. . . . . . . . . . Sivu 13 Metsien miesten muistoja. . . . . Siihen meidän on ainakin pyrittävä, Hyytiä painotti. . . . .14 Urheilu . . . . . . . . . . Liite Naiskoomikoilla rytisee Anne Saarikettu TOHOLAMPI (KP) Lukeminen kannattaa aina, Jörn Donner innostaa. Kuva: Anne Saarikettu Risto Lintilä (KP) – Urheiluseuratyölle ja eri kansalaisjärjestöille pitää antaa niille kuuluva arvostus. . . . . . .3-4 Kotimaa . . Vetäjien koulutukseen mm. Vaikuttaa siltä, kuin kansa olisi ryhtynyt urakalla torjumaan pimeyttä. . Kakkoseksi jäi ensimmäistä kertaa myös 40 kappaleen "perinteinen" ulkovalosarja. . . . .15-16 Sarjakuvat . . . . . Arvot ja asenteet luodaan yllättävän nuorena, jo päiväkodeissa ja viimeistään 12-vuotiaana. – Siltä tosiaan näyttää. . Toholammin ja Lestijärven peruskouluissa lauseesta on otettu mittaa puolentoista vuoden ajan. Sivu 5 Suomi valmis turvaamaan Afganistanin rauhaa Presidentti Tarja Halonen vahvisti, että Suomi on valmis osallistumaan Afganistanin rauhan turvaamiseen. . . .2 Maakunta . . . . . . . Jossain vaiheessa nuorille tulee eteen valintavaihe. . . Vanhat lyhdyt riittävät myös pihan jouluvaloiksi. Jalat olivat vähällä jäätyä kansanhuollon liian pienissä kengissä, ja osa porukasta karsiutui takaisin kotiin jo kuukauden kuluttua. .18-19 Sää . K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Lauantai A Tänään . . . . . Keski-Pohjanmaan Liikunnan syyskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin edelleen Erkki Koivisto Kannuksesta. . . . . . . . . Fiona Allen, Doon MacKichan, Sally Phillips ja muut korvaamattoman taitavat naiskoomikot antautuvat taas kerran naissukua luonnehtivaan moniääniseen anarkiaan. . s Kyyti oli kylmää ja työ kovaa, kun kymmenet pohjalaismiehet lähtivät maataloustraktoreineen Lappiin savottaan 1950-luvun alkupuolella. . Sivu 11 Rajoja ei enää ole. . . . Vaikka lukuharrastuksen aktiivinen puolitoistavuotinen elvytys kääntyy kohti iltaa, etenkin ala-asteikäisten lukuinto herää entistä virkeämpänä aamuun. Sitä selvittää englantilaisen Channel Fourin palkittu sketsisarja Ponille kyytiä, joka nyt lähtee kahdeksan ihkauuden jakson kierrokselle. . . . . . Opetusministeriö kannustaa Suomea tietoyhteiskunnaksi, joten henkilöstö kahden kunnan kirjastoissa tarttui täkyyn. Erikoisliikkeessä on pantu merkille varsinkin pihalyhtyjen suuri kysyntä. . Varsinainen jouluhitti on valokaapeli, muoviputken sisään sullottu sarja lamppuja. . . . . . Liikuntakulttuurin kehittämisen Hyytiä näki yhtenä kokonaisuutena. . . . . – Kivijalkana on lasten ja nuorten liikunta. Varastot eivät ole koskaan olleet niin tyhjiä kuin nyt, kertoo Prisman osastopäällikkö Jarmo Strang. . Vasemmalta Karoliina Toivola, Noora Voutila, Janita Seppälä, Joonas Hannula, Joni Pelkonen, opettaja Veli RantaOjala sekä Päivi Kerola ja Maria Tuikka. . . . . on löydyttävä lisää rahaa. Sivu 15 Seuratyölle annettava sille kuuluva arvostus SLU:n hallituksen jäsen Jorma Hyytiä: Jorma Hyytiä kuulutti lisää arvostusta urheiluseurojen ja kansalaisjärjestöjen tekemälle arvokkaalle työlle. . . . Kirja on ollut ilman projektiakin toholampisten kutosten Joonas Hannulan, Karoliina Toivolan, Noora Voutilan, Janita Seppälän ja Joni Pelkosen sekä ysiluokkalaisten Päivi Kerolan ja Maria Tuikan kaveri. .12 Kulttuuri . . Ihmiset haluavat kai enemmän amerikkalaisuutta jouluun – tai sitten heillä on vain rohkeutta käyttää enemmän värejä ja valoja pihoillaan, arvioi Strang. . . . . . . . . . Yhteistyössä opettajien kanssa syntyi Kirjasta kaveri -rupeama. JOULUKUUTA 2001 Sisältö Liite Sääennuste Sivu 20 BRYSSEL (STT) Kaikki EU-maat ovat valmiita tarjoamaan joukkoja YK:n käynnistämään Afganistanin vakauttamisoperaatioon, todettiin Laekenissa perjantaina alkaneessa EU-huippukokouksessa. . . .5-6 Talous . Nuoret ovat tavanneet kirjavinkkareita ja lastenkirjailijoita, kirjoittaneet lukupäiväkirjoja sekä ennen kaikkea lukeneet kymmeniä tuhansia sivuja – ja uudet kääntyvät yhä vauhdilla. Kuntien on saatava esim. – Tällöin osa nuorista keskittyy kilpaja huippu-urheiluun ja osa terveyttä edistävään liikuntaan. Puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskealan mukaan Suomi voi tarjota YK:lle voimavarojensa ja rauhanturvalain puitteissa tuhatkunta rauhanturvaajaa, koska Unifil-operaatiosta on vapautunut väkeä. Myös ympärivuotiset ulkovalaisimet ovat tehneet toden teolla tuloaan tänä syksynä. . Kuva: Clas-Olav Slotte Kulttuuri Mielipide Treffi -1 -1 -2 -5 -5 -5 7-12 m/s TVja Radioliite Treffi . . Kuva: Clas-Olav Slotte s – Erilaisten yhteistyöelinten alueellisten rajojen merkitystä liioitellaan. . .8 Mielipide . Yhteiskunnan on tuettava entistä enempi näitä, siksi tehokasta, edullista ja joustavaa toimintaa ne järjestävät. . – Meidän on löydettävä entistä enempi yhteistä säveltä täällä KeskiPohjanmaallakin. . . Joukkojen lähettämisestä ei kuitenkaan tehty vielä mitään päätöksiä, sillä jäsenmaat odottavat YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia ja operaation johtoon tulevan Britannian pyyntöä. Kuntaja aluetiedon määrä internetissä on lisääntynyt kuluvan vuoden aikana huimasti, Pekka Kaskinen Kokkolasta kirjoittaa. Maahantuojien varastoista valokaapeli on jo loppunut ja kauppojen hyllyiltä hävisivät ensimmäisenä värilliset sarjat. . . Toivottavasti se joukko, joka ei tee mitään jäisi mahdollisimman vähäiseksi. – Se on ilman muuta tämän joulun pop-tuote. Presidentti Tarja Halosen mukaan Suomi on kartoittanut valmiuksia lähinnä teknisen osaamisen lähettämiseen. . – Mutta myös erilaisia valaistuja havupalloja ja Keski-Euroopassa suosittuja valojoulupukkeja ja -lumiukkoja menee kaupaksi, tietää Strang. . . . . . . . .13 Asuminen . . . . . .17 Tv, Radio . Osa näistä metsien isäntärengeistä on yhä vetreässä kunnossa. . . . . . . . . . Parvekkeita, verantoja ja pensaita koristavat värikkäät valokaapelit ja nurkissa lymyilee valotonttuja. s Mitä nainen haluaa tai on haluamatta. . . . . . . tila-asiat ja urheilupaikat siihen malliin, että seurat pystyvät keskittymään entistä paremmin varsinaisen toiminnan pyörittämiseen, Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) hallituksen jäsen Jorma Hyytiä painotti Kokkolassa. . .20 IRTONUMERO 7 MK 1,18 € Nro 342 LAUANTAINA 15. Sivu 2 Kirjasta on kaveriksi Harry Potter on tällä hetkellä tämän joukon yhteinen kirjakaveri. . . . . . Silti he toivovat, että jatkossa tempauksia järjestettäisiin useammin, kuten yksittäisiä kirjailijavierailujakin. . . Tämänkin kokouksen väkimäärä (18 kokousedustajaa, 12 seuraa) on huolestuttavan pieni. . . . . Sivu 14 Valoinnostus valtasi väen Joulun hittituote valokaapeli on jo loppumassa keskipohjalaiskaupoista Greta-Lisa Nilsson ei pidä trendikkäistä ulkovaloista. . . . . .1-16 Korvaamattoman taitavat. . . . Yhteistä työsarkaa löytyy jatkossakin, että menemme eteenpäin, Koivisto sanoi. Kuva: Lehtikuva/Pasi Autio Outi Airola (KP) Kaupunkikuva vilkkuu tänä vuonna entistä värikkäämpänä. . . . Rajojen merkitys on vähentynyt sähköisen tiedonkulun ansiosta. Naiskoomikot ovat kohtalaisen uusi ilmiö ja englantilaiset Sally Phillips (vas.) ja Fiona Allen sarjan kärkipäätä. . . . .10-11 Ulkomaat . . He juhlistivat perjantaina Nivalan kirjastossa Tapio Vilkunan dokumenttikirjan julkistamista. . . . Erilaisia jouluvaloja on myyty 30 prosenttia enemmän kuin viime vuonna
Ylivieska Jokirannan koulun oppilaiden joulumyyjäiset la 15.12. 2000 28 915 kpl Lukijoita 85.000 (KMT syksy 2001) ISSN 0788-8325 Päätoimittaja Lassi Jaakkola Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Eino Laukka Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Puh. klo 13 kaupungintalolla. Tähtisumua, Ylivieskan seudun musiikkiopiston oppilaskonsertti ti 18.12. Päivi keventää vuodenvaihdetta fantasialla, Karoliina lukee Salatut elämät -kirjoja ja Joonas tutustuu animorfien scifi-maailmaan sekä Harry Pottereihin toistamiseen. klo 16. Museokauppa 23.12. Kuvia kulkijan matkoilta, Mikko Heinosen maalauksia Taidetalo Barokissa 15.12. klo 19. klo 19, Mehtäkylän koululla pe 21.12. 877 059 Kannus: ma-pe 6-9 . Av. Av. Pariskunta tapasi Hideous Kinky -filmin kuvauksissa, jossa Threapleton toimi apulaisohjaajana. Koko kansan joulujuhla su 16.12. klo 19 suomeksi. Lauluyhtye Delicato sekä Ulla ja Mauri Miettunen. Kirjastonhoitaja Leena Taberman Nivalan kirjastosta vieraili kouluilla vinkkaamassa mielenkiintoisista kirjoista. 8-10 torstaina klo 10-11. Lisäksi oppilaat ovat ideoineet satuvideoita, lukudiplomeja – vaikka ja mitä. Pohjanmaan Syöpäyhd. 0204 51 3646 Halsua, Kaustinen, Teerijärvi, Veteli: ma-pe 6-9 . Mukana Laulupuu, Odetta, kirkkokuoro, Fenix. K-P:n Allergiaja Astmayhd: Allergiapassit saapuneet. Eläkeliitto K-P:n piiri: Pelimanniviikko Lehmirannassa 29.1.-4.2., hengellinen viikko Haukirannassa 16.-22.4. Entä sitten klassikot. ja ohj. Nuorten lukuinto ei myöskään päivämääriin hyydy. alv) Perhealbumi mv värillinen 1x25 mm 60,-, 10,09 € 1x50 tai 2x25 mm 120,-, 20,18 € 1x75 mm 150,-, 25,23 € 200,-, 33,64 € 1x100 tai 2x50 mm 200,-, 33,64 € 250,-, 42,05 € Hinnat sisältävät alv:n Lisäveloitukset Sunnuntaikorotus 0,50 mk/pmm, 0,08 € Määräpaikkakorotus 0,30 mk/pmm, 0,05 € Nimimerkkilisä 20,-, 3,36 € Laskutuslisä 20,-, 3,36 € + alv Tekniset lisäveloitukset hinnastomme mukaan. Kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alkamiskuukauden aikana silloin voimassa olevaan hintaan. Lisäksi Karoliina kirjoitti kirjeen yhdelle suosikeistaan eli Tuula Kallioniemelle, joka myös vastasi kirjeitse. 3.1.2002 avataan Kokkotupa. – Projekti kannusti niitäkin, jotka eivät ole innokkaita lukijoita – lähinnä poikia, Maria Tuikka miettii. Mm. raittiusyhd. Kansalliset Seniorit: Hallituksen vaihtokokoontuminen pe 28.12. Pietarsaari Joulu Etelänummella la klo 10-16. 4H Ullava. 10: 37 Aurinko nousee: Kokkolassa 10.11 (pimeys päättyy 8.55), Helsingissä 9.19, Sodankylässä 11.42 Aurinko laskee: Kokkolassa 14.34 (pimeys alkaa 15.50), Helsingissä 15.12, Sodankylässä 12.35 Nimipäivät huomenna: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele, ortodokseilla Fanni Nimipäivät tänään: Heimo ja Sverker, ortodokseilla Paavali, Teppo, Tapani ja Triifon Tänään Lauantaina 15.12. Galleria Stenman, Pitkänsillank. klo 19 kirkossa. mato 9-20, pe 9-18, la 9-14. Anne Tastula, Tuija Tuomala. Kuka pelkää Virginia Woolfia la 15.12. Kai-Eerik Känsälä. Liekö syy sitten se, että ne ovat jo olemassa, mitä vaihtoehtoa ei kyselyssä tarjottu lainkaan, vai eikö vastaajalla ole kännykkää. 39. ”Tiedon taso on noussut” Joulukiireiden allakin joukolla on kirja ellei useampikin yöpöydällä työn alla. Nähtävänä Lailalla Patamäentiellä. Veijo Hukan maalauksia Oulun taidemuseon kiertonäyttelyssä Arsis Galleriassa 22.12. klo 19 kirkossa. Joulumyyjäiset ma 17.12. Pietarsaaren suom. Ruokakoriarpoja. Lasten perinteinen joulujuhla su 16.12. klo 10-15. 0204 52 1078 Nivala: ma-pe 6-13.30, la-su 6-8 . saakka Pitkänsillank. 0204 52 7637 Himanka, Lohtaja: ma-pe 6-8.30 . Henkilörekisterilain 11 §:n mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuina osoitteeseen Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45, 67101 Kokkola. saakka kirjaston aukioloaikoina. 29, su 16.12. Kaarina Staulinger-Loppukaarre "Öiset olevaiset" -näyttely kirjastossa 28.12. ark. K-P:n Monikkoperheet: Avoin pikkujoulu kaikille kaksosperheille ma 17.12. 863 1613 Pietarsaari: ma-pe 7-10 . Sana: ”Vähän aikaa vielä, vain vähän aikaa, niin tulee se, jonka on määrä tulla, eikä hän viivyttele.” Hepr. Kirjoista on tullut hyviä kavereita. klo 12-14 Kontakti, Tehtaank. 0600 16 316 Ilmoitusten vastaanottoajat Seuraavan päivän lehteen klo 10 saakka. 38 C, ke 19.12. Joululauluja runoina ja yhteisesti laulaen su 16.12. Kaarle. Juont. Kannus Kauneimmat joululaulut su 16.12. Silti puolitoista vuotta kestänyt kirjaston sekä koulujen Kirjasta kaveri projekti on lisännyt heidän lukuharrastustaan entisestään. klo 13 Parkkiman koululla. Kirkkokuoro joht. klo 19 Snellman-sali. saakka kirjastossa aukioloaikoina. klo 10-13 Honkakulmassa. Kirja vapauttaa mielikuvituksen Seikkailut jatkuvat omalla vastuulla korvien välissä Herman Ojalan koulun kutoset Karoliina Toivola (vas.), Noora Voutila, Janita Seppälä, Joonas Hannula, Joni Pelkonen sekä ysiluokkalaiset Maria Tuikka, Päivi Kerola ja kutosten opettaja Veli Ranta-Ojala ovat olleet innostuneita Kirjasta kaveri -projektista. Kauneimmat joululaulut su 16.12. 0204 529349 Pyhäsalmi: ma-pe 6-14 . 18 B 14, p. klo 19 kunnantalolla, tuotto katulasten hyväksi. Veteli Kauneimmat joululaulut su 16.12. Pedersöre Sven Svanbäckin taideteoksia Taidehalli Artis, Pännäinen Piirustuksia, grafiikkaa, akvarelleja ja öljytemperamaalauksia 31.12. Pyhäjoki Seija Niemelän käsitöitä Joulusta iloiten kirjastotalon näyttelytilassa 28.12. Kokkolan kaupunginkirjastossa Terttu Mastokankaan öljyvärimaalauksia ja runoja sekä Kari Tuominiemen valokuvia 31.12. Ti-to av. Titanicin Kate Winsletin ero astui voimaan Alavieska Kauneimmat joululaulut su 16.12. L. Pohjanmaan Syöpäyhd: K-P:n alueella neuvonta-asema palvelee joulun aikana p. Nooralla on kesken Sweet Valley High -sarja ja Joni taas on perehtynyt ruotsalaisseikkailuun Bert ja nettietsivä. Porukan mielestä niistä löytyvät hyvän kirjan ainekset. klo 19, Raution kirkossa su 16.12. 37, Marianne Uusitalo tekstiilitaidetta 3.1.2002 saakka. Tapion Tuvan yläkerrassa Paul Siitosen taidenäyttely joulukuun loppuun saakka. 877214, puh.vastaajasta 8314320 lisäinfoa. Av. Jouluaskartelua la 15.12. Sunnuntain ja maanantain lehteen perjantaina klo 12 saakka. P.Tsaikovskin Lasten albumi su 16.12. Viikonlopun yli kysytään joululahjapanostuksesta. klo 15 kirkossa. Hiihtoja hopeasompatoiminnan opetuspäivä la 15.12. Kirjakaveruus päättyy virallisesti vuodenvaihteessa, mutta kutosten opettaja Veli RantaOjala pitää painotuksesta kiinni kevääseen. saakka. P. ma, to 11-16, ti, ke, pe 13-20. – Kyselimme kirjailijalta kauanko kirjan kirjoittaminen kestää, montako kertaa kirja kirjoitetaan uudelleen ja montako kirjaa hän on kirjoittanut, kutoset selvittävät. Veera Strömmer piano ja Asko Padinki piano. Witikka. 27. klo 18 Kruununvoudin talolla. Hän sekä Noora ja Karoliina haluaisivat aikuisina kirjailijoiksi. Kokkolan liikuntaseura Triolin joulunäytös K-P:n Konservatoriolla su 16.12 klo 16. 8226725, 8360 122. Olli Mustonen, joht. klo 19.30 Alikylän seurantalolla. 769 1610 Kalajoki: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Haapajärvi Oivi Pelon akvarelleja ja öljymaalauksia kaupunginkirjastossa 31.12. Kauneimmat joululaulut Kalajoen kirkossa su 16.12. K-P:n os: Johtokunta to 27.12. Lehden vastuu virheistä Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan sovittuina päivinä. Vain viitisen prosenttia tekee itse lahjoja. Joonas taas toivoo, että opettaja suosittelisi useammin kirjoja ja kertoisi omista lukukokemuksistaan Rupeaman aikana on toteutettu monia tempauksia ja tapahtumia. saakka. Av. klo 20 Kaustinen-salissa. saakka kirjastossa. Neliväri-ilmoitukset 2 työpäivää ennen julkaisupäivää. klo 14-19, la 10-15 ja su 12-16. Peter Wiklundin fotogravyyrinäyttely Slovakialaisia maisemia After Eightissa joulukuun ajan. Lehti ei anna hyvitystä vähäisestä paino-, painatustai taittovirheestä, joka ei vaikeuta ilmoituksen käsittämistä eikä vähennä sen mainosarvoa. saakka. – Hieman pelottaa, että elokuva ei vastaa sitä, mitä olen kuvitellut. klo 19 kirkossa. Ullava Avantouinti keskiviikkoisin Kolikossa, naiset klo 18-20, miehet 20-22. Koko perheen pikkujoulu su 16.12. klo 15 ala-asteen ruokasalissa. (06) 827 2273, 827 2275 Tilaushinnat 1.6.2001 alkaen Tilaukset toimitetaan force majeure -varauksin (lakko, tuotannolliset häiriöt, alihankkijoiden viivästykset yms.) Kestotilaus Määräaikaistilaus laskutusvälein mk € mk € 12 kk 1080 181,64 12 kk 1155 194,26 6 kk 550 92,50 6 kk 594 99,90 4 kk 370 62,23 4 kk 418 70,30 3 kk 280 47,09 3 kk 315 52,98 2 kk 190 31,96 1 kk 106 17,83 Kestotilaus on uudistamatta voimassa siihen saakka, kunnes tilaaja toisin ilmoittaa.Hintojen muuttuessa myös kestotilaushinnat muuttuvat. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen; ensisijaisesti virhe pyritään kuitenkin korjaamaan ilmoituksen uudelleen julkaisemisella. klo 13. Pikkupaketti. helluntaisrk. klo 14 Ikosen koululla. Huomautukset poisjääneestä tai virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisupäivästä lukien. K-P:n MTY: Joulukuun mielenterveyssunnuntai 16.12. 0204 52 9459 Reisjärvi: ma-pe 7-10 . saakka. Joulupuuroa puuhellalta käsityöl. Kauneimmat joululaulut su 16.12. Pe klo 12 P.paussi, S. Puolentoista vuoden aikana nuoret ovat kirjoittaneet ahkeraan lukemistaan kirjoista kuvauksia lukupäiväkirjoihin. Tervonen. klo 17.30 ja 19 K-P:n Konservatoriolla. klo 18 Koivutuvalla. Riikka Haapamäki, Juhani Simola, Helena Lätti; yhteislaulua. Järj. Kannuksen lukion ja yläasteen näyttely 6.1.2002 saakka Galleria Justus. K.H. Eilen illalla noin sadasta vastaajasta runsas 40 % pani lahjoihin alle tonnin, vajaa 40 % tuhansia markkoja ja 14 % ei anna lahjoja lainkaan. klo 10. – Taikuuden maailma on jännittävä. saakka. Kirjat ovat englantilaisen kirjoittamiksi hyviä, Joonas Hannula lohkaisee. klo 14 ja 19 kirkossa. Niin tai ei aio puhua autoillessaan. Toivosen Eläinpuistossa Wanhat joulukortit -näyttely av. klo 19 Pohjankylän koululla. Av. Eteläväylä, Kokkola. KeskiPohjanmaan os: Adressitalkoot ma 17.12. Himmelinäyttely museolla 16.12. klo 19. 2 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti Keskilevikki v. (06) 827 2000 vaihde fax (06) 822 0208 toimitus fax (06) 822 5039 ilmoitukset Torikuja 2, 84100 Ylivieska . Jotkut kirjoittavat paljon omia tekstejä, toiset eivät laisinkaan. klo 14 hot. Kuvataideyhdistys Jakarten vuosinäyttely Tupakkamakasiinissa joulukuun ajan. Kirkkoherra Aki Paavola ja lauluryhmä Saviruukku Kortesjärveltä. Yhteislauluja. Kälviä Martti Määtän kuvataidenäyttely Näkymiä matkan varrelta 21.12. Järj. Jännitystä ja lyhyitä lauseita Karoliina Toivola lukee mielellään kirjoja, joissa on jännitystä, seikkailua ja ripaus rakkautta. klo 14 Kokkolan seurakuntakeskuksen Alasalissa. ti ja to 14-18, ke 10-14. klo 9 keskuskoululla. klo 17 Ykspihlajan toimitalossa. Kokkolan kaupunginteatterissa Gabriel, tule takaisin la 15.12. Järj. Joulumusiikkia lapsille ja aikuisille ke 19.12. (06) 827 2238 Rivi-ilmoitusautomaatti 24 h/vrk . (08) 411 0301, fax (08) 420 396 . Joonas Hannula arvostaa niin ikään seikkailua, mutta myös lyhyitä lauseita ja huumoria. Pietarsaaren kaupunginkirjastossa Tanja Aumanen on kuukauden taiteilija. Kokkola Ykspihlajan Työväen Näyttämön teatterikerhon esitys Kun Petterin patterit poksahti su 16.12. klo 16. klo 19 kirkossa. 835 0095 Lestijärvi, Toholampi: ma-pe 6-9 . Järj. klo 18.30. 0204 52 7865 Kokkola: klo 7-10 . Avioero elokuvaohjaaja Jim Threapletonista, 27, sai sinetin kolme kuukautta sen jälkeen, kun pariskunnan pesäero julkistettiin. Tehtaank. Kokkolanseudun Kuulonhuolto: Joulujuhla su 16.12. (ei 26.12. 2001 s KESKIPOHJANMAA Menolista keskipohjanmaa.net s viikko 50 Lähes puolet 171 vastaajasta sanoo, että ei tarvitse syystä tai toisesta hands free -laitteita. ma-pe 11-17, la 10-14, su 12-16. Tied. klo 12 lentopalloa urh.talolla. 2 riviä, sis. esitys Jouluspektaakkelista "Lordiina of the lakkoländ" la 15.12. Alakerrassa Ylivieskan alueen kuvantekijöiden talvinäyttely. Kauko Silvennoinen. Puolet ei tarvitse . Eron jälkeen Winsletin on kerrottu tapailevan romantiikan merkeissä Sam Mendesiä, 35, American Beauty -elokuvan ohjaajaa. Tonttulakki ja pikkupaketti mukaan. 040-557 9837 Alavieska: ma-pe 6.30-12 . klo 19 Pyhäjärven kirkossa. 8.00-16.30 Painopaikka Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Kokkola Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja seloste ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, os. Suosikkikirjoja ei ole tarvinnut ostaa omaksi, sillä niitä on ollut hyvin saatavilla kirjastosta. Puurojuhla ke 19.12. klo 16.30 neuvonta-asemalla. Ilmoitushinnat 1.1.2001 alkaen mv värillinen mk € mk € 3:s sivu (moduloitu) 12,50 2,10 14,50 2,44 tekstissä 11,50 1,93 13,30 2,24 tekstin jälkeen 11,50 1,93 13,30 2,24 takasivu 12,50 2,10 14,50 2,44 välikannet 12,50 2,10 14,50 2,44 Hintoihin lisätään alv 22 % ellei toisin mainita. Pohjanmaan Syöpäyhd. seurakunta. Hyvän Mielen Tupa: Pikkujoulu ti 18.12. – Mielestäni tiedon ja osaamisen taso on päinvastoin noussut, hän toteaa. Niistä muutkin ovat saaneet lukuvinkkejä. (06) 827 2235 Ilmoitussihteeri . Opettaja Veli Ranta-Ojalan onkin helppo olla allekirjoittamatta väitettä, että suomalaisnuorten lukuja kirjoitustaito olisi heikentynyt. klo 1216. Eron syyksi ilmoitettiin miehen ”järjetön” käyttäytyminen. Muut ilmoitushinnat Kuolinilmoitukset 7,30 mk/pmm, 1,23 € Aluesivut: tekstissä -50% Urheilumuistio: tekstissä -50% Takasivun marginaali-ilmoitukset mv 610,-, 102,59 €; värillinen 670,-, 112,69 € Lukijan markkinat (ti,to,la) 30,-, 5,05 €/rivi (min. Kokkolan Sydänyhd: Hallitus Sopessa ma 17.12. Ohj. klo 10-18, la 10-15, su 12-17. Kauneimmat joululaulut su 16.12. Aineistoaikataulun jälkeen jätetyistä ilmoituksista 20 % korotus. Kallioniemen kirjat saavat myös muilta kehuja. Pelastakaa Lapset: Joulupuuro Anja Mehtälällä, Mariank. Lehti ei vastaa ilmoituksen asuun tulleesta virheestä, joka johtuu lehdelle toimitetusta puutteellisesta tai virheellisestä aineistosta, epäselvästä käsikirjoituksesta, puhelimitse annetusta ilmoituksesta tai virheestä, joka käy selville ilmoittajalle toimitetusta ja hänen hyväksymästään tai määräaikana palauttamatta jättämästään korjausvedoksesta. Viikon alussa kysellään teatterissa käymisestä. (08) 460 730, fax (08) 460 732 Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi . klo 10-13 Jokirannan koululla. Renlundin taidemuseon Roosin talossa Leo Korpela, taiteilijan työsaralta maalauksia ja luonnoksia 27.1.2002 saakka . Ilmoituspalvelu Ma-pe klo 8.00-16.30 Asiakaspalvelu . Kaustinen Kansantaiteenkeskuksen teatterin Talipalloshow: Lihavat on ihania la 15.12. (06) 862 1285, fax (06) 862 1283 Sähköposti Ilmoitukset: aineisto@kpk.fi Toimitus: toimitus@kpk.fi Keskipohjanmaa verkossa www.keskipohjanmaa.net Jakelupäivystykset Jakelusta vastaa Suomen Posti Jakeluhäiriöissä ottakaa yhteys suoraan seuraaviin Postin numeroihin: Alaveteli, Kruunupyy, Öja: ma-pe 7-9 . LC Kokkola/Kokko Ladyt. klo 19.30. Opettaja pahoittelee kuitenkin, että yleensä nuoret elävät joko-tai -periaatteen mukaan. Mäntykankaan musiikkiluokkien joulukonsertti ke 19.12. – Olisi hyvä, jos arvostelussa kerrottaisiin tarkemmin kuinka paksu teos on ja mitä muuta kirjailija on kirjoittanut, Joonas toivoo. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä johtuen kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. klo 16 musiikkiopistossa. Nivala Kauneimmat joululaulut su 16.12. 431 126 Haapajärvi: ma-pe 6.30-14, la-su 8-9 . Korotukset koskevat myös jo tehtyjä ilmoitusvarauksia. 0204 52 4914 Tilaajapalvelu ja osoitteenmuutokset: . Myös Maria lukee Pottereita jo uudelleen. Oulainen Taidetalo Väinölässä Ars-Kalajoen maalauksia ja keramiikkaa sekä Taina Tanskan kuvataideja neulemyyntinäyttely (yläkerta) 21.12. 0204 51 3646 Kälviä, Ullava: ma-pe 6-8.30 . Isokatu suljettu liikenteeltä. klo 14 ja 19. Päivi Kerola ei ole vielä nähnyt Viisasten kiveä elokuvana. ja 2.1.2002). – Ilman muuta projekti on ollut kiva, mutta lukeminen on aina hauskaa ja kirjastossa käy mielellään, Joonas Hannula tiivistää. Avoimet ovat Pietarsaaren kaupunginmuseossa ja sepän pajassa. Kokkolan Veikot: Toimitsijaja hiihtoliivitilaukset Leila p. 8634125, 0407185038. la 15.12. Rahkosen maaja kotitalousseura: Jouluateria su 16.12. saakka. . (06) 827 2234, . ja 21.12. Suuri joulukonsertti Kalajoen kirkossa ke 26.12. (08) 763 555, fax (08) 764 398 Kirkkotie , 69700 Veteli . 0204 51 3674 Perho: ma-pe 6-9 . Kokkolan Työttömät: Ti 18.12. Järj. klo 18 (huom. Palvelupisteet ma-pe 8.00-16.30 Eteläväylä, Kokkola . Toholampi Kauneimmat joululaulut su 16.12. 0503388326, Heikki 040-5109521. klo 19, Rahjan nuorisoseuralla ti 18.12. Kirkkokahvit seurakuntakodissa. Kuvat: Anne Saarikettu Lukupäiväkirjoissa oppilaat kuvaavat lyhyesti lukemiensa kirjojen juonta ja lukukokemusta.. (06) 724 5700, fax (06) 724 7055 Kantatie 1, 85100 Kalajoki . Yhdistykset Anne Saarikettu TOHOLAMPI (KP) Toholammin Herman Ojalan koulun kutoset Karoliina Toivola, Joonas Hannula, Joni Pelkonen, Janita Seppälä ja Noora Voutila sekä yläasteen ysiluokkalaiset Päivi Kerola ja Maria Tuikka lukevat niin paljon kuin ehtivät. saakka. 0204 51 3674 la-su 7-9.30 . 0204 52 9368 Sievi: ma-pe 6.30-12 . Kontakti: Ma klo 10-15 joulupuuroa ja -lauluja Kolibrien kanssa. 4H-kerhot. Luoto Kauneimmat joululaulut kirkossa la 15.12. ark. klo 19 kirkossa lähetystyön hyväksi. Henkilökunta on ottanut lukuharrastuksen vauhdittajan roolin tosissaan ja ostanut opetusministeriön tuella valikoimiinsa lisää kiinnostavaa luettavaa. Teatteri Iltatähdessä viim. (06) 827 2000 ark. Joulupukki klo 16-17. – Klassikot ovat paikallaan, vaikka joitakin ei millään jaksaisi lukea, Päivi ja Maria muotoilevat. Kauneimmat joululaulut Pietarsaaren kirkossa su klo 18. Puolentoista vuoden aikana niin Toholammin kuin Lestijärvenkin nuoret ovat lukeneet kymmeniä, jopa satoja tuhansia sivuja. ark. Osall.maksu. Hän uskoo, että projekti antanut kaikille luvan lukea, kun kirjatoukan maine on ollut perinteisesti pienoinen riippa. 4110305 ilmoitukset, 4110307 tilaukset Kanavapuistikko 19, 68600 Pietarsaari . klo 10 neuvonta-asemalla. Katariina, Isok. Konsertti lasten maailmasta. Käsikirj. Isonpajan joulu Heikki Ulvin lasiateljeessa 22.12. klo 18 terveyskeskuksessa. klo 19. Laista, asetuksista tai viranomaisten toimenpiteistä aiheutuvat kustannuslisäykset korottavat hintoja vastaavasti määräysten voimaantulohetkestä lukien. Kanniston joulukatu avataan la 15.12. Lastenkirjailijoista nivalalainen Varpu Vilkuna ehti ala-asteille, raisiolainen Kari Levola puolestaan yläasteelle. Kauneimmat joululaulut pe 21.12. klo 19. Joni Pelkonen kokoaa seitsenhenkisen raadin kertoessaan lukeneensa Harry Potterit useaan kertaan. saakka kirjaston aukioloaikoina. Omaishoitajat: Kohtaamispaikka kuntoilun merkeissä Kokko-Gym, Rantak. klo 19 Järvikylän kappelissa. Leipää ja sanaa su 16.12. klo 13 Kotipesässä. 8318594. Kappelikuoro, Kirkkokuoro, Ilojyvä, puhallinyhtye, yhteislauluja. Joonas ja Karoliina lukevat myös mielellään kirjaarvosteluja esimerkiksi Koululaisesta. Bengt Ahlskogin Luontokuvia Fotogalleri Team Svenska Gårdenissa joulukuun ajan. Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri, vier. Pyhäjärvi Joulumyyjäiset la 15.12. 15-20, la ja su 12-18. Joulukorttinäyttely 16.12. klo 11.30 Koskihovi Himanka. Messun johtaa piispa Samuel Salmi. klo 14 Rahkosen monitoimitalolla. Kannuksen Kamerakerho: Vuosikilpailun sato, tulokset, palkintojen jako ja joulukahvit Takalon koululla ke 19.12. Kihlauduimme 11.12.2001 Terttu Rauma & Jari Ruuhinen Kaustinen Kihlautuneet Onnittelut LONTOO (STT–AFP) Titanic-näyttelijä Kate Winsletin, 26, kolmivuotinen avioliitto on päättynyt pikaeroon lontoolaisessa oikeusistuimessa. klo 12-15. 0204 52 1058 Pedersöre, Larsmo: ma-pe 7-9 . aika). klo 19 Maliskylän kappelissa ja ti 18.12. Kauneimmat joululaulut ti 18.12. klo 13.30 Köpsinrinteen palvelukeskuksessa. 480 043 Ylivieska: ma-pe 6.30-13.30 . Korven Vesa. Järjestyksenvalvojakurssi alkaa 3.1.2002 klo 18. Halsua Halsuan kirkon käyttöönottaminen su 16.12. Tatu Koutonen, urut: Jouko Kantola. Kalajoki Käsillä hetki, runo ja musiikki -tilaisuus la 15.12. Keskipohjalaiskirjailijoita nuoret eivät juuri tunne Varpu Vilkunaa ja opettajansa tuotantoa lukuunottamatta. Järj. . Av. Kirjat vapauttavat mielikuvituksen, hän painottaa. . Kauneimmat joululaulut ti 18.12. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. Suhteesta on yksivuotias tytär
Valtuusto hyväksyi matkailun kehittämissuunnitelman Marepolisstrategian, jota Erkki Aho (sit.) kutsui kunnan tahtotilaksi. Viime vuonna konepaja lahjoitti rahaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan sydänosastolle. Kodinhoitaja lisää Kalajoelle Ti l i n p ä ä t ö s 2 Ta l o u s a r v i o 2 1 veroprosentti 18,00 18,00 toimintakate Mmk käyttötalous, netto -140,9 -146,3 verotulot, Mmk 94,4 93,4 vuosikate, Mmk 13,2 18,2 investoinnit, Mmk 58,2 24,0 lainat, Mmk 108,3 108,3 vuosikate mk/asukas 1.438 1.990 lainakanta mk/asukas 11.929 11.929 K a l a j o k i 9 1 3 6 a s u k a s t a 18,00 -136,1 86,0 -0,5 42,0 75,3 -58 8.244 E s i t y s 2 2 m k 18,00 -24,6 15,7 3,1 4,0 18,2 334 2.006 Keskipohjanmaa • Clas-Olav Slotte KINNULA (KP) Kinnulan keskustan läheisyydessä olevan Nimenkylän kyläalueen ja vesistöjen rantojen kaavoitus eteni torstai-iltana. – Kokkolan osastosta auttamassa on 9, Kalajokilaaksosta 6 ja Pyhäjokilaaksosta 4 tiepalvelumiestä, Rasmus sanoo. Puheenjohtaja Jouni Jyrinki (kesk.) nimitti asiakirjan peruspalveluja taloudenhoitobudjetiksi, mikä kuvastaa painopistealueita. Veli Päivikön mukaan konkurssiin asetetun yrityksen muita velkojia ovat veroviranomaiset ja pankki, mutta niiden saatavista hän ei tässä vaiheessa osaa sanoa tarkempaa, koska ei vielä ole tutustunut perusteellisemmin konkurssipesään. Sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Pajunpää kertoo poliklinikan ottavan lahjoituksen kiitollisena vastaan. Sauli Saari aloitti yrittäjänä isänsä jälkeen vuonna 1980, jolloin hän perusti Kalajoen Kumikorjaamo Ky:n. Ensi vuodelle on keskusrahastosta anottu 350 000 markan (58 866 euron) toiminta-avustusta. Ilpo Ikäheimon (vihr.) mukaan rahastoissa olevat noin 56 miljoonan markan (9, 42 miljoonaa euroa) suuruiset sähkörahat voisi sijoittaa kuntalaisia palveleviin hankkeisiin, vaikkapa korjaamalla katuverkkoa tai rakentamalla nuorisotilat. Kumikorjaamon juuret ulottuvat vuoteen 1945, jolloin Urho Saari perusti Kalajoen Kumija Polkupyöräkorjaamon. Säästöjä on haettu lähes kaikesta mahdollisesta, mutta suurimmat säästöt saadaan aikaan lähinnä viransijaisuuksien osa-aikaistamisella 80 prosenttiin kokoaikaisesta työajasta. Niemenkylän kaavoitus eteni Osmo Vasala ALAVIESKA (KP Alavieskan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi ensi vuodeksi tiukan talousarvion. Lisäksi tarvitsemme erilaisia apuvälineitä. 2001 Maakunta 3 Teuvo Harju YLIVIESKA (KP) Autoliiton tiepalvelu, SPR, pelastuslaitokset ja poliisi turvaavat taas joululiikennettä. Oma kaatopaikka suljetaan 31.12.2002, jonka jälkeen kiinteistökohtainen biojätteen kompostointi tulee kiinteistökohtaisesti järjestettäväksi. Hollitien ympäristön asemakaavanmuutos hyväksyttiin. Tuotevalikoimaan kuuluvat henkilöja kuorma-autojen renkaat, maatalousrenkaat, levypyörät, erikoisvanteet, akut ja kilopultit. Vuosikatetavoite 18,2 miljoonaa markkaa (3,06 miljoonaa euroa) on maakunnan suurimpia. s Maakunta s Kotimaa s Talous s Ulkomaat KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. Tänä vuonna valmistunut kirkon remontti nieli vajaat 1,3 miljoonaa markkaa (0,22 miljoonaa euroa), johon saatiin kuitenkin 51 prosentin avustus kirkon keskusrahastolta. Jos kysymys on normaalista auton rikkoutumisesta, niin pulaan joutuneista matkaajista huolehtiminen voidaan turvallisin mielin jättää tiepalvelumiesten tehtäväksi. Vesistöjen kaavaluonnos saataneen nähtäville alkuvuodesta ja sen pohjalta tehtävä ehdotus ensi vuoden aikana. Lumihiutale liikkeelle Ylivieskasta Joululiikenteessä löytyy auttajia Ylikonstaapeli Heimo Mäkinen (vasemmalla) ja vanhempi konstaapeli Simo Alanko toivovat, että joulunajan liikenteessä käytettäisiin järkeä viinan ja kaasujalan sijaan. – Jos pystymme, korjaamme vian. Yritys on työllistänyt oman väen lisäksi yhdestä viiteen henkilöön. Kunnanvaltuusto hyväksyi kaavaluonnoksen mitoitusperusteet, joiden pohjalta tehdään kaavaluonnos. Alavieskan LVI Oy vuoden yrittäjä ALAVIESKA (KP) Alavieskan kunnan vuoden 2001 yrittäjäpalkinto on annettu Olli Simosen vuonna -81 perustamalle perheyritykselle Alavieska LVI Oy:lle. Liikkuvan poliisin edustajat ylikonstaapeli Heimo Mäkinen ja vanhempi konstaapeli Simo Alanko Haapajärveltä sanovat, ettei tiepalvelumiehiltä mene sormi suuhun vaikeissakaan ongelmatilanteissa. – Hankimme kalusteita, jotka soveltuvat reumapotilaille. Myös toisen papin osuutta vähennetään siten, että Sievin seurakunnasta ostetaan vain kirkkoherran lomitukset. Mitään suurempaa kohdetta rahoille ei ole, mutta nämä pienetkin asiat auttavat paljon, Hannu Pajunpää kertoo. Alavieska on palkinnut vuoden yrittäjän vuodesta 1978 lähtien. Hänen mukaansa sataman voisi liikelaitostaa. Perjantaina kokoontunut valtuusto teki budjettiin myös pieniä tekstilisäyksiä. Palkinto jaettiin perinteiseen tapaan vuoden viimeisen valtuustokokouksen yhteydessä. Auto vaurioitui pahoin ja tuomittu määrättiin maksamaan auton omistajalle 13 500 markan (2 271 euron) korvauksen. Eilen alkuillasta Ylivieskassa tapahtunut operaatio Lumihiutaleen avaus oli merkkinä siitä, että loppiaiseen saakka tiellä pulaan joutuneella riittää auttajia ainakin Autoliiton Keski-Pohjanmaan piirin alueella. Tämän vuoden kohde, sisätautien poliklinikan reumapotilaat käyttävät rahat muun muassa odotustilojen kaluston uusimiseen. Siitä päätetään vuosittain. – Olettaisin, että työelämässä olevilla on jo kaikkea mitä he tarvitsevat, joten liikelahjat ovat tavallaan turhia. – Pitkässä ajossa kuljettaja väsyy. – Himangalle ja Pyhäjärvelle tarvittaisiin tiepalvelumiehiä. Esityksen tekee paikallinen yrittäjäjärjestö. Sitä korostettiin, ettei Marepolis saa heikentää peruspalvelujen tasoa. Kalajoen kunta on palkinnut vuoden yrittäjän vuodesta 1978 lähtien. Jätehuoltotaksaan tulee kuljetuskustannuksista ja käsittelymaksuista johtuvat korotukset. – Kotona päivystämiseen vaikuttavat viestintäyhteyksien paraneminen kiitos kännyköiden ja polttoaineen korkea hinta, Rasmus sanoo. – Pitkän ajomatkan aikana tulee helposti vauhtisokeus, joten aika-ajoittainen silmäys nopeusmittariin ei ole pahasta. Investointien summa nousee siinä 743 miljoonaan markkaan (124,96 miljoonaa euroa), mistä kunnan osuus on vajaat 50 miljoonaa markkaa (8, 41 miljoonaa euroa). Anne Vierimaan (vas.) mielestä kunnan lisääntyneiden tulojen myötä työkeskuksen laajennuksen voisi aikaistaa vuodelle 2003. Lähestymiskiellon rikkomisesta yhdyskuntapalvelua NIVALA (KP) Haapajärven käräjäoikeus tuomitsi nivalalaisen miehen 3 kuukaudeksi vankeuteen lähestymiskiellon rikkomisesta, kahdesta pahoinpitelystä ja liikenteen vaarantamisesta. Yrityksessä on äsken tehty sukupolvenvaihdos siten, että Olli ja Raija Simonen ovat siirtyneet osa-aikaisiksi työntekijöiksi ja vetovastuuseen ovat siirtyneet pojat Petri ja Sami. Veli Ainali (krist.) ei ollut huolissaan isosta lainamäärästä, koska se on hallinnassa, ja kunnalla on varoja rahastoissakin. Häggblomin talouspäällikkö Håkan Häggblomin mukaan konepaja halusi tänä vuonna suunnata yhteistyökumppaneiden liikelahjarahat niitä enemmän tarvitseville. Arvokasta työtä Poliisi arvostaa korkealle tiepalvelumiesten tekemän työn. – Tiepalvelumiesten tärkein tehtävä on huolehtia ensiksi ihmisistä ja vasta sitten "peltilehmästä" eli tenän tehneestä ajoneuvosta. Yrityksellä on myös AGA:n palvelupiste. Omistajaperheen Sauli, Kaisa ja Timo Saaren lisäksi yrityksen palveluksessa on 3 – 4 perheen ulkopuolista työntekijää. Jätehuollon järjestämisestä tulee kyseessä olevalla taksoituksella käyttökatetta noin 49 300 markkaa (8 292 euroa), joka käytetään kaatopaikan maisemointikustannuksiin. Kumikorjaamo vuoden yrittäjä. Kunnanvaltuusto hyväksyi jätehuoltomääräykset ja jätehuoltotaksat ensi vuodelle. Mäkisen ja Alangon mukaan liikkuva poliisi partioi joulun molemmin puolin normaaliviikonloppua enemmän. Hänen mukaansa vaivattomimmin tien päälle jäänyt autoilija saa yhteyden tiepalvelumiehiin soittamalla valtakunnalliseen numeroon 0200 8080, josta annetaan hälytys lähimmälle vapaaehtoisauttajalle. Yritys palkittiin perjantaina pidetyn kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä. – Näin poliisi saa keskittyä tärkeimpään eli liikenteen valvontaan ja mahdollisten onnettomuustilanteiden selvittämiseen, Alanko sanoo. Kotikuntansa alueella viimeisiin merkittäviin työkohteisiin kuului äsken avattu uusi kirjastotalo. Piirinjohtaja Seppo Rasmuksen mukaan operaatioon osallistuu piirin alueella 19 vapaaehtoista tiepalvelumiestä autoineen ja tarvittavine työkaluineen. Valtuusto hyväksyi vuoden 2002 talousarvion ja vuosien 2002-2004 taloussuunnitelman. Yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1996. Piirinjohtaja Seppo Rasmuksen mukaan nykyään tiepalvelumiehet päivystävät pääosin kotona, mutta tekevät aikaajoin "tarkastusmatkoja" pääteille. Tämä koskee diakonia ja nuorisotyönohjaajaa siten, että diakonille ei ole työtä lainkaan kolmen kesäkuukauden ajaksi. Yritys harjoittaa lämpö-, vesijohtoja ilmastointiurakointia laajasti maakunnassa. Konkurssipesän väliaikaiseksi pesänhoitajaksi käräjäoikeus määräsi asianajaja Veli Päivikön Oulaisista Yritystä haki konkurssiin Euro Card hiukan yli 100 000 markan (16 819 euron) saatavista. Siksi kannattaa pitää taukoja tai vaihtaa kuljettajaa, jos siihen on mahdollisuus, Mäkinen ja Alanko huomauttavat. Toinen nivalalainen mies tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan 1 200 markan (202 euron) sakon. Siihen tarvittava 80 000 markan (13 455 euroa) suuruinen rahoitus otetaan erikoisairaanhoidon menoista. Mies pahoinpiteli lähestymiskiellon aikana kahdesti nivalalaista naista. Tuomittu puukotti "opetusmielessä" väkisin asuntoonsa pyrkinyttä toista miestä. Jos emme, niin huolehdimme siitä, että välille jääneiden matka jatkuu. Lainamäärän nousu noin 12 000 markkaan (2 018 euroa) asukasta kohden sitä vastoin huoletti. Myös kantaalueen asemakaavanmuutos hyväksyttiin. Poliisit korostavat, että jouluajan liikenteessä pitäisi muistaa ne vanhat tutut asiat, joita noudattamalla matkanteko onnistuu mallikkaasti. Tuomio määrättiin suoritettavaksi 90 tunnin yhdyskuntapalveluna. Alavieskan seurakunta säästää henkilöstössä Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen Kumikorjaamo Oy on valittu vuoden 2001 yrittäjäksi Kalajoella. Toisaalta sairaaloilta leikataan määrärahoja jatkuvasti, joten ajattelimme tehdä joululahjarahoilla jotain hyödyllistä, Håkan Häggblom selvittää. Tielaitokselle esitetään, että liikenne Verstastieltä valtatielle jatkuu toistaiseksi. Puukoniskut eivät olleet hengenvaarallisia. Kinnula ei maksa Kivijärven säännöstelyä KINNULA (KP) Kinnulan kunta ei lähde Kivijärven säännöstelyn muuttamisen maksumieheksi. Valtuutetut olivat tyytyväisiä budjettiin, sillä se turvaa peruspalvelut ja tarjoaa mahdollisuuksia elinkeinoelämälle. Uusien autojen huono puoli on se, että niihin rakennettu korkea teknologia estää vian korjaamisen tien päällä. Kuva: Teuvo Harju Hanne Yli-Parkas KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan keskussairaala sai tänä vuonna mukavan aloituksen joulun viettoon, kun konepaja A. Valtuusto hyväksyi mitoitukset kolmessa palassa. Ne asiansa osaavat tiepalvelumiehet hoitavat hetkessä kuntoon ja taas matka jatkuu. Koska koko muutoshankkeen arvioitu vahingonkorvausten määrä on 0,81,2 miljoonaa markkaa (0,13 – 0,20 miljoonaa euroa), ilman valtion tukea Kivijärven alueen kuntien korvattavaksi voisi jäädä jopa lähes miljoona markkaa (168 188 euroa), jos kunnat suostuvat korvauksiin. Lisäksi hän ajoi toisen omistaman henkilöauton ojaan. Kunnanhallitus päätti ottaa 6 760 000 markan (1 136 950 euron) suuruisen talousarviolainan Nordealta. Ilman sitä seurakunnan talousarvio menisi miinukselle, sillä avustuskin huomioiden on ylijäämäksi budjetoitu vain 75 000 markkaa (12 614 euroa). Haapajärvinen mies tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan mukiloimalleen reisjärviselle miehelle 14 750 markan (2 481 euron) korvauksen. Kaava saataneen hyväksytyksi aikaisintaan alkuvuodesta 2003, jolloin rakentamaan päästäisiin kesällä 2003. – Riittävän pitkät etäisyydet, turvalliset ohitukset ja autolle tehty lähtötarkastus takaavat sen, että ongelmia ei tule. Verotulojen kasvu ei ole vastannut kustannusten nousua ja yhteisöverot ovat laskusuunnassa. – Osoittaahan se hyvää tahtoa ja mieltä, kun viitsii omalla ajalla nähdä vaivaa toisten hyväksi, ylikonstaapeli Heimo Mäkinen korostaa. Juhani Latukan (kesk.) mielestä se edustaa jo hälyttävän korkeaa tasoa, jota ei saa enää ylittää. Keskussairaalan reumapotilaille 20 000 markkaa joulurahaa Heikki Gummerus KALAJOKI (KP) Kalajoen kunnanvaltuusto lisäsi ensi vuoden talousarvioon kodinhoitajan toimen, joka perustetaan huhtikuun alussa. Tavallisimmat ongelmat, joita ovat renkaan rikkoutuminen, hihnan katkeaminen, polttoaineputkiston jäätyminen tai polttoaineen loppuminen, ovat onneksi ylisimpiä matkan keskeytymiseen johtaneita syitä. – Lahjoitus on ennen kaikkea osoitus siitä, että alueemme yritykset ja asukkaat arvostavat antamaamme hoitoa, Pajunpää kiitteli. Kivijärven säännöstelyn muuttamisesta on käyty useita neuvotteluja, joissa on käynyt ilmi, että valtio ei korvaa Kivijärven mahdollisia säännöstelyvahinkoja. Ensimmäisessä osassa hyväksytään Ylä-Jäppä ja Ala-Jäppä, toisessa osassa Poikkeusjärvi ja kolmantena Savijärvi. Yhteystiedot Uutistoimitus ja juttuvinkit: (06) 827 2331 Uutispäällikkö: Jukka Pärssinen (06) 827 2314 Taloustoimitus: (06) 827 2319, (06) 827 2330 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Uutiset Lyhyesti Mosaiikkilaattojen Asennuspalvelu konkurssiin KOKKOLA (KP) Oulaistelainen Mosaiikkilaattojen Asennuspalvelu Ky asetettiin konkurssiin torstaina Kokkolan käräjäoikeudessa. Vattenfall on sitoutunut korvaamaan vahinkoja 300 000 markalla (50 456 eurolla). Kumikorjaamo on rengasalan monipuolinen palvelutalo, jonka asiakkaita ovat yksityisautoilijat, maanviljelijät, kuljetusliikkeet, liikennöitsijät ja koneurakoitsijat eri puolilla maakuntaa. Vanhemman konstaapelin Simo Alangon mukaan tiepalvelumiehet ovat myös poliisin avuksi. Latukan mukaan sivistyspalveluissa nykytason säilyttäminen edellyttää rakenteellisia ratkaisuja, joita miettivä työryhmä saa esityksensä valmiiksi tammikuussa. Aiempiin päätöksiin nojautuen kunnanhallitus päätti torstaina, että kunta ei lähde korvaamaan säännöstelystä aiheutuvia kustannuksia. Kenenkään jouluaatto ja joulumieli ei mene pieleen, jos se meistä on kiinni, Rasmus vakuuttaa. Eli ylinopeutta ajavilla ja rattijuopoilla on vähemmän mahdollisuuksia päästä valvontaseulan läpi. Häggblom luovutti perjantaina 20 000 markkaa (3 364 euroa) sisätautien poliklinikan reumapotilaiden hyväksi. Eri jätekeräilyjärjestelmien osalta korotukset vaihtelevat, mutta keskimäärin taksat nousevat noin 12 prosentilla. Vesistöjen rannoille ollaan laatimassa yleiskaavaa pääasiassa mökkitonteille, mutta tontteja on mahdollista saada myös asuinrakennuksille. Hänen mukaansa tiepalvelumiesverkosto on Keski-Pohjanmaalla kohtuullisessa jamassa, mutta muutamia aukkoja on. Noin 1 000 neliön suuruinen, ajanmukainen liikekiinteistö sijaitsee Vierivainion alueella
Toholammin srk:n budjetti plussalla Kaija Vähäsöyrinki NIVALA/ALAVIESKA (KP) Maanmittauslaitoksen Ylivieskan toimipisteen uusjakoväellä oli perjantaina syytä juhlaan, sillä kahden suuren toimituksen loppukokoukset pidettiin torstai-iltana. Hankkeeseen anotaan avustusta 50 prosenttia. Vuosikate on 183 000 markkaa (30 778 euroa). Peltolohkon kokoa saatiin kasvatettua hehtaarista lähes kolmeen hehtaariin. Kinkkuja, arvontaa, torttukahvit! Tervetuloa! Raution NS/R4+PUNTTI KINKKUBINGO NS:LLA su 16.12. Ne joilla on aikaa, tekevät enemmän. Osallistua saavat kaikki, jotka kynnelle kykenevät. Uudessa navetassa on tilaa yhteensä 50 naudalle. Verotulot ovat 3,3 miljoonaa markkaa (0,56 miljoonaa euroa), missä on kasvua 1,5 prosenttia. – Monet valmistuvat ammattikoulusta 18-vuotiaina ja nuorempinakin ja menevät muille aloille, kun iän puolesta ei ole mahdollisuutta päästä bussin rattiin. Kannattamattomista runkovuoroista liikennöitsijät kilpailevat lyhyillä 1-3 vuoden mittaisilla sopimuksilla, jotka lääninhallitus ostaa. Gröndahlin mukaan kaikki saavat tehdä niin paljon töitä kuin haluavat. Talousarvioon on varattu palkkamenoihin 2,6 prosentin kasvu. – Meidän automme keski-ikä on kuusi vuotta, kun autojen ikä tällä alalla keskimäärin pyörii kymmenen vuoden tienoilla. Opiskelijat hyppäävät silloin tällöin työpajan puolelta Putiikkiin ja ottavat omakseen asiakaspalvelijan roolin. Kymmenen tilausajobussin keski-ikä meillä on vain kolme vuotta, hän sanoo. Valtio rahoitti Sarjankylän maatilojen toimintaedellytysten parantamista runsaalla 10 miljoonalla markalla (1,68 miljoonaa euroa), josta viljelijät maksavat takaisin 4 miljoonaa (0,67 miljoonaa euroa) pitkäaikaisina lainoina. Sievin Jokikylässä KokkolaKajaani -tiellä hirvi jäi auton alle kello 17.57. Vuoden 2002 investointimenot ovat 340 000 markkaa (57 184 euroa). Vuoden 2002 toiminta pyörii samoilla henkilöstöresursseilla kuin nytkin. Uudet viljelmät otettiin käyttöön 1998. Gröndahl esittelee toisen kerroksen käytävännurkkaan sisutettua pikku myymälää. Tilaustöitäkin opiskelijat ottavat vastaan. Kesästä ei olla päätetty, periaatteessa koulu on kokonaan kiinni vain heinäkuussa. Linja-autoala on koko maassa rakentunut perheyrityksiin. Norpan mukaan toinen peruskivi yrityksen toiminnassa ovat koululaiskuljetukset, jotka maaseutuliikenteessä ovat elintärkeät. – Yleensä kaikki ideat ovat menneet läpi, Kirsilä sanoo. Eniten keskustelua herättivät palstamuutokset. Linja-autoliiton kautta olemme yrittäneet painostaa valtiovarainministeriötä polttoaineveron poistamiseksi, mutta turhaan. Bussikuskin työ on vastuullista ja siksi ikäraja on ollut perusteltu, mutta nyt ala alkaa kärsiä jo työvoimapulasta. Opiskelijat saavat keksiä uusia ideoita luokittain ja esittää niitä opettajalleen. Pietarsaarelainen, noin 50-vuotias mies oli korjaamassa kuivaamon kattorakenteita ja putosi katolta noin viiden metrin korkeudelta. Köyhäjoen kautta Kaustisen suuntaan paenneista murtautujista saatiin selvät tuntomerkit, joiden perusteella poliisi etsii kahta ennestään tuttua eteläpohjalaista miestä tekoon epäiltynä. – Mestarityöpaja on ESR-rahoitettu projekti, johon voivat tulla opiskelijat sekä ammattikorkeakoulun että toisen asteen koulun puolelta, Kirsilä kertoo. Rehutuotannossa pyritään mahdollisimman suureen omavaraisuuteen. Norpan mukaan sopimuksia olisi pidennettävä. Putiikki elää oppilaitoksen Mestarityöpajan puitteissa, jossa opiskelijat tekevät työharjoitteluaan Kirsilän ohjauksessa. Lisäksi tulopuolella on verotulojen täydennysavustus 100 000 markkaa (16 819 euroa). Putiikki, jonka nimeksi annettiin Putiikki, syntyi uteliaiden tiedusteluista. Luokat keräävät myynnillä varoja keväällä tehtävään retkeen. Mies loukkaantui työtapaturmassa SIEVI (KP) Hirvi jäi IC-junan veturin töytäisemäksi Sievin asemalta noin 500 metriä Ylivieskaan päin perjantaina kello 17.31. Uusajon laajuus oli 1 700 hehtaaria ja jako-osakkaita oli noin 200. Murto tehtiin heti televisioohjelman päälle, jossa kehuttiin Halsualla tapahtuvan asukaslukuun suhteutettuna vähemmän rikoksia kuin missään muussa Suomen kunnassa. Päätös uusjaon aloittamisesta tehtiin Sarjankylällä 1991, mutta varsinainen työ aloitettiin vasta kesällä 1995 oikeuskäsittelyjen jälkeen. Turkisvarkaus jäi yritykseksi Simo Kattilakoski KOKKOLA (KP) Keväällä 70 vuotta täyttänyt Liikenne Norppa Oy on Kokkolan tämänvuotisen yrittäjäpalkinnon saaja. (08) 466 622 Fax. Rajaa voitaisiin pudottaa vaikkapa vuodella, Norppa sanoo. Polttoaineen hinta harmittaa, sillä polttoaine muodostaa alalla suurimman kuluerän. (08) 466 699 www.tapiontupa.com SUNNUNTAI 16.12. Maatilojen asumista haittasivat pienten peltotilkkujen lisäksi epäselvät omistusoikeudet, sillä lähes puolta kylän pintaalasta hallittiin sovintojakojen perusteella. Markku Norppa on luotsannut isänsä Urho Norpan 1931 perustamaa perheyritystä vuodesta 1994 lähtien. Tilalla on 25 lehmää, joiden keskituotos 8 626 kiloa ylitti viime vuonna maan keskiarvon noin tuhannella kilolla. Seurakunnan talous on valtuuston mukaan vakaalla pohjalla. Kaluston perushankintaan on varattu 25 000 markkaa (4 205 euroa), jolla hankitaan videoprojektori, videot sekä diaprojektori. Norppa sanoo yrityksensä vahvuudeksi hyvän kaluston ja palvelun. Hirvi menehtyi onnettomuudessa. Tilausajobuumi alkoi 1970-luvun jälkeen ja on kasvanut tasaisesti, vaikka kilpailu alalla onkin kiristynyt. klo 11.00–17.00 KESKIVIIKKO 19.12. Toimitusinsinööri Hannu Ojan mukaan yhden tilan pellot olivat ennen jakoa noin 7 palassa ja jaon jälkeen neljässä. Lyhyet sopimukset luovat epävarmuutta, mutta kalustoon on investoitava koko ajan. Mies vietiin ambulanssilla sairaalaan ja sieltä Keski-Pohjanmaan keskussairaalaan. Opiskelijoiden oma putiikki Turkisoppilaitoksen oppilaat ahkeroivat luokkaretkeä varten Opiskelijat harjoittelevat asiakaspalvelua Putiikissa muiden töidensä ohella. Viljelijöiden osuus on lähes 4 miljoonaa markkaa (0,67 miljoonaa euroa). Koskelat ostivat maatilansa vuonna 1986 Kauko Koskelan vanhemmilta ja ovat sen jälkeen laajentaneet tilaa ja uusineet sen rakennukset. Norppaa huolestuttaa myös kuljettajien ukkoutuminen. Kirsilän mukaan projektissa olevat oppilaat oppivat alusta lähtien valmistamaan hyvälaatuisia tuotteita. klo 11.00–16.00 Aikuiset 75,-/hlö Lapset alle 12 vuotiaat 40,-/hlö Yksilölliset lahjatavarat löytyvät meiltä TERVETULOA! Matkailu Bingot VETELI (KP) Kauko ja Susanna Koskelan maidontuotantoon erikoistunut tila palkittiin Vetelin vuoden 2001 maatalousyrityksenä. Se johtuu muun muassa siitä, että linja-autokortin voi saada vasta 21-vuotiaana. Maitotila palkittiin Vetelissä PIETARSAARI (KP) Mies loukkaantui työtapaturmassa Pietarsaaressa pudottuaan katolta UPM-Kymmenellä Alholman sahalla perjantaina kello 10.45. Markku Norppa itse on työskennellyt koko aikuisikänsä perheyrityksessä. Ovat vain ehkä nähneet liian läheltä tätä touhua ja se voi hirvittää, Norppa arvelee. Markku Norppa toivoo niin jatkuvan myös oman yrityksen suhteen. Oja toteaa uusjaon edenneen kokonaisuudessaan sopuisasti. 2001 s KESKIPOHJANMAA 4 Maakunta BINGO RAUTIOSSA IRTOLEHDELLÄ OK 8.000,-/PR 55. – Ihmiset aina kysyivät, että eikä täällä ole mitään myytävänä. – Lapset opiskelevat yliopistossa. Liiketalouden opiskelijat taas hoitavat liikkeen kirjanpidon. Hirvi IC-junan alle HALSUA (KP) Halsuan Liedeksessä sijaitsevalle suurehkolle turkistarhalle murtauduttiin perjantain vastaisena yönä kello neljä. klo 13 Talonpoikaishenkinen ruokailu-, kokousja lomapaikka Hiekkasärkät, 85100 KALAJOKI Puh. Uusjako koski 3 200 hehtaaria ja noin 300 osakasta. Toimintakulut ovat 3,2 miljoonaa markkaa (0,54 miljoonaa euroa), missä on kasvua 3,1 prosenttia. Oppilaiden oma putiikki on auki silloin, kun paikalla on ihmisiä eli käytännössä arkisin. Uusajolla pystyttiin parantamaan tilusrakennetta. Kuva: Jukka Lehojärvi TOHOLAMPI (KP) Toholammin vuoden 2002 budjetti on 71 000 markkaa (11 941 euroa) ylijäämäinen. Linja-autoliikenne onkin muuttunut tuntuvasti siitä, kun hän aloitti bussien rahastajapoikana. Hälytys katkaisi murtomiesten puuhat, mutta nämä jäivät lähistölle odottamaan, kunnes totesivat vartijoiden ja poliisin todella tulevan paikalle. Eva Gröndahl tekee esineitä strutsinnahasta. Valtion kannatettavaksi jää noin 7 miljoonan markan (1,18 miljoonaa euron) suuruinen kustannus Kähtävän maatilojen elinkelpoisuuden parantamiseksi tehdystä työstä. Nyt 22 kertaa jaettu palkinto luovutettiin Liikenne Norpan toimitusjohtajalle Markku Norpalle perjantai-iltana kaupungintalolla pidetyssä tilaisuudessa. Alavieskassa 300 osakasta Kähtävän uusjaon aloituskokous pidettiin 1986, mutta oikeuskäsittelyt siirsivät töiden alkamista kesään 1989. Peltolohkon suuruutta onnistuttiin kasvattamaan 2,5 hehtaarista neljään hehtaariin. – Tilausajoliikenne on kasvanut koko ajan ja nykyisin sen osuus meidän liikevaihdostamme on noin puolet. – Menemme keväällä Milanoon, Gröndahl selittää. Oppilaiden töissä vain mielikuvitus on rajana. Aika näyttää, mutta toivottavasti joku jatkaa. Onnettomuuden syytä tutkitaan. Ennen uusjakoa olivat maatilan pellot 8 palassa ja jaon jälkeen 4 palassa. Toimituskustannukset jäävät kokonaan valtion maksettaviksi. Yrityksen liikevaihto nousee tänä vuonna noin seitsemään miljoonaan markkaan (1,18 miljoonaan euroon) ja yrityksen nykyaikaiseen autokantaan kuuluu 18 bussia, joiden paikkaluku on 1859. Turkistoppeja, tumppuja, korvaläppiä löytyy mutta myös tarve-esineitä; iloisen oransseja ja värikkäin kuvioin koristeltuja rannekkeita, kännykkäkoteloita, käsilaukkuja ja jopa nalleja. Sarjankylän ja Kähtävän uusjaot päätökseen Työt kestivät 10 ja 14 vuotta Onerva Leisti PIETARSAARI (KP) Marraskuun lopulla Turkisoppilaitoksen tiloissa avatussa, oppilaiden omassa turkistuotteiden myymälässä on käynyt kiinnostuneita kerran, pari päivässä. Kirkon pääportaat uusitaan, nykyinen invalidiluiska poistetaan ja tilalle rakennetaan invalidihissi. Vuodelle 2003 on suunnitelmissa hautausmaalle uusi traktori työkoneineen, kustannus on noin 300 000 markkaa (50 456 euroa). Toimintatuotot ovat 197 000 markkaa (33 133 euroa), missä on kasvua 13,8 prosenttia. Turkisalan suunnittelun ja markkinoinnin opinnoissa on tärkeä myös markkinoinnin oppiminen. – Meillä on pitkiä asiakassuhteita, joista osa on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta hirvi kuoli. Enää ei tule ainoatakaan. Nivalassa päättyi 10 vuotta kestänyt Sarjankylän uusjako ja Alavieskassa 14 vuotta vienyt Kähtävän uusjako. Esimerkiksi rekkakuskien ikärakenne on nuorempi, sillä rekan rattiin pääsee jo 18vuotiaana. Yrityksen palveluksessa on 18 henkilöä, joista muutama osa-aikainen. Markku Norpan mukaan maaseudun väestökato ja koulujen oppilasmäärien vähentyminen näkyy selvästi liikenteessä: – Muistan ajan, jolloin esimerkiksi Ullavasta tuli sunnuntaisin kolme vuoroa Kokkolaan. Lauantaina 15.12. Sehän oli se pääasia, että ihmiset kaipasivat tätä, mestarityöpajan turkkuri Kaija Kirsilä sanoo. Kokkola palkitsi Norpan Markku Norpan mukaan kilpailu linja-autoliikenteessäkin on kiristynyt koko ajan. – Asiakaspalvelu on tässä tärkeää, Gröndahl sanoo. Tulevaa ammattia varten voi siis harjoitella monella taholla. Viljelijät saivat uudet tilukset haltuunsa kaksi vuotta sitten. Toimitusinsinööri Visa Korhosen mukaan perusparannusten yhteydessä kaivetut uudet valtaja salaojat ovat saaneet paljon kiitosta. – Olen ollut myyjänä, jos olen nähnyt ihmisiä täällä niin menen paikalle, kertoo opiskelija Eva Gröndahl. Verotulojen, lähinnä yhteisöverotulojen roimasta laskusta menneinä vuosina (noin 500 000 markkaa eli 84 094 euroa vuodessa) johtuen seurakunta elää tarkan markan taloutta tulevina vuosina. Markku Norpan mukaan yrityksen bussit ovat moderneja. Kuva: Onerva Leisti
Lasten raidalliset pyjamat 6,56 € norm. Puolustusvaliokunta sai perjantaina valmiiksi yksimielisen mietinnön hallituksen turvallisuusja puolustuspoliittisesta selonteosta. su 16.12. Valiokunta edellyttää, että henkilöstön asema on turvattava. Silloin myös oppositio pääsisi vaikuttamaan sen laadintaan. Littoutumattomuus Nato-yhteistyössä Valiokunnan mielestä yhteistyö Naton kanssa on toteutettava Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden rajoissa. Ksenia Hyvönen Torstaina 13. Asiasta neuvoteltiin torstai-iltana tuloksetta, mutta työ jatkui perjantaina. Ruotsi voisi Lindhin mukaan tarjota operaatioon pienen tiedusteluosaston. Reino Yrttikoski Kokkolalainen Reino Alvari Yrttikoski kuoli perjantaina 14. 69,Naisten yöpaita Myös sinisenä. Koko eduskunta käsittelee asian ensi keskiviikkona viime töikseen ennen joululomalle lähtöä. tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Lisäksi Ruotsi aikoo jatkaa humanitääristä apuaan Afganistanissa, Lindh totesi, huomauttaen, että joka kolmas opettaja Afganistanissa on ollut viime vuosina palkattu ruotsalaisilla varoilla. Perjantaina asia poistui päiväjärjestyksestä, kun sekä puolustusvaliokunta että ulkoasiainvaliokunta saivat näistä tiedoista ulkoministeriön kokoamat suomenkieliset yhteenvedot. Puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) katsoi, että tämä linjaus on tuotu hyvin kirkkaasti esille mietinnössä. Suomi ei ole liittynyt jalkaväkimiinojen hävittämistä neljässä vuodessa edellyttävään Ottawan sopimukseen. – Yhtä massiivinen osallistuminen kuin Balkanilla ei ole mahdollista, Halonen totesi aamupäivän istunnon jälkeen. Hän ei myöskään ole havainnut, että olisi olemassa jonkinlaisia salakuljetusyrityksiä Suomen ujuttamiseksi vaivihkaa Natoon. Joukkojen lähettämisestä ei kuitenkaan tehty vielä mitään päätöksiä, sillä jäsenmaat odottavat YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia ja operaation johtoon tulevan Britannian pyyntöä. – Britannian kannalta ei välttämättä ole toivottavaa, että heti alussa on mukana kovin moni maa, Lindh korjasi. Lähimpinä kaipaamaan jäivät vaimo sekä veli ja sisaret perheineen. Yhteensä Suomella voi olla 2 000 rauhanturvaajaa ulkomailla. Hän oli syntynyt 11.2.1927 Perhossa. Ensin odotetaan YK:n päätöksiä, Solana korosti. Tästä Suomella on paljon kokemusta Balkanilta. Unicef palkitsi uurastajia Marko Ruonala, Nina Törnudd BRYSSEL (STT) Kaikki EU-maat ovat valmiita tarjoamaan joukkoja YK:n käynnistämään Afganistanin vakauttamisoperaatioon, todettiin perjantaina Laekenin huippukokouksessa. Valiokunnan mielestä Baltian maiden mahdollinen liittyminen tulisi toteuttaa siten, ettei sillä ole negatiivisia vaikutuksia Itämeren alueen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Ulkoasiainvaliokunta, puolustusvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta tulisi kytkeä valmisteluun jo silloin kun se on vielä hallituksen käsissä. Britannian johtamia joukkoja suunniteltiin perjantaina Lontoossa pidettävässä kokouksessa. Muistotilaisuus pidettiin seurakuntatalolla. + KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. 12. Lindhin mukaan on toki ymmärrettävää, että puheenjohtajamaa haluaa korostaa kokouksensa saavutuksia. Keväällä valmistellussa selonteossa hallitus ei ole tarkastellut Baltian maiden Nato-pyrkimysten seurauksia, koska sotilasliiton laajentumista pidettiin varsin epävarmana. korjaamiseen, miinojen raivaamiseen ja tuhojen kartoittamiseen erikoistuneet joukot. 8,24 € 49,SÄÄSTÄ 20,A i n a e n s i n A n t t i l a a n . Näiden kolmen valiokunnan johto on yleensä jaettu kolmen suurimman puolueen kesken. 831 1902 LA 15. Nyt ovat näkemykset muuttuneet. Eduskunnassa nousi taannoin poru siitä, ettei Nato suostunut antamaan valiokunnille tietoja Naton ja Suomen rauhankumppanuusohjelman tavoitteista. klo 19 Enää 3 esitystä! Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ANJA TOUKOLAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Hallituksen selonteossa on tarkasteltu uusia uhkatekijöitä, joihin terrorismikin luetaan. Niistä luopuminen edes vuoteen 2010 mennessä vaatisi valiokunnan mukaan huomattavaa lisärahoitusta korvaavien järjestelmien hankkimiseen. Tähän kokoukseen osallistuivat muiden muassa myös Yhdysvaltain, Ranskan, Saksan, Italian, Jordanian, Espanjan ja Turkin edustajat, mutta ei Suomi. Hän oli syntynyt 27.4.1920 Lestijärvellä. Täyteen toimintakykyyn päästään vasta 2003, mutta jo ensi vuonna ovat pienemmät operaatiot mahdollisia. Ansiomerkki annettiin kaikkiaan 11 unicefiläiselle. Suomi voi Kaskealan mukaan nyt tarjota YK:lle voimavarojensa ja rauhanturvalain puitteissa enimmillään tuhatkunta miestä, koska Unifil-operaatiosta on vapautunut rauhanturvaajia. Aikuiset 49,ja lapset 25,Tervetuloa! Lumene-esittely tänään klo 10-16. Mietinnössä ei ole asiasta varsinaista mielipidettä. klo 10.30-15.00 Liput: 70, 50, & 35 mk – Ennakkomyynti: Kokkolan Matkailu, Mannerheiminaukio, puh. Kreikka jarrutti edelleen lopullista sopua EU:n ja Turkin välillä niistä ehdoista, joilla EU voi joukkojaan varten käyttää Naton voimavaroja. Michel julisti, että EU-maiden joukoista muodostetaan nyt ensimmäistä kertaa yhteinen osasto, jossa ovat mukana kaikki viisitoista jäsenmaata. Suomessa puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala on jo aiemmin todennut, että Suomi odottaa YK:n pyyntöä. Paperit oli luokiteltu salaisiksi. päivän terrosistihyökkäys. Kyseeseen tulisivat mm. EU-maiden osallistumisesta Afganistanin vakauttamiseen syntyi huippukokouksessa suurta hämminkiä. Suomen Cimic-toiminta eli siviilija sotilastoiminnan yhteensovittaminen on herättänyt erityistä kiinnostusta, Halonen kertoi. Mäntyniemessä valiokuntaneuvos Pentti Arajärven kutsusta pidetyssä tilaisuudessa järjestö jakoi myös kunniakirjat työstä maailman lasten hyväksi. Kreikka jarruttaa päätöstä Toisella rintamalla huippukokouksessa edistys oli hiukan hitaampaa. 49,SÄÄSTÄ 20,Lasten Nalletai Raitafroteesukat 3,20 € 19,39,Lasten Nalle Puh pyjama 16,65 € 99,Paituli 11,60 € 69,Surffaa netissä: SÄÄSTÄ 50,Erilaisia lasten collegepuseroita 11,60 € norm. Kahviosta la 15.12. Tuija perheineen Konsertit Teatterit Frans Emanuel Hautakangas siunattiin haudan lepoon keskiviikkona 12. 01053 48300, avoinna ark. Puolustusvaliokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi pontta, jonka mukaan seuraava vuoden 2004 puolustuspoliittinen selonteko tulisi valmistella parlamentaarisesti. joulukuuta Haapajärven kirkossa. Louis Michel on ennenkin onnistunut aiheuttamaan lausunnoillaan sekaannusta EU:n ulkopolitiikkaan; hän onkin saanut lempinimekseen Brysselissä ”Löysähuuli-Louis”. Henkilöstön asema halutaan turvata Kiistaa käytiin myös puolustusvoimien suunnittelemasta varikkojärjestelmän uudistamisesta. Lindh totesi, ettei vielä ole ollenkaan varmaa, tulevatko kaikki mukaan, ainakaan aluksi. Vuonna 2003 EU voi lähettää operaatioon 60 000 sotilasta. Kun 2010-luvun puolustusjärjestelmää rakennetaan, lähtökohtana tulee valiokunnan mielestä olla koko maan puolustaminen, alueellinen puolustus ja yleinen asevelvollisuus. Itse huippukokouksessa kukaan ei kuitenkaan puhunut EU-joukosta, hän korosti, tämän tulkinnan teki vasta Michel lehdistölle. Tämä sai monet, muun muassa Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin hiiltymään. Lehtikuva/Pasi Autio. Plussaa ostoksistasi. EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana sanoi, ettei ole vielä puhuttu sotilaiden lukumäärästä, tarkemmasta tehtävästä tai eri maiden osuuksista ja tehtävistä. 2001 Kotimaa 5 Kuolleita Hautauksia Kuolleita Kaikki urheiluosaston merkkivaatteet ja -jalkineet Plussa-kortilla la 15.12. Kaipaamaan jäivät sisar ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Michelin mukaan kyse voisi olla yhteensä 3–4 000 miehestä. Belgian värikäs ulkoministeri Louis Michel väitti, että EU-maat muodostaisivat yhteisen joukko-osaston EU-lipun alla. Kuka pelkää Virginia Woolfia. Valiokunta on lisännyt tekstiin terrorismia koskevan osuuden, jossa mm. Merkittävänä pidetään asiantuntijoiden vakuuttelua, jonka mukaan Nato ei aio sijoittaa uusiin jäsenmaihinsa ulkomaisia joukkoja, tukikohtia tai ydinaseita. Lehtikuva/Tor Wennström HELSINKI (STT) Suomen Unicef jakoi perjantaina YK:n vapaaehtoisvuoden kunniaksi kultaisia ansiomerkkejä pitkän Unicef-uran tehneille vapaaehtoistyön uurastajille. Unicefin pääjohtajan Carol Bellamyn nimeä kantavat kunniakirjat luovutettiin TV1:n Uutisjuttu-ohjelman toimitukselle, FST:n X-tra-ohjelmalle sekä Unicef-toimiston työntekijälle Lisa Karlssonille. Meillä voit käyttää Plussa-tiliä. Valiokunta korostaa muutoinkin Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden merkitystä. Erityisesti haluamme kiittää Kokkolan Palvelutalon henkilökuntaa äidin hyvästä saattohoidosta. Suomikin turvaamaan Afganistanin rauhaa Presidentti Tarja Halosen mukaan Suomi on kartoittanut valmiuksia lähinnä teknisen osaamisen lähettämiseen. EU:n on siitä huolimatta määrä Laekenissa julistaa, että sen kriisinhallintatoimi on toimintakykyinen ensi vuodesta lähtien. joulukuuta nukkui ikiuneen Libeckin sairaalassa Ksenia Maria Hyvönen o.s. klo 19 ke 19.12. KLO 19.00 K O N S E R T T I S N E L L M A N S A L I MESTARIVIERAILU Mozart: Adagio & Fuga c, KV 546 Haydn: Sinfonia nro 92 G Beethoven: Sinfonia nro 4 B OLLI MUSTONEN joht. Katariinan kamari Gabriel, tule takaisin! Päänäyttämö Tänään klo 14 ja 19 Tänään esitykset peruttu sairastapauksen vuoksi Leipää ja Sanaa su 16.12. YK:n turvallisuusneuvoston odotetaan päättävän Afganistanin turvallisuusjoukkojen mandaatista lähipäivinä. Tarjoukset voimassa 14.-16.12. Tuikka. Suomen puolesta presidentti Tarja Halonen vahvisti, että Suomi on valmis osallistumaan, kunhan pyyntö tulee. Halonen lupasi teknistä osaamista Presidentti Halosen mukaan Suomi on kartoittanut valmiuksia lähinnä teknisen osaamisen lähettämiseen. Siunauksen toimitti kappalainen Mika Katajamäki. Osa jäsenistä halusi säilyttää miinat ja osa vaati niistä luopumista mahdollisimman pikaisessa aikataulussa. Toivo Pöllä Sieviläinen Toivo Valtteri Pöllä kuoli perjantaina 14. Siinä tyydytään toteamaan, että miinakysymyksen ratkaiseminen on tärkeää ”Suomen uskottavan puolustuskyvyn ja laajamittaisen hyökkäyksen torjuntakyvyn säilymisen kannalta”. – Kyseessä on ilmeisesti väärinkäsitys, EU:lla ei vielä ole valmiuksia lähettää joukkoja ja EUjoukon lähettäminen tässä vaiheessa olisi suorastaan vaarallista, Lindh korjasi kollegaansa. Liittoutumattomuus linjaksi Puolustusvaliokunta: Baltian maiden Nato-jäsenyys ei vaikuta Suomeen Yhteistyö Naton kanssa on toteutettava Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden rajoissa, kiteytti eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva valiokunnan kannan. Monella edustajalla on halua valvoa, ettei supistus osu häneen vaalipiiriinsä. joulukuuta Oulaskankaan sairaalassa 88-vuotiaana. HELSINKI (STT) Eduskunnan puolustusvaliokunnan mielestä Baltian maiden mahdollinen liittyminen Naton jäseniksi ei anna Suomelle aihetta liittyä puolustusliittoon. Puolustusvaliokunta haluaisi liittää analyysiin myös rasismin ja ulkomaalaisvihan. Hän korosti, että Suomi haluaa satsata nimenomaan osaamiseen. Libanonista joulun tienoilla kotiutettavat viimeiset joukot antavat Suomelle tarvittavaa liikkumavaraa, Halonen lisäsi. -20% norm. 9-21, la 9-18, su 12-21. 69,SÄÄSTÄ 30,Lasten Nalle-yöasut 4,88 € 29,norm. Jalkaväkimiinoista tehtiin kompromissi Valiokunnalla oli viime vaiheessa vaikeuksia saada aikaan yksimielinen näkemys jalkaväkimiinojen kohtalosta. Asiasta on tarkoitus kertoa tarkemmin ennen joulua. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen. arvioidaan YK:n aseman vahvistuneen sekä Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden parantuneen. Joululounas: salaatti, kinkku, laatikot,voi, leipä ja ruokajuoma sekä kahvi tai jälkiruoka. joulukuuta Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Kysyntää suomalaisille joukoille on ollut. Selonteon valmistelun ja sen eduskuntakäsittelyn väliin mahtuu syyskuun 11. Liittoutumattomuus tarjoaa valiokunnan arvion mukaan Suomelle mahdollisuuden toimia tasapainoittavana tekijänä Euroopan turvallisuusrakenteen muutoksessa. klo 16 ti 18.12. 119,69,Kokkola, Tehtaankatu 12, puh. Puolustusvoimat aikoo lakkauttaa ainakin Iisalmen, Oriveden, Sääksjärven ja Vammalan asevarikot sekä Suojeluvarikon
Oikeuskansleri Paavo Nikula vastaili toimittajien kysymyksiin pankkivaltuuston kokouksen jäkeen. päivittäisja erikoistavarakauppaa, hotellija ravintolatoimintaa, rautaja maatalouskauppaa ja autokauppaa. Hänen seuraajakseen on valittu SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, professori Kari Neilimo, 57, Tampereelta. Poliisi arveli, että onnettomuuden syynä oli liian suuri tilannenopeus ja varomaton ajo. Rikosylikomisario Antti Simanainen Hämeenlinnasta sanoo yllättyneensä siitä, miten organisoitua tuotanto ja myynti oli. Päivittäistavarakaupan markkinaosuuksia mittaavan AC Nielsenin mukaan S-ryhmän osuus viime vuonna oli lähes 30 prosenttia. Viime helmikuussa hän täytti 58 vuotta. Hän toimi Tampereen yliopiston laskentatoimen apulaisprofessorina 1983-89, Lapin korkeakoulun liiketaloustieteen professorina 1989-91, Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun liiketaloustieteen professorina 19912000 ja Tampereen yliopiston liiketaloustieteen professorina sen jälkeen. – Amfetamiinitakavarikot ovat yleensä korkeintaan viiden kilon luokkaa, joten näin poikkeuksellisen suuri erä oli selvästi tulossa tukkuportaalle. Nikula oli pankkivaltuuston kuultavana Suomen Pankin johtajanimityksistä. Kun ei kuitenkaan ole nimenomaista säännöstä siitä, että esitys nimitettävien johtokunnan jäsenten lukumäärästä on nimittävää viranomaista sitova, lukumäärästä poikkeamista ei voida pitää lainvastaisena. Kannabiksen viljelyrengas paljastui Miljoonabisnekset jäivät kesken HELSINKI (STT) Poliisi teki viime sunnuntaina vuosikymmeniin suurimman amfetamiinitakavarikon Helsingissä. Kaikki renkaan jäsenet ovat suomalaisia ja kotoisin pääkaupunkiseudulta. Lehtikuva/Martti Kainulainen Liisa Purovirta HELSINKI (STT) SOK:n pitkäaikainen pääjohtaja Jere Lahti jää eläkkeelle ensi kesänä. Hän on ollut SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodesta 1991 ja Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtajana vuodesta 1992. Onnettomuus sattui, kun ruukkilaisen vuonna 1982 syntyneen naisen henkilöauto lähti menemään vastaantulevien kaistalle ennen iltaseitsemää. S-ryhmä harjoittaa mm. Pekkarinen väläytti presidentin nimitysratkaisun kuohuissa jopa eroaan pankkivaltuustosta. Pankkivaltuutettujen kuultavana oli yli kaksi tuntia kestäneessä kokouksessa oikeuskansleri Paavo Nikula, joka totesi, että nimitysprosessi on myös juridisesti loppuunkäsitelty. Lakien asento kohdalleen Keskustan pankkivaltuutettu Mauri Pekkarinen arvioi myöhemmin iltapäivällä eduskunnassa, että perustuslain, Suomen Pankkia koskevan lain ja nyt syntyneen käytännön välillä on kuitenkin ”vissi ristiriita”. Nikula ei ottanut kantaa siihen, onko nimitysprosessiin syytä puuttua lainmuutoksella. Vaikka Lahti saattoi työsopimuksensa perusteella siirtyä eläkkeelle jo 58-vuotiaana, uudelle pääjohtajalle tätä etua ei Smedsin mukaan suoda. Nikulan lopputulema on, että johtokunnan jäsenten lukumäärän arviointi on ensi sijassa pankkivaltuustolla, minkä kautta olennaisessa määrin toteutuu perustuslain säännös, että Suomen Pankki on eduskunnan hoidossa. Smedsin mukaan Neilimo oli luonnollinen valinta, koska ”Neilimo on ollut keskeisesti rakentamassa S-ryhmän strategiaa sekä hallintoja päätöksentekojärjestelmää”. Taposta epäilty vangittiin Merja Åkerlind HÄMEENLINNA (STT) Poliisi on paljastanut ison huumausainevyyhdin, jonka erityispiirteenä oli ammattimainen kannabiksen kasvatus. Poliisi takavarikoi jättierän amfetamiinia. Takana on organisoitu ryhmä, johon nyt yritetään päästä kiinni, kertoi tutkintaa johtava rikosylikomisario Jari Aarnio Helsingin poliisista perjantaina. Tallinnasta Länsisatamaan tulleesta rekasta saatiin talteen 22 kiloa amfetamiinia. Professori Kari Neilimo SOK:n pääjohtajaksi Jere Lahti jää eläkkeelle, seuraajaksi hallintoneuvoston puheenjohtaja Professori Kari Neilimo, Tampereen yliopiston liiketaloustieteen professori on valittu S-ryhmän pääjohtajaksi eläkkeelle jäävän Jere Lahden seuraajaksi. Hämeenlinnan poliisi teki itse kesällä 3,6 kilon marihuanatakavarikon. Lehtikuva/Veli-Matti Parkkinen Fakta RUUKKI (STT) Ruukissa 86-tiellä perjantaina sattuneessa nokkakolarissa ei menetetty ihmishenkiä. Kaikki kolme kolariin joutunutta olivat poliisin mukaan puhekykyisiä ambulanssiin siirrettäessä. Poliisin mukaan nainen ohitti todennäköisesti pyöräilijää, ja auto lähti välittömästi ohittamisen jälkeen heittelehtimään vastaantulevien kaistalle. Lauantaina 15.12. Kari Neilimo syntyi 31.3.1944 Viipurissa ja valmistui taloustieteiden tohtoriksi 1975. Siitä ei ollut kysymys, hän sanoi. S-ryhmän muodostavat osuuskaupat ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK tytäryhtiöineen. Pankkivaltuuston osalta asia on loppuunkäsitelty, soisin olevan muidenkin osalta, Puisto totesi. Nikulan mukaan presidentti on sidottu pankkivaltuuston esitykseen ainoastaan siltä osin, ettei hän voi nimittää enempää johtajia kuin valtuusto esittää. – Näyttää valitettavasti siltä, että kaikki menee kaupaksi, mitä saadaan kasvatettua, toteaa Salmela. Nuorin tekijäksi epäilty on 34-vuotias, vanhin 59 ja loput tasaisesti siltä väliltä. Hän on toiminut johtajana ja luennoitsijana useilla liikkeenjohdon johtamiskursseilla Suomessa ja ulkomailla. Vaikka pankkivaltuuston ja juridiikan kannalta Suomen Pankin tämänsyksyinen johtokuntajupakka tuli perjantaina käsitellyksi, pankkiasioiden poliittinen jälkipyykki jatkuu. Takavarikoitu amfetamiini vastaa yli 100 000:ta kertakäyttöannosta, ja erän arvo olisi katumyynnissä ollut yli kolme miljoonaa markkaa. Ei lainvastaista Nikulan oma johtopäätös on kuitenkin, että oikeinta olisi noudattaa pankkivaltuuston esitystä nimitettävien jäsenten lukumäärästä. Hänestä tuntui oudolta löytää niin suuria kasvattamoita keskeltä pääkaupunkiseudun teollisuusaluetta. Tutkinnasta vastannut Hämeenlinnan poliisi kertoi perjantaina löytäneensä kesällä kasvattamoita ja kuivaamon Hattulasta ja pääkaupunkiseudulta. Jokaisella on entuudestaan rikollista taustaa, vaikkakaan ei kaikilla tilillään huumausainerikoksia. Oikeuskanslerin mukaan nimitysmenettelyä koskevien säännösten sisältö ja perustelut eivät kuitenkaan oikeuta päättelemään, että valtuuston esitys johtokunnan jäsenten määrästä olisi oikeudellisesti tasavallan presidenttiä sitova. – Alentuneista hinnoista näkyy, että huumeita täytyy olla paljon liikkeellä, päättelee Salmela. Ruukissa raju kolari LAPPEENRANTA (STT) Lappeenrannan käräjäoikeus vangitsi perjantaina miehen taposta epäillyn lappeenrantalaisen vuonna 1968 syntyneen naisen. Mm. – Juu juu, koko aikana sitä ei ole vaadittukaan. Hänen kaudellaan ryhmän liiketoiminta organisoitiin ketjuihin ja rakennettiin asiakasomisteinen palvelujärjestelmä. Veriteko tapahtui torstaina iltamyöhään Lappeenrannan Kälvelän kylässä olevassa omakotitalossa. Sen sadoksi on jälkikäteen päätelty hieman yli neljä kiloa, mikä vastaa liki 200 000:ta markkaa. Poliisin alustavien tutkimusten mukaan mies ilmeisesti puukotettiin kuoliaaksi noin kello 21.00 aikoihin. Pekkarisen mukaan erikseen pitää vielä arvioida, mikä rooli pankkivaltuustolla jatkossa olisi. Viime kesästä hallintoneuvosto on etsinyt uutta pääjohtajaa ja valinta kohdistui Neilimoon, joka on pitkään toiminut S-ryhmän hallintoelimissä. – Silloin hallintoneuvosto keskusteli hänen kanssaan mitä tehdään ja sovittiin, että hän jää eläkkeelle kesällä 2002, SOK:n hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Håkan Smeds sanoo. pelastushelikopteri Sepe lensi onnettomuuspaikalle. Tutkimusten yhteydessä otettiin kiinni kaksi miestä ja nainen. Apulaispoliisipäällikkö Martti Salmela sanoo hänkin tapauksen olevan mittakaavaltaan ainutlaatuinen, vaikka Hämeenlinnan seudulta tavattiin melko laaja kannabisviljelmä jo neljä vuotta sitten. Viime vuonna S-ryhmän myynti oli runsaat 36 miljardia markkaa. Kolmea luonnehditaan päätekijöiksi, ja he odottavat tammikuista oikeudenkäyntiä vangittuina. Huumausaine oli kätketty rekan vararenkaaseen. – Se on talousvaliokunnan asia. Lisäksi maatalouskonelastissa olleen rekan välipohjaan oli rakennettu kätkö, josta otettiin talteen 1 300 pulloa pirtua. Kummatkin autot vaurioituivat poliisin mukaan pahasti. Eduskunnassa pohditaan, pitäisikö pankkilakia muuttaa niin, että vastaisuudessa vältyttäisiin jo kahtena perättäisinä syksyinä nähdyiltä poliittisilta jupakoilta, joita on niin farssiksi kuin sirkukseksikin kuvailtu. 2001 s KESKIPOHJANMAA 6 Kotimaa HELSINKI (STT) Suomen Pankin johtokunnan tämänsyksyiselle nimityskierrokselle pantiin perjantaina piste. Pankkivaltuusto pani pisteen Oikeuskanslerilla ei huomautettavaa Suomen Pankin nimitysprosessista Ei laittomuuksia. Kokousta johtanut pankkivaltuuston varapuheenjohtaja Virpa Puisto (sd.) kertoi, että pankkivaltuusto oli päätöksessään yksimielinen. Toista autoa ajoi vuonna 1951 syntynyt nainen Räyringistä ja hänen vieressään istui hänen 1984 syntynyt poikansa. Toisen viran täyttö jäi ”leijumaan ilmaan”, kun tasavallan presidentti nimitti vastoin pankkivaltuuston esitystä Suomen Pankkiin vain yhden uuden johtokunnan jäsenen. Lahden kaudella S-ryhmä on merkittävästi kasvattanut markkinaosuuttaan päivittäistavarakaupassa. Lahti S-ryhmässä lähes 40 vuotta Lahti on toiminut S-ryhmässä vuodesta 1963. Huumausainemarkkinoiden tukkuportaassa erä olisi ollut arvoltaan 1,7 miljoonaa markkaa. Aine oli tuotu Kreikasta matkalaukussa koiranruokaja kahvipaketteihin kätkettynä. Enää hän ei tällaiseen ratkaisuun aihetta löytänyt ja piti erouhkauksia enemmänkin toimittajien luomana dramatiikkana. Tutkinnassa on kuultu syylliseksi epäiltynä kaikkiaan kahdeksaa miestä ja yhtä naista. Tässä arvioinnissa valtuustolla on mahdollisuus käyttää johtokunnalta saatavaa asiantuntijanäkemystä. Yhdellä kiinniotetuista oli ollut kannabisviljelmä jo viime vuonna Elimäellä. – SOK:n pääjohtajuudessa painottuu paitsi konsernijohtajana toimiminen, myös ryhmän strateginen johtajuus. – Mutta ellei tällaista keskustelua olisi käyty tai asioita selvitetty, niin mielestäni olisi aika mahdotonta ollut jatkaa pankkivaltuuston jäsenenä, hän selvitti. Sen myyntihinta olisi noussut liki 200 000 euroon eli 1,2 miljoonaan markkaan, sillä viljeltyä ja loppujalostettua marihuanaa oli myyty 40 000 markan kilohinnalla. Hyvä laatu takasi nyt paljastuneelle ryhmälle kaksi kertaa paremman hinnan kuin markkinoilla yleisesti maksetaan. Pekkarinen summasi, että ”nyt on kaksi pitkää kokousta istuttu ja saatu joku selvyys tilanteeseen, valtuuston omaan asemaan ja siihen miten asiat menivät”. Oikeuskansleri katsoi pankkivaltuustolle toimittamassaan kirjallisessa lausunnossa, että tasavallan presidentti ei ole sidottu pankkivaltuuston kantaan nimitettävien määrän suhteen. S-ryhmän hallintopaikkojen lisäksi Neilimo on Henki-Tapiolan hallintoneuvoston puheenjohtaja sekä useiden pirkanmaalaisten pk-yritysten hallituksen jäsen. Kolari tapahtui Paavolasta kilometrin Liminkaan päin. Suomen Pankin nimityksiä koskevista säännöksistä ei tällaisia säännöksiä löydy, Nikula selvitti toimittajille kokouksen jälkeen. Keskiviikkoiltana 86-tiellä Ylivieskassa kuoli kempeleläinen nainen törmättyään henkilöautolla vastaantulevaan kuorma-autoon. – Näiltä osin se mitä peräänkuulutin on toteutunut. Hänellä on tuntuma, että marihuanaa liikkuu enemmän, vaikka ilmiö ei näy takavarikointitilastoissa. Pekkarinen vakuutti myös, että keskustalle sopii, ettei toista paikkaa enää täytetä. Viljelyrenkaalta löydetyistä kasveista olisi syntynyt kaikkiaan 28 kiloa marihuanaa. Lahden työsopimuksen mukaan hänellä on oikeus siirtyä eläkkeelle 58-vuotiaana. – Presidentin ratkaisu on perustuslaissa sidottu ainoastaan hallituksen esityksen antamiseen tai peruuttamiseen ja eduskunnan valitseman pääministerin nimittämiseen. Tie oli hyvä, mutta kauttaaltaan liukas. Päätekijä tuomittiin tuolloin liki viideksi vuodeksi vankeuteen. Sen arvioiminen kuuluu poliitikoille. Talousvaliokunta on jo aloittanut pankkinimitysten vaiheiden ruotimisen. Smedsin mukaan S-ryhmän tavoitteena on tiivistää ryhmäkokonaisuutta edelleen. Näistä kasvimääristä olisi syntynyt kaikkiaan 65–95 000 käyttöannosta. – Kotimaista luomutuotetta, murjaisi Antti Simanainen lehdistötilaisuudessa. SOK:n pääjohtajaksi hänet valitiin 1988. – Tämän jonkunmoisen ristiriidan selkeyttämiseksi on varmaan paikallaan tarkastella, ovatko kaikki lait ihan oikeassa asennossa, ja tätä työtä kaiketi nyt talousvaliokunta, kenties useammatkin valiokunnat tekee, Pekkarinen totesi. Pankkivaltuusto päätti aamupäivällä pitämässään kokouksessa perua voimassa olleen nimitysesityksensä toisen avoimena olleen viran osalta
Koulutus on avain parempaan elämään tuleville sukupolville. Yhteistyössä Maailman lapset töistä kouluun! 149.tuote Naisten FLANELLIPAITULI Naisten FLANELLIPAITULI Naisten SPAGETTIOLKAINYÖPAITA tai SATIINIYÖPAITA Naisten SPAGETTIOLKAINYÖPAITA tai SATIINIYÖPAITA 129.tuote 129.tuote Naisten YÖPAITA puuvilla/modaali, koot: S–XL 229.229.Kukkakuosi SATIINIPYJAMA 169.169.Naisten KYLPYTAKKI koot: S-XL Naisten KYLPYTAKKI koot: S-XL 199.199.Naisten AAMUTAKKI koot: S-XL Naisten AAMUTAKKI koot: S-XL (169.-) (189.-) (109.-) tuote FRAGRANCE NO 2 BY GANT 169.ROCHAS FEMME edt 30 ml 165.ROCHAS LUMIERE edt 30 ml 155.SONIA RYKIEL edt 30 ml sininen tai punainen Tuoksun ostajalle meikkipussi kaupanpäälle DEO SPRAY 150 ml Joulup ukki vierail ee talossa la 15.12. Sunnuntaisin 12-21. KOKKOLA Rautatienkatu 67100 KOKKOLA Puh. Palvelemme sunnuntaisin klo 12 21! Laatulelut Suomen suurimmalta!. 2001 7 299.299.Uutuustuoksu miehelle GANT USA AFTER SHAVE 75 ml 145.BALAHE edt 30 ml 140.99.125.199.199.Betty Barclay EDT 15 ml no 2 tai no 3 Betty Barclay -lahjapakkaus EDT 15 ml, BODY LOTION 100 ml, SHOWER GEL 100 ml KÄYTTÖTAVARATARJOUKSET OVAT VOIMASSA 15.12. Tuo Suomen markkasi Unicef-lippaaseen ennen euroon siirtymistä 19.11.2001–28.02.2002. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. LA-MA Perheiden puolesta. klo 12-15. 24.12 ELLEI TAVARA SUUREN KYSYNNÄN VUOKSI LOPU AIKAISEMMIN . Koulunsa aloittaa tänä vuonna 50 miljoonaa lasta enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. 06-827 5000 Avoinna: ma-pe 9-21, la 9-18
Amer.fi K/100 -1,52 2,65 786,33 4675,29 Nordea Lat. 0,13 0,18 0,10 0,20 28 -18,75 Tervak. K -2,64 -0,85 -17,68 853,72 5075,99 Mandatum Osake K. Euro Gr. Index B -3,07 2,28 -21,48 86,11 511,99 Gyllenberg Eur. Small Cap A -3,23 3,01 -30,13 24,77 147,28 2,10 Fondita Nord. Gl. K/1000 -6,42 -2,14 -38,79 108,75 646,60 Sampo Aas. Bond 0,12 -2,00 16,13 95,90 0,05 MST Euro Reserve 0,13 0,09 66,86 397,53 MST Euro ST Gl. Pro B/100 0,06 0,25 103,42 614,91 Aktia Likvida/100 0,05 0,25 4,24 20,41 121,35 Aurator Likvidi 0,08 0,24 4,87 107,07 636,61 Carnegie Likvidi 0,06 0,28 0,57 17,72 105,36 0,68 Conventum Euro Likvidi 0,05 0,20 4,23 20,21 120,16 Evli Euro Korko 0,09 0,21 4,34 22,29 132,51 Evli Money Manager+ A 0,09 0,24 0,72 101,45 603,21 Evli Money Manager+ B 0,09 0,24 4,95 105,71 628,52 FF Euro Cash Fund 0,05 0,25 -0,15 9,52 56,60 0,36 FF US Dollar Cash (USD) 0,03 0,15 -1,84 11,88 78,34 0,67 FIM Likvidi 0,05 0,21 4,23 19,23 114,34 Gyllenberg Money A 0,06 0,23 0,28 93,36 555,09 3,70 Gyllenberg Money B 0,06 0,21 4,38 102,71 610,69 Handelsb. M. MediL. Cap Eur. Aasia K 0,23 9,32 -17,83 19,42 115,44 Mandatum Em. F K -4,07 -5,00 -59,23 6,88 40,89 Mand. (Ma) T/1000 -6,03 -5,41 -27,11 862,53 5128,37 47,88 Sampo S. Euro-Obl. -4,87 4,17 -24,78 3,22 19,15 SEB Lux (F) Teknologi -6,68 1,33 -50,51 2,89 17,18 SEB Lux Asia Fund -2,06 14,60 -11,74 3,38 20,07 SEB Lux Cap. K/1000 -0,60 -1,02 6,14 209,20 1243,85 Sampo Oblig. Share Index A -0,13 -0,44 -8,92 15,82 94,06 Ålandsb. T/1000 1,05 1,63 14,88 1166,34 6934,74 MST Euro Gl. K -2,87 -0,56 463,37 2755,07 Pictet Targ. Value A -2,91 -3,11 -18,23 102,48 609,32 7,50 Gyllenberg Eur. -5,30 2,29 2,68 15,93 Invesco GT Gl. T/1000 -0,18 -0,36 1,66 1056,50 6281,66 42,37 Ålandsb. B 0,18 -0,75 10,17 60,44 Tapiola Korko -0,50 -1,32 10,55 62,73 Templeton Glob. Y. PMJ automec painui puolentoista prosentin laskuun yhtiön kerrottua vähentävänsä henkilökuntaansa 34 henkilöllä. Tech Tuotto/1000 -4,16 -1,32 -54,78 160,53 954,47 6,14 Mand. Healthtech A -3,31 92,21 608,09 JPMF Gl. 1,39 54,00 56,00 52,00 55,00 53,60 318,69 710 14,35 102,50 66 Nordic Alum. Value A -2,24 0,18 -6,67 10,91 64,87 JPMF Europe Technology A -9,14 0,70 -45,25 8,65 51,43 JPMF Germany Equity A -5,71 -27,15 6,28 37,34 JPMF Gl. 48,70 289,56 ABN AMRO Gl. B -0,11 -1,02 2,74 1,84 10,93 0,07 Seligson Euro Corp. Bal. Keskimääräistä kurssikehitystä kuvaava Hex-yleisindeksi viipotti päivän päättyessä 0,6 prosentin laskussa päätöstasojen näyttäessä 8296 pistettä. T 0,33 -0,93 2,40 20,13 119,69 0,79 Sampo Yhteisöoblig. Teleste 97 A-opt. M. Equity A -USD 1,18 8,59 -6,95 11,12 73,33 0,13 JPMF Mid. -1,73 0,59 851,00 43,98 Invesco GT Nippon G. Y. A -3,85 650,64 3868,53 JPMF UK Equity A -GBP -5,39 -3,36 -19,19 7,20 68,86 0,03 JPMF US Disc. 1,00 Comptel 99 A-opt. S. USD -0,33 9,88 -9,71 39,72 261,94 ABN AMRO Glob. Growth A -USD -1,73 0,74 6,82 44,98 JPMF US Strat. B. S. 0,65 12,24 15,50 102,22 Invesco GT Leisure -3,56 6,40 14,64 96,55 Invesco GT N. -5,50 0,08 13,08 86,26 Firstnordic Gl. Pitkäk. Corp. A -0,44 63,47 418,56 JPMF Em. K -1,09 1,48 -20,55 15,18 90,27 Mand. B -10,25 -0,26 -71,25 21,49 127,80 Evli European Growth A -6,49 -4,38 -28,18 59,19 351,95 Evli European Growth B -6,49 -4,38 -25,05 61,77 367,26 Evli Finland Small Tech A -4,58 -5,81 -51,42 31,62 188,02 Evli Finland Small Tech B -4,58 -5,81 -49,34 32,98 196,09 Evli IT-Informaatioteknol. -3,00 -0,03 831,31 5482,19 Elite-rahasto -3,84 19,37 30,10 15,04 89,42 Evli Emerging Tech. Yhd. T/100 -7,80 -2,55 686,70 4082,90 Nordea IT K/100 -7,12 -3,54 -48,96 62,37 370,84 Nordea IT T/100 -7,12 -3,54 -49,94 59,52 353,90 1,91 Nordea Itä-Eurooppa.fi K/100 -5,01 -4,87 884,15 5256,91 Nordea Itä-Eurooppa.fi T/100 -5,01 -4,87 884,15 5256,91 Nordea Japani K/100 -5,38 -6,32 -35,58 15,89 94,46 Nordea Japani T/100 -5,37 -6,31 -36,89 15,14 89,99 0,43 Nordea Kasvuyhtiö Plus K -5,38 -3,82 877,04 5214,63 Nordea Kasvuyhtiö Plus T -5,38 -3,82 877,04 5214,63 Nordea Kaukoitä.fi K/100 -3,82 7,95 866,79 5153,71 Nordea Kaukoitä.fi T/100 -3,82 7,95 866,79 5153,71 Nordea Lat. 2030 T/1000 -3,77 -5,10 -31,68 777,16 4620,78 45,32 SEB Lux International A -3,57 -3,56 -22,41 23,33 138,72 Seligson Joustosalkku A -1,88 -1,03 -5,27 10,08 59,92 Seligson Joustosalkku B -1,88 -1,03 -9,18 9,66 57,44 0,42 Seligson Vakaasalkku A -0,16 0,06 4,08 10,79 64,14 Seligson Vakaasalkku B -0,16 0,06 4,08 10,79 64,14 Sp-Yhdistelmärahasto B/100 -3,51 -2,31 -16,16 78,61 467,39 Tapiola 2010 -1,50 0,01 -12,81 10,78 64,10 Tapiola 2015 -1,52 0,13 -14,11 10,68 63,51 Tapiola 2020 -1,50 0,32 -14,89 10,66 63,41 Tapiola 2025 -1,57 0,34 -16,76 10,49 62,38 Tapiola Maailma -1,52 0,18 -14,28 10,59 62,98 Templeton Global Bal. Yield Bond -0,80 1,43 9,91 65,35 MST Sterling Reserve 0,08 0,05 154,28 1475,48 MST Swiss F. Aasia T 0,22 9,36 -22,17 17,85 106,11 1,03 Mandatum Eurooppa B -3,58 -3,96 -27,17 15,07 89,59 1,02 Mandatum Eurooppa K -3,59 -3,98 -22,88 16,73 99,45 Mandatum Global K -4,09 -4,12 -31,24 25,06 149,02 Mandatum Global T -4,09 -4,11 23,64 140,54 1,07 Mandatum Osake K. 3,80 3,50 4,06 Orion 98 A-opt. Berg Small Cap B/100 -0,29 0,64 -41,62 243,17 1445,82 A. K/100 -3,99 -2,28 -22,72 19,51 115,98 Sampo Eur. Opp. T -0,43 18,97 112,78 Mand. 13,50 14,00 3,21 15,00 8 J.Pöyry 98 A-opt. K/100 0,48 -0,84 6,80 4,85 28,86 Nordea Euro Obl. A -8,07 0,80 -50,05 8,78 52,17 1,10 Evli IT-Informaatioteknol. Eurokorko B/1000 0,04 0,19 1836,50 10919,33 55,00 Hiisi Lyhytkorko 0,05 0,24 101,12 601,23 JPMF Sterling Liquidity A 0,07 11151,64 106650,54 JPMF USD Liquidity A 0,05 11150,50 73533,57 Nordea Eurokorko K/100 0,09 -0,38 3,85 109,98 653,92 Nordea Eurokorko T/100 0,09 -0,38 1,09 104,82 623,23 2,77 Nordea Korko.fi K/1000 0,09 -0,30 3,93 191,50 1138,61 Nordea Korko.fi T/1000 0,09 -0,30 0,65 181,54 1079,39 5,75 Nordea Pro Euro Korko K 0,11 0,16 4,81 8,33 49,52 Nordea Pro Euro Korko T 0,10 0,16 2,33 8,05 47,83 0,19 Op-Euro A 0,05 18,38 109,28 Op-Euro B 0,05 0,27 1,88 18,38 109,28 0,37 Pictet Euro Cash Plus 0,05 0,17 112,28 667,59 Pictet USD Cash Plus 0,05 0,17 109,19 720,07 Sampo E. 99 A-opt. 7,00 8,00 5,01 32,46 50 Exel 1998 A-opt. S. T -5,32 -7,42 -61,16 18,73 111,36 0,76 MST Asian Em. Multimarket 0,17 3,30 -23,29 24,11 143,35 Invesco GT Eur. Euro Value B -5,40 1,12 80,70 479,82 Conventum Finland Value A 0,36 2,33 12,05 53,57 318,51 3,14 Conventum Finland Value B 0,35 2,33 19,19 60,63 360,49 Conventum Osake A -2,30 0,05 -28,31 39,58 235,33 Conventum Osake B -2,30 0,05 -28,31 39,58 235,33 Conventum Pharma A -4,51 -4,22 -20,77 106,57 633,64 7,09 Conventum Pharma B -4,51 -4,22 -15,72 120,61 717,11 Conventum small_cap A -5,24 -0,52 -46,76 34,71 206,38 2,26 Conventum small_cap B -5,23 -0,51 -43,36 36,93 219,58 Credit Agricole Asian Gr. Pro A/100 0,44 -0,96 104,99 624,24 A. K/1000 -3,26 -0,25 -21,89 813,28 4835,54 Mand. E. Bal. Em. Säästötoimien vaikutukset alkavat vaikuttaa yhtiön tulokseen vuoden 2002 ensimmäisen neljänneksen aikana. A -USD -5,75 1,96 -37,72 8,85 58,36 JPMF Global Small Cap A -USD -0,60 9,34 -21,34 6,67 43,99 0,02 JPMF International Equity A -4,29 -1,92 -20,87 56,19 334,09 JPMF Japan S. Nord. 7,86 7,92 7,86 7,86 7,86 46,73 1100 4,05 10,11 0,20 20 72,75 SSH Com. H. Smaller Comp. Small Cap A -USD -0,32 12,25 -16,34 75,94 500,80 JPMF Asia S. Eq. C. Berg Euro Yhd.korko A 0,22 -0,36 0,28 101,19 601,65 5,00 A. K 0,52 -0,89 6,99 11,52 68,47 Op-Euro Obligaatio A 0,38 21,32 126,76 Op-Euro Obligaatio B 0,38 -1,07 3,19 21,32 126,76 0,63 OP-Euro Yritysl. B -5,85 -4,28 -18,82 97,89 582,02 Evli Glob. A 25,00 0,50 0,53 0,50 0,50 0,50 2,97 1500 0,35 0,79 11,11 Vaahto-Group 3,70 4,00 2,97 4,10 38 21,71 Vaahto-Group K 3,80 4,20 3,00 4,80 41 22,58 Yleiselekt. Ind. Berg Avkastningsfond (SEK) 0,08 -1,05 3,95 1051,63 660,67 Conventum Euro Julkisyht. T/1000 0,06 0,21 0,52 1041,27 6191,11 41,92 Sampo Korko K/1000 0,06 0,23 4,35 193,58 1150,97 Sampo Korko T/1000 0,06 0,23 0,17 180,26 1071,78 7,28 Sampo Likvidi Kasvu 0,06 0,21 4,57 20,19 120,06 Sampo Yhteisökorko K 0,07 0,25 4,78 20,64 122,74 Sampo Yhteisökorko T 0,07 0,26 0,59 19,22 114,29 0,77 SEB Lux Euro Short Bond 0,09 0,09 3,89 1,10 6,51 Seligson Rahamark. Inv. T/1000 -0,60 -1,02 0,84 185,80 1104,72 9,44 Sampo Valtionoblig. Yhd. Mark K -0,08 11,64 145,39 958,80 Pictet Targ. Markets 0,10 4,58 8506,26 56095,75 CDC Hong Kong Renaissance C 3,76 3,76 83,43 550,19 CDC Japanese Equities C -0,21 4,96 81031,00 4187,64 CDC Pacific Rim Equities C 0,43 7,39 988,29 6517,42 CDC US Eq. Viimeisissä kaupoissaan Endero maksoi 0,18 euroa. Berg Optimal Eur. Yhd. O Ossu uu ud de en n a arrvvo o E EU UR R kertoo rahaston osuuden arvon euroina, o ossu uu ud de en n a arrvvo o FFIIM M on osuuden arvo markkoina. O. Berg Sicav Germany -5,85 -0,55 -28,00 284,32 1690,49 A. Osakevaihto latistui isojen uutisten puutteessa päiväkaupan osalta vain 480 miljoonaan euroon. T/1000 -0,46 -1,01 1,34 1036,93 6165,31 52,31 Sampo Oblig. B -1,68 3,81 -23,55 18,18 108,08 Evli Euro 50 A -5,64 -3,03 -28,88 16,86 100,22 1,40 Evli Euro 50 B -5,64 -3,03 -25,69 18,63 110,77 FF America Fund (USD) -2,60 2,74 -19,65 3,52 23,21 FF American Growth (USD) -1,69 5,39 -23,01 20,91 137,89 FF Asean Fund (USD) -2,15 10,90 -18,62 7,37 48,60 FF Asian Special Sit. High Yield B -2,06 -0,10 97,13 577,53 FF Euro Bond Fund 0,09 -1,30 2,52 11,41 67,84 0,46 FF Internat. Berg Norden (Sicav) (SEK) -2,62 3,99 -29,35 3364,40 2113,63 A. Europa -3,80 -0,56 -32,37 32,13 191,04 0,63 Handelsbanken Global IT 3,00 9,34 -40,24 10,65 63,32 Handelsb. Wireless -7,44 1,42 -67,83 0,29 1,70 SEB Lux Gl. Nousupäällä olivat muun muassa runsaan prosentin kohonnut Sonera sekä torstaina yt-neuvottelujensa päättymisestä kertonut Elcoteq Network, jolle kirjattiin 2,4 prosentin arvonnousu. Bond -0,31 -3,51 -0,38 17,84 106,04 0,31 Seligson Euro Obl.ind. -3,11 3,32 280,00 14,47 Invesco GT N. Value -4,35 0,22 9,01 59,42 Invesco GT G. -1,96 1,00 1,39 0,41 1,35 F-Secure 98 opt. 75 A -1,64 0,84 -22,19 84,30 501,20 5,20 Evli Global Multi Man. 0,26 -0,61 5,57 22,75 135,27 Evli Euro Yhd.korko A 0,24 -0,26 2,14 18,01 107,10 0,60 Evli Euro Yhd.korko B 0,24 -0,26 5,38 20,35 120,98 Nordea Euro Midi Korko K 0,19 -0,42 5,49 109,34 650,12 Nordea Euro Midi Korko T 0,19 -0,42 2,54 106,29 631,97 2,93 Sampo Komp. Os. Equity -3,45 0,15 13,14 86,65 Gartmore SICAV Cont. Ent. Kasvuos. Sm. de Din. Euro Active A -3,75 -3,69 -24,57 15,66 93,11 Ålandsb. O. K/1000 -1,88 -0,72 -33,96 167,38 995,20 Sampo S. A -5,85 -4,28 -23,80 86,17 512,34 9,00 Evli European Alloc. 25 K/1000 -0,82 -1,22 -2,51 966,11 5744,23 S-L Komp. Markets -2,42 5,21 10,91 71,95 Templeton Euro M. Security 2,52 3,25 3,30 3,17 3,30 3,25 19,32 2100 2,30 15,99 -77,59 Stonesoft 1,02 1,99 2,00 1,96 2,02 2,00 11,89 202085 1,21 15,40 -85,80 Sysopen 5,75 4,60 4,75 4,60 4,63 4,60 27,35 4500 4,10 6,90 0,11 20 -23,33 Tecnomen -2,78 1,75 1,77 1,72 1,80 1,75 10,41 11250 1,10 5,41 0,03 19 -60,67 Tecnomen Holding -3,11 1,56 1,65 1,56 1,61 1,61 9,57 10800 0,98 3,93 18 Tekla A -2,46 3,17 3,30 3,28 3,28 3,28 19,50 929310 2,62 5,15 0,02 67 -37,84 Teleste -6,18 11,85 11,90 11,90 12,71 11,90 70,75 29214 7,80 24,00 0,12 21 -47,91 TJ Group 0,31 0,32 0,30 0,32 0,31 1,84 231190 0,30 1,33 -73,73 Vacon 3,33 9,30 9,35 9,05 9,35 9,30 55,30 1300 7,85 12,60 0,13 23 16,25 Vaisala A 2,43 27,00 27,20 26,00 27,00 27,00 160,53 18150 23,80 36,25 0,67 20 -7,06 Wecan Electronics -3,39 5,70 6,00 5,50 6,00 5,90 35,08 2100 3,20 10,90 0,09 15 -41,84 K K E EM MIIA AN NT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Kemira 0,47 6,46 6,50 6,45 6,50 6,50 38,65 100700 5,30 8,75 0,30 9 20,75 Orion A -0,57 19,14 19,30 19,17 19,40 19,17 113,98 3150 17,25 25,00 1,20 16 -15,68 Orion B -0,21 19,21 19,28 19,20 19,50 19,21 114,22 67084 17,60 25,20 1,20 16 -14,66 Uponor 0,82 18,40 18,46 18,21 18,45 18,40 109,40 15800 14,31 19,30 0,80 11 -0,59 V V IIE ES ST TIIN NT TÄ Ä JJA A K KU US ST TA AN NN NU US S Alma Media I 17,50 19,50 14,51 25,00 0,42 41 -10,30 Alma Media II -3,82 16,35 17,00 17,00 17,00 17,00 101,08 100 14,51 24,50 0,42 37 -22,14 Janton -1,90 9,81 10,20 8,20 13,25 0,50 15 18,91 Keskisuomalainen -1,49 33,00 36,00 26,00 37,00 1,85 10 24,53 Sanoma-WSOY A 2,14 11,95 11,99 12,00 12,00 12,00 71,35 12 10,00 16,50 0,47 18 -21,90 Sanoma-WSOY B -3,42 10,72 10,91 10,90 11,10 10,90 64,81 28850 9,60 15,00 0,47 16 -26,07 Talentum -2,00 4,90 5,05 4,92 5,00 5,00 29,73 700 4,00 9,00 6 -19,67 M M U UU U T TE EO OL LL LIIS SU UU US S Amer A 0,07 28,25 28,39 28,10 28,50 28,39 168,80 26620 21,00 29,00 1,00 11 3,10 Exel 9,26 9,50 9,50 9,50 9,50 56,48 4000 7,65 12,26 0,38 12 -9,75 J.W.Suominen Yht. 929,90 -0,79% Rakennusteollisuus 1157,93 -0,50% Tietoliik. Comp. Eastern Europe 0,55 5,22 -11,09 12,91 76,76 Handelsb. T/1000 -6,42 -2,14 -41,86 103,31 614,25 6,41 Sampo Eur. Nordic 0,77 8,46 -30,64 35,11 208,75 Handelsb. Internat. B -8,06 0,80 -47,74 9,62 57,22 Evli Nordic Smaller Com A -5,77 5,85 -62,87 9,63 57,24 1,90 Evli Nordic Smaller Com B -5,76 5,85 -61,21 10,53 62,61 Evli Select A -3,49 -1,65 -37,70 8,12 48,30 0,90 Evli Select B -3,49 -1,65 -34,97 10,11 60,11 Evli U.S. Ent. Em. Chance/Risk -4,98 -1,86 -21,73 1059,54 6299,73 SEB Lux Contin. T/100 -3,99 -2,28 -26,59 17,60 104,67 1,03 Sampo Euro Value K -1,88 -0,64 -17,17 36,06 214,39 Sampo Japani Kasvu -5,81 -5,50 871,02 5178,85 Sampo Japani Tuotto -5,81 -5,50 871,02 5178,85 Sampo Komp. Os. Med. Index B -3,76 20,45 121,59 Opstock Global Eq A -5,34 -4,71 -17,54 23,04 136,99 Opstock Global Eq B -5,34 23,04 136,99 Pictet Country Germaval K -4,03 3,11 119,82 712,42 Pictet Country Indiaval K -0,96 9,03 72,30 476,79 Pictet Country UK Val K -3,10 -2,08 122,69 1173,37 Pictet Country ValFrance K -3,78 -0,13 481,18 2860,97 Pictet Country ValJapan K -3,10 0,76 4874,83 251,93 Pictet Global Biotech K -5,32 1,84 223,07 1471,07 Pictet Global Equities -2,63 65,53 432,15 Pictet Global Leisure K -2,23 5,58 75,06 494,99 Pictet Gl. K -0,43 0,57 -4,30 18,97 112,78 Mandatum Private K -0,72 1,03 -12,57 17,02 101,21 Mandatum Private T -0,72 17,02 101,21 Mandatum Safeguard K -0,95 0,38 0,08 19,89 118,23 Mandatum Safeguard T -0,96 0,37 19,78 117,62 0,10 MST Euro Gl. B/100 0,44 -1,01 6,67 256,07 1522,52 A. Berg Sverige (SEK) -5,87 3,34 -23,81 294,13 184,78 7,71 Aurator BioMed -5,32 -2,44 -30,43 66,88 397,65 Aurator Nexus -7,15 -1,06 -60,20 35,31 209,94 Baring Asia Growth -2,67 14,23 26,98 160,42 Baring Australia -2,03 -0,56 42,88 254,95 Baring Eastern Europe -2,92 1,12 22,60 134,37 Baring Emerging World -1,91 9,39 1,13 6,72 Baring Europa -2,61 2,27 28,38 168,74 Baring Gl. A/100 -2,52 -2,63 -18,35 151,26 899,35 11,00 A. 1,35 1,50 1,50 1,50 8,92 200 1,20 1,50 4 Olvi 99 A-opt. IT -8,98 0,39 5,14 33,88 Firstnordic Gl. Yhd. 2020 T/1000 -2,71 -3,87 -24,55 848,55 5045,25 48,00 Sampo T. -6,75 2,24 4,56 30,07 JF China A -6,62 2,80 -15,32 11,00 72,54 0,04 JF India A -1,27 15,75 -23,17 13,23 87,25 JF Asia Equity A -USD -0,18 15,23 -10,70 21,94 144,69 0,13 JF Greater China A USD -2,18 12,85 8,52 56,19 JF Hong Kong A USD -2,32 5,64 15,17 100,04 JF Japan Equity A -USD -4,68 -1,12 -30,15 18,53 122,20 0,18 JF Japan Small Cap A -USD -4,75 -4,20 -33,47 6,62 43,66 JF Pacific Bal. Ind. -2,69 4,76 10,13 60,23 Invesco GT PRC -3,19 1,26 8,81 58,10 Invesco GT Taiwan Gr. A/100 -2,78 1,79 -36,20 113,46 674,60 11,00 A. Y. Finland 0,04 0,05 0,04 0,05 0,04 0,24 15000 0,04 0,09 -50,00 Benefon 2,06 2,48 2,50 2,35 2,50 2,50 14,86 6617 1,80 9,45 -70,89 Efore A -2,63 1,85 1,90 1,84 1,90 1,90 11,30 5300 1,01 3,70 0,10 7 -45,59 Elecster 4,44 4,70 4,79 4,70 4,70 4,70 27,94 200 3,50 5,20 0,08 29 -2,08 Evia 4,17 2,50 2,65 2,50 2,50 2,50 14,86 2400 1,62 3,42 0,29 36 -7,41 Hansapank 1 -0,99 10,05 10,30 10,15 10,15 10,15 60,35 200 8,20 10,50 1,00 13,43 Honkarakenne B -2,49 3,91 4,10 4,00 4,10 4,00 23,78 1000 3,35 6,30 0,34 5 -28,39 Ilkka 1 23,50 26,00 23,50 23,50 23,50 139,72 40 20,00 26,09 1,14 10 17,50 Ilkka 2 19,00 22,00 17,00 22,00 1,14 9 7,95 Incap 0,21 4,86 5,21 3,70 6,00 0,10 23 7,76 Kasola A 1,36 1,70 1,30 2,00 0,10 5 -2,86 Kekkilä A -1,00 4,95 5,05 4,56 6,73 0,40 7 -18,85 Kesla A 3,40 3,60 2,10 5,40 -20,00 Kylpyläkasino A (T) 2,80 1,50 2,70 4 Larox B 1,56 6,50 6,80 5,00 6,85 0,45 5 30,00 Marimekko -1,14 6,92 7,10 4,50 7,30 0,50 9 35,69 Martela A -4,76 20,00 23,00 17,80 29,75 2,02 4 -13,04 Menire 3,23 0,64 0,66 0,64 0,66 0,64 3,81 12300 0,48 1,80 -54,29 Neomarkka -2,60 3,75 4,09 3,81 4,00 4,00 23,78 2200 3,20 4,50 0,08 1,35 Panostaja A 0,80 0,93 0,49 1,00 0,04 4 Panostaja B -1,23 0,80 0,88 0,42 1,00 0,04 4 92,00 Plandent A 5,30 5,80 4,95 7,00 0,17 8 -11,67 P-Karjalan Kp A 3,53 88,00 100,00 75,00 94,99 2,52 36 -3,30 Raisio K 1,53 1,67 1,30 3,20 0,02 -35,44 Suomen Spar A 27,10 30,00 14,00 28,00 42,56 Suomen Spar K 27,10 30,00 16,02 33,00 50,14 Suomen Helasto 0,68 0,71 0,55 0,73 0,04 8 20,00 S. Bond A 0,13 127,11 838,25 Mand. 75 B -1,64 0,84 -18,83 91,76 545,56 Evli Mix A -1,74 -1,33 -19,62 2,60 15,44 0,20 Evli Mix B -1,72 -1,33 -15,12 3,26 19,36 FF Euro Balanced Fund -3,49 -2,47 -14,47 11,05 65,70 0,17 FFPS Defensive Fund -0,56 -0,94 -1,03 6,44 38,28 0,17 FFPS Global Growth (USD) -3,12 1,68 -22,45 11,50 75,84 FFPS Growth Fund -4,42 -1,04 -24,63 12,33 73,31 FFPS Moderate Growth -1,81 -1,15 -7,88 9,18 54,61 0,13 Fides Portfolio A -6,53 -6,34 -39,36 90,56 538,45 2,83 Fides Portfolio B -6,53 -3,45 -37,49 123,45 734,00 FIM Forte -3,76 -1,74 -29,01 88,01 523,28 FIM Piano -1,29 -1,19 9,96 59,22 Gyllenberg 20 A -0,60 -0,70 -0,11 99,70 592,79 Gyllenberg 20 B -0,60 -0,70 -0,11 99,70 592,79 Gyllenberg 50 A -1,11 -0,19 -8,81 90,31 536,96 Gyllenberg 50 B -1,11 -0,19 -8,81 90,31 536,96 Gyllenberg 80 A -1,67 0,05 -18,81 80,52 478,75 Gyllenberg 80 B -1,67 0,05 -18,81 80,52 478,75 Gyllenberg Eur. Bond 0,37 -1,46 10,79 64,15 Invesco GT Eur. USD 1,56 8,02 -7,55 45,53 300,25 Aktia Capital A/100 -1,52 0,21 -7,41 57,72 343,19 1,74 Aktia Capital B/100 -1,52 0,20 -4,54 68,75 408,77 Aktia Euro A/100 -4,83 -2,50 -21,40 17,52 104,17 0,66 Aktia Euro B/100 -4,85 -2,51 -18,97 19,01 113,03 Aktia Global A/100 -5,13 -2,39 -25,19 22,01 130,87 0,85 Aktia Global B/100 -5,12 -2,37 -22,84 25,94 154,23 Aktia Medica A/100 -5,00 -4,33 -22,01 93,38 555,21 3,23 Aktia Medica B/100 -5,00 -4,33 -19,60 96,26 572,34 Aktia TMT A/100 -7,56 -3,66 -41,08 57,85 343,96 Aktia TMT B/100 -7,56 -3,66 -41,08 57,85 343,96 A. Bond A -0,11 -1,12 0,07 87,67 521,26 6,10 Gyllenberg Eur. Enderon fuusioituminen Terra Novaan masensi yhtiön osakkeen perjantaina laskuun pienellä vaihdolla. B 0,20 -1,85 1,94 102,21 607,71 3,05 Opstock Euro B. Berg Euro Yhd.korko B 0,21 -0,36 5,46 108,62 645,83 A. A/100 0,43 -1,01 1,17 213,32 1268,34 11,00 A. Tech. T/1000 -1,85 -1,27 -14,18 193,12 1148,24 10,26 Sampo Euro Value T 36,06 214,39 Sampo Glob. B -4,75 -2,43 -20,90 14,84 88,23 0,69 WIP Pikkujättiläiset 0,31 3,73 23,81 35,36 210,24 WIP Value Visions A -3,98 -2,91 -11,62 22,67 134,79 WIP Value Visions B -3,99 -2,92 -15,10 20,91 124,33 0,87 Ålandsb. Nord. R. T/1000 -0,41 -0,64 1,32 174,95 1040,21 8,90 Mandatum Euro Bond K -0,68 -1,19 7,33 22,03 131,01 Mandatum Euro Bond T -0,01 -1,23 4,17 21,18 125,91 0,61 Mand. Chance/Risk -5,00 -3,51 0,80 4,74 SEB Lux Euro Equity -5,20 -1,99 -23,88 0,99 5,86 SEB Lux Global Fund -4,85 -3,39 -29,46 2,08 12,37 SEB Lux Japan Fund -5,12 -3,20 -34,10 0,57 3,41 SEB Lux Nordic Fund -4,18 3,23 -30,92 3,97 23,57 SEB Lux Norge Aksjefond -3,60 -0,51 -22,91 1,18 7,00 SEB Lux North America -4,79 -3,76 -27,03 4,97 29,54 SEB Nordam. -0,87 14,48 878,83 5795,57 Credit Agricole Asian R. Arvo K/1000 -2,96 -2,23 -19,37 145,00 862,13 Sampo K. Berg Sicav Switzerland (CHF) -1,99 1,02 -30,98 360,71 1455,31 A. -3,88 6,13 15,59 102,81 Invesco GT Asean -1,81 17,53 30,84 203,38 Invesco GT Cont. Bond -0,87 -3,30 20,53 122,07 Baring Japan -5,43 -2,39 10,63 63,20 Baring Japan Sm. Eur. E 3,68 4,00 3,80 3,80 3,80 22,59 2400 2,95 4,00 0,30 6 18,71 Basware 0,80 5,05 5,11 5,00 5,05 5,05 30,03 2315 4,30 8,20 0,15 36 -0,98 Beltton-Yhtiöt -2,86 5,10 5,20 5,20 5,50 5,20 30,92 600 3,50 5,80 0,22 12 -5,73 Biohit B -0,74 4,02 4,30 4,05 4,10 4,05 24,08 2400 3,00 7,20 65 -36,19 Biotie Therapies 2,50 4,10 4,20 4,16 4,22 4,20 24,97 2700 3,60 6,84 -38,35 Done Solutions -3,28 0,59 0,62 0,60 0,61 0,60 3,57 30600 0,45 0,78 10 Endero 0,17 0,18 0,17 0,19 0,18 1,07 62800 0,16 1,19 -80,00 EQ Online 4,79 1,75 1,76 1,67 1,77 1,77 10,52 93810 0,86 1,93 36,72 Etteplan 6,06 6,24 4,45 7,00 0,29 11 20,72 Finvest 0,15 0,16 0,16 0,16 0,16 0,95 48000 0,12 0,20 -16,67 Iocore 1,55 1,58 1,55 1,58 1,58 9,39 5300 1,45 4,45 0,06 7 -64,37 Jippii Group (T) -3,33 0,29 0,32 0,25 0,32 0,31 1,84 1663492 0,20 3,95 184 -91,62 Liinos -2,86 2,38 2,40 2,38 2,42 2,39 14,21 257100 1,53 2,55 0,07 284 19,00 Proha 2,27 0,45 0,46 0,44 0,46 0,45 2,68 24100 0,27 3,15 9 -84,59 Satama Interactive 0,77 0,78 0,77 0,78 0,77 4,58 10000 0,29 1,50 -36,36 Solteq 0,72 0,74 0,72 0,76 0,72 4,28 1800 0,55 1,59 0,02 -42,40 Tieto-X 4,44 4,00 4,05 4,00 4,05 4,00 23,78 200 2,75 5,30 0,12 9 -4,76 Reach-U Holding 0,10 0,11 0,10 0,11 0,10 0,59 259400 0,07 0,19 2 Sysopen 5,75 Tamfelt E 5,22 Kesko B 5,15 Rocla 5,08 Nordic Aluminium 4,52 Chips A 3,45 Outokumpu A 3,42 Vacon 3,33 Evox Rifa Group -7,69 Fiskars K -6,67 Teleste -6,18 Comptel -5,23 PKC Group -4,00 Alma Media II -3,82 JOT Automation -3,51 Birka Line B -3,49 E Eu urriib bo orr 3 3 k kk k Euribor 1 kk 3.424 -0.001 Euribor 2 kk 3.381 0.001 Euribor 3 kk 3.346 0.004 Euribor 6 kk 3.247 0.025 Euribor 9 kk 3.237 0.041 Euribor 12 kk 3.291 0.055 Op-prime 3,50 Sampo-prime 3,75 Merita-prime 3,75 Handelsbanken 3,50 Aktia-prime 3,75 POP-prime 3,75 Sp-prime 3,75 Ålandsbanken 3,40 SP-peruskorko 4,50 Hex-yleisindeksi 8296,29 -0,64% Hex-portfolioindeksi 2908,49 -0,20% HEX25 Indeksi 1552,70 -0,44% Pankit ja rahoitus 1365,56 -0,69% Vakuutus 1467,27 -0,23% Sijoitus 869,82 -0,18% Kuljetus ja liikenne 1644,17 -1,26% Kauppa 1765,86 1,35% Muut palvelut 7594,69 -1,26% Metalliteollisuus 2820,77 1,21% Metsäteollisuus 4692,43 -0,77% Monialayritykset 7982,69 1,44% Energia 758,97 1,94% Elintarviketeoll. S. Berg Optimal Norden (SEK) -3,12 0,60 -21,49 176,70 111,01 2,67 Aktia Folkhälsan A/100 -2,26 -1,70 -11,99 101,00 600,52 3,30 Aktia Folkhälsan B/100 -2,26 -1,70 -9,27 107,34 638,21 Aktia Secura A/100 -2,58 -1,90 -14,57 33,59 199,72 1,11 Aktia Secura B/100 -2,59 -1,91 -11,93 39,56 235,21 Aktia Solida A -0,36 -0,41 100,89 599,86 Aktia Solida B -0,36 -0,41 100,89 599,86 Aurator Tellus -1,70 -2,86 -0,85 106,66 634,17 Carnegie Optimi -4,82 -1,54 -21,54 21,13 125,63 Carnegie Plus -0,79 -0,10 -0,55 20,00 118,91 Carnegie Sijoitus+ -2,70 -0,57 -11,21 20,92 124,38 Conventum Aktive A -2,16 -1,22 -23,38 74,74 444,38 4,72 Conventum Aktive B -2,17 -1,22 -18,49 79,51 472,74 Conventum Forte A -0,94 0,10 -8,76 29,38 174,69 1,78 Conventum Forte B -0,42 0,62 -2,41 35,97 213,87 Conventum Korko+Osake A -3,52 -3,14 -23,53 2,47 14,69 0,16 Conventum Korko+Osake B -3,31 -2,95 -18,58 2,63 15,64 Conventum Solid A -0,48 -0,91 18,52 110,11 0,37 Conventum Solid B -0,05 -0,50 1,07 21,69 128,96 Conventum Vision A -2,25 -1,63 -30,91 74,42 442,48 4,92 Conventum Vision B -2,25 -1,64 -26,50 84,22 500,75 Evli Euro Mix A -3,22 -2,65 -14,84 9,92 58,96 0,60 Evli Euro Mix B -3,22 -2,65 -10,80 10,88 64,71 Evli European Alloc. B -6,49 4,55 54,56 324,39 Evli Global A -6,40 -3,53 -28,71 8,98 53,39 0,80 Evli Global B -6,40 -3,54 -25,32 11,27 67,03 Evli Eur. Yield Bond -2,48 -1,66 7,09 42,16 0,07 MST Gl. Gl. America -5,74 0,88 4,60 30,34 Invesco GT Pacific -3,06 3,18 14,58 96,15 Invesco GT Pan Eur. Bond 0,55 2,32 14,56 96,02 Invesco GT Euro Reserve 0,06 0,27 267,45 1590,19 Invesco GT Eurol. A -3,66 19,19 114,10 Opstock Global Bal. A -1,90 994,01 5910,12 JPMF USD Gl. Bond 0,29 2,51 10,22 67,40 Invesco GT USD Liquidity 0,04 0,18 100,02 659,60 JPMF Em. T/1000 -4,24 -1,96 -29,95 167,20 994,13 9,39 Sampo K. Berg Global A/100 -5,29 -3,61 84,65 503,31 A. K -1,67 -0,42 -30,81 24,21 143,94 Sampo Suomi Yhteis. T/1000 -0,90 -0,59 -31,25 1006,45 5984,08 56,15 Sampo Suomi Yhteis. -2,66 1,02 12,83 84,61 Trevise AAA K -3,06 -2,71 -20,10 887,70 5278,04 Trevise AAA T -3,06 -2,71 -22,41 862,03 5125,37 28,47 Turun yliopiston rahasto A -6,74 -8,43 -40,39 57,12 339,62 3,04 Turun yliopiston rahasto B -6,73 -3,62 -37,26 63,29 376,31 Ålandsb. M. Lyhytk. Eurooppa Aggr. -2,41 0,07 14,17 93,45 Invesco GT Korea -4,64 15,56 6,98 46,03 Invesco GT Latin Am. China Opp. Berg Optimal B/100 -1,35 -0,68 -18,28 397,21 2361,70 A. Pacific 1,21 10,58 -12,89 6,69 39,78 Handelsb. Teletech A -3,39 37,38 246,51 JPMF Global 50 Equity A -2,87 96,28 634,93 JPMF Glob. Markets -0,09 12,20 11,31 67,25 Baring Global Equity -2,64 3,20 7,75 46,08 Baring Global Resources -4,01 -0,54 11,02 65,52 Baring H. Classic -5,57 -2,94 15,80 93,96 Firstnordic Nordic -5,15 2,03 36,64 217,84 Firstnordic US -3,96 -2,36 12,06 79,56 Fondita 2000+ A -6,13 -5,54 -43,11 26,32 156,52 2,50 Fondita 2000+ B -6,13 -5,54 -38,63 29,64 176,24 Fondita Equity Spice A -2,72 0,22 -26,51 26,56 157,92 1,90 Fondita Equity Spice B -2,72 0,22 -20,88 32,63 194,00 Fondita Nord. Gold & Mining 0,13 0,77 7,89 52,03 MST World Mining -0,80 6,45 11,22 73,99 MST World Technology -2,84 9,97 9,93 65,48 MST World Telecoms -4,06 0,37 8,03 52,95 MST World Utilities -3,50 -8,70 7,45 49,13 Myriadi Kasvu -1,54 0,95 -38,58 19,17 113,98 Nordea 3Pro Global Eq A -6,06 -1,98 4,96 29,49 Nordea 3 Pro Global Eq B -6,04 -1,87 4,20 24,97 0,20 Nordea Amerikka K/100 -5,05 -4,70 -17,99 23,66 140,67 Nordea Amerikka T/100 -5,05 -4,70 -19,52 22,43 133,37 0,51 Nordea Avanti K/100 -5,35 0,39 -39,89 6,38 37,95 Nordea Avanti T/100 -5,36 0,38 -41,13 6,13 36,42 0,18 Nordea Biotekniikka K/100 -7,57 -1,80 912,70 5426,69 Nordea Biotekniikka T/100 -7,57 -1,80 912,70 5426,69 Nordea Euroland K/100 -4,69 -1,84 -23,24 231,69 1377,58 Nordea Euroland T/100 -4,69 -1,84 -24,83 221,20 1315,17 5,92 Nordea Eurooppa Plus K -4,13 -1,51 -22,28 836,24 4972,06 Nordea Eurooppa Plus T -4,13 -1,51 -22,28 836,24 4972,06 Nordea Eurooppa.fi K/100 -4,61 -3,01 -22,04 25,50 151,63 Nordea Eurooppa.fi T/100 -4,61 -3,01 -23,55 24,40 145,09 0,59 Nordea Fennia K/1000 -2,33 -0,26 -25,18 672,80 4000,29 Nordea Fennia T/1000 -2,33 -0,26 -26,75 638,66 3797,30 15,16 Nordea Fennia Plus K -2,67 -2,21 -35,30 871,15 5179,62 22,57 Nordea Fennia Plus T -2,67 -2,21 -36,85 850,20 5055,07 24,79 Nordea Foresta K/1000 -2,62 0,38 9,29 363,98 2164,13 Nordea Foresta T/1000 -2,62 0,38 6,98 345,21 2052,53 6,66 Nordea Global Mob. High Yield Bond A -1,07 1,37 -19,96 3,69 21,94 0,41 JPMF Euro F. M. M. Swedish Bond -0,38 -1,16 -5,13 238,53 1418,23 Hiisi Yrityskorko 0,25 -0,87 7,80 109,52 651,18 Invesco GT Asia Ent. -0,99 9,01 10,25 9,00 10,50 4 Aspocomp 99 A-opt. Countries -4,44 17,63 43,04 283,83 Invesco GT Nippon Ent. -0,74 13,50 13,54 13,15 13,60 13,55 80,56 151475 8,70 25,01 0,07 75 -43,54 Evox Rifa Group -7,69 0,12 0,13 0,12 0,13 0,13 0,77 174700 0,11 0,25 10 -42,86 F-Secure -3,25 1,19 1,20 1,15 1,23 1,19 7,08 129561 0,50 5,49 -76,94 Instrumentarium -2,99 43,46 43,99 43,46 44,90 43,46 258,40 13882 20,90 47,50 1,00 24 106,95 JOT Automation -3,51 0,55 0,56 0,55 0,58 0,55 3,27 153466 0,31 2,75 0,01 9 -78,00 KSP Yhtiöt -1,82 5,40 5,64 5,50 5,60 5,50 32,70 288 4,10 7,50 0,24 -12,90 Nokia -0,89 26,69 26,85 26,35 27,30 26,69 158,69 16329466 13,56 48,50 0,28 33 -41,66 Okmetic -0,22 4,55 4,65 4,56 4,70 4,60 27,35 400 2,80 7,38 12 -14,15 Perlos -0,92 11,85 11,90 11,85 12,00 11,85 70,46 28930 5,60 23,01 0,20 15 -45,14 PKC Group -4,00 5,52 5,76 5,51 5,75 5,51 32,76 1320 4,01 11,49 0,40 6 -47,68 PMJ automec 1,54 0,66 0,67 0,65 0,69 0,66 3,92 9400 0,52 5,48 -86,42 Sonera 1,42 5,71 5,72 5,46 5,73 5,71 33,95 4831778 2,23 20,38 0,07 3 -61,67 Soon Communic. A 0,35 -1,05 2,01 19,79 117,67 0,79 Conventum Euro Oblig. 0,62 1,00 Okmetic 2000 A-opt. Aggr. Sel. Em. Berg Euro K. Grade A 0,10 -0,84 104,33 620,29 Evli Eur. Ent. Equity A -3,94 749,43 4455,91 JPMF Eur. Bond A -0,69 99,55 591,90 JPMF Gl. 2,90 3,50 2,50 4,50 4 Polar opt. A -5,09 -1,94 -44,68 31,33 186,28 2,04 Conventum Fut. Berg Euro Ob. T/1000 -5,46 -2,81 -33,16 112,45 668,60 6,50 Sampo S. Ind. 3,55 4,00 2,51 6,00 9 Amer 98 A-opt. Bond A -0,23 109,17 649,10 JPMF Sterling Bond A -GBP 0,76 -1,76 3,73 1,06 10,12 0,03 JPMF US Bond A -0,21 130,65 861,59 JPMF US Sh. Berg Optimal A/100 -1,35 -0,68 -23,54 324,77 1930,99 23,00 A. Large Cap A -USD -3,12 0,90 -17,88 9,00 59,35 JPMF Am. -6,80 370,00 385,00 370,00 380,00 374,00 2223,70 2060 170,00 710,00 458 -30,45 Nokia 99 A-opt. C -1,90 3,00 3,09 18,37 Gartmore SICAV Jap. JOT Automation reagoi kilpakumppaninsa väen vähenemiseen taipumalla viisi prosenttia 0,55 euron tasoihin. Yrit. B -0,63 4,71 4,75 4,70 4,77 4,71 28,00 18500 3,58 4,99 0,34 7 27,87 Ramirent 14,50 14,85 12,00 15,50 0,84 8 5,00 Tietoenator -0,99 29,90 30,00 29,86 30,50 29,90 177,78 280027 18,25 37,70 0,49 34 6,37 M M E ET TA AL LL LIIT TE EO OL LL LIIS SU UU US S AvestaPolarit -0,23 4,25 4,28 4,25 4,30 4,25 25,27 164400 2,76 4,58 0,15 Componenta -0,89 2,23 2,38 2,11 3,40 Fiskars A 1,10 8,25 8,58 8,20 8,58 8,58 51,01 16950 6,13 9,00 0,31 19 9,85 Fiskars K -6,67 8,40 9,48 9,00 9,00 9,00 53,51 50 6,20 9,50 0,29 20 10,53 KCI Konecranes -2,15 27,30 27,47 27,30 28,00 27,30 162,32 50749 25,00 38,46 0,71 17 1,49 Kone B -0,58 77,55 78,25 77,51 78,25 78,25 465,25 3363 65,00 93,00 1,50 15 5,87 Metso -0,09 11,36 12,00 11,31 12,00 12,00 71,35 137004 7,81 14,10 0,60 13 -1,22 Nordic Aluminium 4,52 6,70 6,94 5,82 10,00 0,34 7 -13,55 Outokumpu A 3,42 11,80 11,95 11,20 11,95 11,95 71,05 182119 7,10 11,95 0,80 5 42,68 Partek 8,65 8,70 8,65 8,70 8,70 51,73 19814 8,00 13,65 0,60 5 -34,47 Ponsse -0,54 9,15 9,87 9,50 9,50 9,50 56,48 40 8,61 12,07 0,65 8 -16,89 Rautaruukki K -2,44 3,99 4,00 3,99 4,10 4,00 23,78 103087 3,59 4,85 0,25 8 7,84 Raute 7,75 8,00 8,00 8,00 8,00 47,57 200 7,15 9,70 0,91 8 -3,13 Rocla 5,08 6,21 6,70 6,30 6,30 6,30 37,46 900 5,11 7,30 0,35 8 8,95 Wärtsilä A -0,59 20,10 20,30 20,10 20,44 20,30 120,70 4009 18,03 25,50 2,65 5 7,20 Wärtsilä B -0,49 20,36 20,44 20,38 20,90 20,38 121,17 37150 18,25 26,00 2,65 5 8,59 M M E ET TS SÄ ÄT TE EO OL LL LIIS SU UU US S M-real A 0,94 6,46 6,80 6,70 6,80 6,80 40,43 1049 4,91 8,85 0,60 3 -21,70 M-real B 0,61 6,55 6,60 6,53 6,65 6,56 39,00 189939 4,85 9,13 0,60 3 -23,39 Stora Enso A 13,42 13,85 13,50 13,63 13,63 81,04 5000 10,10 15,50 0,45 10 7,36 Stora Enso R -0,87 13,62 13,65 13,56 13,80 13,65 81,16 1274924 10,12 15,67 0,45 10 8,96 Stromsdal B 1,80 1,95 1,20 2,01 6 48,76 UPM-Kymmene -1,46 37,00 37,10 37,00 37,75 37,10 220,59 461178 27,99 39,85 1,50 8 3,93 M M O ON NIIA AL LA AT TE EO OL LL LIIS SU UU US S Aspo 5,95 6,20 6,00 6,00 6,00 35,67 5500 4,10 6,40 0,55 17 18,29 Hackman A 1,87 13,10 13,70 13,20 13,45 13,40 79,67 3400 11,35 17,20 0,50 7 18,02 E E N NE ER RG GIIA A Espoon Sähkö 28,30 29,99 15,00 29,00 0,36 48 Fortum 1,95 4,70 4,71 4,62 4,72 4,70 27,94 680797 4,05 5,70 0,23 9 8,05 E E L LIIN NT TA AR RV VIIK KE ET TE EO OL LL LIIS SU UU US S Atria A -1,77 5,55 5,65 5,65 5,65 5,65 33,59 500 3,81 6,19 0,25 11 35,70 Chips A 3,45 15,00 15,50 13,60 17,70 0,54 23 16,10 Chips B 0,78 14,21 15,00 14,30 15,00 14,30 85,02 1850 12,00 18,40 0,54 21 18,42 Danisco 0,53 38,00 39,00 36,70 38,00 38,00 225,94 1334 30,60 46,00 71 -1,35 Hartwall A -1,27 23,25 23,30 23,25 23,35 23,30 138,54 72582 15,00 24,10 0,20 29 16,25 HK Ruokatalo 3,02 3,08 3,00 3,05 3,05 18,13 16550 1,55 3,40 0,07 24 93,59 Huhtamäki -1,06 34,55 34,89 34,80 35,09 34,90 207,51 17935 24,50 37,00 1,10 14 21,23 Lännen Tehtaat -1,39 10,65 10,98 10,90 11,00 11,00 65,40 901 9,66 12,50 0,84 8 -8,97 Olvi A -0,58 18,88 19,49 18,85 19,10 18,85 112,08 2160 17,30 20,00 0,90 9 7,27 Raisio V 0,95 0,96 0,95 0,96 0,96 5,71 269670 0,91 2,52 0,02 -57,40 R R A AK KE EN NN NU US ST TE EO OL LL LIIS SU UU US S Lemminkäinen -1,22 12,97 13,00 13,00 13,01 13,00 77,29 3250 11,00 13,90 0,84 8 8,08 Tulikivi A 1,98 20,60 20,70 20,30 20,60 20,60 122,48 1600 15,00 20,60 1,13 7 21,89 YIT-Yhtymä -0,77 12,91 13,10 13,20 13,20 13,20 78,48 600 10,42 13,95 0,75 7 -0,69 T T IIE ET TO OL LIIIIK KE EN NN NE E JJA A E EL LE EK KT TR RO ON NIIIIK KK KA A Aspocomp 12,30 12,74 12,30 12,40 12,30 73,13 2400 8,90 30,00 0,50 8 -56,99 Comptel -5,23 3,26 3,29 3,25 3,48 3,29 19,56 181753 1,50 15,60 0,06 22 -77,52 Eimo 0,96 2,10 2,13 2,06 2,13 2,13 12,66 91800 0,85 5,95 0,07 11 -60,00 Elcoteq Network 0,93 9,80 9,95 9,50 9,99 9,98 59,34 44670 3,30 34,90 0,38 7 -69,57 Elisa Communic. I. New Finance K -1,71 -0,14 78,93 469,30 Pictet Global Telecom K -3,31 5,94 94,02 620,03 Pictet Global Water K -1,52 -0,16 110,73 658,37 Pictet Latin America 2,10 83,74 552,24 Pictet Targ. Capital Appr. -3,00 9,35 8,42 55,53 Invesco GT Healthcare -4,43 -0,28 56,13 370,16 Invesco GT Hong Kong Invesco GT Hong Kong -3,17 8,18 79,36 523,35 Invesco GT India -3,53 15,03 8,19 54,01 Invesco GT Investment -4,62 0,54 28,08 185,18 Invesco GT Italia -4,55 1,62 6,29 37,40 Invesco GT Japan -4,23 -0,63 15,83 104,39 Invesco GT Japan Ent. Multi Man. A -4,10 141,06 838,70 JPMF Euroland Equity A -5,20 -0,92 -23,44 35,35 210,18 0,14 JPMF Europe Conv. T -1,67 -0,42 -34,27 21,04 125,08 1,11 SEB Eur. Tallberg-k. Cons. Instit. K/1000 -1,85 -1,26 -9,66 213,99 1272,33 Sampo Eur. USA Index K -2,81 1,55 84,35 556,26 Pictet Targ. Disc. K/1000 -0,90 -0,59 -27,63 1125,73 6693,29 Sampo Sekt. A -2,28 127,78 759,75 JPMF Gl. 0,10 0,15 0,20 UPM 98 A-opt. Large C. Os. Equity A -5,15 -3,01 -15,13 7,74 46,02 JPMF Europe Dynamic A -3,89 2,81 9,14 54,34 JPMF Europe Equity A -4,31 -2,43 -22,32 33,76 200,73 0,10 JPMF Europe Small Cap A -1,86 3,74 -28,02 22,73 135,15 JPMF Europe Strat. T/1000 -1,88 -0,72 -37,27 143,75 854,70 7,74 Sampo Sekt. -5,48 -1,90 3,62 21,52 Gyllenberg Eur. Small Cap B -3,23 3,01 -24,73 27,81 165,36 Franklin Biotech. Bond A -0,10 123,46 814,17 JPMF EUR Gl. (Eur) K/1000 -4,48 -1,66 -52,46 298,48 1774,68 Mand. 2020 K/1000 -2,71 -3,87 -20,58 954,67 5676,21 Sampo T. International -0,92 1,18 -29,05 92,58 550,46 Handelsb. 2001 s KESKIPOHJANMAA 8 Talous V Viip pu urra ah ha asstto ott Conventum Focus Tekno A -7,76 -4,70 -49,88 15,22 90,49 0,97 Conventum Focus Tekno B -7,71 -4,70 -46,67 17,23 102,44 Conventum Fut. Berg Optimal Eur. B -3,83 -0,85 -34,10 1,86 11,05 0,15 Seligson Osakesalkku A -4,08 -1,81 -21,58 8,57 50,98 Seligson Osakesalkku B -4,08 -1,81 -21,58 8,57 50,98 Seligson Phoenix A -4,89 3,28 16,79 11,06 65,73 Seligson Phoenix B -4,89 3,28 16,79 11,06 65,73 Seligson Prosperity Russia -4,18 -2,11 66,28 12,36 73,47 Seligson Topix Core 30 A -6,83 -5,48 -40,95 4,31 25,65 Seligson Topix Core 30 B -6,83 -5,48 -40,95 4,31 25,65 Sp-Osakerahasto B/100 -4,19 -2,04 -18,75 76,79 456,57 Tapiola Hyvinvointi -3,79 -0,68 9,17 54,54 Tapiola Instituutio -4,03 -1,53 10,50 62,41 Tapiola Trendi -3,79 -0,88 9,38 55,75 Tapiola Tulevaisuus -5,82 1,71 8,23 48,91 Templeton Eastern Europe Fund -2,18 2,63 8,96 53,27 Templeton Em. -3,33 -2,07 2,02 103,13 613,18 ABN AMRO Gl. M. Aggressive -3,50 3,57 -23,40 11,59 68,91 FF Euro Blue Chip Fund -5,87 -3,35 -25,36 12,98 77,18 FF Euro STOXX 50 Fund -5,72 -2,99 -26,12 10,72 63,74 0,06 FF European Growth Fund -3,64 -1,14 -13,73 7,02 41,75 0,02 FF Europ. Sm. Bond -0,16 -1,36 108,88 647,37 Pictet EUR Bonds 0,13 -1,50 300,68 1787,76 Pictet Glob. A -3,81 -0,82 -34,08 1,94 11,55 Seligson HEX 25 -ind. K/1000 -0,41 -0,64 6,65 184,16 1094,97 Mand. Mark. Berg Sicav Far East (USD) -1,09 9,99 -9,31 121,55 801,58 A. Bond A 0,07 105,17 625,31 JPMF Gl. H. Markets -4,08 -0,49 12,23 72,72 MST Eur. -4,47 1,85 6,62 43,66 Invesco GT WW Tech. Kasvuos. Lyhytk. 98 opt. Myös tietoliikennesektori lipui päätökseen suurimmalta osin laskussa. Myös kauppakonserni Kesko pääsi reippaaseen nousuun, kun tieto norjalaisen Byggmaker -rautakauppaketjun oston kariutumisesta otettiin markkinoilla vastaan myönteisesti. Päivän harvoja nousijoita olivat Opec-maiden kiintiösopua ounastellut Fortum sekä useat metallisektorin isot nimet. A 0,45 107,40 638,57 Opstock Euro B. 98 A -opt. Multi Man. Gl. Berg Euro K. Eq. Debt 0,87 1,87 104,99 692,37 Pictet USD Bonds -0,65 -4,43 366,33 2415,82 Roburs Obl.fond/100 -3,45 -4,53 -8,89 1237,16 7355,82 32,81 Sampo E. H. 25 A -0,81 -0,35 -6,24 90,30 536,87 Evli Glob. (Eur.) K/1000 -4,54 -5,23 -25,96 950,25 5649,93 52,87 Sampo S. ex-Europe -4,46 -0,63 7,92 47,09 MST Global Equity -2,40 1,26 82,02 540,89 MST Global. K/1000 0,06 0,22 4,71 1099,03 6534,54 Sampo E. K/100 -7,80 -2,55 686,70 4082,90 Nordea Global Mob. T/1000 -5,32 0,35 -58,28 106,05 630,54 5,03 Mand. A/10 0,06 0,24 4,46 19,22 114,28 Seligson Rahamark. Opport. Sääst. 10,00 11,00 14,30 9,00 16,00 3 Wärtsilä optio-oikeus -96 YIT-Yhtymä 98 opt. L. Markets -2,12 7,85 -14,66 0,88 5,23 SEB Lux Eq. -6,41 -5,81 2,92 17,36 Gartmore SICAV Pan Eur. Inv. 29,00 31,50 23,40 44,58 38 Perlos 98 opt. U. T -1,09 15,18 90,27 Mandatum Priv. A 0,13 113,62 749,28 JPMF USD Gl. Value B -2,90 -3,11 -12,72 116,00 689,70 Gyllenberg Finlandia A -2,95 -0,95 -21,95 197,83 1176,24 14,60 Gyllenberg Finlandia B -2,96 -0,95 -15,86 232,50 1382,38 Gyllenberg Small Firm A -1,93 -2,64 -41,34 177,25 1053,88 16,90 Gyllenberg Small Firm B -1,93 -2,64 -36,31 210,35 1250,68 Handelsb. A -1,29 112,86 744,27 Mandatum I-Eur. B. -5,12 -6,65 30,18 199,03 MST Latin American 1,90 11,37 9,11 60,08 MST New Energy -1,58 -1,19 7,46 49,20 MST North American -2,84 0,97 61,31 404,32 MST North Am. Eur. Dur. Japan -5,02 -2,93 -39,36 2,65 15,76 Handelsb. Pitkäk. Småbolagsfond -4,16 1,73 -28,55 1,82 10,82 0,08 SEB Internetfond -2,66 10,51 -69,35 0,69 4,13 SEB Lux (F) Europafond -4,95 -3,19 -23,42 1,73 10,29 0,08 SEB Lux (F) Läkem./Biotek. 2010 K/1000 -1,65 -2,49 -8,58 1024,47 6091,22 Sampo T. Index A -3,08 2,29 -26,79 80,28 477,32 6,30 Gyllenberg Eur. K/1000 -5,32 0,35 -56,98 111,57 663,37 Mand. Berg Europe B/100 -5,51 -4,89 -28,24 87,24 518,71 A. Berg Sm. -2,81 1,38 12,47 74,14 Templeton Glob. B/100 -2,52 -2,64 -13,01 173,10 1029,21 A. (T) 0,01 0,01 0,04 Rak.Konev. K/1000 -0,46 -1,01 6,68 1091,51 6489,82 Sampo E. (Eur.) K/1000 -4,54 -5,23 -22,07 1096,72 6520,80 Sampo S. Kiint. Markets Equity A -USD -1,00 10,94 -12,89 7,91 52,16 0,02 JPMF Eur. Balanced -2,63 -1,47 10,72 63,74 MST Euro Triple A 30 -1,52 -0,82 8,43 50,12 0,02 MST Euro Triple A 50 -2,42 -0,39 7,67 45,60 MST Euro Triple A 70 -3,88 -0,14 6,93 41,20 MST USD Gl. M. Index A -3,76 -1,21 -33,75 20,45 121,59 Opstock Finl. Gr. A -6,49 4,55 54,56 324,39 Evli U.S. Equity A -2,71 136,79 902,08 JPMF US Strat. Inter -6,05 5,08 5,67 37,40 Firstnordic Gl. USD -7,62 1,23 -57,03 49,35 325,45 ABN AMRO Soc. World Bond -0,86 -3,41 1,61 9,60 Baring USD Corp. U. Keskon vaihdetumpi B-osake kallistui vilkastuneella vaihdolla yli viisi prosenttia 10,05 euron päätökseen. AustralAsia K -1,68 9,01 86,95 573,40 Roburs Contura/100 -2,73 1,91 -46,46 1589,54 9450,95 Roburs Amerika/100 -3,39 -2,72 -26,90 335,29 1993,55 3,21 Roburs Japanfond/100 -4,30 -1,61 -40,15 90,34 537,11 1,60 Roburs Kommunikations/100 -2,56 2,05 -45,43 294,29 1749,75 Roburs Pacificfonden/100 0,01 16,00 -13,96 192,10 1142,16 4,83 Roburs Privatiserings/100 -2,75 -0,96 -20,22 176,72 1050,74 5,34 Roburs Ryssland/100 -1,66 -0,47 21,71 62,89 373,95 Roburs Råvarufond/100 -2,34 -0,12 -6,10 139,99 832,34 1,60 Roburs Skogsfond/100 -0,06 3,71 9,86 358,46 2131,32 5,88 Roburs Småbolag. Equity A -0,67 101,02 666,19 JPMF Eastern Europe Equity -6,02 -3,72 -11,06 12,95 77,00 JPMF Em. -2,52 4,80 18,55 122,33 MST Japan -4,40 -1,73 14,76 97,34 MST Japan Opport. Kokonaisuutena metsäteollisuus peruutti 0,8 prosenttia. (T) 0,35 0,30 2,45 179 M-real 97 B-opt. 0,95 1,10 0,50 5,90 -81,37 Instrum. Os. -2,04 -1,08 9,14 54,34 Carnegie Euro Korko 0,33 -0,82 2,25 18,16 107,97 0,69 CDC Euro Bonds C -0,42 -1,74 59,80 355,55 CDC Global Bonds C -0,44 -3,31 973,60 6420,54 Conventum Euro Oblig. S. K. East Equity A -USD -0,53 -2,86 -32,28 7,47 49,26 0,13 JPMF Renta V. Yield Bond -1,00 -1,00 11,89 70,69 Baring Hong Kong China -2,29 5,64 188,93 1123,33 Baring Int. -3,50 2,98 753,41 4479,57 Credit Agricole Global Eq. K -5,32 -7,43 -59,96 19,70 117,14 Mandatum S. Instit. 26,28 37,08 45 Perlos 99 A-opt. Berg Euro Korko A/100 0,06 0,25 0,17 178,33 1060,30 7,00 A. Tech K/1000 -4,16 -1,32 -53,38 168,87 1004,06 Mand. Berg Finland A/100 -2,95 -0,55 -36,78 656,37 3902,60 52,00 A. Eur. B 0,31 -1,05 6,19 22,63 134,55 Credit Agricole Euro B. Soc. Private Aggr. Eq. Multi Man. 2,20 2,80 1,15 3,00 2 Outok. Gr. Index K -3,05 0,08 97,56 580,07 Pictet Targ. Global Blue Chip B -5,23 -4,78 -32,08 13,95 82,94 L Ly yh hy ye en n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Micro Cap A -USD 0,69 10,39 6,55 74,39 490,58 0,05 JPMF Am. Ind. A -0,88 899,70 5349,37 JPMF Gl. (T) 28,57 0,09 0,13 0,08 3,20 48 Jippii 00 II-opt. Yrit. -13,19 -9,68 -48,85 126,50 752,14 O Ossa ak ke erra ah ha asstto ott ABN AMRO East. Berg Russia (SEK) -3,58 -2,20 50,44 97,50 61,25 A. Eur. Yield (Euro) -2,81 -8,78 7,27 43,23 Gyllenberg Eur. -4,81 -8,25 7,12 42,33 Baring Latin America -0,25 9,46 11,80 70,16 Baring Leading Sector -4,01 2,90 9,58 56,96 Baring North America -3,26 2,83 68,58 407,76 Baring Pacific -3,72 4,66 60,88 361,98 Carnegie Aksje Norje -2,63 -0,77 -11,39 327,47 1947,05 Carnegie East-European 5,02 0,76 15,89 94,48 Carnegie Eurooppa Osake -4,77 -1,67 -26,59 11,79 70,10 Carnegie Internet -3,22 3,24 -51,13 5,41 32,17 Carnegie Medical -5,50 0,81 -10,53 52,41 311,62 Carnegie Monirahasto -2,44 0,96 -26,98 13,61 80,92 Carnegie Nordic Markets -2,87 3,10 -29,19 53,86 320,24 Carnegie Suomi Osake -3,52 -1,47 -25,33 60,86 361,86 Carnegie Småbolag -3,40 9,01 -40,70 22,15 131,70 Carnegie Sverige -5,75 2,87 -29,28 23,26 138,30 Carnegie Teknologia -5,82 5,67 6,15 36,57 Carnegie WorldWide -3,59 -0,76 -30,31 43,22 256,97 CDC Emerging Asia C 1,85 12,89 11837,48 78063,95 CDC Emerging Europe C -0,51 4,19 6262,79 41300,86 CDC Emerging Latin America C 0,61 5,59 8094,91 53383,04 CDC Europe Equities C -2,89 2,08 232,46 1382,14 CDC Europe NM C -0,09 5,14 54,80 325,83 CDC Europe Small Cap C -1,13 3,94 245,70 1460,87 CDC Glob. K. Small C. Markets -3,31 12,90 10,50 69,24 Invesco GT Energy -3,34 -6,90 8,10 53,42 Invesco GT Euroland -4,86 1,15 7,05 41,92 Invesco GT Financial Services -3,11 0,58 8,72 57,51 Invesco GT German G. B -5,09 -1,94 -41,15 35,46 210,84 Gyllenberg Momentum A -3,76 -1,94 -42,05 150,31 893,70 14,60 Gyllenberg Momentum B -3,77 -1,94 -36,67 180,02 1070,35 Mandatum Kontra K 2,30 1,49 27,32 14,11 83,88 Mandatum Vipu Kasvu -2,01 0,02 -42,45 27,09 161,04 SEB Optionsrätter Europaf. Dynamic A -USD -0,91 3,92 8,74 57,64 JPMF Global Equity A -USD -3,60 -0,39 -20,24 17,69 116,66 0,58 JPMF Global Financ. Berg Euro Ob. East. Eur. Euro-Obl. -0,97 1046,30 6221,02 Credit Agricole Global B. A 0,18 -0,75 10,17 60,44 Seligson Euro Corp. K 0,33 -0,93 20,95 124,59 Sampo Valtionoblig. -2,95 3,22 -12,36 1,28 7,63 SEB Lux Eastern Europe -5,11 -2,99 -4,51 0,91 5,41 SEB Lux Emerg. 2030 K/1000 -3,77 -5,10 -28,08 885,77 5266,55 Sampo T. T -2,64 -0,85 -17,68 853,72 5075,99 Mandatum S. Euro Bond A 0,11 -0,16 1,39 18,22 108,33 Ålandsb. 25 B -0,81 -0,35 -2,30 94,09 559,43 Evli Glob. Europe Value A -4,13 -2,38 17,64 104,88 Ålandsb. -5,01 -3,22 -14,60 3,49 20,76 SEB Lux (F) Miljöfond -5,04 -2,42 -28,32 0,85 5,04 SEB Lux (F) Sverige Off. Corp. -1,76 3,29 -30,91 925,03 6100,24 Credit Agricole Europe -3,19 0,46 896,37 5329,57 Credit A. -5,53 -2,73 -43,68 8,20 48,75 Handelsbanken Osake -2,76 -1,12 -21,08 1,76 10,46 Hiisi Euro 50 -6,34 -4,36 -23,71 69,93 415,78 Hiisi Kasvu -5,32 -2,69 -35,68 65,52 389,56 Invesco GT Amer. Markets -2,02 16,98 13,09 86,32 MST Australian & New Z. -4,74 -0,50 4,02 23,90 Gartmore SICAV Em. 4,71 4,95 2,00 5,10 3 Raute A-optio 1/98 Sampo A-opt. -4,52 1,48 1,60 1,55 1,62 1,62 9,63 1500 0,75 3,60 1 Stockmann 97 A&B -opt. K. Berg Finland HPI A/100 -2,29 99,99 594,51 A. 25 T/1000 -1,22 -1,22 -7,39 917,80 5456,99 47,70 Sampo Kompassi 50 K -1,48 985,20 5857,73 Sampo Kompassi 50 T -1,48 985,20 5857,73 Sampo Kompassi 75 K -1,50 984,99 5856,48 Sampo Kompassi 75 T -1,50 984,99 5856,48 Sampo Kultapossu K/1000 -2,65 -1,17 725,18 4311,72 Sampo T. America -2,12 -0,55 -23,03 35,96 213,81 Handelsb. -3,25 13,60 4,76 31,39 Invesco GT Global Ent. Em. -3,66 1,12 88,10 580,99 Invesco GT Dev. A USD 0,07 2,94 14,73 97,14 JF Pacific Equity A -USD -2,19 5,74 -19,57 35,71 235,49 0,33 JF Pacific Technology A -1,60 22,02 -16,55 6,15 40,56 JF Singapore -1,60 11,50 -16,35 7,37 48,60 JF Taiwan 3,43 33,87 -4,03 12,37 81,58 JPMF America Equity A -USD -2,68 1,62 -12,50 70,42 464,39 JPMF Am. Em. 58,54 0,65 Nokia 97 opt. 98 opt. Eur/100 -2,57 0,47 -31,15 133,48 793,61 Roburs Östeuropa/100 -2,80 -1,43 -6,74 98,03 582,83 Sampo Aas. 0,45 0,60 0,15 0,79 Metso 00 A-opt. Gl. TeleTech -1,09 17,83 5,42 35,74 MST W. Nokian painoarvon kymmeneen prosenttiin rajaava portfolioindeksi heikkeni 0,2 prosentilla. A 0,06 843,54 5015,46 JPMF Europe Bond A 0,36 124,88 742,50 JPMF FF Em. V Vo oiitttto o-o ossu uu uss on tuottorahastojen maksama osuuskohtainen hyvitys. Berg Sicav N. Warrant -11,69 -10,36 4,76 31,39 JPMF Balanced Fund A -1,75 -1,03 -8,06 6,73 40,01 0,12 JPMF Gl Capital Pres. T/1000 -2,39 0,43 -3,19 959,54 5705,17 Mandatum Neutral K 0,14 0,17 4,14 21,54 128,05 Mandatum Neutral T 0,14 0,16 21,10 125,48 0,42 Mandatum Omega T 0,15 21,40 127,23 Mandatum Optimi Kasvu -0,38 1,10 -18,39 28,66 170,42 Mandatum Priv. Sweden 0,55 10,69 -23,97 29,50 175,40 Handelsb. Puuhamaa -0,77 25,80 29,00 22,11 30,01 1,60 14 -19,38 Turkistuottajat -0,23 8,85 9,05 8,86 8,88 8,86 52,68 2850 6,51 10,00 0,80 5 19,43 Turun Arvok. Eur. Bond K 0,36 -1,76 5,92 110,99 659,90 Nordea Pro Corp. Sm. B -3,03 4,80 5,40 4,90 4,95 4,93 29,31 4500 4,24 5,45 0,19 24 19,70 Norvestia 13,50 13,65 13,65 13,65 13,65 81,16 200 11,20 15,14 1,40 5 11,48 Polar Kiinteistöt (T) 0,33 0,35 0,33 0,34 0,34 2,02 101010 0,19 0,39 65,00 Sponda 4,40 4,45 4,40 4,40 4,40 26,16 200 3,70 5,25 0,25 12 15,49 Technopolis -0,66 3,00 3,02 3,02 3,02 3,02 17,96 1600 2,50 3,25 0,25 8 6,38 K K U UL LJJE ET TU US S JJA A L LIIIIK KE EN NN NE E Birka Line A 13,00 14,50 12,00 20,00 0,67 9 -13,33 Birka Line B -3,49 12,45 13,00 13,00 13,00 13,00 77,29 100 11,00 19,50 0,67 9 -17,60 Finnair -1,60 3,68 3,70 3,70 3,75 3,70 22,00 28400 3,48 5,20 0,65 4 -17,67 Finnlines 0,88 23,05 23,30 23,00 23,40 23,15 137,64 9812 17,00 27,60 1,18 15 30,97 Silja 1,47 1,50 1,47 1,49 1,49 8,86 7000 0,78 1,80 148 83,75 Viking Line 20,20 20,95 18,50 25,50 0,84 16 -20,47 K K A AU UP PP PA A Kesko A 14,50 15,49 14,90 15,35 15,35 91,27 17400 11,50 20,00 1,00 15 -14,45 Kesko B 5,15 10,00 10,05 9,55 10,19 10,05 59,75 77221 8,10 11,80 1,00 10 -9,17 Rautakirja A 44,51 51,00 42,00 50,50 1,93 11 5,98 Rautakirja B 1,12 45,00 46,00 40,00 46,00 1,93 11 13,64 Stockmann A 1,24 11,40 11,44 11,28 11,44 11,44 68,02 12411 9,50 13,50 0,60 21 -1,30 Stockmann B -1,31 11,30 11,40 11,31 11,60 11,31 67,25 31366 10,00 12,98 0,60 21 1,80 Tamro -1,16 3,41 3,55 3,45 3,55 3,45 20,51 25300 1,65 4,10 0,05 93,75 M M U UU UT T P PA AL LV VE EL LU UT T Aldata Solution -2,38 1,64 1,65 1,61 1,68 1,65 9,81 71000 0,73 7,18 65 -73,16 Jaakko Pöyry 0,64 15,80 16,00 16,00 16,00 16,00 95,13 5100 15,00 21,00 0,60 11 -7,66 Lassila &Tikanoja 0,87 17,35 17,50 17,20 17,80 17,80 105,83 1109 12,00 18,50 Novo Group 1,62 2,51 2,54 2,47 2,55 2,50 14,86 18000 2,05 4,30 0,06 -15,20 Rak. A -10,25 -0,27 -72,58 20,50 121,91 Evli Emerging Tech. -3,02 -3,02 18,33 120,88 Invesco GT Japan OTC S. Eq. Fund kasvu -3,14 1,85 -22,82 189,94 1129,33 WIP Market Leaders Gl. Res. ex-US Bond A 0,36 138,92 916,13 JPMF Gl. B 0,45 -1,03 4,20 107,40 638,57 3,15 Opstock Fin. Berg Euro Oblig. Enh. Berg Europe A/100 -5,52 -4,89 -32,81 79,71 473,93 7,00 A. Indexed C -3,02 1,16 867,02 5717,69 Conv. Bond B -0,11 -1,11 7,38 94,98 564,73 Handelsb. Debt A -USD 1,03 3,08 -3,77 11,73 77,36 1,43 JPMF FF Euro Bond A -EUR 0,65 -1,28 3,35 6,17 36,69 0,16 JPMF FF Global Bond A -USD 0,33 -0,98 -0,98 12,10 79,80 0,70 JPMF FF USD Bond A -USD -0,18 -2,68 5,41 10,91 71,95 0,21 JPMF Gl. Small Cap Eur. C. Lauantaina 15.12. ex-US S. Euro Value A -5,40 1,12 75,86 451,04 5,49 Conv. Smaller Comp. O. Growth -4,10 -0,30 13,10 77,89 Trevise Glob. B. B. K/1000 -3,35 -1,97 -30,51 602,95 3584,98 Sampo Komp. H. Multi Man. Private Cons. Bal. 1144,97 -1,02% Muu teollisuus 1332,21 -0,34% I-listan indeksi 1941,48 -0,38% NM-listan indeksi 580,35 0,47% II-lliisstta a N NM Mjja a P Prre e-lliisstta a V Va allu uu utta att 1 eur = 5,94573 mk 7000 7500 8000 8500 9000 42 43 44 45 46 47 48 49 200 400 600 800 1000 42 43 44 45 46 47 48 49 3.2 3.3 3.4 3.5 3.6 42 43 44 45 46 47 48 49 H He ellssiin ng giin n A Arrv vo op pa ap pe erriip pö örrssssii P P Ö Ö R R S S S S II JJ A A R R A A H H A A U Ullk ko om ma aiisse ett p pö örrssssiitt T To oiim miia alla aiin nd de ek kssiitt D Do ow w JJo on ne ess N Na assd da aq q P Prriim me ett E Eu urriib bo orriitt H He ex x-iin nd de ek kssii H He ex x v vo olly yy ym mii P Pä äiiv vä än n n no ou ussiijja att P Pä äiiv vä än n lla assk kiijja att Keskikurssit EUR FIM USA, dollari 0,9016 6,594643 Kanada, dollari 1,414 4,204901 Iso-Britannia, punta 0,6217 9,563664 Irlanti, punta 0,787564 7,54952 Ruotsi, kruunu 9,4642 0,628234 Norja, kruunu 8,028 0,740624 Tanska, kruunu 7,4475 0,798352 Islanti, kruunu 93,64 0,063496 Saksa, markka 1,95583 3,040003 Hollanti, guldeni 2,20371 2,698055 Belgia, frangi 40,3399 0,147391 Sveitsi, frangi 1,4737 4,034559 Ranska, frangi 6,55957 0,906421 Tsekinmaa, koruna 32,63 0,182217 Italia, liira 1936,27 0,003071 Itävalta, shillinki 13,7603 0,432093 Portugali, escudo 200,482 0,029657 Viro, kruunu 15,6466 0,380001 Espanja, peseta 166,386 0,035735 Japani, jeni 115,05 0,05168 Australia, dollari 1,7398 3,417479 Hongkong, dollari 7,0321 0,845513 Kreikka, drakma 340,75 0,017449 Singapore, dollari 1,6533 3,59628 Malta, punta 0,4037 14,72809 Kypros, punta 0,57488 10,342558 9000 9300 9600 9900 10200 42 43 44 45 46 47 48 49 1560 1680 1800 1920 2040 2160 42 43 44 45 46 47 48 49 New York DJ 9766,4 -1,3% New York Nasdaq 1946,5 -3,23% Tokio Nikkei 10511,6 0,75% Hongkong HS 11466,1 -0,55% Lontoo FT-SE 1457,1 -0,29% Frankfurt DAX 4963,2 -0,06% Pariisi CAC-40 4381,4 -0,66% Tukholma GX 233,8 -0,43% Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta Muutos Osto Myynti Päätetyt kaupat Viimeinen Vaihto Vuoden alusta Osinko P/E M-% edell.% alin ylin EUR FIM kpl alin ylin v.alusta F Fiin na an nssiiu um m O Oy y LLaaiisskkaa llaasskkuuppääiivvää Helsingin pörssin perjantai lipsahti loivasti miinukselle Nokian perässä. B 0,32 -0,96 3,61 106,97 636,01 3,15 Pictet EUR High Yield 0,38 108,06 642,50 Pictet Global Bonds -0,09 98,47 585,48 Pictet Glob. 50 A -1,20 0,27 -13,77 79,08 470,19 Evli Glob. -4,54 2,13 8,63 56,91 Franklin Technology -5,26 5,45 5,22 34,42 Franklin U.S. Berg Sm. Growth A -4,20 -0,47 -27,83 6,38 37,93 JPMF Europe Strat. 2010 T/1000 -1,66 -2,49 -13,15 921,58 5479,47 49,24 Sampo T. High Yield A -2,06 -0,10 97,13 577,53 Evli Eur. 98 A-opt. -2,20 4,92 45,81 302,10 Invesco GT Cont. Eurokorko A/1000 0,04 0,19 4,15 1892,84 11254,32 Handelsb. America (USD) -4,93 -0,71 -17,07 230,07 1517,23 A. Euro Gr. K/1000 -2,39 0,43 -3,19 959,54 5705,17 Mandatum I-Eur. -18,18 1,35 1,98 0,30 2,40 1 A Comp. N.Am. Bond 0,28 -0,92 10,78 64,09 0,01 MST European Bond 0,56 -1,79 14,25 84,73 0,05 MST Eur. Berg Sicav Global (USD) -4,23 -1,41 -26,46 236,48 1559,50 A. R Ra ah ha asstto olliisstta a jju ullk ka aiisstta aa an n lla au ua an ntta aiin n lle eh hd de essssä ä. -3,64 10,60 11,00 10,50 11,45 10,50 62,43 2300 8,05 21,40 1 -42,70 Sonera 99 A-opt. S. -0,45 1,30 26,46 174,49 MST Digital Europe -3,00 8,79 4,21 25,03 MST Emerging Europe -0,67 7,32 25,22 149,95 MST Emerging Markets -0,25 10,68 7,98 52,63 MST Em. Bond 0,10 -1,29 0,99 5,90 SEB Lux Euro Bond 0,71 -1,09 6,31 0,99 5,91 0,02 SEB Lux Internat. Pro A/100 0,06 0,25 103,42 614,91 A. Euro Active 0,25 4,00 -30,40 52,30 310,96 Handelsb. B. 1,96 5,20 5,50 5,15 5,20 5,20 30,92 5500 3,90 7,20 4 Kyro 5,42 5,74 5,50 5,50 5,50 32,70 10200 3,60 5,95 3 Leo Longlife A 8,25 8,28 8,27 8,27 8,27 49,17 8700 7,10 8,95 0,42 8 -0,12 Metsä Tissue 1,11 8,20 8,55 6,70 12,00 -20,00 Nokian Renkaat -1,63 32,02 32,80 31,10 32,90 32,70 194,43 3395 18,00 32,90 0,65 17 70,32 Rapala VMC 0,63 3,17 3,20 3,20 3,20 3,20 19,03 9500 2,55 5,50 0,02 20 -25,41 Tamfelt E 5,22 24,20 26,60 23,55 24,30 24,30 144,48 1500 17,51 24,30 1,30 13 38,29 Tamfelt K 0,22 22,65 24,50 23,00 23,50 23,50 139,72 600 17,50 24,00 1,26 12 25,83 O O P PT TIIO O O OIIK KE EU UD DE ET T Alma M. Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus P P A AN NK KIIT T JJA A R RA AH HO OIIT TU US S Capman 1,35 2,26 2,30 2,28 2,30 2,28 13,56 5550 1,64 2,55 5 Conventum 1,80 1,90 1,80 1,80 1,80 10,70 61420 1,10 3,25 0,06 16 -38,98 Nordea -2,71 5,39 5,44 5,38 5,60 5,43 32,29 625978 4,77 8,91 0,22 9 -34,67 OKO A -0,35 14,10 14,20 14,19 14,20 14,20 84,43 2802 11,35 16,00 1,27 6 2,55 Sampo A -1,49 8,57 8,69 8,50 8,72 8,69 51,67 1679474 7,70 12,70 1,60 5 -28,46 Ypankki Skop (T) 0,02 0,03 0,01 0,04 1 -33,33 Ålandsbanken A 0,06 15,51 15,80 15,45 15,50 15,50 92,16 1980 15,00 20,00 1,01 10 -8,76 Ålandsbanken B -0,45 15,40 15,60 15,40 15,70 15,40 91,56 4000 14,86 19,10 1,01 10 -6,67 V V A AK KU UU UT TU US S Pohjola-Yhtymä A -0,51 19,60 20,00 19,86 19,86 19,86 118,08 200 16,85 49,50 16,00 1 -58,82 Pohjola-Yhtymä B -0,60 19,81 19,99 19,65 20,00 19,85 118,02 34863 16,00 49,67 16,00 1 -58,68 S S IIJJO OIIT TU US S Citycon 1,00 1,02 0,93 1,07 0,08 9 3,09 Interavanti -0,60 1,65 2,00 1,32 2,00 0,03 60 7,14 J. K/1000 -0,18 -0,36 5,89 1100,52 6543,39 Sampo Komp. A -0,10 -1,04 6,82 1,91 11,37 Seligson Euro Obl.ind. S. 98 A-opt. Bond (USD) -2,40 -1,11 0,89 5,90 0,03 FF Sterling Bond GBP) -1,75 1,44 0,28 2,69 FF US Dollar Bond (USD) -0,36 -2,61 4,49 5,86 38,64 0,12 Fides Eurobond A 0,14 -4,91 1,52 93,02 553,07 4,92 Fides Eurobond B 0,13 0,10 6,86 106,24 631,67 Fides High Yield B A -1,06 -8,97 89,07 529,59 9,63 Fides High Yield B B -1,05 0,77 98,60 586,25 FIM Euro 0,16 -0,99 5,79 19,00 112,97 Firstnordic EMUBondA 0,23 -1,25 11,47 68,17 Firstnordic EMUBondD 0,23 -1,32 10,91 64,89 0,45 Firstnordic Gl. Eq. (USD) -1,09 12,96 -12,24 8,62 56,84 FF Australia Fund (AUD) -1,45 0,83 -0,81 24,39 83,35 0,23 FF Emerging Market (USD) -1,31 9,66 -10,15 5,74 37,87 FF Eur. A/1000 0,22 -1,07 6,89 1971,26 11720,58 Handelsb. M Mu uu utto oss% % 1 12 2 k kk k on rahaston tuotto voitto-osuuskorjattuna 12 kuukauden ajalta. -1,69 7,50 70,41 464,33 MST Pacific -2,00 15,45 9,79 64,56 MST United Kingdom -4,86 -2,28 38,97 372,70 MST World Energy -4,49 -6,36 7,66 50,51 MST World Financials -1,43 2,44 9,65 63,64 MST W. K/1000 -5,46 -2,81 -29,64 118,37 703,80 Sampo P-Am. Amer.fi T/100 -1,52 2,65 786,33 4675,29 Nordea Maailma K/100 -5,85 -4,59 -21,72 21,95 130,51 Nordea Maailma T/100 -5,85 -4,59 -23,29 20,95 124,56 0,51 Nordea Medica LS K/100 -5,14 -5,15 -14,36 112,74 670,30 Nordea Medica LS T/100 -5,14 -5,15 -16,20 107,15 637,10 2,50 Nordea Nordia K/100 -4,98 -0,49 -29,42 7,04 41,86 Nordea Nordia T/100 -4,97 -0,49 -30,82 6,73 39,99 0,18 Nordea Nordic SC K/100 -2,78 1,94 -32,13 150,42 894,33 Nordea Nordic SC T/100 -2,78 1,94 -33,51 146,41 870,52 4,06 Nordea Pro Eurooppa K -4,60 -2,93 -21,19 105,70 628,43 Nordea Pro Eurooppa T -4,60 -2,93 -22,79 101,24 601,92 2,55 Nordea Pro Suomi K -2,36 -0,01 -22,52 23,67 140,74 Nordea Pro Suomi T -2,36 -0,01 -24,29 22,35 132,88 0,56 Odin Finland 0,55 4,74 16,64 159,50 948,34 Odin Maritim -1,77 5,77 -0,45 19,98 118,80 Odin Norden -0,96 2,65 -10,33 54,53 324,22 Odin Norge -0,78 -1,76 -15,85 86,89 516,62 Odin Offshore -2,46 -7,03 -24,24 7,94 47,21 Odin Sverige -2,76 4,02 9,77 55,61 330,64 Op-Aasia A -1,96 3,85 85,73 509,73 Op-Aasia B 85,73 509,73 Op-Amerikka A 0,52 1,92 90,87 540,29 Op-Amerikka B 90,87 540,29 Op-Britannia A -2,53 -4,81 88,93 528,75 Op-Britannia B 88,93 528,75 Op-Delta A -3,40 -0,51 -14,21 86,36 513,47 Op-Delta B -3,40 86,36 513,47 Op-Euro Kasvu A -2,69 1,41 -26,69 111,95 665,62 Op-Euro Kasvu B -2,69 111,95 665,62 Op-Euro Osake A -6,62 -4,55 -25,87 18,05 107,32 Op-Euro Osake B -6,62 18,05 107,32 Op-Itä-Eurooppa A -5,49 -6,68 -12,81 84,04 499,68 Op-Itä-Eurooppa B -5,49 84,04 499,68 Op-Medical A -5,19 -5,91 -20,70 99,22 589,94 Op-Medical B -5,19 99,22 589,94 Op-Metsä A -4,28 -1,42 5,75 44,52 264,70 Op-Metsä B -4,28 44,52 264,70 Op-Teknologia A -8,12 -1,23 -50,63 40,84 242,82 Op-Teknologia B -8,12 40,84 242,82 Op-Trendi A -4,43 -0,42 -19,24 76,32 453,78 Op-Trendi B -4,43 76,32 453,78 Opstock Euro Index A -5,98 -4,40 -24,77 100,23 595,94 Opstock Euro Index B -5,98 100,23 595,94 Opstock Finl. K -0,48 -0,88 6,48 20,97 124,71 Sampo Yhteisöoblig. Bond T 0,36 -1,76 0,64 105,46 627,05 5,27 Nordea Pro Euro Obl. B -3,25 -3,05 -15,68 92,76 551,53 Gyllenberg Forum A -1,14 -1,61 -8,49 104,43 620,91 6,80 Gyllenberg Forum B -1,14 -1,62 -2,41 114,77 682,39 Gyllenberg Foundation A -2,93 -1,91 -20,10 87,91 522,69 6,40 Gyllenberg Foundation B -2,92 -1,91 -14,68 99,70 592,79 Gyllenberg International A -3,51 -2,91 -20,33 120,65 717,35 8,45 Gyllenberg International B -3,52 -2,92 -14,97 142,71 848,52 Gyllenberg Optimum A -1,56 -2,02 -16,17 191,71 1139,86 13,40 Gyllenberg Optimum B -1,57 -2,02 -10,22 230,04 1367,76 Handelsb. O. USD -3,50 -1,46 -22,85 51,80 341,60 ABN AMRO Latin Am. B/10 0,06 0,24 0,34 17,75 105,52 0,70 Tapiola Rahamarkkina 0,06 0,18 10,51 62,50 K Ke essk kiip piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Em. MediL. B 0,51 -0,88 6,76 26,59 158,10 Evli Eur. Berg Global B/100 -5,29 -3,61 84,65 503,31 A. Tech -5,99 1,06 15,16 99,95 Firstnordic Global -4,56 -3,27 22,14 131,64 Firstnordic Glob. A 102,21 607,71 OP-Euro Yritysl. Euro Bond B 0,16 -0,16 5,56 18,97 112,79 P Piittk kä än n k ko orro on n rra ah ha asstto ott A. Os. Bonds -1,48 -3,47 0,41 17,27 102,68 Handelsb. B. Berg Sicav Japan (JPY) -2,88 2,21 -29,20 7182,00 371,16 A. -0,22 -2,70 1042,48 6874,78 Evli Altius A 0,07 0,88 2,50 102,95 612,11 Evli Altius B 0,06 0,88 6,88 107,34 638,24 Evli Corporate Bond A -0,30 -0,62 2,73 103,14 613,25 4,10 Evli Corporate Bond B -0,30 -0,62 7,04 111,99 665,85 Evli Eur. Em. Eq. -2,91 0,79 872,78 5755,67 Credit Agricole Japan -3,52 0,03 76341,00 3945,27 Credit A. T/1000 -3,26 -0,25 -21,89 813,28 4835,54 Mand. Europe Equity A -USD -6,52 -3,86 -10,28 10,47 69,05 JPMF Em. Bond 0,55 -1,63 3,63 21,58 Invesco GT Eur. (JPY) -2,87 0,70 -18,94 1014,00 52,40 FF Korea Fund (USD) -0,59 17,36 9,64 6,42 42,32 FF Latin America (USD) -0,33 5,50 -13,29 7,64 50,35 0,05 FF Malaysia Fund (USD) 0,39 7,86 -8,56 13,03 85,93 0,02 FF Nordic Fund (SEK) -3,24 0,18 -24,38 435,70 273,72 FF Pacific Fund (USD) -2,63 5,16 -25,22 8,84 58,29 FF Singapore Fund (USD) -2,38 14,99 -26,56 13,96 92,06 0,07 FF South East Asia (USD) -0,88 13,22 -13,71 1,69 11,13 FF Switzerland Fund (CHF) -2,18 0,73 -25,94 30,46 122,89 FF Taiwan Fund (USD) 2,61 31,20 -4,63 6,70 44,15 FF Thailand Fund (USD) -4,53 12,05 -0,43 5,52 36,43 FF United Kingdom (GBP) -5,06 -1,72 -16,94 1,43 13,65 0,01 FF World Fund (USD) -4,36 -2,13 -23,89 10,10 60,05 Fides New Media A -7,13 -5,14 -65,66 36,33 216,01 1,91 Fides New Media B -7,13 -0,15 -63,85 45,31 269,40 Fides Telecom A -9,67 -10,80 -57,56 59,11 351,45 3,21 Fides Telecom B -9,68 -6,12 -55,33 74,45 442,66 FIM Fenno -2,29 -0,30 -27,17 50,02 297,41 FIM Mondo K -4,32 -2,07 -22,01 744,01 4423,68 FIM Mondo T -4,32 -2,07 -22,01 744,01 4423,68 FIM Nordic -4,85 -2,49 8,63 51,31 FIM Rento -2,36 2,97 -8,35 8,67 51,55 FIM Rohto -3,33 -0,30 -11,09 9,86 58,62 FIM Russia -3,18 -2,03 41,38 14,93 88,77 FIM Tekno -6,18 -3,46 -54,99 12,00 71,35 FIM Unioni -4,09 -3,81 -27,56 6,57 39,06 Firstnordic Europe -4,68 -3,96 8,67 51,52 Firstnordic Eur. -2,67 2,40 -36,06 14,95 88,89 FF France Fund -4,52 -3,23 -26,13 26,40 156,97 FF Germany Fund -5,29 -0,29 -26,79 20,77 123,49 FF Greater China (USD) -0,89 10,53 -14,09 48,90 322,48 0,21 FF Iberia Fund -4,56 -0,54 -14,20 24,05 142,99 FF Indonesia Fund (USD) 0,69 8,14 -16,84 2,35 15,50 0,02 FF International Fund (USD) -4,01 -0,26 -24,22 23,46 154,71 FF Italy Fund -4,61 2,14 -22,92 18,63 110,77 0,02 FF Japan Fund (JPY) -2,61 3,91 -32,90 138,30 7,15 FF Japan Sm. K -1,51 2,92 320,52 1905,73 Pictet Targ. IT Sm. Cap Eur. F-Secure 98 B-opt. Grade B 0,10 -0,84 104,33 620,29 Evli Euro Valtionobl. Healthscience -4,79 0,09 11,74 77,42 MST European -2,47 0,33 51,33 338,50 MST Eur. A -1,68 3,81 -26,79 16,49 98,07 1,40 Evli Eur. B/1000 0,22 -1,07 1892,07 11249,74 75,00 Handelsb. 6,45 33,00 40,00 32,00 32,00 32,00 190,26 80 5,41 43,00 36 TJ Group 99 A-opt. Konv. -2,35 2,63 15,08 89,63 Firstnordic Far East -3,01 9,01 15,64 103,16 Firstnordic Gl. Gr. Eurost. Eq. Bond A 1,10 128,45 847,08 JPMF Eur. Equity A -2,89 79,62 525,07 JPMF US S. -4,43 18,80 34,06 224,61 Invesco GT Bond 0,31 -1,96 19,47 128,40 Invesco GT dollar Reserve 0,04 0,22 73,78 486,55 Invesco GT Em. A 0,51 -0,88 2,37 21,99 130,72 0,90 Evli Euro Valtionobl. Metsäsektorilla oli jälleen laskupäivä, kun torstaina Norscanin selluvarastoja peljästyneet Stora Enso ja UPM Kymmene jatkoivat allapäin. Europe -4,93 -2,93 -23,64 3,01 17,90 SEB Baltic Smaller Comp. B -3,66 -3,91 -16,16 19,19 114,10 0,66 Opstock Private A -0,81 1,21 92,75 551,47 Opstock Private B 92,75 551,47 Sampo Eur. A 2,19 68,02 448,57 JPMF Latin Am. Berg Finland HPI B/100 -2,29 99,99 594,51 A. Share Index B -0,13 -0,44 -8,92 15,82 94,06 H He ed dg ge e rra ah ha asstto ott 3C Alpha -0,11 0,10 14,05 104,69 622,46 Avenir A -0,19 0,89 1140,77 6782,71 Avenir B -0,19 0,89 1140,77 6782,71 Evli Citius A -0,13 0,59 100,62 598,24 Evli Citius B -0,13 0,59 100,62 598,24 Mandatum Omega K 0,15 0,42 21,40 127,23 Mandatum Vega T/1000 1,05 15,77 -7,06 719,10 4275,57 Opstock RM Optimus A 0,10 0,59 99,72 592,91 Opstock RM Optimus B 0,10 99,72 592,91 Seligson Phalanx A -1,78 1,39 30,02 2,92 17,36 Seligson Phalanx B -1,76 1,43 25,29 2,63 15,61 0,09 S Siijjo oiittu ussrra ah ha asstto ott Muutos% Muutos% Muutos% Osuuden arvo Voittovko 1 kk 12 kk EUR FIM osuus M Mu uu utto oss% % vvk ko o kertoo rahaston tuoton viikon ajalta, M Mu uu utto oss% % 1 1 k kk k tuoton kuukauden ajalta. Berg Euro Oblig. -3,23 30,00 49,30 30,00 51,20 87 Tieto A-opt. A -2,95 115,48 686,61 JPMF Global Bal. -3,07 4,23 43,58 287,39 Invesco GT Gl. Pro B/100 0,44 -0,96 104,99 624,24 Aktia Interest A -1,78 -2,98 3,71 17,61 104,70 0,80 Aktia Interest B 0,23 -1,00 5,82 38,55 229,21 Baring Euro Bond -0,10 -2,24 10,04 59,70 Baring Sterl. Th. Euro Active B -3,74 -3,68 -19,41 16,73 99,47 Ålandsb. A 0,32 106,97 636,01 Opstock Fin. 0,11 -2,78 20,21 120,19 Firstnordic US Dollar 0,10 -1,81 26,84 176,97 Franklin H. Järjestelyn seurauksena kun vanhojen Endero-omistajien omistus uudesta yhtiöstä laimenee merkittävästi. -4,08 2,26 -33,86 1,22 7,27 1,35 SEB Östersjöfond -5,58 0,76 -32,13 1,32 7,85 Seligson Eurooppa 50 A -5,66 -5,31 -25,09 1,82 10,81 Seligson Eurooppa 50 B -5,67 -5,37 -25,10 1,75 10,38 0,10 Seligson APS Far East -0,82 11,43 5,86 11,66 69,32 Seligson Euro-area 50 A -6,11 -4,34 8,57 50,98 Seligson Euro-area 50 B -6,11 -4,34 8,57 50,98 Seligson Global Brands A -2,47 0,85 -9,39 2,37 14,12 Seligson Global Brands B -2,45 0,84 -13,32 2,27 13,50 0,10 Seligson Global Pharma A -3,85 -4,68 -17,41 11,17 66,39 Seligson Global Pharma B -3,84 -4,68 -21,28 10,64 63,27 0,53 Seligson HEX 25 -ind. High Inc. Berg Portfolio A -2,95 -0,60 -36,63 50,39 299,63 3,99 A. Global Blue Chip A -5,22 -4,74 -36,42 13,06 77,65 Ålandsb. B. Eur. Cap A -2,28 85,28 562,39 JPMF US Sel. Konv. T -0,48 -0,88 1,16 18,61 110,67 0,94 SEB Lux Corp. Arvo T/1000 -2,97 -2,23 -23,40 137,75 819,02 7,98 Sampo Komp. Y. Income -4,90 0,97 9,28 Invesco GT Str. -2,21 0,91 2,21 13,14 Invesco GT Global Bond 0,40 -1,76 5,02 33,11 Invesco GT Gilt 0,25 -2,47 12,26 117,25 Invesco GT max. A -4,74 -2,43 -17,66 16,09 95,67 WIP Market Leaders Gl. USD -5,13 -4,33 -23,05 54,39 358,68 ABN AMRO Gl. 7726,44 -0,85% Kemianteollisuus 930,62 0,04% Viestintä ja kustann. Bond 0,13 -1,82 115,51 466,03 MST USD Global Bond 0,12 -2,28 16,28 107,36 0,04 MST USD Reserve 0,11 0,06 136,57 900,63 Nordea Euro Obl. K. Europe Value B -4,13 -2,38 17,64 104,88 Ålandsb. ja elektron. A -1,67 89,70 591,54 JPMF Global Life Sci. (Eur) T/1000 -4,48 -1,66 -53,89 289,53 1721,47 13,89 Mandatum Baltic K/1000 -1,42 1,02 -3,93 125,29 744,94 Mandatum Batit T/1000 -1,41 1,01 121,53 722,58 3,75 Mandatum BioTech+ K -6,42 -2,43 -29,55 20,02 119,05 Mandatum BioTech+ T -6,42 -2,43 18,91 112,43 1,04 Mandatum Em. -2,63 148,00 152,00 150,00 152,70 150,00 891,86 220 50,00 190,00 171 8,82 Tietoen. Opportunities -1,34 5,33 49,24 324,72 MST Gl. Bolags. Eur. Eq. Smaller Comp. -3,36 1,56 -10,84 103,79 617,10 SEB Norden Småbolags. T 0,52 -0,89 2,61 10,92 64,93 0,44 Nordea Pro Euro Obl. Biot. Cap 0,41 8,86 -25,78 7,37 43,82 Handelsb. Em. Os. Berg Euro Korko B/100 0,06 0,26 4,24 204,10 1213,52 A. Europe K -0,94 7,02 115,58 687,21 Pictet Targ. Berg Finland B/100 -2,95 -0,55 -32,21 786,68 4677,39 A. Value A -USD -2,66 1,09 10,24 67,53 JPMF US Technology A -USD -0,68 14,40 -68,53 8,74 57,64 Mand. B/100 -2,77 1,80 -31,82 123,12 732,04 A. Tech. Equity A -3,61 7353,00 380,00 JPMF Latin Am. 50 B -1,20 0,27 -10,12 82,43 490,11 Evli Global Multi Man. T/1000 -3,35 -1,97 -33,99 572,80 3405,71 32,37 Sampo P-Am. -7,17 3,62 5,44 35,87 Invesco GT WW Telec. Konevuokr. Berg Small Cap A/100 -0,29 0,64 -45,60 215,78 1282,97 19,00 A. (Ma) K/1000 -6,03 -5,41 -23,28 1004,46 5972,25 Sampo S. Berg Portfolio B -2,95 -0,60 -32,04 60,38 358,97 A. -5,51 -1,04 10,47 62,25 Invesco GT Pan Eur. Select Equity A -2,76 101,28 667,91 JPMF Gl. 1250,00 2750,00 2500,00 2500,00 2500,00 14864,33 18 2500,00 2500,00 1051 Perlos 97 opt. K/1000 1,05 1,63 14,88 1166,34 6934,74 Mandatum E. -0,17 -1,50 1050,84 6248,01 Credit Agricole E Corp. A -3,25 -3,04 -19,60 84,75 503,90 4,40 Gyllenberg Eur. 5,40 5,90 5,90 5,90 35,08 200 4,50 6,00 4 Jippii 99 I-opt. K/1000 -4,24 -1,96 -26,25 185,27 1101,57 Sampo Glob. Balanced -1,61 -0,11 17,74 116,99 MST USD Triple A 30 -1,17 -0,59 8,44 55,66 0,01 MST USD Triple A 50 -1,84 0,40 7,48 49,33 MST USD Triple A 70 -2,42 1,33 6,85 45,17 Nordea 3 Private A -3,57 -1,94 4,05 24,08 Nordea 3 Private B -3,49 -1,94 3,04 18,08 0,20 Nordea Graniitti K/100 -4,02 -2,95 -10,44 98,58 586,15 Nordea Graniitti T/100 -4,02 -2,95 -12,99 95,78 569,46 3,09 Nordea Optima.fi K/1000 -2,38 -2,09 -10,66 258,50 1536,97 Nordea Optima.fi T/1000 -2,38 -2,09 -12,52 246,50 1465,62 5,58 Nordea Optima Plus K/100 -4,86 -4,10 -16,04 81,11 482,26 Nordea Optima Plus T/100 -4,86 -4,10 -16,84 80,34 477,65 0,89 Nordea Pro Balance K/100 -4,78 -3,96 -14,94 104,73 622,70 Nordea Pro Balance T/100 -4,78 -3,95 -20,09 92,46 549,76 6,67 Op-Pirkka A -4,39 -1,48 -11,11 53,12 315,84 1,01 Op-Pirkka B -4,39 53,12 315,84 Op-Spektri A -4,07 -2,57 -14,44 79,39 472,03 Op-Spektri B -4,07 79,39 472,03 Op-Tuotto A -1,56 27,18 161,60 Op-Tuotto B -1,56 -0,88 -8,58 27,18 161,60 0,84 Opstock Global Bal. 0,27 31,82 3,77 24,86 Invesco GT Technology -7,55 2,33 16,28 107,36 Invesco GT Telecom -6,84 1,78 14,84 97,86 Invesco GT US Equity -8,85 -0,05 43,36 285,94 Invesco GT US Smalls Co -4,16 5,72 43,77 288,65 Invesco GT WW Dyn. Tech. -0,89 11,59 4,43 26,34 Gartmore SICAV Eur. T/100 0,48 -0,83 2,52 4,56 27,12 0,18 Nordea Obligaatio.fi K/1000 0,50 -0,89 6,96 232,93 1384,94 Nordea Obligaatio.fi T/1000 0,50 -0,90 2,70 219,07 1302,53 8,64 Nordea Pro Corp. Bond -0,16 -5,20 6,38 37,93 Y Yh hd diisstte ellm mä ärra ah ha asstto ott A
90 ltk 5 RASIA A UUTUUS!. MYYMME TÄMÄN ERÄN JOPA HINTAAN 1/2 100.50,-/kg AFTER EIGHT • 400 g 89.349.149.249.239.298.89.398.249.18. 2001 9 Joulu syttyy koteihin! OSTIMME REKKAKUORM AN UPEITA WEISTE OY:n JOULUKORIST EITA Paksuja köynnöksiä, isoja palloja, kelloriipuksia ....... 90 Havi KRUUNUKYNTTILÄT • 5 kpl/pkt Havi KILO KYNTTILÄ 19. 860 3600 • Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21 279.Upea tuuhea JOULUKUUSI • 210 cm 59.99.JOULUKUUSIA 180 cm alk. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. 79,Airam KYNTTILÄSARJA • 16 kynttilää Airam ULKOKYNTTILÄSARJA • 16 kynttilää 12. 90 119..Twister PELI 3 PKT Sindy BALETTITANSSIJA • tanssita Sindyä ja katso hänen kauniita liikkeitä Sindy LOVES TEKSTA • Tekstan silmissä vilkkuu valo ja se haukkuu ihan oikeasti • Tekstan selässä olevan avaimen perän avulla se on helppo ottaa mukaan kävelylle TUUDITA UNEEN NUKKE •nauraa itkee ja jokeltaa kuin oikea vauva! Puuha Pete KAIVURI • istu päälle ja lähde matkaan • istuimen alla säilytyslokero • äänitorvi Majorette Power Carage PARKKITALO • elektroninen • jännittävä ja monipuolinen autohuoltamo 19 . 90 Jade VANILJAPUOLUKKAPUIKOT TARU SORMUSTEN HERRASTA Upeat NUKENVAUNUT Suomi PALAPELIT • 1000 palaa Harry Potter TYLYPAHKAN ARVOITUS 89.TURVAKAUKALO 119.SYÖTTÖTUOLI Holiday Camper ASUNTOAUTO 20 KPL/L TK Tehtaankatu 43, KOKKOLA, p
Tämän maan perivät hiljaiset, vaatimattomat ihmiset. Juuri kun näytelmä loppui, valtuusto käynnisti siitä osan kaksi hiillostamalla Vanhalaa. s HELSINGIN SANOMAT käsittelee ykkösartikkelissaan samaa teemaa. Jo aluekeskuksen ideaan sisältyy oletus yhdestä vahvasta keskuksesta ja sitä ympäröivästä työssäkäyntialueesta. Myös kokkolalaisten kunnioitus Hermestä kohtaan on noussut. Alueen luonne ei ole hankkeen jatkotyöstön aikana muuttunut. Keskustelu nähdään asioihin vaikuttavana toimintana, jonka avulla voidaan puuttua itse toimintatapoihin ja tavoitteiden asettamiseen. Osaamisen kehittämisessä on edettävä perusteiden kautta. Suurin työnsarka Hermeksellä on laittaa seuran juniorityö kuntoon. Jos tässä onnistutaan, mahdollisuudet aluekeskushankkeen onnistumiselle ovat hyvät. Hankkeen ajajat ovat kuitenkin onnistuneet vakuuttamaan myös valtakunnalliset päättäjät siitä, että Oulun eteläinen muodostaa jo nyt verkostomaisen, eri toimialojen keskittymiin perustuvan työssäkäyntimallin ja että se voi jatkossa vahvistua. Myös koulutusta sinänsä olisi kehitettävä, jotta osaamisen taso suhteessa tuleviin haasteisiin säilyisi hyvänä. Kuplat pullistuvat sitä suuremmiksi, mitä enemmän on perässä juoksijoita samaan suuntaan. Jos alueella ei pystytä dynaamiseen ja pitkäjänteiseen kehitystyöhön, ei sitä alueen puolestakaan kukaan tee. Aluekeskuksen status ei ole taikasana. Pitäisiköhän Journalistiliiton lisätä toimittajan huoneentauluun myös hyvän kotikasvatuksen vaatimus. Aluekeskuksista voi muodostua väylä myös muun julkiselle rahoituksen suuntautumiselle. Keihäänkärkija huippuyksikköajattelun rinnalla kiinnostavia ja suorastaan elintärkeitä kysymyksiä ja haasteita nousee esimerkiksi aivan tuoreista arvioista, jotka kertovat kuntien työvoimakehityksestä lähitulevaisuudessa. Tämän vuosikymmenen kuluessa kuntien hoitoalan, sosiaalialan ja opetusalan työntekijöistä noin kolmasosa poistuu työelämästä. Kuva: Clas-Olav Slotte Osaaminen ja inhimillinen pääoma s KALEVAN mukaan Suomen Pankin nimityskuvio on ollut arvoton näytelmä etenkin pankkivaltuuston kannalta. Emme voi ylläpitää ja kehittää yhteiskuntaamme tarrautumalla vain joihinkin toimintoihin ja aloihin, jotka näyttävät tarjoavan nopeasti menestystä. Strategisessa toiminnassa etsitään lähinnä tehokkaita välineitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Maan hiljaisten valtakunnassa Yhteystiedot Päätoimittaja: Lassi Jaakkola (06) 827 2310 Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti (06) 827 2313 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Mielipide Päätoimittaja: Lassi Jaakkola Artikkelitoimittaja: Arto Hietalahti Toimitussihteerit: Jyrki Aro (vast.), Vesa Pajala Kolumni Muut lehdet Pääkirjoitus O saamista ja oppimista on tarkasteltava suhteessa koulutuksen ajankohtaisiin haasteisiin, yhteiskunnan ja työelämän muutosten synnyttämiin työvoimaja osaamistarpeisiin. Hyvä uutinen Jasser Arafatille oli Yhdysvaltain ilmoitus, jonka mukaan se pitää edelleenkin Arafatia palestiinalaisten edusmiehenä. Strategisessa toiminnassa toiminnan tavoitteiden pohdinta jää usein taka-alalle. Mistä saamme ja miten koulutamme työntekijät näin suureen tarpeeseen. Pitkällä tähtäyksellä ne kuitenkin tuottavat inhimillistä pääomaa, jota ilman emme voi pitää yllä toimivaa yhteiskuntaa. Yhteistyön pohjaa on jo useilta vuosilta, mutta nyt pitäisi kyetä nousemaan uudelle tasolle. Nyt ymmärrän. Kaikkien hyödyksi "keihäänkärjet" ovat onneksi usein omilla alueillaan virittäneet optimismia ja luoneet edellytyksiä myös muulle elinkeinotoiminnalle. M uista sitten, että keskipohjalaiset ovat maanläheistä väkeä, kaveri virnuili, kun kuuli komennuksestani Kokkolaan vuosi sitten. Paineet aluekeskusten määrän kasvattamiseen kävivät syksyn mittaan niin voimakkaiksi, että hallitus taipui ottamaan keskusverkkoon kaikkiaan 34 eri aluetta. Jos tämä saadaan tehtyä, niin yhtään en hämmästyisi, vaikka Hermes liigaoven joskus avaisikin. Aluekeskukseksi pääsyn rahalliset vaikutukset ovat ensi alkuun pienet, parin miljoonan markan luokkaa per alue ensi vuoden aikana. Myös usko omaan tekemiseen on täällä vahva. Se ei ratkaise yhdenkään alueen tulevaa kehitystä. s MAASEUDUN TULEVAISUUS jakaa journalisteille risuja maan ensimmäisen bse-tapauksen tiimoilta. Myös ja ennen kaikkea keihäänkärjet ja yleensä menestyvät yritykset tarvitsevat menestyäkseen toimivan yhteiskunnan ja siihen kytkeytyen riittävän monipuolisen kulttuuriympäristön. Tämä osoittaa koulun ja koulutuksen perustehtävään, jota ei saisi jättää kesannolle, vaikka työelämän ja kilpailun välittömät tarpeet huutavat enemmän täsmäosaamisen tehostamisen perään. Ei ole sattumaa, että Mika Myllylä on maakunnan suuri hahmo. Arvostamme keihäänkärkinä toimivia yrityksiä, jotka kykenevät uudistumaan ja luomaan pitkällä tähtäyksellä työpaikkoja. O ulun eteläisen nimissä aluekeskuksen statusta hakeneet voivat käydä joulunviettoon huojentunein mielin. Tämä on kuitenkin hyvin lyhytnäköistä politiikkaa, koska se lisäisi väistämättä äärijärjestöjen valtaa. Hyväkään malli ei toimi, jos sen takana ei ole riittävää, tässä tapauksessa isoa joukkoa innostuneita ja innostavia ihmisiä. Kuten nyt esimerkiksi tämä Hermeksen heimopäällikkö Ritamäki. Toisaalta näkemykset voivat yksisuuntaistua: saatetaan jäädä haaveilemaan suuresta menestyksestä, kun tulisi tarkastella oman alueen tarpeita ja mahdollisuuksia monipuolisesti ja realistisesti sosiaalisen elämän erilaisten tarpeiden valossa. Lakeuksia pitkin pesäpallopelien perässä ajellessa on ollut aikaa miettiä maakunnan identiteetin rakennusaineita. Myös keihäänkärjistä ja huippuyksiköistä puhuminen viittaa joissakin yhteyksissä kaventuneeseen tarkastelutapaan. Kun Ritamäki tuli ensimmäistä kertaa toimitukseen laittamaan nuorta toimittajatulokasta ruotuun, meinasin kauhuissani soittaa vahtimestarin reivaamaan tuon yleisen ympäristöhaitan ovesta ulos. Tämän kokonaisuuden keskeisinä tekijöinä on luonnollisesti otettava huomioon myös kulttuurin ja taiteen erilaiset toimintaja vaikutusmuodot. Ilman kulttuurista ja sosiaalista pääomaa emme voi kuvitella inhimillistä voimavaraa, jonka pohjalta myös työelämä osaamistarpeineen voi uudistua. Kulunut vuosi on ollut mielenkiintoinen matka keskipohjalaiseen sielunmaisemaan. Nivalan-Haapajärven, Siikalatvan ja Ylivieskan seutukuntien muodostama alue pääsee mukaan maan kattavaan aluekeskusten verkkoon. Eräillä tahoilla jo väläytelty uusi liikuntakeskus jäähallin kupeeseen onkin ainoa vaihtoehto saada asiat kuntoon. Koulun ja koulutuksen tulee luoda myös perustaa, eli rakentaa kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, jonka varassa ihmiset voivat oppia, kasvaa ja uudistua työelämän ja monien velvollisuuksien arjessa.Ihminen tarvitsee kulttuurista ja sosiaalista pääomaa voidakseen vastuullisesti ja johdonmukaisesti rakentaa omaa elämäänsä ja tukea myös toisia. Olosuhteitaan surkuttelevat tahot voisivat ottaa mallia myös Pikiruukin salibandyareenasta. Juuri niitä massoja, joiden katoamista perinteiset urheiluseurat kilvan kummastelevat. Kuvitus: Timo Talus PAUL LIPIÄINEN Lauantaina 15.12. Menestymisen, osaamisen ja kilpailukyvyn liiallinen korostaminen johtavat usein näkökulman kaventumiseen, mikä voi näkyä monella tavalla: Ensinnäkin aletaan satsata yksipuolisesti yhdelle menestysalalle, esimerkiksi IT-alalle. Jatkossa merkitys voi kasvaa. Vaikka saranapuolelta ja karmit Ritamäen kaulassa. Salon Seudun Sanomiin siirtyvä kirjoittaja toimi vuoden ajan Keskipohjanmaan urheilutoimittajana. Kulttuurinen pääoma tarkoittaa tietoa ja omaan yhteiskuntaan perehtymistä. Lassi Jaakkola Erilainen aluekeskus Nivalan-Haapajärven, Siikalatvan ja Ylivieskan seutukuntien muodostamaa Oulun eteläisen aluekeskusta kehitetään verkostojen pohjalta. Avainsana Oulun eteläisen aluekeskushankkeessa on kuitenkin verkottuminen, tiivis yhteistyö alueen sisällä ja myös sieltä ulospäin. Alueen sisällä olennaista on, kuinka hyvin kunnat ja seutukunnat pystyvät käytännön yhteistyöhön ja kuinka hyvin alueen oppilaitokset ja yritykset lähtevät siihen mukaan. Vuoden aikana on kuitenkin hattu ja kunnioitus miestä kohtaan noussut. Tavoitteet voidaan nähdä itsestään selvyyksinä, kuten esimerkiksi tuotannon ja markkinoinnin tehostaminen. Juhani Aaltola Kirjoittaja toimii professorina Chydenius-Instituutissa. Muutaman raivopään pyyteettömällä työllä alueelle on syntynyt kaksi uutta liikuntapaikkaa, jotka vetävät satoja nuoria urheilun pariin. Menestyminen kapeilla erityisaloilla ei ole pitkällä tähtäyksellä mahdollista, jos emme pidä huolta opetuksesta, kasvatuksesta, koulutuksesta ja sanokaamme ihmisen hoidosta laajoina yhteiskunnan perustehtävinä. Tällainen ymmärryksen ja näkemyksen etsiminen on tärkeää muun muassa osaamista ja koulutustoimintaa arvioitaessa. Keski-Pohjanmaalla nämä arvot ovat kovemmassa kurssissa kuin missään muualla. En oikein ymmärtänyt. Tämän lisäksi osaamista tarvitaan myös muissa merkityksissä, taitamisena ja ymmärtämisenä. Niin rationaalisesti kuin yritykset päätöksensä pyrkivät tekemäänkin, aluekeskuksen status voi olla houkutteleva myös niiden kannalta. Esimerkiksi taide rakentaa ja vapauttaa ihmistä ja inhimillisyyttä monella tavalla. Yhteiskuntakriittisessä keskustelussa puhutaankin välineellisestä järjestä, koska ajattelua ja päättelyä rajoittaa keinoihin ja menetelmiin ei tavoitteisiin ja laajempiin arvokysymyksiin keskittyminen. Israel voi pyrkiä tilanteeseen, jossa palestiinalaiset ovat ilman johtajaa. Sen tiesin jo tänne tullessani. Osaamisen ja oppimisen merkitystä arvioitaessa ja osaamisen kulttuuria uudistettaessa on tärkeää ottaa huomioon yhteiskunnan moninaiset tarpeet ja tarvekentät. Arafatin johtama hallinto on ainoa elin, jolla voi katsoa olevan valtuudet puhua kaikkien palestiinalaisten nimissä. Osaamisen uusintamiseen tarvitaan nimenomaan hyvin hoidettua ja kasvatettua inhimillistä pääomaa, jota voidaan "investoida" erilaisiin tehtäviin. Oulun eteläisessä valmistelua veti Sievin kunnanjohtaja Matti Johansson. Mahdollisuuksien hyödyntäminen jää alueen toimijoiden omiin käsiin. Järkyttyneet viljelijät halusivat olla rauhassa omissa oloissaan, mutta jymyjuttua metsästävät toimittajat piirittivät taloa kuin korpit saalistaan. Tulevina vuosina varmasti sydämessä läikähtää lämpimästi aina, kun teksti-tv:ltä näkee KPV:n ottaneen kolme sarjapistettä. Juuri näinä aikoina näemme, miten yksisilmäinen keskittyminen voi tuoda menestystä ja toisaalta se rakentaa kuplaa, joka puhkeaa tuhoisasti monien syliin. Juuri näiden perusteiden ylläpitämiseksi hoito-, sosiaalija opetusala tekevät työtä. Keskeisenä tavoitteena on kilpailussa pärjääminen. Etenkin siinä tapauksessa, että keskusalueille sijoittumiseen ja niille investoimiseen liittyy myös taloudellisia kannusteita. Nyt juuri elämme aikaa, jolloin tehokkuusajattelua täytyy arvioida laajempien näkökulmien valossa. Kirkonmäki ja Keskuskenttä ovat surullista katsottavaa, jossa pintamaali ei enää auta mitään. Strategisessa toiminnassa tavoitellaan ennen muuta tehokkuutta, tulosta ja toimintamuotojen nopeaa uudistamiskykyä. 25:n aiemmin nimetyn lisäksi verkkoa täydennettiin torstaina yhdeksällä alueella. Vuonna 1929 syntyneen Arafatin aika on käymässä vähiin. Jalkapallokaupunkihan Kokkola on. Osaamisen edistäminen ja kohdentaminen vaativat kokoavaa perspektiiviä yhteiskunnan toimintaan ja erilaisiin intresseihin. Terveitä, vastuullisia ja työstä sekä yhteiskunnan kehittämisestä innostuneita ihmisiä ei synny itsestään. Tavoitteet sanelee tavallisesti markkinoiden yleiset mekanismit ja vaatimukset. Päätöksen tekoa helpotti tiivis työ ohjelmahakemusten täydentämiseksi. Jos Arafat joutuu väistymään, kuuluu ensimmäinen kysymys: kuka edustaa palestiinalaisia. Väliaikaisesti se voi onnistua, mutta pysyväksi järjestelyksi se ei kelvanne edes Sharonille itselleen. Se määritettiinkin aluekeskusohjelman keskuskaupungiksi, myös siten että aluekeskusohjelmaa hallinnoi Ylivieskan seutukunta. Silloin puhutaan jo huomattavasti suuremmista summista. Viittaan kuuluisan saksalaisen filosofin ja kulttuurikriitikon Jürgen Habermasin tekemään inhimillisen toiminnan luokitteluun. Tämä merkitsee myös eettistä sitoutumista, vastuun kantamista ja omien näkemyksien avartumista. Onnettomat nimitysnäytelmät saisivat jo loppua. Ihminen voi vahvistua toisten avulla. Israel ei voi jättää tärkeimmän liittolaisensa kannanottoa huomiotta. Hankkeessa mukana olevat olivat myös valmiita toteamaan, että parhaiten keskuskaupungin tunnusmerkit täyttää Ylivieska. Kommunikatiivisessa toiminnassa keskeistä on kriittiseen keskusteluun pyrkiminen. "täsmäkoulutusta" tai "täsmäosaamista", mitkä käsitteet viittaavat akuuttien ja rajattujen koulutustarpeiden tyydyttämiseen. Eduskunnan pitäisi poistaa uuteen perustuslakiin jäänyt valtasuhderistiriita sen ja tasavallan presidentin väliltä. Se tarkoittaa mahdollisuuksia, joiden varassa yksilö voi liikkua sosiaalisessa kentässä, luoda siinä uusia yhteyksiä ja yhteistyömuotoja. Kyllä tänne toinenkin suurisuinen mouhoaja mahtuisi. Sosiaalinen pääoma kytkeytyy läheisesti edelliseen. Yhteiskunta ja työelämä tarvitsevat osaamisen perustaksi ennen kaikkea inhimillistä pääomaa. Näyttää jo vahvasti siltä, että viimeinen takaraja on lähellä. Onhan täällä toki riemastuttavia poikkeuksiakin. Myllylässä kun tiivistyy pyhä kolminaisuus koti, uskonto ja isänmaa. Hoito-, sosiaalija opetusala eivät lyhyellä tähtäyksellä tuota, vaan "nielevät" varoja. Nähdäkseni KPV on – kiitos vankan juniorityönsä – tiellä, jonka päässä soisi näkyvän kohtuullista menestystä myös edustustasolla. Välineiden sijaan keskustelun kohteena on erityisesti toiminnan tavoitteiden arviointi. Eduskunnan soisi taas ottavan aloitteen käsiinsä ja muuttavan perustuslakeja. Kokkolan osalta odotukset kohdistuvat erityisesti kemian kehittämishankkeisiin, Raahen raskaaseen metalliin. Kommunikatiivisessa toiminnassa etsitään ymmärrystä ja näkemystä suhteessa ihmisiin, arvoihin ja yhteiskuntaan. Aluekehityksenkin tärkein tekijä on inhimillinen. Tältä kannalta kolmen seutukunnan ja 17 kunnan muodostama Oulun eteläinen on ollut jo lähtökohtaisesti poikkeus. Pankkivaltuusto tekisi viisaammin, jos se käyttäisi sille kuuluvia valtaoikeuksia ja lopettaisi soutamisen ja huopaamisen sekä määrittelisi pankin johtokunnan koon pysyvästi jollekin tasolle. Siinä ollaankin sitten valitettavasti vaaksan päässä nurkkakuntaisuudesta. Samalla olisi kyettävä verkottumaan ennakkoluulottomasti myös alueen ulkopuolelle, niin Ouluun ja sen osaamiskeskusja muihin ohjelmiin kuin Kokkolan ja Raahen suuntaan. Jo aiemmin mukaan olivat päässeet sekä Kokkolan seutukunta että Pietarsaaren seutu. Koulutuksessa emme saisi ajatella pelkästään ns. Osaamista ja koulutusta ajatellen menestysalojakin on kuitenkin tarkasteltava kokonaisvaltaisesti yhteiskunnasta nousevien haasteiden valossa. Osaaminen on sekä tietämistä, taitamista että ymmärtämistä. Oulun eteläisen mahdollisuudet ja riskit ovat siinä, kuinka hyvin eri alojen ja eri tahojen verkostot saadaan käytännössä toimimaan. Se voi kuitenkin antaa alueelliseen kehittämistyöhön monia sellaisia mahdollisuuksia, joita keskusverkon ulkopuolelle jäävillä ei ole. Liikuntapaikkojen suhteen Kokkola on karmeassa jamassa. Yhteiskuntaa ja sosiaalisen elämän muotoja ja tarpeita tulisi tarkastella laajassa perspektiivissä. Kyse on tavallisesti osaamisesta valmistamisen merkityksessä ja määrättyjen työsuoritusten hiomisesta ja tehostamisesta, vaikkapa uusien koneiden käytön harjoittelusta. Selkeän keskuksen ja yhtenäisen työssäkäyntialueen puuttuminen oli myös suurin syy siihen, että seutukuntien alkuperäinen hakemus ei mennyt läpi. 2001 s KESKIPOHJANMAA 10. s Jasser Arafatin aika on HÄMEEN SANOMIEN pääkirjoituksen laatijan mukaan käymässä vähiin. Paikkakuntaja alakohtaiset intressit olisi osattava suhteuttaa alueen kokonaisetuihin. Arvolatauksesta, jolla tahtoo näinä päivinä olla yhtä vähän jälleenmyyntiarvoa, kuin Riisuttu mestari -kirjalla tammi-alessa. KPV:n ja GBK:n kinastelua onkin, hieman päivästä riippuen, ollut enemmän tai vähemmän riemastuttava seurata. Se merkitsee myös perustavaa sopeutumista sosiaaliseen elämään ja sen toiminnan ja arvojen pohdintaa. Sen toteamiseen ei tarvitse kuin katsoa yleisömäärien kehitystä. Habermas erottaa toiminnassa kaksi toisistaan syvällisesti poikkeavaa muotoa: strateginen toiminta ja kommunikatiivinen toiminta. Aluekeskusten verkko voi ohjata myös yritysten sijoittumista ja niiden investointipäätöksiä. Vanhat käyttäytymissäännöt, joiden mukaan toimittajien pitäisi kertoa asioista ihmisenä ihmisestä ihmiselle, ja että onnettomuuden uhria aina suojellaan, unohtuivat täysin. Kun Israel nyt julisti kyllästyneensä Arafatiin, kuulosti kuin se olisi päättänyt hylätä poliittisen tien kokonaan ja palata alastomaan miehitysvaltaan
Tuolla valtioneuvoston tiedotteella käännettiin härskisti kansalaisten huomio pois siitä, että tulevaisuuden tavoitteena oli ns. Anna-Liisa Heikkilä, YLIVIESKA – Kierrätyskeskukseen tulee hirveästi vaatteita joulunaikaan, kun ihmiset siivoaa komeroitaan. Kun teen oman osani, niin yhteiskunta varmasti haluaa auttaa. Asenteissa on mukana muutoksen pelkoa, sekaisin julkilausumattomia poliittisia ja uskonnollisia tavoitteita sekä selvästi myös näkemyksiä, jotka kumpuavat etnisistä ennakkoluuloista. Maila Kumpulainen SONKAJÄRVI Euro on vain suuryhtiöitten valuutta Kuvitus: Päivi Karjalainen O len Vip eli "hyvin tärkeä ihminen", ainakin Taloustutkimuksen mielestä. Pääkirjoituksessa Jorma Uusitalo (Kokkola 5.12.) ottaa esille entisen K-P:n alueen yhteistyön kehittämisen, jossa törmätään vahvasti asenteisiin, joita ei kehdata sanoa julki. Maakuntajohtaja Altti Seikkula sanoo ihmettelevänsä erityisesti Kokkolan kaupunginhallituksen lisäystä, jonka mukaan kaupunki tähtää kuntajäsenenä Länsi-Suomen allianssiin. Mauno Vaikko, YLIVIESKA – Työvaatteet ja muutkin kamppeet haen kierrätysmyymälästä. Tärkeää (35%) on "ostovoiman lisääminen" (koska Taloustutkimus ei tarjoa työttömyyskorvausten nostamista). Piileekö rahayksikön vaihdoksen jälkitilanteissa odottamattomia ansoja. Ja kenelle gallupeja tehdään. Vastuunkantajaksi ei ole enempää ministeri Suvi-Anne Siimeksestä kuin presidentti Halosestakaan, vai mitä Mertsi (Kp 9.12.). KOKKOLA Tee hyvää toisille K eski-Pohjanmaalla käydään jälleen kerran keskustelua alueen suuntautumisesta ja sijoittamisesta Suomen kartalle" kirjoittaa Markku Pohjonen (Kp 5.12.). kyselyn tulokseen. Mene ja tiedä. Kolmas harhautus oli kansan huijaaminen ns. Toimitus otsikoi, käsittelee ja tarvittaessa lyhentää kirjoitukset ellei lyhentämistä selvästi kielletä. Vaatteet ja mitä en tarvi tuon kierrätettäväksi. Nämä tulisi saada keskusteltavaksi, sillä muuten kyräily jatkuu ja maakunnan kehittäminen vaikeutuu. Suomen markkaa tarvitaan, jotta valuuttamme arvo määräytyy oman maamme tarpeiden pohjalta. Jokela pohjaa näkemyksensä Kruunupyyn ja Vaasan lentoasemien käyttäjillä. "Vastuun kantamiseen" tuskin kukaan pyrki, mutta palkka ja maine olisivat kelvanneet kaikille. Sen vuoksi oli kehitettävä kansalaisten ja tavallisten kansanedustajienkin harhauttamissarja. Vain 5% Luodon kunnasta käy työssä Kokkolassa ja 47% Pietarsaaressa. Mitä mielipide kertoo kullekin. Kärjessä on myös "kansalaisten jakaantuminen Aja B-luokkaan" (häveliäs ilmaisu tuloerojen kasvulle). Mikäli "perinneäänestäjät" eivät vaikuttaisi tulokseen, niin 74 % jättäisi aktiivikyllästyneinä äänestämättä, 18 % eli puolueiden aktiivijäsenet käyttäisivät äänioikeuttaan ja nukkuvia olisi 8 %. Numeroilla ilmaistavat asiat EU:ssa ovat menneet ”suotuisasti”, mutta jos kaikki voitaisiin kuvata numeroilla, ei unioni nauttisi varmasti kansojen suurta suosiota. Asioihin yleensäkin kannattaa suhtautua positiivisesti. – Olen kerännyt lapsilta jäänyttä tavaraa. Sen varallisuus on jo romahtanut. Edellä oleva sanotaan myös Länsi-Suomen allianssin nettisivulla seuraavasti: "Toteuttaa aluemarkkinointia yli maakuntien rajojen ja…". Asutusta on ollut siellä, missä on viljelykelpoista maata. On edullista ja hyvää tavaraa verrattuna kaupan hintoihin. Työssäkin (Sytykkeen työpisteohjaajana) se on jokapäiväistä. Muissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia ei julkaista. Hitsaushommassa farkut on heti entiset. Ihmisten tämän hetkisen toiminnan suuntautumisessa on jyrkkiä alueellisia eroja. Opettelemista on paljon sekä laatijoilla, että käyttäjillä. Ehkei se olekaan ongelma valtiosihteereille ja toimitusjohtajille. Niin myös Suomen historiassa. Siksi tein VIP-kyselystä myös VUP-kyselyn. Onko kaikki hyvin. Suomen Pankin valuuttarahasto on kansallinen säästötilimme. Kirjoituksia ei palauteta, niitä säilytetään kuukausi tiedusteluja varten. Täältähän (kierrätyskeskuksen Löytötaskumyymälästä) löytää vaikka mitä, lahjoja ja kaikenlaista. Vastaavanlaisella politiikalla aiheutettiin 1990luvun alun lama Suomessa, jonka seurauksia kantavat vieläkin kansamme heikompiosaiset. Ja hyväkuntoiset vaatteet kierrätykseen vain. Saldo: Harhauttajat ammattiselittäjineen ajautuivat itse ansaan. Kaupungin asukasluku on pysynyt samana, ja lasten osuus on alentunut. Miten työttömyyttä vähennetään, siitä päättäjät ja päätösten kohteet ovat jyrkästi eri mieltä. Suomi on jo niin köyhdytetty, että enää ei ole varaa hoitaa omia sairaita, ei lapsia eikä vanhuksia kunnolla. Otos ei ole tilastollisesti edustava, eikä muutenkaan. K-P:n alueelliseen sijaintiin ei voi vaikuttaa, sillä jokilaaksojen sijainti ei ole päätöksentekijöiden määrättävissä. Periaatteet Omalla nimellä kirjoittavilla on etusija. Eivätkö yhteiskunnan yläkerroksen näkemykset pääse riittävästi esille – vaikka tv-uutisissa ja pääkirjoituksissa. Miten tämä edistää Kokkolan ja Pietarsaaren yhteistyötä ja aluekeskustavoitetta. Arto Jokela (Kp 24.11.) sanoo olennaista: "Nyt on keskityttävä oman talousmaakunnan kokoamiseen yli kielirajan ja yli lääninrajan." Erilaisten yhteistyöelinten alueellisten rajojen merkitystä liioitellaan. Peräti 71-74 % piti ratkaisua oikeana, kun taas vääränä vain 18 %. Pyritäänkö tällä päätöksellä vahvistamaan eräiden mielissä yhä elävää kielimuuria. Kokkolan KH:n joulukuun alun kokouksen pykälä 703 hämmästyttää. Hallinnosta ja suunnittelusta päättävillä on nyt saatavissa nopeasti tietoa, jota käyttäen aikaisemmin ylittämättömiksi koetut rajaviivat eivät ole yhteistyön esteenä. Jos tällaista kollektiivista käyttäytymistä pyritään muuttamaan ja muutos saadaan aikaan, niin tulokset ovat näkyvissä vasta vuosikymmenien päästä. Kaupungissa on kehitetty koulutuspalveluja, mutta valmistuneiden pitää löytää itselleen työpaikka. Kärjistäen voi sanoa, että parhaiten yhteistoiminta on onnistunut kaupunkien välisissä soutukilpailuissa. Vupeilla on enemmän ideoita kuin vipeillä. Perusvoimaratkaisun viipyminen (miten niin "viipyminen"). Jos tämänkaltainen tilanne on yksityisen ihmisen kohdalla, sitä sanotaan holhoukseksi, sillä vain vajaavaltainen joutuu antamaan tilinsä käyttöoikeuden holhoojalleen. Mikään hallinnollinen tai luonnon muovaama raja ei ole tässä määräävänä tekijänä. ”talousja rahaliitto”. Ensimmäinen harhautus oli perustuslain muuttaminen siten, että 5/6 enemmistövaatimus perustuslakiasioissa pudotettiin raa´asti 2/3 enemmistövaatimukseksi ja kaksilla valtiopäivillä käsittely estettiin kun luotiin supistettu perustuslain säätämisjärjestys. Jokaista Vippiä vastaa tuhat Vuppia "Very Un-important Persons". Vipit ja vupit TIMO HARAKKA. 11 Tervetuloa OSOITE: Kp:n toimitus/Mielipide, PL 45, 67101 Kokkola VASTAAVA TOIMITTAJA: Eeva Inkeri Kluukeri (06) 827 2356 FAX: (06) 822 0208. Rajan luominen Pohjoisen liittoutuman suuntaan rikkoo vanhoja yhteyksiä jokilaaksojen välillä. Erityisesti lelut ovat hyviä kierrättää. Mikäli tällainen Kokkolan eristäminen talousalueestaan on todella tavoitteena, niin KH:n jäsenet eivät ymmärrä keskuksen ja sen talousalueen riippuvuutta toisistaan. Halonen sanoi arvostaneensa SP:n tarvitsemaa ammatillista pätevyyttä nimittäessään Hakkaraisen. Jos SP epäonnistuisi nyt, ja Suomi joutuisi syvään lamaan, sen aiheuttajaksi voitaisiin sanoa nimitysoikeuden käyttäjää, presidentti Halosta, koska hän on poikennut sekä pankkivaltuusmiesten että hallituksen tahdosta ja jopa toistamiseen. Sen sijaan, että päättäjät kysyvät päättäjiltä, he voisivat vaihteen vuoksi kysyä niiltä, jotka ovat päätösten kohteita. Kuvaavaa oli keskustelu Suomessa jäseneksi liittymisen alla. Annetut vaihtoehdot eivät taaskaan tyydytä vippejä siten kuin vuppeja. Suurin osa suomalaisista tarkoittaa vain hyvää toisilleen, ja ne direktiivit, jotka vaikuttavat meihin negatiivisesti ovat kuitenkin melko vähäisiä. Korkeat verot. Väestön toiminnan suuntautumiseen voidaan vaikuttaa ja huonosta valinnasta aiheutuu maakunnalle haittaa. Ihmetyttää, miten maanviljelijän äidinkieli määrää, lasketaanko tila mukaan vai ei. Käytännössä nämä kriisit on eurooloissa yritetty hoitaa irtisanomisilla, korkealla työttömyydellä ja leikkaamalla jatkuvasti julkisia menoja. Tietosanakirjat toteavat: ”Täysivaltainen valtio on sellainen, jota vieras valtio ei määräile…”. Ykköstilalle (40%) nousee kuitenkin "yleinen asennemuutos", jota päättäjiltä vaatii päättäjistä vain joka viides. Pekka Kaskinen KOKKOLA Nyt kompastutaan karttaviivoihin Suomen Pankin johtajanimitysfarssi sai kansalta kiistattoman tuen. harakka@txti.net Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, kolumnisti ja tv-tuottaja. Media valjastettiin vaientamaan täysin toisinajattelijat. Suomen oikea rahayksikkö voi olla ainoastaan ja on edelleen perustuslakimme mukaan markka. ”1.3.2002 alkaen euro on ainoa laillinen maksuväline maassamme.” Tapahtumien ja tosiasioiden pohjalta kysyn: mikä siitä eurosta teki sitten laillisen, kun Suomen uudessakaan perustuslaissa ei puhuta rahayksiköstä mitään. Joka kolmas tarjoaa lisää keinoja työttömyyden vähentämiseksi: velkaisia on autettava, kuntoutusta lisättävä, pantava toimeen Tobin-vero... Nimi,osoite ja puhelinnumero aina täydellisinä mukaan, myös nimimerkkikirjoituksiin ja sähköposteihin. YHTEISKUNNAN "vaikeimmista ongelmista" vipit ja vupit ovat samaa mieltä joskin vaikeat ongelmat ovat köyhille vaikeampia kuin rikkaille. Kirjoitus Sairaus pysähdyttää (Kp 5.12.) sai ajattelemaan elämisen tosiasioita. Vupit olivat tyytymättömiä kysymyksenasetteluun: "muu"-vastauksia tuli 25 prosenttia, vipeillä 4%. Kun pyöritetään taikinaa ja tarkastellaan eri puolilta, voidaan hyvinkin kuvitella, että valtiollisten vaalien äänestysprosentti saattaisi olla verrannollinen em. Saan valita yritysten ja yhteiskunnan ongelmista 3-5 tärkeintä. Ehtona pääsylle on kuitenkin yhteistyö Pietarsaaren kanssa. Osin heidän aiheuttamaansa laskua maksavat lastemmelapsetkin. Yksi vastaaja nosti yhteiskunnan ongelmaksi "lapsiperheiden aseman", jota Taloustutkimus ei tarjoa, vaikka asia on ollut olevinaan tapetilla. Kentät ovat kaukana toisistaan ja ne eivät ole riittävän tarkkoja indikaattoreita lentomatkustusta lyhyempien liikkumisten osoittamiseen. Sille ei ole nykytilanteessa perusteita, koska ihmiset eivät jokapäiväisessä elämässään toimi siten. Jos taas on vailla yhteiskunnan tukea, tekemättä itse asialle mitää, niin ei sitä apua heru ja tämä on vain itseni kuvittelua. Nämä yhteydet eivät ole sattumalta muodostuneita, vaan takana ovat alueen maantieteelliset olot. Kolumni KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. Siinä sanotaan, että EU:n konerengasprojektin kuntarahoitukseen lasketaan mukaan vain suomenkieliset tilat. Ilman omaa valuuttaa Suomi ei olisi saavuttanut valtiollista itsenäisyyttään. Esko Ahon ja Ilkka Kanervan julkinen nöyryytys oli Ahtisaarenkin mielestä skandaali. Kuva: Lehtikuva/Soile Kallio Poliittinen tarkoituksenmukaisuus ei voi ohittaa eikä kumota perustuslakeja. Kokkolan työpaikoista on maataloudessa vain 2%. Oliko Kuhlbergín ammattitaidosta kansalle haittaa vai hyötyä. K-P:n sijainnin hahmottamista auttaa kannanoton yhteydessä oleva Jukka Lehojärven laatima erinomainen kartake. Leena Ahlholm, teksti Timo Talus, kuvat YLIVIESKA (KP) Helka Pekonen, HAAPAJÄRVI – Kyllä sitä voi kierrättää kaikkia tavaroita. Itekin paan kierrätykseen vaatteita ja kaikenlaista romua, hiustenkuivaajat ja muut, mitä en tarvi. Kansalaisille joka talouteen jaetussa euro-oppaassa väitetään sivulla 3: Euro on ainoa raha maaliskuusta 2002 alkaen. Kuntaja aluetiedon määrä internetissä on lisääntynyt kuluvan vuoden aikana huimasti. Tavoittelemme vain sitä mikä on meille tärkeää. neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä, jossa valtioneuvoston tiedotteella luvattiin katteettomasti lähes mitä vaan. Edelleenkin pelto määrittää asutuksen sijainnin jokilaaksoihin, vaikka suoraan maataloudessa työskentelevien määrä onkin pienentynyt. Jos Kokkolan pinta-ala olisi suurempi, niin maatalouden osuus kasvaisi. Hallitusmuodon 1 §: Suomi on täysivaltainen tasavalta. Korvaamalla markka eurolla Suomi yritetään sitoa entistä tiukemmin EU:n liittovaltioprosessiin. Kansalle syötetään aina koko taikina! Gallup-luvut eivät kerro nimitetyn ominaisuuksista ja pätevyydestä Ahoon ja Kanervaan verrattuna, vaan siitä, kuinka kyllästyneitä ihmiset ovat poliitikoihin ja politiikkaan ylipäätään. Saan joka vuosi kyselyn, jolla mitataan "Suomen 2000 tärkeimmäksi arvioidun vaikuttajan" asenteita. Kuvitusta voi lähettää, mutta palautus vain pyynnöstä. Tänään teen itseni onnelliseksi ja tähän voin vaikuttaa positiivisella suhtautumisella. Se näkyy yllättäneen jopa presidentti Mauno Koiviston ja eduskunnan puhemiehen Riitta Uosukaisen, sillä omien sanojensa mukaan hän ei tiennyt äänestäessään unioniin liittymisestä äänestävänsä myös markan kohtalosta. Taitaa olla monelle ja liittymistä kannattaneelle pikkutilalliselle Ahon kannatuksesta ja ajasta huono palkkio. Joukkueet ovat aina päässeet maaliin. EU:sta ei kansalaistasolla juuri pidetä pikemminkin siedetään. SÄHKÖPOSTI: mielipide@kpk.fi TOSILYHYET: ma-pe klo 12-13 (06) 8272 311 TEKSTIVIESTIT MIELIPITEISIIN: 050-598 2038 NETTI: www.keskipohjanmaa.net Ohjeet Kirjoita vain toiselle puolelle paperia, jätä rivien väliin reilusti tilaa. Tämän kysymyksen esitän usein ja usein saan vastaukseksi: kaikki hyvin. Toimitus päättää kirjoituksen julkaisuajankohdan. Myös Rolf Kuhlberg oli SP:n ammattipääjohtaja eikä poliitikko, kun maa vajosi historiansa pahimpaan lamaan. EKP ei piittaa työllisyydestä, vaan seuraa vain inflaatiota. Kuvittelen tänään, että kaikki on hyvin. On aika ymmärtää, että pelkät liiketaloudelliset kriteerit eivät sovi yhteiskuntapolitiikan perustaksi, mikäli halutaan puolustaa kansanvaltaa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Rajojen merkitys on vähentynyt sähköisen tiedonkulun ansiosta. Haastatelluista 8 % ei halunnut tai ei osannut muodostaa kantaansa. Pentti Hakkaraisen poliittinen tausta on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta hänelle on joissakin tiedoissa tarjottu demarikaapua. Verrokkiryhmäni on pieni, koska minulla ei ollut varaa hankkia useampia lippuja Itäkeskuksen uimahallin työttömien ajalle (ma-pe ennen klo 16). Terttu Nurmenniemi, YLIVIESKA – Kyllä kuuluu. Nämä luvut olisivat uskoakseni aika lähellä totuutta. Kansalaisille on jätetty kertomatta, miten vaikeat kustannuskriisit aiotaan ratkaista silloin, kun ei ole omaa valuuttaa eikä mahdollisuutta muuttaa sen arvoa. On selvää, että "korkea tuloveroaste" on isompi ongelma korkeaa tuloveroa maksaville (45%), mutta osaavat pienituloisetkin olla solidaarisia hyvätuloisille (30%). Kun laskee mukaan Kälviän ja Kruunupyyn vastaavat painotetut luvut, niin yhteiseksi luvuksi tulee 6%. Samalla yrittäjille tulee mahdollisuus suunnitella toimintaansa aikaisempaa tarkemmalle faktapohjalle. Kaikki hyvin. Jos K-P:lta ei löydy työtä, niin on muutettava muualle. Euroopan integraatiokehityksessä päättyy yksi vaihe. Tulos riippuu mittaajasta. Vuosina 1996-2000 on ikäryhmän 15-44-v osuus Kokkolan väestössä laskenut 3,0 %. Kuitenkin tuo sama poliittinen tarkoituksenmukaisuus on poikinut supistetun perustuslain säätämisjärjestyksen, jolla on rikottu perustuslakejamme. Köyhyysrajan alapuolella on liki puoli miljoonaa suomalaista ja Stakesin mukaan suomalainen köyhyys syvenee. Kiitos Alppiharjun työttömien ja Vallilan Vintin avun, voin nyt verrata 2000 tärkeimmän vaikuttajan mielipiteitä 20 työttömän, työllistetyn, opiskelijan ja toimeentulotukiasiakkaan näkemyksiin. – Itsekin kierrätän vaatteet, huonekalut ja kaikki. Poliitikot tiesivät, että Suomea ei saada EY/EUsopimuksien piiriin rehellisin keinoin perustuslakeja noudattaen, sillä esteenä oli valtiopäiväjärjestyksen 67 § eli ainoa oikea tapa edetä asiassa. Yritän käydä täällä viikottain. Mutta miksi VIP-ihmisiltä pitää erikseen kysyä mielipiteitä. Sitä suree 50 prosenttia A-luokasta; sattuneesta syystä 95 prosenttia B-luokasta. Ostan myös kirpputoreilta ja käytän hyvää vanhaa. Suuntakeskustelu jälkijättöistä -artikkelissa (Kp 26.11.) Simo Kattilakoski tekee yhteenvetoa sekavasta tilanteesta. EU-vaikutuksiin ainakin perinteinen maaseutu kuolee. Jos vain joku kysyisi. Pirkko Pirnes, YLIVIESKA – Tottakai. Todella, meillä on kaikki hyvin niin kauan kuin halumme on elää oikeanlaista elämää. Vähäväkisistä kansalaispalkkaa kannattaa 25%. Helge Kaalikoski ASIKKALA Euroraha on laiton Kansallinen rahayksikkömme markka siirtyy ”historiaan” tammikuun 1. Hyviä kodintekstiilejä olen vienyt myyntiin. Tämän takia en pidä mahdollisena Arto Jokelan esittämää talousmaakuntaa Kalajokilaaksosta Ähtävänjokilaaksoon. Tukenaan hänellä olivat vahvan markan miehet: presidentti Mauno Koivisto ja jälleen kunniamerkein palkittu valtioneuvos Harri Holkeri. päivä 2002, kun eurot otetaan käyttöön 12 maassa. Tämä näkyi jo siinä, kun Yhdysvallat laski laman estämiseksi roimasti korkoja, EKP piti jääräpäisesti pitkään yllä korkeaa korkotasoa ja suisti Euroopan taantumaan. Päättäjäthän niitä tilaavat saadakseen tuntumaa yleiseen mielipiteeseen. Tämä on vasta alkua, sillä suunnittelu ja taulukoiden työstäminen nettikuntoon on työlästä. VIP-väki haluaa "poistaa kannustinloukut" (häveliäs ilmaisu sosiaalietujen ja minimipalkkojen alentamiselle, 43%) ja alentaa tuloverotusta (40%). Pitkäaikaistyöttömyyden mainitsee vipeistä 63 prosenttia, vupeista 75. Työikäisiä on muuttanut pois. Hyvää tavaraa sieltä saa. Sitoutuminen euroon ja EU-liittovaltioon vie nuorilta ja tulevilta sukupolvilta oikeuden elää itsenäisessä Suomessa ja vapaasti päättää oman maansa asioista. Kannattajat vähättelivät muutoksia, mutta kun ratkaisu oli tehty, huomattiin, että olikin sitouduttu kaikkeen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mitä mieltä eliitin on kysyä itseltään, mitä mieltä se on. Ymmärrän pankkivaltuutettujen kiukun ja presidentti Martti Ahtisaaren kannan tässä asiassa. Sehän oli tunnetusti jäsenyysneuvottelujen ennakkoehto. Enimmäispituus nimellä kirjoittaville noin 4000 merkkiä ja nimimerkillä 1500 merkkiä. Pietarsaaren ja Oravaisten välillä on laaja "tyhjä" väli, jonka katkaisee Uusikaarlepyy. Omaa rahaa tarvitaan kansallisen ja itsenäisen päätösvallan vuoksi. Emme kadehdi, emmekä kerskaa. Toinen harhautus oli poliittinen ”valevarauma”, jolla valmisteltiin asian läpiujuttamista eduskunnassa sillä valheella, että EMU:n kolmas vaihe markan hautaamiseen ei vielä kuuluisi liittymissopimukseen, vaikka oikeusoppineet tiesivät sen sisältyvän peruuttamattomasti EUliittymissopimukseen. Yhteistyön vaikeus on tunnettua Helsingissä asti. Lisäksi on osattava laatia sivut helppokäyttöiseen selailumuotoon. 2001 Gallup Kuuluko kierrätys joulunaikaan. Uuden rahalain mukaan SP ”ei saa pyytää tai ottaa vastaan toimintaansa koskevia määräyksiä muualta kuin Euroopan Keskus Pankilta”. Vuotuisen työajan lyhyys. Pohjonen kannattaa liittymistä Länsi-Suomen allianssiin sanoen sen olevan luonnollinen jatke aikaisemmille aluehallintoratkaisuille, joihin kuuluu myös Kokkolan pääsy aluekeskukseksi. Vähiten saa suosiota kansalaispalkka (7%). Luvut kertovat paljon sitä taustaa vasten, että nimitetyksi tuli politiikan ulkopuolinen henkilö. Joskus varmaan kierrätän niitä. Perinteisen arvopohjan "murentuminen". Ja maksaisi myös matkat sinne Savonlinnaan. Jotakin kyselyn kohderyhmästä kertoo se, että nopeita vastaajia ei palkita millään pussilakanoilla, vaan arvotaan lippuja Savonlinnan Oopperajuhlille. Presidentti Tarja Halonen sanoi saaneensa ratkaisulleen tukea SP:sta, siis pankkivaltuutettujen "selän" takaa. Ohjaan työntekijöitä, jotka kunnostavat kierrätystavaraa, ja otan vastaan tavaraa maanantaista perjantaihin kello 9 – 17. Ainoat hyötyjät koko euro-rytäkässä ovat suurten pääomien omistajat, keinottelijat sekä kansainvälinen rikollisuus. Lisäasiakkaita ei tule etelästä päin, sillä kaupungin eteläpuolella asuvat asioivat mieluummin etelän suunnassa. Kokkolassa kauppa työllistää 2% enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Alpo Ylitalo KOKKOLA Ammatti-ihmisiä ollut ennenkin Presidentti Tarja Halonen sanoi saaneensa ratkaisulleen tukea Suomen Pankin sisältä, siis pankkivaltuutettujen "selän" takaa. Keskisen Euroopan suuryhtiöiden tarpeet määräävät euron arvon
Palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen jäsenet kuolivat israelilaisten hyökkäyksessä Länsirannan pohjoisosassa Salfitissa. Osama bin Ladenin luola löytyi. Israelin puolustusministeri Binyamin Ben-Eliezer sanoi lehtihaastattelussa Israelin odottavan nyt uuden keskustelukumppanin ilmaantumista. 2001 s KESKIPOHJANMAA 12 Ulkomaat Mullah Omarista 10 miljoonaa taalaa WASHINGTON (STT–AFP–Reuters) Yhdysvallat suunnittelee tarjoavansa kymmenen miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka johtavat Talebanliikkeen hengellisen johtajan mullah Mohammad Omarin pidättämiseen. – Nämä ja yli 3 000 muuta ovat niitä, joiden kuolemaa Osama bin Laden pilkkaa, kun hän kiittää Allahia menestyksestä tässä ”marttyyrioperaatiossa”, lehti jatkoi. Ne saatiin päätökseen jo viime kesänä, mutta torni avataan uudelleen kävijöille vasta nyt. Uskon, että siellä sisällä on paikka, jossa Osama on, Ali sanoi. EU-johtajat tähdensivät, että Arafat on demokraattisesti valittu palestiinalaisten edustaja. Kahden amerikkalaisen erikoisjoukkojen sotilaan kerrottiin haavoittuneen lievästi taisteluissa. Israel lähetti panssarivaunuja ja joukkoja ainakin neljään kylään ja kaupunkiin Länsirannalla. Arafat maksaa nyt Peresin mielestä tekemistään virheistä eli siitä, ettei hän ole pidättänyt äärijärjestöjen jäseniä itsemurhaiskujen jälkeen. – Se on kerskuntaa, joka paljastaa Osama bin Ladenin inhimillisyyden puutteen. Lehti julkaisi myös joidenkin WTC-iskuissa menehtyneiden nimet. Portugali haluaisi sen Lissaboniin, mutta Ranska on tarjonnut aktiivisesti Nantesin satamakaupunkia. Iltalypsyn taitava Espanja osaa heittäytyä hankalaksi, jos se ei saa mitään kotiinviemistä Laekenista puheenjohtajakautensa kynnyksellä. AIP:n lähteen mukaan Bin Laden kuitenkin pakeni Tora Borasta tuntemattomaan paikkaan marraskuun lopussa. Peres kuitenkin sanoi lehtihaastattelussa tukevansa pääministeriä. Nauhalla bin Laden iloitsee terrori-iskujen aiheuttamista tuhoista. Hän ei tarkentanut, miksi uskoi bin Ladenin olevan juuri kyseisessä luolassa. Jos amerikkalaisilla olisi todisteita, syyllisyys tulisi osoittaa tuomioistuimessa eikä televisiokanavilla tai juutalaisten omistamissa sanomalehdissä, sanoi JUI:n tiedotuksesta vastaava Riaz Durrani. Elintarvikevirasto on kiireisin, koska se aloittaa toimintansa jo ensi vuoden alussa. Työt keskeytetään seitsemännen kerroksen valmistuttua 1272 1278 2. Peres varoitti Israelia laajentamasta palestiinalaisiin pyssymiehiin kohdistuvia hyökkäyksiä. Lähi-idässä vieraillut EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana kertoi EU-johtajien kokoukselle Laekenissä Belgiassa, että tilanne on nyt pahin kymmeneen vuoteen. Myös meriturvallisuudesta huolehtiva virasto etsii isäntää. Viraston itu saa alkunsa jo sitä ennen Brysselissä tilapäisesti, oli sijoituspaikka sitten Helsinki tai jokin muu kaupunki. – Palestiinalaisten poliisiasemien tuhoaminen ei auta palestiinalaisia viranomaisia taistelemaan terrorismia vastaan. Mm. Paikallinen avustusjärjestö aloitti oikeustaistelun pakottaakseen hallituksen tarjoamaan aidslääkkeitä julkisen terveydenhuollon piirissä. EU pitää Arafatia yhä kumppaninaan Lähi-idän rauhanprosessissa, sanoi Saksan ulkoministeri Joschka Fischer. Torni on suoristunut puolella asteella 1838 Arkkitehti Alessandro Della Gherardesca teettää korjauskaivauksia tornin vieressä 1935 Perustusta vahvistetaan sementtivalulla Kallistuma lisääntyy puoli astetta. Ali kertoi myös, että hänen joukkonsa olivat saartaneet satakunta al-Qaedan taistelijaa eräälle harjanteelle ja että monet muut on pakotettu vetäytymään kauemmaksi piilopaikoistaan. Arafatin ja palestiinalaisten itsehallinnon heikentäminen ja nöyryyttäminen ei Lindhistä ole hyödyllistä. Ongelmaksi voi muodostua tuleva puheenjohtajamaa Espanja. Israel tunkeutui palestiinalaisalueille Israelin lentokoneet iskivät perjantaina, kolmantena perättäisenä iltana, Gazan alueelle. Lämpötila putosi miinus 3–4 asteeseen Milanon lisäksi Venetsiassa, Bolognassa ja Triestessä. Pisan kaupungissa Toscanassa sijaitseva 55 metrin korkuinen torni alkoi kallistua jo pian sen jälkeen kun sitä ryhdyttiin rakentamaan 1173. EUjohtajat myös toistivat näkemyksensä, että Arafatin on hajotettava ”terroristiverkostot” Hamas ja Jihad. kerros PISAN KALTEVA TORNI STT/Reuters BRYSSEL/JERUSALEM/ DAMASKOS (STT–AP–Reuters–AFP) Euroopan unionin johtajat vetosivat perjantaina Israeliin, jotta se solmisi uudelleen neuvotteluyhteyden palestiinalaisten presidenttiin Jasser Arafatiin ja palestiinalaishallintoon. Pakistanilainen Jamiat-Ulema-eIslam (JUI) puolestaan sanoi videon olevan puhdasta propagandaa. Torstai-iltana peruutettiin lumen takia Milanossa AC Milanin ja Lazion välinen Italian jalkapallocupin välieräottelu. Lauantaina 15.12. On mahdollista, että lähes kaikki 15 maata saavat oman joululahjansa. Valtaosa matkustajista oli Jordanian viranomaisten mukaan pyhiinvaellusmatkalta Mekasta palaavia egyptiläisiä. Powell kuitenkin vaati, että Arafatin on päästävä eroon Hamasista ja muista palestiinalaisista ääriryhmistä. Vuonna 1990 tornissa kävi lähes miljoonaa ihmistä. Kohteina olivat Israelin mukaan ”vain palestiinalaisten sotilaskohteet”. Ruotsi haki viime kesäkuussa Göteborgissa sopua viidestä virastosta huonolla menestyksellä: kaikkien kohtalo jäi avoimeksi. Pakistanissa toimiva afgaanien uutistoimisto AIP kertoi perjantaina, että Osama bin Laden olisi paennut Tora Borasta. Se on Italian käyntikortti, sanoi Unescon italialainen pääsihteeri Giovanni Puglisi. Jokaiselle jotakin -asetelma on huolestuttava EU:n kehityksen kannalta. Ideat uusista virastoista loppuvat lyhyeen ainakin silloin, kun saaliinjaolla on lähes 30 valtiota. Israel katkaisi suhteensa Arafatiin torstaina seurauksena itsemurhaiskuista, joissa kymmeniä israelilaisia on kuollut. vaihe Kallistuman arvioidaan olleen tässä vaiheessa jo puolitoista astetta Kellotapuli lisätään Toisen vaiheen alussa torni alkaa kallistua. Vaikea palapeli Virastojen ratkaisusta odotetaan lauantaina palapeliä, jossa EUtähdet on vaikea sijoittaa kohdalleen. Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell on vakuuttanut, ettei Yhdysvallat hylkää Lähi-idän rauhanprosessia. EU: Israelin on neuvoteltava Palestiinalainen turvamies tarkastelee palestiinalaispoliisin päämajan raunioita Gazassa, minne Israelin F-16-hävittäjät iskivät torstai-iltana. – Pisa ei ole vain rakennus. Yhdysvaltain Lähi-idän erityislähettilään Anthony Zinnin kerrottiin ilmoittavan piakkoin uusista askelista, joilla voitaisiin katkaista väkivallan kierre. Pisan torni avataan taas PISA (STT–Reuters) Pisan kalteva torni avataan yli kymmenen vuotta kestäneiden korjaustöiden jälkeen yleisölle lauantaina. Yli 50 kuoli bussiturmassa AMMAN (STT–AP) Kaikkiaan 52 ihmistä sai surmansa Jordanian eteläosassa perjantaina, kun pyhiinvaeltajia kuljettanut bussi suistui tieltä ja syttyi palamaan. Israelin joukot surmasivat kuusi palestiinalaisten turvallisuusjoukkojen jäsentä perjantaina Länsirannalla Nablusin kaupungin lähellä tunkeutuessaan palestiinalaiskyliin pidättämään äärijärjestöjen jäseniksi epäiltyjä. Tartunnan saa arviolta 70 000 lasta vuosittain. Milanossa ja Torinossa. Viiden ihmisen kerrottiin saaneen lieviä vammoja. Sekä bin Laden että Omar olivat torstaina edelleen teillä tietymättömillä, ja heidän olinpaikastaan liikkui ristiriitaisia tietoja. Lentoja jouduttiin torstaina alkaneen lumimyrskyn vuoksi peruuttamaan mm. – Bin Ladenin sanat videolla voivat auttaa islamilaista maailmaa vakuuttumaan hänen syyllisyydestään paremmin kuin mikään muodollinen oikeusjuttu, jonka Yhdysvallat olisi voinut nostaa. Ryhmä mielenosoittajia sytytti kadulle nuotion, jolloin poliisi puuttui asiaan. Väitettä ei kyetty vahvistamaan riippumattomista lähteistä. Satojen al-Qaedan taistelijoiden uskotaan olevan hajallaan eri puolilla Tora Boran vuoristoa eli Valkoisia vuoria. Etelä-Afrikan terveysviranomaiset ovat vedonneet siihen, ettei valtiolla ole varaa jakaa lääkettä kaikille tartunnan saaneille odottaville naisille. Peres eri mieltä Sharonin kanssa Israelin ulkoministeri Shimon Peres on eri mieltä maansa johdon kanssa suhtautumisesta Arafatiin. Yhdysvallat pitää Arafatia yhä palestiinalaisten edustajana. Hiv-hoitoa odottaville äideille PRETORIA (STT–AFP) Korkein oikeus määräsi perjantaina Etelä-Afrikan hallituksen antamaan lääkehoitoa raskaana oleville hi-virusta kantaville naisille. EU:n puheenjohtajamaan Belgian ulkoministeri Louis Michel vaati, että Israelin on neuvoteltava Arafatin kanssa. Suomalaisia huolestuttaa taas eniten se vaara, että koko paketti kaatuu jälleen jonkin maan tiukkaan vastustukseen ja että ratkaisu lykkääntyy taas kerran. Yhdysvaltain merijalkaväki otti myös haltuunsa Kandaharin lentokentän aloittaen heti miinanraivauksen ja alueen rakennuksiin viritettyjen ansojen purkamisen. Hamas ilmoitti perjantaina Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa, että se aikoo jatkaa kuolemaa tuottavia iskujaan Israeliin. Israelin pääministeri Ariel Sharon katsoo, että Arafat on vastuussa iskuista. Yhdysvallat on jo aikaisemmin tarjonnut New Yorkin terrori-iskuista epäillystä Osama bin Ladenista 25 miljoonan dollarin palkkion. Kokonaiskallistuma on nyt viisi ja puoli astetta. Lumimyrskyjä Italiassa MILANO (STT–AP–AFP) Lumimyrskyt ja jäätävä tuuli aiheuttivat suurta haittaa liikenteelle Italiassa vielä perjantainakin. Nyt pelissä on enemmän. Työt keskeytetään kolmannen kerroksen valmistuttua 1360 1370 3. Samalla ne voivat saada sellaiset hallitukset, jotka tähän saakka ovat olleet vastahakoisia tuomitsemaan al-Qaedan ja sen tukijat, tehostamaan toimiaan, lehti kirjoitti. Libanonin pääkaupungissa Beirutissa Hizbollahin johto kehotti palestiinalaisia tekemään enemmän itsemurhaiskuja israelilaisia vastaan. vaihe Porausputki (putkia käytössä kaikkiaan 41) Turvavaijerit 4 m Maa-ainesta poistava pora 1998 Torni tuetaan vaijereilla korjaustöiden ajaksi 1999 Valmistelukaivaukset alkavat 2000 Maanpoisto tornin pohjoisosan alta aloitetaan 2001 Työt päättyvät. Israelilaiset pidättivät 35 ihmistä. – Yhdysvallat yrittää oikeuttaa afgaanien ja muslimien kansanmurhan turvautumalla halpahintaisiin temppuihin. Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh arvosteli Israelin toimintaa ja sanoi sen toimivan omia tavoitteitaan vastaan. Washington Post puolestaan kuvaili nauhaa ”enemmän kuin tunnustukseksi”. Se on hakenut elintarvikevirastoa Barcelonaan tai poliisiakatemiaa Madridiin. Yksi afganistanilaisjoukkojen johtajista, Hazrat Ali, sanoi joukkojensa piirittäneen suuren määrän bin Ladenin al-Qaeda-järjestön taistelijoita. Toiseksi, epäilemme vahvasti, että Osama olisi antanut kuvata itsestään minkäänlaista nauhaa, jossa hän keskustelee hyökkäyksistä, sanoi Laskar Jihad -ryhmän edustaja Wirawan Adnan Indonesiassa. Myös tulevien jäsenmaiden silmissä kierre on vaarallinen. Nimetöntä lähdettä siteeraavan AIP:n mukaan bin Laden matkusti Jalalabadin kaupungin kautta Tora Boran vuoristoon sen jälkeen, kun pohjoinen liitto valloitti pääkaupungin Kabulin marraskuun alussa. Nykyisellä tekniikalla sellainen on helppo väärentää, muistutti PAS:in pääsihteeri Nasarudin Isa. Yhdysvaltojen puolustusministeri Donald Rumsfeld on useaan otteeseen korostanut, ettei Yhdysvallat tiedä varmasti, missä bin Laden piileksii. Korjaustyöt maksoivat noin 28 miljoonaa euroa eli 150 miljoonaa markkaa. Elintarvikevirasto Barcelonaan olisi oiva kädenojennus pääministeri Jose-Maria Aznarilta Katalonialle, joka arvostelee jatkuvasti Madrid-keskeistä politiikkaa. Hebronin lähellä israelilaisjoukot ampuivat kaksi aseistautunutta miestä. Israelin F-16-koneiden pommit putosivat Arafatin eliittijoukon rakennukseen ja sirpaleet osuivat Arafatin vierastaloon, joka oli tyhjillään. Lyhyesti 4 4 1 1 3 2 5 5 2 6 6 7 7 3 TORNIN HISTORIA KALLISTUMAN VÄHENTÄMINEN Mutaa, savea ja hiekkamaata Pisan kalteva torni avataan lauantaina yleisölle pitkään kestäneiden vakauttamistöiden jälkeen 1173 1178 1. Marko Ruonala, Nina Törnudd BRYSSEL (STT) Suomen havitteleman elintarvikeviraston kohtalon odotetaan ratkeavan lauantaina, kun EU:n huippukokous hakee sopua eri virastojen sijainnista. Joidenkin arvioiden mukaan molemmat olisivat edelleen Afganistanissa. – Emme usko nauhan aitouteen, koska ensiksikin kuvat eivät ole selviä. Israelin armeijan mukaan yksi kuolleista oli Israelin etsimä henkilö. Yhdysvallat jatkoi perjantainakin Tora Boran pommittamista samalla kun kiivaat taistelut raivosivat eri puolilla vuoristoa. Seitsemännen kerroksen eteläreuna on neljä ja puoli metriä pohjakerrosta etelämpänä Kallistuma kasvaa 1992 Tornia vahvistetaan teräsvaijerein toisen kerroksen kohdalta 1993 Tornin pohjoisseinustalle asetetaan 600 tonnin lyijypainot kallistuma tasapainottamiseksi 1995 Lyijypainoja 300 tonnia lisää Etelä I T A L I A Rooma Pisa 400 km 7. Solana Yhdysvaltoihin EU-johtajat antoivat Solanalle tehtäväksi matkustaa lähipäivinä Yhdysvaltoihin pohjustamaan EU:n, Yhdysvaltain ja Venäjän yhteisiä toimia Lähi-idän rauhanprosessin aloittamiseksi uudelleen. Asiasta kertoi puolustusministeri Donald Rumsfeld torstaina Washingtonissa. Myös malesialainen PAS-järjestö epäili perjantaina videon aitoutta: – Miksi videon toimittaminen julkisuuteen kesti niin kauan. EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi on ilmaissut huolensa tilanteesta– Jos virastoista käydään jatkuvaa hevoskauppaa, se merkitsee loppumatonta ja muuttamatonta politiikkaa, Prodi sanoi aiemmin tällä viikolla. – Joukkoni ovat piirittäneet yhden luolaston. EU:n seuraava huippukokous pidetään Barcelonassa. Lehtikuva/EPA/Louisa Gouliamaki. vaihe Pisan katedraalin kellotorni rakennettiin kolmessa vaiheessa ja työt kestivät yli kaksisataa vuotta. Amerikkalaislehdet vakuuttuneita Perjantain amerikkalaislehdet sen sijaan pitivät videota vakuuttavana osoituksena bin Ladenin syyllisyydestä. Jokainen EU-maa toivoo lahjaa Laekenista Globalisaation vastustajia viilennettiin vesitykein Brysselissä perjantaina. – Nämä ovat Sharonin hallituksen tekemiä sotarikoksia kansaamme kohtaan, sanoi palestiinalaisministeri Saeb Erekat. Pisan torni, yksi Italian tunnetuimpia nähtävyyksiä, suljettiin 1990, koska sen kallistuma oli kasvanut niin jyrkäksi, että asiantuntijat pelkäsivät sen kaatuvan. Lisäksi armeijan puskutraktorit jyräsivät maan tasalle 15 taloa Khan Yunisissa Gazan kaistalla. EU-johtajien mielestä kieltäytyminen neuvottelemasta Arafatin kanssa vaikeuttaisi Lähiidän rauhanprosessia. Jos se ei saa sitä eikä Parma elintarvikevirastoa, Italia voi vielä toivoa saavansa poliisiakatemian Roomaan. Peres arveli, että Arafatia vastaan suunnatut toimet vahvistavat hänen asemaansa palestiinalaisten keskuudessa ja alueen muissa maissa sekä Euroopassa. Galileo Galilei, Pisan kuuluisin asukas, käytti tornia 1590-luvulla painovoimakokeissaan pudottamalla kappaleita tornin huipulta. Poliisi joutui käyttämään vesitykkiä Brysselissä perjantaina järjestetyn mielenosoituksen jo päätyttyä. Pahimmassa tapauksessa Belgia tuo pöydälle jopa yli kymmenen eri elimen paketin. Hallituksen teettämän tutkimuksen mukaan 25 prosenttia raskaana olevista naisista on hiv-positiivisia Etelä-Afrikassa. Kuva: Reuters/Suhaib Salem TORA BORA/ISLAMABAD/JAKARTA (STT–AP–DPA–AFP) Yhdysvaltain tukemat afganistanilaisjoukot sanoivat perjantaina löytäneensä terrorismista syytetyn Osama bin Ladenin henkilökohtaisen luolan Tora Boran vuoristoalueelta. Vaikka Tora Bora onkin todennäköisin piilopaikka, hän voi olla myös muualla Afganistanissa. Videon aitoutta epäiltiin Aasialaiset äärimuslimien ryhmittymät epäilivät perjantaina Yhdysvaltain julkisuuteen toimittaman videonauhan aitoutta. Kylmän säärintaman arvioidaan etenevän viikonvaihteessa Italian eteläosiin. Matkailijat pääsevät kipuamaan torniin 30 ihmisen ryhmissä. – Jos likvidointeja laajennetaan, tulee päivä, jolloin meidät julistetaan sotarikollisiksi, Peres sanoi. – Itsemurhaiskut ovat ainoa keino voittaa sionistit, sanoi Hizbollahin johtaja sheikki Hassan Nasrallah mielenosoituksessa. Myös Italian Genova havittelee samaa meriturvavirastoa. Presidentti Jacques Chirac on perustellut hanketta sillä, että Nantesin läheisyydessä uponnut Erika-öljytankkeri toi alueelle paljon kokemusta merikatastrofeista
185 s. Kirjoitukset arvioivat kirjailija Varpu Vilkuna, teatterinjohtaja Jukka-Pekka Rotko ja kulttuuritoimittaja Raija Pelttari. Lastenelokuvan aseman parantaminen, tuotannon vahvistaminen ja levityksen edistäminen vaativat elokuva-alan koulutukseen kohdistuvia toimenpide-ehdotuksia. Myös nimen ja aiheen onnistunut yhdistelmä, hyvä valotus ja dramatiikka saivat kiitosta. Jarmo Seikkula,Vuono 2. – Maataloustraktorit tulivat savottaan, koska leimikot etääntyivät jokivarresta siedettävää hevosajomatkaa eli noin 9 kilometriä kauemmas. Jälkipuheessa Traat nimittää niitä kulttuurihistoriallisiksi novelleiksi. Työryhmä ehdottaa, että vuosi 2004 nimettäisiin lastenelokuvan teemavuodeksi. autonvaihdelaatikosta. Vuonna 1936 syntynyt Traat on jo vuosikymmeniä ollut Viron arvostetuimpia kirjailijoita. Ensi vuoden kesäkuussa maalataan Chydeniuksen ajattomia ajatuksia suomeksi ja ruotsiksi Kokkolan katuihin. Näytelmän ensi-ilta on pienellä näyttämöllä 28. Toisessa palkittavassa Saila Salo kysyy, voisimmeko olla kuin Jeanne D´Arc. Pränttärit kutsuu yhteistyöhön lukion ja kuvataideyhdistyksen väkeä. Kun yhtiön historiassa kerrotaan hakkuutilastoista, kerrotaan tässä, kuinka kylmältä yö tuntui. Aktiivisimpia olivat Kiviniityn lukion oppilaat. Helsingin kaupunginteatterin esityksessä on uusi suomennos, joka on Kirsi Kunnaksen käsialaa. Uutena apurahana on päätetty jakaa 8 500 euroa (50 000 markkaa) säveltaiteilijalle. – Sen jälkeen maataloustraktorit alkoivat nopeasti hiipua pois urakoinnista. Toiseksi tilintarkastajaksi valittiin Hannele Björkskog. helmikuuta. Pohjanmaalta oli noin 30 traktoria ja eniten Nivalasta Sodankylässä Suomen suurimmassa traktorisavotassa. Lisäksi on panostettava koulutuksen ja Koulukino-toiminnan kehittämiseen. Lastenelokuvan kehittämisohjelma valmis. Koulukinotoiminnan tavoitteeksi tulee työryhmän mukaan asettaa, että jokainen koululainen voisi käydä vähintään kerran lukuvuodessa koulupäivän aikana oikeassa elokuvateatterissa ja että opettajilla olisi käytössään hyvää taustamateriaalia kustakin ohjelmistossa olevasta elokuvasta. Autenttisessa, mustavalkoisessa valokuvaja piirroskuvituksessa on ennen julkaisematonta aineistoa mm. 2001 Jos joku haluaisi kirjallisuutta lukemalla oppia tuntemaan virolaisia, hänen pitää lukea Mats Traatia. Kirjat HELSINKI (STT) Atena Kustannuksen viidennen kerran jaetun taidepalkinnon sai kirjailija Timo Malmi Tampereelta. 80-luvulla Traatia käännettiin suomeksikin; ehkä liian varhain. Muumit Helsingin kaupunginteatteriin Reetta Ravi HELSINKI (STT) Lastenelokuvatuotantoon pitäisi suunnata lisää rahaa noin 2 miljoonaa euroa (12 miljoonaa markkaa) vuosittain. Jokaisen päähenkilönä on historiallinen henkilö, ja tarkka tapahtuma-aika on ilmoitettu. sija) Kunniamaininnat,Tomi Hirvinen,Anu Sundell Sarja C: Diakuvat 1. Julkisettua dokumenttia syventää Työtehoseuran metsänhoitaja Seppo Ryynäsen loppuun laatima katsaus traktorisavotoista. Me lähdimme traktorisavottaan sen ensimmäisenä talvena 1954, muistelee Osmo Iso-Heiniemi. Mutta saapuneet kirjoitukset ilahduttivat raatia silti, sillä ne osoittivat oppilaiden perehtyneen aiheeseen ja pohtineen sitä syvemminkin. Edith on omassa maassaan vieras. E-Pohjanmaan rahastolla ennätysjako Raija Pelttari KOKKOLA (KP) Pyhä Johanna osoittautui vaikeaksi aiheeksi nuorisolle päätellen siitä, että Keskipohjanmaa-lehden ja Kokkolan kaupunginteatterin järjestämä kirjoituskilpailu herätti niin vähän kiinnostusta. 1700-luvun novellissa saksalainen kartanon pehtori pieksää kuoliaaksi kaksi virolaista maaorjaansa. Hän on tilanteeseensa tyytyväinen, mutta tuntee mielessään piston, kun muistaa, ettei hänen virolainen äitinsä voisi koskaan keskustella mistään miniänsä kanssa. Lyhyemmässä impression pohjalta laaditussa Tiina Tiluksen runossa taas tavoitetaan nuorille tyypillinen tapa ilmaista itseään. Näytelmän ja sen vapauden ja ehdottomuuden idean toivottiin kirvoittavan nuorisoa miettimään syvemmältä elämän peruskysymyksiä. Lappeenrannassa eläkepäiviään viettävä Tapio Vilkuna oli työnjohtajana Lapin savotoissa edesmenneen Seppo-veljensä kanssa, kun traktorisavotat alkoivat. 1900-lukua edustavat venäläisnovellit. Rahoja voi hakea helmikuun aikana. Sen kuvaa minä-muodossa runoilija Edith Södergranin viimeistä kevättä 1923 Raivolassa. Tulevan vuoden talousarvio näytti 38500 mk lukemaa. Kehittämisohjelman tavoitteena on lisätä ja monipuolistaa lastenelokuvatuotantoa, turvata tuotannon jatkuvuus ja antaa valmiuksia laadukkaiden lastenelokuvien tekemiseen ohjaajille, käsikirjoittajille ja tuottajille. Kameraseuran vuosikilpailun arvioi Kokkolan kuvataideyhdistyksen jyry. Työryhmä asetti tavoitteeksi, että tulevaisuudessa Suomessa valmistuisi vuosittain yksi tai kaksi pitkää lastenelokuvaa, muutamia animaatioja lyhytelokuvia sekä mahdollisesti uuden teknologian välineissä katseltavia tai leikittäviä lastenohjelmia. Tapio Vilkuna on kustannustoimittajansa ja pikkusisarensa, toimittaja Sisko Pirttimaan mukaan kehittynyt kirjoittajana hurjaa vauhtia. Ukko Sunkku oli päällikkönä Kemiyhtiöllä ja hän alkoi miettiä muita keinoja ja keksi traktorin. Heikki Perälahti,Raekuuro 3. Vahinko, sillä Traat hallitsee kirjallisuudessa tärkeän asian: hän osaa kertoa tarinan. Iso-Heiniemet osallistuivat iloisissa tunnelmissa julkistamiseen. Tai akateemikko von Middendorfia vetää puoleensa virolainen sisäkkö, mutta säätyajattelu estää häntä tekemästä aloitetta, ja tyttö valitsee virolaisen tallirengin. Pitkässä tosin vielä hiomattomassa Inka Nyyssösen runossa Sankarit on ideaa ja sen sanamuodolla ja rytmillä tavoitellaan Pyhän Johannan aikakauden, keskiajan ilmaisutyyliä. Kun fantasia ja jännitys tätä nykyä myyvät, ei Traatin tapainen pientä kielialuetta edustava kirjailija kiinnosta. Kuuden novellin päähenkilö on vierasmaalainen: saksalainen, venäläinen, suomenruotsalainen, ja viimeistä, niminovellia Karhagon pikajuna lukuun ottamatta mies. Anu Sundell,Uhka 2. Heillä oli vähä pieni traktori eivätkä aina aamulla muistaneet lähteä, selittää Vilkuna. Jaossa on kaikkiaan 416 000 euroa (noin 2,5 miljoonaa markkaa). Kirjailijan oma toive oli, että näytelmää esitetään yli 7vuotiaille. Uusi johtokunta valitaan 2003. Hankkeeseen varattaisiin 99 000 euroa (noin 600 000 markkaa) poikkeuksellisesti opetusministeriön elokuvataiteen edistämisen määrärahoista. Ensimmäinen talvi karsi heikoimmat yrittäjät ja pienimmät traktorit pois. Sata vuotta myöhemmin nuori pastori, myöhemmin kielitieteilijä Jakob Hurt kihlautuu saksalaisen pastorintyttären kanssa. Rooleissa nähdään muun muassa Santeri Kinnunen, Marika Parkkomäki ja Pekka Laiho. Novelleja yhdistävä teema on vieraskielisen vallanpitäjän ja virolaisen suhde. Traktori oli kuitenkin helpotus metsurille, jonka piti hakata Lapissa rekeen auttaen. Hänen mielestään virolaiset pettävät suuren oikean isänmaansa irrottautuessaan Venäjästä. Vuosi saarella. Karisto, 1982, Vilukko. Keijo Jokinen,Hämärämiehet 2. Myös kotisivuja kehitellään. Jo aikaisemmin on mennyt yhdistykseltä kaupungille ehdotus, että päiville kutsutaan kaikista neljästä maasta kirjailijoita. Esityksen ohjaa Birgitta Ulfsson, joka oli mukana jo näytelmän kantaesityksessä Lilla Teaternissa 43 vuotta sitten. Karisto, 1965, Inger. Novelli Karthagon pikajuna kuuluu aiheeltaan Viron ja Suomen yhteiseen kirjallisuuteen. Kuva: Jarmo Seikkula KOKKOLA (KP) Ennen pikkujoululystiään Keski-Pohjanmaan Pränttärit ry piti Seurahuoneella syyskokouksensa, johon ehti parahiksi uusi kirjallisuuslehti Sanat – Skrivet 2001. Kahtena aiempana vuotena apuraha on annettu kuvataiteilijalle. Kupar, 1998. Wanhan Kallen viikolla osallistutaan Pohjoismaisten Päivien järjestelyyn. Karisto, 1971, Riippusilta. – Täältä tuli paljon miehiä, kun voimakkaan maatalouden vuoksi traktoreita oli paljon ja harmitti kun niille ei ollut töitä talvella, vaikka vekselit pyöri, sanoo Vilkuna Vilkunan kirja dokumentoi noin 15 vuoden välivaihetta hevossavotasta metsätraktoreihin. – Metsähistorioita on tehty paljon, mutta ne ovat teollisuuden ja yhtiöiden historioita sekä metsäherrojen henkilöhistorioita. Mats Traat: Karthagon pikajuna. Sen kaunista ja rauhallista tunnelmaa kiitettiin. Tomi Hirvinen, Meikkaus Kameraseuran vuosikilpa ratkaistu Linda Borgista Vuoden kuvaaja Jarmo Seikkulan Vuono oli diasarjan ykkönen. KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. Tälle vuodelle hakemuksia tuli 445, joista noin sadalle hakijalle myönnettiin apurahaa. Tulokset: Sarja A: Mustavalkoiset kuvat 1. Lastenelokuvan kehittämisohjelmaa valmistellut työryhmä luovutti raporttinsa kulttuuriministeri Suvi Lindénille (kok.) torstaina Helsingissä. – Kannuslaiset serkukset IsoHeiniemen Antti ja Osmo sekä pudasjärvinen Aulis Kummala keksivät nytkän eli akseliraudan, jolla reki saatiin paremmin liikkeelle, kertoo Vilkuna. Osa joutui kuukauden jälkeen kirjoittamaan kotiin, että isä lähetä rahaa, että päästään pois. Atena Kustannus palkitsi Timo Malmin VAASA (STT) Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahasto jakaa ensi vuonna ennätyssumman apurahoja. Pyhä Johanna sai ensi-iltansa Kokkolan kaupunginteatterissa viime syyskuussa. Teos on ainoa Tove Janssonin itse kirjoittama Muumi-näytelmä. – Oli kovaa hommaa lastata köysillä ja käsin puuta kuormaan. Tomi Hirvinen,Majakassa Kunniamaininnat Keijo Jokinen,Tomi Hirvinen Sarja D: Kuvasarjat 1. Hankinta-ajossa niitä käytettiin myöhemminkin, sanoo Vilkuna. Apurahoja myönnetään tuleviin kulttuurija tiedehankkeisiin. Karoliina Saviluodon pohdiskeleva ja kyselevä kirjoitus Tämän päivän Pyhä Johanna ei yltänyt johtopäätöksiin saakka. Keijo Jokinen,Hellemuotia Sarja E: Manipuloidut kuvat 1. Juttu luisti perjantaina Nivalan kirjastokahvilassa, kun parikymmentä haastateltavaa Nivalasta, Kannuksesta ja Ylivieskasta kokoontui juhlistamaan heistä kertovan nivalalaislähtöisen Tapio Vilkunan toisen metsähistoriakirjan julkistamista. Hän käsittelee lyhyesti ja ytimekkäästi Jeanne D´Arcin kohtaloa tänä päivänä ja sitä, onko omaan vakaumukseensa lujasti uskovia enää edes olemassa. Suuri haaste on myös Anders Chydeniuksen juhlavuoden 2003 ennakoiminen. Kemi Oy:ltä. Tai ainakaan kirjoituksen laatimiseen saakka into ei riittänyt kovin monilla. Se kiinnitti huomiota omaperäisyyteen, vangittuun tunnelmaan, rajaukseen, rytmiin, sommitteluun ja aihevalintaan. Martti Rauhalan käännös on kevyt ja rytmikäs. Pohjanmaan Kameraseurojen vuosinäyttelyssä. Atenan taidepalkinnon ovat aiemmin saaneet Aino Suhola, Harri Tapper, Hannu Nikander ja Petri Turunen. Palkintoperusteluissa todetaan, että historian unohdettujen, erityisesti sodan runnomien ihmisten kuvaaja ja puolestapuhuja on osoittanut kahdessa viime vuonna julkaistussa teoksessaan – Isän ikävä ja Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa – oivaltavaa kirjailijanotetta, kykyä ymmärtää, mistä aineksista ja miten hyvä kirja syntyy. Traktorimiehet nosti nosturilla puut kuormaan. Mats Traatin suomeksi ilmestynyttä tuotantoa: Viisi tanssia. Svetsnikov on venäläinen kansakouluntarkastaja, joka juuri ennen vallankumousta käynnistää Tartossa viron kielen opetussuunnitelman laatimisen Viron kouluissa. Ellei sitten jokin pienkustantaja! Traat kirjoittaa virolaisista aiheista virolaisille. Vailla katkeruutta jo taistelun luovuttanut Edith käy läpi elämäänsä, joka ei koskaan painanut hänen päähänsä runoilijan seppelettä. Tämä taito näkyy myös novellikokoelmassa Kartaago kiirrong (Karthagon pikajuna, 1997). Työryhmä pitää täydennyskoulutuksen aloittamistarvetta kiireellisenä ja esittää, että jo vuoden 2002 syksyllä järjestettäisiin ensimmäinen ammatillisen täydennyskoulutuksen lastenelokuvahanke. Viimeinen kevät Raivolassa Viimeinen novelli, Martti Rauhalan kääntämä ja kustantama Karthagon pikajuna, ei liity Viroon. Kunnianimityksen sai Linda Borg, joka on menestynyt parhaiten kuukausittaisissa kilpailussa sekä menestynyt myös näyttelyissä mm. Elokuviin kerran vuodessa Lasten ja nuorten elokuvatarjontaa tulisi parantaa myös koulukinotoiminnan kautta. Seuraavaksi hän suunnittelee lapsuusmuistelmaa Nivalasta ennen sota-aikaa. Kun professori ja kirjailija Panu Rajala hiljattain Kokkolassa vieraillessaan kuuli projektista, hän tuumi, että asialla voi olla valtakunnallistakin merkitystä. Suurvalta-ajattelun sitomaksi jää myös valkoisen armeijan komentaja, amiraali s, joka käy keskusteluja virolaisen rintamankomentajan Kappelin kanssa. 2001 13 Yhteystiedot Osaston esimies: Raija Pelttari (06) 827 2317 Toimittaja: Tiina Ruotsala (06) 827 2354 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Kulttuuri Leena Ahlholm NIVALA (KP) Traktorisavottamiehillä on lämpimät muistot, vaikka kyyti oli kylmää Sodankylän Vasakairassa syksystä 1954 alkaneissa urakoissa. Pränttärit koolla HELSINKI (STT) Tove Janssonin Muumit kulisseissa on Helsingin kaupunginteatterin kevään täky lapsiperheille. Hevosen hommaa – Nivalasta ajettiin 500 kilometriä yötä myöten Sodankylään. Jarmo Seikkula,Ystävät 3. Pyhä Johanna oli vaatelias aihe Kirjoituskilpailu ratkaistu KOKKOLA (KP) Kokkolan Kameraseura nimesi ensimmäistä kertaa Vuoden kuvaajan. – Mehän olemme kirjan päähenkilöitä. Tomi Hirvinen, Rave 2. Kylmää kyytiä traktorilla on Metsälehden Kustannuksen kustannuspäällikkö Antti Sipilän mukaan sikäli harvinaista metsähistoriaa, että sen näkökulma on kovaa, suorittavaa työtä tehneiden pohjalaisten maanviljelijä-urakoitsijoiden, jotka olivat omassa yrityksessään isäntiä, mutta savotassa metsäyhtiöiden renkejä. EKE-tuote, Kaustinen. Suorittavan työntekijän näkökulmasta historiaa on kirjoitettu vähän se on arvokas, ihmisläheinen näkökulma. 27 s. Vasakairan suursavotalta he saivat töitä 1956, ja urakoivat Lapissa monen talven ajan. Juha Sundström,Vaanija Kunniamaininnat, Keijo Jokinen,Tomi Hirvinen Sarja B: Värikuvat 1. Hänen hapuileva yrityksensä luoda kontakti virolaisiin koulumiehiin epäonnistuu; hän jää ulkopuoliseksi. Jäsenmaksun suuruudeksi määriteltiin 10 euroa. Toimintaa jatketaan Art Savini-iltoina kerran kuussa. Palkkioksi toimitetaan kirjoja ja teatterin kausilippu vuodeksi 2002 neljälle. Sitä on jälleen alkanut kertyä. Juha Sundström,Hiljaiset kalat 2. Koltsak ei voi ymmärtää Viron itsenäistymistä. Tervolan seppä täältä Maliskylältä suunnitteli yksinkertaisen nosturin, ja miehet teki niitä itse mm. Se oli hevosen hommaa, kuten kirjoitan. Viron itsenäistyminen toi hetkeksi virolaisen kirjallisuuden buumin, mutta nyt kun globalisaatio on syrjäyttämässä kansallisen, perinteistä proosaa kansallisista aiheista kirjoittavaan kirjailijaan kustantajan tuskin kannattaa sijoittaa. Kiitos heille. Kirjoituksia ei asetettu paremmuusjärjestykseen, mutta neljälle lähetetään palkinnot harrastuksesta ja vaivannäöstä. Serkuksia ei näytä kaivelevan, vaikka nytkän patentti tuli vasta 6 vuoden kuluttua keksinnöstä eli auttamatta liian myöhässä. Tammi, 1982 Vieras omassa maassaan Mats Traatin tuotannossa eettiset ongelmat kytkeytyvät virolaiseen ympäristöön. Juha Sundström,Esa 3. Maataloustraktorilla puunajossa Metsähistoriaa harvinaisesta näkökulmasta Sisko Pirttimaa muokkasi käsikirjoitusta veljensä Tapio Vilkunan haastatteluteksteistä. Kuva: Leena Ahlholm Kirsti Paukkunen-Jämsén Mats Traat: Kartago kiirrong. Kokoelma sisältää seitsemän novellia. Anu Sundell, Rebecca Tomi Hirvinen,Kallan nokka,(jaettu 3. Lehtemme joululiitteessä julkaistaan kilpailun satoa. Kokous valitsi puheenjohtajakseen Elvi Löhösen. Anu Sundell, Tulevaisuuden arkea 3. Häntä askarruttavat eettiset ongelmat; uskottavuutta ja edustavuutta lisäävät usein historialliset ainekset ja murteen käyttö
Sitten on havupalloja, valoköydestä tehtyjä valopalloja ja ... Itse pidän eniten havuköynnöksestä tai havupallosta – ne ovat luonnollisen näköisiä, tuumii Strang. Puun tapaan toimivat myös muut hengittävät materiaalit, kuten vanhan ajan liimamaalitapetti. Ilmanvaihtoa ei siis voi korvata parhaillakaan materiaaleilla, vaan pilaantunutta ilmaa on poistettava ja raikasta hankittava tilalle kaiken aikaa; joko luonnollisesti eli painovoimaisesti tai koneellisesti. – Tunnistinvalaisimia menee paljon, mutta myös koristemielessä kaikennäköisiä lyhtyjä. 2001 s KESKIPOHJANMAA Asuminen Yhteystiedot Toimittaja: Outi Airola (06) 827 2318 Sähköposti: etunimi.sukunimi@kpk.fi Talotohtori ENSIMMÄINEN VUOSI KIINTEÄ KORKO 3,9% Outi Airola KOKKOLA (KP) Mikä lie valoilmiö vallannut viimein pohjalaisenkin sielunmaiseman, kun kaupoista mukaan tarttuvat nyt kaikenlaiset sisäja ulkolamput. Vain läpituuletus auttaa. Nyt pitää olla lisää valoa – ja jotakin räiskyvämpää! – Ehkä ihmiset haluavat tähän pimeyteen valoa, kun ei ole lunta. Hänen mukaansa jouluvalojen hankinnassa kannattaa muistaa yksinkertainen sääntö. Saattaa olla, että se on innostanut vielä enemmän ostamaan valoja, arvioi Prisman Jarmo Strang. Lämmittäminen lisää ilman poistumista, joten kylmällä voidaan tuloventtiileitä vähentää. Savun avulla selvitetään myös huoneiston ulko-oven kirjeluukun, liesituulettimen (puhallus päällä ja ilman puhallusta) sekä suljettujen ikkunoiden ilmavirrat. Samaan aikaan kaikkien asuntokuntien keskitulot olivat 182 000 markkaa ja omistusasunnoissa asuvien noin 211 000 markkaa per asuntokunta. Pohjoismaiset ovat suurin piirtein samoissa hinnoissa, italialaiset taas huokeammasta päästä. Valitettavan usein ne on kerrostaloissa julkisivuremontin yhteydessä kokonaan tukittu! Tutkikaa venttiilin ollessa auki, virtaako sieltä ilmaa sisään tyynelläkin säällä sisäpuolelta avattava venttiili voikin olla ulkoa suljettu. Pyykinkuivaukseen ei ole omaa tilaa, kesällä sentään piha." Toista asuntoa etsivä, Hämeenlinna Asunnon ilman täytyy tosiaan vaihtua: ilmaa pitää virrata sekä ulos että vastaavasti myös sisään. – Totuus jouluvaloissa on se, että suurin osa tulee kaukoidästä ja siellä on monenlaista tehdasta. Viime vuoteen verrattuna selvästi eniten lisärahaa lahjoihin sijoittavat pohjoissuomalaiset ja keskikokoisissa kaupungeissa asuvat, mutta keskimääräistä enemmän myös Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa asuvat. Niin sanottu eteispuulaatikko eli ruuturitilälaatikko alkaa olla jo pois kuvioista, selventää Sjöberg. Tarkoituksena on, että uusien lainojen ja vanhojen yhtenäislainaehtojen uudistamisesta ja uudistuksen sisällöstä päätettäisiin samalla kertaa ennen ensi kevään kehysriihtä. Missä on poistohormi, kylpyhuoneessako. Näin koko joululahjapotin arvo nousisi 6,6 miljardiin markkaan. Jos haluaa erottua joukosta, voi valita punaiset, siniset tai vilkkuvat valot. Arava-taloudet ovat pienituloisia. PANU KAILA HELSINKI (STT) Hallituksessa asuntoasioista vastaava ministeri Suvi-Anne Siimes (vas.) lupaa uudistuksia aravalainaehtoihin. Kaupan keskusliitto arvioi marraskuussa, että kansalaiset käyttävät lahjoihin, ruokiin ja muihin joulutavaroihin neljä miljardia markkaa. Voiko home levitä pohjakerroksesta ylöspäin. Uusien säästötoimien yhteydessä mm. Saman verran pitäisi kasvaa myös vuokralaisten tulojen, jotta asumismenojen osuus ei kasvaisi. Myös vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n kannattajat suunnittelevat ostavansa lahjoja viimevuotista enemmän, kokoomuksen ja keskustan kannattajat taas vähemmän. Olemassa olevaan lainakantaan uudistukset tulisivat voimaan vuonna 2003. Tilanne pitäisi tutkia yksityiskohtaisesti. Ei ilmastointia, vain ne vanhanaikaiset aukot. Niiden perusteella 3,9 miljoonaa 15-74 -vuotiasta suomalaista aikoo käyttää lahjahankintoihin keskimäärin 1 691 markkaa. Hittilistan ykkösenä heiluu suuresti kimaltava amerikkalaistyyppinen valokaapeli, joka hehkullaan häätää maan rakoon vaatimattomammat led-valosarjat. Asuntoasioista perjantaina lehdistötapaamisen järjestänyt Siimes ei kertonut vielä muutosten yksityiskohtia. Neljänkympin valosarja heivataan pihapuskaan ja se on siinä. Siimes lupaa aravalainaremonttia Asuntoministeri Suvi-Anne Siimes esitteli ajankohtaista asuntopolitiikkaa aamukahvitilaisuudessaan perjantaina Helsingissä. – Kyllä perinteinen ikkunakynttelikkö pitää hyvin puoliaan, vaikka myös joulun tikkukynttiläsarjat ovat lyöneet itsensä läpi. "Ikkunat höyrystyvät aina, kun käy suihkussa tai tiskaa. En usko, että home leviäisi ylemmäs, jos siellä ilmanvaihto on kunnossa. Arvio joululahjoihin käytettävistä varoista perustuu Taloustutkimuksen viideltäsadalta suomalaiselta kysymiin tietoihin. Kuva: Lehtikuva/Sari Gustafsson Tarkoituksena hidastaa aravavuokrien nousua ja aikaistaa lyhennysten alkamista TUKHOLMA (STT–Reuters) Ruotsalainen kulutuselektroniikan valmistaja Electrolux kertoi perjantaina irtisanovansa vielä 2 800 työntekijää lisää. On niitäkin, jotka pitävät eniten käsintehdyn tuntuisesta valoshowsta. Pensaaseen siroteltu valosarja on suomalaisten kestosuosikki. Tai paiskata kaikki edellisvuodesta laatikon pohjalle kertyneet kerät yhteen ja samaan kohteeseen. – Paljon ihmiset ovat tehneet pajusta itse kaikenlaisia juttuja, joihin viritellään valoja. Sen sijaan vuosimaksun lähtötason eli alkuvuokran suuruuteen ei tultane esittämään merkittävää alennusta. Ja istutetaan koko homma ruukkuun. Tämä näkyy erityisesti lyhtyjen kohdalla. Toimihenkilöt, johtavassa asemassa olevat ja yrittäjät aikovat hankkia lahjoja noin 2 040 markalla (343 euroa). Ulkovalaistus on muotia Teknon Patrik Sjöberg vakuuttaa, että ulkovalointo ei lopu jouluun. asukkaiden tulojen hidas kasvu. Electrolux julkisti osavuosituloksensa lokakuussa ja kertoi silloin heikon kysynnän puolittaneen heinä-syyskuun tuloksen 845 miljoonaan kruunuun eli noin 89,6 miljoonaan euroon. Valokaapeleita ja hillittyjä risukuusia Kilpavarustelu on alkanut: kaupungin valot vilkkuvat yhä värikkäämpänä Kaupungin valot saavat joulun aikaan lisähehkua eri värisinä loistavista valokaapeleista. Jos toteatte ilmanvaihdon mitättömäksi, painostakaan taloyhtiötä selvityttämään tilanne kunnolla. Myös sisätilojen valaistus on saanut uutta eloa. Joskus poistohormista jopa valuu kylmää ilmaa alaspäin, kolmenkin kerroksen läpi, kuten entisessä työhuoneessani. VTT:n tänä vuonna julkaistu tutkimus (Publications 431) todisti, miten hämmästyttävän tehokkaasti käsittelemätön puupinta vähentää huoneen kosteutta ja lisää asumismukavuutta. Ritva Hassel avaa ovensa valokuusen vierestä. Kuvat: Clas-Olav Slotte Ritva Hassel teki "risukuusensa" itse koivunoksista, rautalangasta ja ulkovalosarjasta. Electrolux on jo aiemmin tänä vuonna kertonut vähentävänsä työvoimaansa 2 100 hengellä vuoteen 2003 mennessä. Jatkossakin aravakorko tultaisiin sitomaan inflaatiokehitykseen. Hänen kertomanaan homma vaikuttaa yksinkertaiselta: koivuoksia rautalangalla yhteen, muotoillaan ja koristellaan ulkovalosarjalla. Entä kun ikkuna avataan viereisessä huoneessa. Alakerran asunnon huonekaluissakin vihreää hometta "Onko mahdollista, että asukkaat ovat tukkineet asunnon ja kostuttaneet sen, kuten isännöitsijä antaa ymmärtää; kehotti tuulettamaan enemmän. Electrolux laskee säästävänsä järjestelyillä tänä vuonna 40 miljoonaa, ensi vuonna 460 miljoonaa ja siitä eteenpäin vuosittain 940 miljoonaa kruunua. Hengittävyys tarkoittaa siis kykyä sitoa ja luovuttaa kosteutta ei ilmanläpäisevyyttä. Aravavuokrien nousun hidastamiseksi tullaan esittämään, että pääomamenojen kehitys seuraisi nykyistä paremmin yleistä asunnoissa asuvien tulokehitystä. Moni pitää edelleen parhaana kohtuullisen helppoa ja halpaa joulutyyliä. Tilastokeskuksen mukaan arava-asunnoissa asuvien asuntokuntien keskimääräiset valtionveronalaiset tulot olivat vuonna 1998 noin 108 000 markkaa. Reaalitulot kasvavat hitaasti Aravajärjestelmän nykyisiin ongelmakohtiin kuuluu mm. A summe 60-luvun kolmikerroksissa, kalsean kylmässä talossa. Joku voi olla yhden joulunkin tuote. – Valmistajia on tullut enemmän, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Nykyaikaiset muovipintaiset tapetit ja muovimaalit poistavat rakenteiden kyvyn tasapainottaa huoneilman kosteutta. Yleensä hinta ja laatu kulkevat käsi kädessä ja kalliimpi on kestävämpi, muistuttaa Strang. Hän on nähnyt jouluvaloalan kehityksen läheltä ja hämmästellyt valokaapelin nopeaa maihinnousua. Pajusta tehdyt kuusen muotoiset ruukkukasvit loistavat hillittyä valosarjaa siellä täällä. Itsetehty – kaunis ja halpa Kierros kaupungin pihoilla osoittaa, että hohdokkaan kaapeli-innostuksen rinnalla elää voimakkaasti luonnonläheinen risupensastyyli. Aravaja korkotukivuokra-asunnoissa asuvien asuntokuntien keskimääräiset valtionveronalaiset tulot kasvoivat vuosina 1992–1999 noin 8 prosenttia. – Tämän olen tehnyt itse! Hollihaassa oli myrskyllä kaatunut koivu ja revin siitä oksia, joista tein näitä, esittelee Ritva Hassel myös sisällä olevaa uniikkiyksilöä. – Nyt halutaan hyvin valoa antavia lamppuja. Terveystarkastajan voi pyytää asialle, mutta itsekin pystyy selvittämään perusasiat. – Mutta eivät nämä kukkakaupoissakaan paljon maksa, sataviisikymppiä ehkä, arvioi käsistään kätevä. Mutta kaapeli ei ole kaikkien juttu. Katoaako savu ylös, jos ovi on kiinni tai auki. Pihavaloinnostusta auttaa huomattavasti se, että ulkovalojen hinnat ovat viime vuosina laskeneet. Lainaehtouudistuksella pyritään kuitenkin ennen kaikkea aravavuokrien nousun hidastamiseen ja lyhennysten alkamisen aikaistamiseen. – Tähän saakka ulos on laitettu etupäässä kirkasta, mutta tämä on värivuosi nimenomaan!, hämmästelee Strang. Halogeenivalot ovat kysyttyjä, eikä eteisen kattoon enää naulata puusäleneliötä. Samaan aikaan kaikkien asuntokuntien tulot kasvoivat vajaat 22 prosenttia. Lyhennysten aikaistamiseksi esitetään nykyisen 3,7 prosentin reaalikoron alentamista. Vaikka joulua juhlitaan ikkunoissa jolkottavilla poroilla ja tontuilla, myös perinteinen kynttelikkö käy vielä kaupaksi. Sitä ennen Electrolux-ryhmän palveluksessa oli maailmanlaajuisesti 87 000 henkeä. vaikka mitä. Juuri nyt pyykkiä joutuu kyllä kuivaamaan sisällä, mutta kuivalla pakkasella se kuivuu ulkonakin. Kokeilkaa savun avulla mihin päin ja kuinka vikkelästi ilma liikkuu asunnossa. Keittiössä vetämätön liesituuletin. Asukkaat voivat toki vaikuttaa paljonkin asuntonsa ilmanvaihtoon, vaikkapa venttiileitä sulkemalla ja seinäpintoja tiivistämällä. Lyhtyjen lampuissa käytetään esimerkiksi hiililankalamppua, jossa langat näkyvät lampun sisällä, kertoo Sjöberg. Valkoinen valo on edelleen suosituin, mutta värejäkin kysytään. Uudet ehdot tulisivat uustuotannon osalta voimaan vuonna 2002. suljetaan kokonaan kaksi tehdasta Euroopassa ja yksi Aasiassa. Kysymykset: talotohtori@txti.net. Ulkovalaistus on selvästi noussut trendiksi ja sen tiimoilta valitaan ja kehitellään toden teholla pihan pitkäjänteisempää valaistusta. Ne, jotka vielä muutama vuosi sitten pihapuskaan iskettynä riittivät tuomaan sen oikean joulutunnelman. Ympäristöministeriön arvioiden mukaan vuosittainen yhden prosentin reaalitulojen kasvuolettamus on tulokehitykseen nähden liian optimistinen. Vaihtuuko ilma. Electrolux irtisanoo vielä 2 800 HELSINKI (STT) Suomalaiset aikovat tänä vuonna käyttää joululahjoihin keskimäärin 1 700 markkaa eli noin 286 euroa. Joululahjoja ostetaan lähes parilla tonnilla. Vuosimaksuna perittävän aravalainan pääomamenot kasvavat vuosittain reaalisesti yhdellä prosentilla. 14 Lauantaina 15.12. Ymmärrettävästi silloin tekee mieli kiertää mokoma aukko talveksi kiinni. Entä nuo aukot, ovatko ne seinäventtiileitä. Jos kuluttajat toteuttavat aikeensa, kaupan arvio ylittyy reippaasti
– Viiden kilometrin matkalla hiihtäjät käyvät kuusi kertaa näyttäytymässä hiihtostadionilla tai sen välittömässä läheisyydessä. 2001 15 RAD TAKKI (795,-) 495,TOTAL/TOTAL GAL HOUSUT (495,-) 295,Trendikkäät ja tekniset asut lautailuja katukäyttöön. nahkakämmen. Lindholmin mukaan heillä on puolustus kunnossa liigaa varten. Samoin varapuheenjohtajaksi tuli uudelleen Reino Kivioja Nivalasta. Kolmosen lenkki on jo selvästi helpompi, korkeuseroa 26 metriä ja kokonaisnousua 45 metriä. Keskikenttäpelaaja neuvottelee ManU:n kanssa uudesta, nelivuotisesta sopimuksesta. Kevyt ja lämmin Thermoxvanu. Hän kaatoi välierässä englantilaisen Stephen Meadsin. Liikunta puhuttelee meitä kaikkia. Hän kertoo pärjäävänsä hyvin kaksinkamppailuissa korkeissa palloissa, vaikka mittaa ei olekaan kuin 184 senttiä: – Oikea-aikaisuus on suurin valttini. säännöllisen liikunnan harrastuksen, sosiaalisen yhdessäolon ja toimintakyvyn ylläpidon. Se sai 26-vuotiaan pelaajan tulistumaan ja miettimään tulevaisuuttaan uusiksi.. (125/155,-) 69,SKI POINT ALUSASU JR/AIK Paita + housut. Mainosvalttimme, Pyssymäeltä näet kaiken, on siten hyvin paikkansa pitävä. Kivijalkana lasten ja nuorten liikunta Hyytiä näkee liikuntakulttuurin kehittämisen kokonaisuutena: Jorma Hyytiä painotti Keski-Pohjanmaan Liikunnan syyskokouksessa lasten ja nuorten liikunnan merkitystä ja seuratyön arvostusta. Jossain vaiheessa nuorille tulee eteen valintavaihe. Beckham raivona penkkikomennuksista LONTOO (STT–AFP) Jalkapalloseura Manchester Unitedin tähtipelaaja David Beckham on raivoissaan seuransa managerille Alex Fergusonille. maakuntaviestiin tuli alustavassa ilmoittautumisessa kaikkiaan 48 joukkuetta. Vuosi sitten Sievin maakuntaviestiin ilmoitettiin 49 ja kaksi vuotta sitten Kokkolaan 50 joukkuetta. Urheilutoiminnan pirstaloituminen on nykyään suuri. Kolmella joukkueella Nivalaan ovat lähdössä Kalajoki, Kokkola, Pedersöre, Pietarsaari, Uusikaarlepyy ja järjestävä kunta Nivala. – Beckham tuntee tulleensa huonosti kohdelluksi, pelaajan lähipiiriin kuuluva henkilö kertoi. Mielestäni omat kamppailut sujuivat kuitenkin hyvin, hän raottaa omia avujaan. Puhutaan hyvinvoinnista, jossa tulisi liikunnalla luoda mm. Hyvinvoinnin tavoitteena pitää olla terveyden vahvistaminen. Ehdollepanotoimikuntaan nimettiin Reino Kivioja, Paula Korpi, Tuomo Hankaniemi ja Markus Vuollet. Muut avainalueet ensi vuonna ovat aikuisten kunto-, harrasteja terveysliikunta sekä kilpailuja huippu-urheilun edellytysten kehittäminen. Maailmanlistalla 19:ntenä oleva Tuominen oli kisan kakkossijoitettu. – Tämä on vuoden viimeinen arvokisa, liikkeet sujuivat hyvin, ja sijoitus on tulosluettelossa MM-mitalistien välissä toisena, joten tyytyväinen pitää olla. Lauantaina on vuorossa naisten supersuurpujottelu ja sunnuntaina suurpujottelu. Toivottavasti meillä riittää intoa toimia ja tunnemme myös vastuumme, Hyytiä painotti. Koivisto jatkaa puheenjohtajana Keski-Pohjanmaan Liikunnan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Erkki Koivisto Kannuksesta. – Toivon urheiluseurojen osaltaan aktiivisesti rakentavan kuntien hyvinvointipolitiikkaa. Johtokunnassa jatkavat lisäksi Leila Niinikoski varapuheenjohtajana sekä jäseniä Veikko Kivelä, Heikki Tiainen, Raimo Haapalehto ja Paavo Leskinen. Ennalta ehkäisevän työn avulla on pyrittävä vähentämään sitä kuormaa mitä nyt syntyy kunnissa sosiaalipuolelle. Budjetin loppusumma vuodelle 2002 on 332 844 euroa (noin 2,0 milj. On pyrittävä siihen, että pahoinvointia ei tulisi lainkaan. (69,-) 29,SKI POINT ROBERT JR/AIK MICROFLEECESORMIKKAAT (85/95,-) 39,BOY-COT APOLLO LAUTAILULASIT Hyvin suojaava lasi, jossa 100% UV-suoja. Tilintarkastajiksi syyskokous valitsi Kaija Heinuan ja Veikko Timbergin. Alueiden ja lajien välistä yhteistyötä on toki vara parantaa. Tekninen alusasu joustavaa polyesterneulosta. Otteluja on kertynyt alusta loppuun kaikkiaan 80, kun koko Ykkösen määrä ollut vain yhden enemmän. Terveyttä edistävään liikuntaan Hyytiä laski mm. Ei ole yhdentekevää miten toimimme. – Joulukuun alkuun asti kunnilla oli mahdollisuus anoa, että opiskelun tai tilapäisen työn takia muualle siirtyneet henkilöt voisivat myös edustaa entistä kotikuntaansa. – Meidän pitää itse näyttää esimerkkiä. Risto Lintilä NIVALA (KP) Nivalan Pyssymäen maastossa 6. Yhden joukkueen arvioivat saavan mukaan Alavieska, Halsua, Kaustinen, Luoto, Lohtaja, Perho, Toholampi ja Ullava. elinvoimaa, vetovoimaa, viihtyvyyttä ja totta kai terveyttäkin, Hyytiä selvittää. Hannu Oja edustaa nyt Kalajokea Maakuntaviestin voittoa puolustaa Uusikaarlepyy, joka on nytkin varmasti yksi vahvimmista ennakkosuosikeista vaativassa maastossa. Jani Tanskanen sen sijaan ei ollut erityisen iloinen kisan jälkeen. Arvot ja asenteet luodaan yllättävänkin nuorena, jo päiväkodeissa ja viimeistään 12-vuotiaana, Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) hallituksen jäsen Jorma Hyytiä korosti Kokkolassa. Tanskanen jäi finaalin ulkopuolelle. Nyt ainoastaan sää voi enää pilata viestin. Finaaliin sen sijaan pääsivät myös Romanian Marius Urzica, Saksan Sven Kwiatkowski ja Slovenian Pegan, joten Mönkkösellä riittää huippuvastustajia sunnuntaiseen kisaan. Yrityselämän suotuisa mukaanlähtö mahdollistaa Ohtamaan mukaan sen, että järjestäjät pääsevät viestin alkuun puhtaalta pöydältä. Palveluihin on panostettu . – Maakuntaviestissä valuuttana on vielä Suomen markkaa. – Palaamisen maakuntapohjaiseen aluejakoon näen hyvänä asiana. Pitää ihon kuivana ja lämpimänä. – Mutta sunnuntaina on edessä vielä finaali, jossa pitää onnistua, Mönkkönen pohdiskeli. Muuten sarja oli sujunut ennen putoamista erinomaisesti. Ainoastaan Lestijärven joukkue puuttuu loppiaisen viestissä. Näillä lumillakin maakuntaviesti voitaisiin juuri ja juuri pitää. Hän on pelannut viimeisten kolmen vuoden aikana sekä MuSan Salamassa että Pallo-Iiroissa. Vaikka seurani putosi sarjasta, sain itse vain kaksi varoitusta. Kalajoki on nyt entistäkin vahvempi, kun maakuntaviestityöryhmä hyväksyi jo lokakuun kokouksessaan Hannu Ojan siirtymisen Ylivieskasta Kalajoelle. Rintasesta Jarolle toppari Tuuli peruutti pujottelun VAL D’ISERE, RANSKA (STT–AP) Naisten maailmancupin supersuurpujottelu peruuntui Ranskan Val d’Iseressä perjantaina kovan tuulen takia. Kuortaneen urheiluopiston rehtorina toimiva Hyytiä näki liikunnalla myös tärkeän merkityksen kasvattajana. Vuoden kontrahtiin päästiin muutamassa päivässä. Pieniinkin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomioita, Ohtamaa painottaa. Tietenkin toiveissa on, että saisimme vielä lisää lunta kymmenkunta senttiä, maakuntaviestin tiedotusja markkinointiryhmän puheenjohtaja Alpo Ohtamaa toivoo. – En tosin päässyt kentälle kuin yhteen otteluun, mutta kultamitalin minäkin sain, Rintanen kertoo ujolla tyylillään. Suorituksiinsa kriittisesti suhtautuva Mönkkönen oli itsekin iloisella tuulella. Alle 15vuotiaat pääsevät viestiin ilmaiseksi. Kuva: Clas-Olav Slotte Tuominen hävisi välierän Malesiassa KUALA LUMPUR, MALESIA (STT–AP) Olli Tuominen selviytyi neljän parhaan joukkoon squashin ammattilaisturnauksessa Malesian Kuala Lumpurissa, mutta taipui 22 000 palkintodollarin kisan välierässä. – Tänä päivänä puhutaan paljon sosiaalisesta pääomasta, joka on tavallaan lasten ja nuorten elämän edellytyksen tukipilari. Rintanen on kokenut pelaaja, sillä hänellä on kaapissaan jo yksi aikuisten SM-kulta vuodelta 1996, kun Jazz voitti Jari Pyykölän komennossa mestaruuden. (175/195,-) 79,TEAM CANADA JR POIKIEN tai DOLL TYTTÖJEN HARJOITUSLUISTIMET (195,-) 129,PRO LIMIT SALIBANDYMAILAPUSSI Kätevä ja kestävä pussi 1-3 mailalle. Toisella kierroksella Tuominen voitti Pakistanin Shahid Zamanin 3–0 (15–11, 15–13, 15–14). On katsottava peiliin. Maakuntaviestin budjetin loppusumma päätyy noin 500 000 markkaan (84 094 euroa). Maakuntaviestiin 48 joukkuetta Nivalan Pyssymäen maakuntaviestiladut testattavana jo sunnuntaina Risto Lintilä KOKKOLA (KP) – Liikuntakulttuurin kehittäminen on nähtävä yhtenä kokonaisuutena. Uutena hallitukseen tulivat Tuomo Hankaniemi Kälviältä ja Markus Vuollet Kalajoelta. Kinnulahan on jo muutaman vuoden hiihtänyt Keski-Suomen maakuntaviestissä. Mönkkösen taakse jäivät seuraavina seuraavina myös Ukrainan Oleksandr Beresh ja Espanjan Andru Vivo pistein 9,575. Pyssymäellä yleisöllä on oivalliset mahdollisuudet seurata viestin etenemistä. SLU:ssa on tänä päivänä kaikkiaan 128 jäsenjärjestöä. Mönkkönen toinen rekkikarsinnassa GLASGOW (STT) Jari Mönkkönen voimisteli Glasgowin maailmacupin rekkikarsinnan kakkoseksi pistein 9,625. Kaikkiaan SLU:hun kuuluu noin 1,1 miljoonaa jäsentä ja lähes 8000 urheiluseuraa. – Silloin ollaan jo myöhässä, jos tavoitellaan hyvinvointia pahoinvointia poistamalla. Karsinnan voitti viimeaikaisin rekin valtias Australian Philippe Rizzo pistein 9,750. – Tällöin osa nuorista keskittyy kilpaja huippu-urheiluun ja osa terveyttä edistävään liikuntaan. (80,-) 49,SKI POINT TOUR MURTSIKÄSINEET Päällinen joustavaa puuvillaa, lämmin Thinsulatevuoraus. Kisan piti olla alppihiihdon maailmancupin toinen supersuurpujottelu tällä kaudella, mutta 70 kilometrin tuntivauhdilla puhaltanut tuuli esti kisan. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Eino Laukka ja sihteerinä oli Petri Harsunen. (145,-) 49,SKI POINT BASIC POOLO JR/AIK Lämmintä, kuosinsa säilyttävää 100% puuvillaa, interlock-neulos. – Ladut ovat oloihin nähden hyvässä kunnossa. Kokouksessa oli paikalla yhteensä 18 kokousedustajaa kymmenestä seurasta ja kahdesta yhdistyksestä. Neljä joukkuetta Nivalaan ilmoitti Kruunupyy. tammikuuta 2002 hiihdettävään Keski-Pohjanmaan 51. Korkeuseroa lakeuden laduilla on yllättävänkin paljon eli vitosen lenkillä 41 metriä ja kokonaisnousua 130 metriä. Tavoitteenamme on houkutella Pyssymäelle loppiaisena väkeä perheittäin. Viikonlopun muut kilpailut Val d’Iseressä yritetään viedä läpi ohjelman mukaan. Eilen esiteltiin toppariksi Kakkoseen tipahtaneesta Pallo-Iiroista hankittu Sami Rintanen. Tavoitteena on saada Nivalaan 5 000 katsojaa. – Silloin olin poissa lievän jalkavamman vuoksi. Seuran toiminnanjohtaja Paul Lindholmin mukaan kiinnostus Rintaseen heräsi jo kesällä, mutta Pietarsaaren hallin katsastuspeli vakuutti sekä Lindholmin että valmentaja Sixten Boströmin, ja sopimusta alettiin värkätä heti. Kolmanneksi sijoittui Mönkkösen kanssa tasapistein Kanadan Alexander Jeltkov. – Liikunta tuo mahtavia elämyksiä iästä huolimatta. Hän läppäsi käden ohi tangosta juuri ennen alastuloa ja tuli alas rähmälleen. Toivottavasti se joukko, joka ei tee mitään jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Siihen meidän on ainakin pyrittävä, Hyytiä painotti. Kaksi joukkuetta ovat ilmoittaneet: Haapajärvi, Himanka, Kannus, Kälviä, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi, Veteli ja Ylivieska. Näitä anomuksia tuli kuusi ja ne hyväksyttiin eli Janne Ojala edustaa edelleen Kalajokea, Jorma Taipale Perhoa, Timo Ylikangas Pyhäjärveä, Janne Kivelä Reisjärveä, Rinna-Marika Ikola Kokkolaa ja Maarit Kerola Lohtajaa, maakuntaviestityöryhmän puheenjohtaja Tapio Patana selvittää. Syyskokous hyväksyi KePLin toimintaja taloussuunnitelman ensi vuodelle. Ricketts saa finaalissa vastaansa maanmiehensä Joseph Kneippin. Näistä lajiliittoja on 75 ja SLU:n alueita 15. Tietyissä asioissa se olisi eritäin toivottavaakin, Hyytiä korosti. mk). Puheenjohtaja Erkki Koivisto valittiin edustajaksi niin SLU:n kuin Kuntourheiluliiton vuosikokouksiin. Kivijalkana on lasten ja nuorten liikunta. SPORTTIPUKIN LAHJAVINKIT SPORTTIPUKIN LAHJAVINKIT JUOMAPULLOVYÖ Hyvin istuva ja tukeva juomapullovyö, johon sopii 0,5-1,0 l pullo. Liikunnan merkitys terveyteen on erittäin suuri. Hallitukseen valittiin uudelleen Paula Korpi Sievistä. Lunta Nivalan Pyssynmäellä on tällä hetkelläkin niin paljon, että jo tulevana sunnuntaina hiihtäjillä on mahdollisuus testata maakuntaviestilatuja piirikunnallisissa hiihdoissa vapaalla hiihtotavalla. Nyt seurat olisi saatava entistä parempaan "lyöntiin", sillä seuratoiminnalle on tulossa jatkossa yhä suurempi vastuu hyvinvoinnista, Hyytiä uskoo. Järjestäjät testaavat samalla kisakoneistoaan näissä pk-hiihdoissa. Perjantaisen Sun-lehden eripura saattaa johtaa jopa Beckhamin lähtöön seurasta. Myös Olli Torkkel voimistelee lauantaina renkailla, joilla kisa käydään suoraan finaalina. Nivalassa on satsattu myös markkinointiin tavallista enemmän. Uudenkaarlepyyn lisäksi kärkeen ovat vahvasti pyrkimässä myös Kalajokilaakson kunnat Kalajoki, Haapajärvi, Ylivieska, Alavieska ja Nivala. Turnauksessa neljänneksi sijoitettu Australian Anthony Ricketts kukisti Tuomisen 3–0 (15–12, 15–4, 15–5). Urheilu Yhteystiedot Urheilun toimitussihteeri: Paul Lipiäinen (06) 827 2343 Osaston esimies: Juha Savela (06) 827 2343 Urheilutoimitus: (06) 827 2343 Sähköposti: urheilu@kpk.fi KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. Mukaan näyttäisi tulevan kaikkiaan 24 kuntaa. (2435-3094,-) Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. (145/155,-) 69,599,BOY-COT MAGIC BLADE TWIN TIP snowblade (995,-) SKI POINT LAUTAILUJA LASKETTELUSUKAT (65/75,-) 39,1695,K2 SATELLITE -00 tai MINI ZEPPELIN LUMILAUTA + BC SP-6/SP-7 tai AIRWALK MID II -side K2 huippulaudat aikuisille ja junnuille. Beckhamin mukaan Ferguson nöyryyttää häntä laskeakseen pelaajan arvoa neuvotteluissa. – Yhdeksän pääyhteistyökumppanin ansiosta maakuntaviestin markkinointi on aloitettu jo normaalia aikaisemmin. – Nivalassa on tehty aktiivisesti töitä viestin eteen. Toivomme, että yleisöllä olisi vielä markkoja. Viimeistä kauttaan Manchester Unitedia valmentava Ferguson on istuttanut Beckhamia penkillä valioliigan kolmessa viime ottelussa. Toki me varaudumme ottamaan vastaan eurojakin, Ohtamaa lupaa. AVOINNA SUNNUNTAINA KLO 12-16 KOKKOLA Rantakatu 8-10 10-19 • 10-16 Tapani Kuoppala PIETARSAARI (KP) Jaro piti jo kolmannen tiedotustilaisuuden kuluneella viikolla uusista pelaajahankinnoistaan. Perjantain kisa piti laskea samalla Oreiller Killy -radalla, jolla sveitsiläinen Silvano Beltrametti laski rajusti ulos radalta viime lauantain maailmancupsyöksyssä. Hyytiää lämmitti erityisesti, että Keski-Pohjanmaan Liikunnan ensi vuoden toimintasuunnitelmassakin ensimmäisenä avainalueena oli juuri lasten ja nuorten liikunta. HILL takki + SHANIA housut (1340,-) 695,PRO LINE HILL JR takki + SHANIA JR housut (1150,-) 595,SLOPE takki + PEAK housut (1390,-) 695,SLOPE JR takki + PEAK JR housut (1150,-) 595,Pro-tason lasketteluasu tuulta ja vettä pitävä, hengittävä päällikangas. Beltramettin vartalo halvaantui rinnasta alaspäin hänen loukattuaan selkärankansa ulosajossa. Mönkkönen vei tällä kertaa vaikean liikkeensä lävitse ongelmitta. Beckham ei ollut avauksessa edes keskiviikon Derby-ottelussa. Markkinointiin panostettu Järjestelyt ovat Ohtamaan mukaan muutenkin Nivalassa hyvällä mallilla
Joukkueemme salaisuus oli loistavat vaihdot. Miesten 100 metrin rintauinnissa Jarno Pihlava sijoittui viidenneksi ajalla 59,82. Cowboysia pitivät pelissä mukana maaleillaan Tero Ohtamaa ja Mikko Korkiakoski. YJK kyttäili Cowboysin kanssa KAUHAVA (KP) IK Kronan oli vielä arkisessa työnaherruksessa, kun II-divisioonan ottelu Hela-Kiekkoa vastaan alkoi Kauhavalla. Emme olleet riittävän hyvin asennoituneita, valmentaja Pekka Sundell näki. Alustava vaihto 707.772 mk, oikea yhdistelmä 11 Unelman Poika 9 Sweet And Sour, alustava kerroin: 18,16. Muista voiton tuoneista osumista vastasivat Olli Malkamäki ja Jukka Lahdenperä. Loppukilpailun puolimatkassa Välimaa oli neljäntenä. – Näkisin, että me ottelua hallitsimme. Toto (1-12-9): 38,83 3,80-1,63-9,40 80,29. Paikkoja olisi ollut enempäänkin, valmentaja Teemu Levijoki totesi. Yhden SE:n kirjautti Koivisto 100 metrin selkäuinnissa 50 metrin väliaikanaan. Suomen ennätys nurin 13 kertaa Suomi ei pysynyt perjantaina EM-mitalikannassa Jani Sievisen uitua torstaina 200 metrin sekauinnissa hopealle. Suomi ui kultajoukkuetta 2,87 sekuntia hitaammin. Lähtö 2, sh 2.140 m: 1) Villiviiri/Ari Hartikainen 35,0, 2) Sorena 35,2 (56), 3) Taiskan Hopsu 36,3 (235), 4) Loiva 37,5x (105), poissa 2,7. Heidän eronsa Jani Sieviseen näkyy siinä, että Jani pystyy kokemuksellaan puristamaan rutiinitasolta mitaleille, Laine pohti. Euroopan mestaruuden voitti odotetusti Ruotsi, joka jäi nimissään olevasta maailmanennätyksestä vain 0,08 sekuntia. Vastustajalla oli myös tuuria meitä enemmän, mutta niinhän sitä hyvällä joukkueella on aina, hävinneen osapuolen, eli Cowboysien valmentaja Esa Boren sanaili. Lähtö 4, sh 2.140 m: 1) Jänkä Wili/Esa Holopainen 31,1, 2) Rivallus 31,5 (49), 3) Simsalabim 32,6 (23), 4) Kihin Keva 32,1 (406), poissa 10. – Taas nähtiin, että arkipeleissä kotijoukkue on vahvoilla. Isännät tekivät kahden ensimmäisen minuutin aikana kaksi maalia, eikä Kronanista ollut enää nousijaksi peliin, vaan He-Ki voitti ottelun 8–3 (2–0, 3–2, 3–1). Ei löytynyt luistelua, eikä ratkaisijoita silloin kun niitä olisi tarvittu. Kronan pystyi nousemaan 3–2 tilanteeseen, mutta jäähyily ja He-Kin kolme ylivoimamaalia katkaisivat kirin ja Kronan jäi pisteittä, vaikka voittikin laukaukset 57–31. 4 oikein 189 kpl SuperV4-kerroin: 1.908,49. – Niin Koiviston, Pihlavan kuin Välimaankin suoritukset olivat kovaa rutiinitasoa. Kronan uinui alussa SEINÄJOKI (KP) Jalat olivat kronanilaisten tavoin kohmeessa ottelun alussa myös Jeppis HT:n pelaajilla, mutta joukkue ryhdistäytyi Seinäjoella ja nousi 2–3 (2–2, 0–1, 0–0) -voittoon. Naiset hurmiossa viidensiksi Anu Koivisto ei kestänyt mitalivauhtia loppuun saakka Hanna-Maria Seppälä oli tärkeä lenkki Suomen ennätyksen uineessa naisten viestikvartetissa. Jan Sandberg ja Simons Lusnäs nostivat Jeppiksen kuitenkin tasoihin ennen taukoa. – Maailman kärki ei ole karannut meiltä mihinkään. Maajoukkue ei ollut koskaan aiemmin yltänyt virallisessa EM-uintiviestissä finaaliin. Perjantai-iltana tahkottu II-divisioonan mittelö kääntyi vieraille 2–4 (0–0, 1–2, 1–2). Suomen ennätys on rikkoutunut EM-Antwerpenissa jo 13 kertaa. Lähtö 7, Päivän pari 2.osalähtö, Valjas-Kolmio Oy:n lähtö, lv 2.140 m: 1) Sweet And Sour/Erkki Kuusela 18,5a, 2) Campaque 18,7a (46), 3) Desert`s Ruler 19,2a (869, 4) Viveca Bones 19,2a (44). 2001 s KESKIPOHJANMAA Naisten lentopallon 2-sarjan kärkikamppailu K-P Kimara – Vasama III su 16.12. – Kansainvälistä kokemusta vain lisää, niin hyvä tulee, päävalmentaja evästi Suomen uinnin uutta sukupolvea. 8223 400. Suomen avausosuuden uinut Hanna-Maria Seppälä kirjautti 50 metrin vapaan tavan väliajaksi 25,09, joka on uusi Suomen ennätys. Vielä 50 metrin kohdalla Koivisto oli väliajoissa toisena Euroopan mestariksi uineen Tshekin Ilona Hlavackovan jälkeen. – Sekavaa peliä ja kyttäilyä molemmilta. – Loppukilpailu oli joukkueeltamme urheilullista venymistä parhaimmillaan, Laine hehkutti. Kuva: Lehtikuva/Reuters NIVALA (KP) YJK ei antanut Nivala Cowboysin yllättää itseään Nivalassakaan. Toto (2-15-9): 7,34 1,66-1,72-2,12 23,28. Huomionarvoista täällä on ollut se, että kilpailut ovat olleet erittäin tiukkoja. Hän jäi Antwerpenissa torstaina uimastaan Suomen ennätyksestä 0,13 sekuntia. – Ehkä Anu aloitti liian yltiöpäisellä vauhdilla, mikä kostautui käännöksissä, Laine analysoi. Ottelu ei ollut suurta kiekkoilun riemujuhlaa, vaan pikemminkin perusvääntö. Jeppis heräsi peliin Pokljuka, Slovenia: Ampumahiihdon maailmancup, naisten viesti 4x7,5 km: 1) Saksa (Katrin Apel, Andrea Henkel, Janet Klein, Kati Wilhelm) 1.40.21,2 (ei sakkominuutteja), 2) Norja (Liv Grete Poiree, Gro Marit Kristiansen, Linda Tjorhom, Gunn Margit Andreassen) –32,8 (1), 3) Ukraina (Olena Zubrilova, Olena Petrova, Nina Lemesh, Tatjana Vodopianova) –1.03,9 (0), 4) Venäjä (Irina Malguina, Galina Kukleva, Svetlana Ishmuratova, Albina Ahatova) –1.13,9 (0), 5) Ranska (Sylvie Becaert, Sandrine Bailly, Florence Baverel-Robert, Corinne Niogret) –1.28,1 (1), 6) Slovenia (Lucija Larisi, Andreja Grasic, Dijana Grudicek, Tadeja Brankovic) –3.21,2 (0), 7) Slovakia (Martina Jasicova, Anna Murinova, Tatiana Kutlikova, Sona Mihokova) –4.07,6 (0), 8) Italia (Michela Ponza, Nathalie Santer, Siegrid Pallhuber, Saskia Santer) 4.11,5 (2), 9) Tshekki (Katerina Losmanova, Jitka Pesinova, Irena Cesnekova, Radka Doskocilova) –4,36,2 (0), 10) Bulgaria (Pavlina Filipova, Irina Nikoultchina, Ekaterina Dafovska, Iva Karagiozova) –5.48,6 (0), 11) Japani (Mami Shindo, Tamami Tanaka, Hiromi Suga, Ryoko Takahashi) –6.10,3 (1), 12) Kiina (Shumei Yu, Xianying Liu, Ribo Sun, Yingchao Kong) –6:19.2, 13) Suomi (Katja Holanti, Niina Jyrkiäinen, Outi Kettunen, SannaLeena Perunka –6:20.0 (4). Suomi teki historiaa jo pelkällä loppukilpailuun pääsyllään. Päivän Pari. 5,64 1,84-1,424,39 11,67. Naisten 4x50 metrin vapaauintikvartetti Hanna-Maria Seppälä, Marja Heikkilä, Riikka Majander ja Anu Koivisto yllätti iloisesti viidennellä sijallaan ja Suomen ennätyksellään 1.41,16. Toto (12-611): 3,15 1,66-1,56-5,00 8,43. YJK:n tehomies oli Mika Hautamäki kahdella maalillaan. Toto (14-9-6): 6,93 1,56-2,07-1,37 21,18. Lähtö 3, Hotelli Koskenniska ajajaottelu, lv 2.140 m: 1) Barbie Avenger/Hannu Marttila 20,5a, 2) Royal Classic 20,6a (25), 3) Wildfire 20,8a (474), 4) Dream Safir 20,9a (22), poissa 11. Koivisto hukkasi mitalin lopussa Vaikka naisten vapaauintiviesti oli päävalmentaja Laineen mielestä suomalaisittain perjantain iloisinta antia, Anu Koivisto ylsi naisten 100 metrin selkäuinnin loppukilpailussa yhtä pykälää korkeammalle eli neljänneksi. Suomen päävalmentaja Petteri Laine osasi arvostaa naisnelikkomme aluevaltausta. Erot ovat pieniä, päävalmentaja Laine summasi. Loppuajallaan 1.00,07 suomalainen jäi EMpronssia voittaneesta Saksan Janine Pietschistä 0,28 sekuntia. Forssa: Lähtö 1, lv 2.140 m: 1) Scramble/Ilkka Korpi 21,4, 2) Alezan 21,5x (87), 3) Foaling Tender 21,6 (218), 4) Änet 21,5 (685), poissa 8, 11,12. Euroopan mestaruuden voitti ajan 59,02 uinut Ukrainan Oleg Lisogor. Ampumahiihto 16 Urheilu Lauantaina 15.12. Päätöserässä ei Jeppiksellä enää ollut suurta hätää, vaan se pystyi kontrolloimaan peliä. Toto (9-2-12). Perjantain viidestä Suomen ennätyksestä kaksi merkittiin karsinnoissa ja loppukilpailussa naisten 4x50 metrin vapaauintinelikolle sekä viestissä avausosuuden uineelle HannaMaria Seppälälle samoin karsinnoissa ja loppukilpailussa. klo 14.00 Kokkolan urheilutalolla Pelissä mukana: Rantakatu 14 A. Koiviston väliaika 28,73 on uusi 50 metrin selkäuinnin Suomen ennätys. ¤ www.kpkiinteistovalitys.kpnet.com ANTWERPEN (STT) Suomen EM-uintijoukkue koki hekuman huipun perjantain iltakisojen viimeisessä loppukilpailussa. – Palasimme torstaisen hurmospäivän jälkeen maan pinnalle, mutta touhussa oli taas paljon myönteisiä merkkejä, Laine tuumasi. Toto (52-7): 3,52 1,65-1,89-10,85 15,70. SuperV4-kerroin: 1.243,81. Rupprathin 50,26 on uusi maailmanennätys. Lähtö 6, Päivän pari 1. Kronanin maaleista vastasivat Marko Ruotsalainen, Juha Penttilä ja Petri Forssel. SuperV4-kerroin: 64,64. Perjantain karsintojen ja loppukilpailun aikana entinen, maajoukkueen vuonna 1992 uima Suomen ennätys parani peräti 4,80 sekuntia. Meiltä meni vaihtoihin yhteensä vain 0,31 sekuntia, kun niihin tuhraantui voittaneella Ruotsilla lähes sekunti, Laine laskeskeli. SHT iski ylivoimalla ensimmäisen 10 minuutin aikana kaksi maalia. Toisessa erässä Kai Pihlapuro viimeisteli voittomaaliksi jääneen osuman. Miesten 100 perhosuinnissa Tero Välimaa pisti alusta asti kaiken peliin, mutta uupui loppukilpailun viimeiseksi eli kahdeksanneksi. Super V4: Vaihto 572.549 mk; oikea rivi 14-2-11-9, poissa I/10. Toto (11-12-8): 8,71 1,80-4,29-1,63 81,68. Välimaa hävisi ajallaan 52,38 Euroopan mestarille, Saksan Thomas Rupprathille 2,12 sekuntia. Ravit. – Se oli nappisuoritus. Lähtö 5, lv 2.140 m: 1) Indyana Hovsten/Ilkka Korpi 19,7, 2) Chauncey Roller 19,1, (52), 3) Linda Texpress 19,9 (84), 4) Iben`s Pride 19,3 (21). SuperV4-kerroin: 390,79. osalähtö, Kuninkuusravit Forssaan 2005 -lähtö, sh 2.140 m: 1) Unelman Poika/Harri Koivunen 30,5a, 2) Uku 30,5a (181), 3) Heilaus 30,7a (51), 4) Hipan Nestori 30,7ax (100)
. . . erä: Maaliton. . 16 14 2 128– 41 28 SHT . 13 3 2 8 56– 59 8 ÅSC . . . . . 14 8 6 26– 25 16 Pateri . . . 2. 16 2 2 12 53– 143 6 KieHa . . . 32 10 1 3 18 83– 101 24 SaiPa . Hän ei hävinnyt omalla osuudellaan kärjen vauhdille kuin puolisen minuuttia, löysi valmentaja jotain positiivistakin kilpailusta. II-divisioona Lohko 3 SHT – Jeppis 2 – 3 (2 – 2, – 1, – 0), He-Ki – Kronan 8 – 3 (2 – 0, 3 – 2, 3 – 1). . Lukko–SaiPa 2–1 (0–0, 1–0, 1–1) 1. Kaustinen 06-860 7422, 040-508 2728 Hekkala Asko p.t. . . Avausosuuden hiihti Katja Holanti. . . 06-889 501, Ullava Haapajärven käräjäoikeus: Kuonanoja Jukka p. . 06-866 4432, 040-563 2266, Kokkola Ranta-Ylitalo Auvo p.t. . . Jäähyt yht: Blues 7x2 min = 14 min, TPS 4x2 min = 8 min. . . . . . 06-875 140, k. . erä: 23.16 Hamilton (Potaitshuk) 0–5 yv, 27.59 Hamilton (Kimmo Lotvonen) 0–6 yv. . . 14 12 2 87– 46 24 SSV . 15.850 mk sis. 16 7 1 1 7 81– 70 16 KuRy . . 06-881 9200, k. . . 19 9 1 9 115– 79 19 OuHu . . Se edellyttää kuitenkin, että jatkossa sunnuntain takaaajossa täällä Pokljukassa ja siitä viikon kuluttua Slovenian Osrblien kahdessa maailmancupin kilpailussa tulisi hyviä henkilökohtaisia sijoituksia. Jäähyt yht: Pelicans 5x2 min = 10 min, Ässät 1x2 min = 2 min. 3. . . . . . . 32 13 3 1 15 81– 91 30 Ilves . Virtanen KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. . . . 13 1 1 11 38– 66 3 Seuraavat ottelut: 15.12. . . erä: 15.04 Tomas Chlubna (Harri Sillgren–Antti Virtanen) 1–0 yv, 19.59 Janne Ojanen (Jussi Tarvainen–Jani Hassinen) 1–1 yv. . . 15 7 8 24– 29 14 Loimu . Kokkolan käräjäoikeus: Autio Eija p.t. . . . 17 1 3 13 46– 123 5 Seuraavat ottelut: 15.12. 0500 661 947, k. . . . sijalle. 18 10 1 7 104– 95 21 SuPS . Poissa: – Päivän Pari 3: Forssan ravit Voittoyhdistelmä: 11 Unelman Poika – 9 Sweet And Sour Alustava kerroin: 18,16 Poissa 1.kilpailusta: – 2.kilpailusta: – Maailman Ympäri: Oikea rivi: 2, 4, 5, 6, 8, 10, 11, 12, 15, 16, 19, 21, 24, 26, 27, 28. Suomalaisia laskijoita ei osallistu maailmancupin syöksylaskuun. Toinen kilpailussa oli Norja 32 sekuntia voittajasta. . . . . . 33 9 1 23 69– 108 19 Seuraavat ottelut: 27.12. . . . . 80 A:n vaihtokytkin. Torjunnat: Petri Vehanen L 12+6+7=25, Juha Kuokkanen S 12+6+10=28 (pois 58.35–59.17 ja 59.23–60.00). 06-863 1241, k. . . . . . . 32 15 3 14 88– 85 33 JYP . 08-466 411, Kalajoki VOLVO AMAZON B18 -67 hieno yksilö, kannattaa nähdä hinta 9.500,puh. 2. . Torjunnat: Mika Lehto J 17+14+8=39 (pois 59.27–60.00), Thomas Draper T 9+2+3=14. . . 15 9 2 4 73– 57 20 Gunners . 06-875 629, Himanka Jokela Tapio p.t. Edellisessä maailmancupin viestissä Itävallan Hochfilzenissä naisten viestijoukkue oli yhdeksäs lähes kuusi minuuttia voittajalle Saksalle hävinneenä. . – Niina varmasti jännitti. 3. Pitkäveto 45 Luleå–Linköping 1 (4–2) 1,65 46 Färjestad–Södertälje 1 (8–1) 1,30 47 VFrölunda–HV71 1 (4–2) 1,80 48 Brynäs–MoDo X (3–3) 3,65 49 Malmö–Timrå 1 (5–1) 1,35 50 Millwall–Portsmouth 1 (1–0) 1,60 51 Millwall–Portsmouth(+1) X (1–1) 3,30 52 Milan–Lazio; Ottelu peruttu lumen vuoksi. 08-481 5823, 050-538 0547, Sievi Lastikka Antti p.t. 18 8 2 8 79– 81 18 Kronan . KoMu HT – Kraft, SR – APV, KuRy – Kronan. . . . . . . . . erä: 6.42 Petri Lätti (Jan Latvala–Mikko Peltola) 1–0 yv, 8.19 Veli-Pekka Nutikka (Teemu Riihijärvi) 2–0, 16.32 Nutikka (Riihijärvi–JussiAntti Reimari) 3–0. . erä: 48.28 Mikko Lehtonen (Lotvonen–Jussi Jokinen) 0–7, 52.49 Koskenkorva (Laukkanen) 0–8, 54.39 Potaitshuk (Hamilton) 0–9. . Yleisöä 4 420. . . (08) 440 525 leikkaa talteen . erä: 36.29 Samu Wesslin (Jukka–Pekka Laamanen) 3–1. Val Gardenassa lasketaan tosiaan lauantaina toinen syöksyn mc-osakilpailu heti perään. 31 20 3 8 124– 78 43 Jokerit . . . 06-881 9720, t. alv. Perjantaina rata oli erittäin kova ja jäinen, mutta keli ei 32-vuotiasta Ghedinaa haitannut. . erä: 55.58 Mikko Konttila (Laamanen–Eric Perrin) 3–2. 06-877 031, Lohtaja Maunumäki Erkki, p.k. . . Kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. 06-8310 430 Fax 06-8310 435 Tilaa savustettu tai tuore KALKKUNA Alf Lassus, Oravainen p. . . . . . 870 601, Kannus Ruokoja Simo p.t. . . . . 06-863 6321, k. . 06-829 9111, k. . . Mies nappasi jo uransa neljännen maailmancupin syöksyn voiton Val Gardenassa. . . 06-863 6351, Halsua Kahilainen Kari p.t. 2. . 31 10 4 1 16 61– 89 25 Ässät . . 040-550 0868, Perho Puumala Eero/SKV Oy, p.t. Blues–TPS 5–2 2. . . Suomen viesti meni pilalle heti toisella osuudella, kun varanaisena joukkueeseen nostettu Niina Jyrkiäinen ampui pystystä neljä hutia. Jokerit – HIFK, Pelicans – HPK, Tappara – Ilves, Ässät – Lukko. Yleisöä 4 336. . Kolmas oli Ukraina, joka hävisi Saksalle minuutin ja 3 sekuntia. . . . . . . . . erä: 4.22 Kimmo Koskenkorva 0–1, 4.52 Lasse Pirjetä (Mika Pyörälä) 0–2, 12.08 Jari Viuhkola (Jari Laukkanen) 0–3, Ilves aikalisä 12.08, 13.32 Jeff Hamilton (Andrei Potaitshuk–Brett Lievers) 0–4. 831 8488, Kälviä Mattila Pekka p.k. . . 19 2 2 15 58– 126 6 Seuraavat ottelut: 15.12. . 06-862 2120, Veteli Lundström Juha p.t. . . . 06-881 9751, Toholampi Salmela Matti p. Tuomarit: Markku Kruus ja Jari Levonen (Antti Hämäläinen ja Janne Tikkanen). . erä: Maaliton. . Jäähyt yht: Lukko 7x2 min = 14 min, SaiPa 8x2 min ja Immonen 10 min = 26 min. Esim. . Sittard–NAC 2 (2–3) 1,85 70 Brighton–Reading; Ottelu peruttu. . . . 2. Joulusatu Ellit Masi Pirkko ja Pentti Maisteri Jaatinen Muumi Mustanaamio B. . Jääkiekko POKLJUKA, SLOVENIA (STT) Suomen naisten ampumahiihdon viestijoukkue epäonnistui olympianäyttökilpailussaan Slovenian Pokljukassa. . . . Onnennumero: 2. 20 17 2 1 126– 72 36 PaKa . . Jäähyt yht: HPK 7x2 min ja Mika Pietilä 10 min = 24 min, HIFK 7x2 min = 14 min. . Isku-Volley . 18 10 1 7 106– 101 21 Laser HT . . . 835 0072, Kälviä Mäkelä Jorma p.k. 23.400 mk sis. . . . klo 12 Erkki ja Irmeli Tallilalla. . . Vielä tyytyväisempi olisin, jos pystyisin lauantain kisassa voittoon ja ohittamaan Klammerin, tuumi voittaja. . . 06-862 4122, k. . . Tervetuloa! Seuraava kokous 30.12. . . . 835 0813, Kokkola Kangasvieri Jari p. . 14 6 1 7 64– 77 13 Loviisa . 3. Ilahduttavaa tässä viestissä oli ankkurina hiihtäneen Sanna-Leena Perungan hyvä vauhti. 15 10 1 4 82– 59 21 HIFK . – Tämä lasku ei mennyt mielestäni aivan nappiin, joten lauantaina on parantamisen varaa, uhosi Ghedina. . YJK . Jatkoaika: 63.37 Määttänen (Vujtek) 3–2 tv. 06-325 5760, k. . . erä: 25.32 Kari Kalto (Krykov) 5–2 av. . 13 3 10 16– 34 6 KoVe . Ampumahiihtonaiset epäonnistuivat Ghedina jo neljänteen voittoon VAL GARDENA, ITALIA (STT–REUTERS) Italian veteraanilaskija Kristian Ghedina viihtyy hyvin Val Gardenan syöksyrinteessä. . Bielefeld X (1–1) 2,65 66 Unterhaching–Karlsruhe X (0–0) 2,80 67 RW Oberhausen–MSV Duisburg 2 (0–2) 2,65 68 Fort. . 08-460 674, Kalajoki Rantala Eljas/SKV Oy, p.t. Kupongin onnennumero oikein = pelitositteen hinnan suuruinen voitto (7 mk, 14 mk tai 20 mk). . . . 08-771 599, Kärsämäki Saari Heimo p.t. . . Ilves–Kärpät 0–9 Tulosyhdistelmä: 5–2, 0–9 Yhdistelmää ei ole pelattu, jakosumma siirtyy jaettavaksi myöhemmin ilmoitettavassa kohteessa. 40 kVA, h. . Torjunnat: Pasi Kuivalainen P 3+11+7=21, Kristian Antila Ä 15+4+4=23 (pois 59.00–60.00). . Ilman niitä sakkokierroksia olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet johonkin seitsemännen paikkeille, harmitteli valmentaja Juha Papinsaari. Tappara . 06-863 6470, Halsua Väisälä Veikko p. . . . . Aiemmat voitot ovat tulleet vuosina 1996, -98 ja -99. . . . erä: 45.47 Hagelberg (Janne Siivonen) 2–0, 59.17 Harri Tikkanen (Petri Kokko) 2–1 im, SaiPa aikalisä 59.17. . 18 6 1 11 70– 113 13 KeKi . 12 9 3 28– 15 18 Sampo . . . 06-861 1609 tai 0400 865 330, Kaustinen Pajula Pekka p.t. Yleisöä 3 368. . 08-482 141, Sievi Klemola Jouko p. 31 18 3 1 9 86– 76 40 TPS . 17 5 1 11 61– 91 11 APV . . . . . . . . Torjunnat: Mika Pietilä HP 14+12+8+3=37, Juuso Riksman HI 13+9+9+2=33. . . . . JYP–Tappara 3–5 (1–1, 0–1, 2–3) 1. 06-873 722, 050-596 8511, Kannus Läspä Marja-Leena p.t. Oliko onnea Lentopallo Salibandy Käsipallo Miesten SM-liiga Pateri – VaLePa 3 – 1 (26 – 24, 25 – 17, 22 – 25, 25 – 20). . 08-776 720, Reisjärvi Ylivieskan käräjäoikeus: Keskitalo Tapani p. erä: 43.03 Aki Tuominen (Mika Kortelainen–Aigars Cipruss) 2–1 yv, 55.09 Vopat 2–2. . Salibandyliiga HIFK – Gunners 4 – 3 (1 – 1, 2 – 1, 1 – 1), Josba – Loviisa 7 – 3 (2 – 1, 1 – 1, 4 – 1). 15 10 5 32– 19 20 Piivolley . HPK–HIFK 3–2 (2–0, 0–0, 0–2, 1–0) 1. Yleisöä 3 645. . 31 14 5 1 11 75– 94 34 Kärpät . . . Kolmanneksi ehti Ghedinan maanmies Kurt Sulzenbacher 73 sadasosasekuntia voittajasta. Neljällä voitollaan Ghedina sivuaa aiempaa Franz Klammerin ennätystä. 12 4 8 20– 26 8 MuurLe . 06-870 146, Kannus Uusitalo Veijo p. . . Kilpailun voitti Saksa, jolle Suomen joukkue hävisi kuusi minuuttia ja 20 sekuntia. 17 15 2 113– 45 30 KoMu HT . . . . Geneset Oy 03-356 3200, 0400-838 344 Kaikki lakiasiat, riitaja rikosasiat, myös maksuttomat oikeudenkäynnit. Tuomarit: Petri Kaislehto ja Jukka Pakaslahti (Panu Bruun ja Torkel Saarnio). . . 040-555 3324, k. Trento, Italia: Käsipallon naisten MM-kilpailut, puolivälierät: Ranska–Norja 26–29, Venäjä–Unkari 30–23, Tanska–Itävalta 27–26, Jugoslavia–Ruotsi 32–18.. Oilers . . . 08-481 000, k. 06-860 9200, Lestijärvi Karvonen Aulis p. 27 kVA, h. 13 3 10 43– 86 6 AC HaKi . . . . . 829 9350, k. . . . erä: 44.05 Virtanen (Olli Ahonen–Petri Virolainen) 2–2, 50.18 J Ojanen (Hassinen) 2–3, 51.03 Tarvainen (Barkov–Marko Ojanen) 2–4, 55.04 Mäkinen (Grönvall) 2–5 av, 55.28 Pekka Kärkkäinen (Cech–Tuomo Jääskeläinen) 3–5 yv, JYP aikalisä 58.37. . . 15 3 12 20– 42 6 Seuraavat ottelut: 15.12. 06-862 1341, Veteli Keski-Rahkonen Lauri p.t. Ei siihen mitään muuta syytä keksi. . Pelicans–Ässät 3–2 (3–0, 0–1, 0–1) 1. 31 20 3 2 6 93– 52 45 HPK . erä: 1.07 Arto Laatikainen (Valeri Krykov–Tero Lehterä) 1–0 yv, 10.52 Mike Stapleton (Cory Murphy–Ladislav Kohn) 2–0, 14.21 Kohn (Miika Elomo–Stapleton) 3–0, 16.46 Marko Kauppinen (Ville Vahalahti) 3–1, 17.16 Kai Nurminen (Jani Kiviharju–Kimmo Eronen) 3–2, 18.43 Teemu Elomo (Krykov) 4–2. . 30 17 5 1 7 103– 60 40 Pelicans . . 17 12 2 3 134– 50 26 Kraft . . . . 2. PaKa – HaU, SuPS – OuHu, SoPa – KeKi. . . Tuomarit: Juha Repo ja Rami Savolainen (Stefan Fonselius ja Antti Orelma). alv. 16 11 5 75– 45 22 Josba . 32 13 4 15 80– 95 30 Lukko . 15 5 1 9 56– 82 11 Happee . 2001 17 Myytävänä moottoriajoneuvoja Uskonnollinen toiminta Sekalaiset Julkiset kaupanvahvistajat Kaupanvahvistajien toimialueena on 1.1.1999 lähtien koko Suomi. 14 11 3 36– 16 22 East Volley . klo 18 Betel seurakunnan Joulujuhla, kahvitarjoilu. . . . 875 100, Himanka Humalajoki Kalevi p.t. 2. . erä: 11.28 Kimmo Peltonen (Pasi Määttänen) 1–0 tv, 17.15 Erkki Rajamäki (Janne Laakkonen) 2–0. . . . Torjunnat: Mika Oksa B 6+10+11=27, Antero Niittymäki T 8+(0)+(0)=8 (vaihto 20.00/4–2), Fredrik Norrena T (0)+14+11=25. . – Siinä oli iso porukka 25 sekunnin sisällä. Alustava voitonjako: 16 oikein ei yhtään kappaletta, 15 oikein 8 kpl voitto-osuus 4 665 mk, 14 oikein 209 mk, 13 oikein 40 mk. Yleisöä 5 027. . . 050-548 9543, k. Toisaalta jos henkilökohtaisille matkoille valitaan kolme naista, niin voihan sitä olympiakomitealle esittää neljättäkin kilpailijaa, niin pääsisi myös viestiin mukaan. . II-divisioona Lohko 1 Cowboys – YJK 2 – 4 (0 – 0, 1 – 2, 1 – 2). . . . 06-877 082, Lohtaja Varila Kari p.k. . . . . . . . 18 14 4 113– 57 28 HaU . OJALEHTO KY, 85500 NIVALA puh. . . . Tuomarit: Timo Favorin ja Jussi Perttu (Seppo Lindroos ja Ilkka Salminen). 3. . . 08-423 070, 0400 386 596, Ylivieska Ylitalo Mauri p.t. 3. . . T. 15 7 1 7 67– 70 15 OLS . . . Jäähyt yht: JYP 7x2 min = 14 min, Tappara 6x2 min = 12 min. . Tuomarit: Hannu Henriksson ja Marko Lepaus (Antti Lajunen ja Kari-Pekka Tarko). . . . . . 08-771 435, k. . 06-885 289, Toholampi Lehojärvi Jarmo p.t. 08-783 560, Pyhäsalmi Suhonen Timo p.t. . . . erä: 24.31 Grönvall (Tarvainen– Aleksandr Barkov) 1–2 yv. . 06-875 128, k. . Torjunnat: Bruce Racine I 1+(0)+(0)=1 (vaihto 4.52/0–2), Juha Pitkämäki I 3+13+10=26, Tim Thomas K 14+6+5=25. 16 2 2 1 11 49– 118 7 SR . 19 6 2 2 9 73– 88 16 Cowboys . Rantakatu 15 B 5 67100 Kokkola Puh. . 32 16 2 2 12 80– 64 36 Blues . . 15 8 7 65– 52 16 Classic . 08-460 964, Kalajoki Nevalainen Eero p.t. . . . Tuomarit: Markku Kruus ja Marko Virolainen (Jukka Favorin ja Riku Peltonen). . . . 3. . . Voittajaveto Supertripla 1: Ampumahiihto, naisten viesti 4 x 7,5 km, Pokljuka (pienin panos 3 mk) Voittoyhdistelmä: 1 Saksa – 4 Norja – 8 Ukraina Alustava kerroin: 32,37. . . . . . . 14 14 42– 5 28 PerPo . . . 0500 263 990 Traktorija dieselkäyttöiset GENERAATTORIT maatalouteen ja teollisuuteen edullisesti. . LIIKKEEMME SULJETTU Myytävänä Lakiasiaintoimistot La 15.12. 08-460 024, k. . . 15 8 7 28– 28 16 Etta . . erä: 36.24 Aki Uusikartano (Jaakko Harikkala–Janne Niskala) 1–0 yv. . 08-469 1219, k. . . Italialainen voitti toiseksi tulleen Norjan Lasse Kjusin 16 sadasosalla. . . traktorigener. . . . . . . Jyrkiäinen lähti toiselle osuudelle tiiviissä ryhmässä yhdeksäntenä eikä siinä vaiheessa oltu menetetty mitään. Tulosveto: 2 HPK–HIFK 2–2 Alustava kerroin: 21,56 3 Josba–Loviisa (salibandy) 7–3 Alustava kerroin: 19,08 Moniveto: Moniveto 2 Jääkiekko 1. . 16 10 1 5 67– 49 21 He-Ki . 06-383 5602, 050-566 9665 2.-4.1.2002 välisen ajan. 53 Ottawa–Phoenix 1 (6–0) 1,70 54 Philadelphia–Montreal 2 (2–3) 2,75 55 Washington–Boston 1 (2–1) 1,80 56 St.Louis–Toronto X (3–3) 3,65 57 Edmonton–Detroit 2 (1–2) 1,90 58 Los Angeles–Vancouver 1 (6–3) 1,80 59 Blues–TPS 1 (5–2) 1,95 60 HPK–HIFK X (2–2) 4,30 61 Ilves–Kärpät 2 (0–9) 2,35 62 JYP–Tappara 2 (3–5) 1,60 63 Lukko–SaiPa 1 (2–1) 1,65 64 Pelicans–Ässät 1 (3–2) 1,40 65 LR Ahlen–Arm. . 14 5 3 6 51– 58 13 SBS Pori . Siunattua Joulurauhaa kaikille! SM-liiga: Blues–TPS 5–2 (4–2, 1–0, 0–0) 1. 19 7 1 1 10 71– 105 16 SoPa . Hintoihin sis. . . MuurLe – Piivolley, Loimu – Sampo, NaPa – PerPo, Isku-Volley – Etta. 16 3 13 23– 40 6 NaPa . Kerroin kaikille merkeille (1X2) on 1,00. . – Tietysti on mukavaa, kun minua verrataan legendaariseen Klammeriin. . . Viestijoukkue Katja Holanti, Niina Jyrkiäinen, Outi Kettunen ja Sanna-Leena Perunka sijoittui 4x7,5 kilometrin maailmancupin viestissä vasta 13. . 13 4 9 17– 33 8 VaLePa . Sen jälkeen asian voisi ottaa ainakin keskusteluun, pettynyt Papinsaari puntaroi. . Yleisöä 4 123. . Ilves–Kärpät 0–9 (0–4, 0–2, 0–3) 1. . . . . . 32 10 4 1 17 81– 111 25 HIFK . . erä: Maaliton. . Jeppis . ÅSC – Happee, Oilers – OLS. . Pokljukassa joukkueen tavoitteena oli sijoittua vähintään kahdeksan parhaan joukkoon ja lunastaa siten olympiapaikka. . – Niin oli. . . . Jäähyt yht: Ilves 4x2 min ja Matt Smith 5 min + PRK = 33 min, Kärpät 4x2 min = 8 min
Oma pihaterassi. Puh. SAAB 900 -85. 4830912 14.25 Fashion Television. Myydään kauniita LATVAKUUSIA. 06-870 859. 08-480 423, 0400-387 643. kokemus. 050-5522515 Pyydetään tarjouksia NAVETAN TYÖURAKASTA, kirvesmiestyöt. 0400-562 393. Digimonit nuorten kaupungissa. tarj. Osa 144. 570405 21.00 Lotto ja Jokeri. Myyd. MAITOKIINTIÖ 4966 l C2 alueella ja TILATANKKI 1400 l tarjousten perusteella. 27793 08.05 Teletapit: Joulupiparit. 3463028 00.15-00.25 Euronews. 558912 18.50 Avara luonto: Perun jättiläissaukot. p. 1714968 01.50-05.00 SaariChat. 351202 14.00 Pikku riiviöt. 1551719 08.00 Joulukalenteri. 8.000,-, p. 040-579 0851. 4660245 10.40 Turun linnan Tonttu-ukon joulutarinat. 30554 08.05 Ben Furman. Stereo. HONDA CRX -84, juuri kats., 12.500,-. Kaksi viikkoa kadoksissa olleen tytön ruumis löytyy ja kaikilla on varma mielipide tapahtumien kulusta sekä syllisestä. MINKKITURKKI koko 44-46 myytävänä. Stereo. Pahan miehen pauloissa. Oppaana Folke West. RT 2H+K+S= 63 m² v. Stereo. 25486 16.00 Sohva. VOLVO V70 TDi autom., -99, autom.ilmasto ym. Myyd. 2 H+K 52 m² Libeckinkatu 60, vapatuu 1.1.02, p. p. 35.000,-. 4863 14.30 Käytännön fysiikka. Puh. Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkoilijoiden parhaimmisto kohtaa Mestiksen huiput. Kyky painaa asioita mieleen ja muistaa on yksi elämän perusedellytyksistä. P.040-8155311. Puhelin 831 1988, tai 040-539 3850. Joukkuekilpailu alkaa. P. Kad. 76554 20.45 Lotto. Ohjelma selvittää, miten aivoja ja muistia tulisi hoitaa, jotta muistin heikkeneminen voitaisiin ennalta ehkäistä. Puh. Yhdestoista luku. 831 3898 UKKOHALLASSA rinneratkaisu 6 heng. Kesto 91 min. arvo 25.000, hp. Uudet SOHVAKALUSTOT, ruokailuryhmät, sängyt, patjat, matot. 050-303 1191. 7018660 19.00 Seitsemän Uutiset. Osa 2/3: Jätä maasi, perheesi ja kotisi. 822 0544, 0400-951 706. P. 050-364 6895. puret. Tied. Tarjotaan vuokralle Joulunakin ajantasalla www.keskipohjanmaa.net. Pellekopla aiheuttaa rikosaallon Mathesonissa. 2931 09.00 Veturi. The Royal Ballet´n tanssija Deborah Bull kertoo ja kuvaa tanssin avulla miten George Balanchinen, William Forsythen ja muiden tunnettujen mieskoreografien näkemys naisesta ja naisen ilmaisukeinoista on ilmennyt klassisessa baletissa. pohjakulj. Sijauspatjan pehmusteena paksu luonnonvaahtokumi, päällinen irroitettava ja vesipestävä. 3038080 17.10 Salatut elämät. HONDA CIVIC 1.5i -90. Satiirisarja kulissien takaa. Osa 2/6: Iso tuoppi. 040-567 2453. Stereo. Osallistu Vuoden Urheilija-yleisöäänestykseen! 9745950 11.30 Peliuutiset. DOBERMANNI (sairas) pihalta Mariank. Myydään MF 565 MP lämmin hytti, ketjut. Miten urokset löytävät puolisonsa ja oman elinreviirinsä. 8156931 01.20 Saari. Katsaus syyskauden 2001 tapahtumiin. Puh. 397134 14.30 Kultsi kutistin kakarat. Maailman parhaat musiikkivideot. Tekstitys Teksti-tv:n s. 835 1144. Wednesdayn ihastus. vain 3.900,/ tarjous. Annetaan KISSANPENTUJA. 5694738 13.45 Taito-tv: Kansanomaiset ryijyt. SIRIUS-joustinpatja+ sijauspatja 80x200 cm 1198,201,49 € (1998,-) Kääntöpatja luonnonkumi-sijauspatjalla. OKT:n tai tilavan rivitaloasunnon Kokkolan seudulta. p. Kertomus, jossa Oliver Twist joutuu uudelleen ilkeän Faginin kynsiin. Wednesday ihastuu prätkäilijään. KONTTORITILAA n. Levy-, elokuva-, pelija kirjabisnes ovat kiihkeimmillään ennen joulua. 7173912 20.30 Tv-uutiset ja sää. ilt. 050-522 0098. huippuyks., vaihto/rah. Lynda La Planten menestyssarjan kolmas trilleri, jossa komisario Walker tutkii uuden ryhmänsä kanssa 15-vuotiaan tytön katoamista. DIESEL VOLVO 240 -82 5-vaiht., juuri kats., met. 2001 s KESKIPOHJANMAA 18 Lukijan markkinat KOKKOLAN SUURKIRPPUTORI NIITTYKATU 6 Avoinna joka päivä ma-pe klo 10-18, la-su klo 10-16 Nyt suuri tavaraerä tullut. Kun sudet ulvovat. ok, hyväkunt., h. 06-879 689. 2362660 23.30 Myöhäisuutiset. Pohjolan parhaat musiikkivideot! 69863 18.15 FST: TV-nytt. FORD SIERRA 2.3 D FARM. Amerikkalainen suomeksi tekstitetty sarja. 83.000,-. Stereo. Huonekaluhalli Salonkoski L. 0400-383 637 tai 08-776 671. 3931738 11.20 Digimon. 5781912 08.30 SanoNYT. Puh. VW VENTO CL 1,9 TD -95, 1 om., h. 69.500,-. lähtien. AUDI 80 Dsl -83. 0400-862 620. Kesto 112 min. 975202 21.15 Elokuva: Vaeltajat – suurkaupungin jengi. MITSUBISHI SPACE WAGON 1.8 turbo Dsl, 7-heng. 874202 18.00 Tv-uutiset. 6.700.p. 06-8636 008, 040-5080907. TOYOTA AVENSIS 2.0 TD LT -99, hieno, h. P. Merkkiliikkeessä huollettu. 0400-667234. 218 tkm, huoltok., ohj.teh., sähköikk. useita, kaikki mall., myös ost. 99.500,-. 040-753 0960. Varastossa hyvä valikoima molempia. 0500-746392 NariThai HIERONTA. P. Orkesterina 11-miehinen Finlanders juhlakokoonpanossaan, solisteina Erkki Räsänen, Hilkka Mäkitalo, Riku Lätti, Johanna Pakonen, Pekka Punkeri ja Annika Eklund. 175283 16.30 Tiikeri. Hongkong elämän kaupunki. Turhaa touhua, sanoo Syltty-koira. Naisten 10 km perinteisellä hiihtotavalla. 992283 23.35 Urheilu-uutiset. 210 tkm, hp. 044-774 6005. Puh. E48405 13.35 FST: Tanssi on elämäni. Puh. Kilpailijoina Danny ja Kata Kärkkäinen. Poliisit ja kadonnut kassalipas. 90 tmk, ei vaihtoa. 050-584 8048 joka päivä. malli, h. Stereo. 1953888 22.00 Kymmenen Uutiset. Paavo Cajander: Kuva. KAUNIITA JOULUKUUSIA Pohjolankatu 43, Ykspihlaja. OPEL ASCONA 1.6 S -87. Jättiläissaukot, joita myös jokisusiksi kutsutaan, kasvavat kahden metrin pituisiksi ja yli kolmen kymmenen kilon painoisiksi. JOULULEIVONNAISIA Kokkolan torilla edullisesti la 15.12. FIAT UNO 60 S -90. Vauhdikkaassa puolen tunnin paketissa viikon taklaukset, maalit sekä suomalaispelaajien kuulumiset. LOMA-ASUNTO. Ed. Käyttämätön ETUPESÄ. P. Huomio!! Kokkolan parhaalla paikalla täyden palvelun KANGASLIIKE, kannattava. KUUSAMO! Pyöröh. sodan ja rauhan kysymykset, suvaitsevaisuus, monikulttuurisuus sekä köyhyys ja rikkaus. ym. METSÄPALSTA tai METSÄTILA kaikki huomioidaan. Juhani Siljo: Syksyiset häät. 040-718 2906. 6831776 14.35 Mäkihypyn maailmancup. 74.500,-. Näpit irti Totosta!. 9.900,-. Työ alkaa 4/2002, 4-6 miestä, kohde Nivalassa. isompia LEHMIVASIKOITA sekä siemennysikäisiä HIEHOJA. Myyt. Stereo 48370 18.35 Ykköskatsomo. luxus mökki 6-8 heng., puh. USA 1997. Saaren eloa: leijuuko ilmassa romansseja vai alkaako joukkuehenki rakoilla. TUPA-KAFFILA REBEKKA, Koulutie 8. Onko minun myös sinun vai meidän molempien, miettii Mari. Kesto 106 min. 050-5461 521. Lohtajan Matkailuauto Ay, p. 23573 18.10 Kotimaani onko Suomi?. Sillanpää: Elämä ja aurinko. TOYOTA COROLLA 1.3 SE -88. 050-526 3033. Joukkuekilpailu alkaa. Esittäjä: Pekka Kekäläinen. 040-5700 275. 96196 10.05 Lauantaiseura. Puh. Vettä, vettä kaikkialla. P. 8592080 19.40 McCready ja tytär. 050-353 1383. 286009 19.10 Tulosruutu. 5700467 09.00 Tv-uutiset YLE24. Levoton sielu. 1605047 11.15 Tutkittu juttu: Aikamatka. 1320931 19.00 Estradilla: Kari Tapion Joulutarina. Tieteisseikkailu perheestä, joka avaruusmatkalla eksyy kaukaiseen galaksiin. 53863 16.05 Klaani. 936047 10.00 Rakettijengi. Tarjoukset 31.12.01 mennessä. Japanilainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. KAUNIITA JOULUKUUSIA, Saaristokatu 14. Puh. FROD TRANSIT 2.5 D -91, aj. 1065554 16.45 V75 ravit. 3792660 17.05 Viiden Uutiset. Osa 4/6: Muistin salat. Voit valita joko pehmeämmän tai jäykemmän puolen. 2098009 13.30 FST: Pyhä Lucia. FILMIVANERIA 15-18 mm, edullista. 2601979 13.30 Ikuinen rakkaus. P. 5743979 11.45 Hiihdon maailmancup. Kääntöpatja; pehmeämpi tai jäykempi puoli. 3858202 11.50 Tilt!. Markkinahumua, joukkoliikenteen vilinää, palava lohikäärme ja kaikkien aikojen ilotulitus. PEUGEOT 106 1.1, punainen, 52 tkm, rekisteröity 17.11.94, lohkolämm., radio, kesäja talvirenkaat, yhdellä omistajalla, h. Kuvasuhde 16:9. Päällinen on irrottettava ja vesipestävä 60C °. 040-766 8043. 836 0095, 050-594 0005. Ouluntie 5. 822 6737. MB E 200 D -93 met. 734641 19.00 Ystävämme Charlie. 846405 20.10 Urheilu-uutiset. Ne elävät yleensä ryhmissä ja metsästävät perheittäin. Yksi suloinen KISSANPENTU sisäsiisti, ANNETAAN hyvään kotiin. 050-5461 515. 06-830 2109. PIANOT. p. Esittäjä: Kari Suhonen. Eino Leino: Nocturne. USA 1998. Osa 1/4. USA 1969. Aamujumppaa Mirkan kanssa, 9.20 joululaulujen tunnelmassa Philomela-kuoro. 190 tkm, lisäv. Ajankohtaista alueilta. Helppo liittää kattilaan. 442 tkm, ABS, Airbag, kesk.luk., sähköpeilit, soitin, vetok. Loppuottelut. 0500-560 783. VW POLO SDi -97, aj. TOYOTA COROLLA 1.3 XLi farm -93 aj vain 85 tkm. P. SUOMEN PYSTYKORVAN PENTUJA, hyviksi tunnettuja. 050-531 5104. SURIN THAI HIERONTA, special hieroja, Rantakatu 9. 040-825 4872. USA 1979. Arvokkaat huonekalut ym. Davos. 06-863 6312. Kooste raveista, oikea rivi ja voittoennuste. Stereo. 0400-456 565. ja su puh. Lapset esittelevät tavaamista, kertovat lemmikeistään, näyttävät armeijalle mallia ja kertovat omista isovanhemmistaan. JOULUPUKKI 46 v. Salaisuuksien laiva. 06-822 3801. 970047 20.00 BumtsiBum!. pun., siisti! h. 104115 18.30 Viittomakieliset uutiset. MAZDA 626 2.0 GTi Sport salon 87/88. tarj. -86/-87, servo, kats. 79405 11.05 Tuhat vuotta, sata kirjaa. 040-540 6229. 050-502 3796. 998806 21.05 Käytäväpeliä. VW Transport. 4056863 22.30 LauantaiAction: Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat. 0500-6944 83. 0400-383 922, www.pianot.net. Myyd. Pehmusteena luonnonvaahtokumi. 0400-667 234 LIIKETOIMITILAA 100-450 m². tuorerehuvar., 2 kpl tilatankkeja 600 l., Senior 800 l. Värit musta ja pähkinä. Puh. 7267009 17.30 FST: BUU-klubbenin joulukalenteri. Kotimainen lastenohjelma. NISSAN MICRA 1.0 -88. 08-486 684. P. naisrallikuskin kohtalon hetket sekä jäistä speedway-ajoa. Puh. TUHTI PERÄVAUNU W90, ÖVERUM 4x16, SIMULTA hs-laiteella, LUMILINKO, HEINÄÄ pienpaaleissa,myös kotiinkuljetus. Ohjaus Philip Kaufman. 19080 22.05 Frasier. ERITTÄIN EDULLISESTI. 703931 18.05 Napakymppi. Stereo. 3074467 18.00 Kuuden uutiset. Puh. Kanada 1981. 822 9362. -87, hyväkunt. P. 040-831 9760. Vaihto/rah. 1916370 17.35 Salatut elämät. 8941641 17.10 Jääkiekon nuorten ottelu. Levillä 70 m²:n hyvin varust. 050-5850 389. Tony ja Paulie palaavat vanhoille kulmille selvittämään vuosien takaista murhaa. HTAI P-AUTO 0-50.000,käteisellä. 0400-668 366. Tervetuloa penkomaan. Tämänkertainen jakso: Joulupiparit. Paulie tapaa samalla salaisen rakastettunsa. 040-833 5377. Komedia kahdesta treffikumppaneitaan huijaavasta neitosesta, jotka kapsahtavat omaan ansaansa. P. LEVILLÄ tasokas 70 m² ASUNTO 2-6 heng. Viikingit kävivät ehkä Vöyrillä, mutta pitäisikö Vöyrin oikestaan olla Vieru. Vuokr. 683592 20.15 Curlingin EM-kilpailut. 724028 12.45 FST: Tanssi mun nukkeni. 643370 22.15 Tulosruutu. RT-OSAKE Kannuksessa, Kannuksenkatu 35, 2 H + K + Pesuh. 0400-391467 Tilanpuutteen vuoksi myymme 3 kpl uusia SAMICK-merkkisiä akustisia PIANOJA. siisti, aj. ala 2200m². Stereo. Miten rakennetaan aikakone. Uudet ja käyt. Lisätiedot 040-720 0138, 040-583 7689. HEVOSKULJETUSKOPPI, juuri kats., h. 4902080 09.35 Tonttu Toljanteri: Näkymättömyyskone. 06-831 7864 tai 040-5121 391. Elokuva on laajakangasversio. Kalajoen Suurkirppiksellä JOULUKUUSIA 15.12. 040-8126498. 7325210 TV 1 TV 2 MTV 3 Nelonen Lauantaina 15.12. 2671738 13.25 Ikuinen rakkaus. Pianoilla takuu 10 v. kahvia, torttuja, riisipuuroa ja joululimppuja. Ralle Ryökäle, rakastettava kotikissa sekä sähäkkä kujakatti, toilailee jaksossa Telkkariin! Puhumme suomea. P. Yamato ja Takeru törmäävät Van De-monin digimoneihin yllättävin seurauksin. Halpa. Tiedustelijatontut kertovat, että lapset etsivät pieniä paketteja kaapeista ja kellareista. 8198283 14.20 FST: 1000 km paikannimiä. 2293825 11.45 Addams Family. Stereo. Sarja päättyy. Stereo. 9633912 00.10-01.44 Janea jurppii. 179370 18.05 Matkamies. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. KOTISIIVOUKSET ym. Palvelemme myös sunnuntaina. 1155134 09.50 Ralle Ryökäle: Telkkariin!. TOYOTA COROLLA -89, kats. K 120 mäki. OK-TALO vanhasta kaupungista, muutkin huomioidaan. 3683738 22.05 Lost in Space – matkalla avaruuteen. Mitä sähkö on. TOYOTA HIACE -87 tarjousten perust. MKT. Palvelumme verovähennyskelpoisia! Puh. -86. Työkoneita Huutokaupat A s k o -k u v a s to : w w w .a s k o .f i ZONE PRINCESS -joustinpatja. 6328979 11.20 Vuoden urheilija 2001. Joulu-Uusiv.-kevät Puh. Stereo. Luovuus-tehtävässä, jonka voittajan päättävät katsojat. Samannimiseen sarjakuvakirjaan perustuva animaatio koostuu useammista tarinoista. Davos. Osa 5/10: Näkymättömyyskone. SUBARU 1.8 GTi -89 huippusiisti, keskusl. 06-8614 186, 0400-573 123. Suorassa lähetyksessä viikon teemoja syvennetään tukeutuen katsojien palautteisiin ja yleisöäänestyksiin. 8660 18.00 FST: Pohjoismainen videolista. Tervetuloa! Uskova aviopari Kokkolan keskusta 2 H+K pesutupa + säilytystila p. 187 tkm, h-kirja, kirkk. -40% ASKO BONNELL LAHJAVINKKI: Joustavasti Askotilille! WEGA-vaateteline Asko Bonnell -unelmiesi uniin. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. 0400-809 029. 08-5334 324. Bichon Havanais UROSPENTU ja 1-vuotias. YKSIÖ vapaa 1.1.02 alk. läh. 6/6: Sähkö. Puh. VW PASSAT 1.6 DSL -86. CHERRY -83 autom. Kilpailijoiden kiero mielikuvitus päästetään valloilleen. Viimeisin, mitä hän uskoo löytävänsä, on uusi rakkaus. Itsenäisyyspäivän lipunnosto Viktoria Peakilla, kurkistus Hongkongin pörssiin ja Shatin laukkaradan tunnelmaan. Hal. Stereo 4514080 20.50 Urheiluruutu. Nuori tyttö ei ole vielä täysin toipunut lentäjäisänsä kuolemasta, kun hän törmää kahteen kummituslentäjään isoäitinsä luona. 1244115 19.15 Kuutamolla. 1198,SIRIUS-kääntöpatja RAJOITETTU ERÄ! 201,49 € (1998,-) 1980,Joustinpatja+sijauspatja 333,01 € (2980,-) 198,33,30 € (325,-) ASKOTALO, KALLENTORI, KOKKOLA MA–PE 10–18, LA 10–15, SU 12–16. 57863 23.20 Teko ja tuomio. MAZDA 2200 Dsl, P-auto, -88. Erittäin käypään hintaan, p. Puh. läh. Vieraana kansanedustaja, eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja Ilkka Kanerva. Apollo 17 komentaja Gene Cernan muistelee, 8.12. Tiedustelut puh. Keskussairaalaa. Kotimaa.Nyt testaa vuorovaikutteisuutta teemoina mm. Ost. Tarjoa. P. YKSIÖ 29 m² Kokkolan keskustassa. 1171467 10.50 Pepsi Chart. 0400-188 677. Stereo 653486 21.15 Itse valtiaat. 1688825 20.15 Brittipaikka: Oliver Twist. Osa 2/5. Puh. p. PUH. 55 m². 5-vyöhykkeinen pussijousisto. FORD ESCORT 1.6i -90. Uudet tangokuninkaalliset laittavat itsensä täysillä peliin. Draamaelokuva nelikymppisestä sisustussuunnittelijasta, joka muuttaa pikkukaupunkiin toipuakseen katkerasta avioerosta. 050-512 1558. vetok., keskusl., stereot, p. Brooklynin kasvatit. Mukana mm. 040-525 0041. Stereo. 572863 20.00 Kahdeksan uutiset. 1.1.02 Kla, v. 0400-660 665. Lusse kertoo lapsuudestaan maatilalla. Soita 06-822 3586 tai 050-528 3396. kalustoa. Tiibetinspanieli UROS. TOYOTA COROLLA LT LB -98, uud. VOLVO 240 Dsl 2.4, V6, 5 vaiht. TRAKTORI MF 165 vm-70 + takalana h.10.000,Puh. Uljas menneisyys. Kotiin kuljetus. 06-8221 460. Antiikkilauta/Seuraa johtajaa. Puh. 0500-563 348. ja peilit, plyyshiverh., vetok., kahd. Hp. 4354496 12.20 Jyrki Countdown. 041-457 8610. Vapaa. Myyt. 1595009 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu YLE24. P. 2113318 18.30 Saari. Jalopuiset, venelakalla lakatut ovikyltit, etunimet eläinaihein ja ilman, höyrykivet nimillä ja paljon muuta Kallentorin torilta tänään ja huom. P. Hukutetut toiveet. Miten Koirienmaailmassa löytyy sopu. alv. 9092080 12.10 UEFA Champions League -viikkomakasiini. vuokr. 822 8416 VALMET 802 -82, JF 9000 yleisperävaunu hyd. tallennetussa konsertissa kuullaan monipuolinen läpileikkaus eri vuosikymmenten merkittävistä kappaleista. VOLVO 460 SE -92, aj. 0400-587 977 ISUZU MIDI VAN 2.2 Dsl -89 umpipaku, aj. Vanhoja suomalaisia rakkausrunoja. Tarjotaan vuokralle siisti YKSIÖ 30 m² parvekkeella, Koivuhaasta, p. Venesatamassa kuohuu. 2.200/tarj. 91009 17.05 FST: Närbild Svenskfinland. 125.000 sis. 128592 13.35 AXN. tai til. 291467 13.35 MTV3 Live: Sinitaivas – Tähdet meren yllä. 36332871 07.30 Huomenta Suomi. väri, 2-renkaat, soitin, h. Suomen perusteellisin peliohjelma. Myydään tai vuokrataan YKSIÖ 35 m² Kannuksen keskustassa. Samaan aikaan North tutkii pakkomielteisen valittajan väitettä naapurissaan toimivasta bordellista. 06-473 1485, 0400-861 330. hp. 040-562 6884. Stereo. 333. 958689 13.20 Ikuinen rakkaus. 7431569 21.30 Uutisvuoto. puh. vain 74 tkm, 2-renk., vk., hk., valk. FORD MONDEO 1.6 -95 aj. 2068689 12.45 Kultainen avain. Elokuva on laajakangasversio. Seppo Hovin joukkueessa kilpailevat Helena Juntunen ja Teppo Ruohonen, Esa Niemisen joukkueessa Tiina Ruuska ja Matti Ruohonen. Stereo. F.E. Rak. 4534573 11.00 Tv-uutiset YLE24. VW POLO 1.3 -86. Stereo. HIACE 2.4 TDsl 4 WD, pitkä, -97, aj. Ohjelmasta selviää myös, missä vaiheessa muistin heikkenemistä kannattaa lähteä tutkituttamaan. RUKALLA LOMAOSAKE 2-4 heng. ost. Vuokr. Kesto 87 min. Dokumentti Suomen parhaimmasta ballerinasta Margaretha von Bahrista. 050-3777 117. Tämän päivän jakso uusitaan vielä huomenna. Mikkeli. Todistus vai arvio. Joulu erilaisine perinteineen lähestyy. 96 tkm, hp. 6243221 00.25-01.10 Crow. 100 m². Huippuedulliset ASUNTOAUTOT ja valikoidut TUONTIMERSUT Lohtajalta. 154 tkm, p. Kesto 125 min. JOULUKUUSIA JA MÄNTYJÄ. Esittäjä: Katri-Maria Peltola. Vierumäki. 0400-562 393. MB 200 Dsl -82. 13.500,puh. 2xrenk., aluv. 7.50 Tasan 29 vuotta on kulunut, kun ihminen poistui kuusta. Puh. P. Hyvää HEINÄÄ, 600 l TILATANKKI ym. Pääosissa Ken Wahl, John Friedrich, Karen Allen, Toni Kalem ja Alan Rosenberg. 472080 12.55 Me terveydentekijät Kuopiosta. 10.800,-. Vuoteen 63 sijoittuva draamaelokuva Bronxin koululaiselämästä. Puh. Osa 15/24. 9554 15.00 Menneisyyden varjot. 9273009 15.20 Kuuma piiri. kotipalvelut Ritan Piikapalvelusta. renk., met.väri. TV&radio Yhteystiedot TV-sivun vastaava toimittaja Jyrki Aro (06) 827 2315 Ohjelma-arvioinnit: Aamulehti Posti : PL 45, 67101 KOKKOLA Sähköposti: toimitus@keskipohjanmaa.kpk.fi 08.00 Tv-uutiset YLE24. Maestron odotettu joulukonsertti Helsingin Kallion kirkosta. Lapsiperhe hal. Kokkolan Laitevälitys Oy, puh. Puh. Myyt. Avoinna tänään klo 10-15. Vauhdikas amerikkalainen viihdesarja. 3283 12.00 Se on siinä. 2260080 13.05 NHL Power Week. 41893 09.05 Lauantaivekkari. esitys 11.12.2001 44844 12.35 Joulukalenteri. sairaalaa, p. Sekalaiset REHUVILJAA suoraan viljelijältä paikalle toimitettuna. Vapaa 15.1.02 alkaen. 050-521 7085. 9936641 10.00 Hiihdon maailmancup. 06-835 1481 YKSIÖ edullinen opiskelijatytölle läh. Kultsi, minä en pelleile. 8000,-. LUX LINE SOFTsijauspatja. 12/01, hp. 588950 14.55 Henkiä taivaalta. Kesto 95 min. Ronnie Anderson (Ricky Tomlinson) on 20 vuotta hoivannut vakavasti sairasta vaimoaan (Kate Fitzgerald) Mutta salassa muilta hän on suunnitellut muutosta ja uutta elämää. Puh. 288196 22.30 Tehdas. Ostamme käytettyjä huonekaluja. 5985399 16.15 Elokuva: Rakkaus muuttaa. 7008863 23.40 Elokuva: Heavy Metal. hyvin pid. Miesten 15 km perinteisellä hiihtotavalla. 0400-481010 SATUN KOTISIIVOUS kotija pienyrityssiivoukset 040-553 5822 Palvelut Ostot Myynnit Loma-asunnot Kadonneet Halutaan vuokrata Eläimet Autot Asuntoautot/vaunut Asunnot MAZDA pakettiauto 4-veto -89, kone + vaihelaatikko kunnostettu, ei vaihtoa p. Ralliauton varustelua, 8.20 Dvdlevy on joulun suosikkiostos, 8.37 Sari-Leenan keittiössä, 8.50 Hyvästi markkani! Vieraana poistuvien setelien suunnittelijat graafikko Erik Bruun ja suunnittelupäällikkö Kaj Wuorio, Setec Oy, 9.07 Ensi-iltaelokuvat Projektorissa, 9.12. 4252196 14.00 Opinportti. Engelberg. 897009 20.50 Kahden keikka. Stereo. Osa 5/7. FORD SIERRA 2.0 CL -84. Ps. Autojen tuuli-, sivuja takalasit heti varastosta. Kesto 89 min. Kuusamo kutsuu mökkilomalle! P. 937776 10.30 Pokémon. Osa 15/24. 0400-929 995. 4800202 10.45 Itse valtiaat. 3370009 16.35 Salatut elämät. 040-7282 757. Myyt. 912467 11.00 Flipper. VW POLO 1.3 -90 coupe, aj. musta, eritt. Puh. Hakalahdenkatu 74, Kla. ww.yle.fi/tiikeri 4844 17.00 Tv-uutiset. Toimintaa/kauhua/scifiä. 0500-563879. Pianot tehtaan pakkauksissa. 2129028 10.00 Tv-uutiset YLE24. Tarjoa! puh. 5329937 09.30 Junior: Sinisen talon nalle. Englanti 1998. Lauantaisohva ja Jenni. Helsingin Kulttuuritalossa 16.11. Ylisiististi pidetty. 2.900,-
11.00 Uutiset. 1.30 MTV Amour. 11.20 Berättelser vid elden. 13.30 Biorythm Jackie Chan. 17.15 Danscafét. Viihdettä lauantai-iltaan. 1.05 Om en bok. 16.30 Hiihto: Maailmancupia, Davos, Sveitsi. 17.00 Journal TV5. 16.00 X3M-Nyheter. 11.45 Runt i naturen. 16.55 Urheiluradio. Elokuva sai pari jatkoosaa, joissa Brandon ei ollut mukana. 14.45 Mäkihyppy: Maailmancupia, Engelberg, Sveitsi. ”Vähäpätöinen” aihe sai Philip Kaufmanilta paneutuvan käsittelyn. Perun jättiläissaukot on tämäniltaisen Avara luonto -jakson nimi. 16.05 Urheiluradio/75-rivi. 14.40 CBS 60 minutes. 22.05 Union libre. Tarina etenee vitkutellen ja löysästi. 12.20 Otroligt antikt. 22.00 Studio: Handbolls-VM damer. 9.35 Pokémon 10.00 Nyhetsmorgon lördag. 15.55 Urheiluradio. 19.10 Joulukalenteri. 10.15 På teckenspråk: Teckenlådan. Voi vaikka hiljaa itsekseen naureskella Crow’n huonoja tehosteita, kankeaa koreografiaa ja pönttöjä näyttelijöitä. 8.25 Babar. 20.00 Sjung min själ. 07.03 Maakuntaradio. Eroottinen aikuismakasiini. 23.00 The Late Lick. Pakko on kuitenkin myöntää, että Ivan Reitmanin tuottama nuhru on sittemmin inspiroinut muutamia parempia elokuvia. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 21.50 Merisää. 0.35 Rederiet. 15.30 Movie Star Weekend Music Mix. 13.50 Doktorn i dalen. 20.50 Sessions. 3.00 Saturday Night Music Mix. K120. 11.33 Lauantaisuora. 20.00 Bingolotto. 22.05 Kamarimusiikkia Wartburgin linnassa. 08.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 06.00 Aktuellt med väderrapport. 15.30 NHL Powerweek. 12.03 X3M-Dag fortsätter. Ukko tulee kotiin, ja kertoo tavanneensa ”suurin piirtein tämän kokoisen” blondin. 07.53 Maakuntaradio. 15.00 Radioteatteri esittää: Knalli ja sateenvarjo. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 08.00 Uutiset ja sää. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 10.30 Packat & klart. 07.50 Merisää. Fogelberg (!894-1952) on Pekka Puupään isä ja siten suomalaisen sarjakuvan yksi suurvaikuttaja. Kuulijalle kerrotaan myös rehellisesti, ettei Ankkanen ole ollut myöhemmän hahmon esikuva. 19.30 Disneydags. Radiodokumentti Fogeli från Ågeli paljastaa hänen olleen myös paljon muuta ja eläneen vaiherikkaan elämän, joka päättyi turhan aikaisin syöpäsairauteen. 14.20 Go’kväll. TV 5 6.00 TV5 Infos. Eurosport 9.30 Xtreme-lajit: YOZ Mag. 11.00 Uutiset. 21.30 Journal France 2. 21.00 Mot alla odds. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 6.30 Journal mondial des Journaux. Koska leffa perustuu alan naisen Barbara Taylor Bradfordin kirjaan, on sanomattakin selvää, että New Yorkista maalle muuttava Victoria kohtaa ensi tilassa nuoremman, komeamman ja huom: suurin piirtein päätä pidemmän miehen. 20.55 Urheiluradio. 11.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 10.00 Sub chat. 11.50 Vi i Europa. Ikä polttaa ja verenperintö velvoittaa, joten levoton mieli vie kaupungille, missä vaarat odottavat varsinkin toisten jengien muodossa. 23.30 Nyheterna och vädret. Radio Ylen Ykkönen 91,4 ja 89,0 MHz 06.00 Uutiset ja sää. 11.30 Laululipas. 15.00 Ooppera. 12.45 Merisää. 13.10 Toivekonsertti. 18.00 Tipslördag. Tuntemattoman Sotilaan kuvauksia. Kiehtovinta on vanha koneenrotisko, jota porukalla aletaan kunnostaa. 0.30 Rapport. 08.10 Håll-i-gång. 14.00 Uutiset. 00.05 Yöklassinen. Erillisistä tarinoista koostuvassa elokuvassa taso ja tyylitaju vaihtelevat alituiseen. 11.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 19.15 Iltahartaus. 13.10 Maakuntaradio. 19.55 Vädret. Musiikkivideomainen, raikas ja innovatiivinen ohjelma tämän päivän rosoisesta ja nopeatempoisesta nuoriso-skenestä. Radio Suomi 97,6 ja 98,4 MHz 05.30 Herää Suomi! 05.50 Merisää. Uudet karkulaiset, osa 2/2. Maailman ensimmäinen ankkasarjakuva ilmestyi Suomen Kuvalehdessä, mutta maailmankuulun ankkaseuraajansa veroista tähteä siitä ei tullut. 18.45 Lotto. 16.45 Melodiradion. 10.33 Lauantaisuora. Samalla konstilla lienee itse Janea jurppii (Understanding Jane, 1998) -elokuvakin rahoitettu. 12.00 MTV Movie Awards Uncensored. Kai tämänkin kanssa aika kuluu, ainakin jos aistit ovat lauantaiehtoosta jo ihan turtana. Televisiossa alkaa siis moninkertainen spinoff, tvsarja joka perustuu elokuviin jotka perustuvat sarjakuvaan. 21.00 Journal Belge. 16.00 Uutiset ja sää. Soita ja kommentoi! 13.00 Nanna Ripattila Uutiset tasatunnein. 07.50 Merisää. 20.50 Bingolotto. Soita Studioon nro 010806000. 20.00 Uutiset. 10.00 Uutiset Listasuosikit 11.00 Uutiset 12.00 Kauppakanava 0700-92402 (4,80PM+17,70mk/min+PVM) 13.00 Musaa, asuntoja ja autoja 16.00 Musiikkia tauottomasti aamuun asti. 07.00 Uutiset ja sää. 1.45 Ampumahiihto: Maailmancupia, Pokljuka, Slovenia. 12.45–13.00 Nyhetstecken – lördag. 12.15 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 19.55 Urheiluradio/Vakioveikkausrivi. 00.00 Uutiset ja sää. 14.30 Jyrki+. 07.03 Aamusoitto. 14.00 Lasten sävel on vapaa / 09 – 144 800. Radio Nova 107,2 ja 104,1 MHz 09.00 Sami Sirkiä Sami Sirkiä herättelee pilke silmäkulmassa. Ruotsin tv 2 9.30 Mitt i naturen. 23.40 Sopranos. 19.25 Muistoja metsäkaartista. 16.00 Ultrasound Will Smith. 14.03 Kaffekvarnen 15.00 Fritt fram 16.00 Aktuellt med väderrapport. Filmiteollisuus tuotti 13 Puupää-elokuvaa ja rahoitti jättituotoilla mm. 12.15 Maakuntaradio. 16.55 Löpsedeln. 15.30 Nobelpriset 100 år: Nobel 2001. Pekka Puupään suurin suosio ajoittuu sotien aikaan, jolloin alkoivat ilmestyä Puupää-albumit. Sää tunnin välein. 13.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 24.00 Tom Green Show Week – Cancer Special. 12.40 Images de pub. 23.00 Journal TV5. Suora. 13.10 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 10.03 X3M-Dag. Chris Jerichon mielestä Rock ei ole rajaton riemu. 10.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 14.15 Radiohjälpen: Världens Barn. 19.00 Journal TV5. 23.10 Robert Schumannin neljäs sinfonia. 55 TV1 klo 18.50 Ensio Ruohomäki Kuollut varis kummittelee, katsoja vain haukottelee Crow on näitä amerikkalaisia jännitys-, kauhuja toimintasarjoja (siis kaikkea yhdessä), joista kirjoitettaessa kuuluu selvittää yksityiskohtaisesti, mistä kaikki alkoi. 09.00 STT:n uutiset. Kamalinta filmissä on saippuaoopperaosuus: nuori saukkopoika lähtee kotoaan maailmalle, vaeltaa yksin läpi sademetsän vaarojen, löytää onnella vapaan elinpiirin, sille osuu kohta tyttösaukko, hetki kisaillaan ja kohta järvellä ui onnellinen saukkoperhe. 20.00 Rattikelkkailu: Maailmancupia, Calgary, Kanada. Pekka Puupää sai alkunsa 1925. 11.03 Parrasvaloissa. 1. Jotain on pielessä, kun perushirmu Gary Oldmankin näyttää ilkeänä sabotööritohtorina lähinnä poissaolevalta. 068220988. 06.03 Aamun sävel. 13.30 Snacka om nyheter. 21.50 Nathan Milsteinin viulusooloja. 12.00 Teckenlådan. 00.05 Iltatähti. 06.00 Uutiset ja sää. 21.35 Bingolotto. 21.03 Sportradion. 19.15 Julkalendern: Kaspar i Nudådalen. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 12.35 Lääketieteen ajankohtaisohjelma Reseptori. Suora. 13.10 Musiikin ykköstuotantoa. 11.00 Morning Glory. 10.50 Karamelli. Tyttöjen mielestä epäilemättä syötävän söpö kundi. 11.03 Lauantaisuora. 09.03 Fri Zon – var mans fritidsradio. 19.10 Väderöversikt med sjörapport. 23.06 Novosti po-russki. 17.45 Päivän peili ja sää. 14.00 Aktuellt. 22.30 Making the Video. 10.15 Hiihto: Maailmancupia, Davos, Sveitsi. 00.05 Nattklassiskt. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 7.00 Journal TV5. 5 (90 min, E) Nelonen klo 16.15 Hohdokkaat nuoret luuhaajat Vaeltajat – suurkaupungin jengi (The Wanderers, 1979) luuhaa amerikanitalialaisten nuorten kanssa ristiin rastiin vuoden 1963 Bronxia. 13.00 Nyheter från FNB. 11.35 Runt i naturen. 21.00 Uutiset. Musiikkia. 23.45 BIOnytt. Kelpo pääosanelikon tutuin kasvo on mm. 0.15 Autourheilu: 2001 FIA-gaala, Monaco. Naisten 5km perinteinen. 22.05 Mitä Suomi soitti. 20.00 Koe-eläinpuisto. Radiomafia 94,0 ja 96,1 MHz 07.00 Radiomafian viikonloppuaamu. 16.45 Champions. 13.08 Sää. Miesten viesti 4X7.5km. Radio Keski-Pohjanmaa 97,6 ja 101,9 MHz 07.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. ”Kyllä ne mua sitten ikävöis, jos mä kuolisin.” David Wellingtonin ohjaamassa perhetarinassa kuolleen lentäjän perhe muuttaa isän lapsuudenmaisemiin, missä 1920-luvun lentäjäsankarit käyskentelevät lepikossa muina miehinä. 21.00 Saturday Night Live. Järviradio 87,9, 89,7 ja 99,1 MHz 8.00 Raimon ihana aamu 9.00 STT:n uutiset ja sää 9.05 Järviradio KMarket Pihtiputaassa 12.00 Uutiset ja sää 12.05 Järviradion top 5 13.00 STT:n uutiset ja sää 13.10 Kolkyt ja risat ; lauantain toivelevyt 14.30 Uutis-Sorsat 15.00 Tavarapörssi 16.00 Grammari 18.00 Lauantai-illan tanssit; toivemusiikkia puh. Näyttelijä Christopher Walkenin isännöimässä ohjelmassa tutustutaan harvinaiseen nauhoitukseen eräästä rock-historian merkkitapahtumasta, esitellään kuubalaisesta pojasta Elian Gonzalesista kertova musikaali ja vietetään iltaa maailmanmiehen seurassa. 23.10 Musik vid midnatt. 21.00 Expedition: Robinson. Radio Vega 05.30 Sjörapport. 12.50 Gör det själv. 0.15 Kaninmannen (Sverige 1990). 8.50 Lattjo Lajban. 11.00 Nova. 2.40 Nationalsången. 02.45-06.00 Deittichat. Kuva: MTV3/Tiedotus Tunnetun hahmon tuntematon luoja Kalliin turkin kantaja ahtaalla On ymmärrettävää, että köyhä mies tappaa mielellään eläimen, jonka nahasta hän saa jopa vuoden palkan. 14.55 Urheiluradio. Ruotsin tv 1 8.30 Barnmorgon. 12.45 Alppihiihto: Miesten maailmancupia, Gröden, Italia. 1.15 Xtreme-lajit: YOZ Action. 22.15 Nu är pappa trött igen (Sverige 1996). lasku. 5 MTV3 klo 00.25 Kari Salminen. Usein kamera on ehtinyt siepata vikkelästä saukosta vain takamukset ja hännän. 23.03 Löpsedeln. Miesten viesti 4X7.5km. 14.03 Alivaltiosihteeri. 06.40 Andlig musik. 15.00 Journal TV5. 22.05 Handbolls-VM damer. Pakolta ja pakertamiselta se kyllä sitten näyttääkin. Siis tähän maskien näköisiksi maalattujen kasvojen ja mustan nahan goottikulttuuriin, jossa rakkaus voittaa kuoleman ja seksi rakkauden. 10.03 Lauantaisuora. 08.57 Radio Ylen Ykkösessä tänään. 16.03 X3M-Sport. Muista lähteistä löytyy arvio: kanta on vain 2 000 – 5 000 yksilöä. 10.00 TV5 Infos. 18.07 Pusselbitar på mitt livs rundhorisont. 07.40 Hartaita säveliä. 09.04 Sää. 2.00 Les Belles nuits du Ramadan. Lyhyesti: alussa oli James O’Barrin sarjakuva, jossa rokkarin näköinen kaveri heräsi kuolleista kostamaan tappajilleen. 18.55 Urheiluradio. 21.50 Smackdown (K). Kaikki nämä perustuvat yhdessä ja erikseen kuolemalla leikittelevään uusromantiikkaan, joka on tuttua jo muodistakin. 10.00 Plus Ekonomi. 19.00 News Weekend Edition. 07.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Valokuvaaja-elokuvantekijä Bruce LaBruce sekoittaa viivoja gay-pornon ja avantgardistisen taiteen välillä. 22.00 TV5 Infos. 23.00 Uutiset. 14.00 TV5 Infos. 555 Radio Ylen Ykkönen klo 16.05 Riitta-Liisa Pirttikoski Huijareita ja lännenmiehiä Puolenyön tietämissä nähdään nuorekasta huijaustoimintaa. 20.45 Sportnytt. Mutta aika alkoi ajaa joukkion ohi, ja Butch ja Kid alkoivat etsiä lihavampia saaliita muilta mailta. 12.55 Lördax. 18.30 Questions pour un Champion. 19.00 STT:n uutiset ja sää. 15.00 Uutiset. 20.30 Rapport. 23.09 Valoa ikkunassa. 23.45 W.A. 22.15 Swingsalabim. Sekä Kaila että ohjelmassa siteerattu Esa Pakarinen ovat samaa mieltä: tuoretta leskeä huijattiin. 09.33 Lauantaisuora. Suora. 2. Hauskaa pidetään löysin rantein, eikä möykän sekaan epäröidä iskeä tunnelmoivaa Burt Bacharach -hittiä Raindrops Keep Fallin’ on My Head. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. Ilmiöitä ja tapahtumia halki Suomen. 9.00 Journal RadioCanada. Uutiset tasatunnein. 555 (95 min, E) TV2 klo 0.10 Henkimaailman lentäjäsankarit Henkiä taivaalta (Restless Spirits, 1999) ei ole läheskään ensimmäinen amerikkalaisleffa, jossa isän menettävä perhe muuttaa uuteen kotiin ja kohtaa jonkin sortin kummituksia. 06.03 Classicas morgonkonsert. 10.03 Toiveiden aamu. 19.00 Hund och Anka. 14.03 Tänään iltapäivällä. 10.03 Lördax 11.30 Lördax för barn. Käsikirjoittaja Jim Mummery selvästikin tuntee kuvaamansa piirit, ja notkea sanailu potkii eteenpäin koko elokuvaa. 23.15 Au temps du Ramadan. 07.00 Uutiset ja sää. 13.15 Debatt. 13.00 STT:n uutiset. 14.03 X3M-Listan fortsätter. Sitten tuli Alex Proyasin elokuvaversio (1994), joka kertoi saman tarinan puolitoistatuntisena rockvideona. 06.25 Nousutahdit. 15.35 Doina Klezmer -yhtye soittaa. 20.30 Kenny Starfighter. 6.05 TV5 l’invite. 10.00 Aamu oopperassa mezzosopraano Susan Grahamin seurassa. Miesten finaali. 22.00 Norppa. 18.45 Tipslördag: studio. Kuvaaminen veden alla ei aina ole onnistunut. 14.00 Biorythm JenTv 4 Nordisk 8.00 Teletubbies. nifer Lopez. 18.15 Ocean Race. 19.10 Kirjatoukka. 18.05 Ett ord inför helgen. 1. 17.00 Uutiset. 22.40 Ufoa!. Suora. 10.05 Archimede. 18.35 Monty Pythonin lentävä sirkus. 23.05 Pelkkää roskaa. 20.00 SubKultti: Kuuden miljoonan dollarin mies. 12.04 Lördax. 08.00 Aktuellt. 19.00 Aktuellt. 13.05 Carte postale gourmande. 07.00 X3M-Arnes Arvingar 10.00 X3M-Nyheter. Seksiä ja sentimentoa vartalon ja verbaliikan kielellä. 07.50 Merisää. 07.03 Morgonjazz 07.55 Löpsedeln. Motiivina oli suuri rakkaus. 20.00 Dans på logen. 555 (106 min) MTV3 klo 22.30 Pojankloppien fantasiaa Heavy Metal (1981) on löysää scifi-animaatiota suositun aikuisten – tai siis murrosikäisten pojankloppien – sarjakuvalehden pohjalta. Kohtalokas syrjähyppy. 01.00 Nattklassiskt. Vain efektipuolen väki inspiroituu, kun isä William Hurt vie perheensä tutkimattomille avaruustaipaleille. 20.45 Om en bok. 09.05 Lauantaisuora. 07.53 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 13.00 X3M-Listan. 15.03 Ajan sävel. 16.00 Mediemagasinet. 13.30 JT France 3. 10.03 Pietarinkadun Oilers Go-Go. 6.00 Night Videos. 6/8. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. Fogelin ura sarjakuvapiirtäjänä alkoi hänen ja Jalmari Finnen luomalla Janne Ankkasella 1917. 55 (125 min, E) TV2 klo 22.05 Katoavan lännen hupimiehet Puhalluksen suosikkipojat Paul Newman – Robert Redford palasi yhdessä velmuilemaan George Roy Hillin ohjaamassa länkkärissä Butch ja Kid – auringonlaskun ratsastajat (Butch Cassidy & The Sunshine Kid, 1969). 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.00 Uutiset ja sää. 19.25 Uuden musiikin sanoja ja saloja: Spektrimusiikki. 9.30 Les Niouzz. 17.30 Sport Africa. – Mietelause. Paljaiden misujen katveessa kerrotaan tulevaisuuden taksikuskista, taistelijoista ja muista machoista. 08.03 Maakuntaradio. 18.20 Melodiradion. Vaeltajat nappailee hetkistä kiinni, mikä ikäkauteen hyvin sopiikin. 21.50 Taxi! 22.00 Glitter. 10.00 Julkalendern: Kaspar i Nudådalen. 00.00 Alaston Amerikka (K). 19.30 Euroradion oopperailta Lontoossa -Verdi: Rigoletto. 08.00 Uutiset ja sää. Eihän se tietenkään ole ihan jokapäiväistä, mutta kumman äkkiä elokuva saa asian tuntumaan yhdentekevältä. 19.00 X3M-Rock And Akt. 19.23 Keno. 7.15 Ici Bla-Bla. 19.12 Tulossa Radio Ylen Ykkösessä. 08.45 Radioteatteri esittää: Onnenkauppaa. 18.45 Urheilu-uutiset. 00.45 Chat Show!. 23.25 Studio: Handbolls-VM damer. 1.20–2.50 Familjen Macahan. 18.50 Merisää. Sitä harventavat salametsästäjät. 08.25 Musik till morgonkaffet. Amelia Curtis, Louisa Milwood-Haigh ja Kevin McKidd eivät jää kuuluisuuden varjoon pätkääkään. 24.00 Urheilu-uutiset. 2. 18.47 Taisto ja Irmeli. 16.30 Deadly Games. 16.10 A-xplock. Brittiläistä sketsiviihdettä. 1.00 Journal Suisse. Ola Fogelbergin nimi on todennäköisesti melko outo muille kuin sarjakuvaharrastajille, mutta kun puhutaan Pekka Puupäästä, alkaa valo pilkottaa. Into paistaa jäljestä silloinkin, kun taidot alkavat lopahtaa. Leffa muistetaan hienosta tyylistään sekä siitä, että päätähti Brandon ”Brucen poika” Lee kuoli onnettomuudessa kuvausten aikana. 19.20 Tipslördag: studio. Lentonäytös, osa 1/2. 15.15 Grand ecart: Charles Picq, 1998. 06.15 Aamuhartaus. Puh. 18.00 Uutiset ja sää. 9.30 Disneystunden med Familjen Utter. 17.20 Tosielämää New Orleans. Viikonlopun sää 13.30. 19.30 Under ytan. Suora. 13.08 Sää. 14.00 Uutiset ja sää. 12.05 Lilla Löpsedeln. 13.33 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. 12.10 Äntligen hemma jul 13.00 Barbara Walters Specials. Miesten 15km perinteinen. 12.00 X3M-Nyheter. 09.04 Sää. 09.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 09.04 Sää. Nainen kysyy miehiltä 16.15. 20.00 X3M-Toast. 17.00 Curling: EM-kisat, Vierumäki, Suomi. 0700-98300 (30 mk puhelu+pvm) 21.00 Radio Voyager Kaapelikanavat Radiot KESKIPOHJANMAA s Lauantaina 15.12. Oulu-Radio 98,4 MHz 07.03 Lauantaisuora. Fogelbergin leski sai oikeuksista 500 markkaa. 2001 Radio & TV 19 SubTV! 06.00 Sub Mobile Games. 15.00 Diary of Drew Barrymore. 17.45 Paljastuksia. 01.00 Yöradio/Uutiset tasatunnein. 13.00 STT:n uutiset ja sää. 17.00 Nobelpriset 100 år: V S Naipaul föreläser. 18.55 Helgmålsringning. 12.03 US & UK Top 40. Butch Cassidyn (Paul Newman) ja Sundance Kidin (Robert Redford) johtama Hole in the Wall Gang hankki leipänsä pankkiryöstöjä tehden. Fogelbergillä oli leipätyö Elannon mainosgraafikkona ja tytär Ruth Kaila muistelee isäänsä myös keksijänä, urheilijana ja innokkaana veneilijänä. Filmi antaa kuitenkin kovin auvoisan kuvan saukkojen elämästä – vihollisia ei juuri näy kalastusretkiä tai päivätorkkuja häiritsemässä. 17.00 European Top 20. 08.03 Helmenkalastajat. Dokumentti ohittaa kovin häveliäästi sen, että Etelä-Amerikan sademetsien järvissä ja joissa elävä jättiläissaukko on todella uhanalainen eläin. syöksylasku. 23.00 X3M-Dance. 16.00 Uutiset ja sää. 12.00 Uutiset ja sää. 9.00 Fem myror är fler än fyra elefanter. Caleb Lindsayn ohjaamasta leffasta kehittyy pikku hiljaa rento rakkauskomedia, jossa kaikki muukaan ei mene sen helpoimman ja arvattavimman kaavan mukaan. 19.00 Nyheter från FNB. Alati jahdattujen lainsuojattomien tarina on vähän turhankin selvää lantrausta Peckinpahin Hurjasta joukosta. 21.55 Urheiluradio. 08.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 21.30 Inför Bio 4. 00.00 Uutiset ja sää. Siinä ne päivät menevätkin. 18.00 Rattikelkkailu: Maailmancupia, Calgary, Kanada. Valiojoukon ja Olemisen sietämättömän keveyden sittemmin ohjannut tulokas kertoi kaduilla maleksivista nuorista samalla huolella ja luovuudella kuin avaruuden valloittajista tai eurooppalaisista intellektuelleista. 08.50 Morgonandakt 09.00 Aktuellt. Se näyttää huokealta ja välillä tarinakin kitkuttaa paikallaan, mutta tunnelmat ja tyypit ovat sitäkin uskottavampia. 23.35 SexTV (K). 11.40 Decouverte. Kauhukakara. 15.00 Nobelpriset 100 år: Hard Talk med Kofi Annan. 18.00 Ehtookellot. Kuolleista kostohommiin heräävää Eric Dravenia esittää Mark Dacascos, joka näyttää aivan elävältä kuolleelta. 10.00 Hiihto: Maailmancupia, Brusson, Italia. lasku. 05.52 Herää Suomi! jatkuu. 1950-luvulla Suomen Filmiteollisuus tarttui Toivo Särkän aloitteesta Puupää-aiheeseen, mutta tätä Ola Fogelberg ei enää ollut näkemässä. 14.30 Movie Star Weekend Music Mix. 13.33 Toivekonsertti. Kirjailijat kertovat ecstasy-huumeen matkasta 1960-luvun parisuhdeterapiasta myöhempien vuosien narsistiseen rave-kulttuuriin. 16.00 Tipslördag: studio. 11.45 Eurooppalaisia puheenvuoroja. Neljä riviä rakkaudesta 15 tunnilla. 08.03 Lauantaisuora. 09.30 Oulu Radion uutiset ja sää. 12.15 På tur till Kilimanjaro. Sotaharjoitukset. syöksylasku. 20.03 Urheiluradio. Suora. 13.00 Movie Star Weekend Music Mix. 21.03 Lotto. 13.55 Urheiluradio/Viime hetken vakiovihjeet. 1.10 Kaninmannen, forts. 11.03 Jälkikaiku. 5555 (112 min) Nelonen klo 21.15 Matkalla ankeuteen Kun kerran kaikista muistakin 60-luvun tv-sarjoista on väsätty uusi elokuva, piti jonkun tehdä myös Lost in Space – Matkalla avaruuteen (1998). 10.30 Gabba. 22.00 Uutiset ja sää. 11.03 Maakuntaradio. 19.20 Melodiradion. 13.05 Lördax. Naisten finaali. Mozartin sonaatti pianolle ja viululle nro 21. 17.45 Kexi. 22.30 Den nakna kocken: Snart är det jul igen! 23.00 Nobelpriset 100 år: Fredsforum. 19.20 Radio Peilin mielipidelehdet. 22.50 Handbolls-VM damer. 55 (91 min, E) MTV3 klo 14.55 Uusi elämä, pitempi mies Victoria Principalin synttärit hiukan lässähtävät tv-elokuvassa Rakkaus muuttaa (Love in Another Town, 1997). 14.05 Reflets. 11.33 Keski-pohjanmaan radiolauantai. 13.08 Sää. Siis ihmisenä, ei roolihahmona. Oksanhangassa retkottavia saukkoja tai perheyhteisön uintia järvellä näytetään kohtuuttoman paljon ikään kuin parempaakaan materiaalia ei olisi. Music tv 7.00 Kickstart. 1.30 Soir 3 week-end. Naisten 10km perinteinen. Fogeli från Ågeli. Radio Extrem 99,7 MHz 06.00 X3M-Nonstop. 12.01 Aktuellt. 07.50 Aamuhartaus. Klo 21 jälkeen lauantai-illan kuulumisia, soita studioon 010806000 23.00 Radio Novan Yö Uutiset tasatunnein. 19.15 Landet runt. 13.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. 20.20 Lauantai-illan iskelmäkaruselli. Länsi muuttuu, suurille persoonallisuuksille ei ole tilaa ja sitä rataa. 17.00 Uudet levyt. 12.10 Zone science. Radio Kokkolasta hyvää viikonlopun alkua! 9.30 Talvisään tarjoaa Kokkolan Kaupunki. 10.03 Maakuntaradio. 10.00 Uutiset. 12.15 Toivekonsertti. 07.53 Lauantaisuora. Mikähän psykologia niissä vaikuttaa. Eteläamerikkalaisen jättiläissaukon turkki on näin arvokas, ja salametsästys on yksi syy siihen, että lajilla menee huonosti. 16.30 Tipslördag: studio. Toki se jotakin eläinlajista kertoo, mutta enemmänkin siltä odottaisi. 18.58 Vinnare: V75. 18.05 Lauantain toivotut levyt. 07.30 Keski-Pohjanmaan uutiset. Psykometria. Viikonlopun kuumimmat ja viileimmät tapahtumat. Tosielämässä ei käy niin kuin elokuvissa. 09.00 Radioateljee esittää: Sateenkaariperhe – vanhemmat samaa sukupuolta. 2.00 Pensacola vingar av guld. 08.55 Joulukalenteri. Radio Pooki 95,0, 95,5, 100,5, 101 ja 103,3 MHz 0.00 Kukonlaulua odotellessa-tauotonta 8.00 Huomenta Radio Pookista 10.00 Toiveiden tunti numerossa 0700-92111(9,95mk+pvm) 12.00 Puotipuksut;osta,myy tai vaihda mitä vaan;studio 070092111(9,95mk+pvm) Uutiset tasatunnein 15.00 Tähtikaarti-tauotonta 24.00 Radio Kokkola 96,7, 92,7 ja 103,7 MHz 9.00 Uutiset. 16.40 Todellisia tarinoita. 13.00 TV5 Infos. 20.00 Dance Floor Chart. 10.45 Paroles de clips. 19.30 Nyheterna och sporten. 23.00 Ratsastus: Maailmancupia, Amsterdam, Hollanti. 20.30 Vägskäl. Adrian Pasdar tuijottaa rouvaa lempeästi kuin puudeli, eikä lopullinen onnikaan ole kuin vatvontaa vaille. 18.05 Verkko soi. 22.00 Nordic Top 5. 21.00 Uinti: Lyhyen radan EM-kisat, Antverpen, Belgia. 21.10 Wiikend 22.00 Aktuellt. 00.00 Progeyö. Järvetsarjassa ja Human Traffic -elokuvissa esiintynyt John Simm. 12.00 Uutiset ja sää. 15.50 Kirjaseikkailu 2001. 55 (87 min) Nelonen klo 23.40 Pekka Eronen Rosvokopla. 22.40 Studio: Handbolls-VM damer. 11.15 Ampumahiihto: Maailmancupia, Pokljuka, Slovenia. 19.30 MTV Movie Special. Fogeli-tarinan koskettavin osuus onkin lopussa, jossa Ruth Kaila muistelee, miten Särkkä ruusut kourassaan kävi hänen äidiltään ostamassa oikeudet Pekka Puupäähän. Keski-Pohjalaista musiikkia. 05.32 Morgonmusik. 08.03 Keski-Pohjanmaan radiolauantai. Treffeillä puijatut Elliot ja Oz eivät vähästä säikähdäkään, vaan ottavat vauhtityttöihin yhteyttä uudelleen. 10.30 Essential Backstreet Boys. 11.00 Journal TV5. 23.03 News in English. 16.05 Todellisia tarinoita. 18.05 Pyramide. 21.04 Iskelmäkaruselli pyörii edelleen. 17.30 Päivän peili ja sää. 21.00 Aktuellt. Suora. 17.00 EM i simning. 14.45 Radioteatteri esittää: Fassahin tarinat. 06.03 Herää Suomi! jatkuu. 09.33 Toiveiden aamu. 7.30 Les Zaps. 18.00 Tiina Uusiniitty Uutiset tasatunnein. 16.15 Verkko soi. 12.05 Radio Ilona. 06.55 Andrum. 11.15 Genies en herbe. 19.05 SubSuosikki: Ritari Ässä. 12.55 Urheiluradio. 0.35–1.35 Musikbyrån. 22.00 Uutiset ja sää. 19.15 Des Racines et des Ailes. 23.00 Aktuellt. 2.45–3.00 Urheilu-uutiset. 16.30 Mosaik. Englantilaistytöt Dallas ja Popeye puijaavat ilmaisia illallisia deittikavereiltaan, vohkivat kolttunsa kaupan sovituskopissa ja tienaavat taskurahansa kadulla keräyslippaita ravistellen. K120. Onko modernin perheenisän rooli haalistunut harvoin läsnä olevaksi haamuiluksi vai vaivaako miespuolisia leffantekijöitä lapsekas itsesääli. Ei silti syytä huoleen. Lisäksi metsien hakkaaminen vähentää elinpiirejä, saastuminen pilaa vesiä, kullankaivuu syö sopivia rantapenkereitä... 17.15 TV5 l’invite. 17.45 Tipslördag: studio. 19.00 Mäkihyppy: Maailmancupia, Engelberg, Sveitsi. 09.05 Maakuntaradio. Väkivalta välähtää hetkittäin rajustikin, mutta Kaufman tekee selväksi, että jotain paljon rankempaa on vielä luvassa: Vietnam odottaa. 15.05 Blå rikedom. 18.00 Aktuellt. Crow olisi hassu sarja ellei se olisi tylsä kuin hauta. 18.00 Uutiset. 14.00 X3M-Nyheter. 17.03 Verkko soi jatkuu. 17.00 Tipslördag. 16.03 Vinnare: V75. 14.00 På spåret. 09.05 Toiveiden aamu. 18.03 Ulmanen. Suora. 13.15 Alppihiihto: Miesten maailmancupia, Gröden, Italia. Radio Novan Studionumero 010806000. Harvemmin siinä seitsemäntoista korvilla mitään suuria kertomuksia kehitellään. 14.00 Lasten tunti. 17.45 Urheiluradio. 18.10 Tilt!. 22.00 Curling:EM-kisat, Vierumäki, Suomi. 22.00 Aktuellt. 18.00 TV5 Infos