Elli Niemi on tällä hetkelläkin töissä kaupassa, myös Eetu Heikkilä on hakenut kesätöitä kaupoista. Kesätöihin kauppaan 1 Sivut A2–3 Asiakaspalvelutyöt kiinnostavat nuoria. Jolenen ravintolapäällikkö Toni Kaukonen pitää muutosta hyvänä mutta odottaa rajoituksien poistumista, joka tapahtunee maaliskuun alussa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN Ravintolarajoituksia lievennetään maanantaina. Kohti täysiä aukioloaikoja 1 Sivu A4 Jolene on ollut kiinni yli kuukauden rajoitusten takia. Oman rahan tienaaminen ja säästäminen on tärkeää aikuistuvalle nuorelle. Kadonneen Tuukkasen tapaus yhä selvittämättä UUTISET 1 Sivut A8-9 MARKKU JOKELA. Nyt ravintoloita saa pitää auki puoleenyöhön asti. MARKKU JOKELA ” Koira, kissa tai muu luontokappale on monille se paras ystävä. www.keskipohjanmaa.fi Maanantai 14. alv 10 %). 1 Sivu B1 Pirkko Högkulla pohtii kolumnissaan ystävyyttä. Kaupan alan työt ja asiakaspalvelutyöt kiinnostavat nuoria eniten kesätyöpaikkoina. Hinta 3,00 €. helmikuuta 2022. 1 Sivu A16 Vaikeat olot Pekingin kilpailuissa Tero Seppälä jatkoi tasaista suorittamista. Myös ulkotöihin haetaan mielellään, käy ilmi Keskipohjanmaan kyselyssä. Nro 43 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Lumisade ja navakka tuuli tekivät olympialaisten sunnuntaista hankalan. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Anniskelu päättyy kello 23. Ampumahiihdossa olosuhde ei ollut otollinen seitsemän sakkoa ampuneelle Tero Seppälälle
Myös ulkotyöt kiinnostavat, samoin kaikki kesätyöpaikat Kalajoen Hiekkasärkillä. Toki kaikki myyntityö. Myös työtehtävät, missä voi toimia yksin, ovat hyviä. Josset tule muiden työntekijöiden kanssa juuri toimeen voi myös avun tai neuvon pyytäminen olla epämiellyttävää. Ylipäätään työt, missä on rento ja mukava työporukka ja tietenkin hyvä palkka. –?Paikat, jossa tuntee olevansa osa työyhteisöä. Työajat ovat siellä kohtuulliset ja palkka on hyvä, Rahkola tietää. Otetaan huomioon, vaikka ei tietäisi kaikkea. PUHEENAIHE: MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A2 Päivi Savela Hyvä palkka ja mukava työtehtävä ovat tärkeimmät kriteerit, kun nuoret hakevat kesätyöpaikkoja. –?Parhaita kesätyöpaikkoja mielestäni on työpaikat, joissa tehdään töitä, mitä voi tehdä vaan kesällä. –?Parhaita kesätyöpaikkoja ovat myyntityöt kaupoissa, kioskeissa ja siivoustyöt hotelleissa ja muissa sellaisissa. OMAN rahan ansaitseminen on monella tavalla tärkeää. KALAJOELLA suosituimpia ovat työpaikat, jotka sijaitsevat Hiekkasärkillä toimivissa yrityksissä. –?Tottakai menen töihin rahan takia, mutta on kiva huomata että voi auttaa muita ihmisiä omalla työllä. Uskon myös, että siitä saa hyvää työkokemusta tulevaisuuteen. ASIAKASPALVELUA vaativat työpaikat ovat nuorten suosimia kesätyöpaikkoja. Niistä saa hyvää kokemusta asiakaspalvelusta. Rahojen tulee riittää tulevalle vuodelle ja mielellään jotain saisi jäädä säästöönkin. Jutun sitaatit on poimittu nuorten vapaamuotoisista vastauksista. Myös kirjastot ja tehdastyö mainittiin. –?Jokainen nuori tietysti hakee parasta tienestiä, sillä nyt esimerkiksi bensan hinta on noussut eli siihen menee enemmän rahaa, ja onhan se mukava päästä useasti grillille käymään. –?Parhaita on monipuoliset työpaikat, missä pääsee kokeilemaan eri asioita. Mieluisia ovat myös paikat, joissa saa oikeasti tehdä töitä ja kesätyöntekijöihin luotetaan. Nuorten suosikkikohteita on useita, ja myös siivoaminen kelpaa kesätyöksi. –?Hieman inhottavastakin työhommasta taas selviää jos on mukavat työkaverit. Ulkoja pihatyöt ovat nuorille mielestäni parhaita. Nuoret suosivat kesätyöhaussa kaupan alan työpaikkoja ja asiakaspalvelutehtäviä. Kaupan alan työpaikkoja suositaan, sillä nuorten kokemusten mukaan kaupan kassalla on hyvä palkka ja työtunteja saa runsaasti. –?Kivat työkaveri edesauttavat työn mukavuutta, vaikka työtehtävät eivät aina olisi niin mukavia. –?Palkka tottakai merkitsee myös, että arvostetaanko työpanostasi tarpeeksi eli maksetaanko riittävästi. Myös yksittäiset kesätyöpaikat maataloudessa ovat mukavia. Keskipohjanmaan nuorille suuntaamassa kyselyssä palkkaa pidettiin hieman tärkeämpänä kuin työtehtävää. Esimerkiksi sotesekä siivousala. –?Sellainen paikka, jossa on mukavat esimiehet ja hyvä työyhteisö. NUORET arvostavat työtä, jossa voi oppia työntekoa ja jossa on rento ilmapiiri. –?Asiakaspalvelua vaativat työpaikat kuten hotellissa tai kioskeilla toimiminen, Olen ollut myös töissä hoitokodissa ja se oli mielenkiintoinen ja mukava kokemus. Myös Kokkolan kaupungin kesätyöt saivat kiitosta: –?Kokkolan kaupungin kesätyöt. Hyvin otettiin vastaan ja neuvottiin asiat hyvin. –?Hyvä palkka ja työtehtävä voi tehdä ikävistä työkavereista siedettäviä, mutta työkaverit ei tee paskasta työtehtävästä tai pienestä palkasta siedettävää. Kesätyö kaupassa kiinnostaa muutenkin: –?Paras työpaikka minun mielestä on kesätyö kaupassa, koska minulla on työkokemusta tästä, niin on mielenkiintoista auttaa asiakkaita ja laittaa tavaroita omille paikoille. Kyselyn tavoitteena oli päästä kuulemaan mahdollisimman monen nuoren mielipide. Hyvä palkka on eduksi, koska kesä on lyhyt aika tienata. Kesä on lyhyt aika tienata Kalajokinen Eetu Rahkola menee kesätöihin Kalajoen S-marketiin. UUSIEN ihmisten kohtaaminen ei jännitä nuoria. –?Edellisessä työpaikassa oli erittäin mukavat työkaverit. Kyselyyn vastasi yli sata lukion kakkosluokkalaista Kalajoelta ja Kokkolasta. Halutuimpia ovat kesätyöt kaupassa, jäätelökioskissa tai pikaruokaravintolassa. – Kaupat ovat mielestäni todella hyviä paikkoja. Työkavereiden ja työyhteisön merkitys on suuri. Myös kielitaitoa pääsee harjoittelemaan asiakaspalvelutyössä. HYVÄT työkaverit ovat lähes yhtä tärkeitä kuin hyvä palkka. Ulkotyöt, puutarhatyöt, maataloustyöt, vesija seikkailupuistot sekä kioskit olivat asiakaspalvelutyön jälkeen kaikkein suosituimpia. Kesätyöt 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/qyapk670
Säästöt tuovat tukea ja turvaa, Niemi sanoo. Nuorille ja nuorille aikuisille työpaikan tuomat kokemukset leimaavat enemmän ja vähemmän käsitystä työelämästä. –?Kun täyttää 18 vuotta, pitää ostaa asioita itse ja pitää muuttaa omilleen. –?Tämä voi johtua osittain siitä, että isoilla työnantajilla kuten Sryhmällä ja Keskolla on hyvät kaupan alan työehtosopimukset ja asiat kunnossa. Yksikin työtodistus, muutaman kuukauden työkokemus, voivat olla ratkaisevia, että pääsee seuraavaan ja sitä seuraavaan työpaikkaan. –?Tykkään olla ihmisten kanssa töissä. Erityisen murheellista on, kun yksinäinen on lapsi tai vanhus. Heikkilä on ollut töissä joka kesä seiskaluokkalaisesta lähtien. Kokkolalainen Eetu Heikkilä on hakenut töihin Kodin Terraan ja pariin kauppaan, mutta vastausta ei ole vielä kuulunut. Tiina Ojutkangas Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kälviä on pienempi paikka, joten on mukava kuulla ihmisten päivien menosta ja jutella muutakin. Toki palkalla on iso rooli myös. Yritykset kilpailevat työntekijöistä ja työntekijät hyvistä työpaikoista. Kokeneemmat auttamaan kesäihmisiä Monella alalla nuoret kesätyöntekijät ovat saman alan tulevia ammattilaisia, joita arvostetaan.. –?Olen viihtynyt molemmissa paikoissa. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. Hyvä työyhteisö ja mukavia hommia. Yritys ja esihenkilöt ovat esihenkilöinä vastuussa kesätyöntekijöistään. Hyvät työkaverit ja mukava työtehtävä ovat asioita, joita hän arvostaa kesätöissä. Kesätyötienestit ovat menneet mopoihin, ja nyt on aika pikku hiljaa säästää autoa varten. Tällä hetkellä hän käy töissä sekä vanhainkodissa että Kälviän K-marketissa. Silti yksinäisyys on ongelma kaikenikäisillä ihmisillä. Kaupan alan työpaikat ovat Rahkolan mukaan tavoitelluimpia työpaikkoja. Tiina Ojutkangas Ystävyyteen riittää pienikin ele K esätyö on nuorille tärkeä kokemus työelämään. Omaa rahaa jää säästöön, kun asuu vanhempien luona, joten pakollisia menoja ei ole. –?Kaupan alan työt vaikuttavat kiinnostavilta. Työajat ovat kohtuulliset ja kesällä on vapaapäiviäkin, Rahkola tietää. Jokainen voi tuntea itsensä joskus yksinäiseksi myös muiden ihmisten kanssa. Hän menee kesätöihin Kalajoen S-marketiin, jossa hän oli aiemmin tet-harjoittelussa. –?Yleisesti ottaen kesätyöpalkka on aika tärkeä, sillä silloin voi tehdä asioita, joista tykkää. Toivottavasti jokaiselle löytyy joku ystävällinen sielu, joka huomaa avuntarpeen. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Ystävänpäivänä toivotaan meistä jokaisen huomaavan lähellä olevat ihmiset, jotka kaipaavat huomaamista, hyväksyntää, tunnetta siitä, että on merkityksellinen. Heikkilä kokee, että asiakaspalvelutyö voisi olla hänelle sopiva. –?S-marketissa on kivat työkaverit ja hyvä pomo. Palkka on kohtuu hyvä ja kaikki tietävät, millaista työ kaupassa on. Yritykset palkkaavat kesätyöntekijöitä pääasiassa siksi, että tarvitsevat loma-aikoina lisää työvoimaa vakituisen väen ollessa lomalla. Monilla nuorilla on tavoitteita, joita varten he säästävät. Kesätyöntekijöiden tarve kasvaa myös matkailuyrityksissä tai seuduilla, joissa kesäsesonki syystä tai toisesta lisää työn määrää. Monelle se on ensimmäinen askel hankkia omaa rahaa, olla itsenäinen ja matkalla aikuisuuteen. –?Säästöjä on hyvä olla sitten kun on omillaan. Moni haluaa kokeilla, miltä työ kaupassa tuntuu. Suurin osa tutuista menee johonkin kesätöihin. On inhimillisesti tärkeää, että joku kuuntelee juuri sinua tai välittää siitä, mitä kuuluu. Kesätyön ansiosta voi löytyä tuleva ammatti tai kiinnostus alalle, josta ei olisi muuten tiennyt mitään. Joskus pieni asia riittää tuntemaan olon arvokkaaksi. Lähes jokainen varmasti kaipaa ystävää ja ystävyyttä. Hyvä vastaanotto, kunnollinen perehdyttäminen, sopimusten noudattaminen ja se tapa, jolla työntekijöitä kohdellaan, muistetaan luultavasti aina. Esimerkiksi oma auto. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A3 Kesätienesteistä iso osa säästöön Päivi Savela Kalajokisella Eetu Rahkolalla on jo kesätyöpaikka tiedossa. MARKKU JOKELA Y stävyys muuttaa muotoaan elämän eri vaiheissa. Kesätyökokemusta on myös Kalajoen Leirintäalueelta ja Kalajoen ABC:ltä. Monella alalla nuoret kesätyöntekijät ovat saman alan tulevia ammattilaisia, joita kohdellaan kallisarvoisina työntekijöinä, joiden toivotaan palaavan töihin valmistumisen jälkeenkin. Aikuiset ammattilaiset, työkaverit, ovat osaltaan vastuussa siitä, että jokainen nuori saa tuen, avun ja tuntee voivansa kysyä, kun apua tarvitaan. Ei tarvitse hiki hatussa etsiä töitä. Siinä vaiheessa, kun on kysymys omasta tulevaisuudenalasta, on ensimmäinen työpaikka erittäin arvokas. Sitä varten on hyvä kerätä säästöjä, sanoo oikeustiedettä opiskelemaan hakeva Rahkola. Useimmat meistä varmasti muistavat sen ihmisen, joka on eniten tukenut ensimmäisessä työpaikassa ja epävarmuuden hetkillä. Elli Niemi on hakenut kesätöitä Kokkolan Prismasta, muutamasta S-marketista ja Sokos-hotellista, mutta hakuaika ei ole vielä päättynyt. Hän on ollut Postilla pakettien lajittelussa sekä jakanut Kokkola-lehteä. –?Jos on mukava työ ja hyvät työkaverit, voi tuntipalkka olla euron pienempikin
ASIAKKAIDEN tyytyväisyyttä NPS-lukeman tavoin mittaavan Qpro-järjestelmän kautta tulleiden 1231:n palautteen tyytyväisyyskeskiarvo jäi hieman Soiten itselleen asettamasta tavoitteesta. SOITEN kirjaamoon annetuissa niin sanotusti oma-aloitteisissa palautteissa korostuivat erityisesti kolme asiaa; tiedottaminen ja yhteydenotto, sähköisten palveluiden kehittäminen sekä pandemiaan sekä rokotuksiin liittyvät asiat. MONET ravintolat, baarit ja yökerhot ovat olleet ahtaalla korona-aikana – välillä enemmän, välillä vähemmän. Varsinaisesti homma lähtee maaliskuussa, jos ja kun kaikki ravintolarajoitukset poistuvat. – On siitä (kolmesta lisätunnista) apua. MAANANTAIN kokouksen esityslistan liitteissä arvioidaan luku 74 erinomaiseksi. Muutama hassu aukiolotunti ei riittänyt kannattavaan toimintaan. – Sanotaan näin, että ihan hymyssä suin otetaan kaikki vähäkin (apu) vastaan. huom. Suurimmat palautemäärät saadaan terveysasemien ja yhteispäivystyksen asiakastyytyväisyydestä. Ovet avautuvat maanantaina. Samaan hengenvetoon haluan todeta, että tällä (kolmella lisätunnilla) ei vielä saada kaikkia työntekijöitämme töihin. Ehdottomasti liiketoiminnan kannalta positiivinen asia kuitenkin. Toni Kaukonen karaokebaari Jolenen ravintolapäällikkö. Karaoke Bar Jolene Kokkolan Facebook-sivujen mukaan kahdestatoista puoleenyöhön), Kaukonen setvii. Roidun kautta Soite sai viime vuonna lähes 9000 palautetta. Määräaikainen rajoitus on voimassa helmikuun loppuun asti. Anniskeluravintoloiden eli esimerkiksi baarien ja yökerhojen on pitänyt sulkea ovensa viimeistään kello 18. Roidu on suomalainen asiakasja henkilöstökokemuksen mittaamisen keskittyvä yritys, jonka asiakkaisiin kuuluvat Soiten lisäksi muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri sekä Mehiläinen. Nämä kevennykset rajoituksiin koskevat kaikkia ravintoloita. –?Valtioneuvosto ei ole kertonut meille tartuntatautilakiin perustuvaa syytä sille, että se jatkaa ravintolarajoituksia kahdella viikolla samalla, kun se suosittelee aluehallintovirastoja kumoamaan kaikki muut elinkeinotoiminnan rajoitukset ja on kumonnut periaatepäätöksen hätäjarrun käytöstä, Lappi moitti. Paikalliset ravintolayrittäjät odottavat jo kovasti rajoitusten poistumista. Sandy Keltissä aukioloajat pitenevät maanantaina siten, että ovet ovat auki puoleenyöhön saakka. Koronapassia ei edelleenkään voi käyttää vaihtoehtona rajoituksille yleisötilaisuuksissa, ravintoloissa tai muissa asiakastiloissa. – Meille Sandy Keltissä tämä on ilouutinen. Anniskeluaika on päättynyt tuntia aiemmin. Annettuja asiakaspalautteita koostaessa yhtenä mittarina käytetty NPS-luku oli viime vuonna 74, täsmälleen sama lukema kuin vuotta aiemmin ja hieman korkeampi kuin vuonna 2019. Osa heistä on edelleen lomautettuina – tunnit eivät vain riitä. Osa näistä tunneista siis jää tämän rajoituksen ulkopuolelle. OIemme joka päivä auki (toim. MATKAILUja ravintolapalvelujen etujärjestö MaRa tuomitsi perjantaina tartuntatautilain vastaiseksi hallituksen päätöksen jatkaa rajoituksia ja pitää koronapassi jäädytettynä. Maanantaista lähtien ravintoloita saa pitää auki puoleenyöhön asti. Ruokaravintoloissa sisätiloissa käytössä voi olla enintään 75 prosenttia asiakaspaikoista. Kokouksen esityslistalta löytyy aihe nimeltä ”Osallisuus ja palautteet tukemassa asiakaslähtöistä palvelujen kehittämistä / vuosiraportti 2021”. Ravintolarajoituksia höllennetään tänään. Olemme kuitenkin olleet vuoden 2022 alusta kiinni. Kaikilla asiakkailla pitää olla oma istumapaikka sisätiloissa. Aukioloaikarajoitus ei koske ”polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä eikä ruoan take away -myyntiä”. Viime vuonna kirjaamoon tuli yhteensä 248 palautetta, mikä on keskivertovuotta enemmän. Kesällä 2020 Kokkolaan avattua Joleneakin on koeteltu. Asiakaskokemuksia kerätään ja arvioidaan Soitessa usein eri järjestelmien kautta, minkä lisäksi asiakkaat voivat antaa palautetta Soiten kirjaamoon. – Se vähän hirvittää, että jos ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei baareissa enää kannatakaan käydä, Kaukonen miettii. – Se on mukava juttu, keventää fiilistä, Saari iloitsee. Ravintolarajoitukset höllentyvät maanantaina 14.2. MaRa vaatii ravintolarajoitusten kumoamista heti ja tekee asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Mitä korkeampi lukema, sitä korkeampaa on ollut tyytyväisyys. Tuottavat tunnit sijoittuvat iltakymmenen ja aamukahden väliselle ajalle. Mikäli tautitilanne sen sallii, hallituksella on aikomuksena luopua kaikista ravintolarajoituksista maaliskuun alussa – aivan kuten Kaukonen aiemmin kertoi. Kuten kokkolalaiskollegansa Kaukonen, myös Saari odottaa kovasti ravintolarajoitusten poistumista maaliskuun alussa niin kuin on kaavailtu. Asiakaspaikkarajoituksia on yhä. Anniskelu ravintoloissa päättyy kello 23. Saari kuvailee, että niissä ruokaravintoloissa, joissa esitetään myös live-musiikkia, viikonloppumyynneillä on iso merkitys. Anniskeluravintoloissa saa olla käytössä puolet asiakaspaikoista sisäja ulkotiloissa. MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi totesi perjantaina tiedotteessa, että koronapassin jäädyttämiselle ei ole laillisia perusteita. Kokkolan keskustassa sijaitsevan karaokebaari Jolenen ravintolapäällikkö Toni Kaukonen ottaa varovaisen myönteisesti kevennykset vastaan. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A4 Kristian Sundqvist Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten hallitus saa maanantaiaamuna järjestettävässä kokouksessaan tarkasteltavakseen peräti mieluisia mittaustuloksia ja aineistoja. Ilahduttavaksi tiedoksi Soitessa katsotaan kuitenkin se, että ”sain palvelun omalla äidinkielellä” -lauseeseen saattoi ylivoimainen valtaosa palautetta antaneista sitoutua. Jolene on osa ketjua, jonka omistaa leppävirtalainen ravintola-alan yritys Tulikuuma kumpu. Varauksettomia kehuja ne eivät kuitenkaan saa. Toisaalta yökerhojakaan käytännön syistä ei oikein voida aukaista. Niinpä Soiten mukaan asiakastyytyväisyyskyselyissä onkin hyvä olla mahdollisuus vaihtoehtokysymysten rinnalla myös avoimeen palautteeseen. Toinen varsin ilahduttava muutos on se, että live-bändit palaavat takaisin ensi viikonloppuna. Aikaisemmin leviämisalueilla ruokaravintolat ovat voineet olla auki kello 5–21. – Totisesti toivon, että niin tulisi käymään. Vain askel oikeaan suuntaan Jolene ehti olla noin kuukauden kiinni rajoitusten takia. Soiten asiakkaat tutkitusti tyytyväisiä Asiaa mittaavat tilastot vuodelta 2021 on koottu ja esitellään tänään Soiten hallitukselle. Uudenvuodenpäivänä olimme auki viiteen asti – siitä lähtien olemme olleet kiinni. Jokainen ymmärtää, että jos (ravintola)rajoituksia aiotaan jatkaa pidempään, on koronapassi pakko tuoda takaisin, hän sanoo. Kolme lisätuntia ei näin ollen tuo kaikille liikeidean mukaista täysimääräistä tuottoa – toki vähän helpotusta. ULLA NIKULA ” Se vähän hirvittää, että jos ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei baareissa enää kannatakaan käydä. Asia ei ole itsestäänselvyys, sillä lähialueella Pietarsaaressa on Avi selvittänyt, toteutuvatko asiakkaiden kielelliset perusoikeudet päivystyksessä. Soite katsoo, että pelkkä tieto asiakkaan tai potilaan tyytyväisyydestä tai tyytymättömyydestä ei kuvaa riittävän hyvin asiakkaan kokemaa palvelukokemusta. eli ystävänpäivänä. Maanantaina Jolene avataan. Vili Ruuska KOKKOLA/KALAJOKI Ei se nyt ehkä ihan kuin ystävältä saatu lahja ole. Ketjuun kuuluu parikymmentä baaria ja ravintolaa eri puolilla Suomea. On paljon kiinni otettavaa loppuvuodelta 2021 ja alkuvuodelta 2022, Kaukonen huomauttaa. KALAJOELLA toimivan ravintola Sandy Keltin omistajiin kuuluva Hanna Saari Hiekkadyyni Oy:stä näkee ravintolarajoitusten höllennykset askeleena parempaan suuntaan. Omalla äidinkielellään asioiminen ei siis näytä olevan Soiten alueella ongelma. Sehän osuisi hiihtolomien kohdalle eli varsin otolliseen ajankohtaan..
Korko % ja kulut €. 99 € PS5:lle hienosäädetty 3D-äänimaailma. Samsung Galaxy A52s 5G 329 € Norm. Rajatut erät saattavat sisältää muitakin värivaihtoehtoja kuin mainoksessa esitetty. 499 € 399 € E-Way E350 -sähköpotkulauta 299 € Norm. 190 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 700 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 20 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 120 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 30 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 100 € S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä S Ä ÄS T Ä S Ä Ä S T Ä DNA Kauppa | 0800 30038. 24%) Tarjoukset voimassa ma-ke 14.-16.2.2022, ellei toisin mainita Erä Atria Nauta-viljapossu JAUHELIHA 250 g 4,00/kg, raj. dna.fi/pinkitpäivät | Nettikaupassa ilmainen toimitus ja palautus. 4 ps/tal. 549 € Huipputarkka GPS-paikannus. 0105 379 100 MA-LA 7-21, SU 10-21 Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. alv. 3 rs/tal. 1999 € Kevyt kannettava ja tehokas tabletti yhdessä. Upea puhelin kaarevalla OLED-näytöllä. 2 erää/tal. Ilman-Plussa-korttia 1,39/ps (6,95/kg) 2 .2 PS -28% Uutuus Dagsmark KISSAN ANNOSPUSSIT 100 g 6,67/kg Ilman-Plussa-korttia 0,89/ps (8,90/kg) 2 .3 PS -25% SIPULIKEITTOAINES 3x57 g 11,70/kg Ilman-Plussa-korttia 2,69/ps (15,73/kg) 2 .PKT -25% -11% Erä Keski RINKELIT 294-378 g 2,65-3,40/kg Ilman-Plussa-korttia 2,19/ps (5,79-7,45/kg) 1 .PS -54% Vaasan Pieni pyöreä NÄKKILEIVÄT 250 g 4,00/kg Ilman-Plussa-korttia 1,29-1,95/pkt (5,16-7,80/kg) 1 .PKT -22-48% -44% Saarioinen PIZZAT 200 g 5,00/kg Ilman-Plussa-korttia 1,19/kpl (5,95/kg) 1 .KPL -15% Valio HERKKU 100-150 g 6,67-10,00/kg Ilman-Plussa-korttia 1,15/prk (7,67-11,50/kg) 1 .PRK -13% Valio RAEJUUSTO 200 g ei hyla, laktoositon eikä pehmeä, 5,00/kg, raj. Ilman-Plussa-korttia 1,15/rs (5,75/kg) 1 .RS -13% -31% Ilman Plussa-korttia 1,39-1,59/rs (2,74-3,41/kg) Ilman Plussa-korttia 0,50/prk (2,50/kg) Elämä on. Koroton ja kuluton DNA Maksuaika: Voit ostaa laitteet esim. Ilman-Plussa-korttia 1,45/ps (12,08/kg) 1 .PS ERÄ HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA 1,00-4,00/kg 1 .KG/KPL/RS Valio laktoosittomat maustetut JOGURTIT 200 g 1,25/kg, raj. JBL Tune 225TWS langattomat nappikuulokkeet 49 € Norm. kci ty m ar ke t.fi KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. 1 .RS Savuhovin ohuen ohut UUNIKINKKU tai SANAPALVIKINKKU 80 g 12,50/kg, raj. 99 € Täysin langattomat kuulokkeet. Ilman-Plussa-korttia 1,79/pkt (22,38/kg) 1 .PKT Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU, OHUT KAURA 100% tai OHUT KAURAHERKKU 6 kpl/195-225 g 4,44-5,13/kg, raj. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A5 w w w. 3 pkt/tal. 449 € Kantama jopa 30 km. 3 pkt/tal. DNA NETTIKAUPASTA Rajatut erät saatavilla DNA Nettikaupasta sekä valikoiduista DNA Kaupoista, osa ainoastaan DNA Nettikaupasta. 3 rs/tal. Numero on maksuton. 2 erää/tal. Hinnat voimassa 20.2.2022 asti ellei toisin ilmoiteta. 1299 € DNA NETTIKAUPASTA DNA NETTIKAUPASTA DNA NETTIKAUPASTA ILMAINEN TOIMITUS JOPA PÄIVÄSSÄ DNA NETTIKAUPASTA JA VALIKOIDUISTA DNA KAUPOISTA Katso saatavuus dna.fi ERÄ 40 KPL ERÄ 500 KPL ERÄ 300 KPL ERÄ 50 KPL 150 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ 50 € SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ SÄÄ STÄ SÄ Ä S TÄ. Tarkista saatavuus dna.fi. Tarjoustuotteita 1 kpl / hlö. 39 € Helppokäyttöinen peruspuhelin. Nokia 105 4G 19 € Norm. Honor 50 5G 128 Gt Norm. Lenovo Yoga 5G Norm. Ilman-Plussa-korttia 1,39-1,65/ps (6,62-7,67/kg) 1 .PS Tuoreet SILAKKAFILEET Suomi 7 .KG Apetit PINAATTIKEITTO 400 g ei luomu eikä laktoositon, 2,50/kg Ilman-Plussa-korttia 1,79/pkt (4,48/kg) 1 .PKT Amppari, Koppis ja Banskis MEHUJUOMAT 2 dl 2,00/l Ilman-Plussa-korttia 0,45/tlk (2,25/l) 2 .Maatilan Parhaat JUUSTORAASTEET 120 g 8,33/kg, raj. 1 .5 TLK 4 PRK -28-37% -50% -44% -28-39% Juustoportti Hyvin Kreikkalainen JUOTAVA JOGURTTI 200 ml 4,00/l Ilman-Plussa-korttia 1,35/kpl (5,40/l) 1 .KPL -25% Pouttu Nopeat SAVUSUIKALE 200 g 5,00/kg, raj. 449 € Katseen-, pölynja vedenkestävä 5G-puhelin. 1 .PKT ISOJA VAPAAN KANAN MUNIA L6 408 g tai VIRIKE KANANMUNA M10 580 g 1,72-2,45/kg, raj. 3 ps/tal. PlayStation 5 PULSE 3D langattomat pelikuulokkeet 69 € Norm. 36 kk maksuajalla vaikka et olisikaan DNA:n liittymäasiakas. Ei jälleenmyyjille. Garmin Fenix 6 GPS-älykello 359 € Norm
UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A6 Mielenterveystaitojen oppiminen pienestä pitäen kannattelee myös elämään kuuluvissa vastoinkäymisissä. Lahjoittamalla MIELI ry:lle puolustat lasten ja nuorten oikeutta hyvään mielenterveyteen.. Pyysimme koululaisia ilmaisemaan kuvallisesti, millaisia tunteita yksinäisyys, kiusaaminen ja ryhmän ulkopuolelle jääminen heissä herättävät. Kurkista lapsen mieleen ja tutustu teoksista koottuun taidenäyttelyyn osoitteessa koululaisen.mieli.
99 LUE LISÄÄ s. 49 A B C. 26,3 cm 5 OSAA TAATUSTI TUORETTA – 22 % 1. lidl.fi/bonuskuponki Säästä yli 12 % – 33 % 1. UUTISET MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A7 TENHOKKAITA TALVITARJOUKSIA Keskitalven kiinnostavimmat tarjoukset löytyvät lähimmästä Lidlistä. 3,99 € | maks. 2,49 € | maks. 4 kpl/talous PARKSIDE Led-työvalaisin PARKSIDE Miesten henkselihousut PARKSIDE Räikkälenkkiavainsarja Sydänmunkki suloinen vadelmatäytteinen munkki vaikka ystävänpäiväkahvitteluun | 100 g | 7,50 €/kg | hinta yksittäin 0,99 € SAARIOINEN Kalkkunaleikkele kultaja pippurikalkkuna | murea ja mehukas kokolihatuote herkullisella makureunalla | 200 g | 9,95 €/kg | norm. 79 – 35 % 1. 3 pkt/talous Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot = Tuotteita rajattu erä. 41 x 39 x 31 cm Herkkumyslileipä siemeniä, omenaa ja rusinoita sisältävä rouhea sekaleipä | 480 g | 2,69 €/kg | norm. | Ei jälleenmyyjille. TO –S U 10 .–1 3.2 . 3 pkt/talous ITALIAMO Puu-uunipizza neljän juuston Quattro Formaggi, ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellajuustolla ja punasipulilla päällystetty Prosciutto e Mozzarella tai salami-paprika-punasipulitäytteinen Arrabbiata | 350/400 g | 6,98/7,97 € RIDDER Restoraattori 2 in 1: soveltuu sekä käsiettä jalkalihasten harjoittamiseen | integroitu näyttö harjoituksen mittaamiseen | mitat: n. ITALIA YLLÄTTÄÄ TO –S U 10 .–1 3.2 . – KE 16.2. 39 – 30 % 2. 2,98 € PAISTOPISTEESTÄ YHTEISHINTAAN! 1. 22 Lue lisää s. TO –S U 10 .–1 3.2 . 29 – 28 % 3. 99 HINTA YLLÄTTÄÄ Katso lisää huipputarjouksia: lidl.fi/tarjouslehdet lidl.fi/tarjouslehdet Mansikka alkuperämaa: Espanja | 400 g | 7,48 €/kg | norm. 99 13.HBD.26433 HOHENSTEIN HTTI mitat: n. 50 2 KP L ERÄ! 4. 2 kpl/talous REILU Rotukarjan naudan jauheliha alkuperä jäljitettävissä tilalle asti | rasvapitoisuus 10 % | fiksu pakkaus – muovia vähennetty | 350 g | 9,11 €/kg | norm 4,45 € | maks. 3,59 € | maks. = Tuotteita rajattu erä. AL KA EN TO 10 .2. TO –S U 10 .–1 3.2 . 99 neljän juuston Quattro Formaggi, ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellajuustolla ja punasipulilla päällystetty neljän juuston Quattro Formaggi, ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellajuustolla ja punasipulilla päällystetty Prosciutto e Mozzarella tai salami-paprika-punasipulitäytteinen Arrabbiata | 350/400 g neljän juuston Quattro Formaggi, ilmakuivatulla kinkulla, mozzarellajuustolla ja punasipulilla päällystetty TAATUSTI TUORETTA MAKEA JA HERKULLINEN LAJIKE ERÄ! 2. VIIKON TARJOUKSET TO 10.2. 1,79 € | maks. 99 ERÄ! 19. 99 ERÄ! 14. 6/2022 V1JAN_V2LAUJÄR AL KA EN TO 10 .2. TARJOUKSET VOIMASSA MA 14.2.–KE 16.2., ELLEI TOISIN MAINITA BON GELATI Jäätelöpuikko 6-pack suklaacrisp, classic, valkosuklaa-classic tai manteli-maitosuklaakuorrute | 6 x 120 ml | 3,46 €/l | norm. 13,6 x 4,2 x 10,2 cm (L x S x K) pituus: n. 19 HUIPPULÖYTÖ! 39. 79 LISÄÄ HERKKUJA ITALIASTA s. | Ei jälleenmyyjille. 2 kpl/talous PAISTOPISTEESTÄ – 28 % 1. Muista skannata Lidl Plus -korttisi: helmikuussa saat kaksin verroin bonuksia! Punainen luomusuippopaprika alkuperämaa: Espanja | 180 g | 7,73 €/kg | norm. 9–15 80803 7102269 373643 1804 7107343 25765, 25772, 25790 1 Virolahti-Vaalimaan myymälässä rajoitettu mutta monipuolinen valikoima. 1,99 € HK Sininen lenkki kansallismakkaraksi kutsuttu suomalaisten suursuosikki | laktoositon, gluteeniton ja maidoton | 580 g | 3,09 €/kg | norm. 8 Säästä yli 12 % – 25 % 2. 9,9 x 3,7 x 13,2 cm (L x S x K) mitat: n
Uutisen johdosta poliisi sai tarkempia vinkkejä ja 12. elokuuta, kun katoamisesta oli kulunut jo 11 päivää. Kuva palaneesta Mazdasta löytyi lopulta lehden arkistosta. Tapauksen nykyisen tutkinnanjohtajan Paavo Tuomisen mukaan kaikki vinkit auton omistajasta, autopalosta sekä mahdollisesti palaneen auton läheltä kyytiin otetuista henkilöistä kiinnostavat. elokuuta ilmestyneessä Perhonjokilaaksossa kerrottiin, että Tuukkasen näköinen mies oli nähty maanantaina aamuyöllä kävelemässä Kinnulan ja Perhon välisellä tiellä noin kuusi kilometriä Kinnulasta Perhon suuntaan. JUKKA LEHOJÄRVI. heinäkuuta 2004. 0295 447 234 tai 050 337 8829. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A8 Sanni Aho Pekka Tuukkasen tapaus on edelleen selvittämättä. Aho oli ajanut paikan ohi juttukeikoille mennessään muutamaan kertaan ja ihmetteli, kun auto yhä levähdysalueella oli. Kesken illan hän päätti lähteä kotiin Perhoon kävellen. Sähköpostilla: rikosvihje.krp@poliisi.fi AUTOPALOJEN jälkeen tuli kahden vuoden hiljaisuus, ja paikallispoliisien lisäksi tutkintaan tuli mukaan Vaasan keskusrikosKenen Mazda paloi heinäkuussa 2004 Perhossa. elokuuta maastoetsintöjä Kinnulassa Lampisuon ympäristössä 15 miehen voimin. Tuolloin poliisi vielä uskoi Tuukkasen lähteneen kohti Kivijärveä. Pekka Tuukkasen katoamisesta tulee kesällä kuluneeksi 18 vuotta ja toistaiseksi tapausta tutkitaan tappona. Keskipohjanmaassa julkaistussa uutisessa kerrottiin Saarijärven poliisin tehneen 2. Koska katoaminen oli tapahtunut Keski-Suomen puolella, oli vastuu tutkinnasta Saarijärven poliisilla. Seuraavan viikon paikallislehdessä kuva poltetusta autosta julkaistiin, irrallisena Ajan kuvana. Kellokosken levähdysalue kartalla valtatie 13:n varrella. Tästä autosta keskusrikospoliisi pyytää lisätietoja. Havaintopaikka on alle kilometrin päässä Perhon kirkosta. PERHOSSA ilmoittaja on nähnyt kilvettömän Mazda 626:n peltotiellä polttamattomana lähellä tapahtuma-aikaa. Tuukkanen (s. Vinkkejä voi soittaa p. Kuva tuli mieleen, kun KRP kysyi vuoden 2021 lopussa lisätietoja palaneesta autosta. Perho-Kinnula -tie on pääosin hiekkatietä ja pituudeltaan 42 kilometriä. Ensimmäisen kerran poliisitiedotteessa pyydettiin tietoja Tuukkasesta 5. Kellokosken levähdysalueella 27.7.2004 palanut auto kiinnostaa keskusrikospoliisia Pekka Tuukkasen tapaukseen liittyen. 1963) oli lähtenyt viettämään iltaa Kinnulaan 25. Tiedätkö jotain tästä autosta. Poliisi on välillä pyytänyt vinkkejä tapahtumista, viimeisimpänä Kellokosken levähdysalueella heinäkuun lopulla 2004 palaneesta Mazdasta. 13.8.2004 Perhonjokilaakson päätoimittaja Mauri Aho pysähtyi ottamaan valokuvan Kellokosken levähdysalueella olleesta poltetusta autosta. Poliisitiedotteen mukaan Mazda on palanut 27.7.2004 noin kello 23.40
Keskipohjanmaassa julkaistun jutun mukaan miehet tunnustivat olleensa paikalla, kun auto poltettiin. SANNI AHO Toukokuussa 2008 järjestettiin toistaiseksi ainoa maastoetsintä. Kokkolalaismies kiisti syyllistyneensä rikokseen. Viimeinen havainto Tuukkasesta oli aamuyöllä 5.30 levähtämässä Matkusjoen sillalla. UUTISET MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A9 Kenen Mazda paloi heinäkuussa 2004 Perhossa. – Vähäpätöiseltäkin tuntuvasta vihjeestä on meille apua. Perhonjokilaakson jutussa KRP:n rikosylikomisario Tapio Tikkala kannusti etsijöitä kertomaan yhä tietonsa poliisille, sillä heinäkuun aamuyöstä tuli poliisille vielä viikoittainkin vinkkejä. Samalla kerrottiin, että Pekka Tuukkasen epäiltiin joutuneen henkirikoksen uhriksi. MAASTOETSINNÄN jälkeen kului taas yli vuosi ennen seuraavaa poliisitiedotetta. KRP on vuosien aikana saanut vinkkejä lapiosta, mutta omistajaa sille ei ole löytynyt. Poliisitiedotteessa 11.10.2006 pyydettiin havaintoja Perhoon päin kulkeneesta miehestä. MAURI AHO Maastoetsintä järjestettiin toukokuussa 2008 ja tukikohtana oli Jängän urheilutalo. Tutkinnallisista syistä vangitseminen käsiteltiin suljetuin ovin. Tuolloin valmistauduttiin myös ensimmäiseen ja ainoaan laajaan maastoetsintään. Tuolloin julkaistiin myös kuva Tuukkasesta. Vinkki lapiosta tuli poliisille sen jälkeen, kun Tuukkasen katoamisesta esitettiin dokumentti Kadonneet-ohjelmassa elokuussa 2010. He olivat kuuluneet neljän hengen seurueeseen, joka oli liikkunut poltetulla Hondalla ja keskusrikospoliisi uskoi, että auton polttaminen liittyi jollain tavoin henkirikokseen tai sen peittelyyn. MAALISKUUSSA 2011 poliisi vangitsi kokkolalaisen tuolloin hiukan yli 50-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä taposta. Tuloksettomina päättyneissä etsinnöissä haravoitiin maantien molemmin puolin sadan metrin aluetta. PEKKA Tuukkasen katoamista tutkitaan tappona. Oikealla maastoetsinnän johtaja Tave Rautiainen vapaaehtoisesta pelastuspalvelusta jakaa etsijöille merkkausnauhaa. Lokakuussa 2010 poliisi etsi tietoja Penninkilammen maastosta löytyneestä lapiosta. Pienempi ryhmä kävi läpi lähiseudun rakennuksia etsijäkoiran kanssa. Honda-seurueen liikkeistä ja heidän viettämästä ajastaan Penningin metsäautotien varrella Tuominen ei toistaiseksi kerro. Esitutkinta heidän osaltaan on ainakin toistaiseksi keskeytetty. 25.–26.5.2008 järjestetyssä maastoetsinnässä haravoitiin 120 etsijän voimin seutua, jossa Tuukkanen viimeisen kerran nähtiin, eli Perhon ja Kinnulan välistä rajaa. Tiedätkö tapauksesta jotain. Teleskooppivartinen lapio löytyi alueelta vuoden 2006 tai 2007 aikana. Ota yhteyttä keskusrikospoliisin puhelinnumeroon 0295 447 234 tai 050 337 8829, tai sähköpostilla rikosvihje.krp@poliisi.fi.. Samalla otettiin kiinni myös toinen kokkolalainen mies. SANNI AHO Poliisin julkaisema kuva Pekka Tuukkasesta. Hän korosti tuolloin, että pienikin vihje Tuukkasesta, yöllisistä kulkijoista katoamisaikaan, maastosta löytyneistä vaatteista tai muusta omaisuudesta voi olla ratkaiseva. Paavo Tuominen keskusrikospoliisista kertoo helmikuussa 2022, että Honda-porukan osalta ei ole nostettu syytteitä. Löytäjät olivat ilmoittaneet poliisille poltetusta ja osin hajoitetusta autosta jo elokuussa 2004. Honda oli varastettu Alavetelin Seljesiltä heinäkuun alussa 2004. 1.10.2009 poliisi pyysi tietoja harmaasta Honda Accordista, joka oli liikkunut Perhossa Tuukkasen katoamisen aikaan. Rikosylikonstaapeli Tapani Tikkala (oik.) seuraa vapaaehtoisten maastoetsijöiden järjestäytymistä nuorisoseuran pihalle. Kuvassa Mikko Uusimäki (vas.) keskusrikospoliisista kuuntelee alueen tuntevan perholaisen Hannu Hautalan neuvoja. MAURI AHO Kuva palaneesta autosta julkaistiin Perhonjokilaaksossa elokuun puolivälissä 2004. DORIS32 Etsintöihin osallistui 120 henkilöä, mutta se oli tulokseton. Keskusrikospoliisissa asiaa tuolloin tutkinut rikoskomisario Mikko Uusimäki pyysi yleisöltä kaikkia mahdollisesti tapaukseen liittyviä vihjeitä myös Kinnulan ja Perhon ulkopuolelta. TEUVO HARJU poliisi syksyllä 2006. SEURAAVAN kerran poliisi kyseli tietoja Tuukkasen katoamisesta toukokuussa 2008. Tapauksesta tulee murhatutkinta, kun aikaa on kulunut 20 vuotta. Huhtikuussa 2011 molemmat miehet kuitenkin vapautettiin. Ensi kesänä Pekka Tuukkasen katoamisesta tulee kuluneeksi 18 vuotta. Tuukkanen oli pyydellyt kyytiä matkan varrella sijainneista taloista ja mökeistä, sekä pyrkinyt liftaamaan autokyytiä. Honda löytyi Penninkilammen maastosta poltettuna, tarkalleen Tankkarin tienhaarasta. Jos alkaa etsinnän loputtua tuntumaan siltä, että jotain unohtui sanoa, niin ottakaa yhteyttä, kehottaa Tapani Tikkala jutussa
POLIISI STT, Anne Salomäki Joskus eläinlääkäri Laura Rajakallion potilaaksi tulee lemmikki, joka on silminnähden hyvin heikossa kunnossa. Se toimii virastoissa ja verkkopalveluissa ja voi syrjäyttää pankkitunnukset. –?Yleensä kyse on siitä, että eläimen yleiskunto on niin heikko, että hyvä jos pystyssä pysyy. Jos eläin ei ole kunnolla käsiteltävissä ja voi huonosti lääkkeistä, on mietittävä, onko hoidoilla saavutettu etu riittävän pitkäaikainen. Tavalliset henkilökortit toimivat jatkossakin. –?YKSI HUOLENAIHE on juuri se, että onko harvinaiselle lemmikille saatavilla laadukasta hoitoa eläimen lähellä. SUURIN OSA lemmikinomistajista on Rajakallion mukaan valveutuneita ja liikkeellä ajoissa välttääkseen eläimen kärsimystä. Tällaista korttia käytetään, kun oikeutta matkustaa maasta on rajoitettu. Hän arvelee tämän johtuvan siitä, että koira on muita lemmikkejä useammin perheenjäsenen asemassa. – Asiaan liittyvä hallituksen esitys on juuri viimeistelyvaiheessa ja se lähtee helmikuun aikana lausuntokierrokselle. Hän muistuttaa, että laki velvoittaa auttamaan kärsivää eläintä. Monet kaipaavat eläinlääkäriltä vahvistusta sille, että päätös on välttämätön ja oikea. A10 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa Minna Akimo Suomalaiset saavat käyttönsä digitaalisen henkilötodistuksen ensi vuoden alkupuolella. Rajakallio sanoo, että tiettyyn rajaan asti vaikkapa kivunlievityksen käyttö on perusteltua ja tarpeellista. Monia vaivoja voidaan toki myös lääkitä niin, että eläimen vointi paranee. Silloin hän joutuu sanomaan omistajalle, että jos eläin lähtee kotiin elävänä, hänen on tehtävä eläinsuojeluilmoitus. Tällainen kortti voidaan myöntää vain Suomen kansalaiselle. Kun lemmikkiä katsoo joka päivä, voi olla vaikeaa huomata, kuinka raihnaiseksi vointi on mennyt. Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen lainsäädäntöä on valmisteltu valtiovarainministeriössä, digija viestintävirastossa ja poliisihallituksessa. Huomattavasti yleisempää on se, ettei lemmikin tarvitsemaan hoitoon ole varaa tai se jää muiden ongelmien vuoksi tekemättä. Jos kyse on eksoottisesta lemmikistä, ongelma voi olla päinvastainen. Tältä näyttää poliisin myöntämä matkustusoikeudellinen henkilökortti. Eduskunnan käsittelyyn asia tulee syksyllä. Jos ylihoitamista ilmenee, kyse on Lindqvistin mukaan useimmiten koirasta. Jos lemmikin lopetuspäätöstä ei saa tehtyä ajoissa, seurauksena voi olla jopa eläinsuojeluilmoitus. Digitaalinen henkilöllisyystodistus on passin ja henkilökortin rinnalle tuleva mobiililaitteella käytettävä sovellus, joka mahdollistaa henkilöllisyyden osoittamisen sekä käyntiasioinnissa että sähköisesti. Monesti sitten, kun eläinsuojelutoimija puuttuu tilanteeseen, on jo kiire. Tiettyyn rajaan asti kivunlievityksen käyttö on perusteltua, sanoo eläinlääkäri Laura Rajakallio, joka hoitaa eläimiä liikkuvassa eläinklinikassa Petmobiilissa. –?Sellaisia tapauksia on, että lopetuspäätöstä on syystä tai toisesta pitkitetty ja eläin on ihan lopussa. – Tavalliset henkilökortit toiHenkilöllisyyden voi kohta todistaa matkapuhelimella Digitaalinen henkilöllisyystodistus tulee käyttöön vuonna 2023. –?Kissat harvoin käyvät missään, joten kukaan muukaan ei pääse sanomaan mielipidettään. Päätös lopettaa lemmikki on vaikea mutta välttämätön RONI REKOMAA /STT / LEHTIKUVA. Koirien ulkoillessa joku ulkopuolinenkin voi tulla huomauttamaan, että nyt ei näytä hyvältä, ja tarvittaessa tehdä eläinsuojeluilmoituksen. Henkilökorttia voi käyttää oman henkilöllisyytensä todistamiseen. POLIISI Suomen kansalaisille voidaan myöntää myös henkilökortti ilman matkustusoikeutta ja tässä kuvassa on matkustusoikeudeton henkilökortti. Jos se on kovin epävarmaa, päätös on puntaroitava todella tarkkaan. Lisäksi koiria on tutkittu paljon, ja niille on saatavilla monenlaista hoitoa. Lakiehdotus lähtee lausuntokierrokselle vielä tämän kuun aikana. SEY Suomen eläinsuojelu ry:n viestintäpäällikkö Maria Lindqvist kertoo, että ylipäänsä se, ettei eläintä raaskita lopettaa, on ”yllättävän yleinen ongelma”. JOSKUS , Rajakallion ja Lindqvistin mukaan kuitenkin melko harvoin, eläintä yritetään niin sanotusti ylihoitaa eli lääkitä silloinkin, kun armeliaampaa olisi lopettaa kärsimykset. Esimerkiksi nivelrikko on vanhenevilla koirilla yleinen kipua aiheuttava vaiva, ja kipuja voidaan lievittää lääkityksellä siihen asti, kun lääkkeistä on riittävästi apua. –?Jos on toiveita, että eläin saa vielä elää hyvää elämää, hoito on ihan oikeutettu. Esimerkiksi haja-asutusalueella ainoa vaihtoehto voi joissain tilanteissa olla lopetus. Aikataulun mukaisesti lakimuutokset tulisivat voimaan ensi vuoden alusta, tietohallintoneuvos Maria Nikkilä valtiovarainministeriöstä kertoo. Elämänlaatu voi olla todella huonoa, hän kuvailee. Rajakallion mielestä esimerkiksi syöpähoidot voivat joissakin tapauksissa mennä liiallisuuksiin. Hoidettavaksi tulee kissoja, jotka syövät ja liikkuvat normaalisti, mutta ovat silti langanlaihoja ja nääntyneitä. Tyypilliseksi pitkittyneeksi tapaukseksi Rajakallio kuvailee tilannetta, jossa eläimen kunto alkaa iän myötä hiipua
Säteilyturvakeskus (STUK) kertoi aiemmin, että Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin käyttöönottotestien yhteydessä tapahtui tammikuussa kaksi reaktorin pikasulkua. SUOMESSA käyttöönotettava digitaalinen henkilötunnus on osa yhteiseurooppalaista digilompakkohanketta. Muutos korottaisi passin tai henkilökortin hintaa noin viidellä eurolla. Digitaalisen henkilötodistuksen tiedot luetaan QR-koodista, jolloin esimerkiksi vastaanottotilanteissa henkilötunnusta ei tarvitse ilmoittaa ääneen, Nikkilä kertoo. Tällä hetkellä on mahdotonta arvioida, syrjäyttääkö uusi tunnistusmuoto pankkitunnukset sähköisenä tunnistautumisvälineenä. STUKin mukaan tapahtumien merkitys turvallisuudelle oli niin vähäinen, ettei niitä voitu edes sijoittaa ydinlaitostapahtumien turvallisuusasteikolle. Tarkempaa päivämäärää ei tiedotteessa kerrota. Jos mukana on vain ajokortti, edessä voi olla harmillinen tilanne: ajokortti nimittäin ei aina kelpaa todisteeksi siitä, kuka on. Digitaalisen lompakon pitäisi olla eurooppalaisten käytössä jo vuonna 2024. Nikkilän mukaan sähköisen henkilötodistuksen yksi etu on, että käyttäjä voi itse säädellä, mitä henkilötietoja hän haluaa näyttää. EDELLYTYKSENÄ digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönotolle on se, että kansalaisella on jo ennestään poliisin myöntämä henkilökortti, passi tai sähköisen tunnistamisen väline. Nyt TVO on kuitenkin ilmoittanut sähköntuotannon alkavan ensi kuussa ja säännöllisen sähkönjakelun heinäkuussa, kerrotaan päivitetyissä tiedoissa. Andersson sanoi olevansa oireeton ja kotitestin tuloksen olleen negatiivinen. TVO:n mukaan Olkiluoto 3:n koekäyttövaiheessa havaitut, erityisesti turbiinilaitoksen säätötoimintoihin liittyvät automaation muutostarpeet ja niiden lisätestaukset kestävät aiemmin arvioitua pidempään, minkä johdosta aikataulua on nyt päivitetty. Jatkossa sähköistä henkilöllisyystunnusta voi siis käyttää vaikkapa pankkitunnusten asemesta. DIGITAALINEN henkilöllisyystodistus toimii samalla tavalla kuin poliisin myöntämä henkilökortti tai passi. Nyt siis aloitusajankohta on siirretty maaliskuulle. Milloin ajokortti käy ja milloin ei. Hallituksen esityksen mukaan digitaalisen henkilötodistuksen kustannukset jaetaan samalla tavalla kuin passin ja henkilökortin kustannukset. – Digitaalisen lompakon ajatus on se, että kansalaisella on kaikki tarvittavat viralliset asiakirjat samassa paikassa. – Henkilöllisyyttään todistaessa voi valita, että näyttää esimerkiksi vain kasvokuvan ja nimitiedot sekä muita tietoja, jotka kussakin tilanteissa on olennaisia. Ajokortin kuva voi olla vanhentunut, eikä kuvan perusteella voi varmasti sanoa, että ajokortin haltija on sama henkilö kuin kortissa lukee. – Henkilöllisyyden tunnistamiseen ajokortin avulla liittyy myös muita haasteita. Sillä voi todistaa henkilöllisyytensä sähköisiä viranomaispalveluita käyttäessä tai kaupallisissa verkkopalveluissa, kuten verkkoostoksilla. Matkustusoikeudellisen henkilökortin pohjaväri on sininen, ja kortin takapuoli näyttää tältä. Opetusministeri Li Andersson kertoi Twitterissä puolestaan altistuneensa koronalle ja jäävänsä kotioloihin muutamaksi päiväksi. Laitosyksikköä ja sen turvajärjestelmiä testataan ja laitoksen suunnittelun mukaista käyttäytymistä varmistetaan edelleen, TVO kertoo. Esimerkiksi finanssialalla ja matkailuja ravintola-alalla on tehty omia linjauksia käytäntöjen yhtenäisyyden vuoksi. tammikuuta. Miksi ajokortti ei käy. Tällä hetkellä on mahdotonta arvioida, syrjäyttääkö uusi tunnistusmuoto pankkitunnukset tunnistautumisvälineenä, sillä niiden käyttöön monet ovat jo tottuneet. – Perinteisesti ajokortti on koettu vahvaksi tunnistamisvälineeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että poliisiviranomainen ei ole tavannut eikä virallisesti tunnistanut henkilöä, jolle ajokortti on myönnetty. Ne eivät ole riippuvaisia toisistaan, mutta suomalainen digitaalinen henkilöllisyystodistus on laajentavissa eurooppalaiseksi digitaaliseksi lompakoksi. Joissakin erityislaeissa on säännelty vaatimuksia tunnistamisasiakirjalle. – Me odotamme, että uusi henkilötodistus otetaan nopeasti käyttöön, koska sillä on virallinen asema henkilöllisyyden todistamisen välineenä. Sähköntuotannon oli määrä käynnistyä jo tammikuun lopussa, mutta aloitus siirtyi tuolloin tälle kuulle. Ensimmäisen kerran pikasulku tapahtui 14. Digitaalisen lompakon käyttöönotto vaatii kansallisen digitaalisen todisteen henkilön identiteetistä, joka sisältyy digitaalisen henkilöllisyystodistukseen Tähän liittyvä valmistelutyö on käynnissä ja Euroopan komissio on laatinut hankkeelle varsin kunnianhimoisen aikataulun. Vuoden 2016 jälkeen ajokortin asema henkilöllisyystodistuksena on kuitenkin heikentynyt, sillä se ei ole enää poliisin myöntämä asiakirja. Arjessa on usein tarpeen todistaa henkilöllisyys. Sillä tulee pääsemään kaikkiin julkisen hallinnon digitaalisiin palveluihin ja uskomme, että se otetaan laajasti käyttöön myös yksityisen sektorin palveluissa, Maria Nikkilä sanoo. Miksi ajokortti ei aina kelpaa henkilötodistuksena, ylitarkastaja Juhani Ruutu poliisihallituksesta. Tämä pätee erityisesti vanhojen ajokorttien kohdalla. POLIISI Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi sunnuntaina Twitterissä saaneensa koronatartunnan. Jos näitä ei ole, digitaalisen henkilöllisyystodistuksen käyttöönotto vaatii käynnin poliisiasemalla. Helmikuun alussa Teollisuuden Voima (TVO) ilmoitti, että OL3:n sähköntuotannon aloitus viivästyy. Tartunnan vuoksi Saarikko aikoo työskennellä alkavan viikon etänä voinnin mukaan. Viime aikoina useat johtavat poliitikot ovat kertoneet koronatartunnastaan, muun muassa ympäristöja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.), elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja vihreiden puheenjohtajan sijainen Iiris Suomela. Näitä voivat olla vaikkapa pankkikortit, ajokortit ja Kela-kortti eli sellaiset tiedot, jotka ovat virallisesti vahvistettuja, Maria Nikkilä sanoo. STT Saarikolla korona, Andersson altistunut. Esimerkiksi henkilötunnuksen loppuosaa ei tarvitse näyttää kaikissa tunnistautumistilanteissa. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A11 mivat jatkossakin, mutta tämä on yksi uusi vaihtoehto niiden rinnalle. Saarikko sanoi todenneensa tartunnan kotitestillä. – Suomessa ei ole mitään yleislakia, jossa määriteltäisiin, millä tavalla henkilöllisyys pitäisi virallisesti tunnistaa. Viimeksi sähköntuotannon kerrottiin käynnistyvän tässä kuussa. Lisäksi kortissa lukee englanniksi, ettei kyseinen asiakirja kelpaa matkustamiseen. Ketään ei pakoteta hankkimaan digitaalisia tunnuksia eikä laitteita sen käyttämiseen, Nikkilä sanoo. – Digitaalisen henkilöllisyystodistuksen voi ottaa käyttöön sähköisen tunnistamisvälineen avulla, kuten pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sisältämällä kansalaisvarmenteella. STT Olkiluoto 3 tuottaa sähköä vasta maaliskuussa Olkiluoto 3:n sähköntuotannon aloitus viivästyy aiemmin kerrotusta ajankohdasta, kertoo Teollisuuden Voima Oyj (TVO) tiedotteessa. Tämä jättää paljon harkinnanvaraa, ja siksi tiettyjen toimialojen järjestöt ovat laatineet omia suosituksiaan hyväksyttävistä tunnistamisasiakirjoista. Matkustusasiakirjasta sähköinen henkilöllisyystodistus ei käy, joten ulkomaan reissuilla passia tarvitaan jatkossakin. tammikuuta ja toisen kerran 29. Hän kertoi oireidensa olevan ainakin vielä lieviä. Tällöin lisäksi edellytetään sitä, että käyttäjällä on hallussa myös voimassa oleva passi tai henkilökortti, joiden tiedot tarkistetaan käyttöönoton yhteydessä digitaalisesti, ylitarkastaja Juhani Ruutu poliisihallituksesta sanoo. POLIISI Matkustusoikeudettomassa kortissa käytetään vihreää pohjaa, jossa ei ole EU-logoa
päivään asti. Puolustusasiamiehenä Ukrainassa sekä strategisena neuvonantajana Ukrainan tiedustelupalvelun uudistamisessa palvelleen Karin mukaan etupiiriajattelu on oleellinen osa Venäjän ulkoja sotilaspoliittista itseymmärrystä: Venäjää eivät suojaa aggressiiviselta länneltä meret eivätkä vuoristot, joten sen on hankittava suojakseen alistettuja puskurialueita. Sopimus takaisi Itä-Ukrainan separatistialueille autonomian. Martti J. –?Kyllä tämä tilanne on vakava, se on myönnettävä, hän sanoi. STT, Emmi Tilvis Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Suomi voisi tarvittaessa antaa Ukrainalle rahallista tukea. –?Pitää myös välttää sellaista tilannetta, että omin toimin kiihdyttäisimme inflaatiota. Sota Ukrainassa merkitsisi myös Venäjälle ihmishenkien menetystä ja taloudellisia vahinkoja, sanoo Moshes. YKSI ESILLÄ OLEVA KEINO on polttoaineen jakeluvelvoitteen noston aikataulun rukkaus. –?Voimmeko nyt tehdä muutoksia, jotka välittömästi helpottaisivat tätä tilannetta, siis jopa nykyisestä jakeluvelvoitteesta, Marin väläytti jakeluvelvoitteen keventämistä. A12 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa STT, Elina Korkee Venäjän lähiajan tavoitteena saattaa olla irrottaa Venäjä-mielisten separatistien käsissä olevat Donbassin ja Luhanskin alueet Ukrainasta, arvioi Jyväskylän yliopiston opettaja ja Pääesikunnan entinen apulaistiedustelupäällikkö, eversti evp. Muutokset olisivat määräaikaisia. –?Tälle on ollut laajaa parlamentaarista tukea myös oppositiopuolueista, hoitaa liikenteen päästövähennyksiä jakeluvelvoitteen kautta. Karin mukaan luultavasti ainakin helmikuun 15. –?Emme toimi vain yksin kansallisvaltiona, vaan myös yhdessä EU:n puitteissa. Marinin mukaan Fennovoiman hankkeesta Suomessa ei ole mitään uutta kerrottavaa. Karin mukaan toinen oleellinen keino on se, että mahdolliset seuraavat talouspakotteet kohdistuisivat suoraan Venäjän johtajien läntisessä Euroopassa olevaan omaisuuteen. –?On selvää, että Venäjän toiminta Ukrainassa ja muutoinkin saa ihmiset pohtimaan entistä enemmän sitä, tulisiko Suomen tulevaisuudessa pohtia Nato-jäsenyyden hakemista, sanoi Marin. ”Emme tiedä, miten Venäjä nyt tekee päätökset” Diplomatian tietä kuljetaan Martti J. Hallitus aikoo jatkaa jakeluvelvoitteen nostamista. –?Voidaan tarvita myös sellaisia sanktioita, jotka vaikuttavat läntisen maailman omaan talouteen. LÄNNEN toimintamahdollisuudet ovat Martti J. Marinin mukaan kyseessä on Suomessa myös kansallinen kysymys, koska kotimainen Neste valmistaa uusiutuvia polttoaineita. –?Ukrainassa ollaan niin kypsiä venäläisiin, että jos Ukraina nyt lähtee Venäjän etupiiristä, se ei enää palaa Venäjän helmaan, sanoo Kari. Mahdollisia pakotteita valmistellaan yhdessä esimerkiksi Yhdysvaltojen kanssa. –?Me emme ole tässä kohtaa lähestyneet tätä valtiollisena hankkeena, tämä on yksityinen hanke, sanoi Marin. Marin sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina, että Euroopan unionissa on keskusteltu esimerkiksi energian viemisestä Ukrainaan, jos Venäjä kohdistaisi Ukrainaan aseellista toimintaa. päivään asti, jolloin Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin on määrä vierailla Moskovassa. Vaikutukset olisivat pitkäkestoiset. –?Sanktioiden pitää purra kleptokraattiseen johtoon, heidän tilinsä pitää jäädyttää. Myös Nato-keskustelu nousi esiin haastattelutunnilla. Henkilökohtaisesta Nato-näkemyksestään hän pysyi vaitonaisena. Venäjä saattaa tavoitella Donbassin ja Luhanskin erottamista Ukrainasta, arvioi entinen apulaistiedustelupäällikkö. Diplomatian tietä kuljetaan Karin mukaan luultavasti ainakin helmikuun 15. HALLITUKSEN VIISIKKO keskusteli energian hinnasta ja inflaatiosta viimeksi perjantaina. Hänen mukaansa pitkän tähtäimen tavoitteet pitää erottaa akuutista kriisitilanteen hoidosta. MARTTI J. Marinin mielestä ansiotuloverojen kevennyksen on aina syytä olla työkalupakissa, mutta hän ei näe sitä oikein kohdennettuna toimena energian hintoihin. Mahdollista on Karin mukaan myös se, että Venäjä pyrkii saamaan Ukrainaan mieleisensä johdon. Jos Venäjä kohdistaisi Ukrainaan uusia sotilaallisia toimia, EU on valmis asettamaan voimakkaita taloudellisia pakotteita Venäjälle. Ei Venäjän kansaa pitäisi rökittää. Onko Venäjällä pelikirja ja onko se ollut koko ajan sama, muuttuuko pelikirja tilanteen mukaan, vai onko siellä eri leirejä eli käydäänkö maan sisällä taistelua eri valtaryhmien kesken – vai onko meneillään vapaa pudotus, sanoo Kari. Uusiutuvien polttoaineiden vaadittu osuus nousi tämän vuoden alussa 19,5 prosenttiin. Myös Moshesin mukaan Venäjää koskevat talouspakotteet pitäisi ottaa uudenlaiseen tarkasteluun. –?Haasteena löytää keinoja, jotka purisivat mahdollisimman nopeasti. Jakeluvelvoitteella tarkoitetaan sitä osuutta kaikesta jakelijan myymästä polttoaineesta, jonka tulee olla uusiutuvia polttoaineita. Hanhikiven ydinvoimalahanke on kiinteästi kytköksissä Venäjään, sillä venäläinen valtionyhtiö Rosatom on tytäryhtiöidensä kautta Fennovoiman osaomistaja ja laitostoimittaja. Kari. Jos koko ajan puhutaan sodasta, siitä voi tulla itseään toteuttava profetia. Pääministeri Marinin mukaan hallitus etsii keinoja kompensoida kohonnutta energian hintaa, koska hinta on kuluttajan kannalta kohtuuttomalla tasolla. JAKELUVELVOITTEEN tason nosto korottaa liikenneja viestintäministeriön mukaan polttoaineiden pumppuhintoja. Lännen diplomatiassa tuomat ehdotukset Venäjälle ovat olleet varsin rakentavia, hän jatkaa. Pääministerin mukaan Euroopassa on valmistauduttu eri skenaarioihin. Marin kertoi yhä toivovansa, että kärjistynyt tilanne Ukrainassa ratkeaisi diplomaattisin keinoin. Pitää tähdätä sinne, missä johtajien tilit ja lapset ovat. Hallitus etsii nopeita ratkaisuja bensaahdinkoon MIKKO STIG / LEHTIKUVA Marin kertoi yhä toivovansa, että kärjistynyt tilanne Ukrainassa ratkeaisi diplomaattisin keinoin.. –?Varmasti myös Venäjällä on ymmärrystä siitä, että mikäli Venäjä ottaisi vastapakotteita energiapuolella käyttöön, niin sen jälkeen luottamus energian tuontiin Venäjältä suorastaan romahtaisi. –?Emme tiedä, miten Venäjä nyt tekee päätökset. Jos Venäjän energiavientiin ei kohdisteta pakotteita, vaikutukset jäävät vähäisiksi, sanoo Arkady Moshes. Myös siihen varaudutaan, että Venäjä asettaisi energiaan kohdistuvia vastapakotteita. Karin mukaan rajalliset jo siitäkin syystä, että Ukraina ei ole EU:n eikä Naton jäsen. –?En näe, että tässä on ristiriitaa, Marin sanoi. Marin kertoi uskovansa, että Suomen jäsenhakemus käsiteltäisiin Natossa ripeästi. Venäjän tavoitteena olisi siis panna täytäntöön vuoden 2015 Minskin toinen sopimus, jota ei koskaan pantu toimeen. –?Länsi on jo tehnyt selväksi, että se auttaa Ukrainaa, ei pelkästään diplomatialla vaan myös viemällä sille aseita. –?Nyt pitäisi pysyä rauhallisina. Uutistoimisto AFP:n mukaan Scholz myös tapaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin Kiovassa maanantaina. Diplomaattisia keinoja joka tapauksessa pitää käyttää, hän sanoo. Marin Ylellä: Suomi voisi tarvittaessa tukea Ukrainaa rahallisesti HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA STT, Emmi Tilvis Hallituksen pyrkimykset helpottaa esimerkiksi korkeasta sähkön ja bensan hinnasta kärsivien kansalaisten tilannetta eivät vaaranna Suomen ilmastotavoitteita, sanoi pääministeri Sanna Marin (sd.) Ylen Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina. Jakeluvelvoitteella pyritään edistämään uusiutuvien polttoaineiden käyttöä ja siten päästövähennysten aikaansaamista liikenteessä. –?Perinteisesti energia on pyritty pitämään tämänkaltaisen toiminnan ulkopuolella johtuen erittäin vahvasta keskinäisriippuvaisuudesta. VENÄJÄN HYÖKKÄYS Ukrainaan ei ole kovin todennäköinen, arvioi ohjelmajohtaja Arkady Moshes Ulkopoliittisesta instituutista. KARIN mukaan vaikuttaa siltä, että Venäjän lähiajan tavoitteena voi olla irrottaa Venäjä-mielisten separatistien käsissä olevat Donbassin ja Luhanskin alueet Ukrainasta. Siihen ei oikein ole uskallettu kajota vielä. Marin kertoo olevansa samaa mieltä ympäristöja ilmastoministeri Emma Karin (vihr.) kanssa siitä, että Suomen ei pidä tehdä mitään sellaisia toimia, jotka lisäävät sen riippuvuutta fossiilisesta energiasta
Kuva on otettu sunnuntaina Boryspilin lentokentältä, joka sijaitsee 30 kilometrin päässä Kiovasta. Scholzin on määrä tavata maanantaina Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi Kiovassa ja Venäjän presidentti Vladimir Putin Moskovassa tiistaina. UKRAINAN infrastruktuuriministeriö kertoi sunnuntaina pitävänsä maan ilmatilan auki kansainvälisille lennoille Venäjän uhasta huolimatta. Lännessäkin moni toivoi, että vastakkainasettelu Venäjän kanssa oli ohi. LEHTIKUVA / AFP. STT, AFP Saksan liittokansleri Olaf Scholz kertoi sunnuntaina, että Venäjä joutuu välittömästi kohtaamaan länsimaiden sanktioita, jos se hyökkää Ukrainaan. –?Pahoittelen kielenkäyttöäni, mutta paskat välitämme kaikista niiden sanktioista, Viktor Tatarintsev sanoi lehdelle lauantaina. –?Voi olla, että hän (Putin) vain sammuttaa panssarivaununsa, ja me kaikki menemme kotiin, mutta ilmassa on Münchenin tuulahdus joidenkin länsimaitten taholta, Wallace sanoi. Historian professori Jukka Korpela Itä-Suomen yliopistosta sanoo, että Länsi-Eurooppa lähti keskiajalla omalle kehityspolulleen, jota nykyisen Venäjän alueella ei seurattu. Vuoden 1938 Münchenin sopimuksen mukaisesti natsi-Saksalle luovutettiin osia Tshekkoslovakiasta epäonnistuneena yrityksenä estää suuria konflikteja Euroopassa. Ajatus Venäjästä kiinteänä osana Eurooppaa pääsi niskan päälle Neuvostoliiton loppuvuosina ja sen romahdettua 1990-luvulla. Venäjällä oli myöhäiskeskiajalla tiiviit yhteydet islamilaiseen maailmaan, ja venäläiseen yhteiskuntaan on jäänyt paljon itämaisia rakenteita. Nykyisen Ukrainan länsiosat olivat pitkään osa Puolaa, ja läntisin kolkka kuului ensimmäiseen maailmansotaan asti Itävalta-Unkariin. –?Se johtaa tiukkoihin sanktioihin, joita olemme huolella valmistelleet ja jotka voidaan panna käytäntöön välittömästi, hän kertoi. Samaan aikaan kun katolinen kirkko menetti vähitellen poliittista valtaansa Länsi-Euroopassa, vastaavaa maallistumiskehitystä ei tapahtunut ortodoksisessa idässä, jossa yhteys hallitsijan ja kirkon välillä pysyi vahvana. Infrastruktuuriministeriön mukaan Ukraina on valmis tukemaan lentoyhtiöitä taloudellisesti. Sen vuoksi myös Ukrainan siirtyminen lännen liittolaiseksi on ollut Venäjän nykyhallinnolle niin kova pala. Saksan Scholz varoittaa sanktioista Britannian puolustusministeri pitää lännen diplomaattisia ponnistuksia liian lepsuina. ENTÄ SITTEN UKRAINA , johon nykyinen kriisi keskittyy. Venäläisen yhteiskunnan eliitti on 1700-luvun alusta lähtien omaksunut ajoittain länsieurooppalaisia ideoita ja pyrkinyt länsimaistamaan maata, mutta ne eivät koskaan ole läpäisseet yhteiskuntaa laajemmin. Hallintoideaalit ja usko laillisesta vallasta ovat ihan toisenlaisen historiallisen kehityksen tuloksia, Korpela sanoo. Sen sijaan Ukrainan itäosat olivat pitkään Venäjän vallan alla. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden antoi jo lauantaina varoituksen Venäjän presidentti Vladimir Putinille ”nopeista ja vakavista seurauksista”, joiden sisältöä Yhdysvaltain ulkoministeriön neuvonantaja Derek Chollet avasi tarkemmin sunnuntaina BBC:n haastattelussa. Ukrainan Lontoon-suurlähettiläs Vadym Prystaiko kertoi myöhemmin sunnuntaina BBC:lle, ettei Wallacen vertauksesta ollut lainkaan apua tilanteessa. Sunnuntaina ukrainalaisen halpalentoyhtiön kone joutui laskeutumaan Kiovan sijasta Moldovaan, sillä koneen lentoyhtiölle vuokrannut irlantilaisyritys ei antanut lupaa saapua Ukrainan ilmatilaan. VENÄJÄ EI PELKÄÄ länsimaiden sanktioita, jotka seuraisivat Ukrainaan hyökkäyksestä, Venäjän suurlähettiläs Ruotsissa kertoi päivälehti Aftonbladetin haastattelussa sunnuntaina. SERGEI SUPINSKY / LEHTIKUVA / AFP Kuilu kumpuaa vuosisatojen takaa Vuoden 1985 huippukokouksessa kuilu kapeni ja Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat yhteisen julkilausuman. –?Jos länsiorientoitunut eliitti on ollut määräävässä asemassa tai päässyt dominoimaan, silloin Venäjä on selvästi ollut osa länttä ja kehittynyt siihen suuntaan. –?On sanottu, että Venäjällä ei ole koskaan ollut skolastiikkaa, renessanssia eikä valistusta, Korpela sanoo. Cholletin mukaan kyseessä olisivat tuntuvat ja lamauttavat taloudelliset sanktiot sekä Naton sotilaallisen suorituskyvyn vahvistaminen Itä-Euroopan Natomaissa. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A13 STT, Anssi Rulamo Viime viikkojen uutisotsikoita on hallinnut Venäjän ja lännen vastakkainasettelu, jonka uhka Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on saanut kireimmilleen sitten kylmän sodan. 1990-luku oli poikkeus, jolloin suhteissa Venäjän ja lännen välillä palattiin normaaliin. Myöhempi kehitys kuitenkin osoitti, että 1990-luku oli poikkeus. Nämä alueet suuntautuvat siis luonnostaan vahvasti länteen, ja siellä esimerkiksi EUja Natomyönteisyys on suurinta. –?Nyt on palattu takaisin neuvostoaikaiseen ajatusmalliin siitä, että Venäjällä on oma sivilisaationsa ja oma polkunsa maailmanhistoriassa, eikä se seuraa eurooppalaista kehityskulkua, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Kristiina Silvan. Ukraina pitää ilmatilan maan yllä avoinna kansainvälisille lennoille Venäjän uhasta huolimatta. Hollantilainen lentoyhtiö KLM ilmoitti jo lauantaina keskeyttävänsä välittömästi lennot Ukrainaan. –?Jos sitoudutaan eurooppalaiseen kehityskulkuun, niin sehän tarkoittaa sitä, että rakennetaan liberaalia demokratiaa ja markkinataloutta. BRITANNIAN puolustusministeri Ben Wallace kertoi sunnuntaina Sunday Times -lehden haastattelussa, että lännen diplomaattiset ponnistelut ovat olleet liian lepsuja. Maan lentoliikennettä valvova viranomainen kuitenkin kehotti välttämään lentämistä Mustanmeren yllä ensi viikon aikana. Silvanin mukaan näkemys Venäjästä omana sivilisaationaan myös vahvistaa autoritaarisen hallinnon oikeutusta. Mutta miksi Venäjä ja länsi eivät tule keskenään toimeen, vaikka niillä on paljon yhteistä historiaa ja kulttuuriperimää. Hän vertasi lännen toimia Venäjän Ukrainaan hyökkäyksen torjumiseksi natsi-Saksaa kohtaan harjoitettuun myönnytyspolitiikkaan ennen toista maailmansotaa. Kysymys Venäjän paikasta maailmassa ja sen suhde länteen on pohdituttanut jo pitkään. Meillä oppositio on arvokas osa kokonaisuutta. Sitä filosofista kehitystä ei koskaan Venäjällä tapahtunut. –?Hetki ei ole paras loukata kumppaneitamme maailmalla muistuttamalla, että kyseinen teko ei tuolloin tuonut rauhaa, vaan päinvastoin sotaa, Prystaiko kertoi. Yksi syy, miksi Ukrainasta on tullut konfliktialuetta, on sen sijainti läntisen maailman ja Venäjän rajalla. –?Skolastiikka loi pohjan nykyaikaiselle länsimaiselle ajatukselle rationaalisesta tiedosta ja puolesta-vastaan argumentaatiosta, jolle koko länsimainen maailma rakentuu. Ukrainan lentoliikennettä uhkaa muun muassa mahdolliset vakuutusmaksujen kasvut lentoyhtiöille. Mutta kun se suuri massa ei sitä ole. Tatarintsevin mukaan aiemmista sanktioista on koitunut myönteisiä vaikutuksia maan taloudelle ja maataloudelle Venäjän oppiessa enemmän omavaraiseksi
URHEILU Urheilutoimitus P. –?En ole saanut laskemiseen viikosta toiseen kestävää tasapainoisuutta, ja silloin onnistumisen mahdollisuus pienenee paljonkin. Koronaeristyksen ja muutamien harjoitusten jälkeen tositoimiin päässyt Juho Olkinuora esitti tärkeitä torjuntoja. Hän laukoi Suomelle voiton, joka päätti pitkän tappiollisten Ruotsi-otteluiden jakson olympialaisissa. LEHTIKUVA/ANDREAS HILLERGREN. Ruotsi rupeaa passivoitumaan ja toinen maali vielä, niin veri rupeaa haisemaan. Matkalla hän pilkkoi mailansa. On ollut henkisesti kyllä tosi rankkaa. Olympiakulta on 24-vuotiaan Odermattin uran ensimmäinen aikuisten arvokisamitali. Tämä oli osoitus urheilun hienoudesta, mitä se pahimmillaan ja parhaimmillaan on. Iiro Pakarisen illan ensimmäinen raapaisi Ruotsin verille. Nämä jäävät mieleen. –?Taisi siinä neljä käännöstä tulla. e JOKERINUMERO 4 1 5 3 7 6 Petteri Ikonen PEKING (STT) Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue pelasi yhden kaikkien aikojen eristään, kun Leijonat kukisti sunnuntai-iltana Ruotsin maalein 4–3 ja varmisti lohkovoiton Pekingin olympialaisissa. Granlund taklasi päähän Philip Holmia, odotti videotarkastuksen ajan kohtaloaan jäähyaitiossa ja poistui sitten pukuhuoneeseen. –?Tiesimme, että yksi maali kun saadaan ekaan kymppiin, niin tilanne muuttuu. Suomalaisen kuluva kausi on ollut kuitenkin vaikea, ja sitä on sotkenut lantiovamma. Kolmisen minuuttia tästä Sami Vatanen ehti istua kakkostaan kuusi sekuntia. –?Kahdessa ensimmäisessä erässä teimme tyhmyyden maailmanennätyksen. –?Jatkopelejäkin varten näistä jää hyvät fiilikset, ja otetaan oppia kahdesta ekasta erästä, Pesonen painotti. Leijonien toisen erän 35 rangaistusminuuttia kertoivat olennaisen pelikurista, mutta Ruotsi hallitsi jo ensimmäisessä erässä. Anton Lander tempaisi lukemat 3–0:aan. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI HELSINKI/YANQING (STT) Alppihiihtäjä Samu Torsti pettyi raskaasti Pekingin olympialaisten miesten suurpujottelukilpailussa, jota sävyttivät haastavat sääolosuhteet. Hän on hallinnut tällä kaudella maailmancupin suurpujotteluja ylivoimaisesti, sillä viidestä kilpailusta neljä on päättynyt sveitsiläisen voittoon. Usko ei lopu missään vaiheessa. Sekoilimme pari erää ja pööpöilimme omiamme. Samu Torstin urakka loppui lyhyeen Samu Torsti jäi välille suurpujottelussa. Fokus oli väärissä asioissa, mutta Ruotsi oli tosi hyvä. Tiukan avauskierroksen jälkeen niukasti johtoasemaa pitänyt ennakkosuosikki Marco Odermatt kesti paineet ja laski olympiavoittajaksi. Suomen olympia-alppihiihdot sujuivat Kiinassa pahasti alakanttiin. Suurpujottelun tämän kauden hallitsija Marco Odermatt nappasi olympiavoiton. Erityisesti triplatorjunta ilman mailaa oli komeaa katseltavaa, mutta kaikkeen ei hänkään ehtinyt. Suomen puolivälierävastustaja selviää tiistaina, jolloin pelataan pudotuspelien ensimmäinen kierros. Lucas Wallmark laukoi 1–0-maalin Saku Mäenalasen kakkosen aikana, eikä Tre Kronor jättänyt käyttämättä viiden minuutin ylivoimaa, jonka se sai Markus Granlundin ottelurangaistuksen seurauksena. Tie voittoon oli kuin takavuosien useista Ruotsi-otteluista, mutta nykyinen pelaajasukupolvi on vaihtanut osat. Puolivälierät kiekkoillaan keskiviikkona. Loukkaantumisten kanssa on ollut vaikeuksia viime viikkoina ja alkukaudella, Torsti pohti laskunsa jälkeen Ylen tv-haastattelussa. Fokus siirtyi oikeisiin asioihin Leijonien mahtava loppukiri laittoi Tre Kronorin polvilleen. Naisten pujottelussa Riikka Honkanen oli 37:s, Rosa Pohjolainen ja Erika Pykäläinen keskeyttivät. –?Tämä on ollut kivinen matka ja aika raskas. Pakarinen survoi tasoituksen maalin edestä hänelle erittäin tutulta paikalta. Vastaan tulee Tshekki tai Sveitsi. Suomi oli voittanut Ruotsin edellisen kerran olympiajäällä Naganossa 1998. TOISESSA erässä Leijonat suorastaan tuputti lohkovoittoa ja suoraa puolivälieräpaikkaa Ruotsille. –?Hieno nousu meiltä. Torstin avauslasku päättyi Yanqingissä heti alkuunsa. PÄÄTÖSERÄN alussa Teemu Hartikaisen täysosuma vapautti Leijonat. Odermatt kukisti toisen kierroksen loistolaskullaan hopealle nousseen Slovenian Zan Kranjecin 0,19 sekunnilla. Suomen alivoimakvartetti kesti reilut kolme minuuttia, kunnes Lukas Bengtsson tuplasi johdon 2–0:aan. Turhauduimme omaan saamattomuuteemme. Jos tätä kautta miettii, niin on ollut helvetinmoista ylämäkeä ja alamäkeä. Istuimme boksissa ja turhauduimme. Parin viikon ajan päästiin nauttimaan auringonpaisteesta ja ihanasta lumesta, mutta nyt ei nähnyt mitään. Olympialaiset Suomi teki olympiajäällä ”ruotsit” ja varmisti lohkovoiton länsinaapurin kustannuksella. Pronssille laski Ranskan Mathieu Faivre, joka jäi Odermattista 1,34 sekuntia. Leijonat oli kahden erän jälkeen tappiolla 0–3, mutta nousi viimeisellä 20-minuuttisella tasoihin ja voitti Harri Pesosen jatkoaikaosumalla. Juuso Hietanen heikensi Leijonien kiriyritystä 2+2-minuutin rangaistuksella, joten Leijonien tuska purkautui lähes tyhjässä Pekingin pääareenassa kaikuneina kirouksina. Hieno yv-maali Teemulta, ja sitten Iiro pakersi pari. –?Aika hiljaista oli kopissa, mutta kaikki tiesivät, mistä kiikasti. Kolmella kolmea vastaan pelattua jatkoaikaa Pesonen kuvaili kolikonheitoksi. –?Uusi porukka, uudet tarinat, uudet jutut. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi LOTTO MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A14 OIKEAT NUMEROT 4, 17, 22, 25, 27, 29, 30 LISÄNUMERO 1 PLUSNUMERO 4 7 oikein kappaletta, voitto-osuus milj. LUMISADE lykkäsi toisen kierroksen alkamista yli tunnilla, mutta lopulta kisa saatiin vietyä loppuun. MM-jäillä on sujunut paremmin. Pesonen oli yksi avainpelaajista, kun Suomi marssi maailmanmestariksi Slovakiassa 2019. Otimme liikaa jäähyjä emmekä pelanneet yhdessä. Vaasalaislähtöinen Torsti, 30, sijoittui vuonna 2014 Sotshin olympialaisissa suurpujottelussa 21:nneksi ja neljä vuotta myöhemmin Pyeongchangissa 17:nneksi. Pistimme kolmanteen erään haalarit päälle, Pesonen kuvaili toisen erätauon tunnelmia. Otimme hyvin epätyypillisiä jäähyjä. Kilpailun avauskierroksella Torsti laski sankassa lumisateessa ulos radalta 32 muun kilpailijan tavoin. Iirolta hienot taistelumaalit, Pesonen kehui työteliäitä hyökkääjiä. Suurpujottelussa Honkanen ja Pykäläinen laskivat ulos. Sen piti muuttua, ja se muuttui kolmanteen erään, päävalmentaja Jukka Jalonen niputti. Matkalla kukistui Ruotsi, jota vastaan Suomi nousi tasoihin ja jatkoaikavoittoon puolivälierässä. Johdossa oleva joukkue kipsaantuu, Jalonen ruoti
–?Ärsyttää, hävettää ja tekisi mieli etsiä kivenkolo ja mennä piiloon, Hyvärinen kuvaili pettymystään. NISKANEN runnoi toisen osuuden parhaan yksityisajan yli puolen minuutin erolla Ruotsin William Poromaahan ja venäläiseen Aleksandr Bolshunoviin. Hakolan suksiin tarttui huoltokopilla liikaa pitoa, eikä Hyvärisen suksiin saatu toivottua lentoa. JOKAINEN päävalmentaja haaveilee viestimenestyksestä. Niskanen hiihti kaksikon välissä viestin upeimman vedon, jonka ansiosta Suomi pääsi piipahtamaan mitalitaistossa. Zhangjiakoussa lisärasitus johtuu 1?600– 1?700 metrin korkeudesta, missä palautuminen merkittävästi hidastuu. Hän on niin hurjassa kunnossa, että näyttää kestävän leikin. Ankkuriosuudella Mäki kierteli 3,3 kilometrin lenkkiä orpona. Siinä nähdään, kuka palautuu ja kestää sen, Pasanen selitti. Jalka oli totaalisen tyhjä. –?Aina lähdemme taistelemaan mitalista, mutta olemme olleet viime vuodet sijoilla 4–6. Mitalit ovat kuitenkin yhä lujemmassa, kun laji on levinnyt vapaan hiihtotavan aikakaudella yhä laajemmalle. Tällä kertaa Iivo Niskasen huippuveto toisella osuudella jäi suomalaisten ainoaksi ilonaiheeksi. Yritin hiihtää maksimaalista suoritusta. Esimerkiksi Iivo Niskanen on hiihtänyt aikuisten arvokisoissa viestimitalista seitsemän kertaa onnistumatta. –?Ristomatin ensimmäinen startti (15 km perjantaina) ei toiminut kehon avaajana. –?En haluaisi sanoa siihen mitään, kun huollossa on tehty koko ajan niin hyvää työtä. Ero edellä hiihtäneisiin oli mahdoton, eikä takana ollut uhkaajia. Välineistä Hyvärinen suostui puhumaan vasta kysyttäessä. –?Potentiaalia olisi korkealle, mutta emme ole saaneet realisoitua sitä, mitä meillä on paperilla. Ei oikein näkynyt ketään missään, Mäki vahvisti. Hakola oli jo ennakkoon epävarma kunnostaan, mutta pettyi silti. URHEILU MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A15 Pasi Rein ZHANGJIAKOU (STT) Mitalitavoittein Pekingin olympiaviestiin startannut nelikko Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki koki 4x10 kilometrin kilpailussa pettymyksen. Oli hyvä saada kovalla vedolla keuhkoja auki, Mäki perusteli. –?Huomasi, ettei minulla ole liikaa normaalimatkan suorituksia tällä kaudella. Hyvärinen uupui letkassa nopeasti. –?Meillä on viesteissä sellainen trendi, että jollain nelikosta on aina huono päivä, Hakola tiivisti kokemukset. Hakolan suksien pohjaan laitettiin pitoa kerros liikaa. Viestimitali karttaa Suomen mieshiihtäjiä Olympiamitalia on odoteltu sukupolvi. –?Iivo teki hirmuhiihdon toisella osuudella, ja Perttu nousi vähäksi aikaa Norjan, Ruotsin ja Ranskan letkaan. MAAJOUKKUEEN voitelupäällikkö Mika Venäläinen vahvisti, että Hakolalla ja Hyvärisellä oli myös välineongelmia. Oli varmasti yksi elämäni kovimmista vedoista, Niskanen kertoi. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN Pasi Rein ZHANGJIAKOU (STT) Päävalmentaja Teemu Pasanen jakoi hiihtäjien kokeman pettymyksen, kun kaivattua mieshiihtäjien viestimitalia ei järjestynyt Pekingin olympialaisistakaan. Miesten seuraava kilpailu on parisprintti keskiviikkona. Hyvärinen oli väsynyt, eikä suksi pelannut. MM-mitalistakin on hurahtanut 13 vuotta. Voimien säästely kävi Mäen mielessä, mutta hän tavoitteli rankemmasta hiihdosta harjoitusvaikutusta. Mitalitavoite paljastui toiveajatteluksi, kun Hakola ei ole kuntoutunut loukkaantumisistaan ja sairasteluistaan eikä Hyvärinen ehtinyt palautua edellisistä kilpailuista. Viesti tarjosi taas pettymyksiä Ristomatti Hakola ei ollut valmis hiihtämään riittävän hyvin viestissä. Myös kisoissa tähän asti loistanut maajoukkueen suksihuolto joutui vaikeuksiin Zhangjiakoun yllättäneessä lumipyryssä. Pertulla ei ollut enää paras päivä, kun hän oli hiihtänyt täällä todella kovat suoritukset kahdessa rankassa kilpailussa (7:s yhdistelmäkilpailussa ja 6:s 15 kilometrillä), Pasanen tiivisti kaksikon fyysiset ongelmat. Kolmatta osuutta taivaltanut Hyvärinen ei ollut palautunut uransa parhaista hiihdoista yhdistelmäkilpailussa ja 15 kilometrillä. Mitalit on jaettu vastustajille, kun suomalaisille ei ole osunut täysosumaa. –?Tuli taas aika tyypillinen sijoitus, päävalmentaja Teemu Pasanen kommentoi Ristomatti Hakolan, Niskasen, Perttu Hyvärisen ja Joni Mäen kuudetta sijaa sunnuntain olympiaviestissä. –?Ei ole vielä kertaakaan neljä miestä onnistunut samana päivänä täydellisesti. Ankkuriosuudella Mäki ei voinut sen jälkeen kuin varmistella kuudetta sijaa. Se näkyy Iivossa, (Aleksandr) Bolshunovissa ja jokaisessa. –?Kaikkeni annoin ja jätin ladulle, jotta päästäisiin mitalikamppailuun. Mutta nyt ei kyllä ollut hyvä päivä silläkään rintamalla, Hyvärinen myönsi. –?Oli aika yksinäinen retki. –?Viestimitali ei tule helpolla, mutta sen takia se onkin niin hieno tavoite, Pasanen korosti. Olympiamitalia on odoteltu sukupolven ajan ja Suomen MMmitalisijastakin on jo 13 vuotta. Hakola, Niskanen, Hyvärinen ja Mäki jäivät olympialaisissa kuudenneksi. Suomi on ollut näissä viesteissä kuusi kertaa sijoilla 4–6 ja kerran kahdeksas. –?Kolikot loppuivat pajatsosta jo ensimmäisessä nousussa, Hyvärinen harmitteli. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Iivo Niskanen teki hurjan hiihdon toisella osuudella. Siinä vaiheessa olimme taistelussa kuten oli laskettu, Pasanen totesi. ”Tuli taas aika tyypillinen sijoitus”, päävalmentaja Pasanen sanoi Pekingin kisojen kuutossijasta.. –?Voin kertoa, että tuntuu aika pahalta, kun arvokisaviestissä epäonnistuu ensimmäisellä osuudella, Hakola kertoi. Hän sinnitteli ensimmäiseen vaihtoon 11:ntenä. –?Kaikki ovat kovilla. –?Voi olla, että tuntuu aika hyvältä, kun se lopulta tulee. Urheilijat kamppailevat tässä vaiheessa kisoja alipalautumisen kanssa, vaikka kisaohjelma on MM-kisoja väljempi. Kaikki joutuvat hiihtämään tosissaan joka kisassa ja uusi tulee aina parin päivän päästä. Hyvärinen luisteli kolmannella osuudella Norjan ja Ruotsin kantaan, mutta kesti mitalitaistelussa vain hetken. –?Mutta tuskin olisin tänään pysynyt kärkivauhdissa huippusuksellakaan. –?Mutta Iivosta en ole hirveän huolissani. Hyvärisen suksipulmaa ryhdyttiin selvittämään vertailussa Mäen välineisiin. Avausosuuden hiihtänyt Ristomatti Hakola ei ole kuntoutunut loukkaantumisistaan ja sairastelustaan. Silloin mitalia ei näissä geimeissä saa, Pasanen taustoitti tasapaksua menestystä. Olympialaisten sprintissä neljänneksi sijoittunut Mäki on ehdolla keskiviikon parisprinttiin Niskasen pariksi. Olympiastartti on olympiastartti, eikä näissä kisoissa mennä radalle puolivaloilla. Se mittaa aivan eri tavalla järjestelmää kuin yksittäisen tähtiurheilijan, kuten Niskasen, onnistumiset. Samalla hän palautti Suomen mitalisijojen tuntumaan. Venäjän olympiajoukkueen Aleksei Tshervotkin ratkaisi voiton ensimmäisellä osuudella ja Johannes Hösflot Kläbo ankkurina Norjan hopean. Joukkue sinnitteli kilpailussa kuudenneksi kuten vuotta aiemmin Oberstdorfin MM-kisoissa. Ranska karisti Ruotsin neljänneksi. Zhangjiakoun lumipyryssä Suomen mitalitavoite paljastui toiveajatteluksi. –?Yritin silti hiihtää, mitä jaloista ja kropasta pääsee
VASTA flunssasta toipuneen Suvi Minkkisen sijoitus olisi ollut rivakammalla hiihdolla selvästi parempi. –?Hattu päästä heille, jotka ampuivat nollat, Seppälä kehui. sijalta ja Laitinen 54:ntenä. Pituus: 1) Tilde Johansson R 653, …7) Neea Käyhkö S 587, 8) Taika Koilahti S 572. Kuula: 1) Marcus Thomsen N 20,74, … 5) Panu Tirkkonen S 17,10, 7) Mikko Toiviainen S 15,80. 800 m: 1) Sara Kuivisto S 2.02,64 (SE, ent. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN 2 Yleisurheilu Uppsala: Pohjoismainen hallimaaottelu. –?Parempaa aikaa odotin. 60 m: 1) Even Meinseth N 6,72, 2) Samuli Samuelsson S 6,73, 4) Erno Mehtonen S 6,81. Jännitin varmaan enemmän kuin olympialaisissa. Paino (9,08 kg): 1) Ragnar Carlsson R 23,12, 2) Henri Liipola S 22,81 (SE, ent. Pitkään mitalista taistellut Norjan Ingrid Landmark Tandrevold uupui viimeisellä hiihto-osuudella täysin. Eder aloitti takaa-ajon sijalta 28 ja Minkkinen sijalta 51. Kuortane), 3) Tommi Holttinen S 521. 60 m aj: 1) Ilari Manninen S 7,77, 3) Santeri Kuusiniemi S 7,90. Olosuhteet olivat kovat, mutta tasapuoliset, Eder harmitteli ja sanoi, että hänellä oli toisella makupaikalla ongelmia aseensa lukon kanssa. Pituus (6): 1) Saana Takala SeinSU 552, 4) Kiljala 518. SE, ent. 60 m: 1) Claudia Payton R 7,31, ...4) Johanna Kylmänen S 7,43, 8) Merituuli Jääskeläinen S 7,52. 800 m (2): 1) Teemu Pihlajamäki LapVi 2.04,17, 2) Miro Heikkilä GIF 2.08,87. Enemmän vaatii vielä treeniä, jotta pystyy tällaisissa oloissa suoriutumaan, pystypaikoilla yhteensä viisi pummia kerännyt Seppälä myönsi. URHEILU Urheilutoimitus P. Seppälä tuli maaliin 4.22,7 minuuttia Fillon Maillet’n perässä. Vaikea sanoa mikä meni pieleen, parhaimmillaan 6,65 tällä kaudella juossut Samuelsson mainitsi liiton tiedotteessa. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A16 Tapio Keskitalo ZHANGJIAKOU/HELSINKI (STT) Lunta pyrytti Zhangjiakoussa taivaan täydeltä, ja se teki ampumahiihtäjien takaa-ajourakasta todella haastavan. ka-2) … 7) Ossi Kekki S 8.14,19. Haastavassa säässä moni keräsi sakkoja, ja Seppälä hiihti hyvin. N19, 400 m (3): 1) Kiia Perttula SeinSU 1.01,37, 3) Krista Markusbacka KTU 1.17,84. Naiset: Ruotsi 148 – Suomi 128 – Tanska/Islanti 117 – Norja 87. 5) Aaro Davidila S 15,55. Seppälä sijoittui parhaana suomalaisena Pekingin olympialaisten miesten takaa-ajossa 21:nneksi. 60 m (22): 1) Nea Puurunen KuopR 8,48, 2) Strömberg 8,54, 4) Mastokangas 8,74, 5) Härtull 8,75, Kiili 8,75, 8) Izabelle Viitasalo IFÅs 8,94, 13) Björkström 9,44. 200 m: 1) Ida Karstoft T 23,22, 3) Aino Pulkkinen S 24,06, 4) Anniina Kortetmaa S 24,06. 200 m: 1) Zion Eriksson R 21,16, 4) Eljas Aalto S 21,63, 5) Oskari Lehtonen S 21,65. sijalla, ja hänet kannettiin pois maaliviivalta. Kuivisto ja Blomqvist ennätysvauhdissa. –?Tänään tuuli vei pystypaikoilla vähän miestä. 400 m: 1) Linn Oppegaard N 54,15, 2) Mette Baas S 54,22, 4) Milja Thureson S 54,43. –?Jos hiihto ei kulkisi, sitä ei niin nopeasti pystyisi kääntämään, mutta ammunta voi olla jo vaikka huomenna täydellistä. MIESTEN 60 metrin kilpailussa Samuli Samuelsson sijoittui toiseksi ajalla 6,73. Voittoon venyi Norjan Even Meinseth ajalla 6,72. –?Oli varmaan hitain keli, jossa olen ikinä hiihtänyt, Tero Seppälä tiivisti sunnuntain urakkansa jälkeen. N17, 60 aj (4): 1) Minja Kurtti OulPy 8,74, 3) Saana Koskimäki KP-V 9,79. Korkeus: 1) Fabian Delryd R 214, 2) Daniel Kosonen S 214, … 5) Matias Mustonen S 211. Tandrevold tuli maaliin 14. P15, 200 m (2): 1) Kangas 24,78. Kisan haastavuudesta kertovat ohilaukausten määrät: Seppälä seitsemän, Laitinen kuusi ja Hiidensalo kahdeksan. 1500 m: 1) Sara Christiansson R 4.18,68, 2) Ilona Mononen S 4.19,69 (kkk & 19-v. T15, 60 aj (7): 1) Livia Kähtävä AV 9,67. Juoksu tuntui ihan hyvältä, mutta 60 metriä on niin pienistä asioista kiinni. Eder jäi kärjestä 4.28,7 ja Minkkinen lähes kuusi minuuttia. Hän ampui yhden sakon ja jätti Ruotsin Elvira Öbergin hopealle 1.36,5 minuutin erolla. 3-loikka: 1) Gabriel Wallmark R 16,11, 2) Topias Koukkula S 15,93, .. Tuore SE-aika kirjataan nyt lukemiin 2.02,64, joka on keskimatkojen juoksijana tunnetun Kuiviston omaa viimetalvista Suomen halliennätystään 0,65 sekuntia parempi. Naisten 3000 metrillä kisannut Nathalie Blomqvist juoksi kolmanneksi ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkiajalla 9.19,27. En pystynyt sen parempaan. –?Jos tähän asti on puhuttu, että täällä on hitaat kelit, niin nyt keli oli järkyttävän hidas, Minkkinen summasi. Pituus: 1) Thobias Montler R 793, … 6) Karim Echahid S 726, 7) Otto Pulkkinen S 720. 800 m (5): 1) Melissa Kykyri KT 2.27,35, 4) Aino Vuolle KT 2.36,98. SE), … 6) Suvi Koskinen S 19,18. 2.03,29 Kuivisto 2021), 4) Eveliina Määttänen S 2.07,42. Seppälä katsoi kaikesta huolimatta melko luottavaisena viestiin ja yhteislähtökisaan. Korkeus: 1) Louise Ekman R 186, 2) Heta Tuuri S 184, 3) Sini Lällä S 182. 3000 m: 1) Sofia Thøgersen T 9.16,09, 3) Nathalie Blomqvist S 9.19,27, 4) Kaisa Kankaanranta S 9.29,79. –?Tuntuu, että kaikki menee vähän vinoon enkä saa millään hyvää suoritusta aikaiseksi. –?Oli kiva juosta, vaikka kauden ensimmäinen kilpailu jännittää aina paljon. Kuortane: Pohjanmaan avoimet hallikisat, tuloksia: Naiset, 60 m (5): 1) Vilma Mäki AlavU 7,66. UPPSALA/HELSINKI (STT) Sara Kuivisto käynnisti hallikautensa Ruotsin Uppsalassa, jossa pidetyssä Pohjoismaiden hallimaaottelussa suomalaisjuoksija tilastoi voitollaan pöytäkirjoihin naisten 800 metrin uuden Suomen ennätyksen. Seppälä lähti matkaan pikakisan tuomalta 25. 3-loikka: 1) Rebecka Abrahamsson R 13,51, …5) Sini Sanaslahti S 12,88, 6) Kira Kytölä S 12,78. Miesten kilpailussa puhtaasti ampuivat neljänneksi yltänyt Italian Lukas Hofer ja olympiakultaa juhlinut Ranskan Quentin Fillon Maillet, joka lähti matkaan kakkosena. Tero Seppälälle tuli olympialaisten takaa-ajossa seitsemän ohilaukausta, Mari Eder pettyi suoritukseensa. Seitsemästä sakkokierroksestaan huolimatta Seppälä paransi takaa-ajossa sijoitustaan pikamatkasta. 3-loikka (4): 1) Ella Nissinaho LNM 10,97, 3) Alicia Björkvik Falken 10.52. 200 m (18): 1) Amelie Koivuluoma SeinSU 27,04, 2) Kähtävä 27,76, Elin Holm IFÅs 27,76, 9) Angelina Lauren IFÅs 28,46. 200 m (6): 1) Nathalie Westman GIF 25,81, 4) Maria Jääskä UK 26,94. Paino (9,08 kg): 1) Silja Kosonen S 21,51 (kkk & ka-2 & 20-v. SE), …8) Kaisa Honkaharju S 4.37,93. Hopealle ylsi kärjestä 28,6 sekuntia jäänyt Norjan Tarjei Bö ja pronssille Venäjän olympiakomitean Eduard Latipov. M19, 60 aj (2): 1) Adrian Björkgren 7,95. 21,84 Marko Wahlman 1993), …7) Roope Auvinen S 18,84. T13, 60 aj (12): 1) Peppi Soiluaho ÄänekU 9,87, 2) Amelina Strömberg LIF 10,17, 3) Olivia Härtull LIF 10,51, 4) Peppi Mastokangas YK 10,57, 7) Oona Kiili GIF 11,28, 10) Noomi Björkström LIF 13,62, 12) Adriana Riska LIF 14,01. 3000 m: 1) Jonathan Grahn R 7.54,66, 4) Eemil Helander S 8.01,17 (kkk & 22-v. Kuula: 1) Fanny Roos R 18,86, 2) Senja Mäkitörmä S 16,43, 4) Kaisa Kymäläinen S 15,63. Miehet, 60 m (4): 1) Alexander Björkgren Drott 6,91, 2) Adrian Björkgren Drott 7,07, 3) Aaro Kangas KT 7,64. Seiväs: 1) Caroline Bonde Holm T 444, 2) Saga Andersson S 439, 4) Silja Andersson S 425. Laitinen jäi voittajalle yli seitsemän ja puoli minuuttia ja Hiidensalo lähes kahdeksan. sijalta, Hiidensalo 39. Aiemmin sunnuntaina kisatussa naisten takaa-ajossa Mari Eder jäi sijalle 30 ja Suvi Minkkkinen 43:nneksi. 60 m aj: 1) Mette Garversgaard T 8,08, … 5) Anni Siirtola S 8,47, 6) Jenna Vakkilainen S 8,54. Ae:t (13): 7) Oona Kiljala YK 8,14. Norjan Tiril Eckhoff oli kolmas. –?Vaikka ruotsalaiset ja norjalaiset olivat kaukana minun tilastoajoistani, sain heistä näin hallissa hyvää vastusta, Kuivisto lisäsi. Kyllä tässä vielä toivo elää. Norjan Marte Olsbu Röiseland oli pikamatkan tavoin takaa-ajon ykkönen. ”Hattu päästä nolla-ampujille” Tuuli ja tuisku teki Tero Seppälän ja kumppaneiden tekemisestä vaikeaa. Tuloksia: Miehet: Ruotsi 154 – Norja 139 – Suomi 120 – Tanska/Islanti 67. 800 m: 1) Erik Martinsson R 1.47,57, 3) Joonas Rinne S 1.49,98 (kkk & ka-9) … 5) Niko Viljola S 1.51,02. Seiväs: 1) Pål Haugen Lillefosse N 583, 2) Juho Alasaari S 552 (19-v. Rinteestä tuli samalla yhdeksäs suomalainen, joka on juossut hallissa alle 1.50 minuutin. Toisaalta verkkainen hiihto saattoi auttaa ammunnassa. 400 m: 1) Carl Bengtström R 46,77, 4) Viljami Kaasalainen S 47,67 (kkk & ka-4) … 7) Konsta Alatupa S 48,78. 300 m (6): 1) Nea Hassila Drott 41,55, 6) Anna Lukkarila KU 44,72. Miesten 800 metrillä kilpaillut Joonas Rinne sijoittui kolmanneksi halliratojen ennätyksellään 1.49,98. 551 Alasaari 6.2. Kun pyssy paukahti, nautin juoksemisesta, Kuivisto totesi liiton tiedotteessa. Ederille kertyi neljä sakkoa, mutta Minkkinen ampui kilpailun ainoana naisena puhtaasti. 1500 m: 1) Mats Hauge N 3.43,69, … 6) Eero Saleva S 3.46,85, 7) Konsta Hämäläinen S 3.56,53. Korkeus (5): 1) Angelina Heinäheimo LapVi 151, 4) Riska 120. Heikki Laitinen oli sijalla 49 ja Olli Hiidensalo 52:s. 22,13 Juha Tiainen 1990 & Suomen halliennätys, ent
–?Jenni on valmennettavana erittäin itseohjautuva ja tunnollinen, mikä on tehnyt tästä taipaleesta palkitsevan. Yhteydenpito sujuu maiden välilläkin, mutta Oberstdorfissa päävastuussa on Michael Huth. Sallisen mukaan hänen videonsa ovat yleensä melko spontaaneja. –?Tuli fiilis, että haluan päästä heti laskemaan. Kesäisin Sallinen viihtyy muun muassa rullalaudan päällä ja uimahyppyjä tehden. Loppuvuodesta kiusasivat flunssa ja norovirus, mutta tammikuun EM-kilpailuissa kunto oli jo nousussa. Pekingin lyhytohjelmaan on ilmoittautunut 30 luistelijaa, joista 24 pääsee vapaaohjelmaan. Etenkin Tiktokissa Sallisen suosituimpien videoiden katselukerrat ovat miehen omin sanoin ”räjähtäneet”. On ollut tosi jees päästä laskemaan niin sanotusti isojen poikien kanssa, Sallinen sanoo ja kehuu valmentajaansa Peter Olenickia. SALLINEN ei ole vielä päässyt harjoittelemaan Zhangjiakoun olympialumikourussa, mutta hän oli katsomassa lumilautailun miesten halfpipen finaalia. –?Jos olemme laskemassa vapaasti, aika paljon kuvaamme videoita. Paippi näytti täydelliseltä, ja snoukkaajat menivät sairaan korkealle, Sallinen intoilee. SAARINEN on jo toista kautta jakanut aikansa Tampereen ja Oberstdorfin välillä. PEKINGIN talviolympialaisissa Sallinen kilpailee freestylen lumikourussa eli halfpipessa, jonka karsinnat ovat ensi torstaina ja finaali lauantaina. Sallinen, 21, on laskenut tällä kaudella maailmancupissa parhaimmillaan kuudenneksi. Tuntuu, että kuulun tänne, luistelija sanoi sunnuntain mediatilaisuudessa. –?On ollut paljon vaikeita vuosia, ja töitä tämän eteen on tehty. Hän varmisti maapaikan jo viime kaudella, mutta kesän polvivamma sotki olympiakauteen valmistautumista. Myös KooVeen valmentaja tunsi Jarkon, Saarinen avasi. Viikkoa ennen tänne tuloa olimme Sveitsin Laaxissa harjoittelemassa paippia (lumikourua). –?Molemmissa lajeissa valmennus on kuitenkin aina ensikädessä yksilön kohtaamista, kuuntelua sekä auttamista. –?Jos teen suunnittelemani laskut karsinnoissa puhtaasti, sen pitäisi riittää helposti finaaliin. URHEILU MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A17 Petteri Ikonen PEKING (STT) Taitoluistelija Jenni Saarinen toteuttaa tiistaina yhden unelmansa, kun hän liukuu Pekingin olympiajäälle yksinluistelun lyhytohjelmassa. Vaativa ja ihana urheilija. Syksyt 22-vuotias luistelija on viettänyt pääosin Saksassa, mutta kilpailujen välissä hän on jäänyt Suomeen harjoittelemaan Minna Järvisen ja fysiikkavalmentaja Jarkko Näppilän opein. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO Tapio Keskitalo ZHANGJIAKOU (STT) Freestylehiihtäjä Jon Sallinen saattaa olla niin sanotulle perinteiselle urheilukansalle Suomen olympiajoukkueen tuntemattomimpia urheilijoita, mutta sosiaalisessa mediassa hän on vetovoimaisimpia. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI. Jääkiekko ja taitoluistelu poikkeavat toisistaan lajeina, mutta urheilijan ja valmentajan kohtaamisessa pätevät samat lainalaisuudet. Slopestylen ansiosta tiesin, että minulla on periaatteessa kaikki temput tehtynä jo hyppyreissä, mutta ne piti vain viedä halfpipen puolelle. Jenni on alusta asti ollut avoin ja rehellinen, mikä on mahdollistanut toimivan vuorovaikutuksen. Yhä katsojia keräävällä videolla Sallinen tekee veljensä ja viiden muun kanssa Rukalla yhdestä hyppyristä takaperinvoltin toisiaan käsistä kiinni pitäen. Sinne pääsy on tavoitteeni, ja saada finaalissa puhtaita laskuja, Sallinen sanoo. Suomalainen odottaa Pekingin yksinluistelua innoissaan. Adrenaliinipiikki tulee kaikista hypyistä, niin on kyllä mukavaa tekemistä. Siellä kaaduin pari kertaa solisluun päälle, eikä sattunut ollenkaan. Hän on välillä armoton. Lähden hakemaan puhdasta suoritusta. Nuo käyvät myös treenistä, sillä lajissamme tarvitaan hyvää tasapainoa ja ketteryyttä. Sallisen somesuosio on ”räjähtänyt” Jon Sallisen tekemisiä seurataan ahkerasti somessa. Odotan innolla, että pääsen irti. Moni panee sosiaaliseen mediaan videoita ja yrittää kerätä sitäkin kautta huomiota, Sallinen kertoi sunnuntaina etäinfossa. –?Lyhytohjelma on lempiohjelmani, josta nautin tosi paljon. Esimerkiksi Sallisen kuuden muun laskijan kanssa pari vuotta sitten julkaisema volttivideo nousi nuorten suosimassa Tiktokissa jättihitiksi ja keräsi lyhyessä ajassa viisi miljoonaa katselukertaa. Freestylen lumikourussa kilpailevalla Jon Sallisella on temppuilu veressä. PUHELIMITSE Suomesta tavoitettu Näppilä kuvailee STT:lle Saarista monipuoliseksi liikkujaksi, motorisesti taitavaksi ja fyysisesti lahjakkaaksi. Jos niistä jokin on hyvä ja hauska, se yleensä pannaan nettiin, Sallinen sanoo. Järvisen mukaan Saarinen on itsenäistynyt Saksassa. Fysiikkaharjoittelu tai sen valmentaminen pelkkien ohjelmien muodossa ei ole vielä valmentamista, vaan valmennus koostuu vuorovaikutuksesta valmentajan ja urheilijan välillä, Näppilä kertoi. –?Jenni on todella sitoutunut. Irti pääsemisen esteenä on ollut solmuja, jotka Saarisen taustajoukkoineen on pitänyt avata. Sillä pääsee jatkoon. Alkutalvesta häneltä murtui solisluu. –?Olen aina tehnyt jotain, tosi vaikea on pysyä aloillaan. –?Olin kuullut (maajoukkuehyökkääjä) Petra Niemiseltä hänestä ja otin yhteyttä. –?Monipuolinen lajitausta ja sen tuoma harjoitettavuus on mahdollistanut laadukkaan harjoittelun. Saarinen oli lyhytohjelman jälkeen 16:s ja sijoittui vapaaohjelman päätteeksi 18:nneksi. Näppilä on entinen liigakiekkoilija, joka luki peliuran jälkeen liikuntatieteen maisteriksi ja työskentelee Ilveksen palveluksessa. –?Harjoitukset ovat menneet hyvin. Se tuntuu aina ihanalta, ja on ollut vahvuus tällä kaudella. –?Kun menin sinne, moni oli paljon parempi kuin minä paipissa. –?Sen pitäisi olla aika lailla sataprosenttisessa kunnossa. Jääkiekkoa tarvittiin myös hänen ja Saarisen yhteen saattamiseen. Sijoitus oli hänelle paras aikuisten arvokilpailuissa. –?Sanoisin, että videot ovat lajissamme aika iso juttu. Tuli into kehittää itseään. Helsingistä kotoisin oleva Sallinen asuu Yhdysvalloissa Coloradossa, jossa hyviä freestylehiihtäjiä riittää. Jenni Saarinen toteuttaa unelmansa Jenni Saarinen lähtee intoa täynnä olympiasuoritukseensa
Toisella jaksolla pelimme ei ollut enää sillä tasolla, että olisimme voineet ykköspesiksen ennakkosuosikkia haastaa, Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen summasi. Blue Fox päästi O2:n karkuun KOKKOLA Nibacoksen B-pojat jäivät Oilers NG:n jalkoihin, kun Nibacokselle murskatappio ILMAJOKI Yksi hyvä erä harvemmin riittää voittoon. Merikoski jatkoi vahvaa peliään kolmannessa erässä. Vieraat karkasivat avausjaksolla kolmen maalin johtoon, joka kesti KP-V:n takaa-ajon. Lopussa Nibacos osui vielä kerran, kun Heikkilä kavensi päätösnumeroiksi 7–6 ilman maalivahtia pelatessa. Toisen erän ensimmäisen viitosen aikana Nibacos karkasi 1–4-johtoon. Ilo kuitenkin jäi lyhyeksi, sillä Merikoski kampesi tasoihin vielä toisen erän aikana. D17 (9): 1) Rastiketut 1.04.24 (Sanni Hoskari, Annukka Linnainmaa), 8) Minken 1.28.50 (Emilia Liljeqvist, Elsie Björkfors). Vimpelin Vedon kasvattia ei kuitenkaan nähdä kokoonpanossa vielä tulevana sunnuntaina, jolloin Ura kohtaa treenipelissä Seinäjoen Maila-Jussien nuorten Superpesisjoukkueen. Jeppis FBC maalijuhlassa Jarno Herranen Miesten ykköspesikseen valmistautuva Kannuksen Ura kohtasi harjoituspelissä Oulussa Lipon. URHEILU Urheilutoimitus P. Uralla hyvää jakson verran LIMINKA Kohtalaisen selvä tasoero on naisten futsalin Ykkösessä peräpäätä valvovilla joukkueilla. Juho Alasuutarin syöttö tavoitti oikeassa laidassa täydessä vauhdissa olleen Jaakko Alasuutarin, joka puolestaan näki Joni Pakolan vapaana toisessa laidassa. Sofia Holm, Elisa Virtanen ja Suvi Luomaranta tekivät Blue Foxin maalit. Kokeneen pelimiehen jalka ei tärissyt, vaan Pakola sijoitti ensimmäisellä kosketuksella pelivälineen sisään. Tarmo iski kaksi palloa verkkoon kummallakin pelijaksolla. 120 kg (3): 1) Jussi Kangasvieri N Power 900 (335, 235, 330). H150 (8): 1) SOC Asikkala 36.54 (Risto Orpana, Teuvo Lehtinen), 5) NU (Severi Halkosaari, Unto Virkkula) 49.00. D100 (11): 1) EpilE 1.13.04 (Johanna Perkkalainen, Sirra Toivonen), 3) RasTiimi 1.15.40 (Päivi Lassila, Arja Nuolioja). Blue Foxin kaatajana kunnostautui Iina Latvala, joka iski viisi osumaa ja syötti yhden. JARNO HERRANEN KAUSTINEN Kaustisen Pohjan-Veikot kaatui kotikentällään Toholammin Urheilijoille futsalin naisten Ykkösen paikallispelissä. Yhden maalin kotijoukkue sai aikaiseksi, kun Juho Alasuutari iski lähietäisyydeltä. RasTiimille SM-pronssia MUHOS Vieska Futsal jatkaa alle 17-vuotiaiden Futsal-liigan C-lohkon kärjessä, kun Vieska haki voiton Ponkilan Panttereiden kotisalista maalein 3–6 (3–4). Heti tuon jälkeen Vieska Futsal vaihtoi Tomicin viidenteen kenttäpelaajaan. Kannuksen Ura tiedotti lauantaina tehneensä sopimuksen Juho Ammesmäen kanssa. Tuloksia: Miehet (15): 1) Suunta Jkl 58.26 (Misa Tuomala, Janne Häkkinen), 2) KyrösRasti 59.07 (Lauri Linnainmaa, Tero Linnainmaa), 3) KyminS 59.14 (Tuomas Outinen, Tuomas Kotro). Helmi Ylikangas teki 2–0 ja Veera Päivärinta vastasi toisen jakson osumista. Kälviän Tarmo onnistui sunnuntai-iltana pitämään nollan, kun se vieraili vain kerran tällä kaudella voittaneen Limingan PalloKarhujen kotikentällä. Ensin asialla oli Jaani Nissilä ja reilua minuuttia myöhemmin Jesse Lintala muutti numeroiksi 1–2. Nibacos vastasi avauserän puolivälissä. VetU hylätty. Hermostuneisuus näkyi helppoina virheinä sekä rikkeinä ja lopulta ToPV iski toisen osumansa. Eemeli Seppäsen kavennus viisi minuuttia ennen loppua herätteli Nibacos-leirissä vielä pienen toivonkipinän, mutta Eetu Tolonen kuittasi hetkeä myöhemmin Merikosken taas kahden maalin karkumatkalle. VIESKA FUTSAL ei saanut tauon aikana rivejään ojennukseen. Vastahyökkäys päättyi Ville Niskalan herkuttelemaan 1–3-osumaan. Vieska Futsalin pakka levisi Joni Pakola ennätti tehdä yhden maalin ennen loukkaantumistaan. Vieskan pojat voitokkaina Muhoksella HÄMEENLINNA Kokkolan Nordic Powerin nostajat Tomi Määttä, Jussi Kangasvieri ja Jonna Pohjola voittivat yleisen sarjan mestaruudet varustevoimanoston SM-kisoissa Hämeenlinnassa. Ensimmäisen vartin ajan Vieska Futsal pelasi erittäin viisaasti ja kypsästi. Tärkeillä hetkillä torniolaisten sankariksi nousi maalivahti Lari Honkanen, joka ensin esti Juho Väinälän maaliaikeet. PonPa johti peliä 3–2, mutta hattutempun tehnyt Antti Laitila tasoitti ja vei Vieskan johtoon vielä avausjakson aikana. Futsal Hyvä alku katosi kuin tuhka tuleen –?ToPV nousi rinnalle ja ohi. Kotijoukkue heräsi vasta viimeisen kympin aikana. TU voitti paikallispelin JYVÄSKYLÄ O2 Jyväskylä karkasi kahden ensimmäisen erän aikana Blue Foxilta ja voitti lopulta naisten F-liigan B-lohkon pelin 7–3 (2–0, 2–0, 3–3). Varuste-voimanoston SM-kisojen tuloksia: Miehet, 105 kg (2): 1) Tomi Määttä N Power 902,5 (360, 260, 282,5). Tauon jälkeen Vieska Futsal karkasi Joona Vähäahon ja Matias Laajoen maaleilla selvähköön voittoon. Ensimmäisen maalin KP-V teki omiin. salibandyn B-poikien SMsarja jatkui sunnuntaina Hollihaan salissa. Kuvio oli sama kuin avausmaalissa, mutta tällä kertaa laukojana oli Juho-Teppo Berg ja ohjaajana Rafael. Nordic Powerille mestaruuksia FUTSAL-LIIGA VieskaF–ToPV 2–3 (1–1) Jarno Herranen Odotetun tarkkaa ja tiivistä puolustuspeliä tarjosi Vieska Futsalin ja Tornion Palloveikkojen kohtaaminen. Lukemat Kokkolassa olivat 2–11 1–4, 1–3, 0–4) vieraiden eduksi. Lukemat Urheilutalolla olivat 1–3 (0–3) TU:n eduksi. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A18 VALKEAKOSKI RasTiimin sisarukset Päivi Lassila ja Arja Nuolioja ottivat pronssia hiihtosuunnistuksen SM-sprinttiviestissä sunnuntaina Valkeakoskella. Tarmo piti nollan KEMPELE Ilman voittoja jäi Kokkolan Nibacos viikonloppuna, kun joukkue pääsi pitkästä aikaa kaukaloon salibandyn Suomisarjassa. Kolmannen erän alussa Simon Björkström tasoitti vielä numeroiksi 7–7. Toisessa erässä Jeppis FBC hurjasteli viisi osumaa, kun pallon verkkoon laittoivat Jori-Matias Kronholm kertaalleen ja Eklund sekä Viktor Lund kahdesti. Vieraat saivat maalihanansa auki päätöserässä, jossa osumia tehtiin tasatahtiin. Lopussa rehellisyyden nimissä lähempänä oli torniolaisten neljäs osuma kuin isäntien tasoitus. RasTiimin pari jäi runsaat kaksi minuuttia kisan voittaneesta Epilän Esasta. Sofia Lahti syötti kaksi osumaa.. Sunnuntaina Merikoski SBT kuittasi voiton maalein 7–6 (1–2, 3–2, 3–2). Slobodan Tomic torjui pari ensimmäistä lähentelyä, mutta lopulta hänkin oli voimaton, kun Ville Angeria ohjasi Newton Juniorin kudin sisään. –?Numerot kuvastavat peliä hyvin. Liekö sitten syynä ollut ketjujen meneminen uusiksi vai joku muu, mutta avausjakson loppua kohden Vieskan pakka levisi totaalisesti. –?Maaliskuun hallipeleissä Juho tulee sitten olemaan mukana. Voitto jäi kotijoukkueelle jaksoin 2–0 (4–3, 7–0). Ensimmäinen jakso oli hyvää tekemistä sekä sisällä että ulkona, mutta toisella jaksolla väsähdimme henkisesti ja fyysisesti. Tatu Biström ja Rasmus Vanhala keräsivät 2+2 tehot vieraista. Kotijoukkue loi laadukkaita maalipaikkoja, mutta maaliin saakka pallo saatiin vain kerran, tosin sitäkin tyylikkäämmän hyökkäyksen päätteeksi. Rekonen näki selvät syyt sille, miksi pelin taso laski tauon jälkeen. Naiset (15): 1) KouvolS 1.03.57 (Mirka Suutari, Tuuli Suutari 9.59), 2) Suunta Jkl 1.06.14 (Heta Virtanen, Kaisa Klemettinen), 3) RajamR 1.06.53 (Vilma Pesu, Mervi Pesu). Suunta Jyväskylän ja Kouvolan Suunnistajat voittivat pääsarjoissa mestaruudet. Lopputulos KrankkaAreenalla oli 0–4. Viimeisen viiden minuutin aikana ToPV rakensi useamman hyvän maalipaikan. ISB karkasi 6–0-johtoon, kunnes Jonathan Eklund avasi pietarsaarelaisten maalihanat avauserän lopussa. Hän tuo joukkueeseen erityisesti lyöntivoimaa, mutta myös kokemusta ja rauhallisuutta, joka näkyy myös pukukopin puolella, Rekonen selvitti. Sen sai huomata Jeppis FBC salibandyn miesten II-divarissa, kun ISB/Team Atria kuittasi voiton maalein 11–7 (6–1, 1–5, 4–1). Niko Shnoro osui kotijoukkueelle kahdesti, joten tilanne taululla oli 6–4. Hetkeä myöhemmin Pakola loukkasi itsensä ja joutui jättämään pelin kesken. Vieraiden kolmannen maalin viimeisteli Jori Heikkilä ja neljännestä häkistä vastasi Tommi Nibacos hukkasi johtonsa Tilus. ToPV tarrasi kaksin käsin voitosta kiinni ajassa 35.00. M60 93 kg (1): 1) Stig-Erik Björkqvist NyKK 450 (150, 130, 170). Naiset, +84 kg (1): 1) Jonna Pohjola N Power 500 (205, 130, 165). Netta Kallinen aloitti maalinteon heti avausminuutilla. Kempelehallissa ensimmäinen maali nähtiin puolentoista minuutin kohdalla Samuel Kovaniemen osuttua kotijoukkueelle. Ottelun komeimman torjunnan Honkanen teki noin seitsemän minuuttia ennen loppua, kun Honkanen venytti jalkansa Juho Alasuutarin laukoman pallon tielle. –?Meillä oli paljon nuoria pelaajia, jotka aikaisemmin päivällä pelasivat B-nuorten pelejä. Maalin makuun pääsi myös Julius Aho, joka viimeisteli Vieskan toisen osuman. Lisäksi tuossa pelissä vielä vähän kokeilimme uusia pelipaikkoja, Rekonen kertoi. Anette Huhtala ja Sara Jussilainen vastasivat TU:n muista maaleista. Oskari Koivusaari ja Jere Ahonen vastasivat Nibacoksen kavennusmaaleista. H80 (15): 1) Pellon Ponsi 1.04.09 (Antti Ekonoja, Pekka Varis). Toisella jaksolla Essi Rahkonen kavensi 1–3:aan ajassa 24.48
13 9 1 1 2 75– 33 30 GFT ..............14 8 2 4 61– 31 28 Vieska Futsal 14 9 1 4 48– 28 28 SoVo ............14 9 1 4 65– 53 28 Riemu ..........14 7 7 46– 48 21 ToPV ............14 6 2 6 49– 60 20 Mad Max .....16 4 2 1 9 51– 62 17 AU ................16 2 2 12 38– 95 10 TPK ..............16 2 1 13 40– 76 7 JoSePa ......... Rangaistukset: 23.52 Saku Mäenalanen S 2 min, 24.55 Markus Granlund S 5+20 min, 31.30 Sami Vatanen S 2 min, 34.32 Juuso Hietanen S 2+2 min, 35.02 Tömmernes R 2 min, 35.20 Harri Pesonen S 2 min. Toto5 voitto-osuus: 1,48. 12 7 1 3 1 105– 67 26 Nibacos ....... Oikeat numerot: 2, 7, 11, 13, 14, 15, 18, 20, 22, 23, 35, 36, 41, 46, 47, 49, 53, 54, 60, 62. N18 5 km: 1) Anni Niku HaU 16.18,5, 2) Riina Taskila HaU +1.14,4. 13 6 1 6 81– 85 20 KPS ..............14 5 2 7 87– 91 17 JäJä ............. Toto (6-10-1): 16,56 2,45-6,50-1,66 170,47. Alkusarjat päättyvät torstaina. Slovakia–Latvia 5–2 (1–1, 2–0, 2–1) Norjan Ingrid Tandrevold katkesi totaalisesti ampumahiihdon viimeisellä hiihtolenkillä. Naisten F-liiga B O2-Jkl Blue Fox 7-3 (2-0, 2-0, 3-3),Pirkat Helsinki Utd 1-6 (0-0, 1-3, 0-3),ÅIF SaiPa 4-5 (1-2, 2-2, 1-1),Steelers Welhot 0-11 (0-2, 0-4, 0-5). Toto5 voitto-osuus: 2,70. 21 6 2 13 90– 122 20 Jymy ............ 2. 2. Ilmoittautumisohjeet saa sähköpostilla osoitteesta etela-pohjanmaa@keskusta.fi. osuus (p): 1) Tshervotkin 30.14,7, 2) Brugger –23,5, 3) Pellegrino –24,1, 4) Iversen –34,4, 5) Jouve –50,2, 6) Miha Simenc Slovenia –56,8, 7) Cologna –57,4, 8) Ryo Hirose Japani 58,3, ...11) Hakola –1.47,5. 21 4 1 1 15 85– 160 15 Karhut .........19 3 1 2 13 89– 136 13 Tiikerit .........22 1 3 18 88– 173 6 Seuraavat ottelut: 16.2. ErVi ..............18 14 2 2 127– 72 44 OLS ..............19 12 3 1 3 153– 112 43 Classic..........18 9 2 2 5 138– 91 33 Blackbirds ...19 11 8 150– 128 33 Oilers NG .....19 9 1 9 122– 126 29 SBS Wirmo .. osuus (v): 1) Parisse 27.02,1, 2) Holund –5,9, 3) Burman –6,2, 4) Spitsov –20,5, 5) Notz –1.06,0, 6) Pralong –1.30,7, 7) Naoto Baba Japani –1.48,0, 8) Gus Schumacher USA 2.01,3, ...12) Hyvärinen –2.06,7. 21 4 2 3 12 107– 157 19 Steelers ....... erä: Maaliton. 7. Ilmoittautuminen 17.2.2022 mennessä. Kunkkunumero: 50. 2 Ravit Rovaniemi: 1. 21 3 1 2 15 73– 120 13 Steelers ....... osuus (v): 1) Ustjugov 27.41,4, 2) Kläbo –22,3, 3) Manificat –27,2, 4) Bögl –1.00,3, 5) Häggström –1.24,3, 6) Mäki –1.42,3, 7) Furger –1.55,1, 8) Graz –1.58,5. 21 7 3 11 68– 97 24 Blue Fox ....... Sarjan tilanne: 1) Dahl 1?334, 2) Johansson Norgren 1?184, 3) Lina Korsgren Ruotsi 970, ...8) Heiskanen 614, ...12) Kati Roivas Suomi 464, ...24) Terhi Pollari Suomi 296. FC OPA .........18 14 2 2 88– 33 44 KuPS ............17 13 2 2 66– 23 41 FC Brändö ....17 9 2 6 60– 53 29 KaDy/2 .........18 8 3 7 61– 65 27 FC Seinäjoki .17 8 2 7 57– 49 26 Riemu ..........16 8 8 63– 65 24 TU ................16 6 4 6 44– 45 22 AS Moon ......17 6 3 8 85– 69 21 KP-V .............17 6 2 9 46– 62 20 Tarmo ..........17 4 2 11 51– 70 14 Pallokarhut ..18 1 17 35– 122 3 Kakkonen FC Sport-j VKV 3-8 , Vieska Fu/2 FC Seinäjoki 2-7. Toto (11-12-4): 5,17 2,06-4,04-2,79 44,33. 029 5052 205 Rovaniemellä 8.2.2022 Turvallisuusja kemikaalivirasto Turvallisuusja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 8.2.2022 antanut seuraavan apualueen laajentamista koskevan päätöksen: Varsinaisena kokouspaikkana toimii Etelä-Pohjanmaan piirin piiritoimisto (Keskuskatu 11 A 12), kokous toteutetaan etäyhteydellä. A-lohko: Kiina–Kanada 0–5 (0–3, 0–1, 0–1) USA–Saksa 3–2 (1–1, 1–0, 1–1) USA ...............3 3 15– 4 9 Kanada .........3 2 1 12– 5 6 Saksa ............3 1 2 6– 9 3 Kiina ..............3 3 2– 16 USA eteni lohkovoittajana suoraan puolivälieriin. Peking: Miesten olympiajääkiekko: C-lohko: Suomi–Ruotsi ja. Valtakirjat tulee toimittaa osoitteeseen etela-pohjanmaa@keskusta.fi 17.2. pudotuspelikierroksella. 13 8 1 4 101– 77 26 Sastamolo ... Toto (8-7-3): 1,33 1,071,58-2,02 2,80. 21 10 2 9 118– 102 34 OLS .............20 8 4 2 6 102– 110 34 EräViikingit .20 8 2 1 9 106– 106 29 LASB ............ HaHe ...........12 10 1 1 83– 30 21 O2-Jkl II ........12 10 1 1 83– 32 21 Team Sastis 12 8 2 2 67– 33 18 SB Nivala 11 5 2 4 30– 34 12 SBT PaPo 12 6 6 35– 54 12 Papas 12 4 3 5 55– 68 11 FBC Remix 12 3 9 33– 56 6 2 Futsal Futsal-liiga Akaa Futsal FC Kemi -, Vieska Futsal ToPV 2-3, Mad Max JoSePa 5-0, TPK KaDy 2-7. 21 17 2 2 124– 50 55 Helsinki Utd 21 13 4 4 93– 67 43 O2-Jkl .......... Kunkkunumero: 62 Ilta-arvonta. Tilanne (voitot/tappiot): 1) Sveitsi 5/0, 2) Japani 3/1, 3) Britannia, Ruotsi ja USA 3/2, 6) Etelä-Korea 2/2, 7) Kiina 2/3, 8) Kanada 1/3, 9) Tanska 1/4, 10) ROC 0/4. Tiistaina on miesten 4x7,5 kilometrin viesti, keskiviikkona naisten 4x6 kilometrin viesti. 2 Rahapelit Keno: Sunnuntai 13. Tilanne (voitot/tappiot): 1) Ruotsi 5/0, 2) Britannia 4/1, 3) Kanada, ROC ja Sveitsi 3/2, 6) USA 3/3, 7) Norja 2/3, 8) Kiina 2/4, 9) Italia 1/4, 10) Tanska 0/5. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Some Come/Ville Pohjola 18,9 (5,17), 2) Mick Windcape 19,2 (19,67).3) Que Sera Sera 20,0 (9,1).4) Escapist 20,0 x (2,22).poissa: 13. Jatkoaika: 62.01 Pesonen (Joonas Nättinen–Hietanen) 4–3. Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. Naiset: 1) Ida Dahl Ruotsi 2.12.25,3, 2) Britta Johansson Norgren Ruotsi –1.18,3, 3) Thea Krokan Murud Norja –1.36,9, 4) Astrid Öyre Slind Norja –1.45,3, 5) Emilie Fleten Norja –2.57,6, 6) Anikken Gjerde Alnes Norja –4.06,9, ...9) Heli Heiskanen Suomi –8.10,6. Seuraavat ottelut, neljännesvälierät 15.?2. Yanqing: Alppihiihto: Miesten suurpujottelu: 1) Marco Odermatt Sveitsi 2.09,35 (1.02,93+1.06,42), 2) Zan Kranjec Slovenia jäljessä 0,19 sekuntia (1.03,71+1.05,83), 3) Mathieu Faivre Ranska –1,34 (1.03,01+1.07,68), 4) River Radamus USA –1,60 (1.03,79+1.07,16), 5) Thibaut Favrot Ranska –1,69 (1.03,12+1.07,92) ja Alexis Pinturault Ranska –1,69 (1.03,99+1.07,05), 7) Gino Caviezel Sveitsi –1,85 (1.03,90+1.07,30), 8) Henrik Kristoffersen Norja –1,90 (1.03,05+1.08,20), 9) Joan Verdu Andorra –1,93 (1.04,48+1.06,80), 10) Filip Zubcic Kroatia –2,74 (1.04,69+1.07,40). 10 6 2 2 58– 25 20 2 Olympialaiset Zhangjiakou: Maastohiihto: Miesten 4x10 km (2p+2v): 1) ROC 1.54.40,7 (Aleksei Tshervotkin, Aleksandr Bolshunov, Denis Spitsov, Sergei Ustjugov), 2) Norja jäljessä 1.07,2 (Emil Iversen, Pål Golberg, Hans Christer Holund, Johannes Hösflot Kläbo), 3) Ranska –1.16,4 (Richard Jouve, Hugo Lapalus, Clement Parisse, Maurice Manificat), 4) Ruotsi –2.09,7 (Oskar Svensson, William Poromaa, Jens Burman, Johan Häggström), 5) Saksa –2.55,8 (Janosch Brugger, Friedrich Moch, Florian Notz, Lucas Bögl), 6) Suomi –4.37,9 (Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki), 7) Sveitsi –5.22,6 (Dario Cologna, Jonas Baumann, Candide Pralong, Roman Furger), 8) Italia –5.25,9 (Federico Pellegrino, Francesco de Fabiani, Giandomenico Salvadori, Davide Graz), 9) USA –8.05,6, 10) Japani –8.10,8. Sarjan tilanne: 1) Nygaard 913 pistettä, 2) Eklöf 831, 3) Kasper Stadaas Norja 812, ...42) Holmström 200. 21 2 3 1 15 45– 101 13 Naisten I divisioona FBC Remix HaHe 3-6 ,FBC Remix SieSi 6-4 ,HaHe SieSi 10-4. 4–3 (0–0, 0–3, 3–0, 1–0) 1. Slovenia, Kiina ja Viro ohitettiin kierroksella. Toto5 voitto-osuus: 215,68. 13 10 1 2 61– 33 32 Akaa Futsal .. KaDy ............ Toto (410-5): 7,18 1,75-1,34-1,47 13,47. 15 7 5 3 102– 83 26 SSRA ............14 7 1 6 101– 86 23 Popula ......... Troikka: 1335,72. Suomalaisista vain Seppälä pääsee yhteislähtöön, jonka miehet kilpailevat perjantaina. 3. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A19 Kokoukset 1 Kuulutukset 1 ILMOITUS PÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Apualueen haltija: Keliber Technology Oy Apualueen nimi: Syväjärvi KaivNro: K20181 Laajentamisalueen lupatunnus ja nimi: KL2021:0003, Syväjärvi Alueen sijainti: Kaustinen Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019). Kaukalopikaluistelu: Miehet, 500 m A-finaali: 1) Liu Shaoang Unkari 40,338, 2) Konstantin Ilijev ROC 40,431, 3) Steven Dubois Kanada 40,669, 4) Abzal Azhgaliyev Kazakstan 40,869. Toto (1-4-5): 3,53 1,39-2,59-2,22 10,16. Rangaistukset: 11.10 Jacob de la Rose R 2 min, 13.18 Miro Aaltonen S 2 min. Toto5 voitto-osuus: 3,50. Erotuomarit: Michael Campbell Kanada– Roman Gofman Venäjä (William Hancock II USA–Nikita Shalagin Venäjä). 7 2 5 30– 52 2 SC Kokkola 12 1 3 8 21– 57 5 SieSi 13 2 11 43– 86 2 Miesten Suomisarja Merikoski Nibacos 7-6 (1-2, 3-2, 3-2). Päiväarvonta. 2 Salibandy Miesten F-liiga: EräViikingit–Oilers 7–3 (1–2, 2–0, 4–1) SPV–Nokian KrP 3–6 (0–1, 1–2, 2–3) Steelers–Classic 6–12 (1–5, 3–3, 2–4) OLS–Tiikerit 8–3 (4–1, 0–1, 4–1) Classic.........20 17 3 163– 87 54 Nokian KrP .20 12 4 1 3 145– 93 45 TPS .............20 12 3 1 4 129– 82 43 Oilers ..........20 12 1 2 5 135– 84 40 Happee .......19 11 2 2 4 117– 85 39 Indians........20 11 1 8 113– 90 35 SPV .............. 12 3 2 7 74– 96 11 FBC Remix ... AS Moon HauPa Naisten Ykkönen Pallokarhut Tarmo 0-4, Riemu FC OPA 3-5, KP-V TU 1-3. Merikoski..... Naisten alkusarjaa: Tanska–Britannia 2–7, USA–Ruotsi 4–10, Etelä-Korea–Kiina jatkopään jälkeen 5–6, Sveitsi–Kanada 8–4. Päätösasiakirjoihin voi tutustua osoitteessa (https://tukes.fi/ paatokset-ja-kuulutukset/kaivospiirit-ja-kaivosluvat). Ohjelma maanantaina 14.2.: 3.05 – 6.00 Curling: naisten alkulohkojen otteluja 3.22 – 6.36 Taitoluistelu: jäätanssi, vapaaohjelma 3.30 – 5.45 Lumilautailu: naisten Big Air karsinnat 3.30 – 4.49 Freestylehiihto: naisten Freeski slopestyle finaali 3.30 – 4.15 Rattikelkkailu: naisten yhden hengen kilpailu 2. Toto (3-1-2): 32,56 10,38-3,41-17,88 102,14. 2. Italian Pietro Sighel hylättiin. Otepää, Viro: Skandinavia-cupin 3/4 kilpailut, päätöspäivä: Naiset, 10 km (p): 1) Hedda Östberg Amundsen Norja 28.57,2, 2) Marte Skaanes Norja jäljessä 19,3 sekuntia, 3) Silje Theodorsen Norja –23,0, ...suomalaisia: 16) Vilma Nissinen – 1.01,2, 20) Eveliina Piippo –1.21,7, 28) Anni Kainulainen –1.45,0, 29) Emmi Lämsä –1.49,3. lähtö, Toto5-3, lv 2120 m: 1) Easy Silence/Kari Alapekkala 17,8 (4,36), 2) Unplugged Face* 18,7 (2,97).3) Next Hope 18,6 (18,76).4) Honey Bee Web 20,2 (7,89). Oikeat numerot: 3, 6, 11, 12, 17, 22, 27, 29, 32, 40, 43, 45, 48, 50, 52, 57, 60, 63, 69, 70. 15 6 1 8 100– 104 19 TU .................11 4 7 62– 91 12 Valaat .......... 7 1 6 32– 58 3 FC Sport-j ...... 10 10 20– 101 Seuraavat ottelut: 14.2. Maaliin hiihti 12 joukkuetta. 21 9 3 4 5 93– 93 37 Welhot......... erä: 45.34 Teemu Hartikainen (Sakari Manninen–Vatanen) 1–3 yv, 55.30 Iiro Pakarinen (Hartikainen–Manninen) 2–3 yv, 57.11 Pakarinen (Mikko Lehtonen–Hartikainen) 3–3. Haapavesi: Pohjois-Pohjanmaan avoimet pmhiihdot, tuloksia (v): P11 2 km (6): 1) Hannes Leinonen UtajU 7.50,1, 3) Mika Karsikas HaU +54,6. kierroksella. Curling: Miesten alkusarjaa: Norja–Ruotsi 4–6, Kiina–Britannia 6–7, USA–Kanada 5–10, Italia–ROC 7–10, Britannia–Tanska 8–2, Sveitsi–Italia 4–8, Kiina–USA 6–8. 21 7 5 1 8 81– 78 32 Pirkat ........... lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2100 m: 1) Saxoi/Jarmo Mänty 16,0 (32,56), 2) Libertin 16,0 (5,86).3) Onboard Broline* 16,3 (43,41).4) Kövras So Far 15,7 (53,28). 10 9 1 69– 27 27 VKV ...............8 4 2 2 52– 36 14 LaPo ............. T12 3 km (10): 1) Martta Pekkala HaU 10.56,0. 9. Naiset, 3?000 m viesti A-finaali: 1) Hollanti 4.03,409 (OE), 2) Etelä-Korea 4.03,627, 3) Kiina 4.03,863, 4) Kanada 4.04,329. Naiset 5 km (9): 1) Iina Lauren T Skiers 16.05,7, 2) Mari Patanen SalSa +10,3, 3) Tanja Kellokumpu TupoksT +45,2. Troikka: 618,17. 21 11 1 9 100– 71 35 ÅIF ............... ISB/Team At 13 11 1 1 118– 79 35 SPV II ........... osuus (p): 1) Niskanen 28.53,9, 2) Poromaa –36,5, 3) Bolshunov –38,1, 4) Lapalus –57,6, 5) Golberg –1.03,2, 6) Moch –1.24,6., 7) Baumann –1.58,0, 8) de Fabiani –1.58,2. 12 7 2 3 82– 71 23 Classic Utd ...10 5 2 1 2 89– 56 20 Blue Fox ........11 5 1 2 3 64– 66 19 PTU ..............10 3 3 4 53– 56 15 KrP Ak...........11 3 2 1 5 71– 73 14 MLT .............10 3 2 1 4 65– 73 14 SB Vaasa .......11 4 1 6 65– 94 13 Konnat .........11 4 7 67– 95 12 Ilves .............10 2 8 65– 75 6 M2 Pohjanmaa ISB/Team At Jeppis FBC 11-7 (6-1, 1-5, 4-1). Vieska Futsal 10 8 1 1 58– 30 25 LoVe ........... Pikaluistelu: Naiset 500 m: 1) Erin Jackson USA 37,04, 2) Miho Takagi Japani 37,12, 3) Angelina Golikova ROC 37,21, 4) Vanessa Herzog Itävalta 37,28, 5) Jutta Leerdam Hollanti 37,34, 6) Femke Kok Hollanti 37,39. 10 4 6 55– 63 12 LiPK ............ lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Sagredo Hanover*/Kari Alapekkala 18,3 (1,33), 2) Beddinge’s Pride 18,8 (9,24).3) Almighty Boogie 19,0 (19,51).4) Dreaming Artist 19,3 (39,92).poissa: 4, 6. 7 4 1 2 36– 31 13 FC Seinäjoki ..8 3 3 2 34– 28 12 Vieska Fu/2 ...9 3 6 38– 59 9 MIF ............... T13 3 km (10): 1) Saaga Pesämaa IinHS 9.58,2, 2) Scarlett Saarinen PyPo +45,4. Rangaistukset yhteensä: Suomi 6x2+pelirangaistus 5+20=37 min , Ruotsi 4x2=8 min. Maalivahtien torjunnat: Jussi Olkinuora Suomi 10+14+3+0=27, Magnus Hellberg Ruotsi 8+3+11+1=23. T14 3 km: 1) Vilja Pekkala HaU 11.36,7. Päivän Duo: 7-3, kerroin: 151,82. Samu Torsti Suomi keskeytti 1. Kokouksessa käsitellään Pohjanmaan hyvinvointialueen luottamushenkilöpaikkajakoa piirin sääntöjen 14 §:n mukaisesti. Toto5 voitto-osuus: 4,34. P14 5 km (3): 1) Lauri Korpela SalRe 14.59,9, 3) Aleksi Kyllönen HaU +1.47,3. erä 6.10 – 8.25 Jääkiekko: naisten välieräottelu 6.30 – 8.32 Freestylehiihto: miesten Freeski Slopestyle karsinnat 7.30 – 9.45 Lumilautailu: miesten Big Air karsinnat 8.05 – 12.00 Curling: miesten alkulohkojen otteluja 13.00 Mäkihyppy: miesten joukkuemäki 13.00 – 15.15 Freestylehiihto: naisten hypyt, finaali 14.05 – 17.00 Curling: naisten alkulohkojen otteluja 14.05 – 15.10 Rattikelkkailu: miesten kahden hengen kilpailu 1. lähtö, lv 2100 m Winter monte meeting karsinta: 1) Tiia Tempest/Elina Pakkanen m1,18,8 (7,18), 2) Anaheim Kemp m1,18,5 (2,72).3) Staro Kung Fu m1,20,6 (4,76).4) Explosive Elvis m1,21,5 x (5,88). Miehet, 12,5 km: 1) Quentin Fillon Maillet Ranska 39.07,5 (0), 2) Tarjei Bö Norja –28,6, 3) Eduard Latipov ROC –35,3 (1), 4) Lukas Hofer Italia –51,1 (0), 5) Johannes Thingnes Bö Norja –2.13,7 (7), 6) Roman Rees Saksa –2.30,2 (1), 7) Simon Desthieux Ranska –2.47,2 (3), 8) Sebastian Samuelsson Ruotsi –3.02,7 (5), 9) Emilien Jacquelin Ranska –3.06,2 (6), 10) Felix Leitner Itävalta –3.08,8 (1), ...21) Tero Seppälä Suomi –4.22,7 (7), ...49) Heikki Laitinen Suomi –7.39,7 (6), ...52) Olli Hiidensalo Suomi –7.57,4 (8). 13 4 2 7 82– 76 16 Papas ........... 6. Louis–Chicago 5–1 (S: Niko Mikkola 0+1, Ville Husso 15/16 torjuntaa), Calgary–NY Islanders 5–2. 13 10 3 104– 66 30 Amerikaarto 13 6 3 4 100– 78 24 SB Vaasa YB .14 7 2 5 87– 82 23 Jeppis FBC ... Toto (8-3-11): 4,36 1,43-1,26-2,10 4,53. Lohkon muut joukkueet karsivat puolivälieräpaikoista 1. Sääripotku .. poissa: 8. P12 3 km (5): 1) Iiro Niemikorpi LNM 11.08,8, 2) Mikael Karsikas HaU +11,4, 3) Akseli Ylikauma HaU +28,8. lähtö, lv 2100 m: 1) Nemea Katana/Harri Vimpari 20,5 (16,56), 2) Stringendo Sun 20,8 (50,8).3) Good To Be Me 21,7 (3,71).4) Combat Uppish 20,9 (34,64).poissa: 5, 11. 3. 4. 4. 15 11 1 3 84– 35 34 FC Kemi ....... Toto (7-9-10): 3,20 1,67-8,407,96 53,83. Ampumahiihto, takaa-ajokilpailut: Naiset, 10 km: 1) Marte Olsbu Röiseland Norja 34.46,9 (1 sakkokierros), 2) Elvira Öberg Ruotsi jäljessä 1.36,5 (3), 3) Tiril Eckhoff Norja –1.48,7 (3), 4) Hanna Sola Valko-Venäjä –1.58,9 (3), 5) Linn Persson Ruotsi –2.07,2 (2), 6) Dorothea Wierer Italia –2.09,1 (3), 7) Lisa Theresa Hauser Itävalta –2.09,8 (2), 8) Julia Simon Ranska –2.18,3 (2), 9) Monika Hojnisz-Starega Puola –2.28,8 (2), 10) Paulina Fialkova Slovakia –2.38,8 (2), ...30) Mari Eder Suomi –4.28,7 (4), ...43) Suvi Minkkinen Suomi –5.51,1 (0). Kanada–Kiina, Tanska–Latvia, Tshekki– Sveitsi, Saksa–Slovakia. Rangaistukset: 43.49 De la Rose R 2 min, 54.33 Linus Johansson R 2 min. Miehet 10 km (6): 1) Eelis Valikainen InarY 26.12,3, 2) Petteri Kymäläinen KuusEV +39,9, 3) Roope Jokela OulHS +1.41,1. M18 10 km: 1) Antti Harjuhaahto T Skiers 30.10,4. 13 1 12 51– 100 2 M2 Pohjois-Suomi OFBC Sastamolo 5-12 (4-5, 0-5, 1-2), KPS SBT Suola 3-11 (1-1, 2-2, 0-8), Papas KoskRi 4-10 (1-3, 2-4, 1-3). EräViikingit–Steelers, LASB–Nokian KrP, TPS–Classic. erä 15.10 – 17.25 Jääkiekko: naisten välieräottelu 15.40 – 16.45 Rattikelkkailu: miesten kahden hengen kilpailu 2. Miehet, 15 km (p): 1) Harald Östberg Amundsen Norja 38.41,2, 2) Jonas Eriksson Ruotsi –5,5, 3) Erland Kvisle Norja –6,4, ...suomalaisia: 12) Lauri Lepistö –45,8, 14) Ville Ahonen –55,3, 27) Markus Vuorela –1.37,3, 31) Miro Karppanen –1.46,4. erä: 24.24 Lucas Wallmark (Henrik Tömmernes–Jonathan Pudas) 0–1 yv, 28.39 Lukas Bengtsson (Tömmernes–Mathias Brome) 0–2 yv, 31.36 Anton Lander (Pudas–Carl Klingberg) 0–3 yv. 5. Päätöksen liitteenä olevasta valitusosoituksesta ilmenee, miten muutosta haettaessa on meneteltävä. Parhaat osuusajat: 1. Myös Ruotsi eteni puolivälieriin parhaana lohkokakkosena. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Diamond Lord/Juha Luusuaniemi 16,9 (3,53), 2) Rocking Flax 17,3 (9,64).3) Ypäjä Lamborghini 17,7 (9,14).4) Kurt Sånna 17,8 (80,67). Toto (6-5-1): 8,16 1,89-3,96-1,53 40,25. 17 8 2 7 99– 98 26 Happee .......18 6 2 3 7 108– 120 25 LASB ............18 6 1 1 10 120– 135 21 Nibacos .......19 6 1 1 11 115– 149 21 TPS ..............18 3 2 1 12 92– 136 14 Karhut .........18 2 2 1 13 77– 147 11 2 Jääkiekko NHL lauantaina: Detroit–Philadelphia 4–2, Ottawa–Boston 0–2, Montreal–Columbus 1–2 (C: Patrik Laine 1+1), Vancouver–Toronto 3–2 (V: Juho Lammikko 1+0), Nashville–Winnipeg 2–5 (N: Mikael Granlund 1+0, Juuse Saros 38/42 torjuntaa, W: Ville Heinola 0+1), Minnesota–Carolina 3–2 (C: Teuvo Teräväinen 0+1), St. 17 9 8 118– 105 27 Josba ........... 8. SaiPa ............ lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Juhannes/Mauri Jaara 33,5 (3,2), 2) Rekooli 32,9 (42,32).3) Fredrikson 33,7 x (22,22).4) Tatun Toive 35,6 (80,8). lähtö, sh 2100 m: 1) Shamaanitar/Martti Aikio 33,7 (8,16), 2) Aavan Superi 34,8 (15,38).3) Toivotuli 35,7 (2,8).4) Suvimyrsky Ram 35,9 x (4,21). EPA/MARTIN DIVISEK Suomi ............3 2 1 13– 6 8 Ruotsi ............3 2 1 10– 7 7 Slovakia .........3 1 2 8– 12 3 Latvia.............3 3 5– 11 Suomi eteni lohkovoittajana suoraan puolivälieriin. 3. mennessä. erä 5.00 – 5.50 Rattikelkkailu: naisten yhden hengen kilpailu 3. T15 5 km: 1) Sanni Tyyskä HaU 16.44,3. erä 2 Maastohiihto Bedrichov, Tshekki: Ski Classics -sarja 8/14 kilpailu, 50 km (p): Miehet: 1) Andreas Nygaard Norja 1.56.20,7, 2) Martin Löwström Nyenget Norja jäljessä 1,0 sekuntia, 3) Johannes Eklöf Ruotsi –1,2, 4) Ermil Vokujev Venäjä –1,7, 5) Aleksandr Grebenko Venäjä –27,7, 6) Emil Persson Ruotsi ja Herman Paus Ruotsi –1.25,6, ...36) Isac Holmström Suomi –10.04,2. Toto5 pelivaihto 40?482,80 e, voittoosuus 215,68 e Pelivaihto 121?482,60 e. 15 2 13 30– 94 6 U17 Futsal-liiga, lohko C PonPa Vieska Futsal 3-6. 2. SBT Suola ....14 11 1 2 135– 69 35 Dynamo ......14 9 1 1 3 123– 86 30 KoskRi ......... 12 3 9 71– 104 9 OFBC ...........14 1 13 48– 174 2 Salibandy B-poikien SM-sarja Nibacos Oilers NG 2-11 (1-4, 0-3, 1-4),OLS ErVi 3-7 (2-0, 1-3, 0-4). HauPa ...........9 5 1 3 54– 33 16 AS Moon .......9 4 5 46– 39 12 PonPa ........
Kotijoukkueen uusi hankinta, hollantilaishyökkääjä Wout Weghorst oli pari kertaa lähellä maalintekoa. Burnley on pelannut Norwichia kolme ottelua vähemmän ja kaksi vähemmän kuin juuri putoamisviivan yläpuolella majaileva Newcastle, jota Burnley on jäljessä seitsemän pistettä. 4 3 1 31– 17 9 MIF Team...... 21 8 1 1 11 72– 86 27 Karhu HT ..... Tappara–Ässät, TPS–JYP. Raul Jimenez 0–1, 18. Hän kannusti Anu Intosen hoitaman Cokstilen johtoon. Vivid Wise As voitti viime vuonna Elitloppetin karsinnan ja oli finaalissa kakkonen Don Fanucci Zetin jälkeen. erä: 45.30 Jonne Tammela (Aarne Intonen-Ville Lajunen) 3–1, 59.43 Mikael Pyyhtiä 4–1 tm Jäähyt yhteensä: TPS 3x2 min=6 min, Pelicans 5x2 min=10 min. alempi KooVee Ketterä 3-2 (1-0, 1-1, 1-1), Hermes K-Kissat 5-4 (3-1, 2-2, 0-1), KooKoo KEspoo Ch 11-1 (4-1, 2-0, 5-0). 22 7 6 9 3641 27 Aston Villa .. Valioliigapaikastaan kamppaileva Burnley tarjosi Liverpoolille varsinkin ensimmäisellä puoliajalla tasapäisen vastuksen. Pisteet jäivät Kokkolaan maalein 5–4 (3–1, 2–2, 0–1). 13 6 1 6 44– 48 20 KooVee ........14 5 1 1 7 43– 59 18 Ketterä ........18 4 2 12 46– 75 16 Hermes........ 34 17 4 4 9 102– 86 63 FPS ..............37 19 2 4 12 130– 115 65 KeuPa HT.... Delia du Pommereux eteni kakkoseksi. Muikin veskareista Kukkola torjui 18 kertaa ja Lindvall 17 kertaa. 2 Koripallo NBA lauantaina: Portland–New York 112–103, Charlotte– Memphis 118–125, Washington–Sacramento 110–123, New Orleans–San Antonio 114– 124, Philadelphia–Cleveland 103–93, Toronto–Denver 109–110, Miami–Brooklyn 115–111, Chicago–Oklahoma 106–101, Dallas–LA Clippers 97–99, Golden State–LA Lakers 117–115, Phoenix–Orlando 132–105. 13 10 3 64– 39 30 Sport ...........14 7 1 6 54– 54 22 Ilves ............. Wolvesin maalit tekivät ensimmäisellä puoliajalla jo ennen 20 peliminuutin täyttymistä Raul Jimenez ja Leander Dendocker. –?Täällä on aina vaikeaa pelata, mutta erityisesti tänään, koska tuuli joka suunnasta, voittoon tyytyväinen Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp kertoi BBC:lle. Sen komennossa ensimmäiset 1100 metriä mentiin 07,6-vauhtia. Seuraava pelimme on kotona Leedsiä vastaan, ja se on eloonjäämisottelu. Liverpool jahtaa sinnikkäästi kesti paineen 31 kertaa torjuneen Kalle Jukkolan johdolla. minuutilla Fabinho. 21 7 3 11 86– 96 27 HCIK ............ erä: Maaliton. Alessandro Gocciadoron valmentama Vivid Wise As kiri vakuuttavasti 180 000 euron voittoon kilpailuennätyksellä 09,7a/2100m. Metsänen torjui peräti 44 kertaa. K-Espoo Ch ..16 11 1 4 82– 63 34 Jukurit .........14 11 3 65– 29 33 KooKoo ....... 13 6 1 6 44– 48 20 B-nuorten Mestis Hermes Jokipojat 2-3 (0-0, 0-1, 2-1, 0-1), HyRi Ässät Ak 8-3 (3-0, 4-3, 1-0), HIFK Ak TPS Ak 7-3 (1-2, 2-0, 4-1). Keulaan ei ollut asiaa. 36 21 4 1 10 134– 91 72 K-Espoo ...... Vivid Wise As juoksi toisen jonon kolmantena. Kieran Trippier 1–0. Hermes kuitenkin Hermeksen johto kesti HELSINKI/BURNLEY (STT) Liverpool jatkaa jalkapallon Englannin Valioliigaa johtavan Manchester Cityn takaa-ajoa. Ottelu repesi JHT:n eduksi toisen erän puolivälissä, kun kotijoukkue iski neljässä minuutissa neljä maalia karaten 7–0-johtoon. Highsticks......5 3 2 37– 19 9 He-Ki .............3 3 27– 13 9 Muik II ........... Newcastle otti kolmannen voittonsa putkeen kaatamalla kotinurmella Kieran Trippierin maalilla Aston Villan 1–0. Burnleyn Turf Moor -stadionilla Liverpoolin kokoonpanossa nähtiin pitkästä aikaa tähtihyökkääjä Sadio Mane, joka ratkaisi tammi-helmikuussa pelatussa Afrikan mestaruusturnauksessa Senegalille sen ensimmäisen maanosamestaruuden. 25 12 5 8 44– 33 41 ManU .........24 11 7 6 38– 32 40 Arsenal ....... Wolverhampton aiheutti Tottenhamille 2–0-vierasvoitolla Valioliigassa kolmannen peräkkäisen tappion. 4 1 3 23– 25 3 2 Jääkiekko Liiga: TPS-Pelicans 4–1 (2–1, 0–0, 2–0) 1. 3. KOKKOLA Kokkolan Hermeksen avauserässä ottama johto kesti Karhu-Kissojen takaa-ajon nuorten alemmassa SMjatkosarjassa. Muik-vahti Julius Kukkola tuli 5–0-osuman jälkeen vaihtoon. Hunters .......22 17 2 3 113– 54 55 D-Kiekko .....22 17 1 4 123– 63 53 JHT .............. 25 20 3 2 61– 14 63 Liverpool ....24 16 6 2 61– 19 54 Chelsea ......24 13 8 3 48– 18 47 West Ham .. –?Ero Cityyn on milloin yhdeksän, milloin 12 pistettä, koska City pelaa useimmiten meitä päivää ennen. Ottelun ainoan maalin teki avauspuoliajalla 40. Leicester–West Ham 2–2 (1–1) 10. Erän viimeisellä minuutilla Marcus Wik rikkoi Muikin kuparisen. 15 5 10 58– 70 15 Hokki ........... Prix d’Ameriquen voittaja Davidson du Pont juoksi johtohevosen rinnalla ja taipui siitä. 22 12 3 7 34– 25 39 Wolves ....... 23 7 12 4 25– 23 33 Soton .........24 6 11 7 30– 37 29 Leicester .... Sen jälkeen City on pelannut Valioliigassa 15 ottelua peräkkäin ilman tappiota, rasitteenaan vain yksi tasapeli. Leander Dendoncker 0–2. Veikko Haapakankaan hoitama Zacon Gio oli nyt selvästi terävämpi mitä aiemmin. JARNO HERRANEN 2 Jääkiekko III divisioona Keskimaa, ylempi Virkiä II KieHa 7-5. 38 16 6 4 12 122– 120 64 Hokki ...........37 17 3 5 12 112– 100 62 SaPKo ......... Toisena oleva Liverpool kavensi sunnuntaina Cityn johdon yhdeksään pisteeseen kukistettuaan vieraissa valioliigajumbo Burnleyn 1–0. 23 4 9 10 25– 44 21 Norwich .....24 4 5 15 14– 50 17 Watford ...... Se painui keulaan loppusuoran alkupuolella ja jaksoi kolmanneksi. 38 12 4 4 18 104– 133 48 Peliitat .........37 9 7 3 18 95– 111 44 Koovee ........33 8 2 6 17 90– 119 34 TuTo .............35 8 5 2 20 90– 103 36 Seuraavat ottelut: 15.2. Vieraat aloittivat maalinteon, mutta erän jälkipuoliskolla Valter Lindqvist, Valtteri Himanka ja Frans Virtanen veivät Hermeksen taukojohtoon. 21 6 1 3 11 78– 101 23 Titaanit .......20 5 2 13 54– 81 19 S-Kiekko ...... Youri Tielemans rp. 4 1 3 14– 29 3 III divisioona Keskimaa, alempi S-Kiekko T TUS 4-8. Toisessa erässä Hermekselle osuivat Wiljami Myllylä ja Jonatan Pajala. TUS ................7 5 2 35– 23 15 Kiva .............. Saksan Bundesliiga: Union Berlin–Dortmund 0–3, Hoffenheim– Bielefeld 2–0. Cokstile väsyi myös kovaan matkavauhtiin. 36 13 4 4 15 102– 103 51 IPK ...............37 10 7 6 14 93– 110 50 Hermes........37 11 4 6 16 104– 113 47 K-Vantaa ..... Abrivard käänsi oriin kiriin Zacon Gion perään. 15 1 3 11 40– 80 6 RoKi ............. Neljännen peräkkäisen voittonsa Valioliigassa ottanut Liverpool on pelannut sarjakärki Cityä ottelun vähemmän. Face Time Bourbonin pääomistaja Antonio Somma kuuluu myös Vivid Wise Asin omistajiin. Hokki–KeuPa HT, Hermes–IPK, TuTo Hockey–RoKi. Ilves ...........44 22 7 6 9 148– 122 86 Jukurit .......47 23 6 4 14 131– 116 85 Tappara .....43 22 5 2 14 141– 92 78 HIFK ..........44 21 4 6 13 138– 112 77 Lukko ........43 21 4 5 13 131– 101 76 Kärpät .......46 20 5 5 16 141– 111 75 HPK ...........42 18 7 4 13 103– 89 72 TPS ............45 22 2 2 19 105– 107 72 Pelicans .....45 19 3 5 18 108– 114 68 KooKoo .....44 18 4 5 17 108– 107 67 KalPa .........44 12 8 9 15 118– 122 61 Sport .........44 14 4 6 20 88– 119 56 JYP ............46 10 6 2 28 106– 173 44 SaiPa ..........45 11 2 6 26 97– 139 43 Ässät ..........46 9 5 5 27 103– 142 42 Seuraavat ottelut: 15.2. 15 6 1 8 58– 62 20 TuTo ............. 23 4 3 16 23– 43 15 Burnley .......21 1 11 9 17– 29 14 Englannin Championship: Swansea–Bristol City 3–1. PARIISI (STT) Vincennesin raviradan talvimeeting jatkui Prix de France -suurkilpailulla sunnuntaina. Newcastle–Aston Villa 1–0 (1–0) 35. erä: 9.48 Aleksi Laakso 0–1, 13.03 Mikael Pyyhtiä (Ville Lajunen-Markus Nurmi) 1–1 yv, 14.25 Mikael Pyyhtiä (Juuso PärssinenElmeri Eronen) 2–1. Sellaiset ovat aina vaikeita, Klopp muotoili. Jarod Bowen 0–1, 44. 21 4 1 3 13 56– 90 17 HC Giants .... 13 9 2 2 61– 26 31 SaiPa ............ LIVERPOOLIN Manchester City -jahti alkaa olla toivoton urakka, sillä viime kauden valioliigamestari City on hävinnyt Englannin pääsarjassa viimeksi lokakuun lopussa, silloin kotikentällään Crystal Palacelle. 1–1, 57. Tilalle tullut Elias Lindvall ei ehtinyt torjua kertaakaan, kun JHT iski kaksi seuraavaa kiekkoa Muikin nuottaan. 15 2 1 2 10 49– 67 10 2 Jalkapallo Englannin Valioliiga: Burnley–Liverpool 0–1 (0–1) 40. JHT myös aloitti ottelun vahvasti. 23 5 8 10 27– 46 23 Everton ...... 21 3 1 2 15 69– 121 13 Laser HT ......22 2 1 1 18 51– 144 9 U20 SM-sarja. 15 5 2 2 6 59– 57 21 TPS Ak .........16 5 3 8 53– 72 21 Hermes........19 6 3 10 67– 96 21 Ässät Ak ......16 4 1 3 8 55– 77 17 HyRi ............. Ricardo Pereira 2–1, 90+1. 2 Tennis Dallas: Miesten ATP-turnaus, palkintoarvo 708?530 dollaria: Nelinpelin välierä: Lloyd Glasspool Britannia/Harri Heliövaara Suomi–John Isner/Jack Sock USA 6–7 (4–7), 7–5, 10–8.. JHT:n tehokkaimmat olivat Rajala (2+1), Gould (2+1), Goldowski (2+1) ja Konsta Keteli (0+3). 36 19 1 4 12 120– 115 63 JoKP ............35 17 3 3 12 114– 93 60 RoKi ............ JHT latoi taululle leveän 8–1 (2–0, 5–1, 1–0)-kotivoiton. Man City ..... Seitsemännen maalin jälkeen Muik otti aikalisän, joka pysäytti kotijoukkueen vyöryn. 22 11 3 8 28– 29 36 Brighton ..... Suomi-sarja HCIK S-Kiekko 3-5 (2-3, 1-2, 0-0), Laser HT Pyry 2-5 (2-0, 0-2, 0-3), JHT Muik Hockey 8-1 (2-0, 5-1, 1-0), Haukat D-Kiekko 1-2 (1-0, 0-2, 0-0), Karhu HT Hunters 6-8 (3-3, 2-4, 1-1). Mestis: K-Espoo–FPS 4–0 (3–0, 0–0, 1–0) Ketterä ....... Matthieu Abrivardin ajamalla Vivid Wise Asilla oli sisäradan lähtöpaikka. Fabinho 0–1. 6 3 3 30– 24 9 JPK ................5 3 2 27– 23 9 Kiekko-Veljet 4 3 1 26– 23 9 Urho II............5 1 1 3 26– 37 5 IKK 2 ..............7 1 1 5 25– 51 4 S-Kiekko T .... 12 1 2 9 26– 53 5 KooVee ........14 5 1 1 7 43– 59 18 TuTo ............. JHT:n maalilla Santeri Metsäsellä oli leveistä voittolukemista huolimatta työteliäs iltapäivä. Leicester ja West Ham päätyivät pistejakoon maalein 2–2. 2. Cornuliermontékisan voittaja Flamme du Goutier singahti kärkeen Vivid Wise As ravasi Prix de Francen voittoon ja veti ensimmäiset 600 metriä hurjasti 05,6-kyytiä. Päätöserässä vieraat nousivat maalin päähän ja lopussa Hermes joutui vielä vajaalle väärän vaihdon vuoksi. Gabriele Gelormini tiesi, että keulapaikka on tarjolla. 17 11 2 2 2 77– 52 39 RoKi .............16 10 3 3 83– 50 36 HIFK Ak .......19 9 2 1 7 100– 76 32 Ilves Ak ........16 9 1 1 5 73– 67 30 K-Espoo Blu .16 8 1 1 6 72– 58 27 K-Kissat .......16 7 1 2 6 54– 58 25 GrIFK ........... Craig Dawson 2–2. 23 11 4 8 21– 17 37 Tottenham . 13 6 1 6 52– 47 20 K-Kissat ....... 23 8 3 12 31– 36 27 Crystal P .....24 5 11 8 32– 35 26 Brentford ... Päätöserän lopussa Miki Jurmu viimeisteli loppulukemat 8–1:een. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa A20 KALAJOKI JHT Kalajoki ei antanut Muik Hockeylle mahdollisuuksia, kun kaksikko kohtasi sunnuntaina Suomisarjan paikallispelissä Kalajoella. Kalliita pelaajahankintoja tehnyt Newcastle on sarjataulukossa matkalla putoamiskurimuksesta ylöspäin. JHT juhli paikallispelissä Ville Rajala oli tehokkaana, kun JHT kaatoi sunnuntaina Muikin. 21 14 4 3 130– 61 46 Pyry .............18 14 1 3 105– 52 44 Muik Hockey 21 14 7 79– 75 42 RaaheK ........22 10 2 3 7 85– 77 37 Haukat.........23 9 2 1 11 74– 74 32 Riemu .......... Valioliigan tyvipäässä Burnleyllä on matkaa kolmanneksi viimeisenä olevan Teemu Pukin Norwichiin. Jokipojat ..... Jacob Goldowski ja Ville Rajala veivät viidessä minuutissa kotijoukkueen 2–0-johtoon. 25 6 6 13 26– 40 24 Leeds ......... Tottenham–Wolverhampton 0–2 (0–2) 6. Vivid Wise As oli maalisuoralla selvästi vahvin, ja voitto tuli helposti. Maalivahtien torjunnat: Andrey Kareev TPS 8+3+14=25 Emil Larmi Pelicans 10+11+7=28 (pois: 57.01–59.43) Yleisöä: 2253. Toisessa erässä maalitehtailua jatkoivat Matt Gould (2), Aleksi Määttä, Rajala ja Goldowski. Tämän vuoden Ameriquessa Vivid Wise As sijoittui neljänneksi. Italian liiga Serie A: AC Milan–Sampdoria 1–0, Empoli–Cagliari 1–1, Genoa–Salernitana 1–1, Verona– Udinese 4–0. 22 6 4 12 28– 38 22 Newcastle .. 6 2 1 3 25– 24 8 Virkiä II ..........5 2 1 2 21– 31 7 KieHa .............5 2 3 24– 32 6 KeuPa HT II ..
Poikkeuksista päättää toimitus. Omassa kodissa tassutteli aikoinaan kaksi lähes kaksikymmenvuotiaaksi elänyttä kissaa, ensin Misse, sitten Millie, kumpikin ihmisrakkaita samettitassuja, korvan juuressa yöunille kehrääjiä. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Vanhempi karvaturri on 16 vuotta tammikuun alussa täyttänyt Winston-cottoni, nuorempi 9-vuotias Milton-mittelspitz. Näin siirtolinjojenkin tarve siirtyy kauas tulevaisuuteen. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Taktiikka tehoaa yleensä. Journalistien puheenjohtaja totesi kerran, että Suomi on niin keskittynyt maa, että sen voi ostaa puolella hävittäjäkoneen hinnasta. nuo johdot vaikuttavat kokonaisuutena Kalajoen ja sivukylien viihtyvyyteen,muutt ohalukkuuteen sivukylille ja ympäristöön kokonaisuutena ja tärkeimpänä Suomen luonnon kauneuteen. Tieto nostaa palan kurkkuun joka päivä. Minskin sopimus, mikä takaisi itäalueille autonomian. Venäjä lähetti länsimaille kirjeen, mikä on ainakin laajentanut tietämystä, että Länsi söi sanansa Naton laajentumisesta. 500 km. Alajärveltä linja jatkaa kohti Hikeää. Kuurankukka Rakennetaan Kalajoelle ydinvoimala, niin ei tule maisemahaittaa. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Alkoi sorto. Koiran, joskus sydäntäsärkevälle, uskollisuudelle on vaikea löytää vertaista. Olemme nauttineet kaksi integraatiolamaa ja pakotesodassa kärsimme ehkä jäsenmaista eniten. Vahdin ja puntaroin olemusta silmä tarkkana. Tällä hetkellä meidän kahden aikuisen perheessä on kaksi pientä koiraa. Näiden avuksi Venäjä tuli. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Eli yhteensä Kalajoelta Hikeälle on matkaa n. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Ukrainan mielenosoituksessa ammuttiin poliiseja ja mielenosoittajia samoilla aseilla. MEDIA PYSTYY johtamaan harhaan: Monet luulevat, että EU-jäsenyys ja euro ovat taloudellemme eduksi, vaikka vapaakaupasta oli sovittu jo parikymmentä vuotta ennen jäsenyyttä. Mauri Nygård Kokkola Media vai meedio. Se ei tuomitse, arvostele eikä moiti. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Nuorempaa kaveria eivät vuodet ole vielä hirveästi vakavoittaneet, aivan yhtä valloittava hepsankeikka ja ilopilleri, joka vatkaa tassuillaan menemään ja innostuu hepulikohtauksiin tuon tuosta. Iltaisin ”sovitaan”, että mennään vielä tämä yö, huomiseen. Eivätkä ihmiset tiedä, että euro vaikeuttaa vientiämme myös euromaihin. USA:n apulaisulkoministeri Nuland on kehunut käyneensä maassa viisi kertaa järjestelemässä kumousta ja tulevaa hallintoa, mikä ensi töinään vei venäjänkielisiltä kielioikeudet. Satojen miljoonien investointi rakentaa linja. Sepi Kalajoki herää liian myöhään näissä asioissa.Mutta jospa nyt on havahduttu todellisuuten. Ehkä levisi myös ymmärrys, että sotaelinkeino tarvitsee vihollisen ja sotia. Tosin se vaatii samanlaiset siirtolinjat, mutta eihän se haittaa mitään, kun ne eivät ole tuulivoiman tarvitsemia linjoja. Aivan kuin se olisi tehnyt valinnan – ja samalla säästänyt meidät siltä. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Sekin hyvä puoli on ydinvoimaloissa, että niiden rakentaminen kestää lähes ikuisuuden, kuten on nähty. Juoksulenkittelyä se inhoaa; nähdessään emännällä juoksuvaatteet päällä se vetää lattialle maate selälleen ja heittäytyy vallan veteläksi kun nostaa syliin. Siinä menee tuhansia hehtaareita maata linjan alle eikä vihreät puutu asiaan. Ja haukutkin ovat silkkaa ilotulitusta, kun taas nähdään työpäivän jälkeen. Pakotteet ja sota Venäjää vastaan ovat myös Israelin valtion intressissä, sillä Venäjä on sen vihollisten tukija. Vuonna 2015 saatiin aikaiseksi ns. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Kaunis kappale antaa myös vastauksia kuten, että ne ankeimmat ajat selvittää kuka vierelle jää. Mediassa pelotellaan Venäjän hyökkäyksellä olympialaisten aikaan, sillä Venäjä hyökkäsi myös Pekingin edellisten olympialaisten aikaan. Uutinen siitä, että Kalajoki vaatii uutta yleisöja kuulemistilaisuutta Fingridin Jylkkä–Alajärvivoimajohtohankkeeseen (KP 9.2.) herätti keskustelua Keskipohjanmaan digissä: Molemmat reittivaihtoehdot ovat huonoja, koittakaa vaatia yhteispylväitä olemassa oleville reiteille. Sitten Suomi on taistelutannerta. Länsi oli muuallakin pettänyt lupauksensa, että Nato ei tule edes Itä-Saksaan. Vaikuttaako viime kuntavaalit ja uudet päättäjät siihen että vihdoin huomataan myös nämä negatiiviset asiat joita tuulimyllyt ja niihin kuuluvat sivutuotteet kuten esim. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Maanantai 14. Pelkäänkö menettämisen tuskaa niin paljon, etten jossain vaiheessa ottaisi uutta koiraa. Eikä synnynnäisille russofoobikoille tarvitse mitään maksaa. Keskusvallan puolella soti myös amerikkalaisen miljardöörin yksityisarmeija. Sen he tulevat estämään ennakoivalla ohjusiskulla vihollismaihinsa Suomeen ja Eestiin, jos sodan tulemiseen uskovat. Vuonna 2014 tehtiin vallankumous Ukrainassa. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Suomi on ainakin koiraja kissakansaa; koiria on arviolta noin 700?000 ja kissoja noin 590?000. Sekä ikä että kilometrit näkyvät liikuttavasti seniorin olemuksessa; käynti on verkkaista ja viipyilevää, askel pysähtyy kesken kaiken – kuin tuttuja rakkaita paikkoja mieleen painaisi vielä. Kyllä sähkölasku vaan kasvaa. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Ukraina on kuitenkin halunnut jatkaa sotaa, mutta Suomen meediot ovat kertovan Putinin sotaisuudesta. Nuoruuden touhukas ja aina leikkiin haastava olemus elää vain muistoissa. Siitä tunnet sä ystävän KOLUMNI Pirkko Högkulla pirkko.hogkulla@kpk.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja. Saatiin propaganda-aihe, sillä kyllähän Venäjän reaktio oli odotettavissa. Suhteessa ei ole konflikteja, toisin kuin usein ihmisten välillä. Yksi maa oli jälleen siirtymässä Naton etupiiriin. Silloin Georgiaan. Lähetä viesti numeroon 13525. EU:n korkea edustaja totesi, että luulen, että emme halua tutkia asiaa. En. Puhelu kaapattiin ja esitettiin myös Suomessa. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Se osaa myös rauhoittua omaan petiin, mutta sohva kakluunin valkean lämmössä on lempipaikka. Niinpä Venäjä totesi, että nyt riittää, ja miehitti 50-luvulla Ukrainalle siirretyn Krimin. Hirmuisesti on peloteltu Venäjän hyökkäämisellä, vaikka sen johtajat ovat useaankin kertaan todenneet, että ei Ukrainaan hyökkäämisessä olisi mitään mieltä. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. Sitä ei voi toinen ihminen täyttää. Vaakakupissa painavat paljon enemmän kaikki nuo ilon, naurun ja onnen elämänmakuiset hetket. Koira, kissa tai muu luontokappale on monille se paras ystävä, jolle löytyy sydämessä oma erityinen paikkansa ja tunteensa. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. HELMIKUUTA 2022 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Tapsa Puhetta voimajohdosta. Eestin ulkoministeri Urmas Paet kävi maassa ja soitti EU:n ”ulkoministeri” Catherine Ashtonille kertoen, että ampujat taisivat olla meikäläisiä. Yksi on joukosta pois; vielä viime kesänä kaveruksia oli kolme. Ehkä koko Georgian sota oli suunniteltu provokaatio. Satuin kuulemaan. Todellisuudessa Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan ja Aphasiaan ja samalla venäläisiä rauhanturvaajia vastaan ja alkoi pommittaa Ossetian pääkaupunkia. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. M istä tunnet sä ystävän, kysytään vanhassa laulussa, jonka yhden – ja tiettävästi kuuluisimman suomalaisen käännöksen – on tehnyt Juha Vainio. Paikoin 130 m levä linja on ihan mahdon. Venäjä joutuisi luopumaan Krimin tukikohdastaan ja Natosta tulisi Mustanmeren herra. Joukosta lähti viime kesänä täysin yllättäen ja varoittamatta Charlie, tuo monirotuinen ja meidän silmissä maailman viisain, tahdikkain ja tasapainoisin koira. Venäjänkielisiä poltettiin Odessassa kerrostaloonkin. Ja Suomi on jo valloitettu. Ei mahtanut tulla Nulandille yllätyksenä, että venäjänkieliset protestoivat. Ja sitten itketään viljelijöiden ahdinkoa. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Natottamistahan pelottelu on. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Pakotteista seurasi itäviennin tyrehdyttyä halpuutus. Kun katsoo maailmaa myös venäläisin silmin, niin ymmärtää, että naapuri ei tule sallimaan toista Pietarin piiritystä. Se oli päivällä yksinään hiipinyt sänkymme alle kuolemaan tuotuaan mittaamattoman määrän rakkautta ja iloa niin monen ihmisen elämään 12 vuoden ajan. Tuli sisällissota
–?Ehdottomasti harrastus. 1 Harrastaa taidemaalausta, hiihtoa, laskettelua ja luonnossa liikkumista. Onneksi maalaukseni ovat miellyttäneet myös muita, joten ne ovat käyneet kaupaksikin enkä huku töihini. HENKILÖ Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B2 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Maisa Järvelä KOKKOLA Kokkolan kaupunginkirjaston aulassa tulijaa tervehtivät helmikuun ajan maalauksesi. Sieltä ammennan henkistä hyvinvointia ja myös aiheita taiteeseeni. Mistä taideharrastuksesi lähti. Ties miten monta kertaa olen Pienen Karhunkierroksenkin kiertänyt. –?Olen alkuperäiseltä koulutukseltani leikkaussalija anestesiasairaanhoitaja. Elisa Viljamaa 1 Perheeseen kuuluu mies sekä kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Sitä työtä tein kymmenisen vuotta. Itselleni usein valmis teos lähtee soimaan jonkun artistin kappaleen mukaan. Koulutus valmisti lähinnä sisustussuunnitteluun, mutta sitä en ole koskaan tehnyt työkseni. Mistä ammennat aiheet. –?Meri ehdottomasti on kiehtovin aihe, aallot ja vesi yleensä. Minulla on telinekin, mutta en sitä juuri käytä. Käsitöitä on syntynyt vuosien mittaan tuhansittain. MAISA JÄRVELÄ. Meri ja luonto kiehtovat Elisa Viljamaa rakastaa merta ja luontoa, joista löytyvät kiehtovimmat aiheet myös taidemaalausharrastukseen. Samoin luonto kaikkineen. –?Joskus maalauksesta ei tule sellaista kuin olin ajatellut ja joskus tulee ajatus, että se meni pilalle. Taidemaalausharrastus aktivoitui viitisen vuotta sitten. Elisa Viljamaan taidetta on Kokkolan kaupunginkirjaston tuloaulassa helmikuun ajan. Opintoihin kuului luonnollisesti värija valo-oppia. –?Olen aina harrastanut käsitöitä ja taidetta. –?Pohjaa taideharrastukselle sain myös valokuvausharrastuksestani. Akryyliväri kuivuu nopeasti, pidän siitä. Eräs taulu sai päässäni soimaan Lauri Tähkän Palavaa vettä. Harvoin kuitenkaan maalaan päälle. 1 Koulutukselta leikkaussalija anestesiasairaanhoitaja sekä artesaani, tekee nykyään luokanopettajan sijaisuuksia. –?Teimme viime vuonna elämänmuutoksen ja hyppäsimme oravanpyörästä eli luovuimme päiväkodistamme. –?Yrittäjyyden ohessa opiskelin käsija taideteollisuusoppilaitoksessa artesaaniksi. Olen löytänyt myös ”kullan” eli käytän ns. Liikun paljon luonnossa ja Kuusamon seutu on antoisa niin talvisena hiihtoja laskettelumaastona kuin kesäisenä vaelluskohteena. –?Sairaanhoitajan työstä hyppäsin toisenlaiseen hoitotyöhön. Joskus teen kirkkaammillakin väreillä ja yllättäen ihmiset ovat pitäneet niistäkin, vaikka ne eivät ihan omintani olekaan. –?Kotimme olohuone muuttuu ateljeekseni noin kerran viikossa, maalaustahtini vaihtelee. Jatko-opinnot eivät ole olleet mielessä, mutta en sano ei sillekään mahdollisuudelle. –?Aluksi maalasin ihan omaksi ilokseni. Olin vuosia Ylivieskan kameraseurassa. Metalli heijastaa kauniisti valoa. Se on ohuen ohutta levyä, jonka kiinnitän erikoisliimalla ja liiman kuivuttua harjaan ylimääräiset pois. Muutettuamme tänne kävin kyselemässä opettajan sijaisuuksia, vaikka pätevyyttä minulla ei olekaan. Olen kyllä tehnyt kasvatustieteen perusopinnot. –?Käytän harmonisia, murrettuja, luonnollisia sävyjä, paljon sinistä. – Minulla oli näyttelyvaraus tänne jo kaksi vuotta sitten, mutta pandemia sotki kuviot. Olen kokenut, että minulla on hyvä värisilmä, mutta koulutus vahvisti pohjaa ja innosti maalaamaan. lyöntimetallia. Haluan kuitenkin jättää tilaa katsojan tulkinnalle, en halua nimellä johdatella liikaa. Olin viisitoista vuotta yrittäjänä Ylivieskassa yksityisessä päiväkodissa. Tykkään maalata lattialla tai joskus harvoin kangas on pöydällä. Missä ja miten mieluiten maalaat. Onko taide sinulle työ vai harrastus. En luonnostele maalauksiani piirtäen, mutta mielessäni sommittelen ja mietin värejä. –?Käytän valmiiksi pohjustettuja pellavakankaita ja akryylimaaleja. En tiedä, osaanko edes piirtää?–?tai kai osaisin, mutta en juuri kokeillut. KUKA. –?En tiedä, onko minulla tunnistettavaa omaa tyyliä. Millainen on tyylisi. 1 Syntyisin Ylivieskasta, asuu Kokkolassa. Erityisesti sommitteluun kuvausharrastuksesta olen saanut eväitä. Loppujen lopuksi makuja on monenlaisia, joten minun silmääni hiukan epäonnistunut voi hyvinkin miellyttää jota kuta toista. –?Tällä hetkellä teen työkseni opettajan keikkasijaisuuksia eri puolilla Kokkolaa. –?Nimiin haen positiivisuutta. Muutimme ennen joulua Kokkolaan. Ehkä sen voisi kiteyttää mietelauseeseeni: ”Mieleni ja siveltimeni maalaa taulun, sinun sielusi antaa sille merkityksen.” –?Maalaukseni ovat aika abstrakteja. Nyt valokuvaus on jäänyt vähemmälle
Mikä on niiden piilossa olevien sivujen summa. 6/22 PÄIVÄN PÄHKINÄ OSAATKO EROTTAA PISTEET VIIDELLÄ VIIVALLA. LASTEN PULMAT MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B3 Piil ola use en rat kai sul aus e: Mön jä val mis tet aan lyi jys tä. Rat kai su: A = 24, B = 21, C = 20 ja D = 15.. RATKAISU: PIIRRÄ PISTEESTÄ PISTEESEEN ETSI EROAVAISUUDET AIVOJUMPPAA! Alla olevat kuutiot on muodostettu yllä olevasta aukinaisesta mallista
-Kovaa ja kuumaa kamaa. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Guardia Nueva on hänelle eräänlainen unelmaorkesteri. Vaativa tahti ei näy nuorisoa vaivaavan. ja yhdistetyssä hiihdon jälkeen toisena ollut Reima Kerttula yhdeksäs. Ensimmäisellä osuudella kärjessä oli peräti kolme maakuntamme joukkuetta; IK Kronan (Gösta Grankull), Kälviän Tarmo (Juha Järvi) ja HU (Tauno KeskiKorpi). MISTÄ HALUAISIT LUKEA. -Suosikkeja on vaikea löytää, sillä PIazzola sävelsi ja kokeili monenlaista musiikkia eri kokoonpanoille. Guardia Nueva on kutsuttu Tangomakkinoille pitämään omaa konserttia! Paikka on 2000 henkeä vetävä urheiluatalo ja aika loistava: perjantai. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Eikä mikä tahansa paketti olekaan, sillä nuorten naisten soitto soi ja jousi liikkuu kuin vanhoilla pelimanneilla. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. -Ja vaikeaa. -ÄLKÄÄ MIETTIKÖ onko kaunis soundi tai muuta, rupista vaan ja mennään! huutelee hyväntuulinen Vertainen eikä turhia taukoja pidetä. Guardia Nuevan soittajisto on koottu musiikkilukiolta ja K-P:n konservatoriolta. Kilpailu käytiin alle 20-vuotiaiden sarjassa ja voiton vei Simpeleen Urheilijat. Se vapauttaa. -Jännittävää musiikkia. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. -Hieno homma, kerta kaikkiaan, myhäilee Vertainen. Hän korostaa, että Guardia Nuevan hyvään alkuun auttoi Raila Järvelän Viskureista irrotettu viulusektio, joka tuli kokonaisena pakettina orkesteriin mukaan. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. On viulusektio, neljä haitaria, piano, kitara ja kontrabasso. Seuraavilla osuuksilla muut K-P:n joukkueet putosivat keulasta paitsi Himanka. Asenna sovellus ja avaa se. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Kapellimestarin ote on vaativa eikä armoa anneta. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Mitäpä Piazzolan musiikkiin virittäytynyt voisi muuta toivoa, innokkaan soittajiston lisäksi. 20: 14–15 1 1 Nimipäivä tänään: Voitto, Tino, Valentin (suom.), Valentin (ruots.), Soini, Kirilä, Kiril (ort.). 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Himangan Urheilijain nuorten joukkue Tauno Keski-Korpi, Heikki Torvi, Olavi Pernu saavutti kolmannen sijan viestissä. Himangan pojille SM-pronssi. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Pitää olla vastakohtaisuuksia ja riipaiseva tenho, runoilee Vertainen. Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?” Matt. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. -Guardia Nueva on Piazzolan kappaleen nimi ja se tarkoittaa ”uuden vartijat.” Sitä tässä on haettu myös. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B4 ”Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan. Klikkaa luo tunnukset. Pitää olla sitä proteiinia niin kuin Paavo Berglund asian ilmaisee, selittää Vertainen. Harjoitusta seuratessa ei käy viulisteja kateeksi. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Nuoret ilmoittavat omiksi suosikeikseen Bandon ja Obvionin. -Vaatii oman tyylinsä. MIKÄPÄ NUORTA kansaa sitten kiehtoo argentiinalaisen tangoneron Piazzolan musiikissa. Kälviän Tarmo keskeytti kilpailunsa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. He antavat hyvän arvosanana orkesterinjohtajalle: -Se on hyvä, kun on vaativa! Guardia Nuevassa soittavat Annakaisa Hosiaoja, Olli Seikkula, Elisa Järvelä, Sanna Kokko, Henna Lehto, Kerttuli Heikkilä, Paula Rantamäki, Sari Leppäniemi, Osmo-Matias Ojanen, Markus Luomala, Anne-Mari Kanniainen, Susanna Hanhikoski ja Tarmo Anttila. -Sitä on hyvä soittaa. Viesti alkoi keskipohjalaisittain erittäin komeasti. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. KUN SYKSYSTÄ saakka on veivattu, Vertainen uskoo, että ”nyt on saatu se tyyli, päästy sisälle.” On helppo uskoa Vertaisen ihastuneen Piazzolaan, mies kun on itsekin musiikin saralla maineikas kokeilija. Mäkikilpailussa paras maakuntamme edustaja KP-V:n Risto Timonen oli 19. Nuorempien poikien viestissä Sievin Sisu oli paras keskipohjalaisista viidentenä. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Vetelin Urheilijat oli seitsemäs. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Outi Airola KAUSTINEN Haastattelupäivänä Kaustisen musiikkilukiolla Guardia Nuevan vetäjällä Raimo Vertaisella on jymyuutinen kerrottavana. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Jälkimmäinen menee myös Vertaisen jäseniin. Tyttöjen alle 18-vuotiaiden 3 x 3 kilometrillä Nivalan Urheilijat tuli yhdeksänneksi ja Lohtajan Veikot 12:nneksi. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Guardia Nueva on Piazzolan jäljillä Keskipohjalaiset menestyivät hyvin Taivalkoskella myös sunnuntaina. Mutta tärkeää Piazzolan musiikissa on se, mitä siitä saadaan irti. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen
Talonen toteaa, että vierailukiellon voi määrätä vain tartuntatautilääkäri tekemällä karanteenitai eristyspäätöksen. Kuuntelemalla arjen asiat!” ”Halaamalla (jos ei olis tätä koronakurjimusta).” Kahvilla käymistä suunnitteli moni kyselyyn vastanneista: ”Voitais nähdä ja käydä kahveilla tai kävelyllä. Läheiset ovat sekä meidän että asiakkaan voimavara. Jutella kaikesta mahdollisesta samalla.” PARAS YSTÄVÄ on lapsuudenystävä, puoliso, koulukaveri, työkaveri, tytär tai sisko. Hoivakodit pitävät kiinni koronan tuomista vierailuohjeista Omaiset saavat tavata hoivakodissa asuvia läheisiään, mutta terveysturvallisuudesta tulee edelleen huolehtia. –?Jos vierailu tapahtuu asukkaan huoneessa ohjeistamme, että vieras ei ole yleisissä tiloissa vaan menee suoraan huoneeseen, Tuisku toteaa. Attendon aluejohtaja ja koronavalmiusryhmän puheenjohtaja Tiina Talonen kertoo, ettei Attendo rajoita asukkaiden läheisten vierailuja kielloilla. Lisäksi vierailut olisi hyvä järjestää niin, että vierailijan ei tarvitse turhaan liikuskella yhteisissä tiloissa. –?Toivomme myös, että vieraat eivät liiku vielä yleisissä tiloissa vaan tapaavat läheisiään heidän omissa huoneissaan. –?Omaisten aikatauluja pyritään kunnioittamaan. Kyselyyn vastanneet olivat sitä mieltä, että nainen ja mies voivat olla ystäviä. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B5 Päivi Savela Mietitkö vielä, miten voisit maanantaina muistaa ystävää. Vierailuja ei kielletä. PÄIVI SAVELA Kyösti Suolanen (STT), Vili Ruuska HELSINKI/KOKKOLA Omaiset toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi tapaamaan hoivakodissa asuvia läheisiään, kunhan he noudattavat terveysturvallisuutta. ”Voisin tehdä hänelle syötävän hyvän postikortin”?–?Lue myös, voivatko nainen ja mies olla ystäviä. ”Edesmennyt ystäväni oli mies ja kaipaan häntä mielettömästi.” ”Miksi ei voisi olla, tarviiko tuota perustella?” Tänään on ystävänpäivä Keskipohjanmaan toimitus kysyi lukijoilta tapoja viettää ystävänpäivää. Vantaan kaupungin asumisyksiköissä ei ole myöskään asetettu vierailuaikoja. Pyritään siihen, että kaikki pystyisivät käymään vierailuilla, palveluasumisen ja laitoshoidon palvelualuejohtaja Minna Mäkitalo-Rauma Soitesta selvittää. Jos suinkin mahdollista, vierailu toteutetaan asukkaan omassa huoneessa. Vierailuiden pituutta tai käyntikertojen lukumäärää ei rajata. Näin siksi, ettei tiedetä, onko vierailija rokottautunut vai ei. Me teemme kaikkemme, että pystymme varmistamaan heille turvallisen vierailun, Maiju Tuisku sanoo STT:lle. Sanomattakin selvää, mutta kuten Soiten verkkosivuilla vierailut asumisyksiköissä -nimiseen ohjeistukseen on kirjattu, ”vierailulle tullaan vain terveenä ja oireettomana”. Vierailuiden kestoa tai tapaamisten lukumäärää ei haluta rajoittaa. –?Attendo-kodit ovat asukkaidemme koteja ja vieraat ovat niihin tervetulleita. – Jos yksikössä on altistumisia tai koronaan liittyviä uutisia, omaisia informoidaan. Lisäksi vierailuaikoja tai käyntikertoja ei rajata. Olemme vähän rasittavia siinä, että muistutamme tapaamisten terveysturvallisuudesta. –?Kielto voidaan määrätä, jos meillä todetaan koronavirustartunta, epäily tartunnasta tai tartuntojen määrä alueella kääntyisikin nousuun. Vielä ei ole korona ohi ja on myös riskiryhmiä, joten emme halua, että pandemia aktivoituu uudelleen. Sen sijaan isot vierailijaryhmät, kuten asukkaille esiintyvät ryhmät, on rajattu pois vierailuista riskien minimoimiseksi. Se on Tiina Talosen mukaan hyvä käytäntö, vaikka koronavirustilanne hieman helpottaisikin. Oulun kaupungin ikäihmisten ympärivuorokautisten palveluiden palvelupäällikkö Maiju Tuisku kertoo, että vierailuiden turvallisuutta mietitään koko ajan ja viimeksi helmikuun alussa ohjeet päivitettiin. Vantaan Eija-Inkeri Kailassuo sanoo toiveena olevan, että vieraat liikkuvat hyvin koronaturvallisesti yksiköissä koronan helpottaessa. Meillä on yksikkökohtaisia eroja (vierailuohjeistuksissa) tilanteen mukaan. Erityisasumisen palvelupäällikkö (va) Eija-Inkeri Kailassuo kertoo STT:lle, että vierailuista ei odoteta ilmoitusta etukäteen. –?Suosituksemme mukaan vieraan pitäisi käyttää suuja nenäsuojaa koko vierailun ajan. Puhelinsoitto osoittautui suosituimmaksi tavaksi kyselyssä, jonka Keskipohjanmaan toimitus järjesti lukijoille. –?Vierailujen aikaa eikä käyntikertoja ei ole rajattu Oulussa mitenkään. Tammikuussa Vantaalla sekä henkilökunta että asiakkaat sairastelivat paljon. Vierailijoiden toivotaan pitävän muihin asukkaisiin ja työntekijöihin vähintään kahden metrin turvavälin. On tärkeintä, että vierailijat tietävät, mikä yksikön tilanne on. Käsihygieniaa, maskeja, etäisyyksien pitämistä ja pieniä vierailuryhmiä kerrallaan suositaan. ”Kyllä mun mielestä. Useimmiten vieraat viettävät aikaansa asukkaan huoneessa. Luulisin, että kuitenkin vähemmässä määrin on nais–mies -ystäviä.” Todellinen ystävyys ei katso sukupuolta. OULUSSA kaikkein tärkein ohje on Maiju Tuiskun mukaan se, että vierailulle tullaan vain terveenä ja oireettomana. Vanhusten asumisyksiköissä ei ainakaan toistaiseksi nähdä tarpeelliseksi höllentää koronapandemian takia käyttöön otettuja sääntöjä ja ohjeita. Lukijoilta tuli hyviä ideoita ystävänpäivän viettoon, tässä niistä muutamia: ”Voisin tehdä hänelle syötävän hyvän postikortin.” ”Minulla työkavereissa monta hyvää ystävää ja voisin järkätä heille vaikka jonkun makoisan yllätyksen.” ”Ompelen tekstitaulun ketjupistoilla!” ”Hyvällä ruualla. Monesti miehen kanssa on helpompi jutella joistain asioista. Attendo-kodeissa ei ole erillisiä vierailuhuoneita. SOITEN alueella hoivakotien vierailuun liittyvät säännöt ja ohjeet ovat pitkälti samankaltaisia kuin Oulussa ja Vantaalla. Jos kemiat natsaa yhteen. Minna Mäkitalo-Rauma palvelualuejohtaja, Soite. Avointa ja rehellistä ystävyyttä voi olla. Vierailuja voi järjestää turvallisesti, kun vieraat käyttävät kasvomaskeja ja noudattavat hyvää käsihygieniaa, Talonen kertoo sähköpostissa lähettämässään vastauksessa. –?Toivomme maltillista paluuta ja siirtymistä koronan jälkeiseen aikaan, jos siihen olemme menossa. Jos vierailu on erillisessä tapaamistilassa, silloin varsinkin toivotaan ilmoitusta etukäteen. Ja miehet ei ota asioita niin ”raskaasti”, niin asioihin saa erilaista perspektiiviä.” ”Kyllä voi, mutta jos toinen tai molemmat on parisuhteessa, niin tulee olla erityisen varovainen, ettei mene liian pitkälle. Osa tulee kauempaa. VESA MOILANEN ” On tärkeintä, että vierailijat tietävät, mikä yksikön tilanne on
Se tarkoittaisi luopumista Nato-jäsenyydestä ja vaikutusvallan antamista Moskovalle. B6 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa V alko-Venäjän laajojen demokratiaprotestien huumaavasta alusta tulee kuluneeksi puolitoista vuotta. Lukashenka ja Venäjä pyrkivät muuttamaan Valko-Venäjän sisäisen kriisin geopolitiikaksi ja osaksi vastakkainasettelua lännen ja Venäjän välillä. Valitettavasti kun puhutaan sodasta, ei enää puhuSvjatlana Tsihanouskaja on parissa vuodessa kouliutunut tapaamaan kansainvälisiä johtajia ja tavallisia valkovenäläisiä kaikkialla maailmassa. Miten Lukashenka on kyennyt pitämään valtaa näinkin pitkään kansannoususta ja kansan henkisestä vapautumisesta huolimatta. Lukashenkan vanha narratiivi on psykologista bluffia. –?Jo nyt he pakottavat pelkällä hiostuksella kaikki tärisemään, pelkäämään, mobilisoimaan kaikki joukkonsa ja taipumaan myönnytyksiin. Kremlille on symbolisella tasolla hyvin tärkeää, että demokraattinen vallankumous ei voita. Yhteiskunnassamme vallitsee täysi yksimielisyys siitä, että Valko-Venäjän pitää olla valkovenäläinen. Tsihanouskajan neuvonantaja, politiikko ja journalisti Franak Via?orka sanoo Lännen Median haastattelussa, että Suomessakin esitetyt arviot kaiken toivon menettämisestä ovat täysin väärässä. He ymmärtävät, kuka on hyvän ja kuka pahan puolella. Niin hän työskentelee. Valuutta, kauppa, kaikki on valkovenäläistä. –?Sotaharjoitusten aikana Venäjän joukot ovat täällä, mutta se ei tarkoita, että olemme jo menettäneet asemamme subjektina. Sitä haluavat diktaattorit, koska heille sellainen on miellyttävämpää: tämä on minun etupiirini ja tämän sinun, jaetaan Eurooppa! –?Elämme kuitenkin vuotta 2022 eikä enää 1970tai 1980-lukua. –?Netissä leviää jopa suosittu meemi: ”Pappa ei enää pysty”. Etupiirijako on vaarallista ja kansan tahdon halveksimista. –?Suomettumisesta on jatkuvasti puhuttu myös Valko-Venäjälle. Lukashenka saa mahdollisuuden piileskellä Putinin leveiden hartioiden suojissa, ja Putin saa valtavaa tunnustusta tekemättä oikeastaan mitään. Hänet pelastaa vain Kremlin tuki. Tietysti maastamme on muuttanut pois jopa 300?000 ihmistä, mikä on tragedia kansallemme. –?Sen perusteella, mitä olen keskustellut systeemiin kuuluvien ihmisten kanssa, he ovat shokissa Lukashenkan täyskäännöksestä. Ihmiset uskovat elävänsä häntä pitempään. Lukashenka valmistelee irvokasta kansanäänestystä uudesta perustuslaista taatakseen yksinvaltansa jatkossakin. Niin oli puolalaisilla Solidaarisuuden aikaan, ukrainalaisilla kaikkien maidanien aikana, ja nyt meilläkin. Onko Lukashenkalla yhä virkakoneistonsa tuki. Kansa on kokenut sortotoimet ja kaiken tuhon. Mediahuomio siirtyi Valko-Venäjän tilanteesta Putinin toimiin ja uhkauksiin Ukrainan suunnalla. –?Ilman Venäjää hän olisi ajat sitten sotkeutunut sukkiinsa. Eikä reaalinen tilanne ole huonompi kuin Valko-Venäjän protestien alussa. Kaikki hyvät suunnitelmanne esimerkiksi uusista, rehellisistä vaaleista Etyjin tuella ovat toteuttamatta. Puolessatoista vuodessa kansakunta on ehtinyt ajatella itsensä uusiksi. Onko valta maassa siis kaapattu sisältäpäin. Kun muutokset eivät tapahdu parissa päivässä, se tekee niistä vain kestävämpiä. –?Nyt kaikki kuvat haalistuvat, liput vaihdetaan ja retoriikka on muuttunut päinvastaiseksi. –?Lukashenkalle tämä sota on taivaan lahja. Ihmiset sanovat, että no niin, seisomme poteroissa ja odotamme, kunnes Lukashenka vääntää niskansa nurin tai potkaisee tyhjää. Siksi juopa hallitsevan klikin ja valkovenäläisen yhteiskunnan suuren massan välillä vain kasvaa. Onko taistelu nyt ohi. Että istukaa hiljaa tai sytytän talon palamaan. Vielä kaksi vuotta sitten hänen korkeimmat virkailijansa, kuten [ulkoministeri] Uladzimir Makei, mahtuivat samaan kuvaan Yhdysvaltojen Mike Pompeon kanssa leikkaamaan yhteisen puolalaisamerikkalaisen sotasankarimme Tadeusz Ko?ciuszkon syntymäpäiväkakkua. Sellainen on nyt asenne häneen myös voimaviranomaisissa. –?Mutta saamissamme kyselyissä mitkään mielipiteet eivät ole muuttuneet olennaisesti sen osalta, mitä ajatellaan protesteista, muutoksista, uusista vaaleista tai kuka mitenkin äänesti. Kuka ampui ja ketä ammuttiin Stalinin vainoissa. Mikään vallankumous ei onnistu ykskaks. –?He eivät kuitenkaan ole saaneet valkovenäläisen yhteiskunnan tukea. On valtava pelko, eikä vain kansalla vaan myös virkamiehillä. Hänen tukenaan ovat liittolaiset Puolassa ja muissa EU-maissa, jotka tarjoavat suojaa Lukashenkan vainoamille. Valkovenäläisten protesti kestäisi jopa miehityksen Venäjän joukkojen vyöryminen sotaharjoituksiin ei vielä tarkoita Valko-Venäjän itsenäisyyden menettämistä ja kaiken toivon loppua. Miten näette oman sijanne tässä isossa konfliktissa. Hänen tuomionsa oli 11 vuotta. Eikö kyse ole pohjimmiltaan Venäjän miehityksestä. Kansakunnat ovat suvereeneja globaalissa nykymaailmassa. Oppositiorintaman johtoon kuuluva Franak Via?orka muistuttaa, että valkovenäläiset ovat salakieleen tottunutta partisaanikansaa. Valko-Venäjällä alkaa sotaharjoitus, johon osallistuu Venäjän joukkoja jopa 30?000 sotilasta. Se on kaikki peliä. Kaiken hän pistää epävakaan geopoliittisen tilanteen piikkiin. Jäljelle jääneistä välittyy edelleen päättäväinen ja kärsivällinen asenne. Mahdollisuuksia sovintoon ja vuoropuheluun on vähemmän, koska trauma on valtava. Muuta vaihtoehtoa ei ole, kun pelkästä viattomasta kommentista sosiaalisessa mediassa voi saada vuosien vankeustuomion. –?Asemasodan kielellä poteromme ovat syventyneet. Vastarinta Valko-Venäjällä ei ole loppunut, vaan se on Viacorkan mukaan ainoastaan pakotettu maan alle. Valko-Venäjän demokratiajohtajan neuvonantajana toimii poliitikko ja journalisti Franak Via?orka, jolle korkean tason tapaamiset ovat tuttuja. Jos otetaan alueellinen kriisi, mitä Venäjä nähdäksenne haluaa. –?Kun vankilaan pantiin [rauhanomaisten protestien symboli] Maryja Kalesnikava, nimitimme sitä sisäisen miehityksen teoksi. Armeijan kenraalit ovat valkovenäläisiä. –?Neuvostoliiton hajottua valkovenäläisiltä puuttui ymmärrys siitä, kenen puolella olemme. Hän tarvitsi tätä sotaa jo vuonna 2020, sillä sodalla voi oikeuttaa sortoa, terroria ja paikallisvaalien peruutuksen. Elokuun 2020 vääristeltyjen presidentinvaalien vastaehdokas, demokraattisen Valko-Venäjän johtaja ja poliittisen vangin puoliso Svjatlana Tsihanouskaja jatkaa työtään Liettuassa. –?Ministerit ovat valkovenäläisiä. Se on paluuta geopolitiikan aikakauteen ja etupiireihin. Suhde on toki symbioottinen ja rikollinen kauppa hyödyttää molempia osapuolia. Ei pysty pitämään valtaa, mutta ei muuhunkaan, jos ymmärrätte piilomerkityksen. En halua puhua miehityksestä, koska oma valtakoneistomme on käytännössä vuokrannut Valko-Venäjän valtion toiselle maalle. Valitettavasti osuimme hetkeen, jolloin voittomme hinta ja vaikutukset tuntuvat koko Euroopassa. –?Valkovenäläinen kärsivällisyys on kuuluisaa ja jopa vitsien aihe. Hän on demokratialiikettä johtavan Tsihanouskajan neuvonantaja. –?Kyse on entisen Neuvostoliiton ja Venäjän perinteestä kiristää tilannetta mahdollisimman paljon, pelotella psykologisesti länttä, muita maita, ja saada enemmän tekemättä mitään. –?Tie vapauteen voi olla kivulias. –?Juuri sitähän Lukashenka ja Kreml haluavat, että Valko-Venäjästä käydään jotain neuvotteluja Moskovan kanssa. Kun lännellä ei ole tätä kokemusta, se on usein halvaantunut ja tekee myönnytyksiä. –?Ainahan tulee erilaisia aaltoja. MATTI POSIO. Diktaattori Aljaksandr Lukashenka pysyy vallassa väkivallan ja Venäjän avulla, eikä sadoille poliittisille vangeille ja muille toiveikkaille näy unelman toteutumista: vapautumista pakkovallasta ja eurooppalaista demokratiaa. Hyvä periaate on ”ei mitään meistä ilman meitä”. Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmeisesti sanoi, että ”suomettumisen” tapainen olotila olisi yksi ratkaisu Ukrainalle. Valkovenäläisiin tämä ei tehoa, sillä Venäjän läheisyydessä he ovat kokeneet tämän pelottelun monta kertaa. –?Meitähän on jo 10–15 vuotta peloteltu: ”Jos protestoitte, annan itsenäisyyden Venäjälle”. Se tyynnyttelee kuin 1930-luvulla, ja sitten ihmetellään, kuinka kolmannen valtakunnan synty oli mahdollinen. Jos olisimme toisessa kohtaa Euroopassa, meillä ei olisi enää aikoihin ollut Luhashenka-kysymystä. Ei se tuo tukea Lukashenkalle. –?Se pyyhkii meidät agendalta. Miten ajatus teille sopisi. Olemme vaarassa menettää itsemääräämisoikeutemme kansakuntana väliaikaisesti. Ihmiset alkavat ottaa suurempaa vastuuta ja ymmärtää, että heistä riippuu enemmän kuin vallanpitäjistä. Miten paisunut Ukraina-puhe vaikuttaa teihin. Joukko ihmisiä, vähemmistö, on kaapannut vallan ja lähtenyt lehmänkauppoihin toisen valtion kanssa
Vaikka venäläiset päättäisivät jäädä, siitä tulisi iso kriisi Valko-Venäjän sisällä eikä sille ole ymmärrystä. –?Lukashenka asettaa etusijalle lehmänkaupat Putinin kanssa eikä keskustelun valkovenäläisten kanssa. –?Meille taas on selvää, että jopa demokraattisten muutosten jälkeen meidän pitää neuvotella, käydä kauppaa ja tehdä yhteistyötä Venäjän kanssa. Itsenäisyys ja demokratia kulkevat käsi kädessä. Viemme asian loppuun taistellen rauhallisesti ja varmasti. Lähtevätkö ne enää pois Valko-Venäjältä. Silti edes venäläinen tukikohta Valko-Venäjällä ei mitenkään takaisi, että Valko-Venäjä on Venäjän kontrollissa. Ei ole mahdollista pakottaa lapsia rakastamaan totalitarismia, Neuvostoliittoa, koko tätä Stalinin kulttia, KGB:tä. Iso sotilasharjoitus Valko-Venäjällä on alkamassa. Eivätkä he osaa edes kuvitella diplomaattista vuoropuhelua ilman sotilaita alueella. Hän on merkittävin uhka suvereniteetille, hän. Kun muutokset alkavat, huomaamme yhtäkkiä meitä olevan paljon. On tietysti, koska Lukashenka on heikko ja hän yksinkertaisesti myy, vuokraa tai antaa hyväksikäytettäväksi Valko-Venäjän valtiota. Pelastaako Lukashenka tiukan paikan tullen itsensä vai kansan. –?Ketään ei voi pakottaa rakastamaan automaattiaseella uhaten. Mitä keinoja Venäjällä on Valko-Venäjän alistamiseksi, jos sotaharjoitus ei sentään muutu miehitykseksi. Lähes totalitaarisen hallinnon alla itsenäisyyttä on vaikea ylläpitää. Svjatlana Tsihanouskaja on parissa vuodessa kouliutunut tapaamaan kansainvälisiä johtajia ja tavallisia valkovenäläisiä kaikkialla maailmassa. Valkovenäläisillä on partisaanihistoriansa siinä, missä virolaiset menivät maan alle metsäveljinä neuvostomiehityksen oloissa ja suomalaiset kätkivät aseita. –?Valko-Venäjällä ei ole Venäjän-mielisiä puolueita tai organisaatioita. Ei ole se aikakausi. Nyt jatketaan Ukrainalla ja Kazakstanilla. Toisten sotiin ei haluta osallistua, vaikka Lukashenka kuinka yrittäisi. Se on pisin rajamme ja tärkein energian tuottajamme, eikä meillä ole vaihtoehtoa. Kaikki uhkasi palata vuoteen 2011, kun alettiin Lukashenkan kanssa tehdä sovintoa. Demokratia puolustaa ja vahvistaa itsenäisyyttä. ?Sellaista voi ylläpitää väkivallalla vuoden, mutta jotta maa toimisi, ihmisillä pitää olla motivaatiota tehdä työtä kotimaassa eikä harjoittaa sabotaasia maan alla. Kaikki mitä Venäjä tekee Valko-Venäjälle, tapahtuu ennen muuta Lukashenkan sallimana, siunaamana tai haluamana. Muuta työkalua meihin ei ole. Mitä siis on tehtävissä. Lukashenkaa voidaan alkaa työntää syrjään, kehitellä vallanvaihdosta ja eroaikeita. Enää ei ole kuin Puolassa tai DDR:ssä, kun muuri jakoi maapallon kahtia eikä ulos ollut pääsyä. –?Jopa jonkinlaisen vahvan Venäjä-mielisen puolueen tai oligarkin rakentamiseen tarvittaisiin demokratiaa. Kuluneiden 13 vuoden aikana isänmaallisuuden tunne on varmasti kasvanut vaan. Kun Lukashenka mobilisoi joukkoja, ukrainalaisvastainen hysteria luo meille uuden tilaisuuden. Myös ministereitä ja varaministereitä on meillä. Asenteet Venäjää kohtaan vain huononevat kaikkien näiden tapahtumien seurauksena. Hän vain kasvattaa kuilua ja myy pala palalta suvereniteettia. –?Siksi meille demokratian tulo ja Lukashenkan saaminen pois ovat ratkaiseva etappi Valko-Venäjän itsenäisyyden säilyttämiseksi. Meiltä on kyllä tuhottu kansalaisyhteiskunta, mutta ei meillä myöskään ole venäläismielistä yhteiskuntaa tai rakenteita. Valkovenäläisen mentaliteettiin kuuluu tehdä työtään rauhallisesti, kamppailla loppuun saakka kärsivällisesti. –?Esimerkiksi vuosi sitten olin paljon pessimistisempi, koska mitään ei tapahtunut. Sitten Lukashenka alkoi tehdä virheen toisensa jälkeen: Ryanairin matkustajakoneen pakottaminen Minskiin, olympiaurheilija Krystsina Tsimanouskaja, avustusjärjestön johtaja Vitali Shizovin kuolema, siirtolaisvirta. Se on kuin tulipalo turvesuolla. –?Kaikki nämä ennusteet Valko-Venäjän miehityksestä eivät ota huomioon tärkeintä eli Valko-Venäjän kansaa, jolla on aivan toinen näkemys.?En sano, ettei miehityksen riskiä olisi. Muistan, miten valkovenäläiset vähän kavahtivat venäläisiä vieraita. Meitä pakotetaan puhumaan Valko-Venäjästä geopoliittisen kehikon läpi, kun itse pyrimme erottamaan asiat toisistaan. Valitettavasti he eivät päätä Valko-Venäjästä vaan samat, jotka vastaavat Ukraina-kysymyksestä. Se käryää pinnan alla, mutta kuivan oksan tullessa kohdalle se yksinkertaisesti räjähtää. –?Kyse on kansamme eloonjäämisestä. Protesteja tukahdutettiin ja länsi oli valmis käymään kauppaa poliittisilla vangeilla. Eikä lojaliteettia voi pakottaa ylhäältä. Venäjän joukot uhkaavat alueeltanne Ukrainaa. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B7 ta demokratiasta. Eipä ihme, että Valko-Venäjää kutsutaan partisaanien maaksi. Ainoan takuun heille antaa Lukashenka. – Tiedämme ja tunnemme, että Venäjän valtion organisaatioissakin on meille myötämielisiä ihmisiä. Häntä hirvittää puhua valkovenäläisten kanssa. –?Moni nomenklatuuran jäsen arvostaa itsenäisyyttä, koska ilman itsenäisyyttä hän ei olisi asemassaan. Tilanne Valko-Venäjän sisällä on järkyttävä. –?Kun olin asevelvollinen, meillä oli Zapad 2009 -sotaharjoitus. Emmekä voi ymmärtää heidän yritystään hyödyntää heikkoutta ja kontrolloida maatamme. Valko-Venäjän väestöstä vain viisi prosenttia on etnisiä venäläisiä. –?On tärkeää, että joukot lähtevät sotaharjoituksen jälkeen. Valko-Venäjän demokratiajohtajan neuvonantajana toimii poliitikko ja journalisti Franak Via?orka, jolle korkean tason tapaamiset ovat tuttuja. Valkovenäläinen voi käyttää salakieltä koko ikänsä eikä kukaan huomaa. –?Meillä on valtava määrä poliittisia vankeja, terroria, mutta kaikki odottavat jotain kipinää, aaltoa. –?Meillä on oma historiamme partisaanitoiminnasta sodan ja kaikkien miehitysten ajoilta. OFFICE OF TSIKHANOUSKAYA. Kyberpartisaanit ovat osa toimintaanne, entä aseeseen tarttuminen. Emme lähde mihinkään
Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Lähetä viesti numeroon 13525. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Tiedustelut puh. alv 24%). Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues KP 01.01.2022 RATK M A R A A H K E R A O L E T U S A M I N T A U S K A R M I T I N H O T A A A S I A S P I K A R A T U R U U V A A V A V A S A T K O R I S A S T I E O I M U T E H O E S I T Y S E N I T R O V Ä L I U N I O N I U S V A E L S I E V I N T O N I L O O K A N O V A P S A T U R T A I L M E T Ä T A A T A H E K O L A T L V E T I S I N S S A T O I S A T O I M E T U R A T K A T I U U K A I S T A I K K U N A T L A D A R E K I R A M I A J O K K I U S K O T O N A A T E T U T A S A R A Lauantain sanaristikon ratkaisu Sunnuntain krypton ratkaisu. alv 10%. lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset 1.12.2021 alkaen: Täyspaketti 37€/kk (kestotilaus sis. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. ISSN 0788-8325. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. 1996) Peruspaketti 42,50€/kk (määräaikainentilaus sis. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti
10.40 Australian rajalla. 17.00 Autojen ensiapu. 11.00 Laiva (S). 12.30 Valitut Palat Collection. 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7). 04.55 Aarrepaja UK. 07.07 Ella, Oskari ja Huu (S). 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). 13.00 Simpsonit (12). 03.00 Nyhetstecken. 11.05 Jumalanpalvelus. 14.55 Pekingin olympiakisat, freestyle. 12.00 Fillaripäiväkirja. 00.15 ELOKUVA Tulilinjalla (16). 15.35 Miehen puolikkaat. 18.00 Metsien miehet. Kausi 2, 2/10. 18.15 Kadonneet Suomi. 19.30 Djurvärldens dynastier. kisapäivä (S). 12.35 Miehen puolikkaat. 23.10 Britannian ökyhotellit. 23.00–23.55 Berlin Station (16). 12.05 Winhan tarina. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 13.00 Hem till gården. Kausi 14. 20.30 Moderni perhe. 12.00 Emmerdale (7). 22.45 Painajainen naapurissa (12). 03.35 Unelma-asunto auringon alta. Kausi 2, 10/10. 06.52 Kiri ja Lolo (S). 00.45 Asian ytimessä. 15.55 Pekingin olympiakisat, curling. 02.40 Metsästäjät (16). 20.30 Lottovoittajan unelmakoti (S). 20.00 Havaiji 5-0 (12). 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 13.30 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 08.35 Unna Junná. 16.05 Sommaren med Monika. 00.00 Miten kaikki tehdään. 03.40 Museoiden mysteerit (S). 11.00 Jukka Laaksonen Show. 16.30 Simpsonit. 10.00 Simpsonit. 17.00 Simpsonit. 11.00 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu. 17.00 17.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. NELONEN 06.00 Bing (S). 14.00 Baywatch (12). 01.55 Miehen puolikkaat. Kengännauhabisnes. 16.10 Garage Kings Suomi (S). 14.00 La república – tasavalta (12). 14.15 Moderni perhe. Ruotsalaisessa sarjassa jaetaan vinkkejä ja inspiraatiota puutarhan ystäville. 20.30 Farmen. 14.30–15.05 Olympialaiset: Jääkiekkostudio (S). 09.10 Alors grammaire! . Jakso 1/10. 13.30 Kaverille ei jätetä (S). 13.50 Moderni perhe. 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 21.00 Olympialaiset: Jääkiekkokooste 2. 01.00–01.45 Poliisit – kotihälytys (12). 1, 4/10. Jakso 7/26. Sveriges TV2 09.00 Sprich los! . 20.00 Mies ja 90-kiloinen kasvain. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Puutarhan pelastajat. 07.40 Lucky Luken uudet seikkailut (S). 23.30 Rapport. Suuri yksinäinen. 01.05 Miehen puolikkaat. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 00.55 90 päivää morsiamena (S). Kausi 11, 4/17. 06.25 Uutisaamu. 16.15 The Wall Suomi. 19.55 Tommi Läntinen. 16.45 Yle Oddasat. 22.38 Kulturnyheterna. 23.00 Olympialaiset: 10. 11.45 Simpsonit. 08.05 Rastahiiri (S). 23.30–00.12 Eloonjääneet. Teräksinen haaste. 07.05 Simpsonit. 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. Kurpitsakilpailu on edennyt vaiheeseen, jossa taimet istutetaan maahan. 10.10 Hemmagympa med Sofia. 20.00 Lentoturmatutkinta. 10.25 Arvokaman etsijät (S). 18.00 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu. Jakso 4/4. 16.55 Pikku Kakkonen. 13.15 TV Shop. Kausi 3. 12.55 Pekingin olympiakisat, mäkihyppy. 17.30 Mayn keittiö. 18.30 Sverige idag. 14.00 Haapasalo Goes America (7). 15.55 Leijonan luola USA. 08.30 Bob’s Burgers (S). K 08.30 Sunny Bunnies (S). Kausi 1, 5/10. 03.40 First Dates UK. 08.45 Uutiset. 20.00 TV4 Nyheterna. 10.00 Mental Samurai Suomi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.2. 15.00 Rempalla tuloja. 17.05 Viiden jälkeen. YLE TV2 05.45 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu. 12.55 Saitureiden säästövinkit (S). Pintaa syvemmälle. 00.40 Valheiden hinta (16). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 14.15 Yksinkertaista elämää (S). 13.20 Körlärare sökes. 00.00 Metsien miehet. 00.00 Vaarahetkiä videolla. 09.00 Olympialaiset: Curling (S). 09.25 Caribbean Life (S). 19.52 Isaac Sene. • 23.30 Sub.doc: Pyramidihuijaus. 20.05 Salatut elämät (S). 21.00 Vetenskapens värld. FRII 06.10 Saarielämää (S). 19.20 Päivän sää. 07.40 Twin Turbos (S). 21.00 21.00 Aallonmurtaja (16). 22.00 ELOKUVA Pretty Woman (7). 12.30 Tanhupallon oma ohjelma. 01.00 Stand Up! – SPESIAALI: Mika Eirtovaara (S). 11.30 Laiva (S). 18.00 BUU-klubben. 19.30 Simpsonit. 08.15 90 päivää morsiamena (S). Uusi mahdollisuus. 18.00 Kuvia ja käännekohtia: Anu Sinisalo. SUB 06.30 Monchhichi (S). 12.00 Venetsiasta Niilille. Kausi 12, 23/47. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. Hero 12.45 Me postilaiset. 14.40 Ihmemies MacGyver. 06.35 Kindi Kids (S). 03.05 Hawaii Five-0. 05.00 En plats i solen. 19.30 Uutiset. 18.30 Oddasat. 02.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.00 Sofian enkelit (S). 23.00 Gud som haver barnen kär. 17.00 Rapport. 11.20 Family Guy. 11.00 Remppa vai muutto. 00.00 Love, Lies and Records. Kausi 12. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. 13.25–14.42 ELOKUVA Kuningas kulkureitten (7). 20.30 Simpsonit (7). 08.45 Ennätystehdas. Kausi 2, 10/10. 18.30 Elämä käännekohdassa. 13.35 Carina Bergfeldt. Jakso 7/10. 19.25 Tulosruutu. Kausi 8, 1/10. 01.00 Autojen ensiapu. 21.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 16.30 Sofian enkelit (S). 20.30 Rapport. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Marvelin tieteistoimintaelokuvan jatko-osassa Tähtilordi (Chris Pratt) löytää vihdoinkin isänsä, Egon (Kurt Russell), joka kutsuu koko porukan omalle planeetalleen. Jakso 3/4. 18.20 Nyhetstecken. 17.00 ELOKUVA Rakkautta ensitanssiaskelilla (S). 22.00 ELOKUVA Guardians of the Galaxy Vol. 16.00 Kuutamolla. 10.45 Valitut Palat Collection. 00.30 Agenda. 10.30 Simpsonit. 19.00 Seitsemän uutiset. 18.30 Simpsonit. 09.00 Extreme E – Parhaat palat. 10.00 SVT Forum. 08.50–12.00 YLE FEM. 10.30 Valitut Palat Collection. 21.55 Top Gear (S). Aikuisten kodit. 19.25 Nigella: Kokataan ja nautitaan. 18.00 Moderni perhe (7). 21.10 Koko Suomi leipoo. 19.00 Isojen kissojen matkassa. 09.30 Emmerdale (7). 10.00 Yökylässä Maria Veitola. Kausi 6, 11/25. 11.05 Australian rajalla. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 01.30 Miehen puolikkaat. 15.30 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 18.00 15 minuter från Uutiset. 09.00 Suuret rakenteet: rakennustekniikan ihmeitä. 12.00 Nurses. 18.05 Hengenvaarallinen saalis (S). 13.30 Simpsonit (7). Kausi 5, 7/10. 06.30 Valitut Palat Collection. 17.00 Stadi vs. 22.00 Aktuellt. 21.00 ELOKUVA Ystävänpäivä (S). 17.00 Återskaparna England. 10.55 Family Guy. 23.40 Sporten. 20.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 08.15 Food Factory. 13.30 TV Shop. 23.45 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 15.15 Valitut Palat Collection. 6.38 Leviääkö Convoyliikehdintä maailmalla. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.30 Koko Britannia leipoo. 02.45 Wheeler Dealers (S). Kausi 11. 16.00 Salatut elämät (S). 17.56 Tommi Läntinen. (S). Jakso 6/24. 15.10 90 päivää morsiamena (S). 23.35 Hope Springs. 10.00 Arkistosta revittyä: Koulu. 10.30 Daniel Olin. 22.00 Panttilainaamo. 18.00 Päivän sää. 10.30–11.00 Salatut elämät: Pihlajasatu (S). 11.15 Landet runt. 19.00 Rikkaat ja rahattomat. 09.10 Miten kaikki tehdään. 23.00 Prisma: Älykkäät eläimet. 15.00 Toisenlaiset äidit. 22.55 Top Gear (S). 21.30 Retrotanssit. Joukkuemäki. 18.30 Puoli seitsemän. Kylmää kuin helvetissä. erät. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 12.45 Valitut Palat Collection. 17.55 Uutiset. 12.30 Pekingin olympiakisat, urheilustudio. Unelmakoti-sarjan juontajat Gert Wingårdh ja Anne Lundberg palaavat katsastamaan mitä edellisten kausien rakennuskohteille tänään kuuluu. 22.45 Pää puristuksessa. 02.00 Rikospaikka. • 00.50 Poliisit 2022 (7). Vasikan keinu. 10.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 11.40 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). Kutonen 06.20 Hot Rod Garage (S). 18.00 Leijonien valtakunta. 22.45 Sportnytt. 08.00 LEGO Ninjago (7). 07.00 Morgonstudion. 19.45 Sanna Ukkola Live. 19.55–20.54 Kaikki jää perinnöksi. 17.10 Kuolema maalaa taulun. Hoitojonot ja hoitovelka ovat kasvaneet pandemian myötä merkittävästi. 20.35 Unelma-asunto auringon alta. 16.00 En plats i solen. 09.55 Saarielämää (S). 14.00 Grand Designs Australia. Naisten big air -loppukilpailu. 18.30 The Voice of Finland. 11.55 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 21.00 Greyn anatomia (12). 23.00 Huumebisnes Oy. (2021) (U) 12.35 Kuolema maalaa taulun (12). 21.00 Autojen ensiapu. 03.00 Arktiset vedet (S). 07.43 Ryhmä Hau (S). 21.00 CSI: Miami. 07.25 Simpsonit. 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. 23.25 Family Guy. Jakso 6/26. (U) 11.00 Pisara. Kausi 1. 23.55 Paiseklinikka (S). 22.00 Massi (16). 12.00–17.55 YLE TEEMA. 19.50 Keno. 17.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 18.30 Emmerdale (7). 16.00 Puutarhan pelastajat. 12.30 Olympialaiset: Jääkiekkokooste Suomi – Ruotsi (m) (u) (S). 09.45 Pekingin olympiakisat, rattikelkkailu. 22.30 Brorsor 4ever. 17.40 St Aidans sjukhus. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 21.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 23.40 Pahuuden perintö (12). 12.55 Valitut Palat Collection. 11.00 Emmerdale (7). 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12). 10.00 Pokka pitää (S). 22.35 Hockey Night – Tien päällä. 04.35–05.30 Ghost Adventures. 22.25 Tulosruutu. (1953) (Mv) (U) 15.00–15.50 Ylen aamun parhaat. 19.20 Det romska minnet. 15.00 Kirppiksen Kingi. 18.45 Uutiset. 00.05 Pitääkö olla huolissaan. 16.00 Lemmen viemää (7). Naisten 3. 13.00 Olen Julkkis. 19.00 Koiran paras ystävä. 10.05 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 11.00 Koiraperheet käytöskoulussa. 12.10 Simpsonit. 03.25–04.55 Pekingin olympiakisat, lumilautailu. 23.00 Ekonomibyrån. Janne Saarikivi. 02.20 Nuori MacGyver. 17.00 Lätkävaimot. 20.00 Alastomat selviytyjät: Sensuroimaton (S). 19.00 Gold Rush: Unohdetut kaivokset (S). 17.30 Family Guy. Naisten slopestylen loppukilpailu. (S). 14.15 Running Wild With Bear Grylls. Kausi 7, 6/10. 05.50– 06.00 MTV Uutiset Live. 12.00 Sportspegeln. 12.00 Amerikan rajavartijat. 17.05 SVT Forum. 11.25 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 01.50 Alaskan rakentajat (S). 12.30 Valitut Palat Collection. 04.25 Ambulanssi (12). Mukautuvat kodit. 01.40 SmackDown. 22.00 Mieheni vaimo (12). 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 01.50 Narcos (16). 17.00 17.04 Päivän sää. Kausi 11, 1/12. Kosmos. 23.30 Uutiset. 14.00 Sinua, sinua rakastan. (2017). Lande. 22.00 Uutiset. (U) 10.30 Pokka pitää (S). 11.15 Kiinteistöhuutokauppa (S). 06.30 Kökets middagstips. 19.00 De Gaulle (12). 21.00 Murhaaja kotonani. 00.15 Simpsonit. 19.00 Saariston sankarit. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 4, 4/4. 18.00 Olympialaiset: (S). 06.20 Single Parents. 11.00 Nurses. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. Veren tanssi 2/2. 22.00 Pekingin olympiakisat, rattikelkkailu. Kausi 1, 4/15. 07.18 Puu Fu Tom (S). (S). 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 16.55 Onnenarpa. 18.00 Family Guy. 13.00 Tanssi kanssain. 19.45 Fråga doktorn. 18.55 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 07.50 LEGO Friends (S). 06.55 Say Yes To The Dress: Randyn vinkit. 15.00 Valitut Palat Collection. MTV3 06.15 Aamusää. 13.00 Kenen kotona?. Sveriges TV1 05.45 Sverige! . 07.39 Rytmimunashow (S). 16.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 02.45 Suomen paras palomies. 13.55 Superkauppiaat. Sveriges TV4 06.00 Home and Away. 22.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. Kausi 3. 04.00 En plats i solen. 18.00 Remppa vai muutto. 11.30 Olympialaiset: Maastohiihto (u) (S). 17.15 Gudstjänst. 06.45 Nyhetsmorgon. 08.45 Joraavat juurikkaat (S). Kausi 5, 6/10. 08.23 Aliisa ja yksisarvinen (7). 17.00 Tankkaustarinat. 17.30 Tankkaustarinat. 06.40 Halinallet (S). Jäätanssin vapaatanssi. 20.00 Poliisit 2022 (7). Kausi 7, 5/9. 18.15 Svenskfinland runt. YLE TEEMA & FEM 06.50–08.50 YLE TEEMA. 16.00 Laiva (S). 00.45 Pientä pilaa. 03.30 Suurmestari UK. 13.00 Luovia suhteita. 22.00 Tohtori Paise (S). 07.45 Moderni perhe. (S). Jakso 7/10. 10.30 Rederiet. 19.00 Puutarhakausi. 17.00 Senioriseisake. välieräottelu (n) (S). 06.45 Tonnikalan saalistajat: Parhaat palat. 00.55 Ghost Adventures. Ahtaita putkia. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Jakso 24/25. 21.00 Raskaan kaluston pelastajat. 15.00 En plats i solen. 22.55 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi. 22.45 Oddasat. 09.30 Puoli seitsemän. 21.00 ELOKUVA Hacksaw Ridge – aseeton sotilas (16). Kausi 3, 4/8. 00.40 Miehen puolikkaat. 12.30 Enemmän elokuvasta: Taksikuski. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 1, 7/10. National Geographic 06.00 Vankilassa ulkomailla. Kausi 14. 09.35 Ensisilmäyksellä. 16.00–16.44 Milanon naisten paratiisi (7). 20.00 Simpsonit (7). 11.30 Neljän tähden illallinen. 10.20 Saarielämää (S). 13.25 Hengenvaarallisesti lihava (S). 23.00 Family Guy. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). • 0.30 Sinkkuillallinen. 23.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 11.45 Suzannen vieraana. 18.55 Nyheter på lätt svenska. 23.05 Kirppiksen Kingi. 20.00 Olympialaiset: 10. 21.00 Husdrömmar. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.45 Kiinteistöhuutokauppa (S). 09.33 Min samiska historia. 00.30 Miten kaikki tehdään. 07.25 Pyjamasankarit (7). 02.35 Kuutamolla. 10.50 Olympialaiset: Ampumahiihto (S). 20.30 Hundra procent bonde. 17.30 Olympialaiset: Jääkiekkostudio (S). 13.03 SVT Forum. Kausi 1, 6/8. 15.55 Arto Nyberg. 08.30 Olympialaiset: Jääkiekkostudio (S). 19.28 Sportnytt. Ainakin konttitalo ja paloasema ovat saaneet aivan uuden ilmeen. 04.35–05.39 Remontilla rahoiksi. 03.25 Arktiset vedet (S). 21.00 21.00 A-studio. 15.00 Olympialaiset: Jääkiekko: 2.välieräottelu (n) (S). Naisten hypyt. 20.20 Med djur i huvudrollen. 01.45 Djurvärldens dynastier. 12.30 Salatut elämät (S). 09.50 Dubain lentokenttä. 23.50 Simpsonit. 22.20 Päivän sää. Kausi 3. 19.33 Lokala nyheter. Jakso 5/10. 06.15 Landet runt. 07.35 Kiinteistöhuutokauppa (S). 16.00 Simpsonit. 15.30 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. Päästäkää Minut Pois! Myrsky. 12.15 Uljas universumi (S). 2 (12). 01.30 This Is Us (7). ja 4. Kausi 5. 11.00 Neljän tähden illallinen. Naisten round robin 8. 16.55 Uutiset. 14.15 Toisenlaiset äidit. 21.00 21.00 Arman Pohjantähden alla (S). 18.25 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi. 00.00 Senioriseisake. 5/6. 07.00 Hei Taavi (S). 11.55 Derricon uskomaton suurperhe (S). Jakso 4144. 06.40 Pekingin olympiakisat, freestyle. 22.45 Flex. Kausi 2. MOT tutki, mihin kiinteistöjen arvon lasku eri puolella maata voi johtaa. FOX 06.00 Moderni perhe. 15.00 Leijonan luola USA. 15.25 Eläinsairaala (S). 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 14.00 Sinkkuillallinen. 12.30 Amerikan rajavartijat. Tavallista parempia kauppiaita. 14.00 Bytt är bytt. 20.20 TV4 Vädret. TLC 06.20 Kauneusvalmentaja (S). 19.30 Salatut elämät (S). 23.00 TV4 Nyheterna. 13.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 16.30 Laiva (S). 07.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudio. 20.30 Kompassi. Kausi 3, 6/10. 17.30 Viiden jälkeen. 18.00 Sinkkuillallinen. 12.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (S). 20.55 Lokala nyheter. 04.00 Killing Eve (12). 16.50 Novosti Yle. Jakso 4145: Olipa kerran vauvan sitten. Kausi 5, 1/4. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 07.15 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 13.00 Melkein MENSA. A-studiossa uusi perheja peruspalveluministeri Aki Lindén kertoo, miten jonoja voidaan purkaa. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 19.00 Möte med (Romani chib). 21.00 Paiseklinikka. 22.50 Lokala nyheter. 00.30 Vaarahetkiä videolla. 01.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! Paineita vai ei. 20.00 Koko Suomi leipoo. 00.00 ELOKUVA U-571 (16). 17.20 Irwinin perheen eläintarha (S). 19.35 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 15.10 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 23.30 Konsumtionschocken. 13.30 Home and Away. Jäätanssin vapaatanssi. 07.20 Say Yes To The Dress: Tanska (S). Jakso 5/8. 19.00 Rapport. 08.55 Caribbean Life (S). 00.50 Pientä pilaa. 08.30 Miehen puolikkaat. 22.10 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). Kivisydän 1/2. JIM 09.00 Suomalainen menestysresepti. 20.00 Unelmakoti. 18.00 Efter fem. 08.05 Single Parents. 16.00 Viikon Parkkonen. 02.45 Sportnytt. 09.49 Hitta hem. 01.10 Svenska nyheter. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 12.00 Valitut Palat Collection. 03.00 Paratiisihotelli Suomi (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.50 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 23.45 Ohjelmatietoja. 3, 1/20. 01.10 Law & Order: Special Victims Unit. 08.35 Food Factory. 23.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 19.15 Kulturnyheterna. 08.10 Galaxi. 00.30 Mayn keittiö. 02.30 Lätkävaimot. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 08.50 Erikoisia koteja. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. Kausi 1. 09.22 Kortfilmsklubben franska. 16.40 Garage Kings Suomi (S). 21.00 Komppania Ketonen & Gustafsberg (S). 14.30 Say Yes To The Dress (S). 17.25 Uutiset. 11.00 1+5 tytärtä (S). 01.15 Ålands hjältar. 20.00 Moderni perhe. kisapäivä (u) (S). Jakso 7/10. 14.30 MTV Uutiset Live. 15.15 Löytöretki tuntemattomaan (S). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.00 Rapport. 02.10 CSI. 15.50 Laiva (S). 17.00 17.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot. B10 MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Luontohetki. Jäätanssin vapaatanssi. 20.00 Remppa vai muutto. AlfaTV 08.00 Viikon Parkkonen. 17.55–00.12 YLE FEM. Kausi 2. Frost esittelee Rafaelille kontaktin, jonka avulla CIA voisi päästä sisälle venäläiseen eliittiin. ja 4. 15.00 Suurmestari UK. 21.00 21.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot. 22.00 I vår herres hage. 01.50 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 11.40 Egenlandin matkakohteet. 23.55 TV4 Vädret. 09.00 Eläinsairaala. 00.00 Isländska föremål berättar. 4/7 Kissalaakso. 06.25 Ylen aamu. 06.35 The Zoo: San Diego (S). TV5 06.00 Olympialaiset: Jääkiekko 1.välieräottelu (n) (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.30 Allsvenskan Här kommer Degen. 06.50 Pikku Kakkonen. Naisten 3. 01.40 Pörni. 09.30 Snowcross: Super League, Boden Ruotsi. 19.05 Saarielämää (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 MOT. 09.00 Mutsi (S). 06.40 Simpsonit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 02.40 Australian rajalla. 08.40 Miten kaikki tehdään. 21.00 Johan Glans World tour of the world. 08.11 Sherlock Jakki (S). 22.30 Miehen puolikkaat. 6.46 Koronarajoitukset lievenevät 7.11 Hallituksen työllisyystoimien loppukiri 7.25 Super Bowlin tunnelmia 7.44 Jälkihiki 8.50 Tytöt 18 millä eväillä aikuisuuteen. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 07.00–08.00 Supernanny Suomi. erät. 22.00 Miehen puolikkaat. 07.25 Pekingin olympiakisat, lumilautailu. 21.00 Efter Nio. 14.35 Melodifestivalen 2022: Deltävling 2. 12.00 Hurja painonpudotus Suomi (S). 19.00 Simpsonit. 17.10 Gold Rush: Unohdetut kaivokset (S). 06.10 Rusty Rivets (S). MUUT TV-KANAVAT. 19.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. Uusi sarja 1/6. 22.15 Sanna Ukkola Live. 19.00 Frendit (S). Miesten big air -karsinta. 18.30 Moderni perhe (S). 03.30–04.30 Lätkävaimot. 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 09.35 Alaskan rakentajat (S)
Kemiat kohtaavat, ja muunnelma Pygmalion -näytelmän ja My Fair Lady -musikaalin teemoista voi alkaa. Juontakin tapahtuu, siellä täällä. Kenraali vastustaa natseja historiallisessa draamasarjassa RÉMY GRANDROQUES / YLE www.keskipohjanmaa.fi Arvostelujen lisäksi verkossa ja näköislehdessä ilmestyy viikoittain videoblogi. Kino-Keskipohjanmaa Hannu Björkbackan TUTUSTU: www.keskipohjanmaa.fi/Kino-Keskipohjanmaa. Videolähetyksessä aiheita voidaan käsitellä liikkuvin kuvin. Osansa siinä oli onnistuneilla roolivalinnoilla. Chris Pratt on edelleenkin kuupanlyömä Tähtilordi, joka vie retkueensa uusiin seikkailuihin. Kaikki jaksot Yle Areenassa. Videoblogissa esitellään lisäksi niitä intohimolla tekeviä ihmisiä. 2 Nelonen klo 22.00 HHHH Scifi-elokuvan hellyttävimpiin hahmoihin kautta aikojen kuuluu puuolio Baby Groot, joka vipeltää eteenpäin kaarnajaloillaan ja jonka sanavarasto rajoittuu lauseeseen ”I am Groot”. Hän laittaa kaiken peliin rakkaan maansa ja perheensä puolesta ja matkustaa Lontooseen pyytämään apua Winston Churchilliltä. Kino-Keskipohjanmaa ampuu kaikkea mikä liikkuu, oli se sitten elokuvaa tai televisiota. (USA 1990) Ystävänpäivä Sub klo 21.00 HH Pretty Womanin Julia Roberts ja ohjaaja Garry Marshall kohtasivat Rakkautta vain -jäljitelmässä, jossa ystävänpäivä yhdistää liudan losangelesilaisia ihmiskohtaloita. Kino-Keskipohjanmaa liikkuu itsekin. Timantit ja oopperat odottavat. Kuinkas muuten. Aika mainiosti se silläkin aatoksensa välittää, kuten James Gunnin ohjaamasta avaruusseikkailusta ilmenee. Kun kemiat kohtasivat De Gaulle Yle TV1 klo 19.00 Osa 1/6 Historiallinen draama seuraa Charles De Gaullen yksinäistä taistelua maansa puolesta toisen maailmansodan aikana. Elämä on kivaa, avaruudessakin. Niin tehokkaasti Garry Marhsallin romanttinen komedia sitten juppikauden unelmia paketoi, että siitä tuli julkaisuvuotensa tuottoisin. (USA 2010) Guardians of the Galaxy Vol. Vaikeaa on kuvitella, että tänään kukaan tekisi prostituoidun ja hänet vuokraavan bisnesmiehen suhteesta yhtä söpöä ja siistiä elokuvaa kuin Pretty Woman. Se on myös kuvaus ihmisestä tuon liki majesteettisen julkisen hahmon takana. (USA 2017) Pekka?Eronen kriitikko Kaikkien aikojen menestyneimpien romanttisten komedioiden joukkoon kohonnut kertomus kovapintaisesta bisnesmiehestä ja hyväsydämisestä ilotytöstä. Myös Jamie Foxx ja Anne Hathaway osallistuvat pintaliitoon. Hilpeitä ja muuten vain mukavasti vinksahtaneita vastaantulijoita riittää Marvelin mitalla muutenkin. Richard Gere on Edward, joka poimii Hollywood Boulevardilta matkaansa korkosaappaissa harppovan Vivianin, eli Julia Robertsin. MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B11 Pretty Woman Liv klo 22.00 HHH Ajat ovat muuttuneet. Kenraali Charles de Gaulle panee likoon kaikkensa maansa ja perheensä vuoksi. Vuonna 1940 Ranska ja Vichyn nukkehallitus on taipumassa natseille, mutta kenraali De Gaulle vastustaa viimeiseen asti antautumista. Alkujaan ei siitä pitänyt aivan sellaista tullakaan, mutta kun mukaan tuotantoon lähti Disney, vaihtui katuoja prinssin ja kerjäläistytön tuhkimotarinaan. Kunhan korona hellittää, studiosta päästään jalkautumaan sinne, missä tapahtuu. Löydät siitä arvostelijan asiantuntemuksella ja leffafanin innostuksella poimitut kiehtovimmat uutuudet taiteellisista korkeuksista viihteen viettelyksiin. Tärkeintä on kuitenkin letkeä asenne, jollaista tässä lajissa kohtaa turhan harvoin
MAANANTAI 14.2.2022 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 985 990 990 995 995 1000 1000 1000 1005 1005 1010 1010 1015 1015 1015 1020 1025 1025 1030 Aamupäivästä alkaen paikoin lumisadetta Odotettavissa maanantai-iltaan asti: Paikoin heikkoa lumisadetta. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 8:04 17:06 Jyväskylä 8:09 16:54 Kokkola 8:28 16:58 Rovaniemi 8:32 16:32 Ivalo 8:40 16:10 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C -4 °C -7 °C -1 °C -1 °C -6 °C -2 °C -3 °C -2 °C -3 °C -4 °C) (-6 °C) (-8 °C) (-5 °C) (-4 °C) (-8 °C) (-6 °C) (-8 °C) (-5 °C) (-4 °C) (-8 4 2 10 5 Ma 14.2. -6 -6 -5 -4 -5 -6 -5 +0 +0 +1 +0 +1 +1 +1 +1 -5 -4 -2 Pe 18.2. Sisämaassa lämpötila on 0...-7 astetta, rannikolla -5...-7 astetta. klo 14) Merivesi Kemi ?0 °C 70 cm Oulu °C 71 cm Raahe °C 71 cm Pietarsaari ?0 °C 72 cm Vaasa ?0 °C 73 cm Rauma ?0 °C 60 cm Turku ?0 °C 54 cm Helsinki ?0 °C 52 cm Hamina +1 °C 58 cm Lämpimintä 13.2. -7 -8 -7 -7 -7 -8 -7 -3 -4 -5 -2 -2 -6 -6 -6 -7 -8 -8 Eilen Vuosi sitten °C +1 °C +0 °C °C -0 °C -0 °C -0 °C -2 °C +1 °C +1 °C +0 °C +2 °C +1 °C -1 °C -0 °C -0 °C -4 °C -9 °C -15 °C -7 °C -7 °C -10 °C -11 °C -12 °C -8 °C -14 °C -5 °C °C -6 °C -4 °C -5 °C -14 °C -10 °C -10 °C -17 °C -10 °C -14 12 2 6 12 11 7 1 1 °C -5 °C -10 °C -13 °C -18 °C -9 °C -3 °C +1 °C -2 °C +1 °C +1 °C +1 °C +2 °C -9 °C -14 °C -20 °C -19 °C -10 °C -5 °C -2 °C -2 °C +2 °C +2 °C +3 °C +1 (13.2. Kokkola -5 Pietarsaari -5 Toholampi -4 Halsua -1 Ylivieska -5 Kalajoki -7 Haapavesi -5 Helsinki +2 Lahti +1 Tampere +2 Turku +1 Pori +1 Joensuu +2 Jyväskylä +1 Kuopio +1 Oulu -9 Rovaniemi -13 Kuusamo -9 Ti 15.2. -3 -2 -1 +1 -1 -4 -1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 -4 -8 -7 To 17.2. -6 -7 -6 -5 -7 -8 -8 -2 -3 -4 -1 -2 -6 -5 -6 -8 -10 -9 Ti 22.2. klo 14.00 +3,0 °C Märket Lämpimin mitattu 14.2. -5 -5 -5 -5 -5 -5 -5 +1 -1 -2 -1 -3 -2 -2 -1 -4 -5 -5 La 19.2. 4,2 mm Niinisalo Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Ma Amsterdam +8 Buenos Aires 28 Budapest +7 Lissabon 14 New York -4 Oimjakon -37 Riika +5 Skellefteå -8 Sydney 24 Tukholma +4 Tokio +9 Ti +9 29 11 14 ?0 -37 +5 -9 24 +6 10 Ke 11 30 10 15 +5 -37 +5 -7 24 +4 10 To +8 26 +8 17 12 -35 +5 -9 27 +1 +8 Pe +9 24 11 17 +6 -33 +1 -6 26 -1 10 Ma Alanya 16 Dubai 23 Dubrovnik 11 Funchal 15 Hania 13 Honolulu 24 Las Palmas 19 Malaga 20 Nizza 10 Phuket 28 Venetsia +4 Ti 16 25 13 15 14 24 19 19 13 27 +7 Ke 16 24 13 15 15 24 19 22 14 29 +7 To 16 22 14 16 14 24 21 20 15 29 +6 Pe 16 21 14 16 16 23 20 21 15 28 +9 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (8.2.–13.2.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. -6 -6 -6 -6 -6 -6 -6 -1 -3 -3 -0 -1 -5 -5 -5 -7 -7 -7 Ma 21.2. -42,7 °C 1979 Kuusamo Sateisinta 12.2. -6 -6 -6 -6 -6 -6 -6 -1 -2 -3 -1 -2 -3 -4 -4 -5 -6 -6 Su 20.2. -2 -2 -3 -2 -4 -4 -4 +2 +2 +2 +3 +4 +1 +1 +1 -4 -14 -10 Ke 16.2. Heikkoa pohjoistuulta. +8,3 °C 2019 Vaasa Kylmintä toissa yönä -33,9 °C Salla Naruska Kylmin mitattu 14.2