alv 10 %). Varsinaista yleisöä ei Keskuskentällä ollut, mutta aidan takaa peliä kurkittiin pyörien ja telineiden päältä. Piste mieheen, tai pikemminkin joukkueeseen, oli saldona KPV ja TPS kohtasivat jalkapallon Ykkösessä. Kannuksessa tilanne koskee myös lukiota. Oksavan Pysäysperällä voimalinjan ja muiden suurjännitelinjojen jännitteet sovitetaan toisiinsa suuren sähköaseman muuntajissa. Nro 2 KUUNTELE päivän uutiset osoitteesta keskipohjanmaa.fi Sekä Kannuksessa että Kaustisella yläkoulun oppilaita on altistunut koronavirustartunnalle. Kotikentät korkattiin 1 Sivu A12 Kourallinen kannattajia tuuletti aidalla keikkuen, kun Justus Lehto oli maalannut. JUKKA LEHOJÄRVI CLAS-OLAV SLOTTE. Huumekuski saa usein kevyen tuomion Suomessa UUTISET 1 Sivu A7 Fingrid rakentaa suurta voimalinjaa Muhokselta Haapaveden ja Haapajärven lävitse KeskiSuomeen. toukokuuta 2021. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. Ammattiopisto Jedun Nivalan yksikössä todettiin myös koronatartunta 1 Sivu A4 Altistuksia useissa kouluissa Soitella on riittänyt töitä koronanäytteenotossa. www.keskipohjanmaa.fi Perjantai 14. Hurjat on pylväät Oksavalla 1 Sivut A2-3 Oksavan sähköasemalla suurjännitelinjojen jännitteet muutetaan sopivaan muotoon. MARKKU JOKELA ” Ennen vanhaan myös puutarhaa hoidettiin kärsivällisesti. Hinta 3,00 €. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas vertaa puutarhaa ja elämää videopääkirjoituksessa
Se on yksi Suomen neljästä voimansiirron valtaväylästä. Suurella 400 kV:n jännitteellä sähköä voidaan siirtää tehokkaasti, Petri Hämäläinen kertoo. Jatkossa tilalle tulee tehokkaampi 110 kV:n ja 400 kV:n yhdistelmä. Haapajärvellä, Haapavedellä ja Reisjärvellä kansa puhuttelee kahden voimalinjan muodostelmaa nimellä Imatran linja. Tämä linja jää paikoilleen. Asemalle rakennetaan kaksi suurta muuntajaa, jotka kytkevät jännitetasot toisiinsa. –?Linjan teho nousee merkittävästi. Paikalle rakennetaan molemmille muuntajille isot perustukset suojaseinineen, valvomorakennus sekä päätetelineet, joihin voimajohdot liittyvät. Tarkoituksena on siirtää tulevaisuudessa entistä enemmän tuulisähköä ja Pyhäjoen ydinvoimalan sähköä pohjoisesta etelään. Valtavassa noin 90 miljoonaa euroa maksavassa voimalinjahankkeessa uusitaan kokonaan iso voimalinja Muhokselta Petäjävedelle Keski-Suomeen. Vaikuttavien teräsjättiläisten satoja kilometrejä pitkä jono metsän takaa Uupuaavalle ja edelleen kohti Kortejärveä Haapajärvellä. Tällä tavalla Fingridin omistaman suuren linjan rooli sähkönsiirron valtasuonena keskisessä Suomessa vain vahvistuu. Suururakkaa tekee yksin voimajohtotöissä noin 200 henkilöä. Pituutta linjalla on runsaat 300 kilometriä. Teräsjätit ovat kantaverkkoyhtiö Fingridin uusia ja uljaita voimalinjapylväitä, joita pystytetään juuri näinä päivinä Nivalasta Haapajärvelle johtavan Savontien lähistölle Haapajärvellä. Suomen suurimpia ne silti ovat ja loistavat auringonpaisteessa kauas. Sähkön siirtäminen pitkän matkan päähän kulutuksen luo on tehtävä suuremmalla 400 kilovoltin (kV) voimajohtoverkolla. Teräsjätit ovat vaakaorteen mitattuna 26-32 metriä maanpinnasta. –?Kyllä, ehdottomasti. PUHEENAIHE: PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A2 Antti Savela Sieltä se tulee. Sen miehittämättömän sähköaseman aidattu alue on noin 10 hehtaaria. Päivä päivältä isot nosturit nostavat jättiläisen kerrallaan jaloilleen ja kiinnittävät sen tiiviisti ja vankasti jalustalleen. Aiemmin rinnan kulki Haapajärvelle asti kaksi 220 kV:n linjaa. Koska Imatran Voimaa ei enää ole, linja on kantaverkkoyhtiö Fingridin sisäisessä nimistössä saanut nimekseen Metsälinja. Jättiläiset harppovat pitkin askelin Oksavalla Suuret jättiläispylväät lähestyvät kohti Savontietä Haapajärvellä. Toisistaan 350-380 metrin päässä olevat teräsjättiläiset kantavat leveillä hartijoillaan yhdeksää voimajohdinta sekä kahta ukkosjohdinta, joista toisessa kulkee valokuituja tiedonsiirtoon. Pysäysperän sähköaseman toimintaa ohjataan ja hallitaan Helsingissä sijaitsevasta kantaverkkokeskuksesta, projektipäällikkö Petri Hämäläinen Fingridiltä kertoo. Parhaimmillaan teräsjättiläinen on jopa 38 metriä korkea eli jopa yli kymmenen metriä näyttävämpi kuin vieressä kulkeva ja vähän pienen näpiksi jäävä Fingridin 220 kV:n voimajohto. Kun linjatyöt Muhoksella valmistuvat syksyllä 2022 ja kun nyt teon alla oleva linja otetaan käyttöön, alamme tehdä uutta voimalinjaa Muhokselta Pohjois-Ruotsiin turvaamaan sähkösiirtoa Suomen ja Ruotsin välillä, rakentamispäällikkö Keijo Välimaa Fingridistä kertoo. Pylväät ovat kiinni perustuksissa neljällä pilarilla. Näillä ominaisuuksillaan voimalinja siirtää 400 kV:n jännitteellä sähköä ja tietoliikennettä lähinnä pohjoisesta etelään. Pylväät eivät tosin ole ennätyksellisen suuria, sillä Lapissa on rakennettu satunnaisiin paikkoihin vieläkin korkeampia luomuksia. Tämän päällä on vielä noin kuusi metriä korkea ukkosjohdinuloke. Liittyvätkö sähköaseman ja voimajohdon rakennustyöt tuulivoimaboomiin. Haapajärven Pysäysperän sähköaseman ideana on muuntaa lähialueen 110 kV.n jännitteellä tulevia ”pienempiä” linjoja voimakkaamman 400 kV:n linjan käyttöön. FAKTA Ekologinen Metsälinja 1 Etelä-Suomen kivihiilen käyttö loppuu ja korvautuu pohjoisen ilmastoneutraalilla energiantuotannolla 1 Kysynnän kasvaessa Metsälinja auttaa Suomen pysymistä yhtenä sähkön hinta-alueena 1 Metsälinja vahvistaa pohjoiseteläsuuntaisia sähkönsiirtoyhteyksiä 1 Linjan kokonaispituus on 305 kilometriä 1 Voimajohdon rakennustyöt käynnistyivät Pysäysperän muutostöillä loka-marraskuussa 2019 1 Töitä tehdään vaiheittain koko johto-osuudella 1 Voimajohto on kokonaisuudessaan valmis syyskuussa 2022 1 Valtioneuvosto myönsi hankkeelle lunastusluvan 13.6.2019 Lähde: Fingrid Puiden latvojen yläpuolelle kohoavat uudet voimalinjapylväät muuttavat maisemakuvaa Haapajärven Oksavalla ja Siiponkoskella ja monilla kylillä Muhoksen ja Petäjäveden välissä Kantaverkkoon uutta linjaa. FINGRID rakentaa Haapajärven Oksavalle lisäksi noin 27 miljoonaa euroa maksavan sähköaseman. –?Sähköasemalle liittyy useita sähkön tuottajia voimajohtoineen
Toinen 220 kV linja lähtee pohjoiseen Muhokselle ja toinen 220 kV linja lähtee itään Vaalaan. Työmaalla on aliurakoitsijoita Baltian maista erityisesti pylväiden kasaustöissä. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A3 Kansainvälinen työmaa Antti Savela Fingridin työmaa Petäjävedeltä Muhoksen Pyhäselkään pitäisi olla valmiina vuoden 2022 loppupuolella. Kaunis ympäristö tekee hyvää. Tämä sopii hyvin viime vuonna alkaneeseen kotoilutrendiin, joka on nyt ilmiö monenikäisten ihmisten elämässä. –?Arviolta puolet henkilöstä on Suomen ulkopuolelta, tilanteen ja työvaiheen mukaan vaihdellen, Välimaa kertoo. Jopa 12 prosenttia suomalaisista arvioi lisäävänsä puutarhaostoksiaan viime vuoteen verrattuna. Ja mikseivät olisi. Puutarhanhoito on iso bisnes ja itse kukin voi käydä katsomassa puutahamyymälöiden säpinää. Ihmiset ostavat valtavat määrät kesäkukkia, panostavat pihoihin ja piharakentamiseen ja ulkotilojen viihtyisyyteen. Tutkimuksen perusteella tiedetään, että lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista aikoo ostaa kukkia puutarhaan tai parvekkeelle, myös kesämökille. Liitto kannustaa ihmisiä vierailemaan paikallisessa puutarhamyymälässä. Uusia kukkia, ruukkuja ja tapoja syntyy ja kuolee. Lämmin sää houkuttelee väkeä tänäkin viikonloppuna. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että myytävät kesäkukat ovat kotimaisia tai ainakaan paikallisia, joten tähänkin puoleen kannattaa tutustua. Rekkaralli on ollut melkoinen, sillä perävaunulliseen rekkaa mahtuu kerrallaan tavaraa ehkä 50 kuution verran. Näitä puutarhoja on satoja Suomessa ja useita myös Keskipohjanmaan toiminta-alueella. Myös Vaalaan lähtevä linja alenee 110 kV:n jännitteelle. Kenties ennen vanhaan luotettiin siihen, että puutarhaa rakennetaan pikkuhiljaa, pitkäjänteisesti, kovalla työllä ja jaksettiin odottaa kauneuden puhkeavan kukkaan. Pysäysperän tulevat muuntajat painavat 430 tonnia. Nykymaailman menoon sopii hyvin se, että nopeasti pitää saada näyttävää. Jos viime vuosi oli kesäkukkakaupassa hyvä, arvioidaan tästä vuodesta vielä parempaa. MARKKU JOKELA TIINA OJUTKANKAAN PÄÄKIRJOITUS VIDEOLLA N yt eletään tämän puutarhakauden alkua, mutta kiivasta sellaista. Lisäksi sähköaseman rakentaminen työllistää paljon. Painoltaan ne vastaavat seitsemän perävaunullista rekkaa lasteineen. Suomalaiset suunnittelevat hankkivansa kesäkukkia tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Tavallisesti sähköasemia laajennetaan, mutta nyt uusi sähköasema rakennettiin puhtaalta pöydältä. Rakennuttamispäällikkö Keijo Välimaa Fingridiltä kertoo, että pelkästään voimajohtotyömaan henkilövahvuus on ollut tämän vuoden puolella 100 ja 200 henkilön välissä. Hämäläisen mukaan sähköasemalla sähkönsiirron jännitetasot muutetaan siirtoon paremmin sopiviksi. Haapajärvelle ja Oksavalle etelästä Petäjävedeltä rinnakkain tulevat 220 kV ja 220 kV -voimalinjat jakaantuvat kahteen suuntaan Oksavan Pysäysperän uuden sähköaseman nurkilla. Fingrid on kilpailuttanut rakennusurakat ja voittaneet yhtiöt ovat puolestaan jakaneet työvaiheitaan osiin ja kilpailuttaneet ne edelleen. Sähköasemalle rakennetaan muun muassa valvomo, 28 metriä korkeat pääteportaalirakenteet sekä kytkinlaitokset, joiden kummankin ovat pituudeltaan toista sataa metriä. Sähköaseman pohjalle on Petri Hämäläisen arvion mukaan kuljetettu jopa 130 000 kuutiota soraa. Alueelle on tehty raskaita koneita kantava uusi tie. Kasvihuoneviljelijöiden toimialajärjestö Kauppapuutarhaliitto juhlii puutarhakautta teemapäivällä perjantaina. Oksavalta Petäjävedelle kulkevan vanhan sähkölinjan jännite putoaa myös 110 kV:iin. Muuntajat tuodaan paikalle junarahtina ja autokalustolla. Parhaillaan pohjoiseen rakennetaan uutta 400 kV linjaa ja rinnalle jäävä 220 kV linja muutetaan 110 kV:n jännitteelle. Puutarhassa puuhaileminen on rauhoittavaa, jos ei mene stressin puolelle. Tiina Ojutkangas Puutarhaankin voi ostaa kotimaista Kiinnostava on tieto siitä, että nuoret aikuiset ovat nyt innostuneet puutarhasta ja sen hoitamisesta.. Puutarhojen trendit vaihtelevat. Projektipäällikkö Petri Hämäläinen Fingridiltä kertoo, että sähköasema on sikäli erikoinen, että alueella ei ole ollut vanhaa sähköasemaa lainkaan. Puutarhurit osaavat kertoa, että tietyt asiat pysyvät ja toiset tulevat vuosien hiljaiselon jälkeen aina uudestaan muotiin. –?Haapajärven Oksavalle sähköasema tulee siksi, paikalla on paljon risteävää sähkönsyöttöä, Petri Hämäläinen toteaa. Nyt eletään puutarhakauden mukavinta vaihetta eli aloitusta. Kiinnostava on tieto siitä, että nuoret aikuiset ovat nyt innostuneet puutarhasta
Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa ei ole hoidossa tällä hetkellä yhtään koronavirustartunnan saanutta. Kannuksessa Juhani Vuorisen koulun 9. –?Riittää, että noudatat koronasuosituksia eli vähennät lähikontaktien määrän minimiin ja vältät tarpeettomia kokoontumisia, huolehdit huolellisesta kasvomaskin käytöstä, 2 metrin turvaväleistä sekä käsihygieniasta. Nivalan yksikössä todettu koronavirustartunta liittyy KeskiPohjanmaan tartuntaketjuihin. Muita altistuneita ei koulun Soitelta saaman tiedon mukaan ole. Nyt koronarokotteen voivat siis saada kaikki yli 50-vuotiaat sekä riskiryhmään 1 ja 2 kuuluvat 16–64-vuotiaat Soiten alueen asukkaat. klo 17-18 LISTAUS kaikista mahdollisista altistumispaikoista löytyy Soiten koronasivustolta: https://korona. Tiloissa tehdään perusteellinen siivous. Opiskelijoille on tiedotettu asiasta Wilmassa. Myös Kaustisen yläkoulussa ja Jedun Nivalan yksikössä tartuntatapaus. Kauppakeskus Chydenia, Kokkola ti 11.5. Kaikki altistuneet on tiedossa ja altistuneen ryhmän lapset aiottiin testata helatorstain aikana. Myös Kannuksen lukion toisen luokan oppilaat ovat voineet altistua. –?Pyydämme myös, että infektioyksikköön ei soiteta koronavirustestin tuloksiin liittyen. klo 15.3016.00 Kodin Terra, Kokkola la 8.5. terveytesi.fi. Soite kehottaa lasten huoltajia viemään lievästikin oireiset lapset viivytyksettä koronatestiin. Soiten infektioyksikkö on tällä hetkellä ruuhkaantunut ja tarpeettomia puhelinsoittoja pyydetään välttämään. klo 21-22, la 8.5. Viimeisen 14 vuorokauden aikana on todettu yhteensä 56 tartuntaa. klo 8–17 ja viikonloppuisin klo 8–16). Päiväkodin muissa ryhmissä ei tämän hetkisen tiedon mukaan ole altistuneita. Soiten lastensairaalan kiireettömiä lääkäriaikoja siirretään toukokuulta kesäkuulle, kun henkilökuntaa ohjataan koronatyöhön äkillisesti heikentyneen tilanteen vuoksi. Varotoimenpiteenä Jedun Nivalan toimipisteessä siirtytään etäopetukseen 17.5.– 21.5. omaolo.fi/ 1 Soittamalla Soiten koronaneuvontanumeroon: 06 828 7499 (avoinna ark. Kaikkia Jedun Nivalan yksikössä maanantaina ja tiistaina 10.– 11.5.2021 oleskelleita suositellaan hakeutumaan koronavirustestiin, jos heillä ilmenee hengitystieinfektioon sopivia oireita, lihastai päänsärkyä tai kuumetta. Soite suosittelee rokotteen ottamista kaikille, jotka ovat rokotusvuorossa. Asiakkaisiin otetaan yhteyttä, mikäli sovittu aika siirtyy. ABC Heinolankaari, Kokkola to 6.5. klo 23.30-24.00 McDonald’s, Kokkola to 6.5. luokalla ja lukiossa altistumisia. ja pe 7.5. soite.fi/tilannekuva/ Soite pyytää mahdollisissa altistumispaikoissa vierailleita seuraamaan oireita ja hakeutumaan herkästi koronavirustestiin. klo 14.3015.00 Prisma, Kokkola la 8.5. Näihin ketjuihin liittyviä altistumisia on todettu nyt Nivalassa, Ylivieskassa ja Sievissä. Altistuskaranteenissa on Kallion alueella tällä hetkellä noin 40 henkilöä. Soite suosittelee välttämään kaikkia vierailuja Soiten asumispalveluyksiköissä. klo 13.30-14.00 Subway (Kauppakeskus Chydenia, Kokkola) pe 7.5. Sairastunut henkilö ja hänen kauttaan altistuneet on asetettu karanteeniin. KOULUTUSKESKUS Jedun Nivalan yksikössä on todettu koronavirustartunta. Kaikkia karanteenissa olevia ei tällä hetkellä pystytä kontaktoimaan päivittäin läpi. Ajat ovat nyt varattavissa sähköisesti Soiten Omahoitopalvelun kautta osoitteessa https://soite. Soite pyytää välttämään tarpeettomia puheluita. klo 19-21 Pohjolan matka, Köyhäjoki – KPKS -linja välillä Kälviä – Kokkola ma 10.5. klo 17.00-18.00 Rosso, Kokkola su 9.5. lk) puolella on ollut maanantaina ja tiistaina 10.–11.5 henkilö, jolla on todettu myöhemmin koronavirustartunta. Altistuneen luokan oppilaat on asetettu karanteeniin. Tervanpolttajan päiväkodissa Kokkolassa, Kannuksessa yläkoulun 9. CLAS-OLAV SLOTTE Päivi Savela Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten infektioyksikkö ruuhkaantui torstaina. Kaupunki tiedottaa perheitä ja henkilökuntaa järjestelyistä tarkemmin Päikyn kautta. Tartunnat liittyvät samaan, viime päivinä tiedotettuun laajaan tartuntaketjuun, joka lähti liikkeelle vappubrunssilta. Soiten alueella 15 uutta tartuntaa Soite tiedotti torstaina 15 uudesta koronavirustartunnasta. SOITE antoi torstaina ohjeita mahdollisessa altistumispaikassa olleille: –?Huomioithan, että vaikka olet ollut mahdollisessa altistumispaikassa, sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä Soiteen puhelimitse, mikäli sinulla ei ole oireita. –?Yhtä lailla, jos olet ollut tekemisessä koronalle altistuneen kanssa, mutta et koronaan sairastuneen kanssa, voit seurata vointiasi kotona ja noudattaa koronasuosituksia. Tervanpolttajan päiväkodin muut ryhmät jatkavat toimintaa normaalisti tänään perjantaina. Keskiviikkona tartuntoja todettiin 16. luokan oppilaat ovat voineet altistua koronavirustartunnalle. Mikäli olet altistunut koronavirukselle, sinulle soitetaan Soitelta. klo 16.00-16.15 Ykköskirppis, Kokkola pe 7.5. Kaustisen keskuskoulu tiedotti torstaina iltapäivällä oppilaille, henkilökunnalle ja huoltajille, että yläkoulun (7.–9. Lapset (alle 16-vuotiaat sairastuneet): Soiten lasten päivystys 06 826 4444 (avoinna ympäri vuorokauden 24/7). EPIDEMIAN kiihtymisen vuoksi Koivuhaan vastaanotto on suljettu viikolla 20. Positiivisen testituloksen saaneelle soitetaan aina Soitelta, ja negatiivisen testituloksen voi tarkistaa Omakannasta tai sinulle lähetetään tekstiviesti, jos olet antanut luvan tekstiviestin lähettämiseen, tiedotteessa todetaan. Altistuneita on asetettu karanteeniin mutta kartoitustyö on vielä kesken, tiedottivat Peruspalvelukuntayhtymä Kallio ja Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä helatorstaina. Alueen ilmaantuvuusluku on 72,3 / 100 000 asukasta. SOITE ON lisännyt mahdollisten altistustilanteiden listaukseen seuraavat paikat: Tervahovin apteekki, Kokkola to 6.5. klo 15.30-16.00 H&M ja Gina Tricot (Kauppakeskus Chydenia) la 8.5. FAKTA Testaaminen 1 Hakeudu koronavirustestaukseen heti lievilläkin oireilla: 1 Sähköisesti täyttämällä koronaoirearvio osoitteessa: https://www. KORONAROKOTUSTEN kohderyhmää laajennetaan yli 50-vuotiaisiin. klo 15-17 Citymarket, Kokkola su 9.5. Altistunut ryhmä ja henkilökunta on asetettu karanteeniin. Sähköiseen ajanvaraukseen lisätään aikoja tilanteen mukaan, mikäli tulee peruutuksia tai äkkinäisiä lisäyksiä rokotemääriin. Päivät, jolloin on vapaita aikoja tarjolla, näkyvät nettikalenterissa vihreällä. alkaen. Jos terveydentilasi vaatii päivystyksellistä hoitoa, soita Soiten päivystysapunumeroon 116 117.. Soiten infektioyksikkö ruuhkaantui Koronatestin tuloksia ei pidä kysellä vaan positiivisen testituloksen saaneelle soitetaan aina. KOKKOLASSA Tervanpolttajan päiväkodin yksi ryhmistä on altistunut koronavirustartunnalle. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A4 Päivi Savela, Hanna Rautio Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella todettiin torstaina 15 uutta koronavirustartuntaa. Puhelinajanvaraus aukeaa jälleen tiistaina 18.5.2021 klo 12. Keski-Pohjanmaan alueellinen COVID-19-viranomaistyöryhmä kokoontuu tänään perjantaina arvioimaan alueellista tilannetta sekä alueellisia rajoituksia ja suosituksia. klo 18.30-18.45, pe 7.5. Kokkolan kaupungilta täydennetään, että altistus on tapahtunut maanantain ja tiistain 10.– 11.5 aikana. Altistuneen luokan oppilaat on asetettu karanteeniin ja siirretty etäopetukseen perjantaista 14.5. TORSTAIN AIKANA kerrottiin useista tartunnoista ja altistumistapauksista eri oppilaitoksissa ja yhdessä päiväkodissa
Alueella asuu paljon yliopistoväkeä, opiskelijoita ja luovan työn tekijöitä. Lisäksi virallisen lentopaikan ylläpitämiseksi olisi tarvittu mittavia, yli 30 000 euron investointeja. Rakennusten lisäksi paikalla paloi puolisen hehtaaria maastoa. Nyt kun kenttä siirtyi meidän omistukseen, saamme voimalat täysmääräisesti alueelle, Puhuri Oy:n tuulivoimapäällikkö Tuomas Ylimaula kertoo. Sähkömuuntaja tuhoutui tulipalossa Hanna Rautio ALAVIESKA Alavieskassa vanhan pääsiäiskokon pohjan poltto levisi maastoon ja heinikkoon puolen päivän jälkeen helatorstaina. Kilpailussa oli myös mukana Kokkolan Ykspihlaja. Varoitus on voimassa lauantaihin 15. Myös eri yrittäjien kanssa tehtyä yhteistyötä nostettiin ehdotuksissa esiin, Salo kertoo valintaperusteista. Kaupallinen häly jää taakse. 6. Meillä ei kerta kaikkiaan ollut mahdollista siihen rahallisesti ryhtyä. Sellaisia olisivat olleet mm. KANNUKSEN pienlentokenttä valmistui Hietakankaalle taimitarhan viereen 1998 ja lentopaikkaluvan se sai samana vuonna. Lisäksi kenttätoimintojen kehittämiseen tuli EU-rahaa 150?000 markkaa, kertoo Lestijoki-lehden ja Keskipohjanmaan arkistot. Pelastuslaitokselta muistutetaan, että nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää, mikäli olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että metsäpalon, ruohikkopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen (Pelastuslaki 6 §, 1 mom). toukokuuta asti. Toteutuneen kaupan myötä tuulivoimalapuiston rakentaminen mahdollistui täysmittaisesti Eskolan alueelle ja samalla pienlentokenttä poistettiin käytöstä. Vaikka voittoa ei tullut, aina kannattaa aktivoida asukkaita, Salo kannustaa. Investoinnin arvo on runsaat 100 miljoonaa euroa. – Hetken toimin lentokentän vastaavana, lähinnä tämän ylimenoajan. Voitto meni Turun kaupunginosaan, jossa sijaitsee yliopisto ja tuomiokirkko. Palo syttyi Haapaperäntien varrella. Kannuksen lentokenttä sai asvalttipinnan vuonna 2002 Leader-rahoituksen avulla. Lentopaikan alue on nyt yksityinen ja siellä on mahdollista lentää enää vain maanomistajan luvalla. kaupunginosan. Tänä vuonna kilpailuun saatiin 243 ehdotusta kaikkiaan 25 eri kaupungista ja 110 kaupunginosasta. läheisten yliopistojen kanssa. Myös ulkona voi järjestää tilaisuuksia. Kokkolan Ykspihlaja oli mukana Vuoden kaupunginosan valinnassa. Kaupunginosassa ovat myös Turun yliopisto ja Åbo Akademi. Joen rannassa on edustusarkkitehtuuria, mutta ylempänä on vanhoja kivitaloja, joissa asuu asukkaiden mukaan aivan tavallisia ihmisiä. Hintikka toimii Puhurille lentokentän vastaavana henkilönä toistaiseksi. Kauppahintaa Puhuri ei paljasta. Kilpailussa valitaan vain voittaja eikä kunniamainintoja ole tapana antaa. KUNTEC FAKTA Vuoden kaupunginosat 1 2020 Lauttasaari, Helsinki 1 2019 Tuira, Oulu 1 2018 Kauklahti, Espoo 1 2017 Vuosaari, Helsinki 1 2016 Reposaari, Pori 1 2015 Hakunila, Vantaa 1 2014 Pispala, Tampere 1 2013 Kakskerta, Turku 1 2012 Asevelikylä, Vaasa 1 2011 Häntälä, Somero 1 2010 Roihuvuori, Helsinki 1 2009 Tapanila, Helsinki 1 2008 Anttilanmäki, Lahti 1 2007 Nakertaja-Hetteenmäki, Kajaani 1 2006 Kontula, Helsinki 1 2005 Hupisaaret, Oulu 1 2004 Kypärämäki-Köhniö, Jyväskylä 1 2003 Kommila, Varkaus 1 2002 Käpylä, Helsinki 1 2001 Port Arthur, Turku Lähde: Kotiseutuliitto Joni Mäki-Petäjä KANNUS Kannuksen lentokentän toiminta on päättynyt huhtikuussa. Aineelliset vahingot jäivät vähäisiksi. on ollut kentän ylläpitäjä. Yhteisenä tavoitteena on ollut tehdä kaupunkitila eläväksi. Kaupunginosaraadin puheenjohtaja Tuula Salo kertoo, että valinta oli seitsemän jäsenen raadille äärimmäisen vaikea. Aineelliset vahingot jäivät vähäisiksi. Roskien poltto levisi iltapäivällä sänkipellolle, mutta pelastuslaitos sai palon nopeasti sammutettua. Asukaskunnan monipuolisuuden säilyminen on yhdistykselle tärkeää, ja se iloitsee viime vuosina lisääntyneestä vuokra-asuntokannasta. –?Turun 1. PERUSTELUISSA todetaan, että Turun 1. Titteli meni sivu suun Svante Dahlströmin puistikon istutustalkoot 2014 olivat alkusysäys Piispankatu-Biskopsgatan ry:n ja Turun kaupungin yhteistyölle. –?Ymmärrän, että monessa paikassa valintaa on kovasti odotettu, Salo kertoo. Kannuksen kaupungin alueelle rakennettavaan Kaukasen tuulipuistoon nousee kahdeksan tuulivoimalaa. Ilmatieteen laitoksen asettama varoitus tuli voimaan torstaina 13.5.2021 kello 12.00, joten nuotiota tai muuta avotulta ei saa sytyttää. Vuonna 2014 linjattiin, että jatkossa kilpailussa palkitaan vain kaupunkimaisia/urbaaneita alueita. Ei siinä sen suurempaa mysteeriä ole, Hintikka sanoo. Sähkömuuntaja tuhoutui tulipalossa. –?Ykspihlaja on ihan hyvä kaupunginosa, jossa tapahtuu vaikka mitä. Päivystävä palomestari Juha Turkulainen Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että tilan pihapiirissä oli poltettu roskia. Alue sijaitsee Aurajoen itäpuolella – näkyvimpänä maamerkkinä Turun tuomiokirkko. UUTISET PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A5 Päivi Savela Suomen Kotiseutuliitto valitsi Vuoden kaupunginosaksi Turun 1. Puhuri osti koko osakekannan. Investointitarve olisi ollut niin suuri, jotta viranomaismääräysten mukaisen lentokentän olisi pystynyt pitämään. Kannuksen Hietakangas Oy myi kentän maa-alueen Kaukasen tuulivoimapuistoa rakentavalle tuulivoimayhtiö Puhuri Oy:lle maaliskuussa. –?Ei me lähdetä kertomaan sitä julkisuuteen, Ylimaula linjaa. Paikallinen asukasyhdistys kaupunginosassa on nimeltään Piispankatu-Biskopsgatan ry, joka on perustettu vuonna 1974 alueen suojelemiseksi. Turkulaiset tekevät yhteistyötä mm. Puhuri Oy hankki lentokentän Vuonna 1998 avatun Kannuksen pienlentokentän toiminta on päättynyt huhtikuussa 2021 Hanna Rautio YLIVIESKA Jokilaaksojen pelastuslaitoksen helatorstain kiireet jatkuivat Alavieskan maastopalon sammutuksen jälkeen Ylivieskassa. Lentokenttä on noin 750 metriä pitkä ja 20 metriä leveä. Palo tuhosi kokonaan vanhan navettarakennuksen, päärakennuksen sekä kaksi vajaa. –?Merkittävät investoinnit olisi pitänyt tehdä, jotta lentokenttä olisi säilynyt lentokelpoisena. –?Väkeä on muuttanut paljon pois ja harrastajat ovat käyneet vähiin. Salo ei ota kantaa siihen, oliko Ykspihlaja yksi finalisteista. Toinen tehtävä tuli Lehdontielle, jossa sähköverkoston pylväsmuuntaja syttyi palamaan. Lentopaikan päätoimija oli Kannuksen Lentokerho, jonka toiminta on ollut viime vuosina pienimuotoista ja hiljentynyt merkittävästi. lähestymissektoreiden raivaukset ja kiitotien reuna-alueiden uudelleen sorastus. KAUPUNGINOSAKILPAILU on varsin suosittu ja monet kaupunginosat ovat ehdolla vuodesta toiseen. Kaavassa on kahdeksaan voimalaa, joista seitsemän ei häirinnyt lentämistä, mutta sitä kahdeksatta läheinen pienlentokenttää häiritsi. Tuulivoimapuiston rakentamistyöt alkavat tänä vuonna Kaukasennevan alueella ja voimaloiden pystytykset tapahtuvat vuonna 2022. Syy miksi lentokenttä siirtyi Puhurin omistukseen, on se että saadaan rakennettua sinne se kahdeksas tuulivoimala. –?Maa-alueen omisti osakeyhtiö, joka koostui yksityishenkilöistä. Kentän rakentamiseen on saatiin aikanaan valtionapua 80?000 markkaa. Palo tuhosi rakennuksia Kauhajoella. kaupunginosassa on säilynyt vanhan kaupungin rakenne ja tunnelma. Sama ruohikkopalovaaran varoitus koskee myös Keski-Pohjanmaata ja Pohjanmaan maakuntaa. KANNUKSEN Lentokerho ry. Pelastuslaitos sammutti ja jäähdytti muuntajaa. kaupunginosa toteutti hienosti tämän vuoden kilpailun pääkriteerin uusista kumppanuuksista erilaisten toimijoiden kanssa. Muuntaja sytytti alla olevan maaston palamaan. Lentopaikan käytöstä poiston myötä tuulivoimalahankkeen kaikille voimaloille saatiin siis lentoestelupa. Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa on tällä hetkellä ruohikkopalovaroitus voimassa. Lentokentälle on hyvin minimaalinen tarve tällä hetkellä, Hintikka kertoo. huhtikuuta on ilmoitettu viranomaiselle, ettei se ole enää virallinen lentopaikka, Kannuksen Lentokerhon aktiivina alusta asti toiminut Timo Hintikka kertoo. TURKU vei tällä kertaa voiton, koska valinnassa painotettiin tänä vuonna uusia kumppanuuksia, jollaisia tuomiokirkon ja yliopiston läheisyydessä toimiva asukasyhdistys on luonut. Puhurin kotipaikka on Haapavesi ja käyntiosoite Oulunsalossa. Palkinto on jaettu vuodesta 2001 lähtien. Pandemia-aika on Salon mukaan lisännyt paikallista aktiivisuutta, kun kauemmas ei voi matkustaa. Jokilaaksojen pelastuslaitos sammutti palon nopeasti. Pelastuslaitos hoitaa tilanteen loppuun yhdessä sähköammattilaisten kanssa. Pelastuslaitos sammutti maastopalon Alavieskassa HELSINKI (STT) Kauhajoella tuli tuhosi torstaina iltapäivällä neljä rakennusta vanhan maalaistalon pihapiirissä
Pensaiden juurilla on paljon muitakin eläimiä, kuten rusakon poikasia. Siili ei ole \”trendilemmikki\”, joka otetaan kevyin perustein, vaan sen hankintaa harkitaan yleensä pidempään. Muihin riskeihin ihmisillä on mahdollisuuksia vaikuttaa. Siilit kastuivat pesissään, heräilivät horroksistaan, lähtivät hortoilemaan eivätkä välttämättä ehtineet enää tehdä uusia pesiä. Siilejä tulee selvästi entistä vähemmän hoidettaviksi SEY:n eläinsuojeluneuvojille, ja myös siilihavaintoja tehdään aiempaa vähemmän. Luonnossa siili on saaliseläin, minkä vuoksi se ei helposti näytä sairastumistaan tai kipujaan, eivätkä omistajat aina osaa viedä sitä ajoissa lääkärille. Kalapitoisia tuotteita olisi hyvä välttää. Siili on Pihkalan mukaan kohtalaisen helppohoitoinen. Piikikkäille eläimille voi antaa vettä ja kissan märkäruokaa. –?Yhdistyksellä on 80–100 jäsenperhettä, ja perheissä on tyypillisesti 1–2 siiliä. Siili on herkkä kylmälle, ja sen kodissa tulisikin olla 23–25 astetta lämmintä. Nälkäiset siilit ovat nyt liikkeellä Piikikkäästi kesää kohti. Myös robottiruohonleikkurit ovat uhka siileille. Omassa pihapiirissä liikkuvalle siilille voi kuitenkin antaa puhdasta vettä. SUOMEN ELÄINSUOJELU RY:N kokemuksen perusteella luonnonvaraiset siilit ovat vähentyneet Suomessa. Kissan kuivaruokia ei tulisi antaa siileille ilman, että niitä on ensin liotettu vedessä. Esimerkiksi marjapensaiden päälle laitettaviin verkkoihin jää säännöllisin väliajoin siilejä kiinni. Siilit viettävät aikaansa usein juuri pensaiden juurilla. Pihkalan mukaan siili kannattaa hankkia suoraan kasvattajalta, sillä usein kasvattaja antaa hyvät ohjeet ja toimii omistajan tukena koko siilin elämän ajan. Ei voi! Lemmikkisiilit eivät pärjää Suomen oloissa eivätkä syö käärmeitä mökin pihalta, Pihkala painottaa.. Siilit syövät muun muassa sammakoita, matoja ja koppakuoriaisia, joita ei välttämättä ole saatavilla, jos maa on vielä kovin kylmä, Al-Saedi huomauttaa. Suomalaisten lemmikkisiilit ovat pääosin afrikkalaisia kääpiösiilejä. Siilien näkökulmasta kohtalokkaimpana välineenä Al-Saedi pitää siimaleikkuria, jota käytetään nurmikonleikkuussa niihin kohtiin, joihin ruohonleikkuri ei pääse. –?Lämpimämmät ja vähälumisemmat talvet ovat jättäneet jälkensä. Se tarvitsee ruokavalion, josta noin 80 prosenttia on erilaisia ötököitä, kuten sirkkoja, torakoita tai matoja. Al-Saedin mukaan ainakaan osa robottiruohonleikkureista ei tunnista tielleen osuvaa siiliä, vaan ajaa sen yli. Pelästyessään siili ei lähde pakoon, vaan kyyristyy ja menee palloksi. Yksi tärkeä muistisääntö on jo alkanut mennä ihmisille perille: siileille ei saa missään tapauksessa antaa maitotuotteita. Kuten muutkin luonnossa liikkuvat eläimet, myös siilit tulisi Al-Saedin mukaan lähtökohtaisesti jättää rauhaan. Suomalaiskodeissa asuu yhteensä noin 300 lemmikkisiiliä, arvioi Suomen Siiliyhdistyksen asiantuntija Marja Pihkala. Lisäksi on jonkin verran niitä perheitä, jotka eivät kuulu yhdistykseen, minkä takia lemmikkisiilien tarkkaa määrää on vaikeaa arvioida. Al-Saedi kertoo, että osa auttajista on antanut siileille pähkinöitä, jotka aiheuttavat niille tukehtumisriskin. Yksi tärkeä muistisääntö on jo alkanut mennä perille: siileille ei saa missään tapauksessa antaa maitotuotteita. Al-Saedi hoitaa aina kesäisin lukuisia siilejä, jotka ovat menettäneet esimerkiksi osan kasvoistaan siimaleikkurin osuman seurauksena. Muuten ne voivat turvotessaan viedä siilin elimistöstä nesteitä, joita sillä on muutenkin niukanpuoleisesti. Siilit ovat yöeläimiä, jotka nukkuvat päivät ja heräilevät yleensä aikaisintaan yhdeksän aikaan illalla. Lemmikkisiilille tulee tehdä sen tarpeisiin sopivat asuintilat. –?Jos siimaleikkuria ei voi olla käyttämättä, pitäisi ainakin olla koko ajan silmä kovana. Jos on kovempi palo auttaa ja on valmis ruokkimaan siiliä pidempijaksoisestikin, sille voi antaa kissan märkäruokaa. –?Yhdistykseltä kysytään silloin tällöin, voiko lemmikkisiilin viedä mökille poistamaan käärmeitä. Näitä voi ostaa kuivattuina, pakasteina tai säilykkeinä. –?Siileillä on hyvä hajuaisti, ja ne tunkevat nokkansa jokaiseen koloon, jossa on vähänkin hyvää tuoksua tarjolla, Al-Saedi kertoo. –?Siilit ovat karaistuneet Suomen sääoloihin ja kestävät myös takatalvijaksoja, mutta kova nälkä niillä keväisin on. Sellaisina talvina menehtyi paljon siilejä, Al-Saedi harmittelee. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A6 Janita Virtanen LAITILA (STT) Siilit heräilevät pohjoisessakin Suomessa näihin aikoihin talvihorroksestaan, kun pakkasyöt loppuvat ja lämpö pysyy pidempään plussan puolella. Omasta pihapiiristä tulisi kerätä pois roskat ja muut tavarat, joihin eläimet saattavat takertua tai loukata itsensä. Vaikka siili on pieni, se tarvitsee noin 1–2 neliön kokoisen kodin, jossa on juoksupyörä ja riittävästi hiekkaisia ja suojaisia paikkoja. Pihkalan mukaan lemmikkisiilien määrissä ei ole tapahtunut kymmenen vuoden aikana merkittäviä muutoksia. LEHTIKUVA/ANDERS FORSS Suomen eläinsuojelu ry:n kokemuksen perusteella luonnonvaraiset siilit ovat vähentyneet Suomessa Lemmikkisiili otetaan yleensä harkiten Janita Virtanen LAITILA (STT) Siili on Suomessa melko harvinainen lemmikki. Toinen merkittävä riski siileille on eläinsuojeluneuvojan mukaan liikenne. Etelä-Suomessa tämä tapahtuu usein jo huhtikuussa, kertoo SEY Suomen eläinsuojelu ry:n eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedi
Toistuvista rikoksista ajokieltoa voi saada yli vuoden. Voi olla hyvinkin tarpeellista selvittää muiden maiden malleja. JANI SUHONEN/HÄSA FAKTA Laki 1 Rattijuopumukseen syyllistyy, kun moottoriajoneuvon kuljettajalla on alkoholia veressä vähintään 0,5 promillea tai litrassa uloshengitysilmaa on vähintään 0,22 milligrammaa alkoholia. Kautto huomauttaa, että käytännössä poliisi ei voi kerätä näyttöä esimerkiksi ajoneuvoa seuraamalla ja poliisin ajoneuvokameroilla kuvaamalla. – Eri tahot tiedostavat, että huumerattijuopumusten osuus on huolestuttavasti kasvanut. Liikenneturva aikoo ottaa vahvasti kantaa rattijuopumuslainsäädännön kehittämiseen valmisteilla olevassa valtioneuvoston liikenneturvallisuusstrategiassa. 1 Tuomio on vähintään 60 päiväsakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. LAINSÄÄDÄNTÖ mahdollistaa tuomion törkeästä rattijuopumuksesta, jos kuljettajan ajokyky on tuntuvasti huonontunut tai hän aiheuttaa merkittävää vaaraa. Kovempia rangaistuksia huumekuskeille. Jos pitoisuusarvojen määrittely on ollut mahdollista muualla, se voisi onnistua myös Suomen lainsäädännössä. – Ilman tarkempia selvityksiä on vaikea lausua, miten törkeän rattijuopumuksen raja olisi huumausaineiden pitoisuuksien osalta aukottomasti arvioitavissa. LVM:n vastuuvalmistelijana toimiva erityisasiantuntija Maija Rekola kertoo, että asiasta on käyty laajaa keskustelua valmistelun tieliikennetyöryhmässä. Kautto ei silti ennakoi, tuleeko poliisi esittämään liikenneturvallisuusstrategiaan jonkinlaista huumausaineiden uusien rajaarvojen määrittelemistä. Kauton mukaan nykyisen rattijuopumuslainsäädännön pelotevaikutus on huumausaineiden käyttäjille todella vähäinen. LIIKENNETURVALLISUUSSTRATEGIA lähtee lausuntokierrokselle kesällä. – Poliisin tärkein tehtävä on ihmisten hengen ja terveyden turvaaminen, joten sekavan kuljettajan pysäytys on tehtävä viipymättä. Poliisi on vaatinut kovempia rangaistuksia huumekuskeille.. Myös Suomessa kannabiksen aineenvaihduntatuote ei riitä rattijuopumustuomioon. Norjassa on määritelty lukuisille huumausaineille pitoisuusrajat, joiden ylittyessä aineen vaikutuksen alaisena ajaminen katsotaan törkeäksi rikokseksi. On tuettava myös päihderiippuvaisen hoitoonohjausta. Huumeita käyttäneiden ja sekakäyttäjien osuus kaikista rattijuopoista on jo ohittamassa pelkästään alkoholia käyttäneet rattijuopot. Vastaavaa mallia on käytössä muualla Pohjoismaissa. Ajokieltoa vähintään 3 kuukautta. Muutkin uutta liikenneturvallisuusstrategiaa valmistelleet tahot pitävät asiaa tutkimisen arvoisena. Olisi eettisesti kestämätöntä, että poliisi antaisi mahdollisesti muille vaaraa aiheuttavan henkilön jatkaa ajamista. Oikeusministeriöstä ei haluttu toistaiseksi kommentoida asiaa. 1 Törkeään rattijuopumuksen raja ylittyy kun veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Poliisin liikenneturvallisuustyöstä vastaava poliisitarkastaja Hannu Kautto toteaa, että poliisin ja myös kansalaisten näkökulmasta nykyistä selkeämpi rattijuopumuslainsäädäntö huumausaineiden osalta voisi olla tarpeen. Poikkeus johtuu siitä, että kannabiksen aineenvaihduntatuote voi näkyä verikokeessa vielä hyvin pitkään päihteen vaikutuksen lakattua. – Muut Pohjoismaat ovat menneet meistä ohitse liikenneturvallisuudessa, joten niiden lainsäädännön edut ja haitat on syytä selvittää. Juha Valtonen painottaa, että rangaistus ei ole itseisarvo, vaan tavoitteena on seuraamuksen vaikuttavuus. Liikenneturva haluaa Suomeen raja-arvot, joiden ylittyessä huumeita käyttänyt kuljettaja saisi aina tuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Tällä hetkellä merkittävä osa huumeita käyttäneistä kuljettajista saa rangaistuksen perusmuotoisesta rattijuopumuksesta. – Raja-arvot olisi selkeä ratkaisu. – Alkoholin osalta Suomessa on selkeä kaksijakoinen porrastus, mutta lainsäädäntö ei toimi huumeiden osalta, sanoo strategialuonnoksen valmisteluun osallistunut Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen. 1 Törkeän rikoksen raja ylittyy myös, jos ajokyky on tuntuvasti huonontunut tai henkilö on käyttänyt muuta huumaavaa ainetta kuin alkoholia niin, että hänen ajokykynsä on tuntuvasti huonontunut tai olosuhteet ovat sellaiset, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Hämeen Sanomien tavoittama kriminaalipolitiikan asiantuntija toteaa, että huumausaineiden porrastettujen raja-arvojen määrittely on huomattavasti alkoholia hankalampaa. UUTISET PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A7 Juho Peltoniemi Liikenneturva esittää mallia, joka koventaisi huumekuskien saamia seuraamuksia. TANSKASSA huumeiden vaikutuksen alaisena ajaminen katsotaan aina törkeäksi rattijuopumukseksi kannabista lukuun ottamatta. POLIISI on vaatinut kovempia rangaistuksia huumekuskeille. Ajokieltoa vähintään yksi kuukausi. Rattijuoppo ajoi rajusti ulos tieltä Hämeenlinnan Vanajantiellä huhtikuussa 2017. Ajokieltojen pituudet ovat Tanskassa ja Norjassa merkittävästi Suomea pidempiä, jopa kolme vuotta. 1 Tuomio on sakkoja tai enintään 6 kuukautta vankeutta. Eri huumausaineiden pitoisuudet vaihtelevat voimakkaasti jo eräkohtaisesti, minkä lisäksi jatkuvasti kehittyvät synteettiset huumeet tuovat oman muuttuvan haasteensa
Kehysriihessä työllisyyden hoidosta ja eri keinojen vaikuttavuudesta ottivat yhteen etenkin pääministeripuolue sdp ja keskusta. Sillä saavutetaan kuitenkin vasta 30 miljoonan euron hyöty, Saarikko toteaa. A8 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa Jussi Orell Hallitus päätti kriisin partaalle ajautuneessa kehysriihessä tehdä loppukautensa aikana työllisyystoimia, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. –?110 miljoonan euron saavuttaminen liittyy työn vastaanottamisen kannusteisiin, jolloin työttömyysturvaan puuttumista ei voida sulkea pois. Arvostelijoiden mukaan päätökset ovat yksilöiden kannalta merkittäviä, mutta niiden todellinen työllistävä vaikutus kyseenalainen. Hallituksen vasemmistopuolueille voisi sopia ansioturvan kestoon puuttumisen sijaan niin sanottu euroistaminen, jossa työttömyysturvan taso sidottaisiin ansaittuun palkkaan tehtyjen työtuntien sijaan. Saarikko haluaa nopeita päätöksiä työllisyydestä Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoo, että hallitus on aloittamassa neuvottelut seuraavista työllisyystoimista.Päätöksillä on hänen mukaansa kiire, eikä työttömyysturvaan puuttumista voida sulkea pois. –?Meille se voi itsestään selvästi olla osa ratkaisua. Se, mitä nuo toimet ovat, jäi vielä auki. HALLITUS on saanut kehysriihen työllisyyspäätöksistään moitteita niiden pehmeydestä. Keskustan puheenjohtaja, tiedeja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo Lännen Median haastattelussa, että päätöksiä on tehtävä pian. Osaajapula uhkaa hänen mukaansa pahentua kasvun käynnistyessä. Keskustalla olisi ollut jo kehysriihessä valmiutta puuttua ansiosidonnaisen turvan tasoon, mutta sopua ei tullut. Saarikko korostaa, että 110 miljoonassa eurossa ei ole kyse pelkistä leikkauksista vaan siitä, että kyseinen säästö syntyy, kun työllistyvät henkilöt tuottavat valtiolle esimerkiksi verotuloina 110 miljoonaa euroa enemmän kuin heidän työllistämiseensä on kulunut. –?Kirjaukseen on saatava lihaa luiden ympärille. Hallituksen laskelmien mukaan kehysriihessä sovitut toimet lisäävät työllisten määrää 40 000–44 500 henkilöllä. Saarikko kuitenkin myöntää, että tavoitteeseen pääseminen ilman työttömyysturvaan kajoamista voi olla mahdotonta. Syksyn budjettiriihessä on tarkoitus päättää myös valtiontaloutta 100–150 miljoonalla vahvistavista veroratkaisuista. Neuvottelut seuraavien päätösten pohjaksi ovat Saarikon mukaan käynnistymässä. Saarikko myöntää puolueensa olleen valmis kovempiin toimiin, mutta torjuu tulkinnan siitä, etteivät päätetyt toimenpiteet olisi vaikuttavia. Kritiikkiä on tullut myös siitä, että työllisyysvaikutuksia arvioitiin valtiovarainministeriön sijaan useissa ministeriöissä. Hallituspuolueiden puheenjohtajat saapuivat kriisitunnelmiin ajautuneen kehysriihen loppusuoralla kertomaan sovusta.
Eduskunnan toinen varapuhemies Juho Eerola (ps.) ei toistaiseksi johda puhetta asian käsittelyn aikana, kertoi puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) STT:lle torstaina alkuillasta. Hallitusohjelman mukaan asiassa edetään työja virkaehtosopimusten kautta. Elpymispakettikokonaisuuden hyväksyminen vaatii kahden kolmasosan enemmistön annetuista äänistä. Elpymispakettikeskustelun vetäjinä urakoivat Vehviläinen ja ensimmäinen varapuhemies Tarja Filatov (sd.). –?Keskustalla olisi ollut valmius purkaa sopimisen esteitä, mutta edes paikallisen sopimisen kokeilu ei käynyt kaikille. 1 Kehysriihen linjauksilla tavoitteena 40?000–44?500 lisätyöllistä. –?Pidän sitä mahdollisena. 1 Hallituskauden loppuun mennessä työllisyystoimia, jotka vahvistavat julkista taloutta 110 miljoonalla eurolla. Sen vuoksi hallitusohjelmassa on linjattu, että yritysverotusta ei kiristetä, vaikka sitäkin kirjausta on viime aikoina ravisteltu. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA EU-maratoneja ollut ennenkin EU:n elvytyspaketista eduskunnassa käyty maratonkeskustelu ei vielä vedä vertoja eduskuntakäsittelyyn Suomen EU-jäsenyydestä vuonna 1994. Haastattelun lopuksi on esitettävä klassikkokysymys siitä, aikooko Saarikko puolueensa puheenjohtajana siirtyä valtiovarainministeriksi. –?Kyllä siinä tiettyä vuorottelua on oltava. Keskustelu eduskunnassa muuttui perussuomalaisten puhemaratoniksi. Keskustalla olisi Saarikon mukaan valmius vauhdittaa yritystason sopimista lakiteitse. ”110 miljoonan euron saavuttaminen liittyy työn vastaanottamisen kannusteisiin, jolloin työttömyysturvaan puuttumista ei voida sulkea pois.” Annika Saarikko Keskustan puheenjohtaja, tiedeja kulttuuriministeri Hallituspuolueiden puheenjohtajat saapuivat kriisitunnelmiin ajautuneen kehysriihen loppusuoralla kertomaan sovusta. 1 Jatkuvaa oppimista ja työperäistä maahanmuuttoa lisätään. Tuon jälkeen Suomen liittymissopimus EU:hun hyväksyttiin eduskunnassa äänin 152–45. Ruotsi äänesti 13. Myöhemmin puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kuitenkin eväsi tämän, koska katsoi Eerolan puolueettomuuden asiassa voivan vaarantua. Jarrutuskeskusteluun osallistui erityisesti keskustan, vasemmistoliiton ja kristillisten edustajia. Kehysriihessä keskityimme heihin, joiden asema työmarkkinoilla on tutkitusti heikompi. Eduskunnan Twitter-tilillä kerrottiin torstaina, että jos täysistunto venyy puheenvuorojen takia jälleen perjantaiaamuun, se keskeytetään viimeistään kello 8 valiokuntien kokousten vuoksi. –?Uskon aitoon kolmikantaan, mutta jos se ei pääse sopuun, hallituksen on kannettava vastuuta, kuten eläkeputkiasiassa. Edellinen puherumba kesti noin 20 tuntia, keskiviikkoillasta helatorstain aamupäivään asti. –?On suuri riski, että hän ajattelee puhemiehen työtä enemmin perussuomalaisesta näkökulmasta kuin puolueettoman puhemiehen roolista. Mäkelän mukaan jää nähtäväksi, miten asian käsittely etenee illalla jatkuvassa täysistunnossa ja jatkuvatko keskustelut jälleen yön yli. Tiistaina alkanut keskustelu oli saamassa jatkoa iltakahdeksalta. Pisimpään jaksoi puhua Vaihtoehto Suomelle -eduskuntaryhmän ainoa edustaja Vesa Laukkanen, joka piti perjantain ja lauantain välisenä yönä kuusi ja puoli tuntia kestäneen puheenvuoron. –?Työvoimapalvelujen siirto kunnille on todella iso reformi. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A9 –?En halua käyttää termiä ”pehmeät keinot”, koska se kuulostaa siltä kuin kyse olisi jotenkin huonommista toimenpiteistä. Eduskunnan oli tarkoitus äänestää kokonaisuudesta jo keskiviikkona, mutta puheenvuoropyyntöjen takia äänestys siirtyi. 1 Työllisyyttä parannetaan esimerkiksi työkykyohjelmalla, palkkatuella ja TE-toimintojen siirrolla kuntiin. EDUSKUNNAN keskustelu edeltää täysistunnon äänestystä siitä, hyväksyykö Suomi EU:n 750 miljardin euron elpymispaketin ja seitsemän vuoden budjettikehykset, noin 1?074 miljardia euroa. 1 Aiemmin päätettyjen toimien työllisyysvaikutus 30 000 henkilöä. RONI REKOMAA STT, Saara-Miira Kokkonen, Mari Areva, Merja Könönen HELSINKI Perussuomalaiset olivat torstaina valmiita yhä jatkamaan eduskunnassa maratoniksi venynyttä keskustelua EU:n elpymispaketista. –?Yritykset ovat käytännössä niitä, jotka työllistävät. Näin paketin käsittely olisi voinut lykkääntyä jopa syksyyn saakka. Myös tällä uudistuksella tavoitellaan vajaan 10?000 työllisen lisäystä. Jos yksikin maa jättää kokonaisuuden hyväksymättä, EU-maiden viime vuonna neuvottelema kokonaisuus ei tule voimaan. OPPOSITIOPUOLUE perussuomalaisilla oli salissa yöllä koko ajan noin viisi edustajaa pitämässä puheita. Puhetta riitti kaikkiaan neljä ja puoli vuorokautta. Eerola ei toistaiseksi johda keskustelua EU:n elpymispaketista Eduskunnan varapuhemies Juho Eerola (ps.) johti keskustelua elpymispaketista täysistunnossa keskiviikkona. marraskuuta jäsenyyden puolesta. Eerola on avoimesti tuonut esiin, että hänellä on perussuomalaisten politiikkaan liittyviä tavoitteita, ja Vehviläisen mukaan tämä voisi vaarantaa hänen puolueettomuutensa. FAKTA Työllisyystoimia vielä tekemättä 1 Tavoitteena 75 prosentin työllisyysaste ja velkasuhteen kasvun taittuminen vuosikymmenen puoliväliin mennessä. Työmarkkinoiden ikuisuuskiistaksi noussut paikallisen sopimisen lisääminen ei ole edennyt. Salissa on aina syytä olla muutama ylimääräinen edustaja, ettei kävisi missään tapauksessa niin, että puheenvuorot tyrehtyvät satunnaisten syiden takia ja keskustelu loppuu siihen. Saarikko antaa klassikkovastauksen. Täysistunnon jarrutuskeskustelu alkoi lakiehdotuksen ensimmäisestä käsittelystä eli palautekeskustelusta, joka jatkui ympärivuorokautisena keskiviikosta sunnuntaihin 2.–6. –?Myös aiemmin päätetty eläkeputken poisto oli aito rakenneuudistus, Saarikko jatkaa. Jarruttajien tavoitteena oli, että eduskunta odottaisi ratkaisussaan Ruotsin EU-kansanäänestyksen tulosta. Työllisyyspalvelut siirtyvät kuntiin vuoden 2024 aikana, ja kuntien rahoitusjärjestelmää uudistetaan muutoksen vuoksi. Saarikko kertoo keskustan esittäneen hallituksessa paikallisen sopimisen lisäämiseen määräaikaista kokeilua. Esityksen täysistuntokäsittelyssä käytiin sodanjälkeisen historian pisin jarrutuskeskustelu. Puhemiesneuvosto linjasi, että se päättää äänestyksen ajankohdasta vasta kuunneltuaan kaikki puheenvuorot. Matti Vanhanen on ilmoittanut, ettei jatka tehtävässä koko hallituskautta. Laukkanen pyysi pettyneenä vakaumukseensa vedoten eroa kansanedusajan toimesta, mutta eduskunta ei sitä myöntänyt.. Puheenvuorot taukosivat vain pyhäinpäivän jumalanpalveluksen ajaksi, kerrotaan eduskunnan sivuilla. Puhemiesneuvosto taipui lopulta ja siirsi eduskunnan EUratkaisun Ruotsin kansanäänestyksen yli. Toisaalta pitää olla edustajilla myös mahdollisuus levätä välillä ja tehdä uusia puheenvuoroja, Mäkelä sanoi. Vehviläinen sanoi yllättyneensä, kun Eerola keskiviikkona kertoi STT:lle, että hän olisi edellisyönä saattanut käyttää istuntoa johtaessaan tilannetta hyväkseen, jos tukipaketin vastustajilla olisi ollut tilapäinen enemmistö eduskunnassa. LISÄKSI hallitus on päättänyt lisäksi niin sanotusta pohjoismaisesta työnhaun mallista, jota on luonnehdittu myös aktiivimalli 2:ksi. Twitterissä puolueen kansanedustajat puhuivat torstain vastaisen yön puheenvuoroistaan yöja aamuvuoroina. Lausuntokierroksella oleva malli lisää työnhakijan velvoitteita työhaastatteluihin osallistumisessa ja tarjotun työn vastaanottamisessa. Tähän asti kunnat ovat olleet vain sakkomaksujen maksajia ilman työkalupakkia. marraskuuta. Palkkaneuvotteluihin hallitus ei kuitenkaan voi lähteä osapuoleksi. Vehviläinen otti tuolloin yöllä istunnon johtaakseen, eikä tällaista tilannetta päässyt syntymään.Vehviläinen sanoi keskustelleensa ratkaisusta Eerolan kanssa keskiviikkona ja tämän ymmärtäneen sen. Vanhasen mukanaolo hallituksessa on ollut minulle valtavan iso tuki. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä kertoi STT:lle torstaina, että puolue on valmis jatkamaan keskusteluja ”niin kauan kuin kansanedustajilla riittää asiasta sanottavaa”. Eläkeputken poisto on osa ikääntyneiden työllisyyden vahvistamiseen tähtäävää kokonaisuutta, jonka vaikutukseksi on arvioitu vajaat 10 000 työllistä
Kuka olisi uskonut, että kouluja käymättömästä huutolaispojasta sukeutuisi sodan jälkeen kommunistien vakoilua varten muodostetun vakoiluverkoston harmaa eminenssi. –?Ollessaan pääministeri ja puolueensa puheenjohtaja Paasio neuvotteli iltaisin Puskalan kanssa monet asiat, sanoo valtiotieteen tohtori Risto Reuna. Puskalaa voi Reunan mukaan luonnehtia myös lännettäjäksi. Kommunistien vakoilun lisäksi niin sanottu Puskalan putiikki välitti välillisesti SKP:n kautta myös Neuvostoliiton Suomea koskevia suunnitelmia. Haasteen muodosti Reunan mukaan se, että SKP oli oma umpioitu yhteisönsä, jossa kaikki johtavat toimihenkilöt koulutettiin joko Neuvostoliitossa tai Sirola-opistossa. Pian hän olikin sisällä järjestöelämässä ja yleni vuonna 1939 Helsingin SAK:n eli ammatillisen paikallisjärjestön puheenjohtajaksi. Paasion ja Puskalan linkki oli vahva myös, kun Paasiosta tuli SDP:n puheenjohtaja vuonna 1963. Kommunistien vakoilun lisäksi Puskalan putiikki välitti välillisesti SKP:n kautta myös Neuvostoliiton Suomea koskevia suunnitelmia. Keskimäärin vuodessa sen kuluihin upposi rahaa suunnilleen sen verran, mitä nyt maksaa keskikokoinen henkilöauto. Puolueuran tyssättyä harmaa eminenssi jatkoi tiedustelua yksityisesti peiteyrityksensä turvissa. Tavoitteena oli rikkoa kiinteä SKP tukemalla liittopuolue SKDL:n sisäistä oppositiota.Kauniaisten vakoilutalossa vieraili myös Yhdysvaltain lähetystön virkailijoita. Sotien jälkeen kommunistitiedustelu ulkoistettiin SDP:lle Kalajoella vuonna 1911 syntyneen Veikko Puskalan elämä todistaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan totuus on tarua ihmeellisempää. Virkaatekevä puoluesihteeri Veikko Puskala. Tämä oli puolustusministeri Skogin poliittinen oikea käsi. TYÖVÄEN ARKISTO Valtiotieteen tohtori Risto Reuna on julkaissut kirjan Puskalan putiikki. Tarkoituksena oli paitsi vakoilla SKP:n toimintaa myös yrittää hajottaa sitä. Toiminta oli Reunan mukaan ideologispohjaista, ei rahaelinkeino. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA. PUSKALA ja sosiaalidemokraatit rakensivat Risto Reunan mukaan salaisen valvontamiesten ketjun, joka tiedotti havainnoistaan Pääesikunnalle ja sen silloiselle tiedotusosaston päällikölle Kalle Lehmukselle. Seuraavana vuonna Puskala perusti mainoskirjapainon Kilaman, jonka suojissa hän jatkoi kommunistitiedustelua ja SKP hajotusta. Sen keskustelunaiheina olivat jatkuvasti itätiedustelu ja ääriryhmät. Tärkeää oli pyrkiä saamaan tietoja SKP:n sisältä. Puskalan putiikin toiminta hiipui vähitellen 1970-luvulla Kilaman konkurssin ja rahoituslähteiden kuihtumisen takia. Sisäpiirin saloihin pääsisi käsiksi vain, jos puolueen sisälle tulisi lohkeama. Heitä yhdisti halu liberalisoida SKP aatteellisesti ja pyrkimys päästä Neuvostoliiton liekanarusta. Ulkoistuksen takana olivat kotimaan tapahtumat sekä maailmalla itäja länsiblokkien välien kiristyminen, mikä nostatti pelkoja uudesta maailmansodasta 1940-luvun lopulla. Valvontajoukon toiminnan koordinoinnin hoiti Puskala Skogin ja Lehmuksen kanssa. Reunan mukaan vakoilun ulkoistamisesta päättivät vuonna 1949 puolustusministeri Emil Skog ja puolustusvoimain komentaja Aarne Sihvo. Puskalan, SDP:n ja Pääesikunnan salaisen valvontamiehistön yhteydestä kertoo valtiotieteen tohtori Risto Reuna uudessa kirjassaan Puskalan putiikki (Docendo). Puskala muutti vain 15-vuotiaana Helsinkiin ja kouluttautui galvanoijaksi eli seospäällystäjäksi. VUONNA 1957 Puskalan puolueura SDP:ssä karahti kiville. Huutolaispojasta vakoiluverkoston napamieheksi Uuden tutkimuksen mukaan avainhenkilöksi puoluevakoilussa nousi silloinen järjestösihteeri Veikko Puskala. –?Eli Puskala oli Paasion tiedottaja. Vuonna 1935 mies liittyi sekä SAK:n että SDP:n jäseneksi. Puskalalla oli yhteys myös saksalaisen veljespuolueen SPD:n lehdistöja vaalipäällikköön Fritz Heineen, jolla puolestaan oli yhteys Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:han. Puskalan putiikin taustalla oli sekä ulkomaista että kotimaista rahaa. Rahoitusta tuli Reunan mukaan sekä lännestä että kotimaisilta työnantajilta. Vakoiluorganisaation suurin selittäjä on Reunan mukaan se, että siihen ei mennyt paljon rahaa. Kollegio oli pohjoismaisittain huippuelin Skandinavian ja Saksan pohjoisosien valvonnassa. Putiikin raportteja toimitettiin muun muassa presidentti Urho Kekkoselle. puoluesihteerinä muutaman vuoden 1950-luvun puolivälissä, hän osallistui pohjoismaiden veljespuolueiden kanssa puoluesihteerikollegion kokouksiin. Lopulta Puskalalla oli SKP:n sisällä Hauhian lisäksi neljä toimihenkilöä henkilökohtaisina tiedottajina. SDP:ssä Puskalan uran urkenemiseen vaikuttivat etenkin Väinö Tanner ja Emil Skog. Hauhia nauhoitti salaa muun muassa keskustelujaan SKP:n johtohenkilöiden kanssa. Kun Puskala toimi SDP:n vt. Salaisten raporttien piirissä oli 1970-luvulla lähes 300 virkamiesjohdon, yrityselämän ja työmarkkinajärjestöjen päättäjää. Puskala teki 1950-luvulla myös opintomatkan Yhdysvaltoihin, missä hän vieraili Oskari Tokoin luona. A10 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa STT, Eeva Nikkilä-Kiipula Sotien jälkeen Pääesikunta ulkoisti maan alta päivänvaloon nousseiden kommunistien vakoilun SDP:n ja etenkin sen järjestösihteerin Veikko Puskalan harteille. Ensimmäinen tällainen oli SKP:n toimitsija Veikko Hauhia, joka oli tarjoutunut tietojen antajaksi Puskalalle vuodenvaihteessa 1956. Hänen mukaansa Puskala toi kaikki uudet äänitteet kommunistisen puolueen eturivin vaikuttajan Hertta Kuusisen puheista, joten Paasio tiesi koko ajan mitä tapahtui. –?Valvontamiesten joukko ei saanut olla ylätasoa lukuun ottamatta missään yhteydessä puolustusvoimiin tai Pääesikuntaan, Reuna sanoo. Myös Rafael Paasio näytteli jo nuoren Puskalan elämässä tärkeää roolia. Reunan mukaan asiasta päättivät SDP:n vähemmistöhallituksen puolustusministeri Emil Skog ja puolustusvoimain komentaja Aarne Sihvo vuonna 1949. Veikko Puskalan (1911–1989) elämä puoluevakoilijana hakee vertaistaan Suomen historiassa
Väkivaltaisuuksia on kuvattu pahimmiksi seitsemään vuoteen. Italialaisyrityksen kehittämän sovelluksen kautta on mahdollista etsiä ja varata lähimpiä sähköautojen latauspisteitä. ROOMA. Siinä missä länsimaat ovat sitoutuneita sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen ja valtioiden itsemääräämisoikeuteen, suurvaltana itseään pitävä Venäjä ei näe pienempien valtioiden itsemääräämisoikeutta yhtä tärkeänä. Lännen naiivius pönkittää Kremliä Brittiraportti: Lännen pitäisi myöntää, että Venäjän kanssa on ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä. ONGELMA monien raportissa esitettyjen myyttien kohdalla on kirjoittajien mukaan se, että ne ovat ristiriidassa läntisten arvojen kanssa. Telavivilaissairaalan mukaan uhri on vakavasti loukkaantunut, mutta hänen tilansa on vakaa. Android Auto on Googlen kehittämä mobiilisovellus, joka heijastaa Android-laitteen, kuten älypuhelimen, ominaisuuksia auton yhteensopivaan informaation ja viihteen pääyksikköön. YK:n turvallisuusneuvosto piti jo toisen asiaa käsittelevän hätäkokouksensa keskiviikkona, mutta ei saanut aikaiseksi yhteistä lausuntoa aiheesta. Väkijoukossa olleet väittivät miehen olleen arabi, joka oli yrittänyt ajaa autollaan päin äärioikeistonationalisteja. Näiden myyttien avulla Venäjä oikeuttaa naapureidensa sisäisiin asioihin puuttumisen ja itsemääräämisoikeuden rajoittamisen. Bat Yamissa joukko äärioikeiston edustajia oli repinyt arabiksi olettamansa miehen autostaan ja hakannut häntä, kunnes mies makasi maassa verisenä ja liikkumattomana. Gazassa Israelin ilmaiskuissa kuollut yli 80. –?Estämällä sovelluksen yhteentoimivuuden Android Auto -sovelluksen kanssa Google on epäreilusti estänyt käyttäjiä hyödyntämästä Enel X -applikaatiota ajaessaan ja ladatessaan sähköautoja, Italian viranomaiset perustelivat päätöstään. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A11 STT, AFP JERUSALEM/HELSINKI Israelin puolustusministeri Benny Gantz määräsi torstaina lisäämään turvallisuusjoukkojen määrää jo useita päiviä kestäneiden levottomuuksien vuoksi. Kuolleiden joukossa oli 17 lasta. Kun Venäjä-politiikka sitten pohjautuu epärealistiseen tai virheelliseen ajatteluun, länsi epäonnistuu toistuvasti muodostamaan Venäjään toimivat ja vakaat suhteet. GIL COHEN-MAGEN / AFP / LEHTIKUVA STT, Anssi Rulamo Lännessä suhtaudutaan Venäjään sinisilmäisesti, mikä on johtanut huonoon Venäjä-politiikkaan ja pelannut Kremlin pussiin. Lännen hallitukset esimerkiksi hakevat toistuvasti vuoropuhelua Venäjän kanssa ikään kuin se olisi päämäärä itsessään, vaikka Venäjällä ei raportin mukaan todellisuudessa ole intressiä lievittää jännitteitä lännen kanssa, vaan nykyhallinto päinvastoin hyötyy sisäpoliittisesti jatkuvasta konfliktista. Israelin ja palestiinalaisten välisissä yhteenotoissa kerrotaan kuolleen kymmeniä ihmisiä, minkä lisäksi satoja on loukkaantunut. BRITTILEHTI Guardian ja muut kansainväliset mediat kertoivat väkivallan läikähdelleen myös niissä yhteisöissä, joiden asukkaiden joukossa on sekä arabeja että juutalaisia. Tuore raportti esittää myyttinä myös sen, että tilanne Venäjällä paranee varmasti presidentti Vladimir Putinin valtakauden jälkeen. Raportissa listataan 16 Venäjään liittyvää myyttiä. STT, AFP Italia mätkäisi Googlelle sakkoja yli 100 miljoonaa. Hamas puolestaan kertoo ampuneensa yli 1?600 rakettia Israeliin. Venäjän hallinnon edistämiä myyttejä ovat myös se, että ukrainalaiset, valkovenäläiset ja venäläiset muodostavat yhden kansakunnan ja että Krimin niemimaa on aina ollut luonnollinen osa Venäjää. Samalla Googlea kehotettiin tekemään sovelluksen käyttö mahdolliseksi. Italian kilpailuja kuluttajaviranomaiset mätkäisivät torstaina hakukonejätti Googlelle yli 100 miljoonan euron sakot. Viranomaisten mukaan Google on käyttänyt väärin markkinaasemaansa estämällä italialaisen Enel X -yrityksen kehittämän sovelluksen käytön. Aivan kuten maanantainakin, lausunnon hyväksyminen kaatui Yhdysvaltain vastustukseen. Israelin ilmailuviranomaiset kertoivat, että kaikki Tel Avivin Ben Gurionin kentälle saapuvat lennot oli ohjattu rakettien vuoksi Ramonin kentälle maan eteläosaan. Raportin mukaan Putinin Venäjäkään ei ole yhden miehen show, vaan Venäjällä on rakenteellisia ongelmia, jotka pitävät länsisuhteet vaikeina jatkossakin. Stewartin mukaan miehitys näyttäytyy esimerkiksi maiden takavarikointina, rakennuslupien epäämisenä ja talojen tuhoamisena. Israel lisäsi turvallisuusjoukkoja Rakettija ilmaiskut jatkuivat myös torstain vastaisena yönä. RAPORTISSA LISTATAAN 16 Venäjään liittyvää myyttiä, joihin moni lännessä uskoo ja jotka edistävät Kremlin agendaa. –?Palestiinalaiset ovat viime kädessä tyytymättömiä siihen, etteivät heidän ihmisoikeutensa ja kansalaisoikeutensa toteudu. Osittain myytit ovat Venäjän propagandan tulosta. Näin kävi muun muassa Israelissa Tel Avivin esikaupunkialueella sijaitsevassa Bat Yamissa, jossa väkivallanteko tallentui suoraan televisiokuvaan. Kaupan asiakkaat piiloutuivat rakettihyökkäykseltä Tel Avivin esikaupunkialueella Bat Yamissa torstaina. Israelin puolella on kuollut ainakin seitsemän ihmistä, joista yksi oli lapsi. Miljoonille palestiinalaisille näiden oikeuksien toteutumisen esteenä on Israelin miehitys, kirjoitti Israeliin erikoistunut Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo Stewart Twitterissä. Raportissa esitetään myös suosituksia Venäjä-politiikan suhteen. Toiveikkuus ja optimismi asetetaan näin kokemuksen edelle. Raportin mukaan päättäjät ja yleisö lännessä uskovat liian helposti Venäjää koskeviin myytteihin. Niitä ovat esimerkiksi se, että Venäjä ja länsi haluavat pohjimmiltaan samaa ja että Venäjällä pitäisi olla oikeus etupiiriin. Israel sanoo tehneensä Gazaan yli 600 iskua. Lännen pitäisi raportin mukaan hyväksyä, että sillä ja Venäjällä on perustavanlaatuisia erimielisyyksiä ja ettei Venäjä ole lännen kumppani. Videokuvassa auto näyttää kuitenkin pyrkineen välttämään mielenosoitusta. TILANTEEN kärjistymisen taustalla on muun muassa Israelin päätös häätää palestiinalaisperheitä kodeistaan Sheikh Jarrahin kaupunginosassa Itä-Jerusalemissa. Haavoittuneita oli lähes 500. Kirjoittajien mielestä lännen pitäisi esimerkiksi tukea vahvasti Venäjän naapurimaiden alueellista koskemattomuutta ja pitää kiinni pakotepolitiikasta. Raportti kehottaa myös panemaan turvallisuuden talouden edelle ja hyväksymään tietyt taloudelliset uhraukset, joita seuraa tiukemmasta linjasta Venäjää kohtaan. Näin linjaa raportti, jonka arvostettu brittiläinen tutkimuslaitos Chatham House julkaisi torstaina. Alueen asukkaiden joukossa on sekä arabeja että juutalaisia. Osittain myytit ovat Venäjän propagandan tulosta. Suurin osa palvelukseen kutsutuista joukoista on reserviläisiä muun muassa rajajoukoista. Monet myös toivovat kansallisten oikeuksien toteutumista. Israelin ilmaiskujen ja Gazasta ammuttujen raketti-iskujen lisäksi kuolonuhreja on tullut ainakin palestiinalaisten ja Israelin sotilaiden yhteenotoissa Länsirannalla. Palestiinalaisten äärijärjestö Hamas kertoi torstaina aamupäivällä, että Gazassa Israelin ilmaiskuihin kuolleiden määrä on ylittänyt 80:n. Virheellinen ajattelu syntyy raportin kirjoittajien mielestä osittain siitä, että demokraattisissa länsimaissa kasvaneet päättäjät ja virkamiehet heijastavat omia ajattelutapojaan Venäjään ja olettavat Kremlillä olevan samat perusarvot
Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kilpailuihin, päävalmentaja Fredric Portin tiivisti tiedotteessa. Yksi piste oli kuitenkin nollaa parempi kummallekin, kun Kokkolan Pallo-Veikot ja Turun Palloseura pelasivat tavallaan jalkapallon Ykkösen kärkipelin Kokkolan Keskuskentällä. Pystymme voittamaan tässä sarjassa kenet tahansa. Veera Klemettinen, Akseli Ruohola, Aleksi Niemi ja Maija Sianoja ylsivät viidenneksi kisassa, jonka voitti selkeällä erolla kotijoukkue Sveitsi. TPS ALOITTI ottelun kotijoukkuetta terävämmin. Kapteeni Chantzopoulos oli onnekas, ettei kortin väri ollut punainen. – Meillä on pieni ryhmä ja nyt siitä joutui kolme saman paikan pelaajaa ulos. Klemettinen avasi kisan kärkiletkassa, mutta taipui vaihtoon tultaessa sijalle 15. Nyt roiskittiin laidoilta keskityksiä, kun olisi pitänyt pelata maata pitkin lähemmäksi maalia. Teimme siitä hyvän nousun vitossijalle, ja kokonaisuutena se oli hyvä viestisuoritus. Avausjakso tahkottiin ilman osumia, mutta KPV:n kuudennesta kulmurista verkko heilui. Nilkka vääntyi pahasti ja mies kannettiin pois pelistä. Joukko innokkaita seurasi peliä aidan takaa polkupyörien ja telineiden päällä seisten. Pitkät syötöt nurkkiin toivat tukun kulmapotkuja, jotka olivat sekä Kyle Curingan että Angel Zapatan antamina kohtalaisen vaarallisia. KPV:N kulmapotkujen suma jatkui pelin lopulla, mutta toista palloa ei TPS:n maaliin enää saatu. KPV oli tällä kertaa aika suoraviivainen. Vihreiden parhaana palkittu nuori maalivahti Hemmo Riihimäki onnistui kuitenkin paikkaamaan jalkatorjunnoilla muiden virheet. – TPS oli ensimmäisen jakson hieman niskan päällä. Ruohola nosti Suomen kahdeksanneksi ja Niemi seitsemänneksi, ja ankkuriosuudella Sianoja puristi vielä pari sijaa. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/406qx97j NEUCHATEL (STT) Suunnistuksen sprinttimatkoilla kilpailtavat EM-kilpailut alkoivat Sveitsin Neuchatelissa sprinttiviestillä, ja Suomen nelikko suoriutui avauspäivästä kohtuullisen hyvin. – Kyllä pallo oli vielä kentällä, kun pääsin pukkaamaan. –?Olen ylpeä siitä, miten joukkue kokosi itsensä, vaikka emme olleet ensimmäisessä vaihdossa optimaalisissa asemissa. Välillä meni läpi aivan selviä rikkeitä ja peli koveni kovenemistaan. EM-hopean otti Ruotsi ja -pronssin Norja. Tässä pelissä oli kuitenkin pääasia, että saimme edes yhden pisteen, Justus Lehto aprikoi. oman alueen sivurajaheitossa ja tarjosi Albijon Muzacille pari avointa tekopaikkaa. Muzaci onnistui viimein maalinteossa Riihimäen pystyttyä tosin nytkin puolittaiseen torjuntaan. Loukkaantumiset sekoittivat meidän pelin. Curinga laittoi kierteisen pallon takatolpan tuntumaan, mistä Justus Lehto pukkasi pallon luukulle. Tapahtumiin nähden olen ilman muuta tyytyväinen yhteen pisteeseen, ynnäsi TPS:iä valmentava ex-maajoukkuetähti Jonatan Johansson. Maalintekijä Lehdon mielestä lopun ylivoima pelattiin väärällä tapaa. – Meillä ei ollut mitään hätää. En nähnyt mistä se maaliin meni, mutta minulle maali merkittiin, totesi ensimmäisen KPV-osumansa viimeistellyt Lehto. Tuon lopun kannalta on pettynyt fiilis. Hän kukisti Ranskan Cecile Calandryn loppukirissä. Tepsin näyttävä hyökkäys nousi 57. KPV hapuili mm. Suomi jäi voittaja-Sveitsistä kaksi minuuttia ja 43 sekuntia, pronssiin jäi eroa 1.14. TPS:n Rasmus Holma ja Jesper Karlsson toteavat tempun. Helatorstain ottelu pelattiin ilman yleisöä. LEHTIKUVA/SUUNNISTUSLIITTO/DONATAS LAZAUSKAS. Jesper Karlsson säntäsi rankkarialueelle ja kaatui Tommi Saarisen jalkaan. Sen verran tylysti mies liukui turkulaisen jaloille. minuutilla kohti KPV:n maalia. Osuma turkulaispelaajaan ja maaliviiva ylittyi 48. Curinga, Adam Vidjeskog, Haris Chantzopoulos ja huoltaja Keijo Hautamäki saivat ottelussa varoituksen KPV:stä. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 YKKÖNEN KPV–TPS 1–1 (0–0) Seppo Luokkala KOKKOLA Tasapelillä ei nykyjalkapallossa pitkälle pötkitä. Suomi avasi EM-kisat viidennellä sijalla Maija Sianoja ankkuroi Suomen viidenneksi. Erikoistilanteista osumat Dominique Malonga yritti ratkaista pelin saksipotkulla. KPV:n kausi jatkuu jo maanantaina, jolloin vieraspelissä on isäntänä Vaasan Palloseura. Ottelun epäonnisin peluri oli vieraiden Samuel Mahlamäki, joka ehti olla kentällä minuutin verran törmätessään Santeri Mäkiseen. Ottelun erotuomari oli vaikeuksissa linjansa kanssa heti pelin alkupuolelta lähtien. Hermostunutta, harhasyöttöjen värittämää ja kovaotteistakin oli meno tekonurmella. URHEILU Urheilutoimitus P. minuutilla. Siinä oli mahdollisuus painaa ohi, Kalliokoski sanoi. KPV-luotsi Niko Kalliokoski ei ollut siinä määrin tyytyväinen tulokseen kuin kollegansa. Jalkapallo Tasapeli oli enemmän voitto vajaalla lopettaneelle Turun Palloseuralle. Enemmän helatorstain kolhuista kärsi vierasjoukkue, joka joutui pelaamaan lopussa reilun vartin vajaalla pelaajien loputtua kesken
minuutilla. Maalivahdeista Dallasin Jake Oettinger ja Los Angelesin Cal Petersen torjuivat kumpikin prosentilla 91,1. minuutilla ja kuusi minuuttia myöhemmin Filip Hiekkasen illan toinen osuma muutti tilanteeksi jo 4–0. Tästä on hyvä jatkaa, Wargh kommentoi. JBK aseeton VIFK:n vieraana COLORADO SPRINGS (STT) Jääkiekon miesten MM-turnauksensa Suomea vastaan Latvian Riiassa ensi viikon lauantaina avaava Yhdysvallat julkisti torstaina MM-joukkueensa. Seuraavaksi tehokkaimmat olivat Arizonan Conor Garland (49 ottelua, 12+27) ja San Josen Kevin Labanc (55, 12+16). Saimme voiton, saimme maaleja. Toukokuun 29. Peli oli vanhentunut vain kolmisen minuuttia, kunnes Eddie Hiekkanen vei vaasalaiset johtoon. Sitä edesauttoi myös Tommi Jäntin ulosajo kahden keltaisen kortin jälkeen 71. 74. URHEILU PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A13 YKKÖNEN Jaro–HJK Klubi 04 4–1 (1–0) Juha Savela Kun tarpeeksi pitkään yrittää, viimein myös onnistuu. Joukkueen nuorin pelaaja on NCAA-yliopistosarjassa kiekkoileva 18-vuotias Matty Beniers. Toisenkin puoliajan Jaro aloitti vahvasti, mutta kolmea tuloksetonta kulmuria kummempaa ei syntynyt. Maali merkittiin Myrevikille, joka nikkasi päällään pallon verkkoon. Osumia ei nähty, kun Klubin Kai Meriluodon osuma hylättiin oikeutetusti paitsiona. Kyseessä on ainutlaatuinen vuosi ja arvostamme kaikkien (mukana olevien) sitoutumista. Voitto kuitenkin irtosi lopulta selvin lukemin. JARO SAI peliin lentävän lähdön, kun Tyler Reid eteni laidalta ja keskitti maalille. JBK:n kavennuksen niittasi kärkimies Kevin Larsson, joka rikkoi kuparisen vajaan 80 minuutin pelin jälkeen. Meillä oli jo avausjaksolla tilaisuutemme mennä parin maalin johtoon. Neljä minuuttia myöhemmin oli vieraiden johtomaalikin lähellä, kun Meriluoto pyssytti läpiajosta pallon yläputkeen. –?Maalit tulivat hyvään aikaan, kun ote oli silloin vastustajalla. –?Tämä oli meille kaikille uusi tilanne, jonka aisti jo alkuverryttelyssä. Samuel Anini ja Jäntti puhkoivat syötöillään Jaron puolustuksen ja Meriluoto pääsi pistämään maalinedustalta 1–1-osuman. Kun sitä ei tapahtunut ja vastustaja tasoitti, menetimme otetta, Jaron valmentaja Jimmy Wargh myönsi. Jenkkijoukkueen tehokkain mies kuluneella NHL-runkosarjakaudella oli Dallasin hyökkääjä Jason Robertson, joka kokosi 51 ottelussa tehopisteet 17+28. –?Olemme innoissamme tästä joukkueesta ja odotamme kovasti MM-kisoja. Mestarien liigan finaali siirrettiin Portoon Porton Dragao isännöi Mestarien liigan loppuottelua. –?Ei ole oikein, että tällaisen koettelumusvuoden jälkeen faneilla ei olisi mahdollisuutta nähdä joukkueitaan kauden suurimmassa ottelussa, Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferin perusteli siirtoa. Kahdeksan kertaa haki Pietarsaaren Jaro tuloksetta ratkaisuja kulmapotkuista, mutta yhdeksäs ja kymmenes kerta onnistuivat. Brunellin maalin jälkeen ote kääntyi Jarolle. Noista tilanteista Jaro myös käänsi pelin edukseen, kun sarjanousija HJK Klubi 04 vieraili Pietarsaaren Keskuskentällä. Citylle ja Chelsealle on varattu finaaliin 6?000 katsojapaikkaa kummallekin, ja pelipaikkakunnan vaihdon myötä englantilaiskannattajilla on mahdollisuus päästä seuraamaan finaalia. Jalkapallo Jaro otti lopulta selvän voiton sarjanousijasta Ykkösen kotiavauksessaan. Sitten kotijoukkue ratkaisi pelin kulmureista. Hamed Ahmadi muutti numeroiksi 3–0 ottelun 57. Klubi-vahti Elmo Henriksson ei saanut palloa haltuunsa. minuutilla. Johan Brunellin ja Jim Myrevikin maalit veivät Jaron toisella puoliajalla 3–1-johtoon ja pisteiden kohtalo oli ratkaistu. Uefan mukaan Britannian koronasäädökset olisivat kuitenkin tehneet asiasta hankalan. Finaaliseurojen kannattajayhdistykset olivat toivoneet, että ottelu voitaisiin pelata Englannissa. Britanniasta ei tällä hetkellä pääse matkustamaan Turkkiin koronaviruspandemian takia. päivä pelattava finaali piti alun perin pelata Turkin Istanbulissa. Yhdysvallat nimesi kisajoukkueensa NYON (STT, AFP) Jalkapallon miesten Mestarien liigan loppuottelu Manchester Cityn ja Chelsean välillä pelataan portugalilaiskaupunki Portossa, kertoi Euroopan jalkapalloliitto Uefa torstaina. Tällä kertaa asialla oli Filip Hiekkanen, joka pisti pelivälieen Joas Snellmanin vartioimaan JBK-maaliin. Viimeisen sinetin ottelulle iski pirteästi pelannut Tyler Reid, joka nousi 82. minuutilla tuli 3–1-osuma, jota Brunell ja Myrevik kaksissa miehin kikkailivat Guillermo Sotelon keskityksestä. Jaro painoi ensimmäisen vartin, mutta sen jälkeen peli tasoittui. Lopullisesti VIFK pisti pelin pakettiin tunnin molemmin puolin. –?Kokonaisuutena otteluun voi olla tyytyväinen. Voi olla, että yleisön edessä pelaaminen toi alkuun myös pientä jännitystä, mutta kotiyleisöstä saa aina energiaa pelaamiseen. Jaron kotiavaukseen pääsi yleisökin. Klubi sen sijaan iski ensimmäisestä hyökkäyksestään näyttävän tasoituksen 55. Seuraavan kerran isännät osuivat 38. Samuel Haglund sai, syötti Sotelolle, joka sijoitti pallon takatolpan kautta verkkoon. Kesäisellä Keskuskentällä peliä seurasi 521 katsojaa. Kippari Brunellin 2–1-maali 67. Niin kävi nytkin, Wargh totesi. EPA/ESTELA SILVA. Kolmen maalivahdin, yhdeksän puolustajan ja neljäntoista hyökkääjän ryhmä lähtee maajoukkuejohtaja Chris Druryn mukaan tavoittelemaan sitä kirkkainta mitalia. Vierailla oli senkin jälkeen pallonhallinta, mutta Jaron puolustus kesti. Loppuminuuteillakin aukesi molemmille vielä paikkoja, mutta Aninin ja Markus Kronholmin yritykset eivät enää maalilukemia muuttaneet. Tavoitteemme on, kuten aina, tuoda kotiin kultamitali, Drury totesi. FREDRIK AALTONEN VAASA Jalkapallon miesten Kakkosen voitolla avannut Pietarsaaren JBK kohtasi helatorstaina parempansa, kun vasta nyt kautensa aloittanut VIFK voitti kotipelinsä maalein 4–1 (2–0). Pelikello ehti käydä vain viisi minuuttia. minuutilla tuli tärkeään paikkaan, sillä tuossa vaiheessa helsinkiläisvieraat veivät peliä ja hakivat johtomaalia. Molemmat ovat tärkeitä juttuja myös henkisesti. minuutilla. Kulmureista ratkaisu Pietarsaaressa Tyler Reid päätti osumallaan Jaron maalitehtailun. minuutilla boksiin ja laukoi tarkasti takakulmaan: 4–1
Karjalaisen 2–1ja Turusen 3–1-osumat mursivat vastustajan tahdon, sillä maalit syntyivät päätöserän puolivälissä vain 32 sekunnin välein. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A14 Juha Savela VETELI Vetelin Kemoran moottoriradalla ei ajeta viikonloppuna rata-autoilun SM-sarjan ensimmäistä osakilpailua. Jääkiekko Jukka Jalonen: ”Jatkettiin siitä, mihin jäätiin”. Kiekollisessa pelissä pystymme parantamaan, päävalmentaja Jalonen näki. Heille huoltajat ja siihen päälle vielä noin sata toimitsijaa, Kivi luettelee väkimäärää, joka olisi Kemoralle saapunut. –?Keskustelimme asiasta Soiten terveysviranomaisten ja pelastuslaitoksen edustajien kanssa ja päädyimme siirtämään kisan myöhemmäksi, sanoo Ylivieskan Urheiluautoilijoiden Markku Kivi. Todennäköisesti ensi viikolla uusi ajankohta on selvillä, Kivi kertoo. – Pelattiin kurinalaisesti, ei virheitä. Rata-autoilun SM-sarjaa ei ajeta Kemoralla Kemoralla ei ajeta viikonloppuna rata-autoilun SM-sarjaa. –?Ruotsia vastaan saattaa tulla saman verran uusia ukkoja. Se tylsytti vastustajaa, Venäjällä Metallurg Magnitogorskissa viime KHL-kauden pelannut Olkinuora kommentoi. Keski-Pohjanmaan alueella vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi tapahtuman järjestäjät päättivät varotoimenpiteenä siirtää kilpailun myöhempään ajankohtaan. Seurat aikovat järjestää SM-osakilpailun myöhemmin kesällä. RATA SM Reima Rautiainen PRAHA/HELSINKI (STT) Leijonien päävalmentajalla Jukka Jalosella ja Suomen koko jääkiekkomaajoukkueella oli helatorstaina kaikin tavoin aihetta tyytyväisyyteen. Asiasta pitää keskustella myös AKK-Motorsportin kanssa, jotta kisa saadaan sovitettua kilpailukalenteriin. Suomelle Venäjä-ottelu oli toinen kolmen kuukauden maaottelutauon jälkeen. Lisäksi paikalle tarvitaan myös pelastuslaitoksen henkilökuntaa, joille ei myöskään haluttu aiheuttaa turhaa tartuntariskiä. Kilpailijoita, huoltohenkilökuntaa ja toimitsijoita kertyy kuitenkin suuri joukko. Suomi hävisi keskiviikkona turnauksen avausottelunsa Tshekkiä vastaan 1–2. Suomi kohtaa turnauksen viimeisessä ottelussaan lauantaina päiväottelussa Ruotsin. Oltiin tehokkaampia kuin Tshekkiä vastaan, kahden maalin isä Karjalainen vertaili Suomen avausotteluun. Tshekin EHT-päätösturnauksessa Prahassa hankittu 4–1-voitto Venäjästä enteilee kutkuttavia näkymiä reilun viikon kuluttua Latviassa alkavaan MMturnaukseen. URHEILU Urheilutoimitus P. Venäjällä oli ennen Tshekin EHT-turnausta allaan muun muassa kaksi ottelua Sveitsiä vastaan. –?Hyvä maalivahtipeli, hyökkäyspeli parani Tshekki-ottelusta. –?Puolustuspelaaminen omalla alueella oli hyvää. Sen kummemmin uhoamatta Leijonat voi valmistautua viimeisen viikon ennen MM-kisoja pystyssä päin. Vankalta tuntuvan puolustuksen varaan on hyvä rakentaa hyökkäyspeliä. EPA/MARTIN DIVISEK. Pelituntumaa hakevan Suomen valtti MM-kisoihin valmistautumisessa on tässä vaiheessa huolellinen puolustuspeli. –?Tiukkaa puolustamista, Jussi (maalivahti Olkinuora) oli hyvä maalissa tänään. Ylivieskan UA järjestää tapahtuman yhdessä Vetelin Urheiluautoilijoiden kanssa. Suomen maalit tekivät avauserässä puolustaja Axel Rindell sekä kolmannessa erässä kahdesti osunut hyökkääjä Jere Karjalainen ja Teemu Turunen. Suomella oli Venäjää vastaan jalkeilla kymmenen uutta pelaajaa. Tapahtuma oli alun perin tarkoitus järjestää ilman yleisöä. Tavallaan jatkettiin siitä, mihin eilen (keskiviikkona) jäätiin. Maalipaikat meille viimeisen erän vaikutuksesta 13–8, Jalonen sanoi Venäjä-voiton jälkeen. Lyödään kaikki peliin, ei siinä sen kummempaa, päävalmentaja valotti tulevaa lauantaille. Valoisia näkymiä MM-kisoihin Jere Karjalainen upotti kiekon kahdesti Ivan Botsharovin vartioimaan maaliin. Leijonien voiton arvoa nosti se, että Venäjä oli voittanut tämän kauden EHT-turnausten kaikki edelliset kymmenen otteluaan. –?Todennäköisesti kisa siirtyy loppukesään. Jussi Olkinuora torjui Suomen maalilla 22 kertaa, Venäjän Ivan Botsharov 19 laukausta. –?Kaksipäiväiseen tapahtumaan oli ilmoittautunut noin 70 kilpailijaa. Autourheilu Järjestäjät siirsivät kisan vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi. SUOMEN PÄÄVALMENTAJALLA Jukka Jalosella oli aihetta tyytyväisyyteen reilu viikko ennen Latvian MM-turnauksen avausta
–?Mestaruus teki Rauman kaupungista Rauma-yhteisön. Tulevaisuudessa sen merkitys tulee vain korostumaan. Louis Blues nujersi Minnesota Wildin 4–0. päivän tuloksia: Luokka 1, 70 cm arv. –?Olen koko sydämestäni onnellinen, ja se onni on vain korostunut, kun olen nähnyt Rauman kaupungin panostuksen tähän tarinaan. LEHTIKUVA/AFP/HARRY HOW 2 Esteratsastus: Kauhava: Finland Horse Show Alahärmän Power Parkissa, 1. 2 Melonta Szeged: Olympiakarsintojen kajakkiyksikköjen suomalaiserien tuloksia: Miehet: 200 m ae: 1) Kevin Santos Portugali 35,26, ...6) Joona Mäntynen Suomi 36.35. 367.4(A0/A2), avoin kaikille (58–15): 1) Ida Hjorth KauhavRS/Ankur 0-0/23.960, 2) Petra Nyman Team Ratsurinne/Bolero Boy 0-0/26.00-0, 3) Liisa Sassi-Päkkilä Team Ratsurinne/Äänenkantaja 0-0/26.14-0, 13) Noora Lokasaari PeRa/Lord N 0-0/28.98-0. Naiset: 200 m ae: 1) Natalia Podolskaja Venäjä 40,45, ...7) Netta Malinen Suomi 46,75. Se toimi hyvin, saimme 4–0 voiton ja se oli kivaa, Husso sanoi Bluesin nettisivuilla julkaistussa haastattelussa ottelun jälkeen. –?Pääsin heti sisälle peliin. Blues sijoittuu runkosarjan päättyessä neljänneksi ja Wild kolmanneksi länsilohkossa. Luokka 5 , 110 cm arv. Iso merkitys identiteetille Raumalla on juhlittu paluuta mestaruuskantaan 58 vuoden tauon jälkeen. –?Raumaa kaupunkina mestaruus hyödyttää tietysti myös kansallisena näkyvyytenä. Kauden jälkipuolisko on mennyt paremmin, ja oloni on ollut mukavampi, Husso kertasi. Riku Räsänen tunnustaa, ettei ole mikään Lukon aktiivifani, mutta silti hän eli kultakeväässä koko ajan täysillä joukkueen mukana. Sillä on iso merkitys raumalaiselle identiteetille. – Tietysti ne (ensimmäiset torjunnat) antavat itseluottamusta. Pelasin viime viikollakin, ja se auttoi. –?Kun tulin kaukaloon, ajatuksenani oli vain pitää hauskaa. Nollapeli oli paitsi Husson NHL-uran ensimmäinen, myös Bluesin ensimmäinen tällä kaudella. Bluesin päävalmentaja Craig Berube kiitteli Hussoa joukkueen kannattelemisesta ottelun alkuvaiheessa. Luokka 4, 100 cm arv. 1?000 m ve: 1) Guillaume Burger Ranska 3.34,08, ...6) Kolehmainen 3.43,50. –?Tämä on mennyt ok. Meillä ei ollut paineita. Laiho kertoo tunteneensa syvää liikutusta nähdessään, miten sinikeltaiset värit levisivät kevään aikana Rauman katukuvaan. Enää yksi runkosarjapeli, sitten alkavat pudotuspelit ja mitä tahansa voi tapahtua, Husso sanoi. Bluesissa hän on tällä kaudella päässyt aloittamaan 15 NHL-ottelua koluttuaan kaksi edellistä kautta AHL-liigaa San Antonio riveissä. Näin kaikki kiekot, ja kaverit sulkivat vastustajat hyvin maalin edestä, Husso kiitteli. Me teimme maaleja, ja se oli tärkeää, koska paine siirtyi vastustajalle ja sen jälkeen on helpompi pelata, Husso kertasi. 367.4(A0/A2), avoin kaikille (23–6): 1) Emma Järvinen IR/Eve’s Lazybeat 0-0/26.86-0, 2) Tiiu Puranen LaajavRa/Clarissa 0-0/29.59-0, 3) Jonna Hietala K-GR/Follow Me (0)-(0)/31.60-0. David Perron teki maalin ja syötti kaksi, ja Torey Krug kirjautti tehopisteet 1+1. Siitä menee ohi ainoastaan vuoden 1442 huhtikuun 17., jolloin Kaarle Knuutinpoika Bonde antoi Raumalle kaupunkioikeudet. Puhutaan mitä puhutaan, mutta raumalaisille mestarit ovat kaikki meidän omia poikiamme. Siinä on paljon samaa kuin oli ensimmäisessä maailmanmestaruudessa, Saarinen tiivistää. Suomalaiset eivät päässeet finaaleihin.. Mestaruus teki hyvää raumalaiselle identiteetille, se vahvisti raumalaista yhteisöllisyyttä entisestään, tietää Laiho. Husso piti ensimmäisen kerran nollan NHL:ssä Ville Husso nollasi Minnesotan. Meillä on hyvä ryhmä. RAUMAN LUKON toiminnassa lähes kaikessa mukana ollut Jari Laiho näkee mestaruuden palkkana ja kiitoksena siitä määrätietoisesta työstä, mitä Raumalla on tehty. Jääkiekko Suomen mestaruus oli Rauman Lukolle palkka ja kiitos määrätietoisesta työstä. Raumalle ja myös Rauman Lukkoon on matala kynnys nuorten tulla, ja nyt saamme nauttia näitä hedelmiä, miettii Saarinen. URHEILU PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A15 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Asko Tanhuanpää RAUMA (STT) Rauman kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen on innoissaan puhuessaan jääkiekon SM-liigan mestaruuden merkityksestä Raumalle ja raumalaisille. 367.4(A0/A2), avoin kaikille (77–20): 1) Elmeri Myllykangas MyRa/Vinhatuulen Angelina 0-0/27.32-0, 2) Kiana Mankinen Team Ratsurinne/Golden Tulip 0-0/29.46-0, 3) Jadessa Karhu LaRat/Groteska 0-0/30.27-0, 9) Melinda Bro JPR/Brando 0-0/33.16-0, 10) Noora Lokasaari PeRa/ Lord N 0-0/33.17-0, 17) Nina Sandlin FäR/Zangolotino 0-0/35.64-0, 18) Siiri Hietalahti PeRa/Zarazo 0-0/35.94-0, 19) Mia Wahls NURK/Doyher Cream Girl 0-0/37.82-0. Kim 0-0/21.49-0, 2) Jadessa Karhu LaRat/Groteska 0-0/22.73-0, 3) Jenna Kassinen OR/Peace of Gold 0-0/23.16-0, 10) Anette Korkiakangas K-GR/ Odüsseia 0-0/25.35-0, 16) Julia Nygård FäR/Ziva 0-0/27.23-0. –?Lukko merkitsee meille kaikille jotain, sillä on iso merkitys kaupungille, mutta ihan yhtäläisesti myös tavallisille kaupunkilaisille. 500 m ae: 1) Joana Vasconcelos Portugali 1.56,81, ...6) Malinen 2.13,83. –?Tavoitteemme on voittaa. On ollut hyviä asioita ja muutama huono peli, muutama helppo maali. Saarinen vertaa sitä suoraan vuoden 1995 MM-kultaan. Ihan äkkiä ei tule mieleen mitään muuta, mikä olisi voinut tuoda kaupungin näin hyvin esille, hän näkee. Raumalainen me-henki on nyt huipussaan. 200 m ve: 1) Jevgeni Lukantsov Venäjä 36,35, ...4) Mäntynen 36,96. –?Hän pelasi todella hyvin ja teki tärkeitä torjunta, kun vastustaja tuli alussa päälle ja olimme alakynnessä. RMJ:ssa oli parhaimmillaan paljon samaa, Räsänen selvittää. Luokka 2, 80 cm arv. 200 m ve: 1) Lisa Maria Gamsjager Slovakia 43,35, ...8) Malinen 46,26. Viimeistään tämän kevään tuplamestaruudet osoittivat, että tiemme on ollut oikea, Laiho sanoo. –?Mestaruus on täynnä tarinoita, uskoa ja yhteisöllisyyttä. 500 m ve: 1) Isabel Contreras Espanja 1.50,23, ...5) Malinen 1.57,33. –?On ollut uskomatonta nähdä, miten koko kaupunki elää ja hengittää samaa tarinaa. 367.1(A2/A2), avoin kaikille (42–11): 1) Ida Övergaard NURK/Fjords de Lauzelle 0-0/26.48, 2) Amanda Hjorth EPUR/Gold Meadow’s Casanova 0-0/27.91, 3) Emma Järvinen IR/Eve’s Lazybeat 0-0/28.15. Luokka 6, 115 cm arv. Hän pelasi helkutinmoisen pelin, Berube sanoi. 1?000 m ae: 1) Artuur Peters Belgia 3.40,50, ...5) Eetu Kolehmainen Suomi 3.52,77. –?Voin ylpeänä sanoa, että Lukko edustaa Suomen ehdotonta huippua niin organisaationsa, juniorityönsä, olosuhteidensa kuin tietysti myös liigajoukkueensa puolesta. 367.1 (A2/A2), avoin kaikille (15– 4): 1) Jone Illi MYRat/Dolanda 0-0/33.57, 2) Illi/Eolita L 0-0/34.23, 3) Netta Viide ABC/Calvady Z 0-0/36.07. Satu Saarinen sanoo varsinkin yhteisöllisyyden tehneen häneen ison vaikutuksen. LEHTIKUVA/JUHA SINISALO Raiko Häyrinen MONTREAL (STT) Ville Husson käsitys hauskanpidosta tarkoitti 31 laukauksen pysäyttämistä ja hänen ensimmäistä nollapeliään NHL-jääkiekkoliigassa, kun St. Liputus sinikeltaiseksi valaistun kaupungintalon edustalla ja patsaiden pukeminen Lukon väreihin viestittävät, että kysymyksessä on koko kaupungin juttu. HUSSO, 26, pelasi juniorisarjat HIFK:ssa, jonka paidassa hän nousi myös kotimaiseen Liigaan. 367.4(A0/A2), avoin kaikille (61 lähtöä–16 sijoittuu): 1) Isla Leppänen ÄänesRa/ V.K. LEGENDAARISEN RMJ-juhannusfestivaalin isänä tunnettu Riku Räsänen nimeää Lukon mestaruuspäivän Rauman historian toiseksi tärkeimmäksi päiväksi. Luokka 3, 90 cm arv
Vauhdikas konkari kyttäili Lindgrenin kanssa kolmannessa ulkona ja tuli vielä loppukurvin Kevinin Tähden peesissä. Toto (3-9-11): 18,33 3,36-2,884,97 33,48. Tulokset: 60 ls makuu, M50: 1) Yrjö Uusivirta Nivala 580, 2) Mika Tenhunen Nivala 548. lähtö, Toto4-2, sh 2100 m: 1) Nalli Napero/Ossi Lindgren 28,5a x (6,29), 2) Kevinin Tähti 28,6a (3,87).3) Tuulian Sälli 29,2a (2,5).4) Siron Peli 29,7a (17,9). MP–EIF 2–1 (2–1) Jippo–RoPS 1–2 (1–0) VPS ............... erä: 7.29 Axel Rindell 1–0. Alaveteliläinen ratkaisi kisan viimeisellä satasella. Jaro–Klubi 04 4–1 (1–0) 5. 2 Pyöräily Ascoli Piceno: Maantiepyöräilyn Italian ympäriajo: 6. 7. Toto (4-9-1): 2,36 1,54-2,83-3,16 9,77. 2 2 2– 2 2 Jippo ............. Louis–Minnesota 4–0 (S: Ville Husso 31/31 torjuntaa), Colorado–Los Angeles 6–0 (C: Joonas Donskoi 1+0, Mikko Rantanen 0+3). poissa: 2, 14, 16. Hänen ja Henrik Koiviston yhteinen Midsummer Cubana voitti gretzkymäisesti 99-kertoimisena. 2 Jääkiekko Praha: Miesten EHT-turnaus: Suomi–Tshekki 1–2 (1–0, 0–1, 0–1) 1. 9) Jukka Kettula KokMAS 838. Alku mentiin niin hiljaa, että pakko oli lähteä varhain kolmannelle radalle, Pohjola selvitti. Venäjä–Suomi 1–4 (0–1, 0–0, 1–3) 1. Pyhäjoen ruunan voittosumma karttui Keskisessä 1500 eurolla ja samalla 8-vuotiaasta tuli uusi tähtijuoksija. Jäähyt: Venäjä 5x2 min, Suomi 2x2 min. Saksan Bundesliiga: Schalke–Hertha Berlin 1–2. 2 1 1 0– 1 1 Gnistan ..........1 1 0– 2 Klubi 04 ........ Espanjan liiga: Sevilla–Valencia 1–0, Celta Vigo–Getafe 1–0, Huesca–Athletic Bilbao 1–0, Atletico Madrid–Real Sociedad 2–1. Voittaja niihinkin silti löytyi. 3–4, Ottawa–Toronto ja. 4–3, San Jose–Las Vegas 0–6, St. Pitro Kytölaakso), Tommi Saarinen, Stanley Amuzie. Jim Myrevik), Krists Gulbis (v), Markus Kronholm, Tyler Reid, Toro (v), Patrik Byskata. 5 3 1 1 15– 5 10 HJK ............... Keskisen rahasuoralla Nalli Napero kirmasi kärkeen. Erittäin helppoon tyyliin selvitti tehtävänsä Kaj Sundholmin Macchiato. 2 1 1 3– 2 4 Jaro ............... 25 m isopistooli: 1) Veli-Pekka Nevala JjA 932. Toto (1-5-8): 5,55 3,01-4,443,90 45,55. lähtö, TROIKKA-3, sh 2100 m: 1) Tolopan Tyttö/Teuvo Isokääntä 31,5 (18,33), 2) Kultakillinki 29,9 (6,79).3) Tarok 32,4 x (34,37).4) Auvilan Aamor 34,4 x (13,41). erä: Maaliton. Päivän Duo: 7-7, kerroin: 3,32. etappi, Grotte di Frasassi–Ascoli Piceno, 160 km: 1) Gino Mäder Sveitsi 4.17.52, 2) Egan Bernal Kolumbia jäljessä 12 sekuntia, 3) Daniel Martin Irlanti sama aika, 4) Remco Evenepoel Belgia s.a., 5) Giulio Cicco2 Ravit Ylivieska 13.05 Toto4: 1. Skotlannin Valioliiga: Aberdeen–Hibernian 0–1, Celtic–St. Ensimmäinen Pohjolan voittoajokki oli kälviäläisen Jari Hietalan laittelema Draxler. Torjunnat: Roman Will T 3+6+12=21, Harri Säteri S 15+12+8=35 (poissa 58.52–60.00). Tuloksia: 25 m pistooli: 1) Teijo Kimpimäki JjA 956, 2) Ritva Karri KokMAS 951, 3) Ari Kivimäki JjA 935, 4) Susanna Saksa HSA 928, 5) Harri Hiipakka KokMAS 914, 6) Pauli Pyykkö LA 903. Toto4-pelin ensimmäiset kohteet olivat ennalta aika tasaisia. poissa: 5. 2 1 1 1– 2 1 MuSa ............ Yli seitsemän kuukauden tauolta palannut Ambrogio hamusi yllätystä nelospelin päätöskohteessa. lähtö, lv 2100 m: 1) Midsummer Cubana/ Allan Koivisto 17,2a (99,26), 2) Borderline Silver 17,3a (19,08).3) Perry Breezer 17,5a (15,27).4) Volcano 17,7a x (1,2).poissa: 11. Albijon Muzaci 1–1. 2 Rahapelit Keno Torstai 13.5. Johnstone 4–0, Dundee U–Motherwell 2–2, Kilmarnock–St. 5 3 1 1 10– 6 10 Honka ........... Päiväarvonta. Ravit Kolme ykköstä Teerijärven miehelle myös Ylivieskan raveista. Lystilän Lento seuraili hyväntuntuisesti ja meni lopussa varmasti muista ohi, kertasi Ville Pohjola. 5 4 1 14– 6 12 Åland Utd ..... Oikeat numerot: 2, 7, 10, 11, 13, 18, 23, 25, 32, 33, 37, 39, 40, 50, 54, 55, 58, 63, 65, 68 Kunkkunumero: 65 Ilta-arvonta. Toto (71-12): 1,92 1,48-2,37-1,59 6,71. Toto (6-92): 6,29 1,56-1,28-1,14 13,56. Taustalta iski kuitenkin lähdön itseoikeutettu voittaja Troopers. KPV: Hemmo Riihimäki, Jan Heinonen, Adam Vidjeskog (v) (73. Toto (9-4-10): 4,45 2,843,45-11,05 24,66. Jim Myrevik 3–1, 82. 3. 3. Loppua tultiin 22-vauhdilla ja koko matkan johtanut Haapajärven Valtroks oli paras. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A16 2 Ammunta Nivala: Reserviläisten pienoiskiväärin piirinmestaruuskilpailut 13.5. Toto (4-12-7): 2,52 1,73-1,93-3,32 14,93. 5. halli SE) ja Urho Kujanpää TampPy 540, 5) Eetu Turainen TuUL 500, 6) Johan-Antti Kivilahti HaapajKi 500. Dominique Malonga), Kyle Curinga (v), Eetu Rissanen, Harri Heiermann (73. Kun kolmas puolikas sujui 28-vauhdilla, pysyi vain toiseksi tullut Kultakillinki jotenkin mukana. 2. Juha Länsimäki ei hätäillyt, vaan odotteli Ylivieskan loppusuoraa. toukokuuta Milanoon. 11. Mauri Jaara sai Kajaanin ruunan liukkaasti liikkeelle ja kontrolloimaan menoa kovimmassa lämminveristen lähdössä. lähtö, lv 2100 m: 1) Draxler/Ville Pohjola 19,9 (5,55), 2) Mack Baron 20,0 (13,69).3) Sansa Stark 20,0 (12,84).4) Fantastico 18,7 x (2,63). 2 1 1 3– 1 4 MP ................ – Etukäteen oli puhetta, että Memento Viveren pitäisi olla hyvä hevonen tähän lähtöön. 10) Rauli Häkkilä NU 832. erä: 4.51 Axel Rindell (Anton Lundell) 0–1 2. Miesten Ykkönen: KPV–TPS 1–1 (0–0) 63. Kokonaiskilpailun tilanne 6/21 etapin jälkeen: 1) Attila Valter Unkari 22.17.06, 2) Evenepoel –11 sekuntia, 3) Bernal –16, 4) Aleksandr Vlasov Venäjä –24, 5) Louis Vervaeke Belgia –25, 6) Hugh Carty Britannia –38. Toto4 voitto-osuus: 36,63. ne Italia –14, 6) Damiano Caruso Italia –25. Åland United–PK-35 Helsinki, JyPK–PK-35 Vantaa, KuPS–TiPS. Seppo Luokkala YLIVIESKA Pyörä pyörii ja hevoset menevät etupäässä ravia. Jaro: Thomas Olsen, Guillermo Sotelo, Samuel Haglund (Joni Remesaho), Maculay Chrisantus (65. Naiset: 1) Elina Lampela OulPy 430, 2) Miisa Koskiaho KarijTa 375, 3) Janna-Juulia Mäenpää LappVei 330. 4. Justus Lehto 1–0, 58. Santeri Mäkinen), Charalampos Chantzopoulos (v) (87. Pohjolan voittoputki pitää Lystilän Lento (vas.) ohjaksissaan Ville Pohjola dominoi Nordic cupia. erä: 37.44 Libor Sulak (Michael Spacek) 1–1. Toto (8-12-4): 8,65 2,51-2,91-7,07 21,37. M60: 1) Terho Alahautala Ylivieska 549. 9. lähtö, Toto4-1, lv 2120 m: 1) Memento Vivere*/Ville Pohjola 15,5 x (4,45), 2) Let’s Go Legacy 16,2 (9,77).3) Capricorn Lindy 16,0 (32,73).4) Holy Victory Koks 16,8 (9,35). 2 2 1– 6 Englannin Valioliiga: Chelsea–Arsenal 0–1. Toto (1-4-3): 2,84 1,741,87-0,00 7,41. NHL keskiviikkona: Montreal–Edmonton ja. Mirren 3–3, Livingston–Rangers 0–3 (Glen Kamara R 90 min), Ross Co–Hamilton 2–1. Torjunnat: Ivan Botsharov V (pois 55.22–59.34) 7+9+3=19, Jussi Olkinuora S 7+5+10=22. JARNO HERRANEN 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/ jihs5z80 2 Jalkapallo Kansallinen liiga: Åland United–HPS 5–1 (2–0) KuPS ............. Amatöörikuskien lähtö oli tällä kertaa Veera Vekolan ja Frozen A.F:n juhlaa. Toto (7-3-8): 1,90 1,29-1,98-1,86 5,35. M70 R6: 1) Erkki Pekkala Haapajärvi 526. Pohjolan päivän kolmas voittoajokki Lystilän Lento dominoi Nordic cupissa. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m Amatööriohjastajien SM-liiga: 1) Frozen A.F./Veera Vekola 17,8a (8,65), 2) Swordgrimbill 18,0a (4,24).3) Giovan Star 18,2a (22,78).4) Clover Meadow 18,2a (7,09).poissa: 3, 11. Toto (5-4-10): 99,26 11,70-5,96-5,63 796,79. 3. Kai Meriluoto 1–1, 67. Memento Vivere lähti kierros ennen maalia kolmannelle ja piti lopussa iskeneen Let´s Go Legacyn takanaan. – Vähän huolestutti, kun matkavauhti oli niin hiljainen. MAAKUNNAN ravurit veivät valtaosan Keskisen ykköspalkinnoista. Ylivieska: Helatorstain kuvio 100 laukausta. 2 1 1 5– 4 3 EIF................. 5 5 15– 1 15 TiPS .............. Erotuomari: Kalle Mäkinen. Karolis Chvedukas), Justus Lehto (63. Noa Lehtonen), David Angel Zapata Montes (87. erä: 48.48 Matej Stransky (Ondrej Vitasek–Spacek) 1–2 Jäähyt: Tshekki 2x2 min, Suomi 4x2 min. VARSIN mallikkaan ajosuorituksen esitti Kajaanin mies Ossi Lindgren ex-kannuslaisella Nalli Naperolla. Kovimmassa kylmäverilähdössä oli mukana vain kuusi valjakkoa, joten matkavauhti pysyi maililla maltillisena. Klemolan tallin Valorous Leader otti oman tonninsa toisesta ulkoparista. poissa: 7, 13. Ville Pohjola istui avauksessa selvästi parhaan hevosen kyytiin. lähtö, lv 2100 m: 1) Macchiato/Mauri Jaara 16,4a (2,36), 2) Givemehope Laday 17,1a (8,45).3) Scream My Dream 17,2a (54,56).4) Arctic Iceman 17,2a (31,58). Troikka: 275,27. Odottelin sitä toiveikkaasti ja oikein helposti ruuna tulikin voittoon, Länsimäki sanoi. 10. Teerijärvellä asuva Ville Pohjola ohjastaa tällä hetkellä voittoja kuin liukuhihnalta. Erotuomari: Mikko Juusola. Guillermo Sotelo 0–1, 55. 4-vuotia palailee tauolta mainiossa vireessä ja voittoja lienee luvissa jatkoonkin. Toto4 voittoosuus: 33,92. 5 2 3 9– 10 6 PK-35 Vantaa 5 1 2 2 10– 11 5 HPS ............... 8. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m Thermidas Vet Nordic Cup 2021: 1) Lystilän Lento/ Ville Pohjola 29,4a (1,92), 2) Yrjänän Mohikaani 29,5a (7,23).3) Kuusirantanen 29,5a (12,38).4) Ekori Ässä 29,8a (5,45). 2 Yleisurheilu Kuortane: Seiväshypyn hallikilpailu: Miehet: 1) Tommi Holttinen SomE 561 (kkk), 2) Mikko Paavola AlajA 561 (kkk), 3) Juho Alasaari LaihLu 540 (19-v. Troikka: 614,50. Olen ajanut Troopersia vastaan niin monesti, että tiesin loppusuoran olevan sen vahvuus. 2 Koripallo NBA keskiviikkona: Atlanta–Washington 120–116, Brooklyn– San Antonio 128–116, Cleveland–Boston 102–94, Dallas–New Orleans 125–107, Utah–Portland 98–105, LA Lakers–Houston 124–122. 6. – Lähdettiin varman päälle liikkeelle ja tarkkailtiin siinä kärjen tuntumassa. Toto4 pelivaihto 22?601,20 e, voitto-osuus 36,63 e. 2 1 1 3– 1 4 KPV ............... minuutilla), Sampdoria–Spezia 2–2, Inter–AS Roma 3–1, Bologna–Genoa 0–2, Sassuolo–Juventus 3–0, Lazio–Parma 1–0. Näin kävi myös helatorstaina Ylivieskassa, missä valkovihreäoranssi asu tuli ensimmäisenä maaliin kolmessa lähdössä. Toto4 voittoosuus: 32,57. 2. Lainakuskina nähty Mauri Jaara oli oikein tyytyväinen keulavoittajan esitykseen. Alex Ramsey), Juuso Aalto (65. Torstain totopaukun järjesti pedersöreläinen Allan Koivisto. erä: 44.14 Maksim Shalunov 1–1, 50.13 Jere Karjalainen 1–2, 50.45 Teemu Turunen 1–3, 59.34 Karjalainen (Eemeli Suomi) 1–4 tm. Toto4 voitto-osuus: 7,66. Oikeat numerot: 6, 8, 12, 13, 23, 25, 28, 31, 32, 34, 36, 37, 38, 40, 41, 42, 50, 52, 59, 69 Kunkkunumero: 32. Troikka: 44,91. Pyssymäellä. Iisalmisen Valdemar Hagertin Memento Vivere paransi volttiennätystään lukemiin 15,5. Tyler Reid 4–1. lähtö, sh 1600 m: 1) Valtroks/Santtu Raitala 28,6a (2,84), 2) Manionni 28,7a (7,43).3) Tuulensuvi 28,8a (8,11).4) Vuvuzela 29,3a (2,17). 2 1 1 4– 3 3 PK-35 .............1 1 1– 3 TPS ............... Alavieskalainen Teuvo Isokääntä kaasutteli Tolopan Tytön kanssa laukkaamaan keskittyneiltä kilpakumppaneilta karkuun. 5 1 4 3– 19 3 Ilves ..............4 1 3 3– 11 1 JyPK..............4 4 1– 11 Seuraavat ottelut: 16.5. Ympäriajo päättyy 30. Italian Serie A: Cagliari–Fiorentina 0–0, Torino–AC Milan 0–7, Atalanta–Benevento 2–0 (Perparim Hetemaj B vaihtoon 73. Pelivaihto 93?596,70 e. Ruotsin Allsvenskan: Varbergs Bois–Hammarby 1–3, Kalmar–IFK Göteborg 0–0, Sirius–Elfsborg 0–2, Djurgården–Östersund 2–0 (Rasmus Schüller D 90 min), Häcken–Örebro 2–3 (Joona Toivio H 90 min), Halmstad–Mjällby 1–1. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Troopers/Juha Länsimäki 16,2a (1,9), 2) Ambrogio 16,3a (6,12).3) Umberto Croft 16,3a (15,77).4) Surprise Leader 16,6a (10,2). lähtö, lv 2100 m: 1) Valorous Leader/ Hannu Hietanen 17,7a (2,52), 2) Lush Life 17,7a (10,53).3) Flirting 17,9a (20,13).4) La Donna Perfetta 17,9a (3,21).poissa: 2, 5, 10. 5 2 1 2 6– 6 7 PK-35 Hki ...... Kärkipari Yrjänän Mohikaani – Kuusirantanen kukistui hevosen mitalla. 2 1 1 3– 2 4 RoPS ............. 3x20 ls, M50: 1) Uusivirta 526. Viisivuotias ravasi uransa avausvoiton viidennellä yrityksellä. Johan Brunell 2–1, 74. Yleisöä: 521. M70: 1) Eero Marjakangas Ylivieska 566
Perjantai 14. TOUKOKUUTA 2021 Nuoret vaikuttajat Nuorisovaltuustossa pidetään huolta siitä, että nuorten ääni kuuluu kunnan päätöksenteossa. 1 Sivut A18–19 CLAS-OLAV SLOTTE. Tällä hetkellä nuoria kiinnostavat muun muassa Kokkolan urheilumahdollisuudet
Se voisi auttaa äänestyspäätöksen tekemisessä, kun kuulee miksi ehdokkaat ovat lähteneet mukaan ja mitä he haluavat tälle kaupungille, Luoto sanoo. Luoto, Vehmanen sekä 14-vuotiaat Torkinmäen koulun oppilaat Sofia Saartoala ja Siiri Lapinoja lähtivät kaikki mukaan valtuuston toimintaan tämän vuoden alussa. ” Jos haluaa parantaa tulevaisuutta jossain kaupungissa, niin kannattaa kuunnella niitä, jotka tulevat ottamaan vastuuta siitä tulevaisuudessa. Elsa-Marella Luoto Nuorisovaltuuston jäsen. TÄLLÄ HETKELLÄ valtuuston nuoria puhuttavat samat asiat, jotka ovat yleisestikin olleet pinnalla: koronatilanne, turve ja Kokkolan urheilupuistohanke. Nuorisovaltuusto kokoontuu noin kerran kuussa yleensä nuorisokeskus Vingellä, tosin korona-aikana kokoukset on hoidettu etäyhteyksin. Nuoristahan pääsee jo aika monikin äänestämään. – Sieltä pääsee aika moneen paikkaan vaikuttamaan, kuvailee 15-vuotias Miisa Vehmanen Hakalahden koulusta. Luoto toimii valtuustossa ilmastovastaavana, tiedottajana ja tapahtumien suunnittelijana. Nuorisovaltuustolaiset haluavat helpottaa täysi-ikäisten nuorten äänestyspäätöksiä tuomalla eri ehdokkaita esiin. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A18 Perjantai: Nuorisovaltuusto Frida Keränen, teksti Clas-Olav Slotte, kuvat Kunnallisvaalien alla moni miettii oman paikkakuntansa kehityskohteita ja pohtii äänestysvalintaansa, mutta oman kotikaupungin asioihin vaikuttaminen ei ole vain äänestysikäisten yksinoikeus. Saartoala on myös juuri ollut mukana kontaktoimassa Kokkolan nuorimpia kuntavaaliehdokkaita haastatellakseen heitä lehteen. – Kokkolan nuva kertoo suurillekin päättäjille nuorten mielipiteitä ympäri kaupunkia. Saartoala ja Lapinoja ovat suunnittelemassa koronaturvallisia kesätapahtumia kokkolalaisnuorille. Heillä on muun muassa kaksi edustuspaikkaa kaupunginvaltuustossa ja sivistyslautakunnassa. Kokkolalaisnuoret voivat vaikuttaa kaupungin asioihin nuorisovaltuustossa, joka on 13–20-vuotiaiden oma vaikutuskanava ja edunvalvoja paikallisessa päätöksenteossa. Nuorisovaltuusto eli tuttavallisemmin nuva seuraa kaupungin hallintoa nuorten näkökulmasta ja tuo tämän ikänluokan äänen kuuluviin. Vehmanen itse toimii muun muassa valtuuston toisena varapuheenjohtajana, koulutusvastaavana sekä Kokkolan kaupunginvaltuuston nuorten edustajana. He toivovat, että kunnanvaltuustoon pääsisi myös nuoria valtuutettuja tuomaan päätöksentekoon uusia näkökulmia. He ovat kevään aikana myös keskustelleet paljon nuorten fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Nuorisovaltuuston jäsenet pääsevät omien kokoustensa lisäksi osallistumaan kunnan päättäjien kokouksiin ja pitämään niissä puheenvuoroja. Nyt keväällä on ollut paljon Valtuustolaiset kertovat, että toiminta ei ole pelkkää kokouksissa istumista, vaan myös aktiviteetteja kuten juoksukilpailujen järjestämistä. Se on paikka, jossa voi ilmaista turvallisesti mielipiteitä, kuvailee valtuuston jäsen, 13-vuotias ElsaMarella Luoto
Valtuusto tekee kaupunginhallinnon lisäksi yhteistyötä myös muun muassa koulujen opiskelijakuntien, muiden kuntien nuorisovaltuustojen ja Kokkolan lapsivaltuuston kanssa. Voi tuoda esiin kaikkien nuorten ideoita, eikä vain omiaan. Puhetta tulevista kokouksista, uusista ideoista ja hoidettavista asioista riittää. Kysyttäessä nelikon motiiveja toimintaan hakeutumiselle kaikki heistä nimeävät suurimmaksi syyksi halun vaikuttaa asioihin. He toivovat, että nuoret pääsevät vaikuttamaan jatkossakin kaupungin asioihin mahdollisimman laajasti. Nuorten oikeus tulla kuulluksi paikallisessa politiikassa on varmistettu myös nuorisolaissa. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen. Ryhmän tarkemmasta toiminnasta saadaan kunnissa päättää itsenäisesti, joten niiden jäsenmäärässä ja aktiivisuudessa on paljon eroja. Luoto on lähtenyt moniin puuhiin mukaan alun perin oppilaskunnan kautta. 1 Oman oppilaitoksen oppilaskunnan jäsenenä voi vaikuttaa muun muassa koulutukseen. Kokoukset saattavat venyä kolmetuntisiksi ja luottamustoimia voi olla useita samaan aikaan, mutta usko toimintaan ja nuorten äänen tärkeyteen pitää nuvalaiset innokkaina. Lapsivaltuuston jäsenet ovat peruskoulun 2.– 5.luokkalaisia. Äänija vaalikelpoisia ovat kaikki Kokkolassa asuvat tai opiskelevat 13–20-vuotiaat. Valtuustolaiset ovatkin pohtineet hybridiareenalle esimerkiksi sisäskeittipaikan ja airsoftpaikan mahdollisuutta. Toimintaa koordinoi aikuinen koordinaattori. Nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton ryhmä. He kertovat, että kaupunki arvostaa nuorten hyvin hoidettuja luottamustoimia. 1 Useimmissa kunnissa nuorisovaltuustoon voi osallistua jo 13-vuotiaana. Kokkolan nuorisovaltuustossa on aina 28 jäsentä kerrallaan, ja valtuustokausi kestää kaksi vuotta. Osallistujat valitaan joka toinen vuosi järjestettävillä vaaleilla, joihin voi asettua ehdolle paikallisilta yläasteilta, toisen asteen kouluilta ja nuorisotiloilta. 1 Nuori voi olla yhteydessä päättäjiin omista ehdotuksistaan. – On pieniäkin asioita, joissa olen huomannut puutteita tai korjausideoita, ja niitä voisi tämän kautta pystyä toteuttamaan. FAKTA Nuorten vaikutusmahdollisuudet kotikunnassaan 1 Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallisen ja alueellisen nuorisotyön ja politiikan käsittelyyn. Esimerkiksi koulussa kuullut ideat voi tuoda mukaan ja ideoida niitä lisää, Lapinoja sanoo. Luoto vinkkaa, että myös sosiaalisessa mediassa voi laittaa kommentteja ja viestejä valtuuston käyttäjätileille. Hän kertoo olleensa jo pienestä asti kiinnostunut myös urasta politiikan parissa. – Minulla on suuri halu vaikuttaa ja tehdä muutoksia niin, että nuoria otetaan oikeasti huomioidaan, Vehmanen sanoo. On tullut uusiakin tehtäviä tänä vuonna. Yksi nuori voi toimia valtuustossa enintään kaksi kautta. Ideoita uusista hankkeista otetaan vastaan myös valtuuston ulkopuolisilta kokkolalaisnuorilta. 1 Vaikutuskanavia ovat esimerkiksi nuorisovaltuusto, opiskelijakunta ja kuntalaisaloitteet. KOKKOLAN nuorisovaltuusto on perustettu vuonna 1999. Kyllä moni paikka toivoo, että tulisi nuoria vaikuttamaan asioihin, Luoto sanoo. Selvitettävänä olisi kuitenkin edelleen paljon tiloihin ja valvontaan liittyviä seikkoja. 1 Kuntavaaleissa äänestämisen ja ehdolle asettumisen ikäraja on 18 vuotta. 1 Oppilaskunnat usein myös tekevät yhteistyötä muiden vaikuttajaja päättäjätahojen kanssa. Ja saisi ideoitua ja toteutettua uusia projekteja, joita Kokkolassakin ehkä tarvittaisiin nyt koronan myötä. Vuodesta 2015 asti nuorisovaltuustojen asema on perustunut kuntalakiin. Joissakin kunnissa nuorten vaikuttajaryhmiä on kutsuttu myös esimerkiksi nuorisoparlamenteiksi tai nuorisoedustajistoiksi. – Tykkään heittäytyä uusiin asioihin ja työskentely yhdessä on kivaa, Saartoala nostaa esiin vaikuttamismahdollisuuksien lisäksi. 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/2r0icq28. Se on jo pitkäikäinen, sillä nuorisovaltuustojen liiton mukaan vanhimmat nuorisovaltuustot ovat toimineet yhtäjaksoiseti juuri 1990-luvun lopulta. Se määrää, että nuorten osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava kuntaan nuorisovaltuusto tai muu nuorten vaikuttajaryhmä. Myös mopoilulle rajattu alue on ollut valtuuston pitkäaikainen tavoite, ja lausunto siitä on viety kaupunginvaltuustolle. Kokkolan nuorisovaltuustossa on aina 28 jäsentä kerrallaan, ja valtuustokausi kestää kaksi vuotta. Se toimii kaupungin nuorisotyöstä ja -politiikasta vastaavan lautakunnan alaisuudessa. Seuraavan kerran vaalit järjestetään ensi vuoden lopussa. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A19 urheiluun liittyvää asiaa esillä, Lapinoja sanoo. Nuorisovaltuuston jäsenet pääsevät omien kokoustensa lisäksi osallistumaan kunnan päättäjien kokouksiin ja pitämään niissä puheenvuoroja. – Aina kun näkee meitä vapaaajalla, koulussa tai harrastuksissa, voi tulla kertomaan ideoitaan, Vehmanen kannustaa. 1 Nuorisovaltuustoon ehdolle asettumisen ikäraja ja muut rajoitteet ovat kuntakohtaisia. Elsa-Marella Luoto (vas.), Miisa Vehmanen, Sofia Saartoala ja Siiri Lapinoja haluavat tuoda kaikkien kokkolalaisnuorten ideoita mukaan kaupungin kehittämiseen. – Jos haluaa parantaa tulevaisuutta jossain kaupungissa, niin kannattaa kuunnella niitä, jotka tulevat ottamaan vastuuta siitä tulevaisuudessa, Luoto summaa. Valtuustolaisten mielestä nuoret on otettu riittävästi huomioon Kokkolan päätöksenteossa. 1 Kuntalaisaloitteita voivat tehdä ja allekirjoittaa myös alaikäiset
Keväällä Aira palkattiin Reisjärven kulttuurija taidekesä -hankkeen projektisihteeriksi. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Ohjelmassa on myös useita näyttelyjä eri puolilla pitäjää, taitajien päivät ja mestarien kavalkadi. Kysymys on tuntemuksista, joita on vaikea pukea sanoiksi, hän miettii. Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Tämä renkitupa merkitsee minulle paljon. REISJÄRVEN kulttuurija taidekesän keskeinen sisältö on edelleen viitisen vuotta toiminut Reisjärven posliinikesä. Otamme mielihyvin vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. kansanedustajat Ahti Pekkala ja Veikko Hanhirova. AIRA SUOMELA on koko ajan pitänyt yhteyksiä Reisjärvelle. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. Suomela työskentelee hankkeessa osaaikaisena. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Yhteistyökumppaniksi ryhtyi Reisjärven kristillinen opisto, joka tarjosi leiriläisille maalaustilat sekä majoituksen. Se voi yhtä hyvin olla Reisjärvellä. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00– 16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Hän on yksi suomalaisen posliinimaalauksen vetäjistä, joka asuu nykyään reilusti puolet ajastaan Reisjärvellä, paluumuuttajana melkein. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@kpk.fi ASIAKASPALVELU Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 8-16. Asuinpaikka ja kotipaikka ovat niin erilaisia asioita. Kahdeksan vuotta sitten sympatia muuttui käytännön toiminnaksi, kun hän osti purku-uhan alla olevan seurakunnan vanhan renkituvan ja kunnosti sen kesäasunnokseen. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A20 Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Reisjärvelle vetävät vedet, maa ja koti. Reisjärvelle minua vetävät vedet, maa ja koti. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Myös muita nimiä on mainittu, mm. Nykyinen sihteeri Olli Linsuri on ehdolla Kokkolan kaupunginjohtajaksi. Me sentään asutaan keskellä Suomea. Asenna sovellus ja avaa se. Jämsenistä K-Suomen maaherra Antti Savela REISJÄRVI Olen asunut yli 30 vuotta Helsingissä, mutta kotipaikakseni en ole Helsinkiä koskaan mieltänyt. Hallitus päätti myös valtion hankintakeskuksen johtajanimityksestä. Isäni oli silloin pappilan pehtoorina. Kysyttäessä olen aina ollut Reisjärveltä kotoisin. Suomela aprikoi leimautuneensa kotiseutuunsa, jossa syntyi ja asui lapsuutensa. Hallitus sopi torstaina, että nykyinen sisäministeri Artturi Jämsen perii Keski-Suomen läänin maaherran paikan Eino Paloveden siirryttyä eläkkeelle. Olen syntynyt Reisjärvellä, täällä pappilan Renkituvassa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Uutta tulevassa kesässä on se, että näyttelytiloissa järjestetään useita työnäytöksiä, joissa vieraat voivat nähdä, miten taiteilijat jättävät leimansa teoksiinsa. Renkituvassaan Suomela sai idean siirtää johtamansa posliinimaalareiden valtakunnallisen leirin Inkeroisista Reisjärvelle. Keskustapuolueen nykyistä eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Eino Uusitaloa pidetään vahvimpana ehdokkaana Jämsenin jälkeen sisäministeriksi. 103: 1,2 1 1 Nimipäivä tänään: Tuula (suom.), Edit (ruots.), Isko (ort.). Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Vierastan ajatusta, että taiteen tyyssija on jossain Helsingissä. Nykyisin hän on Haapajärven kauppalanjohtaja. En voinut kuvitellakaan tyylikkään hirsirakennuksen tuhoutumista, Suomela miettii. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Paikalle valittiin maisteri Hannu Kärkkäinen. -Ps. Enkä varmasti ole ainoa Helsingissä asuva maalainen, joka näin tuntee, kertoo Aira Suomela. Samalla lailla ihmiset joutuvat matkustamaan Helsinkiin kuin Reisjärvelle. Kolmivuotisella projektilla on tarkoitus edelleen kehittää posliinikesää ja muita taidemuotoja Reisjärvellä. (UK). NYT REISJÄRVELLÄ , samaisessa Renkituvassa, ovat myös Suomen Posliinimaalarit ry:n toimisto ja sen julkaisun Skandinavian Posliinimaalaus –lehden toimitus ja valokuvausstudio. Hän oli kauppaministeri Bernerin ehdokas. Jäsen nimitettäneen maaherraksi parin viikon kuluttua. Puolueen eduskuntaryhmästä kerrottiin, että sisäministerin paikkaa tuskin täytetään eduskuntaryhmän ulkopuolelta. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Opisto on hoitanut osuutensa todella hyvin. Kärkkäinen valittiin hallituksen ei-sosialistien äänin 8-6. Klikkaa luo tunnukset. Enpä ole kuullut yhdenkään kurssilaisen valittaneen olosuhteita. Lähetä meille juttuvinkkisi! Keskipohjanmaa-lehti: toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Jämsenin jättäessä sisäministerin tuolin vaihtunee myös puolueen ministeriryhmän poliittinen sihteeri
BRENDAN ADAM-ZWELLING HAUTAUKSIA Aarne Ensio Huntus siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa 13.5.2021. Suurimmat kohteet ovat valtatie neljällä Oulun ympäristössä ja yläpuolella sekä kantatie 58:lla välillä Reisjärvi–Haapajärvi sekä kantatie 86:lla Oulaisten rajalta Kilpualta Vihantiin. Vapaapäivinä nukun aina suhteellisen myöhään kuten seitsemään. Yhdessä ne kattavat noin 140 kilometriä tieosuuksia. Reilun vartin tapaaminen koronaan sairastuneen kanssa riitti altistumiseen ja karanteeniin. Verkossa olevat ohjejutut ovat kaikille maksuttomia. On jännittävää, että se ei itsestään täyty tai siivoudu. Liian vähälle huomiolle jäänyt karjalaisballadi, julmankaunis Syksyn jälkeen saapuu kevät, on dokumentaristina tunnetun Annika Grofin ensimmäinen pitkä fiktio. Juureni ovat karjalassa ja lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että elämä on hyvää. Työt ovat käynnistyneet toukokuun alussa ja valmistuvat syyskuun lopulla. Että se on karanteenissa, mutta siellä vain viilettää. Totuus paljastui viikko sitten torstaina, jolloin tuttu ihminen sai koronatestin seurauksena tiedon sairastumisesta. Omassa elämässä tilanne on vallan mainio, mutta muutama sana keskipohjalaisten ahdingosta. KESKUSTELU koronatilanteen kriisiytymisestä on kiivasta. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A21 Hannu Björkbacka Keski-Pohjanmaalla alkuvuodesta ennakkoina nähtyjä elokuvia aletaan jo saada virallisina Suomen-ensi-iltoina teattereihin. TÄNÄÄN en sure vaan elän. Normaalisti se tietää kunnon aamukävelyä, mutta nyt pysymme pihapiirissä, vaikka kävelylle saa mennä. Huoleen on syytä ja sitäkin saa miettiä, tehtiinkö kaikki mahdollinen, että koronatilanne olisi pysynyt Euroopan parhaana. Jokainen päivä on tuonut tullessaan uusia sairastuneita ja altistuneita, surua, murhetta, kiirettä ja uutisia. Veneen kyydissä oli neljä aikuista ja yksi lapsi, joista kukaan ei loukkaantunut turmassa, kertoi Etelä-Karjalan pelastuslaitos. KARANTEENIBLOGI Keskipohjanmaan päätoimittaja Tiina Ojutkangas altistui koronalle maanantain 3.5. Olen nimittäin konmarittamisen esiäiti. Hyvää loppuviikkoa. Niin ja onneksi voi seurata Keskipohjanmaan verkosta, mitä KPV:n pelissä tapahtuu. Kaikki kontaktit kartoitettiin ja viranomaiset alkoivat selvittää altistumisia ja siihen liittyviä jälkiä. NO NIISTÄ pihatöistä. Tavarat siirtyvät valoa nopeammin kirpputorille tai ystävin huomaan, jos jollekin esineelle ei ole käyttöä. Yritetään kestää yhdessä ja voihan tästä kaikesta oppiakin jotain. Siitä seurauksena hän joutui karanteeniin, jonka hyvä puoli on se, että tähän mennessä altistuminen ei ole johtanut sairastumiseen. Sen aikana on pitänyt tsempata ja kannustaa. Testi tehtiin viime perjantaiaamuna, ja se oli negatiivinen. Finnin jännitysromaaniin. Näyttelijä Viggo Mortensenin esikoisohjaus Falling tulee viikonloppuna Kokkolaan ja Oulaisiin. Se lämmin henkäys, jonka näinäkin päivinä voi kokea, on pysynyt pois koko pimeän ja rasittavan talven. Päätoimittaja Tiina Ojutkankaan karanteenipäivä toteutui kesäisellä pihamaalla. Onnettomuusveneen hinauksesta vastasi yksityinen alus. Onko ikkunasta todistettu rikos pelkkää harhakuvitelmaa. Kokkolan Bio Rex on päättänyt laittaa ovet kiinni 2.6. Hankkeen tilaaja on Lapin Elykeskus. saakka, joten elokuvat siltä osin siirtyvät parilla viikolla. Vielä me pääsemme paikallekin. Kino-Keskipohjanmaassa sukutarinoita, karjalaisballadi ja kotoisaa kauhua Esikoisohjaaja Viggo Mortensen näyttelee Fallingin poikaa, Lance Henriksen isää. HELATORSTAIN ohjelma on siis lehtien lukemista, auringossa istumista, kesäkukkien istutusta ja paikasta toiseen siirtelyä, tyhjän kasvihuoneen hämmästelyä. Lehdessä haluamme auttaa kaikki selviytymään vaikeasta tilanteesta. Keskipohjanmaa tekee joka päivä juttuja, joissa kerrotaan tilannetietoa ja annetaan ohjeita. Pyrimme työskentelemään niin, että tienkäyttäjille aiheutuva haitta olisi mahdollisimman vähäinen”, tuotantopäällikkö Pentti Katermaa Skanskalta kertoo. Jarmo Kiuru on ehdokkaana Jussille filmin kuvauksesta. TÄNÄÄN on helatorstai ja seitsemäs karanteenipäivä. Haluan nauttia kesän tuoksusta, pihasta, kukista ja tästä ainutlaatuisesta elämästä. Siunaamisen toimitti kirkkoherra Veli-Pekka Harju. Pelastuslaitos avusti matkustajia vuotoveden poistamisessa. KUN KEVÄTAAMUNA astuu ovesta ulos, kuulee lintujen laulun, veden liplatuksen tai vaikka ruohonleikkurin tsäkätyksen, tuntuu hyvältä. –?Haapajärven kohteessa tehdään parhaillaan rakenteenparantamistöitä, ja toukokuun puolivälissä siirrymme Ii–Olhava-tieosuudelle päällystystöihin. Tykkään luoda tunnelmia ja vaikutelmia. Samaan aikaan toisaalla ja itse asiassa hyvin monessa paikassa käynnistyi sama ruljanssi. Tunnustan teille, että en kestäisi ihmisten juoruilua. Sirottelen kauniita esineitä, vaikka ehdottomasti en pidä tavarasta enkä varsinkaan mistään tavarapaljouksista. En varsinaisesti tee pihatöitä, mutta laittelen vähän kukkia, haravoin, järjestelen kukkaruukkuja ja laittelen kauniita peittoja tuolien selkämyksille. Päällystysmassaa käytetään kaikkiaan noin 103?000 tonnia. Sitten koiran kanssa ulos. Aluksessa oli pieni vuoto, joka oli kuitenkin hallittavissa. En lähde siihen kuoroon, joka etsii syyllisiä, vaikka asioiden kulku pitääkin selvittää. Kokkolan elokuvakerho Cineman ensi viikolla nähtävä kevään viimeinen esitys on kotimainen. Päällystystöiden lisäksi urakkaan kuuluu rakenteiden parannuksia. Vielä viime viikon torstaina en pystynyt edes kuvittelemaan, miten moniin ihmisiin Keski-Pohjanmaan alueen koronatartuntojen ketju ulottuisi. Kino-Keskipohjanmaan videoblogin muina aiheina ovat Netflixin suoratoiston perjantainen uutuus Nainen ikkunassa, joka perustuu pari vuotta sitten suomennettuun A.J. Kaikkeen omassa vallassa olevaan voi vaikuttaa eikä ruikuttaa. Onnettomuudessa traumatisoitunut nainen ei uskalla poistua asunnostaan, vaan kuluttaa aikaansa tarkkailemalla naapureita. JUKKA LEHOJÄRVI 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/ bgzxbxft Anne Mattila HAAPAJÄRVI Skanska aloittaa tienpäällystystyöt Oulun, Olhavan, Muhoksen, Ylivieskan ja Haapajärven alueella. Jos viranomaiset Kokkolan kaupunkia ja Soitea myöten ovat tehneet hurjasti töitä selvittääkseen tilannetta ja ehkäistäkseen tilanteen pahenemisen, on hommia riittänyt myös sanomalehden toimituksessa. Uusiopintausta eli remixer-töitä tehdään noin 455?000 neliömetriä ja jyrsintää noin 92?000 neliömetriä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja ja KPK Yhtiöiden sisältöjohtaja. Vuotokohdan syntymissyystä ei pelastuslaitoksen mukaan ole varmuutta. Ulkona saa olla ja autollakin saisi mennä päätänsä tuulettamaan, mutta en mene. Ja ymmärrän, että kriisin vuoksi jää monta tärkeätä asiaa tekemättä, tapahtumia pitämättä, jopa rahaa tulematta. Huvialus sai vuodon Taipalsaaressa. Kohteita on yhteensä 25. Ehkäpä kertoo median ja elämän muutoksesta se, että enää ei pelkästään julkaista uutista painetussa lehdessä eikä verkkopalvelussakaan vaan tehdään suoria lähetyksiä ja käytetään videoita näköislehdessä. Karanteeniblogi, osa 4: Tänään en sure Tiina Ojutkangas pitää altistumisen seurauksena tulleen karanteenin aikaan blogia Keskipohjanmaan tilaajille. Tietyöt käynnissä Haapajärvellä TAIPALSAARI (STT) Etelä-Karjalan Taipalsaaressa noin 12 metrin huvivene sai vuodon Suuren Mäntysaaren kaakkoispuolella keskiviikkona alkuillasta
Paneelissa syvennyttiin muun muassa Nivalan talouteen, kaupungin vetoja pitovoimatekijöihin sekä ikäihmisten palveluihin. Bonuksena toholampilaiset kuntavaaliehdokkaat pohtivat, miten kunnassa likimain ikuisuusaiheena keskustellulle liikenneympyrälle pitäisi tehdä. Onko Halsuan syytä maksaa edelleen 3000 euron vauvarahaa. Alavieskassa yksimielistä Alavieskan valtuustoon hakevia haastoi päätoimittaja Seppo Kangas. Vaalipaneelia Kannuksessa vei eteenpäin päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä. Toisistaan mittaa ottivat Jani Ahlholm (sd.), Eero Erkkilä (ps.), Hanne Kokko (vihr.), Laura Ojamaa (kd.), Kaarina Pyykkönen (kok.), Eero Raudaskoski (vas.) sekä Tuomas Suvanto (kesk.). Kuntavaalipaneelissa kaikki ehdokkaat ovat tyytyväisiä päättyvällä vaalikaudella ensin alas ajettuun ja sitten uudelleen toimintansa käynnistäneeseen lukioon. Lestijärvellä samoilla mielin Kuntavaalipanelisteja tenttasi päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä Arvot ja raha puntarissa Kokkolassa Kuntavaalikiertueella Kokkolassa puikoissa päätoimittaja Tiina Ojutkangas Kärsämäeltä paneeliin osallistuivat perussuomalaisten Esko Loukkola, piraattipuolueen Ari-Matti Autio, sosiaalidemokraattien Jaana Kyllönen ja kokoomuksen Antti Pekkala. Toholammin vaalipaneelissa keskustelua herättivät kyläkoulut ja kunnan asukasluvun lasku, tuulivoima ja verotulojen kehittyminen sekä palolaitoksen sijainti ja muutostyöt laitosta varten hankitussa kiinteistössä. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A22 Vaalipaneelissa keskustaa edusti Tapio Mattila, perussuomalaisia Simo Kähtävä ja kristillisdemokraatteja Juha Vähäkangas. Teemana Halsualla nousi vahvasti esiin energiatalous, eli puhetta tuulivoimasta ja turpeesta, mutta myös pienen kunnan mahdollisuuksista. Alavieskan ehdokkaiden kantaa kysyttiin muun muassa suhtautumisesta tuulivoimaan, kunnan veroprosenttiin ja sote-palvelujen tulevaisuudennäkymiin. Suorana Keskipohjanmaan verkkosivuilla striimattuun vaalipaneeliin osallistuivat keskustan Johanna Paloranta, kokoomuksen Janne Jukkola, kristillisdemokraattien Hanna-Lea Ahlskog, perussuomalaisten Timo Sillanpää, RKP:n Margita Lukkarinen, SDP:n Tiina Isotalus, vasemmistoliiton Leena Salmu ja vihreiden Hanna Cygnel. Lestijärven kuntavaalipaneelin osallistujilla oli hyvin yhteneväisiä odotuksia tänä vuonna työnsä aloittavalle uudelle kunnanjohtajalle Anne Kurkelalle. Sen sijaan tuulivoima jakoi mielipiteitä. Toholammilla kyläkoulujen kannalla Vetelissä tuulivoimaa ja kyläpolitiikkaa Kysymyksiä panelisteille esitti päätoimittaja Sanni Aho. Kannuksen panelistit Talous ja vetovoima Nivalassa Panelisteja haastatteli vt.päätoimittaja Eetu Kupulisoja. Veroprosentin laskeminen nykyisestä ei ollut kenenkään panelistin mielestä realistista ennen kuin kuntatalous on paremmassa kuosissa. Veteliläisten kuntavaaliehdokkaiden paneelissa olivat mukana Merja Heikkilä (kd.), Reino Korpela (sd.), Matti Palosaari (kok.), Hannu Saari (vihr.), Jussi Torppa (kesk.) ja Ilpo Åivo (ps.). Halsualta paneeliin osallistuivat Jussi Karhulahti (kesk.), Mira Kukkola (kesk.) ja Jukka Tuominiemi (ps.). Pienen kunnan mahdollisuudet Halsuan vaalipaneelissa puhetta johti päätoimittaja Sanni Aho.. Paneeliin osallistuvat kristillisdemokraattien Virpi AliHaapala, SDP:n Jukka Lintilä, kokoomuksen Jukka Rimpioja ja keskustan Ville Suomala. Vaikka Esko Ahosen keskustelevaan ja Lestijärveä paljon esille tuoneeseen johtajuuteen oltiin tyytyväisiä, kaikki kolme ehdokasta –?keskustan Sirpa Parkkila, SDP:n Aimo Itäniemi ja vasemmistoliiton Pentti Untinen – olivat sitä mieltä, että työpaikkojen luomisessa kuntaan ja yrityselämän kehittämisessä tarvittaisiin nyt tiukempaa otetta. Panelisteja haastoi päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä Kokkolan vaalipaneelin osallistuneet kuntavaaliehdokkaat pohtivat joukolla muiden muassa suunnitteilla olevaa hybridiareenaa, terveyspalvelujen säilymistä kaupungin eri kolkissa sekä ilmapiiriä ja viihtymistä kotikaupungissa. Pyhäjärven kuntavaaliehdokkaita edustivat puolestaan keskustan Jukka Tikanmäki ja vasemmistoliiton Teija Mykkänen. Kannuksen vaalipaneeliin osallistuivat Keskustan Anja Törmä, SDP:n Ari Huuki, Perussuomalaisten Vesa Hernesniemi, Kristillisdemokraattien Hannele Ilola, Kokoomuksen Veli-Matti Isohanni ja Kannus-ryhmän Jaakko Hautamäki. Pyhäjärven ja Kärsämäen naapurisopua Ehdokkaita luotsasi uutistoimittaja Antti Savela
ITSE olen saanut seurata yksitoistavuotiaan koltiaisen mopon korjauspuuhia. Ja kyllä tajuan oikein hyvin, että harrastaminen kuuluu kauas ja vastuukysymyksetkin pitää ratkaista. Siellä se on liiterissä odottelemassa hetkeä kun nassikka on viidentoista vanha ja saa ajettua itselleen mopokortin. Panelistit olivat Hanna Halmeenpää (vihr.), Pekka Tallila (ps.), Sari Männistö (kd.), Sirpa Heiska (sd.), Jouko Arvo (kok.), Jenni Tuliniemi (vas.) ja Miika Heikkilä (kesk.). Sieviin lisää lääkäripalveluja Koulun kohtalo ja urheiluhallin rakentaminen Perhossa Paneelia luotsasi päätoimittaja Seppo Kangas. Vastaus oli ehdoton ei. SE mitä toivoisin olisi se, että me aikuiset voisimme tukea ja mahdollistaa vaikkapa juuri mopoilijoille harrastamisen mahdollisuuden. Rikkinäiset ja liasta muurautuneet ruuvit ja mutterinmötikät vaihdettiin uusiin ja käypäsiin. Hän kylmän viileästi opiskeli itsekseen Youtuben kautta ikivanhan isoveljeltään perinnöksi saadun PV:n kytkimen vaihdon ja purkamisen sekä sen uudelleen kokoamisen. Reisjärveltä paneelissa olivat mukana Mikko Kinnunen (kesk.), Teuvo Nyman ( Vapaa Reisjärvi) ja Pauli Pietilä (ps.). Yksimielisiä ehdokkaat olivat myös kuntaliitoksista sote-uudistuksen jälkeen. Kaustisen paneelissa keskustelevat Joonas Kola (kd.), Jouni Koskinen (kesk.), Marko Kulpakko (ps.), Pilvi Norrena (vihr.), Jussi Mäkipelto (liberaalipuolue) ja Annika Timonen (sd.). Samalla lailla olisin voinut laulun lurautukseen ryhtyä, kun näin jälleen kerran Kokkolan kaupunginhallituksen käsitelleen aloitteen ilman haluttua tulosta, jolla mopoilijoille haluttiin omaa aluetta, missä saisi mopoilla pärrätä, sutia ja heittää paskarinkiä. Paneelissa käsiteltiin muun muassa valokuitua, lapsiperheiden palveluja ja vanhustenhoitoa. Keskustelu aloitettiin Oksakosken koulun lakkautuspäätöksestä, joka on puhuttanut perholaisia ja jakoi myös panelistien mielipiteet. Tottakai se kaupungin päättäjiä peloittaa, että kuka ottaa vastuun kun ja jos jotakin mopoalueella sattuu ja tapahtuu. KOLUMNI Minna Mustonen minna.mustonen@kpk.fi KUUNTELE KOLUMNI TÄSTÄ Edustettuna olivat Kalajoen kaikki puolueet. Kaiken tämän tämä natiainen hoiti pitkillä hermoilla varustautuneena, aina jos meni mönkään uudelleen alusta aloittaen ja loppujen lopuksi mopo tuli valmiiksi. Mukana keskustelemassa Ylivieskalais ehdokkaista oli keskustasta Markus Jaatinen, kokoomuksesta Heta Myllymäki, kristillisdemokraateista Ulla Lehtikangas, perussuomalaisista Arto Marjamaa, sosialidemokraateista Markku Orpana, vasemmistoliitosta Pasi Niiranen sekä vihreistä Aila Mustamo. Huolellisesti ja tarkasti jokainen aparaatin osa purettiin, pestiin ja rasvattiin. Vaalipaneeliin osallistuivat Haapajärveltä Jari Nahkanen (sd.), Aleksi Välikangas (kok.), Hillevi Savikko (vihr.), Anne Nivala (Liike Nyt) , Kauko Nybacka (KD) ja Vesa Puputti (Valo 218). Vieläkö lasketellaan Kaustisella. Ei sillä taidolla käytöslautasessa kiinni olla, mutta ehdottomasti arjen taitoihin iso plussa. Paikalla oli edustaja kaikista puolueista, jotka ovat asettaneet Perhossa ehdokkaita. Kalajoella valokuidusta vanhuksiin Panelisteja puhutti vt.päätoimittaja Hannu Verronen Sievin kuntavaalipaneeliin osallistui ehdokas kaikilta ehdokaslistoilta. Aliarvostetut mopoilijat Tottakai se on ärsyttävää kun yötä myöten kaasutellaan ja suditellaan, mutta toisaalta, se on vain yksi vaihe. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että osaamista on monenlaista. Tämä sama natiainen ei oikein koulumenestyksellään loista, lukumieheksi ei tunnustaudu ei sitten millään. Keskustan Rami Rauhala, kokoomuksen Esa Kukkonen, perussuomalaisten Taneli Voltti, sosiaalidemokraattien Päivi Iivonen, vasemmiston Kari Honkala ja vihreiden Anne Sormunen edustavat sekä uusia tuoreita paikkakuntalaisia että paluumuuttajia. Mutta tällä kaverilla on ihan uskomattomia taitoja. Uimahallia kukaan ehdokkaista ei Sieviin kaipaa, mutta kuntapalveluista parannusta toivotaan lääkäripalveluihin. Kuinka moni meistä osaisi ja kykenisi hakemaan ohjeet mopon kytkimen vaihtoon ja suorittamaan sen noin vain. Lisäksi kysytään olennainen kysymys: vieläkö Puhkiolla lasketellaan. Päälle päätteeksi mopon tankki hiottiin ja se sai uuden maalin. On helppoa antaa hyviä numeroita lukutoukille. Kun pikku-ukon mopoprojektia olen sivusta seurannut olen miettinyt sitä, että harmillisen paljon koulumaailmassa arvostetaan vain tietynlaisia taitoja. Ehdokkailta kysyttiin muun muassa, mitä palveluja heidän kotipaikkakunnallaan pitäisi olla jatkossakin. Tottakai se on ärsyttävää kun yötä myöten kaasutellaan ja suditellaan, mutta toisaalta, se on vain yksi vaihe joka yleensä menee ohi ja niistä mopoilijoista kasvaa ihan hyviä ihmisiä, isejä ja äitejä omille lapsilleen. UUTISET PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A23 Mikko Perkoila aikoinaan lauloi kipaletta Arvaa harmittiko. Keskusteluun osallistuivat etäyhteydellä Ilona Alatalo (ps.), Mika Kellokoski (kesk.), Toni Syrjälä (sd.), Mikko Tamminen (kok.) ja Mauri Uusitalo (kd.). Kaustisen panelisteja haastoi päätoimittaja Sanni Aho.. Panelisteja luotsasi uutistoimittaja Antti Savela. Ylivieskan kuntavaaliehdokkaat ovat nopeiden nettiyhteyksien kannalla ja pitävät Asemanseudun kaavaa hyvänä. Kaustisen paneelin teemana puhutaan toki kulttuurista, kuten kansanmusiikkipitäjän päättäjien kanssa kuuluukin, mutta tarkastellaan myös Kaustisen kunnan taloutta ja kuntamarkkinointia. Ylivieskassa tuulivoima jakoi mieliä Sote-asiat puhutti Haapajärvellä ja Reisjärvellä Kuntavaalipaneelin puikoissa päätoimittaja Seppo Kangas. Perhon kuntavaaliehdokkaita tenttasi päätoimittaja Sanni Aho
Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, konsernin sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. alv 10%. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 9 sanomalehdelle. 12 kk 34,92 €/kk Levikkialueen ulkop. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain. 12 kk 45,50 €/kk Peruspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-16.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. 1.12.2020 alk. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: Täyspaketti (12 kk) levikkialue 1.12.2020 alk. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A24 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. 12 kk 49,83 €/kk Digipaketti 12 kk 17,70 €/kk Hinnat levikkialueelle ja sis. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400, fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600, fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.00). Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 12 kk 40,17 €/kk Levikkialueen ulkop. Kustantaja KPK Yhtiöt Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00). Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähetä viesti numeroon 13525. ISSN 0788-8325. KESÄ KÄRPÄNEN AURINKO JÄRVI LINNUT GRILLI E C P Ö L K K E F B H T O F A X C F T U K O L K E S Ä O E L J H Y I C F D H K Q M I O E Q S A A T I O J N H G U O U S C F E R T B A Q K U K N R P T I Y D L P S A R T N P L Y A T B N Q E R F Ä L C O L G R U F A Y U N B R S A T A G X L L S A K X Z E T H O K H Q W D E R V T U B O V N P T I I D V N I Y U N A D R P C F N H I Q E A R Ä Z V I I P A I O U R A S C F E R Å L V U X A E T J H Y I H B P I A I Y U J A O H Y I S D I U W R N R S O G H T P M I N G F K D U O L I A N M N I P R G Y U J I N H M K Q A E E R W Q T H B K I O P K Ö H R L H U J Ä R V I G A A N T M H U G T E D V B U I O P Ä A M K S N S A R T O I N U M 1 1 SANAPIILO. Tiedustelut puh. 1.12.2020 alk. alv 24%). Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola
TV5 06.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). FOX 06.00 Huutokaupan metsästäjät. 12.15 olo.fit. • 23.30 ELOKUVA Escobar: Paradise Lost (12). 17.35 Möte med Puhuthaan. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.10 ELOKUVA Babe suurkaupungissa (7). 14.35 Maailman herkullisimmat ruoat (S). Rantatontin uusi aika. 14.20 Miehen puolikkaat. 09.05 Emmerdale (12). 13.55 Remppa vai muutto Vancouver. 12.25 Buckeye Bottomsin seikkailut. 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 13.30 Kotoisa. Kausi 11, 10/12. 12.15 Farmikeittiön makupalat (S). 18.05–19.23 Remontilla rahoiksi. 20.30 Panttilainaamo. Sveriges TV1 06.15 Go’kväll. 12.15 Bless This Mess. 17.30 Viiden jälkeen. (U) 10.40 Dokumenttiprojekti: Hulluus kylässä. 20.00 Miehen puolikkaat. Kausi 5, jakso 467: Auttava käsi. Sveriges TV4 06.05 Home and Away. 12.00 Emmerdale (12). 11.25 Alaska: Viimeinen rintama (S). 15.10 Miehen puolikkaat. 17.00 17.00 Huvila & Huussi. 17.00 17.04 Päivän sää. Elvytyskielto. Kutonen 06.15 Xtreme Waterparks (S). 17.30 Australian rajalla. 13.30 Home and Away. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 07.40 Sonic Boom (7). 8.08 Tarinoita puumajasta (S). 10.00 Remppa vai muutto. 14.00 Bytt är bytt. MUUT TV-KANAVAT. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 01.00 Frendit (S). 19.30 Simpsonit. 08.15 Say Yes To The Dress (S). • 01.50 El Chapo (12). 23.00 Huumebisnes Oy. 21.25 ELOKUVA Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 (12). Kausi 3. Kausi 3, 4/6. Kausi 11, 5/52. 18.00 Apua, tyttäreni on raskaana (S). Vainaja tunnelissa. 01.50 Hitlers attack på väst. 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 19.00 Muslimsk högtid. 13.15 TV Shop. 22.00 Aktuellt. 15.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). TLC 06.15 Say Yes To The Dress (S). 09.10 TV Shop. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.40 Kulturfrågan Kontrapunkt. 11.15 Rantatalot remontissa (S). 00.00 Frendit (S). 22.00 CSI: Miami. 19.28 Sportnytt. 18.00 Top Gear: Huteja ja hittejä (S). 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 14.15 Äärimmäinen selviytyjä. 10.40 Go’kväll. 21.00 Rillit huurussa (S). Kausi 17/559. 08.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 04.55 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 03.55 Family Guy. 16.00 Miehen puolikkaat. 23.55 Tohtori Paise: Poksautustarinat (S). 11.05 Australian rajalla. 22.40 Spionernas bro. 03.35 Ghost Adventures (12). 6/9. 19.00 Emma Gaala 2021. Esteetön koti. 15.00 Rikkaat ja rahattomat. 16.05 Unelmaremontit Kaliforniassa (S). 09.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 23.00 Tulossa: Paratiisihotelli Suomi. 09.45 Vintage-kodit kuntoon. 12.00 Liv D: Ökyvaimojen salaisuudet. 12.30 Salatut elämät (12). 20.15Au pairit Irlannissa. 00.05 Unelmien poikamies. Jakso 18/23. 14.25 Mötet. 16.55 Uutiset. 21.00 21.10 Keno ja Synttärit. 07.50 Moderni perhe. 06.30 Kökets middagstips. 18.30 Simpsonit. 15.00 Mitä tänään syötäisiin. 18.00 Ennakkostudio. Petos. 23.55 ELOKUVA Kaupunki-Cowboyt. 13.35 TV Shop. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 10.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 03.55 Mikä ihmeen asunto. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 14.5. 13.00 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. Nyt se on murroksessa. 16.50 Simpsonit. 12.00 Chicos Mambo: Tutu. 07.00 Pyjamasankarit (S). 10.00 Kuka tahansa voi rikastua. 10.00 Remontilla rahoiksi. 12.00 The Wall Suomi. 17.00 Superkauppiaat. 21.00 21.05 Perjantai: Kenen tissit saavat näkyä. 08.25 Mia ja minä (7). 23.00 Frendit (S). Jakso 3985: Mikillä on pollarin kuvat silmissä. 11.30 Kanadan rajalla. 13.15 Ruokakaupparalli (S). 22.00 Kansan kesken. 20.30 Home and Away (12). 00.00 Alaskan poliisit. Pääkylpyhuoneiden paljastus. (U) 21.00 22.10 Narkomania (16). Sillä on oma elinpiirinsä tanssilavoineen ja tangomarkkinoineen, mutta perinteellä on haastajia. 18.00 Autojen ensiapu. 17.06 Viiden jälkeen. 21.00 Say Yes to the Dress Lancashire (S). NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 12.35 Supertähtien yllätysremontit (S). 09.00 Paavo Pesusieni (7). 13.25 Hengenvaarallisesti lihava (S). 20.00 Marja Sannikka. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 22.55 Uutiset. 23.00 TV4Nyheterna och Sporten. 15.15 Gold Rush (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 16.30 Valitut Palat Collection. 05.25–05.50 Ruokamatkalla USA:ssa (S). Jakso 3984. 17.00 Poliisikoirat (S). 08.55 Single Parents. 22.35 Amerikan kovimmat keräilijät. (USA 1984). 03.35 Family Guy. 20.42 Au pairit Irlannissa. Mel B. 22.00 Murhat maalaistalossa (12). 20.00 Wheeler Dealers. 4/6. 20.30 Simpsonit (7). 21.00 Läsnä – Tommy Hellsten. 15.35 Miehen puolikkaat. 19.20 Tulosruutu. 15.00 Dr Phil. 6/6. 10.00 Arkitekturens pärlor. 06.35 Rantatalot remontissa (S). Kausi 8. 23.00 ELOKUVA Väärät paperit (12). 08.05 Puuha-Pete (S). Jakso 4/18. 5/9. 15.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). 07.25 Simpsonit. Kausi 1. 10.00 Kaasujalka. 03.00 Nyhetstecken. 18.30 Ripen Grilli. 10.40 Australian rajalla. 7.37 Pikku Kakkosen posti. Lande. 21.00 ELOKUVA Central Intelligence (12). 00.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 17.00 Wheeler Dealers (S). 01.45 American Chopper (S). 00.00 Blue Bloods (12). 16.00 Kauniit ja rohkeat (S). 21.25 ELOKUVA Anomalisa (12). 14.00 Täydellinen kesä (S). 20.00 Huvila & Huussi. 22.30 Reaching for the Moon. 22.30 Frendit (S). 09.30–10.00 Faija hoitaa (S). 08.45 Uutiset. 19.30 Kansan kesken. 11.25 Simpsonit. Hero 10.30 Toisenlaiset teiniäidit. 18.00 Jopet-show (S). Kausi 7, 8/12. 09.15 Kiinteistöhuutokauppa (S). 07.15 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 22.50 Viimeinen sana. 2/3. 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 18.05 Family Guy. Quino pidätetään, ja El Chapo pettää kaksi liittolaistaan järjestääkseen hänet vapaaksi. 7.04 Suurenmoinen herra Kunkku (S). 08.15 PuuhaPete (S). 13.00 Rempalla tuloja. 12.40 Bless the Harts. 08.20 Lasten tasavalta (7). 21.30 4D: Lesbojen seksivinkit heteroille (16). 13.30 Jaksa paremmin. 11.50 Simpsonit. 06.45 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 03.00 Ruokakaupparalli (S). 14.10 Mikä ihmeen asunto. 14.30 Australian rajalla. 17.25–19.53 YLE FEM. 11.00 Dosentti: Reijo Glad. 12.00 Valitut Palat Collection. 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. 23.05 Paratiisihotelli USA (S). 20.30 Rapport. 18.30 Sverige idag. 20.20 TV4Vädret. Piiskaa ittes janoon. Kausi 3, 10/10. 12.00 Muodin huipulle. 07.25 My Little Pony: Pony Life (S). 19.15 Kulturnyheterna. Kausi 5, jakso 468: Uskon asia. 01.00 Paratiisi takapihalla. Kausi 5. 23.30 Frendit (S). Jakso 8/10. 04.30 En plats i solen. 18.55 Efter fem. 02.30–03.15 Paratiisihotelli Ruotsi (12). Tutustumme nuorisotyöhön verkossa ja valmistamme herkullisen taimileivoksen. 16.55 Kirjat, joilla on merkitystä. Kausi 8, 4/10. Kausi 1, 5/12. Kausi 4, 15/32. 22.35 ELOKUVA Ghostbusters – haamujengi (12). 13.30 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 13.25 Mästarnas mästare. Kausi 1, 2/10. (U) 14.45 Ylen aamun parhaat. 11.35 Say Yes to the Dress Lancashire (S). Selostus Mikko Hannula. 17.00 Rapport. 22.00 Upea lihava elämäni (S). 07.50 Hawaii Life (S). (12). 15.30 Emmerdale (12). 21.00 Kokkisota. 03.10 Mot ljusare tider. 08.19 Galaxi. 22.25 Tulosruutu. 19.30 Täydellinen kesä (S). 21.00 Sylvia Plath inuti glaskupan. Kausi 3. 19.00 Alastomat selviytyjät extreme (S). 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. . 02.00 ELOKUVA The Transporter. A26 PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa YLE TV1 05.55 Fintiaanit. 16.00 Elämää tulevaisuudessa. (U) 14.30 Itse valtiaat (S). 14.30 Home and Away (12). YLE TEEMA & FEM 08.25–12.00 YLE FEM. Kausi 2. 14.30 MTV Uutiset Live. 20.25 Uutiset. Kausi 2, 4/6. Onnea, Tuula! 6.53 Hyrräpäät (S). 19.00 Pitääkö olla huolissaan. 08.45 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). Kulissit heiluvat. 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 20.30 Basket: Svenska Basketligan. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). Tuuli kääntyy. 18.00 Gold Rush: White Water (S). 09.20 Miehen puolikkaat. 7.25 Enni ja Roi (S). 23.05 Pää pystyssä (12). Minna ja Suski julkaisevat vihdoin jutun siitä, kuinka Helsingin poliisi on laiminlyönyt huumeyksikön valvonnan. 17.25 Uutiset. 18.00 Eläinten auttaja (S). 13.30 Miehen puolikkaat. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. 07.20 Lottovoittajan unelmakoti (S). Jakso 6/12. 7.16 Oiva (S). 13.05–14.20 ELOKUVA Noita palaa elämään (12). 01.25 Juryn a time to kill. 19.00 Say Yes to the Dress Lancashire (S). Hämmentävä tilanne. (U) 15.40 Korpelan kujanjuoksu (12). 06.55 Lottovoittajan unelmakoti (S). 13.55 Miehen puolikkaat. 15.00 Remppa vai muutto UK. 18.00 Esittelyssä: mtv Dokkarit. (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 09.00 Toivesäveliä. 15.10 Food Factory. 21.15 Big Brother Suomi. 10.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.00 Stadi vs. 17.05 Mot ljusare tider. 11.00 Malou efter tio. 09.30 Fast N’ Loud (S). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 16.05 Vanhan testamentin kadonneet kaupungit. (U) 16.35 Vanhan tekniikan metsästäjät. 13.55 Elävä arkisto esittää. 20.30 Huippunaiset. 03.20–04.36 Remontilla rahoiksi. (1952). 04.15 The Orville. 01.35 Panttilainaamo. 11.30 Mutsi (S). 17.00 Onnenpyörä (S). 02.25 Jakten på Lasermannen. 07.40 Huippusalaiset uimapaikat (S). 23.05 TV4Vädret. 00.35 Poliisit 2021 (7). 22.00 Frendit (S). 15.30 Salatut elämät (12). 20.00 TV4Nyheterna. 08.35 Food Factory. 18.00 BUU-klubben. 00.45 ELOKUVA I Am Bolt (S). 19.00 Päivä tutun matkassa. 14.00 Ohjelmatietoja. 09.00 Romuttamon superauto. 00.55 Rapport. (U) 15.10 Jopet-show (S). 20.30 Yle Uutiset. 19.00 Rapport. 17.30 Amerikan rajavartijat. 20.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 08.55 Tilt Esports (S). 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 12.20 Alaska: Viimeinen rintama (S). Kausi 5, 5/12. (U) 11.09–11.40 Uusi päivä (S). (U) 09.45 Uusi päivä (S). 14.45 Miehen puolikkaat. (U) 13.30 Casualty (12). 12.00 Fillaripäiväkirja. 11.00 Suurmestari. 7.56 Anton Siilinen ratkaisee (S). 06.35 Halinallet (S). 22.20 Päivän sää. (U) 00.05–00.35 Puoli seitsemän. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 09.30 Antiikkikaksintaistelu. 22.45 Tulossa: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 15.55 En plats i solen. 01.00 Blue Bloods (12). 23.55 Tulossa: Paratiisihotelli Suomi. 23.00 Elämää tulevaisuudessa. (U) 12.15 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 18.30 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 14.15 Wheeler Dealers (S). 15.00 Baywatch (7). 05.05 Bless the Harts. Jakso 9/12. 18.30 Talot huokuvat historiaa. Kausi 3. 09.00 The Wall Suomi. 18.30 Amerikan rajavartijat. 09.30 Rempalla tuloja. 17.05 Say Yes To The Dress (S). 13.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. Valheiden vyyhti 1/2. 12.25 Muren. 14.55 Tanssin superäidit. (2006) (U) 18.25 Lentopallon naisten EM-karsinta Suomi -Montenegro. 20.00 Super-Jahti. Perjantai-dokkari: Nännit rannalla. 12.45 Grillit huurussa (S). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 15.10 Kotikulmat kuntoon (S). 04.50–05.50 Pernilla Wahlgrenin maailma (S). SUB 06.30 Antti piirtää (S). 17.25 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 16.55 Onnenarpa. 07.55 LEGO Ninjago (7). 20.00–00.25 YLE TEEMA. 23.05 Fitnesspäiväkirja 2021 (S). Kausi 7, 9/12. Jakso 24/25. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 20.00 Simpsonit (7). 21.00 Masked Singer Sverige. 11.00 Kanadan rajalla. 08.15 Food Factory. 08.25 Luontoretkellä: Leikki. FRII 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 13.00 Simpsonit (7). Vieraina Diili-voittaja Sointu Borg sekä tissi-aktivistit Sandra Marins ja Säde Vallarén. 07.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 4/8. Jakso 16. 21.00 21.00 Stadi vs. 23.15 Mission: Impossible Rogue Nation. 02.30 Vieraissa USA. 15.55 Haluatko miljonääriksi. (U) 10.41 Uusi päivä (S). 09.40 Say Yes To The Dress (S). 13/14. 22.50 ELOKUVA Captain America: Civil War (12). 18.00 Yle Uutiset. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 01.20 Hävyttömät (12). 21.49 Urheiluruutu. Kevätviikon päättää muusikko Mikael Gabriel. 10.30 Slappna av med Ulrika. 23.50 Kaksi ruumista rannalla (12). 17.15 Simpsonit. 23.00 9-1-1. Lande. (U) MTV3 06.15 Aamusää. 02.40 Ghost Adventures (12). 19.15 Päivän sää. 16.25 Simpsonit. AVA 06.00 Aamun AVAus. 15.00 Laiva (S). 08.10 Lapin poliisit. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Ovatko rinnat vapauden vai alistamisen väline. 23.35 Ohjelmatietoja. (S). AlfaTV 08.00 Sanna Ukkola ja Pandoran lipas. 13.56 Euroviisut 1988 Suomen karsinta. 18.00 Amerikan rajavartijat. 23.20 Puukkoa selkään (12). 16.30 Emmerdale (12). 00.50 Kampen om Britney Spears. 21.00 CSI: Miami. 23.40 Supertähtien yllätysremontit Suomi (S). 13.00 Hem till gården. 10.00 Sydämen kutsumus (7). 10.05–11.00 Selviytyjät. 12.30 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 21.15 Iskelmä-Suomi: Perutaan häät. Kausi 31, 23 ja 24/45. 11.15 Toisenlaiset teiniäidit. Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa. 17.00 Vieraissa USA. Kausi 7, 10/12. 19.30 Salatut elämät (12). 14.00 Sinkkuillallinen. 19.50 Keno. Kausi 5. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 19.33 Lokala nyheter. 19.45 Go’kväll. (U) 06.25 Ylen aamu. 16.00 Lemmen viemää (12). Kausi 5, osa 70. 17.30 Say Yes To The Dress (S). 13.30 Hansin matkassa. 19.00 ELOKUVA Outolintu-sarja: Kapinallinen (12). Kausi 3, 5/12. 20.55 Lokala nyheter. 06.45 Nyhetsmorgon. 08.00 Morgonstudion. 20.58 Keno ja Synttärit. 21.45 Yle Uutiset. 23.05 Oddasat. 19.00 Pohjolan villi luonto. 06.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 12.45 Farmikeittiön makupalat (S). 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. (S). 18.00 Paratiisi takapihalla. Suuret sydämet. Valot syttyvät. 18.20 Nyhetstecken. 19.30 Babel. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 17.50 Universitetets djursjukhus. 20.00 Koirat kuriin. Kilpailija kimpussa. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. Tavaratalon kuuluttaja lukee rivien välistä. Luonnon armoilla. 10.35 Pienten perhe (S). 10.30 Valitut Palat Collection. 17.55 Uutiset. 19.00 Life – elämässä eksyneet. (2016). 21.00 Criminal Minds (16). 13.00 Martina ja hengenpelastajat (7). 11.40 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). 15.50 Farmi Suomi. 22.00 Resident (16). 00.50 Hengenvaarallisesti lihava (S). 00.10–00.25 Uusi Kino: Wurmloch (16). 08.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 12.00 Grillit huurussa (S). 12.30 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). Kausi 5, jakso 469: Pieniä suuria tekoja. 22.15 Sportnytt. 02.25 Mökkireissu. (U) 10.13 Uusi päivä (S). 02.50 Keisari Aarnio (7). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 06.25 Bing (S). 09.45 Simpsonit. 04.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 11.00 Home and Away (12). (U) 23.35–00.00 Hillo (12). 16.40 Engelska Antikrundan. 09.50 Morgan Freeman: Monet jumalat. 09.30 Neljän tähden talkoot. 16.30 Unelmaremontit Kaliforniassa (S). 00.50 Teknavi. 00.55 ELOKUVA Riskibisnes (16). 06.20 Simpsonit. 13.05 Miehen puolikkaat. 15.35 Food Factory. 16.55 En plats i solen. 18.50 Bli vän med V75. Arturo Bernal Leyda neuvottelee rauhasta El Chapon, El Chenten ja El Canon välillä. 12.50 Kekseliäs nikkari. 19.30–19.53 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Simpsonit (7). 06.40 Simpsonit. 19.00 Simpsonit. Suomalaisen musiikin suurimmassa juhlassa, Emma Gaalassa, palkitaan kotimaisen musiikin parhaat tekijät ja esittäjät. 16.45 Yle Oddasat. 07.45 Say Yes To The Dress (S). 23.35 Stand Up!. 15.00 HJALLIS – Lisää rahaa!. 13.25 Uusi Kino: Kolmannessa polvessa (7). 20.15 Sporten. 20.00 Salatut elämät (12). 18.30 Oddasat. 7.42 Jos annat hiirelle keksin (S). 21.00 Jönssonligan på Mallorca. 07.35 Tokion olympialaiset: Kultainen sukupolvi (S). 16.30 Simpsonit (7). 17.00 Kuvia ja käännekohtia: Maria Kuusiluoma. 11.00 Efter Nio 2018. 01.00 John Lennon: Mordet på en ikon. 10.35 Family Guy. Vissy-mies ja haikia huominen. 13/19. Kausi 5. 07.05 Simpsonit. 23.55 RAW. JIM 09.00 Neljän tähden talkoot. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Jakso 4/26. 02.55 ELOKUVA Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen (16). (U) 11.50 Erämaan armoilla. 21.00 ELOKUVA Rita Hayworth – avain pakoon (16). Iskelmä on aina elänyt ajassa. 00.00 Kuvia ja käännekohtia: Maria Kuusiluoma. 21.00 ELOKUVA The Game – Oletko valmis peliin. 17.00 Amerikan rajavartijat. 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Eläintarhan salaisuudet. 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 18.00 Hauskat kotivideot. • 22.55 Yle Olohuone: Verneri Pohjola. 08.35 Wheeler Dealers (S). Kausi 5, jakso 466. 01.10 Rikokset jotka muuttivat maailmaa. 00.20 Politikbyrån. 02.45 Sportnytt. 20.00 Täydellinen murha (12). 10.40 Say Yes To The Dress (S). 10.45 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 23.30 Uutiset. 19.00 Seitsemän uutiset. 17.00 Penkinlämmittäjät. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 07.00 Vem bor här. 08.20 Hawaii Life (S). 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). Äiti ja tytär Seinän edessä. 13.30 Simpsonit (S). Kausi 1. Sveriges TV2 09.00 Mot ljusare tider. 18.55 Superkauppiaat. 17.00 Australian rajalla. 22.30 Tulossa: Paratiisihotelli Suomi. 16.50 Novosti Yle. 16.10 Milanon naisten paratiisi (12). 17.00 Grand Designs Australia. 00.30 Frendit (S). Perjantai. 2/8. 17.40 Family Guy. 10.25 Arvokaman etsijät (S). Kausi 12. 20.55 Urheiluruutu. 11.00 Family Guy. 20.30 Drömpyramiden VII. Perjantai. 18.30 Puoli seitsemän. Jakso 4/10. Jakso 15. 16.00 Remppa vai muutto. 14.40 Dokument inifrån: De utvalda barnen. 07.15 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 15.25 Luontosinfonia. 19.00 Vanhempani lihottivat minut (S). National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 10/10. 19.05 ELOKUVA Trolls (7). 17.55 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 05.30 Younger. 18.00 Päivän sää. 19.50 Vaientamattomat (S). 08.50 Kiinteistöhuutokauppa (S). 14.00 Australian rajalla. 14.00 Myytinmurtajat. 18.45 Uutiset. 17.40 Quincy. Liv 09.00 Rempalla tuloja. 10.10 Simpsonit. 06.25 Uutisaamu. 06.30 Valitut Palat Collection. 11.25 Trädgårdstider. (7). 18.00 Efter fem. 12.30 Tanssi kanssain. 15.30 Laiva (S). 10.10 Hemmagympa med Sofia. 14.15 Hansin matkassa. 09.05 Närbild. 04.55–05.27 Simpsonit (7). 09.30 Muisti: Punakoneen kaatajat. 22.30 Mission: Impossible Rogue Nation
Meri-Maija Näykki ja Mikko Seppälä pohtivat kokemuksiaan nännitasa-arvosta Pyynikin rannalla Tampereella, molemmat ylävartalo paljaana. Halutessaan elokuvasta voi jäljittää kahtia revityn Amerikan tuntoja ja pelkoja. On sisäinen välttämättömyys löytää johtolanka kiinnittyäkseen tulevaan ja tarttua vihjeisiin omasta polusta, luovuuteen sinänsä. Päivänsankarin kokemat höynäyttelyt käyvät vaikka ennustukseksi ja vertauskuvaksi totuuden jälkeisen ajastamme. Vieraantumisen ja kosmisen yksinäisyyden draama pohjautuu Kaufmanin omaan näytelmään. Weckman asuu ja työskentelee Turussa. Pian jokaisen on valittava puolensa. He saivat ensimmäiset tappouhkaukset järjestettyään tissiflashmobin Helsingin Hietaniemen uimarannalla kesällä 2019. Miksi naisen rinnat ovat edelleen tabu. Aalto-yliopisto) sekä opettanut monissa eri taideoppilaitoksissa. Nyt laji on tullut tutummaksi, ja ymmärrettävämpää on myös elokuvan piiloteksti. ”Vierailin opettajana. Paljon oli pelissä, yhtä aikaa nuoren ihmisen ammatinvalinta, eräänlainen kypsyyskoe ja samalla haave tulevasta.” ”Koin voimakkaasti opiskelijoiden rehellisyyden ja vilpittömyyden. Kauppatieteiden maisteri, yrittäjä ja tuore Diili-voittaja Sointu Borg on viime aikoina saanut tuhansia viestejä sosiaalisessa mediassa. Weckman on toiminut professorina Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Tunnelma koulussa oli yhtä harras ja vakava kuin Vapaassa. Viestivyöryt ovat tuttuja myös itseään tissi-aktivisteiksi tituleeraaville Sandra Marinsille ja Säde Vallarénille. (USA 2015) The Game Oletko valmis peliin. Alakulon ääninä kuullaan David Thewlisiä ja Jennifer Jason Leighiä. Tunnelma niissä, oli lievästi sanoen outo, myös niissä jotka ovat selvinneet laatikoissani tähän päivään saakka. Michael on keski-ikäinen, perheellinen self help -kouluttaja, joka kohtaa puhematkallaan Lisan. Kokkolan kuulu koulu toimi lukuisia vuosia väylänä kuvataiteen korkeakouluopintoihin, rekrytointialueenaan Suomen lisäksi Pohjoismaat. PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A27 Anomalisa Yle?Teema?& Fem?klo?21.25 HHHH Terapeutit sanovat, että seksi on kiva juttu ja elämän suola, mutta voi se olla surullistakin. Torailu saa kierroksia, kun yleiskokoukseen tehdään pommi-isku. Pakohuoneet ja sen sellaiset seikkailupelit olivat vielä aika tuntemattomia, ja juuri sellaisen Michael Douglasin esittämä bisnesmies velipojaltaan Sean Penniltä lahjaksi saa. 0,3 mm tai 0,5 mm terällä piirsin Tove Janssonin tapaan lyhyitä viivoja peräjälkeen, kunnes paperi oli täynnä. Niin kuin se elämäkin. Hienossa animaatiossa henkii ankeus PARAMOUNT PICTURES Yle Perjantai Yle TV1 klo 21.05 Mikä on rintojen myyttinen merkitys kulttuurissamme. Perjantai-dokkarina Nännit rannalla. Yle Perjantain lähetyksessä Kenen tissit saavat näkyä. Charlie Kaufman ja Duke Johnson kertovat muun muassa siitä pakahduttavassa aikuisten animaatiossaan. Hän on toiminut lukuisia kertoja vierailevana opettajana Pohjoismaisessa taidekoulussa Kokkolassa. Kapteeni Amerikka (Chris Evans) ja Tony ”Iron Man” Stark (Robert Downey Jr.) ovat eri mieltä siitä, pitäisikö Kostajien asettua YK:n valvontaan. (USA 1997) Captain America: Civil War Nelonen klo 22.50 HHHH Ajan hengestä ja ennusmerkeistä puheen ollen: Anthony ja Joe Russon ohjaaman Marvelseikkailun nimi viittaa sisällissotaan. Pohjoismaisen taidekoulun perilliset Lainaukset ovat kuvataiteen tohtori Jan Kenneth Weckmanin huomenna julkaistavasta blogitekstistä. (USA 2016) Pekka?Eronen kriitikko Sydäntäsärkevä elokuva rakkauden etsimisen kipeydestä, pääosissa nuket. Kutonen?klo?21.00 HHH Ainakin Suomessa David Fincherin jännitysdraama meni ensi-iltansa aikoihin hiukan yli hilseen. Sean Ricksin vieraina ovat tuore Diili-voittaja Sointu Borg sekä tissi-aktivistit Sandra Marins ja Säde Vallarén. Asiakaspalvelun herkkä nainen erottuu kaikista muiden ihmisten nukkemaisesta massasta. Miksi mies saa olla ilman paitaa, mutta nainen ei. Vähintään Muumilaakson painajainen.” www.keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi/taidekoulunperilliset Keskipohjanmaan kuvataideblogi käsittelee taiteen ajankohtaisuutta niin mennyttä, tätä hetkeä kuin tulevaakin pohtien. ”Täytettävät Rotring-tussikynät hain Lindellin kaupasta, Stockmannin kyljestä Esplanadin ja Mannerheiminkadun kulmassa. Pistä paita päälle, ei tuollaista tissipelleä kukaan palkkaa. Ovatko rinnat vapauden vai alistamisen väline. Ei, vaan taiteeseen, mikä ei ole aivan sama asia.” UUSI BLOGITEKSTI LAUANTAINA KESKIPOHJANMAAN VERKOSSA, NÄKÖISLEHDESSÄ JA PRINTTILEHDESSÄ. t. Sarjakuvamainen toimintarymistely tosin pian oikoo katsojan syvämietteisimmät otsakurtut. Ihan semmoista ei koeta, mutta tutut supersankarit ajautuvat nyt trikoon napit vastakkain
PERJANTAI 14.5.2021 Keskipohjanmaa A28 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 Keskipäivästä alkaen monin paikoin voimakkaita kuuroja Odotettavissa perjantai-iltaan asti: Päivällä ja illalla monin paikoin sadekuuroja, myös ukkosta esiintyy. klo 15.00 +27,9 °C Tohmajärvi Lämpimin mitattu 14.5. Sisämaassa päivän ylin lämpötila on 20...25 astetta, rannikolla 14...19 astetta. 15 13 17 19 17 11 19 17 20 19 15 14 21 18 20 17 11 10 Ma 17.5. klo 15) Merivesi Kemi +5 °C -9 cm Oulu +5 °C -8 cm Raahe +7 °C -8 cm Pietarsaari 12 °C -7 cm Vaasa +8 °C -8 cm Rauma C -9 cm Turku +9 °C -12 cm Helsinki 11 °C -10 cm Hamina 14 °C -8 cm Lämpimintä 13.5. 12 11 14 15 15 11 15 14 16 14 15 14 17 15 15 12 10 10 Eilen Vuosi sitten °C 21 °C 25 °C 27 °C 26 °C 28 °C 28 °C 27 °C 21 °C °C 25 °C 26 °C 26 °C °C 27 °C 26 °C 13 °C 23 °C 21 °C +7 °C +7 °C +7 °C +6 °C +8 °C +3 °C +8 °C +7 °C °C +8 °C 10 °C +7 °C +9 °C +8 °C +9 °C +5 °C +8 °C +5 6 10 4 5 8 2 4 4 4 4 4 5 °C +2 °C -0 °C +3 °C +7 °C 13 °C 21 °C 18 °C 23 °C 23 °C 17 °C 21 °C 19 °C +1 °C +1 °C +7 °C 12 °C +5 °C 18 °C 17 °C 21 °C 18 °C 22 °C 17 °C 21 (13.5. 12 11 15 15 16 10 16 15 18 17 15 15 18 16 17 16 14 15 Pe 21.5. +29,6 °C 2010 Kruunupyy Kylmintä toissa yönä -0,9 °C Utsjoki Nuorgam Kylmin mitattu 14.5. -12,5 °C 2020Enontekiö Sateisinta 12.5. 16 15 15 16 15 14 15 14 19 15 14 12 20 16 18 18 16 15 Ke 19.5. 14 12 18 18 18 11 18 15 19 17 15 15 18 18 19 15 16 15 To 20.5. 20 15 21 22 21 18 19 17 21 20 20 22 17 21 19 18 18 15 Ti 18.5. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 4:45 21:49 Jyväskylä 4:26 22:02 Kokkola 4:22 22:28 Rovaniemi 3:39 22:51 Ivalo 2:52 23:25 Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 18 °C 17 °C 24 °C 22 °C 24 °C 15 °C 14 °C 21 °C 19 °C 22 °C) (+4 °C) (+8 °C) (10 °C) (10 °C) (10 °C) (+4 °C) (+8 °C) (10 °C) (+9 °C) (+8 10 2 7 4 Pe 14.5. Kokkola 17 Pietarsaari 15 Toholampi 24 Halsua 24 Ylivieska 24 Kalajoki 16 Haapavesi 23 Helsinki 17 Lahti 19 Tampere 22 Turku 20 Pori 19 Joensuu 17 Jyväskylä 22 Kuopio 23 Oulu 24 Rovaniemi +9 Kuusamo 13 La 15.5. 11 10 13 15 13 +9 13 13 16 15 14 14 16 16 16 13 11 11 La 22.5. Kohtalaista suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. +9 +9 21 21 20 14 22 16 17 20 16 16 21 20 21 17 10 +5 Su 16.5. 4,6 mm Muonio Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Pe Amsterdam 14 Buenos Aires 15 Budapest 13 Lissabon 20 New York 21 Oimjakon +8 Riika 17 Skellefteå 16 Sydney 17 Tukholma 15 Tokio 27 La 13 16 20 21 20 13 20 11 14 15 23 Su 13 15 19 21 16 12 22 13 15 18 24 Ma 13 16 20 19 18 +9 17 13 16 12 26 Ti 14 16 18 21 17 +7 18 12 15 15 24 Pe Alanya 25 Dubai 37 Dubrovnik 19 Funchal 21 Hania 23 Honolulu 24 Las Palmas 21 Malaga 29 Nizza 18 Phuket 30 Venetsia 17 La 26 38 19 21 23 24 21 26 21 29 17 Su 26 37 19 21 22 25 21 34 21 28 17 Ma 25 37 21 20 24 24 21 27 23 27 18 Ti 27 37 20 21 27 25 22 23 22 28 18 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (8.5.–13.5.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet