Pankkitiskit auki enää harvoin 1 Sivut A2-3 OP Jokilaaksojen toimitusjohtaja Juha Pajumaa Toholammin konttorissa. VERNERI SAVUKOSKI Pankkitiskille jonottaminen on katoavaa kansanperinnettä. Syynä on alhainen käyttöaste. Veteliläisen Jussi Torpan mukaan niukat aukioloajat harmittavat kuntalaisia. Kestotilattuna kotiin 1,15 € (sis. 1 Sivu B1 Silva Virtanen pohtii kolumnissaan tavoitteellista musiikin harrastamista.. Tällä viikolla Savukoski, 19, polkee junioreiden ratapyöräilyn EMkisoissa Portugalissa. Monissa Osuuspankin konttoreissa on kassapalveluita vain pari tuntia viikossa. Motorassa toimii kaikkiaan 120 eri-ikäistä tanssijaa. Nro 185 Kuuntele tästä ääniuutiset Monissa puhelimissa on kamerassa jo valmiina QR-koodien tunnistus.Näytä QR-koodia puhelimen kameralle ja avaa linkki puhelimeesi ja pääset kuuntelemaan. Kansantanssia myös 1 Sivu A6 Motora toi kansantanssin iloa Kaustiselle Joensuusta. heinäkuuta 2022. 1 Sivu A12 Ammattilaisura Savukosken tavoitteena SM-kullan ansiosta Severi Savukoski ajaa Suomen mestarille kuuluva paita päällä. MARKKU JOKELA Kaustisen festivaaleilla loistivat myös joensuulaiset kansantanssijat, kun Motora toi Keskipohjanmaa-areenalle nuorta voimaa, ja Kaustinen salissa tanssivat vähän vanhemmat palkitun Verensulkusanoja-teoksen. alv 10 %). www.keskipohjanmaa.fi Torstai 14. SAMI NURMI ” Välillä tuntui, että tavoitteellisuus kiilasi soittamisen riemun ohi. Ministeri Tuppurainen: ”Kaasulasku saksalaisille” UUTISET 1 Sivu A8 Toista kauttaan GIF:n joukkueessa polkeva Severi Savukoski tähtää ammattipyöräilijäksi. Hinta 3,00 €
Rahan tallettaminen on vaikeampaa. Kassapalveluita on monella paikkakunnalla tarjolla vain parin tunnin ajan viikossa. Pankkien aukioloajat. VIIME VUONNA syntyneellä Jokilaaksojen Osuuspankilla on toimipisteet Halsualla, Kaustisella, Lestijärvellä, Räyringissä, Toholammilla, Ullavassa ja Vetelissä. Myös ottoautomaatit ovat vaihtoehto, tosin Halsualla ja Lestijärvellä ei ole automaatteja. Asia harmittaa heidän puolestaan. Nyt kesäaikaan asioiden käsittely voi myös olla hitaampaa, kun töissä on kesätyöntekijöitä, Pajumaa sanoo. Samalla kun uusi pankki aloitti toimintaansa, kassapalvelujen tarjontaa päivitettiin alentunutta kysyntää vastaavaksi. Jonoja aiheutuu, koska suurin osa kassapalveluihin tulevista tulee paikan päälle samaan aikaan kello kymmeneltä. OP KESKI-POHJANMAALLA on kassapalveluita Kokkolassa, Ylivieskassa ja Kalajoella. Aukiolot on sopeutettu kysyntämäärään ja ovat siihen riittäviä. – Olisi hyvä, että kaikki vaativampi asiointi hoidettaisiin ajanvarauksella eikä pyrittäisi asioimaan konttorissa silloin, kun ovet ovat auki kassapalveluita varten. – Jatkuvasti saan kuulla ihmisiltä, että OP:n nykyinen tyyli harmittaa aika monia. Eläkepäivinä konttori voi ruuhkautua, mutta se on vain yksi tai kaksi päivää kuukaudesta. Osuuskunnan periaatteena on jäsenten palvelu, ja se tuntuu unohtuneen tässä, Torppa kritisoi. PUHEENAIHE: TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A2 Frida Keränen Pankkikonttoreiden määrä on laskenut tasaisesti takavuosista, ja pankkiasiointi hoituu nykyään etupäässä verkon kautta. OP JOKILAAKSOJEN toimitusjohtaja Juha Pajumaa sanoo, että kassojen aukioloajat ovat palveluiden kysyntään nähden riittäviä. Korona-aikana sekin vaikutti, että kassapalveluita käyttää eniten iäkäs väestö. Kuukausitarpeeseen nähden määrä on todella riittävä, Rantala kertoo. Toisaalta kattavan toimipisteverkon myötä kassapalveluita tarjotaan entistä laajemmalla alueella, pankki tiedotti tuolloin. Palveluita saa ajanvarauksella, mutta sekin pitää hoitaa netin kautta tai puhelulla, johon vastataan Helsingistä käsin. Jos niiden käyttö on ajan saatossa muutenkin vähentynyt, niin korona korosti ja vauhditti muutosta selvästi. Perusteena oli voimakkaasti kasvanut verkkoja mobiiliasiointi. Vastakin eräs huoltamoyrittäjä kertoi, että viime aikoina käteistä on käytetty paljon. – Automaatit ovat mahdollisuus, mikäli kortti löytyy. On vaikea ymmärtää, mitä säästöjä tällä haetaan, kun henkilökunta on kuitenkin töissä paikan päällä. Veteliläinen Jussi Torppa ihmettelee käytäntöä. Kun käteistä menee tallettamaan, siinä helposti menee tunti jo jonottaessa, Torppa sanoo. OP Keski-Pohjanmaan Kälviän, Lohtajan, Teerijärven ja Evijärven konttoreissa ei ole lainkaan ollut kassapalvelua marraskuusta 2020 lähtien. Moni kilpailija on luopunut kassapalveluista kokonaan, se on ohjannut osin asiakasvirtaa meidän suuntaamme. Monesti pankissa käy vanhempaa väkeä, joilla ei ole korttiakaan. OP:n mukaan aukioloajat ovat palveluiden kysyntään nähden riittäviä. Pajumaa muistuttaa, että pankista saa palvelua puhelimitse ja konttorit ovat auki ajanvarauksella joka arkipäivä. Näissä toimipisteissä kassapalvelut ovat auki maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello kymmenestä kahteentoista. Tämä ohjasi varmasti palveluiden suuntaa myös tulevaisuuden osalta. KÄTEISNOSTOJA VOI tehdä ruokakaupoista, esimerkiksi OP:n asiakkaat K-Kaupoista sekä Tokmannilta ja S-Pankin asiakkaat S-ryhmän kaupoista. Kokkolan, Ylivieskan ja Kalajoen kolme päivää viikossa auki olevat palvelut on mitoitettu asiakastarpeeseen. OP Jokilaaksojen kaikissa toimipisteissä on kassapalveluita yhtenä päivänä viikosta kahden tunnin ajan, poikkeuksena Kaustisen konttori, jossa on kassapalveluita sekä maanantaina että perjantaina kymmenestä yhteen. Vetelin kunnanhallituksen puheenjohtaja ja yrittäjä Jussi Torppa kertoo Osuuspankin lyhyiden aukioloaikojen herättäneen kritiikkiä paikallisten keskuudessa. Puolen tunnin tai tunnin päästä on jo ihan toinen tilanne. Käteisnostot Nordean Kokkolan ja Pietarsaaren konttoreista loppuivat kokonaan vuonna 2018. OP:n kassat auki pari tuntia viikossa Kassapalveluiden avautuessa voi syntyä jonoa, jos kaikki halukkaat saapuvat paikalle samaan aikaan, OP Jokilaaksojen toimitusjohtaja Juha Pajumaa kertoo. – Käteispalveluiden kysynnän trendi on koko ajan jyrkästi laskussa. Kassapalveluita ovat esimerkiksi käteisen nostaminen ja tallettaminen ja laskujen maksaminen paikan päällä. Se voi olla ehkä tällainen sosiaalinen tapahtuma, että tullaan jonottamaan heti kun konttori aukeaa. Monen pankkikonttorin kassa on auki vain kerran viikossa. Vetelissä niitä on kaksi. – Kassapalvelut eivät ole edes prosentin luokkaa kaikista palveluista. OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala sanoo, että myös heillä aukioloajat kassapalveluihin on todettu riittäviksi
Kyselytuloksissa näkyy ihmisten jakautuminen netinkäyttäjiin ja niihin, jotka kokevat sen vieraaksi. Jolkkosen mukaan lennot ovat kalliita, tehottomia ja aiheuttavat turhia päästöjä. Nyt asian nosti esille Finavian lentoasema verkoston johtaja Jani Jolkkonen, joka kritisoi Helsingin Sanomien haastattelussa valtion varoilla tuettavia maakuntalentoja. Moni seniori käyttää digilaitteita näppärästi niin laskujen maksamiseen kuin netissä surffailuun, mutta osa etenkin kaikkein ikääntyneimmistä jää syrjään digitaalisista palveluista. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla. – Digipalveluiden kieli tuntuu monelle vieraalta. Ikäihmiset pitävät mahdollisuutta hoitaa omat raha-asiansa erittäin tärkeänä itsemääräämisoikeuden ja turvallisuudentunteen kannalta, joten heillä on kiinnostusta oppia käyttämään digilaitteita. Nämä ihmiset eivät ole tasavertaisessa asemassa palvelujen käytössä, mutta onneksi heitä on melko pieni joukko. Paikallaan pysyminen olisikin eläinlajin kannalta geneettinen itsemurha. – Ikäihmiset käyttävät verkkopalveluita laajalti juuri oman arjen asiointiin. Tapio Lehtinen Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Mutta on myös olemassa joukko, jolta puuttuvat verkkopankkitunnukset syystä tai toisesta. Valtio on käyttänyt ostolentoihin koronapandemian aikana noin 40 miljoonaa euroa. Lentoliikennettä maakuntakentille tarvitaan, koska sujuvat ja monipuoliset liikenneyhteydet vaikuttavat elinkeinoelämän ja matkailun menestymiseen. Selkokielisyydestä olisi paljon apua. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Viime viikolla kaksi vapaa-ajan kalastajaa havaitsi pinnan alla valtavan hahmon, jota he epäilivät valaaksi, mutta lajimääritys jäi hämärän peittoon. He, jotka vastasivat kyselyyn netissä, hoitivat suurelta osin myös pankkiasiansa netin kautta. Liikematkustajat ovat vasta palaamassa siiville. Ostoliikennettä on nyt lennetty yli vuoden ajan Joensuun, Jyväskylän, Kokkola-Pietarsaaren, Kemi-Tornion sekä Kajaanin lentoasemille. Tapio Lehtinen Erikoisia havaintoja Lohtajalla K ruunupyyssä sijaitsevan Kokkola-Pietarsaaren ja muiden maakuntakenttien tulevaisuus on noussut taas puheenaiheeksi. Siten koko korona-ajan keskiarvo ei välttämättä anna oikeaa kuvaa lentoliikenteen suosiosta. – Ikäihmiset arvostavat henkilökohtaista palvelua. Korona on opettanut, ettei matkustaminen ole ainoa tapa hoitaa asioita. Eniten matkustajia on ollut Kajaanin ja HelsinkiVantaan välisellä reitillä. Matkustajat palaamassa siiville Nyt on havaittavissa paluuta koronaa edeltäviin aikoihin myös Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla. Ostolennoilla on varmistettu, että maakuntakentiltä pääsee Helsinki-Vantaalle alle 3 tunnissa. Lentoyhteyksiä on tärkeää ylläpitää myös tulevan sähköisen lentoliikenteenkin vuoksi. Pankkikonttorit eivät ole heidän mielestään riittävästi auki. Tapaus jäänee elämään Marinkaisten mysteerinä. LENTOJA on kyseenalaistettu muun muassa vähäisten matkustajamäärien vuoksi. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Seuraava eduskunta ja hallitus päättävät Helsingin ja maakuntakenttien välisen lentoliikenteen jatkosta. Paperilomakkeelle vastanneista yli kolmasosa kertoi käyttävänsä yhä ensisijaisesti konttoria. Kaikilla ei ole esimerkiksi taloudellisista syistä mahdollisuutta omistaa digilaitteita, Sari Vapaavuori selittää. Joka kahdeksannelta ikäihmiseltä puuttuvat verkkopankkitunnukset. MARKKU JOKELA. Kyselyistä käy ilmi, että erityisesti yli 70-vuotiaat toivoisivat laajempaa mahdollisuutta konttoriasiointiin. Iäkkäät ihmiset eivät ole pankkija muiden verkkopalveluiden käyttäjinä homogeeninen joukko, muistuttaa kehitysjohtaja Sari Vapaavuori Vanhusja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:stä. Ilmastonmuutos voi johtaa uusien eläinlajien ilmestymiseen, mutta kysymyksessä voi olla myös sattuma tai eläinten sisäinen vaellusvietti. K eskipohjanmaan lukijoita on ilahdutettu kesän aikana kahdella erikoisella eläinhavainnolla Lohtajalta. Lentoliikenteen ruuhkilta on vältytty Kruunupyyssäkin, sillä Kokkola-Pietarsaaren ja Kemin kautta tehtävillä kolmiolennoilla on ollut keskimäärin 14 matkustajaa. Pienillä paikkakunnilla asuvat vanhukset voivat olla Vapaavuoren mukaan kohtuuttomassa asemassa paikan päällä asioinnin suhteen. Vaikka tunnukset olisi luotu, osa ei silti osaa kirjautua sivustolle. VALLI RY ON JO pitkään kartoittanut yli 65-vuotiaiden palvelutarpeita myös yhteistyössä pankkien kanssa. Tällä viikolla kahden miehen kalastusreissu Karhin vesillä sai poikkeuksellisen käänteen, kun heidän siikarysäänsä oli eksynyt yksinäinen sampi. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A3 Ikäihmisten digitaidoissa eroja Frida Keränen OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantalan mukaan kassapalveluiden asiakaskunta painottuu eläkeikäisiin. Etätyökulttuuri voi jättää pysyvän jäljen liikematkustamiseen, mutta nyt on havaittavissa paluuta koronaa edeltäviin aikoihin myös Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla, sillä osa kesäkuun lennoista oli täynnä. – Suomi on täynnä pieniä paikkakuntia, joissa pankkikonttori voi olla auki vaikka tunnin viikossa. Esimerkiksi Jyväskylän lennoilla on ollut keskimäärin vain viisi matkustajaa, eli valtio on tukenut jokaista matkustajaa noin tuhannella eurolla
Sällinen kertoo, että sampia sattuu kalastajien pyydyksiin harvakseltaan. LASSE HUHTALA PELIAIKAA PERJANTAIHIN KLO 20 ASTI Päävoiton todennäköisyys noin 1:140 M Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.f i PIDETÄÄN PELAAMINEN ILON PUOLELLA. Sampi ei ole ainoa Lohtajan suunnalta kantautunut erikoinen merihavainto; heinäkuun alussa pohdittiin, nähtiinkö Lohtajan Marinkaisissa valas. Se olisi myös mahtava elämys kalastukselle, jos sampikanta oikeasti elpyisi. Myös Huhtalan mielestä saalis on niin ainutlaatuinen, että hän suunnittelee vievänsä sammen täytettäväksi. Asiantuntija-arvioiden saaminen Huhtalan sammesta ei ole tehtävä helpoimmasta päästä, sillä kyseinen kala on niin harvinainen näky, että se on melko vieras myös monelle kalatietäjälle. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A4 Silva Virtanen LOHTAJA Lasse Huhtalan ja Heikki Niemen kalastusreissu Karhin vesillä sai poikkeuksellisen käänteen tiistaina, kun heidän siikarysäänsä oli eksynyt sampi. – Ajattelin, että kokeilen miten se onnistuisi, kun on sen verran harvinainen kala. Esimerkiksi kitasammen ja tähtisammen hän pystyy kuitenkin Huhtalan pyydyksiin jääneen kalan tuntomerkkien perusteella sulkemaan pois. Kokkolan ja Vaasan edustalta on Vesalan mukaan tavattu ainakin sampea ja tähtisampea. Suomen rannikolta luonnonvaraiset sammet katosivat 1900-luvulla ylikalastuksen vuoksi. Pitkään sivutoimisena ammattikalastajana toimineen Huhtalan mukaan saalis on ainutkertainen. – Mahtavaa, jos ne alkavat luontaisesti lisääntyä. Huhtalalla tulee siis jatkossa olemaan melko poikkeuksellinen kalajuttu kerrottavanaan – todisteineen päivineen. Sampilajien harvinaisuutta kuvaa hyvin se, että Luonnonvarakeskuksen sivuilla on ainoastaan yksittäisiä sampihavaintoja, vaikka ensimmäinen havainnoista on merkitty vuodelle 1914. Sampea on Sällisen mukaan istutettu sinne tänne ja ihmisten mukana se leviää vesistöstä toiseen. – Istutuksia on tehty sekä Itämeressä aikanaan esiintyneellä sinisammella että ainakin venäjänsammella. – KYLLÄ SE SAMPI on! Hieno kala, kokkolalainen kalastusyrittäjä Markus Sällinen innostuu. Hän muistelee kuulleensa, että tänä tai viime vuonna Vaasassa olisi ollut yksi sampihavainto. – En ole kuullut, että kukaan olisi näin ylhäällä sampea saanut. Huhtalan narraama sampi on 90 senttimetriä pitkä ja 2,7 kilon painoinen. Lasse Huhtalan siikarysässä oli yllätysvierailijana miltei metrin mittainen sampi. Pienemmätkin sammet olisivat yleistyessään esimerkiksi uudenlaisten kalastusvälineiden kannalta hieno mahdollisuus kalastukselle, Sällinen kertoo. Yli viidentoista kilon hauki on Järvi-meriwikin mukaan Suomessa erittäin harvinainen. – Sampi on 15-kiloiseen haukeen verrattuna lottovoitto, Sällinen vertaa. Harvinainen vonkale Lohtajalla Lohtajan merkilliset merieläinhavainnot saivat jatkoa, kun Lasse Huhtala kalasti sammen. SAMPI VOI periaatteessa kasvaa jopa yli satakiloiseksi, ja merissä voi uiskennella 40-vuotiaitakin sampia. Yksi vaihtoehto olisi myös kitasammen ja sterletin risteymä, Vesala pohtii. Luonnonvarakeskuksen kalatalouden asiantuntija Sami Vesala kertoo, että käytännössä kaikki Itämeressä esiintyvät sammet ovat joko istutettuja tai karkulaisia viljelylaitoksilta. Vaikka sampien mittakaavassa Huhtalan saama sampi kuulostaa pieneltä, sammet ovat koosta riippumatta poikkeuksellisia saaliita Suomessa. Viljelyssä on näiden lisäksi vielä ainakin kitasampea sekä eri sampija sterlettilajien risteytyksiä, mikä tekee lajinmäärityksestä entistä hankalampaa ja sekavampaa, Vesala selittää
KULTTUURI TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A5 Satu Hotakainen KOKKOLA Nyt se on todistettu: Ei ole maailmankolkkaa, missä ei salsa soisi. Perinteisiä son-instrumentteja ovat tres-kitara, rytmisoittimet, trumpetti ja kontrabasso. Omasta kulttuuristamme haluamme tuoda Suomeen kuubalaisen musiikin eri genrejä kuten son, bolero, rumba ja cha cha cha, Dewar sanoo. Son on akustisempaa ja juurevampaa maalaismusiikkia kun taas salsa on ottanut vaikutteita esimerkiksi jazzista ja sen rytmiikka on vaihtelevampaa. Minulle se on elämäni tarkoitus. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa ettei epäile etteivätkö suomalaisetkin olisi. Salsa kehitettiin 1960-luvun Amerikassa yleisnimitykseksi kaikelle kuubalaiselle musiikille ja salsa on kehittynyt sonin pohjalta, aivan kuten myös mambo ja cha cha cha. –?Siellä asuu rohkeita ihmisiä, hullut pohjalaiset olivat valmiita ottamaan riskin! naurahtaa Rauhala rocks -tapahtumajärjestäjän toimitusjohtaja ja Septeto Santiagueron Suomen yhteyshenkilö Sampo Laurikainen. –?Son on Itä-Kuubassa kiinteä osa kulttuuria ja sitä soitetaan ja tanssitaan kaikissa juhlissa, Dewar kertoo. Tällä kertaa Helsingin salsapiirit jäivät nuolemaan näppejään ja ihmettelemään, miksi son-taiturit järjestävät keikkansa Kokkolassa. Hieman yksinkertaistettuna salsa on sonia, johon on sekoitettu populaarimusiikin elementtejä. Tres-kitara, mitä Dewarkin yhtyeessä soittaa, muistuttaa tavallista akustista kitaraa, mutta kuuden kielen sijaan siinä on kolme kieliparia. Kaikkialla, missä kierrämme. Laurikaisella on kokemus tapahtumatuotannoissa ulottuu 80-luvun alkuun ja hän sanoo, että tänä kesänä, ehkä johtuen pandemiasta, paikat jotka yleensä ovat ottaneet Septeto Santiagueron tyyppisiä yhtyeitä esiintymään, halusivat olla riskeeraamatta ja luottavat kotimaisiin esiintyjiin. FERNANDO DEWAR kertoo kotimaansa Kuuban olevan maa, jossa suurin osa ihmisistä on hyvin musikaalisia. ” Mitä son-musiikki merkitsee minulle. Tärkeintä hänelle, ja koko yhtyeelle, on Dewarin mukaan siirtää son-musiikin perintö seuraavalle sukupolvelle, jotta son soisi jatkossakin niin Kuubassa kuin muuallakin maailmalla. Kuuba-kuumetta Kokkolaan Septeto Santiaguero on parhaillaan Euroopan ja Japanin kiertueellaan. Eri Kuuban alueiden kulttuuri ja tapa soittaa muokkaa son-musiikkia antaen sonille oman leimansa, Dewar sanoo. Madridin, Oslon ja Tokion lisäksi yhtye saapuu Ykspihlajaan Kokkolaan. Son-musiikki on kuubalaisen rytmimusiikin perustyyli, jossa yhdistyy espanjalainen lauluja kitaramusiikki afrikkalaiseen rytmiikkaan. –?Kokkolassa Outi Airola taas innostui heti, kun tarjosin mahdollisuutta tuoda yhtyeen Ykspihlajaan, Laurikainen sanoo. –?Mitä son-musiikki merkitsee minulle. Alunperin son-musiikki syntyi itäisessä Kuubassa ja levisi sieltä muuhun maahan. Fernando Dewar kertoo, että musiikkityylien sekoittumista tapahtuu etenkin Kuuban pääkaupungissa Havannassa, missä sonmusiikki on ottanut itäkuubalaista versiota enemmän vaikutteita muista kuubalaisista musiikkityyleistä. Septeto Santiaguero on perustettu vuonna 1995 ja se on voittanut kaksi kertaa Latin Grammy -palkinnon. Tai soisi salsan soivan. Hän on myös nähnyt, että Suomessakin tanssitaan kuubalaista sonia ja ruedaa ja ihmiset tietävät ja tunnistavat, kuinka kuubalaiseen musiikkiin tanssitaan. Kokkolaa kun ei vielä tunneta Suomessa latinomusiikin harrastajien mekkana. 1 Seitsemään viittaavasta nimestään huolimatta yhtyeessä soittaa kahdeksan muusikkoa: Alberto Castellanos, Dayron Robert, Eddy Lobaina, Fernando Dewar, Inocencio Heredia, Ismael Borges ja Rudens Matos. Fernando Dewar FAKTA Septeto Santiaguero 1 Kuubalainen Septeto Santiaguero on perustettu vuonna 1995 Santiagossa Kuubassa. –. Mistään aloittelijoiden soitteluryhmästä ei tosiaan ole kysymys, joten mitä ihmeen riskinottokykyä tässä tarvittiin. 1 Perinteisiä son-instrumentteja ovat tres-kitara, trumpetti ja kontrabasso sekä rytmisoittimet kuten clavet ja bongorummut. Ykspihlajan kulttuuriviikolla tarjoillaan harvinaista herkkua, kun kuubalaisen sonin mestari Septeto Santiaguero saapuu kaupunkiin.. Meille kaikille yhtyeen jäsenille son on elämäntapa, se on keino ilmaista tunteita, sanoo Septeto Santiagueron taiteellinen johtaja, muusikko Fernando Dewar. TEHDÄÄN IHAN ALKUUN selväksi, miksi sonista ja salsasta puhutaan suloisesti sekaisin. Ykspihlajan kulttuuriviikolla tarjoillaan harvinaista kuubalaista herkkua, kun kuubalaisen son-musiikin huippuryhmä Septeto Santiaguero saapuu Kokkolaan Euroopan kiertueensa ainoalle Suomen keikalle. Eikä musiikista nauttimiseen tarvita erityistä juhlapäivää. –?Hienointa oli se, kuinka ihmiset siitä huolimatta, että valtaosa ei ymmärtänyt espanjaa, pystyivät löytämään yhteyden musiikkiin. –?Tämä on juuri se, mitä haluamme vahvistaa: saada ihmiset tanssimaan Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Yhdysvalloissa. SEPTETO SANTIAGUERO on konsertoinut Suomessa kerran aikaisemminkin, noin kymmenen vuotta sitten Helsingissä Savoy-teatterissa. Vaikutuimme myös siitä, kuinka kiinnostuneita ihmiset olivat musiikistamme ja kulttuuristamme, siitä mitä teemme, Dewar muistelee. –?Näin musiikki ja musikaalisuus siirtyy lapsille Kuubassa jo varhain, Dewar toteaa. Se soi kadunkulmissa, ravintoloissa, kaikkialla. Minulle se on elämäni tarkoitus
Kansanmusiikkiyhtye taituroi tanssien välissä parikin pitkää teosta, jotta tanssijat ehtivät vaihtaa asujaan. Taitavaa kokonaisuutta leimasi tasaisuus. Teos ansaitsi ehdottomasti esityksen Kaustisen festivaaleilla, joka on myös kansantanssin juhlaa. Nyt ei kuitenkaan valutettu tai tyrehdytetty verta, vaan tanssittiin inhimillisiä tunteita kuten kateutta ja häpeää, halua ja myös jonkin sortin sovintoa. Verensulkusanoja-teoksessa tämä konkretisoituu kun Hosion ohjaama, joensuulaisen Motoran Pelmakat elää, hengittää ja liikkuu väliin niin tiiviinä ryhmänä, ettei tanssijoita enää erota toisistaan, vaan he ovat yhtä ja samaa olentoa. Tämä kävi ilmi jo alkutahdeista, joten luovutin sanojen suhteen ja otin esityksen vastaan pelkkänä kehonkielenä. Kansantanssin voi nähdä myös esittävänä taiteena ja sitähän se on, mutta tämä ei ole este tanssijoiden keskinäiselle liikekemialle. Teos kertoo sanojen ja sanallistamisen voimasta. Samalla se on katsojalle perin tuttua ja helposti tunnistettavaa. Pelmakat ovat myös tanssijoina genrensä ammattilaisia aina ilmeitä myöten. Romansul on perustettu 70-luvulla. Minusta myös puvustus, olipa se koko ryhmän tai vai muutaman osaajan käsialaa, olisi ansainnut maininnan esittelytekstiin. Pahimmillaan miehet tanssivat koko soolo-osuutensa ajan selin naisiin, mikä tuskin on ollut alkuperäinen tarkoitus. KAUSTINEN-SALISTA ehti hyvin vartissa Keskipohjanmaa-areenalle, jossa tanssivat festivaalien kansainväliset vieraat eli romanialainen Romanasul Folk Ensemble. Karjalaiset ovat aina eläneet tässä ajassa, mutta samaan aikaan he ovat esittäneet perinteistäkin perinteisempää kansantanssia, jota tanssivat yhtä lailla toisilleen kuin yleisölle. Verensulkusanoja sopii muutenkin festivaalipitäjään, joka on tunnettu verenseisauttajistaan. 0400 365 582 Toimittaja: Anni Saari P. Olen ihaillut joensuulaista Motoraa jo pari vuosikymmentä. Verensulkua Kaustisella Verensulkusanoja sopi Kaustinen-saliin, jossa yleisö keskittyy eikä seilaa eestaas. Ja millaista takinkääntöä! Kansantanssi on ollut kulttuurin marginaalissa jo vuosikymmeniä. Viisaasti kolmen vartin kokonaisuus oli sijoitettu Kaustinen-saliin. Kansantanssi on kuitenkin tanssia ihmisten kesken. Itse esityksestä en löytänyt muuta modernia kuin tanssijoiden katsomoon suunnatut rivit, joista joudun kärsimään katsojana kai loppuelämäni – kiitos irlantilaisen rivitanssin. Verensulkusanojen jälkeen romanialaisten esitys jäi auttamatta altavastaajan asemaan. Pahoin pelkään, että Kaustinen-salissa istui kuitenkin lähinnä kansantanssin hevijuusereita tällaista helmeä katsomassa. KULTTUURI Osaston esimies: Tiina Ruotsala P. Tanssiva lavarunoilija, Mitja Pilke, myös lausuu sanoja, joilla ottaa elämäänsä hallintaan. Musiikkia piristivät lauluosuudet, joita olisi kuunnellut enemmänkin. Musiikki on modernia, osin teosta varten sävellettyä, osin kunnon diskokamaa. Silti, olisi ollut mukavaa, jos saliin astuva olisi saanut vaikka ohjelmalehtisen, johon olisi painettu teoksen teksti. VERENSULKUSANOJA on esitys, joka jää elämään katsojan sisimpään. Tanssijathan loitsivat näyttämöllä myös kehoillaan. PELMAKOIDEN liikekieli on taitavaa ja elastista, jossa jokainen tietää paikkansa. Kaustinen-salissakin yleisö tempautui jälleen kerran karjalaiseen revitykseen – kukapa sitä voisi vastustaa. Kättelyosiossa nousi mieleen korona-ajan kättelykielto, jota nyt on purettu. Harvoin kokee asujen olevan niin yhtä tanssiteoksen kanssa kuin Verensulkusanoissa. Juontajan mukaan ryhmä on perustettu jo 1970-luvulla, mutta sen ohjelmistossa on myös moderneja elementtejä. Koska tällainen esitys kärsi salin akustiikasta, en juurikaan saanut sanoista selvää, vaikka istuin aika edessä. Verensukusanojen musiikki ja äänisuunnittelu on Teemu Eerolan käsialaa. Tämä takasi rauhan niin tanssijoille kuin yleisölle. 040 672 1257 Sähköposti: kulttuuri@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A6 Tiina Ruotsala KAUSTINEN Suomen Nuorisoseurojen myöntämä Vuoden tanssiteko 2021 meni Riina Hosion Verensulkusanoille. ” Puhun kansantanssista ja kansantanssille niin kuin se olisi elävä, konkreettinen, ehkä jopa inhimillinen olento. Riina Hosio ohjaaja ja koroegrafi FAKTA Teokset 1 Riina Hosio ja Motoran Pelmakat – Verensulkusanoja Kaustinen-salissa 1 Romanasul Folk Ensemblen esitys Keskipohjanmaa-areenalla Vuoden tanssiteko 2021 -tunnustuksen saaneen tanssitaiteilija Riina Hosion teos taipuu ja muotoutuu tanssijoiden askeliin. Se ei ole kumartelua nykytanssin suuntaan, vaan lähtee rehellisesti perinteisestä kansantanssikielestä, joka taipuu ja venyy tavalla, johon vain kansantanssi kykenee. KASIMIR RAIPELA KASIMIR RAIPELA. Riina Hosio sanoo maanantaina julkaistussa teoksessa Tanssikavalkadi – Näkemyksiä kansantanssikulttuurista, että hän ”puhuu kansantanssista ja kansantanssille niin kuin se olisi elävä, konkreettinen, ehkä jopa inhimillinen olento”. Ovathan verensulkusanat parannusloitsuja henkistenkin haavojen sulkemiseen
–?Kyllähän soittimissa korjattavaa riittää. Kaustislainen viulunsoitto nostettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon viime joulukuussa. –?Valitettavasti tänä päivänä on syytä olla erityisen huolissaan. –?Anteeksi voinko kysyä sellaista. UUSIKAARLEPYYLÄINEN Leif Kronqvist myöntää, että korona kuritti myös soitinrakennuksen alaa, viimeisen parin vuoden ajan uusien soittimien myynnissä tapahtui selkeä notkahdus. Soitinrakentamisen taitoa meillä Suomessa on, mutta mistä löytyy maksajat. Milloin on istuttu viulun päälle, milloin astuttu tai sitten se on kädestä lattialle pudonnut. SOITINRAKENTAJAMESTARI Rauno Nieminen puhui Kansantaiteenkeskuksella järjestetyssä seminaarissa Kansanomaisten soittimien rakentamisesta Suomessa. Saattaa siinä vaikkapa jouhikkoa tilaavalla hiukan silmät pyöristyä kun kerron, että nyt tilatun käsintehdyn soittimesi saat vuoden kuluttua, kertoo vuosikymmenet soitinrakentamista opettanut mestari alasta. Viulua likemmin tutkittaessa paljastuu, että totta vieköön sen puun kuvioinneista muodostuu linnunsilmiä. Viuluni on valmistettu vaahterasta ja siinä on linnunsilmäkuviota. Leif Kronqvist aprikoi, ettei puun kuvioilla ole soundiin mainittavaa vaikutusta, ääni muodostuu soittimen muista ominaisuuksista. –?Jokainen viulu on yksilö. Vuosien saatossa hän on rakentanut soittopelin poikineen. Kyse on kuitenkin aina arvokkaasta sijoituksesta, kun ostetaan vaikkapa uusi, käsityönä tehty viulu. Moni soittimen tilaaja haluaa tehdä verkon kautta tilauksen siististi ja nopeasti saada tilausvahvistuksen, että soittimesi on laitettu matkaan. Uudestakaarlepyystä kotoisin oleva Leif Kronqvist innostui viulunrakentajan uralle vuonna 1996, työväenopiston viulunrakennuksen kurssin käytyään. Soitinrakentamista ja elävää perintöä Elävän perinnön piste on ensimmäistä kertaa mukana kansanmusiikkijuhlilla. Niitä voi esittää myös usealla kielellä. Yksi ominaisuus mikä pitää soitinrakentajalla olla on tarkkuus. Hänen käsistä ja verstaasta on valmistunut kaikkiaan satakunta erilaista soittopeliä, niistä seitsemän upeaa avainviulua ja kuutisenkymmentä viulua. Hänen viulunrakentajan uransa alkoi vuonna 1996. Elävän perinnön pisteellä tuottaja Sanni Virran sekä vierailevien ryhmien johdolla pääsee perehtymään niin Perhonjokilaakson käsityöperinteeseen, karjalanpiirakan valmistuksen saloihin kuin vaikkapa Luodossa valmistetun limisaumaveneen olemukseen ja sen Unesco-luetteloinnin prosessiin. Soittopelien taitajan pisteellä voi kysyä miltei mitä tahansa, kysymyksiä ei tarvitse ennakkoon suunnitella. Siitä mitä on tehty ja kuinka perinne turvataan. ELÄVÄN perinnön piste on uusi riemastuttava tuttavuus kansanmusiikkijuhlilla, soitinrakentaja Leif Kronqvist on sen sijaan tutuksi tullut useilta aiemmilta festareilta. Se tietää myös tilauksia, uskoo viulunrakentaja. Monenlaisia korjaustoimia on mahdollista vanhalle viululle tehdä. kysyi paikalle tupsahtanut virolainen viulisti Katrin Kannukene. – Onneksi on pikku hiljaa korona-aika taaksejäänyttä aikaa ja muusikoilla on jälleen keikkoja. Soitinrakentajamestari, tutkija, muusikko Rauno Nieminen sekä jouhikkoguru Ilkka Heinonen vannovat upeitten käsintehtyjen jouhikkojen nimeen. KULTTUURI TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A7 Minna Mustonen KAUSTINEN Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla on paitsi laulua ja tanssia monessa muodossa ja kymmenillä lavoilla, myös erilaisia esittelyjä kädentaidoista sekä perinnetietoa opittavaksi, muistiin laitettavaksi asti. Itse suosin mieluusti suomalaista koivua, ihan sen ekologisuuden takia. Hyvänä myyntivuotena kaupaksi menee viidestä kymmeneen käsintehtyä soittopeliä. Myös talven kuivat ilmat saattavat aiheuttaa halkeamia joita joudutaan paikkaamaan tai talloja vaihtamaan. Silti on myös muistissa sellainenkin vuosi, jolloin myin kolme viulua Sveitsiin, kertoo viulunrakentaja. –?Myönnettävähän se on, että suurin osa soitinkaupoista ja lopulliset ostopäätökset tehdään festivaalien jälkeen. Ei kukaan soitinrakentaja pysty kilpailemaan halpatuontimaiden kanssa, eikä ole syytäkään. Soittimenrakentajan työsarkaa ovat myös rikkoontuneet soittimet, toisina vuosina suurin tulovirta muodostuu korjaustoimista. Tuottaja Sanni Virta Elävän perinnön pisteellä jakaa tietoa monesta perinneasiasta ryijynteosta limisaumaveneeseen. Puulaadun valinta on tietysti tärkeää, mutta siinäkin on se juttu, että missä kyseinen puu on kasvanut. Pitää olla tarkka, jotta pystyy valmistamaan hyvän soittimen. Vaikuttaakohan kannen kuviot eli puunsyyt jollakin tavalla viulun sointiin. Jotta elinkeino pysyy pyörimässä ja tekijä saa työlleen palkan olisi syytä ottaa keskusteluun mukaan se, että tulisiko valtiovallan tukea soitinrakennusta. SAMI NURMI 1 Katso video https://dreambroker.com/channel/kyb7wohk/iframe/498jct1h SAMI NURMI MINNA MUSTONEN. Soitinrakentaja Leif Kronqvist on tullut tutuksi useilta aiemmilta Kaustisen festareilta
Joskus, kuten nyt, riskit realisoituvat. Hänen mukaansa Fortumin ja Uniperin näkökulmasta tilanteesta ei päästä eteenpäin ilman, että kohonneita kustannuksia siirretään myös Uniperin asiakkaille. Työlistallani tämä on nyt ensisijainen asia, Tuppurainen kuvaa omaa rooliaan. Valtioneuvoston kansliasta kerrotaan, että päätöstä ylimääräisen hallituksen kokouksen järjestämisestä ei myöskään ole. YHDEKSI ratkaisukeinoksi on esitetty Uniperin pilkkomista niin, että Saksan huoltovarmuuteen keskeisesti liittyvät liiketoiminnot eli lähinnä maakaasu voitaisiin irrottaa yhtiön muusta liiketoiminnasta. Tuppurainen korostaa tiivistä yhteyttä ja läheisiä poliittisia kontakteja Suomen ja Saksan hallitusten välillä. Suomen valtiota keskusteluissa edustaa myös valtioneuvoston kanslian finanssineuvos Maija Strandberg. Tappiota kertyy kuitenkin niin kauan kuin näin ei käy, tällä hetkellä noin kymmenien miljoonien eurojen päivävauhtia. Toistaiseksi kaikki vaihtoehdot ovat vielä pöydällä. Maakaasuongelmien taustalla on Tuppuraisen arvion mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin pyrkimys horjuttaa Eurooppaa. Hän vakuuttaa, että neuvottelut jatkuvat niin kauan, että kaikille osapuolille hyvä ratkaisu syntyy. Sota ei saa jakaa Eurooppaa. YKSI ISO intressi on sähkön tuotannon turvaaminen Suomessa. Nämä kannattelevat nyt. Suomen riippuvuus Venäjän maakaasusta ja muista fossiilisista polttoaineista oli toki alkujaankin paljon pienempi kuin Saksan, mutta Tuppurainen korostaa, että jos siitä irtautuminen oli mahdollista Venäjän pienessä naapurimaassa Suomessa, on se sitä muuallakin. Hän kertoo yhteydenpidon Saksan hallituksen edustajiin olevan päivittäistä, kuten ovat myös hänen omat yhteytensä pääministeri Marinin kanssa. –?Poliittinen vakaus on Saksassa yksi kaiken toiminnan lähtökohdista. Näin siitäkin huolimatta, että suomalainen valtioenemmistöinen energiayhtiö Fortum omistaa Uniperista 78 prosenttia. Se taas edellyttää sitä, että Fortum pystyy toimimaan kannattavasti. Tuppurainen matkustaa torstaina Berliiniin keskustelemaan muun muassa liittokanslerin viraston ministerin ja kansliapäällikön Wolfgang Schmidtin kanssa. 1 Uniper joutui hankaluuksiin, kun Venäjä leikkasi kaasutoimituksia ja kaasun hinta alkoi nousta rajusti. Viime ja vielä tänäkin vuonna ne olivat noin puoli miljardia euroa vuodessa. –?Tämä on iso kysymys isojen kysymysten joukossa. Tilanne on haastava, mutta hän korostaa, että mitään hätiköityjä päätöksiä ei tulla tekemään. Ministeri uskoo, että ratkaisut tilanteeseen löytyvät, vaikka kyse on isoista taloudellisista intresseistä. Viime kädessä kyse on siitä, millaisen poliittisen linjan Saksa on valinnut suhteessa Venäjään ja sen maakaasuun, Tuppurainen selventää taustaa. Tuore lainsäädäntö mahdollistaa myös kaasun hinnan nostamisen, johon Saksa ei toistaiseksi ole ollut innokas tarttumaan. A8 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa Tinja Huoviala Suomen ja Saksan Uniper-kiistassa on eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) mukaan kyse Saksan omista sisäpoliittisista ratkaisuista. Maakaasua Saksassa käyttävät sekä teollisuus että kotitaloudet, ja näistä jälkimmäiset erityisesti lämmitykseen. Siksi kyse on ennen muuta Saksasta ja sen sisäpoliittista ratkaisuista: siitä, millaisen laskun Saksa on valmis lähettämään omille kansalaisilleen. Eurooppaja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen korostaa, että Fortumin kriisi saksalaisen tytäryhtiön Uniperin talousvaikeuksissa kuuluu omistajaohjausministerinä hänelle. –?Saksa on Suomen läheisin liittolainen ja poliittisesti olemme samanmielisiä. Venäläisen maakaasun varaan rakennetut Saksan energiapoliittiset ratkaisut kokivat täydellisen haaksirikon Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vuoksi. –?Venäjä käy matalan intensiteetin sotaa Eurooppaa vastaan ja käyttää maakaasua aseena. TUPPURAINEN ymmärtää, että Saksa on huolissaan kansalaistensa pärjäämisestä sekä mahdollisten kovien hinnankorotusten aiheuttamista poliittisista levottomuuksista. 1 Tällä hetkellä Uniper joutuu myymään kaasua markkinahintaa huomattavasti halvemmalla ja on vaarassa kaatua. Fortumin omistaa 51-prosenttisesti Suomen valtio. Johtopäätösten aika siitä, mitä opimme jupakasta, on vasta myöhemmin. JARMO KONTIAINEN FAKTA Tästä on kyse 1 Suomalainen Fortum omistaa 78-prosenttisesti saksalaisen Uniperin. Tuppurainen muistuttaa, että siinä on aina riskinsä, kun valtio toimii markkinoilla aktiivisesti ja valtio-omisteiset yhtiöt tekevät investointeja sekä osallistuvat liiketoimintaan. Maakaasun hinnannoususta johtuvien kustannusten siirtäminen kuluttajien maksettavaksi tuntuu olevan Saksassa kovin vaikeaa. Se on Suomen kannalta kohtuullinen tarjous, Tytti Tuppurainen sanoo. 1 Fortum on jo tukenut Uniperia kahdeksan miljardin euron konsernin sisäisellä rahoituksella.. –?Omistajaohjausministerinä tämä kuuluu minun vastuualueelleni ja niitä tehtäviä tässä nyt hoidan. –?Suomalaisille veronmaksajille ei pidä koitua mitään aiheettomia kustannuksia, ministeri linjaa. –?Kyse on Saksan tekemistä ratkaisuista sekä niiden riskeistä ja seurauksista, Tuppurainen vetää yhteen haastattelussamme. Summa on kolmasosa valtion kaikista osinkotuloista. TOISTAISEKSI pattitilanteesta ei ole löytynyt ulospääsyä. Herkkiin suhteisiin ja kahden pörssiyhtiön asioihin vedoten hän ei halua avata tavattavien listaa sen enempää. Tuppurainen: Uniperin kriisissä kyse Saksan ottamista riskeistä Suomalaisille veronmaksajille ei eurooppaja omistajaohjausministerin mielestä saa koitua aiheettomia kustannuksia. Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrkii ministerin mukaan horjuttamaan Eurooppaa maakaasun avulla. Oppositio on vaatinut jo pääministeri Sanna Marinia keskeyttämään kesälomansa vaikean tilanteen vuoksi. Pääministeri Sanna Marin (sd.) on jatkanut keskusteluja Saksan sosiaalidemokraattisen liittokanslerin Olaf Scholzin kanssa. Kyse on pohjimmiltaan siitä, millaisen kaasulaskun Saksa on valmis lähettämään omille kansalaisilleen. –?Me tuemme tätä Fortumin ehdotusta. 1 Nyt tilanteeseen etsitään ratkaisua sekä vastausta kysymykseen, kuka maksaa ja mitä. Uniper ja Fortum käyvät omia neuvotteluitaan. Siksi neuvottelut Saksan kanssa pitää käydä tavalla, joka ei hajota maita eri leireihin. NEUVOTTELUT maakaasun hinnannousun vuoksi vakavaan kriisiin ajautuneen saksalaisen energiayhtiön tilanteesta jatkuvat. Tuppurainen vakuuttaa, että Suomen hallituksella on aktiivinen ote kriisistä. He eivät halua, että poliittinen vakaus horjuisi. Fortumin osinkotulot valtiolle ovat olleet merkittävän suuret. Miksi
Ilmailusäännösten noudattamista valvoo myös poliisi. Neutraalisti asiaan suhtautui 20 prosenttia ja eri mieltä oli 21 prosenttia vastaajista. Heinäkuun ensimmäisiin päiviin mennessä yli 16?200 toimijaa on rekisteröitynyt Traficomille, ja noin 17?400 ihmistä on suorittanut kauko-ohjaajan verkkokokeen. Nykyinen alkoholilainsäädäntö estää Suomessa toimivia kaupan yrityksiä toimittamasta alkoholijuomia asiakkaiden kotiin. –?Suomen viranomaisilla on minusta mahdollistava asenne, Jansson sanoo. Tutkimuksen vastaajista 59 prosenttia oli täysin tai melko samaa mieltä, että mietoja viinejä pitäisi saada myös ruokakaupoista. 1 Jokaisen vähintään 250 grammaa painavan dronen operaattorin eli käyttäjän on rekisteröidyttävä Traficomille. Lennättäjät myös keskustelevat säännöistä paljon esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 1 Lentorajoitusalueita tulee noudattaa. PÄÄASIASSA pääkaupunkiseudulla kuvaava Jansson kokee, että säännöillä on ennen kaikkea valistava vaikutus. NNV-luku on arvio siitä, kuinka monta ihmistä pitäisi rokottaa neljännen kerran, jotta voitaisiin estää yksi erikoissairaanhoitoa vaativa koronatapaus kuukauden sisällä neljännestä annoksesta. 1 Koetta suositellaan myös 250-grammaisten koneiden lennättäjille. Vuodesta 2021 jokaisen kamerallisen tai vähintään 250-grammaisen dronen lennätyksestä vastaavan käyttäjän on pitänyt rekisteröityä Liikenneja viestintävirasto Traficomille. 17?400 ihmistä on jo suorittanut droneverkkokokeen. Helmikuusta lähtien 0,5–2-kiloisten lennokkien lennättäjien on täytynyt suorittaa vielä lisäteoriakoe, jos on halunnut lennättää tiheästi asutulla alueella ja enintään 50 metrin päässä muista ihmisistä. Tiukat säännöt ajoivat tuhannet drone-kokeeseen TAUSTA: EU-säännöt toivat koulutusvelvollisuuden 1 Miehittämättömiä ilma-aluksia eli droneja koskeva sääntely kiristyi vuonna 2021 Euroopan unionin asetuksen vuoksi. Dronekuvaaja Julius Jansson lennättää drone-kopteria. –?Keskitytään kuvauskohteeseen ja miehittämätön ilma-alus osuu puuhun, Huoviala sanoo. Euroopan unionin sääntely on kuitenkin muuttanut tilanteen. Vastaajista 52 prosenttia puolestaan oli sitä mieltä, että verkkokauppaostosten ohessa tulisi voida tilata myös mietoja alkoholijuomia kotiin toimitettuna. Hän ei ole pitänyt kiristynyttä sääntelyä liian rajoittavana. THL aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä. Hän on saanut myös lentorajoitusalueille kuvausja lentolupia, kun on pyytänyt niitä asianmukaisesti. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A9 STT, Markku Uhari Suomalaisten drone-lennättämisen villit vuodet ovat takanapäin. Aikaisemmin rekisteröitymisvaatimus koski vain ammattilennättäjiä. 1 Säännösten rikkominen voi olla esimerkiksi ilmailurikkomus, josta voi saada sakkoja. Viime vuonna vastaavia ilmoituksia kirjattiin kolme. Jansson on suorittanut sekä verkkokokeen että helmikuusta asti vaaditun lisäteoriakokeen. Tutkimus tehtiin osana Suomi syö -tutkimusta toukokuussa, ja nettikyselyyn vastasi 1?584 ihmistä. Helmikuussa voimaan tulleen lisäteoriakokeen on tehnyt lähes 1?300 ihmistä. –?Sellaista henkilöä kyllä huomautetaan, jos puhuu sääntöjä vastaan. Traficom on aiemmin tänä vuonna arvioinut, että dronejen lisääntynyt sääntely on vähentänyt ilmailun vaaratilanteita. 1 Helmikuun alusta 500–2000-grammaisten dronejen lennättäjien on pitänyt suorittaa lisäteoriakoe, jotta dronea on saanut lennättää ihmisasutuksen lähellä ja enintään 50 metrin päässä muista ihmisistä. Nykyisin hän tekee yrittäjänä ilmakuvausta. –?Alle 60-vuotiailla terveillä on edelleen hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan, vaikka rokotteiden suojateho hieman laskisikin, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoi tiedotteessa. –?Drone ei ole vain lentävä kamera vaan osa ilmailua, ja sitä voi käyttää kuvien ottamiseen. Viime viikolla julkaistun ennakkotiedon mukaan THL tulee suosittelemaan neljänsiä koronavirusrokotteita jaettavaksi yli 60-vuotiaille ja koronan riskiryhmiin kuuluville 12–59-vuotiaille syyskuun alusta lähtien. Vaaratilanteiden vähentyminen näkyy myös tilastoissa. Huoviala Traficomista kertoo, että kokeiden yksi tarkoitus on ollut saada osallistujat ajattelemaan dronen lennättämistä omaa toimintaa laajemmin. –?Sääntely on tiukentunut huomattavasti siitä, mitä aikaisemmin kansallisessa ilmailumääräyksessä luki miehittämättömistä ilma-aluksista, sanoo Kimmo Huoviala, Traficomin miehittämättömän ilmailun tarkastaja. Traficom kirjasi vuonna 2018 yhteensä 19 lentoturvallisuuden läheltä piti -tilannetta, jossa osallisena oli drone ja miehitetty ilma-alus. THL analysoi neljännen koronarokotteen vaikuttavuutta 60 vuotta täyttäneillä riskiryhmiin kuuluvilla ja kuulumattomilla kolmessa erilaisessa epidemiatilanteessa. Lisäksi suurelle osalle kauko-ohjaajista on tullut pakolliseksi suorittaa verkkoteoriakoe. ” Drone ei ole vain lentävä kamera vaan osa ilmailua, ja sitä voi käyttää kuvien ottamiseen.” Kimmo Huoviala Miehittämättömän ilmailun tarkastaja Traficom VESA MOILANEN STT, Anniina Korpela Neljännestä koronarokoteannoksesta hyötyvät eniten 80 vuotta täyttäneet riskiryhmäläiset, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keskiviikkona julkaisemasta selvityksestä. Yrittäjä Julius Janssonin mielestä uudet drone-säännöt ovat asialliset. Varsinaisten vaaratilanteiden lisäksi tapahtuu myös esimerkiksi laiterikkoja. Analyysissä selvitettiin rokottamisen vaikuttavuutta niin sanotun NNV-luvun avulla. Jansson uskoo, että niiden noudattamiseen kohdistuu myös sosiaalista ohjausta. JULIUS JANSSON on lennättänyt dronea vuodesta 2018. 1 500 grammaa painavien koneiden kauko-ohjaajien on suoritettava verkkoteoriakoe. 1 Määräys ei koske lelulaitteita. Euroopan lääkeviranomaiset antoivat aiemmin tällä viikolla suosituksen neljännen rokoteannoksen antamisesta pikaisesti kaikille yli 60-vuotiaille ja koronataudin riskiryhmiin kuuluville. Huovialan mukaan vaaratilanteiden määrä olisi todennäköisesti nykyistä suurempi, jos säännöt eivät olisi kiristyneet. Enemmistö haluaisi viinit ruokakauppoihin STT Enemmistö suomalaisista haluaisi viinit ruokakauppoihin, selviää Päivittäistavarakaupan tilaamasta ja Taloustutkimuksen tekemästä tutkimuksesta. Alan yrittäjänä hän näkee lainsäädännön mahdollistavana asiana. Lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa. Määräys koskee niin harrastajia kuin ammattilennättäjiä. Vielä muutama vuosi sitten Suomessa ei ollut juurikaan vaatimuksia ihmiselle, joka halusi lennättää kauko-ohjattavia ilmaaluksia, käytännössä droneja. Tosin myös koronaepidemia on voinut vähentää vaaratilanteita, kun ilmailua on ollut aiempaa vähemmän. 1 Enimmäislentokorkeus on 120 metriä. THL haluaa laajentaa koronarokotusten jakoa
Britannian entisen valtiovarainministerin Rishi Sunakin harteille sovitellaan ennakkosuosikin viittaa konservatiivipuolueen uudeksi johtajaksi ja mahdollisesti maan uudeksi pääministeriksi. Tietysti konservatiivipuolueessa on ollut myös naispääministereitä, niin se ei ehkä ole tämäntyyppisten kysymysten suhteen samalla tavalla konservatiivinen, sanoo Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen STT:lle. –?Tässähän se testataan. –?Tilanne, jossa ollaan kriisin keskellä, voi olla hyvä syy lykätä uusia vaaleja – mutta kyllä se aika vahva vaatimus on, että mandaatti pitää hakea uusien vaalien kautta. Puolueen johtajavalinta tehdään useilla äänestyskierroksilla, joista ensimmäinen pidettiin keskiviikkona. Tällä hetkellä verotus näyttää nousevan keskeiseksi kysymykseksi, jonka kautta ehdokkaat lähtevät rakentamaan kampanjaansa. Briteillä on ehkä edessä uudet vaalit NIKLAS HALLE’N / AFP / LEHTIKUVA. Miettisen mukaan erityisesti Rishi Sunakin taustassa on paljon sellaista, jonka voi olettaa puhuttelevan ainakin osaa konservatiiviäänestäjistä. Sunak olisi myös maan ensimmäinen pääministeriksi yltänyt hindu. Nykyisin Sunak vaimoineen kuuluu Britannian rikkaimpiin ihmisiin, kertoo Timesin listaus. Ei, ja siksi erosin tehtävästäni, Sunak kommentoi kampanjansa avaustilaisuudessa tiistaina uutistoimisto AFP:n mukaan. Toinen on kulttuuri-identiteettiin liittyvät kysymykset, jotka ovat Britanniassakin pinnalla. Brittimediassa on arveltu, että lopullinen kädenvääntö puoluejohtajan paikasta käydään maltillista linjaa edustavan Sunakin ja puolueen oikealta laidalta tulevan haastajan välillä. Olisivatko konservatiivit valmiita valitsemaan puolueensa johtoon muun kuin valkoihoisen britin. On, ja niin on kaikilla meistä. Olinko eri mieltä hänen kanssaan. –?Tällä hetkellä konservatiivipuolueen sisällä keskustellaan erityisesti verojen laskemisesta, koska maan veroaste on noussut historiallisen korkealle tasolle. Puoluejohtajakisan ennakkosuosikkina pidetään valtiovarainministerin virasta eronnutta Rishi Sunakia, jonka vanhemmat ovat Intiasta. Britannia voi saada ei-valkoisen pääministerin Konservatiivipuolueen maltillista linjaa edustavan Rishi Sunakin arvellaan kohtaavan loppuottelussa haastajan konservatiivien oikealta laidalta. Eikö homma enää toiminut. Britannian uudella pääministerillä voi olla vaikeuksia johtaa maata vaalikauden loppuun asti. Olisi yllättävää, jos uusi pääministeri istuisi vaalikauden loppuun, tutkija sanoo. Konservatiiveilla ei välttämättä ole kiire testata suosiotaan parlamenttivaaleissa, sillä kyselyissä puolueen kannatus on ollut viime aikoina heikkoa ja puolue kärsi tappion paikallisvaaleissa. Onko hänellä heikkoutensa. –?Hän tulee aika vaatimattomista oloista, mutta on myöhemmin käynyt eliittiyliopistot ja päässyt vaikutusvaltaisiin tehtäviin. Tässä Sunak edustaa pikemminkin maltillista linjaa ja on sanonut, ettei lyhyellä aikavälillä julkisessa taloudessa ole sellaista liikkumavaraa, joka sallisi veroalennukset, kertoo Miettinen. –?Monet toivovat tietynlaista arvokkuuden palauttamista pääministerin instituutioon, mikä saattaa tarkoittaa sitä että, että uuden henkilön pitäisi olla hillitympi käytökseltään. Äänensä antavat ensiksi puolueen parlamenttiedustajat ja lopulta rivijäsenet, jotka päättävät kahden kärkiehdokkaan väliltä. Vaikka Sunakin irtisanoutuminen ministerin tehtävästä oli lopun alku Boris Johnsonin valtakaudelle, Sunak on kieltäytynyt hyökkäämästä kärkevästi entistä pomoaan vastaan. Todennäköisin haastaja on Miettisen mukaan Johnsonin hallituksen ulkoministeri Liz Truss, mutta myös hallitukseen kuulunut Penny Mordaunt on vahva ehdokas. –?Mutta teen tämän nyt selväksi: en halua osaa enkä arpaa historian uudelleenkirjoittamiseen, jolla pyritään demonisoimaan Borista, liioittelemaan hänen vikojaan tai kiistämään hänen tekemäänsä työtä, Sunak jatkoi. Usein. KONSERVATIIVIPUOLUEEN johtaja nousee myös maan pääministeriksi, jos väistyvän Boris Johnsonin hallitus pysyy pystyssä. Toisaalta johtajan vaihto voi nostaa puolueen suosiota. –?Sanovat jotkut kommentaattorit mitä sanovat, hänellä on hyvä sydän. Hän edustaa sellaista henkilökohtaista narratiivia, jota monet konservatiivit haluavat Britannian edustavan, eli että on mahdollista omalla työllä nousta merkittävään asemaan. A10 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa STT, Lassi Lapintie Britannian pääministerin Boris Johnsonin eroaminen konservatiivipuolueen johdosta saattaa johtaa tilanteeseen, jossa Britannian pääministeriksi nousee ensimmäistä kertaa maan historiassa muu kuin valkoihoinen kantaväestön britti. Maan poliittiseen kulttuuriin on Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettisen mukaan kuulunut pitkään se, että uusi pääministeri mittaa suosionsa uusissa vaaleissa. Sen sijaan hän luonnehtii Johnsonia ”yhdeksi hämmästyttävimmistä ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut”
TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A11 STT, Minja Viitanen KIOVA/HELSINKI Venäjä todennäköisesti keskittyy Donbassin alueella pienten kaupunkien valtaamiseen tulevana viikkona, arvioitiin Britannian puolustusministeriön tiedusteluraportissa keskiviikkona. Saavuttuaan Biden lupasi, että Yhdysvallat ”edistää Israelin integraatiota” Lähi-idässä. Kuitenkin noin kaksi kolmasosaa odottaa pysyvänsä nykyisessä isäntämaassaan, kunnes turvallisuustilanne paranee. JERUSALEM. SUURIN OSA Ukrainasta lähteneistä ihmisistä toivoo palaavansa kotiin mahdollisimman pian, ilmenee YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) selvityksestä. Tunnistamaton mies tunkeutui kansallisen Rupavahini-televisioverkon studioon live-ohjelman aikana ja määräsi, että vain mielenosoitukseen liittyviä uutisia tulisi lähettää. Tuhannet hallitusta vastustavat mielenosoittajat hyökkäsivät myös pääministerinä toimineen Wickremesinghen toimistoon sen jälkeen, kun hänet oli nimitetty virkaatekeväksi presidentiksi, todistajat kertoivat uutistoimisto AFP:n mukaan. ARUN SANKAR / AFP / LEHTIKUVA Sri Lankan presidenttinä toiminut Rajapaksa pakeni varhain keskiviikkoaamuna maasta Malediiveille sotilaskoneella laajojen mielenosoitusten jatkuessa. Listalla on muun muassa seitsemän tela-alustaista haupitsia, kenttäsairaala, MiG-29-hävittäjän varaosia, lähes 15?000 panssarintorjuntamiinaa, 500 ilmatorjuntaohjusta sekä lähes 22 miljoonaa käsiaseiden patruunaa. Eron virallistamiseksi puhemies Mahinda Yapanin tulee vielä saada asiasta kirjallinen dokumentti, jonka Rajapaksa lupasi toimittaa hänelle päivän kuluessa. Itä-Ukrainassa sijaitsevat Siversk ja Dolina saattavat olla kohteita, joihin Venäjä kohdistaa hyökkäystään. Kohde, johon presidenttiparia saatettiin, ei ole tiedossa. Hänen mukaansa monet Rajapaksan kanssa liikkuneesta seurueesta eivät matkustaneet presidentin mukana. MALEDIIVEILLE saavuttuaan presidentti sekä hänen vaimonsa ja henkivartijansa kuljetettiin kentältä poliisisaattueessa, kertoi lentokenttäviranomainen uutistoimisto AFP:lle. SAKSA julkisti tiistaina listan Ukrainalle jo annetusta ja suunnitteilla olevasta aseavusta. Poliisi ja muu puolustus ei onnistunut pidättelemään väkijoukkoa edes kyynelkaasulla ja vesitykillä. Israelissa Biden tapaa israelilaisia ja palestiinalaisia johtajia. Israelin virkaatekevä pääministeri Yair Lapid on sanonut, että neuvottelut keskittyisivät ennen kaikkea Iraniin liittyviin asioihin. STT, AFP Yhdysvaltain Biden aloitti vierailunsa Lähi-idässä STT, Minja Viitanen COLOMBO/HELSINKI Sri Lankan parlamentin puhemies kertoi keskiviikkona presidentti Gotabaya Rajapaksan vahvistaneen puhelimitse, että hän eroaa tehtävästään. Rajapaksa yritti jo aiemmin paeta maasta lentokoneella, mutta yritys epäonnistui. Sri Lankan presidenttinä toiminut Rajapaksa pakeni varhain keskiviikkoaamuna maasta Malediiveille sotilaskoneella laajojen mielenosoitusten jatkuessa. Venäjän miehittämillä ukrainalaisalueilla Venäjää vastustavat ryhmittymät kohdistavat iskuja miehittäjän asettamaan hallintoon. Samaan aikaan mielenosoitukset Sri Lankassa kiihtyivät mielenosoittajien vallattua useita rakennuksia. Mielenosoittajat pääsivät sotilaiden vartioinnista huolimatta läpi pääministerin toimistoon nostamaan maan lippuja. Viivästyksen taustalla olivat epäselvyydet siitä, onko koneella lupaa laskeutua Malediiveille. UNHCR ja sen kumppanit haastattelivat lähes viittätuhatta Ukrainasta lähtenyttä ihmistä Puolassa, Tshekissä, Slovakiassa, Unkarissa, Romaniassa ja Moldovassa toukokesäkuun aikana. Ennennäkemättömän talouskriisin kanssa kamppailevassa maassa on jo kuukausia kärsitty sähkökatkoksista, inflaatiosta sekä kriittisestä ruokaja bensiinipulasta. Yapan kertoi asiasta maan televisiossa CNN:n mukaan. Pienet kaupungit Venäjän tähtäimessä Britannian mukaan ItäUkrainan Siversk ja Dolina saattavat olla kohteita, joihin Venäjä hyökkää. Hän sanoi myös hallintonsa olevan sitoutunut vahvistamaan Yhdysvaltojen ja Israelin suhteita entisestään. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aloitti Lähi-idän kiertueensa keskiviikkona Israelissa. Pääministerinä toiminut Ranil Wickremesinghe nimitettiin Rajapaksan paon jälkeen maan virkaatekeväksi presidentiksi perustuslain mukaisesti.. Ne sijaitsevat lähellä Slovjanskin ja Kramatorskin kaupunkeja, jotka ovat olleet venäläisjoukkojen hyökkäyksen painopisteenä viime päivinä. Tämä todennäköisesti kärjistyy, tiedusteluraportissa arvioitiin. Uutistoimiston aiempien viranomaislähteiltä saatujen tietojen mukaan koneessa olisi ollut kaikkiaan neljä matkustajaa. 73-VUOTIAS Rajapaksa suuntasi Antonov-32-lentokoneella Colombon kansainväliseltä lentokentältä kohti Malediiveja, jonne hänen koneensa laskeutui paikallisten viranomaisten mukaan varhain keskiviikkona. –?Oli joitain jännittyneitä hetkiä, mutta lopulta kaikki järjestyi, nimettömänä asiaa kommentoinut lentokenttäviranomainen sanoi. Pääkaupunki Kiovasta ja Ukrainan länsiosista lähteneistä ihmisistä suurempi osuus suunnitteli paluuta kuin maan itäja pohjoisosista lähteneistä. Aseavun arvo nousee kokonaisuudessaan kahteen miljardiin euroon. Pääministerinä toiminut Ranil Wickremesinghe nimitettiin Rajapaksan paon jälkeen maan virkaatekeväksi presidentiksi perustuslain mukaisesti. Mielenosoittajat ovat vallanneet useita rakennuksia maassa. Colombon lentokenttäviranomaisten mukaan koneen lähtö oli viivästynyt ja lentokone oli seissyt kiitoradalla yli tunnin ajan. YK:n ihmisoikeusjärjestö kehotti tviitissään keskiviikkoiltana osapuolia välttämään väkivallan käyttöä rauhanomaisen vallanvaihdoksen turvaamiseksi. Mellakat kiihtyivät Sri Lankassa Mielenosoittajat istuvat Sri Lankan pääministerin toimistossa neuvottelupöydän äärellä pääkaupunki Colombossa. Mielenosoittajat murtautuivat AFP:n mukaan myös valtion päätelevisioasemalle ja ottivat lyhyeksi aikaa lähetykset haltuunsa. RAJAPAKSAN seuraaja on valittava parlamentin äänestyksellä kuukauden kuluessa presidentin erosta. YK:n ihmisoikeusjärjestö kehotti välttämään väkivaltaa rauhanomaisen vallanvaihdoksen turvaamiseksi. Lähetys katkaistiin ja korvattiin nauhoitetulla ohjelmalla. Ukrainaan paluuta suunnittelevista 40 prosenttia aikoi tehdä niin seuraavan kuukauden aikana. Britannian puolustusministeriön mukaan Venäjä pyrkii heikentämään Ukrainan valtion legitimiteettiä sekä vakiinnuttamaan omaa hallintotapaansa miehitetyillä alueilla
Toinen syy oli, että valmentajani Tommi Martikainen ajoi samassa joukkueessa. Miten Oulussa asuva pyöräilijä voi arjessaan harjoitella ratapyöräilyä, kun rataa ei ole mailla eikä halmeilla. –?Kilometrillä ja neljän kilometrin takaa-ajossa tavoitteena on tehdä uudet Suomen ennätykset. URHEILU Urheilutoimitus P. Ajoin sillä huvikseni polkuja pitkin. Kun yhtälöön lisätään vielä asuinpaikka Pohjois-Suomessa, yhtälö mutkistuu entisestään. Tie huipulle vaatii riskinottoa Eetu Kupulisoja Severi Savukosken reitti pyöräilyn pariin ei ole se tyypillinen. TÄMÄN HETKEN tasoaan Severi Savukoski mittaa lauantaista alkaen Portugalissa, jossa hän ajaa ainoana suomalaisena ratapyöräilyn junioreiden EM-kilpailuissa. Pyöräily Erinomaisilla sprinttiominaisuuksilla varustettu GIF:n Severi Savukoski menestyy sekä radalla että maantiellä. –?Alakoulun päätyttyä sain maastopyörän. –?Sitä se vaatii, kun haluaa päästä huipulle. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A12 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 Eetu Kupulisoja Suomen maantieteellinen sijainti ja ilmasto-olosuhteet eivät kauniisti sanottuna ole optimaaliset ratapyöräilyn huipulle tähtäämiseen. ” Todennäköisesti tulee ajettua 4-5 kisaa. Suht samoja asioita niilläkin keinoilla voi treenata, ja fyysisistä ominaisuuksista radalla pärjääminen on pitkälti kiinni. Gamlakarleby IF:n pyöräilijälupaus Severi Savukoski ei anna lähtökohtien himmentää tavoitteitaan. Jos haluaa huipulle, pitää koko ajan taiteilla siinä rajalla, meneekö harjoittelu yli vai ei. Viimeviikkoinen joukkueaika-ajon SMpronssi kuitenkin osoittaa, että laatua löytyy edelleen. Ennen ammattilaisuutta nuorella oululaisella on edessään vielä viimeinen vuosi lukiota. –?2020 alkoi tulla menestystä. VERNERI SAVUKOSKI GIF-Chebicin mies on tyytyväinen tuloksiinsa ensimmäisellä kaudella aikuisten sarjassa. GAMLAKARLEBY IF:N maantiejoukkueen eli GIF-Chebicin riveihin kortteliajon tuore SM-hopeamitalisti siirtyi viime kaudeksi. –?Ominaisuuteni sopivat parhaiten 1–5 minuutin mittaisiin koviin suorituksiin. Nyt maasto on jäänyt vähemmälle, Savukoski taustoittaa. Korvaavia treenejä pystyy onneksi hyvin tekemään maantiepyörällä ja kotona rullien päällä. He etsivät Pohjois-Suomesta junioreita, joita kehittää. –?Kun on yksin, saa valita, mitä kisoja ajaa. Heillä oli vahva ja menestyvä rosteri, joukkue oli kaikin puolin hyvä. Mielenkiinto kasvoi ja kuvioihin tulivat maantieja ratapyöräily. Kuva tiistain aamutreeneistä, joissa muun muassa harjoiteltiin starttia ja hiottiin ajoasentoa. Sen ohessa Savukoski harjoittelee noin 900 tuntia vuodessa, eli kaukana esimerkiksi Iivo Niskasen lukemista ei olla. Riskejä pitää ottaa. Kohti ratapyöräilyn huippua Severi Savukoski saapui Portugaliin valmistautumaan EM-kisoihin maanantaina. Savukosken lisäksi myös sunnuntaina maantieajon SM-pronssia ottanut Vladyslav Makogon asuu Oulussa, joten GIF-kaksikko treenaa siellä tiiviisti yhdessä. Nyt kannattaa treenata, kun on nuori: harjoittelu tarttuu ja palautuminen on nopeaa. –?Toivottavasti tilanne paranee ensi kaudeksi, sanoo joukkueen nimisponsori Chebicin kalustolla ajava Severi Savukoski. Severi Savukoski EM-kisojen ohjelmastaan.. Koska kilpakumppanit voivat olla jopa useamman vuoden vanhempia, ei GIF:n kuljettajalla ole vielä mitalitavoitteita. Todennäköisesti tulee ajettua 4–5 kisaa. Torstaina on ensimmäinen neljän kilometrin takaa-ajossa, Savukoski kertoi tiistain aamutreenien jälkeen. –?Helsingissä tulee käytyä sen verran kun on mahdollista. GIF:n joukkueenjohtaja Mikko Tuukkanen soitti ja kysyi minua sinne. 19-vuotias tähtää Eurooppaan pyöräilyammattilaiseksi, jonka päälaji on rataja sivulaji maantiepyöräily. Jatkoon pääsee pyöräilijä, joka ajaa neljä kilometriä nopeammassa ajassa tai vaihtoehtoisesti ehtii saavuttaa kilpakumppaninsa. Ei minusta voi puhdasta maantiekuskia tehdä, mutta rata-maantie-yhdistelmä sopisi. Se vaatisi ulkomaille muuttoa, Belgiassa tai Hollannissa voisi onnistua, pohtii Savukoski, joka listaa vahvuuksikseen myös rytminvaihdot sekä maastopyöräilyssä hyväksi hiotun tekniikan. Kilpailutavan luonteesta selvitettäköön sen verran, että parikilpailuna ajettavassa takaa-ajossa kilpailijat lähtevät liikkeelle radan vastakkaisilta puolilta. Takaa-ajossa sillä voisi yltää kymmenen parhaan joukkoon. Vuoden 2019 hän ajoi Oulu Triathlon & Cyclingissa ja 2020 hämeenlinnalaisessa Continental-Focusissa. Joukkueen jäsenet asuvat laajalla alueella ympäri Suomen, mutta silloin tällöin he kokoontuvat Kokkolaan leirille. Viikoittaisiksi tuntimääriksi muutettuna määrä tarkoittaa keskimäärin 15–20 treenituntia viikossa, kovilla viikoilla jopa 25 tuntia. Torstaina on ensimmäinen neljän kilometrin takaa-ajossa. Maantiepyöräilyn U23/Elitemaajoukkueeseen kuuluva Savukoski ajaa ensimmäistä vuottaan alle 23-vuotiaiden sarjassa. Maasta löytyy tasan kaksi rataa eli velodromia, joista molemmat eli Helsingin ja Turun velodromit ovat taivasalla säiden armoilla. Hänen suvussaan kukaan ei ole aikaisemmin harrastanut pyöräilyä, joten lajivalinta ei monesta kilpakumppanista poiketen tullut verenperintönä. Tällä kaudella kokkolalaisseurassa ei ole ollut yhtä paljon aktiivisia kuskeja lopettamisten ja terveysongelmien vuoksi
Hän on kaksinkertainen hallitseva Tourin voittaja eikä ollut aiemmin menettänyt keltaista paitaa sen saatuaan. Lisäksi Jokerien pitää lunastaa Liigan osake. Suomalaispuolustaja Olli Määttä siirtyy Los Angeles Kingseistä Detroit Red Wingsiin. 27-vuotiaan puolustajan sopimus on arvoltaan 2,25 miljoonaa dollaria. –?Osakeantia seuraa osakassopimuksen hyväksyminen ja osakkeen lunastus, Liiga kuvaa. Tiistaina slovenialaisen tallitoveri George Bennett antoi positiivisen koronanäytteen, mikä antoi odottaa, että siipirikkoista johtajaa yritettäisiin horjuttaa lujalla joukkuetaktiikalla. Molemmat jaksot Kuula ratkaisi lopussa edukseen. –?Osakkaiden kanta on selvä. Elias Kippola toi Kuulalle kolme juoksua. Haulan 2,3 miljoonan dollarin sopimusta on vielä kausi jäljellä. Pelinjohtaja Kiveläkin aisti Alangon mailan kuumuden ja pisti surutta merkkiä päälle. Pelin suunta kääntyi, vaikka Pesä-Kiilat vielä avitti APV:n tasoihin. Haula ja Määttä vaihtoivat seuraa Kaija Yliniemi HELSINKI (STT) Jääkiekon KHL:stä vetäytyneen Jokerien pitää anoa kotimaisen Liigan lisenssiä viimeistään lokakuun lopussa, jos helsinkiläisseura haluaa Liigaan kaudeksi 2023– 2024. Molemmilla jaksolla Kimmot pääsi ensiksi kuskin paikalle, eikä ote enää vieraille karannut. Etappi päättyi noin 11 kilometriä pitkään korkeimman kategorian nousuun, jossa Vingegaard jätti muut suosikit taakseen. Takaraja haulle on 31. Ura hävisi kymmenennen pelin putkeen, kun Alajärvi haki keskiviikkona pisteet jaksoin 0–2 (1–10, 5–12). APV:n taittoheitto nousi niin raakasti yli lukkari Eemeli Lassilan, että Jari Hiltunen hölkkäsi perässä kotipesään ja HP-K siirtyi 3–1-johtoon. Joka tapauksessa Alangon kolmosluukun puhkaisseella lyönnillä juoksusuma aukesi. Kuusi juoksua lyönyt jokeri Tuuli Pekkarinen ja Eerika Laakso palkittiin Kimmoista. Pogacar hävisi Vingegaardille peräti kaksi minuuttia ja 51 sekuntia. Viideskin oli tuomaritulkinnasta kiinni, sillä Santeri Autio eteni kotiin Alangon lyönnillä. heinäkuuta Kannuksen Uran. Jos hakemus jätetään, Liigan lisenssitoimikunta arvioi hakemuksen ja selvittää juridiset ja taloudelliset taustat marras-joulukuussa. Kuula vei tasaisen pelin KANNUS/TOHOLAMPI Kannuksen Uran tappioputki naisten suomensarjan länsilohkossa ei ota katketakseen. Toistaiseksi Jokerit tai mikään muukaan uusi seura ei ole hakenut lisenssiä kaudelle 2023–2024. Entinen Jokeri-pelaaja, NHL-legenda Teemu Selänne lupaili Jokereihin liittyviä uutisia heinäkuussa. Vingegaard valloitti vuoret ja keltaisen paidan. Tulosta tuli. Avausjakso oli selvä heti alusta alkaen. Seuran viime vuosien kotihalli on venäläisomistuksessa. EETU KUPULISOJA YLIVIESKA Vahvaa kautta miesten suomensarjassa pelaava Ylivieskan Kuula joutui keskiviikkona tiukille pohjoislohkon tyvipäähän lukeutuvan Kempeleen Kirin kakkosjoukkueen kanssa. Hänen tallinsa teki rajusti töitä ja sai pudotettua kapteenien apulaisia etapin ensimmäisessä korkeimman kategorian nousussa Col du Galibier’llä. 25-vuotias Zacha teki kuluneella kaudella 70 ottelussa 36 pistettä. Uran tappiot jatkuivat BOSTON (STT) NHL-seura Boston Bruins on kaupannut suomalaishyökkääjä Erik Haulan New Jersey Devilsiin. Viime kaudella Haula tehoili Boston Bruinsin riveissä 78 ottelussa 44 tehopisteen arvoisesti, tehden 18 maalia ja tarjoillen 26 syöttöä. Hiltunen korostaa, että Liiga suhtautuu Jokerien paluuseen myönteisesti, mutta seuralla ei ole oikotietä Liigaan. Suorituskykyä tarvitaan kaukaloon ja talouteen. Heinäkuun aikana tulee hyviä uutisia, Selänne sanoi heinäkuun alussa. Kun alun hermoilun piikkiin menneistä virheistä pääsimme irti, peli kääntyi meille, Pesä-Kiilojen pelinjohtaja Tero Kivelä tiivisti. TOISELLA JAKSOLLA APV:n lukkari Eemeli Lassila heitti kahteen ensimmäiseen Alangon kotiutustilanteeseen taktista väärää, jolla etenijät irtosivat kolmoselta. Liiga korosti, ettei Jokereita varten ole luotu uutta reittiä hakea liigapaikkaa. etapille yhteiskilpailun kolmantena, ja eroa johtavaan slovenialaiseen Tadej Pogacariin oli 39 sekuntia. Kärjessä vahvasti ja kunnarin tyhjään kenttään kiertänyt Jere Achren sekä kakkoskärjen moottori Juho Koponen palkittiin Kuulasta. –?Tavoite on viedä Jokerit takaisin Liigaan ja saada Jokeri-perhe kasaan. Toisen jakson Ura aloitti kolmella juoksualla, mutta vieraat vastasivat kuudella ja pisteiden kohtalo alkoi ratketa. Jokereiden liigapaikka vaatii Venäjäkytköksen täydellistä katkaisemista HELSINKI (STT) Jumbo-Visman Jonas Vingegaard ajoi suvereeniin voittoon Ranskan ympäriajon raa’alla vuorietapilla. Uran palkitut olivat Janika Pekkarinen ja Jonna Jyrkkä. Sportsnet-sivusto kertoo, että Boston Bruins saa kaupassa itselleen tsekkihyökkääjä Pavel Zachan. Autokaupungin joukkue on solminut Määtän kanssa vuoden mittaisen sopimuksen, kertoo Twitterissä NHL-toimittaja Darren Dreger. Toholammilla Kinnulan Kimmot kohesi asemiaan keskikastissa voittamalla Lapuan Virkiän 2–0 (7– 3, 10–3). Kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien aiempaan KHL-projektiin on katkaistava. New Jersey Devils on 31-vuotiaalle porilaiselle uran seitsemäs NHL-seura. TOISTAISEKSI Jokerien omistuspohjan mahdolliset muutokset eivät ole selvillä. Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä Venäjään, Hiltunen korosti. Liigan uusi toimitusjohtaja Kati Kivimäki arvioi, että mahdollisen uuden liigaseuran on vahvistettava nykyisten 15 joukkueen yhteisöä. –?Meillä on selkeät ja yksiselitteiset kriteerit, joiden on kaikkien täytyttävä, jotta Liiga hyväksyisi uuden osakkaan, kommentoi Jääkiekon SM-liiga Oy:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen tiedotteessa. Toisen lähikuntiin vietävän prpelinsä Pesä-Kiilat pelaa Nivalassa, jossa se kohtaa 31. Kolmas tuli harhalla. Tanskalainen lähti noin 152-kilometriselle 11. Kiitos kakkoskärjen(kin) tilanteiden rakentelun Pesä-Kiilat voitti kolmostilanteet 17–11, jonka jälkeen Alangon ja Pätsin jokeriosasto peittosi vieraiden kaksikon (Joonas Riihimäki–Lauri Juurakko) juoksuin 6–1. –?Tärkeät pisteet. Noin 20 pyöräilijän irtiottoon oli lähetetty joukkueen monipuolinen superapuajaja Wout van Aert, joka jättäytyi auttamaan suurten vuorten välisessä alamäessä. Reisjärvi vaikutti sopivan Alangolle pelipaikaksi, sillä alkukauden 11 ottelua olivat tuoneet tilille seitsemän kotiutusta. Alangon ohella Pesä-Kiiloista palkittiin yhdeksikköön nostettu Petteri Savelainen, joka täytti paikkansa joukkueen kakkoskärjessä. Alanko viritti voittotahdit Aleksi Alanko löysi tehot Reisjärvellä. lokakuuta. Kärkilyönnit olivat 6/6, joista lyötyjä juoksuja neljä. KHL:n ja Venäjän kanssa Jokerit ei saa olla tekemisissä, jos se haluaa Liigaan. Liiga valotti tiedotteessaan keskiviikkona Jokerien mahdolliseen Liigaan paluun prosessia. Pesä-Kiilat viritti voittotahtiin jokeri Aleksi Alanko, joka onnistui avausjaksolla kaikessa mitä teki. Savelainen, Artturi Paavola ja Roni Suontakanen ovat Pilkkeen kasvatteja, jonka vuoksi Pesä-Kiilat pelasi kotipelinsä Reisjärvellä. Pesä-Kiilat ei toisella jaksolla ulkopelissä virheitä tehnyt. Jos hakija on liigakelpoinen, liigahallitus kutsuu koolle yhtiökokouksen päättämään suunnatusta osakeannista ja sen ehdoista. Pesä-Kiilojen pelastajaksi nousi toinen jokeri Kai Pätsi, joka iski toisella jaksolla kaksi juoksua. Määttä on kiekkoillut kahden viime kauden aikana Los Angeles Kingsin riveissä. Kuula kuitenkin löysi keinot voittaa tasainen peli jaksoin 2–0 (4–3, 4–3). –?Pitää reagoida, kun peli kulkee. Alanko kuitenkin iski loppuvuoroissa tarkoilla siivuilla jaksovoiton taanneet juoksut. Se söi viimeisenkin peli-ilon vierasjoukkueelta. Alanko iski juoksut ennalta sovituista paikoista, Kivelä kommentoi. Savelainen nousi yhdeksikköön, kun Sotkamon laina Jere Heikkinen oli lepovuorossa ”pienten vaivojen” vuoksi. Laakso löi ja toi kolme juoksua. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A13 YKKÖSPESIS Pesä-Kiilat–APV 2–0 (6–3, 3–0) Juha Savela Haapajärven Pesä-Kiilat näytti olevansa vähintään pari pykälää Alavuden Peli-Veikkoja edellä, kun ykköspesiksen peräpään kvartettiin kuuluva kaksikko mittasi tasoaan keskiviikkona poikkeuksellisesti Reisjärvellä pelatussa ottelussa. Pesäpallo Pesä-Kiilat piti Reisjärvellä APV:n kurissa
Auto tuntuu hyvältä, ja Kallelle tuntuvat nyt kaikki hommat maistuvan. Seuraavaksi edessä ovat Viron ja Suomen rallien lisäksi Belgian sekä Kreikan kilpailut. lähtö, Toto65-4 Toto4-2 TROIKKA-1, sh 3120 m KK-22, A.V. Toto (6-11-8): 1,87 1,326,17-3,10 65,26. –?Meidän ei ole enää pakko ajaa voitoista väkisin ja ottaa viimeisiä riskejä. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2060 m: 1) Father Christmas/Jutta Ihalainen 18,2 (2,64), 2) One For You 18,6 (3,96).3) Dust Collector 18,9 (5,89).4) Thai Explosive 19,7 (4,26).poissa: 6. Toki johtoasema helpottaa, mutta toisaalta, jos tulee nollakisoja, jätkät ottavat äkkiä kiinni, Halttunen kokee. lähtö, lv 2060 m: 1) Debbie’s Delight/Katri Manninen m1,23,3 (5,02), 2) Dark Alley m1,20,3 (4,76).3) R.R. lähtö, lv 2120 m: 1) Stop The Press*/Tapio Perttunen 15,2 (3,35), 2) Knowhow Vixi 16,0 (6,31).3) Aegir 16,1 (12,2).4) Matteo De Veluwe 16,4 (57,69). 8. Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. Huom. –?Toisaalta kyseessä on nopea ralli, joten tien putsaamisesta ei pitäisi kärsiä niin paljon. poissa: 10. Toto4 voitto-osuus: 3,52. lähtö, lv 2060 m: 1) Elmino De La Fye/Jutta Ihalainen 17,2 (3,32), 2) Notorious Nova 18,5 (23,76).3) Benjamin Song 18,4 (7,03).4) Uncia 18,6 (1,92). Pelivaihto 319?502,27 e, yleisöä 332. lähtö, Toto65-6 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2620 m: 1) Stormy Stride/Tommi Kylliäinen 15,3a (7,08), 2) Over My Shoulder 15,6a (1,98).3) Kiikku’s Cashier 15,8a (5,37).4) Stick Match 15,8a (26,43). Se on tärkein osa, mikä on tänä vuonna kehittynyt, Halttunen sanoo. 3. Viikoittain arvomme vastanneiden kesken lisäksi 100 euron lahjakortin. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, sh 2060 m: 1) Jokivarren Kunkku/Santtu Raitala 31,1 (1,63), 2) Huisi Hemmo 31,6 x (4,13).3) Vaellus 32,0 x (5,98).4) Aparis 33,4 (19,56). Kunkkunumero: 51 Ilta-arvonta. 3. Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. Sääennuste lupailee myös vettä, mikä sopisi meille hyvin. Vauhti, järkevyys, pelisilmä Kartanlukija Jonne Halttunen kokee Kalle Rovanperän kypsyneen entisestään tällä kaudella. 2. Toto4 voitto-osuus: 15,19. 4. Tekstiviestin hinta on 1,20€. Toto (6-1-3): 7,08 1,42-1,23-1,67 4,54. Toto65 pelivaihto 126?061,00 e, voitto-osuus 42,45 e. LEHTIKUVA/HANNU RAINAMO 2 Ravit Vermo Toto65: 1. Rallin MM-sarja jatkuu torstaista alkaen Virossa. Palkinnot Jos matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin ylläolevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. Lähdetään matkaan samalla periaatteella kuin joka kisassa eli tehdään nöyrästi töitä ja yritetään ottaa maksimitulos irti, Halttunen sanoo STT:lle. Toki Kalle on myös ajanut älyttömän hyvin ja ennen kaikkea järkevästi, jyväskyläläiskartturi summaa. Toto4 voitto-osuus: 45,16. Viime vuonna Rovanperä ja Halttunen juhlivat Tartossa uransa avausvoittoa, mutta tällä kertaa jo sarjatilanne pakottaa miettimään tilannetta hieman eri kantilta. Toto (8-1-5): 3,35 1,70-1,56-2,08 8,59. Pelivaihto 36?551,50 e, yleisöä 645. Esimerkki: KP KESÄKISA Leena Lehtinen, Lukukatu 1, 76100 Kokkola, etunimi.sukunimi@osoite.fi. Kallessa olen huomannut, että kun hän ajaa kovaa tai jopa paineen alla ja joutuu puristamaan, virheitä tulee todella vähän. Keskitytään yhteen kisaan kerrallaan. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän kymmenestä onnennumerosta. Halttunen kokee, että tänä vuonna Rovanperä on kypsynyt entisestään. Se on tässä vaiheessa muiden homma. Naiset (22): 1) Ella Mäki-Tanila SaloG 69/-3, 2) Elina Saksa AuraG 70/-2, 3) Oona Kuronen HattulaG, Camilla Järvelä HGK 71/-1.. –?Tällä hetkellä tärkeintä on ajaa Thierryä vastaan ja välttää typeriä riskejä. Toto (2-7-3): 1,44 1,17-5,45-2,96 27,43. 5. Päivän Duo: 1-4, kerroin: 9,09. –?Vauhti on aina ollut Kallella hyvää. Näissä kaikissa Rovanperä on ennakolta vahva. Rovanperän johtoasema MMsarjassa on muhkeat 65 pistettä ennen Hyundain Thierry Neuvillea. Toto (4-2-9): 7,38 1,93-1,32-1,94 5,71. 5. Troikka: 7,05. Oikeat numerot: 5, 7, 14, 17, 18, 23, 24, 25, 26, 32, 34, 43, 45, 48, 49, 50, 51, 52, 53, 70. Troikka: 492,52. 4. lähtö, lv 2120 m: 1) Nu Del/Tuukka Varis 14,3a (2,01), 2) Starry 14,4a (4,43).3) Habit Silvio 15,0a (7,82).4) Fantom Factor 15,1a (15,12).poissa: 2. Kunkkunumero: 22 2 Golf Kalajoki: FJT Challenge 3, Pohjoinen/Pohjanmaa, tuloksia: Pojat (17): 1) Iivari Anttonen OGK 74, 2) Konsta Jutila KlG 75, 3) Rasmus Kenni VaG 79. Virossa työsarka korostuu, sillä perjantaina ajetaan muhkeat 140 erikoiskilometriä. Toto (5-7-9): 4,80 1,83-1,56-5,08 8,55. Toto4 voitto-osuus: 22,70. Virossa on pystyttävä ajamaan tosi kovaa ja virheettömästi, Halttunen toteaa. 7. URHEILU Urheilutoimitus P. 97 42 26 00 74 12 51 94 49 92 ONNENNUMEROT 14.7. Hyvällä kyydillä jos onnistutaan ajamaan, niin uskon, että tulos on ihan hyvä, Halttunen kertoo. –?Hyvillä fiiliksillä lähdemme kisaan ja kovalla luotolla. päivän tuloksia: Miehet (126): 1) Juuso Kahlos PickalaGC, Elias Haavisto KymG 66/-6, 3) Juho Kurikka Nokia RG 69/-3, 116) Tuomas Törnvall KlG 87/+15. Viestin lähetys on onnistunut, kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta kesäkisaan!”. Pääpalkinnot, 3 kpl 100 euron lahjakortteja, arvomme kaikkien vastanneiden kesken pe 5.8. Siuntio: Lyöntipelin SM-kisojen 1. Kuuden kilpailun jälkeen suomalaiskaksikolla on ylivoimainen johtoasema neljän voiton myötä. lähtö, Toto65-3 Toto4-1, lv 2120 m: 1) Bluehill’s Sparkle/Mikko Huttunen 15,7 (2,88), 2) Alma Cotter 15,8 (7,58).3) Stoneisle Tamasin 16,7 (12,78).4) Klarizza 16,8 (3,12).poissa: 1. Toto (3-5-1): 5,02 2,62-4,010,00 5,72. kampanjan päätyttyä. Nuori Rovanperä on läpi uransa vakuuttanut rauhallisuudellaan. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A14 Arvomme päivittäin 3 kpl suklaalevyjä ja 3 kpl tuubihuiveja. Toto (3-7-1): 6,30 1,59-1,15-1,63 5,23. Toto4 pelivaihto 24?666,80 e, voitto-osuus 45,16 e. Troikka: 47,06. –?Sapluuna, jolla me tällä hetkellä operoimme, tuntuu toimivan. Toto4 pelivaihto 11?145,00 e, voitto-osuus 25,06 e. Toto (4-3-5): 1,63 1,12-1,76-0,00 2,51. Troikka: 70,46. Toto4 voitto-osuus: 4,78. 2 Rahapelit Keno Päiväarvonta. Toto4 voitto-osuus: 25,06. 7. lähtö, sh 2080 m: 1) Kuusälli/Jukka-Pekka Kauhanen 41,6 x (6,3), 2) Bandiitti 39,8 (2,08).3) Hemmo Huoleton 42,5 x (5,87).4) Hellun Tuli 47,7 x (52,86). lähtö, Toto4-2 TROIKKA-1, sh 2060 m: 1) Fuumi/ Sami Vehviläinen 35,6 (4,8), 2) Titiuu 34,8 (4,8).3) Lin Mari 36,5 (42,14).4) Linjalan Siiri 37,9 x (3,51). Pihtipudas: 1. Toto (8-6-12): 2,01 1,23-1,40-1,66 5,36. Vaikka Halttunen ja Rovanperä ovat korostaneet järkevää ajoa Viron nopeilla sorateillä, suomalaiskaksikko on silti yksi ennakkosuosikeista torstai-iltana käynnistyvässä kisassa. Oikeat numerot: 4, 6, 7, 8, 9, 11, 12, 22, 24, 26, 29, 33, 37, 38, 40, 44, 47, 52, 61, 62. Toto (7-8-2): 2,88 1,241,79-2,08 6,81. lähtö, lv 2120 ma: 1) Truly Easy/Jere Hurme 15,7a (14,51), 2) My Queen Hunter’s 15,9a (5,24).3) R.K.Timid 15,9a (19,73).4) BWT Gazeau 15,9a (9,16). Cavatina m1,24,8 (5,47).4) Brother Louie m1,24,9 (2,67). Toto (3-1-2): 1,57 1,07-2,12-1,56 9,26. 2. Järkevyys ja ennen kaikkea tietotaito, missä pitää ajaa kovaa ja missä vähän on nostettava (jalkaa kaasulta), on parantunut. Toto4 voitto-osuus: 2,50. Rovanperä joutuu jälleen ensimmäisenä autona auraamaan tietä irtosorasta. Toto (1-3-5): 2,64 2,94-1,79-0,00 10,06. lähtö, Toto65-1, lv 2120 m: 1) Bolt Kronos/Ari Moilanen 15,1a (1,44), 2) Full Picture 15,3a (42,16).3) O.P.Roc 15,4a (32,9).4) Night Hall 15,5a (41,17). Toto4 voitto-osuus: 1,43. Lähetä tekstiviesti: KP KESÄKISA nimesi ja yhteystietosi Osallistu! 17191 numeroon Kesäkisa Kesäkisa 4.-23.7. Aki Hietavala TARTTO (STT) Toyotan suomalaistähti Kalle Rovanperä on kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa dominoinut rallin MM-sarjaa. 9. Päivän Duo: 4-6, kerroin: 23,73. Toto (73-6): 1,92 1,12-1,08-1,35 2,04. lähtö, Toto65-2, sh 3120 m: 1) Panthera/Ari Moilanen 27,6 (2,81), 2) Viesmanni 27,8 (2,02).3) Masavesa 28,0 (27,46).4) Vennelmon Välkky 28,8 (12,19). Toto (11-6-10): 2,37 1,26-1,25-3,20 2,38. 8. Toto (6-1-4): 3,32 3,35-8,21-0,00 35,40. lähtö, Toto65-5 Toto4-3 DUO-1, lv 2620 m: 1) Furioso Wohlrab/Tommi Kylliäinen 14,7a x (7,38), 2) Mr Stahl 15,0a x (1,71).3) Villeroy 15,0a (9,78).4) Fu King Fab Press 15,2a (23,02). 6. Toto (1-5-2): 14,51 3,59-2,01-2,56 38,95. Toto (6-8-7): 2,81 1,16-1,08-1,66 2,20. Autourheilu Kartanlukija Halttunen summaa MM-sarjaa johtavan Kalle Rovanperän menestysreseptin. –?Turha on vielä miettiä mestaruuksia, muuten tekee asioista itselle liian vaikeita. lähtö, sh 2060 m: 1) Profiili/Santtu Raitala 31,7 (1,92), 2) Steffe 33,5 x (2,56).3) Mega-Hertsitär 32,3 (13,9).4) Primakka 35,3 x (28,51).poissa: 4. lähtö, Toto4-1, lv 2060 m: 1) Stoneisle Tornado/ Santtu Raitala 19,7 (1,87), 2) Thirst For Life 18,9 (64,88).3) Gitano Thieben 19,8 (31,02).4) Isac Journey 19,8 (4,92).poissa: 10. 6. Marttilan Tammasarja: 1) Ciiran Tähti/Esa Holopainen 26,5a (2,37), 2) Hetviina 26,5a (2,26).3) Tutun Impi 26,8a (54,49).4) Varoitus 26,8a (45,72). lähtö, lv 2080 m: 1) Mc Lee/Santtu Raitala 22,9 (1,57), 2) Lake’s Edina 23,0 (21,18).3) Sundsvik Al Buraq 23,5 x (4,58).4) Sunstormy 23,5 (8,77).poissa: 5. – Nopeat rallit ovat aina sopineet meille. 9
päivä: Tshekki–Suomi 3–0 (25–21, 25–23, 25–20) Ensi kertaa ikäluokan EM-lopputurnauksessa pelaava Suomi on voittanut yhden ottelun ja hävinnyt kolme. Ikäluokan EM-kisoja on pelattu kahden vuoden välein vuodesta 2018.. 13 4 5 4 95– 92 22 Kuopio .........14 3 4 4 3 140– 135 21 Ylivieska ...... 110 m aj (99,1 cm, 1,3 m/s): 1) Juho Koivisto JKU 14,13, 2) Valtteri Louko LapuanVi 14,47. Ja vuosien mittaan on ollut inspiroivaa ja hienoa, että on saanut tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa ja saanut löytää sitä omaa peli-identiteettiä. 13 7 6 112– 95 20 Jyväskylä ..... 13 7 3 1 2 105– 60 28 Fera ............. –?Eikö se elämässä ole niin, että kaikilla on hyvät ja huonot puolensa. –?Eiköhän nämä viimeiset arvokisat minulle ole. Konferensiliiga: 1. Laitila Raahe, Janakkala Ylivieska, Jyväskylä Kuopio Miesten suomensarja pohjoislohko Kajaani Oulu II 0-2 (0-1, 1-2), Sotkamo II Muhos 0-1 (3-4, 5-5), Ylivieska Kempele II 2-0 (4-3, 4-3). Joukkue on testattu keskiviikkona aamulla, eikä muita tartuntoja ilmennyt. C-lohko keskiviikkona: Ruotsi–Sveitsi 2–1 (0–0). Helmareilla on edessä vielä lohkon päätöspeli Saksaa vastaan,. karsintakierros, 2. 2 1 1 4– 3 3 Tanska .......... 9 4 1 1 3 81– 56 15 Rovaniemi .... 9 3 2 4 80– 102 13 Nurmo II .......11 2 1 1 7 90– 214 9 Lapua II ........10 1 1 8 68– 155 3 Kannus ........10 10 57– 198 Seuraava ottelu: 14.7. Ja nyt kotimatka koittaakin jo pian, jahka lauantainen Saksa-peli on vielä viety läpi. A-maajoukkuedebyyttinsä 16 vuotta sitten tehnyt Sainio on jo jotain aika lailla päättänyt. 9 3 5 1 107– 73 19 Seinäjoki ......10 5 2 3 181– 82 19 Vaasa ............ Myös kahdella Helmareiden taustajäsenellä on todettu Englannissa pelattavassa EM-lopputurnauksessa korona. Joukkueurheilussa on kaikkien kanssa tultava toimeen, mutta kyllä henkilökohtaisesti olen tykännyt meidän valmennuspoppoosta. 9 3 1 1 4 81– 80 12 Kempele II ...10 1 2 1 6 106– 152 8 Raahe II ........11 11 48– 193 Seuraava ottelu: 14.7. Tässä iässä pelaaminen vaatii paljon uhrauksia, ja paljon hyviä nuorempia pelaajia tulee koko ajan. Suomi kohtaa alkulohkossa vielä torstaina Serbian. Roihuttaret–Kirittäret. Helmarit jäi unelmastaan Essi Sainio (vas.) kamppaili tiistain pelissä Tanskan maalintekijä Pernille Harderin kanssa. –?Muistan ne ottelut kyllä. Ikaalinen Alajärvi Naisten ykköspesis Siilinjärvi Kajaani 1-2 (5-3, 1-5, 0-1), Lappajärvi Oulunsalo 2-0 (3-2, 5-2), Raahe Kuopio 0-2 (1-3, 1-9). Westerlund on jo toinen koronasta kärsivä puolustaja, kun Tuija Hyrynen antoi positiivisen testinäytteen maanantaina. Näitä pitää aina ajatella pitkällä tähtäimellä, okei meille viimeinen peli, mutta mahdollisuus meille myös harjoitella tulevaa varten. Saksa ............ 2 Pyöräily Col du Granon: Ranskan ympäriajo: 11. Torstaina on 18-vuotiaiden sarjojen vuoro. 2 Jalkapallo Milton Keynes/Lontoo: Naisten EM-lopputurnaus: B-lohko: Tanska–Suomi 1–0 (0–0), Saksa–Espanja 2–0 (2–0). –?Mutta me menemme siihen taas antamaan kaikkemme, ja edelleen on mahdollisuus kehittyä. 13 3 2 1 7 49– 86 14 Ikaalinen......14 1 3 3 7 50– 83 12 Kannus ........14 1 2 5 6 67– 100 12 Alavus.......... –?Meitä on moneen lähtöön, ja hyvä niin. Joukkueena pidetään yhtä, ja vaikeuksista päästään yli. 15 1 5 1 8 57– 110 14 Mailattaret ..14 2 3 1 8 57– 110 13 Roihuttaret..14 2 1 3 8 48– 120 11 PöU ..............16 1 3 2 10 75– 146 11 KeKi ............. 15 8 3 2 2 116– 74 32 Virkiä ........... –?Kansallisessa liigassa on tosi paljon hyviä nuoria pelaajia ja isoissa rooleissa joukkueissaan, vaikka toki harppaus kansainvälisille kentille on aika suuri. Tosi moninainen ja monipuolinen, ei mitään valitettavaa. SAINION mainitsema pitkä tähtäin onkin sopiva suunta, sillä Helmareita odottaa vääjäämättä sukupolven vaihdos. Moni kokenut runkopelaaja on suurten päätösten äärellä maajoukkueen suhteen. Tunnelma aurinkoisessa säässä oli totutun nauravainen, mutta tiettyä haikeutta pelaajistossa ehkä oli. Ehkä se on myös ammattitaitoa tietää, milloin on hyvä jättää kentät, Sainio sanoi. 13 6 3 3 1 130– 76 27 Ylivieska ......10 5 3 2 119– 47 23 Sotkamo II ....11 4 3 1 3 100– 80 19 Muhos ..........11 3 4 2 2 105– 80 19 Kajaani ......... B-sarja (10): 1) Emma Heikkilä/Essi Pöllänen, 2) Alina Syvänen/Ilona Syvänen, 3) Anna Arvonen/Ella Rajaniemi, 4) Sera Kimpimäki/Fianna Mäki-Knuuttila. Perjantaina pelataan myös karsinnat viikonlopun miesten ja naisten SM-osakilpailuihin, joihin pääsee 16 paria. klo 18.00 LIPUT: 20,-/15,Tule mukaan Saarikentän pesistunnelmaan! Janne Lehikoinen BUCKINGHAM (STT) Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kohtaloksi EM-lopputurnauksessa Englannissa koitui se ennakkoon arveltuna odotettu: pelit päättyvät alkulohkoon. Keskipohjanmaa striimaa verkkosivuillaan lauantaina ja sunnuntaina pelattavat ottelut. 13 4 1 3 5 129– 123 17 Oulunsalo ....14 3 3 2 6 101– 117 17 Siilinjärvi ......14 2 5 7 92– 129 9 Seuraavat ottelut: 16.7. Oulu II .......... Jalkapallo Maajoukkue vaihdosten äärellä EM-taipaleen tyssättyä alkuunsa. P16 (16): 1) Panu Salmijärvi/Matias Siikaaho, 2) Lauri Lahtinen/Kendron Tüür, 3) Juho-Markus Puhakka/Kaapo Vanhatupa, 4) Anselmi Ryyppä/Kasper Vesanen. Sainiolla ei ole ollut ongelmia niin nykyisen kuin pitkän uran aiempienkaan maajoukkuevalmennusten kanssa. Torstain tuloksia: T16, A-sarja (16): 1) Jasmin Järvensivu/ Pinja Somppi, 2) Emma Kattelus/Sara Tuominen, 3) Sole Juuri-Oja/Maria Lainet, 4) Sara Lehtonen/Siiri Nielikäinen. Vaihtojen vähyys Tanska-pelin pakkovoittotilanteessa äimistytti monia, ja Signeulin johtamismetodeista on kohistu kisojen aikana. Kajaani ........14 3 8 1 2 117– 88 26 Lappajärvi ... 2 Salibandy Birmingham: World Games, lopputulokset: Pronssiottelu: Tsekki–Latvia 7–3 (1–0, 2–1,4–2) Finaali: Ruotsi–Suomi 6–5 (0–1, 3–0, 3–4). 2 Lentopallo Tbilisi: Alle 18-vuotiaiden poikien EM-lopputurnaus, 5. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN HELSINKI (STT) Naisten jalkapallomaajoukkueen keskuspuolustaja Anna Westerlund on antanut positiivisen koronavirusnäytteen, kertoo Palloliitto tiedotteessaan. Westerlundilla todettiin koronatartunta KALAJOKI Kalajoen Hiekkasärkillä pelataan loppuviikon aikana beach volleyn SM-osakilpailuja. 200 m (1,5 m/s): 1) Anna Hjulfors IFN 25,30, 2) Koivuluoma SeinäjSU 25,74, 3) Priscilla Boateng Drott 25,99. 9 5 1 1 2 117– 67 18 Kinnula ......... Keskiviikkona joukkue harjoitteli kevyesti palautellen treenikeskuksessaan kauniissa brittiläisessä maalaismaisemassa. Nyt harmitellaan, huomenna jo uutta kohti, puolustaja Natalia Kuikka kuvaili. Eikä ihme, pääsy jatkoon kivikovasta lohkosta kun oli se unelma ja myös tavoite kaikista ennakkoarvioista huolimatta. etappi, Albertville – Col du Granon, noin 152 kilometriä: 1) Jonas Vingegaard Tanska, Jumbo-Visma 4.18.02, 2) Nairo Quintana Kolumbia, Arkea-Samsic jäljessä 0.59, 3) Romain Bardet Ranska, DSM –1.10, 4) Geraint Thomas Britannia, Ineos –1.38, 5) David Gaudu Ranska, GroupamaFDJ –2.04, 6) Adam Yates Britannia, Ineos –2.10, 7) Tadej Pogacar Slovenia, UAE Team –2.51. Ylihärmä Kannus. Se jää nähtäväksi, sillä kritiikki päävalmentaja Anna Signeulia kohtaan on vain yltynyt. Sainio, 35, oli mukana Suomen kohdatessa Saksan 2008 ja 2009. 15 5 3 4 3 129– 82 25 Alajärvi ........ 200 m (0,6 m/s): 1) Envall 21,89, 2) Björkgren 22,12, 3) Olli 22,20. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A15 Ennakkomyynti: lippu.fi, Vedon toimisto ja Kukkasalonki Kastanja MIESTEN SUPERPESISTÄ! SATA LASISSA! HEINÄKUUN HUIPPUOTTELU! Otteluisäntä: Järviseudun Sanomat ViVe – Sotkamo PE 15.7. Sen jälkeen maat kohtasivat 2010, mutta sen jälkeen ei ole oteltu ennen lauantaita. Naiset, 100 m (0,8 m/s): 1) Amelie Koivuluoma SeinäjSU 12,40. 13 3 3 2 5 57– 91 17 Haapajärvi ... Miesten sarjaan ilmoittautui 20 ja naisten sarjaan 19 paria. 15 9 4 1 1 147– 52 36 Kirittäret ...... 15 3 4 5 3 107– 100 22 JoMa ............16 3 4 3 6 77– 81 20 SMJ ..............16 2 4 6 4 89– 91 20 Tahko........... Miesten ykköspesis Haapajärvi Alavus 2-0 (6-3, 3-0), Simo Kuopio 2-1 (4-3, 2-3, 0-0, 2-1). ottelut: Drita, Pristina–FC Inter, Turku 3–0 Drita jatkoon yhteismaalein 3–1. Oulu .............14 9 3 2 108– 42 33 Kouvola II ....16 5 4 3 4 116– 109 26 Kuopio ......... Pohjois-Amerikan MLS: Austin FC–Houston Dynamo 3–1 (A: 70. –?Harmittaahan tuo tällä hetkellä kaikkia, mutta kyllä tästä noustaan. 2 Yleisurheilu Lapua: Virkiän myötätuulisprintit: Miehet, 100 m (0,8 m/s): 1) Niko Kangasoja OP 10,53, 2) Valtteri Louko LapuanVi 10,64, 3-4) Alexander Björkgren Drott, Aleksi Lehto SeinäjSU 10,90, 5) Christoffer Envall Falken 10,92 (B-erän voittaja). Nuorilta hän toivoo rohkeutta. Keskiviikkona pelasivat 16-vuotiaat omat sarjansa päätökseen. Moukari (3 kg): 1) Taru Killinen LapuanVi 58,68. 15 4 2 9 89– 141 10 Seuraava ottelu: 14.7. Perjantaina on yleisissä sarjoissa toiseksi korkeimman sarjatason eli Jyrki Nurminen Beach Tourin vuoro. minuutilla). 15 2 7 3 3 89– 91 23 Hamina ........14 5 3 2 4 106– 70 23 Simo ............14 2 6 3 3 91– 84 21 Loimaa ........ KENEN JOHDOLLA Helmarit sitten suuntaa tulevaan. 15 1 3 2 9 68– 136 11 Seuraava ottelu: 14.7. Junnut käynnistivät turnauksen 2 Pesäpallo Miesten Superpesis: KiPa–KaMa 2–0 (7–1, 13–0), JymyJussit– PattU 0–2 (1–4, 3–11) ViVe .............18 13 4 1 196– 66 48 SoJy .............19 9 6 1 3 121– 56 40 Manse.......... Saksasta Sainiolla on kokemusta, tosin ei niin tuoretta sellaista. Alkulohkon toinen kierros tiistai-iltana sinetöi asian, Helmareiden hävittyä Tanskalle ja Saksan voitettua Espanjan. JoMa–KaMa. 13 4 5 3 1 92– 85 25 Raahe .......... Maajoukkueen tulevaisuudesta Sainiolla ei ole varsinaista huolta, vaikka toki kilpailu huipputasolla sen kuin kovenee vain koko ajan. Kokonaiskilpailun tilanne 11/21 etapin jälkeen: 1) Vingegaard 41.29.59, 2) Bardet –2.16, 3) Pogacar –2.22, 4) Thomas –2.26, 5) Quintana –2.37, 6) Yates –3.06, 7) Gaudu –3.13. Alexander Ring 3–1-maali, vaihtoon 89. 2 1 1 1– 4 3 Suomi ........... 12 8 3 1 212– 86 27 Ylihärmä ......10 6 1 3 162– 97 20 Haapajärvi .... Simo II Kannus II Naisten suomensarja länsilohko Kannus Alajärvi 0-2 (1-10, 5-12), Kinnula Lapua II 2-0 (7-3, 10-3). 9 2 3 2 2 97– 74 14 Kannus II ......11 1 3 4 3 96– 125 13 Simo II .......... Torstaina ajetaan noin 165 kilometriä pitkä vuorietappi Brianconista Alpe d’Huez’lle. Tanska–Espanja, Suomi–Saksa. Alajärvi ........ Ei muuta kuin paljon rohkeutta lähteä hyviin joukkueisiin, uskallusta hypätä siihen syvään päätyyn, niin hyvä tulevaisuus on Suomella edessä. Kuula: 1) Ella Mäntylä VähänkVi 12,80, 2) Niina Kelo KUYU 12,67, 3) Johanna Tikkala NärpKr 12,63. Naisten Superpesis: Tahko–Kirittäret 2–1 (2–1, 2–3, 3–2), KeKi– Manse 0–1 (6–7, 4–4), PöU–Mailattaret 2–0 (3–2, 3–0) Manse..........16 9 5 2 198– 80 39 Pesäkarhut .. –?Kaikkemme annettiin, tällä kertaa se ei riittänyt, keskikentän Essi Sainio puolestaan tiivisti Tanskakohtaamisen. 17 9 4 1 3 118– 76 36 KPL ..............16 11 2 3 116– 67 35 KeKi .............18 7 3 3 5 147– 108 30 JoMa ............ 2 2 1– 5 Viimeiset ottelut: 16.?7. 13 4 5 2 2 98– 54 24 Lohi ............. Kurinalainen joukkue, äärettömän taitavia ja hyviä pelaajia. Ja tämä nykyinen Saksa näyttää pitkälti samalta, heillä on ollut pieni suvantovaihe, mutta ovat palanneet jälleen raiteilleen, Sainio miettii. 2 2 6– 6 Espanja ......... 17 7 3 1 6 99– 98 28 KiPa .............18 7 2 2 7 115– 100 27 Tahko...........19 5 5 2 7 145– 139 27 KoU..............19 3 3 2 11 94– 146 17 PattU ...........19 3 2 3 11 103– 151 16 IPV ...............18 2 4 1 11 91– 145 15 JymyJussit ..18 2 3 13 63– 136 7 KaMa ...........18 3 15 54– 174 6 Seuraava ottelu: 14.7
N45, ryhmä 1: 1) Irita Pukite Latvia 32.38, 43) Yvonne Backman Suomi (Falken) 67.58. M70, ryhmä 1: 1) Tom Karlsen Norja 43.57, 13) Markku Törmä Suomi (KU) 59.36. Ole yhteydessä Emiliaan puh. Puglia: Aikuisurheilijoiden MM-kisat, keskimatkan karsinta, tuloksia: M55, ryhmä 3: 1) Ola Hultin Ruotsi 42.15, 20) Timo Ronkainen Suomi (KoS) 64.39. Perjantaina kilpaillaan naisten ja miesten epäviralliset sprinttiviestit, joilla ei ole MM-arvoa. H65A 2,5 km: 1) Arto Niemi RajamR 22.02 (1.), 11) Mauno Taanila NiS 26.17 (14.), 14) Tore Högnäs Brahe 27.14 (12.), 21) Allan Hattar Falken 30.15 (-). D45A 2,7 km: 1) Marja Laukkanen KouvS 22.53 (2.), 19) Kati Nynäs Botnia 37.24 (19.). Emilia asiakaspalvelusta auttaa ja opastaa tarvittaessa digipalveluiden käytössä torstaisin klo 14–15. H45AL 2,5 km: 1) Tuomas Hyyppä KoS 23.11 (1.), 2) Marko Jylkkä YK 23.44 (3.). Orimattila: FIN5, 2. N55, ryhmä 3: 1) Päivi Lassila Suomi (RasTiimi) 40.56. H70AL 1,8 km: 1) Sakari Martikainen KuusankUs 19.58 (1.), 3) Olli Hyyppä KoS 21.27 (4.). N65, ryhmä 1: 1) Gunilla Larsson Ruotsi 47.12, 22) Kirsti Kattilakoski Suomi (KoS) 64.38, 37) Gunhild Berger Suomi (Falken) 92.42. D60A 2,5 km: 1) Anne Pelto-Huikko Hiisirasti 30.49 (1.), 14) Maj-Lis Rantala KPV 56.12 (9.). Pääset lukemaan tilaamasi lehden digipalvelussa jo aikaisin aamusta. M65, ryhmä 1: 1) Antanas Pauzas Liettua 45.17, 25) Tuomo Junttila Suomi (RasTiimi) 71.59, 29) Seppo Nurisalo Suomi (KoS) 78.39. D13-14B 1,3 km: 1) Alisa Hyyppä KoS 18.58 (1.). Adria Matrix M670SL 2.0 HDi 160hv -17 Truma, erillisvuoteet, Hubbet ylävuode 2 Suunnistus Aguiar da Beira: Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut: Sprinttiviesti sekajoukkuein: 1) Norja 57.50, 2) Unkari 57.52, 3) Tshekki 57.55, 4) Suomi 58.08 (Hanne Hilo, Aaro Ojala, Touko Seppä, Elisa Mattila), ...7) Suomi II 59.20 (Silva Kemppi, Akseli Virtanen, Aarni Ronkainen, Eeva-Liina Ojanaho). D12 1,2 km: 1) Selma Weckman VehkalV 8.53 (1.), 33) Ella Pesola KP-V 22.23 (32.). D18E 3,3 km: 1) Aliisa Kiiski KyminS 27.56 (3.), 4) Liina Hyyppä KoS 32.26 (7.), 10) Inka Lakanen PK 34.26 (13.). D14A 1,7 km: 1) Neea Pyhtilä Kyrös-R 15.23 (2.), 11) Matleena Ketola KoS 26.39 (9.), 12) Matilda Nynäs Botnia 27.00 (11.). H50A 3,6 km: 1) Heikki Kettunen VaajakT 26.30 (1.), 17) Tommi Viitasaari KoS 34.13 (5.). H70A 2,4 km: 1) Hannu Kokkonen AsikkR 26.20 (1.), 5) Henning Nynäs Brahe 28.07 (9.), 18) Markku Jylkkä YK 35.51 (20.). Anne Stoor Suomi (KoS) kesk. H60A 2,8 km: 1) Markku Virtanen LammS 27.09 (1.), 12) Timo Rantala KP-V 32.49 (8.). D50A 2,7 km: 1) Tessa Pulli LappR 29.26 (1.), 3) Sanna Sarkkinen-Vuorinen KoS 32.07 (2.). 020 750 4467 tai sähköpostitse asiakaspalvelu@kpk.fi Kristian Niemi 050 352 1177 Anton Tokola 040 575 9972 Eerik Koskelo 050 305 2207 Emil Westman 040 575 4024 www.caravanlandia.fi Caravanlandia Oy Kahvitie 40, 67600 Kokkola 45 900 € Adria Coral S 670 SLL 2.3 Mjet 130hv -11 Truma, 2 x ilmast., u-istuinryhmä 61 900 € 39 900 € HOBBY D 650 ES 2.3 Mjet 130hv -09 Truma, erillisvuoteet, taka-wc 46 900 € Hobby Siesta T65 FL 2.2 TDCi 125hv -13 Truma, 2 x ilmast., pitkittäinen pariv. D12TR 1,4 km: 1) Tilta Pitkänen KuusEV 16.45 (2.), 5) Mette Ketola KoS 21.34 (4.).. H14A 2,1 km: 1) Onni Virtanen AngelnA 15.31 (32.03/2.), 19) Aatu Rannila VetU 52.37 (-). Ryhmä 3: 1) Sixten Westlund Ruotsi 35.48, 3) Jorma Nissilä Suomi (KoS) 42.28. N70, ryhmä 1: 1) Britt Eriksson Ruotsi 46.48. osakilpailun keskimatkan tuloksia (suluissa sijoitus yhteistuloksissa): H21E 6,0 km: 1) Aaro Aho ValkeakH 34.44 (1.), 2) Joni Hirvikallio Koovee 36.32 (3.), 3) Topias Arola PaimRa 36.54 (2.). TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa A16 MANSIKKAA POHJANMAALTA Minimanin pihassa K-Supermarket Jeppiksen pihassa www.lang.fi Lehtien tilauksiin sisältyy digipalvelu. Tunnukset voi luoda kullekin lehdelle osoitteessa www.kpk.fi/luotunnukset Löydät ohjevideon tunnusten luontiin osoitteesta www.kpk.fi/luotunnuksetohje Tarvitsetko apua lehtien digipalveluiden käytössä. M75, ryhmä 3: 1) Peter Gorvett Iso-Britannia 41.27, 20) Sven-Olof Backman Suomi (Falken) 64.58. D21E 4,6 km: 1) Miia Niittynen KalevRa 34.17 (1.), 2) Sanna Kauppila AngelnA 35.36 (3.), 3) Jenny Patana Hiidenk 36.10 (2.)
Poikkeuksista päättää toimitus. HEINÄKUUTA 2022 Tällä sivulla Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden kirjoittamia mielipiteitä. Tätä on ajateltava myös tasa-arvo kysymyksenä. Keskipohjanmaa julkaisee lukijoiden mielipiteitä mahdollistaakseen moniäänisen keskustelun ja kansalaisten äänen. Kun katsoin sattumalta löytämääni videoitua pelimannikonserttia, läppärin näytöltä välittyi erilainen tapa suhtautua musiikkiin. Sukulaissuhteet ovat laimentuneet, ei enää käydä sukuloimassa. Kunnianhimoisin musiikillinen tavoitteeni on tällä hetkellä ottaa festivaalihulinasta kaikki ilo irti. Parhaimmillaan kirjoitukset edistävät demokratiaa ja tuovat esiin epäkohtia. Jos tähän tulokseen tulee niin on hukkaan heitetty elämä. Lapsia oli paljon. ”Ja kun päättyvät pitkospuut, kuka rinnallas ruikuttaa, takaisin mennä saa.” Lehtosen Kalle Ylivieska Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän Ystävyys jatkuu läpi elämän eikä vaadi mitään urotekoja ystävyyden säilyttämiseksi. Asumista ahdetaan myös yleisessä rakentamisessa pienempiin neliöihin. Jälkikasvussakaan ei ole moitteen sijaa, joten elämän tarkoitus on hänen ja minunkin kohdalla toteutunut. Vanhaan aikaan köyhyyden takia mökkeihin ahdetut ihmiset olivat eriarvoisessa asemassa ja kärsivät sen takia onnettomasta asumisesta. Etenin tutkinnosta toiseen, yhdestä orkesterista seuraavaan, musiikin teorian alkeista edistyneimpiin ryhmiin. Nyt mökkejä rakennetaan uudelleen. Joskus on kysymys hyvistä tavoista, vaikka teko ei olisikaan laiton. Muutenkin asuminen käynee perheen kanssa näissä kopeissa täysin mahdottomaksi. Kun orkesteriperiodi alkoi, muu elämä järjestettiin uusiksi ja muutaman viikon ajan istuttiin viidesti viikossa vähintään kolmen tunnin harjoituksissa. Tavoitteena soittamisen riemu Tavoite tuntui olevan nimenomaan se, että suupielet pysyisivät soittaessa korkeuksissa. Tavoite tuntui olevan nimenomaan se, että suupielet pysyisivät soittaessa korkeuksissa. Kansanmusiikki ja pelimannisoitto edustavat toisenlaista tavoitteellisuutta. Samassa kokoonpanossa soitti lapsia ja ammattilaisia, eivätkä virheet tai kommellukset hyydyttäneet hymyjä. Päämääränä on musisoida yhdessä, pitää hauskaa ja soittaa soittamisen ilosta. Syventävien opintojen lopputyön suorittamiseen suhtauduin nihkeästi, sillä sen aiheuttama stressi suhteessa todistuspaperiin ei tuntunut järkevältä. Suunnilleen vaikka pää kainalossa, kunhan viulu pysyi leuan alla. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/lukijanmielipide OTA YHTEYTTÄ : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 040 036 5601 Torstai 14. Välillä tuntui, että tavoitteellisuus kiilasi soittamisen riemun ohi. Olen kirjoittanut jälkisäädökseeni, että maallinen majani tuhkataan ja sijoitetaan niin että jälkeen jääneiltä jää hautojen palvonnan kiusa pois. Olen jo sen ikäinen ettei kannata läksiäisissäni ripotella tuhkaa päälleen vaan nostaa iloisesti malja muistokseni. Toimitus päättää, mitä se julkaisee ja jättää julkaisematta. Mielipidekirjoitukset julkaistaan pääsääntöisesti kirjoittajan nimellä varustettuina. Bingoharrastus on tuonut hyvänpäiväntuttavia, on piristävää tavatessa kysellä kuulumisia. Toimituksella on oikeus lyhentää tai editoida kirjoituksia sekä muuttaa otsikoita. AKTIIVISEN soittoharrastukseni päätyttyä kansanmusiikki alkoi vetää puoleensa. Tavatessamme muistelimme usein mennyttä elämää, oliko muistoista kadonnut ikävät asiat, mutta muistot herättivät aina iloisen tunnelman, olimme kumpikin ottaneet kaikesta tapahtuneesta ajattelutavan että kaikesta löytyy se iloinen puoli. Ikää tulee joka päivä lisää, tulee tilanteita että joutuu luopumaan ystävistä, kuolema kohtaa väistämättä meitä jokaista. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 0400 365 601. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Menetin koko elämänajan jatkuneen hienon ystävyyssuhteen kuolemalle. KOLUMNI Silva Virtanen silva.virtanen@hillagroup.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan kesätoimittaja Kotipitäjässäni elettiin ennen vanhaan hyvin pienissäkin mökeissä. Vaikka tavoitteellinen soittoharrastukseni antoi ehdottomasti enemmän kuin otti, hieman suurempi annostus pelimanniasennetta ei olisi ollut pahitteeksi. Sitä ei suuremmin soitto-opintoihini sisältynyt. Noudatamme lakeja ja hyviä tapoja sekä journalistin ohjeita, jotka ohjaavat myös toimituksen työtä. Hänen suhtautumisen tapansa asioihin oli ”paappa kohalles”. Neljänkymmenen neliön sisälle ahdetaan koko perhe. Elämän varrella syntyy suhteita, ehkä äidin suhde on ihmiselle tärkein. Asumisen mitoittaminen ilmastomuutosteorian selitykseksi on onnetonta. Avioiduimme lähes yhtä aikaa, naisemme tulivat ikään kuin yleisöksi tarkastelemaan elämäntapaamme, joskus tulivat siihen päätelmään että meillä oli liiankin hauskaa. Keskipohjanmaassa ei kiroilla, haukuta ihmisiä tai vihjailla perusteettomasti. Se tässä vanhenemisessa on ikävä puoli että ystävät vanhenevat yhtä jalkaa ja kuolema katkaisee ystävyyssuhteita. Kaksitoista ensimmäistä harrastusvuotta soitin kotikaupunkini konservatoriossa. Lisäksi lukijoiden kirjoituksia julkaistaan Keskipohjanmaan verkossa ja Facebookissa. Nuoruudessa syntyy suhteita jotka jatkuvat kuolemaan saakka, tällaiset ovat tärkeitä koko hyvinvoinnin kannalta, on joku jolle voi puhua ja uskoa pahimmatkin mokat eikä joudu heti tuomittavaksi. Matti Nikkilä, Liminka Mökkiköyhyys. Eräs tunnettu huippupoliitikko loihe lausumaan ”milloin se parasta ollut on, on se tuskaa työtä ollut”. Ihmisiä ei saa halventaa sukupuolen, uskonnon, ihonvärin tai minkään muunkaan syyn takia. Oli tavoitteita tavoitteiden perään. Jotakin myönteistä on näissä nykyajan tiedotusvälineissä, voi pitää yhteyttä kaukana asuviin tuttaviin. ”Mistä tunnet sä ystävän” – sen tuntee siitä että ystävyys jatkuu läpi elämän eikä vaadi mitään urotekoja ystävyyden säilyttämiseksi, vaan aivan tavallista ihmisen elämää, johon kuuluu iloja, suruja, tappioita ja voittoja. V iulun vinguttaminen on ollut erottamaton osa olemassaoloani reilusti yli puolet elämästäni. Esimerkiksi kunnianloukkaus on rikoslainkin nimike. Köyhyys oli ankaraa ja asumisen taso sitä mukaa onnetonta. Minulle on jäänyt hyviä ystäviä työelämän seurauksena, ja kalastusharrastus on luonut ystävyyssuhteita joita ilman elämästä puuttuisi paljon. Nämä tavoitteet tuntuvat harrastuksessa tärkeämmiltä kuin yksikään tutkintoarvosana tai virheettömästi soitettu kolmioktaavinen asteikko. Siksi suhteet jälkipolviin tulevat tärkeimmiksi, on hienoa seurata neljännen polven kasvua. Tämän viikon ajan Kaustisella juhlitaan kansanmusiikkia – ja sietää juhliakin. Asumiseen uhratut riittävät välttämättömät neliöt ovat ansaittuja hyvinvoinnissamme saavutettuja tuloksia. Ystävät tekevät elämän elämisen arvoiseksi. Kunnollisen riittävän väljän asumisen luulisi jo kuuluvan jokaisen suomalaisen perusoikeuksiin. Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Ne herättävät vieläkin kiitollisen mielen niitä muistellessa. Ystävyys jatkui koko perheiden kesken, puolisot lyöttäytyivät yhteen ja pitivät meidät niin sanotusti ruodussa, siitä huolimatta meillä oli tavatessamme aina vapaata turhista murheista. Kun pakkasella ovi avattiin, sisältä purkautui paksu höyrypilvi ulos. Kaikki tämä kuuluu elämään, ja minulle on jäänyt hänen kanssaan vietetystä ajasta hienot muistot. Nimen lisäksi on hyvä kertoa myös kirjoittajan tehtävä tai ammatti, mahdollinen luottamustehtävä sekä asuinpaikkakunta. Emme salli vihapuhetta tai kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Todistus löytyy kuitenkin laatikoideni perukoilta, koska piti olla tavoitteita. Lähetä viesti numeroon 13525. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 0400 365 601. Meille ystäväni kanssa sopisi paremmin: milloin parasta ollut on, on se työtä, tyytyväisyyttä, hauskaa ollut. Torvenkyläläisittäin, on se hupasta ollut. Keskipohjanmaan toimitus vastaa sisällöistään. Perusopintojen loppututkinnosta vaadittiin tiettyä arvosanaa, jotta soittoharrastusta sai jatkaa. Ajattelematta lapsen kasvua. Ne tarvitsevat jo muutaman vuoden päästä omaa rauhaa ja tilaa
Se on fakta, ja se vie meiltäkin asiakaskuntaa. Keittolounasta kokeilimme, mutta se ei oikein kannattanut. Nyt on toisin: "En lähde tästä ennen kuin jatkaja löytyy", lupaa yrittäjä Jaana Hautala. Liikekeskittymän yksi tunnetuimmista yrityksistä on ollut ravintola Myötätuuli. Isännöitsijänä pidän erityisen tärkeänä sitä, että Postin palvelut ovat helposti saatavilla kioskista, Ahvenlampi sanoo. Pidän tärkeänä, että kylän keskustassa on tällaista palvelua. ” Meillähän kävi niin, että tulos jopa nousi korona-aikana. Baaripuoli teki sen. –?Vuonna 2019 ajattelin, että myisin pois, mutta korona-aikana edes sen ajatteleminen ei ollut järkevää. Kaikki ei keskity marketteihin, pienemmät toimijat eivät jää unholaan. –?Porukka liikkuu, mutta asioille pitää lähteä usein kaupunkiin. Lahjaanassa on viime aikoina panostettu ruokalistan uudistamiseen. Merkittävin syy lykätä liiketoiminnan myynnin edistämistä on ollut korona. Käsidesi on pöydällä edelleen, mutta huolta ei tarvitse kantaa entiseen malliin. –?Lahjaana ei ole julkisesti myynnissä, mutta ajatus on se, että alan pikku hiljaa myydä pois. Lisäksi meillähän kävi niin, että tulos jopa nousi korona-aikana. Koen edelleen, että on aikani tehdä jotain muuta. Hän kertoo kokeneensa ravintola-alan jatkuvat muutokset stressaavina. Tyhjillään oleva tila on sama tila, jossa ravintola Myötätuuli toimi aikanaan. Lahjaanan lisäksi rakennuksessa toimivat nykyään Kälviän rauta ja väri, ravintola Sibel, Kauneushoitola Marjukka, Parturi-kampaamo Karoliina Korpi, Parturi-kampaamo Annika Timmerbacka, Liikennekoulu Mikkola, Kälviän kuntoutusasema ja Isännöinti Ahvenlampi. Noin kolmen vuoden takaiset ajatukset ovien sulkemisesta ovat muuttuneet. Hautala kokee, että kokoontumispaikka kylän keskustassa on tärkeä paikallisille ihmisille. Baaripuoli teki sen. Sen sijaan lisäsimme grillipuolelle aterioita. –?Koronarajoitusten jälkeen hirvittävä stressi poistui. Kaupungin ja sähkölaitoksen miehiä käy meillä. Lisäksi Kälviän musiikkija barokkileirien aikaan täällä on käynyt tavallista enemmän väkeä. Kukkakauppa-hautauspalvelu on muuttanut ja toimii nykyään Kälviäntiellä. Noin 27 vuotta monitoimikioski Lahjaanaa pyörittänyt Jaana Hautala sanoo, että hän jatkaa yrittäjänä siihen saakka, kunnes liiketoiminnalle löytyy uusi veturi. Jaana Hautalalle se oli helpotus. Ilman liiketaloa kylä olisi kurja ja tyhjä. En lähde tästä ennen kuin jatkaja löytyy, Hautala lupaa. Olutta menee viikolla etenkin lämpiminä iltoina, mutta muuten ravintolan käyttö painottuu perjantaija lauantai-öihin. Lahjaana on edelleen myynnissä, mutta enää Hautala ei mieti toiminnan lopettamista ennen kauppojen syntymistä. KÄLVIÄN Liiketalo avattiin vuonna 1987. Tartuntatautilain mukaiset, esimerkiksi ravintoloita koskevat väliaikaiset velvoitteet päättyivät kesäkuun lopulla. –?Niiden jälkeen anniskelu oli pari vuotta tauolla, kunnes me aloitimme sen. Millaisena pitkän linjan paikallisyrittäjä näkee Kälviän kirkonkylän vireystilan nykyään. Tarjolla on karaokea ja pienempiä keikkoja. Jaana Hautala yrittäjä Muutama vuosi sitten Lahjaanaa uhkasi ovien sulkeutuminen. Kyseessä on Kokkolan kaupungin omistama isompi tila, sanoo Kälviän Liiketalo Oy:n toimitusjohtaja-isännöitsijä Satu Ahvenlampi. Myötätuulen jälkeen anniskelutoimintaa liiketalossa jatkoivat Maijan Pubi ja Ganes Pub. LAHJAANA toimii Kesäniementiellä sijaitsevassa Kälviän Liiketalossa. Kioskilla on kuitenkin oma paikkansa, minkä näkee esimerkiksi lounasaikaan. Käläviän mestarihampurilainen on yksi suosituimmista annoksista, sanoo Hautala. Suomessa koronarajoituksista on luovuttu. Toiminta ei ole kuitenkaan loppumassa. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin 7-9.30 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B2 Jouni Nikula KÄLVIÄ Ei hätää. – Remontteja on tehty ja parkkipaikkaa päällystetty. –?Liiketalossa on riittänyt toimijoita, vaikka yksi isompi tila on tyhjillään. Kioskin jatko turvattu Jaana Hautala aikoo toimia kälviäläisen Lahjaana-kioskin yrittäjänä ainakin siihen asti, kunnes liiketoiminnalle löytyy uusi jatkaja. MARKKU JOKELA. Tykkään työstäni, mutta joskus on hyvä vaihtaa ilmaa, ehkä myös paikkakuntaa. Millainen on liikekeskuksen kunto. –?Olisi ihan väärin, jos ihmisten liikkuminen keskittyisi vain kauppoihin. –?Keskitymme grilliruokaan. Kälviän ytimestä saa grillikioskija ravintolapalveluita myös lähitulevaisuudessa
Merkittävä osa neulanreikäkuvaamisen kiehtovuutta on, että rutinoitunutkaan harrastaja ei voi olla kovin varma siitä, millainen kuvasta tulee. FAKTA Yksinkertaisin kamera 1 Neulanreikäkamera on kameran pelkistetyin alkumuoto. Tapahtumassa on osanottajien käytössä 32 Hästbackan kahvipaketeista valmistamaa kameraa. Negatiivi (josta sitten käännetään positiivi) valmistuu pimiössä, johon kamera edelleen suljettuna viedään. TURUSSA asuva, mutta paraikaakin kotiseudullaan Teerijärven kirkonkylän tienoilla kesästä nauttiva Hans G. Hästbackaa surettaa digiajan kuvainflaatio. Ja vieläpä käyttäen laitetta, jollaista ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. –?Ja pimiössä tulee ihmisten kanssa juteltua monenlaisia, se on sellainen paikka. 1 Tällaisessa kamerassa ei ole linssiä. Hästbackan vieressä pöydällä on hänen itsensä valmistama neulanreikäkamera. Kännykkäni on sellainen, ettei sillä edes oikein voi kuvata. –?Kaikkiaan 32 kameraa löytyy. Siinä on kyse alunperin jo antiikissa tunnetusta optisesta ilmiöstä, jossa valo kulkee hyvin pienen reiän läpi luoden vastakkaisella puolella olevalle pinnalle ylösalaisen kuvan. Tässä on nyt 0,40 millin reikä, Hästbacka esittelee. 1 Ensimmäinen säilynyt kirjallinen lähde camera obscurasta juontaa Kiinaan ajalle noin 400 eKr. –?Taiteesta nauttiminen ei saa olla rahasta kiinni. Kamera muodostuu, kun vaikkapa kahvipaketista rakennettuun valonpitävään kameralaatikkoon lisätään valokuvapaperia tai valokuvafilmiä. Hans G. Pietarsaaressa 20.–21. –?Ihanteellisesti ja teoriassa reikä olisi tällaisessa kamerassa 0,28 millimetriä, mutta niin ohutta neulaa ei tähän tarkoitukseen löydy tai se katkeaa. Digiaikaan ei Hans G. KRISTIAN SUNDQVIST na kuin alan työpajojen, kurssien ja vastaavien vetäjänä. Black Kaffinobox XXVII?–?Tervetuloa kuvaamaan kahvipaketilla -työpaja Pietarsaaren museon Malmin talossa 20.–21.7.. Niitä Hästbacka on valmistanut isompaankin tarpeeseen ja mikäpä valmistaessa, kun tykötarpeet ovat liki ilmaisia. Hästbacka tarjoaa kenelle tahansa mahdollisuuden kuvata kahvipaketilla. –?Kuvia otetaan niin valtavasti, että ihmiset eivät enää arvosta niitä. 1 Ilmiötä opittiin käyttämään valokuvauskameramuodossa 1800-luvun alkupuoliskolla. Valmistus ei maksa käytännössä mitään. Kävelemällä ensi viikolla Pietarsaaren Malmin talon ovesta sisään ja uskaltautumalla mukaan voi siis hyvinkin tulla ottaneeksi kuvan, joka päätyy oikeaan valokuvausnäyttelyyn. Tällä kertaa Pietarsaaren museolle Malmin taloon rantautuvan työpajan takana on Teerijärveltä taannoin maailmalle ponnistanut valokuvataiteilija Hans G. –?Dokumentoin esimerkiksi näyttelyitäni digikameralla, mutta varsinaisesti valokuvaajana en käytä digiä koskaan. Digikuvauksesta Hästbacka ei perusta. Hästbacka. heinäkuuta järjestettävä kaikille avoin kuvaustyöpaja ei todennäköisesti jää kameroiden määrästä kiinni. Hästbacka valokuvaamisen osalta ole lainkaan ihastunut eikä oikein muutenkaan. –?Niinpä liikkuvista kohteista kuten ohi kulkevista autoista voi tulla aika jänniä, Hästbacka hymyilee. NÄIDEN kameroiden reikä on nimensä veroinen. TAITEILIJA koostaa parhaiten onnistuneista kuvista näyttelyn, mutta korostaa, että näissä tapahtumissa taiteilijoita ovat itse kuvaajat. Esimerkiksi tältä näyttää neulanreikäkameralla otettu kuva. Tätä ei tosin hänen kanssaan valokuvauksesta turistessa uskoisi. Hänen periaatteenaan on tehdä taiteesta mahdollisimman saavutettavaa. 1 Kamera hyödyntää jo antiikin aikoina tunnettua camera obscura -ilmiötä. UUTISET TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B3 Kristian Sundqvist PIETARSAARI ”Tervetuloa kuvaamaan kahvipaketilla -Ilmaistapahtuma!” Mistä ihmeestä on kyse. Tällainen valokuvaaminen onnistuu käytännössä lähinnä ulkona päivänvalossa ja valotusaika on valon määrästä riippuen kymmenestä kolmeenkymmeneen sekuntia. Lopullinen kuva alla, negatiivi (kuvassa sattumalta horisontaalisesti toisinpäin) yllä. Homman nimi on neulanreikäkamera eli pohjimmiltaan camera obscura. Osanottajia voi tietysti olla enemmänkin, mutta korkeintaan 32 voi kuvata samaan aikaan. Hästbackan ansioluettelo kertoo miehen olleen viime vuosinakin suorastaan hämmästyttävän tuottelias niin valokuvataiteilijaAidointa valokuvausta Teerijärveltä lähtöisin oleva valokuvaaja Hans G. Hästbacka tunnustautuu jossain määrin epäsosiaaliseksi ihmiseksi
ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 8–16 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@kpk.fi TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B4 Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen. Kesäisin massa kuivattiin auringossa, talvisin sitä varten oli rakennettava kuivausuuni. Asenna sovellus ja avaa se. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. HÄNEN MUKAANSA potaskankeitto oli aikoinaan nimenomaan köyhemmän väestön elinkeino. Potaskaa eli kaliumkarbonaattia lienee kuljetettu laivoissa tynnyreissä, sillä Niskasen mukaan aine on herkkä räjähtämään joutuessaan kosketuksiin veden kanssa. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. POTASKAN kysyntä lopahti 1800-luvun lopulla, kun lasiteollisuus siirtyi käyttämään soodaa eli natriumkarbonaattia. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Hänen mukaansa ennen melko yleinen elinkeino on nykyaikana lähes tuntematon. Ei pelkkää potaskan puhumista Himangalla (UK). Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi mahdollisimman suurikokoisena ja käsittelemättä sitä. -Tukholmasta potaska vietiin saippuaja lasiteollisuuden käyttöön. Näytepullollista varten Niskanen oli keittänyt kasaan noin kymmenen litraa tuhkalipeää. Nykyään lasinvalmistukseen käytetään soodaa, mutta esimerkiksi kristalliin käytetään kaliumkarbonaattia, sillä siten lasista tulee kestävämpi. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Neljä viidestä ilmaiseen terveystarkastukseen kutsutuista viime sotien suomalaisista sotavangeista kävi kesäkuussa Helsingissä työterveyslaitoksen kenttäklinikalla. Sen jälkeen massa kuivataan, jolloin saadaan potaskaa, Niskanen selvittää. Tuhka sai liota yön yli, jonka jälkeen alkoi varsinainen keittäminen. Sitä ennen hän oli polttanut koivuja haapahalkoja tuhkaksi, levittänyt puutynnyriin olkia, asetellut tuhkat niiden päälle ja kaatanut lopuksi kiehuvaa vettä koko komeuden ylle. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Kun seudun porvarit kuljettivat tervaa Tukholmaan, kävivät potaskankeittäjät kauppaa yhtä laajalti. 13: 6 1 1 Nimipäivä tänään: Alisa, Aliisa (suom.), Alice, Alicia (ruots.), Aki, Niko, Niikko, Teemu (ort.). Lisää sähköpostiosoitteesi ja oma salasanasi, minkä muistat helposti jatkossakin. Kaikkiaan kutsuja lähetetään noin 1200:lle, mutta vielä on ainakin 200 entistä sotavankia, joiden osoitetta ei tunneta, kertoi Sotavangit-yhdistyksen puheenjohtaja Kaarlo Runqvist. kotiseutumarkkinoille tungokseen asti väkeä. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Pienyrittäjistä ei ollut kilpailijaksi järjestäytyneelle teollisuudelle, joten potaskan kotikeitto lopahti. Hanne Yli-Parkas HIMANKA Monelle täysin vieras potaskankeitto keräsi kiinnostunutta väkeä Kaarlo Niskasen ympärille Raumankarin markkinoilla lauantaina. Kesäkuun alussa alkanut tarkastus keskeytyi heinäkuun loma-ajaksi ja jatkuu jälleen elokuussa. Ps. RAUMANKARIN markkinoiden vakionumeroksi kehittyneiden työnäytösten tarkoituksena on Kaarlo Niskasen mukaan tutustuttaa himankalaiset seudun perinteisiin. -Tuhkalipeää keitetään kokoon, kunnes vesi on haihtunut ja jäljellä on puuromaista massaa. Vanhoista vihertävistä ikkunalaseista näkee, että niihin on käytetty kaliumkarbonaattia. Isossa padassa koivuntuhkaliuosta keittelevä Niskanen saikin vastailla uteliaiden kysymyksiin vähän väliä. TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Tiina Ojutkangas | tiina.ojutkangas@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–16.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. Sotavangit terveystarkastuksessa. NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Jos olet tilaaja, mutta sinulla ei vielä ole tunnuksia, voit luoda ne osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/ luotunnukset Syötä asiakasnumerosi (etukortista tai laskustasi) tai puhelinnumerosi, jotta voimme tunnistaa tilauksesi. Jatkossa voit kirjautua lukemaan uutisia osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi LATAA UUTISSOVELLUS PUHELIMEESI Mene Androidtai iOS-laitteesi sovelluskauppaan ja hae sovellus nimellä Keskipohjanmaa. Valtio on täksi vuodeksi varannut tarkoitukseen 400.000 mk. Törmätessäsi ensimmäisen kerran sisältöön, joka on vain tilaajille, klikkaa KIRJAUDU. Monet sotavankien vatsaja sydänsairaudet lasketaan tuolta ajalta perityiksi. Kirjoita puhelinnumerosi ja klikkaa KIRJAUDU. Kesäkuussa tarkastukseen kutsutuista 213:sta kävi klinikalla 178. Syötä tekstiviestinä saamasi nelinumeroinen PIN-koodi, klikkaa KIRJAUDU SISÄÄN ja sovellus on käytössäsi. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Padalla, puusaavilla ja lehtipuiden risuilla pääsi jo tienestin syrjään kiinni. Jatkossa puhelimesi muistaa kirjautumisesi, sovelluksesta ei tarvitse kirjautua ulos. Klikkaa luo tunnukset. Sitten täytyi vain kokeilla, että onnistuuko, Niskanen valottaa. Myös tietoja potaskankeitosta oli todella vaikea löytää. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. Aurinkoinen sää oli koonnut 28. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. -Onneksi löysimme yhden Suur-Lohtajan historiaa käsittelevän kirjan, jossa oli melko tarkat ohjeet tätä varten. Metsäteollisuuden sivutuotteena tuli potaskaa enemmän kuin tarpeeksi. Tarkoituksena on saattaa sotavammalain piiriin myös sotavankeudessa syntyneet pysyvät vammat tai sairaudet. -Vain harva tuntuu tietävän, mitä potaska on. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.kpk.fi/palaute. Noin puolet kaikista viime sodissa kirjatuista sotavangeista on jo kuollut. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Äskettäin eduskunta muutti sotavammalakia niin, että lain piiriin tulivat myös sotavankeudessa saadut pysyvät sairaudet tai vammat
LEHTIKUVA/MIKKO STIG Karhukannan hoidon päätavoitteita ovat tällä hetkellä suotuisan suojelutason säilyttäminen ja karhun ihmisarkuuden ylläpito. Litja kertoi oppineensa TTT:ssä näyttelemisestä enemmän kuin Teatterikoulussa konsanaan. LITJA NÄYTTELI Suomen tunnetuimmissa teattereissa 1960-luvulta alkaen. Poikkeuslupien lisäksi enimmäismäärä sisältää poronhoitoalueen alueellisen kiintiön 70 eläintä. Siunauksen toimittu seurakuntapastori VeliMatti Linnanmäki. Elokuvatyöt alkoivat vuonna 1959, jolloin Litja esitti alokasta sotilasfarssissa Vatsa sisään, rinta ulos! Nuorisoteatterista tie vei Teatterikouluun, ja matka jatkui Tampereen työväen teatteriin Vili Auvisen ja muiden ohjaajien oppiin. –?Se oli vähän liiankin taiteilijaelämää. Viime metsästyskauden kokonaissaalis oli 388 karhua. Karhukannan hoidon päätavoitteita ovat tällä hetkellä muun muassa suotuisan suojelutason säilyttäminen ja karhun ihmisarkuuden ylläpito. Siunauksen toimitti seurakuntapastori Riikka Talvitie. Pohjanmaan aluetoimisto kattaa osan Keski-Pohjanmaasta, Pohjois-Pohjanmaan eteläosia ja osan Etelä-Pohjanmaasta. Metsissämme liikkuu arvion mukaan ennen metsästyskautta 1780-1940 yli vuoden ikäistä karhua ja noin 460 pentua. helmikuuta 1938. Arvostelijat ovat joskus luonnehtineet Litjaa totisen komiikan mestariksi, mikä pätee näihin komediarooleihin erinomaisesti. Ylivieskalainen Aune Orvokki Hietala siunattiin 2.7.2022 Kankaan kappelissa. Työsuhteet tuppasivat jäämään lyhyiksi, mutta oman juttunsa Antti Litja löysi lopulta Helsingin nuorisoteatterin koe-esiintymisessä Liisankadulla 1957. Litjan oli määrä astua vielä näyttämölle Mielensäpahoittaja-näytelmässä, mutta vuonna 2014 saadusta aivoinfarkista kuntoutuminen pitkittyi, ja hän päätti jättää näyttelemisen vuonna 2016. Koko maassa myönnettiin 197 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen, mikä on 159 lupaa edellisvuotta vähemmän. 2000-luvulla Litja tulkitsi useita historiallisia suurmiehiä niin tv:ssä kuin teatterilavallakin. Samaan aikaan keväällä 1975 ohjaaja Jarva löysi hänet elokuviinsa. Vuonna 2021 alueelle myönnettiin kuusi poikkeuslupaa, joista kolme Keski-Pohjanmaalle. Toinen lupa kattaa Toholammin, Kokkolan, Kannuksen ja Kalajoen alueen. Tunnusmusiikki on esiintynyt yhteensä 24 elokuvassa ja on olennainen osa Bond-brändiä. Meinasi henki mennä, Litja kertoi. Poikkeuslupia oli haettu koko alueella yhteensä 12. Myös Pohjanmaan aluetoimiston alueelle annettiin kaksi lupaa vähemmän kuin viime vuonna. Maaja metsätalousministeriön asettama kokonaiskiintiö tulevalle metsästyskaudelle on 346 karhua. Hän syntyi Lontoossa vuonna 1928. Muistotilaisuus pidettiin läheisten kesken. Näyttelijä viittasi Risto Jarvan klassikkokomedian Loma (1976) kohtaukseen, jossa talviolympialaisiin lähdössä ollut suomalaismatkailija joutuikin etelänlomalle lentoasemalla tapahtuneen sekaannuksen takia. ELSA VIHTARIN Omaiset HAUDATTUJA Ylivieskalainen Jorma Tapio Hautamäki siunattiin 1.7.2022 Heikkilän kappelissa. Suomen riistakeskus on kohdentanut luvat siten, että metsästys painottuu Suomen vahvimman karhukannan alueille. Mannerheimia hän esitti useassa produktiossa, ja tutuiksi tulivat myös Urho Kekkosen, Mauno Koiviston, Martti Ahtisaaren ja Ahti Karjalaisen hahmot. Samassa yhteydessä hän kertoi humuvuosien jääneen jo taakse. Litja oli syntynyt Antreassa Karjalassa 21. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisar ja veli perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Näyttelijä Antti Litja kuoli 84-vuotiaana. Vakavailmeistä hassuutta Litja viljeli myös vajaat 40 vuotta myöhemmin Mielensäpahoittaja-elokuvan nimiroolissa, joka jäi hänen viimeiseksi elokuvatyökseen. Yksi luvista on suunnattu Lestijärvelle ja Reisjärvelle. Luonnonvarakeskuksen kanta-arvion mukaan Suomen karhukannan kasvu on taittunut. Vahvinta karhukanta on pääsääntöisesti Itä-Suomessa. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B5 Surukiitos 1 Lämmin kiitos kaikille Teille, jotka muistitte meitä surussamme. Marja-Liisa Jukkola Toholampilainen Marja-Liisa Jukkola kuoli 10.7.2022 Männistössä. –?Ensin ajattelin, että en ole ikinä voinut kuvitella itseäni Mannerheimiksi, mutta kollegat sanoivat, että anna mennä vaan, Litja muisteli STT:lle. Vuoden 2021 karhusaalis Pohjanmaan aluetoimiston alueella oli neljä karhua. KUOLLEITA Ossi Haapanen Kalajokinen Ossi Aukusti Haapanen kuoli 12.7.2022 Kanervakodissa 90 vuoden ikäisenä. Muistotilaisuus pidettiin Suvannossa. Frida Keränen Suomen riistakeskus on myöntänyt neljä karhunkaatolupaa Pohjanmaan aluetoimistonsa alueelle. elokuuta. Hän kuoli tiistaina äkilliseen vakavaan sairauteen hoitokodissa 84-vuotiaana. Totisen komiikan mestari Näyttelijä Antti Litja Mielensäpahoittaja-elokuvan lehdistötilaisuudessa Helsingissä vuonna 2014. Keski-Pohjanmaalle kaksi poikkeuslupaa karhunkaatoon STT, Tuomas Savonen, Jukka Annala, Pertti Mattila HELSINKI –?Ainoa, mistä Suomen kansa minut muistaa on se, kun minulle tehtiin piposta uimahousut, lohkaisi Antti Litja elämäkertansa julkaisujuhlassa. Nyt löytyi sellainen homma, josta ei tule potkuja, hän muisteli STT:lle vuonna 2008. Loput kaksi lupaa on suunnattu Etelä-Pohjanmaalle. Jäniksen vuosi saavutti myös aikansa suomalaisessa elokuvatuotannossa poikkeuksellisesti kansainvälistä menestystä. –?Kun pääsin lavalle ja selvisin kamalasta jännityksestäni, älysin että nyt tämä rupeaa irtoamaan. KESÄLLÄ 1954 evakkoperheen poika saapui Lopelta Helsinkiin. ARI VÄISÄNEN STT, AFP HELSINKI Brittiläinen säveltäjä Monty Norman on kuollut 94-vuotiaana, ilmoitetaan hänen virallisilla nettisivuillaan. James Bond -tunnusmusiikin säveltänyt Monty Norman on kuollut. Kannanhoidollisen poikkeuslupapyynnin määrä vaihtelee vuosittain tavoitteiden ja karhukannan mukaan. Vuosina 2008–2011 hän oli mukana Helsingin kaupunginteatterin huippusuositussa Kvartetti-näytelmässä Kyllikki Forssellin, Ritva Valkaman ja Lasse Pöystin rinnalla. Poikkeuslupia myönnettiin koko maan tasolla selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Jarvan ja Litjan hedelmällinen yhteistyö 1970-luvulla poiki kolme suosittua komediaelokuvaa. Hän oli syntynyt 31.1.1946. Litja aloitti Tuomas Kyrön luoman karvahattujäärän tulkitsijana alkujaan radiokuunnelmissa. Karhun metsästyskausi alkaa 20. Kahdentoista Tampereen vuoden jälkeen Litja siirtyi Helsinkiin Kansallisteatterin leipiin. Kaipaamaan jäivät puoliso ja poika sekä sukulaiset ja ystävät. Laulajana uransa aloittanut Norman tunnetaan parhaiten James Bond -elokuvien tunnusmusiikin säveltämisestä. Ilmoituksen mukaan Norman menehtyi lyhytkestoiseen sairauteen. Elokuva oli vuoden 2014 katsotuin. Suomen karhukanta on vahva ja suotuisan suojelun tasolla
Näyttävät annokset yhdistyvät luontevasti ravintolan varsin rentoon, tehdasmaiseen miljööseen. Hotellija ravintola-alan ammattilaisten, opiskelijoiden ja toimittajakollegoiden lisäksi kasviperäisiä ruokamaistiaisia olivat kärttämässä isojen lihatalojen edustajat. Jos pieni kahvila on täynnä, osta muutama leivos mukaan ja mene nauttimaan niitä talon toiselle puolelle merenrantaan. Jos tuntuu hankalalta valita, mitä syödä, ota maistelumenu Lore Experience. Poutun vuonna 2020 lanseeraaman Muu-tuoteperheen kasvipohjaiset makkarat, burgeripihvit ja pyörykät herättivät kiinnostusta, mutta osaston varsinainen vetonaula oli 3D-tulostettu flank steak eli kuveliha. HELENA SAINE-LAITINEN 3. Pöytävaraus on välttämätön. Suutuntuma pureskeltaessa samoin kuin pihvimäiset aromitkin menivät täydestä kuin väärä raha. Lore on mainio valinta niin lounashetkeen kuin pitkään illalliseenkin. Haukkaus ja ihmetys – voiko olla mahdollista, että tiedemiehet ja teknologiagurut ovat onnistuneet valmistamaan näin taidokkaan kopion lihasta. https://www.lorebistroo.ee/ 3. Israelin jälkeen Suomi on neljäs maa, jossa tuotetta on markkinoilla. Messukeittiön grillistä nousevat tuoksut saivat veden kihoamaan kielelle, ja pienet maisteluannokset hävisivät tiskiltä nopeasti parempiin suihin. Panimon yhteydessä on Tap Room -ravintola, jonka laadukkaat grilliruokaherkut istuvat erinomaisesti panimon juomavalikoiman oheen. Kevään 2022 Gastro-messuilla Helsingissä kävi melkoinen kuhina MeEat Food Techin osastolla. Sitä ja muita kasviperäisiä tuotteita valmistava israelilainen Redefine Meat oli lähestynyt Pouttua kaupallisella yhteistyöehdotuksella. 180 Degrees sopii vaikkapa elämän tähtihetkien juhlistamiseen. HELENA SAINE-LAITINEN 4. https://www.180degrees.ee/ 2. Suosittujen éclair-leivosten valikoima vie kielen ja ilahduttaa silmää. Kampai Kun mieli tekee japanilaista ruokaa tyylikkäällä, korkealaatuisella tavalla, valitse Kampai. Gastroturistille alueelta löytyy useita houkuttelevia herkkukeitaita. Tuoreen Michelin-tähden loiste on nostanut 180 Degrees -ravintolan gastroturistien suosioon. 1. https://pohjalabeer.com/ taproom 4. Seuraavalla reissulla kannattaa suunnata Noblessnerin alueelle. Pihvit printteristä – mitä ihmettä. Jos vanhankaupungin ja Telliskiven kujat ja kojut ovat jo tulleet tutuksi, suuntaa vaihteeksi Noblessneriin. https://www.kampai.ee/ 5. LAIMIPRESS Helena Saine-Laitinen Mikäli tutkijoita ja tiedemiehiä on uskominen, tulevaisuudessa lihan kulutus hiipuu kokonaan. https://www.suhkruingel.ee/ Uudet ruokatuulet puhaltavat Tallinnan Noblessnerissa Matka Tallinnaan on suosittu tapa ottaa irti arjesta. HELENA SAINE-LAITINEN. Kuten muillakin Noblessnerin alueen ravintoloilla, myös Kampailla on terassi meren äärellä. OHUT, säntillisesti neliön muotoinen pala muistutti erehdyttävästi grillattua karkeasyistä kuvepaistia. Lore Bistroo Suosittu bistro on yhtä aikaa rento ja korkeatasoinen, mistä merkkinä on myös Michelin-oppaan Bib Gourmand -maininta. Suurennuslasilla tutkailtuna lihassyyt tosin näyttivät rihmamaisemmilta kuin oikeassa lihassa. Yhtenä vaihtoehtona eläimenlihalle on omaan aineenvaihduntaan sopiva, terveellinen ja eettisesti 3Dtulostettu lihankaltainen kasvipohjainen tuote. Noblessneriin voi tulla nauttimaan merimaisemista tai viihtymään kulttuurielämyksissä. Sopimus solmittiin, ja nyt messuyleisöllä oli mahdollisuus maistella muun muassa printattua pihviä. B6 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa Helena Saine-Laitinen Eri-ilmeiset kaupunginosat ovat osa Tallinnan viehätystä. Muutamassa vuodessa vanhasta tehdasalueesta on tullut vireä asuinalue ja vapaa-ajan viettopaikka. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Virossa jaetut tähdet puhuvat puolestaan. 3D-tulostettu lihan kaltainen suupala hivelee makuhermoja ilmastoystävällisesti. 1. Leipomo Suhkruingel Sokerienkeliä tarkoittavan konditorian tiski pursuaa makeita herkkuja. Ravintola 180 Degrees by Matthias Diether Kun haluat panostaa ikimuistoiseen, huippulaadukkaaseen ravintolakokemukseen, on valinta toinen Tallinnan Michelin-tähdellä palkituista ravintoloista. Kaupungin kahvilaja ravintolatarjonta on houkutellut herkuttelijoita jo pitkään, ja uusia paikkoja avataan jatkuvasti. LAURI LAAN 2. Jos mieli tekee nauttia oluen kanssa saunasta, sen voi vuokrata ravintolasta. Põhjala Tap Room Põhjalan panimo on yksi Viron pienpanimokulttuurin edelläkävijöistä
Maistajat ovat olleet hämmentyneitä, lähes tyrmistyneitä printtilihan aitoudesta. Meidän lihaprintterissämme patruunoita on kolme: lihas, rasva ja veri. https://www.teletorn.ee/ NEITSYTTORNIN KAHVILA Neitsyttorni sijaitsee aivan Tallinnan vanhankaupungin sydämessä. HELENA SAINE-LAITINEN Redefinen markkinoinnista vastaava Ayelet Seroussi tarkkailee reaktiotani ja kuuntelee luonnehdintaani. Keskustan ja Noblessnerin puolivälistä löytyy Viron merimuseo Lentosatama, Lennusadam. Michelin-oppaassa mainittiin lisäksi monia muita Tallinnan ravintoloita. Samalla hän suihkaisee aavistuksen savuista lihantuoksua hajuvesikaupan paperiliuskaan nuuhkittavaksi. Veri on punajuurimehupohjainen aromisekoitus, Seroussi selostaa. 1 Kyytisovellus Bolt vie perille muutamalla eurolla, ja sähköpotkulaudoillakin pääsee. Keskustassa voi hypätä kyytiin vaikkapa Mere puiestee -nimisellä pysäkillä tai sataman lähellä Linnahall-pysäkiltä. Nykytyössäni aloitin tammikuussa 2022, mutta Tallinnassa olen asunut vuodesta 2008 lähtien, Hurskainen kertoo.Tallinnan ravintolaja ruokakulttuurin tämän kesän tärkein uutinen on Michelin-oppaan saapuminen Viroon. https://linnamuuseum.ee/ PAKSUN MARGAREETAN MUSEOVIERAILUKESKUKSEN TERASSIKAHVILA Tallinnan kaupunginmuurin paksuimman tornin päällä on terassikahvila, josta voi ihailla maisemia niin merelle kuin vanhaankaupunkiin. Sukellusveneiden valmistus loppui ensimmäisen maailmansodan päätyttyä, mutta laivanrakennusja telakkatöitä tehtiin vuoteen 2018 saakka. Kuuntelemme asiakkaitamme tarkalla korvalla ja muokkaamme salaisia reseptejämme jatkuvasti, Seroussi vakuuttaa ja kertoo, että työn alla on myös porsaanlihan kaltainen kasviperäinen tuote. Valikoima voi toimia matkailijalle hyvänä lähtökohtana ruokapaikan valintaan. 1 Taiteen ystävä käy taidekeskus Kaissa tutustumassa vaihtuviin näyttelyihin. 1 Bussilinja 73 vie Noblessneriin (suunta Kopli liinid). https://meremuuseum.ee/ paksmargareeta/ 5. Ne sijaitsevat hyvin eri puolilla kaupunkia, joten ravintolareissujen myötä tulee myös tutustuttua Tallinnan eri kaupunginosiin. REDEFINE MEATIN printtilihaa voi maistella toistaiseksi huippuravintoloissa, jotka haluavat tarjota elämyksiä niin vegaaneille kuin fleksaajille. Seroussi on valmistautunut ja johdattelee sivummalle. https://prototehas.ee/kohvik/ Tähtisadetta ja kunniamainintoja Vinkit ja infoa Noblessnerin alueesta antoi Silja Hurskainen, markkinoinnin projektipäällikkö Tallinnan kaupungin matkailuvirastosta Visit Tallinnasta. Hän kertoo, että messuyleisön reaktioita on ollut hauska seurata. Keinolihaprintterin patruunat sisältävät ”lihasta, verta ja rasvaa”, jotka ovat kasvipohjaisia. 1 Kodinsisustaja suuntaa omaperäiseen sisustustarvikeliike Shishiin. 1 Satamasta merenrantatietä pitkin Noblessneriin on reilun parin kilometrin kävelymatka, samoin ydinkeskustasta. KASVIPERÄISEN flank steakin ja naudan kuvelihan ravitsemuksellinen sisältö energian, proteiinien ja rasvan prosenttiosuuksien osalta on kutakuinkin sama, mutta kasviperäinen liha ei sisällä rautaa, magnesiumia, kalsiumia, kaliumia tai B-ryhmän vitamiineja. Silja Hurskaisen kesävinkit Hurskainen valitsee kolme herkkukeidasta, joista on hienot maisemat kaupungin yli. LAURI LAAN Silja Hurskainen on asunut Tallinnassa vuodesta 2008. Jos kaksi tähtiravintolaa tuntuu olevan matkailijalle liikaa, ravintolakäynnit voi rakentaa vaikkapa Bib Gourmand -maininnan saaneiden tallinnalaisravintoloiden ympärille. Alueen muita kohteita 1 Lapsiperheille verraton keksintötehdas Proto, missä erilaiset tieteen suursaavutukset ja prototyypit heräävät VR-lasien avulla henkiin. –?Maailma on täynnä lihanrakastajia, mutta ilmastotietoisuuden kasvaessa moni kokee tarpeelliseksi vähentää lihan syömistä ja haluaa tehdä sen makunautinnosta tinkimättä. HELENA SAINE-LAITINEN. – Tämä on työn alla. Uskomme, että erityisesti joustavat kasvissyöjät eli fleksaajat ovat tyytyväisiä saadessaan saman syömiskokemuksen ilmastoystävällisemmin, Seroussi summaa. 1 Vuonna 1912 kaksi pietarilaista liikemiestä, Alfred Nobelin veljenpoika Emanuel Nobel ja Arthur Lessner, perustivat alueelle Venäjän merkittävimmän, huippusalaisen sukellusvenetehtaan. KAUPO KALDA 6. Lähde: Projektipäällikkö Silja Hurskainen, Visit Tallinna Noblessnerin vanhasta tehdasalueesta on tullut muutamassa vuodessa vireä vapaaajan viettopaikka. Kesän alussa avatusta tornikahvilasta aukeavat hienot näkymät yli historiallisten maisemien. Proton kahvila -ravintola Kun on kokenut keksintötehdas Proton kaikki päätä pyörryttävät elämykset, on aika hengähtää ja suunnata kahville tai lounaalle kahvila-ravintolaan. –?Silti kannattaa pitää mielessä, että oppaan ulkopuolelle on jäänyt lukemattomia laadukkaita, kiinnostavia ruokapaikkoja ja hintataso on edelleen maltillinen Suomen hintoihin verrattuna, Hurskainen muistuttaa. Tärkein on vielä kysymättä: miksi söisin keinolihaa. Niitä ovat Lore Bistroon lisäksi NOA, Härg sekä Mantel ja Korsten. Steampunk-henkisessä tehtaassa voi kokeilla vaikkapa kuumailmapallolla lentämistä tai junan ohjaamista. –?Kotiprintterin sisuksista löytyy erilaisia väripatruunoita. TELEVISIOTORNIN RAVINTOLA Televisiotorni on Tallinnan klassikkokohde. Herkullinen leivosja kakkuvalikoima houkuttelee ostamaan makeaa mahan täydeltä. Mutta miten temppu tehdään. Pöydälle on nostettu vakuumipakattu pakastettu flank steak sekä sen pääraaka-aineita: soijapapuja ja herneitä, rypsiöljyä ja pari salaperäistä putelia. Auringonlaskuillallinen tornin ravintolassa on taatusti ikimuistoinen kokemus. Proteiini saadaan palkokasveista, rasva kasviöljyistä. Kilohinta tulee olemaan noin sadan euron kieppeillä, Anette Kauppinen MeEat Food Techistä paljastaa. –?Autan suomalaisia matkailijoita, matkailualan ammattilaisia ja tiedotusvälineitä löytämään Itämeren monipuolisimmasta kaupungista aina uutta nähtävää ja koettavaa. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B7 Uudet ruokatuulet puhaltavat Tallinnan Noblessnerissa MIKÄ Tätä on Noblessner 1 Alueen nimi on yhdistelmä kahdesta sukunimestä. – Kasviperäiset tuotteet ovat pääsääntöisesti halvempia kuin vastaavat lihaa sisältävät, mutta 3D-tulostettu liha on toistaiseksi tyyristä
painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. AI NIIN. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 9.00-15.00). lehtiarkiston) Digipaketti 18,58€/kk (kestotilaus sis. 020 750 4469 Markkinointipäällikkö/kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Kirsi Panula 040 127 8803, kirsi.panula@hillagroup.fi Tom Frilund 050 353 5228, tom.frilund@hillagroup.fi Anssi Mäkelä 050 598 2061, anssi.makela@hillagroup.fi Tilaukset 1.7.2022 alkaen: Täyspaketti 38,50€/kk (kestotilaus sis. 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala, vaihde 020 750 4400 PIETARSAARI Runeberginkatu 8, 68600 Pietarsaari, vaihde 020 750 4400 VETELI Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli, vaihde 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. 020 750 4469 Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.fi Ilmoitushinnat: www.keskipohjanmaa.fi/mainosta Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Palvelupisteet: KOKKOLA (Avoinna: ma-pe klo 9.00-15.00) Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi, vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki, vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 Kannus, puh. ...OLEN HUOLISSANI MITÄ HÄN KERTOO MEISTÄ TERAPEUTILLEEN 20 VUODEN PÄÄSTÄ. Ne voivat olla pystyssä, vaakasuunnassa tai vinottain AKKU METALLI SATAMA VIULU RYHMÄ RUUHKA MINUA HUOLETTAA SE, ETTÄ ANNAMME SININ KUVITELLA, ETTÄ IMUBOTTI ON LEMMIKKI. www.keskipohjanmaa.fi Puhelinvaihde puh. 1996) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Hinnat levikkialueelle ja sis. Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviesti: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Lähetä viesti numeroon 13525. alv 24%). Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Turun Sanomat, Länsi-Suomi, Kaleva ja Ilkka-Pohjalainen. 1996) Peruspaketti 43€/kk (määräaikainentilaus sis. ISSN 0788-8325. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10, puh. näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä lehtiarkiston v. 19 1 1 SANAPIILO. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 7 sanomalehdelle. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B8 B.Virtanen Mustanaamio Jere Baby Blues W S C G K U L I A L M U J K R Ä A S K L H K E T Ö N B N H K I H Q E K S E H P A Y H O Ä U J Y U F P L N S M K J V I E L F D K B D R A I S B W D T U O T A N H O T L R S V Ö R Y H M Ä Å M J A B L S Ä I T U I O J K Y B M Ö R P W T U G A X A H Ö A A N J W Ä S L L S L I E I U A E O V R Ä O S U L H R A A Ö N B N O E T U I O L U M B N R R P R U J O I R P U S A O N B M F N R J M R E H M Ö J T A C L I E L F J J K D I V O S B A L L O O S V A T U M K N U M P A X C T U P O I H J J I W D T Å O T A N H O D L R S W J Y O S K I H Ö M Ä N S A E D F U S K M N H J L K L S E M E T A L L I K H M L Ö U W S C G K U L I Q L Ä U J Ä Etsi kirjainlaatikosta alla olevat sanat. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Jollet saanut lehteä: soita 0800 30101 arkisin 7.00-15.00 ja viikonloppuisin 7.00-9.30. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsenlehti. alv 10%. Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Päätoimittaja, sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas 050 595 6975 Uutistuottajat Arja Kangas Riikka Sipilä Puhelin 050 449 8087 (arkisin 7.30-15.30) Visuaalinen tuottaja Jukka Lehojärvi Tuottajat iltaisin ja viikonloppusin 0400 365 601 Mielipiteet Sähköposti: mielipide@kpk.fi Tekstiviesti: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt sekä 30 pv. Tiedustelut puh. 0800-alkuiseen numeroon maksuton Sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.fi Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. HAE, HAUVA! EN OLE HUOLISSANI TURVALLISUUDESTA... SE ON IHAN TURVALLISTA. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa www.keskipohjanmaa.fi/palaute TOIMITUS Juttuvinkit ja uutispäivystys Puhelin 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22.00)
20.00 Yle Nyheter. 09.05 Päivän kupletti. 13.00 turunseutusanomat.fi verkkokatsaus. 21.03 Kaffekvarnen. 09.33 Vega Morgon. 21.55 Radio Suomen Ilta. 19.02 Steam Engine – musiikkia Händelin Lontoosta meidän päiviimme. 17.10 Terveisiä Kaustiselta. 07.00 Järviradio soi. 10.00 Yle Uutiset. 02.15 Sunnuntaivieras. 22.00-06.00 Yle Puheen yöuusinta. 07.10-07.50 Aamusoitto. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.10-12.50 Pieleen mennyt historia: Moderni maailma taottiin teräksestä . 07.33 Vega Morgon. 05.30 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Vega. 07.53 Alueradio. 19.50 Kutsumushautomo. 07:59 Telemann: Soolo cembalolle C-duuri (Annamari Pölhö). 19.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 14.00 MTV uutiset. 15.00 Iltapäivän polkka. 06.00 Pookin aamu. 11.33 Radio Suomen Päivä. 07.50 Radiohartaus. 13.03 Vega Dag. 07.15 HERÄTYS!. 07:14 Weiss: Sarja luutulle D-duuri (David Russell, kitara). 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.55 Äänitarina: Tyhjä katsomo. 09.00 Yle Uutiset. 14.15 AALLOILLA. 08.05 Neropatti. 05.50 Merisää. 16.00 Yle Nyheter med sport och båtvädret. 09.00 Yle Nyheter. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Vega Eftermiddag. 19.15 Aftonandakt. 23.25 Vega Musik. 22.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 18.45 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 20.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 MTV uutiset. 07:00 Bellini: Adalgisan ja Norman kohtaus ja duetto oopp. 16.33 Radio Suomen Kesäradio. 15.30 Marjan kanssa kahavilla. 18.00 Uskon ilta. 13.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Nyheter. 16.45 Järviradiossa huomenna. Hitaasti. 14.55 Uutisia Euroopan Parlamentista. 16.10 Urheiluradio. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Kiveen hakatut: Helge Nygren – urheilutietäjä. 14.02 Radio Suomen Kesäradio. 06.06 Vega Musik. 17.10 Radio Suomen Ilta. 08.30 Regionala nyheter. JÄRVIRADIO 06.30 Raamattu kannesta kanteen. 09.05 Urheiluradio. 04.00 Kuuntelijan toivelista (u). 09.30 Regionala nyheter. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Matti Kustaan Vartti. 12.45 Väderoch sjörapport. 09.00 Alueuutiset. 08.10 Urheiluradio. 08.45 Päivän blogi. 15.25 Lapset lukevat Raamattua (u). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.00 Virtasen taloushistoria: Milloin ahkerasta täydellisyyden tavoittelijasta tulee tehoton nysväri?. 11.00 Yle Nyheter. 08.13 Alueradio. 07.30 Uutisia Euroopan Parlamentista. 01.02 Kutsuvieras: Juhani Mykkänen . 21.50 Merisää. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku. Strauss: Jousikvartetto A-duuri (Portlandin jousikvartetti). 13.15 Visailu – mitä missä milloin p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 10.02 Radio Suomen Päivä. 15.00 Alueuutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Norma (Leontyne Price, sopraano, ja Marilyn Horne, mezzosopraano, sekä Metropolitan-oopperan ork./James Levine). 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.30 Päivän vinyyli. 08:50 Kuula: Andante ja Allegro (Gustav Djupsjöbacka, piano, Reino Simola, klarinetti, Jorma Rahkonen, viulu, ja Matti Hirvikangas, alttoviulu). 09.00 Aamupäivän klassinen. 14.30 Päiväklassinen. 13.00 Pookin iltapäivä. 12.00 Alueuutiset. 15.55-15.58 Yle News. 21.40 Itäraportti (u). Haydn: Jousikvartetto n:o 64 Es-duuri (The Angeles String Quartet). 00.00-06.00 Nattklassiskt. 14.45 Helmiä Raamatusta. 22.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 12.03 Sommar i Svenskfinland. YLE X3M 06.00 X3M Nonstop. 14.00 X3M Eftermiddag. 06:39 Sibelius: Pianotrio a-molli (Havträsk) (Sibelius-pianotrio). 18.03 Vegas sommarpratare: Liselott Lindström. 10.05 Pookin päivä. 07.00 Yle Nyheter med väder. 12.55 Radio Suomen Päivä. 00.02 Yöradio – toiveiden yö. 20.00 Anne Lainto <3 Rock. 14.50 Kuuluttajan vieras: uutistoimittaja Hanna Iittala. 21.00 Yle Nyheter. 18.50 Merisää. teräs toi valtaa, voimaa ja tuhoa. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. YLE KLASSINEN 06.00 Aamuklassinen. 23.1006.00 Yöklassinen. YLEX 06.00 YleX Soittolista. 11.00 Yle Uutiset. 00.00 Yle Uutiset. Rock-etsivä. 06.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Raamattuavain. 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,59 e/min+pvm). Mozart: Pianokonsertto n:o 23 A-duuri (Robert Casadesus ja ColumbiaSO/George Szell). 18.15 Nylon-Suomi. 20.50 Iso Katekismus. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 15.02 Radio Suomen Kesäradio. 20.20 Ihmisiä Itämerellä. 13.30 Klassinen kattaus. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Yle Uutiset. 18.50 Iltahartaus. 22.15 P3 Dokumentär: Skogsbranden i Västmanland. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.54 Andrum. 15.15 Viikon päijäthämäläinen. 08.00 Yle Nyheter med sport, väderoch sjörapport. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.50 Päivän blogi. 10.00 Yle Nyheter med väder. 06.05 Aamusoitto. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.0006.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 15.05 iltalehti.fi/päivän polttavat puheenaiheet. 05.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 07.10 Vega Morgon. 23.10-06.00 Yöklassinen.. 20.00 MTV uutiset. 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta. 15.02 Kulttuuriykkönen: Mitä työlle on tapahtunut?. 20.02 Sää. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.30 Mitä polkupyörä tarkoittaa: kertomuksia täydellisestä keksinnöstä. 06.50 Aamuhartaus. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Renaz Ebrahimi. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 06.36 Päivän sana. 11.10 Toivelevyt p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 10.30 Lapset lukevat Raamattua. 08.10 Ykkösaamu. RADIO DEI 05.30 Lapset lukevat Raamattua (u). 00.00-06.00 Yöradio. 15.50 Veneilysää. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 22.05 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. fi). 14.33 Radio Suomen Kesäradio. 14.00 Yle Nyheter. Etsin logiikkaa rakkaudessa ja bisneksessä. 06.59 Hyvää huomenta. 21.00 My och Anka är panka. YLE VEGA 06.00 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 10.15 Päivän vinyyli. 13.02 Kutsuvieras: Juhani Mykkänen . 23.35 Yöradio. 15.03 Vega Eftermiddag med Kustrundan. 10.00 MTV uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 08:17 R. 17.00 Yle Nyheter med väder. 10.33 Radio Suomen Päivä. 23.15 Mä haluun olla Nylon. 03.02 Pollari. 03.00 Yle Uutiset. 07.53 Ykköskolumni. 08.00 ilkkapohjalainen.fi verkkokatsaus. 14.03 Vega Dag musiknyheter. 16.10 Faunin iltapäivä. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 21.36 Päivän sana (u). 16.50 Radiohartaus (u). 14.30 Lehtikatsaus: Järviseutu, Järviseudun Sanomat. Helppo Vaikea 1 1 SUDOKU RADIO POOKI 00.00 Pookin yö-musiikkia tauotta. 06.54 Andrum. 21.02 Urheiluradio. 07.00 X3M Morgon. 12.15 Pohjois-Kymenlaakso & Ankkuri-lehtien verkkokatsaus (www.pkank. 07:35 W.A. 20.35 Iltasoitto – Händelin ihailijat. 06:15 Chopin: Impromptu nro 2 Fis-duuri (Arto Satukangas, piano). 21.00 Järviradio soi. 15.35 Radio Suomen Kesäradio. 10.15 Ikkuna Israeliin. 18.20 Eilisen ääni: Volter Kilven mietekirja. 14.00 suomenuutiset.fi verkkokatsaus. 09.10 Vega Morgon. 13.30 Klassinen kattaus. 23.02 Yöradio. 11.03 Sommar i Svenskfinland. YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 tamperelainen.fi verkkokatsaus. 11.35 Sommar i Svenskfinland. 14.03 Raamattuavain (u). 09.00 Viitasaaren seutu – lehti katsaus. 00.0006.00 Nattklassiskt. 16.00 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus. 06.30 Viki ja Köpi. 18.00 Iltaklassinen. 13.00 Yle Nyheter. 21.17 Radio Suomen Ilta. 11.02 Radio Suomen Päivä. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B9 Viivi ja Wagner Aku Ankka Kamala luonto Lassi ja Leevi 1 RADIO Tehtävänäsi on täyttää numeroruudukot siten, että numerot 1–9 löytyvät myös kultakin ison ruudukon vaakaja pystyriviltä. 17.30 Mä haluun olla Nylon. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.11 Alueradio. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.22 Naturväktarna. 06:21 J. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 14.30 Rasvamonttu. 16.30 Äänekosken kaupunkisanomat verkkokatsaus https://aksa.fi/. 06.35 Hartaita säveliä. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 14.00 Yle Uutiset. 09.10 Sää. 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 03.00 Herätyksen! päivän vieras u). 07.10 Urheiluradio. 15.52 Radio Suomen Kesäradio. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 12.30 yrittäjät.fi lehtikatsaus. 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 15.00 Yle Nyheter. 19.03 Slava ukraini. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 18.00 Alueuutiset. 23.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 11.30 Yle Nyheter på lätt svenska. 10.03 Vegas sommarpratare: Liselott Lindström. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00-11.55 Perttu Pölönen. 12.30 Suolapala. 03.54-04.00 Yöradio. 16.30 X3M:s bästa. 18.00 Yle Uutiset. 16.13 Radio Suomen Kesäradio. 18.03 Avainradio. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 08.15 Vega Morgon. 02.45 Yöradio. 11.00 verkkouutiset.fi. 12.10 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 20.40 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 22.10 Yhdessä ylistämään (u). 17.00 YleX Ilta: Womma. 02.02 Yöradio. 17.50 Radio Suomen Ilta. 20.03 Naturväktarna. 15.00 Yle Uutiset. 08.00 MTV uutiset. 23.00 Iltahartaus. 22.05 Dokumentti: Luvatonta typografiaa. 10.55 Yksi on hyvää seuraa. 09.15 Aamun arvoitukset p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 07.30 Regionala nyheter. 16.00 MTV uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 07.59 Hyvää huomenta. 07.13 Alueradio. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 07.50 Merisää. 17.00 Illan toiveet p.0700-88200 (10,01_/puh+pvm). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Supernova. 12.45 Merisää. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 18.55 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 12.01 Yle Nyheter. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olga Ketonen. 18.00 Patsastelua: Kirjailija Iida Rauma ja Turku. YLE RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Päivän rukous. 17.25 Vega Eftermiddag. Etsin logiikkaa rakkaudessa ja bisneksessä. 08.15 Aamun toiveet p.0700-98300 (5,09 _/puh + pvm). 06.05 Alueradio. 18.30 Hartaita säveliä: Hengellisen musiikin katse kohti tulevaisuutta. 09.00 Yle Uutiset. 08.33 Vega Morgon. Webern: Im Sommerwind (Kesätuulessa) (Chicagon SO/Bernard Haitink). 12.00 YleX Etusivu. 12.00 Yle Uutiset ja sää
11.15 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). Jakso 8/10. Sveriges TV2 16.05 Countrymusikens historia. 02.35 Första dejten. 08.05 Oggi ja torakat (7). 15.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 00.00 Jahtikuksa. (U) 19.00–19.49 Martin Clunes saarimatkoilla. 19.05 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 06.30 Valitut Palat Collection. 09.55 Norjalaisia tarinoita. 07.30 Järvenrantataloa etsimässä (S). 11.35 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 20.00–20.50 Matador (7). 09.00 Kaasujalka. 12.05 Järvenrantataloa etsimässä (S). 20.55 Rallin MM: Viro, EK 1. 17.30 Tom Sawyer (7). 17.00 Tähtikokkien Bocuse d´Or. 7.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 18.55 Top Gear (S). 12.00 Schitt’s Creek (S). 09.30 Jukka Laaksonen Show. 00.00 Holmes NYC (12). 07.30 Äärimmäinen selviytyjä. Jakso 3/8. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.00 Kanadan rajalla. 09.30 Peltsin toinen luonto. 22.00 Victoriakonserten. Selostus Toni Saukkola. 07.45 Mahtavat miesluolat (S). Jakso 9/12. 6.05 Arpo (S). 13.00 Pyöräily: Tour of Hellas, kaikki etapit. 16.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 14.00 Neljän tähden talkoot. 08.15 Mayat: käärmekuninkaiden kadonneet aarteet. 06.40 Home and Away. 13.00 Historia: William Randolph Hearst. 14.35 BBQ-kilpailu: Flay vs. 11.30 Syyttäjä (12). Jakso 9/10. 16.00 Unelma-asunto auringon alta. (U) 14.55 Ylen aamun parhaat. Norja. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Paine. 22.00 Aktuellt. 19.30 Klimatkampen. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. D-lohkon ottelu. 16.50 Saitureiden säästövinkit (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 19.00 Remppa vai muutto Suomi. 13.50 Eero Saarinen: arkkitehti (S). 21.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 08.00 Morgonstudion. Geokätkö. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon (S). Kausi 4, 15/21. 01.45 Yukonin kultamaat. 03.25–03.49 Simpsonit (7). 6.10 My Little Pony: Pony Life (S). AlfaTV 08.00 Kuvia ja käännekohtia: Kristiina Halkola. Tukala tilanne. Kausi 1, 4/15. JIM 09.00 Neljän tähden talkoot. 4/7. 20.00 Murhaaja kotonani (12). Kodikasta boho-tunnelmaa. 01.35 Law & Order: Special Victims Unit. 07.50 Dodo Heroes (S). 21.00 UEFA Fotbolls-EM 2022. 16.00 En plats i solen. 18.00 Kuvia ja käännekohtia: Ismo Apell. 07.05 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 16.10 Houstonin eläinpoliisit (S). 16.00 Kanadan rajalla. 15.05 Rempalla tuloja. 21.00 ELOKUVA The Expendables 2 (16). 20.00–01.20 YLE TEEMA. 16.50 Novosti Yle. 00.00 Puutarhan pelastajat. 00.00 Unelma-asunto auringon alta. 02.20 Fast n’ Loud (S). 09.30–10.00 Valitut Palat Collection. 19.15 Lokala nyheter. Kassu Halonen. NELONEN 06.00 Lastenohjelmaa: Bing (S). MTV3 06.15 Aamusää. 21.00 ELOKUVA Häpy endkö. 20.00 Ensisilmäyksellä. 05.30 Younger.. 1, 6/ 30. Bernice pelastaa, osa 1. Liv 09.00 Sinkkuillallinen. 14.15 Äärimmäinen selviytyjä. 7.17 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 04.05 Kakkukuningas (S). Kausi 4, 10/10. 16.00 Simpsonit. 02.30 CSI. 12.55 Kiinteistöveljekset (S). 07.10 Halv åtta hos mig. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. 10.00 Emmerdale (7). Pääosissa: Eero Aho, Maria Ylipää, Turkka Mastomäki, Jon-Jon Geitel, Anna Ackerman, Petra Karjalainen, Samuel Kujala. 13.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 19.50 Keno. Hero 12.45 The Wall Suomi. 11.40 Mahtavat miesluolat (S). 14.00 Alaskan karhut. 17.10 Viidakkoperhe (12). 16.53–17.25 Ystäväni, maailmanparantaja. Kausi 1, 3/16. (1954) (U) • 14.38 Arkistokuvia: Rahan rata (S). 02.00 Fillaripäiväkirja. 18.30 Emmerdale (S). 18.30 Luontomatkalla. Bernice pelastaa, osa 2/2. 03.10–04.10 Amerikan kovimmat keräilijät. 00.35 The Bay. 13.00 Ensisilmäyksellä. Ennakkotunnelmat. 00.35–01.20 Hiphopin klassikot (12). Kausi 7. 13.55 Hundskolan. 07.25 Hurjimmat minieläimet (S). 07.55 Järvenrantataloa etsimässä (S). 00.40 Simpsonit. 08.00 Sisarvaimot (S). Rallin MMsarjan seitsemäs osakilpailu. 22.00 Ihanat siirtolapuutarhat. Kausi 4, 22/32. 18.00 Emmerdale (S). 10.15 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 19.00 Rapport. 07.45 Nyhetsmorgon. 13.00 Tanskalainen maajussi. 01.30 Kiinteistöveljekset (S). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Tila (S). 01.45 Kirppiksen Kingi. 23.30 Elokuva: Voi veljet, missä lienet. Kausi 2, 4/10. 23.00 Huumebisnes Oy. 19.05 Amerikan rajavartijat: Meksiko (S). 17.00 Ammattina sankari (S). 13.00 Koko Britannia leipoo. Jakso 11/20. Kausi 1. 18.30 Peltsin toinen luonto. 13.50 Moderni perhe. (U) 09.00 Sydänmailla (12). 18.30 Nyhetstecken. 11.30 Emmerdale (7). • 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). Viro, EK 1. 22.00 4D: Miehet koukussa kauneusleikkauksiin (12). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 13.45 Kokkikisa ruokakaupassa (S). 09.15 Moderni perhe. Äidin suusta. 18.30 UEFA Fotbolls-EM 2022. 01.15 Farväl far. 01.00 Koti koiralle.. 12.30 Valitut Palat Collection. Fuengirola. 00.35 Tappajan motiivi (12). 17.05 Yinkas maskeradbal. 7.43 Enni ja Roi (S). YLE TV1 06.25 Kandit. 23.00 Uutiset. 16.15 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Kausi 4, 15/21. 20.00 SuomiAreena: Taitekohtia. 18.00 Hitlåtens historia The Final countdown. 10.00 Saarielämää (S). 00.25 Kriminalarkivet: Norrmalmstorgsdramat. 11.35 Tri K:n eksoottiset eläimet. 4, 9/10. 6/6. 14.20 Hengenvaarallinen saalis (S). 18.00 Suomen Tulli. 09.30 Neljän tähden talkoot. 18.00 Remontilla rahoiksi. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.30 Valitut Palat Collection. 11.43 Retkiruokaa islantilaisittain. 23.00 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 03.10–03.40 Poliisit (7). 12.00 Valitut Palat Collection. Jakso 4/8. 15.15 Klassikkoautojen metsästäjä (S). 13.30 Home and Away. 17.00 Välimeren unelmakodit. 20.00 Kasper Strömman ja Suomen saunat. 00.30 Meil kans!. Kausi 1. Luovun sinusta, Ridge. 1/6. Sveriges TV1 07.00 Fråga doktorn hälsa. 01.25–01.50 Kill Arman (12). 13.30 Salatut elämät (7). 06.45 Hirviökala. Politiikan kesän tärkeimmät ja tuoreimmat aiheet ruoditaan suorassa lähetyksessä Porin torilta. 23.05 Ukraine 2022: Attack on Freedom. 11.00 Emmerdale (7). 23.40 Ohjelmatietoja. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Lopun alku. 01.30– 02.23 Criminal Minds: Beyond Borders. 21.50 UEFA FotbollsEM: Frankrike Belgien. 19.00 Seitsemän uutiset. Jakso 2/13. 17.25 Lainvalvojat. 02.35 Australian rajalla. (U) 12.00 Anne ja Anders Pohjolassa. 10.40 Australian rajalla. 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 10.05 Simpsonit. Uusinta. D-lohkon ottelu, Englanti. 13.55 Hauskat kotivideot. 19.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 7.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 23.00 Stand Up!. 6.58 Kimmo Kuu (S). 16.00 Uusi Silkkitie. 21.55 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 18.05 Arvokaman etsijät (S). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 08.25 Miehen puolikkaat. 13.00 Home and Away. 21.00 ELOKUVA Waterworld (12). Printtaa omat aurinkopaneelisi. (2022). 15.35 Miehen puolikkaat. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 09.20 Tohtori Paise (S). 14.10 Äiti ja isä amorina (S). Koti Madeiralta. 18.00 Rallin MM: Viro, ennakkotunnelmat. B10 TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa YLE TEEMA & FEM 08.00–12.00 YLE FEM. 18.00 Family Guy. 20.30 Koiran paras ystävä. 02.10 El Chapo (16). 03.00 Nyhetstecken. 19.00 Simpsonit (7). 18.00 Hai vs. 10.15 Markus vs. 07.00–08.00 Unelmaasunto auringon alta. 20.30 Halv åtta hos mig. 12.30 Salatut elämät (7). 00.45 Masked Singer USA. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 12.30 Valitut Palat Collection. 10.55 Family Guy. 18.50 Oddasat. 20.00 TV4 Nyheterna. 13.25 Ensisilmäyksellä. 15.10 Food Factory. Kausi 4. (Suomi, 1951). 22.45 Body Parts. 01.25 Viisi miestä viikossa. 13.55 TV Shop. 14.30 Neljän tähden talkoot. 21.00 21.00 ELOKUVA Koskinen: Siimamies (16). (U) 13.15 ELOKUVA Kaksi vanhaa tukkijätkää (7). 23.40 Tilt Esports (S). 12.00 Kesäterassi. 16.55 En plats i solen. 12.00 Mobil 1 The Grid. 22.00 Huvila & Huussi. 18.00 Sinkkuillallinen. 21.30 Suunnitellaan häät. 21.30 Alhaji och VM-stjärnorna. 11.35 Hengenvaarallisesti lihava (S). 12.00 Junamatka Australiaan. 6.25 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Jakso 20/26. 01.00 Kill Arman (12). Päästäkää Minut Pois!. 14.40 Ellas resa: I romarnas spår. 06.30 Saarielämää (S). 17.30–20.00 YLE FEM. 20.30 Frendit (S). 16.30 Uusi Päivä (S). (U) 11.15 McLeodin tyttäret (12). 7.10 Smurffit (S). 11.30 Retrotanssit. Kausi 14, 2/8. 18.40 Uutiset. 11.00 Lea (12). 9/10. 13.30 Hawaii Life (S). krokotiili. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 7.55 Q Putti 5 (S). Kausi 3, 2/8. 08.50 Jumppahetki: Kehonhuolto ja venyttely. 20.00 Wheeler Dealers (S). 21.00 21.50–00.10 Jalkapallon EURO 2022: Ranska – Belgia. 2/6. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 09.50 Hengenvaarallinen saalis (S). Kausi 8, 692. 15.30 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 21.00 Krag & Virkner. 13.30 Mitä lapsesi tekisi?. 16.00 Puutarhan pelastajat. 15.10 Världens natur: Tibets orörda natur. 14.00 Kockarnas kamp. Rinta rottingilla. Perintö. 08.30 Tanskalainen maajussi. 12.10 Simpsonit. 15.00 Aarrepaja UK. 17.00 Kirppiksen Kingi. National Geographic 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 03.50–04.44 Jahti. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. 21.00 21.00 Kotoisa. 17.30 Family Guy. 8.07 Tiedonjyvä. 2/3. 04.30 House. 17.00 Jahtikuksa. 12.00 Dr Phil. 17.15 Tomi ja uskomaton Australia (S). Manchester, Englanti. 19.30 Kesäterassi. 07.45 Ikku-Pikku Ritari (S). 21.33 Pet Shop Boys: It Couldn’t Happen Here. 21.00 Rikkaat ja rahattomat. 12.20 Kärlek kostar kilon. 13.30 Kummeli (7). Kausi 1, 8/12. 08.05 Huutokaupan metsästäjät. 02.25 90 päivää morsiamena (S). Kausi 6, 8/25. 11.00 Leijonan luola USA. 23.01 Pet Shop Boys: Discovery, Rio 1994. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 22.00 Yukonin kultamaat. 10.00 Yökylässä Maria Veitola. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 20.00 Frendit (S). 21.00 Solsidan. 08.25 Sonic Boom (7). Huoleton eläkekoti. 17.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 15.30 Simpsonit (7). 11.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.25 Sukkahittimittari. Isän perintö. 08.10 Wheeler Dealers (S). FOX 06.00 Bless This Mess. 10.00 Haapasalo goes lomalle. 15.35 Food Factory. 01.30 Hengenvaarallisesti lihava (S). 10.20 Norjalainen safari. 01.05 Ett fall för Vera. Kausi 1, 4/15. 12.25 Buckeye Bottomsin seikkailut. 11.20 Family Guy. Kausi 1. 14.15 Moderni perhe. 02.00 True crime: Uskonnon uhrit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.50 Valheiden liitto (12). 10.45 Fast n’ Loud (S). 20.00 Lentoturmatutkinta. 09.50 Hostile Planet. 10.25 Restaurant: Impossible (S). 8.20 Angry Birds Stella (S). Sveriges TV4 06.10 Home and Away. 10.45 Valitut Palat Collection. 1, 4/ 30. (U) 15.45 Take Us Home: Leeds United. 21.55 Tulossa: Pako – Janne ”Nacci” Tranbergin tarina (12). 09.30 Emmerdale (7). 00.45 Kriminalarkivet: Mordet på Malin. viksi (U) 23.05 Harlots – Paheen pesä (16). 8/9. 03.15 Museoiden mysteerit (S). 18.30 Jalkapallon EURO 2022 studio. 23.25 ELOKUVA Last Knights (12). 20.00 Unelmahäät (S). Kausi 5, 4/11. Uusinta. 10.40 Sukupuolenkorjaus parisuhteessa (S). 13.00 Salatut elämät (7). 18.00 Remppa vai muutto: Muuttuiko mieli?. 02.40 Poliisit (7). Kouluväkivaltaa. MUUT TV-KANAVAT TLC 06.10 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 01.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 00.35 Apua, mikä tauti! (12). 17.00 Rapport. Rahasta tai rakkaudesta. 23.10 Café Finland. 09.40 Ensisilmäyksellä. 01.15 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 01.30 Ghost Adventures (12). 15.05 Kakkukuningas (S). 18.00 Viiru ja Pesonen (S). 17.55 Mandelmanns gård. Kausi 4. 23.10 The Harlins. 01.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.50 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 02.15 Den stora rovdjursfejden. osa 4/10. 03.00–03.43 Lentoturmatutkinta. Kausi 7. 16. 21.05 Huippuhotellien pyörteissä. Pulloposti. 18.00 Remppa vai muutto Australia. 18.55 Sommar med Ernst. 7.28 Kari Kiituri (S). 22.35 Frendit (S). 19.00 Haiden hyökkäys. Länsimaat ovat uuden ongelman edessä: miten ja missä terroristisista teoista epäillyt tulisi viedä oikeuteen. 08.45 Kotikulmat kuntoon (S). 11.00 Aarrepaja UK. Kausi 16. 23.30 Kronprinsessan Victorias fond Våga va’ dig själv. 01.50 Suomen Tulli. 00.15 Rapport. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. (U) 18.00 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. 10.15 Kakkukuningas (S). 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. Koti Madeiralta. 16.00 Tolpalla. (U) 10.40–11.05 Kapinalliset. 20.30 Ensisilmäyksellä. 18.30 Simpsonit. 12.00 Mahtavat miesluolat (S). 20.15 Sporten. 20.00 Little People, Big World (Wedding Special). 12.45 Valitut Palat Collection. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.30 Café Finland. 15.00 Valitut Palat Collection. 16.55 Onnenarpa. 19.19 Sportnytt. (U) 10.00–10.44 Nurses – Nuoret sairaanhoitajat (12). 15.00 Min historiske pojkvän. 20.00 Burgerimiehet Pohjolassa. 18.20 8 minuuttia. 00.55 Apocalypse: Hitlerin isku länteen. 19.35 Ensitreffit alttarilla Australia. 17.00 Så ska det låta firar 25 år. 11.00 Puutarhan pelastajat. 22.40 De underbara åren. Kausi 15, 10/10. 12.55 Allsång på Skansen. 18.00 Remonttipainajainen (S). 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 7.45 LEGO City Adventures (7). 22.05 Frendit (S). 20.55 Lokala nyheter. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 23.35 Zodiakmördaren Jakten på min pappa. 14.55 Lottovoittajan unelmakoti (S). 19.00 Fillaripäiväkirja. 11.05 Australian rajalla. 00.15 Vetenskapens värld sommar. 00.40 Alamaailma. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.45 Simpsonit. 08.00 Jätesokki. 08.20 Late Lammas (S). 6.45 Pyjamasankarit (7). 18.00 Flyttdagböcker. Kausi 1. 09.35 Saarielämää (S). Kausi 3, 8/15. Selostus Mikko Aaltonen. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 08.19 Galaxi. Kausi 4. Eini ja Tommi Läntinen. 11.20 Fråga doktorn hälsa. 13.20 TV Shop. 17.15 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe (S). 13.15 Apua, mikä tauti! (S). 21.00 ELOKUVA We Steal Secrets: The Story of WikiLeaks (12). Kausi 2, 2/4. 21.30 Pet Shop Boys: West End Girls. 22.35 Taxi Driver (16). 16.05 Ihana Elisa (12). 21.00 Panttilainaamo. 22.10 Ulkolinja: Terroristin ihmisoikeudet. 09.00 Bob’s Burgers (7). 12.25 Pontikankeittäjät (S). 15.20 Kotikulmat kuntoon (S). 23.50–00.45 Secrets, Lies and Private Eyes. 13.00 Annan herkulliset leivonnaiset. Burrell vs. 18.50 Jalkapallon EURO 2022: Italia – Islanti. Kausi 1. 17.50 Gold Rush – Kultakuume (S). 15.15 Valitut Palat Collection. 14.00 Sinkkuillallinen. 20.58 Keno ja Synttärit. Päästäkää Minut Pois!. 06.40 Kiinteistöveljekset (S). 08.20 Erakkoperhe erämaassa (S). 14.00 Salatut elämät (7). (U). 07.35 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 12.10 Loren & Alexei: 90 päivän jälkeen (S). 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.55 Kronprinsessan Victorias fond. 14.00 Selkämeri: Villin saariston syke. 06.25 Uutisaamu. 17.00 Ulosottomiehet. 06.55 Hurjimmat minieläimet (S). 20.20 TV4 Vädret. (U). Kausi 1. Kauhistuttava virhe. 17.30 Meil kans!. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 14.25 Rantabaari (12). 00.15 Burgerimiehet Pohjolassa. 08.39 Patu-koira (7). 11.05 Dr Phil. 12.50 Anslagstavlan. Onnea, Aliisa ja Alisa! 6.52 Nipa ja Pete (S). 11.00 Yle alueuutiset. 23.50 Family Guy. (U) 10.50 8 minuuttia. 12.25 Valitut Palat Collection. 20.30 Rapport. 14.55–15.20 Rantabaari (12). 19.40 Hovin palveluksessa. 02.25 Erakkoperhe erämaassa (S). Kausi 2, 1/10. Jakso 19/26. 8.05 LEGO Ninjago (7). 12.25 Järvenrantataloa etsimässä (S). 10.30 LIVE: Onnenarpa. Rallin MM-sarjan seitsemäs osakilpailu Viro. 21.00 Toivesäveliä. SUB 06.30 Teletapit (S). 4/6. Kutonen 06.25 Klassikkoautojen metsästäjä (S). (U) 14.50 Kekseliäs nikkari. 07.45 Moderni perhe. 17.00 17.00 Kesäterassi. 23.05 April Jonesin tapaus: kuulustelut (12). 15.30 Alastomat selviytyjät (S). 03.20 Alastomat selviytyjät (S). 09.00 Sukuni tarina: Torpasta lähiöön. 12.30 Kanadan rajalla. 09.45 Uusi Päivä (S). 19.30 Uutiset. (U) 23.55–00.20 Spitting Image (12). 16.00 Simpsonit (7). MTV Uutisten Kirsi Alm-Siira ja Antonia Berg haastattelevat yhteiskunnan ajankohtaisimmat poliitikot ja asiantuntijat. SanJuanin saaret ja Louisianan saariyhteisö. 21.00 21.05 Räsynukke (16). 6/8 06.55 Ylen aamu. 18.00 Amazing Race. 21.00 Miehen puolikkaat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.45 Poliisit UK: Ajojahti (7). 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 19.45 Majakka: Märket. 14.00 Remontilla rahoiksi. 13.05 Hawaii Life (S). 1, 5/ 30. 10.30 Simpsonit. 02.40 Arktiset vedet. 21.00 The Fog Of Murder. 20.00 Puutarhan pelastajat. (U) 12.30 Viidakkoperhe (12). (12). 15.30 Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä. 01.00 Kuvia ja käännekohtia: Ismo Apell. 07.20 Mahtavat miesluolat (S). 22.25 Sportnytt. 15.50 A-studio. Kausi 6, 9/25. 08.30–08.55 Daltonit (7). 16.00 Uppdrag granskning sommar. 22.30 Lastensairaalan syke. 14.15 Puutarhan pelastajat. 20.05 Holmes NYC (12). 16.20 Saitureiden säästövinkit (S). 06.20 Sunny Bunnies (S). Myrsky. 12.35 Loren & Alexei: 90 päivän jälkeen (S). 15.00 Rajavalvojat (S). 16.30 Simpsonit (12). FRII 06.05 Saarielämää (S). 03.00 Simpsonit (7). 06.20 Single Parents. Jakso 5/44. 15.55 Suurin pudottaja Suomi. 22.03 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Itsetutkiskelun tuskainen tulos. 15.30 Satakiloiset siskot (S). 11.00 Mökki ja potkuri. 22.40 The Harlins. 07.35 Kökets middagstips. 7.11 Biden kiertää Lähiitää 7.40 Kaasujätti Uniperia yritetään pelastaa 7.45 Jälkinäytös 8.11 Inflaation seuraukset 8.24 Pellon poikkinaintiajoissa hurjastellaan 8.50 Prometheus-leirit kasvattavat suosiotaan. 15.30 Rajavalvojat (S). 19.25 Ögonblick från Svalbard. 02.45 Sportnytt. 01.55 Viisi miestä viikossa. 16.30 Kanadan rajalla. 16.25 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 17.00 Autojen ensiapu. Tukholma haltuun. 16.05 Wheeler Dealers (S). 08.27 Taruvaeltajat (7). 02.25 Olen Julkkis. 18.12 Kasper ja Petra (S). maailma. Kausi 4. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 18.10 90 päivää morsiamena (S). Osa 4/5. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 06.40 Simpsonit. 14.40 Ihmemies MacGyver. 08.55 Sisarvaimot (S). 12.00 Toisenlaiset äidit. Kausi 8, 692. • 22.56 Pet Shop Boys: Being Boring. 23.00 Sinkkuillallinen. (U). 00.00 Kokeile tai kuole. 03.30 En plats i solen. 10.30–11.00 Kauniit ja rohkeat (7). 21.00 Apocalypse: Hitlerin isku länteen. 12.30 Olen Julkkis. 17.00 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 09.05 Museoiden mysteerit (S). 10.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 00.55 Viisi miestä viikossa. 2/6. Kausi 1, 6/8. 12.35 Miehen puolikkaat. Myrsky. Uusia huolia. 19.30 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 09.15 TV Shop. 08.50 Moderni perhe. 00.25 Kokeile tai kuole. Kausi 1, 3/4. 19.00 UEFA Fotbolls-EM 2022: Italien-Island. 20.00 Antikmagasinet. 11.00 Sommargympa med Sofia. 23.40 Paiseklinikka (12)
www.keskipohjanmaa.fi Osta etuhintaiset liput osoitteesta: Asiakasnumerosi lipun ostoa varten löydät etukortistasi tai lehtilaskustasi. Lipsuvilla tukeilla kulkee juonikin, mutta ikävää pidetään etäällä, ja Anneli Sauli on niin kaunis tytär, että Olavi Virtaa alkaa laulattaa. Rallin MMsarjan seitsemäs osakilpailu VENETSIALAISET 26.–27.8.2022 Yhteistyössä: Venetsialaisviikonlopun esiintyjinä: Apulanta BEHM JVG Maustetytöt x Agents Vesterinen yhtyeineen Jannika B William Poets of the Fall Wentus Blues Band MPKO plays Aki Sirkesalo Rappänä DJ Toivonen Juontajana Sami Kuronen www.kokkolanve netsialaiset.fi Kestotilaajan KPK-etukortilla 10 € alennus Venetsialaisten päivälipusta (norm. Superjunnu otti uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton juuri Virossa viime kesänä. Tupakka kyllä palaa elokuvassa niin taajaan, että saapa nähdä, kuinka kauan sitä televisiossa enää uskalletaan esittää. (Suomi 1954) Pekka Eronen kriitikko Pet Shop Boysin Chris Lowe ja Neil Tennant kokevat outoja matkalla Englannin rannikolta Lontooseen. (Britannia 1987) The Expendables 2 Hero klo 21.00 HH Simon Westin toimintaseikkailussa jatkettiin lajin keski-ikäisten tähtien tukkumyyntiä. Kalle Rovanperä on ollut kovassa iskussa alkukaudesta ja menestysodotuksia on myös Virossa. Melankolian mestarit tekivät elokuvan A PICTURE MUSIC INTERNATIONAL PRODUCTION / YLE Rallin MM-sarja, Viro Yle TV2 klo 18.30 Rallin MM-sarjan osakilpailu ajetaan heinäkuun puolivälissä Virossa. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B11 It Couldn’t Happen Here Yle Teema & Fem klo 21.33 HHH Pet Shop Boys oli 1980-luvun lopulla kovassa nousussa, mutta varman päälle eivät syntikkaduon jäsenet Neil Tennant ja Chris Lowe pelanneet. Bruce Willis tarjoaa Sylvester Stallonen eliittiporukalle keikkaa, joka tuo vastaan kylmäkalle Jean-Claude van Dammen. MM-sarjan ohjelmassa Viron osakilpailu on mukana kolmatta kertaa. Koko kisan tapahtumat kerrataan sunnuntaina kisan päättävän Power Stage -lähetyksen yhteydessä. 56,50 €) Lataa KPK-etukortti puhelimesi sovelluskaupasta, tunnistaudu tilaajan puhelinnumerolla ja edut ovat aina käden ulottuvilla. Ohjaaja Ossi Elstelä esitti vuorineuvosta, joka pakenee seurapiirien rasittavaa pulinaa ja pintaliitoa nuoruutensa tukkitöihin Akkakoskelle. Yle aloittaa kisaviikonlopun ennakoinnin ja seuraamisen Yle TV2:ssa kisaviikon torstaina Ennakkotunnelmien merkeissä. Helismaan kirjoittama tukkilaiskomedia ei herkistä läheskään samaan malliin. Pet Shop Boysit ovat melodian, melankolian ja ironian mestareita, eikä niistä ole pulaa elokuvassakaan. Päivän huippuhetket -lähetyksissä niputetaan kisatapahtumat perjantaisin ja lauantaisin. Surrealistisesti vinksahtaneessa draamakomediassa ollaan pienessä englantilaisessa merenrantakaupungissa, jossa Tennantin ja Lowen lisäksi pyörii pappi (Joss Ackland), pilotti (Neil Dickson) ja muita outoja hiippareita. (USA 2012) Kaksi vanhaa tukkijätkää TV1 klo 13.15 HH Toivo Kärjen säveltämä ja Reino Helismaan sanoittama Kaksi vahaa tukkijätkää tavoittaa ikimuistoisesti illan raukean rauhan ja elämän ehtoon mietteet. Parilla klassikkovideolla terästetty Pet Shop Boys-ilta huipentuu klo 23.01 Discovery, Rio 1994 -keikkataltiointiin. Jack Boydin ohjaamasta Pet Shop Boys -elokuvasta tuli jotain ihan muuta kuin tavanomaiset keikkataltioinnit. Etu kortilla elämyk siä www.kpk.fi/venetsialaiset. Etuhintaisia lippuja on rajoitettu määrä, toimi siis nopeasti! Hintaan lisätään tilausmaksu 1,50 €. Välillä mieleen tulevat ruotsalaisen Roy Andersonin alakuloiset komediat, välillä tarjotaan silkkaa musavideota
klo 15) Merivesi Kemi 19 °C 11 cm Oulu 20 °C 12 cm Raahe 19 °C 11 cm Pietarsaari 22 °C 14 cm Vaasa 20 °C 14 cm Rauma 22 °C 14 cm Turku C 13 cm Helsinki 17 °C 22 cm Hamina 21 °C 27 cm Lämpimintä 13.7. 19 19 18 17 20 19 20 18 17 18 17 18 19 19 20 20 20 22 La 16.7. Päivän ylin lämpötila on 17...21 astetta. 14 14 14 14 14 14 14 17 17 15 17 15 18 15 12 14 14 13 Ma 18.7. -1,7 °C 1971 Vesanto Sateisinta 12.7. 18 19 19 19 20 18 20 20 19 20 21 19 19 18 19 19 20 19 Ke 20.7. TORSTAI 14.7.2022 Keskipohjanmaa B12 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 -20 -15 -10 -5 +5 +10 +15 +20 +25 -25 >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 1000 1000 1000 1005 1005 1005 1005 1010 1010 1010 1010 1015 1015 1015 1015 1020 1020 1020 1020 1020 1025 1025 1025 Aamupäivästä alkaen runsasta sadetta Odotettavissa torstai-iltaan asti: Sadekuuroja ja todennäköisesti myös ukkostaa. Iltapäivällä ja illalla kuurot voivat olla voimakkaita. +33,9 °C 2021 Hyvinkää Kylmintä toissa yönä +8,0 °C Kittilä Lompolonvuoma Kylmin mitattu 14.7. Auringonnousu ja -lasku Helsinki 4:19 22:31 Jyväskylä 3:53 22:51 Kokkola 3:42 23:24 Rovaniemi 2:29 0:11 Ivalo Paikallissää tänään iltapäivällä (yön alin) Paikallissää huomenna iltapäivällä (yön alin) °C 19 °C 16 °C 19 °C 18 °C 21 °C 19 °C 20 °C 17 °C 18 °C 18 °C) (11 °C) (12 °C) (10 °C) (12 °C) (12 °C) (+8 °C) (10 °C) (+8 °C) (10 °C) (11 3 4 5 2 To 14.7. 28,6 mm Vesanto Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) To Amsterdam 21 Buenos Aires 13 Budapest 33 Lissabon 29 New York 30 Oimjakon 25 Riika 21 Skellefteå 18 Sydney 13 Tukholma 22 Tokio 27 Pe 19 13 29 30 28 29 17 19 14 16 28 La 19 11 29 29 27 27 17 19 14 14 26 Su 21 13 26 26 29 25 17 15 18 19 29 Ma 25 12 27 24 31 25 19 16 13 19 30 To Alanya 33 Dubai 40 Dubrovnik 29 Funchal 22 Hania 26 Honolulu 26 Las Palmas 23 Malaga 32 Nizza 29 Phuket 28 Venetsia 29 Pe 32 41 30 23 27 27 23 32 29 26 30 La 31 43 31 21 29 27 23 31 29 27 29 Su 33 42 31 22 29 26 23 31 30 27 28 Ma 35 39 29 22 29 26 23 32 31 29 28 Suomi tänään Suomi huomenna Maksimit Sadesumma (8.7.–13.7.) Tilasto Kokkola Ulkomaat Eurooppa tänään Lomakohteet. 20 20 19 20 20 18 20 17 17 18 17 20 20 18 20 18 16 14 Su 17.7. Heikkoa etelätuulta. 19 19 21 22 21 19 21 22 22 23 24 22 21 22 20 21 21 18 Pe 22.7. Kokkola 19 Pietarsaari 19 Toholampi 17 Halsua 18 Ylivieska 19 Kalajoki 16 Haapavesi 20 Helsinki 20 Lahti 22 Tampere 20 Turku 18 Pori 18 Joensuu 22 Jyväskylä 19 Kuopio 21 Oulu 23 Rovaniemi 23 Kuusamo 23 Pe 15.7. 16 16 16 16 16 16 16 16 15 15 17 16 16 15 16 17 16 16 Ti 19.7. 19 19 21 21 21 18 21 21 22 22 22 21 21 20 20 21 21 19 To 21.7. 19 19 21 21 21 20 21 21 22 22 23 21 20 20 20 21 21 19 Eilen Vuosi sitten °C 22 °C 22 °C 18 °C 18 °C 18 °C 18 °C 18 °C 22 °C 22 °C 19 °C 23 °C 22 °C 23 °C 22 °C 24 °C 21 °C 20 °C 19 °C 26 °C 26 °C 27 °C 27 °C 28 °C 23 °C 26 °C 30 °C °C 29 °C 32 °C 28 °C 30 °C 29 °C 29 °C 22 °C 23 °C 25 10 3 4 9 7 3 4 5 5 4 4 5 °C 20 °C 18 °C 22 °C 22 °C 23 °C 23 °C 23 °C 20 °C 20 °C 20 °C 19 °C 23 °C 20 °C 16 °C 23 °C 22 °C 22 °C 21 °C 20 °C 18 °C 18 °C 21 °C 18 °C 19 (13.7. klo 15.00 +25,4 °C Kuhmo Lämpimin mitattu 14.7