kesäkuuta 2020. Haapavedeltä eduskuntaan valittu Rantakangas menehtyi äkillisesti viime vuoden marraskuussa. Keskustalla isojen mullistusten vaalikausi 1 Sivut A8-9 ” Molemmissa puolueissa kuohuu, joskin kannatusluvut ovat ääripäistä. –?Vaalikausi on ollut keskustalle isojen mullistusten vaalikausi, mutta suurin mullistus oli kuitenkin Antti Rantakankaan kuolema. alv 10 %). Puolenpitoa kotiseudusta, Suomesta ja myös maailman ympäristöstä ja luonnosta, Kurvinen sanoi. Keskustalaisuus on pohjimmiltaan nimenomaan puolenpitoa. Armoton harjoittelu, kovatasoiset pelikaverit ja hyvä valmennus mahdollistivat kokkolalaisen GBK:n kasvatille nousun aina A-maajoukkueeseen asti. Siirtolaistarinat kerätään talteen 1 Sivut A2-3 Kirpputorien myyntipaikat täyttyivät vauhdilla 1 Sivu A7 Kovin tasaisissa merkeissä aloittivat keskipohjalaisjoukkueet kautensa miesten jalkapallon Kakkosessa. Anttiin luotettiin. Sillä luottamuksella hän ajoi ihmisten asioita. Nro 162 Kokkolalainen Tuomas Uusimäki koki jalkapalloilijana paljon ja pelasi lähes vuosikymmenen ammattilaisena. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen muisteli puolestaan omassa puheessaan kansanedustaja Antti Rantakangasta. Kestotilattuna kotiin 1,08 € (sis. www.keskipohjanmaa.fi Sunnuntai 14. Hinta 3,00 €. –?Tämä on ollut kokemus, jollaista en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään, hän totesi puheessaan. Kovalla työllä huipulle 1 Sivut B1-3 Tuomas Uusimäki näki jalkapalloammattilaisena niin Suomen, Ruotsin kuin Itävallankin pelikentät. Piti puolta. 1 Sivu A3 Tiina Ojutkangas kirjoittaa puolueiden tilanteista. CLAS-OLAV SLOTTE Keskustan puheenjohtaja, ex-valtiovarainministeri Katri Kulmuni purki tuntojaan koulutusrahoituksesta syntyneestä kohusta lauantaina kokoontuneelle puoluevaltuustolle. SEPPO LUOKKALA Nettikeikkoja tehdään rajoitusten jälkeenkin KULTTUURI 1 Sivut B4-5. 1 Sivu A14 Tasaiset ottelut Kakkosessa Jaakko Alasuutari palasi GBK:n miehistöön. GBK ja JBK saivat pistetilinsä auki tasatuloksiin päättyneissä otteluissa. Kulmuni toisti myös puoluevaltuustolle halunsa jatkaa keskustan puheenjohtajana syksyn puoluekokouksen jälkeen
POSTIKORTTIEN, kirjeiden, valokuvien ja muistoesineiden lisäksi siirtolaisten tarinoita kaivellaan verkkosivustoilta ja digitaalisista arkistoista. Meidän ei tarvitse miettiä, mitä sillä 50 vuoden päästä tehdään, Mattila kuittaa. Mittava tutkimus pelastaa Keski-Pohjanmaalta siirtolaisiksi lähteneiden tarinat lopulliselta unohdukselta.. Hänen lisäkseen tutkimushankkeen työryhmään kuuluu seitsemän jäsentä ja kaksi mentorijäsentä Siirtolaisuusinstituutista. Siksi tutkimukseen kuuluu myös siirtolaisten ja heidän jälkeläistensä haastatteluja ulkomailla. Mittavan urakan on määrä valmistua vuonna 2023. Tutkimus keskittyy niin sanottuun historialliseen Keski-Pohjanmaahan, joka kattaa Perhojokilaakson, Lestijokilaakson, Kalajokilaakson ja Pietarsaaren seudun. Noin 70 prosenttia siirtolaiseksi lähteneistä jäi sille tielleen. Virkkalan mukaan aineistoa kerätään vapaaehtoisvoimin. Näiden voimalla järjestämme viisi koulutustilaisuutta, joissa esittelemme asiaa ja innostamme ihmisiä mukaan, Virkkala kertoo. Pohjois-Amerikan lisäksi Pohjanmaalta suunnattiin tutkimusjaksolla erityisesti Ruotsiin mutta myös esimerkiksi Australiaan, Venäjälle ja Etelä-Afrikkaan. Entisen Vaasan läänin seutua voi kutsua suomalaisen siirtolaisuuden ydinalueeksi. – Keskeistä on synnyttää KeskiPohjanmaalle laaja innostus ja yhteishenki tähän työhön. Myös kirkonkirjat kertovat paljon siitä, ketkä ovat lähteneet, Virkkala kertoo. – Suurin haaste on saada materiaali talteen ennen kuin se katoaa. Yksittäisten alueen asukkaiden lisäksi mukaan toivotaan kuntia, kotiseutuyhdistyksiä, sukuseuroja ja sukututkijoita. Tämä on meidän pyhä tavoitteemme. Kaustiselle palattuaan hän perusti Virkkalan kaupan, kahvilan ja limonaditehtaan. Tutkimuksen onnistumisen kannalta on olennaista, että mahdollisimman moni alueen asukas innostuu mukaan tuottamaan aineistoa. Pelkkä aineiston kerääjien määrä ei takaa onnistumista. 1 Amerikan-siirtolaisuus oli vilkkainta 1870–1920. Tutkimushankkeen perustivat Keski-Pohjanmaan kulttuuriliitto ja Keski-Pohjanmaan liitto viime talvena. 1 Ruotsin-siirtolaisuus voimakkainta 1960–1970-luvuilla. – Aloitusverkosto saisi olla noin 40–50 henkilöä. Koronakriisin vuoksi kiinnostuneita on jouduttu aluksi lähestymään sähköpostilla. 1 Yli puolet siirtolaisista oli kotoisin Vaasan läänin alueelta. Kun tautitilanne helpottuu, aineiston kerääjiä värvätään ja koulutetaan pitkin maakuntaa. Vastikään käynnistynyt kunnianhimoinen tutkimushanke nimeltään Keski-Pohjanmaan siirtolaiset selvittää vuosina 1860–1960 siirtolaisiksi ulkomaille lähteneiden vaiheita ennen lähtöä, siirtolaisuuden aikana ja mahdollisen paluun jälkeen. Mattilan mukaan nyt käynnistyvän tutkimuksen taustalla on vuonna 2017 valmistunut tutkimus ullavalaisten ulkomaansiirtolaisten elämäntarinoista. –?Mummojen tupien vinteille eivät pääse muut kuin ne, jotka heidät tuntevat, Virkkala kiteyttää. Suomen Amerikan-siirtolaisista jopa 60 prosenttia on lähtöisin Vaasan läänistä. Kauppi Virkkala FAKTA Lännestä länteen 1 Pohjanmaalta muuttoliike on kohdistunut erityisesti Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin. Erikoistutkija Markku Mattila Siirtolaisuusinstituutista kutsuu Keski-Pohjanmaata siirtolaistutkimuksen väliinputoajaksi. Työtä riittää, sillä tarjolla on erittäin monipuolinen ja mittava materiaali. Keskeistä on löytää mukaan kuntalaisille tuttuja ja luotettuja ihmisiä. – Pyrimme selvittämään erityisesti, miksi täältä on päätetty lähteä pois ja mitä ihmiset siellä kohdemaassaan ovat tehneet, hankkeen puheenjohtaja, järjestöneuvos Kauppi Virkkala kiteyttää. Siirtolaisten tarinat esiin Kauppi Virkkalan isoisä Jalmari Virkkala (vas.) muutti Yhdysvaltoihin Utahiin hiilikaivostyöläiseksi 1899. 1 Yleisimmät kohdealueet ovat Tukholma ja Göteborg. 1 1945–1999 Ruotsiin on muuttanut yli 530?000 suomalaista. Tähän mennessä tutkimus on painottunut Eteläja Pohjois-Pohjanmaalle. KIIRE aineiston kokoamiseen on kova, sillä muistojen ja tarinoiden kertojia on koko ajan vähemmän. – Lähtötilanteessa kaikkein tärkeimmät kuvaukset löytyvät passiluetteloista. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A2 Keski-Pohjanmaan siirtolaiset Jarkko Kangas KOKKOLA, KAUSTINEN Keski-Pohjanmaalla sukelletaan täkäläisten ulkomaansiirtolaisten elämäntarinoihin. Esimerkiksi postikortit, kirjeet ja haastattelut kiinnostavat tutkijoita. Tutkimuksen tulokset ja aineisto julkaistaan kaikille avoimella verkkosivulla, jonka toivotaan ruokkivan jatkotutkimuksia aiheesta. ” Mummojen tupien vinteille eivät pääse muut kuin ne, jotka heidät tuntevat
– Pohjanmaalta kuljettiin Ruotsissa laivalla jatkuvasti, joten ei Amerikkakaan kovin kaukana ollut. Tarvitaan yksilöiden aitoja kokemuksia kuulevia tutkimuksia. Kirjeiden pohjalta seuraavat lähtijät tekivät päätöksiään. Muiden lasten oli etsittävä elantoa ulkomailta tai kotimaan teollistuvista kaupungeista. Tarinat taivaasta ja helvetistä välitettiin kotiseudulle postikorteissa ja kirjeissä, jotka vastaanottaja luki ääneen lähipiirille yleisinä tiedotteina. Markku Mattila Erikoistutkija Siirtolaisuusinstituutti ” Maatilat ovat olleet pieniä ja perheet isoja. Sillä leveämmän leivän perässä me suomalaisetkin olemme muualle muuttaneet. Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoi puheessaan puoluevaltuustossa, että on rehellistä myöntää, ettei puolue ole parhaassa mahdollisessa tilanteessa. Meidän ei tarvitse miettiä, mitä sillä 50 vuoden päästä tehdään. Selkein merkki perussuomalaisten hallituskelpoisuuden hakemisesta ilmeni alkuvuonna, kun puolue katkaisi välinsä nuorisojärjestöön. Leipää ei ole riittänyt kaikille, Virkkala kuvailee. Erittäin suurta, mutta laskevaa suosiota nauttiva puolue ei voi ainakaan julkisesti hyväksyä äärimmäisiä näkemyksiä, joissa kansallismielisyys ja etnokansallismielisyys saavat surkeita muotoja. Valtakunnansyyttäjä on määrännyt esitutkinnan tehtäväksi asiasta. Olisi tarpeellista kuulla, millaista kieltä 1800–1900-lukujen vaihteessa Pohjois-Amerikkaan muuttaneista keskipohjalaisista käytettiin ja millaisia jälkiä nuo sanat jättivät. Inhimillisesti ottaen toivoisi myös yhteisiä asioita hoitaville ihmisille hetken rauhaa. Varsinkin naisen asema piikana, isän, aviomiehen ja muun yhteisön kontrollin alla oli kova ja vapaa-aika olematonta. – Maatilat ovat olleet pieniä ja perheet isoja. Suomalaisessa siirtolaishistoriassa yleisin työntävä tekijä on Virkkalan mukaan ollut köyhyys. Siitä täytyy oppia. Hävettää myöntää, etten tiedä, onko suvussani siirtolaiseksi lähteneitä, miksi ja minne he ovat lähteneet ja mitä heille tapahtui. Molemmissa puolueissa kuohuu, joskin kannatusluvut ovat lähes ääripäistä. Kulmuni ilmoitti lauantaina, että hakee puheenjohtajuutta Oulussa syyskuussa. Tieto voisi olla hyväksi minulle ja monelle muulle. Ja kyllä, suomalaissiirtolaisiinkin on suhtauduttu karsaasti. Poliittisia ulottuvuuksia niillä sen sijaan on hyvin usein. Tuoreen selvityksen mukaan valtaosa Suomen afrikkalaistaustaisista kokee syrjintää ihonvärinsä vuoksi. Todennäköisesti se on tuntunut pahalta ja ajanut entistä lujemmin etsimään vain muiden suomalaisten seuraa. Tätäkään tosiasiaa ei voi muuksi muuttaa, mutta nyt voi jo hävetäkin. tiina.ojutkangas@kpk.fi @tiinaoj Kesäisenä viikonloppuna on jokseenkin normaalia viettää viikonloppua ilman poliittisia pohdintoja.. Tuskin oli pelkästään keskustan oma ratkaisu, että hallitustyö rauhoitetaan ministeriä vaihtamalla. Keski-Pohjanmaan siirtolaiset -hankkeen puheenjohtaja Kauppi Virkkala. Tällaista tietoa eivät tilastot kerro. Tätä tosiasiaa ei voi muuksi muuttaa eikä sitä tarvitse hävetä. Ota kantaa Keskipohjanmaan Facebook-sivulla tai lehtemme mielipideosastossa osoitteessa mielipide@kpk.fi P erussuomalaiset ja keskusta pitivät lauantaina puoluevaltuuston kokouksiaan täsmälleen samaan aikaan. Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A3 Kerro meille mielipiteesi! Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi ” Amerikka oli miesten ja hevosten helvetti ja naisten taivas. Kauppi Virkkala Puheenjohtaja Keski-Pohjanmaan siirtolaisuus -hanke ” Pohjanmaalta kuljettiin Ruotsissa laivalla jatkuvasti, joten ei Amerikkakaan kovin kaukana ollut. – Amerikka oli miesten ja hevosten helvetti ja naisten taivas, Mattila kiteyttää. Vaikka puoluevaltuuston kokouksissa luonnollisesti vakuutettiin tukea Kulmunille, keskustan sisällä käy kuhina tällä menolla Ouluun asti. Turtiainen pilkkasi Yhdysvalloissa poliisiväkivallan seurauksena kuollutta George Floydia Twitterissä. Jussi Halla-aho on nyt samassa tilanteessa kuin aikoinaan Timo Soini puolueensa kanssa. Olisi huolestuttavaa, joskin viime aikojenkin valossa ymmärrettävää, jos politiikka ei kiinnosta. Markku Mattila Erikoistutkija Siirtolaisuusinstituutti SITAATIT Siirtolaisuus syntyy vedosta ja työnnöstä Jarkko Kangas Keski-Pohjanmaan siirtolaisuus -hankkeen puheenjohtajan Kauppi Virkkalan mukaan siirtolaisuudelle on kaksi perussyytä: työntö ja veto. Toivottavasti erilaiset vaiheet puolueissa eivät aiheuta ihmisissä pelkästään torjuntaa. Jos keskusta oli viime viikonloppuna täysin sekaisin, ei tilanne lopullisesti rauhoitu ennen puoluekokousta. KESKUSTAN puheenjohtaja Katri Kulmuni on likipitäen mahdottomassa tilanteessa. LAUANTAINA perussuomalaisten puheenjohtaja otti odotetusti edelleen välimatkaa puolueen ajatuspajan Suomen Perustan julkaisemaan kirjaan ”Totuus kiihottaa”. Markku Mattila Erikoistutkija Siirtolaisuusinstituutti ” Suurin haaste on saada materiaali talteen ennen kuin se katoaa. 1800-luvun loppupuolen muuttoaallon aikaan Suomesta tuli Pohjois-Amerikkaan jopa 20 000 siirtolaista vuodessa. Koronakevään jälkeen ihmiset kaipaavat luottamusta siihen, että kansalaisten asioita hoidetaan ja pandemian seurauksista selviydytään. Emme tienneet, että kirja sisältää sellaista, mitä se sisältää.” Lievästi sanottuna sovinistisen ja rasistisen kirjan lisäksi puoluetta on koetellut eduskuntaryhmästä erotetun kansanedustajan Ano Turtiaisen tapaus. Suomalaisethan edustivat tuolloin valkoisen Amerikan vinkkelistä alempaa ”rotua”. Kesäisenä viikonloppuna on jokseenkin normaalia nauttia kesästä, jopa helteestä, ulkoilla, veneillä ja viettää kivaa viikonloppua ilman poliittisia pohdintoja. Perussuomalaisilla kannatus on edelleen hyvin korkea siitäkin huolimatta, että SDP on noussut Suomen suosituimmaksi puolueeksi. 1950–1960-luvun Ruotsissa suomalaisia kutsuttiin finnjäveleiksi, suomalaispiruiksi. Ei välttämättä keskustan sisällä, mutta ainakin hallituksessa. Muuttajalla täytyy olla syitä lähteä ja perusteet valita kohdemaa. Keskusta tarpoo kannatuksensa pohjalla. Leipää ei ole riittänyt kaikille. MARKKU JOKELA Tunnetko oman sukusi siirtolaiset. Teollistuva maailma lupasi naisille palkkatyötä, rahaa ja mahdollisuuden vapaa-aikaan. On erittäin tärkeätä, että rasistisiin kommentteihin puututaan, tulivat ne mistä tahansa. Pohjanmaan runsasta siirtolaisuutta selittää Markku Mattilan mukaan meren läheisyys. Mitä sinä haluaisit heistä tietää. Keskustelu rasismista käy taas kuumana, ja syytä on käydäkin. Perussuomalaisten kannatus on niin korkea, että on vaikea kuvitella puolueen väistelevän vastuuta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen vajaan kolmen vuoden kuluttua tai milloin seuraavaa hallitusta muodostetaankaan. Halla-aho totesi puheessaan, että ”kyseessä oli meidän mokamme. Matti Vanhasen valinta valtiovarainministeriksi Kulmunin tilalle rauhoitti osaltaan tilannetta. Erikoistutkija Markku Mattilan mukaan siirtolaisuutta ruokki tuohon aikaan maalaisperheen vanhinta poikaa suosiva perintöjärjestelmä. Miten lapsi tällaisen kokemuksen ymmärtää ja käsittelee. POLITIIKKA on näyttänyt vuoden aikana dramaattiset kasvonsa. Lapsetkin joutuvat kuulemaan ja kokemaan vihan, joka hakee kohdettaan ja sattuu löytämään sen heistä. Tällaista tutkimusta aikamme kaipaa KOMMENTTI Jarkko Kangas jarkko.kangas@kpk.fi Tutkimuksilla ei useinkaan ole poliittisia tavoitteita. Erityisen hyvää siirtolaisuuden historiaan tutustuminen tekisi niille, jotka vastustavat maahanmuuttoa sillä perusteella, ettei Suomeen saa tulla leveämmän leivän perässä. Jos perussuomalaiset haluaa valtaan ja siis hallitukseen, sen on pakko vetää rajaa ja hillitä äärinäkemyksiä. Perussuomalaiset ja keskusta kesähelteessä PÄÄTOIMITTAJALTA Tiina Ojutkangas Kirjoittaja on Keskipohjanmaan päätoimittaja ja KPK Medioiden sisältöjohtaja. Tämä on pöyristyttävää ja väärin
Vaikka jossain tulisi vahvojakin sadekuuroja, niin jos ne jäävät paikallisiksi, ei metsäpalojen vaara poistu niiden myötä. Runsaammalla sademäärällä on jo vaikutus maastoon, meteorologi Siiskonen avaa tilannetta. Paloalue on ojitettua metsää ja rajautuu Teerilampeen. Kokko katsotaan avotuleksi. Tule opiskelemaan ruotsia, kokopäivätoimisesti tai osa-aikaisesti, innostavassa ympäristössä! Käy kotisivuillamme! Ota yhteyttä! Hae! Riikka Sipilä, Pia Räihälä TOHOLAMPI Toholammin Teerilammennevalla syttyi lauantaiaamuna maastopalo, joka levisi noin 1,2 hehtaarin laajuiseksi ennen kuin pelastuslaitos sai sen rajattua kello kahden aikaan iltapäivällä. Tämänhetkisten ennusteiden perusteella erityisesti keskiviikon ja mahdollisesti torstain aikana sadekuurot leviäisivät lännestä aina pohjoiseen saakka, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoo. Metsäpalovaroitukset saattavat siis käydä koko maassa juhannuskokkojen kohtaloksi, sillä varoituksen voimassa ollessa avotulen teko ei ole luvallista. Varsinkin tuulisella säällä laiton avotulen teko aiheuttaa hengenvaaraa. Ilmatieteen laitos kertoo, että vain jonkinlaiset sateet eivät itsessään poista mahdollisuutta metsäpalovaroitusten pahenemiselle. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A4 Ruotsia Kruunupyyssä! Seuraava kurssi alkaa elokuussa! Olisiko ruotsin kielestä hyötyä työssäsi. Hälytyksen tulipalosta teki Sievin puolelta mökkiläinen, joka havaitsi savua muutaman kilometrin päässä. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jussi Noponen kertoo, että Teerilammen ympäristössä on pari mökkiä, joista yhden pihalla paloi pieni ulkorakennus. Teerilammen rannassa sijaitsevan mökin pihalta paloi ulkorakennus, maastoa paloi reilu hehtaari. ITL:N metsäpaloindeksija ennustemallit eivät vielä ylety juhannusviikonlopulle saakka. Ilmatieteen laitos kertoo, ettei juhannusviikonlopun metsäpalovaroitusten laatua tiedetä vielä tarkasti. Kysymysmerkkinä ja muuttujana on se, että keskiviikon aikana maassamme myös sadekuurojen todennäköisyys on suuri. Teerilamminneva sijaitsee Sievin kunnanrajan läheisyydessä eli Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan rajan tuntumassa. Lämmin keli jatkuu Suomessa myös juhannusviikon alussa. Haluatko parantaa mahdollisuuksiasi työmarkkinoilla. Tulen käsittelyn kanssa on oltava erityisen varovainen nyt, kun maastopalovaroitus on voimassa niin Keski-Pohjanmaalla kuin Pohjois-Pohjanmaalla. –?Seuraamme tilannetta tarkasti. Juhannusviikon keskiviikkona varoitukset ovat voimassa koko Suomessa metsäpalojen vaaran ollessa suuri. Metsäpalovaroitukset kattavat ensi viikolla koko Suomen Juhannusviikonlopun varoitukset määrittyvät alkuviikon aikana.. Haluatko kehittää kommunikointija ymmärtämistaitojasi. –?Sitä selvitellään, onko palo mahdollisesti lähtenyt sieltä. Jälkisammutustyöt kestivät iltaan saakka. –?Vielä ei ole täysin varmaa, kuinka paljon sataa ja kuinka laaja-alainen sadealue on. Toholammilla paloi maastoa Paloalue Teerilammennevalla on ojitettua metsää. Sammutustyössä oli kuusi yksikköä Toholammin, Kannuksen ja Sievin paloasemilta, yhteensä noin 20 henkilöä. Rankkakaan sade ei riitä, jos se jää vain pienelle alueelle. Mökin asukas ei ole ollut paikalla. –?Vesihuolto onnistui hyvin, sillä sammutusvesi saatiin lammesta, Noponen kertoo. LAPISSA poikkeuksellinen tulvakevät on päättymässä, mutta vesimassoista huolimatta tulvat eivät välttämättä auta metsäpalojen riskeihin. Hätäkeskus sai maastopalosta ilmoituksen lauantaina aamupäivällä kello kymmenen jälkeen, ja palo paikallistettiin Toholammin puolelle kulokoneen tiedustelulennolla. –?Kun luvassa on pitkän aikaa kuivaa ja lämmintä säätä suurella maastoalueella, ei tulvalla ole välttämättä merkitystä joka puolelle aluetta, Siiskonen toteaa. ANSELMI KINNUNEN Samu Saatsi HELSINKI (STT) Metsäpalovaroitukset laajenevat ensi viikon alussa
Kauppahinta ei päätä huimannut. Huutokaupat.comin myyntiasiantuntija Petteri Paananen on arvioinut, että julkisen sektorin kannattaa hyödyntää Huutokaupat.comin valtakunnallista näkyvyyttä arvo-omaisuuden myynnissä. VAIKKA HUUTOKAUPPA käydään verkossa, voi siihen osallistua myös henkilökohtaisesti paikan päällä jättämällä myyjälle kirjallinen sitova tarjous. Hinta on noussut lähes 30 000 euroon. Piakkoin myyntiin laitetaan 1950 rakennettu Lohtajan entinen kunnantalo ja kesän jälkeen myyntiin päätyy kanta-Kokkolasta niin kutsuttu RTV-talo. Huutokaupat.comiin tulee vielä kuluvan vuoden aikana muitakin Kokkolan kaupungin salkuttamia kohteita kaupan. MAANANTAINA kesäkuun 8. RTV-talo 1 1903 rakennettu Rödsön koulu 1 1989 rakennettu Konttilanniemenmökki Marinkaisissa 1 1971 rakennettu Ullavan aluetoimiston kiinteistö Lähde: Kokkolan kh:n pöytäkirjat Rödsön koulu on salkutettu ja päätetty myydä huutokaupalla, mutta jatkokäyttöä pohditaan vielä. Jättää rakennus kylmilleen ja odottelemaan, että ilkivallan kohteena se loppujen lopuksi poltetaan. Myynti on läpinäkyvää ja kustannustehokasta, hän kehuu huutokauppakonseptia. päivänä Kokkolan kaupunginhallitus päätyi hyväksymään kaupat Vitsarin koulusta. 1800-luvulla rakennetusta, rakenteiltaan terveestä koulurakennuksesta 15 huutajaa kilvoitteli lopulliseksi summaksi viittäkymppiä vaille kymmenentuhatta euroa. Niin kutsutussa salkutuksessa on arvioitu kunkin kiinteistön mahdollinen käyttö ja rakennusten mahdollinen jatkotarve. UUTISET SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A5 Minna Mustonen KOKKOLA Kokkolan kaupunki on laittanut myyntiin tyhjän panttina seisovia, omistamiaan kiinteistöjä. Näinhän on aika usealle tyhjillään olevalle kiinteistölle käynyt, sanoi Kokkolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reino Herlevi. Myynti on ihan järkevää, sillä käyttökulut tyhjästäkin kiinteistöstä vuositasolla ovat sangen mittavat. Toisaalta mikä olisi ollut kiinteistölle vaihtoehto. Vitsarin koulusta kaupat lyötiin lukkoon alle kymmenellätuhannella eurolla. Hinta hyväksyttiin, vaikkakin pitkin hampain. Kuntatalouden ollessa tässä jamassa usean tyhjän kiinteistön kohtaloksi on päätynyt myynti. Trullevin lomarakennuksen osalta huutokauppa päättyy juhannuksen jälkeen maanantaina. 6000 neliön vuokratontilla olevasta rakennuksesta on 11 tarjoajaa jättänyt liki 50 tarjousta. Kaikki tarjoukset rekisteröidään julkisiksi kohteen ilmoitukseen. TÄLLÄ HETKELLÄ huutokauppasivustolla on myynnissä Trullevin lomakylän entinen päärakennus. Lopullisen myyntipäätöksen toteutuvista kaupoista tekee Kokkolan kaupungin toimivaltainen viranomainen, tilatyöryhmä ja kaupunginhallitus. –?Huutokaupat.comissa vieraillaan kuukausittain yli 4 miljoonaa kertaa, meidän kauttamme kaupungit saavat edullisesti aivan eri luokan näkyvyyden. Myös Trullevin vanhan saunarakennuksen osalta huutokauppa sulkeutuu juhannuksen jälkeen maanantaina. Hinta rakennukselle ja vuokratontille on noussut yli 41 000 euroon. FAKTA Myyntiin menossa 1 1950 rakennettu entinen Lohtajan kunnantalo 1 1930 rakennettu nk. Esimerkiksi juuri myydyllä Vitsarin koulun kiinteistöllä pelkät öljylämmityskulut olivat vuositasolla 15 000 euroa. Elokuun alkuun saakka kaupan olevasta Kälviän Liiketalo Oy:stä yli kolmensadan neliön liikehuoneistosta on jätetty yksi alle 500 euron tarjous. EEVA VALTOKARI. –?Ei ollut ihan helppoa tällä summalla tehdä kauppoja. Trullevin lomakylän entisestä, vuonna 1986 rakennetusta saunarakennuksesta ja 5300 neliön vuokratonttioikeudesta on 12 tarjoajaa jättänyt 19 tarjousta. Trullevin lomarakennuksen osalta huutokauppa päättyy 22.6.2020. Huolimatta siitä, että huutokauppa päättyy johonkin summaan, eivät kaupat ole ihan sillä selvät. KAUPUNKI on päätynyt laittamaan kiinteistökohteita myyntiin nettiin huutokaupat.com-sivustolle. Näyttöjä ja kävijöitä kaupoilla on riittänyt, mutta itse huudetut hinnat eivät ole korkealle kivunneet. Kiinteistöt huutaen kaupaksi Rakennusten hinnat eivät huutokaupassa päätä huimaa. Hinta hyväksyttiin, vaikkakin pitkin hampain. Ainakaan toistaiseksi ei ihan valtava kuhina ole huutokaupoilla ollut. Kunnalle tyhjillään seisottaminen tulee vielä kalliimmaksi
Tilaston mukaan henkilöstöstä 34,8 %:lla ei ollut vuoden 2019 aikana lainkaan sairauspoissaoloja. Sairauspoissaolot piinaavat kaupunkia Kokkolassa henkilöstökustannukset ovat vuodessa 100 miljoonaa euroa. FAKTA Kokkolan henkilöstö 2019 1 Henkilöstömäärä vuoden lopussa oli 2 318. Vaikka sairauspoissaolojen määrät kasvoivat, työtapaturmien määrä Kokkolassa väheni vuoden takaiseen verrattaessa. Näistä 191 oli käytössä vain yhdellä henkilöllä. Yleisimmät tehtävänimikkeet olivat varhaiskasvatuksen lastenhoitaja kaikkiaan 179 henkilöä, luokanopettaja175 henkilöä ja varhaiskasvatuksen opettaja 114 henkilöä. Mallin valmisteluryhmä luovutti sen perjantaina tiedeja kulttuuriministeri Hanna Kososelle (kesk.). Naisten osuus on valtakunnallisesti ollut laskusuunnassa, sillä valtakunnallisesti vuonna 2018 kunta-alan henkilöstöstä 80 prosenttia oli naisia. Suurin osa Kokkolassa kuntaalalla työskentelevistä henkilöistä oli naisia. THL:n mukaan yhteensä 217?300 suomalaista on nyt testattu koronaviruksen varalta. 1 Osa-aikaisia oli 424 henkilöä. Vuorokauden aikana raportoitiin 14 uutta koronavirustartuntaa, joten Suomessa oli todettu lauantaihin mennessä 7087 koronavirustartuntaa. Poissaolot olivat kasvussa kun viime vuotta verrataan edelliseen. Lauantai oli toinen päivä peräkkäin ilman koronakuolemia HELSINKI (STT) VR ajaa juhannusjunat normaalilla kalustomäärällä ilman lisäjunia. Sairaalahoidossa oli lauantaina yhteensä 26 potilasta, joista kolme oli tehohoidossa. Kuluneen viikon aikana tällaisia päiviä on ollut muitakin. Suurin osa väestä työskenteli vakituisena, määräaikaista henkilöstöä oli koko väkimäärästä 24 prosenttia. VR on ottanut käyttöönsä kesän lippujen myyntiä varten myös algoritmin, joka sijoittelee matkustajat vaunuissa mahdollisimman etäälle toisistaan jo lippua ostaessa. Valtakunnallisesti luku on 17 sairauspoissaolopäivää vuodessa kutakin työntekijää kohti. Tavoitteena on ohjata rahoitus lasten ja nuorten harrastamiseen koulupäivän yhteydessä, valtaosin ennen tai jälkeen koulupäivän. Vuoden 2019 lopussa vakinaisesta henkilöstöstä 73 prosenttia oli naisia ja 27 prosenttia miehiä. Liikkeelle lähdetään vuosittaisella valtionavustushaulla. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A6 Minna Mustonen KOKKOLA Huolimatta hyvistä yrityksistä, Kokkolan kaupungin sairauspoissaolot ovat olleet edelleen kasvussa. Huolimatta siitä, että sairauspoissaolojen määrä nousi vuonna 2019 edellisvuodesta, ollaan Kokkolassa kuitenkin alle kunta-alan keskiarvon. Keskimääräisesti Kokkolan kaupungin palkkalistoilla työskentelevät miehet ovat hiukan nuorempia kuin naiset. Aluepelastuslaitoksella miesten osuus oli lähes 90 prosenttia ja kaupunkiympäristössä 42 prosenttia. Matkaliput juhannuksen juniin on ostettava koronavirustilanteen takia etukäteen, sillä VR ei maanantaista lähtien toistaiseksi myy lippuja junista, mikä on yksi turvallisuustoimenpide. Viruksen vuoksi sairaalahoidossa olevien määrä nousi perjantaisesta. Vakinaisesta henkilöstöstä suurimmat ikäryhmät olivat 40–49ja 50–59-vuotiaat. Kokkolassa miesvaltaisimpia toimialoja olivat aluepelastuslaitos ja kaupunkiympäristö. 1 Kokoaikaisena työskenteli 1 894 henkeä. Suomen mallin rahoitusta voivat saada kunnat yksin tai yhdessä. Palkkajärjestelmän mukaan Kokkolan kaupungilla vuonna 2019 oli käytössä kaikkiaan 337 erilaista tehtävänimikettä. Vuoden 2019 lopussa vakinaisesta henkilöstöstä 73 prosenttia oli naisia ja 27 prosenttia miehiä. Juhannuksen aktiivisin menopäivä on tämänhetkisten tietojen mukaan aatonaatto. 1 34,8 %:lla ei ollut lainkaan sairauspoissaoloja Lähde: Kokkolan kaupungin henkilöstöraportti MARKKU JOKELA HELSINKI (STT) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi lauantaina, ettei Suomessa ollut todettu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta vuorokauden aikana. Tehohoidettavien määrä laski vuorokaudessa yhdellä hoidettavalla. HENKILÖSTÖKUSTANNUKSET , pitäen sisällään palkat kaikkine sivukuluineen, olivat Kokkolan kaupungilla 100 miljoonaa euroa. Naisvaltaisin toimiala oli sivistystoimi, jossa naisten osuus oli yli 86 prosenttia. Suomen malli etsii nuorille harrasteita. Suurin osa Kokkolassa kunta-alalla työskentelevistä henkilöistä oli naisia. 1 Sairauspoissaolojen määrä oli 37 051 kalenteripäivää. 1 Henkilötyövuosien määrä oli 1 811,2. Kuolleita on raportoitu yhteensä 325. Palkkakustannusten nousu verrattuna aiempaan selittyy vuoden 2019 aikana voimaan tulleilla virkaja työehtosopimusten mukaisilla palkankorotuksilla. Yli viisikymppisiä oli lähes puolet koko henkilöstöstä. 1 Henkilöstökustannukset 100 miljoonaa euroa 1 Henkilöstöstä 76 % vakituisia ja 24 % määräaikaisia. VR varautuu ruuhkaan HELSINKI (STT) Suomen lapsille ja nuorille pyritään löytämään mieluisa ja maksuton harraste niin kutsutulla Suomen mallilla. Vaikka laskennallisesti Kokkolassa kaupungin henkilöstöstä jokainen on 16 päivää sairauspoissaololla vuodessa, se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä on liki 48 vuotta. Valtakunnallisesti henkilöstön keski-ikä kunta-alalla on korkeampi kuin muilla työmarkkinasektoreilla. Tavoitteena on mahdollistaa harrastus jokaiselle. Vuoteen 2018 verrattuna, vastaava luku oli alle 15 päivää henkeä kohden. KOKKOLAN kaupungin viime vuoden henkilöstöraportista selviää, että Kokkolan kaupungin henkilöstömäärä viime vuoden lopussa oli 2 318. 1 Vakinaisen henkilöstön keskiikä oli 47,8 vuotta. Kaupunki on satsannut esimiesten osaamiseen, ja koko henkilöstön hyvinvointiin on panostettu erilaisin kehittämisja tukitoimin. VR:n mukaan pääkaupungista reiteille Ouluun, Tampereelle ja Turkuun on hankittu eniten lippuja. Kyseessä oli toinen päivä peräkkäin ilman koronakuolemia. Sairauspoissaolojen määrä viime vuonna oli kaikkiaan 37 051 kalenteripäivää, se tekee vuodessa 16 sairauspoissaolopäivää henkilöä kohden. Vakinaisen henkilöstön keski-ikä oli miesten osalta 47,7 vuotta ja naisten osalta 47,8 vuotta
UUTISET SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A7 Laura Läspä Moni Kokkolan kirpputoreista piti ovensa kiinni koronakevään ajan. Kirpputoreilla kulunut kevät näkyy erityisesti myytävän tavaran määrässä. –?Ihmiset ovat selvästi intoutuneet hankkiutumaan ylimääräisistä tavaroistaan eroon. –?Startti on ollut hyvä. Ihmiset olisivat kaikonneet joka tapauksessa. Tavaranpaljous on yllättänyt henkilökunnankin. Myyntihyllyt pursuavat tavaraa. Sen jälkeen kun ovet avattiin uudestaan kesäkuun alussa, asiakkaita on riittänyt hyvin. Kokkolan kirpputorivalikoima on Lassilan mukaan hyvä ja monipuolinen. Kaikki paikat tulivat heti täyteen, Ykköskirppiksen omistaja Juha Vuolle kertoo. Maalisja huhtikuun taite oli Lähetystorilla hiljainen. –?Asuin jonkin aikaa Etelä-Afrikassa ja palasin Suomeen vasta pari kuukautta sitten. Siivousvimma näkyy kirpputoreilla Eerika Lassila teki löytöjä Kirpputori Aikakoneessa, jonne hän oli löytänyt ystävän suosituksesta. Sen jäljiltä kirpputorit pursuavat nyt tavaraa. Kirpputori Aikakoneessa ostoksilla oleva Lassila kertoo myyvänsä välillä itsekin tavaraa kirpputoreilla. Toivottavasti kesä jatkuu samalla lailla, Vuolle sanoo. –?Olemme olleet todella positiivisesti yllättyneitä, olemme saaneet uusia asiakkaitakin, myymälävastaava Anja Hakala kertoo. Kevään aikana moni intoutui siivoamaan varastojaan ja vaatekaappejaan. EEVA VALTOKARI Ykköskirppis sulki ovensa huhtija toukokuuksi. –?Nautin myös kirpputoreilla koko ostokokemuksesta, Lassila paljastaa. Nyt normaaleihin aukioloaikoihin on palattu ja asiakkaat ovat palanneet. Erityisesti käytettyjen vaatteiden ekologisuus miellyttää. HELLUNTAISEURAKUNNAN ylläpitämä Lähetystori on poikkeus kokkolalaisten kirpputorien joukossa: toiminta on jatkunut normaalina, erityisjärjestelyin tietenkin. Varastojen ja vaatekaappien siivousvimma ei Lassilaan tänä keväänä iskenyt. EVIJÄRVELÄINEN Eerika Lassila on tullut Kokkolaan varta vasten kirpputoreilla kiertelyä varten. Hakalan mukaan lahjoituksia on tullut poikkeuksellisen paljon. Mukaan tarttui ainakin pari paitaa. Vuolteen mukaan päätös oli oikea. Ykköskirppiksen ovet pysyivät kiinni huhtija toukokuun. Omistaja Juha Vuolteen mukaan päätös oli oikea. Lähetystori pyörii täysin tavaralahjoitusten voimin. Kirpputoreilta löytää myös uniikimpia vaatteita kuin vaatekaupoista. Asiakkaita on riittänyt Lähetystorilla hyvin koko kevään, myymälävastaava Anja Hakala kertoo.. – Tuntuu, että ihmiset ovat tyhjentäneet varastojaan. Sen jälkeen kun aukiolo selvisi asiakkaille, myyntiä on riittänyt. Kirpputoreilla riittää nyt ostettavaa. Minulla ei ole paljoa tavaraa täällä. Lassila kertoo ostavansa nykyään kaikki vaatteensa kirpputoreilta
Sekä Kulmuni että keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen korostavat keskustan mahdollisuuksia koronakriisin muuttamassa Suomessa. –?Toivon, ettei tapaukseni tule antamaan politiikasta nuorille sellaista kuvaa, joka nostaisi yhteisten asioiden vaikuttamisen kynnystä vielä nykyistäkin korkeammalle. Kulmuni arvioi sitä, miten julkisuusmyllyt vaikuttavat nuorten uskallukseen lähteä mukaan politiikkaan. ” Katri Kulmuni Keskustan puheenjohtaja. Hän varmasti olisi toivonut, etten olisi hänelle soittanutkaan. Kulmunin mukaan suurimmat erot hallituksen sisällä löytyvät juuri käsityksessä taloudesta. –?Tämä on ollut kokemus, jollaista en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. Hän varmasti olisi toivonut, etten olisi hänelle soittanutkaan. ”Matilla ei juuri ollut hinkua tehtävään. –?Keskustan ydintä ovat omavaraisuuden vahvistaminen ja terve, vahva talous. Hän erosi viime viikon perjantaina valtiovarainministerin paikalta, kun lähes 50?000 euron ja ministeriöiden ensin maksamasta esiintymiskoulutuksesta oli noussut kohu julkisuudessa. Mutta onko tämä kaikki tämän arvoista. Hän pelkää ruman kielenkäytön heikentävän kuvaa politiikasta entisestään. PUOLUEEN PUHEENJOHTAJANA ainakin syyskuun puoluekokoukseen saakka jatkava Kulmuni avasi myös prosessia, joka johti Matti Vanhasen nousuun Kulmunin seuraajaksi valtiovarainministeriöön. ” Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kertoi lauantaina kokemuksistaan koulutuskohun pyörteissä. Osaltani vastaus on kyllä, ehdottomasti. Vastuuntuntoisena isänmaan miehenä hän lopulta suosKulmuni taloudesta: Kovia aikoja edessä Väistynyt valtiovarainministeri purki tuntojaan koulutuskohun jälkeen: ”Tämä on ollut kokemus, jollaista en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään. Esimerkiksi usealla paikalla asuminen etäyhteyksineen tulee yleistymään, ja siinä keskustalla on paljon annettavaa, Kurvinen sanoo. Hän ennustaa kovia talousaikoja. –?Talous on keskustalle tärkeää hallitustyöskentelyssä jo siksi, että valtiovarainministerin ja elinkeinoministerin salkut ovat meillä, mutta samalla pitää pystyä vastaamaan ihmisten elämän muutoksiin. Toivon taloudesta vielä nyt nähtyä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua syksyä kohti tultaessa, Kulmuni totesi puheessaan keskustan puoluevaltuustossa lauantaina. –?Asioihin vaikuttaminen, maail man muuttaminen on itsessään liian arvokas asia turmeltavaksi, hän totesi. –?Matilla ei juuri ollut hinkua tehtävään. KULMUNI KERTASI puoluevaltuuston etäkokouksessa tunnelmiaan esiintymiskoulutusjupakan jälkeen. –?Mutta uskon yhteisen tahtotilan ratkaisujen aikaansaamiseksi löytyvän. Pelkään, että mielikuva politiikasta on muutoinkin heikkenemässä kasvavan ruman ja epäasiallisen kielenkäytönvuoksi. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A8 Virpi Niemistö Keskustan puheenjohtajan ja ex-valtiovarainministerin Katri Kulmunin mukaan talouskysymykset nousevat nyt politiikan keskiöön
Keskustan puheenjohtajisto valitaan puoluekokouksessa Oulussa syyskuun alussa. Kivisaari on Kurvisen lailla Vaasan vaalipiiristä eduskuntaan valittu ja eteläpohjalainen. Vieressä puolueen tiedotusvastaava Matti Putkonen (vas.). Puolueen ajatuspajan Suomen Perustan julkaisemasta, filosofi Jukka Hankamäen kirjasta Totuus kiihottaa esille nostetut naisvihamieliset otteet ovat herättäneet aiheellista suuttumusta puolueen kannattajissa. Resurssipulasyytökset puolueen oma vika NÄKÖKULMA Aki Taponen aki.taponen @lannenmedia.fi Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho esiintyi lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa ja sen tiedotustilaisuudessa poikkeuksellisen nöyräpuheisena. Hän muistutti korona-asiantuntijaa sanoessaan puolueen huolellisesti jäljittäneen tapahtumaketjua sen selvittämiseksi, missä vaiheessa laadunvarmistus ja julkaisijan vastuu petti. PIC. Kulmuni jättää vielä avoimeksi sen, aikooko hän palata hallitukseen, jos hänen valitaan jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana.. Halla-aho selitti tapahtunutta myös vähäisellä henkilökuntamäärällä. Viime kesän kaltainen tilanne ei ole oikein millään mittarilla tähän tilanteeseen toivottavaa. HALLA-AHO selittää kohujen toistumista sillä, että perussuomalaiset on ruohonjuuritason puolue, jossa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Toki voin sen esittää viran puolesta puolueen puheenjohtajana. –?Keskityn eduskuntaryhmän johtajan tehtävään, enkä pidä keskustelua puheenjohtajavalinnasta nimispekulaatioineen nyt mitenkään ajankohtaisena. Totta kai me olemme hyvin pahoillamme siitä, että tällaisia tapahtuu. Erityisen kiusallisen tapauksesta tekee se, että perussuomalaisten kannatus on ollut jo ennestään matalaa naisten keskuudessa. Sitä tehtävää hän ei lähde tavoittelemaan. –?Nythän ei ole muuta kuin aikaa kiertää kenttää, Kulmuni vastasi hymyillen, kun häneltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miten aika riittää puheenjohtajakampanjointiin. HALLA-AHO myönsikin, että puolueella on työtä tapahtuneen vahingon korjaamiseksi etenkin naisten suunnalla. Halla-aho on myöntänyt virheen, selittänyt sitä kirjan laadunvalvonnan pettämisellä ja korostanut, etteivät kirjan otteet edusta puolueen kantaa. Tämä herättääkin kysymyksen, mihin ihmeeseen puoluetukimiljoonat oikein käytetään. Vai eikö yksikään konsulttifirma halua perussuomalaisia asiakkaakseen. Kulmunin mukaan Vanhasen ymmärrettävä toive oli voida keskittyä mahdollisimman tarkkaan nimenomaan valtiovarainministerin työhön. Tiedotustilaisuuden kysymys mahdollisesta anteeksipyynnöstä sai häneltä kuitenkin monipolvisen vastauksen. Toistuvat kohut syövät kannatusta ja joillekin on mahdotonta hyväksyä perussuomalaisia jonkin yksittäisen edustajan typerän toiminnan takia. Puoluejohto ei ole osallistunut tähän prosessiin eikä ole ollut tietoinen siitä. Hän pelkää ruman kielenkäytön heikentävän kuvaa politiikasta entisestään. Myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on kerännyt kyselyissä kannatusta istuvan puheenjohtajan mahdollisena haastajana. Puheenjohtaja valitaan puoluekokouksessa ennen kolmea varapuheenjohtajaa. Puolueissa yritetään yleensä suosia sitä, että puheenjohtajistoon valittujen henkilöiden kotipaikat jakautuisivat mahdollisimman laajasti maantieteellisesti. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vastasi toimittajien kysymyksiin puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä. Saarikko on todennut tarvitsevansa aikaa merkittävien ratkaisujen tekemiseen, eikä hän ole vielä kertonut julkisuuteen aikeistaan puolueenaikeistaan. MAURI RATILAINEN / COM.PIC. Mutta minun perusfilosofiani on se, että ihminen pyytää anteeksi omia tekemisiään. Tämä olisi pitänyt tehdä ilman täyttä varmuutta siitä, miten viisikon uusi rooli olisi toiminut. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kertoi lauantaina kokemuksistaan koulutuskohun pyörteissä. Luulisi lähes 7 miljoonaa euroa puoluetukea vuodessa saavan puolueen pystyvän kouluttamaan kansanedustajiaan muutenkin kuin sillä, että aiemmin mokanneet kollegat neuvovat nuorempiaan. tui sillä ehdolla, että hänen ei tarvitse kantaa vastuuta kaikesta, ainoastaan rahakirstusta. Se, että näkyviinkin tehtäviin päätyvät ihmiset eivät ole käyneet läpi samanlaista mankelia kuin perinteisissä puolueissa, on hänen mielestään puolueelle vahvuus, mutta samalla heikkous. –?Teimme nopeasti uudelleenarvion, että selkeintä on, että Matilla on oltava myös kokonaisvastuu keskustan käytännön hallitustyön vetämisestä, Kulmuni kertoi. Haen jatkoa, Kulmuni totesi puoluevaltuustossa. MAURI RATILAINEN / COM. Vielä helmikuussa vastaehdokasta Kulmunille toivoi vain 24 prosenttia keskustavaikuttajista. Siitä Halla-aho itse puheenjohtajana kantaa vastuun ainakin puoluetoimiston osalta. Monesti nämä kömmähdykset johtuvat yksinkertaisesti siitä, että meillä ei ole kovin suurta joukkuetta tekemässä asioita. Kyllä se kokonaisuus sitten heinä–elokuussa kirkastuu, Kurvinen toteaa Lännen Medialle. YLE UUTISOI AIEMMIN tällä viikolla, että enemmistö keskustavaikuttajista eli 60 prosenttia haluaa Kulmunille vastaehdokkaan syksyn puoluekokoukseen. –. –?Puolueella pitää olla johtaja. Sen sijaan miesten keskuudessa puolue on usein ollut gallupeissa ylivoimaisesti suosituin. –?Tähän toiveeseen liittyi kuitenkin vaikeasti ratkaistavissa oleva asia keskustan hallitustyön vetovastuusta. Halla-ahon mukaan puolueelle tärkeintä on nyt varmistaa, ettei samanlaisia vahinkoja tapahdu toistamiseen. Siitä luulisi riittävän ”oikolukijoiden” palkkaamiseen. Voisiko keskustan puheenjohtajan Katri Kulminin käyttämä Tekir auttaa. JOS KIRJAKOHU oli puoluetoimiston tiloissa toimivan ajatuspajan ja sen valvojien oma maali, eduskuntaryhmän nostattamat kohut ovat olleet puolueessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Kurvinen putosi varapuheenjohtajan paikalta Sotkamon puoluekokouksessa vuonna 2018. Hän aikoo kerätä tarvittavan kannatuksen koukkaamalla kentän kautta. Pääministeri ja valtiovarainministeri muodostavat kaikissa oloissa hallituksen tärkeimmän ytimen. Kansanedustaja Ano Turtiaisen erottaminen eduskuntaryhmästä rasistisen ja vainajaa loukkaavan some-kirjoituksen takia kertoo puoluejohdon linjan tiukentumisesta, vaikka taustalla oli jo aiempiakin Turtiaisen epäasiallisia kirjoituksia. Keskustassa pohdittiin mallia, jossa viisikko olisi muuttanut merkittävästi luonnettaan. Tässäkin kyse on pohjimmiltaan vastuuntunnosta. –?Kenen pitäisi anteeksipyyntö esittää. Erittäin kielteistä palautetta on satanut roppakaupalla. KESKUSTAN ETELÄ-POHJANMAAN piiri päätti perjantaina asettaa ensimmäisen kauden kansanedustajan Pasi Kivisaaren ehdolle keskustan varapuheenjohtajaksi. Hän painottaa, että valinnat tehdään aina yhden kauden ajaksi ja puoluekokous päättää. Sitä satoi varmaan Turtiaisen tapauksessakin riittävästi eduskuntaryhmästä erottamisen perustelemiseksi. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A9 Perussuomalaiset saa puoluetukea 7 miljoonaa vuodessa. Samalla ratkesi myös kysymys pääministerin sijaisuudesta. –?Tämä on enemmän periaatteellinen kysymys. Tästä minulla on omakohtaista kokemusta. –?Yksi heikkous, joka on tullut tässäkin esille, on se, että me olemme yksinkertaisesti aika pienellä miehityksellä toimiva organisaatio, sekä puoluetoimisto että varsinkin Suomen Perusta. Ylivoimaisesti suosituin mahdollinen haastaja on kansanedustaja Annika Saarikko, joka palaa vanhempainvapaalta tiedeja kulttuuriministeriksi elokuussa. Sietorajan ylittymistä Halla-aho näyttää mittaavan pääasiassa omilta edustajilta, jäseniltä ja kannattajilta tulevalla kielteisellä palautteella. ”Loppukesästä kirkastuu” Virpi Niemistö Katri Kulmuni vahvisti lauantaina, että hän hakee jatkokaudelle keskustan puheenjohtajana
Hallituslähteistä tosin kerrottiin keskiviikkona The Times of Israelille, että Netanjahu aikoo aloittaa suurimmista siirtokunta-alueista. Palestiina julkisti viime tiistaina oman vastaehdotuksensa rauhansuunnitelmalle. Palestiinalaishallinto tyrmäsi Israelille hyvin anteliaan rauhansuunnitelman heti alkuunsa. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A10 Israel pyrkii liittämään osia miehittämästään Länsirannasta virallisesti itseensä. Hallinto on jakautunut Länsirantaa hallitsevaan Fatahiin ja Gazaa hallitsevaan Hamasiin. kesäkuuta. Kaavaillut alueliitokset jättäisivät jäljelle pienen ja hajanaisen alueen, jonka ainoa ulkoraja olisi Israel. Vuoden 1993 ja 1995 sopimukset viitoittivat tien kahden valtion mallille. TILAISUUS alueliitoksille on Israelin näkökulmasta parempi kuin koskaan. Tarkoituksena oli asteittain keventää Israelin läsnäoloa palestiinalaisalueilla ja perustaa Länsirannalle ja Gazan kaistalle itsenäinen palestiinalaisvaltio. Voi olla, että palestiinalaiset joutuvat luopumaan vaatimuksestaan itsenäiseen valtioon ja siirtymään vaatimaan kansalaisoikeuksia. TAUSTA Länsiranta 2 Jordanjoen länsipuolella sijaitseva alue, jolle Palestiinan valtio on tarkoitus perustaa Gazan kaistan ohella. Tähän päivään mennessä Israelin siirtokunnat ovat kasvaneet sadoillatuhansilla asukkailla. Israel on edennyt suunnitelmassa yksipuolisesti, eikä Yhdysvallat ole tätä varsinaisesti vastustanut. Tilaisuus alueliitoksille on Israelin näkökulmasta parempi kuin koskaan. Jää nähtäväksi millaisen vastauksen suunnitelma saa. 2 Israel miehitti Länsirannan ja Itä-Jerusalemin kuuden päivän sodassa vuonna 1967. Suhteet arabivaltioihin ovat hieman lämmenneet. Tel Avivissa protestoitiin alueliitoksia ja Trumpin rauhansuunnitelmaa vastaan lauantaina 6. Siirtokuntia pidetään kansainvälisen oikeuden vastaisina. Maan tärkein liittolainen, Valkoinen talo, on Trumpin valtakaudella tunnustanut Jerusalemin pääkaupungiksi ja Syyrialta miehitetyt Golanin kukkulat osaksi Israelia. Mikäli alueliitokset tehtäisiin Netanjahun lupaamassa mittakaavassa, palestiinalaisille se voisi tarkoittaa viimeisen toivon menetystä itsenäisestä valtiosta. Viralliset siirtokunnat sijaitsevat C-alueella. Samalla Maas varoitti, että useat Euroopan maan voivat liitosten toteutuessa tunnustaa Palestiinan itsenäiseksi valtioksi. Netanjahu on kertonut Israel Hayom -lehdelle, ettei alueelle jääville palestiinalaisille myönnettäisi Israelin kansalaisuutta. Ennen vuotta 1948 nykyinen Israelin, Länsirannan ja Gazan kaistan alue tunnettiin Palestiinan brittiläisenä mandaattialueena. Alueliitossuunnitelma keräsi viikko sitten 6?000 protestoijaa Tel Avivin kaduille, mutta palestiinalaiskysymys ei ole mielipidemittauksissa niin korkealla israelilaisten äänestäjien prioriteettilistalla, että se herättäisi suurempaa liikehdintää. Pääministeri Benjamin Netanjahu pyrkii saattamaan Länsirannan alueliitokset hallituksen ja parlamentin käsittelyyn heinäkuun alussa. KÄYTÄNNÖSSÄ moni asia ei muutu. Presidentti Mahmod Abbas on uhannut, että Palestiina lopettaa alueliitosten toteutuessa turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa. Alueet kattavat noin 30 prosenttia Länsirannasta. Trumpin rauhansuunnitelma sisältää ehdon siitä, että alueiden jako on toteutettava yhteistyössä palestiinalaisten kanssa. Israel on taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti ylivoimainen vastus. Hallitusohjelmaan kirjatut alueliitokset koskevat kaikkia siirtokunta-alueita sekä Jordanlaaksoa. A-alue on täysin Palestiinan siviilihallinnon ja turvallisuusjoukkojen alainen. Viimeinen naula arkkuun NÄKÖKULMA Vilma Romsi vilma.romsi @lannenmedia.fi Israelin kartta voi pian näyttää erilaiselta. ABIR SULTAN / EPA Alueliitokset olivat Netanjahun keskeinen vaalilupaus. Länsiranta on pinta-alaltaan pienempi kuin Rovaniemi. Hedelmällinen Jordanlaakso on Israelille erittäin tärkeää aluetta maanviljelyksen ja puolustuksen kannalta, mutta alue on jo nyt sen kontrolloima. Väkivaltaisuudet tulisivat kalliiksi palestiinalaisille itselleen. Alueliitokset mitätöisivät nämä sopimukset. Esimerkiksi Israelissa viime viikolla vieraillut Saksan ulkoministeri Heiko Maas ilmoitti, että Saksa ei hyväksy alueliitoksia, mutta ei myöskään aio asettaa talouspakotteita Israelia vastaan. 2 Jordania valtasi Länsirannan Israelin perustamisen jälkeen Israelin itsenäisyyssodassa 1948–49. B-alue kuuluu Palestiinan siviilihallinnon ja Israelin ja Palestiinan yhteisen turvallisuusvalvonnan alaisuuteen. Itsenäisyysjulistus jäänee lähinnä symboliseksi. Useat siirtokuntajohtajat vastustavat liitosten toteuttamista, sillä he pelkäävät niiden estävän siirtokuntien leviämistä Länsirannalla ja antavan tilaa itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamiselle. Pääministeri Mohammed Shtayyeh on ilmoittanut Palestiinan julistautuvan itsenäiseksi valtioksi, mikäli alueliitokset toteutetaan. Alueliitokset olivat Netanjahun keskeinen vaalilupaus, ja paine saattaa ne maaliin on kova. Kansainvälinen paine miehityksen lopettamiseksi on alkanut laantua. Jordania on tosin uhannut Israelia jopa massiivisella konfliktilla. PALESTIINALAISTEN oma keinovalikoima alueliitosten estämiseksi on hyvin kapea. 2 Länsiranta jaettiin Oslon sopimusten jälkeen kolmeen hallinnolliseen alueeseen. PALESTIINALAISTEN toivo itsenäisestä valtiosta heräsi vuonna 1967 alkaneen miehityksen jälkeen historiallisten Oslon sopimusten jälkeen. Alueliitosten toteutumiselle ei ole todellista estettä, ellei kansainvälinen yhteisö aseta Israelille taloudellisia pakotteita tai naapurimaista tule väkivaltaisen konfliktin uhkaa. 2 Länsirannalla asuu yhteensä yli kolme miljoonaa ihmistä. Mitä alueliitokset voivat tarkoittaa alueen tulevaisuuden ja itsenäisen palestiinalaisvaltion kannalta. 2 Useimmat Länsirannalla asuvat palestiinalaiset eivät ole Israelin kansalaisia.. Käytännössä alueliitokset tehtäisiin osana vuoden alussa julkaistua Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin rauhansuunnitelmaa. Palestiinalaisille miehitys näkyy nytkin esimerkiksi liikkumisrajoituksina ja vaikeuksina saada rakennuslupia. Nyt toteutettaville alueliitoksille löytyykin vastustusta myös yllättävältä taholta. Trumpin rauhansuunnitelman mukaisesti eteneminen sinänsä pitäisi sisällään palestiinalaisvaltion tunnustamisen tulevaisuudessa. Itsenäiselle palestiinalaisvaltiolle löytyy kuitenkin Israelista laajaa vastustusta. Eniten merkitystä on Yhdysvaltojen tuella. Siirtokunnissa asukkaita on noin 300?000. C-alue on täysin Israelin siviilija turvallisuushallinnon alainen
2 Osa mielenosoittajista kiipesi Ranskan tasavaltaa symboloivaan Mariannen patsaaseen. Lisäksi esimerkiksi Brightonissa yli tuhat ihmistä osallistui hiljaiseen protestiin. Uusien tartuntojen vuoksi myös koulujen avaaminen ykkös-kolmosluokkien oppilaille on peruttu Pekingissä. Britanniassa osa rasismin vastaisista ryhmistä päätti olla osallistumatta mielenosoitukseen Lontoossa lauantaina, jotta rauhanomaista protestia ei yhdistettäisi kahakointiin äärioikeiston kanssa. Pekingiin eivät pääse nyt turistit muualta Kiinasta. Lontoossa poliisi pyrki pitämään eri mielenosoittajaryhmiä erillään toisistaan. Kenelläkään tartunnan saaneista ei ollut covid-19 -taudin oireita. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A11 MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri BRZEG. –?On selvää, että äärioikeistoryhmät ovat tuoneet väkivaltaa ja häiriöitä Lontoon keskustaan. 2 Ranskassa ihmisoikeusjärjestöt sanovat, että etenkin vähäosaisimmissa kaupunkilähiöissä maahanmuuttajataustaiset asukkaat voivat joutua poliisin väkivallan kohteeksi, eikä asiaan juuri puututa.. Osa rasismin vastustajista vaatii kyseenalaistamaan Churchillin perinnön: vaikka hän oli voittamassa natsi-Saksaa, hänellä oli heidän mukaansa rasistisia ja antisemitistisiä näkemyksiä. Osa vastamielenosoittajista ryhmittäytyi historiallisten patsaiden ympärille. He kertoivat tulleensa suojelemaan Britannian historian symboleita. Lontoossa syntyi kahakoita, kun vastamielenosoittajat riensivät suojelemaan maan siirtomaa-aikaan liitettyjä patsaita. Toinen ryhmä huusi ”black lives matter (mustien elämällä on väliä)” ja toinen huuteli etnistä taustaa loukkaamaan pyrkiviä ilmaisuja. Churchillin patsas oli laudoitettu, koska viime viikon protesteissa patsaaseen oli spreijattu teksti ”Churchill oli rasisti”. Tämä on minun kulttuuriani ja minun englantilaista historiaani: miksi Churchill pitäisi laudoittaa. Patsas vietiin salaiseen paikkaan ennen kuin se pannaan uudestaan näytteille museossa. REUTERS Xinfadin tukkutori suljettiin Pekingissä sen jälkeen, kun kymmenien työntekijöiden kerrottiin saaneen koronavirustartunnan. Poliisin mukaan jotkut protestoijista olivat tuoneet aseita mukanaan. kesäkuuta, joka on Yhdysvalloissa orjuuden päättymisen muistopäivä. BBC:n mukaan pari päivää sitten kaupungin hallinto onki patsaan takaisin maalle. toukokuuta. REUTERS POLIISIVÄKIVALTA 3 TASHKENT. 2 Protestit alkoivat sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa poliisi surmasi George Floydin 25. Valtionmediaan kuuluvissa sanomalehdissä kerrottiin, että koronavirusta löydettiin torissa leikkuulaudoilta, joita käytetään tuontilohen käsittelemiseen. Lontoon keskustassa satoja, enimmäkseen valkoisia miehiä seisoi lauantaina entisen pääministerin Winston Churchillin patsaan ja The Cenotaph -muistomerkin, joka on pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneille brittiläisille sotilaille, ympärillä. Osa äärioikeistoprotestoijista heitti ilotulitteita väkijoukkoon. WASHINGTON. Poliisi pyrki estämään heidän pääsynsä Hyde Parkiin, jossa oli käynnissä enimmäkseen rauhanomainen rasismin vastainen mielenosoitus. Pariisi 2 Pariisissa mellakkapoliisi ampui kyynelkaasua, jotta tuhannet rasismin vastaiseen mielenosoitukseen osallistuneet eivät marssisi keskustan läpi. NEIL HALL/EPA FAKTA Protestit 2 Rasismin vastaisia mielenosoituksia pidettiin lauantaina monissa eri maissa, kuten Ranskassa, Sveitsissä ja Australiassa. Trumpin oli määrä pitää ensimmäinen vaalitilaisuus kuukausiin Oklahoman Tulsassa 19. Trumpia arvosteltiin ajankohdan valitsemisesta ankarasti. ROMAN PILIPEY/EPA Lea Peuhkuri, Reuters Rasismin vastaisia mielenosoituksia järjestettiin eri puolilla Britanniaa lauantaina. toukokuuta Minneapolisissa, kun valkoinen poliisi painoi polvellaan hänen niskaansa lähes yhdeksän minuutin ajan. Kolmea poliisia vastaan on nostettu syyte miehen laittomasta kiinniotosta ja kiduttamisesta Uzbekistanissa. Miksi Cenotaphia vastaan hyökätään. REUTERS VAALIKAMPANJA 19. Siksi rasismin vastainen mielenosoitus oli Lontoossa pienempi kuin aiempina päivinä. Mielenosoittajat huusivat ”Englanti, Englanti” ja lauloivat äärioikeistoaktivisti Stephen Yaxley-Lennonia tukevia lauluja. Kaupunginosa Kiinan pääkaupungissa Pekingissä tiukensi jälleen koronarajoituksia lauantaina. Aiemmin Duda vannoi kieltävänsä opetuksen kouluissa sukupuolija seksuaalivähemmistöjen asioista. BRITANNIASSA on herännyt protestien vuoksi keskustelu patsaista, jotka liittyvät maan menneisyyteen siirtomaaisäntänä. Asuinalueilla torin läheisyydessä on nyt liikkumiskielto, jota valvovat vartijat ympärivuorokautisesti. Viime viikonloppuna Bristolissa mielenosoittajat riipivät orjakauppaaja Edward Colstonin patsaan irti ja heittivät satamavesiin. Vastamielenosoittajia, joista osa oli äärioikeistoaktivisteja, oli tullut pääkaupunkiin myös muualta maasta. Lisäksi kaupungissa kerrottiin perjantaina kuudesta uudesta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneesta, jotka kaikki olivat käyneet Xinfadin torilla. kesäkuuta pidettäviä presidentinvaaleja tiivistyy. Presidentti Andrzej Duda, joka hakee jatkokautta, vertasi lauantaina kampanjapuheessaan sukupuolija seksuaalivähemmistöjen ”ideologiaa” kommunistioppeihin. Koko Xinfadin tukkutori suljettiin varhain lauantaina. Rasismin vastaisia mielenosoituksia pidettiin lauantaina eri maissa, kuten Pariisissa, Zürichissä ja monissa kaupungeissa Australiassa. Mies kuoli myöhemmin sairaalassa, jossa miehen omaiset olivat videoineet häntä tajuttomana ja mukiloituna. Presidentti Donald Trump taipui paineen alla muuttamaan kampanjatilaisuutensa ajankohtaa. 2 Protesti oli pääosin rauhanomainen, mutta myöhemmin syntyi kahakoita ja poliisi kehotti lasten kanssa mielenosoitukseen tulleita lähtemään. Kiinassa pelätään epidemian toista aaltoa uusien tartuntojen jälkeen. Floyd kuoli 25. Puolassa kampanjointi ennen 28. Trafalgar Square -aukiolla poliisi erotti kaksi noin sadan hengen ryhmää toisistaan. 1600ja 1700-luvuilla elänyt Colston on antanut nimensä Britanniassa muun muassa kouluille, jotka nyt pohtivat nimen muuttamista protestien vuoksi. Uzbekistan yrittää päästä eroon poliisivaltion maineesta, vaikka vastikään sisäministeriö vaati anteeksipyyntöä kahdelta koomikolta korruptoituneiden poliisien esittämisestä. Fengtaissa suuren Xinfadi-tukkutorin työntekijöiltä on löytynyt paljon uusia koronavirustartuntoja: 517 testattiin ja 45:ltä löytyi tartunta. –?Kulttuurini on hyökkäyksen alla. Se ei ole oikein, sanoi Reutersille David Allen, yksi protestoijista. REUTERS Pekingissä pelätään uutta tartunta-aaltoa PEKING. Äärioikeisto otti yhteen protestoijien kanssa Osa rasismia vastustavista ryhmistä jättäytyi pois Lontoon protestista äärioikeistoaktivistien vuoksi. AMERIKKALAISEN George Floydin surma poliisin käsissä on johtanut jättimäisiin mielenosoituksiin Yhdysvalloissa ja eri puolilla maailmaa. Tulsassa puolestaan oli mustiin asukkaisiin kohdistunut verilöyly vuonna 1921. Myös urheilutapahtumat on peruttu. Asiasta kertoivat muun muassa uutistoimisto Reuters ja BBC. Kehotan ihmisiä pysymään poissa, Lontoon pormestari Sadiq Khan sanoi Twitterissä. Sen seurauksena Pekingin suuret elintarvikekaupat poistivat lohet valikoimistaan. Verkkosivujen mukaan torilla kaupataan normaalisti esimerkiksi 20?000 tonnia hedelmiä päivittäin
Turkulaisen ÅIFK:n P11-joukkueen pelaajat ovat käyttäneet Xampion-älypohjallisia noin puolen vuoden ajan. PALKITTIIN syksyllä 2019 Nordic Startup Awards -kilpailussa Suomen parhaana hardware-startupina.. Toinen uhka on, että teknologiaohjelma ei ole tarpeeksi helppokäyttöinen. Tuote on herättänyt monissa seuroissa kiinnostusta – esimerkiksi skotlantilainen suurseura Celtic tilasi kesäkuussa testierän. Millaisia käyttäjäkokemuksia he ovat saaneet. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A12 Suomi ei ehkä tule enää ikinä saavuttamaan urheilumenestystä laajalla rintamalla, mutta pitäisikö meidän itseruoskinnan sijaan kääntää katseita urheilun ytimestä urheilun liepeille. Kilpaurheilun puolella suomalaiset ovat kunnostautuneet perinteisten urheiluvälineiden ja teknologisten innovaatioiden yhdistämisessä. Kertynyt tieto on analysoitavissa mobiilisovelluksella sekä erillisellä valmentaja-ohjelmistolla. Tiedot siirtyvät langattomasti sovellukseen. TAPIO NEVA TAUSTA Xampionälypohjallinen JALKAPALLOKENGÄN pohjallisessa on kaksi sensoria, jotka mittaavat monenlaista dataa pallokosketuksista juoksutempoon. Pohjallisten alle asetettavat pienikokoiset sensorit keräävät monipuolista tietoa pallokosketuksista ja pelaajan liikkeestä. ENSIMMÄISET valmiit tuotteet myytiin kesäkuussa 2019. Kaupalliseen läpilyöntiin tarvitsemme ulkopuolista apua. –?Markkinoilla on tuotteita, joita on kehitetty valmentajien tarpeisiin ammattiurheilussa. Suomi voisi olla maailman johtava maa urheiluun liittyvässä teknologiassa, urheilulääketieteessä ja muissa huippu-urheilua palvelevissa tukitoimissa. Polar Electron perustajaa Seppo Säynäjäkangasta pidetään langattoman sykemittarin kehittäjänä. ÅIFK:n P11-joukkueen pelaajalla Neo Engströmillä ja valmentajalla Kim Frimanilla on noin puolen vuoden kokemus Xampion-älypohjallisten käytöstä. Viime kaudella myös KHL otti suomalaisen älykiekon käyttöönsä. VIISI VUOTTA sitten kaarinalainen Tero Suominen mietti, mitä merkityksellistä suoritusdataa jalkapallossa voisi kerätä pelaajakehityksen tueksi. Pinnan alla poreilee monta muutakin urheilun teknologiatuotetta. Tuote on olemassa ja se toimii. Vuosia kestäneen tuotekehityksen rinnalla yritystä on vahvistettu muutenkin siihen kuntoon, että maailmanvalloitus voi alkaa. Myös Hammarbyn urheilutoimenjohtaja Jesper Jansson sekä jääkiekkovalmentaja Antti Törmänen kuuluvat yrityksen taustavoimiin. Suomalainen Sport IQ on kehittänyt maailman ensimmäisen älykoripallon, joka on lajin kansainvälisen lajiliiton Fiban hyväksymä. Wisehockey-yrityksen ansiosta Suomen Liiga oli ensimmäinen jääkiekkosarja maailmassa, jossa älykiekko keräsi pelaajien tekemisistä dataa reaaliaikaisesti. Suomisesta tuli start up -yrittäjä ja Xampion-älypohjallisen isä. Xampionilla on jälleenmyyjiä Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa, Hollannissa, Kreikassa, Kyproksella ja Chilessä. Ensimmäiset älysormukset valmistuivat kesällä 2018 ja maaliskuuhun 2020 mennessä niitä oli myyty maailmanlaajuisesti 150 000 kappaletta. URHEILUSUORITUKSEN muuttaminen numeroiksi ei vielä tarkoita, että kerätystä tiedosta on valmennuksellista hyötyä. Tuotekehityksen riskialtteimmat kivet on käännetty. –?Nyt olemme kasvupolun alussa. Xampionin lähestymisessä on perustavaa laatua oleva ero. –?Haastattelin valmentajia ja pohdin, pystyykö nykyteknologia vastaamaan heidän toiveisiinsa, pitkän uran Nokian ja Microsoftin palveluksessa aiemmin tehnyt Suominen muistelee. Ensimmäiset Xampion-tuotteet tulivat myyntiin kesäkuussa 2019 ja toistaiseksi niitä on myyty 2200 yksikköä yli 30 eri maahan. Vastaavaa palloteknologiaa ei ole edes koripalloliiga NBA:ssa. Seuraava suomalainen hittituote voi olla käyttäjän terveystietoja keräävä Oura-älysormus. Tekniikka-, liiketoimintaja markkinointiosaajien lisäksi yrityksen osakkaina ja neuvonantajina on entisiä ja nykyisiä huippupelaajia: Jere Uronen, Juha Reini ja Petri Pasanen. Vaarana on tuottaa pelkkää numeromössöä. Meidän tuotteemme on rakennettu erityisesti kehittyvässä iässä oleville nuorille pelaajille, jotka haluavat seurata kehitystään ja ymmärtää, mitä kentällä oikeasti tapahtuu. Toimiala on kasvussa. –?Muihin teknologioihin verrattuna liikesensorit ovat varsin edullisia ja tuote on siksi saavutettava. TUOTTEEN tavoite on motivoida nuoria jalkapalloilijoita, amatööripelaajia ja valmentajia laadukkaampaan dataohjattuun harjoitteluun. Maailmanvalloitusta yrittää muun muassa Kaarinassa kehitetty jalkapalloilijoiden älypohjallinen. Eniten huomiota ovat saaneet älykoripallo ja älykiekko. Hyvinvointiteknologiassa Suomi on jo osoittanut edelläkävijyyttä. Tuoreessa tutkimuksessa tunnistettiin alalta yli 40 urheiluja hyvinvointiteknologia-alan yritystä, joista valtaosa on perustettu 2010-luvulla. YRITYS on perustettu Kaarinassa vuonna 2016. Älypohjallisen niin sanottu listahinta on 139 euroa. Yksi asia johti toiseen. Maailmalle on silti pitkä tie. –?Antaisin tässä vaiheessa Xampionille Peliälyä voi olla nyt myös kengän pohjissa Urheiluja hyvinvointiteknologia on voimakkaasti kasvava ala. Frimanin mukaan älypohjallisten keräämillä tiedoilla on ollut ohjaavaa vaikutusta joukkueen harjoitteluun
HYVINVOINTIJA urheiluteknologia-alan kansantaloudellinen merkitys on Suomessa vielä vähäinen. –?Kilpailu on koventunut. –?Lähtökohdat ovat hyvät. Olemme saaneet faktaa, millaisissa harjoitteissa tulee paljon pallokosketuksia ja millaisissa harjoitteissa saadaan intensiteettitasot pidettyä ylhäällä. Globaalisti kysymys on rajusti kasvavasta markkinasta. Mukaan pitäisi saada lisää interaktiivisuutta tai jotain muuta vetovoimatekijää, mikä sitouttaisi käyttäjiä. Markets & Markets -yhtiön tekemän laajan tutkimuksen mukaan maailmanlaajuinen joukkueurheilun pelaajaseurantaratkaisujen markkina tulee kasvamaan 1,9 miljardista eurosta 6,5 miljardiin euroon vuosina 2018–2023. Frimanin mukaan älypohjallisten keräämillä tiedoilla on ollut ohjaavaa vaikutusta joukkueen harjoitteluun. –?Minun toiveeni olisi, että käytössä olisi vain yksi ohjelma, mutta siinä olisi monta ominaisuutta. Jos teknisesti kaikki olisi mahdollista, millaista aputyökalua jalkapallon juniorivalmentaja kaikkein eniten kaipaisi työnsä tueksi. Aasialainen kopiokulttuuri on uhka, jos tuote ei ole suojattu. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A13 arvosanaksi 8. Ei saa olla liikaa hallinnoitavaa, Friman toteaa. Kansainvälisillä markkinoilla Applen ja Adidaksen kaltaiset jätit ovat ottaneet myös tätä toimialaa haltuun viime vuosina, Eskola toteaa. ÅIFK:n P11-joukkueen pelaajalla Neo Engströmillä ja valmentajalla Kim Frimanilla on noin puolen vuoden kokemus Xampion-älypohjallisten käytöstä. 42 alan yrityksen yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2018 noin 330 miljoonaa euroa. Älykoripallo ja älykiekko ovat tuoreita osoituksia edelläkävijyydestä, aihetta vastikään Jyväskylän yliopistolla tutkinut Ilmari Eskola arvioi. –?Tätä tehdään kuitenkin enimmäkseen oto-pohjalta. JORI LIIMATAINEN. Neljäsosa maailman nopeimmin kasvavista yrityksistä työskentelee terveysja hyvinvointisektorilla. Haasteina suomalaisyrityksille ovat esimerkiksi resurssien riittävyys tuotekehityspuolella ja tekijänoikeuksiin liittyvät asiat. Lapset käyttävät elämän eri osa-alueilla nykyään niin hienoja appeja, että vaatimustaso on kova, ÅIFK:n juniorivalmentaja Kim Friman pohtii. Suomessa on Polarin sekä Suunnon kaltaisia pioneereja ja teknologisen innovaatiokehityksen perinne ylipäätään on vahva. Valmentajille tästä on ollut selkeästi hyötyä. Myös yksilökohtaiset tiedot pelaajien syöttöja laukaisumääristä sekä etäisyyksistä kentällä ovat asioita, joilla on ohjaavaa vaikutusta harjoitteluumme. Joukkueen sisäinen viestintä, videopalvelut, pelaamiseen ja harjoitteluun liittyvä data olisi kaikki integroitu yhteen. –?Kolmas haaste liittyy näkyvyyden saamiseen. –?Miinuspuolelle menee se, että juniorit innostuvat tällaisista asioista hetkeksi, mutta sitten into lopahtaa. SUORALTA KÄDELTÄ hän ei kuitenkaan lupaa, että urheiluteknologia voisi olla Suomelle uusi Nokia. Tuleeko Suomi olemaan tässä kehityksessä suunnannäyttäjä vai sivustaseuraaja
Olen kuitenkin tyytyväinen avauspisteeseen kovan joukkueen kotikentältä. Aiemmin ottelussa Dortmundilta hylättiin videotarkistuksen jälkeen maali, koska pallon katsottiin osuneen Raphael Guerreiron käteen. Toisella jaksolla hallitsimme ja voittokin oli otettavissa. Nylund, Smith ja Alasuutari olivat kotijoukkueen näkyvimmät pelaajat. Muutimme prässipelaamista ja vähitellen peli tasaantui. Moisander pelasi koko ottelun. Haaland on tehnyt 12 Bundesliigan ottelussaan peräti 11 maalia. Pisteet jaettiin melkein helteisellä Santahaan kentällä numeroin 1–1 (0–0). Inalien palaa Pietarsaareen JOENSUU Joensuulainen Jippo nimettiin kauden alla jalkapallon Kakkosen C-lohkon ehkä suurimmaksi voittajasuosikiksi. Albin Björkskog teki isäntien maalin pelin 54. Kokkolan Pallo-Veikot pysyi samassa sarjassa peränpitäjänä. Mäen pitkä syöttö vapautti kestomaalintekijä David Carlssonin iskemään 57. Noin tunnin kohdalla vaihdosta kentälle tullut Haaland käynnisti Dortmundin juhlat lisäajan viidennellä minuutilla puskemalla pallon taidolla verkon perukoille. – Ensimmäinen vartti tuntui siltä, että nyt meille tulee pitkä ilta. Noin 440 kilometriä linjaautossa näkyivät pelin alussa. Ottelun lisäajalla näytti Rasmus Korkea-Ahon vapaapotku uppoavan verkkoon. Kierrettä oli kuitenkin hiukan liikaa ja pallo livahti JBK:n kannalta tolpan väärälle puolelle. – Parasta oli se, että vaihdoista huolimatta pelin taso ei laskenut. Jaro menetti hyvät pinnat TAMPERE Harvinaisen täpärälle meni KPV YJ:n pääsy B-tyttöjen jalkapallon SM-sarjaan. Dortmundin etumatka kolmantena olevaan Leipzigiin on neljä pistettä. EPA/ALEXANDER HASSENSTEIN. Muri Adeniran tekemää tasoitusta ja tolppaan osunutta vapaapotkua lukuunottamatta Hercules oli vaisuhko toisella jaksolla, mutta ei GBK:kaan maalipaikoilla mässäillyt. Nuoret vaihtomiehet täyttivät hienosti isot saappaat, Jimmy Wargh kehuu. 21-vuotias hyökkääjä viimeisteli viime kaudella Kakkosessa JBK:n riveissä peräti 20 maalia. JBK kesytti ennakkosuosikin Seppo Luokkala KOKKOLA Pelitapahtumiin nähden hyvinkin oikeutetulla tuloksella käynnistivät GBK ja oululainen Hercules jalkapallon Kakkosen kauden. GBK:n paras yritys ennen taukoa oli Lawrence Smithin pusku Teemu Mäen antamasta kulmurista. MUISSA LAUANTAIN otteluissa Wolfsburg ja Freiburg pelasivat 2–2, Hertha Berlin hävisi kotonaan Frankfurtille 1–4, Köln taipui kotonaan Union Berlinille 1–2 ja Paderborn kärsi kotonaan 1–5-murskatappion Werder Bremenille. Kotijoukkueen Steven Skrzybski tälläsi pallon kahdesti maalikehikoihin ottelun lopussa, joten Düsseldorfilla oli mahdollisuutensa. Ottelun 67. Joonas Paanasen kavennusmaali toi laihaa lohtua kotijoukkueelle tunnin kohdalla. GBK ja Hercules tasavahvoja Jalkapallo Maali kummallekin Santahaan tekonurmella, kun kausi käynnistyi HELSINKI/DÜSSELDORF (STT) Norjalaistähti Erling Braut Haaland, 19, nousi jälleen Borussia Dortmundin sankariksi viimeistelemällä lisäajan päätössekunneilla joukkueensa voittomaalin jalkapallon Saksan Bundesliigassa. Voitto nosti Bremenin tasapisteisiin pykälän ylempänä olevan Düsseldorfin kanssa. Akatemia hankkiutui jo ensimmäisen 25-minuuttisen aikana johtoon numeroin 1–3, eikä ottelussa enää lisää maaleja nähty. KPV pääsee SM-sarjaan PIETARSAARI Ykköseen valmistautuva FF Jaro kertoo kotisivuillaan tehneensä tämän kauden kestävän sopimuksen viime kaudella Pietarsaaressa ihastuttaneen Wilterlynd Inalienin kanssa. Hercules hallitsi avausjaksoa ja GBK toista. minuutilla. Jippo meni heti toisen jakson alussa kahden maalin karkumatkalle. Joensuulainen Jippo varmisteli omaa pääsyään kuuden parhaan joukkoon lyömällä KPV:n Kippari-hallissa pelatussa ottelussa lukemin 1–2 (0–1). Kaksi kolmesta mahtui kuuden joukkoon, jolloin TP-47 joutuu jatkamaan kautta Ykkösen puolella. Dortmund nappasi 1–0-vierasvoiton Fortuna Düsseldorfista ja kavensi eron sarjakärki Bayern Müncheniin neljään pisteeseen. URHEILU Urheilutoimitus P. Kymmenen ottelun voittoputkessa seilaavan Bayenin mestaruus voi varmistua jo tiistaina. Jyväskyläläinen JJK nousi numeroihin 1–1 (0–0) toisella lisäminuutilla. Tarvoselta hattutemppu PIETARSAARI/KOKKOLA Pietarsaaren Jaro menetti lauantaina voiton loppuhetkillä, kun jatkettiin B-nuorten SM-jalkapallon karsintaa. Jaro olisi kovinkin kaivannut täyttä pistepottia, jotta paikka varsinaiseen SM-sarjaan olisi tullut lähemmäksi. KPV päätyi sarjataulukossa tasapisteisiin VIFK:n ja TP-47:n kanssa. Kotijoukkueen ryhmityksessä nähtiin odotetusti Jussi Roiko sekä Jaakko Alasuutari, joka palasi seuraan piipahdettuaan vuoden Jarossa. Meillä on paljon töitä tehtävänä, kommentoi GBK:n valmentaja Chris Corcoran. minuutilla Nylund puolestaan haparoi ja päästi luvattoman helposti liki nollakulmasta tulleen tuhnuisen vedon verkkoon. Vieraiden tykitystä johti kaksi maalia tehnyt Davy Klaassen. Sarjajumbo Paderbornin tilanne on lähes toivoton, sillä joukkue on jäänyt Bremenistä ja Düsseldorfista kahdeksan pistettä. Bayern voitti taas Bayernin avausmaalin tehnyt Joshua Zirkzee sai onnitelut Jerome Boatengilta. Kolmosen toinen kokkolalaisjoukkue Sääripotku pelaa sunnuntaina avausottelunsa Närpiössä. Jalkapallo Niklas Moisanderin edustama Werder Bremen juhli murskavoittoa Bundesliigassa. GBK:n maalivahti Olli Nylund oli raitapaitojen sankari ensimmäisellä jaksolla torjuttuaan muutaman pahan tilanteen. Suomalaistoppari Niklas Moisanderin Werder Bremenille päivä oli komea, sillä sarjapaikastaan taisteleva joukkue palasi tyrmäävästi voittokantaan. JBK:lla oli muutaman konkarin seurana liuta nuoria pelaajia. Neljän pisteen ero tosin kesti vain muutaman tunnin, sillä illan myöhäisottelussa Bayern München voitti Borussia Monchengladbachin 2–1 ja karkasi taas seitsemän pisteen päähän. minuutilla. Tyvikolmikolla on kullakin kolme peliä jäljellä. Olen harjoitellut etupäässä yksikseni ja olen ihan kohtalaisessa pelikunnossa, vaikkakin tänään oli aika vaikeaa, tuumi ylivieskalainen Alasuutari. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A14 KRISTIINANKAUPUNKI Keväisten terveysharmien jäljiltä kuntoutuva Aleksi Tarvonen antoi vahvan näytön pelikunnostaan, kun KPV:n Akatemia aloitti kauden jalkapallon Kolmosessa. JBK:n uusi luotsi Jimmy Wargh oli oikein tyytyväinen omiensa esitykseen Mehtimäen tekonurmelle. Dortmundin pelaamisen pääosin hyvin tukahduttaneelle Düsseldorfille tappio on raju pettymys, sillä joukkue on putoamisvaarassa. Hercules teki alkuun paitsiomaalin. – Kyllä lopputulos oli jokseenkin oikea. Karsintasarjan viimeisellä kierroksella joukkue hävisi Tampereen Ilvekselle maalein 4–0 (1–0). Vaasalaisilla oli 10, KPV:llä 11 ja Torniolla 12 miinusmaalia. Tarvonen teki Sporting Kristinan kentällä kolme maalia ja poistui vaihtoon. Jaron A-juniorit onnistuivat hyvin ja erityisen positiivisesti esiintyi vasta 16-vuotias Isak Vidjeskog. GBK:lla oli kentällä kaksi KPV:n miestä (Kääntä, Laitinen) eli yhteistyö käynnistyi eri malliin kuin viime kaudella. Lauantainen sarja-avaus toi sille kuitenkin vain yhden pisteen kotikentältä, kun nuorekas JBK pakotti suosikin maalittomaan pistejakoon. Bremeniläiset ovat sarjataulukossa viimeistä edeltävällä sijalla, joten joukkue on yhä vaarassa pudota suoraan. – Tarkoitus oli pelata Ykkösessä, mutta alkutalven testijaksot menivät ohi futsalissa tulleen vamman vuoksi
Toto (12-8-6): 6,43 2,33-5,05-1,50 102,66. 7 1 2 4 15– 21 5 Tervarit-j .......6 1 2 3 5– 11 5 Ilves .............. osaottelu päättyi 1–1. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Kitzune G.G./Ville Pohjola 15,5 (6,43), 2) Madonna S.T. Juventus loppuotteluun vierasmaalilla yhteismaalein 1–1. T15, keihäs: 1) Veera Sauna-aho KuortKu 51,55, 7) Saana Koskimäki KaustPV 37,51. 5) Janne Läspä KaustPV 62,84. ponilähtö, 1100 m Mini Kainuu ajo: 1) Coruscate Chickan/Kirsikka Kauppinen 2,53,1 x, 2) Bonobo 2,37,1 x.3) Kotirinteen Kaisu 2,51,4 x.4) Nigella 2,54,6 x. 7 2 5 11– 21 6 KPV YJ........... Oikeat numerot: 8, 9, 12, 13, 14, 18, 24, 27, 29, 32, 33, 35, 36, 43, 44, 52, 56, 62, 65, 69 Kunkkunumero: 43 Ilta-arvonta. N17, keihäs: 1) Emilia Karell SjundeåIF 53,79, 3) Salla Koskimäki KaustPV 48,65. Päiväarvonta. Beamex offers a comprehensive range of products and services — from portable calibrators to workstations, calibration accessories, calibration software, industry-specific solutions and professional services. Toto (2-1-5): 28,42 3,23-1,42-2,84 15,86. Toto (5-7-4): 2,23 1,34-3,18-2,39 16,27. 7 1 1 5 11– 17 4 KPV ............... Hae tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 21.6.2020 mennessä rekisteröimällä CV:si www.uniflex.fi –sivuilla ja linkittämällä hakemuksesi tähän tehtävään. • Nopeasti ammattiin • Hyvä pohja alan korkeakouluopintoihin Tutustu koulutustarjontaamme Kalajoella ja Oulussa! kkro. Northvolt on aloittamassa loppukesästä tai alkusyksystä suuren akkutehtaan rakentamisen Skellefteåhon. HW Team Manager We are looking for a HW Team Manager to lead our team of electronics, mechanics and production automation designers in our R&D department in Pietarsaari. myllykangas@uniflex.fi. Miesten Kakkonen, lohko C: VIFK–JJK 2–4, FCV–RFA 0–2, Kemi City FC– KuFu98 4–0, OLS–FC Kiisto 2–0, GBK–Hercules 1–1, JIPPO–JBK 0–0. maailman kärkitulos), 3) Sofie Westerlund VasaIS 370. Toto (69-1): 1,55 1,06-1,18-1,47 2,21. The Operations Director has overall control and responsibility for the Operations of the Beamex Group, including manufacturing, laboratories, recalibration, after sales service and logistics. maailman kärkitulos), 3) Mikko Paavola AlajAn 50. 2 Yleisurheilu Kuortane: Seiväshypyn ja keihäänheiton lajipäivä. Hallitus Asianajotoimistot 1 Fineweld Oy on yksi Pohjoismaiden suurimmista teollisuusprojektien valmistukseen ja asennukseen erikoistuneista perheyrityksistä. 0400 663 349 KÄLLSTRÖMIN KAIHDIN R Operations Director As part of our ambition to be the global leader in process calibration, we are looking for an Operations Director to join our Management Team at the HQ in Pietarsaari. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Avoimet työpaikat 1 IC Q C 20 20 -2 02 2 Testaamme painolaatua Osuuskunta KNT-Net VUOSIKOKOUS ma 22.6.2020 klo 19.00. 7 5 1 1 22– 7 16 P-Iirot/YJ ...... 2. 7 4 2 1 15– 11 14 KuPS/YJ ........ Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. www.beamex.com/careers Aktiivisessa ja kehittämismyönteisessä Keski-Pohjanmaan sosiaalija terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa on haettavana 29.6.2020 klo 12 mennessä KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIJA TERVEYSPALVELUKUNTAYHTYMÄ HANKINTAJOHTAJAN VIRKA Avointa virkaa haetaan täyttämällä sähköinen hakemus www.soite.fi/tyopaikat-sivulla, josta löytyy myös kelpoisuusvaatimukset ja muuta lisätietoa virasta. 2 Rahapelit Keno Lauantai 13.6. 7 6 1 30– 7 18 JyPK/TB ........ Espanjan liiga: Granada–Getafe 2–1, Valencia–Levante 1–1. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A15 Hengelliset 1 RADIO RAUHAN SANAN NETTIRADIO LÄHETTÄÄ PAHKALAN KESÄSEURAT 13.6 klo 18 –20 ja 14.6 klo. 7 7 7– 36 Italian cup: Välierä: Juventus–AC Milan 0–0 (0–0) 1. 1. See full details about the positions and apply at www.beamex.com/careers Beamex is a leading worldwide provider of calibration solutions with the sole purpose to create better ways to calibrate for the global process industry. Koulutus 1 KIINNOSTAAKO KASVATUSALA. Fineweld Oy työllistää yli sata henkeä ja asiakkaidemme projektit sijaitsevat pääasiassa Ruotsissa ja Suomessa Fineweld Oy on saanut yrityshistoriansa toistaiseksi suurimman tilauksen Northvoltilta Ruotsista. Beamex has more than 12,000 customers worldwide. Toto4 voitto-osuus: 31,21. Toto4 pelivaihto 36?060,20 e, voittoosuus 31,21 e Pelivaihto 490?393,76 e, yleisöä 337. Kaikki yhteydenotot ja hakemukset käsitellään luottamuksellisesti! TIESITKÖ, ETTÄ MARKIISIT SUOJAAVAT n. 6. Bundesliiga: Dresden–HSV 0–1 (0–0) 84. Ilves .............. Rekrytointi suoritetaan yhteistyössä Uniflex Henkilöstöpalvelut kanssa. 7. Toto (3-75): 3,72 2,11-9,29-3,50 144,31. 5. Toto (1-6-10): 27,30 2,76-1,86-3,74 33,97. Saksan Bundesliiga: Hoffenheim–RB Leipzig 0–2 (0–2) Saksan 2. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa. Keihäs: 1) Jami Kinnunen ÄänekU 79,12, 2) Jarmo Marttila KälvTa 75,30, 3) Lassi Saarinen JKU 74,35, 7) Lassi Yli-Kotila KannuU 66,44. Naiset: Seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 445 (kkk, 22v. Toto (3-7-8): 1,70 1,30-3,54-1,39 14,47. Kansainväliset asiakkaamme toimivat pääasiassa kaivos-, metsäja kemianteollisuuden parissa. P13, keihäs: 1) Teemu Simoinen HalTo 43,33, 3) Heikki Nuorala KaJu 40,20, 5) Ville Isokääntä AlavVi 25,08. 5 3 1 1 14– 5 10 JIPPO-j ..........6 3 1 2 17– 19 10 JJK ................6 1 2 3 13– 18 5 FF Jaro .......... III-divisioonakarsinta: 1) Outfield Olga/Ville Pohjola 15,2 (27,3), 2) Enter Mayweather 15,2 (3,56).3) Trouble Leader 14,6 (9,7).4) Caddie Jo 14,7 (94,24). Toto4 voitto-osuus: 3,60. /ammattikalajoelta eakouluopintoihin taamme a Oulussa! kalajoelta Palveluhakemisto 1 Kokoukset 1 www.keskipohjanmaa.fi www.keskipohjanmaa.fi 2 Ravit Kajaani 13.06 Toto75: 1. Through Beamex’s subsidiaries, branch offices and an extensive network of independent distributors, our products and services are available in more than 80 countries. Toto (2-1-15): 1,87 1,50-9,69-5,13 67,77. Troikka: 1990,03. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, sh 2100 m III-divisioonakarsinta vs. lähtö, Toto75-1, sh 2140 m IV-divisioonakarsinta: 1) Ruopas/Antti Tupamäki 26,6a (1,79), 2) Tinderi 26,8a (4,76).3) Rallin Muisto 26,8a (12,42).4) Tuuren Lento 26,8a (18,18), 4) Virel 26,8a (41,42). Naisten Ykkönen: ONS–HauPa 3–1, PKKU–NJS 1–1, TuWe– VIFK 1–2, HPS–FC Hertta 12–0, FC Sportj–P-Iirot 1–6. 10. M17, keihäs: 1) Lenni Yli-Kotila KannU 64,14. 5 5 16– 3 15 SJK ................ M19, keihäs: 1) Aleksi Yli-Mannila AlajA 72,80, 2) Eetu Peltokangas TohU 65,79, 2 Jalkapallo Naisten Kansallinen liiga: PK-35 Vantaa–JyPK 3–0 (2–0), KuPS–TPS 6–0 (4–0), HJK–PK-35 Helsinki 1–1 (0–0), Åland United–TiPS 0–0 (0–0), Honka–Ilves 1–1 (0–0). Toto4 voittoosuus: 3,91. 3. II-divisioonakarsinta: 1) Myrskyri/Henri Bollström 27,1 (1,87), 2) Lakori 27,3 (104,8).3) Jepulis 26,5 (40,4).4) Koveri 26,5 (12,06). lähtö, Toto75-4 Toto4-1, sh 2140 m Kainuu ajo: 1) Polara/Antti Tupamäki 22,3a (2,23), 2) Vaellus 22,3a (13,91).3) Vixen 22,7a (16,64).4) Faste Viking* 23,4a (41,75), 4) Koskelan Akseli 23,4a (11,59).poissa: 3. Toto4 voitto-osuus: 2,87. Oikeat numerot: 4, 6, 7, 8, 9, 10, 17, 20, 22, 24, 28, 30, 31, 34, 40, 44, 52, 59, 65, 68 Kunkkunumero: 8. Joel Pohjanpalo 0–1. 80% LÄMPÖSÄTEILYLTÄ Jokaiseen makuun joka hintaluokassa! www.apollokaihdin.fi Niittykatu 1, Kokkola • Puh. Troikka: 17,25. Toto (4-1-8): 2,20 1,18-1,36-1,46 4,97. 7 4 1 2 30– 19 13 VIFK .............. Toto (105-9): 2,08 1,30-2,59-2,83 10,44. lähtö, lv 2140 m: 1) Diamond Lord/Tuomas Pakkanen 15,3a (1,7), 2) Outfield Ozzy 15,7a (24,52).3) Moonlight Velvet 15,7a (3,71).4) Leemark’s Felix 16,0a (44,96). RoPS .............6 5 1 26– 14 16 OLS ............... lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, lv 1640 m Rataennätyskoe: 1) T.Rex/Santtu Raitala 12,3a (1,55), 2) President Lindy* 12,3a (4,11).3) Big Sky Hurricane 12,5a (14,16).4) Ida’s Owen 12,7a (13,43).poissa: 2. P11, keihäs: 1) Jere Murto AlavVi 47,48. Lisätietoja tehtävästä www.uniflex.fi tai Uniflexin aluepäällikkö Juha-Pekka Myllykangas 050 913 4065 tai juha-pekka. 16 –18 Osoite: www.lyrs.fi > kuuntele > seuraradio ASIANAJOTOIMISTO Ch. Keihäs: 1) Janette Lepistö LehtimJy 57,78, 2) Jelena Jaakkola SoinSi 51,77, 3) Minna Hollanti GamlakarlIF 49,07, 4) Rebecca Ljung LarsmoIF 46,69. Merjärven kylätalo, Merjärventie 405, Kruunupyy. maailman kärkitulos), 2) Elina Lampela OP 445 (Suomen ka-3, 22-v. 7 6 1 18– 5 18 ONS .............. • Tavoitteena työ koulussa, päiväkodissa, seurakunnassa tai perhepäivähoitajana. 7 1 6 10– 23 3 B-tyttöjen SM-karsinta, lohko B P-Iirot/YJ VIFK 2-1, ONS HauPa 3-0, JyPK/TB TP-47 4-0, Ilves KPV YJ 4-0. 15,7 (30,84).3) Cameleo Press 16,4 (2,93).4) Miss Mythos 15,8 (46,26). B-poikien SM-karsinta lohko B KPV JIPPO-j 1-2, Ilves SJK 0-1, Tervaritj RoPS 1-1, FF Jaro JJK 1-1. lähtö, Toto75-2, lv 2140 m II-divisioonakarsinta: 1) MAS Champ/Santtu Raitala 14,0a (2,08), 2) Ronzon Face 14,1a (10,84).3) Don Juan Sisu 14,2a (25,57).4) Elliot Web 14,5a (14,39).poissa: 4. Päivän Duo: 6-1, kerroin: 36,57. Toto (3-9-2): 1,79 1,26-1,56-1,97 5,19. 7 2 5 12– 24 6 HauPa ........... Troikka: 1236,20. Tuloksia: Miehet: Seiväs: 1) Tommi Holttinen SomEsa 535 (kkk), 2) Juho Alasaari LaihLu 515 (17-v. 8. Esillä sääntömääräiset asiat. lähtö, sh 2140 m: 1) Harjujen Roomeo/ Santtu Raitala 29,4a (3,72), 2) Tovin Lento 29,4a (113,58).3) Likusteri 29,8a (11,18).4) Helmen Humu 30,8a x (2,55). Haemme Fineweld Oy:n palvelukseen Ruotsiin Skellefteån projektiin Työnjohtajia Tarjoamme: • monipuolisen ja vastuullisen tehtävän mielenkiintoisten projektien parissa • vakituisen työsuhteen vakavaraisessa ja kehittyvässä yrityksessä • kilpailukykyisen palkan ja henkilöstöedut sekä mahdollisuuden kehittää osaamistasi • ammattitaitoisen tiimin tuen ja hyvän työilmapiirin Kiinnostuitko. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Procyon/Santtu Raitala 16,7a (2,2), 2) Universe Leader 16,7a (4,87).3) Mr Noon 16,8a (8,12).4) Just A Flirt 16,9a x (4,14).poissa: 5, 9. Troikka: 568,98. 7 2 5 9– 20 6 TP-47 ............ lähtö, sh 2100 m: 1) Passin Liinu/Mika Jauhola 30,8 (28,42), 2) Mustasukka 30,8 (1,8).3) Essin Säväys 31,0 (18,44).4) Lainaks 30,2 (4,17). 11. 4. 9. Miesten Kolmonen: Sporting–KPV/Akatemia 1–3. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 2100 m IV-divisioonakarsinta vs
Hyundai tarjoaa kampanja-aikana 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. Rahoitus vaatii myönteisen luottopäätöksen sekä kaskovakuutuksen. *Rahoitusesimerkki: HYUNDAI IONIQ plug-in 1,6 plug-in 141 hv 6-DCT Comfoft, hinta toimituskuluineen 35 590 €. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in Hybrid suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa A16 KUKKA-HALLI Ouluntie 27, Kokkola TERVETULOA! Nyt voit maksaa kassalla pihalla. Matka jatkuu. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. Arkiajot sähköllä. Turnauksen moraalisessa loppuottelussa Pesä-Kiilat kuritti Ylivieskan Kuulaa runsailla läpilyönneillä ja voitti ottelun lopulta jaksoin 2–0 (4–2, 11–0). kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). Poikkeava viimeinen erä 14 236€. Käsiraha €. EU-yhd. Olen saanut sellaista räpsyä siihen heiton loppuun. 23 €/kk Kuukausimaksuun sisältyy TALVI RENKAAT VANTEINEEN Valitse valikoimastamme vaikkapa huippuvarusteltu IONIQ Plug-in Style 1.6 141 hv 6-DCT ladattava hybridimalli Maksat vain 399 €/kk (36 kk, 30 000 km). Osamaksuerien määrä 72. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. KATSO KILPAILUN TIEDOT: AUTOMAA.FI Osallistu ja voit voittaa 200€ S-ryhmän lahjakortin! Kilpailu käynnissä 31.3. Turnauksen jumboksi jätettiin Kannuksen Uran kakkosjoukkue, joka hävisi sekä Pesä-Kiiloille että Kuulalle jaksoin 2–0. Osamaksulla 72 erää 365,56 €/kk + käs.maksu 12 €/erä. Poikien Superpesis lohko B Kitee Raahe 2-1 (14-0, 8-11, 2-1), Joensuu Kempele 1-0 (5-5, 7-0). Kuula aloitti voitolla, Pesä-Kiiloille kylmää kyytiä YLIVIESKA Haapajärven Pesä-Kiilojen juhliin päättyi helteisellä Suvannolla pelattu miesten suomensarjajoukkueiden perinteinen Keski-Pohjanmaa cup. Kuvan auto erikoisvarustein. Atte Piisin 1+1 juoksua tuottanut läpilyönti neljännen aloittavalla oli viimeinen sinetti kotivoitolle. asti. KSL:n mukaiset luottokustannukset 5 465,01€. Luoton myöntää Danske Finance Oy, Televisiokatu 1, 00240 Helsinki. Kuvan auto erikoisvarustein. KSL:n mukainen vuosikorko 3,66%. Rahoitus vaatii myönteisen luottopäätöksen sekä kaskovakuutuksen. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. Hyundai tarjoaa kampanja-aikana 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk VAUNUMIEHENKATU 2, KOKKOLA | MA-PE 8–17, LA 10–14 HYUNDAI-MYYJÄMME: PETER MÄENPÄÄ 040 6301 281 | JARMO LEHOJÄRVI 0500 561 814 | ESA ANT TILA 0500 280 766 MARKKU SIPILÄ 040 1679 039 | HENRI HAGSTRÖM 050 5068 107 Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. KSL:n mukaiset luottokustannukset 5 465,01€. HYUNDAIN EKOMALLISTON KOEAJOKILPAILU KÄYNNISSÄ KOKKOLAN AUTOMAALLA! KUINKA VÄHÄLLÄ PÄÄSET. Matka jatkuu. Käsiraha €. Osamaksulla 35 590 €. KSL:n mukaiset luottokustannukset 5 465,01€. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. KSL:n mukainen vuosikorko 3,66%. Osamaksuerien määrä 72. Vetelin palkitut olivat kolmospolttaja Juho Heikkala sekä kakkospolttaja Perttu Olli. Yhden lyönyt ja kolme tuonut kolmoskoppari Noora Kumpula oli kakkospalkittu. Osamaksulla 35 590 €. kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). Käsiraha €. Rahoituksella ilman käsirahaa 377€ /kk +kulut * Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in on ladattava pistokehybridi, joka antaa sinulle vaihtoehtoja. Edistys jatkuu. Kaksi kesää sitten heitetty ennätys parani 68 sentillä. Joustavasti. EU-yhd. Hyundai tarjoaa kampanja-aikana 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. KATSO KILPAILUN TIEDOT: AUTOMAA.FI Osallistu ja voit voittaa 200€ S-ryhmän lahjakortin! Kilpailu käynnissä 31.3. Osamaksuerien määrä 72. AVOINNA JOKA PÄIVÄ 9–20 MONTA ERIKOISTARJOUSTA JOKA PÄIVÄ Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. Halutessasi voit pienentää kuukausi erää käsi rahalla. Ura meni ensimmäisessä vuoroparissa 0–2-johtoon ja piti johtoasemansa toisen tasoittavaan saakka. Korkeajänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Kärkkärisaldon 5/5 summannut etenijäjokeri Nelli Hautakangas oli Pesä-Kiilojen ykköspalkittu. Hyundai Go! -sopimuksella saat uuden auton ilman käsirahaa, kiinteällä kuukausimaksulla! ARKIAJOT SÄHKÖLLÄ 52 km BENSIININ JA SÄHKÖN YHDISTELMÄLLÄ yli 1000 km POLTTOAINEEN KULUTUS 1,1 l/100 km CO 2 PÄÄSTÖT 26 g/km CO 2 Lue lisää hyundai.fi/yksityisleasing Korkea jänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Sen jälkeen simolaisten läpilyönnit muuttivat numerot taululla vieraiden kannalta rumiksi. Rahoituksella ilman käsirahaa 377€ /kk +kulut * Lue lisää hyundai.fi/yksityisleasing Korkea jänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Rahoitus vaatii myönteisen luottopäätöksen sekä kaskovakuutuksen. Kuvan auto erikoisvarustein. Poikkeava viimeinen erä 14 236€. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. Korko 2,9%. 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk VAUNUMIEHENKATU 2, KOKKOLA | MA-PE 8–17, LA 10–14 HYUNDAI-MYYJÄMME: PETER MÄENPÄÄ 040 6301 281 | JARMO LEHOJÄRVI 0500 561 814 | ESA ANT TILA 0500 280 766 MARKKU SIPILÄ 040 1679 039 | HENRI HAGSTRÖM 050 5068 107 Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). KSL:n mukainen vuosikorko 3,66%. 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk VAUNUMIEHENK ATU 2, KOKKOL A | MA-PE 8–17, L A 10 –14 H Y U N D A I M Y YJ Ä M M E : P E T E R M Ä E N PÄ Ä 4 6 3 01 281 | J A R M O L E H O J Ä R V I 5 5 61 814 | E S A A N T T I L A 5 28 76 6 M A R K K U S I P I L Ä 4 1679 3 9 | H E N R I H A G S T R Ö M 5 5 6 8 107 Auton kauppahinnas ta bonusos tok si kirjataan enintään 500 €. 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk VAUNUMIEHENKATU 2, KOKKOLA | MA-PE 8–17, LA 10–14 HYUNDAI-MYYJÄMME: PETER MÄENPÄÄ 040 6301 281 | JARMO LEHOJÄRVI 0500 561 814 | ESA ANT TILA 0500 280 766 MARKKU SIPILÄ 040 1679 039 | HENRI HAGSTRÖM 050 5068 107 Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. Pesä-Kiilat juhli cupissa siksen avauskierroksella. Poikkeava viimeinen erä 14 236€. Rekosen mieltä lämmittikin se, että Simossa kotiuttajaosaston pelaajista onnistumisia saivat myös Sami Lundström, Aleksi Alanko sekä Vili Ruuska. 23 €/kk Kuukausimaksuun sisältyy TALVI RENKAAT VANTEINEEN Valitse valikoimastamme vaikkapa huippuvarusteltu IONIQ Plug-in Style 1.6 141 hv 6-DCT ladattava hybridimalli Maksat vain 399 €/kk (36 kk, 30 000 km). Luoton myöntää Danske Finance Oy, Televisiokatu 1, 00240 Helsinki. Kuukausimaksuun sisältyy: Navigointijärjestelmä, Safety Pack, tummennetut takalasit, talvi renkaat vanteineen ja toimituskulut. Hyundai tarjoaa kampanja-aikana 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. KATSO KILPAILUN TIEDOT: AUTOMAA.FI Osallistu ja voit voittaa 200€ S-ryhmän lahjakortin! Kilpailu käynnissä 31.3. HYUNDAIN EKOMALLISTON KOEAJOKILPAILU KÄYNNISSÄ KOKKOLAN AUTOMAALLA! KUINKA VÄHÄLLÄ PÄÄSET. Halutessasi voit pienentää kuukausi erää käsi rahalla. Arkiajot sähköllä. Matka jatkuu. Poikkeava viimeinen erä 14 236€. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in Hybrid suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. Osamaksulla 72 erää 365,56 €/kk + käs.maksu 12 €/erä. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. Arkiajot sähköllä. Joustavasti. Kuulan parhaana palkittiin kunnarin ja kolme tavallista lyönyt sekä kolme tuonut sieppari Nina Jutila. asti. –?Tappio tuli, mutta ihan hyvillä mielin voimme lähteä valmistautumaan kohti sarja-avausta. Korko 2,9%. Kinnunen räväytti ensimmäisellä heitollaan 79,12. Käsiraha €. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. Joustavasti. Rahoituksella ilman käsirahaa 377€ /kk +kulut * Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. Läpilyönnit Uran turmana KANKAANPÄÄ Veteli Pesis kärsi 2–0 (2–1, 7–4) -tappion Kankaanpään Mailalle poikien SuperpeVePelle tappio RAAHE Ylivieskan Kuula sai lentävän lähdön tyttöjen Superpesikseen, kun Kuula haki voiton Pattijoen Urheilijoista lukemin 0–2 (1–5, 1–9). Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in on ladattava pistokehybridi, joka antaa sinulle vaihtoehtoja. Osamaksulla 35 590 €. Lepistö kertoo kehittyneen heittotekniikan olevan kesän menestyksen salaisuus. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. KATSO KILPAILUN TIEDOT: AUTOMAA.FI Osallistu ja voit voittaa 200€ S-ryhmän lahjakortin! Kilpailu käynnissä 31.3. Haapajärven Pesä-Kiilat taipui Joensuun Mailalle 0–2 (3–7, 4–24). Hyundai Go! -yksityisleasing on kiinteään tasaerä kuukausimaksuun perustuva helppo ja huoleton vaihtoehto autorahoitukseksi. asti. Joustavasti. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in Hybrid suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. KSL:n mukainen vuosikorko 3,66%. *Rahoitusesimerkki: HYUNDAI IONIQ plug-in 1,6 plug-in 141 hv 6-DCT Comfoft, hinta toimituskuluineen 35 590 €. KATSO KILPAILUN TIEDOT: AUTOMAA.FI Osallistu ja voit voittaa 200€ S-ryhmän lahjakortin! Kilpailu käynnissä 31.3. Hyundai Go! -yksityisleasing Uusi auto käyttöösi helposti ja ilman riskiä. Luoton myöntää Danske Finance Oy, Televisiokatu 1, 00240 Helsinki. Kun Kuula sai lyöntinsä kulkemaan kolmannesta vuoroparista lähtien, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. asti. NAISTEN KILPAILUN voittaja Janette Lepistö takoi pöytään hurjan ennätysparannuksen. Osamaksuerien määrä 72. Lähtökohdat otteluun olivat hankalat, kun osa pelaajista oli armeijassa, osa Pattijoen superpesisjoukkueen mukana ja osa B-poikajoukkueidensa matkassa, Uran pelinjohtaja Eetu Rekonen totesi. Sopimus ajan jälkeen voit palauttaa auton, ostaa sen omaksi tai tehdä uuden sopi muksen ihan uudesta Hyundai-mallista – valinta on Sinun! MAINOS Liitä mukaan HUOLLOT JA KORJAUKSET alk. EU-yhd. Muissa tuot teissa ja palveluissa Bonus ker t y y os tos ten koko loppusummas ta. Luoton myöntää Danske Finance Oy, Televisiokatu 1, 00240 Helsinki. – Sanoin viime kauden jälkeen, että nyt lopetetaan leikkiminen ja aletaan heittämään. Edistys jatkuu. Poikkeava viimeinen erä 14 236€. Arkiajot sähköllä. Korko 2,9%. HYUNDAIN EKOMALLISTON KOEAJOKILPAILU KÄYNNISSÄ KOKKOLAN AUTOMAALLA! KUINKA VÄHÄLLÄ PÄÄSET. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in Hybrid suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. HYUNDAIN EKOMALLISTON KOEAJOKILPAILU KÄYNNISSÄ KOKKOLAN AUTOMAALLA! KUINKA VÄHÄLLÄ PÄÄSET. Hyundai Go! -yksityisleasing Uusi auto käyttöösi helposti ja ilman riskiä. Edistys jatkuu. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in Hybrid suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. Toinen jakso pysyi numeroidenkin osalta tasaisena loppuun saakka. *Rahoitusesimerkki: HYUNDAI IONIQ plug-in 1,6 plug-in 141 hv 6-DCT Comfoft, hinta toimituskuluineen 35 590 €. EU-yhd. Kuvan auto erikoisvarustein. Neljännen tasoittavalla Uralla oli paikka niitata voittojuoksu, mutta Kirin ulkopeli kesti. Arkiajot sähköllä. Hyundai tarjoaa kampanja-aikana 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. Rahoitus vaatii myönteisen luottopäätöksen sekä kaskovakuutuksen. Rahoituksella ilman käsirahaa 377€ /kk +kulut * Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. HYUNDAIN EKOMALLISTON KOEAJOKILPAILU KÄYNNISSÄ KOKKOLAN AUTOMAALLA! KUINKA VÄHÄLLÄ PÄÄSET. Osamaksulla 72 erää 365,56 €/kk + käs.maksu 12 €/erä. Uusi IONIQ Plug-in Hybrid. Kaksikon ensimmäisessä kohtaamisessa lyöntipuolella kunnostautui erityisesti Uran Tuomo Rautio. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. Edistys jatkuu. Muissa tuot teissa ja palveluissa Bonus ker t y y os tos ten koko loppusummas ta. Osamaksulla 35 590 €. Kaksi muuta mitattua heittoa kantoivat 75,12 ja 76,70. Korkeajänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Korkeajänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Lepistö, 26, viskasi parhaimmallaan 57,78, kun edellinen ennätys oli 54,11. Tilinavausmaksu 199€. Korkeajänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). Viikko sitten Kannuksessa hävinnyt Simo voitti kotipelinsä 1–0 (9–2, 4–4). Kuvan auto erikoisvarustein. 7 vuoden takuu myönnetään 1.9.2018 jälkeen rekisteröityihin uusiin Hyundai-autoihin. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. Tilinavausmaksu 199€. Osamaksulla 72 erää 365,56 €/kk + käs.maksu 12 €/erä. Osamaksuerien määrä 72. Hyundai Go! -sopimuksella saat uuden auton ilman käsirahaa, kiinteällä kuukausimaksulla! ARKIAJOT SÄHKÖLLÄ 52 km BENSIININ JA SÄHKÖN YHDISTELMÄLLÄ yli 1000 km POLTTOAINEEN KULUTUS 1,1 l/100 km CO 2 PÄÄSTÖT 26 g/km CO 2 SIMO Kotivoittoon päättyi myös jälkimmäinen Simon Kirin ja Kannuksen Uran välinen ykköspesiksen harjoitusottelu. KSL:n mukainen luottohinta 41 055,01€. Lisäksi voit ajaa polttomoottorin avulla lähes keskeytyksettä niin pitkälle kuin ikinä haluat. Tilinavausmaksu 199€. Poikkeava viimeinen erä 14 236€. kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk VAUNUMIEHENKATU 2, KOKKOLA | MA-PE 8–17, LA 10–14 HYUNDAI-MYYJÄMME: PETER MÄENPÄÄ 040 6301 281 | JARMO LEHOJÄRVI 0500 561 814 | ESA ANT TILA 0500 280 766 MARKKU SIPILÄ 040 1679 039 | HENRI HAGSTRÖM 050 5068 107 Auton kauppahinnasta bonusostoksi kirjataan enintään 500 €. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in on ladattava pistokehybridi, joka antaa sinulle vaihtoehtoja. Tilinavausmaksu 199€. Rahoitus vaatii myönteisen luottopäätöksen sekä kaskovakuutuksen. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. Et tarvitse alku pääomaa, vaan saat uuden auton käyttöösi 1–3 vuodeksi sopivalla kuukausi maksulla. Kuukausimaksuun sisältyy: Navigointijärjestelmä, Safety Pack, tummennetut takalasit, talvi renkaat vanteineen ja toimituskulut. Matka jatkuu. Osamaksulla 35 590 €. Toista jaksoa VePe johti Lauri Vihriälän ja Miika Peräahon lyönneillä, mutta toisen tasoittavalla KaMa käänsi jakson edukseen. Palkintoraati arvosti myös kolmosvahti Fanny Pihlajamaan otteita. *Rahoitusesimerkki: HYUNDAI IONIQ plug-in 1,6 plug-in 141 hv 6-DCT Comfoft, hinta toimituskuluineen 35 590 €. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. Osamaksulla 35 590 €. Joustavasti. Et tarvitse alku pääomaa, vaan saat uuden auton käyttöösi 1–3 vuodeksi sopivalla kuukausi maksulla. Korkeajänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Hyundai tarjoaa kampanja-aikana 1.2.–31.3.2020 ostettuihin uusiin IONIQ-malleihin kolmeksi vuodeksi (36 kk / 45 000 km) huolenpitosopimuksen veloituksetta. KSL:n mukainen luottohinta 41 055,01€. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. Sopimus ajan jälkeen voit palauttaa auton, ostaa sen omaksi tai tehdä uuden sopi muksen ihan uudesta Hyundai-mallista – valinta on Sinun! MAINOS Liitä mukaan HUOLLOT JA KORJAUKSET alk. Rahoituksella ilman käsirahaa 377€ /kk +kulut * Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. Rahoituksella ilman käsirahaa 377€ /kk +kulut * Uusi IONIQ Plug-in alkaen 35 590 € Hinta sisältää toimituskulut. Korko 2,9%. Kuvan auto erikoisvarustein. KSL:n mukainen luottohinta 41 055,01€. 2 Pesäpallo Poikien Superpesis lohko A Seinäjoki Jyväskylä 0-2 (2-3, 3-9), Tampere Kouvola 2-1 (3-2, 0-5, 0-0, 2-1), Kankaanpää Veteli 2-0 (2-1, 7-4). Tilinavausmaksu 199€. KSL:n mukaiset luottokustannukset 5 465,01€. Matka jatkuu. Muissa tuotteissa ja palveluissa Bonus kertyy ostosten koko loppusummasta. –?Voimaja kimmoisuusominaisuudet ovat pysyneet samalla tasolla, mutta olen oppinnut paremmin heittämään. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in on ladattava pistokehybridi, joka antaa sinulle vaihtoehtoja. Tyttöjen Superpesis lohko B Kempele II Vimpeli 2-0 (8-2, 19-0), Haapajärvi Joensuu 0-2 (3-7, 4-24), Raahe Ylivieska 0-2 (1-5, 1-9), Oulu Ylihärmä 0-2 (2-7, 4-8). Joustavasti. KSL:n mukainen luottohinta 41 055,01€. Hyundai Go! -yksityisleasing on kiinteään tasaerä kuukausimaksuun perustuva helppo ja huoleton vaihtoehto autorahoitukseksi. Lepistön heitto kalpenee vain kuudella sentillä Julia Valtasen kauden kärkinoteeraukselle. Avausjakson voiton kotijoukkueelle sinetöi neljännen tasoittavalla 2–1-voittojuoksun lyönyt Matias Rauhala. KSL:n mukaiset luottokustannukset 5 465,01€. Osamaksulla 72 erää 365,56 €/kk + käs.maksu 12 €/erä. Rahoitus vaatii myönteisen luottopäätöksen sekä kaskovakuutuksen. kulutus 1,1 l/100 km, CO 2 26 g/km (WLTP). asti. Korko 2,9%. Matka jatkuu. Luoton myöntää Danske Finance Oy, Televisiokatu 1, 00240 Helsinki. Käsiraha €. *Rahoitusesimerkki: HYUNDAI IONIQ plug-in 1,6 plug-in 141 hv 6-DCT Comfoft, hinta toimituskuluineen 35 590 €. hyundai.fi Nyt uusi IONIQ Plug-in Hybrid suomenkielisellä tietoviihdejärjestelmällä. HYUNDAIN EKOMALLISTON KOEAJOKILPAILU KÄYNNISSÄ KOKKOLAN AUTOMAALLA! KUINKA VÄHÄLLÄ PÄÄSET. *Rahoitusesimerkki: HYUNDAI IONIQ plug-in 1,6 plug-in 141 hv 6-DCT Comfoft, hinta toimituskuluineen 35 590 €. Korko 2,9%. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. KSL:n mukainen vuosikorko 3,66%. EU-yhd. KSL:n mukainen luottohinta 41 055,01€. Käsiraha €. KATSO KILPAILUN TIEDOT: AUTOMAA.FI Osallistu ja voit voittaa 200€ S-ryhmän lahjakortin! Kilpailu käynnissä 31.3. Edistys jatkuu. Luoton myöntää Danske Finance Oy, Televisiokatu 1, 00240 Helsinki. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in on ladattava pistokehybridi, joka antaa sinulle vaihtoehtoja. KSL:n mukaiset luottokustannukset 5 465,01€. KSL:n mukainen vuosikorko 3,66%. Korkeajänniteakun takuu on 8 vuotta tai 200 000 km, kumpi ensin täyttyy. Uusi Hyundai IONIQ Plug-in on ladattava pistokehybridi, joka antaa sinulle vaihtoehtoja. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. Arkiajot sähköllä. Tilinavausmaksu 199€. Se on käytännössä tarkoittanut, että olen harjoittelussa pystynyt paremmin erottamaan olennaisen ja epäolennaisen, 25-vuotias Kinnunen valaisi Suomen Urheiluliiton sivuilla. KSL:n mukainen luottohinta 41 055,01€. Osamaksulla 72 erää 365,56 €/kk + käs.maksu 12 €/erä. EU-yhd. 3 vuotta / 45 000 km Huolenpitosopimus € /kk VAUNUMIEHENK ATU 2, KOKKOL A | MA-PE 8–17, L A 10 –14 H Y U N D A I M Y YJ Ä M M E : P E T E R M Ä E N PÄ Ä 4 6 3 01 281 | J A R M O L E H O J Ä R V I 5 5 61 814 | E S A A N T T I L A 5 28 76 6 M A R K K U S I P I L Ä 4 1679 3 9 | H E N R I H A G S T R Ö M 5 5 6 8 107 Auton kauppahinnas ta bonusos tok si kirjataan enintään 500 €. Osamaksuerien määrä 72. Jami Kinnunen lähestyy 80 metriä. asti. Edistys jatkuu. Voit ajaa täysin sähköisesti 52 kilo metriä, mikä kattaa monen työmatkat ja arkiajot. Paavali Pastila KUORTANE/HELSINKI (STT) Kolmannen polven keihäänheittäjä Jami Kinnunen kohensi lauantaina ennätystään 80 metrin tuntumaan Kuortaneella käydyssä keihäskilpailussa
KESÄKUUTA 2020 Armotonta työtä ja hieman tuuria Kokkolalainen Tuomas Uusimäki nousi jalkapallon ammattilaiskentille ja elätti itsensä ja perheensä lähes vuosikymmenen ajan urheilemalla. Sunnuntai 14. 1 Sivut B2-3 CLAS-OLAV SLOTTE
Häckenissä hän viihtyi neljän kauden ajan, ennen kuin siirtyi paikalliskilpailija Örgryte IS:n riveihin kahdeksi kaudeksi. Ammattilaiseksi pääseminen ja se että harrastus vie lopulta huipulle sellaiselle tasolle, jossa pelkällä urheilulla pystyy elättämään itsensä ja perheensä, on poikkeus. Sopimus allekirjoitettiin vuonna 2001. Sitä kun katsoi, niin mietti, että jos joskus tuonne pääsisi, vuonna 2009 uransa päättänyt Uusimäki muistelee. –?Jaron kaudella yritin käydä koneja tuotantotekniikan opintoja ammattikorkeakoulussa, mutta ei siitä tullut mitään, koska treenasimme talvella kaksi kertaa päivässä. –?Kyllä sitä pikkulapsesta asti on ollut haave ja toive, että jos pärjäisi. Torkinmäen puistopeleistä hän ponnisti aina Ruotsin ja Itävallan pääsarjaan asti. Onnistuin siellä vakuuttamaan ja sain sopimustarjouksen. NÄRPIÖSSÄ VIETETYN kauden 1999 jälkeen Tuomas Uusimäki elätti itsensä ja perheensä jalkapallolla seuraavat kahdeksan vuotta. – Raha ei näytellyt siirrossa roolia, eikä sen kummempia suuria summia siellä tienannutkaan. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B2 Sunnuntai: Tuomas Uusimäki Teksti: Ossi Savolainen Kuva: Clas-Olav Slotte KOKKOLA Alakoulussa kysyttäessä oppilailta haaveammateista nousee useammalla käsi pystyyn ammattiurheilijan kohdalla. – Olin itsekin raakile ja oppia tuli kovan kautta, mutta mielestäni kohtuudella pääsin veikkausliigaan mukaan. – Kyllä se vauhti ja vaatimustaso pikkuisen kasvaa, kun Suomesta Ruotsiin menee. Tuloksellisesti ensimmäinen veikkausliigakausi Jarossa oli vaikea, sillä kauden jälkeen joukkue lähti hakemaan vauhtia sarjaporrasta alempaa. Halusin nähdä pärjäänkö siellä ja millaista kyyti Allsvenskanissa oli. Putoamisen jälkeen keskikentän puolustavassa roolissa uransa tehnyt Uusimäki otti askeleen taaksepäin ja jatkoi matkaansa närpiöläiseen Kraftiin ykkösdivariin. Opiskelu onnistui, koska treenasimme vain iltaisin. Ruotsissa pelattiin aina maanantaisin kierros ja se näytti koosteen peleistä illalla. Kokkolalainen Tuomas Uusimäki siinä onnistui. Ensimmäinen peli, jonka pelasin BK Häckenissä, oli Tukholmassa Hammarbytä vastaan Söderstadionilla. Vuonna 1977 syntynyt Uusimäki oli 20-vuotias, kun haave ammattiurheilijan statuksesta konkretisoitui. Pääsin käymään siellä viikon näyttireissulla, kun meillä oli tauko Vepsun kanssa. Tuolloin Uusimäki painoi ensimmäistä kertaa nappulakenkänsä veikkausliiganurmelle Suomen jalkapallon pääsarjassa. –?Jostakin Häcken oli bongannut minut toisen VPS-kauden lopulla. Uusimäen päivät ammattijalkapalloilijana täyttyivät harjoittelusta ja levosta. Ensin kaksi kautta meni Veikkausliigassa Vaasan Palloseurassa, minkä jälkeen suunnaksi valikoitui ruotsalaisseura BK Häcken Göteborgista. Se metakka oli niin valtava ja fiilis aivan uskomaton. Sarjakauden ulkopuolella harjoiteltiin enemmän ja Tuomas Uusimäki Torkinmäen kentällä. Mietin, että tämmöistäkö tämä on aina, Uusimäki muistelee debyyttiään Ruotsissa.. Pelaajat ovat yleisesti kovempia. Uusimäki oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja pääsi sarjaan hyvin sisälle. Jätin opinnot hyllylle. Kraftin aikana olin vähän koulussa Vaasan ammattikorkeassa. ENNEN KESÄÄ 1998 ja veikkausliigadebyyttiä Uusimäki oli pelannut miesten otteluita Kokkolan PalloVeikoissa Kakkosessa ja saman kaupungin GBK:ssa Ykkösessä. – Jos joku junnuna saa sytytettyä sellaisen kipinän ja rakkauden lajia kohtaan, mikä näkyy silmistä, niin se on se joka kantaa, jalkapalloilijana ammattilaisuran tehnyt Uusimäki sanoo. Muistan, kun 1990-luvun alkupuolella ja puolivälin tienoilla katsottiin isän kanssa kotona Fotbolls Montagia, joka tuli siihen aikaan Ruotsin TV:stä
Silloin se halu pärjätä lajissa kirkastui, Uusimäki pohtii ja toteaa, että tuolloin loppui toisena lajina vierellä kulkeneen jääkiekon harrastaminen. –?Kun olin 16–17-vuotias, ajattelin, että nyt rupean treenaamaan omalla ajalla. –?Tulimme takaisin harjoituskeskukseen vieraspelistä, jossa putoaminen oli varmistunut. 1 Suomen A-maajoukkueessa viisi esiintymistä, alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa neljä ottelua. 1 Esiintyi ensimmäisen kerran KPV:n edustusjoukkueessa Kakkosessa 1996. 1 Seurat pelaajauran aikana: KPV, GBK, FF Jaro, Närpes Kraft, VPS, BK Häcken, Örgryte IS, Grazer Ak, KPV. Palkka oli paljon parempi kuin Ruotsissa ja sinne olisi pitänyt päästä pari vuotta aikaisemmin, niin olisi jäänyt säästöönkin rahaa. Ensimmäinen peli, jonka pelasin BK Häckenissä, oli Tukholmassa Hammarbytä vastaan Söderstadionilla. Oli hieno kokemus vetää paita päälle ja viedä kotiin pelin jälkeen. ” Kun on vuoden tai kahden vuoden sopimus loppumassa, eikä tiedä mitä sen jälkeen tekee ja miten ura jatkuu, on pakko vaan onnistua kentällä. Uusimäki toteaa, ettei ollut yläkouluikäisenä Kokkolassa ikäluokkansa paras, mutta otti muut kiinni ja meni ohi täysikäiseksi tultaessa. Nykyään kokkolalainen työskentelee OP-Kodilla isännöitsijänä ja kertoo, että nykyisessä työssään kiirettä ja stressiä on enemmän kuin jalkapallon parissa. GBK:ssa jalkapallon aloittanut Uusimäki vaihtoi Pallo-Veikkoihin 1990-luvun vaihduttua. – Kun on vuoden tai kahden vuoden sopimus loppumassa, eikä tiedä mitä sen jälkeen tekee ja miten ura jatkuu, on pakko vaan onnistua kentällä, koska se näkyy tilipussissa ja pelipaikan tasona. 1 Harrastaa vapaa-ajallaan monipuolisesti liikuntaa, muun muassa sulkapalloa, tennistä ja pyöräilyä.. ALLSVENSKAN AIKANAAN Uusimäki debytoi Suomen A-maajoukkueessa, jossa otteluita kertyi yhteensä viisi. – Örgrytessä ruokailut oli hyvin järjestetty ja siihen tuli ohjeita. 1 Syntynyt Kokkolassa vuonna 1977. Tuomas Uusimäki Entinen ammattijalkapalloilija Tuomas Uusimäki Torkinmäen kentällä. – Aamulla treenattiin kymmeneltä yleensä fysiikkaa eli nostettiin painoja. Hän oli vielä vuonna 1996 edustuksenkin valmentaja, ja se oli meille etu. Torkinmäen puistopeleistä hän ponnisti aina Ruotsin ja Itävallan pääsarjaan asti. Itse onneksi en sitä ihan hirveästi miettinyt. Uusimäen toinen kausi Örgrytessä päättyi putoamiseen Allsvenskanista, eikä joukkue säästynyt fanien turhautumiselta. Sarjan taso oli lähellä Allsvenskania ja siellä pärjäsi ihan hyvin. Mietin, että tämmöistäkö tämä on aina, Uusimäki muistelee debyyttiään Ruotsissa. Uusimäen ura ajoittuu murrosaikaan, jolloin pelaajien kentän ulkopuoliset asiat, kuten lepo, ravinto ja lihashuolto, alkoivat kiinnostaa enemmän ja enemmän seuraa. 1 Aloitti jalkapallon Kokkolan GBK:n riveissä, mutta siirtyi 13-vuotiaana Kokkolan Pallo-Veikkoihin. – Olen oppinut käsittelemään paineita urheilijana ja se on auttanut myös isännöitsijän työssä. Sen jälkeen menin kotiin. Aiemmin debyytin oli tehnyt jo Antti Peltonen. Jälkeen päin voi sanoa, että kasvualusta Kokkolassa oli otollinen ja Tuomas Uusimäellä palava halu nousta huipulle. Keskikenttämies kertoo, että kahden ensimmäisen Häcken-kauden aikana seura ei vielä kiinnittänyt huomiota pelaajien syömiseen, eikä joukkueella ollut harjoituspäivinä yhteisiä ruokailuita. Paineet eivät liity vain seuraavan sopimuksen saamiseen, vaan myös omat, seuran ja kannattajien menestysodotukset kummittelevat olan takana. Myöskään harjoitusten ulkopuolisia liikkuvuustai venytysharjoitteita ei vielä tuolloin joukkueen puolelta ohjeistettu. 1 Pelejä Ruotsin pääsarjassa 139, joissa viisi maalia. Silloin kilpaurheilua piti vähän isompana asiana, mitä se on, koska oli siinä urheilukuplassa. Vaimokin oli kotona ja aloitti sitten jossain vaiheessa opiskelemaan. Debyytti tapahtui vuonna 2005 Viroa vastaan Finnair Stadionilla Helsingissä. Nyt kun liikkuvuustreeneihin on vähän itse tutustunut, niin kyllä se antaa aika paljon. Tinkimätön työnteko on keskeinen asia, joka nousee miehen kanssa keskusteltaessa esille. Tytöllä oli lyhyt päivä tarhassa, kun itse olin treeneissä. Olisi tehnyt varmasti hyvää meille kaikille, mutta eipä tiedetty. – Pääsin vaihdosta vähäksi aikaa kentälle. MUTTA MIKSI joku kurkottaa ammattiurheilijaksi asti, ja mikä teki Uusimäestä jalkapalloammattilaisen. Kovia pelejä ja pelikavereita oli tarjolla. Talvella harjoiteltiin kaksi kertaa päivässä ja kauden aikana oli päivä tai kaksi viikossa, jolloin oli kaksi treeniä. – Olen yrittänyt aina tehdä parhaani ja mennyt askel kerrallaan. Se metakka oli niin valtava ja fiilis aivan uskomaton. Kolmen KPV:ssä vietetyn vuoden jälkeen Uusimäen ura oli tullut päätökseensä. Epävarmuus on kuitenkin huippu-urheilussa aina läsnä. Palautuminen, ravinto ja riittävä uni ovat avainasemassa kehityksen ja parhaan urheilusuorituksen maksimoinnissa. Vastaus on monisyinen eikä välttämättä oikea, mutta varmasti jotain totuudensiementä siitä löytyy. – Sopimus oli puolivuotinen ja olisi jatkunut, jos seura olisi pysynyt pystyssä, mutta se meni konkurssiin. Ruotsin ajan jälkeen Uusimäen nelihenkinen perhe piipahti vielä puolen vuoden ajan Itävallassa, jossa mies pelasi maan pääsarjassa Grazer Ak:ssa. – Meille syntyi tytär Ruotsissa vuonna 2003. Sitä ennen vapaaaika meni TV:tä katsoessa, mutta tyttären syntymän jälkeen ei kyllä ollut ongelmia vapaa-ajan kanssa. Hän otti meidät mukaan joukkueeseen. Yhdessä syötiin treenien jälkeen ja sitten sen jälkeen sai mennä omille teilleen. – Se olisi kyllä ollut hyvä idea. Kun päivässä oli yhdet treenit, niin ne olivat yleensä kymmenen aikaan. CLAS-OLAV SLOTTE FAKTA Tuomas Uusimäki 1 Entinen ammattilaisjalkapalloilija. Treenasin kyllä paljon, kolme–neljä tuntia päivässä, viisi päivää viikossa. Sitä oli sitten jo kahdentoista–yhden aikaan kotosalla. VAIKKA HARJOITUKSET vievät päivästä vain muutaman tunnin, ei ammattiurheilija voi heittää loppupäivänkään aikana vapaalle. Yleensä tarvitsee vähän tuuriakin, että huipulle pääsee. –?Minulla ei ollut uniongelmia, enkä sillä tavalla kärsinyt paineista. Totta kai sitä piti miettiä pakostakin, kun lapset syntyivät; mistä otetaan seuraava palkkapäivä. Motivoituneiden ja lahjakkaiden pelikavereiden ohella pysyvyyttä toi pitkäaikainen valmentaja. Kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Tärkeä rooli Uusimäen uralla oli myös 1980-luvun lopun Kokkolalla, jossa vuonna 1977 syntyneiden ikäluokassa oli kovat joukkueet niin GBK:lla, KPV:lla kuin KPS:lläkin. Häckenissä ruokapuoleen alettiin keskittyä ja panostaa vuosina 2003–2005. Uusimäki koki urheilijan elämän mielekkäänä, mutta muistuttaa, ettei esimerkiksi aurinkoon ollut asiaa harjoitusten ulkopuolella. Poika syntyi vuonna 2006. Fanit eivät olleet tyytyväisiä ja melkein poliisit jouduttiin soittamaan paikalle. GBK:N KASVATTI oli urallaan onnekas – palkanmaksu pysyi koko peliuran ajan tasaisena, eikä uutta sopimusta tarvinnut koskaan odotella kauaa. Puhelinvaihde 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B3 kovempaa kuin kesällä pelien pyöriessä. 1 Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi lasta; 17-vuotias tytär ja 14-vuotias poika, sekä koira. Keski-Euroopan keikan jälkeen oli aika palata Kokkolaan. 1 Toimii nykyään OP-Kodin isännöitsijänä Kokkolassa. Samoihin aikoihin junioriaikaisista pelikavereista miehen kanssa KPV:n edustukseen nousivat ainakin Mikko Sorvisto, Tero Jääskelä, Tomi Laitinen ja Markus Maunula. Sitten oli vähän lepoa ja kahden–kolmen aikaan alkoi toiset treenit. Touhua on riittänyt sen jälkeen. Uusimäki myöntää tunteneensa painetta esityksistään kentällä, mutta ne hävisivät aina tuomarin viheltäessä ottelun alkaneeksi. Pelejä Itävallan pääsarjassa 11. Myöskään pahoista loukkaantumisista hän ei uransa varrella kärsinyt, mikä suurelta osin oli nuoruudessa luodun hyvän fysiikkapohjan ansiota. – Antti Ylimäki valmensi meitä vuosina 1990–1996. Urallaan Uusimäki uskaltautui ottamaan oikeita askelia oikeaan aikaan
Suorat lähetyksetkin ovat sujuneet hyvin, ja ne ovat tavoittaneet yleisön. –?Kirkko on ollut livelähetyksissä edelläkävijöiden joukossa, kertoo kirkon ohjelmapäällikkö Kimmo Saares. Suoraa nettitarjontaa on ollut monilla seurakunnilla jo kauan, mutta markkinat avautuivat todella vasta poikkeustilan vuoksi. Nettiin striimatuilla lähetyksillä seuraajia on 60– 80, ja joitakin tallenteita on käyty ainakin vilkaisemassa jopa yli 2?000 kertaa. FAKTA Etsi vaikka täältä 2 Karanteeniklubi.fi on ilmoitustaulu virtuaaliselle kulttuurille, tapahtumille ja tekemiselle. –?Monessa seurakunnassa striimauksia on jatkossa tarjolla yhä enemmän. Vaalan seurakunnan kirkkoherran Vesa-Tapio Palokankaan mielestä digiloikasta voidaan puhua nyt myös seurakunnissa. Moni myös jakaa näitä netissä. Poikkeustila vauhdittaa myös uuden teknologian kehitystä. Monelle riittävät maksuttomat televisiokanavat ja Youtube. Tässä tallennetaan virsivarttia Säräisniemen kirkossa. 2 Koronakeikat.fi pyrkii saattamaan virtuaalisesti yhteen artistit ja yleisön. Nettilähetysten ostaminen kuitenkin lisääntyy, ja poikkeustilanne vauhdittaa muutosta. Ennen kirkkojen avautumista kesäkuun alussa seurattavana oli kevätsunnuntaisin kolmisensataa jumalanpalvelusta ja arkisinkin koko joukko muita tilaisuuksia, etenkin musiikkia. Pienen lauluryhmän esityksellä on kuitenkin satoja kuulijoita ja mukanalaulajia. PETRI HAKKARAINEN, TEKSTI JA KUVAT Suntio Janne Schroderukselle aukesi uusi työsarka, kun Vaalan seurakunta vei tarjontansa nettiin. SUOMALAISTEN halukkuus maksaa musiikin striimauksesta on ollut selvästi vähäisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa. –?Ei elävä musiikki kadonnut mihinkään. Palokangas pitää selvänä, että hyvät kokemukset kannustavat seurakuntia jatkamaan nettitarjontaansa. 2 Esityksiä löytää myös seuraamalla artisteja sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B4 Vuonna 1781 valmistuneessa Vaalan Säräisniemen ristikirkossa on puolentuhatta istumapaikkaa, mutta kaunis virsi kaikuu lähes tyhjässä kirkossa. 2 Livenation.fi on palvelu, jossa on tarjolla paljon livestream-videoita ja myös muuta sisältöä ympäri maailmaa. Parissa kuukaudessa palvelun kautta myytiin yli 20?000 lippua. Ticketmaster Suomen toimitusjohtaja Jakob H. Lund kertoo, että livestream-esityksiin myytyjen lippujen määrä on kasvanut selvästi kevään aikana. –?Jumalanpalveluksissa meillä on paikalla tavallisesti 30–40 ihmistä. 2 Saksalainen colorxstudios.com näyttää Youtube-kanavallaan esityksiä, joita artistit lähettävät kotoaan. Keikkapaikkojen Kotoilu opetti verkkolähetyksiin Livestreamit eli internetin kautta välitettävät suorat esitykset eivät lopu, vaikka konserttisaleja, kirkkoja ja keikkapaikkoja taas availlaan. 2 Hengellistä musiikkia: virtuaalikirkko.fi 2 Tarjolla on paljon ilmaista katsottavaa ja kuultavaa. Esimerkiksi Lippu.fi:n, Rockwayn ja Muusikkojen liiton Keikalla.fi-verkkoalusta alkoi tarjota kuluttajille kulttuurielämyksiä heti, kun rajoitukset estivät normaalit keikat. Livelähetyksiin myytyjen lippujen määrä kasvoi selvästi keväällä. Vaalassa pohdittavana on myös uusien laitteiden hankinta kuvan ja äänen laadun parantamiseksi. Teknisesti kynnys lähetysten tekemiseen ei ole korkea: alkuun pääsee älypuhelimella. Lisähinnalla voi saada esimerkiksi chat-tapaamisen artistien kanssa.. Tällä kertaa lähetys ei ole suora, vaan virsivartti julkaistaan verkossa myöhemmin. Maksullisiin striimauksiin lippujen hinnat alkavat vajaasta kymmenestä eurosta. Taiteilijat ympäri maailmaa jatkoivat esiintymistä, julkaisivat sisältöä ja olivat yhteydessä faneihinsa. 2 Levy-yhtiöt julkaisevat artistiensa livekonsertteja. 2 Suomalainen semilive.fi tarjoaa keikkoja ympäri maailmaa
–?Äänen laatu tosin pitäisi saada paremmaksi, ja uusien laitteiden avulla se varmaankin onnistuu. –?Konserttijärjestäjille livestriimauksen tarjoaminen perinteisten lippujen ohella on potentiaalinen lisätulo, ja se lisää esimerkiksi liikuntarajoitteisten mahdollisuuksia nauttia sisällöistä. Hän ja suntio Janne Schroderus toivovat, että nettilähetysten teknistä tasoa voitaisiin parantaa uusin laittein. Sohvalla istuessa ei tarvitse välittää mitä pukee päälleen, harmistua pitkistä henkilöistä näköesteenä eikä baaritiskille ole jonoa. Suntio Janne Schroderukselle aukesi uusi työsarka, kun Vaalan seurakunta vei tarjontansa nettiin. MUUSIKKOJEN LIITON viestintäpäällikkö Sanni Kahilainenkin arvelee, ettei suorien striimausten suosion kasvu taitu koronaepidemian laantuessa. –?Taiteilijat voivat tavoittaa striimauksilla entistä enemmän faneja, eivätkä tapahtumapaikan koko tai maantiede aseta näissä esityksissä rajoja. SUNTIO Janne Schroderus tallentaa Säräisniemen kirkossa virsivarttia läppärin kameran ja lisämikrofonin kautta. Suuresta ikkunasta lankeava vastavalo hieman haittaa, mutta kanttori Risto Vähasarja toteaa koetallennuksen jälkeen, että esitys voidaan jakaa nettiin. Festareiden perään ei Teoston innovoinnin ja ennakoinnin vanhemman asiantuntijan Turo Pekarin mukaan enää tänä kesänä haikailla, eikö kovin isoja tapahtumia lähdetä rakentamaan pelkän striimauksen varaan. Striimausten seuraaminen tarjoaa faneille myös loistavan mahdollisuuden tukea suosikkitaiteilijoitaan poikkeustilanteessa, Lund sanoo. Nyt katsotaan toiveikkaina vuoden päähän. Ennen koronaa livestriimaus oli niin pieni ilmiö, että monet keikkailevat artistit joutuivat opettelemaan alusta asti, miten ja missä keikkoja voi striimata ja miten niillä voi ansaita. Sysäys on suuri myös virtuaalitodellisuutta tai lisättyä todellisuutta hyödyntäville palveluille. Striimaukset ovat avanneet estradin osalle heistä. Kahilainen uskoo, että jatkossa yhä useampaa esitystä voi seurata paitsi paikan päällä, myös suorana netin kautta. Artistit haluavat päästä keikoille ja fanit odottavat heitä. Vähäsarjan mukaan on ollut hienoa huomata, kuinka ihmiset ympäri maailmaa ovat seuranneet seurakuntien tarjoamia striimejä. Artistit ovat muun muassa rakentaneet uudenlaista suhdetta faneihinsa välittömillä ja riisutuilla esityksillä ilman keikkojen suurta produktiota. Suomessa karu tosiasia on, että kesämme on kovin lyhyt. Pienille artisteille kyse on kevään aikana ollut lähes elämästä ja kuolemasta, mutta myös supertähdet ovat Pekarin mukaan innostuneet livestriimaamaan. –?Esimerkiksi eteläisemmässä Euroopassa jotain voidaan siirtää syksyyn, jos koronatilanne rauhoittuu. Sitä kautta kokonaisyleisömäärät ja myös esiintyjien ansiot voivat kasvaa. –?Livestriimauksen muuttaminen rahallisiksi ansioiksi ei ole helppoa, koska kuluttajat eivät ole tottuneet maksamaan siitä. Suuri kiitos heille.. –?Muusikkojen työmahdollisuudet ovat käyneet vähiin koronarajoitusten takia. avautuessa striimaukset vähenevät, mutta tarjontaa kannattaa edelleen seurata. –?Vaikka perinteinen keikkailu on koronan jälkeen arvostetumpaa kuin koskaan, voisiko olla mahdollista, että keikoille löytyisi jatkossa uusi yleisö kotisohvilta – sen perinteisen lisäksi, kysyy musiikintekijöitä edustavan Teoston innovoinnin ja ennakoinnin vanhempi asiantuntija Turo Pekari. Keikkoja verkossa esittävät bändit joutuvat myös miettimään, mitä kuluttajat heiltä haluavat. Pekari ennustaa alan teknologian nopeaa kehitystä. VAIKKA NETTILÄHETYS ei taloudellisesti voi korvata oikeita konsertteja, verkossa toimivien ansaintamallien kehittäminen on noussut monelle artistille tärkeämmäksi kuin koskaan. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B5 Artisti hologrammina olohuoneeseen Petri Hakkarainen Livemusiikki saattaa koronan vuoksi siirtyä kokonaan uudelle tasolle. –?Jotkut jatkavat striimauksia senkin jälkeen, kun poikkeustila on ohi. Musiikkialalla tulevaisuuden teknologioita hyödyntävät formaatit ja palvelut saattavat olla laajasti kuluttajille tarjolla vuosia aikaisemmin epidemian aiheuttaman alkusysäyksen takia. Uskon kuitenkin, ettei paikan päällä koettua esitystä korvaa mikään. Kanttori Risto Vähäsarja (oik.) arvioi virsivartin koetallenteen kelvolliseksi. –?Kaiken ovat tietysti mahdollistaneet ne vapaaehtoiset, jotka tulivat poikkeusaikanakin mukaan esityksiin. Tässä tallennetaan virsivarttia Säräisniemen kirkossa. Näemme tässä mahdollisuuden kehittää ja kasvattaa tällaista tarjontaa. Lund kehuu artisteja uuteen tilanteeseen sopeutumisesta. –?Mitä jos hologrammiartisti esiintyisi olohuoneessasi
Hautakivet 1 YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Suntin rantaan kävelykatu sekä kojuja ja kahviloita. · Hautakiven tilaajalle n. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella HAUTAKIVET www.ylivieskankivihiomo.fi Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska • P. KAUPUNKILAISILLE suunnatussa kyselyssä kävi ilmi, että asukkaat pitävät kaupungin yleisilmettä tärkeimpänä tekijänä viihtyvyyden kannalta. Kuvasuunnitelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Lauantain ohjelmassa oli säätiön kokous, jossa päätettiin muun muassa uuden kirjan kirjoittamisesta ritarien sodanaikaisista toimista sekä stipendirahaston perustamisesta. 200 mallia. 040 702 2092, 050 500 2207 klo 8-21 myynti@hautakiviliike.fi | www.hautakiviliike.fi Kokkolan Hautakivipalvelu Oy Sakari 0400-560804 · Kenneth 0400 594600 www.hautakivipalvelu.fi HAUTAKIVIVEISTÄMÖ KOKKOLASSA Teemme teille hautakivestä suunnitelman paikan päällä. KESKI-POHJANMAAN kamariorkesteri on tehnyt musiikin ohella kotikaupunkinsa tunnetuksi, mutta tehokkaampaa kulttuurimarkkinointia tarvitaan. Myös Suntin ilmeeseen toivotaan selvää kohentamista. Ja kun kaupunki on huomattu, pitäisi osata johonkin mennäkin. Keskustaan pystytetään viiteen paikkaan kävelyreittien varrelle infopylväät, jotka opastavat turisteja Kokkolan matkailukohteisiin. (08) 410 6300 Jo vuodesta 1936. Tämä vaatii lisää tienvarsimainoksia ja opasteita. (STT). Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon.” Matt. Kaupunkilaiset kokevat Kokkolan turvalliskesi, mittakaavaltaan ja etäisyyksiltään sopivan kokoiskesi kaupungiksi, joka on palvelutasoltaan varsin hyvä, Broman selvittää. Kokouksen avasi hallituksen ja valtuuskunnan puheenjohtaja kenr.ltn. · Näyttelykivet ulkotiloissa n. 040 831 4071 • lannenkivi@gmail.com Lännen Kivi HAUTAKIVET Suoraan valmistajalta T. Kahtena osana ilmestyvän uuden kirjan nimeksi tulee Marskin muisto ritareilta ja sen kirjoittaa Joppe Karhunen. VANHANKAUPUNGIN valaistus on jo käynnistynyt kolmivuotisen EU-projektin turvin. Mannerheimritarit vuosikokouksessa Outi Airola KOKKOLA Kokkolan imagoa on pohdittu aika ajoin paljonkin. Adolf Ehrnrooth lausuen ilonsa runsaasta osanotosta. Kiviveistämö . 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B6 Jeesus sanoi:?”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Imgao ei ole mitään pellehommaa, vaan se täytyy perustua todellisuuteen, huomauttaa hallintosihteeri Christer Broman. Näin kaunis merenranta-alue valjastuu kaupunkilaisten virkistysalueeksi, joka houkuttelee myös matkailijoita. Ihmiset kaipasivat parempaa siisteyttä, vilkkaampaa torielämää ja lisää puita ja istutuksia. ENTISÖINNIT www.lännenkivi.fi Puh. Viime vuosikokouksen jälkeen kuolleiden kolmen ritarin muistolle vietettiin hiljainen hetki. Iltapäivän ohjelmassa oli retki Muhokselle, jossa tutustumiskohteena olivat Oulujoen voimalat ja kalanviljelylaitos. HAUTAKIVET . Esimerkiksi Pohjoismainen taidekoulu, konservatorio, museot, kirjasto ja vapaa-aikakeskus ovat imagotekijöitä, joiden ansaittua mainetta tulee hyödyntää Kokkolan imagoa luotaessa. BROMANIN mukaan mielikuvatutkimuksesta on hyvä lähteä liikkeelle. Yli 50 Mannerheimristin ritaria eli yli puolet vielä elossa olevista, kokoontui Ouluun kaksipäiväiseen vuosikokoukseen. Samaa on suunnitellut myös johtoryhmä. Kivicenter, Laajalahdentie 22, Kokkola · Kivet veistämön nettohinnoin. Suntista tulee väylä merelle, lupaa imagoprojekti papereissaan. KAIVERRUKSET . 1000 tuntia öljykynttilöitä. VUODEN 2000 tavoitteena on, että Kokkolaan saapuminen huomataan. Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina imagoprojektin runkosuunnitelman, joka sisältää suunnitelmia imagon nostamiseksi. Suntin elävöittäminen voidaan kytkeä osaksi paljon toivottua iltatoritoimintaa. TARKEMPIAKIN suunnitelmia on: Suntin varresta tehdään viheriöivä virkistysalue kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden iloksi. Siistimistä, elävöittämistä ja hyödyntämistä virkistyskäyttöön. Tavoitteena on tehdä Kokkolasta merikaupunki vetämällä meri lähemmäs keskustaa juuri Elban ja Trullevin välisen lahdenperukan kohdilta. 13:44–45 1 1 Nimipäivä tänään: Pihla, Kielo (suom.), Melvin, Milton, Morgan (ruots.), Eeli, Mefodi, Torsti (ort.). Rantaan voidaan rakentaa esimerkiksi kävelykatu sekä pystyttää kojuja ja kahviloita. Stipendirahasto tukee vaikeassa taloudellisessa asemassa olevien ritariveljien lasten kouluttamista. Iltajuhlassa Oulun suomalaisella klubilla oli taiteellista ohjelmaa ja sen jälkeen yhdessäolo jatkui illanviettona. Isokoski ja Pojat Lisänimenkaiverrukset, kivien kunnostus ja kultaus Kuokkasuontie 5, Kokkola, Linnusperä p
7 2 a s s o t o n ö ö t t y ä k n e m i a v a il ii b o m . Irene ja Matti Onnittelut kultahääpäivänä 14.6.2020 Sanna, Jarkko ja Linda Jaakko, Marita, Mika ja Juha Kuolleet 1 Surukiitos 1 Surukiitos 1 Surukiitos 1 Nimitykset 1 Onnittelut 1 Henrietta Nyberg HELSINKI (STT) Ruokaravintoloiden noutopöydät herättävät asiakkaissa kysymyksiä eri puolilla Suomea. – Jos sen jälkeen hommat eivät suju, niin aluehallintovirasto ryhtyy toimenpiteisiin, kertoo Itä-Suomen aluehallintoviraston elinkeinovalvontayksikön päällikkö Jarmo Ruusu. –?Ravintolat ovat nyt pikkuisen tikun nenässä tämän asian suhteen. Sanallisten ohjeistusten ja kirjallisten määräysten lisäksi aluehallintovirastot eivät vielä ole sen ankarammin puuttuneet mahdollisiin sääntöjen rikkomisiin. Alijäämä oli 137?000 euroa. Timo Lappi arvioi, että edelleen noin puolet matkailuja ravintola-alan työntekijöistä on lomautettuina. Kirkon kunniaksi on tarkoitus pitää harjakaiset ja avoimien ovien päivä koko seurakunnalle. Vaikuttaa siltä, että kustannukset saattavat jopa alittua. Hän on aiemmin työskennellyt Avain Säästöpankin Kalajoen konttorin johtajana, Nordeassa varainhoitajana ja OP Ylivieskassa sijoitusasiantuntijana. Tarvittaessa aluehallintovirastoissa autetaan yrittäjiä toimintasuunnitelmien tekemisessä. Puoliso Anna-Liisa Hietasaari sekä muut omaiset Rakkaamme Senni Raakel PELTONIEMI o.s. ANNE MATTILA Hanna Soini Ylivieskan seurakunnan kirkkovaltuusto vahvisti viime vuoden alijäämäisen tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Sinun käsiisi jätän elämän illan, kun valo sammuu ja askel on perillä. Veit minut laaksoon, jossa hohtivat kaikki maailman värit. (Teuvo Aho) Siunaus toimitettu Perhon kirkossa lauantaina 13.6.2020 lähiomaisten saattelemana. Omavalvontaa vaaditaan sekä anniskeluettä ruokaravintoloilta. Heikki ja Marjo-Riitta perh. Buffetpöydistä on tullut asiakkailta kaikkein eniten kyselyitä, kertovat ravintolarajoituksia STT:lle kommentoineet aluehallintovirastot. Ravintoloiden buffetpöytiä rajoitetaan samalla, kun Lapin mukaan monissa kaupoissa asiakkaat saavat itse kasata esimerkiksi lounassalaattinsa tai irtokarkkinsa. Yleisin syy epäkohtailmoitusten tekemiseen on se, että asiakkaat ovat itse voineet annostella ruokansa noutopöydästä. Ravintolarajoituksia kommentoivat STT:lle Etelä-Suomen, Itä-Suomen, Lounais-Suomen, PohjoisSuomen sekä Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastot. 8 2 . Omaiset n i a v a ili i b o M a p a t n is il l a v r u T a u t u a t si n n u t a s s i r o t t n o k e m m a ti a k k a i s a e m m a t s a p O 5 . muut sukulaiset ja ystävät Kultaista pappaa ikävöiden Kim, Emmi, Jessika, Samuli Mika ja Johanna, Matias ja Päivi Siunaus toimitettu Jokioisten kirkossa 6.6.2020 läheisten läsnä ollessa. Siellä sinä odotat minua. Pannula s. Ylivieskan seurakunnan tilikausi alijäämällä KUOLLEITA Veikko Luomala Kokkolalainen Veikko Antti Luomala kuoli 13.6.2020 Kotipolussa. –?Miten siinä voi olla tällainen kilpailuvääristymä. 21.5.1933 k. Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaan ravintoloiden asiakkaat eivät saa itse kasata annoksiaan, vaan ravintolan henkilökunnan tulee tehdä se asiakkaan puolesta. 6 1 1 o l k ,t e s k u n n u t u l e v l a p o k k r e v n a a k u m a t O n e n il l o d h a m , n il e h u p y l ä , a t s il u k u l n i a v a . Ravintolat valvovat itse omavalvonnalla rajoitusten, kuten esimerkiksi hygieniaja turvaetäisyysohjeistusten, noudattamista. Siellä missä kauneimmat unet muuttuvat todeksi. Kirkon rakentamisen aikataulu ja kustannukset ovat pysyneet suunnitelmissa. Kaija Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Taisto ja Seija perh. TULEVALLA VIIKOLLA hallituksen asialistalla on muun muassa ravintolatoiminnan rajoitusten tarkastelu. Matkailuja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtajan Timo Lapin mielestä buffetpöytiä koskevat rajoitukset tulisi purkaa mahdollisimman nopeasti. Noutopöytien lisäksi ilmoituksia on tehty liian täysistä terasseista, asiakaspaikkamäärän rajoitusten puuttumisesta ja turvavälien uupumisesta asiakkaiden välillä. RAVINTOLA-ALAN yrittäjissä buffetpöytiä koskeva ohjeistus herättää arvostelua. –?Ainakin ensimmäisen viikon ja tarkastusten jäljiltä voisi sanoa, että anniskeluravintoloissa on paremmin tämä lainsäädäntö hallinnassa, pohtii Etelä-Suomen aluehallintoviraston alkoholihallintoyksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen. Hän oli syntynyt 15.4.1939 Kälviällä. Epäkohtailmoituksia ravintoloiden toiminnasta ovat tehneet asiakkaiden lisäksi kilpailevat yritykset ja poliisi. 17.05.2020 Somero Me kohtasimme laskevan auringon alla, sinä näytit minulle vedet, jotka loistivat kristallin lailla. Ravintoloille ovien avaaminen pitkän tauon jälkeen oli helpotus, mutta MaRan mukaan rajoitukset iskevät kriisistä kovasti kärsineeseen alaan edelleen raskaasti. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät.. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme JARMO PÄIVÄRINNAN muistoa ja otitte osaa suureen suruumme. Ravintoloiden avaamisesta tulee maanantaina kuluneeksi kaksi viikkoa, ja hallitus on linjannut, että rajoitusten sujumista tarkastellaan kahden viikon välein. Seurakunnan verotulokertymä oli viime vuonna noin 3,5 miljoonaa euroa. Aluehallintovirastot ovat tarkastaneet ravintoloita ilmoitusten perustella, mutta paikoitellen on tehty myös pistotarkastuksia. Kirkkovaltuusto päätti pyytää Oulun hiippakunnan tuomiokapitulia antamaan Eeva-Kaisa Laakolle viranhoitomääräyksen seurakunnan kappalaiseen virkasuhteeseen. Lämmin kiitos osanotosta. Aluehallintovirastojen mukaan ravintolayrittäjät ovat omaksuneet kesäkuun alussa voimaan astuneet uudet säännöt ja ohjeistukset pääosin hyvin. s u t s i d o t s y y s il l ö li k n e h ä k e s it t e l b a t y l ä OP Nivalan sijoituspäälliköksi on nimitetty 15.6. alkaen tradenomi (ylempi amk) Oili Satomaa. Hän on tällä hetkellä seurakuntapastorin osa-aikaisessa virassa. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B7 Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte niin monin eri tavoin rakkaamme AHTI MAUNULAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kirkkovaltuutetun kävivät ennen kokousta tutustumassa uuden kirkon työmaahan ja sisätiloihin. Buffetpöydät askarruttavat ravintoloiden asiakkaita Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaan ravintoloiden asiakkaat eivät saa itse kasata ruoka-annoksiaan. Lappi toivoo ensi viikon neuvotteluilta rajoitusten selvää höllentämistä tai niiden purkamista kokonaan. Meille niin rakas Erkki Olavi PELTOKANGAS k 20.08.1950 Toholampi . 23.5.2020 sai kutsun Taivaan kotiin kotonaan Perhossa Rakkaudella kaivaten Maija Eero ja Päivi Mikko ja Helena Jukka ja Päivi Tuula ja Matti lastenlapset lastenlastenlapset sisarukset muut sukulaiset ja ystävät Isä, sinun kädestäsi otan jokaisen aamun. Lähtökohtana on varmistaa, että ohjeet on ymmärretty ja että niiden eteen työskennellään. Se kasvoi edellisvuodesta, mutta jäi silti 153?000 euroa pienemmäksi kuin talousarviossa oletettiin. Kiitos kaikille muistamisesta ja osanotosta. Noutopöydistä ei saisi itse kasata annoksia, mutta epäkohdista on raportoitu eri puolilla Suomea
040123 45678 . 30.11.2020, 1 lahjatilaus/etukortti) . Vaatii vähän liimaa takapäähän. kaksi arkipäivää ennen muutoksen/keskeytyksen alkamista. www.keskipohjanmaa.fi/jakelunkeskeytys Muista, että voit tehdä osoitteenmuutoksen tai jakelunkeskeytyksen näppärästi verkossa! Voit myös soittaa numeroon 020 750 4469 (arkisin ma-pe klo 8-16) Ilmoitus tehtävä viim. www.keskipohjanmaa.fi/osoitteenmuutos . SÄHKÖPOSTILLA: aineisto@kpk.fi 2 ilmaista rivi-ilmoitusta /vuosi KESTOTILAAJA, MUISTA HYÖDYNTÄÄ ETUSI! ETUSI 50€ Voit jättää ilmoituksen . keskipohjanmaa.fi. 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16) Tuunaajalle lähes ajokuntoinen projekti. Aluvanteet ei kuulu kauppaan. SOITTAMALLA: Puh. Keskeytyksen tulee kestää vähintään viikon ja maksimissaan 2 kk. Lahjakoodin saaja lunastaa itselleen ilmaisen lukuoikeuden kahdeksi kuukaudeksi osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/luotunnukset (Lahjakoodi on voimassa 31.12.2020 saakka, 1 lahjatilaus/etukortti) Lahjoita 2 kk digilehdet € Lahjoita lehti 2 kk 39€ SISÄLTÄÄ MYÖS DIGILEHDEN Asioi verkossa: www.kpk.fi/lahjalehti (Tilauksen pitää alkaa viim. Puh. Männän renkaat huohottaa. NETISSÄ: www.kpk.fi/rivit (vaatii asiakasnumeron) . KÄYMÄLLÄ PAIKAN PÄÄLLÄ: KPK Yhtiöt Oyj:n asiakaspalvelupisteet . SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B8 Etusi 35,40€ PUOLEE N HINTAA N! Kirjaudu verkkopalveluumme ja mene kirjautuneena osoitteeseen www.keskipohjanmaa.fi/digilahja Saat lahjakoodin, minkä voit lähettää sukulaiselle, tuttavalle tai ystävällesi
Olin täten tutustunut Suomeen jo melko hyvin, kunnes sitten sattumalta tutustuin Facebookissa juurikin suomalaiseen mieheen vuonna 2009. –?Bulgarialaiset sanovat asiat suoraan ja niin kuin ne ovat. Oli hyvä asia, että minulla ei tuolloin ollut pyörää eikä autoa, sillä sain samalla tutustua kaupunkiin liikkuessani paikasta toiseen. Bulgarialaiset sanovat asiat suoraan ja niin kuin ne ovat. Bulgariassa luokkaerot ovat myös paljon selvemmin näkyvillä kuin Suomessa. Tämä johtui siitä, kun en oikein tuntenut täältä ketään. Muistan, kun olin juuri muuttanut Kokkolaan ja mieheni halusi esitellä minulle Kokkolan vanhaa kaupunkia ja siellä olevia vanhoja taloja. –?Suomen kielen kurssin jälkeen ryhdyin opiskelemaan kodinhuoltajaksi. Siellä sairaalat ovat tosi huonossa kunnossa, eivätkä kaikki kätilötkään tiedä mitä heidän kuuluisi tehdä. Rakkauden perässä Kokkolaan Kansallisuus: Bulgariasta kotoisin oleva Diana Kumpulainen päätyi Kokkolaan rakastuttuaan Facebookissa suomalaiseen mieheen. Tämä asia muuttui kuitenkin saman tien, kun aloin opiskelemaan suomen kieltä. HENKILÖ SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B9 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 8-16 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-16 ja viikonloppuisin 7-9.30 Martina Store KOKKOLA Miten päädyit Suomeen, Diana Kumpulainen. Miltä tuntui olla raskaana ja synnyttää vieraassa maassa. 1 Harrastaa joogaa. Osan kanssa ystävystyinkin. Silloin mieheni tiedusteli halukkuuttani muuttaa tänne. –?Vaikka elämä lähti hyvin käyntiin, on matkan varrella ollut myös vaikeita jaksoja, jolloin tunsin itseni masentuneeksi. KUKA. 1 Perheeseen kuuluvat puoliso Mika, kuusivuotias Eleonora ja kolmevuotias Alek. Kiersin ympäri kaupunkia siivoamassa eri kohteissa. Bulgariassa on esimerkiksi ihan normaalia kommentoida toisten vaatteita, mutta Suomessa se ei ole tavallista. Mieheni aina kommentoi minulle, että en voi puhua niin suoraan. Diana Kumpulainen 1 35-vuotias. Hän on ollut ehkä vähän liiankin hyvänä tukena, sillä tukeudun häneen edelleen melko paljon. –?Tutustuimme toisiimme ja kirjoittelimme Facebookin välityksellä noin vuoden päivät ennen kuin hän päätti tulla muutamaksi viikoksi Bulgariaan. ” Olen oppinut suomalaisilta, että kaikkea ei tarvitse kommentoida, eikä sillä ole mitään väliä, jos jollakin on jalassaan minun mielestäni vääränlaiset sukat. Tapasimme Bulgariassa vielä pari kertaa sen jälkeen, kunnes tulin ensimmäistä kertaa Suomeen puoleksitoista kuukaudeksi. Mieheni on ollut minun tukenani aina, kun olen käynyt hoitamassa tärkeitä asioita, esimerkiksi Kelalla tai muualla. Siellä suostutaan aina tekemään keisarinleikkaus, koska se on helpompi. Siellä myös synnytyskuolleisuus on sekä äitien että lasten osalta korkeampi. Suomalaiset taas sanovat asiat hieman pehmeämmin. Kaksi raskautta keskeyttivät opinnot hetkeksi, mutta valmistuin viimein viime vuonna. Mieheni aina kommentoi minulle, että en voi puhua suomalaisille niin suoraan, toteaa Bulgariasta Suomeen muuttanut Diana Kumpulainen sylissään Eleonora ja Alek. 1 Muutti Kokkolaan Bulgariasta vuonna 2010. Mitään konflikteja minulla ei suomalaisten kanssa ole ollut, mutta välillä mieheni sanoo, että ”noin et voi sanoa”. Olen oppinut suomalaisilta, että kaikkea ei tarvitse kommentoida, eikä sillä ole mitään väliä, jos jollakin on jalassaan minun mielestäni vääränlaiset sukat. Mielestäni ne näyttivät kuitenkin samoilta kuin uudetkin. Suomalaiset taas sanovat asiat hieman pehmeämmin. –?Opiskelin Bulgariassa matkaoppaaksi, ja olin päättänyt tutkia opintojeni aikana tarkemmin Suomea ja kirjoittaa kaikista Suomen kiinnostavista matkailumahdollisuuksista. Minkälaisia kulttuurieroja Bulgarian ja Suomen välillä on. MARTINA STORE. Opettaja oli myös tosi mukava, ja se edesauttoi myös kielen opiskelua. 1 Työskentelee yhdistelmätyöntekijänä Hakalahden päiväkodissa. –?Välillä olen ihmetellyt suomalaisia rakennuksia, kun ne ovat ympäri maan ihan samanlaisia, kun taas Bulgariassa on paljon erilaisia rakennuksia. –?Uskon, että sain parempaa hoitoa täällä kuin mitä olisin saanut Bulgariassa. Niinpä muutin Kokkolaan vuonna 2010. Miten elämä Kokkolassa lähti käyntiin. Kurssilla oli mukana oikeastaan vain sellaisia ihmisiä, jotka eivät osanneet bulgariaa eivätkä myöskään englantia, joten jouduimme saman tien oppia puhumaan suomea toistemme kanssa. –?Elämä alkoi aika kivasti, sillä mieheni sisko löysi minulle heti siivoustöitä Lassila & Tikanojalta
KOEAJOYKSILÖ edustaa parasta, mitä kansansuosikista on toistaiseksi saatavissa. Jos takaa tuolloin lähestyy ajoneuvo tai vaikka pyöräilijä, auto varoittaa, jotta ovi ei lävähdä suoraan lähestyjän eteen. JUURI NYT KARI PITKÄNEN Kari Pitkänen Uudet mopoautot kiinnostavat taas ostajia. Laite ottaa virran auton tupakansytyttimestä ja täyttää tyhjentyneen renkaan ajokuntoon parissa minuutissa. Toukokuun kokonaismarkkinan pitäisi yksin olla 40–60 mopoautoa. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B10 Pelastaja. Style-tasolla led-ajovaloihin on lisätty varjostava matrix-toiminto. Mutta se on riittävän hyvä ja täydellinen kaikissa niissä perusasioissa, joita autolta odotetaan. Kaikesta huolimatta tervemenoa tutulle rekisteröintitilastojen ykköspaikalle. Pahin heikkous taitaa olla se, että se polttavin uutuudenviehätys autosta puuttuu. Auto vaikuttaa ensi katsomalta hyvinkin tutulta, mutta sisätilat ja tekniset ratkaisut ovat ottaneet aikamoisen loikan.. Korimalli on se myydympi eli Combi-farmari, keulalla puhkuu tehokkaampi kahdesta dieselistä ja varustetasoksi on valikoitunut ylellisempi Style, jota on tukevoitettu lisää lanseerausvaiheen Launch Edition -varustepaketilla. Tärkeimmät mukavuusja hyötytoiminnot löytyvät edelleen painonappien alta kojelaudan tai monitoiminäytön alareunasta. Kevytautot eli nopeudeltaan rajoitetut henkilöautot tulivat jo kertaalleen EU:n tyrmäämiksi. Mukana kulkeva rengaskompressori on halpa ja tarpeellinen lisävaruste kotioloihin ja kesälomamatkalle. Uusi turvavaruste on poistumisvaroitin. Se toimii, kun pysäköidyn auton mikä tahansa ovi avataan. Kun takaistuinten selkänojat kaataa, kuljetustila kasvaa peräti 1?700 litraan. –?Ilmeisesti kuluttajien luottamus kevytauton tuloon horjuu. Mopoautojen kysyntä elpyi keväällä KAISA TANSKANEN Mopoautokauppa on piristynyt, mutta normaalitasosta ollaan vielä kaukana. Sitä ei edes korona estä. Sähkötoiminen takaluukku on vakiovaruste aloitusmalleissa. Octavia-farmari seisoo ryhdikkäästi 17-tuumaisilla pyörillä. Lyhyehkön koeajolenkin jälkeen on vaikea määritellä lopullista kantaa Octavian ajo-ominaiSkodan kestosuosikki ei jätä mitään sattuman varaan Uusi Octavia esittelee tuoreita turvajärjestelmiä, joten kiinnostus on taattu koronalamasta huolimatta. Perässä tulee Chatenet yhdeksällä autolla. Tammi–toukokuun välillä myytiin 59 tuliterää ”mautoa”, kun luku vastaavaan aikaan viime vuonna oli vaivaiset kuusi kappaletta. Ei uusi Skoda Octaviakaan sentään täydellinen ole. Kari Pitkänen, teksti ja kuvat Jaa-a, miettii toimittaja hämillään. Jos normituote on tätä tasoa, missä on monta kertaa kalliimpien menopelien elintila ja tulevaisuus autoilun ekosysteemissä. Nyt uskalletaan taas investoida mopoautoihin, Brandt oy:n tuotepäällikkö Ulf Lemström sanoo. Ja vielä vähän enemmän. –?Lukemiin vaikuttavat varmasti säästyneet lomamatkarahat ja yksilöllisen liikkumisen suosion kasvu joukkoliikenteeseen verrattuna, Lemström arvioi. Nykytapaan ohjauspyörässäkin on paljon toimintoja. Toinen uutuus on törmäyksen väistöavustin: jos kuljettaja tekee ohjausliikkeen välttääkseen törmäyksen, järjestelmä lukee tilanteen ja suurentaa ohjausliikettä, mikäli liikennetilanne sen sallii. Suomen mopoautotilastoja hallitsevat ranskalaiset Ligier (32 kappaletta) ja Aixam (18). Sellaista autoa ei rakenneta koskaan. Sekä lähiettä kaukovalojen kuviointia säädellään vastaantulijoiden mukaan niin, että oma auto häikäisee mahdollisimman vähän muita. Yksi Combi-farmarin valteista on valtavan kokoinen, laakea tavaratila, jonka käyttöä on helpotettu erilaisilla verkoilla ja tuilla. Mihin saakka voi tuiki tavallinen, niin sanottu perheautoluokan henkilöauto vielä kehittyä, jos sille annetaan aikaa. VAIKKA Octavian varusteluettelo on neljä sivua pitkä, tekniikka ei ole häiritsevästi läsnä autoa ajettaessa. Kuljettajan paikka on toteutettu ergonomisesti. Octavia on varma menestysresepti ja laadittu insinöörimäisen tarkasti ja kilpailijoita armahtamatta. –?Normaalitasolla ei olla ennen kuin asia on tullut lopulliseen päätökseen. Virallinen pyrkimys on yhä ottaa uusi autoluokka käyttöön marraskuussa. Tästä autosta löytyvät esimerkiksi tuulilasin HUD-heijastusnäyttö ja 10-tuumainen kosketusnäyttö sekä peruutuskamera pesimellä, mukautuva vakionopeussäädin ja ruuhka-ajon avustin
–?Autoilijan on pidettävä renkaistaan huoli, seurattava niiden kuntoa ja varmistettava itse tai rengasliikkeen avulla, että niillä on turvallista ajaa. Auto vaikuttaa ensi katsomalta hyvinkin tutulta, mutta sisätilat ja tekniset ratkaisut ovat ottaneet aikamoisen loikan. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B11 Kari Pitkänen Ennakointi ja autoilijan oma vastuu korostuvat upouudessa tieliikennelaissa. Akseliväli on säilynyt ennallaan. Suomalaista ostajakuntaa lämmittää se, että jo edullisempaan Ambition-varusteluun kuuluvat lämmitettävä tuulilasi ja ohjauspyörä sekä Climatronic-automaatti-ilmastointi. Kojelautanäkymä on siistin asiallinen ja hyvin toteutettu. Jatkossa talvirenkaita on käytettävä marraskuun alusta maaliskuun loppuun, kun kelitai sääolosuhteet sitä edellyttävät. Oma toiminta on sovitettava sen mukaisesti. –?Todennäköisesti valtaosa ihmisistä vaihtaa renkaansa vanhojen rutiinien mukaan. Ohjauspyörän pienet näppäimet vaativat kuitenkin totuttelua. 3?000 r/min 2 Vääntö 340 Nm/ alk. Mikään ei häiritse keskittymistä, mutta tarpeelliset toiminnot löytyvät helposti. Rengasmelua tunkee suomalaisesta kevätkarheasta tiestä matkustamoon enemmän kuin olisin odottanut. Päämääränä on sujuvan ja turvallisen liikenteen edistäminen. KAISA TANSKANEN Skodan kestosuosikki ei jätä mitään sattuman varaan Octavia-farmari seisoo ryhdikkäästi 17-tuumaisilla pyörillä. Dieselmoottorit edustavat uusinta EVO-tasoa. DSG-automaatin vaihteenvalitsin on kehittynyt keinukytkimeksi. Ohjauspyörän lämmityskytkin on Octaviassa siellä, missä sen pitääkin eli vasemman käden peukalon alla itse ohjauspyörässä. Dieselmallien perushintaan kuuluu jopa kauko-ohjattava lisälämmitin eli ”webasto”. Autoissa käytetään muun muassa kahta SCR-katalysaattoria ja AdBlue-lisäaineen kaksoissuihkutusta. Uudestakin Octaviasta esitellään myös bioja maakaasutoiminen G-Tec-malli, joten ainakin tältä osin kaasuautoilun lähivuodet näyttävät turvatuilta. TEKNIIKKA Skoda Octavia Combi 2.0 TDI Style LE. Combin monikäyttöisyys ja joustavuus ovat toista tasoa kuin liftback-peräisissä autoissa. Nuora painottaa, että talvirengasaika itse asiassa piteni. –?Vastuu keliin sopivista renkaista kuuluu aina kuljettajalle, ei auton omistajalle. Korin leveys on kasvanut parilla sentillä, ja ohjaamon tunnelma on väljä. Aikaisemmin talvirenkaat oli vaihdettava autoon viimeistään joulukuun alussa ja pois aikaisintaan helmikuun lopussa. 1?487 kg/268,6 cm 2 Tavaratila 640–1?700 l 2 Huippunopeus 222 km/h 2 Yhd.kulutus 4,7 l/100 km 2 CO 2 -päästöt 122 g/km 2 Perävaunu jarruin/jarruitta 1?600/740 kg 2 Vapaa autoetu/käyttöetu 720/555 e/kk 2 Hinta 36?172 euroa (ilman lisävarusteita) PLUSSAA 2 Kokonaisuus, matkustamo, tavaratilan koko ja varustelu, Launch Edition -varustepaketit, (tulossa olevat) voimavaihtoehdot MIINUSTA 2 Rengasäänet karkealla asvaltilla, sivupeilien koko ja muotoilu ARVIO ?????. Velvollisuus ennakointiin koskee esimerkiksi auton rengastusta ja renkaanvaihdon aikataulua, Autonrengasliitto muistuttaa. –?Renkaiden kuntoon liittyvät turvallisuusvaatimukset pysyivät ennallaan, mutta vastuu oikeanlaisilla renkailla ajamisesta siirtyi yhä vahvemmin autoilijalle, liiton puheenjohtaja Jarmo Nuora toteaa tiedotteessa. Jos kolikon hopeoitu rengas nousee urasta kuviopalan yläpuolelle, on aika harkita uusia kumeja. LAINMUUTOS vaikutti myös siihen, miten auton kesäja talvirenkaat on vaihdettava. Dieselissä ainakin voima riittää, ja uusittu alusta on viritetty pikemmin mukavaksi kuin korostetun kovaksi. Halvin uusi Octavia (5-ovinen liftback-korimalli) maksaa Suomessa nyt 26?622 euroa. Jo syksyllä mallisto täydentyy kevythybridija lataushybridiversioilla. DSG 2 Tilavuus/sylinterit 1?968 cm 3 /4 2 Teho 110 kW (150 hv)/ alk. Paikka pitäisi määrätä pakolliseksi kaikille muillekin valmistajille. DIESELMOOTTORIN tulevaisuus vaikuttaa vähintään epävarmalta, mutta Skodalla näyttää riittävän uskoa sen jatkomahdollisuuksiin. Ratin lämmitys löytyy helposti. Combi-mallien farmarikori kasvattaa jokaisen myyntiversion hintaa tuhatkunta euroa, mutta se sijoitus kannattaa. Ennakointivelvoite koskee renkaiden kuntoakin Renkaiden kunto on turvallisuustekijä. 1?700 r/min 2 Pituus/leveys/korkeus 467/183/146,8 cm 2 Paino/akseliväli alk. Kuljettajan on kyettävä itse arvioimaan, edellyttääkö säätila talvirenkaiden käyttöä. Lain mukaan tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi. Tekniikalla on leikattu typpioksidipäästöjä jopa 80 prosenttia aiemmista. suuksiin. Aloitusmallistossa on kaksi dieselvaihtoehtoa ja vain yksi TSI-bensiinimoottori
Kun ylioppilaslakki oli päässä, Vaarala hyppäsi poikaystävänsä kera junan kyytiin ja on yhä sillä tiellään. –?Nyt kun lapset ovat aikuisia, olemme puhuneet asiasta yhdessä. Nyt hän asuu Helsingissä ja vastaa suomalaislääkkeiden kehitystyöstä. Mitä sitten tapahtuisi. Kiehtovinta on Vaaralan mukaan vaikeus ymmärtää, mikä on mahdollisesti tarkka täsmälääke mihinkin tautiin. Tutkijana en potilaita juuri tapaa. –?Jonglöörillä on yhtä aikaa monta palloa ilmassa. Tytär haki lääketieteelliseen ja haaveili lastenpsykiatrin urasta. –?Homma onnistuu tai sitten se ei onnistu. Eniten Vaaralaa on arveluttanut se, ovatko omat lapset kärsineet maailmalla kulkemisesta. Sitten minulle tarjottiinkin lastenimmunologian professuuria Linköpingin yliopistosta Ruotsista. Niinpä Vaaralasta tulikin psykiatrin sijaan tutkija. Minne se veisi. Koska olen lääkäri, haluan tuoda potilaille jotain konkreettista apua. Vaikka työ on ollut sitovaa, vielä sitovampia olisivat voineet olla erikoistuvan lääkärin päivystysrumbat. Perustuu kovaan osaamiseen, saako kokonaisuuden ja lääkkeen toimimaan. –?Se täytti elämän täysin. Vaarala käveli iltaisin silloisen kotikaupunkinsa Rovaniemen juna-asemalle poikaystävänsä kanssa katselemaan, kun pohjoisen yöjuna starttasi Helsinkiin. Myös Vaaralan puoliso työskenteli tutkijana, joten kahden uran yhteensovittaminen oli toisinaan haastavaa. KESÄKUUN ALUSTA alkaen Vaarala on toiminut Orionin tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaavana johtajana. Kesätyö sai jatkoa, kun laboratorion professori huomasi Vaaralan innostuksen ja pyysi tätä tekemään lääketieteen tutkintonsa syventävät opinnot Kansanterveyslaitoksella. Samalla nuoret haaveilivat, mitä sitten, jos itsekin olisi joskus sen junan kyydissä. Niin monta asiaa voi tulla esteeksi. Ehkä tutkijan työssä on toisaalta ollut mahdollisuus joustaa työajoissa ja olla enemmän läsnä silloin, kun sitä on tarvittu. Lääkärinä Vaaralalle on ollut aina tärkeää viedä hoitoa eteenpäin. Vaaralan haaveena olisi kehittää sellainen immunologinen lääke, jossa ihmisen oma puolustautumisjärjestelmä kykenisi hoitelemaan syöpäsolut. Totuus on, että lapset sopeutuvat aina vanhempien maailmaan. –?Haluaisin, että viiden vuoden päästä Orionin tutkimusja kehitystyö olisi maailmalla tunnettu ja yritys olisi entistä kiinOuti Vaarala päätyi nuorena tutkimustyöhön sattumalta, kun poikaystävä löysi hänelle mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen työvoimatoimistosta. –?Se oli aivan valtava uuden oppimisen kokemus. Osasimme haaveilla isosti. SUUREN LÄÄKEYRITYKSEN johdossa Vaaralan tavoitteena on jättää myös jalanjälkensä suomalaisen lääkekehityksen historiaan. Unelmana olisi, jos saisimme kehitettyä lääkkeen joka toimii useammilla. INTOHIMO TUTKIMUKSEEN on peitonnut sen, että jostain muusta on uralla kenties joutunut luopumaan. –?Varsinkin kaksi ensimmäistä vuotta koin hurjaa oppimisen iloa ja samanlaista imua kuin nuorena, kun lähdin tekemään immunologian tutkimusta. Rovaniemeltä mukaan tarttunut poikaystävä, nykyinen puoliso, näki työvoimatoimistossa ilmoituksen, jossa haettiin kesätyöntekijää Kansanterveyslaitoksen (nykyisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL) immunologian osastolle. Pian hän päätyi tekemään autoimmuunitaudeista väitöskirjaa ja ryhtyi tutkimaan lasten diabetesta. –?Nykyisillä myynnissä olevilla lääkkeillä vasteita syntyy vain noin puolella syöpäpotilaista. –?Lykkäsin ja lykkäsin erikoistumista, kunnes tajusin, että se taitaa jo olla liian myöhäistä. Siksi ehkä olen niin innoissani lääkekehityksestä. Joku varmasti voisi sanoa, että liikaakin. –?Monella samankokoisella paikkakunnalla ei välttämättä ollut eikä ole sellaisia kontakteja ulkomaailmaan kuin matkailukaupunki Rovaniemellä. Välimuotoja ei ole. –?Jos ei ole pianoa ehtinyt niin paljon soittamaan kuin olisi ehkä halunnut, se ei haittaa. Kun Vaarala palasi perheineen Ruotsista Suomeen, hän jatkoi tutkimusta osastonjohtajana ja tutkimusprofessorina THL:ssä rokotusten ja immuunisuojan osastolla. –?Se oli valtava matka oppiin. Minulle tuli mieletön imu sitä tutkimusta kohtaan. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B12 Kun professori Outi Vaarala oli teini, hänellä oli yksi eriskummallinen harrastus. Samaan aikaan Vaarala toimi Lääkelaitoksella immunologian asiantuntijana ja tutustui lääkelupahakemuksiin. Omana mielenkiinnon kohteena ovat erityisesti syöpälääkkeet. Pikkukaupunkilaisuuden mahdollinen näköalattomuus ei rovaniemeläisnuoria 1980-luvun alussa vaivannut. Sitä seurasi hyppy lääketeollisuuden palvelukseen, mikä yllätti myös Vaaralan itsensä. Itse hän vertaa lääkekehitystä jonglööraamiseen. Vaaralan mukaan lääkekehityksen alalla ei pärjää, jos ei hallitse kokonaisuuksia eikä ole joustava psyykkisesti. Nyt hän haaveilee, että suomalainen lääketeollisuus pystyisi hänen johdollaan löytämään uusia ja parempia lääkkeitä esimerkiksi syöpään.. Työ vei Weizmann-instituuttiin Israeliin ja takaisin Helsingin Lastenklinikalle. LINKÖPINGIN YLIOPISTON jälkeen oli vuorossa professuuri Lundissa. Toisaalta olivathan ne aika pienet piirit, kun harrastuksena oli katsella etelään lähtevää yöjunaa, hän naurahtaa. VAARALAN VANHEMMAT olivat opettajia. Työ on antanut niin paljon. Pelkkä solutason ilmiöiden tutkiminen sinänsä ei riitä. Lääketieteellisen ovet aukesivat, mutta psykiatrian haave muutti muotoaan sattumalta. Sain luovuudelle haasteita ihan uudella tavalla
Se on myös ehkä osa lappilaista identiteettiä, ettei asema saa sokaista. 2 Lempiruoka: ”Libanonilainen ruoka on aina hyvää, oma suosikki on Lähi-idän mesepöytä. Nyt hänen haaveenaan on kehittää uusi syöpälääke, joka hyödyntäisi ihmisen omaa puolustusjärjestelmää. Ei voi jäädä omaan lokeroonsa. Vaarala on toiminut Linköpingin yliopiston lastenimmunologian professorina ja Lundin yliopiston autoimmuunisairauksien professorina. Lappilainen ihminen lähestyy kaikkia samalta tasolta. –?Kaikkia tervehditään ja sinutellaan. Samalla pystymme tarjoamaan uusia työpaikkoja. 2 Työskennellyt osastonjohtajana ja tutkimusprofessorina THL:ssä rokotusten ja immuunisuojan osastolla. –?Sitä kautta voisimme saada kehitettyä yhä enemmän omia alkuperäislääkkeitä potilaiden hoitoon. 2 Johtajana lääketutkimuksen parissa vuodesta 2014 (AstraZeneca/Ruotsi, Medimmune/AstraZeneca/Yhdysvallat, Orion/ Suomi). Asuu Helsingissä. On lupa olla luova ja ajatella ja hullutella turhilla ja rohkeilla ajatuksilla. Jos niin ei tee, siitä tulee sanomista. Pienessä kaupungissa asumisessa on paljon samaa. TITTELEISTÄ HUOLIMATTA Vaarala esittelee yhä mieluiten itsensä tutkijana, tiedenaisena ja lääkärinä. –?Monet kehuvat, että armeijassa miehet kasvavat, kun joutuvat tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa. Toinen valtava etu on se, ettei lappilainen yhteiskunta ole hierarkkinen. Yksi pienen kaupungin arvo on, että siellä kasvaessa oppii kohtaamaan erilaisia ihmisiä, kun kaikki liikkuvat samoissa paikoissa. Lapsenlapsensa hän haluaisi opettaa haaveilemaan samalla tavalla ja ajattelemaan hulluja ajatuksia. Ei voi jäädä omaan lokeroonsa. Siitä yritän itsekin pitää yhä kiinni. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B13 nostavampi toimija. Nykyään Vaarala käy puolisoineen Lapissa lähinnä turistina hiihtämässä, junalla tai muuten. 2 Työskennellyt 1.6.2020 alkaen Orionin koko tuotekehityksestä ja tutkimuksesta vastaavana johtajana. Hän haaveili, että itsekin olisi joskus sen kyydissä. Jääkaapissa kotona on aina kalaa.” 2 Haluaisi opettaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen ajattelutavan, ettei ole olemassa yhtä ratkaisua asioihin. 2 Valmistui lääketieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta ja suoritti jatko-opintoja Weizmannin tiedeinstituutissa Israelissa. 2 Julkaissut yli 200 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia kansainvälisesti arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa, Euroopan lääkeviraston EMA:n asiantuntija. Outi Vaarala 2 Syntynyt vuonna 1962 Rovaniemellä. ARMI AUVINEN, TEKSTI // ARTTU LAITALA, KUVA KUKA. Pitää kohdata ihmiset tasa-arvoisina. –?Asiaosaaminen on aina ollut minulle tärkeämpää kuin tittelit. 2 Perheeseen kuuluu Lähi-idän tutkimuksen professorina työskentelevä puoliso, kolme aikuista tytärtä ja kaksi lastenlasta. ”Monet kehuvat, että armeijassa miehet kasvavat kun joutuvat tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa. Haaveita isosta tulevaisuudesta Nuorena professori Outi Vaarala katseli iltaisin, kun pohjoisen yöjuna lähti Helsinkiin. Osallistunut jo vuosia oman lukupiirin kirjailtoihin. Oma lukupiiri saa lukemaan 2 Harrastukset: hiihtäminen, lukeminen ja pyöräily. Hän nostaa silti pohjoiset juuret yhdeksi merkittäväksi polttoaineeksi urallaan kahdesta eri syystä. Pienessä kaupungissa asumisessa on paljon samaa.”. Viimeksi luettu romaani: Kissani Jugoslavia. 2 Siirtyi vuonna 2019 takaisin Suomeen, Orionin syöpätutkimuksen johtoon
Tilaa vauvalle. 07.05 Peukaloisen uudet retket (7). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 17.00 Vaimot vaihtoon USA. 20.00 Haluan julkkiksen näköiseksi (12). 09.00 Jussin kalajutut. 09.00 112 Hätäkeskus. 17.30 Meret ilman vettä. 19.20 Urheiluextra. 09.35 Gold Rush. 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin (S). 20.10 Sporten. 15.50 Miehen puolikkaat. 10.30 Jerusalemin uutislinja. 12.10 ELOKUVA Hullut hautajaiset (12). 08.15 Kuuma 80-luku. 13.28 Huumeet keskellämme. Jakso 8/26. Kausi 1, 8/8. 12.00 Kino: Matka ranskalaiseen elokuvaan (12). Futiskesän nostalgiaviikonloppu huipentuu retrolähetykseen, jossa palataan 1992 EM-loppuotteluun. 23.15–00.10 Ulkolinja: Italian koronasota. 18.50 Best of Posse. 08.05 Valmistuksen salat. 19.55 TV4Nyheterna. 22.00 Ett fall för Vera. 18.05 Selvittämätön salaisuus. 19.50 Hemmalive: Sandra Långbacka. Kausi 11. 10.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.15 Landet runt. 20.30 Bingolotto. 15.15 Oslon Filharmonikot 100 v. 17.05 Miehen puolikkaat. 03.20 En plats i solen: Borta eller hemma bäst?. 18.10 Europa runt hörnet. 02.35 Erilaiset perheet. 06.50 Hatchimals (S). Kaikki uusiksi. 00.05 Fast n’ Loud. 18.43 Nyfiken på Sverige somaliska. 23.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 20.53 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. Kausi 4, 17/22. 17.15 Helt ärligt. 16.15 Miehen puolikkaat. Kausi 4, 10/12. 09.00 Tom Sawyer (7). 18.50 ELOKUVA Big Hero 6 (7). 12.05 Simpsonit. 13.00 Tage. 00.10 GW:s mord. Marvel Comicsin samannimiseen sarjakuvaan perustuva tietokoneanimaatio kertoo 14-vuotiaasta Hiro Hamadasta, joka käyttää aikaansa ottamalla osaa laittomiin robottitaisteluihin. Funikulaarista Coronaan. MTV3 08.00 44 Cats (S). 06.40 Say Yes To The Dress. Brasilian ja Argentiinan maailmanmestaruudet vuosilta 1970 ja 1978 kuuluvat rakastetuimpien jalkapallotarinoiden joukkoon. 02.25 CSI: Miami (16). 04.20 En plats i solen: Borta eller hemma bäst?. Uusi sarja alkaa, 1/5. Jättömaa hyötykäyttöön. 09.00 Rempalla kaupaksi. 14.40 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 12.40 Upea lihava elämäni. 21.00 Rillit huurussa (S). 22.35 Ex-Onnelliset (7). 17.55 Örtskolan. 09.55 Yle Uutiset. 03.10 The Gifted (12). 21.00 ELOKUVA FC Venus (12). 14.35 Simpsonit. 04.25 Tosielämän mafiavaimot (12). 04.45 Ruokamatkalla USA:ssa. 03.15–05.00 Astral-TV. 19.00 Sukulaiskesä. 12.00 ELOKUVA Yhdet häät ja kolme anoppia (7). 8.43– 08.55 Bomppiduu. 07.45 Disney esittää: Ducktales (7). 11.40 Moderni perhe. 13.05 Häät sulhasen tapaan. 13.50 Eränkävijät. 18.10–18.35 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. 14.30 Anders knackar på. 01.20 Remppa vai muutto Vancouver. Autourheilijan koti. 22.00 Kommissarie Van der Valk. National Geographic 06.00 Huumebisnes Oy. Kausi 4, 6/13. • 21.00 22.30 Twin (12). 16.40 Meret ilman vettä. 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (7). Seikkailu Islannissa. 2/4. 17.15 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 13.35 Himohamstraajat. 09.31 Esteitä ja ylityksiä (S). 00.55 Pientä pilaa. 15.25 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. 22.15 Viikon sää. 09.30 Mayn keittiö. (Kaapeli-tv). 07.20 My Little Pony (S). 19.00 The Wall Suomi. 11.10 Farmikeittiön makupalat. 01.45 Suhdesoppa. 23.30 Muinaiset avaruusoliot. 08.45 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. Kausi 10. 08.40 Gold Rush. Jakso 10/26. 11.55 Grattis, Clara! Clara Schumann 200 år. 06.45 Simpsonit. B18 SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa TLC 06.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 17.05 Helt ärligt. 09.30 Australian rajalla. 12.20 Vedetään hatusta. (U) 16.50 Novosti Yle. 21.00 ELOKUVA Metsästäjä ja talvinen taistelu (12). Kausi 6, 8/11. 12.35 Neljän tähden talkoot. 09.45 Villeimmät videot (12). 23.20 Neljät häät Amerikassa. 02.25 48 tuntia rikoksesta (12). 05.15–05.46 Naisten autopaja. 19.40 Sportliv. 10.00 Antti Holma ja maastamuuttajat. Puukkoa selkään 2/2. 21.45 There Are No Fakes (S). 10.00 Astu tarinaan. 02.10 Omöjlig kärlek i Indien. 09.23 Mahti-Mopsi (7). 11.25 Tummien vesien mysteerit. (U) 18.00 Yle Uutiset. 09.05–09.49 Entä jos. 15.20 ELOKUVA Bad Moms (12). 11.00 Ginos italienska frestelser. 00.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 16.25 Kurt och Lang. 07.20 Bahama Life. Kausi 1, 5/6. 01.00 Ray Donovan (16). 06.00 LIVE: Astral-TV. 12.20 Brittifarmarit. 20.50 ELOKUVA Kääntöpiste (12). 00.40 Gudstjänst. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 05.15–05.59 Maailmanlopun odottajat. 03.00 Lentoturmatutkinta. 23.55 CSI: Miami. Nuoren seurakunnan veisumessu Ylöjärven kirkossa. 19.10 Tulosruutu. 12.30 Lentoturmatutkinta. 13.45 Simpsonit. 18.55 Sportnytt. Kausi 1. 09.02 Näin meillä (7). 16.25 Koko Suomi leipoo. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 09.25 Kalliovuorten eläinlääkäri. 21.00 Sokaistuneet (16). 11.30 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). Koko viikon tv-ohjelmat lauantaisin lehden C-osassa.. 11.45 Upea lihava elämäni. 05.25–05.52 Asunnon metsästäjät. 23.00 Empire (7). 12.00 Maalla, merellä ja lautasella. 08.08 Kummituskoulu Spooky’s (7). 02.00– 02.50 Ray Donovan (12). (Iso-Britannia/USA 2005). Perjantai. 20.00 Wheeler Dealers. 20.00 112 Hätäkeskus. 09.42 Vedenneito. 04.35 Ghosted (7). 14.10 Gift vid första ögonkastet Norge. Valentinuksen oppipoika. (2009) 16.55 Pirunpelto (7). 12.30 Karl Fredrik på Österlen. 14.35 Uusi elämä Kreikassa. 13.40 The Real Housewives of Beverly Hills. 23.05 Naisten autopaja. 04.55–05.55 Kodista puutarhaan. 12.05 Neljän tähden talkoot. 06.35 Caribbean Life. 19.00 Rapport. 14.20 Top Gear. 08.05 Majavalammen vieraat. 13.20 TV Shop. 18.30 Sukulaiskesä. 8.06 Oktonautit (S). 21.55 K-märkt form. 20.20 TV4Vädret. 10.40 Bahama Life. Kalastajakissa. 22.00 Los Angelesin mellakat -92. 22.25 Tulosruutu. 02.40 Pienten perhe. 02.20 Remppa vai muutto Vancouver. 16.45 Remppa vai muutto Vancouver. 04.20 Ruokamatkalla USA:ssa. Sveriges TV4 06.25 Younger. 3/6. 10.33 Tanskan aarteenmetsästäjät. 05.15–05.59 Endgame (7). 11.30 Charles Ives Three Places in New England. 05.30–05.59 Bahama Life. 18.45 Revansch. 15.50 Meret ilman vettä. Kausi 2. 19.30 Frendit (S). 22.55 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). • 23.30–00.15 Vanha joukkuekuva. • 00.00 ELOKUVA Creed: The Legacy of Rocky (16). 01.30 Huumebisnes: Maailman kuolettavimmat huumeet. 17.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Jussi Konttinen. 10.25 Moderni perhe. Sveriges TV1 07.05 112 Ambulans. 3/8. 10.20 Bronxin eläintarha. 18.00 Ni idea. 21.00 21.00 ELOKUVA Captain America: Civil War (12). 02.15 Vaarallisen valtatien pelastajat. 18.00 Hundra procent bonde. 00.30 Ulosottomiehet. 23.05 ELOKUVA Cut Bank (16). 00.55 Tuttu Juttu Show. 6/10. 16.25 Upea lihava elämäni. 16.55 Humorfavoriter. 11.50 Ginos italienska frestelser. Kausi 8. 3/10. 3/8: Autoja, eroja ja mokia. 03.30 Museoiden mysteerit. 12.40 Himohamstraajat. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 14.6. 15.00 Antikduellen. 06.55 Bing (S). 10.50 Putous. 7.03 Hertan maailma (S). 21.00 Yrke författare: Kjell Westö. 17.20 The Real Housewives of Orange County. 6/12. 15.15 Leif & Billy. 11.25 Ginos italienska frestelser. Painia painotalossa. 01.10 Ekdal och Ekdal. 14.10 Simpsonit. Diktatuurin varjoista voittoon. 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 14.10 Simpsonit (7). 23.05 TV4Vädret. 13.35 Huumeet keskellämme. 23.50 Petetty. Onnea, Kielo ja Pihla! 6.52 Jääkarhu Otto (S). 03.50 The Gifted (12). 20.00 Kilot pois!. 19.15 ELOKUVA Mies joka antoi (12). 10.35 Hauskat kotivideot. 05.20–05.53 Kakkukuningas. JIM 05.00 Astral-TV. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Vieraana Sanna Stellan. 08.30 McLeods döttrar. 06.55 Asunnon metsästäjät. 8.18 Ryhmä Hau (S). 06.45 Museoiden mysteerit. 13.55 TV Shop. 22.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 16.05 Huvila & Huussi. FOX 06.00 Simpsonit. 10.05 Villeimmät videot (12). 18.00 Paasosen polttaritoimisto (S). (2009) 16.07 Pirunpelto (7). 15.00 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 20.45 Urheiluruutu. 10.00 Jumalanpalvelus. 19.00 Panttilainaamo. 12.30 Supertähtien yllätysremontit. 17.00 Rapport. 15.05 Jahti. 01.20 Dublin murders. Kausi 4, 16/22. 18.00 BUU-klubben. 09.35 Legendat (7). 01.25 Scorpion (12). 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 08.10 Disney esittää (7). Hero 10.30 ELOKUVA Hulluna Saraan (7). 10.00 Jaksa paremmin. 19.30 Panttilainaamo. 23.55 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 22.00 Rillit huurussa (S). 17.55 Uutiset. 23.00 CSI: Miami. 03.40 Sisarvaimot. 16.30 Mad Cook Show (S). Jakso 1/10. 01.10 Gordon Ramsay och kokainet. 01.35 Tilt Esports. 01.40 Jahti. 09.40 TV Shop. AlfaTV 08.00 Kosketuskohta. Kausi 1. 16.00 Antikduellen. 13.15 Simpsonit (7). 09.15 Ruoan tarina. 01.00 Diesel Brothers. 19.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki. 16.35–17.17 RSO Musiikkitalossa. 01.20 Roast – Jeff Ross Amerikan rajalla (S). 01.35 CSI: Miami (16). (U) 14.50 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. 03.40– 04.27 Myytinmurtajat. 11.00 Menu Finnjävel. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.10 112 Hätäkeskus. 14.30 Mad Cook Show (S). 07.50 Pelastajat Lappi (7). 02.10 Badhotellet. 19.00 Frendit (S). 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 02.20 Scorpion (12). 03.45 Hetki ennen tuhoa. Junamatka kietoo neljä ihmiskohtaloa toisiinsa, ja hyvää tarkoittavat ihmiset joutuvat tekemään valintoja joiden seurauksia kukaan ei hallitse. 10.50 Antarktis. 20.10 First Dates Hotel. 15.25 Jalkapalloa: IFK Göteborg – IF Elfsborg. 10.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 13.01 Jamie Oliverin säästöateriat. 11.00 Australian rajalla. Kausi 1, 2/6. 17.40 ELOKUVA Lumikki ja metsästäjä (12). 23.00 TV4Nyheterna. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). (U) 08.00 Yle Uutiset. 2/6. 17.30 Miehen puolikkaat. 11.00 Erämaan armoilla. 03.10 Pienten perhe. 15.25 Simpsonit. 17.00 Uutiset. 20.00 Minun totuuteni. 00.40 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 00.50 ELOKUVA Valtapeli (12). 18.55 Keno. 10.00 Livet i Fagervik. 11.15 Animal 911: LA. 15.45 Haluan täydellisen kehon (12). 12.20 Simpsonit (7). Totuus esiin. 21.00 Murhanauhat. Kausi 22, 10/52. 08.50 Angry Birds Blues (S). 20.55 Lokala nyheter. 08.15 Pelastajat Lappi (7). 12.30 Simpsonit. 16.30 Suomalaiset F1-voitot: Interlagosin ihme. 18.20 112 Hätäkeskus. Osa 2/5. 10.30 Gold Rush. 11.30 Hyvissä aikeissa. 13.30 MasterChef USA. 11.15 Moderni perhe. 09.10 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S). 17.00 Electric Banana Band 40 år av glad djungelrock. (Creed 2015). 08.55 Nyhetsmorgon. 22.15 Agenda. 07.50 Jenkkimetsurit. 13.45 Suuret rakennusprojektit. 21.00 Kilot pois!. 19.00 Bingolotto. 09.00 Pienten perhe. 11.00 Ohjelma jatkuu klo 17.00. 07.05 Pelastajat Lappi (7). 12.15 Ginos italienska frestelser. 19.55 Uutiset. 11.40 Ruokakaupparalli. 02.35 Ghost Adventures (12). Jakso 6/10. 08.30 BUU-klubben. 11.02 Arkistosta: Falkenswärdin mööpelit (S). 13.45 Simpsonit (7). 06.00 LIVE: Astral-TV. 18.51 Nyfiken på Sverige somaliska. Kausi 1, 6/6. SUB 06.35 Simpsonit (7). 15.00 Meret ilman vettä. 5/12. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.20 Tehtaan sankarit – Onnea etsimässä. 19.10 Lokala nyheter. 18.00 Sukulaiskesä. Kausi 9, 10/35. 17.00 The Wall Suomi. 04.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 16.40 Miehen puolikkaat. 09.22 Tom Sawyer (7). 14.55 Vihaan pihaani. 07.00 Simpsonit (7). 09.00 Neljän tähden illallinen. Kotka: Albatrossi. 7.05 Musarullaa! 7.30 Petran poppoo (S). 14.10 Meret ilman vettä. 14.25 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 16.30 Unisa. 02.20 Supernatural (12). 17.00 19.00 Seitsemän uutiset. 07.45 McLeods döttrar. 15.00 Simpsonit. Häippä-äiti. 18.25 Solsidan. 13.30 ELOKUVA The Man Who Knew Infinity (7). FRII 06.05 Ihmeelliset eläimet. Sairaaloissa potilaita hoidettiin käytävillä ja tehohoitopaikat eivät riittäneet lääkärit joutuivat valitsemaan, ketä hoidetaan. 07.30 Pelastajat Lappi (7). 09.00 Järjestelmänmurtajat. 00.45 Vaarallinen läheinen. 19.10 Salakuljettajat satimeen. 6/8. 18.00 Uutiskauha. 23.35 Naisten autopaja. 2/3. 1. Helppoa rahaa. 11.40 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 3/10. Jätösten armoilla 2/2. 18.15 The Real Housewives of Beverly Hills. MUUT TV-KANAVAT YLE TV1 07.00 Viikinkien aikaan. 23.35 Hävyttömät (16). 15.30 Antikduellen. 21.20 ELOKUVA Huikopeli (16). 17.30 Hyvät ja huonot uutiset. Pohjois-Italiassa koronavirus levisi nopeasti ja sairastutti vakavasti tuhansia ihmisiä. 09.00 Rikkaat ja rahattomat. Kausi 4, 12/24. 22.00– 00.00 Tiedotteita ja uusintoja. 17.30 Ammattina sankari. 20.00 Unelmahäät. 10.00–10.28 Jotunheimenin paimenet. 3/3. 18.00 Hitlist. Kausi 5, 7/8. 11.30 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 23.00 Jotain lainattua, jotain uutta. 14.20 Harvinaisten eläinten jäljillä. 17.25 Tjejer gör lumpen. (U) 12.00 Luontoihmeitä 2019. 20.00 Musiikkia. 15.05 Huvila & Huussi. 18.15 Jalkapallon hienoimmat hetket. 14.45 Remppa vai muutto Vancouver. 10.30 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. (Tanska/Iso-Britannia 2015). 13.20 Lentoturmatutkinta. Kausi 2, 5/8. (2016). 09.44–09.54 Viraalit nerot (7). 21.00 22.00 Kymmenen uutiset. YLE TEEMA & FEM 08.02–12.00 YLE FEM. 03.20–05.00 Astral-TV. 12.40 Rinkside. (U) 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 18.20 Meret ilman vettä. 20.00 ELOKUVA Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (12). 20.00 Arman Pohjantähden alla (7). 18.45 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri. Ahdasta ja avaraa. 22.00 Aktuellt. 15.20 Pirunpelto (7). 19.00 Nya perspektiv. (U) 15.50 Poldark (12). 19.30 Sukulaiskesä. 10.05 Rempalla kaupaksi. 12.35 MasterChef USA. 20.30 Kosketuskohta. 19.00 Yle Olohuone: Futiskesän retrolähetys. 21.00 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 07.40 Valmistuksen salat. 10/17. 17.55 Miehen puolikkaat. (U) 09.00 Yle Uutiset. Kausi 1. Maailman huonoin äiti. 17.55 Solsidan. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 11.50 Simpsonit (7). 00.45 CSI: Miami (16). 14.05 Häät sulhasen tapaan. 10.00 Viikinkien soturikuningattaret. 7.42 Herra Mäyränen ja rouva Repolainen (S). 08.10 44 Cats. 08.00 Bygglov. Neiti Marplen ystävän kirjastosta löytyy tuntemattoman nuoren naisen ruumis. 00.20 Neljät häät Amerikassa. 23.50 Rajasota. 15.30 Kardashianit. Kuun vetovoima. Liv 05.00 Astral-TV. 04.40 Pernilla Wahlgrenin maailma. Kausi 4, 14/14. Kausi 1, 7/7. 06.45 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 15.30 Mad Cook Show (7). 23.35–00.33 Onko koolla väliä. 23.00 Dox 10 år: Grizzly Man. 09.15 McLeods döttrar. 21.00 Engelska Antikrundan. 18.30 Koronalive. 7/10. 11.35 Neljän tähden talkoot. 7.54 Stella ja Sami (S). Kausi 1, 4/6. 21.30 Rillit huurussa (S). 07.05 Caribbean Life. 17.25–00.33 YLE FEM. 17.00 ELOKUVA Selviytyminen (12). 19.30 Bom apetite!. 00.25 Muinaiset avaruusoliot. 00.00 Empire (12). Kausi 2, 1/12. Brittisarjassa palataan jalkapallon MMkilpailujen ikonisiin hetkiin. 15.30 Yleisurheilua: Oslo – The Impossible Games kooste. 01.45 Tohtori Paise. 14.55 K-märkta ord. 21.00 ELOKUVA Kova kuin kivi. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 05.20 Younger. 13.30 Komiska genier: Jerry Lewis. 14.01 Vedetään hatusta. 07.35 Nuoret äidit. 12.50 She Composes Like a Man. Kausi 2. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 02.20 Kärlek och fördom. 20.30 Yle Uutiset. Kausi 2. 08.05 Pienten perhe. 12.45 Jamien parhaat kasvisruoat. 23.15 Kommissarie Van der Valk. 08.02 Minä, Hugo Käld. 20.30 Rapport. 13.20 Huumeet keskellämme. 09.01 Galaxi. 20.00 Sportspegeln. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). 02.45 Madventures Suomi (7). 03.30 Verisukulaisia (12). (2009) 17.00 17.45 Täyttä Höyryä – äänessä Raimo Häyrinen. (U) 12.50 Tarinanmetsästäjät (12). 04.55 Ghosted (12). 00.40 Pitääkö olla huolissaan. 17.00 17.45 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. Lande. Jakso 6/10. 18.30 Panttilainaamo. 12.55 Simpsonit. Brasilian GP 2007. Jakso 9/26. Sveriges TV2 11.00 Gudstjänst. 21.05 ELOKUVA Rebecka Martinsson: Valhe (12). Kausi 8, 6/13. (U) 14.20 Eränkävijät. Kutonen 06.15 Naisten autopaja. 14.30 Antikduellen. 00.35 Efterlysta för mord. (U) 09.37 Råtta Booris (S). 14.35 Pientä pilaa. 20.00 Världens natur: Alla dessa ekorrar. 23.35 Mordutredningen. 09.00 Australian rajalla. 18.38 Kortfilmsklubben spanska. TV5 06.00 90 päivää morsiamena. Runsaudella sisustetut. 16.05 Vaimot vaihtoon USA. 03.00 Supernatural (16). 19.00 Mysteerien jäljillä. 13.30 Renées brygga. 10.30 Australian rajalla. 11.35 Huvila & Huussi. Sielunpaimen. 21.00 En VM-historia. 21.00 22.00 ELOKUVA Kesä ’92 (7). 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 20.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 11.00 Muisti: Loikkaus. 13.20 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA Medusan sinetti (16). (U) 12.00 Hyvän karman sairaala (12). 20.30 Frendit (S). 15.45 Remppa vai muutto Vancouver. 16.15 ELOKUVA Beethovenin viides (7). Kausi 30, 1/8. 04.05– 04.25 Yön AVA. 21.55 K-märkta ord. 19.10 New Yorkin luksuslukaalit. 12.50 Simpsonit (7). 03.20 The Real Housewives of Orange County. 13.25 Miljonääri piilossa. 16.40 Nätti nakuna. 20.50 Svenska hemligheter: Fängelset. 09.55 Pienten perhe. 15.00 Leif & Billy. 08.35 Pelastajat Lappi (7). 08.35 LEGO Friends (S). 13.40 Upea lihava elämäni. 07.00 Makalösa hem. 10.00 Australian rajalla. 11.35 Hyvät ja huonot uutiset. 03.10 Ninja Warrior. 12.35 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. 12.00–17.17 YLE TEEMA. 22.00 Kate Plus Date. 02.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 08.30 Kalliovuorten eläinlääkäri. Kausi 1, 3/6. 14.30 Tehtävä: täydellinen hääpuku. Kausi 6, 4/8. 03.45 Jenkkimetsurit. 09.30 Mitä tänään syötäisiin. 15.30 Falkenbergsrevyn 2020 Hårfint. 23.05 Rikoksen anatomia (12). 10.50 Upea lihava elämäni. 21.00 AlfaStudio. 10.50 Moderni perhe. 23.35 Stadi vs. 20.00 Frendit (S). Kausi 10. 14.35 Upea lihava elämäni. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 07.10 Latinalaisen Amerikan kuumat rajat. 11.05 Neljän tähden talkoot. 15.20 Vihaan pihaani. 15.30 Wild Kids. 06.20 Simpsonit. 21.00 ELOKUVA The Next Three Days (12). 09.12 Aliisa ja yksisarvinen (7). 01.40 Tavallinen murhaaja (12). 17.10 Murhia ja kantrimusiikkia (12). 09.30–10.00 Neljän tähden illallinen. 17.25 Humorfavoriter. 15.30 Upea lihava elämäni. (2014). 07.10 Pienten perhe. 17.25 Stugor. 23.30 Rapport. Kausi 11. 02.55 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 04.30 Huumebisnes Oy. 19.15 Landet runt. 14.30 Amazing Race. 17.50 Huvila & Huussi. 04.55 Asunnon metsästäjät maailmalla
Kyseessä on niin sanottu antologiasarja, jossa jokaisessa jaksossa käydään läpi yksi parisuhde Darbyn elämästä. Kasper Barfoedin elokuvassa Ulrich Thomsen on valmentaja Richard Møller Nielsen, jolle tulee hoppu. Ehkä juuri siksi sarja jää kovin pinnalliseksi. Sympaattisen norjalaissarjan päähenkilö GT herättää kiinnostusta samoissa piireissä pyörivien tyttöjen keskuudessa. Ja henkilöhahmot ovat sitäkin uskottavampia. Se joka ei joudu kuskiksi, voi juoda olutta norjalaisen diskomusiikin jumputtaessa valoisassa kesäyössä. Komediaa sinkkuelämästä Lofe Lifessäkin revitään, mutta varsin hillitysti, jopa laimeasti. Mutta voisiko suhde edes toimia, jos toinen viihtyy maalla ja toinen haluaa suurkaupunkiin. Sitä oikeaa rakkautta etsimässä Love Life CMore 14.6. Silja Aitoaho Vanha suola janottaa kaupungin kovinta kundia Glenn-Tore (Odin Waage) (vas.) ei hevillä näytä kavereilleen, miten lujille ero tyttöystävästä ottaa. Oikeasti hän haluaisi vain eksänsä takaisin. Simo Halisen jännitysdraaman kaikki käänteet eivät ehkä loista uskottavuudellaan, mutta tämähän onkin elokuvaa. Sarjassa seurataan parikymppisen newyorkilaisen Darbyn elämää ja ”rakkauksia” useamman vuoden ajan. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B19 TELEVISIO HHHHH Huippu HHHH Hyvä HHH Kannattaa katsoa HH Paremman puutteessa H Kehno Elämä ei voi olla loputonta pakoa ELOKUVAT Pekka Eronen palaute@lannenmedia.fi Kääntöpiste TV1 klo 20.50 HHHH Angolalainen Francis on oikeasti pakolainen, mutta jotain pakenevat myös kuntosaliyrittäjä Jere ja näyttelijä Vera. YLE KUVAPALVELU Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa. C MORE Ihan romuna Yle Areena HHH On kova työ esittää kaupungin kovinta kundia, kun sydän on riekaleina. Kovasti Glenn-Tore, ystävien kesken GT, (Odin Waage) kuitenkin yrittää, vaikka entisen tyttöystävän Inen (Mathilde Thomine Storm) kylmäkiskoiset viestit saavat miehen kyyneliin. Seurustelusuhteen päättyminen paketoidaan yksissä tuumin rehvakkain sanankääntein. Pääosassa nähdään muun muassa Twilight-elokuvista tuttu Anna Kendrick, joka on Darbyn roolissaan hieman persoonaton. Ainakin tämä – anteeksi taas – suomalaisen 95-leffan voittaa. Heistä yksi on Vera, jota esittää Laura Birn. Tanskalaisilla on – anteeksi vain – huikeampi tarina. Kaupungin tavoitelluin tyttö käy kotibileissä kuiskuttelemassa vihjailevia ehdotuksia hänen korvaansa. Jo alussa luvataan, että Darby tulee kohtaamaan sen oikean, mutta ensin on etsittävä ja epäonnistuttava – aika monta kertaa, sillä jaksoja on kymmenen. Iltaisin autoilla lähdetään kylille, lippalakit päässä ja sätkät suupielissä. Chris Evans, Robert Downey Jr., Scarlett Johansson yrittävät selvittää, pitääkö Kostajien alistua YK:n komentoon. Anthony ja Joe Russon mojovassa toimintaseikkailussa kysytään samaa kuin tuhansilla hiekkalaatikoilla ja koulunpihoilla. Muut pojat voivat vain haaveilla sellaisesta, mutta GT antaa tytölle pakit nokkelalla sutkautuksella. Liikkeelle lähdetään vuodesta 2012, jolloin Darby tapaa ensimmäisen poikaystävänsä Augien (Jin Ha). Valintojen edessä ovat Samuli Vauramo, Laura Birn ja David Nzinga. alkaen HH Jotain tuttua tässä on, kenties ripaus Sinkkuelämää-sarjaa. Kolmikon kohtalot kietoutuvat yhteen talvisessa ja hyisessä Oulussa. (Suomi 2018) Captain America: Civil War Nelonen klo 21.00 HHHH Kumpi voittais: Kapteeni Amerikka vai Rautamies. On noloja tilanteita, kivoja kämppiksiä ja epäu s k o t t a v a n h u l p p e a asunto, vaihtuvia partnereita ja heidän omituisuuksiaan. Ensiesitys. Kesällä 1992 maajoukkue kutsuttiin yllättäen kokoon, kun jalkapallon EM-kisoihin oli enää aikaa alle kaksi viikkoa. (USA 2016) Kesä ’92 TV2 klo 22.00 HHH Suomalaiset muistelevat kevättä 1995 ja jääkiekon ensimmäistä MM-kultaa. POIKIEN JUTUT ovat karskin miehekkäitä. Kieltämättä ”sisällissota” on muutaman supersankarin nujakalle turhan korskea termi, mutta mahtipontisuushan kuuluu heillä asiaan. YLE KUVAPALVELU. Jaksot ovat lyhyitä, vain puolituntisia. Niissä roikkuu niin monta wunderbaumia, että tuoksu tuntuu myös katsojan nenään. Norjalaisen pikkukaupungin nuorten miesten kaveriporukka viettää aikaansa rassaamalla vanhoja autojaan. Sisimmässään hän pohtii vain sitä, miksi Ine päätti muuttaa kaupunkiin ja perua yhteiset suunnitelmat kolmen vuoden seurustelun jälkeen. (Tanska 2015) Kääntöpiste-elokuvassa kolmen ihmisen tiet risteävät pohjoiseen suuntaavassa yöjunassa. Anna Kilponen Love Life -sarjan pääosassa nähdään muun muassa Twilight-elokuvista tuttu Anna Kendrick
1,6 mm Rautavaara Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Su Amsterdam 21 Buenos Aires 12 Budapest 25 Lissabon 20 New York 20 Oimjakon 21 Riika 21 Skellefteå 29 Sydney 19 Tukholma 24 Tokio 25 Ma 21 14 21 22 20 23 20 27 17 24 31 Ti 21 19 21 22 21 24 23 19 18 20 28 Ke 21 20 23 23 23 24 27 21 15 21 27 To 21 14 23 22 22 25 27 20 15 25 28 Su Alanya 25 Dubai 41 Dubrovnik 24 Funchal 21 Hania 27 Honolulu 26 Las Palmas 23 Malaga 30 Nizza 23 Phuket 29 Venetsia 22 Ma 26 40 23 21 29 26 25 31 24 27 22 Ti 27 41 22 22 26 27 25 31 24 27 24 Ke 28 42 23 20 26 26 24 31 24 29 24 To 27 38 24 21 25 27 23 29 25 29 23 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (8.6.–13.6.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. SUNNUNTAI 14.6.2020 Keskipohjanmaa B20 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 1030 Selkeää Odotettavissa sunnuntai-iltaan asti: Sää on selkeä. 20 19 23 21 24 20 23 20 27 29 21 30 25 27 25 22 17 17 Ke 17.6. 19 18 22 22 22 19 21 22 25 24 25 23 23 24 23 20 20 18 Pe 19.6. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 3:54 22:46 Jyväskylä 3:24 23:11 Kokkola 3:05 23:52 Rovaniemi Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 26 °C 23 °C 25 °C 25 °C 26 °C 26 °C 23 °C 27 °C 27 °C 27 °C) (+9 °C) (+9 °C) (10 °C) (10 °C) (+9 °C) (11 °C) (11 °C) (10 °C) (11 °C) (11 8 3 7 3 Su 14.6. Päivän ylin lämpötila on 22...27 astetta. 22 20 25 26 26 21 27 22 25 25 24 25 25 25 26 27 25 23 Eilen Vuosi sitten °C 22 °C 14 °C 24 °C 24 °C 25 °C 25 °C 25 °C 20 °C °C 25 °C 26 °C 22 °C 21 °C 24 °C 22 °C 17 °C 24 °C 21 °C 20 °C 10 °C 21 °C 19 °C 23 °C 12 °C 21 °C 14 °C °C 16 °C 16 °C 17 °C 19 °C 17 °C 19 °C 16 °C 20 °C 18 7 9 5 10 6 5 4 5 6 4 5 6 °C 19 °C 16 °C 26 °C 26 °C 25 °C 25 °C 25 °C 26 °C 25 °C 23 °C 25 °C 23 °C +9 °C +9 °C 15 °C 18 °C 23 °C 26 °C 25 °C 27 °C 26 °C 23 °C 27 °C 24 (13.6. klo 15) Merivesi Kemi 18 °C -17 cm Oulu 14 °C -16 cm Raahe 12 °C -19 cm Pietarsaari 18 °C -18 cm Vaasa 17 °C -18 cm Rauma 17 °C -17 cm Turku 17 °C -16 cm Helsinki 17 °C -15 cm Hamina 18 °C -14 cm Lämpimintä 13.6. +32,0 °C 1977 Turku Kylmintä toissa yönä +1,4 °C Ylivieska Kylmin mitattu 14.6. 24 23 26 26 26 23 26 23 27 26 27 26 24 26 26 25 25 22 Su 21.6. Kohtalaista lounaistuulta. -3,4 °C 1982 Kruunupyy Sateisinta 12.6. 22 21 25 26 25 21 25 23 27 26 27 26 24 26 25 24 22 20 La 20.6. Kokkola 25 Pietarsaari 23 Toholampi 26 Halsua 25 Ylivieska 27 Kalajoki 22 Haapavesi 26 Helsinki 20 Lahti 24 Tampere 24 Turku 25 Pori 25 Joensuu 24 Jyväskylä 25 Kuopio 25 Oulu 24 Rovaniemi 25 Kuusamo 25 Ma 15.6. 26 25 26 26 27 26 24 22 22 22 22 22 23 24 24 27 24 22 To 18.6. 24 24 26 26 26 22 26 22 26 25 25 24 25 26 26 26 24 23 Ma 22.6. klo 15.00 +26,1 °C Sodankylä Lämpimin mitattu 14.6. 25 24 27 27 28 22 28 22 26 26 26 26 23 25 25 22 19 23 Ti 16.6