0400907567 Keskiviikkona 19.4. Nähtävillä mm. Huhtikuuta 2023 • Nro 101 Jaakko Selin esittelee kevään uutuuksia myymälässämme. Piste tyydytti näin alkuun sekä KPV:tä että JJK:ta. klo 11:00 18:00 Vaarallisia tilanteita, vaan ei täysosumia sisälsi jalkapallon Ykkösen avauspeli Kokkolassa. www.keskipohjanmaa.fi Asiakaspalvelu 020 750 4469 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Sunnuntai 16. Maaliton avaus Ykkösessä Ulottuva Haris Chantzopoulos ei saanut erikoistilanteista maalitiliä auki. CLAS-OLAV SLOTTE 1 Sivu 16. Tervetuloa! Isokatu 11, Kokkola P. Tom Fordin, Guessin ja MaxMaran mallistot kokonaisuudessaan. Upea sää ja ilmaispeli houkuttelivat Keskuskentän tekonurmen äärelle yli 1300 katsojaa
– En tiedä onko tästä tutkimustietoa, onko todella näin. – Taudin aiheuttajaa, varsinkin virusta voi olla vaikea erottaa pelkillä oireilla. Milloin on syytä lähteä vastaanotolle. Miksi oksennustauti alkaa usein yöllä. osastohoitoon/nesteytykseen. – Tarkkoja määriä vaikea sanoa, koska diagnoosi usein kliininen oireiden perusteella ja hoidetaan kotona. Kuinka runsaasti vatsatautia nyt sairastetaan. Kuinka monta päivää se voi kestää. Yleisimpiä aikuisten vatsatautien aiheuttajia ovat norovirukset. – Viruksen aiheuttama vatsaoireilu menee yleensä nopeasti ohi 12–48 tunnissa. Virusripuleihin voi liittyä lämpöilyä. Millaisissa tapauksissa potilas joutuu vuodeosastolle. Joskus iäkäs tai perussairas voi joutua pitkittynen oireilun vuoksi nesteytykseen. Rotavirukseen on tehokas rokote, joka on lasten rokotusohjelmassa. Syitä on spekuloitu ja monenlaisia selityksiä tälle on tarjoiltu. Valtaosalla on myös ripulia.. PUHEENAIHE: SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 2 Noroviruksen aikaa Päivi Savela Kysymyksiin vastasivat KeskiPohjanmaan hyvinvointialueen Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen ja tartuntatautihoitaja Kirsi Korkeakangas. – Riittävä nesteytys on tärkeää Norovirus jyllää tyypillisesti keväällä Käsien pesu myös ennen ruokailua on erittäin tärkeää. – Alkuvuoden 2023 aikana alueella on ollut liikkeellä muun muassa enteroviruksia, rotavirusta ja norovirusta sekä yksittäisiä adenoviruksia. Myös lasten vatsataudeista merkittävä osa johtuu noroviruksista. – Noroviruksen epidemia on yleensä keväällä, eli vuodenaika sen esiintymiselle tyypillinen. Millaiset ohjeet annatte kotiin hoidosta ja hygieniasta. Erityisesti norovirusripulissa tulee käyttää myös käsihuuhdetta. – Jos vatsatauti on niin raju että sen vuoksi joutuu esim. Missä tapauksissa on syytä varmistaa laboratoriokokeilla, mikä on taudin aiheuttaja. Muun muassa syöminen yleensä ajoittuu päivän aikaan, ja 12 tunnin itämisajalla laskien oireen alku voi silloin osua yöaikaan. Mistä johtuu, että vatsatautia sairastetaan juuri nyt. Kuinka rajua oksentelu voi olla. – Toinen syy voi olla elimistön luonnollinen vuorokausikierto, eli yöllä ollaan vaakatasossa, ja vatsan toiminta voi olla rauhallisempi, mutta samalla esimerkiksi elimistön puolustusjärjestelmä voi olla yöllä aktiivisempi ja reagoida vatsassa oleviin taudinaiheuttajiin. ” Norovirusinfektion oireet ovat yleensä alkuun kouristava vatsakipu ja pahoinvointi jota seuraa oksentelu. Valtaosalla on myös ripulia. – Noroviruksen osalta itämisaika on 12-72 tuntia. – Lapsilla rotavirus voi aiheuttaa voimakkaan oksentelun ja ripulin joka varsinkin pienillä lapsilla voi johtaa kuivumiseen. Ovatko kaikki vatsataudit periaatteessa samanlaisia. Millaisia vatsatauteja nyt on liikkeellä. – Tällä hetkellä alueellamme on norovirusta. Määrä ehkä tavanomainen kevään epidemia ajan tasolla. – Norovirusinfektion oireet ovat yleensä alkuun kouristava vatsakipu ja pahoinvointi jota seuraa oksentelu. Liittyykö vatsatautiin aina ripuli, entä kuume. Onko lapsilla norovirusta vai rotavirusta ja kumpi on rankempi sairastaa. – Jos ripuli jatkuu useita päiviä, siihen liittyy kuumetta tai yleistila heikkenee ripulin vuoksi esimerkiksi nesteiden nauttiminen ei onnistu. – Perusterve joutuu hyvin harvoin virusripulin vuoksi sairaalahoitoon. Kuinka pitkä on taudin itämisaika
Onko kouluille tai kouluterveydenhoitajille annettu aiheesta ohjeita. Käsien pesu myös ennen ruokailua on tärkeää. 1 Vaihda likaantuneet vaatteet ja vuodevaatteet välittömästi ja pese ne kuumalla vedellä. – Erinomainen sivusto on myös Terveyskylä.fi, joka on kaikille avoin, Suomen yliopistosairaaloiden kehittämä julkinen verkkopalvelu. Suomen Lukiolaisten liitto totesi kannanotossaan eduskuntavaalien jälkeen resursseja opiskelijoiden hyvinvointiin. Lähde: THL CLAS-OLAV SLOTTE ripulin hoidossa. Lukioiden aloituspaikkojen määrä tulisi kuitenkin asettaa realistisemmalle tasolle. Vain muutamassa lukiossa alueella on ikäluokassa yli sata opiskelijaa ja monessa puhutaankin kymmenistä. 1 Pese hyvin vihannekset ja hedelmät ja vältä kypsentämättömien simpukoiden ja ostereiden syömistä. Oppivelvollisuutta pidennettäessä erityisesti pienlukioilta jäi pois porkkanoita, joilla opiskelijoita kouluun houkuteltiin. Sen sijaan ammatillinen koulutus kiinnostaa eri tavalla. Nyt ne ovat useilla lukiopaikkakunnilla jopa reilusti ikäluokan kokoa suuremmat. Lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen suosituimmille aloille sisään pääseminen on kovan kisan takana. Sopivia juomia ripulin aikana ovat laimeat mehut, tee, vesi, marjakeitot ja -kiisselit, lihaja kasvisliemet, apteekista saatavat ripulijuomat – Ulostamisen jälkeen pestään aina kädet saippualla ja vedellä. Liiton mukaan suorituskeskeisyys, kilpailu ja yhteiskunnan asettamat monet paineet näkyvät nuorten mielenterveydessä. Pienemmissä oppilaitoksissa nuoret tunnetaan hyvin ja tämän pitäisi olla kilpailuvaltti opiskelupaikkaa valitessa. Entä kouluun menon suhteen. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. 1 Puhdista ja desinfioi mahdollisesti viruksella likaantuneet pinnat huolellisesti käyttäen klooripitoista puhdistusainetta. Kpedussa aloituspaikkoja oli 606 ja näihin oli ensisijaisia hakijoita 672. Edes ilmaiset autokoulun teoriatunnit eivät ole lisänneet pienlukioiden hakijamääriä, joten moisten bonusten antaminen lisähakijoiden toivossa ei ole jatkamisen arvoista, vaan verorahojen tuhlaamista. Helsingissä sen sijaan lukioihin on edelleen enemmän hakijoita kuin aloituspaikkoja, joten halutuimpiin lukioihin sisään pääsemiseksi on yläkoulussa tehtävä jo töitä. Sisältöjä tuottavat sosiaalija terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä palvelun käyttäjien kanssa. Montako päivää pitää olla oksentamatta, jotta voi mennä kouluun. Sanni Aho Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. PÄÄKIRJOITUS Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Juttuvinkit ja uutispäivystys Sähköposti: toimitus@kpk.fi Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Avaa tästä uusin näköislehti puhelimeesi QR-koodilla. Lukioiden aloituspaikkojen määrät kertovat melkoisesta toivosta Lukioiden aloituspaikkojen määrä tulisi kuitenkin asettaa realistisemmalle tasolle.. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 3 FAKTA Toimi näin 1 Voit ehkäistä noroviruksen tarttumista seuraavilla toimilla: 1 Pese kädet huolellisesti, erityisesti WC-käynnin ja vaipanvaihdon jälkeen sekä ennen ruokailua tai ruoanlaittoa. – Ripuloivat ja oksentelevat lapset hoidetaan kotona, kunnes lapsi on ollut kahden vuorokauden ajan oireeton. Niin paljon, että paikkojen täyttyminen ei ole tämän kokoisilla ikäluokilla edes lähelläkään realismia. Alueen lukioissa on hyvä jos hakijamäärä on edes puolet aloituspaikkojen määrästä. Kädet kuivataan hyvin ja pyyhe vaihdetaan riittävän usein, tai käytetään kertakäyttöpyyhkeitä. Tämä ei nyt näy ainakaan pienten paikkakuntien lukioiden hakutilanteessa, kun sisään pääsevät helposti kaikki. Erityisesti norovirusripulissa tulee käyttää lisäksi myös käsihuuhdetta. – THL:n sivuilla on hyvät ohjeet noroviruksen hoitoon, joiden mukaan ohjeistetaan myös kouluja ja kouluterveydenhuoltoa. Pienemmissä lukioissa ja ylipäätään pienemmissä kouluissa on aina ollut enemmän mahdollisuuksia huomata siipi maassa kulkevaa nuorta. Ilmaiset kirjat ja opetusvälineet kustannetaan nykyään kaikille alle 18-vuotiaille oppivelvollisuuden piirissä oleville. Mikä merkitys aloituspaikoilla edes on, kun lukiokoulutuksen kohdalla niillä ei selvästi ole vaaraa täyttyä edes Kokkolassa. Lukioiden kohdalla aloituspaikkoja on merkattu koko alueelle runsaasti. Lukioverkosto on vielä ainakin toistaiseksi tiivis ja pienlukiot saavat yhä korotettua valtionosuutta, mikä houkuttelee pitämään oppilaitokset voimissaan. Haku peruskoulun jälkeisiin oppilaitoksiin päättyi maaliskuun lopulla ja nyt Opetushallituksen tilastopalvelu Vipunen antaa dataa hakijamääristä. 1 Kuumenna ulkomaiset pakastemarjat kauttaaltaan, esimerkiksi keittämällä marjoja 2 minuutin ajan. Esimerkiksi Kaustisen musiikkilukioon oli 90 aloituspaikkaa ja ensisijaisia hakijoita oli 66
Lisäksi varoitus on tulossa keskiviikoksi Etelä-Pohjanmaalle. Idässä ja pohjoisessa päivälämpötilat voivat vaihdella 5 ja 10 asteen välillä. –?Lunta on ajankohdalle tavanomaista enemmän Itä-Suomessa ja osassa keskistä Suomea. Sunnuntaille varoitus ruohikkopaloista on annettu Satakuntaan, Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle sekä Ahvenanmaalle. Tarkkailupaikoilla kaukoputkien kera varustautuneet asiantuntijat opastivat kiinnostuneita. SUH:n mediasta keräämien ennakkotietojen mukaan maaliskuussa hukkui Suomessa kaksi ihmistä, iäkäs pariskunta Uudessakaupungissa. Hassel ja Holmbäck päätyivät lintuharrastuksen pariin 1980-luvulla, mutta Holmbäckin osalta harrastus jäi pariksi kymmeneksi vuodeksi. Lauantai-iltapäivänä raportoitiin useita paikallisia maastopaloja eri puolella Suomea. Kasvukauden käynnistyttyä annetaan metsäpalovaroituksia. Vaikka mitään suurharvinaisuuksia ei nyt nähtykään, Holmbäck kokee lajien kirjon olleen potentiaaliselle uudelel harrastajalle kannustava. Etelässäkään lumi ei ole sulanut kaikkialta, sillä esimerkiksi Espoon Nuuksiossa mitattiin vielä 19 sentin lumensyvyys, meteorologi täydentää. –?Alkavan viikon lämpimin päivä on alustavien tietojen mukaan keskiviikko. Kävijöiden joukossa oli niin aikuisia, lapsia kuin nuoriakin. Kaikkien pisteiden yhteiskävijämääräksi hän arvioi jopa yli sataa ihmistä. – Tähän aikaan vuodesta voi nähdä myös esimerkiksi hiirihaukkoja, suohaukkoja, töyhtöhyyppiä ja kiuruja, lisää Hassel. –?Sieltä sateita saattaa olla valumassa keskiviikon vaiheilla myös Itä-Suomeen. Maanantaina varoituksen piiriin tulevat myös Pirkanmaa ja Kymenlaakso, tiistaina puolestaan Kanta-Häme ja Päijät-Häme. Erilaisia lintulajeja havaittiin jopa yli viisikymmentä. – Paras tapa oppia lintujen tunnistamista on asiantuntijan avustuksella, ei lintukirjan sivuja tuijottamalla, sanoo Holmbäck. Tarkkailupaikat olivat lähinnä peltojen reunoilla. Kaikista lajeista runsaslukuisimpia olivat hanhet. Sisävesien jäät ovat olleet kuluneena talvena paikoin tavanomaista ohuemmat. Hän innostui harrastuksesta uudelleen viitisen vuotta sitten ja huomasi, että lintukanta on muuttunut. Pelkästään hänen luotsaamallaan pisteellä kävi kolmisenkymmentä kävijää. KAJ HOLMBÄCK Pertti Mattila HELSINKI (STT) Lähipäiviksi on luvassa ajankohtaan nähden keskimääräistä lämpimämpiä päivälämpötiloja. Maan pohjoisosiin voi hänen mukaansa olla ensi viikolla tulossa myös pilvisyyttä sekä hajanaisia sateita. Tähän aikaan pitäisi olla hyvä nähdä esimerkiksi pelloilla levähtäviä joutsenia ja hanhia. Lännessä saatetaan hätyytellä kevään tähänastista lämpöennätystä, joka on Raumalla mitattu 18,1 astetta, kertoi päivystävä meteorologi Jani Parviainen lauantaina STT:lle. – Mä luulen, että joillekin avautui uusi maailma, Holmbäck myhäilee. – Toisaalta hömötiaisten määrä on vähentynyt etelän metsissä ja ei niitä täälläkään liikaa ole. – Pellot ovat hyviä tarkkailupaikkoja, kun lumi on sulanut. – Varmasti satoja hanhia. LUMIRAJA kulki Parviaisen mukaan viikonloppuna osapuilleen Lappeenranta–Pori-akselilla. UUTISET Juttuvinkit ja uutispäivystys Tekstiviestit ja WhatsApp: 040 036 5601 Sähköposti: toimitus@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 4 Maria Store/Jani Kauta – Lämmintä päälle ja vesitiiviit jalkineet jalkaan. Tavallisten metsähanhien lisäksi havaittiin esimerkiksi tundrahanhia ja lyhytnokkahanhia, Holmbäck summaa. Kokkolassa lintuja tarkkaillaan Pahkanevalla Marinkaisissa ja Vitikassa. Suomi on pitkä maa, joten vaihtelua jääolosuhteissa on paljon. huhtikuuta lintubongauspäivän, jolloin asiasta kiinnostuneet kiersivät paikasta toiseen seuraamassa kevätmuuttoa parhaillaan tekeviä lintuja. Lähipäivät kuivia ja aurinkoisia Lunta tavanomaista enemmän idässä ja osassa keskistä Suomea. Keväällä jää haurastuu ja puikkoontuu nopeasti, jolloin monikymmensenttinenkin jää voi pettää alta. Viimeisen viikon aikana on tapahtunut monia läheltä piti -tilanteita ympäri maata, varoittaa Suomen uimaopetusja hengenpelastusliitto (SUH) tiedotteessaan. Holmbäckin omaksi suosikiksi nousi eräs piekana, joka liiteli pellon yllä tarkkailemassa mahdollista saalista. Vaikka meri ja isot järvet ovat suurimmilta osin jo auki Etelä-Suomessa, on pienemmillä vesistöillä pohjoisempana vielä ollut mahdollista liikkua jäällä. Puolangalla lumen syvyydeksi mitattiin 98 senttiä. Jään kantavuus on ollut tänä keväänä helppo arvioida väärin. SUH korostaa, että paksukaan jää ei välttämättä enää ole turvallista. ILMATIETEEN laitos antaa ruohikkopalovaroituksia kuivina aikoina keväisin, kun kasvukausi ei ole vielä alkanut. Maan eteläosissa yöt ovat kuitenkin siinä määrin viileitä, että se laskee vuorokauden keskilämpötilat etelässä vuodenajalle tavanomaisiksi. Asiantuntija osaa kertoa aloittelijalle millaisiin asioihin hänen kannattaa kiinnittää huomiota. Silloin lämpö näyttäisi nousevan lännessä yli 15 asteeseen. Satakunta kävijää bongasi lintuja Lauantaina seurattiin kevätmuuttoa tekeviä lintuja peltojen reunoilla. Muuta ei tarvita, ohjeistavat Gamlakarleby fågeloch naturvännerin puheenjohtaja Kaj Holmbäck ja Birdlife Keski-Pohjanmaan puheenjohtaja Johan Hassel. – Tarkkaillaan linnun olemusta, miten se liikkuu ja miltä se kuulostaa, selvittää Hassel. – Osa harvinaisista linnuista on nykyisin täällä aika tavallisia, kuten esimerkiksi tundrahanhi. Yhdistykset järjestivät lauantaina 15. Linnut ovat hyviä indikaattoreita siitä, miten eri luontotyypit voivat, jatkaa Hassel. – Osa tykkää tarkkailla lintuja yksin, mutta me yhdistyksessä yritämme tehdä tästä sosiaalisen jutun. Porukkaan on helpompi tulla mukaan ja mitä enemmän silmäja korvapareja, sitä enemmän löytää. Kevään edetessä ja jäiden sulaessa lintuharrastajat siirtyvät meren rannalle, sanoo Holmbäck. Lintubongauspäivä oli kokonaisuutena Holmbäckin mukaan “tosi miellyttävä”. Yleisölle kiinnostavimpia olivat erilaiset petolinnut, joita nähtiin niin ikään montaa lajia, piekanoista jopa tuulihaukkaan. Keskiviikkona ruohikkopalovaroitus kattaa jo koko eteläisimmän Suomen, kun se laajenee myös Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan. Suotuisat säät hellivät lintubongareita. Valtaosin kuivaa n säähän liittyy se, että ruohikkopalovaroitus laajenee Etelä-Suomessa ensi viikon puoliväliin asti päivittäin. Tarkkailupaikkoja oli myös esimerkiksi Kruunupyyssä ja Himangalla
10 000 km:n polttoaineen arvo (1 180 €) annetaan alennuksena kaupan teon yhteydessä. kesäkuuta. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Kokkolan Satama haluaa laajentaa syväsatamaa Kokkolan Satama Oy on hakenut lupaa syväsataman pohjoisosaan suunnitellulle laajennukselle.. Mehtälän vaalikampanjan kulut kohosivat 67 100 euroon, josta omia varoja on 15 000 euroa, yksityishenkilöiden tukea 30 250 euroa, yritysten tukea 13 600 euroa, puolueyhdistyksiltä saatua rahaa 4500 euroa ja tukea muilta tahoilta 3750 euroa. M MBB--M Moobbiillee KKookkkkoollaa Heinolankaari 1, 67600 Kokkola puh.. 020 7571 250 www..mbmobile..fi S-Crossissa on paljon tilaa ystäville, perheelle ja tavaroille. Tarjous ei koske lääkinnällisiä hoitotuotteita. Rakennusja ympäristölautakunnan lausunnossa todetaan, että sataman pitäisi esittää nykyistä tarkemmat tiedot syväsataman laajennuksen vaikutuksista meren vedenlaatuun ja sedimentin, eli maa-aineksen sekoittumiseen sekä leviämiseen. Viimeisimpään summaan sisältyy 6000 euron tuet Kaksikielisen Suomen säätiöltä ja Pro Markkinataloudelta. Etu ei ole voimassa muiden mahdollisten asiakasetujen kanssa. Aluehallintovirasto on pyytänyt asiasta Kokkolan kaupungin ja kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa. Tarjous on voimassa 4.6.2023 asti. M MBB--M Moobbiillee KKookkkkoollaa Heinolankaari 1, 67600 Kokkola puh.. 29 810 € AUTOJA NOPEAAN TOIMITUKSEEN 10 000 KILOMETRIÄ KAUPAN PÄÄLLE SUZUKI TARJOAA: Polttoaine-etu lasketaan seuraavasti: Suurimman kulutuksen mallin keskikulutus 5,9 l/100 km, polttoaineen hinta 2 €/l. Etu koskee vain uusia asiakastilauksia 30.4.2023 asti. suzuki.fi VALITSE ITSELATAAVA HYBRIDI TAI 48V KEVYTHYBRIDI / ALLGRIP-NELIVETO / HUIPPUVARUSTELU / ALK. S-CROSS-MALLISTO ALK. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. S-Cross täyttää mainiosti niin arjen työmatkakuin vapaa-ajan viikonloppumatkavaatimuksetkin. Kuvan auto erikoisvarustein. kulutus 5,8-6,1 l/100 km. Etu ei ole voimassa muiden mahdollisten asiakasetujen kanssa. 600 € toimituskulut). Etu koskee vain uusia asiakastilauksia 30.4.2023 asti. Vain osa alueen kansanedustajista ilmoitti vaalirahoituksestaan Katariina Poranen Laajennusalueelle rakennettaisiin uusi satamakenttä 4,4 hehtaarin laajuiselle pengerrysja täyttöalueelle. AllGrip Select -nelivetojärjestelmän avulla ajat turvallisesti niin mökkikuin moottoritietä. Etu ei ole voimassa muiden mahdollisten asiakasetujen kanssa. Kuvan auto erikoisvarustein. M MBB--M Moobbiillee KKookkkkoollaa Heinolankaari 1, 67600 Kokkola puh.. Ennakkoilmoitusten perusteella Henrikssonilla oli puolueiden puheenjohtajien toiseksi suurin budjetti, kun suurin budjetti oli keskustan Annika Saarikolla. Mika Lintilän ilmoituksesta selviää, että hänen vaalikampanjansa kulut olivat yhteensä 50 000 euroa, joista omia varoja 15 000 euroa, yksityishenkilöiden tukea 3000 euroa, yrityksiltä saatua tukea 27 000 euroa ja puolueyhdistyksiltä saatua rahaa 5000 euroa. suzuki.fi VALITSE ITSELATAAVA HYBRIDI TAI 48V KEVYTHYBRIDI / ALLGRIP-NELIVETO / HUIPPUVARUSTELU / ALK. AllGrip Select -nelivetojärjestelmän avulla ajat turvallisesti niin mökkikuin moottoritietä. 1.4 BOOSTERJET 4WD GL+ 6MT HYBRID 29 810 € 30 990 € (sis. 29 810 € AUTOJA NOPEAAN TOIMITUKSEEN 10 000 KILOMETRIÄ KAUPAN PÄÄLLE SUZUKI TARJOAA: Polttoaine-etu lasketaan seuraavasti: Suurimman kulutuksen mallin keskikulutus 5,9 l/100 km, polttoaineen hinta 2 €/l. S-Cross on saatavilla erittäin taloudellisena automaattivaihteisena itselataavana hybridinä tai maanuaalivaihteisena kevythybridinä. S-Cross täyttää mainiosti niin arjen työmatkakuin vapaa-ajan viikonloppumatkavaatimuksetkin. Suunnitelmien mukaan täyttö on tarkoitus rajata merestä louheesta rakennettavalla, noin 620 metrin pituisella reunapenkereellä. 1.4 BOOSTERJET 4WD GL+ 6MT HYBRID 29 810 € 30 990 € (sis. 29 810 € AUTOJA NOPEAAN TOIMITUKSEEN 10 000 KILOMETRIÄ KAUPAN PÄÄLLE SUZUKI TARJOAA: Polttoaine-etu lasketaan seuraavasti: Suurimman kulutuksen mallin keskikulutus 5,9 l/100 km, polttoaineen hinta 2 €/l. RKP:n puheenjohtajan, AnnaMaja Henrikssonin ilmoituksessa vaalikampanjan kuluiksi ilmoitetaan 63 000 euroa, joista puolueelta saatua tukea on 46 510 euroa, puolueyhdistyksiltä saatua tukea 3000 euroa ja “muilta tahoilta saatua tukea” 13 490 euroa. 020 7571 250 www..mbmobile..fi S-Crossissa on paljon tilaa ystäville, perheelle ja tavaroille. Ilmoituksen mukaan Lintilä on saanut vaalityöhönsä 6000 euron suuruisen tuen Pro Markkinataloudelta ja 5000 euron tuen matkailuja ravintolapalveluilta MaRa:lta. 1.4 BOOSTERJET 4WD GL+ 6MT HYBRID 29 810 € 30 990 € (sis. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Malliston CO 2 -päästöt 132-139 g/km, EU-yhd. Malliston CO 2 -päästöt 132-139 g/km, EU-yhd. kulutus 5,8-6,1 l/100 km. suzuki.fi VALITSE ITSELATAAVA HYBRIDI TAI 48V KEVYTHYBRIDI / ALLGRIP-NELIVETO / HUIPPUVARUSTELU / ALK. Etu koskee vain uusia asiakastilauksia 30.4.2023 asti. Satama on laskenut, että hanke kestäisi enintään neljä vuotta. S-Cross on saatavilla erittäin taloudellisena automaattivaihteisena itselataavana hybridinä tai maanuaalivaihteisena kevythybridinä. S-Cross täyttää mainiosti niin arjen työmatkakuin vapaa-ajan viikonloppumatkavaatimuksetkin. Vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksesta sai jättää huhtikuun alkuun mennessä. S-Cross on saatavilla erittäin taloudellisena automaattivaihteisena itselataavana hybridinä tai maanuaalivaihteisena kevythybridinä. S-Cross on saatavilla erittäin taloudellisena automaattivaihteisena itselataavana hybridinä tai maanuaalivaihteisena kevythybridinä. S-Cross täyttää mainiosti niin arjen työmatkakuin vapaa-ajan viikonloppumatkavaatimuksetkin. 020 7571 250 www..mbmobile..fi S-Crossissa on paljon tilaa ystäville, perheelle ja tavaroille. S-CROSS-MALLISTO ALK. Reunapenkereen sisäpuolinen täyttö tehtäisiin kiviaineksella, hiekalla ja moreenilla. 600 € toimituskulut). 020 7571 250 www..mbmobile..fi Katariina Poranen Vaasan ja Oulun vaalipiirien kansanedustajista kaikki eivät ole tehneet vapaaehtoista ennakkoilmoitusta vaalirahoituksestaan. kulutus 5,8-6,1 l/100 km. Varsinaisen vaalirahoitusilmoituksen takaraja on 5. Lisätietoja rahoitusvaihtoehdoista myymälähenkilökunnalta ja osoitteesta silmaasema.fi/rahoitus. 10 000 km:n polttoaineen arvo (1 180 €) annetaan alennuksena kaupan teon yhteydessä. 600 € toimituskulut). suzuki.fi VALITSE ITSELATAAVA HYBRIDI TAI 48V KEVYTHYBRIDI / ALLGRIP-NELIVETO / HUIPPUVARUSTELU / ALK. S-Crossissa on paljon tilaa ystäville, perheelle ja tavaroille. Sen sijaan Timo Mehtälä (kesk.) on ilmoittanut vaalirahoituksensa ennakkoon. Kuvan auto erikoisvarustein. AllGrip Select -nelivetojärjestelmän avulla ajat turvallisesti niin mökkikuin moottoritietä. Oulun vaalipiirissä Kalaja Pyhäjokilaakson uusista kansanedustajista Antti Kangas (ps.) ei ole jättänyt vapaaehtoista ennakkoilmoitusta. Etu koskee vain uusia asiakastilauksia 30.4.2023 asti. Kuvan auto erikoisvarustein. kulutus 5,8-6,1 l/100 km. Ei rajoitteita! Osta silmälasit, saat itsellesi kaupan päälle mitkä tahansa samanarvoiset tai edullisemmat silmälasit, merkkiaurinkolasit tai piilolinssit! VARAA AIKA SILMÄASEMA.FI TAI SOITA 010 190 200 (mpm/pvm) ILMAINEN OPTIKON NÄÖNTUTKIMUS SILMÄLASIEN OSTAJALLE € Tarjous on henkilökohtainen ja koskee uusia silmäja aurinkolasitilauksia eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai pakettihinnoiteltuihin tuotteisiin. S-CROSS-MALLISTO ALK. Takuu 3 vuotta tai 100 000 km. Lautakunnan mukaan tarvitaan laajemmat selvitykset myös hankkeen vaikutuksista kalastoon, kalojen poikastuotantoalueisiin ja meriluontoon. Malliston CO 2 -päästöt 132-139 g/km, EU-yhd. Ruoppauksia tai ruoppausmassojen läjitystä hankkeeseen ei kuulu. 1.4 BOOSTERJET 4WD GL+ 6MT HYBRID 29 810 € 30 990 € (sis. 10 000 km:n polttoaineen arvo (1 180 €) annetaan alennuksena kaupan teon yhteydessä. S-CROSS-MALLISTO ALK. Malliston CO 2 -päästöt 132-139 g/km, EU-yhd. UUTISET SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 5 KAHDET LASIT, YKSI HINTA. Etu ei ole voimassa muiden mahdollisten asiakasetujen kanssa. Mika Lintilä (kesk.) ja AnnaMaja Henriksson (r.) ovat tehneet ilmoitukset. 29 810 € AUTOJA NOPEAAN TOIMITUKSEEN 10 000 KILOMETRIÄ KAUPAN PÄÄLLE SUZUKI TARJOAA: Polttoaine-etu lasketaan seuraavasti: Suurimman kulutuksen mallin keskikulutus 5,9 l/100 km, polttoaineen hinta 2 €/l. 600 € toimituskulut). Keskipohjalaisedustajilta ilmoitus puuttuu Janne Jukkolalta (kok.), Mauri Peltokankaalta (ps.) ja Pia Sillanpäältä (ps.). AllGrip Select -nelivetojärjestelmän avulla ajat turvallisesti niin mökkikuin moottoritietä. Rakennusja ympäristölautakunnan lausunto on Kokkolan kaupunginhallituksen käsiteltävänä huomenna maanantaina. M MBB--M Moobbiillee KKookkkkoollaa Heinolankaari 1, 67600 Kokkola puh.. Myös Peter Östmanin (kd.) ilmoitus puuttuu. 10 000 km:n polttoaineen arvo (1 180 €) annetaan alennuksena kaupan teon yhteydessä
Riekkinen on toiminut paitsi Kuopion piispana myös tutkijana, ja on perehtynyt Raamattuun perusteellisesti. Kaustisella Musta madonna toteutettiin niin, että valtaosa musiikista tuli Ollilan tätä esitystä varten kokoamalta nauhalta, siis tietokoneelta. Björkbackan asiantuntemus näkyy siinä, että hän ei pitäydy kaikista ilmeisimmissä Hollywoodrainoissa eikä pelkästään suurissa amerikkalaisissa, miespuolisissa ohjaajissa. ENSIMMÄISTÄ kertaa tänä vuonna järjestettävä Henki kulkee -tapahtuma on ohjelmaltaan erottuva, korkeatasoinen . KUN käytössä on nykyään kaikki mahdollinen historiallinen tietämys, miksi edelleen löytyy ihmisiä, jotka suhtautuvat Raamattuun faktana. KULTTUURI SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 6 Anni Saari Emerituspiispa Wille Riekkinen esittelee sunnuntaina Kaustisen kirjastossa Henki kulkee -tapahtumassa uutta, noin kuukausi sitten ilmestynyttä kirjaansa Kirjain vai henki. – Ensin pitää kysyä, kuka tekstin on kirjoittanut, kenelle ja mihin tilanteeseen. Samasta suunnasta kuolema tuli myös ajallisesti viimeisessä, Mimi Lederin vuoden 1998 Deep Inpact -elokuvassa. Pappien tehtävä on tuoda historia esiin, sanoo Riekkinen. – Olen tutkaillut sitä yli 60 vuotta. Iltamissa Björkbacka kertoi yhdeksän näytteen avulla, miten Ilmestyskirjaa ja muita tuhon ennustuksia on elokuvissa käytetty. “Myös Suomessa kirjaimellinen Raamatun tulkinta, vaikka se joitakuita ’turvallisuudellaan’ näyttää tyydyttävänkin, johtaa yleensä uskonnolliseen painostukseen, pahimmillaan jopa henkiseen väkivaltaan”, hän kirjoittaa kirjassa. Iltapäivällä emerituspiispa Wille Riekkinen luennoi siitä musiikkilukiolla tutkijan näkökulmasta, ja illalla Kaustinen-salissa tutustuttiin siihen, miten tuota tekstiä on taiteessa tulkittu. Se on enemmän kuin kirjaimellinen tulkinta, Riekkinen sanoo. Tämä on ollut pitkä prosessi. Hieno esitys! Tuomo Kemppainen oli Sakari Topeliuksen roolissa mies paikallaan. Sen sijaan, että katsottaisiin eteenpäin ja odotettaisiin jotain tapahtuvaksi, oliskin Riekkisen mukaan parempi keskittyä nykyhetkeen ja siihen, mitä tässä ajassa tekee lähimmäiselleen. – Se lohduttaa niitä, jotka ovat pohjalla, että aina löytyy väylä. TAUON jälkeen esitettiin parinkymmenen minuutin pätkä Lumikuningas ja Musta Madonna -musikaalista. Osalla ihmisistä näyt ja maalailu helvetin kauhukuville jää Riekkisen mukaan päälle. Kristityt kun eivät voineet hyväksyä keisarinpalvontaa. Raamatun muista teksteistä Ilmestyskirja sen sijaan poikkeaa “kuin hevi virsistä”. – Kirjassa tuodaan takaisin Jeesuksen inhimillisyys. – Kyllä se Keski-Pohjanmaalla tulee keskustelua herättämään. Hietalan äänivarat ovat vaikuttavat ja hän lausui selkeästi. Elävä, metaforinen tulkinta Raamatusta menee sanojen taakse. Uskonnon lukutaitoa tarvitaan Emerituspiispa Wille Riekkinen luennoi Ilmestyskirjasta Henki kulkee -tapahtumassa perjantaina. Ilmestyskirja haluaa rohkaista, ei saattaa epätoivoon. Kun tuntee apokalyptisen kirjallisuuden lainalaisuudet, tietää odottaa ankaria näkyjä, joita siinä tarjotaan. Kaustisen loppukohtaus, jossa ratsastaja houkuttelee ihmiskunnan jälleen kerran sodan, kuoleman ja tuhon tielle, on todella vaikuttava, ja tietysti myös valitettavan ajankohtainen. ja vähän hajanainen. Näiden väliin Björkbacka oli koonnut pätkiä muista elokuvista, joissa tuhon aiheuttaja oli milloin ulkopuolinen jumalhahmo, milloin ihmisen loputon vallanhalu, milloin teknologia. Kirjassa on omaa elämänkokemustani, mutta myös ainoistoa monilta tutkijoilta, joihin vasta nyt olen ehtinyt perehtyä. Topelius herää tulevaisuudessa ja avaruudessa ja yrittää puhutella ratsastajaa. Erityismaininta australialaiselle elokuvalle, josta ilman tätä esitystä tuskin koskaan olisin kuullut mitään. Sen syntyolosuhteista ja historiasta hän puhui myös perjantaina Henki kulkee -tapahtumassa musiikkilukiolla. ILMESTYSKIRJASSA ei Riekkisen mukaan kuitenkaan ole kysymys mistään ihmeellisestä salatiedosta. Itse hän soitti pianoa ja lauloi taustalla. Fundamentalistista näkemystä hän pitää vaarallisena mille tahansa uskonyhteisölle. Ajallisesti vanhin katastrofikuvaus Kaustinen-salissa oli tanskalainen, 1900-luvulta peräisin oleva elokuva, jossa uhka tuli taivaalta. Ei puuttunut kuin loput esityksestä. Musiikillisesti se lastenlauluja kierrättäessään pirullisen tehoava, ja nousu on parasta musikaaliluokkaa. Sen keskityy Jeesukseen kristinuskon keskeisenä henkilönä. Kaustisen Hääkuoron kokemus lavaesiintymisestä näkyy, ja tietysti laulu oli parasta a-luokkaa. Se syntyi hyvin konkreettisessa historiallisessa tilanteessa, jossa Rooman valtakunnassa oli puhkeamassa vainokausi kristittyjä kohtaan. Björkbackan esitys oli hienosti koottu ja välispiikit olivat hauskoja. Termi paruusia, jolla viitataan Jeesuksen toiseen tulemiseen, tarkoittaa Riekkisen mukaan myös läsnäoloa. Ollilan musiikillinen kieli vaikuttaa erittäin monipuoliselta ja värikkäältä, ja tarjoaa laulajille myös aika lailla haastetta. Se voi olla etukin, mutta luulen, että jos tapahtuma saa jatkoa, ohjelmaa kannattaisi tiivistää esimerkiksi perjantaista sunnuntaihin ulottuvaksi. Eli milloin tämän voisi nähdä kokonaisena. Tästä saatiin myös käytännön esimerkki, sillä Riekkinen oli pyytänyt musiikkilukiolaisten metallibändejä lämmittelemään tilaisuuden käyntiin. Lopun aikojen tulkintoja Toivon ja tuhon iltamissa. Siinä on mukana vahva rukous, pyyntö, huokaus jostakin, Riekkinen kuvaa. Kaustinen-sali on legendaarisen vaikea tila vahvistetulle musiikille, mutta tässä esityksessä onnistuttiin pääsääntöisesti hyvin. Ei kuulosta kovin radikaalilta, mutta Riekkinen lupaa sisällön yllättävän. Hän on musertua kuullessaan, kuinka paljon sotia 1900-luvulla käydään. Tunteettoman Punaisen ratsastajan miekka ei tee valintoja, vaan sen alle jäävät syyttömätkin. Tuomiopäivän ennustajia riittää, ja maailmanloppua ennustavat liikkeet hekumoivat vertauskuvallisiksi tarkoitetuilla yksityiskohdilla. Kuten Keskipohjanmaan lukijat tietävät, elokuvakriitikko Hannu Björkbackan tietämys elokuvista on aivan omaa luokkaansa. – Heitä löytyy niin kauan kuin on ihmisiä, jotka haluavat hallita muita. Yksi Raamatun kohdista, joita Riekkinen kirjassa käsittelee, on Ilmestyskirja. – Heavy-musiikki usein luotaa ihmisen perimmäisiä kysymyksiä. Iiro Ollilan Vesa-Tapio Valon librettoon säveltämää teosta esitettiin Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 1997. Näyissä kuvattujen kauhujen ja vaikeuksien kuvauksen oli tarkoitus osoittaa, että kyse on taistelusta, joka on Jeesuksen kuoleman kautta jo voitettu, ja nyt edessä on vaikeuksia, jotka on vain kestettävä. Riekkisen perusväittämä on, että Raamattua on aina tulkittava. Riekkinen korostaa uskonnon lukutaitoa. Projisiot loivat tilaan upean tunnelman. CLAS-OLAV SLOTTE Anni Saari Henki kulkee -tapahtuman perjantain pääteemana oli Raamatun Ilmestyskirja. Kaustisella vieraileva emerituspiispa Wille Riekkinen asettaa uudessa kirjassaan Raamatun tekstejä oikeaan asiayhteyteen. Ainoassa isossa lauluroolissa oli Marko Hietala, jonka heavy-soundi sopi Punaisen ratsastajan hahmolle erinomaisesti. Heavy-musiikissa on 1960-luvulta lähtien hyödynnetty runsaasti Raamatun tekstejä, ja Ilmestyskirja petoineen ja 666-numeroineen on siinä tuttua sanastoa. Vasta sitten kysytään, miten se koskettaa meitä. Taivas ja helvetti eivät ole konkreettisia paikkoja, vaan olotiloja. Hän käsittelee esimerkiksi sitä, miten käsite Jeesuksesta Jumalan poikana voidaan historiallisesti ymmärtää. Riekkinen osoitti luennolla, miten lukuun 666 voidaan lukusymboliikan avulla saada sopimaan niin nimi Luther kuin Riekkinenkin. Ohjelman etuna on todella se, että eri taiteenalat ja tekijät törmäävät päivän aikana, ja yleisölle tarjotaan ajattelun aihetta. Peto tarkoitti Rooman keisaria. Johanneksen ilmestys on Riekkisen mukaan tyylipuhdas esimerkki apokalyptisestä eli mailmanloppua kuvaavasta kirjallisuudesta, jossa puhutaan profeetallisten näkyjen kautta ja hyödynnetään symboliikkaa ja metaforia. Tosin niissä torstain ja perjantain päivätapahtumissa, joissa itse olin, yleisöä oli kyllä paikalla runsaasti. Tämä koskee niin tekstejä kuin sitä historiallista ainesta, joka Raamatussa esitetään faktana. Riekkisen mukaan juutalaiset ajattelivat koko asian aivan eri tavalla kuin kreikkalaiset. Johannes latoo pöytään kaikki kuviteltavissa olevat taiteelliset tehokeinot vahvistaakseen sanomaansa, jonka pohjalla on lopulta Riekkisen mukaan lohtu. Raamattu koottiin kauan sen jälkeen kun Jeesus oli jo kuollut, ja hänestä kerrotuissa teksteissä näkyvät monenlaiset kerrontatekniikat. Ilmestyskirjan sanoma onkin Riekkisen mukaan pohjimmiltaan levollinen. Riekkinen kannattaa sen sijaan metaforista uskontulkintaa. – Tässä ajassa on entistä enemmän meitä, jotka emme usko kirjaimelliseen tulkintaan
Mielipiteet ja arvot etääntyvät toisistaan ja on vaarana, että yhteiskuntaan syntyy kaksi todellisuutta. Pieni asia voi olla suuri asia. Kaksipuoluejärjestelmässä valtaapitävä osapuoli pystyy toteuttamaan haluamaansa politiikkaa ilman tarvetta kompromisseille. Politiikan tutkija kertoi, että kansanedustajan toimintatavalle antaa valtuutuksen kansa. Kyseessä on työ, jota tehdään kokonaisvaltaisesti omalla persoonalla. Koulun muu henkilökunta huolehtii meidän hyvinvoinnistamme: puhtaus, ruoka jne. ON MAHTAVAA, että Arkadianmäelle nousee joka vaaleissa erilaisia ihmisiä, jotka oikeasti edustavat kansaa koko leveydeltään. Mielipidesivun pidemmät ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli/ohjeita-lukijoille Eduskuntavaaleissa ilmennyt taktikointi vahvisti siirtymistä kohti kaksinapaisuutta ja toisiaan demonisoivia leirejä. Asetelma altistaa vihapuheelle ja ääriajattelulle, sillä muut vaikutuskeinot koetaan tehottomiksi, ja vahvasti keskittyneen vallan koetaan etääntyneen kansalaisten arjesta. Tällainen johtaa ääripäiden korostumiseen eli polarisoitumiseen. Hyvinvointiyhteiskunta pitkälti perustuu siihen, että kaikki pidetään mukana, myös päätöksenteossa. Jos sota syttyy, meillä on oikeus tietää millaiset henkilöt päättävät maamme asioista ja millä logiikalla tai temperamentilla. Se johtaa myös konsensushakuisten ja ääripäitä pehmentävien puolueiden häviämiseen poliittiselta kartalta. Huono käytös on eri asia kuin suora puhe KOLUMNI Outi Airola outi.airola@hillagroup.fi Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.. Arvostus on jäänyt sanahelinäksi, kun vain jotain pitää vain sanoa muodon vuoksi. Perussuomalainen puolue on noussut kovaan kannatukseen erilaisuudellaan. Tällöin joudutaan tekemään isoissakin asioissa kompromisseja. Jos kansanedustaja voi huutaa ja haukkua toista ihmistä yleisellä paikalla, tämä malli inspiroi myös kannattajia. Uhkakuvia luomalla onnistuttiin keskittämään ääniä ja valtaa suurimmille puolueille. On varsin ikävää kuulla kommentin: ”Se opettaja x ei tervehdi, on jopa ylimielinen…!” Kyllä apua helposti pyydetään, mutta missä on koulun muun henkilökunnan arvostus. Malli, jossa omasta huonosta käytöksestä tehdään oikeaoppista ja ihailtavaa toimintaa, on outo. Jos tälle linjalle lähdetään, voimme saman tien unohtaa peruskouluun ja päiväkoteihinkin ujutetun opetusmallin siitä, että nimittelyn jälkeen pyydetään anteeksi. Ääriajattelujen väliin jäävät, usein sovittelevat äänet vaimenevat ääripäiden ottaessa tilan haltuun. Toisaalta sekin tiedetään, että eduskunnan herrahissiin harvoin nousevat huonosti käyttäytyvät kansanedustajat. Eikö me kaikki olla henkilökuntaa. Missä ovat todelliset teot, jossa muun henkilökunnan arvostus tulee esille. Arvostan todellakin esimerkiksi talonmiehiä, jotka ovat olleet työhistoriani aikana varsin avuliaita. Haluammeko oikeasti viedä Suomea tähän suuntaan. Kummallekin osapuolelle syntyy omat mediakanavansa, jolloin yhteisten kantojen löytyminen vaikeutuu ja poteroidutaan yhä syvemmälle omiin asemiin. Sitten jatketaan taas puhtaalta pöydältä. Monipuoluejärjestelmässä ei ole on/off-asetelmaa vaan se perustuu konsensushakuiseen neuvottelukulttuuriin, jossa on pakko huomioida päätösten laajempia seurauksia eri väestöryhmiin. Ja valtaan päästyään kumoaa edellisen hallituksen päätökset. ON KYSYTTY sitäkin, miksi jollakulla on oikeus kuvata videolle yksityisiä välienselvittelyjä. Kaksijakoisuus heijastuu myös mediaan. Kanslistit ovat todella tehokkaita ja palveluhenkisiä. Kun nyt kannatus on näin korkealla, olisiko syytä istua alas. Oppilaat ovat yhä hankalampia ja järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet. Nykyään puhutaan opettajien jaksamisesta, mutta entä muu henkilökunta. Lähetä viesti numeroon 13525. Vastakkainasettelu lisääntyy. Perusteena on se, että äänestäjillä on oikeus tietää vallankäyttäjistä muutakin kuin virallinen työnkuva. Ministeriauton ovet aukeavat luotetuille tyypeille, joiden ennakoidaan kestävän painetta ja pysyvän housuissaan. Kaksinapaistuvassa, polarisoituvassa järjestelmässä demokratia usein kärsii, sillä suuri osa kansalaisista kokee, ettei kumpikaan leiri edusta heitä. Ehkä tämä totuus kannattaa pitää mielessä. Jokainen meistä käyttäytyy joskus huonosti. Ikävä kyllä kansanedustaja ei nauti samanlaista yksityisyyden suojaa julkisella paikalla kuin tavallinen ihminen. Vaasan vaalipiirin äänikuningas Mauri Peltokangas hätkähdytti pitkänäperjantaina käytöksellään. Riitta Kuismanen Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston pj. Sairaalassa on tunnetusti myös valtava hierarkia. Populistiset, yksinkertaiset hokemat kieltämättä viehättävät helppoudellaan. WhatsApp-mielipiteitä otetaan vastaan numerossa 050 477 9966. Koulu ja mikä tahansa työpaikka on kokonaisuus ja pienetkin asiat vaikuttavat työilmapiiriin. taukotuvassa. Tällaisessa yhteiskunnassa mahdollistuu myös uusien puolueiden ja liikkeiden syntyminen, mikä pitää vallassa olevat päättäjät sopivasti varpaillaan. ERÄILLÄ PAIKKAKUNNILLA ollessani huomasin, että koulun henkilökunta oli mielissään, kun vaihtaa muutaman sanan joka päivä tai jopa antaa joululahjan suklaarasian muodossa. Polarisaatio ei luo vuoropuhelua ja kompromisseja vaan pyrkii turvaamaan omien etuja. Mielipiteisiin liittyvät tiedustelut puhelimitse numerosta 050 477 9966. Ei mitään perisuomalaisesta baarikähinästä poikkeavaa: perusmölyä, riitaa, uhoa. Välikohtaus kaustislaisen baarin edessä tallentui videolle ja video iltapäivälehden sivuille katsottavaksi. He ovat hyvin merkittävässä mutta palkallisesti varsin eriarvoisessa asemassa. Monesti ystävällinen hymy voi riittää. Koulumaailmassa ollaan näennäisesti ehkä tasa-arvoisempia. Kouluavustajat ovat nousseet hyvin keskeiseen asemaan ja toimivat apuopettajina. Lyhyitä mielipiteitä voit lähettää myös tekstiviestillä: MP välilyönti ja mielipiteesi. Koulukuraattorit ovat koulumme sosiaalityöntekijöitä. Ymmärtääkö kansa paremmin, kun puhetta ryyditetään huudolla ja hulinalla, paskoilla ja perkeleillä. On helppo nähdä, että yhteiskunta ei voi hyvin tällaisessa tempoilevassa päätöksenteossa. Tässä asiassa perussuomalaisille pitää nostaa hattua: he ovat tehneet tavallisuudesta ja virheellisyydestäkin tärkeää ja arvokasta. Sosiaalinen media myös suosii kärjekkäitä mielipiteitä ja helppoja ratkaisuja. Sitä Suomi-kuvaa, jota ei juhlapuheissa haluta korostaa. Olen opettajan työhistoriani aikana jo pitkän seurannut ja usein jutellut koulun muun henkilökunnan kanssa. Sillä yhdessä sovittuun myös sitoudutaan eikä synny tarvetta keikuttaa venettä. Vaikka laki antaa kansanedustajalle samat oikeudet normaaliin elämään kuin muillekin ihmisille, asia ei ole näin yksinkertainen. Silti heillä teetätetään jopa suurimman osan tuntityöskentelystä. Pirkkala Politiikan polarisoituminen heikentää demokratiaa Moniäänisessä, demokraattisessa yhteiskunnassa suvaitaan erilaisia mielipiteitä eikä niitä pidetä uhkana omalle olemassaololle. Puolue harvemmin sekaantuu vapaa-ajan asioihin. Moniäänisessä, demokraattisessa yhteiskunnassa suvaitaan erilaisia mielipiteitä eikä niitä pidetä uhkana omalle olemassaololle. Lehtori Arvon jokainen ansaitsee — koulussa koko henkilökunta Nykyään puhutaan opettajien jaksamisesta, mutta entä muu henkilökunta. Mielestäni kouluavustajia ”passuutetaan”. KAKSIPUOLUEJÄRJESTELMISSÄ , kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa, toisella on hallitusvalta ja oppositiossa oleva osapuoli keskittyy torpedoimaan hallitsevan puolueen toimintaa. Heidän saama korvaus työstä on hävettävää. Toisin kuin tilanteessa, jossa on selkeästi valinnanvaraa. Jokainen ammatti ja työtehtävä on arvokas. Yleensä silloin pistetään häntä koipien väliin ja ollaan vähän aikaa hiljaa. Mikä estää meidän opettajien istua esimerkiksi keittäjien ja siivoojien kanssa samaan ruokapöytään tai jopa moikata heitä ns. MIELIPIDE SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 7 Ota yhteyttä : Sähköposti: mielipide@kpk.fi, WhatsApp ja tekstiviestit: 050 477 9966 Voit lähettää mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen mielipide@kpk.fi. Se näkyy myös siinä, mistä ei uutisoida ja mitä jätetään kertomatta. Puolue ei harrasta kapulakieltä, vaan mainostaa puhuvansa suoraan ja selvästi, niin että kansa ymmärtää. Kuitenkin saa joskus kuulla, että me opettajat olemme jopa etäisiä muuhun henkilökuntaan. Ruokahalu saattaa silloin kasvaa syödessä, eli kiusauksena on nimittää omat suosikkinsa vallanpaikoille, laatia lakeja, jotka suosivat omaa äänestäjäkuntaa ja varsinaiset yhteiskuntaa kokonaisuutena kehittävät toimenpiteet jäävät tekemättä. MONIPUOLUEJÄRJESTELMÄ puolestaan mahdollistaa myös vähemmistöjen äänen kuulumisen, ylläpitää ja edistää rauhan ja tasa-arvon sekä ihmisoikeuksien toteutumista
–?Nuoret eivät tule ajatelleeksi, että incel-yhteisöt ovat todellisia. HAASTATELTAVAN KUVA. Karttunen työskentelee Sekasin-kollektiivissa ja Suomen Setlementtiliitossa ja kertoo olevansa incel-kulttuurin kanssa tekemisissä silloin, kun se tulee vastaan ihmisiä kohdatessa. Se valta pitää ottaa takaisin, palauttaa perinteiset patriarkaatit ja naiset oikeaan asemaansa, miesten apureiksi. –?Incel-kortti on tosi helppo vetää esiin, hän kuvailee lyömäaseena käyttöä. –?Samaan aikaan ei huomata, että sanasto normalisoituu nuorten kielenkäytössä, hän sanoo ja ottaa esimerkiksi sanan chad, joka tarkoittaa mieshierarkian yläpäässä olevaa ideaalimiestä, joka saa kaikki haluamansa naiset. ALKUJAAN , ja pohjimmiltaan edelleen, incel tarkoittaa tahdonvastaista selibaattia. –?Mutta incel-yhteisöt ovat ihan todellisia. Ahdinko on totta, mutta naisvihamielisyys ei ole tähän vastaus. Karttusen ensimmäinen ohje vanhemmille on tiedostaa, että tällaistakin on olemassa. Vitsien ohessa olisi hyvä muistaa, että puhutaan todellisesta ilmiöstä. Siinä punaisen pillerin napannut näkee totuuden, jolta valtaosa ummistaa silmänsä. KYSE ON SIIS identiteetistä ja yksinäisyydestä. –?Näiden alle voidaan tiputella eri asioita, Karttunen sanoo ja luettelee esimerkkejä: misogynia, terrorismi, väkivalta, rasismi – ja toisaalta ei-toksinen incel-kulttuuri. Musertavaa yksinäisyyttä. TERMIT Tätä kaikki tarkoittaa 1 Incel tarkoittaa tahdonvastaista selibaattia. Red pill -yhteisössä totuus on se, että naiset ovat kaapanneet vallan miehiltä, joille se oikeasti kuuluu. Mistä siis on kyse. Punaisen pillerin metafora on lainattu The Matrix -elokuvasta. Nuorten parissa toimiessaan Karttunen kohtaa sekä inceleitä että siihen liittyvää puhetapaa, jossa ilmiötä ei oteta tosissaan. 1 Chad on mieshierarkian yläpäässä olevaa ideaalimies, alfauros, joka saa kaikki haluamansa naiset, vastakohta incelille. Kyse on internetja sosiaalisen median ajan ilmiöstä, mutta mikään uusi asia se ei ole. Netin tuoma anonymiteetti on osa ilmiön nykymuotoa. Yksinäisyyden tai neitsyyden stigma on jotain, jolla ei miehisissä kulttuureissa kerskuta. Ilmiö on monipuolinen ja vaikeasti yksinkertaistettava. –?On hyvä muistaa, että jos incel ymmärretään haukkumasanana, ei se keskustelun kannalta oikein johda mihinkään. Anna Karttunen nostaa keskusteluun suosioon nousseet red pill -yhteisöt, joissa puhutaan pitkälti samoista teemoista. Se tulee sanoista involuntary celibate. NETTI-ILMIÖT ovat arvaamattomia ja voivat suunnata ennustamattomille teille. –?En usko, että ilmiö on ihan heti häviämässä, sanoo Anna Karttunen. Jäseniä on noin 25?000 ja he ovat iältään, sukupuoleltaan ja taustoiltaan hyvin moninainen joukko. Haasteensa asettaa, että kaiken pseudotieteen ja propagandan joukossa on jotain, mikä pitää paikkaansa objektiivisesti. Olen miettinyt, voiko kielenkäyttö vaikuttaa asenteisiin ja maailmankuvaan, Karttunen pohtii. Anna Karttunen 25?000 nuorta tavoittavasta Sekasin-kollektiivista tuntee ilmiön. –?Tällaista näkee somessa tosi paljon, haluamattaankin. Hän kertoo, miten moni incel-yhteisöissäkin kaipaa sitä, että yhteisöissä pitäisi pyrkiä pois naisvihamielisyydestä ja keskittyä yksinäisyyden kokemuksista puhumiseen. Vaikka suomalainen kulttuuri ei olekaan tässä kuristavimmasta päästä, jotain elementtejä meilläkin moisesta on. Vitseinä heitetyt jutut voi kyseenalaistaa ja kysyä, mistä nuori ajattelee niiden olevan lähtöisin. Seksija romanttisten suhteiden lisäksi vaikeudet voivat tarkoittaa ihmiskontaktien puuttumista ylipäätään. Nuoret voivat keskustella ja etsiä seuraa yhteisöstä. Tässä piilee vaaran paikka. –?Incel on itselle otettu identiteetti, Karttunen rajaa. Se ei ole vitsi eikä etenkään haukkumasana. Vaikeatkin keskustelunaiheet ovat sallittuja, kunhan keskustelu pysyy asiallisena, joten Karttunen tietää hyvin, miten ilmiö näkyy nuorten parissa. Incel-termi haukkumasanana sisältää paitsi oletuksen siitä, että naisvihamielisyys on väärin, myös oletuksen siitä, että miehen tulee välttämättä olla seksuaalisesti aktiivinen. Väärin ymmärretty incel-ilmiö on tullut jäädäkseen Kyse ei ole vain naisia vihaavista nuorista miehistä, mutta puhetapa voi johtaa harhaan. Red pill -yhteisössä totuus on se, että valta kuuluu miehille ja se pitää ottaa takaisin. Nuorten keskuudessa incel on muodostunut meemiksi ja haukkumasanaksi. Suurelle yleisölle se on jotain niin häilyvää, että asiallinen keskustelu on joskus vaikeaa. Keskustelua kannattaa virittää laajemmasta kontekstista. Rakkauselämän hankaluuksia on ollut olemassa kautta aikain. Sekasin Gaming on verkkoyhteisö, joka tarjoaa yhteisöllisyyttä, vertaistukea ja matalan kynnyksen tukea. Incel-ilmiössä on kyse muustakin kuin ironisesta meemistä. Työssään hän kohtaa sekä inceleitä että siihen liittyvää puhetapaa, jossa ilmiötä ei oteta tosissaan. Siinä punaisen pillerin napannut näkee totuuden, jolta valtaosa ummistaa silmänsä. Se tulee sanoista involuntary celibate. –?Internetin ilmiöihin lähtökohtaisesti kuuluu, että asiat kohdataan huumorin kautta, joten inceliydellä meemittely ja vitsailu on osa tapaa, jolla ihmiset netissä viestivät. 1 Red pill eli punaisen pillerin metafora on lainattu tieteiselokuva Matrixista. –?Karsi misja disinformaatiota ja keskity ytimeen, Karttunen kehottaa. Ajatusmallit normalisoituvat, kun niitä tulee vastaan koko ajan, Karttunen sanoo. Incel-yhteisö ei ole muuttumaton monoliitti, vaan kattokäsitteen alla on monenlaisia kulttuureja. Karttunen muistuttaa, että se ei pidä paikkaansa, että kaikki incelit vihaavat naisia ja haaveilevat joukkoraiskauksista. Incel-ajattelun mukaan yhteiskunta suosii chad-miehiä tavallisten, marginalisoitujen miesten kustannuksella. Vastakohtaa incelille siis. Nuoren voi olla vaikea erotella, mikä on totta ja mikä ei. Vitsien ohessa olisi hyvä muistaa, että puhutaan kuitenkin todellisesta ilmiöstä, jota ei voida pelkistää vain ironiseksi meemiksi, Karttunen sanoo. 8 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa Tinja Huoviala Incel on todellista. 1 Matrix-elokuvassa sininen pilleri kuvastaa valetodellisuudessa tietämättömänä vaeltamista, tässä kontekstissa feminismiä ja tasa-arvoajattelua. Hän karsastaa näkemystä, jonka mukaan yksinäinen mies on luuseri, jota kohtaan ei tarvitse tuntea empatiaa eikä sympatiaa. Seksija romanttisten suhteiden lisäksi vaikeudet voivat tarkoittaa ihmiskontaktien puuttumista ylipäätään. TEIJA SOINI Anna Karttunen työskentelee nuorten parissa
Autoala Suomessa kuitenkin ilahtui kieltoon tulevasta poikkeuksesta, joka antoi polttomoottoritekniikalle lisäaikaa. Täyssähköautojen osuus on kasvanut, mutta sähköistyminen on edelleen hidasta verrattuna Ruotsiin ja etenkin Norjaan. Saksa ja muutamat muut maat saivat runnottua EUsääntelyyn poikkeuksen, joka sallisi myös 2035 jälkeen sellaisten uusien polttomoottoriautojen myymisen, jotka kulkevat vain synteettisillä polttoaineilla. Viime viikkoina on jälleen uutisoitu useasta tämän tyyppisestä väkivallanteosta. Oikeusministeriö yhtyy huoleen väkivaltaisen materiaalin leviämisestä. Tuntemattomien läpsimistä saatettiin pitää humoristisena komediana. Maaliskuun alussa poliisi varoitti Turun seudulla levinneestä someilmiöstä. Väkivaltaa sisältävän materiaalin hallussapitoa ei ole nykyisin kielletty. Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet rukkausta, jonka on arvioitu hidastavan liikenteen sähköistymistä. Vastausten mukaan liki 13 prosenttia kuudesja yhdeksäsluokkalaisista oli ylipäätään kokenut väkivaltaa. Viime viikkoina on jälleen uutisoitu useasta tämän tyyppisestä väkivallanteosta. Lapsiasiavaltuutettu on esittänyt oikeusministeriölle, että lapsiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa sisältävän kuvamateriaalin hallussapito tehtäisiin laittomaksi. ON ARVOITUS , saavatko polttoainevalmistajat 2035 mennessä markkinoille kilpailukykyisiä synteettisiä polttoaineita. Kielletty ei ole myöskään väkivaltaa sisältävän materiaalin levittämistä, lukuun ottamatta raakaa väkivaltaa. Niiden valmistaminen on vielä hyvin kallista, eikä niitä valmisteta laajasti. Sähköistymistä saattaa tulevaisuudessa vauhdittaa myös näillä näkymin 2027 voimaan tuleva EU:n liikenteen päästökauppa, jos se nostaa entisestään polttoaineiden hintoja. Syynä on Rissan mukaan ollut erityisesti se, että työsuhdekäytössä aiemmin yleiset dieselit ovat korvautuneet paljolti täyssähköautoilla ja ladattavilla hybrideillä. –?Se jättää tekniikkaneutraaliin päästöttömyyteen ovia auki, Rissa sanoo STT:lle. Tästä esimerkkinä on ”happy slapping” eli ”iloinen lyöminen”. Polttomoottoriautoilla ajetaan pitkälle 2040luvulle, jos autokannan tuoreistus ei vauhditu. Selkein ilmiö viime vuosina on uusien dieselautojen nopeasti laskenut myynti. Tältäkin kannalta hän pitää hyvänä asiana polttomoottoriautoille suotua poikkeusta. Maaliskuun lopussa KantaHämeen käräjäoikeus langetti tuomioita pahoinpitelyiden sarjasta, joissa kolme nuorta miestä joutui oikeuden mukaan jopa sadistisen väkivallan uhreiksi. Väkivaltaa raportoineita oli myös suhteellisen vähän, joten tuloksista ei voi tehdä pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Somealustoista esille nousivat muun muassa Whatsapp ja Tiktok. Älypuhelimet tekevät kuvaamisen helpoksi, pahoinpitelyvideot leviävät sosiaalisessa mediassa. Heistä vajaat seitsemän prosenttia kertoi, että sitä oli kuvattu. Muissa Pohjoismaissa myös myydään uusia autoja selvästi enemmän. Aikaa parempien tuotteiden kehittämiseen on 12 vuotta. Ministeriön mukaan aihe edellyttää laajaa tarkastelua, eikä sitä ehditty kunnolla tehdä hallituskauden loppuvaiheessa. TULEVAN KIELLON tämän hetken vaikutus autonomistajaan on vähäinen. Viime vuonna auton keskimääräinen romutusikä Suomessa oli 22,1 vuotta, kun se Ruotsissa ja Norjassa oli 18 vuotta. Suomalaisten lasten ja nuorten kokemuksia väkivaltavideoista kysyttiin viime keväänä lapsiuhritutkimuksessa. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 9 STT, Tarja Repo Lapsille ja nuorille tärkeä osa elämää on sosiaalinen media, jossa saatetaan hakea suosiota myös kyseenalaisin keinoin. Kielto koskee vain uusien autojen myymistä, joten esimerkiksi tänä vuonna Suomessa myytävillä bensiinija dieselautoilla saa ajaa myös vuoden 2035 jälkeen – ja todennäköisesti ajetaankin, sillä Suomen autokanta uusiutuu hitaasti. Poikkeusta oli vahvasti lobbaamassa Saksan taloudelle tärkeä autoteollisuus. Myös perustusvaliokunta on katsonut, että kriminalisoinnit edellyttävät painavia perusteita. Näillä tarkoitetaan polttoaineita, jotka on valmistettu fossiilittomasti. –?2030-luvulla siellä (muissa Pohjoismaissa) on merkittävä osa päästöttömiä autoja. Kuvattua väkivaltaa kokeneista useampi oli saanut jonkin fyysisen vamman kuin ei-kuvattua väkivaltaa kokeneista. Valtaosa kuvattua väkivaltaa kokeneista oli kaikkein nuorimpia vastaajia eli kuudesluokkalaisia. Muissa Pohjoismaissa myös myydään uusia autoja selvästi enemmän. Keskusrikospoliisin viime vuonna tekemän selvityksen mukaan sosiaalista mediaa, videointia ja kuvaamista koskevat maininnat ovat yleistyneet alaikäisten väkivaltaa koskevissa rikosilmoituksissa. Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa pitää ratkaisua järkevänä. Eräs tärkeä kysymys on, pahentaako vai hillitseekö kuvaaminen käytettyä väkivaltaa. Nuorimmat ilmiöön liittyvät ovat 13-vuotiaita. Pahoinpitelyjen kuvaaminen ja levittäminen on yhä näkyvämpi ilmiö sosiaalisessa mediassa. LIIKENTEEN sähköistyminen ei toistaiseksi ole juuri näkynyt käytettyjen autojen hinnoissa. Videoiden levittäjä voi kuitenkin syyllistyä esimerkiksi kunnianloukkaukseen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen. Viime vuonna auton keskimääräinen romutusikä Suomessa oli 22,1 vuotta, kun se Ruotsissa ja Norjassa oli 18 vuotta. Siinä nuoret ovat kuvanneet sekä levittäneet sosiaalisessa mediassa muun muassa väkivaltavideoita. Myyntikieltoon sorvattu poikkeus ilahdutti autoalaa VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. –?Jos esimerkiksi sähköä tuotetaan niin, että sitä on ylikapasiteettina valtaisat määrät ja sen hinta on tosi alhaalla, voi olla, että markkinatalous ohjaa siihen, että autoteollisuuskin kaikesta huolimatta menee nopeammin täyssähköisyyteen eikä käytä tätä mahdollisuutta. Muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa on selvitetty trendi-ilmiöitä, joissa väkivallan kuvaamista pidetään eräänlaisena pelinä tai leikkinä. Tutkija Marek Palasinski on kysynyt brittinuorilta, miten he selittävät happy slapping -käyttäytymistä. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen pyysi marraskuussa, että oikeusministeriö arvioisi mahdollisimman pikaisesti lapsiin kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa sisältävän materiaalin hallussapidon rangaistavuutta. Kuluttajat sen sijaan ostavat edelleen paljon käytettyjä dieselautoja. ”The knockout gamessa” eli ”pudotuspelissä” yritetään puolestaan saada toinen tajuttomaksi yhdellä iskulla. Tällä hetkellä noin 20 prosenttia Suomessa tilatuista uusista henkilöautoista on täyssähköautoja. Tekoja kuvattiin sosiaalisen mediaan, ja näitä kuvia sekä videoita käytettiin oikeudessa näyttönä. HAUTAMÄEN MUKAAN aiheesta tarvitaan lisää tutkimusta. Videoitu väkivalta on lisääntymässä Pahoinpitelyjen kuvaaminen ja levittäminen on yhä näkyvämpi ilmiö sosiaalisessa mediassa. Väkivallan kuvaaminen ei koske yksinomaan tekijöitä ja uhreja, vaan myös paljon laajempaa joukkoa, joka saa videoita katsottavakseen. Näyttää kuitenkin siltä, että kuvaaminen on lisääntymässä. Ministeriön mukaan hallussapitojen kriminalisoinnit eivät kuitenkaan ole rikoslaissa yleisiä ja niiden säätämiseen on suhtauduttu melko pidättyväisesti. –?Nuoret kuvaavat kaikkea muutakin, sillä puhelimet ovat useimmilla aina mukana. Vuosina 2020–2021 mainintoja tehtiin yli 20 prosentissa ilmoituksista, kun vuonna 2017 sama osuus oli 15 prosenttia. Hallussapidon kriminalisointi jäi auki TIMO AALTO / LEHTIKUVA STT, Anssi Rulamo EU:ssa viime kuussa saavutettu sopu uusien polttomoottoriautojen myyntikiellosta vuodesta 2035 ei vielä lähivuosina juurikaan vaikuta tavalliseen suomalaisautoilijaan. LAPSIUHRITUTKIMUKSEN tekijöihin kuuluva Sari Hautamäki Tampereen yliopistosta kertoo, että väkivallan kuvaamisesta kysyttiin ensimmäistä kertaa, joten sen perusteella ei voi arvioida kuvaamistapausten kehittymistä. Eräs perustelu oli, että kuvattaessa väkivaltaa se jää vähäisemmäksi kuin muuten tapahtuisi. Varsinkin erikoisempia tapauksia kuvataan helposti miettimättä asiaa tarkemmin, Hautamäki sanoo. Päätös antanee puhtia synteettisten polttoaineiden kehittämiselle, ja niitä voitaisiin 2030-luvulla mahdollisesti käyttää nykyisissä polttomoottoreissa. Kun taas meillä nämä vanhat polttomoottoriautot, mitä tänään myydään, ovat vielä 2045 tällä romutusvauhdilla meillä liikenteessä, Rissa sanoo
Korkman sanoi, ettei pidä ajatusta kuuden miljardin euron menoleikkauksista poliittisesti mahdollisena tai talouspoliittisesti järkevänä. VALIOKUNTA onkin pitänyt tarpeellisena säätämisjärjestyksen arviointia, ja samaan kantaan päätyi myös hallintovaliokunta tuoreessa mietinnössään. Korkman huomautti, että Ruotsissa on jo pitkään ollut puolueiden välinen sopimus, että pidetään kiinni keskipitkän aikavälin finanssipoliittisesta tavoitteesta, mikä antaa hallituksille selkänojaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tviitissään, että Korkman peräänkuuluttaa ensin laajaa konsensusta talouden tasapainotuksessa, mutta on sen jälkeen valmis rajaamaan toiseksi suurimman puolueen pois hallituksesta ”kriisin” aiheuttajana. Sitä ei voida muuttaa sisällöllisesti lainsäädäntöprosessin aikana, eli eduskunta voi ainoastaan hyväksyä tai hylätä sen tai tehdä teknisiä muutoksia. Me ymmärrämme, että se ei voi tapahtua siedettävällä tavalla yhden vaalikauden puitteissa. Siitä, mihin tämä kirkko uskoo. Lakipykälä säätää, mihin kirkko uskoo Viime eduskunta hyväksyi uuteen kirkkolakiin kiistellyn pykälän. Korkman moitti myös SDP:n talouspoliittista linjaa todeten, että siinä missä kokoomus on liian jyrkkä, on SDP liian lepsu. –?Sieltä puolivälistä voisi löytyä kompromissi, joka olisi hyvä sekä kansantalouden että hyvinvointiyhteiskunnan kannalta. –?Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa, pykälässä todetaan. –?Minusta nyt voisi olla hyvä aika sopia, että velkaantumisen kierre täytyy katkaista. Meillä on vuotuinen velanotto nousemassa viiteentoista miljardiin, jos korot nousevat tällä tavalla kuin on tapahtunut. Kun siinä asiallisesti on selkeästi kysymys kirkon tunnustuksesta. Sinipunassa olisi silti hänestä etunsa. –?Jos mennään enemmänkin kymmenen miljardin euron leikkauksiin kuin kuuden miljardin, niin syntyy kyllä yhteiskunnallisia ongelmia, joilla on myös taloudellinen ulottuvuutensa. Hän huomauttaa, että toki myös perustuslakia voidaan muuttaa. Samaa sorttia kuultiin vaalikampanjassa vasemmistosta. Perustuslakivaliokunnan kuultavana ollut Turun yliopiston julkisoikeuden professori Janne Salminen näkee ongelmallisena, että kirkon sisäisistä asioista säädetään lailla. Perustuslakivaliokunta on monesti todennut, että kirkkolain säätämisjärjestys rajoittaa merkittävästi eduskunnan lainsäädäntövaltaa. KOKOOMUSTA JA SDP:TÄ voisi Korkmanin mielestä täydentää RKP:llä ja vihreillä, jolloin olisi edellytyksiä tarttua vihreään siirtymään. Mykkänen totesi, että kokoomus ei katso Suomen voivan lykätä rakenteellisen alijäämän paikkausta yli kahden vaalikauden. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Kai Mykkänen lisäsi, ettei kokoomus eikä mikään muukaan puolue ole perännyt talouden sopeuttamista yksinomaan leikkauksilla. Tilanne heijastuu myös muuhun lainsäädäntöön, sillä siihen ei ole pidetty mahdollisena sisällyttää kirkkolain kanssa ristiriidassa olevia säädöksiä. Presidentti vahvisti kirkkolain perjantaina, ja se tulee voimaan heinäkuun alussa. Salminen uskoo, että varsinainen säätämisjärjestyksen muuttaminen olisi hankala prosessi muun muassa siksi, että teema jakaa vahvasti kirkolliskokousta. –?Jos kirkko sitten haluaisi vaikka sitä muuttaa, ja eduskunta sanoisi, ettei tätä muuteta, niin onhan se uskonnonvapauden kannalta erikoinen tilanne. Esitys kuitenkin eteni ja lopulta hyväksyttiin täysistunnossa. Kirkkolaki on kaikkiaan laiksi hyvin poikkeuksellinen, sillä lakiehdotus tulee kirkolliskokouksesta. Korkman kavahti haastattelussa näkymää, jossa tuleva hallitus sopeuttaa julkista taloutta voimakkaasti, ulkomaista työvoimaa ei saada tai haluta ja vihreään siirtymään ei panosteta. Perustuslakivaliokunta kiinnitti jo aiemmassa kirkkolaissa olleeseen pykälään erityistä huomiota ja katsoi, ettei se sovellu kovin hyvin eduskunnan säätämään lakiin. Korkman perää maltillisempaa sopeutustahtia Korkmanin mielestä kokoomuksen ja SDP:n talouslinjoista voisi syntyä kompromissi. Vaihtoehtoina on uudistu tai surkastu. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA. –?Sellaista ei varmaan ole kukaan esittänyt, että suoria leikkauksia kuutta miljardia, mutta täytyy olla kanttia tehdä myös miljardiluokassa menoja säästäviä toimenpiteitä, Mykkänen sanoi STT:lle. Siihen viitataan myös hallitustunnustelija Petteri Orpon (kok.) kysymyksissä eduskuntaryhmille. –?Periaatteen tasolla tämä on erityinen ja antaa kirkkolaille poikkeuksellisen suojan, jolle voi hakea vertaista vaikka siitä, millä tavalla Ahvenanmaan itsehallintolaki säädetään, Salminen sanoo. –?Kyllä kahdessa vaalikaudessa pitää pystyä tämä rakenteellinen ammottava aukko täyttämään. Myös suhtautuminen Euroopan unioniin sekä työperäiseen maahanmuuttoon olisivat argumentteja tällaisen hallituspohjan puolesta. –?Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi, lakipykälä jatkuu. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA STT, Nina Törnudd Ekonomisti Sixten Korkman pyöräytti lauantaina Yleisradion Ykkösaamussa vauhtiin keskustelun tulevan hallituksen talouslinjasta. Hän huomauttaa, että perustuslain mukaan kirkkolaissa tulee säätää evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta, mutta tällä hetkellä eduskunta ei esimerkiksi voi poistaa kirkkolaista sellaisia pykäliä, joiden ei katso kuuluvan näiden teemojen alle. Tässä Korkman on Mykkäsen mielestä ehkä liian toiveikas ja eri linjoilla kuin kokoomus, valtiovarainministeriö ja talouspolitiikan arviointineuvosto. Viime eduskunta hyväksyi maaliskuussa uuden kirkkolain. Korkman sanoi, että sellainen leikkaus yhdistettynä muihin menopaineisiin, kuten puolustusmenojen ja tutkimusja kehitysmenojen kasvattamiseen, olisi bruttomääräisesti hyvin suuri. Myös professori Salminen jakaa ajatuksen. Professori pitää tilannetta ongelmallisena. Nyt kirkon uskonnollisen tunnustuksen on vahvistanut valtiollinen poliittinen elin. Laista on esimerkiksi erotettu muuta lainsäädäntöä, jonka muuttaminen on jatkossa yksinkertaisempaa. –?Ei järin rakentavaa. Hän pitää hyvänä, että kirkkolain kokonaisuudistus on saatu nyt tehtyä. Korkmanin mielestä sama malli olisi hyödyksi Suomessakin. –?Onhan tässä tehty muitakin aloitteita perustuslain tällaiseksi 10-vuotistarkasteluksi, niin voisihan tätä siinäkin yhteydessä miettiä, Salminen tuumii. Se vaatii kaksi, kenties kolmekin vaalikautta. Vuosia valmistellussa laissa soraääniä aiheutti erityisesti niin sanottu tunnustuspykälä, jossa säädetään siitä, mihin kirkko uskoo. 10 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa STT, Terhi Riolo Uusivaara Viime eduskunta hyväksyi maaliskuussa uuden kirkkolain. Ekonomisti Sixten Korkman puhui Ylen Ykkösaamussa. Kuuden miljardin euron sopeutus tulevalla hallituskaudella on kirjattu muun muassa valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoroon. –?Se on surkastuva Suomi
Päätös luopua ydinvoimasta ei ole saanut pelkkää kannatusta Saksassa. Niin kutsuttu hallitsijan kruunu (Imperial State Crown) ylittää näyttävyydessään kaikki muut. Kulut katetaan budjettivaroin, sillä kyseessä on valtiollinen tilaisuus. Kakkosena on prinsessa Anne, jaetulla kolmannella sijalla melkein tasaluvuin Annen kanssa ovat nykyinen Walesin prinssi William ja prinsessa Catherine ja vasta viidentenä on 74-vuotias Charles. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 11 STT, Mimma Lehtovaara Loisto ja yltäkylläisyys kohtaavat kansalaisten arkitodellisuuden eli nousevat hinnat ja talousongelmat, kun kuningas Charles puolisoineen kruunataan kolmen viikon päästä näyttävin menoin. –?Minulla menee hermo tämän perhanan jutun kanssa, hän kiukutteli syksyllä asiakirjojen allekirjoitustilaisuudessa, kun sotki käsiään mustekynään. Siinä on melkein 3?000 timanttia, parikymmentä safiiria, vajaat kolmesataa helmeä ja lisäksi muita jalokiviä. FDP:n varapuheenjohtaja Wolfgang Kubicki kuvasi ydinvoimapäätöstä ”dramaattiseksi virheeksi, jolla tulee olemaan suuria talouteen ja ympäristöön vaikuttavia seurauksia”. Konsertin esiintyjälistaa ei vielä ole julkistettu, mutta kansainvälinen media on kertonut, että monet eturivin artistit jättävät tapahtuman välistä aikataulukiireisiinsä vedoten. Saksan vihreä ympäristöministeri Steffi Lemke taas puolusti päätöstä toteamalla, että ydinvoimasta irtautuminen tekee Saksasta turvallisemman. Kruunajaiset loistoa ja kansanjuhlaa Kuningas Charles ja puolisonsa Camilla eivät ole kuningashuoneen suosituimmat jäsenet. Ei Queen Consort eli kuningatarpuoliso, kuten häntä toistaiseksi on nimitetty. Todellista arvoa tai hintaa on mahdoton tietää, eikä hovi ole julkistanut omia arvioitaan. Laskua ei ole julkistettu. Saksan vihreät ovat tiukasti ydinvoimaa vastaan, kun taas FDP tukisi ydinvoiman käytön jatkamista. Tilaisuudet ajoittuvat aikaan, jolloin Britannian inflaatio laukkaa kymmenen prosentin tietämillä ja muun muassa energialaskut ja kohonnut ruuan hinta kurittavat kansalaisia. Muun muassa Saksan oppositio on kritisoinut päätöstä. Armeija kertoi tuhonneensa RSF:n tukikohtia. –?Ydinvoiman riskit ovat kokonaisuudessaan mahdottomia hallita, hän sanoi. STT, AFP Ukrainassa lisää siviiliuhreja, myös kaksivuotias poika. –?Tämä osoittaa syvän historiallisen yhteyden kruunajaisten, Raamatun ja Pyhän maan välillä, on seremoniaa johtava Canterburyn arkkipiispa sanonut. Venäjän väitteitä etenemisestä ei kyetty vahvistamaan riippumattomista lähteistä. Der Spiegel -lehden viime syksynä tekemän kyselyn mukaan hieman yli 40 prosenttia vastaajista tuki uutta ydinvoimaa. Charlesin ja Camillan ongelmana on paitsi historian rasite uskottomuusvaiheineen myös se, ettei pariskunta ole erityisen valovoimainen. Venäjän puolustusministeriön mukaan Wagner-palkkasotilasyhtiön joukot onnistuivat edelleen lähestymään Bahmutin kaupunkia Itä-Ukrainassa sekä etelästä että pohjoisesta. Siinä on muun muassa melkein 3?000 timanttia. STT, AFP Sudanissa joukot väittivät ottaneensa presidentinpalatsin Sudanissa maan armeijaa vastaan taistelevat puolisotilaalliset RSFjoukot väittivät lauantaina vallanneensa sekä presidentinpalatsin että maan pääkaupungin Khartumin lentokentän. Varsinaisia kruunujakin on useita, mutta kaksi nousee ylitse muiden. Kolmikko tuotti viime vuonna vain noin kuusi prosenttia Saksan energiasta, kun vielä vuonna 1997 ydinvoimalla tuotettiin liki 31 prosenttia energiasta. Ykköspaikkaa analytiikkayhtiö YouGovin tuoreimmassa mittauksessa pitää yhä edesmennyt kuningatar Elisabet. Tärkeimpänä pidetään 1660-luvulta periytyvää Pyhän Edwardin kruunua, joka valmistettiin aikanaan Kaarle II:n kruunajaisiin. Voimaloiden alasajo oli määrä aloittaa illalla yhdeltätoista Suomen aikaa. Aika näyttää, kasvaako Camillan suosio, kun hänestä aletaan käyttää titteliä kuningatar – näin Charles näyttää päättäneen, sillä kruunajaiskutsussa lukee Queen Camilla. JO PELKÄSTÄÄN kruununjalokivet ovat ainutlaatuiset. Kaupungin hallinnasta on taisteltu kuukausikaupalla. Eräät valtiot ovatkin alkaneet vaatia aarteita takaisin itselleen. Charles näyttäytyykin toisinaan julkisuudessa kärttyisenä tai kärsimättömänä. Kruununjalokiviin liittyy yhä voimistuva keskustelu siitä, että niissä käytetyt jalokivet on hankittu britti-imperiumin aikana riistämällä silloisten siirtomaiden rikkauksia. Kansalle eittämättä kelpaavat kruunajaisten pitkän viikonlopun ylimääräinen vapaapäivä, hallitsijan kunniaksi järjestetty konsertti kruunajaisia seuraavana päivänä Windsorissa ja monet muut tapahtumat katujuhlineen. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi syytti venäläisiä asuintalojen tulittamisesta keskellä kirkasta päivää. Kruununjalokivien arvoksi on julkisuudessa esitetty miljardeja. Hallitsijan kruunu (Imperial State Crown) ylittää näyttävyydessään kaikki muut. RSF:n ja armeijan yhteenotot alkoivat lauantaina, kun armeijan kerrottiin hyökänneen RSF:n tukikohtaan. Maan armeija kiisti väitteet. Kuolleiden joukossa oli kaksivuotias pikkupoika. Britanniassa joudutaankin tasapainottelemaan protokollan vaatimien juhlallisuuksien ja kruunajaisten historiallisuuden kanssa, sillä kansalaisia ei sovi ärsyttää liialla prameilulla, mutta toisaalta kruunajaiset on ainutlaatuinen juhla, eikä mikään tilaisuus ylitä sitä. KRUUNAJAISPAIKKA on Lontoon ytimessä sijaitseva Westminster Abbey, joka on toiminut monien kuninkaallisten merkkitapahtumien näyttämönä, viimeksi kuningatar Elisabetin hautajaisissa viime syksynä. Charlesin suosio kansan parissa on maltillista VICTORIA JONES / AFP / LEHTIKUVA Itä-Ukrainassa Slovjanskissa perjantaina tapahtuneen ohjusiskun uhrimäärä nousi lauantaina jo yhteentoista. STT, AFP Saksan oli määrä sulkea viimeinen ydinvoimalatrio Saksan oli määrä lauantaina luopua ydinvoiman käytöstä lopullisesti, kun maan viimeiset kolme ydinvoimalaa Emsland, Isar 2 ja Neckarwestheim suljetaan ja kytketään irti sähköverkosta. Camilla löytyy sijaluvulta yhdeksän. RSF-komentaja Mohamed Hamdan Daglo sanoi, että hänen joukkonsa jatkavat taisteluja siihen saakka kunnes kaikki armeijan tukikohdat on vallattu. Kutsuvieraiden määrää on vähennetty edellisistä vuoden 1953 kruunajaisista merkittävästi, tilaisuuden pituutta on karsittu ja samalla myös kustannuksia. Tapahtuman kustannusarviota ei ole julkistettu. Charles pitää hallitsijan kruunua päässään tiettävästi seremonian lopulla sekä Buckinghamin palatsin parvekkeella. –?Voimalan sulkeminen lopullisesti tulee olemaan hyvin tunteellinen hetki kollegoilleni, sanoi PreussenElektra -yhtiön toimitusjohtaja Guido Knott. Brittejä ei sovi ärsyttää liialla prameilulla, mutta toisaalta kruunajaiset on ainutlaatuinen juhla. Öljyn oliivit on kerätty muun muassa Jerusalemista Getsemanen puutarhan ja Temppelivuoren läheisyydestä. Hallitsijan kruunajaiset on pidetty siellä noin 900 viime vuoden ajan. Hersonissa Ukrainan eteläosassa kaksi ihmistä sai surmansa Venäjän kranaattitulessa lauantaina, kertoi kaupungin paikallishallinto Telegram-viestipalvelussa. Myös Saksan sosiaalidemokraattien, vihreiden ja keskustaoikeistolaisen FDP:n muodostaman hallituksen sisällä asiasta on ollut erimielisyyttä. Vaikka laitokset tuolloin suljetaan, niiden purkamiseen joudutaan kuitenkin varaamaan vuosikymmeniä. Pohjimmiltaan kyse on uskonnollisesta seremoniasta ja jumalanpalveluksesta, jossa kuningas vannoo hallitsijan valan ja hänet voidellaan Jerusalemista ja Betlehemistä peräisin olevalla aromaattisella öljyllä
Suomen asiakastiedon tuoteomistajan Jaakko Norsin mukaan konkurssiaallossa romahtaa nyt muitakin kuin suurimmassa vaaravyöhykkeessä olevia pieniä, melko tuoreita yrityksiä. Konkurssien määrä on viidentoista vuoden mittausjakson suurin. Nousu viime vuodesta on jopa 30 prosenttia, ja määrä on viidentoista vuoden mittausjakson suurin. Kaikkein rankimmin konkurssiaalto ravistelee rakennusalaa. NYT YHTIÖ joutuu aloittamaan ostajan etsimisen nollasta. Myös kotimaiset sijoittajat ovat yhtiön hallituksen puheenjohtajan Ilkka Kivisaaren mukaan poissa pelistä. Suurimpien velkojien joukossa ovat Lahden kaupunki, pankkikonserni Nordea sekä kulttuurija opetusministeriö. Päijät-Hämeen käräjäoikeus asetti maksukyvyttömän yhtiön virallisesti konkurssiin torstaina. Eihän rataa kukaan mihinkään vie. 12 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa R atayhtiö Kymiring Oy kertoi viime viikolla hakeutumisestaan konkurssiin. Kymiringin taloudelliset vaikeudet alkoivat ennen koronakesiä, mutta inflaation, kustannusten nousun ja pandemiarajoitusten yhtälö oli liikaa. Konkurssikäyrät kääntyivät jyrkkään nousuun alkuvuodesta. Paikka soveltuisi myös koulutusja testauskäyttöön. Moottoriurheilukeskus Kymi Ringiä on yritetty pelastaa jo vuosikausia myös valtiontuen turvin. Se kävi taloudellisesti liian raskaaksi. – Mutta jos tarjoukset ovat velkojien mielestä liian alhaisia ja asia alkaa kestää ja venyä, voi olla, että ohitse menee jo neljäskin kesä. Ensi kesä on melko täynnä ohjelmaa. Joukossa on pitkään toimineita, kymmeniä työntekijöitä työllistäneitä firmoja, joiden liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa. Radan valmistuminen jäi pikkuista vaille, Kivisaari tuskailee. Lyhyellä tähtäimellä pelissä on ensi kesä ja pitkällä koko paikan tulevaisuus. Realisointisaneerauksessa oli mukana kotimainenkin vaihtoehto, mutta tarjous ei tyydyttänyt velkojia. Konkurssimenettelyn kautta se vain päätyy uuteen omistukseen. KIMMO BRANDT ” Jos tämä menee siihen, että renkaanpotkijat odottavat paikan hinnan putoavan hävyttömän alas, toiminnan jatkamiseen voi mennä kauankin.” Ilkka Kivisaari Hallituksen puheenjohtaja, Kymiring Oy JOHANNA JURKKA, TEKSTI. – Nyt kaatuu isojakin yrityksiä. Totta kai pienissä yrityksissä on aina suurempi riski, mutta on aina huolestuttavaa nähdä isojenkin yritysten menevän nurin, Nors sanoo. Saneerausohjelman ehtoja lukiessaan ulkomaiset sijoittajat vähän myöhään totesivat, että riskejä on liikaa. Velkojat eivät hyväksy pilkkahintaa. Kymi Ringin moottorirata valmistui Iittiin pääpiirteittäin koronapandemian kynnyksellä vuonna 2019. Pitkän aikavälin mahdollisuuksia on, mutta neljännen ohimenevän kesän jälkeen uskon palauttaminen siihen, että siellä voi jotakin tehdä, olisi aina vain isompi työ. Tuoreimpien konkurssin tehneiden joukossa on moottoriurheilukeskus Kymi Ringiä pyörittävä Kymiring Oy. Konkurssi jäi ainoaksi vaihtoehdoksi sen jälkeen, kun viimeinenkin oljenkorsi katkesi merkittävän ulkomaisen mysteerisijoittajan vetäydyttyä hankkeesta kalkkiviivoilla. Kivisaari muistuttaa, että potentiaalia paikalla on muuhunkin: – Rataa voidaan käyttää moottoriurheilun lisäksi muihinkin urheilulajeihin, messuihin ja konsertteihin. Kovista takaiskuista huolimatta Kivisaari elättelee vielä toivoa. Nousu viime vuodesta on jopa 30 prosenttia. Kymiring Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kivisaari toivoo, että loppusilausta vaille valmis Kymi Ring löytää ripeästi maksukykyisen ostajan. Jos asiat etenevät rivakasti ja velkojia tyydyttävä asiallinen ostaja löytyy, voidaan ensi kesän tapahtumiakin järjestää. Meille sanottiin, että konkurssiin olisi syytä hakeutua. Yhden kaatuminen kaataa mennesKonkurssiaalto höykyttää rajusti Suomea Konkurssiin on ajautunut alkuvuoden aikana jo lähes 700 yritystä. Tavoitteena ollut ratamoottoripyöräilyn Moto GP-sarjan MM-osakilpailun järjestäminen on kuitenkin peruttu jo kolmesti. – Kiinnostuneita ostajia oli. Talousvaikeuksissa pitkään painineen yhtiön saneerausvelat ovat lähes 22 miljoonaa euroa. Kolmessa kuukaudessa on kaatunut yli 150 rakennusliikettä. Se on myrkkyä hankkeen tulevaisuudelle. – Oikeastaan aloitamme hiukan takamatkalta. – Toiminnan piti alkaa koronakesinä. Siksi he eivät uskaltaneet lähteä mukaan. Kuva on vuodelta 2017, jolloin 4,6 kilometrin GP-radasta oli valmiina noin neljän kilometrin runko-osuus. – Jos tämä menee siihen, että renkaanpotkijat odottavat paikan hinnan putoavan hävyttömän alas, toiminnan jatkamiseen voi mennä kauankin. KYMIRING on yksi alkuvuoden aikana konkurssiin asetetuista lähes 700 yrityksestä. IITIN KAUSALAAN Kouvolan rajalle vuonna 2019 valmistunut, noin 30 miljoonaa euroa maksanut moottoriurheilurata on ollut kilpailuja harjoittelukäytössä. Kun ratkaisu löytyy, voidaan isoa kuvaa rakentaa taas kuntoon. Jos kaikki peruuntuu sen jälkeen, kun kaikki on kolmena edellisenäkin kesänä peruuntunut, se on yhä isompi ylämäki kenelle hyvänsä omistajalle, Kivisaari sanoo. – Konkurssi on lopullinen, luottotappioita ja työttömyyttä tarkoittava tapahtuma. – Valtavan iso rakennustyö on pientä silausta vaille valmis
– Rakennustarvikeja kuljetuskustannukset ovat inflaation aikana nousseet reilusti. Turhien konkurssien välttämiseksi konkurssilakia muutettiin niin, etteivät velkojat voineet käyttää konkurssiin hakemista perintäkeinona. MIKÄ. Inflaation seurauksena ostovoima on kaventunut, Nors muistuttaa. Omaa selviämistä varten otettujen lainojen korot ovat nousseet samaan aikaan, kun energiakustannukset ovat nousseet ja kuluttajat ovat vähentäneet ostoja. – Tukipaketit tulevat usein jälkijunassa ja kohdentuvat heikosti. Edelleen moni sinnittelee viimeiseen asti ennen kuin panee pillit lopullisesti pussiin. Nyt heikoimmat karsiutuvat, Nors sanoo. – Korona-ajan häntä on iskenyt moneen yritykseen, ja iskut ovat tulleet nopeasti monesta eri suunnasta. Koetaan, että se olisi liian epävarmaa ja kallista. Lainsäädännöllä sitä ei saisi vaikeuttaa. Ne nujertavat koviakin tekijöitä. Kun henkilökuntaa, kalustoa ja kiinteitä kustannuksia on paljon, eikä rahaa tulekaan kuviteltuun tahtiin, se onkin äkkiä kestämätön tilanne. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 13 sään muitakin. – Konkurssin tehneitä enemmän on kuitenkin niitä, jotka lopettavat vapaaehtoisesti. Sitten alkoi energiakriisi ja sähkön hinta nousi. Konkurssi 1 Kon kurs silla tarkoitetaan menettelyä, jos sa ve lal li sen koko omai suus käy te tään yh del lä ker taa vel ko jen maksuun. Esimerkiksi ketjuttuneessa rakennusteollisuudessa konkurssiyrityksen aiheuttamat luottotappiot heikentävät myös tavarantoimittajien taloudellista tilannetta. Patenttija rekisterihallituksen Konkurssit.com -verkkosivu kertoo, että joukossa on laaja kirjo yrityksiä siivousfirmoista parturikampaamoihin, takseihin ja tapahtumajärjestäjiin. Yrittäjät olivat ankeassa tilanteessa. – Trattojen näkyminen on ensimmäinen huolestuttava merkki siitä, ettei yritys pysty hoitamaan laskujaan ajoissa. – Konkurssin tehnytkin pystyy aloittamaan uudelleen ja jatkamaan yritystoimintaansa. Kuva on vuodelta 2017, jolloin 4,6 kilometrin GP-radasta oli valmiina noin neljän kilometrin runko-osuus. Niistä kielivät maksuviiveet, velkojen maksamatta jättäminen ja trattaperimisten lisääntyminen. Kolmanneksi eniten konkurssit kaatavat kaupan alan yrityksiä. He laittavat bisneksen poikki hyvissä ajoin ennen kuin tulee tappioita. – Nyt luottoluokitusta pystyy parantamaan helpommin kuin ennen. Konkurssi on voinut estää esimerkiksi anniskeluluvan saamisen myöhemmin. Pahimmillaan ahkeria, innovatiivisia ihmisiä jää tällaisen takia ulkopuolelle. Trattoja seuraavat yleensä maksuhäiriöt. Nors näki yritysten ongelmien lisääntymisen jo varhaisessa vaiheessa. – Pelkäsin jo alkuun, että nyt jysähtää konkurssiaalto ja talous syöksyy, mutta korona-ajan yritykset pärjäsivätkin yllättävän hyvin. Pahan päivän varalle rakennettu turvakin on syöty, mutta pahat päivät ovat vain jatkuneet, Salminen kuvailee. NORSIN MUKAAN alkuun konkursseja vähensi poikkeuslainsäädäntö. Lähde: Oikeus.fi Kymi Ringin moottorirata valmistui Iittiin pääpiirteittäin koronapandemian kynnyksellä vuonna 2019. Tämä näivettää kotimaista kauppaa. Se on lykännyt työmaiden aloituksia. Rakennusala alkoi ennen koronaa tervehtyä, mutta nyt kassat ovat valitettavasti huvenneet ja isojakin konkursseja on tullut. Käräjäoikeus määrää pesänhoitajan huolehtimaan konkurssipesän selvittämisestä. Kivijalkakaupan vaikeudet näkyvät etenkin muotija vaatetuspuolella. Valtion tukipaketeilla ei Salmisen mielestä pelasteta yrityksiä konkursseilta. – Kaupan alalla on kaatunut selkeästi myös vanhoja yrityksiä. – Yritykset pyrkivät pärjäämään mahdollisimman pitkään. Julkisuudessa alkoi näkyä tarinoita pienistä kivijalkaleipomoista, joilla sähkökulut nousivat tonnista viiteen tonniin kuukaudessa. – Se on julmettu määrä. LUKAS PEARSALL. Käsittämätöntä, mutta eiväthän ihmiset pahuuttaan näin toimi. – Rakennusala, ravintolaja majoitusala ja kaupan ala ovat kaikkein riskisimpiä. – Vielä siinä vaiheessa, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, konkurssimäärät pysyivät kohtuullisina. Suomalainen yritysmaailma on lähivuosina suurten muutosten edessä muutenkin. Mitä tapahtuu työpaikoille. KONKURSSIAALLON toiseksi suurin kärsijä on jo pandemia-aikana asiakkaitaan menettänyt ravintolaja majoitusala, jolla on eniten myös maksuhäiriömerkintöjä. Moni luopuu liiketoiminnasta kaikessa hiljaisuudessa huomattuaan, ettei homma kannata. Enää yrityksillä ei ole pelivaraa. Viimeistään siinä vaiheessa yrityksen luottoluokituskin tipahtaa. Niillä on paikkansa silloin, kun muutokset ovat äkillisiä ja ennakoimattomia, kuten korona-aikana, mutta ensisijainen vaihtoehto ne eivät voi olla. – Herkästi unohtuu, että puskurin kerääminen ottaa paljon aikaa, mutta se on todella nopeasti syöty. SUHDANNEKUOPPAAN syöksyy nyt etenkin uudisrakentaminen. Nurin menneistä yrityksistä talonrakennusalalla toimi kolmannes. Vaatetuspuolen kaupoista on valitettavasti tullut sovituskoppeja, joissa käydään mittailemassa kokoja. Yrityksistä lähes satatuhatta, eli noin kolmasosa, suunnittelee pk-yritysbarometrien mukaan omistajanvaihdosta seuraavan viiden vuoden aikana. 1 Konkurssiin asettamista voi hakea velkoja tai velallinen itse. Taantuman keskellä yhteiskunnan olisi Salmisen mielestä syytä keskittyä työmarkkinoiden joustavuuden parantamiseen, yrittäjyyden kannustimista huolehtimiseen ja toimintaedellytysten kohentamiseen. – Yritysten kassa kesti korona-ajan vielä jotenkin, mutta yllättävien iskujen, sodan ja energiakriisin, aikana kassavarat kulutettiin loppuun. Viime vuonna muuttuneen luottotietolain nojalla maksuhäiriömerkintä poistetaan kuukauden kuluttua siitä, kun tieto sen aiheuttaneen velan maksusta on rekisteröity Asiakastiedon luottotietorekisteriin. Talouselämä sakkaa niin pahasti, että jotain pitäisi tehdä, mutta mitä. Enää maksuhäiriömerkintä ei välttämättä rasita yrityksiä vuosikausia, kuten aiemmin. Nors yllättyi siitä, miten pitkään yritykset kestivät. Konkurssit alkoivat lisääntyä vasta viime vuoden syksyllä, ja koronapandemiaa edeltävä taso ylittyi vuoden loppuun mennessä. Konkursseihin asettamismäärät eli varsinaiset konkurssit ja konkursseihin hakeutuminen oli selvästi vähäisempää kuin nyt, Nors sanoo. Eihän konkurssi ole mikään rikos. Maksuhäiriölista saattaa olla pitkä, ja tilanne on voinut olla tosi kurja kauan, jopa pari vuotta, ennen kuin yritys kellahtaa nurin, Nors sanoo. Yritysten näkökulmasta tämä on hyvä, mutta luotottajat, rahoittajat ja tavaramyyjät eivät enää pysty ennustamaan yritykseen liittyviä riskejä yhtä hyvin. Alle kymmenen henkeä työllistäviä yrityksiä on lähes 94 prosenttia, joten tämä joukko vastaa aika isosta osasta Suomen yritystoimintaa, Salminen muistuttaa. Tällä helpotettiin myös lyhytaikaisiin maksuvaikeuksiin ajautuneita. 1 Käräjäoikeus voi asettaa velallisen konkurssiin, jos tämä ei pysty maksamaan erääntyviä velkojaan. Kaikkein tiukimmilla ovat 5–9 henkeä työllistävät yrittäjät, onpa kyse sitten jaksamisesta tai toiminnasta muuten. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen muistuttaa, että yhtälössä on aivan liikaa muuttuvia, ennakoimattomia tekijöitä. Puskurit on monessa yrityksessä syöty, eikä samanaikaista elinkustannusten ja kaiken muunkin kallistumista ja kysynnän vähenemistä vastaan pystytä enää kamppailemaan. Sen jälkeen vaatteet tilataan pari euroa halvemmalla ulkomaisesta nettikaupasta
. . Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Leena Hjelt KOKKOLA (KP) Syöpäpotilaat Kokkolassa ja Kruunupyyssä saavat viettää elämänsä viimeiset hetket kotonaan, jos Pohjanmaan syöpäyhdistyksen kotisaattohoito-projekti toteutuu ensi vuoden alusta. . Kokkolan ja Kruunupyyn projektissa ovat mukana ruotsinkieliset seurakunnat, Kokkolan kaupunki periaatteessa, Kruunupyyn kunta ja yksityisiä yrityksiä, muun muassa autoliikkeitä. Samaa sanoo Kokkolanseudun terveyskeskuksen kotisairaanhoidon sairaanhoitaja Maria-Liisa Sammallahti. . . • Lisää salasana (vähintään 6 merkkiä) ja klikkaa ” Vahvista uusi salasana”. . . Monet ovat pettyneitä Yhdysvaltain päätökseen asettaa oma edustajansa Irakin väliaikaishallituksen johtoon. Irakin tulevaisuudesta käytävät neuvottelut päättyivät eilen lentotukikohdassa Irakissa lähellä Nassiriyaa. . . Kokkolan hallintojohtajan Christer Bromanin mukaan projektista ei tule mitään ilman RAY:n tukea. Uuden koulun rakentamista ei aloiteta ennen kuin vanhan kulttuurihistoriallinen arvo on selvitetty. Melko vaikeaa on kuitenkin enää löytää sijaa EteläSuomen ja järvi-Suomen suosituimmista lomataloista. PÄÄTOIMITTAJA Sanni Aho | sanni.aho@hillagroup.fi LEHDEN PERIAATELINJA KPK Yhtiöt Oyj:n hallitus hyväksyi Keskipohjanmaan periaatelinjan 7.5.2021. – Etelän isot piirit jylläävät ministerivalinnoissa. . . KESKUSSAIRAALAN johtava ylilääkäri Sakari Telimaa pitää syöpäyhdistyksen projektia mainiona ja erittäin hyvänä asiana. . .3-5 Kotimaa . . . . Heidän hoidettavanaan on useita syöpäpotilaita. Myös Pietarsaar3essa ja Pedersöressä yhdistyksellä on jo palkattuna kotisaattohoitoa antava sairaanhoitaja. . . • Klikkaa alhaalta kohtaa ” Oletko unohtanut salasanasi?” • Lisää sähköposti-osoitteesi ja klikkaa ” Lähetä”. . Hieman lohtua pohjoissuomalaisille keskustalaisille tuonee se, että Oulun vaalipiirin ääniharava, kuhmolainen Paula Lehtomäki valittiin kauppa-ja kehitysministeriksi. -Heille pyrimme järjestämään erityisen paljon aika, Sammallahti huomauttaa, mutta pyrkimys ei käytännössä aina toteudu niin hyvin kuin työntekijät toivoisivat. .17 Tv, Radio . . Lehden linja ilmenee pääkirjoituksesta. hillagroup.fi/jakelupalautteet MISTÄ HALUAISIT LUKEA. Koko hankkeen käynnistäjä on Kokkolan seudun ruotsinkielinen syöpäyhdistys. Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00–11.00 ja viikonloppuisin 7.00–9.30. . . . Hänen asiakkaanaan on myös terminaalivaiheessa olevia syöpäpotilaita, heitä, joiden aktiivinen hoito sairauden parantamiskesi on jo lopetettu. . .12 Kulttuuri . Sivu 6 P-P:n keskustan toiveet tyrmättiin Pohjois-Suomeen vain alue-ja kuntaministeri Uuden hallituksen ministerien kotikunnat Keskusta: Anneli Jäätteenmäki, Helsinki Mauri Pekkarinen, Jyväskylä Hannes Manninen, Tornio Paula Lehtomäki, Kuhmo Juha Korkeaoja, Kokemäki Liisa Hyssälä, Lieto Tanja Karpela, Espoo Matti Vanhanen, Nurmijärvi SDP: Antti Kalliomäki, Nurmijärvi Erkki Tuomioja, Helsinki Leena Luhtanen, Espoo Tuula Haatainen, Helsinki Tarja Filatov, Hämeenlinna Johannes Koskinen, H-linna Kari Rajamäki, Varkaus Sinikka Mönkäre, Imatra RKP: Ulla-Maj Wideroos, Närpiö Jan-Erik Enestam, Västanfjärd 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 Pääministeri Kauppaja teollisuusministeri Alueja kuntaministeri Kauppaja kehitysministeri Maaja metsätalousministeri Peruspalveluministeri Kulttuuriministeri Puolustusministeri Valtiovarainministeri Ulkoministeri Liikenneja viestintäministeri Opetusministeri Työministeri Oikeusministeri Sisäministeri Sosiaalija terveysministeri 2. Kuva: Lehtikuva/Heikki Saukkomaa Paula Lehtomäki, kauppa-ja kehitysministeri. . . . . . Uuden Malilan koulun rakentaminen saattaa viivästyä, eikä rakennustöitä todennäköisesti päästä aloittamaan kesäkuussa kuten alunperin oli suunniteltu. (UK). . . Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. • Saat sähköpostiisi viestin, joka sisältää linkin ja ohjeet salasanan nollaamiseen. . Munan kelvollisuuden voi todeta itse näköja hajuaistilla. Lähetä meille juttuvinkkisi! toimitus@kpk.fi HALUATKO OTTAMASI KUVAN LEHTEEN. Pohjanmaalta – töölöläis-lapualaisen pääministeri Jäätteenmäen lisäksi – on vain yksi ministeri: närpiöläinen Ulla-Maj Wideroos (r.), josta tulee uuden hallituksen toinen valtiovarainministeri. . . Sairaanhoitajat Maria-Liisa Sammallahti Kokkolanseudun terveyskeskuksen kotisairaanhoidosta ja Kaija Sorvoja kotisairaalasta pitävät syöpäyhdistyksen suunnitelmia tärkeinä ja tarpeellisina. . Kokkolan kaupunginhallitus otti maanantaina myönteisen kannan projektiin, rahasummista ei vielä keskusteltu. . . Toisin kävi: yksikään pohjoispohjalaisista kansanedustajista ei lopulta päässyt edes lähelle ministerinsalkkua. 50 VUOTTA SITTEN 20 VUOTTA SITTEN PÄIVÄN SANA PÄIVYRI EIKÖ LEHTI TULLUT. . . . . Suomi joutuu noudattamaan pakkausmerkinnöissä Euroopan unionin asetusta, vaikka meidän munamme pysyvät käyttökelpoisina ja turvallisina huomattavasti kauemmin. . Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirikokous julisti lauantaina Nivalassa, ettei piiri voi olla vain ääniä puolueen laariin keräävä alue. Ensimmäiset varaukset on jo viety kirjoihin vuoden 1974 kesää varten, kerrottiin Lomarengas ry:stä. . . . • Pääset aloittamaan salasanasi vaihdon klikkaamalla Kirjaudu-painiketta sivun oikeassa yläkulmassa. . . . . Sivu 4 Vanhan koulun arvo selvitetään . . . . . . .14-15 Sarjakuvat . . . – Eduskuntaryhmän johtopaikoista käytäneen nyt kuitenkin keskustelua, Löytynoja arvioi. . . . . Kyselyjä tulee jatkuvasti vieläkin, tänä keväänä huomattavasti myös Ruotsista. . . . Kuva:Clas-Olav Slotte Kelvollisuuden voi todeta itse näköja hajuaistilla . . . .13 Urheilu . Keskipohjanmaan journalismi on luotettavaa, tasapuolista, suvaitsevaa ja riippumatonta. ASIAKASPALVELUMME PALVELEE ARKISIN KLO 9–15 Soita numeroon 020 750 4469 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@hillagroup.fi www.asiakaspalvelu.hillagroup.fi www.hillagroup.fi/yhteystiedot SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 14 Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Hänen mukaansa on tärkeää, että vakavasti sairaat syöpäpotilaat ovat saamassa oman hoitajan, joka pystyy antamaan aikaa ja yksilöllistä hoitoa. Suomalaisten lomamökkien kysyntä ulkomailla ylitti tänä keväänä kaikki odotukset. .6-7 Talous . . . . . Samalla myös Hilla-tilisi aktivoituu. . Sammallahden mukaan heistä osa on niin sanotussa terminaalivaiheessa. Ministerikokemusta omaavat naiset jäivät kuitenkin salkuitta. . Lehti edistää sananvapautta ja avointa, erilaisia näkemyksiä kunnioittavaa keskustelua. . . Sen sijaan tilaa löytyy yllin kyllin esimerkiksi Pohjois-Karjalan ja Kainuun seuduilta. Uudisrakennussuunnitelmia maanantaina käsitellyt Nivalan kaupunginhallitus joutui jättämään asian pöydälle, koska Pohjois-Pohjanmaan museo ei ole myöntänyt lupaa vanhan koulurakennuksen purkamiseen. . NÄIN KIRJAUDUT VERKKOPALVELUUMME Saat Hilla-tilin käyttöön ja pääset jatkossa nauttimaan lehden digisisällöistä vaihtamalla verkkosivuston salasanasi Unohtunut salasana -toiminnon kautta. . . Vanhoja tuttuja ovat bakteeriperäiset elämistä ihmisiin tarttuvat taudit yersinia, listeria, kampylobakteeri ja ehec. Neuvotteluihin osallistuneet Irakin opposition ja eri etnisten ryhmien edustajat sekä Yhdysvaltain ja Britannian viranomaiset päättivät jatkaa kokousta 10 päivän kuluttua. . Piirin toiveet yhdestä ministeristä tyrmättiin tylysti tiistaina keskustan eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa. . ”Etelän isot piirit jylläävät” Sdp:n ministerilista ei yllätä Oulun demaripiirin puheenjohtajaa, ylivieskalaista Alpo Löytynojaa. . . Kotimaisen matkailijan käyttöön ovat tässä vaiheessa jääneet täysihoitoa tarjoavat maalaistalot, joiden palvelut eivät näytä ulkomaalaisia kiinnostavan. . • Saat sähköpostiisi vahvistuksen salasanan vaihtamisesta. . . . KOTONA kuoleminen ei ole saattohoidon itsetarkoitus, vaan ajatuksen on hoitaa potilasta kotona niin kauan kuin mahdollista. . • Mene www.keskipohjanmaa.fi -verkkosivustolle. Sivu 3 Munien käyttöikä merkintää pidempi Kananmunapaketin päivämäärä on EU:n asetuksen mukainen. .2 Maakunta . . Valvonnan ja diagnostiikan parantaminen maksaisi noin miljoona euroa vuodessa. . . . . – Pyrimme tietysti varaamaan heille enemmän aikaa kuin muille, mutta kuten yleensä elämässä, ihminen kokee jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, suree Maria-Liisa Sammallahti. . Sdp:n ministereistä ainoastaan sisäministeriksi valittu varkautelainen Kari Rajamäki on Jyväskylän pohjoispuolelta. Ennen neuvottelujen alkamista tuhannet irakilaiset osoittivat neuvottelupaikan lähistöllä mieltään. Koolla oli kuutisenkymmentä johtajaa shiiaja sunnimuslimisekä kurdiryhmistä. . valtionvarainministeri Ympäristöministeri 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 3 4 5 6 7 8 1 2 STT Maakunta Ulkomaat +6 +7 +8 +9 +10 +10 3-7 m/s Hannes Manninen, alueja kuntaministeri. . 21: 4–5 1 Nimipäivä tänään: Patrik, Jalo (suom.), Patrik, Patricia (ruots.), Lempi, Irene, Irina, Irinja, Irja, Rauha, Lumi (ort.). . . Potilaan ja omaisten tahtoa kunnioitetaan. Vaasassa ja Mustasaaressa jo vuosia pyörinyt kotisaattohoito on tarkoitus aloittaa kolmivuotisena kokeiluna Kokkolassa ja Kruunupyyssä. . . -Joh. . vaan osa joutuu terveyskeskuksen vuodeosastolle tai palvelutaloihin, Telimaa huomauttaa. . . . Hänen mukaansa moni syöpää sairastava haluaa olla kotonaan niin pitkälle kuin mahdollista. Myös Pietarsaaren ja Vaasan alueilla kotisaattohoito pyörii Ray:n rahoilla. Tanja Karpelasta tulee Jäätteenmäen hallituksen kulttuuriministeri. . . Parhaaksi lomakaudeksi kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun on enää lähes mahdotonta saada mökkiä vuokratuksi yksityisiltä tai lomakylistä. Olemme tosin olleet usein ulkona ministerikuvioista, joten nyt tilanne on siltä osin aika normaali, Löytynoja toteaa. . . . . . . Pohjanmaan syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Teuvo Roden lupaa saattohoidon alkavan aiemminkin, mikäli rahoitus järjestyy. . • Mikäli sähköpostillasi ei löydy tilausta, aktivoi tilisi asiakasnumerolla www.hillagroup.fi/tunnukset (asiakasnumero löytyy tilauslaskusta tai etukortistasi). . Vuokraajista on ulkomaalaisia, lähinnä saksalaisia runsaat 70 prosenttia. . . . . Keskipohjanmaa on sitoutunut noudattamaan Julkisen Sanan Neuvoston suosituksia ja Journalistin ohjeita. . Sivu 11 Irak-neuvottelut keskeytyivät Shiiajohtaja Jamal al-Deen avasi kokouksen Kuva: Lehtikuva/EPA. Meillä salmonellaa ei tavata munista, ainoastaan kanojen ulosteista, ja niistäkin vain harvoin. Vaikka vuokramökkien määrä tänäkin vuonna runsaasti on lisääntynyt, ei niiden tarjonta alkuunkaan riitä tyydyttämään edes ulkomaista kysyntää. Keskipohjanmaa toteuttaa myös lehdelle perinteisesti kuulunutta sivistystehtävää. . . . Löytynojan mukaan pohjoisen demarit toivoivat hartaasti, että Jäätteenmäen hallitukseen olisi saatu edes yksi demariministeri Pohjois-Suomesta tai Pohjanmaalta. . . Lähetä kuva osoitteeseen lukijankuva@kpk.fi TÄRKEÄT PUHELINNUMEROT, VERKKO-OSOITTEET JA OHJEET DIGIPALVELUIDEN KÄYTTÖÖN keskipohjanmaa.fi VA. Siksi Sammallahti sekä terveyskeskuksen kotisairaalan sairaanhoitaja Kaija Sorvoja ottaisivat ilolla vastaan työkentälleen uuden sairaanhoitajan, joka pystyisi keskittymään nimenomaan syöpäpotilaiden erityistarpeisiin ja hyvinvointiin, mutta kykenisi kuuntelemaan myös omaisten jaksamista. . . Summalla on tarkoitus peittää 70-80 prosenttia kuluista. • Avaa sähköpostisi. . Pohjois-Suomi sai kuitenkin yhden ministerin, kun alue-ja kuntaministeriksi nousi äänestyksen jälkeen torniolainen Hannes Manninen. . . .18-19 IRTONUMERO 1,20 € Nro 105 KESKIVIIKKONA 16. Yhtään paremmin ei käynyt EteläPohjanmaan piirille, jolle oli lupailtu, että jalasjärvinen Mari Kiviniemi nostettaisiin kulttuuriministeriksi. . . . -Kunnat eivät aina pysty järjestämään sairaalasta kotiutuviille potilaille hoitoa kotiin. Tuorein uhka on eläinperäiseksi epäilty sarskeuhkokuume. . . Syöpäyhdistyksen tarkoituksena on palkata sairaanhoitaja niitä syöpäpotilaita varten, joiden aktiivinen hoito sairauden parantamiseksi on lopetettu. . YK:n edustaja osallistui kokoukseen tarkkailijana. Sivu 5 Eläinvirusten uhka todellinen . Suomea ja Ruotsia lukuunottamatta Eurooppaa vaivaa kananmunien salmonella, joka voi tarttua munista myös ihmiseen. . Periaatelinja on tässä: Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa. Muina aikoina voi jättää palautetta osoitteessa asiakaspalvelu. Avainasemassa on Raha-automaattiyhdistys. Kuolevan hoitoa halutaan kotiin K E S K E L L Ä E L Ä M Ä Ä V U O D E S T A 1 9 1 7 Keskiviikko A B Tänään . Sivu 5 Saattohoitoa kotiin Syöpäyhdistys hakee projektiinsa rahoitusta Sairaanhoitajat Kaija Sorvoja (vas.) ja Maria-Liisa Sammallahti pitävät tarpeellisena syöpäyhdistyksen aietta palkata syöpäpotilaille oma sairaanhoitajana. Toiminnanjohtaja Teuvo Roden korostaa kotisaattohoidolla olevan kaksi tavoitetta; helpottaa paineita sairaalassa, terveyskeskuskissa ja vanhusten palvelulaitoksissa sekä auttaa omaisia jaksamana potilaan hoidossa ja surutyössä. Ministeriössä on jo valmisteltu toimintastrategia zoonoosien eli eläimistä ihmisiin tarttuvien tautien torjumiseksi. . . Ulkomaalaiset tungeksivat mökkeihin Leena Hjelt KOKKOLA Pohjanmaan syöpäyhdistys haluaa tarjota syöpään kuolevalle hoidon kotiin. . .10 Ulkomaat . Kruunupyyn kunta on jo päättänyt tukea projektia 2 200 eurolla. . . . . Lehti toimii sillanrakentajana alueellista identiteettiä vahvistaen. . – Eläimistä ihmisiin tarttuvat virukset ovat ovat uhka ihmisten terveydelle myös Suomessa, arvioi ylijohtaja Matti Aho maaja metsätalousministeriöstä. . Piirikokouksen mielestä Pohjois-Pohjanmaan olisi pitänyt saada eduskuntavaaleissa saavuttamansa äänimäärän vastineeksi vähintään yksi ministeripaikka Jäätteenmäen hallituksessa. HUHTIKUUTA 2003 Sisältö Sääennuste Sivu 12 Jens Oja (KP) Pohjois-Pohjanmaan keskustapiiri ei saanut ainuttakaan ministeriä Jäätteenmäen hallitukseen. Lehti edistää kulttuurisen Keski-Pohjanmaan elinvoimaisuutta ja puolustaa sen ihmisten etua. Löytynojan mukaan Pohjois-Suomen ministeriehdokkaina olivat Maija Rask ja Liisa Jaakonsaari. Otamme vastaan lukijoiden kuvia sähköpostilla. . . . . . . .8 Mielipide . Nyt lehden digisisällöt ovat käytössäsi. SYÖPÄYHDISTYKSEN kokemuksen mukaan potilaat haluavat olla kotonaan mahdollisimman pitkään. Kuva: Clas-Olav Slotte Silja Kononen KOKKOLA (KP) Pääsiäisenä kotiin hamstrattavia kananmunia voi syödä pitkin kevättä, vaikka niiden "parasta ennen" -päivämäärä menisi umpeen. . . .11 Sää . . . . . Yhdistys hakee Rahaautomaattiyhdistykseltä avustusta
Yksi portti vain hiljaa aukes ikirauhaan ja kirkkauteen. Rakkaudella kaivaten Jari Pauliina, Lumia ja Luka Ville-Veikko, Henna ja Isabella Elisa, Sami ja Alex Tiina, Bilal, Sanna, Tommi ja Juuso Veli, sukulaiset ja ystävät Lämmin kiitos kotisairaalan hoitajille Eijan hyvästä hoidosta Rakas puolisoni, äitimme ja mummomme Hilja-Maria HANHINEVA o.s. www.keskipohjanmaa.fi. Lean toivomuksesta yksi valkoinen ruusu. 27.3.2023 Kokkola Taivaan linnut, tuulet maan, seuraksesi sinne saat. Ilkka ja Päivi Koskaan ei tiedä, onko aikaa paljon vai vähän. 08.03.2023 terveyskeskuksessa Rakkaudella ja kiitollisuudella kaivaten Tapio Tero ja Marjo Emmi ja Eetu Petri ja Kati Jaakko, Anni ja Tuuli Sisaret Elli ja Anna-Liisa sekä sisarusten lapset perheineen Ilta kun yöksi vaihtui, tuli rauha ja hiljaisuus. Rakkaamme Eija Anneli KANKAINEN o.s. Tilanteesta selvittiin lopulta säikähdyksellä: palo ei levinnyt rakenteisiin, eikä henkilövahinkoja sattunut. Rakkaamme Oiva Aleksanteri SAVOLAINEN * 2.5.1944 Lestijärvi † 16.3.2023 Lestijärvi Kiitollisena muistaen sukulaiset ja ystävät Ei aukene tuttu ovi, ei saavu keinuun istujaa, joka kuunteli säveltä tuulen, pihapuunkin sirkuttajaa. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. 6.6.1957 Kokkola k. Sinä muita säästit, et itseäsi. 18.10.1953 Kyyjärvi k. 21.3.2023 Kokkola Kaipauksella muistaen Omaiset, sukulaiset ja ystävät Takana elämän tuulet, edessä rauha ja iäisyys. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikan päälle hieTuhkakuppi syttyi parvekkeella man ennen kello yhtä. Jätit meille muiston niin valoisan, niin kauniin, rakkaan ja syvän. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hän oli syntynyt 1.10.1935 Kiihtelysvaarassa. Rakkaudella kaivaten Äiti ja isä Ilari Iina ja Atte Mummut sukulaiset ja ystävät Kun lintu kohoaa taivaan sineen, me sinut muistamme. Olit antava sydän ja auttava käsi. 24.1.1992 Kalajoki k. Vatanen nukkui pois 12.4.2023 Tunkkarissa. Suo lempeä ilta, yö rauhaisa suo, ja tähtien silta yön ylitse luo. Rakkaudella kaivaten Esa Teemu Tuija ja Kjell Taneli ja Eveliina Ismo-veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Me muistamme silmäsi kirkkahat, me muistamme hymysi hyvän. Rakkaamme Sampsa Niilo KOVALAINEN s. Siunausja muistotilaisuus on pidetty Ylivieskassa Suvannon kappelissa 15.4.2023 läheisten läsnä ollessa. 26.2.2023 Huittinen Keskellä tähtien, kehdossa pilvien sinisten, hyvä on sylissä sen. Perheyritys yli 40 vuoden ammattitaidolla Rakkaamme Lea Marketta KOLA o.s. 3.12.1954 Evijärvi k. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 15 Kuolleet Perheyritys yli 40 vuoden ammattitaidolla Perheyritys yli 40 vuoden ammattitaidolla Uudet hautakivet, Lisänimenkaiverrukset Entisöinnit Suoraan valmistajalta. Yhtäkkiä vain huomaa, se päättyi tähän. Se istujan sija on tyhjä, kotipihakin vailla kulkijaa. Nico, Leevi, Matleena, Ottiilia ja Valter Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kaarlelan kirkossa 22.4.2023 klo 14.00 jonka jälkeen muistotilaisuus läheisille ja kutsutuille. Tuhkakuppi oli kerrostaloasunnon parvekkeella. Kipua sä tunnet et, hiljaisuutta kuuntelet. KUOLLEITA Katariina Poranen Pelastuslaitos sai hälytyksen Kokkolan Hakalahdenkadulle lauantaina päivällä. Lämmin kiitos kaikille suruumme osaa ottaneille. Linda 050-5740602 Terho 040-7022092 Kuokkasuontie 5, Linnusperä,Kokkola myynti@hautakiviliike.fi Koko Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella. Vain muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Olet aina sydämissämme. Muistotilaisuus läheisten kesken. Vain muistot ja rakkaus jäljelle jää. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette meitä suuressa surussamme monin eri tavoin muistaneet. 4.4.2023 Kokkola, Keski-Pohjanmaan keskussairaala Vaikk lähtöäs tiesimme odottaa, ero sinusta on niin vaikeaa. 8.6.1943 Halsua k. Siunaus on toimitettu 15.4.2023 Lestijärvellä läheisten läsnä ollessa. Juhani Tarmo KORPELA s. Kiitämme Kallion henkilökuntaa hyvästä vuoroja terveydenhoidosta. Kokkolassa Hakalahdenkatu 79:ssä syttyi lauantaina puolenpäivän jälkeen tuhkakuppi palamaan. Vilma, Milja, Eeli ja Robin Rakkaamme siunataan Marian kappelissa 21.4. 02.10.1938 Pellossa k. Lassila s. Kirsilä s. 6.3.1943 Kokkola k. 2.4.2023 Kokkola Rakkaudella kaivaten Ilkka, Aija, Milja, Eeli Päivi, Kenneth, Vilma, Robin Mauno perheineen Tapani perheineen Risto perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois. Keskipohjanmaa keskipohjanmaa.fi @kepari_toimitus Seuraa meitä Niina Maunula Lohtajalainen Niina Liisa Maunula os. 22.3.2023 Kokkola Susanna, Jenna, Jonna ja Mio Pia, Esko, Iida ja Iisa Liisa Keijo ja Tuulikki muut sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. Nosti siivilleen, syliinsä sulki, kuiskasi hiljaa -lähdetään. Lämmin kiitoksemme muistamisista. Rakkaamme Jorma Elmeri JÄRVELÄ s. klo 15.00. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Tapio TANTTINEN s. Kun sammui sydän läheisen, on aika surun hiljaisen. Kaipaamaan jäivät poika ja tytär perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lämmin kiitos osanotosta. Mansikka-aho s
Niihin pitää saada laatua. KOTIJOUKKUEEN hyvä rynnistys alkoi hiipua, kun Patrick Byskata loukkasi takareittään ja tuli vaihtoon. puheenjohtajana jo viime joulukuusta lähtien eli sen jälkeen, kun Sami Itani oli väistynyt puheenjohtajan paikalta. Meillä oli ensimmäisellä puoliajalla paikat ratkaista ottelu. Haluaisin nähdä, että liikunnan ja urheilun valtion rahoitus keskittyisi jatkossa esimerkiksi kahteen painopisteeseen: seuRahanjaossa pitäisi keskittyä muutamiin painopisteisiin Riikka Pakarisen mukaan venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden paluun aika kilpakentille ei ole vielä. Pakarinen on Suomen startupyhteisön toimitusjohtaja, keskustapuolueen varapuheenjohtaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Hän on kuulunut SUL:n hallitukseen neljä vuotta, joista kolme hän on ollut varapuheenjohtajana. Pysäyttäjänä ahkeroi erityisesti Kyle Curinga. KPV:n kannalta myönteistä oli, että Aku Ahokangas nähtiin jo pelikuntoisena vaihtopenkillä. Jalkapallo Kokkolan Pallo-Veikot ja Jyväskylän Jalkapalloklubi jäivät Kokkolassa maaleitta. JJK:lla oli jatkossa hyvä muoto hyökkäyksessä ja joukkue piti oman keskustan tiiviinä. Pakarinen on toiminut vt. Parin kolmen miehen edestä töitä paiskinut MIika Kauppila JJK-vahdin sijoittuneen oudosti ja yritti nostaa kaukaa pallon verkkoon. Nähtiin viihdyttävä nollanolla. KPV:N ONNISTUJIIN Kauppilan ja Curingan ohella kuului oikeana pakkina debytoinut Sami Sipola. Hyvää KPV:tä vastaan voi JJK olla tulokseen oikein tyytyväinen, kommentoi jyväskyläläisen sarjanousijan valmentaja Toni Lehtinen. Lopulta kumpikin oli suhteellisen tyytyväinen pisteeseen. Kotijoukkue aloitti ottelun oikein pirteästi. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 16 HELSINKI (STT) Suomen Urheiluliiton (SUL) liittovaltuusto valitsi lauantaina Helsingissä Riikka Pakarisen liiton puheenjohtajaksi ilman vastaehdokkaita. Nosto meni ohi maalin. PAKARINEN KERTOI painottavansa puheenjohtajana liiton taloutta, seuratoiminnan kehittämistä, huippu-urheilumenestystä, yhteistyön avaamista suurten lajien kuten jalkapallon ja jääkiekon kanssa sekä yleisurheilun strategiatyön käynnistämistä. Maalivahti Ville Sepän edessä blokattiin useita vetoja. – Viimeinen syöttö ja laukaus olivat vaikeutena jo viime kaudella. URHEILU Urheilutoimitus P. Kansainvälisen olympiakomitean on tässä kohtaa oltava yksiselitteisen tiukka, tai sen uskottavuus on mennyttä. Kokoonpano täydentyy maanantaina, kun poikamaajoukkueissa usein pelannut Niilo Kujasalo saapuu HJK:n organisaatiosta lainamieheksi. Lisäksi muodon sisällä pelaamiseen kaipaan rohkeutta, kommentoi KPV:n valmentaja Christian Sund aurinkoisessa iltapäivässä nähtyä. Varsinkin Byskatan tilalle tullut Samuel Mahlamäki joutui välillä vaikeuksiin. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO MIESTEN YKKÖNEN KPV–JJK 0–0 Seppo Luokkala KOKKOLA Alku Kokkolan Pallo-Veikkojen täydellistä hallintaa, sitten tasaisempaa ja lopussa Jyväskylän Jalkapalloklubi oli lähempänä voittoa. Tästä jatketaan ensi viikolla, Sund sanoi. Siitä tulee tasainen, kova peli, Sami Sipola ennakoi. Ottelun loppua kohden JJK hyökkäsi yhä rohkeammin ja laittoi KPV:n alakertaa ahtaalle. Rahanjaossa tulisi keskittyä selkeästi muutamaan painopistealueeseen, kuten muuallakin Pohjoismaissa. Ruuti märkää kauden alussa Miika Kauppila (oik.) teki rajusti töitä ja pääsi pari kertaa avopaikkaan. Hän oli ehdolla eduskuntaan kevään vaaleissa, mutta ei tullut valituksi. Meidän pelissä oli hyviä juttuja ja niihin huonoihin juttuhin katsellaan ensi viikolla parannusta. Sää suosi, mutta kaivattua maalia ei kansalle tarjottu. KPV sai useita kulmureita, joista yhden jälkitilanteesta Kolmosesta löydetty brassi Vitor Gomes pukkasi pallon tolppaan. –?En hae jatkoa keskustan varapuheenjohtajana. Tämä on vastoin urheilun arvoja. –?Urheilijat, olivat he maansa lipun alla tai eivät, tarjoaisivat kansainvälisissä kilpailuissa propagandanäyttämön Vladimir Putinille. Venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat tulee sulkea kansainvälisistä kilpailuista, kunnes Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa on ohi, Pakarinen sanoi. Pakarisen mukaan venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden paluun aika kilpakentille ei ole vielä. Pakarinen haluaa muutoksen urheilun rahoitukseen. Ilmaisottelun halpuus houkutti väkeä paikalle. Roope Salo laukoi tolppaan ja GBK:sta tuttu Arjan Goljahanpoor veti paluupallon yli maalin. Hyökkäyksiä nousi sekä Santeri Mäkisen että Gomesin laidoilta. Ehkä saamme jatkossa Sebastian Mannströmin miehityksessä ylemmäksi, valmentaja Sund tuumi. –?Suomen Urheiluliiton kanta on ollut koko ajan kristallinkirkas. CLAS-OLAV SLOTTE roihin ja seuratoiminnan kehittämiseen sekä huipun tuntumassa olevien nuorten tukemiseen, Pakarinen sanoi SUL:n nettisivujen mukaan. – Tosi kiva oli pelata vihreässä paidassa, kun oli niin paljon yleisöäkin (1322). – Oli aika kaksijakoinen ottelu. Pakarinen on ensimmäinen nainen SUL:n puheenjohtajana. –?Tällä hetkellä valtion liikunnan ja urheilun rahat ripotellaan laajalti ja tehottomasti. Viimeiset syötöt ja laukaukset olivat kuitenkin kelvottomia. – Lähdettiin hyvin peliin ensimmäiset 30 minuuttia, mutta ei vain pomppinut sisään. – Varmaan hyvät maalipaikat menivät aika tasan. – Siinä on kaveri, joka ainakin uskaltaa pelata keskikentällä. Heti perään oli Kauppilalla loistava puskupaikka, mistä peliväline suuntautui kuitenkin selvästi yli maalin. Ykkösen avauspeli päättyi Kokkolan Keskuskentällä numeroihin 0-0. Nuori seinäjokinen tuki kohtalaisen hyvin hyökkäyksiä ja viihtyi uudessa ympäristössä. Työ Espoon kaupunginvaltuustossa sen sijaan jatkuu, Pakarinen ilmoitti.. Nolla pysyi ja saatiin yksi piste. Lopputulos vain ei todellakaan tyydytä. TPS-peliin pitää parantaa
Kuutniemen (7+0) ohella kotijoukkueen tehokkaimpia olivat Zara Gauffin-Kauste (0+4), Juuli Aspbäck (2+1), Veera Kurikkala (1+2) ja Rosa Luikku (1+2). Häggströmin luvut ovat 10+3. Karsijan paikalla olevaan VPS-j:n on eroa jo 12 pistettä. Kun hallin ovi menee kiinni, katse kääntyy sunnuntain otteluun, Kuusisaari evästi suojattejaan. Edellisen kerran Kalevan kisat kilpailtiin Jyväskylässä vuonna 2018. KUUTNIEMEN alivoimamaali syntyi toisen erän lopussa läpiajon päätteeksi ja muutti numerot 9-3:een. Kaksikon pistejahti jatkuu siis sunnuntaina Mynämäellä. Pelin päälle kunnon palauttelu ja tankkaukset kotona. Upi (Sivula) pelasi loistavan pelin, analysoi VaLePan valmentaja Janne Kangaskokko. Kun A-lohkoa on pelattu kymmenen ottelua, KPV on lohkon peränpitäjä kahdella pisteellä. VaLePan kokeneista pelaajista mestaruus puuttuu vain libero Eetu Pennaselta. Lauantaina Akaa-Volleyn neljä pelannutta yleispelaajaa saivat kokoon yhteensä 21 pistettä. SUL:n tulos oli viime vuonna 120?100 euroa tappiollinen. Liittovaltuusto hyväksyi myös SUL:n vuoden 2022 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Mikäli kolmas peli tarvitaan, se pelataan tiistaina Kokkolassa – Nyt voidaan hetki nauttia tästä voitosta. VALEPA ON seitsemästä aiemmasta mestaruudestaan juhlinut vain yhtä kotisalissaan Sastamalassa. Ja välierissäkin haastoimme VaLePan hyvin. William Sundelin 2, Adrian Lillas ja Simon Björkström tekivät Blue Foxin maalit. –?Voisin auttaa bisnestä korkeintaan pihaa haravoimalla, muuhun eivät taidot riitä, Sivula vakuutti. Kalevan kisat Jyväskylään 2026 JYVÄSKYLÄ Pitkän kaavan kautta käy Blue Fox läpi myös miesten Suomisarjan toista karsintavaihetta. URHEILU SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 17 JYVÄSKYLÄ (STT) Yleisurheilun SM-kilpailut eli Kalevan kisat järjestetään kesällä 2026 Jyväskylässä. Kisat järjestetään Harjun kentällä, jota odottaa mittava peruskorjaus vielä ennen SM-tapahtumaa. Blue Fox joutui kolmanteen karsintapeliin Juha Savela KOKKOLA Vielä yksi voitto, niin Nibacos/ SB Vaasan yhteisjoukkue on siellä, mihin joukkue on tavoitteensa asettanut eli 16-vuotiaiden tyttöjen SM-finaalissa. Juha Aaltonen RAISIO (STT) Savo Volley kukisti lauantaina vieraissa Raision Loimun 3–0 lentopallon miesten Mestaruusliigan kolmannessa pronssiottelussa, ja näin joukkue juhli vieraskentällä pronssimitaleita voitoin 2–1. VaLePan Karli Allik oli perjantain tyyliin erinomainen. Pään pitää pysyä kasassa, peli ei ole helppoa vaikka siltä näyttäisi, Sivula sanoi. Noilla hetkillä Viljan maalit antoivat joukkueelle hengähdysaikaa, eikä ote karannut vastustajalle, valmentaja Kuusisaari myönsi. Joukkue itsekin on asettanut tavoitteekseen mennä niin pitkälle kuin taidot riittävät, yhteisjoukkueen valmentaja Teemu Kuusisaari vahvisti, kun SBS Wirmoa vastaan pelatun välierien avauspelin jälkeen taululla paistoivat 12–6 (3–1, 6–2, 3–3)-lukemat. Blue Fox nousi ajassa 55.32 lukemiin 5–4, mutta tasoituksen sijaan Valtteri Raulo teki viimeisellä minuutilla tyhjiin 6–4-loppuluvut. Toinen välieräpari käynnistyi perjantaina Tampereella. Mikä iltapäivän maaleista oli makein. Jauhiainen ei osallistu kesän maajoukkuetoimintaan. Loimun edellinen mitali on yhä vuodelta 2010. Toisessa erässä Kuutniemi osui neljästi. Sivulalla riittänee kiireitä toukokuussa, kun jääkiekon MM-kisahuuma valtaa Tampereen. FBC Turku haki voiton maalein 6–3. Ratkaiseva peli ensi kauden Suomisarjapaikasta pelataan sunnuntaina Uudenkaarlepyyn Tähtihallissa. Mitali oli seuralle kolmas peräkkäinen, kahdella edellisellä kaudella Timo Tolvasen valmentama joukkue hävisi finaalit VaLePalle. – Varmaankin se alivoimamaali, kun niitä tulee tehtyä aika harvoin. Liiton hyvästä omasta pääomasta huolimatta tulevina vuosina liiton tulee jatkaa tarkkaa taloutta, SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto sanoi tiedotteessa. – Toisessa erässä oli viiden minuutin heikko hetki. Voittoa vaille finaalissa Vilja Kuutniemi karkasi alivoimalla läpiajoon, josta syntyi yksi seitsemästä maalista. Kalevan kisat järjestetään tänä vuonna Lahdessa, 2024 Vaasassa ja 2025 Espoossa. Kotijoukkue karkasi lauantaina avauserässä neljän maalin johtoon, joka kesti Blue Foxin päätöserän kirivaiheen. Wirmon tehokkain oli Jasmin Häggström (3+1), joka johti ennen lauantain peliä pudotuspelien pistepörssiä lukemilla 7+2. Sivula pelaa VaLePassa viidettä kauttaan. Nyt annoin mennä, kun tuli onnistumisia, Kuutniemi jutteli ennen loppuverkkaa. Keväällä 2016 joukkue hävisi Tiikereille finaalit 0–3, mutta Sivula ei pystynyt pelaamaan juuri lainkaan. Ensi lauantaina käynnistyviin finaaleihin pääsee kahdella voitolla. Silloin Akaa-Volleyn nykyinen päävalmentaja Olli Kunnari teki 37 pistettä. Maalit myös lopullisesti käänsivät pelin suunnan, kun erän alussa Wirmo vielä sinnitteli tuntumassa. Rauman Pallo-Iirot kukisti KPV:n 5–1 (4–1). VaLePa voiton päässä mestaruudesta Lentopallo Finaalisarja saattaa ratketa tiistaina Sastamalassa. Sivula on osakkaana pienessä keskustahotellissa ja turisteja riittää. –?Hyvä joukkue löytää keinot voittaa. Hän oli lauantaina loistavalla pelipäällä, onnistuneiden vastaanottojen prosentti oli huikea 81. Nyt piikkipaikalla on Kuutniemi saldolla 13+1. Mestaruus on katkolla tiistaina Sastamalassa. –?Toivottavasti katkaistaan sarja tiistaina. Välierien avauspeli oli pudotuspelityyppistä kovaa kamppailua, jossa kotijoukkue pysyi koko ajan kuskin paikalla. Samu Herronen vastasi KPV:n ainoasta osumasta. Ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 2012 Salossa. Mutta nyt juhlitaan pitkällä bussimatkalla kotiin tätä mitalia, Jauhiainen tiivisti tunnelmat. –?Valitettavasti viime vuoden taloudellinen tulos jäi miinukselle, johon vaikuttivat poikkeuksellisen suuret arvokilpailujoukkueet kasvavine matkakustannuksineen. –?Perheeseen on toinen lapsi tulossa. – Ei sitä tässä vaiheessa kannata kiistää. Asta Furu teki myös yhden maalin. – Enpä muista, että hetkeen olisin noin monta maalia yhdessä pelissä tehnyt. KPV:n B-pojille vierastappio Juha Aaltonen AKAA (STT) VaLePa kukisti lauantaina lentopallon miesten Mestaruusliigan kolmannessa loppuottelussa Akaa-Volleyn 3–0 ja johtaa näin finaaleja voitoin 3–0. Savo Volley nappasi himmeimmät mitalit. Tänään tunnetilat vaihtelivat laidasta laitaan, mutta paketti pysyi paremmin kasassa meillä. Nyt on tärkeintä pitää ajatus kasassa, korosti 20 pistettä koonnut Urpo Sivula. VaLePa sai jokaisessa erässä aikaan pitkän syöttöputken, mikä söi Akaa-Volleyn hyökkääjien itseluottamusta. Pysyimme rauhallisina emmekä antaneet sähläysten pysyä mielessä. Isäntäkaupunki ratkesi Suomen Urheiluliiton (SUL) liittovaltuuston äänestyksen toisella kierroksella, jossa Jyväskylä vei voiton Oulusta kahden äänen erolla. Lauantaina O2 Jyväskylän Akatemia voitti Blue Foxin 6–4 (4–0, 0–0, 2–4) ja tasoitti otteluvoitot 1–1:een. Akaalla on tänä vuonna iso vuori kiivettävänä, jos aikovat vielä juhlia, Jauhiainen sanoi. Tahtipuikkoa heilutti laitahyökkääjä Vilja Kuutniemi, jonka mailasta lähti seitsemän osumaa. Savo Volleyn keskipelaaja Miki Jauhiainen kokosi 11 pistettä, ja tehosaldo +10 oli ottelun paras. JUHA SAVELA RAUMA KPV koki jälleen tappion, kun Bpoikien SM-karsintasarja kallistui toiselle puoliskolleen. Joukkueet kohtaavat uudelleen heti sunnuntaina Mynämäellä. Salibandy Seitsemän maalia tehnyt Vilja Kuutniemi pohjusti välieräavauksen kotivoiton Nibacos/ Vaasalle. –?Pronssi maistuu tällä hetkellä paremmalta kuin hopea viime kaudella. Kolmena seuraavana vuonna 2017–2019 VaLePa otti mestaruuden voitoin 4–0 eli pelaavassa kokoonpanossa ollessaan Sivulan saldo finaaleissa on 15 voittoa ilman tappioita. –?Perjantain peli oli molemmille joukkueille raskas
–?Lomalla tai ei, niin huomenna keskustelen tuomariston kanssa tapahtuneesta. Naiset, HS100-mäki ja 5 km hiihto: 1) Minja Korhonen SiilinjPon 13.38.3, 2) Heta Hirvonen Lahden HS –1.36,3, 3) Annamaija Oinas TaivalkKuo –3.06,1.. Kierroksen puheenaihe sattui Valkeakoskella. Joukkueessa hiihtivät Niilo Moilanen, Joel Ikonen ja Joni Mäki. Avauspuoliajan loppuhetkillä Ilveksen Petteri Pennanen teki rangaistuspotkusta päivän toisen ja kauden kolmannen maalinsa. NHL perjantaina: Columbus–Buffalo 2–5, Nashville–Colorado 3–4 (C: Mikko Rantanen 0+2, N: Kevin Lankinen 30/34 torjuntaa). Tuomarit olivat oikein sijoittuneet, mutta siinä oli näköesteitä ratkaisevalla hetkellä, Gestranius kommentoi. Lauantain muissa peleissä Honka ja SJK päätyivät maalittomaan tasapeliin. Suomen Cupin kausi huipentuu sunnuntaina yhteislähtökilpailuihin. Ei pidetty hirveän kovaa vauhtia, joten ratkottiin sijoitukset sitten lopussa. Vilpas–Kauhajoki. Naisten viestissä voittoon hiihti Vuokatti Ski Team Kainuu ja miehissä viestivoittoa juhli Pohti SkiTeam. Reitala ei kommentoinut tilannetta ottelun jälkeen. Hiihdon Suomen Cupin viesticupin voittoa juhli Vuokatti Ski Team Kainuu. Jalkapallo Pallon käymistä maaliviivan sisäpuolella ei havaittu Ilveksen ja Interin välisessä liigaottelussa. Onnistunut kisa kyllä tänään, Mäki summasi. Vuokatti Ski Team Kainuun joukkueessa hiihtivät Vilma Nissinen, Eveliina Piippo ja Jasmin Kähärä. Naisten Korisliigan 1. välierä (4 voittoa): Seagulls–Kataja 84–68 (38–42) Seuraavat ottelut: 17.4. Lauantain kilpailuhohjelmassa olivat naisten ja miesten viestit vapaalla hiihtotavalla. Kolmikko lähti päivän kilpailuun samalla sapluunalla kuin Inarin SM-kilpailuissa, jossa joukkue nappasi viestin SMkultaa. Suomen cupin 6/6 kilpailut, viestit (v): Naiset, 3x5 km (15): 1) Vuokatti Ski Team Kainuu (Vilma Nissinen, Eveliina Piippo, Jasmin Kähärä) 35.00,7, 2) Kainuun Hiihtoseura (Johanna Ukkola, Anni Alakoski) jäljessä 50,9 sekuntia, 3) Vantaan Hiihtoseura -1 (Anni Kainulainen, Jasmi Joensuu, Marjaana Pitkänen) –1.01,8, 4) Visa Ski Team Kemi -1 –1.52,0, 5) Iisalmen Visa Ski Team –2.17,0, 6) Tampereen Pyrintö -1 –3.19,1, 10) Ylivieskan Kuula (Anna-kaisa Saari, Enni-Sofia Saari, Amanda YliFutka) –4.27,9, 12) Team Skiers (Ida Meriläinen, Miia Säilynoja, Henna Rautiainen) –4.40,2. Pohti SkiTeamin ykkösjoukkue repi tarvittavan eron muihin joukkueisiin ankkuriosuudella ja varmisti sitä kautta voiton. 020 750 4425 Sähköposti: urheilu@kpk.fi Asiakaspalvelu 020 750 4400 arkisin klo 9-15 Jakelupäivystys 0800 30101 Arkisin klo 7-11 ja viikonloppuisin 7-9.30 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 18 2 Jääkiekko Lillehammer: Miesten maaottelu: Norja–Suomi 0–2 (0–1, 0–2, 0–0) Suomen maalit: Antti Suomela, Atte Ohtamaa, Heikki Liedes, maalivahti Lassi Lehtinen 14/14 torjuntaa. Osuma merkittiin omaksi maaliksi. Kolmanneksi sijoittui Jämin Jänne. 12 VT (16): 1) Tytti Vaismaa IMAS 183/3x, 2) Frans Järvelä KP-V 182/2x, 3) Lauri Järvelä KP-V 179/2x. Louis ....................82 37 7 38 263– 301 81 Arizona .....................82 28 14 40 228– 299 70 San Jose....................82 22 16 44 234– 321 60 Chicago .....................82 26 7 49 204– 301 59 Anaheim ...................82 23 12 47 209– 338 58 2 Koripallo Miesten Korisliigan 1. Miesten viesticupin voitti Imatran Urheilijat selkeällä erolla toiseksi sijoittuneeseen Pohti SkiTeamiin. Miami kohtaa pudotuspelien 1. finaali (3 voittoa): PeKa–ToPo 80–71 (41–39) Seuraavat ottelut: 16.4. päivän tuloksia: Pistooli, 8IT (5): 1) Miro Uusihonko KA 197, 4) Leon Järvelä KP-V 164. ”Pitää olla varma näkemästään” Hongan Jerry Voutilainen ja SJK:n Valentin Gasc väänsivät maalittoman tasapelin. Yhden käden sormilla laskettavissa normimatkan kisat itselle tänä vuonna, mutta ihan tyytyväinen olen, avausosuuden hiihtänyt Moilanen kommentoi Hiihtoliiton tiedotteessa. kierroksella Denver Nuggetsin. minuutilla Interin Timo Stavitskin laukaus kimposi ylärimasta noin 30 senttiä maalin sisäpuolelle. Palloliiton huippuerotuomarien valmentaja Mattias Gestranius kuuli tapahtuneesta ollessaan lomamatkalla Kööpenhaminassa ja katsoi tilanteen itsekin Ruudusta. NBA:n pudotuspelikarsinta: Itäinen konferenssi: Miami–Chicago 102–91. Ihan hyvä veto oli. Ilves johti 1–0, kun 20. Toiseksi viesticupissa sijoittui Kainuun Hiihtoseura ja kolmanneksi Vantaan Hiihtoseura. Pronssiottelu FoA–ViVe. minuutilla Pyry Soirin vahvan nousun jälkeen. –?Tuomarit voidaan kutsua lehdistötilaisuuteen antamaan kommentit jostakin tilanteesta, Gestranius sanoi. Viesticupin lopputulokset 5/5 kilpailun jälkeen: 1) Vuokatti Ski Team Kainuu 840 pistettä, 2) Kainuun Hiihtoseura 760, 3) Vantaan Hiihtoseura 650. kierroksella Milwaukee Bucksin. – Alussa ei lähdetty hirveän kovaa vauhtia pitämään, mikä minulle ainakin passasi. URHEILU Urheilutoimitus P. Valkeakoskella ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi järjestää lehdistötilaisuutta. 14 VT (15): 1) Minka-Maria Puumala KP-V 273/4x, 5) Panu Lappi VetU 260/2x, 8) Joose Puumala KP-V 258/5x. Läntinen konferenssi: Minnesota–Oklahoma City 120–95. 2 Yhdistetty Rovaniemi: SM-kilpailut: Miehet, HS100-mäki ja 10 km hiihto: 1) Eero Hirvonen Jyväskylän HS 24.32.5, 2) Ilkka Herola Puijon HS jäljessä 0,1 sekuntia, 3) Arttu Mäkiaho Kainuun HS –46,3. Pelin ainoa osuma syntyi 82. Vähän kyllä yllätyin, että kukaan ei halunnut pitää vauhtia. KIRKKONUMMI Kaustisen Pohjan-Veikkojen Minka-Maria Puumala voitti 14-vuotiaiden sarjan ilmapistooli mestaruuden Kirkkonummella lauantaina järjestetyssä Kultahippufinaalissa. Viesticupin lopputulokset 5/5 kilpailun jälkeen: 1) Imatran Urheilijat 880 pistettä, 2) Pohti SkiTeam 652, 3) Jämin Jänne 600. Sitten pikkuhiljaa lähdettiin ruuveja kirisPohti SkiTeam viestivoittoon cupissa tämään. Erotuomari Oliver Reitala oli kuitenkin sijoittunut noin 30 metrin päähän paikkaan, jossa pallon käymistä maaliviivan sisäpuolella oli vaikea havaita, eikä avustava erotuomari Mikko Alakarekaan nähnyt pallon käyneen maalissa. Miehet, 3x7,5 km (19): 1) Pohti SkiTeam -1 (Niilo Moilanen, Joel Ikonen, Joni Mäki) 47.21,7, 2) Imatran Urheilijat (Ville Ahonen, Remi Lindholm, Miro Karppanen) jäljessä 1,9 sekuntia, 2) Tampereen Yritys (Marko Kilp, Elmeri Toivanen, Waltteri Vinkanharju) –5,5, 4) Vuokatti Ski Team Kainuu –34,4, 5) Skiteam 105 –34,6, 6) IF Minken (Kalle Parantainen, August Högnabba, Petteri Mattila) –1.07,8, 10) Pohti SkiTeam -2 (Juuso Mäkelä, Juuso Haarala, Samppo Kumpumäki) –2.09,5, 17) Team Skiers (Petteri Laurén, Miika Ylikulju, Antti Harjuhaahto) –5.06,9, 19) Ylivieskan Kuula (Jarkko Reijonen, Jimi Leppälä, Mikko Pietarila) –11.13,2. Kultahippufinaalit, 1. Joukkueiden valmentajat Toni Kallio ja Jarkko Wiss eivät halunneet kommentoida kiistanalaista tilannetta. Minnesota kohtaa pudotuspelien 1. 12-vuotiaiden sarjassa KP-V:n Frans Järvelä oli toinen ja Lauri Järvelä kolmas. Puumala voitti Kultahippufinaalissa Itälohko: Boston ......................82 65 5 12 305– 177 135 Carolina ....................82 52 9 21 266– 213 113 New Jersey ...............82 52 8 22 291– 226 112 Toronto .....................82 50 11 21 279– 222 111 NY Rangers ...............82 47 13 22 277– 219 107 Tampa Bay ................82 46 6 30 283– 254 98 NY Islanders .............82 42 9 31 243– 222 93 Florida ......................82 42 8 32 290– 273 92 Pittsburgh.................82 40 11 31 262– 264 91 Buffalo ......................82 42 7 33 296– 300 91 Ottawa ......................82 39 8 35 261– 271 86 Washington ..............82 35 10 37 255– 265 80 Detroit ......................82 35 10 37 240– 279 80 Philadelphia .............82 31 13 38 222– 277 75 Montreal ...................82 31 6 45 232– 307 68 Columbus .................82 25 9 48 214– 330 59 Länsilohko: Las Vegas ..................82 51 9 22 272– 229 111 Edmonton ................82 50 9 23 325– 260 109 Colorado ...................82 51 7 24 280– 226 109 Dallas ........................82 47 14 21 285– 218 108 Los Angeles ..............82 47 10 25 280– 257 104 Minnesota ................82 46 11 25 246– 225 103 Seattle ......................82 46 8 28 289– 256 100 Winnipeg ..................82 46 3 33 247– 225 95 Calgary .....................82 38 17 27 260– 252 93 Nashville ...................82 42 8 32 229– 238 92 Vancouver ................82 38 7 37 276– 298 83 St. Interin Darren Smith tasoitti myöhemmin hyväksytysti. Juha Aaltonen VALKEAKOSKI (STT) Ilves otti lauantaina kauden avausvoittonsa jalkapalloliigassa Valkeakoskella pelatussa ottelussa maalein 2–1, mutta ottelu olisi saattanut päättyä tasan 2–2, jos yksi Interin tekemä maali olisi hyväksytty. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO ROVANIEMI Hiihdon Suomen Cupin kausi huipentuu viikonloppuna Rovaniemen Ounasvaaralla. Vaasassa VPS:n ja HJK:n kohtaaminen päättyi maalein 0–1. Olemme koulutuksessa ohjeistaneet tuomareita, että pitää olla varma näkemästään eri tilanteissa eikä saa arvailla. – Se meni aikalailla suunnitelmien mukaan
Leijonien kapteenina Norjan reissulla toiminut Ohtamaa, 35, ei sen sijaan pitkällä urallaan ole maaleilla niinkään tiheästi juhlinut: 466 liigapelissä 37 maalia ja Leijonissa tätä viikonloppua ennen kaikkiaan seitsemän maalilampun sytytystä päälle 140 ottelussa. Pelit jatkuvat ensi viikolla, kun Tanska asettuu vastaan torstaina Vaasassa ja perjantaina Porissa. Laitoin maalille ja sinne meni, Ohtamaa kertoi osumastaan. LEIJONIEN MM-MATKALLE saatiin siis voitokas alku. B-poikien Ykkönen: Inter–Ilves/2 6–2, Jazz–VPS-j/2 4–2, Jaro–TPV 3-0, JJK–PonPa 13–0, HyPS–KajHa 5–4. Suven Sametti sai pidettyä kärkipaikan, josta se otti voiton kahdeksikon arvoisella suorituksella, Perttunen analysoi. Troikka: 28,40. 10. Troikka: 2475,76. Toto (1-14-3): 3,49 1,87-9,01-1,71 109,34. Kaikki (maalit) on plussaa, Ohtamaa myhäili Lillehammerin maali per matsi -tahtiaan STT:lle puhelimitse. Kunhan ruuna vain pysyisi terveenä, niin päästäisiin kiertämään raveja jatkossa, Juutinen tiivisti. ja 29. Toto4 pelivaihto 47?875,20 e, voitto-osuus 16,50 e. Seuraavat ottelut: 16.4. Pronssiottelut (2 voittoa): Loimu–Savo Volley 0–3 (17–25, 24–26, 22–25) Savo Volleylle SM-pronssia voitoin 2–1. Johannes Moilanen), Willem Haapiainen (78. KäPa–MP. erä. Toto (6-2-3): 2,61 1,20-1,402,00 3,79. Naisten Kakkonen: Esse IK–OTP 0–13. URHEILU SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 19 2 Voimanosto Pietarsaari: PV:n kansallinen klassisen voimanoston kilpailu 15.4. Samuel Mahlamäki Camacho), Haris Chantzopoulos, Sami Sipola; Miika Kauppila, Sebastian Mannström, Joonas Pennanen (78. lähtö, Toto75-4 Toto4-1, lv 2140 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Fazimo/Juha Utala 13,3a (4,23), 2) Com Tuff 13,6a (23,13).3) Capo 13,6a (9,87).4) BWT Danger 14,0a (30,39).poissa: 10. 3. ulkoa Suomen cup -finaalin täpärä ykkönen ennen johtavan rinnalta hienosti taistellutta Corea. VaLePa-Akaa-Volley. 2 Nyrkkeily Helsinki: 41. sisältä 800 metriä ennen maalia Willow Priden rinnalle. Toto (4-1-6): 3,41 1,13-1,18-1,21 3,87. 1. Seuraava ottelu: 18.4. –?Pahimman kilpakumppanin laukka auttoi meitä. – Viitanen kohtaa sunnuntain finaalissa Ukrainan Marianna Basanetsin. Wegye Wegye), Santeri Mäkinen (v). Norjan maalivahti Henrik Haukelandin turhan aikainen ennakointi maksoi Ohtamaan huomattua tyhjäksi jäävän maalin. Janne Lehikoinen LILLEHAMMER/HELSINKI (STT) Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue avasi kevään MM-valmistautumisensa varmalla tavalla, kun Norja kukistui kotijäällään Lillehammerissa kahdesti. M 120 kg: 1) Daniel Holmstedt PV 765 (287,5, 177,5, 300). Magical Princess rutisti kuitenkin päätössatasella väkisin edelle. B-tyttöjen Ykkönen: TP-47–VIFK 3–6, LBK–KPV 0–12. Toto (3-11-6): 3,34 1,88-8,85-4,28 178,31. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI 2 Rahapelit Keno Lauantai 15.4. HJK–FC Honka. M50 74 kg: 1) Jonas Enkvist PV 490 (180, 110, 200). Espanjan liiga: Villarreal–Valladolid 1–2, Bilbao–Sociedad 2–0 Italian Serie A: Bologna–AC Milan 1–1, Napoli–Verona 0–0, Cremonese–Empoli 1–0, Spezia–Lazio 0–3. Kiekko tarkasti verkkoon ja suomalaiskasvoille leveät ja nauravan yllättyneet hymyt. Sen valmentaja Pekka Korpi voitti kilpailun Magical Princessin emän Magical Queenin kanssa vuosina 2010 ja 2011, joten seremoniapaikalla oli historialliset tunnelmat. Englannin Mestaruussarja: Sheffield U–Cardiff 4–1, Watford–Bristol C 2–0, Sunderland–Birmingham 2–1, Stoke–West Bromwich 1–2, Rotherham–Luton 0–2, Reading–Burnley 0–0, QPR–Coventry 0–3, Millwall–Preston 2–0, Blackpool–Wigan 1–0, Swansea–Huddersfield 1–0. N23 76 kg: 1) Nina Heikkinen PV 427,5 (175, 77,5, 175). Lauri Jääskeläinen LAHTI (STT) Tapio Perttusen tallin kaksinkertainen ravikuningatar Suven Sametti nappasi kauden toisessa startissaan keulavoiton. SalPa–JäPS 2–1 (1–1), EIF–TPS 2–1 (0–0) Seuraavat ottelut: 16.4. Suoritus oli ihan ok, mutta tuntui, että siitä puuttuu vielä ihan paras terä. 6. Englannin Valioliiga: Aston Villa–Newcastle 3–0, Chelsea–Brighton 1–2, Everton–Fulham 1–3, Southampton–Crystal Palace 0–2, Tottenham–Bournemouth 2–3, Wolverhampton–Brentford 2–0, Manchester City–Leicester 3–1. –\?Kaivo-oja kohtaa sunnuntain finaalissa Ukrainan Tatjana Kobin. Honka–SJK 0–0 Miesten Ykkösen avauskierrosta: KPV–JJK 0–0 KPV:n kokoonpano: Ville Seppä; Kyle Curinga, Patrick Byskata (20. toukokuuta Yhdysvaltoja vastaan. MM-kotikisalohko alkaa sitten Tampereella 12. Toto4 voitto-osuus: 4,29. Oma maali. VPS–HJK 0–1 (0–0) 82. lähtö, sh 2140 m: 1) Riutan Fredi/Jouni Heimala 32,9 (14,04), 2) Harri Potter 33,0 (17,38).3) Pirttilän Sampo 33,4 x (4,86).4) Veera Hag 32,0 x (4,38). Loistavan kauden pelanneen Suomelan tehoilu ei hämmästytä, sillä hän takoi Ruotsin pääsarja SHL:ssä Oskarshamnissa 51 ottelussa peräti 37 maalia. Magical Princess nousi 2. +92 kg: Stan Bertens Hollanti–Danil Rantanen Suomi kehätuomarin keskeytys 2. Oikeat numerot: 3, 9, 10, 13, 16, 24, 35, 39, 40, 41, 44, 46, 52, 53, 58, 61, 63, 64, 66, 69 Kunkkunumero: 3 Ilta-arvonta. lähtö, Toto75-3 TROIKKA-2, lv 2140 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) He’s a Keeper/Heikki Laakkonen 13,8a (17,98), 2) Winners Lane 14,1a (6,97).3) New Grove Waylon 14,2a (29,15).4) Mr Reddington 14,3a (12,14). GeeBee-turnaus, välierien suomalaistuloksia: Naiset: 50 kg: Pihla Kaivo-oja Suomi–Anne Marcotte Kanada 5–0. –?Veskari (Haukeland) oli siinä jo menossa hakemaan rännikiekkoa. M40 +120 kg: 1) Gustav Kargus MSK 672,5 (250, 170, 252,5). N50 76 kg: 1) Monica Liljestrand-Jutila PV 282,5 (95, 52,5, 135). Petteri Pennanen 1–0, 37. M50 105 kg: 1) Jukka Ainali RK 510 (185, 95, 230). Miehet: 75 kg: Aleksandr Trofimtshuk Liettua–Benjamin Eriksson Suomi 3–2, Jonathan Hannah Kanada–Savon Suroosh Suomi kehätuomarin keskeytys 2. Tulokset: N18 63 kg: 1) Siri Nybäck NyKK 250 (100, 60, 90). Kuningatar palasi valtaistuimelle 2 Lentopallo Miesten Mestaruusliigan finaalit (4 voittoa): Akaa-Volley–VaLePa 0–3 (21–25, 19–25, 23–25) VaLePa johtaa voitoin 3–0. Toto (2-6-3): 17,98 5,31-2,50-7,34 57,96. Perjantaista tiukkaa 2–1-jatkoaikavoittoa seurasi lauantaina helpompi koitos Norjan kaatuessa 3–0. Hyvin ruuna kuitenkin tuli maaliin saakka. Kansallisen Liigan avauskierrosta: KuPS–ONS 8–2, HPS–Åland Utd 2–1, PK-35–TPS 0–3. Leijonat varmaan voittoon Nivalan kiekkokasvatti Atte Ohtamaa osui lauantain pelissä puolesta kentästä. –?Morison on antanut minulle paljon enemmän kuin mistä olen koskaan osannut haaveilla. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 TROIKKA-3, sh 2140 m Suomen Cup 2023: 1) Morison/Juha Utala 23,8 (2,81), 2) Core 24,5 (9,37).3) Nyland* 23,9 (17,44).4) Kuuselan Wiltteri 25,4 (29,59). Darren Smith 1–1, 44. –?Päästiin sopivasti Willow Priden perään, ja kun Juhalla (Utala) laukkasi hevonen etukurviin, niin ajattelin, että annetaan tammalle mahdollisuus, Pekka Korpi kuvaili taktiikkaansa voittajakehässä. Pennanen 2–1 rp. Toto (16-9-14): 2,81 1,75-2,50-3,62 14,09. Pelivaihto 603?774,34 e, yleisöä 718. 2 Jalkapallo Veikkausliiga: Ilves–FC Inter 2–1 (2–1) 16. 5. Täyden kympin suorituksen tehnyt Morison oli 4. ponilähtö, 1640 m 1.49,0 ja hit.: 1) Varane Wee/ Nea Pitkänen 2,02,4, 2) Dayzee Wee 58,4 x.3) Hillshead’s Pride 2,10,5.4) Kattina Ess 316 RUSS 2,07,5 x. M23 83 kg: 1) Filip Nystrand NyKK 505 (170, 135, 200). erä. lähtö, Toto75-1, lv 2140 m Suur-Hollolan Best Lady Tammadivisioonakarsinta: 1) Magical Princess/Pekka Korpi 12,9a (3,41), 2) Willow Pride 13,0a (2,33).3) EL Indeed 13,2a (4,25).4) Club Nord Elit 13,4a (28,46). Best Lady oli Magical Princessin juhlaa. Suomelalle ja Ohtamaalle Lillehammerin kaukalo maistui, sillä kumpikin osui myös perjantaina. lähtö, lv 2140 m Kohti Divisioonia -lähtö: 1) Rivercapes Frozen/Heikki Mikkonen 15,6a (7,45), 2) I Engineer 15,6a (3,47).3) Informed Am 15,8a (8,31).4) Callela Beta 16,0a (16,97).poissa: 6, 7. Ykköskentän hyökkääjä Antti Suomela ja ykkösviisikon puolustaja Atte Ohtamaa maalasivat Leijonat 2–0-johtoon, ja toisen erän lopulla loppuluvut pääsi herkuttelemaan neloskenttä, kun Heikki Liedes viimeisteli. Lauantainen osuma jää mieleen myös yhtenä erikoisimmista, sillä Ohtamaa nosti sen omalta kenttäpuoliskolta, aivan keskiviivan tuntumasta. LumiOosa oli kisan suosikki, mutta sille tuli ahtaassa paikassa laukka kiihdytyksessä. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-4, lv 2140 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Credit To Love/ Jukka Torvinen 13,7a (2,61), 2) Go West Young Man 13,9a (3,18).3) Com Milton 14,0a (14,02).4) Astrum 14,0a (4,64).poissa: 1. Toto (116-9): 7,83 4,43-3,49-8,47 49,90. lähtö, Toto75-2, sh 2140 m Tammadivisioonakarsinta: 1) Tähen Usvatar/Santtu Raitala 28,7 (3,49), 2) Walene 27,2 (63,77).3) Luraus 28,1 (2,83).4) Werona 28,1 (95,65). –?Siinä katsottiin, että miten Magical Princess siitä rinnalta riittää, ja ihan sitkeästi se tuli loppuun saakka. 9. huhtikuuta, ja kaikkiaan yhdeksän ottelun MM-valmistelu päättyy Tshekin EHT-turnauksen Tshekki-, Sveitsija Ruotsi-kohtaamisiin 4.–7. Toto (3-5-4): 4,23 1,47-3,94-2,57 33,84. Piste 26,5a (20,7).4) Hulluduunari 26,9a (24,23). 7. M40 105 kg: 1) Mikael Kock MSK 600 (210, 130, 260). Toto4 voitto-osuus: 14,57. Toto (2-3-1): 14,04 3,07-3,47-2,35 49,76. Päivän Duo: 3-6, kerroin: 9,09. Toto (3-76): 1,95 1,06-1,18-1,12 6,58. Magical Princess hivuttautui loppukaarteessa aivan Willow Priden rinnalle ja vyöryi päätössatasella vastustamattomasti ohitse. 11. lähtö, Toto75-6 Toto4-3 DUO-1, sh 2140 m KK23 Tammalähtö: 1) Suven Sametti/Tapio Perttunen 26,3a (3,34), 2) Sirpsakka 26,5a (69,02).3) M.A. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m Nousijadivisioonakarsinta: 1) Business School/Hannu Torvinen 14,1a (7,83), 2) Kilchoman 14,7a (9,7).3) Bretagne 15,0a (37,62).4) Callela Vipdeal 15,1a (8,1). lähtö, lv 2140 m Nelivuotislähtö Nuorten Sarja 2023: 1) Arctic Crown/Pekka Korpi 13,6a (1,95), 2) Rock Vice 14,0a (6,78).3) American Cooper 14,1a (3,1).4) The Big Payback 14,3a (12,65). –?Ei se meikäläisen hommaa sinänsä ole, mutta mukavaa kun onnistuu. –?Aivan uskomatonta, Siru Juutinen iloitsi. Oikeat numerot: 3, 5, 9, 11, 12, 18, 21, 22, 34, 35, 36, 37, 39, 45, 47, 49, 64, 65, 67, 69 Kunkkunumero: 36. Sen jälkeen kohdataan rakas vihollinen Ruotsi kahdesti Uumajassa 27. Vielä sillä ei ole sellaista pätkää kuin mitä sillä normaalisti on. Morison on ollut koko talven todella hyvä, mutta silti tehtävä tuntui etukäteen hankalalta. Toto4 voitto-osuus: 16,50. 2. 8. B-poikien SM-karsintasarja: RoPS–Ilves 2–4, Hercules–VIFK/yj 1–0, SJK/yj–KuPS/ yj 0–3, VPS-j–AC Oulu 2–3, P-Iirot–KPV 5–1. Harri Heiermann); Vitor Gomes (69. 4. 57 kg: Vilma Viitanen Suomi–Alyssa Mendoza USA 3–2. 2023. 2 Ravit Lahti 15.04 Toto75: 1. Se puolestaan on napannut Best Ladyssä peräti kolme voittoa. toukokuuta. Se menee eteenpäin, kunhan tammaan tulee vähän lisää notkeutta, jolloin se saa itsestään enemmän irti. Troikka: 276,84. Troikka: 2084,40. –?Oli tosi iso lähtö, jonka lisäksi 60 metriä takamatkaa ja paljon kierrettävää. Liigassa tällä kaudella TPS:n maalilla seitsemän nollapeliä torjunut Lassi Lehtinen pääsi puhtaan pelin makuun myös maajoukkuepaidassa pysäyttämällä kaikki kohti tulleet 14 norjalaislaukausta. Toto (4-1-3): 7,45 2,53-1,92-2,03 17,51. Päiväarvonta. Toto4 voitto-osuus: 7,05
Julkaisut–liiketoiminta-alue vastaa Hilla Groupin medioiden sisällöntuotannoista ja niihin liittyvistä kaupallisista toiminnoista. Markkinoijille Julkaisut tarjoaa monipuolisia markkinointija mediamainontaratkaisuja. 00 Kokkolan kirkko JUHLAN AIKA – Kokkolan Orkesteri 50 v. klo 11 Ravintola Pelimannin alakerrassa Kokouksessa käsitellään ja päätetään sääntöjen määräämät asiat. Marinkaisten Kalastajainseuran VUOSIKOKOUS Ke 26.4.2023 klo 17.00 Mansikkakarilla. 06 781 0680 www.cheriksson.fi Asianajaja Christer Eriksson Asianajaja Thomas Lillqvist Liput: 28/22,50/11€, ovelta: 30/25/12€ kamariorkesteri.fi Taavi Oramo, kapellimestari Anu Komsi, sopraano Pe 21 . Tuija Koski 050 306 5587 tuija.koski@wasatalent.fi Lisätietoja tehtävästä antaa: Lue lisää: Lue lisää: www.wasatalent.fi www.wasatalent.fi ja jätä hakemuksesi viimeistään 27.4.2023 Haemme nyt rakentajien työnjohtajaksi Aloitteellinen ja valpas edelläkävijä sinun ykkösvalintasi hillagroup.fi/tyopaikat OLISITKO SINÄ UUSI HILLALAINEN. Azusa: Kv. hillagroup.fi/tyopaikat OLISITKO SINÄ UUSI HILLALAINEN. Asialista nähtävänä meijerinkonttorilla ja myymälässä: Siltatie 20. Maakuntalehti Keskipohjanmaa etsii vastaavaa päätoimittajaa Kiinnostuitko. Pohjoisen Suomen suurin mediatalo etsii kesätyöntekijää palkkahallintoon touko-elokuuksi. Tavoitteenamme on auttaa kaikkia yritysja yhteisöasiakkaitamme menestymään olemalla paikallinen, helppo ja tehokas mainoskumppani koko toimialueellamme. Eriksson Isokatu 17 (Citytalo) puh. klo 19 . Skannaa QR-koodi ja saat lisätietoja sekä voit jättää hakemuksen 23.4.2023 mennessä. 4 . Tervetuloa ammattitaitoiseen ja mukavaan työyhteisöön! Haluatko päästä lisäämään pohjalaisten viihtymistä ja asumismukavuutta. Kahvit klo 10.30 ja lounas kokouksen jälkeen. Mediat muodostavat digitalisoituvan liiketoiminta-alueen ytimen. 2 Mäkihyppy Rovaniemi: Normaalimäen SM-kilpailut: Miehet: 1) Niko Kytösaho 269,8 pistettä (95,0 ja 99,0 metriä), 2) Vilho Palosaari 250,5 (96,0–96,0), 3) Eetu Nousiainen 248,1 (93,0–97,0). N19 10 km (9): 1) Eveliina Kujala LNM 37.40, 5) Melissa Kykyri KäTa 38.22. Hilla Groupin mediaperheeseen kuuluu kaksi maakuntalehteä, 14 paikallislehteä, 9 kaupunkilehteä ja joukko matkailuja erikoislehtiä. Tervetuloa! Kaustisen Osuusmeijerin varsinainen KEVÄTKOKOUS To 27.4. Tervetuloa! Hallitus KEVÄTKOKOUS ke 26.4.2023 klo 19.00 GBK:n toimistolla Höyläämönkatu 4. Skannaa QR-koodi ja saat lisätietoja sekä voit jättää hakemuksesi 30.4.2023 mennessä. Naiset, puolimaraton (25): 1) Alisa Vainio LappUM 1.11,31, 2) Johanna Peiponen LapLu 1.13,39, 3) Aino Niemi TuUL 1.16,45. Miehet, puolimaraton (20): 1) Hannu Granberg LahdA 1.06,31, 2) Antti Ihamäki AlajA 1.06,37, 3) Leevi Keronen LempKi 1.06,46. T16, SM-sarjan välierät (2 voittoa): Nibacos/SB Vaasa–SBS Wirmo 12–6 (3–1, 6–2, 3–3) Voitot 1–0.. Tervetuloa! GBK:n sääntömääräinen hillagroup.fi/mainostajalle 2 Yleisurheilu Pyhtää: SM-maantiejuoksun tuloksia: M19 10 km (17): 1) Karlos Kemppaala ViipU 31.14, 12) Kasper Biskop GIF 35.11, 16) Jimi Rousu GIF 37.01. Julkaisut-liiketoiminta-alueen ydinosaamista ovat digitaalisten uutispalveluiden, uutisja matkailumedioiden ja painettujen lehtien kustantaminen kuluttaja-asiakkaille sekä kilpailukykyisten markkinointija mediamainontaratkaisujen tuottaminen yritysasiakkaille. kilpailut: Miesten 5?000 m: 1) Brian Fay USA 13.21,99,... N17 10 km (7): 1) Sara Säkkinen LNM 38.00. 2 Salibandy Suomisarjan säilymiskarsinnan 2. Tehtävänä on koota ja kertoa kunkin median alueella kaikki sen ihmisiä koskettavat, tärkeimmät paikalliset asiat ja ilmiöt, ja tarjoilla nämä sisällöt nykyaikaisesti, monikanavaisesti, ja niin että ne ovat eri muodoissa helposti saavutettavissa. M17 10 km (12): 1) Eetu Valtola MikkKV 33.26, 6) Kasper Björkbacka VetU 36.03, 9) Iisakki Jussinmäki HT 38.32. Naiset: 1) Jenny Rautionaho 242,3 (86,0–86,0), 2) Heta Hirvonen 181,5 (83,0–81,0), 3) Sofia Mattila 171,5 (80,0–78,5). vaihe (2 voittoa): O2-Jkl Ak–Blue Fox 6–4 (4–0, 0–0, 2–4) Voitot tasan 1–1. Ratkaiseva ottelu: 16.4. Kiinnostuitko. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 20 LUOKITELLUT Palvelukseen halutaan Lakipalvelut Kokouksia Kokouksia ASIANAJOTOIMISTO Ch. Erik Fordell – Kaija Saariaho – Franz Schubert w RAKENNUSMESTARIA Pääset mukaan vastaamaan monipuolisista rakennusja korjaamisprojekteista. 73) Mustafe Muuse Suomi (TuUL) 14.01,65 (kkk). Hilla Group Oyj on rohkeasti uuteen suuntaava media-alan konserni, jonka toiminta-ajatuksena on henkisen ja aineellisen kasvun edistäminen viestinnän keinoin. Blue Fox–O2-Jkl Ak. Hilla Group työllistää noin 500 henkilöä pääasiassa Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella ja sen liikevaihto on noin 45 M€. Toimit esihenkilönä ja kehität sekä varmistat oman organisaatiosi toimintaedellytyksiä
Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola.. POIKKEUSTILA ALKAA. alv 24%). JATKA MAALIIN. SIIRRY KAKSI ASKELTA ETEENPÄIN. SUUNNITTELE ENSIMMÄINEN PERHELOMA VUOTEEN. LA PS EL LA ON CO VID . COVID TESTAUSPÄIVÄ TA PA UK SE T LIS ÄÄ NT YV ÄT ! PA LA A AL KU UN . ET SAA RAHOJA LOMASTASI TAKAISIN. 22/02/27 9 4 2 8 3 2 5 3 8 6 2 8 9 3 5 1 4 7 6 1 5 2 9 4 7 3 2 6 6 9 3 1 9 5 7 6 7 3 5 5 6 2 9 9 4 3 8 5 6 7 5 8 9 1 4 9 8 3 Sudoku • helppo Sudoku • vaikea www.keskipohjanmaa.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Mikko Luoma Uutismedian liiton jäsen ISSN 0788-8325 Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. KOULUT SULJETAAN JÄLLEEN. SAAVUTAT HAJOAMISPISTEESI. KOULUT AVAUTUVAT JÄLLEEN. MENETÄT 5000,HUOMAAT, ETTÄ LAPSESI ON PELANNUT TIETOKONEPELEJÄ SILLOIN KUN HÄNEN OLISI PITÄNYT TEHDÄ LÄKSYJÄ ETÄNÄ VIIMEISET KAKSI VUOTTA. TEE TÖITÄ ETÄNÄ. Asiakaspalvelu, tilausasiat 020 750 4469 (ma-pe klo 9-15) asiakaspalvelu.hillagroup.fi asiakaspalvelu@hillagroup.fi Jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7-11 ja la-su 7-9.30 (maksuton numero) www.keskipohjanmaa.fi/palaute Toimitus Juttuvinkit ja uutispäivystys 0400 365 601 (ma-su klo 6.30-22) Sähköposti toimitus@kpk.fi Lukijan kuvat lukijankuva@kpk.fi Mielipiteet 050 477 9966, mielipide@kpk.fi Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.fi Urheilu 020 750 4425, urheilu@kpk.fi va. PA LA A AL KU UN . M EN ET ÄT 100 EU RO A. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 21 ALKU COVID ALKAA. COVID TESTAUSPÄIVÄ. AUTA LAPSIA ETÄKOULUSSA. HANKI KOIRA, KOSKA KAIKKI MUUTKIN TEKEVÄT NIIN. SUUNNITTELE MUUTTAVASI TYYNELLE VALTAMERELLE KERTOMATTA PERHELLESI. ALA KYSEENALAISTAMAAN PUOLISOVALINTAASI. PALAA TÖIHIN. TAPAUKSET VÄHENEVÄT! SIIRRY KAKSI ASKELTA ETEENPÄIN. COVID ELÄMÄÄ PELI KAIKKI OVAT TERVEITÄ. HERMOSTU LAPSIIN. KOKO PERHEELLÄ ON COVID. MUISTA KUINKA PALJON INHOAT TYÖTOVEREITASI. SIIRRY KAKSI ASKELTA ETEENPÄIN. JÄRJESTÄ LASTENHOITO. COVID TESTAUSPÄIVÄ. KOULUT AVAUTUVAT JÄLLEEN. MENETÄT VUOROSI JA KÄRSIVÄLLISYYTESI. päätoimittaja Sanni Aho 040 1209 369 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Markkinointi Käyntiosoite: Rantakatu 10 www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Ilmoitukset Aineistot aineisto@kpk.fi Hinnat www.hillagroup.fi/keskipohjanmaa Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. LA ST EN HO IT O LIIA N KA LL IS TA . TOIVO, ETTEIVÄT LAPSET HUOMAA. MAALI JUO YKSINÄSI KAAPISSA
Pantomiimimestarin elämä ja teot Triple 9 TV2 klo 21.00 HHH Poliisien ryöstäjäkoplasta kertova elokuva olisi saattanut järkyttää joskus entisinä?aikoina. Ranskan-juutalainen Marceau tuotti kautta maailman iloa yli 60 vuoden ajan sanattomalla taiteellaan. Yksistään jo nimilista hilaa odotukset korkeuksiin, jonne Evening ei kunnolla yletä. (USA 2017) Evening Frii klo 16.20 HHH Kuka on tai oli mies nimeltä Harris, josta Ann Lord hourailee kuolinvuoteellaan. Claire Danes on nuoruusmuistojen Ann, ja joukkoa jatkavat Meryl Streep, Glenn Close ja Hugh Dancy. °C -18,0 Salla Naruska Lämpimintä 14.4. Siitä kehkeytyi Riverdance-lavashow, jonka ensiesitys oli Dublinin Point-teatterissa 9.2.1995. Viimeistään toinen maailmansota repi kiiltokuvat, ja kierot poliisit ovat pyörineet jännäreissä tarmokkaasti. mm Kouvola +4 +1 +7 +7 +7 +7 +7 +9 +9 +7 10 11 11 1 1 3 5 2 2 3 3 PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA +6 -5 +7 -6 +9 -8 +9 -8 +9 -8 +5 -4 +5 -4 +9 -7 10 -6 10 -7 +5 -4 +7 -4 10 -6 11 -4 11 -5 2 1 2 2 2 2 Kokkola 15.4. Riverdancelavashown paluu Marcel Marceau: hiljaisuuden taide Yle Teema klo 16.00 Lajissaan ensimmäinen dokumentti pantomiimimestari Marcel Marceausta, jonka syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta 22.3.2023. Yöllä on pakkasta. 16.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutainen ja laajalti selkeä. klo 15 °C +8,0 (15.4. N: Chiwetel Ejiofor, Casey Affleck, Anthony Mackie, Woody Harrelson, Aaron Paul, Kate Winslet, Gal Gadot. (USA/Saksa 2007) Pekka?Eronen kriitikko Toimintajännäri kieroista poliiseista, jotka sotkevat rehellisen kollegan juoniinsa. Ohjaaja John Hillcoat ei antanut kuitenkaan sen masentaa, ja sai kuin saikin elokuvaansa sentään omaa ilmettä. Su Haapavesi +9 Halsua +9 Helsinki 10 Joensuu +8 Jyväskylä +9 Kajaani +7 Kalajoki +7 Kokkola +8 Kuopio +9 Kuusamo +7 Lahti 10 Lappeenranta 12 Oulu +8 Pietarsaari +6 Pori 11 Rovaniemi +8 Tampere 10 Toholampi +9 Turku 13 Utsjoki +4 Vaasa +9 Ylivieska +9 Ma 10 +9 11 +9 11 +7 +5 +6 10 +8 11 13 +7 +5 12 +9 12 10 15 +6 11 10 Ti 11 10 13 +8 11 +8 +7 +7 10 +7 12 11 +7 +5 13 11 11 12 14 +5 +7 11 Ke 13 13 13 +8 12 11 10 13 13 10 12 12 11 10 12 10 13 14 15 +6 11 13 To 12 12 15 10 13 +9 +9 11 12 +6 15 13 +9 +9 14 11 15 13 16 +5 11 12 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 14.4. (USA 2016) Molly’s Game Hero klo 19.00 HHHH Jessica Chastain on aika peto tulkitsemaan sitä, kun eletään niin sanotusti hermonpäillä. Marceaun bravuurit, kuten näkymättömään laatikkoon joutuminen, vastatuuleen kävely tai rakkauden tunnustaminen ovat monien esiintyvien taiteilijoiden mallina. Siis niinä, joita ummikot päiväuneksijat kutsuvat hyviksi. Lämpötila päivällä on 9 ja 13, Lapissa 4 ja 9 asteen välillä. 22 SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa Riverdance 25 vuotta -juhlashow Yle Teema klo 14.15 Vuoden 1994 Euroviisut Dublinissa jäivät varmaan 300 miljoonan katsojan mieleen ennen kaikkea väiaikaohjelmasta, jossa nähtiin seitsemän minuuttia huimaa irlantilaista tanssia. Niinpä myös kumparelaskija-uhkapeluri Molly Bloomin hahmossa panokset kovenevat. Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) LÄMPÖTILATILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema SADEMÄÄRÄTILASTO Kokkola-Pietarsaaren lentoasema. Sen?mietelmät hetkessä elämisestä ja katumisen turhuudesta eivät tuoreudellaan yllätä. Laatuluokan näytteljöitä riittää: Vanessa Redgrave on vanha Ann, Toni Collette ja Natasha Richardson tämän tyttäriä. klo 15 °C +11,1 Turku Sateisinta 13.4. Tuuli on heikkoa. Nostalgialla voideltu matka käy toki sunnuntai-iltapäivän viihteestä. Pahat poliisit pahassa maailmassa BOB MAHONEY ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 Maaliskuu Huhtikuu 2023 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 15.0 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 Maaliskuu Huhtikuu 2023 4 8 12 Su Alanya 20 Amsterdam 15 Budapest 16 Dubai 27 Dubrovnik 15 Hania 18 Las Palmas 20 Lissabon 28 Malaga 21 New York 20 Nizza 16 Oimjakon -3 Phuket 32 Riika +6 Skellefteå +7 Sydney 25 Tukholma 12 Tokio 22 Venetsia 15 Ma 21 13 16 28 16 20 20 29 19 22 17 -4 32 +9 12 20 14 17 17 Ti 22 13 18 28 15 19 21 25 19 14 18 -4 32 14 12 21 14 18 16 15.4. Lajos Koltain kirpeän romanttnen draama avaa menneisyyttä Susan Minotin romaanin pohjalta. klo 15) Merivesi Kemi ?0 °C -37 cm Oulu +1 °C -37 cm Raahe +3 °C -36 cm Pietarsaari +2 °C -33 cm Vaasa °C -34 cm LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 15.4. Niinpä Triple 9 ei voi Coplandin, Training Dayn ja vaikkapa Line of Dutyn jälkeen tuoda lajiin mitään uutta. Kun hyvät ja pahat oleilivat omissa karsinoissaan kuin maatilan eläimet lastenkirjan kuvissa. Kun monenlaisia symppisrooleja tai muuten vain henkeviä roolitulkintoja tehneet Casey Affleck, Kate Winslet, Chiwetel Ejiofor, Walking Deadin Norman Reedus ja kumppanit tulevat tylyinä vastaan, on katsojan turvallisuuden tunnetta nitkautettu edes hieman
00.50 100 Places to Be. 14.05 Annan herkulliset leivonnaiset. 00.40 Armon kalliolla. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50–08.13 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 11.00 Karibian rannikkovartiosto. 9.05 Urheiluradio. 10.30 Salatut elämät (S). 12.25 TV Shop. 07.25–07.48 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 07.00 Raamattu puhuu sinulle. 18.30 Ettei kukaan eksyisi. 15.35 Olympiadokumentti: Wait for It 1. 21.00 Yle Uutiset. 19.30 Miehen puolikkaat. Yle Radio Suomi 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.35 Lottovoittajan unelmakoti. 21.00 Meret ilman vettä. 11.00 Yle Uutiset. 00.00 Inside: Kokaiinisodat. 22.14 Hyvää yötä. gindeng-juuresta ja linnuston tulevaisuudesta. 23.02 Yöradio – toiveiden yö. 21.00 Latela – Lauri ja superautot. 05.00 Open Doors Special. 18.00 Yle Uutiset. 08.50 Lasten pyhis. 01.05–02.05 Sugar Babies. 09.30 Moderni perhe. Kuusi kuvaa ohjelman vieraana on taiteentutkija Liisa Väisänen, joka oppi isältään, että ennen kuin tekee mitään, on katsottava tarkkaan. 22.00 Käännekohta. 10.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 20.00 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 10.00 Junamatkat ylhäältä päin. 17.30 Exät illallisella. Kutonen 06.05 Latela – Lauri ja superautot. 06.25 Latela – Lauri ja superautot. 20.07 Sää. 09.20 TV Shop. 18.00 Unelma-asunto Espanjassa. 15.10 Junnu Aaltonen ja Symbaali. 15.50 Äänitarina: Palvelemme teitä hetken kuluttua. 04.05 Food Factory. 16.00 Bachelor Suomi. 11.30 Apua! Remonttini meni pieleen. 16.10 Olympiadokumentti: Wait for It 2. 21.30 Leijonastudio. 14.00 Lentoturmatutkinta. 11.00 Viki ja Köpi Show. 17.15 Sunnuntailöylyt. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 23.40 Jerusalem studio. Kausi 1. 10.55 Jaana Pöllänen. 19.02 Urheiluradio. 12.45 Merisää. 00.50 Latela – Lauri ja superautot. 15.00 Lentoturmatutkinta. Mercy. 22.00 Paluu Titanicille. 19.05 ELOKUVA Auroran murhakerho: Sylillinen ongelmia (12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset. 13.05 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 17.35 Saitureiden säästövinkit. 16.00 Ensisilmäyksellä. 03.40–06.00 ELOKUVA The Guardian – meripelastaja. 16.25 Saitureiden säästövinkit. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 06.50 Top Gear. 11.00 Herätys!. 10.00 Jumalanpalvelus Turun Mikaelinkirkosta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Moderni perhe. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Superkirja. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 12.00 Simpsonit. 21.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.30 Milf Manor. 18.45 Musiikkikamari. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.30 Simpsonit. 21.00 Koti koiralle. 12.45 FBOY Island Ruotsi. 06.20– 06.42 Moderni perhe. C. 10.20 Romuraudan valtiaat. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 5.50 Merisää. 22.05 Lukulamppu. MTV AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 09.25 Ihanat kamalat lemmikit. 05.15–05.45 Asunnon metsästäjät. Andersen ja satujen synty, Yle Teema & Fem klo 13.10. 15.45 Top Gear. 07.40 Say Yes to the Dress Lancashire. 06.20 Minikoti paratiisissa. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 12.00 Leijonan luola USA. 18.50 Merisää. 11.30 Simpsonit. 11.05 Uusi elämä etelässä. 12.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 03.30–04.30 Raskaan kaluston pelastajat. 23.20 9-1-1: Lone Star. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Eero Koski. 06.30 Aarrepaja UK. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 05.25–05.55 Minikoti paratiisissa. 03.20 Murhaaja kotonani. 04.30 Leijonastudio. 07.35 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina: Kohokohdat. Eilisen äänessä Hannu Jännes kertoo Heilongiangin eli Mantsurian luonnosta, linnustosta sekä mm. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Ensisilmäyksellä. • 21.50 ELOKUVA Don Jon (16). 14.00 Massiiviset muutot. 18.00 Lentoturmatutkinta. 15.10 Superhamstraajat. 14.15 Kakkukuningas: Kaksintaisto. 12.05 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 06.45 Hostile Planet. 20.30 Joosef – Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Suomeen moni haikailee takaisin mutta paluu onnistuu vain niiltä, joilla on paljon rahaa. 1.02 Yöradio. 0.00 Yle Uutiset. 19.30 Ajankohtaista taivaasta. 22.00 Diili. 18.30 Miehen puolikkaat. • 18.50 ELOKUVA Metsästäjä ja talvinen taistelu. 15.00 Ensisilmäyksellä. 03.20 Sisarvaimot. 11.25 Wheeler Dealers. 00.00 ELOKUVA Bean – äärimmäinen katastrofielokuva. 23.10 Heprealaiskirje. 16.00 Derek Prince. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.35 Uljas universumi. H. Väisäsen lapsuudenmaisemat ovat Helsingin Heikinlaakossa. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Salatut elämät (7). 1.55 Yöradio. 19.00 Rikkaat ja rahattomat. 00.05 Plus-kokoinen elämäni. 04.25–05.38 Sisarvaimot. 2.51 Yöradio. FRII 06.00 Minikoti paratiisissa. 16.30 Ensisilmäyksellä. 02.25 Ylöstempaus. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 02.40 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 17.00 Tule Jeesuksen luo!. 03.45 Food Factory. 14.40 Eilisen ääni: Mantsurian luonto soi. 16.05 MasterChef Australia VIP. 01.20 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 10.00 Salatut elämät (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey. 22.00 Jääkiekon naisten MM-kisat: Pronssiottelu (n). 16.55 Kuka heistä on isäni?. 15.00 Yle Uutiset. 18.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 20.00 Lentoturmatutkinta. 07.55 Top Gear. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Vuorien sankarit. TV7 08.30 Lasten kotipuu. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 0.00 Yöradio. 00.45 100 Places to Be. 12.05 The Real Housewives of New York City. 18.00 Miehen puolikkaat. 19.15 Katselkaa Herran tekoja. 19.00 Miehen puolikkaat. 15.20 Sunnuntaivieras. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. STAR Channel 05.59–06.21 Moderni perhe. 13.30 Rajavalvojat (S). 18.25 Ylöstempaus. 17.00 Ensisilmäyksellä. 1.22 Yöradio. Rakkaus kuljettaa tarinaa, jossa Ann Lord palaa muistoissaan iltaan, joka muutti hänen elämänsä. 02.30 Ettei kukaan eksyisi. 13.05 Lottovoittajan unelmakoti. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.05 Kiinteistöveljekset. 1.30 Minna Pyykön maailma. 19.00 Sanan helmiä. 07.10 Heprealaiskirje. 11.00 Simpsonit. 13.45 Jääkiekon naisten MM: Välierä 1 (u). 18.00 Remppa vai muutto Suomi. 23.00 Sittenkin syytön?. Liv 09.00 Remppa vai muutto Australia. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 15.45 Viikon luontoääni: valkoselkätikka. 15.00 Love Match Atlanta. 20.30 Miehen puolikkaat. 14.15 Suurelta virralta maan ääriin asti. 18.02 Sunnuntailöylyt. 03.30 Ajankohtaista taivaasta. 10.05 Uusi elämä etelässä. 12.00 Wheeler Dealers. 01.10 9-1-1. 08.15 Running Wild With Bear Grylls. 07.40 Jerusalem studio. 17.00 Saitureiden säästövinkit. 06.50 Say Yes to the Dress Lancashire. 00.10 Koputus. 10.00 Yle Uutiset. 02.00 Jääkiekon naisten MM-kisat: Finaaliottelu. 20.00 Jazzklubi special: Ääni on vapaa – Topias Tiheäsalo. 22.08 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 15.43 Radio Suomen Viikonloppu. 13.05 Viikon luontoääni: valkoselkätikka. 11.02 Laiskanlinna – Juhani Kansi. 17.00 Poliisit 2022 (7). 10.00 Moderni perhe. 13.00 Lentoturmatutkinta. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Katto-Kassinen, Yle Teema & Fem klo 18.00. 09.00 Moderni perhe. 02.35 Wheeler Dealers. 18.35 Top Gear. 22.05 Greyn anatomia (12). 01.00 Meret ilman vettä. 08.30 Minä olen Jazz. 17.00 Bachelor: Ruusun jälkeen. 12.08 Kansanradio. 22.15 Yöklassinen. 02.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.25 90 päivää morsiamena UK. 13.00 Simpsonit. osa. 9.05 Riston Valinta. 16.00 Sinkkuillallinen. 0.02 Yöradio. 13.20 Radio Suomen Viikonloppu. 9.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen. Vaikka kyse oli pääkaupungista, oli lähiympäristö niin maaseudunomaista, että metsä ympäröi heidän kotitaloaan kolmesta suunnasta, ja lapset menivät hiihtäen kouluun. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.55 Wheeler Dealers. Mistä köyhään perheeseen syntynyt rakastettu kirjailija ammensi inspiraationsa. 18.00 Radioteatteri esittää: Viimeinen taulu. 03.00 Sanan helmiä. 08.15 Master Cleaners Suomi. Hero 13.20 Rikkaiden & kuuluisien ökylomat. 03.30 ELOKUVA Agatha Christie: Viimeinen juttu (12). 20.00 Huvila & Huussi – parhaat remontit. 22.00 Tulossa: Syke (12). 04.25 Salaisuus kuolemaan saakka. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 22.05 Urheiluradio. National Geographic 06.00 Salattu Pohjois-Korea. 02.30 Raskaan kaluston pelastajat. Propellipäinen mielikuvitusystävä Katto-Kassinen aloittaa seikkailunsa. 19.00 Unelmahäät. 01.15 Jääkiekon Pohjola-leiri. 00.55 Kova laki: Rikollinen mieli (12). POIMINTA Tashi, Nelonen klo 07.35. 08.50 Asunnon metsästäjät. 09.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 23.00 Yle Uutiset. 20.00 Martin ja Mirjan matkassa. 13.00 YleX Viikonloppu: Melina Mäkelä. 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 15.00 Horisontti. 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 13.15 Blomiksen luonto. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 14.00 Yle Uutiset. kierros. 19.00 ELOKUVA Molly’s Game (12). 10.00 Jumalanpalvelus. 05.45 Herra on minun turvani. 04.30 Joosef – Oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa A23 TLC 06.05 Saitureiden säästövinkit. 21.00 ELOKUVA Kyttäyskeikka. 21.02 Urheiluradio. 23.10 Dr. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 20.00 Papananaaman Kpop-show. 13.35 TV Shop. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Nyt jos koskaan (S). 03.00 Criminal Minds: Beyond Borders. Kuka auttaa näitä maailmalle unohtuneita yksinäisiä vanhuksia. 8.22 Radio Suomen Viikonloppu. 18.30 Fitnesspäiväkirja 2023. 00.35 Naked Attraction Suomi. 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 15.25 Saitureiden säästövinkit. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 09.20 Viemärisukeltajat. 02.05 Criminal Minds: Beyond Borders. 13.00 Klasariparatiisi – Eva Tigersted:t Ystävälliset hymyt. 7.57 Hyvää huomenta. 03.10 Katujen kaaharit. 11.00 Ortodoksinen liturgia Ylienkeli Mikaelin kirkosta Mikkelistä. Taltio on vuodelta 1990. Näyttävässä animaatiosarjassa seikkailee rohkea ja utelias poika Tashi ja hänen serkkunsa Jack. osa. Trial. 16.15 Sunnuntailöylyt. 17.00 Lomaile kuin ökyrikas. 21.00 Laura Korhosen Jazzklubi: Grand Old Ladies. 17.15 Top Gear. 23.50 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. Ohjelmassa tutustutaan Hans Christian Andersenin työhön ja elämään. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Snooker: MMkisojen 1. 20.08 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 21.00 ELOKUVA Terminator 2 – Tuomion päivä (16). 14.05 Sinkkuillallinen. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 The Real Housewives of New York City. 16.10 Urheiluradio. 8.50 Yksi on hyvää seuraa. 01.50 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 23.00 Vieraissa Australia. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 The Real Housewives of Salt Lake City. 07.50 Unelmahäät. 13.25 Grönlannin kultamaat. 21.50 Merisää. 12.05 Virtasen taloushistoria: Millaista kaupunkilaisten arkielämä oli ollessamme osa Ruotsia?. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 00.30 Leijonastudio. MORITZ SCHWARZ AB SVENSK FILMINDUSTRI. 10.20 Ruotsin rajavartijat. 13.30 Simpsonit. 04.10 Romuautot rahaksi. 08.10 Koputus: Vieraana Lauri ’Late’ Johansson Tampereelta. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 6.00 Yle Uutiset. 02.05 Wheeler Dealers. YLE Radio 1 7.00 Yle Uutiset. 05.20–05.50 Valmistuksen salat. 00.05 Apua, mikä tauti!. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu. 11.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat. 7.50 Merisää. 13.50 Kakkukuningas. 21.00 Open Doors Special. 7.02 Narrin aamulaulu – Igor Stravinsky vierailee Neuvostoliitossa vuonna 1962. 09.30 Salatut elämät (7). 06.40 Arktiset Vedet. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Kakkukuningas. 09.20 Trixie Motel. 13.00 Rajavalvojat (S). Toimittajana on Heikki Vasamies. 01.00 Tule Jeesuksen luo!. 17.30 Ensisilmäyksellä. 00.40 100 Places to Be. 20.02 Urheiluradio. 13.10 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Maailman herkullisimmat ruoat. 01.00– 01.45 Paratiisihotelli Suomi (7). 11.00–12.00 Karibian rannikkovartiosto. 18.00 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 14.55 MasterChef Australia VIP. 20.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 12.15 Syty rukoukseen Suomi. Tyttäret Constance ja Nina seuraavat huolestuneina vierestä, kun Ann toistaa heille vierasta nimeä Harris. 19.55 90 päivää morsiamena UK. 00.30 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.55 Yle News. Jakso 30/52. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 04.30 Ihmeelliset ihmiset. 16.20 ELOKUVA Evening. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. Yle Puhe 6.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 19.00 Hauskimmat eläinvideot. 17.00 Lentoturmatutkinta. 16.00 Lentoturmatutkinta. 16.10 Faunin iltapäivä. 23.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u). 17.10 Dokumentti: Maailmalle unohtuneet vanhukset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Simpsonit. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (12). 23.30 Arman ja viidenkympin kriisi (S). 06.00 Käännekohta. 08.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina: Kohokohdat. 01.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 15.00 Sinkkuillallinen. YleX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 03.15 Katselkaa Herran tekoja. 12.05 Urheiluradio. 21.45 Herra on minun turvani. 14.30 Simpsonit. 11.25 ELOKUVA Identtiset kaksoset. 22.30 Jerusalemin vartijat. 23.40 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 01.50 Leijonastudio. 04.40 Asunnon metsästäjät. 20.00 Miehen puolikkaat. 11.00 Leijonan luola USA. 8.05 Kuusi kuvaa – taiteentutkija Liisa Väisänen. 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 02.00 Autonraadot rahaksi. 09.00 Raamatun kertomuksia. 00.15 9-1-1. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 15.00 Vuorien sankarit. 23.00 Salakaupan julmat kasvot. 14.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 22.05 Johnny vs Amber: The U.S. 07.30–08.30 Aarrepaja UK. 01.10 Tavallinen murhaaja. TV5 06.15 Arktiset Vedet. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu. Moni maailmalla vakituisesti asuva suomalaisvanhus kohtaa elämänsä lopun yksin ja sairaana kaukana kotoa. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. Hans Christian Andersen kirjoitti elämänsä aikana 168 satukirjaa, joille ominaista on rikas mielikuvitus, toivo ja melankolia. 00.00 Naked Attraction Suomi. 03.00 Lentoturmatutkinta. 17.10 Urheiluradio. 8.30 Minna Pyykön maailma. 07.05–07.28 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 14.00 Television tiiliskivet. 2.00 Yle Uutiset. 06.45 Superhamstraajat. 06.30 Jerusalemin vartijat. Sää. 18.05 Fitnesspäiväkirja 2023. 06.40–07.02 Moderni perhe. 04.00 Martin ja Mirjan matkassa. 09.30 Kirjailijahaastattelu
Kausi 1. Kausi 1, 1/7. 20.20 Pianotunti (7). Hannu “Jupiter” Peltoselle avaruus on suurin rakkaus ja elämänkumppani. 10.40 Cheers from Finland. Kausi 8, 4/10. 20.34 Ihanan lyhyt: The Stranger. Polttoaine-etu annetaan alennuksena kaupanteon yhteydessä. Kausi 4. Jakso 21/26. Jakso 334. Jakso 3/10. 11.22 Cheers from Finland. 02.00 Kenen kotona. 20.45 Urheiluruutu. 18.30 Puutarhakausi. 3/10. Kahden pudotuspelien ulkopuolelle jäävän joukkueen ottelu oli alun perin tarkoitus pelata 27. 04.50–05.45 Hypoteesi UK. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.08 Good Life. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 19.20 Urheiluextra. 09.00 Hauskat kotivideot. Kausi 3, 1/10. 20.19 Ihanan lyhyt: Pianotunti. 1/5. 16.30 Lomaunelmia: Kreikan saaristo. 22.35 Teknavi. 20.01 ELOKUVA Kierre (S). Norjalainen sarja, jossa etsitään tuntemattomia sukulaisia ja perillisiä. 07.11 Minirekat (S). Kausi 8, 3/10. 09.00 Galaxi. 11.00 Mikaela & Thomas. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.4. (U) 12.50 Kuningasperheen salaisuudet. Jakso 13/26. 15.30 Suurmestari. 23.18 Mist sä tuut. (U) 16.20 Kovan viikon ilta. Let’s go Suomi! 11.50 Hiihdon Suomen cup Rovaniemi,N 15 km yhteislähtö. 14.30 Ennakkostudio 15.00 F-liiga LIVE: 2. Jakso 7/26. 08.05 Superapulaiset. Nashvillen maalilla Kevin Lankinen torjui 30 kertaa. 14.00 Britannian ökyhotellit. Kausi 4, 5/10. 07.55 Puuha-Pete (S). Jakso 2/20. Kausi 1. 21.05 Tapahtui veden äärellä. 17.10–17.55 Draken etsivätoimisto (12). Kausi 1, 4/4. 15.00 Unelma-asunto Espanjassa. 12.30 Rikkaat ja rahattomat. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1, 4/5. (U) 16.55 Brittihovin eliittisotilaat. 6/6. 08.55 Perjantai-dokkari: Suurin planeetan metsästys. 06.55 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). (U) 13.40 Viimeinen sana. Buffalon puolustaja Henri Jokiharju jätti ottelun kesken alaraajavamman vuoksi, eikä hänen loukkaantumisestaan kerrottu enempää. 08.05 Palomies Sami (S). 13.10 H. N: Chiwetel Ejiofor, Casey Affleck, Anthony Mackie, Woody Harrelson, Aaron Paul, Kate Winslet, Gal Gadot. 14.00 Le Saboteur (S). 10.00 Luontoretkellä. 23.05–23.52 Exit (16). 13.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 09.00 Rehellisesti ruma betoni. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Kausi 2, 3/10. Kausi 4. Kausi 1, 1/6. 09.46 Erityiset (7). YLE TV1 07.00–07.50 Tuntematon perillinen Norja. Kirjailija, toimittaja, ihmisoikeusaktivisti, kehitysyhteistyöasiantuntija, rauhanliikkeen kannattaja Elina Sana on ollut monessa mukana. Tee karaokevideo. 21.00 21.00 Studio Pääskysaari. 08.50 HS Lasten uutiset. 07.40 Sankarikoulu (S). Kausi 1, 1/8. Kausi 4, 7/25. 20.00 Ihanan lyhyt: Kierre. Kausi 2, 1/11. 01.25 Hamilton (12). Kausi 1. 21.00 21.35 Keno ja Synttärit. 08.25 Arthur ja minimoit (7). 23.40 Rikospaikka. 17.00 17.00 Kuutamolla. 17.00 Simpsonit (7). 11.30 Simpsonit (12). 18.24 Koira nimeltä Ib (S). 5/10. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 17.25–23.52 YLE FEM. Kausi 12. 11.01 Geeninmetsästäjät. 19.10 Tulosruutu. • 22.50 Mist sä tuut. Kausi 1. Kausi 1. 20.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. kevätkarnevaalit Tervetuloa! MB-Mobile Kokkola Heinolankaari 1 p. 14.10 Perjantai. 14.40 Telinevoimistelun EM, telinefinaaleita. Columbuksen yhteenlaskettu pelaajien loukkaantumisten takia menettämien otteluiden määrä oli peräti 563. 22.35 Ulkolinja: Vakoilija puhelimessa. 07.18 Remi ja Ubu (S). 1500€ hyvitys koskee vain toimivia ja katsastettuja autoja. Kausi 1. Kausi 1, 5/6. Jakso 50/52. Se oli seurahistorian suurin lukema. Kausi 1, 5/5. 11.44 Geeninmetsästäjät opettavat lisää. 16.00 Marcel Marceau: hiljaisuuden taide. 02.55 Suomen surkein kuski. 18.00 Katto-Kassinen (S). –?Divisioonan voittaminen ei yleensä merkitse kovin paljoa, mutta tänä vuonna se painaa mielestäni hieman enemmän. Kausi 11, 1/12. U) 21.00 21.00 ELOKUVA Triple 9 (16). Kausi 1. 09.30– 10.00 Paavo Pesusieni (7). Jokiharju ehti olla kaukalossa alle kolme minuuttia. Kausi 2. Kausi 2023. Jakso 6/26. Jakso 3/8. 19.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 15.00 Teknavi. Kausi 2. 21.40 ELOKUVA Vaarallinen tehtävä II (12). Pääosissa: Tom Cruise, Dougray Scott, Thandie Newton, Ving Rhames, Richard Roxburgh, Brendan Gleeson, Anthony Hopkins. 14.50 Uusi Sherlock. Jakso 2/6. 23.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. He ovat olleet meille vaikea vastustaja tällä kaudella, joten meidän pitää olla parhaimmillamme kukistaaksemme heidät, MacKinnon ennakoi ensi viikolla alkavia pudotuspelejä. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. Kausi 1. 22.15 Viikon sää. 23.45–00.00 YleX Otto. 08.30–08.55 Salasaaren seikkailijat. 13.00 Suurmestari UK. Selostus Kimmo Porttila, lajiasiantuntija Kalle Lassila,Rovaniemi. 16.30 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 08.00 Avara luonto: Jäinen planeetta II. C. Kiti Kokkosen elämä on mennyt uusioperheestä uusioperseeseen iskän souturetkien opeilla. 06.10 My Little Pony: Pony Life (S). Onnea, Jalo ja Patrik! 06.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S). Kausi 11, 1/12. –?Tämä kausi on ollut loukkaantumisten takia vaikein, Blue Jacketsin hyökkääjä Johnny Gaudreau sanoi. Jakso 22/24. 18.35 J. 09.11 Kärpästen Harri (7). 09.23 Keltainen Lumimies (7). 00.05–00.45 Ykkösaamu. 09.00 Paavo Pesusieni (S). 08.30 Ponipulmia. Kausi 12. Kotijoukkue johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 1–0, mutta toisessa erässä Buffalo laukkasi ohi kolmella perättäisellä maalilla. Colorado päätti runkosarjan voittoon Jääkiekko Mikko Rantasen uran parhaan runkosarjan tehosaldoksi 55+50.. 00.55 Forensic Files (7). 07.29 Auvo Raitanen (S). 2/5. Kausi 2, 2/9. Jakso 22/26. 07.35 Tashi (7). MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.30 The Voice of Finland. 01.10 ELOKUVA Vaaleanpunainen pantteri 2 (7). 18.30 Koiranpentujen ensihetket. Pääosissa: Steve Martin, Jean Reno, Emily Mortimer, Andy Garcia, Alfred Molina, John Cleese. Andersen ja satujen synty. Jakso 15/26. 18.30 Farmi Suomi. 19.48 Sportliv. 07.04 Tulipop (S). Kausi 1, 5/6. Kausi 27. 12.50 Hiihdon Ruomen Cup Rovaniemi, M 30 km yhteislähtö. Kausi 2. 19.30 Kirjolla. Kausi 4, 3/3. 20.00 Tähdet, tähdet. 10.00–10.45 Jumalanpalvelus. Kausi 4, 5/9. 2/6. Tästä tulee kovaa, erittäin kovaa, MacKinnon arvioi NHL:n nettisivuilla. YLE TEEMA & FEM 08.05–12.00 YLE FEM. 07.20 K3 (7). 01.00 Liikalihavuuden myytit. 10.20 Strömsöstä poimittua: Fiksuja vinkkejä metsänomistajille. Jäiset meret. Kausi 2. 19.30 LEGO Masters Suomi. joulukuuta, mutta tuolloin Sabres ei sään takia päässyt lähtemään Buffalosta. Kamppailimme lujasti päästäksemme tänne. 11.00 Simpsonit (7). 12.30 Simpsonit (7). Kausi 1, 8/10. Jakso 13/38. 07.45 Denver (S). 17.00 17.40 Häikäisevä Australia. Tilda estää Tjugofyranin maastakarkottamisen ja hankkii tämän avulla todisteita, jotka vievät tutkintaa eteenpäin. Kausi 11, 14/89. Kausi 1, 3/5. MTV SUB 06.30 Teletapit (S). 14.15 Riverdance: 25v juhlashow. 21.00 21.05 Pohjoisen tähti (12). Kausi 1, 3/5. Selostus Marika Aho. 12.00 ELOKUVA Kino Suomi: Huhtikuu on kuukausista julmin (12). 09.01 Näin meillä (7). 20.35 The Stranger (12). 18.10 Urheiluruutu. 1/14. –?Kraken tekee kovasti töitä. 00.05 Kuutamolla. SUNNUNTAI 16.4.2023 Keskipohjanmaa 24 MB-Mobilen 17.-22.4. Kausi 3, 3/6. Kausi 1, 2/3. Kausi 1. 10.00 Ensimmäinen vuosi. Coloradon vierasvoittosarja kasvoi yhdentoista pelin mittaiseksi. 21.00 ELOKUVA Armoton (16). Kausi 1, 5/6. RUNKOSARJAN VIIMEISEN pelipäivän toisessa pelissä Buffalo Sabres haki 5–2-vierasvoiton Columbus Blue Jacketsista. 22.00 Kymmenen uutiset. 06.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 07.50 LEGO Star Wars (7). Selostus Kimmo Porttila, lajiasiantuntija Kalle Lassila,Rovaniemi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1, 2/8. 18.15 Van Life. Jakso 4/8. Kausi 4, 4/10. 12.00 Simpsonit (7). Jakso 30/52. Kausi 25. 08.55 Huomenta Suomi. Finaali. NHL:n perättäisten vieraspelivoittojen ennätys on kaksitoista, johon ovat yltäneet Detroit Red Wings 2006 ja Minnesota Wild 2015. 16.00 Studio Pääskysaari. 19.58 Kirjolla. 13.30 Christoffer Strandberg Show. 09.10 Flinkkilä & Kellomäki. 17.00 17.30 Mestarileipurit. 17.30 LEGO Masters Australia. 19.00 Seitsemän uutiset. Jakso 12/26. Jakso 4/8. Nathan MacKinnon laukoi Coloradolle hattutempun. Suomen kartta on jaettu kahdeksaan osaan ja jokainen joukkue saa oman kartan palasen, jolle heidän on tarkoituksena rakentaa jotain mikä ilmentää aluetta. 00.10 Piiritys (12). 22.25 Tulosruutu. (U) 19.45 Erikoisryhmä Potsdam (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset 17.00. 06.05 Arpo (S). 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S). Kotimaan matkailua. Kausi 1, 6/8. 08.00 Suurmestari UK. 12.00 Maajussille morsian maailmalla. 020 7571 250 ma-pe 9-17, la 10-14 Vaihtoauton ostajalle 600 eurolla polttoainetta Vähintään 1500 euron hyvitys vanhasta autostasi Simaja munkkitarjoilu joka päivä La 22.4 viimeisen karnivaalipäivän kunniaksi lapsille ilmapallot! * 1 alennusetu / asiakas. Kausi 1, 1/3. 19.39 Sportnytt. 17.25 Strömsö. 08.07 Ryhmä Hau (S). Kausi 2. Vaikeita valintoja. 06.20 My Little Pony: Pony Life (S). Jakso 6/9. 14.30 Panttilainaamo. Jakso 2/7. Jakso 3/8. 03.50 Suomen surkein kuski. Kausi 1. Karjalainen: Beibi ollaan ikuisii. 12.05 Naiset vallan takana. 21.50 Beledweynen etsivä (16). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). DOhjaaja: Antti Leino, toimittaja: Pekka Laine. 11.15 Itse asiassa kuultuna. 10.00 Jaksa paremmin. 20.25–20.48 Hillo (12). Kausi 1, 5/8. Jakso 7/14. 12.00–17.25 YLE TEEMA. Mikko Rantanen syötti kaksi maalia ja nosti uransa tuloksekkaimman kauden tehosaldoksi 55 maalia ja 50 maalisyöttöä. Kausi 4, 5/9. 07.52 Oktonautit (S). 00.25 Forensic Files (7). Sukuhäpeä. 18.00 Suurmestari. Colorado kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Seattle Krakenin. hillagroup.fi/mainostajalle Kaisu Suopanki, Raiko Häyrinen HELSINKI/NASHVILLE (STT) Colorado Avalanche päätti NHLjääkiekkoliigan runkosarjan 4–3-vierasvoittoon Nashville Predatorsista ja varmisti samalla läntisen konferenssin runkosarjan ykköstilan. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. 14.00 Panttilainaamo. Ympyrä sulkeutuu. NELONEN 06.00 Arpo (S). Hit this shit! (U) 11.01 Cheers from Finland. Kausi 1. 08.15 LEGO City Adventures (7). Kausi 1, 6/8. 09.34 Voihan Poni (7). 16.50 Novosti Yle. 03.05–04.05 Erikoisjoukot (12)