– On jo vuosia ollut niin, että paippia on tullut laskettua lähinnä kisoissa, Korpi tuumi. Esitutkinta kesti yli vuoden ja oikeutta istuttiin useita päiviä. Kokkolan Matkailumajakka -palkinnon otti Matka2015messuilla vastaan Kokkolan Tiikerien puheenjohtaja, KeskiPohjanmaan maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula. Sivu 20 Tänään koulun jälkeen on näytelmä koulukiusaamisesta. –?Viime vuoden liikevaihto on alustavan tiedon mukaan 1 944 miljoonaa euroa. Erityisen tärkeäksi Varila kokee ennaltaehkäisevän työn pienten lasten parissa. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen saikin vakuutella eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnalle, että lakiuudistus tuo eväitä kustannusten hillitsemiseen. Perhon susien salakaatojen oikeuskäsittelyssä kiistan kohde oli, olivatko metsästetyt sudet syyttäjän kannan mukaisesti susia vai koirasusia, joita puolustus väitti niiden olleen. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder vahvisti, ettei järjestö lähde mukaan muiden keskusjärjestöjen yhdistymishankkeeseen. Venäjän viennin pysähtyminen tulee näkymään tuottajahinnassa, sillä noin kolmannes maitovirrasta joudutaan ohjaamaan heikosti kannattaviin tuotteisiin. Rooleissa nähdään Janne Kinnunen ja Matias Nieminen. Sinä aikana parvi on pikkuhiljaa kasvanut. JUKKA-PEKKA MOILANEN Kirvessurmaajan motiivi ei vielä tiedossa Kaisa Suomala HELSINKI (KP) Neljäs Kokkolan Matkailumajakka -palkinto on myönnetty tänä vuonna Kokkolan Tiikereille. Muut keskusjärjestöt, SAK ja STTK, päättävät tänään perjantaina yhteisessä suurkokouksessa yhdistämisen selvittämisestä. Sivu 7 HELSINKI (STT) Sote-uudistuksen talousvaikutukset epäilyttävät kansanedustajia. KP/HANNA RAUTIO Jo toinen Matkailumajakka urheilulle Sote-uudistuksen säästöjä epäillään Akava pysyy omassa leirissä Hanna Kauppinen Tunnelma on painostava ja latautunut, jännite säilyy pysähtyneessäkin kuvassa. –?Tuottajahinnassa on painetta alaspäin, Hurme myöntää. Sivu 17 IA SAMOIL Näytelmä osui ja upposi Seija Varila vastaanotti Terve teko 2014 -tunnustuksen Keski-Pohjanmaan maaja kotitalousnaisten puolesta. Säästöjä voi hänen mukaansa tulla nopeastikin riippuen siitä, miten palvelut järjestetään. Viennin pysähtymisestä kärsii eniten Valion Haapaveden juustola, joka menetti noin puolet tuotannostaan. –?Maidontuotannon vapautuminen ja Venäjän vastapakotteet sattuvat samaan aikaan. Katsojan kuvittelemana ja aavistelemana pahuus ravistelee kovemmin. Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin tuottama esitys on ollut valtaisa menestys. Valion brändi ja myyntiorganisaatio ovat vahvoja Venäjällä. Vahvana taustatekijänä oli dna-tutkimus, jossa verrattiin tapettujen eläinten dna:ta 400 suden verrokkiaineistoon. Sivu 2 Valiossa luotetaan Venäjän paluuseen Törkeä metsästysrikos, uusi lainkohta ja tuomio laajuudessaan mittavin. Turkinkyyhky on peloton lintu, jolle ihmisen tarjoama talviruokinta on lähes elintärkeä. Nro 15 Perjantai 16. Surmatöistä huolimatta Oulu ei ole sen vaarallisempi kaupunki kuin muut vastaavat paikat. Ne ovat asustaneet pihapiirissä kymmenisen vuotta. Puolet tähänastisista matkailupalkinnoista on myönnetty urheiluansiosta, sillä Matkailumajakan aiempien saajien joukossa on nuorten jalkapalloturnaus Kokkola Cup. alv 10%) KOLUMNI www.kp24.. Esitutkinnassa oli mukana 30 henkilöä, josta syytettyjen määrä putosi 15:een. Sivu 2 Klikkaa itsesi Keskipohjanmaan kaveriksi Facebookissa, katso videot YouTubessa tai ryhdy seuraamaan päivityksiämme Twitterissä @kepari_toimitus KP/CLAS-OLAV SLOTTE Tunnustus terveellisestä ravinnosta LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI Kolmen lajin Janne Korpi Jukka Ylikarjula. –?Annan kyllä suuret kiitokset viranomaisille siitä, että on pystytty nopeasti tämä vaarallinen henkilö saamaan kiinni. Osapuolilla on seitsemän päivää aikaa ilmoittaa tyytymättömyytensä, Seppä mainitsee. Sivu 3 Perhossa salakaadettiin susia Lännen Media/STT Oulun Tuirassa kaksi miestä kirveellä tappaneen miehen motiivista ei ole tietoa. Kolmen metsästäjän syytteet hylättiin. Valio pärjää tekemällä lisäarvotuotteita ja viemällä niitä joka suuntaan, Hurme linjaa. Kuluttajatuotteina Venäjälle mennyt maito jalostetaan nyt teollisuusvoiksi ja jauheiksi vientiin, kertoo toimitusjohtaja Annikka Hurme. Kestotilattuna kotiin 0,74€ (sis. Nyt eroa on yli 10 senttiä. Lisäksi heille tuli metsästyskielto neljäksi vuodeksi ja aseita tuomittiin valtiolle. Sivu 10 Matkustajamäärät on koettu luotettavaksi talouden suhdannebarometriksi. Jonkinlainen hintaero EU:n keskitasoon pystytään toimitusjohtajan mukaan kuitenkin pitämään. Sivu 3 Kynttilöitä Oulun Itä-Tuirassa sijaitsevan Tuisku-pubin edustalla. Lokakuun alussa toimitusjohtajana aloittanut Annikka Hurme tuli keskelle kriisiä: maidon tuotanto paisuu, tuottajahinta sekä vienti putoavat. Pakotejuustot ilmestyivät kauppoihin. Tavallisen kansan silmissä talouden edessä olevat hyvät ajat näkyvät ensimmäisenä taksien lentokenttäkyydeissä. Siihen osallistuu yli 70 ammattiliittoa. Äkkimuutoksesta on selvitty, mutta menetyksiä on syntynyt. Aluksi lintuja oli vain kaksi. Menee aikaa ennen kuin kysyntä ja tuotanto löytävät tasapainon. – Tuomiota ratkaistaessa on pohdittava laillisuusperiaatetta ja sen soveltamista eli että syytetyt saavat tuomion siitä teosta, johon lain mukaan ovat syyllistyneet, käräjätuomari Erkki Seppä toteaa. Myös surmaaja kuoli pian sen jälkeen, kun poliisi ampui miestä keskiviikkoillan kiinnioton yhteydessä. /twitter Kaija Vähäsöyrinki (KP) Venäjän rajan sulkeutuminen elokuussa teki yhdessä hetkessä koditonta noin kolmanneksesta valiolaisesta maidosta. – Mikäli päätöksestä valitetaan, menee se ensin Vaasan hovioikeuteen. Venäjän viennin määrä voi Hurmeen mukaan palata entiselleen nopeastikin, kunhan poliittinen tilanne aukeaa. Kun käsikirjoitus toimii, kuvallista hötkyilyä ei tarvita. Ja vaikka tarinan taustalla on raakaa väkivaltaa, sillä ei mässäillä. Päälaji on slopestylessa, sillä lumikourua hänen on nykyisin hankala harjoitella. Sivu 13 HELSINKI (STT) Akava pysyy tulevaisuudessakin itsenäisenä keskusjärjestönä. –?Vaikuttaa paljon, mikä on ruplan kurssi silloin. Tänä talvena ruokintapaikalla on käynyt ainakin seitsemän turkinkyyhkyä. Asukaslukuun suhteutettuna Tampereella, Jyväskylässä ja Vantaalla tehtiin viime vuonna enemmän väkivaltarikoksia kuin Oulussa. Edellisenä vuonna Valion liikevaihto oli 2 029 miljoonaa euroa. Käräjäoikeus katsoi todistetuksi eläinten olevan susia. Lakiuudistus kannustaa miettimään hoidon tasoa. Poliisin mukaan kyse on yksittäisestä tapahtumasarjasta, ei kostosta. Valituksia on tiettävästi tuomituilta tulossakin, eikä syyttäjäkään ole oikeuden ratkaisuihin täysin tyytyväinen. –?Kasvatamme kuluttajatuotteiden vientiä Ruotsiin ja Baltiaan, laktoosittomien tuotteiden vientiä Tanskaan sekä lastenruokateollisuudelle menevien jauheiden vientiä Kiinaan. Liikevaihdon lasku on Venäjän vaikutusta. Jäsenjärjestöistä vain Insinööriliitto lähtee selvittämään yhdistymistä. Tuomioita alemmissakin oikeusistuimissa on niukalti. Laki törkeästä metsästysrikoksesta on ollut voimassa varsin vähän aikaa, joten siihen liittyviä Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja ei juuri ole. TAMMIKUUTA 2015 KLO 14 KOKKOLA +2 YLIVIESKA +0 KLO 8 +1 +1 Hinta 2,50€. Sivu 5 Kiina ja länsivienti korvaajina Kälviäläiseen pihapiiriin on asettunut parvi harvinaisia turkinkyyhkyjä. Tapaus kokonaisuutena oli hyvin laaja. Lomautusten jatkoa joudutaan miettimään, ellei tilanne muutu. Palkinto myönnettiin työstä lasten ja nuorten terveellisten ravintotottumusten edistämisestä. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan viranomaiset ovat toimineet kiitettävästi Oulun kirvessurmaajan kiinniotossa. Sivu 13 KP/JUKKA LEHOJÄRVI HARVINAINEN TURKINKYYHKY VIIHTYY PIHAPIIRISSÄ Anita Salmi (KP) Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Perhon susien salakaatotapauksessa 12 metsästäjää vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Korven kolmas laji kisoissa on big air. Sivu 14 Lumilautailija Janne Korpi osallistuu lumilautailun MM-kisoissa Kreischbergissä kolmeen lajiin
Aina ei tarvita isoja tekoja, apu voi olla vaikka pihan aurausta tai yhteinen ulkoilulenkki. Maailmalle on lähdetty taas Kruunupyyn kautta. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Samaan on tainnut päästä ainoastaan vuonna 1995 valmistunut Seitsemän. Lukijoiden kuvia voi lähettää sivuille sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Ne, ikävä kyllä, on niin monessa asiassa jo menetetty, mutta kun kyseessä ovat ihmisten henget, niin en lähtisi tahallaan kepillä muurahaispesää tökkimään ja rajoja kokeilemaan. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS Yhteystiedot: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Tulos on hyvä kun talous kuitenkin taantui edelleen viime vuonna. Sellaista, jota tietää rakastavansa jo alkutekstit nähtyään. Tapio Nyysti (kesk) eduskuntavaaliehdokas LAIHIA Voimavaroja vanhuuteen Talvinen ilta. Onkohan mies koskaan miettinyt, kuinka paljon yhteiskunnan varoja hän säästää auttaessaan. Mitä kuvaamiseen tulee, niin en minäkään kristittynä katsoisi hyvillä mielin sitä, että jonkin muun tai oman uskontokunnan edustaja piirtäisi pilakuvia jumalastamme tai profeetoista ja sanoisi tätä sananvapaudeksi. Ans kattoo, miten maa sitten makaa. Kun nyt kuitenkin joudumme kasvotusten sen tosiasian kanssa, että ajatusmaailma, julkilausuma ja tässä tapauksessa kuva toisen jumalasta johtaa vääjäämättä ristiriitaan ja ruokkii terrorismin uhkaa, haluan kysyä, onko näissä piirroksissa mitään järkeä. Ja ah, mikä totaalinen synkkyys. LUKIJOIDEN KUVIA Keskipohjanmaa julkaisee mielipidesivun alalaidassa muutamana päivänä viikossa lukijoiden lähettämiä kuvia. Yleensä halutaan lähes poikkeuksetta herättää kriittisiä ja negatiivisia tuntemuksia. Neljä vuotta sitten kansa antoi tylyn tuomion Keskustapuolueelle ja Matti Vanhasen-Mari Kiviniemen kahdeksan vuotta kestäneelle hallituskaudelle. Paitsi kaikkien palkintojen arvoiset näyttelijäsuoritukset, yksi True Detectiven suurimmista ansioista on se, että päähenkilöiden persoonat nousevat tutkittavan rikoksen yläpuolelle. Säästynemme myös siltä kuluneelta kuviolta, jossa pariksi päätyvät ensin inhoavat toisiaan, mutta pian jo heittävät kaulakkain huulta kaljalasin äärellä. Veikko Hakala KOKKOLA Myönteisiä talouden merkkejä on viime vuosina saanut hakea kissojen ja koirien kanssa. En tiedä, onko oma maallinen järkeni jäänyt jälkeen nykypäivän maalaisjärjestä vai onko tämä kenties useammankin viisikymppisen mielipide . O n mahtava tunne, kun television peruskanavalta tulee pitkästä aikaa jotakin tajunnan räjäyttävää. Kauko Palola Kruunupyy jo vaakalennossa ” Kovasti alavireisten ja miinuksella olevien matkustajatilastojen joukossa Kokkola-Pietarsaari tai Kruunupyy oli käytännössä kääntänyt edellisvuosien voimakkaan laskusuunnan jälleen vaakalentoon. Keskustelut yritysjohtajien kanssa kertovat nyt samanlaista tarinaa, tilauskantoja tuskaillaan mutta samaan aikaan yritykset palkkaavat lehti-ilmoituksilla lisää myyjiä. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Pääkirjoitustoimittaja Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Päivi Savela 020 750 4450 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI LUKIJOIDEN KUVIA MIELIPIDE Ota kantaa, lähetä meille oma mielipide. Pidän sitä enemmän jumalan tai uskonnon pilkkaamisena. Meillä kaikilla on oikeus turvalliseen, mielekkääseen ja mahdollisimman terveeseen vanhuuteen. -sivustolla osoitteessa www.kp24.. True Detective on elämys niin juonellisesti kuin visuaalisestikin. Viikko sitten TV2:lla alkanut amerikkalainen True Detective lunasti kaikki lupaukset. Nyt Keskustapuolue nousee tuhkasta uuden ”messiaan” puheenjohtajansa Juha Sipilän suosion imussa. Kun käännytään laskuun, ei Eurooppaan tarvitse lähteä eikä lentokentillekään ole menijöitä. Kun ryvetään syvällä, tehdään se huolella. Yksi myönteinen uutinen saatiin KeskiPohjanmaalle keskiviikkona kun suomalaisten lentokenttien ylläpidosta vastaava Finavia esitteli viime vuoden matkustajatilastonsa. Tämä tulee esiin niin uutisissa kuin lehdistössäkin. Lähetä viesti numeroon 13525. Sanottakoon, että en hyväksy väkivaltaa missään muodossa, eikä siihen ole oikeutta, vaikka mitä sanotaan tai piirretään. Vanha totuus on, että kysyntä synnyttää viiveellä myös tarjontaa. Kunnioitetaan ja arvostetaan toinen toisiamme uskonnosta, vakaumuksesta tai ihonväristä riippumatta. Koko maassakin lentomatkustajien määrä oli yli kolmen prosentin kasvussa. NextJetin tavoite Tukholman reitin täydelle toimintavuodelle oli 20 000-24 000 matkustajaa. Todellista laatua. Kahdeksan vuotta vallassa ollessaan Vanhasen-Kiviniemen hallitukset eivät saaneet kuntauudistusta aikaan sen enempää kuin soteakaan. KP24.. Vaikka hehkutusta oli kuulunut luotettavilta tahoilta jo pitkään, olin skeptinen. Jotkut taas hyväksyvät kuvaamisen. Vasta nyt, riudutettuna, kivikasvoisena ja kuoppaposkisena, tavaramerkkinä toimineen fl irttihymyn lopullisesti hyydyttyä, hän näyttää lahjansa. Liian usein etukäteen ylistetty rikossarja on paljastunut kliseiseksi ja ennalta-arvattavaksi tai sortunut väkinäiseen huumoriin. Tavallisen kansan silmissä talouden edessä olevat hyvät ajat näkyvät ensimmäisenä taksien lentokenttäkyydeissä. Ilman miehen apua yksineläjät joutuisivat muuttamaan laitoksiin. Tunnelma on painostava ja latautunut, jännite säilyy pysähtyneessäkin kuvassa. Vapaaehtoistyön hienous on, että sitä voi tehdä monella tavoin. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.00 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Ei turhanpäiväisiä läppiä, ei imelää rakkautta. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan uutistoimittaja. Hyvä esimerkki toimintakyvyn lisäämisestä liikunnan avulla on valtakunnallinen Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma, jota on toteutettu muun muassa Alavudella, Ähtärissä, JIK-peruspalveluliikelaitosyhtymän alueella ja Kokkolassa. NextJet pystyi tuomaan reitille sopivaa lentokalustoa. Mitä halutaan todistaa sillä, että ”ladataan täyslaidallinen lisää samaa painosta” ikäänkuin sillä todistettaisiin, että näin sananvapaudelle saadaan hyväksyntä. Ja siitä saa hyvän mielen ihan ilmaiseksi. Ja vaikka tarinan taustalla on raakaa väkivaltaa, sillä ei mässäillä. Oulussa ja Vaasassa vuoden viimeiset kuukaudet kertoivat rajua kieltään. Voit lähettää mielipiteen sähköpostilla: osoitteeseen mielipide@kpk.. Merkitse viestiin kuvanottaja sekä yhteystiedot. Koko vuonna pudotusta kertyi ”vain” 0,5 prosenttia ja lähellä oli, ettei 70 000:n lentomatkustajan raja rikkoutunut. Kaikki jäi levälleen keskustajohtoisilta hallituksilta. Polttoainekustannukset ovat lentämisessä merkittävä kustannuserä. SAS:n ja Blue1:n ongelma oli, ettei reitille koskaan löytynyt optimaalista konetyyppiä. Meidän yksilöiden tulisi puolestaan miettiä, miten voisimme auttaa lähipiirissä eläviä vanhuksia tai muita apua tarvitsevia. Jos on vähääkään perehtynyt aiheeseen islamin usko, niin tietää, etteivät kaikki muslimit kuvaa edes itseään tai ylipäätään luojan luomia eläviä, sillä siihen on heidän uskonsa mukaan oikeus vain luojalla eli Allahilla (tarkoittaa jumalaa). Etelä-Pohjanmaan kunnissa kiertävä ja netistäkin löytyvä Lakeuden Omaishoitajien Likellä-näyttely (www.likella.fi ) nostaa esille paitsi omaishoitajan työn moninaisuuden, myös sen, kuinka yksi ihminen voi olla vähän apuna monelle. NextJetin tulo hoitamaan ulkomaanliikennettä Kruunupyystä Tukholmaan saattoi jälkikäteen tarkasteltuna pelastaa Kruunupyyn kentän. Kun kannattavuudesta halutaan pitää kiinni, on matkustajamäärään sopiva lentokonetyyppi ratkaiseva tekijä. Ohje: Laita aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Etsivät Rust ja Marty ovat niin puhumattomia, traumaisia ja salaperäisiä, että heidän persoonistaan hiljalleen tipauteltavia tiedonmurusia ei malta odottaa. Vastassa kun ovat sen verran pelottomat joukot, että meidän ei tähän ole järkevää heitä haastaa. Kokkolan ja Pietarsaaren tapauksessa vaihtoehtoina ovat pakon edessä Vaasan lentoasema tai raideliikenne. Kirjoituksia voidaan julkaista myös nimimerkillä, tällöin kirjoittajan nimi jää vain toimituksen tietoon. Siitä sopii iloita niin yksityiskuin liikematkustajienkin. Vaasan suurteollisuuden myötä kasvua oli joulukuussa liki 30 prosenttia, kasvu tuli kansainvälisestä liikenteestä. Ellei ole tarjontaa, saavat lentomatkustajat miettiä korvaavia matkustustapoja. Yksikään vuorosana ei ole turha, ja jokaisen kuvan voisi kehystää tauluksi. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. /mielipide. Kun kauppoja sitten syntyy, alkaa toimeliaisuus siirtyä vähitellen myös tuotantoon ja tehdassaleihin. Mielestäni nyt on tärkeää kuunnella avoimin mielin kolmannen sektorin suunnasta tulevia ideoita siitä, miten saisimme yhteystyössä parannettua kotona asuvien ikäihmisten elämänlaatua. Nousukauden alkaessa käynnistyvät myyntimatkat. Rauhaa, rakkautta ja järkevää sanan ja kuvan vapautta ketään loukkaamatta! ”Isoäiti” KOKKOLA Lyhyt on kansan muisti. Vertaisohjaajakoulutuksen saaneet pirteät eläkeläiset ovat virkistäneet monen seniorin elämää järjestämällä erilaisia aktiviteettejä. Kansan muisti on lyhyt Sanan ja kuvan vapaudesta Me kaikki tiedämme, että ikäkysymys on yksi merkittävimpiä tällä hetkellä ratkottavia asioita yhteiskunnassamme. Nopeimmin kasvaa yli 75-vuotiaiden osuus, joiden itsenäinen kotona asuminen edellyttää riittävää toimintakykyä. . Kruunupyyn 68 669 matkustajaa on paljon kentällä, joka on aina ollut riippuvainen vientiteollisuuden yrityksistä. Näissä on kolmannen sektorin kanssa viety menestyksekkäästi hyviä toimintatapoja ikäihmisten saataville. Pari vuotta sitten Kruunupyyn kiitoratojen päällystystyö pudotti matkustajamääriä, tulevana kesänä sama remontti on edessä Vaasassa ja Kruunupyyn kenttä pääsee kaunistelemaan matkustajatilastojaan. Valitettavasti kaava toimii myös toisinpäin. www.kp24.. Oulussa Nokian katoaminen romahdutti sekä kotiettä ulkomaanmatkustajien määrät miinukselle. Mari Kiviniemen pätkähallitus ei tehnyt juurikaan muuta kuin lahjoitti Kreikalle miljardi euroa (1?000 miljoonaa) ilman takuita. Vajaan vuoden aikana reitti keräsi Kruunupyystä vajaat 20 000 matkustajaa ja yhä kasvava matkustajamäärä riittänee ruotsalaisyhtiölle. Näen vain itsepäisyyttä. Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. . Katsojan kuvittelemana ja aavistelemana pahuus ravistelee kovemmin. Nimellä kirjoitettaessa kirjoitusten maksimipituus on 2700 merkkiä, nimimerkillä 1000 merkkiä. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: SOITA maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24 t/vrk). Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Sananvapaus on hieno asia, kun sitä osataan oikein käyttää, mutta sillä pitäisi olla hyvän maun rajat. Suomi ikääntyy nopeasti. Mitä menetimmekään, kun Matthew McConaghey monistettiin lähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi lihaksikkaan ja ruskettuneen ja vilkkuvasilmäisen playboyn rooliin. Toivottavasti Suomessa ymmärretään tämä ennen kuin on liian myöhäistä. MALIN HOLMQVIST/KOKKOLA Auringon pilkahdus. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Kun käsikirjoitus toimii, kuvallista hötkyilyä ei tarvita. Niin tai näin, ei sillä taida nykypäivän yhteiskunnassa olla suurta merkitystä pienen ihmisen näkökulmasta kovinkaan usein. Kovasti alavireisten ja miinuksella olevien matkustajatilastojen joukossa Kokkola-Pietarsaari eli Kruunupyy, oli käytännössä kääntänyt edellisvuosien voimakkaan laskusuunnan jälleen vaakalentoon. Lukijoiden kuvia Hanna Kauppinen hanna.kauppinen@kpk.. Joihin en ikimaailmassa olisi uskonut. Äitinsä omaishoitajana toimiva mies kertoo videolla, kuinka hän tapaa autella myös naapurissa yksineläviä leskirouvia raskaissa töissä. Useimmiten haluttanee herättää jonkinlaisia tuntemuksia meissä ihmisissä. Niin koukuttavaa ja tyylikästä jännitystä, että se pitää otteessaan päiväkausia. Koko 2010-luvun matkustajamäärät ovat pudonneet vuosittain kaksinumeroisten prosenttien verran. Matkustajamäärät on koettu luotettavaksi talouden suhdannebarometriksi. TUIJA SALO/KÄLVIÄ Jäätaidetta ikkunassa. Syöttöliikenteen kohde Helsinki-Vantaan lentokenttä oli pääsyy positiiviseen kehitykseen. Myönteinen käänne on nyt selkeä. . Toteutuuko tässä jokin, mitä en näe. HELINÄ POIKOLA/PERHO. 020 750 4400 vaihde puh. Yhteiskunnan tehtävänä on varmistaa, että omaishoitajat saavat asianmukaisen tuen ja jaksavat tehdä arvokasta työtä. JAANA MÄKELÄ/ULLAVA Valoa puistossa. True laatu Sana ja kuva ovat ensinnäkin kaksi eri asiaa, vaikka molemmilla ilmaistaan joko omaa tai jonkun muun mielipidettä tai näkökantaa
Tekijä on vuonna 1979 syntynyt ulkomaalaistaustainen mies, jolla oli vuosien ajan ollut pysyvä oleskelulupa Suomessa. Osa jää valtion vahingoksi. Lisäksi syytetyt joutuvat maksamaan asianajajakuluja ja todistelukustannuksia. Toisaalta susi ja koira eivät useinkaan risteydy, koska koira on suden reviirivihollinen. KP/JUHA SALLINEN RIKOS JA RANGAISTUS . Hän iski keskiviikkoiltana vuonna 1969 ja 1940 syntyneitä oululaismiehiä kirveellä useasti ylävartaloon. Dna-tutkimusta pidetään nykyisin tieteellisessä susitutkimuksessa ratkaisevana suden lajinmäärityksessä. Oikeus katsoo dnalausunnon pohjalta selvitetyksi, että syytteessä tarkoitetut, tapetut eläimet ovat olleet rikoslain tarkoittamia villisusia, mihin perustuu rangaistus törkeästä metsästysrikoksesta. Mies kohottautui ja löi poliisia uudestaan, jolloin poliisi ampui toisen kerran. Tarkoitus on katsoa tämä prosessi loppuun saakka, lupaa Lukkarila. Asianajaja Toni Kuosmasella oli neljä päämiestä, joista yksi vapautettiin ja kolme tuomittiin. Tuorein vertailukelpoinen kannanmääritys on helmikuulta 2014. Törkeästä metsästysrikoksesta voi lain mukaan saada 4 kk–4 v vankeutta. Asianajaja Teppo Lahden molemmat päämiehet saivat tuomion törkeästä metsästysrikoksesta. Poliisi ei liioin paljasta, oliko toinen tapettu oululaismies asiakas vai satunnainen ohikulkija. Suden kannanhoidosta on edelleen kovasti ristivetoa Metsästysliitto esittää 58 poikkeuslupaa, WWF:n mukaan jo 29 on liikaa musta ja beige 129€ (259€) 25€ (44,95 – 64,95€) -30% -40% -50% Paljon miesten -tuotteita puoleen hintaan! -50% Mirja Niemitalo Oulun Tuirassa kaksi miestä kirveellä tappaneen surmaajan motiivista ei ole tietoa. Syytettyinä 15 metsästäjää, joista 12 tuomittiin törkeästä metsästysrikoksesta. Surmaaja oli mennyt jalan ja pyörällä kotiinsa sen jälkeen, kun oli tappanut työntekijän pubissa ja toisen sen edustalla. Yksin asunnossaan ollut mies ei totellut poliisin käskytystä, vaan hyökkäsi poliisia päin. Pitää katsoa, miten jatkossa toimitaan, sanoo Lahti. Sen perusteella en voi olla tyytyväinen. . Lapin kihlakunnansyyttäjä Juhani Mäki tutkii, onko poliisin aseenkäytöstä aloitettava esitutkinta. Suden ja koiran risteymän selviytyminen luonnossa on heikkoa, koska luonnon valinta ei suosi koiran perimästä johtuvia ominaisuuksia. Myös suomalaiset osaavat hänen mukaansa sen taidon. Suomen Metsästäjäliitto pitää 29 suden kaatolupaa puolestaan liian matalana. –?Etenkin ruoka ja liikunta yhdistävät, hän kertoo. Poliisi ei puhu kostosta, vaan pitää tapahtumaa tässä vaiheessa yksittäisenä tapahtumasarjana. Valitamme hovioikeuteen. Uhrit menehtyivät vammoihinsa nopeasti. Esitutkinta kesti pitkälti yli vuoden ja käräjiä käytiin viime marraskuussa . Oikeuskulut vaihtelevat noin 4?000–11?000 euron välillä, osa tästä ylikin. Lisäksi jahtiin osallistujien rajoittaminen 30 metsästäjään ja luvan kestoaika vaikeuttavat metsästystä kohtuuttomasti. . Puolustuksen mukaan ammutut sudet ovat Perhossa 1993 ja 1994 havaitun kahden susilauman yksilöiden jälkeläisiä. Susi puolestaan tappaa sen. – Olen alustavasti keskustellut päämiesteni kanssa. Esimerkiksi lauman johtajuudesta tapeltaessa koira alistuu sudelle, koska luulee siten pelastuvansa. Luonnossa elävien villien susien sukupolvi on noin neljä vuotta. Poliisi tunkeutui surmaajan asuntoon Myllyojan Tiilitiellä keskiviikkoiltana kello 22. Poliisi loukkaantui kahakassa vain lievästi uuden kypärämallin ansiosta. Sen mukaan koko Suomessa on 140?–?155 sutta. Surmaaja tuli kuitenkin paikalle tappaakseen, koska oli varustautunut kirveellä ja toimi ripeästi. – Tuomion perustelut olivat yllättäviä siltä osin, miten susi määritellään. – Jälkikäteen ei voida lähteä paikkaamaan laissa olevia aukkoja, sanoo Kuosmanen. Pubin omistajan Markku Kaakisen mukaan baarissa viihtyvät maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat kilttejä poikia. Kolme vapautettiin syytteestä. Miestä osui ylävartaloon. Morfologinen eli suden ulkonäköön liittyvä ja kallotutkimukseen perustuva havainnointi on lähinnä vain suuntaa-antavaa. Käsittely jatkunee myöhemmin hovioikeudessa Anita Salmi (KP) WWF:n mukaan susikanta ei vielä kestä kannanhoidollista metsästystä. Joulukuussa tehdyn uuden arvion mukaan laumojen määrä olisi hieman kasvanut. Kun susi uhkaa ihmistä, koiraa tai muuta kotieläintä, hätävarjeluna on sallittava suden ampuminen tapahtumapaikalla. He saivat myös metsästyskiellon neljäksi vuodeksi ja aseita tuomittiin valtiolle. . Tälle vuodelle on myönnetty 29 kannanhoidollista poikkeuslupaa, mikä on luonnonsuojelujärjestön mukaan liikaa. Surmaaja kuoli myöhemmin yöllä, kun poliisi oli ampunut häntä kahdesti kiinniottotilanteessa. Se korvaa myös syytetyistä vapautettujen oikeuskuluja. Pubin edessä menee kevyen liikenteen väylä. Metsästäjäliitto pitää 20 lisääntyvää laumaa oikeana tasona. Liiton mukaan ylärajaksi olisi määriteltävä 58 sutta. Metsästäjäliitto toteaa, että metsästysseuroilla ja metsästäjillä on keskeinen rooli sudenhoitosuunnitelman onnistumisessa. Perhossa ammuttiin 18.–19.1.2013 kolme sutta. RKTL:n arvion mukaan Suomessa on 29?–?41 susilaumaa, mitä Metsästäjäliito pitää merkittävästi suurempana kuin elinvoimainen kanta edellyttää. Asianajaja Hannu Lukkarila pitää melko varmana, että Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa torstaina annetusta päätöksestä tulee valituksia. Tuirassa sijaitsevan baarin takana olevaa kerrostaloa kutsutaan pikku-Afrikaksi. Vavilovin Instituutin mukaan tapetut eläimet eivät ole sukua Perhossa 1994 tapetuille, risteymiksi oletetuille eläimille. . Sudenhoitosuunnitelmassa susikannan tasoa on nostettu 20:sta 25 laumaan. Syyttäjän mukaan heistä kaksi toimi metsästyksen johtajana. . Hän ei liioin tunnista poliisin kuvauksen perusteella tappajaa kanta-asiakkaakseen. –?Olkoonkin, että seuraus oli vakava, voimankäyttöön oli perusteet, Karnaranta arvioi torstaina Oulun poliisin ja keskusrikospoliisin tiedotustilaisuudessa. Surmaajan kanssa Myllyojalla samassa talossa asuvan Reijo Pussisen mukaan sosiaalisen miehen käytös oli muuttunut viime aikoina jurommaksi. Mies löi poliisia kirveellä päähän, jolloin poliisi ampui. Tähän mennessä tutkittavana on ollut Suomessa kymmenkunta törkeää metsästysrikosta. Käräjäoikeus katsoo todistetun, että kyseessä olivat villisudet eivätkä risteymät, johon puolustus vetosi. Metsästys oli suunnitelmallinen ja hajustetun lippusiiman avulla yritettiin saada kokoon neljän suden lauma, joista yksi pääsi karkuun. Alue on etnisesti kirjava, mutta pihalta tavoitettu mies kertoo, että rötöstelyä tai levotonta elämää ei voi panna pelkästään maahanmuuttajien piikkiin. Oulun yliopiston biologian laitoksen tutkimuksen mukaan kolme tapettua sutta kuuluvat suomalaiseen villisusikantaan 99,3?%, 98,6?% ja 97,3?% todennäköisyydellä. Tuomioksi jokaiselle vuosi ja kaksi kuukautta ehdollista vankeutta. Oulun apulaispoliisipäällikkö Arto Karnarannan mukaan poliisin aseenkäytössä oli kyse hätävarjelusta. Oulun yhteisötoiminnan päällikön Pasi Laukan mukaan kaupungin monikulttuurisuustyössä toimivat aktiivisesti muun muassa somalit, sudanilaiset, afgaanit ja venäläiset. . Osapuolilla on mahdollista ilmoittaa tyytymättömyytensä tuomioon seitsemän päivän kuluessa. Lisäksi osapuolilla on mahdollisuus tyytymättömyyttä ilmoittamatta tehdä vastavalitus vastapuolen valituksen johdosta. Perhon susien salakaadon oikeudenkäynnin havaintomateriaalia Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Tuomio törkeästä metsästysrikoksesta Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus langetti 12 metsästäjälle ehdollista vankeutta Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Perhon salakaadon käsittely jatkunee myöhemmin Vaasan hovioikeudessa. – Olen tutustunut päätökseen pintapuolisesti. Sen vuoksi metsästäjäjärjestöjen edustus olisi oltava myös paikallisissa susityöryhmissä. Rikoskomisario AriPekka Kouvan mukaan vanhalla kypärällä poliisi ei olisi selvinnyt hengissä. Kolmannessa sukupolvessa on enää 12,5 prosenttia koiraa. Tuisku-pubin liepeillä liikkui torstaina arvailuja tappoon johtaneista syistä. Mies oli ollut poliisin kanssa tekemisissä kerran aiemmin mitättömästä syystä. Koiran risteytyessä suden kanssa sen perimä puolittuu jokaisessa seuraavassa sukupolvessa. Syyttäjä Kosti Kurvinen tulee ratkaisemaan ensi viikon alkupuolella mahdollisen tyytymättömyyden ilmoittamisen. Lisäksi metsästäjät tuomitaan 4 vuoden metsästyskieltoon ja aseita tuomittiin valtiolle. Hänellä oli oikeudenkäynnissä neljä päämiestä, joista jokainen tuomittiin. Oikeuden perusteluissa todetaan todistelun johtopäätöksinä, että Suomen luonnossa elää villeinä suden ja koiran risteymiä, mutta määrä on erittäin pieni. Toistuvasti pihoissa vierailevat sudet olisi liiton mukaan voitava poistaa ilman hakemusprosessia. Tapettujen susien dna:ta verrattiin 400 suden verrokkiaineistoon. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 3 UUTISET Anita Salmi (KP) Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi niin sanotussa Perhon susien salakaadossa 12 metsästäjää törkeästä metsästysrikoksesta vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Täyttä sataa prosenttia ei oikeudenkäynnissä todistamassa olleen professori Jouni Aspin mukaan ole, koska kahta geneettisesti täysin identtistä otusta ei ole olemassa. Tarkoituksena on valittaa tuomiosta, sanoo Kuosmanen. Pubin omistaja torjuu näkemyksen, jonka mukaan taustalla olisi biljardin peluusta syntynyt kiista. Käräjäoikeuden mukaan johtajuutta ei voitu vahvistaa, joten kaikille annettiin sama tuomio. Surmaaja tuli pubiin tappaakseen Tappajan motiivi ei ole selvinnyt, mutta poliisi kiistää tässä vaiheessa esimerkiksi koston.. Käräjäoikeus on hyväksynyt suurelta osin syyttäjän keskeisimmät vaatimukset. Oikeus pitää epätodennäköisenä, että Perhossa 1990-luvulla havaitut risteymät olisivat jääneet luontoon lisääntymään. Laukan mukana yhteistyötä ja vuorovaikutusta voisi tosin olla nykyistä enemmän oululaisten ja maahanmuuttajien välillä. Kuosmasen mukaan oikeudenkäynnissä ei kyetty määrittelemään sutta niin tarkasti kuin rikosoikeudenkäynneissä on tarpeen. Metsästäjäliitto edellyttää lupien myöntämistä ripeästi ilman byrokratiaa
Kuntalain mukaisesta liikelaitosten yhtiöittämisestä on aiemmin päätetty kaupunginvaltuustossa. Viime viikonloppu oli poikkeuksellisen rauhaton, kun ABC:lla ei ollut vartijaa. Kannustajat-toimintaan vuodelle 2015 valittiin 38 seuraa KOKKOLA (KP) Kokkolan Satama Oy:n sekä Kokkola Power Oy:n (Kokkolan Energia Oy) ylimääräiset yhtiökokoukset pidettiin torstaina 15.1.2015. Tänä vuonna kilpailussa on teemana hyvien eläintenhoitoja konetyötaitojen lisäksi työhyvinvoinnista huolehtiminen. Miesten ja naisten malli. Tapanainen-Lehto kertoo, että tilanne on pysynyt pitkään hallinnassa. Alle 18-vuotiaat saavat tulla ABC:lle vain vanhempiensa seurassa perjantaisin ja lauantaisin kello 18:n jälkeen. Nuoret täyttävät usein kaikki ravintolan 234 istumapaikkaa viikonloppuiltaisin. Hän odottaa mielenkiinnolla, tuoko porttikielto nuorisoa kaupungin lauantaisin järjestämiin iltatilaisuuksiin. Kakko ja Erkkilä jatkoon Kalajoelta maatalouslomittajien kilpailussa (KP) KPO sponsoroi toimialueensa seuroja muiden tukimuotojensa rinnalla Kannustajat-ohjelman kautta. (06) 868 0220. Vuoden 2014 tukisumma, joka oli yhteensä 13 000 euroa, on nyt maksettu seuroille. Jokaista yksin liikkuvaa nuorta ei kuitenkaan pysäytetä. Vuodeksi 2015 mukaan on valittu seuraavat seurat. Kokkola Power Oy:n (Kokkolan Energia Oy) hallituksen jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt: Bo Eklund, Marko Forsell, Tuomas Luoma-aho, Mikko Rintamäki, Lillemor Sarin. Anna lahjaksi ladattava INTERSPORT -lahjakortti Tarjoukset voimassa myös verkkokaupassa intersport.fi Pukeudu oikein ja Catmandoo Razor tai Civetta laskuhousut miehelle tai naiselle 199,149,Catmandoo Dom tai Calanda laskutakki miehelle tai naiselle (290,-) (199,-) SUOMEN OLYMPIAJOUKKUEEN VIRALLINEN VAATETTAJA (120,-) I ntersport K okkola Ristirannankatu 2-4, 67100 Kokkola Palvelemme: ma-pe 9.30-19, la 9.30-16, su 1 2-16 P. Kalajoen paikallisyksiköstä jatkoon pisteiden perusteella pääsivät maatalouslomittajat Miia Kakko (89 /100) ja Susanna Erkkilä (85/100), kaikkiaan kilpailuun osallistui 35 lomittajaa. Lomituksen paikallisyksiköissä eri puolilla Suomea järjestetty karsintakilpailu oli avoin kaikille maatalouslomittajille. kymmenessä luonnonvara-alan oppilaitoksessa. Nuoria liikkuu paljon muillakin ABC-asemilla Pohjanmaalla. 89,90 Craft PXC High Function -housut Aktiivihiihtäjän ergonomisesti muotoillut housut maastohiihtoon. ABC avattiin Pietarsaareen joulukuussa 2011. – Energiajuomapullo jää usein ainoaksi ostokseksi koko illan aikana, kertoo Tapanainen-Lehto. Vuonna 2014 mukana oli paikallista 26 seuraa. Maatalouslomittajat työskentelevät henkisesti ja fyysisesti vaativissa tehtävissä ja työympäristössä. LYHYESTI PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Tapio Lehtinen PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren ABC asettaa porttikiellon alle 18-vuotiaille nuorille. Karsintakilpailussa lomittajan ammattitaitoa testattiin kirjallisilla monivalintatehtävillä. Kaupassa ja Hesburgerissa asioiminen sallitaan jakossakin. – Periaatteessa vastuu on vanhemmilla, mutta usein nämä samat nuoret eivät kunnioita vanhempiaankaan, sanoo HöyläMännistö. Kokkolan Satama Oy:n ja Kokkola Power Oy:n (Kokkolan Energia Oy) hallituksien jäsenten valinta liittyy liikelaitos Kokkolan Sataman ja liikelaitos Kokkolan Energian yhtiöittämiseen. Jokaisesta aluekilpailusta pääsee voittaja fi naaliin. Ikärajoituksilla on ollut myönteistä vaikutusta nuorten käyttäytymiseen, kertoo ABC-ryhmän johtaja Jukka Kujala. Aluekilpailuun selvinneet lomittajat pääsevät näyttämään osaamistaan myös käytännön töissä. Viikonlopun iltavuorot kuormittavat henkilökuntaa henkisesti ja fyysisesti. Muita viikonpäiviä ikärajoitus ei koske. Kokkolan Satama Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Nokso-Koivisto. Keskipohjanmaa ja Pietarsaarenseutu: IF Drott Redskapsgymnastik, Gamlakarleby idrottsförening (GIF), GBK rf, IK Kronan Ishockey, Juniori Hermes ry, Kannuksen Ura (jalkapallo, Kokkola Hapkido seura ry, Kokkolan Suunnistajat ry, Kokkolan Uimaseura ry-Gamlakarleby Simsällskap rf, KPV:n Juniorit ry, Kälviän Tarmo ry, Larsmo Bollklubb rf, OK Botnia, Pietarsaaren Taitoluistelijat ry/ Jakobstads konståkare rf, Salibandyseura Nibacos Kokkola ry, Team IFK Lepplax. Ikärajoitus astuu voimaan tänään perjantaina ja se on voimassa helmikuun loppuun saakka. Nuorten suosima paikka Tapanainen-Lehto korostaa, että suurin osa nuorista käyttäytyy kunnolla. Ylimääräisissä yhtiökokouksissa valittiin yhtiöiden hallitusten jäsenet. Seuraava vaihe eli aluekilpailu järjestetään huhtikuussa luonnonvara-alan oppilaitoksissa. Tästä illasta lähtien vartija voi kysyä henkilöllisyystodistuksia Pietarsaaren ABC:lla perjantaisin ja lauantaisin. KP/TAPIO LEHTINEN ABC:n mitta tuli täyteen Porttikielto alaikäisille viikonloppuiltaisin Pietarsaaressa KALAJOKI Vuoden Maatalouslomittaja 2015 -kilpailun ensimmäinen karsintakilpailu järjestettiin 14.tammikuuta. Ongelmat alkoivat viime vuoden lopulla. Suomen Olympiajoukkueen virallinen vaatettaja 99,90 (140,-) Craft PXC High Function -takki Aktiivihiihtäjän ergonomisesti muotoiltu maastohiihtotakki. Liikennemyymäläpäällikkö Mia Tapanainen-Lehto asetti ikärajoituksesta kertovat ilmoituksen myymälän oveen. Kokkolan Satama Oy:n hallituksen jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt: John Hagnäs, Jorma Kauppila, Tom Niemi, Pekka Nokso-Koivisto ja Osmo Sippola. – Parkkipaikoilla ajetaan rallia mopoilla ja henkilöautoilla, lisää Tapanainen-Lehto. ABC:stä on muodostunut nuorten suosima kohtaamispaikka Pietarsaaressa. Nuorisoasioita on mietitty säännöllisesti pidetyissä kokouksissa yhdessä nuorisosihteerien ja nuorten edustajien kanssa. – Alaikäiset käyttäytyvät häiritsevästi muita asiakkaita ja henkilökuntaa kohtaan, kertoo Tapanainen-Lehto. Kysymykset liittyivät muun muassa eläinten ruokintaan ja hyvinvointiin, lypsyyn, työturvallisuuteen, tuotelaatuun ja työsuhdeasioihin. Kalaja Pyhäjokilaakso: Haapaveden Urheilijat (pesäpallo), Jalkapalloseura FC YPA ry, Kalajoen Junkkarit, Kalajoen Naisvoimistelijat ry, Kiilat Hockey ry, Reisjärven Pilke (pesäpallo), Toholammin Urheilijat (sulkapallo), Ylivieskan Jääkarhut ry, Ylivieskan Voimistelu ja Liikunta R.Y. Porttikiellolla ABC haluaa taata asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuden ja viihtyvyyden. Tässä asiassa huomion kiinnittäminen omaan työhyvinvointiin on tärkeää. Kokkola Power Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Bo Eklund. Asiakasvessoista on löytynyt pulloja ja siellä on tehty ilkivaltaa. Nuoret pelasivat kielloista huolimatta peliautomaatteja, sotkivat, tupakoivat ja parveilivat ulko-oven edessä. Työn lisäksi maatalouslomittajalla on perhe, läheiset, harrastukset ja koko elämä, mihin pitäisi riittää myös voimavaroja. Henkilökunta on joutunut myös puuttumaan nuorten tappeluun. ”Vastuu vanhemmilla” Nuorisosihteeri Tiina HöyläMännistö katsoo, että joidenkin nuorten ongelmana on auktoriteettien kunnioittamisen puute. – Me emme ajattele tätä asiaa nyt liiketaloudelliselta kannalta, vaan nyt pääasiana on henkilökunnan työssä viihtyminen ja asiakkaiden rauha, sanoo Kujala. K18-kieltoja on tilapäisesti asetettu Haapavedellä, Haapajärvellä ja Oravaisissa. Aluekilpailu järjestetään 15.4. Jäseniä Kokkolan yhtiöiden hallituksiin valittiin REISJÄRVI (KP) Talon pihalla pysäköitynä ollut moottorikelkka syttyi palamaan ja uhkasi asuinrakennusta torstaina iltapäivällä Reisjärven Pyykkiniementiellä. Normaalisti paikalla on vain 15 nuorta. Miesten ja naisten malli. Moottorikelkka kärähti Reisjärvellä Aluspaita miehelle tai naiselle (75,-) 59,90 64,90 Alushousut miehelle tai naiselle (80,-) Craft Active Extreme WS Aluspaita tai housut Active Extreme -alusasumateriaalista, johon on yhdistetty Gore Windstopper® -tuulisuojapaneelit. Finaali ratkeaa ja Vuoden Maatalouslomittaja 2015 palkitaan Farmari Suomen Maatalousnäyttelyssä Joensuussa 1.7. Palon alku saatiin alkusammutuksella sammumaan, joten vahingot jäivät vähäisiksi. – Jatko on nuorisosta itsestään kiinni, sanoo liikennemyymäläpäällikkö Mia TapanainenLehto
Yksikkö on tehokas, kunnianhimoinen ja näppärä. Uskon, että yhtenäisyyden merkitys ymmärretään. 069 kg Appelsiini, Egypti Arla jogurtti 1kg myös rasvaton 3,-á 1,69 2 prk 1,50/kg 049 pkt Vaasan Ranskanleipä 350g 1,40/kg Kemppariosasto ltamme! Neuletakki m-xxl myös korallivalkoinen 1995 Hurja tekstiili ALE jatkuu! Mahtavat valikoimat pukeutumis ta, ulkoilua, kenkiä ja kodintekstii liä! Prosenttien sijaan halpaan hintaan! Paitis s-xxl 2495 2495 Pusero Bertta Rahja Kalajokinen Bertta Kaarina Rahja kuoli terveyskeskuksessa 14.1.2015. Ellei tilanne muutu, joudutaan lomautuksia harkitsemaan uudelleen. Sen merkitys korostuu pitkien juhlapyhien aikana, kun kilpailijat eivät halua ostaa maitoa ja Valio joutuu sen jalostamaan nopealla aikataululla. –?Valion tuotemerkillä myytävät tuotteet on tehty kotimaisesta maidosta Suomessa. Altistunut henkilö toimitettiin tarkkailtavaksi. Tämä vaatisi uuden käsittelyn Kilpailuja kuluttajavirastossa. Määrällisesti vienti ei kuitenkaan peitä päättynyttä Venäjän kuluttajamyyntiä. Tuotanto kasvaa ja samaan aikaan Venäjän raja on kiinni. Onko osuuskuntataustainen yritysrakenne ongelma. www.HHnet.. Mitä valiolaisuus on sinulle. Aili Knuuti Nivalalainen Aili Johanna Knuuti kuoli 14.1.2015 Rantakodissa. –?Niin sanottu Kivi-maito toimii joustona kilpailijoillemme. 6. Hän oli 78-vuotias. Jos raja aukeaa vuoden sisällä, vienti voi palautua nopeastikin. Kilpailuja kuluttajavirasto on asettanut Valiolle velvoitteita ja rajoitteita, kuten 1990-luvulla pantu 185 miljoonan litran (nykyinen määrä) maidonmyyntivelvoite kilpailijoille. Yksi altistui muurahaishapolle Kalajoella Kaija Vähäsöyrinki HELSINKI (KP) 110 vuotta täyttävä Valio käynnisti juhlavuotensa julkistamalla dosentti Touko Perkon nobelisti Artturi Ilmari Virtasesta kirjoittaman elämänkerran sekä avaamalla juhlanäyttelyn Sanomatalossa Helsingissä. –?Kolmen kuukauden lomautukset ovat menossa Haapaveden oltermannijuustolassa, jonka tuotannosta noin puolet meni Venäjälle. –?Hintaeroa muuhun EU:hun pystytään pitämään, mutta senttien määrästä ei voi sanoa. 3. Valiolla on Venäjällä erittäin toimiva myyntiorganisaatio ja vahvat brändit. Paljon riippuu ruplan kurssista. Olemme vahvasti läsnä Virossa ja Baltiassa.Kotimaan markkina on kuitenkin se tärkein. Juustojen valmistus loppuu Toholammin ja Vöyrillä olevan Kaitsorin tehtailla maaliskuussa ja tehtaat suljetaan. Valiossa on ymmärrystä panostaa ketjun jokaiseen kohtaan. Valio on nyt joutunut poikkeuksellisesti valmistamaan teollisuusvoita ja jauheita ja niiden hintataso vaikuttaa tuottajahintaan. Kaipaamaan jäivät lapset, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kestääkö valiolaisten yhtenäisyys. Vielä ei ole tietoa, ovatko siatkin altistuneet hapolle. Hän oli 86 vuoden ikäinen. Myös jauheissa on lisäarvotuotteita. KUOLLEITA KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 5 UUTISET Yllätä itsesi ja kukkarosi! Elintarviketarjoukset voimassa pe-ti 16.-20.1.2015 (vain kotitalouksille). Oma jakelu on osa tehokkuuttamme. Valion brändi ja innovatiivisuus ovat vahvinta Valiossa, kertoo 110-vuotiaan Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme. –?Valio on olemassa, jotta maidontuotanto voisi jatkua Suomessa. – Keskitymme omiin brändeihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tulosten kaupallistamiseen. Länteen ja kauaksi itään. Uusien tuottajien ottaminen Valioryhmään on osuuskuntien asia. Valion tutkimuksessa ja tuotekehityksessä työskentelee 150 tutkijaa. 9. 2. 4. Mitkä ovat Venäjän viennin pysähtymisen vaikutukset Valion tehtaille. Tuotteiden maku on ylivoimainen. –?Kyllä voi palata, mutta milloin poliittinen tilanne aukeaa, siitä ei ole tietoa. 10. 5. Osuustoiminnallisuus lähtee yhdessä tekemisestä. Kaipaamaan jäivät sisar, veli, sisarusten lapset ja sukulaiset. Muurahaishappoa pääsi 800 litraa ruuan sekaan, kun normaalimäärä olisi noin litra vuorokaudessa. Hurme on työskennellyt Valiossa eri tehtävissä vuodesta 1989 alkaen. Tarvitaan eduskunnan hyväksymä lakimuutos. 1990-luvun jälkeen markkinoilla on tapahtunut niin isoja muutoksia, että tarkistamiseen olisi syytä. –?Valmistamalla lisäarvotuotteita ja viemällä niitä joka suuntaan. Joskin paine on kova ja tuottajiamme houkutellaan muualle. MAURI RATILAINEN Maidon hintaerosta pidetään kiinni Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme:. –?Kilpailuoikeuteen liittyvien ehtojen tulisi olla määräaikaisia. –?Tuottajahinnassa on painetta alaspäin. Kaipaamaan jäivät lapset sekä muut sukulaiset ja ystävät. –?Yhdessä tekemistä ja sen huomioimista että ruokaketju tilalta pöytään on äärimmäisen kallisarvoinen asia. Teemme suomalaisten kuluttajien mieleen olevia tuotteita. –?Kasvua haemme myös Ruotsiin vietävissä kuluttajatuotteissa sekä laktoosittomien tuotteiden viennissä Tanskaan. Jauheiden vienti lastenruokateollisuuden raaka-aineeksi Kiinaan kasvaa ja asiakkaita on myös muualla. Anna-Liisa Haapakoski Ylivieskalainen Anna-Liisa Haapakoski kuoli 14.1.2015 terveyskeskuksessa. Saamme tuotteet mahdollisimman nopeasti asiakkaillemme. Hän oli 91-vuotias. –?Uskon, että kestää. Tästä tavoitteesta pidämme kiinni sekä arvopohjastamme: Teemme parasta jokaisessa vaiheessa tilalta tuotteisiin emmekä tingi laadusta. Mistä periaatteistaan Valio ei luovu. Se on kestävä pohja tällaisinakin aikoina. KALAJOKI (KP) Kalajoen Vasankarissa Kärrytiellä yksi henkilö on altistui muurahaishapolle sikalan ruuanjakolaitteistossa tapahtuneen häiriön takia. Palaako vienti Venäjälle entisiin määriin. Pystyykö Valio pitämään hintaeron. Maidon tuottajahinta on Suomessa yli 10 senttiä korkeampi kuin muualla EU:ssa, esimerkiksi Ruotsissa tuottajat saavat maidosta alle 30 senttiä litralta. 8. –?Osuuskunnat Valion omistajina ovat vahvuus. Palvelemme 8-21 8-18 Ma-pe La /HalpaHalli Aherramme arkena lepäämme sunnuntaina! Elvital shampoo 250ml tai hoitoaine 200ml 11,16-13,95/L 279 kpl Préférence hiusvärit 990 pkt Broilerin fileesuikaleet 300-400g 300 400g 6,25-8,33/kg 2 ras 5,-á 3,493,75 598 kpl Oltermanni 900g-1kg 900g g g g g g g g 1kg g g g g g g 5,98-6,64/kg Norjan lohifilee 600g ruodoton, selkäja vatsarasva poistettu sarasva va p p p p p p p poist 13,15/kg 789 pkt Tarjous voimassa pe-la 16.-17.1. 1. –?Lomautukset eivät koske Oulun ja Seinäjoen tehtaita. Keskellä pakotteiden ja laskevien tuottajahintojen aiheuttamaa kriisiä lokakuun alussa Valion toimitusjohtajana aloittanut Annikka Hurme antoi tilaisuudessa ensimmäiset haastattelunsa. 7. Mikä merkitys näillä on. Suomi ei ole enää suljettu markkina, kuten ajateltiin relevanttia markkinaa määriteltäessä. Ottaako Valio uusia tuottajia. Maidontuotanto vapautuu maaliskuussa, kun kiintiöistä luovutaan. Kuluu jonkin aikaa ennen kuin kysyntä ja tuotanto löytävät tasapainon. Se selviää myöhemmin eläinlääkärin tutkimuksissa. –?Otamme lisää luomumaidontuottajia, sitä mukaa kun luomumaidon tarve kasvaa. Miten Valio on selvinnyt ja selviää Venäjän rajan sulkeutumisesta. Oulussa tehdään nyt kuluttajatuotteita Ruotsin vientiin ja uusia tuotteita kotimaahan. Seinäjoella tehdään kaikki voi, myös aiempaa suuremmat määrät vientiin menevää teollisuusvoita
Selonteon mukaan pitkät odotusajat ovat kasvattaneet omaehtoisen opiskelun suosiota erityisesti Uudellamaalla. Vähintään noin viidennes saavuttaa niin hyvän kielitason kuin koulutuksen tavoitteeksi on asetettu. Stenman muistuttaa, että pääkaupunkiseudun lisäksi esimerkiksi Pirkanmaalla, Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla on ollut patoutunutta tarvetta koulutukseen. Yli puolet kotoutumiskoulutukseen tulevista maahanmuuttajista aloittaa suomen tai ruotsin opinnot tasolta nolla. Työnhaun viivästyminen ei ole ainoa odottamisen varjopuoli. –?On selvää, että maahanmuuttajan motivaatio opintoihin on kova kotoutumisen alkuvaiheessa, Stenman sanoo. Liikenneturvallisuuden mallimaana pidetyssä Ruotsissa ajoopetusta kontrolloidaan huomattavasti Suomea vähemmän. Myös hänen Helsingin alueella asuvat ystävänsä ovat joutuneet odottamaan vähintään neljä kuukautta. Kotoutumiskoulutuksen kesto on enintään 60 opintoviikkoa. –?Antoisinta on nähdä onnellinen asiakas. . Kiinteistönvälittäjä Katia Wallin De Los Reyes on parhaillaan Suomessa. Yhtiön mukaan luksusasuntomarkkina on ollut viime vuodet voimakkaassa kasvussa, ja kansainvälisten asiakkaiden rooli on jatkuvasti lisääntynyt. ”Maahanmuuton tilanne näyttää tällä hetkellä vakaalta.” Jaana Vuorio Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Viki Salonen Suomalainen kiinteistönvälittäjä Katia Wallin De Los Reyes myi ennätyskalliin talon Kalifornian Beverly Hillsistä. Kotoutumiskoulutus koostuu suomen tai ruotsin kielestä, viestintätaidoista, työelämäja yhteiskuntataidoista ja ohjauksesta. Riikka Happonen Viime vuonna kotimaan tieliikenteessä kuoli arviolta 225 henkilöä. Oleskelulupaa hakeneiden viisi suurinta kansallisuusryhmää olivat venäläiset, intialaiset, kiinalaiset, ukrainalaiset ja Yhdysvaltain kansalaiset. 5. FAKTA VENÄLÄISET SUURIN RYHMÄ . Pisimmän ja lyhimmän odotusajan välillä on suuria eroja. Turvapaikkaa hakeneille myönnettiin 1346 oleskelulupaa. Kun ajo-opetussuunnitelmaa viimeksi päivitettiin, ehdotimme takarajaksi yhtä vuotta, mutta poliittiset päättäjät halusivat säilyttää kahden vuoden rajan, Hatakka sanoo. Maahanmuuttopoliittisessa selonteossa todetaan, että kotoutumiskoulutuksen vaikuttavuutta on vaikea arvioida. Paluumuuttajia eli pääasiassa inkerinsuomalaisia tuli viime vuonna kaikkiaan 276. –?Määrärahalisäys tälle vuodelle on tuntuva. Uudistetaan ikäkuljettajien ajokoetta. Kohdetta hamusivat myös muun muassa musiikkialan tähdet Jay Z ja Beyoncé. Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutus voi olla myös omaehtoista opiskelua. Liikennepsykologi suosittelee syventävän vaiheen suorittamista pian ajokortin saamisen jälkeen. Se haluaisi esimerkiksi nostaa ajo-opetuksen päiväkohtaisia tuntirajoja, mikä on tarpeen etenkin pitkien etäisyyksien maakunnissa. Luvussa eivät ole mukana poliisin Suomen kansalaisten perheenjäsenille myöntämät oleskeluluvat eivätkä Suomeen muuttaneet EU-kansalaiset. Kehitetään ajokorttitutkinnon ajanvarausta ja lupahallintoa. Miksi kotouttamiseen lisätyt miljoonat eivät näy jonoissa. turvapaikkaa hakeneet 1 346 . Kotoutumiskoulutus on ensimmäisiä etappeja maahanmuuttajan kiinnittymisessä uuteen kotimaahan. Suomi vastaanotti kiintiöpakolaisia Syyriasta, Kongon demokraattisesta tasavallasta ja Sudanista. Selonteossa todetaan, että lisäeuroilla on pystytty estämään vain jonojen pidentyminen. Sitä on nyt päästy purkamaan. 8. 2. Hänestä kohtuullinen odotus olisi kahdesta kolmeen kuukautta. Suurin onnettomuusriski on nuorilla kuljettajilla, jotka ovat saaneet ajokortin puolen vuoden sisällä. Vaikka määrä on edellisvuosista laskenut, sitä halutaan edelleen pienentää. Mahdollistetaan automaattivaihteisen auton käyttö esimerkiksi BE-ajotutkinnossa. Maahanmuuttovirasto kertoi torstaina, että se myönsi viime vuonna kaikkiaan 20371 ulkomaalaiselle ensimmäisen oleskeluluvan. pakolaiskiintiö 1 030 . Rehmanin ryhmää opettava Tiia Ylhäinen-Holstila sanoo, että maahanmuuttajan pääsy koulutukseen voi olla hidasta, jos muut omat asiat eivät ole järjestyksessä. Odotusajat koulutukseen ovat yhtä pitkät kuin vuonna 2011. Kielteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin viime vuonna 2050. Kuorma-autokoulutuksen ajoneuvon kokonaismassavaatimusta alennetaan 4000 kilosta 3550 kiloon. Suomi nosti viime vuonna pakolaiskiintiön 1030:een. –?Ensimmäisten kuukausien aikana kortin saamisen jälkeen ajotyyli on vasta kehittymässä, joten siihen voidaan vielä puuttua. Rehman pitää koulutusta suurena apuna. Kahden vuoden aikahaarukka syventävän vaiheen suorittamiselle on hänen mielestään sen vuoksi liian pitkä. Sama koskee muita paikkakuntia – mentäisiin porukalla edes lähimpään kaupunkiin, Hatakka sanoo. –?Etelä-Suomessa odotusajat ovat mielestäni hyvin pitkiä. 10. Suomeen Rehman tuli vuonna 2011 opiskelua varten. . Mahdollistetaan suuremmat valmennusryhmät moottoripyöräja mopokoulutuksessa. Tukholmalainen Markus Persson, 35, rikastui myymällä viime syyskuussa peliyhtiönsä Mojangin Microsoftille 2,5 miljardilla dollarilla. Eniten lupia saivat perhesiteen (6774), opiskelun (5611) tai työn (5062) perusteella oleskelulupaa hakeneet. Autokoulujen kakkosvaihetta halutaan lyhentää FAKTA NÄIN LIITTO PURKAISI SÄÄNTELYÄ 1. . 7. . Hatakka on samoilla linjoilla. –?Eräskin opiskelija oli tulossa kurssille niin myöhään, ettei siitä olisi ollut enää hyötyä. Tällä hetkellä ajosimulaattoreita on mahdollista käyttää ainoastaan pimeäajoharjoittelussa, mutta autokoululiitto on ajanut käytön laajentamista aidossa liikenteessä harvoin eteen sattuvien vaaratilanteiden varalle. –?Esimerkiksi mopoautolla saa antaa ajo-opetusta vain tunnin päivässä. Se on 6,6 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna ja reilut 18 miljoonaa enemmän kuin viisi vuotta aiemmin. Keskimäärin maahanmuuttaja joutuu odottamaan edelleen 4,5 kuukautta ennen kuin hän pääsee kotoutumiskoulutukseen. Sen jälkeen kansanedustajat pääsevät käsittelemään selontekoa. Pääkaupunkiseudulla, jossa maahanmuuttajia on eniten, odotusaika on keskimäärin puoli vuotta. . Maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman työja elinkeinoministeriöstä sanoo, että tavoitteena on odotusaikojen painaminen alaspäin. Persson on luonut muun muassa Minecraft-hiekkalaatikkopelin, jota on myyty yli 50 miljoonaa kappaletta. . Hän opiskeli tietokoneinsinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulussa englanniksi, ja harjoittelee nyt pienessä helsinkiläisessä yrityksessä. 6. Korotetaan mopolla tai mopoautolla annettavan ajoopetuksen maksimimäärä kahteen tuntiin päivässä. Suomen kansalaisuuden saaneet 8 499 . Kotoutumiskoulutukseen on esimerkiksi yhdistetty ammatillista koulutusta. Omatoimisesti suomen kieltä opiskellut Rehman on nyt kotoutumiskoulutusta järjestävän oppilaitos Axxellin edistyneiden puhujien koulutuksessa Espoossa. 4. 9. Autokoululiitto on koonnut kymmenenkohtaisen listan turhasta sääntelystä, jonka se haluaisi purkaa. Yksi keino lisätä nuorten kuskien ajoturvallisuutta on harjoitella harvinaisia vaaratilanteita ajosimulaattorin avulla, sanoo Finnosimsin koulutusihteeri Krista Hakkarainen. Oppilas voi kuitenkin tulla tunnille jopa 50 kilometrin päästä, joten olisi järkevää järjestää samalla kerralla kaksi ajotuntia, Jokilampi sanoo. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 6 KOTIMAA Kirsi Hölttä HELSINKI Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen määrärahoja on lisätty miljoonilla euroilla, mutta toistaiseksi se ei ole näkynyt koulutukseen pääsyn odotusajoissa. Ylivoimaisesti suurin osa Suomen kansalaisuuden saaneista, yli 2300 henkeä, oli venäläisiä. Varje Toomla, Natalja Maidla ja Basharat ur Rehman opettelivat torstaina suomea sanaselityspelin avulla. Selonteossa arvioidaan, että tavoite on suhteellisen lyhyelle koulutukselle korkea. Stenman muistuttaa, ettei maahanmuuttajien kielen opiskelu pääty kotoutumiskoulutukseen, ja että sen rinnalla maahanmuuttaja voi opiskella esimerkiksi alansa ammattisanastoa. Kurssin opettaja Tiia Ylhäinen-Holstila kehui Axxell-oppilaitoksessa Espoossa kokoontuvaa ryhmää hyvin motivoituneeksi. Vapautetaan henkilöautolla ja moottoripyörällä annettavan opetuksen päiväkohtainen tuntimäärä. Hakijoiden määrä kasvoi 13 prosenttia viime vuodesta. Autokoululiiton toimitusjohtaja Jarmo Jokilammen mukaan suomalainen ajo-opetus kärsii turhasta sääntelystä, joka pahimmillaan nostaa autokoulun kustannuksia ja voi sitä kautta jopa estää joidenkin osallistumisen opetukseen. Yli 2?000 neliömetrin, kahdeksan makuuhuoneen ja 15 kylpyhuoneen talosta on komeat näkymät niin kaupunkiin, vuorille kuin merellekin. Talon aiempi omistaja oli kiinteistöpohatta Bruce Makowsky. Aikarajan lyhentäminen mahdollistaisi myös ykkösja kakkosvaiheen päällekkäisten osioiden karsimisen, Hatakka sanoo. Selontekoon kerättyjen tietojen mukaan noin puolet opiskelijoista saavuttaa koulutuksessa auttavan suomen tai ruotsin kielen tason, siis sellaisen minimitason, jolla voi pärjätä joissakin työtehtävissä. –?Yksin opetellessani huomaan, kuinka paljon kielessä on vaikeaa opittavaa. Pienemmillä paikkakunnilla odotusaikoja on ajoittain pidentänyt se, ettei sopivia opetusryhmiä ole saatu kasaan. MARKKU TANNI ”Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtäisivät taitavan kuljettajan selviävän siitä, mihin fi ksu kuljettaja ei koskaan edes joudu.” KRISTA HAKKARAINEN FINNOSIMSIN KOULUTUSSIHTEERI Lisätyt miljoonat eivät näy kotoutumiskoulutuksen jonoissa Matti Riitakorpi ESPOO Pakistanista kotoisin oleva Basharat Ur Rehman jonotti TE-toimiston kautta paikkaa suomen kielen opetukseen puoli vuotta. . Kuorma-autokoulutuksen minimimäärään sisällytetään kuormanvarmistusharjoitus. Lyhimmillään keskimääräiset odotusajat ovat Hämeen TE-toimistossa, noin 2,5 kuukautta. Samalla hänestä tuli yksi maailman nuorimmista miljardööreistä. Työvoimapoliittisen kotoutumiskoulutuksen käy karkean arvion mukaan noin puolet Suomeen tulevista maahanmuuttajista. Hänet tunnetaan pelipiireissä lempinimellä ”Notch”. Yksi tulevaisuuden vaihtoehto suurkaupunkiolosuhteiden harjoitteluun ovat ajosimulaattorit, joiden avulla vaikkapa raitiovaunun vieressä ajamista olisi mahdollista harjoitella turvallisesti missä päin Suomea tahansa. Rehman aloitti suomen opiskelun yksin Maahanmuuttajat joutuvat yhä odottamaan kuukausia kotoutumiskoulutukseen pääsyä. Lisärahalla maahanmuuttajille on myös pystytty tarjoamaan aiempaa räätälöidympää ja monipuolisempaa koulutusta. Poistetaan autokoulujen opetustilojen tarkastaminen. Tiedän, että pohjoisemmassa koulutukseen voi päästä melkein heti, Rehman sanoo. Luksusasuntoihin keskittyneellä John Aaroe Groupilla työskentelevä Wallin De Los Reyes on toiminut kiinteistönvälittäjänä Los Angelesin alueella 20 vuotta. Kansalaisuushakemuksia ja -ilmoituksia jätettiin viime vuonna kaikkiaan 11424. Sen pitäisi purra nyt odotusaikoihinkin, Stenman arvioi. Seurannan puute vaikeuttaa myös koulutuksen laadun valvontaa. Hänen mukaansa etenkin pienillä paikkakunnilla on usein ongelmana liikenteen vähyys, jonka vuoksi vaativia kaupunkien ruuhkaolosuhteita ei päästä helposti harjoittelemaan. Casey & Sayren tiedotteessa Wallin De Los Reyes iloitsee Perssonin jättihankinnasta mutta vakuuttaa innostuvansa yhtä paljon 300?000 dollarin kuin 70 miljoonan dollarin talokaupasta. Maahanmuuttaja voi hakea työtä ilman kotoutumiskoulutustakin, mutta Stenman muistuttaa, että koulutus on useimmille edellytys riittävän kielitaidon saavuttamiseksi. –?Mieluummin lähempänä kolmea kuukautta kuin lain tällä hetkellä sallimaa kahta vuotta. Työvoimakoulutuksena järjestettävään kotoutumiskoulutukseen on tälle vuodelle varattu yhteensä 52 miljoonaa euroa. 3. –?Tavoitteena on, että oppilaat ymmärtäisivät taitavan kuljettajan selviävän siitä, mihin fi ksu kuljettaja ei koskaan edes joudu, kertoo suomalaisen ajosimulaattorivalmistajan Finnosimsin koulutussihteeri Krista Hakkarainen. Eniten turvapaikanhakijoita oli Irakista, Somaliasta, Ukrainasta, Afganistanista ja Venäjältä. Hän sanoi jonottaneensa paikkaa vuoden, Ylhäinen-Holstila kertoo. –?Vaikkapa Riihimäeltä olisi mahdollista lähteä ryhmän kanssa puoleksi päiväksi Helsinkiin harjoittelemaan. Unelmalukaali kaupattiin kovan tarjouskilpailun jälkeen 70 miljoonalla dollarilla ruotsalaiselle pelimiljardöörille Markus Perssonille. Liikennepsykologi Mika Hatakka haluaisikin muuttaa kuljettajatutkintoa siten, että tutkinnon jälkeiset osat eli niin sanottu syventävä vaihe suoritettaisiin pian ajokortin suorittamisen jälkeen. Hän muistuttaa, että harva mieltää itseään usean vuoden ajan harjoittelijaksi. Pohjoismaisen taustansa vuoksi hän on erikoistunut erityisesti skandinaavisiin asiakkaisiin. Tilanne tunnustetaan hallituksen maahanmuuttopoliittisessa selonteossa, joka hallituksen on määrä hyväksyä ensi viikolla. Suomalainen myi ennätyskallliin talon Suomalainen kiinteistönvälittäjä Katia Wallin De Los Reyes myi Beverly Hillsin kaikkien aikojen kalleimman kodin. Ajokorttilupa-asiakirjat muutettaan sähköisiksi. . . . Kotoutuminen . Kaliforniassa on vahva skandinaavinen yhteisö. MEERI UTTI
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (oik.) ja varapuheenjohtaja Olli Luukkainen kertoivat, että Akava jatkaa itsenäisenä palkansaajakeskusjärjestönä. 24%) KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. sis. pkt ps ps pkt pkt 5 .075 rs 495 kg 099 kg 995 kg pkt raj. Puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. STTK:hon kuuluvat terveysalan Super ja Tehy vaativat myös, että uusi jättiliitto olisi poliittisesti sitoutumaton. Turun Sarjakuvakaupan kirjoitus jatkui näin: –?Lehtipisteen vastaus viestiimme, jossa tarjouduimme ostamaan 1?000 lehteä taas oli: ”Valitettavasti lehti ei kuulu valikoimaamme, joten emme voi toimittaa sitä teille”. Turun Sarjakuvakauppa ei luovu Charlie Hebdosta JYVÄSKYLÄ (STT) Tartuntataudeille alttiita potilaita saisivat hoitaa pääasiassa vain sellaiset lääkärit ja hoitajat, jotka ovat ottaneet infl uenssarokotuksen. PARASTA PALVELUSTA: (tarjoukset voimassa pe-la) Naudan KULMAPAISTI palana tai jauhettuna, Suomi 599 pkt Vaasan tumma ja vaalea LOUNASSÄMPYLÄ 8 kpl/320 g 3,12/kg 1 .-ps 1 .-pkt 295 rs 1 .-ps PEKONI 140 g 7,14/kg 1 .-pkt Hinnat voimassa PE-SU 16.-18.1.2015, ellei toisin mainita.. 2 pkt/tal. Kyse on ihan siitä, miten valtaa ottaa ja miten sitä käyttää. Ehdotus sisältyy lakiluonnokseen uudesta tartuntatautilaista. –?Akava jatkaa itsenäisesti ja pyrkii kasvamaan sekä sisäisesti että ulkoisesti, puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina. Terveydenhuollon ammattilaisia ei aiota velvoittaa ottamaan infl uenssarokotetta. pnt 1,60 raj. Nyt se kuitenkin vielä toivoo siis saavansa lehdet yhtenä tukkueränä. Työelämäasemasta riippuen palkansaajilla on erilainen lähestymistapa esimerkiksi koulutuspolitiikkaan, työaikaan ja palkkaukseen. Pienissä ammattiliitoissa on kannettu huolta siitä, miten niiden vaikutusvallalle kävisi jättiliitossa. Turun Sarjakuvakauppa kertoi aiemmin Facebook-sivullaan ranskalaisen tukun vastanneen, että Suomessa yksinoikeus Charlie Hebdoon on Lehtipisteellä, ja sen vuoksi tukku ei voi myydä lehteä muille. In. 2 pkt/tal. –?Minulla on se käsitys, että siellä on olemassa jo varsin pitkälle meneviä kaavailuja, Luukkainen sanoo. –?Meidän jäsentemme palkat sovitaan jo työn luonteen takia yksilöllisesti työpaikoilla toisin kuin keskimäärin SAKja STTK-kentässä, Savinko mainitsi. uenssarokotus hoidon ehtona www .k-citymarket.. Akavan 35 jäsenliitosta vain Insinööriliitto on lähdössä selvittämään yhdistymistä. kg raj. OAJ on Akavan jäsenliitto. Kolmen miljoonan kappaleen erikoiserä myytiin heti loppuun. –?Kaikenlaiset käänteet ovat näemmä mahdollisia, vaikka tieto Lehtipisteen oikeuksista Charlie Hebdoon oli suoraan ranskalaiselta levittäjältä saatu tieto, kertoo kauppa Facebook-sivuillaan. 1 erä/tal. LEHTIKUVA /ANTTI AIMO-KOIVISTO Akava jatkaa itsenäisenä Palkansaajakenttä hajoaa neuvotteluissa suurjärjestöstä Kari Asikainen AAMULEHTI Turun Sarjakuvakauppa kertoo Facebook-sivuillaan, että Lehtipiste kiistää heillä olevan mitään oikeuksia Charlie Hebdoon. Opetusalan Ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtaja Olli Luukkainen uskoo, että heikentyvä työllisyystilanne, ammattiliittojen talous ja lähestyvä neuvottelukierros ajavat SAK:ta ja STTK:ta yhteistyöhön. 2,29-2,55 /kpl (11,45-14,17/kg) Hinta ilman K-Plussa-korttia 5,99 /pkt (5,99-6,65/kg) -27-34 % -16 % Arjen Säästöjä Arjen säästöjä eurolla! 5 .149 rs 995 kg Valio Oltermanni JUUSTOT 900 g-1 kg 5,00-5,56/kg VIHREÄ ja TUMMA RYPÄLE 500 g Peru/Brasilia, 2,98/kg Atria naudan JAUHELIHA 10% 400 g 7,37/kg GREIPPI ja VERIGREIPPI Israel Tuore ruodoton LOHIFILEE Norja Coca-Cola VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l 0,57/l KIRSIKKATOMAATTI 250 g Espanja, 3,00/kg Porsaan KASSLER palana, Suomi 4 -PACK luomu PORKKANA Suomi, 1,00/kg Old El Paso TORTILLA 8kpl/326 g 3,83/kg yks. Sosiaalija terveysministeriö korostaa, että pakon sijasta kyse on työn järjestämisestä. Luonnoksen mukaan ihminen, jolla on puutteellinen rokotussuoja, ei saisi työskennellä kuin erityisestä syystä tautien vakaville seurauksille alttiiden potilaiden läheisyydessä. SAK ja STTK haluavat näillä näkymin selvittää yhdistymistä, kun taas akavalaiset ovat mukana vain kuulostelemassa muiden ajatuksia. 0105 379 100 MA–PE 8–21, LA 8-18, SU 12-18 Marabou SUKLAALEVYT 185-200 g 8,33-9,26/kg Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. Keskusjärjestöjen suurkokoukseen Helsinkiin odotetaan perjantaina osallistujia yli 70 ammattiliitosta. 2 erää/tal. Turun Sarjakuvakauppa kertoi tilanneensa tuhat lehteä, joita se lupasi myydä omille asiakkailleen. Lähija perushoitajia edustavan Superin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii, että julkisen sekä sosiaalija terveyspuolen asema tunnustetaan. Satiirilehti Charlie Hebdon uusin numero ilmestyi keskiviikkona. Turun Sarjakuvakauppa kertoo aloittavansa neuvottelut uudestaan ranskalaisten kanssa tämän aivan uuden tiedon pohjalta. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 7 UUTISET Anniina Luotonen HELSINKI (STT) Palkansaajakeskusjärjestöt SAK ja STTK päättävät perjantaina yhdistymisen selvittämisestä. 1,69 /ps (5,18/kg) Pouttu kuoreton NAKKI 280 g 3,57/kg Barilla KUVIOPASTAT 500 g ei täysjyvät tai piccolinot, 2,00/kg Möller OMEGA-3 54-135 g/230 ml Tupla, Twist, Pikkukalat, Vahva, Nivelille ja Sydämelle 103,65-184/kg 1 .1 .1 .1 .5 .250 995 kpl SURIMIPUIKKO 150 g 6,67/kg PARSAKAALI 250 g Espanja, 3,56/kg Almondy MAITOSUKLAA & KROKANTTI KAKKU 1 kg 5,99/kg Pouttu JAHTIja GOUTER MAKKARA 250 g 4,00/kg 2 KPL 2 PS 3 KPL raj. Korkeasti koulutettujen Akava toisti suurkokouksen aattona, että se aikoo pysyä itsenäisenä. –?Mutta ei minua pelota. Yhdistymisselvitys on tärkeä askel, vaikka suunnitelmia on joidenkin tietojen mukaan valmisteltu kulisseissa jo useiden vuosien ajan. Turun Sarjakuvakauppa aikoi tämän tiedon nojalla alkaa haalia lehtiä agenttiensa välityksellä vähän kerrallaan Ranskasta. Suomen Ekonomien edunvalvontajohtaja, Akavan varapuheenjohtaja Lotta Savinko ei usko, että palkansaajien edunvalvonnan laittaminen samaan muottiin ajaisi kaikkien etua. Sarjakuvakauppa kertoo informoivansa lehdestä kiinnostuneita asiakkaitaan sen jälkeen, kun oikeuksista selviää jotain lisää. SAK, STTK ja Akava sekä niihin kuuluvat lukuisat ammattiliitot kokoontuvat perjantaina arvioimaan järjestöjen välistä yhteistyötä. alv
Murto tehtiin aamuyöstä, hälytys siitä tuli aamuneljän aikoihin. He korostavat, että lahjoitukset ovat heille todella tärkeitä ja mahdollistavat paljon sellaista toimintaa, mitä ei ilman lahjoituksia voitaisi tehdä. Alikulun rakentamiseen radan ali Koivuhaan suuntaan ei kaupungilla ole taloudellisia mahdollisuuksia. Kiistellyn pyörätien rakentaminen on viivästynyt useilla vuosilla, koska puistoalueeseen rajautuvan tontin omistaja on valittanut siitä. Joulutervehdyksen tekijät aikovat myös kuvata tänä vuonna videota siitä toiminnasta, mihin varoja on yhdistyksissä käytetty. Pyörätie rakennetaan tämän vuoden aikana myös Broändanpolun ja Vesitorninpolun välille Isokylän koulun lähelle. Sitä onkin vaikea muuttaa rahaksi, kuinka tärkeä esimerkiksi perhekahvilasta löydettävä vertaistuki on vanhemmille, MLL:n Himangan yhdistyksen puheenjohtaja Pauliina Yrjänä myöntelee. Kyseisellä alueella on lainvoimainen asemakaava ja puistosuunnitelma, joihin kevyen liikenteen väylä sisältyy. Rantaraitti valaistaan, mikä ei sisälly nyt varattuihin määrärahoihin. Videossa oli esiintymässä noin 30 henkilöä ja videon koosti Antti Roslander. Rannan asutukselle siitä ei pitäisi olla haittaa, sanoo kaupungininsinööri Heikki Penttilä. So Tasty halk. Viime vuonna palvelua käytti 37 perhettä, joissa käytiin 163 kertaa. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Rantaraitti voi valmistua jo syyskesäksi Kokkolassa Pitkään valmisteltu, Mustakarin ja Morsiussaaren välinen ulkoilureitti loppusuoralle 5, 50, 40, 10, 30, 20, 50, 10 20, KYLMÄÄ KYYTIÄ HINNOILLE 5 95 Atria Perhetilan BROILERIN FILEESUIKALE • hunajamarinoitu • 1 kg 1 99 1 49 Atria KINKKU • 350 g (7,11/kg) Vaasan RUISPALAT • 12 kpl, 660 g (2,26/kg) 4 95 KG Snellman PORSAAN UUNIFILEE • maustettu • n. Ajanjaksolla 2008– 2012 ei Petinintien kohdalla ole sattunut poliisiin tietoon tulleita onnettomuuksia. pantit 3,60 • Hinta voimassa 13.2.2014 alkaen TOMAATTI • Senegal • 250 g (3,16/kg) RS Conference PÄÄRYNÄ • Hollanti KG BATAATTI • USA 1,59 KG KURKKU • Suomi 2,25 KG Ruodoton MERILOHIFILEE Kalamestarin LOHIHERKKU Naudan takuumureat ULKOFILEEPIHVIT Naudan TAKUUMUREA SISÄPAISTI Herkkugrillattu PAAHTOKYLKI 14,95 KG 1,99 100 G 22,95 KG 13,95 KG 11,95 KG ERÄ TUORETTA POLSON KARITSAA! PALVELUTISKISTÄ: MUISTA TUORE BAARIMME! Hanne Haapakoski KALAJOKI Kalajoen Joulutervehdys -video keräsi heti ensimmäisenä vuotena yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä noin 6500 euroa lapsille ja lapsiperheille. –?Meidän yhdistysten Facebook-sivujen kautta kerätään vielä lisää ideoilta vanhemmilta, lapsilta ja perheiltä, MLL:n Kalajoen yhdistyksen puheenjohtaja Tytti Toikkanen kertoo. Käytössä väylän pitäisi olla syyskesällä, sanoo Penttilä. Teknisen palvelukeskuksen vastineen mukaan Petinintie ja Petininpolku ovat kaupungin hoidossa olevia yksityisteitä, joita hoidetaan yksityistiemäärärahojen puitteissa. –?Tärkeintähän tässä ei ole edes se raha, vaan yhdessä tekeminen ja etteivät kaikki vain valittaisi kun asiat ovat huonosti. Summa jaetaan Kalajoen ja Himangan MLL:n yhdistyksien kesken, joilla on jo joitain ideoita lahjoituksen käytöstä. Lautakunta äänesti lähes samasta asiasta tasan vuosi sitten. Lastensuojeluliiton lastenhoito tukee kotipalvelutoimintaa Kokkolassa TOHOLAMPI (KP) Toholammin apteekkiin on murtauduttu torstain vastaisena yönä osoitteessa Kaartotie 2. –?Ei silti olisi uskonut, että näin paljon saadaan aikaan parissa viikossa, Janne Hietala tuumaa. Kimmo oli myös videon teossa mukana, omien sanojensa mukaan henkisenä tukena. Joulutervehdys auttaa lapsiperheitä Kalajoen Joulutervehdys -video keräsi heti tuhansia euroja lapsille ja lapsi-perheille sekä yli 11 000 katsojaa KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupunkirakennelautakunta ei lämmennyt Petinintien ja Petininpolun asukkaiden aloitteelle, jossa toivottiin muun muassa alikulun rakentamista rautatien alitse, valtatien nopeusrajoituksen laskemista 80 kilometriin tunnissa ja pyörätien rakentamista keskustan suuntaan. Ulkometsänpuiston uudisrakentamiseen Kaanaanmaalle varattiin 100?000 euroa. 26 cm ennen 19,95, nyt 11,97 ERÄ! 6 KEHYS ALKAEN Tarjoukset voimassa pe 16.1. Kyseisellä, Vaasantien ja rautatien välissä sijaitsevalla asutusalueelle on yksitoista omakotitaloa. Tukea myös vanhemmille Idea keräyksen varojen suuntaamisesta tuli kalajokiselta Kimmo Tirriltä, joka työskentelee Ylivieskassa lastensuojelutyössä. Väylä lähtee Mustakarin parkkipaikalta ja päättyy Morsiussaaren sillan viereen Vanhalle Veistämöntielle. 044 4013 737 (norm. Ensi vuonna videon tekijät aikovat ainakin antaa työlle enemmän aikaa, sillä ideasta toteutukseen ei ensimmäisenä vuotena ollut paljona aikaa. Yhdistysten ajatuksena on suunnitella myös yhdessä lahjoituksen käyttöä ja yhteisessä tapaamisessa heitellään jo ilmoille ajatuksia lapsi-vanhempi kokkikerhon uusimisesta, luennoista sekä teatterimatkasta. Rakentaminen voi alkaa jo talvella, jos tarvittavia maamassoja löytyy ja niitä päästään ajamaan. Puheenjohtaja Juha Ritamäki esitti, että pyörätierahat käytettäisiin kaupungin muihin ylimääräisiin menoihin. Ei alikulkua Petinintieltä Koivuhakaan KOKKOLA (KP) Sosiaalija terveyslautakunta myönsi Mannerheimin lastensuojeluliitolle 10?000 euroa avustuksena vuoden 2015 lastenhoitotoimintaa varten Kokkolan alueella. Carita Manninen vastasi nettipuolesta. Enää rakentamista ei kuitenkaan haluttu lykätä. Lisää tarjouksia löydät kotiin jaetusta liitteestämme Kokkola Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • puh. Tavoite 5000 euroa ylitettiin kirkkaasti. 6 litraa l (0,57/l) • sis. Lautakunta joutui äänestämään asiasta. –?Kyseessä on nimenomaan ulkoilureitti. Apteekkiin murtauduttin. 26 cm, ennen 18,95, nyt 11,37 • Performance, halk. 1,3 kg 4 99 Valio KEITOT • 1 kg (1,99/kg) 1 99 2 49 Saarioinen ISO TUMMA TAI ISO VAALEA PIIRAKKA • 585-630 g (3,16-3,40/kg) LIUKUESTE • koot: M (34-39), L (40-44) 5 95 % Tefal PAISTINPANNUJA • esim. Kotipalvelun kysyntä on ollut suurempaa kuin mihin kaupungilla on ollut resursseja. Ei jälleenmyyjille. puhelumaksu) • www.minimani.fi Meillä voit maksaa myös lähimaksulla Palvelemme ma–pe 8–21 la 8–18 su 12–18 Candyking IRTOKARKIT 5,99 KG C I 5 Arla Natura KERMAJUUSTO • 1 kg (4,99/kg) Atria UUNILENKKI • 400 g (1,98/kg) • 3 kpl/talous 79 25 KPL Magnum SANDWICH ALMOND • 140 ml (2,86/l) 4 99 PACK Hartwall JAFFA, JAFFA LIGHT, PEPSI, PEPSI NEXT, PEPSI MAX, 7UP • yht. pantit 1,60 21 84 Karjala • 24 x 0,33 l/pack (2,30/l sisältö) • sis. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 8 UUTISET Jouni Nikula KOKKOLA (KP) Noin 1?200 metrin mittaista kevyen liikenteen väylää Mustakarin ja Morsiussaaren välillä aletaan rakentaa kesän aikana. MLL:n Kalajoen yhdistyksen ja MLL:n Himangan yhdistyksen väki ovatkin lahjoituksesta suuresti kiitollisia. Apteekista oli anastettu vain vähäinen määrä rahaa. Kaupungille kustannus on ollut noin kymmenen euroa per hoitotunti. Ensi vuonna uudestaan Keräys oli voimassa noin kaksi viikkoa ja yrityksiltä lahjoituksia pääasiassa soittelivat videon puuhamiehet Janne Hietala ja Antti Roslander. Se hävisi kuitenkin teknisen johtajan alkuperäiselle esitykselle äänin 7–3. Poliisin saavuttua paikalle tekijä tai tekijät olivat jo poistuneet paikalta. Lisäksi lautakunta varasi saneerausrahaa Poppelitielle, Haapatielle, Trykkarintielle, Pelimannintielle, Sillanpääntien muutokselle monitoimitalon kohdalta, Kallisentielle, Rännärinkujalle ja Vattajantielle. Aika näyttää, kuinka suosittu siitä tulee. Kaupunkirakennelautakunta päätti keskiviikkona 130?000 euron varaamisesta hankkeeseen. Silloin puheenjohtaja Ritamäki esitti hankkeen lykkäämistä. Sorapinnoitteinen ja valaistu Halkokarin merenrannan ja asutuksen välissä mutkittelevasta väylästä tehdään sorapinnoitteinen. Esitys sai taakseen Carl-Göran Henriksénin ja Markku Kuutin äänet. –?Hanke on ollut enää määrärahoista kiinni. Hänen esityksensä voitti äänin 7–3. –?Tehdään jotain erilaista ja suurempaa, Antti Roslander lupaa. Voisi olla hyvä järjestää jotain myös vanhemmille, koska yleensä me lastensuojelussa nähdään heitä vasta kun on liian myöhäistä, Kimmo toteaa. Vaasan hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsi valituksen. Lastenhoitotoimintaa voi ostaa jokainen kuntalainen. Morsiussaaren sillan ja Mustakarin välinen kevyen liikenteen väylä avaa uusia ovia ulkoiluun. Kaikkea ei kuitenkaan rahalla saa. – su 18.1.2015 tai niin kauan kuin tarjouseriä riittää tarjousaikana ellei toisin mainita. Valtatien liikennemäärä Petinintien kohdalla on noin 8?600 ajoneuvoa vuorokaudessa. Ensi vuonna miehet toivovat saavansa suuremman porukan kasaan keräystyöhön ja videokin aiotaan toteuttaa suuremmalla volyymilla, sillä samaa ideaa ei haluta vain toistaa. –?Vapaaehtoisia käsipareja tarvitaan aina toimintaan, Tytti muistuttaa. Lastensuojeluliitto tuottaa lastenhoitotoimintaa liiton ja kaupungin välisellä sopimuksella. Toiminta tukee kaupungin järjestämää kotipalvelutoimintaa
Pidätetyn miehen mukaan kyse oli mukaan autokaupasta. Kyse oli 7.62-kaliiberisista ammuksista, jotka sopivat Coulibalyn Tokarevpistooliin, jota hän käytti iskussaan. –?Heti kun räjäytän itseni pääsen taivaaseen ja saan ikuisen rauhan, hän kertoi. Jemeniläinen mies on viettänyt koko aikuisikänsä Guantánamon vankileirissä. Esimerkiksi Ranska on ottanut kaksi, Saksa kaksi ja Slovakia kahdeksan. –?Tämä on tärkeä askel Viron ja Yhdysvaltojen kahdenvälisissä suhteissa, joissa liittolaiset tukevat toisiaan, Valter sanoo. Vankeja ei haluttu palauttaa Jemeniin, koska maan olot ovat sekavat. Asiantuntijoiden mukaan Boko Haram näyttää käyttävän itsemurhapommittajina tyttöjä, joita se on kidnapannut. RTBF:n mukaan paikalta oli kuulunut konetuliaseiden laukauksia ja räjähdyksiä. Lapset ovat aikuisia taipuvaisempia ryhtymään ”marttyyreiksi”. Tammikuussa 2001 Qader lähti kahdeksaksi kuukaudeksi taistelujen keskelle. . Hän pitää elokuvien katselemisesta ja tietokonepelien pelaamisesta. Hänellä on pääsy esimerkiksi sairaanhoitoon. Talebanilla ja al-Qaidalla on Pohjois-Waziristanissa sekä Pakistanin puolella itsemurhaiskijöiksi koulutettavia lapsia varten omat leirinsä. Pakistan luovutti pidätetyt Yhdysvaltain haltuun toukokuussa 2002. Coulibalyn ennen iskuja nauhoittaman videon mukaan hän ja Kouachin veljekset suunnittelivat iskunsa yhteistyössä. Joidenkin arvioiden mukaan siellä surmattiin jopa 2?000 ihmistä. Käännekohta Qaderin kertomuksessa on syksyllä 2000, jolloin hän tapasi Kabulissa taleban-taistelijoita. Heidän ajattelunsa on vähemmän kehittynyttä.. Samaisessa vankilassa Coulibalyn ja Kouachi tutustuivat myös Djamel Beghaliin, joka on yksi ranskalaisen radikaalin islamin johtohahmoista. Useimmat itsemurhaiskujen tekijät ovat kuitenkin alle 18-vuotiaita, kertoo islamilaisia ääriliikkeitä tutkiva yhdysvaltalainen riippumaton The Clarion Project verkkosivuillaan. Lisäksi iskussa pidätettiin useita muita. Eräs afgaaniviranomainen sanoi lapsipommittajan hinnan liikkuvan 7?000 ja 14?000 dollarin (5?900–11?800 euron) välillä. Seuraavien kuukausien aikana häntä opetettiin käyttämään AK-47 -rynnäkkökivääriä. Yhdysvaltain senaatin raportin mukaan Yhdysvallat on kiduttanut terrorismista epäiltyjä, myös Guantánamossa. Ihmisoikeusjärjestöjen julkaisemissa satelliittikuvissa Bagan ja Doron Bagan kaupungeista näkyy yli 3?700 tuhoutunutta tai vaurioitunutta rakennusta. Yhdysvaltain viranomaisille kertomansa perusteella Qader kuitenkin lähti pikaisesti Afganistaniin, koska halusi työskennellä kansalaisjärjestössä. Toiminta kuitenkin jatkuu. Qader siirrettiin Guantánamoon juhannuksen alla vuonna 2002. ANDRES LEIGHTON/AP KUUBA YHDYSVALLAT Miami 150 KM Atlantin valtameri Karibianmeri Guantánamo Havanna Lapsipommittajan saa ostettua Afganistanissa 6000 eurolla Afganistanin poliisi toi 29. Sen mukaan kaksi jihadistia olisi kuollut ja kolmas vakavasti haavoittunut. Miten lapset saadaan tekemään näin äärimmäisiä tekoja. Yhdysvallat vapautti keskiviikkona viisi jemeniläistä vankia Guantánamon vankileiristä. Hän jatkoi ruoanlaittoa ja polttopuiden keräämistä. Lapsi ei ajattele tekevänsä väärin niitä kohtaan, jotka hän tappaa. Alaikäisten lasten käyttäminen itsemurhapommittajina on yleistä Afganistanissa ja Pakistanissa, vaikka ääriliike Taleban väittää, että se ei käytä ”parrattomia” poikia sotilaallisissa operaatioissaan. . STT, Reuters BRYSSEL Belgialaisessa Verviersin kaupungissa oli torstai-iltana meneillään terrorisminvastainen operaatio, kertoi maan yleisradio RTBF. . –?Monet Yhdysvaltain turvallisuuspalvelut ovat todenneet, että tämä henkilö on sopiva uudelleensijoitukseen, eikä muodosta suurta uhkaa. OLIVIER HOSLET/EPA Guantánamo-vanki aloittaa elämänsä uudelleen Virossa GUANTÁNAMON VANKILEIRI . Qader kertoi Yhdysvaltain viranomaisille puhdistaneensa aseita, tehneensä ruokaa, keränneensä polttopuita ja rentoutuneensa. Hänelle korostetaan, että tällainen toiminta on islaminuskon hyväksi. Britannia ja Yhdysvallat ovat auttaneet Nigeriaa. Eesti Ekspressin mukaan Qaderille on vuokrattu pieni asunto kahdeksi vuodeksi. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 9 ULKOMAAT Ilkka Timonen Lapsien käyttäminen itsemurhapommittajina on kammottavan yleistä Pakistanissa ja Afganistanissa – ja nyt tapa on tullut myös Nigeriaan. Vuodesta 2009 yli 60 entistä vankia on uudelleensijoitettu. Nigerian Boko Haram oppi Talebanin tavan käyttää lapsia itsemurhaiskuissa. Tarkoituksena oli sijoittaa vankileirille terrorismista epäiltyjä ihmisiä sodista Afganistanissa ja Irakissa. Vankilaan on vuosien mittaan siirretty 779 miestä. Yhdysvaltalaisen ajatushautomo The Gatestone Instituten mukaan lapsia opetetaan ajattelemaan, ettei kuolema olisi lopullinen tapahtuma. Lea Peuhkuri Viro sai keskiviikkona uuden asukkaan: Guantánamon vankileiriltä vapautuneen jemeniläisen Ahmed Abdul Qaderin. Afganistanin hallitus sanoo maassa olevan liki 5?000 lasta, jotka ovat saaneet itsemurhapommittajan koulutuksen. Tyhjennys on kuitenkin edennyt hitaasti. Ääri-islamilaisuus leviää vankiloissa Belgia iski jihadistisoluun BELGIA Verviers RANSKA LUX. Heitä käytetään itsemurhapommittajina. Valterin mukaan Viro itse päätti, kuka vangeista tulee asumaan Viroon. Itsemurhaiskijälle luvataan välitön pääsy paratiisiin. Iskuissa kuoli tyttöjen lisäksi yhteensä 19 ihmistä. Bushin seuraaja Barack Obama lupasi vuoden 2009 alussa sulkea vankileirin vuonna 2010. Ratsioiden kohteina olivat ääri-islamilaiset, jotka olivat lähteneet Syyriaan taistelemaan Isis-järjestön riveissä ja palanneet sitten kotiin. Talebanin kerrotaan ostaneen jopa 7-vuotiaita lapsia tehtävään. Myönteisestä päätöksestä kerrottiin viime lokakuussa. SAKSA HOLLANTI Bryssel 60 KM Poliisin erikoisyksiköt valmistautuivat tunkeutumaan epäiltyjen jihadisten asuntoon belgialaisessa Vervierin kaupungissa. . Eräs kiinni jäänyt lapsi-itsemurhaiskijä kertoi kouluttajien kertoneen hänelle, että hyvän muslimin kuului puolustaa islaminuskoa. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi jo vuonna 2009, että vankileiri suljetaan. Viron yleisradioyhtiö ERR:n mukaan 31-vuotias Qader on istunut Yhdysvaltain vankileirissä Guantánamossa kaksitoista vuotta eli käytännössä koko aikuisikänsä. Sen jälkeen apurin arvellaan paenneen Syyriaan. Vankiloiden radikalisoivasta vaikutuksesta on Ranskassa keskusteltu aiemminkin, sillä vuonna 2012 seitsemän ihmistä Toulousessa surmannut Mohamed Merah ja viime vuonna Brysselin juutalaiseen museoon hyökännyt Mehdi Nemmouche kääntyivät ääri-islamilaisuuteen istuessaan vankilatuomiota. –?Monia kaupunkeja ja kyliä on vallattu, ja vaimoja, nuoria tyttöjä ja jopa alle 10-vuotiaita tyttöjä on kidnapattu. joulukuuta julkisuuteen teini-ikäisen Zermenan, joka oli yrittänyt itsemurhaiskua poliisin tarkastuspistettä vastaan Helmandin maakunnassa. Bushin johdolla pystyyn Kuubassa sijaitsevan vankileirin vuonna 2002. –?Kaksi noin kymmenenvuotiasta tyttöä… heistä näki vain palmikoidut hiukset ja osan yläruumiista, hän kertoi Reutersille. Belgian viranomaiset ovat pidättäneet miehen, jonka epäillään myyneen pistoolin ammuksia Pariisin kosherkauppaan viime viikolla hyökkänneelle Amedy Coulibalylle. Tuhojen laajuus Nigeriassa alkaa selvitä. Vain harvat Guantánamon sadoista vangeista joutuivat oikeuden eteen. Verviers sijaitsee Belgian itäosissa, Liègen kaupungin ja Saksan rajan välissä. Sieltä hän lähti Pakistaniin Faisalabadiin oleskellakseen niin sanotussa turvatalossa, koska tarvitsi viisumin Jemeniin. Maanantaina Keski-Nigeriassa sijaitsevan Josin katolinen arkkipiispa vetosi länsimaihin, jotta ne auttaisivat Nigeriaa taistelussa islamisteja vastaan. Suuri osa leirillä pidetyistä on vapautettu ilman oikeudenkäyntiä. Kuinka jemeniläinen Ahmed Abdul Qader sitten päätyi Guantánamoon. Qader saa myös tukihenkilön, joka auttaa sopeutumaan elämään vankilan ulkopuolella. Hyökkäyksessä surmattiin myös synnyttämässä oleva nainen, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Yhdysvallat pani presidentti George W. Paikallinen kauppias kertoi nähneensä sunnuntaina Potiskumin kaupungissa sen mitä itsemurhaiskijöistä oli jäljellä. . Yhdysvallat suositteli Qaderin vapauttamista jo vuonna 2010. . Tammikuussa 2002 otetussa kuvassa Guantánamon odottlivat pääsyä selleihinsä. Heille luvataan marttyyrikuolema ja heidän perheilleen taloudellista turvaa. Coulibaly sai surmansa poliisin rynnäkössä. Viron ulkoministeriön tiedottaja Mari-Liis Valter kertoo, että Viro päätti ottaa yhden Guantánamo-vangin sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli sitä pyytänyt. Eesti Ekspress -lehden mukaan Qader ei ole naimisissa eikä hänellä ole lapsia. Huomiota on herättänyt muun muassa se, että Charlie Hebdo -satiirilehteen iskenyt Cherif Kouachi ja pariisilaiseen kosher-ruokakauppaan hyökännyt Amedy Coulibaly tutustuivat aikoinaan Fleury-Merogisin vankilassa Pariisissa. Qader kertoi Yhdysvaltain kuulustelijoille, että sitten hän halusi lähteä pois ja pääsikin Kabuliin asumaan yhden taistelijan luokse. –?Tyttöjen saaminen on erittäin helppoa, kertoi eräs paikallinen toimittaja uutiskanava NBC:lle. Hän tuli maahan omasta tahdostaan ja on nyt hakenut Virosta turvapaikkaa. Belgian tiedotusvälineet raportoivat miehen ilmoittautuneen itse poliisille Charleloissa, koska oli ollut tekemissä Coulibalyn kanssa. Belgia on monien muiden Länsi-Euroopan maiden tavoin joutunut todistamaan ääri-islamilaisuuden nousua muslimiväestönsä keskuudessa. Maaliskuussa 2002 Pakistanin armeija hyökkäsi taloon ja pidätti ainakin 15 epäiltynä kuulumisesta al-Qaidaan. WATAN YAR/EPA Kuvat kertovat tuhosta Ilkka Timonen Nigerian armeija on Boko Haramin suhteen alakynnessä. He houkuttelivat häntä taistelulinjojen taakse. Valterin mukaan Viro on varmistanut, että Qader pystyy sopeutumaan Viroon ja pysymään kaidalla tiellä. –?Toisaalta, henkilöä aiotaan valvoa Virossa. Vankien oikeudellinen asema on ollut epäselvä. Ääri-islamistinen Boko Haram -liike teki viime viikonloppuna Koillis-Nigeriassa kaksi itsemurhaiskua, joiden tekijät olivat arviolta kymmenenvuotiaita tyttöjä. Useita ihmisiä pidätettiin. Häntä ei ole tuomittu mistään rikoksesta. Siellä hänen tehtäviinsä kuului öljylamppujen puhdistaminen ja talon siivoaminen. Belgian poliisi teki torstaina useita samanaikaisia iskuja islamistiryhmiä vastaan eri puolella maata. Heistä neljä lennätettiin Omaniin. Viime viikolla kapinalliset valtasivat Bagan kaupungin ja läheisen armeijan tukikohdan surmaten ainakin 150 ihmistä. Amnestyn mukaan poikavauva oli jo puoliksi ulkona kun nainen kuoli silmittömässä tulituksessa. –?Viro harkitsi vakavasti ja päätti suostua liittolaisen pyyntöön, Valter kertoo sähköpostitse. Pakistanin armeija löysi yhden tällaisen leirin, jossa jopa kymmenenvuotiaat lapset opettelivat käsittelemään pommeja ja pommiliivejä. Belgialaisen Belga-uutistoimiston mukaan operaatio olisi ollut rautatieaseman liepeillä, lähellä kaupungin keskustaa. Toinen lapsipommittajan isku tehtiin lauantaina Madugurin kaupungissa. Hän ei aio kutsua vanhempiaan asumaan Viroon. Matkalipun osti hänen isänsä. Viro haluaa auttaa Yhdysvaltoja sulkemaan Guantánamon vankilan. Virolaislehti kertoo, että Qader osaa englantia. Attentaatissa kuoli neljä. Omien sanojensa mukaan noin 16-vuotias Qader lähti Jemenistä ja tuli Pakistaniin opiskellakseen Koraania ja tietokoneita vuonna 1999. Tässä auttavat ääriliikkeiden näyttämät propagandavideot, joissa ”vääräuskoisia” surmataan ja kidutetaan. Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten raportin mukaan lapset ovat aikuisia taipuvaisempia ryhtymään ”marttyyreiksi”, koska heidän ajattelunsa on vähemmän kehittynyttä. STT, AFP Pariisi Pariisin viimeviikkoiset terrori-iskut ovat herättäneet Ranskassa keskustelun vankiloista radikaalin islamin leviämisja verkostoitumispaikkoina. Qader on ainoa Viroon päätynyt. Viime vuosina Yhdysvallat on yrittänyt etsiä sijoituspaikkoja Guantánamo-vangeille, jotka ehkä joutuisivat vaaraan entisissä kotimaissaan. Ranskan poliisi on tunnistanut miehen, jota se epäilee juutalaiseen ruokakauppaan iskeneen miehen apuriksi, kertoo Le Parisien -lehti. Lapsi-itsemurhaiskijä on kallis tuote. Alueella oli runsaasti poliisiajoneuvoja ja ambulansseja. Poliisi uskoo, että mies ajoi Amedy Coulibalyn kaupalle. Seuraavan vuoden aikana Qader vietti aikaa paitsi Kabulissa, myös Pakistanin Quettassa moskeijan yhteydessä
Magnatin esitykset ovat olleet sitä luokkaa, että vain laukka tai pussitus voi viedä siltä voiton. Arvostettu ja avoimesti kaupallinen X-Games osuu päällekkäin Itävallassa järjestettävien Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n lumilautailun MM-kilpailujen kanssa. Pihtiputaan jyrä Tir du Caux sekä Suomessa voitolla aloittanut Kentucky Love ovat muut pakolliset hevoset pelilapuille. –?Yritän pelata joitakin otteluita. Jos toiset laskee paremmin, sitten ne laskee. –?Olen silloin 34-vuotias. Se on aina ollut tyylini. Se on hyvä aika lopettaa, Lahm suunnittelee. Bardalin ranne murtui karsinnassa MONACO (STT–AFP) Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF tutkii väitteet, joiden mukaan venäläinen kävelyn olympiavoittaja Jelena Lashmanova rikkoi kilpailukieltoaan. RoPS kertoi torstaina tehneensä myös 1+1-vuotisen jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Olli Pöyliön kanssa. Kangasalan ruuna Magnat on yksi kovimmista tällä hetkellä kilpailevista suomalaislämpöisistä. Koko lohko pelataan valmiiksi siis kolmen helmikuisen viikon aikana. Janne Korpi aikoo osallistua MM-kisoissa kolmeen lajiin. Suomen joukkue jäi kärjestä yhden kierroksen ja oli 19:s. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Korpi käyttää pelisilmää 28-vuotias konkari kolmatta kertaa lumilautailun MM-kisoihin HELSINKI (STT) Jimi Salonen lienee Suomen valttikortti freestylehiihdon MM-kilpailujen kumparelaskussa. Kaarturi otti Turussa mukavasti vauhtia ja ehti laukan jälkeen neljänneksi. Pertti Ketolalla saattaisi olla edessään pikkuyllättäjä. IAAF tutkii väitteet Lashmanovan kilpailukiellon rikkomisesta ROVANIEMI (STT) Keskikenttäpelaaja Tomas Hradecky siirtyy Rovaniemen Palloseuraan jalkapalloliigassa. V: 8 Diktaattori (1 Keisar, 2 Ponnen Onni). Hänen tavoin moni muukin suomalainen antaa sikäläisille roimasti tasoitusta. Siitä Lahmilla on kokemusta vuodelta 2013. Vähän vaikea sitä on selittää, mutta yritän sellaista itseni ylittämistä. Ei siellä voi varmistella. Eroa on 43 pistettä. Hynttyyt lyötiin yhteen pääasiassa kolmannen ison kokonaisuuden luomiseksi talvilajien arvokilpailukenttään, kertoo freestylen lajiyhdistyksen Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja ja huippu-urheiluvastaava Marko Mustonen. Hradeckyn sopimus on mallia 1+1 vuotta. –?FIS:n lajeissa on pohjoismaiset lajit (mäkihyppy, maastohiihto ja yhdistetty), alppihiihto omana kategorianaan useine lajeineen ja aikaisemmin lumilauta ja freestyle omilla maailmanmestaruuskilpailuillaan. Hradecky siirtyy Rovaniemelle MÜNCHEN (STT–NTB) Puolustaja Philipp Lahmin ura Saksan jalkapallomaajoukkueessa päättyi viime kesän maailmanmestaruuteen, mutta seuratasolla Bayern Münchenin kapteeni jatkaa vielä vuosia. Taka ja Lindfors lumilautacrossin MM-. Viimeisinä kolmena vuotena en treenannut, koska olin niin kiireinen muiden asioiden kanssa, Ronaldo kertoi Sports Illustrated -lehdelle. Pronssidivisioonassa tekisi mieli jättää voitokas Predator Icon kokonaan pois lapulta. –?Hyvät hyppyrit ja muut. Saksan ankkuri Simon Schempp pääsi viimeiseltä ampumapaikalta hiihtolenkille runsaat seitsemän sekuntia ennen Svendseniä, mutta norjalainen puristi lopussa isäntämaan ohi. –?Ajattelin, että jos kutsu tulee, joutuu vähän miettimään, kun nämä MM-kilpailut ovat pääsponsorilleni Kissmarkille aika tärkeät, Korpi kertoi puhelimitse. Eihän täälläkään hirveästi ole lunta, mutta mukava että saivat radan kasaan, Taka sanoi. Jaro–VPS, Ke 11.2. Pääpaino on slopestylessa, sillä lumikourua eli halfpipea hänen on nykyisin hankala harjoitella. Se lähtee hopeadivarin täydelle matkalle sisäradalta. Kourutreeni vähissä Kreischbergin MM-näyttämöillä Korven on määrä osallistua kolmeen lajiin. sprintti 10 km (Ruhpolding). Magnat nauttii hopeadivarissa KREISCHBERG (STT) Rovaniemeläinen Jussi Taka ja helsinkiläinen Anton Lindfors pyyhälsivät lumilautacrossin fi naaliin Kreischbergissä Itävallassa alkaneissa MM-kilpailuissa torstaina. Helmikuun seitsemäntenä tulee Vaasan Palloseura Tellushalliin ja kolmea viikkoa myöhemmin on vieraana Seinäjoen Jalkapallokerho. –?Enemmän on haettu tapahtuman vaikutusarvoa, kokoa ja sitä kautta hyötynäkökulmaa, Mustonen sanoo. Kustakin liigacupin lohkosta etenee kaksi parasta jatkopeleihin. Sotshin olympialaisissa hän hyppäsi pronssia. Marcia dal Mondon sivuilla on valokuvia Lashmanovasta radalla ja palkintokorokkeella, vaikka virallisiin tuloksiin häntä ei ole merkitty. Esimerkiksi Tähti Kepuun saa uskoa ken haluaa. Hiljattain hänestä tuli Strikersin osaomistaja. Korven kolmas MM-laji big air -hyppy taas on mitä on. Haastajadivisioonan hevoset ovat vahvoilla 2600 metrin tasoituksessa. X-kutsua ei tullut, ja Korpi lähtee MM-mitalijahtiin Kreischbergiin. 19) Suomi (Jarkko Kauppinen, Ahti Toivanen, Matti Hakala, Tuomas Grönman, 1+11) jäljessä 1 kierros. Edellisissä MM-kilpailuissa Norjan Vossissa hän ylsi parikumpareilla kahdeksanneksi. Taka eteni perjantain . –?Vähän vaikea sitä on selittää, mutta yritän sellaista itseni ylittämistä. Kovimmassa suomenhevoslähdössä juoksee systeemin toinen varma. naaliin karsinnan 1. Harjoitteluolot Amerikassa ovat Korven mielestä ylivertaiset joulukuun alusta lähtien. Kraft kärkeen Wislan tynkäkisassa WISLA (STT–NTB) Norjalaisen mäkihyppääjän Anders Bardalin ranne murtui, kun hän kaatui maailmancupin kilpailun karsinnassa Puolan Wislassa torstaina. Jos toiset laskee paremmin, sitten ne laskee. Sitä ennen hän haluaa voittaa Bayernin riveissä Mestarien liigan. Toipuminen vienee nelisen viikkoa ja jättää Bardalille nirkoisesti aikaa MM-valmisteluille. 24) Suomi 54. On se jo vuosia ollut niin, että paippia on tullut laskettua lähinnä kisoissa. III: 12 Varjomanni, 6 Sata Salamaa, 1 Kaarturi, 9 Taran Olivia, 4 Tuiskuliinu (5 Krigori, 8 Puulan Tuuli). Yhteisiä MM-kilpailuja on määrä järjestää jatkossakin. Kotipelien välissä Jaro vierailee sekä Seinäjoella että Vaasassa. –. –?Eka lasku oli varsin huono ja jouduin laskemaan toisen kierroksen. Kaatumisilla on usein seurauksensa. Jos Harri Koivusen ajokki päästetään keulaan, on sillä tietysti mahdollisuus jälleen voittaa. Slovenialainen Peter Prevc oli toinen ja saksalainen Severin Freund kolmas. Toka oli melko hyvä. Murtuma vaarantaa Bardalin osallistumisen reilun kuukauden kuluttua alkaviin Falunin MM-kilpailuihin. Kolme viikkoa huilannut Diktaattori oli viime vuoden lopulla niin vakuuttava, että voittokulun luulisi jatkuvan. Rahakkaimpien lähdöissä pelihevoset erottuvat helposti, mutta mukaan mahtuu ainakin yksi kohde, jonka voi voittaa melkein mikä tahansa osallistujista. –?Joulukuun kaksi ensimmäistä maailmancupia peruttiin, niin sai tätä kisastarttia aika kauan odottaa. Koossa on big airhyppyjen pronssia vuodelta 2007 ja slopestylen pronssia edellisistä kisoista kahden vuoden takaa. SJK–Jaro, Ke 18.2. Tavoitteeni oli päästä ensimmäiseltä laskulta jatkoon, ja se toteutui. Teivossa yllättänyt Westcoast Spider on erittäin nopea ja voi ehkä kiirehtiä ensin keulaan. Liigacupin loppuottelu pelataan tänä vuonna huhtikuun neljäntenä päivänä. karsintakierroksella 1.01,17). Hradecky on pelannut kaksi viime kautta liigaa IFK Mariehamnissa. Bardal kaatui 140-metrisen hypyn ja vietiin tutkittavaksi sairaalaan. Naiset (16 . Näissä vihjeissä ei nähdä mahdolliseksi, että Oulun ruuna kiertäisi viimeisellä lenkillä näin tasokkaan porukan. Nelikosta kolmannen osuuden Matti Hakala ampui pystypaikalta yhden sakkokierroksen. Kauden kaksi aiempaa maailmancupin 4x7,5 kilometrin kisaa voittanut Venäjä jäi kolmanneksi runsaat kahdeksan sekuntia kärjestä. Noin neljä kertaa paaluhevosia enemmän tienanneet punnertavat viimeistään päätöslenkillä kärkipäähän. –?Nyt se (selkä) on ollut aika hyvässä kunnossa pari viime kuukautta, Korpi kertoi. Vähän voi käyttää pelisilmääkin ja katsoa mitä toiset tekee. Kreischbergin MM-kumpareilla Salosen seurana on Jussi Penttala. Mustosen mielestä kyse ei ole keinosta säästää taloudellisesti. –?Hyvällä fi iliksellä lähdetään MM-kisoihin ja katsotaan miten siellä menee ja hyvinhän siellä menee, Salonen tuumi. Italialainen Marcia dalMondo -nettijulkaisu kertoi hänen osallistuneen Mordovian alueen mestaruuskilpailuihin. Lohko B: KuPS, FC Lahti ja Ilves Lohko C: FF Jaro, SJK ja VPS Lohko D: HIFK, IFK Mariehamn ja FC Inter Lohko C:n otteluohjelma: La 7.2. Lahm kertoo ranskalaisen L’Equipe-lehden haastattelussa, että hän jatkaa pelaamista vuoteen 2018. Kilpailukiellon rikkominen voisi vaarantaa hänen osallistumisensa Rio de Janeiron olympialaisiin 2016. Sotshin olympialaisissa Korpi meni nurin slopestylen karsinnassa ja tuskaili seuranneiden selkäkipujen kanssa. Tänä päivänä on aika vaikeaa olla hyvä kaikessa, Korpi tuumi. MM-matkaan konkari Korpi, 28, lähtee vasta kolmatta kertaa. Hän ei pidä mahdottomana, että jäähdyttelisi viimeisinä pelivuosinaan Yhdysvalloissa tai Qatarissa, kuten nykyään moni eurooppalainen veteraanipelaaja tekee. MM-karsinta oli kauden ensimmäinen kilpailu lumilautacrossissa. IV: 1 Magnat (4 Costatantisoldi, 11 Västerbo Mission). Ne omalle tasolle, niin hyvä tulee, Salonen sanoi. Vihjesysteemi 22,50 euroa: I: 1 Tir du Caux, 9 Kentucky Love, 6 Predator Icon (7 Shadoom, 5 Fager). Norjan mäkipomo Clas Brede Bråthen kertoi, että Bardal palaa Norjaan heti kun se on mahdollista. Kultadivisioonan talvimaljassa odotellaan Outlaw Mercin voittoa. Hän kokee kumpareuransa HELSINKI (STT) Lumilautailijat ja freestylehiihtäjät mittelevät ensi kertaa yhteisissä MM-kilpailuissa Itävallan Kreischbergissä. Siinä voisi olla ainesta jopa varmaksikin asti. Se on fakta. Lindfors haki fi naalipaikan toiselta kierrokselta ja oli nopein eli yhteistuloksissa 17:s. Viestin maailmancup, kärki (3 kilpailua): 1) Venäjä 168 pistettä, 2) Norja 162, 3) Ranska 145,... Sitten kun menee riskirajoilla käy usein niin, että kaatuu tai pärjää. Aika vaikeaa se on aikatauluttaa, ja on se kustannuskysymyskin. Seuraava kilpailu: 17.1. –?Jenkit dominoi paippia. –?Se on yksi hyndä. VPS–Jaro, La 28.2. Lumilautailun ja freestylen lajeista kolme onnistuu käytännössä samalla radalla tai suorituspaikalla: slopestyle, lumikouru ja crossi. –?Hyvin on lähtenyt tämä kausi. Tänä vuonna haluan treenata paljon. Hänen parhaakseen jäi sija 18 slopestylessa. Vähän vaikeampia jo olen hypännyt, mutta en vielä sellaisia kuin haluaisin. Ronaldo pohtii paluuta pelikentille Jarkko Sorjonen HELSINKI (STT) Janne Korpi olisi joutunut ratkaisemaan visaisen pähkinän, jos olisi saanut kutsun talvilajien X-Gamesiin Yhdysvaltoihin. Monta kovaa jää systeemin ulkopuolelle, vaikka peliin mahtuu viisi hevosta. Ihan helppo ei ole seuraavakaan sh-kohde. Varjomannin voittoputki on vaarassa katketa, koska suosikki joutui ikävälle 12-paikalle. Kelvollisen kourun perässä Korven oli tarkoitus matkata Sveitsin Laaxiin, mutta kehnon alkutalven myötä kouru on saatu vasta auki. Suomi ei osallistu lauantain joukkuekilpailuun. Terveenä on saanut harjoitella hyvissä olosuhteissa ja kehitystä on tullut. kierrokselta. –?IAAF vahvistaa saaneensa usealta lähteeltä tiedon, jonka mukaan Lashmanova on saattanut osallistua kilpailuun joulukuussa Venäjällä kilpailukieltonsa aikana, IAAF tiedotti torstaina. Kraft vei voiton Puolassa avauskierroksen 129,5-metrisellään ja ohitti cup-pisteissä itävaltalaisen maanmiehensä Michael Hayböckin, joka sijoittui neljänneksi. Mikäli Vermon rata menisi lauantaina pehmeäksi, olisi se epäilemättä kunnon talvikeleillä viihtyvälle suursuosikille haitaksi. Salonen arvelee tarvitsevansa aina vaan vaikeampia hyppyjä kivutakseen tulosliuskoilla yhä korkeammalle. Periaatteessa helpompi versio slopestylesta, Korpi vertasi. C-lohkon voittaja kohtaa kotonaan A-lohkon toiseksi parhaan ja C:n kakkonen pelaa jatkopelin D-lohkossa voittajaksi selvinneen vieraana. Koivuranta oli avauskierroksen ja kisan 28:s. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA Salonen valttikortti MM-kumpareilla kehittyneen oikeaan suuntaan Sotshin jälkeen. Liigacupia pelataan tällä kertaa neljässä kolmen joukkueen lohkossa, jolloin otteluita pelataan vain kuusi per lohko. –?Se jätti niin mahtavan tunteen, että haluan kokea sen uudelleen. Salonen, 20, oli viime talvena paras suomalainen Sotshin olympiakumpareilla Rosa Hutorissa ja nappasi MM-kisojen alla uransa parhaan maailmancup-sijoituksen Pohjois-Amerikan kiertueella. Svendsen varmisti ankkuriosuudella Norjalle voiton vajaalla viidellä sekunnilla ennen toiseksi tullutta Saksaa. naaliin): 1) Eva Samkova Tshekki 1.03,64, 2) Dominique Maltais Kanada 1.03,79, 3) Lindsey Jacobellis USA 1.03,80. Ronaldo, 38, suunnittelee pelaavansa joitakin otteluita Pohjois-Amerikan NASLliigan Fort Lauderdale Strikersissa. Kyllä tämä pysyvä ratkaisu on. Pietarsaaren Jaro aloittaa ja päättää alkulohkopelaamisen. Ei mikään täydellinen, tarpeeksi hyvä, Lindfors luokitteli. Lashmanova, 22, kärsii kahden vuoden kilpailukieltoa dopingista. Kallista touhua. Vähän voi käyttää pelisilmääkin, Janne Korpi sanoo tavoitteistaan MM-kisoissa. sijallaan. –?Pitäisi olla periaatteessa Jenkeissä, jos sitä haluaa laskea. Large Point ensimmäisenä peleihin. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 10 URHEILU LYHYESTI RAVIVIHJE YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Juha Savela 020 750 4420 Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. VPS–SJK, La 21.2. Suomalaisista vain Anssi Koivuranta olisi päässyt toiselle kierrokselle, joka peruuntui tuulen vuoksi. Silti hän pyrkii aina suoriutumaan mahdollisimman hyvin. Freestyle ja lumilautailu löivät MM-hynttyyt yhteen Jimi Salonen on suomalaisten ykkösnimi kumparelaskussa. Lohko A: HJK, KTP ja RoPS. MM-kilpailut, lumilautacrossin karsinta (32 . Brasilialainen jalkapallolegenda Ronaldo kertoo pohtivansa paluuta pelikentille. Bardal, 32, on normaalimäen hallitseva maailmanmestari edellisistä MM-kilpailuista Val di Fiemmestä 2013. Juuri sen takia siihen on tullut panostettua ja laskettua enemmän koko kauden. Liigacupin pelit helmikuussa Seppo Luokkala (KP) Nyt on tuttua kalustoa radalla, kun kaikkien aikojen kolmas T76-kierros ajetaan Vermossa. Ehdottomasti kannattaa pitää yhteisiä arvokilpailuja, Mustonen linjaa. Hyvä lasku tuli alle ja olen tyytyväinen, Taka kertoi tiedotteessa. SJK–VPS, La 14.2. PIETARSAARI (KP) Jalkapallon liigacupin alkulohkojen alustava ohjelma tuli julki torstaina. VII: 1 Outlaw Merci, 8 Womanizer S (5 Super Frido, 9 Liquorice Pipe). Ruhpolding: Maailmancup, miehet: 4x7,5 km viesti: 1) Norja (Ole Einar Björndalen, Erlend Bjöntegaard, Johannes Tingnes Bö, Emil Hegle Svendsen, 0+8) 1.09.42,3, 2) Saksa (Erik Lesser, Andreas Birnbacher, Arnd Peiff er, Simon Schempp, 0+4) jäljessä 4,6 sekuntia, 3) Venäjä (Jevgeni Garanitshev, Timofei Lapshin, Aleksei Volkov, Anton Shipulin, 0+8) –8,4, 4) Ranska –23,8, 5) Itävalta –24,5, 6) Tshekki –30,8, 7) Slovenia –2.46,8, 8) Valko-Venäjä –2.53,6,... Jyväskyläläinen Salonen ylsi kuudenneksi Calgaryssa. Turussa laukkailemaan intoutunut Aaron Hem jää varalle. Eipä tarvinnut miettiä, mutta valinta olisi luultavasti osunut XGamesiin. kierrokselta ja Lindfors 2. Ronaldo lopetti vuonna 2011 eikä ole pitänyt itseään huippukunnossa. Jaro–SJK. Päävalmentaja Juha Malinen kertoi Hradeckyn paikkaavan RoPSissa viime kaudella esiintynyttä aukkoa puolustavien keskikenttäpelaajien kohdalla. –?Sama formaatti on päätetty vuosille 2017 (Sierra Nevada) ja 2019. Lumilaudalla ja freestylella on selkeä synergiahyöty yhdessä. Ruuna oli aika vaisu Turussa, joten otetaan ikinuori Womanizer S kaveriksi lapulle. Suomalaisista kutsun saaneista olympiamitalistit Enni Rukajärvi ja Peetu Piiroinen valitsivat X-Gamesin Aspenissa. naaliin RUHPOLDING (STT) Norjalaisen Emil Hegle Svendsenin kokemus oli valttia ampumahiihdon maailmancupin miesten viestissä Ruhpoldingissa. Uran kolmannet olympialaiset Sotshissa poikivat Korvelle pettymyksen. ”Ei siellä voi varmistella” Korvella ei ole tapana asettaa sijoitustavoitteita, joita pitää turhina. VI: 8 Large Point, 14 Stone Capes Liz, 6 Jamie Ray (9 Sahara Hotshot, 16 Hopeless Guy). LEHTIKUVA/AFP Svendsen ankkuroi Norjan viestivoittoon WISLA (STT) Mäkiviikon voittaja Stefan Kraft valtasi maailmancupin kärkipaikan Wislan tynkäkilpailussa torstaina. Lashmanova voitti 20 kilometrin kävelyn Lontoon olympialaisissa 2012 ja Moskovan MM-kilpailuissa 2013. Lahmin ura jatkuu vuoteen 2018. Pikkutuntumaa löytyi Kuusamon Rukalta, joka vaatimattoman kourun vastapainoksi tarjoaa Korven mielestä oivan mahdollisuuden slopestylen työstöön. Ollaanhan mekin siellä paljon oltu, mutta vielä enemmän pitäisi. Jarkko Määttä jäi sijalle 31 ja Lauri Asikainen sijalle 40. II: 5 Rikurilla, 14 Passiton, 15 Aki-Vei, 13 Välkyn Tuisku, 9 Krimori (16 Aaron Hem, 2 Hexan Voksu). Maailmancup jatkuu viikonloppuna Zakopanessa. –?Lisää vaikeuskertoimia. naaliin): Miehet: 1) Alex Pullin Australia 1.00,06, 2) Lucas Eguibar Espanja 1.00,35, 3) Markus Schairer Itävalta 1.00,76, ...16) Jussi Taka Suomi 1.01,55, 17) Anton Lindfors Suomi (2. Liigan pohjalaisjoukkueet muodostavat lohko C:n. Emil Hegle Svendsen (kesk.) ratkaisi Norjalle viestivoiton Ruhpoldingissa. Lauantain visaisin tapaus on 16 suomenhevosen voltti. Taka nappasi jatkopaikan heti karsinnan avauskierroksella 16
Toto4 voittoosuus: 311,20. 28) Kannuksen Helluntaiseurakunta Asematie 5 H E L L U NT AISEURA K U N T A KANNUS Ke 21.1. –?Meillä on olemassa sopimus (Hockenheimin kanssa), meidän täytyy vain tehdä muutoksia siihen. Bluesista voittolaukauksellaan osui Miro Aaltonen. 2. kierros): 1) Stefan Kraft Itävalta 136,7 pistettä (129,5 metriä), 2) Peter Prevc Slovenia 134,5 (131,5), 3) Severin Freund Saksa 131,1 (129,5), 4) Michael Hayböck Itävalta 129,4 (131), 5) Rune Velta Norja 127,3 (128), 6) Markus Eisenbichler Saksa 125,3 (131,5), 7) Jernej Damjan Slovenia 124,5 (128,5), 8) Anders Jacobsen Norja 123,6 (134), 9) Richard Freitag Saksa 123,0 (126,5), 10) Noriaki Kasai Japani 121,9 (131), ...28) Anssi Koivuranta Suomi 110,8 (120), ...31) Jarkko Määttä Suomi 107,8 (122), ...40) Lauri Asikainen Suomi 100,1 (112,5). Toto (6-9-5): 2,25 1,51-2,78-2,64 34,09. 5. liigaottelun. 39 11 2 4 22 80– 124 41 Seuraavat ottelut: 16.1. 2. 3. Meillä on heidän kanssaan yhteistyötä. Lukko–Kärpät ja. Mukana Riku Rinne. Johan Mårtensson 1–0, 87. Toto4 pelivaihto 117766,60 e, voittoosuus 3328,10 e. Hyödynnä kotitalousvähennys! Kaikki peltisepän palvelut, nopeasti ja ammattitaidolla Ota yhteyttä: Jari 040 569 0879 Simi 050 496 5809 MYÖS ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN Materiaalitakuu jopa 40 vuotta!! JS Kattoja listapalvelu Oy Laakeritie 4, Kokkola www.jskattojalistapalvelu.. Varamiehiseltä SaiPalta puuttui kolme puolustajaa ja hyökkäyksestä ulkomaalaishankinnat David Spina ja Chad Rau. Dinamon voitto-osuman ampui ylivoimalla Kaspars Daugavins. Taistelimme läpi ottelun ja haimme voiton, mikä oli meille tärkeintä, Koponen summasi. Kokonaiskilpailu: 1) Marc Coma Espanja, KTM 41.43.03, 2) Goncalves –5.12, Price –31.43. Ässät–SaiPa 7–1 (1–0, 2–1, 4–0) 1. 39 15 5 5 14 86– 84 60 SaiPa ....... Suomelle toinen voitto futsalin EM-esikarsinnoissa MOSKOVA (STT) Liigajohtaja Moskovan TsSKA palasi voittokantaan jääkiekon KHL:ssä. HIFK ei kuitenkaan lannistunut. 2. 8. Toto (6-5-7): 3,20 1,70-1,28-4,41 3,11. Liiga: Blues–HIFK vl. Hienosti pojat kuitenkin nousivat voittoon, sanaili Sportin valmentaja Tomek Valtonen. Koponen pussitti 24 pistettä, kahmi kaksi levypalloa ja kirjautti myös kaksi syöttöä ja yhden riiston. Ottelun hahmoja olivat Sportin Charles Bertrand tehoilla 2+1 ja ketjukaveri Jarkko Immonen tehoilla 1+2. Päivän Duo: 11-9, kerroin: 422,22. erä: 20.59 Kiilholma (Hedden-Ville Uusitalo) 2–0, 29.38 Brian Salcido (David Mcintyre-Tommi Jokinen) 2–1 yv, 35.21 Esa Lindell (Eero Elo-Mika Niemi) 3–1 yv. –?Puolustimme paljon paremmin kuin edellisessä ottelussa. 2. Lahti: 1. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Callela Kingswin/Kari Venäläinen 17,7 (6,2), 2) Nelilyn Big Boss 18,2 (5,58).3) Zomba 18,4 (22,03).4) Iron Aria 18,5 (5,7).poissa: 16. Yleisöä: 3492. Arteta on ollut nilkkavammansa takia pois peleistä marraskuun lopusta lähtien. lähtö, lv 2140 m: 1) Frutti Luca/Ari Moilanen 19,3a (2,72), 2) Dino Xpress 19,4a (8,68).3) Blues Brother 19,5a (6,66).4) Sunrise Energy 19,7a (15,58).poissa: 10, 11. lähtö, sh 2140 m: 1) Riutan Lento/Arto Laaksonen 29,1a (3,2), 2) Notarik 29,2a x (2,01).3) Salaus 29,3a (24,61).4) A.T. Marjamäen kehuma kärsivällisyys palkittiin ajassa 57.45, kun puolustaja Ryan Glennin siniviivaveto lirahti Lukon verkkoon maalivahti Ryan Zapolskin suojusten kautta. Troikka: 626,68. Nürburgringin omistaja vaihtui hiljattain ja radan jatko F1isäntänä on ollut kysymysmerkki. Toto (7-8-6): 1,89 1,24-2,42-3,22 7,46. Suomen toinen valmentaja Ville Sihvonen kertoi liiton tiedotteessa. Vihtori 29,5a (50,8). –?Manchester United on suvaitsevainen organisaatio eikä siedä tällaista käytöstä, Unitedin edustaja sanoi. AUTOURHEILU FUTSAL JALKAPALLO JÄÄKIEKKO FREESTYLE MÄKIHYPPY RAHAPELIT RAVIT KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 11 URHEILU Palveleva puhelin 01019 0071 su-to klo 18-01 pe-la klo 18-03 Paikallisverkko-/ matkapuhelinmaksu Palveleva netti Ev.lut. 3. KalPa nollasi Pelicansin Harvoin omilleen viheltävä lahtelaisyleisökin (2?882) sai jo tarpeekseen Pelicansin tehottomuudesta, kun kotijoukkue nöyrtyi KalPalle maalein 0–2. Zapolskilla ei ollut paras päivänsä, sillä myös Ari Vallinin laukaus olisi ollut torjuttavissa. 1–2 (0–0, 1–0, 0–1, 0–1) 1. erä: Maaliton. Oikeat numerot: 10, 11, 15, 16, 22, 26, 29, 37, 38, 40, 41, 47, 48, 55, 56, 57, 59, 60, 66, 67 Termas de Rio Hondo: Erämaakilpailu Dakar-ralli, etappi 11/13: Autot (520 km, joista ek-kilometrejä 194): 1) Nasser Al-Attiyah Qatar, Mini 1.53.10, 2) Orlando Terranova Argentiina, Mini jäljessä 27 sekuntia, 3) Giniel De Villiers Saudi-Arabia –39, 4) Benediktas Vanagas Liettua, Toyota –40, 5) Vladimir Vasiljev Venäjä, Mini –1.16. Ketjun sentteri Jaakko Rissanen (1+1) sinetöi vierasvoiton osumalla tyhjään maaliin. Abu Dhabi: Miesten maaottelu: Ruotsi–Norsunluurannikko 2–0 (0–0) 65. Raimo Rahnasto. Ässät katkaisi neljän ottelun peräkkäisten kotitappioiden sarjansa, kun porilaisjoukkue murskasi SaiPan 7–1. Ralli päättyy lauantaina. erä: 43.32 Henri Heino (Jyri Marttinen-Ville Ahlgren) 4–1, 48.59 Jarno Kärki (Viljanen-Antti Kerälä) 5–1, 52.22 Kerälä (Kärki-Uusitalo) 6–1, 55.59 Niemi (Elo) 7–1. Seuraavat kilpailut: 17.–18.1. Ali Ahmed Mabkhout iski Arabiemiirikunnat johtoon, kun ottelua oli pelattu vain 14 sekuntia. Suomi kohtaa lauantaina isäntämaa Montenegron. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m: 1) Suvelan Tähti/Jarmo Saarela 28,6a (49,12), 2) Veeran Linkki 28,7a (8,95).3) R.R. klo 19 Uurenpaikantie 36 Kaustinen. 39 21 5 4 9 102– 74 77 HIFK ......... Espanjalainen Arteta kävi nilkkaleikkauksessa. Se tuntuu totta kai hienolta, pisteet 1+1 SaiPaa vastaan saalistanut kakkosketjun Mike Hedden analysoi. HIFK hävisi vieraissa voittomaalikisan jälkeen Bluesille 4–5. Da Costan maali riitti TsSKA:lle TsSKA:n voittomaalin teki ensimmäisen erän lopussa ranskalaishyökkääjä Stephane Da Costa. Hän on käynyt olkapääleikkauksessa. Ke 28.1. seurakunnat PALVELUHAKEMISTO TANSSIT TANSSIT Hannu Hannu Hautaniemen Hautaniemen yhtye yhtye la 17.1.2015 klo 20.30 – 01.00 Tule Talolle Tule Talolle tanssimaan, tanssimaan, tuntuu talvi tuntuu talvi mukavammalta! mukavammalta! Liput 13 € jr 1 (Pormestarink. Torjunnat: Janne Juvonen Pelicans 7+6+3=16 poissa 57.32–58.53, Samu Perhonen KalPa 6+6+13=25. Lauantaina Suomi–Montenegro. Eurocupissa esiintyi mainiosKoponen tehoili eurocupissa ti myös Gerald Lee jr., joka teki 15 pistettä joukkueensa Asesoft Ploiestin hävitessä vieraissa Nancylle 67–84. Jäähyt: Lukko 4x2 min, Kärpät 2x2 min. KHL:n länsilohkossa toisena oleva Pietarin SKA kukisti Riian Dinamon voittomaalikisan jälkeen 3–2. Toto (3-9-2): 2,72 1,38-2,23-1,84 10,69. Jokainen Ässien ketju onnistui maalinteossa. Moottoripyörät (523 km/357 km): 1) Joan Barreda Espanja Honda 3.26.33, 2) Paulo Goncalves Portugali, Honda –17 min, 3) Ivan Jakes Slovakia, KTM –1.35, 4) 4) Ruben Faria Portugali, KTM –1.43, 5) Toby Price Australia, KTM –2.17. erä: 58.53 Rissanen (Jukka Voutilainen-Keränen) 0–2 tm. Oikeat numerot: 1, 2, 6, 14, 15, 19, 24, 26, 29, 34, 35, 44, 47, 49, 50, 57, 60, 61, 62, 63 Kunkkunumero: 15 Ilta-arvonta. 3. Arsenal on Valioliigassa viidentenä, 13 pistettä johtavaa Chelseaa jäljessä. Yleisöä: 4017. erä: 22.59 Olavi Vauhkonen 1–0. Saksan gp ajetaan 29. Torstain Kypros-pelissä Suomen sankariksi nousi Panu Autio, joka teki peräti neljä maalia. heinäkuuta. 41 19 5 3 14 102– 78 70 JYP .......... 40 10 6 4 20 89– 109 46 TPS .......... Torstaisin lasten ja nuorten kokkija sählykerho Juhani Vuorisen koululla klo 17,30. 3. Keno Päiväarvonta. Ville Leino osui Medvescakista kerran. erä: 18.57 Mike Hedden (Valtteri Viljanen-Juha Kiilholma) 1–0. klo 16 Sievin Monitoimihallissa Sievin Monitoimihallissa Seuraavaksi vastassa: GFT (Akaa) (Espoo) Su 11.1. Kun nämä tulivat julkisuuteen, ManU ensin pidätti Aakjärin tehtävästään ja lopulta antoi tälle potkut. TPS:n Ryan Lasch merkkautti tehot 2+2 ja Simon Gydbergs 1+1. –?Yritimme saada kuriin Koposen, joka pelasi huikean ottelun ja upotti kaiken koriin ensimmäisellä puoliajalla, sanoi Limogesin Mickael Gelabale, joka pelasi viime kaudella Koposen joukkuetoverina. Jäähyt: TPS 3x2 min, Sport 7x2 min. Blues pääsi vauhtiin toisessa erässä ja latoi tulostaululle 3–1-johdon. oso 16,7a (10,41).4) Double Star Koks 16,8a (14,49).poissa: 12. 5–4 (0–1, 3–1, 1–2, 0–0, 1–0) 1. 9. HIMKI (STT) Petteri Koposella oli tehokas ilta koripallon Eurocupissa keskiviikkona. Kypros ei saanut juurikaan paikkoja ja nolla omissa oli hyvä suoritus. Torjunnat: Ryan Zapolski Lukko 9+9+10+0 =28, Tomi Karhunen Kärpät 6+9+9+1=25. HIFK on Espoossa hävinnyt Bluesille seitsemän liigakohtaamista peräkkäin. Wisla: Maailmancup, HS134-mäki: Lopputulokset (1. Kun jaksaa uskoa omaan tekemiseen, niin työ palkitaan aika usein lopussa, Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki tiivisti. Sana ja rukous klo 19. Alun perin kisa piti vuorotteluperiaatteen mukaisesti järjestää Nürburgringillä. Hockenheim ja Nürburgring ovat vuodesta 2007 lähtien vuorotelleet Saksan gp:n järjestäjinä ja 2015 piti olla Nürburgringin vuoro. Sekä Vitjaz että Atlant ovat länsilohkossa pudotuspeliviivan alapuolella. LONTOO (STT–REUTERS–TT) Jalkapallon Englannin valioliigajoukkue Arsenal joutuu tulemaan pitkään toimeen ilman kapteeninsa Mikel Artetan palveluksia. naalin Sportille Podgorica: Miesten EM-esikarsintaturnaus: Suomi–Kypros 5–0 (2–0) Suomen maalit: Panu Autio 4, Jukka Kytölä 1. Jatkoerä: 1.35 Ari Vallin (Mika PyöräläLasse Kukkonen) 1–2. Toto (1-3-2): 4,59 1,67-3,90-1,77 22,35. JYP – Tappara. Toto (9-12-4): 6,20 2,27-1,82-9,96 13,29. –?Lähdimme neljän päivän reissuun kovan paineen alla, mutta nyt taistelu ja moraali tuntuvat riittävän, hehkutti matkalta kuusi pistettä rikkaampana Savoon palaavan KalPan valmentaja Pekka Virta. 40 12 9 3 16 99– 106 57 Ilves ......... Maa selviytyi Aasian mestaruusturnauksen puolivälieriin viimeksi 1996. ManU erotti kykyjenetsijänsä rasististen kommenttien takia Tanskassa jalkapallolupauksia tarkkaillut Torben Aakjär oli julkaissut Facebookissa maahanmuuttovastaisia kommentteja. Bluesilta puuttui ottelusta myös kolme tärkeää hyökkääjää. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Bianca Duo/Esa Holopainen 16,4a (27,27), 2) Vasa Sund 16,5a (5,05).3) Veloce Ma. Se matkasi Ouluun, kun puolustaja Ari Vallinin veto valui vähän onnekkaastikin maaliin jatkoajan toisella minuutilla. TPS on hävinnyt viisi ottelua peräkkäin ja kahdeksan kotipeliään peräjälkeen. Tarjoilua alkaen klo 17,30. Jäähyt: Pelicans 3x2 min, Tyler Redenbach 10 min, KalPa 2x2 min, Janne Kolehmainen 5 min + prk. Toto (9-11-10): 27,27 4,28-1,88-2,75 34,68. Pikamaali vei Arabiemiirikunnat jatkoon. Hän pelasi syyskaudella seitsemässä Valioliigan ja neljässä Mestarien liigan ottelussa. Nyt tarjouksen kysyminen kannattaa! Voimassa halvat talvihinnat! Su 9.11. HELSINKI (STT) Raumalla pelattiin torstaina kuluvan liigakauden parasta jääkiekkoa. Suomi voitti turnauksen avauspelissään keskiviikkona Walesin maalein 4-0. –?Tämä oli meille 12. Marcus Rohdén 2–0. HIFK:n Joonas Raskin osaksi jäi poistua vaihtoaitioon. (Tilaisuus on yhteinen Kannuksen ev.lut. 6. erä: 3.56 Matti Kuparinen (Joonas Rask-Teemu Ramstedt) 0–1 yv. Toto4 voitto-osuus: 18,10. 40 19 7 3 11 132– 99 74 KalPa ....... –?Olipa kauden erikoisin peli, varsinainen hurlumhei-ottelu. Troikka: 966,03. Miehet: 1) Guangpu Qi Kiina 139,50, 2) Alex Bowen USA 121,27, 3) Maksim Gustik Valko-Venäjä 119,91, 4) Hang Zhou Kiina 115,84, 5) Ilja Burov Venäjä 106,79, 6) Zongyang Jia Kiina 90,50. Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho joutui olemaan poissa ottelusta sairastumisen vuoksi. Koponen oli joukkueensa Himkin paras pelaaja, kun venäläisjoukkue voitti jatkosarjan toisen kierroksen ottelussa Ranskan mestarin Limogesin 79–70. erä: 23.03 Ville Korhonen (Kim Hirschovits-Miro Aaltonen) 1–1, 32.48 Hirschovits (Korhonen-Mikko Kuukka) 2–1, 33.31 Jari Sailio (Siim Liivik) 3–1, 36.23 Nikolai Goldobin 3–2 rl. TsSKA kukisti kotihallissaan Nizhni Novgorodin 1–0. Kahden pelin jälkeen Suomi on siis puhtaalla pelillä. erä: 57.45 Ryan Glenn (Julius Junttila-Joonas Kemppainen) 1–1. lähtö, Toto4-2, lv 2640 m: 1) Timeless Croft/Tommi Kylliäinen 17,5a (4,59), 2) Iiro’s Star 17,7a (20,08).3) Golden Eleven 17,9a (3,59).4) It’s My Victory 18,0a (64,14). Torjunnat: Eetu Laurikainen Blues 7+9+7+2 =25, Ville Husso HIFK 11+10+14+1=36. Kärpät kasvatti liigajohtonsa toisena olevaan HIFK:hon kolmeen pisteeseen. Lukon hyökkääjä Filip Riska pelasi uransa 400. klo 15.30 Ylivieskan Ouluntien Nesteeltä. Sport nousi TPS:stä kolmen pisteen päähän. 28) (Pormestarink. TPS on ollut liiganousija Sportille tällä kaudella pisteautomaatti. 32-vuotiaan keskikenttäpelaajan sairausloman pituudeksi arvioidaan kolme kuukautta. Sportin maalivahti Hannu Toivonen torjui 37 kertaa ja oli luokkaa parempi kuin Aleksander Georgiev. lähtö, sh 2140 m: 1) Kujanpään Mimosa/Teemu Okkolin 32,0 (2,25), 2) Wauhdikas 31,4 (22,15).3) Sidar 32,4 (10,99).4) Passikuva 31,7 (14,22).poissa: 10. Toto (12-4-11): 5,44 1,98-1,57-6,83 6,95. F1-pomo Bernie Ecclestonen mukaan tähän tulee nyt muutos. Kollektiivinen koko joukkueen puolustuspeli toimii hyvin, Sihvonen jatkoi. Erotar 28,9a (11,48).4) Armaani 28,9a (24,45). Sport on voittanut joukkueiden kaikki neljä kohtaamista. Suomen avausmaalin teki Jukka Kytölä. TERVETULOA! Johtokunta kokoontuu klo 18, sääntömääräiset asiat. Pelissä ratkaistaan lohkovoittoja, joka etenee karsinnan seuraavaan vaiheeseen. LONTOO (STT–REUTERS) Tämän vuoden formula ykkösten Saksan gp ajetaan alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Hockenheimin radalla. 39 15 4 2 18 97– 105 55 HPK.......... erä: 35.56 Janne Keränen (Jaakko Rissanen-Veli-Matti Vittasmäki) 0–1 yv. Jäähyt: Blues 5x2 min, HIFK 3x2 min, Matti Kuparinen 10 min. Raumalaisittain Lukon ja Kärppien pelistä puuttui ainoastaan voitto. Toto (11-5-9): 49,12 6,60-5,20-3,54 153,82. Kun tarvitset peltisepän palveluja, käänny puoleemme! Meiltä saat kaikki: konesaumaja pro. Kärpät tuli Raumalle suoraan Göteborgista, missä oululaiset pelasivat tiukan CHL-ottelun Frölundaa vastaan. Yleisöä: 3280. Jatkoerä: Maaliton. –?Painotin jo ottelun alla joukkueelle, että Lukko on rutinoitunut ja hyvin puolustava ryhmä, jota vastaan on oltava viisas ja kärsivällinen. klo 17 KOKKOLAN Hollihaan liikuntahalli Linja-autokuljetus lähtee la 17.1. TPS–Sport 4–5 (1–1, 2–3, 1–1) 1. Arteta pitkälle sairauslomalle LONTOO (STT–REUTERS) Jalkapallojätti Manchester United on antanut potkut tanskalaiselle kykyjenetsijälleen rasististen kommenttien takia. Länsilohkossa Jokerien jäljessä neljäntenä oleva Moskovan Dinamo kukisti Medvescak Zagrebin jatkoajalla 4–3. Perhonen ei ole joutunut kaivamaan maalistaan kiekkoa runsaaseen 145 peliminuuttiin. 39 17 4 7 11 119– 98 66 Lukko ....... Tervetuloa! www.kannus.helluntaisrk.net KATTOHUOLIA. Pelitilanteita ajatellen Kärppien 2–1 lopputulosta voi pitää oikeutettuna. Kaukalossa pelitahti ei kuitenkaan näkynyt, vaan luistin kulki kiitettävästi alusta loppuun asti. Laitahyökkääjä Janne Keräsen (1+1) toisen erän ylivoimamaali olisi riittänyt voittoon. Myös Arsenalin ranskalainen maajoukkuepuolustaja Mathieu Debuchy on kentiltä pois noin kolme kuukautta. Yleisöä: 5773. 38 13 6 6 13 96– 97 57 Blues ........ erä: 40.39 Lasch (Mikko Rantanen) 4–4, 46.25 Teemu Tallberg (Jussi Pesonen) 4–5. Myös C-lohkon toinen jatkopaikka ratkesi torstaina, kun Iran kaatoi Qatarin Sydneyssä 1–0. 2. Zakopane, Puola. Atlantin Atte Engren torjui 31 laukausta, kun kotijoukkue kukisti 3–1 Tshehovin, jonka Harri Säterille kertyi 20 torjuntaa. PODGORICA (KP) Suomen futsalmaajoukkue voitti torstaina Montenegrossa pelattavissa EM-esikarsinnoissa Kyproksen maalein 5–0 (2–0). naalit: Naiset: 1) Laura Peel Australia 88,47 pistettä, 2) Kiley McKinnon USA 88,12, 3) Mengtao Xu Kiina 86,84, 4) Ashley Caldwell USA 79,78, 5) Daniella Scott Australia 70,14, 6) Hanna Huskova Valko-Venäjä 69,09. Onnistuimme siinä hyvin. Ilmoittaudu www.fcypa.com Otteluisäntä: Liput 8 €/5€ Tulikuuma Pohjoisen derby !! HUVIT SEKALAISET HENGELLINEN TOIMINTA liigasarkat.fi kat.fi PU ON! www.liigasarkat.fi OSTA LIPPU ENNAKKOON! La 17.1.2015 klo 17:30 KOKOUKSET ISRAELIN YSTÄVÄT ry:n Perhonjokilaakson paikallisosaston VUOSIKOKOUS Pe 30.1. Arabiemiirikunnat kaatoi Bahrainin 2–1 Australian pääkaupungissa Canberrassa ja varmisti jatkopaikan jo ennen C-lohkon päätöskierrosta. Torjunnat: Juuso Riksman Ässät 7+6+8=21, Jussi Markkanen SaiPa 7+2+0=9, Andreas Bernard SaiPa 0+0+9=9. lähtö, lv 2140 m 15 hevosen autolähtö: 1) Stardust Fibber/Arto Laaksonen 16,2a (1,89), 2) Blue Night Angel 16,2a (12,15).3) Color of Virtue 16,4a (39,29).4) Yellow Waterlily 16,8a (18,77).poissa: 9. Sport vei jumbofi naalin Jumbokamppailussa Sport voitti vieraissa viimeistä edellisenä olevan TPS:n 5–4. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Freddie Ale/Mika Forss 16,8a (5,44), 2) Hip Zip 16,8a (3,34).3) Mounting Mood 16,9a (92,74).4) Call Me Queen 16,9a (15,34).poissa: 3, 7, 10. –?Lähdimme tähän peliin parantamaan taas peliämme. 4. Bluesin kippari Kim Hirschovits tuuletti näyttävästi osumaansa. Valo voittaa -ilta yhdessä klo 18. 38 15 4 7 12 97– 85 60 Tappara .... Pelicans–KalPa 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) 1. 3. 39 14 5 13 7 106– 101 65 Ässät ....... Kaksi edellistä Lahden vierailuaan haparoivaan maalivahtipeliinsä hävinneen KalPan luukulla Samu Perhonen oli aivan eri pelaajan näköinen kuin runsas viikko sitten. 2. –?Se on hyvä merkki, että olemme pitäneet nollan nyt molemmissa pelissä. Kärpät ...... 2. Jaycee John Okwunwanne toi Bahrainin tasoihin, mutta Mohamed Hasanin oma maali toisella jaksolla nosti Arabiemiirikunnat voittajaksi. erä: 22.49 Lasch (Markus Seikola-Juraj Simek) 2–1 yv, 26.50 Gysbers (Seikola-Lasch) 3–1 yv, 30.30 Joel Kiviranta (Antti Kangasniemi-Ari Gröndahl) 3–2, 31.11 Bertrand (Jarkko Immonen) 3–3, 32.30 Immonen (Oskari ManninenBertrand) 3–4. erä: 44.50 Lauri Taipalus (GoldobinMicke-Max Åsten) 3–3 yv, 46.36 Aaltonen (Liivik-Jussi Makkonen) 4–3 yv, 54.51 Miro-Pekka Saarelainen (Otto Honkaheimo-Miihkali Teppo) 4–4. ilikatot listat piiput, läpiviennit kattoturvatuotteet sadevesijärjestelmät korjausja asennustyöt myös katon pohjatyöt, lisäeristykset Katon tilaajalle räystäskourut kaupan päälle. –?Ykkösketju on kantanut meitä monessa pelissä, mutta viime aikoina olemme saaneet tehoihin kaivattua leveyttä. Aiemmin Hamburger SV:ssä työskennellyt Aakjär ehti toimia ManU:n kykyjenetsijänä vuodesta 2011. Toto4 voitto-osuus: 3328,10. 7. Yleisöä: 2882. maalin tappio. KHL torstaina: Moskovan TsSKA–Torpedo Nizhni Novgorod 1–0, Minskin Dinamo–Lokomotiv Jaroslav 3–0, Atlant–Vitjaz Tshehov 3–1 (A: Atte Engren 11+9+11=31/32 torjuntaa, VT: Harri Säteri 6+9+5=20/23). Vl-maali: Aaltonen 5–4. SS nn iimmmm hhhhhhhhhhhhhaaaaaaa sssssss hhhaaa sssssssaaaaaaaaaaaa SSSSSSSSSievin ievin SSSSievi ievi ievi ievi ievi ievi ievinnnnnnnMonitoi Monitoi MMMMMMMooooooonit nit nit nit nit nit nitoooooooiiiiiiimmmmmmmmmmmmmmmmmmihihiiiiiihhhhhhhhhhhhhhhhiiiiihhhhhhhhhhhhhihihihihihhhhaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaallillillllllllllllllllllllllllllllllllllllllllliiiiiiiiiiiisssssssssssssssssssssssssssssssssssssssss llllllllllllllllllllllllllllllllllllllllliiiiiiiiiiissssssssssssssssssssssssssssssssss lliss lliss lliss lliss llissaasssssssssssaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa Tervarit (Oulu) La 17.1. Ensimmäistä liigaotteluaan pelannut MiroPekka Saarelainen ohjasi Otto Honkaheimon syötön maaliin ja venytti pelin jatkoerään. Tilanne maailmancupissa: 1) Kraft 797, 2) Hayböck 754, 3) Prevc 714, 4) Freund 693, 5) Roman Koudelka Tshekki 624, 6) Anders Fannemel Norja 580, ...22) Asikainen 152, ...29) Määttä 79, ...42) Ville Larinto Suomi 35, ...52) Koivuranta ja Sami Niemi Suomi 18, ...73) Janne Ahonen Suomi 2. Jäähyt: Ässät 5x2 min, Tapio Sammalkangas 5 min + prk, SaiPa 5x2 min, Mikael Kuronen 10 min, Joni Suutari 5 min + prk. Kreischberg: Freestylen MM-kilpailut, hypyn . erä: 10.58 Charles Bertrand (Jarkko Immonen-Ville Leskinen) 0–1, 14.01 Alexander Ruuttu (Ryan Lasch-Simon Gysbers) 1–1 yv. –?Kisa ajetaan HockenheimilSaksan gp 2015 ajetaan sittenkin Hockenheimissa la. Kokonaiskilpailu: 1) Al-Attiyah 37.12.47, 2) De Villiers –29.01, 3) Krzysztof Holowczyc Puola, Mini –1.28.04. Torjunnat: Alexander Georgiev TPS 8+3+7=18 poissa 59.17–60.00, Hannu Toivonen Sport 12+12+15=39. srk:n kanssa). LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Vallin ratkaisi Raumalla jatkoajalla Kärpät voitti ensi kertaa Lukon tällä kaudella, TPS hävisi jumbo. 39 12 1 6 20 87– 118 44 Sport ....... Se ei voi olla Nürburgring, koska siellä ei ole ketään, Ecclestone totesi Reutersille. Vietiin taas peliä, mutta se ei paljon ilahduta, murisi TPS:n käskijä Miika Elomo. kilpailukierros peruuntui. 3. Ottelussa Atlant–Vitjaz Tshehov nähtiin suomalaismaalivahtien välinen kamppailu. erä: Maaliton. Otamme siitä pois vuorottelun Nürburgringin kanssa. 40 10 9 5 16 99– 113 53 Pelicans ... CANBERRA (STT–REUTERS) Yksi turnaushistorian nopeimmista maaleista toi Arabiemiirikunnille puolivälieräpaikan jalkapallon Aasian mestaruusturnauksessa torstaina. Toto4 voittoosuus: 9,60. Lukko johti ottelua pitkään Olavi Vauhkosen toisen erän alussa tekemällä maalilla. Pelivaihto 367808,90 e, yleisöä 1056
Pelicans lainasi Jaatisen, 27, puolustukseensa Lukosta kahden ottelun ajaksi. 43 24 8 11 126– 106 56 NY Rangers .. Ensimmäisillä väylillä kaksi lyhyttä lähestymistä jäi puolinaisiksi, niistä korttiin tuli bogeyt. 45 16 8 21 101– 127 40 Columbus ..... Hyvä henki ja kova työnteko takaavat sen, että seura taistelee kärkisijoista kaudesta toiseen, Tarkki sanoi seuran tiedotteessa. Lännen Median uutishuone puh. Lännen Mediaan kuuluvat Keskipohjanmaan lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. 41 23 3 15 114– 109 49 Calgary ......... Ottelu ratkesi toisessa erässä, jossa Devils karkasi 1–1-tilanteesta 5–1-johtoon vajaan kymmenen minuutin tehojakson aikana. Joukkue otti kuitenkin kolme jäähyä, joiden aikana Montreal teki alle neljässä minuutissa kolme ylivoimamaalia. COLUMBUS (STT) Jääkiekon NHL:ssä Montreal voitti Columbuksen vieraissa 3–2 ja samalla venytti Columbuksen tappioputken kolmen pelin mittaiseksi. Joukkue piristyi joulukuussa, mutta alkuvuosi on ollut jälleen vaikea. Hänen 28-vuotias täyskaimansa pelaa Pelicansin hyökkäyksessä. (luetaan ma-pe klo 8-14). Jollet saanut lehteä: soita maksuttomaan palvelunumeroon 0800-30101 (24t/vrk) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. GOLF Abu Dhabi: Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,7 miljoonaa dollaria: Tilanne 18/72 reiän jälkeen, par 72: 64 lyöntiä (8 alle parin): Martin Kaymer Saksa, 65 (–7): Thomas Pieters Belgia, 66 (–6): Branden Grace Etelä-Afrikka, Gregory Bourdy Ranska, Tyrrell Hatton Englanti, Alexander Levy Ranska, Mikko Ilonen Suomi. Bäckström on pelannut tällä kaudella 19 ottelua, mutta hänen torjuntaprosenttinsa 88,7 on NHL:n kolmanneksi heikoin. Lukijat voivat lähettää kuvia toimitukseen sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. 41 18 3 20 106– 134 39 Carolina ........ Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. 42 16 4 22 99– 139 36 Edmonton ..... Tarkki, 34, pelaa JYPissä kolmatta kauttaan. Rinne valittiin tähdistöotteluun ensi kertaa urallaan. tammikuuta Columbuksessa pelattavasta tähdistöottelusta. 44 23 5 16 119– 120 51 Los Angeles .. Max Pacioretty sai onnittelut voittomaalistaan Montrealin vaihtopenkiltä. ISSN 0788-8325. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4400 PIETARSAARI Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Toinen Los Angelesin alueen joukkue kärsi kotitappion, kun New Jersey haki Los Angeles Kingsiltä 5–3-vierasvoiton. Louis ....... Otimme niitä kolme, joista kaksi omalla hyökkäysalueella ja yhden viimeisen viiden minuutin aikana. PAUL (STT) Jääkiekon NHL-seura Minnesota Wild on vahvistanut maalivahtiosastoaan hankkimalla Devan Dubnykin ArizoMinnesota hankki kilpailijan Bäckströmille na Coyotesista. Anaheim oli hävinnyt kuusi edellistä kohtaamista Torontoa vastaan. –?Jäähyt. NHL keskiviikkona: Columbus–Montreal 2–3 (1–0, 0–0, 1–3) Washington–Philadelphia 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) Anaheim–Toronto 4–0 (1–0, 2–0, 1–0) Los Angeles–New Jersey 3–5 (0–1, 1–4, 2–0) Atlantin divisioona: Tampa Bay .... Hän arveli saaneensa piristettä elimistöönsä astmalääkkeestä, ja Ruotsin joukkueen lääkäri Björn Waldebäck otti tapauksesta vastuun. 40 24 4 12 124– 98 52 Philadelphia .. Kahdeksalla osallistumiskerralla hän on päässyt jatkoon vain kolmasti. Timrå lähellä kiekkokonkurssia JYVÄSKYLÄ (STT) Jääkiekkomaalivahti Tuomas Tarkki jatkaa JYPissä kaudella 2015–16. Olemme puhuneet siitä mediassa ja pukukopissa, Pacioretty sanoi NHL:n sivuston mukaan. Se oli tyhmä jäähy ja väärässä kohtaa peliä, Dubinsky sanoi. Vaisun alun jälkeen Ilonen löi viisi perättäistä birdietä. Hinnat sis alv. 43 14 5 24 91– 114 33 Keskinen divisioona: Nashville ....... PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 KANNUS Valtakatu 9, 69101 KANNUS Puh 020 750 4650 NIVALA Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. TUKHOLMA (STT–TT) Ruotsalainen jääkiekkoilija Nicklas Bäckström selvisi nuhtelulla Sotshin olympialaisten dopingsotkusta. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 12 LYHYESTI JÄÄKIEKKO Voimakas sadealue liikkuu maamme yli koilliseen -1 +7 +6 +8 +14 +14 +11 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 +0 -0 +2 +0 +2 +0 +1 +1 +1 +0 +1 -0 (-3) (-0) (-2) (-3) (-2) (-1) (-3) (-3) (+0) (+1) (+1) (+1) (+1) (+1) (+1) (+1) 10 8 PERJANTAINA LAUANTAINA SUNNUNTAINA -8 -7 -2 +0 -3 -0 +1 -0 +2 +1 +3 +3 +5 -5 -6 -2 -2 -2 +1 +1 +1 -0 -0 +0 +1 +3 -12 -15 -12 -11 -10 -3 -3 -2 -2 -1 -0 -0 +1 9 13 14 13 9 13 12 10 10 4 4 7 Los Angeles 22 Bangkok 29 Buenos Aires 29 Chicago Edmonton 3 Johannesburg 26 Miami 23 Montreal -4 New Delhi 19 New York 3 Peking 3 Sydney 28 Tokio 10 Vancouver 8 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -0 SSW 4 m/s Kallan -2 WSW 7 m/s Tankar -2 SW 7 m/s Valassaaret -3 S 1 m/s Meriveden korkeus Oulu +66 cm Raahe +68 cm P:saari +66 cm Vaasa +62 cm Pe 16.1. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. 10% Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Ilonen pelasi kierroksen kuusi alle parin ja on kahden lyönnin päässä kisaa johtavasta Saksan Martin Kaymerista. Braden Holtby piti nollan Washingtonin 1–0-kotivoitossa. kierroksen uusintaotteluja: Bradford–Millwall 4–0, Ipswich–Southampton 0–1, Tottenham–Burnley 4–2. Corey Perry oli ottelun tähti ja teki kauden kolmannen hattutemppunsa. Montrealia vastaan Columbus oli vielä yhdeksän minuuttia ennen ottelun loppua 2–0-johdossa. alv 24%). Ylivoimamaalit olivat pienoinen yllätys, sillä Montrealin ylivoima oli ennen ottelua tilastojen valossa NHL:n kolmanneksi tehottominta. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). Dubnyk on pelannut tällä kaudella Arizonassa 19 ottelua torjuntaprosentilla 91,6. Abu Dhabi on tuottanut Iloselle vaikeuksia aiemmin. Dubnykin hankinta tietää lisäkilpailua peliajasta Wildin suomalaisvahti Niklas Bäckströmille, joka ei ole viime aikoina yltänyt parhaaseen vireeseensä. Timrå pelaa nykyään Ruotsin toisella sarjaportaalla Allsvenskanissa, jossa se on juuttunut hännille. 43 29 1 13 134– 116 59 Pittsburgh .... Columbus-hyökkääjä Brandon Dubinsky katseli jäähyaitiosta, kun Pacioretty ampui voittomaaliksi jääneen 3–2-osuman. Ilmoitushinnat: www.kp24.. –?Muita ei voi syytettä kuin minua. Myös Columbuksen valmentaja Todd Richards pani tappion jäähyjen tiliin. –?Tämä on JYPille merkittävä sopimus, joka varmistaa, että JYP-maalia vartioi jatkossakin kokenut huippuammattilainen, JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni sanoi. -12 -12 -16 -15 -16 -15 -16 -8 -12 -8 -15 -17 -17 Pe 23.1. /KPyhteystiedot Keskipohjanmaa on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Perryn hattutemppu Anaheim oli tyly isäntä Torontolle torstain vastaisena yönä. Se ei ollut hyvä, Richards sanoi. -6 -6 -8 -8 -11 -10 -13 -1 -4 -2 -4 -15 -17 Ti 20.1. 41 20 9 12 102– 113 49 Toronto ......... alv 24%). -9 -8 -11 -10 -13 -12 -14 -3 -5 -3 -9 -16 -18 Ke 21.1. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (sis. Hän on pelannut tällä kaudella Liigassa 30 ottelua torjuntaprosentilla 91,83. 43 28 2 13 134– 95 58 St. –?Kun tekee kierroksella yhdeksän birdietä, on onnistunut scoraamaan varsin hyvin. 44 17 7 20 119– 130 41 New Jersey ... 1 1 1 1 1 1 3 2 -0 1 -2 Su 18.1. Ruostetta ei tauon jälkeen miehestä eikä pelistä ollut havaittavissa, Ilonen kertoi tiedotteessa. Nashville kertoi, että polvivamma pitää Rinteen sivussa kolmesta seuraavasta runkosarjaottelusta sekä 25. Tarkki on tehnyt jyväskyläläisseuran kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen. Seura eli suuruuden päiviään 1970-luvulla, jolloin se ylsi parhaimmillaan 1974 Ruotsin pääsarjassa hopealle. Pohjoisruotsalainen seura kärvistelee pahoissa talousvaikeuksissa. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Kauko Palola 020 750 4410 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Päivi Savela 020 750 4450 Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Tällä kaudella hän on pelannut Lukossa 12 ottelua ja tehnyt yhden maalin. 42 29 4 9 130– 94 62 Chicago ........ 42 17 8 17 114– 118 42 Buffalo .......... Velkaisen seuran olisi saatava ensi viikkoon mennessä kokoon kolme miljoonaa Ruotsin kruunua eli lähes 320?000 euroa. (Ylivieska). Suomalaisen Jarmo Kekäläisen johtama Columbus aloitti kauden heikosti lähinnä loukkaantumisten takia. kestotilaus 291 e/vuosi määräaikaistilaus 334 e/ 12 kk. Samalla varmistui, ettei CAS jatka tapauksen käsittelyä. Australia: Aasian mestaruusturnaus: Lohko C: Canberra: Bahrain–Arabiemiirikunnat 1–2 (1–1) Sydney: Qatar–Iran 0–1 (0–0) NASHVILLE (STT) Maalivahti Pekka Rinne ei kuntoudu polvivammastaan NHLkiekkoliigan tähdistöotteluun, kertoi hänen seuransa Nashville torstaina. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Bäckström, Maailman antidopingtoimisto Wada, Kansainvälinen olympiakomitea ja Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF kertoivat asiasta yhteisellä tiedotteella torstaina. -9 -9 -12 -13 -12 -11 -14 -7 -12 -6 -15 -13 -16 -0 -2 -0 -0 -1 -0 -2 2 1 2 -4 -11 -12 -9 -18 -17 -19 -12 -18 -10 -13 -11 -15 -18 -13 Pe Las Palmas 18 Kreeta 13 Antalya 13 Bangkok 29 La 18 13 16 29 Su 18 15 17 30 Ma 17 16 14 30 Ti 17 14 14 31 Ke 16 13 14 32 To 16 14 14 32 Pe 17 12 14 32 -19,5 Kittilä +3,7 Hanko -2,2 Bogskär 14,4 mm Pudasjärvi www.kp24.. Timrå on vaarassa ajautua konkurssiin, koska Timrån kunta ei suostu ostamaan seuran kotihallia Eon Arenaa. Pelicansissa kaksi Antti Jaatista. 42 27 3 12 114– 97 57 Detroit .......... Wadan sääntöjen mukaan nuhBäckström selvisi nuhtelulla Sotshin dopingkohusta telu on pienin mahdollinen rangaistus dopingrikkeestä. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (sis. 44 22 8 14 121– 111 52 Dallas ............ JALKAPALLO Englannin cup, 3. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. –?Ylivoimapeli on ollut keskeinen aihe tällä viikolla. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. 45 27 4 14 146– 122 58 Montreal ....... Lähetä viesti numeroon 13525. Kokkola 2 Pietarsaari 2 Toholampi 1 Halsua 1 Ylivieska Kalajoki 1 Haapavesi -0 Helsinki 4 Tampere 3 Turku 4 Jyväskylä 2 Oulu -0 Kuusamo -3 La 17.1. 44 10 9 25 99– 149 29 KORIPALLO NBA keskiviikkona: Charlotte–San Antonio 93–98, Orlando–Houston 120–113, Brooklyn– Memphis 92–103, Detroit–New Orleans 94–105, Toronto–Philadelphia 100–84, Chicago–Washington 99–105, Boston– Atlanta 91–105, Denver–Dallas 114–107, Golden State–Miami 104–89, Portland– LA Clippers 94–100. 44 14 3 27 82– 150 31 Metropolidivisioona: NY Islanders . Puolustaja-Jaatinen on Pelicansille tuttu mies, sillä hän edusti seuraa kaudella 2012–13. 020 750 4469 Johtaja/julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja/yritysasiakkaat Tapani Mustonen Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. –?Olen ollut tyytyväinen aikaani Jyväskylässä sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. /lannenmedia MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. 44 18 9 17 115– 127 45 Minnesota .... Ilonen kärkikaartissa Abu Dhabissa TUKHOLMA (STT–TT) Perinteikkään ruotsalaisen jääkiekkoseuran Timrån taival uhkaa päättyä. -11 -11 -15 -14 -15 -14 -16 -6 -12 -8 -16 -16 -17 La 24.1. 42 19 7 16 131– 139 45 Colorado ....... 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. 44 28 6 10 125– 118 62 San Jose ....... -1 -1 -3 -4 -3 -1 -3 2 -0 1 -1 -4 -10 Ma 19.1. 44 22 3 19 137– 136 47 Ottawa .......... Tarkki on urallaan pelannut myös muun muassa Kärpissä, ruotsalaisseura Modossa ja KHL:n Neftehimik Nizhnekamskissa. Bäckström sai hopeamitalin jälkikäteen seremoniassa Gävlessä. Länsilohkon ja koko NHL:n kakkosena keikkuva Ducks jyräsi Toronton 4–0 ja tukevoitti johtonsa Tyynenmeren divisioonassa 11 pisteeseen. Bäckström jäi Sotshissa kiinni pseudoefedriini-piristeestä ja joutui jäämään sivuun loppuottelusta Kanadaa vastaan. 42 18 5 19 113– 128 41 Tyynenmeren divisioona: Anaheim ....... 43 27 3 13 140– 107 57 Winnipeg ...... (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. -10 -10 -13 -13 -14 -12 -15 -3 -8 -3 -11 -15 -17 To 22.1. 43 22 3 18 123– 114 47 Arizona ......... LEHTIKUVA/AFP Montreal rokotti ylivoimalla ST. 44 20 10 14 124– 117 50 Vancouver .... Tarkki jatkaa JYPin maalilla LAHTI (STT) Jääkiekkoliigan Pelicansin miehistössä nähdään tällä viikolla kaksi Antti Jaatista. 44 23 6 15 117– 114 52 Florida .......... Anaheimin suomalaispakki Sami Vatanen pelasi sadannen NHL-ottelunsa. Keskilevikki LT2013 23 598. 0800-alkuiseen numeroon maksuton sekä sähköpostilla: asiakaspalvelu@kpk.. Jason Chimeran maali ajassa 3.13 riitti Washingtonille voittoon Philadelphiasta. Puhelinvaihde puh. Vaihdossa Arizona sai Minnesotalta kolmannen kierroksen varausvuoron ensi kesälle, kertoo NHL.com. Tarkemmin yhteystietoja www.kp24.. Bäckströmin tapauksessa ratkaisu tarkoittaa, että hän vetää pois valituksensa Urheilun kansainväliseen vetoomusistuimen CAS:aan ja myöntää rikkoneensa dopingsääntöjä. Pelin parhaana palkittu ja kaksi maalia viimeistellyt Montrealin Max Pacioretty sanoi, että ylivoimaongelmaan on koitettu löytää ratkaisua. Rinne ei toivu tähdistöpeliin ABU DHABI (STT) Vahva avauskierros vei Mikko Ilosen jakamaan kolmatta sijaa golfi n Euroopan-kiertueen avauskilpailussa Abu Dhabissa. 43 23 9 11 120– 107 55 Boston .......... 42 26 6 10 129– 100 58 Washington .. 010 665 7770 Tarkemmin Lännen Mediasta www.kp24.
. Metsien läheisyydessä liikkuu enemmän haukkoja kuin peltojen läheisyydessä. Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että ne olivat paljon kesympiä kuin muut linnut, eivät meinanneet väistyä edes autoa. Jos seuraava päivä on hiljainen sunnuntai, voi lähteä vaikka urheiluhallille nostelemaan painoja. En viitsi kaikkia kotiini kutsua, mutta jos todella hyvä ruoka kiinnostaa, niin Vanhankaupungin ravintola on jopa kulttuurielämys. Kesän aikana osa on häipynyt. Turkinkyyhky pesii ihmisasutusten liepeillä, maaseutujen taajamissa, puistoissa tai omakotialueilla. Kovilla pakkasilla ja pyryillä turkinkyyhkyt etsiytyvät oksien suojaan. Se karttaa kaupunkien ydinkeskustoja. Paras tuntomerkki on kuitenkin kaulan sivussa oleva tumma musta juova. Kokkola ja maakunta saa näkyvyyttä, joka on julkishallinnollekin ilmaista mainosta. Tiikereiden peleihin tulee yleisöä laajalta, sadan kilometrin säteeltä. – Raahen mummo opasti minua lintujen talviruokinnassa. – Olenkin alkanut kutsua niitä leikillisesti äidin omiksi linnuiksi, nauraa Maria iloisesti. Siinä lienee myös yksi syy siihen, miksi turkinkyyhkyt alunperin pihapiiriin ovat asettuneet. Nyt kuusen alla pyörii tiaisia, viherpeippoja, keltasirkkuja ja varpusia sekä orava. Palkinnon myöntää Kokkolan kaupunki. –?Ihan näkyvyyden kautta. – Ensimmäisenä näin niitä pihaan johtavalla hiekkatiellä, jossa ne nokkivat hiekkaa, kiviä jauhinkiviksi. Se on alunperin intialainen kyyhkyslaji, jonka alkuperäinen levinneisyysalue on Kaakkois-Euroopassa ja Aasiassa. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 13 YHTEYSTIEDOT: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. Kuin kirjekyyhky – Turkinkyyhkyt muistuttavat aika paljon kirjekyyhkyä, mutta ovat eri värisiä, kuvailee Maria Parpala. –?Mikä Tiikereissä on erityisesti näkynyt, on pyrkimys positiiviseen ilmeeseen. Etenkin kylminä talvina talviruokinta on niille elintärkeä. Ratsailta tai kärryiltä monia eläimiä pääsee seuraamaan hyvinkin läheltä. – Tänä talvena pihapiirissä on pyörinyt kuusi seitsemän turkinkyyhkyä, mutta keväisin niitä on ollut parhaimmillaan toistakymmentäkin. Hän on seurannut turkinkyyhkyjen touhuja pihapiirissä viimeiset kymmenen vuotta. Kun Tiikereistä on sivun ja aukeamankin juttuja iltapäivälehdissä, Kokkola on niissä voimakkaasti esillä. Tiikerien Eurocup-otteluiden myötä kansainvälisestä tunnelmasta on saatu nauttia Kokkolassakin ja vastaavasti Kokkolaa on tehty tunnetuksi vierasotteluiden kautta ympäri Eurooppaa.” Voitokas palloilu vetää Neljäs Kokkolan Matkailumajakka Kokkolan Tiikereille. Huomaan omassa työssäni, kun liikun maakuntajohtajana paljon esimerkiksi Helsingissä, kaikki ekana kysyvät, mites Tiikereillä menee. Niin olen oppinut tunnistamaan monia lintuja. Päivi Savela 020 750 4450 paivi.savela@kpk.. Lentopallo vetää kuulemma katsojia laajalta säteeltä. Uskollinen ja kesy paikkalintu Harvinainen turkinkyyhky asettui taloksi pihapiiriin Turkinkyyhkyjen kanssa sulassa sovussa nauttivat kaurasta myös keltasirkut. Sen jälkeen palkinnon ovat saaneet kapellimestari Sakari Oramo ja Kokkola Cup. Tiikereiden miesten liigajoukkueen valmentaja Tommi Tiilikainen, Tiikereitä matkailumajakan on saanut Kokkola cup. –?Kyllä. Hyväkuntoinen lääke on kirkas ja väritön, eikä se ole sakkaantunut. – Sepelkyyhkyistä ne eroavat selvästi. Tosin vain yhteen tiettyyn pihapiiriin Krekilänmäelle, josta avautuvat laajat pellot. Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Blue1:n toimitusjohtaja Stefan Wentjärvelle. Myös perheen lapset seuraavat innolla lintujen touhuja. Menestys on jatkunut SM-hopealla keväällä 2014 ja Suomen Cupin kausien 2013 ja 2014 voitoilla. Jotkut katsojat tulevat samalla jopa majoittumaan. Varsinkin miesten liigajoukkueen kotipelit vetävät katsojia Kokkolaan kauempaakin, mutta näkyvyys on innokkaan fanijoukon ansiosta taattu myös vieraskentillä. Vakava allerginen reaktio vaatii taas nopeasti adrenaliinipiikin. Kyyhkyistä kipinä lintuharrastukseen Turkinkyyhkyt ovat innostaneet Mariaa seuraamaan entistä enemmän myös muita lintuja. Nyt Tiikerien kanssa on viety nimeä ulkomaillekin, kun on päästy pelaamaan Suomen rajojen ulkopuolelle isoissa karkeloissa. Kokkolan Matkailumajakka -palkinnon otti Matka2015-messuilla vastaan Kokkolan Tiikerien puheenjohtaja, Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jukka Ylikarjula. . Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 riitta-maija.sykko@kpk.. . Kuusivuotiaan Ilsen mukaan linnuista on tullut nirsoja kauralle sen jälkeen, kun niitä alettiin ruokia auringonkukansiemenillä. . Kun liikut eri puolilla maata, tullaanko sinulle juttelemaan Kokkolan Tiikereistä. Astmaatikko tarvitsee avaavaa lääkettä heti astmakohtauksen alkaessa. . Puolet palkinnoista on siis myönnetty urheilulle. On tärkeää, että alueen elinkeinoelämä menestyy ja jatkossakin tukee ja sponsoroi joukkuetta, ja kansa tulee peleihin. Kaisa Suomala KOKKOLA (KP) Kokkolan Matkailumajakka -palkinto on myönnetty tänä vuonna Kokkolan Tiikereille. (STT) LEHTIKUVA/SARI GUSTAFSSON Astmalääke ei siedä pakkasta Riitta-Maija Sykkö KÄLVIÄ (KP) Harvinaisena Suomessa pesivät turkinkyyhkyt ovat mieltyneet Kälviän Peltokorpeen. Harvinaisuus maakunnassa Kälviän lisäksi turkinkyyhkyjä esiintyy hyvin paikallisesti Uusikaarlepyyssä, Himangalla, Kalajoella ja Nivalassa. TEEMA Sumutemaiset astmalääkkeet eivät kestä pakkasta, muistuttaa Allergiaja astmaliitto. Ilmeisesti ne ovat menneet jonnekin pesimään, Maria Parpala pohtii. . Sitä hevostallin pihassa aina riittääkin. Maria Parpala kehuu myös kyyhkyjen ääntelyä, pulputtavaa kujerrusta. Viimeiset turkinkyyhkyt asustivat Halkokarilla, mutta ne joutuivat haukan saaliiksi, toteaa kokkolalainen biologi ja lintuharrastaja Harri Hongell. Kokkolan Matkailumajakka – palkinto myönnetään vuosittain Matkamessujen yhteydessä henkilölle tai organisaatiolle, joka on teollaan tai toiminnallaan edistänyt Kokkolan alueen matkailua ja tehnyt töitä aluemarkkinoinnin hyväksi. Kokkola on Tiikereiden kautta ollut viime vuosina poikkeuksellisen paljon esillä iltapäivälehdissä ja lehdissä, mediassa yleensäkin. Sillä on matkailullistakin merkitystä. Jos tulee Kokkolaan katsomaan ottelua ja yöpyy kaupungissa, missä kannattaisi käydä syömässä ja mitä tehdä tai nähdä seuraavana päivänä. Lintujen ja luonnon seuraaminen on helppoa, kun liikkuu metsässä hevosella. Se syö siemeniä, versoja, marjoja ja viljaa. –?Ruokapaikkoja... Pakkassäässä ulkoileva astmaatikko voi kantaa lääkepakkausta vaikkapa kännykkäpussissa vaatteiden alla. – Turkinkyyhkyt ovat haukoille helppoa saalista. – Vaikka en ole koko ajan asunut täällä, kävin säännöllisesti hevostalleilla ja kiinnitin aina huomiota erikoisiin ja kauniisiin lintuihin. Turkinkyyhkyille kaura sen sijaan maistuu edelleen. Äidin omat linnut – Turkinkyyhkyt olivat vallanneet kuusen ja pihapiirin jo ennen meitä, joten ne kuuluvat tänne ja ovat ilonamme talvet ja kesät. Turkinkyyhkyt ovat paikkauskollisia lintuja, jotka pysyttelevät koko ikänsä lähellä synnyinseutuaan. Turkinkyyhky on paljon sirompi ja väriltään vaaleanharmaa, lähes maantien värinen. Myös adrenaliini-injektori on pidettävä lämpimässä. Sen suhteen Peltokorven Krekilänmäki on turkinkyyhkyille hyvä paikka asustaa, koska ympärillä on laajat pellot. . Millä tavalla. Pikkupoikana, kun itsekin pelasin jalkapalloa, niin Kokkola tiedettiin cupin ansiosta. Turkinkyyhky on paikkalintu, jolle talviaikainen ruokinta on elintärkeää. –?Urheilua varmaan seurataan isolta alueelta. Tammikuisena pakkaspäivänä kujerrusta on turha odottaa, mutta pienen odottelun jälkeen linnut ilmestyvät kotikuuseensa ja esittäytyvät turhia ujostelematta myös pihapiiriin ilmestyneille vieraille. Suomen lintuatlaksen mukaan Suomen pesimäkannan nykykooksi on arvioitu noin 150 paria, ja laji on tuoreimmassa uhanalaisuusarviossa luokiteltu vaarantuneeksi pienen populaatiokoon takia. Ensimmäinen varma havainto turkinkyyhkystä Suomessa on 1950-luvulta ja ensimmäinen varma pesintä todettiin Vaasassa vuonna 1966. Viimeiset kolme vuotta Maria on seurannut lintujen elämää entistä tiiviimmin, sillä hän muutti perheineen Krekilänmäelle pitkään asumattomana olleeseen taloon. Linnut asustavat pihapiirissä ympäri vuoden ja ilahduttavat kujerruksellaan asukkaita. Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Tuomo Puumala (oik.), Kaija Jestoi ja Jaska Pensaari luovuttivat Matkailumajakan Kokkolan Tiikerien puheenjohtajalle ja Keski-Pohjanmaan maakuntajohtajalle Jukka Ylikarjulalle Kokkolan seudun osastolla Matka2015-messuilla Helsingissä. – Vielä 1980–1990 -luvuilla turkinkyyhkyjä asusti myös Kokkolassa ihan keskustan liepeillä, mutta nyt ne ovat hävinneet kokonaan. On pelattu rehtiä peliä ja oltu avoimia, mikä on noteerattu positiivisena ilmiönä koko maan urheiluja lentopallopiireissä. – Erityisen ihastuneita turkinkyyhkyt ovat isoon tuuheaan kuuseen, jonka alla ne ruokailevat ja lepäilevät. – Varmuuden lintulajista sain, kun näytin kamerassani ollutta kuvaa kokkolalaiselle lintuharrastajalle Tomi Hirviselle. . 40-vuotias lentopalloseura ja erityisesti sen liigajoukkue tekee kotikaupunkiaan Kokkolaa tunnetuksi valtakunnallisesti ja kansainvälisesti, sanotaan palkinnon perusteluissa. Alun perin turkinkyyhkyjä oli vain yksi tai kaksi, mutta siitä kanta on kasvanut. Lääkkeen kunnon voi tarkistaa injektorin ikkunasta. KP/HANNA RAUTIO TIIKERIT NELJÄS MAJAKAN SAAJA . KP/JUKKA LEHOJÄRVI TURKINKYYHKY (STREPTOPELIA DECAOCTO) ON PIENI KYYHKY . Niskan takana on musta poikkikuvio ja pyrstösulkien musta tyviosa. –?Tavoitteena on jatkaa Tiikereiden toimintaa menestyksekkäästi. Pysyttelee kymmenen kilometrin säteellä syntymäpaikastaan. –?Kyllä, se on oikeastaan aika hyvä idea ja hoksaus palkinnon jakajilta. Hän tunnisti heti turkinkyyhkyn. Jukka Ylikarjula, osaatko itse yhdistää Tiikerit ja matkailun toisiinsa. Tiikereiden palkitsemista kaupunki perustelee näin: ” Viimeistään kamppailu lentopallon Suomen mestaruudesta ja sen voitto vuonna 2013 nosti Kokkolan Tiikerit suuren yleisön tietoisuuteen ja mediajulkisuuteen. Kuusi on hyvä suojapaikka myös pedoilta, toteaa Maria Parpala. Ilmeisesti linnut eivät pidä hevosta uhkana. Nyt hän saa tarkkailla turkinkyyhkyjä ja muitakin lintuja suoraan tuvan ikkunasta, jonka edustalla iso kuusi levittää suojaavia oksiaan lintujen ruokintapaikan ylle. Turkinkyyhky on kauttaaltaan vaaleanharmaa. – Kun näen tuntemattomia lintuja, herää heti kiinnostus selvittää, mikä se on. . Mistä tämä sinun mielestäsi kertoo
Vuonna 2013 jakeluverkosta oli kaivettu maahan noin 30 prosenttia. Maailman pörssejä heilutteli torstaina Sveitsin keskuspankin yllätyspäätös laskea maan valuutta frangi kellumaan. Kolmesti vuodessa tehtävä kysely lähetetään noin 4?300 jäsenyrittäjälle. Kreikan massiivisen velkataakan keventäminen on Syrizan keskeisimpiä lupauksia sunnuntaina pidettävissä parlamenttivaaleissa. Laina-aikojen pidennys tai korkojen alentaminen ei riitä Syrizalle; puolue vaatii radikaalimpaa helpotusta eli velkojen anteeksiantoa. Handelsbanken kertoi laskeneensa Kemian suosituksen ”vähennä” tasolle. Tilanne kuitenkin muuttuu ajan myötä. Valmetista tulee teknologiaja palveluyhtiö, joka tarjoaa automaatiota kattavasti paperija selluteollisuudelle sekä voimalaitoksille. Syrizan tarjoamia ratkaisuja on pidetty käytännössä mahdottomina. EKP:n toimivaltuuksien laajentaminen olisi hyvin kiistanalainen ja pitkä prosessi. Odotukset kevään suhteen olivat synkähköt, sillä vain joka kuudes odotti yrityksensä kannatuksen paranevan. Metsä Boardin vaihdetumpi B-osake nousi 0,4 prosenttia 4,68 euroon. Huoltoa tarvitaan, vaikka koneita ei tilattaisikaan. Kilpailijoihin verrattuna vene on myös erittäin käytännöllinen kaksine vuoteineen, kajuutta on erittäin valoisa ja avotila paras mitä tuomaristo on nähnyt tämän kokoluokan veneissä. Jäsenmaat suhtautuvat ylipäätään hyvin nihkeästi perussopimusten muuttamiseen, koska ne ovat olleet vuosien mittaisia prosesseja. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER Valmet ostaa Metsolta prosessiautomaation HELSINKI (STT) Keskuskauppakamari pitää epärealistisena hallituksen tavoitetta, jonka mukaan suurten ja keskisuurten pörssiyhtiöiden hallituksissa pitäisi olla vähintään 40 prosenttia naisia ja miehiä vuoden 2020 alkuun mennessä. –?Se on mahdollista, jos muutamme EU:n perussopimuksia, sanoo toinen Syriza-meppi Kostas Chrysogonos. Sen sijaan metsäalan kuljetusyrityksistä liikevaihto oli laskenut kahdella kolmesta. Energiavirastossa arvioidaan, että siirtohinta saattaa joissakin sähköyhtiöissä nousta jopa 50 prosenttia, mutta vaikutus sähkölaskun loppusummaan jäisi alle 10 prosenttiin. Kemiran kurssi vajosi 2,8 prosenttia 9,29 euroon. Yhtiöiden on täytettävä vajaat puolitoista vuotta voimassa olleen sähkömarkkinalain vaatimukset vuoden 2028 loppuun mennessä. –?Se ei tarjoa kestävää ratkaisua siihen, että Kreikka voisi maksaa velkansa takaisin. ”Politiikkaa pakko muuttaa” Vaikka Syriza voittaisi vaalit, se tietää joutuvansa EU-tasolla vaikeisiin neuvotteluihin. Valmetin kurssi kohosi 6,1 prosenttia 10,72 euroon. Vahvalle nousulle oli hyvä selitys. Componenta -3,45 Biohit -2,83 Kemira -2,77 Norvestia -2,76 SSAB A -2,59 Valmet +6,14 Uponor +4,93 SSH Comm. –?Yhdistämällä paperi-, selluja voimalaitosteknologian, prosessiasiantuntemuksen, palvelut ja automaation voimme palvella asiakkaitamme yhä paremmin, Laine kertoo tiedotteessa. Energiaviraston markkinatryhmän johtajan Timo Partasen mukaan Suomi sijoittuu verollisen sähkön hinnassa eurooppalaisessa vertailussa keskikastiin reilulla 15 sentillä kilowattitunnilta. Tasaisen ja korkeakatteisen liiketoiminnan osuus liikevaihdosta nousee selvästi. Öljyn hinnan lasku ei näy kuljetusalalla Jorma Pöysä Kartonkija paperikoneita rakentava ja sellutehtaita toimittava Valmet oli pörssipäivän iloinen raketti Helsingissä. Energiaviraston verkko-ryhmän johtajan Simo Nurmen mukaan ympäri Suomea ollaan toteuttamassa suuria investointeja sähkön jakeluverkkojen toimintavarmuuden parantamiseksi. Ratkaisu lienee otettu jo suurelta osin ennakkoon huomioon osakeja valuuttamarkkinoilla. LEHTIKUVA/AFP/ARIS MESSINIS Velkojen leikkausmalli on epäselvä Kreikan vasemmistopuolue Syrizan mepit väittävät, että Suomen veronmaksajat eivät menetä ”senttiäkään” (KP) Kokkolalaisen Oy Finn-Marin Ltd:n valmistama Finnmaster T8-vene on saanut venealan ammattilaisilta merkittävän kansainvälisen tunnustuksen. Dimitrios Papadimoulis luottaa siihen, että velkajärjestelystä voitaisiin saada aikaan rakentava kompromissi. Finn-Marin menestyi messuilla Lontoossa HELSINKI (STT) Konepajayhtiö Valmet ostaa Metsolta prosessiautomaatioyksikön 340 miljoonalla eurolla. Hallitus on ottanut lähtökohdaksi, että tavoite saavutetaan elinkeinoelämän omin toimin. Kyselyyn vastanneista 17 prosenttia ilmoitti yrityksensä kannattavuuden parantuneen viime syksynä. –?Saksassa ison osuuden tekee uusiutuvan energian maksu, jolla tuetaan aurinkoja tuulienergian tuottajia, Partanen sanoo. Toisin on käynyt. Suuren palvelubisneksen ansiosta kovin huonosti ei Metsollakaan silti mene. Siirtohinnat vaihtelevat nytkin suuresti. EKP on tyrmännyt ajatuksen jyrkästi, sillä se sotii pankin sääntöjä vastaan. Kuljetusyritysten kannattavuus oli suunnilleen viimevuotisella tasolla. LEHTIKUVA /JUSSI NUKARI Veronkorotus söi hinnan laskun Maakaapelointi nostaa sähkön siirtohintaa Sähkölaskusta kolmannes veroihin STT, lähde: Energiavirasto 30 25 20 15 10 5 Kuluttajahinta, snt/kWh (2014 alkupuoli) Tansk a Saksa EU:n kesk iar vo Ruotsi Britannia Norja Suomi Lat via Liettua Vi ro Islanti veroton hinta verot Sähköenergia 37 % Sähkönsiirto 29 % Verot 34 % Sähkövero 14,5 % Alv 19,5 % Kotitalousasiakkaan sähkön hinnan muodostuminen (1.1.2015) Kulutus 5000 kWh/v, 15,6 snt/ kWh Annu Marjanen BRYSSEL (STT) Kreikan vasemmistopuolue Syriza ei tarjoa selvää ratkaisua maan velkojen leikkaamiseen. Helsingin pörssissä suurista yhtiöistä voimakkaimmin putosi torstaina Kemira. Veronmaksajien menetyksiä olisi hyvin vaikea välttää, sillä Kreikan velkojat ovat pääosin julkisia tahoja. –?Varsinkin Finnmasterin uusille T-sarjan veneille on kirjattu erittäin kovaa kasvua esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa. Vaihtoa pörssille kertyi 620 miljoonaa euroa. Sähkön siirtohinnat nousevat, kun jakeluverkko siirretään maahan. Sähkön veroton hinta on laskenut, mutta vuoden vaihteessa voimaan astunut sähköveron korotus on syönyt alennuksen. Jokainen fi nalistiksi nimetty vene on testattu vuoden 2014 aikana englantilaisten johtavien venelehtien; Motor Boat & Yachting tai Motor Boats Monthly toimesta. Pohjoismaissa Finnmaster on ollut arvostettu brändi jo pitkään ja tämä menestys osoittaa, että Finnmaster-veneet noteerataan korkealle muuallakin Euroopassa, sanoo FinnMarinin myyntipäällikkö Martin Kortell. Torstaina Neste Oilin kurssi kuitenkin nousi 2,5 prosenttia, 21,55 euroon. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa katsoo, että pörssiyhtiön hallitukseen tarvitaan ennen kaikkea vankkaa liiketoimintaja toimialaosaamista, jota naisilla on toistaiseksi miehiä vähemmän. Nousussa suurista yhtiöistä oli myös Keskon vaihdetumpi Bosake, joka kohosi 3,6 prosenttia 32,29 euroon. Yksikön palveluksessa on noin 1?600 henkilöä. Ykkössija luonnollisesti lisää Finnmaster-brändin tunnettuutta Keski-Euroopassa, jossa parhaillaan laajennamme jälleenmyyntiverkostoamme. Konecranes vahvistui 3,6 prosenttia 24,64 euroon ja Wärtsilä 3,3 prosenttia 36,35 euroon. Kolme neljäsosaa Kreikan veloista kuuluu niin sanotulle troikalle eli euromaille, Euroopan keskuspankille ja Kansainväliselle valuuttarahastolle. Nyt tämä lakisääteinen velvollisuus on täytetty, joten rahaa irtoaa enemmän verkon uusimiseen. Kehitys oli suotuisinta Pohjois-Suomessa ja elintarvikealan kuljetuksissa. Valintaperusteissaan tuomaristo kehui erityisesti veneen erinomaisia ajo-ominaisuuksia ja sitä, kuinka onnistuneesti veneessä on saatu yhdistettyä urheilullisuus ja käytännöllisyys. –?Tämä on meille äärettömän tärkeä voitto. Sähkön hinta pysynyt ennallaan Kotitalouksien ostaman sähkön hinta ei ole Energiaviraston mukaan vuodessa juuri muuttunut. –?Tietyin edellytyksin yhtiöt voivat hakea siirtymäaikaan jatkoa vuoden 2036 loppuun, Nurmi sanoi. Nurmi sanoi torstaina Energiaviraston tiedotustilaisuudessa, että keskimäärin siirtohintojen arvioidaan nousevan siihen mennessä parikymmentä prosenttia, mutta korotukset vaihtelevat yhtiöittäin nollasta 50 prosenttiin. Valmet pörssipäivän kiistaton tähti Olli Kemppainen HELSINKI (STT) Sähköjohtojen kaivaminen maahan suojaan myrskytuhoilta näkyy lähivuosina kuluttajan sähkölaskussa siirtohinnan nousuna. Hän myöntää, että nopeaa tai helppoa ratkaisua ei ole tarjolla. Metsäyhtiöistä UPM nousi 1,5 prosenttia 14,24 euroon ja Stora Enson vaihdetumpi R-osake 1,1 prosenttia 7,63 euroon. Vuosina 2017–2018 olisi tarkoitus pohtia, onko lainsäädännöllisiin muutoksiin tarvetta. Paperikoneita, sellukattiloita ja voimaloita sekä niihin liittyvää teknologiaa valmistavan Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine kertoo, että yhtiö pyrkii parantamaan kannattavuuttaan prosessiautomaatioyksikön avulla. –?Todellinen vaara veronmaksajille on, että jatketaan epäonnistunutta politiikkaa, mikä vain lisää ongelmia, Papadimoulis sanoo ja viittaa velkojien vaatimaan vyönkiristykseen, joka on johtanut Kreikassa humanitääriseen kriisiin. Helsingin pörssin yleistunnelman kertova OMX Helsinki -indeksi päätyi yhden prosentin nousulla 7786,76 pisteeseen. Päätöksen voi tulkita sen tosiasian tunnustamiseksi, että Euroopan keskuspankki päättää ensi viikolla laajentaa epätavanomaisen rahapolitiikan työkalupakkiaan suurella valtionlainojen, ja kenties mudenkin papereiden, osto-ohjelmalla. Vaikka yleiset taloussuhdanteet ovat edelleen alavireiset, Finn-Marin on onnistunut lisäämään sekä Finnmasterettä Grandezza-veneidensä myyntiä edellisvuodesta. Metsoa on painanut se, että raaka-aineet ovat tulleet alas ja kaivoshankkeita on pantu jäihin. Verkkoyhtiö Nokia heikkeni 1,1 prosenttia 6,46 euroon. Pilot-veneet myyvät hyvin ja myös 6-metristen kokoluokassa F-sarjan 62 BRja 62 DC-veneiden myynti on kasvanut voimakkaasti edellisestä vuodesta, kertoo Finn-Marin toimitusjohtaja Osmo Roukala. Frangi vahvistui kellutuspäätöksen jälkeen lähes viidenneksellä. Valmet ostaa Metsolta koko prosessiautomaatioliiketoiminnan. Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine. Entä mikä merkitys Lontoon messuvoitolla on Finnmasterveneille. Alin siirtohinta kerrostaloasujalle on tämän kuun tilaston mukaan Pietarsaaren Energialaitoksella 6,01 senttiä kilowattitunnilta ja korkein Lankosken Sähköllä Satakunnassa 16,99 senttiä kilowattitunnilta. Silloin verkkoyhtiöiden investoinnit olivat 700 miljoonaa euroa, mutta siitä 166 miljoonaa euroa käytettiin etäluettaviin mittalaitteisiin. Virasto arvioi parhaillaan jakeluyhtiöiden viime vuonna toimittamia kehittämissuunnitelmia. Syrizan mukaan velkojen leikkaus voitaisiin tehdä euromaiden lainojen sijaan Euroopan keskuspankin myöntämiin lainoihin. Roukalan mukaan kaikkein eniten positiiviseen kehitykseen on vaikuttanut pitkäjänteinen tuotekehitys, joka tulee myös jatkumaan voimakkaana. Moni veikkasi tuolloin, että Metso jatkaa tähtitaivaltaan, mutta Valmet rämpii ”epäseksikkään” paperin painamana. Palkinto on myös osoitus siitä, että laadun, designin ja hinnan ollessa kohdallaan meidän veneemme ovat kilpailukykyisiä Euroopan markkinoilla. Öljyn hinnan sukelluksen ennakoidaan aiheuttavan Neste Oilille satojen miljoonien eurojen varastotappiot. Security +3,64 Kesko B +3,63 Konecranes +3,57 -0,569 1,170 -0,421 9,461 -1,045 0,767 -0,727 136,480 -3,200 75,410 48,69 +4,51% 0,000% 0,069% +1,02% 7786,76 -0,13% 17403,99 +1,8% 261,68 HELSINKI (STT) Dieselpolttoaineen hinnan lasku ei näy kuljetusyritysten taloudessa, kertoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n barometri. Kaupan arvo on 340 miljoonaa euroa. Automaatioyksikön liikevaihto on noin 300 miljoonaa euroa. Metso jakautui reilu vuosi sitten kahtia paperiteollisuutta palvelevaan Valmetiin ja kaivosteollisuuteen suuntautuneeseen Metsoon. Finnmaster T8 valittiin voittajaksi urheiluveneiden luokassa Lontoossa järjestettävillä kansainvälisillä London Boat Show-venemessuilla. Valmetin pörssikurssi on noussut vuodessa noin 60 prosenttia, kun Metson kurssi on jauhanut paikoillaan. Kauppa on määrä saada päätökseen huhtikuun alkuun mennessä. –?On olemassa ratkaisuja, joissa veronmaksajat eivät menettäisi eurosenttiäkään, sanoo Dimitrios Papadimoulis puhelimitse Strasbourgista. Eniten sähköstään maksavat tanskalaiset ja saksalaiset, noin 30 senttiä kilowattitunnilta. Euron pienen lisäheikkenemisen toivossa voidaan silti elää. Kuljetusbarometriin vastasi 664 SKAL:n jäsenyritystä. Syriza-puolueen kannatus Kreikassa on kova, mutta sen mallia maan velkataakan pienentämisestä pidetään epäselvänä. 35 prosenttia katsoi kannattavuuden heikentyneen. Valmet irtautui Metsosta joulukuussa 2013. Valmetin ja automaatioyksikön asiakaskunta on lähes yhtenevä, sillä 80 prosenttia yksikön liikevaihdosta tulee Valmetin nykyisiltä asiakkailta. Eilen Metson kurssi vahvistui 1,5 prosenttia 23,86 euroon. Prosessiautomaatio tekee Valmetista entistä vakaamman ja vahvemman yhtiön. Hallituksen tasa-arvotavoite saa kritiikkiä. Syrizan europarlamentaarikkojen mielestä suomalaisten veronmaksajien huolet lainarahojen menettämisestä ovat silti turhia. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 15 TALOUS LYHYESTI PÖRSSIKATSAUS OMX Helsinki Dow Jones Industrial -0,002% 0,313% Euribor 12 kk 3,32 -0,23 7000 7500 8000 8500 joulu loka syys elo 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 1 12 11 10 9 8 7 Nousijat Laskijat OMX Nordic Euribor 3 kk Energia Euro Raakaöljy Brent, spot USD/tynnyri Sähkö Nord Pool, spot senttiä/kWh USA:n dollareina Ruotsin kruunuina Ison-Britannian puntina Japanin jeneinä Venäjän ruplina Lähde: Kauppalehti / kauppalehti.
2 Matkan aikana käy ottamasi kuvat läpi joka ilta ja poista turhat. Niin kuin vaikka ikkunoihin ja oviin. Teemakuvissa sisältö ja oivallus ratkaisevat. Niiden takaa voi kiireisillä kaduilla paljastua lähes mitä vain: kioski, suutari, apteekki, valokopiointipaikka, temppeli tai jonkun koti. Varo varkaita,. Pitkät, aina aurinkoiset rannat antavat mahdollisuuden lähikuviin hiekalta löydetyistä aarteista. Shah Jahan -moskeijan kiireettömyys antoi lepohetken Etelä-Pakistanin Thattassa. 8 Muuta kuvien koko pieneksi, jotta ainakaan niiden tuotantomainen jälkikäyttö ei onnistu helposti. Niitä voi ottaa tarkoituksenhakuisesti, ikuistamalla tietyn värimaailman aiheita. Sama aihe voi jatkua vaikka läpi maailmanympärimatkan. 5 Säilytä itsellesi tärkeimmät kuvat tietokoneen lisäksi muistikortilla, -tikulla tai ulkoisella kovalevyllä. Samalla karttuu oma tietämys paikasta. Kuvauskulman ja rajauksen voi silti valita. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin akun loppuminen kesken. Jos valokuvaaminen matkoilla harrastuksena kiehtoisi, mutta et tiedä, miten lähteä liikkeelle, voit alkaa miettiä seuraavan kohteen tarjontaa jo etukäteen. Riskit kannattaa tiedostaa. Kuvattava lähtee helposti pois paikalta, jos ei halua kuvaa otettavan. . Voit saada teemavalokuvauksesta itsellesi harrastuksen. Mitä jos kokeilisit teemavalokuvausta. . Tämän tyyppisiä yksittäisiä, tiettyyn kohteeseen liittyviä aiheita, voi hakea ideoiksi jo ennen matkaansa netin kautta. Muista vara-akku. Lähikuvat toimivat sisustustauluina. Tietyissä maissa ikkunat peitetään lasin lisäksi metalliputkilla tai -koristeluilla. KAMERAN KANSSA TEEMAKUVAUS . 020 750 4479, kirsi.panula@kpk.fi KOHDENNA VIESTISI! Matkakohteet kiinnostavat lukijoitamme. Teemaan liittyvät kuvat voi tallentaa nimettyihin kansioihin, kuten ”Ikkunat ja ovet” ja sen sisälle alakansiot eri maista. Näin pidät matkakuvat tallessa Kysy lisää tästä mainospaikasta: Kirsi Panula, Puh. Astetta haastavampaa on ottaa muotokuvia tietyn paikan ihmisistä. Anna Pesonen-Smith, teksti ja kuvat Yksittäisestä kaupungista tai lomakohteesta voi löytyä erityinen aihe, joka liittyy vain kyseiseen paikkaan. Toinen lomalle lähtijä voi olla puutarhaintoilija, joka haluaa koluta läpi kaikki vihreät keitaat. 1 Varaa sopiva määrä muistikortteja mukaasi. Pellingin maalaistunnelma ja raikas vuoristoilma valloittavat matkailijan Intian Sikkimissä, Nepalin ja Kiinan rajalla. Matkalla erilaisin silmin Oletko kyllästynyt kuvaamaan nähtävyyksiä, jotka on kuvattu jo miljoona kertaa. . LUONTO MAANANTAI TERVEYS TIISTAI MATKAILU KESKIVIIKKO RUOKA TORSTAI KULUTTAJA PERJANTAI KOTI LAUANTAI LIIKENNE LAUANTAI Anna Pesonen-Smith, teksti ja kuvat Ikkunat ja ovet kiehtovat minua Kalkutassa Intiassa. Kyseinen arkkitehtuurinen tyyli erottaa Goan tyystin muusta Intiasta, lukuun ottamatta hieman sitä muistuttavaa Pondicherryn aluetta, joka on puolestaan ollut Ranskan siirtomaata. Tarpeeksi laajoja teemoja voi jatkaa useilla matkoilla. Taulu olotai työhuoneessa piristää muistuttamalla matkasta. Hyvä nyrkkisääntö on olla lataamatta nettiin mitään, mitä ei halua luovuttaa kontrollistaan. 7 Moni tallentaa lomakuviaan sosiaaliseen mediaan. Kalkutta näyttää täysin erilaiselta valoisaan ja pimeään aikaan. Olisiko sinulla asiaa heille. Se voi tuoda myös syvyyttä kuviin. Kaupungin sisällä voi keskittyä johonkin alueeseen. Teehetki buddhalaisluostarissa oli rauhallinen Intian Sikkimissä, Gangtokin lähellä. Yöllä vastassa on aavekaupunki, kun luukut suljetaan ja peitetään alas vedettävällä, metallisella suojaovella. Goassa voi tutustua siirtomaa-aikaiseen, portugalilaistyyliseen arkkitehtuuriin. 4 Ikuisuusongelma on, miten järjestää kuvat tietokoneelle. Muista, ettet tarvitse välttämättä kovin teknistä ja painavaa kameraa kannettavaksi reissuillesi. . Projekti voi kestää niin pitkään kuin oma kiinnostus riittää. Onko matkakohteessasi jotain, mitä ei ole missään muualla. Teemavalokuvaus on rinnastettavissa mihin tahansa muuhun loma-aktiviteettiin, jos ”perusräpsiminen” muun tekemisen ohessa kyllästyttää. . PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 16 MATKAILU YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Huomioi, että useissa maissa valtion rakennuksia on kiellettyä kuvata. Liettuan Vilnassa rappioromantiikasta pitävä matkaaja löytää monta kohdetta kuvattavakseen. Muita teemoja voivat olla graffi tit eri maissa, ruokapaikat ja -annokset tai kohdemaan lipun väritys. Yksittäisen henkilön kuvaamiseen on kohteliasta kysyä lupa. Jollei kieltä osaa, voi osoittaa kameraa ja toimia elekielellä. Joku nauttii moskeijoissa, kirkoissa ja temppeleissä käymisestä, joku eri kaupunkien arkkitehtuurista. Yksityiskohtaisemmat ja tiettyyn ympäristöön liittyvät teemat saattavat silti toimia niitä paremmin satunnaisissa kohteissa. Esimerkiksi Ranskassa otettuihin kuviin voi sisällyttää punaista, sinistä ja valkoista. Tämä voi kertoa siitä, että kyseisessä maassa esiintyy varkauksia enemmän kuin Suomessa, jossa kalterit peittävät yleisimmin vain liikehuoneistojen ikkunoita. Teemakuvauksessa voi selvitä asioita yhteiskunnasta ja kulttuurista. Lähikuvissa jokin laajasta alueesta erotettu yksityiskohta voi alkaa elää uudella tavalla. Intiassa asuintalojenkin ikkunoita suojataan metallikoristeluin, samoin Liettuassa. Teemavalokuvaamiseen ei tarvitse rajoittua vain ulkomailla, vaan ihan kotoisesta Suomestakin voi saada nostetuksi esiin uusia puolia, kun keskittyy tiettyyn aiheeseen. Nykyisten älypuhelinten kameralaatu on jo niin korkea, että niiden avulla on kuvattu ammattilaisten valokuvakirjoja. Järjestelmäkameralle voi ostaa repun, jonka vetoketju on selkää vasten. Laajoja teemoja voi käyttää kuvaamiseen myös yksittäisillä matkoilla. Tähän tarvitsee hieman kokemusta pohjalle, mutta jostain on hyvä aloittaa. 3 Lataa kameran akut. Tunnista erityispiirre ja tallenna se kuviin. Teemasivut Keskipohjanmaassa • MA Elämä • TI Terveys • KE Kulu aja • TO Ruoka • PE Matkailu • LA Ko. Lontoossa taas roskat jätetään kotiovien edustalle kerättäväksi. Teemavalokuvaaminen voi alkaa matkalla paikan päällä tehdystä havainnosta. . Teeman avulla valokuvaaminen ohjaa katsomaan lomakohdetta uudesta näkökulmasta. Sama aihe voi kantaa vaikka matkalla maailman ympäri. Useat katolilais-goalaiset rakennukset ovat peräisin 1900-luvulta tai sen jälkeiseltä ajalta. 6 Valokuvia voi olla halpa teettää paperille lomakohteessa, jos tähän on mahdollisuus. Tekniset ansiot toki merkitsevät monelle, mutta niiden ei täydy olla pääseikka. Kotimaassa voi vierailla kuvausretkellä uudessa kohteessa. Dokumenttivalokuvaukseen kuuluu, ettei kuvauskohteisiin kosketa tai vaikuteta. Kuvia voi ottaa vaikkapa Pariisissa yhden päivän aikana kulkemansa tietyn metroreitin varrelta.Roomassa taas riittää pizzakioskeja. Se vapauttaa tilaa muistikortilta ja helpottaa läpikäyntiä myöhemmin. Nappaa olennaisin talteen matkasi satunnaiskohteesta Lomarannoilta voi poimia yksityiskohtia lähikuviin. Mikä tulevassa lomakohteessa on erityistä. Lontoossa kotiovien edustoille kasataan roskasäkkejä jätekeräyksen noudettavaksi Ikkunat ja ovet -sarjaan mahtuu myös muotokuva paikallisestia, konkaninkielisestä naisesta Panajissa, Goan osavaltion pääkaupungissa. Kameran kanssa tietoisesti liikkuessaan lomailija suhtautuu ympäristöönsä eri tavalla. Goassa voi valokuvata vanhoja hylättyjä portugalilaisvaikutteisia villoja ja rakennuksia. Vaihtele asentoa, jossa kuvaat. Suomessa esimerkiksi netistä tilattavien Ifolor-albumien tilaaminen on sopuhintaista. Jokin aihe vetää puoleensa, ja siihen voi jäädä myös koukkuun. Hanki tarpeeksi kattava matkavakuutus
Lopun kevätjuhlan maalailu on tarpeeton lisä kokonaisuuteen ja vie jopa vähän pohjaa Tuulan tylyltä tilinteolta. Joulun alla ilmestynyt novellikokoelma on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa. Oivaltava dialogi soljuu näyttelijöiden välillä luontevasti, ja aiheen traagisuudesta huolimatta tulkinnassa on sijaa myös komediallisuudelle – Lundánin teksteille tyypillinen piirre tämäkin. Näkemäni perusteella se on mahdollista ja jopa hyvin todennäköistä. Tarpeettomia ihmisiä on ehdottoman tarpeellinen puheenvuoro. –?Tänään oli Kempeleessä neljä esitystä. Lähisuhdeväkivaltaan syyllistyy lähes poikkeuksetta mies. Jos se saa yhdessäkään meistä katsojista ( erityisesti miehissä ) liikahtamaan jotain sisällämme, ja tätä kautta kriittisesti miettimään oman toimintamme motiiveja, niin se perustelee jo sillä olemassa olonsa. –?Saa yhtyä lauluun mukaan, jos joukossa on sinun kirjoittamiasi kommentteja. Ensimmäinen esitys oli viime vuonna syyskuussa. Kirjokansi, 2014. Kauniisti kuvataan, kuinka isä kuljettaa vammaista pikkuveljeä kouluun ja kuinka naapurin pojat ovat hänen kavereitaan. Rehtori Heino Holappa totesi esityksen jälkeen, että aihe oli Haapaveden yläkoululla ajankohtainen. –?Pääosumasta saa pisteen, Kinnunen kannusti. Ensi-ilta: Frenckell -näyttämöllä 14.1. JUHA VÄLIMÄKI PIETARSAARI (KP) Kuvanuotti-menetelmän kehittänyt tietokirjailija ja muusikko Hannu Annala luennoi Pietarsaaressa tammikuun lopulla varhaiskasvattajille ja opettajille. Teksti on psykologisessa tarkkanäköisyydessään viiltävän tosi ja sen yhteiskunnallinen eetos omaatuntoamme kolkuttavan väkevä. Loppupuolella tarinoissa painottuu liikaakin kossu, kalja ja juopottelu. Ja rankkaahan se oli. ”Häivy täältä. Määrää enempää näytelmää ei voida esittää, sillä näyttelijät ovat mukana muissa Kajaanin kaupunginteatterin produktioissa. Suomalainen näytelmäkirjallisuus on tänä päivänä korkeatasoista ja kiinnostavaa. 146 s. Käsikirjoitus: Reko Lundán. –?Kalajoen seudulta ei kyselyjä ole tullut. Kiusaaminen ei ole unohtunut, vaikka siitä on jo kolmekymmentä vuotta. Simo (Antti Järvelä) seuraa kun äiti (Eeva Hakulinen) ja isä (Matti Hakulinen) ottavat yhteen. Vapaita päivä on enää muutama jäljellä, joten jos esitys kiinnostaa, kannattaa varaus tehdä mahdollisimman nopeasti. Kun aplodit oli annettu, oli hyvä hetki vähän pohtia porukalla nähtyä. Yhteensä niitä on nyt myyty 132 kappaletta, myös markkinoinnista vastaava Saari sanoo. Ohjaaja Miika Muranen luottaa viisaasti tekstin voimaan, eikä ole lähtenyt perustelemaan näytelmän valintaa esimerkiksi itsetarkoituksellisilla ohjauksellisilla ratkaisulla. Keskipohjanmaan levikkialueella näytelmä on nähty Haapajärvellä ja Haapavedellä. –?Mutta pitää muistaa, että suurin osa meidän nuorista on tosi fi ksuja. Vielä ei ole tiedossa jatkaako esitys syksyllä. Tuotanto Kajaanin kaupunginteatteri & Vaara-kollektiivi. Ohjaus Eino Saari. Nykyään hän asuu Lieksassa. Kurssi soveltuu esikoulujen ja peruskoulun alaluokkien opettajille, lastentarhojen työntekijöille sekä musiikkileikkikoulun tai musiikkikerhojen vetäjille sekä kaikille muille lasten musiikinopetuksesta kiinnostuneille –?myös vahemmille. Niin tässäkin tulkinnassa. Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä näytellään tosissaan ja tarkasti. Esitystä voi tiedustella Eino Saarelta numerosta 0503619439 Muutamia esityspäiviä vielä vapaana. Ohjaus: Miika Muranen. Työn menetys toimii vain katalyyttina ongelmien puhkeamiselle. Näytelmän ohjannut ja käsikirjoitukseen osallistunut Eino Saari laskee, että marraskuun ensi-illan jälkeen on ollut reilut seitsemänkymmentä esitystä. Vaikka koulua on käyty loman jälkeen vasta muutama päivä, on selviteltävänä ollut useampi kiusaamistapaus. Esitys lähti liikkeelle Janne Kinnusen ilmeisen omakohtaisesta kertomuksesta siitä, miten hän päätyi kiusatuksi koulun alkaessa ja millaisia omaa ja läheisten elämää myrkyttäneitä, märkiviä haavoja se on jättänyt. –?Kuinka moni on nähnyt kiusaamista, Kinnunen kysyi yleisöltä ja käytännössä kaikki, niin nuoret kuin aikuisetkin viittasivat. Tarpeellinen puheenvuoro lähisuhdeväkivallasta Leena Ahlholm Lahdessa vuonna 1951 syntynyt ja Kannuksessa kasvanut Pentti Stranius on tietotyöläinen ja tutkija. Takakannessa mainitaan kokoelman teemaksi kuolema. Kukaan ei jää sinua kaipaamaan”, oli kevyemmästä päästä nuoren toiselle kirjoittamista ilkeyksistä. Kuvanuoteista Pietarsaaressa KAUSTINEN (KP) Kaustislaiset Ewe ja Veijo Uusitalo ovat koonneet yhdessä runoesityksen, jossa Ewe Uusitalo lausuu ja Veijo Uusitalo säestää. He auttavat toinen toisiaan kovastikin ponnistellen, kun 60-luvun yhteiskunnalta ei apua heru. Kaamos, Sade ja Maanantaimies ovat minun kirjoittamiani, kertoo Ewe Uusitalo –?Olemme kotona harrastaneet jo pitkään runon ja musiikin yhdistämistä, ja aikoinaan joskus esiintyneetkin. Duo Harkat Kaustisen Kansanlääkintäkeskuksessa ti 20.1. Oulun seudulla sekä Raahessa on käyty useamman kerran. –?Esityksemme sopii parhaiten pieniin intiimeihin tiloihin. Sonjan rakkauden kohteena on Pete (Arttu Ratinen), joka kieriskelee keski-iän kynnyksellä eksistentiaalisissa kriiseissään, jota selväpäisemmin voisi kutsua myös itsekeskeiseksi konstailuksi. Kriminaalipsykologiassa tälle lähisuhdeväkivallan äärimmäisimmälle ilmiölle on ymmärtävä termi: laajennettu itsemurha. Tuula-vaimoa esittävä Eeva Hakulinen luovii itsekeskeisen miehen tarpeiden ja toisaalta vaativan työnsä välissä parhaan kykynsä mukaan. 70-luvulla hän opiskeli kuusi vuotta Neuvostoliitossa. Huuda stop! Tiina Ruotsala (KP) Kajaanin kaupunginteatterin ja Vaara-kollektiivin tuottama koulukiusaamista käsittelevä näytelmä Tänään koulun jälkeen on ollut valtavan suosittu. Puvustus Piki Paananen. –?Mieti, miltä kirjoittamasi kuulostaisi sanottuna, ennen kuin lähetät viestin. Puoleen tuntiin mahtui muun muassa pohdintaa syistä, joitten perusteella kiusataan – ne voivat olla oikeastaan mitä vain – ja ”herkkä balladi”, jonka sanat oli koottu aidoista sosiaalisen median kommenteista. Hän kirjoittaa Kansan Uutisiin Öisinajattelija-blogia. Sitä kuvattaessa jutut menevät useamman kerran surrealismin ja tragikoomisuuden puolelle. Tänään koulun jälkeen soveltuu esitettäväksi missä tahansa tilassa pienistä luokkahuoneista jumppasaleihin. Simon pehmonalleaan puristava mykkä hahmo leikkaa väkivallan täyttämiin kohtauksiin tehokkaana muistutuksena siitä kenen turvallisuudesta ja hoivasta on lopulta kyse. Ja varsin onnistuneesti sanoisin. Molempien roolitöissä ovat nyanssit kohdallaan ja erityisesti Eeva Hakulisen haavanlehtimäisen vapiseva olemus herättää samaan aikaan myötätuntoa ja vähän ihmetystäkin; kuinka naiivisti vaimo haluaakaan uskoa, että rakkaus lopulta voittaa ja mies lopettaa lyömisen. Omista runoistaan tunnettu Ewe Uusitalo lausuu omien runojensa lisäksi myös muiden runoutta–?Käytämme nimeä Duo Harkat ja ohjelmistossa on kuusi runoa: Linnunpesän on kirjoittanut Aale Tynni ja Etsin miestä nimimerkki Valnus Cordis. Tähän tematiikkaan, ja erityisesti sen syihin, paneutui näytelmäkirjailija Reko Lundán jo vuonna 2003, kun hän kirjoitti ja ohjasi Kom-teatteriin lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän perhetragedian Tarpeettomia ihmisiä. Asia on ollut tapetilla viime vuosina kun olemme saaneet lukea järkyttävistä perhesurmista, joissa esimerkiksi isä on surmannut ensin perheensä ja lopulta itsensä. Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittaja: Jussi Kareinen TAMPERE Päättäjät puhuvat tänä päivänä ennaltaehkäisevän perhetyön merkityksestä ja uusi sosiaalihuoltolakin velvoittaa viranomaisia järjestämään perheille apua kun kriisi yllättää. Stranius määrittelee itsensä ryysyköyhälistön kasvatiksi Parsialan perältä. –?Huhti-toukokuu on sitten kovaa tykitystä. IA SAMOIL TEATTERI . HARRI HINKKA/TAMPEREEN TEATTERI TEATTERI . KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 17 KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. Moni on kysynyt Eweltä runoesityksiä, ja se innosti aloittamaan uudestaan, taustoittaa Veijo Uusitalo, joka tekee ja soittaa taustamusiikin kitaralla ja ukulelella. Kahden miehen kiertue-esitys Tänään koulun jälkeen pisti Haapaveden yläkoululaiset miettimään tätä kirjaimellisesti. Jos näytelmän Kari on yksi kuva puhumattomasta suomalaisesta miehestä, niin Pete edustaa sitä toista feminiininpää mieskuvaa, jossa puhetta piisaa, päätöksiä ei niinkään. Niin nytkin. Julmaa arkipäivää Vaikka esitys kesti vain puoli tuntia, se ehti viedä yleisön syvälle raskaaseen aiheeseen: siihen että kiusaaminen on samaan aikaan tavallista ja arkipäiväistä ja täysin sietämätöntä julmuutta. Elina Keinosen hienosti tulkitsema nuori lähiöiden kasvattama nuori nainen on leijonaluonne, jonka pulppuavaa elämänusko eivät horjuta edes pettymykset rakkaudessa. Kyse on pääasiassa perinteisistä juoninovelleista, joissa jännite tihenee loppua kohti ja loppu sulkeutuu. Tänään Koulun jälkeen. Pienen pojan äänetön hätä ja hämmennys on riipaisevaa katsottavaa. Kiusattuja on kourallinen, kiusaajia on kourallinen. Musiikki Matias Nieminen. Se saa teon kuulostamaan absurdilla tavalla jotenkin ymmärrettävämmältä. Kokonaisuuden kannalta on vähän harmi, että esitys ei ihan koko kestoaan luota pelkistykseen. Pidemmälle ei tarvinnut onneksi mennä. –?Kurssilla perehdytään kuvanuottien periaatteisiin ja tarjotaan ideoita niiden hyödyntämiseen lasten musiikinopetuksessa. A on apina, D delfi ini ja niin edelleen. Lundán on toiminut esikuvana monelle nuoremman polven näytelmäkirjailijalle, ja siksi hänen varhainen poismenonsa (2006 ) oli suuri menetys suomalaiselle teatterille. Matias Nieminen ja Janne Kinnunen pistivät yläkoululaiset miettimään, milloin hauska läppä muuttuu julmaksi kiusaamiseksi. KIRJAT . Esityksen tiukimpia kohtia oli, kun näyttelijä Janne Kinnunen ilmoitti olevansa kiusaaja ja kiusaavansa kollegaansa Matias Niemistä siihen asti, kunnes joku yleisöstä huutaa stop. Tammikuun 27. Kaikki nuoret olivat törmänneet kiusaamiseen myös sosiaalisessa mediassa. –?Opettajat ja muut aikuiset ovat hiljaa, Janne Kinnunen komensi. Kannuksen tapahtumia muistavien uteliaisuutta tyydyttää, kun henkilöt ovat tunnistettavia, vaikka nimiä on muuteltu. Tutut nimet, paikat ja tapahtumat Kannuksesta johdattelevat odottamaan tositarinoita. Viinituvan valkamassa on vuosituhansia vanhaa kiinalaista lyriikkaa ja sen on kirjoittanut nimimerkki Tu-Mu. päivä järjestettävän iltakurssin paikka varmistuu vasta sitten, kun tiedetään osanottajamäärä. Rooleissa Janne Kinnunen ja Matias Nieminen. Matti Heiskasen karun komea olemus sopii mainiosti työttömäksi jäävän Karin rooliin, jonka itsekeskeisyys ja mustasukkaisuus vain korostuvat joutilaisuuden pitkittyessä. Eikä ollut sekään, kun Nieminen pakotettiin maassa rähmällään laulamaan hämähämähäkkiä, eikä se kun Kinnunen alkoi sitoa Niemistä ilmastointiteipillä tuoliin kertoen samalla, mitä sana kiduttaminen tarkoittaa. Käsikirjoitus Janne Kinnunen ja Eino Saari. On suuri houkutus lukea kirjaa omaelämäkerrallisena, ja sitä se osittain onkin. Kun teksti vie mukaansa, lakkaa miettimästä, missä fi ktion savuverho peittää todellisuuden. Tämänkin voi uskoa. Tuolloin taustasoittimena oli sähköurut. Toivon aina onnistuneen esityksen jälkeen, että se tavoittaisi katsojia. ”1950-luvulla syntyneelle isälleni avainkokemus tuntuu olevan viina ja sitä seuraava rappioelämä”, hän kirjoitti Pentti Stranius oikoi tätä kohtaa ja sanoi, ettei hänen avainkokemuksensa nuoruudesta tai Kannuksesta ole viina eikä rappioelämä, vaan syrjään sysättyjen köyhien ihmisten elämänarvo, heidän puolustamisensa ja nostamisensa näissäkin novelleissa; ja yleensä inhimillisyys. Kirjan alussa minäkertoja on pieni, koulukiusattu poika, joka vetoaa lukijan tunteisiin. Annalan yhteistyökumppanina toimii Keski-Pohjanmaan kesäyliopisto. Erityisesti Holappa kertoi törmänneensä törkeään nimittelyyn. Menemmekö väliin ja lopetamme kiusaamisen. Vastaavanlainen kurssi järjestettiin syksyllä Kokkolassa. Saari käy parhaillaan neuvotteluja Ylivieskan kanssa. Hurjia tarinoita nuoruuden Kannuksesta Pentti Stranius kertoi kirjastaan Kannuksessa joulukuun alussa. Mieti, miltä tuntuisi, jos joku sanoisi niin sinulle, Janne Kinnunen antoi ohjeen rajojen etsimiseen. Tarkoitus on esitellä kuvanuottien käyttömahdollisuuksia erilaisilla soittimilla, alkaen 2-3:n sävelen lauluista ja edeten vähitellen 4-5:n, ja lopulta 8:n nuotin sävelmiin. Straniuksen poika, toiminnanjohtaja Leo Stranius kiitteli isänsä teosta blogissaan ja sanoi novellikokoelmaa mielenkiintoiseksi sukupolvikuvaukseksi. Tunteet ilmaistaan teoissa, kuten suomalaiselle miehelle on ominaista. –?Konsepti on mietitty tarkkaan, aihe on tärkeä ja esitys on tehty houkuttelevaksi, ynnää Saari menestyksen reseptiä. Pentti Stranius: Vähän karvas jälkimaku. Veljen ja isän elämästä ja kuolemasta kertova novelli Että jos pääsisit haudalle osoittaa kirjoittajan hallitsevan myös vakavan hellyyden kuvauksen. Oltiin jo aika kaukana hauskasta läppändeeristä. Äiti on huutolaistyttö, joka joutui hautaamaan neljä lastaan. Mitä tekee siinä välissä oleva suuri enemmistö, suurin osa meistä. Annala sanoo, että eläinhahmoihin perustuvat kuvanuotit ovat kokeilujen mukaan osoittautuneet jo 4-6 -vuotiaita lapsille erittäin kiinnostaviksi ja oppimiseen innostaviksi. –?Helmikuussa on muutama esitys, ja tämän jälkeen näyttelijöillä alkavat uuden teoksen harjoitukset ja kiertuenäytelmään tulee tauko. Hauskimpia mustan huumorin sävyttämiä kuoleman kuvauksia on entisten SS-miesten mestästysretkestä kertova Aulis menee vielä eduskuntaan. Niinpä jouduimme katsomaan, kun Janne Kinnusen yleisöstä värväämä ”jengi” heitteli Matias Niemistä paperitolloilla. Eläinhahmot on luotu niin, että ne toimivat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Näytelmä saa nyt ensimmäisen tulkintansa Tampereella reilu kymmenen vuotta kantaesityksensä jälkeen. Riipaisevaa katsottavaa Kantaesityksestä poiketen Muranen marssittaa näyttämölle myös perheen Simo -pojan (Antti Järvelä / Aapo Salonen). Näytelmään tuovat komediallista vastavoimaa Tuulan nuori työkaveri Sonja. Tampereen Teatteri: Tarpeettomia ihmisiä. Pyydän etukäteen anteeksi kielenkäyttöä, Kinnunen sanoi. Annala on perehtynyt erityisesti lasten ja nuorten musiikin oppimateriaalien kehittämiseen, mutta hän korostaa, että kuvanuotteja voi käyttää kotona ja jopa ikäihmisten kanssa, jotka tarvitsevat harjaannusta silmän ja käden liikkeeseen. Lundánilta aivan loistavan raadollisia mieskuvia, joista Hakulinen ja Ratinen rakentavat uskottavat hahmot. Yleisö pisti stopin. Pariskunta vertaa itseään ITEtaiteilijoihin, joita Kaustiseltakin löytyy runsaasti. –?Kyllä meillä on täällä koulussa tosi paljon homoja, huoria ja lesboja, Holappa huokaa. Piimäsota ja novellit henkirikoksista osoittavat, että todellisuus voi olla tarinointia ihmeellisempää. Straniuksen kertoja suhtautuu lämmöllä ja kunnioituksella tarinoiden köyhiin, juoppoihin ja vammaisiin henkilöihin. Hänen mukaansa näytelmä on vieraillut jokaisessa Kainuun kunnassa. –?Hauskaa! Ei ollut. klo 14 Uusitalot esiintyvät Katariina Anttila HAAPAVESI Kajaanin kaupunginteatterin puolen tunnin esitys on tiukka herätys jokaisen vastuusta kiusaamisen lopettamiseksi. –?Lapselle on aivan toista seurata nuotteja, jotka ovat veikeitä eläinhahmoja kuin normaaleja nuotteja. Lundán ei selitä väkivallan tekoja työttömyydellä
YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6. ) 21.00 Midnight Howling 23.00 VOA RADIO POOKI 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 6.00 Pookin aamu 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 10.00 Pookin päivä 11.00 Toiveiden tunti (0700-392 111: 3,55 e/min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Pookin iltapäivä 15.00 Alueuutiset 18.00 Alueuutiset 18.05 Kuuntele Tomppaa 21.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 RADIO DEI 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 07.00 PAREMPI HUOMEN 07.15 Raamattuavain 07.30 Aamuhartaus 07.40 Viikon teos 07.50 Sykettä Israelista 08.20 Kisa 08.30 Päivän blogi 08.40 Mediakatsaus 08.50 Viikon levy 09.03 Hynninen 10.15 Päivän kysymys 10.30 KESKIPÄIVÄN TASAUS 10.45 Viikon vieras 11.03 Kuuntelijan toivelista 12.10 Päivän kysymys 12.30 Suolapala 12.40 Viikon teos 12.50 Päivän blogi 13.03 Hynninen (u) 14.00 TOIVON LAULUJA 14.05 Viikon levy 14.15 Biisikiikari 15.00 TOIVON PÄIVÄ 15.20 Viikon vieras 15.40 Armonpulla 16.03 Laajasalo 17.00 USKON ILTA 17.10 Hartaus 17.15 Kaksin käsin maailmaan 17.30-20.00 ALUEELLISTA OHJELMAA 20.10 Ilkka Puhakka ja rukouksen voima 20.20 Minä uskon 20.35 Matti-papin matkassa 20.55 Syvyydestä minä huudan 21.02 Raamattu kannesta kanteen 23.00 Viikon Tikka (u) 00.00 One Way (u) 01.00 Hynninen (u) 02.00 Sana elää (u) 02.30 Matti-papin matkassa (u). 18.50-19.00 Iltahartaus. 23.10-06.00 Yöklassinen. 22.00-22.05 Yle Uutiset ja sää. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 22.05-23.00 Lindgren & Sihvonen. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3. 17.01-20.00 YleX Toiveet. 09.00-09.10 Yle Nyheter. 08.20-08.30 God morgon Svensk. 06.30-06.40 Yle Uutiset. 15.55-15.58 Yle News. 16.00-16.15 Yle Uutiset ja sää. 15.05-15.55 Kultakuume. 15:00 J.S. 11.0312.00 Puheen Päivä. 21.55-22.00 Suomi tänään. 19.15-19.30 Aftonandakt. 07.40-08.00 Puheen Aamu. 13.0013.02 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Uutiset. RADIO NOVA 98,8 ja 104.1. 13.33-14.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 20.00-21.15 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 12.55-13.00 Suomi tänään. 07.4507.50 Hartaita säveliä. 13.02-14.00 Lindgren & Sihvonen. 14.00-14.03 Yle Nyheter. (Axel Strauss ja San Franciscon konservatorion ork./Andrew Mogrelia). Kuvassa Rustin Cohle (Matthew McConaughey.) YLE KUVAPALVELU TV2 klo 21.00 True Detective Priya on tolaltaan nähtyään Davidin kylki kyljessä Alician kanssa. JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1. 21.30-21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.32-08.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 12.30-13.00 Politiikkaradio. 06.3110.00 YleX Aamu. 20.00-22.00 Parasta ennen!. 10.00-10.03 Yle Nyheter. YLE RADIO 1 06.00-06.05 Yle Uutiset. nland. 16.03-17.00 Puheen Iltapäivä. 12.00-12.01 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 13.00-13.03 Yle Uutiset. nland. 21.00-21.03 Yle Nyheter. 15.05-15.30 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. RADIO DEI 104.3. 15.33-16.00 Eftersnack fortsätter. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 15.0116.00 Puheen Iltapäivä. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 21.03-21.05 Sportradion. Brenda kärrätään leikkaussaliin, ja läheisten ei auta kuin toivoa parasta. 12.45-13.00 Väderoch sjörapport. 11.57-12.00 Päivän mietelause. 15.30-15.33 Regionala nyheter. 18.00-18.03 Yle Nyheter. 14:36 Brahms: Sonaatti alttoviululle ja pianolle f-molli (Pinchas Zukerman, alttoviulu, ja Marc Neikrug, piano). 15.03-15.30 Eftersnack. 08.00-08.03 Yle Uutiset. 19.03-19.35 Radion sinfoniaorkesteri konsertti. Maurice Ravel: Alakuloisia lintuja (Pierre-Laurent Aimard, piano). 18.20-18.29 Radioteatteri esittää. 12.01-12.10 Yle Nyheter. 21.00-21.03 Yle Uutiset. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 06.0506.15 Hartaita säveliä. 10.03-11.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 07.30-07.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. Janácek: Idylli jousiorkesterille (Los Angelesin kamariork./Gerard Schwarz). Yle Uutiset ja sää. 18.5519.00 Puhelinlangat laulaa. 09.00-09.05 Yle Uutiset. 13.03-13.55 Nöjesfredag. 07.02-07.20 Puheen Aamu. 09.3110.00 Puheen Aamu. 20.05-20.06 Sää. 16.30-16.33 Regionala nyheter. 21.5021.55 Merisää. 16.0016.15 Yle Uutiset ja sää. 02.02-03.00 Koe-eläinpuisto. E. 08.30-08.35 Regionala nyheter. 17.20-18.00 Kirjakerho. 13.30-13.33 Yle Uutiset KeskiPohjanmaa. 09.3210.00 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 07.50-07.59 Aamuhartaus. 15.30-15.35 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 14:10 Kreutzer: Viulukonsertto n:o 19 d-molli. 13.03-13.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. ilistä (sähköpostiosoite: jukeboxi@jarviradio.. 12.4512.55 Merisää. Ovatko he oikeilla jäljillä. 11.03-13.00 Etusivu. 19.35-20.00 Aasi, käki ja satakieli – Mahlerin 5. 07.03-08.00 Succémorgon. 10.55-11.00 Pikkujuttu. RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7. 7.10 Keskisuomalaisen verkkokatsaus ( radiossa tänään ) 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 9.05 Päivän kupletti 10.00 Vanhaa tanssija iskelmämusiikkia 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,09 e/puhelu + pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Rautalanka soi 13.00 Levyuutuudet 14.00 Terveysuutiset 14.05 Lehtikatsaus Maaseudun Tulevaisuus 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.45 Radiossa huomenna 17.00 Matin MusiikkiMakasiini® JAZZ-EXTRA 18.00 Jukeboxi Ohjelmassa pop/rock-musiikkitoiveita, terveisiä ja hyvää . 08.00-08.03 Yle Nyheter. B. 22.15-23.09 Eftersnack. 12.12-12.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 22.05-23.00 Jokaniemen sävelradio. 10.0511.00 Leikola ja Lähde. 09.0310.00 Succémorgon. 21.00-00.05 Fredan. 23.03-00.00 Yöradio. 08.10-09.00 Ykkösaamu. 12.10-13.00 Tiedeykkönen. 12.33-12.45 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 18.03-18.50 Puhelinlangat laulaa. 23.09-00.00 Helt dansband. 09.10-09.16 Andrum. YLE RADIO SUOMI 05.00-06.30 Melkein hereillä. 16.30-16.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 09.00-09.02 Yle Uutiset. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 00.05-06.00 Nattklassiskt. 09.10-09.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 21.35-21.39 Novosti Yle. ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 06.06-06.30 Morgonmusik. 17.00-17.20 Yle Uutiset ja sää. 00.0006.30 Yöradio. 10.0511.00 Regional förmiddag. 13.02-17.00 YleX Jälki-istunto – Viki ja Mäkkäri. 13.00-14.00 Klassista kahteen. 06.54-07.00 Andrum. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 18 RADIO-OHJELMAT SARJAKUVAT RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7. 12.0314.00 Myteriet. 06.15-06.24 Aamuhartaus. nland. 15.00-15.01 Yle Uutiset. YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4. 18.15-18.20 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 14.00-18.00 Päiväklassinen. 08.03-09.00 Succémorgon. 21.40-21.50 Urheiluradio. 07.10-07.12 Urheiluradio. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 07.12-07.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 00.05-04.00 Yöradio. RADIO EXTREM 99.7. Pete yrittää houkutella vanhaa asiakasta takaisin ja on menettää hermonsa, kun Roger sotkeutuu asiaan. 16.15-16.17 Urheiluradio. 08.00-08.20 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. L.Onerva: Mirdja, osa 28. 18.03-21.00 Urheiluilta: Jääkiekkoa. 13.55-14.00 Vegatoppen sammandrag. Gemmalla on suunnitelmia Seanin päänmenoksi. 15.03-16.00 Stiftelsen. JÄRVIRADIO 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Aamuhartaus. 07.10-07.30 God morgon Svensk. 21.05-22.00 Nittonhundranånting. 14:03 Händel: Sonaatti viululle ja continuolle g-molli (Trio Settecento). 17.08-18.00 Puheen Iltapäivä. Bach: Partita sooloviululle n:o 2 d-molli. 19.03-19.05 Urheiluradio. Strauss: Täyttä höyryä (Cincinnati Pops/Erich Kunzel). 07.30-07.35 Regionala nyheter. 10.0310.55 Ajantasa. 08.0008.10 Yle Uutiset ja sää. 14.03-15.00 Stiftelsen. 18.50-18.55 Merisää. 11.33-12.00 Radio Keski-Pohjanmaan päivä. 22.00-00.00 DJ Orion. 06.25-06.56 Aamusoitto. 09.30-09.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 14.00-15.00 Kohtauspaikka: Risto Nordellin vieraana Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti. Tormis: Vepsän talvi (Svanholm Singers). 12.00-12.10 Yle Uutiset ja sää. Sor: Etydi nro 19 B-duuri (Pepe Romero, kitara). 10.03-12.00 Supernova. 06.32-07.00 Radio KeskiPohjanmaan aamu. 08.3008.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 18.03-19.00 Covers. 07.00-07.02 Yle Uutiset. 08.10-08.12 Urheiluradio. 16.00-16.03 Yle Uutiset. YLE KLASSINEN 06.00-13.00 Aamuklassinen. 11.03-12.00 Samtal om livet. 07.35-08.00 God morgon Svensk. 08.35-09.00 God morgon Svensk. (Rachel Barton Pine, barokkiviulu). RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 21.40-23.00 Ääniversumin Art´s Birthday. Levanto: Helsinki by tram a requiem for lines 3B/3T (Helsingin poliisisoittokunta/Sami Ruusuvuori). 13.00-14.00 Klassista kahteen. YLE RADIO VEGA 06.00-06.06 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. Hero klo 20.00 Mad Men YLEX 06.30-06.31 Yle Uutiset. 16.00-16.12 Yle Nyheter med väder och sport. 14.03-15.00 Puheen Iltapäivä. 17.00-18.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. 18.0018.03 Yle Uutiset. 07.3007.40 Yle Uutiset. 09.1610.00 Regional förmiddag. 15.0015.03 Yle Nyheter. 09.0009.05 Yle Uutiset. 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7. 07.00-07.10 Yle Nyheter med väder. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 17.03-18.00 Stiftelsen. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 03.15-03.40 Minna Pyykön maailma. 16.33-17.00 Filmmagasinet. 18.30-18.50 Hartaita säveliä. 15.0015.03 Yle Nyheter. 10.03-11.00 Puheen Päivä. 13.00-13.02 Yle Uutiset. 06.30-06.35 Regionala nyheter. YLE OULU RADIO 98.4. 19.0019.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 19.0019.03 Yle Uutiset ja sää. 17.20-18.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 20.06-21.00 Puhelinlangat laulaa. sinfoniasta ja vähän muustakin puhuu musiikintutkija Susanna Välimäki. YLE X3M 06.00-07.00 Succémorgon. 12.00-12.10 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN haauukotus nielaisin kärpäsen! aaantaaaa tullaaa, jälkkäri! 918 3/8. Megan järjestää yllätysjuhlat Donin 40-vuotispäivien kunniaksi, vaikka Peggy varoittaa, että Don ei pidä yllätyksistä. 17.00-17.03 Yle Nyheter. 10.0010.05 Yle Nyheter med väder. Tshaikovski: Allegro vivace jousisekstetosta d-molli ’’Muistoja Firenzestä’’ (Vermeer-kvartetti sekä Rami Solomonow, alttoviulu, ja John Sharp, sello). 06.4007.00 Puheen Aamu. 15.35-16.00 Radio KeskiPohjanmaan iltapäivä. 08.30-08.40 Yle Uutiset. nland. 16.00-16.03 Yle Nyheter. 16.3317.00 Radio Keski-Pohjanmaan iltapäivä. 07.0007.03 Yle Nyheter. YLE PUHE 06.00-06.30 Yle Puhe esittää. 11.0011.03 Yle Nyheter. 06.35-06.54 God morgon Svensk. 14.03-15.00 Nöjesfredag. 09.00-09.03 Yle Nyheter. Cohle penkoo arkistoja löytääkseen jotain, mikä on ehkä jäänyt huomaamatta. YLEX 94.0 ja 96.1. 12.10-12.12 Urheiluradio. 01.02-02.00 Koe-eläinpuisto. 20.03-20.05 Urheiluradio. 17.00-17.01 Yle Uutiset. Ukraina, Ukraina ja Ukraina. 12.05-12.30 Puheen Päivä. 22.00-22.15 Yle Nyheter med väderoch sjörapport. 08.00-08.10 Yle Uutiset ja sää. 12.00-12.03 Yle Nyheter. 07.59-08.00 Hyvää huomenta. 18.0321.00 X3M Kväll. 16.12-16.30 Filmmagasinet. 21.00-22.00 Puheen Ilta. 09.05-09.10 Urheiluradio. nland. 06.56-07.00 Päivän mietelause. 08.03-08.30 Puheen Aamu. 14.03-15.00 Ajantasa. 18.00-18.15 Musiikkikamari. 09.02-09.30 Puheen Aamu. 22.00-22.05 Yle Uutiset. 21.03-21.30 Päivä tunnissa. 23.00-23.03 Yle Uutiset. 11.30-11.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 08.32-09.00 Perjantaiseura. 07.25-07.30 Puheen Aamu. 14.00-14.03 Yle Nyheter. 19.30-21.00 Tongåvan. Kirjan tie. 14.00-14.03 Yle Uutiset. 18.00-23.10 Iltaklassinen. 21.15-21.35 Julius Katchen soittaa Johannes Brahmsin pianomusiikkia. 12.10-12.45 Slaget efter tolv – dagens debatt. 20.00-20.03 Yle Uutiset. 09.30-09.31 Yle Uutiset. 12.00-12.05 Yle Uutiset. 06.30-06.32 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 11.00-11.03 Yle Uutiset. 00.00-00.05 Yle Uutiset ja sää. 07.10-07.44 Aamusoitto. 07.00-07.10 Yle Uutiset ja sää. 18.00-18.03 Yle Uutiset. 08.12-08.30 Radio Keski-Pohjanmaan aamu. 15.00-15.05 Yle Uutiset. 07.20-07.25 Alivaltiosihteeri. 13.00-13.03 Yle Nyheter. 16.17-16.30 Radio KeskiPohjanmaan iltapäivä. MTV3 klo 18.00 Emmerdale Yllätys. YLE PUHE 88.8 ja 101.9. 08.4009.00 Puheen Aamu. 12.30-12.33 Yle Uutiset Keski-Pohjanmaa. 19.05-20.00 Puhelinlangat laulaa. 17.15-17.45 Taiteilijaelämää. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 16.03-17.00 Stiftelsen. Palaneesta kirkosta löytyvä vihje johdattaa Cohlen ja Hartin uskonnollisen liikkeen telttakokoukseen. 11.00-11.57 Uudet levyt. Rachel pyytää Samia vetoamaan Declaniin, jotta Ali ja kumppanit eivät saisi häätöä. 23.00-07.00 Arkisto. 23.10-06.00 Yöklassinen. 11.0311.30 Radio Keski-Pohjanmaan päivä
Nelonen 05.00 Ennustaja-TV. 7.48 Vuoden matkailutrendit. 04.50 24 Vision. Seefeld. 2/12. Hämähäkkimiehen musta sivupersoona on jännittävä oivallus, mutta muuten toimintaseikkailun kipinä alkoi jo hiipua. (U) . 21.57 Yle Uutiset. 80-vuotissyntymäpäivänsä tienoilla Clint Eastwood tunsi kuuluvansa jälkimmäiseen ryhmään. Mike Leigh’n elokuva vanhasta pariskunnasta, joka viettää seesteistä elämää. Night Shyamalan ovat tehneet siitä niin monta löperöä le?aa. Jumalan pilkkaaminen pois laista! 21.30 Strada. 3.45–5.00 Ennustaja-TV. 19.00 Elokuva: Pelkoa ja inhoa nappulaliigassa (7). Kausi 3. Osa 2/10. 02.05 Nyhetstecken. Direkt. 01.05 Draghundsport: Sheriff är kung. 9/18. 3/9. Jakso 4/15. 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S). 20.00 TV4Nyheterna. 12.15 SVT: Programtablå. Jakso 30/35. 14.40–14.53 Arkistokuvia: Kunniankukko (S). 12.25, 12.55 Kaikki rakastavat Raymondia (S). Osa 4. 22.30 Sportnytt. 09.45–10.10 Langettavat todisteet. 02.15 24 Vision. Suomalaiset lasketteluvideot ovat maailman huippua. (USA 2005) Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3 TV5 klo 21.00 ?. Cécile de France on ranskalainen toimittaja Marie, jolta tsunamikokemus ja täpärä pelastuminen veivät mielenrauhan. 20.30 Postkodmiljonären. 8.10 Treenikuvakilpailun kerma 8.20 Eduskunnan jättävä varapuhemies Anssi Joutsenlahti. 19.00 Kulttuurimatkoja katastro?alueille. Päihteiden käyttö ja pahoinpitelyt veivät tytön lähelle kuolemaa. (U) 14.15–14.45 Raviurheilun naiset. 14.50 Majakan arvoitus (7). Mitä tapahtuu tuolla puolen, rajan takana. Jakso 8/23. 18.45 Lumilautailun MM: Crossi. 15.00 Alppihiihto: Maailmancup, miesten superyhdistetyn pujottelu, Wengen, Sveitsi. Pikku Kakkonen. 05.05 Gomorron Sverige sammandrag. 01.55 Frasier (S). JUHA SEITZ Muusikot analysoivat kasvutarinoitaan Kultainen Venla MTV3 klo 20.05 1 Televisiovuodesta 2014 on jäänyt päällimmäisenä mieleen kaksi asiaa: urheilu Sotshin olympiakisojen ja jalkapallon MM-kisojen ansiosta sekä viihdeohjelmat. 00.00 Ralli: Dakar-ralli, 12. 15.10 Yle Oddasat. 23.00 Täysillä tutkaan (S). Kausi 4. 13.15 Ylipainosta eroon leikkauksella. 6.25 Aamun otsikot. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. Parhaan tv-ohjelman palkinnosta kisaavat Posse, Syke ja Docventures. 2.00 Liv D: Ahmatin kiirastuli (7). 3/6. Uli Edelin elokuvalla on ansionsa. 15.05 Mitä tänään syötäisiin. 17.45 Hockeykväll. 03.45 24 Vision. 10.20 Alpint: Världscupen, Cortina. Toteutuksia. 20.00 Kulturnyheterna. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Jakso 7/23. 6/46. 0.00 SVT: Så byggdes Stockholm. 18.30 Puoli seitsemän. 19.30 Ensisilmäyksellä (S). 23.05 Elokuva: Baader Meinhof Komplex (16). (U) 11.10–12.05 Lääkärit. Kausi 3. 21.00 21.35 Elokuva: Vuosi elämästä (S). 7.16 Riku ja Rami. 00.45 Eurojackpot ja Jokeri. 18.25 Frasier (S). Predator. . 13.30 Elokuva: Kukonlaulusta kukonlauluun (S). Eastwoodilla ei ole kiirettä solmia tarinanlankoja yhteen. Tai sitten vanhana, kun esirippu jo näyttäisi hulmuavan jossain horisontissa. Jos joku kotisohvalla rohkaistuu taiteilijoiden mietteistä, ohjelma on täyttänyt tehtävänsä. 6/11. 18.20 Nyhetstecken. ELINA LAURILA Parhaat ohjelmat palkitaan 3 SYYTÄ KATSOA TV2 06.50 Lastenohjelmia. 20.54 Uuden Musiikin Kilpailu. 00.50 Uhka (16). SVERIGES TV4 06.50 Nyhetsmorgon. (Suomi 1955) Pelkoa ja inhoa nappulaliigassa TV5 klo 19.00 . 09.30 Puoli seitsemän. Parhaan esiintyjän kolmen kärki ovat Docventuresin Riku Rantala, Duudsonit ja Suomen huutokauppakeisarista tuttu Aki Palsanmäki. Jakso 3/15. 14.55 Pomo piilossa. 10.30 Jaksa paremmin. Yhä iskussa oleva 85-vuotias laulajalegenda Tony Bennett äänittää Duets II -levyään, muistelee 60-vuotista uraansa ja selittää elämän?loso?aansa. 16.55 Melissa & Joey (S). 13.50 Rakt in i hjärtat. 19.10 Regionala nyheter. 17.00 Myyntimies Jethro. (U) EUROSPORT SUOMI 09.30 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, Wisla, Puola. Enkä nyt tarkoita naapurikunnassa tai edes Venäjällä, vaan siellä, mitä monet kutsuvat iäisyydeksi. 15.50 Skidskytte: Världscupen. 2.45 New Yorkin tatuointitarinat. Voi Åke Lindmania: Aarne Laineen kohtalotarinassa ison talon poika ei ota karjakko Anneli Saulia vaan kaupungin hupakon Ilmi Paakkarin, joka juhlii ja tupakoi. 11.30 Huipputatuoija haussa. 18.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. . 21.00 På spåret. (U) 20.20–20.49 Pieni keittiö Pariisissa. 0.45 SVT: Sportnytt. 00.00 Seriestart: Rome. 01.45 Moottoriurheilu: GT Academy Masterclass. Jälkimmäiset ovat hyvin edustettuina Kultainen Venla -ehdokkaiden joukossa. 23.55 Rapport. 04.05 Gudstjänst. 23.00 TV4Nyheterna. 16.05, 17.00 Hurja remontti. 13.50 Deittikamera. . Pienessä pariisilaiskeittiössä leivotaan kakku yllättävistä raaka-aineista. 20.30 Yle Uutiset. Kausi 1. Mv. 2.15–2.30 SVT: Uppdrag kroppen. (USA 2010) Kukonlaulusta kukonlauluun TV1 klo 13.30 ?. 22.10 True Detective (16). 20.45 Oddasat. Kausi 4. Rakkausresepti. Kausi 3. 8.45 Wipeout Kesä. 10.00 SVT Forum. 22.50 Yle Uutiset. 10.35 Lentoturmatutkinta. 08.00 Astral TV. 6.42 Syntyykö palkansaajille uusi jättijärjestö. 2/2. 22.25 MTV Sport Uutiset. 10.30–11.00 SVT: De obekväma. (New in Town/USAKanada 2009). 10.15 Alppihiihto: Maailmancup, naisten syöksylasku, Cortina d’Ampezzo, Italia. 13.10 Hem till gården. 13.45 Yhdistetty: Maailmancup, mäkiosuus HS 109, Seefeld, Itävalta. 6.50 Elastisen supertreenit. 09.40 Tukikummit Onnenpeli. 20.30 Näin Norjassa. 1.45 Vankilassa ulkomailla. (USA 2000) New in Town – Valloittava yllätys Nelonen klo 21.00 ?. 20.00 Dok: Mökkipahasesta linnan saleihin. Vieraana Tampere Filharmonian intendentti Helena Hiilivirta. Jakso 14/24. 17.10 Doc Martin (7). (U) 16.05–17.16 Elävä arkisto: Kuntauudistus. (USA 2009) Alien vs. 6.49 FOX Kids: Gormiti. 23.10–23.50 Haven (12). Osa 3/8. Seikka ilmenee myös Inhimillisessä tekijässä, jossa keskustellaan syrjäytymisestä ja siitä, kuinka oma tie voi löytyä sävelien parista. 12.50 Antikrundan. 12.35 Hem till gården. 20.00 Vem vet mest?. KabardiBalkaria, Pohjois-OssetiaAlania. 20.00 Älyttömät äidit. 01.55 Hem till byn. 14.30 Sisustuskaksoset. 19.00 RSO Musiikkitalossa. Terroristiryhmä Punaisen armeijakunnan nousu, uho ja tuho käydään läpi loputtomana ihmisten, nimien ja tapahtumien virtana. 17.20 Lentoturmatutkinta. 05.25 24 Vision. 16.00 Olet mitä syöt. Direkt. 16.00 Dieetit vaihtoon! 17.00 Lemmen viemää (7). 19.30 Satuhäät. (U) MTV3 05.30 Aamusää. 09.15 Kotikokkien taistelu. (U) 14.50 Riistametsällä Pohjolassa. 15.30 Luontoretkellä: Jänissaari. 12.40 Arkitekturens pärlor. 14.15 New Yorkin tatuointitarinat. Tositapahtumiin perustuva jännitysdraama. Kapellimestari Hannu Lintu, pianosolisti Boris Berezovski. Katsoja, joka muistaa tai on perehtynyt sen ajan tapahtumiin, saa Baader Meinhof Komplexista irti epäilemättä paljon. Suora. 22.23 Väder. 23.00 SVT: Jag ser dig. Kolmanneksi keskustelijaksi saapunut blues-muusikko Erja Lyytinen valottaa omaa taivaltaan, jonka kulmiin sävelien synnyttäminen on aina kuulunut olennaisesti. Jakso 6/37. Suora lähetys Kansallisoopperan Alminsalista. Leigh luottaa sattumiin ja näyttelijöiden vaistoihin. 6.35 FOX Kids: Lola & Virginia. Jakso 7/37. 21.00 21.00 Elokuva: New in Town – Valloittava yllätys (S). Mainiot avaruuspedot tungettiin samaan le?aan. (U) 10.40 Emmerdale (7). 2.20 Rantavahdit (12). 01.45–06.00 Voittostudio. 23.00 Devious Maids (7). 1.00 Neljät häät Amerikassa. 23.50 Elokuva: Jesse Stone: No Remorse (12). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20.55 Urheiluruutu. 20.30 Skarpa streck satirteckningens historia. FOX 6.00 Sky News. 15.55 Surkeiden kuskien autokoulu (S). (1955) 15.00 Yle Uutiset. 6.30 Huomenta Suomen uutiset ja sää. 17.20 Päivän sää. (Another Year, Britannia, 2010). 2 Vuoden 2014 parhaita televisio-ohjelmia ja niiden tekijöitä palkitaan 13 kategoriassa. 18.30 Sverige idag. 21.00 Elokuva: Spider-Man 3 – Hämähäkkimies 3 (12). Liv 5.00 Ennustaja-TV. 3.55–5.00 Ennustaja-TV. 02.50 Varför skiljer mamma och pappa sig?. 15.10 Matlock (7). SVERIGES TV2 09.10 Världens fakta: Churchills första världskrig. 10.15 Pikakurssi kodinostoon. . 08.25 Jeff Corwin ja valtamerten salaisuudet. 14.20 Kotikokkien taistelu. 17.15 Uutiset. Näiden sarjojen voittajat ovat valinneet katsojat. Jakso 21. 19.05 Simpsonit (7). TV5 6.35, 7.05 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 07.55 Onnea matkaan, Charlie! (S). Se kertoo ihmisistä, jotka joutuvat omin keinoin selviämään elämänsä ongelmista. O: Donald Petrie. 10.05 Tilt. 0.38 SVT: Väder. 1.40 SVT: En bok, en författare. 09.45 Kauniit ja rohkeat (S). Suora. 23.05 TV4Vädret. 03.05 Sverige idag. . 2.35 Tabu. 02.25 Castle (12). 18.58 HS-sää. 6.40 Dakar-rallista palannut motoristi Ralf Molander. Useat tutkimukset osoittavat, että musiikilla voi parhaimmillaan olla terapeuttinen vaikutus. 23.00 Shetland. 17.15 Debatt. 17.00 Yle Uutiset. Suora. 18.00 Yle Uutiset. 00.30 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, karsinta, Zakopane, Puola. 22.25 Regionala nyheter. 17.20 Historiska personligheter. Kausi 4. 8.14 Tähtihetki. 8.27 Dino-Dan (7). 23.40 The Zen of Bennett. 19.00 Panttilainaamo UK. 22.18 Kulturnyheterna. 13.20 Leijonan luola Kanada. (Miss Congeniality, Yhdysvallat, 2000) Toimintakomedia. Toki uskonasioista on kyse, uskosta itseen. 15.20 Suomiehet. 08.55 Vaaleanpunainen pantteri (S). Eastwood kolkuttaa portteja ELOKUVAT AVA Inhimillinen tekijä TV1 klo 22.00 ??. 0.40 SVT: Östnytt. Roine pääsi räppikouluun Kallioon opiskelemaan, mikä oli ensimmäinen askel kohti parempaa. 11.00 Yle Uutiset. Sanalla sanoen inhimillinen. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 16.1. Jakso 40/56. 19.00 Neljät häät Amerikassa. David Twohyn tieteisseikkailu ottaa pimeän pelosta, toimintaviuhkeesta ja örkkien örinästä tehot irti. Jakso 4/20. Mustikka-rahka smoothie ja vihersmoothie. Kaikki isäni tarinat. (U) 10.00 Doc Martin (12). 00.10 SVT: Programtablå. 15.50 Pilanpäiten. (U) 14.00 Walker, Teksasista (12). 16.05 Pilanpäiten. 13.20 SVT: Vem vet mest?. Kortteeri-kon?guraatio. 21.00, 21.30 Kumman kaa (S). 18/40. 10.00 Leila leipoo. 19.15 Go’kväll. 17.00 Gok Wan: Teinien salatut elämät. 14.25 Hetki ennen tuhoa. 20.00 Rillit huurussa (S). 11.00 Dr Phil. SVERIGES TV1 07.00 Rapport. Juuri siitä Eastwoodin elokuva ammentaa lämpimän myötätuntonsa. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 8.50 Näin Norjassa. 0.30, 0.55, 1.25, 1.50 Panttilainaamo Louisiana. 17.25 MasterChef USA. Niistä solmiutui ihmissuhteiden verkko, jota Vuosi elämästä seuraa. Yle Teema 04.00 Teematieto. 13.35 Unelmakoti puoleen hintaan. 3.15–4.06 Tappavat suhteet (12). 10.30 Karita, raakaa ja makeaa. 15.05 Treme (12). Kestämistä on katsojallakin. 18.15 Kaukasia 30 päivässä. 02.00 Rapport. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 23.10 Brändärit (S). 03.30 Sportnytt. 00.10 Rysän päällä. 11.00 Juhlasuunnittelijat. (U) 10.50 Ruotsin kuningaskunnan historia. 4/8. 11.20 Alpint: Världscupen, Wengen. Se on vienyt jokaiselta jotain. Toimittaja Anne Flinkkilä haastattelee kiireettömään tapaansa kolmea vahvaa taiteilijaa. Jokainen tästä porukasta on jollain tapaa erehtyväinen, itsekäs tai lyhytpinnainen. 11.15 Moottori mylvii ja kumi käryää. 12.40 Sydämen asialla (7). (12). Brittiohjaaja Mike Leigh’n parhaat elokuvat toimivat luontevasti kuin hengitys. 3 Lisäksi palkinnot jaetaan parhaalle tv-esiintyjälle ja ohjelmalle. 13.35 Amerikan romanit. Hereafter pyörittelee aihepiiriä, joka kiehtoo monia ja ärsyttää vähintäänkin yhtä monia – varsinkin sen jälkeen, kun semmoiset ohjaajat kuin M. Direkt. Christer ja Anna. Predator Fox klo 21.00 ?. 05.40 Sverige idag. 21.00 21.00 True Detective (16). 19.00 Seitsemän Uutiset. 09.05 Studio55.fi. 22.45 Filmklubben: Ginger & Rosa. 2/6. Direkt. 18.45 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, karsinta, Zakopane, Puola. 15.50 Ampumahiihdon MC: Naisten pikamatka. 13.50 SVT: Antikrundan. 06.50-07.35 Fråga doktorn. 14.20 Coronation Street. Hero 18.00, 18.25 Happy Endings (S). 2/2. Mietteliään pinnan alla muhii toisenlainen, arjenmakuinen elokuva. 9.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 19.30 Salatut elämät (7). . 23.40 Brändärit (7). 13.45 Coronation Street. 02.20 Kadonneet (7). Ja raivo käy kyllä jokaiselle selväksi, mutta hämärämmäksi jää, mikä sosiopaatti Andreas Baaderia (Moritz Bleibtreu), älykkö Ulrike Meinho?a (Martina Gedeck) ja kapinoivaa Gudrun Enssliniä (Johanna Wokalek) lopulta piiskasi eteenpäin. 5/6. 6/11. 12.30 Hulluna leivontaan. (1967) 16.51 Ihminen ja kaupunki. 9.25 TV Shop Tvins. 0.00 S.H.I.E.L.D. Ei todellakaan ole sen kauempaa, kun Keski-Euroopassa tapettiin viattomia ihmisiä ihan omavaraisella vihalla, oman porukan kesken. 03.50 Debatt. 8.00 Onnenarpa. 21.50 Arkitekturens pärlor. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2. 20.05 Bones. 18.30 Oddasat. 04.15–05.00 Ennustaja-TV. Suora. . Agentit. 20.20 TV4Vädret. 13.30 Koirakuiskaaja. Nuoruudessa, jolloin kaikkea muutakin tulee ihmeteltyä. Onnea, Ilmari ja Ilmo! 6.53 Metkat Mesiläiset (S). Suora. 07.05 Gomorron Sverige sammandrag. 01.35 Scorpion (12). 12.00 Sveriges skönaste gårdar. 19.00 Naapurit-arvonta. TV1 05.55 Prisma Studio. Kausi 3. 3.30 Mammanpojasta mieheksi. 17.00 Rapport. 22.00 Aktuellt. Osa 5. 0.00 SVT: Gomorron Sverige sammandrag. 11.30 Historian salaisuudet. Suora. 16.15 Från ett hus till ett hem. 11.30 Kellyn sisustussalaisuudet. 05.00 Rapport. 11.30 Alppihiihto: Maailmancup, miesten superyhdistetyn syöksylasku, Wengen, Sveitsi. 20.30 Simpsonit (7). Ei niinkään henkimaailman asioista. Sitä ihmisellä on taipumus ihmetellä varsinkin kahdessa iässä. 18.30 Käänteentekevät kappaleet. 12.25 Ruotsalainen remonttisota. 7.38 FOX Kids: Trollz. Juuret. 15.55 A-studio: Talk. 09.00 Sydänmailla (7). 20.05 Kultainen Venla. KESKIPOHJANMAA PERJANTAINA 16.1.2015 19 TELEVISIO Hereafter Ava klo 21.00 (E) ??. Sub 06.00 Voittostudio. O: Uli Edel. 07.25 Gomorron Sverige. Jakso 22/26. 16.00 Koiranpentuja ja palveluskoiria. Ensimmäisenä ääneen pääsee Linda-Maria Roine, joka jäi ysiluokalla amfetamiinikoukkuun. 21.00 Fångarna på fortet. 18.00 Au pair i London. 8.15 Reetta ja Ronja (S). 01.00 X-men. Matt Damon on amerikkalainen George, joka on saanut meedionkyvyillään yhteyden kuolleisiin. 21.00 Haasta Hans. 00.33 SVT: Kulturnyheterna. JIM 5.00 Ennustaja-TV. 0.50 Ihmeelliset selviytymistarinat. 18.45 How I Met Your Mother. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.25 Matkaoppaat. 7.30 Onnenarpa. 8.03 FOX Kids: Monsuno. 00.20–01.10 Luck (16). 14.35 Mike & Molly (7). Jakso 13/25. Kausi 2. (Britannia 2010) Pimeän uhka MTV3 klo 22.40 ??. 15.45 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten pikamatka 7,5 km, Ruhpolding, Saksa. 06.00 Studio55.fi. 04.35 Antikrundan. 7.40 Tinga Tinga -tarinat (S). Peter Morganin käsikirjoituksen pohjalta syntyi elokuva, jossa kuolema koskettaa kolmea ihmistä molemmin puolin Atlantin valtamerta. 19.10 Varastojen metsästäjät. 22.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. 7.15 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. (USA 2000) Baader Meinhof Komplex Nelonen klo 23.05 (E) ??. 3/8. Jakso 14/24. 7.35 Ihmemies MacGyver (12). Tällä hetkellä hän luo maanläheistä hiphopia nimellä Mercedes Bentso. 21.05 Snooker: Masters, puolivälierä, Lontoo, Britannia. (U) 12.00 Kuin varjo metsässä. 03.00 Rapport. Se tuuppaa 1960–1970-luvun länsisaksalaisen ilmapiirin lähelle katsojaa: opiskelijamellakoiden, vastakkainasettelun, kuohunnan ja terrorismin ajan. 20.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 20.57 Keno. 7.54 Oktonautit (S). 00.15 Game of Thrones. 1.20 SVT: 10 saker du inte visste om. Kooste yhdistetyn kilpailusta. Renée Zellweger esittää tiukkaa bisnesnaista, jota Miamin lämpö ja leskimies Harry Connick Jr. 18.00, 18.30 Kellarin kunkku (7). O: Jonas Elmer. 9.35 Sara Chafak suolasta sahramiin. 00.05 Eurojackpot ja Jokeri. etappi, Termas Rio Hondo Rosario. (Der Baader Meinhof Komplex/Saksa-Ranska-Tsekki 2008). Vieraana koreogra. 17.15 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, Wisla, Puola. (U) 23.55 Pasila 2.5 – The SpinOff (7). Monet muut se jättää haukkomaan henkeä. 10/18. 18.55 Sportnytt. (USA 2004 Vuosi elämästä Yle Teema klo 21.35 ????. 16.20 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 6.52 Mies, näin selviät avioerosta. Kreischberg, Itävalta. Ähky tulee, vaikka aihe kiinnostaisikin. (Pitch Black, Yhdysvallat, 2000) O: David Twohy. 19.00 Världens fakta: Varför ett första världskrig?. 20.30 Rapport. 15.05 Yle News. 16.45 Husjägarna Australien. 2.00 SVT: Fredagkväll med Alex. (1967) 16.23 Katsaus: Kuntamuutos. 19.20 Päivän sää. 20.15 Regionala nyheter. 18.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 20.00 Pressiklubi. Kausi 2. 14.50 Alpint: Världscupen. 18.02 Sydänmailla (7). Yle Fem 7.25 SVT: Gomorron Sverige. 22.55 Edwin Droodin arvoitus (12). 12.45 Mammanpojasta mieheksi. 14.15 Ihmemies MacGyver (12). (U) 12.15 Kukkaron herraksi. (USA 2007) Miss Kovis Sub klo 21.00 ??. Frankie ja George McLaren esittävät kymmenvuotiasta lontoolaista Marcusta, joka menettää kaksosveljensä. 15.20 Paikallisherkkuja Pohjois-Atlantilta. 16.30 Lapsiperheen taloprojekti. Kausi 4. 12.20 SVT: Fosterland. 16.05 Kadonneet (7). 14.50 Trinny & Susannah stylar om Norge. Reija Wäre. Kausi 2. 6.14 FOX Kids: Pound Puppies. 8.26 FOX Kids: Transformers. 18.15 Family Guy. 19.00 Rapport. Ne tehdään pitkälti improvisoiden. 01.05 Ensisilmäyksellä (S). . 04.00 Rapport. 19.50 Lagens långa nos. Perhetuttu Marylla (Leslie Manville) ei mene yhtä hyvin, eikä omalla aikuisella pojalla Joellakaan (Oliver Maltman). 23.15 Knight and Day. 12.20 Futurama. 22.30 Knight and Day. 21.00 21.00 A-studio. 16.15 Yhdistetyn maailmancup. 19.00 Samassa veneessä (12). 23.05 Criminal Minds. Maaltapaon alkuaikojen tunnelmia siinä kuvastellaan. 05.15 Bloopers.. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 18.45 Uutiset. 00.55 Blå ögon. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). Säästöt. 9.00 Hurja painonpudotus. Siinä sivussa hän on vain unohtanut elää itse. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. . 22.07 Urheiluruutu. 20.00, 20.55, 21.50, 22.45–23.40 Mad Men (12). 22.20 Päivän sää. 13.00 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. (U) 12.25 Oddasat. 1/10. 21.00 SVT: På spåret. Kausi 8. Jakso 8/13. Välipalaa muuten tässäkin naisväen viihdetuokiossa puputetaan ehtimiseen. etappi, Termas Rio Hondo Rosario. 21.00 Förbrytare i bild. 15.00 Hurja painonpudotus. 8.30 Matlock (7). Eli kuolemassa. 13.00 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, Wisla, Puola. 22.00, 22.30 Australian rajalla. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. Jakso 1/5. 2.55 Käenpesä (S). 11.30 SVT: Det var en gång en skog. etappi, Termas Rio Hondo Rosario. 13.20, 13.45 Kellarin kunkku (S). Osa 2745. 21.00 Elokuva: Alien vs. 01.10 Treme (12). (U) 12.45 Intian tuoksu. 16.05 Uusi uljas kunta. 1.30 C.S.I. (U) 16.50 Novosti Yle. 15.45 Jamie Oliver: Middag på 30 minuter. 7.10 Mistä apua eronneille miehille. (1967) 17.15 10 kirjaa lapsuudesta. 19.50 Keno. 14.15 Yhdistetty: Maailmancup, hiihto-osuus 10 km, Seefeld, Itävalta. (U) 23.50–00.20 Vankilakierre poikki. 22.00 Inhimillinen tekijä. 03.10 Drakarnas rike. 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (S). 18.55, 19.20 Paluu pulpettiin (12). 18.50 V75-klubben. (U) 17.45 Arkistojen salat: Buffalo Bill. Will Ferrell polttelee päreitään futisjunnujen valmentajana. Direkt. 7/46. Kausi 1. 09.57 Aavikon haastamat. 22.00 Skavlan. 11.05 Kun äiti on kaukana. 22.00 SVT: Skavlan. 21.00 21.00 Elokuva: Miss Kovis (12). Satu Ruotsalaisen mukana Ullan ja Emmanuelin häissä. 06.05 Go’kväll. 21.00 Ralli: Dakar-ralli, 12. 18.00 Emmerdale (7). Hereafter ei haahuile. 20.00 Ampumahiihto: Maailmancup, naisten pikamatka 7,5 km, Ruhpolding, Saksa. 7.26 Kasper ja Liisa (S). 17.00 Pikku Kakkonen. Uusi sarja, 1/5. 20.00 The Voice of Finland. 19.35 Huutokaupan metsästäjät: Texas. . 7.03 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 01.35 24 Vision. Naisten ja miesten lumilautacrossi?naalit. Jakso 13/25. 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit (S). Direkt. 4.20–5.59 Sky News. 01.30 WATTS. 18.00 Talent USA. 06.00-06.05 Rapport. Rooli oli yllättävä entiseltä Bridget Jonesilta, mutta romanttinen komedia ei pääse takakireydestään. 0.00 Asiaa seksistä (S). (U) 02.05–04.00 Teematieto. 00.15 SVT: Aktuellt. 18.55 Klockan åtta hos stjärnorna. Jakso 11/100. Suora. (Saksa/Ranska 2008) PEKKA ERONEN MATT DAMON on saanut meedionkyvyillään yhteyden kuolleisiin, mutta unohtanut elää itse elokuvassa Hereafter. (U) 06.25 Huomenta Suomi. 17.05 SVT Forum. 15.10 Mummomafia. Kausi 2. 18.00 BUU: Mietipä sitä!. Rajojen rikkojat. pehmittävät. 17.55 Kockarnas kamp. (Suomi 1955) O: Aarne Laine. 10.10 Emmerdale (12). Kausi 2. 11.45 Kukkaron herraksi. 10.50 Onnenarpa. Vankikarkuri Vin Dieselillä on hirmuiset matsit kaukaisella pikkuplaneetalla. Jutustelu lipuu ruutuun virkeänä. 02.00 Ralli: Dakar-ralli, 12. 18.25 Yle Uutiset sää. 7.40 MTV Sport raadissa Oona Kivelä, Juhani Tamminen ja Toni Nieminen. 19.50, 19.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 8.44 Jälkiviisaat. Järki ja tunteet. 09.35 Mitä tänään syötäisiin. 23.30 Metsien miehet (7). 18.30 Emmerdale (7). 18.55 HS-uutiset. 03.25 MasterChef USA. Loppumaton tarina. 7.13 EU:n ja USA:n vapaakauppasopimus – uhka vai mahdollisuus. Tom (Jim Broadbent) ja Gerry (Ruth Sheen) ovat keskiikäinen pariskunta, jolla on velat maksettu, menohalut sammutettu ja asiat muutenkin niin sanotusti kunnossa. 22.40 Elokuva: Pimeän uhka (16). Hanna Yli-Tepsa eli räppäri Rauhatäti kykenee samastumaan Roineen kokemuksiin. 15.10 Top Chef. 21.00 22.00 Kymmenen Uutiset. Sandra Bullock irrottelee FBI:n agenttina, joka soluttautuu missikisailijoiden joukkoon. Kausi 2. 02.25–06.35 Voittostudio. Mitä Suomessa saa ja uskaltaa sanoa. 17.20 Obs debatt. 8.50 Elastisen supertreenit. 8.40 Päivän puheenaihe. 16.25 Melissa & Joey (7). 10.20 SVT: Så byggdes Stockholm. Vieraana varapuheenjohtajat Kokoomuksesta, SDP:stä, Keskustasta ja Perussuomalaisista. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). Parikymmentä sivuseikkaa ja jokunen ra?aava toimintakohtaus olisi kannattanut jättää väliin. 19.00 Hauskat kotivideot
700 ,32. Suosituin valmismatkakohde oli perinteiseen tapaan Espanja, jonne lensi lähes 285?000 matkailijaa. Kreikkaan tehtyjen valmismatkojen myynti kasvoi yli kuusi prosenttia edellisvuotisesta. Ford TRANSIT COURIER 1,5 TDCi Trend -14 2 tkm, alv-väh., pariovet, sivuliukuovi oikealla, 2xrenk., ajotietok., vak.nop.s., met.väri, CD-soitin. Ford FOCUS 2,0 145 Trend Design 5-ov -11 36 tkm, aut.ilm., h-kirja, 2xrenk., aluvant., vak.nop.s., moottorinlämmitin, met.väri, ESP, CD-soitin. Chydenia, Tehtaankatu 3-5. Peruspalveluministeri Susanna Huovinen vakuuttaa, että sote-uudistuksella voidaan saada säästöjä. Eduskunnassa saadaan paiskia sote-lain kanssa töitä rivakasti, sillä se on määrä hyväksyä vielä ennen kauden päättymistä maaliskuussa. Skoda OCTAVIA Combi 2,0 TDI 140 4x4 Elegance DSG -11 210 tkm, 4-veto, autom.vaiht., aut.ilm., täyd.h-kirja, ajotietok., aut.ilm., vak.nop.s. Opel MOKKA 5-ov Enjoy 1,7 CDTI ecoFLEX 96 A -13 39 tkm, autom.vaiht., 1-om., tehd.takuu, aut.ilm., monitoimiratti, Suomi-auto, h-kirja, 2xrenk. Sote-lain käsittelyn aloittanut eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta kuuli peruspalveluministeri Susanna Huovista (sd.) ja asiantuntijoita torstaina. Kaukomaista suosituin valmismatkakohde oli Thaimaa, jonne matkusti viime vuonna vajaat 56?000 suomalaista. Toiseksi suosituin valmismatkamaa oli Kreikka, jonne lensi 184?000 matkailijaa. Citroen C4 PICASSO VTi 120 Ambiance Vision -08 157 tkm, aut.ilm., ajotietok., 2xrenk., aluvant., monitoimiratti, mäkilähtöavustin. Alv-väh . Volvo S40 1.8 Kinetic -08 166 tkm, h-kirja, ajotietok., aut.ilm., vak.nop.s., DSTC, radio. 900 ,Ford MONDEO 1,6 TDCi 115hv M6 Titanium Wagon -15 5 tkm, Bluetooth, aut.ilm., sähk.toim. –?Jollei meillä ole riittävästi kilpailua, ei ole myöskään painetta uudistaa ja luoda asiakaslähtöisiä palveluita, sanoi kokoomuksen Sanna Lauslahti. 900 ,15. Ma-pe 10-19, la 9.30-16 jopa -70% -70% jopa jopa. On pakko miettiä, kun tuottaminen tulee saman johdon ja budjetin alle, että miten vähennetään sitä kalleinta mahdollista laskua, Huovinen sanoi. 020 777 2586, varaosat: p. 900 ,13.89 0,12.89 0,6.70 0,Kokkola, Pietarsaari, Pännäinen KAIKKI TALVINKENGÄT Nyt on aika tehdä löytöjä -40 -60% alennuksella Neste Oil Kokkola Rautatienkatu 10, Kokkola Puh. Hän sanoi myös haluavansa haastaa puheet valinnanvapaudesta. Nissisen mukaan merkkejä työmäärän vähentymisestä ei ole. TEEMME KAUPPAA MA–PE 9–18, LA 10–15 INDOLANTIE 7, Kokkola, p. 390 ,26.89 0,25.890 ,22. peilit, avaimeton käynnistys, vak.nop.s., CD-soitin. Myynnin vähenemisestä huolimatta valmismatkoille lähti viime vuonna yli 883?000 suomalaista. Ma-pe 10-19, la 9.30-16 LOPPU ROMMAUTUS -60% Chydenia, Tehtaankatu 3-5. –?Meidän pitää aika tarkasti pohtia, kenen valinnanvapaudesta puhutaan – onko se meidän hyvin koulutettujen ja hyvin toimeentulevien ihmisten mahdollisuutta valita, ja miten sitten se muu joukko saa palveluja, Huovinen vastasi. Hän pelkää, että tulevaisuudessa kansalaisten perusoikeus rikosasioiden nopeasta käsittelystä jää toteutumatta. Ministerikin myönsi silti, että uudistus vaatii vielä vahvaa toimeenpanoa sote-alueilla, joilla on iso vastuu hoidon järjestämisestä toimivalla ja kustannustehokkaalla tavalla. Honda CR-V 2,0i Executive Adv Business A -11 74 tkm, 4-veto, autom.vaiht., h-kirja, aut.ilm., 2xrenk., navi, vak.nop.s., peruut.kamera, pysäk.tutka, xenon. 34. Kolmanneksi eniten valmismatkoja tehtiin Turkkiin. ”Valinnanvapautta hyvätuloisille?” Kokoomusta on hiertänyt se, ettei sote-uudistuksessa olla vahvistamassa yksityisten palveluntuottajien asemaa. 010 321 5266 ark. Huovinen vakuutti, että uudistuksessa on eväitä kustannusten hillitsemiseen. PERJANTAINA 16.1.2015 KESKIPOHJANMAA 20 Susanna Jääskeläinen HELSINKI (STT) Sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen mahdollisesti tuottamat säästöt herättävät paljon kysymyksiä eduskunnassa. Valmismatkojen myynti putosi HELSINKI (STT) Syyttäjälaitoksen työmäärä ja resurssit ovat vain niukasti tasapainossa, arvioi valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. 4-ve to Autom. LEHTIKUVA/JARI LAM Soten säästöpotentiaali epäilytti eduskunnassa Huovinen: Uudistuksessa syntyy kannuste kulukuriin HELSINKI (STT) Valmismatkojen myynti putosi viime vuonna lähes kuusi prosenttia edellisvuotisesta, kertoo Suomen matkatoimistoalan liitto. Thaimaan-matkojen myynti putosi noin kolme prosenttia edellisvuotisesta. 020 777 2585 huolto ja varaosat avoinna ma-pe 8.00-16.30 Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min (alv 24%), matkapuhelimesta 8.35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv 24%). Espanjan-matkojen myynti putosi noin kolme prosenttia edellisvuotisesta. Määrä kasvoi edellisvuodesta noin 700 asialla. Volvo S60 2.4T 200hv A -02 290 tkm, autom.vaiht., Suomi-auto, aut.ilm., 2xrenk., aluvant., vak.nop.s., uudet talvirenkaat. Ford FIESTA 1,4 96 Titanium 5-ov A -10 9 tkm, 1-om., p-tutka eteen ja taakse, 2xrenk., aluvant., ajotietok., lohkol., vetok., MP3, CD-soitin. Ratkaisuja tehtiin noin 400 enemmän kuin asioita saapui, mikä tarkoittaa sitä, että myös vanhoja rästiksi jääneitä asioita saatiin purettua. 6–22, la–su 7–22 1000 Tehopesu (Norm. Hänen mielestään kokonaisvaltaisempi lähestymistapa palveluiden järjestämiseen voi tuoda säästöjä nopeastikin, mistä hyvänä esimerkkinä toimii Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiirin malli. 690 ,18.89 0,15. 4-ve to Autom. Autom. –?Syntyy kannuste katsoa, kuinka moni asiakas ja potilas joutuu sinne kalliimman erikoissairaanhoidon luukulle. 16 €) Tarjous voimassa 31.01.2015 saakka. Puolueen edustajat nostivat jälleen esille etenkin pienten yritysten huolta tulevaisuudesta ja kysyivät, eikö yksityisten suurempi hyödyntäminen ja asiakkaan ja potilaan valinnanvapaus toisi myös säästöjä. 40. Huovinen muistutti, ettei yksityisiä palveluntuottajia olla pudottamassa pois, vaan niiden käyttö on jatkossa mahdollista kuten nytkin. Syyttäjänvirastoihin saapui viime vuonna runsaat 84?000 asiaa. Kansanedustajia kiinnosti, millä keinoilla tarkalleen ottaen kustannuksia pystytään hillitsemään. Syyttäjälaitoksessa on ruuhkaa KATSO KAIKKI VAIHTOAUTOMME www.rinta-jouppi.com Meille käyvät vaihdossa autojen lisäksi myös mm. 020 777 2590 MERKKIHUOLTO p. Ylivoimainen enemmistö Espanjanmatkoista suuntautui Kanarian saarille. Audi A4 Sedan 2,0 TDI DPF 105 Business A -10 53 tkm, autom.vaiht., 1-om., aut.ilm., h-kirja, Suomiauto, 2xrenk., aluvant., xenon, ilmast., vetok., CD. Kari-Pekka Kronqvist 040 187 7105 Terhi Weckman 050 564 6019 Anders Holm (lomalla) Teemu Tiinanen 040 734 5488 Petteri Puurula 040 637 4150 Timo Kauppinen 050 505 7650 Yli www.rinta-jouppi.com www.auto.fi tai Netissä yli 2500 ajoneuvoa: BMW X1 xDrive 18d A Business TwinPower Turbo -13 39 tkm, Suomi-auto, xenon, vak.nop.s., pysäk.tutka taakse, ajotietok., 2xrenk., 17” aluvant