Pietarsaaren torilla säiliöautoille muodostui sunnuntai-iltapäivänä jonoa, kun ihmiset saapuivat paikalle ämpärien ja vesitonkkien kanssa. EETU KUPULISOJA 1 Sivu 3 Pietarsaaren vesijohtovedessä on edelleen liikaa rautaa. Teatteritaiteen maisterin Pauli Porasen mukaan keskipohjalaisesta mielenmaisemasta Linna tiennyt yhtään mitään. Vesiongelmat jatkuvat Pietarsaaressa Tältä Pietarsaaren torilla näytti sunnuntaina hieman viiden jälkeen iltapäivällä. Keskipohjanmaa kuulosteli, millaisia suunnitelmia lomalaisilla on ja miten he viettäisivät lomaa, jos koko maailma olisi auki. Lokakuuta 2023 • Nro 45 Keski-Pohjanmaan koululaiset viettävät tällä viikolla syyslomaa. Mukaan mahtui yllättäviäkin vastauksia. Vaikka kohonnut rautapitoisuus ei ole merkittävä terveysriski, Pietarsaaressa ryhdyttiin sunnuntaina jakamaan juomavettä säiliöautoista. Tekeillä on JR29:n sotatie tvdokumentiksi. Kirjoja ja kylpyläkäynti Maarit Jokelan (vasemmalla) ja Emma Potinojan mielestä Kokkolassakin on tekemistä ja mahdollisuuksia syyslomalle, muun muassa mahtava uimahalli ja monipuoliset ulkoilureitit. TAPIO LEHTINEN 1 Sivu 7 Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa keskipohjalainen sotamies Salo kuvataan muita seurailevana ja mielistelevänä hahmona. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Maanantai 16. Virheellinen kuva keskipohjalaisista 1 Sivu 7
– Lypsyrobotti on huipputeknologiaa ja vaatii erityyppistä työtä, seurantaa ja valvontaa. Puhdolla on käsitys siitä, miksi automaattilypsyn suosio kasvaa: – Lypsyrobotin myötä työ ei ole enää niin kellonaikoihin sidonnaista, ja myös työvoimapula vaikuttaa asiaan. Vuonna 2019 oltiin 53 prosentissa. Toki henkisesti oli helpompaa, kun velkaa oli vähemmän, hän naurahtaa. – Itsellä meni paljon kauemmin! Perustaidot oppii päivässä-kahdessa, mutta pikkuhiljaa oppii koko ajan lisää. Ero on enää pieni: 155 tilalla käytetään putkilypsyä, kun automaattilypsy tai automaattilypsy ja lypsyasema on käytössä 143 tilalla. – Toisaalta työn luonne muuttuu ja yrittäjillä jää aikaa enemmän esimerkiksi eläinten terveyden seurantaan. Pro Agria Keski-Pohjanmaan tilastosta selviää, että nyt automaattilypsy on käytössä jo 39 prosentilla keskipohjalaistiloista. – Toki parsilypsyssä oli joka päivä fyysisesti kosketuksessa eläinten kanssa, mutta robotista saa niin paljon informaatiota kuin vain ymmärtää käyttää. Toki robotin myötä tuotannonohjausjärjestelmien osaaminen korostuu, mutta perusasiat osaa, vaikka ei olisi tietokone-ekspertti. Enkä sano, että ihan kaikkea siitä tietäisin vieläkään. Lypsyrobotteja on hankittu keskipohjalaisiin navetoihin innokkaammin kuin maassa keskimäärin. Työn kuormittavuuden ja sitovuuden kannalta robotilla on ollut iso merkitys: – Työ on nyt fyysisesti paljon kevyempää, varsinkin emännällä, kun lypsytyö jää pois. Pannasta näkee, miten lehmä on syönyt ja märehtinyt, ja kiimatkin näkee. Lypsyrobotin avulla seurataan myös lehmien terveydentilaa. TIMO VARILA. Ja jos on jotain menoa, niin voit mennä navettaan pari tuntia myöhemmin tai aikaisemmin. Maidon laatuun lypsytapa ei Puhdon mukaan vaikuta. Siinä korostuu osaamisen merkitys. Aamuja iltalypsyt historiaan Kälviäläiset Niko ja Jenna Jylhä investoivat uuden navetan lypsyrobotteineen vajaat pari vuotta sitten. Maito meni putkea pitkin ja sonta vaihtelevasti koneella, Niko Jylhä kuvailee aiempaa työympäristöä. OSUUSKUNTA Pohjolan Maidon toimitusjohtaja Marko Puhto kertoo, että osuuskunnan maidosta peräti 63 prosenttia on tällä hetkellä robotilla lypsettyä. ENSIMMÄISET lypsyrobotit tulivat Suomeen 2000-luvun alussa. Nyt uudessa navetassa on 70 lehmää, jotka käyvät lypsyrobotilla itsenäisesti oman aikataulunsa mukaan. Kellokoski toteaa, että robottilypsyn avulla lypsytyö helpottuu merkittävästi. Automaattilypsyssä olevilla tiloilla lehmiä on enemmän ja tuotanto sitä myötä suurempi. Niko Jylhä toteaa, että vaikka eläinmäärä tuplaantui, niin työaika silti väheni aavistuksen. Päivittäin näkee maitomäärät ja maidosta solut. Vasikan juotot tietysti vähän määrittävät sitä, Jylhä kertoo. Pohjolan Maidolla on 900 tuottajatilaa Keskija Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa. Vanhassa navetassa melko lailla kaikki tehtiin käsin. Hän löytää tilastoistaan vertailukohdan vuoteen 2015, jolloin robottimaidon osuus oli 44 prosenttia. Lehmät oppivat robotin käyttöön reilussa parissa viikossa. Lypsyasema puolestaan on käytössä 65 tilalla eli 18 prosentilla tiloista. – Nyt pääsee paljon helpommalla. – Robottimaidon osuus on noussut tosi nopeasti ja lyhyessä ajassa, Puhto sanoo. Keski-Pohjanmaallakin yleisin lypsytapa on silti vielä putkilypsy, joka on käytössä 43 prosentilla tiloista. Sitä ennen lehmiä oli lypsetty vanhassa parsinavetassa aamuin-illoin. Eläinmäärää lisättiin vähitellen ennen navettainvestointia kylmäpihaton avulla siten, että enimmillään 18 lehmän parsinavetassa oli 47 lehmää ennen siirtymistä uuteen navettaan. – Kyllähän työ muuttui aivan erilaiseksi. Lehmät käyvät automaattilypsyssä oman aikataulunsa mukaan. Jylhä ei kaipaa entistä aikaa. – Koko maahan verrattuna Keski-Pohjanmaalla on robotteja enemmän. PUHEENAIHE: MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 2 Lypsyrobotit Pia Räihälä Kälviäläisten Jenna ja Niko Jylhän maitotilan arki mullistui melkoisesti vajaat pari vuotta sitten, kun tilalle investoitiin uusi navetta ja sinne lypsyrobotti. Koko maan robottien prosentuaalinen osuus on 33, kertoo ProAgria Keski-Pohjanmaan erityisasiantuntija Katja Kellokoski
Nykypäivän opiskelu on monella tavoin kuormittavaa, luokka-asteesta riippumatta. Pakko sille on budjetoida aikaa. Lomaviikolla kannattaa siis myös levätä, rentoutua ja palautua. – Tykkään matkustella, joten johonkin ulkomaille lähtisin, Rauhala pohtii. – Loma mahdollistaa sen, että saa otettua rästitehtäviä kiinni. KOULUJEN SYYSLOMAT sijoittuvat tänä vuonna kahdelle viikolle kolmen sijasta. – Voisin kompata tytärtä: lämpimään. Ja katsoisin enemmän YouTubea, Jimi Rousu listaa. Voisi mennä metsätöihin tai mökille Syötteelle, Rousu suunnittelee. Siinä sitä rentoutuu, Mikko Järvelä ja Heidi Sandström vastaavat. Tämä mielipide vaatii nyt perusteluja. Hänen äitinsä Maarit Jokela yhtyy toiveeseen. Johonkin järvenrannalle. Muuten on paljon vaihtoehtoja. Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla lomalla ollaan tällä viikolla, Pohjois-Pohjanmaalla tulevalla. Jenna Jylhä ja lypsyrobotti. Hänen ammatilliset opintonsa ovat loppusuoralla, joten arki koostuu muutenkin sekä opiskelusta että työnteosta. EETU KUPULISOJA Veteliläinen Saana Koskimäki ja kokkolalainen Jimi Rousu joutuvat lomallakin tekemään lukion koulutehtäviä. Mutta vielä yllättävämpi on seuraava näkemys. TIMO VARILA TIMO VARILA TIMO VARILA Eetu Kupulisoja Purevalla tuulella ja päin näköä iskeytyneellä vesisateella oli varmasti vaikutusta asiaan. Samaan joukkueeseen liittyy myös Saana Koskimäki. Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. – Ehkä tällä hetkellä rantaloma kiinnostaa eniten, hän lisää. – Urheillaan ja syödään. – Mieluummin olisin koulussa. – Kyllä se olisi ulkomaille pääseminen, Koskimäki kertoo. Voisi käydä rannalla ja vedessä syksylläkin – jos ei halua mennä avantoon, Emma Potinoja heittää. Mitä silloin tehdään, jos lepäillään ja chillaillaan oikein kunnolla. Lukiolainen uskoo, että huomattava osa tulevasta lomaviikosta menee rästissä olevien koulutehtävien tekemiseen. Samoilla linjoilla olivat Mikko Järvelä ja Heidi Sandström sekä heidän poikansa Nooa Järvelä. Muuten voisi mennä Espanjaan. – Lämpimään tekisi mieli, kun katsoo ulos, Mikko Järvelä naurahtaa ja Sandström komppaa. – Makoillaan kotona sohvalla. Hyvä olisi myös lepäillä, Rauhala tiedostaa. Siellä ei tulisi tehtyä mitään arkista, saisi vain lomailla ja rentoutua, Jokela unelmoi. Minulla on kyllä tapana, että lomat tulee säädettyä kaikenlaista. MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 3 Kälviäläiset Niko ja Jenna Jylhä investoivat uuden navetan lypsyrobotteineen vajaat pari vuotta sitten. Koulu ei ole enää niin raskasta, niin jaksaa hyvin tehdä töitä. Nooa Järvelän valinta olisi seikkailupuisto, ehkä Superpark. – Lähtisin telttailemaan, niin pohjoiseen kuin pääsee. Tekisin samoja asioita kuin nytkin, mutta nukkuisin rauhallisemmin ja olisin kauemmin ruokapöydässä. EMMA POTINOJA YLLÄTTÄÄ äitinsäkin kertomalla omista lomasuunnitelmistaan. Yksi heistä olisi mieluummin koulussa. – Mennään ehkä käymään kylpylässä Vaasassa, Potinoja paljastaa ja näyttää samalla kirjoja, joita on juuri haettu lomalukemisiksi. Jenna ja Niko Jylhän navetassa lehmäluku tuplaantui mutta työaika silti hiukan väheni lypsyrobotin ansiosta. Jimi Rousu ui vastavirtaan ja haaveilee täysin vastakkaisesta suunnasta. Kun Miia Rauhala ei ole koulussa tai töissä, kädessä on usein kirja. Siellä voisi kuvata eläimiä, Rousu maalailee. – Ollaan kotona ja lueskellaan kirjoja sekä pelaillaan kavereiden kanssa, Miia Rauhala näkee. – Siellä on kivaa ja matikkaa. Kuluva viikko kuluu töiden ja kirjojen parissa. Nimittäin siihen, että kun Keskipohjanmaa kyseli Kokkolassa ihmisiltä, millainen olisi heidän unelmiensa syyslomansa, suurin osa vastasi rantaloman lämpimässä. Jimi Rousun kohdalla syyslomatodellisuus on hieman haaveita ankeampi. Unelmien syyslomalla lähdettäisiin lämpimään Haaveista huolimatta kukaan Keskipohjanmaan haastattelema lomailija ei ole lähdössä ulkomaille. – Lomalla ehtii tehdä enemmän töitä. Ekaluokkalainen Nooa Järvelä viettää syyslomaviikkoa kotona äitinsä Heidi Sandströmin kanssa ilman suurempia suunnitelmia. – Harmi, että viikko on niin lyhyt aika. Isä Mikko Järvelä on töissä.. Matkoille lähtisi myös Miia Rauhala, joka ei kuitenkaan ole niin tarkka matkakohteesta. Miia Rauhalan lomaviikko kuluu työn merkeissä
Kerrostalossa voi aiheutua vakava paikka, jos asukkaan heikentynyt terveydentila aletaan kokea häiriöksi tai vaaraksi. – Tällaiset tilanteet alkavat lisääntyä, koska taloyhtiöissä asuu yhä iäkkäämpiä ihmisiä. Muistisairaan kotona vesihana unohtuu päälle, minkä jälkeen asunnossa onkin mittava vesivahinko. ISÄNNÖINTILIITTO Isännöitsijä Samuli Pietiläinen on tehnyt useita huoli-ilmoituksia. Ikääntymisen aiheuttamat ongelmat kerrostaloissa lisääntyvät sitä mukaa kun väestö vanhenee, sanoo Isännöintiliiton johtava lakiasiantuntija Jenni Valkama. Hän laskee allensa ja huoneistosta tuleva haju leviää rappukäytävään. Toisaalta se on hyvä asia, mutta samalla se aiheuttaa hyvin ristiriitaisia tilanteita, seitsemän vuotta isännöitsijänä työskennellyt Samuli Pietiläinen isännöinti Vuormasta sanoo. Ratkaisua etsiessä tarvitaan inhimillistä ymmärrystä. Huoli-ilmoitus on inhimillinen keino puuttua ongelmatilanteisiin, mutta joskus vasta taloyhtiön järeämmät keinot voivat koitua ikääntyneen naapurin parhaaksi. Tilanteet voivat olla vaikeita, jopa hämmentäviä, koska ratkaisut eivät välttämättä löydy suoraan järjestyssäännöistä. – Nämä ilmentävät juuri niitä ongelmia, jotka syntyvät siitä, kun ikääntyneet ihmiset yritetään pitää kotona mahdollisimman pitkään. Vakavasti sairas mies ei pääse sängystä lainkaan ylös. Joskus asioiden eteneminen on vaatinut puheluilta suoraan sosiaalitoimen pomoille. –?Tilanne on kuitenkin hankala, jos häiriötä aiheuttava ihminen on muistisairas tai muutoin hauraassa asemassa oleva ihminen. Asiantuntijoiden mukaan ensimmäinen ja helpoin keino on tehdä huoli-ilmoitus, jonka jälkeen ikäihmisten palvelutarpeen selvittäminen jää paikallisen sosiaalitoimen tehtäväksi. Ikääntyneistä ihmisistä yhä useampi asuu kerrostalokodissa. A4 MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa Minna Akimo Naapurissa asuva ikääntynyt ihminen kolistelee öisin, mikä häiritsee muita asukkaita. Taloyhtiön hallitukselle valitetaan, kun ikäihminen tupakoi omassa asunnossaan vastoin taloyhtiön sääntöjä. Huoli-ilmoituksen voi tehdä netissä, ja sen voi tehdä kuka tahansa, joka on huolissaan ikäänIkäihmisten aiheuttamat ongelmat taloyhtiössä: Huolen ilmaisu vai häätöuhka. Nämä ovat pelkistettyjä esimerkkejä tosielämän tapauksista, joita taloyhtiöiden hallituksen jäsenet ja isännöitsijät joutuvat ratkomaan kokouksissaan. Samaan aikaan hyvinvointialueilla priorisoidaan kotiin vietäviä hoivapalveluita, joten tulevaisuudessa ratkottavia asioita riittää. Asukkaat valittavat käytävälle tulevasta pahasta hajusta. Yläkerrassa asuva tervaskanto puolestaan valittaa isännöitsijälle äänistä, joita kukaan muu ei kuule. Kansalaisten ikääntyminen ja kotihoidon lisääntyminen työllistävät tulevaisuudessa taloyhtiöiden hallituksia ja isännöitsijöitä. MITÄ SITTEN ongelmatilanteissa voisi tehdä. PEKKA PEURA. Taloyhtiössä hallituksella on käytössä samat keinot kuin missä tahansa häiriötilanteessa, joilla järjestyshäiriöihin voidaan puuttua, Isännöintiliiton johtava lakiasiantuntija Jenni Valkama sanoo
Isännöitsijä Pietiläiselle huoliilmoitusten tekeminen on osa arkista työtä. LASTEN JA NUORTE n liikkumattomuuden taustalla on monenlaisia syitä. Heikko kestävyyskunto ja lihasvoima aiheuttavat herkästi esimerkiksi tukija liikuntaelinvaivoja. Hän toteaa, että vastaavanlaiset ongelmat ovat samanlaisia kaikissa isoissa kaupungeissa. 1 Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömästi. Liikunnallisesti aktiivisista lapsista tulee tutkimusten mukaan usein myös liikunnallisia aikuisia, Kokko huomauttaa. TUNTI PÄIVÄSSÄ -liikkumissuosituksen mukaan liikkumisen tulisi olla pääosin kestävyysliikuntaa, kuten kävelyä tai pyöräilyä. Paula Railo Sosiaalityöntekijä STT, Janita Virtanen Lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt Suomessa tasaisesti jo pitkään. Keväällä julkaistun Liitututkimuksen perusteella suosituksen tavoitti viime vuonna ainoastaan kolmasosa peruskouluikäisistä suomalaisista. Hänen kokemuksensa mukaan avun saamiseen tarvitaan päättäväisyyttä. Ensisijainen toive on tietenkin se, että ihminen saa sen tuen ja avun, mitä hän tarvitsee, Valkama sanoo. ” Palveluasuntoon tupakoinnin vuoksi ei pääse, joten mihin nämä 80-vuotiaat sitten laitetaan, koska elämänsä ajan tupakoinut ihminen ei sitä lopeta. Erityisesti ne, jotka ovat jo aiemmin liikkuneet vähän, liikkuvat nyt entistä vähemmän, kertoo Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Sami Kokko. Jos ihminen näistä kieltäytyy, silloin mekin olemme ongelmissa. ISÄNNÖINTILIITON VALKAMA tietää, että ikäihmisten aiheuttamien ongelmien ratkominen voi olla vaikeaa, koska silloin tilannetta on punnittava monelta eri kantilta. Ristiriitatilanteet vaativat myös ymmärrystä siitä, että hauraassa elämäntilanteessa olevat ihmiset eivät aiheuta ongelmia tahallaan. Siksi sen käyttäminen voi olla myös asukkaan etu, Railo sanoo. – Me kannustamme kertomaan muistisairaudesta läheisille ja luotettaville naapureille, sillä silloin heillä on matalampi kynnys puuttua ongelmiin ja ja ymmärtää, milloin tarvitaan lisäapua. Nämä kaikki helpottavat avun hakemista, kun sellaiselle on tarvetta. Hyvin aktiiviset harrastukset vievät usein paljon aikaa ja rahaa. – Edunvalvoja voisi hoitaa toisen ihmisen puolesta esimerkiksi siivouspalveluiden tai muiden kodinhoitopalveluiden ostamisen. Suomalaisen liikkumissuosituksen mukaan 7–17-vuotiaiden lasten ja nuorten tulisi liikkua tunnin verran joka päivä. Tässä asiassa riittää Suomessa petraamista, toteaa Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Sami Kokko. Mutta jos asukas harhailee käytävillä kotihoidon käyntien välillä, ei sitä kotihoitokaan estä, sosiaalityöntekijä Paula Railo sanoo. Eivät nämä tilanteet ole samanlaisia kuin vapaasta tahdosta aiheutetut häiriöt. Harva vuokranantaja sallii tupakoinnin omistamassaan asunnossa. –?Suosituksen mukainen määrä liikkumista voi kertyä useista liikkumisen hetkistä päivän aikana. Häätöuhkaus on järeä puuttumiskeino, mutta joskus se voi kääntyä asukkaan eduksi, sillä uhkaus alleviivaa tilanteen vakavuutta. Ongelmia voi ratkoa myös yhdessä iäkkään ihmisen aikuisten lasten kanssa. Hyvä asia on sekin, jos taloyhtiön hallituksen jäsenet ovat tietoisia asukkaan tilanteesta. Nuoruusiässä vanhempien rooli pienenee, mutta Liitututkimuksen perusteella vielä 9.-luokkalaisillekin nuorille on usein tärkeää, että vanhempi kannustaa liikkumaan. –?Olen joutunut soittelemaan aina vain sosiaalitoimen isommalle pomolle, ja käyttämään ”paksua puhetta tai kirjoitusta”, jotta asia on lähtenyt etenemään. Jos merkittävät häiriöt jatkuvat vielä varoituksen jälkeen, taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaan ja häätää häiriötä aiheuttavan asukkaan. Se voi osaltaan nopeuttaa avun saamista. Olisi hyvä, jos näille ihmisille olisi omia yhteisasuntoloita, joissa tupakointi ei ole kiellettyä, Railo sanoo. Nuoruusiässä tapahtuvaa liikkumisen vähenemistä selittää Matikan mukaan esimerkiksi koulutyön muuttuminen vaativammaksi. Joskus sosiaalitoimen puuttumista ikäihmisen tilanteeseen pitää vaatia usealla puhelinsoitolla. YKSI YLEISIMMISTÄ syistä huoliilmoituksen takana on tupakointi omassa asunnossa. Ruutujen äärellä oleminen on korvannut ulkona vietettyä aikaa ja autoilu hyötyliikuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija Anni Matikka. Railon mukaan on totta, että huoli-ilmoitus ei takaa sitä, että asukas saa tarvitsevansa avun esimerkiksi kotihoidon muodossa. Aina huoli-ilmoituskaan ei riitä. – Palveluasuntoon tupakoinnin vuoksi ei pääse, joten mihin nämä 80-vuotiaat sitten laitetaan, koska elämänsä ajan tupakoinut ihminen ei sitä lopeta. Rasittavampaa kestävyysliikuntaa ja lihasvoimaa ja luustoa vahvistavaa liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kolmena päivänä viikossa. – Joskus vasta häätöilmoitus omistusasunnon haltuun ottamisesta voi tuoda asiakkaan palveluiden piiriin. Liikkumisen ei myöskään tarvitse olla ohjattua harrastamista, vaan se voi olla omatoimista höntsäilyä, esimerkiksi skeittaamista, keppihevostelua tai trampalla hyppimistä. FAKTA Huoli-ilmoitus 1 Huoli-ilmoituksen voi tehdä kaikissa niissä tilanteissa, joissa aikuisen tai iäkkään ihmisen tilanteesta on herännyt huolta ja epäilystä siitä, miten henkilö pärjää. – Huoli-ilmoituksista merkittävä osa tulee taloyhtiöiltä ja vuokranantajilta. Sosiaalityöntekijä Railon mukaan ei ole tavatonta, että tupakointi johtaa jopa häätöön, ja silloin ikäihmisen voi olla vaikea löytää uutta asuntoa. Ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa aina naapurista viranomaiseen. Muutos huonompaan tapahtuu heti ensimmäisestä luokasta eteenpäin ja ajoittuu erityisesti koulun nivelvaiheisiin: alakouluikäiset liikkuvat enemmän kuin yläkouluikäiset ja yläkouluikäiset enemmän kuin toisen asteen opiskelijat, joista enää kolme prosenttia liikkuu riittävästi, Kokko sanoo. Yläkouluikäisistä tytöistä vain kolmasosa liikkuu tunnin viikossa. Syyskuussa julkaistun kouluterveyskyselyn tulokset ovat samansuuntaisia. Vanhemmat tärkeitä roolimalleja ja kannustajia. Häiriötilanteessa taloyhtiön hallitus voi antaa senioriasukkaalle myös varoituksen. THL:n asiantuntijan Anni Matikan mukaan lapsi voi oppia liikkuvan elämäntavan esimerkiksi niin, että vanhempi ja lapsi yhdessä tunnistavat hyviä asioita, joita liikunta tuo elämään – on se sitten esimerkiksi hyvää oloa, parempaa unta tai ruokahalua, onnistumisen iloa, mielekästä yhdessäoloa, itsensä ilmaisua, joihinkin lajeihin liittyvää jännityksen tunnetta tai vaikkapa pelkojen voittamista. Entistä harvempaa liikuntaharrastusta voi enää harrastaa vain esimerkiksi kerran viikossa ja vähemmän tavoitteellisesti, mikä sulkee osan lapsista tiettyjen lajien ulkopuolelle. Railo työskentelee ikäihmisten kanssa Oulun kaupungin alueella. Nuoruusiässä moneen liikuntaharrastukseen pitäisi myös panostaa entistä enemmän, jolloin nuori saattaa laittaa esimerkiksi kaverit harrastuksen edelle. – Sosiaalipalvelut ovat vapaaehtoisia, eikä ketään voi pakottaa ottamaan näitä palveluita vastaan. Matikan mukaan suositusten mukainen liikkuminen tukee esimerkiksi mielenterveyttä ja ruokahalun säätelyä, ehkäisee univalverytmin ongelmia ja edistää oppimista ja keskittymiskykyä. Muistiliiton neuvontakoordinaattorina työskentelevä Mailis Heiskanen kannustaa puhumaan omista ongelmista ääneen ja kertomaan niistä lähipiirille. 1 Huoli-ilmoituksen jälkeen sosiaaliviranomaisten on ryhdyttävä viipymättä selvittämään kyseisen henkilön tilannetta. MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa A5 tyneen naapurinsa tai läheisensä voinnista. Lasten liikuntainto laskee koulun alkaessa Suomalaisen liikkumissuosituksen mukaan 7–17-vuotiaiden lasten ja nuorten tulisi liikkua tunnin verran joka päivä. Vähäisempikin liikkuminen on hyödyllistä, vaikka suositus ei täyttyisikään viikon jokaisena päivänä. Sami Kokko kertoo, että lapsuuden ja nuoruuden liikkumattomuuden seuraukset konkretisoituvat usein vasta aikuisiässä. Matikka huomauttaa, että liikkumisen olisi hyvä olla myös monipuolista. Yläkouluikäisistä vajaa kolmannes tytöistä ja vajaa neljännes pojista liikkuu vapaaajallaan korkeintaan yhden tunnin viikossa. 1 Huoli-ilmoituksen tekemiseen ei tarvita asianomaisen suostumusta. – Taloyhtiöiden hallituksessa koetaan usein neuvottomuutta, miten näiden tilanteiden kanssa tulisi toimia. –?Suomessa on paljon paikkakuntia, joissa ilman omaa autoa ja koulukyytiä on vaikea päästä mihinkään, ja vapaaajalle ei välttämättä ole tarjolla lapsille mieleisiä harrastuksia. Matikka muistuttaa, että kaikilla vanhemmilla ei ole välttämättä resursseja tukea lasten liikkumista. Joskus tilanne menee niin pitkälle, että asukkaalle joudutaan antamaan varoitus, johon sisältyy myös häätöuhkaus, hän sanoo. Paikkakuntakohtaista tietoa saa esimerkiksi hyvinvointialueen nettisivuilta. –?Alle kouluikäisillä liikkuminen on vielä melko hyvällä tasolla. On aivan totta, että yhä huonompikuntoiset asuvat yksin, ja heitä autetaan kotihoidon kautta. –?Kun vanhemmat lähtevät lastensa kanssa liikkumaan, valitsevat joskus auton sijaan pyöräilyn tai kävelyn ja näyttävät itsekin liikkumisen mallia, myös lapsi oppii liikunnallisen elämäntavan. Samuli Pietiläisen mukaan useita ongelmia voisi ratkoa jouhevammin, jos asukkaalla olisi edunvalvoja. RONI REKOMAA Lasten ja nuorten liikkumaan kannustaminen alkaa siitä, että kysytään heiltä itseltään, miten he haluavat liikkua. Nuorempien lasten kohdalla korostuu vanhempien esimerkki, ja liikunnallisia ratkaisuja olisi hyvä tehdä yhdessä perheenä. Olisi hyvä, jos näille ihmisille olisi omia yhteisasuntoloita, joissa tupakointi ei olisi kielletty. Toisaalta niitä, jotka todella saavuttavat tunti päivässä -liikkumissuosituksen, on hieman aiempaa enemmän. 1 Ilmoitus tehdään oman alueen sosiaaliviranomaisille
–?Ymmärrys siitä, miksi erotaan, on tärkeää ja auttaa eteenpäin. Hän moitti samalla hallituksen linjaa leikata kehitysyhteistyöstä täysin vääräksi. Hänen mukaansa ongelmia voi aiheuttaa myös se, että kuuntelemisen sijaan kumppanin ajatukset saattaa olettaa tietävänsä. Hänen mukaansa Suomen tulisi seurata Norjan esimerkkiä ja lisätä alueelle suunnattavaa humanitaarista apua. A6 MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa STT, Johanna Latvala HELSINKI Monet hakeutuvat pariterapiaan nykyään etukenossa, sen sijaan että sitä ajateltaisiin parisuhteen viimeisenä oljenkortena. –?On ihan mainiota jonkun ajan kuluttua tarkastella juuri ennaltaehkäisevässä mielessä, että miten liittomme on lähtenyt käyntiin, Santalahti sanoo. Nuoret parit suuntaavat ennaltaehkäisevästi pariterapiaan, huolien ja odotusten purkamiseksi, kun taas taloushuolet saattavat pitkittää eroa. –?Se antaa Suomesta kuvan maana, joka ei välitä, joka ei ole sitoutunut kantamaan omaa vastuutaan globaalista solidaarisuudesta. Paras tapa toimia Hamasia vastaan on osoittaa, että maailma on valmis reagoimaan kansainvälisen oikeuden loukkauksiin, ihmisoikeusloukkauksiin sekä rikoksiin ihmiskuntaa vastaan, Andersson sanoi. Salonen kertoo nuorempien ihmisten olevan tänä päivänä tarkkoja siitä, että lastenhoitoa ja kotitöitä jaetaan ja molemmat saavat saman verran omaa aikaa. Hänen mukaansa Norjan linja Natossa tarjoaa kaikille Pohjoismaille hyvän mallin jäsenyydelle. Nämä ovat usein ne keskeiset kysymykset. Kirkkohallituksen perheasioiden asiantuntijan Liisa Välilän mukaan nuoret pariskunnat lukevat paljon parisuhteeseen liittyvää kirjallisuutta ja käyvät parisuhdeluennoilla ja -kursseilla. –?Kumppanilta voi kysyä, että oletko tyytyväinen yhteiseen elämäämme tai toivotko jotakin muutosta elämään, mitä muuta toivot. Santalahden mukaan ihmisillä on aivan liian suuria odotuksia lomalle ja pettymys on kova, jos odotukset eivät täyty. Li Andersson nimettiin presidenttiehdokkaaksi Aikoo nostaa vaalikeskusteluun Suomen linjan Natomaana ja ilmastokriisin. SANTALAHDEN MUKAAN nykyään käy usein ilmi, että huoli taloudesta on pitkittänyt eroa. –?Kansainvälisen yhteisön on nyt toimittava. Hänen mukaansa vähemmän tienaava voi pelätä, miten pärjää eron jälkeen. Li Andersson valittiin vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi. Salonen huomauttaa, että pariterapiasta saa apua, vaikka suhde päättyisikin eroon. –?Ohjaan myös itse parisuhdekursseja hotelleissa ja kesällä on leirejä, joilla on satoja pareja. Se vie kaikkien huomion suhteesta muualle. Loma-aika antaa mahdollisuuden kehittää suhdetta, mutta toisaalta se myös paljastaa ongelmat. –?Vasemmistoliitto edustaa näkemystä, jossa Naton jäsenyys on puolustuksellinen ratkaisu, Andersson sanoi. Hääparille voidaan antaa lahjakortti pariterapiaan. Pariterapiaan suunnataan usein jo ennaltaehkäisevästi MARKKU ULANDER STT, Nina Törnudd HELSINKI Vasemmistoliiton puoluevaltuusto nimitti sunnuntaina puolueen puheenjohtajan Li Anderssonin presidenttiehdokkaaksi. Hän totesi, että Hamasin siviileihin kohdistama brutaali hyökkäys on yksiselitteisesti tuomittava, mutta hyökkäys ei anna Israelille oikeutta rikkoa kansainvälistä oikeutta. Välilä kertoo, että kirjoittaa parien kanssa usein muutaman toiveen ylös loman varalle. VESA MOILANEN. Salonen tekee töitä pariterapeuttina myös Väestöliitolla, ja hänen mukaansa yksityisellä puolella huomaa, että tuoreetkin parit saattavat hakeutua terapiaan ”varmuuden vuoksi”. Sen on vaadittava, että Israel välittömästi lopettaa siviileihin kohdistuvat iskut, hän sanoi. –?Tässäkin on niin, että jos en kerro toiveitani, tulee se pettymys ihan varmasti. ANDERSSON sanoi haluavansa vaalikampanjassa keskustella siitä, millaiseksi Suomen linja Nato-jäsenyyden myötä muodostuu, koska keskustelu asiasta on jäänyt käymättä. Näitä annetaan myös häälahjaksi. –?Vaikka suhteessa on voinut huonosti ja läheisyys on vähentynyt, niin tällä hetkellä paljastuu ehkä suurimpana tekijänä, että huoli taloudesta on pitkittänyt eroa tai edes sen ajatuksiin päästämistä. Hän arvioi, että Helsingissä jono pariterapiaan on noin kahdeksan kuukautta. Andersson sanoi myös aikovansa nostaa vaalikeskustelussa esille ilmastokriisin. Näin kerrotaan Väestöliiton terapiapalveluista sekä kirkon perheneuvonnasta. –?Yksi juttu, mikä on ihan hirveän iso asia, ja mitä ei ehkä vielä ymmärretä, on sosiaalinen media. Kaiken keskellä parisuhdeaika jää ja kumppanit voivat etääntyä toisistaan. Väestöliiton terapiapalveluiden johtavan psykoterapeutin Tarja Santalahden mukaan heiltä ostetaan häälahjaksi ”lahjakortteja” parikäynnille. Norja ei ole perinteisesti sallinut maaperällään ydinaseita, Naton pysyviä joukkoja tai pysyviä tukikohtia, Andersson sanoi. Helsingin kaupungilla johtavana psykoterapeuttina toimiva Sirpa Salonen puolestaan kertoo, että heidän asiakkainaan olevat parit ovat yleensä kokeilleet kaikki kotikonstit ennen pariterapiaa ja ovat jo ”aika isossa kriisissä”. Gazan tilanne on Anderssonin mukaan romahduksen partaalla ja alueelle tarvitaan humanitaarisia käytäviä avun toimittamiseksi. Andersson otti puheessaan kantaa Gazan tilanteeseen ja vaati Israelia kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta. –?Sitähän sanotaan, että elokuu on erokuukausi. Se heikentää totta kai myös kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia. –?Jopa silloin, kun on juuri tutustuttu ja tulee ensimmäisiä pulmia, lähdetään miettimään, että miten tekisimme nyt paremmin kuin silloin aiemmin, kun aiemmasta suhteesta joutui eroamaan. Salosen mukaan parien ongelmat vaikuttavat aiempaa rankemmilta, eivätkä julkisen puolen pitkäksi venyneet jonotusajat ainakaan helpota tilannetta. –?Paras tapa toimia Hamasia vastaan on osoittaa, että maailma ei ole kääntänyt selkäänsä palestiinalaisille. KESÄLOMIEN JA JOULUN jälkeen pariterapiassa nähdään ruuhkapiikki. Psykoterapeutin mukaan taloushuolet pitkittävät nykyään eroamista
– Tämä ryhmä ja yhteistyö on tosissaan ihan uskomattoman upeaa, hän sanoo. Luultavasti juuri siinä on dokumentin voima, pohtii Poranen. Hankkeeseen myönnettiin apurahaa Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä. Pietarsaaren vesijohtoverkon makuja laatuhäiriöt johtuvat Ähtävänjoen raakavedenottamon huoltotöiden yhteydessä sattuneesta häiriöstä ja samanaikaisesti sattuneesta joen veden laadun merkittävästä heikkenemisestä. Pauli Poranen kertoo saaneensa myös hyviä vinkkejä opiskelijoilta. Koetamme löytää tarinat mahdollisimman kattavasti koko alueelta. Suurin osa aikalaisista on poissa. Pauli Poranen tekee dokumentissa Paavo Susitaipaleen roolin. KESKI-POHJANMAALTA lähti jatkosotaan Jalkaväkirykmentti 29:n riveihin vuonna 1941 yli 3000 miestä, heistä nelisensataa kaatui. Tavoitteena on saada dokumentti mahdollisimman laajaan jakeluun ja esitykseen. Luomalan kanssa samoilla linjoilla on kuvaaja Ville Niemi. –Enää ei tietenkään ole itse kokeneet kertomassa. Keräämme tiedot heiltä ketä vielä on, sekä käytämme runsaat määrät arkistomateriaalia. Kaustislainen historian harrastaja Teuvo Isokangas on ryhtynyt jo pari vuotta sitten tiedonkeruutyöhön, kertoo käsikirjoittaja Kivelä. KESKIPOHJALAISET osallistuivat jatkosotaan Jalkaväkirykmentti 29:n joukoissa. Vielä kuluvan syksyn aikana on tarkoitus haastatella muun muassa Kaustisella asuvaa Lottaa. – Susitaipaletta käsitellään dokumentissa ensisijaisesti rykmentin johtajana. Me kumpainenkin olemme elämän työmme tehneet muualla ja palanneet kotiseudulle takaisin. Jos tätä ei voi hoitaa muulla tavalla niin sitten näin, Grön sanoo. Tästä johtuen Pietarsaaressa on ryhdytty jakamaan juomavettä säiliöautoista. Perhosta kuolivat kaikki upseerit, perholaisilla oli oma kompanja, kertoilee Poranen. Rykmentin komentajana toimi everstiluutnantti Paavo Susitaival. TAPIO LEHTINEN. He ovat tarttuneet järkälemäiseen tehtävään: Tekeillä on JR29:n sotatie tv-dokumentiksi. Vettä jaetaan yhteistyössä naapurikuntien vesihuoltolaitosten kanssa Pietarsaaren torilla. Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö teki väitöskirjan Paavo Susitaival 1896-1993:Aktivismi elämänasenteena, sekä Paavo Susitaipaleen elämänkerran. Totta kai myös talvisodasta, mutta pääosin juuri tältä ajalta. – On ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista päästä osaksi tuotantoa. – Dokumentti on totta. Vieläpä sellaisessa muodossa, jota nykyihminen jaksaa vastaanottaa. Se ei ole tarinaa eikä fiktiota, se on puhdasta totta. On oltava oma kantava kulttuuri-identiteetti ja sen vahvuus, joka heijastelee alueella aiina teollisuuteen saakka. Pietarsaaren Veden mukaan hanavesi on edelleen juomakelpoista. Siihen aiotaan myös tuloillaan olevassa dokumentissa pureutua. ”Väinö Linna antoi keskipohjalaismiehestä väärän kuvan” opiskelija Juho Luomala, taiteellinen johtaja Pauli Poranen, opiskelija Ville Niemi, lehtori Juha Kiviharju sekä tuottaja/ käsikirjoittaja Pekka Kivelä tekevät hyvää työtä lähihistorian tallentamisen parissa. – Kun kävelee keskipohjalaisilla hautausmailla, ne valkoiset ristit ovat pääosin juuri tältä ajalta. Jatkosota, kuten muutkin sodat, koskevat koko kansanryhmää, niin naisia kuin miehiä. Pätkiä on päästy jo kuvaamaan. Lopullinen noin puolitoistatuntinen dokumentti valmistunee viimeistään vuonna 2025. Hänen repliikeistään lienee mieleenpainuvin ”Sojitaan, sojitaan. Pietarsaaressa jaetaan juomavettä Karl-Erik Grön oli saapunut hakemaan vettä ämpärin ja kanisterin kanssa. – Parempi niin, kuin että me juomme kraanavettä. Mukaan vedennoutoreissulle tulee ottaa oma kanisteri. Vielä kun oma kiinnostus sotahistoriaa kohtaan on olemassa, niin ei paremmasta väliä, kiittelee opiskelija Juho Luomala. Ja kun kerran ruvetaan, niin sillon mennään pitkälle.” tai hokema ”Sillä tavalla, sillä tavalla.” – Linna oli todella hieno hämäläisen, karjalaisen ja turkulaisen identiteetin kuvaaja. Kuvauksen, äänityksen, valaistuksen ja tekniset työt leikkauksineen hoitaa Kpedun media-alan opiskelijat. Hän hoitaa muun muassa äänityötä ja foleyta eli äänitehosteita. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa keskipohjalainen sotamies Salo kuvataan muita seurailevana ja mielistelevänä hahmona. Tietenkään ammattimiehet eivät teosta kahteen mieheen tee, vaan mukana on yhteenhitsautunut työryhmä, joka osin tutustui vastikään valmistuneen Marokon kauhudokumentin parissa. On kysyttävä, mitä mieltä hän on tilanteesta, että kaupunki jakaa vettä ilmaiseksi. UUTISET MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 7 Minna Mustonen Tuottaja, käsikirjoittaja Pekka Kivelä ja teatteritaiteen maisteri Pauli Poranen eivät haastetta kavahda. Veden rautapitoisuus on edelleen suositusta korkeampi, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan kohonnut rautapitoisuus ei ole merkittävä terveysriski. Miehet olivat kotoisin Kokkolan seudulta sekä Perhonjoki-, Lestijoki-, ja Kalajokilaaksosta. Poranen sekä Kivelä pohdiskelevat myös aihetta keskenään siitä kulmasta, että kunkin seudun ja siellä asuvien ihmisten pitää itse huolehtia oman profiilin nostosta. Näyttelijä muistuttaa, ettei kyseessä ole päärooli, vaan tärkeä sivurooli. Me käsittelemme asiaa toisesta kulmasta, kertoo näyttelijä. Pietarsaaren vesi tiedottaa maanantain aikataulusta erikseen. DOKUMENTIN teko on hyvässä vauhdissa. MINNA MUSTONEN Laura Läspä, Tapio Lehtinen Pietarsaaren juomavedessä on edelleen makuja laatuhäiriöitä, Pietarsaaren Vesi tiedottaa. Dokumentti ei ole pelkkä miesten tarina. Niinistö teki erinomaisen väitöskirjan aiheesta. Menetykset olivat mittavia. Minä palasin Kokkolaan ja Pekka Kaustiselle. On viimeinen hetki tarttua tähän työhön. Pietarsaarelainen Karl-Erik Grön oli sunnuntaina saapunut ensimmäisten joukossa hakemaan vettä säiliöautolta. Suuret rautapitoisuudet voivat kuitenkin ärsyttää vatsaa. – Tämä on historiaa, joka on pakko tallentaa jälkipolville kerrottuna. Keski-Pohjanmaalla on miesten mukaan valtaisan hieno historia, jota saattaa olla hankala sisältäpäin havaita. Sunnuntaina vettä jaettiin kello 17:stä alkaen ja veden jakelu jatkuu maanantaina. – Luulen, että minun ja Pekan (Kivelän) on helpompaa nähdä kaikki se hyvä ja voimavara, mitä täällä Keski-Pohjanmaalla on. Produktiota varten on perustettu oma tukiryhmä, jossa on mukana keskipohjalaisten perinneyhdistyksen ihmisiä. – Vaikken historiasta ole niinkään kiinnostunut, niin on todella opettavaista päästä kuvaamaan oikeaa tuotantoa, tunnustaa opiskelija. Hänen puoluekantansa tai poliittiset ajatukset eivät tässä kohtaa ole tärkeät. Väinö Linna antoi ihan väärän kuvauksen keskipohjalaisesta miehestä, jyrähtää Poranen. Keskipohjalaisesta mielenmaisemasta hän ei tiennyt yhtään mitään, toteaa Poranen ja on ihan varma siitä, että itse Linna toteaisi, että näin on. Hänen mukaan dokumentin kertoja ”me” koostuu kolmesta henkilöstä, heistä yksi on Kivelän oma isä. Vedelle ei ole asetettu käyttökieltoa tai keittosuositusta. Kraanaveden maussa Grön ei ole huomannut mitään poikkeavaa
Jatkokarsinnoista lopputurnauspaikka tulisi voittamalla välierän ja finaalin. Suomi voitti kotikamppailunsa 2–0, joten Slovenian Erik Janzan lauantaina lisäajalla tekemä 3–0-osuma saattaa näytellä merkittävää roolia. Ei tässä voivottelu auta, keskuspuolustaja Arttu Hoskonen sanoi sunnuntaina Ljubljanassa. Kolmas erä puolestaan oli selkeästi Tiikereiden, joten peli venyi neljänteen erään. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 8 Tapio Keskitalo LJUBLJANA (STT) Suomen tie ensi kesänä Saksassa pelattavaan jalkapallon miesten EM-lopputurnaukseen mutkistui huomattavasti lauantai-illan Slovenia-vierastappion myötä. Katseet nopeasti eteenpäin Markku Kanerva asteli kentältä pettyneenä, kun Slovenian pelaajat juhlivat kotivoittoaan. Saapunki sijoittui perjantaina ylämäkikilpailussa toiseksi, mutta 22 kilometrin vuorijuoksu jäi häneltä kesken viiden kilometrin jälkeen. Avauserä käynnistyi kotijoukkueen komennossa, mutta erän puolivälissä Tiikerit raapi neljä peräkkäistä pinnaa siirtyen johtoon. Huuhkajat pelasi Kansojen liigassa B-tasolla, josta EM-jatkokarsintoihin pääsee neljä parasta maata, jotka eivät lunasta kisapaikkaansa meneillään olevissa karsinnoissa. Jatkokarsintojen 12 joukkuetta valikoituvat edellisen Kansojen liigan tulosten perusteella. Vielä keskiviikkona urheilija kertoi manageri-isänsä kanssa, ettei urheilijasopimusta ole tehty. Kolme paikkaa on nimittäin jaossa jatkokarsinnassa. –?Keskeytys harmittaa, koska menetin cupin kokonaistilanteessa mahdollisuudet hyvään sijoitukseen, Saapunki kertoi Urheiluliiton tiedotteessa. –?Kazakstan on osoittanut olevansa yllätysvalmis ja tehokas joukkue. cupissa viime kauden kokonaiskilpailuvoittoaan. LOHKON KAKSI parasta etenee ensi kesänä Saksassa pelattavaan EM-turnaukseen, joten Huuhkajilla riittää kirittävää. marraskuuta.. –?Eilinen pettymys varmasti tuntuu vielä, ja sen pitääkin vähän tuntua, Kanerva vastasi kysymykseen, millainen tunnelma joukkueessa on. Tuoreeltaan hän arveli selvinneensä nivelsidevammalla. –?Perjantain suoritukseen olen erittäin tyytyväinen. Kenian Joyce Njeru oli vahvin sunnuntain vuorijuoksussa. Kläbon osallistuminen tulevan kauden maailmancupiin oli pitkään epävarmaa, sillä norjalainen ilmoitti viime keväänä siirtyvänsä harjoittelemaan maajoukkueryhmän ulkopuolelle. Kazakstanottelun jälkeen Huuhkajat päättää urakkansa kohtaamalla Pohjois-Irlannin marraskuussa Helsingissä ja San Marinon vieraissa. Lisäksi HJK voitti hänen valmennuksessaan Suomen cupin 2020 ja Liigacupin 2023 sekä eteni Koskela siirtyy valmentamaan Kyprokselle KALAJOKI K-Pallo/Kuula voitti myös kauden toisen ottelunsa lentopallon miesten kakkossarjassa, kun Kokkolan Tiikereiden kakkosjoukkue kaatui erin 3–1 (25–21, 21–16, 19–25, 25–19). Huuhkajat on tiukasti kiinni jatkokarsintapaikassa, jos se ei yllä EM-karsintalohkossaan kahden parhaan joukkoon. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER HELSINKI (STT) HJK:sta heinäkuussa irtisanottu Toni Koskela siirtyy valmentamaan Kyproksen jalkapalloliigan AEL Limassolia, seura kertoi nettisivuillaan. AEL Limassol on voittanut Kyproksen mestaruuden viimeksi kaudella 2011–2012. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva muistutti sunnuntaina, että katseet on suunnattava nopeasti Kazakstan-peliin. Pohjois-Irlannin saldo on kuusi pistettä, ja San Marino on nollilla. lohkovaiheisiin Konferenssiliigassa 2021 ja Eurooppa-liigassa 2022. Toisessa erässä K-Pallo/Kuula karkasi nopeasti neljän pinnan etumatkalle, eikä Tiikereistä ollut vastaamaan oikein missään vaiheessa. EM-KISAPAIKKA ei välttämättä ole mennyt, vaikka Huuhkajat ei yltäisi lohkossaan kahden parhaan joukkoon. Etenkin Suomen avauspuoliajan esitys lauantain 0–3-vierastappiossa jätti runsaasti parantamisen varaa sekä puolustusettä hyökkäyssuuntaan. Koskela, 40, valmensi HJK:ta neljä vuotta ja johti joukkueen peräkkäisiin Suomen mestaruuksiin 2020, 2021 ja 2022. –?Omissa käsissä kisapaikka ei enää ole. HELSINKI (STT, TT) Norjan hiihtäjäsuuruus Johannes Hösflot Kläbo pääsee puolustamaan ensi kauden maailmanKläbo ja liitto pääsivät sopuun AGAETE (STT) Nilkkavamma pakotti Susanna Saapungin keskeyttämään vuorijuoksun maailmancupin finaalien kilpailun sunnuntaina. Sunnuntaina Suomeen palannutta joukkuetta odottaa tiistaina Kazakstan-ottelu Helsingissä. Slovenia suuntaa Pohjois-Irlannin sekä Tanskan vieraaksi ja pelaa kotiottelun Kazakstania vastaan. K-Pallo/Kuulan tehokkain oli 15 pistettä tehnyt Aapo Oulasmaa. Tanska vierailee San Marinon kotikentällä, isännöi Sloveniaa ja päättää urakkansa vieraskamppailulla Pohjois-Irlantia vastaan. Suomi ja Kazakstan ovat H-karsintalohkossa 12 pisteessä. Asia ratkesi, kun Kläbo ja Norjan hiihtoliitto pääsivät sopuun hiihtäjän urheilijasopimuksesta. Se pysyi tasaisena tilanteeseen K-Pallo/Kuula kukisti Tiikerit 19–18 asti, jonka jälkeen K-Pallo/ Kuula karkasi. Aikalisän jälkeen K-Pallo/ Kuula teki ryhtiliikkeen ja käänsi erän edukseen. Britannian Scout Adkin voitti perjantain ylämäkijuoksun 23 sekunnin erolla Saapunkiin. Tiikereiden Atte Leppälä sai kasaan 20 pistettä. Jalkapallo EMkisapaikka ei ole välttämättä mennyt, vaikka Huuhkajat ei yltäisi karsintalohkossaan kahden parhaan joukkoon. Saapungin nilkka pyörähti alaNilkkavamma pysäytti Saapungin mäessä. Philaries Kisang varmisti Kenian kaksoisvoiton ennen Adkinia. URHEILU Urheilutoimitus P. Lauantain myöhäisottelussa Tanska voitti Kööpenhaminassa Kazakstanin 3–1 ja nousi Slovenian tavoin 16 pisteeseen. Maailmancupin avauskilpailut järjestetään Rukalla 24.–26. Ennen HJK:ta Koskela valmensi Rovaniemen Palloseuraa kahden kauden ajan. Ei meillä ole mitään syytä aliarvioida heitä, Kanerva sanoi tiistain kohtaamisesta. Suomen tilannetta hankaloittaa entisestään, että tasapisteissä Slovenia olisi Huuhkajien edellä keskinäisten otteluiden paremman maalieronsa turvin. Pitää mennä peli kerrallaan, ottaa kolmesta jäljellä olevasta pelistä yhdeksän pistettä ja katsoa sitten, mikä lohkotilanne on. Kläbo, 26, on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun kaikkiaan neljä kertaa (2018, 2019, 2022, 2023). –?Kyllä, asia on saatu pois päiväjärjestyksestä, Norjan maastohiihtojoukkueen johtaja Espen Bjervig vahvisti Norjan yleisradiolle NRK:lle
–?Joskus kiekot vain menevät suuntaasi. AUSTON MATTHEWS laukoi kauden toisessa ottelussaan jälleen hattutempun, kun Toronto Maple Leafs nujersi Minnesota Wildin 7–4. –?Mielestäni työmoraali on ollut kunnossa molemmissa peleissä. Nibacos meni johtoon Mira Sikalan maalilla, mutta Martina Karvonen toi vieraat tasoihin. Atte Taipale ja Henry Gutierrez tekivät esityön ja AS Moonin kasvatti Aleksi Kylmälä laittoi pallon sisään entisessä kotisalissaan. Aho vei Carolinan alivoimalla 2–0-johtoon. Näin oli ainakin sunnuntaina, sillä Haukat nousi toisessa erässä tasoihin Juuso Hoikan ja Jere Kivisen maaleilla. –?Tämä on ollut hauskaa. JARNO HERRANEN UUSIKAARLEPYY Jääkiekon miesten Suomi-sarjassa toisena oleva Muik Hockey kärsi kotitappion, kun Kotkan Titaanit haki pisteet matkaansa maalein 2–3 (1–0, 1–2, 0–1). TILTON KOKKOLA Kokkolan Nibacos nousi salibandyn alle 21-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan kärkeen, kun Nibacos peittosi piikkipaikkaa aikaisemmin pitäneen FBC Turun maalein 4–2 (1–1, 2–1, 1–0). Ylivoimapelistä ei ollut tietoakaan, vaan Vieska takoi nopeaan tahtiin pallon kolmesti tyhjään verkkoon. San Josen maalilla Mackenzie Blackwood torjui 51 laukausta ensimmäisessä ottelussaan Sharksin riveissä. Avalanchen Cale Makar tasoitti pelin 1–1:een 1.26 minuuttia ennen kolmannen erän loppua. Perättäisiä hattutemppuja ei odota, mutta tunnen oloni turvalliseksi ja olen tottunut Austonin isoihin peleihin ja isoon vaikutukseen. Vieska Futsal sekä kotiyleisö saivat otteluun unelma-alun, sillä Vieska iski jo 35 sekunnin pelin jälkeen. Kontiola pelasi kaksi viime kautta Ilveksessä ja ilmoitti keväällä lopettavansa. Vieska Futsal voitti jälleen Henry Gutierrez teki ToPV-pelissä hattutempun ja nousi liigan pistepörssissä kakkoseksi. Syötön tarjoili Futsal-liigan pistepörssin kärkeen siirtynyt Kylmälä. Tauolta Vieska Futsal palasi terävänä. Kahden maalin johtoaseman sanotaan olevan sen kaikkein vaarallisimman. Pelikello ennätti juosta vain 27 sekuntia, kunnes oli Henry Gutierrezin vuoro osua. Muik Hockey kärsi tappion. Kontiola, 39, on kotimaisen pääsarjan lisäksi pelannut NHL:ssä, AHL:ssä ja KHL:ssä sekä edustanut Suomea olympiaja MM-turnauksissa. Viimeistely oli komea, kun Huuha sijoitti aivan yläpesään. –?Tämä viimeinen kausi jäi vajaaksi, ei sitä voi kieltää. Nibacos voitti kärkimatsin RAAHE Vieska Futsal vei tällä kertaa kotipelinsä yhteistyöseura AS Moonin kotisaliin Raaheen. Jos Väinälä teki tälle kaudelle debyyttinsä, niin vastaava tapaus nähtiin reilun 26 minuutin pelin jälkeen, kun hiljattain Ylivieskaan palannut venezuelalaispelaaja Nelson Bello sai ensimmäiset minuuttinsa tälle kaudelle. –?En koskaan kyseenalaistaisi Austonin motivaatiota, työmoraalia ja sitoutumista. Aida Haataja vei Nibacosin jälleen johtoon ajassa 36.33 ja tuo osuma jäi lopulta voittomaaliksi. LEHTIKUVA/AFP/JARED C. Maali oli Ahon uran 17:s alivoimalla, mikä on Hurricanesin seuraennätys. Hänen torjuntamääränsä oli NHL-maalivahdin korkein seuradebyytissään sitten kauden 1955–1956. Hän voitti Suomen joukkueen mukana kolme MM-hopeaa. Jääkiekko Auston Matthews iski kauden toisessakin ottelussa hattutempun. Seuraavana torniolaisia rokotti Manu Huuha, joka katkoi syötön ja sai pelivälineen takaisin Arttu Seikkulalta. On mahtavaa, että hän on tehnyt sen perättäisinä iltoina kauden aluksi. Kontiola pelasi 156 A-maaottelua ja seitsemät MM-kisat 2007–2021. Koko peliin niitä kertyi 77. Päätöserän alkuun Santeri Seppälä muutti tilanteeksi 2–3, eikä Muik saanut tasoitusta aikaiseksi. Sen ratkaisi vieraiden eduksi Jordan Martinook. Keefe sanoi Matthewsin keskittyvän joukkueensa ajamiseen eteenpäin. Kontiolan liigaura alkoi 2003 Tapparassa. Kotkaniemi lisäsi vierasjohdoksi 3–0 ja Teräväinen laukoi alivoimalla Ahon syötöstä Hurricanesin 5–2-maalin. Samalla syntyi uutta seurahistoriaa. Muik Hockey meni johtoon ajassa 18.49 Christoffer Seppelinin toimesta. Tornion kavennuksen laukoi kulmapotkun jälkeen Elias Martikainen. Ensin osui tehot 2+2 summannut Kylmälä ja kahdesta viimeisestä vastasi pisteet 3+1 nakuttanut Gutierrez. Ensin Nibacosin Veera Kurikkala alivoimalla ja heti perään turkulaisten Viola Vainio ylivoimalla. Toisessa erässä Muik pääsi ylivoimalle ja tarvitsi 12 sekuntia, kunnes kiekko oli kotkalaisten maalissa Arttu Kiviluoman osumalla. Matthews on NHL-historian viides pelaaja, joka on kauden kahdessa ensimmäisessä pelissään onnistunut tekemään kolme maalia. Carolina oli useampaan otteeseen kolmen maalin johdossa, mutta Kings kiri lopussa ja vei pelin voittolaukauskisaan. Toisessa erässä molemmat osuivat kymmenen sekunnin sisään. Petri Kontiola palaa Tapparaan Raiko Häyrinen HELSINKI (STT) Sebastian Aho, Jesperi Kotkaniemi ja Teuvo Teräväinen tekivät jokainen maalin, kun Carolina Hurricanes haki voittolaukauskisan jälkeen Los Angeles Kingsistä 6–5-vierasvoiton NHL-jääkiekossa. Hän on todella keskittynyt, mutta hän on aloittanut kauden tuoreena ja terveenä. Kolmisen minuuttia ennen loppua ToPV lähti hakemaan lisämaaleja viidellä kenttäpelaajalla. Yritystä kyllä oli, sillä Haukkojen maalivahti Roope Koskinen urakoi kolmanteen erään 31 torjuntaa. Matthewsin lisäksi tähän ovat yltäneet Alexander Ovetshkin (kaudella 2017–2018), Cy Denneny (1917–1918), Joe Malone (1917–1918) ja Reg Noble (1917–1918). Avausjakson viimeisestä osumasta vastasi ensimmäisen pelinsä tälle kaudelle pelannut Juho Väinälä. Voittoputki venyi neljän ottelun mittaiseksi, kun ToPV kaatui maalein 7–1 (3–0). Näyttää siltä, että hänellä on hauskaa, kun hän pelaa, Toronton valmentaja Sheldon Keefe sanoi. Ja kun kiekko menee sisään, se on aina hauskaa ja myönteistä, Matthews sanoi NHL:n nettisivuilla. Mikko Rantanen laukoi voittomaalikisan ainoan maalin ja auttoi Colorado Avalanchen 2–1-voittoon San Jose Sharksista. Ketjumme on liikuttanut jalkojaan, auttanut toinen toisiaan puolustuksessa ja yrittänyt painaa päälle hyökkäyksessä. Muut lopetukset olivat mielessä, ehkä joskus tämä mitali tuntuu paremmalta, Kontiola sanoi Ilveksen kauden päätyttyä pronssimitaleihin. Minusta hänen kesäkautensa on ollut todella hyvä, Keefe sanoi. URHEILU MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 9 HELSINKI (STT) Viime keväänä pitkän jääkiekkouransa päättymisestä kertonut keskushyökkääjä Petri Kontiola palaa Liigaan tamperelaisen Tapparan riveissä, uutisoi Ilta-Sanomat. Päätöserässä Sikala teki loppunumeroiksi 4–2. Olen tehnyt kovasti töitä maalivahtivalmentajan kanssa täällä ja olen tyytyväinen vireeseeni, Blackwood selvitti NHL:n nettisivuilla. Aho, Kotkaniemi ja Teräväinen osuivat Sebastian Aho teki Carolinan toisen maalin. Maple Leafsin William Nylander kirjautti kaksi maalia ja yhden syötön ja maalivahti Ilja Samsonov pysäytti 28 laukausta
Naisten pukuja Alavieskasta Jens Oja YLIVIESKA Kuukausia jatkunut kaupunginjohtajakriisi on muuttunut sietämättömäksi. Viitasen nykyiseen asemaan liittyvät epäselvyydet nousivat jälleen esille, kun hän palasi työpaikalleen pitkään jatkuneiden sairausja vuosilomiensa jälkeen. Tutkinnan on ennakoitu valmistuvan marraskuun puoleen väliin mennessä. Ladytexin johdossa on Juhani Aarvuo. Ohjeet Hilla-tilin luomiseen sekä digilukuoikeuksien hallintaan löydät osoitteesta asiakaspalvelu.hillagroup.fi MEDIAKULMA Asiakaspalvelupiste avoinna ma-ke klo 9-11, 12-15. Myös liikenneyhteydet ovat hyvät. -Tilanne pitäisi selvittää herrasmiesmäisesti, Jokinen lohkaisee. Sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Jokinen (kesk.) että suurimman valtuustoryhmän johtohenkilöihin lukeutuva Mauri Löytynoja (kesk.) ovat yksimielisiä: kaupunginjohtajan on lähdettävä riippumatta siitä, saako hän syytteitä vai ei. Eri kysymys on sitten se, löytyykö halukkaita johtajakandidaatteja varsin eripuraiseen kaupunkiin. Koulutusasioista puhuttaessa johtaja Aarvuo sanoi kokeneensa sen, että työvoimaviranomiaset suhtautuvat hyvin penseästi uusien yrittäjien työvoiman koulutukseen. -Asia pitää ratkaista mielellään jo tämän vuoden aikana, valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Alpo Löytynoja (sd.) totesi. Alkukesästä laadittu sopimus, jonka mukaan Viitanen olisi eronnut syyskuun alussa ja hänelle olisi maksettu 180 000 euron erokorvaus, ei ole Löytynojan mielestä enää ajankohtainen. Opin ja kokemuksen lisääntyessä tullaan tuotantoon lisäämään myös naisten juhlapuvut. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@keskipohjanmaa.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. Tätä mieltä ovat valtuustoryhmien johtohenkilöt. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. NOIN VUOSI sitten Viitasen luottamuksesta äänestettiin. Ladytexin työntekijöistä kukaan ei ole ollut aiemmin alalla. Sekä keskustan, kokoomuksen, Sdp:n että vihreiden edustajat totesivat keskiviikkona, että kriisi on ratkaistava mahdollisimman pian. Hänen tilalleen on saatava mahdollisimman pian uusi kaupunginjohtaja. Ladytex markkinoi tuotteensa aluksi kotimaahan, mutta pyrkimyksenä on päästä myös vientimarkkinoille, esim. Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. TILAUSJA LASKUASIAT asiakaspalvelu@hillagroup.fi LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ www.hillagroup.fi/yhteystiedot MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 10 Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Nykyinen tilanne on kuitenkin kestämätön, Löytynoja toteaa. Samalla tunnuksella kirjaudut niin lehden verkkosivuille kuin sovellukseenkin. Ydinkysymys tällä hetkellä on kuitenkin se, miten luottamuksen menettäneestä Viitasesta päästäisiin ”siististi” eroon. 9: 37–38 1 Nimipäivä tänään: Sirkka, Sirkku, Stella, Luna (suom.), Stella, Diana, Luna, Vesta (ruots.), Heino (ort.). 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. KESKUSRIKOSPOLIISI viimeistelee parhaillaan Vieska Energia Oy:n kauppoihin liittyvää esitutkintaa, jossa ratkeaa, nostetaanko kaupunginjohtaja Harri Viitasta vastaan syytteitä energiayhtiön kauppoihin liittyen. -Joh. Osalla on takanaan ammattikoulu. Valtuutettujen mukaan kaupunginjohtajan paikan täyttämisessä ei pitäisi olla ongelmia. TILAUKSEESI SISÄLTYY AINA DIGILUKUOIKEUS Luomalla Hilla-tilin pääset nauttimaan tilaamistasi digisisällöistä kätevästi ajasta ja paikasta riippumatta. Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. Tilauksesta on iloa koko perheelle Voit jakaa tilauksesi digilukuoikeuden kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle. Tilauksesi lukuoikeuksia hallitset Hilla-tilin ”Omat tilaukseni” -osion kautta. Mallien suunnittelusta vastaa Ritva Aarvuo. Luonnehdinnasta huolimatta Jokiselta löytyy vielä halua etsiä sopuratkaisu kiistaan. MAURI LÖYTYNOJAN ja Heikki Jokisen mukaan luottamus Viitaseen on joka tapauksessa mennyt. Ladytexin tuotanto käsittää naisten korkealaatuiset käyttöpuvut. Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi PÄÄTOIMITTAJA Suvi Tanner LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. Viitasen erosopimuksesta ei tahdo syntyä sopua. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Luottoa löytyi vielä silloin, mutta Mauri Löytynojan mukaan Viitasen myöhemmin nostama vahingonkorvausja kunnianloukkausjuttu hänen erottamista vaatineita valtuutettuja vastaan tulehdutti välit luottamushenkilöihin uudelleen. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9:30. Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. Työvoimaa on riittävästi saatavissa laajennuksiakin ajatellen. Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Hän kertoi yrityksen tuloon Alavieskaan ratkaisevasti vaikuttaneen työvoimatilanteen. Ladytex on uusin teollinen yritys Alavieskassa. Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. Ruotsiin ja Kanadaan. -Virallisesti keskustaryhmä ei ole ottanut kantaa tilanteeseen. Eri yhteyksissä on todettu, että Jokinen on Viitasen arkkivihollinen. Pahimmillaan eroprosessi voisi sotkea Ylivieskan kunnalliselämään entisestään. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. Entisen kunnantalon kiinteistössä noin kuukausi sitten toimintansa aloittanut naisten käyttöpukuja valmistava yritys työllistää 17 naista
VIELÄKIN ON TYLSÄÄ. MENE LEIKKIMÄÄN TERON KANSSA. Virtanen Fingerpori Kamala luonto Baby Blues Lassi ja Leevi MINULLA ON EDELLEEN TYLSÄÄ. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/lukijailmoitukset Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la 7-9.30 (maksuton numero) Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@kpk.fi Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@kpk.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi Päätoimittaja Suvi Tanner 040 560 8344 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Mainokset aineisto@kpk.fi mainostajalle.hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 11 B. HÄNEN PERHEENSÄ LÄHTI SAFARILLE BOTSWANAAN. alv 24%). MENE SITTEN LEIKKIMÄÄN, ETTÄ SINUN PERHEELLÄSI ON TERON PERHEEN LOMABUDJETTI. VAU. 401 132 1 8 8 7 4 2 6 1 7 9 6 1 1 3 5 4 9 2 1 8 3 4 2 7 5 9 7 6 5 3 2 4 1 3 2 7 6 9 6 9 7 8 3 9 2 1 5 8 7 3 1 9 6 5 9 7 8 4 2 8 5 8 4 9 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea
Kun Keanulle tuli kiire Kulttijohtajat oikeuden edessä MTV Sub klo 23.45 Kausi 1 Kausi 1, 4/8. Harvat jälkimmäiset ovat kuitenkaan yltäneet niin villiin visioon kuin Wachowskin sisarukset Matrixissaan: elämä on unta, kaikki ympärillämme on harhaa, ja ihmiskunnalla on arvoa noin klapipinon verran. Dokumentti järkyttävistä kulteista ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 15 18 21 24 27 30 3 6 9 12 Syyskuu Lokakuu 2023 -10 10 20 16 19 22 25 28 1 4 7 10 13 Syyskuu Lokakuu 2023 10 20 Ma Alanya 25 Amsterdam 13 Budapest 13 Dubai 38 Dubrovnik 21 Hania 25 Las Palmas 27 Lissabon 23 Malaga 24 New York 17 Nizza 21 Oimjakon -13 Phuket 28 Riika +9 Skellefteå +7 Sydney 25 Tukholma +8 Tokio 23 Venetsia 17 Ti 25 13 13 37 19 23 26 21 25 17 20 -15 27 10 +3 18 10 23 17 Ke 24 14 14 36 20 26 25 22 25 17 21 -12 28 +9 +1 19 +8 21 16 Ma Haapavesi +3 Halsua +4 Helsinki +8 Joensuu +5 Jyväskylä +6 Kajaani +2 Kalajoki +5 Kokkola +5 Kuopio +5 Kuusamo +1 Lahti +7 Lappeenranta +7 Oulu +4 Pietarsaari +6 Pori +7 Rovaniemi +3 Tampere +6 Toholampi +4 Turku +7 Utsjoki +1 Vaasa +8 Ylivieska +4 Ti +3 +4 +8 +4 +5 +3 +5 +6 +4 +1 +6 +5 +4 +6 +7 +1 +7 +5 +8 -2 +6 +5 Ke +1 +2 +6 +1 +3 -1 +2 +3 +2 -1 +3 +4 ?0 +3 +4 -3 +3 +2 +6 -2 +3 +2 To -1 +1 +2 ?0 +1 +1 +2 -2 +1 +2 +1 +2 -3 +1 ?0 +1 -3 +2 Pe -2 -2 +3 +1 -1 ?0 -1 -1 -3 +1 +1 ?0 -1 +1 -5 -2 +1 -2 +1 -2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 14.10. (Suomi 1950) No Exit Disney+ HHH Pelkään pahoin, että Damien Powerin elokuva nousee mieleen seuraavalla kerralla, kun rakennushommissa pitää tarttua naulapyssyyn. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Päivän ylin lämpötila on 1 ja 9 asteen välillä. (USA 1999) Tapahtui kaukana TV1 klo 13.15 HH Edvin Laine ohjasi Ensio Riskakin näytelmästä vinkeän komedian, jossa Helena Kara pelmahtaa Lapin erämaakämppään. Johonkin ihmisyyden ytimeen vainoharhainen toimintaseikkailu vuosituhannen vaihteessa osui, eikä kaikki tehostekarnevaali ole vanhentunut kahdessa vuosikymmenessä. Pohjoisessa sade tulee enimmäkseen räntänä, etelässä vetenä. Keanu Reeves on hakkeri Neo, joka nielaisee oikean pillerin ja päätyy seikkailuun. Pian paljastui kammottava totuus, jonka taustalla oli Tiffanien läpeensä kieroutunut käsitys kristinuskosta ja seksuaalisuudesta. Kun pieneen newyorkilaiseen seurakuntaan kuuluva Luke Leonard tuotiin henkihieveriin hakattuna ensiapuun, eivätkä hänen vanhempansa suostuneet kertomaan, miten vammat olivat syntyneet, poliisi alkoi selvittämään, mitä ankaran pastori Tiffanien kirkossa todella tapahtui suljettujen ovien takana. klo 15 °C +14,4 Virolahti Sateisinta 13.10. Yhdysvaltalainen dokumenttisarja pahamaineisimmista kulttijohtajista ja heidän oikeudenkäynneistään. Darby huomaa, että yksi näistä on kidnapannut ja sitonut kyytiinsä lapsen. Eikä aina oikein juonen palasiakaan. Jokseenkin hutera käsikirjoitus vie vieroitushoidossa olleen nuoren Darbyn (Havana Rose Liu) reissuun, joka katkeaa lumimyräkän vuoksi syrjäisen levähdyspaikan suojiin. Sinne on päätynyt muitakin kohtalotovereita. klo 15) Merivesi N2000-korkeusjärjestelmä Kemi +5 °C 47 cm Oulu +7 °C 68 cm Raahe +6 °C 57 cm Pietarsaari +7 °C 55 cm Vaasa +7 °C 64 cm SADESUMMA 10.10.– 15.10. klo 15 °C +3,0 (15.10. Joel Rinteen, Kullervo Kalskeen ja Aku Korhosen unet lähtevät laukalle. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sateet keskittyvät maan keskivaiheille sekä Pohjoisja Itä-Lappiin. Tietoa on netti pullollaan, mutta niin on salaliittoteorioitakin ja muuta huuhaata. 18,6 mm Jomala Jomalaby +1 -0 +3 +4 +1 +2 +3 +4 +6 +6 +7 +8 +7 12 11 14 12 14 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +6 +5 +5 +5 +4 +2 +3 +1 +4 +1 +6 +1 +5 -1 +4 -4 +3 -4 +3 -4 +3 +2 -1 +2 -5 +1 -6 +1 -6 8 5 3 2 6 4 Kokkola 15.10. Siinä ei tosin olla rimoja tai listoja kiinnittämässä. No Exit huipentaa nihkeät tunnelmat vihlovan väkivaltaisiin kohtaloihin, mutta jo niitä ennen jännitystä on luotu kutkuttavammin. Tuuli on navakkaa ja puuskaista, maan keskivaiheilla tuuli on heikompaa. Etelä-Suomessa on poutaa. Keinoälyn teemakin on periaatteessa tätä päivää. 12 MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa Matrix Sub klo 21.00 HHHH Koronavirusta ei ole, eikä Suomeakaan. (USA 2022) Pekka Eronen kriitikko Keanu Reeves ja Hugo Weaving toimintaklassikossa. Myös länsirannikolla voi tulla sadekuuroja. Kuussa ei ole käyty, eivätkä ihmiskunnan taidot riitä valmistamaan ympyräkuvioita viljapeltoon. °C -15,3 Kittilä Pokka Lämpimintä 14.10. Matrixin huterasta paketista kertoo jotain sekin, että elokuvan myöhemmät jatko-osat huitovat lähinnä tyhjää. Kaiken lisäksi Luke menehtyi vammoihinsa, ja hänen veljensä Christopher oli kateissa. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 15.10
Kun Lumikki pääsee pakoon, Ravenna lähettää metsästäjän hänen peräänsä. 00.30 Gold Rush – Kultakuume. 19.55 Kadonneet. 16.00 Uusi elämä etelässä. 7.13 Alueradio. 15.00 Leijonan luola USA. 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. Lupaus Pyhästä Hengestä’’ Näyttelijä Krista Kosonen lukee Apostolien tekoja UT2020 käännöksen mukaan (1:1-2:13). Kausi 4. 8.10 Ykkösaamu. 21.00 Tähdet, tähdet. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 So Freakin Cheap. 08.50 Miehen puolikkaat. 13.55 Kotikulmat kuntoon. 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 18.00 Koukussa naimisiinmenoon. Suoraan lähetykseen voi soittaa, numero on 09 144800, tai lähetä Whatsapp-viesti numeroon 044 5 144800. 12.20 Valmistuksen salat. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 6.50 Aamuhartaus. 03.00 Lentoturmatutkinta. 05.00 TV7 Israel News. 22.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. 18.35 Hengellisen musiikin toivekonsertti. (3/5) 6.59 Hyvää huomenta. 01.00 Jättimäiset rakennusurakat: jääristeilijä. 14.30 Ajankohtaista Lähi-idästä. 15.25 Upeat minikodit. 17.55 Tosi on. Kuuntelemalla näet maailman toisin. 11.00 Kaappaus keittiössä. 17.10 Urheiluradio. 03.00 Taivas kuulee. 16.00 Lemmen viemää (S). 10.02 Radio Suomen Päivä. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 2.00 Yle Uutiset. 14.00 Yukonin jouksuilla. 22.30 Kumman kaa (7). 22.15 Top Gear. 15.00 Yle Uutiset. 23.30 Sinkkuillallinen. 04.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 17.00 Raskaan kaluston pelastajat. 12.00 Salakuljettajat satimeen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.15 Matkalla kuolleiden luiden laaksossa. 04.30 Saari ilman lakeja. 15.05 Koti koiralle. 18.00 Leilan superruokaa. 21.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 23.30 Family Guy. 12.00 Yle Uutiset ja sää. Pariskunnan ensimmäiset treffit saa odottamattoman käänteen, kun poliisi pysäyttävät heidät pienen liikennerikkomuksen vuoksi. 20.00 MasterChef Suomi: Professionals. 02.00 Madventures Suomi (7). 07.30 Huippuhotellien pyörteissä. 2.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 07.00 Sofian enkelit. 05.24 Moderni perhe. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00–04.21 Miehen puolikkaat. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.30 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. STAR Channel 06.00 Moderni perhe. 10.40 Family Guy. 17.00 Puutarhan pelastajat. 07.45 Kotikulmat kuntoon. 13.00 Tonnikalan saalistajat. 03.30 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 10.33 Radio Suomen Päivä. 04.40 Family Guy. 19.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 17.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.30 Psykopaatti vierelläni. 04.00 Naked Attraction Suomi. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. Tule mukaan keskustelemaan, kun suorassa, kaksituntisessa lähetyksessä keskustellaan dekkareista. Naissotilaat 4, Yle TV2 klo 21.00. 20.30 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 03.00 Saitureiden säästövinkit. 18.00 Romuautot rahaksi. 00.30 Kanadan rajalla. Kutonen 06.20 Romuaittojen aarteet. 04.10–06.00 MTV Uutiset Live. 15.40 Kiinteistöveljekset. 01.00–01.35 Paratiisihotelli Tanska (7). Suomalaisten marjojen maine on saanut kolhun ihmiskauppaepäilyjen vuoksi. 21.50 Merisää. 19.30 Simpsonit. 15.00 Yle Uutiset. 6.05 Alueradio. 09.25 Apua, mikä tauti! 10.30 Kenet ihmeessä nain. 08.25 Silent Library Suomi. 19.00 Running Wild With Bear Grylls: The Challenge. Petri Rinne ja Jari Aula juontavat lähetyksen. 9.10 Sää. 16.10 Urheiluradio. 20.30 Rillit huurussa. TV5 06.10 Rantataloa etsimässä. 7.50 Merisää. 3.00 Yle Uutiset. 11.45 Oikeuden äärellä. 14.00 Saitureiden säästövinkit. 02.30 Oho, olen raskaana!. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 15.10 Jumala puhuu erämaassa. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 17.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. TV7 08.40 Armon kalliolla. 03.40 Miehen puolikkaat. 22.14 Hyvää yötä. 23.05 Family Guy. 22.15 Yöklassinen. 12.50 Saarielämää. 06.40 Saarielämää. 15.02 Alueradio. Elävä historia vie matkalle menneisyyden ihmisten tarinoihin aina muinaisesta Egyptistä Suomen lähihistoriaan. 18.10 Luksusta kotiin. 22.08 Yöradio – toiveiden yö. 21.00 Jättimäiset rakennusurakat: jääristeilijä. 11.33 Radio Suomen Päivä. MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 13 TLC 06.00 Kakkukuningas. 12.55 Say Yes To The Dress. 11.25 Alaskan rakentajat. 02.50 Nuori MacGyver. 21.45 Signaali sydämiin. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Raamattu rakkaaksi. 03.15 Hamilton (16). 13.20 Saarielämää. 1.02 Paikka auringossa. 23.00 Gathering Storm. 03.50 Barnwood Builders. 09.45 Simpsonit. 17.10 Uutispodcast. 10.00 Uusi elämä etelässä. 11.05 Simpsonit. 00.10 Naked Attraction. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.25 Asunnon metsästäjät. 04.05 Food Factory USA. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 7.59 Hyvää huomenta. 21.00 Viidakon tähdet. 07.45 Moderni perhe. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Kansan vihollinen, MTV3 klo 21.00. 01.25 Upea lihava elämäni. 18.50 Merisää. 15.00 Castle. 00.25 Kenen maa?. 01.55 Tosi on. 09.00 Arkiston helmiä. 20.25 Latela 2023. 00.30 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 04.35–05.40 Alaskan rakentajat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Minkälaiseksi haasteeksi muodostuu puolijoukkueteltan pystyttäminen ja marssiminen helteessä. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.30 Hilja Aaltonen. 12.10 Alkemian historia. JANNE JÄRVINEN / YLE YLE. 22.00 Leijonan luola Suomi. 10.35 Car Fix. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää. 12.30 Luksuslukaalit: Ryanin miljoonaremontit. 18.30 Family Guy. 18.50 Iltahartaus. Työstään Suomessa he kertovat tienanneensa vain muutamia kymppejä. 15.02 Syksyn teatterivinkit. 12.00 Tuhoosasto. 22.00 Miehen puolikkaat. 18.00 Family Guy. 12.25 Restaurant: Impossible. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 TV7 Israel News. 02.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 01.45 Merten sankarit. 16.00–16.30 Tuho-osasto. 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 21.17 Radio Suomen Ilta. 17.00 Grand Designs Suomi. Pormestari Pekka Välimaa ei aio antaa yhden toimittajan seistä miljoonavoittojensa tiellä. 12.50 Valmistuksen salat. 22.00 ELOKUVA Lumikki ja metsästäjä. 13.00 Politiikkaradio. 15.30 Farmi Suomi. 21.00 Maajussille morsian. 19.55 Latela 2023. 18.08 Urheiluhullut. 16.10 Koputus. 11.30 Kanadan rajalla. 12.13 Radio Suomen Päivä. 14.05 Beat Bobby Flay. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 05.45 Signaali sydämiin. 01.00 Jerusalem studio. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.15 Alaskan rautatiet. 11.10 Lone Star Law. 06.35 Rantataloa etsimässä. 05.44–06.04 Moderni perhe. 07.00 Simpsonit. 17.00 YleX Ilta: Womma. 19.55 Supertähtien yllätysremontit. 17.13 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. National Geographic 06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. FRII 06.15 Saarielämää. 18.00 Puutarhan pelastajat. Apostolien lukujen alussa kuullaan helluntain tapahtumista. 11.00 Yle Uutiset. 12.00 Ilpoisten piiri. 12.55 Radio Suomen Päivä. 09.05 Fast N’ Loud. 11.10 Vaaralliset vaimot. 19.00 Ultimate Escape Suomi. 07.25 Museoiden mysteerit. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 08.40 1+5 tytärtä. 08.30 Valitut Palat Collection. 17.00 Remppa vai muutto Suomi. 23.50 Timo Kuutti & band. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.00 Jerusalem studio. 0.02 Yöradio. 12.00 Koti koiralle UK. 23.05 Tavallinen murhaaja. 18.15 Jippii -lasten raamattukoulu. 14.00 Castle. 19.00 Taivas kuulee. 16.00 Autojen ensiapu. 11.02 Radio Suomen Päivä. 19.00 Christoffer Strandberg Show. 12.00 Emmerdale (7). YleX 6.00 YleX Soittolista. 16.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 0.00 Yle Uutiset. 11.00 Kanadan rajalla. Luulin olevani kyynikko, kunnes paljastuikin, että olin uupunut, sanoo Saara Särmä kolumnissaan. 15.40 Jerusalem studio. 20.00 Lentoturmatutkinta. 11.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. MOT, YLE TV1 klo 20.00. 21.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 08.30 Kiinteistöveljekset. 02.30 Herätyksen läpimurto. 01.00 Arman Pohjantähden alla (S). 04.20 Miehen puolikkaat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.35 Hartaita säveliä. 23.10 Leikkaus ilman nukutusta. 03.45 Food Factory. 20.00 Blue Bloods (12). 17.30 Rillit huurussa. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Rakkautta yli rajojen Norja. 18.00 Yle Uutiset. 03.40 Kova laki: Erikoisyksikkö. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 14.00 Käännekohta. 11.35 Simpsonit. 9.05 Muistojen bulevardi. 22.05 Paiseklinikka. 09.15 Simpsonit. 09.55 Asunnon metsästäjät. Hero 13.30 Me postilaiset. 08.30 Chicagon talovanhukset kuntoon. 21.55 Täyskäännös. 09.35 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 06.45 Meret ilman vettä. 14.15 Uusi elämä etelässä. 13.30 Klassinen kattaus. 14.00 Suomen kaunein koti. Yle Radio 1:n kuuluttaja lukee jatkoluentana teosta Novelleja Giovanni Boccaccion Decameronesta. 22.00 Autojen ensiapu. POIMINTA YLE Radio 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 01.55 Castle. 23.55 Christian World News. 07.30 Say Yes To The Dress: Britannia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Hyväntahtoista hajoamista. 00.00 Kanadan rajalla. 06.20 Moderni perhe. 03.30–04.00 Kanadan rajalla. 21.00 Duudsonit tuli taloon (S). 07.25 Simpsonit. JIM 09.00 Remppa vai muutto Suomi. 5.50 Merisää. 13.00 Suomen huutokauppakeisari. 1.55 Yöradio. 21.00 ELOKUVA Sooloilua (12). 16.13 Alueradio. 01.00 Castle. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 9.11 Alueradio. 10.45 Ettei kukaan eksyisi. 14.00 Nyt jos koskaan (S). 13.15 Pimeydestä valoon – Eija Kankaisen tarina. 14.30 Sisarvaimot. 10.00 Virtasen taloushistoria. 09.00 Autojen ensiapu. 13.00 Yle Uutiset. 16.40 Top Gear. 13.00 Master Cleaners Suomi. 3/10. 07.50 Superhamstraajat. 03.00 Kanadan rajalla. 16.40 Armon kalliolla. 18.55 Kiropraktikko. 04.35–05.45 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 20.00 Yle Uutiset. 22.00 Come Home. 14.35 Rakastaa, ei rakasta. 03.45–04.45 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon. 9.00 Yle Uutiset. 15.00 Amispäiväkirjat (S). 07.00 Beat Bobby Flay. 01.30 Kunnes kuolema meidät erottaa. Yle Puhe 6.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 10.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 06.30 Unelmaasunto auringon alta. 07.20 Beat Bobby Flay. 19.55 Jumissa. 08.15 Pompeji: Kuolleiden salaisuudet. 10.00 Historian parhaat palat. 21.00 Tohtori Paise. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Passion for Jesus. 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 19.02 Urheiluradio. 13.00 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 12.30 Joosef – Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 02.35 Oikeuden äärellä. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 06.20 Say Yes To The Dress. 02.00 Autojen ensiapu. 22.05 Lukulamppu. 23.55 Simpsonit. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Tanssii Tähtien Kanssa. 17.35 Keinuva talo – Mika Kauhanen: Iloa tulvii musiikista. 14.30 Luomiskertomus: Paras englanniksi kirjoittava nykynovellisti Markku Päkkilän suomennettavana. 07.05 Say Yes To The Dress: Britannia. 12.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 8.10 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. Stadi vastaan lande’’ Koti-isä ja pappi Tuomas Meurman muutti perheineen Helsingistä Lapualle ja pohtii hartaussarjansa kolmannessa osassa maaseudun ja kaupungin eroja ja yhtäläisyyksiä. 13.55 Musiikkivideoita. 21.15 Voimaa Sanasta. 21.00 9-11. 13.30 Beat Bobby Flay. 02.50 Lone Star Law. Studiossa vieraina ovat käsikirjoittaja ja näyttelijä Jarkko Pajunen ja Dekkariseuran puheenjohtaja Sini Paloheimo. 03.25 Naked Attraction Suomi. 08.05 Moderni perhe. 04.50–05.53 The Dead Files. 20.00 Remppa vai muutto. 14.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 0.00 Yöradio. 15.00 Raamattu puhuu sinulle. 21.00 Psykopaatti vierelläni. 15.45 Hengenvaarallisesti lihava. 19.00 Simpsonit. Lumikki varttuu aikuiseksi pahan ja taikavoimia omaavan äitipuolensa Ravennan vangitsemana. 06.40 Ensisilmäyksellä. 20.02 Sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Evergladesin vartijat. 17.00 Rillit huurussa. 6.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka. 23.00 Kumman kaa (S). 14.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 22.30 Miehen puolikkaat. 11.00 Välilevyjä – Kare Eskola. 23.05 Blue Bloods (12). 21.00 Radioteatteri esittää: Rakkauden hullu Don Quijote 3/4. 19.02 Maanantaitulet: Dekkari-ilta. 04.40 Kenet ihmeessä nain. 16.31 Miehen puolikkaat. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 14.02 Alueradio. 7.10 Aamusoitto. Alokasjakson kolmannella viikolla alokkaat yöpyvät ensimmäistä kertaa maastossa. 15.50 Farmi Suomi. 3.50 Yöradio. 15.55 Yle News. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Sinkkuillallinen. 10.50 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 23.30 Poliisien matkassa. 02.20 Unelma-asunto auringon alta. 18.00 Muumioiden valtakunta. 8.13 Alueradio. 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu. 16.50 Vuosisadan ryöstöt. 00.00 Erikoisjoukot (7). 23.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). Taidemusiikin tarinoita kertoo ja purkaa Kare Eskola. 22.05 Urheiluradio. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 21.00 Top Gear. 7.53 Ykköskolumni. 05.30 Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa. 18.30 Herätyksen läpimurto. 05.15–06.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 11.50 Upea lihava elämäni. 13.00 Huvila & Huussi. 12.00 YleX Etusivu: Anni Saastamoinen. 11.00 Suurin pudottaja Suomi. 6.05 Aamusoitto. 18.30 Koko Britannia leipoo. 13.02 Paikka auringossa. Liv 09.00 Mysteerilaulajat – I Can See Your Voice Suomi. 10.05 Car Fix. 11.00 Rantataloa etsimässä. 12.10 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 02.30 DOC (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. MOT löytää Thaimaasta poimijoita, joita on kohdeltu huonosti. 20.00 Rillit huurussa. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 10.10 Family Guy. 23.00 Pyhä Henki tänään. 12.00 Alaskan jäälentokenttä. 05.20–05.53 Vaaralliset vaimot. Suomentaja on Joel Lehtonen. 18.46 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 00.20 Simpsonit. 05.15 Voimaa Sanasta. 01.25 Tohtori Facelift (7). 01.30 Christoffer Strandberg Show. 19.00 Panttilainaamo. 18.00 Panttilainaamo. 15.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 06.40 Barnwood Builders. 00.10 Apua, mikä tauti!. 05.00 Family Guy. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Rakastaa, ei rakasta. Tilanne riistäytyy käsistä ja Slim ottaa upseerin aseen ja ampuu häntä itsepuolustukseksi. 14.55 Upeat minikodit. 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 14.20 Pontikankeittäjät. 00.30 ELOKUVA Queen & Slim. 7.53 Alueradio. 20.00 Miikka Koivisto. Kausi 1, 8/8. 19.05 Lottovoittajan unelmakoti. 00.30 Remppa vai muutto. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 10.00 Yle Uutiset. 13.20 Museoiden mysteerit. 11.15 Katselkaa Herran tekoja. 10.25 Rantataloa etsimässä
19.55–20.54 Helene selvittää. 02.45 Simpsonit (7). Kausi 16. 06.25 Huomenta Suomi. Kausi 20, 6/23. 08.35 Paavo Pesusieni (7). 11.30 ARPA.FI. JIPPO–PK-35, 28.10. Naisten F-liiga: Welhot–SB-Pro 8–7 (2–1, 3–2, 2–4, 1–0). 01.35 Olet mitä syöt. 18.21 Puoli7 tänään. H65 10,9 km: 1) Pekka Fincke VeVe 1.33.04, 26) Aulis Rantala KoS 2.07.28, 42) Martti Pihlajamaa VetU 2.36.12. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 12.00 LIVE: Onnenarpa. 2 Golf Shanghai: LPGA-kiertueen kilpailu, lopputulokset: 274 (–14): Angel Yin USA 70+69+65+70, Lilia Vu USA 72+67+67+68 – Angel Yin voitti kisan playoffin jälkeen. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 1, 4/4. 22.25 Tulosruutu. 14.00 Alone – yksin erämaassa (7). Taso 4, krs: 1) Veera Piekkanen VanDi 164,75, 2) Veikko Leivonen Tiirat 137,85, 3) Henri Grimmer Tiirat 130,10, 8) Atte Klemets KUS 117,05 91%, 10) Julia Lindell KUS 112,60 87%. D50 9,9 km: 1) Sari Saarijärvi RaN 1.29.05, 2) Anne Polso VetU 1.32.51. Kausi 15. Kausi 1, 7/10. 23.00–00.00 Rannikon suojelijat. Kohti uutta. Kausi 12. 5–6 (1–3, 2–2, 2–0, 0–0, 0–1) C-lohko: Ukraina–Pohjois-Makedonia 2–0 (1–0), Italia–Malta 4–0 (2–0). 08.47 Tipu Touhukas (7). Jakso 5/10. 7 2 5 7– 8 6 San Marino ................. 22.00 Kymmenen uutiset. 10.00 Moderni perhe (S). Ratkaisukeskeisyyttä rahalla ja ilman. Kausi 4, 10/12. H55 13,8 km: 1) Matti Yliluikki SuSi 1.37.14, 31) Hannu Tiainen NiS 2.08.11. 7 4 3 10– 8 12 Pohjois-Irlanti ............. PK35–JIPPO. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 17.00–23.50 YLE FEM. MTV3 06.15 Aamusää. 1–2 (1–0, 0–0, 0–1, 0–0, 0–1) Las Vegas–Anaheim 4–1 (1–0, 1–0, 2–1) Los Angeles–Carolina vl. Kausi 14. BC Nokia .............................4 3 1 344– 311 6 Kouvot................................4 3 1 403– 340 6 Seagulls ..............................4 3 1 374– 327 6 Korihait...............................4 3 1 367– 348 6 Kataja .................................4 3 1 304– 302 6 KTP .....................................4 2 2 325– 332 4 Karhu Basket ......................4 2 2 308– 315 4 Kobrat ................................4 2 2 339– 322 4 Vilpas ..................................4 2 2 338– 327 4 Bisons .................................4 1 3 329– 365 2 Pyrintö ...............................4 4 301– 359 Lahti ...................................4 4 354– 438 2 Jalkapallo Karsinta miesten Ykkösliigaan: PK-35–EPS 2–1 (1–0) Seuraavat ottelut: 21.10. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 14. 22.00 Solsidan – Onnea onkimassa (12). Jakso 4/10. B-joukkue: 1) OulPy 107,150, 2) KyVo 100,150, 3) YK 93,950. 17.56 Pikku Kakkosen postipyyntö. 08.00 Galaxi. 13.55 Puutarhan pelastajat. 17.25 Uutiset. Jakso 6/8. 11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 2 Futsal Miesten Futsal-liiga: Riemu–SoVo 8–3 (3–2), Vieska Futsal–ToPV 7–1 (3– 0), VehU–FC Kemi 1–7 (0–1). 23.35 Veikkausliiga – Oletko valmis. 7.04 Urheat pupuset (S). 18.50 Kirppisvinkit. (U) 19.00 Riistametsällä. 15.55 Onnenarpa. Kausi 1. 04.40–05.40 Kova laki (12). 23.40 Petolliset. 2 Koripallo Miesten Korisliiga: Pyrintö–Kouvot 84–107 (50–60). 3/10. F-joukkue: 1) KyVo 121,100, 2) YK 95,800. 7/13. Kausi 3. 19.00–19.48 Sanditon (7). H60 12,9 km: 1) Leo Pyymäki EsSu 1.42.54, 24) Jukka Polso KoS 2.19.03, 25) Kari Koivumäki KoS 2.19.20. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 07.40 S.M.A.S.H! (S). C-luokka nuoremmat (13): 1) Aino Rantamaula OulPy V, 2) Meri Tilus OulPy IV, 3) Senni Pohjavaara KyVo IV. 23.00 Prisma: Korkean iän salaisuus. U18 SM, alempi alkusarja: Ässät–K-Espoo Ch 9–3 (0–2, 5–0, 4–1), KooKoo–TuTo 0–8 (0–2, 0–4, 0–2), Sport–K-Vantaa 2–3 (1–1, 0–0, 1–1, 0–1), SaiPa–HIFK Ak 2–3 (1–0, 0–1, 1–1, 0–1), Hermes–K-Vantaa Ak 1–4 (1–2, 0–1, 0–1). 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Jakso 3/10. 12.00 Agatha Christie – nainen dekkarien takana. 09.40 Unelmakoti. 22.00 Talo (16). 09.00 Simpsonit (12). 19.30 Selviytyjät Suomi. Vetelin Urheilijoiden matkaan lähti kaksi mitalia. 17.05 Viiden jälkeen. D-luokka vanhemmat (5): 1) Saana Ali-Sisto OulPy IV, 2) Venla Hänninen OulPy IV, 3) Selma Vallinmäki KyVo III. 10.55 Pisara. 20.00 Frendit (S). Rooliensa vangit. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Kausi 1, 7/8: Vaikea valinta. Kausi 1. Tapio Patana nappasi mestaruuden 85-vuotiaissa ja Anne Polso otti hopeaa 50-vuotiaissa. H15 10,4 km: 1) Topi Hyytiäinen KangSK 1.09.31, 3) Hannes Sundberg Minken 1.10.14. Viimeinen virhe. Kausi 1, 7/7. 21.28 Naissotilaat 4. 18.30 Puoli seitsemän. 23.05 Los Angelesin kuningas (7). Kausi 16, 8/12. 18.30 Emmerdale. igodat 3, 5/13. 2–1 (0–0, 1–1, 0–0, 0–0, 1–0) Edmonton–Vancouver 3–4 (1–2, 2–1, 0–1) San Jose–Colorado vl. 00.05 Tietäjät tietää. Niina Lahtinen ja Elias Salonen. 20.30 Yle Uutiset. 7.23 Barbapapa (S). 17.10 Murha kaikilla mausteilla (12). 14.55 Rikkaat ja rahattomat. 2 Jääkiekko Suomi-sarja: Muik Hockey–Haukat 2–3 (1–0, 1–2, 0–1), LeKi– Hunters 3–5 (0–0, 3–2, 0–3), Riemu–Titaanit 1–5 (1–1, 0–1, 0–3). Off the Record. 21.00 21.00 Leijonan luola Suomi. 22.05 Eroja ja sovintoja. 16.00 Unelmakoti. 7 7 0– 24 Seuraavat ottelut: 17.10. Pyry Nissinen KUS 95,55 90%. E-joukkue: 1) OulPy 120,650, 2) YK 115,450, 3) KyVo 42,300. Taso 3, krs: 1) Aaro Piekkanen VanDi 187,45, 2) Sofia Helosvuori Aalto 128,60, 3) Jeremias Knuuti KUS 126,60. Kausi 7. 14.30 MTV Uutiset Live. C: Sebastian Aho 1+1, Jesperi Kotkaniemi 1+0, Teuvo Teräväinen 1+0. Välimerelle. KOUVOLA Useamman mitalin nappasivat keskipohjalaiset suunnistuksen erikoispitkän SM-kisoissa Kouvolassa. 7.14 Kuminakuja 19 (S). Nuorten Mestis: Hokki–TuTo 0–1 (0–0, 0–1, 0–0), KalPa Ak–K-Kissat 7–9 (1–4, 1–2, 5–3), Hermes–LeKi 4–5 (1–2, 0–3, 3–0), KJT Haukat–S-Kiekko 3–0 (0–0, 2–0, 1–0), Pyry–GrIFK 6–2 (1–0, 2–1, 3–1), K-Vantaa–SaPKo 2–3 (0–1, 1–0, 1–2), KeuPa HT/Diskos–Koovee 2–7 (0–2, 1–1, 1–4), JYP Ak–Jokipojat 6–1 (3–0, 2–1, 1–0). D15 9,0 km: 1) Lotta Laakso LappRi 1.08.59, 3) Matilda Nynäs Botnia 1.15.37. Atlantis–KuPS Ak. 21.00 Efter Nio. 06.05 Pyjamasankarit (7). Kausi 1, jakso 4/10. 2 Lentopallo Naisten Mestaruusliiga: ArVo–LP Vampula 3–1 (26–24, 22–25, 25–13, 25–16). 8/8. 19.20 Päivän sää. 07.55 BUU-klubben. Jakso 4477: Omaero.fi. Suomi–Kazakstan, PohjoisIrlanti, San Marino–Tanska. Kausi 5, 3/8. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 16.10. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 23.05 Tämä on tämä. 13.00 Simpsonit (7). H16 12,3 km: 1) Karri Kuusinen Lynx 1.19.35, 5) Santeri Kallio KoS 1.19.45, 11) Atte Löfbacka KPV 1.32.57. 18.30 Taivaallista menoa: Elämää borrelioosin kanssa. (6.7.1967) (Mv) 14.55 Ylen aamun parhaat. 13.15 ELOKUVA Tapahtui kaukana (S). 20.55 Urheiluruutu. Kausi 1, 5/8. 02.10 Poliisit 2022 (7). D21 19,3 km: 1) Ida Haapala KR 2.25.05, 2) Veera Laaksoviita KR 2.31.19, 3) Mira Kaskinen RasKa 2.31.26. 10.30 ARPA. Jakso 4/8. Jakso 4/8. Taso 1, yleinen, 1m: 1) Maija Kautto Aalto 108,30, 2) Mimosa Kopisto VanDi 96,95, 3) Felicia Ketola VanDi 95,15, 18) Joona Mäntylä KUS 63,20 78%. 14.25 Eläintarhan vilkas elämä. 16.58 Uutiset. 15.00 Dirty House Rescue. H45 18,6 km: 1) Teemu Rantala LapVi 2.16.40, 16) Tuomas Hyyppä KoS 2.54.49. Miten menee. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 01.10 Poliisit 2022 (7). 03.25 Suurmestari Ruotsi. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. H35 20,6 km: 1) Peeter Pihl MSParma EST 2.25.04, 14) Matti Suvanto YlivKu 4.20.34. (U) 09.00 Saariston sankarit. 18.00 Päivän sää. 2 Tennis Tukholma, Nordic Open: Miesten kaksinpeli, 1. Kausi 2, 8/16. 275 (–13): Hye-Jin Choi Korea 72+67+72+64, Esther Henseleit Saksa 68+69+70+68, Yu Liu Kiina 68+67+72+68, Ariya Jutanugarn Thaimaa 72+66+68+69, Pavarisa Yoktuan Thaimaa 68+68+69+70 ...281 (–8): mm. Naisten liiga: RoKi–HPK 3–7 (1–1, 1–1, 1–5), Kärpät–K-Espoo 2–9 (0–6, 2–2, 0–1). 08.25 Mumenvággi (7). 18.00 Yle Uutiset. (U) 12.45 Sairaan kaunis koira. 20.30 Frendit (S). Ensimmäinen treffipäivä. 21.00 21.00 A-studio. 10.30 Retkiruokaa islantilaisittain. Kausi 13. 7 5 1 1 16– 6 16 Tanska ........................ Tuloksia: H21 26,7 km: 1) Timo Sild Koovee EST 2.46.07, 2) Aaro Aho VaHa 2.51.04, 3) Juho Ylinen IkNV 2.55.18. Uusi alku. Kausi 1. 18.00 BUUklubben. Onnea, Sirkka, Sirkku, Stella ja Luna! 6.53 Hyrräpäät (S). 08.40 Eräelämää. 18.00 Suuri ompelukisa. C-luokka vanhemmat (19): 1) Minttu Maaninka OulPy VI, 2) Alva Piirto OulPy VI, 3) Annika Tertsunen OulPy V. 10.40 Määränpäänä Santiago de Compostela. 17. 08.01 Tero hoitaa (7). 6.40 Israelin ja Hamasin välit kiristyvät 7.10 Puolan vaalien vaikutukset Euroopassa 7.42 Jälkihiki 8.12 Tulkinta metsälaista poisti tuhansia suojelukohteita 8.50 Pirkko Saisiosta uusi elämäkerta 09.30 Puoli seitsemän. 07.15 LEGO Ninjago (7). Ratkaisukeskeisyyttä rahalla ja ilman. 00.45 Valtateiden sankarit. Luulet liikoja, Liam. 10/10. 2 Telinevoimistelu Ylivieska: Tyttöjen kilpalinjan B-F luokkakilpailut. MAANANTAI 16.10.2023 Keskipohjanmaa 14 YLE TV1 06.25 Ylen aamu. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). Jakso 6/10. D-luokka nuoremmat (6): 1) Viivi Huttunen OulPy III, 2) Frida Majanmaa OulPy III, 3) Ella Kyllönen OulPy III. Tuloksia: B-luokka nuoremmat (22): 1) Amelia Hakala OulPy VI, 2) Unna Huotari OulPy VI, 3) Vilma Pietola OulPy V. (1950) (Mv) (U) • 14.35 Elävä arkisto: Naltijärven lappalainen. 15.10 Ei koskaan enää kebabia. H40 19,9 km: 1) Pasi Ikonen PR 2.19.24, 13) Juha Lassila VetU 3.21.15. Kausi 1, 2/6. 20.00 MOT. Louis–Seattle vl. 08.12 Taruvaeltajat (7). 08.25 Julian eläinystävät. Naisten Suomi-sarja: JyKi–MuJK 14–0 (4–0, 4–0, 6–0). 23.50 Puoli seitsemän. Kausi 4. 19.00 Tappava unelmakeho (12). 11.35 Kaikkea kaupan. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. C-joukkue: 1) OulPy 107,650, 2) YK 96,900, 3) KyVo 93,600. Jakso 8/16. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 45/50. 19.30 Salatut elämät. 17.45 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita. Miesten 2-sarja: K-Pallo/Kuula–Tiikerit 3–1 (25–21, 25–16, 19–25, 25–19).. Kausi 1, 8/8. 09.00 Huvila & Huussi. Seuraava ottelu: 22.10. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 7 5 1 1 15– 6 16 Suomi ......................... 12.30 Paavo Pesusieni (7). 03.10 Australian rajalla. G-lohko: Bulgaria–Liettua 0–2 (0–1), Unkari–Serbia 2–1 (2–1). 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 10.45 Retkiruokaa islantilaisittain. 13.35–14.55 Äidinmaa (S). 21.00 21.00 Kansan vihollinen (12). II-divisioona, Pohjoinen: LiKi–UU 7–4 (2–1, 1–1, 4–2), KeKi–TIHC 7–5 (1–2, 1–1, 5–2). 11.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.00 17.04 Päivän sää. Kausi 2, 6/6. 07.55 Angry Birds Toons (S). NELONEN 06.00 Bing (S). Jakso 6/6. 11.05 Antiikkikaksintaistelu. 16.40 Enemmän elokuvasta: Viskiä viskiä. Kausi 4. 17.55 Uutiset. 16.45 Novosti Yle. 16.00 Maajussille morsian: Kaikki tarinat. D-joukkue: 1) OulPy 99,400, 2) KyVo 88,400. D65 7,0 km: 1) Annariitta Kottonen Lynx 1.16.06, 17) Lea Pöyhönen VetU 2.20.19. 16.00 ELOKUVA Huippujengi Himalajalla (7). Ihmisjahtia internetissä. Kausi 5, 5/8. Kausi 1. H75 7,5 km: 1) Ensio Lakanen VaajTe 1.13.08, 8) Matti Kattilakoski KPV 1.22.41, 11) Leo Jokinen KoS 1.29.08. 19.25 Tulosruutu. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. Miesten EM-karsinta, lauantain ottelut: H-lohko: Pohjois-Irlanti–San Marino 3–0 (2–0), Slovenia–Suomi 3–0 (2–0), Tanska–Kazakstan 3–1 (2–0) Slovenia ...................... H50 14,9 km: 1) Heikki Kettunen VaajTe 1.44.56, 15) Juha Jokikuona RasTiimi 2.03.10, 33) Patrik Nyman Brahe 2.31.11, 48) Kim Biskop KoS 3.05.55. 23.20–23.50 Sumutus (16). FI. Taso 2, yleinen, 1m: 1) Juho Kärkkäinen Mansen Molskis 130,20, 2) Netta Penttinen VanDi 120,20, 3) Robert Nyman Aalto 117,55, 13. 12.55 Taiteilijaelämää. 10.00 Rikkaat ja rahattomat. Kausi 1, 4/7. 00.20–06.24 Pentulive. Lähi-idässä siviilien hätä kasvaa. 08.05 Oggi ja torakat (7). 01.45 Ruotsin surkein kuski. 10.00–10.45 Nolly (S). 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 19.00 Alone – yksin erämaassa (7). D18 12,5 km: 1) Isabella Lillqvist TP 1.41.52, 33) Amanda Nynäs Botnia 3.45.51. 12.30–14.25 Tanssii Tähtien Kanssa. 11.00 Lofoottien kalamestari. 7.35 Ryhmä Hau (S). 08.00 Korkeasaari. 15.00 Ruotsin surkein kuski. (U) 13.15 Tanskalainen maajussi. 22.35 Hockey Night – Tien päällä. 16.00 Gassed up. Kausi 7, 2/10. Jakso 14/35. 07.15 Muumilaakson tarinoita (7). MOT löytää Thaimaasta poimijoita, joita on kohdeltu huonosti. Otteluparin voittaja nousee Ykkösliigaan. Tuloksia: Masters, naiset, 1m: 1) Suvi Juhas Härveli 160,15, 2) Kati Peltola-Vikström KUS 149,85, 3) Marja Salonius Härveli 145,60. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. H85 4,9 km: 1) Tapio Patana VetU 1.16.25. 23.00 Sumutus (16). 09.30 Paksut pariskunnat. 22.00 Hormonit! (12). MTV SUB 06.30 Teletapit (S). Epäkäytännöllisestä ihanaksi. tuotantokausi osa 7/10. 07.40 Code Lyoko: Evolution (7). 7 4 3 11– 7 12 Kazakstan ................... YLE TEEMA & FEM 07.55–12.00 YLE FEM. Karsinta Ykköseen: KuPS Ak–Atlantis 0–3 (0–1). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 4. 22.45 Oddasat. Kierrätysvaatteet. Jakso 5/10. 06.30 Smurffit (7). 4/10. Kausi 1, 5/10. D55 8,9 km: 1) Annika Viilo TP 1.19.02, 8) Päivi Lassila RasTiimi 1.32.46. 22.25 Sumutus (16). Jakso 1/8. 21.00 ELOKUVA Matrix (16). F-luokka (6): 1) Noora Rintala KyVo 42,600, 2) Noora Haapakoski YK 39,550, 3) Oona Valtaala KyVo 39,350. NHL lauantaina: Ottawa–Philadelphia 5–2 (2–1, 2–1, 1–0) Winnipeg–Florida 6–4 (1–1, 3–1, 2–2) W: Rasmus Kupari 0+1 F: Aleksander Barkov 0+2 Boston–Nashville 3–2 (1–1, 1–1, 1–0) Columbus–NY Rangers 5–3 (2–1, 2–0, 1–2) C: Patrik Laine 0+1 Detroit–Tampa Bay 6–4 (2–2, 2–1, 2–1) D: Ville Husso 21/25 torjuntaa Montreal–Chicago 3–2 (0–0, 3–0, 0–2) Pittsburgh–Calgary 5–2 (0–0, 0–1, 5–1) Toronto–Minnesota 7–4 (3–1, 1–2, 3–1) NY Islanders–Buffalo 3–2 (2–0, 0–1, 1–1) St. (U) 19.45–19.54 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Syksy. 10.00–10.30 Emmerdale. Nuorisokaartista Minkenin Hannes Sundberg oli pronssilla 15-vuotiaissa pojissa ja Botnian Matilda Nynäs saman ikäluokan tytöissä. Vompatti-Waru. Se oli siinä, Hope. E-luokka (15): 1) Iida Maajärvi KyVo 42,300, 2) Iida Immonen OulPy 40,450, 3) Veera Perälä OulPy 39,350. T21 SM-sarja: Nibacos–FBC Turku 4–2 (1–1, 2–1, 1–0), Blackbirds/ Tiikerit–SBS Wirmo 5–9 (1–4, 3–1, 1–4). 07.30 Tara Duncan (7). 17.30 Viiden jälkeen. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Matilda Castren Suomi 74+71+66+70 (26:s). Taiteilijan täysstoppi. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano (12). 12.05 Koiraperheet käytöskoulussa. Kausi 1, 1/5. Kausi 1. 21.00 21.00 Naissotilaat 4. Deittailun tietäjä paikalla. B-luokka vanhemmat (28): 1) Olivia Pajala OulPy VI, 2) Anni-Sofia Arhipoff OulPy VI, 3) Kaisa Havana OulPy VI. 20.00 Maajussille morsian. 17.00 Nuku hyvin. Työstään Suomessa he kertovat tienanneensa vain muutamia kymppejä. 11.00 Jumalanpalvelus. 22.20 Päivän sää. karsintakierrosta: Otto Virtanen Suomi–Damir Dzumhur Bosnia ja Hertsegovina 6–4, 6–7 (2–7), 7–6 (7–3). 2 Salibandy Miesten F-liiga: KrP–OLS 7–1 (2–0, 2–1, 3–0), FBC–Classic 6–10 (2–3, 1–3, 3–4), Jymy–Oilers 4–8 (1–3, 3–2, 0–3), SPV–Indians 6–4 (1–0, 3–2, 2–2). H70 8,9 km: 1) Taisto Kemppainen VaKa 1.29.46, Erikoispitkältä menestystä 11) Peter Kronholm Brahe 1.37.07, 42) Rolf-Erik Sundelin GIF 2.21.00. Miesten II-divisioona, Pohjanmaa: SB Vaasa II–Jalas 2–5 (0–2, 1–1, 1–2). 02.30 Kaappaus keittiössä. H18 16,6 km: 1) Florian Fritzen Lynx 1.44.33, 17) Viktor West Brahe 2.05.50. (U) 20.00–20.50 Sohvaperunat. 12.30 Murha kaikilla mausteilla (12). 15.50 Arto Nyberg. Kausi 6. • 23.45 Kulttijohtajat oikeuden edessä (12). Jakso 6/8. hillagroup.fi/mainostajalle 2 Uimahyppy Vantaa: Finn Cup 4-osakilpailu 14.10. Suomalaisten marjojen maine on saanut kolhun ihmiskauppaepäilyjen vuoksi. 10.00 Matkalla huipulle: Excel Esports. 13.40 Pää puristuksessa. Kausi 5, 1/8. 17.00 Simpsonit (7). Myrskyn keskellä. 09.30 Faija hoitaa (S). 09.10 Antiikkimakasiini. (2019) 17.00 17.55 MasterChef Australia. Kausi 4. 03.40–04.40 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). Kuinka verisiksi taistelut kiihtyvät Israelin ja Hamasin välillä. Ruotsalaisessa realitysarjassa remontoidaan ja sisustetaan. Kausi 3, 7/8. (U) 12.00 Lääketieteen uudet kuviot. 16.40 Yle Oddasat. Catcoin. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Super Deals. 08.30 Professori Balthazar (S). D45 11,0 km: 1) Mari Sane HS 1.26.11, 22) Kati Nynäs Botnia 2.17.52. Ryhmätreffien huumaa. Jakso 10/20