Westerlund silmäili jo lauantaina Nuorgamin Pulmankitunturin rapeassa pakkasessa taivaanrantaa ja kehui sen hehkuneen puolilta päivin komean punaisena. Hankintarengas on toiminut hyvin, mutta korjattavaakin on. Se tuo lisäpaineita uuden työvoiman rekrytoinnissa. Piiroinen keräsi . – Hankinnoissa ei ole valtuuston ohjausta, vaan tuoteryhmässä olevat henkilöt määrittävät tarjouspyynnössä olevat arviointikriteerit, joilla on tietty painoarvo. Tankarin jäätien avaaminen edellyttää vähintään puolen metrin paksuista jäätä. Vanhuuseläkkeelle jää sata työntekijää vuosittain aina vuoteen 2015 saakka. Sivu 17 Petja Piiroinen voitti lauantai-iltana MM-kultaa lumilautailun big air -hypyssä. – Varmasti jatkossakin katsotaan, tarvitaanko samalle paikalle uutta työntekijää. Kyse on ainutlaatuisesta turbiinitekniikasta hakepannun yhteyteen. Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kunta-alan eläkebuumi huipentuu viiden vuoden aikana. – Meillähän on sitten kymmenkunta minuuttia menoa kuin muurahaiskeossa, naureskelee Utsjoen keskustaajamassa asuva Kari Westerlund. Viikon sanat koottuna verkkopalvelussamme. Sen taru päättyi toistakymmentä vuotta sitten, mutta isäntä – ”Juntti-Alpo” – ei lannistunut. Kuntatyöntekijöitä jää silloin vanhuustai työkyvyttömyyseläkkeelle KEVAn ennusteiden mukaan peräti 17 344. TAMMIKUUTA 2011 KLO 14 KOKKOLA -9 YLIVIESKA -11 KLO 8 -3 -5 www.kp24.fi/viikonsana Miten ratkaistaan vaativa vanhusten hoito. Big air -hyppy on suomalaisittain vahva laji, sillä Markku Koski oli lajin maailmanmestari kaksi vuotta sitten ja Risto Mattila vuonna 2003. Kriteerejä ovat esimerkiksi hinta, laatu ja saavutettavuus, kertoo hankintarenkaan puheenjohtaja, Nivalan hallintojohtaja Päivi Karikumpu. Sivu 2 Kunnissa kova eläkebuumi Käyrän huipullle noustaan viiden vuoden päästä KOKKOLA (KP) Poikkeuksellisen kylmän pakkastalven ansiosta jäätiet avattiin liikenteelle harvinaisen aikaisin muun muassa Hailuodossa. Sivu 2 Piiroinen piti kultaputkessa LEHTIKUVA/PEKKA SAKKI Tankarin jäätie lähellä toteutumista TOHOLAMPI (KP) Toholammin valtuutetut ratkaisevat maanantaina, saako energialaitos kunnan takauksen kuuden miljoonan euron lainalle uuteen kattilalaitokseen, joka tuottaisi lämmön lisäksi sähköä. Sivu 6 SANDRA DABNELL Sunnuntaina voi hiljentyä hengellisten asioiden kera. Hän arvelee, että eläköitymistä voidaan yrittää käyttää säästökeinona, muttei pidä sitä järkevänä. – Tällä hetkellä rekrytointivaikeuksia ei ole, sillä ainoastaan koulupsykologeja on ollut vaikea saada. Sivu 5 TUNIS (STT) Mielenosoitukset Tunisiassa ovat laantuneet Tunisian saatua uuden johtajan. Pete Parkkonen myöntää, että lujana on saanut olla. Työtä kyllä riittää – sitä kai ei kukaan ole kiistänytkään. – Lähiruoka, ruuan turvallisuus ja paikallisten tavarantoimittajien suosiminen ovat tärkeitä asioita, mutta hintaakin joudutaan kuntataloudessa katsomaan. Sitten tahti rauhoittuu, mutta vaihtuvuus on henkilöstöjohtaja Boris Nygårdin mukaan melkoinen sen jälkeenkin. Kaamospiina päättyy Kaamostunnelmaa Saariselällä. Muun muassa sitä kysytään ja siihen vastataan Karleby Ungdomsföreningin uudenvuodenrevyyssä, joka on saanut nimekseen Oopåålapåtte. Vuonna 2015 eläkepoistuma on suurimmillaan koko maassa, 3,4 prosenttia. Niissä on nyt työtai virkasuhteista henkilöstöä kaikkiaan 8 185. Kaupungin ja sen liikelaitosten palkkalistoilla on vakinaista henkilöstöä kaikkiaan 3 400. Revyyn vaihtelevat aiheet ovat tästä ajasta. Virtuaalinen vanhustenhoito on kuitenkin vain reunailmiö. Kun ujostelematta sanoo aina sen oman mielipiteen. Hänen mukaansa kaamoksen päättyminen näkyy aivan oikeasti kylän elämässä, kun ihmiset alkavat liikkua enemmän ulkosalla. Tunisian väliaikaishallinnon johtoon maan virkaatekeväksi presidentiksi nimitettiin parlamentin puhemies Fouad Mebazza. Eläköityminen noudattaa Kokkolan kaupungissa valtakunnallista linjaa, mutta tahti ei ole aivan niin reipas kuin koko maakunnassa. Sivu 4 Energia hakee valtion tukea ja kunnan takausta Toholammilla Jasmiinivallankumous voi levitä Voisi kuvitella, että tie 400 asukkaan Elämäjärveltä suoraan valtakunnan kärkijulkisuuteen tietäisi melkoista rytinää alle parikymppiselle nuorukaiselle. Kokkolassa Öjan kyläyhdistys odottaa vielä jään paksuuntumista. Ensi viikolla päivä pitenee nopeasti. Viiden vuoden aikana eläkkeelle jää 1 540 ihmistä eli lähes joka viides kuntatyöntekijä. Sivu 22 UTSJOKI (STT) Utsjoki näkee sunnuntaina jälleen päivänvalon, kun marraskuun lopulla alkanut kaamos päättyy. Sivu 3 Hankintarengas ohjaa kuntien rahaa Ruokaja tarvikehankinnat pienen joukon vastuulla Haapajärven Autioranta nousi 90-luvulla valtakunnalliseen tietoisuuteen, kun Alpo Autio päätti perustaa ”Junttilantian”. Sivu 16 Lujana on saanut olla KP/ESA MELAMETSÄ Revyy jälleen tässä ajassa LEHTIKUVA/AFP/PHILIPPE MERLE. Jos sää pysyy kirkkaana, saattaa auringosta nähdä sunnuntaina vilauksen, ainakin jos kipuaa tunturiin. Eri tuoteryhmien hankinnoista vastaavat omat ryhmät, joissa on edustaja joka kunnasta. – Kyllä siinä joskus törmäyskursseja tulee. Ensimmäisenä valon päivänä aurinko tosin pilkahtaa taivaanrannassa vain hieman toistakymmentä minuuttia. Hankintojen hyväksyminen tapahtuu lautakunnissa ja hallituksissa. – Näyttää siltä, että työtä on kasaantunut muutamien harteille koko joukon puolesta. Suhteellisesti eniten väkeä jää eläkkeelle kuitenkin teknisestä palvelukeskuksesta. Sivu 13 JUNTTI-ALPO EI UJOSTELE KP/JUKKA LEHOJÄRVI Outi Airola Eikö olisi järkevää, että kunnat ja valtio huolehtisivat siitä, että jokaisella on joku työ, jolla elämisensä maksaa. Entisen siirtomaan Tunisian tilanne aiheutti mielenosoituksia myös Ranskassa, jossa on paljon tunisialaisväestöä. Tätä seurataan 350-miljoonaisen arabimaailman lisäksi myös muualla. naalissa. naalin kahdesta parhaasta hypystään 51,7 pistettä. Eikä kätke kynttiläänsä vakan alle. LEHTIKUVA/MATTI BJÖRKMAN Kaija Vähäsöyrinki (KP) Kalajokilaakson hankintarengas on jo kymmenen vuoden ajan kilpailuttanut ja ostanut 12 kunnan alueella kouluissa, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, sairaaloissa ja muissa laitoksissa tarjottavan ruuan sekä puhtaanapito-, toimistoja koulutarvikkeet. Ensi viikolla päivä pitenee nopeasti, ja jo maanantaina aurinko helottaa Utsjoen yllä yli tunnin. Siksi investointi voi päästä osalliseksi jopa 40-prosenttisesta kauppaja teollisuusministeriön tuesta. Asiantuntijoiden mukaan Tunisian edellisen presidentin kohtalo on vahva varoitus arabimaailman itsevaltaisille johtajille. Joukkoon on tullut vuosien mittaan uusia jäseniäkin kuten Kallio ja Jokilaaksojen Pelastuslaitos. Pelkästään elintarvikkeita hankitaan noin kolmella miljoonalla eurolla vuosittain. Siellä, missä työtä tehdään käsipareilla, tarvitaan myös henkilökuntaa. Katsomme ensi perjantaina pidettävässä kokouksessa, miten hankintayhteistyötä on järkevintä tehdä. Koski oli nytkin mukana MM-. Määrällisesti eniten eli 188 työntekijää eläköityy sosiaalija terveystoimessa, jossa työntekijöitäkin on eniten, yli tuhat. Keski-Pohjanmaan maakunnan kunnissa trendi on aivan sama. Tällä hetkellä jään vahvuus on noin 40 – 45 senttiä. Sivu 19 Onko Tunisian tie myös Algerian ja muiden arabimaiden tie. Uusittu sopimus tulee kunnanvaltuustojen käsittelyyn, jolloin valtuutetut pääsevät halutessaan linjaamaan valintoja. Vaikka varsinainen punainen lanka puuttuu, sketsit liittyvät toisiinsa töksähtelemättä. OMALLA NIMELLÄ Hinta 2 € Nro 15 Sunnuntai 16. Nyt uuden työvoiman palkkaaminen onnistuu hyvin, mutta tulevina vuosina työvoimasta varmasti kilpaillaan, Nygård arvioi
Suurin osa on ollut talossa yli 30 vuotta, Eino Pihakari kertoo. . Tilanteen epävakautta kuvaa, että valtaa yrittää pitää jo toinen väliaikaispresidentti. Hän on työskennellyt kaupungin palveluksessa yli 38 vuotta. Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat maanantaina Brysseliin keskustelemaan kriisimaiden auttamiseksi luodun vakausrahaston kasvattamisesta. Velkaisia jäsenmaita on tuettu liikaa Puhemies Niinistö moittii euromaita liiallisesta innokkuudesta HELSINKI (STT) Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) ihmettelevät Venäjän maanmyyntikieltoa. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI. Liikenneväylien rakentamisesta on ulkoistettu 72 prosenttia, sama osuus on viemäreiden rakentamisessa. MSC-merkintä (Marine Stewardship Council) on paras tae, että kala on pyydetty ekologisesti kestävällä tavalla. Tässähän on ihan perivanhasta ilmiöstä kysymys, ylivelkaisuudesta, joka sattuu nyt olemaan maakohtaista eikä henkilökohtaista. Uumoilu presidenttiehdokkuudesta taas jatkuu sitä varmemmin, mitä useammin ja maireammin Niinistö kiinnostuksensa kieltää. Vanhuuseläkkeelle lähtee vuoden 2015 loppuun mennessä 516 työntekijää. . Ja miksi emme söisi. Kaikesta huolimatta suomalaiset ovat vielä poikkeuksellisen onnekkaita, sillä kotimaisilla kaloilla voi herkutella hyvällä omallatunnolla. Eino Pihakari uskoo, että jatkossa uuden työvoiman rekrytointi vaatii entistä enemmän panostusta myös kaupungin puolelta. Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kokkola, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10. Niinistön mielestä koko euroalue rynnisti liian innokkaasti pelastamaan Kreikkaa. Marja Vilpula KOKKOLA (KP) Kokkolan kaupungin henkilöstö eläköityy sadan henkilön vuosivauhtia seuraavan viiden vuoden ajan. Aina on ollut niitä, jotka ovat itsensä liriin järjestäneet taloudessa. Teknisellä johtajalla on suuren eläköitymisen syihin selvä vastaus. Ranskalaiset tekivät erheen Puhemies huomautti, että erityisesti ranskalaisissa puheenvuoroissa viitattiin viime vuoden alkupuolella siihen, että ”euro hoitaa kyllä ongelmansa, pysykää te muut pois”. Venäjä on päättänyt kieltää tonttimaan myynnin melko kaukanakin Suomen rajasta. Suurin ikäluokka on 50 – 54 -vuotiaat, johon kuuluu 535 työntekijää. Ensimmäisten joukossa eläkkeelle teknisestä palvelukeskuksesta lähtee sen johtaja Eino Pihakari. Kalalajit on merkitty vihreällä, keltaisella tai punaisella tunnuksella sen mukaan, suositellaanko kalan syöntiä, kehotetaanko harkitsemaan muita vaihtoehtoja tai peräti välttämään kyseistä lajia. Kansalaisten kärsivällisyys on lopussa. Saaliit pienenevät ja monet kalalajit ovat vaarassa. Joka neljännen työntekijän lähtö eläkkeelle loppujen lopuksi lyhyessä ajassa, viidessä vuodessa, on melkoinen haaste. Ikäluokassa 45 – 49 vuotta on 441 työntekijää, mutta 40 – 44 vuotiaiden ikäluokkaankin kuuluu 417 työntekijää. Ympäristöjärjestö WWF on vastikään julkistanut uudistetun kalaoppaan. Tukalimpaan paikkaan Niinistön kritiikki pistää kokoomuksen Kataisen. Nopeita liikkuja on joutunut tekemään myös valtatyhjiötä täyttämään jäänyt ex-presidentin lähipiiri rauhoittaakseen kapinoivaa kansaa ja kootakseen sellaisen väliaikaisen hallituksen, joka pystyisi viemään maan presidentinvaaleihin ja niiden jälkeisiin parlamenttivaaleihin. Kukapa ei haluaisi rahoittaa euroalueen ylivelkaantuneita vähemmän kuin mihin Kiviniemen–Kataisen hallitus joutuu varautumaan. Suomessa myytävät kalalajit on oppaassa luokiteltu sen perusteella, miten kestäviä niiden kanta ja pyyntitavat ovat. – Meillä on paljon pitkään kaupungin palveluksessa olleita. Puhemies Niinistö puolestaan luonnehti Venäjän ratkaisua oudoksi. Lassi Jaakkola Niinistön kritiikki suosii oppositiota HELSINKI (STT) Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok.) mielestä Suomi ja muut euromaat ovat ehkä liian innokkaasti tukeneet velkaisia jäsenmaita. Euromaat ottivat noin 90 prosenttia kokonaisvastuusta. Onhan kalassa rasvakin terveellistä. Vuoteen 2016 mennessä henkilöstöstä jää eläkkeelle 1 540 virkatai työsuhteista työntekijää. Eino Pihakari kertoo, että siihen on pyritty varautumaan etukäteen. Niinistö arvioi Ykkösaamussa, että euro kyllä selviää käytössä olevana rahana kymmenvuotiaaksi eli ensi vuoteen. Kiviniemen mukaan Suomi kärsii muita maita enemmän Venäjän päätöksestä kieltää ulkomaalaisilta maan omistaminen raja-alueilla. Viimeisiä pisaroita olivat ruoan hinnan roima nosto ja nuoren torikauppiaan polttoitsemurha. Irlannin kohdalla euromaiden yhteispotti putosi noin kolmannekseen. Tekninen palvelukeskus on supistunut henkilöstömäärältään jo pitkän ajan, kun töitä on ulkoistettu. Ylen uutisten tietojen mukaan Suomi kuitenkin varautuisi jopa 16 miljardin takauksiin nykyisen kahdeksan miljardin sijaan. Tokko ajatus vain vastenmielinen on. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja Jokaviikkoinen kalamme S uomen Tunisian-suurlähettiläs uskoi vielä puoliviikosta tunisialaisnuorten protestoinnin olevan paikallista ja jatkuvan vain joitakin päiviä. Vaikka omissa vesistöissämme on terveellistä lähiruokaa eli suositeltavia kalalajeja, kolme neljästä Suomessa myydystä kalasta on silti peräisin ulkomailta. Niinistö puhui Ylen TV1:n Ykkösaamussa kriisimaiden tilanteen yhteydessä laajemmasta vastuusta. – Eläkkeelle lähtevien määrä on todella iso. Kalat alkavat ehtyä maailman meristä. Tällä vauhdilla valtamerissä ei muutaman kymmenen vuoden kuluttua ole enää lainkaan kalaa. Ehkä työntekijöiden määrä jonkin verran vielä vähenee, mutta pitää myös katsoa, onko järkevämpää hoitaa töitä omalla väellä. Yksityiseen alaan verrattuna palkka on meillä pienempi. – Minusta on aikamoinen harha puhua ensisijaisesti jostain euron valuutan kriisistä. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Alavieska, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). Poistuma on 18,8 prosenttia. . Talonrakennusinvestoinneissa lähes kaikki teetetään kilpailuttamalla urakat. Syynä on ylikalastus. Se pitää osoittaa kustannuslaskennalla. Käytännössä työurakkaa on jäljellä enää pari kuukautta, sillä mies aikoo pitää kertyneet lomat ja vapaat pois kevään aikana. Internet www.kp24.. Ei kumma, ettei kaveruudesta voi enää puhua. Ensin on selvitettävä, mistä oikeastaan on kyse ja voidaanko naapurimaan kanssa päästä yhteisymmärrykseen. Niinistö sanoi Ylen TV1:n Ykkösaamussa odottaneensa, että asiasta olisi käyty keskusteluja ennen päätöstä. Kun suuntaa kalaostoksille, kannattaa pitää mielessään kolme muistisääntöä: suomalaista kalaa, pienikokoisia lajeja kuten muikkua, silakkaa ja ahventa. Eniten palvelukeskuksen sisäistä työtä, 77 prosenttia, tehdään liikenneväylien kunnossapidossa. Lähipäivät ovat kriittisiä. Ratkaisevassa vaiheessa hän ilmeisesti menetti myös maan todellisen valtakeskuksen, armeijan tuen, kuten maata vuoden 1956 itsenäistymisestä lähtien hallinnut Habib Bourgiba kukistuessaan 1987. Niinistön talouskritiikki suosii vaalieväitään kokoavaa oppositiota, sekä vasemmistoa että perussuomalaisia. Sivistyskeskuksesta eläköityy 115 henkilöä. Eläkkeelle jäävien määrä on 2 836. Kokkolan kaupungin ja sen liikelaitosten palveluksessa on nyt vakinaisesti väkeä 3 400 henkilötyövuoden verran. – Tätä kautta luotiin ihan väärä käsitys, josta ollaan kyllä pikku hiljaa pääsemässä eroon. Se on viidenneksi pienin maakunnista. Kiviniemen mukaan Suomi voisi kieltää venäläisiltä maan omistamisen Suomessa, mutta hän on oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) kanssa samoilla linjoilla siitä, ettei tällaisten päätösten aika ole vielä. FAO:n arvion mukaan 75 prosenttia kalastettavista lajeista ovat lähes loppuunkalastettuja. Venäjän maanmyyntikielto kummastuttaa Kokoomusvaikuttaja Sauli Niinistö kritisoi euromaita lauantain Ykkösaamu-ohjelmassa. Seuraavan viiden vuoden aikana jää eläkkeelle kaikkiaan 516 työntekijää. Ruokapöytiin suositellaan lähes kaikkia kotimaisia kalalajeja. Heistä 111 jää eläkkeelle viiden vuoden sisällä. – Vuosien saatossa kehitys on ollut teknisellä puolella se, että henkilöstömäärä on supistunut koko ajan ja enenevässä määrin palveluja on ostettu ulkoa. Se vaatisi tietenkin enemmän rahaa. Tehokkaasti levisivät myös tiedot Wikileaksin korruptiopaljastuksista. – Tavoitteena on myös se, että hiljaista tietoa koetetaan hyödyntää ja siirtää niin, ettei tietoa katoa henkilöstön mukana. Kiinteistöjen kunnossapidosta ostopalveluna hoidetaan 68 prosenttia. Pari päivää lausunnon jälkeen maan presidentti joutui pakenemaan Saudi-Arabiaan, kun hänen tukenaan ollut väkivaltakoneisto ei pystynyt enää hillitsemään maanlaajuiseksi roihahtanutta mellakointia. Suomen kohdalla tämä kaikki tarkoittaisi pienempää vastuuta, Niinistö sanoi. . Melkein yhtä paljon heitä on sivistystoimessa. Niinistö ei halunnut ohjelmassa raottaa tulevaisuudensuunnitelmiaan. Samalla katsotaan asiaa vähän siltäkin kantilta, mitkä vakanssit täytetään ja missä järjestyksessä. Joko suurlähettiläs oli todella heikosti tilanteen tasalla tai tilanne vain muuttui äkillisesti. Teknisessä palvelukeskuksessa eläkkeelle jääviä on 111. Opas helpottaa kalanystäviä valitsemaan elinvoimaisia kalalajeja. Nopeasti olisi saatava liikkeelle myös sananja muiden kansalaisvapauksien palauttaminen, korruption kitkeminen ja uusien työpaikkojen luominen. – Jos maat, joiden rahalaitokset ovat olleet vähän löysäkätisiä myöntäessään lainoja haluavat pelastaa omia rahalaitoksiaan, sitten pitäisi ottaa harteilleen se taakka. Lassi Jaakkola Raju kapina naapurustossa Yli viisikymppisiä eniten Kokkolan tekninen palvelukeskus tekee ennätystä Teknisen johtajan Eino Pihakarin lapio on kaupungintalon viimeisen talven lumissa, sillä hän jää eläkkeelle kesäkuun alussa. Häneltä on tiedusteltu toistuvasti kantaa mahdolliseen presidenttiehdokkuuteen. Nyt ei onnistunut median vaimentamisesta huolimatta myöskään tiedonkulun estäminen, kun käytössä olivat niin kännykät kuin internet. Kauempaa apuun tuli esimerkiksi Japani, jonka pankeilla on saatavia Irlannilta. /mediaopas ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Luvussa on mukana kuntaliitoksen sekä terveyskeskuksen ja Kruunupyyn sosiaalija terveystoimen väen mukanaan tuoma 1 300 työntekijän lisäys. Niiden aikana olisi saatava kuohunta laantumaan niin, että vaalit pystytään järjestämään. Näin joka tapauksessa tapahtui. KP/JUHA SALLINEN Joka neljäs jää eläkkeelle Keski-Pohjanmaan kunnissa henkilöstöä on nyt kaikkiaan 8 185. 020 750 4400 vaihde puh. Pohjanmaan maakunnan kunnissa eläkepoistuma on koko ajan pienempi kuin Keski-Pohjanmaalla, 18,3 prosenttia ja 33,9 prosenttia. Onko Tunisian tie myös Algerian ja muiden arabimaiden tie. Sanomisten seurauksia saanee sentään arvioida. Mutta kala on myös ongelmallinen ruoka. Ne sysäsivät liikkeelle kapina-aallon, jota 23 vuotta valtaa pitänyt presidentti Ben Ali tukijoineen ei pystynyt enää taltuttamaan. Teemme parhaillaan suunnitelmaa, jonka avulla koetetaan varautua eläköitymiseen. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Artikkelitoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Vuoronvetäjät, 020 7504405 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI K alaa pitäisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa. Suomen hallitus on suhtautunut kielteisesti rahaston kasvattamiseen. Eniten työntekijöitä, eli tuhat, on sosiaalija terveystoimessa. Puhemies Sauli Niinistö kielsi Ylen Ykkösaamun haastattelussa hakemasta piilomotiiveja hänen sanomisistaan. Miesten keski-ikä on yli 49 vuotta ja naisten yli 50 vuotta. Virallinen eläkeikä Pihakarilla tulee täyteen kesäkuun alussa, jolloin hän jättää virkansa. Riitta-Maija Sykkö riitta-maija.sykko@kpk.. Uuden työvoiman rekrytointi pitäisikin tehdä siten, että uusi ja vanha työntekijä tekisivät työtä päällekkäin, jotta tiedon siirto onnistuu. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS FAKTA UUTISET YHTEYSTIEDOT: Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 13.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Toiseksi suurin ikäluokka on 55 – 59 -vuotiaat, jossa on 455 työntekijää. Irlantia lähtivät tukemaan muun muassa Britannia ja Ruotsi. Siitä 188 on sosiaalija terveystoimesta. Jos pelastetaan fi nanssijärjestelmää, siihen ovat kyllä kaikki maailman maat tavallaan osallisia. Kiviniemi sanoi Itäja Länsi-Savo -lehtien haastattelussa lauantaina, että naapurin päätös tuli Suomen hallitukselle täytenä yllätyksenä. Sitä on jo vuosia koetellut paheneva, erityisesti suuria nuorten ikäluokkia koetteleva työttömyys, eriarvoisuuden kasvu, kansalaisvapauksien polkeminen ja vallanpitäjien korruptoituminen. Kalastus on niin tehokasta, että kalakannat eivät ehdi enää uusiutua. Kaupungin henkilöstön keski-ikä on 47 vuotta. Vuoteen 2021 mennessä eläkkeelle jää yli kolmannes henkilöstöstä, 34,7 prosenttia. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. – Toistaiseksi uusia työntekijöitä on löydetty, vaikka joihinkin tehtäviin onkin vaikeuksia saada väkeä. Juuri tämä ikäluokka siirtyy eläkkeelle kovimman buumin aikana. Tätä seurataan 350-miljoonaisen arabimaailman lisäksi tarkasti myös muualla, ei vähiten Välimeren pohjoispuolisessa naapurustossa. Eläkkeelle poistuu siis huikea 27 prosenttia työvoimasta. Lähde: KEVA . Teknisessä toimessa on hallintokunnista korkein keskiikä, liki 50 vuotta. Ei siten olekaan lainkaan samantekevää, minkälaista kalaa lautaselleen valitsee. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kunnissa taas poistuma on Keski-Pohjanmaata suurempi, 18,9 prosenttia ja 35,3 prosenttia. Ja olisi hyvä, että sitten otettaisiin osaa myös pelastustoimiin laajamittaisesti. www.kp24.. Työnantajan pitää olla tietenkin myös kilpailukykyinen ja palkkauksessa se ei sitä ole. Siihen asti ikäluokkien koko on nouseva. Ostopalvelun määrä ja osuus vaihtelee aloittain teknisessä palvelukeskuksessakin. Ulkomaisista kaloista kannattaa suosia lähinnä MSC-merkittyä kalaa. Pihakari on tyytyväinen siihen, että nyt kaupungin tavoitteisiinkin on kirjattu, että sen pitää olla työnantajana kilpailukykyinen. Hurjin tahti on teknisessä palvelukeskuksessa, jossa on nyt vajaat 400 työntekijää. Ei haeta. Vain meritaimen ja ankerias ovat saaneet punaisen varoittavan tunnuksen. Muuten ei kansalaisten kapina taltu. – Tässä suuressa yhteisvastuukeskustelussa kannattaisi entistä enemmän ja johdonmukaisesti jumputtaa sitä, että tämä ei ole mikään euromaiden erityinen ongelma. TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh
Kahtena vuonna olemme saaneet tarjouksia muualta EU:sta esimerkiksi säilykekalasta Bulgariasta. Kuntien ruokahuoltopäälliköt ryhtyvät valmistelamaan seuraavan kauden ostoja ensi elokuussa, noin puoli vuotta ennen sopimuskauden päättymistä maaliskuussa 2012. Alkoholilla ei alustavien tietojen mukaan ole ollut merkittävää osuutta tapahtumissa. Meneillään olevalla kolmivuotisella hankintakaudella ostetaan elintarvikkeita 8,5 miljoonalla eurolla. Kaija Vähäsöyrinki (KP) Kalajokilaakson hankintarenkaan elintarvikeryhmän jäsenet ovat tyytyväisiä ryhmän toimintaan ja tuloksiin. Ruokalistoja muokataan sen mukaan, mistä ruuasta oppilaat näyttävät pitävän, emäntä Liisa Linna kertoo. Keittiöllä tehdään itse kaikki keitot ja monet muutkin ruuat. Autoilija oli ajamassa kohti pohjoista, kun Nahkurinkadulta, kolmion takaa, hänen eteen kääntyi vaalea ja viistoperäinen henkilöauto. KP/KAIJA VÄHÄSÖYRINKI Yhteishankinnoilla säästöjä TURKU (STT) Viimeistään taivaan täyttänyt ilotulitus antoi Aurajoen rannalle kokoontuneille kymmenille tuhansille ihmisille sen, mitä he olivat tulleet hakemaan Turun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisista. Kolmion takaa tullut aiheutti kolarin KOKKOLA (KP) Ikkunoita rikkoneet miehet kävivät poliisien kimppuun perjantaina illansuussa. Kolmion takaa tullut auto jatkoi matkaansa. VR:n lipunmyynti loppuu Pietarsaaressa SIPOO (STT) Miehen epäillään ampuneen vaimonsa ja itsensä perjantai-iltana Sipoossa. Lähes maata järisyttänyt ja päätähuimaava valosade päätti brittiläisen Walk The Plank -ryhmän esityksen, johon sisältyi myös erilaisia valoja tuliefektejä sekä ilma-akrobatiaa. Myöhemmin illalla Vidnäsinkadulla riehuttiin taas. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA Anita Salmi PIETARSAARI (KP) – Lipunmyynti pienimmissä yksiköissämme kuten Pietarsaaressa, loppuu maalishuhtikuussa. Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä tai paenneen auton kuljettajaa soittamaan numeroon 071 8747 744. Mies oli soittanut hätäkeskukseen iltakymmenen maissa ja kertonut surmanneensa aviopuolisonsa. Samoin vihannekset ja juurekset ovat emäntien päätettävissä. – Hampurilaisja tacolinjalle ei ole lähdetty. Poliisi otti sekavan oloisen miehen autoon ja toimitti hänet poliisiputkaan. Trailerilla kolhinut mersukuski ilmoittautui poliisille. Ruokalistat ovat kunnissa aika yhtenäisiä, vaikka jokaisessa kunnassa päätetään ruokalistoista itse, Peltomaa kertoo. Kulttuuripääkaupunkivuoden tunnuslause on ”Kulttuuri tekee hyvää”. – Elintarvikkeiden hankintaryhmä toimii tosi hyvin, eikä muutoksia tarvita. Ne voidaan lähettää asiakkaalle esimerkiksi sähköpostilla. Poliisi ei lauantaina tiedottanut tapauksesta enempää. Maito ja liha ovat olleet koko ajan kotimaisia, Arja Mertala kertoo. –Aika monet hankkivat liput nykyisin netistä. Hätäkeskus ilmoitti asiasta Itä-Uudenmaan poliisille, jonka partiot lähtivät heti paikalle. Kaali tulee Vilkunan tilalta ja maito Valiolta. Ampujaksi epäilty mies oli syntynyt vuonna 1960 ja uhri vuonna 1948. Hän lisää lippuautomaatin olevan jo Pännäisissä, josta Pietarsaaresta lähtevä henkilöliikenne ohjautuu. Palavien rakennusten fi guurit oli ”piirretty” tulirakennelmin, jotka aikansa roihuttuaan hiipuivat pois. – Valitsen mahdollisimman vähän allergisoivia aineosia sisältäviä ruoka-aineita. Yksi oppilas on natriumglutamaatille allerginen. Ruoka on lähes sama päiväkodeillakin. Suunnitelmissa olisi sijoittaa kaupungissa johonkin sopivaan paikkaan lippuautomaatti, VR:n kaukoliikenteen johtaja Ari Vanhanen toteaa. Vassiliou mainitsi esimerkkinä turismin lisääntymisen. Varvintorilta joukkoon yhtyi lasten lyhtykulkue. Kulttuuripääkaupunkivuosi on Turulle ja koko valtiolle mittava rahallinen investointi, mutta sijoitukselle odotetaan myös vastinetta. Tumma Mercedes Benz veti perässä traileria, joka törmäsi parkissa olleeseen pakettiautoon lauantaina aamuyöllä. – Valtuustot eivät ole ohjeistaneet hankintojamme, mutta ammattiylpeyttä pitää olla, sillä Suomessa on hyvät tuotteet. Ulkomaista perunaa ei ole ollut koskaan, vaan emännät hankkivat perunan suoraan viljelijöiltä. – Hinta ei määrää täysin hankintoja. Laktoosittomat ruoka-aineet ovat helpottaneet ruuanvalmistusta huomattavasti, Linna kertoo. Nyt vain viiden kilon. 010 277 7355 Kaija Vähäsöyrinki NIVALA (KP) Emäntä Liisa Linna keittiöjoukkoineen valmistaa NivaKaijan koulun keittiössä päivittäin 2 200 ateriaa. Maitoon ja maitotaloustuotteisiin käytetään 2,5 miljoonaan lihaan ja lihataloustuotteisiin 2,2, leipomotuotteisiin 375 000 ja kuiviin elintarvikkeisiin sekä säilykkeisiin 3,5 miljoonaa euroa. – Peruna tulee suoraan viljelijältä Kalajoelta kuorittuna ja vakuumiin pakattuna kolmesti viikossa. –Lakkautettava lipunmyynti on ollut pääasiassa yhden ihmisen hoitamaa näillä asemilla, joista toiminta lopetetaan. Auto vaurioitui. 15 asteen kirpeästä pakkasesta huolimatta avajaisshow kiinnosti turkulaisia. Päiväkotilapsen ruoka maksaa 102 senttiä pehmeän leivän kera. Suurin ryntäys patojen äärelle alkaa puoli yhdentoista jälkeen, kun Niva-Kaijan 500 oppilasta ruokailevat kahdessa aallossa. Toinen miehistä laitettiin poliisiautoon, mutta toinen mies alkoi harata vastaan. – Hinta-alennukset ovat hyviä ja renkaassa tehtävä työ jakaantuu kaikille osakkaille. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell luonnehti kulttuuripääkaupunkivuoden valmistelua työteliääksi mutta palkitsevaksi prosessiksi. Lasagnette on hyvää ja lisäksi on paikallisella Vilkunan tilalla kasvatettua kaalta. Poliisipartiot löysivät vapaa-ajan mökistä naisen ja hätäkeskukseen soittaneen miehen kuolleina. Hankintarengas on mieluisa asiakas tavarantoimittajille, sillä tarjouspyynnöt ovat isoja. Suhteessa yhä vähäisempi määrä matkustajiamme hankkii lippunsa nykyisin lipunmyyntitiskiltä, Vanhanen mainitsee. Terveellistä ja ilman lisäaineita EU:n maksaman koulumaitotuen takia oppilaille tarjoillaan rasvatonta ja prosentin rasvaa sisältävää ykkösmaitoa. Sellainen paikka voisi hänen mukaansa olla ehkä linja-autoaseman tuntumassa, josta liityntäliikenne Pännäisiin lähtee. Väistämään joutunut kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja osui perä edellä liikenteenjakajan korokkeeseen. Mukana oli myös Turun vuonna 1827 tuhonnut suurpalo. Yhden koululaisen ruoka maksaa Nivalassa 75 senttiä, jossa nousua viime vuoteen verrattuna on vain kaksi senttiä. Näille henkilöille osoitetaan työtä VR:n lähimmässä toimipisteessä, Vanhanen mainitsee. Hinta ei yksin määrää Ruokahuoltopäälliköt eivät voi kilpailutuksessa suoraan laittaa kotimaisuutta valintaperusteeksi, mutta laadusta ja turvallisuudesta pidetään kiinni muilla perusteilla. Asiaa ei ole kuitenkaan päätetty eikä siitä lähemmin keskusteltukaan. Molemmat miehet tuotiin poliisivankilaan epäiltyinä muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä vahingonteosta. PAJALANKATU 3 L YLIVIESKA P. VR:n lipunmyynti päättyy Pietarsaaren ohella Iisalmessa, Kemijärvellä ja Tuusulan Jokelassa. Samalla autoon laitettu mies hyppäsi poliisin päälle. Miestä epäillään vahingonteosta ja haitanteosta virkamiehelle. – Kilpailutus vie aikaa, sillä tarjouspyynnöt on tehtävä EU: n laajuisesti. Ruokaa laittaa kahdeksan vakinaista työntekijää sekä kaksi osaksi keittiöllä työskentelevää henkilöä. – Emännät vaihtelevat reseptejä ja aikalailla samat ruuat näyttävät pyörivän listoilla, Sirpa Peltomaa kertoo. Ei Haapavesi yksin saisi tuotteita tällaisilla hinnoilla mistään, Arja Mertala lisää. – Teemme ruuan pääsääntöisesti itse, käytössä on vain muutamia einestuotteita. Miehet olivat rikkoneet asunnon ikkunoita Vidnäsinkadulla. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 3 UUTISET LYHYESTI TUTUSTU ETUIHIN OSOITTEESSA WWW.PUUSTELLI.FI AVAJAISET KEITTIÖVUODEN KATSO LISÄÄ WWW.PUUSTELLI.FI TÄNÄÄN SU 11–16 KAHVITARJOILU UUTU UKS IA! TERVETULOA Puhelut: 8,21 snt/p + 5,9 snt/min, gsm 8,21 snt/p + 16,9 snt/min. Mersukuski ilmoittautui itse pakettiauton omistajalle. Järjestäjien ja poliisin mukaan Forum Marinumin ja Varvintorin välisellä aidatulla alueella oli noin 30 000 ihmistä. Väkeä valui hyvissä ajoin tasaisena virtana pitkin Läntistä Rantakatua kohti Forum Marinumia. Tuotteiden hinnoissa saatava säästö on useita prosentteja, toteaa elintarvikeryhmän puheenjohtaja, Haapaveden ruokahuoltopäällikkö Arja Mertala. Heistä toinen myönsi rikkoneensa ikkunat. Säilöön laitettaessa mies rimpuili ja haroi vastaan sekä uhkaili poliiseja. Poliisi sai tilanteen haltuunsa raudoittamalla toisen ja kaasuttamalla toista. Tuoteselosteessa ei kerrota, mistä maasta pyttipannussa oleva sianliha ja kamara ovat peräisin. Kotimaisuuteen on voitu vaikuttaa laittamalla arviointikriteeriksi tuotevalikoiman laajuus ja toimitusvarmuus sekä tietyt rasvaja lihapitoisuudet. E-tunnuksellisia lisäaineita löytyy vain Findusin pyttipannusta, perunamuusin valmistuksessa käytettävästä Maggin perunarakeesta sekä Knorrin laganekastikkeesta. – Se osoittaa, ettei EU:ssa ole kysymys vain yhteismarkkinoista, vaan myös yhteisen eurooppalaisen sielun tunnistamisesta, Vassiliou sanoi. Muidenkin ruokien rasvaja suolapitoisuudet ovat tarkassa seurannassa. Parikymmentä tuhatta jäi aidatun juhlaalueen ulkopuolelle. Kalatuotteet tulevat Hätälältä ja Findusilta.Pakastesein alkuperä on Pohjois-Atlantilta ja tonnikalan Filippiineillä. Poliisin entuudestaan tuntema henkilö rikkoi ulko-oven lasin ja mesosi rapussa. Avajaispäivän tiedotustilaisuudessa iltapäivällä puhujat vakuuttivat, että kyse on paitsi henkisistä myös taloudellisista hyödyistä Turulle ja koko Suomelle.Euroopan unionin koulutusja kulttuurikomissaari Androulla Vassilioun mukaan kuvaavaa on, että kulttuuripääkaupunkivuoden statuksesta on tullut vuosi vuodelta yhä tavoitellumpi. Peltomaa kiittää emäntä Liisa Linnaa tarkasta budjetoinnista. Asunnossa oli myös kaksi kuollutta koiraa. Laukaukset oli ammuttu miehen luvallisella käsiaseella, puoliautomaattisella pistoolilla. Ampumatragedian taustalla taloudelliset huolet KOKKOLA (KP) Kolmion takaa tullutta autoa väistänyt autoilija kolaroi Rautatienkadulla perjantaina illansuussa. He olivat sipoolaisia. Ikkunoita rikkoneet poliisin kimppuun KOKKOLA (KP) Kokkolassa Kodin Terran pihalla sivuluisuun joutunut mersukuski on ilmoittanut törmäilystään. Annoksia toimitetaan 18 eri paikkaan kouluille ympäri pitäjää ja päiväkodeille. Kustannukset pysyvät hyvin hallinnassa, sillä viime vuonna hinta oli 73 senttiä. Kodinomaista ruokaa edullisesti Kalajokilaakson alueen kuntien ruokahuoltopäälliköt tyytyväisiä Juha-Matti Meetteri ja Samuli Taanila ovat tyytyväisiä kouluruokaan. Keittiö on tupaten täynnä hyörinää, vuokia, kattiloita ja kaikenkokoisia ruoka-astioita. Kuntien ruokahuoltopäälliköt tarjoavat kodinomaista ruokaa kymmenille tuhansille joukkoruokailuun päivittäin osallistuville lapsille ja aikuisille. Edellytämme kuitenkin, että tarjousten on tultava suomeksi ja euroissa, Mertala kertoo. Tavarantoimittajan osaksi jää palvelu. Myös poliisille tuli vihje tekijästä silminnäkijältä. Mahdollisuuksia on aika monia ja uusiakin on kehitteillä. Aluksella avajaisia seurasi muun muassa presidentti Tarja Halonen ja joukko muita kutsuvieraita. Vanhanen ei osaa sanoa vielä, mihin lippuautomaatti Pietarsaaressa tulisi. Ruokalistat tehdään kuudeksi viikoksi kerrallaan. Ennen sitä toimitettiin 25 kilon pakkauksissa. Poliisin mukaan ampumatragedian taustalla olivat ”taloudelliset huolet ja huoli tulevaisuudesta”. Raudoitettavana ollut mies pääsi pyörähtämään selälleen ja löi useita kertoja toista poliisimiehistä kasvoihin. Kaikissa on fosfaatteja (E450) ja pyttipannussa lisäksi natriumnitriittiä, E250. Makkarat, nakit, lihapyörykät ja lihat tulevat Atrialta. Hän huomauttaa VR:n lipunmyynnin siirtyneen huomattavassa määrin muualle kuin lipunmyyntitoimistoihin. Erikoisruokavalioista vastaa oma keittäjä. Vihannekset ja juurekset tulevat Kotirannan Vihannekselta Ylivieskasta ja kotimaista käytetään niin kauan kuin sitä on saatavissa. – Pienet kunnat hyötyvät yhteistyöstä vielä suuria enemmän, sillä hankintarenkaassa pääsemme osallisiksi suurten eduista. Paperiset lyhdyt kuljetettiin Suomen Joutsenelle ja nostettiin purjeköysiin. – Natriumglutamaatista (E621) on pyritty eroon esimerkiksi aromisuoloissa. Suurin hyöty kunnille tulee työnsäästön kautta, kun ryhmän jäsenet tekevät vertailut ja kilpailutuksen kaikkien puolesta. Avajaisshow täytti Turun valolla Turku aloitti kulttuuripääkaupunkivuoden Avajaisesitys Tällä puolen, tuolla puolen sisälsi valoja tuliefektejä sekä ilma-akrobatiaa. Ruokapalvelun näkökulmasta hyvää on myös ryhmässä saatu vertaistuki, sanoo Nivalan ruokahuoltopäällikkö Sirpa Peltomaa. Elintarvikkeita toimitetaan 60 eri osoitteeseen kahden jokilaakson alueella, vaikka asiakkaana on yksi rengas. Yhden aterian hinnaksi tulee keskimäärin 75 senttiä elintarvikkeiden osalta. –Toisaalta myös R-kioskit myyvät matkalippujamme. Tarkkaa aikaa ei ole vielä päätetty. He voivat myös soittaa asiakaspalveluumme ja hankkia sitä kautta liput. Poliisit tavoittivat paikalta kaksi entuudestaan tuntemaansa henkilöä. Keittäjät aloittavat ruuanlaiton aamukuudelta ja ruoka-annoksia ruvetaan jakamaan toimituspaikkoihin puoli yhdeksältä
Kokkolan ja Korpelan Voiman erimielisyys esille (KP) Keskustan varapuheenjohtajan, kansanedustaja Tuomo Puumalan mielestä työpaikkojen on korkea aika ottaa liikuntaja kulttuurisetelit käyttöön, jos ne eivät ole jo niin tehneet. ESKO KESKI-VÄHÄLÄ Minna Korkiakoski, 42, kirjoitti ylioppilaaksi Pihtiputaan lukiosta.Hän valmistui hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta, jossa hän suoritti myös sosiaalityöntekijän tutkinnon. Korkiakoski on työskennellyt Kälviällä hallintoja talousjohtajana. Nuorena ajattelin, että hyvältä lainsäädännön valmistelijalta edellytetään näkemystä ja kokemusta kenttätyöstä. Kokonaisteholtaan 7,5 megawatin laitos tuottaisi kuudella megalla kaukolämpöä ja puolellatoista sähkövirtaa Korpelan Voiman verkkoon. klo 19.00 Kokkolan jäähallissa Jari Sillanpää esittää rakastetuimpia laulujaan, Matti Korkiala ja Mari Palo sekä Tuomas Airola ovat Raimo Vertaisen johtaman Guardia Nuevan solistina. Menot kasvavat suunnilleen tuplasti enemmän kuin peruskuntien menot. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti ja nimet julkaistaan Keskipohjanmaa-lehdessä. – Olemme perimmäisten yhteiskunnallisten ja eettisten kysymysten äärellä. Avustus innovaatiolisällä höystettynä voi nousta jopa neljäänkymmeneen prosenttiin. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee puolustusvoimat, jossa työntekijät saavat kuntotestejä vastaan käyttää työajasta kaksi tuntia viikossa liikuntaan. /lippuarvonta Lippupaketin arvo on 60 euroa. Korpelan Voimaa on asiassa edustanut Asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen. Toholammilla laitteisto liitetään hakeja turvekattilan kylkeen. – Jos suomalaiset harrastaisivat liikuntaa ja kulttuuria enemmän, kaikki voittaisivat. Omistajakunnissa ajatellaan usein, että kuntayhtymien hallintoa pyöritetään peruskunnista irrallaan, eikä maksajilla eli kunnilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kuntayhtymien talouteen. Sisko Kleemolan kertoo kaupallisten neuvottelujen edenneen loppusuoralle. – Investointikierros on syönyt mahdollisuuksiamme ajanmukaistaa laitteitamme. Toimitusjohtaja Sisko Kleemolan mukaan kaiken loksahtaessa kohdalleen laitoksen koekäyttö alkaa keväällä 2012. Kälviältä löytyi sellainen, hän muistelee. Keski-Pohjanmaalle sattumalta K–P:n sairaanhoitopiirin kuntayhtymän uusi talousjohtaja Minna Korkiakoski: Talousjohtaja Minna Korkiakoskella on monipuolinen työkokemus hallinnosta ja käytännön työstä. KESKIPOHJANM AA TIINA TILAAJA 202020 Etukortti 2011 Oletko voittaja. Vaikka ensimmäiset ORC-voimalaitokset vasta tekevät tuloaan Suomeen, Keski-Euroopassa niillä jauhetaan yleisesti sähköä. Kuntaliitoksen jälkeen hän siirtyi Jyta-kuntayhtymän tilaajajohtajaksi. Siihen aikaan sosiaalityöntekijöiden paikkoja oli vähän auki. Korpelan Voima kuntayhtymä on pannut kesäkuussa 2010 vireille välimiesmenettelyn vahvistaakseen, mikä korvaus Kokkolan kaupungille on suoritettava liitoskuntien jäsenyyden loppumisesta. – Ajattelin palata vuoden tai kahden kuluttua takaisin Helsinkiin ja ministeriöön, mutta aloin viihtyä. Lisäksi Jorma Uotinen viettää juhlavuottaan tanssien. – Kenttätyön ja asiakastyön kautta kuvittelen pystyväni olemaan johtajana uskottavampi. Takuuajoja kaavaillaan syksyksi, jolloin täysi höyry saataisiin päälle hyvissä ajoin ennen pakkasia. Tilannetta on käsitelty muun muassa tammikuun alussa jäsenkuntien kunnanvaltuustojen ja kunnanhallitusten puheenjohtajille sekä kunnanjohtajille järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Kannuksessa. Kulutushuippujen peittämiseksi pitää pyörittää raskaalla polttoöljyllä teollisuusalueen varavoimalaa, jonka viereen uutta laitosta kaavaillaan. Kuntayhtymän käytössä ei ole omaa rahaa, vaan kaikki käytettävissä olevat tulot tulevat omistajakunnilta. Kunnanjohtaja esittää, että hallitus valtuuttaisi asianajotoimisto Peltonen, Ruokonen & Itäinen Oy:n asianajaja Hans Sundbladin neuvottelemaan Kokkolan kaupungin kanssa, kuinka erimielisyys ratkaistaisiin. – Oma fi losofi ani on vahvistaa kuntien luottamusta toimintaamme kohtaan. Kälviän hallintoja talousjohtaja hänestä tuli vuonna 2002. Periaatteeltaan se muistuttaa tavallista höyryturbiinia generaattoreineen, mutta on siihen verrattuna huomattavasti pelkistetympi. – Minä olen syntynyt samana vuonna, kun Marjatta otti viran vastaan, laskee Korkiakoski. Erikoiseksi 7,5-megaisen ratkaisun tekee Organisc Rankine Cykle eli ORC-tekniikka. Näin osallistut arvontaan • lähetä tekstiviesti: arvonta (väli) asiakasnumerosi, (etukortista tai laskusta) tai nimesi ja osoitteesi numeroon 13525 (Viestin hinta 0,70 e) • lähetä postikortti: Keskipohjanmaa/Talviharmonikka, PL45, 67101 Kokkola. Sairaanhoitopiiri sai kuukausi sitten historiansa toisen talousjohtajansa, sillä Marjatta Petäjävuori hoiti virkaa ensimmäiset 42 vuotta. – Sinnekin tulee ORC-voimala, mutta siellä sitä käytetään kaatopaikkakaasuilla. Heitä motivoisi varmasti mahdollisuus harrastaa liikuntaa työajalla. Tiedonkulku asian etenemisestä ja päätöksenteosta on kuntayhtymän ja jäsenkuntien kesken avointa. Jos uusi laitos valmistuu talveksi 2012, nykyistä ei suinkaan pureta. Kokkola on esittänyt neuvotteluja uudesta välimiesmenettelystä, jota koskeva sopimus neuvoteltaisiin Kokkolan, Korpelan Voiman ja jäsenkuntien kesken. Jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut rakentaa kokonaan uusi rakennus, mutta sellaisen päätöksen tekeminen olisi ymmärrettävästi ollut vaikeaa, toteaa Korkiakoski. Mahdollisuus suureen tukeen Sisko Kleemolan mukaan suunnitelman houkuttelevuutta lisää mahdollisuus muhkeaan valtion tukeen. Joskus haikailen, että jos oikein kunnolla kyllästyn papereiden pyörittämiseen, saatan palata takaisin sosiaalityöntekijäksi, Korkiakoski pohtii. Korkiakoski hoitaa virkaa toistaiseksi viransijaisena, kunnes Petäjävuori jää virallisesti eläkkeelle huhtikuussa. – Tulin Keski-Pohjanmaalle sattumalta. Muut osakkeet ovat kunnalla. Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Keski-Pohjanmaan keskussairaalan hallintorakennuksen käytävillä ei ole ruuhkaa varhain aamupäivällä. Lämpövoimala rakennettiin parikymmentä vuotta sitten Kaustisen tien varteen. – Minulla on edelleen muistissa se mieliala, kun kunnassa pähkäiltiin, mistä pieni kunta säästää, kun kuntayhtymä syö kuitenkin varat. Tarkkaile Tarkkaile postiasi! postiasi! Etukorttisi saat näinä päivinä. Jos neuvottelut johtavat tulokseen, esitetään kunnille myöhemmin hyväksyttäväksi jäsenkuntien, kuntayhtymän ja Kokkolan välinen uusi sopimus. Korpelan Voima tiedottaa asian kehittymisestä jäsenkunnille. Toiminta perustuu, höyryn suljettuun kiertoon yksikössä, Väliaineena on veden sijasta orgaaninen neste, eikä suhteellisen hidas, 3 000 kierroksen pyörintänopeus ja matalahko paine vaadi vaihteistoa. Menojen kasvua on vaikea estää, sillä lääketiede kehittyy ja hoidon tarve kasvaa. Lasiseinän takaa saapuu sairaalan uusi talousjohtaja Minna Korkiakoski iloisesti tervehtien. • tai osallistu netissä: www.kp24.. Voimala olisi ainut laatuaan Kuudella megalla lämpöä putkiin, puolellatoista sähköä verkkoon Energiayhtiön toimitusjohtaja Sisko Kleemola kertoo voimalaitoksen sijoittuvan teollisuusalueelle nykyisen varavoimalan viereen, mikäli rahoitus järjestyy. Laitekokonaisuuden kilpailutus kuulutettiin viime heinäkuussa. Kuntayhtymä on tehnyt muutaman vuoden aikana raskaan investointikierroksen, jossa 40 vuoden ikäiset rakennukset on käyty vaiheittain läpi. Hän tuli Kälviälle vuonna 1997. Arvomme kahden hengen lippupaketteja Guardia Nuevan 10vuotisjuhlakonserttiin viikottain 17.1-13.2.2011. KP/TAPIO LEHTINEN Kuntien luottamusta vahvistettava LESTIJÄRVI (KP) Lestijärven kunnanhallitus käsittelee tiistaina kokouksessaan Korpelan Voimaan liittyviä erimielisyyksiä. Ajan myötä lisääntyneeseen lämmöntarpeeseen vanhan pannun tehot eivät kylmillä ilmoilla riitä. Termi tarkoittaa kattilan kylkeen liitettävää sähköntuotantoyksikköä. Käytävän päässä on tavallinen työhuone neuvottelupöytineen ja työpisteineen Paperinippu siellä, toinen tällä, mutta sotkuiseksi sitä ei voi sanoa. Erimielisyydet juontavat Kokkolan, Kälviän, Ullavan ja Lohtajan liitokseen, jolloin lakanneiden kuntien Kälviän, Lohtajan ja Ullavan jäsenyydet Korpelan Voima kuntayhtymässä päättyivät, eikä Kokkolasta tullut kuntayhtymän jäsentä. Lisäksi hänellä on opettajan pätevyys. Se jää varavoimalaksi, Kleemola kertoo. Juonnoista vastaa Anna-Liisa Tilus. Muualla en tiedä vastaavaa suunnitellun, projektipäällikkönä voimalaasiaa hoitava Juhani Asiainen sanoo. Yhteiskunta voisi tarjota työnantajille esimerkiksi verotuksellisia porkkanoita. – Toissa keväänä uusittiin kattilan sisällä putket, kun ne uhkasivat hajota. Talousjohtaja vastaa 150 miljoonan euron budjetista, joka koostuu keskussairaalan lisäksi Jyta-kuntayhtymästä. Yle TV2 nauhoittaa konsertin. Työnantajan näkökulmasta fyysinen ja henkinen aktiivisuus lisäävät työntekijöiden työkykyä ja jaksamista huomattavasti. Asia käsiteltäessä on selvinnyt, että Kokkola pitää itseään kuntayhtymän jäsenenä. Sähköyhtiö omistaakin kymmenesosan Toholammin Energiasta samoin kuin Valio osuuskunta Maitokolmion kautta. Italiassa toimii myös alan johtava valmistaja Turboden, joka myy paljon laitteistoja paitsi kotimarkkinoille, myös Itävaltaan ja Saksaan. ORC-paketti vastaa mitoiltaan suurinpiirtein isoa rekan konttia. Se saadaan käyttökuntoon kytkemällä siihen putkistot ja sähköt. Konsertissa la 26.2. – Mennään minun työhuoneeseeni, vaikka se onkin vähän sotkuinen, hän sanoo. Säästäminen näkyy suoraan ihmisten saamassa hoidossa. Vertailun vuoksi Kleemola kertoo, että nykyinen yhtiön kattilalaitos tuottaa kaksi megaa eli neljänneksen ja rapiat uuden tehosta. – Tästä olen saanut kuulla ennenkin, mutta se ei pidä täysin paikkaansa, sillä kasvu on monessa kunnassa valitettavasti samaa luokkaa, sanoo Korkiakoski. – Esimerkiksi fyysisistä työtä tekevät ihmiset eivät ehkä jaksa työpäivän jälkeen harrastaa varsinaista liikuntaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut sai vastaavaan järjestelmään Espoon Ämmänsuolle työja elinkeinoministeriöltä yli 3,4 miljoonaa euroa. Budjetin kasvukehitys vaihtelee menolajeittain, mutta kokonaiskasvu on reilun 4 prosentin luokkaa. Keskusteluissa päätettiin selvittää, onko kaikkia kuntayhtymään liittyviä riitaisuuksia mahdollista ratkaista yhdessä välimiesmenettelyssä. Korkiakoski työskenteli Helsingissä sosiaalija terveysministeriössä sosiaalihuollon lainsäädännön valmisteluihin liittyvissä tehtävissä 1990-luvulla. Kunnilla on valtavat säästöpaineet, mutta ihmisten tarpeet kasvavat koko ajan. Viime vuosista poiketen korttia ei postiteta laskun yhteydessä. Korkiakoski on työskennellyt Kälviällä myös sosiaalityöntekijänä. Se on kiinni kunnan takauksesta. Avustushakemuskin on ollut ministeriössä vuoden päivät, eikä mikään ainakaan viittaa siihen, etteikö sitä hyväksyttäisi. /lippuarvonta Kari Viiperi TOHOLAMPI (KP) Suomessa teknisesti ainutlaatuisen voimalaitoksen pohjaja linjatyöt alkavat tänä vuonna Toholammilla, mikäli valtuusto myöntää huomenna takauksen energiayhtiön kuuden miljoonan lainalle. Kokkolan mukaan asian osapuolia ovat myös kuntayhtymän jäsenkunnat. Viime vuoden lopulla hänet valittiin Keski-Pohjanmaan keskussairaalan talousjohtajaksi. Se kattoi viidenneksen investoinnista. Haluan lisätä hallinnon avoimuutta omistajakuntien suuntaan ja vahvistaa kuntien omistajaohjausta, linjaa Korkiakoski. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Haluamme hemmotella tilaajiamme. Puumala patistaa liikkumaan työajalla. Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä saisi helposti kulutettua suuremmankin rahasumman, esimerkiksi laitehankintoihin. Koko ORC-laitepaketti toimitetaan tehtaalta tilaajalle valmiiksi koottuna
– Vuonna 1995 on edellisen kerran päästy avaamaan joulukuussa, Oja kertoo. Jätä edellä ajavaan vähintään 50 metrin turvaväli. Hautauksen jälkeen muistotilaisuus Kälviän seurakuntakodilla. Dekaani lupaa myös, ettei opiskelijoiden pahin pelko toteudu: oppiaineita ei aiota lopettaa. Kiitos myös kaikille äitimme hoitoon osallistuneille. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme AINO ALAHIMANGAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kiitos Sotainvalidien palvelutalon ja Libeckin sairaalan os. Aili Elina Kataja siunattiin haudan lepoon Kaustisen kirkossa lauantaina 15.1. 8.1.2011 Kokkola Rakkaudella kaivaten ja kiittäen Leif ja Orvokki Carita ja Pekka Tino Camilla ja Aki Noora, Roosa, Sanni ja Silja Carine ja Rocky Davin, Cecilia ja Isabella Lena ja Ole Pernilla ja Anders Samuel, Alexandra ja Victoria Joachim ja Marie Pekka Petteri, Fredrik ja Eva-Maria Pirjo ja Pekka Sirpa perheineen Simo perheineen Margaretha-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Me muistamme silmäsi kirkkahat, me muistamme hymysi hyvän. Kaino Katri Kyllikki Pakkala o.s. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kälviän kirkossa perjantaina 21.1.2011 klo 12.00. Tiedekunnassa on totuttu siihen, että valtion antama perusrahoitus riittää kaikkeen tarvittavaan, eikä ulkopuolista rahoitusta tarvita. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala, kanttorina oli Minna Kalliokoski, Maria Teirikangas soitti viulua, Velipekka ja Ville Pakkala lauloivat. Kiitos Himangan vuodeosaston henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Kaino ja Paavo perh. Yhteisadressi Lohtajan suoramyynnissä SLEY:n lähetystyön hyväksi. Lämmin kiitos osanotosta. . Tiellä ajavat kaikkein eniten turistit, mutta lisäksi Lieksaan kuuluvan Kolin asukkaat käyttävät sitä.Virallisten jääteiden kuntoa ja hoitoa valvovat maakuntien aluehallintovirastot. Tulevaisuuden turvaaminen vaatii kuitenkin aktiivista rahoituksen etsimistä. Oulunsalo–Hailuoto-jäätie avattiin 23. 17.08.1931 k. HAUTAKIVET Suoraan valmistajalta. Anneli siskojen lapset perh. Helvi perh. Jäätiellä ajaa keskimäärin yli 200 ajoneuvoa vuorokaudessa, mutta vilkkaimpana aikana autoja kulkee tiellä kaksi kertaa enemmän. Lämmin kiitos meitä muistaneille ja surussamme myötäeläneille. Lapissa Kemijärvellä avattiin jäätie jo marraskuun lopussa Räisälän ja Haaparannan lossilaiturin välillä. muut sukulaiset ja ystävät Ei lähtöäs todeksi uskoa vois sait äkkiä kutsun luotamme pois. Jääteillä on tärkeä merkitys paikallisille asukkaille. 1 henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. sukulaiset sekä laaja ystävien joukko Se vanhurskaus on Jeesuksen, sen kasteen kautta sain. Gustafsson o.s. T. – Kulkeminen vapautuu huomattavasti henkilöja pakettiautoliikenteelle. 10.1.2011 Kälviä Rakkaudella ja kaipauksella muistaen Helena Jaana ja Kaj Heidi ja Petri Markus ja Vilma Tony, Susanne ja Jenna Juha ja Tarja Marika ja Jani Henri Janne ja Anu Erika, Aku-Matti ja Arttu sukulaiset ja ystävät On kaunista nukkua silloin, kun uupunut on. Jää on niin vahvaa, että se kestää mukaan ambulanssin painon, kertoo aluevastaava Leo Oja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksesta. . Hautauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntakeskuksessa. Vaikka sijoitukset tehtäisiin vain vuodeksi kerrallaan, viime vuoden loppuun mennessä kerätyistä lahjoitusvaroista saisi tuottoa vasta ensi vuodenvaihteessa. Lämmin kiitos osanotosta. Käytännön hoitotyö on urakoitsijoilla. 22.2.1937 Kälviä k. – Tulevaisuus ei ole erityisen synkkä, meillä on vain juuri nyt erittäin vaikea vaihe. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaustisen kirkossa 22.01.2011 klo 11.00. 03.01.2011 Lohtaja Kaipauksella muistaen Lyyli Toivo perh. Suomen Lauttaliikenteen liikennepäällikkö Timo Mäkelä luonnehtii jäätietä hailuotolaisille lähes henkireiäksi. 18.4.1920 Kruunupyy . Ilkka ja Tuula perh. Kiitokset kotipalveluja sairaanhoitohenkilöille Valman hyvästä hoivaamisesta. Siunaus toimitettu 15.1.2011 läheisten läsnä ollessa Ullavan kirkossa. Virallisten jääteiden tilanteesta saa tietoa Tienkäyttäjän puhelinlinjalta 0200 2100. Terttu perh. Maria Annala HELSINKI (STT) Humanistiset tieteet kärsivät pahasta rahapulasta. Sinä lähdit luotamme hiljaa pois kuin kynttilä sammunut ois. Lepää rauhassa sylissä jouluenkelin. Noudata jäätien nopeusja painorajoituksia. Omaiset Rakkaamme Anna Ester Maria KANKAINEN s. Omaiset Rakkaamme Edith Maria PELLINEN e. Anna Rekilä Lohtajalainen Anna Onerva Rekilä, o.s. siskot ja veljet perh. . Tänä vuonna lahjoitusrahoista ei kuitenkaan vielä ole avuksi humanistien rahapulaan. Matka lyhenee huomattavasti Kolin ja Vuonislahden välinen jäätie Pielisellä on Euroopan pisin sisävesien virallinen jäätie. Palkkojen nousu koskee kaikkia aloja, eikä muidenkaan määrärahoja ole lisätty samassa tahdissa palkkakustannusten kasvun kanssa. Adressin allekirjoittajien määrä ei ole näkyvissä, mutta siihen liittyvä Facebook-sivu on kerännyt reilut 1 500 kannattajaa. Jäätie Tankariin ehkä maaliskuussa Jäätiet avattiin liikenteelle harvinaisen aikaisin Jäätie kantaa jo ambulanssinkin Oulunsalon ja Hailuodon välinen jäätie saatiin auki jo ennen jouluaattoa. Jätit meille muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen kertoo, että rahaa on käytettävissä selvästi vähemmän kuin ennen. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Oulunsalon ja Hailuodon välisellä jäätiellä jäätä on yli 50 senttiä, joten painorajoitus nostettiin kolmeen ja puoleen tonniin. 11.01.2011 Vetelin terveyskeskuksessa Kaipauksella muistaen Ensio Signe ja lapset perheineen Enni ja Gunnar lapset perheineen Eira ja Kaj lapset perheineen Voitto ja Raija lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Mun kanteleeni kauniimmin taivaasssa kerran soi, siel’ uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi. Merja ja Jorma perh. Muistotilaisuus Lohtajan seurakuntakodissa. . Pohjois-Karjalassa Koli–Vuonislahti-jäätie avattiin liikenteelle joulukuun puolivälissä. Pääoman tuottoa pitää kuitenkin odotella. Leppänen, kuoli 13.1.2011 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Näin saapui suru ilmoittamatta vain muistot ja rakkaus jäljellä on ja kaipuu niin pohjaton. . Ulkopuolisen rahoituksen tarve kasvanut Mauranen uskoo, että humanistit saavat vielä taloutensa kuntoon niin, että opetusta pystytään taas järjestämään nykyistä enemmän. 19.06.1922 Sallassa . 27.01.1915 Kaustisella k. Dekaani Mauranen haluaa painottaa adressin allekirjoittaneille, ettei yliopiston johto ole kohdellut rahanjaossa humanisteja sen huonommin kuin muitakaan. Näillä näkymin Tankarin jäätie avataan ehkä maaliskuun ensimmäisellä viikolla. 28.11.1927 Lohtaja . Irma Esteri NORPPA o.s. Humanistiset alat ovat tärkeitä, eikä meidän ole syytä kyyristellä ja säästää vaan miettiä, mistä ja miten saamme rahoitusta. Lapset perheineen KUOLLEITA Rakas äiti, mummu ja isomummu Martta Kaarina MARTTILA o.s. FAKTA Jäätiellä ovat voimassa normaalit liikennesäännöt. Jorma Ylönen KUOPIO (STT) Ankarat pakkaset ovat vahvistaneet jäätiet erittäin kantaviksi. 2011. Mauranen sanoo humanismin elävän juuri nyt vaikeita vuosia. Kokko ent. Hautaniemi . Timo ja Raluca perh. Nyt perusrahoitusta ei kuitenkaan ole nostettu samassa suhteessa kuin yliopiston työntekijöiden palkkoja, joten määrärahoista jää vähemmän käteen. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Minna ja Arto perh. Haave on lähellä toteutumista, sillä jää on tällä hetkellä 40-45 sentin vahvuista. Noora Kataja ja Salla Haavisto lauloivat Väinö Katajan säestyksellä. – Me emme ole käyneet tutkineet mahdollisia epätasaisuuksia. – Kaikki meidän laitoksemme ovat tiukoilla. Lahjoitusrahoista iloa vasta vuosien päästä Helsingin yliopistossa peruttiin suuri määrä opetusta Humanistiset tieteet kärsivät pahasta rahapulasta. Erityisen selvästi käyttörahan puute on näkynyt kirjallisuustieteen oppiaineessa, jossa peruttiin joulun alla useita kevään kursseja, jotka oli jo ehditty luvata opiskelijoille. Siunaus toimitettu Kaarlelan kirkossa 15.1.2011 läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Keskimäärin se on avattu noin kuukautta myöhemmin. . Isokoski Kuokkasuontie 5 Linnusperä Kla • p. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. joulukuuta. Sillä on pituutta seitsemän kilometriä, ja se lyhentää Kolin ja Vuonislahden kylien välistä ajomatkaa runsaat 60 kilometriä. Siirtyä sinne missä rauha ikuinen on. Tapio Lehtinen KOKKOLA (KP) Öjan kyläyhdistys haaveilee jäätien avaamisesta Tankariin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Se riittää, muuta tarvitse en taivasmatkallain. Lapset perheineen Rakkaamme Raimo Johannes IIVARI s. Sen jälkeen on satanut lunta jään päälle, mikä hidastaa jään vahvistumista, kertoo Öjan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Ingvald Boberg. Rakas tätimme Helme Maria VIRKKALA s. Siellä varmaan liikenne lisääntyy, hän arvioi. Seurakuntakeskuksessa pidetyssä muistotilaisuudessa puhuivat Sirkka Haavisto, Saara Sikanen, Pertti Lindman ja Raimo Aspfors.Vapaan sanan aikana puheenvuoroja käyttivät Maarit Nikula, Osku Haavisto ja Pirjo Palosaari-Penttilä. Siionin Kannel 229 Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaustilaisuus pidetään Lohtajan kirkossa lauantaina 29.1.2011 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Lohtajan seurakuntakodilla. 822 9198 • 040-702 2092 Koppisentie 3, Heinola, Kokkola (Lindell Flowers) Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka olette kunnioittaneet rakkaamme PÄIVIÖ UUNILAN muistoa ja ottaneet osaa kaipaukseemme. Asunmaa siunattiin haudan lepoon lauantaina 15.tammikuuta Vetelin kirkossa. Valman muistoa voi kunnioittaa Lohtajan suoramyynnissä, kertyvät varat diakoniatyön hyväksi. sekä muut sukulaiset ja ystävät Me näimme sun hiljaa uupuvan ja elämän liekin hiipuvan. Esimerkiksi Helsingin yliopisto kertoo rahastonsa verkkosivuilla, että pääomasta tulee vuodessa 5 – 7 prosentin tuotto. Hailuodossa asuvien ei tarvitse sovittaa menojaan lautan aikataulujen mukaan, kun jäätie on auki. Kiittää vuosista, hetkistä ja muistoista kultaisista. SURUKIITOKSET Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme REINO KYTÖLÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kun nämä rahat ovat ehtineet olla rahastossa vuoden, luvassa on 1 750 000 – 2 450 000 euroa käyttövaroja, jonka yliopisto jakaa eri tiedekuntiensa kesken. Lövsund . Olemme saatelleet äitimme LAINA ERKKILÄN haudan lepoon. Se edellyttää vähintään puolen metrin paksuista jäätä. 18.12.2010 Kannuksen vuodeosastolla Rakkaudella kaivaten Tuula ja Vilho Tapani, Raija Tuija, Visa, Pinja ja Jasmiini Sari, Ville, Kalle, Oiva ja Onni Tommi, Emmi ja Eevi sisko muut sukulaiset ja ystävät Saapui jouluenkeli luoksesi sun, tarttui hellästi käteen, vei kotiin väsyneen rakkaamme. Niemi syntynyt 8.3.1928 Sortavalan mlk kuollut 5.1.2011 OYS Ikävöiden Marjut ja Kalevi perh. Jäätien ansiosta matka Kolin kyläkeskuksesta Lieksan keskustaan on yli 50 kilometriä lyhyempi kuin maitse. – Kyllä meillekin varmasti rahoituslähteitä löytyisi, jos oppisimme etsimään niitä. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Lohtajan siunauskappelissa lauantaina 22.1.2011 klo 14.00. Humanistisella tiedekunnalla on muita suurempia ongelmia siksi, että sen menoista erityisen suuri osa on juuri palkkoja. Saimme saatella portille, hyvästit jättää. Jään paksuus mitataan viikoittain, ja tien turvallisuutta seurataan jatkuvasti. – Jos me saisimme nyt suoraan käyttöömme lahjoitusmiljoonan, meidän ei todellakaan tarvitsisi perua opetusta, Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen huokaa. Alkutalven kireiden pakkasten ansiosta jäätiet saatiin auki harvinaisen aikaisin. – Jää kestää jo auton painon, mutta traktori ja pysäköintialue vaativat ainakin puolen metrin paksuisen jään. Auratulta jäätieltä ei saa poiketa sivuun. Monissa muissakin oppiaineissa järjestetään selvästi vähemmän opetusta kuin parempina vuosina. Ohittaminen ja pysäköiminen on kielletty jäätiellä. Opiskelijat huolissaan Joukko humanismin tulevaisuudesta huolestuneita yliopistolaisia on kerännyt nimiä verkkoadressiin, jonka allekirjoittajat ilmaisevat Helsingin yliopiston johdolle olevansa huolissaan humanistisen tiedekunnan huonosta rahatilanteesta. Rajoitukset kerrotaan liikennemerkeillä. Hän oli syntynyt 21.5.1922. Kiitos myös Reinoa hoitaneille. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 5 UUTISET HAUTAKIVET HAUTAUKSIA KUOLLEITA A B C D E F 1 2 3 4 5 6 Testaamme painolaatua Rakas siskomme ja tätimme Valma Sanelma ORJALA . Siunauksen toimitti rovasti Raimo Aspfors, kanttorina oli Maarit Nikula, Salla Haavisto soitti pianomusiikkia. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA HELSINKI (STT) Yliopistojen varainkeruusta on puhuttu viime aikoina paljon, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, etteivät kerätyt varat tule suoraan yliopistojen käyttökassaan. Jäätien avaamiseen vaikuttaa paitsi jään paksuus, myös jään pinnan tasaisuus. Kiitos Kannuksen vuodeosastolle Irman hoidosta. 24.12.2010 Kaivaten Kalle, Helge veljen vaimo ja lapset perh. – Jään paksuus mitattiin pari viikkoa sitten. . Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla Velipekka Pakkala lauloi, Heli Pakkala, Elo Norja, Mauno Santala ja Vesa Parpala puhuivat, Minna Kalliokoski säesti virret ja yksinlaulun. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset perheineen ja sisar. Yliopisto sai kerättyä viime vuoden aikana noin 10 miljoonaa euroa, mistä hyvästä se saa opetusministeriöltä 25 miljoonaa. Osku Haavisto lauloi säestäjänä Maarit Nikula, joka säesti myös yhteiset virret. Kiitos mummo hyvyydestäsi, kättesi työstä. Sekä lahjarahat että opetusministeriön niistä maksamat kannustinrahat sijoitetaan rahastoihin, ja vain rahastojen tuotoista saadaan rahaa opetukseen ja tutkimukseen
Samalla lajikirjon kasvaessa myös urheilijatyypit muuttuvat. – Taisin olla tänään hiihdossa viides. Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Kisajärjestäjät päättävät pujottelun pitämisestä sunnuntaina juuri ennen kisaa. Tämä oli kolmas kakkossija, ja hän yrittää vielä ensi vuonna, Janka pohti veteraanikaverinsa mietteitä. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan urheilutoimituksen esimies. Mäkäräinen johtaa naisten maailmancupia 32 pisteellä ennen Ekholmia. – Selkä oli tosi jumissa, ja se näkyi. Muutama vuosi sitten ajatus olisi ollut täysin mahdoton. Sillai coolisti. Tavoiteasettelussa on pureskelemista huippu-urheilun strategiatyöryhmän jäsenille. – Ehkä ylitin itseni ekassa tempussa. KOLUMNI N iin ne ajat muuttuu. MM-kulta yllätti Petja Piiroisen Hyvinkääläinen kuorrutti nuorten MM-kullan aikuisten mestaruudella Petja Piiroinen jatkoi suomalaisten kultajuhlia big airissa. Maassa, jossa suomalaisuunot käyvät lähinnä rantalomailemassa. 19-vuotias Piiroinen keräsi big air -hypyn fi naalin kahdesta parhaasta hypystään 51,7 pistettä. Koivuranta kertoi myös, ettei ollut paljon nukkunut viime yönä, Nikkola totesi. Nikkolan mukaan sää saattaa kuitenkin tehdä tepposet. Minä en voi ajatella muuta kuin sitä, että olen itse sunnuntaina täydessä iskussa ja valmiina kilpailemaan. Suomen Andreas Romar oli 55 laskijan joukossa 36:s. Kauden toisen ja uransa kahdeksannen maailmancupvoiton ottanut Tora Berger on perjantaina miesten sprinttikisan voittaneen Lars Bergerin pikkusisko. – Laura oli vähän väsynyt, neljä sakkokierrosta hyvässä kelissä oli aivan liikaa. Vahva Piiroisten päivä Piiroinen oli Barcelonassa fi naalin jälkeen melkoisessa pyörityksessä. Stecher on loukkaantunut, eikä pystynyt kilpailemaan kotikisassa Seefeldissä. Piiroinen oli ennen viimeistä laskuaan fi naalin viimeinen, mutta nousi voittoon. Saapa nähdä, päästäänkö hyppäämään, Nikkola sanoo. Toiseksi sijoittui maailmancupia hallitseva Itävallan Thomas Morgenstern kahdella 124,5 metrin loikalla ja 248,2 pisteellä. Ampumakisa takaa-ajosta taas kerran tulee. Hän sairastui yöllä uudelleen, ja lähti kisapaikalta kiireesti kohti kotia ja opiskeluja. Hän oli avauskierroksen jälkeen viides 124 metrin hypyllä ja voitti kisan pistein 249,6. Tosin edelleen lumilautailijoiden suuri joukko viis´ veisaa mitaleista ja menestyksestä. – Koivurannalla ja (Olli) Muotkalla on ollut täällä vaikeuksia löytää kroppaansa oikeaa tuntumaa hypyssä. Maailmancup jatkuu sunnuntaina 10 kilometrin takaa-ajolla. Wengen ei ole koskaan helppo, ja hyvästä suorituksesta on aina oltava iloinen, Cuche totesi, vaikka varmasti sisällä kärvisteli. – Jäin kyttäilemään viimeistä kutia, eikä siitä hyvää seurannut. Jotain muutoksesta kertoo sekin, että lumiurheilun MM-kisat järjestetään Espanjassa. Yhä yleisemmäksi käy esimerkiksi jalkapalloilija, joka vetää geelillä hiussuortuvansa viimeisen päälle ojennukseen ennen kuin marssii pukukopista kentälle. Kahdesti tällä kaudella maailmancupissa voittanut Mäkäräinen oli Ruhpoldingissa kahdeksas myös normaalikilpailussa. Sunnuntaina Wengenissä kilpaillaan pujottelussa, johon ainoana suomalaisena ottaa osaa Kalle Palander. Eroa mc-pistesijaan jäi 0,51 sekuntia. – La Molinan MM-kisoissa yritän muutamaa uutta temppua. Maailmancupin joulutauon jälkeen sijoituksia kärkikolmikkoon ei ole tullut, mutta Mäkäräinen ei murehdi. Yhdistetyssä vain keskeytyksiä. Freundille uran ensimmäinen kärkisija maailmancupin osakilpailussa oli iloinen yllätys. Suomalaisista Janne Ryynänen ja Hannu Manninen eivät osallistuneet hiihtoon. On siinä perinteisistä perinteisimmillä urheiluniiloilla kestämistä. Piiroisen onnistumisten lisäksi hyppääminen tuntuu muutenkin olevan suomalaisittain vahva laji, sillä aikuisten MM-tasolla Markku Koski lähti Barcelonaan hallitsevana mestarina ja Risto Mattila voitti lajin MM-kultaa vuonna 2003. Ihan järkevä juttu, Poutiainen kommentoi kisajärjestäjien päätöstä. Johto vaihtui Maailmancupissa johto vaihtui, sillä Lamy Chappuis ohitti Mario Stecherin. Piiroisen perheellä oli lauantaina superpäivä, sillä olympiahopeamitalisti, isoveli Peetu Piiroinen voitti Sveitsin Laaxissa TTR-kiertueen lumikourun. Pystypaikka taas Mäkäräisen turma Maailmancupin kärkipaikka pysyi hallussa pistesijallakin SAPPORO (STT) Anssi Koivuranta ja Harri Olli eivät löytäneet toiseen hyppyynsä kunnon virettä oikukkaan tuulen ja kevyen lumisateen kiusaamassa mäkihypyn maailmancupin kilpailussa Sapporossa. Suomen joukkueen valmentajana Sapporossa toimivan Ari-Pekka Nikkolan mukaan matkustuksen ja aikaeron tuomat rasitukset tuntuivat vielä Koivurannan hypyssä. Eilen alkaneisiin lumilautailun MM-kisoihin Suomi lähti ennätyssuurella 21 urheilijan joukkueella. Tosin lajin uranuurtajiin Suomessa kuuluva Markku Koski huomatti Veikkaajan (11.1.) haastattelussa, etteivät MM-kisat ole lajin isoin juttu. Luvassa lumimyrskyä Maailmancupin pitäisi jatkua Sapporossa sunnuntaina. – Kunnon puolesta ei ollut mitään hätää. Koivurannan ja Ollin toinen takkusi Saksan Severin Freund liiteli yllätysvoittoon Japanissa. LAUANTAI-JOKERI Lauantai 15. Olli ponnisti ensimmäisellä kierroksella 113,5 metriä. – Kausi on kova ja pitkä, kisoja paljon jonossa takana ja paljon edessä. Suomessakin mörssäreiden, karpaasien ja kestävyysjuoksijoiden rinnalle on noussut uudenlaisia urheilijatyyppejä. Huippu-urheilu pirstoutuu yhä laajemmalle. En edes muista, koska olen viimeksi tehnyt frontti tonnin, Piiroinen ihmetteli. – Hannu sairasteli vuodenvaihteen tietämissä, eikä hän ollut vielä palautunut siitä. Sen jälkeen on ohjelmassa muun muassa Yhdysvaltain avoimet mestaruuskilpailut, joten valtaosan nuorukaisen kevättalvesta kuluu maailman lumilautailurinteitä kiertäessä. Koivuranta oli 23:s ja Olli 30:s. Koitetaan nyt ensin ampua nollat ja katsotaan nopeutta sitten. Hänkään ei ole huolissaan Mäkäräisen vireestä. Yläosassa tuli vähän nössöiltyä, mutta loppupätkä oli hyvää laskemista, Romar arvioi reilun kahden ja puolen minuutin rutistusta 4,4 kilometriä pitkällä radalla. Kisan jälkeen Poutiainen alkoi keskittyä sunnuntaiseen pujotteluun, joka saattaa kokea saman kohtalon kuin suurpujottelu. Olli sai kasaan 129 pistettä. Sivu 8 Saraluhta pitää kilpailemisesta LAAX (STT) Olympiahopeamitalisti Peetu Piiroinen voitti Euroopan avoimen lumikourukisan Sveitsin Laaxissa. Oikeat numerot: 7, 13, 14, 15, 20, 38, 39 Lisänumerot: 6, 9, 24 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+lisänumero oikein 8 kpl voitto-osuus 32 984,10 e, 6 oikein 2 154,00 e, 5 oikein 61,50 e, 4 oikein 14,80 e. Hannu Mannisen maine entisellä olympiapaikalla on vankka, sillä hän voitti täällä kuusi kilpailua perätysten vuosina 2004–2006. – Aika kuuma täällä sisällä on, kuten ylipäänsä koko Barcelonassa on, Piiroinen huokasi, mutta ei kärsinyt lämmössä pehmentyneestä alastulorinteestä. LOTTO Lauantai 15. Mäen jälkeen Ryynänen oli 12:s, Manninen 41: s ja Karjalainen 50:s. Hänelle jäi ampumisessa parannettavaa jälleen pystypaikalta. Piiroisen nousu viimeisellä laskulla voittoon oli pienoinen ihme, sillä hän loukkasi eilisessä kilpailussa jo ennestään kipeää kylkeään. Mäkäräinen ampui torstain normaalikisan tavoin pystypaikan viimeisen laukauksensa ohi ja joutui heittämään hyvästit kärkisijoille. Kaikki kolme hyppyään pystyssä pysynyt Aleksi Partanen oli viides, Ville Paumola yhdeksäs, Roope Tonteri kymmenes ja hypyn mestaruutta puolustanut Markku Koski 12:s. Ja sekin ihme nähtiin, että Suomen valmentajat ry valitsi vuoden valmentajiksi lumilautailijoiden päävalmentajan Pekka Koskelan sekä salibandymaajoukkueen Petteri Nykyn. Ei se vielä vaarallinen ollut, mutta siellä oli vielä 50 laskijaa tulossa. – Fiilikset ovat superhyvät. – Tänne on luvassa lumimyrskyä. Lumikouru Peetun heiniä WENGEN (STT–AP) Itävallan Klaus Kröll jätti kotiyleisön suosikit taakseen ja vei voiton alppihiihtokauden pisimmässä syöksykisassa Sveitsin Wengenissä. Esimerkiksi lautailijoiden perustama TTR-kiertue menee edelle. Mäkäräisen taistelijaominaisuudet päässevät takaa-ajossa oikeuksiinsa. Näyttävä lumilautailu on kuin luotu tv-lajiksi. LEHTIKUVA/AFP MARIBOR (STT) Tanja Poutiaisen mielestä alppihiihdon maailmancupin suurpujottelukisan järjestäjät tekivät Mariborissa oikean päätöksen peruessaan kisan, kun lämmin sää pehmitti radan huonoon kuntoon. Hän lähtee ladulle vain 9,1 sekuntia sprintissä neljänneksi sijoittuneen Venäjän Olga Zaitsevan jälkeen. – Mahtava fi ilis, en oikein uskonut laskun jälkeen voittoon, mutta sain yllättävän hyvät pisteet, Piiroinen iloitsee. – Rata oli pehmeä, kun minä laskin numerolla seitsemän ja meni huonommaksi seuraavan parinkymmenen laskijan jälkeen. Petja Piiroinen kilpailee MMkisoissa vielä slopestylessä. Eroa sakoitta ampuneeseen voittajaan, Norjan Tora Bergeriin kertyi 49,7 sekuntia. Nyt esimerkiksi maailmancupin kakkonen Helena Ekholm (9:s) pysyi Kaisan takana, Lindell huomautti. Sprinttikierroksen alussa hiihdettiin aika paljon tasaisella, eikä se ole vahvuuteni. Viime vuonna ja tällä viikolla sekin ihme nähtiin, kun Peetu Piiroinen kipusi kärkikolmikkoon ohi ainokaisasaaristen ja kumppaneiden. Lisäksi se kiinnostaa uutta ja nuorta kohderyhmää, jolta tietysti pitää napata tulot pois kuleksimasta. – Makuun ammuntapaikalla tuli ajallisesti vähän takkiin. Kilpailun yllätysvoittoon liiteli toisella kierroksella 129 metrin ponnistanut saksalainen Severin Freund. Jos asiaa katsoo talouden näkökulmasta, FIS:n toimenpiteet ovat ymmärrettäviä ja tälle ajalle tyypillisiä. – Kaikkensa järjestäjät varmasti tekevät radan eteen. Hyvä, ettei tule revittyä perperiään – sitä (tuhatyhdeksän sataa)kuuskytäluvulta peräisin olevan anorakkia. Lumilautailijoiden esiinmarssi on vain yksi merkki urheilun murroksesta ja muutoksesta. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 6 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala 020 750 4423. Olli Muotkan kilpailu jäi yhteen hyppyyn, joka kantoi 94,5 metriä. LEHTIKUVA/AFP SEEFELD (STT) Ranskalainen Jason Lamy Chappuis juhli lauantaina kauden kolmatta ykkössijaa yhdistetyn maailmancupissa. Jokerinumero: 1 2 1 9 5 4 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 000 000,00 e, 6 oikein 24 003,70 e, 5 oikein 436,40 e, 4 oikein 39,50 e, 3 oikein 6,40 e, 2 oikein 2,50 e. Ryynänen miettii vielä, ollako mukana. – Hän hamuaa voittoa täältä. Niissä kisoissa pitää käydä kokeilemassa, Saraluhta totesi. Piiroinen matkaa Laaxista kohti Espanjan MM-kisoja, joissa hän osallistuu myös lumikouruun. Savolaisen mukaan Ryynänen kilpailee, jos ole ei huonone. Mannista vaivannut poskiontelotulehdus ei ollut parantunut. Olisin ollut tyytyväinen fi naalipaikkaan, Piiroinen sanoi STT: lle puhelimitse. Vielä viime vuosituhannella tuskin olisi käynyt mielessä, että lumilautailija nousee Vuoden urheilija-listalla murtomaahiihtäjiä korkeammalle. Lindellkään ei huolestu Lauantaina 7,5 kilometrin kilpailussa toinen oli 1,1 sekuntia hävinnyt Saksan Andrea Henkel ja kolmas tämän maannainen Magdalena Neuner (–15,8). Niillä heltisi mestaruus 2,8 pisteen erolla hopean jakaneisiin Belgian Seppe Smitsiin ja Kanadan Zach Stoneen. Se on ihan hyvin, koska sijoitukset aina pikkuisen vaihtelevat. Bergerien juhlaa Ruhpoldingin pikakilpailut ovat olleet paitsi Norjan ampumahiihdon myös Bergerien juhlaa. Hän otti tempun valinnassa pienen riskin, mutta se kannatti. Laura Toivanen oli neljällä sakkokierroksellaan kilpailun 91:s. Kisan keskeytyessä Poutiainen oli yhdeksäs reilun sekunnin kisan kärkeä perässä. Hän voitti Seefeldissä ylivoimaisesti ennen norjalaisia Magnus Moania ja Mikko Kokslieniä. 1. Kansainvälinen hiihtoliittokin näyttää ymmärtäneen lumilautailun markkina-arvon ja pyrkii muokkaamaan lajin samaan riviin muiden alppilajien rinnalle. Piiroinen myönsi jännittäneensä etenkin ennen kolmatta hyppyään, vaikka tyylikkäästä suorituksesta sitä ei pystynyt päättelemään. Lumilautailu on vain yksi esimerkki uusista suomalaislajeista. Yksilöitä, jotka mittaavat arvonsa paitsi kilpakentillä myös markkinoilla ja julkisuudessa. Perinteisiä suomalaisten menestysmittareita eli mitaleitakin pitäisi olla luvassa näistä kekkereistä. Hän katsoi, että nyt on parempi olla ottamatta riskejä. Janka arveli, että Cuche yrittää vielä Lauberhornilla ainakin kerran. – Kahden hyvän hypyn lisäksi (Thomas) Morgensternin ja Adam Malyszin tapaisten hyppääjien voittamiseen tarvitaan myös onnea, Freund kertasi lauantain kisaa. – Olli oli toisella kierroksella ensimmäinen hyppääjä ja niissä oloissa hänen vauhtinsa putosivat edelliseen kierrokseen verrattuna, Nikkola viittasi toisen kierroksen alussa alkaneeseen lumisateeseen. Sen jälkeen pakka voi sekoittua aika tavalla. Hän voitti toiseksi sijoittuneen Kazuhiro Kokubon yli kolmella pisteellä. – Olen erittäin tyytyväinen. LottoPlus Lisävoittoluokat: 4+3 oikein 5 445,90 e, 4+2 oikein 53,60 e, 4/+1 oikein 6,80 e, 3+3 oikein 161,30 e, 3+2 oikein 6,00 e, 3/+1 oikein 1,00 e. Normaalimatkan kisa torstaina sujui Lauralta paljon paremmin, Ampumahiihtoliiton valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell arvioi. Miehet erottaa 113 pistettä. Tai täydellinen kuvauspäivä. Halli tuli tutuksi lähes 20 vuotta sitten Barcelonan olympialaisten koripalloareenana, jossa Yhdysvaltain Dream Team näytti ensi kertaa olympialaisissa pelaamisen mallia. Muutoksen merkkejä Juha Savela JUHA.SAVELA@KPK.FI Vaikka täysipainoinen harjoittelu ei enää ole mahdollista, kilpaileminen kiinnostaa KUS:n Janne Saraluhtaa, 24. Tunnelma oli helteinen jo pelkästään kuuman sisäilman takia, sillä MM-kilpailu hypättiin Palau Jordi -hallissa. Malysz oli kolmas 240,5 pisteellä. Painetta kasvatti toisen hypyn kaatuminen, mikä vaati onnistumaan kolmannella kierroksella. Helteestä välittämättä Petja Piiroinen johti suomalaisten lumilautailijoiden tähdistöä, kun kisan kaikki viisi suomalaista venyivät fi naaliin. Täytyy sunnuntain takaaajossa huolehtia, että osun – tai ammutaan sitten ohi jollain muulla kuin viimeisellä, Mäkäräinen naurahti STT:lle puhelimitse. – En usko, että ensimmäisellä ringillä ennen ensimmäistä ampumapaikkaa tapahtuu mitään. Suomalaisista viidenneksi sijoittui Ilkka-Eemeli Laari ja kahdeksanneksi Markus Malin. Morgenstern kasvatti kakkossijallaan maailmancupin kokonaiskilpailun johtomarginaalinsa 442 pisteeseen, kun cupissa toisena oleva Sveitsin Simon Ammann jäi kuudenneksi pistein 223,3. Jotakin suolan tapaista sinne laitetaan ja ilmakin on ilmeisesti kylmenemässä ainakin yöksi. Joni Karjalainen keskeytti. Big airissa suomalaisvalta Petja Piiroinen voitti elokuussa Uudessa-Seelannissa nuorten big airissa MM-kultaa. Jannella taas oli fl unssa Schonachin kilpailun jälkeen, joukkueen fysioterapeutti Jari Hiekkavirta kertoi. Ne olisi hyvä ajaa sisään kisatilanteessa ennen tulevia X-gameseja, Peetu Piiroinen kommentoi. Uransa kolmannen maailmancup-voiton ottanut Kröll kukisti Lauberhorn-vuoren syöksyssä Sveitsin Didier Cuchen 0,14 sekunnilla ja Carlo Jankan 0,39 sekunnilla. Kunhan nyt vetää runinsa isosti ja ländää parit uudet trickit. – Silloin ei kyllä tullut mieleenkään, että voisin voittaa myös näissä kisoissa, Piiroinen kertoi. Koivurannan avauskierroksen hyppy kantoi 106,5 metriä, mutta toinen jäi 103,5 metriin. – Hyvät asemat, eikä kolmantena starttaava Neunerkaan ole hirveän kaukana. – Ei ollut järkeä lähteä riskeeraamaan, päävalmentaja Kimmo Savolainen sanoi. Lamy Chappuis oli aiemmin voittanut Seefeldissä kerran vuonna 2008. Kisan peruminen oikein Poutiaisesta Reima Rautiainen RUHPOLDING (STT) Kaisa Mäkäräinen jatkoi pistesijojen metsästystään ampumahiihdon naisten maailmancupissa sijoituttuaan Saksan Ruhpoldingin pikakisassa kahdeksanneksi. 1. Syöksyn maailmancupin kolminkertainen voittaja Cuche, 36, on nyt sijoittunut klassikkokisassa toiseksi kolme kertaa. – Tänä vuonna pääsen ensi kertaa Masters-sarjoihin. Itävaltalaislaskija Kröll voittoon syöksyklassikossa Kaija Yliniemi HELSINKI/BARCELONA (STT) Nuorten maailmanmestaruus sai lauantaina jatkoa aikuisten MM-kultamitalilla, kun Petja Piiroinen pani parastaan lumilautailun MM-kisojen avauspäivänä Barcelonassa. Tärkeintä on hyvä pössis ja chillailu. Stecher voitti Seefeldissä viime vuonna. Tuskaa lisää vielä tietoisuus siitä, ettei ajanratas käänny taaksepäin vaikka kuinka hampaat irvessä vääntäisi. Sijoitukset kärkipäässä vaihtelevat aina jonkin verran. Seefeldissä on sunnuntaina jälleen ohjelmassa henkilökohtainen kisa. Piiroinen sai tuomareilta viimeisestä hypystään 26,2 pistettä, ja ensimmäisen hypyn 25,5 pisteen jatkoksi kertyivät voiton tuoneet yhteispisteet. Kevyen lumisateen ryydittämällä toisella kierroksella hän jäi 84 metriin
3 1 1 1 19– 17 7 Virkiä . 9 5 1 3 56– 38 16 Kiekko-Karhut 9 5 1 3 39– 36 16 TIHC . . Soki . B-nuorten 1. . Strandvall hiihti viidenneksi maailmancupin sprinttikilpailussa Tshekin Liberecissä. . . Torjunnat: Tomi Karhunen K 11+5+7=23 (poissa 56.39–57.15), Juha Metsola H 15+9+6=30. 15 4 4 7 40– 57 12 Diskos ....................... SaPKo – Jokipojat, KooKoo – Jukurit, TuTo – LeKi, K-Laser – Hokki, K-Vantaa – HeKi, Sport – D Team. . Ajassa 28.08 Tapani Nikkilä rikkoi vieraiden kuparisen ja sytytti vieraat taisteluun. . Kärpille kotitappio oli jo neljäs perättäinen. 1. . . . . Yleisöä 5 983. Kiekko-Karhut – Hurtat, Lämärit – IPK, Raahe-K – TIHC, Jeppis – Et-Po 72. . . Mäen (HS109) kärki: 1) Lamy Chappuis 139,5/113 m, 2) Maxime Laheurte Ranska 123,4/105,5 (hiihtoajassa jäljessä 16,1 sekuntia), 3) Yoshito Watabe Japani 122,4/103,5 (–17,1), 4) Haavard Klemetsen Norja 120,8/102,5 (–18,7), 5) Bieler 120,4/101,5 (–19,1,), 6) Francois Braud Ranska 119,7/103,5 (–19,8). . . Palautuminen ei vielä ihan toimi, ja jalat menevät tukkoon, 25-vuotias Strandvall kertasi. . 1. Hiihtäminen jäi karsinnan 1,6 kilometrin rytistykseen viideltä suomalaiselta, sillä Martti Jylhä oli 34:s, Anssi Pentsinen 37:s, Lasse Paakkonen 38:s, Kalle Lassila 58:s ja Niklas Colliander vasta 63:s. . . . . erä: 44.20 Veli-Matti Vittasmäki (Tuomas Suominen–Marko Virtala) 2– 1, 57.51 Jesse Rohtla (Janne Tavi–Joonas Hurri) 2–2. . 38 18 5 2 13 121– 107 66 Sport . 13 6 1 6 51– 53 13 KooKoo .................... RoKi . . 4 2 1 1 17– 15 5 S-Kiekko..................... Tampereella asuva IF Minkenin hiihtäjä oli aika-ajossa viides ja hallitsi rohkealla hiihdollaan omia pudotuseriään. . . Joukkueet tehtailivat maaleja vuorotahtiin, voittomaaliksi jäi Teemu Juvosen illan toinen osuma ajassa 39.03. 40 12 1 4 23 89– 112 42 SaiPa . . Voiton ansioista JHT:llä elää vielä toivo päästä kolmen joukkoon. . . 9 3 3 3 41– 28 12 Hurtat . erä: 53.05 Doell (Toporowski) 1–3. Tilanne maailmancupissa: 1) Lamy Chappuis 559 pistettä, 2) Stecher 466, 3) Kokslien 447, 4) Gottwald 392, 5) Eric Frenzel Saksa 322, 6) Kircheisen 284, ...15) Ryynänen 118. Kaksi maalia tehneellä Puustisella oli varaa jopa tekopaikkojen tuhlailuun. . Seuraava osakilpailu: 16. – Muiden miesten osalta tämä oli jo toinen pettymys tällä kaudella, Dalen tiivisti . . . . Jokipojat kuittasi SM-liiga: HIFK–Blues 5–2 (0–1, 3–1, 2–0) 1. III-divisioona Pohjoinen Kiekko Haukat – Ahmat A 2 – 3 (0 – 1, – 1, 2 – 1), PJK – Popula 13 – 2 (5 – 0, 1 – 2, 7 – 0), Kiilat – Soki 2 – 5 (0 – 3, 1 – 1, 1 – 1), Raahe-K II/A – HaU 7 – 5 (1 – 3, 3 – 2, 3 – 0). 1. S-Kiekko II ................. . . . JHT:n maaleista vastasivat Lauri Laakko 2 ja Toni Siironen 1. . Varsinaisella peliajalla isäntien maaleista vastasivat Holmbäckin lisäksi Artjoms Ogorodnikovs, Matti Haapakoski ja Kari Ranta. . . HPK:n maalilla onnistui Juha Metsola, joka oli reilut viikko sitten kaatamassa Kärppiä Oulussa samoin 4–1-lukemin. . . . . . HPK:n tehoduo oli tutusti Juuso Puustinen ja Ville Viitaluoma. 3. . . Mahdollisuuksia oli useampaankin maaliin. 40 15 4 5 16 97– 97 58 KalPa . . 41 9 3 6 23 90– 131 39 TPS . . YJK – PyPo, PaKa – RoKi A, Cowboys – SuPS. 3. Bluesin Jere Karalahti ei päästänyt HIFK:n Jeff Hamiltonia helpolla. . . 2 1 1 10– 16 5 HeKi . . . . . Jukurit . 10 3 1 6 25– 48 11 Jeppis . . 16 8 1 7 66– 62 17 Jokipojat ................... Liberec, Tshekki: Maastohiihdon maailmancup, sprintti (v): Miehet, 1,6 km: 1) Ola Vigen Hattestad Norja, 2) Federico Pellegrino Italia, 3) Dusan Kozisek Tshekki, 4) Renato Pasini Italia, 5) Matias Strandvall Suomi, 6) Jesper Modin Ruotsi, 7) Johan Kjölstad Norja, 8) Timo Simonlatser Viro, 9) Calle Halfvardson Ruotsi, 10) Josef Wenzl Saksa, 11) Mats Larsson Ruotsi, 12) Teodor Peterson Ruotsi. . Kärpät–HPK 1–4 (0–1, 1–1, 0–2) 1. . . 2. . . Ottelun erikoisuuksiin kuului se, että kaikki maalit tehtiin toisessa erässä. . 3. . Aina voittolaukauskilpailuun asti venyneessä ottelussa isännät olivat vieraita niukasti parempia numeroiden ollessa 5–4 (1–1, 1– 2, 2–1, 0–0, 1–0). 13 10 2 1 89– 30 34 Raahe-K II/A 13 8 1 2 2 95– 55 28 HaU . . JHT:lle makeat ja tärkeät pisteet Jukka Määttälä (KP) Kokkolan Hermeksen Suomisarjataival jatkui tuskaisesti Seinäjoella S-Kiekon vieraana. 2 1 1 8– 13 2 ViVe ............................ erä: 34.13 Lindgren (Kurtis McLean– Tomi Pettinen) 1–2 yv. erä: 24.30 Ville Peltonen (Mikael Granlund–Mikko Kousa) 1–1, 30.00 Kousa (Mi Granlund–Peltonen) 2–1, 33.45 Jerry Ahtola (Markus Kankaanperä–Teemu Ramstedt) 3–1, 37.39 Arttu Luttinen (Immonen–Ville Lajunen) 3–2 yv. Dalenin mielestä Strandvall sai nyt irti sellaisen tason, jota hän on esittänyt myös harjoituksissa. . . . 11 3 8 34– 60 9 S-Kiekko. Purins epäonnistui tosin toisessa yrityksessään, ja voitto jäi isännille. Voittolaukauskilpailussa Hermeksestä maalinteossa onnistuivat Janis Purins ja Gatis Gricinskis. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO JÄÄKIEKKO PIETARSAARI (KP) Kovan turbulenssin keskellä viime päivinä ollut Jeppis Hockey onnistui nipistämään kotikaukalossa pisteen vieraaksi saapuneelta Tornio IHC:ltä. . . JYP . . OYUS kaatui Pohjoisen alueen kakkosdivaripelissä maalein 5–12 (0–3, 3–4, 2–5). . . – Ensimmäinen erä oli hyvää ja onnistuimme tekemään maalin alivoimalla. Torjunnat: Eero Kilpeläinen Ä 9+9+4=22, Mika Noronen L 12+18+8=38. . . . . . II-divisioona Pohjoinen jatkosarja OYUS – Cowboys 5 – 12 (0 – 3, 3 – 4, 2 – 5), KeKi – PaKa 8 – 6 (1 – 2, 5 – 2, 2 – 2), RoKi A – Ahmat 4 – 16 (1 – 3, 1 – 9, 2 – 4). 2 2 11– 18 Seuraavat ottelut: 22.1. . . . Yleisöä 3 991. . Suomi-sarjan karsinta lohko 1 Jeppis – TIHC 3 – 4 (1 – 2, – 1, 2 – 0, – 0, – 1), Raahe-K – Et-Po 72 – 1 (0 – 0, – 0, – 0, – 0, – 1), Lämärit – Hurtat 7 – 2 (3 – 1, 2 – 1, 2 – 0), Kiekko-Karhut – IPK 7 – 4 (1 – 0, 3 – 2, 3 – 2). . . 41 18 5 2 16 125– 113 66 Blues . . . 36) Andreas Romar Suomi –4,76. 99) Romar 14. . 11 4 1 6 44– 50 14 Hermes . . Vl-kilpailu: 65.00 Paakkolanvaara 2– 3. . Aiemmat kerrat olivat Kanadan Canmoressa vuonna 2008 (kolmas) ja Sveitsin Davosissa 2009 (neljäs). . . . 38 10 3 25 109– 144 33 Seuraavat ottelut: 19.1. . 1 1 8– 6 4 Kronan . 12 6 2 4 39– 35 20 Hunters . . MuIK Hockey – HeKi, Kronan – Virkiä. – Minulla on vielä paljon lisää annettavaa tällä kaudella, Strandvall sanoi Suomen Maastohiihto ry:n tiedotteessa. 3 1 1 1 6– 8 3 Nikkarit....................... Vieraiden avausmaalista ehti kuluakin vain reilu minuutti, kun Henri Mustonen toi JHT:n tasoihin 2–2:een. . . . . 13 11 1 1 71– 24 23 Pelicans .................... . . . 9 1 1 7 20– 63 4 Seuraavat ottelut: 16.1. . 13 4 1 8 52– 66 13 Kiekko Haukat 13 2 1 10 38– 73 7 Kiilat . . . Kraft – Tappara, SKiekko – KJT, Hermes – Kisa-Eagles. . 37 17 1 6 13 114– 110 59 SaPKo . . . . . erä: 51.36 Peltonen (Juha-Pekka Haataja–Kankaanperä) 4–2, 59.11 Max Wärn (Ari Vallin–Kousa) 5–2 tm. Cowboysin maaleista vastasivat Ville Isoniemi 3, Mikko Ahola 2, Pekka Rajaniemi 2, Henri Vähätiitto, Esa Kukkola, Jussi Kumpulainen, Tomi Räsänen ja Juho Mehtälä. . Taktisesti pelattiin myös hyvin ja olen tosi tyytyväinen peliin, tuumasi JHT:n valmentaja Kari Makkonen pelin jälkeen. 91) Laura Toivanen Suomi –5.30 (2+2). . . . Karsiutuneesta viisikosta etenkin Paakkonen ja Lassila ovat sairastelleet urakalla alkukauden. . . 40 17 5 6 12 113– 104 67 Lukko . . . . . . . Ottelusta oli tarjolla kolmekin pistettä, mutta lopulta kokkolalaisten oli tyytyminen vain yhteen pisteeseen voittolaukauskilpailun jälkeen numeroiden ollessa 2–1 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0, 1–0). Wengen (pujottelu). . . . Tilaisuuden käytti HPK, joka voitti Kärpät 4–1 neljän vierastappion jälkeen. erä: 47.05 Nurmi (Lindgren–Mikko Kuukka) 1–3. 12 3 1 2 6 40– 56 13 HC Luvia . . . 13 11 1 1 82– 35 35 PJK . . 6 1 2 3 33– 43 5 RoKi A . . . 11 6 2 2 1 64– 36 24 KJT TuusKi . 8 4 1 3 45– 39 13 YJK . Kisa oli suomalaisten tärkein MM-katsastus sprinttiin, sillä se hiihdettiin vapaalla hiihtotavalla. . . . 12 5 1 6 73– 75 16 Kiekko-Karhut 2 12 4 1 1 6 47– 64 15 Popula . Suomi-sarja S-Kiekko – Hermes 2 – 1 (0 – 1, 1 – 0, – 0, – 0, 1 – 0), Ketterä – HCK 3 – 8 (0 – 4, 1 – 2, 2 – 2), VG-62 – RoKi 1 – 3 (1 – 0, – 2, – 1), KOOVEE – Hunters 6 – 4 (2 – 1, 1 – 3, 3 – 0), KJT TuusKi – JHT 2 – 3 (1 – 0, 1 – 2, – 1). . . . . . . . Kiekko-Karhut 2 – KK-81. . 5 1 1 3 21– 49 3 Seuraavat ottelut: 16.1. . . III-divisioona Keskimaa lohko 4 Virkiä II – TUS 7 – 11 (1 – 5, 3 – 4, 3 – 2), S-Kiekko II – ViVe 20 – 1. Seuraava kilpailu: 16. . erä: 45.45 Viitaluoma (Viitaluoma) 1–3, 58.00 Puustinen (Viitaluoma) 1– 4 tm. . . . . . . . 10 5 3 2 61– 25 21 Lämärit . Naiset, 1,3 km: 1) Kikkan Randall USA, 2) Hanna Falk Ruotsi, 3) Celine Brun-Lie Norja, 4) Petra Majdic Slovenia, 5) Maiken Caspersen Falla Norja, 6) Laure Barthelemy Ranska, 7) Marit Björgen Norja, 8) Hanna Brodin Ruotsi, 9) Jennie Öberg Ruotsi, 10) Mari Eide Norja, 11) Marianna Longa Italia, 12) Katja Visnar Slovenia, 13) Pirjo Muranen Suomi, ...23) Mari Laukkanen Suomi, ...25) Kerttu Niskanen Suomi, ...27) Anne Kyllönen Suomi. . . Blues – SaiPa, Jokerit – Ässät, JYP – Kärpät, KalPa – TPS, Lukko – HPK, Pelicans – HIFK, Tappara – Ilves. Jäähyt yhteensä: Kärpät 2x2 min=4 min, HPK 5x2 min=10 min. . Omaa typeryyttä siis tänään hävittiin, niputti ottelua Hermeksen valmentaja Pasi Tuukkanen. . Jatkoaika: Maaliton. . . . . TPS–Pelicans vl. . . . . . Molemmat keräsivät kolme tehopistettä. erä: Maaliton. Jatkoaika jäi maalittomaksi, jonka vuoksi ratkaisua haettiin aina voittolaukauksista. Aika-ajon parhaat: 1) Robin Bryntesson Ruotsi 3.01,07, 2) Kjölstad jäljessä 0,13 sekuntia, 3) Modin –0,42, ...suomalaiset: 5) Strandvall –1,09, 34) Martti Jylhä – 6,81, 37) Anssi Pentsinen –7,07, 38) Lasse Paakkonen –7,25, 58) Kalle Lassila – 14,39, 63) Niklas Colliander –19,92. . parisprintti (p), Liberec. erä: 3.58 Jakub Petruzalek (Teemu Nurmi–Perttu Lindgren) 0–1, 6.59 Joel Armia (Tuomas Santavuori–Ryan Caldwell) 1–1 yv. 2 1 1 8– 24 2 Virkiä II ....................... Hiihdon (10 km) kärki: 1) Moan 24.09,5, 2) Gottwald 24.21,7, 3) Kokslien 24.40,1, 4) Kircheisen 24.40,2, 5) Alessandro Pittin Italia 24.44,4, 6) Tino Edelmann Saksa 24.53,7. 11 10 1 63– 28 31 KOOVEE . Päätöserässä vieraiden upea nousu kahden maalin tappioasemasta kruunattiin, kun Sami Markkanen iski siirretyn jäähyn aikana alivoimalla vieraat voittoon ajassa 46.03. 3. . Silti aika-ajo oli karu: Paakkonen hävisi karsinnan voittaneelle Ruotsin Robin Bryntessonille 7,25 sekuntia ja Lassila 14,39 sekuntia. Toisen erän alussa isännät siirtyivät jo 2–0-johtoon, kunnes JHT heräsi. Jylhää saattoi Dalenin mukaan rassata se, että hän hiihti lainamonoilla, koska omat tavarat jäivät tshekkilentoyhtiöltä toimittamatta. . Jäähyt yhteensä: HIFK 2x2 min=4 min, Blues 4x2 min=8 min. Tänään JHT:n kohtaa niin ikään muutaman pisteen edellään olevan HCK:n vieraskaukalossa. . Lassila jäi kauas Dalen sanoi kisan aattona toivovansa hiihtäjiltä sanojen sijasta tekoja. . . Yleisöä 3 970. naaliin Matias Strandvall varmisti MM-kisamatkansa. . . 6 2 4 15– 34 6 PyPo . Kolmas fi naalipaikka Strandvall on edennyt urallaan kolmesti fi naaliin maailmancupissa. 2 1 1 7– 5 2 Hermes ....................... 10 4 2 4 35– 28 16 Ketterä . . . . . . . Tilanne maailmancupissa: 1) Morgenstern 1 163 pistettä, 2) Ammann 721, 3) Ko. . . . . – Hannu Manninen ja Janne Ryynänen eivät hiihtäneet, Joni Karjalainen keskeytti. . Tasainen peli, jossa oltiin 2–0 häviöllä ja pystyttiin kääntämään. 40 7 6 3 24 94– 139 36 Seuraavat ottelut: 18.1. Voittolaukauskilpailun jälkeen vieraat veivät pisteet Suomi-sarjan karsintasarjan ottelussa numeroilla 3–4 (1–2, 0–1, 2–0, 0–0, 0–1). 2. erä: 7.33 Arsi Piispanen 0–1. 14 11 1 2 65– 39 23 SaiPa ......................... . 38 25 3 2 8 135– 80 83 D Team . 41 14 8 19 105– 106 58 Tappara . . . Aika-ajon parhaat: 1) Björgen 2.39,53, 2) Falk –3,91, 3) Randall –5,33, ...suomalaiset: 7) Muranen –6,43, 21) Kyllönen –8,82, 28) Laukkanen –11,16, 30) Niskanen –11,47, 32) Kirsi Perälä –12,70. . KooKoo – Hokki, Sport – Jokipojat. Mestis Jokipojat – KooKoo 2 – 3 (0 – 1, – 1, 2 – 1), Hokki – Sport 1 – 5 (0 – 1, 1 – 2, – 2), Jukurit – TuTo 5 – 3 (2 – 1, 3 – 1, – 1), D Team – SaPKo 1 – 2 (0 – 0, 1 – 2, – 0), LeKi – K-Vantaa 3 – 2 (1 – 0, 1 – 1, 1 – 1), HeKi – K-Laser 2 – 5 (1 – 3, – 1, 1 – 1). Mutta toisesta erästä eteenpäin saimme luvattoman paljon jäähyjä, joista osa oli typeriäkin. MuIK Hockey . Hiihtotapa oli sama kuin MM-areenalla, ja myös raskas rata muistutti kauden muita cup-kisoja enemmän Oslon oloja. . Torjunnat: Ari Ahonen K 10+4+6=20 (poissa 58.08–59.43), Harri Säteri T 7+10+5=22. . . . Cowboys karkasi oululaisilta ottelun alkupuoliskolla, eikä päästänyt otetta käsistään, vaikka kahdessa viimeisessä erässä verkko heilui molemmissa päädyissä. 8 6 2 57– 24 18 Ahmat . 14 1 4 9 39– 84 6 Jää-Ahmat ............... . erä: 15.35 Oskari Korpikari (Pentti Nöyränen–Jarkko Immonen) 0–1. KalPa–Tappara 1–3 (1–1, 0–1, 0–1) 1. 10 7 3 49– 43 21 IPK . Päätöserässä jäähyily jatkui, sillä uudelleen vieraat kuluttivat penkkiä viidesti ja Jaakko Viljanen otti kympin itselleen juuri ennen jatkoaikaa. . . . . . Tusina Cowboysille. . . . . . . – Tämä oli vuoden paras kotipeli, mutta ei riittänyt. . 2–3 (1–1, 0–0, 1–1, 0–0, 0–1) 1. . 2. 38 11 5 4 18 101– 117 47 TuTo . . Jukka Määttälä (KP) Kalajoen JHT aloitti makealla voitolla tärkeä vierasviikonloppukiertueen etelässä. . Strandvall hiihti MM-Osloon Tamperelaishiihtäjä ylsi kolmannen kerran urallaan sprintti. 4 1 1 2 10– 17 3 HPK N team ............... . . – Karvauspelaamisessa annoimme painetta onnistuneesti ja saimme keskialueen hyvin kiinni. . . . erä: 9.53 Antti Erkinjuntti (Markus Nordlund–Tomas Plihal) 1–0 yv, 18.42 Jakub Sindel (Matias Loppi) 1–1. . . er Itävalta 230 (125,5–114,5), 5) Michael Uhrmann Saksa 223,4 (131–111), 6) Simon Amman Sveitsi 223,3 (117–119), 7) Manuel Fettner Itävalta 214,7 (118–119,5), 8) Andreas Stjernen Norja 205,7 (121,5–111,5), 9) Denis Kornilov Venäjä 200,6 (117,5–107), 10) Jan Matura Tshekki 198,6 (122,5–112,5), 11) Noriaki Kasai Japani 196,8 (115,5–109), 12) Roman Koudelka Tshekki 196,4 (110,5–113), 13) Jernej Damjan Slovenia 193,8 (108,5–111,5), 14) Taku Takeuchi Japani 192,5 (117–108,5), 15) Shohei Tochimoto Japani 191,9 (125,5–103,), ...23) Anssi Koivurinta Suomi 175 (106,5–103,5), ...30) Harri Olli 129 (113,5–84), ...45) Olli Muotka 58,8 (94,5). . . Kun vielä jatkoajallakin Hermes sai yhden kakkosen, oli jäähyaition saranoilla kestämistä. . . . . . Yleisöä 6 002. 2 1 1 12– 12 2 IFK Lepplax................ er 671, 4) Malysz 650, 5) Matti Hautamäki 495, 6) Tom Hilde Norja 458, 7) Martin Koch Itävalta 378, 8) Ville Larinto 432, 9) Wolfgang Loitzl Itävalta 323, 10) Fettner 315. Siistissä ottelussa avauserässä ei muita tilastomerkintöjä pöytäkirjaa tullutkaan. 11 2 9 25– 57 4 Seuraavat ottelut: 21.1. 2 2 29– 2 4 Los Bombers ............. Seuraava kilpailu: 16. 40 12 7 3 18 113– 138 53 Kärpät. . . . . Wengen, Sveitsi: Alppihiihdon miesten maailmancup, syöksylasku: 1) Klaus Kröll Itävalta 2.31,28, 2) Didier Cuche Sveitsi jäljessä 0,14 sekuntia, 3) Carlo Janka Sveitsi –0,39, 4) Andrej Jerman Slovenia –0,44, 5) Werner Heel Italia –1,25, 6) Romed Baumann Itävalta –1,28, 7) Christof Innerhofer Italia –1,38, 8) Bode Miller USA –1,43, 9) Mario Scheiber Itävalta –1,70, 10) Hans Olsson Ruotsi –1,76, ... Los Bombers – S-Kiekko II. 11 8 3 37– 27 16 KJT ............................. Finaalin viimeisen 500 metrin perusteella huippukunnosta puuttuu vielä jotain, mutta taktisesti hän oli loistava, Dalen kehui. . 1. Muista Jeppiksen osumista vastasivat Anssi Salmi ja Joonas Salo. HPK lisäsi Kärppien kotituskaa KALAJOKI (KP) Viikko sitten JHT Kalajoki haki Joensuusta maalin voiton, mutta lauantaina oli Jokipoikien kuittauksen vuoro. . . . . – Tiedän nyt varmasti pystyväni fi naaliin, ja uhkarohkeuteni palkittiin. 40 20 4 10 6 136– 93 78 HPK . . 7 5 1 1 52– 20 17 Cowboys . . 38 19 1 1 17 125– 130 60 K-Laser . Kokonaiskilpailu, 19/31 kilpailua: 1) Cologna 1 197, 2) Petter Northug Norja 706, 3) Lukas Bauer Tshekki 698, 4) Aleksander Legkov Venäjä 651, 5) Marcus Hellner Ruotsi 593, 6) Devon Kershaw Kanada 562, 7) Daniel Rickardsson Ruotsi 556, 8) Curdin Perl Sveitsi 423, 9) Martin Jaks Tshekki 385, 10) Alex Harvey Kanada 373, ...suomalaiset: 23) Heikkinen 194, 32) Jauhojärvi 146, 52) Nousiainen 89, 58) Strandvall 59, 79) Paakkonen 26, 89) Pentsinen 22, 91) Juha Lallukka 20, 97) Martti Jylhä 17, 119) Niklas Colliander 6. 4 2 2 20– 9 6 Tappara ...................... Strandvall varmisti lauantaina paikkansa maailmanmestaruuskisojen joukkueessa, vaikka on omien sanojensa mukaan vielä kaukana huippukunnosta. . Toisessa erässä Hermes istui viisi kakkosta ja isännät tulivatkin tasoihin tasavajaalla pelaten. . . . 13 6 2 5 58– 44 14 JHT ............................. Ässät–Lukko 1–3 (1–1, 0–1, 0–1) 1. . Maailmancupin kokonaiskilpailu: 1) Mäkäräinen 493 pistettä, 2) Ekholm 461, 3) Henkel 400, 4) Brunet 394, 5) Zidek 372, 6) Zaitseva 351. Maailmancupin pistetilanne 17/37 kilpailun jälkeen: 1) Ivica Kostelic Kroatia 626, 2) Lund Svindal 511, 3) Zurbriggen 459, 4) Walchhofer 433, 5) Cuche 423, 6) Janka 415, 7) Ted Ligety USA 408, 8) Benjamin Raich Itävalta 389, 9) Baumann 385, 10) Marcel Hirscher Itävalta 339, ... Lähellä oli, että Kronan olisi jäänyt kokonaan ilman pisteitä, sillä ajassa 59.40 Christoff er Holmbäck tasoitti kotikatsomon riemuksi numerot 4–4:ään isäntien pelatessa ilman maalivahtia. . 15 4 3 8 58– 64 11 Sport .......................... . Kokonaiskilpailu, 19/31 kilpailua: 1) Justyna Kowalczyk Puola 1 271, 2) Follis 880, 3) Björgen 796, 4) Longa 768, 5) Charlotte Kalla Ruotsi 755, 6) Therese Johaug Norja 752, 7) Majdic 735, 8) Lähteenmäki 493, 19) Astrid Jacobsen Norja 470, 10) Randall 445, ...muut suomalaiset: 12) Roponen 409, 15) Saarinen 311, 24) Sarasoja 219, 38) Kyllönen 89, 43) Muranen 86, 62) Perälä 31, 67) Niskanen 28, 84) Laukkanen 8. . . . Ylösja alaspäin pelaamisessa oli hyvä kaksivaiheisuus, HPK:n valmentaja Petteri Hirvonen sanoi. . . . Hermes tarjosi pisteet S-Kiekolle OULU (STT) Jääkiekon SM-liigaottelu Kärpät– HPK tarjosi toiselle joukkueelle tilaisuuden putken katkaisemiseen. ViVe – Los Bombers, S-Kiekko II – Virkiä II, IFK Lepplax – TUS, 5.2. . . 2 1 1 13– 9 7 KoMu HT . . . 11 3 3 5 53– 56 9 Hokki ........................ . . . . . . . . Ruhpolding (10 km takaa-ajo). . KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 7 URHEILU JÄÄKIEKKO MAAILMANCUPIT LAUANTAINA LIBEREC (STT) Matias Strandvall huokuu itseluottamusta, kun Oslossa kisattaviin MM-hiihtoihin on vielä runsas kuukausi. Jäähyt yhteensä: KalPa 6x2 min=12 min, Tappara 7x2 min=14 min. . Miesten sprintin voitti norjalainen Ola Vigen Hattestad ennen italialaista Federico Pellegrinoa ja kotiyleisön kannustamaa tshekkiä Dusan Kozisekia. 40 14 3 4 19 93– 111 52 Pelicans . . . Tuomarit: Sami Partanen–Aleksi Rantala (Iikka Kiilunen–Sakari Suominen). 10 3 1 6 34– 37 10 Pingviinit . 10 3 2 5 34– 44 13 Raahe-K . Jäähyt yhteensä: Ässät 3x2 min=6 min, Lukko 4x2 min=8 min. . . 13 7 1 1 4 85– 63 24 KK-81 . . . 2. . Seefeld: Yhdistetyn maailmancupin kilpailu 8/13: Lopputulokset: 1) Jason Lamy Chappuis Ranska 25.33,2 (mäki 1./hiihto 23:s), 2) Magnus Moan Norja jäljessä 29,3 sekuntia (25:s/1.), 3) Mikko Kokslien Norja –32,9 (8:s/3:s), 4) David Kreiner Itävalta –1.02,5 (7:s/11:s), 5) Jan Schmid Norja –1.08,4 (17:s/10:s), 6) Lukas Runggaldier Italia –1.18,3 (15:s/13:s), 7) Francois Braud Ranska –1.18,6, 8) Felix Gottwald Itävalta –1.23,5 (46:s/2.), 9) Björn Kircheisen Saksa – 1.26,0 (35:s/4:s), 10) Christian Beetz Saksa –1.26,6 (20:s/14:s). Tuolloin Metsola edusti Ilvestä. . . . 14 3 1 10 44– 84 7 FoPS ......................... . 38 13 3 3 19 108– 140 48 Hokki . . . 2. . Jeppis esitti hyvän taistelun päätöserässä, kun vieraiden kahden maalin johto kurottiin umpeen ennen päätössummeria. . . . 41 21 7 5 8 119– 93 82 HIFK . Strandvall täytti toiveet, mutta muiden mieshiihtäjien MM-näytöt jäivät antamatta. . . . 37 17 4 3 13 110– 94 62 LeKi . . 6 4 2 28– 22 12 OYUS . . . . Maiden cup: 1) Itävalta 1 775, 2) Norja 1 486, 3) Saksa 1 454, 4) Ranska 1 143, ...10) Suomi 140. . . . 41 19 3 6 13 118– 110 69 Jokerit . 38 12 3 7 16 119– 132 49 K-Vantaa . . – Paakkonen ja Jylhä ovat olleet harjoituksissa lähellä Matiaksen tasoa, mutta eivät tunnu saavan sitä irti kisoissa, Dalen kertasi STT:lle puhelimitse. 3 1 2 6– 16 1 Seuraavat ottelut: 16.1. . Ruhpolding: Ampumahiihto maailmancup, kilpailu 12/26: Naiset, sprintti 7,5 km: 1) Tora Berger Norja 20.33,3 (0 sakkokierrosta), 2) Andrea Henkel Saksa jäljessä 1,1 sekuntia (0), 3) Magdalena Neuner Saksa –15,8 (0+1), 4) Olga Zaitseva Venäjä 40,6 (0+1), 5) Marie Laure Brunet Ranska –42,1 (0), 6) Anastasia Kuzmina Slovakia –44,9 (0+1), 7) Anna Carin Zidek Ruotsi –47,4 (0), 8) Kaisa Mäkäräinen Suomi –49,7 (0+1), 9) Helena Ekholm Ruotsi –53,1 (0), 10) Ann Kristin Aafedt Flatland Norja –56,8 (1+0), ... . 40 29 1 3 7 126– 60 92 Ässät . . . 13 1 1 11 44– 103 5 Seuraavat ottelut: 16.1. . . . Hermes – KOOVEE. 11 8 2 1 62– 38 28 HCK . 14 9 2 3 70– 33 20 KOOVEE ................... erä: 20.54 Juuso Puustinen (Ville Viitaluoma) 0–2 av, 23.16 Kamil Kreps (Pavel Rosa–Ilkka Mikkola) 1–2. 16. 2 1 1 8– 10 2 Seuraavat ottelut: 16.1. . . . 74) Kalle Palander Suomi 29,... 12 2 10 37– 64 4 Seuraavat ottelut: 16.1. LEHTIKUVA/AFP Sapporo: Mäkihypyn maailmancupin kilpailu 14/26: Suurmäki (HS134): 1) Severin Freund Saksa 249,6 (124–129), 2) Thomas Morgenstern Itävalta 248,2 (124,5–124,5), 3) Adam Malysz Puola 240,5 (132,5–118), 4) Andreas Ko. . . Yleisöä 8 073. . B-nuorten I-divisioona KooKoo – Pelicans 1 – 4 (1 – 2, – 1, – 1), Diskos – KOOVEE 1 – 4 (0 – 1, – 1, 1 – 2), FoPS – Jää-Ahmat 1 – 4 (0 – 0, 1 – 1, – 3), KJT – EHC 7 – 4 (3 – 0, 2 – 3, 2 – 1), JHT – Jokipojat 3 – 4 (0 – 0, 3 – 4, – 0), SaiPa – Hokki 9 – (0 – 0, 4 – 0, 5 – 0). . 2 1 1 9– 8 2 TUS ............................. . Sapporo (suurmäki). . . erä: 25.47 Tuomas Vänttinen (Jukka Peltola–Jouni Virpiö) 1–2. 13 6 1 6 64– 62 13 EHC ............................ . . Maailmancupin tilanteet: Miehet: Sprintticup, 6/11 kilpailua: 1) Emil Jönsson Ruotsi 280, 2) Hattestad 184, 3) Fulvio Scola Italia 180, 4) Modin 180, 5) Aleksei Petuhov Venäjä 177, 6) Dario Cologna Sveitsi 156, ...suomalaiset: 21) Strandvall 59, 23) Sami Jauhojärvi 53, 33) Matti Heikkinen 36, 39) Ville Nousiainen 28, 41) Paakkonen 26, 51) Pentsinen 22, 54) Jylhä 17, 76) Colliander 5. . . divisioonapisteet lähtivät Joensuuhun maalein 3–4 (0–0, 3–4, 0–0). – Matias todisti pystyvänsä hiihtämään todella hyvällä tasolla. Ottelun alku ei ollut helppo JHT:lle, sillä jo ajassa 0.45 joutui Joni Puurula kaivamaan ensimmäisen kerran kiekon selkänsä takaa. 3–3-tasoitusmaalin Jeppis teki ylivoimalla ilman maalivahtia pelatessa Joshua Carlsonin toimesta ajassa 58.43. Tuomarit: Jussi Leppänen–Tero Toivola (Esa Laitanen–Samuli Niskanen). . erä: 5.23 Janne Laakkonen (Peter Olvecky–Jussi Pesonen) 1–0, 17.12 Kevin Doell (Shayne Toporowski–Kim Strömberg) 1–1 sr. Päävalmentaja Magnar Dalen ilahtui Strandvallin hiihdosta ja odottaa häneltä paljon Holmenkollenin MM-sprintissä. II-divisioona Keskimaa ylempi jatkosarja Kronan – KoMu HT 5 – 4 (1 – 1, 1 – 2, 2 – 1, – 0, 1 – 0). . . . . 7 2 1 4 32– 42 7 SuPS . 7 1 3 3 30– 40 9 PaKa . Kuuden miehen fi naalissa hänen elimistönsä ei kuitenkaan ollut vielä palautunut kolmen hiihdon rasituksista ja vauhti tyssäsi ennen loppusuoraa. . 38 13 5 5 15 118– 129 54 Jokipojat . Naiset: Sprintticup, 6/11 kilpailua: 1) Randall 291, 2) Follis 288, 3) Majdic 254, ...suomalaiset: 17) Muranen 74, 20) Riikka Sarasoja 62, 25) Kyllönen 52, 26) Krista Lähteenmäki 50, 28) Saarinen 47, 40) Perälä 31, 55) Niskanen 12, 58) Riitta-Liisa Roponen 11, 61) Laukkanen 8. . Torjunnat: Atte Engren T 8+10+12+2=32, Niko Hovinen P 11+19+9+2=41. Seuraava kilpailu: 16. 11 5 2 4 51– 49 17 JHT . KeKi . MM-kisoissa häntä helpottaa se, että loppusuora tulee lievään alamäkeen Holmenkollenin hiihtostadionille. . 3. Seuraava kilpailu. . 6 3 2 1 18– 12 8 KJT .............................. . Torjunnat: Juuso Riksman H 9+8+4=21, Iiro Tarkki B 11+12+8=31 (poissa 58.19– 59.11). 6 4 2 11– 16 4 Kraft ............................ 38 13 4 1 20 110– 126 48 HeKi . OuHu .......................... 38 23 6 3 6 145– 83 84 KooKoo . Seefeld. . 4 1 2 1 14– 11 4 Kisa-Eagles ................ . 41 15 4 4 18 108– 119 57 Ilves . . . Maiden maailmancup: 1) Itävalta 3 486, 2) Norja 1 915, 3) Suomi 1 262, 4) Puola 1 129, 5) Saksa 1 120, 6) Japani 774. Lauantaina ottelussa pari sijaa edellä ollut KJT TuusKi kaatui Hyrylässä tiukkojen vaiheiden jälkeen 2–3 (1–0, 1–2, 0–1). . 13 5 8 48– 89 15 Ahmat A . . Syöksycupin pistetilanne 4/9 kilpailun jälkeen: 1) Michael Walchhofer Itävalta 269, 2) Silvan Zurbriggen Sveitsi 250, 3) Kröll 190, 4) Cuche 179, 5) Baumann 146, 6) Aksel Lund Svindal Norja 125. . . . 11 3 1 1 6 28– 45 12 VG-62 . . . . . . . . Naisten divisioonakarsinta Kraft – KJT 2 – 2 (1 – 0, – 0, 1 – 2), OuHu – Kisa-Eagles 3 – (2 – 0, 1 – 0, – 0). . . Hermes johti avauserän jälkeen 0–1, kun Jani Uski onnistui alivoimalla maalinteossa. – Peli kerralla mennään, ei kannata ajatella enempää. . Jäähyt yhteensä: TPS 2x2 min=4 min, Pelicans 4x2 min=8 min. Jeppikselle piste KRUUNUPYY (KP) IK Kronan ja KoMu HT tarjosivat koko rahan edestä katsojille jääkiekkoviihdettä jääkiekon Keskimaan kakkosdivarin ylemmän jatkosarjan ottelussa. . Kaikki kentät pelasivat hyvin ja loivat paikkoja. . K-Espoo .................... 1. Kronanille kaksi pistettä OULU (KP) Nivalan Cowboys oli tehokkaalla tuulella vieraillessaan lauantaina Oulussa. . . . Meillä oli maalipaikkoja, mutta ne unohtuvat 1–4-tuloksen taakse, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta sanoi. Et-Po 72 . Kärpät pärjää vieraissa, mutta on hävinnyt neljä viimeisintä kotipeliään nololla maalierolla 5–15. . Kaikki fi naalipaikat ovat hellinneet vapaalla hiihtotavalla
– Etukäteen mietimme, että seitsemän pinnaa voisi loistopelillä irrota, mutta neljäänkin pinnaan voisimme jäädä. Kahden hyvän joukkueen kamppailussa Nibacos johti ottelua puolivälissä jo 5–2. . T11 50 vu (20): 1) Petra Äkkinen VUS 39.54, 2) Wendela Vuorinen VUS 40.45 , 3) Nelle Ojakippola ViesU 41.28, 4) Julia Latva-Pirilä VUS 41.37, 5) Enna Hanka SU-58 41.45, 6) Olivia Viitala KUS 41.47. 19 15 1 3 145– 79 31 Ilves ......................... ISB .............................. Tuoreimmat tiedot kisojen järjestämisestä löytyy sunnuntaina Kiilojen nettisivuilta. 17 4 1 12 77– 135 9 AC HaKi ..................... a Matikainen ViesU 1.37.88, 6) Milla Koivuluoma SU58 1.39.94. 20 8 2 10 126– 125 18 Woodcutters .......... naalipaikkaa, Saraluhta . Tulokset: Naiset, 53 kg: 1) Hanna Nauha KJ 97 (45, 52). Länsilohko Blue Fox .................. Vieraat puolestaan olivat tehokkaampia maalipaikoissaan. 15 7 2 2 4 32– 24 27 Etta . T15 200 su (8): 1) Mira Palovuori VUS 2.41.63, 2) Emmi Hannila Virkiä 2.48.20, 3) Oona Tankka VUS 2.53.12, 4) Miia Tattari KUS 2.55.76, 5) Salla Vuoti KUS 2.57.18, 6) Laura Saha VUS 3.04.08. Riento – Hurrikaani. 15 8 1 2 4 33– 23 28 VaLePa . 16 1 1 14 9– 47 3 Seuraavat ottelut: 16.1. . P10 50 ru: 1) Claes Fjellström VUS 56.79, 2) Kalle Tankka VUS 57.74, 3) Aleksi Paavola IisU 59.33, 4) Valtteri Piispanen KUS 1.00.10. . YlivSq nousi liigakärkeen Englantilaisvahvistusta ei tarvittu Lauri Järvinen KALAJOKI Kalajoen Junkkarien juniori Eemi Apuli vastasi seuransa kansallisten nostojen parhaasta tuloksesta kooten 85-kiloisissa 233 (105, 128) kiloa. . 8 3 4 1 20–12 20 MiSq ...............................8 2 4 2 17–15 17 TSK .................................8 2 5 1 17–15 17 ESRC ..............................8 1 5 2 14–18 14 JSK .................................8 2 6 7–25 7 Viimeinen kierros: 19.3. N 100 su: 1) Karoliina Kangas Virkiä 1.05.96, 2) Elina Luomaranta KUS 1.06.94, 3) Joanna Latva-Pirilä VUS 1.14.28, 4) Sarah Karjalainen VUS 1.18.80, 5) Petra Thodin JS-PU 1.21.31, 6) Oona Jakobsson VUS 1.22.28. 15 9 2 4 35– 19 31 OrPo . helmikuuta pidettävän Pohjanmaan urheilugaalan jälkeen. Pohjanmaan Urheilutoimittajien kerhoon kuului viime vuonna 24 A-jäsentä ja 40 B-jäsentä. Paikallispelissä Vaasassa Woodcuttersia vastaan tarjottiin reilulle 400 katsojalle jännitysnäytelmä, joka päättyi lopulta vieraiden juhliin. N 4x50 skuv (9): 1) KUS 2.12,48, 2) VUS 2.12,56, 3) VUS II 2.23,06, 4) KUS II 2.31,19, 5) VUS III 2.35,94, 6) ViesU 2.37,17. Toisessa ja kolmannessa erässä saimme pallon helpommin ylös ja peli oli hyvässä kontrollissa, totesi Blue Foxin valmentajan penkin takana ollut Markus Backlund, joka korvasi lapsensa synnytyksessä mukana ollutta Markus Åbbia. . . Saraluhta joutui rutistamaan loppuun asti, jotta voitto irtosi ennen Pietarsaaren James Lambia ja Adam Vikiä. P16 200 su: 1) Oskar Nygård VUS 2.48.44, 2) Matti Ala-Hynnilä VUS 2.53.83. 20 8 12 136– 143 16 LoSB ......................... . divisioona Erä Akatemia – ÅIF 4 – 5 (1 – 1, 2 – 1, 1 – 2, – 1), OLS – FCV 11 – 5 (3 – 2, 2 – 1, 6 – 2), Papas – NST 8 – 7 (2 – 4, 2 – 1, 4 – 2), Indians – FoSu 11 – 9 (4 – 1, 4 – 2, 3 – 6), USB – MTeam 6 – 7 (2 – 3, 1 – 1, 3 – 2, – 1), Woodcutters – Blue Fox 3 – 5 (3 – 2, – 1, – 2). P16 100 pu (9): 1) Adam Vik JS-PU 1.03.47, 2) Benjamin Asplund KUS 1.12.61, 3) Robin Thodin JS-PU 1.15.74, 4) Jaakko Oksala VUS 1.17.24, 5) Aleksi Ekström VUS 1.19.37, 6) Tuomas Laitala NiSa 1.21.80. . – Todennäköisesti olemme kahdestaan Elinan kanssa KUS: n edustajia SM-kisoissa. 17 12 5 102– 70 24 SPV ............................ . Sunnuntaiaamuna kokoontuva tuomarineuvosto päättää kisojen kohtalosta. Hallituksessa jatkavat lisäksi Minna Kallasvuo, Kalevi Inha ja Risto Lintilä. . P14 100 vu (22): 1) Lauri Hatunen VUS 1.04.72, 2) Jaakko Koivunen Virkiä 1.07.42, 3) Janne Känsäkangas KUS 1.08.59, 4) Joonatan Mustonen Virkiä 1.08.71, 5) Miska Kanto KaKa 1.10.23, 6) Julius Laitila HK 1.12.00. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU Juha Savela KOKKOLA (KP) Kokkolan Uimaseuran Elina Luomaranta ja Janne Saraluhta virittelivät lauantaina seuransa kansallisissa Halpa-Halli-uinneissa kuntoaan parin viikon kuluttua Vaasassa järjestettäviin lyhyen radan SM-kisoihin. . – Erittäin tiukka peli. 16 10 2 4 39– 18 34 Loimu . Mahdollista on myös lyhentää miesten 30 kilometrin matkaa, jos olosuhteet sitä edellyttävät. . T15 100 pu (8): 1) Veera Ahola VUS 1.27.87, 2) Noora Kojonen VUS 1.30.28, 3) Isabelle Yuliwas VUS 1.31.25, 4) Anna Lahti KUS 1.35.24, 5) Salla Vuoti KUS 1.36.31, 6) Riikka Heikkilä KUS 1.36.83. LP Viesti . 17 3 14 69– 110 6 Seuraavat ottelut: 16.1. – Olkapäät eivät ole Kokko-uintien jälkeen kestäneet täysipainoista treeniä. – Seitsemän pistettä ja sarjakärkeen, kiitos. Junkkarien Hanna Nauha puolestaan ylitti 53-kiloisissa naisten SM-kisarajan koottuaan 97 (45, 52) kiloa. Ylivieska vei ottelun Järvenpäätä vastaan puhtaasti 4–0 häviämättä erääkään, mutta otteluihin mahtui useita tasaisia eriä. Heikosti kauden aloittanut, mutta viime peleissä piristynyttä FoSu:a vastaan Blue Fox pääsee lähes parhaalla miehistöllä. P12 50 ru (18): 1) Jere Ojakippola ViesU 44.54, 2) Tuomas Saari ViesU 45.28, 3) Sakari Paavola IisU 47.13, 4) Aaron Joki VUS 47.52, 5) Mathias Karjalainen VUS 47.68, 6) Joona Oksakari VUS 49.80. . N 1500 m vu (10): 1) Henrietta Nieminen VUS 18.22.63, 2) Elina Luomaranta KUS 18.33.78, 3) Sini Niemi TorUS 19.09.80, 4) Emmi Hannila Virkiä 20.12.13, 5) Jonna Tattari KUS 20.24.90, 6) Erica Nieminen VUS 20.47.92. Pakkasta oli reilusti liikaa, noin –25 astetta, kun kisaraja on –17 astetta. Käytännössä on jo varmaa, että ylivieskalaiset pääsevät neljän parhaan mitalipeleihin. . divisioonan länsilohkon kärkipaikka ei vaihtunut lauantain kierroksen jälkeen, sillä Blue Fox jatkaa varmaa menoa lohkon kärjessä. . 20 6 1 13 103– 148 13 USB .......................... . HiPa:n maaleista vastasivat Tuomas Pirttijärvi 2, Pietu Borén, Tuomas Tilus, Kimmo Mäkelä, Lari Posio ja Eemu Juvonen. Haapajärven Kiilat pyrkii järjestämään kisat tänään, jos pakkanen lauhtuu riittävästi. Tosin tonnivitonen on ohjelmassa lähinnä rankkana harjoituksena. P14 4x50 skuv: 1) VUS 2.24,39, 2) KUS II 2.35,50, 3) JS-PU 2.45,70, 4) KUS 3.03,18. . T16 100 ru: 1) Henrietta Nieminen VUS 1.19.26, 2) Sarah Karjalainen VUS 1.20.96, 3) Emma Yli-Yrjänäinen VUS 1.22.94, 4) Terhi Saarenpää Virkiä 1.37.11. 20 8 2 10 121– 136 18 KeLy .......................... N 100 sku (7): 1) Heidi Savioja SWIM 1.12.28, 2) Emma Yli-Yrjänäinen VUS 1.14.07, 3) Joanna Latva-Pirilä VUS 1.18.02, 4) Petra Thodin JS-PU 1.18.46, 5) Oona Jakobsson VUS 1.21.02, 6) Ida Tienhaara VUS 1.22.93. . LiigaEura – Pislaploki, PaKa – LP Viesti. T13 200 su: 1) Salla Jokio ViesU 2.41.40, 2) Roosa Ojanen KaKa 3.01.39. P10 50 vu (7): 1) Aleksi Paavola IisU 39.70, 2) Samuli Laitila HK 41.17, 3) Claes Fjellström VUS 43.16, 4) Juho Porkkala SU-58 43.27, 5) Felix Kallio VUS 44.61, 6) Valtteri Piispanen KUS 46.83. KP/CLAS-OLAV SLOTTE Juha Savela (KP) Ylivieskan Squashin Matti Saarelan yhteenveto lauantain liigakierrokselta oli ytimekäs. . . P12 50 pu (13): 1) Jere Ojakippola ViesU 38.26, 2) Aaron Joki VUS 38.91, 3) Sakari Paavola IisU 41.29, 4) Tuomas Saari ViesU 41.51, 5) Anton Alpua NiSa 41.68, 6) Mathias Karjalainen VUS 42.47. . Määttänen ja Ryyppö ottivat arvokkaat taisteluvoitot. . Myös motivaatio harjoitteluun alkoi tuossa vaiheessa hiipua, Saraluhta totesi. . Tällä kertaa kaikki hoitivat osansa hienosti ja käänsivät tasaiset pelit edukseen. . . ilistelee KUS:n Elina Luomaranta paransi selvästi ennätyksiään lauantain kisoissa. 15 15 45– 4 45 HPK . Mikael Nyvall toi kuitenkin Blue Foxin iskuetäisyydelle uudelleen ajassa 12.56, kun numerot muuttuivat 3–2:een. . P16 100 vu (17): 1) Jaakko Oksala VUS 1.04.10, 2) Jakob Nordman JS-PU 1.05.19, 3) Antti Salo VUS 1.05.60, 4) Alex Nygård VUS 1.07.09, 5) Matti AlaHynnilä VUS 1.07.70, 6) Oskar Nygård VUS 1.08.37. T11 50 su (18): 1) Petra Äkkinen VUS 45.40, 2) Julia Latva-Pirilä VUS 46.50, 3) Wilma Peltomäki VUS 48.27, 4) Wendela Vuorinen VUS 48.85, 5) Nelle Ojakippola ViesU 48.86, 6) Olivia Viitala KUS 49.52. P16 100 ru (14): 1) Adam Vik JS-PU 1.12.26, 2) Samuli Lahti VUS 1.18.46, 3) Jaakko Oksala VUS 1.19.54, 4) Benjamin Asplund KUS 1.20.94, 5) Jakob Nordman JS-PU 1.21.70, 6) Ville Pakkala NiSa 1.21.99. UINTI Miesten mestaruusliiga Etta – Saimaa Volley – 3 (23 – 25, 24 – 26, 21 – 25), VaLePa – MuurLe 3 – (25 – 19, 25 – 21, 25 – 20), Loimu – Sampo 3 – (26 – 24, 25 – 21, 26 – 24). T15 100 sku (16): 1) Mira Palovuori VUS 1.16.41, 2) Oona Tankka VUS 1.20.79, 3) Miia Tattari KUS 1.23.06, 4) Henna Häkki KUS 1.23.41, 5) Noora Kojonen VUS 1.23.74, 6) Veera Ahola VUS 1.24.20. . 17 4 1 12 100– 129 9 Trackers ..................... 16 4 2 3 7 26– 35 19 MuurLe . 19 6 1 12 96– 132 13 SB Vantaa ............... 15 5 2 2 6 29– 32 21 Piivolley . 19 15 1 3 144– 103 31 NST .......................... P16 100 su (11): 1) Eetu Soini SomE 1.09.05, 2) Benjamin Asplund KUS 1.10.55, 3) Ilari Ainasoja NiSa 1.22.21, 4) Jakob Nordman JS-PU 1.23.65, 5) Matti Ala-Hynnilä VUS 1.23.79, 6) Ville Keskikuru VUS 1.24.57 M 100 su: 1) Arttu Pikkala VUS 1.02.74, 2) Viktor Mänty VUS 1.05.34, 3) Joona Saari KUS 1.06.90, 4) Axel Kola JSPU 1.08.36. P14 100 sku (18): 1) Riku Raikio VUS 1.13.85, 2) Kaj Smeds JS-PU 1.16.72, 3) Jaakko Koivunen Virkiä 1.17.29, 4) Jere Kotomäki KUS 1.17.63, 5) Joonatan Mustonen Virkiä 1.17.75, 6) Miika Åkerman VUS 1.22.48. T9 50 ru: 1) Ina Pollari VUS 56.88, 2) Maisa-Kerttu Hemminki SU-58 1.00.16, 3) Emma Mustonen Virkiä 1.02.49, 4) Linnéa Nygård VUS 1.15.50, 5) Veera Lahtinen KUS 1.34.82. Ottelun alussa isännät pystyivät laittamaan Blue Fox ahtaalle, vaikka vieraat maalinteon aloittivat Jarno Pahkakankaan toimesta ajassa 5.30. . 17 11 1 5 110– 71 23 Koovee ...................... M 100 pu: 1) Jimi Kallio VUS 1.06.49, 2) Mikko Hämäläinen SU-58 1.10.49, 3) Santeri Kuurila VUS 1.15.39, 4) Samuli Porspakka VUS 1.25.05. T15 200 pu: 1) Janina Viitanen VUS 3.03.59, 2) Patricia Yuliwas VUS 3.32.88. T9 50 su: 1) Ina Pollari VUS 54.04, 2) Emma Mustonen Virkiä 1.02.07, 3) Heta Veikkola Virkiä 1.05.59, 4) Veera Lahtinen KUS 1.08.84. Särkkäinportin kisan ainoat piiriennätykset teki Raution Kisailijoiden Rebekka Roukala, jonka kaikki tulokset 89 (40, 49) ovat 23-vuotiaiden 75 kilon sarjan ennätyksiä. T13 4x50 skuv: 1) KUS 2.55,93, 2) VUS 3.07,47, 3) KUS 3.28,49. M 200 su: 1) James Lamb JS-PU 2.22.13, 2) Joona Saari KUS 2.28.98, 3) Axel Kola JS-PU 2.30.43. . – 100 metrin perhosessa ennätys parani kahdeksan sekuntia ja 200 metrin selkäuinnissa neljä sekuntia, joten tyytyväinen täytyy olla, Luomaranta totesi. . . Tämän jälkeen Woodcutters käänsi pelin kahdessa minuutissa 3–1:een. M 100 sku (7): 1) Janne Saraluhta KUS 1.03.01, 2) James Lamb JS-PU 1.03.09, 3) Viktor Mänty VUS 1.04.06, 4) Antti Korri KUS 1.07.49, 5) Valtteri Viitanen TorUS 1.08.47, 6) Joona Saari KUS 1.09.39. Nibacos taipui tappioon SEINÄJOKI (KP) Pohjanmaan Urheilutoimittajien vuosikokouksessa perjantaina Seinäjoella valittiin yhdistyksen puheejohtajaksi edelleen Jari Lehto. T13 100 sku (10): 1) Ira Olkkonen HK 1.23.26, 2) Sinja Kanto KaKa 1.24.87, 3) Aino Ahola HK 1.26.03, 4) Milja Korpela SU-58 1.27.99, 5) Karoliina Pulkkinen VUS 1.31.99, 6) Iiris Saranpää SU58 1.32.84. Minulla tosin ei suuria kilpailullisia tavoitteita ole, lähden lähinnä sparraamaan. . . P14 100 su (14): 1) Jere Kotomäki KUS 1.15.99, 2) Lauri Hatunen VUS 1.16.22, 3) Miika Åkerman VUS 1.18.92, 4) Jaakko Koivunen Virkiä 1.20.69, 5) Julius Laitila HK 1.22.93, 6) Jonas Solvin JS-PU 1.24.72. Salibandyliiga Classic – SPV 2 – 2 (1 – 0, 1 – 1, – 1, – 0), SSV – Happee 11 – 2 (2 – 1, 4 – 0, 5 – 1), Loviisa – AC HaKi 4 – 6 (1 – 3, – 3, 3 – 0). . 17 6 1 10 97– 109 13 Loviisa ....................... 16 12 4 140– 94 24 Erä .............................. . 20 11 1 8 140– 101 23 Indians ..................... . M 4x50 skuv: 1) JS-PU 2.00,69, 2) KUS 2.03,57, 3) VUS 2.13,51, 4) NiSa 2.25,11. . Tämä johtui pääasiassa kertaluonteisesta tuesta Seinäjoella ensimmäistä kertaa pidetylle Pohjanmaan urheilugaalalle. 15 2 5 8 18– 39 11 LP Kangasala 14 2 12 10– 38 6 Seuraavat ottelut: 16.1. N 100 pu (13): 1) Ida Villa VUS 1.03.43, 2) Heidi Savioja SWIM 1.05.13, 3) Elina Luomaranta KUS 1.06.32, 4) Emilia Uusitalo VUS 1.06.53, 5) Erica Nieminen VUS 1.07.70, 6) Sini Niemi TorUS 1.08.68. Lehto jatkaa puheenjohtajana HAAPAJÄRVI (KP) Keskipohjanmaa-cupin avauskisa ja pm-kisojen pitkät matkat jouduttiin lauantaina siirtämään Haapajärvellä. Naisten mestaruusliiga LP Kangasala – OrPo – 3 (15 – 25, 23 – 25, 17 – 25), PaKa – LP Viesti – 3 (21 – 25, 15 – 25, 13 – 25), Pieksämäki – HPK 1 – 3 (12 – 25, 25 – 18, 21 – 25, 25 – 27). 19 7 1 11 103– 139 15 Sbandy ..................... HiPa:lla oli ottelussa positiivisiakin hetkiä. 14 8 6 29– 21 24 LiigaEura . Piti runtata oikein tosissaan. Viime vuonna hävisimme tasaiset matsit, tänä vuonna olemme voittaneet. Liigassa on jäljellä vielä maaliskuussa Mikkelissä pelattava kierros, johon YlivSq lähtee siis piikkipaikalta. Indians – Ilves, FBC – M-Team, KeLy – NST, SB Vantaa – Woodcutters, Kaneetti – OLS, FoSu – Blue Fox, Papas – Sbandy. M 100 vu (8): 1) Janne Saraluhta KUS 57.52, 2) Jimi Kallio VUS 57.83, 3) Antti Korri KUS 58.07, 4) Joona Saari KUS 58.30, 5) Samuli Rautakorpi Virkiä 59.05, 6) Tuomas Palosaari KUS 1.00.99. Ei viitsi vielä antaa junnujen hyppiä silmille, Saraluhta naurahti. Siihen nähden oli hyvä, että 100 metrin sekauinnin aika parani edellisistä kisoista puolella sekunnilla. 13 4 2 7 21– 28 16 PaKa . . Saarelan hykertelyyn oli syytä, sillä Helsingin turnaus sujui ylivieskalaisilta kuin elokuvissa. 20 9 3 8 116– 117 21 FBC .......................... . Vain kotipeleissä pelaava Pahkakangas ja Ronnie Ludén ovat laatikosta poissa. – Olkapäihin tuli rasitusvammat, jotka olisivat vaatineet leikkaushoitoa. Eemi Apuli paras KJ:n juhlanostoissa Kokkola: KUS:n kansalliset, tulokset: P14 100 pu: 1) Kaj Smeds JS-PU 1.19.38, 2) Jonas Solvin JS-PU 1.26.72, 3) Peetu Väänänen ViesU 1.31.37, 4) Iikka Snellman NiSa 1.43.35, 5) Jimi Panula KUS 1.46.43, 6) Anton Nygård VUS 1.47.27. Tämänkin jälkeen isännille tarjottiin paikkoja, mutta tolppalaukauksia lähemmäksi verkkoa pallo ei enää suostunut. 16 8 3 2 3 39– 27 32 Isku-Volley . kierros Helsinki: TSK–MiSq 1–3, ESRC–HSRC 0–4, HSRC–TSK 1–3, JSK–ESRC 1–3, JSK–YlivSq 0–4 (Kristjan Pettai–Henrik Mustonen 0– 3 (7-11, 4-11, 8-11), Miko Äijänen–Anssi Määttänen 0–3 (8-11, 8-11, 9-11), Jaanus Pettai–Matti Saarela 0–3 (5-11, 611, 4-11), Raimo Yliranta–Teuvo Määttänen 0–3 (12-14, 9-11, 3-11) YlivSq–MiSq 3–1 (Henrik Mustonen–Lauri Valtola 3–0 (11-7, 13-11, 11-3), Anssi Määttänen–Tuomas Häkkinen 3–1 (11-5, 7-11, 16-14, 119), Matti Saarela–Erno Teitti 0–3 (5-11, 7-11, 3-11), Tommi Ryyppö–Oskari Valtola 3–2 (8-11, 14-12, 11-4, 8-11, 11-7). 11 11 55– 142 Seuraavat ottelut: 16.1. . Trackers – Happee, Koovee – Classic, Loviisa – TPS, SSV – Oilers, SPV – Josba. P10 50 pu: 1) Aleksi Paavola IisU 57.94. . Nibacoksen maaleista vastasivat Esko Nikkonen, Hannu Hirvi, Janne Karvonen, Joni Lehtinen ja Riku Anttila. P16 100 sku (15): 1) Adam Vik JS-PU 1.03.48, 2) Samuli Lahti VUS 1.09.18, 3) Benjamin Asplund KUS 1.11.07, 4) Robin Thodin JS-PU 1.13.12, 5) Jaakko Oksala VUS 1.15.39, 6) Aleksi Ekström VUS 1.15.72. T13 100 ru (21): 1) Salla Jokio ViesU 1.27.93, 2) Sinja Kanto KaKa 1.34.79, 3) Nea Lähdesmäki VUS 1.36.27, 4) Aino Ahola HK 1.37.75, 5) So. P10 50 su: 1) Claes Fjellström VUS 47.52, 2) Aleksi Paavola IisU 55.84, 3) Felix Kallio VUS 57.80. Kotiseuransa kansallisiin Saraluhta tuli kilpailemaan miltei olemattomilla treenipohjilla. – Jeppiksen kaveri käänsi viimeiselle pätkälle yhtä aikaa. . 20 8 1 11 112– 123 17 FoSu ......................... Jos ESRC saa Olli Tuomisen mukaan, sekin on paha vastus, Saarela ennakoi. . 11 6 5 111– 74 12 Nibacos ..................... – Tavoitteena on kuitenkin voittaa runkosarja ja päästä siten ensi kauden Eurooppa cupiin. P12 50 vu (19): 1) Sakari Paavola IisU 33.60, 2) Tuomas Saari ViesU 34.46, 3) Jere Kekola SU-58 36.18, 4) Aaron Joki VUS 36.58, 5) Anton Alpua NiSa 37.28, 6) Jan Juupaluoma SU-58 38.37. . 17 14 1 2 142– 73 29 SSV ............................. . . . 11 7 4 92– 78 14 Sisu ............................ 77 kg: 1) Olli Isokääntä KJ 142 (75, 90), 2) Hannu Karhula RK 142 ( 65, 77). 63 kg: 1) Eija Mustasaari RK 133 (57, 76). +75 kg: 1) Rebekka Roukala RK 89 ( 40, 49). 16 7 9 75– 82 14 Happee ...................... Tänä vuonna 25 vuoteen ikään ehtivä Saraluhta joutui lopettamaan aktiivisen kilpailemisen jo vuonna 2004. Ylivieskan riveihin oli kirjattu myös englantilaisvahvistus Jack Jago, mutta häntä ei nyt tarvittu. N 200 pu: 1) Ida Villa VUS 2.19.83, 2) Karoliina Kangas Virkiä 2.30.97, 3) Sini Niemi TorUS 2.40.35, 4) Terhi Saarenpää Virkiä 2.41.27. 8 5 2 1 21–11 21 HSRC.............................. . – Hetken näytti siltä, ettei ”Heke” (Henrik Mustonen) ehdi ammattilaiskiireidensä vuoksi liigaturnaukseen, joten hän hommasi meille tuuraajan. 20 4 1 15 113– 173 9 Itälohko OLS .......................... . Blue Fox käänsi tuttuun tapaan LENTOPALLO SALIBANDY KOKKOLA/KANNUS (KP) Voitto oli kiikarissa Kokkolan Nibacoksella salibandyn kakkosdivarin kotiottelussa Nurmon Jymyä vastaan, kun ottelu lähestyi puoltaväliä. Himangan Pallon avausvoitto odottaa yhä Kauhavan White Fox -ottelun jälkeenkin. . N 200 su: 1) Elina Luomaranta KUS 2.24.91, 2) Ida Tienhaara VUS 2.54.88. M 1500 m vu (7): 1) Jimi Kallio VUS 17.09.27, 2) Samuli Rautakorpi Virkiä 17.42.85, 3) Eetu Soini SomE 18.14.75, 4) Arttu Pikkala VUS 19.19.54, 5) Valtteri Viitanen TorUS 19.24.71, 6) Oskar Nygård VUS 21.21.45. Kohtaamme Mikkelissä liigakakkosen HSRC:n sekä ESRC: n. Toisessa erässä vieraat tulivat rinnalle Tommi Aholan maalilla. 17 5 12 82– 125 10 TPS ............................. 14 8 5 1 41– 16 35 Sampo . Päätöserässä Blue Fox rutisti sitten lopullisesti voittoon, kun vieraiden parhaana palkittu ja 2+1-tehot kirjauttanut Jarno Pahkakangas ja Ahola iskivät pallon kahdesti Woodcutters-maaliin. Jymy kuitenkin oli toista mieltä ja käänsi ottelun itselleen lopulta 5–6 (4–2, 1–2, 0– 2)-numeroin. Kerhon perinteisen vuosiäänestyksen eli vuoden maineteon tulos julkistetaan vasta Seinäjoella 5. 17 10 1 6 102– 91 21 Nokian KrP ............... . 20 5 1 14 99– 152 11 Seuraavat ottelut: 16.1. 17 8 9 101– 131 16 Josba ........................ M 100 ru: 1) James Lamb JS-PU 1.08.97, 2) Valtteri Viitanen TorUS 1.15.95, 3) Tuomas Palosaari KUS 1.21.70, 4) Samuli Porspakka VUS 1.47.06. 13 5 1 1 6 20– 26 18 Pislaploki . Lauantain tuntuman perusteella Luomaranta haluaisi uida Vaasassa myös 200 metrin selkäuinnin. 94 kg: 1) Hannu Niemi KJ 190 (88, 102). 20 10 1 9 124– 115 21 Papas ....................... Päivän ensimmäisessä pelissä Ylivieskan nelospelaajana oli Teuvo Määttänen. . KUS:n kaksikko kohti SM-kisoja Luomaranta hakee . T11 50 pu (9): 1) Petra Äkkinen VUS 43.32, 2) Julia Latva-Pirilä VUS 46.20, 3) Wilma Peltomäki VUS 52.96, 4) Wendela Vuorinen VUS 53.02, 5) Nelle Ojakippola ViesU 53.65, 6) Pauliina Haarala VUS 54.71. Lauantaina neljässä lajissa urakoinut Luomaranta, 17, tavoittelee SM-altaasta fi naalipaikkaa päämatkallaan 100 metrin selkäuinnissa. 62 kg: 1) Santeri Rahkola KJ 124 (58, 66). Hallituksen erovuoroiset Matti-Pekka Kiviniemi, Antti Vainio ja Mikael Nordman valittiin samoin uudelleen. Lauantain ennusteiden mukaan sunnuntaille on luvassa noin – 17 asteen lukemia. T13 100 vu (27): 1) Vilma Hämäläinen SU-58 1.11.77, 2) Ira Olkkonen HK 1.13.78, 3) Annika Falk SU-58 1.14.77, 4) Aino Ahola HK 1.15.12, 5) Karoliina Pulkkinen VUS 1.15.14, 6) So. Kannuksen vapaa-aikakeskuksesta HiPa sai poistua tällä kertaa 7–14 (1–3, 4–7, 2–4)-tappio niskassa. Kilpailut olivat samalla Junkkarien painonnostojaoston 30-vuotisjuhlakisa, jossa nähtiin paikalla useita 1980-luvun alussa kilpailleita miehiä. . T11 50 ru (17): 1) Enna Hanka SU-58 49.01, 2) Julia Latva-Pirilä VUS 50.59, 3) Olivia Viitala KUS 50.82, 4) Petra Äkkinen VUS 51.46, 5) Wilma Peltomäki VUS 52.77, 6) Laura Lähteenmäki VUS 52.81. Tempauksen 110 kiloa oli hyvin lähellä onnistumista. Aktiiviaikoinaan Saraluhta treenasi 40–60 kilometrin viikkotahtia. Sisu – ISB, HiPa – Nibacos, White Fox – NJ. P14 200 su: 1) Jere Kotomäki KUS 2.40.79, 2) Samu Peltomäki VUS 2.47.72, 3) Tiitus Wargelin VUS 3.05.90, 4) Jussi Impiö KUS 3.16.13. 13 5 1 7 22– 25 17 Pieksämäki . . T9 50 vu (7): 1) Ina Pollari VUS 46.75, 2) Maisa-Kerttu Hemminki SU-58 49.74, 3) Annika Rinta-Jaskari IK 54.26, 4) Veera Lahtinen KUS 1.03.74, 5) Linnéa Nygård VUS 1.05.85, 6) Heta Veikkola Virkiä 1.18.49. T15 100 su (7): 1) Mira Palovuori VUS 1.15.58, 2) Janina Viitanen VUS 1.17.70, 3) Anna Lahti KUS 1.24.14, 4) Miia Tattari KUS 1.24.41, 5) Nelli Tanhuala NiSa 1.24.50, 6) Salla Vuoti KUS 1.25.36. P12 50 su (18): 1) Jere Ojakippola ViesU 38.26, 2) Tuomas Saari ViesU 41.14, 3) Sakari Paavola IisU 41.57, 4) Aaron Joki VUS 42.77, 5) Anton Alpua NiSa 44.22, 6) Mathias Karjalainen VUS 45.77. 85 kg: 1) Eemi Apuli KJ 233 (105, 128), 2) Rolf Skogström OuHu (75-vuotias) 95 (45, 50). 20 13 2 5 135– 100 28 ÅIF ........................... T15 100 vu (12): 1) Anna Lahti KUS 1.08.13, 2) Sonja Marjakangas SU-58 1.11.86, 3) Nelli Tanhuala NiSa 1.12.09, 4) Noora Kojonen VUS 1.14.02, 5) Mila Laitala NiSa 1.14.26, 6) Henna Häkki KUS 1.14.67. 17 6 11 87– 101 12 FBT Pori..................... Se näkyy sarjataulukossa, Saarela totesi. – Nyt tuntui hyvältä, mutta täytyy keskustella asiasta vielä valmentajieni kanssa. Tänä vuonna pääsen ensi kertaa kilpailemaan myös Masters-sarjoissa. 12 4 8 108– 159 8 HiPa ........................... . Miehet, 56 kg: 1) Rene Roukala RK 85 (37, 48), 2) Severi Rahkola KJ 53 (22, 31). . 1. T13 100 pu (12): 1) Vilma Hämäläinen SU-58 1.25.00, 2) Ira Olkkonen HK 1.27.33, 3) Aino Ahola HK 1.31.43, 4) Milja Korpela SU-58 1.34.24, 5) Meri Hakala KaKa 1.34.36, 6) Karoliina Pulkkinen VUS 1.34.51. Nelospelaaja Ryyppö hoiti voiton viiden erän taistelun jälkeen. Kuortaneen urheiluopiston valmennuskeskusen vt.johtaja Kimmo Yli-Jaskari kertoi 18 kokousedustajalle ajankohtaisista urheiluasioista. 20 15 2 3 114– 68 32 M-Team .................... Kokeneemman Saraluhdan, 24, tarkoitus on lähteä Vaasan SM-kisoihin lähinnä fi ilistelemään ja hakemaan uusia kokemuksia. Blue Fox jatkaa kauttaan tänään Forssassa FoSu:a vastaan. Pohjanmaan Urheilutoimittajien tilit viime vuodelta päätyivät lähes 800 euroa miinukselle. . . . 17 4 2 1 10 24– 39 17 Saimaa Volley 17 3 2 2 10 23– 41 15 Riento . Iltapäivän ohjelmaan kuului vielä 100 metrin selkäuinti ja harvemmin uitu 1 500 metrin vapaa. 19 5 2 12 93– 122 12 FCV .......................... 19 6 3 10 101– 125 15 PSS ............................ a Matikainen ViesU 1.15.27. 11 10 1 127– 75 20 NJ ............................... Mikkeli: ESRC–TSK, JSK–MiSq, HSRC–YlivSq, JSK–TSK, HSRC–MiSq, ESRC–YlivSq. 16 8 3 5 34– 29 27 Sun Volley . Uin sen minkä jaksan, Luomaranta suunnitteli. 17 13 4 113– 76 26 Oilers ........................ T13 100 su (18): 1) Vilma Hämäläinen SU-58 1.19.79, 2) Milla Koivuluoma SU-58 1.20.94, 3) Roosa Ojanen KaKa 1.25.77, 4) Milja Korpela SU-58 1.27.41, 5) Nea Lähdesmäki VUS 1.31.68, 6) Fanny Vuollet VUS 1.33.91. Hyvä kuitenkin, että meillä on nyt riveissämme yksi lisäpelaaja loppukautta varten, Saarela kertoi 17-vuotiaasta englantilaisjuniorista. P14 100 ru (19): 1) Joonatan Mustonen Virkiä 1.24.14, 2) Riku Raikio VUS 1.26.74, 3) Kaj Smeds JS-PU 1.26.77, 4) Jaakko Koivunen Virkiä 1.27.48, 5) Miska Kanto KaKa 1.28.18, 6) Tiitus Wargelin VUS 1.28.89. Jukka Määttälä (KP) Woodcutters–Blue Fox 3–5 (3–2, 0–1, 0–2) Salibandyn 1. 18 7 3 8 91– 90 17 Erä Akatemia ........... . 11 6 5 79– 61 12 White Fox ................. 20 14 3 3 162– 83 31 Kaneetti ................... 105 kg: Mikko Siermala KJ (106, ). Lakkapää . Päivän kahdessa ensimmäisessä lajissa Luomaranta paransi ennätyksiään sekuntikaupalla. . Haapajärvellä ei hiihdetty. N 100 vu: 1) Emilia Uusitalo VUS 58.37, 2) Erica Nieminen VUS 59.95, 3) Eliisa Uusitalo VUS 1.02.85, 4) Henrietta Nieminen VUS 1.02.88, 5) Jonna Tattari KUS 1.04.27, 6) Sarah Karjalainen VUS 1.06.84. 69 kg: 1) Joni Ahola KJ 155 (709, 85), 2) Lasse Niemi KJ 104 (48, 56). YlivSq ............................ . Classic ........................ – Ennätyksiä on tarkoitus laittaa noissakin lajeissa uusiksi. Squashliiga: 4. 11 6 5 100– 83 12 Kotkat ....................... Olen mukana apuvalmentajan roolissa KUS:n ykkösryhmän treeneissä. P16 200 pu: 1) Anton Kallio VUS 3.08.00, 2) Tuomas Laitala NiSa 3.13.23. – Nyt pääsen altaaseen noin neljä kertaa viikossa, pyrin uimaan 3–5 kilometriä kerralla. Jagoa ei tarvittu, kun Mustonenkin pääsi mukaan. Ensimmäisessä erässä pojat jännittivät, niin ettei peli oikein lähtenyt käyntiin ja Woodcutters sai prässättyä paikkoja. Mikkeliä vastaan Henrik Mustonen, Anssi Määttänen ja Tommi Ryyppö voittivat pelinsä, mutta Saarela joutui taipumaan Erno Teitille. T15 100 ru (15): 1) Patricia Yuliwas VUS 1.30.79, 2) Riikka Heikkilä KUS 1.30.82, 3) Saara Palo SU-58 1.31.19, 4) Henna Häkki KUS 1.31.74, 5) Isabelle Yuliwas VUS 1.33.69, 6) Noora Kojonen VUS 1.36.89. . Nekin kisat pitää käydä kokeilemassa, Saraluhta sanoi. Miesten II-divisioona Sisu – Kotkat 32 – 8, Nibacos – NJ 5 – 6 (4 – 2, 1 – 2, – 2), HiPa – White Fox 7 – 14 (1 – 3, 4 – 7, 2 – 4). Tapahtuman osanottoa rajoitti osaltaan seuraavan päivän Suomen Cup-fi naali Lempäälässä, missä kalajokiset Miika Antti-Roiko ja Milko Tokola nostavat kärkisijoista ja rahapalkinnoista. 13 5 1 4 3 27– 25 21 Hurrikaani
krs 67100 Kokkola www.kphoi.fi Tutkimukset tekee gastroenterologian erikoislääkäri Ilkka Vihriälä . lähtö: 8 Quest For Fire, poissa: 4. – Vähän yllätys tämä sijoitus oli, vaikka ihan realistiset mahdollisuudet tähän olikin. 13 4 1 8 40– 54 13 TP-Kaarle .................. SiFun venäläispelaaja teki yhden maalin ja syötti kolme osumaa. minuutilla. West Ham–Arsenal 0–3 (0–2) Man City ................... KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 9 URHEILU FUTSAL Etsimme tutkimushenkilöitä kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen. WFT iski voittomaalin viimeisellä minuutilla vastaiskusta, kun LA-VE haki korkealla prässillä voitto-osumaa. SiFun voittoputken jatkuessa Tervarien neljän pelin tappioton taival päättyi. 26 13 10 3 44– 17 49 Swansea ................... – FTK:n mahdollinen kirivaihe ei sinänsä huolestuta, mutta oman seuran tekemiseen ei voi olla tyytyväinen. 22 8 9 5 25– 22 33 Bolton ....................... minuutin kohdalla, kun Isosalo sai akrobaatin notkeudella vielä kengänkärkensä maalin menossa olleen pallon eteen. Turnauksen toisessa ottelussa ottavat mittaa toisistaan Kakkosen joukkueet, kovia satsauksia tehnyt SJK ja Närpiön Kraft. Asiantuntijoina Timo Sipilä MTK:sta, Eila Ainali/ Maisa Mattjus verotoimistosta sekä Heikki Ollikainen/ Heikki Ojala ProAgriasta. Hammaslääkärit: Sanna Ahola Leena-Kaisa Hautakoski Teija Hillilä Jaana Uusisalo Jani Ohtonen Christer Hilli Tomas Pått Tom Nygård Suukirurgia ja implantit • • • • • • • • Erikoishammaslääkärit: Jukka Kuoppala Protetiikka ja purentafysiologia Tina Kass Oikomishoito Suuhygienisti: Tuula Sandström • • • h a m m a s l ä ä k ä r i k e s k u s k o k k o d e n t rantakatu 16, 67100 kokkola a j a n v a r a u s 6 / 8 3 6 3 5 w w w . 18 15 1 2 42– 11 46 Mainz ........................ Finaali tuntui jo kilpahiihdolta. 10 5 2 3 48– 43 17 ESC ............................. 26 7 4 15 26– 47 25 Scunthorpe .............. Sunnuntaina ampumahiihdossa lähden hakemaan puhdasta ammuntaa, päälajinaan ampumahiihtoa pitävä Löytynoja sanoi. 21.1.11 tiina.paavola@kpedu.. lähtö: 6 Ugo, poissa: 7 Voitonjako: 7 oikein 8 kpl voitto-osuus 15 498,70 e, 6 oikein 57,60 e, 5 oikein 3,50 e. Sievi Futsalin liigaottelut jatkuvat 29. . James Morrison 2–1, 80. Ilves FS ..................... Vaikka oululalaiset menivät ottelussa kaksi kertaa johtoon, niin suurempaa hätää ei ollut. Johnstone 1–1 (Alexei Eremenko Jr K 90 min, Peter Enckelman SJ 90 min), Motherwell–Inverness CT 0–0, Rangers–Hamilton 4–0, Dundee U–Hearts peruttu. f i Futsal-Liiga FTK – TP-Kaarle 4 – 3 (4 – 2), TPK – Ilves FS 2 – 2 (1 – 1), KaDy – GFT – 4 (0 – 2), PoPa – Mad Max 2 – 5 (1 – 2), Sievi futsal – Tervarit 7 – 2 (3 – 2). Vaihdosta kentälle tulivat: Elmi, Skrabb, Vasiljev, Vaganov, Grove ja Wargh. QPR ........................... 2–0. /tietoseppa KONSERTIT Tähystyksiä ChydAntissa! Terveysasema ChydAntissa jatkuvat ruoansulatuselinten tähystystutkimukset. 1. Jaro avasi harjoituskauden voitolla Englannin Valioliiga lauantaina: Chelsea–Blackburn 2–0 (0–0) 57. Mirren 2–0, Hibernian– Celtic 0–3, Kilmarnock–St. 12 9 2 1 62– 24 29 GFT ............................ 14 8 1 5 65– 47 25 Tervarit ..................... 26 8 7 11 31– 41 31 Portsmouth ............. Veskari venyi huimiin pelastuksiin. Voittoon liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa voittajaksi hiihti Venäjän Anna Burmistrova. 25 8 4 13 27– 34 28 Sheff Utd .................. 12 3 4 5 45– 45 13 PoPa .......................... , 040 808 5041 tai netissä projekti.kpedu.. Tästä se hyvin lähtee käyntiin, kun alkaa irrota. 25 12 6 7 50– 35 42 Reading .................... – Hallitsimme ja loimme maalipaikkoja, mutta maalinteko oli taas toivottoman vaikeaa, Känsäkoski harmitteli. 27 14 4 9 34– 25 46 Cardiff ....................... 26 8 5 13 30– 35 29 Ipswich ..................... 21 5 6 10 23– 38 21 West Ham ................ tammikuuta. Tervan juonti maistui SiFu pelasi taktisesti kypsästi ja kuittasi kalavelat oululaisilta Kaksin käsin kiinni. GOLF Pietari: Kv. Ei tullut kavennusta vaan omassa päässä kolisi kolme kertaa 207 katsojan iloksi. VUOKATTI (STT) Maija Löytynoja oli kolmas vammaishiihdon maailmancup-kauden avauksessa perinteisen hiihtotavan sprintissä Vuokatissa. Ra. Lauantain Haaparannan reissulle TP-Kaarle sai mukaan kuusi pelaajaa ja maalivahdin. 17 6 3 8 27– 27 21 Wolfsburg ................ lähtö: 5 Alex Von Bentz, poissa: 5. 11 7 1 3 73– 49 22 KylVe ........................ LA-VE:lla on jäljellä kolme peliä, joissa ero voidaan teoriassa kuroa umpeen, mutta käytäntö on toista maata. Miesten voittajaksi hiihti Venäjän Oleg Baluhto. Sievi Futsal kaatoi oululaisen Tervarit komeasti lauantain liigakohtaamisessa monitoimihallilla. 21-v. Barcelona: Lumilautailun MM-kilpailut, avauspäivä: Miehet, big air -hypyt: 1) Petja Piiroinen Suomi 51,7 pistettä, 2) Seppe Smits Belgia ja Zach Stone Kanada 48,9, 4) Rocco van Straten Hollanti 47,4, 5) Aleksi Partanen Suomi 45,8, 6) Mathieu Crepel Ranska 41,6, 7) Gian-Luca Cavigelli Sveitsi 26,9, 8) Marko Grilc Slovenia 40,0, 9) Ville Paumola Suomi 35,3, 10) Roope Tonteri Suomi 21,5, 11) Clemens Schattschneider Itävalta 20,1, 12) Markku Koski Suomi 13,8. 22 13 4 5 45– 22 43 Chelsea ..................... MaKu – KylVe, PJK – MuSa. Ilkka Tuomisto putosi miesten sprintissä loppukilpailusta ja sijoittui kuudenneksi. Pelasimme sarjaa vanhoilla eväillä, emmekä pystyneet riittävästi kehittämään peliämme, myönsi LAVE:n pelaaja-valmentaja Tuomo Känsäkoski. 20 12 8 43– 19 44 Arsenal ..................... Ottelussa tehtiin myös futsalliigan historiaa, kun samassa kentällisessä pelasi kaksi veljesparia. Ronald Zubar 4–3. 25 5 5 15 28– 46 20 Bundesliiga Stuttgart – Mainz 1 – (0 – 0), Schalke – Hamburg SV – 1 (0 – 0), Leverkusen – Dortmund 1 – 3 (0 – 0), St. 18 6 7 5 33– 24 25 Schalke ..................... Niko Kalliokoski kavensi jakson viimeisellä minuutilla, kun hän upotti pitkän rankkarin kymmenestä metristä vastustajan maaliin. 26 7 6 13 25– 41 27 Crystal P ................... Laax: Kv. Liigan pistepörssin ykkösmies Radik Akhmetkhanov oli jälleen mainiossa vedossa. Lopussa vieraat saivat pallon kertaalleen tolppaan, mutta tasoitus jäi tekemättä. West Bromwich–Blackpool 3–2 (1–1) 11. Jaro jatkaa kauttaan ensi perjantaina, kun se kohtaa Tammiturnauksen avauspäivänä Stahre IA:n Ruotsista. 18 4 8 6 25– 26 20 St. 17 10 1 6 25– 27 31 B München ............... 18 4 3 11 33– 35 15 Köln............................ Jo ensimmäisellä minuutilla testipelaajana viikon ajan joukkueen mukana harjoitellut kongolainen Patrick Avoki onnistui maalinteossa Tommi Haanpään syötöstä. KaDy – Ilves FS. Liiganousija on voittanut seitsemän ottelua putkeen liigassa. 26 10 4 12 39– 38 34 Barnsley ................... nha rp. klo 19 Snellman-sali Hyvinvointia, jonka huomaa. lähtö: 5 Blue Jewel, poissa: 3. 6,0 km: 1) Jenny Ingman Tuusulan V-V 23.11,8 (0+1), 2) Suvi Minkkinen Suvi JoPa (2+1) –2.29,9, 3) Kirsi Pokela AlavieskanV –3.48,0 (0+2). FTK:ssa kapteeninakin toiminut Janne Hosio pelasi ensimmäisen ottelunsa SiFun pelipaidassa. 10 4 2 4 33– 31 14 PJK ............................. Voittonumerot: 1, 4, 6, 7, 14, 17, 18, 20, 22, 26, 33, 34, 38, 44, 52, 56, 59, 61, 63, 67. 23 8 4 11 29– 37 28 Everton ..................... FTK:n ykkönen oli Jaakko Isteri. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos • teillä on todettu tyypin 2 diabetes sekä munuaisten vajaatoimintaa • olette vähintään 18-vuotias • käytätte pioglitatsonia, tai insuliinia • sokerihemoglobiini(HBA1c-) arvonne on 7,0 – 10,0 % Tutkimus kestää noin 13 kuukautta ja sisältää 15 tutkimuskäyntiä. Branislav Ivanovic 1–0, 76. 26 13 5 8 41– 31 44 Norwich.................... Sievi Futsalin joukkueesta puuttuivat pelikieltoa kärsivä Antti Peura, MyPan jalkapallon liigarinkiin palannut Ville Saxman, Aki Vähäsöyrinki ja kotimaahansa Espanjaan matkannut Carlos Dominquez. KP/TAPANI POSTILA Juha Savela (KP) FTK–TP-Kaarle 4–3 (4–2) TP-Kaarle joutuu futsal-liigan loppukaudella katselemaan peruutuspeiliinkin, kun kokkolalaiset hävisivät lauantaina jumbofi naalissa FTK:lle. AMPUMAHIIHTO LUMILAUTAILU SQUASH Vancouver, Kanada: Comfort Inn Open -turnaus: 1. 18 3 4 11 27– 47 13 VALKEAKOSKI (KP) LA-VE:n lauantain tappio Valkeakoskella tiesi käytännössä joukkueen putoamista Ykkösestä. WFT kaatoi LA-VE:n 3–2 (2– 2), samalla putoamisviiva karkasi LA-VE:lta jo yhdeksän pisteen päähän. Jaron avauskokoonpano: Öst; Brunell, Aho, A Lody, Shaban; Byskata, Kronholm, Kula; Haanpää, Niang; Avoki. Odemwingie 3–2. 18 11 7 30– 20 33 Leverkusen .............. 12 5 3 4 41– 35 18 Ruutupaidat ............. 26 9 9 8 28– 29 36 Leicester ................... Kotijoukkue pelasi läpi ottelun taktisesti kypsästi ja voittojen tuoma itseluottamus näkyi. 27 12 8 7 50– 43 44 Watford .................... 21-v. Löytynoja hiihti kolmanneksi cup-avauksessa Kontiolahti: Kansalliset ja nuorten MM-katsastukset: Miehet, 10 km: 1) Tommi Kärmeniemi LeminE 30.26,3 (1+3), 2) Jaakko Karvonen MH jäljessä 15,6 (2+1), 3) Teemu Tukiainen KontioU –1.00,1 (3+0), 4) Teppo Karjalainen MH (2+1) –2.30,6, 5) Jari Ritvaniemi Ahveniston AH –4.13,8 (5+2). Reilut voittolukemat syntyivät, kun Tervarit yritti viimeiset vajaat neljä minuuttia hakea kavennusta. – Olimme taktisesti kypsempiä ja se oli ottelun ratkaisu, tiivisti SiFun valmentaja Jani Paananen. FTK:lla on jäljellä vielä kuusi peliä, TP-Kaarlella viisi. Jussi Jääskeläinen B 90 min Yleisöä: 26 809. Vielä juuri ennen taukoa Markus Kronholm kasvatti jarolaisten taukojohdon 3–0:aan. Stoke–Bolton 2–0 (1–0) 37. CIS-cup, alkulohko: Kiovan Dynamo–HJK 0–1 (0–0) 90. 22 11 5 6 38– 19 38 Tottenham ............... Varoituksia ja vapaapotkuja nähtiin runsaasti. Yhden osuman oululaiset sähläsivät omaan verkkoon. Yleisöä: 40 846. Kun vielä jokainen pelaaja sai peliaikaa, ei vielä täysin valmista peliä viikon harjoittelun jälkeen nähty. Toisella jaksolla TP-Kaarle kuroi eroa umpeen, mutta kavennukset jäivät yhteen maaliin. Juho ja Arto Alasuutarin kanssa olivat kemiläislähtöiset Miika ja Janne Hosio. Yaya Toure 4–1, 68. Vaikka Avoki maalin viimeistelikin, ei miehelle todennäköisesti tulla tarjoamaan sopimusta, sillä sen verran pirteämmin esimerkiksi Wargh kentällä esiintyi. 12 1 11 32– 96 3 Seuraavat ottelut: 16.1. 23 7 9 7 34– 31 30 Stoke ........................ 21 8 4 9 34– 31 28 Blackpool ................. 25 9 6 10 30– 37 33 Doncaster ................ 22 6 3 13 24– 38 21 Aston Villa ............... 1. 11 3 1 7 44– 67 10 LA-VE ........................ 26 12 8 6 42– 34 44 Leeds ........................ 18 6 4 8 22– 29 22 W Bremen ............... Yleisöä: 25 316. Valkeakoskella vieraiden molemmista maaleista vastasi parhaana palkittu Jarkko Ojala. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida suun kautta otettavan diabeteslääkkeen tehoa ja turvallisuutta. 26 10 10 6 40– 27 40 Nottingham ............. TP-Kaarle hävisi jumbo. 4–2, 86. Tevez 3–1, 54. Soita ja varaa aika puh. 11 1 1 9 33– 72 4 HauPa ........................ Lauantain ottelussa FTK iski nopean avausmaalin, jonka vieraat kuittasivat, kun Janne Ahtinen onnistui Eetu Luokkalan esityöstä. TERVETULOA! Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä projekti.kpedu.. 18 5 3 10 18– 32 18 Stuttgart .................. 0–1. Matthew Etherington rp. 18 6 4 8 25– 25 22 Nürnberg ................. 11 6 1 4 60– 51 19 MuSa .......................... Nenad Milijas 0–1, 40. 14 4 7 3 48– 41 19 KaDy .......................... Andy Johnson 1–1. Peter Odemwingie 1–1, 52. 13 9 2 2 57– 27 29 Sievi futsal ............... 11 5 1 5 24– 23 16 Mad Max................... 23 4 8 11 22– 41 20 Championship Watford – Derby 3 – (2 – 0), Swansea – Crystal P 3 – (1 – 0), Preston – Leicester 1 – 1, Nottingham – Portsmouth 2 – 1 (0 – 1), Norwich – Cardiff 1 – 1 (0 – 1), Millwall – Ipswich 2 – 1 (1 – 1), Leeds – Scunthorpe 4 – (3 – 0), Hull – Barnsley 2 – 0, Doncaster – Reading – 3 (0 – 1), Coventry – Sheff Utd – 0, Burnley – QPR – 0, Bristol C – Middlesboro – 4 (0 – 1). 25 8 6 11 35– 39 30 Middlesboro ............ – Olisin odottanut enemmänkin lämpöä, Paananen myhäili. Välillä tuomaristolla oli kädet täynnä töitä, kun tilanteita ruodittiin. Dortmund ................ 5.Ilkka-Eemeli Laari Suomi,... Yleisöä: 18 820. 10 km: 1) Ahti Toivanen KontioU 28.38,4 (3+0), 2) Jori Rantahakala LH –38,4 (1+1), 3) Mikko Repo KontioU – 1.00,2 (1+1). Pauli – Freiburg 2 – 2 (1 – 0), Wolfsburg – B München 1 – 1 (0 – 1), Nürnberg – M´gladbach – 1 (0 – 1), W Bremen – Hoff enheim 2 – 1 (1 – 0). 0400345 341 17.-21.1.2011 klo 15-17, annelie.enfors@satucon.. 000 000 www.plusterveys.fi Hammashoitoa myös ilokaasusedaatiossa sekä yleisanestesiassa. Lauantain peli noudatti kiusallisen tuttua kaavaa. 18 9 2 7 27– 27 29 Hamburg SV ............ – Hyvä mieli on jatkaa, hiihdossa oli paljon hyvää, Tuomisto sanoi. 18 8 6 4 32– 21 30 Freiburg ................... 1. 21 8 4 9 31– 36 28 Blackburn ................ lähtö: 1 Tamilphoto, poissa: 2, 8 7. Nicolas Anelka 2–0. 24vuotissyntymäpäivää viettänyt Henri Heikkilä viimeisteli myös kaksi maalia. 2. Meillä tuntuu olevan tammi-helmikuussa aina kiusallinen perinne, jolloin sitoutuneisuus katoaa. LA-VE lähtee ykkösestä V75-ravi Lauantai 15. – Eiköhän tämä ole nyt taputeltu sarjapaikan suhteen. Hiihto parani koko ajan. David Vaughan 0–1, 37. Tuskin olivat kaikki katsojat vielä halliin saapuneet, kun Jaro oli jo iskenyt taululle 2–0johdon. Eri sarjatasoilla pelaavien joukkueiden välillä oli odotettu ero Jaron voittaessa ottelun 4–0 (3–0). Shaban jäänee Avokin tapaan ilman sopimusta, sillä Jarolla on tällä hetkellä riittävän hyvä tilanne laitapakkien osalta. 27 10 6 11 37– 44 36 Derby ........................ 17 8 2 7 24– 21 26 Hoff enheim ............. JALKAPALLO Tapani Postila SIEVI (KP) Sievi Futsal–Tervarit 7–2 (3– 2) Kuntopuntarissa kärjessä ja sarjassa kolmantena. Suomessa tutkimuksesta vastaavana henkilönä toimii dosentti Ilkka Kantola Turun yliopistollisesta sairaalasta. Kolo Toure 1– 1, 49. 18 9 6 3 36– 28 33 Hannover .................. 23 7 2 14 26– 41 23 Preston ..................... Sarjaa johtava Ilves FS tulee silloin testaamaan kevätkuntoa Sieviin. Toisella jaksolla kentälle päästetty Mattias Wargh tarvitsi vain kahdeksan minuuttia, kunnes verkko heilui ja loppulukemat oli viimeistelty. Roope Kakko 68+70+72. 210 (–3): mm. 1. Kevin Doyle rp. Futsal-Ykkönen WFT – LA-VE 3 – 2 (2 – 2), PJK – SoFo 4 – 5 (3 – 2), Ruutupaidat – Gepardi 11 – 3 (7 – 1), AC Stoppi – ESC 4 – 4 (1 – 2), Loiske – ACE 2 – 6 (1 – 1), MuSa – Zenith 2 – 2 (0 – 1). Oikea rivi: 111 X1X X11 2X12 Voitonjako: 13 oikein 59 kpl voitto-osuus 2 657,30 e, 12 oikein 86,20 e, 11 oikein 8,50 e, 10 oikein 2,40 e. 11 4 4 3 42– 43 16 WFT ........................... naalin PIETARSAARI (KP) Pietarsaaren jalkapallokausi potkaistiin lauantaina käyntiin, kun Veikkausliigaan valmistautuva Jaro ja kakkosdivarin JBK kohtasivat Tellushallissa. Hugo Rodallega 1–0, 86. 21 10 6 5 31– 25 36 Sunderland .............. Kotijoukkue karkasi kokkolalaisilta avausjakson puolivälissä, jossa se teki neljässä minuutissa kolme maalia. Kliininen lääketutkimus tyypin 2 diabeetikoille TERVEYSPALVELUT LÄÄKÄRIPALVELUT LUENNOT MAATILAN VEROTILAISUUDET ti 25.1.2011 klo 9.30-13.00 Ylivieska Raudaskylän kristillinen opisto klo 11.30-15.00 Kannus seurakuntatalo Ajankohtaista maaja metsätalouden verotuksesta, verotilimenettely ja talouden tunnusluvut veroilmoituksessa. – Kuusi kenttäpelaajaa riitti tasapaksuun ja tasaiseen esitykseen FTK:n kanssa, mutta muita liigajoukkueita vastaan tällainen esitys ei riitä, Kalliokoski tunnusti. Tutkimuskäynnit ja tutkimukseen liittyvä hoito ovat maksuttomia. Kahvimaksu 3 € (käteismaksu) Ilmoittautuminen viim. Puolustuspelaaminen ja vastustajan hyökkäysten katkominen oli myös loistavaa. Gary Taylor-Fletcher 2–2, 87. Vielä perjantaina matkaan oli lähdössä kaksi kentällistä pelaajia, mutta pari sairastapausta kutisti kokoonpanoa. 11 5 3 3 38– 29 18 MaKu......................... 22 4 10 8 19– 34 22 Wolves ..................... ACE ........................... k o k k o d e n t . HJK kohtaa alkulohkossa vielä Venäjän nuorten maajoukkueen ja liettualaisen FK Ekranasin. 24 10 10 4 34– 22 40 Millwall ..................... Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä tutkimushoitajaan Annelie Enfors puh. lähtö: 13 Nooran Poika, poissa: 5, 14 2. Miika Hosio innostui tekemään maaleja hattutempun verran eli kolme osumaa. 7,5 km: 1) Mika Lammi KauhajoenK 22.41,6 (0+0), 2) Mika Kantele HolU –1.14,0 (2+2), 3) Tuomo Riepponen MH –1.48,8 (0) Naiset, 7,5 km: 1) Susanna Porela-Tiihonen OH 27.09,7 (1+3), 2) Marika Jänkä Ahveniston AH –1.42,3 (2+2), 3) Maiju Pöysti LH –2.47,3 (2+1), 4) Piia Ivakko KontioU –5.56,7 (2+1). 20 4 10 6 20– 25 22 Wigan ....................... Carlos Tevez 2–1, 66. lähto: 3 Hovimäki, poissa: 6. Keno Lauantai 15. 10 6 1 3 50– 38 19 Loiske ........................ Liigan heikoin putoaa suoraan Ykköseen. 23 13 6 4 37– 19 45 Man Utd .................. (06) 8235200. 21 7 4 10 25– 29 25 West Brom ............... 17 4 3 10 18– 33 15 M´gladbach ............ 11 2 9 32– 61 2 Seuraavat ottelut: 16.1. Tutkijana toimii sisätautien erikoislääkäri Matti Kuusela, Kokkolan Lääkärikeskus Oy. Gastroskopia * Kolonoskopia * Sigmoideoskopia Rantakatu 2 B, 3. Muistathan, että meiltä saat myös kaikki tarvitsemasi rokotukset nopeasti ja vaivatta! Liput 18/15/8 € Ennakkomyynti: Kokkolan viulu ILTA SIBELIUKSEN SEURASSA Lauantai 22.1. Pasi Nevanperä laukoi Kalliokosken syötöstä loppulukemat 4–3: een 28. Molemmat joukkueet olivat kokeilujoukkueilla matkassa. Wigan–Fulham 1–1 (0–0) 57. kierros: Tuominen–Miguel Angel Rodriguez Kolumbia 3–0 (11–3, 11–5, 11–3). 18 6 4 8 25– 36 22 Kaiserslautern .......... Pauli .................... 13 2 2 9 48– 74 8 FTK ............................ Skotlannin Valioliiga lauantaina: Aberdeen–St. Pelaajista on pulaa, joukkueen vaihtuvuus on suurta. Kauden ensimmäisen voittonsa ottanut FTK nousi samalla viiden pisteen päähän TP-Kaarlesta. TTR-kiertueen kilpailu: Lumikouru: Miehet: 1) Peetu Piiroinen Suomi 89,45 pistettä, 2) Kazuhiro Kokubo Japani 86,10, 3) Juri Podladtshikov Sveitsi 85,45,... 22 7 4 11 29– 41 25 Fulham ..................... TP-Kaarlen parhaana palkittiin Eetu Luokkala. 11 5 2 4 58– 46 17 AC Stoppi ................. Jaron paidassa nähtiin kaksi testipelaaja Avoki sekä kosovolainen laitapakki Veton Shaban. RAHAPELIT Johannesburg, Etelä+Afrikka: Euroopan kiertueen kilpailu, 1,3 miljoonan euron Joburg Open: Tilanne reiän 54/72 jälkeen (par 71): 198 (15 alle parin): Thomas Aiken EteläAfrikka 64+66+68, Garth Mulroy Etelä-Afrikka 65+64+69, Charl Schwartzel Etelä-Afrikka 68+61+69, 199 (–14): David Drysdale Skotlanti 67+65+67, 202 (–11): Antti Ahokas Suomi 69+65+68, ... Kun Haanpää lisäsi johtoa uudelleen jo kolmannella minuutilla, jäi varmasti muutamalta katsojalta puolet maaleista näkemättä. 19-v. 27 10 6 11 31– 32 36 Hull............................ 11 4 2 5 55– 59 14 Gepardi ..................... Niin ikään viikon ajan harjoituksissa ollut Shaban pelasi perusvarmaa peliä omalla tontillaan, suurempia riskejä ottamatta ja nousuja tekemättä. /tietoseppa. Vakio 1 Lauantai 15. 8) Markus Malin Suomi. 7,5 km: 1) Sanna Markkanen LeppävV 26.23,8 (1+1), 2) Karoliina Pöysti LH –4.47,7 (2+1), 3) Reetta Hämäläinen Sotkamon Jymy –16.48,1 (1+4). Isännät kuittasivat samalla kalavelat lokakuun vierastappiosta ja nousivat Tervarien ohi taulukossa. Yleisöä: 45 000. 21 5 10 6 23– 25 25 Liverpool .................. Danny Higginbotham 1–0, 63. 11 4 3 4 42– 44 15 Zenith ....................... 18 8 3 7 28– 28 27 Frankfurt ................... 25 9 9 7 39– 33 36 Coventry .................. 26 10 9 7 33– 24 39 Burnley ..................... Tuominen kohtaa välierissä Englannin Daryl Selbyn.. 23 8 7 8 35– 40 31 Bristol C .................... 10 7 2 1 35– 16 23 SoFo........................... 19-v. 12 8 4 60– 50 24 TPK ........................... 22 4 11 7 23– 25 23 Birmingham ........... kierros: Olli Tuominen Suomi–Julian Illingworth USA 3–2 (11–7, 14–12, 9–11, 13–11, 11–7). Sievi Futsalin kapteeni Henri Heikkilä oli liian nopea Tervareiden kapteenille Jukka Korhoselle liigaottelussa Sievissä. 22 9 3 10 28– 26 30 Newcastle ................ Samalla pelin kehittäminen käy erittäin vaikeaksi, TPKaarlen pelaaja-valmentaja Niko Kalliokoski kommentoi. Hienoin kurotus nähtiin 31. Sievi Futsalin maalivahti Miikka Isosalo oli muurina maalilla. Manchester C–Wolverhampton 4–3 (1–1) 12. Hellää ja yksilöllistä PlusTerveys-huolenpitoa Henkilön Nimi • Toimenkuva Henkilön Nimi • Toimenkuva Henkilön Nimi • Toimenkuva Henkilön Nimi • Toimenkuva Henkilön Nimi • Toimenkuva Henkilön Nimi • Toimenkuva Vastaanoton Nimi Oy Katuosoite 14 B 8, Kaupunki Ajanvaraus puh. Keltamustat ovat nousseet hyvien pelien myötä kolkuttelemaan aivan sarjan huippua ja kotietua pudotuspeleissä
/kauppatori Alueen yritysten kuulumiset. Kaupunkiloma lähellä Pärnu su-to 5 pv 13.3, ....................... Koulutuspäällikkö Marja Haulos 044 725 0402, marja.haulos@centria.. alk. 689 13.5. (08) 420 475 Telefax (08) 425 818 TÄYDENNYSKOULUTUS INSINÖÖREILLE Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu/CENTRIA tekniikan ja liiketalouden yksikkö järjestää Kokkolassa työvoimakoulutuksena täydennyskoulutusta insinööreille seuraavasti: Aika 7.3.–16.12.2011. Kohderyhmä Ensisijaisena kohderyhmänä ovat työttömät, lomautetut ja työttömyysuhan alla olevat insinöörit. Rodos ........................ Tarvetta on lyhytaikaisiin ja pitkäaikaisiin sijoituksiin. Kokkolan lastensuojelun perhehoito hakee sijaisvanhempia. SEKALAISET MATKAILU MATKAILU MATKAILU Valitse aktiivinen, älykäs ja arvostettu kumppani. 169 su-to 5 pv 13.3. Asianajotoimisto Anne Mäkelä Torikatu 35 A, 67100 Kokkola Puh. (06) 822 0393 Fax (06) 822 3865 asianajotoimisto.suutari@lawof. Koulutus päättyy opiskelijan HOPS:sta riippuen viimeistään 30.6.2011. Infotilaisuus 27.1. .............. Työvoimakoulutus www.mol.. Asianajotoimisto Kaitaluoma & Koittola Oy Isokatu 5, Kokkola, Puh. Majoitus jaetussa 2h huoneessa. (06) 831 5083 Fax (06) 822 0415 kaitaluoma.koittola@asianajajat. klo 13 TE-toimiston työnhakukeskuksessa. 189 Haapsalu to-su 4 pv 17.3.................... Sijaisperheitä tarvitaan lapsille, joiden asuminen omassa kodissa on käynyt mahdottomaksi. Opiskelu on monimuoto-opiskelua. 329 Berliini to-su 21.4., 28.4.... 010 60 44750 ja TE-toimistojen nettisivuilta www.mol.. -26.5. 215 su-to 5 pv 13.3. TERVETULOA Eija Vironen-Forsström Pride sosiaalityöntekijä kouluttaja 044-780 9121 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD Carita Karhula Pride sijaisvanhempi kouluttaja 044-556 7139 Puhelinmaksu kiinteästä liitymästä 8,28 snt /puh + 7 snt/min, matkapuh. ja valtuutetut jälleenmyyjät Puh.hinta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuh. (06) 8352 340 Fax (06) 8352 342 Gsm 0400 566 296 kotisivut: www.hlaakso.. 579 Pärnu lentäen Kokkolasta 23.4.! Pärnu to-su 4 pv 17.3.. 679 23.4. 679 8.10. YLIVIESKASSA: Asianajotoimisto Takala Oy Virastokatu 1 B 20 Ylivieska AA Tapani Takala AA Aila Kännö-Takala AA Mika Keskitalo Puh. / koulutukset tai TE-toimiston kautta. 169 Lentäen Helsingistä! Vilna pe-ma 8.4., 22.4. 619 23.9. ...................... 135 Kuljetus satamaan lisämaksusta. KOKKOLAN OIKEUSAPUTOIMISTO Torikatu 40, 67100 Kokkola Puh. (06) 868 0460 Fax (06) 868 0464 asianajotoimisto@sippola.inet.. Koulutukseen ovat hakukelpoisia myös työttömät tradenomit ja muut korkea-asteen tutkinnon suorittaneet. MOSKOVA 21.-24.4. (06) 8349 440 Fax (06) 8349 441 asianajaja.autio@elisanet.. 159 to-su 4 pv 17.3. 010 366 1260, fax 010 366 1269 email:kokkola.oikapu@oikeus.. Kysy liityntäkuljetusta satamaan! Toimitusmaksu 10€/varaus. Hakeminen Hakeminen tapahtuu TE-toimiston nettisivulta www.mol.. 239 Rakvere to-su 4 pv 17.3... hintaan Silja Line alk/hlö/C4 ........................... /koulutukset. (16.3.) 54 Kuljetus lisämaksusta. (06) 834 9888, 044 384 9888 Telefax 045 199 1656 mika.talviaro@lakineuvo.. 8,28 snt/puh + 17 snt/min KOKKOLA Ristirannank 7, 020 120 4380 ma–pe 9–17 Puhelinmyynti 020 120 4000 ma–pe 8–18, la ja su 10-14 www.matkavekka.fi – ilman toimitusmaksua! Hinnat ovat alkaen-hintoja/€/hlö. 649 7.10. 8,28 snt/puh+17 snt /min KESÄ N UUTU US: Charm ikas ranta kohd e Side! Saat nopean varaajan edun 50€/aikuinen kesäesitteen punaisista lähdöistä, kun varaat matkasi 28.2. ......... Koulutuksen tavoitteena on laajentaa, syventää ja kehittää osallistujien osaamista. 149 Haapsalu to-su 4 pv 5.5. 9, 67100 Kokkola AA Kari Autio Puh. Valitse sanomalehti. 93 Baltic Princess -risteily Turusta + 3 yötä Pärnussa ke-su 5 pv 16.3. ................. alk. Yksikön opettajat ja koulutuspäällikkö kertovat koulutuksesta. Pride valmennuksesta pidetään INFORMAATIO tilaisuus Kokkolan kaupungintalolla torstaina 27.1.2011 klo 17.00-19.30 Öja salissa. Lähiopetusjaksot muodostuvat luennoista, keskusteluista ja case-harjoituksista sekä pari/ryhmätyöskentelystä. Huvin vuoksi mereille! Kuva: kylpylähotelli Strand lisätiedot 040 752 5358 040 351 5261 d : , AMMATILLINEN OPETTAJANKOULUTUS 60 op VOCATIONAL TEACHER EDUCATION 60 credits AMMATILLINEN ERITYISOPETTAJANKOULUTUS 60 op OPINTO-OHJAAJANKOULUTUS 60 op TULE INFOTILAISUUTEEMME KUULEMAAN LISÄÄ! D < z d INSPIROIDU OPETUKSESTA! Työvoimakoulutusta Ylivieskassa 3D-SUUNNITTELU JA NC-TEKNIIKKA Centria tutkimus ja kehitys järjestää täydennyskoulutusta työttömille tai työttömyysuhan alaisille insinööreille ja teknikoille ja muille soveltuvat tiedot hankkineille. etunimi.sukunimi@oikeus.. KOKKOLASSA: Asianajotoimisto Tapio Suutari Isokatu 15 B, 67100 Kokkola AA Tapio Suutari Puh. .................. /koulutukset tai TE-toimiston kautta. www. 050-2017 Reitti: Kokkola-Kälviä-KannusToholampi-Kaustinen-Veteli-Perho PÄÄSIÄISMATKA PIETARIIN hot. 95 €/hlö/B4 *bussi mukana Tallinnassa Matka-Vesa.com P. (06) 8242 350 Telefax (06) 8242 395 Gsm 0400 566 295 anne.makela@asianajaja.kpnet.com Asianajotoimisto Sippola Oy Ristirannankatu 7, 6. Sijaisperheet valmennetaan tehtävään PRIDE valmennusja valintamenetelmän avulla. KOULUTUS Baltic Princess-risteily 5.-6.3. Asianajotoimisto Kari Autio Pitkänsillankatu 37 as. Keskeisenä tavoitteena on perehdyttää opiskelija liiketoimintaosaamisen käsitteisiin sekä niiden soveltamiseen käytännön toiminnassa. Tarjoamme sijaisvanhemmuutta miettiville mahdollisuuden tehdä tietoon perustuvan päätöksen sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä. Asianajajan toimintaa valvovat asianajajaliitto ja oikeuskansleri. alk/hlö/B4 ................................ Limassol*, Pafos .......... Lisätietodot Kouluttaja Sauli Kallio puh. ce.inet.. Sijaisperheitä tarvitaan erilaisiin tilanteisiin. /ulkomaat Mitä ulkomailla on tapahtunut. PIETARSAARESSA: Asianajotoimisto Ch Eriksson Isokatu 17, 68600 Pietarsaari Puh. sis. 77 Viking Line alk/hlö/C4 ...................... (28.4.) 495 Meiltä saat lentoliput, laivaliput, majoitukset ja lomamatkat kaikkialle maailmaan! Kylpylälomalle edullisesti! UPEITA UUTUUKSIA Katalonia Kreikka & Turkki Italian kiertomatkat Keski-Euroopan kiertomatkat Itämeren risteily Ruskamatkat Islanti KIEHTOVIA KAUPUNKEJA Berliini, Riika, Tallinna, Pärnu, Visby, Tukholma, Reykjavik ja paljon muuta! Tutustu entistäkin monipuolisempaan tarjontaan www.matkavekka.fi tai nouda esite toimistostamme! Kiertomatkat ja kaupunkilomat 2011 esite on ilmestynyt ! Kaupunkilomat la-la 8 pv alk. .................. 639 MYYNTI: MATKA-VEKKA Kokkola 020 120 4620 Puhelinmyynti 020 120 4100 (ti-pe 8-18, la ja su 10-14) www.lomamatkat.. Julkiset oikeusavustajat: AA Riitta Remahl, AA Kari Korpijärvi, VT Ulla Pentti, VT Kimmo Holmberg SIVUVASTAANOTOT Kannuksessa ja Kaustisella PIETARSAAREN TOIMIPAIKKA Kauppiaankatu 8, 68600 Pietarsaari p. Koulutuksen jaksot ovat seuraavat; * AutoCAD 2011 17.1.-28.2.2011 * Inventor PRO 2011 20.1.-18.2.2011 * Vertex G4 21.2.-18.3.2011 * SolidWorks 2010 21.3.-15.4.2011 * CATIA V5R20 18.4.-29.4.2011 * NC+CAM, SurfCAM / AlphaCAM 2.5.20.5.2011 * Työharjoittelu (n 140 h) 23.5.(muun koulutuksen osana) Koulutukseen voi hakea jatkuvasti. KIINNOSTAAKO SINUA SIJAISVANHEMMUUS. viisumin VIRON KYLPYLÄMATKA MERI Kylpylä Saarenmaa 1.-7.5. mennessä! Etu on huomioitu esimerkkihinnoissa. 125 Saarenmaa to-su 4 pv 7.4. Sisältö Itsetuntemus, motivointi ja tiimityöskentely * Työnhakujakso *Johtajuus ja ihmisten johtaminen * Yrityksen taloushallinto * Markkinointi, myynti ja asiakkuudenhallinta * Yritysjuridiikka * Työelämän vuorovaikutustaidot * Laatu-, ympäristöja turvallisuusjohtaminen * Työelämän korttikoulutukset, tulityöja työturvallisuuskortit sekä EA 1-kortti * Työssäoppimisjakso * Kehittämistehtävä Toteutus Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma (HOPS). Asianajotoimistot hoitavat myös maksuttomia oikeudenkäyntejä. 379 Saarenmaa su–su 8 pv 13.3.. 044-4492 572 tai TE-toimistosta Ylivieskassa puh. 469 Kylpylälomat la-la 8 pv alk. Kesäloma-aika 27.6.–29.7.2011 Tavoite Koulutuksen ensisijainen tavoite on työllistyminen. .... Toimitusmaksu 10€/varaus (netistä ilman toimitusmaksua). Hakeminen Osoitteessa www.mol.. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 10 ASIANAJAJA on asianajajaluetteloon hyväksytty lakimies, jolla on säädetty kokemus ja taito. Osa opinnoista voidaan lukea hyväksi sekä tekniikan että liiketalouden ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin. 215 Tallinna to-su 4 pv 17.3. Pyydämme ilmoittamaan hakuvaiheessa, mitkä koulutusjaksot katsot tarpeellisiksi ja valitsisit itsellesi. www. 50 € 1 vk alk/hlö (*. www.lakineuvo.. Alanya*, Belek, Side .... Mallorca ...................... Baltic Princess -risteily Tallinnaan Kuljetus 16.3., 19.3., 4.5. ASIANAJOTOIMISTOT Kesäloma alkaa Kokkolasta 15.4. .............. 579 29.9. 299 su-to 5 pv 13.3.... ............... 435 € ph HOTELLIMATKA TALLINNAAN hot. Hakemuksessa tulee mainita, mille jaksoille haluaa osallistua. Zakynthos ................ Päivä Tukholmassa Helsingistä Kuljetus satamaan 1.3. ............ (06) 723 5944 www.cheriksson.. krs, Kokkola AA Osmo Sippola Puh. CENTRAL 20.-22.5. .................. 319 Kuljetus satamaan lisämaksusta. Sijaisperheitä haetaan 0-12 vuotiaille lapsille. 010 366 1270 Telefax 010 366 1289 email: kokkola.oikapu@oikeus.. .................. Asianajotoimisto Talviaro Oy Kauppatori 2, 67100 Kokkola P. Kuljetus satamaan 13.3., 17.3., 1.5., 5.5. .......................... Albufeira .................... 195 €/hlö AVOIMET VIRAT JA TOIMET ONKO SINUN KODISSASI SIJAA LAPSELLE, JOKA TARVITSEE HUOLENPITOA. 325 € sis. Haku päättyy 11.2.2011. Alanya*, Belek, Side .... 579 21.9. Hania*, Rethymnon ...... kpnet.com AA Hannu Kaitaluoma 0500 900 000 AA Juha Koittola 0400 764 276 OTM Kati Kynnäs 050 356 7878 Asianajotoimisto Hannu Laakso Kauppatori 2, 67100 Kokkola Puh. alk. ................. Lisätiedot Koulutussuunnittelija Anne Mäkipeura 050 396 1647, anne.makipeura@te-toimisto.. .... .............(8.4.) 389 Jurmala pe-ma 13.5., 20.5.
7.–31. Aj. euron vuosimyynnillään Suomen suurimpia alueosuuskauppoja. tehtävän vaativuuden mukaisen palkan . Aj 206tkm. Emotion-myymälöitä on Suomessa 21. Käsittelemme hakemukset luottamuksellisesti. Lisäksi työssä tarvitaan tiimityötaitoja. päämäärätietoista tavoiteja tuloshakuisuutta . Viime kauden hän pelasi taas Hämeenlinnassa ja voitti hopeaa. johtoryhmätyöskentely Tehtävässä menestyminen edellyttää . Valinta tapahtuu 6. Lähetä hakemuksesi viimeistään 26.1.2011 kirjautumalla osoitteessa: www.kaislanet.¿ . 5.900 € Mercedes Benz 2,0 C200 -01 Kompressor! autom. syyskuuta 2013 Buenos Airesissa. Haemme nyt Ylivieskaan Haemme Emotion Kokkolaan Haaveenasi on perustaa oma parturi-kampaamo tai olet jo nyt alan yrittäjä. Doha: Aasian cup: Lohko C: Bahrain–Intia 5–2, Etelä-Korea–Australia 1–1. vähintään viiden vuoden kokemus vaativista liikkeenjohdollisista ja/tai kehitystehtävistä . KOK arviointikomitea vierailee kaupungeissa maaliskuussa ja huhtikuussa. Toimintamme taloudellinen menestys päätyy kokonaisuudessaan kauppapalvelujemme kestävään kehittämiseen ja asiakasomistajiemme eduksi. Perhonjokilaakso ilmestyy kerran viikossa torstaisin ja lehden tarkaste u levikki on 6388 kpl. Toimimme Kokkolan, Pietarsaaren, Vaasan ja Ylivieskan talousalueilla. Aj 191tkm. Tehtävänäsi on toimia Express-myymälässä asiakaspalvelutehtävissä. 1.500 € Volkswagen Golf 1,9 TDI -04 Supersiisti ja vain 69tkm ajet. Ajettu vain 60tkm! .......11.900 € Renault Megane 1,5 dCi -05 Turbodiesel AUTOMAATTI farmari! Moottorilla ajettu vain 52tkm. Kansainvälinen olympiakomitea KOK valitsee kisaisännän 7. Kameravalvonta / hälytysjärjestelmä, kaukolämpö, Iso asfaltoitu / aidattu piha-alue. Tarjoamme mielenkiintoisen, haastavan ja vastuullisen työn ammattilaisten parissa sekä mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen. Lähihoitaja (vanhusten palvelukeskus Kotipirtti Lestijärvellä) 7. Uudempaa korimallia! ..........................11.900 € Vuokralle tarjotaan Vuokralle tarjotaan puolet BETONIELEMENTTIHALLISTA Ylivieskassa. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää vahvaa myynnin osaamista sekä kykyä itsenäiseen ja suunnitelmalliseen työhön tuloshakuisesti. Toukokuussa 2012 KOK: n hallitus päättää, kenet se hyväksyy hakijaksi. HALPA. LISÄTIETOJA antaa päätoimi aja Mauri Aho puh. Meillä on 90 000 asiakasomistajaa ja työllistämme suoraan yli 1 500 palvelualan ammattilaista. 3 asumisohjaajaa (kehitysvammaisten palvelukoti Pihlajatupa Halsualla) 2. 0400 702 625. 161 tkm. soveltuva tekninen koulutus . ............................... 7.900 € Toyota Avensis 1,6. monipuolisen ja haastavan työtehtävän . Alustavat hakupaperit pitää toimittaa KOK:lle 15. Lähetä hakemuksesi sähköpos lla 21.1.2011 mennessä osoi eeseen: mauri.aho@perhonjokilaakso.. . 7.900 € Toyota Avensis 1.8 Vvt-i farmari -01 Täydellisesti merkkihuol., aj.185tkm .. Hakijoiden pitää myös ilmoittaa etukäteen jos aikovat hakea kisoja eri ajankohtaan kuin 15. . Jokisen tulo on LiigaEuralle tervetullut, sillä joukkueen pelaajarinki on kapea. diesel!! Lasikattoluukku, autom.ilmastointi yms. MOOTTORIAJONEUVOT KIINTEISTÖT MOOTTORIAJONEUVOT LAUSANNE (STT–AP) Kansallisten olympiakomiteoiden on ilmoittauduttava mukaan vuoden 2020 kesäolympialaisten hakijaksi 1. . Tervetuloa tekemään edullisia kelkkaostoksia. Lähihoitaja (vanhusten palvelukeskus Iltarusko Kaustisella) 6. Hakijoiden on sitouduttava noudattamaan Maailman antidopingneuvoston sääntöjä ja Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen päätöksiä ennen kuin voivat hakea kisoja. ......... jyta.. Kampaamotuotteet täydentävät Emotion Kokkolan valikoimaa keväällä 2011. sekä Työja elinkeinotoimiston sivustossa www.mol.. MYYNTIPÄÄLLIKKÖÄ Päävastuualueesi on Recticel-polyuretaanieristeet. Rekrytoinnista vastaa ja lisätietoja antaa Eilakaisla Oulu / Jaana Lauri, puhelin 030 6090 640, 0405822 494 tai sähköpostitse jaana.lauri@eilakaisla.¿ . KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 11 HIIHTO PALVELUKSEEN HALUTAAN 3HGHUV|UHQ PDDVHXWXHOLQNHLQRYLUDQRPDLQHQ HWVLL .$16/,67,$ RVDDLNDLVHHQ PllUlDLNDLVHHQ YLUNDDQ DMDOOH ± 9LUND PXXWWXX PDKGROOLVHVWL YDNLWXLVHNVL YXRGHVWD DONDHQ -RV ROHW PHUNRQRPL WDL VLQXOOD RQ PXX VRSLYD WRLVHQ DVWHHQ NRXOXWXV WDL VLQXOOD RQ NRNHPXVWD YDVWDDYDVWD W\|VWl VDDWDW ROOD HWVLPlPPH KHQNLO| -lUMHVWHOPlOOLQHQ W\|WDSD K\Yl \KWHLVW\|N\N\ MD KXROHOOLVXXV RYDW RPLQDLVXXNVLD MRLWD WDUYLWDDQ WHKWlYLHQ PHQHVW\N VHOOLVHHQ KRLWDPLVHHQ 0DDWDORXGHQ (8WXNLHQ MD NDQVDOOLVWHQ WXNLHQ WXQWHPXV NDWVRWDDQ DQVLRNVL 3HGHUV|UHQ ORPLWXVSDOYHOXDOXH HWVLL -2+7$9$$ /20,77$-$$ XXWHHQ NRNRDLNDLVHHQ WRLPHHQ 7\| DONDD (WVLPPH VLQXD MROOD RQ PDDWDORXVDODQ DPPDWWLNRXOXWXV WDL PXX VRSLYD NRXOXWXV MD ROHW NLLQQRVWXQXW W\|QMRKWDMDQ WHKWlYLVWl /LVlNVL W\|VVl YDDGLWDDQ RUJDQLVDDWLR MD \KWHLVW\|N\N\l VHNl VRSLYLD RPLQDLVXXNVLD HVLP W\|VXXQQLWWHOXQ MD KHQNLO|NRQWDNWLHQ KRLWDPLVHHQ .l\WlQQ|Q NRNH PXV NDUMDQKRLGRVWD MD PDDWDORXGHVWD NDWVRWDDQ HGXNVL 0$$7$/286/20,77$-,$ VHNl NRNRDLNDLVLLQ HWWl RVDDLNDLVLLQ WRLPLLQ (QVLVLMDLQHQ W\|QWHNR SDLNND RQ .UXXQXS\\Q.RNNRODQ DOXH MD W\| DONDD PDKGROOLVLPPDQ SLDQ (WVLPPH VLQXD MROOD RQ PDDWDORXVDODQ DPPDWWLNRXOXWXVWD WDL NRNHPXVWD NDUMDQKRLGRVWD MD ROHW OLVlNVL YDVWXXQWXQWRLQHQ MD MRXV WDYD MD S\VW\W W\|VNHQWHOHPllQ LWVHQlLVHVWL 7HKWlYLVWl PDNVHWDDQ VRSLPXNVHQ PXNDLQHQ SDONND .LHOLWDLWRYDDWL PXNVHW NXQQDQ NLHOLVllQQ|Q PXNDDQ 7\|QWHNR DONDD NXXNDXGHQ NRHDMDOOD 9DOLWWXMHQ WXOHH MlWWll K\YlNV\WWlYl WRGLVWXV WHUYH\GHQWL ODVWDDQ 9LUDQ KDNHPXVDVLDNLUMDW RVRLWHWDDQ 3HGHUV|UHQ NXQQDQ PDDVHX WXVLKWHHULOOH MD WRLPLHQ MD KDNHPXVDVLDNLUMDW 3HGHUV|UHQ NXQQDQ ORPLWXVSDOYHOXMRKWDMDOOH MD WRLPLWHWDDQ RVRLWWHHVHHQ .XQQDQWDOR 3/ 3b11b,1(1 YLLPHLVWllQ WLLVWDLQD NOR PHQQHVVl 7LHGXVWHOXW PDDVHXWXVLKWHHUL -HQQ\ 6XQGNYLVW SXK ORPLWXVSDOYHOXMRKWDMD 0DLVH /DVpQ9LNPDQ SXK WDL ORPLWXVVLKWHHUL 0DULD %M|UN SXK Z Z Z S HG HU VR UH ¿ 0DDVHXWXRVDVWR www.ostanautosi.fi Markkinatie 8, Kannus Keijo 050 3111 460 KIA Sorento 2,4. vahvojen ammattilaisten tuen Tehtävää tukeva koulutus ja kokemus . 06-781 5000 www.nymotors.. Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Tuula Loikkanen, puh. Konsernin pääkonttori sijaitsee Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. Junkalantie 15, 69100 Kannus www.termater.. KOK päätti olympiahaun aikataulusta Vuokatti: Vammaishiihdon maailmancup, 1. Ennen kesäkisoja KOK valitsee vuoden 2018 talvikisojen järjestäjän. osakilpailu: Sprintti (p), suomalaisluokkien tulokset: liikuntavammaiset pystyhiihtäjät: Naiset: 1) Anna Burmistrova Venäjä, 2) Shoko Ota Japani, 3) Maija Löytynoja Suomi. heinäkuuta Durbanissa. Lähihoitaja (sissin sijaisuus, Kannuksen toimipisteet) Ilmoitus kokonaisuudessaan pätevyysvaatimuksineen, ym. omaisuudenhallinnan toiminnallisten ja hallinnollisten prosessien kehittäminen . Tehtävä on vakituinen ja alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydämme lähettämään 30.1. 044 580 6215 Vaunusepäntie 19, Pietarsaari Puh. puh. Kaisa Jokinen LiigaEuraan. 225tkm. konsernin omaisuudenhallinnan päivittäistoiminnan organisointi (sähköverkko, kaukolämpölaitos, vesivoimalaitokset ja kiinteistöt) . syyskuuta mennessä. Tarjoamme sinulle liikepaikan vuokrattavaksi kalustettuna keskeiseltä paikalta menestyvän liiketoiminnan yhteydessä. 020 750 4671. ............. Aj. Lisäksi harjoitamme merkittävää polttonestekauppaa, matkailuja ravitsemiskauppaa sekä autokauppaa. Kutsu vuoden 2020 olympialaisten kesäkisojen hakemiseksi lähetetään 16. Lisätietoja antaa myymäläpäällikkö Minna Mäenpää 020 780 8691 ja toimialajohtaja Antti Paananen 020 780 7080. toukokuuta. JALKAPALLO EURA (STT) Maajoukkueen keskipelaaja Kaisa Jokinen palaa lentopallon mestaruusliigaan. kokonaisuuksien hallintaa . Sinulla on työtä pelkäämätön asenne ja halu oppia uutta. Olemme alalla vuodesta 1913 toiminut perheyhtiö. Soveltuu myös myymäläkäyttöön! Vapautuu Helmikuun alussa. 8. Emotion on kauneuden ja hyvinvoinnin erikoisliike, joka tarjoaa asiakkaille kauneutta, hyvinvointia ja ammattitaitoista palvelua houkuttelevassa ympäristössä. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 26,5 milj. – Varmasti ehkä muutama viikko menee pelintuntumaa hakiessa, mutta harjoitukset ovat jo tähän mennessä osoittaneet, että pallo saa kyllä kiitettävästi kyytiä, kuvaa LiigaEuran päävalmentaja Jukka Koskinen tuoretta vahvistusta. Tällä erää ainoa varma ehdokas on Rooma. Sairaanhoitaja, 50 % työaika (Toholammin kotihoito) 3. Hakemukset opintoja työtodistuksineen pyydetään lähettämään 28.1.2011 mennessä osoitteella: Peruspalveluliikelaitos Jyta, Peruspalvelujohtaja, PL 42, 69101 Kannus. euroa ja henkilöstön määrä oli 54. mennessä osoitteeseen Termater Oy, Puukalliontie 12, 69700 Veteli tai sähköpostitse tero.vaaramaki@termater.. 0400 172 978 tai kehityspäällikkö Erkki Pihlajaharju puh. ARVOSTAMME alan kokemusta ja korkeakoulututkintoa sekä avaraa katse a ja rohkeaa asenne a. 7.900 € Toyota Avensis 2,0 D4-D -01 Turbodiesel,kellowebasto, aj. Osallistut myös varastoja tuotehallintaan sekä kampanjoiden toteuttamiseen. Miehet: 1) Oleg Baluhto Venäjä, 2) Tino Uhlig Saksa, 3) Svein Lilleberg Norja,...6) Ilkka Tuomisto Suomi. Paikallisen urakoitsijaasiakaskunnan tuntemus katsotaan eduksi. Molempien kotimaisten kielten osaaminen katsotaan eduksi, englannin kielen taito on välttämätön. Hieno. Sähköpostin aihekenttään merkintä ”liiketoimintajohtajahakemus”. Lisätietoja Jytasta osoitteessa www.jyta.. Maahantuomme Euroopan suurimpiin polyuretaanin valmistajiin kuuluvan Recticel Insulationin valmistamia, korkeatasoisia polyuretaanieristeitä. Ehdolla ovat Annecy, München ja Pyeongchang. Esittely sopimuksen mukaan. tietoineen on julkaistu Internetissä Peruspalveluliikelaitoksen sivustossa www. Virallinen haku alkaa tammikuussa 2013. Kolme mestaruutta ja yhden hopean myöhemmin Jokinen lähti Ranskaan ammattilaiseksi kahdeksi kaudeksi. ...... Työhön kuuluu paikallislehden toimitustyö ja tarvi aessa aineistoa käytetään myös konsernin muissa julkaisuissa tai sähköisissä välineissä. Olemme alueemme marketkaupan markkinaja hintajohtaja. Aj 156tkm Suomen HALVIN! ...........................................13.900 € Renault Laguna 2,0 “GT” -05 170hv Turbo. Sunnuntaina Vuokatissa kilpaillaan ampumahiihdossa. Etsimme Onninen Oy:lle Ylivieskaan Express -myymälään myyjää LVI-tarvikkeiden myyntiin. Lähihoitaja (sisäisen sijaisen tehtävät Toholammin yksiköissä) 5. taitoa johtaa, organisoida ja kehittää toimintaa . Kannuksessa 14.1.2011 Peruspalvelujohtaja Perhonjokilaakso on vuonna 1970 peruste u paikallisleh , jonka levikkialueeseen kuuluvat Halsua, Kaus nen, Perho, Ullava ja Veteli. Työskentelet oma-aloitteisesti asiakkaiden ja tuotteiden parissa, niin että asiakkaiden päivittäinen asiointi myymälässä on helppoa ja sujuvaa. taloudellista ja sopimusoikeudellista osaamista . Hakuun on liitetty uusi ehto. Toiminnan laajentuessa etsimme Express-myyjä, LVI Onninen Oy tarjoaa kattavaa materiaalipalvelua urakoitsijoille, teollisuudelle, julkisille organisaatioille ja teknisten tuotteiden jälleenmyyjille. Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan sähköpostitse 18.2.2011 mennessä osoitteeseen tuula.loikkanen@korpelanvoima.. Vuonna 2009 liikevaihtomme oli 1,34 miljardia euroa. Emotionissa on monipuolinen valikoima kosmetiikan huippumerkkejä, päivittäiskosmetiikkaa, terveystuotteita, alusasuja sekä sukkia. hyviä neuvottelutaitoja Tarjoamme . farmari. Lähihoitaja (Vetelin kotihoito) 4. Sinulla on LVI-tekniikan peruskoulutus, ATK:n perustaidot (arvostamme SAP osaamista) sekä kokemusta joko LVI-alan teknisistä tehtävistä tai LVI-tuotteiden tuotteiden myynnistä. PARTURI-KAMPAAMO YRITTÄJÄÄ Osuuskauppa KPO on yli 600 milj. Syksyllä vain maajoukkueen pelejä pelannut Jokinen vahvistaa kevätkauden LiigaEuraa. Perhonjokilaakso etsii TOIMITTAJAA määräaikaiseen työsuhteeseen 7.2.–30.9.2011. . 4x4 -05 Järeä oikea maastoauto. Durban Etelä-Afrikasta on tulossa mukaan samoin Tokio, Madrid, Istanbul, Doha ja Dubai. 4.900 € Peugeot 406 2,0i Farmari -97 Suomen halvin 7:lle rekisteröity! ........ .........13.900 € Mazda 626 2,0 Exclusive farmari Paras -02 varustetaso. Termater Oy:n tuotantotilat sijaitsevat Keski-Pohjanmaalla, Vetelissä. Aj.134tkm. Tehtävään kuuluu . -04 135hv farmari. Nyt sinulla on erinomainen mahdollisuus, tulla mukaan osaksi menestyvää kauneuden erikoisliiketoimintaamme. 9.900 € Renault Megane 2,0 16v. Jokinen aloitti pääsarjauransa Eurassa vuonna 2000, josta siirtyi Hämeenlinnaan keväällä 2003. Perhonjokilaakso on osa Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj -konsernia. -98 Tilava viistoperä. www.korpelanvoima.. Tuotevalikoimaamme kuuluvat innovatiiviset katto-, seinäja lattiaelementit sekä monipuoliset rakentamiseen ja remontointiin käytettävät polyuretaanieristeet. www.s-kanava.?/kpo HYVINVOINNIN EDISTÄMISEKSI TOISISTAMME VÄLITTÄEN Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoitoja peruspalvelukuntayhtymän Peruspalveluliikelaitoksessa ovat haettavana seuraavat työpaikat sosiaalija terveysalan osaajille: 1. 256tkm 6.900 € Toyota Avensis 2,0 Vvt-i -01 Vahva 150hv Sedan. Hallitila 350m 2 , toimisto/ sosiaalitilat 50m 2 , sisäkorkeus 5m. Hakemukset pyydämme lähettämään osoitteeseen minna.maenpaa@sok.. ....... 044 774 7230. – Moottorikelkat – Ajovarusteet – Varaosia – Huolto – Käytetyt kelkat Tervetuloa tekemään edullisia kelkkaostoksia. Työllistämme Suomen, Ruotsin, Norjan, Puolan, Venäjän, Baltian ja Kazakstanin toiminnoissamme yhteensä 3 000 henkilöä. perjantaihin 28.1.2011 mennessä. helmikuuta 2012. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja, mielellään rakennusalan koulutusta, matkustusvalmiutta sekä kokemusta rakennustarvikkeiden myynnistä eri asiakassegmenteille. Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Tero Väärämäki puh. Osoite Alpuumintie 6. näyttöä vaativista prosessien kehittämisestä ja/tai muutosjohtajatehtävistä Teknisen johtajan eläkkeelle jäännin johdosta haemme konsernin omaisuudenhallinnasta vastaavaa LIIKETOIMINTAJOHTAJAA Korpelan Voima kuntayhtymäkonserni on 91-vuotias vakavarainen maakunnallinen energiayhtiö, joka harjoittaa sähkön myyntiä, sähkön siirtoa ja kaukolämpötoimintaa
Brieren 3–2-maali syntyi kolmannen erän puolivälissä, jonka jälkeen Flyersin voittolukemia komistelivat Claude Giroux ja Jeff Carter. Okkolin omistaa 8-vuotiaan Hovimäen yhdessä Yrjö Ksenzakin kanssa. Ilja Kovaltshuk teki kaksi maalia kun New Jersey yllätti Tampa Bayn vieraissa 5–2. Se onnistui täydellisesti ja meni suoraan Dannylle, Leino kertaili philly.comille. P13, pituus: 1) Eemil Ali-Haapala KP-V 397, 2) Riku Seppä HU 348. Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. 11 1 10 29– 71 2 WP 35 .............. Voittolaukauksille venyneen ottelun 2–3-tappion ohella joukkueen sairaslista venähti entistä pidemmäksi. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. Valtteri Filppula syötti Detroitin Jiri Hudlerin 2–2-maalin toisessa erässä. 12 7 3 2 59– 25 17 OLS ................. Palvelupisteet KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Osoite: Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Osoite: Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 PIETARSAARI Osoite: Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Osoite: Pohjankyläntie 1, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 HAAPAJÄRVI Osoite: Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. Kuula: 1) Minna-Marjatta Liimatainen AlajA 13.61, 2) Jenni Kivioja IisV 12.31. alv 23 %). Teemu Okkolin lähti Kouvolaan silti luottavaisena, ja myös pelaajat uskoivat Hovimäkeen. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) See You Again/Tommi Kylliäinen 19,1a (1,53), 2) Ida’s Oliver 19,2a x (12,11).3) Storming Eddy 19,2a (27,26).4) Jessin 19,3a (26,04).poissa: 12. Calgary on kahdeksan pisteen päässä länsilohkon viimeisestä pudotuspelipaikasta. Voittoon kotijoukkueen kiri ei kuitenkaan kantanut. Toto (5-11-10): 8,88 2,33-6,923,77 100,37. 17 9 8 1204– 1109 18 HoNsU .................. 6. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Talous Simo Kattilakoski 020 750 4407, talous@kpk.. Okkolinin päivä täydentyi raviveikkauskohteiden jälkeen ajetussa nousijadivisioonan lähdössä. Nastola: Kansalliset seiväskisat: Miehet: 1) Eemeli Salomäki SomEsa 540 (kkk), 2) Jere Bergius TampP 520, 3) Vesa Rantanen VirtU 510, 4) Olli Rannikko NokU 500, 5) Jouni Marjaniemi VehmKi 500, 6) Jussi Vähätiitto OulunP 480,. 28 8 20 2160– 2335 16 Tarmo ................... Tero Sipakko KOUVOLA (STT) Orimattilassa menestyvää ravitallia pyörittävä Teemu Okkolin nousi pääosaan Kouvolan lauantaisella V75-kierroksella. poissa: 5, 14. Saman parivaljakon Tähti-Optio sijoittui omassa lähdössään toiseksi. 11 4 2 5 37– 45 10 ToPV ............... 17 10 7 1120– 1134 20 ToPo ....................... Naiset: 1) Minna Nikkanen SomEsa 420 (kkk), 2) Tiina Taavitsainen HelsKV 400, 3) Reetta Hämäläinen LahdA 370, 4) Jatta Salmela KokkVe 370, 5) Milla Mikkanen KuopSV 340, 6) Henriikka Könönen OulunP 330. Toto (6-9-5): 8,67 1,86-1,23-2,13 5,15. 12 7 3 2 57– 41 17 Narukerä ........ 2. – Kolmannessa erässä meidän ote vähän löpsähti, Moss tunnusti. P11, 40 m: 1) Viljami Vuotila YK 6,76, 2) Santeri Visuri YK 6,98, 3) Markus Hietamäki HU 7,02, 4) Teemu Kyösti HU 7,36, 5) Väinö Venetjoki HU 7,68. Ennestään sairaslistalla olivat muiden muassa Pavel Datsjuk, Mike Modano, Dan Cleary ja Chris Osgood. Toto (3-9-5): 2,56 1,65-1,49-1,95 4,51. 8. Hovimäki voitti syyskaudella kahdesti peräkkäin Ruotsissa, missä on järjestetty taas aiempaa enemmän myös suomenhevosille avoimia kylmäverilähtöjä. Toto (9-12-8): 24,42 4,21-3,167,59 72,99. Marraskuun lopussa samassa sarjassa meni kaksoisvoitto Arto Laaksosen valmennettaville, ja silloin Teemu Okkolin ajoi voittanutta hevosta, joka oli Nooran Pojan tavoin iso yllättäjä. 2009 25 947. Lähetä viesti numeroon 13525. poissa: 1. Kuula: 1) Tuomo Marttila KV 12.25, 2) Teemu Tohola MerijK 11.57. V4-kerroin: 114,96. Jack 18,5a (18,51).3) Cosmos Coktail 18,7a (9,91).4) The Gun 18,7a (9,86). Tulos julkistetaan Ravigaalassa ensi lauantaina. Kuula: 1) Siiri Lithovius LNM 5.08, 2) Annukka Saalismaa TervolT 4.98, 3) Martta Koski-Vähälä LumijLU 4.31, 4) Janette Ahola RaVe 3.83, 5) Anniina Hakala HU 3.77. Okkolinilla oli kuitenkin pohjilla lähes kymppitonni, joten Pauli Raivio jäi nyt selvällä erolla toiseksi. HoNsU – Huima. Toto (9-10-11): 1,53 1,21-2,18-2,96 6,99. Bandyliiga Akilles – ToPV 12 – 3 (3 – 1), JPS – Narukerä 1 – 3 (0 – 2), HIFK – OLS 1 – 2 (0 – 1). – Tiesin, että hän on vapaana. 28 14 14 2170– 2071 28 ToPo ...................... Okkolin kaavaili ajavansa sillä kahden viikon kuluttua samaista tähtidivisioonaa Seinäjoella, ja ensi kuussa on edessä matka Pariisin kahteen kylmäverilähtöön, mikäli hevosella on silloin kaikki kunnossa. Toisessa kaarteessa johtoon edennyt Tähti-Optio hävisi ainoastaan kärkipaikan luovuttaneelle tallikaveri Nooran Pojalle, jonka Arto Laaksonen kannusti lopussa selvästi ohitse. Huippudivisioonakarsinta: 1) Nooran Poika/Arto Laaksonen 29,4 (45,63), 2) Tähti-Optio 29,6 (3,52).3) Suikun Rilla 30,0 (27,38).4) Novissori 30,0 (47,75). Puhelinvaihde puh. – Niin se vaan joskus menee, Babcock harmitteli. 020 750 4457 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 6,9 snt/min (sis. Kuula: 1) Sandra Laulumaa OuHu 10.75, 2) Annika Knuutila OuHu 9.55, 3) Fanni Niemelä KJ 9.10. Detroitin valmentajalla Mike Babcockille ei ollut ilonaiheita, kun joukkue vieraili Columbus Blue Jacketsin kotihallissa. Naisten SM-sarja Huima – Kerava 70 – 62, Catz – Espoo Team 75 – 73, FoA – Peli-Karhut 77 – 66, ToPo – HoNsU 89 – 80. Hovimäki hallitsi ravien kovinta suomenhevoslähtöä, ja seuraavien sarjojen kohtaamisessa talliin tuli kaksoisvoitto. Kampparit...... 17 10 7 1098– 1057 20 FoA ........................ Kuula: 1) Milla Koski-Vähälä LumijLU 9.81, 2) Janika Ahola RaVe 8.98, 3) Irina Potinoja LV 6.78. Toto (13-6-15): 45,63 5,192,24-4,94 50,13. Myös Antti Miettiselle kirjattiin syöttöpiste. Toto (11-8-6): 49,66 10,51-2,391,65 164,15. 7. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. Toto (8-6-1): 2,55 1,72-2,28-2,61 10,22. Tallin hevoset nettosivat hieman yli neljännesmiljoonan, mikä oikeutti valmentajatilaston viidenteen sijaan ja nosti Okkolinin ehdolle Vuoden valmentajaksi. Toto (5-4-8): 2,81 1,54-3,212,47 22,76. KORIPALLO JÄÄPALLO. -7 -7 -6 -6 -6 -5 -2 -4 -2 -4 -4 -7 -9 To 20.1. lähtö, V75-4 V4-2, lv 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Alex Von Bentz/ Peter Lindroos 18,1a (8,88), 2) Gold Wing Check 18,2a (28,44).3) Making Taking 18,3a (21,17).4) Express Ernest 18,3a (44,69). P9 40 m: 1) Arttu Mattila HU 7,10, 2) Veeti Vuotila YK 7,41, 3) Juuso Erkkilä LV 7,47, 4) Joona Ali-Haapala KP-V 8,65. Ottawan Milan Michalek iski 2–3-kavennuksen, kun peliaikaa oli jäljellä 57,4 sekuntia. – Hieno ohjaus Villeltä minulle, Briere kiitteli. Vastus oli sopiva, ja Hovimäki selvisi nopeana lähtijänä sujuvasti johtopaikalle, jossa vastaili muille tarpeen mukaan. Leino pohjusti Brieren kauden 24. Teemu Okkolinin hevoset iskussa ATLANTA (STT–AP) Scott Hartnellin, Ville Leinon ja Danny Brieren sulava yhteistyö poikii tärkeitä maaleja jääkiekon NHL-liigan Philadelphia Flyersille. 10 3 1 6 51– 61 7 Botnia .............. Hovimäen voittosumma on vielä reilusti alle satatuhatta euroa. -16 -16 -14 -13 -14 -13 -13 -18 -15 -17 -19 -10 -11 Ma 24.1. Kuula: 1) Markus Hakala HU 9.65, 2) Richard Nylund Falken 9.27, 3) Pena Lukkarila HU 7.51, 4) Kalle Yrjänä HU 7.36, 5) Riku Seppä HU 7.16, 6) Eemil Ali-Haapala KP-V 6.51. Voittolaukaustaistossa ratkaisun iski Columbuksen Antoine Vermette. Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Alavieska , Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). lähtö, V75-3 V4-1, lv 2100 m Tammadivisioonakarsinta: 1) Quest For Fire/ Hannu Kamppuri 17,5a (2,55), 2) Wired Explosion 17,5a (8,33).3) Cranberry Pellini 17,7a (9,69).4) Allyhills Ulrika 17,8a (9,04). 16 11 5 1282– 1129 22 Huima .................... N17, pituus: 1) Essi Erkkilä LV 455, 2) Jenna Yrjänä LV 455, 3) Jenni Nissilä LV 453, 4) Viivi Kaasonen LV 428. 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. 0800-alkuiseen: maksuton Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Toto (1-12-2): 7,46 3,16-2,54-4,09 29,21. 13 12 1 101– 33 24 HIFK ................ Kuula: 1) Matti Kahilainen PihtTu 17.19, 2) Jyri Isokääntä MerijK 9.32, 3) Niko Tohola MerijK 8.56. 9. Alussa pahoin laukannut Tsipulis paikkasi erheensä komealla tavalla ja rutisti lopulta kolmen tonnin arvoiseen voittoon. Kuula: 1) Akvile Terekaite HU 7.79, 2) Inka Mehtola RaVe 6.38, 3) Julia Kivinen KP-V 6.04, 4) Elli Myllymäki KP-V 5.43, 5) Ella Seppä HU 5.04, 6) Venla Venetjoki HU 4.17. 27 10 17 2213– 2336 20 Vilpas .................... 12 5 3 4 51– 48 13 JPS ................... pystynyt ohittamaan sitä. lähtö, V75-6 V4-4 DUO-2, lv 2100 m Pronssivs. 27 17 10 2169– 2075 34 Honka ................... lähtö, V75-1, sh 2100 m Haastajavs. Varhain lauantaina Suomen aikaa Briere iski 3–2-osuman, kun itälohkon kärkijoukkue kellisti Atlantan vieraissa 5–2. a Nurkkala KT 8,46, 6) Nea Luokkanen HU 8,52. -2 -1 -2 -1 -3 -4 2 1 1 -2 -8 -10 -11 Ti 18.1. Philadelphia Flyersin tehoketju ratkaisi Kimmo Timonen (vas) ja kumppanit ovat kovassa vedossa NHL:ssä. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Hän ohjasi Hartnellin laukauksen maalin edustalla ketjukaverilleen, joka tuikkasi kiekon ohi Atlantan maalivahdin Ondrej Pavelecin. Kuula: 1) Kristian Hakala HU 8.16, 2) Niko Ahola KT 7.67, 3) Joonas Ahola RaVe 6.33, 4) Teemu Kyösti HU 5.88, 5) Väinö Venetjoki HU 5.60, 6) Jani Isokääntä MerijK 5.07. 16 5 11 1157– 1180 10 Kerava ................... lähtö, sh 2100 m: 1) Poika-Viesker/ Marko Heikari 32,1 (24,42), 2) Voldemar 32,1 x (19,08).3) Vapriikki 33,1 (33,01).4) Toskan Touho 33,2 x (15,65). 27 4 23 2065– 2381 8 Seuraavat ottelut: 16.1. 28 22 6 2479– 2251 44 Kataja ................... Koko ravien saldo nousi yli 15 000 euroon, ja jo pelkästään sillä heltisi alkuvuoden valmentajatilaston kärkipaikka. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Seiväs: 1) Tuomo Marttila KV 350. 28 10 18 2105– 2300 20 LrNMKY ................ -16 -17 -15 -15 -16 -15 -14 -18 -16 -16 -17 -17 -17 -18 -22 -29 -27 -25 -23 -12 -16 -14 -19 -15 -17 -24 -4 -4 -5 -5 -6 -7 -4 -5 -3 -7 -10 -17 -15 Su Las Palmas 22 Kreeta 15 Antalya 15 Bangkok 30 Ma 23 13 17 32 Ti 20 13 16 30 Ke 20 14 16 31 To 19 14 15 32 Pe 15 13 12 33 La 17 14 11 33 Su 16 14 11 33 -35,5 Inari Väylä -6,3 Bogskär +0,3 Nyhamn 5,0 mm Tohmajärvi 12 URHEILU URHEILU www.kp24.. P15, pituus: 1) Aleksi Klemola TU 496. LEHTIKUVA/AFP Himanka: HU:n hallikisat, tuloksia: Miehet, seiväs: 1) Mauri Kaattari HU 450. T15, pituus: 1) Fanni Niemelä KJ 443. -13 -13 -13 -12 -13 -13 -10 -14 -11 -13 -15 -5 -12 Su 23.1. Nousukuntoa esittänyt Ugo pääsi mielipaikalleen johtoon, eikä toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt suursuosikki Swedpac F.H. Ilmoitushinnat: www.kp24.. lähtö, TROIKKA-1, sh 2100 m Nousijadivisioonakarsinta: 1) Tsipulis/Teemu Okkolin 32,1a x (7,46), 2) Topper 32,2a (19,63).3) Jäävin Into 32,3a (35,82).4) Krimori 32,3a x (9,12).poissa: 7, 11. (Ylivieska). Matkapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 15 snt/min (sis.alv 23 %). /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. 1. Miikka Kiprusoffi a tuurannut Henrik Karlsson torjui Calgaryn maalissa 32 laukausta. -11 -11 -13 -13 -13 -14 -7 -11 -8 -11 -8 -12 -4 Pe 21.1. Pituus (10): 1) Siiri Lithovius LNM 308, 2) Annukka Saalismaa TervolT 272, 3) Janette Ahola RaVe 265, 4) Nea Luokkanen HU 253, 5) Aino Yrjänä HU 237, 6) Viivi Visuri YK 230. Kahden pitkän reissun jälkeen Hovimäki sai ansaitun huilin, mutta tauko venähti vielä hieman aiotusta, kun uudenvuodenpäivän kilpailu Tampereella jäi väliin pienen kuumeilun vuoksi. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Kultadivisioonakarsinta: 1) Tamilphoto*/Antti Teivainen 16,9 (4,39), 2) Take Off Sound 17,0 (16,57).3) Little Sealord 16,4 (9,59).4) Viper Acktion 16,6 (2,85).poissa: 2, 8. V4-kerroin: 22,47. 10. Daniel Sedinin kaksi maalia ja Roberto Luongon loistavat torjunnat siivittivät liigan kärkiryhmä Vancouverin 4–2-vierasvoiton Washingtonista. Edellinen vuosi oli Okkolinin, 33, tähän asti paras. V4-kerroin: 216,82. Troikka: 64,10. V4-kerroin: 93,45. Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kokkola, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse, PUHELINNUMERO 020 055 888 (ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10). maalin. -5 -5 -5 -5 -6 -7 -12 -10 -11 -9 -11 -12 -8 La 22.1. 28 22 6 2348– 2069 44 KTP........................ Joukkueen tehomies oli kaksi maalia tehnyt David Moss. lähtö, V75-5 V4-3 DUO-1, sh 2100 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Hovimäki/ Teemu Okkolin 28,3a (2,56), 2) Pyrypolun Dumdum 28,6a (3,71).3) Virijori 28,6a (8,13).4) Sirun Valpuriina 28,8a (10,45). Wildin ainoan maalin teki Andrew Brunette ketjukaverinsa Mikko Koivun nappisyötöstä. Toto (1-6-15): 4,39 1,97-2,88-3,14 15,59. Keskilevikki v. Troikka: 474,80. 020 750 4469 Kustannusliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ yritysasiakkaat Heikki Junkala Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. 17 11 6 1108– 1086 22 Espoo Team .......... Peli-Karhut .......... 3. (ma-pe klo 7.00-23.00, la-su klo 9-23). Korihait – Tarmo. 28 11 17 2353– 2413 22 Namika Lahti ....... 17 1 16 976– 1329 2 Seuraavat ottelut: 21.1. Pelivaihto 616 851,20 e, yleisöä 1 946. 12 7 2 3 48– 34 16 Akilles ............. M17, pituus: 1) Jonathan Marjeta KT 507. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA Tuulista ja lauhtuvaa, lännestä leviää lumisadealue -11 +6 +10 +10 +14 +13 +13 Tänään klo 14 Huomenna klo 14 -10 -13 -9 -11 -9 -14 -3 -5 -2 -2 -1 -3 (-24) (-23) (-26) (-26) (-22) (-23) (-26) (-22) (-9) (-7) (-8) (-10) (-7) (-5) (-9) (-7) 14 3 SUNNUNTAINA MAANANTAINA TIISTAINA -13 -15 -12 -12 -15 -16 -10 -20 -10 -17 -6 -9 +1 -13 -15 -12 -10 -10 -9 -1 -9 -0 -7 +1 +1 +2 -11 -13 -7 -6 -9 -6 -3 -7 -2 -1 -0 +0 +0 12 16 13 8 2 10 8 8 3 6 6 5 Los Angeles 25 Bangkok 30 Buenos Aires 33 Chicago -4 Edmonton -17 Johannesburg 22 Miami 24 Montreal -7 New Delhi 17 New York Peking -2 Sydney 27 Tokio 6 Vancouver 10 Merisää eilen klo 14 Ulkokalla -12 SW 3 m/s Kallan -15 SSW 1 m/s Tankar -18 SSW 1 m/s Valassaaret -15 SSE 1 m/s Meriveden korkeus Oulu -11 cm Raahe -12 cm P:saari -9 cm Vaasa -9 cm Su 16.1. lähtö, V75-7, lv 2100 m Hopeadivisioona: 1) Ugo/Ari Moilanen 16,7a (8,67), 2) Swedpac F.H.* 16,9a (1,52).3) Behind The Scenes 17,0a (17,62).4) Diamond Kid 17,0a (47,62).poissa: 7. 28 13 15 2302– 2327 26 Kauhajoki ............. Vain sadasosan kohteensa merkeistä V75-pelissä kerännyt Nooran Poika aloitti raviveikkauksen, jonka toinen merkittävämpi yllätys tuli rivin päättäneessä hopeadivisioonassa. T9 40 m (10): 1) Siiri Lithovius LNM 7,16, 2) Olivia Nurkkala KT 7,41, 3) Annukka Saalismaa TervolT 8,12, 4) Viivi Visuri YK 8,30, 5) So. Olli Jokinen ja Jarome Iginla pohjustivat Ales Kotalikin 3–0maalin, kun Calgary katkaisi neljän tappion sarjan 3–2-vierasvoitolla Ottawassa. T11, 40 m: 1) Julia Kivinen KP-V 7,04, 2) Inka Mehtola RaVe 7,37, 3) Elli Myllymäki KP-V 7,41, 4) Akvile Terekaite HU 7,68, 5) Venla Venetjoki HU 7,77, 6) Ella Seppä HU 8,74. 12 4 1 7 48– 59 9 Veiterä ............ 27 17 10 2279– 2250 34 Kouvot .................. Minnesota Wild hävisi Coloradolle 1–4. Kuula: 1) Ronja Ruotanen YK 10.91, 2) Essi Erkkilä LV 8.84. 5. T13, pituus: 1) Irina Potinoja LV 458, 2) Janika Ahola RaVe 371, 3) Niina Lapinoja HU 370, 4) Nea Mattila HU 348. YLEISURHEILU Korisliiga Vilpas – Kauhajoki 83 – 76, Honka – ToPo 106 – 91, Kataja – Kouvot 75 – 72. Naiset, pituus: 1) Kati Haapaniemi UK 527. 17 10 7 1249– 1170 20 Catz ........................ Kuula: 1) Juuso Erkkilä LV 5.35, 2) Joona Ali-Haapala KP-V 3.90. lähtö, V75-2, lv 2100 m Nousijadivisioona: 1) Blue Jewel/Harri Konttinen 18,4a (2,81), 2) J.A. lähtö, lv 2100 m: 1) It’s Maggie/JukkaPekka Hukkanen 19,4a (49,66), 2) Baby Ladybird 19,5a (13,0).3) Genoise Aston 19,5a (3,68).4) Mojito Man 19,7a (5,63). Pituus: 1) Julia Kivinen KP-V 368, 2) Akvile Terekaite HU 367, 3) Inka Mehtola RaVe 350, 4) Elli Myllymäki KP-V 343, 5) Venla Venetjoki HU 288, 6) Ella Seppä HU 230. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. Pituus: 1) Eero Haapala JalasjJ 732. ISSN 0788-8325 TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. -3 -3 -3 -3 -4 -4 -1 -2 -5 -9 -8 Ke 19.1. Pituus: 1) Arttu Mattila HU 346, 2) Veeti Vuotila YK 336, 3) Juuso Erkkilä LV 303, 4) Joona Ali-Haapala KP-V 246. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Kokkola -9 Kruunupyy -9 Toholampi -11 Halsua -10 Ylivieska -11 Haapavesi -13 Helsinki -8 Tampere -8 Turku -3 Jyväskylä -14 Joensuu -20 Kuusamo -15 Kittilä -13 Ma 17.1. 11. HIFK – ToPV, Veiterä – JPS, Kampparit – Narukerä, Akilles – OLS, WP 35 – Botnia. Kotijoukkueelle tappio oli kolmas perättäinen. 28 18 10 2330– 2165 36 Korihait ................ Päivän Duo: 3-1, kerroin: 10,72. Kuula: 1) Henri Pakisjärvi KuivasjA 17.14, 2) Jani Santala HU 16.99, 3) Hannu Jalonen ParkanU 14.91, 4) Mauri Kaattari HU 14.57. Yritin vain pysäyttää kiekon. Kilpailun ulkopuolella: Matti Kahilainen PihtTu 15.18. Pituus: 1) Santeri Visuri YK 374, 2) Viljami Vuotila YK 374, 3) Markus Hietamäki HU 368, 4) Teemu Kyösti HU 341, 5) Väinö Venetjoki HU 307. Pyrintö.................. 11 1 10 33– 97 1 Seuraavat ottelut: 16.1. Maalivahti Jimmy Howard joutui sivuun avauserän jälkeen polvivaivan takia ja Tomas Holmström on sivussa ainakin kuukauden käsivamman takia. Flyers nousi toisessa erässä Jody Shelleyn ja Kimmo Timosen maaleilla 0–1-tappioasemista 2–1johtoon, mutta Rich Peverley tasoitti tilanteen 2–2:een ylivoimalla erän lopussa. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Antti Porko Painopaikka: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj/ Botnia Print, Kokkola Sanomalehtien liiton jäsenlehti. 4
Sen on saanut kokea Haapajärven Autiorannalla ikänsä elellyt Alpo Autio. Nordea sen sijaan säilyttää reilut 500 maksuautomaattiaan myös jatkossa. Hannu Lehto 020 750 4408, hannu.lehto@kpk.. Sen vuoksi kannattaa katsella eteeneikä taaksepäin. Elämä on opettanut, että tuulilasi on sittenkin isompi kuin peruutuspeili. Maksuautomaatteja käyttävien on syytä valmistautua muihin maksumuotoihin, sillä moni pankki luopuu automaateista. Syynä luopumiseen on vähentynyt käyttö ja verkkopankkimaksamisen yleistyminen. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 13 TEEMA YHTEYSTIEDOT: Teemat: Tiina Ojutkangas 020 750 4402, tiina.ojutkangas@kpk.. Kulttuuri: Tiina Ruotsala 020 750 4426, tiina.ruotsala@kpk.. (STT) Varaudu maksuautomaattien vähentymiseen Yrittänyttä ei laiteta. SEURAAVA SIVU EI MIKÄÄN ISÄNNÄN VARJO. Kevään aikana OP-Pohjola poistaa 450 maksuautomaattia ja Sampo Pankin 160 päätettä katoaa loppuvuoden aikana. , Leena Nygård 020 750 4427, leena.nygard@kpk.. Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418, riitta-maija.sykko@kpk.. Nykyisin käytännössä kaikissa konttoreissa on verkkopankkikäyttöön tarkoitettuja laitteita, joilla maksaminen on ilmaista. Ehkäpä eteläpohjalaisten geenien syystä – tai paremminkin ansiosta – ”Juntti-Alpo” ei ole tottunut periksi antamaan
Juntit olivat Jukolan veljesten tyylisiä harjastukkaisia ja umpimielisiä metsäläisiä, jotka eivät mitään osanneet. – Minä olen kokeillut mitä kestän. Kun pilkattiin maaseutua, että täällä ei osata mitään. Eivät Alpo ja Leena Autio itsekään. Ei se ollut aina mieluista omille pojille lähteä lauantaitai pyhäaamuna. Siinä oikeastaan kiteytys Alpo Aution elämäntaipaleesta. Ja oli se lamakin. Meillä on tällä hetkellä 11 lasta ja nuorta, vaikka 18 voisimme ottaa. Sitten kävi niin ”onnettomasti”, että tapasin sen maailman ihanimman tytön. Ei-paikkakuntalaisille selvennykseksi, että ”Ronkaalan rannassa” sijaitsee Haapajärven hautausmaa. Maikkarin kuvausryhmä aneli Juntti-Alpoa lykkäämään ”hautaan laskemista” puolella tunnilla, että ehtisivät paikalle. Ura loppui lyhyeen. – En kokenut sitä omakseni. Autio kertoo esimerkin, joka saa hänet vaivihkaa pyyhkäisemään silmänurkkiaan, – Meille tuli kolme poikaa hyvin traagisista oloista. Eletään vuoden 2011 alkupäiviä. Haapajärven Autiorannalla – kymmenkunta kilometriä keskustasta Nivalan suuntaan – elettiin 60-luvun lopussa rakennemuutosta ihan niin kuin muuallakin Suomessa. Paita oli aivan märkä. Pöhölön tuuria. Pöhölön tuuria. Elämä sen sijaan ei ollut ollut leikkiä Alpon lapsuudessa. Totesin, että minullahan on hiekkalaatikko kartanolla. Eli ei muuta kuin uutta matoa koukkuun. Ja kun on osaamista, sitä on piru onneakin mukana. Pitkään se oli Oy Wilh. En meinannut selvitä siitä henkisesti ollenkaan. Sulla on maailma edessä. – Jos olisin palvaamoa jatkanut, niin kyllä minä työntäisin koiranputkia Ronkaalan rannassa. Olen raa´alla, rehellisellä työllä tähän päässyt.. Me ollaan ihtiämme täynnä aika paljon, Autio naurahtaa. Komealtahan tuo kalskahti, mutta yksi tempaus ei riittänyt mihinkään. Eihän sitä kukaan voinut tietää. – Ehkä se isän puolelta kimposi se toiminnallisuus ja semmoinen tekemisen meininki. Totuuden nimessä. Ymmärrän nyt paremmin västäräkkejä ja muita lintuja, kun ne saavat viserrellä pilvin päällä”, Juntti-Alpo kommentoi tuoreeltaan Keskipohjanmaan jutussa. Junttilantia sai julkisuutta ja Alpo Autio uuden ”ristimänimen”. Meillä oli pieni maatila ja siellä kolme sisarusta. Siinä aamuna, kun he lähtivät pois lähdin itekseni tuonne mehtään. – Kaheksisen kertaan olen sen hypännyt. – Se tuli kun maaseudun ihmisiä pilkattiin, oli juppeja ja juntteja. Bisnes taas kaipasi julkisuutta. Olympiavoittajaa tai maailmanmestaria hiihtokansa ei Autiossa menettänyt. Mun piti olla päivä metässä. Siitä pitää huolehtia. Vuosia tyhjilläänkin. Lausunto on sellainen, jonka perusteella saattaa jonkun Autiorannan tuvan nurkassa kateuden kyykin kieltänsä vilauttaa. Joskus ehkä kannattaisi suitsia perusluontoaan. Siitäkin huolimatta, että toistakymmentä vuotta Arvolan kyläkoulu on toiminut emännän etunimen mukaan ristittynä Leenalan perhekotina. Emäntä siitä aina huomauttaa. Jos eteläpohjalaiset geenit selittävät yleistä ”ujostelemattomuutta”, niin toisaalta isän poliittinen näkemys ei ihan Kalajokilaakson valtavirtaan istunut. Ei enää. Sekä ”ujostelemattomaan” (Aution puheessa usein toistuva sana) tapaan kertoa elämästään ja yrityksistään. Liekö isän peruja, mutta kansakoulun jälkeen ammattikoulun sähköpuolen käynyt Alpo kävi hänkin yhden valtuustokauden (1976– 1980) kokeilemassa mitä se päättäjänä oleminen perimmiltään on. Jukka Anias, teksti Jukka Lehojärvi, kuvat On ollut onnea ja on ollut osaamista. Kaupunkilainen kukkopoika ehkä kelpaa pelkistykseksi. Kahdeksankymmentäluku, kasari, toi kansakunnan tietoisuuteen yhden uudissanan: juppi, young urban professional, yuppie, toiseksi kotimaiseksi käännettynä. Ylen haastattelussa Autio perusteli Weltsun hautaamisen tarkoitusta ”vilpittömänä haluna kehittää paikkakuntaa eurooppalaisen valtavirran puristuksessa”. Alpo Autio ei hätkähdä yhtään. Vaikka huostaanotot ovat 2000-luvulla tuntuvasti kasvaneet, perhekotibisnestä varjostaa kuntatalouden kiristyminen. Benji-hyppyäkin piti kokeilla. Sanoin, että se on pojat pakko. Ränsistyneenä. Onnistuneet kiinteistökaupat ovat tuoneet tukevan selkänojan. Tuttu naurunkiherrys päälle. Puolitoista vuosikymmentä myöhemmin 90-luvun meno hirvittää. Seuraavana kesänä isäntäkin joutui panemaan raskaimman jälkeen kroppaa likoon. Pieleenkin saattaa mennä. – Tälle alalle tulevien on kannettava oma yhteiskunnallinen vastuunsa. – Kyllä se rupesi näkymään Junttilantian loppuaikana. Ehkä se tosiaan on sukujuurissa, niissä geeneissä. – Tuli niin kuin paine, että pitää mennä. Yrityskaupat olivat keväällä jo aivan huulilla. Hän oli demari, joka vaikutti pitkään Haapajärven kunnallispolitiikassa. Ajattelin, että kokeillaan. Se oli sitten siinä. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 14 TEEMA Viidettäkymmentä vuotta siitä jo on. Joka hetki kukaan ihminen ei tietenkään voi työstään nauttia. Sittenhän meillä alkoi se palvaamo. Kahdeksankymmentäluvulla hän isännöi mullitilaa ja perusti Lohipojat-nimisen yrityksen Kalajoen rantaan. – Kyllä se varmasti tulee sieltä. – Yksi oleellinen asia pitää muistaa: kun tulee se epäonnistuminen, älä kato sinne peräpeiliin kovin kauan. Sen jälkeen kun Arvolan koulussa Autiorannan vekaroiden päähän oppia ujuttanut Veikko Vähäsöyrinki – hiihtovalmentaja Pekan isä – muutti Kalakankaalle, Arvolan koululla on tapahtunut kummia. Kun siihen suoraan sanottuna varaakin olisi. Lämpöä, rakkautta ja rajoja meidän pitää pystyä antamaan. Säksättävään nopeaan puheenparteen, jonka katkaisee epäsäännöllisen säännöllisesti kihertävä, makea naurunpyrskähdys. Pitäisi useammin kahteen laskea. ”Toiminnallisuus ja tekemisen meininki”. – Pääsääntöisesti työstä pitää nauttia. Poutun vanhat herrat antoivat Alpolle konsultaatioapua, mutta ei hirvenlihan palvaaminen ihan seteleiden painamiseen verrattavaa bisnestä ollut. Joskus me kerätään tästä satoa. Mika Myllylän noustessa hiihtomaailman supertähdeksi 1990-luvun lopussa Autio johti parin vuoden ajan Kiilojen hiihtojaostoa. Arvolan kyläkoulun ovet pantiin säppiin vuonna 1969. Vaan sitten on se luonne, se verenperimä. – Kun ensimmäisen kerran sellaisesta kuulin, sanoin että ei siinä ole mitään (bisnes)järkeä. Ei minun tarvitse sitä ujostella. SDP:n väriä tunnusti isän tavoin myös poika. Perään naurunkiherrys. Olen nähnyt sen heikomman ihmisen ja sen sektorin. Pesä-Kiilojen tukijoukkoihin Autio ja Leenalan perhekoti myös kuuluvat. – On ollut onnea ja on ollut osaamista. Erityisesti katse osuu jokivarteen, jossa piskuisen lohilammikon viereen nousi 90-luvulla Haapajärven valtakunnankin tietoisuuteen kohottanut ”Junttilantia”. Eihän 58 vuotta ole ikä eikä mikään. Isä kulki kirvesmiehenäkin. Toiselta puolelta Alpo Aution vuosiin on ehtinyt mahtua jo niin monenmoista, että mieli tekisi vähän höllätäkin. Maaseudun vinkkelistä se tarkoitti kaupunkilaista pintaliitäjää, joka biletti ja teki bisnestä, menestyi ja myös näytti sen. Taas tullaan verenperintöön. Ei isäntä sitä kainostele. Jupin vastakohta oli ilmeinen. Vaikka kuntatalous kiristää perhekotien – Leenala ei ole Haapajärvelläkään ainoa – taloutta, Alpo Autiolla menee hyvin. Ei ihan eikä ollenkaan. Ympäristön makuun ainakin. Onnistuneiden kiinteistökauppojen myötä yhteensä yli miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävä Autio astelisi mielellään jo takavasemmalle. Ja kun on osaamista, sitä on piru onneakin mukana. Sen verran ”junttia” Alpo Autiossa kuitenkin on, että ilmanaikuisuudet hän sellaisiksi tunnistaa. Joka tapauksessa paikka Autioilla oli valmiina, kun Arvolan koulusta oli tehty kaupat vuonna 1993. Olen menestyvä yrittäjä. Rakennus oli ollut tyhjillään ja ränsistynyt, ison remontin tarpeessa. Toisaalta. Niin ja olihan taustalla ennen kaikkea bisnes. Schauman Ab:n metsäkurssikeskuksena. Valtaosa näistä paikoista ei käy enää täydellä teholla. Nyt en pysty katolle enää menemään. Ei minun tarvitse sitä ujostella. Isä Tauno nimittäin syntyi ”notta eteläpohojalaaseksi”, nykyisin Seinäjoen kaupunkiin kuuluvassa Nurmossa. – Haettiin kylmästi sellaista tapahtumaa, joka ylittäisi valtakunnallisen uutiskynnyksen. Ollaan ehkä vähän ulospäinsuuntautuneempia. – En minä niin lahjakas ollut. Ehkä se on jotakin tekemisen ja voittamisen kunnianhimoa. – Tehtiin niin kauhea remontti, että sitä ei usko kukaan. Ei mikään ihme, että Junttilantian näkyvin hahmo sai – toki halusikin – lempinimen, ”Juntti-Alpo”, jonka kanssa taitaa astella elämänsä loppuun asti. Silloin Autiorannalla välähti. Olivat meillä toista vuotta. mutta liian harvoin malttaa. Maakuntaviestiedustuksiakin tuli pari kappaletta. Ihan muualta se leipä kuitenkin oli revittävä. Silti se inhimillinen puoli pitää olla mukana. Ei aina ole mukava tulla työpaikalle. Kukaan ei voi tämän päivän yrityselämässä hyväntekeväisyyttä tehdä. – Luonne vaatii, että pitää olla äksöniä. Osataan myös olla rentoja ja letkeitä. Korkeintaan tukiaisia kuitata. Mikä oli Junttilantian perimmäinen idea. Kun Suomi kesällä 1992 kippuroi laman synkimmissä syövereissä, Junttilantiassa kansa kohisi. Leenalan 14 kokopäiväistä työntekijää kyllä arjen pyörittävät. Tulevaisuudessa on uhkia, mutta niitä pystyy tutkailemaan seesteisin mielin Arvolan vinttikamarin ikkunasta. Tuo ”maailman ihanin tyttö”, Leena, on edelleen Alpo Aution elämänkumppani ja perheen kolmen aikuisen lapsen (vanhin Ari, syntynyt 1975, keskimmäinen Eija, s. Vaan kyllä se bisnes kovin kausiluontoista oli. Voiko ”satoa” kerätä tekemällä bisnestä elävillä ihmisillä, kuuluu kriittinen kysymys. – Elämä ei ollut niin helppoa pienessä torpassa. Vähän sellaista kinaa, että saa vääntää. Kun ujostelematta sanoo aina sen oman mielipiteen. Siis tähänastisesta. Pyhä ja arki menivät sekaisin eikä kelloon auttanut katsella. – Iän myötä on vähän oppinut, että pikkuisen joskus malttaa... Se oli täysin vastaveto sellaiselle. Oleellista on, että työstä ja tekemisestä nauttii. Eikä muuten se menestyminenkään aina pelkästään osaamisesta ja ahkeruudesta ole kiinni. Tandemlaskuvarjohyppy kahdesta kilometristä keräsi väkeä. Ylittihän se. Ehkä se jonkinlainen selitys on. ”Ei tullut ruskeaa housuun, mutta hiki kyllä. Siihen koko viisihenkinen perhe tarttui. Iltapäivälehdissä tapahtumaa seurattiin tarkkaan. – Kyllä siinä joskus törmäyskursseja tulee. Mutta julkisuuspankki oli kohta räjähtämässä. Arvolan koulun isäntä Alpo Autio, viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä 58 vuotta, asettuu valokuvaajan pyynnöstä toisen kerroksen ikkunan ääreen ja mittailee katsellaan kotikylänsä manttaaleja. Oulaisten ”fakiiri”, Veli-Matti ”Weltsu” Lehtikangas haudattiin kolmeksi vuorokaudeksi maahan. Urheilusta hän oli erityisesti juuri Veikko Vähäsöyringin innostamana pienestä pitäen kiinnostunut. Joskus ehkä naksautuksen liikaakin. Ei Autio sitä sano, mutta olemus ja muu puhe sen kertovat: ihan sama. Apteekissa, silmälääkärissä, hammaslääkärissä..., kaikki tekevät bisnestä. Tällä hetkellä sinne on sijoitettuna 11 elämän kisaan joltiseltakin takamatkalta lähtenyttä lasta ja nuorta. Ei saa olla kylmä ja tunteeton. – Olen menestyvä yrittäjä. Keneltä, sitä Autio ei sano, tuli vuonna 1997 idea perhekodin perustamisesta. Tosiaan. Lohilammikon ympäristöön syntyi kahdeksankymmentäluvun viimeisenä vuotena ”Junttilantia”, jonka isäntä ehkä virallisesti oli Alpo Autio, mutta oikeasti ”Juntti-Alpo”. Olen raa´alla, rehellisellä työllä tähän päässyt. Urheilu-ura jäi siihen. Urheilumieshän Alpo Autio edelleenkin on – vakiovieras maakuntaviestien katsojien joukossa. Pahasti. Ei oikein napannut. Sähkömies Autio pestautui 70-luvulla hommiin Haapajärven Hankkijalle. 1980) äiti. Juntin palvi. – Tätä kritisoidaan paljon, mutta kukaan ei kritisoi kun käyt hammaslääkärissä. Siitä sitten haettiin, että mehän osataan. Olin kasvanut niin näihin poikiin kiinni. Voin leikkiä sen ajan siellä. 1978 ja nuorimmainen Antti s. Aina piti keksiä uutta. Käytännössä kyse siis on huostaanotettujen lasten ja nuorten sijoituspaikasta. – Ala menee alaspäin että romina käy. Taas naurunkiherrys päälle. Joka niin sanoo, se puhuu höpöhöpöjä. Se oli menoa
Paikallisen Wal-Martin myymälässä hänelle ei ”oudon käytöksen” vuoksi myyty patruunalipasta. Samassa uutisessa Keskinen paljastaa, miten jo uutena vuotena oli ollut erimielisyyksiä. Eikö sille pitäisi tehdä oikeasti jotain fi ksua. ”Myydään puinen perämoottori ilman moottoria syyshintaan” -ilmoitus huvitti Nurmea viime vuonna erityisesti. Meidän pitäisi olla ylpeitä merialueestamme luontoarvojen vuoksi, niiden puolesta kannattaisi taistella ja nostaa niitä enemmän esille. Tiistaina kello 12.50 Hamamat Montia ei edelleenkään ollut palannut Tuuriin. Suorastaan irvokasta, että Tucsonin verilöylyn jälkeen Arizonan asekauppiaat ovat kirjanneet kymmenien prosenttien myynnin kasvun. Eivät aseet tapa, vaan ihmiset. Itävaltalainen Glock on 80luvulta alkaen suorastaan brändännyt itsensä poliisien virka-aseena. Näe, miten vihreät arvot pannaan nurin. Kuusi muuta eivät olleet yhtä onnekkaita. Jotain kovin arveluttavaa silti on esimerkiksi tässä tappoaseessa. Opeta lapsesi näkemään, että kaikki tämä on tulevaisuudessa mahdollista. Eivät varmasti saavu, eivät ihmiset ole niin tyhmiä. Siitä puuttuu vain Bellman. Lehtien tekstiviestipalstoista on viime vuosina tullut mainio lähde kummallisuuksien etsijälle. Vielä myöhään torstai-iltana kello 22.47 Keskinen sai odotella. Tallenteeseen on poimittu otos muistolevyiltä, Lentävä hollantilainen,1988/1990. Se oli sillä kertaa myyty loppuun ja levykaupan myyjä kysäisi, kiinnostaisiko minua sen sijaan ruotsalainen viisukokoelma. Yritä siinä sitten kalastaa tai puuhata jotain muuta mukavaa. Toisaalta Vreeswijk sovitti ja esitti ruotsiksi Tapio Rautavaarankin musiikkia. Vreeswijkin musiikki on rosoista ja laulujen henkilögalleriaan kuuluvat usein laitapuolen ihmiset. Seuraavassa Wal-Martissa myyjä oli ymmärtäväisempi. Evert Tauben juuret ovat Suomessa ja Cornelis Vreeswijkin Alankomaissa. Täällä on upea puukaupunki, ja täällä alkaa olla Suomen mittapuulla hieno meriluonto: Suomen paras meritaimenkanta, upea ja puhdas saaristo ja paljon sinistä vettä ulapalla. Kuunnellessa Vreeswijkin laulun sanoja, tulee pohtineeksi, kirjoittiko hän omasta elämästäänkin. Eli näin: Vietä viikko kaupungissa, jossa on melko puhdas meriluonto. Niin esimerkiksi seuraavissa. Vanhaa kunnon ohjeistusta on noudatettu: uutiset pitää seurata loppuun. Loughner oli ostanut marraskuun viimeisenä päivänä viime vuonna Sportmans´s Warehousen myymälästä Tucsonista yhdeksänmillisen Glock 19 -pistoolin. Ruotsissa ovat silti vaikuttaneet. On toinenkin mahdollisuus, viritetään vain nykyisiä suunnitelmia aavistuksen karskimmiksi. Minun piti joskus 2000-luvun alkupuolella ostaa Bo Kaspersin levy, en enää muista mikä. Loughnerin luotimyrskystä. Kokkolan imagon kannalta tämä olisi hieno asia, ja uskon, että sen avulla tänne tulisi jonkin verran turisteja Ensin tosin pitäisi tehdä pari asiaa. Kuunnellessani Vreeswijkiä ja Kaspersia, viimeksi mainitun omiakin sävellyksiä, löydän heistä yhtäläisyyttä. Kun juttua luki pitemmälle, ilmeni, että ”rakas” oli pakannut laukkunsa ja häipynyt. Keskinen kuitenkin kertoo jutussa naisensa soittaneen lyhyesti maanantai-iltana. Vreeswijkin tunnetuimpia sävelmiä ovat ehkä Somliga går med trasiga skor tai Cecilia Lindistä kertova balladi. Kaksi kolmesta amerikkalaispoliisista käyttää Glockia. Suomessakin virkavalta luottaa Glockiin. Koe paikkakunta, jossa lapset ja nuoret elävät muualta tulevien ongelmajätteiden keskellä, kun heidän vanhempansa työskentelevät turvallisemmalla etäisyydellä haitallisista aineista. Ari-Pekka Lahti Ole merirosvo ja riehu kuin oikeat rosvot Somalian rannikolla! Kaappaa pari laivaa ja posauta hengiltä pari viatonta panttivankia. Epäilemättä pistettä tarinalle ei ole vielä lehtien sivuilla laitettu. Nyt Kokkolan Kanaria on muuttunut Vesi-veijariksi ja ihan hyvä niin, saavat kokkolalaiset nauttia yhä omasta erinomaisesta uimahallista. Glockin suosio poliisivoimissa on ryydittänyt menekkiä myös ihan muilla markkinoilla. Tai sitten ei. Keskisen kerrottiin sulkeutuneen kartanoonsa. Lehtori Timo Nurmi kertoo, että kielikukkasten keruu alkoi kielenhuollon luentojen tueksi. Johtuukohan se elämästä. Joulukuussa 2010 elokuvateattereiden ensi-iltaan Ruotsissa ehtinyt Cornelis veti kuulemma täydet katsomot. Kongressiedustaja Gabrielle Giff ords selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä Jared L. Vai miltä kuulostaa ajatus Kokkolasta kaupunkina, jossa kiinnitetään enemmän ja enemmän huomiota vihreisiin, tulevaisuuden arvoihin. Taiteilija kuoli vuonna 1987, vain 50-vuotiaana. ”Poliisit jahtasivat naiskaaharia 160 km/h selvin päin.” (Otsikko Iltalehden verkkolehdessä 23.10.2010) Myös sanajärjestys voi tehdä temppujaan. Niin esimerkiksi Keskipohjanmaan verkkolehdestä 29.11.2009 poimittu otsikko kokkolalaisen papin haastattelusta: ” Tuisku Winter myöntää olevansa enemmän talvikuin kesäihminen”. Toinen ajatus oli rakentaa merenrantaan pilvenpiirtäjä, mutta onneksi sekään ei toteutunut. Vreeswijkin runoilijamuusa oli Ann-Katrin, jolle hän osoitti monet laulunsa. Yleensä kieliopillisesti kyse on viittausvirheistä. Suomen karsinnat alkoivat perjantaina. LEVYN HYLLYYN POIMI ANITA SALMI. Sitten, kun meriluonto ja muut puhtaat arvot on saatu hävitettyä. Kaisa Hahto Autoilevia taloja KUKAHAN LORDIN TEMPUN UUSISI. Sitten torille raahattiin merirosvolaiva, ja taas piti turistien virrata kaupunkiin, eivät virranneet vieläkään. Etelä-Suomessa pelkkä meressä uiminen alkaa olla tuskan takana, kun merivesi on täynnä sinilevää ja muuta sontaa. Kokkolasta, jossa pystytään kalastamaan merialueella, jossa on valtavasti meritaimenia ja kesäkuussa myös merilohia. Myös opiskelijat ovat innostuneet bongaamaan koomisia ilmaisuja. Suurteollisuusalueen kehitystä ekologisempaan suuntaan voisi käyttää matkailuvalttina. ”Petetty vaimo jahtasi miestään ympäri taloa, joka pääsi lopulta pakenemaan Eliniä autolla.” (MTV3.fi 26.1.2010) ”Lehtoselle taide on ollut aina lähellä sydäntä, joka on ollut mukana hänen elämässään tavalla tai toisella.” (Tuusulanjärven Viikkouutiset 16.5.2010) Toisinaan kirjoittajan ajatus on ehkä vain karannut tai tuotoksesta unohtunut sanoja pois. Erityisesti Glockit ovat tehneet kauppansa. Niin koekuuntelin ja ostin levyn. Miten sitä voitaisiin vielä puhdistaa. Tosin Kaspersin biisit eivät ole niin realistisen raakoja kun Vreeswijkin. Hän tapasi heitä Tukholman laitojen kapakoissa istuessaan. Vreeswijkin musiikki ei ole perinteistä ruotsalaista viisua. Keskinen taustoitti tilannetta riidalla, joka oli syntynyt, kun hän oli kaatanut viikonlopulta yli jäänyttä kastiketta vessanpönttöön. Tosin eräs tuttavani tarkensi minulle, että molemmat levyni herrat ovat lainatavaraa. Pitäisi panna nurin Ekokemin ongelmajätelaitoshanke ja miettiä mitä olemassaolevan suurteollisuusalueen kanssa voitaisiin tehdä. Oma Keskis-uutisviikkoni alkoi maanantaina kello 15.25, jolloin luin ensimmäisen sähkeen Keskisen ghanalaisen Hamamat-rakkaan katoamisesta. Kuunnellessa Vreeswijkin laulun sanoja, tulee pohtineeksi, kirjoittiko hän omasta elämästäänkin. Monet tallenteelle valitut sävelmät kertovat toisaalta rakkaudesta, toisaalta yksinäisyydestä ja siitä, miten rakkauteenkin voi liittyä äärimmäistä yksinäisyyttä ja irrallisuutta. Julmaa kohtalon ivaa, että hengestään taisteleva Gabrielle Giff ords lausui New York Timesin haastattelussa viime vuonna näin: ”Minulla on 9 millimetrin Glock ja olen aika hyvä ampuja”. Levypoimintani aihe on Vreeswijk. Kokkola on hieno kaupunki, mutta se on sitä aivan muista syistä. Kaisa Hahto, teksti Roland Magunia, kuva Elämän laidalta LEVY: CORNELIS, TUPLA-CD:LTÄ CORNELIS & TAUBE. Eivät aseet tapa... Merirosvopuistosta ja parista muusta asiasta On tässä taas saanut uutisvirrassa kauhoa. Ihan aselaeista riippumatta. Tai no, ei ”kansainvälisen huippumallin” perään sentään poliiseja ollut tarvinnut laittaa. Hän on sulattanut sävelmiinsä monia vaikutteita. Pitäisi ajatella kohti tulevaisuutta, sitä, minkä lapsemme ja nuoremme kohtaavat vuosien päästä. Toisen isoista lippaista hän ehti tyhjentää kauppakeskuksessa. Ainakin jos on seurannut maailman kuuluisimman kyläkauppiaan Vesa Keskisen viimeisimpiä ihmissuhdekäänteitä. Kielikukkaset ovat juuri niitä lehtijutuista tai mainoksista tehtyjä hassuja bongauksia, joita kierrätetään hupisähköposteina tai Facebook-julkaisuina. Enää ei Suomi voi heviä viisuihin lanseerata, viime vuosina dragien, kaikenlaisten friikkien ja huumoripoppoidenkin viehätys on tuntunut hiipuvan. Jukka Anias KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 15 TEEMA LEVY HYLLYSTÄ Tämä tupla-cd eksyi levyhyllyyni sattumalta. Keskiviikkona kello 11.40 ”Keskisen rakas” oli yhä karkuteillä. Erityisen pyhä se on Arizonassa. Cd:llä laulaa myös Bo Kaspers. Pään läpi ammuttuna, mutta selvisi. Tule tulevaisuuden Kokkolaan! Minusta päättäjien pitäisi olla järkeviä, hylätä äskeinen ajatusmalli sekä tämä nykyinen. Nyt on päätetty tehdä merirosvopuisto, ja turistien odotetaan saapuvan tänne pääkallolipun ja muiden asiaan kuuluvien viihdykkeiden avulla. Eivät virranneet. Levyltä löytyy bluesia, mutta myös sambaja rock-vaikutteita, ihan arkkiveisuakin. Tallenteelle on koottu kahden Ruotsin viisuperinteen grand old manin sävelmiä, joita tulkitsevat ansiokkaat ruotsalaistaiteilijat. Kaksois-cd Cornelis & Taube on lähes ruotsalaisen balladija viisuperinteen pieni oppimäärä. Yhdysvalloissa aseenkanto-oikeus on perustuslaillinen, suorastaan pyhä oikeus. Loughner osti kaksi 31 patruunan lipasta ja kyytipojaksi kaksi pienempää. Niin. Koe erilainen viikko, tulevaisuuden viikko. Oma cd:ni on vuodelta 2003 ja uusia ilmestyy. Näistä muutamista sävelmistä tai sanoituksista näkyy taiteilijan joskus viiltävä ironisuus, myös itseä kohtaan. Yksi ideoista oli, että kaupunkiin tehtäisiin diktaattoripuisto, pantaisiin Leninin ja muiden ikävien exvallanpitäjien päitä muistuttavia patsaita puisto täyteen ja saataisiin sillä tavalla turistit virtaamaan. Levyllä olevat Ontuva Eriksson ja Isoisän olkihattu nousivat naapurissa listamenestyksiksi. Miten sitä voitaisiin tehdä yhä turvallisemmaksi asukkaiden kannalta. Näinhän se logiikka menee, kun käydään keskustelua aseiden hankkimisen ja hallussapidon rajoittamisesta. Siihen mahtui neljä avioliittoa, vankilassa oloa ja lopulta vaikea sairaus, haimasyöpä, joka lienee osin elämäntavan aiheuttama. Esimerkiksi Fredin Roskisdyykkarin laulu on hänen tekoaan. Sokerina pohjalla villit hetket koko perheelle: Ole merirosvo ja riehu kuin oikeat rosvot Somalian rannikolla! Kaappaa pari laivaa ja posauta hengiltä pari viatonta panttivankia. ”Itsemurhaiskut – Kukaan ei ole ilmoittautunut tekijäksi.” (Aamulehden verkkolehti 29.3.2010) Osa kielikukkasista on ihan tahallistakin kielileikittelyä. Jotain, minkä myös turistit tajuavat. Näe kaupunki, johon rakennetaan Ekokemin ongelmajätelaitos päiväkotien, koulun ja uuden asutuksen viereen. Loughnerin taustasta ja mielenterveydestä tihkuneiden tietojen mukaan tragedia olisi voinut tapahtua muuallakin kuin Arizonan Tucsonissa. ”Daniel on tavallinen ja kiva mies, kuten Victoriakin.” Muun muassa näin todettiin viime vuonna lehtien palstoilla ja muun muassa tämä virke pääsi Jyväskylän yliopiston kielikukkasten listalle. Yllättäen vuonna 1982 syntynyt nainen kierähti tielle.” (Metro 20.4.2010) Joskus kyse on näennäisestä kummallisuudesta. Vreeswijk teki myös yhteiskunnallisia, kantaa ottavia lauluja. Edelleen tiistaina uutista syvennettiin lisätiedoilla siitä, että ”kaunotar” oli Tampereella ystäviensä luona. Kai sinne pitäisi yrittää löytää jokin tarttuva biisi. ”Hyvin humalassa ollut nainen istui ajoradan reunassa Fleminginkadulla kello 21:45. Trubaduurin musiikki myy yhä hyvin ja myi jo hänen eläessään, mutta rahat tulivat ja menivät. Eikä virrannut mikään muukaan, paitsi kalja, jota tarjoillaan laivan kannella. Ja useamman välineen kautta on toden totta pysynyt ajan tasalla. Kaisa Hahto Ne viikon tärkeimmät. Vietä viikko suurteollisuusalueella ihmiselle haitallisiin aineisiin tutustuen, koe asuntomessut ja haistele samalla rikinkatkuista ilmaa, jos olet niin onnekas, että tuuli käy suurteollisuusalueelta päin. Jared L. Muistan, kuinka turistien piti aikoinaan virrata Kokkolaan Suomen hienoimman uimahallin avulla
– Ellen sitten ihan hirveästi innostu. – Hauska katsoa, kun tietää tarkkaan, mitä taustalla tapahtuu. Nykyisin pukataan tuotetta tuotteen perään. Sittemmin musiikki alkoi kuitenkin viedä kaiken ajan. Eikä hätiköimään levynteon kanssa. Hyppy fanitetusta poptähdestä tasavertaiseksi ikäluokkansa edustajaksi ihan kaikenlaisten nuorten miesten ja naisten joukkoon. Parkkonen kasvoi muusikoksi musikaalisessa perheessä, jossa kaikki soittivat ja lauloivat. Valmiiksi Parkkonen ainakin näyttää ja kuulostaa hyvinkin maailmantähdeltä. Omaa hypeään riitti pikkukunnassakin. . Vasta 13-, 14-vuotiaana Parkkonen alkoi laulaa. Parkkonen itse ei ole koskaan kuorossa laulanut. – Tykkään kuitenkin laulaa pop-rockia. Ja lupaa mainostaa jatkossakin. Parkkonen kiertää duo-keikoilla Elämäjärveltä kotoisin olevan lapsuudenystävänsä, kitaristi Antti Merisalon kanssa. Parkkonen kuitenkin vakuuttaa, että Idolstaustallakin voi päästä tekemään ”sitä hommaa mitä haluaa”. Tosi kiva, kun pääsee syömään isän ja äidin ruokaa. Vapaa-aikanaan tykkää keilata ja ajaa kartingia. Suunnitelma silloin on selvä. Hyppy teini-idoliksi on vielä paljon muuta kuin tavanomainen muutto maalta kaupunkiin, joka sekin vaatii sopeutumista. – Ilman ystäviäni en varmasti olisi näin pitkälle päässyt. Parkkonen istahtaa käärmekuosibuutseissaan kalajokisen hotellin kahvilan pöytään noin puoli tuntia myöhemmin kuin alkujaan piti. – Lopulta kaveripiirissä oli asiasta niin erilaisia mielipiteitä, että ajattelin, että ihan sama, käyn kokeilemassa. Parkkonen kyseli ystäviltään, mihin kohtiin levytyssopimuksissa pitää sanoa joo ja mihin ei. Ehkä ei vielä kuitenkaan. – Ainahan sitä toivoo, että musiikilla elättäisi itsensä. Menestyjät otettiin juhlavasti vastaan. Aikoo Parkkonen keikkailuakin jatkaa ehkä pari kertaa kuussa, vaikka sitten akustisena. Siitä huolimatta siis, että armeijaan lähtö osuu juuri televisionäkyvyyden herkullisimpiin jälkimaininkeihin. Kaisa Hahto, tekstit Esa Melametsä, kuvat Ikonien aika ohi Äkkiä tähdeksi KUKA. Lentopalloakin hän ehti harrastaa viitisen vuotta, ja sen jälkeen sählyä. Ei siis mitään Idols-soittajia. Koulussa Parkkonen sanoo olleensa ”välimallia”. Enimmäkseen harrastaminen oli omaehtoista, bänditouhua ja sellaista. Ensin hänestä tulikin rumpali. Parkkonen sanoo mainostaneensa Pihtipudasta tähänkin asti aina vain kun on voinut. – Kotiin Elämäjärvelle sohvalle x-asentoon. Se on Parkkosen ”henkeen ja vereen” -bändi. Ja koko ajan tulee lisää. – Minähän täytän vasta kakskytyks. Ajateltiin repiä siitä kaikki irti ja niin tehtiinkin. Avoliitossa. Olen vain ottanut iisisti ja viettänyt viimeisiä lomapäiviä. Kerran tosin säestänyt mieskuoroa läskibassolla. Myös julkisuuden kynnys on entistä matalampi, mutta samalla julkisuuskin vähemmän arvokasta. Parkkonen neuvoo hyödyntämään mahdollisimman paljon ulkopuolisten neuvoja. Johonkin kouluun olisi jossain vaiheessa kiva päästä, en tiedä vielä, mihin. Ihan oikeasti maalla siis. Kuorosodan suosio ”vähän yllätti” Parkkosen, vaikka hän tiesikin, että ohjelma isolla rahalla ja korkealla profi ililla tehdään. – Toisaalta tästä olisi ollut hyvä jatkaa, mutta toivon, että ihmisille jäi minusta hyvä fi ilis. Parkkonen vaikuttaisi kuitenkin keskivertosivukylän asukkia valmiimmalta. • MENESTYS: Iso • SOTKU: Sekava • ARMEIJA: Vihreä • PERHE: Ystävät • RENTOUTUMINEN: X-asento. Vielä silloin hän ei myöntänyt jännittävänsä. . Ahtaalta tuntuisi, jos armeijan aikana olisi pakko saada jokin sinkku kasaan, toteaa Parkkonen. Television Kuorosodassa Parkkosen vetämä Pihtiputaan kuoro sijoittui hopealle. . Kuorosodan jälkeen Pihtipudas on entistä suurempi – jos ei ihmismäärältään, niin maineeltaan. Palomiehen ammatti ei ole ”missään nimessä” vieläkään hylätty haave. Pari kertaa hän on sitä jo joutunut lykkäämään. Sivukylältä suosioon nousseella Parkkosella on jälleen edessään muutos. Myös Parkkosen isomman bändin rumpali on Pihtiputaalta. Mutta Parkkonen ei ollut. Mieluummin hyvää hitaasti. Suursuosikki Stam1nan logo on jopa tatuoituna käsivarteen. En usko, että he reilussa puolessa vuodessa unohtavat. – Uskaltaisin väittää, että tämä kausi oli vielä isompi kuin muut. Varmaan maanantaina alkaa jännittää. Seuraavana vuonna Parkkonen jo asui Helsingissä, vaikka hän kirjoittikin Pihtiputaan lukion bändilinjalta jouluna 2009. Musiikillisiakin suunnitelmia on moneen suuntaan. Hän kiittelee valmiiksi laajaa tuttavapiiriään musiikkimaailmassa. Edelleen se on toiveena. – Ei se sitä ole, jos ajattelen, miten paljon se on tuonut mun elämään. Usein menin koulusta suoraan treenikämpälle. – Olishan se siistiä päästä soittamaan ulkomaille. – Ei kannata epäröidä, jos jokin kohta papereissa ihmetyttää. – Musiikkimaailma on mennyt siihen, että painetaan nappia koneesta ja lähetetään levy radioon. – Kai ne yhä tukat siellä leikkaa. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 16 TEEMA Menestys television Kuorosodassa olisi tuonut hyvää ”hypeä” esimerkiksi uuden sinkun tai levyn ympärille. Ei kai sinne pitkätukkaisena olisi asiaakaan, hän arvelee. Fiksusti vaan eteenpäin, kuuluu Parkkosen ohjenuora. – En keksi mitään syytä, miksi olisin valinnut Kuorosotaan jonkin muun kunnan tai kaupungin kuin Pihtiputaan. Itse hän kuuntelee paljon raskasta metallia. . Niin. Ensin kuitenkin sitä palvelusta suorittamaan. Kuorosodan ulkopuolellakin Parkkonen on käynyt Pihtiputaalla vähintään kerran kuussa. Sen Pete Parkkonen myöntää kyllä, mutta harmittelemaan hän ei ryhdy. Pete Eemeli Parkkonen Syntyi 8.2.1990 Pihtiputaalla. Mutta kyllähän muutto jännittävä oli, ”siistiäkin”. Muusikko. Musiikki veti pisimmän korren. – Jos sanot vaan, että joo, ja kirjoitat nimesi joka paikkaan, se ei varmasti onnistu. Idolsin aikaan ”härdelli” oli kaikkein suurin. Parkkonen palvelee Kirkkonummen Upinniemellä. Yläasteja lukioaikoina hän otti myös laulutunteja. Levynteon aika lienee kuitenkin vasta siviilissä. Idolsiin mukaan lähtemistä Parkkosen piti kuitenkin pohtia parin kuukauden ajan. Leimana tai riesana Parkkonen ei televisiomenneisyyttään pidä. Puolessa vuodessa Parkkonen uskoo armeijan harmaista selviävänsä. Roolin vaihto keikkalavan ykköstähdestä rivimieheksi ei hirvitä, päinvastoin. Yrittämistä ei pidä koskaan lopettaa. Pystyt tekemään vaikka yksin hittejä kotona. – Joskus saivat äiti ja isä huomauttaa, että ”läksyt ensin”. Ja vahvana. Kaksi päivää ennen palvelukseen astumista – viikko sitten lauantaina – Parkkonen oli akustisella keikalla Kalajoen Hiekkasärkillä. – Mieluummin odotan kokemuksia ja hauskanpitoa kuin jännitän ja hermoilen. – Heikki Paasonen sanoi hyvin, että Idols on ponnahduslauta, mutta itsestä riippuu, mihin se lopulta johtaa. Myös veli oli asunut vuosia Helsingissä, ja ”mestat” ehtineet tulla sitäkin kautta tutuiksi. Siihen asti, 18-vuotiaaksi, Parkkonen oli varttunut neljän sadan asukkaan Elämäjärven kylässä Pihtiputaalla. Aivan aluksi pikku Parkkonen kuitenkin hakkasi kattiloita haarukalla ja veitsellä. Parkkonen lähtee armeijaan pelkässä sängessä. – Täytyy pitää jalat maassa ja maalaisjärkeä saa käyttää. Automatka Helsingistä oli pitkä. Jos musiikkia ja liikuntaa ei lasketa, lempiaine oli matikka. Parkkonen tykkäsi pähkäillä. Lujana pitää kuitenkin olla. – Katsotaan, minkälaisia biisejä tulee sävellettyä. – En ole oikeastaan kerennyt miettiä asiaa vielä ollenkaan. Myös salilla tulee käytyä. Huumorimielellä Parkkonen aikoo tupatoverinsa kohdata. Ennen Idolsia Parkkonen oli jo hakemassa pelastuskouluun Helsinkiin. Suurten tähti-ikonien aika on ohi. – Ihan kiva vaan mennä olemaan normina eikä minään julkisuuden henkilönä. Parkkonen toivoo, että hänet otetaan armeijassa vastaan samalla tavalla kuin muutkin. Oman bändin treenikämpän bluesjameissa Parkkosella ”ei ollut hajuakaan”, että jotain nykyisen kaltaista voisi joskus tapahtua. Tai sellaiseksi on ainakin pitänyt muovautua monikymmenvuotisen uran ajan. . Television tähtitehdasprässin läpi puristuneet artistinalut on helppo leimata tuotteiksi. Ja julkisuus tietysti ”tosi iso juttu”. Armeija on asennekysymys, arvelee artisti. On tosi iso juttu, kun pieni kunta pääsee töllöön. Jos hän olisi ollut enemmän ”kouluihminen”, olisi lukiossa tullut valittua pitkä matikka. – Ei se ihan pullat uuniin ja katotaan, mitä tulee -meininkiä ole, toteaa Parkkonen. Tulevan kevään uutta Idols-kauttakin Parkkonen aikoo ehdottomasti seurata. Kun häneltä kysyy, mitä mahtaa olla luvassa, nostelee artisti olkapäitään ja pudistelee päätään: yhtään en tiedä. ”Kun on ollut vähän kaikenlaista.” Kaikenlaista Parkkonen todella on ehtinyt saavuttaa 21 ikävuoteensa mennessä. Idols-ajoilta tuttu kitarapehko on poissa. Erityisemmin ei Parkkonen ole tulevaan perehtynytkään. Niin suomalaisestakin viihdemaailmasta usein sanotaan ja jotakuinkin sitä mieltä Pete Parkkonenkin on. Jos ensin valloitettaisiin Suomea muutama vuosi, hän sanoo ja hymyilee. Yhdessä ystävien kanssa. En oo ainakaan nähnyt yhtään kaveria, joka olisi tullut pitkätukkaisena takaisin. – Nyt pääset lehteen, jos oksennat jonkun baarin seinään. Ensimmäinen ”hypetys” alkoi syksyn 2008 Idols-ohjelmasta, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Nykyään Suomessa on varmaan kakssataa bändiä, jotka ihmiset ainakin tietää. Jos menee semmoisella asenteella, että ottaa päähän, semmoista siitä varmaan tuleekin. Entäs jos Elämäjärveltä etsiydyttäisiin joskus mertakin edemmäs, kansainväliselle uralle. Naapureissa oli maatiloja. – Armeijan päivärahalla ei kuitenkaan hirveästi vuokria makseta. Armeijaan lähtöä ei Parkkosen tarvinnut miettiä. Parkkonen ei ole niitä pääkaupungista huumaantuvia parikymppisiä, jotka eivät malta maailmalle päästyään juuri kotona vierailla. . Parkkosen tekisi mielisi tehdä ”ainakin viittä erilaista musiikkia”. Asuu Helsingissä
Lisäisin heihin vielä Ester ja Jalo Sihtolan kokoelmasta tutut Alberto Magnellin ja Gino Severinin. Kirjailija oli 17-vuotias, kun hänen isoäitinsä Emma Stadius o.s. Kuffi laiset näyttelevät todella hyvin, ja laulutaito on hallussa, kuoroesitykset ovat mukavaa kuultavaa. SANDRA DABNELL KUOPIO (STT) Kuopiossa tukikohtaansa pitävä kiertävä ammattitanssiteatteri Minimi juhlii tänä vuonna 20vuotistaivaltaan. Emman ja Unon tavatessa toisensa oli kirkkonummelaisen Överbyn suurtilan tytär 18-vuotias. Emman kärsivällisyys hämmästyttää. Voisi hyvin kuvitella, että Paasilinna on herännyt henkiin, hän puhuu aikamme ilmiöistä: ”Pieni maa on liian pieni harjoittamaan muuta kuin hädän politiikkaa, kun suuret luudat lakaisevat.” Lukija voi nähdä hänet eduskunnan puhujakorokkeella jyrisemässä: ”Työttömyys pysyy kansallisena ongelmana, raha kansainvälistyy ja jättää ongelmat jälkeensä.” Jos tämän maan ja kaiken maailman muutkin päättäjät, olisivat aikanaan omaksuneet seuraavan, Erno Paasilinnan, oivallisen aforismin, ei Euroopassa elettäisi nyt kaaoksen keskellä: ”Kovaa talouspolitiikkaa seuraa aina kova sosiaalipolitiikka, edellisen yliote väistämättä aiheuttaa jälkimmäisen.” Entä mikä oli pula-aika?, kysyy Paasilinna ja vastaa itse: ”Ihmiset, jotka tuottivat tavaraa, eivät kyenneet ostamaan sitä niiltä, joille olivat sen tuottaneet.” Suomalaisille poliitikoille Erno antaa vihjeen: ”Nerokkaat johtajat sovittavat yhteen kaksi mahdotonta: työväen asian ajamisen ja sen vastustamisen.” Ilmeisesti Paasilinna näki mitä on tulossa, kun hän julkitoi tämän ajatuksen: ”Kansa on hidas. Entä kun tämä tähti putoaa?” Tämä tähti putoaa. Rakkautta tottakai. Omatkin mielitaiteilijani sisältyvät edelliseen listaan. Osansa saavat ”kauneus”leikkaukset, vanhustenhuollon uudet virtaukset, virtuaalinen seksi ja ihmisten uskomattomat ponnistukset terveytensä hyväksi. Numminen on myös tehnyt Suomea tunnetuksi Ruotsissa. Se ei ehdi kuin maksamaan laskut.” Veropolitiikan tulevan suuntauksenkin Erno aavisti: ”Mitä veroja maksavat ne jotka ryöstävät kaiken muilta?” Erno Paasilinnan ajatukset loistavat yhä kirkkaina, eikä niiden ajankohtaisuus katoa, vaikka maailma ympärillämme muuttuu. Emma ja lapset ovat asuivat viisi vuotta Överbyssä. Se jää aina vähän jälkeen. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 17 KULTTUURI Leena Ahlholm (KP) 75-vuotias Märta Tikkanen on suomenruotsalaisen nykykirjallisuuden merkkihahmoja, jonka teoksia on käännetty yli 20 kielelle. Unon äiti Julia on Emmalle tärkeä tukihenkilö, kuten pojalleenkin. Hän ei sano miehestä eikä miehelle poikkipuolista sanaa kuin yhden ainoan kerran. Kaiken kaikkiaan revyy on sisällöltään ja toteutukseltaan piirun verran vaatimattomampi kuin jotkut huippuvuosien esitykset, mutta yhtä kaikki viihdyttävä ja taiten tehty. Haaveissa oli opettajan ammatti. Kirjastot auki kirjastopyhänä Marjatta Hietaniemi HELSINKI Ateneumissa on parhaillaan esillä Rolando ja Siv Pieraccinin lahjoituskokoelma, joka esittelee italialaisia 1900-luvun grafi ikan mestareita. Ateneum. Joku voi sanoa, että punainen lanka tällä kertaa puuttuu, mutta onhan tematiikkaa toki mukana, ainakin pätkinä, esimerkiksi suomenruotsalaisten asema ja Kokkolan suuntautumiskysymys, sekä muutamissa sketseissä – Teeparty, Sairastupa ja Pikkuveli valvoo –päivänja jopa maailmanpolitiikankin aineksia. Paitsi aiheet, arkiset esineet, usein pullot ja purnukat Morandin grafi ikalle oli tunnusomaista muutaman sentin mittaiset varjostusviivastot. Vionojan ja Riipan ohella Pieraccinin talliin ovat kuuluneet mm Lea Ignatius, Raimo Kanerva, Pentti Kaskipuro, Pentti Lumikangas ja Väinö Rouvinen. On suorastaan virkistävää palata ajatuksiin, joilla Paasilinna kykeni horjuttamaan niin eliitin valtapyrkimyksiä, kuin rahavallan mahtiakin. Myös Afron ja Alberto Burrin abstrakti grafi ikka ilahduttaa silmää muodoillaan ja värikylläisyydellään. Vitsikästä ja viihdyttävää Kauneusleikkausten tuloksista väittelemässä Lotta Sundell, So. Suomeen yli 40 vuotta sitten avioliiton kautta rantautunut grafi ikan kerääjä ja mesenaatti Rolando Pieraccini on tunnettu keskipohjalaisten keskuudessa. Miten mies voi elää piittaamatta lapsilaumansa toimeentulosta. TEATTERI Jasmine Kinnari on yksi revyyn armoitetuista laulajista. Samoin hän on tuonut Suomeen useiden italialaisgraafi koiden näyttelyitä. Hän aloitti tuotantonsa vuonna 1970, ja Emma ja Uno on hänen 17. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkoväki kutsutaan kirkkokahveille kirjastoon. Seurakunnissa idea Kirjastopyhästä on otettu innolla vastaan ja jumalanpalveluksien toteutuksessa tullaankin huomioimaan kirjan ja kirjallisuuden näkökulma. Juhlavuosi huipentuu Älä hämäänny auringosta -teoksen uusintaensi-iltaan Kuopion tanssii ja soi -viikolla heinäkuussa. Pia Granvik ja Lena Nylund puolestaan ovat saaneet puvustuksessa ihmeitä aikaan. Aiheeseen sopiva sirosteleva musiikki on Alf Myllärin ja libretto Fritz-Olle Slotten. Vuonna 1997 Minimi muutti Kuopioon ja sai oman pysyvän näyttämön. Ero oli tuohon aikaan, vuonna 1913, skandaali Kirjailijan mielestä Uno ei hylännyt perhettä tarkoituksella, vaan hän uhrautui mielestään lastensa puolesta jättääkseen heille henkisen perinnön. Monet sketseistä käsittelevät kuitenkin leppoisasti arjen ja ihmissuhteiden ongelmia. Perusteluissa todetaan, että Numminen on rakentanut siltaa taiteen ja tieteen välille. Se käsittää yli 700 teosta ja lisäksi muuta tutkijoille tärkeää aineistoa kuten taiteilijoiden ja keräilijän välistä kirjeenvaihtoa. Viva Italia. Pieraccinin kokoelma Ateneumissa Italialaista taiteenkerääjää kiinnostaa myös suomalainen gra. Päähenkilöt olivat Märta Tikkasen äidin vanhemmat. Nuorimmaisen syntyessä pari ei asunut enää yhdessä. Yhteistyö ja yhteinen osaaminen näkyvät ja tuntuvat. Emma ja Uno on kaunokirjallinen teos, vaikka se kertoo todellisista henkilöistä pitkälti kirjallisiin lähteisiin, kuten kirjeisiin ja päiväkirjoihin, pohjautuen. Hän on kustantanut useita kirjoja edesmenneestä taidemaalari ja -graafi kko Veikko Vionojasta sekä järjestänyt Vionojan teoksia muun muassa Uffi ci-galleriaan Firenzessä. Kuusi lasta syntyi peräkkäisinä vuosina ja kaikki eri paikkakunnilla. He olivat sydänystävät, mutta mummon kanssa taidettiin puhua vain kirjarakkaudesta. Näyttäviä ovat esimerkiksi äidit otsalamppuineen öisessä metsässä tai halogeenilamppujen gospeltyylinen ylistys In Memoriamissa. Kirjastoissa on kahvitarjoilu koko päivän ja kaikki ovat tervetulleita viettämään rauhallista pyhäpäivää kirjastoon, hakemaan lukemista ja muuta lainattavaa sekä nauttimaan tarjoilusta, kertoo Kamanat kohottukohot -hankeen vetäjä Annastiina Louhisalmi. Hän toimi pääasiassa Ruotsissa, ja Emma yritti parhaan kykynsä mukaan huoltaa katrastaan Suomessa. Tikkanen selittää Emman sietokykyä suurella rakkaudella miestä kohtaan. Koreografi an laatinut Pia Friis saa esiintyjät liikkumaan näyttävästi ja konstailemattomasti. Sjödahl kuoli. Ei siis ole ihme, että monet hänen kokoelmansa taiteilijat ovat kotoisin samalta seudulta tai ovat ainakin vaikuttaneet Urbinossa. Owe Salmelan lavastus on merirosvolaivaa lukuunottamatta pelkistetty ja toimii kaikkien sketsien taustana. Kirjastot on avoinna sunnuntaina yhdestätoista viiteentoista Haapavedellä, Haapajärvellä, Pyhäjärvellä, Kärsämäellä, Siikalatvalla ja Pyhännällä. Hän oli kaunis ja musikaalinen. 250 s. Lukija ärtyy ja vihastuukin. Ateneumissa viimeistä viikkoa esillä olevaa näyttelyä ja Ateneumin kokoelmasta laatimaa luetteloa tarkastellessa en myöskään ihmettele Rolando Pieraccinin ihastusta suomalaisiin graafi koihin. Vaikka Morandi pitäytyi fi guratiivisiin aiheisiin, ne olivat usein niin pelkistettyjä, että ne alkoivat muistuttaa abstraktia ilmaisua. Varta vasten tähän revyyseen sävelletystä musiikista ja hyvästä tunnelmasta vastaa merirosvolaivassa operoiva orkesteri eli Eevalotta Matikainen, Tero Moilanen, Samuel Sjöstrand ja Martin Söderbacka. Monin paikoin hän kuvaa sukulaisja ihmissuhteita erityisellä lämmöllä. teoksensa. Pieraccini on kustantanut myös kaksi Esa Riipan grafi ikkaa käsittelevää teosta. Sitten hän yhtäkkiä haluaa avioeron. Omituinen avioliitto Märta Tikkanen: Emma ja Uno. 25-vuotiaan Emman avioliitto oli käytännössä ohi, mutta muodollisesti sitä kesti 15 vuotta. Hän hylkäsi perheensä, kulutti vaimon varat ja velkaantui. Unon naisviha tulee ilmi kirjeissä. Ja mitä olisi revyy ilman Lotta Sundellia, joka loistaa useaan otteeseen!. Paasilinnan ajattelu ja terävä kynäily ei ollut kuitenkaan rajoittunutta, siitä osoituksena olkoon tämä ajatus: ”Kun tähti putoaa, silloin voidaan toivoa. Vaalien lähestyminen on muistettu, samoin oikeistosuuntautumisen vahvistuminen Suomessa ja maailmalla. Alkuperäisteos Emma & Uno – visst var det kärlek. Itsekeskeisen Unon toimet olivat taloudellisia katastrofeja toisensa jälkeen, eikä hänestä ollut apua perheen elättämisessä. Tanssiteatteri Minimi juhlii TURKU (STT) Laulaja, kirjailija ja muutenkin monipuolinen kulttuuripersoona M.A. – Tämä vastaa myös toiveeseen erilaisten kirkkokahvien järjestämisestä, iloitsee Haapaveden kirkkoherra Mauno Soronen. Tikkanen on perehtynyt Ruotsissa perusteellisesti Unon toimintaan. – Kirjastopyhä toteutetaan yhdessä alueen seurakuntien kanssa. Italian 1900-luvun taidetta Pieraccinin kokoelmasta. Giorgio MORANDI: ASETELMA, 1956. Johan Fagerudd. Tikkanen haluaa ymmärtää molempia. Futurismin ohella Italiassa vaikutti viime vuosisadan pittura metafi sica, jonka Carlo Carrà kehitteli yhdessä sotapalvelusaikanaan tapaamiensa veljesten Giorgio de Chiricon ja Alberto Savinion sekä Filippo de Pisisin kanssa. Hänen edellinen kirjansa Kaksi – Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta (2004) kertoi Märta Tikkasen ja kirjailija-taiteilija Henrik Tikkasen suhteesta. Vastuunkantaja Emma tuntuu kuitenkin romaanissa uskottavammalta hahmolta, vaikkei hänen sietokykyään tahdo ymmärtää. Carràn ja de Chiricon lisäksi ryhmän kannattaja oli taidemaalarina tunnettu Giorgio Morandi. Ohj. Numminen kunniatohtoriksi Oopåålapåtte. Kirjastopyhä on osa Kirikirjastojen marraskuussa alkanutta Kamanat kohottukohot -hanketta. Emma on selviytyjä eikä uhri. Sen voi määritellä yhtä hyvin avioliittoromaaniksi tai henkilöhistorialliseksi romaaniksi. Otava, 1989. Lupaukset pienistäkin avustuksista hän petti. NÄYTTELYT Leena Nygård KOKKOLA (KP) KUF:n ihmeellinen revyykone on jälleen taikonut viihdyttävän koosteen, nyt ensikertalaisen Johan Fageruddin ohjauksena. Romaanissa avioeron syy ei ilmene, mutta kirjailija on arvellut Unon pettäneen Emmaa ja näin murtaneen tämän sydämen. Numminen promovoidaan uuteen arvoonsa toukokuussa. Ja jälleen oli sali täynnä yleisöä, ja nauru raikuu tämän tästä. Åbo Akademi promovoi keväällä yhteensä 12 kunniatohtoria. Tammi, 2010. Suom. Tikkanen rakentaa romaanin taitavasti ja on välillä minämuodossa mukana pohdinnoissa. Taiteilijan kerrotaankin lausahtaneen, ettei mikään ole niin abstraktia kuin näkyvä maailma. Myös rohkeita, taitavia soololaulajia ja antaumuksellisia tulkitsijoita, kuten Emma Sandström ja Jasmine Kinnari, on joukossa, Pauliina Holmqvist on laatinut sanat moniin lauluihin, riemastuttava idealtaan ja toteutukseltaan on hehkuIampun muistoksi laadittu In Memoriam. Teosta ei ole esitetty 15 vuoteen. Tästä on esimerkki Emman isän, Carl Arkadiuksen, huolenpito pienistä lapsenlapsistaan. Suuret häät vietettiin jo vuoden sisällä. Hänen näkökulmansa on tarinalle tärkeämpi kuin Unon. Rolando Pieraccini on syntynyt Marchessa ja on jo nuoresta seurannut Urbinon taidekoulujen toimintaa ja oppinut ihailemaan graafi koiden ja painajien taitavaa kädenjälkeä. Ryhmä suosi mallinukkemaisten hahmojen seisovan teoksissaan oudoissa, usein unenomaisissa irrationaalisissa maisemissa. Samaa sillanrakennusta hän on harrastanut suomenja ruotsinkielisten välillä Suomessa. Emma elätti lapsia myös pitämällä päiväkotia ja täyshoitolaa. Pittura metafi sican perillinen oli myös Giuseppe Viviani, jonka teokset edellä lueteltujen taiteilijoiden sekä rujoja ratsastajia ja ratsukkoja varioineen Marino Marinin ja kapeauumaisia naisia kuvanneen Massimo Campiglin ohella kuuluvat Esa Riipan suosikkeihin. KIRJAT. Pieraccini on järjestänyt useita suomalaistaiteilijoiden yhteisja kiertonäyttelyitä paitsi kotimaassaan Italiassa myös muualla Euroopassa. Monet graafi kkomme kun näyttävät hallitsevan pelkistämisen välimerellisiä kollegoitaan paremmin. Se oli sekä arvosteluettä myyntimenestys. a Nilsson, *Susann Wickström. Sen ensi-ilta oli Helsingissä 1990. Ensi-iltoja on tähän saakka ollut 65 ja katsojia yhteensä 337 000. Hankkeessa tehdään yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa, johon muun muassa seurakunta lukeutuu. Nuorten joukko ja heidän osaamisensa tuntuu vain kasvavan, ja vanhojen tekijöiden ja nuorten välissä kunnostautuu keskipolvi, erityisesti miehet. Ateneumille lahjoitettu kokoelma on ehkä maailman laajin grafi ikan kokoelma. Sen kunniaksi julkistetaan muun muassa juhlavuosikirja, joka sisältää tarinoita ja kuvia vuosien varrelta. Tämä on turvallista aikaa, mutta isän kuolema ja kartanon myynti muuttaa tilanteen vaikeaksi. Markku Laitinen Erno Paasilinnan aforismiteoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1989, aika ei kuitenkaan ole pystynyt murentamaan Erno Paasilinnan ajatuksen voimaa, päinvastoin, tuntuu jopa siltä, että Paasilinnan terävät sivallukset ovat purevampia kuin koskaan. KUF:n uudenvuodenrevyy 2011. M.A. Lausui alustaja, joka korosti: Kootut aforismit ja aforistiset lauseet 1967–1987. Liisa Ryömä. Sarah Smeds ja Emma Sandström. Vuonna 1898 Finssin kansanopiston rehtori 26-vuotias Uno Stadius muutti kohtalokkaasti neidon tulevaisuuden. Tanssija ja koreografi Tommi Huovinen perusti Minimin oikeastaan jo vuonna 1988 Helsingissä, mutta 1991 alkoi ympärivuotinen toiminta ammattitanssiteatterina Joroisissa. Söpön pietarsaarelaispariskunnan (Susanne Wickström ja Johan Backlund) vierailu suurkaupunki Kokkolassa ja asuntomessuilla on riemastuttava, seikkailu on jaettu kolmeen eri osaan muiden sketsien lomaan, ja pariskunnan ilmaantuminen ilahduttaa joka kerta. Toisaalta ei tarvitse ihmetellä suomalaistaiteilijoiden suurinta ihastelun kohdetta eli Giorgio Morandia, joka mestareista parhaiten tuntuu hallitsevan pelkistämisen. Numminen on nimitetty Åbo Akademin kunniatohtoriksi. ikka Marino Marini: Kesäyön unelma (1977). Emma ja lapset jäivät sukulaisten hyväntahtoisuuden varaan. Ääriviivoja hän käytti vain harvoin. Uno oli intomielinen maailmanparantaja, kansanvalistaja ja kansanopistomies. KIRJAT (KP) Kirikirjastojen alueella vietetään Kirjastopyhää viikon kuluttua sunnuntaina. Hankkeen tarkoituksena on tehdä kirjaston palveluja tutummaksi kuntalaisille ja erityisesti niille, jotka käyttävät kirjastoa harvemmin. Tietysti tärkeä osa hauskuutta on aina mehevä kokkolanruotsi. Esillä keskeiset 1900-luvun modernia italialaista taidetta uudistaneet suunnat ja tekijät. Vain ”Berluskååni” on saanut ahnaan lehdistön valtaansa. Kokonainen pieni läpilaulettu ooppera on Kaarle Kustaan metsästysretki, jossa seikkailevat suuret naissankarit Vanhanen, Berlusconi ja naapurimaan kuningaskin, josta ei moista olisi uskonut. Musiikki Samuel Sjöstrand, Martin Söderbacka, Alf Mylläri
Lähistön asukkaat ovat pääosin yrittäjiä, joten yrittäjäystävällisyyskin lähistöllä lienee taattu. Silloin kun ongelmakysymyksiin ei löydy vastausta eikä virheisiin kunniallisia kestäviä perusteluja, metsänomistajan suullista, kirjallista tai edustuksellista esiintymistä luonnehditaan mustamaalaamiseksi ja kohdistetaan se vain parin henkilön toiminnaksi. Esityksen vaikutuksia ei mietitty riittävästi ja kustannusvaikutusten arviointi oli unohtunut lähes kokonaan. Luotaessa Kalliolle uutta johtamisjärjestelmää on huolehdittava siitä, että terveydenhoitoalan ammattilaisten näkemys tulee vahvasti esiin. Osinkoverotus vaikuttaa myös pk-yrityksissä eri tavoin kuin pörssisijoittajilla, joita yrityksen maksama vero ei kohtaa samalla tavalla. Sillä hinnalla maksaa reippaasti keskussairaalan poliklinikkamaksun tai terveyskeskuksen vuosimaksun ja jää turha kulu omaksi hyödyksi. Pienyrittäjien, erityisesti palvelualalla, on lähes mahdoton lisätä esitettyjä arvonlisäveron korotuksia hintoihin. Tuosta tuskin voi olla eri mieltä. Pienja yksinyrittäjiä on Suomessa 160 000. Kallion perustamisen yhteydessä yksi selkeä muutos vanhustenhuollossa oli se, että laitospaikkoja tullaan vähentämään, ja kotipalveluja lisäämään. Esitetyt alv veronkorotukset kohdistuvat erityisesti pienten yrittäjien toimintaan. Onneksi kaikista puolueita löytyy myös ihmisiä, jotka näkevät koko Suomen. Kun juttelin kaupungissa asuvien kanssa, he sanoivat vastustuksen perustuvan vain sille, etteivät ne pihlajan asukit ole yrittäjäystävällisiä ja siksi eivät hyväksy merirosvojen tuloa. Joka asemalla, kadunkulmassa ja kerrostalojen pihoilla hääri porukkaa haravoimassa ja keräämässä roskia. Maailma muuttuu, mutta peruskoulun ydintehtävä on säilynyt samana. Samaan sarjaan kuuluu silmistä katsoen arvio, pitääkö mennä lääkäriin ja hinta viime ilmoituksessa 50 euroa. Eikö olisi järkevää, että kunnat ja valtio huolehtisivat siitä, että jokaisella on joku työ, jolla elämisensä maksaa. Samaan tuskin kuitenkaan pystyvät kaikki Helsingin tai Uudenmaan vaalipiireistä eduskuntaan valitut kansanedustajat, jotka kynsin ja hampain vahtivat omien vaalipiiriensä etuja. Tämän lisäksi palvelunumero ei pääsääntöisesti vastaa, jolloin lähipiirin on aina improvisoitava töiden ym. Tuskin paikalliset asukkaat vastustavat lainkaan innovatiivisen yrittäjän hankkeita edes mahdollisen laajennuksen osalta, mikäli hanke ottaa tulta ja menestyy. Metsänomistajilla on suoraan tai valtuutettujen välityksellä oikeus tietää hallituksen tekemistä sopimuksista ja niiden aiheuttamista taloudellisista velvoitteista. Ongelma on Kallion organisaatiossa, eikä kotipalvelun hoitajia voi tilanteesta syyttää. Koulussa opitaan edelleenkin kirjoittamaan, lukemaan ja laskemaan. Moitittavuutta ei lievennä tilintarkastajan lausuma sopimuksen sisällön hyvästä harkinnasta. Nyt pitää kiinnittää huomiota koulupudokkaisiin ja viihtyvyyden parantamiseen sekä opettajien työssä jaksamiseen. Pappani on 87-vuotias jatkosodan veteraani ja sotainvalidi, joka menetti myös osan kuulostaan sotatantereelle. Busseissa oli rahastajat – joka ainoassa. Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) asetti tältä pohjalta keväällä 2009 työryhmän pohtimaan tuntijakouudistusta. Kotipalvelua on luvattu auliisti, mutta itse toiminta on ollut käsittämättömän epävarmaa. Tämä on kummallista ajattelua. Kun aletaan katsomaan Kokkolan nimenomaan ennen kuntaliitoksia olleen Kokkolan rantoja ei monia sijoituspaikkoja löydy noinkin mittavalle hankkeelle. KESKISUOMALAINEN Muutamat kokoomuksen ja SDP: n kansanedustajat ovat leimanneet alueellistamishankkeet pelkäksi hölynpölyksi. Massiivisia keräyksiä kyllä tehdään, mutta kuinka paljon todellisuudessa näistä rahoista jää byrokratian pyörittämiseen ja kuinka pieni puronen siitä valuu itse veteraanien hyödyksi. Esimerkiksi valinnaisuuden raju lisääminen jo alaluokilta lähtien olisi luokitellut lapset jo varhain. Sen suorittaminen ennen valtuuston hyväksyntää tai ilman määrärahaa antaa oikeuden arvosteluun toimivallan käytöstä. Syksyllä vierailin Venäjän perukoilla, Jaroslavissa. Jos sitoumukset ovat taloudellisesti merkittäviä, niille on haettava valtuuston etukäteishyväksyminen tai yhdistyksen säännöissä on rajattava, kuinka merkittäviä taloudellisia sopimuksia hallitus voi tehdä ilman valtuuston etukäteishyväksyntää. Tuntijakoesitys kaatui, koska sen kustannusvaikutuksia ei kattavasti arvioitu. Mitä kauemmin vanhus pystyy asumaan kotonaan omassa tutussa turvallisessa ympäristössä ja hoitamaan jokapäiväiset pikkuaskareet itse, sekä mielenterveys että fyysinen toimintakyky pysyvät pidempään kunnossa. Kun nyt tein keskustajoukkueen kanssa töitä, puolustimme tasa-arvoista peruskoulua, jossa jokaisella on mahdollisuus. Toiminnanjohtajan kirjoituksen (KP 8.1.) ja valtuuston syyskokouspalautteen johdosta organisaation heikkouksiin voi lisätä asenteellisen välinpitämättömyyden metsänomistajien aloitteita ja mielipiteitä kohtaan. Peruskoulun perustukset on muurattu kestäviksi, mutta opetuksen sisällöt kaipaavat pientä viilausta ja ajanmukaistamista. järjestöt toimivat. Erityisesti pienet pkyritykset kärsisivät voitonjaon verotuksen kiristymisestä, vaikka myös yhtiöverotusta tässä yhteydessä kevennettäisiin. Niinpä opetusministeri ilmoitti kaivavansa rahoituksen opetusja kulttuuriministeriön sisältä muusta koulutuksesta. Toisin kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää, keskusta ei missään nimessä ole peruskoulun kehittämistä vastaan. Hän sairastui Parkinsonin tautiin noin 10 vuotta sitten. Katseet pitää siis suunnata jonnekin muualle. Kaikissa kaupoissa oli henkilökuntaa saman verran kuin hyllymetrejä. Antti Tokola Lapsenlapsi YLIVIESKA LAINATUT Lähiomaisten voimat lopussa Verotuksen kehittämistä käsitellyt työryhmä esittää raportissaan verotuksen painopisteen siirtämistä työn verotuksesta kulutusverotukseen. Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka tekee juttuja mm. Hän onkin nyt siinä kunnossa, että muutama kotikäynti päivässä ei enää riitä, vaan hän tarvitsisi ympärivuorokautista valvontaa, ettei hän karkaa tai satuta itseään. Tulipa keskustelussa esiin vanha termi ”Pikku-Moskova”. Pitkäaikaistyöttömyyden lasku on niin kallis, ettei kukaan täyspäinen ota sitä maksaakseen. Kun juna saapui Helsinkiin ja matka jatkui kotiin suomalaisten huoltoasemien kautta, tajusi, kuinka siivottomaksi Suomi on käynyt. Työryhmä haluaisi nostaa arvonlisäverotuksen alennettuja verokantoja sekä yleistä alv-kantaa. Mahdollisista haitoista ei vastata, korkeintaan kokeilu keskeytetään, jos tulee liikaa haittoja. Sehän on selvää, että merirosvopuiston on sijaittava meren äärellä. Kokoomuksen ajatuksena on saada huiput jo ala-asteelta menestyksen uraputkeen. Noin vuosi sitten tilanne muuttui kestämättömäksi. Ne ovat taanneet menestyksemme kansainvälisissä vertailuissa tähänkin saakka. Olisiko jo aika ihmisten herätä ja vaatia, että Suomi hoitaisi kunniavelkansa niille muutamalle tuhannelle veteraanille jotka vielä ovat elossa, ja jotka uhrasivat parhaan nuoruutensa tämän maan eteen. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että Kalliossa ei nyt pysähdytä sivusta seuraamaan sitä, miten johtajien paikat pannaan uusjakoon ja mitä uusi johto päättää tehdä, vaan Kallion on pystyttävä vastaamaan omaisten huoleen ja myös tässä tilanteessa hoidettava se palveluvelvoite jota varten se on perustettu. Marraskuun jälkeen on käynyt kolme kertaa niin, että hoitaja on jäänyt kokonaan saapumatta. Kaupunki päätti yhden vuoden luvasta Suntinsuulle (tämä vuosi) plus optiosta lisävuoteen. Sanoivat että yrittäjän on hankala toimia, jos ympäristö ei suhtaudu yrittämiseen kannustavasti. Jokaisen suomalaisen täysikäisen on kuitenkin elätettävä itsensä. /mielipide Postitse: Keskipohjanmaan toimitus/mielipide, PL 45, 67101 KOKKOLA Tekstiviestillä: Kirjoita tekstiviestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Vuosikymmenet vaihtuvat, lamat menevät ja tulevat, mutta yksi on ja pysyy näidenkin kolumnien aiheena. Tämä korostuu erityisesti kuluttajasektorilla yritystoimintaa harjoittaville yrittäjille. Nyt vain pitää tarttua toimeen välittömästi niin saadaan Halkokarinkin alueen yrityselämä uuteen nousuun tuollaisen kansainvälisestikin kiinnostavan hankkeen myötä. Tämä ajatus ei sopinut keskustalle. koehenkilöiden osalta. Sen sijaan auraamattomat kadut hankaloittavat arkea. Yhteistuumin, joka vuosi, oli hallitus mikä hyvänsä. Vaikka avohoito olisi kuinka kattavaa hyvänsä, aina löytyy iso joukko niitä ihmisiä, joille soveltuva laitoshoito on paras ja ihmisarvoisin ratkaisu heidän viimeisinä elinvuosinaan. Ei humpuukia, mutta kyseenalaista on kun kutsutaan ihmisiä koekaniineiksi lääketutkimuksiin . Pakkasaamun punaisuutta Halsualla. Ja teemme lisää velkaa. Jo vuosia lapset ja lähiomaiset ovat tehneet tilanteessa kaikkensa, mutta jokaisella on myös omat perheensä ja velvoitteensa jolloin jaksamisen raja tulee vastaan. Mhy on julkisoikeudellinen yhdistys, jonka jäsen on metsänomistaja. Meille omaisille on tullutkin tunne, että isovanhempani joutuvat sijaiskärsijöiksi tässä tilanteessa. Ravintolat pullistelivat kokkeja, tarjoilijoita ja siivoojia. Yhteisöveron alentaminen on perusteltua, kunhan siihen ei liity listaamattomien osinkojen verotuksen kiristäminen. Koska kaupunki päätti optiosta ensi vuoden osaltakin, on pari vuotta aikaa ajaa täytemaata sopivaksi katsottuun kohtaan Morsiussaaressa. Maksamme kalliisti inhimillisestä ja taloudellisesta tragediasta. Meitä omaisia on myös askarruttanut se miten nämä lukuisat veteraani,invalidi ym. Esityksessä oli epätasa-arvon valuvika, sillä se olisi muun muassa lisännyt eriarvoistumista sekä oppilaiden että kuntien kesken. Mhy:stä eroamiseen riittää kyllä pelkkä tahdonilmaisu, mutta metsänhoitomaksusta vapautuminen on jo monimutkainen, monelle mahdoton asia. Metropolipolitiikan nimissä harjoitettava käänteinen aluepolitiikka on kuitenkin kovin läpinäkyvää. Keskusta oli ratkaisevassa roolissa luomassa yhtenäistä peruskoulua neljäkymmentä vuotta sitten. Jäsenyyden ratkaisee metsänomistajan puolesta yhteiskunta. 1992, 2002, 2012. Kallio elää niin voimakkaiden ristipaineiden alla, että varsinainen palvelutehtävä näyttää jäävän valtakamppailun jalkoihin. Se näkyy muun muassa talviurheiluvälineiden ennätyksellisenä menekkinä. Reino Herlevi kaupunginvaltuutettu KOKKOLA Ajanvaraukseton aamuvastaanotto Suomeen luotiin 1970-luvulla ainutlaatuinen ja tasa-arvoinen peruskoulujärjestelmä. Peter Östman puoluesihteeri eduskuntavaaliehdokas (kd) PEDERSÖRE Verotusremontti maksatetaan pienyrittäjillä ja lapsiperheillä Jo aikaisemmassa kirjoituksessani arvostelin Keskipohjan mhy:tä muun muassa demokratiavajeesta ja avoimuuden puutteesta. Pelkillä veronkorotuksilla ei voida turvata yhteiskunnan rahoituspohjaa, vaan yrittäjyys, työllisyys ja kasvu ovat ratkaisevia. Suomalaiset jokaisessa niemennotkossa ja saarelmassa saivat tasokkaan koulutusmahdollisuuden. Aloitteesta annettu vastine ei ollut lainkaan riittävä, joten asiasta varmasti tullaan vielä tulevaisuudessa keskustelemaan kun aloite palaa Kokkolan valtuuston käsittelyyn. Päinvastoin. Hallituksella ei ole oikeutta salata sellaisia sopimuksia ja ratkaisuja, joiden taloudellisesta seuraamuksista vastaa metsänomistaja. Viime vuonna pitkäaikaistyöttömyys kasvoi melkein kolmanneksella. Keskustan mielestä peruskoulun suurin reformitarve ei ole tällä hetkellä tuntijaon väkisin uusiksi sorvaamisessa. Alv-uudistuksella verotuloja kerättäisiin laskelmien mukaan 1,4 miljardia. Juuri tätä tarkoitin tekemässäni valtuustoaloitteessa (27.9.2010). Kaikkein paras, jopa Isokaria ja suntinsuuta parempi, sijaintipaikka löytyy tietysti Morsiussaaresta. Sinne on suhteellisen helppo järjestää sopiva rantaalue laivoille niin maalla kuin vedessäkin. Turvallisuushan on muistisairaalle kaikkein tärkeintä ja paikasta toiseen siirtely heikentää entisestään hänen kuntoaan. Kaikissa oloissa on kuitenkin varmistettava, että myös laitospaikkoja on tarjolla vanhuksille sen jälkeen, kun he eivät enää kotioloissaan tuetusti selviä. Jokaisessa vaunussa touhusi oma hyttiemäntä. Moitittavan toimenpiteen vahingonkorvaus ei ole tavanomaisen toiminnan rahoitusta. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 19 MIELIPIDE Tunteet kuohahtivat taas, kun tutkiskelin työttömyystilastoja. Työttömyys on helpottanut, mutta pitkäaikaistyöttömyys on pahentunut. Tuomo Puumala Kansanedustaja Keskustan varapuheenjohtaja Tasa-arvoisen peruskoulun puolesta. Netissä: www.kp24.. Jonkinlaisesta poliittisesta rintamalinjasta tuntuivat vihjaavaan. Miten on sellaisten vanhusten kohdalla joilla ei ole minkäänlaista turvaverkkoa ympärillään. Tämä on periaatteessa kannatettava suuntaus, jos kotihoitoa todellisuudessa pystytään lisäämään tarvetta vastaavaksi. Myös päätettiin antaa suunnitteluluvat Isokarin saaren ottamisesta pysyvästi Merirosvoyhtiön haltuun. Onko Suomella varaa ajaa yrittäjiä vaikeuksiin. Tasaisin väliajoin peruskoulussamme opetettavien aineiden tuntimäärät on jaettu uudelleen ja välillä mukaan on otettu uusia aineita. Keskipohjanmaa-lehteen ja MTV3 uutisiin KOLUMNI Mummoni täyttää helmikuussa 90 vuotta ja on lähes sokea, mutta muuten hänen kuntonsa on kohtalainen. Hallituksen viestinä on ollut siirtyminen työn verottamisesta kulutuksen verottamiseen ja tämä maksatettaisiin nyt sekä yrittäjillä että lapsiperheillä. Viime hallitusohjelmaan kirjattiin pykälä taitoja taideaineiden määrän lisäämistä. Itsekin Ykspihlajassa asuneena tiedän nämä perustelut pitäviksi. Vanhukset kokevat myös sen vaikeana, että kotipalvelussa ei selvästikään jaeta vanhuksia omahoitajaperiaatteella, vaan koko ajan tulee uusia outoja ihmisiä, jotka eivät tiedä perheen käytäntöjä eivätkä olosuhteita. Mutta me otamme. Lääkkeillä ja virikkeisessä kotiympäristössä hänen sairautensa pysyi pitkään kohtalaisena, mutta viimeiset pari kolme vuotta ovat olleet aina vain vaikeampia. Etenkin nuorten pitkäaikaistyöttömyys. Jokainen kadonnut nuori on liikaa. Ensimmäisenä pisti silmään yleinen siisteys. Laita kirjoituksiin aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Tämä pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio, jota Venäjälläkin kadehditaan laajasti. Matti Savolainen KOKKOLA Merirosvopuisto Morsiussaareen Humpuukia terveydenhuollon nimissä on, kun myydään kaikenmoisia rannekkeita, jotka poistavat kipua, auttavat keskittymään, pitävät mielen tasapainossa jne. Tämä ei missään nimessä käynyt keskustalle. Periaatteessa asia on aivan yksinkertainen. Työtä kyllä riittää – sitä kai kukaan ei ole kiistänytkään. Ja kun se on niin kallistakin se syrjäytyminen. Vaikka samana päivänä on varmistettu, että hoitaja käy määrättynä aikana, niin aina jää epävarmuus siitä, tuleeko hän todella paikalle. Eihän tämä yhteiskunta voi olla vielä kovettunut niin tunteettomaksi, ettemmekö yhdessä saisi tätä asiaa kuntoon. Mutta meillä ei ole varaa, ei aikaa eikä halua. Toinen kohderyhmä jota alv: n korotukset rankaisee on lapsiperheet. Perusteluina sanovat Isokarin hyvän sijainnin sopivan kävelymatkan päässä kaikille pihlajalaisille, koiran ulkoiluttamispaikkana se kuuluu olevan lähes täydellinen ja siellä on ainut paikka mistä satama näyttäytyy koko komeudessaan muillekin kuin veneilijöille. Niissä tunnistetaan ja myönnetään alueellistamiseen liittyvät ongelmat, mutta jaksetaan katsoa niiden yli hieman pitemmälle. Kiivailijoiden olisi hyvä lukea huolellisesti tuoreet raportit. On täysin selvää, ettei 90vuotias lähes sokea mummoni enää jaksa eikä pysty ympärivuorokautiseen valvomiseen ja hoivaamiseen. Kun valtuus ei voi maan hallituksenkaan tasolla olla rajaton, ei se voi olla sitä mhy:ssäkään. HANNA RINNE / HALSUA Lukijan kuva Kun olen nyt lukenut ja kuullut ihmisten mielipiteitä Merirosvopuistosta ja sen sijainnista, ei voi kuin ihmetellä päätöksentekijäin mielikuvituksettomuutta. Olen jutellut asiasta eri puolilla kaupunkia asuvien ihmisten kanssa ja heillä on erilaisia syitä omalle kannalleen puiston sijoituksesta. Nimimerkillä Virtuaalirokotustako (KP 13.1.) otit kantaa erittäin tärkeään asiaan. Tulevaisuudessa rahoitusta pitää edelleen ohjata opetusryhmien pienentämiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Laitospaikkoja on säästöjen nimissä vähennetty liikaa eikä palveluseteli näytä Kalliossa olevan vaihtoehto. Keskusta oli vahvasti mukana tekemässä siihen tarvittavia päätöksiä. Pekka Lindholm PERHO Mhy:n toimintatavoista Hävytöntä matematiikkaa Suomalaiset kokevat kunnon talven monella tavalla myönteisenä. Puhelimella: 020 750 4406 Ota kantaa, lähetä mielipide Outi Airola outi.airola@kpk.. Miljoona euroa per nuori! Eihän meillä ole varaa siihen! Vain järkensä kadottanut kansakunta toimii näin. Yhdessä kodin kanssa koulu opettaa elämään yhteiskunnan aktiivisena jäsenenä. Täytyy myös muistaa, että lähes kaikki keskeiset lausunnonantajat, kuten OAJ ja Kuntaliitto, suhtautuivat esitykseen kriittisesti. Hohhoijaa. Suuri joukko heistä kokee itsensä loukatuksi, koska heidän ajatuksilla, kiinnostuksella asioihin ja epäoikeudenmukaisuudeksi kokemallaan ei ole mitään merkitystä. Papan fyysinen toimintakyky on pysynyt kohtalaisena, mutta dementoituminen on edennyt nopeasti. Ero listaamattomien yhtiöiden ja pörssiyritysten välillä on syytä säilyttää, koska osinkoverotusta ei kyettäne ratkaisemaan yhdellä kaikille neutraalilla mallilla. Ei ole yhdentekevää, miten mhy:ssä varoja käytetään, miten tietoja metsänomistajille annetaan, vapaaehtoisesti vai nyhtämällä ja kuinka avoin organisaatio on ikävissäkin asioissa. Maksettava asumisensa ja syömisensä. Kirjoituksia julkaistaan myös nimimerkillä, mutta lähetä tällöinkin nimesi toimituksen tietoon. On se kumma, että meillä on pokkaa pistää osa porukasta pois pelistä ja sitten vielä puhua kostein silmin syrjäytymisestä! Ensin sysätä tarkoituksella syrjään ja sitten ihmetellä, että mitäs nyt kun ne ovat siellä. Jo 70-luvulla ollessani oppilaana sh-opistossa opettajamme ihmetteli TAYKSìn ylilääkäriä, joka vuolaasti mainosti miten nyt on oppilailla mahdollisuus päästä lääketehtaan lääketutkimuksen koehenkilöiksi: ”Miksi hän ei puhunut mitään rahakorvauksesta”, kommentoi opettajamme ylilääkärin esitystä, sillä lääketehtaan osakkaat käärivät sievoiset tulot lääkemyynnistä, vain kokeilu on ”jaloa kutsumusta” koekaniinien so. Jokaisen junanvaunun edessä seisoi lipuntarkastaja. Työryhmän lopputulos oli kuitenkin kokonaisvaltainen esitys peruskoulun tuntijaon uudistamiseksi. Muutama intervallijakso on sentään löytynyt, jonka aikana mummo on saanut hieman levätä. Talvisessa luonnossa viihdytään ja rentoudutaan. Pappa ei ole saanut paikkaa Ranta-Sipilästä. Olisimme halunneet lisätä taitoja taideaineita sekä liikuntaa, mutta emme voineet suostua kokonaisuuteen, joka olisi muun muassa romuttanut uskonnonopetuksen. Jos ei riitä, jaetaan kaikille vähän. Martti Haikonen KOKKOLA Humpuukia terveydenhuollossa. K-P:n mhy: ssä metsänomistajia on 4828, kunnat ja yhteismetsät niistä merkittävimpiä. He ovat pääsääntöisesti hoitaneet raskaan, vaativan työnsä esimerkillisesti. Paikallinen asujaimisto lähes yksimielisesti vastustaa merirosvojen tuloa ainoalle vapaalle rannalle Ykspihlajassa. Se olisi tarkoittanut muun muassa ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen vähentämistä sekä opettajien täydennyskoulutuksen rahojen supistamista. SAVON SANOMAT Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Heistä osa sai palkaksi vielä fyysiset ja henkiset arvet koko loppuelämäkseen. Hetemäen esittämät muutosten vaarana on nähtävä kotimarkkinoiden pysähtyminen. asioiden kanssa, että edes lääkkeiden anto toimii
16.05 Euroviisujen Suomen karsinnan esikuuntelu. 22.00 Aktuellt. 16:41 Rahmaninov: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 3 d-molli (Jon Nakamatsu ja Rochesterin FO/Christopher Seaman). 01:26 Diabelli: Serenata concertante. 15.03 Urheiluradio. 10.04 Pop eilen – toissapäivänä. 12.05 Aspekti. Carmen. 06.04 Ylen aamu. 12.00 Aktuellt. 14.02 YleX Viikonloppu – Sanna ja Matleena. 17.08-17.28 Politiikkaradion kantapöytä. 20.43 Lehtikatsaus. 08.20 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Lahden Salpausselän seurakunnan jumalanpalvelus Salpausselän kirkosta. 01:49 Wilms: Jousikvartetto g-molli (Nomos-kvartetti) 02:14 Debussy: Lelulaatikko, lastenbaletti (Majella Stockhausen-Riegelbauer, piano, ja Berliinin . (Mikael Helasvuo, huilu, Jouko Mansnerus, alttoviulu, ja Jukka Savijoki, kitara). 01.42-01.57 Tekniikan käsikirja. 18.42 Melodiradion. 11.00 Uutiset. Koska kolmasosa maapallon kaloista tarvitsee koralliriuttoja elääkseen, näiden tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää merten eläimistön suojelemisen kannalta. 16.00 Uutiset. 22.00 Uutiset. 07.03-07.58 Näistä levyistä en luovu. 20.40 Johannes Brahms: Muunnelmia Haydnin teemasta. Meyer: Konsertto sellolle, kontrabassolle ja orkesterille (Edgar Meyer, kontrabasso, Yo-Yo Ma, sello, ja Saint Paulin kamariork./Hugh Wolff ). Päivän tarina: Karhukirjeitä kaamoksesta, osa 3/20. 10.03 TV1:n Ykkösaamu. 22.05 Urheiluradio. 11.50 Melodiradion. (Zino Francescatti, viulu, ja Arthur Balsam, piano). 15.02 Eftersnack. 17.45 Romano mirits. 02:47 J.S. 03.15-04.00 Levynpyörittäjän kylä. 23.00 Aktuellt. (Christian Zacharias ja Dresdenin valtionork./ David Zinman). (Eero Heinonen ja RSO/Sakari Oramo). 17.00 Uutiset. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän Nikolaoksen kirkosta Joensuusta. 13.00 Aktuellt. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 16.00 Aktuellt med väderrapport. 13:54 Brahms: Pianokvartetto g-molli. 12.00 X3M-Nyheter. 22.55-22.59 Novosti po-russki. 06.03 Sää. YLEX 06.30 YleX Remix. 06.00 Uutiset. 04.50 Ylen aamu. 05.00 Uutiset ja sää. 12.45 Väderöversikt med sjörapport. (Neuvostoliiton valtion SO/Jevgeni Svetlanov). (Anna Moff o, sopraano, Richard Tucker, tenori, Robert Merrill, baritoni, Anna Reynolds, mezzosopraano, Piero De Palma, tenori, ja Franco Calabrese, baritoni ym. 17.03 Cirkus Kiev. 12.06 Kansanradio. 19.20 Aftonandakt. 07.00-07.03 Uutiset. MTV3 klo 17.55.. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 06.30 Suomi soi. 11.28-11.58 Julkinen sana. 13.00 Radioateljee esittää: Valon ja värin maalari. 17.55-17.59 Novosti po-russki. 15.55-15.58 Yle News. 10.00 Uuden musiikin löytöretki. (Olga Gurjakova, sopraano, ja Moskovan kamariork./Constantine Orbelian). 09.05 Urheiluradio. 19.45 Konserten: Torsten Stenius’ oratorium Convivium Sacrum. Tutkija Enric Salan johtama tiimi matkaa kartoittamaan riuttojen eläimistön monimuotoisuutta. 08.10 Luontoretki. 15.03 Veckoslutskommittén. 09.11 Iskelmäradio. 12.03 Korjaussarja. 07.03 Akustisk halvtimme. 17.30 Päivän peili ja sää. 20.05 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 20.03 Sää. sekä Rooman oopperan kuoro ja ork./Fernando Previtali). 04.02 Ylen aamu. 15.08 Tähtisumua. Radioteatteri esittää Hella Wuolijoki: JUURAKON HULDA. 23:20 Tshaikovski: Sinfonia n:o 6 h-molli (Pateettinen). (Äänite on vuodelta 1956) Osa 1/2. 10.03 Sää. 13.03 Urheiluradio. ork./Hugh Wolf). 00.05 Viikon taiteilija. 23.03 Fritt fram. 22.05 Väderöversikt med sjörapport. 08.45 Sunnuntai-Suomi. 09.05 Aikaikkuna. Radio Pooki 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 9.45 Radiopyhäkoulu 10.00 Jumalanpalvelus Pattijoen kirkosta 12.00 Toivekons ertti;studionumero 0700-392111 (3,52e/ min+pvm) 15.00 Pookin yö-musiikkia tauotta Seurat Sievistä 17-18 24.00 . 21.03-21.58 Kirjakerho. 14:33 Moszkowski: Etincelles (Vladimir Horowitz, piano). Hell.srk. 16.25 Gustav ja Alma Mahlerin musiikkia. 10.03 Stiftelsen remix. 07.48-07.53 Tiedetuokio. 22.00 Uutiset. 00.15-00.21 Nuotin vieressä. 03.02 Elävä arkisto. 23.00 Selkouutiset. 17.1517.42 Viikonlopun vieras. 23.0000.03 X3M-Live. 09.05-09.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 02.02 Elävä arkisto. 15.00 Radioteatteri esittää: Juurakon Hulda, osa 1/2. 10.03 Kors och ters. 08.05 Sunnuntai-Suomi. 19.00 Uutiset. 11.00 Hengellisen musiikin toivekonsertti puh.0700-98300 (5,05 e/puhelu + pvm) 13.00 Ilkan verkkokatsaus / Keskisuomalaisen verkkokatsaus / Keskipohjanmaan verkkokatsaus 13.10 Järviradio soi. 02.00 Uutiset. 05.00 Uutiset ja sää. YLE Klassinen 07.00 Aamuklassinen. 08.03 Väderöversikt med sjörapport. 23.03 Yöhitaat. 13.06 Sunnuntai-Suomi. 21.00 Uutiset. 05.02 Ylen aamu. 21.55 Radioterapeutti. 04.20-04.25 Pätkä. 14.00 Aktuellt. Mozart: Pianosonaatti n:o 17 Dduuri (Metsästys). 18:40 Ravel: Sonaatti G-duuri (Leila Josefowicz, viulu, ja John Novacek, piano). 21:13 Palmgren: Pianokonsertto n:o 3 (Metamorfooseja). 15.00 X3M-Nyheter. 14.03 Veckoslutskommittén. Saint Louisin SO/Leonard Slatkin. 00.00 Uutiset ja sää. (Bostonin SO/ Pierre Monteux). Peer Gynt. 14.00 X3M-Nyheter. 20.48-20.58 Lyhyttavaraa 60-luvulta. 22.05-23.05 Avaruusromua. 05.02-05.57 Kirjakerho. 16.00 Uutiset ja sää. 08.00 Aktuellt. 05:49 Telemann: Konsertto trumpetille, kahdelle oboelle, jousille ja continuolle D-duuri (Sergei Nakarjakov, trumpetti, Linda Strommen, oboe, Thomas Tempel, oboe, ja Saint Paulin kam. 19.00 Uutiset. 16.10 Sportradion. 14.03 Alivaltiosihteeri. 23.00 Uutiset. 07.23 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 11.03 Mediamankeli. 10.00 X3M-Nyheter. Huvinäytelmä, kirjoittanut Hella Wuolijoki. 05.21 Ylen aamu. 19.06 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 18.05 Kansanradio. 12.00 Uutiset. 09.35 Minna Pyykön maailma. 18.10 Granskat – gräv där du står. 19.03 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 12.05 Sunnuntai-Suomi. Kauppaneuvos Kaavio – Kauko Käyhkö Kauppaneuvoksetar Kaavio – Ritva Arvelo Neito Matero, näyttelijätär – Mai-Brit Heljo Alinen – Mauno Hyvönen Neiti Sinijärvi Aino Lehtimäki Miina – Litja Ilmari Rouva Kronenström – Alice Lyly. Eristyneisyytensä vuoksi atollit tarjoavat ihanteellisen elinympäristön monenlaisille kalalajeille ja merten eliöille. 19:00 Verdi: La Traviata, ooppera. Radio Extrem 06.00 X3M-Nonstop. 23.10-06.00 Yöklassinen. 08.30 Radioteatteri esittää: Tumman veden päällä. 08.10 BUU-radion. 09.00 Uutiset. 13.00 Uutiset. 09.03 K3: Bildväverskan Gun Nordstrand. 14.00-14.58 Riston Valinta. Henkilöt: Tuomari Kaarlo Kristian Soratie, ent. 07.53 Sunnuntai-Suomi. 23.05-23.58 Syntymäpäiväsankari. 16.00 X3M-Nyheter. 17.00 X3M-Nyheter. 10.59 Sunnuntai-Suomi. 21.15 Radioterapeutti. 21.00 Aktuellt. 10.00 Uutiset. 16.10 Perheen aika. 05:24 Arriaga: Jousikvartetto n:o 2 A-duuri (Guarnerikvartetti). 14:36 Brahms: Sinfonia n: o 2 D-duuri. 13.08 Miten minusta tuli minä. 18.00 Horisontti. 06.43-06.58 Kuka on kukin runossa. 22.50 Urheilukatsaus. 16.03 Veckoslutskommittén. 17.00 Päivän peili ja sää. Radiolle sovittanut Eila Raisalo. Järviradio 9.15 Ilkan verkkokatsaus 9.25 Raamattu kannesta kanteen 10.00 Jumalanpalvelus toim. 04.40 Rivari. (Elisabeth Grümmer, sopraano, ja Berliinin sinfonikot/ Hugo Diez). 19.03 Radiaattori. 05.15 Eväsreppu. 10.00 Uutiset. 18:14 Crusell: Kvartetto klarinetille ja jousille n:o 3 D-duuri. 07.55 Tänään 60 vuotta. 17.00 Päivän peili ja sää. 08.00 Uutiset ja sää. 12.00 Uutiset ja sää. 14.00 Uutiset. 20.04 Olipa kerran radio. 05.52 Ylen aamu. 20.00 Uutiset. Bizet: Micaelan aaria Je dis que rien ne m’epouvante oopp. Bach: Das Wohltemperierte Klavier II, preludit ja fuugat n: o 1-24 (Samuil Feinberg, piano). 14.03 Sportradion. 18.37 Jälkiviisaat. 12.00 Uutiset ja sää. 21.03 Urheiluradio. 22.00 Uutiset ja sää. 04.00-04.02 Uutiset ja sää. 14.05 Vegalistan – de bästa låtarna just nu. 12.45 Viikon tietokirja. 12.05 Viikon taiteilija. 09.00 Aktuellt. 13.03 Gudstjänst. (Arto Satukangas). 12.00 Päiväklassinen. 17.45 Urheiluradio. 14.00 Uutiset. 07.00 Uutiset. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 12.40 Sunnuntai-Suomi. 20.00 Metallrepubliken i repris. 19.00 Aktuellt. 16.00 Uutiset. 09.10 Sää. 19.03 Urheiluradio. 21.10 Tack och lov. 16.50 Sunnuntai-Suomi. 00.03-06.00 Nattklassiskt. 18.00 Hyvä Veli. (Paavo Lampinen, klarinetti, Jorma Ylönen, viulu, Ahti Pilvi, alttoviulu, ja Esko Valsta, sello). 13.00 Uutiset. 03.00 Uutiset. 16.55 Spekulointia ja presisointia. 12.03 Sportradion. 12.00 Uutiset ja sää. 21:33 Franck: Sinfonia d-molli (Clevelandin ork./Christoph von Dohnányi). 22.15 Danspoppen. 18.52-18.57 Lehtikatsaus. Ryhmää kiinnostavat erityisesti hait, sillä näiden suurten petokalojen esiintyvyys kertoo paljon ekosysteemin hyvinvoinnista. 13.03 Veckoslutskommittén. W.A. 16.40 Lyhyttavaraa 60-luvulta. 00:40 Ravel: Sonate posthume (Chantal Juillet, viulu, ja Pascal Rogé, piano). 09.00 Uutiset ja sää. Carl Christian Sanmark Joel Rinne Professori Magnus Norko Oiva Sala Toimittaja Purtiainen Heimo Lepistö Isäntä ja kunnallisneuvos AliLehtonen – Matti Aulos Hulda Juurakko – Hilkka Helinä Neiti Constance Sanmark Anni Hämäläinen. YLE Radio Suomi 04.00 Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. Olennaista on selvittää, millaisia riutat olivat ennen kuin ihminen kajosi niihin, ja niinpä tämän kaukaisen saariston lähes koskemattomat atollit kiinnostavat meribiologeja. 08.05 Päiväntasaajan viikon valinta. 07.03 Viikko Suomessa. 20:56 Ravel: Viulusonaatti Gduuri. (Malvina Major, sopraano, ja Uuden-Seelannin SO/Piero Gamba). 16.20 Axplock: Världen idag. 19.05 Väderöversikt med sjörapport. 19.58 BBC Health. 12.03 Veckoslutskommittén. Grieg: Solveigin laulu ja kehtolaulu näyt. 00:05 W.A. 12:42 Giuliani: Duo concertante e-molli (Monica Huggett, viulu, ja Richard Savino, kitara). 12.05 Kvanthopp – det du inte visste att du ville veta. 07.50 Merisää. (Philharmonia-ork./Otto Klemperer). Radio Puhe 06.00 Uutiset. 15.50 Sunnuntai-Suomi. 11.00 En sång till modet – om Mikael Wiehe. 07.04 Sekahaku. 19.30 Sportradion. 16.05 Romantiikan klassikkoteos. 08.05 Epookki. 21.00 Uutiset. 18.00 Uutiset. 23.03 Yöhitaat. 09.00 Stiftelsen remix. 23.10-06.00 Yöklassinen. 06.03 Arto Nyberg. 15.00 Uutiset. 04:42 Dukas: Sinfonia C-duuri Cincinnati SO/ Jesus Lopez-Cobos). SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 20 SARJAKUVAT RADIO-OHJELMAT YLE Radio 1 07.00 Uutiset ja sää. 00.0505.00 Yöradio. Saman katon alla asuu kaksi luokkaa, palvelijat ja herrasväki, joista sivistymättömiä palvelijoita saatettiin vielä 1930-luvulla kohdella miten tahansa. 15.00 Uutiset. 12.45 Merisää. 17.45 Luontoretki. 22.10 Radioterapeutti. 18.00 Selkouutiset. 17.10 Du sköna sång. 13:19 Tshaikovski: Pianokonsertto n:o 1 b-molli. 08.00 Uutiset ja sää. 22.05 Viikkopeili. 10.43-10.58 Jälkiviisaat. 19.50 Kantaateista wienervalsseihin: Arnold Schönberg sovittajana. 15:57 Tshaikovski: Ooppera-aarioita ja yksinlauluja. 21.00 Jatzofrenia. 17:23 Tshaikovski: Joutsenlampi, katkelmia. 01.02 Miten minusta tuli minä. 17.00 Aktuellt med väderrapport. 11.03 Nousevan auringon talo. 18.03 Sportradion. YLE Radio 1 klo 15.00 Juurakon Hulda Radioteatteri esittää: NATIONAL GEOGRAPHIC ESITTÄÄ Eteläisessä Tyynessämeressä sijaitsee Linesaariksi kutsuttu joukko pieniä ja autioita saaria, joita ympäröivät värikkäät koralliriutat. 15:16 Fauré: Requiem. Radio Dei 08.15 Hour of Decision (e) 09.00 11.00 Alueellista ohjelmaa 12.00 Raamattubuff et 13.00 Laiva on lastattu 13.30 Avainradio 14.00 Radiokirkko 14.30 Taivaan ja maan väliltä/Patmosradio 15.00 Itäraportti special 16.05 Lähetysaika(u) 16.30 Sana Jerusalemista 17.00 Sana elää 17.45 Seikkaillen läpi Raamatun 18.00 Tuomasmessu 20.20 Herätyksen sankarit 20.55 Lutherin mannaa 21.00 Patmosradio 21.30 Taivaan ja maan väliltä 00.00 Radiokirkko (u) 02.00 Raamattu kannesta kanteen. 11.00 Uutiset. 07.30 Lira – folkmusik. 05.50 Merisää. 00:57 Poulenc: Sinfonietta (Vancouverin RO/Mario Bernardi). 17.40 SunnuntaiSuomi. 00.00-06.30 Yöradio. 18.00 Sex & Sånt i repris. 16.05-16.08 YLE News. 2-osainen kuunnelma Hulda Juurakko, torpparintytär tulee pääkaupunkiin työtä etsimään ja päätyy sisäköksi tuomari Soratien palvelukseen. 18.03 Sää. 17.00 Tv-uutiset. 14.03-14.58 Politiikkaradio: Kuinka vaalit voitetaan?. 18.00 Aktuellt. Mozart: Pianokonsertto n:o 22 Es-duuri. 22:50 E. Radio Vega 07.00 Väderöversikt med sjörapport. Ohjaus: Urpo Lauri. (Artur Rubinstein ja Guarneri-kvartetti). 13.00 X3M-Nyheter. 19.33 Reseptori. 15.50 Arkisto: Tittelit. 01.00 Uutiset ja sää. Isäntä ei kuitenkaan tunne Huldaansa, joka päivät passaa herrasväkeä ja opiskelee yöt. 18.50 Merisää. 18.04 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 12:05 Rimski-Korsakov: Sinfonia n:o 2 (Antar). Koska Huldan isäntä tuomari Soratie on poikamies, pidetään kauniin palvelijattaren ja isännän suhdetta itsestään selvyytenä. 21.03 Sportradion. 08.00 Uutiset. 18.00 Iltaklassinen. 00.00 Uutiset ja sää. lharmonikot/Simon Rattle). 22.00 Uuden musiikin aamuvuoro. (Gary Graff man ja Clevelandin ork./George Szell). 20.00-20.03 Uutiset. 09.00 Uutiset. 15.43-15.58 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 19.00 Uutiset ja sää. 23.00 Uutiset. 14.00 Uutiset. 22:13 Bartok: Viulukonsertto nro 2 (Viktorija Mullova, viulu, ja Los Angelesin FO/Esa-Pekka Salonen). 09.55 Lahden Salpausselän kirkon kellot kutsuvat. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 15.03 Pressiklubi. (Lucia Popp, sopraano, Simon Estes, basso, sekä Leipzigin radiokuoro ja Dresdenin valtionork./Colin Davis). Laivarungon lujuuslaskenta. (Journey to the Shark Eden). 13.0313.56 Markku Heikkinen. 20.00 Uuden musiikin löytöretki
22.00 Sarja: Irtiottoja. Dokumentaarisessa sarjassa kuvataan Jorvin sairaalan arkea. Olive pyytää Emersonia tutkimaan nunnaystävänsä hämärää kuolemaa hän uskoo, että nunna on murhattu. MTV3 KLO 12.40 OSSILLA ON ONGELMA SUOMI-SAIPPUAA KATSOJAPALAUTE: TV1, TV2, Yle Teema 020 690 414, tv.ohjelmapalaute@yle.. 19.00 Hylkykuume. 22.15 Säsongstart: Agenda. Tällä kertaa ”alaston kokki” vierailee alueilla, jotka ovat enintään neljän tunnin lentomatkan päässä hänen kotikaupungistaan Lontoosta. 19.00 Livräddarna på Bondi Beach Bali. Romanttisessa musikaalissa Rakastunut Pariisissa (Funny Face, 1957) valokuvaaja (Fred Astaire) ryhtyy tekemään ujosta nuoresta naisesta huippumallia. SUB KLO 21.00–23.05 RAKASTUNUT PARIISISSA ????. Kooste naisten pujottelusta Mariborissa ja miesten pujottelusta Wengenissä. Toinen maailmansota vaati 50 miljoonaa ihmisuhria; siviilejä oli yhtä paljon kuin taisteluissa kaatuneita. Suora. Pakettitalot saavuttivat suurta suosiota 90-luvun lamavuosina. Matkustaja. 21.00 Randy utvärderar Sverige. Sokkotreffit. Chandlerin isä. 16.10 Vem vet mest?. 16.45 Yhdistetyn mc: 10 km. Stereo. Pääosissa: Johnny Depp, David Kelly, Freddie Highmore, Noah Taylor, Deep Roy ja tietenkin Helena Bonham Carter. 21.00 Elokuva: Toisen kerroksen lauluja. FST (09) 1480 4653, fst@yle.. 20.20 TV4Vädret. Myös Tim Burtonin koko perheen elokuva Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, 2005) näyttää aivan Tim Burtonin elokuvalta. Vuonna 2004 Meksikonlahdelle annettiin hurrikaanivaroitus. RADIOTAAJUUDET ISKELMÄ 100.1 ja 107.7 ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1 RADIO DEI 104.3 RADIO EXTREM 99.7 RADIO NOVA 107.2 ja 104.1 RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7 RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 SUOMIPOP 104.6 ja 106.3 YLE PUHE 88.8 ja 101.9 YLE RADIO 1 91.4 ja 89.0 YLE RADIO SUOMI / RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6 YLE RADIO SUOMI / OULU RADIO 98.4 YLEX 94.0 ja 96.1 KANAVA KOLUMNI Jaana Hiltunen A A M U 9 –1 7 17 –2 1 21 –2 3 23 – 09.00 Tv-uutiset. 06.30 Televisa. 12.55 The Rachel Zoe Project. Suora. TV4 7.55 Små små retstickor. 15.00 Hiihto: Maailmancup, parisprintti, Liberec, Tshekki. –Vatsankylmennin. Mutta paras keksintö on varmaan juuri sellainen. 12.00 Viikonloppu Voicella. Katsojat saivat ihastella sähkökottikärryjä, viinansalakuljetinta ja kevytsokeria. 19.30 Keksijätehdas. 22.10 Komisario Lynley (K15). 1.00 Ralli: Dakar-ralli. FUTURAMA SUB KLO 10.35 Cecilia Bartoli syntyi laulajaksi Teemalla nautitaan maailman huippuihin lukeutuvan Cecilia Bartolin Barcelonan konsertista. Vappu Pimiä ja Jenni Pääskysaari juontavat Kultainen Venla -gaalan, jossa palkitaan vuoden 2010 parhaat tv-ohjelmat ja esiintyjät. YLE FST5 10.00 BUU-klubben: Atte. 12.30 Kino: Pandoran lipas. 22.20 Kadonnut prinssi. Alppihiihtoa: Maailman Cup. 9.00 Lois & Clark. lasku, Maribor, Slovenia. –Huonekasvin puurouttava hyrrä. 19.30 FA Cup Highlights: 3. 16.55 Talviurheilu: Wintersports Weekend. Nelonen 0600 1 4444, palaute@nelonen.. Tämän illan amerikkalaisen ohjelman kohde on Vladimir Lenin. 01.30 Smallville (K13). Kuvanveistäjä Manu ja Aurinkovoimaa. 16.45 Meidän isä on parempi kuin teidän isä. SVT1 7.15 Stjärnorna på slottet. Kadonnut lasti. 13.55 Date My Ex: Jo And Slade. 10.27 UP: Emmi Ensemble – Kuumottaa. 23.55 Rapport. 15.15 Gilmoren tytöt. 19.45 Arto Nyberg. Keksijätehdas on siinäkin mielessä suhteellisen miellyttävää seurattavaa, sillä jokaisessa meissä asuu pieni keksijä (paitsi varmaan minussa, kun en nyt keksi yhtään mitään mitä olisin ikinä keksinyt). 18.30 Pushing Daisies. 18.30 Faijat. 19.10 Elokuva: Jesse Stone: Ihmiskaappauksen mysteeri (K13). 0.30 Inför Idrottsgalan 2011. 17.15 Strömsö. Pariisin taskuvaras. Hyvä kirja. Pelko. Direkt. 19.30 Lainvalvojat. 11.00 Tv-uutiset. 18.00 Alppien Heidi. Tämä myös kannatti, sillä kolme hurrikaania pisti eläintarhan päreiksi. 17.00 Tv-uutiset. 09.50 Late lammas. 21.00 Minuten. 17.00 Sairaalan syke. Merenneito näytteillä. 22.00 Morden i Midsomer. 09.15 Poinzi. 16.40 Vem vet mest?. Pariisilais-espanjalaiseen musiikkisukuun syntynyt laulajatar, kuoli nuorena ratsastusonnettomuudessa. 10.05 Inför Idrottsgalan 2011. Lavalla nähdään mm. 10.15 Vinterstudion. 01.30 Älypää kuvavisa. 17.05 Historia: Gandhi. 15.50 Vinterstudion. Nousu kuuluisuuteen. NELONEN KLO 21.00–23.10 WALLANDER: VÄÄRILLÄ JÄLJILLÄ ????. 0.55-1.55 Fotboll: VMkrönika 2010. 19.00 Kokin vapaapäivä. 11.05 Viikko viitottuna. 22.35 Kulkurin Intia. 19.55 Keno. Vapaalla hiihtotavalla. Liberec, Tshekki. Sitä testaavat Nina Laine, Mari Kasvi, Petri Nömmik, Anssi Viskari, Yacine Samb ja Janne Lehtonen. Sääli on sairautta. 19.00 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, Sapporo. 16.00 Unelmien kentät. 16.10 Ranskalainen kylä. Ei se nyt niin tarkkaa ole, kunhan raakaaineet ovat hyviä ja niitä kohdellaan kunnioittavasti. 13.45 Frasier. 20.00 Ritari Ässä. 15.55 Verklighetens tummeliten. 14.55 Sveriges mästerkock. 10.00 Rapport. Mutta kun laumat jatkavat matkaansa, kuinka käy nälkäisen leijonaperheen. 22.30 TV Viisi: Elokuva: Tulihelvetti (K15). 22.00-0.10 Kingdom. 14.45 Täydelliset naiset. 13.40 Foylen sota. 9.45 Tess och Ubbe. Samalla edesmenneestä rakkaasta selviää ihan uusia, yllättäviä asioita. JAMIE OLIVERIN ETNISET HERKUT SUB KLO 17.30 Eläintarhan uusi alku Uudessa Animal Planet -dokumenttisarjassa tutustutaan eläintarhan elämään hieman poikkeuksellisesta näkökulmasta. Kooste. 20.46 Tarinateltta. 12.10 Fifth Gear. Milloin unohtelu on huolestuttavaa. Puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim aavistaa 30-luvulla suursodan lähestymisen. Chandlerin ja Monican häät, osa 1/2. z Kirjoittaja on Savon Sanomien uutistoimittaja. 11.30 Eläinkunnan ennätykset. 11.15 Alppihiihto: Miesten maailmancup, pujottelu, 1. 00.25 Detroit 1-8-7 (K13). 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. Vastasynnyttäneiden osastolla opetellaan vauvan hoitoa ja päiväkirurgisella osastolla vauvalta leikataan nivustyrä. 12.35 Vinterstudion. 16.55 Viittomakieliset uutiset. 19.40 Sportnytt. 07.50 Pieni merenneito. Suora. 9.35 Charlie och Lola. 21.00 Bones. Osa 4/23. Monitaitoista Malibrania palvottiin, sillä hänen äänialansa oli poikkeuksellisen laaja. 11.35 Frendit. Nelonen MTV3 06.00 Se Oikea. 18.55 Nelosen sää. Suora. Kaikki ovat keksijöitä Viime sunnuntaina Maikkarilla alkoi Simo Frangénin juontama Keksijätehdas. Tavallisen lakimiehen tie kansakunnan isäksi oli aluksi perin vaivalloinen. 19.55 Kun taivas putoaa. 8.00 Mumintrollens äventyr. Kadonnut poika. –No niin. 21.00 Snooker: Masters, ?naali, Lontoo. Suora. 20.00 TV Viisi: Fredin ja Tommin läppäluukku. Nikhil ei osaa nukkua ilman vihreää jänistään, joka on joutunut hukkaan. z Cecilian Bartolin konsertti Barcelonan Palau de Musica Catalanassa. 10.30 Haaste. 20.25 Bartoli Barcelonassa. 1.55-2.55 CBS 60 minutes. Poikia ja tyttöjä. Osa 2/3. 0.40-1.10 Hipp Hipp. Aloitusjaksossa tehdään muun muassa tagine-ruukussa kypsytettyä lammasta vihannesten kera. Rahahuolia. Suora lähetys Kansallisoopperan Alminsalista. 8.30 Jesse. z (Catch and Release, USA, 2006) Alias-tähti Jennifer Garner esittää romanttisen komedian pääosassa Graytä, joka menettää sulhasensa yllättäen. Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Direkt. Sammakoita suun täydeltä. Greystä ( Jennifer Garner) tulee yllättäen leski. Suora. (Jesse Stone: Sea Change, USA, 2007) Jännittävä rikostrilleri. 09.30 Eläintenhoitajat. 14.05 Skidskytte: Världscupen Ruhpolding. Sub klo 17.30. Salaisuuksien saari. 09.35 Hurriganes. Yllätysisku. 14.40 Neljä tyttöä ja maagiset farkut. z Mausteinen Marrakech. Entä voiko muistia parantaa. 16.10 Skidskytte: Världscupen Ruhpolding. 11.10 Kaikki haluavat tyyliä. 20.30 Piren. 2.00 Tennis: Australian avoimet. SUOMITV 17.00 IRRTV: Sunnuntaikatsaus. z Uusi sarja. 17.10 Vem vet mest. 16.00 Historiaa: Shackletonin jalanjäljillä. Väärissä käsissä. 18.00 BUU-klubben: Atte. ANIMAL PLANET: URHEA ELÄINTARHA NELONEN KLO 10.30 Tervetuloa vuoteen 3000 Satiirinen animaatiosarja Futurama palaa ohjelmistoon neljännen kauden jaksoin. 15.40 Kuuluisat kuppilat. Suora. Suomi yllättyy Neuvostoliiton hykkäyksestä. Oopperadebyyttinsä Bartoli teki jo yhdeksänvuotiaana. Siihen se sitten tyrehtyi. 12.50 Sisu. 8.10 Pokémon. 11.30 Scrubs. Sub 06.00 SubChat. 0.50 Mayday. SVT2 9.00 Specialagent Oso. MTV3 KLO 22.35–00.30 JALI JA SUKLAATEHDAS ????. 22.35 Wallander: Väärillä jäljillä (K15). 09.10 Batman – pelottomat. 16.15 Ampumahiihto: Maailmancup, naiset, takaa-ajo, Ruhpolding, Saksa. 13.30 Suuri kiertokulku-sarjan kuvauksissa. Ruhpolding, Saksa. 10.20 Työkalupakki. 16.50 Bandy: Elitserien. 23.00 Onnea onkimassa. 14.55 Tre stora brudar en liten klänning. Käsikirjoittaja Susannah Grantin debyyttiohjaus Catch & Release (2006) ei vakuuta. kierroksen parhaat palat. 17.30 IRRTV: Pulssi. 23.00 TV4Nyheterna och TV4Vädret. MTV3 (09) 622 4176, ohjelmapalaute@mtv3.. 14.05 Alpint: Världscupen Wengen. 07.47 Pasin ja Kielon valtakunta. Jamie Oliverin kokkaustyyli on mutkaton ja innostava. 08.05 Avara luonto: Suuri kiertokulku. 18.15 Se päivä muutti Suomen: Talopakettibuumi. Rachelin tulisuudelma. Luottamus. 23.15 Rush Hour 3. (1974) Hurriganesyhtyeen konsertti Tavastia-klubilla Helsingissä. Toisaalta, siinä ajassa ehtii jo aika kauas, aloitusjaksossa Marokon Marrakechiin. 16.15 Aistit avoinna Italiaan. 19.30 TV-nytt. 10.45 Virityspaja. NELONEN PRO 2 10.00 Ranskan liiga: Auxerre – Monaco (15.1.). 10.00-10.55 Disneydags. 09.35 TV-arkisto: Hurriganes 40 v. 20.10 Dokumentti: Planeettamme ilmiöt. 14.10 Kakkosen urheiluviikonloppu. 8.30 Tidsdeckarna. Auttaako tanssijoiden notkeus Pelkokerrointehtävissä. 23.05 Ketonen & Myllyrinne. 21.30 TV Viisi: Täyskäännös. Varsinkin isot kissaeläimet kuten tiikerit ja leijonat ovat hankalia käsiteltäviä. Kilpailumatka 12,5 km. 19.00 Seitsemän Uutiset. 8.15 Go’kväll lördag. 20.00 Uutisviikko. Psori iholla ja nivelissä. Komisario Kurt Wallanderin esittää nyt Kenneth Branagh. 0.00 Fotbollskanalen Europa. Direkt. Miehellä tuntuu olevan paristopupun energiavarat. 14.55 Hiihdon mc: Parisprintit. päivä). 14.45 Afrikan jako. 20.30 Ampumahiihto: Maailmancup, naiset, takaa-ajo, Ruhpolding, Saksa. Vaikka kieli on vaihtunut, tapahtumapaikka on yhä Skånen Ystad. Elokuvat CATCH & RELEASE – ODOTTAMATON IHASTUS ????. Jamien ruokamatka alkaa Marokosta Mitähän muuta brittikokki Jamie Oliver nauttii kuin hyvää ruokaa. Jessin uudet kasvot. 21.45 Dokumentti: Bruce Springsteen – The Promise. Rata. 20.00 Sportspegeln. 17.45 Suomen Pelkokerroin. Äidin kavaljeeri. 19.15 Luontohetki: Eläinmaailman arvoituksia. Toisille Lenin on kansan rakastama Venäjän yhdistäjä ja toisille raaka diktaattori. Sikin sokin sanoissa. 20.30 Sporten söndag. Vaalitaisto. 08.15 Code Lyoko. THE VOICE TV VIISI 7.00 Viikonloppu Voicella. 13.00 Alppihiihto: Naisten maailmancup, pujottelu, 2. Osa 1/6. Talven riemuja. Ohjaus: Philip Martin. KESKIPOHJANMAA SUNNUNTAINA 16.1.2011 21 TV Salatuissa elämissä uusitaan jakso Ossin hedelmäpuusta kuuluu koputusta, jossa Jenni (Anu Palevaara) pitää liikuttavan puheen. BrittiWallanderit ovat taattua BBClaatua, huolellisesti toteutettuja rikosdraamoja. Veljensä kautta John saa kuulla sukunsa järisyttävistä tapahtumista. 11.50 Kakkosen urheiluviikonloppu. 15.35 Criss Angel – tajunnanräjäyttäjä. 19.00 Vaaleanpunainen pantteri. HS106. 00.30 Survivors (K13). 11.15 Kahden kerroksen väkeä. YLE TEEMA KLO 18.00–19.40 Marko Ahonen Catch & Release – odottamaton ihastus: Timothy Olyphant ja Jennifer Garner. 23.30 Big Love. 10.25 Alpint: Världscupen Maribor. 17.55 TV-nytt. Kilpailumatka 10 km. 15.00 Skidor: Världscupen Liberec. Osa 1/2. EUROSPORT 9.35 Mäkihyppy: Maailmancup, HS 134, Sapporo. 20.30 Rapport. 19.30 Mahdoton illallinen. Mv. 23.55 Rikos: Ma?an kuningasrotta (K13). Direkt. JIM 09.50 Navigare. 22.15 Viikon sää. 08.00 Kuunalle. 20.57 Keno. 12.30 Fångarna på fortet. 02.30 Se Oikea. Jäähyväiset Duke’sille. Osa 130. 09.40 Ihmiskunnan aarteita. 16.55 My Big Fat Diet Show. 11.05 Frendit. 11.10 Francon aika – näin sen koimme. 00.45 Tulli. Uusi sarja alkaa. 20.30 TV Viisi: 5D: Kuoliaaksi kiusattu Phoebe Prince (K13). –Näppäimistö, jossa kaikki painikkeet tuottavat saman kirjaimen. 15.05 Miehen puolikkaat. 12.35 Prisma: Ensimmäiset eurooppalaiset. 20.30 Kuoleman maisemissa. 00.35 Num3rot. Juhana on erikoinen lapsi. 09.05 Selviytymistarina: Mikko ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. 09.55 Tv-uutiset. YLE Teema 04.00 Teematieto. 1.15 Me Rakastamme Musiikkia. 16.00 Latauslista. 12.45 Frasier. 10.30 Animal Planet: Urhea eläintarha. 18.05 Vinnare: V65. 16.10 Ampumahiihdon mc: Naisten takaaajo. 12.05 Frendit. 14.15 Ampumahiihdon mc: Miesten takaa-ajo. 09.30 Unitupa. 08.35 Tutkiva juttu : Oireileva muisti. 10.00 Jims värld. Ruhpolding, Saksa. 22.00 Aktuellt. 11.00-11.45 Gudstjänst. 11.40 Mäkihypyn maailmancup: Sapporo. 23.10 Nelosen uutiset. 20.00 TV4Nyheterna. 12.40 Jeff ja äärikeittiöt. Vuori. Kotikutoisessa kisailussa ei ainakaan ensimmäisen jakson perusteella ollut mitään samaa jenkkilän version kanssa, jossa keksijä on uhrannut puhuvalle kissanpissanvatkaajalle puolet elinvuosistaan ja kavaltanut mummonkin rahat pelkkää prototyyppiä varten. 16.55 Tjocka husdjur, tjocka ägare. Paljon muutakin tulee mieleen, mutta ei mitään sellaista, jolla uskoisin oikeasti olevan kysyntää. Seikkailuja paratiisissa, osa I. 19.00 Urheiluruutu. 18.55 Sportnytt. 10.40 Jokakoti.?. Tänä iltana kysytään mihin kapellimestaria tarvitaan. 20.00 Ampumahiihto: Maailmancup, miehet, takaa-ajo, Ruhpolding. Mediahässäkkä. Wallanderia työllistävät itsensä hengiltä polttanut nuori tyttö ja sattumanvaraisesti uhrinsa valitseva sarjamurhaaja. Osa 3/6. Emily Howard käy yllättävillä sokkotreffeillä, astronautti Bing Gordyn saa vieraakseen kuulentoja tutkivan opiskelijan ja Vicky Pollard joutuu ikävään onnettomuuteen sketsisarjan jaksossa 6/6. 21.10 Mannerheim – Jörn Donnerin kertomana. Nyyhkytarina. Siksi toivonkin, että seuraavissa jaksoissa esiteltäisiin seuraavanlaisia keksintöjä: –KÄNNYKÄN HERÄTYSTOIMINTO, joka ei herätä kuin henkilön, joka on herätyksen asettanut. 19.30 Postkodmiljonären. 23.00 Dokument utifrån. Herkuttelijat. 18.45 Nelosen uutiset. 17.30 Jamie Oliverin etniset herkut. 22.25 Tulosruutu. Eläintarha pitäisi saada avattua jälleen yleisölle, ja se täytyy tehdä eläinten ehdoilla. Ohjaus: Tim Burton. Päähenkilö Fry oli 2000-luvulla ihan tavallinen pizzalähetti, joka syväjäädytti itsensä vahingossa tuhanneksi vuodeksi. päivä). Pianovirtuoosi Iiro Rantala liittyy legendaarisen Eppu Normaalin riveihin. Iltamenoja. 18.10 Urheiluruutu. 20.55 Regionala nyheter. Pingviinit ja gnu. 10.45 Aamutoimet ympäri maailmaa. 20.00 Top Model 15. 18.00 Kino Klassikko: Rakastunut Pariisissa. 19.40 Iiro irti. 18.45 Tehtävä lähiössä. 20.30 Tv-uutiset ja sää. 18.25 En lysande framtid. Yksimielinen kansa Mannerheimin johdolla puolustautuu ja joutuu hyväksymään Moskovan pakkorauhan 1940. Avioliittolupaukset. 20.00 Kultainen Venla. 11.55 Yhdistetyn mc: Mäki. 23.40-00.05 Pikku-Britannia USA (K15). 01.40 Televisa. 08.45 Code Lyoko. 10.35 Futurama. 14.00 Viikonloppu Voicella. 11.00 Simpsons. Osa 2030. 13.20 Tanssiurheilua : Latinalaistanssien MM. 9.25 Jag vill bli. Manu ja hänen työkalunsa ovat valmiita auttamaan, jos tarvitset korjaustai rakennusapua. TV3 7.15 Ska du säga. 09.40 Remakat ritarit: Ritarikoulu. Koska tuota naista esittää Audrey Hepburn, projekti ei tunnu kovinkaan vaikealta. 23.30 Viihdeuutiset. 17.40 Flytten till Italien. Joka vuosi miljoonat seeprat ja gnut vaeltavat Serengetin tasangolle ja saalistajilla riittää ruokaa. Italialainen mezzosopraano on omistanut illan vuonna 1808 syntyneelle oopperadiiva Maria Malibranille. Suora. 11.00 Pieni runotyttö. 08.37 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. BBC:n Wallander-elokuvien sarja on alkuvuoden tv-tapauksia. lasku, Maribor, Slovenia. 14.35 Miehen puolikkaat. Alabama Gulf Coast Zoon työntekijät evakuoivat koko eläintarhan. Jutustele, kysy, kommentoi! 06.30 Ostos-tv. z Roswell. 21.25 Historia: Maailmansodan kurimuksessa (K13). (Die Büchse der Pandora/Saksa 1929). Ohjaus: Robert Harmon. lasku, Wengen, Sveitsi. Huonot välit. 12.35 Inspector Cartoons. 18.00 TV Viisi: Elokuva: Valkohammas 2 Valkean suden taru (K3). Grey saa tukea kolmelta erilaiselta miesystävältään. 13.05 Nils Petter Sundgren ett liv med ?lm. Haamu menneisyydestä. 20.25 Oikeutta maailmaan. Eteläisessä Tyynessämeressä sijaitsee Linesaariksi kutsuttu joukko pieniä ja autioita saaria, joita ympäröivät värikkäät koralliriutat. Osa 2/2. päivän kunniaksi. 08.54 Ariol. 09.00 GALAXI. Poliisi valmistautuu Madonnan konserttiin. 15.40 Vem vet mest?. 13.00 100% Rock. TV2 07.45 Pikku Kakkonen. 19.10 Tulosruutu. –Auton koristekapselit, joiden keskiössä näkyy videokuvaa Vesa Keskisestä laulamassa saksaksi joululauluja. 20.00 Arn – Pohjolan ritari (K13). BARTOLI BARCELONASSA YLE TEEMA KLO 20.25 Lähikuvassa Vladimir Lenin Jim D Henkilökuva -dokumentit vaihtelevat laadultaan, mutta ainakin niissä esitellään eri alojen ihmisiä monipuolisesti. JOTEN OTETAANS uudestaan: –Nenäkarvojen kiharrin. Osa 6/6. 23.25 Castle (K13). Prinssi Juhanan perhe viettää kuningattaren syntymäpäivää. Sarjassa seurataan eläintarhan kunnostamista ja eläinten paluuta. 13.15 Frasier. 19.00 Dokumentti: Mehiläiset û kavalat tunkeutujat. 13.10 Alpint: Världscupen Maribor. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää. 18.30 Patafonia. 11.35 Lentävät lääkärit. Uusin tv-sarja Jamie Oliverin etniset herkut alkaa tänään Subilla. 23.20 Vastahakoinen maailmanmatkaaja. Paten erikoiskuljetus: vihreä jänis. Nuori urheilijalupaus ammutaan kadulle, ja kalastajat näkevät vedessä miehen ruumiin. 09.05 Aamusydämellä. No joo, ei tuo näppäimistö mikään hitti ehkä olisi. Erakoitunut namusetä ( Johnny Depp) kutsuu joukon lapsia tutustumaan karkkitehtaaseensa. 1.30 Tennis: Tennis Stories. Kryptoniittiasein varustautuneet palkkasoturit sieppaavat Clarkin. 7.40 Nanny. 21.00 Henkilökuva: Vladimir Lenin. 13.30 Likaiset työt. 17.10 Sydämen asialla. 23.05 Vaarallisilla vesillä. Pääosissa: Tom Selleck, Kathy Baker, Saul Rubinek, Sean Young, William Devane, Kohl Sudduth. Kooste. Ossi soutaa, Cindy huopaa, Jenni kiikaroi rannalla. 16.45 Kirjaohjelma. Läheisystävällinen ääniherätys on ainoa keksintö, jonka keksisin itse keksiä. 23.50 Kadonnut prinssi. 12.05 Emma. 10.00 Sikke – Ruokaa rakkaudella. Juonta on vain nimeksi. 18.55 24 timmar. Seelfeld, Itävalta. Gershwinin musiikki on merkittävä osa elokuvan charmia. 10.00 Ostos-TV. 22.00 Snooker: Masters, ?naali, Lontoo. Suuri ruohotasanko. Vieraina Lasse Viren, Kreeta Salminen ja Leif Segerstam. Luvassa on Mendelsohnin, Rossinin ja Bellinin musiikkia sekä otteita Bartolin Malinbranille omistamasta menestyslevy Mariasta. 14.05 Miehen puolikkaat. 19.10 Regionala nyheter. 13.55 Spårlöst. 20.00 Huijarirakentajat. 21.30 Time out. Muusikot Remu Aaltonen, Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen. Naisyleisö ansaitsisi parempaa. 12.30 Gol?n European Tour LIVE: Joburg Open (4. 11.30 Alpint: Världscupen Wengen. Venäjän tsaari perheinen saapuu kesänviettoon. 17.50 Gordon’s Great Escape. 17.00 Snooker: Masters, ?naali, Lontoo. 19.49 5 minuuttia. 17.00 KHL LIVE: Dinamo Riika – SKA Pietari. Ilkka Alanko Orchestra. Futuramaa voidaan kutsua vallan hyvin kulttisarjaksi. Tuote-esittelyjä, tarjouksia. z (Funny Face/USA 1957) Romanttinen musiikkikomedia valokuvaajasta, joka vie kirjakaupan ujon tytön Pariisiin muokatessaan tästä uutta huippumallia. 15.00 Heräämö Best Of. 23.00 Start! 23.30 NFL LIVE: New England Patriots – NY Jets, Divisional Playoffs. Vuoden 3000 New New York poikkeaa teknisesti täysin nykyajasta, mutta moni muu seikka on pysynyt entisellään. Keksijätehdas on vanha kunnon viihdeohjelma. 22.00 Rush Hour 3. Suora. 10.40 Maupassant: Koru. 17.00 Historia: Atomipommin salaisuudet. 23.20 Nelosen sää. 17.30 Dokumenttiprojekti: Sielunpelastajat. 15.20 Dok: Katajanokka. Suora. JIM D HENKILÖKUVA: VLADIMIR LENIN JIM KLO 21.00 Jamie matkustaa makujen perässä ympäri Eurooppaa ja käy Afrikassakin. 14.20 Hengenpelastajat. 10.30 Alppihiihto: Naisten maailmancup, pujottelu, 1. –Tikkataulu, jossa pistekehät vaihtavat satunnaisesti paikkaa heiton aikana. Tärkeämpiä ovat hassut henkilöhahmot ja värikäs visuaalinen tyylittely. 09.29 Lulu ja lehmä. 17.25 Ken on heistä kaikkein kaunein. Uneton pantteri. 23.45 Uutisviikko. 18.50 Tv-uutiset. 18.55 Sverigelotteriet. Osa 1/6. 09.40 Pientä pintaremonttia. Ossin hedelmäpuusta kuuluu koputusta. Tuote, jonka menekkiin ei usko kukaan, koska keksintö on niin utopistinen ja älyvapaa. 19.00 Rapport. 08.13 Disney esittää: Mainio Manu. Tänään tohtori Zoidberg ja Bender-robotin päätön ruumis joutuvat vuoden 1947 Roswelliin. 19.10 Taivaan tulet (K11). z Erakoitunut makeismaakari Villi Vonkka päästää viisi lasta tutustumaan arvoitukselliseen suklaatehtaaseensa. Vantaan Pähkinärinne ja Helsingin Pukinmäki. Uuden koko perheen viihdeohjelman toisessa jaksossa Simo Frangén tapaa. Wieliczkan suolakaivos. 01.40 Älypää-TV. Sarjassa valotetaan sodan vaiheita sotilaiden, siviilien ja poliittisten johtajien näkökulmasta. Luonnon oma ääniraita. Oliver on kiireinen mies, joten hän on keksinyt yhdistää kiireen tv-sarjaansa. Gandhi oli välillä vankilassakin, mutta vuoden 1930 ”suolamarssi” teki hänestä kansainvälisen kuuluisuuden. 9.00 Skavlan. Muistin toimintaa häiritsevät monet asiat kuten stressi. 21.10 Pitkän Jussin majatalo. 19.05 Kakkosen talvisää. –Pppp ppppppppp pppppp pp pppp pppp. 08.05 Tyhmiä kysymyksiä musiikista. 14.15 Frasier. Ohjaus: Susannah Grant. 12.00 Navigare. Kaikilla on mukavaa, kaikki on harmitonta jnejne. 22.00 Kymmenen uutiset. 13.35 Miehen puolikkaat. 15.15 Kuuluisat kuppilat. 17.00 The Voice TOP 10. Pääosissa: Kenneth Branagh, Sarah Smart, Sadie Shimmin, Tom Beard, Tom Hiddleston, Richard McCabe, Nicholas Hoult. 12.35 Frendit. 20.45 Urheiluruutu. 21.00 Solsidan. 19.15 Seriestart: Landet runt. Väkivaltarikosyksikön päivystäjät selvittelevät ryöstöä pohjois-Helsingissä. 17.30 Kolgjini. 8.58 Nyhetsmorgon söndag. 14.15 Ampumahiihto: Maailmancup, miehet, takaa-ajo, Ruhpolding, Saksa. 12.00 Ohjaskelkkailu: Maailmancup, naiset, 2. 21.00 Jali ja suklaatehdas. 0.20 TV Viisi: Aarteenmetsästäjä (K11). 21.00 Elokuva: Catch & Release – odottamaton ihastus (K13). 17.55 National Geographic esittää. 13.40 Viidakkoperhe. 12.05 Vielä virtaa. Samanthan ylivoimainen liittoutuma haluaa värvätä Abbyn ja kumppanit mukaansa väkivallankaan keinoja kaihtamatta. 16.55 Alppihiihdon maailmancup. 23.35 Tosipaikka: Jessin uudet kasvot. 09.02 Pertti ja Purtti. Mikael on päättänyt tehdä jäätelöä kaikille kauniin TV1 08.00 Tv-uutiset. Prinssi elää eristettynä maaseudulla, mutta jopa sinne kaikuvat ensimmäisen maailmansodan äänet. 03.00 Golf PGA Tour LIVE: Sony Open in Hawaii (4. 10.05 Simpsonit. Länsimaat sopivat huhtikuussa 1884 Berliinissä, kuinka jakavat Afrikan. Minna Lindgrenin ja Tuomas Sallisen ohjelmasarjassa etsitään viattomilla kysymyksillä viisaita vastauksia Suomen musiikkielämän ammattilaisilta. Menneisyyden varjo. Pääosissa: Jennifer Garner, Juliette Lewis, Kevin Smith, Timothy Olyphant, Sam Jaeger. 10.00 Ykkösdokumentti: Lyhyt elämä. 13.10 Salatut elämät. Matka maaseudun pikkupojasta myytiksi oli pitkä ja monivaiheinen. Direkt. lasku, Oberhof. 15.10 Vem vet mest?. 02.25 SubChat. 12.00 It’s Me Or The Dog. 20.00 NFL LIVE: Chicago Bears – Seattle Seahawks, Divisional Playoffs. 15.55 Fuskbyggarna. 01.25 Teematieto. Nelonen klo 21.00.. z Komisario Kurt Wallanderin painajaisviikko alkaa, kun nuori tyttö polttaa itsensä hengiltä keskellä skoonelaista rypsipeltoa. –Varpaiden yhteenkasvattamiseen tarkoitettu varvistin. 16.30 NFL Game Day. 13.05 Miehen puolikkaat. 12.40 Salatut elämät. 0.05 Vargmannen. 16.10 Stockholm-Arlanda. 10.00 Matka maailman ympäri. Hyökkäys. Vähällä rahalla kiinni suureen unelmaan omaan taloon ja pihaan. Johnny Depp käy vaarallisen lähellä liioittelun rajaa. 15.55 Kakkosen urheiluviikonloppu. 15.45 Greyn anatomia (K13)
He toivovat yhä paluuta valtaan ja haluavat aiheuttaa epäjärjestystä, sanoi paikallinen tutkija Taoufi k Ayachi. – Ei tarvita invaasiota, kuten Irakissa. Hallituksen ja opposition on määrä jatkaa neuvotteluja uudesta hallituksesta sunnuntaina. Mebazzan lupaukset eivät kuitenkaan vakuuttaneet kaikkia, koska tämä kuuluu maan eliittiin kuten syrjäytetty Ben Alikin. Wales tähyää nyt Intiaan ja Kiinaan. Tämä on hyvä myös suomalaismatkailijoiden ottaa huomioon, hän sanoi. Victorian osavaltiossa tuhansia ihmisiä on jo evakuoitu vesimassojen tieltä ja Tasmanian saarella ihmisiä kuljetettiin turvaan useista kaupungeista. Levottomuudet ja ryöstely jatkuivat läpi yön ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ja armeija levittäytyi kaduille turvaamaan järjestystä. Euroopan täytyy auttaa meitä, koska arabimaailmassa ei ole totuttu demokratiaan. Wikipedian tavoite on miljardi käyttäjää Yli sata ihmistä tallautui kuoliaaksi väentungoksessa syntyneessä paniikissa Etelä-Intiassa LEHTIKUVA / AFP PHOTO TOURS (STT–AFP) Ranskan äärioikeiston veteraanijohtaja Jean-Marie Le Pen luopui lauantaina tehtävästään. Länsimaat kehottivat Tunisiaa tarttumaan tilaisuuteen ja luomaan maahan vakaan demokratian. Ronald Reaganin säätiö kiisti lauantaina kirjan tiedot. Suurlähettilään mukaan samalla kun mielenosoitukset ovat laantuneet, erilaiset kahakat ja vandalismi ovat lisääntyneet. Lauantaihin mennessä vain kuuden ruumiit oli löydetty. Ben Ali on ensimmäinen arabimaan johtaja, joka on joutunut väistymään hallituksen vastaisten mielenosoitusten vuoksi. Pitkänsillank. – Presidentin poliisijoukot ovat tämän takana. Yli sata ihmistä tallautui kuoliaaksi väentungoksessa syntyneessä paniikissa Etelä-Intiassa perjantaina. Tuolloin 50 ihmistä sai surmansa maanvyöryssä. 040 195 6944 Torsten Löfbacka maalämpökaivoporaukset 0400-266 604 Kenneth Nordström maaperätutkimukset MAALÄMPÖKAIVOT Lämmitysjärjestelmän valinta vaikuttaa elämiseen ja sen kustannuksiin jopa vuosikymmenten ajan. Tunisian jasmiinivallankumous voi levitä BRISBANE (STT–AFP) Tulvavaroitukset laajenivat lauantaina neljään uuteen osavaltioon Australiassa. Jean-Marie Le Pen irrotti Ranskan äärioikeiston peräsimestä WASHINGTON (STT–Reuters) Edesmennyt Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan kärsi Alzheimerin taudista jo olleessaan presidenttinä, kertoo hänen poikansa ensi viikolla ilmestyvässä kirjassaan. Monastirin kaupungissa Välimeren rannalla ainakin 42 vankia kuoli vankilapalossa ja sitä seuranneessa paniikissa. Samaa juhlaa kohtasi onnettomuus 1999. Uudet presidentinvaalit tulee lain mukaan pitää 60 päivän kuluessa. SUNNUNTAINA 16.1.2011 KESKIPOHJANMAA 22 JO VALOVUOSIA LUOTETTAVAA KONEKAUPPAA PEKKALAN OMPELUKONE TORIKATU 18, Kokkola, puh. Sateet jatkoivat matkaansa Brisbanesta etelään ja viranomaiset varoittivat tulvista Uuden Etelä-Walesin, Etelä-Australian, Victorian ja Tasmanian osavaltioissa. Tämän vuoksi rehun dioksiinipitoisuudet ovat nousseet korkeiksi ja dioksiini on päätynyt edelleen eläimiin ja muun muassa kananmuniin. Osa on tautien pelossa haudattu tunnistamattomina. Ja mikä pahinta, isäni tuntui osoittavan nämä luulot todeksi. Brasilian ruumishuoneet täyttyivät THIRUVANANTHAPURAM (STT–AFP) Intialaisessa uskonnollisessa juhlassa kuolleiden ihmisten määrä on noussut. Jorge Alfonso, 42, menetti katastrofi ssa 14 sukulaistaan: muun muassa äitinsä, kaksi sisartaan, veljensä ja kaksi aikuista poikaansa. Juhlan järjestäjien mukaan pyhiinvaellus temppelille kerää paikalle vuosittain jopa neljä miljoonaa ihmistä. Sillä on nyt arviolta 400 miljoonaa käyttäjää. Vangit yrittivät hyödyntää presidentin syrjäyttämistä seurannutta sekasortoa. Uusi makkaramme on jauhoton, laktoositon, gluteeniton, GMO-vapaa sekä sisältää hiilihydraatteja %. Saksassa on jo aikaisemmin ollut suljettuna liki 4 700 tilaa, joilla tehtiin kokeita saastuneen rehun varalta. Samalla alueella Messadinessa useiden naisten kerrottiin haavoittuneen, kun poliiseiksi pukeutuneet hyökkääjät avasivat tulen heitä kohti paikallisen vankilan lähistöllä. Porakaivossa oleva vesi lämmittää putkissa kiertävän ympäristöystävällisen liuoksen, josta lämpöpumppu poimii lämmön talteen ja lämmittää talon ja taloudessa käytettävän veden. Suomeen ei tiettävästi ole tuotu lihaa saastuneilta alueilta. 831 8830 KOKKOLAN OMPELUKONE www.kokkolanompelukone.. Kymmeniä kuoli vankilapakoyrityksissä LONTOO/HELSINKI (STT–Reuters) Vuosikymmenen toiminut Wikipedia pyrkii laajentamaan käyttäjäkuntaansa kehitysmaissa. 82-vuotias Le Pen hyvästeli puoluetoverinsa yli tunnin kestäneellä puheella, jossa hän puolusti vuosien varrella kohua aiheuttaneita kommenttejaan muun muassa islamista. Suurlähettiläs Tiina Jortikka-Laitinen kertoi STT:lle, että omatoimimatkailijoiden huolet liittyvät lähinnä paluulentoihin. Paniikkia pahensi vankilan ulkopuolella sattunut ammuskelu. MAAPERÄTUTKIMUKSET Tutkimuksella selviää maan kantavuus ja sopiva perustamistapa,jolla luodaan pohja turvalliselle ja taloudelliselle rakentamiselle. – Hän on yläluokkaa, hän ei kuulu kansaan. – Lomamatkailijoita on kehotettu pysymään hotelleissa ja seuraamaan tilannetta. – Minulla ei enää ole sanoja, Alfonso sanoi yrittäessään löytää läheisiään ruumishuoneelta Campo Granden kylässä. Vaikka Tunisian ilmatila avattiin uudelleen lauantaina, on odotettavissa, että lentoliikenne on sekaisin vielä päiviä. Armeijalähteiden mukaan ammuskelijat kuuluivat Ben Alin turvallisuusjoukkoihin. Uutistoimisto Reutersin haastattelemien silminnäkijöiden mukaan poliisi ampui jopa kymmeniä vankeja. Monissa alueen maissa kansa kärsii samoista ongelmista, joiden kirvoittamat mielenosoitukset johtivat Tunisian ”jasmiinivallankumoukseen”. – Työttömyys, poliisin kovat otteet ja ihmisoikeusloukkaukset -monia näistä ongelmista on Tunisian lisäksi muuallakin: Marokosta Algeriaan, Egyptistä Jordaniaan, sanoi Carnegie-tutkimuslaitoksen Amr Hamzawy. Tämä on tärkeä kotiläksy alueen autoritaarisille hallinnoille, Hamzawy sanoo. Uusi täyden palvelun Isku-keittiömyymälä avattu. – Kaikkia kommenttejani vääristeltiin niiden todellisesta merkityksestä – koska en suostunut ajatuspoliisin diktatuuriin, Le Pen sanoi. MAALÄMPÖKAIVOT Puh. Uutistoimisto AFP:n mukaan suurin hävitys näkyi kohdistuneen luksustuotteita myyviin liikkeisiin ja kalliisiin asuintaloihin, joista monet ovat syrjäytetyn presidentin Zine El Abidine Ben Alin lähipiirin omistuksessa. Vapaaehtoisten kirjoittajien yhteistyössä tuottama sivusto kuuluu maailman kymmenen suosituimman internetsivuston joukkoon. Makkaramme löydät omasta kaupastasi. 10, puh. Länsija Keski-Tunisiassa puolestaan useisiin vankiloihin yritettiin hyökätä. Vangit yrittivät pakoa myös läheisessä Monastirin kaupungissa. Erikielisissä Wikipedioissa on yhteensä 17 miljoonaa artikkelia, joista 3,5 miljoonaa on englanninkielisiä. Le Pen johti maahanmuuttovastaista Kansallinen rintama -puoluetta 38 vuotta. Tunnelma pääkaupungissa Tunisissa oli varovaisen optimistinen mutta jännittynyt. Vahinkojen arvioidaan nousevan miljooniin euroihin. Paniikki syntyi, kun jeeppi syöksyi kapealle tielle ahtautuneeseen väkijoukkoon. Tunisia sai uuden johtajan Syrjäytetyn presidentin kannattajat ammuskelivat Tunisissa Tunisian väliaikaishallinnon johtoon maan virkaatekeväksi presidentiksi nimitettiin parlamentin puhemies Fouad Mebazza. Mebazza pyysi välittömästi virkavalansa vannottuaan pääministeri Mohammed Ghannouchia muodostamaan maalle koalitiohallituksen ja lupasi, ettei ketään jätetä politiikan ulkopuolelle. Surin, kun näin miten isä yritti selviytyä töistään muistiinpanojaan selaillen ja sanojaan etsien, mikä ei ollut lainkaan tyypillistä hänelle. Tulvat ja maanvyöryt ovat tappaneet ainakin 570 ihmistä, ja raunioista odotetaan löytyvän lisää uhreja. Tunisian esimerkki osoittaa, että muutos voi kummuta yhteiskunnan sisältä, eikä siihen aina tarvita ulkopuolista apua. – Osa äänestäjistä alkoi verrata isääni vanhaan pappaan, joka loputtomasti vain etsii lukulasejaan. Brisbanessa tuhannet vapaaehtoiset jatkoivat tuhotulvien jälkien siivoamista. ”Ketään ei jätetä politiikan ulkopuolelle” Tunisian väliaikaishallinnon johtoon maan virkaatekeväksi presidentiksi nimitettiin parlamentin puhemies Fouad Mebazza. – Ben Alin lähtö ei yksin riitä laannuttamaan jännitteitä eri puolilla maata, arvioi Eurasiatutkimuslaitos. www.bjorkens.fi Uutuus! LÄHIRUOKA METSÄMAKKARA TUNIS (STT–AFP–Reuters) Ensimmäinen päivä ”jasmiinivallankumouksen” jälkeen sujui Tunisiassa lauantaina verrattain rauhallisesti. Pelastustöitä hankaloitti vaikea maasto. Yli sata tallautui kuoliaaksi Intiassa Australiassa uusia tulvavaroituksia TUNIS (STT–AFP–Reuters) Kymmeniä vankeja kuoli pakoyrityksissä Tunisiassa lauantaina. LEHTIKUVA/AFP PHOTO/FETHI BELAID KAIRO (STT–AFP) Tunisian presidentin Zine El Abidine Ben Alin kohtalo on vahva varoitus arabimaailman itsevaltaisille johtajille, asiantuntijat arvioivat. – Meidän todellinen humanitaarinen vaikutuksemme on tuoda lähivuosina tietoa ihmisille, joilla sitä ei ole, Wales sanoi uutistoimisto Reutersille. 831 3086 MYYNTI • VAIHTO • HUOLTO Suuri Kodintekniikan Suuri Kodintekniikan TAMMI-ALE jatkuu!! TAMMI-ALE jatkuu!! 4 m et 3 kset 4 kset Jo vuodesta 1985 MAAPERÄTUTKIMUKSET Tutkimuksella selviää maan kantavuus ja sopiva perustamistapa jolla luodaan pohja turvalliselle ja taloudelliselle rakentamiselle. Tunisissa liikkui huhuja, joiden mukaan presidentille uskolliset joukot kaavailivat vastavallankumousta. Saastunutta rehua on viety Saksasta ainakin Tanskaan ja Ranskaan. Voittoa tuottamaton Wikipedia toimii lähinnä lahjoitusten varassa eikä mainoksia nähdä tietosanakirjassa Walesin mukaan jatkossakaan. Suomalaisilla ei hätää Suomen Tunisian-suurlähestystön tietoon ei ollut lauantaihin mennessä tullut yhtään tapausta, jossa suomalaismatkailijat olisivat olleet vaarassa. Samassa makuusalissa oli liki 90 vankia. Alueen ruumishuoneet ovat täpötäynnä ja ruumiita on varastoitu odottamaan tunnistamista muun muassa kylmäkontteihin. Koillis-Australian tulvissa on kuollut yli 20 ihmistä ja kateissa on saman verran. Ihmiset eivät tule hyväksymään häntä, uskoi luksushotellissa Tunisissa työskentelevä Mariam. Saastunutta lihaa saattaa olla päätynyt myyntiin Saksassa. Saastuneen rehun lähteeksi epäillään saksalaisyritystä, joka on toimittanut rehutehtaille 3 000 tonnia teollisuuskäyttöön tarkoitettuja rasvoja kasvirasvojen sijasta. Avoimen verkkotietosanakirjan tavoitteena on olla tulevaisuudessa miljardin käyttäjän ulottuvilla, kertoi Wikipedian perustaja Jimmy Wales tällä viikolla. – Se on tärkeää, hän sanoo. Tervetuloa! iskukeittiot.fi Isku Keittiöt palvelee nyt myös Kokkolassa ISKU KEITTIÖT Kokkola, Pitkänsillankatu 17 Ma-Pe 10-17, La 10-14 jo yli 140 v Myynti – vaihto – opastus HUOLTO – kaikki merkit. Maalämpö (kalliolämpö) on halpa, turvallinen, huoleton ja ekologinen vaihtoehto. Yleistä varovaisuutta kannattaa noudattaa, suurlähettiläs muistutti. Kirja: Reagan sairasti jo presidenttinä. Lisäksi kymmenet loukkaantuivat. Suomenkielisessä Wikipediassa on reilut neljännesmiljoonaa artikkelia. BERLIINI (STT–AFP) Saksassa on suljettu liki tuhat uutta siipikarjaja sikatilaa. Tilat suljettiin sen jälkeen, kun kävi selväksi, että niille on saatettu toimittaa saastunutta rehua. Alueen paikallisviranomaisia on arvosteltu kiivaasti pelastustöiden hitaudesta ja surkeasta maankäytön suunnittelusta, minkä vuoksi taloja on rakennettu vaaralliseksi tiedetyille alueille. Onnettomuus sattui Sabarimalan temppelin luona syrjäisellä ja vuoristoisella alueella 200 kilometrin päässä Keralan osavaltion pääkaupungista. -luottokelpoisuusluokka www.ks-geokonsult.. Tästä tulee hidas prosessi, sanoi rannikkokaupunki Gammarthissa asuva Arbi. Samaa toivoivat monet tunisialaiset. Säätiön mukaan useat lääkärit ovat jo aikaisemmin vahvistaneet, että tauti havaittiin Reaganilla vasta viisi vuotta sen jälkeen kun hänen toinen kautensa oli päättynyt. Alueelle oli kerääntynyt satojatuhansia ihmisiä uskonnollisen juhlan päätöspäivänä. Asiantuntijoiden mukaan Tunisiaan tarvitaan pikaisesti uudet vaalit, tai mielenosoitukset ja levottomuudet tulevat jatkumaan. Suurin osa näistä tiloista ehdittiin kuitenkin jo vapauttaa pannasta. Saksassa suljettiin lisää tiloja dioksiinin vuoksi TERESOPOLIS (STT–Reuters) Kymmenet epätoivoiset ihmiset etsivät edelleen lauantaina läheistensä ruumiita Brasilian tulva-alueilla Rio de Janeiron pohjoispuolella. Osissa kaupunkia autoilla liikkuneet aseistautuneet miehet tulittivat summittaisesti ihmisiä, mutta kenenkään ei kerrottu kuolleen. Ron Reaganin mukaan varhaiset merkit taudista näkyivät, kun hänen isänsä ensimmäisestä presidenttikaudesta oli kulunut kolme vuotta. Palo sai alkunsa, kun pakoa yrittänyt vanki sytytti patjansa palamaan. – Ihmiset ovat osoittaneet, että he haluavat vapautta. Wikipedian perustamisesta tuli lauantaina kuluneeksi kymmenen vuotta. Vankien perheitä oli kokoontunut vankilan luokse, koska huhun mukaan vankeja aiottiin vapauttaa. Kymmenettuhannet ihmiset olivat edelleen ilman sähköä, eivätkä viranomaiset osanneet sanoa, koska sähköverkko saadaan kuntoon. Keralan osavaltion viranomaisten mukaan kaikkiaan 102 ihmistä kuoli onnettomuudessa. Tunisiassa on runsaat 200 lomamatkalaista ja joitain omatoimimatkailijoita. Wales toivoo myös kirjoittajakunnan laajenevan. PFAFF OMPELUJA SAUMAUSKONEET Monen mielestä paras! Husqvarna VIKING Ompelukoneitten Aatelia! Laatua huipulta! Metsänmakuinen viipaloitu makkara