti merkittävä. Lestijärvellä tuulivoimarakentamiseen liittyvät työt eivät kuitenkaan ala välittömästi. 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. Oulaisiin esitetään tuulivoimakaavaa. Joensuun esitys voitti äänin 15-12. Lisäksi maanvuokraajat saavat vuokratuloa vajaat miljoona euroa vuodessa. Kivisenkankaan kaavamuutosehdotusta esitetään valtuuston hyväksyttäväksi. Osakeostojen myötä kunta omistaa koko liikekeskuksen. Selkävesien jäätyminen vaatii pitkän tai kovan pakkasjakson sekä tyynen sään. Se on samaa luokkaa kuin meidän tuloverokertymämme, Ahonen laskee. Eija Ylikangas ja seitsemän muuta valtuutettua jättivät kesäkuussa valtuustoaloitteen, jossa vaadittiin yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottamista uudelleen valtuuston päätettäväksi. Oulaisten kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että uuden kaavoitussopimuksen hyväksymistä tuosta alueesta VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy:n kanssa. Uuden kirkon suunnittelukilpailu etenee Ylivieskassa (KP) Joulukuun alkupuolen pakkaset ovat jäädyttäneet sulina olleita vesistöjä maan eteläja keskiosassa. Siitäkin osa kiertyy myös kunnan pussiin. Pöydälle jättö -äänestyksessä Erkkilän esitys kaatui 5-22. Uuden kirkon rakennustoimikuntaan nimettiin: kirkkoherra Timo Määttä (pj), kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela (varapj), Kerttu Illikainen (siht.), kirkkohallituksen yliarkkitehti Antti Pihkala, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Similä, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Juhani Isotalo, talousjohtaja Pentti Haikola ja työmaan valvoja. Kunnanhallitus esittää valtuustolle yhteensä 0,83 ha määräalojen myymistä teollisuusalueelta MES-Area Oy:lle 8 300 euron kauppahintaan. Edellisessä valtuuston kokouksessa asia jätettiin pöydälle. Kaupunginvaltuutettu Olli Joensuun (kesk) esitystä kannatettiin muun muassa valinnanvapaudella ja siksi, että kaupunginhallituksen esitys olisi eriarvoistanut sivukylien asemaa. Kunta kuitenkin omistaa liikekeskuksen kokonaan, joten maapohjien ostaminen kunnalle on tarkoituksenmukaista. Palkintolautakunnan puheenjohtajaksi valittiin kirkkoherra Timo Määttä, varapuheenjohtajaksi kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kalle Luhtasela, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Pekka Similä, kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen Merja Jaakola, kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsen Marja Himanka, kaupunginarkkitehti Risto Suikkari, johtava rakennustarkastaja Leena Löytynoja, arkkitehti Safa Ulla Rahola ja arkkitehti Safa Janne Pihlajaniemi. Erkkilää kannattivat Hernesniemen lisäksi Irmeli Annanolli (kok), Taisto Jaakola (Kiila) ja Päivi Pihlajaniemi. Äänestyksessä Hernesniemen pöydälle jättö -esitystä kannatti Tapani Erkkilä (kesk), Irmeli Annanolli (kok), Olavi Tullila (ps) ja Päivi Pihlajakangas (ps). Valtuutettu Aleksi Hernesniemi ei ollut valmis hyväksymään hallituksen esitystä, koska avustuspisteytysliitteet puuttuivat ja hän näki ne vasta valtuuston kokouksessa. Koko kansan autokauppaa Teemme kauppaa: ma-pe 10-18, la 10-15 Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 044-7997 370 Ylivieska, puh. Lisämäärärahaa tarvitaan sote-palvelutuottajalle sopimuksen perusteella maksettavaa kannustinpalkkiota varten sekä ennakoitua suuremman työmarkkinatuen kuntaosuuden kattamiseen. Hän tietysti toivoo, että hallinto-oikeuden perusteellisen selvityksen jälkeen voidaan edetä normaalisti. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilaussopimuksia 31.12.2016 asti. –?Heikkoja jäitä tulee varoa etenkin maan eteläja keskiosassa, sillä suuren alueellisen vaihtelun vuoksi kantavan jääpeitteen arviointi on vaikeaa. 24%) KOKKOLA Myynti Indolantie 7 Puh. Tarkastuslautakunta suosittelee, että tekninen lautakunta käsittelee yksityistielain mukaisen tielautakunnan toimitusjaoston perustamisen uudelleen, jotta sen voidaan katsoa olevan kuntalain tarkoittama toimielin. Marttilan tilan pinta-ala on 3495 neliötä ja sen kauppahinnaksi sovittiin 12?407 euroa ja Suvimaan 1304 neliötä ostetaan hintaan 4?629 euroa. m k 1 / l 9 , 5 – 2 , 3 s u t u l u k y t t e t s i d h y U E a j m k / g 8 3 1 – 2 8 t ö t s ä ä p ** Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Fiesta Trend 1.0 80 hv M5 5-ovinen. ford.?/koeajo * Ford Fiesta -mallisto alkaen 14.990 € (autoveroton hinta 13.280 € + arvioitu autovero CO -päästöillä 99 g/km 2.204,53 € – kampanja-alennus 994,53 €). 8-17, la 10-14 WETTERIN WETTERIN JOULUJOULUKALENTERI TE TE TE 14. VARAA KOEAJO TÄNÄÄN. Talousarviomuutosten jälkeen Kärsämäen kunnan kuluvan vuoden vuosikate on noin 898?000 euroa ja tilikauden tulokseksi saadaan 318?000 euroa, kun alkuperäisessä talousarviossa se oli 156?00 euroa. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. € 12 Lainat/asukas € 4 427 Tulos 384 000 YLIVIESKA (KP) Ylivieskan seurakunnan kirkkoneuvosto nimesi uuden kirkon suunnittelukilpailun palkintolautakunnan. KLO 16-19 1-KRS AURORA 137 KOKKOLASSA Tiilisalontie 6 (Kaustari). Vaikka jäätä on paikoin paksulti rannan tuntumassa, ulompana jää voi olla erittäin heikkoa tai vielä sulaa, sanoo johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta. Yksityisteiden hoidosta viimein sopuun Kannuksessa Jorma Rekonen LESTIJÄRVI Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi kaavavalitukset, jotka liittyivät Lestijärven tuulivoimalarakentamiseen. Kaupunki ylläpitää yksityisteiden varrella olevat nykyiset tievalot siihen saakka, kun ne joudutaan uusimaan. Opetustoimen, vapaa-ajan ja teknisen lautakuntien alaisissa toiminnoissa toimintakulut alittuivat selvästi. Ennen lopullista päätöstä äänestyksessä vastakkain olivat myös Olli Joensuun ja Lasse Lehtisen (ps) esitykset. Jäät monin paikoin heikkoja sisävesillä Marja-Leena Mattila KANNUS (KP) Kannuksen maanantai-illan kaupunginvaltuuston kokous venyi odotetusti. Säästöjä on saatu henkilöstökustannuksissa ja ostopalveluissa. Muiden tiekuntien osalta kaupunki jatkaa kunnossapitoa yhteistyössä tiehoitokuntien tai toimitsijamiesten kanssa kuten tähänkin saakka. Ford Fiesta -malliston CO . Hallinto-oikeus puuttui ainoastaan Kosolankankaan kaavaan, josta se poisti kolmen myllyn rakentamispaikan. Teknisessä lautakunnassa toimintatuottoja on kirjattu puunmyyntituloista ja vanhan paloaseman myynnistä. klo 10-14 Tervetul oa! Esittelyssä ja koeajettavina • Kotimainen Multiva Push 400 puskuja Hook 18 koukkuvaunu Claas traktorien kanssa. Esittelyssä mukana: Ammattilaisemme apunasi: PENTTI PORRASSALMI Pitkänsillankatu 15, Kokkola P. Hyvä valikoima kultaisia TIMANTTISORMUKSIA Diamond KISS of Finland KOTIMAISTA KÄSITYÖTÄ 9 90 /pari Muodikkaat hopeiset KAKSOISHELMIKORVAKORUT NYT! (12,90) (12,90) (12 2,90 0) Sepon Kulta Rantakatu 8 ja Anttila Center, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA -Paletti, KYYJÄRVI www.seponkulta.fi OSTAMME KULTAA Vaunumiehenkatu 2, Kokkola (06) 827 3450, www.wetteri.fi Ark. Rakennustoimikunta valtuutetaan tarvittaessa täydentämään toimikuntaa. Hän huomauttaa, että asioiden kanssa kuitenkin edetään kaiken aikaa ja pitää olla valmiudet rakentamisen aloittamiseen jo aikaisemminkin, jos siihen avautuu mahdollisuus. Kilpailusihteeriksi valittiin Kerttu Illikainen. Suurten järvien selkävedet ovat vielä sulina maan eteläja keskiosassa. Pysyvän asutuksen asuntoja pitää olla kaksi kappaletta, ja tiellä pitää olla toimiva tiekunta. 8.00 -16.30 * ** (sis. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 14.990 €. Luukku 1,90 ¤ TUULILASIN PESUNESTE 5L niin kauan kuin tuotetta riittää 1 kpl / asiakas K-MAATALOUS K-MAATALOUS K-MAATALOUS www.k-maatalous.. Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan oikeuteen 30 päivän kuluessa. Työntekijöiden edustaja valitaan työntekijäkokouksessa 11.1.2017. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Jäät ovatkin paikoin heikkoja, ja jäällä liikkumista tulisi välttää. 17 merkin edustus ja yli 2500 ajoneuvoa osoitteessa Koko kansan autokauppaa Huom! Uusi aukioloaika! TERVETULOA ESITTELYYN TORSTAINA 15.12. Yliviesk assa To 15.12. –?Toimitusjaoston kerhotoiminnalla ei ole laillista oikeuta tehdä muutoksenhakukelpoisia hallinnollisia päätöksiä, totesi Erkkilä ja esitti Aleksi Hernesniemen (ps) kannattamana asian pöydälle panoa. Lasse Lehtinen esitti, että Kannuksen kaupunginvaltuuston aikaisempaa yksityisteiden avustuspäätöstä muutetaan siten, että Kannuksen kaupunki ottaa kaupungin suoritettavaksi kaikkien niiden Kannuksessa olevien yksityisteiden kunnossapidon, joille on perustettu yksityistielain mukainen tiekunta ja jotka täyttävät kaupunginvaltuuston hyväksymät avustusperiaatteet. –?Tämän viikon tiistaista muodostui meille ilonpäivä, kun saimme tiedon hallinto-oikeuden päätöksestä. Alueelle on tarkoitus muodostaa teollisuustontti. Alueelliset vaihtelut ovat kuitenkin suuria vesistöjen koosta ja syvyydestä riippuen. Hulevedet ovat pysymässä kaupungin tehtävänä. Ahonen toteaa, että Lestijärven tuulivoimahanke on investoinneiltaan Keski-Pohjanmaan suurin. Uuden kirkon urkutoimikuntaan valittiin: kirkkoherra Timo Määttä (pj), kanttori Eeva Korhonen (varapj), kanttori Teija Siirtola (siht.), Christian Ahlskog (asiantuntijajäsen), Jouko Kantola, Tuomo Hirvi, kirkkovaltuuston jäsen Ritva Nauha, talousjohtaja Pentti Haikola (osallistuu tarvittaessa). Avustuksen tai kunnossapidon piiriin otetaan kaikki yksityisteiden avustusperiaatteet täyttävät tiet. Kaupunginvaltuusto hyväksyi teknisen lautakunnan esityksen, jonka mukaan avustettavan yksityistien pitää olla 300 metriä yleistä tiestä asutun pihaalueen rajalle. Erkkilä ja Hernesniemi jättivät asiasta eriävän mielipiteensä. 0400 866 180 pentti.porrassalmi@kannustalo.fi H uusholli KEITTIÖT JOKA MAKUUN... Tuulivoimalat tietävät kiinteistöverojen muodossa kunnalle noin kahden miljoonan euron tuloa vuositasolla. vuosikorko 2,45 %. Arvopaperien myyntivoittoja kertyy kunnalle noin 115?000 euroa vähemmän, ja muissa rahoituskuluissa arvopaperien myyntitappiot ovat 82?000 euroa arvioitua enemmän. KEITTIÖIDEAT Arja Kangas KÄRSÄMÄKI Kärsämäen kunnanhallitus esittää vuoden 2016 talousarviomuutoksia kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Kärsämäen tulos odotettua parempi Asukasluku 2 710 Veroprosentti 21,5 Verotulot milj. NYT SAAT UUDEN FORD FIESTA 1.0 TRENDIN HUIPPUEDULLISESTI JA LISÄETUNA SIIHEN LAAJENNETUN 5 VUODEN TAKUUN. Valtuustolle esitetään, ettei hulevesimaksua oteta tässä vaiheessa käyttöön. yksityisteiden kunnossapidossa ensisijaisesti yksityistien osakkaita tai yksityistien lähellä olevia tehtävään halukkaita urakoitsijoita. Kaupunki käyttää em. Maanantaina tieasioista käytettiin lähes 60 puheenvuoroa, ja äänestämään päästiin neljä kertaa. Aikaisemmat kaavoitussopimukset eivät ole enää voimassa, koska työn laajuus ja sisältö ovat muuttuneet. ”Lestijärvellä ilonpäivä” Hallinto-oikeus hylkäsi tuulivoimavalitukset Hannu Verronen OULAINEN (KP) Oulaisten Karahkan ja Piipsjärven länsipuolelle on mahdollisesti tulossa tuulivoimakaava. Asiakasetuun 1.419,53 € sisältyy kampanja-alennuksen 994,53 € lisäksi laajennettu 5 v takuu 325 € + toimituskulut 600 €. 020 777 2590 KOKKOLA Huolto Puh. Vuoden 2017 aikana aiotaan laatia hulevesimääräykset ja päättää hulevesialue. Kuvan auto erikoisvarustein. Jäällä liikkuessa tulee aina varmistua, että jää on tarpeeksi paksua koko kulkumatkalla. Lestijärven kunnanjohtaja ei lähde veikkailemaan, kuinka asian kanssa käy. Tievalojen energiamaksusta vastaa kaupunki. Käsiraha 1.290 €, luoton perustamiskulu 190 €, rahoitetaan 13.890 €. Joensuun esityksen kannalla olivat Tapani Erkkilä (kesk), Kari Gromoff (kesk), Päivi Kattilakoski (kesk), Aleksi Hernesniemi (ps), Taisto Jaakola (Kiila), Sirkka Juusela-Pekkarinen (kok), Irmeli Annanolli (kok), Sonja Karppi (kesk), Mari Kerola (kesk), Osmo Miettinen (kesk), Jari Orjala (kesk), Päivi Pihlajakangas (ps), Lauri Perttula (kesk) ja Eija Ylikangas (kesk). Hän uskoo, ettei konkreettisiin toimiin päästä vielä ensi vuoden aikana – Vuoden 2018 lopulla on varmasti edetty siihen vaiheeseen, että rakentamisen aloittaminen on mahdollista, tuulivoimapäällikkö Mika Virtanen arvioi. Sosiaalija terveyspalveluissa lisämäärärahantarve on 203?000 euroa. Hulevedeksi kutsutaan rakennetuilta alueilta poisjohdettavaa sadeja sulamisvettä. Paanulinnan liikekeskus sijaitsee osittain näillä tiloilla maanvuokrasopimuksen mukaisella vuokraoikeudella. Hernesniemi jätti eriävän mielipiteen. Kaupunginvaltuusto muutti tekemäänsä päätöstä yksityisteiden hoidon toimintamalliksi ensi vuoden tammikuusta lähtien niin, että kaupunki avustaa rahallisesti niitä tiekuntia, jotka omatoimiseen tienhoitoon haluavat siirtyä. toim.kulut) ERINOMAINEN AJETTAVUUS. Kunnanhallitus ostaa Suomenselän Osuuspankilta myös tilat Marttila ja Suvimaa. RoadSh ow K-MAATALOUS OJAN RAUTA OY Ylivieska, puh. Määräalat tulisivat MES-Area Oy:lle yrityskäyttöön ja parantavat yrityksen liiketoimintaedellytyksiä. JO KOLMENA VUONNA PERÄKKÄIN FIESTA ON OLLUT EUROOPAN MYYDYIN PIKKUAUTO. € 7 Valtionosuudet milj.€ 11,2 Vuosikate 0,869 Investoinnit nto milj.€ 0,573 Lainakanta milj. Kunnanjohtaja Esko Ahonen sanoo, että päätös mahdollistaa 95 tuulivomalan rakentamisen Lestijärvelle. Sen sijaan lainojen korkokuluissa säästöä saadaan 40?000 euroa ja verotulojakin kertyy 320?000 euroa enemmän kuin talousarviota tehdessä arvioitiin. Opastus Jyväskyläntieltä. Hittistennevanja Iso-Kortenevan kaavat pysyivät koskemattomina. KESKIVIIKKONA 14.12.2016 KESKIPOHJANMAA 20 Kotimaan uutiset tuoreeltaan /kotimaa www. 044-7997371 Ilkka Jokitalo asiakastilaussopimuksia 31.10.2016 asti. Kunnanhallitus katsoo, että liiketilojen omistusten keskittäminen selkeyttää tilojen hallintaa ja parantaa luotettavuutta tilojen käyttäjien kannalta. 020 777 2586 ark. Aikaisemmin kunnanvaltuusto on valtuuttanut kunnanhallituksen toimimaan täysin valtuuksin liikekeskuksen omistajajärjestelyissä. Osayleiskaavahanke käsittää sekä Karahkan aikaisemman tuulivoima-alueen sekä Piipsjärven länsipuoleisen alueen. Luottokustannus 1.230 €, luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 14.930 €, tod. Kerhotoiminnalla ei oikeutta Kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tapani Erkkilä (kesk) esitti asian pöydälle panoa, koska teknisen lautakunnan toimitusjaosto ei ole ollut valtuuston asettama toimielin vaan työryhmä, jolle ei voida delegoida toimivaltaa tehdä kuntalaisia koskevia päätöksiä. Periaatteistakin äänestys Yksityisteiden avustusperiaatteet äänestyttivät myös Kannuksen kaupunginvaltuustoa. YIT:n tuulivoimapäällikkö Mika Virtanen on myös iloinen oikeuden päätöksestä