Sivu 2 Tapio Lehtinen KRUUNUPYY (KP) Kruunupyyn kunnanjohtaja Michael Djupsjöbacka sai kunnanhallitukselta huomautuksen, joka perustuu siihen, että kunnanjohtaja ei ollut toiminnassaan täysin rehellinen ja vastuullinen. Korven Vesan ompeluseuroista ei käännytetty pois niitäkään naisia, joiden käsityöt olivat ”unohtuneet” kotiin. Erittäin tasainen ottelu ratkaistiin maalien osalta kahden ensimmäisen erän aikana 2–0 päättyneessä ottelussa. KOLUMNI Nro 105 Tiistai 17. Tutkija pidätettiin, kun hän oli virallisella näytteenottomatkalla Venäjän Kingiseppissä lannoitetehtaan lähellä. Sivu 8 HELSINKI (STT) Suomi pyytää Venäjältä selvitystä Suomen ympäristökeskuksen tutkijan viimeviikkoisesta pidätyksestä. Kaikki eivät olleet samaa mieltä. Saattaisi olla viisainta aloittaa ovien aukominen ulospäin, jos aikoo johtaa vakavasti otettavaa puoluetta. Furubacka ehdotti aluksi kirjallista huomautusta, kunnes Byggmästar sanoi, että kunnallislaki ei tiettävästi tunne huomautusta – laki tuntee vain varoituksen. Päätös huomautuksen antamisesta syntyi äänin 6-3. Eikä kuoro Kangasta. Finaalisarja jatkuu jo tänään Jyväskylässä. naalissa. naalisarjan voitokkaasti Suomelta nootti Venäjälle Marjatta Juhaninmäki ja muut Ullavan alikyläläiset tulivat kutimet kädessä kylään Jylhän pariskunnan luokse. Päätöksenteko Kruunupyyssä on ollut takkuisaa. Valtatie kahdeksan varrella, Kokkolan ja Pedersören välisillä peltoaukeilla, on parveillut viime viikkoina satoja joutilaita joutsenia ohikulkevien autoilijoiden iloksi. Sivu 2 Pelicans aloitti . Sivu 12 Ompeluseuroissa puikot heiluivat KP/KATI JYLHÄ Vaikka valtaosa Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoron laulajista tulee nykyään Kokkolasta ja sen lähipitäjistä, veteliläinen Simo Kangas ei rakasta sekakuoroaan jätä. Ottelun tähti oli luonnollisesti Pelicansin maalille palannut maailmanmestari Niko Hovinen, joka pysäytti jokaisen JYP-laukauksen Lahden jäähallissa. Kestotilattuna kotiin 0,73€ (sis. Furubacka lievensi huomautuksen kirjallisesta suulliseksi, mutta jätti sen kuitenkin kirjallisena. Albäckin mukaan kunnanjohtajan toimintaan sovelletaan tässä tapauksessa virkamieslakia, jonka pohjalta huomautuksen antaminen on mahdollista. Tässä muodossa ehdotus meni läpi. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN. RKP:n valtuutettu Liane Byggmästar ja kunnanhallituksen puheenjohtaja HansErik Lindgren (r.) vastustivat huomautuksen antamista. alv 9 %) KES KIPO HJA NMA A Kestotilaaja, hyödynnä rivi-ilmoitusetusi! Saat kaksi rivi-ilmoitusta veloituksetta vuoden 2012 aikana. Sivu 11 ISOJEN LINTUJEN JUHLAT POHJANMAALLA KP/JUKKA LEHOJÄRVI Simo Kattilakoski Surmattujen omaisille ja ystäviään menettäneille oikeudenkäynti on paitsi piinallinen myös välttämätön vaihe käsitellä traumaattisia kokemuksia. Kruunupyyssä kuohuu jälleen Kunnanhallitus antoi kunnanjohtajalle huomautuksen OSLO (STT) Norjan joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin oikeudenkäynnin avauspäivä oli iskuista elossa selvinneille ja uhrien omaisille odotetun raskas, vaikka heitä oli tilaisuutta varten valmisteltu. Mennyt kausi ei ollut kaikkien mieleen. Syy vieritettiin kunnanjohtajan niskaan. Esityksen huomautuksesta teki Marina Furubacka (sd.), jota kannattivat Peter Albäck (kesk.), Elisabeth Hagström (r.), Susanne Hongell (r.), JohnErik Sandvik (r.) ja Carl-Johan Enroth (r.). Äänestystä edelsi sekava keskustelu. Kunnanjohtajan sopimukseen kuuluu, että kunnanhallitus arvioi hänen toimintansa määräajoin. KYSY LISÄÄ! 3XK (ma-pe klo 8-16.30) JYP:in Eric Perrin (vas.) ja Pelicansin Arttu Luttinen vauhdissa . Hän myönsi veriteot, mutta piti niitä itsepuolustuksena, ja totesi olevansa täten syytön. Sivu 3 Viime viikko toi vain vähän uutta lintumaailmaan, koska suurin osa Manner-Suomesta on vielä lumen peitossa ja kevät antaa vielä odottaa itseään. Breivikin perustelujen kuuleminen oikeudessa alkaa varsinaisesti tänään. 0LNlOL MlWlW LOPRLWXNVHQ RV ZZZRVWDMDP\\FRP, WDYRLWDW RVWDMLD P\|V YDOWDNXQQDOOLVHVWL QHWLVVl ,OPRLWXV VlLO\\ SDOYHOXVVD NXXNDXGHQ YHUUDQ . HUHTIKUUTA 2012 KLO 15 KOKKOLA +0 YLIVIESKA +0 KLO 9 +0 +0 Kaiken todennäköisyyden mukaan hihamerkkijuttu ei tule olemaan viimeinen, mikä pistää Soininkin verenpaineen tykyttämään. Tälläkin hetkellä vireillä on kaksi tutkintapyyntöä poliisille virheellisestä pöytäkirjanpidosta. Kun seuraperinnettä elvytetään, kaikki ovat tervetulleita kahvittelemaan ja rupattelemaan. Kyyneliä Breivikin silmillä nähtiin syyttäjän näytettyä hänen itse kokoamansa propagandavideon, jonka hän latasi internetiin joukkosurmien tekopäivänä 22. heinäkuuta. Etu voimassa 31.12.2012 saakka. .DLNNL .HVNLSRKMDQPDDOHKGHQ ULYLLOPRLWXNVHW MXONDLVWDDQ NHVNLYLLNNRQD P\|V .DODMRNLODDNVROHKGHVVl . Surmien yksityiskohtien kuvailua Breivik seurasi sen sijaan varsin eleettömästi. Joidenkin mielestä epäluottamuksen taustalla olisi ollut viime viikon valtuustoäänestys, jossa enemmistö kieltäytyi liitosselvityksestä. Sivu 15 Kuoro kuin johtajansa KP/JUHA SALLINEN Hinta 2,50€. Sivu 7 Tunteet pinnassa avauspäivänä Omaiset tyytyväisiä Breivik-oikeudenkäynnin kunnioittavaan sävyyn Seppo Luokkala (KP) Ensimmäistä kertaa jääkiekon SM-liigan fi naalissa pelaava lahtelainen Pelicans aloitti kamppailun JYP:iä vastaan voitokkaasti. RIVI-ILMOITUKSET Joka keskiviikko Keskipohjanmaaja Kalajokilaakso-lehdissä Tavoita paikallisesti yli 100.000! . Maanantaina äänessä olivat lähinnä syyttäjät, jotka kävivät läpi yksityiskohtaisesti sekä Oslon hallituskorttelin että Utöyan saaren tapahtumat sekä jokaisen uhrin kuolinsyyt ja -paikat. Breivik pääsi maanantaina ääneen vain oikeudenkäynnin alussa. Äänestystulos noudatti enemmän kyläkuin puoluelinjaa. Hetken epäröimisen jälkeen myös Stefan Dahlvik (r.) asettui vastustamaan huomautusta. – Haluamme selvityksen tapahtumien kulusta ja siitä, millä perusteella pidätys on tehty, toteaa ulkoministeriön itäosaston päällikkö Nina Vaskunlahti. – Tunnelma oli kunnioittava kuten tukiryhmä on toivonut, tukiryhmän varapuheenjohtaja Christin Bjelland totesi. – Varoituksia jaellaan aivan eri mittaluokan asioista, korosti Byggmästar. Oikeussalissa näytettiin myös turvakameroiden tallentamaa materiaalia Oslon räjähdyksestä, jotka paljastivat tuhon järkyttävät mittakaavat kymmenistä eri kulmista. Yli kaksi kuukautta kestävän oikeudenkäynnin avauspäivän jälkeen uhrien ja omaisten kansallisen tukiryhmän edustajat olivat kuitenkin lähinnä tyytyväisiä. Alueelta on aiemmin paljastunut suuri fosforivuoto Itämereen
ASIAKASPALVELU AVOINNA: Kokkolassa ma-pe klo 8.00-16.30 puh. Tavallisessa kansalaiskeskustelussa voidaan tietysti kysyä, toimiiko puolustuskyvyttömiä uhreja tappava ylipäätään koskaan täydessä ymmärryksessä. Ruotsissa ja Virossa tilanne on parempi. Massamurhaajan luodeilta pelastuneiden ja surmattujen omaisten tuska kasvaa, jos ja kun he joutuvat kohtaamaan ilman katumuksen häivää esiintyvän syytetyn ja tämän puistattavat perustelut 77 ihmisen tappamiselle. Esimerkiksi viime vuonna Nesteen liput laskettiin 34:ltä asemalta, joista yksi oli miehittämätön. Jopa suojatielle ennättäneet jalankulkijat saattavat viittoa autoa menemään ensin, kertoo vanhempi konstaapeli Juha Husari Liikkuvasta poliisista. Koko alaa koetteli iso kato viimeksi 90-luvun lopulla. Kirjoittaja on Keskipohjanmaan taloustoimittaja. Joidenkin surmattujen omaiset ovat sanoneet, etteivät he ole saaneet surutyötään edes alkuun. Jos suojatien eteen on pysähtynyt ajoneuvo, joka peittää näky. Kylmäasemat ohi miehitettyjen 2009 Kylmäasemien lisääntyminen taittui viime vuonna toista kertaa, tosin vain neljällä sen jälkeen kun ensimmäiset 81 aloittivat 1990. Kampanjalla poliisi haluaa kiinnittää erityistä huomiota jalankulkijoiden turvallisuuteen suojatiellä. Jokaista keskustelupalstojen fanaatikkoa ei pidä yleistää hänen kaltaisekseen turvallisuusriskiksi. Alavieska, Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, SOITA 0800-30101 (24 t/vrk). www.kp24.. Raja on häilyvämpi. FAKTA Tieliikennelaki määrää ajoneuvon kuljettajan antamaan esteettömän kulun jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa sille. Siellä on opittu kunnioittamaan jalankulkijaa, kun taas Suomessa auto on ykkönen. KiiTos etenkin simolle Hyvästä vaali työstä meidän perus suomalaisten Hyväksi. – Isompia rikkeitä ei ole ilmennyt iltapäivään mennessä, Husari kertoi maanantaina. Halpaa vesivoimaa on runsaasti, ja muhkeat öljytulot ovat tehneet maasta taloudellisesti riippumattoman. Oikeudenkäynnin yhtenä juonteena kulkee silti kysymys myös siitä, miten äärimmäisiä poliittisia julistuksia esittäviin pitäisi suhtautua sananvapautta puolustavassa avoimessa yhteiskunnassa. Breivikin syyntakeisuuden määrittely jää tuomarien tehtäväksi. On tullut tarkasti säilytetyksi viime elokuussa ykköspostina lähetetty kaunis kukkainen kiitoskortti. Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on sovitettava nopeutensa siten, että hän pystyy pysähtymään ennen suojatietä. JOLLET SAANUT LEHTEÄ: Kokkola, Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse SOITA 020 055 888 ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10. Soinin suvereenisti johtaman puolueen sisälle on pesiytynyt useita erilaisista ääriaineksista koostuvia Suomen Sisuja ja muita vastaavia ryhmittymiä. Se on mahdollista vasta sitten, kun oikeudenkäyntiin liittyvä valtava julkisuus alkaa tasaantua. – Suomessa suhteellinen osuus on hieman pienempi kuin Ruotsissa. Kyse on ilmeisesti valistuksen puutteesta, arvelee Husari Lain mukaan ajoneuvon kuljettajan on lähestyttävä suojatietä sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää auton ennen suojatietä. Litrojen myynnin mukaan yhtiö roikkuu kolmannella sijalla markkinajohtajan ABC:n sekä Neste Oilin kannassa. Tuoreimpana muutoksena huoltamoiden kannattavuutta on rassannut siirtyminen sirukorttipäätteisiin. Taas tulee muutama sata ääntä Lisää. Breivikin teot ovat julmuudessaan äärimmäisiä. Keskenään ristiriitaiset mielentilatutkimukset eivät anna siihen suoraa vastausta. Surmattujen omaisille ja ystäviään menettäneille oikeudenkäynti on paitsi piinallinen myös välttämätön vaihe käsitellä traumaattisia kokemuksia. – Jos yksi auto on pysähtynyt suojatien eteen kaksikaistaisella tiellä, myös toista kaistaa ajavan on pysähdyttävä edellisen auton vierelle. Niiden perusteella ei ole itsestään selvää, tuomitaanko Breivik vankeuteen vai pakkohoitoon. Breivik pitää tekojaan norjalaisen kulttuurin itsepuolustuksena islamia ja monikulttuurisuutta vastaan, eikä hyväksy oikeuden tuomiovaltaa. NOKIAN LOISTONPÄIVÄT ovat pysyvästi ohi, professori Jarmo Leppiniemi arvioi viime viikolla. Pienet katteet bensiinin hinnassa vaativat joko muiden palvelujen lisäämistä tai henkilökunnan karsimista. Joukossa voi aina olla joku, joka myös toteuttaa ideologiaansa karmein seurauksin. Näin perinteiset huoltikset ovat joutuneet väistymään liikenneja kylmäasemien tieltä. – Suomessa liikennekulttuuri on tässä suhteessa repsahtanut. Arviolta kolmannes autoilijoista maksaa tankkauksensa tiskillä. Parisensataa asemaa sulki ovensa vuosituhannen vaihteessa kiristyneiden ympäristömääräysten paineessa. Ne eivät näy Öljyalan keskusliiton tilastossa, jossa ilmoitetaan vain viiden suurimman yhtiön eli ABC: n, Neste-Oilin, SEO:n, Shellin, St1:n ja Teboilin luvut. Järjestön varatoimitusjohtaja Pekka Huttula myöntää, että lukujen takana piilee harha. Mistä näitä oikein tulee. Miehittämättömien määrä noussee yhä Huoltoasemien määrä näyttää vakiintuneen jo pari-kolmekymmentä vuotta sitten jonkin verran yli tai alle1 900:aan, kun luvusta vähennetään raskaan kaluston tankkauspaikat. Silti taisi puheenjohtaja Soininkin päässä soida viime viikolla tunnettu mainoslause ”mistä näitä senttejä oikein tulee”, kun kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustaja Helena Eronen julkitoi hengentuotteensa. – Myyntiin tämä ei ainakaan vielä näytä vaikuttaneen juuri mitään. Suurelta osin se johtuu Neste Oilin yhä jatkuvasta liiketoiminnan ja verkoston uudelleenjärjestelystä. Kylmäasemien luku ylitti tuhannen yksikön rajan kolmisen vuotta sitten, kun miehitettyjen määrä puolestaan painui se alle. Selvää kuitenkin on, että hän pysyy laitokseen suljettuna vuosikymmenien ajan, kenties koko elämänsä. Pahasti samaan suuntaan viittaa yhtiön osakkeen kurssikehitys. Tällä kerralla ei ole pienintäkään epäilyä siitä, että syytettynä olisi väärä henkilö. Jalankulkija on ykkönen Kari Viiperi KOKKOLA (KP) Shellin osto nosti Suomalaisen energiayhtiön St1:n viime vuonna maan suurimmaksi bensanjakeluketjuksi huoltoasemien määrällä laskien. Liikkuvan poliisin Seinäjoen yksikkö, johon myös Kokkola kuuluu, ratsasi nopeuksia ja suojateiden ylityksiä Seinäjoen keskustassa maanantaina. 020 750 4400 Ylivieskassa ma-pe klo 8.00-16.30 TILAUKSET JA ILMOITUKSET: puh. Lähde: Wikipedia . 020 750 4400 vaihde puh. . KP/JUKKA LEHOJÄRVI. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä. Arto Hietalahti Norja käsittelee yhteistä traumaa Tapio Lehtinen (KP) Poliisi valvoo tehostetusti suojatiesäännösten noudattamista ja ajonopeuksia koko maassa kuluvalla viikolla, myös Keski-Pohjanmaalla. Kokonaismyynnissä se ei kuitenkaan pärjää ABC:lle eikä Neste Oilille. Soini on yrittänyt pysytellä viisaasti puolueensa päivänpoliittisten kiistojen ulkotai yläpuolella, mutta kokonaisvastuusta hänkään ei pakoon pääse. Isoja lisäinvestointeja edellyttäneet uudet määräykset tulivat voimaan vajaat kahdeksan ja puoli vuotta sitten. Tunnustus myös Kaisoille! (sensuroinoista) Eläke Erkkiäkään unohtamatta. Yleisesti kuitenkin näyttää siltä, ettei kuluttaja halua maksaa palveluista huoltoasemilla, keskusliiton varapuheenjohtaja Huttula päättelee. Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Useisiin muihin maihin verrattuna Suomessa autoilijat ovat piittaamattomia jalankulkijoita kohtaan. Öljyalan Keskusliitto tiedotti viime torstaina huoltoasemien määrän vähentyneen viime vuonna 38:lla ja edellisenä 27: llä, kun se vielä 2009 nousi 54: llä. Ymmärsikö hän, mitä oli tekemässä nuoria teloittaessaan. Sen 180 asemasta 125 siirtyi St1:lle ja loput menivät S-ryhmän osuuskaupoille. Taloudellinen vaurauskaan ei kuitenkaan takaa ehdotonta suojaa elämän synkimmiltä murhenäytelmiltä. Eilen hinta putosi alle kolmen euron. Lähetä viesti numeroon 13525. Myöskään kulutusmäärien suuriin muutoksiin ei uskota. Suurin osa kuitenkin jatkaa toimintansa tunnuksettomina jakelupisteinä. Enemmän keskusteluttaa kysymys Breivikin syyntakeisuudesta. Nokiaan vielä uskoneet piensijoittajat joutuvat lohduttautumaan sillä, että nollan alapuolelle pudotus ei enää jatku. Anders Behring Breivikin viikkoja jatkuva oikeudenkäynti on norjalaisille kansallinen koettelemus. Soinin leveät hartiat ovat antaneet turvallisen poliittisen kodin näille yhden asian äärioikeistolaisille liikkeille. Viime vuonna niitä oli 770, joista vajaa kolmannes St1:llä mukaan laskien Shellin kentät. 020 750 4469 asiakaspalvelu www.kp24.. Kylmiltä asemilta myydään noin 55 prosenttia kaikesta bensiinistä. Viime huhtikuun vaalien jälkeen hän sai kaitsittavakseen 39-henkisen eduskuntaryhmän. Osastopäällikkö Jukka Lemmetyinen Neste Oilista jakaa Vannisen käsitykset tähänastisesta kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä. Suomen vanha ajoneuvokalusto uudistuu hitaasSt1 laajeni kattavimmaksi Shell-kauppa mullisti ketjujen voimasuhteita viime vuonna St1:llä on maan kattavin jakeluverkosto. Artokin aina auttaa.” Kirjoittaja ei ole laittanut allekirjoitustaan eikä yhteystietojaan. Erityisesti silloin kun jalankulkija lähestyy suojatietä tai on ennättänyt sille. N aapurien silmin norjalaisten elämä on sujunut viime vuosikymmeninä jopa onnekkaampien tähtien alla kuin hannuhanhiksi sanottujen ruotsalaisten. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Anna tietä jalankulkijoille Simo Kattilakoski simo.kattilakoski@kpk.. Oikeudenkäynneissä syyntakeisuutta ei määritellä niin mustavalkoisesti, että murhaaja on joko täysin terve tai psyykkisesti sairas. Valvonta on osa poliisin valtakunnallista 2012 -valvontasuunnitelmaa sekä nopeusvalvonnan osalta kansainväliseen liikennepoliisijärjestön TISPOLin suunnittelemaa valvontaoperaatiota. Sinänsä harmi, koska olisi ollut mukava käydä syvällisempääkin keskustelua siitä, mikä on saanut mielen pahoittumaan. Tämänkin lehden toimitukseen singahtelee silloin tällöin suoraa kansalaispalautetta. Ajonopeuksia valvotaan samanaikaisesti kaikissa EUmaissa. Saattaisi olla viisainta aloittaa ovien aukominen ulospäin, jos aikoo johtaa vakavasti otettavaa puoluetta. vyyden suojatielle, ei sitä saa ohittaa pysähtymättä, ellei väliin jää suojakoroketta tai toista vapaata eli tyhjää ajokaistaa. Kaiken todennäköisyyden mukaan hihamerkkijuttu ei tule olemaan viimeinen, mikä pistää Soininkin verenpaineen tykyttämään ylimääräisille kierroksille. Muut asioivat automaateilla. Määrien huima kasvuvauhti näyttää myös pitkässä juoksussa jo hienokseltaan hyytyneen. Moottoritekniikan kehittyessä uusien autojen päästöt ja niiden myötä kulutus ovat pienentyneet huomattavasti 2 000-luvulla. Lain noudattamatta jättäminen johtuu usein nopeusrajoituksen noudattamatta jättämisestä tai liian suuresta tilannenopeudesta. Poliisi valvoo tehostetusti suojatiesäännösten noudattamista Suomessa autoilijat ovat esimerkiksi Ruotsia ja Viroa piittaamattomampia jalankulkijoista. – Eri ketjut toimivat jonkin verran erilaisilla konsepteilla. Tässä mielessä oikeusprosessi on läpihuutojuttu. Huttulan mukaan ainakin suurimmat muutokset puoleen ja toiseen Öljyalan Keskusliiton vuosivertailuissa asemien määristä saattavat mennä tilastoharhojen piikkiin. – Esimerkiksi Ruotsissa pysähdytään yleisesti viiden metrin päähän suojatiestä. TOIMITUS: Yleisönosasto 020 750 4400 Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 7504403 Toimituspäälliköt: Hannu Lehto 020 7504408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Lisää yhteystietoja A-osan takasivulla KOLUMNI P erussuomalaisten puheenjohtajalla Timo Soinilla ei taida olla helpot oltavat. /mediaopas LÄHETÄ JUTTUVINKKI TAI KUVA toimitus@kpk.. Myyntijohtaja Juha Vanninen St1:ltä uskoo kylmäasemien määrän vielä lisääntyvän ainakin jonkin verran, vaikka nousun pysähtymistä ennustettiin jo yli kymmenen vuotta sitten. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 2 PÄÄKIRJOITUS UUTISET YHTEYSTIEDOT: Asiakaspalvelu 020 750 4400 Uutispäivystys arkisin 020 750 4405 klo 7.30–23.00 Uutispäivystys viikonloppuisin 020 750 4405 klo 15.00–23.00 Juttuvinkit ja palaute 020 750 4405, toimitus@kpk.. Toisaalta Timo Soinin tai paikallisten satraappien ei tarvitse olla huolissaan, että kannatuksen kasvutyöstä tulisi lasku. Siellä liikutaan kuudenkymmenen prosentin paikkeilla, Vanninen muistaa. . Miehitettyjen asemien luku ei ole vielä käynyt pohjassa eikä vastaavasti kylmien katossa. Kääntöpuolen tekstikenttään on sanatarkasti raaputettu näin: ”Keski pohjan Maan toimitus. Kansakunnan ei ole tarvinnut ponnistella hampaat irvessä uudenlaisten vientituotteiden kehittämiseksi. St1 kaappasi markkinoita viime vuonna, kun se otti hoteisiinsa Shellin ja edellisen kerran isolla yrityskaupalla 2009 ostettuaan enimmän osan Essoa
Keskustan nykyinen puheenjohtaja Mari Kiviniemi ilmoitti jättävänsä tehtävänsä. Hihamerkkikohu hermostutti jo Matti Putkosenkin KOUVOLA (STT) Syyttäjä vaatii noin 40-vuotiaalle miehelle ehdotonta vankeutta naisystävänsä taposta. Toisaalla on se puoli, että monet pelkäävät kuntatalouden vaikeuksia ja kuntauudistusta. Tukesin laitosja valvontayksikön johtajan Päivi Rantakosken mukaan tarkastuksessa pyrittiin selvittämään myös, että tehtaan henkilökunta tuntee turvallisuusohjeet. Rehula kertoo saaneensa runsaasti yhteydenottoja ympäri maata, kun tieto puoluekokouksen henkilövaalien asetelman muuttumisesta saapui. SAK ei usko, että tavoitteeksi asetettu 70 miljoonan euron säästö saadaan aikaan ajatellulla tavalla. LEHTIKUVA/JARNO MELA KUNTAVAALEISSA VALITAAN TUHANSIA VALTUUTETTUJA kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 28. Hän katsoo, että vuodon tarkoitus on vahingoittaa puoluetta. . . Kyseessä olisi Itämeren suurin yksittäinen kuormittaja, jonka päästömäärä on yhtä suuri kuin koko Suomesta Itämereen laskeva kuorma. Keskustassa ei ole asetettu määrällistä tavoitetta kuntavaaliehdokkaille. SDP:n ehdokasmäärä sen sijaan supistuu hiukan. ”Pelisäännöt selviksi” Suomalais-venäläinen tutkimusryhmä havaitsi vuodon Itämeren suojelukomission Helcomin hankkeessa viime syksynä, mutta päästö on jatkunut ilmeisesti vuosia. Yhtiö kertoi saaneensa viranomaisilta tiedon alueelle tunkeutuneesta tuntemattomasta henkilöstä. Tutkijoiden mukaan alueelta pääsisi Lugajokeen ja edelleen Suomenlahteen noin tuhat tonnia fosforia vuodessa. . Ilmiö toistuu kaikissa suurimmissa kaupungeissa, mutta keskikokoisissa kaupungeissa on jo vaikeampaa saada listoja täyteen pienistä maaseutukunnista puhumattakaan. Tällä viikolla se ei kuitenkaan toteudu. Järjestöpäällikkö Ari Näätsaaren mukaan puolueen tavoitteena on asettaa noin 7 500 ehdokasta, kun neljä vuotta sitten ehdokkaita oli 7 700. – Tässä ei pidä ehdoin tahdoin tuijottaa vain ehdokkaiden määrää. Knuuttila oli paikan päällä ottamassa vesinäytteitä. LEHTIKUVA/JANA ROMANOVA NURMES (STT) Pohjois-Karjalan Nurmeksesta koirahäkistä löytyneen ilveksen pennun kuolinsyy on selvinnyt. Ehdokkaiden laatu on ratkaisevampaa kuin määrä. – Pelisäännöt tarkistetaan, jotta Suomen ympäristökeskus voi turvallisin mielin lähettää sinne tutkijansa, hän sanoo. Kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski vaatii miehelle elinkautista. – Tavoitteena on asettaa ehdokkaita jokaiseen Manner-Suomen kuntaan, ainakin jokaiseen suomenkieliseen, Sandvik kertoo. Luotettavan kuormitustiedon saaminen on tärkeää ja siksi on olennaista, että näitä mittauksia tehdään yhdessä. Vuonna 2008 noin kolmasosa kunnista jäi vaille perussuomalaisten ehdokkaita. Puheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet Paavo Väyrynen, Mauri Pekkarinen, Juha Sipilä ja Tuomo Puumala. Laturi pitää sitä huomattavana parannuksena, kun kuntien määräkin on supistunut. Syken mukaan näytteenotosta oli sovittu ja myös tutkija oli erikseen sovituilla paikoilla. . Syytteen mukaan mies tappoi noin 40-vuotiaan naisen kuristamalla. Myös ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka toteaa, että asia etenee nyt virallisia teitä. SOTKAMO (STT) Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukes on varmistanut, että Talvivaara Sotkamo Oy on tehnyt yhtiöltä vaaditut pikaiset toimet metallien talteenottolaitoksen turvallisuuden takaamiseksi. lokakuuta ennakkoon äänestetään kotimaassa 17.–23. – Uusi piirre on, että ihmisiltä itseltään tulee yhteydenottoja. . – Presidentinvaalien kautta tuli uusia ihmisiä moniin sellaisiinkin paikkoihin, joissa meillä ei ole ollut ehdokkaita ja muihin paikkoihin uusia nimiä, Laturi sanoo. Suomi päätti maanantaina pyytää selvitystä Venäjän viranomaisilta viimeviikkoisesta tapauksesta, jossa Suomen ympäristökeskuksen tutkija Seppo Knuuttila otettiin kiinni virallisella näytteenottomatkalla kohutun lannoitetehtaan läheisyydessä. Rehulan mukaan päätös on perusteellisen harkinnan tulos. Naapurit hälyttivät paikalle pelastuslaitoksen. Perussuomalaiset asettivat neljä vuotta sitten ehdolle reilut 1 800 ehdokasta, mutta nyt ehdokasmäärä on puoluesihteeri Ossi Sandvikin mukaan kasvamassa tuntuvasti. Järjestö pitää ratkaisua epäoikeudenmukaisena muun muassa siksi, että työsuhdeautojen käyttöä veronkiristys ei koskisi. Erittäin iso haaste on Puhakan mukana saada naiset, varsinkin perheelliset, uskaltautuSuurissa kaupungeissa ehdokasruuhkaa Puolueiden valmistautuminen syksyn kuntavaaleihin hyvässä vauhdissa Monet kuntavaaliehdokkuutta harkitsevat pelkäävät kuntatalouden vaikeuksia ja kuntauudistusta. maan ehdolle. FAKTA Juha Rehula tavoittelee keskustan varapuheenjohtajuutta Tuomas Savonen/ Olli Kemppainen (STT) Suurissa kaupungeissa piisaa kuntavaaliehdokkaita ruuhkaksi asti samalla kun Pohjoisja Itä-Suomessa on puutetta ehdokkaista, kertoo soittokierros suurimpiin puolueisiin. . Jos tutkimus tehdään, varsinainen tuomio annetaan vasta sen jälkeen. – Hän on äärimmäisen pahoillaan, ikävöi perhettään valtavasti ja toivoo, että kaikki olisi pahaa unta. Tutkintaryhmän raportin on määrä valmistua kesäkuun loppuun mennessä. Helsingin käräjäoikeus määräsi jutun isoilta osin salaiseksi. Eläin kuoli ravinnon puutteeseen, kertoi tapausta tutkinut Elintarviketurvallisuusvirasto. Haluamme selvityksen tapahtumien kulusta ja siitä, millä perusteella pidätys on tehty, Vaskunlahti sanoo. Ilmeisesti pentu ei korkeiden nietosten takia ollut kyennyt hankkimaan riittävästi ravintoa. Helmikuussa löytynyt ilves oli kuollessaan täysin kuihtunut. Haastehakemuksen mukaan isä murhasi nukkumassa olleet pienet tyttönsä ja vaimonsa veitsellä. Poliisin tutkinnanjohtajan mukaan syytetty on aiemmin syyllistynyt muun muassa vakaviin väkivaltarikoksiin. Esimerkiksi kokoomuksella on Helsingissä noin kolminkertainen määrä tarjokkaita kuntavaaliehdokkaiksi ja SDP:lläkin lähes tuplamäärä. Tammikuisen perhesurman poliisitutkinnassa selviteltiin muun muassa sitä, liittyikö motiivi parisuhteeseen. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 3 UUTISET FAKTA LYHYESTI HELSINKI (STT) Kansanedustaja Juha Rehula ei pyri keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. Näin veromuutos tarkoittaisi palkansaajille käytännössä työnteon kulujen siirtämistä työntekijän itsensä maksettavaksi. Hän sanoi kuitenkin STT:lle, että yleisesti perhesurmissa ihminen on ajautunut täysin umpikujaan. Veritöiden jälkeen hän sytytti asunnon palamaan. Putkonen ihmettelee eduskuntaryhmän puheenjohtajalle Pirkko RuohonenLernerille lähettämässään viestissä, miksi tämä on pahentanut tilannetta lisäämällä asian julkisuutta puhuessaan avustaja Helena Erosen erottamisesta. Perussuomalaiset joka kuntaan Puolueiden valmistautuminen lokakuun lopun kuntavaaleihin on jo hyvässä vauhdissa. Hän pääsi Suomeen perjantaina toista vuorokautta kestäneiden viranomaisselvitysten jälkeen. Myös poliisi selvittää kuolemaa. Sandvikin mukaan kuntavaalien ehdokasasettelussa kiinnitetään erityishuomiota ehdokkaiden taustoihin. Vihreät ovat saamassa lisäehdokkaita etenkin keskisuurissa kaupungeissa. Tukes jatkaa työntekijän kuoleman selvittelyä. Miestä syytetään naisystävänsä kuristamisesta. – Hänellä on ollut välillä suojaavia ja välillä hyökkääviä ajatuksia. Kingiseppissä lähellä Viron rajaa sijaitsevan tehtaan alueelta on aiemmin paljastunut suuri Itämerta rehevöittävä fosforivuoto. Puolustus pyysi, että lääkärit tutkisivat isän mielentilan eikä syyttäjäkään vastustanut sitä. Kansanedustaja James Hirvisaaren (ps.) avustajan rasistisina pidetyt näkemykset ovat saaneet jo puoluetoimiston keskeisen vaikuttajan Matti Putkosen hermostumaan kohun vaikutuksista puolueen julkisuuskuvaan. . . SAK vaatii kilometrikorvaukset uuteen käsittelyyn HELSINKI (STT) Perussuomalaisten uusin julkisuuskohu aiheuttaa kiivasta keskustelua myös puolueen sisällä. – Yhtiö tiettävästi suunnittelee turvallisuuden lisäämiseksi muitakin muutoksia, jotka toteutetaan seuraavan seisokin yhteydessä ilmeisesti toukokuussa, Rantakoski kertoi maanantaina. Värikäs jäsenkaarti on viime aikoina aiheuttanut päänvaivaa perussuomalaisten johdolle. Asianajaja Heikki Lampela sanoi, ettei mies ollut aamulla herätessään varma, mitä päivän mittaan tulee tapahtumaan. – Katson, että kokemukseni ja nykyiset sitoumukseni antavat mahdollisuuden hoitaa keskustan varapuheenjohtajan tehtävää täysipainoisesti. Hallitus päätti maaliskuun kehysriihessään esittää, että yli 15 000 kilometriä vuodessa ajavien verotusta kiristetään. Suomalaisasiantuntijat pääsivät alueelle ensi kerran helmikuussa. Sen jälkeen isä ajoi rekan alle Porvoossa ja kuoli. JÄTTIPÄÄSTÖJÄ ITÄMEREEN Suomalais-venäläinen tutkijaryhmä havaitsi viime syksynä, että venäläisen lannoitetehtaan alueelta valuu suuria määriä fosforia Itämereen. Fosfori on pahin Itämerta rehevöittävä ravinne, joka ruokkii esimerkiksi sinileväkukintoja. Ongelmallisimpia alueita ovat vihreillekin Pohjoisja Itä-Suomen pienet kunnat. Uhri tunsi ilmeisesti pelkoa syytettyä kohtaan ja suunnitteli muuttoa. Tapauksen käsittely alkoi Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kouvolassa maanantaina. Lähteeksi on arveltu kipsijätekasoja tehtaan alueella ja vanhoja kaivoksia. Tehtaan omistaja kansainvälinen suuryhtiö EuroChem tiedotti perjantaina toivovansa, että ikävä tapaus ei varjosta mittausohjelmaa. Mahdollista on, että työntekijä kuoli myrkkykaasuihin. Kyseisenä iltana mies käyttäytyi aggressiivisesti. Ulkoministeriön itäosaston päällikkö Nina Vaskunlahti sanoo, että kansainväliset sopimukset edellyttävät tiedonantoa, jos toisen maan kansalainen pidätetään ulkomailla. Vihreille lisää ehdokkaita Vihreät ovat asettaneet puoluesihteeri Panu Laturin mukaan tavoitteeksi 2 650 ehdokasta eli vajaa 500 ehdokkaan lisäyksen neljän vuoden takaiseen. – Pienissä kunnissa ehdokasasettelu on aina ollut hankalaa. Keskustelua on nostattanut Erosen blogikirjoitus, jossa hän esitti, että ulkomaalaisille olisi määrättävä hihamerkit heidän tunnistamisekseen. – Tässä tapauksessa Suomen kansalainen Venäjällä on pidätetty, emmekä ole saaneet siitä minkäänlaista informaatiota. Vasemmistoliitossa ehdokasasettelu on puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan hyvässä vauhdissa, mutta työ onkin aloitettu jo viime syksynä. . Helsingin käräjäoikeus ratkaisee kuun lopussa, annetaanko asiassa tuomio ilman mielentilan tutkimista. Valvontakäynnillään Tukes kävi läpi erityisesti rikkihöyryjen keruuseen liittyviä asioita. Sen mielestä ratkaisu kohtelee erityisen kaltoin juuri niitä, joille auto on välttämätön edellytys työtehtävien hoitamiseksi. Itämeren suojelukomissio Helcom järjestää tällä viikolla tapaamisen Pietarissa, jossa näytteidenoton jatkamisesta ja pelisäännöistä sovitaan jälleen kerran. Isä myöntää syytteet mutta kiistää vakaan harkinnan. Viimeisen surmatyön jälkeen 1974 syntynyt isä kaatoi eteisessä olleiden lastenvaunujen päälle sytytysnestettä ja tuikkasi ne tuleen. – Myös venäläiset luonnonvaraministeriötä myöten näkevät, että tämä on tärkeä hanke. Tietovuoto sisälsi myös Putkosen nimissä kirjoitetun viestin, joka ei ollut hänen tekemänsä. Tiedän, että keskustan kenttä on vaativa ja puolueen johtaminen kovaa työtä, hän totesi tiedotteessaan maanantaina. Eläimen mahalaukku oli tyhjä, eikä sillä ollut enää lainkaan rasvakudoksia. Tukea ehdokkaiden hankintaan saatiin presidentinvaalikampanjasta. Rehula tavoittelee kuitenkin varapuheenjohtajan tehtävää Rovaniemen puoluekokouksessa kesäkuussa. Viimeksi viime perjantaina Helsingissä paljastui tapaus, jossa isää epäillään surmanneen vaimonsa ja kaksi pientä tytärtään. Lampela ei kommentoi isän mahdollisia vaikuttimia. Tukes vakuuttui Talvivaaran metallilaitoksen turvallisuudesta Janne Huuskonen HELSINKI (STT) Laajasalon perhemurhat tehtiin syyttäjän mukaan vakaasti harkiten ja erityisen raa’asti ja julmasti. Suurissa kaupungeissa vihreät saavat kokoon täydet listat. Tuolloin päätettiin säännöllisestä näytteenotosta tehtaan alueen joesta ja ojista. Moni ei muista, että kunnan pitäisi järjestää lasten hoito valtuuston kokouksien ajaksi. Kaikki uhrit olivat nukkumassa. Myös STT uutisoi ensin virheellisesti tämän sähköpostiviestin pohjalta, että Putkonen harkitsisi jo, onko hän oikeassa puolueessa. Puoluesihteeri Timo Laaninen laskee, että kasassa on parituhatta nimeä, joten matkaa vuoden 2008 vaalien vajaaseen kymmeneentuhanteen ehdokkaaseen on vielä. Asia tuli ilmi tiedotusvälineille vuodetussa sähköpostissa. Kynnys lähteä mukaan on paljon korkeampi, kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen kertoo. Sen vuoksi ratkaisua asiaan tulisi hakea kolmikantaisesti työntekijöiden, työnantajien ja valtion kesken. . Isä löytyi parvekkeelta. Vaikka kuntien määrä on pudonnut vuoden 2008 vaaleista, Tujunen arvioi, että kokoomus asettaa ehdolle suunnilleen saman määrän ehdokkaita kuin neljä vuotta sitten eli noin 7 600. Isä kiistää vakaan harkinnan Puolustus pyysi mielentilatutkimusta Laajasalon perhemurhista epäillylle Jaana Vaahtio (STT) Suomalaisen ympäristötutkijan pidätystä Venäjällä puidaan nyt ministeriötasolla. . Tavoite on tarkentaa päästömääriä ja selvittää varsinainen päästölähde. ja ulkomailla 17.–20. Rehula sanoi toivovansa heiltä linjauksia niin keskustan oman tekemisen parantamisesta kuin puolueen politiikan sisältöjen kirkastamisesta. Epäilty rikos tapahtui naisen asunnossa Kouvolassa tammikuun lopulla. Maanantaina koolla olleen SAK:n hallituksen mielestä työajoa koskevat kilometrikorvaukset on vastaisuudessakin säilytettävä verovapaana. Haastehakemuksesta ilmenee, että isä tappoi ensin vaimonsa, sitten nelivuotiaan ja viimeiseksi yksivuotiaan tyttärensä. Suomessa on tapahtunut viime aikoina useita perhesurmia. Knuuttilalla ei ollut passia, mutta suomalaisten mukaan tehtaan väki tunsi hänet. Suomi perää Venäjältä tietoa ympäristötutkijan pidätyksestä Fosforimittauksia ei päästä jatkamaan tällä viikolla Kingiseppissä lähellä Viron rajaa sijaitsevalta lannoitetehtaalta on valunut fosforia Itämereen mahdollisesti jo vuosia. Sandvikin mukaan ehdokkailta on syytä vaatia ”keskimääräistä parempaa kansalaiskuntoisuutta”. Oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, että julkisuus loukkaisi uhrien muistoa. Päästö havaittiin Itämeren suojelukomission hankkeessa. lokakuuta vaalit järjestetään Manner-Suomessa 310 kunnassa, sillä neljällä seudulla toteutetaan vuoden 2013 alusta kuntaliitos, ja vaalit järjestetään uutta kuntajakoa noudattaen edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2008 ehdokkaita oli 38 509, joista valtuustoihin valittiin 10 412 lokakuussa valittavien valtuutettujen määrä määräytyy sen mukaan, mikä on kunnan asukasluku toukokuun lopussa uudet valtuustot aloittavat toimintansa vuoden 2013 alusta ja niiden kausi kestää neljä vuotta eli vuoden 2016 loppuun . Vuodosta suuttunut Putkonen sanoo STT:lle pitävänsä sitä törkeänä. Helcomin projektijohtaja Kaj Forsius sanoo, että näytteenottoa on tavoite jatkaa niin nopeasti kuin mahdollista. Tarkastuskäynnin taustalla on työntekijän kuolema laitoksen ulkopuolella maaliskuussa. Myös isää kuultiin oikeudessa maanantaina ilman yleisöä. Nälkä tappoi ilveksen pennun HELSINKI (STT) Palkansaajakeskusjärjestö SAK ei aio hyväksyä hallituksen päätöstä kiristää omaa autoa työssään tarvitsevien verotusta
Täysin ongelmitta ei pohjoisessa ole kuitenkaan selvitty. Ensin se kylmensi kipukohdan tehokkaasti, jonka jälkeen pintaverenkierto alkoi elpyä ja lämmittää mukavasti.” Lihakset kuntoon ja liikkeelle Kun niskakivut olivat hellittäneet, Anne jätti Perskindolin käytön. Hätäkeskusuudistusta arvioiva työryhmä vieraili Oulussa maanantaina. Sen jälkeen olen päässyt taas zumbaamaan ja sauvakävelemään. Hankkeen kustannusarvio on 780 000 euroa Tälle vuodelle tulee julkista tukea 200 000 euroa, minkä lisäksi varaudutaan 385 000 euron jatkorahoitukseen vuosina 2013 14. Hän on ollut rehtorin varahenkilö jo yli kymmenen vuoden ajan. TERVETULOA JOUKKOON. Nämä ovat usein myös hyviä rakennusmaita, sanoo Syken vanhempi tutkija Terhi Ryttäri. EU-yhdistetty kulutus 4,7-6,5 l/100 km, CO 2 -päästöt 125-150 g/km. – Tulokset ovat olleet hyviä. Maallikkokin voi auttaa kasveja Niitto ja raivaus voivat pelastaa Suomen uhanalaisia lajeja Kangasvuokko on yksi vaarantuneista kasvilajeista. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 4 UUTISET Corolla-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 16 560 €, arvioitu autovero 4 470,67 €, arvioitu kokonaishinta 21 030,67 €. Energiaa riittää vaikka mihin kun niskajäykkyys on poissa”, Anne kertoo tyytyväisenä. Auttoi välittömästi ”Joku minulle sitten antoi Perskindol-tuubin käteen ja sanoi, että levitä tuosta kipukohtaan”, Anne muistelee. Ne hyväksyttiin yhtiökokouksessa heti hallituksen jälkeen. Liitto pitää aikataulua epärealistisena. Liitto katsoo, että kuntaliitokset maakunnan alueella ovat edelleen tarpeellisia. Tervetuloa kokemaan Corolla taas uudelleen. Kuntauudistuksen näkökulmana tulee olla kasvun tukeminen ja mahdollistaminen siihen kykenevillä alueilla, pelkästään huononevaan huoltosuhteeseen perustuva uudistus ei riitä. Hyvärinen muistuttaa, että kasvinsiementen säilyttäminen on jopa halpaa. Oulun hätäkeskus aloitti toimintansa viime marraskuussa, ja siellä vastataan nyt Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilta tuleviin hätäpuheluihin. Kasvilajistoltaan rikkaimpia paikkoja Suomessa ovat olleet kedot, hakamaat ja niityt. Lue lisää: www.harmonia.fi NYT MYÖS KÄTEV ÄNÄ SUIHK EENA ILMOITUS ILMOITUS Pertti Mattila HELSINKI (STT) Uhanalaisia kasvilajeja voi auttaa, vaikka ei olisi kasviharrastaja tai -asiantuntija. – Ilmastonmuutos voi aiheuttaa ennustamattomia ja nopeita seurauksia. Suomen kasviston uhkat johtuvatkin pääosin ihmisen toiminnasta, kuten teiden ja kaupunkien rakentamisesta. – Suomessa tällainen suojelu ei ole onnistunut kovinkaan hyvin. ”Ihme ja kumma, se alkoi vaikuttaa heti ensimmäisestä kerrasta alkaen. Hulkko arvioi, että Marja-Liisa Tenhusen seuraajan valinta on pitkissä kantimissa. Siemenpankki on tarpeen siitäkin syystä, että pienentyneen lajin luonnonpopulaatiot voivat olla elinkyvyttömiä, vaikka ne pystyttäisiinkin säilyttämään, yksikönjohtaja viittaa lajinsisäisen geneettisen vaihtelun tarpeeseen. Näiden ansiosta Corollaan on ollut aina helppo rakastua, josta osoituksena kärkipaikka kaikkien aikojen ostetuimpana automallina maailmassa, sekä vankka sija meidän suomalaisten sydämissä. – Pidän toimitusjohtajuuttani siirtymäkautena, välivaiheena, hän toteaa ja näkee, että aikanaan rehtori ja toimitusjohtaja nimetään yhtä aikaa. MAAILMAN SUOSITUIN AUTOMALLI. Tämän jälkeen tuleva lämmittävä vaikutus stimuloi hoitoalueen verenkiertoa ja nopeuttaa kuona-aineiden, nesteen sekä mm. LEHTIKUVA/SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS/TERHI RYTTÄRI OULU (STT) Oulun hätäkeskuksen toiminta on lähtenyt pääosin hyvin liikkeelle, toteaa hätäkeskusuudistusta arvioiva työryhmä. Helsinkiläinen perheenäiti sai avun Perskindol-geelistä: Anne oli juuri synnyttänyt kolmannen lapsensa kun niskakipu levisi koko yläselän alueelle. Suomen ympäristökeskuksesta kannattaa kysyä ohjeita, sillä niiton ja raivauksen ajoitus on tärkeää, linjaa Luonnontieteellisen keskusmuseon yksikönjohtaja Marko Hyvärinen. Häviämisvaarassa olevia kasveja on mahdollista suojella myös muualla kuin niiden alkuperäisessä kasvuympäristössä. Mahdollisten kuntajakoselvitysten tulee perustua kuntien tahtotilaan ja selvityshenkilöitä kannattaa käyttää. toukokuuta. Yksi selkeä parannus on se, että hätäpuheluihin pystytään vastaamaan nyt aiempaa nopeammin. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 525 €/kk. Tätä tehdään siementen säilytyksellä ja puutarhakasvatuksella. Esimerkiksi Kreikassa se on paljon pitemmällä kuin meillä. Uunituore apuväline on kirja Suomen uhanalaiset lajit (Tammi). Linjastoon on yhdistetty induktiokuumennus, jäähdytys, levyn käsittely ja reaaliaikainen lämpötilanmittaus. Haapajärven raviradalle kunnostustukea. Ammattikorkeakouluosakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus. Opus esittelee maamme kaikki 197 uhanalaista kasvilajia sekä opastaa niiden tunnistamiseen. Maanantaiaamuna hallitus ehti paneutua lähinnä viime vuoden tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen. Liiton mukaan uudistuksessa on huolehdittava tuottavuuden parantamisesta ja tulopohjan tasauksesta. – Etelärannikolla yleistyy ikävästi vieraslaji kurtturuusu. Koska Pohjois-Pohjanmaa on laaja ja monimuotoinen, ei rakennetyöryhmän esittämä vahva peruskunta ole paras malli turvaamaan elinvoimaista kuntaja palvelurakennetta koko maakunnan alueella. Ammattikorkeakoulun rehtorikuvioihin palataan toukokuussa HAAPAJÄRVI (KP) Haapajärven Ravi ry sai Ravirata-alueen kehittämishankkeeseen tukea yhteensä 26 250 euroa Hankkeen tarkoituksena on kunnostaa Haapajärven raviradan aluetta ja parantaa alueen turvallisuutta, toimivuutta ja käyttömukavuutta. Tenhunen ilmoitti irtisanoutumisestaan maaliskuun lopussa. maitohapon poistumista ja tehostaa näin kehon omaa palautumista. Lisäksi rakennetaan uusi tallialueen huoltoja toimistorakennus, sillä nykyinen ei vastaa enää asetettuja vaatimuksia käytännöllisyyden, sijainnin ja turvallisuuden suhteen. Ainutlaatuinen kylmä-kuumageeli Perskindol-geelin välitön viilentävä vaikutus vie akuutin kiputuntemuksen tehokkaasti ja nopeasti. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Ammattikorkeakoulun rehtorina toimii ainakin kesäkuun alkuun Pekka Hulkko. TOYOTA COROLLA. – Muutokset eivät ole nopeita. Työryhmän mukaan seuraavia hätäkeskusuudistuksia tehtäessä henkilöstölle tulee tarjota enemmän tietoa, tukea ja koulutusta. Luotettavuus ja jatkuva kehitys. YLI 30 000 000 AUTOILIJAA TEKIVÄT SIITÄ MAAILMAN SUOSITUIMMAN AUTOMALLIN. Modulaarisuus mahdollistaa aihioiden kuumennuksen kauttaaltaan sekä myös paikallisen lämpökäsittelyn. Hankinta vahvistaa Nivalan tuotantostudion kykyä tukea Oulun Eteläisen alueen yritysten kehittymistä innovatiivisilla tuotantotekniikkaan liittyvillä ratkaisuilla. Niittäminen, pensaikon raivaus ja perinneympäristöjen hoito parantavat harvinaisten kasvien mahdollisuuksia. Maakuntaliitto toteaa lausunnossaan, että kuntaja palvelurakenneuudistus on välttämätön julkisen talouden kestävyyden ja palvelujen turvaamiseksi. Kuntauudistus välttämätön Pohjois-Pohjanmaan liitto: NIVALA (KP) Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä sai maakuntahallitukselta myönteisen rahoituspäätöksen Räätälöidyt piensarjat terästutkimusympäristölle. Hallitulla lämpökäsittelyllä saadaan paremmin tuotantoon soveltuvia erikoisteräksiä ja teräsmäärät voidaan optimoima suhteessa tuotantoon. Uusia uhkia ovat ilmastonmuutos ja vieraslajien leviäminen. Virallisesti luopuminen tapahtuu kesäkuun alussa, johon saakka Tenhunen on vuosilomalla. Lämpökäsittelyn toteuttaminen edellyttää soveltuvan lämpökäsittelylinjaston hankintaa. Paha niskajäykkyys hävisi nopeasti Apteekeista, luontaistuotekaupoista ja tavarataloista. – Jo 100 000 eurolla pystytään tekemään hyvin paljon. Yhtäkkiä tuli takapakkia: ” Eräänä aamuna olin taas aivan jumissa. Lupiini puolestaan uhkaa vallata tienvarret, jotka ovat olleet uhanalaisten kasvien turvapaikkoja, Ryttäri kertoo. Terästutkimukselle tukea Anne Saarikettu (KP) Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluosakeyhtiön hallitus käsittelee rehtorin viran täyttämistä vasta toukokuun lopussa. Maakuntahallitus hyväksyi muutosesitykset äänin 6-7. ”Pää ei kääntynyt aamuisin mihinkään eikä nukkumisestakaan tullut oikein mitään”, Anne kertaa ja jatkaa ”aamut olivat vastasyntyneen kanssa vaikeita niskakivun ja huonosti nukutun yön takia.” Anne kävi hierojallakin kokeilemassa mutta tulosta olisi pitänyt odotella vasta useiden hoitokertojen jälkeen. Hätäkeskusuudistus nopeutti puheluihin vastaamista FAKTA UUDISTUS JATKUU VIELÄ PARI VUOTTA – Itäja Kaakkois-Suomen hätäkeskus Kuopioon, 2012 loppuun mennessä – Pirkanmaan ja Satakunnan hätäkeskus Poriin, syksy 2013 – Uudenmaan hätäkeskus Keravalle, kevättalvi 2014 – Varsinais-Suomen ja Hämeen hätäkeskus Turkuun, kevättalvi 2014 – Pohjanmaan ja Keski-Suomen hätäkeskus Vaasaan, syksy 2014 Lähde: Hätäkeskuslaitos OULU (KP) Pohjois-Pohjanmaa tukee kuntalähtöisyyteen perustuvaa kuntauudistusta, joka turvaa kuntien rahoituksen. Hyvärinen painottaa, että kasveille ilmastonmuutos ei ole vain levinneisyyden siirtymistä pohjoisemmaksi. Päivystäjiä on ollut ainakin alkuvuodesta riittävästi vastaamaan puheluihin, Hätäkeskuslaitoksen teknisten palvelujen johtaja Jukka Aaltonen kehuu. Hulkko katsoo, että tehtäviä tulee hoitamaan yksi ja sama henkilö, kuten pääsääntöisesti muissakin ammattikorkeakouluissa. Oulu toimii eräänlaisena pilottina uudistuksessa, jossa hätäkeskusten määrä vähenee viidestätoista kuuteen. Seuraava hallituksen kokous on 28. Levitin geeliä jälleen pari kertaa koko niskaan sekä yläselkään ja toistin käsittelyn vielä muutamana päivän ajan. Ensisijaisesti kysymys on kuntatalouden perustan vahvuudesta ja lähtökohta tulee olla kuntien rahoituksen turvaaminen. Perusteluna Hulkko muistuttaa, että hänen vuoden pestinsä ammattikorkeakouluosakeyhtiön toimitusjohtajana päättyy vuodenvaihteessa. Nivalassa toimivassa tuotantotekniikan tutkimusryhmässä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu lämpökäsittelyiden tehokkuus teräksen ominaisuuksien muokkaamisessa. Hankkeessa rakennetaan erillinen hevosten jaloittelualue sekä uusitaan ja rakennetaan puuaitoja ja valjastusalueita. – Jos ranta on rehevöitynyt, sen niittäminen kahdesti kesässä on hyvä keino auttaa häviämisvaarassa olevia lajeja. – Tämä on työläin pelastettava joukko, eikä se valitettavasti korjaannu pienillä toimilla. Erityisesti tämä korostuu sosiaalija terveyspalveluiden järjestämisessä ja nuorisoasteen koulutuksessa. Kreikka edistyneempi kuin Suomi Jos haluaa lähteä avustamaan kasvimaailman vähäväkisiä, mistä tietää, mitä pitäisi suojella
Kehotamme miettimään asiaa ja tutkimaan samalla vakuuttamisen vaihtoehtoja osoitteessa op.. huhtikuuta 2012 kotonaan Halsualla. Omaiset Kiitämme kaikkia kukkasin ja kortein muistaneita surussamme. /turvaa Oletko vakuuttanut itsesi. Ingmanin mukaan on tärkeätä, että Euroopan tuottajamaat tukevat toisiaan ja puhaltavat yhteen hiileen. Hanke on tarkoitus toteuttaa alkuvuoteen 2013 mennessä. Taimi Irja Hollanti siunattiin Himangan kirkossa 14.4. Me muistamme sinua kiittäen, tuomme kukkaset kummulles kaivaten. Kuntarahoituksesta puolet tulee Kosekin kautta. Osallistujille esiteltiin Kanadan ja USA:n turkistuotantoa. Muistotilaisuus oli seurakuntakoti Mariassa. Siunauksen toimitti kirkkoherra Timo Määttä. Kivelä, kuoli maanantaina 16. Erityiskiitos Puistolan henkilökunnalle saattohoidosta. Lisäksi elinkeinon turvallisuusnäkökohdista keskusteltiin Europolin edustajien kanssa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisko perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Sisältöä hyvinvointipalveluihin KANNUS (KP) Kannuksen kaupunki ja Kaustisen seutukunta ovat hakeutumassa kokeiluun, jonka tarkoitus on auttaa pitkäaikaistyöttömiä uusin keinoin. Kannuksen kaupunginhallitus päätti kokeiluun osallistumisesta maanantaina. Rakkaamme Erkki Elo PULKKINEN s. Maaseutuopiston Kannuksen toimipisteessä on ollut vuodesta 2004 mahdollista suorittaa kaksoistai yhdistelmätutkinnon opintoja. Nuoret hankkivat tuella pesäpallotarvikkeita ja järjestivät kylälle tänäkin vuonna jatkuvan pesiskerhon. Siunauksen toimitti kappalainen Sanna Jukkola. Lämmin kiitos Marttaa hoitaneille ja surussamme myötäeläneille. Veli Kapanen Kaustislainen Veli Veikko Kapanen kuoli sunnuntaina 8. Perusteluina valinnalle olivat hankkeen suuri talkootyömäärä ja näkyvyys paikallismediassa. Uurna lasketaan myöhemmin. Kirkasna aina sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan. Nainen kuoli jäätyään auton alle UUSIKAARLEPYY (KP) Eurooppalaisten turkiseläintuottajien kattojärjestö European Fur Breeders’ Association (EFBA) valitsi vuosikokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Kenneth Ingman Uudestakaarlepyystä. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme EERO KORPELAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Muistotilaisuus oli Suvannon kappelissa. Hän oli syntynyt 30.10.1925 Kaustisella. 1.4.2012 Muistaen Anneli ja Juha Krista ja Juha, Jenna, Miro Antero ja Eeva Jyrki ja Susanna Anne, Ville ja Oliver sisarusten lapset perh. Arvo Ojala Arvo Pentti Matti Ojala kuoli 14.4. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, veljen puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Savolainen . Kokous pidettiin viime viikon lopulla Kööpenhaminassa. Omaiset Moni kertoo vakuuttaneensa autonsa, veneensä, kotinsa, koiransa ja kultakalansa. Seppo Kohonen Kokkolalainen Seppo Kari Juhani Kohonen, syntynyt 3.6.1949 Kokkolassa, kuoli 7.4.2012 Kokkolassa. tammikuuta 1930 Vetelissä. huhtikuuta 2012 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Mies toimitettiin ambulanssilla sairaalaan. Siunaus toimitettu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. 28.1.1925 . Kaipaamaan jäivät lähimpinä sisar ja veli perheineen. Jukka ja Pasi perh. Mies pahoinpideltiin linja-autoasemalla REISJÄRVI (KP) Keskipiste-Leader ry myönsi kevätkokouksessaan ”Vuoden Leader-hanke” -palkinnon Reisjärven Hevosystävät ry:n ”Ravirata 2000-luvulle”-investointihankkeelle. Kalajoen terveyskeskuksessa 81-vuotiaana. Kokeilun toteutukseen on varattu kunnille valtion talousarviossa erillistä kokeilumäärärahaa. Riitta Kaariniemi säesti virret ja laulut. Työskentely alkaa syyskuussa ja jatkuu vuoden 2015 loppuun. Siunaus 14.4.2012 lähimpien läsnä ollessa. Kaupunkiin on suunnitteilla myös monitoimihalli. Siunauksen toimitti rovasti Matti Nuorala. huhtikuuta 2012 Tunkkarin sairaalassa. ALAVUS (STT) Iäkäs nainen kuoli jäätyään auton alle Alavudella kantatie 66: lla maanantaina iltapäivällä. Keskeistä kokeilussa on uusien palvelujen ja toimintamallien kehittäminen ja käyttöönotto. Edvard Saalopin omaiset Rakkaamme Martta Kyllikki NISUMAA o.s. Kannus ja KASE alentamaan rakennetyöttömyyttä KANNUS (KP) Kannuksen lukio aikoo alkaa valmentaa opiskelijoita luonnontieteen yliopisto-opintoihin. Kiitos myös kaikille teille, jotka otitte osaa suruumme ja ikäväämme. Ingman seuraa tehtävässä tanskalaista Knut Vestiä. Tavoitteena on luoda myös uusia palvelukonsepteja pienryhmille, erityisryhmille ja hyvinvointimatkailuun. Heino Aukusti Nygård siunattiin 16.4. Jyrinki . Vuoden Nuoriso Leader -palkinto ojennettiin pyhäntäläiselle Tavastkengän Tahti -ryhmälle hankkeesta ”Pesiskerho”. Övermark, siunattiin haudan lepoon lauantaina 14.huhtikuuta 2012 Vetelin kirkossa. Hallitusohjelmaan sisätyvä kokeilu tarjoaa kunnille nykyistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, millä tavoin pitkään työttömänä olleiden palvelut järjestetään. Rahoituksesta 70 prosenttia eli 113 400 euroa tulee Pohjois-Suomen EAKR-ohjelmasta ja kuntarahoituksen osuus on 48 600 euroa. Tyyne Jääskeläinen Tyyne Jääskeläinen kuoli 13.4. 23.11.1926 Toholampi k. Hän oli syntynyt 16. Uudenlaisia palveluita voitaisiin tuottaa myös julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin eli esimerkiksi järjestöjen yhteistyönä. Kannuksen kaupunginhallitus päätti hankkeen aloittamisesta maanantaina. Siunauksen toimitti kirkkoherra Vesa Parpala, kanttorina oli Riitta Kaariniemi, lastenlastenlapset lauloivat, Ester Kaariniemi soitti viululla ja Anna Kiviaho lauloi. Muistotilaisuudessa seurakuntatalolla Maija Kiviaho-Lahti, Helena Kangas, Sirpa Koskimäki ja Vesa Parpala puhuivat, lastenlastenlapset lauloivat, Anna Kiviaho lauloi, Ester Kaariniemi soitti viululla. Kuntarahoituksen osuus on 10 000 euroa. Reisjärven Hevosystävät ry:n haltuunsa saama kiertopalkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Ylivieskassa Suvannon kappelissa. Mutta miten on oman itsen laita. Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Projektin ohjausryhmään nimettiin hallituksen edustajaksi Katri Aro. Hän toimii myös tuottajille palveluja tarjoavan FoxCraftin toimitusjohtajana. EFBA:n vuosikokouksessa analysoitiin eurooppalaisen ja amerikkalaisen turkiselinkeinon poliittisia näkymiä. Lauri Erkki Mattila siunattiin Ylivieskan kirkossa 14.4. Hän oli syntynyt 3. Elinkeinopalveluiden talousarviossa on varattu hankkeisiin tälle vuodelle 40 611 euron määräraha, jota voidaan käyttää tähän hankkeeseen. /talous. Uuno Malm Kaustislainen Uuno Herman Malm sai iäisyyskutsun 16.4.2012 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Ylivieskan terveyskeskuksessa 91-vuotiaana. Kokeilukunnissa työllistymistä edistävät palvelut toteutetaan moniammatillisena sektorirajat ylittävänä yhteistyönä. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 5 UUTISET HAUTAUKSIA KUOLLEITA KUOLLEITA SURUKIITOKSET Rakkaamme Vieno Maria MÄKI o.s. Siell’ kaunis kannel soi he veisaa virttä uutta. Syri s. Erityisesti toivotaan, että aloille syntyisi uutta yritystoimintaa. Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Projektille palkataan projektipäällikkö koko projektiajalle sekä projektihenkilö kahdeksi kolmen kuukauden jaksoksi kesille 2012 ja 2013. 30.03.2012 Tunkkarin sairaalassa Voit itkeä sitä, että hän on mennyt – ja voit hymyillä, koska hän eli. Äitimme, mummumme Alli Lyyli VÄHÄ-YPYÄ o.s. Lähimpinä kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunauksen toimitti rovasti Terho Hämeenkorpi. Väinö Kesseli siunattiin Nivalassa Maliskylän kappelissa 14.4. Maija Torppa Veteliläinen Maija Terttu Torppa, o.s. Hän oli syntynyt 10.12.1948 Kerimäellä. syyskuuta.1938 Vetelissä. 08.12.1933 Vetelissä k. Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä numeroon 071 87 47 744 tai nimettömänä vihjepuhelimeen 06-822 5454. Suomen toinen edustaja hallituksessa on Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton (STKL) toiminnanjohtaja Michael Hornborg. Taimi Amalia Kivioja siunattiin Nivalan kirkossa 14.4. Lämpimät kiitokset Markkulan väelle Erkin hyvästä hoidosta. Hyvinvointi Kannus -hanke kestää vuoden 2013 loppuun saakka ja sen kokonaiskustannusarvio on 162 000 euroa. Mikko Koivukoski Veteliläinen Mikko Ilmari Koivukoski kuoli sunnuntaina 15. Kokeilun tulosten pohjalta tehdään päätökset kuntien ja valtion välisestä työnjaosta työllisyyden edistämisessä. muut sukulaiset ja ystävät Elit hiljaisen, ahkeran elämän, jätit muiston kauniin, lämpimän. Alan puitteet kohenevat Kannuksessa, kun vapaa-aikaja urheilukeskusta laajennetaan lähivuosina. Kiitokset myös Adalmiinan hoitajille äitimme hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme SAARA LÄSPÄN muistoa ja otitte osaa suruumme. 11.4.1911 Himangalla nukkui pois 2.4.2012 Kuusikummun palvelutalossa Kiitollisuudella muistaen Olli ja Raija Pekka ja Raija lapset ja lastenlapset perh. Nainen oli lähtenyt ylittämään tietä, eikä ollut huomannut tiellä kulkenutta henkilöautoa. Kaipaamaan jäivät pojat perheineen, veli sekä sukulaiset ja ystävät. Rakkaudella kaivaten Puoliso lapset lastenlapset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunattu hiljaisuudessa. Sen kokonaiskustannusarvio on 50 000 euroa, josta Pohjois-Suomen EAKR-ohjelman osuus on 80 prosenttia eli 40 000 euroa. Hankkeessa selvitetään ja kehitetään lukion luonnontieteiden opetuksen sisällöllinen tasokkuus, jotta opinnot tukisivat mahdollisimman hyvin opiskelijoiden yliopisto-opintoja. Haudattu läheisten läsnä ollessa. Kaksi miestä oli pahoinpidellyt vuonna 1988 syntynyttä miestä niin, että mahdollisesti uhrin leukaluu on murtunut. Onnettomuus sattui vähän ennen viittä noin kilometrin päässä Alavuden keskustasta. Lämmin kiitos Kuusikummun hoitajille äitimme hyvästä hoidosta. Tunnustusta Hevosystäville Talouselämän käänteet www. Siunauksen toimitti pastori Lauri Mattila. Kannuksen lukioon luonnontiedepainotusta KOKKOLA (KP) Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja pahoinpitelystä, joka tapahtui maanantaiaamuna kello 7:n aikaan Kokkolan linja-autoasemalla. Kiitos kaikille. 25.03.2012 Toholampi Kaipaamaan jäivät Antero Jaakko, Paula ja Annikki siskot ja veljet perheineen sekä muut sukulaiset Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan. Hanke on jatkumoa yhteistyölle Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston kanssa. Kangaskylän raviradan rakennuksien kunnostus oli pienelle toimijalle suuri ponnistus, mutta toisaalta ihmisiä sekä voimia yhdistävä esimerkki hyvästä hankkeesta. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä sisarukset perheineen Toini Annikki Kiviaho, o.s. Kaipaamaan jäivät sisko perheineen, sisarusten lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Lapset perheineen Lämpimät kiitokset Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme ERKKI OLAVI SALON muistoa ja otitte osaa suruumme. 42-vuotias Ingman on ketunkasvattaja Uudestakaarlepyystä, koulutukseltaan insinööri ja STKL:n hallituksen jäsen. Koulutus Kannus -selvityshankkeen tavoite on kehittää lukion luonnontieteiden opetusta vastaamaan mahdollisimman tarkasti alan koulutusohjelmien pääsyvaatimuksia. Muistotilaisuus oli seurakuntakodilla. Kenneth Ingman Euroopan turkistuottajien johtoon KANNUS (KP) Kannuksen kaupunki etsii hankerahoituksella uusia malleja liikuntaja kulttuuripalveluihin sekä sosiaalija terveysalalle. Pelastuslaitoksen mukaan nainen kuoli saamiinsa vammoihin välittömästi
Tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa siitä, miten vähennykset jakautuvat henkilöstöryhmittäin ja lehdittäin, sanoo Alma Aluemedian johtaja Kari Juutilainen. Espanjan kohdalla seuraava testi on torstaina, jolloin maa huutokauppaa kahden ja kymmenen vuoden valtionlainojaan. – Kilpailu ja vallankäytön hajauttaminen luovat ihmisarvoisen yhteiskunnan, hän sanoi tiedotustilaisuudessa. Hänen valtiokäsityksensä perustuu valistusfi losofeista alkavaan perinteeseen, joka varoittaa rajoittamattoman enemmistövallan vaaroista. Wahlroos nostaa kirjassaan esiin libertaarisen ajattelun keskeiset edustajat ja ajatukset. Liitot pelkäävät, että vähennykset vähentävät moniäänisyyttä ja lisäävät samojen juttujen käyttöä eri lehdissä. Markkinoilla varaudutaan siihen, että Espanjasta saattaa tulla jo neljäs euromaa, joka joutuu turvautumaan EU:n hätärahoitukseen. Toiseksi eniten luottamusta keräsivät pankit. Helsingin pörssin sulkeuduttua osake päätyi 2,996 euroon, reilut kaksi prosenttia perjantaita halvemmaksi. MADRID (STT–Reuters) Espanjan lainakorot ovat jälleen kivunneet lähelle kriisitasoa. A SEK 207.00 1616,3 +1.67 -4.95 184.10 227.60 Swedbank AB ser A SEK 100.50 3362,7 +1.52 -16.39 91.70 114.80 Swedish Match AB SEK 271.00 604,8 +0.04 +26.94 231.70 272.70 Tele2 AB ser. Nyt joudutaan hänen mukaansa purkamaan toisen maailmansodan jälkeisen keskusjohtoisen politiikan perintöä. e Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta 1. Määrä vastaisi noin kuudesosaa työntekijämäärästä. B SEK 158.20 1965,4 +1.54 -13.68 146.50 174.20 SSAB AB ser. Muut yhtiöt Ilkka-yhtymä 1 9.50 0,0 -13.56 9.00 11.29 Raisio K 2.36 0,3 0.00 -10.61 2.36 2.65 Soprano 0.54 45,7 +3.85 +10.64 0.49 0.68 HELSINKI (STT) Aikakauslehtikustantaja A-lehdet ostaa Forma Magazines AB:n Suomen ja Viron yhtiöt. B SEK 135.30 1449,7 +1.81 -7.58 103.90 141.00 Securitas ser. Väkeä aiotaan vähentää enintään 135 henkilötyövuotta. Maanantaina julkaistun tiedotteen mukaan väkeä aiotaan vähentää enintään 135 henkilötyövuoden edestä. Nokian mukaan sen talousasema pysyy vahvana ja panostuksia kulujen karsimiseksi jatketaan. Kuluttajat uskovat taas Suomen talouteen Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma-konserni aikoo vähentää tänä vuonna yli 200 työntekijää eläkeja eropaketeilla. B SEK 131.50 2811,0 +1.54 -13.95 124.70 136.70 TeliaSonera SEK 42.54 8111,7 +0.19 -15.67 41.56 48.60 UPM-Kymmene EUR 8.95 1768,0 -0.11 -39.66 8.515 10.79 Vestas Wind Syst DKK 55.55 11962,4 +13.48 -75.53 48.95 74.45 Volvo ser. Puolueista eniten luottamusta sai kokoomus, toiseksi eniten SDP. Nokian osake historiallisen halvalla HELSINKI (STT) Ammattiliitot arvostelevat kovin sanoin viestintäkonserni Alma Median suunnittelemia henkilöstövähennyksiä. Otavan julkaisema ”Markkinat ja demokratia/Loppu enemmistön tyrannialle” on kiihkeä markkinoiden ja vapaan kilpailun puolustus. B SEK 139.70 2029,7 +2.42 -12.79 111.50 150.30 Elisa EUR 16.05 724,2 +2.88 -2.13 15.60 17.97 Ericsson ser. Viidennes vastaajista ei luota mihinkään puolueeseen. Liiketoiminta on kuitenkin ollut kannattavaa, ainakin Aamulehdessä hyvinkin kannattavaa, Lehtinen arvioi. . Sen sijaan yleissanomalehden aineistoa voidaan tuottaa yhdessä, kuten osittain jo tehdäänkin, Juutilainen selvittää. Sen kiinnostavuutta lisää kirjoittajan keskeinen asema talouselämässä. Wahlroos vastustaa jyrkästi keynesiläisyyttä, jota hän luonnehtii suureksi harharetkeksi. Møller-Mærsk B DKK 42279.73 15,2 +2.42 -15.82 38080.00 48040.00 ABB SEK 133.60 1199,0 +1.14 -13.32 132.10 146.70 Assa Abloy ser. OMX Nordic yleisindeksi 181.31 +0.60 +8.18 OMX Nordic 40 970.74 +0.73 +7.89 OMX Helsinki 5527.39 -0.02 +3.22 OMX Helsinki 25 2022.41 +0.15 +4.14 Indeksit Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv vuoden alusta OMX Helsinki 16.4.2012 Indeksi 5527.39 Muutos% -0.02 Päälistan vaihto (klo 18) 334,9 milj. – Paikallista aineistoa ei voida tuottaa yhdessä, se on uniikkipääomaa. ser. Suomalaisilta kysyttiin, kuinka paljon he luottavat tiettyihin tahoihin Suomen ja koko euroalueen taloutta koskevissa asioissa. Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, että asuisimme viidakossa; kilpailussa ei ole mitään epäinhimillistä tai sivistymätöntä. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 316 miljoonaa euroa ja se teki liikevoittoa 13 prosenttia liikevaihdostaan. Aluemediaan kuuluvat Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat sekä 29 paikallisja ilmaisjakelulehteä. Yhteiskunnallisiin hallinto-ongelmiin on yleensä syytä ensisijaisesti pyrkiä löytämään markkinataloudellinen ratkaisu. A 58.00 7,0 +2.20 -28.16 45.87 65.50 Stora Enso ser. Ammattiliittojen mukaan harvinaisen mittaville vähennysaikeille ei löydy perusteita, koska Alma Media on hyvässä tuloskunnossa. 2.98 0,0 -24.75 2.98 3.26 Saga Furs C 16.13 1,0 +0.75 +1.97 14.55 17.80 Sampo A 19.44 1038,6 -1.42 -16.41 18.55 22.16 Sanoma 8.115 877,5 -2.81 -40.57 8.055 11.46 A.P. Siihen viittaa myös kirjan nimen osa Loppu enemmistön tyrannialle. . B SEK 108.10 2882,0 -5.26 -10.37 112.70 125.20 SKF AB ser. Sen paineessa kansallisvaltioilla ei ole enää varaa avokätiseen kulutukseen eikä rajoittamattoman enemmistövallan joskus kalliisiin virheisiin. Päälista Affecto 2.75 6,1 0.00 +2.23 2.42 2.83 Ahlstrom 13.00 3,5 -0.38 -23.68 12.55 15.40 Aktia A 5.61 15,7 +0.90 -17.38 5.00 6.00 Aktia R 8.50 0,0 -2.30 7.13 8.50 Aldata Solution 0.59 0,0 +15.69 0.58 0.61 Alma Media 5.14 12,4 +0.78 -36.25 5.10 6.66 Amer Sports 9.42 227,7 -1.26 +0.85 9.30 10.57 Aspo 7.13 3,7 -0.42 -11.60 6.97 7.95 Aspocomp G 2.51 4,0 -0.40 +14.55 2.32 2.89 Atria A 5.78 9,4 -1.20 -32.68 5.68 6.69 Bank of Åland A 13.96 0,1 -2.04 -41.15 14.00 15.21 Bank of Åland B 9.10 0,3 -0.87 -43.09 8.68 11.11 Basware 20.34 54,3 +1.55 -26.03 16.92 21.30 Biohit B 2.92 11,5 -1.68 +4.21 2.89 3.89 Biotie Therapies 0.44 113,4 -2.22 -33.82 0.45 0.53 CapMan B 0.99 6,1 +1.02 -39.13 0.97 1.18 Cargotec 27.91 236,2 +2.16 -18.71 23.85 33.05 Cencorp 0.07 4,0 0.00 -46.15 0.07 0.11 Citycon 2.30 569,8 -2.54 -25.32 2.25 2.68 Componenta 3.19 6,0 -0.31 -46.22 3.13 3.78 Comptel 0.55 8,9 -1.79 -18.84 0.50 0.63 Cramo 10.30 49,1 -0.87 -42.85 8.18 13.00 Digia 2.74 2,5 -2.49 -32.29 2.57 3.28 Dovre G 0.34 38,6 -8.11 -19.57 0.34 0.41 Efore 0.76 0,1 0.00 -17.39 0.69 0.88 Elecster A 4.74 0,0 -0.84 +8.64 4.21 4.86 Elektrobit 0.68 80,7 -1.45 +13.11 0.39 0.76 Elisa 16.05 724,2 +2.88 -2.13 15.60 17.97 eQ 1.94 0,3 -0.51 +5.41 1.58 2.08 Etteplan 2.50 5,8 -4.21 -18.18 2.26 2.80 Exel Composites 7.95 0,3 -0.62 -6.98 7.74 8.73 F-Secure 1.86 50,6 -2.11 -21.16 1.90 2.13 Finnair 2.23 16,7 0.00 -39.40 2.23 2.64 Finnlines 7.00 0,7 +0.14 -10.96 6.70 7.67 Fiskars 14.75 8,5 0.00 -10.33 14.44 17.30 Fortum 16.61 1432,2 +0.30 -29.35 15.76 19.30 GeoSentric 0.01 0,0 0.00 0.01 0.01 Glaston 0.51 2,3 0.00 -54.05 0.45 0.69 HKScan A 4.42 13,0 -1.78 -34.97 4.50 6.40 Honkarakenne B 3.26 0,1 +0.31 -40.80 3.08 3.44 Huhtamäki 10.84 169,6 +0.18 +8.85 8.95 10.96 Ilkka-yhtymä 2 6.76 9,4 +0.15 -24.67 6.60 7.50 Incap 0.37 10,7 +5.71 -36.36 0.33 0.65 Innofactor 0.57 1,2 +1.79 -60.00 0.55 0.65 Interavanti 3.30 0,0 -15.38 3.03 4.29 Ixonos 0.94 1,0 -4.08 -35.53 0.80 1.18 Kemira 9.975 702,8 +2.20 -13.17 9.22 11.15 Keskisuomalainen A 16.30 0,5 -2.40 -16.50 15.71 17.90 Kesko A 25.46 0,8 +1.76 -20.22 24.30 27.65 Kesko B 23.49 668,9 +1.64 -27.74 23.05 27.76 Kesla A 5.53 15,0 -2.64 -37.72 5.68 7.64 KONE 41.53 340,8 +1.42 -1.92 40.00 45.91 Konecranes 19.56 373,4 -0.10 -36.33 14.50 25.06 Lassila & Tikanoja 10.90 25,2 0.00 -15.96 10.61 12.10 Lemminkäinen 18.90 1,2 +1.07 -30.35 18.70 20.38 Lännen Tehtaat 14.30 1,4 0.00 -16.72 13.83 16.50 Marimekko 13.50 3,6 +1.12 -11.59 10.06 14.20 Martela A 6.55 18,0 0.00 -20.41 5.90 7.45 Metso 31.45 614,1 +0.93 -14.84 29.00 36.89 Metsä Board A 2.34 0,2 -0.43 -24.92 1.64 2.58 Metsä Board B 1.91 541,9 -1.04 -37.74 1.44 2.23 Neo Industrial 2.15 0,4 0.00 -68.34 2.12 2.95 Neste Oil 8.73 945,6 +0.75 -37.57 8.095 10.06 Nokia 2.996 44357,1 -2.16 -49.47 3.036 4.406 Nokian Tyres 35.37 642,3 +1.43 +7.19 25.82 37.88 Nordea (publ) FDR 6.31 698,9 -0.39 -21.60 6.01 7.48 Nordic Aluminium 27.40 2,1 +1.86 -21.35 26.00 31.00 Norvestia 6.40 0,0 -16.01 6.38 7.14 Nurminen Logistics 2.05 0,0 -21.46 1.85 2.34 Okmetic 5.43 9,9 -0.37 -15.50 5.05 5.99 Olvi A 17.40 3,2 +1.75 -11.63 14.85 17.58 Oral Hammaslääkärit 3.28 1,7 +2.18 -40.88 3.03 3.40 Oriola-KD A 1.92 1,7 -1.54 -42.48 1.88 2.20 Oriola-KD B 1.78 79,5 -2.73 -42.27 1.78 2.11 Orion A 14.85 7,1 +0.20 -9.91 14.52 17.00 Orion B 14.54 443,8 -0.14 -11.49 14.43 16.75 Outokumpu 1.26 3712,8 +1.04 -60.36 1.247 2.094 Outokumpu new shares 2012 1.25 1398,0 0.00 1.25 1.32 Outotec 37.20 197,4 +0.38 -9.52 36.00 46.02 P-Karjalan Kp 11.90 0,1 -0.67 -15.57 11.90 13.19 Panostaja 0.89 7,5 -2.20 -26.02 0.90 1.04 PKC G 16.15 37,0 -1.16 +6.94 12.00 17.99 Pohjola Bank A 7.595 580,5 -0.52 -25.29 7.34 8.915 Ponsse 1 7.87 3,5 -2.84 -28.32 7.10 8.28 Pöyry PLC 6.07 37,4 -0.74 -44.21 5.65 7.10 QPR Software 0.89 0,0 -3.26 0.80 0.90 Raisio vaihto-os. . Superrikas talousvaikuttaja Wahlroos liputtaa selkeästi niin sanotun libertaarisen yhteiskuntafi losofi an puolesta. Wahlroosin laaja teos on poleeminen. Moody’sin arvio vastaa kahden muun luottoluokittajan Standard&Poorsin ja Fitchin arvioita. Miehet ovat edelleen luottavaisemmalla mielellä kuin naiset. – Suurin yllätys on, että näinkin isosta henkilömäärästä lähdetään neuvottelemaan. Viimeksi psykologisesti tärkeä kolmen euron raja alittui vuonna 1997. Nokian pitkien lainojen luokitukset putosivat pykälällä Baa3-luokkaan, mikä on alin sijoituskelpoinen luokitus ennen roskalainaluokkaa. Talousteoreettisesti Wahlroos kallistuu kirjassaan niin sanottuun Itävallan koulukuntaan, jonka perinteen tunnetuin jatkaja on Chicagon koulukunta ja Milton Friedman. B SEK 62.20 955,3 +0.73 -18.37 58.80 67.00 Skand. B SEK 234.50 2453,1 +1.52 +5.58 217.20 251.40 Investor AB ser. Kirkollisia lehtiä kustantava Kotimaa irtisanoi marraskuussa seitsemän työntekijää. Yli 30 lehteä, yli 800 tekijää Alma Aluemedian palkkalistoilla on noin 810 ihmistä. B SEK 203.00 1493,3 +1.25 +12.89 171.70 210.70 AstraZeneca PLC SEK 301.80 679,7 +0.94 -2.54 294.50 329.50 Atlas Copco A SEK 159.40 3183,5 +1.21 -3.61 148.60 174.90 Atlas Copco B SEK 141.40 843,2 +1.00 -5.72 131.10 155.90 Boliden SEK 102.40 2789,3 +0.59 -25.58 98.60 123.30 Danske Bank DKK 90.00 1779,3 -2.17 -25.45 74.15 100.50 Electrolux ser. Ammattiliitto Pro, Suomen Journalistiliitto, Mediaunioni MDU sekä Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM katsovat, että irtisanomiset heikentäisivät lehtien laatua. Irlanti, Portugali ja Kreikka joutuivat pyytämään apua sen jälkeen, kun niiden lainojen korot nousivat yli seitsemään prosenttiin. Puolet vastaajista sanoi luottavansa hallitukseen paljon tai melko paljon. Ihmisen tärkein vapaus on vapaus äänestää jaloillaan, vapaus valita vapaasti. Juutilaisen mukaan minimitavoitetta irtisanomisille ei ole, vaan asiat tarkentuvat neuvotteluissa. Tarkoitus on poistaa päällekkäisiä tehtäviä. Ja se jättää huonommat ratkaisut tienposkeen, sanoi Wahlroos. Yhteinen aineisto lisääntyy Alma Media saattaa vähentää kuudesosan aluelehtiensä tekijöistä Alma Aluemedian palkkalistoilla on noin 810 ihmistä. B SEK 140.20 1776,9 +0.94 -4.93 129.70 151.20 Metso EUR 31.45 614,1 +0.93 -14.84 29.00 36.89 Neste Oil EUR 8.73 945,6 +0.75 -37.57 8.095 10.06 Nokia EUR 2.996 44357,1 -2.16 -49.47 3.036 4.406 Nordea SEK 56.30 6929,1 +0.09 -22.84 53.15 66.55 Novo Nordisk B DKK 842.00 631,8 +2.18 +24.94 660.00 835.00 Rautaruukki EUR 7.06 401,1 -0.63 -57.56 7.035 9.30 Sampo A EUR 19.44 1038,6 -1.42 -16.41 18.55 22.16 Sandvik AB SEK 91.00 4881,0 +0.05 -23.18 85.75 106.60 SCA B SEK 111.70 1642,1 +0.54 +16.40 103.30 122.40 SCANIA AB ser. – Markkinatalous, hyvinvointi, yksilönvapaus ja demokratia kulkevat käsi kädessä. A SEK 59.90 2180,3 +0.50 -40.13 58.05 75.80 Stora Enso R EUR 5.195 3983,5 +0.19 -39.88 4.796 5.875 Sv. Nokian osake on ollut reippaassa alamäessä viime viikon tulosvaroituksen jälkeen. Ensk. Handelsb. Sanoma, TS-yhtymä ja KSF Media kuuluvat STT-Lehtikuvan omistajiin. Akateemisen uran jälkeen Wahlroos on luonut omaisuuden, joka on nostanut hänet Suomen hyvin suppeaan superrikkaiden ryhmään. – Kilpailu tarjoaa tulevaisuudessa paremman valikoiman kaikkea, olipa kyse sitten elämänmuodoista, ihmisponnistelun tuloksista tai organisaatiorakenteista, kuten yhtiöistä tai valtioista. A-lehdet ostaa Forman Espanjan korot lähes kriisilukemissa Elina Korkee HELSINKI (STT) Viestintäkonserni Alma Media saattaa vähentää jopa kuudesosan maakuntaja paikallislehtiensä työntekijöistä. Kiint. Wahlroos lainaa matkan varrella useita tutkijoita, jotka liittyvät kiinteämmin tai löyhemmin libertaariseen ajatteluun. MONI LEHTITALO VÄHENTÄÄ VÄKEÄ Heikki Karkkolainen HELSINKI (STT) Euroopassa on rakennettu julkisin varoin järjestelmiä, joihin meillä ei ilmeisesti ole enää varaa, sanoi kansantaloustieteen tohtori Björn Wahlroos maanantaina uuden kirjansa julkistamistilaisuudessa Helsingissä. Muut yhtiöt Powerflute 0.30 0,0 +66.67 0.23 0.30 2. Tunnetuimpia heistä ovat Ludwig von Mises, Friedrich von Hayek ja Joseph Schumpeter sekä Milton Friedman. A-lehtien mukaan ne täydentävät hyvin yhtiön jo ennestään vahvaa asemaa naistenlehtien ja asumisen lehtien markkinoilla. Yt-neuvottelut eivät koske Kauppalehteä ja Iltalehteä, jotka nekin kuuluvat Alma Mediaan. Samalla halutaan lisätä lehtien toimituksellista yhteistyötä. Toimitusjohtaja Juha Blomsterin mukaan Forman toiminta yhdistetään osaksi A-lehtiä nopealla aikataululla. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 6 TALOUS FAKTA LYHYESTI PÄIVÄN RAHA-ASIAT 5000 6000 7000 8000 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 5527,39 ?0,0 % Eniten nousseet % Eniten laskeneet % Stonesoft +12,9 Tectia +10,2 Yleiselektroniikka E +6,6 Incap +5,7 Stora Enso A +5,3 Vaahto G -11,2 Dovre G -8,1 Etteplan -4,2 Ixonos -4,1 Sanoma -2,8 Ulkomaiset indeksit New York, Dow Jones IA 12908.74 +0.46 New York, Nasdaq 3011.33 -1.45 Tokio, Nikkei 225 9470.64 -1.74 Hong Kong, HS 20610.64 -0.44 Lontoo, FTSE 100 5666.28 +0.26 Frankfurt, DAX 6625.19 +0.63 Pariisi, CAC 40 3205.28 +0.51 OMX Tukholma 327.64 +0.75 Indeksi, pistettä Muutos-% 1 pv 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 Euribor-korot 1kk 3kk 6kk 12kk 0.409 0.750 1.044 1.375 -0.001 -0.003 -0.004 -0.006 Arvo % Muutos 1 pv %-yks Valuutat, yhden euron arvo valuutassa (keskikurssi) Australia, dollari 1.26260 Hongkong, dollari 10.13820 Intia, rupia 67.31600 Islanti, kruunu 166.52100 Iso-Britannia, punta 0.82350 Japani, jeni 105.14500 Kanada, dollari 1.31076 Kuwait, dinaari 0.36382 Latvia, lati 0.69770 Liettua, liti 3.45180 Marokko, dirham 11.13000 Norja, kruunu 7.55100 Puola, zloty 4.19080 Ruotsi, kruunu 8.87340 Saudi-Arabia, rial 4.90180 Singapore, dollari 1.63410 Sveitsi, frangi 1.20189 Tanska, kruunu 7.43810 Thaimaa, baht 40.23100 Tsekki, koruna 24.74600 Tunisia, dinaari 2.00280 Turkki, uusi liira 2.35170 Unkari, forintti 297.62000 USA, dollari 1.30680 Venäjä, rupla 38.70200 Tilanne eilen kello 18 Lähde: OMX, IS.Teledata AG, IDC Comstock, paitsi viitekorot pankeilta. Yt-neuvotteluja on käyty myös samaan konserniin kuuluvassa Salon Seudun Sanomissa. Kilpailu on Wahlroosin mukaan ymmärrettävä syvällisemmin kuin pelkkänä ”viidakon lakina”. Tutkimuslaitos pisteyttää kuluttajien luottamuksen asteikolla nollasta sataan. 2.37 72,3 -0.84 -8.43 2.37 2.61 Ramirent 6.23 86,2 -2.35 -44.47 5.83 8.39 Rapala VMC 5.62 1,2 -2.43 -13.38 5.45 6.43 Rautaruukki 7.06 401,1 -0.63 -57.56 7.035 9.30 Raute A 8.90 2,6 +1.14 -14.98 6.29 9.14 Revenio G 0.38 60,7 -2.56 -2.50 0.39 0.50 Ruukki G 0.85 7,5 -2.30 -50.29 0.85 1.00 S Sääst. Se on hänen mukaansa nyt päättymässä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä. Maan kymmenen vuoden valtionlainan korko ylitti maanantaina jälkimarkkinoilla kuuden prosentin rajan ensi kertaa tänä vuonna. Hän aloittaa kirjan Ayn Randin sitaatilla ja päättää sen suoraan lainaukseen tämän kirjasta Atlas Shrugged (ei suomennettu). Aikakauslehtiä kustantava Otavamedia julkisti joulukuussa yli 40 työntekijän irtisanomiset. Kaupassa A-lehdille siirtyvät Trendi, Kotivinkki ja Talo & Koti -lehdet. Kilpailu on hänen mukaansa kulttuurien syntymisen käyttövoima ja juuri se ”näkymätön käsi”, joka ohjaa niiden kehitystä. B SEK 64.75 10743,4 +0.23 -19.50 58.85 71.90 Fortum EUR 16.61 1432,2 +0.30 -29.35 15.76 19.30 GN Store Nord DKK 63.05 585,1 +0.40 +24.73 48.68 63.00 H&M AB, H & M ser. Tutkimuslaitos arvioi, että syynä ovat pitkään alhaisena pysytelleet korot ja eurokriisin rauhoittuminen. Punaisena lankana kirjassa on kilpailun mahti ja valinnan vapaus. Alamäki jatkui maanantaina, kun luottoluokittaja Moody’s pudotti arviotaan Nokian luottokelpoisuudesta. Luottamus on vankistunut heikosta keskivahvaksi. Yt-neuvottelut eivät koske Kauppalehteä ja Iltalehteä. Myös usko Suomen talouden kehitykseen on tutkimuksen mukaan palannut ensimmäisellä vuosineljänneksellä. A SEK 44.43 5920,5 +0.77 -25.52 39.87 51.35 Skanska ser. Tuorein isku Espanjan talousnäkymille olivat perjantaina julkistetut tiedot, joiden mukaan Espanjan pankkien Euroopan keskuspankilta ottama lainoitus on noussut ennätystasolle. . . Turun Sanomia kustantava TS-yhtymä irtisanoi marraskuussa nelisenkymmentä työntekijää painotalo Hansaprintistä. Globalisaatio ja kansallisvaltion häviäminen itsenäisenä yksikkönä ovat Wahlroosin mukaan avanneet poliittisen vallankäytön kilpailulle. Sitä varten haastateltiin yli tuhatta suomalaista. EPSI Rating tekee haastatteluita, joilla mitataan kuluttajien uskoa talouteen seuraavan 12 kuukauden ajalle. Vähiten luotettiin työnantajajärjestöihin. B SEK 88.10 9239,1 +1.26 -18.77 77.80 99.95 Vostok Nafta SEK 28.40 65,9 -0.35 -27.85 25.20 32.70 OMX Nordic 40 -lista Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta osakkeet Viitekorot Peruskorko 2,00 1.7.2011 +0,50 EKP:n repo 1,00 14.12.2011 -0.25 EKP:n anto 1,75 14.12.2011 -0.25 EKP:n otto 0,25 14.12.2011 -0.25 Aktia-prime 1,75 28.9.2009 -0.25 FIM-prime 1,05 1.4.2012 -0,30 Handelsbanken-prime 1,60 3.4.2012 -0.15 Hypo-prime 1,30 1.4.2012 -0.20 Nordea-prime 1,80 1.11.2009 -0.20 OP-prime 1,55 23.2.2010 -0.15 POP-prime 1,75 5.10.2009 -0.25 Sampo-prime 1,75 15.10.2009 -0.20 SEB Gyllenberg -prime 1,50 15.2.2012 -0.25 SP-prime 1,70 21.10.2009 -0.20 S-prime 1,25 2.1.2012 -0.25 Tapiola-prime 1,95 7.9.2009 -0.20 Ålandsbanken-prime 1,50 22.5.2009 -0.50 Korko % Muuttunut viimeksi Muutos %-yks Valuutta Helsingin 100 110 120 130 5 6 7 8 9 10 11 12 1 2 3 4 118,96 ?2,0 % Öljyn hinnan peruste Platts Brent Spot Intraday Indication Viimeisin hinta Vuoden alin ylin Muutos-% 1 pv 12 kk Vaihto tuhatta SAV-Rahoitus 2.55 0,0 -32.18 2.54 2.72 Scanfil 0.75 0,7 0.00 0.68 1.08 Sievi Capital plc 1.16 2,0 -0.85 -40.97 1.11 1.61 Solteq 1.04 1,0 -0.95 +5.00 1.02 1.20 Sponda 2.90 276,6 -0.68 -23.76 2.92 3.40 SRV G 4.22 4,5 -1.86 -38.57 3.99 4.79 Stockmann A 16.30 0,5 +0.93 -39.06 13.74 18.74 Stockmann B 16.19 22,4 +0.31 -28.77 12.57 18.56 Stonesoft 1.49 82,8 +12.88 +112.90 0.87 1.69 Stora Enso A 6.635 1,2 +5.32 -28.69 5.22 7.055 Stora Enso R 5.195 3983,5 +0.19 -39.88 4.796 5.875 Stora Enso ser. HS-gallup: Kansa luottaa talousasioissa hallitukseen HELSINKI (STT) Matkapuhelinyhtiö Nokian osake painui maanantaina historiallisen alhaisiin lukemiin. TNS Gallup toteutti tutkimuksen 5.–11.4. Vähennykset painottuvat konsernin sanomaja aikakauslehtiin. Forman palveluksessa on Suomessa noin 45 ja Virossa 17 työntekijää. Kaupan myötä A-lehdet -konsernin liikevaihto kasvaa yli kymmenellä miljoonalla yli sataan miljoonaan euroon, yhtiö kertoi tiedotteessaan. Suomessa kysytään vuosittain noin 20 000 kuluttajan odotuksia. – Yt-neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä: toimittajia, toimihenkilöitä ja kirjapainojen työntekijöitä. Erityisesti luottamus omaan talouteen hipoo jo vahvaksi luokiteltua 50 pisteen rajapyykkiä. Pääluottamusmiehen mukaan henkilöstölle ja luottamusmiehille ei vielä ole kerrottu, millaisia yhteistyömalleja pitäisi ryhtyä toteuttamaan. Aluemediaan kuuluvat Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat sekä 29 paikallisja ilmaisjakelulehteä. Ruotsinkielisiä päivälehtiä julkaiseva KSF Media on hiljattain vähentänyt palkkalistoiltaan hieman yli 10 henkilöä. Marraskuun lopulla ne yhdistyivät Alma Aluemediaksi. Aamulehden toimituksen pääluottamusmiehen Juha Lehtisen mukaan henkilöstön vähentämistä osattiin jo tuolloin aavistella. Ensi maanantaina 16 luottamusmiestä istuu työnantajan edustajien kanssa samaan pöytään. ARKISTO/LEHTIKUVA/TIMO JAAKONAHO HELSINKI (STT) Kuluttajien luottamus sekä omaan että Suomen talouteen on palautumassa, kertoo EPSI Ratingin tutkimus. Suuri määrä yllätti Alman maakuntaja paikallislehdet ovat tähän asti muodostaneet neljä liiketoimintayksikköä. Alma Media on STT-Lehtikuvan toiseksi suurin omistaja. Hän on Sammon, Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja. Wahlroos pohtii 400 sivulla markkinoiden, poliittisen vallankäytön ja demokratian suhdetta. Ammattiliitot huolissaan laadusta. Espanjan veloistaan maksamia korkoja nostavat epäilyt siitä, ettei maa kykene saamaan julkista talouttaan hallintaan. Mitä korkeampi lukema on, sitä myönteisempiä ihmiset ovat. R 46.5651 527,7 +1.03 -40.87 42.27 51.80 Suominen 0.40 4,3 -2.44 -16.33 0.39 0.45 Takoma 0.72 2,0 +2.86 -40.17 0.67 0.79 Talentum 1.50 1,5 -1.32 -20.42 1.49 1.71 Talvivaara Mining 2.69 536,9 +0.07 -55.68 2.636 4.35 Technopolis 3.75 67,6 -1.57 +7.63 3.28 4.18 Tecnotree 0.34 21,6 0.00 -17.07 0.34 0.44 Tectia 0.54 10,3 +10.20 -26.87 0.30 0.59 Teleste 4.04 1,8 -0.25 -5.81 3.10 4.40 TeliaSonera 4.78 657,4 +0.04 -14.60 4.66 5.48 Tieto 13.84 156,5 +0.44 +6.41 11.20 15.38 Tieto 123.30 8,9 +1.07 +4.27 99.40 136.70 Tiimari 0.10 10,3 0.00 -40.43 0.09 0.11 Tikkurila 14.16 9,4 -0.70 -9.17 13.68 15.34 Trainers´ House 0.15 49,2 0.00 -46.43 0.14 0.22 Tulikivi A 0.69 1,5 +2.99 -44.17 0.65 0.92 Turvatiimi 0.11 4,1 0.00 -35.29 0.09 0.13 UPM-Kymmene 8.95 1768,0 -0.11 -39.66 8.515 10.79 Uponor 8.15 59,0 -0.85 -33.12 7.17 9.345 Vaahto G 3.79 2,0 -11.24 -55.66 4.27 5.78 Vacon 40.00 1,6 -2.44 -12.58 32.88 42.00 Vaisala A 16.47 0,5 0.00 -30.65 15.82 17.44 Viking Line 20.30 0,5 0.00 -32.78 20.00 22.50 Wulff G 2.06 0,0 -17.60 1.96 2.24 Wärtsilä 27.60 675,2 +0.40 +1.51 23.22 28.60 YIT 15.29 282,1 -0.13 -28.29 12.27 17.20 Yleiselektroniikka E 5.79 3,6 +6.63 +20.67 5.08 5.99 Zeeland 0.03 0,0 -66.67 0.02 0.03 12. Björn Wahlroos barrikadeille Uusi kirja on vapaiden markkinoiden puolustuspuhe ja ohjelmajulistus HELSINKI (STT) Suomalaiset luottavat oman maansa ja euroalueen talousasioissa eniten hallitukseen, selviää Helsingin Sanomien teettämästä kyselytutkimuksesta. . Taustalla on lehtiä julkaisevien liiketoimintayksiköiden yhdistäminen
Myös nyt alkanut operaatio raukeaa, jos tarkkailijoiden turvallisuus vaarantuu. 2107 oli päivitetty versio Ladan 2101-perusmallista, joka taas pohjautui italialaiseen Fiat 124:ään. Kyyneliä nähtiin myös Breivikin silmillä syyttäjän näytettyä hänen itse kokoamansa propagandavideon, jonka hän latasi internetiin joukkosurmien tekopäivänä 22. Teräsja puupalkkien tukemista pahviputkista rakennettavaan kirkkoon mahtuu 700 sanankuulijaa. – He kärsivät kaksoistrauman. – Jos poikani olisi tullut kotiin, ja olisin silloin saanut kysymyksen, otanko tehtävän vastaan, hän olisi sanonut ”tämä on tärkeää työtä isä, se auttaa muita ihmisiä”, Blattmann sanoo. Neuvosto teki lisäyksiä Pohjois-Koreaa koskevaan pakotelistaan. Valituksen tuomioistuimelle oli jättänyt 15 Katynin uhrien jälkeläistä. Lada 2107:n valmistus alkoi vuonna 1982, ja se oli aikanaan neuvostoautotehtaan nopein ja urheilullisin malli. Virgin Atlantic -yhtiön Airbus A330-kone oli lähtenyt Gatwickistä kohti Orlandoa, kun sen sisällä syttyi pieni tulipalo. Todistaja sanoi olleensa itse paikalla ja saaneensa osallistumisesta 2 000 euroa. Puoli Englantia kärsii kuivuudesta LONTOO (STT–AFP) Lontoon Gatwickin lentokentän liikenne takkuili maanantaina, koska yhdysvaltalainen lentokone teki kentälle hätälaskun. – Ihmiset yhdistävät alitajuisesti voimakkaan leuan auktoriteettiin, itseluottamukseen ja uskottavuuteen, kertoo newyorkilainen kirurgi Darrick Antell. LEHTIKUVA/AFP/DANIEL SANNUM LAUTEN Kristiansandilainen Trond Blattmann menetti 17-vuotiaan poikansa viime heinäkuussa Utöyalla. Lista laadittiin Pohjois-Korean tehtyä ensimmäisen ydinkokeensa 2006, ja sitä laajennettiin vuonna 2009 tehdyn toisen ydinkokeen jälkeen. Turvallisuusneuvosto varoitti samalla Pohjois-Koreaa lisätoimista, jos maa tekee uuden ydinkokeen. – Näimme tänään, ettei hänellä ei vaikuttanut olevan tunteita uhrien suhteen. Heidän mukaansa Venäjä ei ole tutkinut joukkomurhaa riittävän perusteellisesti. Nauhoitukset ja traagiset yksityiskohdat nostivat tunteet pintaan hiljentyneessä oikeussalissa. Paavi juhlisti 85-vuotispäiväänsä yhteislaululla WASHINGTON (STT–AFP) Kauneusleikkauksia teettävät amerikkalaiset haluavat yhä useammin muuttaa leukansa ulkonäköä. Neuvostoliitto syytti murhista alun perin natsi-Saksaa, mutta otti vastuun vuonna 1990. Kysymys on siitä, miten voidaan jatkaa elämää, ja pysyä hyvinä ihmisinä. Moni haluaa lisää tietoa. Syyrian tarkkailuoperaatio epäilysten varjossa Levottomuuksissa kuollut jo yli 11 000, sanovat aktivistit STT/Reuters Syyrian väkivalta on jatkunut yli vuoden 100 km Daraa Damaskos S Y Y R I A JORDANIA LI BA N O N TURKKI IRAK Homs Hama Latakia Idlib Aleppo Tall Rifaat Samala Deir al-Zor Väkivaltaisuudet huhtikuussa Huhtikuu 2012: Tulitauko tulee voimaan, mutta väkivaltaisuudet jatkuvat muun muassa Hamassa ja Homsissa. Breivik kyynelehti propagandavideotaan Utöyan tapahtumista syyttäjä esitti oikeudenkäynnin avauspäivänä maanantaina muun muassa nauhoituksen hätäkeskuksen saamasta puhelusta, jossa yksi saarella olleista nuorista kertoi järkyttyneenä ympärillä tapahtuvasta ammuskelusta. – Meidän täytyy saada vastauksia. Berlusconia syytetään seksistä 17-vuotiaan tytön kanssa ja asemansa väärinkäytöstä. Maaliskuu 2011: Uudistuksia vaativat mielenosoitukset alkavat Daraan kaupungissa. Vanhin Everestille kiivennyt mies on Min Bahadur Sherchan. Neuvostoliiton salainen poliisi murhasi vuonna 1940 Katynissa 22 000 puolalaista upseeria ilman oikeudenkäyntiä, usein takaapäin ampumalla. Gatwickin lentoliikenne katkesi hätälaskuun NEW YORK (STT–AFP) YK:n turvallisuusneuvosto tiukensi maanantaina Pohjois-Korean vastaisia pakotteita. Ehkä tällöin saadaan myös tietoa, miten vastaavat kauheudet voitaisiin tulevaisuudessa estää. Tarkkailijoiden on määrä seurata viime torstaina voimaan astuneen tulitauon toteutumista ja raportoida sen rikkomisesta. ARKISTO/LEHTIKUVA/AFP VATIKAANI (STT–AFP) Paavi Benedictus XVI täytti maanantaina 85 vuotta, ja päivää juhlittiin monin tavoin Vatikaanissa. Ruusuja on kiinnitetty pitkin tuhoaluetta ympäröivää aitausta. Tamae Watanabe kapusi maailman korkeimmalle vuorelle ensimmäisen kerran vuosikymmen sitten, toukokuussa 2002. Yrityksiä ja asukkaita on jo paikoin kehotettu hillitsemään vedenkulutustaan. Vastaavasti osa oli tyytyväinen jälkimmäisestä mielentilatutkimuksen johtopäätöksiin, joiden mukaan Breivik ei ollut tekohetkellä psykoottinen ja voisi näin ollen saada vankilatuomion. Ylivoimaisesti suosituin ulkonäköleikkaus on Yhdysvalloissa yhä rintojen suurennus. Nyt hän johtaa terrori-iskujen uhrien ja omaisten kansallista tukiryhmää, joka on auttanut asianosaisia valmistautumaan oikeudenkäyntiin. Everestille kavunnut teräsmummo haluaa jälleen huipulle Tamae Watanabe. Se on tärkeintä. Syyttäjän mukaan Berlusconi vaikutti myöhemmin tytön vapauttamiseen, kun tämä oli otettu kiinni varkaudesta epäiltynä. Paavin kanssa aamumessuun osallistui hänen 88-vuotias veljensä, piispa Georg Ratzinger. Olemme luottavaisia, että he päätyvät oikeaan ratkaisuun, tukiryhmää johtava Trond Blattmann totesi. Tuomioistuin määritteli joukkomurhan sotarikokseksi. Olen nähnyt hänet vain sanomalehtien kansissa ja televisiossa. Lähes 250 on kuollut yrittäessään valloittaa vuoren. Ihmisoikeusaktivistien mukaan 13 kuukautta kestäneiden levottomuuksien aikana on kuollut jo yli 11 000 ihmistä. Arabiliitto lopetti tarkkailun tammikuussa vain kuukausi operaation alkamisen jälkeen. Blattmann ei silti ole varma, miten hän itse suhtautuu Anders Behring Breivikin kohtaamiseen oikeussalissa seuraavina viikkoina. Plastiikkakirurgien mukaan leukaansa haluavat korjailla muun muassa monet yritysjohtajat. Kuuden hengen tarkkailijaryhmä oli saapunut maahan edellisenä päivänä. – Minulle on oikeastaan aivan sama, onko hän vankilassa vai psykiatrisessa hoidossa, kunhan vain minun ei tarvitse nähdä häntä enää. Benedictus XVI on iäkkäin paavi sitten Leo XIII:n, joka kuoli 93-vuotiaana vuonna 1903. YK:n turvallisuusneuvoston odotetaan antavan myöhemmin valtuudet ainakin 250 tarkkailijan operaatioon. – Olemme optimistisia. – Pallo on Syyrialla, ja sen osalta kysymysmerkit ovat suuria, arvioi suurlähettiläs. Toisille se on ollut liikaa, ja pian surmatöiden jälkeen sanomalehtiä ripustettiin paikoitelleen protestiksi puihin roikkumaan. Ladoja valmistaa nykyisin venäläisen AvtoVAZin ja ranskalais-japanilaisen Renault-Nissanin yhteenliittymä. Auton huippunopeus oli peräti 150 kilometriä tunnissa. Surmien yksityiskohtien kuvailua Breivik seurasi sen sijaan varsin eleettömästi. – On aika sanoa hyvästi, yhtiön tiedottaja Igor Burenkov toteaa. Kuluneet kolme kuukautta tukiryhmä on pitänyt seminaareja eri puolilla maata, tavannut asianajajia sekä syyttäjiä ja saanut asiantuntijaneuvoja tilanteen käsittelyyn. Hän itse ei ole enää paikalla seuraamassa tilannetta, sillä Suomen lähetystön henkilökunta jätti Damaskoksen maaliskuussa väkivaltaisuuksien takia. Kuivuuden ei ennusteta aiheuttavan ongelmia kuluttajien vedenjakelulle, mutta esimerkiksi maanviljelijöiden sadot jäänevät normaalista. ”Monenlaisia tunteita” Tapaus herättää uhrien ja omaisten tukiryhmän sisälläkin ristiriitaisia tunteita. – En tiedä. Räjähdysalueen lähellä asianajajana työskentelevä Kirill Miazin muutti 14-vuotiaana perheensä mukana Norjaan. Corriere della Sera -lehden mukaan hän on kuitenkin maksanut yhteensä 127 000 euroa kolmelle todistajalle. Nyt 73-vuotias teräsmummo halajaa jälleen vuorelle. YK:n ensimmäiset tarkkailijat aloittavat työnsä. Joukkosurmaaja Anders Behring Breivikin saama runsas julkisuus jakaa mielipiteitä. En pidä sitä niinkään provokaationa, mutta se kertoo jotain hänen ajatuksistaan ja mielestään, Blattmann sanoi. Myös maanantaina taistelut jatkuivat. YK tiukensi Pohjois-Korean vastaisia pakotteita STRASBOURG (STT–Reuters) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Venäjä on rikkonut Katynin joukkomurhassa kuolleiden sukulaisten oikeuksia. Ennen dramaattisen puhelun kuulemista osa omaisista poistui salista, ja myös norjalaisissa tiedostusvälineissä yksityiskohtia sensuroitiin. Uhreilla ja omaisilla on niin monenlaisia tunteita syyntakeellisuuteen liittyen. Tänä vuonna sadetta on paikoin saatu vain noin puolet normaalista määrästä. Miazin ei ole vakuuttunut, että kaikkialla asia hoidettaisiin samalla tavalla. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 7 UUTISET LYHYESTI MOSKOVA (STT–AFP) Aikanaan huippusuositun Lada 2107:n valmistus loppuu. Sherchan oli 76-vuotias päästessään huipulle vuonna 2008. Työ tukiryhmässä on ollut hyvin merkityksellistä myös hänen omalle surutyölleen. 2011 2012. – Epäilyksiä operaation onnistumisen suhteen tietenkin riittää, koska Syyria on vedättänyt niin paljon, arvioi Algeriasta tavoitettu Mäki-Reinikka. Pallo on Syyrialla Tarkkailun onnistuminen riippuu pitkälti Syyrian halukkuudesta yhteistyöhön, arvioi Suomen Syyrian-suurlähettiläs Harri Mäki-Reinikka. Kaksi kuivaa talvea ovat laskeneet vesivarantoja joissa ja pohjavesissä. Amerikkalaiset korjaavat innokkaasti leukojaan ROOMA (STT–AFP) Milanolainen tuomioistuin kuuli maanantaina todistajien kertomuksia entisen pääministerin Silvio Berlusconin juhlista. Maata rangaistiin viime viikolla tehdystä epäonnisesta raketin laukaisemisesta. LEHTIKUVA/AFP/KIRILL KUDRYAVTSEV KATHMANDU (STT–AFP) Vanhin Mount Everestille kiivennyt nainen aikoo taas huipulle. Gatwick on Britannian toiseksi suurin kenttä Heathrow’n jälkeen. Nunnaksi pukeutuneet strippasivat Berlusconin edessä WELLINGTON (STT–AFP) Uuden-Seelannin Christchurch korvaa viime vuoden maanjäristyksessä vaurioituneen katedraalin pahvista rakennettavalla tilapäisellä kirkolla. – Syyria yritti johdatella tarkkailijoita, eikä heille suotu vapautta tai toimintaedellytyksiä niin kuin Arabiliitto kuvitteli, sanoo Mäki-Reinikka. – Olen astumassa viimeiselle osuudelle elontielläni enkä tiedä, mitä on edessä, paavi sanoi saarnassaan. Hänen mukaansa toinen naisista on nykyisin Berlusconin puolueen aluevaltuutettu. Myöhemmin päivällä hän otti vastaan valtuuskunnan kotiseudultaan Baijerista. Hän kertoo olevansa vaikuttunut siitä, miten tapaus on maassa hoidettu. Maailman korkeimman vuoren huipulla on käynyt liki 3 700 ihmistä. – Tämä on yksi haasteistamme. – On ollut hyväksi oman suruni käsittelyyn auttaa muita ihmisiä – auttaa löytämään apua sekä hyvää hoitoa. Osa piti helpottavana ensimmäisen mielentilatutkimuksen tulosta, jossa Breivik todettiin psykoottiseksi ja syyntakeettomaksi. AvtoVAZ-yhtiön mukaan kulmikkaan klassikon kysyntä on romahtanut kuluttajien hamutessa uudempia malleja. – Rakennuksen vahvuudella ei ole mitään tekemistä rakennusmateriaalin vahvuuden kanssa. Viime vuosina Venäjä on julkaissut joitakin Katynia koskevia asiakirjoja, mutta osa niistä on yhä salaisiksi luokiteltuja. Oikeudenkäynti alkoi omaisia kunnioittaen Joukkosurmaajan saama runsas julkisuus jakaa mielipiteitä Anders Behring Breivikin kuuleminen oikeudessa alkaa tänään. Poikansa Utöyan joukkosurmassa menettäneen Blattmannin mukaan hänen näkemyksellään ei ole lopulta merkitystä. Ympäristöviranomaiset luokittelivat maanantaina 17 uutta kreivikuntaa kuivuusalueeksi. Miazinin mielestä uutisointi on ollut kohtuullista. – Voi olla luonnollinen reaktio haluta kostoa, mutta se ei palauta mitään ennalleen. Vaikka kyseessä oli kauhistuttava teko, ihmiset eivät vastanneet samalla tavalla. Gatwickin lentoliikenne seisahtui kuitenkin kahdeksi tunniksi, koska hätälaskun tehnyt kone tukki kentän ainoan kiitoradan. Koneen kyydissä oli 13 henkilökunnan jäsentä ja noin 300 matkustajaa. Erään todistajan mukaan juhlissa oli kaksi nunnaksi pukeutunutta naista, jotka strippasivat silloisen pääministerin edessä. Syyttäjät ja puolustusasianajajat eivät halunneet tulkita Breivikin kyyneliä päivän päättäneessä lehdistötilaisuudessa, mutta omaisten edustajien tulkinnan mukaan niitä ei vuodatettu ainakaan uhrien takia. Hän toivoo muiden omaisten tapaan kunniallista käsittelyä, ja että kaikki tarvittava tieto tulee esiin. Esimerkiksi pääministeri oli hyvin varovainen ilmaisuissaan. Maanjäristykset voivat tuhota helposti betonirakennuksiakin, Ban sanoo. Ensin he menettivät sukulaisensa sodassa, minkä jälkeen he eivät saaneet tietää totuutta näiden kuolemasta yli 50 vuoteen, sanotaan oikeuden maanantaina julkistetussa päätöksessä. Berlusconi on kiistänyt syytteet. heinäkuuta. Hän viittaa Moskovan taannoiseen terrori-iskuun, jota maan johto käsitteli kovaan sävyyn. Hän yhtyi laulamaan seurueen kanssa baijerilaisia kansanlauluja ja nautti kansallispukuisten lasten tanssiesityksistä. Syyriaa yritetään rauhoittaa tarkkailuoperaatiolla nyt toista kertaa. Hallituksen joukot yrittävät tukahduttaa kansannousun kovin ottein. Tutkimukset keskeytettiin vuonna 2004. Suunnitelmasta vastaa japanilainen arkkitehti Shigeru Ban. – Pitkäkestoinen, mahdollisesti jouluun saakka tai sen ylikin jatkuva kuivuus näyttää nyt yhä todennäköisemmältä, arvioi johtaja Trervor Bishop ympäristövirastosta. Yhdysvaltain plastiikkakirurgien yhdistyksen mukaan leuan uudelleenmuotoilut lisääntyivät vuodessa yli 70 prosenttia, monta kertaa nopeammin kuin perinteiset kasvojenkohotukset. TUKIRYHMÄ VALMENSI OMAISIA OIKEUDENKÄYNTIIN GENEVE/BEIRUT (STT–AFP–Reuters) Ensimmäiset YK:n sinilakkiset tulitaukotarkkailijat aloittivat maanantaina työnsä Syyriassa toiveikkaina, vaikka väkivaltaisuudet jatkuivat eri puolilla maata. Tulitauko on osoittautunut hataraksi, sillä sen aikana Syyriassa on kuollut yli 50 ihmistä. Christchurchiin väliaikainen pahvikatedraali LONTOO (STT–AFP) Puolet Englannista kärsii vesipulasta, eikä helpotusta ole luvassa ennen vuoden loppua. Arabiliiton tarkkailijoiden mukaan hallituksen voimatoimet mielenosoittajia ja kapinallisia vastaan tekivät heidän työstään liian vaarallista. Se, että hän itki nähdessään oman videonsa, oli melko erikoista. Terävämpää ja vakuuttavampaa leukaa haluavat niin miehet kuin naiset. Tietenkin olen hieman huolissani, mutta toivottavasti valmistautuminen on ollut riittävän hyvää. Aseettomien tarkkailijoiden määrä kasvaa lähipäivinä 30: een, ja heidän joukkoonsa saattaa liittyä myös suomalaisia sotilastarkkailijoita. Yhdessä japanilaisen valokuvaajan Noriyuki Muraguchin kanssa kiipeävä Watanabe yrittää vuorelle toukokuussa. Lada-klassikon valmistus loppuu Lada 2107:n valmistus loppuu. Maaliskuu 2012: Rauhanvälittäjä Kofi Annan tapaa presidentti Bashar al-Assadin Damaskoksessa. Kukaan ei loukkaantunut hätälaskussa. Ei ole kuitenkaan meidän tehtävämme päättää – se on tuomioistuimen asia. Venäjälle tuomio Katynin joukkomurhan selvityksestä Taneli Männikkö OSLO (STT) Vain muutaman korttelin päässä oikeustalosta Oslon hallituskorttelin heinäkuisen räjähdyksen tuhoisat jäljet ovat vielä näkyvästi esillä. Normaalisti Englannin vesivarannot täyttyvät talvikuukausien sateiden aikana. Myös eristäytyneen maan likipitäen ainoa tukija Kiina kannatti toimia. Marraskuu 2011: Kapinalliset tekevät ensimmäisen merkittävän iskunsa sotilastukikohtaan. – Nyt järjestäydymme, jotta olemme mahdollisimman pian valmiita suorittamaan tehtävämme, sanoi ryhmän johtaja, marokkolainen eversti Ahmed Himmiche. – Oli hieno nähdä, miten maan johto onnistui käsittelemään tilanteen. Neuvoston 15 jäsenmaata antoivat yksimielisesti tukensa kovennetuille pakotteille. Sen takia teemme tätä
Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen ei niellyt kuluneen rockklassikon sanomaa karvoineen, vaan muisti nauttia fi naalitunnelmasta ja avausvoitosta. Ketjun työteliäät vieruskaverit Jani Tuppurainen ja Harri Pesonen eivät saa tarpeeksi tukea. SIVU 10 Timonen joutui tappeluun LYHYESTI JÄÄKIEKKO KORIPALLO MONTE CARLO (STT) Tennispelaaja Jarkko Niemiseltä meni kolme minuuttia vaille kaksi tuntia, ennen kuin hän varmisti paikan Monte Carlon Masters-turnauksen toisella kierroksella. JYPin iskukykyä verottaa SMliigan parhaan puolustajan, nilkkavavaisen Sami Vatasen poissaolo. 2. Sen toteutumista tukevat muutokset niin valmentajaorganisaatiossa kuin valmentajakoulutuksessa. Torjunnat: Niko Hovinen P 14+9+14=37, Riku Helenius J 11+5+4=20 poissa 58.20–58.40 ja 58.52–60.00. HELSINKI (STT) Suomen Palloliitto julkisti maanantaina valmennuslinjan, jota liitossa toteutetaan junioreista maajoukkuetasolle. Pittsburgh pelaa jotenkin oman systeeminsä ulkopuolella, ja heidän tyylinsä ei toimi. – Sitä en ymmärrä, että kaverit, jotka eivät yleensä taklaa ja pelaa rumaa peliä, tekevät sitä nyt. Finnjumping ry:n johtoportaassakin on pestien suhteen tilanne täysin auki. Tiistain toista ottelua isännöivälle JYPille jää Jyväskylässä todistettavaa. Pelicans hiosti vastustajansa maanantain saunavuorolla porstuan puolelle ja otti fi naalisarjassa ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen maalein 2–0 (1–0, 1–0, 0–0). Kongossa syntynyt mutta sittemmin brittiläistynyt pakolainen Muamba oli tehohoidossa pitkään. Voitot: 3–1. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN LAHTI (STT) Lahden jäähallin kaiuttimet olivat ensimmäisen SM-loppuottelun aikana puuroutua, kun ämyreistä raikui AC/DC:n It’s a Long Way to the Top -klassikko. Nyt hänen maajoukkueuransa vaikuttaisi olevan lopullisesti ohi. Korisliiga, puolivälierät (kolmella voitolla välieriin): KTP–Pyrintö ja. LEHTIKUVA/AFP. Niistä kohtalokkain oli kaukalon nestorin Kalle Koskisen, 40, toisen erän harhasyöttö, josta nelosketjun laitahyökkääjä kiitti ja vippasi rystypuolelta 2–0 ohi JYP-vahti Riku Heleniuksen. kierrosta (4 voitolla jatkoon): Detroit–Nashville 2–3 (0–1, 1–1, 1–1) N: Pekka Rinne 41/43 torjuntaa. Pelicansin kiekkohistorian ensimmäisen SM-fi naalivoiton pönkkäsi 37 kertaa torjunut Niko Hovinen. Muamba kotiutettiin sairaalasta LEEDS (STT) Jalkapallon maajoukkueen keskikenttämies Mika Väyrysen ura Leedsissä päättyy. Neljännesvälierissä Bayern München kellisti Baselin ja puolivälierissä Marseillen. liigamaaliaan. Florida–New Jersey 4–2 (1–0, 2–0, 1–2) F: Sean Bergenheim 0+1. Tulos likimain sinetöi Dortmundin mestaruuden. Haluan kiittää jokaista sairaalan työntekijää, joka osallistui minun hoitooni, Muamba tiedotti. Bayernilla ei varaa kotitappioon Mestareiden liigassa siirrytään pelaamaan välieriä Real Madridin miehistö haluaa pilata Bayernin suunnitelmat pelata pokaalista kotistadionillaan. Naisten maajoukkueen päävalmentaja Andrée Jeglertz korosti, että valmennuslinja koskee yhtä lailla poikia kuin tyttöjäkin. Voitot: 3–1. Seuraavat ottelut: 18. Ensimmäisen erän Nieminen voitti yhdellä syötönmurrolla 45 minuutissa. erä: 6.03 Arttu Luttinen (Jan Latvala) 1–0. – Nyt meillä on yhtenäinen valmennuslinja, jonka kautta tehdään asioita samalla tavalla ja samaan suuntaan. Bayerin valmentaja Jupp Heynckesin kokoonpanossa aloittanevat hollantilainen Arjen Robben ja ranskalainen Franck Ribery, joilta joukkueen maalihai Mario Gomez toivoo syöttöjä maalipaikkoihin. Vaikka muita avainpelaajia ei ole kaukalon sivussa, joukkue antaa tasoitusta enemmänkin. Sitkeästi kahden maalin tappiollakin yrittäneelle JYPille kolmas erä antoi uskoa, mutta maalit jäivät puuttumaan. Naisten Itä–Länsi-joukkueet valitsevat Leena-Maaria Lamminen (länsi) ja Tiina Saarenketo (itä). Jäähyt yhteensä: Pelicans 6x2 min ja Justin Hodgman 10 min=22 min, JYP 8x2 min=16 min. Muamba oli sairaalahoidossa lähes kuukauden sydänpysäyksen jälkeen. Hän syntyi Paltamossa 30. erä: Maaliton. Historiafakta ovat tiistaina Bayernin puolella. Hänen toipumisensa tapahtui nopeasti. Kaikki tehdään, että päästään fi naaliin, Bayernin Thomas Müller vakuuttaa. Voitot 1–1. Seuraavissa peleissä Pelicansin puolella on tosiasia, että ensimmäisen SM-fi naalin voittanut joukkue on lopulta juhlinut Suomen mestaruutta 24 kertaa, vastustaja vain 12 kertaa. – Nyt täytyy pelata niin hyvin kuin osataan ja paremminkin, mutta fanien tuella se onnistuu. NHL:n pudotuspelit: 1. Lasch pitelemätön JYPin eduksi ottelusarjassa on laskettu kokemus. – Olen tietenkin mielissäni kotiin pääsystä. – Motivaatio-ongelmia ei ole. Se takaa tehokkaan ja laadukkaan työn ja antaa meille mahdollisuuden olla Euroopan kymmenen parhaan joukossa vuonna 2020. Voitot ovat 4– 4. Raatikainen oli kuollessaan 82-vuotias. Pelicansin karusellissa JYP näytti pahimmillaan vanhalta ja väsyneeltä. Real Madrid puolestaan viritteli kuntoaan 3–1-voitolla Espanjan liigan Sporting Gijonista. Nieminen väkevä Monte Carlossa Reima Rautiainen LAHTI (STT) Ei tainnut vierasjoukkue JYP arvata, minkälaiseen löylyyn jääkiekon ensimmäisessä SM-loppuottelussa joutuisi. Ja-maali: 66.35 Oscar Lindberg (Melker Karlsson–Fredrik Lindgren) 3–4 yv. Me johdetaan 3–0, Philadelphian Kimmo Timonen sanoo. Kun ei fi naalissa mene yhtään omiin, se on joka kerta kova suoritus. naaliavauksessa Marko Pöyhönen siirsi Pelicansin kahden maalin johtoon ja se riitti. 94–100, Sacramento–Portland 104–103, New Orleans– Memphis 88–75, Denver–Houston 101–86. Philadelphia–Pittsburgh 8–4 (4–2, 2–2, 2–0) Ph: Kimmo Timonen suihkukomennus tappelun takia ajassa 12.02. Idän joukkueen valitseva Vuorinen on ollut Itä–Länsi-otteluissa niin pelaajana kuin pelinjohtajana. Selänne, 41, keräsi NHL-kauden aikana 66 tehopistettä ja oli joukkueensa paras pistemies. Petr Hubacekin lopun läpiajossa Pelicans-vahti Niko Hovinen veti pitemmän korren. 111–107 (26–32, 17–16, 33–28, 17–17, 18–14) Voitot: 2–2. Vuorinen ja Kuusiniemi valitsevat HELSINKI (STT) Anaheim Ducksin Teemu Selänne ei tule pelaamaan Suomen maajoukkueeseen toukokuisissa jääkiekon MM-kotikisoissa. loppuottelu: Pelicans–JYP 2–0 (1–0, 1–0, 0–0) 1. – Liike meinasi toisessa erässä välillä loppua. Heti ensimmäisessä pelissä Nieminen mursi Stepanekin syötön ja livahti 1–0-johtoon. Pitkällä urheilutoimittajan urallaan Raatikainen toimi muiden muassa 21 vuotta Yleisradiossa radion urheiluohjelmien päällikkönä. Hän kuoli pitkäaikaiseen sairauteen lauantaina 14. Lännen ryhmän valitseva Kuusiniemi on ainoa pelaaja, joka on voittanut miesten Superpesiksessä sekä etenijä, lyöjä-, tehoettä kärkilyöntitilastot. Ruotsin Elitserienin pudotuspelit: Loppuottelut (4 voitolla mestariksi): Brynäs–Skellefteå ja. – Olen todella iloinen, että pelaajakehitykseen panostetaan, A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen sanoo. – Tiukkaahan se tulee olemaan, mutta me voitamme, Realin apuvalmentaja Aitor Karanka julisti. Lisää huomioita ottelusarjan tärkeimmistä pelaajista: Hovinen torjui erinomaisen varmasti, tällä kaudella läpimurtonsa tehneeltä JYPin Riku Heleniukselta jäivät voittokopit ottamatta. Toisessa erässä miehet mursivat ristiin. Vaikka Real Madrid hakee voittoa, se lienee tyytyväinen myös tasatulokseen. Miehet kohtasivat kahdeksannen kerran. Maalivire enteilee, että Luttinen voi hyvinkin kirkastaa Bluesissa viime keväänä voittamansa SM-hopean kultaiseksi. – Hovinen oli maalilla erittäin hyvä, mutta kyllähän me joukkueena hyvin puolustimme. Kilven kiillotus vaatii kuitenkin onnistumista tiistaina alkavissa välierissä espanjalaista Real Madridia vastaan. Muambaa elvytettiin kentällä, matkalla sairaalaan ja sairaalassa 78 minuuttia, ennen kuin hänen sydämensä alkoi jälleen lyödä omin voimin. Osaston esimies: Juha Savela 020 750 4420 Urheilutoimitus: 020 750 4425, urheilu@kpk.. Lahden jäähalliin ahtautuneiden 5 402 katsojan pauhulta oli vaikea ymmärtää, että joukkueiden välisistä kauden otteluista vasta kuudennessa kohtaamisessa oli vihdoin kotivoiton vuoro. Lisäksi Eerikkilän urheiluopistolla toimiva Sami Hyypiä Akatemia tutkii ja seuraa, että pelaajien kehitys todella tapahtuu oikeaan suuntaan. Leedsin paidassa Väyrynen oli aloituskokoonpanossa kolmessa ottelussa. Bayern vahva kotikentällään Real Madridilla on edessään kaksi rankkaa peliä, sillä tiistain Mestareiden liigan ottelun jälkeen joukkue valmistautuu lauantaiseen Espanjan liigan taistoon Barcelonaa vastaan. Tämän vuoden luku on 2–1 Niemisen eduksi. Joukkueesta 12 pelaajaa juhli mestaruutta Matti Nykäsen viihdepläjäyksellä höystettynä Jyväskylän aukiolla jo keväällä 2009. Nieminen mursi vastustajan syötön uudelleen viidennessä pelissä (3–2), mutta Stepanek kuittasi heti. Voitot 1–2. erä: 28.55 Marko Pöyhönen 2–0. Perrinin luistelusta puuttuu terävyys, johon SM-liigakaukaloissa on totuttu. Arttu Luttinen ohjasi jalkavammastaan toipuneen, ex-jypiläisen Jan Latvalan kudin verkkoon. Enimmän fi naalijännityksen hälvettyä Pelicansia on Lahdessa vaikea voittaa. Väyrynen jäi viime keväänä ilman sopimusta hollantilaisessa Heerenveenissä ja solmi sitten syksyllä 1+1-vuotisen sopimuksen Leedsin kanssa. Ahon viittasi Pelicansin toiseen maaliin, jonka epäonnekseen alusti kiekon hukannut Kalle Koskinen. Tuomarit: Jussi Leppänen–Jari Levonen (Sakari Suominen–Juha Suoraniemi). huhtikuuta Pakilakodissa Helsingissä. Mestareiden liigan tiistain välierän asetelmat ovat selkeät. toukokuuta pelattavaan Mestarien liigan loppuotteluun. Katkaisupelissä Nieminen karkasi 5–2-johtoon eikä antanut tuon jälkeen Stepanekille kuin yhden pisteen. Selänne on pelannut Leijonissa viimeksi Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010. Nieminen kukisti kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella vanhan tutun tshekkiläisen vastustajan Radek Stepanekin 6–3, 7– 6 (7–3). 3. Pelissä sattuu kaikenlaista, mutta siitä huolimatta saimme vielä kolmannessa erässä takaaajoa käyntiin, sanoi JYPin päävalmentaja Jyrki Aho. Hänen palkintokaapistaan löytyy peräti 12 SM-mitalia. – Ei tämä (fi naalisarja) nyt niin pitkältä tunnu, tässä vaiheessa kautta jo mieluummin hemmetin lyhyeltä, sanavalmis Suikkanen oikoi. Bayern Münchenille espanjalaisjätti on kuluvan Mestareiden liigakauden kovin vastus, vaikka joukkue pystyikin lohkovaiheessa voittoon Manchester Citystä. ToPo–Kauhajoki 82–72 (26–19, 18–17, 22–18, 16–18) Yleisö: 1 132. Hän kalpenee vertailussa Pelicansin Laschiin ja Justin Hodgmaniin pahanlaisesti. Stepanek tasoitti heti perään. Hän pelasi 14 kertaa Itä–Länsi-ottelussa. maaliskuuta 1930. Bayern on vahva kotikentällään ja hyökkää rajusti. Palloliiton valmennuslinja syntyi kaksi ja puoli vuotta kestäneen pohjatyön perusteella. Joukkueen maalitykki Cristiano Ronaldo juhli ottelussa jo kauden 41. Linjan avainteemoja ovat pitkäjänteisyys pelaajakehityksessä ja huippulahjakkuuksien tukeminen. Hän ei ole vielä ilmoittanut, jatkaako hän peliuraansa . Kurinalaisuudestaan tunnettu JYP sortui ennennäkemättömiin virheisiin. Selänteen päätöksestä tiedotettiin maanantaina Leijonat.fi verkkosivustolla. MM-kotikisoissa pelaaminen houkutti loistavan NHL-kauden pelannutta Selännettä, mutta hän päätti lopulta jättää kisat väliin. Voitto Raatikainen kuollut LONTOO (STT–AFP) Jalkapallon Englannin Valioliigan Boltonin keskikenttäpelaaja Fabrice Muamba kotiutettiin sairaalasta maanantaina. Voitot 3–0. ”Nollapeli oli joukkueen ansiota” SM-liiga: 1. Vierasjoukkueelta ei löytynyt jarrumiestä, joka olisi saanut kuriin elohiirimäisesti painaneen SM-runkosarjan pistepörssin voittajan Ryan Laschin. Selänteen pelit NHL:ssä päättyivät reilu viikko sitten, kun Anaheim ei selviytynyt pudotuspeleihin. Se on voittanut yhtä vailla kaikki neljä kohtaamisesta Real Madridin kanssa Euroopan cupin välierissä. Hovinen piti pömpelin puhtaana Pelicansin karusellikiekko liikaa JYPille . NBA-liiga sunnuntaina: New York–Miami 85–93, Los Angeles Lakers–Dallas ja. Haussa on uusi puheenjohtaja toimestaan vetäytyneen puheenjohtaja Ilkka Tiilikaisen tilalle. Kun on viime keskiviikosta lähtien ollut pelaamatta, otteluun käynnistyminen on aina vähän ongelmallista, Suikkanen mietti. Realin kokoonpanossa nähtäneen tiistaina ranskalainen hyökkääjä Karim Benzema ja argentiinalainen hyökkääjä Angel di Maria, jotka aloittivat Sporting-ottelun penkiltä. Johtomaalia myöten otteluun unelma-alun saanut Pelicans jäi toisen erän alussa hieman ihmettelemään JYPin tekemisiä. JYP takaa-ajoi päätöserässä sitkeästi, mutta maalihana on väännettävä tiistaina auki vaikka väkisin. Saksalaisryhmä vei voitot 1976, 1987 ja 2001, kun Real kuittasi voiton vuonna 2000. Palloliitto julkisti valmennuslinjansa HELSINKI (STT) Urheilutoimittaja Voitto ”Vode” Raatikainen on kuollut. Avausfi naalin alkutahdit tulivat Pelicansille kuin tilauksesta, ottelun ensimmäistä maalia myöten. 112–108, Atlanta–Toronto 86–102, Charlotte–Boston 82– 94, Cleveland–Orlando 84–100, Detroit–Chicago ja. Ennen Leeds-pestiä Väyrynen ehti pelata Hollannissa kymmenen vuotta Heerenveenin ja PSV Eindhovenin riveissä. Luttinen johtaa pudotuspelien maalipörssiä seitsemällä osumalla. Selänne ei tule MM-kotikisoihin MÜNCHEN (STT–AFP) Bayern München voi vielä kirkastaa kautensa, jos saksalainen jalkapallon mahtiseura onnistuu raivaamaan tiensä Münchenissä 19. Lisämotivaatiota tiistain otteluun Bayern München sai lauantain Bundesliigassa maalittomasta tasapelistä Mainzin kanssa. Väyrysen ura Leedsissä päätökseen SOTKAMO (STT) Janne Vuorinen ja Kari Kuusiniemi valitsevat Sotkamossa pelattavan pesäpallon Itä–Länsi-ottelun joukkueet. – Linja on ihan sama aina 16 ikävuoteen saakka, jonka jälkeen tulee pieniä eroja. Pyrintö–KTP. Urallaan Raatikainen teki myös useita urheilukirjoja. 4. Los Angeles–Vancouver 1–0 (0–0, 0– 0, 1–0) Voitot: 3–0. Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Leeds tiedotti maanantaina päättäneensä Väyrysen sopimuksen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa. Kun sen sijaan alkua hermoillut Pelicans selvisi ensimmäisten minuuttien tulikokeestaan ja välttyi takaiskuilta, sen jälkeen kotijoukkueella oli helpompaa. 3–4 (2–1, 0–2, 1–0, 0–1). Hän jätti 20 koppia ottaneen JYPin maalivahdin Riku Heleniuksen varjoonsa. Selänne kertoi viime viikolla tulevansa Suomeen kesäkuun puolivälissä, jolloin hän vetää juniorien kiekkokoulua. – Saatiin ensimmäisen erän jälkeen nousujohteisuutta peliin. Toisella kierroksella Niemistä vastaan asettuu turnauksessa toiseksi sijoitettu Rafael Nadal. maaliskuuta. Vastus kovenee myös Real Madridilla, joka kukisti neljännesvälierissä Moskovan TsSKA:n ja puolivälierissä Kyproksen Apoelin. Muamban sydän pysähtyi Englannin cupin puolivälieräottelussa Tottenhamia vastaan 17. JYPin hyökkäyspelin luovuudesta päävastuun kantava keskushyökkääjä Eric Perrin on ollut pudotuspeleissä yllättävän vaisu. JYP jäi ottelussa takaa-ajajan rooliin ja jatkaa siitä tiistaina Jyväskylässä. Naisten peli ei ole yhtä nopeaa ja voimakasta kuin miehillä, mutta periaatteet ovat samat niin pojille kuin tytöillekin, Jeglertz tähdensi. – Se on kaikki tai ei mitään, saksalainen keskikenttätähti Bastian Schweinsteiger kuvaa Bayern Münchenin asennetta. Yleisöä 5 402. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 8 URHEILU YHTEYSTIEDOT: Urheilun toimitussihteeri: Seppo Luokkala 020 750 4423
Hänen mukaansa F1-kilpailun ajaminen viikonvaihteessa Bahrainissa ei ole uhkapeliä. Varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat Yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan varsinaisen yhtiökokouksen päätettäväksi kuuluvat asiat: tilinpäätöksen vahvistaminen taseen osoittaman voiton käyttäminen vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle hallituksen jäsenten palkkiot ja matkakustannusten korvausperusteet hallituksen jäsenten määrä muut lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle tilintarkastajan tai tilintarkastajien ja tarvittaessa varatilintarkastajan valinta 2. Illan kuudes 2100 metrin ryhmä on ehkä parasta pelillistä antia keskiviikkona. Korir voitti Bostonin maratonin Keno Maanantai 16. TERVETULOA! Peruspalvelukuntayhtymä Kallio, Ylivieskan kaupunki ja Ytek Oy kutsuvat yksityisten varhaiskasvatuspalveluiden tuottajia tai toiminnan käynnistämistä suunnittelevia palveluntuottajia TIEDOTUSJA KESKUSTELUTILAISUUTEEN yksityisten, palvelusetelillä toimivien päiväkotipalveluiden lisätarpeista Ylivieskassa Tiedotusja keskustelutilaisuus yksityisille varhaiskasvatuspalveluiden tuottajille tai toiminnan käynnistämistä suunnitteleville palveluntuottajille PALVELUHAKEMISTO Karhin kylän yhteisalueiden varsinainen OSAKASTEN KOKOUS pidetään pe 27.04.2012 klo 19.00 Karhin koululla. RAVIT SHANGHAI (STT) Nico Rosbergin F1-uran ensimmäisen voiton kulmakivi oli renkaiden säästäminen. Keskiviikon T65:ssä tulee epäilemättä joku yllättäjä, jonka ”selitys” on kenkien riisuminen vähän ennen starttia. lähtö, Toto5-4 DUO-1, lv 1600 m: 1) Johnny Muscles*/Esa Holopainen 16,1a (1,74), 2) Mystery Velvet 16,3a (20,23).3) Fine Carre 16,4a (14,66).4) Satin De Satellite 16,4a (11,84). Lisätietoja: Marja Ranta-Nilkku, palvelujohtaja, puh. Toivomme maanomistajien suhtautuvan myönteisesti tähän sähköturvallisuusmääräysten vaatimaan toimenpiteeseen, jonka tarkoitus on taata turvallinen ja häiriötön sähkönjakelu. Tilanne on tässä vaiheessa auki. Edellisen kerran hän voitti 2010. peltokorpi@kpk.. Toto5 voitto-osuus: 23,80. Se juostiin nyt jo 116. Osallistuminen yhtiökokoukseen edellyttää osakkeenomistajan ilmoittautumista yllä mainittuna aikana. KENET Oy huolehtii häiriöttömästä ja turvallisesta sähkönjakelusta mm raivaamalla johtoalueet alueittain kiertävällä järjestelmällä kuuden vuoden välein. Hän voitti kiertueella viimeksi 2007. Työntekijöitä yrityksen palveluksessa on 24 henkilöä. Onko uransa lopettanut Hannu Manninen uusi päävalmentaja. ”Merirosvo” ryövää Vermosta RAVIVIHJE Jyväskylä 1. 9. KEILAILU. Global Kidin johdolla useita varmistuksia lapulle unohtamatta Hide And Seekiä, joka varmasti petraa kevään edetessä. Toto5 voitto-osuus: 204,30. lähtö, lv 1600 m: 1) Bory/Niko Jokela 17,3a (2,18), 2) Come Alone 17,4a (13,16).3) Vanilla Cake 17,7a (7,41).4) Mojito Man 17,8a (5,22).poissa: 10. Tulemme tällä viikolla yhden nimen kanssa ulos. Voitto oli Petterssonille viides PGA-kiertueella. Rosbergin mukaan hän tarkkaili renkaidensa kuntoa läpi sunnuntaisen Kiinan gp:n eikä missään vaiheessa ottanut kaikkea irti Mercedes-autostaan. 8. Osallistuminen yhtiökokoukseen Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiölle viimeistään tiistaina 24.4.2012 kello 16.00 joko kirjeitse osoitteella Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj, Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola, sähköpostilla osoitteeseen raija. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN Seppo Luokkala (KP) Ravipuolella eletään aikaa, jolloin yksittäisten hevosten suoritukset ailahtelevat melkoisesti. Tosin Ilkan ilmoitus tuli huonoon aikaan ja yllätyksenä, joten meillä ei ole ollut hirveästi aikaa kartoittaa eri vaihtoehtoja. päivänä maaliskuuta 2012 SEKALAISET JOHTOALUEIDEN RAIVAUKSET Sähköturvallisuusmääräyksiin perustuen sähkönsiirtoyhtiö KENET Oy aloittaa raivaustoimenpiteet Eteläväylän, Vaasantien ja Jyväskyläntien rajaamalla alueella Sokojalle saakka. Mercedeksen tallipäällikön Ross Brawnin mielestä Kiinan gp osoitti, että renkaiden merkitys on tänä vuonna valtaisan suuri. Päivän Duo: 3-1, kerroin: 24,45. Antaa heidän sanoa mielipiteensä. – Kiinnostusta on ollut mukavasti. Kisa ei hänen mielestään kertonut niinkään eri autojen voimasuhteista kuin siitä, mikä talli sai Pirellin renkaat toimimaan Shanghain radalla. Loppuottelu: Rash–Ciminelli 239–205. Haluat kehittyä ja kouluttautua ammatissa. k o k k o l a n e n e r g i a . f i HELSINKI (UT) Suomen mäkihyppyä ja yhdistetyn hiihtoa pyörittävä Finnjumping ry on suurten myllerrysten keskellä. 400,29 € Kokkola Jäniskatu 11, puh. Pilvenmäen tasokas 4-vuotislähtö oli Westcoast Piraten heiniä. – En usko, että mitään kamalaa tapahtuu. – Meillä on ollut todella hyviä vaihtoehtoja puheenjohtajaksi viimeisen viikon aikana. 2. IV: 11 Westcoast Pirate (5 Buck Boko, 3 Bourque Bonita). 4. 7. – Kyllähän kylissä on toimintaa, muttei mitään sellaista jota ei kyettäisi pitämään aisoissa. Tämä ei ole Afganistan tai Syyria, al-Zayani sanoo. – Keskusteluja on käyty, mutta en halua nimistä puhua, Haataja sanoo. Toto (5-10-7): 4,38 2,40-15,205,51 105,46. Osingonmaksu Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2011 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa 2,0 euroa osakkeelta. Finnjumping ry kertoo myös tällä viikolla, kuka jatkaa Kimmo Savolaisen neljä vuotta kestänyttä työrupeamaa päävalmentajana yhdistetyn hiihdossa. lähtö, sh 2120 m: 1) Romme/Kari Ahokas 33,6 x (5,76), 2) Mamori 33,7 (10,08).3) Forintti 34,5 (10,52).4) Eka-Inka 36,9 (1,85). Haemme Fysioterapeuttia Toivomme: Positiivista asennetta, hyvää yhteistyökykyä ja yrittäjähenkisyyttä. Mutta toivottavasti meillä on selkeitä ehdokkaita, kun menemme Seinäjoelle sunnuntaina kokoukseen. – Me saimme ne toimimaan ja muut eivät, ja tällainen tulee leimaamaan tätä kautta, Brawn arvioi. Haussa on uusi puheenjohtaja toimestaan vetäytyneen puheenjohtaja Ilkka Tiilikaisen tilalle. – Työsuhteeni päättyy toukokuun lopussa. Toto (5-2-12): 2,18 1,53-2,52-1,96 10,15. Tarjoamme: Monipuolisen ja haastavan työpaikan, kasvavan ja nuorekkaan organisaation tuen. Lisätietoja asiakaspalvelustamme, puh. Kilpailun viime vuonna voittanut Geoff rey Mutai keskeytti 30 kilometrin jälkeen lihaskramppien takia. Vuoden kahdeksas voitto tulossa Westcoast Piratelle. lähtö, Toto5-5 DUO-2, sh 2100 m: 1) Edla/Toni Törmänen 27,4 (10,48), 2) Feelis 26,7 (12,15).3) Sirun Valpuriina 26,1 (4,14).4) Poika-Hermo 27,0 (23,92). Myös naisten kisassa Kenia otti kolmoisvoiton. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan 2.5.2012 alkaen. Finnjumping ry on kärsinyt talousvaikeuksista eivät urheilutuloksetkaan ole olleet mairittelevia. Toto (3-1-6): 1,74 1,39-2,38-2,25 7,55. Autoja odotellaan Bahrainiin tiistaiksi. Toto (4-8-3): 20,66 4,64-2,65-1,70 62,62. lähtö, TROIKKA-1, lv 2600 m Tammasarja 2012: 1) Minto’s Minda/Mauri Jaara 20,0 (3,83), 2) Trade A Photo 20,8 (23,41).3) Vivid Speeder 20,9 (32,63).4) Play Like Devil 19,7 (25,04). Koririn voittoaika oli 2.12.40. Kansainvälinen autoliitto päätti, että viime vuoden peruttu Bahrainin gp ajetaan tänä vuonna, vaikka poliittiset levottomuudet maassa ovat jatkuneet. – Saan lisämotivaatiota siitä, kun on todellisia vääntöjä ja haasteita, ja niitähän meillä on. Toto (13-24): 3,83 2,65-10,33-8,46 81,50. Turbo-Urpo voi nopeudellaan lähteä jo alkumatkasta keulaan ampuneen I.P. Korir karkasi lopussa maanmieheltään Levy Matebolta, joka hävisi voittajalle lopulta 26 sekuntia. 6. Hallitus virallistaa asian tänään tai huomenna, Finnjumping ry:n toiminnanjohtaja Mauri Haataja kertoo. (06) 836 2200 www.medirex.. Mielenkiintoisen mahdollisuuden alan kehittyvässä yrityksessä. nfo tai www.kalliopp.. F1-tallit turvassa Bahrainissa BOSTON (STT–AFP–AP) Kenialainen Wesley Korir juoksi maanantaina perinteikkään Bostonin maratonin voittoon helteisissä olosuhteissa. Toto5 voitto-osuus: 28,70. Toto (7-6-9): 4,04 1,58-4,09-1,77 44,99. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 9 GOLF RAHAPELIT • piipun pellitykset ym. Avoinna on kaksi päävalmentajan paikkaa sekä puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan pestit. – Koska uusi valmentaja on käytännössä jo päätetty, niin en spekuloi yhdelläkään nimellä. Takarivin Zoogin´s Day on paha ylivauhtisessa juoksussa ja Hilight Kemp riippumatta matkavauhdista. Hän karkasi Jemima Sumgongilta 600 metriä ennen maalia. Toto5 voitto-osuus: 38,50. lähtö, Toto5-3, sh 2100 m: 1) Etupassi/ Risto Tupamäki 30,0a (4,04), 2) Kantri 30,1a (23,26).3) Ekoloki 30,1a (3,1).4) Huivin Toivo 30,5a (17,17).poissa: 2. lähtö, sh 2100 m: 1) Vektorin Maine/ Jukka-Pekka Kauhanen 31,2 (1,54), 2) Rilon Taika 30,7 (10,37).3) Liiste 32,2 x (17,69).4) Rosari 32,2 (30,0). Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset asiakirjoista. Kolmanteen kohteeseen voi osua isokin yllätys. Kisaviikonvaihde alkaa harjoituksilla perjantaina. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan yhtiölle ilmoittautumisen yhteydessä. Toto5 voitto-osuus: 40,70. Kourut 100 mm, 125 mm, 150 mm myös puolipyöreä KOSKI-KOURU Myös peltisepän palvelut! Kattopeltiä 2,5 jm / 3,5 jm suoraan varastosta. Ilkka Tiilikainen on todennut, ettei virta riittänyt kaikkien vaikeuksien jälkeen jatkamaan. 3. Toto (2-11-13): 5,76 2,33-2,38-3,43 29,13. II: 9 Tesantti, 10 Turbo-Urpo, 7 Vieskerin Valo (5 Keisar, 3 Rinssieversti). Lisäksi Haatajan omakin jatkopesti toiminnanjohtajana on vielä kysymysmerkkinä. Kiertueen tienestit: 1) Rash 140 250 dollaria, 2) Belmonte 136 375, 3) Fagan 115 950, ...5) Palermaa 79 110, ...18) Koivuniemi 31 665. lähtö, Toto5-2, lv 1600 m: 1) Bombay/ Esa Holopainen 16,9a (2,67), 2) Filuren Goj 17,3a (20,34).3) Athena Queen 17,3a (21,22).4) Katariinasine 17,4a (54,24). Toto (1-8-14): 10,48 1,92-2,67-1,67 47,26. V: 6 Ecker, 5 We May Sex (1 Bluehill´s Eagle, 7 Stonyridge). Finnjumping kertoo tällä viikolla kuka valmentaa jatkossa mäkihyppymaajoukkuetta. kerran. Osa on matkalla tovin Dubaissa tai Abu Dhabissa. Renkaat Rosbergin voiton avain MANAMA (STT–REUTERS) Formula-tallien ei tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta Bahrainissa, vakuuttaa gp-radan johtaja Zayed al-Zayani. – Kisassa ei ollut yhtäkään kierrosta, jolloin olisin voinut ajaa täysillä. 044 419 6810 www.ylivieska.. Piirron kimppuun. III: 3 Dojana Komp, 10 Hilight Kemp, 9 Zoogin´s Day, 1 Tilde Småbo, 2 Incredible Dream D (8 Bogart Nass, 11 Ravi De France). Ruotsalaisista oli aiemmin yltänyt viiteen voittoon PGA-kiertueella vain Jesper Parnevik. Osa kuljettajista lensi sunnuntaina Kiinan gp:n jälkeen Bahrainiin. Kenkiä riisutaan kelin salliessa ja edellisessä startissa tasapaksusti mennyt saattaa parantaa hirvittävästi seuraavassa juoksussa. Lisätietoja tehtävästä antaa Sami Puurula puh. Karhissa 07.04.2012 Toimikunta PALVELUKSEEN HALUTAAN KOKOUKSET 3LWNlQVLOODQNDWX .RNNROD ZZZNSNRQVDÀ .HVNL3RKMDQPDDQ .216(59$725,2 23,11b<7(.216(57,7 7R NOR µ,PEURJOLRµ .RQVHUYDWRULRQ 6DOL -XOLD +DQVVRQ KDUPRQLNND 7R NOR µ2EOLYLRQµ .RNNRODQ NLUNNR 0LQMD -DQWXQHQ KDUPRQLNND 3H NOR µ0XVLLNLQ YlUHMlµ .RQVHUYDWRULRQ VDOL 6DWX +\YlULQHQ MD 3DXOLLQD 9LUNNDOD SLDQR 9DSDD SllV\ WHUYHWXORD Keski-Pohjanmaan Lääketieteellinen Tutkimusja hoitolaitos Medirex Oy on vuodesta 1983 tarjonnut asiakkailleen monipuolisia kuntoutuspalveluita. Haatajan mahdollinen poisjäänti toiminnanjohtajan tehtävästä ei kuitenkaan ole vastoinkäymisistä kiinni. Keskiarvot: 1) Rash 228,1 pistettä sarjaa kohti, 2) Fagan 227,7, ...9) Koivuniemi 223,8, ...31) Palermaa 218,7. Menohaluja uhkuva Tesantti pysyi Seinäjoellakin ravilla ja jatkoi voittokulkuaan. Mauri 0400 568229, Kai 0400 563732 PENA-PIIPUNHATTU TALOSI PIIPUN SUOJA Mittaa vain piippusi koko. Lisämerkkejä peliin lompsan mukaan. Toto (6-158): 1,54 1,22-2,14-2,45 6,56. Lisäksi meidän porukan sisäinen tilanne on kuitenkin paljon parempi kuin se valitettavasti ulos päin näyttää. Toto (3-4-6): 2,67 1,42-2,96-4,35 10,41. Tavallisesti huhtikuinen Boston tarjoaa erinomaiset olosuhteet huippuaikojen juoksemiseen, mutta tänä vuonna helle hidasti aikoja. Niemelän jatko lähes varma Finnjumping tuskin vaihtaa päävalmentajaa Pekka Niemelä jatkanee mäkijoukkueen päävalmentajana. Sharon Cherup voitti ajalla 2.31.50. Vihjesysteemi 21 euroa: I: 9 She Loves You (3 Dee Dee Careliana, 6 Feel So Good). (06) 828 9295 tai osoitteesta: w w w . On otettava todella varovaisesti ja tarkkailla renkaita, se on hyvin haastavaa. Työt käynnistyvät huhtikuussa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä. She Loves You ei jaksanut Jokimaan startissa reipasta matkavauhtia, vaan kangistui suosikkina hännille. Renkaiden nopea kuluminen oli Australiassa ja Malesiassa Mercedeksen murheena, joten hopeanuolen renkaat kestivät Kiinassa yllättävän hyvin. Käsitellään 9 §:n mukaiset ja muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Mutten halua tuota asiaa ennakoida, koska se on hallituksen käsissä. Näyttää lähes varmalta, että lajiyhdistys käyttää nykyisen päävalmentaja Pekka Niemelän sopimuksessa olevan kahden vuoden jatko-option. – Ymmärtääkseni voidaan olettaa, että se on Niemelä, mutta virallisesti sitä ei ole vielä vahvistettu. Troikka: 3240,58. 5. Raivattu puusto jää maanomistajille. Vaikka Niemelä onkin jatkamassa mollivoittoisesti viime kaudella esiintyneen maajoukkueen valmentajana, niin muitakin valmentajaehdokkaita on kartoitettu. Tarjoamme: Monipuolisen ja haastavan työpaikan, kasvavan ja nuorekkaan organisaation tuen. rak.pellit tukku/vähittäismyynti 40 m kourua, 4 alastuloa Tarjoushinta Tarjouksen kysyminen kannattaa aina! alk. Kaikesta päätellen Merirosvo rohmuaa ykkösrahat myös maan pääradalta. Tilanne on ollut erinomainen rekrytointiprosessin aikana. Päiväarvonta: Oikeat numerot: 3, 4, 7, 11, 15, 16, 20, 23, 27, 28, 33, 36, 39, 44, 52, 55, 61, 62, 64, 68. Voitto oli Rashille kauden ensimmäinen. Aika: Keskiviikko 25.4.2012 klo 14–16 Paikka: Ylivieskan kaupungintalo, valtuustosali (Kyöstintie 4, Ylivieska) Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan Peruspalvelukuntayhtymä Kallion, Ylivieskan kaupungin ja Ytek Oy:n toimijoiden kanssa yksityisten palvelusetelillä toimivien päiväkotipalveluiden lisäämistarpeista Ylivieskan alueella. 044 336 1236. Vieskerin Valo tuli tauolta loistovireessä ja on aina laukattomalla lähellä. Terveys kannattaa sanoista tekoihin KONSERTIT SEKALAISET K ESKIP OHJANMAAN K IRJAPAINO O YJ YHTIÖKOKOUSKUTSU K ESKIP OHJANMAAN K IRJAPAINO O YJ Hallitus Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 27.4.2012 kello 12.00 alkaen Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n päätoimipaikassa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Olen varma, ettei formulakisaan, talleihin tai mediaan suunnata mitään toimintaa, al-Zayani sanoo – Uskon, että he (mielenosoittajat) yrittävät varmasti kertoa viestiään kansainväliselle medialle, mutta sehän sopii. We May Sex lähtee lujaa ja saa varmuudella hyvän reissun. Tällä kertaa muut saavat hurjastella alussa ja Seppo Markkula korjaa potin lopussa. Bostonin maraton on maailman vanhin joka vuosi juostava kaupunkimaraton. Ilmoituksen tulee olla perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Bernard Kipyego täydensi Bostonissa Kenian juoksijoiden komean kolmoisvoiton. Ylivieskassa 19. Don Maurizion pitää olla heti lähes parhaassa formussa, jotta se radalta 11 voittaa tämän porukan. Mikäli johtoalueella on erityiskohteita, joiden käsittelystä on kirjallisesti sovittu, tulee nämä selvästi merkitä raivattavalle alueelle asetetuilla tauluilla. lähtö, lv 2100 m: 1) Capehill’s Corleon/ Juha Launonen 18,1a (4,38), 2) Viking Mercedes 18,4a (65,58).3) Favourite Trick 18,6a (11,22).4) Adam’s Star 19,3a (5,14). Georgina Rono oli tämän kevään maratonilla kolmas. Raivaukset koskevat 20 kV:n keskijänniteja 0,4 kV:n pienjännitejohtoalueiden raivauksia. Vaikka lähtö on erittäin alttiin näköinen yllätykselle, yritetään pienessä lapussa pärjätä kahdella merkillä. Nyt sille tarjoutuu keulapaikka tai paikka Dojana Kompin takaa. Silti Mika Forssin ajokin näytöt ovat tähän paikkaan omassa luokassaan. Työntekijöitä yrityksen palveluksessa on 24 henkilöä. Tommi Kylliäisen käsissä lupaavasti aloittanut Ecker on viidennen kohteen pelisuosikki. tai puhelimitse numeroon 020 750 4584. Asiakirjat Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat osakkeenomistajien nähtävissä 26.3.2012 alkaen yhtiön pääkonttorissa, osoite: Rantakatu 10, Kokkola. Olen ilmoittanut hallitukselle, että katsotaan ensin rauhassa minkälaisen tiimin saamme kasaan. Tammaderbyn karsintalähdön selvästi rahakkain hevonen jätetään vihjesysteemiin varmaksi. 10. 300 € Norm. Markku Nieminen tuo kisaan Buck Bokon, joka aloittaa kautensa ja mukana on muutama muukin hyvä. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että hallitukselle annetaan valtuutus enintään 25.000 euron lahjoitusten tekoon yleishyödyllisille yhdistyksille kulttuurin ja taiteen tukemiseksi. Incredible Dream D:n kiri katkesi totaalisesti viime keskiviikkona. VI: 11 Don Maurizio, 9 Global Kid, 2 Bullo Citrullo, 6 Hide And Seek, 1 Tagline, 10 Global Lively, 5 Titane Nordique (12 Transformer, 3 Eff ective Kemp). Työpaikkahakemus ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen on toimitettava 30.4.2012 mennessä osoitteella Medirex Oy, Kaarlelankatu 55, 67100 KOKKOLA, kuoreen merkintä ”Fysioterapeutti” Medirex Kaarlelankatu 55 67100 Kokkola toimisto@medirex.. Lisätietoja tehtävästä antaa Sami Puurula puh.044-336 1236 Keski-Pohjanmaan Lääketieteellinen Tutkimusja hoitolaitos Medirex Oy on vuodesta 1983 tarjonnut asiakkailleen monipuolisia kuntoutuspalveluita. , www.ytek.. Las Vegas, Nevada: Yhdysvaltain-kiertueen Mestarien-turnaus, kauden arvoturnaus 4/4: Lopputulokset: 1) Sean Rash USA, 2) Ryan Ciminelli USA, 3) Jason Belmonte Australia, 4) Mike Fagan USA, 5) Mika Koivuniemi, ...8) Osku Palermaa. poissa: 12. Haluat kehittyä ja kouluttautua ammatissa. 1. Vastaamme siitä, että sähkönjakeluverkko on alueellamme sähköturvallisuusmääräysten mukainen ja toimintavarma. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 3, 11, 14, 15, 16, 17, 20, 23, 31, 38, 39, 42, 45, 49, 52, 59, 63, 65, 70. Finnjumping ry:n johtoportaassakin on pestien suhteen tilanne täysin auki. Hilton Head, Etelä-Carolina: Miesten Yhdysvaltain-kiertueen 5,7 miljoonan dollarin turnaus: Lopputulokset 72 reikää (par 71): 270 lyöntiä (14 alle parin): Carl Pettersson Ruotsi 70+65+66+69, 275 (–9): Zach Johnson USA 71+68+66+70, 276 (–8): Colt Knost USA 67+66+69+74, 278 (–6): Billy Mayfair USA 72+70+67+69, Kevin Stadler USA 72+71+67+68. lähtö, Toto5-1, lv 1600 m: 1) Goldshoe Elina/Esa Holopainen 16,6a (20,66), 2) Earl Kemp 16,7a (10,43).3) Isolde Narva 16,7a (6,09).4) Goldshoe Seven Days 16,8a (13,95). Miesten kisa on päättynyt kenialaisvoittoon 19 kertaa viimeisten 22 vuoden aikana. – Se oli pelkkää renkaiden säästämistä, Nico Rosberg sanoi Mercedes-tallin verkkosivuilla. Mielenkiintoisen mahdollisuuden alan kehittyvässä yrityksessä. Toto5 pelivaihto 119 470,10 e, voitto-osuus 204,30 e Pelivaihto 376 782,10 e. Poistamme varsinaisen johtoalueen ulkopuolelta sellaisia pienilatvaisiksi ja riukumaisiksi kehittyneitä tai muita yksittäisiä puita, jotka saattavat esimerkiksi voimakkaalla tuulella tai raskaan lumikuorman vuoksi aiheuttaa vahinkoa johdolle. Haemme Fysioterapeuttia Toivomme: Positiivista asennetta, hyvää yhteistyökykyä ja yrittäjähenkisyyttä. Ysipaikka lienee Hietasen ajokille hyvä, mutta hyviä löytyy vastustajistakin. 4
– Meillä on vuoren kokoinen työmäärä kavuttavana, mutta olemme hyvässä paikassa, Coe sanoo. 1 2 2 3 2 2 3 4 2 5 1 -1 1 Su 22.4. 2 2 2 2 2 1 4 4 4 4 1 1 1 Ma 23.4. Laamanen kertoi lopettavansa. Kisat voi pilata moni asia. Ilmoitushinnat: www.kp24.. Savonlinnalaislähtöinen Mielonen, 25, pelasi tällä kaudella Porin Ässissä, HIFK:ssa ja Morassa Ruotsin Allsvenskanissa. Kulttuuri 020 750 4426, kulttuuri@kpk.. Olympialaisten alkuun on sata päivää, mutta Coen mieltä se ei tunnu painavan. 5 6 8 7 7 6 8 9 10 8 4 3 2 Pe 20.4. Pitkän ja ansiokkaan liigauran pelannut Jukka Laamanen, 35, ilmoitti pelaajauransa päättymisestä. Terrorin uhka on alati olemassa. – Vähän hakattu olo on, mutta se kuuluu peliin. – Sitä en ymmärrä, että kaverit, jotka eivät yleensä taklaa ja pelaa rumaa peliä, tekevät sitä nyt. Uusi menestys odottaa häntä kulman takana, kunhan kaikki palaset ovat kohdallaan avajaisten aikaan 27. Siirtorajan viime hetkillä alkuvuodesta Espoon Bluesista Hämeenlinnaan siirtynyt 22-vuotias Laakso on seinäjokelaiskasvatti. Lontoon kisojen aikana voi tapahtua mielenosoituksia, lakkoja, liikennekaaos ja muuta kielteistä. – Urheiluvertauksia voisi käyttää enemmänkin. – Armeija oli iso, dominantti, sillä oli iso kokonaisuus hallussa ja ihmisten oli helppo ymmärtää armeijaa. ”Ei opita kirjoista” Paul Lillrank arvelee, että perehdyttämällä Jukka Jalonen saattaisi pärjätä yritysjohtajanakin. 020 750 4400 (avoinna ma-pe 8.00-16.30). Lätkäopit sopivat monesti liike-elämään LONTOO (STT–TT) Lontoon kesäolympialaisten järjestelykomitean puheenjohtaja Sebastian Coe on rauhallinen, vaikka hänen työnsä on stressaava. Timonen tietää, että Pittsburgh tulee varmasti kovaa seuraavassa ottelussa ja yrittää vielä kääntää sarjan edukseen. Kokkola Kruunupyy Toholampi -0 Halsua -0 Ylivieska Haapavesi -0 Helsinki 4 Tampere 3 Turku 5 Jyväskylä 1 Oulu 1 Kuusamo 1 Kittilä 2 Ke 18.4. Suuri osa kisapaikoista on valmiina. Niin sanottujen Yja Z-sukupolvien edustajilla on paljon valinnanvapautta, ja kun usein ei voi rahalla kompensoida, fi iliksestä tulee ratkaiseva tekijä. Yhteistyökumppaneita on liuta maan hallituksesta Lontoon paikallisliikenteeseen. Yksioikoista ”perinteisen johtamisen” käsitettä Lillrank vierastaa, sen sijaan ”sotaväestä opitusta klassisesta autoritäärisestä johtamisesta” hän puhuu mielellään – haudatakseen sen. – Hyviä johtajia on aika harvassa, samoin kuin huippu-urheilijaksi kykeneviä. – Me on itsekin noustu 0–3-tilanteesta. Varpu Sihvonen PHILADELPHIA (STT) Philadelphia Flyersin Kimmo Timonen povasi NHL-liigan pudotuspelisarjasta Pittsburghia vastaan kuumaa, mutta pelatut kolme ottelua ovat olleet paljon kovempaa peliä kuin hän odotti. Yhdeksi tavoitteeksi asetettiin kaupungin köyhien itäosien kehittäminen. – Kun organisaatiossa on paljon superammattilaisia, jotkut sanovat, että meitä ei komennella. Tuon verran töitä hänellä ja hänen työtovereillaan järjestelykomiteassa on jäljellä. Toinen Timosen huomio on kaikista ottelusarjoista yleensä: – Jotenkin kaikki muutkin sarjat ovat erilaisia kuin ennen. Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. 1 2 3 3 3 3 5 4 6 3 2 -0 1 To 19.4. Juho Mielonen liittyy täysin uutena miehenä HPK:n joukkueeseen. – Maaleja on tullut ja ylivoima on toiminut, mutta ei me voida päästää neljää maalia ottelussa. Lontoon olympialaisia on jo kehuttu kaikkien aikojen kisoiksi. alv 23 %). Pudotuspelien avauskierroksen kolmannessa ottelussa maanantain vastaisen yönä Suomen aikaa jaettiin 133 jäähyminuuttia. MARKKINOINTI Käyntiosoite: Rantakatu 10 puh. Kysyykö kukaan, miksi David Beckham tienaa sata kertaa enemmän kuin divaripelaaja. Mutta on hyvä muistaa, että kesäolympialaiset ovat oletettavasti suurin haaste, johon kaupunki voi ryhtyä, Coe sanoo. Nykypelaajista vain Pelicansin Jan Latvala on pelannut Tuulolaa enemmän runkosarjapelejä. Olympiapuisto nousi Stratfordiin ja muutti maiseman. – Näitä asioita ei opita kirjoista. Meidän pitää tiivistää peliä. Ei siinä yksi rehtori ole iso herra. Runsas viikko sitten Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n tarkastajat kehuivat valmisteluja. Ilmoitusaineistot: aineisto@kpk.. PALVELUPISTEET: KOKKOLA Avoinna: ma-pe klo 8.00-16.30 Rantakatu 10, PL 45, 67101 Kokkola vaihde 020 750 4400 fax 020 750 4488 YLIVIESKA Osoite: Kartanotie 3, 84100 Ylivieska vaihde 020 750 4600 fax 020 750 4618 HAAPAJÄRVI Osoite: Ståhlberginkatu 2-4, 85800 Haapajärvi vaihde 020 750 4400 KALAJOKI Osoite: Kalajoentie 4, 85100 Kalajoki vaihde 020 750 4400 NIVALA Osoite: Kalliontie 30, 85501 Nivala puh. Pittsburgh pelaa jotenkin oman systeeminsä ulkopuolella, ja heidän tyylinsä ei toimi. 7 7 6 6 5 5 7 10 7 6 6 4 5 5 5 3 4 2 1 8 3 10 2 3 3 1 7 8 10 10 10 10 11 13 14 12 8 7 2 Ti Las Palmas 21 Kreeta 21 Antalya 21 Bangkok 33 Ke 21 17 22 34 To 21 17 17 35 Pe 21 20 18 34 La 20 20 18 34 Su 21 19 19 34 Ma 20 19 22 34 Ti 20 21 25 35 -19,1 Kilpisjärvi +10,0 Salo +16,7 Jomala 7,3 mm Salla 10 www.kp24.. 2 3 4 4 3 3 7 8 7 5 3 3 2 Ti 24.4. Koko ajan varmistaa jokaisen yksityiskohdan, Coe vertaa. Kumpikin joukkue menetti myös tähtipakkinsa, kun Timonen ja Pittsburghin Kris Letang lensivät ulos joukkotappelun päätteeksi. – Joukkueessa pitää olla rento ja välitön henki, työpaikkakiusaamisen vastakohta. Vastuu on raskas Coen kantaa, mutta hän ei halua, että Lontoo koettaisiin kisojen aikaan piiritetyksi. – Tämä on erityislaatuinen hetki maamme historiassa, Coe uskoo. Mikä Coeta huolettaa eniten juuri nyt. Aion myös jatkokouluttaa itseäni työn ohessa, Laamanen sanoi. Järjestelyt ovat edenneet lähes virheettömästi. Lillrank poimii Jalosen kirjasta avainpointiksi erään varsin kansankielisen käsitteen: fi ilis. Timonen sanoo, että nyt täytyy pitää pää kylmänä ja parantaa peliä. Näin näkee professori Paul Lillrank Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitokselta. Henkilörekisterilain 11 pykälän mukaiset tarkastuspyynnöt lähetettävä kirjallisina, allekirjoitettuna osoitteeseen: Keskipohjanmaan tilaajapalvelu, PL 45 67101 Kokkola. En kyllä muista milloin olen viimeksi lentänyt ulos, Timonen naureskeli Flyersin 8–4-voiton jälkeen. Mutta minulla on halua ja intohimoa tehdä työtä urheilun ja liikunnan parissa. (Kokkola) ja ylivieska@kpk.. Urheilu on ymmärrettävää, koska säännöt ovat selkeät. – Ihmiset ovat raivoissaan bonuksista ja kysyvät, onko toimitusjohtaja 80 kertaa arvokkaampi kuin perusduunari. Entinen mestarijuoksija valmistautuu kesäolympialaisiin samalla tavalla kuin aikoinaan aktiivina suurkisoihin. LEHTIKUVA/AFP Mikael Hoikkala HELSINKI (STT) Armeijaa pidettiin aiemmin johtamisoppien aarreaittana. Keskilevikki v. Coe ei hermoile kisojen kanssa HÄMEENLINNA (STT) Jääkiekkoliigajoukkue Hämeenlinnan Pallokerho julkisti kolme puolustajasopimusta maanantaina. Mutta toivottavasti sarja menee poikki meidän hyväksi. Peli on paljon kovempaa ja koiruuksia tehdään enemmän kuin aikaisemmin. Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite: PL 45, 67101 Kokkola Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Sanomalehtien liiton jäsenlehti. Tekstiviestillä: Kirjoita viestin alkuun MP (välilyönti) ja mielipiteesi. 020 750 4400 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: Lankapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 6,9 snt/min (sis. He pelaavat paljon toisiaan vastaan. Lähetä viesti numeroon 13525. Puhelinvaihde puh. Tekstiviestillä: kirjoita VINKKI väli ja juttuvinkkisi. – Sitä elää minuutti kerrallaan ja keskittyy jokaiseen yksityiskohtaan, miten pitää milloinkin toimia. – Lopettaminen oli pitemmän aikavälin pohdinnan tulos. Mielipiteet 020 750 4406, mielipide@kpk.. Hän on juuri perehtynyt tuoreeseen ”Menestyksen pelikirja” -johtamisoppaaseen, jonka tekijät ovat jääkiekkomaajoukkueen kultavalmentaja Jukka Jalonen ja yhteiskuntatieteilijä Ilkka Lampi. ISSN 0788-8325. Sata päivää tarkoittaa kahtasataa harjoituskertaa. /mediaopas Henkilökohtaiset sähköpostit muodossa etunimi.sukunimi@kpk.. Coe on hyväntuulinen ja -kuntoinen. Timonen ajautui tappeluun Letangin kanssa kahakoituaan ensin Pittsburghin kapteenin Sidney Crosbyn kanssa. Crosby päätyi sittemmin mittelemään voimiaan Claude Giroux’n kanssa. heinäkuuta. Nykyisin liike-elämään kopioidaan johtamismalleja urheilun maailmasta. Juttuvinkit ja uutispäivystys puh. Timonen: Vähän on hakattu olo Kimmo Timonen sijoittui kakkoseksi tappelussa Pittsburghin Kris Letangia vastaan. Jalosen opeissa yksi avainkäsitteistä on ”johtava valmentaminen”. Kolme mestaruutta putkeen HPK:ssa ja Oulun Kärpissä 2006–08 voittanut Laamanen siirtyy HPK:n myyntipäälliköksi. Alavieska , Halsua, Himanka, Kalajoki, Kannus, Kaustinen, Kälviä, Lohtaja, Nivala, Perho, Sievi, Ullava, Veteli, PUHELINNUMERO 0800-30101 (24 t/vrk). 020 750 4405, sähköposti: toimitus@kpk.. Matkapuhelimesta: 9 snt/puhelu + 15 snt/min (sis.alv 23 %). Tuulola, 41, saa ensi kaudella kasaan 900 liigapeliä, jos säilyy ilman loukkaantumisia. – Ei mikään erityinen. 4 4 4 3 4 4 2 1 1 1 4 3 4 La 21.4. Nyt samat sanat pätevät urheiluun, Lillrank havainnollistaa. On vaikea saada arvovaltaa itsetuntoisten ammattilaisten kanssa, Lillrank tietää. Minulla ei ollut enää sisäistä paloa pelaamiseen. Maajoukkueryhmässä mukana oleva Aleksi Laakso teki kolmivuotisen sopimuksen. 020 750 4469 Kustannusliiketoiminnan johtaja Alpo Ohtamaa Markkinointipäällikkö/ yritysasiakkaat Heikki Junkala Markkinointipäällikkö/ kuluttaja-asiakkaat Lea Mattila Tilaukset: tilaus@kpk.. Coe voitti juoksijana kaksi olympialaista kultamitalia. Philadelphian ja Pittsburghin sarja on katkolla varhain torstaiaamuna Suomen aikaa. Timonen arvelee, että Crosbyn tunteet eivät olleet pinnassa vain sunnuntaisen ottelun takia, sillä myös aikaisemmissa kohtaamisissa on ollut pientä kahinaa ja tilanteita. Urheilu 020 750 4425 , urheilu@kpk.. 2010 25 479. (ma-pe klo 7.30-23.00, la-su klo 15-23). 5 6 5 5 6 5 5 8 7 6 5 4 1 Ke 25.4. (Ylivieska). Jollet saanut lehteä: Jakelupäivystys: Kokkola, Alaveteli, Bosund, Eugmo, Haapajärvi, Haapavesi, Kinnula, Kolppi, Kruunupyy, Lepplax, Lestijärvi, Luoto, Oulainen, Pietarsaari, Purmo, Pännäinen, Reisjärvi, Teerijärvi, Toholampi, Ylivieska, Ytteresse, PUHELINNUMERO 020 055 888 (ma-pe klo 6-14, la-su klo 6-10). Lähetä viesti numeroon 13525 (0,25 e) Päätoimittaja Lassi Jaakkola 020 750 4401 Pääkirjoitustoimittaja Arto Hietalahti 020 750 4403 Toimituspäälliköt Hannu Lehto 020 750 4408 Tiina Ojutkangas 020 750 4402 Talous Simo Kattilakoski 020 750 4407, talous@kpk.. TOIMITUS Uutiset 020 750 4405 toimitus@kpk.. Millä perusteella voittaa, millä häviää, millaista on reilu peli. – Kaikki tulevat siihen häntä puolustamaan ja koko porukka hermostuu. Kokeneen Marko Tuulolan ura jatkuu ainakin vuoden. 020 750 4400 PIETARSAARI Osoite: Jaakonkatu 13, 68600 Pietarsaari vaihde 020 750 4400 VETELI Osoite: Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli puh. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA Koillistuuli on kohtalaista, räntää ja lunta sataa yleisesti +18 +7 +8 +11 +16 +20 +18 4 4 5 6 8 10 Tänään klo 15 Huomenna klo 15 +0 -0 +0 -0 +1 +0 +4 +3 +1 +3 +2 +3 (-2) (-1) (-2) (-2) (-2) (-0) (-2) (-1) (-2) (-1) (-2) (-2) (-2) (-1) (-1) (-1) 13 4 2 3 3 2 3 3 3 3 3 TIISTAINA KESKIVIIKKONA TORSTAINA +0 -1 +3 +4 +1 -0 +0 +0 +1 +2 +4 +4 +5 -0 -2 -0 -1 -0 +3 +3 +3 +3 +4 +4 +6 +6 +1 -1 +2 +3 +3 +4 +7 +5 +7 +7 11 10 +8 12 6 6 7 7 4 5 11 4 7 7 5 Los Angeles 25 Bangkok 33 Buenos Aires 24 Chicago 12 Edmonton 4 Johannesburg 22 Miami 26 Montreal 17 New Delhi 34 New York 22 Peking 27 Sydney 20 Tokio 16 Vancouver 11 Merisää eilen klo 15 Ulkokalla +0 NNE 6 m/s Kallan +1 NNE 8 m/s Tankar +1 NNE 8 m/s Valassaaret +2 NE 7 m/s Meriveden korkeus Oulu -11 cm Raahe -9 cm P:saari -6 cm Vaasa -7 cm Ti 17.4. Siitä se lähti, Timonen selittää. Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Kokkola. Me johdetaan 3–0, Timonen sanoo. 0800-alkuiseen: maksuton Henkilörekisterilaki Henkilörekisterilain edellyttämät rekisterikuvaus ja -selosteet ovat nähtävissä tilaajapalvelussa, osoitteessa Rantakatu 10, Kokkola. Niitä vertauksia Lillrank tarjoilisi paitsi kylmille yritysjohtajille, myös kuumalle kansalle. – Löin mailan hänen kädestään, sillä hän tökkäsi yhtä meidän kaveria. Flyersin pelin tiivistyttävä Timonen kertoo huomanneensa, että mitä enemmän Crosby hermostuu, sitä enemmän koko Pittsburghin pakka on sekaisin. – Etsimme yhä yhtä kovan tason pakkia ykkösviisikkoon ja ykkössentteriä, sanoi HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela. Pitää olla jokin peruskyky, esimerkiksi empaattisuus, ja sitä voi kehittää eteenpäin
Ainoastaan se merkitsee, mikä voi soida radiossa ja mikä ei. – Kaksi kuukautta sitten puntit tutisivat, myöntää Guggenheimista itseään henkisesti innostuneeksi kuvaileva kaupunginhallituksen jäsen Kimmo Helistö (vihr.). Esimerkiksi hyönteissyöjät, kuten pääskyset ja kertut, saapuvat meille vasta toukokuun puolella, kertoo Hassel. Helsingillä on säätiön hallituksella enemmistö, ja päätös tehdään enemmistöpäätöksinä. Kaupunginhallitus käsittelee Pajusen esittelemää jatkovaihetta ensi maanantaina ja kaupunginvaltuusto toukokuussa. Kokonaissummasta yhteensä 1,4 miljoonaa euroa menisi Solomon R. – Jos takatalvi äityy oikein kovaksi, joutsenet voivat hakeutua paikkoihin, joissa ei ole lainkaan tai hyvin vähän lunta, kertoo Hassel. – Ikämiessarja, tosiaankin. Joutsenet ovat myös tulleet entistä rohkeammiksi. Riitta-Maija Sykkö 020 750 4418 riitta-maija.sykko@kpk.. Eriksson on viettänyt lähes puolet elämästään laulajan uralla, joka viime vuosina on muuttunut laulaja-lauluntekijän uraksi. (STT) Ruokapäiväkirja paljastaa kaloripommit LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO Tapio Lehtinen (KP) Muuttolintujen paluu Suomeen ja Keski-Pohjanmaalle on jatkunut keväiseen tapaan, vaikka kylmä ja luminen sää on jarruttanut kevätmuuttoa. Ja että onko itsellä paikkaa siellä. Hasselin mukaan jo maaliskuun alussa saapuivat normaaliin tapaan kiuru, pulmunen, töyhtöhyyppä, sepelkyyhky ja mustavaris. Sehän on kuin pahintakin rämebluesia. Muutos ei ole itseisarvo sinällään... KP/JUKKA LEHOJÄRVI FAKTA Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen muuttolintulista karttui viime viikolla yhdellätoista uudella lajilla: 15.4.2012 Mustaleppälintu 13.4.2012 Metsäviklo 13.4.2012 Räyskä 12.4.2012 Jouhisorsa 12.4.2012 Punasotka 12.4.2012 Punakuiri 11.4.2012 Ruskosuohaukka 11.4.2012 Tylli 11.4.2012 Peukaloinen 10.4.2012 Silkkiuikku 10.4.2012 Meriharakka Peukaloinen saapui Keski-Pohjanmaalle Antti Eerola HELSINKI (STT) Anna Eriksson saa huhtikuun jälkimmäisellä puoliskolla 35 vuotta täyteen. Sen Guggenheim Helsinki säätiö kuitenkin hyvittäisi kaupungille, jos osapuolet päättävät edetä museon rakennuttamisvaiheeseen. – Vuoden 1997 naissolistitulokkaan Emma-patsas, vuonna 2001 naissolistin Emma. Keski-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtajan Johan Hasselin mukaan joutsenten invaasiossa ei sinänsä ole mitään yllättävää. Urheilussa se merkitsisi siirtymistä ikämiessarjaan. Hasselin mukaan muuttolinnut pärjäävät hyvin takatalvessa. Barokkipop on varsinkin 1960-luvulla nosteessa ollut tyyli, jota edustaa tunnetuimmasta päästä vaikkapa Marianne Faithfullin ensimmäisenä levyttämä The Rolling Stones -kappale As Tears Go By. – Haastattelut ovat siitä mukavia tilaisuuksia, että niissä voi sivistää itseään, Eriksson kuittaa. En ole ikinä sellaisesta kuullutkaan, laulaja-lauluntekijä ihmettelee. Kaikki rakennetaan sen ympärille. Englanti on kielenä erilainen, se on lyyrisempi. Mutta ei tässä voi tehdä samaa levyä vuodesta toiseen. Enkä myöskään ajattele, soiko tämä varmasti radiossa, Eriksson luettelee. – Lauluosuudesta tuli riehakas ja riemukas, ehkä räkäinenkin, hän lisää. – Normaalistikin usea lintulaji saapuu vasta toukokuun lopulla Suomeen. Guggenheim -säätiön palkkioihin, 1,2 miljoonaa euroa arkkitehtuurikilpailuun, 500 000 euroa Guggenheim Helsinki -säätiön perustamiseen ja 200 000 euroa kaupungin muihin kuluihin. – Vielä 80-luvulla oli harvinaista nähdä parinkymmenen joutsenen parvi lepäilemässä pelloilla. Kaikki rakennetaan sen ympärille. Manan kappaleista eniten huomiota herättää Rakkauden ateisti. – Ei ollut missään vaiheessa tarkoituskaan vaihtaa kokonaan englanniksi, se oli yhden albumin mittainen hanke. Tässä on alkanut tajuta, että elämä ei jatku loputtomiin, Eriksson mietiskelee. Tähän mennessä kaupunki on maksanut hankkeesta 1,2 miljoonaa euroa. – Yksinkertaisesti se, että valtuustolla on paras mahdollinen tieto, kun se tekee päätöstään, perustelee kaupunginjohtaja Pajunen tuoretta ehdotustaan. Tiina Ojutkangas 020 750 4402 tiina.ojutkangas@kpk.. Hasselin mukaan lintujen ruokintaa voi periaatteessa jatkaa koko kevään, vähintään niin kauan kun maa on jäätynyt. Paljon on muuttunut myös Erikssonin musiikki. Jouset näyttelevät Mana-albumilla suurta roolia. Enkä enää tavoittele maksimaalista suosiota. – Olen joskus miettinyt, onko tällä koko alalla tulevaisuutta. Erikssonin ensimmäinen albumi ilmestyi 1996. Guggenheim -säätiön rajoitettu lisenssi maksaisi 1,5 miljoonaa euroa. vaikka voi se joskus sitäkin olla, Eriksson pohdiskelee. Guggenheimille maksettava miljoonia, tuli museota tai ei. Hyvitys tapahtuisi sen jälkeen, kun säätiö olisi saanut kerättyä koko 24 miljoonan euron lisenssimaksun yksityisiltä rahoittajilta. – 80-luvulla autolla ei kovin lähelle joutsenia voinut ajaa, koska siihen aikaan ne olivat vielä melko arkoja, muistelee Hassel. Eriksson kuulostaa laulaessaan jopa v-mäiseltä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER ANNA ERIKSSON – Tuli tietoisuuteen MTV3:n Kiitorata-ohjelmassa 1995. Rämebluesia. Lähiaikoina päätettäviin asioihin kuuluisivat myös Helsingin taidemuseon toimintaja hallintomallin muutokset sekä Guggenheim Helsinki -säätiön perustaminen. Pelättyjä sakkoja ei tule, vaikka kaupunginvaltuusto aikanaan tyrmäisi Guggenheimin, vakuuttaa kaupunginlakimies Sami Sarvilinna. Nyt voi nähdä jo kahdensadan tai kolmensadan joutsenten parvia, kertoo Hassel. – Barokkipop, mitä se on. – Mutta nykyisin olen jo tasapainoinen ihminen. Kylmyys jarruttanut kevätmuuttoa Yli puolet muuttolintulajeistamme on vielä saapumatta Edsevön peltoaukealla on poseerannut satoja joutsenia autoilijoiden ihasteltavana viime viikkoina. – Useana vuonna kaupallisten radioiden soitetuin kotimainen artisti. Muutenkin levyä kuunnellessa tunkee mieleen käsite barokkipop. Kokemusta siis löytyy. Varhain muuttavat lintulajit ovat aikojen kuluessa sopeutuneet sään oikkuihin. Karkeasti voi sanoa, että yli puolet meidän muuttolintulajeista on vielä saapumatta. Ja rytkyttelee menemään samaan verrattomaan malliin kuin esimerkiksi The Beatlesin Old Brown Shoe tai Zen Cafén Aamuisin. – Ehdot ovat nyt paremmat kaupungille, Rautava näkee. Kaupunginvaltuuston piti olla selkä seinää vasten Guggenheim-päätöksen kanssa jo helmikuussa, joten aikataulun muutos on huomattava. Ihminen valehtelee jos se sanoo, että vanheneminen ei mietitytä. Ne löytävät kasvisravintoa pelloilta. Ei ole poissuljettua, että suunniteltuihin tiloihin tehtäisiin joku toinen museo. Ainoastaan se merkitsee, mikä voi soida radiossa ja mikä ei. Sen jälkeen hankitaan artisteja, joita on helppo manipuloida. Hän on myös suivaantunut sen nykykäytäntöihin. – Ovathan ne ihan eri laidoilta. Itsenäinen, suomalainen säätiö keskittyisi alkuvaiheessa ulkopuolisen rahoituksen keräämiseen. Guggenheim-päätös siirtyi syksyyn 2013 HELSINKI (STT) Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen esityksen mukaan Guggenheim-hanke tulee maksamaan Helsingin kaupungille noin 5,2 miljoonaa euroa siinä tapauksessa, että museosuunnitelmasta päätetään luopua syksyllä 2013. Seuraavan vaiheen kustannukset olisivat neljä miljoonaa euroa, jos työja elinkeinoministeriö rahoittaa arkkitehtuurikilpailua 800 000 eurolla. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 11 FAKTA TEEMA YHTEYSTIEDOT: Hannu Lehto 020 750 4408 hannu.lehto@kpk.. Lisäksi Solomon R. Kokeneita tekijöitä savustetaan ulos. Rakkauden ateisti on niitä kappaleita, joissa osalla Erikssonin perinteistä kannattajakuntaa saattaa olla nielemistä. Helistö arvelee, että uusi ehdotus menee läpi kaupunginvaltuustossa, eli arkkitehtuurikilpailu tulee. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok.) puolestaan uskoo esimerkiksi sosiaalija terveysasioiden ajavan lopullisessa äänestyspäätöksessä ohi kohinan. Autoilijat ovat viime viikkoina voineet bongata jopa satoja joutilaita joutsenia Edsevön peltoaukealla valtatie kahdeksan varrella Pedersöressä. Toinenkin museoratkaisu mahdollinen Helistö ounastelee, että syksyllä nähdään Guggenheim-vaalit, joissa veri punnitaan. Suomen ilmatilassa liitää joutsenia aikaisempaa enemmän ja Edsevön peltoaukea on niiden perinteinen kokoontumispaikka. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitteli maanantaina kaupunginhallitukselle uutta G-tiekarttaansa. Nettifoorumeilla voi myös keskustella painonpudotuksesta. Rakkauden ateisti manaa musiikkikentän nykytilaa Anna Eriksson karkaa yhä kauemmaksi iskelmästä Anna Eriksson manaa sitä, kuinka raa´aksi musiikkibisnes on mennyt: Kokeneita tekijöitä savustetaan ulos. Oma lukunsa on tapa, jolla Anna Eriksson kappaleen tulkitsee. HELSINKI (STT) Helsingin ensi syksyn kuntavaaleihin voidaan odottaa värikästä keskustelua Guggenheim-museosta. – Albumeita myyty yhteensä lähes puoli miljoonaa kappaletta – Suurimpia hittejä muun muassa Kun katsoit minuun, Kaikista kasvoista, Ei se mennyt niin, Kesä yhdessä, Ilta yöhön kuljettaa. Pitkin talvea lintujen ruokintaa pihapiirissä harrastaneet ihmiset ovat usein epävarmoja lintujen ruokinnan lopettamisen ajankohdasta kevään tullen. – En enää välitä siitä mitä sanotaan. Pidä rehellistä ruokapäiväkirjaa; kun kirjaat ylös ohimennen nautitut juustoja makkarasiivut, lohdukepullat ja saunakaljat ja arvioit niiden kalorimäärät, vyötärönympäryksen kasvun syykin saattaa selvitä. Sinällään hän on iloinen, että hätiköityihin ratkaisuihin ei helmikuussa lähdetty. Tuotannon alkupään iskelmät ja artistin nykyinen Mana-albumin äänimaailma eivät enää kohtaa edes unissaan. – Albumit: Anna Eriksson (1996) – myyntiluku 81 000 (tuplaplatinaa, korkein listasijoitus 15), Anna Joulu (1998) – 32 000 (kultalevy), Odota mua (1999) – 59 000 (platinaa, korkein listasijoitus 6), Kun katsoit minuun (2001) – 57 000 (platinaa, korkein listasijoitus 3), Parhaat – Seurataan johtajaa (2002) – 66 000 (tuplaplatinaa, korkein listasijoitus 6), Kaikista kasvoista (2003) – 37 000 (platinaa, korkein listasijoitus 7), Sinusta sinuun (2005) – 50 000 (platinaa, korkein listasijoitus 4), Ihode (2007) – 30 000 (platinaa, korkein listasijoitus 7), Annan vuodet 1997– (2008) – 22 000 (kultalevy, korkein listasijoitus 16), Garden Of Love (2010) – 9 000 (korkein listasijoitus 3), Mana (2012). – Malliesimerkki, kuinka kansalaiskeskustelulla pystytään parantamaan poliittista valmistelua, Helistö kiittää kiihkeää osallistumista. Sään viileneminen ja lumimyräkät tuovat omat vaikeutensa aikaisille muuttolinnuille. Muuttolintujen selviäminen takatalvesta onkin huolestuttanut lintujen ystäviä. Eriksson ei ole pelkästään huolestunut alan tulevaisuudesta. Syötkö mielestäsi kohtuullisesti ja terveellisesti ja silti paino pyrkii nousemaan. Arkkitehtuurikilpailun tulokset myös jäävät kaupungille. – Tämä on mennyt niin raa’aksi. Sen jälkeen hankitaan artisteja, joita on helppo manipuloida. Uusi albumini ei välttämättä aukea kaikille, jotka pitivät 90-luvun levyistäni. Kun katsoo taaksepäin, voi todeta, että ikävuodet 20–30 olin aika pihalla, laulaja jatkaa. Mana merkitsee paluuta suomeksi laulamiseen. Pajusen ehdotuksessa kaupunginvaltuusto päättää vasta syksyllä 2013 eli kuntavaalien jälkeen, rakennetaanko Helsinkiin Guggenheim-museo. Suomen kieli ei taivu kaikkeen, Eriksson kiteyttää. En enää koe sellaisia hetkiä, että eläminen tuntuu lähes mahdottomalta. Netistä löytyy monia painonhallintaa tukevia palveluja – sekä maksullisia että maksuttomia – joihin voi kirjata syömisiään ja liikuntasuorituksiaan. Lähiaikoina päätetään museorakennuksen arkkitehtuurikilpailusta. – Mutta minähän olen v-mäinen, kyllä sekin puoli löytyy, laulaja huvittuu. – Jos olisin laulanut Gardenin suomeksi, se kuulostaisi kornilta. Niitäkin nimittäin oli. No, jos ei ole, niin sitten teen jotakin muuta. Erikssonin edellinen albumi Garden Of Love oli englanninkielinen. Esimerkiksi osa varpuslinnuista, jotka ovat saapuneet jo eteläiseen Suomeen, vielä odottavat parempia muuttokelejä. Barokkipoppia
Uteliaisuutta, tiedonjanoa terveellä tavalla oli aika annos. Ihminen voi lukemallakin oppia eri kieliä. Kiitos Toholammin toimeliaille kanssajärjestäjille. Sen sijaan, että valtio investoi kaivosalaan, porvarihallitus – mm. Melkeinpä ainoa tapa on oppia elämänkokemusten ja virheiden ja erheiden kautta hallitsemaan kieltään ja vielä vaikeampaa on hillitä kieltään. Mika Kivimaa TOHOLAMPI Kullasta tuloja valtiolle Ei huhtikuun räntäsäde. Kun katsomme viime aikojen tapahtumia vaikka tuossa paljon ylistetyssä Kalliossa, niin siellä ylivieskalaiset ovat esiintyneet aina kaikkea muuta kuin sovittelijoina. Kuntia mielivaltaisesti yhdistelemällä ja valtionhallinnon ”tuottavuusohjelmaa” jatkamalla ajetaan työttömiksi niitä nuoria, joita ei palkata eläköityvien tilalle. Ari Dahlbacka PIETARSAARI Asiaa kielistä Kirjoittaja esittää, että valtio sijoittaisi sijoitusyhtiöidensä Solidiumin ja Suomen teollisuussijoituksen kautta yhtiöihin, jotka omistavat kaivoksia Suomessa. Haluammeko sitä. Temppuradat ovat aivan toisaalla. Mielenkiinto ympäröivästä maailmasta on kyltymätön. Eläkeikää päinvastoin pitää laskea, että nuoret ja työttömät saavat töitä. Keskipohjalainen aihe (Veli) ja yleismaailmallinen eläinaihe (Ritva-Elina). Kehon kielellä on vaikea valehdella, koska ihminen on kokonaisuus: henki, sielu ja ruumis. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 13 MIELIPIDE Aikaisemmat, viime vuosikymmenten hallitukset, vaikka huonoja olivatkin, sentään puheissaan väittivät luovansa työpaikkoja Suomeen. Merkittävät päätökset tehdään aina salaa ja pöydän alta juuri sinä päivänä löytyneiden papereiden tuloksena. Suusta voi päästä ”sammakoita” ja sopimattomia puheita. Me kaikki olemme oman elämämme sankareita. Kelpasi viihtyä Toholammilla. Nyt tarvitaan perussuomalaista talouden jako-oppia, jotta tilanne voidaan korjata. Mitä pitäisi tehdä. Jostakin syystä ihmisen on vaikea kätkeä tunnetilojaan. Niin – eikä ole saatu aikaiseksi sopivia lehmänkauppoja mihinkään suuntaan. Sitä kummasti huomaa, että vähemmälläkin shoppailulla pysyy hengissä. Mutta koska yksinkertaistaminen eli köyhäily on jonkun lompakosta pois, ei tällaiseen käytökseen pahemmin jaella sponsorirahoja. Lukijan kuva Pihinä naisena lainaan kirjastosta kaikki lukemani kirjat ja aikakauslehdet. Ulkomaiset yhtiöt suorittavat tämän hyödyntämisen 51: ssä Suomen 52:sta kaivoksesta. Ylivieskalaisen nappulaliigan sijaan toisilla saattavat puolustajat olla ihan kansainvälistä tasoa taikka ainakin kansallista tasoa. Hukattu h-hetki on kaivosteollisuuden kasvubuumi. Ollaan komenneltu ja öykkäröity sekä neuvoteltu sillä suurimman ja köyhimmän oikeudella kaikenlaisia mahdollisia sopimuksia ja vedetty ihan raa´asti kotiinpäin. Tähän suurin syy lienee kokoomuslainen valtiokapitalismin oppi, jonka muut vanhat puolueet omaksuivat mukisematta jo 90-luvulla. Minulle itselleni on helppo kuunnella eri kieliä, kuten ruotsia, englantia, saksaa, venäjää jne. Muistakaa tämä, kun vaikeudet alkavat. Sähköyhtiökin taisi mennä jahkaillessa, mutta liian myöhään tehdyssä kaupassa ilmaiseksi – ettei vain tullut peräti velkaa asianajajille sen sijaan. Luvattiin toimittaa myöhemmin. Entä jos valtio omistaisi Euroopan suurimmasta kultakaivoksesta Kittilässä edes 20 %. Yksin ei pärjätä eikä enää keskustalaisten äänet riitä, vaan pitää kyetä paljon parempaan. Tahallinen köyhäily on nähkääs outojen touhua ja rahattomuuttakin kummallisempaa. Katariina Kallio-Muuraiskangas, KOKKOLA Eläkeiän nosto on EU:n vouhotusta. Tulevien kunnallisvaalien ehdokkaiksi pitää saada aivan uusia kasvoja ja päätökset valmistellaan julkisesti kuten hyvään hallintotapaan kuuluukin. Ihminen pystyy myös kehonja ruumiinkielellä ilmaisemaan tunteitaan ja mielialojaan. NIVALA-LEHTI Monilla paikkakunnilla mopot on siirretty ajoradalle. Hanna-Riikka Mäenpää, VIHTI Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää, kun Keskipohjanmaa-lehti selkeästi suosii kirjoittelussaan keskustaa. Varuskuntien lakkauttamisella, paitsi turmellaan Suomen puolustusvalmiutta, myös ajetaan työttömiksi sotilaita ja muuta kantahenkilökunta. Lähetä viesti numeroon 13525 (hinta 0,25 €). Että tällä tavalla, KOKKOLA TEKSTARIT Sähköpostilla: mielipide@kpk.. Kokkolasta saapunut paketti piristi sateista päivää. Ja mikäs oli esitellessä onnistuneita, tasokkaita teoksia. Ohjataan mopoilijat sitten ajoradalle tai kevyen liikenteen väylälle, on tärkeää muistaa, että liikenteessä ajaminen on vastuullista puuhaa. Kaikinpuolin menestys oli kympin luokkaa. Entä jos Ullavaan olisi avattu litium-kaivos jo 2006, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Aarre Minkkinen oli hakkuumestari. No eipä aikaakaan, kun Kallioon ajettiin johtomalli, joka on hulluudessaan vailla vertaa. Suomen ensimmäisiin holhouksen alaisiin köyhiin kaupunkeihin kuuluva kuunteluoppilas pullistelee nimittäin yrittäjien ansiosta, mutta oma hallinto on mätä. Sitä haluamalla rikastutamme samalla omaa kulttuuriamme. Merkitse viestiin kuvanottaja sekä yhteystiedot. Luku ei ihmetytä. Viisas ihminen on se, joka kielensä hallitsee. Siihen harva pystyy. Myös Ylivieskassa mopoilijoiden ajopaikka on nostettu pohdintaan ja ratkaistaan aikanaan. Torin liepeillä ja kauppojen kärrykatoksissa saa tupakoida, juopotella, sotkea ja soittaa suuta ohikulkijoille kaikessa rauhassa. Suomeen jää vain muutamien ihmisten palkat ja pienet kaivostoimintaluparahat. Pankaa toimeksi, KOKKOLA Olipa naulankantaan osuva Teuvo Harjun kirjoitus Tähtösistä (KP 14.4.) Olen ihmetellyt itsekin median idoleita suosivaa tapaa. Voisiko se olla sittenkin voimaa sen sijaan, että pullistellaan olemattomilla lihaksilla. Mielestäni ihminen voi oppia eri kieliä ja niiden variaatioita kuuntelemalla ja katselemalla televisiota. Näyttää siltä, että kun paljon hoettu lama ei tullutkaan Suomeen, hallitus aikoo tehdä parhaansa, että työttömyys kuitenkin lisääntyisi. Ylivieskalainen päätöksenteon kulttuuri ei kestä päivänvaloa eikä sitä kenenkään kannata tonkia – ei ole sen arvoista. Ihmisen kädet ja jalat ja kävelytyyli voivat paljastaa ihmisestä paljon. Lyhennys 500 euron luotossa on 20 euroa kuukaudessa. Näin säästää sekä omia rahavarantoja että ympäristöä; kirjaston käyttö on mielestäni ihan järki-ihmisten hommaa. Se ei johtajiensa suulla ole rauhantahdon valtio. Keskipohjalaisena arvostamme tällaista maakunnallista yhteistyötä. Jo nyt mopolla ajamista kevyen liikenteen väylillä on rajoitettu. Kauan olivat olemattomat miljoonat aina budjeteissa mukana, kunnes valtio puuttui peliin ja totesi, että mitäpäs veljet ja sisaret, jos tehtäisiin ihan oikea budjetti eikä leikittäisi olemattomilla rahoilla. Vakuutan sitten puhelinmyyjälle kieltäytymiseni syyksi mieluummin varattomuuteni kuin tunnustan, että rahaa olisi jonkun verran mutta haluja käyttää sitä hilipan pippaan ei lainkaan. LK/VESA MOILANEN LAINATUT Peruspalvelukuntayhtymä Kallion tutkimuksen mukaan 16 prosenttia Nivalan opiskelijoista on kokeillut huumeita. Tämä kansa vetää Jumalan tuomiota päälleen. Valinnanvaraa löytyy. Onko sitten mikään ihme, jos painiskellaan rahaasioiden kanssa. Tahallaan tai tahattomasti ihminen paljastaa tunteensa silmillään, silmäkulmillaan, huulillaan tai jollain muulla ruumiinosalla. Kun näitä kuntaliitoksia on nyt kaavailtu, niin ehdotan muitta mutkitta, että liitetään Nivalaan taikka otetaan seurakunnasta mallia ja tehdään Ylivieskasta Merijärven satelliitti. No, kun suurella rahalla taitaa johtaja olla vieläkin palkkalistoilla päästiin eroon johtajasta niin ei se vielä riitä. On kiire ja kaikki on valmiiksi valmisteltu, mutta ennen kaikkea puutteellisesti ja asianosaisten tietämättä taikka heiltä asia salaten. Monet ihmiset hallitsevat muita kielen käytön avulla. Olisikohan siellä sentään edes matkamuistomyymälää. No ihan yksinkertaisesti siksi, kun tämä nyt valittu on Nivalasta. Laita kirjoituksiin aina oma nimesi ja paikkakuntasi. Siihen hallitus hakee voimallisesti parannusta ensi vuodesta voimaan tulevalla nuorten yhteiskuntatakuulla. Tähän loppuun voisi ilmaista niin, että maapallo on täynnä provinsseja, kuten Asterix-sarjakuvalehdessä Gallia (Ranska) kuului roomalaisten provinssiin. . Se tahtoo varmistaa, että et saa yhtään enempää tuloja käteen verrattuna olemiseen työttömänä koko päivärahan maksujakson. Kynnys siirtyä myöhemmin huumeisiin ei ole välttämättä kovin korkea, jos poliisia tai omia huoltajia ei kiinnosta heidän muutkaan laittomat toimintansa. Järjestöjen ensisijainen huoli kohdistuu kuitenkin nuorten työllistämiseen, aivan samoin kuin työministeri Ihalaisenkin. Jos kuvissa on ihmisiä, muista kysyä heiltä lupa kuvan mahdolliseen julkaisemiseen. Niiden mukaan vuosikoron laskeminen vääristää kuvaa silloin, kun kyse on muutaman sadan euron lyhytaikaisesta lainasta. Viha on personalisoitunutta toisin kuin Pohjois-Koreassa, mikä on erityinen, eriluonteinen oire. Kuva pääosin jo nyt suomalaisomistuksessa olevasta Talvivaarasta. Kokemus tuntuu olevan, että ajoradalle siirtyminen vähentää onnettomuuksia. Ilahduttavaa on, että viime viikkoina keskusteluissa valtion taloudesta on siirrytty säästövaatimuksista siihen, miten valtion tuloja voisi lisätä. Silloin kun todella kaupunkilaisten kannalta voisi kiirehtiä, ei ole mitään kiirettä vaan jahkaillaan, kuten nyt vaikkapa tuon Savarin liikenteen kanssa. DEMARI. Olihan kyse ainutlaatuisesta sanataiteen juhlasta, jossa pääosissa olivat oman pitäjän ihmiset. Sen jälkeen kehittäisi malmien jalostuskapasiteettia Suomessa niin, että tuotettu metalli olisi valmis käytettäväksi teollisuuden raaka-aineena. KALAJOKILAAKSO Pikavipeillä velkaantuminen on johtanut pahimmillaan tilanteeseen, josta velallinen – yleensä nuori aikuinen – ei usko löytävänsä ulospääsyä elävänä. Nyt kun kaivosalan tekniikka on kehittynyt ja elektroniikkateollisuuden raaka-ainekysyntä kasvanut merkittävästi, monet Suomen malmiesiintymät ovat tulleet kannattaviksi hyödyntää. Kustantajalta loppuivat ensin vaihtorahat. Kirjoituksia julkaistaan myös nimimerkillä, mutta lähetä tällöinkin nimesi toimituksen tietoon. On turha ihmetellä, miksi Suomessa työssäkäyvistä vain noin 13 prosenttia on osa-aikatöissä, kun monissa Länsi-Euroopan maissa suhdeluku on 20-30 prosenttia. Runokirja Kissanunia oli taidokkaasti kuviteltu. Muita puolueita ei juuri noteerata. Nykyinen kokoomus-johtoinen hallitus sen sijaan kainostelematta tuhoaa työpaikkoja. Nopeusrajoitus lisää turvallisuutta. Minun viimeaikaisten hyppäysyritysteni fyysinen seuraus on varmaan lähinnä se, että ensi Kokkolan reissulla minut nähdään halpisvaatekauppojen sijaan haahuilemassa maakuntamuseossa. Eräs lähtöajatus tässä on se, että valtio ohjaa runsaasti pääomaa vaativien teollisuudenalojen investointiaktiivisuutta Suomessa omien kilpailukykyisten valtionyhtiöiden sekä osaomistusyhtiöiden kautta. Kalevi Nurmela, KOKKOLA Hyvä uutinen on se, että Ruotsissa edes halutaan palkata nuoria työhön, vaikka heitä työttöminä onkin pitkälti yli 100000. Ilman Juha Kärkkäistä ja hänen hullunrohkeita päätöksiään alueella kasvaisi rikkaruoho ja hyvä pajukko. Onneksi jotakuta muutakin kuin minua ja tanskalaista maajussia on alkanut ahdistaa ylenpalttinen törsääminen kaikenlaiseen krääsään. Porrastettu sali oli ääriään myöten täynnä ja mieli odottava mitä tuleman pitää. Valtiovarainministeriön virkamiesten kalkulaattoreissa ei ole edes näppäimiä, joilla ynnätä työssä jaksamista ja viihtymistä lisäävien ”pehmeiden toimien” vaikutusta työurien pituuteen. Mitään ei tapahdu kun ei ole kenenkään päättäjän etu – ikävä kyllä. Harrastuslehdissä parin kuukauden heitto suuntaan tai toiseen ei juuri lukunautintoa haittaa, ja kirjat puolestaan ovat miltei ajattomia (uutuuksiakin toki saa, muhkealla euron varausmaksulla). Valtio voisi aloittaa virheen korjaamisen sijoittamalle sijoitusyhtiöidensä Solidiumin ja Suomen teollisuussijoituksen kautta yhtiöihin, jotka omistavat kaivoksia Suomessa. Uutta johtajaa kun alettiin valita, niin ylivieskalaiset kai jahkailisivat siinä asiassa tänäkin päivänä ja miksi. sunnuntain lehdessä ensimmäisellä sivulla kaksi juttua, jotka jatkuivat sisäsivuilla. Eläköön jatkossakin meidän omin aktiivinen kulttuuritahtomme. Keskipohjalaisessa kirjapainossa painettu (Velin) ja keskipohjalainen kustantamo tässä monipyöräisessä ketjussa. Se oli kotiseuturakkauden vetonaula ja oman maakunnan tapahtuma, josta ei huoli jäädä pois. Jkk, KOKKOLA Hienoa, totuudellista ja asiallista tekstiä Teuvo Harjulta kolumnissaan (KP 14.4.). Rikkinäisten housujen reklamointi onnistui puhelimitse täältä etelästä käsin. Itse pitää uskaltaa hypätä turhan kulutuksen oravanpyörästä pois. Heti alkuun: Tämä kirjoitus ei ole kielipolitiikkaa. Itselle ei asian hoitamisesta koitunut minkäänlaista harmia ja vahinko tuli korjattua. Yritysten mukaan korkokatto tekee vippauksesta kannattamatonta. Tuomo Hirvi YLIVIESKA Ylivieskalainen päätöksenteon kulttuuri ei kestä päivänvaloa Iso kiitos Halpa-Hallille sydäntä lämmittävästä asiakaspalvelusta. Puhelimella: 020 750 4400 Auringonlasku Hongistonjärvellä Toholammilla. Ei teitten loskakelit. Tekijöinä keskipohjalaiset tekstin tuottajat ja kuvittajat. Lähetä kuvat sähköpostilla osoitteeseen lukijankuva@kpk.. Juuri luin jostain (arvatenkin kirjaston) lehdestä, miten lapsiperhetalouksista jatkuvasti 10% elää yli tulojensa ja kolmanneskin suoraan kädestä suuhun. En ole missään kuullut, että vastaavaan on kyetty. Suostumalla kuuntelemaan eri kielisiä ihmisiä oppii paljon heidän puhumansa kielen taustoista ja pääsee heitä lähemmäksi ja pääsee syvemmälle tutkimaan heidän kulttuureitaan. Mutta kun minulle vähintään kolme kertaa viikossa tarjotaan puhelimitse mahdollisuutta liittyä uudistuneeseen kirjakerhoon, tai tilata naistenlehti puoli-ilmaiseksi kalleilla kaupantekijäisillä, en oikein ikinä kehtaa tunnustaa, että kiitos vaan, mutta lainaan nämä kaikki kirjastosta. Myöhempänä visiona olisi, kansainvälinen elektroniikkateollisuus investoisi Suomeen lyhyen logistiikkaketjun takia. Osa-aikatyön tekemisen estää monen osalta soviteltu työttömyyspäiväraha. Mitäpä jos viime vuosina avatut Ilomantsin ja Raahen kultakaivokset olisivat valtion kirstun rahamyllyjä. Ylivieskan kaupunginjohtajakin esiteltiin, mutta ei tämä nykyinen (sanottakoon, että hyvä kaupunginjohtaja meillä nyt on) ole näöltään hän, joka minulle esiteltiin. Kirkossa käyvä, KEMPELE Pikavipeille on vaihtoehtona sosiaalinen luotto. Joissain tapauksissa käteen jäävä tulo pienenee. Kevyen liikenteen väylällä nopeasti liikkuva mopo on aina vaaratekijä. Kunnon eläkkeet, työn tuottavuus ovat nousseet ja rahaa on, mutta se menee harvalle eliitille ja ulkomaisille pankeille. Näitä kuppikuntia on kasailtu aina tarpeen mukaan eikä suinkaan kaupunkilaisten parhaaksi, vaan aina omaa etua ajamaan taikka omaa vallankäyttöä pönkittämään. Kuntouttavat ym valmentavat työmahdollisuudet kun eivät valitettavasti tuo oikeaa työpaikkaa eikä varsinkaan sitouta työhön eikä yritykseen ilman palkkaa ja työsopimusta. Miten on veljet ja siskot yhteistyön laita näissä kuvioissa. /mielipide Postitse: Keskipohjanmaan toimitus/mielipide, PL 45, 67101 KOKKOLA Tekstiviestillä: Kirjoita tekstiviestin alkuun MP ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi. Minun mielestäni keskusta-kokoomus-demari -blokki, joka on johtanut Suomea, on hukannut h-hetken etenkin elinkeinorakenteen kehittämisessä. Velin kirjan etukansi oli kuvataiteilija Hannu Kivelän käsialaa. Elvi Löhönen KOKKOLA Ilontäyteinen sanataidejuhla Olen Ylivieskan päätöksenteossa kohdannut aivan uudenlaiset tavat – niitä ei ole missään. Veli romaniaan Hakkuumestari ja Ritva-Elina runojaan (suomeksi/ruotsiksi). Jee. Ei ole itsestään selvää, että ihminen osaa käyttää kieltään oikein. Elise Pihlajaniemi Kuinka paljon on liikaa. Mm. Vähempään ja yksinkertaisempaan tyytyminen tuottaa ihan uudenlaista iloa tänä ylenpalttisuuden aikana. Ei mikään voinut estää Toholammin kulttuuritalolle menoa. Tosin Nokia teki myös paljon jo tällä saralla. Netissä: www.kp24.. Aloitus vaatii kuitenkin paljon rahaa. Kalliit kaupantekijäisetkin yleensä löytyvät lähikirppikseltä puolen vuoden sisään. Kieli on, kuten me kaikki tiedämme, väline ihmisen suussa. Pikavippiyhtiöt vastustavat korkokattoa ankarasti. Silti uuden tavaran ja kulutuksen ihannointi on suurin syypää kaikenlaisiin kotitalouksien luottokriiseihin ja pikavippien ottamiseen. Saadaan ainakin uusi ja terveempi hallintomalli tähän pitäjään – tätä ei kehtaa näyttää kenellekään. luetteloa voisi jatkaa vielä pidemmälle. Naurettavaa touhua sanon minä. Sitten pankkisiirrot ja loput kirjatkin. En nosta mitään nyt minulle merkittävää yksittäistä asiaa pöydälle, vaan totean ihan yleisesti päätöksenteon kulttuurista, jonka juuret ovat todennäköisesti yhden puolueen ylivallassa ja kun se on murentunut, niin on pitänyt aloittaa lehmänkaupat muiden puolueiden, taikka yksittäisten edustajien kanssa. Kulutuksen vähentämiseen liittyvät muotiilmiöt edustavat mielestäni terveitä tuulahduksia menneiltä ajoilta. Sivulla 2 enemmän kuin puolet puheenjohtajakisasta, sivu 16 Tuomo Puumalan henkilöhaastattelu ja mielisidesivulla Olli Rehnin ylistys. Uutiset on nykyisin helppo lukea netistä. Talkootyöt eri asia, KOKKOLA Iran on poikkeuksellisten talouden edellytystensä ja vallan pyrkimystensä tiellä, jonka risteys on hallitsematon suhteessa sotaan ja rauhaan. Sitä voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan. Se kun on mokomanlainen taito ihmisillä kierrättää henkistä pääomaa toistemme rikkaudeksi. Nyt siellä saa pienluottoa 100-500 euroa. Suomi, Ruotsi ja muita Euroopan valtioita kuuluu EU:n provinssiin, jota Brysselissä ja Strasbourgissa hallitaan. Toinen vaihtoehto on umpiutuminen, jonka seurauksena voimme jäädä yksin EU:ssa ja koko Euroopassa. Ja koska ei ole olemassa mitään ”täällä et voi kuluttaa”-festareita minne mennä lasten kanssa eikä aina halua mennä retkelle metsään, ainoa paikka nähdä ei-virtuaalisia ihmisiä tai kuluttaa aikaa on joku Ylivieskan viidessadas kauppahärdelli, jossa kersat voi nähdä Muumipeikon. Ylivieskalaiseen päätöksentekoon on aina kuulunut lisälistoilla suhmurointi ja asioiden kiireellisesti hoitaminen jostakin syystä, joka minulle ei ole selvinnyt koskaan. Muun muassa RKP:ta koskeva pikku uutinen oli lähinnä ironinen. Täällä jo yläkouluikäiset ovat tottuneet, ettei heidän tekemisiinsä puututa kodin ja koulun ulkopuolella. Pitkäksi jonoksi riitti kirjojen hankkijoita ja nimikirjoitusten kalastajia. Tällä pakkosyötöllä harkitsen jo vakavasti, lopetanko lehden tilauksen. Asianosaisille pitää aina antaa ihmisarvo ja sen tulee näkyä avoimena valmisteluna. Olen toki kuullut, että erikoisia yhteisten tapojen hoitomenetelmiä käytetään jossakin muuallakin, mutta en ole kohdannut vastaavaa ihan henkilökohtaisesti. Vantaalla sitä on saanut 2004 alkaen. Mopon enimmäisnopeus saa olla 45 kilometriä tunnissa. Käsittelen tässä ihmisten puhumia eri kieliä ja kielikulttuureja. Ilomme on yhteinen. ANTERO YLITALO/TOHOLAMPI Keskipohjanmaa julkaisee mielipidesivun alalaidassa muutamana päivänä viikossa lukijoiden lähettämiä kuvia. Toholampiset kirjailijat/kirjoittajat opettaja Veli Ranta-Ojala ja kirkkoherra Ritva-Elina Pylväs esittelivät uusimpia hengentuotteitaan. Työelämän laatua ei edelleenkään mielletä kovaksi jutuksi, vaikka siitä niin paljon puhutaan. Oikeusministeriön esitys korkokatosta on kuitenkin kannatettava jo siksi, että se jarruttaisi vippikierrettä ainakin hieman HELSINGIN SANOMAT Yrittäjäjärjestöt ilmoittivat hallituksen kehysriihen jälkeen, että työuraratkaisujen olisi pitänyt olla tiukempia, jotta työvoima saadaan riittämään. Jokin suurempi asia kiinnosti, veti ja yhdisti. Te toholampiset ja ulompaa tulleet lukijat olitte/olette avainasemassa. Kaikenlaista panostamista ja yltäkylläisyyttä etelänlomineen ja uudenmallisine sohvineen pidetään puheissa ja mediassa ihan arkisina asioina, vaikka ne oikeasti kuuluisivat sinne luksusosastolle. vihreät siinä iloisesti mukana – myi pilkkahintaan Kemira Agron Siilinjärven fosfaattikaivoksen norjalaiselle Yaralle. Ei tuulen riepottelut eikä autereinen sumu
Ranskalaispelaaja René Lacostelle suunniteltu bleiseri ja lakki sekä muuta vaatemuotia 1930-luvun tenniskentiltä. Tarkkuudesta kertoo myös se, että isoimmilla kentillä on koneellinen ilmanvaihto, muun muassa koska suuren yleisömäärän hengitys voi liukastuttaa nurmikon. Turnauksen aikana palloa lyödään 19 kentällä, jotka ovat käytössä myös turnauksen ulkopuolella. Matkaoppaat eivät valehtele: Tongariron ylitys on vaeltajan unelma ja upeinta, mitä Uudella-Seelannilla on tarjota. PALLON YMPÄRI Lontoon keskustasta löytyy yksi Euroopan suurimmista maailman merielämää esittelevistä akvaarioista. Nähtävää on paljon ja kokonaisuudet hienoja, mutta moitittavaakin löytyy. Miesten mestaruudesta pelattiin jo 1877. On nähtävä tulivuoret, opeteltava ääntämään Tongariro, Ngauruhoe ja Ruapehu. Seitsemän tunnin bussimatkalla Aucklandista etelään ehtii tsempata itsensä parinkymmenen kilometrin päivävaellukseen. Tarvittaessa nurmikkoa kastellaan. Alueella on lisäksi 30 muuta kenttää, joista 9 on massakenttiä ja 5 sisäkenttiä. Yhdysvaltalaisen merentutkimuslaitoksen mukaan kaupunki vajoaa 2-4 millimetriä vuodessa. Muilla kentillä työt alkavat yleensä myöhemmin. Talvella mittaa on 15 millimetriä ja muulloin 12. Tämä mahdollisuus poistuu puolivälierien jälkeen. Täysin erilainen maailma on ihan lähellä, mutta silti kaukana. Kentänhoitajilla riittää kiirettä, sillä Lontoon olympialaisten tennisturnaus pelataan Wimbledonissa vain kolme viikkoa Grand Slam -turnauksen jälkeen. Avoaltaassa uivat rauskut vaikuttavat pitävät ihmisten seurasta. Wimbledonin tennisturnaus on tuttu suomalaisille takavuosien tv-lähetyksistä. Tuoleja varjellaan pressuilla. Venetsia uppoaa nopeasti JUHANI LAAKSO. Harva tietää, että tennispyhättöön voi tutustua opastetulla puolentoista tunnin kierroksella sekä monipuolisessa museossa. Sisäänpääsymaksu on korkea. Värikkäintä seurattavaa ovat pikkukalat omissa akvaarioissaan. Venetsia kallistuu kohti Adrianmerta. Kuudessa viikossa ehtii pyöräillä maanjäristyksen runtelemassa Christchurchissa, matkustaa lautalla leudossa merenkäynnissä eteläsaarelta pohjoissaarelle, kitkeä rikkaruohoja mustikkafarmilla ja tuijottaa kuumia lähteitä Rotoruassa, pestä joogakoulun ikkunoita Albanyssä, tuhlata dollarinsa matkamuistomyymälään Wellingtonissa, kavuta vuorelle Taurangassa ja tutustua maorihistoriaan Aucklandissa. Paikka on sokkeloinen ja opasteet puuttuvat. UUSIMPIEN tutkimusten mukaan Venetsia uhkaa vajota viisi kertaa aiemmin uskottua nopeammin. Olosuhteita seurataan tarkasti tietokoneella. Eläintenhoitajia voi nähdä ruokkimassa eläimiä, jopa sukeltaen. Vetonaulana ovat hait, joita uiskentelee altaissa yli 40. Ruohon pituus on tarkasti määritelty. Pienellä alueella on tiivis tunnelma, sillä katsojia on turnauksen aikana noin 450 000. Verenmakuinen nousu tulivuorelle unohtuu viimeistään, kun seisoo huipulla, kaivaa rinkasta suklaalevyn ja tähyää kohti ruosteenpunaisena hohtavia, muinaisia kraatereita. Ne edustavat 12 eri lajia. Tennisseura luovuttaa kentät olympiakomitean käyttöön. Keskusja ykköskentällä pelataan tärkeimmät ottelut isojen katsomojen silmien edessä. Turnauksen aikana ruoho pidetään 8 millimetrin mittaisena. Tenniskenttien ympärillä on kerrosja omakotitaloja, joita monet asukkaat vuokraavat kisojen ajaksi kovaan hintaan pelaajille ja varakkaille katsojille. Kummallinen ratkaisu on sijoittaa mukavuuslaitokset vasta kierroksen loppuun. Tyynenmeren tankissa on yli miljoona litraa vettä ja jopa kolmimetrisiä kaloja. Suurimpien kenttien katsomopaikat ovat himotuimmat. Ensimmäinen turnaussunnuntai on lepopäivä. Sitä käytetään myös opetustarkoituksiin. Muille kentille myydään aluelippuja. Paikka sopii etenkin lapsiperheille. Oppaamme jättää kertomatta internetistä löytyneen tiedon, jonka mukaan vuonna 1956 mestaruuden voittanut juutalainen Angela Buxton ei ole saanut kutsua klubin jäseneksi. MATKAILU RUOKA TORSTAI KOTI LAUANTAI TERVEYS LAUANTAI ARKI MAANANTAI SEURAAVA MATKAILUSIVU 01.05. Uudessa-Seelannissa matkapäivät hupenevat nopeammin kuin missään muualla. Etenkin suuressa tankissa uiskentelevien kalojen katselu on hyvin rauhoittavaa, lähes meditatiivista ajanvietettä, jota voisi jatkaa pitkään. ja Olympialaisten tennisturnaus 28.7.-5.8. Pelaajat pukeutuvat valkoisiin peliasuihin, katsojat nauttivat mansikoita kermavaahdolla ja kuninkaalliset tiiraavat otteluita aitiossaan keskuskentällä. Kentillä ja niiden ympäristössä ei ole mainoksia. London Aquariumin näkee ja kokee vuosittain noin miljoona ihmistä. Wimbledon tunnetaan muun muassa perinteistään. Hauskinta katsottavaa ovat kahdeksan touhukasta gentoopingviiniä, jotka sukeltelevat ja uivat tyytyväisen oloisina omassa arktisessa altaassaan. Siinä on paljon, mutta ei tarpeeksi. Majesteetillisen hitaasti Tyynenmeren tankissa lipuvat jättiläiskilpikonnat ovat vaikuttava ja lähes epätodellinen näky. JUHANI LAAKSO Museon erikoisuus on John McEnroen hahmo, joka kertoo muistoistaan lasivitriinin takana olevassa, aidossa 70-luvun pukuhuoneessa. Wimbledonissa nähdään olympialaisten ajan mainoksia. Näytteillä on yli 500 eläinlajia, 14 eri teemaa kolmessa kerroksessa ja 50 allasta, joissa on yhteensä huikeat 2,5 miljoonaa litraa vettä. Onnekkaimmat saavat osallistua ruokkimiseen. Keskuskentän ja ykköskentän ruoho kylvetään heti turnauksen päätyttyä. Hauska idea on tankin kaksi kookasta Pääsiäissaarten moai-veistosten kopiota. Ensimmäiseen miesten kaksinpelin pokaaliin on kaiverrettu 1877-83 voittaneiden nimet. On pakattava rinkkaan viimankestävä palttoo, kalsarit sekä myslipatukoita ja otettava suunta kohti kuulua kansallispuistoa. Gentoo on aktiivisin eri pingviinilajeista. Jäsenyydestä haaveilevan on saatava suosituskirje neljältä täysjäseneltä, joista kahden on täytynyt tuntea hakija kolme vuotta. Sisään pääsee, mikäli onnetar suosii erittäin suositussa arvonnassa. Vuonna 1997 avattu London Aquarium sijaitsee Thamesin rannalla London Eyen lähellä, vastapäätä parlamenttitaloa. Wimbledonin tennisturnaus pelataan 25.6.-8.7. Useimmille jää vaihtoehdoksi jonottaa lippuja yön yli. Pingviinit tuotiin akvaarioon viime vuoden toukokuussa Edinburghin eläintarhasta. Turnauksen järjestää yksityinen The All England Lawn Tennis and Croquet Club. Kerhon jäsenet saavat pelata kentillä ja ostaa kaksi lippua jokaiselle pelipäivälle. Ne kurottautuvat vedenpinnan päälle, ikään kuin tervehtimään yleisöä. Vuorovaikutteisessa museossa on nähtävänä monipuolista tennishistoriaa, kuten aito pukuhuone viime vuosisadan alkupuolelta. Kenttää ympäröivä sähköaita suojaa sitä nälkäisiltä ketuilta. Tennisturnaus on maailman vanhin, tunnetuin ja arvostetuin. Näillä kentillä pelataan lähes poikkeuksetta vain kaksi viikkoa vuodesta eli turnauksen ajan, mutta ruohosta pidetään tieteellisen tarkkaa huolta ympäri vuoden. Otteluita voi seurata myös screeniltä pengerretyllä viheralueella. Vuonna 1868 perustetussa seurassa on 375 täysjäsentä, noin 100 pelaavaa väliaikaisjäsentä ja kunniajäseniä, kuten Wimbledonin kaksinpelien voittajat. Juhani Laakso Värikäs ja rauhoittava elämys London Aquarium esittelee monipuolisen valikoiman mereneläviä jättiläiskilpikonnista pingviineihin Pienet, eksoottiset kalat ovat värikkäintä katsottavaa monipuolisessa, mutta sokkeloisessa London Aquariumissa. Kalojen lisäksi nähtävänä on esimerkiksi krokotiilejä ja maailman myrkyllisimpiin eläimiin kuuluvia, pieniä ja värikkäitä nuolimyrkkysammakoita, jotka elävät sademetsissä. Naisten kaksinpelit aloitettiin 1884. Paikoille jonotetaan ja paikaltaan lähtevä menettää paikkansa. JUHANI LAAKSO Borg, Navratilova, Sampras, Federer... Juhani Laakso Perinteikäs tennispyhättö yllättää Maailman ainut ruoholla pelattava Grand Slam -turnaus on äärettömän tarkka pelikentistään ja perinteistään Wimbledonin keskuskentällä on siirrettävä valolaitteisto, jolla edistetään ruohon kasvua. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 14 YHTEYSTIEDOT: Teematoimitus 020 750 4400 teema@kpk.. Anne Puumala Kirjoittaja matkustaa maailman ympäri Yli Tongariron Verenmakuinen nousu tulivuorelle unohtuu viimeistään, kun seisoo huipulla
Sunnuntaina oltiin poikkeuksellisesti Villan koululla Kokkolassa, muutoin harjoitukset pidetään Kälviällä, sillä kuoro on saanut pysyvämmät harjoitustilat Kälviän opistolta. Tarina kuvaa myös miten olosuhteet voivat joskus tehdä viattomasta ihmisestä rikollisen, hän selvittää. Nimeksi sopisikin Äärimmäisen perusteellinen ja uskomattoman taitava. KIRJAT. Musiikin monitoimimies ja kuoronjohtaja Simo Kangas on ajanut Euroopan tiet ristiin rastiin monet kerrat ja monella vuosikymmenellä. Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoron ensimmäiseksi kuoronjohtajaksi kutsuttiin pankinjohtaja Jorma Tolonen. Noista päivistä on vettä virrannut todella paljon neljän jokilaakson joissa. Musiikin värejä pianolla nelikätisesti soitettuna on puolestaan Satu Hyvärisen ja Pauliina Virkkalan opinnäytekonsertti, jossa kuullaan pääasiassa nelikätistä pianomusiikkia. Vain taivas kattona – Voi kai tätä soittaa kahdeksankätisestikin, tuumivat opinnäytekonserteistaan tiedottaneet Julia Hansson, Minja Jantunen, Satu Hyvärinen ja Pauliina Virkkala. Hän sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen tai muuhun mielialahäiriöön. – Muutimme Kokkolaan Varkaudesta, jossa olin aloittanut kuoroharrastuksen. Se on jatkoa toissa vuonna ilmestyneelle Yösyöttö-romaanille. Satavuotiaan Titanicin ja WTC:n ohella Norjan Utöya ja kotimaiset koulutragediat muistuttavat käsityskyvyn ylittävistä kollektiivisista menetyksistä. Koskaan ei ole ollut tarkoitus mennä ”siitä, missä aita on matalin”. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 15 KULTTUURI YHTEYSTIEDOT: kulttuuri@kpk.. 447 s. Tämän taito on kirjailija, toimittaja ja käsikirjoittaja Eve Hietamiehellä. Harmonikan lisäksi Hansson soittaa pianoa ja laulaa, yksi illan vieraista on opiskelukaveri Minja Jantunen, jonka opinnäytekonsertti kuullaan myöhemmin samana iltana Kokkolan kirkossa. – Oikeastaan huono sää on hyvä juttu. Maakuntakuoroa säestävät konsertissa Reijo Tunkkari, 1. Suomalaissäveltäjät Jean Sibelius, Toivo Kuula, Leevi Madetoja, P.J. Kirjassa toisto alkaa puuduttaa, mutta kai se on tehokeino rutiinien kuvaamiseksi. Muun muassa Veikko Vionoja ja Justus Sarisalo lahjoittivat maalauksiaan, joista saatiin toimintaan varoja. Romaani on kiinnostava ja hauska lukukokemus. Silti runsaudenpulan sijasta niukempi ilme ja kevyempi ote olisivat voineet tuoda esille enemmän taidetta kaiken taidokkuuden alta. KP/TIINA RUOTSALA Leena Ahlholm (KP) Tarhapäivä on tuotteliaan Eve Hietamiehen kahdeksas romaani. Lukijalle asiat näyttäytyvät kuitenkin hassuina sattumuksina. Raudasoja uskoo, että maakunta itsessään ei enää vedä tämän kuoron riveihin uusia laulajia. Sitten kuvio sotkeutuu, kun leikkipuistoystävä Ennin tytär Terttu lankeaa Paavon huollettavaksi, koska Enni katoaa. Tom Hanks ja Sandra Bullock selviytyvät rutiinillaan, mutta aikuisillakin olisi vaikeuksia Oskarin tunnemyrskyn tulkitsemisessa. Hän viihtyy mukavassa porukassa, ja se on myös yksi syy jatkaa lauluharrastusta juuri maakuntakuorossa. Tiedetään jo Oskari Tokoin Suomen senaatin puhemieskautensa aikana käyneen keskusteluja ”kuorosta, jossa me keskipohjalaiset kaikki yhdessä laulaisimme niitä virsiä, joita kerran lapsena siellä kotona laulettiin.” Maakunnan suurmiehet Viljami Kalliokoski ja Evald Vainio toimivat Maakuntakuoron puolestapuhujina kuoron alkuaikoina ja hankkivat sille talouselämän tukea. Nyt, 60 vuotta myöhemmin, Maakuntakuoro juhlii pyöreitä vuosikymmeniä juhlakonsertissaan Kokkolan kirkossa tulevana sunnuntaina. Pia yrittää pitää Paavoon yhteyttä, ja Paavo haluaa äidin. Tyttölapsi sotkee arjen Eve Hietamies: Tarhapäivä. Päähenkilöiden päivät ovat kiireistä härdelliä ja monenlaisia takaiskuja täynnä. Oskar on ylienerginen ja yliherkkä. Yösyöttö kertoi Antti Pasasen selviytymiskamppailusta yhä harvinaisessa tilanteessa, jossa isä huolehtii yksin vauvastaan. . Aikuisten ongelmia Oskar ei voi ymmärtää, mutta yritys on kova ja halu auttaa: ”Oletko halauksen tarpeessa?”, poika kysyy. Reissulle mukaan hän ottaa tamburiinin, koska se rauhoittaa pelokasta poikaa. Pinkin sävyjen soinnutus, kimallukset, leluhahmot ja tanssitunnit sekoittavat miehen pasmat pahasti. – Simolle ei löydy korvaajaa, hän saa kuoron soimaan. Nuori Thomas Horn on mahdottoman tehtävän edessä. Oman ajan ja naisen puute syö miestä. viulu, Iida Tunkkari, 2. Solisteina laulavat Johanna Lehesvuori, sopraano, Laura Mäkitalo, altto, Simon Granlund, tenori ja Markku Hekkala, basso. Laulajia toivottiin kattavasti jokaisesta osasta Keski-Pohjanmaan maakuntaa. Appiukko pyysi mukaan maakuntakuoroon ja siitä asti olen laulanut mukana. Hän tuli Maakuntakuoroon vuonna 1964 ensin laulajaksi ja solistiksi. Toki muutakin on luvissa. Pasasen väitetään hankkiutuvan hankaliin tilanteisiin, mutta hänhän vain joutuu niihin! Naisihmisestä tuntuu huvittavalta, kuinka iso ongelma Tertun pukeutumisesta tulee Antille. Hannikainen, Heino Kaski, Taneli ja Ilkka Kuusisto sekä lohtajalaislähtöinen Eero Erkkilä ovat vahvasti edustettuina. Hän on syystäkin vihainen, kun Pian pettää lupauksensa lapselle. Toivottavasti se vaikuttaa myös asenteisiin niin, ettei pieniä lapsia hoitavaa miestä pidetä kummajaisena eikä lapsia vaadita leikkimään ja pukeutumaan sukupuolineutraalisti. Takarivissä vasemmalla kuoron puheenjohtaja Hannu Raudasoja. . Matkoja on ollut helppo toteuttaa, koska kuski on omasta joukosta. Kun Maakuntakuoro alkoi laulaa Kesäpäivä Kangasalla-laulua Viru-hotellin aukiolla, vanha kuoromies, tuleva presidentti Ahtisaari hyppäsi mukaan kuoroon. Perustamisvuonna 1952 oli Maakuntakuoron vahvuus neljäkymmentäkolme henkilöä. . Osaston esimies: Tiina Ruotsala 0207504426 Toimittajat: Maija Ahonen 0207504414 Leena Nygård Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Räntää läpsii loputtoman lohduttomalta näyttävässä kevätsäässä sunnuntaina kun KeskiPohjanmaan Maakuntakuoron puheenjohtaja Hannu Raudasoja toivottaa kädestä pitäen kuorolaiset tervetulleiksi harjoituksiin Villan koululle Kokkolaan. Mieleenpainuvia kuoromatkoja on tehty varsinkin Manner-Eurooppaan paljon bussilla. KP/JUHA SALLINEN Hannu Björkbacka KOKKOLA Yhdeksänvuotias Oskar menettää isänsä Manhattanilla 11.9.2001. Bio Rex 2, Kokkola. Toisaalta: – Onhan kuoro ollut ennenkin tauolla ja elpynyt uudestaan. Suuri ponnistus on saada poika ajoissa tarhaan, selvitä töistä ja kotitöistä, Piasta ja muista ihmissuhteista. Oskar päättää jatkaa isän kanssa harrastamiaan etsintäleikkejä selvittääkseen, mihin lukkoon avain sopii. Daldry haluaa antaa katetta juonen herättämälle uteliaisuudelle ja yleisön toiveelle löytää ratkaisu Oskarin ongelmaan. Kuvaus Chris Menges. Juhlakonsertti kuullaan Kokkolan kirkossa tulevana sunnuntaina. Hanssonin illassa soi klassinen, jota maustetaan hevillä ja barokkihevillä – mukana on myös ripaus kansanmusiikkia. Myös tunnelmalliset wieniläislaulut ovat kuvioissa mukana. Jos Hansson kuvaa konservatorion isossa salissa järjestettävää konserttiaan sillisalaatiksi, niin Jantunen pyrkii omassa illassaan yksikertaiseen ja rauhoittavaan kauneuteen. Hietamies kehittelee hienosti jännittävää juonta. Elokuva on yleispätevä kuvaus menetyksistä ja eroista, joita ei voi unohtaa, mutta on vain jatkettava. Valtaosa on kuitenkin Kokkolasta ja Kälviältä. USA:n ja Kanadan maanteitä maakuntakuorolaiset ovat matkustaneet yhteensä tuhansia maileja. Juhlakonsertin ohjelmaa Raudasoja kuvaa haastavaksi, esinäkemältä jopa mahdottomaksi laulaa, mutta niin vain harjoitusten myötä (”kun tarpeeksi monta kertaa on tahkottu”) paras sävel on löytynyt. – Kirkkokonsertissa kuullaan musiikkia aina barokkimusiikin helmistä sielukkaaseen Piazzollaan. Ohjelmassa on Mendelssohnin Lauda Sion, Mozartin Missa brevis in D sekä Händelin Halleluja, oratoriosta Messias. Hyvärinen ja Virkkala ovat soittaneet yhdessä nelikätisesti heti opintojen alusta saakka eli jo neljä vuotta. 2011. Kuutisen vuotta kuoroa johtanut Raudasoja asuu itse Kokkolassa. City Blue Two, Pietarsaari. Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä. Maakuntakuoron laulajat ovat sitoutuneet kuoroon todella pitkäjännitteisesti. Harmonikkaa pääinstrumenttina soittava Julia Hansson sen tiivistää: – Ajattelin, että kun kerrankin saan pitää oman konsertin, niin laitan siihen kaikkea mitä osaan ja mistä olen kiinnostunut! Niinpä Hansson muun muassa sijoitti Imbroglio-nimiseen konserttiinsa näytelmän yhdistämään eri teoksia. Schubertin G-duurimessu sekä Vivaldin Gloria D-duuri ovat myös ohjelmistossa. Ulkomaisten säveltäjien teoksia ovat Händelin Messiasoratorio Halleluja, Mendellsohnin Lauda Sion, Mozartin Requiem, Te Deum, Missa Brevis ja Ave verum corpus. Varsinaisena kuoroajatuksen toteuttajana voidaan pitää Maakuntaliiton silloista toiminnanjohtajaa Eino Isohannia, joka esitti Keski-Pohjanmaan Maakuntaliiton työvaliokunnalle vuoden 1952 alussa kuoron perustamiselle ilmenevän riittävästi kannatusta. Fieldsin opetuskin elokuvasta Fatal Glass of Beer (1933): ”Älä riko toisten ihmisten tamburiineja.” Miten elämästä selvitään hengissä Tamburiini rauhoittaa Thomas Hornin pientä kulkijaa, kun avain on, mutta lukko hukassa. On pakattava kahdet varavaatteet ja viikonloppukassit. Kuorolaiset tulevat mielellään harjoituksiin, kun ei päivän aikana oikein muutakaan voi tehdä, mies hymyilee. Maakuntakuoro on vieraillut Pohjois-Amerikassa neljä eri kertaa. – Ohjelmaa värittävät erilaiset kokoonpanot viuluista saksofoniin ja lauluyhtyeeseen, nuoret pianistit kertovat. Monologipurkaukset maistuvat keinotekoisilta, kun Daldry uhraa herkkyyden tehokkuudelle bravuurikohtausta metsästäessään. Tekijät voisivat ottaa veteraanista oppia: vähemmän on elokuvassakin enemmän. Oskar tutustuu maailmaan, jota suojattua elämää viettänyt pikkupoika ei tiennyt olevan olemassakaan. – Tietysti tällainen ohjelma vaatii myös muutaman hyvän laulajan sekaan... Warner Bros. Traumatisoitunut poika löytää jäämistöstä oudon avaimen. Yleensä maakuntakuoro harjoittelee kerran kuukaudessa. Maakuntakuoron ohjelmisto koostuu hengellisestä ja maallisesta tuotannosta. Maakuntakuorosta sekakuoroksi 60 vuotta täyttävä Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoro harjoitteli Villan koululla. Vuodesta 1983 hän on ollut Maakuntakuoron taiteellinen johtaja. Oudon nimen takaa löytyy erikoinen tarina erikoisesta lapsesta. Juhlavuosi on hieman tiivistänyt harjoitustahtia ja stemmaharjoituksiakin on pidetty. Paavon äiti Pia häipyi kuvioista pian pojan syntymän jälkeen niin, että taksin perävalot vain vilkkuivat. Fiksu poika on aina ollut loputtoman utelias, mutta vanhemman menetys ajaa positiivisetkin luonteenpiirteet ylikierroksille. Simo Kangasta Raudasoja kiittää kärsivälliseksi kuoronjohtajaksi, joka saa tavallisesta harrastajastakin parhaat puolet esille. Parhaat näyttelijäpisteet saa ruotsalainen Max von Sydow, joka hurmaa sanomatta ainuttakaan repliikkiä. Nykyinen vahvuus on noin neljäkymmentä. Takautumin ja yllättävin kohtaamisin fi lmi luo oman erityismaailmansa. Pääosissa Thomas Horn, Max von Sydow, Tom Hanks, Sandra Bullock, Viola Davis. Maallisella puolella kotiseutuaiheiset kansanlaulut ovat etusijalla. Antti tekee hyvää, mutta hän ei selviäisi ilman tukihenkilöitä, joista tärkeimpiä ovat suurperheen äiti Anna ja hänen poliisimiehensä, Antin isä naisystävineen sekä Ennin äiti. 129 min. Pitkä elokuva on siisti, mutta kaavamainen. Lapset on vietävä tarhaan, kahteen eri tarhaan. Tarhapäivän kieli on humoristista ja paikoin ronskiakin. Kun parivaljakko kuvaa soiton teknistä puolta, toimittajan ajatuksissa alkavat muodostelmaluistelijat kiitää jäällä; on soitettava balanssissa ja yhtäaikaisuus on kaiken a ja o. Director Cantus Simo Kangas on kuitenkin luku sinänsä. Matti Heikkilä Tasan kuusi vuosikymmentä sitten kokoontui Ylivieskaan kuorolaulun ystäviä, joiden kristallinkirkkaana ajatuksena oli perustaa koko maakuntaa kattava sekakuoro. Jonathan Safran Foerin romaaniin perustuva Äärimmäisen lujaa ja uskomattoman läheltä on sopivaa jatkoa ohjaaja Stephen Daldryn kasvukertomusteemalle (Billy Elliot, Lukija). Lukuisat kuorolaiset ovat laulaneet kuorossa jopa kymmeniä vuosia. Jotta yleisö ei aivan turtuisi pelkkään nelikätisyyteen, tytöt pyytävät perjantai-illan konsertin aikana myös kolmannen pianistin saman instrumentin ääreen eli silloin sävelet soivat jo kuusikätisesti. Samaa ajatusta oli palloteltu useasti ennenkin. Foerin kirja ja Daldryn elokuva tarjoavat avainta ja oivallusta myös arkipäiväisempien luopumisten hallintaan. Ostokset, ruokailut, pesut, pyykit, siivoukset, nukuttamiset ja pukemiset toistuvat lapsiperheen arjessa päivästä toiseen loputtomasti. Harvalla kuorolla on ollut riveissään laulamassa tuleva tasavallan presidentti, mutta Maakuntakuorolla on: vuonna 1993 Maakuntakuoron vieraillessa Tallinnassa muuan Martti Ahtisaari oli kampanjoimassa pyrkiessään tasavallan presidentiksi. Keski-Pohjanmaan Maakuntakuoroa ovat johtaneet monet nimekkäät kuoronjohtajat, muun muassa Ossi Elokas, Eero Erkkilä, Eino Haipus, Matti Hyökki, Rauno Rännäli. Tarhapäivässä Paavo on varttunut 5-vuotiaaksi, ja Pasasten arki on alkanut jotenkin sujua. Jantusen mielestä harmonikka soi erityisen kauniisti kirkossa, hän vertaa sointia urkuihin. Kuoro täyttää nyt kuusikymmentä vuotta. Toinen pianisteista näyttää, milloin aloitetaan. Filmi on pätevä, ihan kuin päähenkilönsä, yrittäessään yhtä pakkomielteisesti koluta joka nurkan. Kuorossa on laulanut kuudenkymmenen vuoden aikana useita satoja laulajia. Tykkään sekakuoron soinnista, hän selvittää ja toteaa, että vuosien varrella kuorolaiset ovat tulleet tutuksi. On taito kirjoittaa hauskasti vakavista asioista. Neljän jokilaakson alueella toimiva kuoro perustettiin jo samana iltana, ja kuoron nimikin oli valmiina. Parhaina vuosina on laulajia ollut kuusikymmentä, jopa ylikin. Taustalla oli toimittaja Otto-Eemeli Hirven esittämä ajatus koko maakuntaa kattavasta kuorosta. Käsikirjoitus Eric Roth Jonathan Safran Foerin romaanista. Syyspuolella juhlavuotta on tarkoitus konsertoida Helsingissä Temppeliaukion kirkossa samansisältöisen ohjelmiston kera. Kaikki kolme konserttia ovat Keski-Pohjanmaan konservatorion kevään viimeiset toisen asteen opiskelijoiden opinnäytekonsertteja. viulu, Esa Laasanen, sello, Oskari Hannula, basso, Anna-Leena Kangas, alttoviulu ja Keijo Vättö, urut. Filmin sanoma on silti hyvä muistaa, kuten W.C. Pia vain on toivottoman epäluotettava. ELOKUVA Tiina Ruotsala KOKKOLA (KP) Vain taivas on kattona neljän nuoren naisen opinnäytekonserteissa. Pakkomielteinen löytöretki johtaa satoihin paikkoihin ja koteihin. Silti hän tuntee myötätuntoakin ja yrittää huolehtia myös Piasta. Ohjaus Stephen Daldry. Kymmenen vuotta kuoron riveissä laulanut Raudasoja lähti itse mukaan toimintaan appiukon kannustamana. K-12. Konserttini nimi, Oblivion, tarkoittaa unohdusta – tässä konsertissa toivomuksena on unohtaa kaikki muu paitsi musiikki, hän tiivistää illan antia, jossa Julia Hansson tulee puolestaan harmonikkaduon toiseksi puolikkaaksi ja konsertin lopuksi kuullaan myös kvintettiä. Puheenjohtaja ei lähde ennustamaan, pitkäänkö vielä yhdessä lauletaan. Antin suhtautuminen on ristiriitaista. Ylipäätään kuorolaisten keski-ikä on aika korkea. On vaikea kuvitella, miten pääsisi kärryille uutuudesta, jos ei olisi lukenut sen edeltäjää, jossa Antti jäi käytännössä yksinhuoltajaksi Paavon ollessa vauva. – Näytelmä on kertomus tytöstä ja siitä, kuinka elämä voi joskus olla julmaa ja epäreilua. Kahden haasteellisen teoksen ohjelman toteuttaminen on vaatinut taiteelliselta johtajalta Simo Kankaalta ja kuorolta pitkiä ja toistuvia harjoituksia. Filmintekijät prässäävät lapsinäyttelijää liikaa. Otava, 2012. Pasasen miehet, isä toimittaja Antti Pasanen ja poika 5-vuotias Paavo Pasanen, ovat kerronnan keskiössä, kuten Yösyötössäkin. . Kuoronjohtaja myös kuskina Kuuteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon. Tässäkään päämäärä ei ole niin tärkeä, kuin se, mitä matkalla opitaan. Uskollisimmat käyvät harjoituksissa Perhosta saakka, pohjoisimmat tulevat Himangalta. Harrastekuorokin vaalii tasoa
YLE Klassinen 06.00 Aamuklassinen. 09:11 Bowen: Sonaatti huilulle ja pianolle op.120 (Jeff rey Khaner ja Charles Abramovic). 13.00 Yle Uutiset. Juutalaista hengellistä musiikkia 1600-luvun Italiasta. (Glenn Gould, piano). 15.00 Aktuellt. 18.03 Amadeus. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 16 B. 18.55 Ystävien ilta. 18.50 Iltahartaus. Albéniz: Córdoba. YLE Radio Suomi 05.00 Aamupala. 20.06 Sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Maakuntaradio. 17:03 Tartini: Sonaatti a-molli (Andrew Manze, viulu). VIRTANEN BABY BLUES MASI MUUMI VIIVI JA WAGNER MUSTANAAMIO JERE KARVINEN SARJAKUVAT RADIO-OHJELMAT YLE Radio 1 06.00 Yle Uutiset. 23.10-06.00 Yöklassinen. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 14.03 Kulturtimmen. (Marianne Rörholm, mezzosopraano, Jorma Hynninen, baritoni, sekä YL ja Los Angelesin FO/EsaPekka Salonen). 21.03 Päivä tunnissa. 06.54 Andrum. 17.08 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. 18.00 Aktuellt. 16.03 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. 19.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 18.50 Merisää. 18.00 Yle Uutiset. Otello (Juha Uusitalo, bassobaritoni, ja RSO/Hannu Lintu). 07.30 Yle Uutiset. 09.30 Yle Uutiset. 06.30 Regionala nyheter. 15.30 Regionala nyheter. 10:08 Frédéric Chopin: Tarantella As-duuri (Michel Dussault, piano). 17.00 Aktuellt 17 med dagens debatt. SaintSaëns: Kuusi etydiä vasemmalle kädelle (Leon Fleisher, piano). 13.06 Maakuntaradio. 21:28 Vitali: Chaconne gmolli (Nathan Milstein, viulu, ja Artur Balsam, piano). YLE KUVAPALVELU Tyylivarkaat MAUSTEISTA TUNNELMAA KEITTIÖÖN. 12.05 Puheen Päivä – Raimo Tyykiluoto. (Kim Kashkashian ja Robert Levin). 07.15 Aamusoitto. 07.35 God morgon Svensk. 14:45 Lully: Divertissement n:o 1 lauluäänelle ja soittimille Lullyn baleteista ja oopperoista (Chicago Baroque Ensemble). (Seattlen SO/ Gerard Schwarz). 11.03 Maakuntaradio. 11.03 Svängrum. 07:35 Rossi: Salomon lauluja. Terveysturismiin liittyy kuitenkin omat riskinsä. Mozart: Sonaatti F-duuri (Richard Goode, piano). 17.20-17.28 Urheiluradio. 12.10 Slaget efter tolv – dagens debatt. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 07:26 Paganini: Cantabile ja valssi (Scott St. 08.35 God morgon Svensk. 06.40 Puheen Aamu – Olga K. 07.53 Maakuntaradio. 18:21 Palmgren: Iltaääniä (Risto Lauriala, piano). 03.00 Elävä arkisto. 22.05 Nousevan auringon talo. 23:13 Beethoven: Sinfonia n:o 1 C-duuri 23:41 Holst: Hammersmith. 14:37 Turina: Härkätaistelijan rukous (Hollywood-jousikvartetti). Viime talvena 15-vuotias Elisa teki oman ratkaisunsa ja tappoi itsensä. 22.35-23.05 Taiteilijaelämää. 12.03 Jouren. 91. 19.15 Aftonandakt. 12.55 Suomi tänään. (New York Baroque/Eric Milnes, ja Edward Brewer, urut). 09.10 Sää. Vettenterä on itsekin joutunut aikanaan koulukiusatuksi, joten Akuutti käy jututtamassa häntä projektin tiimoilta ja kertoo enkeli-Elisan koskettavan tarinan. 10.54 Nuotin vieressä. 12:52 Maw: Sonatiini huilulle ja pianolle. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Sportradion. 22:46 Falla: Kehtolaulu 22:49 Stradella: Pysähdy ja palaa takaisin rannalle (Christine Brandes, sopraano, Paul O’Dette, arkkiluuttu, Mary Springfels, viola da gamba, Barbara Weiss, cembalo). 17.03 Stiftelsen. (Bostonin SO/James Levine). nland. 00.00-06.30 Yöradio. 08.54 Andrum. 04:30 W.A. 16.00 Yle Uutiset. 08.15 Ykkösaamu. 06.25-06.56 Nousutahdit. 21:15 Brahms: Kaksi yksinlaulua altolle, alttoviululle ja pianolle Op. 08.03 Puheen Aamu – Olga K. 14.55 Pikkujuttu. E. 07.02 Puheen Aamu – Olga K. 06.05 Hartaita säveliä. 13.00 Yle Uutiset. 15.05 Maakuntaradio. Hyötykasvit kannattaa laittaa pian alulle, joten kerromme hyödylliset vinkit, miten yrtit kannattaa kotona kasvattaa. 13.00 Aktuellt. Radio Vega 06.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 23.00 Puheen Aamun parhaat. 08.00 Yle Uutiset. 07.45 Hartaita säveliä. 09.03 Succémorgon. Myös omalääkärin vastaanotolla maistellaan salaattia. nland. 11.00 Uutiset. 18.03 Sex & sånt. 09.11 Maakuntaradio. MTV3 klo 20.05. 23.10-06.00 Yöklassinen. 12.00 X3M-Nyheter. 11.00 Yle Uutiset. 08.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 17.00 X3M-Nyheter. 17.30 Taustapeili. 15.00 Yle Uutiset. 14.00 Aktuellt. 18.20 Radioteatteri esittää: Välskärin kertomuksia, osa 342. 23.00 Yle Puhe. 07.15 Urheiluradio. 07.00 Aktuellt med väderrapport. 11.00 Yle Uutiset. 14.03 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. 22.05 Radioteatteri esittää: Hanhen selästä, osa 54: Hyvä, parempi, paras teko. 10.00 X3M-Nyheter. 46 ja op. 12.00 Tolvslaget från Åbo domkyrka. 09.00 Aktuellt. 01.02 Puheen Yö. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 08.00 X3M-Nyheter. 18.00 Yle Uutiset. (David Russell, kitara). 16.1516.57 Faunin iltapäivä. 06:51 Medins: Aaria sinfonisesta sarjasta n:o 1 (Detroitin SO/Neeme Järvi). 12.15 Tiedeykkönen. 18.00 X3M-Nyheter. 13.03 Vegalistan – de bästa låtarna just nu. 21.00 Elävä arkisto. 10.05 Regional förmiddag. 21.15 Kultakuume. 01:59 Rautavaara: Sellokonsertto. 07.00 X3M-Nyheter. 02:14 Prokofjev: Sinfonia n:o 5 B-duuri 02:57 Glinka: Serenadi Es-duuri 03:17 Dvorák: Slaavilaiset tanssit op. 12.15 Maakuntaradio. Suomalaiset käyvät yhä useammin ulkomailla hoidattamassa terveyttään. 10.00 Yle Uutiset. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.35 Radiohuset fortsätter. 20:21 Dvorák: Pianotrio n:o 3 f-molli (Golub-Kaplan-Carr -trio). 13.03 Urheiluradio. Scarlatti: Viisi sonaattia kosketinsoittimelle. nland. 15.00 Yle Uutiset. 07.50 Merisää. 15:01 Elokas: Impromptu a-molli (Kimmo Hakasalo, piano). 06:56 Ravel: Jousikvartetto Fduuri (Uusi Helsinki -kvartetti). 08.15 Urheiluradio. 00.00 Yle Uutiset ja sää. Monti: Csardas (Emmanuel Pahud, huilu, ja Mariko Anraku, harppu). Reinecke: Sonaatti huilulle ja pianolle e-molli (Emmanuel Pahud ja Ye. 21.50 Merisää. 21:57 Verdi: Jagon monologi oopp. 20.03 Urheiluradio. 21:01 A. 15:44 Satie: Gymnopédie nro 1 (Emmanuel Pahud, huilu, ja Mariko Anraku, harppu). 17.00 Yle Uutiset. Wolf: Italialainen serenadi (Nomoskvartetti). (Marilyn Horne, mezzosopraano, Pinchas Zukerman, alttoviulu, ja Martin Katz, piano). 07.03 Succémorgon. 06.30 Maakuntaradio. 20.30 Radion sinfoniaorkesterin iltasoitto. 10.03 Ajantasa. 08.30 Regionala nyheter. Groneman: Sonaatti huilulle ja continuolle G-duuri (Jed Wentz, traverso, Balazs Mate, sello, ja Marcelo Bussi, cembalo). 14.00 Yle Uutiset. Järviradio 6.30 Raamattu kannesta kanteen 7.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 8.00 Ilkan verkkokatsaus 9.05 Päivän kupletti 9.10 Juttuja meiltä ja muualta 10.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 11.00 Ilkan verkkokatsaus 11.10 Toivelevyt 0700 98300( 5,05 e/puhelu + pvm) 11.30 Levylautanen 12.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 12.05 Hilpeästi hanurilla 14.00 Terveysuutiset 15.00 Keskisuomalaisen verkkokatsaus 16.00 Keskipohjanmaan verkkokatsaus 16.10 Onnentunti 16.45 Onnittelut ja tervehdykset 17.00 Ilkan verkkokatsaus 17.15 Paikalliskatsaus ja radiossa huomenna 17.30 Hyvän Sanoman Hetki toim.Vimpelin Helluntaisrk. 22.00 Aktuellt med väderoch sjörapport. 16.03 Stiftelsen. 17.20 Kulttuuritunti: Viikon kirja. 21.00 Aktuellt. Vivaldi: Konsertto kahdelle sellolle, jousille ja continuolle gmolli (Lauri Pulakka ja Markku LuolajanMikkola, sello, sekä Kuudennen kerroksen ork./Anssi Mattila). Risto Laitila ja Mikko Penttilä päättävät selvittää sisältääkö salaatti liikaa nitraattia, joka elimistössä muuttuu vaaralliseksi nitriitiksi. 19:36 Bernstein: Rondo for Lifey (Jouko Harjanne, trumpetti, ja Kari Hänninen, piano). 15.03 Radiohuset. 23.00-00.05 Nittiotalstisdag. 15:05 Brahms: Kvintetto klarinetille ja jousille h-molli (Harold Wright, klarinetti ja Bostonin sinfoniaorkesterin kamariyhtye). 15.55-15.58 Yle News. Radio Puhe 06.30 Yle Uutiset. 13.02 Politiikkaradio – Tapio Pajunen. 10.03 Puheen Päivä – Raimo Tyykiluoto. 13.00 Uutiset. 07.10 God morgon Svensk. 15.05 Kultakuume. 09.00 X3M-Nyheter. 14.00 Päiväklassinen. 08.17 Maakuntaradio. 19:38 Albeniz: Kuusi kappaletta pianosarjasta Iberia. 10.03 Jouren. J.S. 10:40 Ralph Vaughan Williams: Fantasia sävelmästä Greensleeves (James Ehnes, alttoviulu, Eduard Laurel, piano). nland. 21.55 Suomi tänään. 72. Suomessa on erinomainen potilasvakuutus, mutta se kattaa vain kotimaassa tehdyistä operaatioista syntyneet haitat. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Klassista kahteen. 22.05 Päivä tunnissa – Maritta Vehviläinen. 21.00 Musikrepubliken. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Yle Uutiset. 04.02-04.55 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 12:00 Shostakovitsh: Pianotrio n:o 1 c-molli (Beaux Arts Trio). 20.00 Yle Uutiset. 12.45 Väderoch sjörapport. 09:29 Weber: Concertino käyrätorvelle ja orkesterille e-molli. 11.58 Päivän mietelause. (Carpe Diem -jousikvartetti). 15.35 Radiohuset fortsätter. 08.30 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05-09.58 Muistojen bulevardi. 22:25 W.A. 06.57 Päivän mietelause. 15.01 Puheen Iltapäivä – Jussi Wistrand. Radio Extrem 06.00 Succémorgon. 22:04 D. 08.40 Puheen Aamu – Olga K. 16:33 Mendelssohn: Oktetto jousille Es-duuri (Emerson-kvartetti). 11.00 Aktuellt. P. 09.00 Yle Uutiset. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 15:48 Beethoven: Konsertto viululle ja orkesterille D-duuri (Hilary Hahn ja Baltimoren SO/David Zinman). 18.00 Järviradio soi 21.00 VOA Radio Pooki 0.00 Pookin yö-musiikkia tauotta 7.00 Huomenta Pookista 8.00 Neropatti 9.00 Alueuutiset 9.05 Päivästudio 11.00 Toiveiden tunti(0700-392 111: 3,52 e/ min+pvm) 12.00 Alueuutiset 12.05 Toiveiden tunti 13.00 Päivästudio 15.00 Alueuutiset 16.00 Puotipuksut; (0700392 111: 3,52 e/min+pvm) 18.00 Alueuutiset 18.05 Pookin yö-musiikkia tauotta 24.00 Radio Dei 06.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 06.55 Raamattua ristiin rastiin 07.00 PAREMPI HUOMEN 07.15 Raamattuavain 07.30 Aamuhartaus 07.40 Viikon teos 07.50 Fidamiini 08.10 Piplia lapsille 08.20 Kisa 08.30 Mediakatsaus 08.40 Päivän blogi 08.50 Viikon levy 09.03 Päivän vieras -tunti 10.15 Päivän kysymys 10.30 KESKIPÄIVÄN TASAUS 10.40 Päivän ajankohtainen 11.03 Kuuntelijan toivelista 12.10 Päivän kysymys 12.20 Suolapala 12.30 Viikon levy 12.50 Päivän blogi 13.03 Päivän vieras (u) 14.00 TOIVON PÄIVÄ 14.10 Anun kanssa appeella 14.40 Päivän valinta 15.20 Viikon vieras 15.40 Parisuhteen palikat 15.50 Raamattua ristiin rastiin 16.20 Armonpulla 16.40 Pois alta, pohojalaanen tuloo 17.00 USKON ILTA 17.10 Hartaus 17.20 Viikon teos 17.30 Raamattu ja raha 17.50 KD-Kompassi 18.00 Rukous Suomen puolesta 18.30 Avoin Raamattukoulu 20.00 Lähetysvartti 20.25 Itäraportti 20.55 Matkaevästä 21.00 Raamattu kannesta kanteen 21.35 Patmosradio 22.05 Viikon vieras (u) 23.00 Gospel Train (u) 00.00 Herätyksen sankarit (u) 01.00 Päivän vieras (u) 02.00 Raamattu kannesta kanteen (u) 02.30 Yöluotsi (u) 03.00 Sana Jerusalemista (u). Bach: Inventiot ja sinfoniat klaveerille. 14.00 X3M-Nyheter. 00.00-06.00 Nattklassiskt. 19.00 YleX Jatkot. 17:28 Elgar: Enigma-muunnelmat (Minnesotan ork./Neville Marriner). Keittiöön kaivataan lisää säilytysja työskentelytilaa sekä rohkeaa värien käyttöä. Faust 00:36 Telemann: Triosonaatti oboelle, cembalolle ja continuolle Es-duuri 00:48 Tshaikovski: Jousikvartetto n:o 3 es-molli. (Christina Day Martinson, viulu, ja Bostonin barokkiork./ Martin Pearlman). 19.06 Ystävien ilta. 11.03 Puheen Päivä – Raimo Tyykiluoto. Muistoksi jäi paljon järkyttäviä päiväkirjakirjoituksia, joita riihimäkeläinen kirjailija Minttu Vettenterä on kerännyt yhteistyössä Elisan vanhempien kanssa. 18.00-18.15 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 06.06 Morgonmusik. 08.03 Succémorgon. 05.2806.25 Politiikkaradio – Tapio Pajunen. Esimerkiksi silmien laserleikkaus on Virossa huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. 10.00 Aktuellt med väderrapport. 01:27 Schumann: Karnevaali. Apua muutokseen tuovat Tyylivaras Noora Shingler ja sisustusarkkitehti Laura Brotherus, joiden kanssa inspiraatiota etsitään kokkikoulusta sekä rohkeasti kuoseja yhdistävästä omakotitalosta. Gigout: Toccata h-molli (Kalevi Kiviniemi, urut). 16.00 X3M-Nyheter. 21:38 Borodin: Sinfonia n:o 3 a-molli (keskeneräinen). 13.00 Klassista kahteen. 19.03 Urheiluradio. Moni haaveilee omasta yrttitarhasta, josta kesällä voisi kerätä tuoreita makuja ruoanlaittoa piristämään. 07.30 Regionala nyheter. 14:32 Balakirev: Kalastajan laulu (Alexander Paley, piano). 07.00 Yle Uutiset ja sää. 09.05 Urheiluradio. (Pierre Fournier ja Lontoon Philharmonia-ork./Malcolm Sargent). 06.35 God morgon Svensk. 20.07 Kantritohtorin juurihoitoa. 00:18 Gounod: Balettimusiikkia oopp. Mozart: Sinfonia n:o 14 A-duuri. 09.10 Regional förmiddag. 00.05-05.00 Yöradio. 12.00 Yle Uutiset. 14.0014.55 Klassikkoparatiisi. 23.03 Miten minusta tuli minä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23:55 Massenet: Sarja orkesterille n:o 7. 16.10 Radiohuset. 10.57 Regionala nyheter. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset. 00.15-00.21 Nuotin vieressä. 04:55 Lalo: Espanjalainen sinfonia. 10.00 Uutiset. Elisaa kiusattiin koulussa vuosien ajan. 06.31 YleX Aamu – Ile ja Matti. Tanejev: Jousikvartetto n:o 2 C-duuri. 10.05 Eve Mantu. 09.02 Puheen Aamu – Olga K. 11:32 Foster: Jeanie with the light brown hair (Chanticleer/Joseph Jennings). 21.10 Konserten: Nina Stemme och Valerij Gergijev. 10.00 Yle Uutiset. 07.17 Maakuntaradio. 07.40 Puheen Aamu – Olga K. John, viulu, ja Simon Wynberg, kitara). Ulkomailla tehdyistä leikkauksista ja niistä syntyneistä korjaustoimenpiteistä vastaa ja maksaa aina asiakas itse. 11:36 Popper: Im Walde (Metsässä), sarja sellolle ja pianolle. 12:14 S. YLEX 06.30 Uutiset. 09.31 Puheen Aamu – Olga K. 00.00 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluilta: Jääkiekon SM-liigan toinen loppuottelu JYP – Pelicans. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Kuvassa oikealla Tyylivaras Noora Shingler. 22.15 Konserten fortsätter. 23.00 Yle Uutiset. 11:17 Melartin: Seitsemän pientä kappaletta (Petri Aarnio, viulu, ja Juhani Lagerspetz, piano). 16.00 Aktuellt med väderrapport. Yle TV2 klo 19.30 Akuutti Liikaa nitraattia. 17.00 Uutiset. (Claudio Arrau, piano) 20:15 Foote: Sävelmä (Suzanne Ornstein, viulu, ja Thomas Schmidt, piano). 08:22 Vieuxtemps: Elegia alttoviululle ja pianolle. 18:25 Sibelius: Kullervo. 10:45 Beethoven: Sonaatti pianolle n:o 32 c-molli (Mihail Pletnjov) 11:12 Behr Rahmaninov: Polka V R (Olga Kern, piano). 05.00 Taustapeili. 19.30 Musikväktarna. 23.03 Kulturtimmen. 14.03 Stiftelsen. 03.15-03.45 Taustapeili. (Wendy Warner ja Eileen Buck). 00.05 Politiikkaradio – Tapio Pajunen. 14:08 Debussy: La mer (RSO/ Jukka-Pekka Saraste). (Jeff rey Khaner ja Charles Abramovic). 18.00 Iltaklassinen. Kiusaaminen tuli yllätyksenä jopa Elisan vanhemmille. Kuvassa: Sisustusarkkitehti Laura Brotherus (vas) suunnitteli Mirtalle toimivan ja värikkään keittiön. 23.00 Aktuellt. 13.02 YleX Iltapäivä – Aino ja Mäkkäri. 09.00 Yle Uutiset. 12.01 Aktuellt. 04.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Puutarhaliitto ja Kotimaiset kasvikset ovat valinneet vuoden 2012 vihannekseksi tuoreyrtit. 11.03 Etusivu. (Emil Gilels, piano). 21.35-21.39 Novosti Yle. 16.30 Regionala nyheter. 08.15 God morgon Svensk. 14.03 Ajantasa. 06.15 Aamuhartaus. 07.00 Yle Uutiset. 11.00 Figaro. 18.30 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. Yle Uutiset ja sää. 09:46 C. Bach: Sonaatti As-duuri (Miklos Spanyi, klavikordi). 10:13 Schumann: Sellokonsertto a-molli. 04.02 Päivä tunnissa – Maritta Vehviläinen. 05:56 Ljadov: Musikaalinen nuuskarasia Silmäleikkaukseen Suomessa vai ulkomailla. 08:30 Vivaldi: Neljä vuodenaikaa. (Peter Damm ja Dresdenin valtionork./Siegfried Kurz). Akuutin toimittajat Risto Laitila (oik.) ja Mikko Penttilä maistelevat salaatteja. Champagne: Chancon ferai, que talenz m’en est pris (Paul Hillier, laulu, ja Andrew Lawrence-King, harppu). 08.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Aamuhartaus. 18.03 Ystävien ilta. De Curtis: Torna a Surriento. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.03 Kansanmusiikin ilta. 21.40 Urheiluradio. nland. 22.00 Encore. m Bronfman). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 05:20 Hummel: Pianotrio n:o 3 G-duuri 05:35 Bizet: Arlesitar-sarja orkesterille n:o 1
Olen äskettäin lisännyt suurten sankareitteni listalle uuden nimen. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 02.20 Tuomas Enbuske Talk Show. Karkulainen. 01.30 Sagoberättaren. 17.55 TV-nytt. 19.50 Rakennustaiteen aarteita. 17.15 Jalkapallo: Naisten Mestarien liiga, välierä, Ranska Postdam, Saksa. 18.13 Karvinen. Nelonen 0600 1 4444, palaute@nelonen.. z Eletään 1930-lukua Kaliforniassa. Osa 7/9. 22.40 Studio: Elitserien slutspelet. 11.00 Jalkapallo: Eurogoals. 18.55 Sportnytt. Teksti-TV 335. Haynesin Milfred Pierce on pinnaltaan modernin tyylikäs, mutta tyyliltään vanhanaikainen melodraama. Ylellisyyttä yksinhuoltajalle. MILFRED PIERCE TV1 klo 21.00 James M. 8.05 Björn Wahlroos tuulettaa ayliikettä. Kuvissa näkyvät muun muassa John ja Jacqueline Kennedy, Maria Callas, Aristoteles Onassis, Alfred Hitchcock ja Frank Sinatra. 08.20 Galaxi. Direkt. 10.50 Suomen linnut: Metso. Näin syntyi viisiosainen HBO-minisarja, joka palkittiin muun muassa viidellä Emmyllä. 13.35 Flykten. 02.50 Numbers. 05.50 Studio55.?. Uusinta. Direkt. 13.45 Russin. AVA DOKUMENTTI: GRACE KELLY, MONACON RUHTINATAR AVA klo 21.00 Ranskalainen dokumenttilähikuva kertoo Grace Kellystä (1929–82), amerikkalaisesta elokuvanäyttelijästä, josta tuli ruhtinas Rainierin puoliso ja Monacon ruhtinatar. 06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. etappi, Riva del Garda Arco (13,4 km). Ohjelmassa on mukana kotielokuvia myös ruhtinas Rainierin lapsuudesta ja inserttejä Grimaldien hyväntekeväisyysgaaloista ja kohtaamisista kuninkaallisten, valtionpäämiesten ja elokuvamaailman vaikuttajien kanssa. Se ja sen kuvaama intiimi aineisto. 19.30 Kolmas kivi auringosta. Kuplia ja kauhunhetkiä. 14.25 Soramonttuprinsessat. 14.55 Högklackat. 11.55 Programtablå. 13.00 Nu fyller ?ickorna klassrummen. Foxin omistaja Rubert Murdochia pidetään hyvin vaikutusvaltaisena umpikonservatiivina. 00.10-04.00 Uutisikkuna. Saattohoitoa vapaaehtoisvoimin. Kysy seksistä. 06.25 Huomenta Suomi. kiitettävä ????. Hän on kuitenkin väärällä tavalla sievä ollakseen uskottava Playboy-pupu. 21.00 Helsingin herra. zNäin mieltäsi manipuloidaan. Mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin, suosittelen samaisen Wisemanin äskettäin suomennettua mainiota kirjaa Yliluonnollinen ilmiö. 09.30 Vauvan tarina. 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga. Mausteista tunnelmaa keittiöön. ?naali, Norrköping Södertälje. 17.00 Pikku Kakkonen. 21.00 Lainvalvojat (7). 10.10 Ostos-TV. Julma sota. 07.25 Gomorron Sverige. 09.00 Annan mehukas keittiö. 19.30 Miehen puolikkaat. Vieraana toimittaja Ella Kanninen. Adamek, Puola D. Osa 6/8. 20.00 Tuomas Enbuske Talk Show. 20.00 Vem vet mest?. 20.00 Studio: Elitserien slutspelet. 11.10 44500 Max. TV5 klo 21.00–23.05 Kun puputyttö Shelley (Anna Faris) täyttää 27 vuotta, hän häädetään liian vanhana ulos Playboy-kartanosta. 00.50-01.50 C.S.I. 20.00 Uusi päivä (S). 19.00 En enda grad. 08.30 Gomorron Sverige. 18.30 Puoli seitsemän. AMOR HOI! ?. Noora Hautakangas. 20.00 MasterChef Suomi. 12.00 WATTS. Osa 2267. 18.00 Fuskbyggarna. 13.10 Hem till gården. Monrealen tuomiokirkko. 18.00 BUU-klubben. 6.54 Filmikellari. 20.00 Kulturnyheterna. Dokumentti seuraa kahden teinitytön valmistautumista laihdutusleikkaukseen. TV2 04.00 Uutisikkuna. Vieraana poliisiylijohtaja Mikko Paatero. 22.00 Aktuellt. 18.55 Nelosen sää. 08.00 Lazy Town (S). 23.00 Sportnytt. Antelias puuseppä. Uusinta. Jos minulla olisi taipumusta kateuteen, nyt siihen olisi mainio tilaisuus. Direkt. Uusinta. 19.00 Kellarin kunkku. Uusinta. 9.05 UIT on täällä taas! Vieraana Miia Nuutila ja Puntti Valtonen. 16.55 TV-nytt. 00.35 Mittnytt. 22.50 Yle Uutiset. 10.10 Älynväläys. 13.00 In Treatment. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 15.05 Miehen puolikkaat. (Suomi 1950). Annettu mikä tarjottuOsa 182. Käsi sydämellä. 01.30 Pyöräily: Giro del Trentino, 1. Kylmää kyytiä. 10.00 Bella. 14.00 Hyvän mielen remontti. 00.43 Aktuellt. 20.10 Ishockey: Elitserien slutspelet, den femte ?nalen. YLE FEM 07.00 Min Morgon. 13.25 Iloa puutarhasta. Keittiöön kaivataan lisää säilytysja työskentelytilaa sekä rohkeaa värien käyttöä. 00.00 Aktuellt. 16.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. Direkt. Brittiläinen psykologian professori Richard Wiseman on vieraillut Myytinmurtajissa ja toiminut Mentalist-sarjassa asiantuntijana. zOhjaus: Hannu Leminen. 15.30 Matematikens skönhet: Tal. 15.00 Sexualkunskap. Polkupyöräboikotti. 20.15 Regionala nyheter. 14.00 Prata arabiska. 10.05 Emmerdale (S). Osa 1/4. 6.40 Keventäjät. Amerikkalainen nuoriso syö itsensä hengiltä. Tie miehen sydämeen. 00.00 Stenhammars Serenad. 18.00 Galaxi. Elokuva kasvattaa panoksia kaiken aikaa ja loppuu riemukkaasti. 18.30 70’s show. Enimmäkseen tarjolla on kuitenkin samaa discohumppaa vähän erilaisella koreografialla. TV1 04.00 Uutisikkuna. Huoria, huoria. Peggy rakastaa Alia. Järki ja huumori samassa päässä Ehkä Murdoch ei ole niin paha ihminen kuin väitetään. 21.00 Historia: Sisällissodan soturit. 02.20-03.30 Kylmä rinki (16). Uudella Fox-kanavalla esitetään MacFarlanen luomia sarjoja American Dad ja Family Guy. Saamenkieliset tv-uutiset. 20.55 Urheiluruutu. TV5 06.30 Pikku-Britannia. 08.48 Lentävät lääkärit (7). Vaihtoehtoelämää. AHOSEN ASTEIKKO ????. 00.00 Hawaii ?ve 0. Apua muutokseen tuovat Noora Shingler ja sisustusarkkitehti Laura Brotherus, joiden kanssa inspiraatiota etsitään. 16.50 Året i trädgården. 06.30 uutiset, sää ja urheilu puolen tunnin välein. 12.35 Hem till gården. 13.15 Tarinateltta. Sen jälkeen taidot pistetään testiin. Rähmäparta. 01.00 Kulturnyheterna. 16.30 Marienhof (7). 21.00 Mildred Pierce (12). 11.40 Uutiset. Duunarit. Kultakutri. Oksanen. 11.08 Sydnytt. Direkt. Järkevää ruoanlaittoa. 15.25 Mestari. 8.40 Makuja: Suolattua ahventa. 13.30 Programtablå. 14.30 A-studio. 20.30 Yle Uutiset. Placebo huijaa aivosi parantamaan. 19.00 112 poliser. Silti nuo kaikki sarjat tekevät satiiria nimenomaan perinteisestä amerikkalaisesta elämäntavasta. 07.10 Ota banaani! 07.16 Hanna Ankka. Ohjelmassa kerrotaan, kuinka kisat tulevat näkymään MTV3:lla, AVAlla, Canal+:lla, sekä nettija mobiilipalveluissa. TV4 06.50 Nyhetsmorgon. 13.45 Holby City. Pormestari Mauno Mielihyvä kertoo lapsille kaupunkia aikoinaan piinanneesta merirosvo Rähmäparrasta, joka anasti palan kuuluisasta Lazy Townin kivestä. Suuri pakoretki. Hän itse rakasti pientä amatöörikameraansa. 20.00 Prisma Studio. 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 08.21 Tallitytöt. 18.20 Nyhetstecken. Kamera rakasti Gracen veistoksellisen kauniita, viileitä piirteitä. 23.00 Sportnytt. Paras lääke. Muutenkin elokuva lupaa enemmän kuin koskaan antaa. Jaanan, 46, kiusana ovat levottomat jalat. 13.55 Smartare än en femteklassare. 11.00 Efter tio. Teatteri. 19.30 TV-nytt. MTV3 (09) 622 4176, ohjelmapalaute@mtv3.. 13.50 August Strindberg ett liv. Direkt. 23.10 Nyheterna med ekonomi. 20.00 Koripallo: Ruotsin liiga, 1. 21.00 z Elokuva: Puputalo. MasterChef semi?nalistit lähtevät matkalle, joka vie heidät kauden vaativimpaan haasteeseen. 17.51 Yhteisvastuukeräys. 06.59 Timppa. NELONEN 06.00 Ostosruutu. 00.20 Paparazzit. kehno ISKELMÄ 100.1 ja 107.7 ISKELMÄ POHJANMAA 89.3, 100.3, 104.6, 104.9 ja 106.3 JÄRVIRADIO 87.9, 89.7 ja 99.1 RADIO DEI 104.3 RADIO EXTREM 99.7 RADIO NOVA 98,8 ja 104.1 RADIO POOKI 89.3, 95.0, 95.5, 100.5, 101.0 ja 103.3 RADIO SUOMIPOP 104.6 ja 106.3 RADIO VEGA ÖSTERBOTTEN 102.7 RADIO 976 92.7, 94.6, 96.7 ja 103.7 YLE OULU RADIO 98.4 YLE PUHE 88.8 ja 101.9 YLE RADIO 1 89.0 ja 91.4 YLE RADIO KESKI-POHJANMAA 87.8, 95.9 ja 97.6 YLEX 94.0 ja 96.1 z : Ohjelmasta arvio. 18.00 Emmerdale (S). 22.55 Nyhetssammanfattning. Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista. 08.30 Waverly Placen velhot. 20.05 Tyylivarkaat. 22.00 Nyrkkeily: Kv. 14.00 Elät yli varojen. 08.42 Viidakkojytä. LITTLE MISS SUNSHINE ????. Osa 1/5. MARKO AHONEN PÄIVÄN VALINNAT Milfdred Pierce (Kate Winslet) tekee kaikkensa tyttäriensä eteen. 01.00 Playboy esittää: Badass!. 17.30 The Big C. Michelin-kokki Sauli Kemppainen laittaa kilpailijoihin vauhtia, kun kymmenet vieraat odottavat ravintolassa annoksiaan. 19.00 Seitsemän Uutiset. Toivoessa aika kuluu. 13.00 Kulturnyheterna. Kohtaamisia. 20.57 Keno. Vuorovaikutteinen uutislähetys. Milfred tekee kaikkensa lastensa eteen. Sen jälkeen voi vaikkapa katsoa AVAlta sarjasta Meedio Sally Morgan kiertueella jakson ja nauraa niin, että vatsaan sattuu. 00.45 Moottoriurheilu: Makasiini. Elokuvassa on letkeä ote ja hyvä meininki. SVT1 07.00 Rapport. 00.55 Rapport. 11.00 Yle Uutiset. 11.10 Vuoristosairaala (7). 22.00 Iholla. Siksi, että monet ennustajista ovat opetelleet taikatemppunsa hyvin, ja he osaavat huijata hyväuskoisia. 15.00 Top Chef. 16.25 Taivastiellä. 21.50 Ishockey: Elitserien slutspelet, den femte ?nalen. 07.00 Lentokenttä UK. 19.00 Rapport. 15.00 Coacherna. 18.30 Emmerdale (7). 16.11 Pat & Stan (S). 17.10 Pulmuset. 20.55 Russin. 22.25 Tulosruutu. TV1 klo 13.00–14.20 Amerikkalainen Charles Thompson (Tauno Palo) saapuu Suomeen vieraillakseen isänsä rahoittamassa tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Nanna Susi. Vesittyykö vanhuslaki. Teksti-TV 335. 00.20 Jalkapallon Mestareiden liiga. 17.05 Tunteita ja tuoksuja (7). Martti Suosalo ja Maria Heiskanen. Suora. Tai ehkä hän vain ymmärtää rahan päälle. 15.55 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma. Family Guyn perheeseen kuuluu puhuva koira, American Dadin talossa asuu alkoholisoitunut avaruusolento ja Clevelandin naapuri on oikein mukava karhuperhe. 22.00 Voimala. 18.45 Uutiset. Kuntonyrkkeily on todettu hyväksi keinoksi purkaa stressiä. En taatusti ole ainoa, jonka pään sisällä soi parhaillaan Ray Parker Juniorin esittämä tunnusbiisi. Toisen tyttären, Vedan, mielestä se ei kuitenkaan riitä. Direkt. 19.00 Yle Uutiset. 00.30 Autourheilu: Porsche Super Cup -kausiennakko. 19.30 Homma haltuun. 15.00 Bygglov. 09.15 Kesägrilli. Seurataan neljän nuoren urheilijan harjoittelua ja valmistautumista kohti Lontoon olympialaisia. 20.30 Simpsonit (7). Lisäksi MTV3 Maxilla pyörii The Cleveland Show. Mikä avuksi lapsen lattajalkaan. 07.25 Disney esittää: Lilo ja Stitch. Tunti myöhemmin terroristit kaappasivat samaisen lentokoneen ja törmäsivät sillä WTC-tornin seinään. Liv klo 21.00–23.10 Toiminnallinen fantasiakomedia Ghostbusters (1984) kuuluu Hollywoodin kasarihittien parhaimmistoon. 01.25 Kysy seksistä. Fox klo 22.00–00.05 Independent-draamakomedia Little Miss Sunshine (2006) taitaa sekä koskettavuuden että hauskuuden. Frasier on kuulolla. 01.30 Extra gnälligt. komedia. 12.00 Vem vet mest. 13.30 Vem vet mest?. Mukaan on eksynyt toki pari ihan kivaakin biisiä – ainakin Ruotsille veikkaan menestystä. Saamenkieliset tv-uutiset. 22.43 Aktuellt. Italialainen perunasalaatti ja rapea kalaleike. Viisuja kommentoivat ja niille pisteitä antavat viisutietäjät Eva Frantz, Tobias Larsson ja Johan Lindroos. So?a putsaa ja puunaa! 08.29 Taikaplaneetta. 7.19 Björn Wahlroosin kohukirja. 10.00 Viidakkoperhe (7). 19.20 Päivän sää. 23.15 Moderna bönder. 22.20 Päivän sää. 21.00 Ishockey: Elitserien slutspelet, den femte ?nalen. Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Kaliforniaan. Erityisesti yksinhuoltajanaiset olivat epäilyttävää porukkaa. Entertainment Weekly –lehdessä MacFarlane äänestettiin ”telkkarin fiksuimmaksi mieheksi”. Juontajina Annika Damström ja Jakke Holvas. 23.00 Hübinette. 22.35 Regionala nyheter. ottelu, raskas keskisarja, T. Liv klo 21.00.. 17.50 Fotbollskväll. Direkt. Minit vastaan jätit. 02.00 In Treatment. 20.30 Pikku-Britannia. Tuottaja, käsikirjoittaja ja koomikko Seth MacFarlane on muutenkin ajankohtainen hahmo Suomessa juuri nyt. 21.58 TV-nytt. klassikko ????. 8.19 The Rasmus live! 8.45 Jälkipörssi. 23.55 Oddasat. 19.55 Sportnytt. 13.10 Livet på Laerkevej. etappi, Riva del Garda Arco (13,4 km). Liberaalia sanomaa levitetään konservatiivisissa puitteissa. 18.00 Yle Uutiset. Nyt samaan teokseen on tarttunut ohjaaja ja käsikirjoittaja Todd Haynes. 12.10 Best Direct. 15.35 Kadonneen jäljillä. 08.50 Kolmas kivi auringosta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 16.05 Wipeout UK. 19.00 Ranskalainen kylä (12). 23.35 Paljastavat valheet. Emirates Palace. 13.00 Snooker: Masters, ?naali, Lontoo, IsoBritannia. 17.00 Rapport. 10.00 SVT Forum. 07.36 Sammakko ja ystävät. Tyttöporukka pakenee sadepäivää ostoskeskukseen tuhansien muiden turistien kanssa ja pettyy. Uusinta. New York (16). 19.30 Salatut elämät (7). 20.00 John Portman ja rakennuksen elämä. 14.30 Kellarin kunkku. 00.35 30 Rock (S). RADIOTAAJUUDET A A M U 9 –1 7 17 –2 1 2 1– 2 3 2 3 – 09.30 Kuningaskuluttaja. 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso. 23.00 Nyheterna. 12.35 Parhain terveisin, Irene ja Vera. 7.50 FOX-tv:n tavoitteet Suomessa. 14.30 En bok, en författare: Martin Melin. 21.30 Pelastajat (7). 14.00 Kahjot jenkit (7). 18.00 Ensisilmäyksellä (7). 18.45 Nelosen uutiset. 01.05 Natt?lm: American gangster. Lahjat jakoon. Silmien laserleikkaukseen Suomessa vai ulkomailla. 17.00 Familjen Annorlunda. Dokumenttielokuva parfumööristä Max Perttulasta. 00.48-04.01 Uutisikkuna. Ironiasta ei ole tietoakaan, onneksi. Cainin romaanista Milfred Pierce tehtiin klassikkomelodraama Hollywoodissa 1940-luvulla. Shelley päätyy asumaan epäsuositun sisarkunnan taloon. 17.53 Kalevala nyt. 11.00 Ostosruutu. 00.55 Wormwood Scrubs. Uusinta. 08.55 Marienhof (7). Selostus Antti Ennekari. 19.30 Akuutti. 07.51 Iso maailma. 09.25 Studio55.?. Prisma Studio näyttää, miten ennustajaksi voi kuka tahansa opetella hyvinkin nopeasti. Mv. Ohjaus: Fred Wolf. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 14.05 Amazing Race. Osa 6/10 13.00 Amor hoi! (S). FST (09) 1480 4653, fst@yle.. 09.35 Alueuutiset. Antti jää kiinni housut nilkoissa. Pitkän iän salaisuus. Rossy, USA, USA. 06.52 Turilas ja Jäärä: Ballerina. 02.05 MTV3 Chat. Ekopuutarhan perusteet. Sarjoja yhdistää periamerikkalaisuus ja huumorin ronski, usein jopa hävytön tyyli. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 01.55 Jordan, rättsläkare. 09.40 Outo riippuvuus. KESKIPOHJANMAA TIISTAINA 17.4.2012 17 TV ANTENNI Marko Ahonen KANAVA KATSOJAPALAUTE TV1, TV2, Yle Teema 020 690 414, tv.ohjelmapalaute@yle.. 23.45 Väder och nyheter. 20.55 Studio: Elitserien slutspelet. 00.55 Nyhetssammanfattning. Retkeilypäivä. 11.16 Värmlandsnytt. 03.50 The Cleaner. EUROVIISAAT Yle Fem klo 20.00 Euroviisuja en osaa pitää erinomaisena viihteenä, mutta Euroviisujen lieveilmiöt saavat aikaan kaikenlaista hauskaa. Vuonna 1973 syntynyt MacFarlane on päässyt showbisneksessä kadehdittavaan asemaan. 23.50 Pulmuset. Peliteollisuus on intohimobisnestä. 10.30 Hyvän mielen remontti. 13.20 Vem vet mest. Taitojen lisäksi Seth MacFarlanella on roppakaupalla tuuria. 22.00 Lilyhammer (16). 14.30 Nigellan uudet herkut. Tuohon kiveen oli kaiverrettu kaupungin elinvoimaisuuden salaisuus. 19.00 Matkaoppaat. 14.55 Muuttohaukantie. Lopussa kiitos seisoo. 15.55 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. Cal pääsee lääketeollisuuden salaliiton jäljille, mutta hänen hyvä ystävänsä liittyy juttuun läheisesti. Vieraana kirjailija So. 11. Korkeat tilat ja iso ikkuna asettavat haasteet sisustajalle. 06:25 Ylen aamu-tv:n otsikot. 17.45 Mitä tuli tehtyä. 20.30 Minun perheeni (7). Miksi vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi. Mukana talous ja kulttuuri. Välierien ensimmäinen osaottelu Bayern Real Madrid. Leopard’s Denin norsut ja leijonat ovat siirtäneet asuinpaikkaansa ja krokotiileja löytyy kuolleena. 23.15 Go’kväll. Suora. Direkt. 07.28 Lehtometsän elämää. 22.55 Prisma: Ihmiskehon sisällä. Nimiroolin erinomaista Kate Winsletiä ei voi kehua liikaa. 16.15 Viinitilan keisari (7). MacFarlane rakastaa kaikkea absurdia. 13.00 Vauvan tarina. 11.05 Yle News. Uusinta. 6.45 Ympäristötutkijan pidätyksestä Suomi-Venäjä -ottelu. 7.50 Oma auto työajossa mikä on sopiva korvaus. Vinkit terveellisten hyötykasvien kasvattamiseen. 11.00 Västerbottensnytt. 10.55 Oddasat. SVT2 09.05 Naturens drivkrafter. 13.10 Maailman paras selvänäkijä. 12.00 Hjälp, vi ?yttar ihop!. 01.00 Eastbound and Down. Runoniekka. 10.00 Mitä tänään syötäisiin. syyskuuta vuonna 2001 mies myöhästyi lennolta muutaman minuutin, ja kone lähti ilman häntä. 07.30 Tuomas Enbuske Talk Show. 13.15 Programtablå. 16.25 Antiikkia, antiikkia. 18.30 Ponipulmia. 15.00 Pyöräily: Amstel Gold Race, Hollanti. Yleisin esiintyjätyyppi on seksikäs pimu lyhyine hamosineen ja anteliain kaula-aukkoineen. 19.00 Frendit (S). Se oli hänen ystävänsä melankoliankin keskellä. Tarina etenee sujuvasti, ja hyvät koomikot antavat vitsin lentää. 07.05 Regionala nyheter. 11.45 Via Sverige. 18.30 Sverige idag. Karhun herääminen. 00.50 Start! 01.20 Greyn anatomia. Osa 7/10. 23.35 Sport. 16.35 Älynväläys. 21.00 Så levde de lyckliga. EUROSPORT 09.30 Snooker: Masters, ?naali, Iso-Britannia. 6.50 Onko Liikkuvalla poliisilla tulevaisuutta. Tyttöä tytön perään. 02.25-03.25 Inför Eurovision Song Contest 2012. 18.01 Velhot, jätit ja susihukkaset. 11.25 Kulturnyheterna. 20.53 Kalevala nyt. Prisma Studion toimittaja saa Wisemanilta ennustamisen pikaoppitunnin. Dokumentti seuraa elämää Porin Itätullin päiväkodissa. 23.45 Banga inte. Elokuva on täynnä vaikeita aiheita, mutta on samaan aikaan sympaattisen viihdyttävä ja kevyt. 18.00 John le Carré, vakoojien kuningas. Sarjan 200. (Mv). 20.00 zEuroviisaat. 11.00 Ostos-tv. Osa 181. Gloria ja lakimiespoika, eläimelliset karjujat. 13.30 Bella. MARKO AHONEN ELOKUVAT Ghostbusters – haamujengi: Harold Ramis, Dan Aykroyd ja Bill Murray. 13.25 Russin. Keskeltä metsää löytyy vainaja, joka on hakattu kuoliaaksi jollakin metallisella esineellä. S: kaikille sallittu, 7: ohjelma tarkoitettu yli 7-vuotiaille, 12: ohjelma tarkoitettu yli 12-vuotiaille, 16: ohjelma tarkoitettu yli 16-vuotiaille, 18: ohjelma tarkoitettu vain aikuisille. YLE TEEMA 17.00 Tiededokumentti: Loppuuko ruoka. Ensimmäisestä viimeiseen. Robotti. 18.30 Oddasat. Direkt. Amor hoi! (1950) on rehtiä hömppää. 17.00 Uutiset. 15.25 Matiné: Lågor i dunklet. 13.55 Keittiössä tuoksuu ruoka. 17.25 Närbild. jakso! 22.00 4D: Superlihavat teinit. katsottava ????. Lämpökamera paljastaa shoppailijan aikeet. PRISMA STUDIO TV1 klo 20.00 Miksi ihmiset uskovat ennustajiin, vaikka yksikään heistä ei ole koskaan osoittanut kykyjään valvotuissa olosuhteissa. 18.30 Uusi päivä (S). 16.00 Ice Road Truckers. 18.30 Eurosport Top 10. Testasimme, voiko kuka tahansa onnistua ennustajana psykologin opein. 23.30 Lokala nyheter. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 18.55 Lapset puhuvat. Kolme tiedenörttiä (Harold Ramis, Dan Aykroyd, Bill Murray) perustaa New Yorkiin aggressiivisia aaveita nappaavan firman. Euroviisaiden neljässä ohjelmassa käydään läpi kaikki Bakun viisufinaalin 42 biisiä. Kun Milfred Piercen (Kate Winslet) avioliitto päättyy eroon, hän huomaa äkkiä olevansa kahden pikkutytön köyhä yksinhuoltaja. Osa 11/12. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi. 02.30 Vem vet mest. PUPUTALO ?. 19.15 Go’kväll. Direkt. (1974). 02.00 Miljöhjältarna. Kova tahto, ahkeruus ja leivontataidot ovat avuksi. Osa 5/10. 17.30 Meidän faija. 19.50 Nykyajan ihmeet. 09.25 SubChat. 13.00 Lääkärit. Bilereissun yllätyskäänne. 15.55 Tosi tarina: Lumimyrsky. 00.00 FIA WTCC/Vakioautojen MM-sarja: Inside WTCC -makasiini. 17.00 Lemmen viemää (7). 16.50 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa. 12.30 Vetenskapens värld. 17.19 Pysähdy patsaalle: Rumba. 06.25 Ylen aamu-tv. Fox on MacFarlanen oma hiekkalaatikko. 21.50 TV-arkisto: Solveigin laulu (12). 20.30 In Treatment. 20.30 Rapport. 22.00 Född 2010. 15.55 Lentokenttä UK. Direkt. Risto Suomi. 03.00 Seriestart: Inför Eurovision Song Contest 2012. 01.00 Autourheilu: Lamborghini Super Trofeo. 11.05 Ostoskanava. Osa 1/6. Saksalainen dokumentti vuodelta 2008. Leikkaukset tekevät ylensyömisestä fyysisesti mahdotonta, ja niiden suosio kasvaa, mutta onko oikein tehdä niitä yhä nuoremmille lapsille. Kaikkien sarjojen keskiössä on keskiluokkainen lähiöperhe. Julmia ja epätavallisia rangaistuksia. 15.00 Aarteenmetsästäjä. 15.05 Nätti nakuna Kanadassa. 17.10 Viidakkoperhe (7). 7.05 Jorma Terentjeff, pohjoisen multimiljonääri. 14.00 Mitä tänään syötäisiin. MTV3 05.20 Aamusää. Ruohotasangot. Lisäksi MacFarlane on komea mies ja levyttänytkin taitava amatöörilaulaja. Velho-opisto, osa 2/2. 18.30 Will & Grace. 11.55 Katso minuun pienehen. 23.30 Dox: Miljöterroristerna. 17.00 Luonnon yrttiapteekki. 22.30 Num3rot (12). 19.55 Isbastu. 17.05 Nelosen sää. 23.05 Kysy seksistä. 17.20 Eastbound and Down. 13.55 Elä keskellä MM-kisoja. 00.20 Nelonen Pro esittää: MotoGPmakasiini. 19.00 Aamusta iltaan. 7.44 Filmikellari. 08.00 70’s show. Petollisen miehensä jättänyt nuori äiti jää yksin kahden tyttärensä kanssa. Tuolloin naisen mitta oli mies. Pelastaja. Kooste välierien ensimmäisestä osaotteluista Bayern Real Madrid. 19.00 Koripallo: Ruotsin liiga, välierä, Södertälje Luleå. Outoja tuntemuksia. 8.50 Supersuosittu Cheek. 17.55 Mitä tänään syötäisiin. Grace oli kasvanut amerikkalaisen home-movie -perinteen parissa ja dokumentoi myös oman kolmilapsisen perheensä arkea. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Direkt. (12). Miten missi muuttuu hypnoosissa. Moniongelmainen Hooverin perhe lähtee samalla pikkubussilla kohti Kaliforniaa, jotta Olive-tyttö (Abigail Breslin) voisi osallistua lasten missikisoihin. 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit. TV1 klo 21.00. Joulu lähestyy ja joulustressi kasvaa. 21.30 Muutosta putkeen! (12). 21.00 Sportmagasinet. 19.10 Yle Uutiset alueeltasi. 21.45 Studio: Elitserien slutspelet. 23.50 Sisu kohti Lontoota. 15.55 Haaste. 22.45-23.15 Tekijänä: Saara Renvall. Hän voi toteuttaa hulluja ideoitaan poikkeuksellisen vapaasti. Nämä kaikki sarjat ovat onnistuneita aikuisten animaatiokomedioita. 06.50 Pikku Kakkonen. 18.00 Attending Örebro. 14.20 Ei saa häiritä. GHOSTBUSTERS – HAAMUJENGI ???. 19.10 Regionala nyheter. Yhä nuoremmat lapset rimpuilevat ulkonäköpaineiden ja roskaruokamarkkinoinnin ristiaallokossa. 02.50 Aarteenmetsästäjä. Moottorikelkkailijat Siperiaa opettamassa. 21.00 Min sanning: Linda Skugge. 7.20 ja 7.20 Maailman laidalla: Breivik-oikeudenkäynti. 18.00 70’s show. keskinkertainen ????. 15.45 Pyöräily: Giro del Trentino, 1. Musiikki toimii onneksi draamaa ja komediaa paremmin. 01.00 Hübinette. 19.00 Kiehtova maailma: Ihmisen planeetta. 22.35 C.S.I. Ehkä Murdoch ei ole niin paha ihminen kuin väitetään. 23.05 Nelosen uutiset ja sää. 01.05 Älynväläys. Anna Faris on symppis, hauska ja kaunis nainen. 15.00 Yle Uutiset. Vierailevana tähtenä nähdään Wayne Knight, joka on muun muassa näytellyt Don Orvillen roolia Kolmas kivi auringosta -sarjassa. 23.20 Frasier. Kiksi. Mukana pastori Mari Leppänen, sosiaalityön tutkija Johanna Hurtig ja teologi Meri-Anna Hintsala. 11.00 Fråga doktorn. Varsinkin se, että joku todella harrastaa Euroviisuja ja luulee laulukisalla olevan jotain merkitystä, on kiehtovaa. 20.00 Rillit huurussa. SUB 08.00 Lemmen viemää (7). 17.00 Yle Uutiset. Milfredin ensimmäinen tehtävä on hankkia perheelle toimeentulo. Ihmeellinen oli elämä. Sarjat pyörivät USAssa Simpsoneiden lailla Fox-kanavalla. 07.43 Neppajymykerho. Osa 2/4. 10.35 Emmerdale (7). 23.25 Supernatural. 00.05 Num3rot
Ford Mondeo 2,0 145 hv Ghia M5 -07 5-ovinen, 142tkm, ESP, met.väri, ilmast., h-kirja, vak.nop.s., CD, 2xrenk. Nuorempien kertojien muistot lastenkotitai sijaisperhevuosistaan olivat valoisampia kuin vanhempien. Åboriginal-tuoteperhe on jo klassikko, jota tuoreutetaan säännöllisesti uusilla väreillä. PASI HEISKANEN Elina Korkee (STT) Lastenkodissa eletyn lapsuuden muistoista vaietaan usein. Vuonna 1970 syntyneen miehen saamat vammat eivät ilmeisesti olleet hengenvaarallisia. Nilsiän kaupunginhallitus esittää nyt valtuustolle, ettei kansanäänestystä järjestettäisi, koska asia ei sisältynyt jo käsiteltyyn yhdistymisesitykseen. On muistettava kolme perusasiaa: lapsella on oikeus edunvalvojaan, tukihenkilöön ja avustajaan. Eronen haastatteli neljää iäkästä ihmistä, jotka olivat olleet aikoinaan samassa lastenkodissa. PÖLYPUSSIT Letkut, suulakkeet, suodattimet. Hänen mielestään poliisi suoriutuu esimerkiksi lapsen kuulustelemisesta paikoin loistavasti ja paikoin hyvin huonosti, kuullaanpa lasta sitten rikoksen uhrina tai tekijänä. Molempien kaupunkien valtuustot hyväksyivät yhdistymisselvityksen periaatteet ja linjaukset jo syksyllä. Liitoksesta päättävät valtuustot. Uudet sloganpaidat kiinnostavat myös ulkomaalaisia. S-Line exteriör 69tkm, ESP, 1om., erik.vant., met.väri, aut ilm., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., 2 x renkaat, ns suomiauto Opel Vectra 5-ov Ultimate -09 Edition 1,9 CDTI DPF, 120hv, Xenon, aj. Voittajaksi valitut karttakuviolla somistetut Tampere-kalsarit viedään nyt käsistä. Nuorelle mopoautoilijalle kuolonkolarista 300 euron sakko YLÖJÄRVI (STT) Varuskuntien lakkautusuutisten jälkeen Puolustusvoimilla oli maanantaina iloisempaa kerrottavaa, kun Ylöjärvellä Pirkanmaalla otettiin käyttöön armeijan ja maanpuolustusjärjestöjen yhteinen harjoitusja koulutusalue. . Hyvinkääläinen tuomittiin 50 päiväsakkoon, josta hänen tuloillaan kertyy maksettavaa 300 euroa. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO HYVINKÄÄ (STT) Naispyöräilijän kanssa kolaroinut nuori mopoautoilija tuomittiin sakkoihin Hyvinkään käräjäoikeudessa. – Ne olivat tavattoman suosittuja, joten voisi kuvitella, että menekkiäkin tämäntyyppisille tuotteille olisi. 259tkm, ESP, erik.vant., ilmast., h-kirja, 2xrenk., vetok. Joukossa oli niitäkin, joiden elämä oli nyt onnellista ja jotka kertoivat lastenkotiajasta yhtenä elämänvaiheenaan. . Harjoitusalue toimii Puolustusvoimien Teknillisen Tutkimuslaitoksen yhteydessä. Omalla kirjoituskutsullaan Eronen sai vielä neljä kirjoitettua elämäkertaa. . Ylppö kirjoitti paitaan Pori Porin uuden paitalogon on tehnyt satakuntalaislähtöinen muusikko ja graafi kko Herra Ylppö. T-paita juhlistaa designvuotta. Kokkolan myyntip. Osa tarinansa kirjoittajista koki olevansa syrjittyjä ja elävänsä edelleen turvattomissa ja alistavissa suhteissa. huhtikuuta. Sitä voi myös ostaa kehystettynä tai kehystämättömänä. Erosen väitöskirja pohjautuu neljään artikkeliin, jotka hän on julkaissut aiemmin. Oulu kaipaa tavaratarinoita. klo 12-17 Kannuksen Uimahalli Huomenna keskiviikkona 18.4. Lastenkotilapsuudesta ei paljoa huudella Keskustelu lastensuojelusta jää ammattilaisille, kun omat kokemukset laitoksista eivät tule kuuluviin Toissa vuonna noin 17 000 lasta ja nuorta oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle, heistä kuitenkin vain osa laitoksiin. Kirjoittajat ovat olleet 12–75-vuotiaita. Lisäksi Eronen keskusteli vuosina 2004–2005 useaan otteeseen kahden nuoren naisen kanssa, jotka olivat halukkaita muistelemaan lastenkotivuosiaan. Ensimmäisen kerran tiloihin murtauduttiin 2.–5. Teemapaitoihin printattiin iskulauseita Matkalla Pallivahaan ja Suut makiaksi. Sen ulkoliikuntapaikat ovat myös Takamaan kyläläisten käytössä. Toisaalta vaatemyyntiin tarvitaan myös muun muassa sovituskoppeja, Valppu hahmottelee. Nuoren naisen muistoihin kuului rajuja erimielisyyksiä muiden lasten ja ohjaajien kanssa, toisaalta myös tavallisena ja turvallisena muistettua arkea. MARKKINOILLA: TI-KE KOKKOLA TO HAAPAJÄRVI PE-LA PIETARSAARI www.forsen.. Mopoautoilija ei pysähtynyt, vaikka suojatien eteen oli pysäköity henkilöauto. Mercedes-Benz B 180 CDI -07 Aut. Hän uskoo, että siten hyvät käytännöt leviäisivät laajemmalle. Tämä vaikuttaa tutkijan mukaan siihen, miten niukasti lastensuojelun ja lastenkotien käytännöistä keskustellaan. Olemme yrittäneet kyllä kannustaa paikallisia yrittäjiä kehittämään tuotteita. Tamperelaiset hakivat omaa turistituotetta Aamulehden Moro-liitteen kilpailulla. . . Kun Oulu täytti 400 vuotta 2005, oli oululaisessa liikkeessä tarjolla t-paitoja, joissa luki ”oululainen ihiminen”. Poliisin tiedossa ei maanantaina ollut, tunsivatko puukottaja ja uhri toisensa. Lastenkotivuosien jälkeen hän kertoi joutuneensa usein miettimään, miten kertoa omasta menneisyydestä nykyisille kavereille. väri, aut.ilm., sivuairb., h-kirja, lohkol., vak.nop.s., CD, 2xrenk., vetok. Pajuojan mukaan lapsi on rikostutkinnassa aina erityistapaus. Volvo S60 T5 Momentum -05 Geartronic,112tkm, ESP, nahkaverh., kattol., met.väri, aut.ilmast., sivuairb., h-kirja, vak.nop.s., 2xrenk. Monet kaupungit jättävät kaupunkituotteiden teon kokonaan yrittäjiensä kontolle tai teettävät vain yhteistyökumppaneille jaettavia muistotavaroita tai messupaitoja omalle väelle. SXT 7h 76tkm, 7-henk., automaatti, met.pun., 2 x renkaat, ESP, moottorilämmitin, ns suomiauto Mitsubishi Outlander Sport -07 2,0 Invite, 141tkm, erik.vant., ilmast., 2xrenk., vetok. – Lastenkodissa eletty lapsuus ei ole tarina, joka haluttaisiin kertoa ulkopuoliselle, toteaa Tuija Eronen väitöstyössään. Osa koki toivoa paremmasta ja ylpeyttä omasta eteenpäinmenosta. Tuija Erosen väitöskirja tarkastetaan Tampereen yliopistossa perjantaina. – Logolla on varustettu kassi, tyynyliina, huivi ja t-paidat. Vaikeuksia oli koettu sekä ennen huostaanottoa että lastenkotiaikana. – Kaupunki organisaationa ei toistaiseksi myy mitään, mutta asiaa valmistellaan. AWD 7-P -03 musta 184tkm, DSTC, nahkaverh., erik.vant., aut.ilm., ilmast., h-kirja, vak.nop.s., 2xrenk., vetok. . Nilsiäläiset kokoontuvat jo ensi viikon tiistaina ja Kuopiossa asia on esillä 2. Turku teettää jatkuvasti t-paitoja. Se on kipsistä valmistettu Toripoliisi-patsaan pienoismalli, josta on kaksi kokoa. Ehdotuksia tuli jopa 600. Useissa valtion virastoissa ja muissa julkisissa tiloissa, muun muassa kouluissa, on esillä presidentin virallinen valokuva. Esimerkiksi Ruotsiin joutuneet sotalapset ryhtyivät vuosien vaikenemisen jälkeen puhumaan kokemuksistaan julkisuudessakin. Niinistön virallinen presidenttivalokuva vihdoin julki Sauli Niinistö. klo 11-17 Kokkolan Urheilutalo Audi A6 Avant 2,0 TDI 103 kW -06 Aut. Lisäksi nuorukainen oli ottanut tapahtuman raskaasti ja sairastunut sen takia vakavasti. 46tkm! ESP, 1-om., rik.vant.,met. Nilsiässä on arvosteltu sittemmin hankkeen nopeaa aikataulua ja kerätty myös yli 400 kuntalaisen allekirjoittama kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä. Miestä puukotettiin Elielinaukiolla Soila Ojanen (STT) Matkamuistoiksi tai imagonrakennukseen tarkoitettuja tuotteita saa Suomen isoista kaupungeista vaihtelevasti, vaikka onnistuneet tuotteet ovat hyvin suosittuja. Oikeus katsoi, ettei tapahtuma-aikaan 16-vuotias poika ollut välinpitämätön, vaan kyse oli hetkellisestä huolimattomuudesta. Hän törmäsi suojatietä ylittäneeseen pyöräilijään, joka kuoli myöhemmin vammoihinsa. Videolla kuului kiroiluakin. Paikalta on kokonaan purettu yksi huonokuntoinen asuinalue, jonka tilalle on rakennettu noin viiden hehtaarin kokoinen rastikoulutuspaikka. Niinistöstä ehdittiin sellaista jo kaivata, kun virkakauden alkamisesta on kulunut yli kuukausi. toukokuuta. Onnettomuus tapahtui viime syksynä Hyvinkäällä. Netistä löytyy tuore raikkaannäköinen ja värikäs brändikäsikirja, jossa on jopa hahmoteltu mahdollisia Oulu-tuotteita pöytäliinoista sateenvarjoihin. Volvo Xc90 D5 Aut. Lastenkotilapset taas vaikenevat yhä, vaikka heitä on paljon. TAUSTA KIRJOITETTUJA JA KERROTTUJA TARINOITA Tuija Eronen käytti yhtenä aineistonaan vuonna 2000 julkaistua kirjaa Elämäni tarina, johon on koottu parinkymmenen lastenkodissa eläneen suomalaisen kertomukset. 20.900 14.900 23.900 16.500 21.900 19.900 16.900 30.900 24.800 14.900 22.900 22.800 VAIHTOAUTOVALIKOIMA PARHAIMILLAAN! MB-Mobile Heinolankaari 1, Kokkola • Automyynti 020 7571 250 • Huolto 020 7571 256 www.imuritarvikeauto.. Kärkkäinen, YLIVIESKA www.seponkulta.fi Ostamme 0400 268 202 050-506 1684 Tänään tiistaina 17.4. Dodge Journey 2,0 CRD DCT -08 Aut. – Tavallinen kotihan se mulle on ain ollu, mutta ei muut sitä ymmärrä, jotka ei siel oo ollu, hän sanoi tutkijalle. Oman väen messupaitoja Helsinki tarjoaa monenlaisia tuotteita: pipoja, hanskoja, tuubihuiveja, kasseja, magneetteja, kasseja ja mukeja. Toissa vuonna noin 17 000 lasta ja nuorta oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle, heistä kuitenkin vain osa laitoksiin. Yliopiston tiloihin on murtauduttu kolmesti HELSINKI (STT) Helsingin päärautatieaseman vierestä Elielinaukiolta löytyi sunnuntai-iltana reiteen puukotettu mies, kertoi poliisi maanantaina. Pienet paidat oli somistettu sanoin: ”oululainen ihimisen alaku”. Takamaan kylässä sijaitsevaa kahdenkymmenen hehtaarin aluetta on raivattu kolmen vuoden ajan koulutuskäyttöön sopivaksi. Tavaratarinoiden tekijöitä vain puuttuu. Jotain kuitenkin matkailuneuvonnasta löytyy muistoa kaipaavalle turistille. Poliisi kaipaa ajankohdilta havaintoja yöaikaan liikkuneesta miehestä, jolla on pitkä tumma tukka ja tummat vaatteet. Tuorein kampanja on Kiss My Turku. Tuoteperhe kasvaa takuulla, uskoo matkailun laatujohtaja Kari Saikkonen. – Lastenkodista kerrottujen tarinoiden perusvire oli vaikeuksista ja selviytymisestä kertominen. Väittelijä on työskennellyt pitkään lastensuojelualalla, muun muassa lastenkodin johtajana. Aikaisemmin turistitekstiilimme oli rakennettu lapsille suunnatun Viksu Mustavariksen ympärille, kertoo myyntija markkinointijohtaja Maria Suni Porin Seudun Matkailu Oy Maisasta. Volkswagen Caddy Life -09 2.0 TDI 103 kW, 7-P, Liukuovet 121tkm, 1-om., met.väri, ilmast., sivuairb., h-kirja, 2xrenk., Audi A6 Sedan 2,0 TDI 103 kW -08 Aut. Kuvaa voi ladata käyttöönsä presidentin kanslian nettisivuilta osoitteesta www.presidentti. fi . – Idea kisaan lähti siitä, että matkamuistotilanne oli surkea. Tuomio tuli liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta nuorena henkilönä. – Nämä asiat eivät ole riittävän laajasti tiedossa, Pajuoja sanoo lehdessä. maaliskuuta, toisen kerran pääsiäisviikonloppuna, kolmannen kerran murtovaras iski 13.–15. Moni haluaa muiston, muttei julistaa. BMW X5 3,0dA -01 Siisti auto huippuvarusteilla! 221tkm, ESP, DSC, erik.vant., met. Kuvan on ottanut Pasi Heiskanen. Tulokset ovat olleet aika laimeita, kertoo tiedottaja Sari Valppu. Myös keskusimureihin. Tutkimus kuuluu sosiaalityön alaan. Lisäksi metsiä on raivattu ja alueelle rakennettu pururata sekä liikuntapaikkoja. – Åboriginal-potkuhousuja viedään muun muassa tamperelaisille vauvoille, tietää markkinointipäällikkö Satu Hirvenoja. – Helsinki näkyy tuotteissa tyylikkäästi, usein graafi sena yksityiskohtana. Ylöjärvelle harjoitusalue maanpuolustuksen tarpeisiin JYVÄSKYLÄ (STT) Poliisin valmiudet ottaa lapsi huomioon rikostutkinnassa vaihtelevat liikaa eri puolilla maata, sanoo apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja maanantain Keskisuomalaisessa. väri, ilmast., sivuairb., h-kirja, vak.nop.s., 2xrenk. Tuoreita tuotteita on kyselty paljon. Kaupunkituotteista tykätään kuitenkin edelleen, kertoo viestintäkoordinaattori Laura Itävaara Helsingin matkailuja kongressitoimistosta. 62tkm, ESP, met.väri, h-kirja, lohkol., vak.nop.s., 2xrenk., VÄHÄRUOKAINEN DIESEL! Toyota Avensis 1,8 VVT-i -05 Linea Terra Wagon, 132tkm, VSC, erik.vant., met.väri, ilmast., sivuairb., h-kirja, lohkol., 2xrenk., sisäp., vetok. Sketsihahmona tunnetuksi tulleen pallivahalaisrouvan Marja Tyrnin Turku otti heti omakseen. 06-822 2198 ma-pe 8.30-16.30 la suljettu Teerijärvi 050-916 0831 06-721 0416 ma-pe 7.30-16.30 la suljettu PUUTAVARAA Palvelemme Kokkolassa nyt: ma – perj. Nilsiän ja Kuopion liitosta selvitettiin jo 2003, mutta tuolloin hanke kariutui. Karttakalsarit näkyvät myös tiskiräteissä ja magneeteissa. Lapsi otetaan vaihtelevasti huomioon rikostutkinnassa KUOPIO/NILSIÄ (STT) Kuopion ja Nilsiän kaupunginhallitukset hyväksyivät maanantaina kaupunkien yhdistymissopimuksen. Kuopion ja Nilsiän yhdistyminen valtuustoille SAVONLINNA (STT) Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen tiloihin on murtauduttu kolmesti maalis-huhtikuun aikana. Tiloista on viety omaisuutta. Koulutustoimintaa tukee neljä rakennusta. www.mb-mobile.. Tapaus sattui kello kymmenen aikaan. Et kaikki huutaa, mut ei siel kukaan itkeny, pohti nuori nainen, jonka kanssa Eronen kävi useitakin keskusteluja taakse jääneistä lastenkotivuosista. PORIN SEUDUN MATKAILU OY MAISA OULU (STT) Oulu on yksi Suomen isoista kaupungeista, joilla ei ole myynnissä omaa tuotevalikoimaa matkailijoille. Pajuoja toivoo lapsiasiavaltuutetulta lisää tiedottamista. Noin 97 000 asukkaan Kuopio ja 6 500 asukkaan Nilsiä suunnittelevat yhdistyvänsä ensi vuoden alussa. Niukasti matkamuistoja tarjoavat muun muassa Vantaa, Espoo, Jyväskylä ja Oulu. Katseltavana oli retkivideo, jossa nuoret esiintyivät äänekkäästi ja ohjaajat vaikuttivat olevan joutilaina taustalla. Huumori tai tyylikkyys turistimuiston myyntivaltti Tampere myy karttakalsareita, Helsinki designvuoden tuotteita Herra Ylppö sommitteli neljästä kirjaimesta trendikkään kokonaisuuden Pori-tuotteisiin. – Antaaks se nyt kasvatuksesta oikeen hyvän kuvan. 8.30 – 16.30 HELSINKI (STT) Tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä on julkaistu virallinen valokuva. TIISTAINA 17.4.2012 KESKIPOHJANMAA 18 KULTAA Sepon Kulta Rantakatu 8, KOKKOLA Prismacenter Pietarsaari Kauppakesk. Eronen tarkasteli väitöstyössään sekä kirjoitettuja että suullisesti kerrottuja muisteluja